diff options
| -rw-r--r-- | old/69309-0.txt | 14016 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69309-0.zip | bin | 300166 -> 0 bytes |
2 files changed, 0 insertions, 14016 deletions
diff --git a/old/69309-0.txt b/old/69309-0.txt deleted file mode 100644 index d750063..0000000 --- a/old/69309-0.txt +++ /dev/null @@ -1,14016 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Buddenbrookit I, by Thomas Mann - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Buddenbrookit I - Erään suvun rappeutumistarina - -Author: Thomas Mann - -Translator: Siiri Siegberg - -Release Date: November 7, 2022 [eBook #69309] - -Language: Finnish - -Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BUDDENBROOKIT I *** - - - - - -BUDDENBROOKIT I - -Erään suvun rappeutumistarina - - -Kirj. - -THOMAS MANN - - -Tekijän luvalla suomentanut - -Siiri Siegberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1925. - - - - -Ensimmäinen luku. - - -»Mitä se on — Mitä se on...» - -»Siinäpä se solmu onkin, _ma très chère demoiselle_!» - -Konsulitar Buddenbrook loi silmäyksen lähellä olevassa nojatuolissa -istuvaan mieheensä paikaltaan anoppinsa vierestä, suoratyyliseltä, -valkoiselta sohvalta, jota koristi kullattu jalopeuranpää ja jonka -patjat olivat päällystetyt kirkkaankeltaisella kankaalla, sekä ryhtyi -auttamaan isoisän polvella ikkunan ääressä istuvaa pientä tytärtään. - -»Tony!» hän sanoi, »minä uskon, että Jumala—» Ja pieni kahdeksanvuotias -hentorakenteinen Antonie, jolla oli yllään aivan ohut vaalea -silkkimekko, käänsi hiukan sievää vaaleakutrista päätään isoisän -kasvoista, toisti vielä kerran, katsoen harmaansinisillä silmillään -pinnistyneesti ja mitään näkemättä huoneeseen: »Mitä se on», ja -saneli sen jälkeen hitaasti: »Minä uskon, että Jumala», ja lisäten -sitten nopeasti — »on minut ynnä kaikki muut luontokappaleet luonut» -tunsi päässeensä tutulle tolalle ja lateli nyt onnesta loistaen -yhteen menoon koko uskonkappaleen tarkalleen vastikään vuonna 1835 -ilmestyneen katkismuksen uusitun laitoksen sanoilla, jonka sanamuodon -korkeastioppinut senaatti oli hyväksynyt. Kun tyttö oli päässyt -vauhtiin, tuntui hänestä se samanlaiselta kuin mäenlasku kelkalla -talvella veljien kanssa Jerusalemin-vuorelta: pää oli mennä pyörälle -eikä voinut pysähtyä, vaikka kuinka olisi tahtonut. - -»Lisäksi vaatteet ja kengät», hän hoki, »ruoan ja juoman, kodin -ja kartanon, vaimon ja lapset, pellon ja karjan...» Hänen tätä -ladellessaan purskahti vanha M. Johann Buddenbrook peittelemättömään -nauruun, hänelle ominaiseen hyväntuuliseen hihitykseen, jota hän jo -hetken aikaa oli pidättänyt. Hän nauroi sydämen pohjasta voidessaan -ilvehtiä katkismuksen kustannuksella ja oli luultavasti yksinomaan -tämän vuoksi ryhtynyt koko pikku tutkinnon pitoon. Hän tiedusti -Tonyn peltoja ja karjaa, kysyi, paljonko tämä tahtoi vehnäsäkistä -ja alkoi hieroa kauppaa. Hänen pyöreitä, rusottavia ja hyvänsuopia -kasvojaan, joita hän ei parhaalla tahdollaankaan olisi saanut vihaisen -näköisiksi, kehysti lumivalkoiseksi puuteroitu tukka, josta takana -työntyi hiirenkarvaisen takin leveälle kaulukselle pieni palmikon alku. -Hän oli seitsenkymmenvuotiseksi asti pysynyt uskollisena nuoruutensa -pukukuosille; hän oli luopunut vain nappien ja isojen taskujen -välisestä kalunakoristuksesta, mutta pitkiä housuja hän ei ollut -käyttänyt koko elämässään. Hänen kaksoisleukansa pullotti leveänä, -kaksipoimuisena ja tyynen leppoisana valkoisella pitsiröyhelöllä. - -Kaikki olivat yhtyneet hänen nauruunsa, pääasiallisesti kunnioituksesta -perheenpäätä kohtaan. M:me. Antoinette Buddenbrook, syntyisin -Duchamps, hihitti aivan samaan tapaan kuin hänen miehensä. Tuo pyylevä -rouva, jonka tukka riippui valkoisina kiharoina korvallisilla, -oli puettu mustan- ja vaaleanharmaaraitaiseen, koristeita vailla -olevaan pukuun, joka ilmaisi yksinkertaisuutta ja vaatimattomuutta, -ja hänellä oli vieläkin kauniit valkoiset kädet, joissa hän piteli -pientä samettista käsilaukkua. Hänen piirteensä olivat vuosien -vieriessä ihmeellisesti muovautuneet puolison piirteiden kaltaisiksi. -Vain silmien muoto ja eloisa tummuus viittasivat hänen puolittain -romaanilaiseen syntyperäänsä; hän polveutui isoisän puolelta eräästä -ranskalais-sveitsiläisestä suvusta ja oli kotoisin Hampurista. - -Hänen miniänsä, konsulitar Elisabeth Buddenbrook, syntyisin Kröger, -nauroi krögeriläistä naurua, joka alkoi posahtavalla huuliäänellä -ja jonka aikana leuka painui rintaa vasten. Hänellä, kuten kaikilla -Krögereillä, oli erittäin ylhäinen ulkomuoto, ja joskaan häntä ei -voinut sanoa suorastaan kauniiksi, herätti hän kuitenkin levollisine, -varmoine ja pehmeine liikkeineen jokaisessa turvallisuuden ja -luottamuksen tunteen. Hänen punertaviin hiuksiinsa, joista osa oli -kiedottu päälaelle pieneksi kruununtapaiseksi sykeröksi, kun taas -toinen osa riippui leveinä, taidokkaasti käheröityinä hiuskiehkuroina -korvallisilla, liittyi hienonhieno valkoinen hipiä, jossa erotti -joitakuita pieniä kesakoita. Lukuunottamatta hiukan liian pitkää nenää -sekä pientä suuta oli hänen kasvoissaan luonteenomaisinta se, ettei -alahuulen ja leuan välissä ollut minkäänlaista syvennystä. Hänen lyhyet -puhvihihaiset liivinsä, joiden jatkona oli kaita, kirkaskukkainen, -ilmava silkkihame, jättivät paljaaksi verrattoman kaunismuotoisen -kaulan, jota ympäröi suurin hohtokivin koristettu atlasnauha. - -Konsuli kurottautui eteenpäin hiukan hermostuneesti. Hänellä oli -yllään kanelinvärinen, leveärinnuksinen takki nuijanmuotoisine -hihoilleen, jotka vasta ranteen alapuolella kuroutuivat tiukasti -käden ympärille. Hänen ruumiinmukaiset housunsa olivat valkoisesta -pesukankaasta, ja niiden ulkolaitaa pitkin kulki musta viiru. Kankean -kohokauluksen ympärille oli sidottu paksu silkkinen kaulaliina, joka -peitti värikkäiden liivien aukeaman... Hänellä oli isänsä jonkun verran -syvällä olevat siniset, valppaat silmät, vaikka niiden ilme kenties -oli haaveellisempi; mutta hänen kasvonpiirteensä olivat vakavammat ja -ankarammat, hänen nenänsä teki korkean, voimakkaan kaaren, ja posket, -joiden keskivaiheille ulottui vaalea, kihara poskiparta, eivät olleet -lähimainkaan yhtä pyöreät kuin vanhuksen. - -Madame Buddenbrook kääntyi miniänsä puoleen, töykkäsi tämän käsivartta, -katsoi hihittäen hänen helmaansa ja sanoi: - -»_Mon vieux_ pysyy aina samana, eikö totta, Bethsy?» - -Konsulitar heristi vain ääneti hentoa sormeaan, niin että hänen -kultainen ranneketjunsa kilahti, sitten hän vei kätensä hänelle -ominaisella tavalla suupielestä tukkalaitetta kohti, ikäänkuin -sipaistakseen pois jonkun löyhentyneen kiharan. - -Mutta konsuli sanoi suopean hymyn ja nuhtelun sekaisella äänellä: - -»Voi teitä, isä, joko te taas teette pilaa pyhistä asioista!...» - -Istuttiin »maisemahuoneessa», vanhan Mengstrassen varrella sijaitsevan -avaran rakennuksen ensi kerroksessa, jonka toiminimi Johan Buddenbrook -oli ostamalla hankkinut itselleen joku aika sitten, mutta jossa perhe -ei vielä ollut asunut kauan. Vahvat kimmoisat seinäpaperit, jotka -seinästä erotti tyhjä ala, olivat koristetut suurilla maisemakuvilla; -ne olivat väriltään vaaleat samoin kuin ohut, pehmeä lattiamatto, -joka peitti koko lattian, ja niissä oli 18:nnen vuosisadan maun -mukaisia idyllejä: hilpeitä viininkorjaajia, ahkeroita peltomiehiä, -nauhoilla koristettuja paimentyttöjä, jotka istuivat peilikirkkaan -veden rannalla, sylissään puhtoinen karitsa, tai suutelivat lemmekkäitä -paimenia... Maisemia valaisi enimmäkseen kellertävän auringonlaskun -hohde, joka sointui hyvin yhteen valkoisten huonekalujen ja molempien -ikkunoiden keltasilkkisten uutimien kanssa. - -Huoneen suuruuteen katsoen ei huonekaluja ollut varsin paljon. Pyöreä -pöytä ohuine, suorine ja keveästi kullalla koristettuine jalkoineen -ei ollut sohvan edessä, vaan vastakkaisen seinän vierustalla pienen -harmonion kohdalla, jonka kannella näkyi huilukotelo. - -Paitsi seinän viereen säännölliseen järjestykseen asetettuja -jäykkiä nojatuolia ei huoneessa sitten ollut muuta kuin pieni -ikkunan alla oleva ompelupöytä ja sohvan vastassa hienotekoinen -loistokirjoituspöytä, joka oli täynnä koruesineitä. - -Ikkunain kohdalla olevan lasioven takaa häämötti hämärä -pylväskäytävä,ja tulijasta vasemmalla oleva korkea valkoinen kaksoisovi -johti ruokasaliin. Mutta toisella seinällä olevassa puolipyöreässä -syvennyksessä räiskyi takkatuli taidokkaasti tehdyn valurautaisen -uuniristikon takana. - -Oli näet aikainen talvi. Jo nyt, lokakuun puolivälissä, olivat kadun -toisella puolen Marian-kirkon tarhaa ympäröivät pienet lehmukset aivan -keltaiset, ja jykevien goottilaisten kaarien ja nurkkauksien komeroissa -vinkui tuuli ja vihmoi kylmää tihkusadetta. Madame Buddenbrook -vanhemman mieliksi olivat talvi-ikkunat jo asetetut sijoilleen. - -Oli torstaipäivä, päivä, jolloin suku säännönmukaisesti joka -toinen viikko kokoontui yhteen; mutta tänään oli paitsi suvun -kaupungissa asuvia jäseniä kutsuttu myös pari ystävää vaatimattomalle -päivällisaterialle, ja perhe istui nyt kello neljän tienoissa hämärässä -vieraitaan odotellen... - -Pikku Antonie ei ollut antanut isoisän aiheuttaman häiriön estää -mäenlaskua, hän oli vain työntänyt nyrpeissään muutenkin ulkonevan -ylähuulensa entistä ulommaksi. Hän oli saapunut »Jerusalemin vuoren» -alle, mutta voimatta pysähdyttää vinhaa menoa antoi hän kelkan liukua -kappaleen matkaa yli maalin... - -»Amen», sanoi hän, »minäpä tiedän jotakin, isoisä!» - -»Hän tietää jotakin!» huudahti vanha herra ikäänkuin olisi ollut aivan -pakahtua uteliaisuuteen. »Oletkos kuullut kummempaa, äiti? Hän tietää -jotakin! Eikö nyt kukaan voi sanoa...» - -»Kun taivaassa on lämmin, lyö salama alas», sanoi Tony vahvistaen joka -sanan päännyökkäyksellä, »mutta kun taivaassa on kylmä, lyö ukkonen -alas!» - -Tämän jälkeen pani hän käsivarret ristiin rinnalle ja katsoi -voitonvarmasti toisten nauraviin kasvoihin. Mutta herra Buddenbrook -vihastui tuosta viisaudesta ja tahtoi kaikin mokomin tietää, kuka oli -opettanut lapselle mokoman typeryyden, ja kun kävi ilmi, että sen oli -tehnyt Ida Jungmann, äskettäin lapsia varten hankittu Marienwerderistä -kotoisin oleva mamsseli, täytyi konsulin käydä puolustamaan Idaa. - -»Te olette liian ankara, isä. Miksi ei lapsi tuossa iässä saisi pitää -omia ihmeellisiä kuvittelujaan...» - -»_Excusez, mon cher_!... _Mais c'est une jolie!_ Tiedäthän, ettei -moinen lapsen järjen pilaaminen minua miellytä. Vai ukkonen lyö alas. -Lyököönkin paikalla! Mokoma preussitär...» - -Asianlaita oli se, ettei vanha herra suvainnut Ida Jungmannia. Hän -ei ollut mikään ahdasjärkinen mies. Hän oli nähnyt palasen maailmaa, -oli tehnyt Preussin armeijan hankkijana _anno_ 1813 nelivaljakolla -viljanostomatkan Etelä-Saksaan, hän oli käynyt Amsterdamissa ja -Pariisissa eikä suinkaan, valistunut mies kun oli, halveksinut -kaikkea, mikä oli ulkopuolella hänen vanhatyylisen synnyinkaupunkinsa -piirin. Mutta milloin ei ollut kysymys kauppasuhteista, oli -hän säätykysymyksissä suuremmassa määrin kuin hänen poikansa -konsuli taipuvainen vetämään selvät rajat ja kohtelemaan vieraita -loitontavasti. Ja kun hänen lapsensa toivat eräältä matkaltaan taloon -tämän nuoren länsipreussiläisen, vasta kaksikymmenvuotisen tytön — -orvon, jonka isä, muuan majatalonomistaja, oli kuollut vähää ennen -Buddenbrookien tuloa Marienwerderiin — oli konsuli saanut kestää -hurskaan tekonsa johdosta aika nujakan isänsä kanssa, ja vanha herra -oli tällöin puhunut pelkkää ranskaa ja alasaksaa... Muuten oli Ida -Jungmann osoittautunut taitavaksi taloudenpidossa ja lasten hoidossa ja -soveltui kuuliaisuutensa ja preussiläisten arvokäsitteittensä vuoksi -erinomaisesti asemaansa tässä talossa. Hänellä oli ylimysmieliset -periaatteet ja hän osasi tehdä hiuksenhienon erotuksen parhaimpien -ja lähinnä parhaimpien piirien, keskiluokan ja alemman keskiluokan -välillä, oli ylpeä siitä, että kuului parhaimpien piirien uskollisiin -palvelijoihin, eikä olisi suonut Tonyn seurustella sellaisten -koulutovereiden kanssa, jotka hänen mielestään kuuluivat vain lähinnä -parhaimpaan keskiluokkaan... - -Samassa näkyi preussitär pylväskäytävässä ja astui sisään -lasiovesta. Hän oli kookas, kulmikas, mustiin puettu tyttö, jolla -oli sileäksikammattu tukka ja rehelliset kasvot. Hän talutti pikku -Klothildea, tavattoman laihaa, kukikkaaseen karttuunimekkoon puettua -lasta, jolla oli kiilloton, harmaaseen vivahtava tukka ja hiljainen -ikäneidon ilme. Hän kuului erääseen aivan varattomaan Buddenbrook-suvun -haaraan, oli Rostockissa asuvan vanhan herra Buddenbrookin veljenpojan -tytär, ja hänet oli kasvatettu talossa siksi, että hän oli aivan -samanikäinen kuin Antonie ja muuten nöyräluontoinen lapsi. - -»Kaikki on valmista», sanoi mamsseli Jungmann. »Klothilde on auttanut -ahkerasti keittiössä, Trinan ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään...» -Hän kurahutti r:n hullunkurisesti kurkussa, sillä hän ei alunpitäen -ollut osannut lausua sitä lainkaan. - -M. Buddenbrook kaularöyhelöineen hymyili pilkallisesti Idan oudolle -ääntämiselle, mutta herra konsuli silitti pienen sukulaisensa poskea ja -sanoi: - -»Se on oikein, Thilda. 'Rukoile ja tee työtä', kuuluu käsky. -Meidän Tonymme saisi ottaa oppia siitä. Hän on aivan liian halukas -joutilaisuuteen ja vallattomuuksiin...» - -Tony painoi alas päänsä ja katsoi alta kulmain isoisään, sillä hän -tiesi tämän tapansa mukaan puolustavan häntä. - -»Ei, ei», sanoikin isoisä, »pää pystyyn, Tony, _courage!_ Sama ei -sovellu kaikille. Kukin laatunsa mukaan. Thilda on kunnon tyttö, mutta -arvo on meillekin annettava. Puhunko _raisonnable_, Bethsy?» - -Hän kääntyi miniänsä puoleen, joka tavallisesti yhtyi häneen, kun -taas mme. Antoinette enimmäkseen kannatti konsulia, tosin luultavasti -enemmän järkisyistä kuin vakaumuksesta. Näin ojensivat nuo kaksi -ihmispolvea toisilleen ristikkäin kättä. - -»Te olette kovin hyvä, isä», sanoi konsulitar. »Tony on tekevä -parhaansa, että hänestä tulisi viisas kunnon nainen... Ovatko pojat -palanneet koulusta?» kysyi hän Idalta. - -Mutta Tony, joka oli isoisän polvelta kurottunut katsomaan ulos -katupeilistä, huusi melkein yht'aikaa: - -»Tom ja Christian tulevat Johannisstrassea pitkin... ja herra -Hoffstede... ja tohtorisetä...» - -Pyhän Mariankirkon kellot alkoivat soittaa koraalia: ping, ping — -pang! huononlaisessa tahdissa, joten oli vaikea tietää, mitä säveltä -ne oikein tarkoittivat, mutta se kuului sentään hartaan juhlalliselta. -Ja pienen ja suuren kellon iloisesti ja arvokkaasti lyödessä neljää -kajahti samassa alhaalta ulko-oven kellon kilinä avaran eteisen -halki, minkä jälkeen Tom ja Christian todellakin ilmestyivät näkyviin -ensimmäisten vieraiden, Jean Jacques Hoffsteden, runoilijan, ja tohtori -Grabowin, kotilääkärin, kanssa. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Herra Jean Jacques Hoffstede, kaupungin runoilija, joka varmasti oli -varannut taskuunsa pari säettä tämänkin päivän kunniaksi, ei ollut -paljon nuorempi Johann Buddenbrook vanhempaa, ja hännystakkinsa vihreää -väriä lukuunottamatta oli hänkin puettu samanlaisen muodin mukaan. -Mutta hän oli vanhaa ystäväänsä hoikempi ja liikkuvampi, ja hänellä oli -pienet, vilkkaat, vihertävät silmät ja pitkä, terävä nenä. - -»Parhaimmat kiitokseni», lausui hän pudistettuaan talon herrojen kättä -ja sanottuaan naisille pari niitä mairittelevinta kohteliaisuutta -— kohdistaen ne erikoisesti konsulittareen, jota hän kunnioitti -rajattomasti — kohteliaisuuksia, jollaisia nuori polvi tuskin enää -kykeni keksimään ja joihin yhtyi mitä huomaavaisin hymy. »Parhaimmat -kiitokseni ystävällisestä kutsustanne, arvoisa talonväki. Nämä -nuorukaiset», sanoi hän osoittaen Tomia ja Christiania, jotka seisoivat -hänen vieressään siniseen takkiin ja nahkavyöhön puettuina, »tapasimme -tohtorin kanssa Königstrassella heidän palatessaan opinnoiltaan. -Pystyviä poikia — vai kuinka, rouva konsulitar? Thomaksella on jykevä, -vakava järki, hänestä täytyy ehdottomasti tulla kauppias. Christian -sitävastoin näyttää minusta vähän hulivililtä, hän taitaa olla hiukan -_incroyable_... Mutta en salaa _engouement'iäni_. Hän tulee varmaankin -jatkamaan lukujaan: hän on terävä ja sukkelapuheinen...» - -Herra Buddenbrook avasi kultaisen nuuskarasiansa. - -»Oikein! Eikö hänestä yksin tein voi tulla runoilija, Hoffstede?» - -Mamsseli Jungmann veti uutimet ikkunoiden eteen, ja pian valaisi -huonetta yksinomaan kristallikruunun ja kirjoituspöydällä palavien -haarakynttilöiden miellyttävä, vaikka hiukan levoton loiste. - -»No, Christian», sanoi konsulitar, jonka tukka välkkyi -kullankarvaisena, »mitä sinä olet nyt iltapäivällä oppinut?» Kävi ilmi, -että Christianilla oli ollut kirjoitusta, laskentoa ja laulua. - -Christian oli seitsenvuotinen poika, joka jo nyt oli miltei -naurettavassa määrässä isänsä näköinen. Hänellä oli samat jokseenkin -pienet, pyöreät, syvällä olevat silmät, isän korkea, kaareva nenä -alkoi jo olla havaittavissa, ja poskiluiden alla ilmaisi pari piirtoa, -etteivät hänen kasvonsa aina tulisi säilyttämään nykyistä pyöreyttään. - -»Ai kun meitä nauratti tänään», alkoi hän lörpöttää, siirtyen -kuulijasta toiseen. »Kuulkaapas, mitä herra Stengel sanoi Siegmund -Köstermannille.» Hän taivuttautui eteenpäin, ravisti päätään ja alkoi -painokkaasti jäljitellä: »Ulkoa sinä, rakas lapsi, olet sileä kuin -muna, niin olet, mutta sisältä sinä, rakas lapsi, olet musta...» Tämän -hän sanoi jättäen pois »r»:n ja matkien muutenkin niin onnistuneesti -opettajan ääntämistä ja inhon ilmaisua tuota ulkoista siloisuutta -kohtaan, että kaikki purskahtivat nauruun. - -»Kuulkaahan tuota!» toisti ukko Buddenbrook killittäen. Mutta herra -Hoffstede oli haltioissaan. - -»Mainiota!» huusi hän. »Verratonta! Aivan kuin Marcellus Stengel. Juuri -niin! Sepä oli erinomaista!» - -Thomas, jolta puuttui tämäntapaiset lahjat, seisoi nuoremman veljensä -vieressä nauraen hänkin sydämellisesti ja kadehtimatta. Hänen hampaansa -eivät olleet erittäin kauniit, vaan pienet ja kellertävät. Mutta hänen -nenänsä oli erikoisen siromuotoinen, ja hän muistutti silmiltään ja -kasvonpiirteiltään tuntuvasti isoisää. - -Toiset istuivat tuoleilla, toiset sohvalla, juteltiin lasten kanssa, -puhuttiin aikaisesta talvesta, talon asioista... Herra Hoffstede ihaili -kirjoituspöydällä olevaa komeaa Sèvres-porsliinista mustepulloa, joka -oli muodoltaan kuin mustatäpläinen ajokoira. Mutta tohtori Grabow, -konsulin ikätoveri, jonka harvan poskiparran keskeltä hymyilivät -hyväntahtoiset, lempeät kasvot, tarkasteli leivoksia, rusinaleipiä ja -erilaatuisia suolakuppeja, jotka olivat nähtävinä pöydällä. Tämä oli -se »suola ja leipä», jonka ystävät ja sukulaiset olivat lähettäneet -tuliaisiksi uuteen asuntoon. Mutta kun tahdottiin näyttää, ettei -lahja tullut köyhästä kädestä, oli leipä tehty makeasta, maustetusta -leivostaikinasta ja suolakupit olivat puhdasta kultaa. - -»Taitaapa minulle tulla työtä», sanoi tohtori osoittaen leivoksia -ja lapsia. Sitten otti hän päätään heilutellen käteensä erään upean -suola-, pippuri- ja sinappilaitteen. - -»Se on Lebrecht Krögeriltä», sanoi M. Buddenbrook myhäillen. »Arvoisa -sukulaiseni on aina runsaskätinen. Minun lahjani ei ollut yhtä suuri, -kun hänen Burgtorin vieressä oleva huvilansa valmistui. Mutta hän onkin -aina ollut niin... hieno, antelias, oikea _à la mode_-keikari...» - -Kellonkilinä oli kaikunut jo useamman kerran kautta talon. Nyt saapui -pastori Wunderlich, lyhytsäärinen, pitkään mustaan takkiin puettu vanha -herra. Hänellä oli puuteroitu tukka ja valkopintaiset, hauskat, iloiset -kasvot, joiden keskeltä vilkkui harmaa, hyväntuulinen silmäpari. Hän -oli ollut jo useamman vuoden leski ja laski kuuluvansa entisen ajan -vanhoihinpoikiin samoin kuin pitkä kaupanvälittäjä herra Grätjens, -joka saapui hänen seurassaan ja piti aina toista laihaa kättään -kiikarin tavoin silmiensä edessä kuin tarkastaen taideteosta; hän oli -tunnustettu taiteentuntija. - -Saapui sitten myös senaattori, tohtori Langhals rouvineen, kumpikin -talon vanhoja ystäviä, — samoin viinikauppias Köppen suurine, -punoittaville kasvoineen, jotka paistoivat avarain, korkealla -pullottavien hihapuhvien keskeltä, sekä tämän yhtä pullea rouva... - -Kello oli jo yli puoli viiden, kun vihdoinkin saapuivat Krögerit, -konsuli Kröger ja hänen poikansa Jakob ja Jürgen, jotka olivat -Tomin ja Christianin ikäisiä. Ja melkein samaan aikaan tulivat myös -konsulitar Krögerin vanhemmat sekä muuan vanha, hempeä aviopari, -puutavara-tukkukauppias Överdieck ja tämän rouva, jotka puhuttelivat -toisiaan kaikkien kuullen mitä hellimmillä nimillä. - -»Hienot ihmiset tulevat myöhään», sanoi konsuli Buddenbrook suudellen -anoppinsa kättä. - -»Mutta voimalla ja väellä!» — Johann Buddenbrook osoitti laajalla -kädenliikkeellä tulijoita ja puristi sitten vanhan herran kättä. - -Lebrecht Kröger, tuo _à la mode_-keikari, kookas, komea mies, käytti -vielä hiukan puuteroitua tukkaa, mutta oli muuten nykyaikaisesti -puettu. Hänen samettiliiveissään välkkyi kaksi riviä timanttinappeja. -Justus, hänen poikansa, jolla oli pieni poskiparta ja suipoksi -kierretyt viikset, muistutti isäänsä vartaloltaan; hänellä oli myös -tämän pyöreät, hienot kädenliikkeet. - -Aluksi ei laisinkaan istuuduttu, vaan jäätiin seisomaan pääasiaa, -ateriaa odotellen, jutellen yhtä ja toista. Sitten Johann Buddenbrook -vanhempi tarjosi madame Köppenille käsivartensa lausuen selkeällä -äänellä: - -»No niin, jospa sitten alkaisimme, _mesdames et messieurs_...» - -Mamsseli Jungmann ja häntä seuraava sisäkkö olivat aukaisseet -ruokasaliin vievän valkoisen kaksoisoven, ja seurue alkoi soljua sinne -verkalleen, vakaisesti. Tässä talossa saattoi aina olla varma ruoan -laadusta ja runsaudesta... - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Nuorempi talon herroista oli yleisen liikehtimisen aikana koetellut -kädellään vasenta rintapieltään, jossa rapisi paperi. Hänen kasvoiltaan -oli kadonnut seurusteluhymy; sitä seurasi nyt jännittynyt, huolestunut -ilme, ja ohimoilla liikehti pari jännettä kuin olisi hän purrut -hampaansa yhteen. Vain näön vuoksi astui hän pari askelta ruokasalia -kohti, mutta jäi sitten jälkeen hakien silmillään äitiänsä, joka -oli menossa kynnyksen yli viimeisten vieraiden joukossa pastori -Wunderlichin rinnalla. - -»_Pardon_, hyvä herra pastori... Pari sanaa, äiti!» Ja pastorin -nyökätessä hilpeästi suostumuksen merkiksi vei konsuli Buddenbrook -vanhan rouvan takaisin maisemahuoneeseen, ikkunan ääreen. - -»Sanalla sanoen. Gottholdilta on tullut kirje», sanoi hän nopeasti ja -hiljaa, katsoen äitinsä kysyviin, tummiin silmiin ja vetäen taskustaan -kokoontaitetun, sinetöidyn paperin. »Tämä on hänen käsialaansa... Se on -jo kolmas kirje, ja isä on vastannut vain ensimmäiseen... Mitä minun -pitää tehdä? Se saapui jo kahden aikaan, ja minun olisi pitänyt antaa -se isän käteen kauan sitten, mutta en hennoisi turmella hänen hyvää -tuultaan tänään. Mitä te arvelette? Vielähän me ehdimme hänen kanssaan -puhua...» - -»Olet oikeassa, Jean, odotetaan!» sanoi madame Buddenbrook tarttuen -tapansa mukaan ripeästi poikansa käsivarteen. »Mitähän se saattaakaan -sisältää!» lisäsi hän sitten huolestuneesti. »Hän ei anna perään, vaan -rettelöi oman osuutensa lunastussummasta... Ei, ei, Jean, ei nyt... -Mieluummin illalla, ennen maatamenoa...» - -»Mitä minun pitää tehdä?» uudisti konsuli ravistaen alaspainunutta -päätään. — »Olen itse monesti aikonut pyytää isää myöntymään... Asia ei -saa näyttää siltä kuin minä, velipuoli, olisin tunkeutunut vanhempien -suosioon ja hautoisin hankkeita Gottholdia vastaan... isänkin takia -tahdon välttää sellaista asemaa. Mutta ollakseni rehellinen... minä -olen kuitenkin _associé_. Ja Bethsy ja minä olemme maksaneet aivan -kohtuullisen vuokran toisesta kerroksesta... Mitä tulee Frankfurtissa -olevaan sisareen, on se asia kunnossa. Hänen miehensä nauttii jo -nyt, isän eläessä, luovutusmaksua, joka on vain neljännes talon -koko kauppasummasta... Se on edullinen sitoumus, johon isä suostui -arvelematta ja josta täytyy iloita kauppahuoneen asioiden kannalta. Jos -nyt isä osoittautuu aivan mahdottomaksi Gottholdin suhteen, on se...» - -»Joutavia, Jean, sinun suhteesi asiaan on toki selvä. Mutta Gotthold -uskoo, että minä, hänen äitipuolensa, huolehdin vain omista lapsistani -vieroittaen hänet tahallani hänen isästään. Sehän se on surullisinta.» - -»Se on kokonaan hänen syynsä!» huudahti konsuli melkein kiihtyneesti, -mutta alensi sitten äänensä katsahtaen ruokasaliin päin. »Koko tämä -surullinen suhde on hänen aiheuttamansa! Ajatelkaa nyt! Miksi hän -ei saattanut olla ymmärtäväinen! Minkätähden hänen täytyi naida tuo -demoiselle Stüwing ja koko... se puotihomma...» Konsuli naurahti -harmistuneesti ja hämillään. »Isän vastenmielisyys tuota puotia kohtaan -on heikkoutta; mutta Gotthold olisi voinut taipua tähän pieneen -turhamaisuuteen...» - -»Voi, Jean, parasta olisi, kun isä suostuisi!» - -»Mutta voinko minä kehoittaa häntä siihen?» huohotti konsuli vieden -kiihtyneesti käden otsalleen. »Minä kannatan asiaa henkilökohtaisesti, -siksi minun pitäisi sanoa: maksakaa, isä. Mutta minä olen myöskin -_associé_, olen hoitanut liikkeemme asioita, ja ellei isä katso -olevansa velvollinen luovuttamaan liikepääomasta mainittua summaa -tottelemattomalle, niskoittelevalle pojalle, niin... On kysymyksessä yli -yksitoistatuhatta taaleria. Se on iso raha... Ei, ei, en mitenkään voi -kehoittaa häntä siihen... mutta en myöskään panna vastaan. En tahdo -olla tekemisissä koko asian kanssa, koko kohtaus isän kanssa on minulle -_désagréable_...» - -»Myöhemmin illalla, Jean. Mennään nyt, toiset odottavat...» - -Konsuli kätki paperin povitaskuunsa, tarjosi käsivartensa äidilleen, -ja sitten he yhdessä astuivat kynnyksen yli kirkkaasti valaistuun -ruokasaliin, jossa seura juuri oli ehtinyt asettua paikoilleen pitkän -pöydän ympärille. - -Seinän taivaansiniselle taustalle oli maalattu hoikkia pylväitä ja -kreikkalaisten jumalien kuvapatsaita. Raskaat punaiset verhot oli -vedetty ikkunain eteen, ja huoneen joka nurkassa paloi korkeassa -kullatussa haarajalassa kahdeksan kynttilää, lukuunottamatta pöydällä -hopeaisissa jaloissa palavia kynttilöitä. Jykevän ruokakaapin -yläpuolella, vastapäätä maisemahuoneen ovea, riippui suuri öljymaalaus, -joka kuvasi italialaista merenlahtea ja jonka utuisen sininen sävy oli -tässä valaistuksessa erittäin vaikuttava. Seinustoilla oli suuria, -jäykkäselkäisiä, punaisella damastilla päällystettyjä sohvia. - -Madame Buddenbrookin kasvoilta oli kadonnut viimeinenkin huolen ja -levottomuuden jälki hänen asettuessaan pastori Wunderlichin ja vanhan -herra Krögerin väliin, joka istui leveänä ikkunan puoleisella seinällä. - -»_Bon appétit_!» virkkoi hän sydämellisesti, nyökäten keveästi -ja nopeasti ympärilleen ja antaen samalla katseensa kulkea koko -pöytäkunnan yli aina lapsiin asti... - - - - -NELJÄS LUKU. - - -»Kuten sanottu, kunnia talolle, Buddenbrook!» kaikui herra Köppenin -mahtava ääni yli muun keskustelun, kun sisäkkö, jolla oli paljaat -punaiset käsivarret, paksu raitainen hame ja pieni päälaella kekottava -valkoinen myssy, oli tarjoillut kuumaa vihanneslientä paahdetun leivän -kera mamsseli Jungmannin ja yläkerrassa asuvan konsulin palvelustytön -kanssa, ja kun oli alettu varovasti maistella sitä. - -»Kunnia talolle! Kaikki on niin tilavaa ja upeata... täällä kelpaa -elää, sen minä sanon...» Herra Köppen ei ollut kuulunut talon entisen -omistajan seurapiiriin. Hän oli vasta äskettäin tullut rikkaaksi, eikä -hänen sukunsa juuri ollut kaikkein hienoimpia; hän ei myöskään, paha -kyllä, ollut vielä voinut luopua eräistä arkisista lauseparsista, -kuten esimerkiksi »sen minä sanon». Sitäpaitsi lausui hän eräät sanat -kirjakielestä poikkeavasti. - -»Eikä se ole ihan vähän maksanutkaan», huomautti herra Grätjens -kuivasti tarkastellen käsikourunsa läpi perinpohjaisesti maisemataulua -— hänhän sen tiesi, jos kukaan. - -Vieraat oli järjestetty mikäli mahdollista siten, että herroja istui -naisten välissä, ja sukulaisten rivi oli katkaistu sijoittamalla -joukkoon perheystäviä. Mutta täydelleen ei tätä periaatetta ollut -voitu noudattaa, esimerkiksi Överdieck-vanhukset istuivat melkein -sylitysten, innokkaasti toisilleen nyökkäillen. Mutta ukko Kröger -mahtaili kookkaana ja suoraselkäisenä senaattorinrouva Langhalsin ja -madame Antoinetten välissä jakaen siroja kädenliikkeitään ja hillittyjä -sukkeluuksiaan vuoroin kummallekin. - -»Milloinkahan tämä talo lienee rakennettu?» kysyi herra Hoffstede -vinosti yli pöydän Buddenbrook vanhemmalta, joka seurusteli -hyväntuuliseen ja hiukan ivalliseen tapaan madame Köppenin kanssa. - -»Vuonna... odotahan... noin 1680, ellen erehdy. Poikani on muuten -paremmin selvillä sellaisista asioista...» - -»Kahdeksankymmentäkaksi», vahvisti eteenpäin kurottuen konsuli kaukaa -pöydän alapäästä, jossa hän istui vierusnaista vailla senaattori -Langhalsin rinnalla. »Talvella vuonna 1682. Ratenkamp & K:nin loistava -taloudellinen nousu alkoi juuri siihen aikaan... Surullista, että tuon -kauppahuoneen merkitys on vähennyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden -aikana...» - -Nyt syntyi keskustelun kulussa yleinen pysähdys, jota kesti puoli -minuuttia. Kukin katsoi lautaselleen jääden ajattelemaan tuota ennen -niin loistavaa sukua, joka oli rakennuttanut tämän talon, asunut siinä -niin kauan ja poistunut siitä köyhtyneenä, hävinneenä... - -»Niin, on se surullista», sanoi kaupanvälittäjä Grätjens; »kun -ajattelee, mikä järjettömyys aiheutti häviön... Dietrich Ratenkampin ei -olisi pitänyt ottaa kumppanikseen Geelmaackia! Minä aavistin pahaa, kun -hän ryhtyi asiain hoitoon. Olen kuullut mitä luotettavimmalta taholta, -hyvä herrasväki, miten hirveästi hän keinotteli Ratenkampin selän -takana vekseleillä ja tunnusteilla liikkeen nimissä... Viimein siitä -tuli loppu... Pankit alkoivat epäillä, maksut jäivät suorittamatta... -Ette voi aavistaa, millaista se oli. Kuka piti silmällä varastoa? -Geelmaack. Kaikki oli kuin rottien hallussa vuodesta vuoteen! Mutta -Ratenkamp ei välittänyt mistään...» - -»Hän oli kuin herpaantunut», sanoi konsuli. Hänen kasvoilleen oli -levinnyt synkkä ja suljettu ilme. Hän liikutti lusikkaansa liemessä -eteenpäin kumartuneena, katsahtaen silloin tällöin nopeasti pienillä, -pyöreillä silmillään pöydän yläpäähän. - -»Hän eli painostuksen alla, ja minun luullakseni se on käsitettävissä. -Mikä sai hänet liittymään Geelmaackiin, joka toi mitättömän lisän -liikepääomaan ja josta ei kellään ollut hyvää käsitystä? Hän tunsi -kai tarvetta sälyttää osa pelottavasta edesvastuusta jonkun toisen -hartioille huomatessaan, että asiat alkoivat liukua auttamattomasti -alamäkeen... Sen kauppahuoneen tehtävä oli loppunut, se suku oli -_passée_. Wilhelm Geelmaack on varmasti antanut vain viime sysäyksen -perikatoa kohti...» - -»Te olette siis sitä mieltä, kunnioitettu herra konsuli», virkkoi -pastori Wunderlich epäilevästi hymyillen ja kaataen samalla punaviiniä -vierusnaiselleen ja itselleen, »että kaikki olisi käynyt samaa latua -myös ilman Geelmaackin mieletöntä liikkeenhoitoa?» - -»Ehkä ei aivan», sanoi konsuli miettivästi kääntymättä erityisesti -kenenkään puoleen. »Mutta minä uskon, että Dietrich Ratenkampin täytyi -ehdottomasti liittyä Geelmaackiin, jotta kohtalo täyttyisi... Hänen -on täytynyt toimia torjumattoman pakon alla... Minä olen vakuutettu -siitä, että hän on osittain tuntenut kumppaninsa hommat ja ettei hän -myöskään ollut aivan tietämätön varastonsa tilasta. Mutta hän oli kuin -jähmettynyt...» - -»No, _assez_, Jean», virkkoi Buddenbrook vanhempi laskien lusikan -kädestään. »Tuo on niitä sinun teorioitasi...» - -Konsuli kohotti hajamielisesti hymyillen lasin isäänsä kohti. Mutta -Lebrecht Kröger sanoi: - -»Pysytelkäämme mieluummin iloisessa nykyhetkessä!» - -Sitten hän tarttui varovasti, sirolla liikkeellä valkoviiniputeliinsa, -jonka korkissa oli pieni hopeanvärinen hirven kuva, vei sen hiukan -sivuun ja tarkasti kirjoitusta. »C. F. Köppen», hän luki ja nyökkäsi -viinikauppiaalle; »aivan niin, mitä me olisimmekaan ilman teitä!» - -Kultaraitaiset Meissen-porsliiniset lautaset vaihdettiin uusiin madame -Antoinetten pitäessä tarkasti silmällä palvelustytön liikkeitä. -Mamsseli Jungmann huusi määräyksiä puhetorveen, jonka kautta keittiö -oli yhteydessä ruokasalin kanssa. Tarjottiin kalaa, ja pastori -Wunderlich lausui ottaessaan varovasti lautaselleen vadilta: - -»Iloinen nykyhetki ei ole aina niin aivan päivänselvä asia. Nämä -nuoret, jotka tässä iloitsevat meidän vanhain keralla, eivät suinkaan -ajattele, että elämä on saattanut olla toisenlaistakin... Minulla on -useamman kerran ollut kunnia ottaa henkilökohtaisesti osaa isäntä -väkemme kohtaloihin... Joka kerran kun näen nämä» — hän kääntyi madame -Antoinetten puoleen nostaen pöydältä raskaan hopealusikan — »ajattelen, -eivätkö ne mahtane kuulua niihin kapineihin, joita ystävämme filosofi -Lenoir, hänen majesteettinsa keisari Napoleonin kersantti, _anno_ 1806 -piteli käsissään... ja muistan tapaamistamme Alfstrassella, madame...» - -Madame Buddenbrook katsoi syliinsä hämillään ja muistoihin vaipuneena. -Tom ja Tony, jotka eivät syöneet kalaa, huusivat pöydän alapäästä -miltei yhteen ääneen: »Kertokaa, kertokaa, isoäiti!» Mutta pastori, -joka tiesi, ettei madame Buddenbrook mielellään itse puhunut tuosta -hänelle hiukan kiusallisesta tapauksesta, alkoi hänen sijastaan vielä -kerran kertoa pientä vanhaa tarinaa, jonka lapset olivat kuulleet -ainakin kymmenen kertaa, mutta joka vielä saattoi olla tuntematon -jollekulle seurassa olijalle... - -»Lyhyesti, tarina on tällainen: Oli kylmä ja sateinen marraskuun -iltapäivä, ja minä olin tulossa eräältä virka-asialta Alfstrassea -pitkin ajatellen huonoja aikoja. Ruhtinas Blücher oli poissa, -ranskalaiset kaupungissa, mutta yleistä kiihtymystä ei juuri paljon -huomannut. Kadut olivat tyhjät, asukkaat istuivat kodeissaan suojaa -hakien. Teurastajamestari Prahl, joka kädet housuntaskuissa oli -seisonut ovensa edustalla ja sanonut raikuvalla äänellä: 'On tämä -menoa, kaikkea sitä —!' oli saanut kuulan päähänsä... Ajattelin siinä -kulkiessani: mitähän jos olisi käydä katsomassa Buddenbrookeja, pieni -rohkaisu ei teline pahaa; talon herra makaa vuoteessa päässä ruusu, ja -madamella on varmaan paljon hommaa majoituksesta. - -»Silloin, juuri sillä hetkellä, kenen näenkään tulevan vastaani? -Kunnioitetun madame Buddenbrookimme, mutta minkälaisessa tilassa? -Hän rientää sateessa hatuttomin päin, olkahuivi hätäisesti ympärille -kiedottuna, puolijuoksua, _coiffure_ aivan epäjärjestyksessä... Taikka -_coiffuresta_ saattoi tuskin puhua, madame. - -'Kuinka miellyttävä _surprise!'_ sanon minä rohjeten tarttua häntä -käsivarteen, koska hän ei huomannut minua ja koska aavistin pahaa. -'Minne kiire, hyvä madame?' Nyt huomaa hän minut, katsoo minuun ja -huohottaa: 'Tekö siinä olette... jääkää hyvästi! Kaikki on lopussa! -Minä hyppään Traveen!' 'Varjelkoon!' sanon minä tuntien kalpenevani. -'Teidän paikkanne ei ole siellä, madame! Mitä on tapahtunut?' Ja minä -puristan teitä niin lujasti käsivarresta kuin sopivaisuus suinkin -sallii. 'Mitäkö on tapahtunut?' huutaa hän vapisten. 'Ne ovat hopean -kimpussa. Uskomatonta! Voitteko ajatella! Ja Jean makaa pää käärittynä -vuoteessa voimatta auttaa! Eikä hänestä olisi apua, vaikka hän olisi -jaloillaankin! Ne varastavat minun lusikkani, hopealusikkani, voitteko -ajatella, Wunderlich, ja nyt minä hyppään Traveen! - -No niin, minä pidätän yhä ystävätärtämme käsivarresta ja sanon mitä -sellaisessa tilaisuudessa on tapana sanoa. 'Rauhoittukaa', sanon minä, -'paras ystävä!' ja 'asia saadaan vielä autetuksi!' ja 'koettakaamme -puhua heille', 'rauhoittukaa, Jumalan tähden, lähtekäämme takaisin!' -Ja minä vien hänet katua pitkin takaisin hänen kotiinsa. Ruokasalissa, -yläkerroksessa tapaamme sotamiehet, kaksikymmentä kappaletta, jotka -olivat jääneet taloon madamen paetessa, suuren arkun kimpussa, jossa -säilytettiin hopeoita. - -'Kenen kanssa teistä, hyvät herrat, saan neuvotella', kysyn -kohteliaasti. Miehet alkavat nauraa ja huutaa: 'Jokaisen kanssa, -hyvä mies!' Mutta sitten astuu eräs heistä esiin. Hän on pitkä kuin -honka, hänellä on musta suippoparta ja suuret, punaiset, kalunoiduista -hihoista esiinpistävät kädet. Hän esittää itsensä. 'Lenoir', sanoo hän -vieden vasemman käden hatun laitaan, sillä oikeassa hänellä on kimppu -hopealusikoita, viisi kuusi kappaletta, 'Lenoir, kersantti. Mitä herra -tahtoo?' - -'Herra upseeri!' sanon minä osoittaen _point d'honneur'iä_, 'onko tämä -homma teidän loistavan _chargenne_ mukaista?... Kaupunkimme ei ole -sulkenut porttejaan keisarilta...' — 'Mitä tehdä!' hän vastaa. 'On -sota. Miehet tarvitsevat tämäntapaisia kappaleita...!' - -'Teidän tulisi olla huomaavainen', keskeytän minä, sillä olen keksinyt -jotakin. 'Tämä rouva', sanon minä, sillä mitä ei ihminen sano -sellaisessa tapauksessa, talon valtiatar, ei ole saksalainen, hän -on melkein teidän kansalaisenne, hän on ranskatar... ' — ' Kuinka, -ranskatar?' toistaa hän. Ja mitä luulette tuon pitkän hongankolistajan -lisäävän? — 'Maastamuuttaja siis?' hän virkkaa. 'Mutta sitten hän on -filosofian vihollinen!' - -Olen kuin puulla lyöty, mutta hillitsen nauruni. 'Te tunnutte olevan -teräväjärkinen. Pyydän saada vielä toistaa, ettei minun mielestäni -moinen homma ole arvonne mukaista!' — Hän on vaiti hetken aikaa, mutta -sitten hän äkkiä sävähtää punaiseksi, viskaa kuusi lusikkaansa arkkuun -ja huutaa: 'Mistä te tiedätte minun aikoneen muuta kuin tai kastaa -näitä lusikoita hiukan! Kauniita tavaroita! Jos joku miehistäni ottaisi -yhden muistoksi mukanaan, niin...' - -Ja kyllä he ottivatkin niitä muistoksi, ei siinä auttanut inhimillinen -eikä jumalallinen laki... He eivät kai tunteneet muuta jumalaa kuin -tuon pienen peloittavan miehen... - - - - -VIIDES LUKU. - - -»Näittekö te hänet, herra pastori?» — - -Lautasia vaihdettiin jälleen. Nyt ilmestyi pöytään suunnaton -tiilenpunainen, taikinoitu, keitetty ja savustettu siankinkku ruskean, -hapahkon Chalotten-kastikkeen kera, sivuruokana sellainen määrä -vihanneslajeja, että yksi ainoa vati olisi kyennyt ravitsemaan koko -seuran. Lebrecht Kröger ryhtyi leikkaamaan paistia. Kyynärpäät sirosti -koholla, pitkät etusormet suoraan veitsen ja haarukan selkää pitkin -leikkasi hän huolellisesti mehukkaita viipaleita. Ruokalajiin kuului -myös konsulitar Buddenbrookin ylpeys »venäläinen hillo», hauskasti -kirpelöivä, viinansekainen säilykehedelmäseos. — - -Pastori Wunderlichin täytyi ikäväkseen tunnustaa, ettei hän ollut -itse koskaan nähnyt Bonapartea. Mutta Buddenbrook vanhempi ja Jean -Jacques Hoffstede olivat joutuneet näkemään hänet kasvoista kasvoihin; -edellinen Pariisissa, juuri ennen Venäjän sotaretkeä, eräässä -paraadissa Tuileries'n linnanpihalla, jälkimmäinen Danzigissa... - -»Ei hän, hyvät ihmiset, ollut hauskan näköinen», hän sanoi työntäen -suuhunsa haarukalle taitavasti ladotun kinkku-, peruna- ja -ruusukaalikuorman ja samalla kohottaen kulmakarvansa korkealle. - -»Hän kuuluu muuten viettäneen iloisia päiviä Danzigissa. Hänestä kulki -siihen aikaan eräs hauska juttu...» Hän pelasi kaiket päivät korttia -saksalaisten kanssa, usein suurista summista, mutta illalla pelasi hän -kenraaleittensa kera. 'N'est-ce pas. Rapp', kysyi hän kerran nostaen -pöydältä kourallisen kultaa, 'les Allemands aiment beaucoup ces petits -Napoleons?' - -— _Oui, sire, plus que le Grand!_ vastasi Rapp. - -Kesken yleistä iloisuutta, joka yltyi meluavaksi, — Hoffstede -oli kertonut jutun hyvin sattuvasti, jopa matkinut keisarin -kasvojenilmettäkin — sanoi vanha Buddenbrook: - -»Leikki sikseen, täytyy kuitenkin kunnioittaa hänen henkilöllistä -suuruuttaan... mikä tahdon mies!» - -Konsuli pudisti vakavasti päätään. - -»Eipä niinkään, me nuoremmat emme enää ymmärrä sen miehen -kunnioitettavuutta, joka murhautti Enghienin herttuan, tapatti -Egyptissä kahdeksansataa vankia...» - -»Tuo kaikki on kenties liioiteltua ja vääristeltyä», sanoi pastori -Wunderlich. »Herttua oli ehkä kevytmielinen ja kapinoiva herra, ja mitä -tulee vankeihin, oli heidän mestauttamisensa luultavasti puolueettoman -sotaneuvoston harkittu ja välttämätön päätös...» - -Ja hän kertoi eräästä lukemastaan kirjasta, joka oli ilmestynyt -joitakin vuosia sitten: sen oli kirjoittanut eräs keisarin -sihteereistä, ja se oli erittäin mielenkiintoinen... - -»Yhdentekevää», väitti konsuli yhä, puhdistaen kynttilää, joka oli -alkanut lepattaa hänen edessään seisovassa kynttilänjalassa. »Minä en -ymmärrä, minä en saata käsittää, että tuota ihmishirviötä ihaillaan! -Uskonnollisten tunteiden elähyttämänä kristittynä en minä voi löytää -sydämestäni tuollaisen ihailun rahtuakaan.» - -Hänen kasvoilleen oli levinnyt hiljainen, haaveileva ilme, ja hänen -päänsäkin oli painunut hiukan kallelleen. - -Samalla näytti siltä kuin hänen isänsä ja pastori Wunderlich olisivat -huomaamattomasti hymyilleet toisilleen. - -»Niin kyllä», äännähti Johann Buddenbrook hyväntahtoisesti, »mutta -pienet Napoleonit eivät olleet hullumpia, eikö niin? Minun poikani -ihailee enemmän Louis Philippeä», lisäsi hän sitten. - -»Ihailee?» toisti Jean Jacques Hoffstede hiukan ivallisesti... »Hauska -rinnastelu! Onko Philipp Egalitéssakin ihailemista...» - -»Minun mielestäni heinäkuun-yksinvallassa on paljon oppimista...» -Konsuli puhui vakavasti innostuen aiheesta. »Ranskalaisen -perustuslaillisuuden ystävällinen ja aulis suhtautuminen ajan uusiin -käytännöllisiin ihanteihin on erittäin kiitettävä asia...» - -»Käytännölliset ihanteet... kyllä vain...» Ukko Buddenbrook -leikitteli kultaisella rasiallaan suoden leukaluilleen hetken levon. -»Käytännölliset ihanteet... ehei, minä en kannata niitä ollenkaan!» Hän -unohti suuttumuksesta puhua murretta. »Joka puolella nousee nykyään -taloudellisia laitoksia ja teknillisiä laitoksia ja kauppakouluja -kuin sieniä maasta, ja kimnaasi- ja klassillinen sivistys ovat -yht'äkkiä hölynpölyä, eikä kukaan ajattele muuta kuin kaivoksia... ja -teollisuutta... ja rahan hankintaa... Hyvähän se on kaikki, erittäin -hyvä! Mutta hiukan typerää toiselta puolen, ajanpitkään — eikö niin? -En tiedä miksi se minua tympäisee... en tarkoita mitään,Jean... -Heinäkuun-yksinvalta on hyvä asia...» - -Senaattori Langhals samoin kuin Grätjens ja Köppen puolustivat -konsulia... »Ei, kyllä tuota Ranskan hallitusta ja samantapaisia -Saksassa ilmenneitä pyrinnöitä täytyy kunnioittaa...» — Herra Köppen -oli tullut vielä punaisemmaksi aterian aikana ja hengitti kuuluvasti, -mutta pastori Wunderlichin kasvot pysyivät valkoisina, vaikka hän -tyhjensi tyynesti lasin toisensa perästä. - -Kynttilät paloivat vähitellen yhä alemmaksi, levittäen silloin tällöin -hienoa vahanhajua pöydän yli, ilmanhengen puhaltaessa syrjään liekin. - -Istuttiin korkeaseluksisilla, jykevätekoisilla tuoleilla, syötiin -raskailla hopeisilla pöytäkaluilla vankkoja, maukkaita ruokia, juotiin -väkeviä, hyviä viinejä ja tämän ohella keskusteltiin. Pian jouduttiin -kauppa-asioihin ja alettiin huomaamatta käyttää yhä enemmän murretta, -tuota miellyttävän raskaskäänteistä puhetapaa, johon tuntui sisältyvän -sekä kauppakielen nasevuus että eräänlainen hyvinvoipa huolimattomuus -ja jota vielä tavantakaa liioiteltiin hyväntahtoisella itseivalla. - -Naiset eivät olleet kauan seuranneet väittelyä. Madame Kröger johti -puhetta heidän tahollaan, selittäen mitä kiehtovimmin karppien -keittämistä punaviinissä... »Ne pitää paloitelia kunnollisesti, -rakkaimpani, ja sitten pannaan kattilaan höysteeksi sipulia, neilikoita -ja korppuja ja sitten ne nostetaan tulelle, lisätään hiukan sokeria ja -lusikallinen voita... Mutta niitä ei saa suinkaan pestä, rakkaimpani, -ne pitää keittää verineen päivineen...» - -Ukko Kröger päästi kuuluville parhaat sukkeluutensa. Mutta konsuli -Justus, hänen poikansa, joka istui tohtori Grabowin vieressä pöydän -alapäässä lasten lähettyvillä, oli ryhtynyt leikkisään sanakiistaan -mamsseli Jungmannin kanssa; tämä sipristi ruskeita silmiään pitäen -tapansa mukaan veistä ja haarukkaa koholla ja liikutellen niitä -hiljaa edestakaisin. Vanha konsulitar oli keksinyt uuden lempinimen -puolisolleen. »Karitsapumpukkani!» sanoi hän heiluttaen päähinettään -hellyyden vallassa. - -Keskustelu keskittyi taas yleiseksi Jean Jacques Hoffsteden alkaessa -puhua lempiaiheestaan, Italian-matkasta, jonka hän oli tehnyt -viisitoista vuotta sitten erään rikkaan hampurilaisen sukulaisen -seurassa. Hän kertoi Venetsiasta, Roomasta ja Vesuviuksesta, kuvaili -Villa Borghesea, jossa Goethe-vainaja oli kirjoittanut osan Faustiaan, -kertoi ihastuneesti renessanssin aikuisista suihkulähteistä, -jotka levittivät ympärilleen viileyttä, huolellisesti leikatuista -puistokäytävistä, joiden suojassa oli niin leppoisaa käyskennellä. -Siitä muisti joku Buddenbrookien hoidotta jääneen puutarhan, joka -sijaitsi aivan Burgtorin takana. - -»Niin, ystäväni!» sanoi vanhus. »Harmittelen vielä tänä päivänä, etten -aikanani tullut laittaneeksi sitä hiukan inhimillisempään kuntoon! -Äskettäin kuljin sen kautta — se tiheikkö on suorastaan häpeäpilkku! -Mikä sievä ala se olisikaan, jos sen ruohopenkereet olisivat hoidetut, -puut kauniisti keilan- ja kuutionmuotoisiksi leikellyt...» - -»Jumalan tähden, isä —! Minä oleilen niin mielelläni kesällä sen -pensaikoissa, mutta koko viehätys katoaisi, jos tuo kaunis, vapaa -luonto sillä tavoin silvottaisiin...» - -»Mutta jos tuo vapaa luonto kuitenkin kuuluu minulle, niin eikö -minulla, hitto vieköön, ole oikeus menetellä mieleni mukaan...» - -»Voi isä, kun loikoo siellä syvässä ruohikossa rehevän pensaston alla, -tuntuu pikemminkin siltä kuin itse kuuluisi luontoon ja kuin ei meillä -olisi pienintäkään oikeutta siihen...» - -»Krischan, älä syö liikaa», huusi ukko Buddenbrook. »Thildaa se ei -haittaa... nielee sisäänsä kuin seitsemän puimakonetta, semmoinen tyttö -se on...» - -Ja täytyi todellakin ihmetellä tuon hiljaisen, laihan lapsen -ruokahalua, lapsen, jonka pitkulaisilla kasvoilla oli niin -vanhamainen ilme. Hän oli vastannut kysymykseen, halusiko hän lisää -lientä, venyttäen ja nöyrästi: »Kyl-lä-kii-tos!» Hän oli ottanut -sekä kalaa että lihaa kahteen kertaan, valiten itselleen suurimmat -palat kummastakin, ja sitäpaitsi aimo kasan vihannesruokia, istui -likinäköiset silmät lautasessa kiinni ja nautti kaiken kiirehtimättä, -hiljaa ja suurina kappaleina. Talon vanhan herran kysymykseen vastasi -hän vain hitaasti, hyvänsuovasti, kummastellen ja tuhmansekaisesti: -»Herranen-aika-se-tä!» mutta ei antanut häiritä itseään, vaan söi -tyynesti edelleen, joskaan se ei miellyttänyt toisia ja joskin häntä -pilkattiin, söi köyhän sukulaisen vaistomaisella, tyhjentymättömällä -ruokahalulla, sukulaisen, joka on päässyt runsaan, maksuttoman -ruokapöydän ääreen, hymyili tunteettomasti ja peitti lautasensa -herkuilla, kärsivällisesti, itsepintaisesti, nälkäisenä, laihana. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Nyt kannettiin esiin kaksi suurta kristallimaljallista »taivaanmannaa»; -se oli kerroksittain järjestetty mantelileivos-, vattu-, pikkuleipä- ja -munakiisseliyhdistelmä. Mutta pöydän alapäässä leimusi ihastus, sillä -lapsille oli tehty heidän mieliruokaansa, kuumaa luumuvanukasta. - -»Thomas, poikaseni, olepas kiltti», lausui Johann Buddenbrook -vetäen housuntaskusta raskaan avainkimppunsa. »Toisessa kellarissa -oikealla, kolmannella hyllyllä, punaisen Bordeaux'n takana on kaksi -pulloa, ymmärrätkö?» Ja Thomas, joka ymmärsi senkaltaisia asioita, -juoksi ulos ja palasi jälleen kantaen kahta aivan pölyistä ja -hämähäkinverkon peittämää pulloa. Mutta tuo vaatimattomassa kuoressa -oleva kullankeltainen, imelä vanha Malvasier-rypälemehu oli tuskin -valunut pieniin jälkiruokalaseihin, kun oli käsissä hetki, jolloin -pastori Wunderlich nousi ja keskustelun tauotussa alkoi lasi kädessä -esittää siroa maljapuhetta. Hän puhui pää hiukan kallellaan, hieno -leikkisä hymy valkoisilla kasvoillaan, tehden vapaalla kädellään pieniä -sieviä liikkeitä siihen avonaiseen ja miellyttävään tapaan, jolla hän -viehätti kuulijoitaan saarnatuolissakin seisoessaan... »Tyhjentäkäämme -siis, kunnon ystäväni, lasillinen tätä jaloa juomaa kunnioitetun -isäntäväkemme kunniaksi heidän uudessa, komeassa kodissaan — -Buddenbrook-suvun, sen läsnäolevien, samoin kuin poissaolevien jäsenten -menestykseksi... eläköön!» - -»Poissaolevien?» ajatteli konsuli kilistäen häntä kohti ojennettuja -laseja. »Tarkoitettiinko sillä Frankfurtissa olevia sukulaisia ja -kenties Hampurin Duchanipseja vai oliko vanhalla Wunderlichilla jokin -taka-ajatus...?» Hän nousi kilistääkseen isänsä kanssa katsoen tätä -sydämellisesti silmiin. - -Mutta nyt ryhtyi kaupanvälittäjä Grätjens pyrkimään pystyyn paikaltaan, -ja se vei aikaa; kun hän vihdoin oli päässyt tarkoituksensa perille, -yhtyi hänkin narisevalla äänellään kauppahuone Johann Buddenbrookille -kohdistettuun maljaan toivoen talolle jatkuvaa menestystä, nousua ja -kukoistusta, kotikaupungin kunniaksi. - -Ja Johann Buddenbrook kiitti toisten ystävällisistä sanoista, ensin -perheen päänä, sitten kauppahuoneen vanhempana johtajana — sekä lähetti -Thomaksen hakemaan kolmatta Malvasier-puIloa, sillä hän huomasi -laskeneensa väärin luullessaan kahden pullon riittävän. - -Lebrecht Krögerkin puhui. Hän teki sen istualtaan, koska se teki vielä -tehokkaamman vaikutuksen, ja liikutti vain silloin tällöin päätään -ja käsiään mitä sulavimmin. Hän kohdisti puheensa talon molemmille -naisille, mme Antoinetteile ja rouva konsulittarelle. - -Mutta hänen lopetettuaan, »taivaanmannan» ollessa jo melkein tyystin -kurkkua alempana ja Malvasierin laulaessa loppua, kohosi paikaltaan -rykäisten ja yleisen huudahtelun seuraamana herra Jean Jacques -Hoffstede... pöydän alapäässä istuvien lasten taputtaessa käsiään. - -»_Excusez!_ En voinut muuta...» hän lausui, sipaisten terävää nenäänsä -ja vetäen takataskustaan paperin... Huoneeseen levisi hiisku maton -hiljaisuus. - -Paperi, jota hän piteli kädessään, oli korean monikoukeroinen, ja -hän luki seuraavat sanat kukkasin ja kullatuin kiehkuroin koristetun -soikion keskeltä: - -»Ystävällisen kutsun johdosta Buddenbrookin perheen uuden talon -iloiseen vihkiäistilaisuuteen lokakuussa vuonna 1835.» - -Tämän jälkeen hän alkoi lukea jo jonkun verran vapisevalla äänellään: - - »Ystävät! — Ma saanhan luvan - laulun pienen virittää - kunniaksi tämän tuvan, - jolle taivas hymyää. - - Teille, kelpo harmaahapset, - teille omistan mä sen; - mut myös teille, rakkaat lapset, - virressäni laulelen. - - Kauneus ja kumo jalo - tääll' on siteess' saman vyön; - Venukselt' on katseen valo. - Vulkanukselt' tarmo työn - - Riemun tyyntä elämätä - suokoon teille vastaisuus, - kirkkautta kestävätä - jokainen päivä uus! - - Aivan loppumattomasti - onnestanne iloitsen. - Myöskin yhtä useasti - sitä teille rukoilen. - - Muhkeasti taloanne - asukaa — ja pitäkää - ystävänä muistossanne - se, ken laati säkeet nää!» - -Hän kumarsi, minkä jälkeen puhkesi esiin yksimielinen innostunut -suosion myrsky. - -»Mainiota, Hoffstede!» huusi ukko Buddenbrook. »Maljasi! Sepä oli -herttaista!» - -Mutta konsulittaren kilistäessä runoilijan kanssa levisi tuskin -huomattava puna hänen hienolle hipiälleen, sillä hän oli kaiketi -huomannut sen pienen kohteliaan kumarruksen, jonka Hoffstede oli tehnyt -häntä kohti lausuessaan sanat »Venukselt' on katseen valo». - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Yleinen hilpeys oli saavuttanut huippunsa, ja herra Köppen tunsi -vastustamatonta tarvetta aukaista pari liivinnappia; mutta se tuskin -saattoi käydä päinsä, sillä eivät edes vanhat herrat katsoneet sitä -sopivaksi. Lebrecht Kröger istui yhä yhtä suorana paikallaan kuin -aterian alkaessa, pastori Wunderlichin iho pysyi valkoisena ja -veltostumattomana, Buddenbrook vanhempi oli tosin taivuttautunut hiukan -selkäkenoon, huomioonottaen kuitenkin mitä tarkimmin soveliaisuuden -vaatimukset, ja ainoastaan Justus Kröger oli ilmeisesti hiukan -hutikassa. - -Mutta missä oli tohtori Grabow? Konsulitar nousi huomaamatta -paikaltaan, sillä pöydän alapäässä olivat mamsseli Jungmannin, tohtori -Grabowin ja Christianin paikat tyhjät, ja pylväskäytävästä kuului -aivankuin hillittyä vaikerointia. Hän lähti nopeasti salista sisäkön -jäljestä, joka oli tarjoillut voita, juustoa ja hedelmiä — ja aivan -oikein, pylväikön pimennossa, pyöreällä patjapenkillä, joka ympäröi -keskimmäistä pylvästä, istui, makasi tai kyyhötti pikku Christian -ähkyen hiljaa ja sydäntäsärkevästi: - -»Voi hyvä Jumala, rouva!» sanoi Ida, joka seisoi vieressä tohtorin -kera. — »Christian voi niin huonosti, poika parka...» - -»Minulla on paha olo, niin hiton paha olo,» uikutti Christian -pyöreiden, syvällä olevien silmien liikkuessa levottomasti sinne tänne -suhteettoman suuren nenän juuressa. Hän oli sanonut »hiton paha olo» -vain ylenpalttisen epätoivon pakottamana, mutta konsulitar sanoi: - -»Jos käytämme sellaisia sanoja, rankaisee hyvä Jumala vielä suuremmilla -kivuilla!» - -Tohtori Grabow koetteli pojan suonta; hänen hyväntahtoiset kasvonsa -näyttivät vielä pitemmiltä ja lempeämmiltä. - -»Pieni pahoinvointi... ei sen pahempaa, rouva konsulitar!» -hän lohdutti. Sen jälkeen jatkoi hän hitaalla, täsmällisellä -virkakielellään: »Olisi paras panna hänet sänkyyn... hiukan -lasten jauhoja, kenties kupillinen kamomillateetä hikoamisen -aikaansaamiseksi... Ja ankara ruokajärjestys — ymmärrättehän, rouva -konsulitar? Kuten sanottu, ankara ruokajärjestys. Palanen kyyhkysen -lihaa — viipale ranskanleipää...» - -»En minä huoli kyyhkystä!» huusi Christian aivan suunniltaan. »Minä en -syö enää milloinkaan — mitään! Minulla on niin paha, niin hiton paha -olo!» Tuo voimasana näytti suorastaan tuottavan hänelle lievitystä, -niin painokkaasti se lausuttiin. - -Tohtori Grabow hymyili hiljaista, sääliväistä, melkeinpä -surunvoittoista hymyä. Kyllä tämä nuorukainen syö taas piankin! -Hän oli viettävä samaa elämäntapaa kuin muut ennen häntä. Hän oli -viettävä päivänsä isiensä, sukulaistensa, tuttaviensa tavoin istuen -paikallaan ja syöden valikoituja, raskaita, maukkaita ruokia... -Mutta mitäpäs se häneen kuului! Hän. Friedrich Grabow, ei aikonut -sekaantua häiritsevästi näiden varakkaiden, miellyttävien, kunnon -kauppiasperheiden elämäntapoihin. Hän tuli, kun kutsuttiin, määräsi -pariksi päiväksi ankaran ruokajärjestyksen — hiukan kyyhkysenlihaa, -viipaleen ranskanleipää... niin — ja vakuutti tunnonvaivoitta, ettei -tauti tällä kertaa ollut sen pahempilaatuista. Joskin hän oli vielä -nuori, oli hän jo pitänyt omassaan monen kelpo kansalaisen kättä, joka -oli syönyt viimeisen savulihareiden, viimeisen täytetyn kalkkunan ja -joka, joko äkkiarvaamatta konttoripulpettinsa ääressä tai jonkun aikaa -vuoteessa kärsittyään, oli saanut heittää itsensä Herran huomaan. -Sitä sanottiin halvaukseksi, äkilliseksi kuolemantapaukseksi... -niin, mutta hän, Friedrich Grabow, olisi voinut luetella heille -monta sellaista tapausta, jolloin ei voitu huomata »mitään kuoleman -syytä», jolloin sitä ei edes oltu odotettu, jolloin asianomaisessa -vain ruoan jälkeen konttoriin palattua oli tuntunut pieni huimauksen -tuntemus... Mutta mitäpäs siitä! Hän, Friedrich Grabow, ei itsekään -halveksinut täytettyjä kalkkunoita. Tämänpäiväinen taikinoitu kinkku -Chalotten-kastikkeineen oli ollut kerrassaan herkullinen, hitto vieköön, -samoin sitä seurannut »taivaanmanna» mantelileivoksineen, vadelmineen -ja munakiisseleineen, jota syömään käydessä jo henki kulki vaikeasti... -niin. »Ankara ruokajärjestys, kuten sanottu — ymmärrättehän, rouva -konsulitar. Palanen kyyhkysen lihaa — viipale ranskanleipää...» - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Ruokasalissa noustiin pöydästä. - -»Terveydeksi, _mesdames et messieurs!_ Ylhäällä on sikari haluaville, -kahvitilkkanen kaikille ja ehkä myös liköörilasillinen, jos madame on -anteliaalla tuulella... Biljardipöydät ovat tietenkin myös jokaisen -käytettävissä; Jean, sinä otat kai huoleksesi vieraiden johtamisen -takarakennukseen... Madame Köppen — saanko tarjota...» - -Jutellen, täysin vatsoin ja mitä parhaimmalla tuulella, lausuillen -puoleen ja toiseen »terveydeksi», siirryttiin suuren kaksoisoven kautta -takaisin maisemahuoneeseen. Mutta konsuli ei mennyt heti sinne, vaan -keräsi ensin ympärilleen biljardinhaluiset herrat. - -»Ettekö te halua ottaa osaa yhteen peliin, isä?» - -Lebrecht Kröger jäi naisseuraan, mutta Justus saattoi mennä mukaan... -Myöskin senaattori Langhals, Köppen, Grätjens ja tohtori Grabow -liittyivät konsuliin Jean Jacques Hoffsteden luvatessa tulla perästä: -»Ei vielä, ei vielä! Johann Buddenbrook lupaa soittaa huilua, minun -täytyy jäädä sitä kuulemaan... _Au revoir, messieurs_...» - -Nuo kuusi herraa kuulivat vielä astuessaan maisemahuoneesta pylväikköön -ensimmäiset huilunsävelet, joita konsulitar säesti harmoniolla; se -oli pieni valoisa, siro, haaveellinen sävelmä, joka kaikui huoneiston -halki. Konsuli kuunteli niin kauan kuin soittoa saattoi kuulla. Hän -olisi jäänyt mieluimmin maisemahuoneeseen antautuakseen noiden sävelten -tuudittamana, nojatuoliin painuneena haaveillensa ja tunteittensa -valtaan; mutta isännän velvollisuudet... - -»Tuopas kahvikuppeja ja sikareja biljardisaliin,» sanoi hän -ohikulkevalle sisäkölle. - -»Niin, Line, kahvia, kuulepas! Kahvia!» toisti herra Köppen äänellä, -joka tuli täyden vatsan pohjasta, ja koetti nipistää tytön punaista -käsivartta. Hän lausui k-äänteen aivan kurkun perällä kuin olisi hän jo -hörppinyt kahvia. - -»Ai, ai, madame Köppen näki varmasti ikkunalasien läpi», huomautti -konsuli Kröger. - -Senaattori Langhals kysyi: »Sinä asut siis tuolla yläkerroksessa, -Buddenbrook?» - -Oikealta johtivat portaat yläkertaan, jossa konsulin ja hänen perheensä -makuuhuoneet olivat; mutta vasemmallakin oli vielä pitkä rivi huoneita. -Herrat laskeutuivat tupakoiden leveitä portaita alas, joita reunusti -valkoiseksi maalattu, harvapienainen kaidepuu. Konsuli jäi seisomaan -porrasvälikölle. - -»Tässä välikerroksessa on vielä kolme huonetta», hän selitti, -»aamiaishuone, vanhempieni makuukamari ja eräs käyttämätön huone -puutarhan puolella. Vieressä kulkee kapea käytävä... Mutta eteenpäin! -— Niin, kuormarattaat kulkevat tuolla alhaalla ja sieltä päästään -edelleen halki koko alueemme Bäckergrubelle asti.» - -Avara, kaikuva halli, joka näkyi alhaalla, oli laskettu suurilla, -neliskulmaisilla kivilaatoilla. Ulko-oven vierustalla ja eteisen -toisessa päässä oli konttorihuoneita, mutta keittiö, josta yhä vieläkin -tunkeutui happaman Chalotten-kastikkeen haju, sijaitsi kellareihin -johtavine käytävineen portaiden vasemmalla puolen. Vastapäätä sitä oli -seinässä, melko korkealla, oudonnäköisiä, kömpelöitä, mutta siististi -maalattuja komeroita; ne olivat palvelustyttöjen makuuhuoneita, joihin -päästiin vain irtonaisten tikapuiden avulla. Vieressä näkyi pari -suunnattoman vanhaa kaappia ja veistelmin koristettu arkku. - -Korkean lasioven kautta jouduttiin aivan laakeiden, ajettavien -kiviportaiden kautta pihaan, jonka vasemmalla puolen oli pieni -pesutupa. Tästä näkyi kaunis, vaikka tällä kertaa syksyisen harmaa ja -märkä puutarha, jonka kukkalavat olivat peitetyt olkimatoin suojaksi -kylmää vastaan ja jonka perällä oli »porttaali», puutarhamajan -rokoko-pääty. Mutta herrat poikkesivat talosta vasempaan johtavalle -tielle, joka kulki muurien välitse toisen pihan kautta takarakennukseen. - -Täältä johtivat niljaiset portaat kellarimaiseen multalattiaiseen -holviin, jota käytettiin varastohuoneena ja jonka ullakolta riippui -alas paksu hinausköysi; sillä hinattiin viljasäkit yläkertaan. Mutta -herrat nousivat oikealla olevia puhtaita portaita ensimmäiseen -kerrokseen, ja konsuli itse avasi biljardihuoneen oven. - -Herra Köppen pudottautui lopen uupuneena lähimmälle kankeamuotoiselle -tuolille, jonka kaltaisia oli sijoitettu pitkin tuon aution ja -ankarannäköisen huoneen seinämiä. - -»Minä katselen aluksi!» huusi hän pudistellen hienoja vesipisaroita -hännystakistaan. »Onpa teidän talonne läpi perhananmoinen matka, -Buddenbrook!» - -Kuten maisemahuoneessa, paloi täälläkin takkatuli messinkisen ristikon -takana. Kolmesta korkeasta, kapeasta ikkunasta näkyi kosteanpunaisia -kattoja, harmaita pihoja ja talonpäätyjä... - -»Pieni ottelu, vai kuinka, herra senaattori?» kysyi konsuli ottaessaan -biljardisauvat asettimilta. Sitten hän kävi sulkemassa molempien -biljardipöytien kolot. »Kuka tulee meidän puolellemme? Grätjens? -Tohtori? _All right_. Grätjens ja Justus, käykää te toiset tuohon -pöytään... Köppen, sinun täytyy pelata...» - -Viinikauppias nousi, suu täynnä tupakansavua, ja jäi kuuntelemaan -väkevää tuulenpuuskaa, joka vonkui rakennusten välissä, ropsautti -sateen ruutuja vasten ja ulvoi savupiipussa. - -»Helkkari!» pääsi häneltä tupakansavun mukana. »Luuletko sinä, että -'Wullenwewer' pääsee satamaan, Buddenbrook? Mikä koiranilma...» - -Eiväthän Travemünden tiedot olleet parhaimpia, sen vahvisti myös -konsuli Kröger, joka liitusi sauvansa nahkaa. Myrsky sanomia joka -puolelta.. _Anno_ 1824 ei ollut paljon pahempi rajuilma, kun Pietarissa -oli suuri tulva... Tuossapa tulikin kahvi. - -Kaadettiin kuppeihin, juotiin pari siemausta, ja sitten alkoi peli. -Mutta silloin siirtyi keskustelu tulliyhdistykseen, ja konsuli -Buddenbrook kannatti innokkaasti tulliyhdistystä. - -»Mikä keksintö, hyvät herrat!» huudahti hän kääntyen vilkkaasti työnnön -tehtyään toiseen pöytään, jossa oli lausuttu ensi sana tästä aiheesta. -Meidän on liityttävä siihen ensi tilassa... - -Mutta herra Köppen ei ollut samaa mieltä, ei, hän päinvastoin vastusti -asiaa. - -»Entä itsenäisyytemme? Ja riippumattomuutemme», kysyi hän -loukkaantuneena, nojaten sotaisasti sauvaansa. »Miten niiden kävisi? -Hampuriko muka rupeaisi kannattamaan tuota preussilaisten keksintöä? -Yksin tein me voisimme liittyä suoraan Preussiin, Buddenbrook! Ei -ikinä, ei toki. Mitä hyötyä meillä on tulliyhdistyksestä? Eikö kaikki -käy hyvin ilmankin?» - -»Hätäkös sinulla on punaviineinesi, Köppen! Venäjän tuotteista ei -ehkä myöskään ole mitään sanomista. Mutta muutahan ei tuodakaan! Ja -mitä vientiin tulee, no niin, voimmehan me tosin lähettää hiukan -viljaa Hollantiin ja Englantiin!... Mutta kaikki ei käy kovinkaan -hyvin. Toisenlaisia kauppoja täällä ennen solmittiin... Jos -liityttäisiin tulliyhdistykseen, avautuisi meille pääsy Mecklenburgiin -ja Schleswig-Holsteiniin... Eikä voi edeltäpäin tietää, miten -yksityiskauppa menestyisi...» - -»Mutta, hyvä Buddenbrook», tarttui puheeseen Grätjens kumartuen pitkin -pituuttaan pöydän yli ja tehden sauvalla, jota hän piteli luisilla -sormillaan, määräperäisiä liikkeitä, »tuo tulliyhdistys... minä en -sitä ymmärrä. Meidän järjestelmämmehän on niin yksinkertainen ja -käytännöllinen, eikö olekin? Tavaran ilmoitus porvarivalaa vastaan...» - -»Se on kaunis vanha järjestelmä». Tämä täytyi konsulin tunnustaa. - -»Hyvänen aika, herra konsuli — kaikkea te voittekin pitää kauniina?» -Senaattori Langhals oli järkytetty. »Minä en tosin ole kauppias... -mutta totta puhuen tuo porvarivala-menetelmä on muuttunut metkuiluksi! -Se on nykyään vain muotoseikka, joka voidaan kiertää jotakuinkin -keveästi.. valtio saa nuolla näppejään. Onhan sitä kuultu yhtä -ja toista rumaakin. Minä olen vakuutettu siitä, että liittyminen -tulliyhdistykseen senaatin taholta...» - -»Silloin syntyy kongflikki!» Herra Köppen napahutti vihan vimmoissa -sauvansa maahan. - -Hän sanoi 'kongflikki' ja unohti kaiken varovaisuuden ääntämiseen -nähden. - -»Kongflikki, sen minä sanon. Täysi kunnioitus, herra senaattori, -mutta tässä asiassa me emme voi vetää yhtä köyttä!» Ja hän puhui -kiihtyneesti tarkastuslautakunnista ja valtion edusta ja porvarivalasta -ja vapaavaltioista... - -Luojan kiitos, että Jean Jacques Hoffstede samassa tuli! Käsikkäin -pastori Wunderlichin kanssa astui hän sisään, huolettoman ajan kaksi -huoletonta, hilpeää vanhaa herraa. - -»Kuulkaas, kunnon ystävät», ryhtyi hän puhumaan, »minäpä tiedän jotakin -hauskaa; se on pieni hauska pila, runonpätkä ranskalaiseen malliin... -kuulkaahan!» - -Hän istahti mukavasti tuolille vastapäätä pelaajia, jotka sauvaansa -nojaten seisoivat biljardipöydän ympärillä, veti taskustaan -paperiliuskan, asetti pitkän etusormensa sinettisormuksineen terävälle -nenälleen ja luki iloiseen, viattoman-kertovaan tapaan: - - Kas, kerran ajelulle kun marski Saksinmaan - tuon kanssa Pompadourin läks' kultavaunuissaan, - niin Frelon huus: »Tuo toinen on miekka hirmuinen - ja toinen miekan tuppi, mi ruostuttavi sen!» - -Herra Köppen hämmästyi hetkiseksi, mutta heitti sitten mielestään -koko »kongflikin» ja yhtyi toisten nauruun niin että sali raikui. -Mutta pastori Wunderlich oli astunut ikkunan ääreen ja hihitti siellä -hartioista päättäen hiljaa itsekseen. - -Oltiin vielä hyvän aikaa koolla tässä takapihan biljardisalissa, sillä -Hoffstede osasi vielä useampia samantapaisia sutkauksia. Herra Köppen -oli avannut kaikki liivinnapit ja oli mitä parhaimmalla tuulella, sillä -hän viihtyi paremmin täällä kuin alhaalla ruokasalissa. Hän höysti -hassunkurisilla alasaksalaisilla puheenparsilla jokaista työntöä ja -lausuili tavantakaa onnellisena itsekseen: - -»Kas, kerran ajelulle...» - -Tuo sepustus kuului varsin merkilliseltä hänen bassollaan lausuttuna... - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Oli jotakuinkin myöhä, kello oli miltei yksitoista, kun seura, joka -vielä kerran oli kokoontunut maisemahuoneeseen, ryhtyi melkein -yht'aikaa tekemään lähtöä. Konsulitar lähti, vastaanotettuaan -kädelleen kaikkien suudelmat, viipymättä ylös huoneisiinsa katsomaan -pahoinvointista Christianiansa, jättäen mamsseli Jungmannin pitämään -silmällä, kun palvelustytöt korjasivat astiat pöydästä. Madame -Antoinette vetäytyi välikerrokseensa. Mutta konsuli saattoi vieraat -portaita alas hallin halki kadulle asti. - -Vinha tuuli kiidätti sateen viistoon alas, ja Kröger-vanhukset -purjehtivat paksuihin turkkeihin kiedottuina mitä kiireimmin mahtaviin -vaunuihinsa, jotka olivat odottaneet jo kauan. Talon edessä patsaiden -päässä palavat öljylamput ja etempänä vahvassa, kadun yli pingotetussa -köydessä riippuvat lamput loimottivat levottomasti. Siellä täällä pisti -talojen seinistä eteiskuisteja kadulle, joka vietti alamäkeen Travea -kohti, ja toiset niistä olivat varustetut penkeillä tai halvoilla -huonekaluilla. Huonon kivityksen lomasta tunkeutui vihreä ruoho. Kadun -yläpäässä oleva Marian-kirkko oli kokonaan peittynyt varjoon, pimeyteen -ja sateeseen. - -»_Merci_», lausui Lebrecht Kröger puristaen vaunujen luona seisovan -konsulin kättä. »_Merci_, Jean, oli oikein miellyttävä ilta!» Sitten -läiskähti piiska ja vaunut lähtivät jyristen vierimään. Myöskin pastori -Wunderlich ja kaupanvälittäjä Grätjens astuivat tietään kiitollisin -mielin. Herra Köppen, jolla oli yllään viisikauluksinen hartiaviitta -ja päässä avara, harmaa silinteri ja joka talutti pulleaa vaimoaan -käsikoukusta, sanoi möräkimmällä bassollaan: - -»Hyvää yötä, Buddenbrook! Menepäs sisään, ettet vilustu. Suuret -kiitokset sulle! En ole pitkiin aikoihin syönyt näin lujasti... -neljäleimainen punaviinini miellyttää sinua siis. Vielä kerran, hyvää -yötä.» - -Pariskunta kulki konsuli Krögerin ja hänen perheensä seurassa alas -virtaa kohden, kun taas senaattori Langhals, tohtori Grabow ja Jean -Jacques Hoffstede lähtivät vastakkaiseen suuntaan. - -Konsuli Buddenbrook seisoi parin askeleen päässä ovesta kädet vaaleiden -housujensa taskuissa, hytisten hiukan paljaassa verkatukissaan ja -kuunnellen tyhjältä, märältä, heikosti valaistulta kadulta poistuvien -askelten kaikua. Sitten hän kääntyi ja kohotti katseensa talon -harmaaseen päätyyn. Hänen silmänsä viivähtivät lauselmassa, joka -komeili sisäänkäytävän yläpuolella vanhanaikaisin kiveenhakatuin -kirjaimin: — »Dominus providebit.» Ja pää vähän syvempään painuneena -hän astui sisään ja sulki huolellisesti raskaan narisevan porstuanoven. -Sitten lukitsi hän sisäovet ja astui hitaasti kaikuvan eteisen -halki kysyen keittäjättäreltä, joka tuli portaita alas kilisevää -teetarjotinta kantaen: - -»Missä vanha herra on, Trina?» - -»Ruokasalissa, herra konsuli...» Keittäjättären kasvot lensivät yhtä -punaisiksi kuin hänen käsivartensa, sillä hän oli kotoisin maalta ja -joutui helposti hämmennyksiin. - -Konsuli nousi portaita ja vei pimeässä pylväikössä vielä kerran kätensä -povitaskua kohti, missä paperi ratisi. Sitten hän astui saliin, -jonka eräässä nurkassa vielä paloivat kynttilänloput haarajalustassa -valaisten tyhjennettyä pöytää. Chalotten-kastikkeen hapan haju tuntui -yhä ilmassa. - -Ja ikkunoiden luona asteli Johann Buddenbrook verkkaisesti -edestakaisin, kädet selän takana. - - - - -KYMMENES LUKU. - - -»No, poikani Johann! Mitäs kuuluu!» Hän jäi seisomaan ja ojensi -pojalleen kätensä, Buddenbrookien valkoisen, hieman liian lyhyen, -mutta hienomuotoisen käden. Hänen roteva vartalonsa, josta pilkotti -vaaleampina läikkinä vain puuteroitu tekotukka sekä pitsiröyhelö, näkyi -epäselvästi kynttilöiden heikossa valossa ikkunauutimien tummaa taustaa -vasten. - -»Eikö väsytä? Minä kävelen täällä ja kuuntelen tuulta... -helkkarinmoinen ilma! Kapteeni Kloht on parast'aikaa matkalla Riiasta -tänne...» - -»Isä hyvä, Jumalan avulla on kaikki käyvä hyvin!» - -»Saatanko luottaa siihen. Vaikka myönnän kyllä, että sinä olet Isän -Jumalan kanssa hyvää pataa...» - -Konsulista tuntui helpommalta, kun hän havaitsi isänsä olevan hyvällä -tuulella. - -»Käydäkseni asiaan», ryhtyi hän puhumaan, »en tullut ainoastaan -toivottamaan teille hyvää yötä, vaan... mutta ette saa vihastua, -ettehän? En ole tätä ennen tahtonut — kiusata teitä — tällä kirjeellä, -joka saapui iltapäivällä... kesken hupaisaa illanviettoamme...» - -»Monsieur Gottholdilta — _voilà_!» Vanhus oli olevinaan aivan tyyni -ottaessaan vastaan sinertävän, sinetöidyn kirjekuoren. »Herra -Johann Buddenbrook _senior_. Käteen... velipuolesi on hieno herra, -Jean! Vastasinko minä hänen toiseen kirjeeseensäkään? Mutta vähät -siitä, monsieur laatii kolmannen...» Verevien kasvojen synketessä -synkkenemistään mursi hän sinetin yhdellä sormella, levitti nopeasti -ohuen paperin, kääntyi sivuttain, niin että haarajalasta leviävä -kynttilänvalo sattui paperille, ja kopahutti sitä vielä kämmenen -selkäpuolella. Jo käsialakin ilmaisi uppiniskaisuutta ja kapinahenkeä, -sillä kun toisten Buddenbrookien käsiala oli pientä, vinoa ja ohutta, -olivat nämä kirjaimet korkeat, jyrkät ja epätasaiset; useat sanat -olivat alleviivatut nopealla, kaarevalla kynän vedolla. - -Konsuli oli vetäytynyt syrjempään seinän viereen tuolien luokse, mutta -hän ei istuutunut, kun hänen isänsä seisoi, vaan tarttui ainoastaan -hermostuneesti tuolin korkeaan selustaan tarkaten isäänsä, joka pää -sivuun kääntyneenä ja kulmakarvat rypyssä luki nopeasti huuliaan -liikutellen: - - »Isäni! - - Lienee turha toivoa Teiltä niin suurta oikeudentuntoa, että - käsittäisitte suuttumuksen, jota en voinut olla tuntematta, kun - toinen, tuiki tärkeä, tunnettua asiaa käsittelevä kirjeeni jäi - vastausta vaille, ja vain ensimmäiseen saapui vastaus. Jääköön - sanomatta millainen. En voi olla sanomatta Teille, että tapa, jolla - Te, herra paratkoon, itsepäisyydessänne syvennätte välillämme - olevaa kuilua, on synti, josta teidän kerran on vastattava Jumalan - tuomioistuimen edessä. On ylen surullista, että Te vuosi sitten, - jolloin minä, seuratessani sydämeni ääntä, tosin vastoin teidän - tahtoanne, nain nykyisen vaimoni joutuen siten erään puotiliikkeen - omistajaksi, tunsitte tuon seikan niin suuresti loukkaavan rajatonta - ylpeyttänne, että käännyitte julmasti minusta pois; mutta tapa, - jolla Te nyt kohtelette minua, on kerrassaan kuulumaton, ja jos - arvelette minun tyytyvän vaikenemiseenne ja tyynesti taipuvan - tahtoonne, erehdytte mitä arveluttavimmin. — Äskettäin hankkimanne, - Mengstrassen varrella sijaitsevan talon kauppasumma on 100 000 - markkaa, ja olen myös saanut tietooni, että toisesta aviosta oleva - poikanne ja liikekumppaninne Johann asuu siinä kanssanne vuokralla - ja on kuolemanne jälkeen liikkeen ohella saava haltuunsa ainoana - perijänä myöskin yllämainitun talon. Olette myös tehnyt sopimuksia - Frankfurtissa asuvan sisarpuoleni ja tämän puolison kanssa, joihin - minä en ole sekaantunut. Mutta asia, joka koskee myös minua, vanhinta - poikaanne, on se, että annatte e p ä k r i s t i l l i s e n vihanne - mennä niin pitkälle, että muitta mutkitta kieltäydytte maksamasta - minulle korvaussummaa osuudestani taloon! Tyydyin vaitiollen siihen, - että te minun naimisiin mennessäni ja omaa liikettä perustaessani - maksoitte minulle 100 000 markkaa, luvaten minulle sitäpaitsi - testamentissanne kerta kaikkiaan 100 000 markan perintöosuuden. En - silloin ollut tarpeeksi selvillä varallisuussuhteistanne. Mutta - nyt näen selvemmin, ja koska minun ei tarvitse pitää itseäni - periaatteellisesti perinnöttömänä, vaadin tässä erikoistapauksessa 33 - 335 markan korvaussumman, joka on yhtäkuin kolmas osa kauppasummasta. - En huoli lausua mitään arveluita siihen nähden, ketä minun on - kiittäminen siitä hävyttömästä vaikutuksesta, joka on aiheuttanut - kohtelun, jota minun on tähän asti ollut pakko kärsiä; mutta minä - panen vastalauseen sitä vastaan kristityn ja kauppamiehen koko - oikeudella, vakuuttaen viimeisen kerran, että ellette suostu - oikeutettuihin vaatimuksiini, en ole tästä lähtien enää antava Teille - kristityn isän enkä liikemiehen osaksi tulevaa kunnioitusta. - - _Gotthold Buddenbrook_.» - -»Saat suoda anteeksi, ettei minua huvita lukea tätä litaniaa toiseen -kertaan.» — Johann Buddenbrook viskasi kirjeen vihaisesti pojalleen. - -Konsuli sieppasi paperin sen lepattaessa hänen polviensa kohdalla ja -seurasi hämmentynein ja surullisin silmin isänsä askeleita. Vanha herra -tarttui kynttilänsammutuskeppiin, joka oli nojallaan ikkunaa vasten, -ja kulki suorana ja suutuksissaan pöydän sivustaa pitkin vastakkaiseen -nurkkaan, haarakynttiläjalan ääreen. - -»_Assez!_ sanon minä. _N'en parlons plus_, piste! Sänkyyn, mars! -_En avant_!» Liekki toisensa jälkeen katosi auttamattomasti pienen -metallisuppilon sisään, joka oli kiinnitetty kepin päähän. Paloi enää -vain kaksi kynttilää vanhuksen kääntyessä uudelleen poikansa puoleen, -jota hän tuskin enää erotti. - -»_Eh bien_, niitä sinä seisot siinä? Mitä sanot? On kai sinulla jotain -sanottavaa!» - -»Mitä minun pitäisi sanoa, isä? — Olen aivan neuvoton.» - -»Aina sinä olet neuvoton!» singahutti Johann Buddenbrook äkeissään, -vaikka hän tiesi, ettei tuo väite ollut kovinkaan todenmukainen, -hänen poikansa ja kumppaninsa kun oli usein ollut häntä neuvokkaampi -edullisten päätösten teossa. - -»Hävyttömästä vaikutuksesta...» luki konsuli. »Tuo syytös on hyvin -selvästi ilmaistu. Ette käsitä, isä, miten vaikealta se minusta tuntuu. -Ja hän moittii meitä epäkristillisyydestäkin!» - -»Ja sinä annat tuon roskasepustuksen vaikuttaa itseesi — niinkö?!» -Johann Buddenbrook kulki äkäisesti hänen ohitseen, vetäen -kynttilänsammuttajaa perässään. »Epäkristillisyydestä! Haa! Erittäin -suurenmoista, totisesti — tuo hurskas rahanhimo! Mitä väkeä te oikein -olette, te nuori polvi — häh? Pää täynnä kristillistä, haaveellista -hölynpölyä... ja... ihanteita! Ja me vanhat olemme muka sydämettömiä -pilkkaajia... Heinäkuun yksinvalta ja käytännölliset ihanteet... -ennemmin lähetetään vanhalle isälle mitä karkeimpia syytöksiä kuin -jäädään paria tuhatta taalaria vaille!... Ja hän suvaitsee halveksia -minua liikemiehenä! Mutta minäpä tiedän, juuri liikemiehenä, mitä -_faux-frais'it_ ovat — _faux-frais'it_!» uudisti hän kurauttaen -julmistuneesti pariisilais-r:n. »Eikä tuo kiihkopäinen lurjus muutu sen -nöyremmäksi, vaikka suostuisin ja myöntyisinkin...» - -»Rakas isä, mitä minun tulee vastata! En soisi hänen olevan oikeassa -siinä, mitä hän puhuu 'vaikutuksesta'! Minä olen liikekumppanina -asianosainen ja juuri siksi en voi neuvoa sinua pysymään kannassasi, -mutta... Ja minä olen yhtä hyvä kristitty kuin Gotthold, mutta...» - -»Mutta! Sinä voit todellakin sanoa 'mutta', Jean! Katsellaanpas, miten -asiat oikeastaan ovat? Siihen aikaan, jolloin hän oli hullaantunut -mamsseli Stüwingiinsä ja pani toimeen kohtauksen toisensa jälkeen -asian johdosta solmien lopulta kuitenkin, ankarasta kiellostani -huolimatta, sanotun epäsäätyisen avioliiton, kirjoitin minä hänelle: -'_Mon très cher fils_, sinä näit tuon puodin ja sillä hyvä. En tee -sinua perinnöttömäksi, en nosta melua asiasta, mutta ystävyytemme on -lopussa. Tässä on 100 000 markkaa myötäjäisiksi, määrään sinulle toiset -100 000 testamentissani, mutta siinä kaikki, enempää et saa vaatia, -killinkiäkään ei tipahda lisää.' — Siihen hän ei vastannut mitään. -Mitä meidän kauppamme nyt kuuluvat häneen? Mitä se kuuluu häneen, että -sisaresi ja sinä tulette saamaan aimo annoksen enemmän kuin hän? Ja -että talo on ostettu teidän perintöosuusrahoillanne...» - -»Jospa voisitte ymmärtää isä, miten tukala minun asemani on! Perhesovun -vuoksi haluaisin kehoittaa... mutta...» Konsuli huokasi hiljaa -tuoliinsa nojaten. Johann Buddenbrook tuijotti, sammutuskeppi tukenaan, -tarkkaavasti häilyvään hämärään nähdäkseen poikansa ilmeen. Viimeisen -edellinen kynttilä oli palanut loppuun ja sammunut itsestään; yksi -ainoa lepatti vielä kaukana nurkassa. Korkea, valkoinen hahmo ilmaantui -aina hetken kuluttua levollisesti hymyillen esiin seinältä ja katosi -jälleen. - -»Isä — meidän suhteemme Gottholdiin ahdistaa minua niin!» sanoi konsuli -hiljaa. - -»Joutavia, Jean, pois liika tunteellisuus! Mikä sinua ahdistaa?» - -»Isä... vietimme tänään niin iloisen illan, istuimme niin hauskasti -samassa pöydässä, olimme iloiset ja ylpeät siitä, että olemme saaneet -jotakin aikaan... että olemme kohottaneet kauppahuoneemme ja sukumme -asemaan, jossa kunnioitus ja arvonanto on lankeava osaksemme mitä -runsaimmassa määrässä... Mutta, isä, tuo epäsopu veljeni, sinun -vanhimman poikasi, ja muun perheen välillä... se saattaa muuttua -salaiseksi halkeamaksi rakennuksessa, jonka me Jumalan armosta olemme -pystyttäneet... Perheen tulee pysyä koossa, olla yksimielinen, isä, -muuten kolkuttaa onnettomuus ovelle...» - -»Lorua, Jean! Hupsutusta! Semmoinen niskuroiva poika...» - -Syntyi vaitiolo: viimeinen liekki painui yhä alemmaksi. - -»Mitä sinä puuhailet, Jean?» kysyi Johann Buddenbrook. »En näe sinua -enää yhtään.» - -»Minä lasken», sanoi konsuli kuivasti. Kynttilä leimahti samassa, -ja silloin näkyi, miten hän oli oikaissut itsensä ja tuijotti nyt -häilähtelevään liekkiin, silmissä kylmempi ja selkeämpi ilme kuin mitä -niissä oli ollut koko illan kuluessa. — »Te joko annatte Gottholdille -33 335 markkaa ja Frankfurtiin 15 000, mikä tekee yhteensä 48 335. Tahi -te annatte vain 25 000 frankfurtilaisille, mikä merkitsee liikkeelle -23 335 markan säästöä. Mutta ei siinä kaikki. Siinä tapauksessa, -että te luovuttaisitte Gottholdille korvaussumman osuudesta taloon, -olette te luopunut myös periaatteestanne, eikä Gotthold enää ole -oleva lopullisesti osaton pesään, vaan voi teidän kuoltuanne vaatia -yhtä suurta perintöosaa kuin sisareni ja minä, ja silloin koituu -kauppaliikkeelle satojentuhansien tappio, satojentuhansien, johon -sisareni ei voi myöntyä, enkä minä voi myöntyä, liikkeen tulevana -ainoana omistajana... Ei, isä!» sanoi hän päätöksensä tehden ja -oikaisten vartalonsa yhä suoremmaksi. »En voi kehoittaa sinua taipumaan -Gottholdin pyyntöön!» — - -»Se on siis päätetty! Piste! _N'en parlons plus! En avant!_ Sänkyyn -mars!» - -Viimeinen loimahdus sammui metallisuppiloon. Pilkkopimeässä haparoivat -molemmat pylväskäytävään, ja toiseen kerrokseen vievien portaiden -alapäässä pudistivat he toistensa kättä. - -»Hyvää yötä, Jean... _Courage!_ Sattuuhan niitä harmeja... Näkemiin! -Tapaamme huomenna aamiaispöydässä!» - -Konsuli nousi portaita omaan asuntoonsa, ja vanhus haparoi käsipuusta -pidellen välikerrokseen. Sen jälkeen vaipui avara vanha rakennus -pimeyden ja äänettömyyden helmaan. - -Ylpeys, toiveet ja pahat aavistukset nukkuivat sateen rapistessa -hiljaisella kadulla ja syystuulen vinkuessa tornissa ja nurkissa. - - - - - - -TOINEN OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, huhtikuun keskivaiheilla, oli -tavattoman varhainen kevät, ja samoihin aikoihin oli sattunut tapaus, -joka sai ukko Buddenbrookin rallattamaan hyvästä mielestä ja tuotti -hänen pojalleen mitä suurinta iloa. - -Yhdeksän aikaan eräänä sunnuntaiaamuna istui konsuli aamiaishuoneen -ikkunan ääressä olevan suuren ruskean kirjoituspöydän ääressä, jonka -kupera kansi oli työnnetty syrjään konstikkaan mekanismin avulla. -Hänen edessään oli paksu nahkasalkku, joka oli täynnä papereita, -mutta hän oli ottanut esiin paksun nahkakantisen kirjoitusvihon, joka -oli koristettu kultakirjaimin, ja kirjoitti nyt siihen, innokkaasti -pöydän ääreen kumartuneena nopealla, ohuella, pienellä käsialallaan — -pysähtymättä, keskeytymättä, kastaen vain silloin tällöin hanhenkynää -suureen, metalliseen mustepulloon... - -Molemmat ikkunat olivat auki, ja puutarhasta, missä lämmin aurinko -paistoi ensimmäisiin umppuihin ja missä pari pikkulintua keskusteli -toimekkaasti, tunkeutui sisään raitis, lemuava kevätilma leyhytellen -silloin tällöin hiljaa ja äänettömästi ikkunauutimia. Päivä paistoi -häikäisevänä aamiaispöydän valkoiselle liinalle, jossa siellä täällä -näkyi leivänmurusia, ja väikkyi huhmarenmuotoisten kuppien kullatuissa -koukeroissa ja uurteissa... - -Makuuhuoneen molemmat ovenpuoliskot olivat auki, ja sieltä kuului -Johann Buddenbrookin ääni tämän hyräillessä aivan hiljaa muuatta vanhaa -hullunkurista sävelmää: - - »Mies kelpo oot, mies oiva oot, - mies, josta pitää naiset, - jos keität, lasta tuuditat - ja sipulille haiset.» - -Hän istui pienen, vihreillä silkkiverhoilla varustetun kätkyen -vieressä, joka oli konsulittaren korkean uudinvuoteen ääressä ja jota -hän keinutteli tasaisesti toisella kädellään. Konsulitar puolisoineen -oli palveluskunnan työn helpottamiseksi sijoittunut joksikin aikaa -välikerrokseen, kun taas vanha herra ja madame Antoinette, joka -parastaikaa hääräili pöydän takana flanellin ja liinavaatetarpeiden -keskellä, käyttivät välikerroksen kolmatta huonetta makuukamarinaan. - -Konsuli tuskin vilkaisikaan vierashuoneeseen, niin hän oli syventynyt -tehtäväänsä. Hänen kasvoillaan oli totinen ja melkein kärsivän harras -ilme. Hänen suunsa oli puoliavoinna, leuka hiukan riipuksissa ja hänen -silmänsä himmentyivät tavantakaa. Hän kirjoitti: - -»Tänään, 4 p. huhtikuuta 1838, kello kuusi aamulla synnytti rakas -vaimoni Elisabeth, synt. Kröger, Jumalan avulla onnellisesti -pienokaisen, tyttären, joka on pyhässä kasteessa saava nimen Klara. -Jumala auttoi häntä armollisesti, vaikka synnytys tohtori Grabowin -arvelun mukaan tapahtui jonkun verran liian aikaisin ja vaikka hänen -vointinsa ei sitä ennen ollut aivan hyvä, vaan hän sai kestää kovia -tuskia. Missä on sinun kaltaisesi Jumala, Herra Zebaoth, joka autat -meitä hädässä ja vaaroissa ja opetat meitä tuntemaan sinun tahtosi, -jotta pelkäisimme sinua ja taitaisimme olla uskolliset sinun tahdollesi -sekä käskyillesi! Oi, Herra, johda meitä meidän vaeltaessamme maan -päällä...» — Kynä kiiti edelleen tasaisesti, kevyesti, tehden silloin -tällöin kauppatyyliin kuuluvan koukeron ja puhuen rivi riviltä -Jumalalle. Kaksi sivua etempänä oli näin kuuluva kirjoitus: - -»Olen laatinut tyttärelleni 150:n taalerin vakuutuskirjan. Johda sinä -häntä, Herra, sinun teillesi ja anna hänelle puhdas sydän, että hän -kerran pääsisi ikuisiin rauhan asuntoihin. Sillä me ihmiset tiedämme, -miten vaikea on uskoa täydestä sydämestä, että rakas Herra Jeesus on -meidän Lunastajamme, sillä meillä on niin pieni kehno sydän...» - -Jatkettuaan vielä kolme sivua oli konsuli kirjoittanut sanan »amen», -mutta kynä lensi edelleen, lensi suihkaen vielä monen lehden -yli, kirjoitti suloisesta lähteestä, joka virvoittaa väsynyttä -matkamiestä, autuuden Herran pyhistä, vertavuotavista haavoista, -laveasta ja kaidasta tiestä ja Jumalan suuresta kunniasta. Tosin -näytti konsuli väliin haluavan keskeyttää kirjoittelun ja laskea pois -kynän rientääkseen puolisonsa luo tai konttoriin. Mutta saattoiko -hän niin pian väsyä puhelemaan Luojansa ja Ylläpitäjänsä kanssa! Ei, -hän ei saanut ryöstää aikaa Herraltansa omiin asioihinsa... Ja juuri -epähurskaan halunsa rangaistukseksi kirjoitti hän yhä pitempiä otteita -pyhästä Raamatusta, rukoili vanhempiensa, vaimonsa, lastensa ja oman -itsensä puolesta, rukoili vielä veljensä Gottholdinkin puolesta — -kunnes viimein, kirjoitettuaan viimeisen raamatunlauseen ja viimeisen, -kolmikertaisen aamenen, siroitti kirjoitushiekkaa paperille ja -oikaisihe huokaisten tuolinselkää vasten. - -Jalka polven yli heitettynä selaili hän hitaasti vihkoa lukeakseen -sieltä täältä jonkun päivämäärän tai katkelman, jonka hän oli merkinnyt -muistiin, ja tunteakseen taas kiitollisin mielin, kuinka Jumalan käsi -aina ja kaikissa vaaroissa oli silminnähtävästi siunannut häntä. Hän -oli sairastanut niin ankaraa isoarokkoa, että kaikki luulivat hänen -siihen kuolevan, mutta hän oli pelastunut. Kerran poikana ollessaan oli -hän ollut mukana eräiden häiden oluenpanotilaisuudessa (siihen aikaan -oli tapana valmistaa olut kotona) ja siellä oli asetettu oven eteen -telineille suuri olutamme. Se suistui alas ja pohja sattui poikaan -semmoisella voimalla ja ryskeellä, että naapurit ilmestyivät ulos -taloistansa ja kuudella miehellä oli aika tekeminen sen nostamisessa -jälleen paikoilleen. Hänen päänsä oli pahasti ruhjoutunut ja veri -valui pitkin koko ruumista. Hänet kannettiin erääseen kauppapuotiin, -ja kun hänessä vielä huomattiin vähän eloa, lähetettiin lääkäriä ja -haavuria noutamaan. Hänen isäänsä kehoitettiin tyytymään Jumalan -tahtoon, sillä oli mahdotonta, että poika enää jäisi eloon... Mutta -katso: Kaikkivaltias Jumala siunasi hoidon ja lääkkeet ja antoi hänelle -jälleen täyden terveyden! — Verestettyään nyt muistissaan tuota -onnettomuustapausta tarttui konsuli vielä kerran kynään ja kirjoitti -viimeisen aamenensa jälkeen: »Niin, Herra, ole kiitetty iankaikkisesti!» - -Kerran taas, hänen saapuessaan nuorena Bergeniin, oli Jumala -auttanut hänet suuresta merihädästä. »Ponnistellessamme kaikin -voimin kalastusalusten välissä laituriin päästäksemme, sillä oli -aika, jolloin Jäämeren-purjehtijat juuri olivat palanneet», oli hän -kirjoittanut, »seisoin minä aluksen reunalla jalat hankaa vasten -auttaakseni laivaamme lähemmäksi laituria. Silloin katkeaa tammipuinen -hanka, jota vastaan minä olin asettanut jalkani, ja putoan päistikkaa -veteen. Nousen ensin veden pinnalle, mutta kukaan ei ole kyllin lähellä -ehtiäkseen avukseni; toisen kerran nousen pintaan, mutta alus kulkee -pääni yli. Ei ole puutetta auttajista, mutta näiden täytyy ensin -työntää laivaamme ja kalastusalusta kauemmas toisistaan, etteivät ne -painaisi minua alleen. Kaikki tuo ei olisi kuitenkaan hyödyttänyt -mitään, ellei eräs köysi samassa silmänräpäyksessä olisi itsestään -katkennut Pohjankävijä-aluksella, jonka johdosta se soljui kauemmaksi, -ja minulle, aivan kuin Jumalan sallimuksesta, jäi tilaa päästä -veden pinnalle. Ja vaikka kolmannella kerralla jaksoin nousta vain -niin korkealle, että hiukseni näkyivät, onnistui erään miehistämme. -jotka kaikki olivat laivan laidalla ja tuijottivat veteen, tarttua -keulapuolelta hiuksiini, jolloin minä tartuin hänen käsivarteensa. -Mutta kun hän ei jaksanut kestää painoani, huusi ja reuhasi hän niin -kauheasti, että toiset kuulivat sen ja tarttuivat hänen lanteisiinsa -pidellen hänestä kiinni, jottei hän suistuisi veteen. Minäkin pitelin -kiinni kaikin voimin, vaikka hän puri minua käsivarteen, ja pelastuin -siten...» Tätä seurasi hyvin pitkä kiitosrukous, jonka konsuli luki -kostein silmin. - -»Voisin kertoa paljon», luki hän toisesta paikasta, »jos tahtoisin -puhua intohimoistani, mutta...» Konsuli liukui tämän yli ja luki -rivin sieltä, toisen täältä avioliittonsa ja ensimmäisen isyytensä -ajoilta. Tämä suhde ei ollut, sen hän rehellisesti myönsi, niinsanottu -lemmenavio. Hänen isänsä oli lyönyt häntä olkapäälle ja kiinnittänyt -hänen huomionsa rikkaan Krögerin tyttäreen, joka oli tuova -kauppaliikkeeseen tuntuvan myötäjäiserän. Hän oli suostunut tähän -mielellään ja oli aina kunnioittanut puolisoaan Jumalan hänelle suomana -kumppalina... - -Hänen isänsä toinen avioliitto ei ollut ollut tämän kummempi. - - »Mies kelpo oot, mies oiva oot, - mies, josta pitää naiset,» - -rallatti isä hiljaa sänkykamarissa. Oli vahinko, että hänen isänsä -välitti niin vähän kaikista näistä vanhoista muistiinpanoista ja -papereista. Hän eli täydelleen nykyhetkessä eikä piitannut suuria -perheen menneisyydestä, vaikka hän itsekin ennen vanhaan oli liittänyt -tähän paksuun kultareunavihkoon muutaman, etupäässä ensimmäistä -avioliittoaan koskevan muistiinpanon hiukan koukeroisella käsialallaan. - -Konsuli aukaisi nuo lehdet, jotka olivat paksumpaa ja karkeampaa -paperia kuin paperi, jonka hän itse oli kiinnittänyt vihkoon; ne -alkoivat jo kellertää... Johann Buddenbrook oli varmaan rakastanut -liikuttavan hellästi ensimmäistä vaimoaan, erään bremeniläisen -kauppiaan tytärtä, ja vuosi, jonka hän oli saanut elää tämän rinnalla, -oli nähtävästi ollut hänen ihanimpansa. »_L'année la plus heureuse de -ma vie_» oli siihen kirjoitettu ja alle oli vedetty korea aaltoviiva, -huolimatta siitä, että madame Antoinette saattoi nähdä sen... - -Mutta sitten oli Gotthold tullut maailmaan, ja tuo lapsi oli vaatinut -Josephinen hengen... Tämän johdosta oli karkealle paperille kirjoitettu -kerrassaan merkillisiä tunnustuksia. Johann Buddenbrook näkyi vihanneen -tuota uutta oliota kaikesta sydämestään siitä hetkestä alkaen, jolloin -sen ensimmäiset voimakkaat liikahtelut olivat tuottaneet äidille tuskia -— vihanneen yhä, kun se ilmestyi maailmaan terveenä ja elinvoimaisena -samalla kuin Josephine, verettömät kasvot tyynyihin painettuna, heitti -henkensä — eikä hän näyttänyt koskaan voineen antaa anteeksi tuolle -tulokkaalle, joka kasvoi ja varttui huolettomasti, sitä, että se oli -tuottanut äidilleen surman... Konsuli ei ymmärtänyt tätä. Tuo nainen -kuoli täyttäessään vaimon pyhän velvollisuuden, hän ajatteli, ja minä -olisin siirtänyt häntä kohtaan tuntemani rakkauden siihen olioon, jolle -hän oli lahjoittanut elämän ja jonka hän erotessaan jätti jälkeensä -maailmaan... Mutta isä ei ollut oppinut koskaan näkemään vanhimmassa -pojassaan muuta kuin onnensa katalan häiritsijän. Myöhemmin oli hän -mennyt kihloihin Antoinette Duchampsin, Hampurin rikkaimpiin ja -arvossapidetyimpiin piireihin kuuluvan perheen tyttären kanssa, ja nuo -kaksi olivat sitten eläneet rinnatusten kunnioittavina ja huomaavaisina -toinen toistaan kohtaan... - -Konsuli käänteli lehtiä edestakaisin. Hän luki aivan viimeisiltä -sivuilta omia lapsiaan koskevat pikku muistiinpanot, näki milloin -Tomilla oli ollut tuhkarokko, Antoniella keltatauti ja milloin -Christian oli parantunut vesirokosta; hän luki Pariisin-, Sveitsin- ja -Marienbadin-matkoistaan, jotka hän oli tehnyt puolisoineen, ja aukaisi -aivan kirjan alkupäässä olevat pergamentintapaiset, kellertävät, -repeytyneet sivut, jotka hänen isoisänsä, vanha Johann Buddenbrook, -oli kirjoittanut suurikoukeroisella käsialalla haaleansinisellä -musteella. Nämä muistiinpanot alkoivat laajalla sukuluettelolla, joka -seurasi päälinjaa. Niissä kerrottiin vanhimmasta Buddenbrookista, -joka oli elänyt 16:nnen vuosisadan loppupuolella Parchimissa ja -jonka poika oli päässyt Gradaun raatimieheksi. Sitten oli muuan -Buddenbrook, ammattikuntansa räätäli, nainut vaimon Rostockista, elänyt -»erittäin hyvissä varoissa» — tämä oli alleviivattu — ja siittänyt -epälukuisen määrän lapsia, kuolleita ja eläviä, miten milloinkin -sattui... Tämän jälkeen oli eräs, jonka ristimänimi oli ollut Johann, -jäänyt kauppiaaksi Rostockiin, kunnes lopulta pitkän ajan kuluttua -konsulin isoisä oli muuttanut tänne ja perustanut viljaliikkeen. Tämän -esi-isän vaiheet olivat jo aivan tunnetut: Kirjassa oli tarkat tiedot -siitä, milloin hänellä oli ollut tuhkarokko ja milloin tulirokko; -miten hän oli pudonnut kuivaushuoneen kolmannesta kerroksesta alas -lattialle, mutta jäänyt eloon, vaikka monta hirttä oli ollut tiellä. Ei -sitäkään, miten hän kerran ankaraa kuumetta sairastaessaan oli saanut -raivokohtauksen, ollut jätetty mainitsematta. Hän oli myös liittänyt -muistelmiinsa monta hyvää kehoitusta jälkeläisilleen, joista eräs, -suurin, huolellisin goottilaisin kirjaimin piirretty ja koukeroin -ympäröity lause kuului näin: »Poikani, tee uutterasti kauppoja -päivällä, mutta vain sellaisia kauppoja, että voit nukkua rauhassa -yösi!» Sen jälkeen oli perinpohjainen selitys siitä, että vanha, -Wittenbergissä painettu raamattu kuului hänelle ja että se sen jälkeen -oli menevä perinnöksi hänen esikoiselleen ja niin edelleen aina perheen -vanhimmalle pojalle... - -Konsuli Buddenbrook veti nahkasalkun lähemmäksi lukeakseen vielä jonkun -vanhan paperin. Siinä oli iänikuisia, keltaisia, repaleisia kirjeitä, -joita surevat äidit olivat kirjoittaneet kaukana oleville pojilleen -ja joihin vastaanottaja oli pannut lisäyksen: »Saatu ja mieleen -painettu.» Oli velkakirjoja, jotka oli varustettu vaakunalla ja vapaan -Hansakaupungin sinetillä, oli vakuutuskirjoja, onnentoivotusrunoja -ja kummiksipyyntökirjeitä. Siinä oli liikuttavia kauppakirjeitä, -joita joku poika oli kirjoittanut isälleen ja liikekumppanilleen -Tukholmasta ja Amsterdamista ja joissa hän pyysi, ilmoittaen ensin -vehnän jokseenkin varmasta sijoituksesta, heti lausumaan terveiset -vaimolle ja lapsille... Oli muuan konsulin oma päiväkirja, jonka hän -oli kirjoittanut Englannin ja Brabantinmatkoistaan, vihkonen, jonka -kannessa oleva kuparilaatta kuvasi Edinburgin linnaa sitä ympäröivine -jylhine luontoineen. Ja joukossa olivat surullisina todistuskappaleina -Gottholdin ilkeät isälleen kirjoittamat kirjeet sekä viimein, iloisena -loppuna, Jean Jacques Hoffsteden viimeinen juhlaruno. - -Kuului kevyt, vieno, kiireinen kellonkilke. Kirjoituspöydän yläpuolella -riippuvaan himmeään tauluun, joka kuvasi vanhanaikaista toria -kirkontorneineen, oli järjestetty tornikellontaulun paikalle oikea -käyvä kello, joka nyt löi kymmenen. Konsuli sulki perhesalkun ja pisti -sen hyvään talteen erääseen kirjoituspöydän takalokeroon. Sitten hän -lähti sänkykamariin. - -Sen seinät olivat verhotut tummalla, suurikukallisella kankaalla, -samalla, jota myös lapsivuoteen korkeat uutimet olivat. Koko -huone henki kestettyjen huolien ja tuskain jälkeen seurannutta -suloista rauhaa ja ilmassa tuntui _eau de Colognen_ ja lääkkeiden -tuoksu; huonetta oli myös vielä hiukan lämmitetty. Eteenvedettyjen -ikkunaverhojen läpi kuulsi valo vain hämärästi sisään. - -Molemmat vanhukset seisoivat kätkyen yli kumartuneina katsellen -nukkuvaa lasta. Mutta konsulitar, jolla oli yllään hieno pitsinen kaapu -ja jonka punertava tukka oli mitä huolellisimmin kammattu, ojensi -kauniin kätensä miehelleen onnellinen hymy huulilla, joskin vielä -kalpeana. Hän käänsi tätä tehdessään tapansa mukaan kämmenpuolensa -mahdollisimman paljon ylöspäin, mikä ikäänkuin lisäsi liikkeen -sydämellisyyttä... - -»No, Bethsy, miten voit?» - -»Erinomaisesti, rakas Jean!» - -Vaimonsa käsi omassaan kumartui konsuli, seisten vastapäätä -vanhempiaan, lasta kohden, joka hengitti lyhyeen ja äänekkäästi, ja -veti minuutin ajan sisäänsä lapsesta lähtevää lämmintä, mietoa tuoksua. -»Jumala siunatkoon sinua», sanoi hän hiljaa, suudellen tuon pienen -olennon otsaa, jonka keltaiset, kurttuiset sormet muistuttivat aivan -kananvarpaita. - -»Hän söi niin vankan aterian», virkkoi madame Antoinette. »Katsohan, -paino on jo hämmästyttävästi lisääntynyt..» - -»Luuletteko, että siitä tulee Netten näköinen?» Johan Buddenbrookin -kasvot säteilivät onnea ja ylpeyttä. »Sillä on pikimustat silmät, piru -vieköön...» - -Vanha rouva teki torjuvan liikkeen: »Miten tuossa iässä voisi puhua -näköisyydestä... Aiotko mennä kirkkoon, Jean?» - -»Kyllä, kello on kymmenen — on jo kiire, minä odotan vain lapsia...» - -Samassa kuuluivatkin lasten äänet. Lapset tulivat sopimattomasti -rymisten portaissa, mutta samalla kuului myös Klothilden varoittava -kuiske. Sitten he pukivat ylleen pienet turkkinsa — Marian-kirkossa -tuntui vielä talvinen kylmyys — se tapahtui hiljaa ja varovasti -ensiksikin pikku sisaren tähden, toiseksi, koska oli tärkeätä koota -ajatuksensa ennen kirkkoon menoa. Heidän kasvonsa punoittivat innosta. -Mikä juhlapäivä tänään oli ollut! Haikara, iso, väkevä haikara -oli tuonut paitsi pikku siskoa kaikenlaista muuta hauskaa: uuden -hylkeennahkaisen koululaukun Thomakselle, suuren nuken Antonielle — -sillä oli ihan oikea tukka! — korean kuvakirjan kiltille Klothildelle, -joka kuitenkin hiljaa ja kiitollisesti tutki melkein yksinomaan -sokeritötteröä, jollaisen haikara myös oli tuonut jokaiselle lapselle, -ja viimein Christianille täydellisen Kasper-teatterin, jossa oli -sulttaani ja kuolema ja piru... - -Lapset tulivat suutelemaan äitiään ja saivat vielä katsahtaa vihreiden -silkkisien uutimien taa, minkä jälkeen he lähtivät astumaan kirkkoa -kohti ääneti ja verkkaisin askelin isänsä kera, joka oli pukenut ylleen -kaulusviittansa ja ottanut mukaansa virsikirjan. Perästä kuului vielä -uuden perheenjäsenen läpitunkeva huuto, sillä lapsi oli äkkiä herännyt. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Kesällä, välistä jo toukokuussa, tai ainakin kesäkuussa lähti Tony -Buddenbrook suuresti riemuissaan isovanhempiensa luokse Burgtorin -takaiseen huvilaan. - -Siellä oli hauskaa, sai olla luonnon keskellä, asua ylellisesti -sisustetussa huvilassa, johon kuului laajat sivurakennukset, -palveluskunnan asunnot ja vajat sekä suunnattoman suuri hedelmä-, -vihannes- ja kukkatarha, joka ulottui alas Traveen asti. Krögerit -elivät suurellisesti, ja vaikka oli eroa tämän häikäisevän rikkauden -ja Tonyn oman kodin vankan, mutta hiukan raskaanlaisen varakkuuden -välillä, näkyi selvästi, että isovanhempien luona kaikki kuitenkin oli -tuntuvasti komeampaa kuin kotona. Eikä tämä ollut tekemättä vaikutusta -nuoreen neiti Buddenbrookiin. - -Minkäänlainen hääräily talossa tai keittiössä ei täällä tullut -kysymykseen, jota vastoin kotona Mengstrassen varrella isä ja isoäiti, -vähemmin isoisä ja äiti, usein kehoittivat häntä pyyhkimään pölyä -ja pitämään esikuvanaan ahkeraa, nöyrää ja aulista Thilda-serkkua. -Pikku neidissä liikkuivat äidin suvun feodaaliset taipumukset hänen -jaellessaan käskyjä kamarineidolle tai kamaripalvelijalle keinutuolissa -istuen... Paitsi näitä kuului vanhan herrasväen palvelusväkeen kaksi -naispalvelijaa ja kuski. - -Sanottakoon mitä hyvänsä, on miellyttävää herätä aamulla vaalealla -kankaalla verhotussa makuukamarissa, kun käsi ensimmäiseksi sattuu -raskaaseen atlaspeitteeseen; ei myöskään tunnu hullummalta saada -parvekehuoneeseen, johon avoimesta lasiovesta virtaa puutarhan raikas -aamuilma, aamukahvin tai -teen asemesta kupillinen suklaata, oikeata -nimipäiväsuklaata, paksun tuoreen kaakkupalan kera. - -Tämän eineen sai Tony tietenkin nauttia yksin muulloin paitsi -sunnuntaisin, sillä isovanhemmat tulivat näkyviin vasta paljon -myöhemmin. Syötyään leivoksensa ja juotuaan suklaan tarttui hän -kirjalaukkuun, sipsutti parvekkeen rappusia alas ja kulki hyvinhoidetun -etupuutarhan läpi kouluun. - -Pikkuinen Tony Buddenbrook oli hyvin sievä. Olkihatun alta riippui -paksu tukka, jonka väri vuosien kuluessa tummui, luonnonkiharoina -alas, ja hiukan ulkoneva ylähuuli antoi noille raikkaille kasvoille ja -sinisenharmaille, iloisille silmille pirteyden, joka myös ilmeni hänen -pienessä, sirossa olennossaan: hän pisti kapeat jalkansa lumivalkoisiin -sukkiin keinuvin, joustavin liikkein. Moni tunsi konsuli Buddenbrookin -pikku tyttären ja tervehti häntä hänen astuessaan puutarhaportin kautta -kastanjakujaan. Joku vihannesmyyjätär, joka ajoi pikku rattaitaan -kylästä kaupunkiin, päässään iso räikeänvihrein nauhoin koristettu -olkihattu, saattoi huutaa hänelle »Ka, hyvää päivää, mamsseli!» ja -pitkä viljankantaja Matthiesen, joka kulki hänen ohitseen pukunaan -musta takki, puhvihousut, valkoiset sukat ja solkikengät, nosti hänelle -karkeatekoista silinteriään... - -Tony jäi hetkeksi seisomaan odottaakseen naapuriaan Julchen -Hagenströmiä, jonka seurassa hän tavallisesti kulki koulumatkan. Tämä -oli vähän liian korkeahartiainen lapsi, jolla oli suuret, kirkkaat, -mustat silmät ja joka asui viereisessä, kokonaan viiniköynnösten -peittämässä huvilassa. Hänen isänsä, herra Hagenström, jonka perhe -ei ollut asunut vielä kauan paikkakunnalla, oli naimisissa nuoren -frankfurtittaren kanssa, jolla oli tavattoman paksu musta tukka ja -korvissaan kaupungin suurimmat timantit ja jonka nimi muuten oli -Semlinger. Herra Hagenström, joka oli Strunck & Hagenström nimisen -vientiliikkeen osakas ja otti innokkaasti ja kunnianhimoisesti -osaa kaupungin asioihin, oli kuitenkin naimisensa kautta joutunut -hiukan vieroksutuksi säädykkäämmissä piireissä, — joihin kuuluivat -muiden muassa Möllerdorpfit, Langhalsit ja Buddenbrookit — eikä hän -ollut erittäin rakastettu, huolimatta touhukkuudestaan komiteoissa, -toimikunnissa, hallintoneuvostoissa ja muissa samankaltaisissa. Hän -näytti ottaneen tehtäväkseen vanhojen tunnettujen sukujen jäsenten -vastustelun kaikissa tilaisuuksissa, koetti kumota heidän mielipiteensä -viekkaudella, saada omansa hyväksytyksi ja osoittaa itsensä heitä -paljon taitavammaksi ja tarpeellisemmaksi. Konsuli Buddenbrook -sanoi hänestä: »Heinrich Hagenström on tungetteleva ja juonikas... -Hänellä on varmaan joitakin henkilökohtaisia aikeita minua vastaan; -missä hän suinkin saattaa, asettaa hän esteitä tielleni... Tänään -oli aika kahakka Keskus-Köyhäinhoito-jaostossa, pari päivää sitten -Rahatoimikamarissa...» Ja ukko Johann Buddenbrook lisäsi tähän: »Mokoma -riitapukari!» - -Toisen kerran tulivat isä ja poika suutuksissaan ja masentunein -mielin ruokapöytään... Mitäkö on tapahtunut? Ei juuri mitään... Suuri -Hollantiin lähetettävä ruislasti oli mennyt heiltä hukkaan; Strunck & -Hagenström oli siepannut tilauksen heidän nenänsä edestä. Tuo Heinrich -Hagenström oli aika kettu... - -Tämän tapaisia puheita oli Tony kuullut usein, eikä hän ollut lainkaan -hyvä ystävä Julchen Hagenströmin kanssa. He kulkivat kouluun yhdessä -siksi, että olivat naapurukset, mutta enimmäkseen he torailivat. - -»Minun isälläni on tuhat taalaria!» kerskui Julchen luullen sanoneensa -aika valheen. »Paljonkohan sinun isälläsi mahtaa olla?» - -Tony oli vaiti kateudesta ja nöyryytyksestä. Sitten hän vastasi aivan -tyynesti ja välinpitämättömästi: - -»Minun aamusuklaani maistui vasta hyvältä... Mitä sinä juot aamulla, -Julchen?» - -»Ai, kuule», vastasi Julchen, »tahtoisitko sinä yhden minun -omenoistani? — Ähä! minäpäs en anna!» Näin sanottuaan nirpisti -hän yhteen huulensa, ja hänen mustat silmänsä kävivät kosteiksi -mielihyvästä. — - -Monesti kulki Julchenin veli Hermann, joka oli pari vuotta sisartaan -vanhempi, heidän mukanaan kouluun. Hänellä oli vielä eräs vanhempi -veli, nimeltä Moritz, mutta tämä oli kivuloinen ja luki kotona. Hermann -oli vaaleaverinen, mutta hänen nenänsä oli hiukan lattea päästä ja -lähellä ylähuulta. Hän maiskutti myös aina huuliaan, sillä hän hengitti -yksinomaan suunsa kautta. - -»Mitä sinä lörpöttelet», hän sanoi. »Isällä on paljon enemmän kuin -tuhat taalaria.» Mutta hänessä oli se mielenkiintoinen puoli, ettei -hän tuonut kouluun evääksi leipää, vaan sitruunapullan: valkoisen, -soikean vehnäleivoksen, joka oli päällystetty paksulla kieli- tai -hanhenrintakerroksella. Sellainen maku oli hänellä. - -Tony Buddenbrookille tuo oli uutta. Sitruunaleivos, päällyksenä -hanhenrintapaistia — mutta ehkäpä se maistui hyvinkin hyvältä! Ja kun -poika antoi hänen katsoa läkkirasiaan, uskalsi hän ilmaista halunsa -saada maistaa sitä hiukan. Eräänä aamuna sanoi Hermann: - -»En voi antaa tätä sinulle, mutta huomenna tuon yhden viipaleen lisää, -ja sinä saat sen, jos annat minulle sijaan jotakin muuta.» - -Toisena aamuna astui Tony sitten lehtokujaan ja odotti viisi minuuttia, -mutta Julchenia ei vain kuulunut. Hän odotti vielä yhden minuutin, -ja silloin tuli Hermann, mutta yksin; hän heilutti eväsrasiaansa -edestakaisin hihnasta ja maiskutteli hiljaa huuliansa. - -»Nyt minulla on sitruunapulla, jossa on hanhenrintapaistia», sanoi hän; -»siinä ei ole edes rasvaa, vaan pelkkää lihaa... Mitä sinulla on antaa -sijaan?» - -»Huolisitko — killingin?» kysyi Tony. He seisoivat keskellä kujaa. - -»Killingin...» toisti Hermann; sitten hän nielaisi ja sanoi: - -»En, minä tahdon muuta.» - -»Mitä?» kysyi Tony; hän oli valmis antamaan vaikka mitä tuosta -makupalasta... - -»Suukon!» huudahti Hermann Hagenström, kietaisi molemmat kätensä tytön -ympärille ja alkoi suudella sokeasti minne sattui osumatta kasvoihin, -sillä tyttö piti äärettömän notkeasti päätään takakenossa, työnsi -vasemmalla kädellään kirjalaukkua vasten pojan rintaa ja mukiloi -häntä oikealla kolme tai neljä kertaa kasvoihin... Toinen tuupertui -takaperin; mutta samassa silmänräpäyksessä lensi pojan sisko Julchen -esiin puun takaa kuin musta paholainen, tempasi Tonyltä hatun päästä ja -raapi hänen kasvonsa pahanpäiväisiksi... Tämän jälkeen loppui toveruus -melkein tyyten. - -Mutta muuten ei Tony ollut suinkaan arkuudesta evännyt suudelmaa -nuorelta Hagenströmiltä. Hän oli sangen terhakka ihmisalku, joka -oli vallattomuudellansa tuottanut jo monta surua vanhemmilleen, -varsinkin konsulille. Ja vaikka hänellä oli jotakuinkin terävä pikku -pää, joka oppi koulussa hyvin sen mitä häneltä vaadittiin, oli -hänen käytöksessään muuten niin paljon muistuttamista, että lopulta -itse koulun johtajatar neiti Agathe Vermehren hikoillen tehtävänsä -vaikeudesta ilmestyi Mengstrasselle pyytäen mitä kohteliaimmin -konsulia antamaan vakavat nuhteet nuorelle tyttärelleen — tämä oli -näet, huolimatta monista lempeistä kehotuksista, taaskin aikaansaanut -julkista pahennusta kadulla. - -Siinä ei ollut mitään pahaa, että Tony kävelyillään kaupungissa oppi -tuntemaan kaiken maailman ihmiset ja lörpötteli jokaisen kanssa; -varsinkin konsuli puolsi häntä tässä asiassa, koska se ei osoittanut -ylpeää mieltä, vaan yhteistuntoa ja ihmisrakkautta. Hän kujeili kilpaa -Thomaksen kanssa Traven rannassa sijaitsevien varastohuoneiden kaura- -ja vehnäsäkeillä, joita oli kasattu lattialle; hän laski leikkiä -työmiesten ja kirjurien kanssa, jotka istuivat pienissä pimeissä -konttoreissa, joissa oli multalattia; olipa hän apuna ulkona säkkien -vipuamisessakin. Hän tunsi teurastajat, jotka kulkivat Breitestrassea -valkoisiin esiliinoihinsa puettuina kaukaloltaan kantaen; hän tunsi -maitoakat, jotka tulivat maalta läkkihinkkeineen, ja ajoi usein -heidän kanssaan kappaleen matkaa; hän tunsi harmaapartaiset mestarit -pienissä puisissa kultasepän myymälöissä, jotka oli rakennettu -torin kaariholveihin — tunsi kala- ja hedelmätorilla istuvat -vihannestenmyyjättäret, samaten kaupunginlähetit, jotka seisoskelivat -katujen kulmissa tupakkamällejään pureksien... Tuo oli kaikki hyvää ja -kaunista! - -Mutta eräs kalpea, parraton, surullisesti hymyilevä mies, jonka -ikää on vaikea määritellä ja jonka oli tapana käydä aamukävelyllä -Breitestrassella, ei mahtanut sille mitään, että hän alkoi hyppiä -yhdellä jalalla jokaisen äkillisen äänen johdosta, kuten esimerkiksi -jonkun sanoessa »Haa!» tai »Hoo!»; ja kuitenkin tanssitti Tony häntä -joka kerran kun hänet tapasi, mikä ei ollut kaunista. Ei sekään ollut -kaunista, että hän kiusasi muuatta pikkuruista rouvaa, jolla oli suuri -pää ja jolla oli tapana kulkea joka ilmalla suunnaton rikkinäinen -sateenvarjo levitettynä, huutamalla alituiseen »sateenvarjorouva!» -taikka »herkkusieni!». Ei myöskään ollut sopivaa ilmestyä parin kolmen -samanmielisen koulutoverin kanssa vanhan Nukke-Liisan luo, joka möi -villaisia sukkia talopahasessaan erään kapean kujan varrella ja jolla -oli niin kummallisen punaiset silmät — vetää kaikin voimin soittokelloa -ja vanhuksen ilmestyessä esiin kysyä teeskennellyn ystävällisesti, -asuuko täällä herra ja rouva Sylkylaatikko — ja sitten juosta tyrskien -tiehensä... Tätä kaikkea Tony Buddenbrook kuitenkin harjoitti ja -valitettavasti näköjään aivan tunnonvaivoitta. Sillä jos joku noista -kiusatuista sanoi uhkauksen, sai hän nähdä tytön astuvan askeleen -takaperin, keikauttavan kauniin päänsä takakenoon, työntävän esiin -ulkonevan ylähuulensa ja sanovan »Pyh!» ikäänkuin tarkoittaen: - -»Koetapas mennä kantelemaan! Minä olen konsuli Buddenbrookin tytär, -ellet sitä tiedä ennestään...» - -Hän liikkui kaupungilla kuin pieni kuningatar, jolla on oikeus olla -lempeä tai julma, mielensä ja tuuliensa mukaan. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Jean Jacques Hoffstede oli varmasti osunut oikeaan arvostellessaan -konsuli Buddenbrookin molempia poikia. - -Thomas, joka jo syntymästään oli määrätty kauppiaaksi ja liikkeen -tulevaksi haltijaksi ja joka oli vanhan goottilaiseen tyyliin -rakennetun koulun realiosastolla, oli viisas, uuttera ja ymmärtäväinen -miehenalku, jota muuten huvittivat sanomattomasti kimnaasia käyvän, -yhtä hyväpäisen, mutta huolimattomamman veljen kujeet tämän matkiessa -verrattoman taitavasti opettajiaan, varsinkin arvon Marcellus -Stengeliä, joka opetti laulua, piirustusta ja muita senkaltaisia -hauskoja aineita. - -Herra Stengel, jonka liivintaskuista aina pisti esiin puoli tusinaa -moitteettomasti teroitettuja lyijykyniä, käytti ketunpunaista -tekotukkaa, avointa vaaleanruskeata takkia, joka ylettyi melkein -nilkkoihin, ja kohokaulusta, jonka sisään katosivat ohimotkin. Hän -oli mukava mies, joka rakasti viisaustieteellisiä johdelmia. Hän -saattoi esimerkiksi sanoa näin: »Sinun piti tehdä viiva, mutta -mitä näenkään? Tuohan on selvä vako!» — Herra Stangelin ääntämisen -omituisuudet huvittivat kovasti lapsia. Hänen mielitehtävänsä oli -harjoittaa laulutunnilla kaunista laulua: »Nyt metsän siimeksessä», -jolloin muutaman oppilaan täytyi mennä ulos käytävään vastaamaan sieltä -kaikuna, kuoron laulettua »huhuu», hyvin varovasti »huhuu huhuu-uu.» -Mutta jos Christian Buddenbrook, hänen serkkunsa Jürgen Kröger tai -hänen ystävänsä Andreas Gieseke sattui kuulumaan käytävässä olijoihin, -niin viskasivat he vienon kaiun asemesta hiililaatikon portaita alas, -josta kepposesta heille määrättiin jälki-istuntoa kello neljältä herra -Stengelin asunnossa. Siellä oli jokseenkin mukavaa. Herra Stengel -oli unohtanut koko jutun ja käski emännöitsijänsä keittää oppilas -Buddenbrookille, oppilas Krögerille ja oppilas Giesekelle kupin kahvia, -jonka jälkeen hän laski nuoret herrat menemään... - -Ja nuo kelpo oppineet, jotka hoitivat virkaansa ihmisystävällisen, -nuuskaavan vanhan rehtorin johdolla vanhan koulun, entisen -luostarikoulun, holvistoissa, olivat todellakin hyväntahtoisia, -herttaisia miehiä, jotka olivat yhtä mieltä siitä, ettei tiede ole -hyvän tuulen vihollinen, ja jotka koettivat toimia ystävyyden ja sovun -hengessä. Keskiluokilla oli latinan opettajana muuan entinen pappi, -pastori Hirte, pitkä herra, jolla oli ruskea poskiparta ja iloiset -silmät ja jonka suurin onni oli se, että hänen nimensä sopi yhteen -hänen ammattinsa kanssa. Hän käännätti oppilailla alinomaa sanaa -_pastor_. Hänen mielisanoinaan oli: »äärettömän ahdasjärkinen!» Eikä -ole käynyt koskaan selville, oliko tämä tietoista ivaa. Mutta jos -hän tahtoi tehdä oppilaihin oikein syvän vaikutuksen, poksahutti hän -huuliltaan semmoisen äänen, joka syntyy, kun samppanjapullon korkki -lentää ilmaan. Hän harppaili mielellään pitkin askelin ympäri luokkaa -kuvaillen jollekin oppilaalle ihmeellisen vilkkaasti hänen koko tulevan -elämänsä vaiheet, vain herättääkseen eloon tämän mielikuvituksen. -Mutta sitten hän kävi vakavasti työhön, toisin sanoen, hän kuulusti -runotekeleitä, joita hän oli sommitellut _genus_-sääntöjen — hän -lausui »genuss» — ja muiden vaikeiden kieliopillisten seikkain -valaisemiseksi, runotekeleitä, joita hän osasi esittää kuvailemattoman -voitonriemuisella poljennon ja loppusointujen korostuksella... - -Tomin ja Christianin kouluajasta ei ole mitään merkillisempää -kerrottavaa. Se aika oli päivänpaisteinen Buddenbrookin talossa, jossa -asiat sujuivat mainiosti konttorin puolella. Toisinaan sattui vain -pieni rajuilma, yhteentörmäys. Kertokaamme eräästä sellaisesta: - -Hena Stuht, muuan Glockengiesserstrassen varrella asuva räätälimestari, -jonka vaimo osti käytettyjä vaatteita ja siksi liikkui parhaimmissa -piireissä, herra Stuht, jonka uskomattoman pulleaa vatsaa peitti -villapaita, oli valmistanut nuorille Buddenbrookin herroille -kaksi pukua, jotka maksoivat yhteensä seitsemänkymmentä markkaa. -Poikien pyynnöstä oli hän suostunut kirjoittamaan laskuun reimasti -kahdeksankymmentä ja antamaan heille ylijäämän. Se oli kuin olikin -pieni liiketoimi... ei tosin kaikkein siisteimpiä, mutta ei myöskään -aivan harvinainen. Mutta onnettomuudeksi tuli tuo kaikki päivänvaloon, -jostakin hämärästä kohtalon oikusta; herra Stuhtin täytyi ilmestyä -konsulin virkahuoneeseen musta takki villapaitansa päälle napitettuna, -ja Tom ja Christian joutuivat hänen kuultensa ankaran kuulustelun -alaisiksi. Herra Stuht, joka seisoi leveäraajaisena, pää kallellaan -kunnioittavan näköisenä konsulin nojatuolin vieressä, piti komean -puheen, jonka sisällys oli, että »tämä nyt oli sellainen seikka» -ja että hän ilolla tyytyisi seitsemäänkymmeneen markkaan, »kun nyt -oli käynyt näin». Konsuli oli kovin kiihtynyt asian johdosta, mutta -vakavan harkinnan jälkeen hän koroittikin poikiensa taskurahaa, sillä -sanotaanhan: Älä johdata meitä kiusaukseen. - -Ilmeisesti kiinnitettiin Thomakseen enemmän toiveita kuin hänen -veljeensä. Hänen käytöksensä oli sopusointuista ja tasaisen hilpeätä. -Christian sitävastoin osoittautui oikukkaaksi, tapaili toiselta puolen -turhamaista koomillisuutta ja saattoi toisaalta pelästyttää koko -perheen mitä oudoimmilla päähänpistoilla... Saattoi esimerkiksi sattua -tällainen tapaus: - -Istutaan ruokapöydässä, on päästy hedelmiin ja aterioidaan -miellyttävästi keskustellen. Äkkiä laskee Christian takaisin -lautaselleen puraisemansa persikan ja hänen pyöreät, syvällä olevat -silmänsä tuijottavat laajenneina liian korkean nenän juuresta. - -»Minä en syö enää koskaan persikoita», sanoo hän. - -»Miksi et, Christian... Mitä sinä höpiset... Mikä sinun on?» - -»Ajatelkaa, jos minä vahingossa nielaisisin tämän suuren luun ja se -jäisi kurkkuun... ja minä hyppäisin pystyyn ja kakistaisin kauheasti -ja te kaikki myös hyppäisitte pystyyn...» Ja sitten häneltä äkkiä -pääsee pitkä, tukahtunut, pelkkää kauhua ilmaiseva »ooh!» ja hän -kavahtaa levottomasti koholle tuoliltaan ja kääntyy syrjin, aivan kuin -paetakseen. - -Konsulitar ja mamselli Jungmann ovat todellakin hypänneet pystyyn. - -»Hyvä Jumala, Christian — ethän sinä liene nielaissut luuta?!» -Christian on näet aivan sen näköinen, kuin niin olisi todella -tapahtunut. - -»En, en», sanoo poika tyyntyen vähitellen, »mutta minä olisin voinut -nielaista!» - -Konsuli, joka myöskin on kalpea pelästyksestä, alkaa nyt torua, ja -isoisäkin nakuttaa paheksuen pöytään ilmoittaen, ettei hän suvaitse -moisia kujeita.. Mutta Christian ei syö pitkään aikaan persikoita. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Vanhuudenheikkous ei ollut ainoana syynä siihen, että vanhan madame -Antoinette Buddenbrookin eräänä kylmänä tammikuun päivänä, noin kuusi -vuotta perheen muuton jälkeen Mengstiassen varrelle, oli lopullisesti -kallistuttava korkeaan uudinsänkyyn välikerroksen makuukamarissa. -Vanha rouva oli ollut reipas viimeiseen asti ja kantanut kunnialla -paksut valkoiset korvakiharansa; hän oli käynyt puolisoineen ja -lapsineen kaupungin tärkeimmissä päivälliskutsuissa ja ollut mukana -Buddenbrookien kotona toimeenpannuissa kemuissa, edustaen kunniakkaasti -taloa hienon miniänsä kera. Mutta eräänä päivänä oli hän aivan -äkkiarvaamatta tuntenut epämääräistä pahoinvointia. Se oli ollut aluksi -vain vaaratonta suolikatarria, jota tohtori Grabow oli koettanut -parantaa kyyhkyspaistilla ja ranskanleivällä, ähkyyn yhtynyttä -oksetusta, mutta sitä seurasi käsittämättömän nopea heikkeneminen, -voimattomuuden tila, joka herätti levottomuutta. - -Kun sitten tohtori Grabow oli pitänyt lyhyen, vakavan neuvottelun -konsulin kanssa portaissa, ja kun talossa alkoi käydä myös toinen, -vasta paikalle muuttanut lääkäri, vanttera, mustapartainen, -synkän näköinen mies, muuttui koko talon muoto. Siellä kuljettiin -varpaisillaan, huokailtiin huolestuneesti, eivätkä tavaravaunut -saaneet vieriä liian läheltä taloa. Kotiin oli ilmaantunut jotakin -uutta, vierasta, outoa, salaperäistä, jonka kukin luki toisensa -katseesta. Kuoleman ajatus oli vaatinut itselleen sijaa ja hallitsi nyt -äänettömästi noissa avaroissa huoneissa. - -Melua ei saanut syntyä yhtään, vaikka tuli vieraita. Sairaus -kesti neljä-, viisitoista päivää. Viikon kuluttua saapui vanha -senaattori Duchamps, kuolevan veli, tyttärineen Hampurista, ja pari -päivää tämän jälkeen konsulin sisar puolisonsa pankkiirin kanssa -Frankfurtista. Vieraat asuivat talossa, ja Ida Jungmannilla oli täysi -tekeminen makuuhuoneiden järjestämisessä ja maukkaiden aamiaisten -valmistamisessa, joihin kuuluivat muun muassa kravut ynnä portviini. -Keittiön puolella paistettiin ja leivottiin myös lakkaamatta... - -Ylhäällä makuuhuoneessaan istui Johann Buddenbrook sairasvuoteen -ääressä tuijottaen ääneti eteensä, pidellen vanhan Nettensä kättä, -kulmat koholla ja alahuuli hiukan lerpallaan. Seinäkello naksutti -kumeasti ja harvaan, mutta vielä harvemmin kuului sairaan lyhyt, heikko -hengitys... Mustapukuinen sisar puuhaili pöydän luona lääketeetä, -jota vielä koetettiin ojentaa kuolevalle; väliin ilmestyi joku -perheenjäsenistä sisään, kadoten jälleen. - -Vanhus muisti, miten hän oli istunut 46 vuotta sitten ensimmäisen -puolisonsa kuolinvuoteen ääressä, eikä voinut olla vertaamatta hurjaa -epätoivoa, joka silloin oli kuohunut hänen sisällään, siihen miettivään -alakuloisuuteen, jonka vallassa hän nyt, itse näin korkeaan ikään -eläneenä, katsoi tuon vanhan naisen muuttuneisiin, ilmeettömiin, -pöyristyttävän välinpitämättömiin kasvoihin, naisen, joka ei ollut -koskaan tuottanut hänelle suurta iloa tai suurta tuskaa, mutta joka oli -vuosikymmenet elänyt hänen rinnallaan viisaana toverina ja joka nyt -hiljalleen siirtyi pois. - -Hän ei ajatellut paljoa, ihmetteli vain herkeämättä, hiljaa päätään -heilutellen, elämäänsä ja elämää yleensä, joka hänestä näytti äkkiä -niin kaukaiselta ja kummalliselta — koko tuo meluisa hyöriskely, jonka -keskessä hän oli seisonut, joka oli huomaamatta etääntynyt hänestä, -kaikuen nyt vain kaukaisena huminana hänen korvissaan... väliin -lausahti hän puoliääneen: - -»Kummallista! Kummallista!» - -Ja kun madame Buddenbrook veti viimeisen, lyhyen ja taisteluttoman -henkäyksensä, kun sitten kantajat nostivat hartioilleen kukilla -peitetyn arkun ruokasalissa, jossa siunaaminen oli toimitettu, ja -lähtivät viemään sitä verkalleen pois — ei hänen mielialansa muuttunut -eikä hän edes itkenyt, heilutti taaskin vain hiljaa päätään, ja tuo -miltei hymyillen lausuttu »Kummallista!» oli sen jälkeen tavantakaa -hänen huulillaan. - -Alaspäin meni myöskin Johann Buddenbrook, siitä ei ollut epäilystä. - -Hän istui tästä lähtien vaiti ja hajamielisenä perheensä piirissä, ja -nostaessaan joskus pikku Klaran polvelleen laulaakseen hänelle jonkun -vanhoista, hullunkurisista lauluistaan, esimerkiksi tällaisen: - - »Postimies nyt saapuvi» - -tahi - - »Hyppää soma otsonen» - -saattoi hän äkkiä vaieta kesken kaiken ja laskea pikku lapsenlapsen -takaisin lattialle, omiin ajatuksiinsa vaipuneena, mutisten päätään -keikuttaen »kummallista!» ja kääntyen poispäin... Eräänä päivänä hän -sanoi: - -»Jean, — _assez_, eikö niin?» - -Ja kohta alkoi kaupungissa kierrellä siististi painettuja, kaksin -allekirjoituksin varustettuja julistuksia, joissa Johann Buddenbrook -_senior_ pyysi saada ilmoittaa, että lisääntyvä ikä saattoi hänet -luopumaan tähänastisesta liiketoiminnastaan sekä että hän sen johdosta -jätti isävainajansa _anno_ 1768 perustaman Johann Buddenbrook-nimisen -kauppaliikkeen tästä päivästä alkaen pojalleen ja tähänastiselle -kumppanilleen Johann Buddenbrookille määräten hänet sen ainoaksi -haltijaksi ja toivoen, että hänen osakseen runsain mitoin tullut -luottamus kohdistuisi myös hänen poikaansa... Kunnioittaen — Johann -Buddenbrook _senior_, jonka nimikirjoituksen merkitseminen tästälähin -lakkaa. - -Mutta kun tämä oli tiedoksi tehty ja vanhus kieltäytyi pistämästä -jalkaansa konttoriin, lisääntyi hänen tylsyytensä hirvittävässä -määrässä, ja maaliskuun keskivaiheilla, vain pari kuukautta hänen -vaimonsa kuoleman jälkeen, riitti pieni kevätnuha painamaan hänet -vuoteeseen — kunnes eräänä yönä saapui hetki, jolloin perhe seisoi -hänen vuoteensa ympärillä ja hän lausui konsulille: - -»Onnea ja menestystä, Jean. Muista aina: _courage_!» - -Ja Thomakselle: - -»Auta isääsi!» - -Ja Christianille: - -»Laita niin, että sinusta tulee jotakin!» — minkä jälkeen hän vaikeni, -katsoi kaikkiin, virkahti vielä viimeisen kerran »kummallista!» ja -kääntyi seinään päin... - -Gottholdista hän ei puhunut mitään koko aikana, ja konsulin -kirjeelliseen pyyntöön, että velipuoli saapuisi isänsä kuolinvuoteelle, -ei vanhin poika ollut lähettänyt mitään vastausta. Mutta varhain -seuraavana aamuna — kuolinilmoituksia ei ollut vielä ehditty lähettää -— konsulin astuessa alas portaita mennäkseen konttoriin suorittamaan -välttämättömimmät tehtävät, tapahtui sellainen ihme, että Gotthold -Buddenbrook, Breitestrassen varrella sijaitsevan Siegmund Stüwing & -Kumpp.-nimisen liinatavarakaupan omistaja, astui ripein askelin eteisen -poikki. Hän oli neljänkymmenenkuuden vuoden ikäinen, pieni ja paksu, ja -hänellä oli tuuhea, vaaleanruskea poskiparta, jossa jo oli valkoisia -säikeitä. Hänellä oli lyhyet jalat ja säkkimäisen leveät, karkeat, -ruudulliset housut. Hän tuli portaita ylös konsulia vastaan kohottaen -kulmat melkein harmaan hatun lierin tasalle. - -»Johann», hän sanoi kirkkaalla, miellyttävällä äänellä, ojentamatta -kättä veljelleen, »miten ovat asiat?» - -»Hän kuoli yöllä!» sanoi konsuli liikutettuna tarttuen veljensä käteen, -jossa oli sateenvarjo. »Hän oli niin hyvä isä!» - -Gotthold painoi kulmakarvat niin syvään, että hänen luomensa -sulkeutuivat. Vähän aikaa vaiettuaan hän sanoi painokkaasti: - -»Eikö mikään muuttunut sitä ennen, Johann?» - -Samassa päästi konsuli irti hänen kätensä, astuipa vielä askeleen -taaksepäin, ja pyöreiden syvälläolevien silmien käydessä läpitunkeviksi -hän sanoi: - -»Ei mikään.» - -Gottholdin kulmakarvat kohosivat jälleen hatunlaidan tasalle ja hän -katsoi ahdistetusti veljeensä. - -»Mitä sinun oikeudentuntosi sanoo?» kysyi hän alentaen ääntään. - -Nyt painoi konsuli vuorostaan katseensa maahan; mutta sitten teki hän, -katsettaan kohottamatta, kädellään ratkaisevan liikkeen ja vastasi -hiljaa, mutta varmasti: - -»Ojensin sinulle tällä vaikealla ja vakavalla hetkellä käteni kuten -ainakin veli veljelle; mutta liikeasioissa olen edessäsi ainoastaan sen -arvossapidetyn kauppaliikkeen johtaja, jonka omistajaksi olen tänään -tullut. Et voi odottaa minulta mitään sellaista, joka on ristiriidassa -tätä asemaani koskevien velvollisuuksien kanssa. Muiden tunteitteni -täytyy vaieta.» - -Gotthold lähti... Mutta hautajaistilaisuuteen, jossa lukemattomat -tuttavat, sukulaiset, liikeystävät, lähetystöt, viljankantajat, -konttoristit ja varastotyömiehet täyttivät huoneet, portaat ja -käytävät, ja kaikki kaupungin vuokrarattaat seisoivat rivissä -Mengstrassea pitkin, saapui hän uudelleen konsulin vilpittömäksi -iloksi, toipa hän kerallaan puolisonsakin, entisen mamsseli Stüwingin, -ja kolme täysikasvuista tytärtään: Friedericken ja Henrietten, jotka -molemmat olivat hyvin pitkiä ja laihoja, ja Pfiffin, nuorimman, joka -oli kahdeksantoistavuotias ja liian pieni ja lihava. - -Ja kun sitten haudalla, Buddenbrookien perintöhaudalla, joka sijaitsi -Burgtor'in ulkopuolella, hautuumaan puisen aidan vieressä, Pyhän -Marian-kirkon pappi, pastori Kölling, vankkarakenteinen, isopäinen -ja karheasanainen mies, oli kiittänyt vainajan kohtuullista, -jumalaapelkääväistä elämää, joka ei ollut kulunut »hekumassa, -ylönsyömisessä ja ylönjuomisessa» — hän käytti juuri noita -sanoja, jolloin moni, muistaen vasta kuolleen vanhan Wunderlichin -hienotunteisuuden, pudisti hiljaa päätään — kun sitten kaikki -juhlamenot ja muodollisuudet oli täytetty ja 70 tai 80 vuokravaunua -alkoi vieriä takaisin kaupunkia kohti... tarjoutui Gotthold Buddenbrook -konsulia saattamaan, ilmoittaen haluavansa puhua tämän kanssa -kahdenkesken. Ja istuessaan velipuolensa vieressä korkeiden, leveiden, -kömpelötekoisten vaunujen takaistuimella, lyhyt, paksu jalka toisen -samanlaisen yli heitettynä, hän ilmaisi sovinnolliset ja lempeät -ajatuksensa. Hän sanoi ymmärtävänsä yhä selvemmin, että konsulin täytyi -toimia, kuten tämä oli toiminut, eikä hän tahtonut muistella isäänsä -katkerana. Hän lupasi luopua vaatimuksistaan, sitä suuremmalla syyllä, -kun hän oli ajatellut vetäytyä syrjään kaikista liikeasioista elääkseen -perinnöllään ja sillä, mikä muuten jäi yli, sillä liinatavarakauppa ei -tuottanut paljon iloa, vaan kävi siksi keskinkertaisesti, ettei hän -aikonut sijoittaa siihen enää rahojaan... - -»Tottelemattomuus isää vastaan ei ole tuottanut hänelle siunausta!» -ajatteli konsuli luoden häneen syvän, hurskaan katseen. Ja Gotthold -näytti ajattelevan samoin. - -Mengstrasselle saavuttuaan seurasi hän veljeään aamiaishuoneeseen, -missä nuo molemmat herrat nauttivat lasillisen vanhaa konjakkia pitkän -seisomisen jälkeen frakkipukuisina kylmässä kevätilmassa, jolloin heitä -oli palellut. Ja kun Gotthold sitten oli vaihtanut pari kohteliasta -ja vakavaa sanaa kälynsä kanssa sekä silitellyt lasten päitä, lähti -hän talosta ja näyttäytyi seuraavan kerran »sukupäivillä» Krögereiden -huvilassa... - - - - -VIIDES LUKU. - - -Eräs seikka tuotti konsulille surua: se, ettei isä ollut saanut nähdä -vanhimman pojanpoikansa liittymistä liikkeen palvelukseen, mikä -tapahtui pääsiäisen aikaan samana vuonna. - -Thomas oli kuusitoistavuotias päättäessään koulunsa. Hän oli kasvanut -paljon viime aikoina ja kulki, käytyään rippikoulun, jossa pastori -Kölling oli kehottanut häntä innokkaasti kohtuullisuuteen, aikamiehen -puvussa, joka sai hänet näyttämään vielä suuremmalta. Hänen kaulassaan -riippui pitkät kultaiset kellonvitjat. Isoisä oli määrännyt hänelle -nämä vitjat medaljonkeineen, jossa oleva perheen vaakuna, surullisen -näköinen raapiutunut vaakunakilpi, kuvasi alavaa vetelikköä rannalla -seisovine yksinäisine pajuineen. Vielä tätäkin vanhempi sinettisormus -vihreine kivineen, joka oli luultavasti ollut jo ennenmainitun »hyvin -hyviin varoihin päässeen» rostockilaisen räätälin kädessä, oli, samoin -kuin raamattu, joutunut konsulin omaksi. - -Thomas oli tullut yhtä paljon isoisänsä näköiseksi kuin Christian -isänsä; varsinkin hänen pyöreä, kiinteä leukansa ja hienomuotoinen, -suora nenänsä olivat isoisän perua. Hänen sivujakaukselle kammattu -tukkansa, joka väistyi kahdeksi syväksi lahdelmaksi kapeilta, -suonikkailta ohimoilta, oli ruskea, ja pitkien ripsien ja kulmakarvain -vaaleampi väri näytti sen rinnalla omituisen valjulta ja värittömältä. -Hänen oli muuten tapana pitää toisen silmän yläpuolella kulmakarvojaan -hiukan kohotettuna. Hänen liikkeensä, puheensa, jopa naurunsakin, -joka paljasti jokseenkin viallisen hammasrivin, olivat levolliset ja -älykkäät. Hän antautui tehtäväänsä vakavin ja innokkain mielin... - -Päivä, jolloin konsuli vei hänet aamueineen jälkeen kanssaan konttoriin -ja esitti hänet prokuristille, herra Marcukselle, kassanhoitajalle, -herra Havermannille, ja muulle henkilökunnalle, joiden kaikkien -kanssa hän oikeastaan oli jo hyvä tuttu entisestään, oli juhlapäivä -Thomakselle; oli myös komeata ensi kertaa istua kiertotuolillaan -pulpettinsa ääressä uutterasti leimaten, järjestellen ja jäljennellen, -mennä isän kanssa iltapäivällä Traven rannalle rakennettuihin -varastohuoneisiin, »Lindeen», »Eicheen», »Löween» ja »Walfischiin», -joissa Thomas samoin jo kauan oli liikkunut kuin kotonaan, mutta jossa -hänet nyt esitettiin uutena työtoverina... - -Hän teki hartaasti tehtävänsä koettaen noudattaa isänsä hiljaista, -sitkeää uutteruutta, isänsä, joka teki työtä huulet tiukkoina ja -sivulleen katsomatta ja kirjoitti päiväkirjaansa monta avunrukousta; -sillä hänen täytyi saada peitetyksi ne huomattavat menot, jotka -vanhuksen kuolema oli tuottanut »kauppahuoneelle», tuolle jumaloidulle -käsitteelle... Myöhään eräänä iltana teki hän maisemahuoneessa -jotakuinkin tarkasti selkoa asiain tilasta konsulittarelle. - -Kello oli puoli kaksitoista ja lapset ja mamsseli Jungmann -nukkuivat käytävän varrella olevissa huoneissa; toinen kerros oli -nykyään tyhjänä, paitsi milloin tuli vieraita. Konsulitar istui -keltaisessa sohvassa puolisonsa vieressä, joka silmäili »Kaupungin -Sanomien» kurssikuulumisia sikari suussa. Rouva oli kumartunut -silkkikutimensa ääreen ja liikutteli hiljaa huuliaan, sillä hän laski -parastaikaa puikolla silmukkarivin silmiä. Hänen vieressään sirolla, -kultaornamentein koristetulla ompelupöydällä paloi kuusi kynttilää -haarajalassa. Katosta riippuvaa kynttiläkruunua ei käytetty. - -Johann Buddenbrook, joka alkoi olla neljänkymmenen ja viidenkymmenen -keskipaikkeilla, oli vanhentunut viime vuosina silminnähtävästi. Hänen -pienet, pyöreät silmänsä olivat painuneet vieläkin syvemmälle, suuri, -kaareva nenä ja poskiluut pistivät entistä terävämmin esiin, ja näytti -siltä kuin puuteriruisku olisi sipaissut pari kertaa aivan keveästi -hänen vaaleata, huolellisesti jakaukselle kammattua tukkaansa ohimoiden -kohdalta. Konsulitar ei ollut vielä neljääkymmentä, mutta hänen -loistava, joskaan ei kaunis ulkomuotonsa oli säilynyt nuorekkaana, -ja hänen hohtavanvalkoinen ihonsa muutamine kesakkoineen ei ollut -kadottanut vähääkään, tuoreudestaan. Hänen punertava, taidokkaasti -käherretty tukkansa välkkyi kynttilän valossa. Kääntäen haaleansiniset -silmänsä hiukan sivuun sanoi hän: - -»Minä pyytäisin sinua miettimään erästä asiaa, rakas Jean. Eikö meidän -sopisi palkata miespalvelijaa?... Olen tullut huomaamaan, että se olisi -tarpeellista. Kun ajattelen vanhempiani...» - -Konsuli antoi sanomalehden vaipua polvelleen. Hän otti sikarin -suustaan, ja hänen silmiinsä ilmestyi valpas ilme, sillä oli kysymys -rahan menosta. - -»Rakas, kunnioitettu vaimoni», sanoi hän vitkaan, sillä hänen täytyi -ensin miettiä valmiiksi vastaväitteensä. »Miespalvelijaa? Mehän olemme -pitäneet vanhempiemme kuoltua kaikki kolme palvelustyttöä talossa, -mamsseli Jungmannia lukuunottamatta, ja minusta tuntuu...» - -»Meidän talomme on niin suuri, Jean, että se on aivan onnetonta! Minun -on usein sanottava: 'Lina, menepäs takarakennukseen, sitä ei ole -pitkään aikaan siivottu! Mutta en tahtoisi rasittaa palvelijoitamme, -heillä on jo yllin kyllin tekemistä etupuolen kunnossa pitämisessä... -Maalta voisi saada jonkun vaatimattoman kelpo miehen... Nytpä muistan, -Jean, että Louise Möllendorf panee pois Antoninsa; olen nähnyt hänen -tarjoilevan varmasti ja taitavasti...» - -»En voi kieltää», virkkoi konsuli liikahdellen hieman kiusaantuneesti -paikallaan, »ettei tuo ajatus miellytä minua. Emme käy nykyään -pidoissa, emmekä itse ole pitäneet sellaisia...» - -»Niin, niin. Mutta käyhän meillä silti vieraita useinkin, eikä se ole -minun syyni, rakas Jean, vaikka iloitsenkin siitä suuresti, kuten -tiedät. Tulee joku sinun kaukainen liikeystäväsi, sinä kutsut hänet -aterialle, hän ei ole vielä tilannut yösijaa majatalossa, ja sinä -pyydät hänet meille. Sitten saattaa tulla joku lähetyssaarnaaja, joka -jää meille viikoksi... Sitä seuraavalla viikolla odotamme pastori -Mathiasta Kannstattista... Ja suoraan sanoen, palkathan ovat niin -pienet...» - -»Mutta niitä on maksettava niin monelle taholle, Bethsy! Meillä on -neljä palkollista talossa ja monta miestä liikkeen palveluksessa, minkä -sinä nähtävästi unohdat!» - -»Eikö meidän todellakaan kannata pitää miespalvelijaa?» kysyi -konsulitar katsoen miestään hymyillen pää kallellaan. »Kun ajattelen -vanhempieni palveluskuntaa...» - -»Vanhempiesi, rakas Bethsy! Mutta oletkohan sinä oikeastaan selvillä -meidän asioistamme...» - -»En, Jean, minulla ei kai ole aivan selvää käsitystä...» - -»Se on pian autettu», sanoi konsuli. Hän asettui mukavampaan asentoon, -heitti jalan polvensa yli, veti sauhun sikaristaan ja ryhtyi silmiään -sipristäen esittämään laveasti lukuja ja laskelmia... - -»Kuulehan nyt: Isälläni oli ennen sisareni naimisiinmenoa pyörein -luvuin laskettuna 900 000 markkaa, lukuunottamatta tietysti -maaomaisuutta ja liikkeen arvoa. 80 000 meni myötäjäisinä Frankfurtiin -ja 100 000 Gottholdille, jäännös tekee 720 000. Sen jälkeen tuli -tämän talon osto, johon meni 100 000, kun otetaan lukuun korjaukset -ja uudistukset, huolimatta entisen, Alfstrassen varrella sijaitsevan -pienen talon tuottamasta tulosta; jälelle jää 620.000. Frankfurtiin -maksettiin korvaussummana 25 000: jäännös 595 000, ja sellaiset -olisivat asiat olleet isän kuollessa, ellei kaikkia noita menoja -olisi tasoittanut vuosien kuluessa saatu 200 000 markan voitto. -Kokonaissumma oli siis 795 000. Myöhemmin maksettiin Gottholdille 100 -000 ja vielä kerran 267 000 Frankfurtiin; se tekee, kun lasketaan pois -parintuhannen markan lahjoitukset, jotka isä oli tehnyt testamentissaan -Pyhän-Hengen-Sairaalalle, Kauppiaanleskien-rahastolle j.n.e., noin -420000, eli, sinun myötäjäissummasi mukaanluettuna, 100 000 markkaa -enemmän. Sellaiset ovat asiat nykyään pyörein luvuin laskettuina, ellei -ota lukuun kaikenlaisia pienempiä heilahteluja omaisuuden arvossa. -Emme me ole niin mahdottoman rikkaita, rakas Bethsy, ja sitäpaitsi -tulee muistaa, että liike on käynyt pienemmäksi, mutta liikemenot ovat -entiset, koska liikkeen laatu ei salli vähentää liikekustannuksia... -Oletko voinut seurata?» - -Konsulitar nyökkäsi hiukan viivähtäen, käsityö sylissään. »Hyvä on, -rakas Jean», sanoi hän, vaikkei hän ollut käsittänyt kaikkea ja vaikka -hän ei voinut kuolemakseen ymmärtää, minkä tähden kaikkien noiden -suurten lukujen tuli estää häntä miespalvelijan palkkaamisesta. - -Konsuli päästi sikarinsa sammumaan, puhalsi savun suustaan päätään -taakse taivuttaen ja jatkoi sitten: - -»Arvelet, että voimmehan me kerran, sinun rakkaiden vanhempiesi -muutettua Jumalan luokse, odottaa vielä melkoisia summia, ja niinhän -kyllä on. Mutta kuitenkin... meidän ei pidä tehdä liian varomattomia -laskelmia siihen nähden. Tiedän isäsi saaneen kestää Justuksen takia -kiusallisia vahinkoja, ikävä kyllä. Justus on erittäin rakastettava -ihminen, mutta hän ei ole mikään loistava liikemies, ja hän on myös -joutunut kärsimään syyttömästi. Hän on saanut kestää raskaita tappioita -ostajapiirissään, liikekapitaalin heikkenemisestä on ollut seurauksena -rahan kalleus, ja sinun isäsi on täytynyt useat kerrat auttaa häntä -huomattavilla määrillä, jottei kävisi hullusti. Sellainen saattaa -uudistua ja uudistuukin, pahasti pelkään, sillä — suo anteeksi Bethsy, -että puhun suoraan — tuo iloinen huolettomuus, joka vaikuttaa niin -hauskalta isässäsi, jolla ei enää ole mitään tekemistä kauppa-asioiden -kanssa, on haitallinen veljesi liikkeenhoidossa... Ymmärrätkö... hän -ei ole kyllin varovainen, vaan hiukan liian reima ja pintapuolinen... -Muutenhan eivät vanhempasikaan liikaa kitsastele, mikä ilahduttaa -minua, vaan elävät sellaista elämää, joka soveltuu heidän asemaansa...» - -Konsulitar hymyili ymmärtävästi; hän tunsi miehensä ennakkoluulot -heidän sukunsa ylellisyystaipumuksia kohtaan. - -»No niin», jatkoi konsuli laskien sikarinpätkän tuhkakuppiin, »minä -puolestani toivon pääasiallisesti, että Herra on suova minulle -työkykyä, niin että saan Hänen avullaan kohotetuksi liikkeen sen -aikaisemmalle tasolle. Toivon, että nyt tunnet paremmin asioittemme -tilan, Bethsy —?» - -»Täydellisesti, Jean, täydellisesti!» riensi konsulitar vastaamaan, -sillä hän jätti tänä iltana miespalvelijan mielestään. »Mutta emmekö -mene levolle? On jo niin myöhä...» - -Kun konsuli parin päivän perästä palasi hyvällä tuulella konttorista -päivällispöytään, päätettiin kuitenkin palkata Möllendorpfin Anton. - - - - -KUUDES LUKU. - - -»Tonyn me lähetämme täysihoitolaan, neiti Weichbrodtin opistoon», sanoi -konsuli niin varmasti, että asia oli sillä päätetty. - -Kuten jo aikaisemmin on huomautettu, ei hän voinut näet olla yhtä -tyytyväinen Tonyyn ja Christianiin kuin Thomakseen, joka eläytyi -älykkäästi liikkeen asioihin, ja Klaraan, joka varttui kodin piirissä, -sekä Klothilde-parkaan, jonka ruokahalu ei voinut olla herättämättä -hyvää tuulta jokaisessa. Mitä Christianiin tulee, oli hänen -aikaansaannoksistaan vähäisintä se, että hän sai melkein joka iltapäivä -juoda kahvit herra Stengelin luona — vaikka konsulitar, josta tuo jo -meni liian pitkälle, eräänä päivänä lähetti herra opettajalle sievän -pienen kirjelipun, jossa kutsui tämän luokseen neuvotteluun. Herra -Stengel saapui sunnuntaitekotukassaan, korkein kohokaulus kaulassaan, -yllään liivit, joissa joka suunnalta törrötti esiin keihäsmäisesti -teroitettuja lyijykyniä, ja istui konsulittaren kera maisemahuoneessa, -Christianin kuunnellessa salaa keskustelua ruokasalin oven takaa. -Tuo mainio kasvattaja ilmitoi mielipiteensä laajasanaisesti, -joskin jossakin määrin hämillään, puhui tärkeästä erosta, joka on -olemassa »viivan» ja »vaon» välillä, kertoi metsän siimeksestä ja -hiililaatikosta, toistaen muuten tämän vierailun aikana lakkaamatta -sanoja »jonka johdosta», mikä luultavasti tuntui hänen mielestään -parhaiten soveltuvan tähän hienoon ympäristöön. Neljännestunnin -kuluttua ilmestyi konsuli ruokasaliin, ajoi pois Christianin ja ilmaisi -herra Stengelille mitä syvimmän pahoittelunsa sen johdosta, että hänen -poikansa oli antanut tälle aihetta tyytymättömyyteen... »Oi, pyydän, -herra konsuli! Oppilas Buddenbrook on teräväpäinen, iloinen veitikka... -Jonka johdosta... Vain hieman liian vallaton, jos saan luvan lausua -ajatukseni, hm... jonka johdosta...» Konsuli näytteli hänelle -kohteliaasti taloa, minkä jälkeen herra Stengel lausui jäähyväiset... -Mutta tämä kaikki ei ollut vielä pahinta. - -Pahinta oli, että kävi ilmi seuraavaa: Oppilas Christian Buddenbrook -oli eräänä iltana saanut luvan mennä erään hyvän ystävänsä kanssa -teatteriin, jossa näyteltiin Schillerin »Wilhelm Telliä». Teliin -pojan Walterin osaa näytteli muuan nuori neiti, demoiselle Meyer -de la Grange, jolla oli eräs omituisuus. Hän käytti nimittäin -aina näyttämöllä esiintyessään, sopipa se osaan taikka ei, -timanttirintaneulaa, joka tiedettiin oikeaksi, sillä sen oli antanut -nuori konsuli Peter Döhlmann, entisen puutavaratukkukauppias -Döhlmannin poika Erste Wallstrassen varrelta, Holstentorin luota. -Konsuli Peter kuului niihin herroihin, joita kaupungissa nimitettiin -»seurasankareiksi» — sellainen oli myös esimerkiksi Justus Kröger — se -merkitsi, että hänen elämänsä oli vähän epävakainen. Hän oli naimisissa -ja hänellä oli pieni tytärkin, mutta hän oli jo pitemmän aikaa elänyt -epäsovussa puolisonsa kanssa ja vietti täydellistä nuorenmiehen elämää. -Omaisuus, jonka hän oli perinyt isältään — hän oli jatkavinaan liikettä -— oli ollut aika suuri, mutta sanottiin hänen käyttävän jo pääomaa. Hän -oleskeli enimmäkseen »klubissa» tai kaupunginkellarissa, jossa hän söi -aamiaisen, vetelehti joka aamu neljän aikaan kaduilla ja teki taajoja -liikematkoja Hampuriin. Mutta ennen kaikkea hän oli innokas teatterin -ystävä, ei ollut poissa yhdestäkään näytännöstä ja henkilökohtaista -mielenkiintoa esiintyjä kohtaan. Demoiselle Meyer de la Grange oli -viimeinen nuorista taiteilijattarista, joille hän viime vuosina oli -lahjoittanut jalokiviä... - -Mutta siirtykäämme asiaan. Tuo nuori neiti näytti erittäin -viehättävältä Walter Tellinä ja näytteli niin liikuttavasti, — hänellä -oli tuossakin osassa timanttirintaneulansa näkyvissä — että oppilas -Buddenbrookille nousi vedet silmiin syvästä ihastuksesta ja hän sen -johdosta tuli menetelleeksi tavalla, joka osoitti hänen toimineen -ylen voimakkaan tunteen johtamana. Eräällä väliajalla osti hän näet -teatteria vastapäätä olevasta kukkakaupasta yhdellä markalla 8 1/2 -killingillä kukkavihon, jota kantaen tuo neljätoistavuotias naskali -suurine nenineen ja pienine, syvällä olevine silmineen marssi näyttämön -puolelle, ja koska häntä ei kukaan pidättänyt, kohtasi neiti Meyer -de la Grangen erään pukuhuoneen ovella, jossa tämä seisoi jutellen -konsuli Peter Döhlmannin kanssa. Konsuli nauroi katketakseen nähdessään -Christianin lähestyvän kukkavihko kädessä; mutta uusi »seurasankari» -ilmaisi totisena ihailunsa Walter Teliin johdosta sanoen äänellä, joka -oli melkein tukahtunut vilpittömästä kunnioituksesta: - -»Neiti, te näyttelitte niin hyvin!» - -»Katsopas Krischan Buddenbrookia!» huusi konsuli Döhlmann leveällä -tavallaan. Mutta neiti Meyer de la Grange kohotti kauniita -kulmakarvojaan ja kysyi: - -»Konsuli Buddenbrookin poikako?» Minkä jälkeen hän silitti nopeasti -uuden ihailijansa poskea. - -Tällainen oli se tapahtuma, josta konsuli Döhlmann kertoi samana iltana -»klubissa»; asia tuli hirveän nopeasti tunnetuksi kaupungilla ja joutui -viimein koulun rehtorinkin korviin. Sitä seurasi uusi neuvottelu -konsuli Buddenbrookin huoneessa. Mitenkä tämä sitten suhtautui asiaan? -Hän ei ollut enää vihainen, hän oli järkytetty, aivan kuin salaman -iskemä... Kerrottuaan konsulittarelle asiasta istui hän melkein -murtuneena maisemahuoneessa. - -»Ja tämä on meidän poikamme. Sellainen hänestä on tullut...» - -»Hyvä Jumala, Jean, sinun isäsi olisi nauranut koko asialle... Ja jos -kerrot sen ensi torstaina vanhempieni luona, on se huvittava isää -rajattomasti...» - -Nyt kavahti konsuli seisoalleen. »Haa! Aivan niin! Se tulee varmasti -huvittamaan häntä, Bethsy! Hän on iloitseva siitä, että hänen liikkuva -verensä ja paheksuttavat taipumuksensa eivät esiinny ainoastaan -Justuksessa, tuossa... seurasankarissa, vaan myöskin hänen -tyttärensäpojassa... peijakas, — sinä pakoitat minut lausumaan näin -voimakkaan sanan! Hän on käynyt tuota naista tapaamassa! Hän käyttää -taskurahansa tuon tyttöletukan hyväksi —! Hän ei itse ymmärrä asiaa, se -on totta, mutta taipumukset näkyvät jo! Taipumukset näkyvät!...» - -Tämä oli paha tapaus, oli toki. Ja konsuli oli sitä enemmän kiihtynyt, -kun ei Tonykaan, kuten sanottu, käyttäytynyt mallikelpoisesti. Tosin -hän vuosien kuluessa jätti rauhaan kalpean tanssivan miehen eikä -käynyt enää Nukke-Liisan ovella; mutta hän nakkasi yhä päättävämmin -niskojaan ja hänessä ilmeni, varsinkin hänen palattuaan kesän jälkeen -isovanhempien luota, vahva taipumus kopeuteen ja turhamaisuuteen. - -Eräänä päivänä yllätti konsuli hänet surukseen lukemassa Claurensin -»Mimiliä» yhdessä mamsseli Jungmannin kanssa: hän selaili kirjaa, -oli vaiti ja sulki sen ainiaaksi. Pian tämän jälkeen selvisi, että -Tony — Antonie Buddenbrook — oli ollut kävelemässä erään kimnasistin, -veljiensä ystävän, kanssa kahdenkesken Burgtorin edustalla. Rouva -Stuht, sama, joka seurusteli parhaimmissa piireissä, oli huomannut -heidät ja lausunut, ollessaan vaatteen ostossa Möllendorpfilla, -että nyt näkyi jo myöskin mamsseli Buddenbrook olevan siinä iässä, -jolloin... ja senaattorin rouva oli kertonut tästä konsulille hilpein -mielin. Sitten huomattiin myös, että mademoiselle Tony haki ja -vei pieniä kirjeitä Burgtorin takana kasvavien vanhojen, onttojen -puiden koloihin, kirjeitä, joita sama kimnasisti oli kirjoitellut -hänelle taikka hän kimnasistille. Kun tämä oli tullut ilmi, -huomattiin tarpeelliseksi panna viisitoistavuotias Tony ankaramman -valvonnan alaiseksi ja toimittaa hänet neiti Weichbrodtin omistamaan -täysihoitohan Mühlenbrinckin 7:ään. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Therese Weichbrodt oli kyttyräselkäinen, niin kauhean kyttyräselkäinen, -ettei hän ollut paljon pöytää korkeampi. Hän oli 41:n vuoden ikäinen, -mutta koska hän ei ollut koskaan pannut huomiota ulkonaiseen -viehättävyyteen, kulki hän puettuna 60-, 70-vuotiaan tavoin. Hänen -harmaiden, täytettyjen korvakiharoittensa päällä oli myssy, jonka -vihreät nauhat riippuivat hänen kapeilla lapsen-olkapäillään, -eikä hänen köyhässä, mustassa puvussaan ollut milloinkaan nähty -minkäänlaista koristusta... lukuunottamatta suurta soikeata -porsliinista rintaneulaa, johon oli maalattu hänen äitinsä kuva. - -Pienellä neiti Weichbrodtilla oli viisaat, terävät, ruskeat silmät, -hienosti kaartuva nenä ja kapeat huulet, jotka hän saattoi puristaa -kiinni mitä ankarimmin... Yleensä kuvasti hänen vähäinen olentonsa ja -jokainen hänen liikkeensä pontevuutta, joka vaikutti hullunkuriselta, -mutta myöskin kunnioitustaherättävältä. Siihen oli osaltaan myös syynä -hänen puhetapansa. Hän liikutti puhuessaan vilkkaasti ja sysäyksittäin -alaleukaansa, ravisti painokkaasti päätään ja käytti muuten virheetöntä -kieltä, lausuen joka konsonantin selvästi, varmasti ja huolellisin -korostein. Vokaalien sointua hän jopa liioitteli; hän ei esimerkiksi -sanonut »leipäpala», vaan »läipäpala» tai melkein »laipapala», eikä -huutanut itsepintaisesti haukuskelevalle koiralleen »Bobby», vaan -»Babby». Ja kun hän sanoi jollekin oppilaalle: »Lapsi, älä ole tohma!» -napahuttaen samalla koukistetulla etusormellaan kaksi kertaa pöytään, -ei se ollut tekemättä vaikutusta. Ja kun mademoiselle Popinet, -ranskatar, otti kahvia juotaessa liian paljon sokeria, katsoi neiti -Weichbrodt niin merkitsevästi kattoon, rummuttaen sormillaan pöytää -ikäänkuin pianoa soittaen, ja sanoi: »Minä ottaisin koko astian!», että -mademoiselle Popinet punastui korviaan myöten... - -Lapsena — oi hyvä Jumala miten pikkuruikkuiselta hän olikaan mahtanut -näyttää lapsena! — oli Therese Weichbrodt nimittänyt itseään -»Sesemiksi», ja tuon ristimänimensä väännöksen hän oli säilyttänyt, -sallien parhaiden ja ahkerimpien oppilaiden, niin sisä-, kuin -ulko-oppilaiden, kutsua häntä siksi. »Sano minua Sesemiksi, lapsi», -sanoi hän heti ensi päivänä Tony Buddenbrookille, suudella napsahuttaen -tätä kevyesti otsalle... »Minä pidän siitä nimestä.» Hänen vanhemman -sisarensa madame Kethelsenin nimi oli Nelly. - -Madame Kethelsen, noin 48 vuoden ikäinen nainen, oli jäänyt miehensä -kuoltua aivan varattomaksi, asui sisarensa luona pienessä huoneessa -toisessa kerroksessa ja söi yhteisessä pöydässä Hän kävi puettuna -samoin kuin Sesemi, mutta oli, päinvastoin kuin hänen sisarensa, -tavattoman pitkä; hänen laihoissa ranteissaan oli villaiset kalvokkaat. -Hän ei ollut opettajatar eikä osannut olla ankara; hänen olemuksensa -säteili hyvänsuopuutta ja hiljaista iloa. Jos joku neiti Weichbrodtin -hoidokeista oli tehnyt kepposen, purskahti hän hyväntahtoiseen, -sydämellisyydessään melkein valittavaan nauruun, kunnes Sesemi kopautti -pöytään ja huudahti »Nelly!» niin tuimasti että se kaikui melkein kuin -»Nally», jolloin sisar vaikeni arasti. - -Madame Kethelsen totteli nuorempaa sisartaan, antautui tämän -toruttavaksi kuin lapsi, ja totta puhuen Sesemi halveksi häntä -sydämensä pohjasta. Therese Weichbrodt oli lukenut, voipa miltei -sanoa oppinut nainen, jonka oli täytynyt kestää pienet vakavat -ottelunsa voidakseen säilyttää lapsenuskonsa, uskonnollisuutensa -ja luottamuksen siihen, että hän ylhäällä saa kerran korvauksen -ankarasta, kieltäymyksellisestä elämästään. Madame Kethelsen -sitävastoin oli oppimaton, viaton ja yksinkertainen ihminen. »Nelly -on niin hyvä!» sanoi Sesemi. »Hyvä Jumala, hän on aivan kuin lapsi; -hän ei ole milloinkaan tuntenut epäilystä, ei milloinkaan taistellut; -onnellinen ihminen...» Tämäntapaiset arvostelut sisälsivät yhtä -paljon halveksimista kuin kateutta, ja tuo oli heikko, joskin -anteeksiannettava puoli Sesemin luonteessa. - -Puutarhan ympäröimän tiilisen pienen etukaupunkirakennuksen ensi -kerros sijaitsi korkealla, ja siinä olivat opetushuoneet ja ruokasali: -toisessa kerroksessa ja ylisillä olivat makuu huoneet. Neiti -Weichbrodtin holhokkeja ei ollut monta, sillä täysihoitolaan otettiin -vain isompia tyttöjä, eikä siinä ollut ulko-oppilaitakaan varten -muuta kuin kolme ensimmäistä luokkaa; Sesemi valvoi myös tarkoin, -että hänen taloonsa tuli vain ensiluokkaisten perheiden tyttäriä... -Tony Buddenbrook oli, kuten jo mainitsimme, otettu avosylin vastaan; -illalliseksi oli Therese tuonut pöytään »bischofia», punaista, -imelää punssia, joka juotiin kylmänä ja jonka valmistamisessa hän -oli mestari... »Vielä tilkka beschafia?» kysyi hän ravistaen päätään -sydämellisesti... ja se kuulosti niin viekoittelevalta, ettei kukaan -pannut vastaan. - -Neiti Weichbrodt istui kahden sohvatyynyn päällä pöydän yläpäässä -ohjaten aterian kulkua toimekkaasti ja valppaasti; hän saattoi oikaista -viallisen vartalonsa suoraksi, napauttaa varoittaen pöytään, huudahtaen -»Nally!» tai »Babby!» taikka nujertaa m:lle Popinet'n yhdellä ainoalla -katseella, jos tämä oli ollut aikeissa siirtää lautaselleen kaiken -hyytelön kylmänä syötävän vasikanpaistin ympäriltä. Tonyn paikka -oli kahden toisen sisäoppilaan välissä, Armgard von Schillingin, -vaalean, rotevan, mecklenburgilaisen tilanomistajan tyttären, ja -Gerda Arnoldsenin, joka oli kotoisin Amsterdamista ja oli hienon ja -vierasmaalaisen näköinen paksuine kuparinruskeine hiuksineen, lähellä -toisiaan olevine ruskeine silmineen ja valkoisine, kauniine, hiukan -ylpeine kasvoineen. Häntä vastapäätä lörpötteli ranskatar, joka oli -neekerin näköinen ja jolla oli suuret kultaiset korvarenkaat. Pöydän -toisessa päässä istui laiha englannitar, miss Brown, joka myös asui -talossa. - -Tutustuminen kävi pian Sesemin bischofin avulla. M:lle Popinet -kertoi, että häntä taas viime yönä oli vaivannut painajainen... _Ah, -quel horreur!_ Hän huusi silloin tavallisesti: »Apuu, apuu! Varkaat, -varkaat!» säikyttäen kaikki toiset vuoteista. Saatiin myös tietää, -ettei Gerda Arnoldsen soittanut pianoa kuten toiset, vaan viulua, ja -että hänen isänsä — hänen äitinsä ei ollut enää elossa — oli luvannut -hänelle oikean stradivariuksen. Tony ei ollut soitannollinen; vain -harva Buddenbrookeista oli. Krögereistä ei kukaan. Hän ei edes osannut -koraaleja, joita soitettiin Marian-kirkossa... Oi, Amsterdamin Nieuve -Kerkin uruissa oli aivan _vox humana_, ihmisäänen sointu, joka kuului -ihanalta! — Armgard von Schilling taas kertoi kotitalonsa lehmistä. - -Armgard oli ensi hetkestä tehnyt syvimmän vaikutuksen Tonyyn, ja tämä -oli myös ensimmäinen aatelistyttö, jonka kanssa hän oli joutunut -tekemisiin. Mikä onni saada olla nimeltään von Schilling! Tonyn -vanhemmat omistivat kaupungin kauneimman vanhan talon, ja hänen -isovanhempansa olivat hyvin hienoa väkeä; mutta heidän nimensä oli -siitä huolimatta vain »Buddenbrook» ja »Kröger», ja se oli suuri -vahinko. Hienon Lebrecht Krögerin tyttärentytär ihaili palavasti -Armgardin aateliutta, miettien usein itsekseen, että tuo mainio »von» -olisi oikeastaan sopinut paljon paremmin hänelle — sillä Armgard -ei, herra paratkoon, edes osannut antaa arvoa onnelleen, vaan kulki -pitkä palmikko niskassaan, hyväntahtoinen ilme sinisissä silmissään, -puhuen leveää mecklenburgilaista murrettaan ollenkaan ajattelematta -koko asiaa; hän ei ollut ensinkään hieno, ei koettanutkaan olla, ei -piitannut koko asiasta. Sana »hieno» oli juurtunut hämmästyttävän -lujasti Tonyn pieneen päähän, ja hän kohdisti sen nyt tässä suhteessa -suurta tunnustusta ansaitsevaan Gerda Arnoldseniin. - -Gerda oli hieman erikoinen, hänessä oli jotakin ulkomaalaista ja -vierasta; hän tahtoi kammata komean punaisen tukkansa, Sesemin -vastalauseesta huolimatta, hiukan silmiinpistävällä tavalla, ja monesta -hän oli _olevinaan_ viulunsoitostaankin — huomattakoon, että tuo sana -merkitsi sangen voimakasta paheksumista. Mutta siinä asiassa täytyi -jokaisen kuitenkin yhtyä Tony Buddenbrookiin, että hän oli hieno tyttö. -Hänen iässään harvinainen ruumiillinen kypsyys, hänen tottumuksensa, -hänen kapineensa kaikki oli hienoa: esimerkiksi norsunluiset -pariisilaiset pukupöytätarpeet, joille Tony tiesi antaa arvoa, koska -hänenkin kodissaan oli kaikenlaisia pariisilaisia kapineita, joita -hänen vanhempansa tai isovanhempansa olivat tuoneet mukanaan ja joita -he pitivät hyvin suuressa kunniassa. - -Nuo kolme tyttöä solmivat nopeasti ystävyysliiton, he olivat samalla -opetusluokalla ja asuivat kaikki kolme yläkerroksen suurimmassa -makuuhuoneessa. Miten hauskoja ja miellyttäviä hetkiä olivatkaan -riisuutumishetket illalla kello kymmenen nukkumaan ruvetessa, kun -sai puhella keskenään mielin määrin — tosin vain puoliääneen, sillä -viereisessä huoneessa alkoi m:lle Popinet uneksia varkaista... Hän -nukkui pienen Eva Ewersin, erään hampurittaren kanssa, jonka isä, muuan -taiteentuntija ja kokoilija, oli muuttanut Müncheniin. - -Ruskearaitaiset käärekaihtimet olivat suljetut, matala punakupuinen -lamppu paloi pöydällä, vieno orvokin ja puhtaiden liinavaatteiden -tuoksu täytti ilman, ja huoneessa vallitsi epämääräinen uupumuksen, -suruttomuuden ja haaveilun tunnelma. - -»Voi hyvä Jumala», sanoi Armgard, joka istui puoleksi riisuutuneena -vuoteensa reunalla, »miten laajasti tohtori Neumann puhuu! Tulee -luokkaan, asettuu pöydän viereen ja puhuu loppumattomiin Racinesta...» - -»Hänellä on kaunis korkea otsa», huomautti Gerda kammaten hiuksiaan -ikkunain välisen peilin edessä kahden kynttilän valossa. - -»Niin on», vastasi Armgard nopeasti. - -»Ja sinä rupesit puhumaan hänestä vain siksi, Armgard, että saisit -kuulla hänestä lisää, sillä sinä katselet häntä lakkaamatta sinisillä -silmilläsi aivan kuin...» - -»Rakastatko sinä häntä?» kysyi Tony. »Minä en saa kengännauhaani auki -millään, hyvä Gerda, etkö auttaisi... sillä lailla, hyvä on! Rakastatko -sinä häntä, Armgard? Ota hänet, niin teet hyvät kaupat. Hänestä tulee -varmasti kimnaasin opettaja.» - -»Hyi, kuinka te olette inhoittavia. En rakasta häntä yhtään. Enkä minä -mene naimisiin minkään opettajan, vaan jonkun tilanomistajan kanssa...» - -»Aatelisenko?» Tony antoi kädessään olevan sukan vaipua alas ja katsoi -miettivästi Armgardiin. - -»Sitä minä en vielä tiedä; mutta suuri maatila hänellä pitää olla... -Voi, kuinka se tulee olemaan hauskaa, lapsukaiset! Minä nousen ylös -kello viideltä ja ryhdyn taloustoimiin...» Hän veti peiton ylleen ja -katsoi uneksien kattoon. - -»Hän näkee sielunsa silmillä viisisataa lehmää», vakuutti Gerda -tarkastaen ystävätärtään peilistä. - -Tony ei ollut vielä valmis, mutta hän antoi päänsä vaipua tyynyille, -kietoi kätensä niskan alle ristiin ja tarkasti nyt vuorostaan -miettivästi kattoa. - -»Minä menen tietysti naimisiin jonkun kauppiaan kanssa», sanoi hän. -»Hänellä pitää tietysti olla hyvin paljon rahaa, että voimme elää -hienosti; siten, että se soveltuu yhteen sukuni ja nimemme kanssa,» -lisäsi hän vakavasti. »Saattepa nähdä, että niin käy.» - -Gerda oli lopettanut yökampauksensa ja puhdisti nyt leveitä valkoisia -hampaitaan, käyttäen tässä toimessa apunaan norsunluista käsipeiliä. - -»Minä en _luultavasti_ mene ollenkaan naimisiin», sanoi hän hiukan -vaivaloisesti, sillä piparmynttijauhe haittasi puhetta. »En ymmärrä -miksi menisin. Minulla ei ole minkäänlaista halua siihen. Minä lähden -Amsterdamiin, jossa soitan duettoja isän kanssa, ja asetun myöhemmin -naimisissa olevan sisareni luo...» - -»Mikä vahinko!» huudahti Tony vilkkaasti. »Mikä vahinko, Gerda! Sinun -pitäisi mennä naimisiin täällä ja jäädä tänne iäksi... Kuule, sinä -voisit esimerkiksi ottaa jommankumman minun veljistäni...» - -»Senkö, jolla on niin pitkä nenä?» kysyi Gerda vetäen haukotuksen, joka -päättyi pieneen, siroon, huolimattomaan huoahdukseen; tätä tehdessään -hän piti käsipeiliä suunsa edessä. - -»Sama se kumman heistä... Hyvänen aika, miten komeaksi te laittaisitte -kaiken! Teidän pitäisi antaa Jakobsin sisustaa asuntonne, Jakobsin, -joka asuu Fischstrassen varrella, sillä hänellä on hyvä maku. Ja minä -tulisin joka päivä vierailulle...» - -Mutta nyt kuului m:lle Popinet'n ääni seinän takaa: - -»_Ah! voyons, mesdames!_ sänkyyn, _s'il vous plait!_ Ette te tänä -iltana enää mene naimisiin!» - -Pyhäpäivät ja lomat vietti Tony kuitenkin Mengstrassen varrella tai -isovanhempiensa luona maalla. Mikä onni, kun pääsiäissunnuntaina -sattui olemaan kaunis ilma, niin että sai etsiä pääsiäismunia ja -marsipaanijäniksiä Krögerien äärettömän suuresta puutarhasta! Mikä -ihana aika meren rannalla, kun sai asua kylpylaitoksella, syödä _à -la table d'hôte_, uida ja ratsastaa aasilla! Muutamia laajempia -matkoja tehtiin myös parina vuonna, konsulin solmittua onnistuneita -kauppasopimuksia. Miten verrattoman hauska olikaan joulu-ilta -kolminkertaisine viettoineen: ensin kotona, sitten isovanhempien -luona ja viimein Sesemin talossa, jossa tuona iltana bischof valui -virtoina... Ihaninta oli kuitenkin joulunvietto kotona, sillä konsuli -pani painoa siihen, että pyhä joulujuhla muodostui siunatuksi, -loistavaksi ja tunnelmalliseksi. Kun istuttiin hartain juhlamielin -maisemahuoneessa, palvelijoiden ja kaikenlaisten vanhojen köyhien -ihmisten tungeksiessa pylväikössä, jossa konsuli kävi puristamassa -heidän vilusta sinisiä käsiään, kajahteli äkkiä ulkoa neliääninen -laulu, Marian-kirkon kuoripoikain laulu; aivan sydän alkoi tykkiä, niin -juhlallista se oli. Sitten luki konsulitar vanhasta perheraamatusta, -jonka kirjaimet olivat mahdottoman suuria, hitaasti joulutekstin, -kuusenhajun tunkeutuessa valkoisen, korkean kaksoisoven raoista. Kun -ulkoa oli kajahtanut vielä yksi laulu, viritettiin yhteisesti »Joulupuu -on rakennettu» ja astuttiin juhlallisesti pylväikön kautta saliin, -suureen avaraan saliin, jonka seinäpapereissa oli veistokuvahahmoja -ja joissa valkoisin liljoin koristettu joulupuu seisoi välkkyvänä, -kynttilöistä säteilevänä ja tuoksuvana, joulupöydän ulottuessa -ikkunoiden luota ovelle asti. Mutta ulkona, jäätyneillä, lumisilla -kaduilla väänsivät italialaiset posetiivinsoittajat soittimiaan, ja -torilta kuului joulumarkkinain melu. Pientä Klaraa lukuunottamatta -saivat lapsetkin ottaa osaa myöhäiseen ateriaan, jossa ei säästetty -karppeja eikä täytettyjä kalkkunoita... - -Mainittakoon vielä, että Tony noina vuosina kävi kahdella -mecklenburgilaisella maatilalla. Pari kesäistä viikkoa vietti hän -ystävättärensä Armgardin kera herra von Schillingin kartanossa, -joka sijaitsi merenrannalla vastapäätä Travemündeä, lahden toisella -puolen. Ja toisen kerran matkusti hän serkkunsa Thildan kanssa tämän -isän, herra Bernhard Buddenbrookin hoitamalle maatilalle. Tuon tilan -nimi oli »Ungnade», eikä se tuottanut yhtään helleriä voittoa; mutta -lomanviettopaikkana se kyllä meni mukiin. - -Niin kuluivat vuodet toinen toisensa jälkeen, ja Tonyn nuoruus oli aika -onnellinen. - - - - - - -KOLMAS OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Kello viiden jälkeen eräänä kesäkuun iltapäivänä istuivat Buddenbrookit -puutarhassa »porttaalin» edustalla kahvia juoden. Valkoiseksi -kalkitussa huvimajassa, jonka korkean seinäpeilin pintaan oli maalattu -lepattavia lintuja ja jonka taustassa näkyvät kaksoisovet eivät -oikeastaan olleet ovia ensinkään — kädensijatkin niissä olivat maalatut -— oli ilma niin kuuma ja ummehtunut, ettei siellä voinut istua; siksi -oli kannettu ulos visaisesta, syövytetystä puusta valmistetut keveät -huonekalut. - -Siinä istuivat nyt konsuli, hänen puolisonsa, Tony, Tom ja Klothilde -puolipiirissä pyöreän katetun pöydän ympärillä, jolla välkkyi käytetty -kahvikalusto, Christianin päntätessä onnettoman näköisenä päähänsä -hiukan sivummalla Ciceron toista puhetta Catilinaa vastaan. Konsuli -poltteli sikaria ja lueskeli »Sanomiaan». Konsulitar oli antanut -silkkikutimensa vaipua helmaan ja katseli hymyilevin kasvoin pikku -Klaraa, joka haki Ida Jungmannin kanssa orvokkeja ruohikosta, mistä -niitä joskus löytyi. Tony istui pää käsien varassa syventyneenä -Hoffmannin »Serapionsbrüderiin», kun taas Tom kutkutti häntä varovasti -niskaan ruohonkorrella, mitä toinen ei ollut huomaavinaan, koska tiesi -sen viisaimmaksi. Ja Klothilde, joka istui siinä laihana vanhan ihmisen -kasvoineen kukikkaassa karttuunihameessaan, luki kertomusta, joka oli -nimeltään: »Sokea, kuuro, mykkä ja sittenkin onnellinen»; välillä hän -aina kaapi kokoon pöytäliinalle jääneitä leivoksenmurusia, nostaen -sitten koko kasan kädellään pöydältä ja pistäen sen varovasti suuhunsa. - -Taivaalla oli näkynyt pari liikkumatonta pilveä, mutta nyt se alkoi -kauttaaltaan vaaleta. Kaupunkipuutarha säännöllisille teineen ja -kirjaville kukkapenkkeineen väikkyi siistinä iltapäiväauringossa. -Reseedoista, jotka ympäröivät kukkapenkkejä, levisi silloin tällöin -tuulen tuomana miellyttävä tuoksu. - -»No, Tom», sanoi konsuli hyväntuulisesti ottaen sikarin suustaan. »Nyt -selviää Henkdom & Kumpp:n kanssa hierottu ruiskauppa, josta kerroin -sinulle.» - -»Paljonko hän antaa?» kysyi Thomas innokkaasti jättäen Tonyn rauhaan. - -»Kuusikymmentä taalaria tuhannella kilolta... ei ole hullumpaa, vai -mitä?» - -»Erinomaisen edullista!» Tom tiesi, että se oli mainio kauppa. - -»Tony, sinun ryhtisi ei ole _comme il faut_», huomautti konsulitar, -minkä jälkeen Tony, silmiään kirjasta nostamatta, siirsi toisen -kyynärpäänsä pöydältä. - -»Ei se haittaa», sanoi Tom. »Istuipa hän miten hyvänsä, pysyy hän aina -Tony Buddenbrookina. Thilda ja hän ovat kieltämättä perheen kauneimmat.» - -Klothilde oli aivan ällistynyt. »Herranen aika! Tom —?» hän äännähti, -ja oli käsittämätöntä, miten pitkiksi hän saattoi venyttää nuo pari -sanaa. Tony sieti vaieten kiusanteon, sillä Tom oli häntä etevämpi, -siinä ei auttanut mikään; kyllä hän kuitenkin löytäisi vastauksen ja -saisi naurajat puolelleen. Tom veti vaan henkeä pullistunein sieraimin -ja kohotti olkapäänsä ylemmäksi. Mutta kun konsulitar alkoi puhua -tanssiaisista, jotka konsuli Huneus aikoi pitää luonaan, ja mainitsi -jotakin kiiltonahkakengistä, siirsi Tony toisenkin kyynärpäänsä -pöydältä. - -»Te puhutte niin kauheasti, etten minä voi lukea», sanoi Christian -surkeasti, »ja tämä on niin vaikeata! Minäkin tahtoisin olla -kauppias!» - -»Sinun toivomuksesi vaihtuvat joka päivä», sanoi Tom. — Nyt tuli Anton -pihan yli; hän kantoi korttia teetarjottimella, ja jokainen katsoi -häneen odottavasti. - -»Grünlich, asioitsija», luki konsuli. »Hampurilainen. Miellyttävä, -suosittu mies, papinpoika. Olen ollut asioissa hänen kanssaan. Nyt -on muuan asia... Sano herralle, Anton, että hän suvaitsisi vaivautua -tänne.» - -Puutarhan läpi tuli hattu ja keppi samassa kädessä, jokseenkin -lyhyin askelin ja pää hiukan etukumarassa, keskimittainen, noin 32:n -vuoden ikäinen herra puettuna vihreänkeltaiseen, villaiseen pukuun -ja harmaisiin lankahansikkaisiin. Hänen kasvonsa olivat rusottavat -ja hymyilevät, hiukset aivan vaaleat ja harvanlaiset, mutta toisen -sieraimen vieressä oli ulkoneva syylä. Leuka ja ylähuuli olivat -sileiksi ajellut, mutta poskiparta pitkä, englantilaiseen tapaan; se -oli väriltään ilmeisesti kullankeltainen. — Jo pitkän matkan päässä -teki hän kunnioittavan liikkeen suurella, vaaleanharmaalla hatullaan... - -Otettuaan viimeisen, hyvin pitkän askeleen, teki hän yläruumiillaan -puolikaaren, joka merkitsi yleistä kumarrusta ja astui toisten joukkoon. - -»Kenties häiritsen saapuessani perhepiiriin», puhui hän hillityin -äänin. »Täällä luetaan parastaikaa hyviä kirjoja ja keskustellaan... -Pyydän anteeksi!» - -»Olette tervetullut, hyvä herra Grünlich!» sanoi konsuli, joka -samoin kuin hänen molemmat poikansa oli noussut paikaltaan ja meni -nyt tervehtimään vierasta. »Olen iloinen saadessani tavata teidät -ulkopuolella konttorin, perheeni piirissä. Saanko esittää, Bethsy: -herra Grünlich, kunnon liikeystäväni... Tyttäreni Antonie... -Sukulaiseni Klothilde... Thomaksen tunnette jo... Tämä on toinen -poikani Christian, kimnasisti.» - -Herra Grünlich oli toistanut kumartaen joka nimen. - -»Kuten sanottu», jatkoi hän, »tarkoitukseni ei ole näytellä tunkeilijan -osaa... Olen liikeasioissa, ja ellette pahastu, pyytäisin herra -konsulia tekemään kanssani kierroksen puutarhassa...» - -Konsulitar vastasi: - -»Teette hyvin kiltisti, ellette heti halua puhua liikeasioista mieheni -kanssa, vaan suvaitsette jäädä meidän seuraamme hetkiseksi. Olkaa hyvä -ja istukaa!» - -»Kiitän nöyrimmästi», sanoi herra Grünlich liikutettuna. Sen jälkeen -istuutui hän Tomin tuoman tuolin laidalle, oikaisi itsensä, asetti -hattunsa ja keppinsä polvelle, sipaisi kämmenellään poskipartaansa -ja päästi hörähdyksen, joka kuulosti kuin »Hä-ä-hm!» Tuo kaikki teki -sen vaikutuksen kuin olisi hän tahtonut sanoa: »Kas niin, tämä oli -johdatus. Entäs nyt?» - -Konsulitar otti kannettavakseen seuranpidon vaivan. - -»Olette kotoisin Hampurista?» kysyi hän kääntäen päänsä sivulle ja -laskien työnsä syliin. - -»Juuri niin, rouva konsulitar», vastasi herra Grünlich kumartaen -uudelleen. »Asuinpaikkani on Hampuri, mutta minä olen paljon matkoilla, -minulla on paljon puuhaa, liikkeeni on erittäin vilkas... hä-ä-hm. -luvalla sanoen.» - -Konsulitar kohotti kulmiaan ja liikutti suutaan aivan kuin sanoakseen -hyvin kunnioittavasti: »Vai niin»? - -»Herkeämätön uurastus on minulle elinehto», lisäsi herra Grünlich -puoliksi konsuliin kääntyen ja rykäisi uudelleen huomatessaan katseen, -jonka neiti Antonie loi häneen, kylmän ja tarkastavan katseen, jolla -nuoret tytöt mittelevät jokaista uutta nuorta miestä ja joka voi joka -hetki muuttua ylenkatseeksi. - -»Meillä on sukulaisia Hampurissa», virkkoi Tony jotakin sanoakseen. - -»Duchampsit», selitti konsuli, »äitivainajani perhe.» - -»Tiedän erinomaisesti!» riensi herra Grünlich ilmoittamaan. »Minulla on -kunnia tuntea hieman tuota perhettä. Mainioita ihmisiä kaikki tyynni, -henkilöitä, joilla on älyä sekä sydäntä — hä-ä-hm. Jos joka perheessä -vallitsisi sellainen henki kuin heillä, olisi maailma toisen näköinen. -Heissä on jumalanpelkoa, lempeyttä, sisäistä hurskautta, lyhyesti -sanoen todellista kristillisyyttä, joka on minun ihanteeni; sen lisäksi -maailmantuntemusta, ylhäisyyttä, loistavaa hienoutta, joka minua -suorastaan hurmaa, rouva konsulitar!» - -Tony ajatteli: miten hän voi tuntea minun vanhempani? Hän sanoo -heille juuri sitä, niitä he haluavat kuulla... Mutta konsuli lausui -suosiollisesti: - -»Nuo kaksi makusuuntaa yhtyneinä kaunistavat jokaista miestä mitä -parhaiten.» - -Eikä konsulitar voinut olla ojentamatta kättään vieraalle, jolloin -hänen ranneketjunsa hiljaa kilisi; ja sitä tehdessään hän käänsi -kämmenensä ylöspäin mitä sydämellisimmin. - -»Te sanotte juuri samaa mitä minä ajattelen, hyvä herra Grünlich!» hän -sanoi. - -Herra Grünlich vastasi kumartaen, oikaisi itsensä, silitti -poskipartaansa ja rykäisi aivan kuin sanoakseen: »Nyt eteenpäin.» - -Konsulitar lausui pari sanaa herra Grünlichin synnyinkaupunkia -kohdanneesta kauheasta onnettomuudesta... »Todellakin», huomautti herra -Grünlich, »se oli kauhea onnettomuus, raskas koettelemus, tuo palo. Sen -tuottamat tappiot tekevät 155 miljoonaa markkaa; luku on jokseenkin -tarkka. Minä puolestani saan kiittää kohtaloa... säästyin täydellisesti -sen tuhoilta. Tuli raivosi pääasiallisesti Pyhän Pietarin ja Nikolain -seurakunnissa... Kuinka lumoava puutarha tämä on», sanoi hän siirtyen -toiseen asiaan ja otti kiittäen vastaan konsulin tarjoaman sikarin, -»mutta kaupunkipuutarhaksi se on melkein turhan suuri! Ja mikä värikäs -kukkien runsaus... oi, hyvä Jumala, minun heikkouteni ovat kukkaset ja -yleensä koko luonto! Nuo pelto-unikot ovat erittäin koristeelliset...» - -Herra Grünlich kiitti talon hienoa asemaa, kiitti koko kaupunkia, -kiitti konsulin sikariakin ja lausui jokaiselle jonkun rakastettavan -sanan. - -»Rohkenenko kysyä mitä te luette, mademoiselle Antonie?» kysyi hän -hymyillen. - -Tony rypisti jostakin syystä äkkiä kulmiaan ja vastasi katsomatta herra -Grünlichiin: - -»Hoffmannin Serapionsbrüderiä». - -»Niinkö! Erittäin etevä kirjailija», hän huomautti. »Mutta suokaa -anteeksi... olen unohtanut toisen poikanne nimen, rouva konsulitar.» - -»Hänen nimensä on Christian.» - -»Kaunis nimi! Minusta on mieluista lausua se» — herra Grünlich kääntyi -jälleen talon isännän puoleen — »se on nimi, joka jo itsessään -ilmaisee, että sen kantaja on kristitty. Teidän perheessännehän kulkee -muuten perintönä nimi Johann... kuka voisi olla muistamatta silloin -heti Herramme rakkainta opetuslasta. Minun nimeni esimerkiksi, jos -sallitte minun ottaa sen puheeksi», esitti hän kaunopuheisesti, -»on Bendix, kuten useimpien esi-isieni —- ja se on nimi, jota voi -pitää Benediktuksen lyhennettynä muotona. Entä mitä te luette, herra -Buddenbrook? Ah, Ciceroa! Raskasta lukemista, tuon suuren roomalaisen -puhujan teokset. _Quousque tandem, Catilina_... hä-ä-hm, niin, en -minäkään ole vielä unohtanut kaikkea latinaani!» - -Konsuli sanoi: - -»Minä olen päinvastoin kuin isävainajani aina vastustanut sitä, että -nuorten on niin yksinomaan vaivattava päätään kreikalla ja latinalla. -Onhan paljon muita vakavia ja tärkeitä aineita, joita tarvittaisiin -käytännöllisessä elämässä...» - -»Täydelleen sama on minunkin mielipiteeni, herra konsuli», riensi -herra Grünlich jälleen vastaamaan, »en vain vielä ehtinyt pukea sitä -sanoiksi! Se on raskasta eikä, unohdin lisätä, kokonaan moitteetonta -luettavaa. Muistan noista puheista pari suorastaan siveyttä loukkaavaa -kohtaa...» - -Tätä seuraavan vaitiolon kestäessä ajatteli Tony: Nyt on minun vuoroni. -Sillä herra Grünlichin katse oli kiintynyt häneen. Ja aivan oikein, -nyt oli hänen vuoronsa. Herra Grünlich ponnahti näet hiukan eteenpäin -tuolillaan, teki lyhyen, kouristuksenomaisen, mutta silti notkean -kädenliikkeen konsulitarta kohti ja kuiskasi kiihkeästi: - -»Katsokaa, rouva konsulitar, katsokaa! — Pyydän, neitini», jatkoi hän -sitten ääneen, ikäänkuin Tonyn olisi tullut ymmärtää vain tämä, »jääkää -vielä silmänräpäykseksi tuohon asentoon...! — Katsokaa!» keskeytti hän -jälleen kuiskaten, »kuinka aurinko sädehtii tyttärenne neiti Antonien -suortuvissa! — En ole milloinkaan nähnyt noin kauniita hiuksia!» -saneli hän sitten äkkiä vakavasti ja haltioissaan, kuin olisi puhunut -Jumalalle tai omalle sydämelleen. - -Konsulitar hymyili hyväntahtoisesti ja konsuli sanoi: »Älkää panko -tyttäreni päätä pyörälle!» Mutta Tony rypisti jälleen kulmiaan. Jonkun -hetken kuluttua nousi herra Grünlich paikaltaan. - -»En tahdo häiritä kauemmin, en tosiaankaan, rouva konsulitar, tahdo -vaivata kauemmin! Olen tullut liikeasioissa... mutta kuka olisi voinut -vastustaa... Nyt kutsuu työ! Rohkenenko pyytää herra konsulia...» - -»Pyydän saada lausua,» vakuutti konsulitar, »että teette minulle suuren -ilon, jos täälläolonne aikana haluatte käyttää hyväksenne meidän -kotiamme...» - -Herra Grünlich seisoi hetken mykkänä kiitollisuudesta. »Kiitän kaikesta -sielustani, rouva konsulitar!» sanoi hän liikutetun näköisenä. »Mutta -minä en tahdo käyttää ystävällisyyttänne väärin. Olen tilannut -itselleni pari huonetta Stadt Hamburg-hotellista.» - -»Pari huonetta», ajatteli konsulitar, ja juuri niin toivoikin herra -Grünlich hänen ajattelevan. - -»Kuitenkin toivon», sanoi konsulitar lopuksi ojentaen vieraalle vielä -kerran sydämellisesti kätensä, »ettemme nyt tässä tapaa viimeistä -kertaa.» - -Herra Grünlich suuteli konsulittaren kättä, odotti silmänräpäyksen, -että Antoniokin ojentaisi hänelle kätensä, mikä kuitenkin jäi -tekemättä, piirsi puolikaaren yläruumiillaan, astui pitkän askeleen -takaperin, kumarsi vielä kerran, heilautti sitten suurta harmaata -hattuaan, pani sen päähänsä nakaten samalla päätänsä taapäin ja lähti -konsulin kera pois... - -»Miellyttävä mies!» sanoi konsuli uudelleen, palatessaan perheensä -seuraan ja istuutuessaan aikaisemmalle paikalleen. - -»Minusta hän on olevinaan», uskalsi Tony huomauttaa ja teki sen -pontevasti. - -»Tony! Hyvä Jumala, millaista arvostelua!» huudahti konsulitar -loukkaantuneena. »Niin kristillismielinen nuori mies!» - -»Niin hyvinkasvatettu ja maailmaa nähnyt mies!» täydensi konsuli. -»Et tiedä, mitä sanot.» — Sattui usein, että vanhemmat näin -kohteliaisuudesta vaihtoivat kantaa, jolloin he olivat sitä -yksimielisemmät. - -Christian veti ison nenänsä kurttuihin ja sanoi: - -»Miten mahtavasti hän puhui!... 'Täällä keskustellaan'! Emme me -keskustelleet ollenkaan hänen tullessaan. 'Peltounikot ovat niin -koristeellisia!' Välistä hän laittautui sen näköiseksi kuin olisi -puhunut ääneen itsekseen. Häiritsen — pyydän anteeksi!... En ole -milloinkaan nähnyt noin kauniita hiuksia!...» Tätä puhuessaan hän matki -niin mainiosti Grünlichiä, että konsulinkin täytyi nauraa. - -»Niin, hän tekeytyy ja on niin olevinaan!» alkoi Tony jälleen -arvostella. »Hän puhui kaiken aikaa itsestään! Hänen liikkeensä on -vilkas, hän rakastaa luontoa, hän pitää niistä ja niistä nimistä, -hänen nimensä on Bendix... Mitä se meitä liikuttaa... Hän sanoo vaan -kaiken kehuakseen itseään!» huusi Tony äkkiä vimmastuen. »Päästäkseen -suosioonne sanoi hän sinulle, äiti, ja sinulle, isä, _vain sellaista_, -mitä teistä on hauska kuulla!» - -»Siinä ei ole mitään moitittavaa, Tony!» sanoi konsuli ankarasti. »Kun -on vieraana seurassa, tulee näyttää parhaat puolensa, valita sanansa -huolellisesti ja koettaa olla miellyttävä — sehän on selvä...» - -»Minusta hän on hyvä mies», sanoi Klothilde hiljaisesti ja venyttäen, -vaikka hän oli ainoa henkilö, josta herra Grünlich ei ollut välittänyt -vähääkään. Thomas pidättyi lausumasta mielipidettään. - -»Hän on joka tapauksessa kristillismielinen, pystyvä, uuttera -ja hienosti sivistynyt mies», sanoi konsuli asian ratkaisuksi, -»ja sinä, Tony, olet iso tyttö, kahdeksantoista- tai melkein -yhdeksäntoistavuotias, ja hän kohteli sinua niin huomaavasti, että sinä -voisit hillitä moittimishalusi. Me olemme kaikki heikkoja ihmisiä, ja -sinä olet, suo anteeksi, todella viimeinen, jolla on oikeus viskata -toista kivellä... Tom, lähtekäämme työhön!» - -Mutta Tony mutisi itsekseen: »Kullankeltainen poskiparta!» ja tätä -sanoessaan hän rypisti kulmiaan, kuten oli tehnyt jo monta kertaa illan -kuluessa. - - - - -TOINEN LUKU. - - -»Kuinka olenkaan pahoillani, etten tavannut teitä, neitiseni!» lausui -herra Grünlich pari päivää myöhemmin Tonyn sattuessa häntä vastaan -Breiten- ja Mengstrassen kulmauksessa kävelyltä palatessaan. »Minulla -oli kunnia käydä tervehtimässä rouva äitiänne ja kaipasin teitä -kovasti... Mutta nyt iloitsen sitä enemmän, kun saan kuitenkin tavata -teidät!» - -Neiti Buddenbrook oli pysähtynyt herra Grünlichin alkaessa puhua, -mutta hänen silmänsä, jotka olivat sulkeutuneet puoliksi ja jotka nyt -äkkiä tummenivat, eivät kohonneet herra Grünlichin rintaa korkeammalle, -ja hänen suunsa ympärillä liikkui tuo pilkallinen ja auttamattoman -armoton hymy, jolla nuori tyttö hylkää miehen... Hänen huulensa -liikkuivat — mitä hän saattoi vastata! Haa! Hänen täytyi löytää sana, -joka karkoittaisi ja nujertaisi tuon Bendix Grünlichin ainiaaksi... -mutta sen sanan tuli olla sukkela, sattuva, paikalleen osuva, -sellainen, että se samalla haavoittaisi ja herättäisi kunnioitusta.. - -»Minä en voi puolestani sanoa samaa!» hän vastasi katse yhä herra -Grünlichin rintaan tähdättynä. Ja ammuttuaan tuon myrkyllisen nuolen -jätti hän miehen siihen, nahkasi niskojaan ja lähti punaisena, -ylpeillen sanavalmiudestaan kotia kohti, jossa sai kuulla, että herra -Grünlich oli pyydetty seuraavana sunnuntaina vasikkapaistiaterialle... - -Ja vieras tuli puettuna kellomaiseen, laajalaskoksiseen lievetakkiin, -joka ei ollut aivan viimeisen kuosin mukainen, mutta hienoa lajia, -ja joka antoi hänelle vakavuuden ja varmuuden leiman — muutoin -oli hän yhtä rusottava ja hymyilevä kuin ennen, harva tukka oli -huolellisella jakauksella ja poskiparta käherretty pöyheäksi. Hän söi -simpukkamuhennosta. Juliennen keittoa, paistettua kalaa, vasikanlihaa -kermaperunoiden ja kukkakaalin kera, marasquino-vanukasta ja -pumpernikkeleitä Roquefort-juuston kera, keksien joka ruokalajista -ylistävän sanan, jonka hän osasi esittää huolitellusti. Hän nosti -esimerkiksi ilmaan jälkiruokalusikan, katsoi seinän veistokuva-kuviota -ja lausui ääneen itsekseen: »Jumala armahtakoon minua, olen syönyt jo -ison annoksen tätä vanukasta, mutta se on niin hyvin onnistunutta, -etten voi olla pyytämättä emännältä vielä pientä palasta!» Jonka -jälkeen hän iski veitikkamaisesti silmää konsulittarelle. Hän -puhui konsulin kanssa liikeasioista ja politiikasta, ilmaisten -vakavia ja harkittuja mielipiteitä, jutteli konsulittaren kanssa -teatterista, seuraelämästä ja puvuista. Ja Tomille, Christianille, -Klothilde-paralle, jopa mamsseli Jungmannillekin hän puheli -rakastettavasti... Tony pysytteli ääneti, eikä vieras puolestaan tehnyt -minkäänlaista lähesty uusyritystä, vaan katsoi tyttöä vain silloin -tällöin pää kallellaan, silmissä samalla murheellinen ja kehoittava -ilme. - -Kun herra Grünlich sitten lausui jäähyväiset, oli hänen aikaisemman -vierailunsa tekemä vaikutus vahvistunut: »Mallikelpoinen mies», -sanoi konsulitar. »Kristillismielinen ja kunnioitettava ihminen», -sanoi konsuli. Christian osasi tällä kertaa matkia hänen liikkeitään -ja puhettaan vieläkin elävämmin, ja Tony toivotti hyvää yötä otsa -kurtussa, sillä hän aavisti hämärästi, ettei hän ollut vielä päässyt -tuosta herrasta, joka niin tavattoman nopeasti oli valloittanut hänen -vanhempainsa sydämet. - -Palatessaan iltapäivällä erään tyttötuttavansa luota hän tapasikin -herra Grünlichin maisemahuoneessa, jossa tämä luki konsulittarelle -Walter Scottin »Wawerleytä» — sujuvalla englanninkielellä, sillä -vilkkaat liikeasiat olivat hänen kertomansa mukaan johtaneet hänet -myöskin Englantiin. Tony kävi istumaan syrjittäni heihin ja otti -toisen kirjan, jolloin herra Grünlich kysyi pehmein äänin: »Tämä, mitä -minä luen, ei kai miellytä teitä, neitiseni?» Ja Tony vastasi päätään -keikauttamalla purevasti: »Ei vähääkään!» - -Mutta toinen ei antanut sen häiritä, vaan alkoi kertoa liian varhain -manalle menneistä vanhemmistaan, varsinkin isästään, joka oli -ollut pappi, pastori, erittäin kristillinen ja kuitenkin samalla -maailmaatunteva mies... Vieras matkusti kuitenkin takaisin Hampuriin, -eikä Tony ollut saapuvilla hänen jäähyväisvierailullaan. »Ida!» sanoi -Tony mamseli Jungmannille, joka oli hänen uskottunsa. »Nyt siitä -ihmisestä on päästy!» Mutta Ida Jungmann vastasi: »Lapsukainen, se ei -ole vielä varma...» - -Kahdeksan päivää tämän jälkeen tapahtui pöydässä seuraava kohtaus... -Tony tuli kello yhdeksän alas huoneestaan ja oli suuresti ihmeissään -tavatessaan vielä isänsä konsulittaren vieressä kahvipöydässä. -Taivutettuaan otsansa suudeltavaksi, istuutui hän paikalleen -reippaasti, nälkäisenä ja unesta punoittavin silmin, otti eteensä -sokeria ja voita sekä vihreätä maustejuustoa. - -»Kuinka hauskaa, isä, että kerran näen sinutkin täällä!» sanoi hän -tarttuen ruokaliinallaan kuumaan munaan ja aukaisten sen lusikalla. - -»Minä jäin tänään odottamaan unikekoamme», sanoi konsuli, joka -poltti sikaria,, läpsäytellen odottavan näköisenä kokoonkäärityllä -sanomalehdellä pöytää. Konsulitar lopetti hitaasti ja siroin liikkein -aamiaisensa ja nojautui sitten sohvan selkämykseen. - -»Thilda puuhaa jo keittiössä», jatkoi konsuli merkitsevästi, »ja minä -olisin myöskin työssäni, ellei äidilläsi ja minulla olisi tärkeätä -puhumista kanssasi.» - -Tony, jolla oli suu täynnä ruokaa, katsoi isäänsä ja sen jälkeen -äitiinsä uteliaasti ja pelästyneenä. - -»Syö vain ensin, lapseni», sanoi konsulitar, ja kun Tony siitä -huolimatta laski veitsensä kädestään huudahtaen: »Sano vain heti -kaikki, isä», toisti konsuli, joka koko ajan leikki sanomalehdellä: -»Syöhän nyt ensin.» - -Juodessaan kahviansa ääneti ja vastahakoisesti ja syödessään munaa, -vihreää juustoa ja leipää alkoi Tony aavistaa, mistä oli kysymys. Aamun -raikkaus katosi hänen kasvoiltaan, hän kävi kalpeaksi, kiitti hunajasta -ja ilmoitti sen jälkeen syöneensä kyllikseen... - -»Rakas lapseni», lausui konsuli oltuaan vielä hetkisen vaiti, »asia, -josta halusimme puhua kanssasi, on esitetty tässä kirjeessä.» Ja nyt -hän läpsäytteli pöytää sanomalehden sijasta suurella sinertävällä -kirjekuorella. »Siis: Herra Bendix Grünlich, jonka me kaikki olemme -oppineet tuntemaan kunnolliseksi ja erittäin rakastettavaksi -mieheksi, kirjoittaa minulle, että hän ollessaan täällä on kiintynyt -syvästi tyttäreenne ja pyytää nyt hänen kättään asiaankuuluvassa -järjestyksessä. Mitä ajattelee lapsemme tästä?» - -Tony istui pää alas painuneena ja hänen oikea kätensä kieritteli -hitaasti ruokaliinarengasta. Mutta äkkiä hän nosti silmänsä, silmät, -jotka olivat tummat ja täynnä kyyneleitä. Ja hän sanoi ahdistuneesti. - -»Mitä se ihminen tahtoo minusta? Mitä minä olen hänelle tehnyt?» — -Minkä jälkeen hän purskahti itkuun. - -»Rakas Tony», virkkoi konsulitar lempeästi, »miksi sinä kiihdyt? -Uskothan, että vanhempasi tarkoittavat ainoastaan sinun parastasi ja -ettemme me voi kehoittaa sinua hyIkäämään asemaa, joka sinulle nyt -tarjoutuu. Katsohan, minä ymmärrän, ettet sinä vielä tunne kyllin syviä -tunteita herra Grünlichiä kohtaan, mutta ne heräävät vähitellen, -voit olla siitä varma... Noin nuori tyttö ei koskaan tiedä, mitä hän -oikein tahtoo... Pää on yhtä sekava kuin sydän.. Tulee antaa sydämelle -aikaa ja pitää pää avoinna kokeneiden ihmisten kehoituksille, jotka -huolehtivat järkevästi puolestamme...» - -»Minä en tiedä mitään hänestä» — äännähti Tony painaen silmilleen -pienen valkoisen batistiruokaliinan, jossa oli munatahroja. »Tiedän -ainoastaan, että hänellä on kullankeltainen poskiparta ja että hänen -liikkeensä toimii vilkkaasti...» Hänen ylähuulensa, joka värisi -itkiessä, teki sanomattoman liikuttavan vaikutuksen. - -Konsuli veti äkillisen hellyyden puuskassa tuolinsa hänen lähelleen ja -silitti hymyillen hänen hiuksiaan. - -»Pikku Tony», sanoi hän, »mitäpä sinä tietäisikään! Sinä olet lapsi, -näetkös, etkä tulisi tietämään hänestä enempää, vaikka hän olisi ollut -täällä viisikymmentäkaksi, eikä neljä viikkoa... Sinä olet pikku tyttö, -joka ei vielä ymmärrä maailmaa ja jonka täytyy turvautua toisten -ihmisten silmiin, sinun parastasi tarkoittavien...» - -»Minä en ymmärrä... minä en ymmärrä...» nyyhkytti Tony avuttomasti, -kyyristellen kuin kissa sivelevän käden alla. »Hän ilmestyy tänne... -sanoo jokaiselle jotakin mairittelevaa... matkustaa jälleen pois... ja -kirjoittaa, että hän... minä en ymmärrä... miten hän on voinut... mitä -minä olen hänelle tehnyt?!...» - -Konsulia nauratti jälleen. »Tuon sinä olet jo sanonut kerran, Tony, ja -se osoittaa lapsellista neuvottomuuttasi. Minun tyttöni ei saa luulla, -että minä tahdon kiusata ja pakottaa häntä... Asiaa voidaan ja tulee -tarkasti punnita, sillä se on vakava asia. Saman minä olen kirjoittava -myös aluksi herra Grünlichille antamatta kieltävää tai myöntävää -vastausta... Onhan sitä niin monenlaista ajattelemista... Kas niin... -tapaammeko pian? Hyvä! Nyt lähtee isä työhönsä... _Adieu_, Bethsy...» - -»Näkemiin, rakas Jean.» - -»Sinun pitäisi syödä vielä vähän hunajaa, Tony», sanoi konsulitar -jäätyään kahdenkesken tyttärensä kanssa, joka istui liikkumatta -paikallaan, allapäin. »Täytyy syödä tarpeeksi...» - -Tonyn kyyneleet lakkasivat vähitellen juoksemasta. Hänen päätään -polttivat monenlaiset ajatukset... Hyvä Jumala tätä kaikkea! Olihan -hän tiennyt, että hänestä kerran oli tuleva jonkun kauppiaan rouva, -että hän oli joutuva hyviin, edullisiin naimisiin, asemaan, joka -vastasi perheen ja liikkeen kunniaa... Mutta nyt tapahtui ensi kerran, -että joku tahtoi todella ja vakavissaan naida hänet! Miten siihen -oli suhtauduttava? Hän, Tony Buddenbrook, ymmärsi nyt äkkiä, että -nuo hirveän vakavat sanat, joista hän tähän asti oli vain lukenut -kirjoissa, sellaiset kuin »antaa kätensä», »myöntävä vastaus»... -»elämän ajaksi» olivat tulleet lähelle häntä... Hyvä Jumala! Mikä ihka -uusi asema yht'äkkiä! - -»Entä sinä, äiti?» kysyi hän. »Sinäkin siis kehoitat minua antamaan... -myöntävän vastauksen?» Hän viivähti hiukan ennenkuin sanoi »myöntävän -vastauksen», koska se tuntui hänestä liian juhlalliselta ja nololta; -mutta sitten lausui hän sen ensi kerran elämässään arvokkaasti. Hän -alkoi hiukan hävetä ensi hätäännystään. Hänestä ei ollut vähemmän -järjetöntä nyt kuin viisi minuuttia sitten mennä naimisiin herra -Grünlichin kanssa, mutta hänen asemansa tärkeys alkoi täyttää hänen -ajatuksensa mielihyvällä. - -Konsulitar sanoi: - -»Kehoitanko, lapseni? Onko isäsi kehoittanut? Hän ei ole käskenyt -hylkäämään tarjousta, siinä kaikki. Ja olisi anteeksiantamatonta hänen -samoin kuin minun puoleltani tehdä niin. Liitto, joka on tarjolla, -on täydelleen sitä, mitä tarkoitetaan sanalla 'hyvä naimakauppa', -rakas Tony... Saisit elää Hampurissa erinomaisissa oloissa, hyvissä -varoissa...» - -Tony istui hievahtamatta. Hänen silmissään väikkyi äkkiä silkkisiä -oviverhoja, sellaisia, joita hän oli nähnyt isovanhempien salongissa... -Mahtaisikohan hän saada juoda suklaata aamulla madame Grünlichinä? Ei -sopinut kysyä sellaista. - -»Kuten isäsi sanoi, saat sinä miettimisaikaa», jatkoi konsulitar. -»Mutta meidän on huomautettava sinulle, ettei näin onnellista -tilaisuutta satu joka päivä ja että tämä avioliitto on juuri sellainen, -jota velvollisuus ja syntyperäsi edellyttävät. Tämäkin minun täytyy -sanoa. Tie, joka tänään on auennut eteesi, on kuin sinulle luotu, sen -tiedät sinä itse...» - -»Ehkä», sanoi Tony miettien. »Niin.» Hän tiesi velvollisuutensa -perhettä ja kauppahuonetta kohtaan ja hän oli ylpeä noista -velvollisuuksista. Hän, Antonie Buddenbrook, jonka edessä kantaja -Matthiesen nosti syvään kumartaen hattuaan ja joka liikkui kaupungilla -konsuli Buddenbrookin tyttärenä kuin pieni valtiatar, oli voimakkaasti -perheensä historian elähyttämä. Jo rostockilainen räätäli oli ollut -»hyvin hyvissä varoissa», ja hänen jälkeensä oli suvun elämä ollut -yhtämittaista nousua. Hänen täytyi omalla tavallaan edistää »Johann -Buddenbrook»-suvun ja kauppahuoneen kunniaa, ja hän saattoi tehdä -sen solmimalla rikkaan ja hienon avioliiton... Tom työskenteli -konttorissa saman tarkoituksen hyväksi... Niin, siinä suhteessa oli -tämä naimatarjous varmasti sopiva tilaisuus, mutta oliko juuri herra -Grünlich... Hän näki tämän edessään, näki hänen kullankeltaisen -poskipartansa, hänen rusottavat, hymyilevät kasvonsa, syylän nenän -juuressa, hänen lyhyet askeleensa; hän oli tuntevinaan käsissään -kosijan villaisen puvun ja kuulevinaan hänen äänensä... - -»Tiesinhän minä», sanoi konsulitar, »että sinä pystyt pohtimaan asiaa -rauhallisesti... oletko kenties jo tehnyt päätöksesi?» - -»Varjelkoon!» huusi Tony korostaen ensi tavua äkillisen -vastenmielisyyden vallassa. »Miten mieletöntä olisi mennä naimisiin -Grünlichin kanssa! Olen näykkinyt häntä alinomaa terävillä sanoilla... -En voi käsittää, miten hän sietää minua enää ollenkaan! Pitäisihän -hänellä olla jonkunverran ylpeyttä nahassaan...» - -Näin sanoen hän alkoi tiputtaa hunajaa leipäviipaleelle. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Sinä vuonna eivät Buddenbrookit tehneet mitään virkistysmatkaa, eivät -edes Christianin ja Klaran loma-aikoina. Konsuli selitti olevansa -töihinsä liiaksi sidottu, ja Antonien epävarma asia oli myös osaltaan -syynä siilien, että perhe jäi odottavin mielin Mengstrassen varrelle. -Konsuli oli lähettänyt hyvin valtioviisaan kirjeen herra Grünlichille; -mutta asioiden kehitystä ehkäisi Tonyn peräti lapsellisissa muodoissa -ilmenevä itsepintaisuus. »Varjelkoon, hyvä äiti!» hän sanoi. »En -voi kärsiä häntä!» Ja hän korosti kolmannen sanan ensi tavua mitä -tarmokkaimmin. Taikka sitten hän vakuutti juhlallisesti: »Isä! — minä -en anna milloinkaan myöntävää vastausta hänelle.» - -Tälle kannalle olisi asia varmasti jäänyt vielä pitkäksi aikaa, ellei -noin kymmenen päivää kahvipöydässä tapahtuneen keskustelun jälkeen — -oltiin heinäkuun puolivälissä — olisi tapahtunut seuraavaa... - -Oli iltapäivä — sininen, lämmin iltapäivä; konsulitar oli lähtenyt -ulos, ja Tony istui romaania lukien maisemahuoneessa ikkunan luona, kun -Anton toi hänelle käyntikortin. Ennenkuin Tony edes oli ehtinyt lukea -siilien painetun nimen, astui huoneeseen kellomaiseen lievetakkiin ja -herneenvihreisiin housuihin puettu herra; tämä oli luonnollisesti herra -Grünlich, ja hänen kasvoillaan oli anovan hellyyden ilme. - -Tony ponnahti kauhuissaan tuoliltaan näyttäen aikovan paeta -ruokasaliin... Kuinka saattoi puhua herran kanssa, joka oli pyytänyt -hänen kättään? Hänen sydämensä tykytys tuntui kaulassa asti, ja hän oli -valahtanut hyvin kalpeaksi. Niin kauan kuin hän tiesi herra Grünlichin -olevan kaukana, olivat vanhempien kanssa käydyt vakavat neuvottelut -ja hänen oma äkillinen tärkeytensä ja päättämisoikeutensa suorastaan -huvittaneet häntä. Mutta nyt hän oli taas tuossa! Seisoi hänen -edessään! Mitä nyt oli tapahtuva? Hän tunsi taas, ettei hän voisi olla -itkemättä. - -Nopein askelin, kädet levällään ja pää kallellaan, kasvoilla ilme kuin -olisi hän tahtonut sanoa: Tässä olen! Tapa minut, jos tahdot! astui -herra Grünlich häntä kohti. »Mikä kohtalon sallimus!» huudahti hän. -»Saan tavata teidät, Antonie!» Hän sanoi »Antonie». - -Tony, joka seisoi romaani oikeassa kädessään suorana tuolinsa vieressä, -työnsi huulensa eteenpäin ja sanoi haukkoen ilmaa, tehden joka sanalla -päänliikkeen alhaalta ylöspäin, ankaran suuttumuksen vallassa: - -»Mitä — te — ajattelette?» - -Siitä huolimatta oli hänellä itku kurkussa. - -Herra Grünlich oli liian liikutettu huomatakseen vastaväitettä. - -»Saatoinko odottaa enää... Enkö olisi rientänyt tänne?» kysyi hän -pyytävästä. »Sain viikko sitten rakkaan herra isänne kirjeen, tuon -kirjeen, joka on täyttänyt sydämeni toivolla! Saatoinko mitenkään -enää elää epätietoisuudessa, neiti Antonie! En kestänyt kauemmin... -Syöksyin vaunuihin... Riensin tänne... Tilasin pari huonetta Stadt -Hamburgista... ja tässä nyt olen, Antonie, kuullakseni huuliltanne -viimeisen, ratkaisevan sanan, joka on tekevä minut onnellisemmaksi kuin -mitä voin sanoin selittää!» - -Tony oli ällistynyt; hänen kyyneleensä painuivat takaisin ihmetyksestä. -Tuo oli siis isän varovaisen kirjeen seuraus, kirjeen, joka siirsi -ratkaisun epämääräiseen tulevaisuuteen! — Hän änkytti pari kolme kertaa: - -»Te erehdytte. — Te erehdytte...» - -Herra Grünlich oli vetänyt nojatuolin aivan hänen tuolinsa viereen, -istuutui sekä pakotti Tonynkin istuutumaan uudelleen; ja pitäen -kädessään Tonyn kättä, joka riippui neuvottomuudesta velttona sivulla, -jatkoi hän liikutetulla äänellä, eteenpäin kumartuneena: - -»Neiti Antonie... Ensi hetkestä asti, tuosta iltapäivästä asti... -Muistattehan tuon iltapäivän?... jolloin näin teidät ensi kerran -perheenne piirissä, teidän hienon, unelman-ihanan olentonne... on -nimenne ollut kirjoitettu sydämeeni lähtemättömin kirjaimin...» Hän -oikaisi viimeisen lauseen ja sanoi: »haudattu». »Siitä päivästä -lähtien, neiti Antonie, on ollut ainoa, tulinen toiveeni saada omakseni -teidän kaunis kätenne koko elämän ajaksi; ja sen, mihin rakkaan herra -isänne kirje antaa minulle toiveita, olette te nyt varmistava... -niinhän?! Rohkenenhan uskoa tunteisiinne... olla varma tunteistanne!» -Näin sanottuaan hän tarttui toisellakin kädellään Tonyn käteen ja -katsoi syvälle tytön hätääntyneisiin, aukirevähtäneisiin silmiin. -Hänellä ei ollut lankahansikkaita tänään: hänen kätensä olivat pitkät -ja valkoiset ja niissä näkyi korkeita, sinisiä suonia. - -Tony tuijotti hänen rusottaviin kasvoihinsa, nenän vieressä olevaan -syylään ja hänen silmiinsä, jotka olivat yhtä siniset kuin hanhen -silmät. - -»Ei, ei!» sai hän sanotuksi nopeasti ja pelokkaasti. Sitten hän sanoi -vielä: »Minä en anna teille myöntävää vastausta!» Hän koetti puhua -varmasti, mutta oli jo purskahtanut itkuun. - -»Millä olen ansainnut tuon teidän epäröintinne ja haparointinne?» -kysyi herra Grünlich alentaen äänensä miltei nuhtelevaksi. »Te olette -rakastavan huolenpidon hemmoittelema tyttö... mutta vannon, takaan -kunniasanallani, että tulen kantamaan teitä käsilläni, ettei teiltä -minun vaimonani ole puuttuva mitään ja että saatte viettää Hampurissa -arvollenne sopivaa elämää...» - -Tony hypähti pystyyn, irroitti kätensä ja huusi epätoivoisesti, silmät -kyynelissä: - -»Ei... ei! Olen sanonut ei! Annan teille rukkaset, ettekö nyt ymmärrä, -hyvä Jumala?!...» - -Mutta herra Grünlich nousi myös paikaltaan. Hän astui askeleen taapäin, -levitti käsivartensa pitäen kämmenensä Tonya kohden käännettyinä ja -lausui kunnian ja tarmon miehen vakavuudella: - -»Tiedättekö, mademoiselle Buddenbrook, etten minä anna loukata itseäni -tällä lailla?» - -»Enhän minä lonkkaa teitä, herra Grünlich», sanoi Tony, sillä hän katui -liikaa kiivauttaan. Hyvä Jumala, niiksi juuri hänelle piti sattua -tällaista? Hän ei ollut osannut kuvitella sellaista kosintaa. Hän oli -luullut, että tarvitsisi vain sanoa: »Tarjouksenne on minulle suuri -kunnia, multa en voi ottaa sitä vastaan», ja että kaikki olisi sillä -selvä... - -»Tarjouksenne on minulle kunnia», sanoi hän niin tyynesti kuin saattoi, -»mutta en voi ottaa sitä vastaan... Niin, ja nyt minun täytyy... jättää -teidät, suokaa anteeksi, minulla ei ole enää aikaa.» - -Mutta herra Grünlich seisoi hänen tiellään. - -»Hylkäätte siis minut?» kysyi hän soinnuttomasti... - -»Niin», vastasi Tony; ja hän lisäsi vielä varovaisuuden vuoksi: »ikävä -kyllä...» - -Silloin hengähti herra Grünlich kiihkeästi, astui kaksi pitkää askelta -taaksepäin, käänsi yläruumiinsa sivulle, osoitti etusormella mattoa ja -huusi peloittavalla äänellä: - -»Antonie —!» - -Näin seisoivat he hetken vastatusten, Grünlich vilpittömän vihastuksen -vallassa ja käskevän näköisenä, Tony kalpeana, itkettyneenä ja -vapisevana, märkä nenäliina suulla. Vihdoin kääntyi Grünlich pois ja -käveli kädet selän takana kahteen kertaan yli lattian, kuin olisi hän -ollut kotonaan. Sen jälkeen hän jäi ikkunan ääreen seisomaan tuijottaen -ulos alkavaan hämärään. - -Tony lähti astumaan hitaasti ja varovasti lasiovea kohti; mutta hän -oli ehtinyt vasta huoneen puoliväliin, kun herra Grünlich jo asettui -uudelleen hänen tielleen. - -»Tony», sanoi hän hiljaa, tarttuen lempeästi tytön käteen, ja sitten -hän vaipui... vaipui vitkalleen polvilleen hänen eteensä. Hänen -molemmat kullankeltaiset poskipartatupsunsa olivat painautuneet Tonyn -kättä vasten. - -»Tony...» toisti hän jälleen, »näettekö... tähän te olette saattanut -minut... Onko teillä rinnassa sydän, tunteva sydän?... Kuulkaa minua... -Näette edessänne miehen, joka on sortuva, tuhoutuva, jos... joka on -kuoleva surusta», keskeytti hän kiireisesti, »jos te työnnätte pois -hänen rakkautensa! Tässä olen... hennotteko sanoa minulle: Inhoan teitä -—?» - -»En, en!» sanoi Tony äkkiä lohduttavalla äänellä. Hänen kyyneleensä -olivat juosseet kuiviin, mutta liikutus ja sääli valtasivat hänet. Hyvä -Jumala, miten tuo mies mahtoikaan rakastaa häntä, kun antoi asian, joka -oli Tonylle itselleen niin kerrassaan vieras ja yhdentekevä, vaikuttaa -tuolla tavoin! Oliko mahdollista, että hän, Tony, sai kokea tällaista? -Romaaneissa saattoi lukea sellaista, mutta nyt oli hänen edessään -maassa todellinen lievetakkiin puettu herra rakkautta rukoillen... -Hänestä oli tuntunut järjettömältä ajatus naimisiinmenosta tämän -kanssa, Grünlich kun oli hänen mielestään niin teennäinen ja olevinaan. -Mutta nyt hän ei ollut ollenkaan olevinaan! Hänen äänensä ja hänen -kasvonsa kuvastivat niin vilpitöntä pelkoa ja epätoivoista pyyntöä, -että... - -»Ei, ei», uudisti Tony kumartuen aivan järkytettynä hänen ylitseen, »en -inhoa teitä, herra Grünlich, kuinka voitte sanoa sellaista!... Mutta -nouskaa nyt ylös... olkaa hyvä...» - -»Ettekö tahdo tappaa minua?» kysyi kosija jälleen, ja Tony sanoi vielä -kerran, nyt melkein äidillisen lohduttavalla äänellä: - -»En — en...» - -»Tuo sana kuuluu joltakin!» huudahti herra Grünlich hypähtäen pystyyn. -Mutta heti kun hän huomasi Tonyn säikähtyneen liikkeen, laskeutui hän -vielä kerran polvilleen ja sanoi huolestuneen viihdyttävästi: - -»Hyvä, hyvä... älkää puhuko enää, Antonie! Se riittää täksi kertaa, -pyydän... Puhumme toiste lisää... Toiste... Toiste... Hyvästi tällä -kertaa... Minä palaan... Näkemiin —!» - -Hän oli noussut nopeasti, temmannut pöydältä suuren harmaan hattunsa, -suudellut Tonyn kättä ja kadonnut lasiovesta. - -Tony näki miten hän otti pylväskäytävästä päällystakkinsa ja katosi -eteiseen. Tony seisoi aivan ymmällä ja hämmentyneenä keskellä huonetta, -märkä nenäliina veltossa, riippuvassa kädessään. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Konsuli Buddenbrook sanoi vaimolleen: - -»Jospa edes voisi ajatella, että Tonyllä on joku pätevä syy kieltäytyä -tästä liitosta! Mutta hän on lapsi. Bethsy, huvinhaluinen lapsi, joka -tanssii mielellään, antaa nuorten miesten hakkailla ja nauttiikin siitä -kovasti, koska tietää olevansa kaunis ja hyvästä perheestä... hän etsii -ehkä tiedottomasti omaansa, mutta minä tunnen hänet, hän ei ole vielä -oppinut tuntemaan sydäntään, kuten sanotaan... Jos häneltä kysyttäisiin -tätä, kääntelisi hän päätään puoleen ja toiseen ja alkaisi miettiä... -mutta ei löytäisi ketään erityistä... Hän on lapsi, tuulihattu... -Jos hän myöntyy, on hän sovittautuva asemaansa, tyytyvä osaansa ja -rakastava miestään jo kahden päivän perästä... Grünlich ei ole kaunis, -ei, herra nähköön, kaunis hän ei ole... mutta mitä suurimmassa määrin -edustava, ja 'moni on kakku päältä kaunis', niin sanoaksemme!... Jos -Tony tahtoo odottaa, kunnes ilmestyy joku, joka on kaunis ja sitäpaitsi -edullinen naimaehdokas — hyvä on! Tony Buddenbrook ei ole jäävä -ilman. Mutta se on sittenkin arvaamatonta, ja 'parempi pyy pivossa -kuin kaksi oksalla!'... Eilen keskustellessani Grünlichin kanssa -pitemmälti — hän pysyi yhä mitä innokkaimmin kosinnassaan — näin hänen -kirjansa... hän näytteli niitä minulle... ne voisi panna kehyksiin, -Bethsy! Ilmaisin hänelle mitä suurimman ihastukseni! Hänen asiansa ovat -liikkeen nuoreen ikään katsoen sangen hyvällä kannalla, sangen hyvällä. -Hänen omaisuutensa on noin 120 000 taaleria, joka on ilmeisesti vain -väliaikainen pohjapääoma, sillä hän korjaa vuosittain runsaan voiton... -Se mitä Duchampsit sanovat hänestä, ei myöskään kuulu pahalta: Hänen -asioistaan he tosin eivät ole selvillä, mutta hän kuuluu elävän -gentlemanin tavoin, seurustelevan parhaimmissa piireissä, ja hänen -liikkeensä on tunnetusti vilkas ja sillä on laajat liikesuhteet... -Se, mitä minä olen kuullut eräiltä toisiltakin hampurilaisilta, -kuten esimerkiksi pankkiiri Kesselmeyeriltä, on myös ollut varsin -tyydyttävää. Sanalla sanoen, Bethsy, en voi olla toivomatta tätä -avioliittoa, joka varmasti on oleva suvullemme ja kauppahuoneellemme -eduksi! — Tosin minun mieltäni pahoittaa, että lapsiraukka tuntee -olevansa tukalassa asemassa ja joka taholta piiritettynä, että hän on -alakuloinen eikä puhu enää juuri mitään; mutta en voi ehdottomasti -hylätä Grünlichin tarjousta.» - -»Ja vielä eräs seikka, Bethsy, jota en saata kyllin usein toistaa: -Meidän asiamme eivät ole viime vuosina, herra nähköön, olleet -erittäin ilahduttavat. En tahdo sanoa, ettei meillä olisi ollut -siunausta, en toki; rehellinen työ saa aina palkkansa. Mutta kauppa -käy hiljaisesti.. liian hiljaisesti, siitä syystä, että minä toimin -äärimmäisen varovasti. Nykyiset ajat eivät ole todellakaan suotuisat -kauppamiehille... Sanalla sanoen, työstä ei ole paljon iloa. -Tyttäremme on naimaiässä ja hänelle on tarjoutunut edullinen tilaisuus -liiton solmiamiseen, joka näyttää kaikkien silmissä edulliselta ja -kunniakkaalta — hänen on suostuttava siihen! Odottaminen ei ole -viisasta, Bethsy, ei ole viisasta! Puhu vielä kerran hänen kanssaan; -minä koetin tänään taivutella häntä kaikin voimin...» - -— Tony oli ahdingossa, konsuli oli oikeassa siinä. Tyttö ei enää -sanonut »ei», mutta ei, herra paratkoon, voinut myöskään saada -myöntävää vastausta suustaan. Hän ei itsekään oikein tiennyt, miksi hän -ei voinut suostua. - -Ja isä vei hänet vähän väliä syrjään puhuen hänen kanssaan vakavasti; -ja äiti pyysi hänet viereensä istumaan kuullakseen hänen lopullisen -päätöksensä... Gotthold-sedälle ja hänen perheelleen ei oltu kerrottu -asiasta, koska nämä aina olivat hiukan nurjamielisiä Mengstrasselaisia -kohtaan. Mutta Sesemi Weichbrodt oli kuullut asiasta ja puhui -huolellisesti asian puolesta, ja mamsseli Jungmann sanoi: »Tonyseni, -lapsonen, saat elää huoletonta elämää, saat jäädä parhaimpiin -piireihin...» eikä Tony voinut mennä kertaakaan Burgtorin taakse -Krögerien komeaan silkkiseen salonkiin madamen alkamatta puhua: »_A -propos_, olen kuullut eräästä asiasta, toivoakseni sinä olet järkevä, -pienokainen...» - -Eräänä sunnuntaina, kun hän istui vanhempineen ja sisaruksilleen -Marian-kirkossa, puhui pastori Kölling voimakkaasti tekstistä: vaimon -tulee luopua isästään ja äidistään ja mieheensä sidottu oleman, — -yltyen äkkiä uhkaavaksi. Tony nosti kauhuissaan päänsä peläten, että -pappi oli tarkoittanut juuri häntä... Jumalan kiitos, pappi oli -kääntänyt paksun päänsä toiselle suunnalle ja saarnasi vain ylimalkaan -hartaalle kuulijakunnalleen; ja kuitenkin oli jälleen päivänselvää, -että tuo oli uusi hyökkäysyritys ja että joka sana tarkoitti juuri -häntä. Oli väärin, hän julisti, että nuori lapsellinen tyttö, jolla -ei vielä ole omaa tahtoa eikä omaa kokemusta, ryhtyy vastustamaan -vanhempiensa hellää huolenpitoa ja neuvoja; Herra oli sylkevä sellaisen -suustaan... kun pappi oli lausunut tuon viimeisen voimalauseen, -jollaisia hän rakasti ja jotka hän esiintoi lujasti ja väkevästi, -kohtasi Tonya pastori Köllingin silmistä sittenkin läpitunkeva katse, -jota seurasi peloittava kädenliike... Tony näki, miten hänen isänsä -liikutti toista kättään kuin sanoakseen: »No, no, ei niin kiivaasti...» -Mutta ei ollut epäilemistäkään siitä, ettei isä tai äiti olisi puhunut -papille asiasta. Punaisena ja kyyryssä istui Tony paikallaan, ja -hänestä tuntui kuin kaikkien katseet olisivat olleet suunnattuina -häneen —. Seuraa vana sunnuntaina hän kieltäytyi mitä jyrkimmin -lähtemästä kirkkoon. - -Hän kulki vaiteliaana talossa, ei enää nauranut juuri koskaan, -menetti ruokahalunsa ja huokaili toisinaan niin sydäntäsärkevästi -kuin olisi kamppaillut ylivoimaisesti ja katsoi sen jälkeen surkeasti -omaisiinsa. ..Täytyi sääliä häntä. Hän laihtui huomattavasti ja menetti -raikkautensa. Lopulta sanoi konsuli: - -»Tämä ei enää käy, Bethsy, emme saa rääkätä lasta. Hänen täytyy päästä -pois täältä vähäksi aikaa, saada ajatella asiaa rauhassa; saat nähdä, -että hän silloin tulee järkiinsä. Minä en voi jättää töitäni, ja -lomakin on melkein lopussa... mutta me voimme hyvin olla kotonakin. -Eilen kävi täällä sattumalta vanha Schwarzkopf Travemündestä, -Diederich Schwarzkopf, luotsipäällikkö. Viittasin asiaan, ja hän oli -valmis ottamaan tytön luokseen joksikin aikaa... Annan hänelle pienen -korvauksen... Siellä hänellä on miellyttävä olo, hän voi uida, olla -ulkoilmassa ja päästä selville itsestään. Tom lähtee mukaan, kaikki on -järjestyksessä. Paras lähteä huomispäivänä...» - -Tony suostui tähän ehdotukseen ilomielin. Hänen ei tosin tarvinnut -nähdä herra Grünlichiä paljon nimeksikään, mutta hän tiesi tämän -olevan kaupungissa, pitävän neuvotteluja hänen vanhempiensa kanssa -ja odottavan... Herra paratkoon, Grünlich saattoi milloin tahansa -taas seistä hänen edessään huutaen ja rukoillen! Travemündessä, -vieraassa talossa, olisi hän varmemmassa turvassa... Ja niin pakkasi -hän tyytyväisin mielin joutuin matka-arkkunsa, nousi eräänä päivänä -kesäkuun lopulla Tomin kanssa, joka tuli hänen saattajakseen, mahtaviin -krögeriläisiin vaunuihin, sanoi ilomielin jäähyväiset omaisilleen ja -ajoi syvään hengähtäen ulos Burgtorista. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Tie Travemündeen kulkee aivan suoraan eteenpäin, välillä vie -lautta veden yli, sitten taas yhä eteenpäin. Matka oli tuttu -molemmille. Harmaa tie taittui nopsasti Lebrecht Krögerin paksujen -mecklenburgilaisten hevosten ja tasaisessa tahdissa kapsavien kavioiden -alla, vaikka aurinko paahtoi kuumasti ja tomu peitti näköalan. -Päivällinen oli syöty tällä kertaa kello 1, sisarukset olivat lähteneet -kotoa tasan kello 2 ja olisivat siis perillä 4:n jälkeen. Sillä vaikka -tuo matka tavallisesti ajettiin kolmessa tunnissa, oli Krögerin -valjakon kunnia-asia suorittaa se kahdessa. - -Tony torkkui haaveillen suuren matalan olkihatun ja kermanvärisillä -pitseillä koristetun nuoranharmaan päivänvarjon suojassa, jolla hän oli -varustettu ja nojasi selustaa vasten, joka oli samanvärinen kuin hänen -yksinkertainen, ohut pukunsa. Hän oli pannut paulakenkiin ja valkoisiin -sukkiin puetut jalkansa sievästi ristiin ja istui mukavassa asennossa, -ylhäisesti taapäin selkäkenossa, aivan kuin vaunuissa liikkujaksi -luotuna. - -Tom, joka oli jo kaksikymmenvuotias ja puettu huoliteltuun -sinisenharmaaseen verkapukuun, oli työntänyt olkihattunsa niskaan ja -poltti venäläisiä savukkeita. Hän ei ollut varsin pitkä, mutta viikset, -jotka olivat tukkaa ja silmäripsiä tummemmat, olivat hyvällä kasvamisen -alulla. Toisen silmän kulmakarvat olivat tavallisuuden mukaan hiukan -koholla ja hän katsoi pölypilviä ja ohikiitäviä puita. - -Tony sanoi: - -»Minusta ei ole vielä milloinkaan tuntunut niin hauskalta päästä -Travemündeen kuin nyt,... ensiksikin erinäisistä syistä — Tom, -sinun ei tarvitse ollenkaan olla ivallisen näköinen, minä toivoisin -voivani jättää erään kullankeltaisen poskiparran vielä pitemmän -matkan päähän... Ja toiseksi minä tulen näkemään aivan uuden puolen -Travemündestä Schwarzkopfien luona... En tule piittaamaan hitustakaan -kylpylaitoksesta... Tunnen sen tarpeeksi hyvin... Eikä se huvita minua -vähääkään... Sitäpaitsi voisi tuo ihminen keksiä kaikenlaista. Hän ei -kainostele liikaa; hän voisi esimerkiksi ilmestyä yht'äkkiä suloisesti -hymyillen eteeni siellä...» - -Tom heitti pois savukkeensa ja otti uuden kotelosta, jonka kanteen -oli kaiverrettu susien ahdistama troika: se oli jonkun venäläisen -liiketuttavan lahja konsulille. Savukkeet, nuo pienet, väkevät, -keltaisella imukkeella varustetut pillit, olivat Tomin ihastus; hän -poltti niitä rajattomat määrät, ja hän oli saanut pahan tavan vetää -syvälle keuhkoihinsa savun, jota hän sitten puhuessaan tuhuutteli -hitaasti ulos. - -»Niin», sanoi hän, »mitä siihen tulee, vilisee kylpylaitoksella -hampurilaisia. Konsuli Fritsche, joka on ostanut koko homman, on -itse hampurilainen... Hän kuuluu tekevän kädenkäänteessä loistavia -kauppoja, sanoo isä... sinä menetät sentään paljon, ellet hiukan ota -osaa kylpylaitoksen elämään... Peter Döhlmann on tietenkin myös siellä; -tähän aikaan hän ei ole milloinkaan kaupungissa, hänen liikkeensä käy -itsestään... hassua! No... samoin Justus-setä tulee varmasti käymään -siellä sunnuntaisin, tutkimassa ruletti-peliä... Ja sittenhän siellä -ovat Möllendorpfit ja Kistenmakerit täysilukuisina, ellen erehdy, ja -Hagenströmit.» - -»Haa! — Luonnollisesti! Missä ei Sarah Semlinger olisi...!» - -»Hänen nimensä on Laura, rakas lapseni, olkaamme oikeudenmukaisia!» - -»Ja Julchen on tietenkin myös mukana... Julchenin täytyy tänä kesänä -mennä kihloihin August Möllendorpfin kanssa, ja Julchen tekee sen myös! -Tiedätkö, Tom, se on mieltäkuohuttavaa! Sellainen nousukasperhe...» - -»Niin, herra paratkoon... Strunck & Hagenströmin täytyy päästä -eteenpäin. Se on pääasia...» - -»Tietenkin, ja tiedetään myös millä tavalla se tapahtuu... Kyynärpäillä -tuuppien... mitäs turhista sievistelystä ja kohteliaisuudesta!... -Isoisän oli tapana sanoa Heinrich Hagenströmistä: Sille poikii -sonnikin...» - -»Niinpä kyllä, olkoot niin. Voitto on tärkeä asia. Ja mitä tuohon -kihlaukseen tulee, on se aivan moitteeton kauppa. Julchen saa -Möllendorpfin nimen ja August hyvän aseman...» - -»Oh... sinä vain kiusaat minua. Tom, siinä kaikki. Minä halveksin noita -ihmisiä...» - -Tom alkoi nauraa. »Äläpäs sinä... heidän kanssaan täytyy koettaa tulla -toimeen, kuulepas. Isä sanoi äskettäin: he kiipeävät korkealle... -jotavastoin esimerkiksi Möllendorpfit... Eikä Hagenströmien kyvykkyyttä -voi kieltää. Hermann on jo hyvin tärkeänä tekijänä liikkeessä, ja -Moritz on heikosta rinnastaan huolimatta lopettanut loistavasti -koulunkäyntinsä. Hän kuuluu olevan erittäin terävä ja lukee -lakitiedettä.» - -»Hyvä on... mutta minä iloitsen sydämestäni siitä, Tom, että on sentään -sellaisiakin perheitä, joiden ei tarvitse notkistaa niskaansa heidän -edessään... esimerkiksi Buddenbrookit...» - -»Älkäämme nyt ruvetko kerskailemaan,» sanoi Tom. — »Joka perheellä on -heikot kohtansa», jatkoi hän hiljemmin katsoen pitkin hevosien leveätä -selkää. »Tiedämmekö esimerkiksi millä kannalla Justus-sedän asiat ovat? -Isä pudistaa aina päätään puhuessaan hänestä, ja isoisä Krögerin on -täytynyt luullakseni auttaa häntä pari kertaa aimo summilla... Eivätkä -serkkujenkaan asiat ole aivan oikealla kannalla. Jürgen, joka tahtoo -lukea, ei vaan saa suoritetuksi päästötutkintoaan... Ja Jakobiin, -joka on Hampurissa Dalbeck & Kumpp:in palveluksessa, ei kuulu oltavan -ollenkaan tyytyväisiä. Hänen rahansa eivät riitä milloinkaan, vaikka -hänellä on hyvät tulot; ja sen, minkä Justus setä epää, lähettää -Rosalie täti salaa... Ei, älkäämme viskatko kivellä. Mutta jos painat -vaa'an Hagenströmien puolelle, pitäisi sinun ottaa Grünlich!» - -»Istummeko me näissä vaunuissa puhuaksemme siitä? Niin, niin! Ehkäpä -minun pitäisi tehdä se! Mutta minä en tahdo ajatella sitä nyt. Tahdon -unohtaa koko asian, sillä hyvä. Nyt ajamme Schwarzkopfeille. En muista -nähneeni heitä ennen... Kai he ovat miellyttäviä ihmisiä?» - -»Oh! Diederich Schwarzkopf on oikein mukavoo miestä... ei hän aina -puhu näin, vasta juotuaan viisi lasia grogia. Kerran, kun hän kävi -konttorissa, menimme yhdessä laivuriyhdistykseen... Hän joi kuin -ratti. Hänen isänsä on syntynyt norjalais-aluksella ja ollut myöhemmin -kapteenina samalla linjalla. Diederich on saanut hyvän sivistyksen, -luotsipäällikön toimi on vastuunalainen ja jokseenkin hyvin palkattukin -toimi. Hän on vanha merikarhu... mutta aina kohtelias naisille. Saatpa -nähdä, että hän alkaa hakkailla sinua...» - -»Hah-haa! — Entä rouva?» - -»Hänen rouvaansa en tunne itse. Eiköpä hän liene miellyttävä. Heillä -on muuten poika, joka minun kouluaikoinani oli viimeisen edellisellä -tai viimeisellä luokalla ja joka nyt luultavasti lueskelee... Katsohan, -tuossa on meri! Neljännestunti vielä...» - -He ajoivat kappaleen matkaa nuorten pyökkien reunustamaa tietä, aivan -meren rantaa, meren, joka päilyi auringossa tyynenä ja sinisenä. -Pyöreä keltainen majakka sukelsi näkyviin, hetken aikaa näkyi lahti -aallonmurtajineen, kaupungin punaiset katot ja pieni satama purjeineen -ja köysistöineen. Sitten ajoivat he ensimmäisten talojen välitse, -sivuuttivat kirkon ja vierivät satamakatua joenrantaa pitkin kauniin -pienen talon eteen, jonka parveke oli aivan viiniköynnöksien peittämä. - -Luotsipäällikkö Schwarzkopf seisoi ovensa edustalla ja otti vaunujen -lähestyessä laivurilakkinsa päästään. Hän oli tanakka, lyhytvartinen -mies, jolla oli punaiset kasvot, vedensiniset silmät ja raudanharmaa, -piikkinen parta, joka ulottui viuhkanmuotoisena toisesta korvasta -toiseen. Hänen alaspäin vetäytynyt suunsa, jossa riippui puinen -piippu, ja ajeltu, ja punainen, kaareva ylähuulensa tekivät arvokkaan -ja luotettavan vaikutuksen. Avonaisen, kultareunuksisen takin alta -hohtivat valkoiset pikeeliivit. Hän seisoi siinä hajasäärin hiukan -vatsa pystyssä. - -»On suuri kunnia minulle, mamsseli, että haluatte asua jonkun aikaa -talossani...» Hän nosti Tonyn hellävaroen maahan. »Nöyrin palvelijanne, -herra Buddenbrook! Kuinka voi herra isänne? Entä rouva konsulitar?... -Ilahduttaa minua!... No, astukaahan peremmälle, hyvä herrasväki! -Vaimoni on tainnut valmistaa pienen väliaterian. — Menkää te -Peddersenin majataloon», sanoi hän ajajalle, joka oli kantanut sisään -matka-arkun; »sinne voi hyvin jättää hevoset... Kai te jäätte meille -yöksi, herra Buddenbrook? Miksikä ei! Hevosten täytyy kuitenkin saada -huoahtaa, ettekä te ehtisi kaupunkiin ennen pimeän tuloa...» - -»Tiedättekö, täällä on ainakin yhtä hyvä asua kuin kylpylaitoksella», -sanoi Tony neljännestunnin kuluttua, kun istuttiin parvekkeella -kahvipöydän ääressä. »Merilevän haju tuntuu tänne asti. Olen hirveän -iloinen, että jälleen saan olla Travemündessä!» - -Parvekkeen köynnösten ympäröimäin pilarien välitse näkyi leveä, -auringonpaisteessa kimaltava joki veneineen ja laitureineen, ja -kauempana Mecklenburgin ulkonevan niemekkeen »Priwalin» päässä oleva -lauttakoju. Suuret, maljanmuotoiset kahvikupit olivat tavattoman -kömpelöt siroihin vanhoihin porsliinikuppeihin verrattuina, jotka -heillä oli kotona, mutta pöytä, jossa Tonyn kohdalla oli kimppu -niittykukkia, oli kutsuvan näköinen ja matka oli antanut ruokahalua. - -»Mamsselin tulee pitää huoli siitä, että lihoo täällä», sanoi talon -rouva. »Hän on hiukan rasittuneen näköinen; sen tekee kaupunki-ilma ja -monet huvitukset..» - -Rouva Schwarzkopf, kirkkoherran tytär Schlutupista, näytti olevan noin -50:n vaiheilla, oli päätä pienempi Tonya ja jokseenkin hieveröinen. -Hänen musta, sileä ja siististi kammattu tukkansa oli suurisilmäisen -hiusverkon sisällä. Hänen yllään oli tummanruskea puku, johon kuului -valkoinen pitsikaulus ja samanlaiset kalvoset. Hän oli siisti, -hiljainen ja ystävällinen. Hän suositteli innokkaasti omaa tekemäänsä -korinttileipää, joka oli asetettu veneenmuotoiseen leipäkoriin. Korin -ympärillä olivat piirissä kerma-, sokeri-, ja hunaja-astia. Leipäkorin -reunassa oli helmikoristeinen reunus, jonka oli valmistanut pikku Meta, -kahdeksanvuotias, kiltti pikku tyttö, joka istui äitinsä vieressä -ruudukkaaseen leninkiin puettuna, pellavanvärinen, jäykkä palmikontynkä -niskassa. - -Rouva Schwarzkopf pyyteli anteeksi Tonyn huoneen yksinkertaisuutta, -jossa Tony jo oli ehtinyt hiukan purkaa tavaroitaan... - -»Mitä turhia!» sanoi Tony. »Täältä on näköala merelle, ja se on -pääasia.» Ja samassa pisti hän neljännen korinttileipäviipaleen -kuppiinsa. Tom puhui ukon kanssa »Wullenweveristä», joka paraikaa oli -korjauksen alaisena kaupungissa... - -Äkkiä tuli noin 20-vuotias nuorukainen kirja kädessä parvekkeelle, -riisui hattunsa ja kumarsi hiukan kömpelösti ja punastuen vieraille. - -»No, poikaseni», sanoi luotsipäällikkö, »myöhäänhän sinä tulet...» -Sitten hän esitti: »Poikani —», hän lausui etunimen, josta Tony ei -saanut selvää. »Lueksii lääketiedettä... on viettämässä lomaansa meidän -luonamme...» - -»Hauska tutustua», sanoi Tony, kuten hänelle oli opetettu. Tom nousi ja -ojensi ylioppilaalle kätensä. Nuori Schwarzkopf kumarsi vielä kerran, -laski kirjan pois kädestään ja istuutui pöytään uudestaan punastuen. - -Hän oli keskimittainen, jokseenkin hoikka ja aivan vaalea. Orastavia -viiksenhaiveniaan, jotka olivat yhtä vaaleat kuin lyhyeksi leikattu -tukka, huomasi tuskin ollenkaan; hänellä oli myös hyvin valkoinen -iho, joka oli kuin hienointa porsliinia ja joka pienimmästäkin syystä -lehahti punaiseksi. Hänen silmänsä olivat hiukan tummemman siniset -kuin isän ja niissä oli sama, ei erittäin vilkas, mutta hyväntahtoisen -tutkiva ilme; hänen kasvonpiirteensä olivat säännölliset ja varsin -miellyttävät. Hänen alkaessaan syödä paljastuivat harvinaisen -kaunismuotoiset, tasaiset hampaat, jotka välkkyivät kuin kiilloitettu -norsunluu. Hän oli puettu harmaaseen, kiinninapitettuun nuttuun, jossa -oli läpät taskujen päällä ja kurenauha selässä. - -»Pyydän anteeksi, että tulen näin myöhään», hän sanoi. Hänen äänensä -oli hiukan epäselvä ja nariseva. »Olin lukemassa rannalla enkä -huomannut katsoa ajoissa kelloa». Tämän jälkeen hän alkoi syödä ääneti, -luoden vain silloin tällöin Toiniin ja Tonyyn tarkastavan katseen alta -kulmain. - -Vähän ajan kuluttua talon emännän jälleen pakottaessa Tonya ottamaan -lisää hän sanoi: - -»Tuohon hunajaan voitte luottaa, neiti Buddenbrook... Se on puhtainta -luonnontuotetta... Kun sitä syö, niin tietää mitä nielee... Teidän -täytyy syödä vahvasti, uskokaa pois! Tämä meri-ilma kuluttaa... -kiihoittaa aineenvaihtoa. Ellette syö riittävästi, niin laihdutte...» -Hänellä oli luonnollinen, hauska tapa puhuessaan kumartua eteenpäin ja -katsoa usein toista henkilöä kuin mille puhui. - -Hänen äitinsä kuunteli häntä hellä ilme kasvoissa ja tutki sitten Tonyn -kasvoista, minkä vaikutuksen pojan sanat olivat tehneet. Mutta ukko -Schwarzkopf sanoi: - -»Äläpäs nyt mahtaile aineenvaihtoinesi, herra tohtori... Se saa meidän -puolestamme olla rauhassa», jolloin nuorukainen nauroi ja katsoi -jälleen punastuen Tonyn lautaselle. - -Pari kertaa mainitsi luotsipäällikkö poikansa nimen, mutta Tony ei -vaan päässyt perille siitä. Se oli jotain sen tapaista kuin »Moor» -tai »Mord»... oli mahdotonta saada selvää ukko vanhuksen leveästä -ääntämisestä. - -Kun ateria oli lopetettu ja Diederich Schwarzkopf, joka seisoi -takki levällään tyytyväisen näköisenä aurinkoon tirkistellen, oli -sytyttänyt lyhyen puisen piippunsa ja hänen poikansa tehnyt samoin, -Tomin turvautuessa jälleen savukkeihinsa, joutuivat nuoret vilkkaaseen -keskusteluun koulumuistoista, joihin Tonykin otti iloisesti osaa. -Kerrattiin herra Stengelin puheita... »Sinun piti tehdä viiva, mutta -mitä näenkään? Tuohan on selvä vako!» Vahinko, ettei Christian ollut -läsnä, hän osasi matkia vielä etevämmin... - -Kerran sanoi Tom sisarelleen, osoittaen tämän edessä olevia kukkia: - -»Herra Grünlich sanoisi: Nuo ovat niin koristeellisia!» - -Tony töykkäsi häntä kylkeen punaisena vihasta luoden aran katseen -vastapäätä istuvaan nuoreen Schwarzkopfiin. - -Kahvinjuontia oli tänään kestänyt harvinaisen kauan, ja istuttiin yhä -yhdessä. Kello oli jo puoli seitsemän ja »Priwal» alkoi painua hämärän -peittoon luotsipäällikön viimein noustessa paikaltaan. - -»Herrasväki saa suoda anteeksi», sanoi hän. »Minulla on vielä tekemistä -luotsituvassa... Syömme kahdeksalta, jos vieraamme suvaitsevat... Tai -kenties vähän myöhemmin tänään, vai kuinka. Meta?... Äläkä sinä —» nyt -hän jälleen mainitsi poikansa nimen — »jää tänne koko yöksi... mars -ulos taas tutkimaan luitasi... Mamsseli Buddenbrook kai haluaa purkaa -tavaroitaan... Taikka herrasväki voi mennä kävelemään meren rannalle... -Älä sinä häiritse!» - -»Diederich, älä sinä aina, miksi hän ei saa jäädä meidän luoksemme -istumaan», sanoi rouva Schwarzkopf hiljaa ja moittien. »Ja jos -herrasväki menee kävelemään, miksi hän ei saa mennä mukaan? Onhan -hänellä loma, Diederich!... Miksi hän ei saisi nauttia vieraittenne -seurasta?» - - - - -KUUDES LUKU. - - -Tony heräsi seuraavana aamuna pienessä puhtaassa kamarissaan, jonka -huonekalut olivat päällystetyt kukikkaalla karttuunilla, ja hänet -valtasi uuden elämänvaiheen iloinen ja miellyttävä tunne. - -Hän nousi istualleen, kietoi käsivarret polviensa ympäri ja -taivutti taapäin pörröisen päänsä, tirkisti kapeisiin, häikäiseviin -valoviiruihin, jotka tunkeutuivat huoneeseen suljettujen luukkujen -raoista, ja eli mielessään uudelleen eiliset tapaukset. - -Hän tuskin ollenkaan muisti herra Grünlichiä. Kaupunki ja kauhea -kohtaus maisemahuoneessa, perheen ja pastori Köllingin kehoitukset -olivat jääneet kauas. Täällä hän saisi herätä joka aamu huoletonna... -Schwarzkopfit olivat mainioita ihmisiä. Eilen illalla oli tarjottu -oikeata appelsiiniboolia ja oli juotu mieluisan yhdessäolon malja. -Oli ollut erittäin hauska. Ukko Schwarzkopf oli kertonut merijuttuja -ja nuori göttingeniläinen oli ilmoittanut, missä hän harjoitti -opintojaan... Mutta ihme, ettei hän vieläkään tiennyt pojan -ristimänimeä! Hän oli koettanut höristää korviaan illallispöydässä, -mutta sitä ei ollut enää mainittu, eikä olisi kai ollut soveliasta -kysyä sitä. Hän koetti muistella... Mikä ihme tuon nuorukaisen nimi -saattoi olla! Moor... Mord...? Muuten oli hän miellyttänyt Tonya, tämä -Moor tai Mord. Hän nauroi niin hyväntahtoisen kujeilevasti pyytäessään -vettä ja sanoessaan sen jälkeen muutamia kirjaimia lukuineen, jolloin -vanhus suuttui. Se oli ollut veden tieteellinen kaava... mutta ei -tämän veden, sillä tämän travemündeläisen nesteen nimi oli varmasti -vielä paljon monimutkaisempi. Siitä saattoi milloin hyvänsä löytää -liuskameduusan... Korkeilla viranomaisilla oli omat käsityksensä -juomavedestä, tuumi tohtorinalku. . . Tätä seurasi uusi isällinen -ojennus, poika kun oli puhunut yliolkaisesti viranomaisista. Rouva -Schwarzkopf oli koko ajan etsinyt Tonyn kasvoista ihailua, ja Tonyn -täytyi todella myöntää, että tohtorinalku puhui hyvin hauskasti, -samalla leikkisästi ja oppineesti... Nuori herra oli osoittanut hänelle -sangen suurta huomaavaisuutta. Tony oli valittanut, että hänen päätänsä -kuumotti syödessä, siinä oli kai liiaksi verta... Mitä nuori herra -oli vastannut? Hän oli tarkastanut Tonya ja sanonut: Aivan oikein, -ohimosuonet ovat liian täynnä, mutta saattoi silti olla mahdollista, -ettei hänellä ollut tarpeeksikaan verta tai punaisia verisoluja -päässä... Hän oli ehkä hiukan vähäverinen... - -Käki hypähti esiin puisesta, leikkauksin koristetusta seinäkellosta ja -kukahti monta virkeätä ja kirkasta kukahdusta. »Seitsemän, kahdeksan, -yhdeksän», laski Tony, »ylös»! Ja samassa hyppäsi hän vuoteesta ja -työnsi ikkunaluukut auki. Taivas oli osaksi pilvessä, mutta aurinko -paistoi. Ikkunasta näkyi aava aaltoileva ulappa majakkoinaan, -oikealla tunkeutui mereen Mecklenburgin rannikon kaareva ääriviiva -sinisen ja vihertävän värisenä, sulaen usvaiseen taivaanrantaan. -Minä menen uimaan, ajatteli Tony, mutta syön ensin kunnollisesti, -jottei aineenvaihto pääse kuluttamaan minua... Ja sitten hän suoritti -hymyilevin, tyytyväisin liikkein pesu- ja pukeutumishommat. - -Kello oli vähän yli puoli kymmenen hänen lähtiessään huoneesta. Tomin -huoneen ovi oli auki; tämä oli lähtenyt jo varhain paluumatkalle. -Kahvin haju tuntui tänne asti, vaikka yläkerros, jossa oli ainoastaan -makuuhuoneita, sijaitsi jokseenkin korkealla. Se tuntui olevan tuon -pienen talon luonteenomainen haju ja se lisääntyi Tonyn laskeutuessa -yksinkertaisia, tiiviin lautakaiteen reunustamia portaita alakertaan ja -astuessa käytävän poikki, josta mentiin asuinhuoneisiin, ruokasaliin -ja luotsipäällikön virkahuoneeseen. Reippaasti ja mitä parhaimmalla -tuulella astui hän parvekkeelle valkoiseen pikeeleninkiinsä puettuna. - -Rouva Schwarzkopf istui poikineen kahdenkesken kahvipöydässä, joka jo -oli puolittain tyhjennetty. Hänellä oli siniruudukas esiliina ruskean -pukunsa päällä. Hänen edessään oli avainkori. - -»Pyydän tuhannesti anteeksi», sanoi hän paikaltaan nousten, »ettemme -odottaneet teitä, mamsseli Buddenbrook! Me olemille aikaisia, me -yksinkertaiset ihmiset. On niin monenmoista hommaa... Schwarzkopf on -virastossaan... Mutta ettehän pahastu, mamsseli Buddenbrook?» - -Tony pyysi anteeksi omasta puolestaan. »Älkää luulko, että minä aina -nukun näin kauan. Minulla on hyvin paha omatunto. Mutta eilisiltainen -booli...» - -Nyt purskahti talon nuori herra nauruun. Hän seisoi lyhyt piippu -kädessään pöydän takana. Sanomalehti oli hänen edessään pöydällä. »Syy -on juuri teidän», sanoi Tony; »hyvää huomenta! Te kilistitte minun -kanssani vähän väliä... Nyt minä ansaitsisin kylmän kahvin. Minun olisi -jo pitänyt ehtiä syödä ja uida...» - -»Se olisi ollut liian aikaista nuorelle neidille! Kello seitsemän oli -vesi vielä jokseenkin kylmää, kuulkaapas, yksitoista astetta... se -karmii hiukan selkää lämpimästä vuoteesta noustua...» - -»Mistä te tiedätte, että minä tahdon uida haaleassa vedessä, -_monsieur_?» Tony istuutui pöydän ääreen. »Voi hyvä rouva Schwarzkopf, -te olette pitänyt kahvin lämpimänä minua varten!... Kyllä minä itse -kaadan... suuret kiitokset!» - -Talon rouva jäi pöydän luo vieraan puraistessa ensimmäiset palat. - -»Onko mamsseli nukkunut hyvin ensimmäisen yönsä? Sepä hauska, patja on -täytetty vain meriheinällä... me olemme yksinkertaisia ihmisiä... Mutta -nyt saan toivottaa hyvää ruokahalua ja hauskaa aamupäivää. Mamsseli on -varmaan tapaava rannassa paljon tuttavia... Jos haluatte, tulee poikani -saattamaan teitä. Pyydän anteeksi, etten voi enää pitää seuraa, minun -täytyy mennä pitämään huolta ruoasta. Olen valmistanut lihamakkaraa... -Me koetamme laittaa ruoan parhaamme mukaan.» - -»Minä olen uskollinen hunajalle», sanoi Tony heidän jäätyään kahden. -»Näettekös, silloin tietää mitä nielee!» - -Nuori Schwarzkopf nousi paikaltaan ja laski piippunsa parvekkeen -kaiteelle. - -»Polttakaa vaan! Se ei vaivaa minua ollenkaan. Kun kotona tulen -kahvipöytään, on siellä jo vastassa isän sikarinsavu... Sanokaapa», -kysyi hän äkkiä, »onko totta, että yksi muna vastaa neljännesnaulaa -lihaa?» - -Nuori mies punastui korvia myöten. »Teettekö te minusta pilkkaa, -neiti Buddenbrook?» kysyi hän naurun ja suuttumuksen vaiheilla. »Sain -eilen illalla vielä viimeisen läksytyksen isältäni rikkiviisauteni ja -pöyhkeyteni tähden, joksi hän sitä nimitti...» - -»En minä tarkoittanut mitään sen enempää!» Tony lakkasi hetkeksi -syömästä hämmästyksestä. »Röyhkeytenne! Kuinka voi sanoa sellaista!... -Minä tahtoisin mielelläni oppia jotakin... Hyvä Jumala, minä olen oikea -hanhi, näettekös. Sesemi Weichbrodtin koulussa olin aina laiskimpia. -Ja te tiedätte luullakseni hyvin paljon... Mielessään hän ajatteli: -Pöyhkeyttäkö? Kun on vieraassa seurassa, tulee tietysti näyttää parhaat -puolensa, valita sanansa ja koettaa miellyttää — sehän on selvä...» - -»No niin, jossakin suhteessa se pitää kyllä paikkansa», sanoi mies -imarreltuna. »Mitä eräisiin ravintoaineisiin tulee...» - -Tonyn yhä aterioidessa ja nuoren Schwarzkopf in polttaessa piippuaan -alettiin sitten jutella Sesemi Weichbrodtista, Tonyn täysihoitoajasta, -hänen ystävistään Gerda Arnoldsenista, joka taas oli Amsterdamissa, ja -Armgard von Schillingistä, jonka valkoinen kotitalo näkyi rannalta, -ainakin kauniilla ilmalla... - -Hetkistä myöhemmin, kun Tony oli lopettanut syönnin ja pyyhki suutaan, -kysyi Tony osoittaen sanomalehteä: - -»Onko tuossa mitään uutta?» - -Schwarzkopf nauroi ja pudisti päätään pilkallisen säälivästi hymyillen. - -»Eipä juuri... Mitäpä siinä olisi?... Nämä Kaupungin Sanomat ovat -viheliäinen tekele!» - -»Niinkö?... Mutta isä ja äiti ovat tilanneet sen joka vuodeksi?» - -»No niin!» sanoi toinen punastuen. »... Luenhan minäkin sitä, kuten -näette, koska ei satu olemaan käsillä muuta. Mutta onko esimerkiksi -tämä, että konsuli se tai se aikoo viettää hopeahäitänsä, mikään -maailmaa mullistava tapaus?... Niin niin! Te nauratte... Mutta -teidän pitäisi joskus lukea toisia lehtiä, esimerkiksi Königsberger -Hartungsche Zeitungia... tai Rheinische Zeitungia... silloin -tietäisitte jotakin! Sanoipa Preussin kuningas mitä hyvänsä...» - -»Mitä hän sitten sanoo?» - -»Sitä minä valitettavasti en voi kertoa naiselle...» Hän lensi taas -punaiseksi. »Hän on antanut noista lehdistä jokseenkin epäsuopean -arvostelun», jatkoi hän murtaen niin ankarasti suutaan ivaan, että -Tonystä hetken aikaa tuntui tukalalta. »Ne eivät ole kohdelleet aivan -leppeästi hallitusta, aatelia, pappeja ja junkkereita... ja ne osaavat -vetää liian taitavasti sensuuria nenästä...» - -»Ja entä te, ettekö tekään kohtele leppeästi aatelisia?» - -»Minä?» kysyi toinen joutuen hämilleen... Tony nousi. - -»No, siitä voimme puhua toisella kertaa. Mitähän jos minä nyt lähtisin -uimaan? Katsokaa, taivas on jo melkein sininen. Tänään ei enää tule -satamaan. Onpa hauska taas saada hypätä veteen Tahdotteko saattaa minua -rantaan?... - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Tony oli pannut suuren olkihatun päähänsä ja levittänyt päivän -varjonsa, sillä oli paahtavan kuuma huolimatta vähäisestä merituulesta. -Nuori Schwarzkopf käveli harmaa huopahattu päässä ja kirja kädessä -hänen rinnallaan, tarkastaen häntä silloin tällöin salavihkaa -sivulta. He kulkivat »Vorderreiheä» pitkin ja sitten kylpylaitoksen -puiston läpi, joka aukeni äänetönnä ja siimeksetönnä heidän eteensä -hiekkakäytävineen ja ruusu-istutuksineen. Havupuiden keskeltä -häämöttävä soittosali oli myös ääneti vastapäätä kylpylaitosta, -konditoriaa ja molempia pitkän välirakennuksen yhdistämiä ravintoloita. -Kello oli puoli kahdentoista paikkeilla; kylpyvieraiden täytyi olla -vielä rannassa. - -He kulkivat lasten leikkikentän yli, johon oli varattu penkkejä ja -suuri keinu, sitten läheltä saunarakennuksen seinää ja astuivat -hitaasti rannalle. Aurinko hautoi ruohoa; siitä levisi väkevä apilaan -ja yrttien tuoksu, jossa siniset hyönteiset lentelivät suristen. -Mereltä kuului yksitoikkoinen, epäselvä kohina, ja kaukana välkähti -silloin tällöin joku kuohupäinen, vaaraton laine. - -»Mitä te oikeastaan luette?» kysyi Tony. - -Nuori mies otti kirjan käsiensä väliin ja selaili sen nopeasti läpi -lopusta alkaen. - -»Tämä ei miellyttäisi teitä ollenkaan, neiti Buddenbrook! Pelkkää -verta ja suolia ja kurjuutta... Katsokaahan, tässä on juuri puhe -keuhkopöhöstä; silloin tulevat keuhkopussit täyteen vetistä nestettä... -se on erittäin vaarallinen tauti ja sattuu joskus keuhkotulehduksen -ohessa. Jos se pääsee kehittymään hyvin pitkälle, ei ihminen enää voi -hengittää, vaan kuolee. Ja kaikki tuo on esitetty aivan kylmästi ja -asiallisesti...» - -»Hui!... Mutta jos aikoo lääkäriksi... Minä toimitan teidät meidän -kotilääkäriksemme, kun Grabow kerran jättää toimensa, saattepa nähdä!» - -»Hahaa!... Entä mitäs te luette, jos saan kysyä, neiti Buddenbrook?» - -»Tunnetteko Hoffmanina?» kysyi Tony. - -»Sitäkö, joka on kirjoittanut kapellimestarista ja kultaisesta -ruukusta? Kyllä, onhan se koko kaunista... Mutta, tiedättekö, se on kai -sittenkin enemmän naisia varten. Miesten täytyy nykyään lukea muuta.» - -»Nyt minun täytyy kysyä teiltä erästä asiaa», sanoi Tony päättävästi -astuttuaan muutaman askeleen. Mikä teidän etunimenne oikeastaan -on? En ole saanut siitä selvää vielä kertaakaan... se tekee minut -aivan hermostuneeksi! Olen oikein koettanut miettiä sitä...» »Olette -koettanut miettiä sitä?» - -»Niin — älkää nyt tehkö asiaa vaikeammaksi. Ei kai ole sopivaa, että -kysyn sitä, mutta olen tietysti utelias... Vaikka eihän minun tarvitse -saada sitä tietää koko elämäni aikana.» - -»Minun nimeni on Morten», sanoi Schwarzkopf punastuen enemmän kuin -koskaan. - -»'Morten'? Se on kaunis nimi!» - -»Kaunis —» - -»Niin, hyvänen aika... onhan se ainakin kauniimpi kuin Hinz tai Kunz. -Se kaikuu erikoiselta, ulkomaalaiselta...» - -»Te olette romantikko, mademoiselle Buddenbrook, te olette lukenut -liiaksi Hoffmannia... Asia on lyhyesti tällainen: Isäni isä oli -puolittain norjalainen ja hän oli nimeltään Morten. Minulle on annettu -sama nimi. Siinä kaikki...» - -Tony kulki varovasti korkean, terävän ruohikon läpi, joka kasvoi pitkin -alastonta rantaa. Heidän edessään oli rivi puisia rantapaviljonkeja -keilanmuotoisine kattoineen, ja niiden välitse näkyivät rantatuolit, -jotka oli asetettu lähemmäksi vesirajaa ja joiden ympärillä perheet -lepäilivät lämpimässä hiekassa: naiset siniset silmälasit nenällä ja -lainakirjastosta haettu romaani kädessä, herrat vaaleisiin pukuihin -puettuina, piirrellen joutilaasti kepeillään kuvioita hiekkaan, -päivettyneet lapset suuret olkihatut päässä peuhaten, lapioiden -hiekkaa, kaivaen kuoppia, leipoen puisilla muoteilla leivoksia, poraten -tunneleita, kahlaten paljain säärin vedessä, uitellen laivojansa... -Oikealla ulottui puinen uimarakennus veteen asti. - -»Nyt me marssimme suoraapäätä Möllendorpfien kojua kohti», sanoi Tony. -»Menkäämme mieluummin johonkin toiseen suuntaan!» - -»Hyvä... mutta kai te liitytte heidän seuraansa... Minä jään istumaan -kivelle tänne taammaksi.» - -»Liityn heidän seuraansa... niin, kai minun täytyy mennä tervehtimään -heitä. Mutta teen sen hyvin vastahakoisesti, tiedättekö! Olen tullut -tänne saadakseni olla rauhassa...» - -»Rauhassa? Keneltä?» - -»Mitä? Keneltäkö —» - -»Kuulkaahan, neiti Buddenbrook, minäkin tahtoisin kysyä erästä asiaa -teiltä... mutta sopivassa tilassa, myöhemmin, kun on aikaa. Nyt -sallitte kai minun poistua. Istun tuonne kiville...» - -»Enkö saisi esittää teitä, herra Schwarzkopf?» kysyi Tony odottavasti. - -»Ei... ei... sanoi Morten nopeasti, paljon kiitoksia. Tuskin minä -kuulun heidän seuraansa. Minä istun tuonne kiville...» - -Morten Schwarzkopfin suunnatessa kulkunsa oikealla, uimarakennuksen -laidassa olevia suuria kivimöhkäleitä kohti, joita laineet huuhtelivat, -lähti Tony kulkemaan erääseen suurehkoon seurueeseen päin — ryhmään, -jonka muodostivat Möllendorpfien rantakojun luona Möllendorpfin, -Hagenströmin, Kistenmakerin ja Fritschen perheet. Lukuunottamatta -hampurilaista konsuli Fritscheä, kylpylaitoksen omistajaa, ja Peter -Döhlmannia, seurasankaria, kuului seurueeseen yksinomaan naisia -ja lapsia, sillä oli arkipäivä, jolloin useimmat herrat olivat -kaupungissa liikkeissään. Konsuli Fritsche, vanhahko herra, jolla -oli sileäksiajellut, hienostuneet kasvot, oli kiintynyt kääntämään -avonaisessa kojussa olevaa kiikaria kaukana ulapalla pilkottavaa -purjevenettä kohti. Peter Döhlmann, jolla oli leveäreunainen olkihattu -päässä ja jonka kasvoja ympäröi laivurinparta, seisoi jutellen naisten -luona, jotka loikoivat hiekalle levitetyillä vaipoilla tai istuivat -pienillä purjekankaasta tehdyillä tuoleilla: siinä oli senaattorin -rouva Möllendorpf, syntyisin Langhals, joka käytteli pitkävartista -lornettia ja jonka päätä ympäröi harmaa, huolimattomasti kammattu -tukka; rouva Hagenström ynnä Julchen, joka oli jäänyt jokseenkin -pienikasvuiseksi, mutta jolla, samoin kuin hänen äidillään, riippui -korvissa jalokiviä; konsulitar rouva Kistenmaker tyttärineen ja -konsulitar Fritsche, pieni ryppykasvoinen nainen, jolla oli myssy -päässä ja joka hoiti emännän velvollisuuksia kylpylaitoksella. -Punaisena ja uupuneena puuhasi hän vain uusia seurusteluiltoja, -lastentanssiaisia, arpajaisia ja purjehdusretkiä... Hänen -ääneenlukijansa istui jonkun matkan päässä. Lapset leikkivät vedessä. - -Kistenmaker & Poika oli kukoistava viiniliike, joka oli viime vuosina -alkanut päästä edelle C. F. Köppenistä. Molemmat pojat, Eduard ja -Stephan, työskentelivät isänsä liikkeessä. — Konsuli Döhlmannilta -puuttui kokonaan se hienon hieno käytös, joka oli ominainen Justus -Krögerille. Hän oli arkipäiväisempi seurasankari, mies, jonka -erikoisalaan kuului hyväntahtoinen karkeus ja joka uskalsi käyttäytyä -hyvin vapaasti seurassa, koska tiesi varsinkin naisten suosivan hänen -mukavuudenhaluista, rohkeata ja äänekästä esiintymistään ja pitävän -sitä erikoisuutena. Kun kerran Buddenbrookien pitämillä päivällisillä -eräs ruokalaji ei tullut ajoissa pöytään ja talon rouva oli hämillään -ja koko seura pitkästyi odotukseen, oli hän palauttanut hyvän tuulen -huutamalla yli koko pöydän mahtavalla, meluavalla äänellään: »Minä -olisin jo valmis, rouva konsulitar!» - -Samalla jyrisevällä, karkealla äänellä kertoi hän arveluttavia juttuja, -joita hän höysti alasaksalaisilla käänteillä... Senaattorin rouva -Möllendorpf huusi naurusta nääntymäisillään kerta toisensa perästä: -»Herranen aika, hyvä konsuli, lakatkaahan toki hetkeksi!» - -— Tony Buddenbrook sai Hagenströmien taholta kylmän, mutta toisten -puolelta lämpimän vastaanoton. Konsuli Fritschekin tuli kiireesti -paviljongin portaita alas, sillä hän toivoi, että Buddenbrookit ainakin -seuraavana vuonna jälleen saapuisivat kylpylaitokselle. - -»Nöyrin palvelijanne, mamsseli!» sanoi konsuli Döhlmann niin sulavasti -kuin osasi, sillä hän tiesi, ettei neiti Buddenbrook pitänyt hänen -tavoistaan. - -»Mademoiselle Buddenbrook!» - -»Te täällä?» - -»Kuinka viehättävää!» - -»Milloin olette tullut?» - -»Kuinka hurmaava puku?» - -»Missä asutte täällä?» - -»Schwarzkopfeilla?» - -»Luotsipäällikön luona?» - -»Kuinka merkillistä!» - -»Kuinka äärettömän merkillistä!» - -»Asutte kaupungissa?» uudisti konsuli Fritsche, kylpylaitoksen -omistaja, antamatta kenenkään huomata miten kiusallista se hänestä -oli... - -»Eikö meillä ole kunnia odottaa teitä ensi seurustelu-iltaan?» kysyi -hänen puolisonsa... - -»Aiotteko jäädä vain lyhyeksi aikaa Travemündeen?» sanoi eräs toinen -rouva... - -»Eivätkö Buddenbrookit teidän mielestänne ole hiukan liian -erottautuvia?» kysyi rouva Hagenström hyvin hiljaa senaattorin rouva -Möllendorpfilta... - -»Ettekö ole vielä uinut?» kysäisi joku. »Kuka nuorista neideistä ei -ole vielä uinut tänään? Mariechen, Julchen, Luischen? Ystävätärenne -lähtevät tietysti mukaan, neiti Antonie...» - -Pari nuorta tyttöä erosi seurasta lähteäkseen uimaan Tonyn kanssa, eikä -Peter Döhlmann toki jättänyt naisia menemään yksin rantaa pitkin. - -»Vieläkö sinä muistat kouluaikojamme?» kysyi Tony Julchen -Hagenströmiltä. - -»Ky-yllä! Te näyttelitte aina pahantytön osaa», sanoi Julchen -säälivästi hymyillen. - -He kulkevat veden yli parittain asetettuja lankkuja myöten -uimarakennusta kohti, ja heidän kulkiessaan kaukaa ohi kivien, missä -Morten Schwarzkopf istui, nyökkäsi Tony tälle monta kertaa. Joku kysyi: -»Ketä sinä tervehdit, Tony?» - -»Nuorta herra Schwarzkopfia», sanoi Tony: »hän saattoi minut tänne...» - -»Luotsipäällikön poikaako?» kysyi Julchen Hagenström katsoen -välkkyvillä mustilla silmillään siihen suuntaan, missä Morten istui; -tämä vuorostaan tarkasti hienoa seuraa hiukan alakuloisesti. Mutta -Tony sanoi kuuluvasti: »Valitan, ettei täällä ole nuoria herroja, -esimerkiksi August Möllendorpfia... Täällä rannassa käy kai aika -pitkäveteiseksi!» - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Täten alkoi Tonylle ihana kesäaika, hupaisampi ja miellyttävämpi kuin -mikään aikaisemmin Travemündessä vietetyistä. Hän alkoi kukoistaa, eikä -mikään enää painanut häntä; hänen sanoihinsa ja liikkeisiinsä palasi -entinen reippaus ja huolettomuus. Konsuli katseli häntä mielihyvin -käydessään pyhäisin Tomin ja Christianin kanssa Travemündessä. Silloin -syötiin _à la table d'hote_, juotiin kahvia kylpylaitoksen soittokunnan -soittaessa konditorian telttakaton alla ja katseltiin salissa -rulettipeliä, jonka ääressä tunkeili iloisia herroja, muiden muassa -Justus Kröger ja Peter Döhlmann. Konsuli itse ei pelannut koskaan. — - -Tony nautti auringonpaisteesta, ui, söi lihamakkaraa pippurikastikkeen -kera ja teki Mortenin kanssa pitkiä kävelyjä naapurikylään, rantaa -pitkin korkealla sijaitsevaan »meritemppeliin», josta oli laaja näköala -merelle ja mantereelle, tai kylpylaitoksen takaiseen metsikköön, jonka -ylimmällä kukkulalla riippui Table d'hote-kello... Tai souti hän tämän -kanssa Travea pitkin Priwalille, josta saattoi löytää merikultaa... - -Morten oli puhelias seurakumppani, joskin hän esitti mielipiteensä -vähän kiihkeästi ja jyrkästi. Hän muodosti joka asiasta ankaran ja -oikeudenmukaisen arvostelun, jonka sitten esitti päättävästi, joskin -samalla punastuen. Tony tuli alakuloiseksi ja torui häntä, kun hän -kömpelöin, mutta vihaisin elein tuomitsi kaikki aateliset hölmöiksi -ja kurjiksi olioiksi; mutta hän oli ylpeä siitä, että tämä miestoveri -ilmaisi hänelle niin avoimesti ja luottavasti ajatuksensa, jotka hän -salasi vanhemmiltaan... Kerran nuori Schwarzkopf sanoi: »Minäpä kerron -teille vielä erään asian: Minulla on täydellinen ihmisen luuranko -huoneessani Göttingenissä... tiedättekö, sellainen luuranko, jonka -nikamat ovat kiinnitetyt toisiinsa rautalangalla. Tuon luurangon minä -olen pukenut vanhaan poliisinpukuun... hahaa! Eikö se ole mainiota! -Mutta älkää herran nimessä puhuko siitä isälleni!» — - -Usein seurusteli Tony kaupunkituttavainsa kanssa rannalla tai -kylpylaitoksen puutarhassa, mutta joutui myös silloin tällöin ottamaan -osaa kylpylaitoksen seurustelu-iltoihin ja purjehdusretkiin. Silloin -istui Morten »kivillä». Nuo kivet olivat tulleet heille ensi päivästä -alkaen pysyväiseksi puheenparreksi. Kivillä istuminen merkitsi samaa -kuin »olla yksin ja ikävissään». Jos sattui sadepäivä, jolloin koko -meri peittyi harmaaseen usvaharsoon ja suli erottamattomasti yhteen -avaruuden kanssa, jolloin ranta oli hiljainen ja tiet veden peitossa, -sanoi Tony: »Tänään meidän täytyy istua kivillä... se merkitsee: joko -parvekkeella taikka arkihuoneessa. Muuta neuvoa ei ole, ja nyt voitte -vaikka soittaa minulle ylioppilaslaulujanne, Morten, vaikka se on -minusta hirveän ikävää!» - -»Niin», sanoi Morten, »istukaamme... Mutta tiedättekö, kun te olette -mukana, ei se enää olekaan kivillä istumista!» ... Hän ei sanonut -tällaista isänsä kuullen, mutta hänen äitinsä sai kernaasti kuulla sen. - -»Mikäs nyt?» kysyi luotsipäällikkö, kun Tony ja Morten nousivat -yht'aikaa päivällispöydästä ja varustautuivat lähtemään yhdessä ulos... -»Minne matka, nuori herrasväki?» - -»Minä olen saanut luvan saattaa neiti Antonieta 'meritemppeliin'.» - -»Vai olet sinä saanut luvan? — Sanopas, poikani Filius, eikö -olisi paremmin paikallaan, että istuisit huoneessasi ja kertaisit -hermosäikeitäsi? Olet unohtanut kaiken, kun jälleen palaat -Göttingeniin...» - -Mutta rouva Schwarzkopf sanoi hiljaisesti: »Kuule nyt, Diederich, miksi -hän ei saisi lähteä mukaan? Anna hänen toki mennä! Onhan hänellä loma! -Ja miksi hän ei saisi nauttia ollenkaan vieraamme seurasta?» — Ja -sitten he menivät. - -He kulkivat rantaa pitkin aivan veden rajassa, missä hiekka on niin -veden tihentämä, siloittama ja kovettama, että sillä voi vaivatta -kulkea. Siinä oli kuin ripotellen kylvettynä pieniä, tavallisia, -valkoisia simpukoita ja toisia pitkulaisia, suurempia, välkkyviä ja -näiden välissä kellan vihreitä, märkää meriheinää pyöreine, onttoine -hedelmineen, jotka napsahtavat, kun ne litistää kokoon; ja sitten -vielä liuskameduusoja, yksinkertaisia vedenvärisiä sekä toisia -punaisenkeltaisia, myrkyllisiä, jotka polttavat jalkaa, kun se sattuu -niihin uidessa... - -»Tahdotteko tietää, miten tyhmä minä olin ennen?» kysyi Tony. »Minä -tahdoin ottaa ulos liuskameduusain koreat tähdet. Kannoin niitä -nenäliinassani kotiin koko joukon ja laskin ne sievästi parvekkeelle -auringonpaisteeseen, että ne kuivuisivat ja tähdet jäisivät jälelle! -Kyllä kai... Kun tulin katsomaan, oli siinä jokseenkin iso märkä tahra, -joka vain haisi märille leville...» - -He astuivat edelleen pitkien laineiden säännöllinen loiske vieressään, -kasvoillaan raikkaan suolaisen, vapaana temmeltävän tuulen henki, joka -panee lumpeeseen korvat ja saa aikaan miellyttävän huimauksen, lievän -tunnottomuuden tunteen... He astuivat avaraa merenrantaa, hiljaisen -huminan keskellä, joka tekee jokaisen äänen, läheisen ja kaukaisen, -salaperäisen tärkeäksi... - -Vasemmalla oli kivi- ja savikkotöyräitä, aina samanmuotoisia, yhä -uusine ulkonemineen, jotka sulkivat näkyvistä rannikon poukamat. -Paikoittain, missä ranta oli liian kivinen, kiipesivät he ylemmä ja -nousivat metsikön läpi mäelle johtavaa tietä »meritemppeliin». Tämä oli -pyöreä, kuorimattomista puunrungoista ja laudoista kyhätty huvimaja, -jonka sisäpuoli oli täynnä kirjoituksia, nimikirjaimia, sydämiä ja -runoja.. Tony ja Morten istuutuivat erään merenpuoleisen komeron -kapealle, karkeasti kyhätylle takapenkille, jossa haisi puulta samoin -kuin uimarakennuksen kopeissa. - -Oli hiljainen ja juhlallinen sydänpäivän hetki. Pari lintua visersi, ja -puiden vieno humina suli yhteen syvällä heidän allaan läikehtivän meren -ääniin; kaukana siinsi purjelaivan köysiverkko. Jouduttuaan suojaan -tuulelta, joka tähän asti oli soinut heidän korvissaan, havaitsivat he -äkkiä ajatuksiin vaivuttavan hiljaisuuden. - -Tony tiedusti: »Tuleeko se vai menee?» - -»Kuinka?» kysyi Morten hiukan epäselvällä äänellään... ja ikäänkuin -unesta havahtuen sanoi hän nopeasti: »Menee! Se on 'Bürgermeister -Steenbock', se on menossa Venäjälle. — Minä en tahtoisi olla mukana», -lisäsi hän pienen vaitiolon jälkeen. »Siellä on varmasti vielä -nurinkurisemmat ja pöyristyttävämmät olot kuin meillä!» - -»Niinkö?» sanoi Tony. »Nyt te taas rupeatte puhumaan aatelisista, -Morten, näen sen kasvoistanne. Se ei ole kaunista... Oletteko koskaan -tuntenut ketään aatelishenkilöä?» - -»En!» huudahti Morten melkein rajusti. »Jumalan kiitos!» - -»Siinäpä se! Mutta minä olen. Ainakin erään tytön, Armgard von -Schillingin, joka asuu tuolla ja josta jo kerroin teille. Ja hän -oli hyväluontoisempi kuin kumpainenkaan meistä, hän tuskin tiesi, -että hänen nimeensä kuului 'von'; hän söi savumakkaraa ja puhui vain -lehmistään...» - -»Tietysti on myös poikkeuksia, neiti Tony!» sanoi nuori Schwarzkopf -innokkaasti. »Mutta kuulkaahan nyt... Te olette nuori nainen, te näette -kaiken persoonallisesti. Te tunnette yhden aatelishenkilön ja sanotte: -hän on ainakin kunnon ihminen! Tietysti.. mutta tarvitsematta tuntea -heistä ainoatakaan voi sittenkin tuomita heidät kaikki! Sillä on -kysymys periaatteesta, ymmärrättekö, laitoksesta! No niin, siihen te -ette sano mitään... Ajatelkaas nyt. Tarvitsee muka ainoastaan syntyä -ollakseen valittu, jalo, aatelinen... ja voidakseen katsoa halveksien -toisiin.. meihin, jotka kaikkine ansioinemme emme voi kohota heidän -tasalleen — niinkö?...» Mortenin puheesta tulvi naivi, hyväsydäminen -närkästys; hän koetti tehdä kuvaavia kädenliikkeitä, mutta näki -itse, että ne epäonnistuivat, ja antoi yrityksen raueta. Mutta hän -puhui edelleen. Hän oli päässyt innostumaan. Hän istui etukumarassa, -peukalo takin nappien välissä, ja hänen hyväntahtoisiin silmiinsä -ilmestyi uhmaava ilme... »Me, porvaristo, kolmas sääty, joksi meitä -on tähän asti kutsuttu, tahdomme, että tulee olla olemassa ainoastaan -ansiokkuuden aateli, me emme enää tunnusta laiskottelevaa aatelia, -me kumoamme nykyisen säätöjärjestelmän... me tahdomme, että kaikkien -ihmisten tulee olla vapaita ja yhdenarvoisia, ettei kenenkään tarvitse -olla toisen henkilön, vaan ainoastaan lakien alamainen!... Ei saa enää -olla etuoikeuksia, mielivaltaa!... Kaikkien tulee olla tasa-arvoisia -valtion kansalaisia, ja samoin kuin ei enää tarvita välittäjää -maallikon ja hyvän Jumalan välillä, samoin on kansalaisen myös päästävä -välittömään suhteeseen valtioonsa!... Me tahdomme sanomalehdistön, -teollisuuden, kaupan vapautta... Me tahdomme, että kaikkien ihmisten -tulee voida kilpailla keskenään etuoikeuksitta ja että ansiokkain saa -seppeleen!... Mutta me olemme orjuutetut, kahlehditut... mitä minä -aioinkaan sanoa? Niin, kuulkaahan nyt: Neljä vuotta sitten uudistettiin -yliopistojen ja sanomalehtien ohjesäännöt — ja minkälaiset ovat nuo -asetukset? Ei saa kirjoittaa tai opettaa totuuksia, jotka kukaties -eivät sovellu oleviin oloihin... Ymmärrättekö? Totuus poljetaan, se -ei pääse esiin... ja minkätähden? Siksi, että järjetön vanhentunut, -rappeutunut olotila säilyisi entisellään, vaikka jokainen tietää, että -sen on ennemmin tai myöhemmin kuitenkin väistyttävä... Minä luulen, -että te ette huomaa tätä viheliäisyyttä ollenkaan. Tuota väkivaltaa, -tuhmaa, raakaa poliisivaltaa, joka ei tajua vähääkään uusia henkisiä -virtauksia... Mutta sittenkin minä sanon vielä yhden asian... -Preussin kuningas on tehnyt suuren vääryyden! Kun _anno_ kolmetoista -ranskalaiset olivat maassa, kutsui hän miehet aseisiin ja lupasi heille -perustuslain... me seurasimme kutsua, pelastimme Saksan...» - -Tony, joka tarkasti häntä sivusta, leuka käsivarteen nojaten, mietti -hetkisen vakavasti, olisiko tuo mies tosiaan pystynyt olemaan -avullisena Napoleonin karkoittamisessa. - -... »Mutta luuletteko, että tuo lupaus on tullut täytetyksi? Ei! — -Nykyinen kuningas on kaunopuhuja, uneksija, romantikko, kuten te, neiti -Tony.. Sillä yksi seikka teidän on huomattava: Juuri kun filosofit ja -runoilijat ovat hyljänneet jonkun totuuden, ajatuksen, periaatteen, -ilmestyy kuningas, joka vasta nyt on tullut niin pitkälle, että pystyy -käsittämään sen, pitää juuri sitä uusimpana ja parhaimpana aatteena ja -katsoo olevansa pakotettu toimimaan sen mukaan... Niin, sellaista on -kuninkuus! Kuninkaat eivät ole ainoastaan ihmisiä, he ovat tavallisesti -mitä keskinkertaisimpia ihmisiä, jotka ovat monta penikulmaa -takapajulla... Voi, Saksan on käynyt kuten ylioppilasyhdistykseen -kuuluvan ylioppilaan, joka vapaussodan aikana eli uljaan ja innokkaan -nuoruuden päiviä, mutta josta on tullut surkuteltava poroporvari...» - -»No niin», sanoi Tony. »Hyvä on. Mutta antakaa minun nyt tehdä -kysymykseni... Mitä tuo kaikki oikeastaan liikuttaa teitä? Tehän ette -ole mikään preussiläinen...» - -»Voi, samanlaista tämä on kaikki, neiti Buddenbrook! Niin, minä -lausun sukunimenne ja teen sen tahallani... minun pitäisi oikeastaan -sanoa 'Demoiselle' Buddenbrook, etten loukkaisi arvoanne! Ovatko -meillä ihmiset sen vapaampia, tasa-arvoisempia, veljellisempiä -kuin Preussissa? Esteitä, juopaa, ylimysvaltaa — niin täällä kuin -siellä!... Te olette myötätuntoinen aatelia kohtaan... sanonko mistä -syystä? Siksi, että itse olette aatelinen! Niin juuri! Ettekö ole -tiennyt sitä ennen?... Isänne on suuri herra, ja te olette prinsessa. -Kuilu erottaa teidät meistä muista, jotka emme kuulu teidän piirinne -valtiasperheisiin. Te voitte ehkä joskus virkistykseksenne tehdä -kävelyretkiä jonkun meikäläisen kanssa meren rannalla, mutta kun -olette jälleen palannut etuoikeutettuun ja valittuun piiriinne, -silloin saa meikäläinen istua kivillä...» Hänen äänensä oli muuttunut -tuntemattomaksi kiihtymyksestä. - -»Morten», sanoi Tony surullisesti. »Te olette siis kuitenkin ollut -pahoillanne istuessanne kivillä! Minähän pyysin saada esittää teidät...» - -»Oh, te käsitätte nuorena naisena asian liian henkilökohtaisesti, neiti -Tony! Minä esitin periaatteita... Sanon vain, ettei meillä vallitse -sen veljellisempi ihmisyys kuin Preussissäkään... Ja jos puhuisin -henkilökohtaisesti», jatkoi hän hetken vaiti oltuaan hiljaisemmalla -äänellä, josta ei vieläkään ollut kadonnut tuo outo mielenliikutus, -»en tarkoittaisi nykyhetkeä, vaan ehkä tulevaisuutta,... kun te -kerran madame sen tai sen nimisenä lopullisesti katoatte hienoihin -piireihinne... jonkun jäädessä istumaan kiville eliniäkseen...» - -Hän vaikeni, ja Tony oli vaiti. Tony ei katsonut toveriinsa enää, vaan -toiseen suuntaan, vieressään olevaan lautaseinään. Vallitsi jokseenkin -pitkä, tukala hiljaisuus. - -»Muistatteko te», alkoi Morten taas puhua, »että kerran sanoin -haluavani tehdä teille erään kysymyksen. No niin. Se on liikkunut -mielessäni ensi illasta alkaen, tiedättekö... Älkää koettako arvata! -Te ette voi mitenkään tietää mitä minä tarkoitan. Teen tuon kysymyksen -toiste, sopivassa tilaisuudessa; sillä ei ole kiirettä, se ei -oikeastaan ollenkaan kuulu minuun, se on vain uteliaisuutta... Ei, en -sano, tänään ilmaisen teille vain erään toisen asian... Katsokaahan -tätä!» - -Näin sanoen veti hän eräästä nuttunsa taskusta kapean, heleänvärisen -nauhan pään, katsoen odottavan ja voitonriemuisen näköisenä Tonyn -silmiin. - -»Kuinka kaunis», sanoi Tony ymmärtämättä mistä oli kysymys. »Mitä se -merkitsee?» - -Morten lausui juhlallisesti: »Se merkitsee, että minä kuulun erääseen -göttingeniläiseen ylioppilasyhdistykseen — nyt sen tiedätte! Minulla -on samanvärinen lakkikin, mutta sen minä painoin loma-ajaksi -luurankopoliisin päähän... sillä täällä en olisi uskaltanut näyttää -sitä, ymmärrättekö... voinhan luottaa siihen, ettette te hiisku siitä -kenellekään? Jos isäni saisi tietää asiasta, syntyisi onnettomuus... » - -»En sanaakaan, Morten! Voitte luottaa minuun!.. Mutta minä en tiedä -koko asiasta mitään... Oletteko te kaikki vannoutuneet aatelisia -vastaan?... Mitä te tahdotte!?» - - -»Me tahdomme vapautta!» sanoi Morten. - -»Vapautta, miten?» kysyi Tony. - -»Vapautta, ymmärrättekö, vapautta...!» toisti ylioppilas tehden aran, -hiukan kömpelön, mutta innostuneen eleen avaruutta, merta kohti, ei -siihen suuntaan, missä Mecklenburgin ranta sulki lahden, vaan sinne, -missä meri oli avoin, missä se vihreälle, siniselle, keltaiselle ja -harmaalle välkkyvänä, hiljaa lainehtien, valtavana, rajattomana aukeni -utuista taivaanrantaa kohti... - -Tony seurasi silmillään hänen kätensä suuntaa; he katsoivat yhdessä -etäisyyteen, eikä paljoa puuttunut, että molempien kädet yhtyivät -heidän istuessaan rinnakkain korkeatekoisella penkillä. He olivat -kauan ääneti, meren loiskiessa yksivakaisesti ja levollisesti heidän -allaan... Tony luuli äkkiä aavistavansa suuren, epämääräisen, kaihoisan -tunteen vallassa, mitä Morten oli tarkoittanut »vapaudella». - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -»On niin ihmeellistä, Morten, ettei meren rannalla tule ikävä. Jos -makaa jossakin muualla pari kolme tuntia selällään mitään tekemättä, -ajatuksetonna, niin se on kauheata...» - -»Niin... minun täytyy muuten tunnustaa, että minua aikaisemmin usein -vaivasi ikävä, neiti Tony; mutta nyt muutamia viikkoja...» - -Tuli syksy, ensimmäinen väkevä tuuli oli päässyt kahleista. Harmaita, -ohuita, repaleisia pilviä lenteli kiitäen yli taivaan! Musta, möyryävä -meri oli kokonaan vaahdon peittämä. Suuret, voimakkaat aallot -lähestyivät peloittavan rauhallisesti rantaa, kohoilivat ja laskivat -majesteettisesti, muodostaen tummanvihreän, metallinhohtoisen kaaren, -ja syöksyivät hyrskähtäen hiekalle. - -Kylpykausi oli aivan loppunut. Se osa rantaa, jota tavallisesti -elävöittivät kylpyvieraat ja josta paviljongit jo olivat osaksi -poistetut, oli aution näköinen harvoine rantatuoleineen. Mutta Tony -ja Morten menivät eräänä iltapäivänä kauas, sinne, niissä keltaiset -savirinteet alkoivat ja niissä aaltojen roiske lennähti korkealle -niiden iskiessä »Lokkikaria» vastaan. Morten oli rakentanut Tonylle -hiekkaan vankan selkänojan; sitä vastaan Tony nyt nojasi, paulakenkiin -ja valkoisiin sukkiin puetut jalat ristissä; hänellä oli yllään pehmeä, -harmaa syksytakki, jossa oli suuret napit. Morten loikoi vieressä -häneen kääntyneenä, leukaansa nojaten. Joskus lensi joku lokki meren -yli päästäen petomaisen kirkunansa. He katsoivat vihreitä aaltovuoria, -jotka lähenivät uhkaavina tuoden mukanaan meriheinää ja murtuivat -kivimöhkäleeseen, joka asettui niiden tielle... kuuntelivat tuota -villiä, ikuista kohinaa, joka huumaa, tekee äänettömäksi ja hävittää -tietoisuuden ajasta. - -Viimein liikahti Morten aivan kuin herättääkseen itsensä ja kysyi: -»Pian te kai sitten lähdette, neiti Tony?» - -»En... kuinka niin?» kysyi Tony hajamielisesti, ymmärtämättä toisen -tarkoitusta. - -»No, hyvänen aika, nythän on jo kymmenes päivä syyskuuta... minunkin -lomani loppuu kohta... sitä ei ole enää paljoakaan! Onko teistä -hauska palata kaupungin seuraelämään...? Sanokaapas minulle, ovatko -tanssiaiskavaljeerinne miellyttäviä herroja... En minä aikonut oikein -kysyä sitäkään! Mutta nyt teidän täytyy vastata erääseen kysymykseen», -sanoi hän muuttaen äkillisen päätöksen vallassa kätensä asentoa ja -katsoen Tonyyn. »Minä tahtoisin nyt tehdä sen kysymyksen, jota olen -säästänyt näin kauan... Arvaatteko? No! Kuka on herra Grünlich?» - -Tony hätkähti, katsahti toveriinsa nopeasti ja antoi sitten katseensa -harhailla epämääräisesti kuten ainakin se, jolle muistutetaan jotakin -mennyttä asiaa. Ja samassa heräsi hänessä taas tuntemus, joka oli -hänelle tuttu herra Grünlichin kosinnan ajoilta: Henkilökohtaisen -tärkeyden tunne. - -»Sitäkö te kysytte, Morten?» sanoi hän vakavasti. »No, kuulkaa sitten. -Minusta oli erittäin kiusallista, että Thomas mainitsi tuon nimen -tulopäivänäni; mutta koska te nyt kerran olette saanut sen kuulla, -niin... Herra Grünlich, Bendix Grünlich on eräs isäni liiketuttava, -varakas hampurilainen kauppias, joka on pyytänyt minun kättäni... -mutta; — odottakaahan!» vastasi hän nopeasti Mortenin liikahtaessa, -»jolle minä olen antanut rukkaset, sillä en voinut pakottaa itseäni -lupautumaan hänelle koko elämän ajaksi.» - -»Miksi ette... rohkenenko kysyä?» sanoi Morten. - -»Miksi? Hyvä Jumala, siksi, etten voinut kärsiä häntä!» Tony melkein -huusi... »Teidän olisi pitänyt nähdä, minkänäköinen hän oli ja miten -hän käyttäytyi! Hänellä oli muunmuassa kullankeltainen poskiparta... -aivan epäluonnollinen!... Olen varma siitä, että hän värjää sen -jauheella, jolla kullataan joulupähkinöitä... Sitäpaitsi hän oli kiero. -Hän hännysteli vanhempiani ja puhui häpeämättömästi mielin kielin...» - -Morten keskeytti hänet. - -»Mutta mitä merkitsee... Teidän täytyy sanoa minulle vielä eräs asia... -Mitä merkitsee: 'Se on niin koristeellista?'» - -Tony purskahti hermostuneeseen, hihittävään nauruun. - -»Niin, sillä lailla hän puhui, Morten! Hän ei sanonut: 'se näyttää -niin kauniilta' tai: 'se koristaa niin huonetta', vaan: 'se on niin -koristeellista!...' hän on niin olevinaan, ymmärrättekö!... Sitäpaitsi -oli hän mitä suurimmassa määrin tunkeileva; hän ei jättänyt minua -rauhaan, vaikka hän sai minun puoleltani osakseen vain pelkkää ivaa. -Kerran hän aikaansai kohtauksen, jossa hän melkein itki... ja onko se -mies, joka itkee...» - -»Hänen on täytynyt kunnioittaa teitä suuresti», sanoi Morton hiljaa. - -»Mutta mitä se kuului minuun»! huudahti toinen ihmeissään, kääntyen -syrjin hiekkavuoreensa... - -»Te olette julma, neiti Tony... Oletteko te aina julma? Sanokaapa -minulle... Ette voinut sietää tuota herra Grünlichiä, mutta onko teitä -miellyttänyt kenties joku toinen?... Mietin usein: onkohan teillä kylmä -sydän? Tahdon sanoa teille jotakin... se on niin totta, että voin sen -vannoa: miehen ei tarvitse olla olevinaan, kun hän itkee sitä, että te -ette välitä hänestä... niin. En ole ollenkaan varma siitä, etten minä, -myöskin minä... Katsokaahan, te olette hemmoiteltu, hieno neiti... -Teettekö te aina vain pilaa niistä miehistä, jotka ovat jalkojenne -juuressa? Onko teillä todellakin kylmä sydän?» - -Äskeisen naurunpuuskan sijasta alkoi nyt Tonyn ylähuuli väristä. Hän -katsoi ylioppilaaseen suurin, surullisin silmin, jotka äkkiä kiilsivät -kyynelistä, ja sanoi hiljaa: »Mutta, Morten, niinkö te luulette?... -Ette saa uskoa minusta sellaista!» - -»Enhän minä uskokaan!» huusi Morten äänessä mielenliikutuksen ja riemun -väre... Hän käännähti kokonaan ympäri, niin että hän nyt oli vatsallaan -Tonyn vieressä kyynärpäihinsä nojaten, tarttui molemmin käsin Tonyn -käteen ja katsoi teräksenharmailla, hyväntahtoisilla silmillään -ihastuneesti ja haltioituneesti hänen kasvoihinsa. - -»Ettekö te... ettekö te tee pilaa minusta, jos sanon teille...» - -»Minä tiedän, Morten», keskeytti Tony hänet hiljaa, katsoen vapaata -kättään, joka solutti hitaasti valkoista hiekkaa sormiensa välitse. - -»Te tiedätte...! Ja... Entä te, neiti Tony...» - -»Ja... Morten, minä pidän teistä aika lailla. Minä pidän teistä enemmän -kuin kenestäkään tähän asti tuntemastani.» - -Morten kavahti koholle, liikutti käsiään eikä tiennyt mitä olisi -tehnyt. Hän hyppäsi pystyyn, mutta painui sitten taas heti Tonyn -jalkojen juureen huutaen äänellä, joka änkytti, vapisi, murtui ja -soi taas täyteläisenä: »Oi, kiitän teitä, kiitän teitä! En ole ollut -milloinkaan näin onnellinen, tiedättekö!...» Ja sitten hän alkoi -suudella Tonyn käsiä. - -Äkkiä hän sanoi hiljaa: »Te matkustatte pian kaupunkiin, ja minun -lomani loppuu kahden viikon kuluttua... silloin lähden Göttingeniin. -Mutta lupaatteko, ettette unohda tätä iltapäivää, vaan odotatte siihen -asti kunnes minä palaan... ja olen valmis lääkäri... ja tulen isänne -eteen, tulipa siitä sitten miten vaikea ottelu tahansa... Ja ettette -sitä ennen ota herra Grünlichiä tai muuta?... Ei se kestä kauan, -saatte nähdä! Minä lupaan tehdä työtä kuin... eikä se ole ollenkaan -vaikeata... » - -»Lupaan, Morten», sanoi Tony onnellisena ja aivan kuin unessa, katsoen -Mortenin silmiä, suuta ja käsiä, jotka pitelivät hänen kättään... - -Morten veti hänen kätensä vielä lähemmä rintaansa ja kysyi hiljaa ja -pyytävästi: »Ettekö suo minulle... Enkö minä saa... vahvistaa sitä...?» - -Tony ei vastannut, hän ei edes katsonut toveriinsa, hän taivutti vain -aivan hiljaa vartalonsa hiekkakummun laidasta lähemmäs Mortenia, ja -Morten suuteli hitaasti ja perinpohjaisesti hänen suutaan. Sitten he -katsoivat eri suuntiin ja olivat rajattomasti hämillään. - - - - -KYMMENES LUKU. - - - »Kallehin demoiselle Buddenbrook! - - Kuinka kauan onkaan jo siitä kun allekirjoittanut sai viimeksi nähdä - maailman suloisimman neidon kasvot! Nämä vähäiset rivit ilmaisevat - teille, etteivät nuo kasvot ole lakanneet väikkymästä hänen sielunsa - silmien edessä, että hän on näiden odotusviikkojen aikana ajatellut - lakkaamatta tuota ikimuistoista iltapäivää vanhempienne kodissa, - jolloin te annoitte huulillanne lupauksen, tosin toistaiseksi vain - puolinaisen ja kainon, mutta jo sellaisenaankin autuuttavan. Sen - jälkeen on vierinyt pitkiä viikkoja, joiden aikana te keskittymistä - ja itsetuntemuksen keräämistä varten olette ollut vetäytyneenä - yksinäisyyteen, joten siis nyt voin toivoa koetusajan olevan ohi. - Allekirjoittanut rohkenee lähettää Teille, kaikkein kallehin - demoiselle, kunnioittavimmin myötäseuraavan sormuksen merkiksi - kuolemattomista hellyyden tunteistaan. Mitä alamaisimmin tervehdyksin - ja kättänne suudellen Teidän Jalosukuisuutenne nöyrin palvelija - - _Grünlich_.» - - - »Rakas isä - - Voi sentään, kuinka minä olen ollut suutuksissani! Sain juuri - myötäseuraavan kirjeen ja sormuksen Gr:ltä, ja päätäni särkee - kiihtymyksestä, enkä keksi muuta kuin lähettää molemmat sinulle - nähtäviksi. Gr. ei tahdo ymmärtää minua, eikä se, mitä hän niin - runollisesti kirjoittaa lupauksesta, pidä ollenkaan paikkaansa. Siksi - pyydän sinua hartaasti tekemään hänelle selväksi, että minä nyt vielä - tuhat kertaa vähemmän kuin kuusi viikkoa sitten saatan lupautua - hänelle koko elämänajaksi sekä että hänen on jätettävä minut rauhaan, - ellei hän tahdo tehdä itseään naurettavaksi. Sinulle voin kertoa, - rakas isä, että minä olen sidottu toisaalle, erääseen, joka rakastaa - minua ja jota minä rakastan niin suuresti, etten sitä osaa kuvailla. - Voi isä! Voisin kirjoittaa siitä monta arkkia. Tarkoitan herra - Morten Schwarzkopfia, joka aikoo lääkäriksi ja joka valmistuttuaan - on pyytävä kättäni. Tiedän tosin, että perheessämme on ollut tapana - mennä naimisiin kauppiaiden kanssa, mutta Morten kuuluu toiseen - kunnioitettuun luokkaan, oppineisiin. Hän ei ole rikas, mikä kai olisi - tärkeätä sinun ja äidin mielestä, mutta minun täytyy sanoa sinulle, - niin nuori kuin olenkin, ja sen on myös elämä varmasti opettanut - usealle, ettei rikkaus yksistään tee jokaista onnelliseksi. Tuhannet - suutelot lähettää sinulle kuuliainen tyttäresi - - _Antonie_. - - P.S. Sormus on huonoa kultaa ja jokseenkin ohut, kuten huomaan.» - - - »Rakas lapseni Tony! - - Olen saanut vastaanottaa kirjeesi. Sen sisällön johdosta voin - ilmoittaa sinulle, että noudattaen velvollisuuttani en ole jättänyt - sopivassa muodossa ilmaisematta herra Grünlichille sinun käsitystäsi - asioista. - - Seuraus siitä oli kuitenkin sellainen, että se on kuohuttanut - mieltäni vakavasti. Sinä olet täysikasvuinen neiti ja nyt paraikaa - niin vakavassa elämänkohdassa, etten voi olla huomauttamatta sinulle, - mitä seurauksia ajattelematon askel sinun puoleltasi voisi tuottaa. - Herra Gr. joutui näet minun sanojeni johdosta epätoivon valtaan ja - vannoi rakastavansa sinua niin suuresti, ettei hän voisi kestää sinun - menettämistäsi, vaan uhkasi päättää päivänsä, ellet sinä muuttaisi - päätöstäsi. Koska minä en voi ottaa vakavalta kannalta sitä, mitä - sinä kirjoitit erääseen toiseen kohdistuvasta tunteesta, niin pyydän - sinua hillitsemään kiihtymyksesi saamasi sormuksen johdosta sekä - punnitsemaan vielä kerran vakavasti kaikkea. Kristillisen vakaumukseni - mukaan on minusta ihmisen velvollisuus antaa arvoa toisten tunteille, - emmekä me tiedä, vaikka korkein tuomari kerran syyttäisi sinua - siitä, rakas lapseni, että olet johtanut miehen, jonka tunteet - sinä olet hyljännyt kylmästi ja itsepäisesti, rikolliseen tekoon - henkeään vastaan. Mutta tahtoisin vielä kerran muistuttaa sinulle - erästä seikkaa, josta jo usein olen puhunut sinulle, ja iloitsen - nyt voidessani esittää sen kirjallisesti. Sillä joskin puhuttu sana - vaikuttaa elävämmin ja välittömämmin, on kirjoitetulla sanalla se etu. - että sitä saattaa paremmin punnita, että se pysyy muuttumattomana - ja että saaja voi lukea sen yhä uudelleen ja uudelleen tuossa - kirjoittajan tarkasti punnitsemassa ja harkitsemassa muodossa. — - Rakas tyttäreni, me emme ole syntyneet siksi, että tavoittelisimme - lyhytnäköisesti omaa, vähäpätöistä, henkilökohtaista onneamme, - sillä me emme ole irrallisia, riippumattomia ja yksilökeskeisiä - olentoja, vaan aivan kuin renkaita ketjussa, emmekä me olisi sitä, - mitä me olemme, ilman meidän edellämme kulkeneitten sarjaa; nämä - ovat viitoittaneet tiemme ja jo itse astuneet ankarasti tietään, - katsomatta oikeaan tai vasempaan, seuraten koettua ja kunnianarvoista - perintätapaa. Sinun tiesi on minun nähdäkseni jo joitakin viikkoja - ollut selvä ja tarkasti määrätty, etkä sinä olisi minun tyttäreni, et - Herrassa nukkuneen isoisäsi pojantytär etkä yleensä arvokas perheemme - jäsen, jos todella aikoisit vakavasti, sinä yksin, uhmamielin ja - huikentelevasti kulkea omia, epäselviä polkujasi. Tämän, rakas - Antonie, minä pyydän saada painaa sinun sydämellesi. — - - Äitisi, Thomas, Christian, Klara ja Klothilde (viimeksimainittu on - viettänyt useampia viikkoja isänsä luona Ungnadessa), samoin mamsseli - Jungmann lähettävät sinulle sydämelliset terveisensä; iloitsemme - kaikki siitä, että taas pian saamme sulkea sinut syliimme. - - Uskollinen, rakastava - _Isäsi_.» - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - -Sade valui virtanaan. Taivas, meri ja maa sulautuivat kaikki samaan -harmauteen, tuulenpuuskat pieksivät vettä ikkunaruutuja vasten niin -että ne olivat aivan läpinäkymättömiä. Uunintorvesta kuului valittavia -ääniä... - -Kun Morten Schwarzkopf astui päivällisen jälkeen piippuineen -parvekkeelle katsoakseen, niiltä taivas näytti, näki hän edessään -pitkään, ruumiinmukaiseen, keltaruutuiseen ulsteriin ja harmaaseen -hattuun puetun herran; talon edessä odottivat suljetut vaunut, joiden -kuomu välkkyi sateessa ja joiden pyörät olivat paksussa kurassa. Morten -tuijotti ällistyneenä tulijan rusottaviin kasvoihin. Herralla oli -poskiparta, joka oli sen näköinen kuin se olisi värjätty jauheella, -jolla kullataan joulupähkinöitä. - -Ulsteriin puettu herra katsoi Morteniin kuin palvelijaan, hiukan -silmiään sipristäen, näkemättä häntä, ja kysyi pehmeällä äänellä: »Onko -herra luotsipäällikkö tavattavissa?» - -»Kyllä...» änkytti Morten, »kyllä minä luulen, että isäni...» - -Nyt iski herra häneen silmänsä; ne olivat siniset kuin hanhen silmät. - -»Oletteko te herra Morten Schwarzkopf?» hän kysyi. - -»Olen, herra», vastasi Morten, joka koetti pysyttää ilmeensä tyynenä. - -»Kas vain! Todellako...» huomautti ulsteriin puettu herra ja jatkoi -sitten: »Tahdotteko olla niin hyvä ja viedä minut herra isänne -puheille, nuori mies? Nimeni on Grünlich.» - -Morten vei herran parvekkeen läpi, aukaisi hänelle eteiskäytävän -oikealla puolella olevan virkahuoneeseen johtavan oven ja palasi -takaisin arkihuoneeseen ilmoittamaan isälleen tulijan. Herra -Schwarzkopfin lähtiessä huoneesta kävi nuorukainen istumaan pyöreän -pöydän ääreen, nojasi kyynärpäänsä sitä vastaan ja syventyi äitiinsä -katsomatta, joka istui vetisen ikkunan ääressä sukkia parsien, lukemaan -tuota »viheliäistä tekelettä», joka ei tietänyt kertoa mistään muusta -kuin konsuli sen ja sen hopeahäistä. — Tony oli lepäämässä omassa -huoneessaan. - -Luotsipäällikkö astui virkahuoneeseensa sen näköisenä kuin ainakin -mies, joka on tyytyväinen päivälliseensä. Hänen univormutakkinsa, -jonka alta näkyivät keltaiset liivit, oli auki. Hänen raudanharmaa -laivuripartansa erottui selvästi punakoista kasvoista. Hänen kielensä -liikkui tyytyväisesti hampaiden välissä, minkä johdosta hänen -rehellinen suunsa joutui mitä kummallisimpiin asentoihin. Hän kumarsi -lyhyesti, nytkähyttäen ja ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: Kas niin! - -»Nöyrin palvelijanne!» hän virkkoi. - -Herra Grünlich kumarsi puolestaan arvokkaasti, ja hänen suupielensä -vetäytyivät hiukkasen alas. Samalla pääsi hänen suustaan hiljainen: -»Hä-ä-hm.» - -Virkahuone oli jotakuinkin pieni; sen seiniä peitti muutaman jalan -korkuinen laudoitus, mutta yläpuoli oli ainoastaan kalkittu. Sateen -lakkaamatta ropisuttamien ikkunain edessä oli tupakansavusta -kellastuneet uutimet. Ovesta oikealle oli pitkä, karkeatekoinen, -paperien peittämä pöytä, jonka yläpuolelle oli kiinnitetty Euroopan -kartta ja toinen pienempi Itämeren kartta. Keskeltä kattoa riippui alas -huolellisesti veistetty, täysin purjein varustettu mallilaiva. - -Luotsipäällikkö pyysi vierasta istumaan kupuraiselle, mustalle, -halkeilleella vahakankaalla päällystetylle sohvalle, joka oli -ovea vastapäätä, ja asettui itse mukavasti, kädet ristissä vatsan -päällä, puiseen nojatuoliin. Herra Grünlich asettui tiukasti kiinni -napitettuine ulstereineen, hattu polvilla, sohvan äärimmäiselle -laidalle, koskematta selkänojaan. - -»Nimeni», sanoi hän, »on, kuten mainitsin, Grünlich, Grünlich -Hampurista. Pyydän saada ilmoittaa, että minulla on kunnia olla konsuli -Buddenbrookin läheinen liikeystävä.» - -»Allabonöör! Erittäin miellyttävää, herra Grünlich! Mutta eikö herra -halua istua hiukan mukavammin? Pieni grogi matkan jälkeen? Minäpä -toimitan heti sanan keittiöön...» - -»Minun tulee huomauttaa», lausui herra Grünlich rauhallisesti, »että -aikani on täpärällä, että vaununi odottavat ja että pyydän ainoastaan -saada puhua pari sanaa kanssanne.» - -»Nöyrin palvelijanne», toisti herra Schwarzkopf vähän arkaillen. Syntyi -vaitiolo. - -»Herra luotsipäällikkö!» alkoi herra Grünlich pudistaen painokkaasti -päätään ja heilauttaen sen samalla taapäin. - -Tämän jälkeen hän vaikeni uudelleen vahvistaakseen sanojensa vaikutusta -ja sulki samalla suunsa niin tiukasti kuin nauhoilla suljettavan -rahakukkaron. - -»Herra luotsipäällikkö», toisti hän ja jatkoi sitten nopeasti: »Asia, -joka on tuonut minut luoksenne, koskee välittömästi nuorta neitiä, joka -on asunut luonanne muutamia viikkoja.» - -»Mamsseli Buddenbrookia?» kysyi herra Schwarzkopf... - -»Aivan niin», vastasi herra Grünlich soinnuttomasti, katse maahan -luotuna; hänen suupielensä vetäytyivät syviin uurteisiin. - -»Huomaan olevani pakotettu ilmituomaan», jatkoi hän kuin ulkoa lukien, -silmien kulkiessa äärettömän tarkkaavasti huoneessa olevasta esineestä -toiseen sekä lopuksi ikkunaan, »että minä joku aika sitten pyysin -samaisen neiti Buddenbrookin kättä, että hänen vanhempansa kumpikin -suhtautuvat asiaan myötämielisesti ja että neiti itse, joskaan -kihlausta ei ole vielä kaikissa muodoissa julkiseksi tehty, on selvin -sanoin luvannut minulle kätensä.» - -»Todellako?» kysyi herra Schwarzkopf innokkaasti. »Siitä minä en ole -tiennyt mitään! Onnittelen, herra... Grünlich! Onnittelen täydestä -sydämestä! Olette tavannut hyvän, vilpittömän...» - -»Kiitän», sanoi herra Grünlich kylmästi. »Mutta seikka, joka minut on -tuonut teidän luoksenne, arvoisa herra luotsipäällikkö, on se, että -tuon liiton tielle on ilmestynyt aivan äskettäin vaikeuksia ja että -nuo vaikeudet... ovat lähtöisin teidän kodistanne —?» Viimeiset sanat -lausui hän kysyvästi, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: Voiko se, mitä -minä olen kuullut, olla mahdollista? - -Herra Schwarzkopf vastasi ainoastaan kohottamalla harmaantuneet -kulmakarvansa korkealle ylös tarttuen ruskeille, vaaleiden ihokarvojen -peittämine laivurinkäsineen tuolinsa käsipuihin. - -»Niin. Niin on asia. Sellaista olen kuullut kerrottavan», sanoi herra -Grünlich surullisen päättävästi. »Olen saanut tietää että poikanne, -herra lääketieteen ylioppilas, on... tosin tietämättään... tullut -sekaantuneeksi minun oikeuksiini, että hän on käyttänyt hyväkseen -neidin nykyistä täälläoloa viekoitellakseen tältä eräitä lupauksia...» - -»Mitä!» ärähti luotsi-päällikkö tarttuen lujasti tuolin kaiteisiin ja -ponnahtaen kiihkeästi koholle... »Silloin hänen pitää heti... Sehän nyt -olisi vasta...» Hän harppasi kahdella askeleella ovelle, kiskaisi sen -auki ja karjaisi käytävään äänellä, joka olisi kuulunut vaikka maailman -pahimman myrskyn läpi: »Meta! Morten! Tulkaapas tänne! Tulkaa tänne -molemmat!» - -»Valitan syvästi», lausui herra Grünlich kasvot hymyssä, »että olen -vanhempien oikeuksieni esilletuomisella kenties häirinnyt omia -isällisiä suunnitelmianne, herra luotsipäällikkö...» - -Diederich Schwarzkopf kääntyi ympäri ja tuijotti häneen terävillä, -pienten ryppyjen ympäröimillä sinisillä silmillään kuin olisi hän -koettanut turhaan ymmärtää toisen sanojen tarkoitusta. - -»Herra!» sanoi hän sitten äänellä, joka ärisi aivan kuin tuima -grogiryyppy juuri olisi polttanut hänen kaulaansa... »Minä olen -yksinkertainen mies enkä ymmärrä korulauseita ja mongerruksia... -mutta jos todella tarkoitatte, että... niin tietäkää, että olette -harhateillä, herra, ja erehdytte kokonaan minun periaatteistani! -Minä tiedän, kuka minun poikani on ja kuka mamsseli Buddenbrook on, -ja minulla on liian paljon kunnioitusta ja olen myös liian ylpeä -voidakseni hautoa senkaltaisia isällisiä suunnitelmia! Mutta puhukaapa -nyt, vastatkaapa nyt te! Mitä tämä oikein merkitsee? Mitä? Mitä minun -on täytynyt kuulla, mitä?...» - -Rouva Schwarzkopf ja hänen poikansa seisoivat ovella, edellinen mitään -aavistamatta suorien esiliinaansa, Morton paatuneen syntisen ilme -kasvoilla. Herra Grünlich ei heidän astuessaan sisään suinkaan noussut -paikaltaan; hän jäi jäykkään, tyyneen asentoonsa sohvan laidalle, -ulsteri tiukasti kiinni napitettuna. - -»Sinä olet siis käyttäytynyt kuin tuhma nulikka?» ahdisti -luotsipäällikkö Mortenia. - -Nuori mies seisoi peukalo nuttunsa nappien välissä; hän oli synkän -näköinen ja oli pullistunut poskensakin uhmasta. - -»Niin, isä», sanoi hän. »Neiti Buddenbrook ja minä...» - -»Jaahah, no silloin saat kuulla, että olet aika tomppeli, suuri veijari -ja pöllö! Huomispäivänä lähdet Göttingeniin, kuuletko? Huomispäivänä! -Ja se kaikki on lasten höpötystä, ei kerrassaan mitään muuta kuin -lasten höpötystä, ja siihen piste!» - -»Diederich, hyvä Jumala!» sanoi rouva Schwarzkopf pannen kätensä -ristiin. »Ei sitä voi sanoa noin vaan ilman muuta! Kuka tietää...» Hän -vaikeni ja saattoi nähdä, miten hänen silmissään sortui kaunis haave. - -»Haluaako herra puhua neidin kanssa?» sanoi luotsipäällikkö karkealla -äänellä kääntyen herra Grünlichin puoleen... - -»Hän on huoneessaan! Hän nukkuu!» selitti rouva Schwarzkopf säälivästi -ja liikutettuna. - -»Valitan», sanoi herra Grünlich huoahtaen helpotuksesta ja nousi. -»Muutoin saan toistaa, että aikani on täpärällä ja että vaununi -odottavat ulkona. Pyydän saada lausua teille, herra luotsipäällikkö», -jatkoi hän yhteen menoon, tehden hatullaan kaaren herra Schwarzkopfin -edessä »täyden tyytyväisyyteni ja tunnustukseni miehekkään ja -kunnioitettavan käytöksenne johdosta. Sulkeudun suosioonne. Minulla on -kunnia poistua. _Adieu_.» - -Diederich Schwarzkopf ei ojentanut hänelle kättään, hän nytkähytti vain -vähän raskasta yläruumistaan kuin olisi tahtonut sanoa: Kas niin! - -Herra Grünlich astui täsmällisin askelin Mortenin ja hänen äitinsä -välistä ovesta ulos. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - - -Thomas saapui taloon Krögerien vaunuilla. Oli Tonyn lähtöpäivä. - -Nuori herra saapui kello kymmenen aamulla ja haukkasi hiukan -aamiaista toisten kanssa arkihuoneessa. Istuttiin taas yhdessä, kuten -ensimmäisenä päivänä; nyt oli vain kesä ohi ja ilma niin kylmä ja -tuulinen, ettei voinut istua parvekkeella. Ja Morten poissa... Hän oli -Göttingenissä. Tony ja hän eivät edes olleet saaneet sanoa kunnolla -hyvästiä. Luotsipäällikkö oli seisonut vieressä ja sanonut: »Kas niin. -Piste. Hm.» - -Kello yksitoista nousivat sisarukset vaunuihin, joiden taakse -oli köytetty Tonyn suuri matka-arkku. Hän oli kalpea ja värisi -pehmeässä syystakissaan kylmästä, väsymyksestä, matkakuumeesta ja -alakuloisuudesta, joka aina väliin valtasi hänet, täyttäen hänen -rintansa ahdistavalla tuskan tunteella. Hän suuteli pikku Metaa, -puristi talon rouvan kättä ja nyökkäsi herra Schwarzkopfille tämän -sanoessa: »Älkää unohtako meitä, pikku mamsseli. Ja onhan kaikki nyt -hyvin, eikö niin?» - -»Ja sitten onnellista matkaa ja parhaat terveisemme herra isällenne -ja rouva konsulittarelle... Sen jälkeen napsahti vaunun ovi lukkoon, -lihavat hevoset alkoivat vetää ja Schwarzkopfin perheen kaikki kolme -jäsentä heiluttivat liinojaan...» - -Tony painoi päänsä vaununnurkkaan ja katsoi ulos ikkunasta. Taivas -oli vaaleassa pilvessä, Trave keikkui pienissä laineissa, joita tuuli -kiidätti aika vauhtia edelleen. Silloin tällöin tipahti pieni pisara -ruutua vasten. Satamakadun päässä istuivat ihmiset oviensa edessä -paikkaillen verkkojaan; paljasjalkaiset lapset juoksentelivat esiin ja -jäivät katsomaan vaunuja. He jäivät tänne... - -Kun viimeiset talot oli sivuutettu, kumartui Tony eteenpäin -nähdäkseen vielä kerran majakan; sitten hän nojautui taapäin ja sulki -silmänsä, joita väsytti ja särki. Hän ei ollut yöllä voinut nukkua -juuri ollenkaan mielenliikutuksesta, hän oli noussut varhain ylös -laittaakseen kuntoon arkkunsa eikä ollut voinut syödä mitään. Hänen -kuivassa suussaan oli äikeä maku. Hän tunsi itsensä niin raukeaksi, -ettei hän koettanut estää kuumia kyyneleitä, joita koko ajan nousi -hänen silmiinsä. - -Hän oli tuskin ummistanut luomensa, kun hän oli jälleen olevinaan -Travemündessä, Schwarzkopfin parvekkeella. Hän näki Mortenin -ilmielävänä edessään tämän puhuessa hänelle ja kumartuessa -luonteenomaisella tavallaan hiukan eteenpäin, katsahtaen silloin -tällöin toisiin hyväntahtoisen tutkivasti; hän näki, miten Mortenin -kauniit hampaat paljastuivat hänen nauraessaan, hampaat, joiden -kauneudesta Morten itse nähtävästi ei ollut tietoinen... ja hänen -mielensä keveni ja tuli iloiseksi. Hän palautti muistiinsa kaiken, -niitä hän oli kuullut Mortenilta heidän monien keskustelujensa aikana, -ja hän tunsi onnekasta tyydytystä luvatessaan itselleen, että hän -tulisi säilyttämään tuon kaiken mielessään pyhänä ja loukkaamattomana. -Sen, että Preussin kuningas oli tehnyt suuren vääryyden, että Kaupungin -Sanomat olivat viheliäinen tekele, jopa senkin, että Yliopistojen -ohjesääntö oli uudistettu neljä vuotta sitten; kaikki nuo seikat olivat -nyt hänelle arvokkaita ja lohdullisia totuuksia, salainen aarre, jota -hän oli saattava katsella milloin halusi. Kadulla käydessään, perheen -keskessä, aterioidessa... Kuka tietää? ehkä hän oli joutuva kulkemaan -viitoitettua tietään ja menevä naimisiin herra Grünlichin kanssa; se -oli aivan yhdentekevää. Kesken tämän puhetta oli hän äkkiä muistava: -»Minäpä tiedän semmoista, mitä sinä et tiedä... Aateliset ovat — mitä -periaatteeseen tulee — halveksittavia!» - -Hän hymyili tyytyväisesti itsekseen... Ja samassa hän kuuli pyörien -jyrinän keskeltä uskomattoman selvästi Mortenin äänen; hän erotti tämän -hyväntahtoisen, hiukan epäselvän, nurisevan äänen joka vivahduksen, -kuuli miten hän sanoi: »Tänään meidän täytyy molempien istua kivillä, -neiti Tony...» Ja tuo pieni muisto täytti mitan. Hänen rintansa -puristui kokoon surusta ja kaipauksesta, vastustamatta antoi hän -kyynelten tulvahtaa esiin... Nurkkaansa painuneena painoi hän molemmin -käsin nenäliinan silmiensä eteen ja itki katkerasti. - -Thomas, joka poltti savuketta, katsoi neuvottomasti tielle. - -»Tony raukka!» sanoi hän viimein silittäen sisaren takkia. »Minä säälin -sinua sydämestäni... ymmärrän sinut niin hyvin, näetkös. Mutta mitä -tehdä? Sellainen täytyy kestää. Usko minua... minäkin tiedän mitä se -on...» - -»Sinä et tiedä mitään, Tom!» nyyhkytti Tony. - -»Älähän sano. Nyt on esimerkiksi päätetty asia, että minun tulee mennä -ensi vuoden alussa Amsterdamiin. Isä on toimittanut minulle paikan -siellä... van der Kellen & Kumpp:in luona... Ja silloin minun täytyy -jättää hyvästit pitkiksi, pitkiksi ajoiksi...» - -»Voi, Tom! Mitä on ero vanhemmista ja sisarista! Se ei ole kerrassaan -mitään!» - -»Nii-iin!» sanoi Tom jokseenkin venyttäen. Hän henkäisi ikäänkuin -sanoakseen lisää, mutta oli kuitenkin vaiti. Muuttaessaan sikarin -suupielestä toiseen kohotti hän toista kulmaansa ja käänsi päänsä -sivulle. - -»Eikä sitä kestä kauan», alkoi hän jälleen tuokion kuluttua. -»Kylläpähän siitä asettuu. Ihminen unohtaa...» - -»Mutta minä en tahdo unohtaa!» huudahti Tony aivan epätoivoisesti. -»Unohtaa... onko se mikään lohdutus?!» — - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - - -Tultiin sitten lautalle, Israelsdorfin lehtikujaan, Jerusaleminvuoren -alle, Burgfeldiin. Vaunut kulkivat Burgtorin läpi, jonka oikealla -puolella kohosivat vankilan muurit, vierivät Burgstrassea pitkin, -yli Kobergin... Tony katseli harmaita suippopäätyrakennuksia, kadun -yläpuolella riippuvia öljylamppuja, Pyhän-Hengen-Sairaalaa, sen nyt -jo paljaine lehmuksineen... Hyvänen aika, kaikki tuo oli ennallaan! -Se oli seisonut siinä muuttumattomana, kunnianarvoisena, vaikka hän -oli muistellut sitä kuin olisi ollut kysymys vain menneestä, unhoon -vaipuvasta unikuvasta! Nuo harmaat päätyrakennukset merkitsivät -kaikkea entistä, totuttua, jälkeenjäänyttä, joka oli uudelleen ottanut -hänet piiriinsä, jossa hänen jälleen tuli ruveta elämään. Hän ei enää -itkenyt; hän katsoi uteliaasti ympärilleen. Jäähyväis-ikävä haihtui -melkein hänen nähdessään nämä kadut ja tutut kasvot niiden varsilla. -Tuossa — vaunujen vieriessä Breitestrassea pitkin — kulki kantaja -Matthiesenkin ohi ja otti syvään kumartaen karkean silinterin päästään -— kasvoillaan niin tuima velvollisuusilme kuin olisi hän ajatellut: -»Olisinpa minä aika lurjus...»! - -Vaunut kääntyivät Mengstrasselle, ja paksut parihevoset seisoivat -korskuen ja kuopien Buddenbrookin talon edessä. Tom auttoi huomaavasti -sisarensa alas vaunuista, Anton ja Line taas kiiruhtivat avuksi arkkua -irroittamaan. Mutta heidän täytyi odottaa ennenkuin päästiin itse -taloon, sillä kolme mahtavaa kuormavaunua työntäytyi juuri perätysten -sisään portista, kussakin korkea kasa viljasäkkejä, joihin oli merkitty -levein, mustin kirjaimin »Johann Buddenbrook». Raskaasti kolisten -keikkuivat ne tavarahallin yli ja laakeita portaita alas pihaan. -Osa viljasta aiottiin kai purkaa takarakennukseen ja loput lähettää -edelleen »Wallfischiin», »Löween» tai »Eicheen»... - -Nuorten astuessa eteiseen tuli konsuli ulos konttorista kynä korvan -takana ja levitti sylinsä tyttärelleen. - -»Tervetuloa kotiin, Tony!» - -Tony suuteli isäänsä, joka katsoi häntä silmiin, jotka vielä olivat -kosteat kyynelistä ja joissa näkyi ikäänkuin häpeän häive. Mutta -konsuli ei ollut vihainen, hän ei virkkanut ensin mitään ja sanoi -sitten vaan: »On myöhä, mutta me olemme antaneet päivällisen odottaa.» - -Konsulitar, Christian, Klothilde, Klara ja Ida Jungmann olivat -kerääntyneet portaille vastaanottamaan häntä... - -Tony nukkui hyvin ja sikeästi ensi yön Mengstrassen varrella ja astui -seuraavana aamuna, 22 p:nä syyskuuta, virkistyneenä ja tyynenä alas -kahvia juomaan. Oli vielä hyvin aikaista, kello oli tuskin seitsemää. -Vain mamsseli Jungmann oli läsnä kahvipöytää, kattamassa. - -»Ai, ai, Tony, lapsukainen», sanoi hän katsoen ympärilleen pienin, -unisin, ruskein silmin: »näin varhain ylhäällä!» - -Tony istuutui kirjoituspöydän ääreen, jonka kansi oli auki, vei kätensä -niskaan ja katsoi hetken aikaa märkää, mustana välkkyvää pihakivitystä -ja kellastunutta, kosteaa puutarhaa. Sitten hän alkoi penkoa uteliaasti -kirjoituspöydällä olevia käyntikortteja ja asiapapereita... - -Aivan mustepullon vieressä oli tuttu suuri sukukirja nahkaisille -kansineen, kultaisille reunoineen ja erilaisine paperilehtineen. Sitä -oli varmaan käytetty vielä eilen illalla, ja oli ihme, ettei isä ollut -lukinnut sitä nahkasalkkuun ja pannut sitä omaan lokeroonsa, kuten -tavallisesti. - -Tony otti sen käteensä, selaili sitä, ryhtyi lukemaan ja syventyi -siihen. Hän tapasi enimmäkseen tuttuja yksinkertaisia asioita; mutta -kukin kirjoittaja oli perinyt edeltäjältään eräänlaisen juhlallisen -esitystavan, itsestään ja vaistomaisesti sujuvan kronikkatyylin, josta -kuvastui harras, tiedoton, mutta juuri siksi sitä arvokkaampi suvun -kunnioitus itseään, perintätapoja ja historiaansa kohtaan. Tuo ei ollut -mitään uutta Tonylle; hän oli joskus saanut lueskella näitä lehtiä. -Mutta niiden sisältö ei ollut vielä koskaan tehnyt häneen sellaista -vaikutusta kuin tänä aamuna. Kunnioittava arkatuntoisuus, jolla siinä -kohdeltiin pienimpiäkin sukuhistoriaan kuuluvia tapahtumia, vaikutti -häneen voimakkaasti... Hän nojasi kyynärpäänsä pöydän laitaan ja luki -kirjaa tuntien kasvavaa antaumusta, ylpeyttä ja vakavuutta. - -Hänenkään omasta lyhyestä menneisyydestään ei puuttunut ainoatakaan -kohtaa. Siinä oli hänen syntymisensä, lapsena sairastamansa taudit, -ensimmäinen koulunkäyntinsä, tulonsa m:lle Weichbrodtin täysihoitolaan, -ripillepääsynsä... Kaikki oli kirjoitettu konsulin pienellä, sujuvalla -kauppiaan-käsialalla, ja siinä ilmeni melkein uskonnollisen harras -kunnioitus tosiseikkoja kohtaan: Sillä eikö vähäisiäkin seikka ollut -Jumalan sallima, joka oli ihmeellisesti ohjannut suvun historiaa?... -Mitä tähän mahtaisikaan vielä tulevaisuudessa ilmestyä hänen nimensä -jälkeen, jonka hän oli perinyt isoäidiltään Antoinettelta. Ja kaikesta -siitä lukisivat tulevat suvun jäsenet yhtä hartaasti kuin hän nyt -seurasi aikaisempia vaiheita. - -Hän nojautui hengähtäen taapäin, ja hänen sydämensä löi juhlallisesti. -Hänet täytti kunnioitus itseään kohtaan, ja henkilökohtaisen tärkeyden -tunne, jota hän jo pari kertaa oli tuntenut, virtasi nyt entistä -voimakkaammin häneen kirjan lehdiltä, pannen hänet melkein värisemään. -»Kuin rengas ketjussa», oli isä kirjoittanut... niin! Juuri tuon -ketjun renkaana oli hänellä korkea ja vastuunalainen asema — hänet oli -kutsuttu vaikuttamaan sukunsa historiaan! - -Hän selaili paksun niteen lehtiä ensi sivuille asti, jossa oli -konsulin käsialalla esitetty Buddenbrook -suvun päävaiheet eri -otsakkein, sulkumerkein ja päivämäärin varustettuna; aikaisimman -kantaisän avioliitosta papintytär Brigitta Schuren kanssa konsuli Johan -Buddenbrookiin, joka oli mennyt naimisiin Elisabeth Krögerin kanssa -vuonna 1825. Tuosta avioliitosta, kerrottiin siinä, oli syntynyt neljä -lasta... sitten seurasi näiden nimet, syntymävuodet ja päivät alekkain; -vanhimman pojan nimen jälkeen oli jo merkitty, että tämä pääsiäisenä, -vuonna 1842 oli astunut harjoittelijana isänsä liikkeeseen. - -Tony katseli kauan omaa nimeänsä ja sitä seuraavaa tyhjää tilaa. Ja -äkkiä hän tempasi kynän, kasvot liikkuivat hermostuneesti, kurkussa -tuntui kuivalta ja huulet värisivät silmänräpäyksen toisiaan vasten. -Hän syöksi kynän mustepulloon ja kirjoitti etusormi koukussa, pää -syvään painuneena, kankealla, vinolla käsialallaan: »... Meni kihloihin -22 p:nä syyskuuta 1845 herra Bendix Grünlichin, hampurilaisen kauppiaan -kanssa.» - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - - -»Olen aivan samaa mieltä, arvoisa ystäväni. Tämä kysymys on erittäin -tärkeä ja vaatii ratkaisua. Siis lyhyesti: tavanmukainen tyttärien -myötäjäissumma suvussamme on 70 000 markkaa.» - -Herra Grünlich loi tulevaan appeensa liikemiehen nopean, tutkivan -katseen. - -»Epäilemättä...» sanoi hän, ja tuo »epäilemättä» kesti yhtä kauan -kuin hän miettivän näköisenä antoi vasemmanpuoleisen kullankeltaisen -poskipartatupsunsa liukua sormiensa läpi... Hän päästi parranhuipun -irti samalla hetkellä kun »epäilemättä» oli loppunut. - -»Te tiedätte, kunnioitettu isä», hän jatkoi, »mitä syvää arvonantoa -minä tunnen kunnioitettavia perinnäistapoja ja periaatteita kohtaan! -Mutta... eikö käsilläolevassa tapauksessa tuo kaunis säännöllisyys -mene liian pitkälle?... Liike laajenee... suku pääsee kukoistukseen... -sanalla sanoen, elinehdot muuttuvat ja paranevat...» - -»Arvoisa ystäväni», lausui konsuli... »En ole mikään kitsastelija!... -Ette antanut minun puhua loppuun, muuten tietäisitte, että minä olen -valmis myöntymään asianhaarain mukaisiin olosuhteisiin ja lisään siis -mainitsemiini 70 000:een 10 000 markkaa.» - -»Siis 80 000...» sanoi herra Grünlich; sen jälkeen hän liikutti suutaan -kuin sanoakseen: Liikaa siinä ei ole; mutta saa riittää. - -Asia päätettiin mitä sulimmassa sovinnossa, ja konsuli helisytti -tyytyväisenä suurta avainkimppua housuntaskussaan. 80 000 oli vasta -»tavanmukainen myötäjäissumma.» — - -Tämän jälkeen sanoi herra Grünlich hyvästit ja matkusti Hampuriin. Uusi -vaihe ei muuttanut suurestikaan Tonyn elämän kulkua. Kukaan ei estänyt -häntä tanssimasta Möllendorpfeilla, Langhalseilla, Kistenmakereilla ja -kotona, käymästä Traven rannalla luistelemassa ja ottamasta vastaan -nuorten herrojen kohteliaisuuksia... Lokakuun puolivälissä saattoi -hän ottaa osaa kihlajaiskutsuihin, jonka Möllendorpfit järjestivät -vanhimman poikansa ja Julchen Hagenströmin kunniaksi. »Tom!» sanoi -Tony. »Minä en mene sinne. Se on kauheata!» Mutta hän meni sittenkin ja -huvitteli sydämensä pohjasta. - -Hän oli muuten saanut sukukirjaan tekemänsä lisäyksen avulla itselleen -oikeuden liikkua konsulittaren kanssa tai yksin kaikissa kaupungin -kauppapuodeissa suuria ostoja tehden, ja hän varusteli myötäjäisiään, -joista piti tulla hienot. Aamiaishuoneen ikkunan luona istui aamusta -iltaan kaksi kotiompelijatarta, jotka päärmäsivät, ompelivat -nimikirjaimia ja söivät rajattomat määrät leipäviipaleille pantua -vihreätä juustoa...». - -»Onko Lentföhrista tilattu liinavaatepakka tullut, äiti?» - -»Ei, lapseni, mutta tässä on kaksi tusinaa ruokaliinoja.» - -»Hyvä. — Mutta hän lupasi lähettää kankaan iltapäivällä. Voi sentään, -lakanathan täytyy päärmätä!» - -»Mamsseli Bitterlich kysyy tyynynpäällisiin tarvittavia pitsejä, Ida.» - -»Ne ovat alakerran liinakaapissa oikealla, Tony lapsukainen.» - -»Line — —!» - -»Voisit juosta kerran itsekin, herttaiseni...» - -»Herranen aika, sitäkö varten minä menen naimisiin, että itse juoksisin -rappusia...» - -»Oletko ajatellut hääpukua, Tony»? - -»Sen pitää olla _moirée antique'a_, äiti!... Minä en mene vihille ilman -_moirée antique'ia_!» - -Näin kului lokakuu, kului marraskuu. Jouluksi ilmestyi taloon herra -Grünlich viettääkseen pyhän illan Buddenbrookin perheen parissa; -eikä Krögereidenkään tavallinen jouluiltakutsu jäänyt tulematta. -Grünlichin käytös morsiantaan kohtaan oli niin hellä kuin häneltä -oltiin oikeutetut odottamaan. Ei mitään turhaa juhlallisuutta! Ei -mitään seurustelurajoituksia! Ei mitään sopimattomia hyväilyjä! -Henkäyksentapainen suudelma otsalle vanhempien läsnäollessa oli -vahvistanut kihlauksen... Toisinaan ihmetteli Tony hiukan, ettei -Grünlichin onni näyttänyt vastaavan epätoivoa, jota hän oli osoittanut -morsiamen ollessa asiaa vastaan. Grünlich katseli häntä ainoastaan -iloisin omistajan silmin... Silloin tällöin, jäätyään sattumalta -kahdenkesken hänen kanssaan, saattoi hän tietenkin joutua leikkisän, -kujeilevan mielialan valtaan, jolloin hän koetti siepata Tonyn -polvelleen istumaan, lähentää poskitupsunsa hänen kasvoihinsa, ja -virkkaa ilosta värisevällä äänellä: »Tapasinpas sinut kiinni! Sainpas -sinut sittenkin käsiini!»... Johon Tony vastasi: »Hyvänen aika, olkaa -järkevä!» riistäytyen taitavasti irti. - -Herra Grünlich palasi heti joulupyhien jälkeen takaisin Hampuriin, -sillä hänen vilkkaasti toimiva liikkeensä vaati välttämättömästi -hänen henkilökohtaista läsnäoloaan, ja Buddenbrookit hyväksyivät -vaieten hänen kantansa, että Tony oli ehtinyt ennen kihlausta tutustua -tarpeeksi tulevaan mieheensä. - -Asuntokysymys oli järjestetty kirjeellisesti. Tony, joka iloitsi -rajattomasti siitä, että saisi joutua suurkaupunkiin, ilmaisi -toivomuksen, että he asettuisivat kaupungin alueelle, jossa — -Spitalersstrassen varrella — herra Grünlichin konttorihuoneet -sijaitsivat. Mutta sulhanen vaati miehekkään itsepintaisesti -oikeutta huvilan ostoon kaupungin ulkopuolelta, Eimsbüttelin luota.. -runolliselta ja syrjäiseltä paikalta, joka oli ihanteellinen nuoren -avioparin olinpaikka — »_procul negotiis_» — hän ei ollut vieläkään -unohtanut kokonaan latinaansa! - -Kului joulukuu, ja häät määrättiin vuoden neljänkymmenenkuuden -alkupäiviksi. Tony piti komeat aattojuhlat, jossa oli mukana puoli -kaupunkia. Tonyn ystävättäret — näiden joukossa myös Armgard von -Schilling, joka oli tullut kaupunkiin torninkorkuisissa ajopeleissä — -tanssivat Tomin ja Christianin ja näiden tovereiden kanssa. Joukossa -oli Andreas Gieseke, pankinjohtajan poika ja _studiosus jiuris_, -Stephan ja Eduard Kistenmaker, »Kistenmaker & Pojan» nuorta väkeä. He -tanssivat ruokasalissa ja pylväikössä, jonka lattialle tätä tarkoitusta -varten oli sirotettu talkkia... Asiaankuuluvasta melusta huolehti -ensi sijassa konsuli Peter Döhlmann, joka rikkoi suuren kivilattian -laattoihin kaikki saviastiat, mitä käsiinsä sai. - -Rouva Stuhtilla oli nyt taas vihdoin tilaisuus seurustella -parhaimmissa piireissä, hän kun auttoi mamseli Jungmannia ja -ompelijatarta hääpäivänä Tonyn pukemisessa. Hän ei, herra paratkoon, -ollut ikinä nähnyt näin kaunista morsianta, ja hän ryömi kaikessa -mahtavuudessaan kontallaan maassa, kiinnittäen ihailun täyttämin, -ylöspäin luoduin silmin pieniä myrtin oksia valkoiselle _moirée -antique'lle_. Pukeminen tapahtui aamiaishuoneessa. Herra Grünlich -odotti pitkäliepeiseen takkiin ja silkkisiin liiveihin puettuna oven -takana. Hänen rusottavilla kasvoillaan oli vakava, kunnioittava ilme; -vasemman sieraimen viereinen syylä oli hienosti puuteroitu ja hänen -kullankeltainen poskipartansa huolellisesti käherretty. - -Ylhäällä pylvässalissa oli koolla koko suku; vihkimisen piti tapahtua -siellä. Mikä loistava seura! Siellä istuivat vanhat Krögerit, molemmat -jo hiukan lakastuneen näköisinä, mutta yhä edelleen hienon hienoina. -Siellä oli konsuli Kröger poikiensa Jürgenin ja Jakobin kera; -viimeksimainittu oli tullut Hampurista samoin kuin Duchampsit. Siinä -oli Gotthold Buddenbrook rouvansa, syntyjään Stüwing, ja tyttäriensä -Friederiken, Henrietten ja Pfiffin kanssa, jotka valitettavasti tuskin -joutuisivat naimisiin... Siinä oli mecklenburgilaisen syrjälinjan -edustaja, Klothilden isä, herra Bernhard Buddenbrook, joka oli tullut -»Ungnadesta» ja katseli nyt suurin silmin rikkaan sukulaisensa -äärettömän hienoa kotia. Frankfurtista oli tullut ainoastaan lahjoja, -sillä matka oli sentään hankala... Frankfurtilaisten sijasta olivat -läsnä, ainoina sukuun kuulumattomina henkilöinä, tohtori Grabow, -kotilääkäri, ja mamsseli Weichbrodt, Tonyn äidillinen ystävä — Sesemi -Weichbrodt, jolla oli ihka uudet vihreät nauhat korvakiharoittensa -yläpuolella ja musta puku yllään. »Tule onnelliseksi, _hövä lapsi_!» -sanoi hän Tonyn ilmestyessä pylvässaliin herra Grünlichin taluttamana, -kurottautui eteenpäin ja suudella napsahutti Tonya hiljaa otsalle. -— Perhe oli tyytyväinen morsiameen; tämä oli kaunis ja näytti -luontevalta ja iloiselta, vaikka olikin hiukan kalpea uteliaisuudesta -ja matkakuumeesta. - -Sali oli koristettu kukkasin, ja sen oikealle seinälle oli rakennettu -alttari. Pyhän Marian kirkon pappi, pastori Kölling, toimitti -vihkimisen, kehoittaen voimakkain sanoin kohtuullisuuteen. Kaikki -sujui niinkuin pitikin. Tony vastasi viattomasti ja hyväntahtoisesti: -»Tahdon», mutta herra Grünlich köhähti ensin »Hä-ä-hm!» selvittääkseen -kurkkuaan. Tämän jälkeen syötiin erinomaisen maukas ja runsas ateria. - -Vieraiden jatkaessa yläsalissa ateriaa, pastori keskellään, saattoivat -konsuli ja hänen vaimonsa nuorta paria, joka oli pukeutunut -matka-asuun, ulos usvaiseen talvi-ilmaan. Suuret matkavaunut odottivat -arkkuineen ja matkalaukkuineen portilla. - -Vakuutettuaan moneen kertaan hyvin pian palaavansa kotiin käymään ja -vaadittuaan myös vanhempiaan tulemaan pian Hampuriin heitä tervehtimään -nousi Tony rohkein mielin vaunuihin antaen konsulittaren peittää hänet -huolellisesti lämpimän karvavaipan sisään. Hänen puolisonsa istuutui -hänen viereensä. - -»Grünlich», sanoi konsuli, »uudet pitsit ovat pienemmässä käsilaukussa -ylimpänä. Muistattehan pistää ne jotenkin päällystakin alle ennen -Hampuria? Se mokoma aksiisi... sitä täytyy koettaa kiertää hiukan. -Eläkää terveinä! Hyvästi vielä kerran, rakas Tony! Jumala kanssasi!» - -»Kai löydätte hyvän majapaikan Arensburgissa?» kysyi konsulitar. - -»Kaikki on valmiiksi tilattu, kallehin äiti!» vastasi herra Grünlich. - -Anton, Line, Trine ja Sophie tulivat hyvästelemään »Ma'am» -Grünlichiä»...». - -Juuri kun oltiin sulkemassa vaunun ovea, valtasi Tonyn äkillinen -liikutus. Huolimatta vaivasta, jonka karvavaipan irroittaminen tuotti, -riisti hän sen ympäriltään, harppasi kursailematta herra Grünlichin -polven yli, jolloin tämä alkoi murista, ja syleili vielä kerran -kiihkeästi isäänsä. - -»_Adieu_, isä... Rakas isä!» Sen jälkeen hän lisäsi aivan hiljaa: -»Oletko tyytyväinen minuun?» - -Konsuli puristi hänet silmänräpäykseksi äänettömästi rintaansa vasten; -sitten työnsi hän hänet vähän loitommalle ja pudisti hellästi hänen -käsiään... - -Tämän jälkeen oli kaikki valmista. Ovi paukahti lukkoon, kuski -maiskautti suutaan, hevoset nykäisivät vaunuja, niin että lasiruudut -helähtivät, ja konsulitar heilutti tuulessa nenäliinaansa, kunnes -vaunut, jotka vierivät kolisten katua alas, hävisivät usvaan. - -Konsuli seisoi mietteissään vaimonsa vieressä, joka kietoi sirosti -nahkavaipan tiukemmin ympärilleen. - -»Sinne hän nyt meni, Bethsy.» - -»Niin, Jean, hän on ensimmäinen lapsistamme, joka jättää meidät. — -Luuletko hänen tulevan onnelliseksi Grünlichin kanssa?» - -»Oh, Bethsy, hän on tyytyväinen itseensä; se on varmin onni, jonka -voimme saavuttaa maan päällä.» - -He palasivat vieraittensa luokse. - - - - -VIIDESTOISTA LUKU. - - -Thomas Buddenbrook kulki Mengstrassea »Fünfhauseniin» asti. Hän vältti -Breitestrassea, jottei hänen tarvitsisi koko ajan kulkea hattu kourassa -tervehtiäkseen monia tuttujaan. - -Kädet lämpimän, tummanharmaan kaulusvaipan taskuissa kulki hän -ajatuksiinsa vaipuneena lumista kovaksijäätynyttä, kristallikiiltoista -katua, joka kitisi hänen jalkojensa alla. Hän kulki omaa tietään, josta -kukaan ei tiennyt mitään... Taivas heloitti kirkkaana, kylmän sinisenä, -ja ilmassa oli raitis, purevahko, puhdas tuntu; oli harvinaisen kaunis -helmikuun päivä ja viiden asteen pakkanen. - -Thomas painui »Fünfhausenia» alas, oikaisi yli Bäckergruben ja -saapui kapean poikkikadun kautta Fischergrubelle. Tätä katua, joka -laskeutui Mengstrassen suuntaisena jyrkästi Travea kohti, seurasi -hän jonkun askeleen verran alamäkeen, kunnes saapui pienen talon -eteen, aivan vähäisen kukkakaupan kohdalle, jonne johti kapea ovi -ja jonka vaatimattomassa näyteikkunassa oli ainoastaan muutamia -sipulikasviruukkuja rivissä vihreällä lasilevyllä. - -Hän astui sisään, jolloin oven yläpuolella oleva kello alkoi kilkattaa -kuin valpas vahtikoira. Myymäpöydän luona seisoi nuoren myyjättären -kanssa puhellen pieni, paksu, vanhanpuoleinen, turkkilaiseen vaippaan -puettu nainen. Hän valikoi kukkaruukkuja, käänteli ja haisteli niitä, -hieroi kauppaa ja jutteli niin, että hänen vähän väliä täytyi pyyhkiä -suutaan nenäliinalla. Thomas Buddenbrook tervehti häntä kohteliaasti -ja väistyi syrjään.. Nainen oli muuan Langhalsien varaton sukulainen, -hyvänsuopa ja puhelias vanha neiti, joka nimensä puolesta kuului -parhaisiin piireihin, mutta jonne häntä itseään ei oikein laskettu -kuuluvaksi; häntä ei kutsuttu suurille päivällisille eikä tanssiaisiin, -vaan ainoastaan pienempiin kahvikekkereihin. Harvoja poikkeuksia -lukuunottamatta nimittivät kaikki häntä ainoastaan »Lotte-tädiksi». -Silkkipaperiin kääritty ruukku kainalossa kääntyi hän menemään, ja -Thomas sanoi, nostettuaan hänelle vielä kerran lakkiaan, ääneen -myyjättärelle: »Pari ruusua, neiti... Yhdentekevä minkä värisiä. _La -France_...» - -Lotte-tädin suljettua oven mennessään ja kadottua näkyvistä sanoi hän -hiljemmin: »Pane ne vaan pois taas, Anna... Hyvää päivää, pikku Anna! -Tänään olen tullut oikein raskain sydämin.» - -Annalla oli musta, yksinkertainen puku ja edessä pieni, valkoinen -esiliina. Hän oli verrattoman kaunis. Hän oli siro kuin gaselli, -ja hänen kasvonsa olivat miltei malaijilaistyyppiset: poskiluut -hiukan ulkonevat, kapeat mustat silmät pehmeäkatseiset ja iho -himmeänkellertävä; sellaista ei ollut kellään näillä mailla. Hänen -samanväriset kätensä olivat kapeat ja myyjättären asemaan nähden -erinomaisen kauniit. - -Hän meni myymäpöydän toiseen päähän, pienen puodin oikeaan nurkkaan, -jonne ei voinut nähdä kadulta. Thomas seurasi häntä pöydän toista -puolta, kumartui sen yli ja suuteli hänen huuliaan ja silmiään. - -»Sinähän olet aivan kohmeessa, miesparka!» sanoi tyttö. - -»Viiden asteen pakkanen!» sanoi Tom... »En huomannut mitään kun kuljin -suruissani!» - -Hän istahti myymäpöydälle, piti yhä kädessään Annan kättä ja jatkoi: -»Kuulehan nyt, Anna!... tänään meidän pitää olla järkeviä. Niin ovat -nyt asiat.» - -»Voi hyvä Jumala!» äännähti toinen valittavasti ja kohotti huolen ja -pelon vallassa esiliinansa silmilleen. - -»Kerranhan se olisi kuitenkin ollut edessä, Anna... Kas niin! Älä itke! -Osaammehan me olla järkeviä, eikö niin? — Mitä tehdä? Sellainen on -tyynesti kestettävä.» - -»Milloin...?» kysyi Anna nyyhkyttäen. - -»Ylihuomenna.» - -»Hyvä Jumala... miksi ylihuomenna? Vielä viikko... vielä viisi -päivää!...» - -»Ei se käy, rakas pikku Anna. Kaikki on järjestyksessä... Minua -odotetaan Amsterdamiin... En voisi siirtää matkaa yhtään päivää, vaikka -kuinka toivoisin!» - -»Se taitaa olla niin hirveän kaukana...!» - -»Amsterdamko? Pyh! vielä mitä! Ja voihan toki ajatella aina toisiansa, -eikö niin? Ja minä lupaan kirjoittaa! Saatpa nähdä, minä kirjoitan -heti, kun tulen sinne...» - -»Muistatko vielä... ampumajuhlaa» kysyi toinen, »puoli vuotta sitten...» - -Thomas keskeytti hänet ihastuneena... - -»Kyllä muistan, puolitoista vuotta sitten!... Minä luulin sinua -italiattareksi... Ostin neilikan ja pistin sen napinreikään... Se on -minulla vielä... Otan sen mukaan Amsterdamiin... Miten siellä olikaan -kuuma ja pölyistä!...» - -»Niin, ja sinä toit minulle lasin mehuvettä viereisestä kojusta.. -Muistan sen kuin olisi se tapahtunut tänä päivänä. Kaikki haisi -voileivoksilta ja ihmisiltä...» - -»Mutta se oli ihanaa sentään! Ja me näimme heti toistemme silmistä, -miten asia oli!» - -»Ja sinä tahdoit viedä minut karuselliin... mutta se ei käynyt päinsä; -minunhan täytyi myydä! Rouva olisi torunut muuten...» - -»Ei, se ei käynyt päinsä, Anna, ymmärrän sen täydellisesti.» - -Tyttö virkkoi hiljaa: »Ja se onkin ainoa, minkä olen evännyt sinulta.» - -Thomas suuteli uudelleen hänen huuliaan ja silmiään. - -»Hyvästi, rakas, hyvä pikku Anna!... Meidän täytyy alkaa hyvästellä!» - -»Vielähän sinä tulet huomenna johonkin aikaan?» - -»Tulen varmasti, samaan aikaan. Ja myöskin ylihuomenna aikaisin, jos -suinkin pääsen pujahtamaan... Mutta nyt minä sanon sinulle jotakin, -Anna... Minä lähden nyt jokseenkin kauas, niin, Amsterdam on sittenkin -sangen kaukana... ja sinä jäät tänne. Mutta älä joudu huonoille teille, -kuuletko, Anna?... Sillä tähän asti sinä et ole ollut huonoilla teillä, -usko minua!» - -Anna itki kasvot painettuina esiliinaansa, jota hän piti vapaalla -kädellään silmiensä edessä. - -»Entä sinä?... Entä sinä?...» - -»Herra tietää, miten minun käy. Nuoruus ei kestä iankaikkisesti... sinä -olet viisas tyttö, sinä et ole koskaan puhunut mitään naimisesta ja -muusta sellaisesta...» - -»Hyvänen aika!... Kuinka minä olisin voinut odottaa sinulta -sellaista...» - -»Ihmistä viedään elämässä hänen tahtomattaan, näetkös... Jos minä saan -elää, olen joutuva liikkeemme haltijaksi, ottava rikkaan rouvan... -niin, minä olen avomielinen sinua kohtaan ennen kuin eroamme... Ja sinä -myös... niin on käyvä... Toivotan sinulle kaikkea hyvää, rakas, hyvä -pikku Anna! Mutta älä joudu huonoille teille, kuuletko?... Sillä tähän -asti sinä et ole ollut huonoilla teillä, usko minua...!» - -Sisällä oli kuuma. Kostea mullan ja kukkien tuoksu täytti tuon pienen -puodin. Ulkona alkoi jo talviaurinko painua mailleen. Hempeä, puhdas, -ikäänkuin porsliinille maalattu punerrus peitti taivaan joen toisella -puolen. Leuka päällysvaipan nostettuihin kauluksiin painettuna -riensivät ihmiset puodin ikkunan ohi huomaamatta noita kahta, jotka -hyvästelivät toisiaan pienen kukkakaupan nurkassa. - - - - - - -NELJÄS OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - - 30 p:nä huhtik. 1846. - - Rakas äiti. - - Tuhannet kiitokset kirjeestäsi, jossa kerroit minulle Armgard von - Schillingin menneen kihloihin herra von Maiboom-Pöppenraden kanssa. - Armgard on itsekin lähettänyt minulle kihlausilmoituksen (erittäin - hienon, kultareunaisen kortin), ja sitäpaitsi kirjoittanut kirjeen, - jossa hän kertoo äärettömän ihastuneesti sulhasestaan. Sulhanen kuuluu - olevan kuvankaunis mies ja hyvin hienokäytöksinen. Kuinka onnellinen - Armgard siis mahtaneekaan olla! Kaikki menevät nykyään naimisiin; - Münchenistä olen myös saanut ilmoituksen Eva Ewersiltä. Hän saa - panimonjohtajan. - - Mutta nyt minun täytyy kysyä sinulta erästä seikkaa, rakas äiti: - miksi konsuli Buddenbrookin perheen jäseniä ei yhä vielä ole kuulunut - tänne? Vai odotatteko te Grünlichin virallista kutsua? Se ei ole - tarpeellista, sillä hän ei ajattele sitä yhtään, luullakseni, ja - kun minä kysyn sitä häneltä, vastaa hän: Niin, niin, lapsi, sinun - isälläsi on muuta tekemistä. Vai otaksutteko häiritsevänne minua? Ette - ollenkaan! Vai luuletteko, että se herättäisi minussa koti-ikävää? - Olenhan minä toki hyvin järkevä rouva, joka on tarttunut elämään - kiinni ja on kypsynyt. - - Olin juuri kahvilla Madame Käselaun luona, joka asuu lähellä; he - ovat miellyttäviä ihmisiä, ja myöskin vasemmanpuoliset naapurimme, - Gussmannit (talomme tosin ovat jokseenkin kaukana toisistaan), ovat - seuraarakastavia ihmisiä. Meillä on pari hyvää perheystävää, jotka - kumpikin myös asuvat täällä: tohtori Klaassen (josta minun pitää - toiste kertoa sinulle enemmän), ja pankkiiri Kesselmeyer, Grünlichin - läheinen ystävä. Et voi aavistaa, kuinka hullunkurinen vanha herra - hän on! Hänellä on valkoinen, tasaiseksi leikattu poskiparta ja - muutamia mustia ja valkoisia ohuita haivenia päässä, jotka ovat - aivan kuin höyheniä ja liehuvat pienimmänkin vedon käydessä. Koska - hän myös liikuttelee päätään aivan kuin lintu ja on jotakuinkin - puhelias, kutsun minä häntä aina »harakaksi»; mutta Grünlich kielsi - minua tekemästä niin, hän sanoi, että harakka on varas, mutta herra - Kesselmeyer on rehellinen mies. Käydessä hän nyökyttelee yläruumistaan - ja soutaa käsillään. Hänen höyhenensä ylettyvät vain pään takaosan - puoliväliin, josta alkaa punainen ja sierettynyt niska. Hänessä - on jotakin hyvin hauskaa ja huvittavaa! Toisinaan hän koputtaa - poskeani ja sanoo: Te olette niin hyvä pikku rouva. On suuri onni - Grünlichille, että hän on saanut teidät! Sitten hän kopeloi esiin - silmälasit (hänellä on aina mukanaan kolme paria, jotka riippuvat - pitkissä nyöreissä hänen valkoisilla liiveillään ja aina sotkeutuvat - toisiinsa), asettaa ne nenällensä, jonka hän samalla nirpistää aivan - yhteen kippuraan, ja katsoo minua suu ammollaan niin tyytyväisen - näköisenä, että minä nauran hänelle vasten silmiä. Mutta hän ei ole - siitä millänsäkään. - - Grünlich itse on kovasti työssä kiinni, ajaa aamuisin kaupunkiin - pienillä keltaisilla rattaillamme ja tulee usein vasta myöhään illalla - kotiin. Väliin istuu hän minun luonani ja lukee sanomalehtiä. - - Kun me menemme kutsuihin, esimerkiksi Kesselmeyerille tai konsuli - Goudstikkerille, joka asuu Alsterdammin varrella, tai senaattori - Bockille Rathausstrasselle, täytyy meidän ottaa vuokrahevonen. Olen jo - monta kertaa pyytänyt Grünlichiä hankkimaan vaunut, sillä ne olisivat - tarpeelliset täällä maalla. Hän on myös puolittain luvannut sen - minulle, mutta hän ei, ihmeellistä kyllä, ylimalkaan lähde mielellään - minun kanssani vieraisille. Eikä hän ilmeisestikään pidä siitä, että - puhelen toisten kanssa. Voisiko hän olla mustasukkainen? - - Huvilamme, josta jo olen kertonut sinulle perinpohjaisesti, rakas - äiti, on todellakin hyvin kaunis ja on käynyt yhä kauniimmaksi kun - olemme hankkineet uusia huonekaluja. Alakerran salonkia vastaan - sinulla ei voisi olla mitään muistuttamista: se on ylt'yleensä - ruskeata silkkiä. Viereisessä ruokasalissa on hyvin kaunis - seinälaudoitus; tuolit ovat maksaneet kukin 25 sievoista markkaa. - Minä istun orvokkihuoneessa, jota käytetään arkihuoneena. Ja sitten - siellä on vielä tupakka- ja pelihuone. Saliin, joka täyttää toisen - puolen yläkertaa eteisen vastakkaisella puolella, on pantu keltaiset - ikkunaverhot, ja se näyttää nyt erittäin hienolta. Yläkerrassa - ovat makuu-, kylpy-, pukeutumis- ja palvelijainhuoneet. Keltaisten - rattaiden ajajana meillä on pieni ratsaspalvelija. Olen jotakuinkin - tyytyväinen molempiin naispalvelijoihin. En tiedä, ovatko he aivan - rehellisiä, mutta eihän minun tarvitse ajatella joka lanttia, Luojan - kiitos. Sanalla sanoen: kaikki on nimemme mukaista. - - Mutta nyt tulee tässä vielä eräs asia, rakas äiti, tärkein kaikista, - olen säästänyt sen kirjeen loppupäähän. Joku aika sitten minusta - tuntui niin merkilliseltä, tiedätkös, en ollut oikein terve enkä - oikein kipeäkään. Tilaisuuden sattuessa kysyin neuvoa tohtori - Klaassenilta. Hän on aivan pikkuruikkuinen herra, jolla on suuri - pää ja siinä vielä suurempi hattu. Hän pitää aina ruokokeppiään, - jonka päässä on pyöreä luulevy, pitkää poskipartaansa vasten, joka - on melkein kirkkaan vihreä, koska hän on jo monta vuotta värjännyt - sitä mustaksi. Olisitpa nähnyt hänet! Hän ei vastannut lainkaan, - kohensi silmälasejaan, räpytteli punaisia silmiään, nyökkäsi minulle - potaattinenällään, hihitti ja tarkasti minua niin häikäilemättömästi, - etten tiennyt mitä tehdä. Sitten hän tutki minut ja sanoi, että kaikki - järjestyisi mitä parhaiten, minun tuli vain juoda kivennäisvettä, - sillä minä olin ehkä hiukan heikkoverinen. — Voi äiti, ilmoita - se rakkaalle isälle hyvin varoen, jotta hän voisi kirjoittaa sen - sukupapereihin. Ensi tilassa saat kuulla lisää! - - Sano isälle, Christianille, Klaralle, Thildalle ja Ida Jungmannille - sydämelliset terveiseni. Olen äskettäin kirjoittanut Thomakselle - Amsterdamiin. - - Uskollinen ja kuuliainen tyttäresi - - _Antonie_. - - - 2 p:nä elokuuta 1846. - - Rakas Thomas. - - Olen ilokseni lukenut yhdessäolostasi Christianin kanssa - Amsterdamissa; ne ovat varmaan olleet hauskoja päiviä. En ole vielä - saanut tietoja veljesi loppumatkasta Ostenden kautta Englantiin, mutta - toivon, että Herra on suonut sen sujua hyvin. Toivon myös, ettei - hänen, kun hän nyt on päättänyt jättää tieteelliset opintonsa, ole - oleva liian myöhä opiskella kunnollisesti esimiehensä M. Richardsonin - luona, ja että hänellä on oleva menestystä kauppa-alalla. Mr. - Richardson (Threedneedle Street) on, kuten tiedät, liikkeen läheinen - kauppaystävä, ja iloitsen siitä, että molemmat poikani ovat saaneet - paikan liikkeissä, jotka ovat ystävällisissä suhteissa kanssamme. - Siitä johtuvan siunauksen olet sinä jo voinut huomata: Tyydytyksekseni - olen kuullut, että herra van der Kellen jo ensi neljännesvuoden - kuluttua on kohottanut palkkaasi ja on antava sinulle edelleen - sivuansiota; olen vakuutettu siitä, että sinä olet kunnollisella - käytöksellä osoittautuva tuon luottamuksen arvoiseksi nyt sekä - vastedes. - - Mutta samalla minua surettaa se, ettei sinun terveytesi ole ollut - aivan hyvä. Se, mitä kirjoitit hermostumisesta, toi mieleeni oman - nuoruuteni, jolloin työskentelin Antwerpenissä, josta minun täytyi - lähteä Emsiin terveyslähteelle. Jos sama keino osoittautuisi - tarpeelliseksi sinullekin, poikani, olen tietenkin valmis, kuten hyvin - ymmärtänet, avustamaan sinua rahalla sekä neuvoilla, vaikka pelkään - yleensä muita menoja nykyisinä valtiollisesti rauhattomina aikoina. - - Me teimme sittenkin, äitisi ja minä, matkan Hampuriin kesäkuun - keskivaiheilla, sisartasi Tonyä tervehtimään. Hänen miehensä ei ollut - meitä pyytänyt, mutta otti meidät kuitenkin sydämellisesti vastaan - ja oli niin kokonaan seuranamme ne kaksi päivää, jotka hänen luonaan - vietimme, että laiminlöi liikeasiansa ja soi minulle tuskin aikaa - käväistä kaupungissa Duchamps'ien luona. Antonie on ollut viidettä - kuukautta raskauden tilassa; lääkäri vakuutti, että kaikki oli käyvä - säännönmukaisesti ja suotuisasti. — - - Minun on vielä mainittava, että olen saanut herra van der Kellenin - kirjeen, joka tuotti minulle iloa ja josta näkyy, että sinä olet - myös yksityiselämässä suosittu vieras hänen perhepiirissään. - Sinä olet, poikani, nyt siinä iässä, jolloin alat nauttia sen - kasvatuksen hedelmiä, jonka vanhempasi ovat sinulle antaneet. - Mainitsen sinulle tässä neuvoksi, että minä siinä iässä, ollessani - Bergenissä ja Antwerpenissä, aina koetin olla avuksi ja mieliksi - esimieheni puolisolle, mistä minulle koitui hyvin paljon siunausta. - Lukuunottamatta arvokasta ja viehättävää seurustelua esimiehen - perheen kanssa hankkii siten itselleen esimiehen puolisosta - erittäin vaikuttavan puoltajan, jos sattuisi sellainen, tosin mitä - huolellisimmin kartettava, mutta sentään mahdollinen seikka, että - työssä ilmaantuisi hairahdus tai että esimiehen taholta jossakin - asiassa ilmenisi tyytymättömyyttä. — - - Mitä kaupallisiin tulevaisuussuunnitelmiisi tulee, poikani, - ilahduttavat ne mieltäni niissä kuvastuvan vilkkaan harrastuksen - vuoksi, joskaan en voi täydellisesti niitä kannattaa. Sinä lähdet - siitä, että niiden tavaroiden kaupaksisaanti, joita synnyinkaupunkimme - ympäristö tuottaa, kuten viljan, leseiden, vuotain ja karvojen, - villan, öljyn, öljykakkujen, luiden j.n.e., on sen luonnollisin, - varmin tulolähde, ja aiot siis pääasiallisesti, välityskaupan ohella, - kääntyä sille alalle. Itse ajattelin myös samaa eräänä ajankohtana, - jolloin kilpailu tuolla alalla vielä oli hyvin vähäinen (se on - nyt melkoisesti lisääntynyt) ja tein myös varojen ja tilaisuuden - mukaan eräitä kokeiluja. Englantiin tekemälläni matkalla oli myös - pääasiallisesti tarkoitus etsiä tuosta maasta pohjaa aiheilleni. - Matkustin sitävarten Skotlantiin asti, solmien monta edullista - tuttavuutta, mutta huomasin pian sikäläisten liiketoimien vaarallisen - luonteen, minkä vuoksi niiden kehittäminen edelleen tyrehtyi, - varsinkin koska minä aina olen pitänyt mielessäni kehoituksen, jonka - kantaisämme, liikkeemme perustaja, on jättänyt opiksemme: »Poikani, - tee uutterasti kauppoja päivällä, mutta tee vain sellaisia kauppoja - että voit nukkua rauhassa yösi!» - - Tämän periaatteen aion pitää pyhänä kuolemaani asti, vaikka joskus - voi joutua epäilyksen valtaan nähdessä, miten ilman sellaisia - periaatteita toimivat ihmiset menestyvät paremmin. Tarkoitan Strunck - & Hagenströmiä, joka on alkanut kasvaa huimaavasti, kun taas meidän - asiamme sujuvat liian hitaasti. Tiedät, ettei liikkeemme isoisäsi - kuoleman aiheuttaman pienentymisen jälkeen enää ole kasvanut, ja - rukoilen Jumalaa, että voisin jättää sen sinun käsiisi ainakin - semmoisena kuin se on nykyisenään. Prokuristi Marcushan on kokenut - ja viisas auttajamme. Kun vain äitisi suku voisi liikutella - groscheneitaan hiukan säästävämmin; tuo perintö on meille mitä tärkein! - - Olen ollut ylenmäärin kiinni kauppa- ja kaupungin asioissa. Olen - Bergenfahrer Kollegiumin vanhin esimies ja minut on myös valittu ensin - Rahatoimituskunnan porvarilliseksi edustajaksi, sitten Kauppakollegion - tilintarkastusvaliokunnan ja Pyhän Annan Köyhäintalon johtokunnan - jäseneksi. - - Äitisi, Klara ja Klothilde lähettävät sydämelliset terveisensä. - Useat herrat, senaattorit Möllendorpf ja tohtori Överdieck, konsuli - Kistenmaker, kaupanvälittäjä Gosch, C.E. Köppen, herra Marcus - konttoristamme ja kapteenit Kloot ja Klötermann ovat myös pyytäneet - tervehtimään sinua. Herra kanssasi, poikani! Tee työtä, rukoile ja - säästä! - - Sinua huolehtivasti rakastava - - _Isäsi_. - - - 8 p:nä elokuuta 1846. - - Rakkaat, korkeasti kunnioitetut vanhemmat! - - Allekirjoittanut saattaa suureksi ilokseen ilmoittaa, että tyttärenne, - hellästi rakastettu puolisoni Antonie puoli tuntia sitten synnytti - lapsen. Se on Jumalan sallimuksesta tyttö, enkä löydä sanoja - kuvaillakseni iloista liikutustani. Kalliin nuoren äidin samoin kuin - lapsen tila on erinomainen, ja ilmoitti tohtori Klaassen olevansa - täysin tyytyväinen asiain kulkuun. Myös kätilö, rouva Grossgeorgis, - sanoo synnytyksen sujuneen erinomaisesti. — Liikutus saattaa minut - laskemaan kynän kädestäni. Tervehdän arvoisia vanhempiani sydän täynnä - mitä hartainta kunnioitusta - - _B. Grünlich_. - - Jos se olisi ollut poika, tietäisin hyvin kauniin nimen. Nyt tahtoisin - antaa sille nimen Meta, mutta Gr. pitää Erika nimestä. - - _T_. - - - - -TOINEN LUKU. - - -»Mikä sinua vaivaa, Bethsy?» kysyi konsuli nostaessaan pöytään tultuaan -lautasen, joka oli pantu hänen liemilautasensa peitoksi. »Voitko -pahoin? Minusta sinä olet niin kärsivän näköinen.» - -Avaran ruokasalin pöytä oli kutistunut hyvin pieneksi. Paitsi vanhempia -istui siinä tavallisesti vain mamsseli Jungmann, kymmenvuotias -Klara ja laiha, nöyrä ja hiljaa aterioiva Klothilde. Konsuli katsoi -ympärilleen... kaikkien kasvot olivat surkeat ja huolestuneet. Mitä -oli tapahtunut? Hän oli itsekin hermostunut ja huolien painama, sillä -pörssissä oli levotonta tuon sotkuisen schleswig-holsteinilaisen -selkkauksen vuoksi... Ja ilmassa oli toinenkin levottomuuden aihe. -Antonin mentyä huoneesta noutamaan paistia sai konsuli kuulla, mitä -talossa oli tapahtunut. Trina, keittäjätär, tyttö, joka tähän asti -oli osoittanut pelkkää uskollisuutta ja nöyryyttä, oli odottamatta -noussut ilmi kapinaan. Konsulittaren suureksi mieliharmiksi oli hän -jonkun aikaa ylläpitänyt eräänlaista ystävyyttä, jonkunlaista henkistä -kumppanuutta erään teurastajasällin kanssa, ja tuo alati verinen mies -oli varmaan vaikuttanut mitä turmiollisimmin hänen valtiollisten -mielipiteittensä kehitykseen. Kun konsulitar kerran nuhteli häntä -epäonnistuneen Chalotten-kastikkeen johdosta, oli Trina vastannut -paljaat käsivarret puuskassa seuraavasti: »Odottakaahan, rouva -konsulinna, ei kestä kauan enää ennenkuin tulee toinen järjestys; -silloin minä istun tuolla sohvassa silkkileningissä ja te palvelette -minua...» Hän oli tietysti heti saanut lähtöpassit. - -Konsuli pudisti päätään. Hänen oli itsensä viime aikoina täytynyt -havaita monenlaisia levottomuutta herättäviä oireita. Vanhemmat -lastaajat ja varastomiehet olivat siksi taattua väkeä, etteivät -antaneet panna päätään pyörälle; mutta nuorten miesten keskuudessa oli -yksi ja toinen osoittanut käytöksellään, että uusi kapinan henki oli -päässyt salaa valtaamaan alaa... Keväällä oli sattunut katumeteli, -vaikka suunniteltiin parast'aikaa uutta asetusta, joka oli enemmän -uuden ajan vaatimusten mukainen ja joka, huolimatta Lebrecht Krögerin -ja muutamien toisten uppiniskaisten vanhain herrain vastustuksesta, -oli senaatin päätöksellä tehty perustuslakisäännökseksi. Valittiin -kansanedustajat, jotka kerääntyivät porvarikokoukseen. Mutta rauhaa -ei vaan syntynyt. Maailma oli sekaisin. Jokainen tahtoi muuttaa -aikaansaatua asetusta ja vaalioikeutta, ja porvarit riitelivät. -»Säätyperiaate voimaan,» vaativat toiset; myöskin Johann Buddenbrook, -konsuli, kuului näihin. »Yleinen vaalioikeus!» vaativat toiset; -Heinrich Hagenström kuului heihin. Eräät huusivat vielä: »Yleiset -säätyvaltiopäivät!» ja luulivat ehkä myös tietävänsä mitä niillä -tarkoitettiin. Sitten pyöri ilmassa sellaisiakin aatteita kuin -porvarien ja muiden kansalaisten eriarvoisuuden poistaminen ja -porvarisoikeuksien laajentaminen myöskin ei-kristittyjä koskevaksi... -Eipä ihme, että Buddenbrookin Trina alkoi puhua sohvasta ja -silkkileningistä! Saattoi pelätä vielä pahempaa. Asiat uhkasivat -kärjistyä pelottaviksi... - -Oli lokakuun alku vuonna neljäkymmentäkahdeksan, taivas oli sininen, -ja sen yli liiti keveitä pilviä, jotka hohtivat hopeankarvaisina -auringon ohi kulkiessaan. Auringon voima oli jo niin vähäinen, että -Buddenbrookin maisemahuoneessa räiskyi takkavalkea korkean, välkkyvän -uuniristikon takana. - -Pikku Klara, ruskeatukkainen lapsi, jolla oli tuikeat silmät, istui -ompelupöydän ääressä ikkunan luona neuloen, kun taas Klothilde istui -sohvassa konsulittaren vieressä samanlainen käsityö sylissään. Vaikka -Klothilde Buddenbrook ei ollut paljon vanhempi naimisissa olevaa -serkkuaan, siis vasta kahdenkymmenen yhden ikäinen, alkoi hänen -pitkähköissä kasvoissaan jo huomata teräviä viivoja. Hänen sileä, -jakaukselle kammattu tukkansa, joka ei ollut milloinkaan ollut vaalea, -vaan alusta alkaen epämääräisen harmahtava, vaikutti myös siihen, että -ikäneidon kuva oli valmis. Ehkä hänellä oli tarve pian tulla vanhaksi, -päästäkseen pikemmin epätietoisuudesta ja toiveista. Kun ei hänellä -ollut yhtään hopeagroschenia, tiesi hän, ettei kukaan koko avarassa -maailmassa tahtoisi naida häntä, ja hän katsoi alistuen tulevaisuuteen, -jossa häämötti pieni kamari ja pienen pieni eläke, jonka hänen mahtava -setänsä toimittaisi hänelle jostakin arvossapidettyjen perheiden -varattomia tyttäriä varten perustetusta hyväntekeväisyyskassasta. - -Konsulitar istui pari kirjettä sylissään. Tony kertoi pienen Erikan -varttumisesta, ja Christian kuvaili innokkaasti Lontoon elämää ja -hyörinää, tekemättä kuitenkaan yksityiskohtaisesti selkoa työstään -Mr. Richardsonin palveluksessa... Konsulitar, joka alkoi olla -puolivälissä viittäkymmentä, valitti katkerasti vaaleiden naisten -aikaista vanhenemista. Punaiseen tukkaan kuuluva hieno iho käy siinä -iässä huolellisesta hoidosta huolimatta värittömäksi; onneksi voi -käyttää muuatta pariisilaista voidetta, joka aluksi saa sen säilymään. -Konsulitar oli päättänyt, ettei hänen tukkansa ollut saava milloinkaan -harmaantua. Ellei väriaine enää osoittautuisi kyllin tehokkaaksi, -laittaisi hän itselleen tekotukan nuoruudenaikaisista hiuksistaan... -Hänen taidokkaan tukkalaitteensa päällä oli nyt pieni, valkoisten -pitsien reunustama silkkiröyhelö: myssyn ensimmäinen alkumuoto. -Silkkinen hame ympäröi häntä leveänä ja pöyheänä; hänen kellonmuotoiset -hihansa olivat sisustetut kankealla kovikekankaalla. Kuten ennen, -kilisi hänen ranteessaan nytkin pari kultarengasketjua. — Kello oli -kolme. - -Äkkiä alkoi kadulta kuulua huutoja ja melua, hoilotusta, vihellystä ja -askelten töminää, hälyä, joka lähestyi ja kasvoi... - -»Äiti, mitä tuo on?» kysyi Klara, joka oli katsonut ulos katupeilistä. -»Noin paljon ihmisiä... Mitä ne tahtovat? Mistä ne iloitsevat?» - -»Herra Jumala!» huudahti konsulitar heittäen kirjeet luotaan, kavahti -pelästyneenä pystyyn ja riensi ikkunan luo. »Voisiko se olla... Oi, -hyvä Jumala, nyt on vallankumous... Kansa on liikkeellä...» - -Asia oli sellainen, että kaupungissa oli koko päivän ollut levotonta. -Breitestrassella oli aamulla rikottu kangaskauppias Benthienin -näyte-ikkuna; herra tiesi mitä tekemistä herra Benthienin ikkunalla oli -valtiollisten asiain kanssa. - -»Anton?!» huusi konsulitar vapisevalla äänellä ruokasaliin päin, missä -Anton liikutteli hopea-astioita... »Anton, mene alas! Sulje portti. -Pane kaikki ovet lukkoon! Kansa on liikkeellä...» - -»Kyllä, rouva konsulitar!» sanoi Anton. »Mutta miten minä uskallan? -Minä olen herraspalvelija... Jos he näkevät minun livreani...» - -»Ne ovat pahoja ihmisiä», sanoi Klothilde surullisesti, keskeyttämättä -työtään — Samassa näkyi konsuli pylväskäytävässä. Hän astui sisään -lasiovesta. Hänellä oli hattu kädessä ja päällystakki käsivarrella. - -»Aiotko mennä kadulle, Jean?» kysyi konsulitar kauhistuen... - -»Aion, rakas ystävä, minun täytyy mennä porvariston istuntoon...» - -»Mutta entä nuo ihmiset, Jean, nyt on vallankumous...» - -»Ei se ole niin vaarallista, hyvä Bethsy... Kohtalomme on Herran -kädessä. He ovat jo menneet talon ohi. Minä menen takaovesta...» - -»Jean, jos rakastat minua, älä mene... Tahdotko panna itsesi -vaaranalaiseksi ja jättää meidät yksin tänne... Voi, minä pelkään, minä -pelkään!» - -»Rakkahin, älä kiihoitu noin... he aikovat mellastaa hiukan -raatihuoneen edessä tai torilla... Se tulee kenties maksamaan vielä -pari ikkunaruutua valtiolle, siinä kaikki.» - -»Minne sinä menet, Jean?» - -»Istuntoon... Taidan jo myöhästyä, liikeasiat ovat viivästyttäneet -minua. Olisi häpeä olla poissa sieltä tänään. Luuletko isäsikään jäävän -pois, vaikka hän on niin vanha...» - -»Mene sitten Jumalan nimeen, Jean... Mutta ole varovainen, minä -rukoilen sinua, ole varovainen. Ja pidä silmällä minun isääni. Jos -hänelle tapahtuisi jotakin.—» - -»Ole huoleti, rakas ystävä...» - -»Milloinka sinä tulet takaisin?» huusi konsulitar hänen jälkeensä... - -»Puoli viiden, viiden tienoissa... milloin pääsen. Päiväjärjestykseen -kuuluu tärkeitä asioita, se riippuu siitä...» - -»Voi, minä pelkään, minä pelkään!» toisti konsulitar kulkien -edestakaisin katse neuvottomasti harhaillen. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Konsuli Buddenbrook kulki nopein askelin laajan alueensa läpi. -Astuttuaan Bäckergrubelle kuuli hän takaansa askelia ja näki -kaupanvälittäjä Goschin pitkään, maalaukselliseen viittaansa kiedottuna -myös aikovan istuntoon tätä sivukatua pitkin. Nostaessaan toisella -pitkällä, laihalla kädellään jesuiittahattuansa ja tehden toisella -sulavan, nöyrän kunnioittavan liikkeen, lausui hän tukahtuneella, -kireällä äänellä: »Herra konsuli... tervehdin teitä!» - -Kaupanvälittäjä Gosch, noin neljänkymmenen ikäinen vanhapoika, oli -ulkomuodostaan huolimatta maailman rehellisin ja hyväntahtoisin -ihminen; hän oli vain kaunosielu, erikoisluontoinen mies. Hänen -sileäksiajelluille kasvoilleen tunnusomaista oli kaareva nenä, suippo, -ulkoneva leuka, terävät piirteet, leveä, alaspäin taipunut suu ja -vihaisesti yhteen nipistyneet huulet. Hänen tarkoituksensa, — joka -onnistui sangen hyvin — oli esittää kaunista, pirullista vehkeilijää, -jotakin Mefistofeleen ja Napoleonin välimuotoa, joka pahuudessaan, -ilkeydessään, peloittavuudessaan oli mieltäkiinnittävä... Hänen -harmaantunut, silmille kammattu tukkansa teki synkän vaikutuksen. Hän -oli sydämestään pahoillaan, ettei hänellä ollut kyttyrää. — Hän oli -outo, rakastettava ilmiö tämän vanhan kauppakaupungin piirissä. Hän -kuului kaupunkilaisiin, sillä hän harjoitti pientä, vakavaraista ja -vaatimattomuudestaankin huolimatta kunniassa pidettyä välityskauppaa; -mutta hänen ahtaassa, pimeässä konttorissaan oli suuri kirjakaappi, -joka oli täynnä kaikenkielisiä runoteoksia, ja hänen huhuiltiin -kaksikymmenvuotiaasta saakka puuhanneen Lope de Vegan koottujen -teosten kääntämistä... Kerran hän oli näytellyt eräässä harrastelijain -toimeenpanemassa näytelmätilaisuudessa Domingoa Schillerin Don -Carloksessa. Tämä oli hänen elämänsä loistokohta. — Hänen huuliltaan ei -oltu koskaan kuultu epäjaloa sanaa, ja kaupallisissakin keskusteluissa -käytti hän yleistä puhekieltä, pinnistäen sen vain esiin hampaittensa -välistä ja kasvojaan vääristellen aivan kuin olisi tahtonut sanoa: -»Haa, senkin roisto! Kiroan sinut haudassakin!» Hän oli monella tapaa -autuaasti kuolleen Jean Jacques Hoffsteden seuraaja ja perillinen; -hänen olemuksensa oli vain synkempi ja mahtipontisempi. Hänessä ei -ollut sitä leikillistä iloisuutta, jonka Johann Buddenbrook vanhemman -ystävä oli perinyt edelliseltä vuosisadalta. — Kerran hävisi hän -pörssissä yhdellä kertaa kuusi ja puoli taaleria arvopapereissa, jotka -hän oli ostanut summakaupalla. Silloin saivat hänen mahtipontiset -tunteensa hänessä täyden vallan, ja hän toimeenpani näytöksen. Hän -lysähti penkille yhteen kasaan kuin olisi kärsinyt Waterloon tappion, -iski nyrkin vasten otsaansa ja toisti useampaan kertaan, katsoen kohti -taivasta herjaavin silmin: »Haa, kirous!» Pienet, tasaiset, varmat -voitot, joita hänelle tuotti jonkun kiinteistön kauppa, ikävystyttivät -häntä perinpohjin, siksi tämä tappio, tämä traagillinen isku, jolla -taivas oli rangaissut häntä, kapinoitsijaa, tuotti hänelle nautintoa, -onnea, jota kesti monta viikkoa. Toisten sanoessa: »Olen kuullut -teidän kärsineen vahinkoa, herra Gosch. Sepä ikävä seikka...», vastasi -hän: »Oi, arvoisa ystäväni! _Uomo non educato dal dolore riman sempre -bambino_. Oliko se ote Lope de Vegasta? Ainakin oli varma, että -Siegismund Gosch oli oppinut ja merkillinen mies. - -»Elämmepä me aikoja!» sanoi hän konsuli Buddenbrookille astuessaan -tämän rinnalla kumarassa asennossa keppiinsä nojaten katua ylös. -»Myrskyn ja kuohunnan aikoja!» - -»Olette oikeassa», vastasi konsuli. »Ajat ovat myrskyiset. -Tämänpäiväinen istunto tulee olemaan jännittävä. Sääty periaate...» - -»Kuulkaahan!» jatkoi herra Gosch alkamaansa puhetta. »Minä olen ollut -liikkeellä koko päivän ja tarkastanut tuota roskaväkeä. Siinä oli -joukossa ihania poikia, joiden silmät hehkuivat intoa ja vihaa..» - -Johan Buddenbrook rupesi nauramaan. »Jopa te nyt puhutte, ystäväni! -Tunnutte olevan mieltynyt heihin! Ei, suokaa anteeksi... lapsellisuutta -se on kaikkityynni! Mitä nuo Uimiset ovat ja tahtovat? Parvi kurittomia -nulikoita, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen saadakseen aikaan -hiukan hälinää...» - -»Aivan niin! Mutta ei voi kieltää... Olin läsnä, kun teurastajansälli -Berkemeyer särki herra Benthienin ikkunaruudun... Hän oli kuin -pantteri!» Viimeisen sanan lausui herra Gosch erityisen tiukasti -yhteen purruin hampain ja jatkoi sitten: »Ei voi kieltää, että asialla -on myös jalo puolensa! Se on kerrankin jotain uutta, tiedättekö, -jotain epätavallista, väkivaltaista, myrskyistä, hurjaa... niinkuin -ukkonen... Kansa on tietämätöntä, se on totta! Ja sittenkin on -sydämeni, tämä sydämeni tässä, sen puolella...» He olivat jo tulleet -yksinkertaisen, keltaisella öljyvärillä maalatun talon edustalle, jonka -pohjakerroksessa oli porvariston kokoussali. - -Tuo sali kuului erään Suerkringel nimisen lesken olut- ja -tanssihuoneistoon, mutta oli muutamina päivinä »porvariston» herrojen -käytettävänä. Kapeasta, kivillä lasketusta käytävästä, jonka oikealla -puolella olivat ravintolahuoneet ja joista tuli oluen ja ruoan hajua, -astuttiin sinne vasemmalla olevasta vihreäksimaalatusta lautaovesta, -jossa ei ollut ripaa eikä lukkoa ja joka oli niin kaita ja matala, -että ei kukaan olisi osannut olettaa sen takana olevan niin suurta -huonetta. Sali oli kylmä, alaston ja asumattoman näköinen valkoiseksi -kalkittuine kattoineen, jossa parrut näkyivät, ja valkaistuine -seinineen. Kolmen ikkunan ristikkopuitteet olivat vihreäksi maalatut, -eikä huoneessa ollut uutimia. Vastapäätä niitä olivat amfiteatterin -tapaisesti kohoavat istuinrivit; niiden eteen alhaalle oli asetettu -vihreällä kankaalla päällystetty, puheenjohtajalle, pöytäkirjurille ja -läsnäoleville senaatin jäsenille tarkoitettu pöytä soittokelloilleen, -papereineen ja kirjoitusneuvoineen. Ovia vastapäätä oli monta suurta -vaatenaulakkoa, täynnä hattuja ja päällysvaatteita. - -Kiihkeä äänten sorina kohtasi konsulia ja hänen seuralaistaan heidän -astuessaan peräkkäin sisään kapeasta ovesta. He olivat nähtävästi -viimeiset tulijat. Huone oli täynnä kaupungin porvareita, jotka kädet -housuntaskuissa, selän takana tai ilmaa huitoen seisoivat ryhmissä, -neuvotellen keskenään. Järjestön 120:stä jäsenestä oli ainakin 100 -saapuvilla. Muutamat maaseudun edustajat olivat katsoneet parhaimmaksi -jäädä kotiin vallitsevan rauhattomuuden tähden. - -Lähinnä sisäänkäytävän ovea seisoi ryhmä vaatimattomampia porvareita: -pari kolme liikkeenomistajaa, eräs kimnaasin opettaja, »orpojen isä» -herra Mindermann ja herra Wenzel, suosittu parturi. Herra Wenzel, -pieni, vankka, mustaviiksinen mies, jolla oli älykkäät kasvot ja -punaiset kädet, oli ajanut samana päivänä konsulin parran; mutta -täällä he olivat yhdenvertaisia. Hän oli parhaiden piirien parturi, -ajoi melkein yksinomaan Möllendorpfin, Langhalsin, Buddenbrookin ja -Överdieckin herrojen partoja, ja hänen kaikkitietäväisyytensä kaupungin -asioissa, hänen seuramielisyytensä ja tottunut käytöksensä, jossa -kaikesta alamaisuudesta huolimatta sentään aina tuntui oman arvon -tunne, oli hankkinut hänelle pääsyn porvaristoon. - -»Tietääkö herra konsuli viimeistä uutista?» huusi hän kiihkeästi -katsoen vakavin silmin suosijaansa... - -»Mitä minun pitäisi tietää, hyvä Wenzel?» - -»Aamulla sitä ei vielä tiedetty... Herra konsuli suo anteeksi, mutta se -on aivan viimeisin uutinen! Kansa ei aio raatihuoneelle eikä torille! -Se tulee tänne ja aikoo uhata meitä! Toimittaja Rübsam on villinnyt -heidät...» - -»Onko se mahdollista!» sanoi konsuli. Hän tunkeutui etumaisten ryhmien -välitse salin keskelle, niissä näki appensa läsnäolevien senaattoreiden -Langhalsin ja James Möllendorpfin seurassa. »Onko se totta, hyvät -herrat?» hän kysyi kätellen heitä... - -Ja toden totta, koko salissa ei puhuttu muusta; metelöitsijät olivat -tulossa tänne, saattoi jo kuulla heidän lähestyvän... - -»Roistot!» sanoi Lebrecht Kröger kylmästi ja halveksien. Hän oli tullut -tänne vaunuissaan. Tuon entisen _à la mode_-keikarin kookas, ylhäinen -vartalo oli tavallisesti, kahdeksankymmenen vuoden painamana, hiukan -kumara; tänään hän kuitenkin seisoi aivan suorassa, silmät puoleksi -ummessa, suupielet, joiden yläpuolella valkoisten viiksien lyhyet -sänget törröttivät, vihaisesti ja ylenkatseellisesti alasvedettyinä. -Hänen mustilla samettiliiveillään välkkyi kaksi riviä jalokivinappeja... - -Lähellä tätä ryhmää näkyi Heinrich Hagenström, jäntterä herra, jolla -oli punertava, harmaantunut poskiparta ja siniruutuisista liiveistä -riippuvat paksut kellonvitjat ja jonka yllä oli avonainen lievetakki. -Hän seisoi liikekumppaninsa herra Strunckin kanssa keskustellen eikä -tervehtinyt konsulia lainkaan. - -Hiukan kauempana näkyi kangaskauppias Benthien, hyvinvoivan näköinen -herra, ympärillään suuri joukko muita herroja, joille hän kertoi -ikkunaruutunsa särkemisestä... »Siihen viskattiin tiilikivi, -tiilikivenpuolikas, hyvät herrat! Räiskis... kivi lensi sisään ja -putosi vihreälle ripsisilkkipakalle... Senkin roskaväki!... Mutta sehän -on valtion asia...» Jostakin nurkasta kuului lakkaamatta herra Stuhtin -ääni; hän oli saapunut Glockengiesserstrasselta musta takki villapaidan -yllä ja otti nyt osaa kertomukseen toistamalla lakkaamatta: »Katalat! -Katalat!» - -Johan Buddenbrook kulki ympäri huonetta tervehtien muun muassa vanhaa -ystäväänsä C.F. Köppeniä ja tämän kilpailijaa konsuli Kistenmakeria. -Hän puristi tohtori Grabowin kättä ja vaihtoi pari sanaa pankinjohtaja -Gieseken kanssa, rakennusmestari Voigtin, puheenjohtajan tohtori -Langhalsin, senaattorin veljen kanssa, sekä kauppiaiden, opettajien ja -asianajajien kanssa... - -Istuntoa ei ollut aloitettu, mutta keskustelu oli erittäin vilkas. -Kaikki herrat sadattelivat senkin tuhrustajaa, mokomaakin toimittajaa, -tuota Rübsamia, jonka tiedettiin villinneen kansanjoukon... ja mitä -varten? Oltiin tultu tänne päättämään, oliko kansanedustuksessa -säilytettävä säätyperiaate vai muutettava se yleisen, yhtäläisen -äänioikeuden pohjalle. Senaatti oli puoltanut jälkimmäistä. Mitä tuo -rahvas siis tahtoi. Ravistella herroja kauluksesta, siinä koko juttu. -Tämä oli, piru vieköön, mahdottomin asema, missä herrat koskaan olivat -olleet! Keräännyttiin senaatin jäsenten ympärille, jotta saataisiin -kuulla heidän mielipiteensä. Keräännyttiin myös konsuli Buddenbrookin -ympärille, jonka oli saatava kuulla, miten pormestari Överdieck -suhtautui asiaan. Sillä siitä pitäen kun senaattori, tohtori Överdieck, -konsuli Justus Krögerin lanko, viime vuonna oli tullut senaatin -puheenjohtajaksi, olivat Buddenbrookit sukua pormestarille, joka seikka -oli kohottanut heidän julkista arvoaan huomattavasti... - -Äkkiä kasvoi melu ulkona... Vallankumous oli saapunut istuntosalin -ikkunoiden alle! - -Kuin yhdellä iskulla taukosi kiihtynyt puhelu sisällä. Seisottiin kädet -ristissä vatsan päällä, mykkinä kauhusta, tuijottaen toinen toistaan -silmiin taikka ulos ikkunoista, joiden takaa kohosivat nyrkit ja kuului -hillitöntä, järjetöntä, korviahuumaavaa huutoa ja ulvomista. Mutta -sitten syntyi yhtä täydellinen hiljaisuus kuin salissa, aivan kuin -mellastajat olisivat itsekin säikähtäneet menettelyänsä; ja sitten -yleisen syvän äänettömyyden vallitessa kuului alimmilta riveiltä, -minne Lebrecht Kröger oli istuutunut, yksi ainoa sana, kylmä, hitaasti -lausuttu, voimakas sana; »Roistot!» - -Heti tämän jälkeen lausuttiin jostakin nurkasta matalalla, järkytetyllä -äänellä: »Katalat!» - -Ja sitten pälpätti äkkiä kangaskauppias Benthienin kiireinen, vapiseva -ja salaperäinen ääni: - -»Hyvät herrat... Hyvät herrat... kuulkaa minua... Minä tunnen tämän -talon. Kun menee ullakolle, on siellä kattoluukku... Minä olen poikana -ammuskellut kissoja sieltä... Sieltä pääsee aivan hyvin naapurin -katolle ja sitä tietä turvaan...» - -»Viheliäistä raukkamaisuutta!» sihautti kaupanvälittäjä Gosch -hampaittensa lomitse. Hän nojasi käsivarret ristissä puheenjohtajan -pöytään ja tuijotti pää syvälle painettuna kauhuaherättävin silmin -ikkunoihin. - -»Raukkamaisuuttako, herra? Kuinka niin? Herra varjelkoon... ne -heittävät tiilikiviä! Minä olen saanut tarpeekseni...» - -Samassa yltyi taas ulkoa kuuluva melu, kasvamatta kuitenkaan -alkuperäiseen kiihkeyteensä. Se kaikui nyt tasaisena, yhtämittaisena, -melkeinpä tyytyväisenä muminana, ja joukosta erottui vain joku vihellys -ja yksityinen ääni, joka huusi: »Periaate!» tai »Porvarioikeus!»... -Porvariedustajat kuuntelivat tuota hartaasti. - -»Hyvät herrat», lausui hetken kuluttua puheenjohtaja herra tohtori -Langhals hillityllä äänellä kokouksen osanottajille. »Toivon tekeväni -kaikkien mielen mukaisesti julistaessani istunnon alkaneeksi...» - -Se oli asianmukainen ehdotus, joka ei kuitenkaan saavuttanut -pienintäkään kannatusta. - -»En minä kannata sitä», sanoi joku niin jyrkän päättäväisesti, ettei se -sietänyt vastaväitteitä. Puhuja oli talonpoikainen mies nimeltä Pfahl, -Ritzerauerin maalaiskunnasta, Klein-Schretstakenin kylän edustaja. -Kukaan ei muistanut kuulleensa hänen ääntään tätä ennen; mutta tällä -hetkellä älysivät yksinkertaisimmatkin aivot tuon sanan painavuuden... -Pelottomasti ja varmalla valtiollisella vaistolla oli herra Pfahl -lausunut julki kaikkien läsnäolevien ajatuksen. - -»Herra varjelkoon meitä!» sanoi herra Benthien järkytettynä. »Tuolta -ylhäältä penkeiltä näkyy ulos! Ne heittävät tiilikiviä! Oi, varjelkoon, -minä olen saanut tarpeekseni...» - -»Ja tuo kirottu ovikin on niin kaita!» sanoi viinikauppias Köppen -epätoivoisesti. »Jos me pyrimme ulos, niin- puristumme kuoliaiksi!» - -»Katalat», lausui herra Stuht kumeasti. - -»Hyvät herrat», yritti puheenjohtaja jälleen pontevasti. »Pyydän, -harkitkaa sittenkin asiaa... Minunhan on jätettävä kolmen päivän -kuluessa tämänpäiväinen pöytäkirja valmiissa muodossa arvoisan -pormestarin käytettäväksi... Sitäpaitsi odottaa kaupunki esityksen -julkaisemista painettuna... Minä haluaisin siirtyä äänestykseen siitä, -aloitetaanko istunto.» - -Mutta muutamia harvoja porvareita lukuunottamatta, jotka kannattivat -puheenjohtajaa, ei kukaan halunnut siirtyä päiväjärjestykseen. Äänestys -olisi ollut tulokseton. Kansaa ei saanut ärsyttää. Kukaan ei tietänyt -mitä se tahtoi. Sitä ei saanut loukata mihinkään suuntaan käyvällä -päätöksenteolla. Täytyi odottaa ja pysyä hiljaa. Marian-kirkon kello -löi puoli viisi... - -Päätettiin odottaa kärsivällisesti. Alettiin tottua meluun, joka -vuoroin paisui, hiljeni, vaikeni ja yltyi uudelleen. Alettiin -rauhoittua, kotiutua, istuutua alemmille penkeille... Noiden kunnon -porvarien toimeliaisuus alkoi herätä... Uskallettiin jo siellä täällä -puhua kaupoista, yrittipä joku soimiakin niitä... Kaupanvälittäjät -lähestyivät tukkukauppiaita... Vankeina istuvat herrat puhelivat -keskenään kuin ihmiset, jotka istuvat yhdessä kovan ukkosen käydessä -jutellen muista asioista ja kuunnellen vain silloin tällöin -kunnioittavasti jatkuvaa jyrinää. Kello tuli viisi, puoli kuusi, alkoi -hämärtää. Joskus virkahti joku huoahtaen, että hänen vaimonsa odotti -kotona kahville, jolloin herra Benthien uskalsi jälleen muistuttaa -kattoluukusta. Mutta useimmat ajattelivat kuten herra Stuht, joka -sanoa tokaisi päätään pudistaen: »Minähän olen kuitenkin liian paksu -mahtuakseni läpi!» - -Johann Buddenbrook oli konsulittaren kehoituksen muistaen pysynyt -appensa lähettyvillä ja katsoi tätä hiukan huolestuneen näköisenä -kysyessään: »Ei kai tämä pieni seikkailu rasita teitä, isä?» - -Lebrecht Krögerin lumivalkoisen tekotukan rajassa oli pari sinistä -otsasuonta pullistunut levottomuutta herättävästi, ja hänen toisen -kurtistuneen kätensä nypliessä liivien välkkyviä nappeja vapisi -polvella toinen käsi, jossa säteili suuri hohtokivi. - -»Vielä mitä, Buddenbrook!» sanoi hän hyvin väsyneesti. »Minä olen -ikävystynyt, siinä kaikki». Mutta hän osoitti kuitenkin sanojensa -teennäisyyden sähähdyttämällä yht'äkkiä hampaittensa välitse: -»_Parbleu_, Jean! Nuo inhoittavat likakintut ansaitsisivat ruutia ja -lyijyä!... Mokoma roskaväki...! Roistot!» - -Konsuli tyynnytteli häntä. »Noo... noo... Olettehan te oikeassa, tämä -on jokseenkin arvoton näytös... mutta niitä tehdä? Täytyy näyttää siltä -kuin ei olisi millänsäkään. On ilta. He menevät pian pois...» - -»Missä minun vaununi ovat?... Minä tahdon vaununi!» komensi Lebrecht -Kröger aivan vimmoissaan. Hänen raivonsa purkautui, koko hänen -ruumiinsa tärisi. »Olen tilannut ne kello viideksi!... Missä ne -ovat?... Istuntoa ei pidetä... Mitä minä siis teen täällä?... En -tahdo antautua narrattavaksi!... Tahdon vaununi!... Solvataanko minun -kuskiani? Käykää katsomassa, Buddenbrook!» - -»Rakas appi, rauhoittukaa, Jumalan tähden!... Kiihtymys on teille -vaarallista! Luonnollisesti... minä menen katsomaan, miten teidän -vaunujenne laita on. Olen itsekin kyllästynyt tähän tilaan. Koetan -puhua noiden ihmisten kanssa, käskeä heitä kotiin...» - -Ja vaikka Lebrecht Kröger pani vastaan, vaikka hän nyt äkkiä komensi -kylmällä, halveksivalla äänellä: - -»Seis, jääkää tänne! Ette mene minnekään, Buddenbrook!» astui konsuli -kiireesti salin läpi. - -Aivan pienen vihreän oven edessä pidätti hänet Siegismund Gosch, -joka tarttui luisella kädellään häntä käsipuoleen ja kysyi kaameasti -kuiskaten: »Minne matka, herra konsuli?...» - -Kaupanvälittäjän kasvot olivat tuhansissa syvissä uurteissa. Hurjan -päättäväisin ilmein työnsi hän suipon leukansa melkein kiinni nenään, -hänen harmaa tukkansa lankesi peloittavana ohimoille ja otsalle, ja -hänen päänsä oli niin syvällä olkapäiden välissä, että hänen todellakin -onnistui näyttää kyttyräselkäiseltä, kun hän sanoi: »Olen valmis -puhumaan kansalle.» - -Konsuli sanoi: »Jättäkää se mieluummin minun tehtäväkseni, Gosch... -Minulla on luultavasti enemmän tuttavia siinä joukossa...» - -»Olkoon niin!» vastasi kaupanvälittäjä soinnuttomasti. »Te olette -tärkeämpi henkilö kuin minä.» Ja korottaen äänensä jatkoi hän sitten: -»Mutta minä seuraan teitä, tahdon seisoa vieressänne, konsuli -Buddenbrook! Repiköön kahleista päässeiden orjien raivo minut -kappaleiksi...» - -»Ah, mikä päivä! Mikä ilta!» sanoi hän heidän astuessaan ulos... Hän ei -ollut varmaan koskaan tuntenut itseään niin onnelliseksi. »Haa, herra -konsuli! Tuossa on kansa!» - -He olivat kulkeneet käytävän läpi ja astuivat portaille, jääden -seisomaan ylimmälle askelmalle. Jalkakäytävälle vei vain kolme -kapeaa porrasta. Katu oli oudon näköinen. Se oli kuin kuollut, ja -lähimpien talojen valaistuissa ikkunoissa näkyi uteliaita päitä, -jotka tuijottivat porvarien kokoushuoneen edessä tungeksivaan tummaan -kapinoitsijajoukkoon. Tuo joukko ei ollut luvultaan paljoa suurempi -saliin kokoontuneiden lukua, ja siinä näkyi nuoria satama- ja -varastotyömiehiä, kantajia, kansakoulupoikia, muutamia kauppalaivojen -merimiehiä ja muuta väkeä, joka asui kaupungin köyhemmissä -kortteleissa, kuten »Twietenissä», »Gängenissä», »Wischenissä» ja -»Höfenissä». Mukana oli myös muutamia naisia, jotka kaiketi toivoivat -yrityksestä samanlaisia seurauksia kuin Buddenbrookin keittiötyttö. -Pari kapinallista oli väsyneenä seisomiseen istahtanut katukäytävän -reunalle, jossa lie söivät voileipää. - -Kello alkoi olla kuusi, mutta vaikka oli jo sangen pimeä, riippuivat -öljylamput sytyttämättöminä kadun yllä. Tämä asianhaara, tämä julkinen -ja kuulumaton järjestyksen rikkomus oli ensimmäinen seikka, joka -vilpittömästi suututti konsuli Buddenbrookia, ja se oli myös syynä -siihen, että hän alkoi puhua jotakuinkin tuikealla äänellä: - -»Kuulkaa, mitä tuhmuuksia täällä nyt on oikein tekeillä?» - -Metelöitsijät olivat hypähtäneet pystyyn jalkakäytävältä. Muutamat -konsulin palveluksessa olevat satamamiehet ottivat lakin päästään. -Tultiin tarkkaavaisiksi, jotkut töykkivät toisiaan kylkeen ja sanoivat -hiljaa: »Se on konsuli Buddenbrook! Konsuli Buddenbrook tahtoo pitää -puheen!» - -»Pidä suusi, Krischan, se osaa olla riivatun vihainen...» - -»Tuo on kaupanvälittäjä Gosch... katso!... Eikö se ole hiukan -hassahtava?» - -»Corl Smolt!» alkoi konsuli jälleen kiinnittäen pienet, syvällä olevat -silmänsä erääseen noin 22:n vuoden ikäiseen varastotyömieheen, jolla -oli väärät sääret ja joka seisoi lakki kädessä ja suu täynnä leipää -aivan portaiden edessä. »No puhupas nyt, Corl Smolt! Mitä tämä on? Te -olette mökisseet täällä koko iltapäivän...» - -»Niin, herra konsuli...» sai Corl Smolt sanotuksi leipää pureskellen. -»Se on nyt semmoinen asia... se on nyt sillä lailla... että meillä on -nyt vallankumous.» - -»Mitä roskaa sinä puhut. Smolt!» - -»Niin, herra konsuli, niinhän te sanotte... mutta se on nyt sillä -lailla... ettei me olla enää tyytyväisiä asioihin... Me tahdotaan -toista meininkiä, tämä ei enää ole yhtään sellainen kuin olla pitää...» - -»Kuulehan, Smolt, ja te muut. Olkaa nyt ymmärtäväisiä ja menkää kotiin -älkääkä hourailko vallankumouksesta ja rikkoko järjestystä...» - -»Pyhää järjestystä!» keskeytti herra Gosch kuiskaten... - -»Järjestystä, sanon minä!» lopetti konsuli Buddenbrook. »Lyhdytkään -eivät ole sytytetyt... Tämä vallankumous menee liian pitkälle!» - -Corl Smolt oli nyt niellyt leipäpalasensa ja seisoi, kansanjoukko -takanaan, hajasäärin paikallaan tehden vastaväitteitään... - -»Niin, herra konsuli, niinhän te sanotte! Mutta se tapahtuu yleisen -vaalioikeusperiaatteen tähden...» - -»Voi sinä hölmö!» huusi konsuli unohtaen närkästyksissään puhua -alasaksaa. »Sinä puhut paljasta pötyä...» - -»Niin, herra konsuli», sanoi Corl Smolt vähän pelästyneenä, »tämä -on nyt mitä on. Mutta vallankumous se olla pitää, se on varma. Joka -paikassa on vallankumous, Berliinissä ja Parisissa...» - -»Smolt, mitä te nyt oikein tahdotte! Sanokaapas nyt!» - -»Niin, herra konsuli, minä sanon vaan: me tahdotaan tasavaltaa, sen -minä vaan sanon...» - -»Pöllöpää... Johan teillä on tasavalta!» - -»Niin, herra konsuli, mutta me tahdotaan vielä toinen!» - -Eräät ympärilläolevista, jotka olivat paremmin perillä asioista, -alkoivat nauraa hohottaa sydämellisesti, ja vaikka vain muutamat olivat -ymmärtäneet Corl Smoltin vastauksen, levisi iloisuus ympäriinsä, kunnes -koko tasavaltalaisten joukko hytkyi valtavasta, hyväntahtoisesta -naurusta. Porvarisalin ikkunoihin ilmestyi uteliaita herroja olutlasi -kädessä... Ainoa, jolle tämä asiain käänne tuotti pettymystä ja tuskaa, -oli Siegismund Gosch. - -»Kuulkaahan nyt, hyvät ihmiset», sanoi konsuli Buddenbrook lopuksi, -»eiköhän teidän nyt olisi parasta mennä kotiin!» - -Corl Smolt, joka oli aivan ällistynyt aikaansaamastaan vaikutuksesta, -vastasi: »No, herra konsuli, olkoon nyt sitten niin, että annetaan -sitten asian olla, ja minä olen iloinen, ettei herra konsuli ole -vihainen minulle, ja tuota, hyvästi nyt, herra konsuli...» - -Joukko alkoi hajaantua mitä parhaimmalla tuulella. - -»Smolt, odotapas vähän!» huusi konsuli. »Sanopas etkö ole nähnyt -Krögerin vaunuja, Burgtorin ajoneuvoja?» - -»Kyllä, herra konsuli. Kyllä ne on tulleet. Ne on tuolla, ne ajoivat -herra konsulin pihaan...» - -»Hyvä, juokse sukkelaan sinne ja sano Jochenille, että hän tuo ne pian -tänne; herra tahtoo kotiin.» - -»Kyllä, herra konsuli!»... Ja nakattuaan lakin päähänsä ja vedettyään -nahkalipan silmille lähti Corl Smolt harittavin säärin ja heiluvin -askelin juoksemaan katua alas. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Kun konsuli Buddenbrook palasi Siegismund Goschin kanssa istuntosaliin, -oli se hauskemman näköinen kuin neljännestunti sitten. Sitä valaisi -kaksi suurta parafiinilamppua, jotka seisoivat puheenjohtajan pöydällä, -ja niiden keltaisessa valossa istuivat ja seisoskelivat herrat kaataen -toisilleen pullo-olutta kirkkaisiin seideleihin, kilistellen ja -tarinoiden mitä hilpeimmällä mielellä. Rouva Suerkringel, leskirouva, -oli käynyt sisällä ja puhellut vankeina istuvien vieraittensa kanssa -niitä herttaisimmin, arvellut, että piiritystä saattoi kestää vielä -kauankin ja ehdottanut mielevästi pientä sydämen vahvistusta; hän -käytti hyväkseen kuohunnan aikoja saadakseen menemään melkoisen -määrän kirkasta, jotakuinkin alkoholisisältöistä oluttansa. -Rauhanneuvottelijan astuessa sisään raahasi talon renki parhaillaan -paitahihasillaan, naama hyväntahtoisessa hymyssä, heidän ohitseen uutta -pullokoria, ja vaikka ilta oli pitkälle kulunut, vaikka oli liian myöhä -enää aloittaa lakiasetuksen käsittelyä, ei ketään haluttanut vielä -keskeyttää yhdessäoloa ja lähteä kotiin. Kahviaika oli joka tapauksessa -jo ohi... - -Saatuaan runsaasti kädenpuristuksia ja onnitteluja konsuli lähti -viipymättä appeaan kohti. Lebrecht Kröger näytti olevan ainoa, jonka -mieliala ei ollut parantunut. Suorana, kylmänä ja luotaantorjuvana -istui hän paikoillaan, ja konsulin ilmoittaessa vaunujen tuossa -tuokiossa ajavan esiin hän vastasi pilkallisella äänellä, joka vapisi -katkeruudesta enemmän kuin vanhuudesta: »Salliiko roskaväki minun -palata kotiin?» - -Jäykin liikkein, jotka eivät pienimmässäkään määrässä olleet hänen -tavallisen siloitellun käytöksensä mukaiset, antoi hän auttaa turkin -hartioilleen ja työnsi, konsulin tarjoutuessa saattamaan, käsivartensa -vävypoikansa kainaloon ja lausui välinpitämättömästi: »_Merci_». - -Mahtavat vaunut, joiden etuistuimen kummallakin puolen oli suuri lyhty, -pysähtyivät oven eteen, jossa ne konsulin tyytyväisyydeksi sytytettiin: -sitten molemmat astuivat sisään. Jäykkänä, äänettömänä, selustaan -nojaamatta istui Lebrecht Kröger silmät puoliummessa konsulin oikealla -puolella, vaunupeite polvilla, vaunujen vieriessä kaupungin katuja, -ja hänen lyhyiden, valkoisten viiksiensä alla riippuvat suupielet -jatkuivat kahtena syvänä kohtisuorana viivana alas leukaan asti. -Raukeasti ja kylmästi tuijotti hän vastassaan olevaan tyhjään istuimeen. - -Kaduilla oli vilkkaampaa kuin sunnuntai-iltana. Vallitsi yleinen -juhlahenki. Kansa kuljeskeli katuja pitkin hyvillään vallankumouksen -onnellisesta ratkaisusta. Joku yritti laulaakin. Pojat huusivat -eläköötä vaunujen vieriessä ohi ja heittelivät lakkejaan ilmaan. - -»Minusta näyttää, isä, että te otatte asian liian raskaasti», sanoi -konsuli. »Koko juttuhan oli vain narripeliä... ilveilyä...» Ja -saadakseen vanhuksesta irti jonkunlaisen vastauksen tai mielenilmaisun -alkoi hän puhua eloisasti vallankumouksista yleensä... »Jospa -tuo omistamaton joukko ymmärtäisi, miten vähän se edistää omaa -asiaansa... Oi hyvä Jumala, juttu on kaikkialla sama. Tänään olin -hiukan keskustelussa kaupanvälittäjä Goschin, tuon merkillisen miehen -kanssa, joka katselee kaikkea vain runoilijan, näytelmänkirjoittajan -silmin... Nähkääs, appi, vallankumous on järjestetty kaunotieteellisten -teepöytäin ympärillä Berliinissä... Kansa on sitten ottanut pohtiakseen -asiaa ja pannut nahkansa peitottavaksi... Onko siitä lähtevä hyötyä?» - -»Olisi hyvä, jos avaisitte sillä puolella olevan ikkunan», sanoi herra -Kröger. - -Johann Buddenbrook loi häneen nopean katseen ja laski kiireesti alas -lasiruudun. - -»Ettekö voi hyvin, rakas isä?» kysyi hän huolissaan. - -»En. En ensinkään», vastasi Lebrecht Kröger ankarasti. - -»Tarvitsette ruokaa ja lepoa», sanoi konsuli järjestäen, jotakin -tehdäkseen, nahkapeitteen paremmin appensa polvien ympärille. - -Äkkiä, vaunujen rätistessä Burgstrassea pitkin, sattui peloittava -tapaus. Vaunujen tultua noin viidenkymmenen askeleen päähän hämärässä -häämöttävästä portista ja ajaessa meluavan, iloisen katupoikaparven -ohi, lensi avoimesta ikkunasta sisään kivi. Se oli aivan vaaraton -mukulakivi, tuskin kananmunan kokoinen, joka oli lennähtänyt -vallankumouksen kunniaksi jonkun Krischan Snutin tai Heine Vossin -tapaisen miehen kädestä, luultavasti aivan viattomassa mielessä ja -varmaankin ollenkaan vaunuja tarkoittamatta. Äänettömästi lensi se -ikkunasta sisään, ponnahti äänettömästi Lebrecht Krögerin paksun turkin -peittämää rintaa vasten, vieri yhä yhtä äänettömästi vaununpeitettä -alas ja pysähtyi lattialle. - -»Kaiken näköisiä kujeita!» sanoi konsuli suutuksissaan. »Onko kaikki -tänä iltana sijoiltaan?... Ei kai se satuttanut teitä, appi?» - -Vanha Kröger oli äänetön, peloittavan äänetön. Vaunuissa oli niin -pimeä, ettei voinut erottaa hänen ilmettään. Hän istui vielä -entistäänkin suorempana, kookkaampana, jäykempänä paikallaan, selustaan -nojaamatta. Viimein sanoi hän vaivaloisesti, hitaasti, kylmästi ja -matalalla äänellä yhden ainoan sanan: »Roistot!» - -Konsuli ei vastannut mitään peläten muuten kiihdyttävänsä appeaan yhä -enemmän. Vaunut vierivät kolisten portista ja saapuivat kolmen minuutin -kuluttua leveään kujaan, kultaisilla kärjillä varustetun ristikkoaidan -kohdalle, josta alkoi Krögerien alue. Molemmin puolin leveää -puutarhaporttia, josta lähti portaiden eteen johtava kastanjakuja, -paloi kaksi kirkasta kultapousisin suojuksin koristeltua lyhtyä. -Konsuli kauhistui nähdessään nyt appensa kasvot. Ne olivat keltaiset ja -velttojen poimujen runtelemat. Kylmä, ankara, halveksiva ilme, joka oli -ympäröinyt tähän asti hänen suutaan, oli muuttunut heikoksi, vääräksi, -riippuvaksi, tylsämieliseksi ukon-irveeksi. Vaunut pysähtyivät -parvekkeen eteen. - -»Auttakaa minua», sanoi Lebrecht Kröger, vaikka konsuli, joka oli -astunut ensiksi alas vaunuista, oli jo työntänyt syrjään nahkapeitteen -ja tarjonnut hänen tuekseen olkapäänsä ja käsivartensa. Hän talutti -appeaan hitaasti hiekkakäytävää pitkin muutaman askeleen päässä -oleville valkoisille ulkoportaille, jotka johtivat ylös ruokasaliin. -Portaiden edessä kyykähti ukko polvilleen. Pää vaipui niin raskaasti -rinnalle, että riippuva alaleuka loksahti kalahtaen hampaita vasten. -Silmät kääntyivät nurin ja sammuivat... - -Lebrecht Kröger, _a la mode_-keikari, oli päässyt isiensä luo. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Vuosi ja kaksi kuukautta myöhemmin, usvaisen tammikuun päivänä vuonna -1850, istuivat herra ja Madame Grünlich pienen kolmivuotiaan tyttärensä -kanssa vaaleanruskean seinälaudoituksen peittämässä ruokasalissa -aamuteetä juoden tuoleilla, joista kukin oli maksanut 25 markkaa. - -Molempien ikkunoiden lasit olivat melkein läpinäkymättömät huurusta; -niiden takaa erotti vain hämärästi paljaita puita ja pensaita. -Vihreäksi silatussa matalassa uunissa, joka oli huoneen nurkassa, -»orvokkihuoneeseen» johtavan avonaisen oven vieressä, mistä näkyi -lehtikasveja, ritisi punainen takkavalkea levittäen ympärilleen -leppoisaa, hiukan hajuavaa lämpöä. Vastakkaisen seinän oven eteen -työnnetyt vihreät verhot estivät näkemästä ruskeasilkkiseen salonkiin -ja peittivät myös näkyvistä korkean lasioven, jonka raot oli täytetty -pumpulilla ja jonka takaa häämötti pieni parveke tiheän sumun keskeltä. -Kolmas ovi vei käytävään. - -Pyöreää pöytää peittävän lumivalkoisen damastiliinan poikki oli -asetettu vihreä kudottu kaitaliina ja siihen oli järjestetty -kultareunainen, niin läpinäkyvän ohut porsliinikalusto, että se välkkyi -paikoitellen kuin helmiäinen. Teekeittiö surisi. Ohuessa hopeaisessa -matalassa leipäkorissa, joka oli suuren, suonikkaan, käpertyneen lehden -muotoinen, oli pullia ja vehnäleivän viipaleita. Kristallikuoren alla -oli tornimaisesti järjestetty voipallerolaite, ja toisen samanlaisen -alla oli erilaisia juustolajeja, keltaista, vihreänsekaista ja -valkoista. Ei puuttunut myöskään punaviinipullo; se oli pantu talon -isännän eteen, sillä herra Grünlich söi kuuman aamueineen. - -Juuri käherrettyine poskipartoineen ja kasvoineen, jotka tällä -aamuhetkellä näyttivät erityisen rusottavilta, istui hän selin -salonkiin valmiiksi puettuna, yllään musta takki ja vaaleat, -isoruutuiset housut, syöden englantilaiseen tapaan puoliraakaa -kyljystä. Hänen puolisostaan tämä tosin oli hienoa, mutta siitä -huolimatta niin vastenmielistä, ettei hän ollut tähän asti voinut -vaihtaa siihen leipä- ja muna-aamiaistaan. - -Tony oli puettu aamupukuun; hän oli ihastunut aamupukuihin. Ei mikään -ollut hänen mielestään niin hienoa kuin hieno aamupuku, ja koska hän -ei omassa kodissaan ollut saanut käyttää sellaista, nautti hän nyt -siitä sitä enemmän. Hänellä oli kolme tällaista pehmeää, suloista -vaatekappaletta, joiden tekotapaan voi soveltaa enemmän makua, -hienoutta ja mielikuvitusta kuin tanssiaispukuun. Tänään hänellä -oli tummanpunainen aamupukunsa, jonka väri sointui tarkasti yhteen -panelin yläpuolella olevien seinäpapereiden kanssa; tämän puvun -suurikukallinen, villaa pehmeämpi kangas oli neulottu täyteen pienen -pieniä samanvärisiä helmiä, jotka peittivät sen kuin tihkusade... -Kaula-aukosta riippui punaisia samettinauhoja paksuna, suorana kimppuna -helmaan saakka. - -Hänen vaaleanruskea tukkansa, jota koristi tummanpunainen -samettiruusuke, oli käherretty otsalta. Vaikka hänen ulkonäkönsä oli -saavuttanut parhaimman kukoistuksensa, seikka, jonka hän varsin hyvin -tiesi, oli hänen hiukan ulkonevan ylähuulensa lapsellinen, viaton, -uljas ilme sama kuin ennen. Hänen harmaansinisten silmiensä luomet oli -kylmä pesuvesi tehnyt punaisiksi. Hänen valkoiset, vähän liian lyhyet, -mutta hienomuotoiset kätensä, joiden ranteita ympäröi hihan pehmeä -samettilieve, käsittelivät veistä, lusikkaa ja kuppia tavalla, joka -ilmaisi hänen tänään jostakin syystä olevan kiireissään ja hätäilevän. - -Hänen vieressään tornimaisessa lapsentuolissa paksuun, vaaleansiniseen, -muodottoman hullunkuriseen kudottuun mekkoon puettuna, istui pikku -Erika, pullea lapsi, jolla oli lyhyet keltaiset kiharat. Hän piteli -molemmin käsin isoa kuppia, johon hänen kasvonsa katosivat kokonaan, ja -hörppi maitoaan huoaisten silloin tällöin tyytyväisyydestä. - -Nyt soitti rouva Grünlich kelloa, jolloin Thinka, sisätyttö, astui -esiin käytävästä nostaakseen lapsen tornista ja kantaakseen sen -leikkikamariin. - -»Voit viedä hänet puoleksi tunniksi ulos, Thinka», sanoi Tony. »Mutta -älkää olko kauemmin, ja paksu päällystakki ylle, kuuletko?... On niin -sumuista.» — hän jäi kahden miehensä kanssa. - -»Sinä olet naurettava», sanoi hän hetken vaitiolon jälkeen, jatkaen -nähtävästi keskeytynyttä väittelyä... »Onko sinulla mitään todisteita? -Sano toki joitakin todisteita!... Minä en voi aina vain ajatella -lasta...» - -»Sinä et ole lapsirakas, Antonie. » - -»Lapsirakas... lapsirakas Minulla ei ole aikaa! Talous vie kaiken ajan! -Herätessäni muistan heti kaksikymmentä asiaa, jotka täytyy tehdä päivän -kuluessa, ja illalla maata pannessa on neljäkymmentä vielä tekemättä...» - -»Onhan sinulla kaksi palvelustyttöä. Noin nuori rouva...» - -»Kaksi palvelustyttöä, aivan niin. Thinka pesee astiat, siistii, -puhdistaa ja tarjoilee. Keittäjättärellä on työtä korvia myöten. Sinä -syöt jo varhain aamulla kyljyksiä... Ajattele toki. Grünlich! Erikan -täytyy pian saada oma hoitajatar, kasvattajatar...» - -»Olosuhteemme eivät salli sitä, että hänelle jo näin pian hankitaan -hoitajatar.» - -»Olosuhteemme.. Hyvä Jumala, sinä olet tahallasi naurettava! Olemmeko -me siis kerjäläisiä? Onko meidän pakko kieltäytyä välttämättömimmästä? -Minä olen tietääkseni tuonut kahdeksankymmentä tuhatta markkaa -taloon...» - -»Mitä sinun kahdeksankymmentätuhatta markkaasi merkitsevät!» - -»Mitäkö?... Sinä puhut halveksien niistä... Ne eivät muka ole mitään... -Sinä nait minut rakkaudesta... Hyvä. Mutta rakastatko sinä minua vielä? -Et suostu oikeutettuihin toivomuksiin!. Lapsi ei tarvitse hoitajatarta. -Vaunuista, jotka olisivat meille yhtä välttämättömät kuin jokapäiväinen -leipä, ei ole enää puhettakaan... Miksi tahdot siis, että aina asumme -maalla, jollei kerran ole olosuhteittemme mukaista pitää vaunuja, -joissa voisimme muitten ihmisten tavoin ajaa kaupunkiin kutsuihin? -Miksi et tahdo antaa minun milloinkaan käydä kaupungissa?... Sinun -tahtosi näkyy olevan, että hautautuisimme tänne ikuisiksi ajoiksi ja -etten minä saisi nähdä enää yhtään ihmistä. Sinä olet mörökölli!» - -Herra Grünlich kaatoi punaviiniä lasiinsa, kohotti kristallikuppia ja -siirtyi juustoon. Hän ei vastannut halaistua sanaa. - -»Rakastatko minua vielä?» toisti Tony... »Sinun vaikenemisesi on niin -säädytöntä, että voin huoleti palauttaa mieleesi erään kohtauksen, joka -tapahtui maisemahuoneessa... Silloin sinä esiinnyit vähän toisin!... -Ensi päivästä asti olet istunut minun luonani ainoastaan iltaisin, ja -silloinkin sanomalehti kädessä. Alussa sentään hiukan koetit täyttää -toiveitani, mutta pitkään aikaan et ole tehnyt sitäkään enää. Sinä et -välitä minusta!» - -»Entä sinä? Sinä saatat minut vararikkoon.» - -»Minä?... Minä saatan sinut vararikkoon...» - -»Niin. Sinä saatat minut vararikkoon toimettomuudellasi ja ylellisyyden -halullasi...» - -»Oh! älä muistuta minua saamastani hyvästä kasvatuksesta! Minun ei -ole ollut tarvis liikuttaa yhtään sormea vanhempieni luona. Vasta nyt -on minun pitänyt vaivalla perehtyä taloudenhoitoon, mutta minulla on -oikeus vaatia, ettet sinä kiellä minulta alkeellisimpia apukeinoja. -Isä on rikas mies; hän ei luullut minun koskaan tarvitsevan olla liian -vähillä palvelijoilla...» - -»Siirrä siis kolmannen palvelijan palkkaaminen siihen asti kunnes tuo -rikkaus tulee meidän hyödyksemme.» - -»Toivotko isän kuolemaa!?... Minä sanon, että me olemme varakkaita ja -että minä en ole tullut sinun taloosi tyhjin käsin...» - -Vaikka herra Grünlich paraikaa pureskeli juustoa, hymyili hän -tietävästi, alakuloisesti ja äännähtämättä. Se sai Tonyn ymmälle. - -»Grünlich», sanoi hän rauhallisemmin... »Hymyilet, puhut -olosuhteistamme... Onko minulla väärä käsitys asioiden tilasta? Oletko -tehnyt huonoja kauppoja? Oletko...» - -Samassa kuului kolkutus, lyhyt rummunpärrytys eteisen oveen, sitten -astui huoneeseen herra Kesselmeyer. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Herra Kesselmeyer tuli talon ystävänä sisään edeltäpäin -ilmoituttamatta, hattu ja päällystakki riisuttuna, ja jäi seisomaan -ovensuuhun. Hänen ulkomuotonsa oli juuri sellainen, joksi Tony oli sen -kuvannut äidilleen kirjoittamassaan kirjeessä. Hän oli lyhyt, ei lihava -eikä laiha. Hänellä oli yllään musta, jo hiukan kiiltäväksi kulunut -takki, samanlaiset, liian lyhyet ja ahtaat housut ja valkoiset liivit, -joiden taskusta riippuvat ohuet kellonperät olivat sotkeutuneet kaksien -tai kolmien silmälasinyörien kanssa. Hänen punaisista kasvoistaan -erottui jyrkästi tasaiseksi leikattu poskiparta, joka peitti posket, -mutta jätti paljaaksi leuan ja huulet. Hänen suunsa oli pieni, -liikkuva, hullunkurinen, ja alaleuassa oli ainoastaan kaksi hammasta. -Jäädessään seisomaan kädet pystysuoraan leikattujen housuntaskujensa -pohjalla, hajamielisenä ja mietteissään, herra Kesselmeyer puri nuo -kaksi keltaista, keilanmuotoista kulmahammasta ylähuuleensa. Mustat ja -valkoiset hiushöyhenet häilyivät hiljaa, vaikka ei ollut havaittavissa -vähäisintäkään vetoa. - -Vihdoin veti hän kädet taskuistaan, kumarsi, päästi alaleuan irti -ja irroitti vaivaloisesti yhdet silmälasinyörit yleisen rinnallaan -vallitsevan sotkeutuman keskeltä. Sitten hän pani nykäisten lasit -nenälleen, vetäen samalla kasvonsa mitä ihmeellisimpään irveen, -tarkasti avioparia ja lausui: »Ahah». - -Koska hän käytti tuota huudahdusta erittäin usein, täytyy meidän -heti huomauttaa, että hän saattoi lausua sen hyvin eri lailla ja -erilaisin korostuksin. Hän saattoi sanoa sen pää takakenossa, nenä -rypyssä, suu avoinna ja käsiään huitoen venytellä metallikajahteisella -nenä-äänellä... ja toisinaan taas, milloin minkinlaisin vivahtein, -sylkeä sen suustaan ikäänkuin ohimennen, aivan lyhyesti ja hiljaa — -mikä kuului vielä hullummalta, sillä hän lausui a:n hyvin nenäänsä ja -suljetusti. Tänään hän päästi kuuluville pikaisen, iloisen ja pienen -kouristuksentapaisen päännyökkäyksen seuraaman »ahah»-äännähdyksen, -joka tuntui ilmaisevan tavattoman hilpeää mielentilaa... johon ei -kuitenkaan voinut luottaa, sillä pankkiiri Kesselmeyerillä oli se -omituisuus, että hän käyttäytyi sitä iloisemmin mitä vaarallisemmalla -tuulella hän oli. Kun hän juoksenteli ympäri huonetta hokien yhtämittaa -»ahah, ahah,» nosti silmälasit nenälle ja antoi niiden jälleen pudota, -huitoi käsillään, loruili eikä tiennyt miten olla, silloin saattoi -olla varma siitä, että ilkeys jäyti hänen sisuksiaan... Herra Grünlich -katsoi häneen silmiä räpytellen, peittelemättömän epäluuloisesti. - -»Näin varhain jo?» hän kysyi. - -»Ni-hiin,» vastasi herra Kesselmeyer ravistaen ilmassa toista -pienenpientä, punaista, ryppyistä kättään, ikäänkuin olisi tahtonut -sanoa: Odota vain kärsivällisesti, minä tiedän jotakin yllättävää!... -»Minä tahtoisin puhua kanssanne! Puhua viipymättä kanssanne, rakas -ystävä!» Hän puhui mitä naurettavimmin. Hän pyöritti joka sanaa -pienessä, harvahampaisessa, liikkuvassa suussaan ja syöksi sen -ulos järjettömällä voimantuhlauksella. R-äänne liikkui siellä niin -liukkaasti kuin olisi kitalaki ollut rasvattu. Herra Grünlichin silmät -räpyttivät yhä epäluuloisemmin. - -»Tulkaapas tänne, herra Kesselmeyer», sanoi Tony. »Istukaa tähän. -Hauska, että tulitte... Kuulkaa nyt tarkasti. Teidän pitää olla -tuomarina. Minä olen juuri taistellut Grünlichin kanssa... Sanokaapas: -Pitääkö kolmivuotiaalle lapselle olla lapsenhoitaja vai ei! Mikä on -teidän käsityksenne?...» - -Mutta herra Kesselmeyer ei näyttänyt kiinnittävän häneen mitään -huomiota. Hän oli istuutunut ja kynsi suu ammollaan ja nenä monissa -rypyissä etusormellaan tasalatvaista poskipartaansa, mistä syntyi -hermostuttava ääni, sekä tarkasti silmälasien yli sanomattoman iloisin -silmin hienoa aamiaispöytää, hopeaista leipäkoria ja punaviinipullon -nimileimaa... - -»Grünlich väittää näet», jatkoi Tony, »että minä saatan hänet -vararikkoon!» - -Nyt katsoi herra Kesselmeyer häneen... sitten hän katsoi herra -Grünlichiin... ja purskahti hillittömään nauruun! »Että te saatatte -hänet vararikkoon...?» hän huusi. »Te... saat... Te... Että te siis -saatatte hänet vararikkoon?... Jumalan tähden! Jumalan tähden! Oi minun -päiviäni!... Se on hyvin lystikästä!... Se on kauhean, kauhean, kauhean -lystikästä!» Tämän jälkeen hänen suustaan tuli tulvimalla erilaisia -ahah-huudahduksia. - -Herra Grünlich liikahteli hermostuneesti tuolillaan. Hän pisti vuoroon -kätensä kauluksen alle, vuoroon solutteli nopeasti kullankeltaisia -partatupsujaan sormiensa lomitse... - -»Kesselmeyer!» hän sanoi. »Tulkaa järkiinne! Oletteko aivan mieletön? -Lopettakaa jo tuo nauraminen! Tahdotteko viiniä? Haluatteko sikarin? -Mitä te oikein nauratte?» - -»Mitäkö minä nauran?... Kiitos, otan mielelläni lasillisen viiniä, otan -mielelläni sikarin... Mitäkö minä nauran? Te sanotte siis, että rouva -puolisonne saattaa teidät vararikkoon?» - -»Hänellä on liian ylelliset taipumukset», sanoi herra Grünlich -suutuksissaan. - -Tony ei kieltänyt sitä lainkaan. Nojautuen aivan rauhallisesti selustaa -vasten, kädet aamupuvun samettinauhojen päällä, sanoi hän, työntäen -uljaasti esiin soman ylähuulensa: »Niin on... Semmoinen minä olen. Se -on selvä. Olen perinyt sen äidiltäni. Kaikilla Krögereillä on aina -ollut taipumus ylellisyyteen.» - -Hän olisi voinut selittää yhtä rauhallisesti olevansa kevytmielinen, -äkkipikainen, kostonhaluinen. Hänen kehittynyt sukutunteensa saattoi -hänet suhtautumaan vieroksuen vapaan tahdon ja itsemääräämisoikeuden -käsitteisiin ja aikaansai sen, että hän tunnusti melkein fatalistisen -tyynesti ja kaunistelematta ominaisuutensa ja virheensä. Hän oli -tietämättään sitä mieltä, että jokainen ominaisuus, olipa se mitä -laatua hyvänsä, oli perintöä, sukupiirre ja siis sinänsä kunnioitusta -ansaitseva. - -Herra Grünlich oli aterioinut loppuun, ja sikarien tuoksu sekaantui -lämpimään uuninhajuun. - -»Maistuuko, Kesselmeyer?» kysyi talon isäntä. »Ottakaa toinen. Kaadan -teille lasillisen punaviiniä... Haluatte siis puhua kanssani? Onko -kovin kiire?... Onko se kovin tärkeätä?... Eikö teidän mielestänne -täällä ole liian kuuma... Ajakaamme yhdessä kaupunkiin myöhemmin... -Tupakkahuoneessa olisi viileämpi...» Mutta kaikesta tuosta vaivannäöstä -huolimatta ravisti herra Kesselmeyer vain kättään ilmassa kuin olisi -tahtonut sanoa: Se ei auta mitään, hyvä ystävä! - -Lopulta noustiin pöydästä, ja Tonyn jäädessä ruokasaliin pitämään -silmällä sisätyttöä tämän raivatessa pöytää vei herra Grünlich -liikeystävänsä orvokkihuoneen läpi. Käännellen miettivästi sormissaan -vasempaa poskipartatupsuaan kulki hän pää kumarassa edellä; herra -Kesselmeyer seurasi häntä käsiään huitoen tupakkahuoneeseen. - -Kului kymmenen minuuttia. Tony oli mennyt hetkiseksi salonkiin -sipaistakseen omakätisesti kirjavalla höyhenviuhkalla tomut kiiltävän -pähkinäpuisen kirjoituspöydän laudalta ja pöydän kaarevista jaloista -ja kulki nyt hitaasti ruokasalin läpi arkihuoneen puolelle. Hän astui -levollisin ja sanomattoman arvokkain askelin. Demoiselle Buddenbrook ei -ollut menettänyt madame Grünlichinä vähääkään itsetunnostaan. Hän kulki -harvinaisen suorana, painoi leukansa hiukan rintaa vasten ja katsoi -asioita ylhäältä käsin. Kiiltopintainen avainkori toisessa kädessä, -toinen käsi keveästi tummanpunaisen aamupuvun taskuun työnnettynä; -katsoi hän totisena leveiden laskoksien heilahtelua, samalla kun suun -viaton ja tiedoton ilme kuitenkin ilmaisi koko tuon arvokkuuden olevan -lapsellista, vaaratonta ja näennäistä. - -Orvokkihuoneessa hän otti käteensä pienen messinkisen ruiskukannun ja -rupesi kastelemaan lehtikasvien mustaa multaa. Hän rakasti suuresti -palmujaan, jotka korottivat asunnon hienoa leimaa. Hän koetteli -hellävaroen eräästä paksusta pyöreästä varresta työntyvää vesaa, tutki -hartaasti noita majesteettisia viuhkoja ja näpsäytti sieltä täältä -saksilla pois kellastuneen lehdenterän... Äkkiä hän heristi korviaan. -Tupakkahuoneesta kuuluva keskustelu, joka jo muutaman minuutin oli -ollut kiihkeätä, muuttui nyt niin äänekkääksi, että kuuli joka sanan, -vaikka ovet olivat vahvaa tekoa ja oviverhot paksut. - -»Älkää huutako niin! Hillitkää itsenne Jumalan tähden!» kuului -Grünlichin ääni, joka ei kestänyt noin kovaa ponnistusta, vaan muuttui -piipittäväksi... »Ottakaa vielä yksi sikari!» lisäsi hän epätoivoisella -lempeydellä. - -»Mitä suurimmalla mielihyvällä, kiitoksia paljon», vastasi pankkiiri, -jonka jälkeen syntyi vaitiolo herra Kesselmeyerin sytyttäessä sikaria. -Sen jälkeen hän sanoi: »Sanalla sanoen: Suostutteko siis vai ettekö, -toinen tai toinen!» - -»Kesselmeyer, suostukaa lykkäykseen!» - -»Ahah? E-hen, en, rakas ystävä, en millään muotoa, se ei tule -kysymykseenkään...» - -»Miksi ei? Mikä teillä on hätänä? Olkaa toki ymmärtäväinen, Jumalan -tähden! Kun olette odottanut näin kauan...» - -»En päivääkään enää, rakas ystävä! Tai sanokaamme kahdeksan päivää, -mutta ei tuntiakaan lisää! Luottaako siis kukaan enää...» - -»Ei mitään nimiä... hyvä! Luottaako siis kukaan enää teidän arvoisan -herra app...» - -»Ei mitään nimityksiä...! Kaikkivaltias Jumala, älkää olko typerä!» - -»Hyvä, ei siis mitään nimittelyä! Luottaako siis enää kukaan -kysymyksessä olevaan kauppahuoneeseen, josta teidän luottonne -riippuu, rakas ystävä? Paljonko se kadotti Bremenissä tapahtuneen -vararikon johdosta? Viisikymmentätuhatta? Seitsemänkymmentätuhatta? -Satatuhatta? Vai vieläkö enemmän? Se on ollut aika suonenisku, ankara -suonenisku, sen tietää varpunenkin katolla... Semmoinen tuntuu ilmassa. -Eilen oli... hyvä, ei mitään nimiä! Yhtenä päivänä on kysymyksessä -olevan kauppahuoneen tila hyvä, ja se suojelee teitä tietämättään -ahdingolta... Toisen kerran on sen tila huono, ja samassa ovat herra -Grünlichin asiat surkeat... sehän toki on selvää? Ettekö sitten käsitä? -Olettehan te ensimmäinen, jonka pitäisi tuntea nuo heilahtelut... Miten -teitä kohdellaan? Millä lailla teihin suhtaudutaan? Bock ja Goudsticker -ovat äärettömän kohteliaita ja luottavaisia, niinhän? Ja kuinka on -luottopankin laita?» - -»Se suostuu lykkäykseen.» - -»Ahah? Vai valehtelette te? Minäpä tiedän, että se jo eilen antoi -teille potkauksen? Hyvin rohkaisevan potkauksen?... Näettekös!... Mutta -älkää turhaa hävetkö. Teidän on tietysti tärkeätä saada minut uskomaan, -että toiset yhä edelleen ovat rauhalliset ja varmat... E-hei, rakas -ystävä! Kirjoittakaa konsulille. Minä odotan viikon.» - -»Osamaksu, Kesselmeyer!» - -»Osamaksu sinne ja tänne. Osamaksu otetaan silloin, kun tahdotaan -edeltäkäsin saada varmuus jonkun suorituskyvystä! Tarvitseeko minun -saada todistus siitä? Tiedän verrattoman hyvin teidän suorituskykynne! -Jaahah... Osamaksu on hyvin, hyvin hullunkurista...» - -»Hillitkää toki äänenne, Kesselmeyer! Älkää naurako koko ajan niin -jumalattomasti! Minun tilani on niin vakava... niin, tunnustan sen, se -on vakava; mutta minulla on monta hyvää kauppaa tiedossani... Kaikki -voi kääntyä hyväksi vielä. Kuulkaa, mitä sanon: Suostukaa pitennykseen, -niin minä sitoudun 20 prosenttiin...» - -»Ei tule mitään, ei tule mitään... erittäin naurettavaa, rakas -ystävä! E-hei, minä pidän siitä, että myynti tapahtuu oikeaan aikaan! -Olette tarjonnut minulle 8 prosenttia ja minä olen pitentänyt. -Olette tarjonnut minulle 12 ja 16 prosenttia, minä olen joka kerran -pitentänyt. Vaikka nyt tarjoaisitte 40, en suostuisi pitennykseen, -en edes ottaisi sitä kysymykseen, rakas ystävä!... Siitä asti kun -Westfahlin veljekset tekivät kuperkeikan Bremenissä, on jokainen -koettanut selviytyä irti kysymyksessä olevan toiminimen asioista ja -turvata liikkeensä. Kuten sanottu, minä pidän siitä, että myynti -tapahtuu oikeaan aikaan. Olen hyväksynyt teidän nimikirjoituksenne niin -kauan kuin Johann Buddenbrook oli taattu liike... Saatoin sillä välin -liittää maksamattomat korot pääomaan ja koroittaa prosenttimäärää! -Mutta tavaraa kannattaa pitää vain niin kauan kuin sen arvo nousee tai -ainakin pysyy entisellään... kun se alkaa laskea, myydään se pois... -mikä merkitsee, että minä vaadin pois pääomani.» - -»Kesselmeyer, te olette häpeämätön!» - -»Ahah, häpeämätön... olipas se lystikäs sana!... Mitä te ylimalkaan -tahdotte? Teidänhän täytyy kumminkin kääntyä appenne puoleen! -Luottopankki pitää puolensa, ja ettehän te muutenkaan ole aivan -moitteettomissa kirjoissa...» - -»Kesselmeyer... minä rukoilen teitä, kuunnelkaa nyt rauhallisesti!... -Niin, olen avomielinen, tunnustan teille peittelemättä, että tilani on -vakava. Ettehän te ja Luottopankki ole ainoat... Minulle on esitetty -vekseleitä... Kaikki näyttää liittoutuneen yhteen...» - -»Luonnollisesti. Näissä olosuhteissa...» Kaikki yhdessä rymäkässä. - -»Kesselmeyer, kuunnelkaahan nyt minua!... Olkaa niin rakastettava ja -ottakaa vielä yksi sikari..» - -»Enhän minä ole polttanut tätäkään vielä edes puoleen?! Jättäkää minut -rauhaan sikareinenne! Teidän on maksettava...» - -»Kesselmeyer, älkää saattako minua romahdukseen... olette syönyt -pöydässäni..» - -»Ettekö te sitten ole syönyt minun pöydässäni, rakas ystävä?» - -»Kyllä, kyllä... mutta älkää riistäkö minulta luottoanne, -Kesselmeyer...!» - -»Luottoa? Luottoako teille vielä pitäisi? Oletteko järjissänne? Uusi -laina?...» - -»Niin, Kesselmeyer, minä rukoilen teitä... pieni summa, mitätön -summa!... kun vain saan suoritetuksi pois pari maksuerää, varmentuu -jälleen asemani ja velkojat ovat puolellani... Älkää hyljätkö minua, -tulette vielä hyötymään paljon! Kuten sanottu, minulla on tiedossani -monta uutta hanketta... Kaikki kääntyy vielä parhain päin... -Tiedättehän, että olen toimelias ja keksintäkykyinen...» - -»Tiedän, että te olette houkkio ja tomppeli, rakas ystävä! Ettekö -olisi niin erinomaisen rakastettava, että ilmaisisitte minulle mitä -te vielä aiotte keksiä!.. Ehkäpä koetatte hakea jostakin maailman -äärestä pankin, joka uskaltaisi antaa teille rahaa? Tai etsiä uuden -appiukon?... E-hei... Päävoittonne olette jo saavuttanut. Sellainen -lankeaa vain kerran! Kaikella kunnioituksella! E-hei, kaikella -kunnioituksella...» - -»Puhukaa hiljemmin, piru vieköön...» - -»Houkkio te olette! Toimelias ja keksintäkykyinen... kyllä, mutta -aina toisten ihmisten hyödyksi! Teiltä ei suinkaan puutu rohkeutta, -ja kuitenkaan ei teillä ole ollut vielä koskaan etua siitä. Te olette -tehnyt kepposia, te olette keinotellut itsellenne omaisuutta vain -maksaaksenne minulle 12:n prosentin sijaan 16. Olette luopunut kaikesta -kunniallisuudesta, ilman että siitä on tullut teille vähääkään hyötyä. -Teidän omatuntonne on kuin teurastajan koiran, ja sittenkin te olette -pahan onnen lintu, hölmö, vihoviimeinen houkkio! Sellaisiakin ihmisiä -on! Te olette mitä suurimmassa määrin lystikäs!... Miksi te oikein -pelkäätte niin kovasti, että juttu tulee tunnetuksi? Siksikö, ettei se -teistä tunnu oikein mieluisalta? Siksikö, etteivät kaikki seikat olleet -oikein järjestyksessä neljä vuotta sitten? Ettei kaikki ole ollut -oikein puhdasta peliä? Pelkäättekö, että eräät asiat...» - -»No hyvä, Kesselmeyer, minä kirjoitan. Mutta jos hän epää? Jos hän -antaa minun romahtaa?...» - -»Ohoo... jahaa! Sitten teemme pienen vararikon, erittäin lystikkään -vararikon, rakas ystävä! Se ei koske minuun yhtään, ei pikkuistakaan! -Minä olen omasta puolestani jo melkein saanut vaivoistani palkkion -teidän koroissanne, joita te olette haalinut kokoon milloin sieltä, -milloin täältä... ja konkurssipesässä olen minä ensi sijalla, -kallis ystäväni... Enkä minä ole hellittävä saataviani, olkaa varma -siitä. Minä tunnen teidän asianne, arvoisa veli! Minulla on jo nyt -pesäluettelo taskussani... jahaa! minä kyllä pidän huolen siitä, ettei -yksikään hopeainen leipäkori eikä aamupuku joudu kätköön...» - -»Kesselmeyer, te olette istunut minun pöydässäni...» - -»Jättäkää jo rauhaan pöytänne!... Kahdeksan päivän kuluttua tulen -kuulemaan vastausta. Minä kävelen kaupunkiin; liikunto tulee tekemään -minulle erinomaisen hyvää. Hyvästi, rakas ystävä! Voikaa hyvin...» - -Herra Kesselmeyer näytti aikovan lähteä. Hän lähti todellakin. Hänen -omituiset, laahaavat askeleensa kuuluivat eteiskäytävästä, ja saattoi -kuvitella, miten hän meni ulos käsillään soutaen... - -Herra Grünlichin astuessa orvokkihuoneeseen seisoi Tony siellä -messinkiruiskukannu kädessä katsoen häntä silmiin. - -»Mitä sinä seisot... miksi tuijotat...» kysyi Grünlich näyttäen -hampaitaan, tehden käsillään epämääräisiä liikkeitä ja huojutellen -vartaloaan edestakaisin. Hänen rusottavat kasvonsa eivät jaksaneet -kalveta kokonaan. Ne olivat vain täplikkäät kuin tulirokkopotilaan. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Konsuli Johann Buddenbrook saapui kello kaksi iltapäivällä huvilaan; -hän astui Grünlichien salonkiin ja syleili tuskaisan hellästi -tytärtänsä. Hän oli kalpea ja näytti vanhentuneen. Hänen pienet -silmänsä olivat syvällä kuopissaan, hänen nenänsä kohosi entistä -korkeampana ja terävämpänä vajonneiden poskien välistä, hänen huulensa -näyttivät yhä kavenneen ja hänen partansa, joka ei viime aikoina -enää ollut riippunut kahtena kähäröitynä tupsuna ohimoiden kohdalta -puolitiehen poskea, vaan kasvoi alas leuan alle asti, puoleksi peittyen -jäykän kohokauluksen sisään, oli yhtä harmaantunut kuin tukka. - -Konsuli oli saanut kestää vaikeita ja kuluttavia päiviä. Thomas oli -sairastunut ja sylki verta; herra van der Kellen oli kirjoittanut -onnettomuudesta konsulille. Tämä oli jättänyt asiat prokuristinsa -huolellisiin käsiin ja oli kiiruhtanut suorinta tietä Amsterdamiin. -Oli käynyt selville, ettei Thomaksen sairaus ollut hengenvaarallista, -mutta että hänen välttämättä täytyi päästä hoitamaan terveyttään -etelään, Etelä-Ranskaan. Ja koska sattui niin onnellisesti, että hänen -esimiehensä poika myös tarvitsi virkistystä, olivat molemmat lähteneet -heti Thomaksen toivuttua yhdessä Pau'hon. - -Tuskin oli konsuli palannut kotiin, kun häntä oli kohdannut isku, -joka oli horjuttanut hänen taloaan hetken aikaa perustuksia myöten: -Bremenissä tapahtunut vararikko, jonka kautta hän »yhdellä nykäyksellä» -oli menettänyt kahdeksankymmentätuhatta markkaa... Millä tavoin? Siten, -että »Westfal-veljeksien» maksettavaksi asetetut diskontatut vekselit -olivat, ostajien lakkautettua maksunsa, tulleet liikkeen maksettaviksi. -Ei niin, että vastiketta olisi puuttunut: liike osoitti mitä se kykeni -tekemään, vieläpä heti, viipymättä. Mutta ei ollut estettävissä, että -konsulin oli äkkiä täytynyt kokea sitä kylmyyttä, pidättyväisyyttä ja -epäluuloisuutta, jonka tuollainen onnettomuus, tuollainen liikepääoman -heikennys tavallisesti saa aikaan pankeissa, »ystävissä», ulkolaisissa -liikkeissä... - -No, hän oli päässyt jaloilleen taas, oli katsonut asioita silmiin, -punninnut kaikkea rauhallisesti, järjestänyt asiat ja pitänyt -puoliaan... mutta silloin, kesken pikaviestejä, kirjeitä, laskelmia, -oli häntä vielä kohdannut tämä, että Grünlich, hänen tyttärensä mies, -oli tullut maksukyvyttömäksi ja pyysi nyt pitkässä, sekavassa ja -sanomattoman surkeassa kirjeessä apua, pyysi ja rukoili sataa tai -sataakahtakymmentätuhatta markkaa! Konsuli oli ilmoittanut asiasta -lyhyesti, päällisin puolin ja varoen puolisolleen, oli vastannut -kylmästi ja virallisesti tahtovansa tavata herra Grünlichiä yhdessä -tämän mainitseman pankkiiri Kesselmeyerin kanssa edellisen asunnossa ja -oli matkustanut. - -Tony otti hänet vastaan salongissa. Hän nautti siitä, että saattoi -ottaa vastaan vieraansa tuossa ruskeasilkkisessä salongissa, ja koska -hänellä oli juhlallinen tunne tilan vakavuudesta, joskaan ei selvää -käsitystä asiasta, ei hän tehnyt poikkeusta isäänsäkään nähden. Hän oli -kaunis, terveen ja vakavan näköinen ja oli puettu vaaleanharmaaseen -kellohihaiseen vannepukuun, jonka rintamus ja hihansuut olivat -koristetut pitseillä; kaula-aukossa säihkyi pieni timanttikoru. - -»Hyvää päivää, isä, viimeinkin saan taas nähdä sinut! Miten äiti -jaksaa?... Oletko saanut parempia tietoja Tomista?... Ota toki -päällysvaatteet yltäsi, istu, ole hyvä, rakas isä!... Etkö tahdo -peseytyä hiukan matkan jälkeen? Olen panettanut kuntoon yläkerran -vierashuoneen sinua varten... Grünlichkin pukeutuu parastaikaa...» - -»Älähän nyt, lapsi; minä odotan häntä täällä alhaalla. Kai sinä tiedät, -että minä olen tullut neuvottelemaan miehesi kanssa eräästä hyvin, -hyvin tärkeästä asiasta, rakas lapseni. Onko herra Kesselmeyer täällä?» -»On, isä, hän istuu orvokkihuoneessa katsellen albumia...» - -»Missä Erika on?» - -»Ylhäällä lastenkamarissa Thinkan kanssa, hän voi hyvin. Hän kylvettää -nukkeaan... ei tietenkään vedessä... se on vahanukke... hän on vain -kylvettävinään...» - -»Tietysti.» Konsuli veti henkeä ja jatkoi: »En saata otaksua, että sinä -tietäisit... että miehesi olisi ilmoittanut sinulle asemasta...» - -Konsuli oli vaipunut nojatuoliin, jollaisia oli suuren pöydän -ympärillä, Tony taas istuutui hänen eteensä pienelle istuimelle, -jonka muodosti kolme toistensa päälle kulmittain asetettua -silkkityynyä. Konsulin oikean käden sormet leikittelivät varoen Tonyn -kaulatimanteilla. - -»Ei, isä», vastasi Tony, »minun täytyy tunnustaa, etten tiedä mitään. -Hyvä jumala, minä olen tyhmä kuin hanhi, tiedätkös, en minä ymmärrä -sellaisia! Satuin äskettäin kuulemaan jonkun verran Kesselmeyerin -puhuessa Grünlichin kanssa... Lopuksi minusta tuntui kuin herra -Kesselmeyer olisi taas tehnyt pelkkää pilaa... hän puhuu aina niin -hullunkurisesti. Pari kertaa kuulin sinun nimesi...» - -»Kuulit minun nimeni? Missä yhteydessä?» - -»En osaa ollenkaan sanoa missä yhteydessä, en ymmärrä siitä mitään, -isä!... Grünlich on siitä päivästä asti ollut juro... suorastaan -sietämätön!... Kunnes hän eilen... eilen oli lempeä ja kysyi kymmenen -tai kaksitoista kertaa, rakastanko minä häntä, tahtoisinko puhua hänen -puolestaan sinulle, jos hän tulisi pyytämään sinulta jotakin...» - -»Ohoo...» - -»Niin... hän kertoi kirjoittaneensa sinulle ja sanoi, että sinä olit -luvannut tulla... Hyvä, että olet täällä! Täällä on hiukan kolkkoa... -Grünlich on järjestänyt pelipöydälle suuret kasat papereita ja -lyijykyniä... hän aikoo neuvotella sinun ja Kesselmeyerin kanssa...» - -»Kuule, rakas lapsi», sanoi konsuli silittäen tyttärensä päätä... -»Minun täytyy kysyä sinulta erästä asiaa, erästä hyvin vakavaa asiaa. -Sanopas minulle... rakastatko sinä miestäsi kaikesta sydämestäsi?» - -»Tietysti, isä», sanoi Tony niin lapsellisen teeskentelevin ilmein -kuin ikinä osasi, aivan kuten hän olisi tehnyt, jos joku olisi kysynyt -häneltä: »Ethän sinä enää koskaan tee kiusaa Nukke-Liisalle, Tony?»... -Konsuli oli vaiti silmänräpäyksen. - -»Rakastathan sinä häntä niin paljon», kysyi hän sitten, »että et -voisi elää ilman häntä... et missään tapauksessa? Et silloinkaan, -vaikka hänen asemansa Jumalan tahdosta muuttuisi, vaikka hän joutuisi -sellaisiin olosuhteisiin, ettei hän enää voisi ympäröidä sinua kaikella -tällä...?» Konsuli viittasi keveästi huonekaluihin, oviverhoihin, -peilipöydällä olevaan kultaiseen pöytäkelloon ja viimein hänen pukuunsa. - -»Tietysti, isä», toisti Tony lohduttavalla äänellä, jollaiseen hän aina -turvautui, kun hänelle puhuttiin vakavasti. Hän katsoi isänsä ohi ulos -ikkunasta, jonka takana sataa tihuutti äänettömästi. Hänen silmissään -oli sellainen ilme kuin lapsella, jolle joku satua kertoessaan eksyy -puhumaan velvollisuuksista ja siveydestä... ilme, jossa oli luettavana -hämillisyyttä, kärsimättömyyttä, hurskautta ja kyllästymystä. - -Konsuli katseli häntä minuutin ajan ääneti ja miettivästi silmää -räpyttäen. Oliko hän tyytyväinen tyttärensä vastaukseen? Hän oli -punninnut kaikkea tarkoin matkalla ollessaan... - -Jokainen ymmärtää, että Johann Buddenbrookin ensimmäinen vilpitön -ajatus oli ollut koettaa kykynsä mukaan toimittaa vävylleen tämän -tarvitsemat rahat. Mutta muistaessaan, miten ponnekkaasti, lievää -sanaa käyttääksemme, hän oli puoltanut tätä avioliittoa, muistaessaan -katseen, jonka lapsi hääkemujen jälkeen hyvästellessään oli luonut -häneen kysyen: »Oletko tyytyväinen minuun?» tunsi hän jokseenkin -masentavaa syyllisyyttä ja hän päätti, että tämän asian täytyi -järjestyä hänen tyttärensä mielen mukaan. Hän tiesi, ettei Tony -ollut suostunut tähän liittoon rakkaussyistä, mutta oli toivonut, -että kuluneet neljä vuotta, tottumus ja lapsen maailmaantulo -olisivat voineet muuttaa asioita, että Tony nyt olisi kiintynyt -mieheensä sieluineen ruumiineen eikä voisi edes ajatella eroa tästä, -enempää kristilliseltä kuin maalliseltakaan kannalta katsoen. Tässä -tapauksessa, ajatteli konsuli, täytyi hänen myöntyä maksamaan. Tosin -oli kristityn velvollisuuden ja naisellisen arvokkuuden mukaista, että -Tony seuraisi miestään myöskin vastoinkäymisessä: mutta jos tytär -todella ilmaisisi tahtovansa tehdä niin, ei hän tuntenut olevansa -oikeutettu jättämään tytärtään vaille kaikkea sitä elämän mukavuutta -ja komeutta, johon tämä oli tottunut lapsuudestaan asti, vaan katsoi -olevansa velvoitettu estämään onnettomuuden ja pelastamaan B. -Grünlichin millä hinnalla tahansa. Sanalla sanoen: Hänen harkintansa -tulos oli ollut toivo ottaa luokseen tyttärensä lapsineen ja jättää -herra Grünlich kulkemaan omia teitään. »Suokoon Jumala, ettei asia -olisi niin täpärällä! Hän ei kuitenkaan unohtanut lakipykälää, joka -sallii eron siinä tapauksessa, ettei mies kykene elättämään vaimoaan ja -lapsiaan. Mutta ihan ensiksi hänen täytyi päästä selville tyttärensä -ajatuksista...» - -»Huomaan», alkoi hän uudelleen silitellen yhä hellästi Tonyn päätä, -»huomaan, rakas lapsi, että sinulla on hyvät, kiitettävät periaatteet. -Mutta... en saata otaksua, että sinä katsot asioita siltä kannalta, -jolta niitä, Jumala paratkoon, täytyy katsoa: tosiasioina nimittäin. En -ole kysynyt mitä sinä tässä tai tuossa tapauksessa tekisit, vaan mitä -sinä nyt, nyt juuri, aiot tehdä. En tiedä, minkä verran olet selvillä -asiain tilasta... Minun surullinen velvollisuuteni on siis sanoa, että -miehesi täytyy lakkauttaa maksunsa, ettei hän ole enää vakavarainen... -luulen, että sinä ymmärrät minut...» - -»Grünlich tekee siis vararikon...?» kysyi Tony hiljaa, kohoten -tyynyiltä ja tarttuen konsulin käteen... - -»Niin, lapseni», vastasi isä vakavasti. »Sinä et ole pitänyt sitä -mahdollisena, niinkö?» - -»En ole olettanut mitään varmasti...» änkytti Tony. »Kesselmeyer ei -siis laskenut leikkiä...?» hän jatkoi tuijottaen syrjään, ruskeaan -mattoon... »Hyvä Jumala!» pääsi sitten hänen suustaan, ja hän vaipui -takaisin istuimelleen. Vasta tällä hetkellä selvisi hänelle, mitä -kaikkea sisältyi sanaan »vararikko», ja hän muisti sen kauhun tunteen, -jonka tuo sana jo hänen lapsena ollessaan oli herättänyt hänessä... -»Vararikko»... se oli kamalampaa kuin kuolema, se merkitsi hälyä, -romahdusta, häviötä, häpeää, häväistystä, epätoivoa ja kurjuutta... -»Grünlich tekee vararikon!» hän toisti. Tuo sana vaikutti häneen niin -lamauttavasti, niin musertavasti, ettei hän osannut ajatella apua, ei -edes, että hänen isänsä mahtaisi mitään. - -Konsuli katsoi tytärtään kulmat koholla, pienillä syvällä olevilla -silmillään, joissa oli hyvin surullinen ja väsynyt ilme, mutta jotka -sentään kuvastivat mitä suurinta jännitystä. - -»Kysyin siis sinulta, rakas lapseni Tony», sanoi hän lempeästi, »oletko -valmis seuraamaan miestäsi myös köyhyyteen?...» Heti tämän sanottuaan -hän kuitenkin huomasi käyttäneensä vaistomaisesti sanaa »köyhyys» -peloituskeinona ja lisäsi nyt: »Hän voi vielä nousta...» - -»Tietysti, isä», vastasi Tony. Mutta se ei estänyt kyyneleitä -syöksymästä esiin. Hän itki batistinenäliinaansa, joka oli koristettu -pitseillä ja jossa oli nimimerkki A. G. Hän itki vielä aivan kuin -lapsena ollessaan, luonnollisesti ja ujostelematta. Hänen ylähuulensa -oli sanomattoman viehättävä hänen noin itkiessään. - -Konsuli koetti yhä tutkia hänen silmiään. »Onko tuo sinun vakaa -tarkoituksesi, lapseni?» kysyi hän. Hän oli aivan yhtä neuvoton kuin -Tony. - -»Eikö minun sitten ole pakko...» nyyhkytti Tony. »Täytyyhän minun...» - -»Ei ollenkaan!» sanoi konsuli vilkkaasti, mutta korjasi sitten taas -sanansa: »En suinkaan aivan ehdottomasti kehoita sinua siihen, rakas -lapseni. Siinä tapauksessa, etteivät sinun tunteesi sido sinua -erottamattomasti mieheen...» - -Tony katsoi häneen kyynelistä välkkyvin silmin mitään käsittämättä. - -»Kuinka niin, isä...?» - -Konsuli kääntelehti sinne ja tänne, mutta löysi sitten sanat. - -»Hyvä lapsi, minusta on erittäin tuskallista saattaa sinut alttiiksi -kaikille niille ikävyyksille ja kiusallisille seikoille, jotka miehesi -onnettomuuden johdosta, liikkeen ja talouden lopettamisen vuoksi -tulevat välittömästi kohtaamaan teitä... Tahtoisin säästää sinua noista -ensi tapahtumista ja viedä sinut sekä pienen Erikamme edeltäpäin -kotiin. Luulen, että sinä tulet kiittämään minua siitä...?» - -Tony oli hetken ääneti ja kuivasi silmiään. Hän puhalsi kaikin -voimin nenäliinaansa ja painoi sen silmiään vasten estääkseen niitä -jäämästä punaisiksi. Tämän jälkeen hän kysyi toisella äänellä, -korottamatta ääntään: »Isä: onko Grünlich syyllinen? Onko hän joutunut -kevytmielisyyden ja epärehellisyyden tähden onnettomuuteen?» - -»Hyvin todennäköisesti!...» sanoi konsuli. »Se merkitsee... ei, en -tiedä, lapseni. Sanoinhan sinulle, että minun täytyy vielä kuulla hänen -ja hänen pankkiirinsa selvitystä...» - -Tony ei näyttänyt huomaavan koko vastausta. Istuen kumarassa kolmen -silkkityynynsä päällä, kyynärpää polvella ja leuka käteen nojaten, -katsoi hän haaveilevasti eteensä, pää hyvin syvään painuneena. - -»Voi, isä», sanoi hän hiljaa ja melkein liikkumattomin huulin, »eikö -olisi ollut parempi, ettei...» - -Konsuli ei voinut nähdä hänen kasvojaan; mutta niissä oli sama ilme, -joka niissä oli ollut monena kesäiltana, kun hän nojasi pienen -huoneensa ikkunaan Travemündessä... Hänen toinen käsivartensa oli -vaipunut isän polvelle, sormien riippuessa velttoina alas. Tuo käsikin -ilmaisi sanomattoman alakuloista ja hellää antaumusta, muistorikasta ja -suloista kaipausta, joka pyrki kauas. - -»Parempi...?» kysyi konsuli Buddenbrook. »Ettei mikä olisi tapahtunut, -lapseni?» - -Hän oli sydämestään valmis tunnustamaan, että olisi ollut parempi -jättää solmimatta tämä avioliitto. Mutta Tony vastasi vain: »Ei mikään!» - -Näytti siltä kuin Tony olisi vaipunut ajatuksiinsa, rientänyt kauas -pois ja melkein unohtanut »vararikon». Konsuli huomasi olevansa -pakotettu itse ilmaisemaan sen, minkä hän mieluummin olisi vain -todennut. - -»Luulen arvaavani sinun ajatuksesi, rakas Tony», hän lausui, »enkä -minäkään puolestani tahdo kieltää, että tällä hetkellä kadun askelta, -joka neljä vuotta sitten näytti minusta viisaalta ja toivottavalta... -kadun sitä vilpittömästi. En usko olevani syyllinen Jumalan edessä. -Uskon tehneeni velvollisuuteni koettaessani hankkia sinulle syntyperäsi -mukaisen aseman... Taivas tahtoi toisin... et voine ajatella isäsi -kevytmielisesti ja harkitsematta panneen onneasi vaaranalaiseksi! -Näin Grünlichissä mitä parhaimmilla suosituksilla varustetun, -kristillisen ja maailmaa nähneen miehen, papin pojan. Kuulin vielä -myöhemminkin paljasta hyvää hänen liikemiestoiminnastaan. Olen tutkinut -hänen asioitaan... Ne ovat sekavat, hyvin sekavat ja odottavat yhä -selvitystä. Mutta ethän sinä syytä minua, ethän...» - -»En, isä! Kuinka voit kysyä sellaista! Tule, älä anna sen painaa -mieltäsi, rakas isä... Sinä olet kalpea, enkö saa tuoda sinulle -vatsatippoja?» Tony oli kietonut käsivartensa isänsä kaulaan ja suuteli -häntä poskille. - -»Kiitos», sanoi isä; »noo, noo... älähän nyt, kiitos vain. Niin, minä -olen kokenut raskaita päiviä... Mutta mitä tehdä? Minulla on ollut -paljon vastuksia. Ne ovat Jumalan koettelemuksia. Mutta silti en voi -tuntea itseäni aivan syyttömäksi sinuun nähden, lapseni. Kaikki riippuu -nyt siitä kysymyksestä, jonka jo esitin sinulle, mutta johon sinä -et vielä ole antanut tyydyttävää vastausta. Puhu avoimesti minulle. -Tony... oletko oppinut rakastamaan miestäsi naimisissaolosi aikana?» - -Tony alkoi uudelleen itkeä, ja vieden molemmin käsin nenäliinansa -silmilleen sai hän sanotuksi nyyhkytystensä välillä: »Voi... mitä sinä -kysyt, isä... Enhän minä ole milloinkaan rakastanut häntä... olen aina -inhonnut häntä... etkö sitten tiedä sitä...?» - -Olisi vaikea kuvata ilmettä, joka nyt näkyi Johann Buddenbrookin -kasvoilla. Hänen silmänsä olivat säikähtyneet ja suruiset, ja kuitenkin -hän nipisti yhteen huulensa, niin että suupielet ja posket vetäytyivät -kurttuihin, kuten kävi silloin kun hän oli päättänyt edullisen kaupan. -Hän sanoi hiljaa: »Neljä vuotta...» Tonyn kyyneleet kuivuivat äkkiä. -Märkä nenäliina kädessä kohosi hän suoraksi ja sanoi vihaisesti: »Niin, -neljä vuotta... hahaa! Näiden neljän vuoden aikana hän on muutaman -kerran istunut luonani illalla lukien sanomalehteä...!» - -»Jumala on suonut teille lapsen»... sanoi konsuli liikutettuna. - -»Niin, isä... ja minä rakastan Erikaa... vaikka Grünlich väittää, etten -ole lapsirakas... En koskaan eroaisi hänestä, sen voin sanoa sinulle... -mutta Grünlichistä — oh! Grünlichistä — oh!... Ja nyt hän vielä tekee -vararikon!... Oi, isä, jos tahdot ottaa minut ja Erikan luoksesi... -niin tulen ilomielin! Nyt tiedät sen!» - -Konsuli nipisti taas huulensa yhteen; hän oli erinomaisen tyytyväinen. -Pääasiaa täytyi vielä kosketella, mutta Tonyn osoittama päättäväisyys -teki sen helpoksi. - -»Joka tapauksessa näytät sinä kokonaan unohtaneen, lapseni», sanoi -konsuli, »että apukin olisi mahdollinen... minun kauttani. Isäsi on -juuri tunnustanut sinulle, ettei hän tunne itseään aivan syyttömäksi -sinuun nähden, ja siinä tapauksessa... no niin, siinä tapauksessa, -että toivoisit... odottaisit minulta... olen tuleva avuksi, estävä -romahduksen, maksava miehesi velat ja pelastava hänen liikkeensä.» - -Hän katsoi jännittyneesi tyttäreensä, ja tämän ilme tuotti hänelle -suurta tyydytystä. Se osoitti pettymystä. - -»Paljostako oikein on kysymys?» uteli Tony. - -»Mitä se vaikuttaa asiaan, lapseni... suuresta, suuresta summasta!» -Konsuli nyökkäsi päätään muutaman kerran aivan kuin tuon summan -ajatteleminen olisi painanut sen alas. »Sitäpaitsi en tahdo salata -sinulta», jatkoi hän puhettaan, »että kauppahuoneemme, ilman tätä -asiaakin on kärsinyt tappioita ja että tämän summan luovutus merkitsisi -sille heikontumista, josta se... josta se vain vaivoin kykenisi -kohoamaan. En sano tätä suinkaan siksi, että...» - -Hän ei täydentänyt lausettaan. Tony oli hypähtänyt pystyyn, hän oli -astunut pari askelta taapäin ja huusi, märkä nenäliina yhä kädessään: -»Hyvä! Riittää! Ei koskaan!» - -Hän oli melkein sankarillisen näköinen. Sana »kauppahuoneemme» oli -tehnyt tehtävänsä. Se vaikutti luultavasti asiaan vielä ratkaisevammin -kuin hänen vastenmielisyytensä herra Grünlichiä kohtaan.. - -»Sitä sinä et tee, isä!» jatkoi hän aivan suunniltaan. Vieläkö sinäkin -aiot tehdä vararikon? Jo riittää! Ei koskaan! - -Juuri silloin avautui eteiskäytävän ovi hiukan arkailevasta ja herra -Grünlich astui sisään. - -Johan Buddenbrook nousi paikaltaan, ja hänen ilmeensä sanoi: Asia on -päätetty. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Herra Grünlichin kasvot olivat täplikkäät, mutta hänen pukunsa oli -niitä moitteettomin. Hänellä oli yllään samanlainen musta, poimuinen, -hieno lievetakki ja samanlaiset herneenväriset housut kuin ne, jotka -hänellä oli ollut yllään ensimmäisellä vierailullaan Mengstrassen -varrella. Hän jäi veltosti paikalleen ja sanoi pehmeällä ja -voimattomalla äänellä, katse maahan luotuna: »Isä!...» - -Konsuli kumarsi kylmästi ja järjesti sitten parilla voimakkaalla -vedolla kaulaliinansa paikoilleen. - -»Kiitän teitä siitä, että tulitte», lisäsi herra Grünlich. - -»Se oli velvollisuuteni, hyvä ystävä!» vastasi konsuli; »pelkään vain, -että se on jäävä ainoaksi teoksi, jolla voin vaikuttaa asiaanne.» - -Vävypoika loi häneen nopean katseen ja luhistui yhä enemmän kokoon. - -»Olen kuullut», jatkoi konsuli, »että pankkiirinne herra Kesselmeyer -odottaa meitä... Missä neuvottelumme on päätetty pitää? Olen -käytettävissänne...» - -»Pyydän teitä seuraamaan minua», mutisi herra Grünlich. - -Konsuli Buddenbrook suuteli tytärtään otsalle ja sanoi: »Mene ylös -lapsesi luo, Antonie!» - -Sitten hän lähti ruokasalin kautta arkihuoneeseen herra Grünlichin -kanssa, joka oli milloin hänen edessään, milloin hänen takanaan -oviverhoja avaten. - -Kun herra Kesselmeyer, joka oli seisonut ikkunan luona, kääntyi -katsomaan taakseen, nousivat hänen mustat ja valkoiset hiushöyhenensä -pystyyn ja laskeutuivat taas hiljaa alas. - -»Herra pankkiiri Kesselmeyer... tukkukauppias, konsuli Buddenbrook, -appeni...» esitti herra Grünlich vakavasti ja nöyrästi. Konsulin kasvot -olivat liikkumattomat. Herra Kesselmeyer kumarsi käsivarret velttoina, -puraisten keltaiset kulmahampaansa ylähuuleen ja sanoi: »Nöyrin -palvelijanne, herra konsuli! Iloitsen kunniasta!» - -»Pyydän teitä suomaan anteeksi, että teidän on täytynyt odottaa, -Kesselmeyer», sanoi herra Grünlich. Hän oli sulaa kohteliaisuutta niin -puoleen kuin toiseenkin. - -»Siirrymmekö asiaan?» huomautti konsuli katsellen etsivästi -ympärilleen... Talon isäntä kiiruhti vastaamaan: »Tehkää hyvin...» - -Heidän kulkiessaan tupakkahuoneeseen sanoi herra Kesselmeyer iloisesti: -»Onko ollut miellyttävä matka, herra konsuli?... Aha, vai sade? Niin, -onhan huono vuodenaika, ruma, likainen vuodenaika! Saisi tulla hiukan -pakkasta, hiukan lunta...! Mutta vieläkös mitä! Pelkkää sadetta! Kuraa! -Hyvin, hyvin inhoittavaa...» - -Mikä omituinen ihminen, ajatteli konsuli. - -Pienen huoneen keskellä, jossa oli tummakukalliset seinäpaperit, -oli jotakuinkin suuri, neliskulmainen, vihreäliinainen pöytä. Sade -oli yltynyt. Oli niin pimeä, että herra Grünlich sytytti heti kolme -hopeajalassa olevaa kynttilää. Vihreällä pöydällä oli hajallaan -sinertäviä, toiminimen leimoilla varustettuja kauppakirjeitä -ja kuluneita, paikoitellen repeytyneitä, päivämäärillä ja -nimikirjoituksilla varustettuja papereita. Sitäpaitsi oli siinä paksu -pääkirja sekä aika kimppu huolellisesti teroitettuja hanhenkyniä ja -lyijykyniä muste- ja kirjoitushiekka-asettimella. - -Herra Grünlich kumarsi hiljaa, hienotunteisesti ja pidättyvästi, kuten -kumarretaan hautajaisiin saapuneille vieraille. - -»Rakas isä, olkaa hyvä ja istukaa nojatuoliin», sanoi hän nöyrästi. -»Herra Kesselmeyer, olkaa niin ystävällinen ja istukaa tähän!...» - -Viimeinkin oli kaikki kunnossa. Pankkiiri istui vastapäätä isäntää, -ja konsuli asettui nojatuoliin pöydän päähän. Hänen tuolinsa selkämys -kosketti eteisen ovea. - -Herra Kesselmeyer kumarsi, laski alahuulensa lerpalleen, selvitti -liiveiltään yhden silmälasiparin ja vei sen nenälleen, rypisti -nenäänsä ja aukaisi suunsa selälleen. Sitten hän kynsi tasalatvaista -poskipartaansa, mistä syntyi hermostuttava ääni, painoi kädet -polvilleen, nyökkäsi papereita kohti ja sanoi lyhyesti ja iloisella -äänellä: »Aha! Tuossahan se joulupöytä on!» - -»Sallinette minun nyt luoda tarkemman katsauksen asiain tilaan», sanoi -konsuli ja tarttui pääkirjaan. Mutta äkkiä ojensi herra Grünlich -suojaten kätensä pöydän yli, pitkät, sinisuoniset kätensä, jotka -vapisivat huomattavasti, ja huusi järkytettynä: »Hetkinen vielä, isä, -vain hetkinen! Antakaa minun ensin esittää pieni valaiseva johdatus!... -Niin, tulette huomaamaan kaiken, mikään ei ole jäävä silmiltänne -salatuksi.. Mutta uskokaa minua: Tulette näkemään onnettoman ihmisen, -ette syyllistä! Minä olen väsymättä kohtaloa vastaan taistellut mies, -jonka kohtalo sittenkin on lyönyt maahan. Tässä mielessä, isä...» - -»Saamme nähdä, saamme nähdä, ystäväni!» sanoi konsuli ilmeisesti -kärsimättömänä, ja herra Grünlich veti takaisin kätensä heittäytyen -kohtalon varaan. - -Seuraavat hetket olivat pitkiä, kauheita, äänettömiä minuutteja. -Kynttilöiden lepattavassa valossa istuivat nuo kolme herraa lähetysten -neljän tumman seinän välissä. Ei kuulunut muuta kuin paperien rapinaa -konsulin käännellessä niitä. Muuten oli ulkoa kuuluva sateen lorina -ainoa hiljaisuutta rikkova ääni. - -Herra Kesselmeyer oli työntänyt peukalot liivinsä taskuihin ja rummutti -sonnilla pöytää siirtäen kuvaamattoman iloisesti katseensa toisesta -toiseen. Herra Grünlich istui liikahtamatta tuolin laidalla kädet -pöydällä ja tuijotti synkkänä eteensä, luoden silloin tällöin aran -syrjäkatseen appeensa. Konsuli selaili pääkirjaa, seurasi sormellaan -sen lukusarekkeita, vertaili päivämääriä ja merkitsi lyijykynällä -melkein näkymättömiä numeroitaan paperille. Hänen jännittyneet kasvonsa -ilmaisivat kauhua liikkeen tilan johdosta, johon hän nyt sai »luoda -tarkemman katsauksen»... Viimein hän laski vasemman kätensä herra -Grünlichin käsivarrelle ja sanoi järkytettynä: »Mies parka!» - -»Isä...» sai Grünlich sanotuksi. Tuon säälittävän ihmisen silmistä -vieri kaksi isoa kyyneltä poskille ja niitä pitkin kullankeltaiselle -poskiparralle. Herra Kesselmeyer seurasi mitä suurimmalla -mielenkiinnolla noiden pisaroiden kulkua; hän oikein kohosi hiukan -paikaltaan, kumartui eteenpäin ja töllisti suu auki vastapäätäistujaa. -Konsuli Buddenbrook oli kovasti liikutettu. Häntä itseään kohdanneen -onnettomuuden pehmentämänä hän tunsi kuinka sääli syttyi hänen -sydämessään; mutta pian hän jälleen voitti tunteensa. - -»Kuinka tämä on mahdollista!» sanoi hän lohduttomasti päätään -huojutellen... »Näin lyhyessä ajassa!» - -»Se käy kuin leikki!» vastasi herra Kesselmeyer hyväntuulisesti. -»Neljässä vuodessa voi mainiosti joutua koirien hampaisiin. -Muistakaamme vain, miten iloisesti Veljekset Westfahl vielä äskettäin -touhusivat Bremenissä...» - -Konsuli katsoi häneen silmiään räpytellen kuulematta tai näkemättä -mitään. Hän ei ollut suinkaan ilmaissut varsinaista ajatustaan, -joka kiinnitti hänen mieltään... Miksi, kysyi hän itseltään, miksi -tämä kaikki tapahtui juuri nyt? B. Grünlich olisi voinut jo pari -kolme vuotta sitten olla nykyisessä tilassaan, sen havaitsi ensi -silmäyksellä. Mutta hänen nauttimansa luotto oli ollut pohjaton, -hän oli saanut pääomaa pankeista, hän oli saanut yhä uudelleen -taattujen henkilöiden, kuten esimerkiksi senaattori Bockin ja konsuli -Goudstikkerin nimikirjoitukset papereihinsa, ja hänen vekselinsä -olivat käyneet täydestä. Miksi siis juuri nyt, nyt, nyt — kauppahuone -Johann Buddenbrookin johtaja tiesi, mitä hän tarkoitti tuolla sanalla -— hän tarkoitti sitä joka taholla ilmennyttä yleistä sortumista, sitä -täydellistä luoton lopettamista, joka oli tapahtunut kuin yhteisestä -päätöksestä, sitä yksimielistä hyökkäystä B. Grünlichin kimppuun, -joka tapahtui häikäilemättä syrjäyttäen kaikki kohteliaisuusmuodot. -Konsuli ei ollut niin lapsellinen, ettei olisi ymmärtänyt sukunsa -nauttiman arvonannon koituneen Grünlichin hyödyksi tämän mennessä -kihloihin hänen tyttärensä kanssa. Mutta oliko Grünlichin luotto niin -täydellisesti, niin päivänselvästi, niin yksinomaan riippunut hänestä? -Eikö siis Grünlich itse ollut merkinnyt mitään? Entä toisten hänestä -antamat suotuisat lausunnot, kirjat, joita hänelle oli näytetty?... -Olipa asian laita miten hyvänsä, hänen päätöksensä olla liikuttamatta -sormeakaan asiassa varmistui yhä. Hän oli siis erehtynyt! Nähtävästi -oli B. Grünlich osannut herättää sellaisen käsityksen, että hän oli -yhteisvastuullinen Johann Buddenbrookin kanssa? Tämä, kuten näytti, -kauhistavan laajalle levinnyt erehdys täytyi kerta kaikkiaan korjata! -Ja tuokin Kesselmeyer oli vielä ihmettelevä! Oliko tuolla ilveilijällä -ollenkaan omaatuntoa? Ei voinut olla huomaamatta, miten häpeämättömästi -hän oli rakentanut kaiken sen ainoan seikan varaan, ettei hän, Johann -Buddenbrook, antaisi tyttärensä miehen romahtaa. Sen vuoksi hän -oli suonut jatkuvaa luottoa Grünlichille, joka jo aikaa sitten oli -mennyt mies, pannen hänet samalla allekirjoittamaan yhä huikeampia -kiskurikorkoja... - -»Yhdentekevä», sanoi hän lyhyesti. »Käykäämme asiaan. Jos minun on -annettava asiasta lausuntoni kauppamiehenä, täytyy minun valitettavasti -ilmaista käsitys, että tässä on kysymys sekä onnettomasta että mitä -suurimmassa määrin syyllisestä liikemiehestä.» - -»Isä»... änkytti Grünlich. - -»Tuo nimitys kaikuu pahalta korvissani!» sanoi konsuli nopeasti ja -kalseasti. »Teidän vaatimuksenne, hyvä herra», jatkoi hän puhettaan, -kääntyen ohimennen pankkiiriin päin, »tekevät kuusikymmentätuhatta -markkaa...» - -»Perimättömine pääomaan liitettyine korkoineen -kuusikymmentäkahdeksantuhatta seitsemänsataa viisikymmentä markkaa -viisitoista killinkiä», vastasi herra Kesselmeyer herttaisesti. - -»Sangen hyvä... Ettekä te siis missään tapauksessa ole suostuvainen -pitkittämään kärsivällisyyttänne!» - -Herra Kesselmeyer purskahti muitta mutkitta nauruun. Hän nauroi suu -levällään, sysäyksittäin, ilman vähintäkään pilkkaa, suorastaan -hyväntahtoisesti, katsoen konsulia kasvoihin kuin kehoittaen tätäkin -yhtymään siihen. - -Johan Buddenbrookin pienet, syvällä olevat silmät synkistyivät, -ja hänen silmiensä ympärille muodostui yhtäkkiä punaisia viivoja, -jotka levisivät poskiluiden kohdalle asti. Hän oli tehnyt kysymyksen -ainoastaan muodon vuoksi ja tiesi mainiosti, että tämän ainoan velkojan -suoma pitennys olisi vaikuttanut tuskin ollenkaan asioiden tilaan. -Mutta tapa, jolla tuo mies ilmaisi epuunsa, hävetti ja katkeroitti -häntä äärimmilleen asti. Yhdellä ainoalla käden liikkeellä työnsi hän -kaikki paperit syrjään, laski lyijykynän pöydälle niin että napsahti, -ja sanoi: »Ilmoitan siis, etten ole halukas puuttumaan pitemmältä -asiaan.» - -»Ahaa!» huudahti Kesselmeyer huitoen käsillään... »Sepä oli sana, -sepä oli arvokasta puhetta. Herra konsuli järjestää asian erittäin -yksinkertaisesti! Ilman pitkiä puheita! Kädenkäänteessä vain!» - -Johan Buddenbrook ei edes katsonut häneen. - -»En voi auttaa asiaa, ystäväni», sanoi hän tyynesti Grünlichiin -kääntyen. »Sen täytyy saada kulkea alkamaansa latua... Minä en saata -estää sitä. Olkaa mies ja hakekaa Jumalalta lohtua ja voimaa. Katson -neuvottelun loppuneeksi.» - -Merkillistä kyllä levisi herra Kesselmeyerin kasvoille vakava ilme, -joka näytti kerrassaan omituiselta; mutta sitten hän nyökkäsi herra -Grünlichille kehoittavasti. Tämä istui hievahtamatta, väännellen vain -pitkiä käsiään niin ankarasti, että nivelet narskuivat. - -»Isä... herra konsuli...» sanoi hän vavahtelevin äänin, »te ette voi... -ette voi tahtoa minun häviötäni, sortumistani! Kuunnelkaa toki! On -kysymys sadankahdenkymmenentuhannen markan suuruisesta summasta... Te -voitte pelastaa minut! Te olette rikas! Saatte järjestää tuon summan -miten tahdotte... lopulliseksi korvaukseksi, tyttärenne perinnöksi, -korolliseksi lainaksi... Minä teen työtä... Tiedättehän, että olen -toimelias ja kekseliäs...» - -»Olen sanonut viimeisen sanani», lausui konsuli. - -»Sallikaa minun... ettekö te voi maksaa?» kysyi herra Kesselmeyer -katsoen häneen lasiensa läpi nenä rypyssä... »Pyydän saattaa herra -konsulin mietittäväksi, että... tämä olisi juuri mitä parhain tilaisuus -kauppahuone Johan Buddenbrookin hyvävaraisuuden osoittamiseksi...» - -»Pyytäisin teitä, hyvä herra, jättämään minun asiakseni huolehtimisen -taloni kunniasta. Osoittaakseni maksukykyäni minun ei tarvitse viskata -rahojani lähimpään rapakkoon...» - -»Eihän suinkaan, eihän suinkaan! A-aha! 'Rapakko' on sangen lystikäs -sana! Mutta eikö herra konsuli arvele, että herra vävynne vararikko voi -saattaa asemanne väärään valoon... tuota... saattaa... johtaa?...» - -»Pyydän teitä vielä kerran jättämään maineeni liikemaailmassa minun -omaksi asiakseni», sanoi konsuli. - -Herra Grünlich katsoi neuvottomana pankkiiriinsa ja aloitti uudelleen: -»Isä... minä rukoilen teitä, ajatelkaa mitä teette!... Onko siis -kysymys vain minusta? Oh, minä,... pitääkö minun sittenkin sortua! Entä -tyttärenne, vaimoni, jota rakastan niin suuresti, jonka olen voittanut -niin ankaralla kamppailulla... ja lapsemme, viaton lapsemme... hekin -joutuvat onnettomuuteen. Ei, isä, minä en kestä sitä! Tapan itseni! -Omalla kädelläni tapan itseni... uskokaa minua! Älköön taivas lukeko -sitä viaksenne!» - -Johann Buddenbrook nojasi kalpeana ja tykyttävin sydämin tuoliinsa. -Toisen kerran syöksyivät tuon miehen tunteet häntä ahdistamaan, -jälleen täytyi hänen kuulla — kuten jo kerran ennen, ilmoittaessaan -herra Grünlichille tyttärensä travemündeläiskirjeestä — tuo hirveä -uhkaus, ja jälleen valtasi hänet aikakauden ahdistava kunnioitus -ihmistunteita kohtaan, joka aina oli ollut ristiriidassa hänen järkevän -ja käytännöllisen liikevaistonsa kanssa. Mutta tuo kohtaus ei kestänyt -sekuntia kauemmin. Satakaksikymmentätuhatta markkaa... toisti hän -itsekseen, mutta sanoi sitten rauhallisesti ja lujasti: »Antonie on -tyttäreni. Olen pitävä huolen siitä, ettei hän joudu syyttömästi -kärsimään.» - -»Mitä te tarkoitatte sillä...?» kysyi herra Grünlich jäykistyen... - -»Ehditte kuulla sen vielä», vastasi konsuli. »Tällä kertaa minulla ei -ole sanaakaan lisättävää.» Tämän sanottuaan hän nousi, painoi tuolinsa -lujasti lattiaan ja kääntyi ovelle. - -Herra Grünlich istui mykkänä, jäykkänä, älyttömänä paikallaan, ja -hänen suunsa nytkähteli vuoroin puoleen ja toiseen hänen saamatta -esille sanaakaan. Mutta herra Kesselmeyerin iloisuus palasi kun hän -näki konsulin ratkaisevan liikkeen... se sai ylettömän vallan, paisui -peloittavaksi! Lasit putosivat hänen pystyltä nenältään samalla kun -hänen kellahtavat, yksinäiset kulmahampaansa uhkasivat purra mäsäksi -hänen ohuet huulensa. Hänen pienet punaiset kätensä soutivat ilmassa, -hänen hiushöyhenensä häilyivät, hänen hillittömästä naurusta vääntyneet -kasvonsa valkoisille poskipartoineen muuttuivat sinoberinvärisiksi...». - -»Ahah!» hän kirkui... »Se on hyvin... hyvin lystikästä! Teidän pitäisi -kuitenkin hiukkasen tuumia ennenkuin viskaatte hautaan tämmöisen -herttaisen, verrattoman vävypojan!... Toista noin toimeliasta ja -neuvokasta miekkosta ei ole taivaan alla! Aha! Jo neljä vuotta sitten -tunsimme kerran puukon kurkulla... hirttonuoran kaulallamme... jolloin -aloimme pitää pörssissä hälinää kihlauksesta mademoiselle Buddenbrookin -kanssa ennenkuin se todella oli tapahtunutkaan... kunnia sille, jolle -kunnia tulee! Suurin tunnustus toimeliaisuudesta...!» - -»Kesselmeyer!» sanoi herra Grünlich hammasta purren, liikutti -kouristuksenomaisesti käsiään aivan kuin karkoittaakseen aaveen ja -juoksi huoneen nurkkaan, missä istuutui tuolille, kätki kasvot käsiinsä -ja painui niin kumaraan, että poskiparran tupsut koskettivat sääriä. -Pari kertaa nosti hän polviaan. - -»Miten teimmekään oikeastaan?» jatkoi herra Kesselmeyer. »Miten -ongimmekaan koukkuumme tyttölapsen ja kahdeksankymmentätuhatta markkaa? -Ohhoo! Ainahan sitä keinoja keksitään! Se, jolla on kymmenes osakaan -herra Grünlichin toimeliaisuudesta ja neuvokkuudesta, selviää kyllä! -Asetetaan pelastavan herra isän eteen kauniita kirjoja, herttaisia, -puhtaita kirjoja, joissa kaikki on niitä parhaimmassa kunnossa... ja -joiden ainoa vika on se, etteivät ne pidä täydelleen yhtä todellisuuden -kanssa... Sillä todellisuudessa oli kolme neljännestä myötäjäissummasta -jo kiinni vekseleissä!» - -Konsuli seisoi kalmankalpeana ovella, käsi rivalla. Kauhu karmi hänen -selkäpiitään. Oliko hän tässä pienessä, heikosti valaistussa huoneessa -kolmenkesken roiston ja ilkeydestä raivoavan apinan kanssa? - -»Herra, minä halveksin sanojanne», sai hän vaivoin sanotuksi. -»Halveksin mieletöntä parjaustanne sitä enemmän, kun se kohdistuu -myös minuun... minuun, joka en ole kevytmielisesti syössyt tytärtäni -turmioon. Minulla oli tarkat tiedot vävyni asioista... muu oli Jumalan -käsissä!» - -Hän kääntyi, hän ei tahtonut kuulla enempää, hän avasi oven. Mutta -herra Kesselmeyer huusi hänen jälkeensä: »Ahaa? Tiedotko? Kuka ne on -antanut? Bock? Goudstikker? Petersen? Massmann & Timm? Hehän olivat -kaikki asianosaisia. Heitähän kaikkia, asia koski. He olivat äärettömän -iloisia tuntiessaan pääsevänsä turvaan tämän avioliiton avulla...» - -Konsuli paiskasi oven kiinni. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Ruokasalissa puuhaili Dora, Grünlichin ei aivan rehellinen keittäjätär. - -»Pyytäkää madame Grünlichiä tulemaan alas», käski konsuli. - -»Laita itsesi valmiiksi, lapsi», sanoi hän Tonyn ilmestyessä näkyviin. -Hän lähti tyttärensä kanssa salonkiin. »Laita itsesi pian valmiiksi -ja toimita Erikakin kuntoon... Ajamme kaupunkiin... Olemme yötä -majatalossa ja jatkamme huomenna matkaa.» - -»Kyllä, isä», sanoi Tony. Hänen kasvonsa olivat punaiset, hämmentyneet -ja neuvottomat. Hän nypli tarkoituksettomasti vaatteitaan tietämättä -mistä alkaa ja voimatta vielä oikein uskoa tapausta todeksi. - -»Mitä minun pitää ottaa mukaan, isä!» kysyi hän huolissaan ja -hätääntyneenä... »Kaikkiko? Kaikki vaatteet? Yksi vai kaksi arkkua?... -Tekeekö Grünlich todellakin vararikon?... Voi hyvä Jumala!... Mutta -voinko minä sitten ottaa mukaan korujani?... Isä, palvelustyttöjen -täytyy lähteä pois... en voi enää maksaa heidän palkkojaan... -Grünlichin olisi pitänyt antaa minulle talousrahaa tänään tai -huomenna...» - -»Heitä se asia, lapsi, kyllä se kaikki järjestetään täällä. Ota mukaan -vain kaikista välttämättömimmät tavarat... yksi arkku... pieni arkku. -Sinun omaisuutesi lähetetään jälestäpäin. Joudu, kuuletko! Meillä on...» - -Samassa vedettiin ovi verhot syrjään ja salonkiin astui herra Grünlich. -Nopein askelin, kädet levällään, pää kallellaan kiiruhti hän vaimonsa -luo ja vaipui hänen eteensä polvilleen. - -Koko hänen olentonsa tuntui ilmaisevan: »Tässä olen! Tapa minut, -jos tahdot!» Hän oli säälittävän näköinen. Hänen kullankeltaiset -poskipartatupsunsa olivat pörrössä, hänen lievetakkinsa rypyssä, hänen -kaulaliinansa vinossa, hänen kauluksensa auennut ja hänen otsallaan -hikipisaroita. - -»Antonie...!» hän sanoi. »Olen edessäsi... Onko sinulla sydäntä, -tuntevaa sydäntä?... Kuule minua.. näet edessäsi miehen, joka on -sortuva, tuhoutuva, ellet... joka on kuoleva surusta, jos työnnät pois -hänen rakkautensa! Tässä olen... hennotko sanoa minulle: Inhoan sinua — -Hylkään sinut —?» - -Tony itki. Tämä oli aivan samanlainen kohtaus kuin silloin -maisemahuoneessa. Jälleen näki hän nuo pelosta vääristyneet kasvot -ja tuon rukoilevan katseen ja jälleen näki hän hämmästyksen ja -liikutuksen vallassa, että tuo pelko ja tuo rukous oli rehellistä ja -teeskentelemätöntä. - -»Nouse, Grünlich», sanoi hän nyyhkien. »Nouse toki ylös!» Ja hän -koetti nostaa miestä hartioista. »En inhoa sinua! Miten voit sanoa -sellaista!...» Ja tietämättä mitä vielä lisäisi, katsoi hän isäänsä -kerrassaan avuttomana. Konsuli tarttui hänen käteensä, kumarsi -vävylleen ja lähti tytärtään taluttaen käytävään. - -»Menetkö sinä?» huusi herra Grünlich hypähtäen jaloilleen... - -»Olen jo sanonut teille», sanoi konsuli, »etten voi ottaa tunnolleni -sitä, että lapseni syyttömästi joutuisi onnettomuuteen. Ei, herrani, -olette menettänyt oikeutenne tyttäreeni. Ja voitte kiittää Luojaanne -siitä, että tämän lapsen sydän on säilynyt niin puhtaana ja viattomana, -että hän voi erota teistä ilman inhoa! Voikaa hyvin!» - -Mutta nyt menetti herra Grünlich kokonaan mielenmalttinsa. Hän olisi -voinut neuvotella lyhyestä erosta, paluusta ja uudesta elämästä -ja ehkä pelastaa itselleen perinnön; mutta nyt hänen harkintansa, -toimeliaisuutensa ja keksintäkykynsä pettivät. Hän olisi voinut -ottaa ison, kestävän pronssisen lautasen peilipöydältä ja viskata -sen lattiaan, mutta hän otti sen sijaan ohuen, maalatun, kukallisen -porsliinimaljakon, joka oli sen vieressä, ja paiskasi sen maahan -semmoisella voimalla, että se särkyi tuhansiksi sirpaleiksi...». - -»Haa! Hyvä! Hyvä!» hän huusi. - »Mene vain! Luuletko, että minä jään -sinua itkemään, senkin hanhi! Ehei, erehdyt, kallehin! Nain sinut -ainoastaan rahojen tähden, mutta koska niitä ei ollut läheskään -tarpeeksi, niin laputa vain takaisin kotiisi! Minä olen kyllästynyt -sinuun... kyllästynyt... kyllästynyt...!» - -Johan Buddenbrook vei tyttärensä ääneti ulos. Mutta hän itse tuli vielä -kerran takaisin, astui herra Grünlichiä kohden, joka seisoi ikkunan -luona kädet selän takana tuijottaen sateeseen, kosketti kevyesti hänen -olkapäätään ja sanoi hiljaa ja kehoittavasti: »Olkaa mies. Rukoilkaa.» - - - - -KYMMENES LUKU. - - -Suuressa talossa Mengstrassen varrella vallitsi pitkät ajat apea henki -madame Grünlichin palattua sinne pienen tyttärensä kanssa. Liikuttiin -varoen eikä puhuttu mielellään »siitä»... päähenkilöä itseään -lukuunottamatta, joka päinvastoin puhui siitä hartaasti ja näytti sitä -tehdessään olevan oikeassa elementissään. - -Tony asettui asumaan niihin yläkerran huoneisiin, jotka -Buddenbrook-vanhusten eläessä olivat olleet hänen vanhempiensa -hallussa. Hän oli hiukan pettynyt, kun ei hänen isänsä näyttänyt -aikovan toimittaa hänelle omaa lapsenhoitajatarta, ja se -puolentunnin aika tuntui hänestä hyvin katkeralta, jolloin isä -selitti lempeästi, että soveliaisuus vaati häntä aluksi elämään -hiljaa kotona ja välttämään kaupungin seurakutsuja, sillä joskin hän -oli inhimillisesti katsoen viaton kohtaloon, johon Jumala oli hänet -määrännyt, vaati hänen asemansa eronneena rouvana kuitenkin aluksi mitä -suurinta pidättyväisyyttä. Mutta Tonyllä oli onnellinen kyky mukautua -ymmärtävästi, taitavasti ja ilomielin jokaiseen elämän vaiheeseen. -Hän tottui pian syyttömästi kärsineen vaimon osaan, kävi tummissa -vaatteissa, kampasi vaaleanruskean tukkansa sileälle jakaukselle, -kuten tyttönä ollessaan, ja korvasi seurustelun puutteen siten, että -selitteli laajasti ja väsymättömän innokkaasti, asemansa vakavuuden ja -tärkeyden valtaamana, ajatuksiaan avioliitosta, herra Grünlichistä ja -elämästä ja kohtalosta yleensä. - -Jokainen ei suonut hänelle tilaisuutta tähän. Konsulitar oli yhä -vakuutettu siitä, että hänen tyttärensä mies oli kohdellut vaimoaan -moitteettomasti ja velvollisuudentuntoisesti. Mutta Tonyn alkaessa -puhua asiasta hän kohotti vain keveästi kauniin valkoisen kätensä ja -sanoi: »_Assez_, lapseni. En halua kuulla siitä.» - -Klara, joka oli vasta kaksitoistavuotinen, ei ymmärtänyt siitä mitään, -ja Thilda-serkku oli liian tyhmä. »Voi Tony, kuinka surullista!» -oli kaikki, mitä hän ymmärsi puolestaan hitaasti ja ihmetellen -esiintuoda. Mamsseli Jungmann sitävastoin osottautui kiitolliseksi -kuulijaksi. Tämä oli jo täyttänyt 35 vuotta ja saattoi ylpeillä -siitä, että oli harmaantunut parhaiden piirien palveluksessa. »Älä -ole huolissasi, lapsukainen», sanoi hän; »sinä olet vielä nuori, voit -mennä uudelleen naimisiin.» Hän antautui hellästi ja uskollisesti -pienen Erikan kasvatukseen ja kertoi tälle samat muistelmat ja tarinat, -joita konsulin lapset olivat kuunnelleet viisitoista vuotta sitten. -Varsinkin kertoi hän mielellään eräästä sedästä, joka oli kuollut -Marienwerderissä nikotukseen, koska hän oli »nikottanut ulos sydämensä». - -Mieluimmin ja perusteellisimmin jutteli Tony kuitenkin isänsä kanssa -joko päivällisen jälkeen tai aamukahvia nauttiessa. Hänen suhteensa -isään oli yhdellä iskulla muuttunut paljon hellemmäksi kuin ennen. -Tähän saakka oli uuttera, huolellinen, ankara, kunnollinen ja hurskas -isä, joka julkisessa toiminnassaan oli kaupungin päähenkilöltä, -herättänyt hänessä pikemmin pelokasta kunnioitusta kuin hellyyttä. -Tonyn salongissa tapahtuneen keskustelun jälkeen isä oli tullut hänelle -inhimillisesti läheisemmäksi, ja hän ylpeili ja oli liikutettu siitä, -että isä oli puhunut hänelle avomielisesti ja vakavasti asiasta, -jättänyt ratkaisun hänen itsensä tehtäväksi ja tunnustanut melkein -nöyrästi, ettei hän tuntenut itseään aivan syyttömäksi Tonyn kohtaloon -nähden. Tony ei olisi tosin itse koskaan tullut tuota ajatelleeksi, -mutta kun isä sen sanoi, uskoi hän sen ja hänen tunteensa isäänsä -kohtaan muuttuivat pehmeämmiksi. Mitä konsuliin tulee, ei hän muuttanut -käsitystään, vaan katsoi velvollisuudekseen korvata tyttären kärsimän -kovan kohtalon sitä suuremmalla rakkaudella. - -Johann Buddenbrook ei ollut sanonut vähäisintäkään henkilökohtaisen -moitteen sanaa petollisesta vävypojastaan. Tosin olivat Tony ja hänen -äitinsä saaneet kuulla mitä epärehellisiä keinoja herra Grünlich oli -käyttänyt saadakseen haltuunsa nuo 80 000 markkaa; mutta konsuli varoi -tarkasti vetämästä asiaa julkisuuteen tai oikeuden eteen. Hän tunsi -liikemiesylpeyttään syvästi loukatun ja kärsi vaieten häväistyksen, -joka oli singottu niin röyhkeästi hänen silmilleen. - -Joka tapauksessa ajoi hän päättävästi eroasiaa heti kauppahuone -B. Grünlichin vararikon tultua tunnetuksi — mikä tuotti muuten -erinäisille Hampurissa oleville liikkeille melkoisia vahinkoja — ja tuo -oikeusjuttu, ajatus, että hän, juuri hän oli todellisen oikeusjutun -keskipiste, lietsoi Tonyn mieleen sanomatonta omanarvontuntoa. - -»Isä», sanoi hän, »isä, miten asiamme edistyy? Uskothan, että kaikki -käy hyvin? Onhan lakipykälä aivan selvä? Olen tutkinut sitä tarkasti! -Kun mies on kykenemätön elättämään vaimoaan...! Täytyyhän oikeusherrain -se ymmärtää. Jos meillä olisi poika, jäisi se Grünlichille...» - -Toisen kerran hän sanoi: »Olen ajatellut niin paljon -avioliittovuosiani, isä. Haa! Siksi tuo mies ei tahtonut kaupunkiin, -vaikka minä toivoin sitä niin äärettömästi. Siksi hän ei milloinkaan -olisi antanut minun käydä vieraisilla kaupungissa! Siellä oli suurempi -vaara kuin Eimsbüttelissä joutua kuulemaan hänen asiainsa todellisesta -laidasta... Mikä veijari!» - -»Älkäämme tuomitko, lapseni», vastasi konsuli. - -Ja avioeropäätöksen langettua sanoi Tony tärkeän näköisenä: »Kai sinä -olet merkinnyt sen sukupapereihin, isä? Etkö? Minun pitää sitten tehdä -se... Ole hyvä ja anna minulle kirjoituspöydän avain.» - -Ja innoissaan ja ylpeänä kirjoitti hän rivien alle, jotka hän neljä -vuotta sitten oli liittänyt nimensä jälkeen: »Avioliitto purettiin -helmikuussa _anno_ 1850 lakivoimaisesti.» - -Tämän jälkeen hän laski kynän kädestään ja jäi miettimään. - -»Isä», sanoi hän, »tiedän, että tämä tapaus on tahrana -sukuhistoriassamme. Niin, olen ajatellut sitä paljon. Se on aivan kuin -musteläikkä kirjan lehdellä. Mutta saat uskoa... vielä minä raaputan -sen pois! Olen vielä nuori... enkö ole vielä sangen kaunis sinun -mielestäsi? Vaikka matami Stuht sanoikin minut nähdessään: 'Voi hyvä -Jumala, madam Grünlich, kuinka te olette tullut vanhan näköiseksi!' -No, eihän sitä voi koko iäkseen jäädä semmoiseksi hanheksi, jollainen -minä olin neljä vuotta sitten... elämä painaa tietysti merkkinsä... -Minä menen uudestaan naimisiin! Saatpa nähdä, että kaikki paranee uuden -edullisen avioliiton avulla! Etkö sinäkin luule?» - -»Se on Jumalan kädessä, lapseni. Mutta ei ole ollenkaan soveliasta -puhua sellaisista asioista nyt.» - -Tony alkoi näihin aikoihin usein käyttää lausepartta: »semmoista se -elämä on... ja sitä seurasi kaunis, vakava silmänluonti, joka pani -aavistamaan, kuinka syvälle hän jo oli ehtinyt katsoa ihmiselämään ja -kohtaloihin...» - -Ruokasalin pöytä suureni vielä enemmän, ja Tonylle tarjoutui uusi -juttelemisen tilaisuus, kun Thomas saman vuoden elokuussa palasi kotiin -Pau'sta. Tony rakasti ja kunnioitti kaikesta sydämestään tuota veljeä, -joka heidän Travemündestä ajaessaan oli nähnyt hänen surunsa ja ottanut -osaa siihen ja jossa hän sitäpaitsi näki kauppahuoneen ja suvun tulevan -päämiehen. - -»Niin, niin», sanoi Thomas, »me kaksi olemme jo kokeneet yhtä ja -toista, Tony...» Sitten hän kohotti toista silmäkulmaansa, siirsi -venäläisen savukkeen suupielestä toiseen ja ajatteli nähtävästi pientä -kukkasmyyjätärtä, jolla oli malaijilainen kasvojenmuoto ja joka -hiljakkoin oli mennyt naimisiin kukkakaupan omistajattaren pojan kanssa -sekä hoiti nyt kauppaa omissa nimissään. - -Thomas Buddenbrook, joka oli vielä jonkun verran kalpea sairauden -jälkeen, teki silmiinpistävän hienon vaikutuksen. Viimeiset vuodet -näyttivät erinomaisesti täydentäneen hänen kasvatustaan. Korvien -kohdalle pieneksi kummuksi harjattuine hiuksineen, ranskalaiseen -tapaan teräväksi kierrettyine viiksineen, jotka käherrysraudan avulla -oli saatu pysymään vaakasuorassa asennossa, ja vankkoine, suorine -vartaloineen teki hän melkein sotilaallisen vaikutuksen. Mutta -sinertävä, liian läpikuultava hiussuoniverkko kapeilla ohimoilla, -missä hiusraja teki lahdelman taapäin, sekä lievä taipumus horkkaan, -jota vastaan kunnon tohtori Grabow turhaan taisteli, ilmaisivat, -ettei hänellä ollut varsin vankka terveys. Mitä yksityispiirteisiin -tulee, esimerkiksi leukaan, nenään ja varsinkin käsiin — aito -buddenbrookilaisiin käsiin — oli hän alkanut muistuttaa yhä enemmän -isoisäänsä. - -Hän puhui espanjalaisin ääntein sekoitettua ranskaa, ja hänen -harrastuksensa eräitä uudenaikaisia satiiris- ja poleemisluontoisia -kirjailijoita kohtaan sai kaikki ihmetyksen valtaan... Synkkä -kaupanvälittäjä Gosch oli ainoa koko hänen kotikaupungissaan, joka -siinä suhteessa ymmärsi häntä; hänen isänsä tuomitsi nuo kirjailijat -mitä ankarimmin. - -Mutta silti ei konsuli voinut salata, mitä iloa ja ylpeyttä hänen -vanhin poikansa hänessä herätti. Liikutettuna lausui hän tämän -tervetulleeksi takaisin konttoriinsa, jossa hän itsekin oli taas -ahertanut suuremmalla tyydytyksellä vanhan madame Krögerin kuoleman -jälkeen, joka tapahtui vuoden lopulla. - -Tuon vanhan rouvan poismeno täytyi kantaa tyynesti. Hän oli elänyt -hyvin vanhaksi, viime vuodet aivan yksin. Hän meni Jumalan luo, -ja Buddenbrookit saivat melko lailla rahaa, runsaasti 100 000 -markkaa käteistä, joka erä vahvisti mitä tervetulleimmalla tavalla -kauppahuoneen pääomaa. - -Tuon kuolemantapauksen laajemmalle ulottuva seuraus oli se, että -konsulin lanko Justus, saatuaan loput perinnöstään käsiinsä, selvitti -asiansa, väsynyt kun oli alituisiin liike-elämän vastoinkäymisiin, ja -vetäytyi syrjään koko alalta. Justus Krögeriä, _à la mode_-keikarin -elämäniloista poikaa, ei onni ollut erikoisesti suosinut. Tuhlaava ja -huikentelevainen kun oli, ei hän ollut koskaan osannut luoda itselleen -varmaa, vakavaa ja luotettavaa asemaa kauppamaailmassa. Hän oli -etukäteen kuluttanut huomattavan osan vanhempienperintöään, ja viime -aikoina oli Jakob, hänen vanhin poikansa, tuottanut hänelle vakavia -huolia. - -Tuo nuori mies, joka näkyi hankkineen itselleen säädytöntä seuraa -suuressa Hampurissa, oli tullut maksamaan vuosien kuluessa -anteeksiantamattoman paljon. Ja kun konsuli nyt kieltäytyi enää, -maksamasta piti äiti, heikko ja helläluontoinen nainen, salaa huolta -kevytmielisestä pojastaan, mikä johti valitettavaan eripuraisuuteen -puolisoiden kesken. Kaiken lisäksi oli Hampurista vielä kuulunut -muutakin, pahempaa, samoihin aikoihin kuin B. Grünlich oli lakkauttanut -suorituksensa. Jakob Kröger oli Dalbeck & Kumpp:in palveluksessa -ollessaan joutunut kiinni vilpistä ja omavaltaisuudesta... Siitä -ei nostettu melua, eikä Justus Krögerille tehty kyselyitä, -mutta ilmoitettiin Jakob Krögerin saaneen paikan New Yorkissa -kauppamatkustajana ja aikovan lähiaikoina lähteä matkalle. - -Asiat olivat kehittyneet sille kannalle, että konsuli Justus puhui -tästä lähtien vain »pojastaan», kuin olisi hänellä ollut ainoastaan -yksi poika, ja hän tarkoitti silloin Jürgeniä, joka ei ollut tosin -tehnyt mitään vilpillistä, mutta tuntui olevan jonkun verran -ahdasjärkinen. Hän oli suurella ponnistuksella saanut luetuksi -kimnaasin läpi ja oli ollut jonkun aikaa Jenassa, missä hän oli -lukevinaan lakitiedettä. - -Johann Buddenbrookiin teki mitä kiusallisimman vaikutuksen hänen -vaimonsa suvun epäkunniakas kehitys, ja hän seurasi huolestuneesti -omien lastensa polkuja. Vanhimman poikansa kuntoon ja vakavuuteen -oli hänellä mitä lujin luottamus. Mitä Christianiin tulee, oli Mr. -Richardson kirjoittanut, että tämä edistyi englanninkielen oppimisessa, -mutta ettei hänellä aina ollut riittävää innostusta työhön. -Sitäpaitsi häntä vetivät liiaksi puoleensa suurkaupungin huvitukset, -kuten teatteri. Christianin omista kirjeistä kuvastui mitä hartain -matkustushalu, ja hän pyysi kiihkeästi saada lähteä »meren yli», -lähemmin sanoen Etelä-Amerikkaan, esimerkiksi Chileen, josta koettaisi -hankkia paikan. »Se on seikkailunhalua», sanoi konsuli ja käski hänen -ensin täydentää kauppatietojaan Mr. Richardsonin luona ja jäädä sinne -neljänneksi vuodeksi. Sen jälkeen neuvoteltiin hänen tuumistaan vielä -muutamissa kirjeissä, ja kesällä 1851 purjehti Christian Buddenbrook -todellakin Valparaisoon, jossa hän oli hankkinut itselleen toimen. Hän -matkusti sinne suoraan Englannista, käymättä välillä kotona. - -Konsuli huomasi myös ilokseen, miten itsetuntoisesti ja arvokkaasti -Tony esiintyi kaupungilla Buddenbrook-suvun jäsenenä... vaikka heidän -oli täytynyt edellyttää, että hän eronneena rouvana tulisi kohtaamaan -vahingoniloa ja ennakkoluuloa toisten perheiden puolelta. - -»Hei vaan!» sanoi hän kerran palatessaan kävelyltä ja heitti hattunsa -maisemahuoneen sohvalle... »Voitko ajatella, että tuo Möllendorpf — -Hagenström — Semmlinger — Julchen, mokoma, ei tervehdi minua... hän ei -tervehdi minua! Hän odottaa, että minä tervehtisin ensin! Mitä sinä -sanot siitä? Kuljin Breitestrassea pää pystyssä hänen ohitseen ja -katsoin häntä suoraan kasvoihin...» - -»Sinä menet liian pitkälle, Tony... Kaikella on rajansa. Miksi sinä et -voinut tervehtiä ensin madame Möllendorpfia? Olette yhdenikäiset, ja -hän on naimisissa oleva rouva kuten sinäkin olit...» - -»En koskaan, äiti! Tuotako roskajukkoa!» - -»_Assez_, rakas lapsi. Ei sinun sovi käyttää niin rumia sanoja...» - -»Kun joutuu oikein kiihdyksiin...!» - -Hänen vihaansa tuota »nousukasperhettä» kohtaan yllytti sekin, että -sen jäsenet katsoivat olevansa oikeutetut halveksimaan häntä. Ja häntä -kiukutti rajattomasti tuon joukon kukoistava asema. Ukko Heinrich kuoli -vuoden 51 alkupuolella ja hänen poikansa Hermann... Hermann, joka oli -syönyt sitruunasämpylöitä ja jolle Tony oli antanut korvapuustin, -johti nyt herra Strunckin kumppanina tuota loistavaa vientiliikettä ja -nai vuoden kuluttua konsuli Huneuksen tyttären, kaupungin rikkaimman -miehen, jonka isän puutavara-asioilla oli ollut semmoinen menestys, -että hän saattoi jättää kolmelle lapselleen kullekin kahden miljoonan -perinnön. Hänen veljensä Moritz oli rintataudistaan huolimatta -edistynyt loistavasti luku alallaan ja asettui kaupunkiin lakimiehenä. -Häntä pidettiin terävänä, ovelana, hauskana, jopa kaunosieluisena -miehenä, ja hän sai paikalla paljon asiatuttavia. Hänessä ei ollut -yhtään Semmlingien näköä, hänellä oli kellahtavat kasvot ja terävät, -vajanaiset hampaat. - -Suvunkin keskuudessa hänen täytyi kulkea pystyssäpäin. Gotthold-setä, -joka oli vetäytynyt syrjään liikeasioista ja vaelsi nyt huoletonna -lyhyine säärilleen ja leveine housuineen vaatimattomassa asunnossaan, -noukkien läkkirasiasta rintakaramellejä, sillä hän piti makeisista, -suhtautui nyt onnellisempaan velipuoleensa yhä lempeämmin ja -alistuvammin, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä tuntemasta hiljaista -tyydytystä Tonyn epäonnistuneen avioliiton johdosta, hän kun muisti -kolmea omaa naimatonta tytärtään. Mutta mitä hänen vaimoonsa, -joka oli syntyisin Stüwing, ja varsinkin noihin kolmeen nyt jo -kahdenkymmenenkuuden, -seitsemän ja -kahdeksan vuoden iässä olevaan -tyttäreen tulee, osoittivat nämä serkkunsa onnettomuutta ja erojuttua -kohtaan paljon vilkkaampaa mielenkiintoa kuin mitä he olivat ilmaisseet -kihlajaisissa ja häissä. »Sukupäivillä», joita vanhan madame Krögerin -kuoltua taas oli alettu pitää torstaisin Mengstrassen varrella, oli -Tonyllä heistä aika vastus. - -»Oi hyvä Jumala sinua raukkaa!» sanoi Pfiffi, nuorin heistä, joka oli -pieni ja paksu ja joka heilutteli itseään hullunkurisesti puhuessaan, -samalla kuin hänen suupielensä kostuivat. »Se on siis ratkaistu? Sinä -olet siis taas samassa asemassa kuin ennen?» - -»Ei ollenkaan!» sanoi Henriette, joka samoin kuin vanhin sisar oli -tavattoman pitkä ja hontelo. »Sinä olet paljon huonommassa asemassa -kuin jos et olisi mennyt ensinkään naimisiin.» - -»Niin se on», vakuutti Friedrike. »Silloinhan on paljon parempi, ettei -mene ollenkaan naimisiin.» - -»Voi, rakas Friederike!» sanoi Tony nostaen päänsä pystyyn ja miettien -oikein nasevaa vastausta. »Sinä taidat sittenkin erehtyä! Sillä onhan -sitä ainakin saanut oppia tuntemaan elämää, tiedätkös! Ei ole enää -mikään hanhi! Ja minulla on siis paljon suuremmat mahdollisuudet joutua -uudelleen naimisiin kuin monella naimattomalla.» - -»Kuinka?» kysyivät kaikki kolme yhteen ääneen... - -Mutta Sesemi Weichbrodt oli aivan liian hyvä ja hienotunteinen -ottaakseen koko asiaa puheeksi. Tony kävi joskus tervehtimässä entistä -holhoojatartaan tämän punaisessa talossa, Mühlenbrinkin 7:ssä, jossa -yhä kouluutettiin nuoria tyttöjä, vaikka täysihoitola alkoikin joutua -vähitellen unohduksiin. Ja tuo kelpo vanha neito sai myös väliin kutsun -Mengstrassen varrelle kaurispaistia tai täytettyä hanhea syömään. -Silloin nousi neiti Sesemi varpailleen ja suudella napsahutti Tonya -liikutettuna, hartaasti ja hiljaa otsalle. Hänen oppimaton sisarensa -Madame Kethelsen oli viime aikoina tullut hyvin huonokuuloiseksi, -eikä ollut ymmärtänyt juuri mitään Tonyn eroasiasta. Hän purskahti -yhä sopimattomammissa kohdissa tietämättään välittömän sydämelliseen, -miltei valittavaan nauruunsa, niin että Sesemin täytyi alituiseen -koputtaa pöytään ja huutaa »Nally!» - -Vuodet kuluivat. Konsuli Buddenbrookin tyttären tarinan kaupungissa -ja suvun piirissä tekemä vaikutus alkoi hälvetä. Tony itse muisti -avioliittoaan vain silloin kun hän huomasi elinvoimaisen pikku Erikan -kasvoissa jonkun Bendix Grünlichiä muistuttavan piirteen. Hän käytti -taas vaaleita pukuja, kähersi otsatukkansa ja otti kuten ennen osaa -tuttavapiirinsä seurakesteihin. - -Kuitenkin hän iloitsi suuresti siitä, että hän joka kesä saattoi -jättää kaupungin joksikin aikaa... konsulin terveys vaati näet nykyään -pitempiä virkistysmatkoja. - -»Ei sitä arvaa mitä on vanhuus!» sanoi konsuli. »Jos saan kahvitahran -housuihini, en voi hangata sitä kylmällä vedellä saamatta heti mitä -ankarinta leinikolotusta...» Ennen ei tarvinnut varoa mitään.» Hänellä -oli myös joskus pyörrytyskohtauksia. - -He kävivät Obersalzbrunnissa, Emsissa, Baden- Badenissa ja -Kissingenissä ja tekivät kerran hauskan ja mielenkiintoisen matkan -Nürnbergin kautta Müncheniin, Salzburgin ja Ischlin kautta Wieniin, -Pragiin, Dresdeniin, Berliiniin ja kotiin... ja vaikka madame -Grünlichin täytyi hermovatsataudin tähden, joka viime aikoina -oli alkanut vaivata häntä, noudattaa mitä tarkinta hoitotapaa -kylpylaitoksissa, olivat nuo matkat hänestä mitä suotuisinta vaihtelua, -sillä hän ei yrittänytkään salata, että hänestä oli hiukan ikävä kotona. - -»Niinhän se on, semmoista se elämä on, isä!» sanoi hän katsellen -miettivästi kattoon... »Olen saanut oppia tuntemaan elämää, se on -totta... mutta juuri siksi minusta on hiukan surullista istua vain -aina täällä kotona kuin mikäkin tuhmeliini. Älä usko, etten minä olisi -mielelläni teidän luonanne, isä... vitsaa minun pitäisi saada, ellen -ymmärtäisi olla kiitollinen! Mutta semmoista se elämä on, näetkös...» - -Eniten häntä kuitenkin harmitti se yhä uskonnollisemmaksi käyvä henki, -joka täytti hänen laajan kotinsa, sillä konsulin hurskaat taipumukset -kävivät sitä näkyvämmiksi mitä iäkkäämmäksi ja sairaloisemmaksi hän -tuli; ja konsulitarkin alkoi vanhetessaan tuntea vetovoimaa tuota -hengensuuntaa kohtaan. Buddenbrookien talossa oli aina pidetty -pöytärukoukset, mutta nyt siellä oli vallinnut jo pitemmän aikaa -semmoinen sääntö, että perheen tuli kokoontua aamuisin ja iltaisin -palvelusväen kera yhteiseen rukoukseen aamiaishuoneeseen, jolloin talon -herra luki ääneen jonkun kohdan raamatusta. Sitäpaitsi lisääntyivät -pappien ja lähetyssaarnaajien käynnit vuosi vuodelta, sillä -Mengstrassen varrella sijaitseva ylimystalo, jossa sivumennen sanoen -sai niin hyvän kestityksen, oli jo kauan ollut tunnettu luterilaisten -ja reformeerattujen hengenmiesten ja sisä- ja ulkolähetyksen pappien -vierasvaraisena tyyssijana. Ja kaikilta isänmaan kulmilta tuli nyt -taloon mustapukuisia, pitkätukkaisia herroja, jotka sijoittuivat tänne -muutamaksi päiväksi... tietäen voivansa odottaa jumalisia keskusteluja, -ravitsevia aterioita ja runsaskätistä avustusta pyhien tarkoitusten -hyväksi. Kaupungin omatkin papit kulkivat talossa kuin kotonaan... - -Tom oli siksi hienotunteinen ja ymmärtäväinen, ettei hän edes -hymähtänyt, mutta Tony teki valitettavasti pilaa näistä vieraista heti -kun tilaisuus tarjoutui. - -Toisinaan, kun konsulitarta vaivasi päänkivistys, oli madame Grünlichin -tehtävänä hoitaa emännyyttä ja määrätä ruokalista. Eräänä päivänä kun -heillä oli muuan vieras saarnaaja, jonka ruokahalu herätti yleistä -hilpeyttä, määräsi hän salaa laitettavaksi silavakeittoa, kaupungin -mieliruokaa, hapankaaleilla maustettua lihalientä, johon sotkettiin -kaikki päivällisainekset sekaisin: kinkku, perunat, happamat luumut, -ruokapäärynät ja hedelmäkastike. Sitä ei mitenkään voinut syödä -sellainen henkilö, joka ei ollut tottunut siihen lapsesta alkaen. - -»Maistuuko keitto, herra pastori?» kysyi Tony vähänväliä... »Eikö? -Hyvänen aika, kuka saattoi arvata sen!» - -Näin sanottuaan hän oli äärettömän kujeilevan näköinen ja liputti -kielenkärkeään ylähuulta vasten, kuten hänellä oli tapana tehdä jotakin -kepposta hautoessaan tai toteuttaessaan. - -Paksu herra laski nöyrästi lusikkansa lautaselle ja sanoi viattomasti: -»minä odotan seuraavaa ruokalajia.» - -»Ei ole muuta», sanoi konsulitar nopeasti... sillä tämän keiton jälkeen -ei mikään muu ruokalaji enää tullut kysymykseen, ja saatuaan suuhunsa -enää vain muutamia »köyhiä ritareita» täytyi petetyn hengenmiehen -nousta pöydästä tyhjin vatsoin Tonyn hiljaa nauraa hihittäessä ja -ankaraan itsehillintään tottuneen Tomin kohottaessa toista kulmaansa. - -Kerran taas, Tonyn puhuessa paraikaa eteisessä keittäjätär Stinan -kanssa talousasioista, palasi muuan pastori Mathias kaupungilta ja -soitti ovikelloa. Trina löntysti avaamaan, ja pastori kysyi häneltä -ystävällisyyttä osoittaakseen ja myöskin hiukan tutkistellakseen: -»Rakastatkos Herraasi?»... Hän oli ehkä ajatellut antaa Trinalle -juomarahaa, jos tämä oli uskollinen Vapahtajalleen. - -»Kyllä, herra pastori»... sanoi Trina epäröiden, punastuen ja luoden -katseensa maahan. »Kumpaistakos herra pastori tarkoittaa, vanhaako vai -nuorta?» - -Eikä Tony jättänyt kertomatta tätä tapausta ääneen ruokapöydässä, -jolloin itse konsulitar purskahti posahtavaan nauruunsa. - -Konsuli katsoi tietenkin vakavasti ja paheksuen lautaselleen. - -»Se oli erehdys...» sanoi pastori Mathias hämmentyneenä. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - -Seuraava tapahtui eräänä sunnuntai-iltapäivänä, loppukesällä vuonna -viisikymmentäviisi. Buddenbrookit istuivat maisemahuoneessa odottaen -konsulia, joka vielä oli pukeutumassa alakerrassa. Oli päätetty tehdä -Kistenmakerin perheen kanssa pyhäpäiväretki Burgtorin viereiseen -huvipuistoon. Kaikkien muiden piti tulla mukaan paitsi Klaran ja -Klothilden, jotka istuivat joka sunnuntai-ilta erään tuttavan luona -kutomassa sukkia neekerilapsille. Aiottiin juoda kahvia luonnon -helmassa, ja jos ilma salli, mennä joelle soittelemaan... - -»Ihan itkettää tuo isä», sanoi Tony, käyttäen tapansa mukaan -voimakkaita sanoja. »Jospa hän kerrankin olisi valmis oikeaan aikaan... -Hän istuu pulpettinsa ääressä... istuu ja istuu... ei malta lähteä... -jonkun asian täytyy välttämättömästi ensin tulla valmiiksi... Enkä minä -usko, että meitä odottaa vararikko, vaikka hän laskisi kynän kädestään -neljännestuntia aikaisemmin... Sitten kun me olemme myöhästyneet -kymmenen minuuttia, muistaa hän yhtäkkiä lupauksensa ja lentää rappuja -ylös kaksi porrasta kerrallaan, vaikka tietää, että se tuottaa hänelle -verentungosta ja sydämentykytystä... Sama juttu aina kutsuihin ja -kaupungille lähdettäessä! Eikö hän voi suoda itselleen aikaa? Eikö -hän voi keskeyttää ajoissa työtään ja liikkua rauhallisesti. Se on -anteeksiantamatonta. Minä puhuisin kerran miehelleni vakavasti asiasta, -äiti...» - -Hän istui senaikuisen kuosin mukaiseen läikähtelevään silkkipukuun -puettuna sohvalla, konsulittaren vieressä, jolla oli yllään harmaa, -korokuvioinen, mustin pitsein koristettu silkkipuku. Hänen pitseistä -ja kankeasta tyllistä valmistetun päähineensä silkkinauhat, jotka -olivat sidotut solmuksi leuan alle, riippuivat alas rinnalle. Hänen -sileäksi suittu, jakaukselle kammattu tukkansa oli yhä punertava, ja -hänen valkoisissa, sinisuonisissa käsissään oli pieni käsilaukku. -Hänen vieressään nojatuolissa istui Tom savuketta polttaen; Klara -istui Thildaa vastapäätä ikkunan luona. Oli käsittämätöntä miten -vähän jokapäiväinen, hyvä, runsas ruoka pystyi Klothilde-parkaan. Hän -kävi yhä laihemmaksi, ja hänen musta pukunsa, joka ei ollut minkään -määrätyn mallin mukainen, ei kaunistellut tätä asian laitaa. Hänen -pitkulaisista, hiljaisista, harmaista kasvoistaan ulkoni suora, -isohuokoinen nenä, joka paksuni kärjestä: päälaki oli epämääräisen -harmahtava. - -»Luuletteko te, että ei rupea satamaan?» kysyi Klara. Tuo nuori tyttö -ei koskaan korottanut ääntään kysyessä, ja hän katsoi jokaista vuoron -perään kiinteästi ja ankarasti silmiin. Hänen ruskeassa leningissään -oli valkoinen kovetettu kääntökaulus ja samanlaiset kalvoset. Hän istui -suorana, kädet helmassa. Palvelijat pelkäsivät häntä eniten koko talon -väestä, ja hän piti aamuin ja illoin hartaushetken, sillä konsuli ei -enää jaksanut lukea ääneen tuntematta kipua päässä. - -»Otatko sinä tänään baslikkisi mukaan. Tony!» kysyi hän jälleen. -»Rupeaa varmasti satamaan. Sääli uutta baslikkiasi! Minusta on parempi, -että te lykkäätte retkenne...» - -»Ei», vastasi Tom, »Kistenmakerit tulevat. Ei se tee mitään... -ilmapuntari on laskenut liian äkkiä... Tulee kai pieni ropsaus... ei se -voi kestää kauan. Isä ei ole valmis vielä. Hyvä, voimme odottaa, kunnes -se on mennyt ohi.» - -Konsulitar teki torjuvan liikkeen. »Luuletko sinä, että tulee ukonilma, -Tom? Voi, minä pelkään niin ukkosta.» - -»En luule», sanoi Toni. »Juttelin aamulla satamassa kapteeni Klootin -kanssa. Hän on erehtymätön. Hän sanoi, ettei tule muuta kuin pieni -rankkasade... ei edes sanottavampaa tuulta.» - -Syyskuun toinen viikko oli tuonut tullessaan uuden mätäkuun. -Kaakkoistuulen puhaltaessa oli kaupungissa ollut kuumempi kuin -heinäkuussa. Taivas oli hehkunut oudostuttavan tummansinisenä päätyjen -yläpuolella, kalveten taivaanrannalla, aivan kuin erämaissa. Ja -auringonlaskun jälkeen olivat talojen seinät ja jalkakäytävät hehkuneet -kuin tuliset pätsit. Tänään oli tuuli kääntynyt länteen ja samalla oli -ilmapuntari äkkiä laskenut... Suuri osa taivasta oli vielä sininen, -mutta vitkalleen nousi kaukaa harmahtava pilviryhmä, paksu ja pehmeä -kuin tyyny. - -Tom lisäsi: »Sade olisi sitäpaitsi hyvin suotavaa. Aivanhan me -nääntyisimme marssiessamme tässä paahteessa. Tämä on luonnotonta -kuumuutta. Pau'ssa ei ollut kertaakaan sellaista...» - -Nyt tuli huoneeseen Ida Jungmann taluttaen pientä Erikaa. Tytöllä oli -vastakovetettu karttuunimekko, siitä levisi kovetteen ja saippuan -haju, ja hän oli hyvin hullunkurisen näköinen. Hänellä oli aivan herra -Grünlichin kasvojen väri ja silmät, mutta ylähuuli oli Tonyn. - -Kelpo Idan tukka oli jo harmaa, melkeinpä valkoinen, vaikka hän oli -tuskin yli neljänkymmenen. Se oli hänessä suku-ominaisuus; hänen -sedälläänkin, joka oli kuollut nikotukseen, oli ollut valkoinen tukka -jo kolmikymmenvuotiaana. Mutta hänen silmissään oli uskollinen, -virkku ja tarkkaavainen ilme. Hän oli ollut kaksikymmentä vuotta -Buddenbrookilla ja tunsi suureksi tyytyväisyydekseen tarpeellisuutensa. -Hän huolehti keittiöstä, ruokasäiliöstä, liinavaatekaapista ja -porsliineista, teki tärkeimmät ostokset, luki pikku Erikalle, teki -hänelle nuken vaatteita, puuhasi hänen kanssaan ja haki hänet koulusta -päivällä, mukanaan ranskanleipä voileipiä, sillä hän vei tytön sen -jälkeen kävelylle Mühlenwaldille. Jokainen vieras rouvasihminen sanoi -konsulitar Buddenbrookille tai tämän tyttärelle Idan nähdessään: -»Teilläpä on erinomainen mamsseli! Siinä on oikea aarre. Kaksikymmentä -vuotta!... Hän on oleva yhtä reipas kuudenkymmenen vanhana! Hän on niin -sitkeätä lajia... ja kuinka hänellä on uskolliset silmät! Kadehdin -teitä, hyvä ystävä!» Mutta Ida Jungmann tiesi myös arvonsa. Hän tiesi -kuka oli, ja jos Mühlenwaldilla joku tavallinen palvelustyttö istuutui -samalle penkille hoidokkeineen ja koetti aloittaa puhetta, sanoi -mamsseli Jungmanni »Pikku Erika, täällä tuulee», ja lähti pois. - -Tony veti pienen tyttärensä luokseen ja suuteli sen rusottavaa poskea, -minkä jälkeen konsulitar ojensi lapselle kämmenpuolensa hiukan -hajamielisesti hymyillen, sillä hän tarkasti levottomana taivasta, joka -tummeni tummenemistaan. Hänen vasen kätensä liikkui hermostuneesti -sohvatyynyllä, ja hänen vaaleat silmänsä vilkuivat ehtimiseen ikkunaan -päin. - -Erika sai istua isoäidin viereen, ja Ida kävi istumaan tuolille -nojaamatta sen selustaan ja rupesi virkkaamaan. Näin istuivat kaikki -jonkun aikaa ääneti odotellen konsulia. Ilma oli painostava. Taivaalta -oli kadonnut viimeinen sininen läikkä, ja pilvet riippuivat raskaina, -tummanharmaina matalalla. Huoneen värit, seinäkuvioiden ääriviivat, -huonekalujen kultaiset päällykset ja keltaiset oviverhot olivat -himmenneet, Tonyn puku ei välkehtinyt enää, ja sisällä-olijain silmät -olivat vailla loistetta. Ja tuuli, länsituuli, joka vielä vastikään oli -heiluttanut Marian-kirkon hautuumaan puita ja ajanut pölyä pyörteinä -pimeitä katuja pitkin, oli asettunut kokonaan. Vähän aikaa oli aivan -äänetöntä. - -Silloin, yht'äkkiä, tuli hetki... äänetön, kauhistava hetki. Kuumuus -tuntui käyvän kaksinkertaiseksi, ilmanpaine muuttuvan sekunnissa -sietämättömäksi, ahdistaen aivoja, kutistaen sydäntä, estäen -hengitystä... ulkona lensi pääskynen niin matalalla, että sen siivet -melkein koskettivat katua... Ja tämä selittämätön paino, tämä -jännitys, tämä kasvava ahdistus olisi käynyt mahdottomaksi, jos sitä -olisi kestänyt, sekunninkaan kauemmin. Silloin, sen korkeimmillaan -ollessa tapahtui laukeaminen... selittämätön, vapauttava, kuulumaton -herpoutuminen, jonka sittenkin luuli kuulevansa... ja samalla hetkellä, -vaikka sitä ennen oli tuskin tipahtanut ainoatakaan vesipisaraa, -syöksyi sade semmoisella voimalla, että vesi kuohui katuojassa ja -räiskyi kauas käytävälle. - -Thomas, joka oli sairautensa kautta oppinut tarkkaamaan hermojansa, -oli tämän omituisen sekunnin aikana lysähtänyt kokoon, tarttunut -kädellään päähänsä ja viskannut pois savukkeensa. Hän katsoi -ympärilleen, olivatko toiset tunteneet ja huomanneet mitään. Hän luuli -huomaavansa jotakin äidissään; toiset eivät olleet tunteneet mitään -erikoista. Konsulitar katsoi nyt ulos rankkasateeseen, joka peitti koko -Marian-kirkon näkyvistä, ja huokasi: »Jumalan kiitos!» - -»Kas niin», sanoi Tom. »Tämä jäähdyttää ilman parissa minuutissa. Kohta -tippuvat vesipisarat puista, ja me voimme juoda kahvia parvekkeella. -Thilda, avaapas ikkuna.» - -Sateen ääni kuului selvemmin. Ulkona aivan rymisi. Kaikkialla kuohui, -läiski, valui ja virtasi. Tuuli oli taas herännyt ja temmelsi iloisesti -tiheässä sadeverhossa, repi sen kappaleiksi ja hajoitti kappaleet eri -suuntiin. Ilma viileni hetki hetkeltä. - -Silloin tuli Line, sisätyttö, juoksujalkaa pylväskäytävään ja syöksyi -niin kiivaasti sisään, että Ida Jungmann huudahti hilliten ja -moittivasti: »Herranen aika, onpas tuo tuloa!...» - -Linen ilmeettömät siniset silmät olivat selkoselällään, ja hänen -leukaluunsa liikkuivat epätoivoisesti... - -»Voi, rouva konsulitar, voi, voi, tulkaa pian... voi hyvä Jumala...!» - -»No niin!» sanoi Tony, »nyt hän on taas särkenyt jotakin! Tietysti -jonkun hienon porsliini-esineen! Kyllä sinun palvelusväkesi, äiti...!» - -Mutta tyttö änkytti hädissään: «Ei, ei, ma'm' Grünlich... jospa -olisikin niin... herra, herra, minun piti viedä herralle saappaat, -mutta herra konsuli istuu tuolissaan eikä sano mitään, haukkoo vaan -näin, ja nyt taitaa tulla pahat, sillä herra konsuli on ihan mykkä... - -»Grabowia hakemaan!» huusi Thomas ja törmäsi ulos ovesta. - -»Hyvä Jumala, oi hyvä Jumala!» huusi konsulitar vieden kädet silmiensä -eteen ja kiiruhti ulos... - -»Grabowia hakemaan!... hevosella... sukkelaan!» toisti Tony henkeä -pidättäen. - -Kaikki syöksyivät portaita alas, aamiaishuoneen läpi ja sitten -makuukamariin. - -Mutta Johann Buddenbrook oli jo kuollut. - - - - - - -VIIDES OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -»Hyvää iltaa, Justus», sanoi konsulitar. »Miten voit? Ole hyvä ja istu.» - -Konsuli Kröger syleili häntä hellästi ja puristi sitten vanhimman -sisarentyttärensä kättä, sillä tämä oli myös ruokasalissa. Justus -oli nyt noin viidenkymmenenviiden vuoden ikäinen ja hän oli pienten -viiksiensä lisäksi kasvattanut itselleen tuuhean, pyöreän parran, -joka jätti leuan paljaaksi ja oli aivan harmaa. Hänen leveälle, -punertavalle, kaljulle päälaelleen oli kammattu huolellisesti pari -hiussäiettä. Hienon lievetakin hihassa oli leveä surunauha. - -»Oletko kuullut viimeisen uutisen, Bethsy?» kysyi hän. »Sinusta, Tony, -se luultavasti on erittäinkin mielenkiintoinen... Meidän Burgtorin -luona oleva tonttimme on myyty... arvaapas kenelle? Ei yhdelle, vaan -kahdelle omistajalle, sillä se tulee jaettavaksi, talo purettavaksi, -puutarha erotettavaksi aidalla kahtia, ja sitten rakentaa kauppias -Benthien aidan oikealle puolelle ja kauppias Sörenson aidan vasemmalle -puolelle oman koirankoppinsa... Herran nimeen!» - -»Sehän on kauheata», sanoi rouva Grünlich ristien kätensä ja katsoen -kattoon... Isoisän tontti! Nyt on koko alue pilalla. Sen viehätys oli -juuri sen laajuudessa... joka oikeastaan oli turha... mutta sehän se -oli hienoa. Iso puutarha... joka ulottui Traveen asti... ja vanha talo -mäellä ja kastanjakuja... Tuo kaikki siis nyt jaetaan. Benthien tulee -seisomaan toisen oven edessä piippuineen ja Sörenson toisen. 'Herran -nimeen' sanon minäkin, Justus-setä. Ei kukaan taida olla enää tarpeeksi -hieno asumaan koko rakennuksessa. Hyvä, ettei isoisän tarvinnut nähdä -sitä...» - -Tony ei voinut ilmaista tätä voimakkaammin ja kiihkeämmin mielipahaansa -asian johdosta, sillä kotona vallitsi vielä liian voimakas suru. Tämä -tapahtui testamentin avaamispäivänä, kaksi viikkoa konsulin kuoleman -jälkeen, puoli kuusi illalla. Konsulitar oli pyytänyt luokseen -veljensä neuvottelemaan Thomaksen ja herra Marcuksen, prokuristin, -kanssa vainajan määräyksistä ja omaisuussuhteista, ja Tony oli -ilmoittanut ottavansa myös osaa neuvotteluun. Hän sanoi olevansa velkaa -kauppahuoneelle ja suvulle sen verran mielenkiintoa ja hän huolehti -tarkoin siitä, että kokous saisi istunnon, perheneuvottelun leiman. Hän -oli sulkenut ikkunaverhot ja sytyttänyt, paitsi kahta parafiinilamppua, -kaikki kullatuissa haarajaloissa upeilevat kynttilät, jotka oli pantu -aukivedetylle, vihreäliinaiselle ruokapöydälle. Sitäpaitsi hän oli -tuonut esiin suuret pakat kirjoituspaperia ja teroitettuja lyijykyniä, -kenenkään ymmärtämättä mitä varten. - -Musta puku teki hänen vartalonsa tyttömäisen solakaksi, ja vaikka -hän suri konsulia, joka viime aikoina oli tullut niin läheiseksi -hänelle, ehkä eniten kaikista, ja vaikka hän tänäänkin oli kaksi kertaa -purskahtanut katkeraan itkuun muistaessaan isäänsä, saattoi kuitenkin -edessäolevan pienen perheneuvottelun tärkeys, johon hän aikoi itse -ottaa arvokkaasti osaa, hänen kauniit poskensa punoittamaan, hänen -katseensa elostumaan, hänen liikkeensä varmoiksi ja iloisiksi... -Konsulitar sitävastoin oli säikähdyksestä, surusta, tuhansista -muodollisuuksista ja hautausmenoista uupunut ja kärsivän näköinen. -Hänen kasvonsa näyttivät vielä kalpeammilta siksi, että niitä nyt -kehystivät mustat pitsit ja myssynauhat, ja hänen silmänsä olivat -raukeat... Mutta hänen siloisissa, jakaukselle kammatuissa punertavissa -hiuksissaan ei näkynyt vielä yhtään ainoata valkoista säiettä... -Oliko se yhä pariisilaisen värivoiteen ansiota vai oliko hänellä jo -tekotukka? Sen tiesi vain mamsseli Jungmann, eikä hän ollut ilmaiseva -sitä edes talon tyttärille. - -Istuttiin ruokapöydän päässä odottaen Thomasia ja herra Marcusta -konttorista. Korkeina ja valkoisina upeilivat maalatut jumaltenkuvat -jalustoillaan taivaansinisellä seinällä. - -Konsulitar sanoi: »Asiani, rakas Justus, on se... olen pyytänyt sinut -tänne siksi, että... lyhyesti sanoen, on kysymys Klarasta, lapsestamme. -Rakas miesvainajani on jättänyt minun tehtäväkseni holhoojan -valitsemisen Klaralle, hän kun tarvitsee holhoojan vielä kolmen -vuoden ajaksi. Tiedän, ettet sinä mielelläsi ota lisävelvollisuuksia -niskoillesi, sinulla on niitä jo kyllin vaimoasi ja poikiasi kohtaan...» - -»Poikaani, Bethsy.» - -»Hyvä, hyvä, mutta olkaamme kristillisiä ja armeliaita, Justus. Kuten -me anteeksiannamme velvollisillemme, sanotaan. Ajattele armollista -taivaallista isäämme.» - -Veli katsoi häneen vähän ihmeissään. Tuollaisia sanoja oli tähän asti -kuultu vain edesmenneen konsulin huulilta... - -»No niin», jatkoi konsulitar, »tähän rakkaudentoimeen ei liity mitään -vaivannäköä... Pyytäisin sinua siis ottamaan sen vastaan.» - -»Mielelläni, Bethsy, mielelläni. Enkö saa nähdä holhokkiani? Tuo -lapsi kulta on hiukan liian totinen..» Klara huudettiin sisään. Hän -tuli huoneeseen mustiinpuettuna ja kalpeana, hitaasti, murheellisesti -liikkuen. Hän oli ollut isänsä kuoleman jälkeen melkein yksinomaan -huoneessaan, rukouksiin vaipuneena. Hänen tummat silmänsä olivat -liikkumattomat; hän näytti jähmettyneen tuskaan ja jumalanpelkoon. - -Justus-setä, joka oli kohtelias mies, meni häntä vastaan ja melkein -kumarsi taittuessaan hänen käteensä. Sitten hän lausui holhottavalleen -pari ystävällistä sanaa, minkä jälkeen tämä taas meni, saatuaan -konsulittaren suudelman liikkumattomille huulilleen. - -»Miten Jürgen jaksaa?» ryhtyi konsulitar puhumaan. »Miten hän viihtyy -Wismarissa?» - -»Hyvin», vastasi Justus Kröger, kohautti olkaansa ja kävi taas -istumaan... »Luulen, että hän nyt on löytänyt oikean alansa. Hän on -kelpo poika, Bethsy, kunnian mies; mutta... kun tutkinto oli kaksi -kertaa epäonnistunut, oli parasta... Lakitiede piti häntä tiukalla, -ja paikka Wismarin postissa on koko mukiinmenevä... Mutta teidän -Christianinnehan kuuluu tulevan tänne?» - -»Niin tulee, Justus, Jumala varjelkoon häntä merellä! On niin pitkä -merimatka! Kirjoitin hänelle Jeanin kuoleman jälkeisenä päivänä, -mutta hän ei saa kirjettäni pitkiin aikoihin, ja sitten häneltä menee -purjelaivassa vielä melkein kaksi kuukautta, Justus. Tom sanoi tosin, -ettei Jean olisi antanut milloinkaan anteeksi sitä, että hän jättää -paikkansa Valparaisossa... mutta ajattele toki: en ole nähnyt häntä -kahdeksaan vuoteen! Ja entä nykyiset olomme! Ei, minä tahdon nähdä -kaikki lapset ympärilläni näinä vaikeina aikoina... onhan se äidin -tunteiden mukaista...» - -»On kyllä, on kyllä!» sanoi konsuli Kröger, sillä konsulittaren silmät -vettyivät. - -»Thomaskin suostuu jo asiaan», kertoi konsulitar edelleen, »sillä -missäpä Christian olisi enemmän paikallaan kuin oman isävainajansa -liikkeessä, Tomin liikkeessä. Hän voi jäädä tänne, työskennellä -täällä... minä olen sitäpaitsi aina huolissani, että sikäläinen ilmasto -on hänelle vaarallinen...» - -Nyt astui saliin Thomas Buddenbrook herra Marcuksen seuraamana. -Friedrich Wilhelm Marcus, konsulivainajan monivuotinen prokuristi, -oli pitkä mies, jolla oli yllään ruskea, surunauhalla varustettu -lievetakki. Hän puhui hyvin hiljaa, hitaasti, vähän änkyttäen, miettien -joka sanaa sekunnin verran, ja hänen oli tapana sivellä vasemman -käden suoraksi ojennetulla etu- ja keskisormella punaisenruskeita, -hoidottomina suun yli riippuvia viiksiään tai hieroa huolellisesti -käsiään, jolloin hänen pyöreät, ruskeat silmänsä katsoivat niin -hajamielisen näköisinä ympärilleen, että näytti siltä kuin hän olisi -ollut kokonaan omissa ajatuksissaan, vaikka hän kaiken aikaa seurasi -mitä tarkimmin asiain kulkua. - -Thomas Buddenbrook, joka näin nuorena oli joutunut suuren kauppahuoneen -päämieheksi, puhui ja käyttäytyi vakavan arvokkaasti, vaikka hän oli -kalpea, ja vaikka hänen kätensä, joissa nyt kiilsi suuri vihreäkivinen -perintösormus, olivat yhtä valkoiset kuin kalvosin, joka pisti esiin -mustan verkatakin hihasta. Näkyi, että ne olivat kylmät ja kuivat. Nuo -kädet, joiden hoidetut, soikion muotoon leikatut kynnet vivahtivat -siniseen, saattoivat eräinä jännityksen ja itsetiedottomain liikkeiden -hetkinä kuvastaa sanomattoman herkkää arkatunteisuutta, melkein -peloittavaa sulkeutuneisuutta, joka tähän asti oli ollut vierasta -Buddenbrookien jotakuinkin leveille ja porvarillisille, vaikkakin -hienomuotoisille käsille ja joka ei oikein sopinut niille... Tomin -ensi huoli oli avata maisemahuoneen kaksoisovi, jotta sen uunista, -valurautaristikon takaa leviävä lämpö pääsisi virtaamaan saliin. - -Sitten hän pudisti konsuli Krögerin kättä ja istuutui pöytään -vastapäätä herra Marcusta, katsoen samalla jokseenkin hämmästyneesti, -kulmat koholla sisareensa. Mutta tämä nosti päänsä ja painoi leukansa -alas semmoisella liikkeellä, että Tom hillitsi hämmästyksensä, eikä -virkkanut mitään sisarensa läsnäolon johdosta. - -»Emme saa siis vielä sanoa 'herra konsuli'?» sanoi Justus Kröger... -»Alankomaat taitavat toivoa turhaan sinun edustustasi, Tom?» - -»Niin, Justus-setä, olen pitänyt parempana... katsohan, olisin -voinut ottaa heti vastaan konsulaatin samalla kuin monet muutkin -velvollisuudet, mutta ensiksikin olen vielä vähän liian nuori... -toiseksi olen puhunut asiasta Gotthold-sedälle; hän tuli iloiseksi -tarjouksesta ja otti sen vastaan.» - -»Erittäin viisaasti tehty, poikani. Erittäin kaukonäköisesti... Täysin -_gentlemanlike_.» - -»Herra Marcus», sanoi konsulitar, »hyvä herra Marcus!» Hän ojensi -prokuristille kätensä kääntäen kämmenpuolen näkyviin, ja herra Marcus -tarttui siihen hitaasti, katsoen ajattelevan ja kunnioittavan näköisenä -syrjään. »Olen kutsuttanut teidät tänne... Tiedätte, mistä on kysymys, -ja toivon, että olette asiasta yhtä mieltä kanssamme. Miesvainajani on -testamenttisäädöksessään lausunut toivomuksen, että te ette enää hänen -kuolemansa jälkeen käyttäisi uskollisuuttanne ja kykyänne liikkeen -palveluksessa vieraana työntekijänä, vaan kauppahuoneen osakkaana...» - -»Mielelläni, rouva konsulitar», sanoi herra Marcus. »Vakuutan mitä -nöyrimmin, että minua tämän tarjouksen kautta kohdannut kunnia on aivan -liian suuri siihen vähäiseen hyötyyn verrattuna, mitä minä olen voinut -tuottaa kauppahuoneelle. Otan siis mitä kiitollisimmin vastaan teidän -ja herra poikanne tarjouksen.» - -»No niin. Marcus, kiitän siis teitä sydämellisesti auliudestanne, -kun suostutte kantamaan osan edesvastuusta, joka olisi kenties liian -raskas minulle yksin.» Thomas puhui tämän nopeasti ja asiallisesti, -ojentaen sitten kätensä liikekumppanilleen pöydän yli, sillä he olivat -suostuneet asiasta jo aikaisemmin; tämä oli vain pelkkää muodollisuutta. - -»Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa, sanotaan, mutta te kyllä -saatatte häpeään tuon puheenparren!» sanoi konsuli Kröger. »Ja -nyt me kai sitten käymme läpi asiat, lapsukaiset. Minun tehtäväni -on ainoastaan valvoa holhokkini etua; muu ei minuun kuulu. Onko -sinulla testamentin jäljennös täällä. Bethsy? Ja sinulla. Tom, pieni -arviolasku?» - -»Se minulla on päässäni», sanoi Thomas ja alkoi selvittää asiain tilaa -nojaten tuolinsa selkään ja katsoen maisemahuoneeseen päin. - -Asia oli sellainen, että konsulin jälkeen jättämä omaisuus oli suurempi -kuin kukaan oli luullut. Hänen vanhimman tyttärensä myötäjäissumma -oli tietenkin mennyt hukkaan ja bremeniläisen vararikon tuottama -tappio vuonna viisikymmentäyksi oli ollut kova isku. Myöskin vuosi -neljäkymmentäkahdeksan sekä kuluva vuosi, vuosi viisikymmentäviisi -levottomuuksineen ja melskeilleen olivat tuottaneet vahinkoa. Mutta -Buddenbrookien osuus Krögereiden jälkeenjääneeseen omaisuuteen, joka -teki kaikkiaan 400 000 markkaa, oli kokonaista 300 000, kun taas Justus -oli käyttänyt jo edeltäkäsin suuret määrät perinnöstään. Ja vaikka -Johann Buddenbrook oli kauppamiesten tapaan aina valitellut huonoja -asioita, oli vahinkojen vastapainona kuitenkin viidentoista vuoden -tuottama voittopuoli, 30 000 taaleria. Kokonaisomaisuus oli siis, -kiinteistöjä lukuunottamatta, pyörein luvuin laskettuna 750 000 markkaa. - -Ei edes Thomakselle konsuli ollut ilmoittanut omaisuuden koko määrää. -Konsulitar otti vastaan tiedon hillitysti, Tony katsoi eteensä -herttaisen, arvokkaan ja mitään ymmärtämättömän näköisenä, silmien -kuitenkin ilmaistessa levotonta epäilystä. Onko se paljon? Hyvinkö -paljon? Olemmeko me nyt rikkaita?... Herra Marcus hieroi käsiään -hitaasti ja hajamielisesti, ja konsuli Kröger näytti ikävystyneeltä. -Mutta Thomaksessa herätti hänen lausumansa luku hermostunutta, -kiihkeätä ylpeyttä, joka vaikutti melkein alakuloisuudelta. - -»Meillä olisi pitänyt aikaa sitten olla miljoona!» sanoi hän -kiihtymyksestä pusertuneella äänellä, kädet vavisten... »Isoisällä -oli parhaina aikoinaan jo 900 000... Ja sen jälkeen on ollut niin -paljon ponnistusta, menestystä, niin monta hyvää kauppaa! Lisäksi -äidin myötäjäiset ja äidin perintö! Mutta nuo ikuiset heilahtelut... -Se kuuluu asian luontoon, Jumala paratkoon; antakaa anteeksi, -että tällä hetkellä puhun vain liikkeen kannalta enkä perheen... -Myötäjäiset, Gotthold-sedälle ja Frankfurtiin menneet summat, kaikki -nuo sadattuhannet, jotka on täytynyt luovuttaa liikepääomasta... Ja -kauppahuoneen päämiehellä oli vain kaksi sisarusta... No niin, kyllä -meille nyt hommaa, Marcus!» - -Toiminnan, voiton ja vallan halu, tahto taivuttaa onni jalkojensa -juureen välkähti lyhyen hetken hänen silmissään. Hän tunsi itsessään -kaikkien odottavat katseet, tunsi miten kaikki uskoivat hänen -voivan korottaa heidän vanhan sukunsa mainetta tai ainakin pysyttää -sen ennallaan. Pörssissä oli häntä kohtaava kaikkialla vanhojen, -hyväntahtoisten kauppamiesten epäilevät ja hieman ivalliset -syrjäkatseet, jotka utelivat: »Luistavatko asiat, poikaseni?» Ja hän -vastasi ajatuksissaan: »Kyllä minä panen ne luistamaan...» - -Friedrich Wilhelm Marcus hieroi miettivästi käsiään, ja Justus Kröger -sanoi: - -»Pysy vain tyynenä, Tom! Ajat eivät enää ole samat kuin isoisäsi -ollessa Preussin hallituksen hovihankkijana —.» - -Nyt syntyi perinpohjainen keskustelu testamentin tärkeämmistä ja -vähäisemmistä määräyksistä, joihin konsuli Kröger hyväntuulisena -yhtyi puhellen Thomaksesta aivan kuin »hänen majesteetistaan», nyt -hallitusistuimella olevasta ruhtinaasta. »Varastokiinteistö pysyy -perityn tavan mukaan kruunun omaisuutena», hän lisäsi. - -Muutoin määrättiin testamentissa, että kaikki oli pysytettävä -mahdollisuuden mukaan jakamattomana, että rouva Elisabeth Buddenbrook -oli oleva periaatteellisesti ainoa perillinen ja että koko -omaisuus oli säilyvä liikkeessä, jonka liikepääomaan herra Marcus -ilmoitti liittävänsä osakkaana 120 000 markkaa. Thomakselle oli -varattu toistaiseksi yksityisomaisuudeksi 50 000 markkaa, samaten -Christianille, siltä varalta, että tämä perustaisi oman liikkeen. -Justus Kröger otti innokkaasti osaa asiaan seuraavan kohdan tullessa -esille: »Hellästi rakastetun nuorimman tyttäreni Klaran myötäjäissumman -määrääminen, siinä tapauksessa, että hän menisi naimisiin, jääköön -hellästirakastetun vaimoni harkinnan varaan»... »Sanokaamme esimerkiksi -100 000», ehdotti Justus Kröger oikaisten itsensä, nostaen jalan -polvensa yli ja kiertäen molemmin käsin lyhyitä harmaita viiksiään. Hän -oli sulaa autiutta. Mutta summa määrättiin 80 000 markaksi. - -»Siltä varalta, että hellästirakastettu vanhin tyttäreni Antonie menisi -uudestaan naimisiin, olkoon määrätty», kuului testamentin jatko, -»katsoen siihen, että hänen ensimmäiseen avioliittoonsa jo on tullut -käytetyksi 80 000 markkaa, korkeintaan 17 000 taalaria myötäjäisiin...» -Antonie rouva työnsi sirolla liikkeellä käsivarret eteenpäin oikaisten -hihojaan ja huudahti: »Grünlich — hahaa!» Se kuulosti sotahuudolta, -torventörähdykseltä. »Tiedättekö te, Marcus, miten se liitto oikein -syntyi?» hän kysyi. »Istuimme eräänä iltana puutarhassamme porttaalin -edustalla... Tiedättehän te, Marcus, meidän porttaalimme... No niin! -Silloin sinne ilmestyy herra, jolla on kullankeltainen poskiparta... -Senkin veijari!...» - -»No niin», keskeytti Thomas. »Puhumme myöhemmin herra Grünlichistä, -eikö niin?» - -»Hyvä on: mutta myönnäthän sen, Tom, joka olet viisas mies, — minä olen -näetkös tehnyt sen kokemuksen, vaikka vielä joku aika sitten olin tyhmä -kuin hanhi — ettei elämässä kaikki ole aivan rehellistä peliä...» - -»Myönnän...» sanoi Tom. Ja sitten jatkettiin asioiden yksityiskohtaista -käsittelyä ja luettiin konsulin timanttinappeja, suurta sukuraamattua -ja monia muita seikkoja koskevat määräykset... Justus Kröger ja herra -Marcus jäivät illalliselle. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Vuoden 1856 alussa palasi Christian Buddenbrook kahdeksanvuotisen -poissaolon jälkeen synnyinkaupunkiinsa. Puettuna keltaiseen, -isoruutuiseen pukuun, joka vaikutti hyvin troopilliselta, saapui hän -postivaunuilla Hampurista, toi kerallaan miekkakalan nokan ja pitkän -sokeriruo'on ja näytti konsulittaren syleillessä hyvin hajamieliseltä -ja hämillään olevalta. - -Hänellä oli sama ilme seuraavana aamuna kun kaikki perheen jäsenet -heti hänen tulonsa jälkeen menivät Burgtorin kautta hautausmaalle -laskeakseen haudalle seppeleen. He seisoivat vierekkäin lumisella -tiellä suuren hautakiven ääressä, johon oli kaiverrettu alla lepäävien -nimet ynnä suvun vaakuna, suuren marmoriristin edessä, joka oli -nojallaan pientä talvista hautuumaanaitaa vasten. Joukosta puuttui -ainoastaan Klothilde, joka oli Ungnadessa sairasta isäänsä hoitamassa. - -Tony laski seppeleen isän nimen alle, jonka kultaiset kirjaimet -kiilsivät tuoreuttaan, ja laskeutui lumesta huolimatta polvilleen -haudan ääreen rukoilemaan: musta harso kiertyi kauniisti hänen -ympärilleen. Jumala yksin tietää, paljonko tuskaa ja hurskautta ja -paljonko kauniin naisen omahyväisyyttä tuohon asentoon sisältyi. Thomas -ei ollut sillä tuulella, että olisi ryhtynyt tuota aprikoimaan. Mutta -Christian katsoi sisareensa levottoman ja hiukan pilkallisen näköisenä -sivusta päin kuin arvellen: »Vastaatko tuosta teostasi? Etkö ole -joutuva hämille, kun nouset siitä ylös? Miten epämiellyttävää!» Tony -huomasi tuon katseen ylös noustessaan, mutta ei joutunut hämilleen. -Hän kohotti päänsä, järjesti harsonsa ja hameensa, ja varustautui -poistumaan arvokkaasti ja varmasti, mikä ilmeisesti teki Christianiin -keventävän vaikutuksen. - -Samoin kuin konsulivainaja oli ollut ensimmäinen suvussaan, jonka -haaveellinen rakkaus Jumalaa ja ristiinnaulittua kohtaan oli ollut -muutakin kuin tavallisia arkipäiväisiä, porvarillisia tunteita, samoin -olivat hänen molemmat poikansa ensimmäiset Buddenbrookin suvun jäsenet, -jotka kaihtoivat sellaisten tunteiden vapaata ja korutonta ilmaisua. -Thomas oli kyllä myös varmasti tuntenut syvempää, kipeämpää tuskaa -isänsä kuoleman johdosta kuin hänen isoisänsä oman isänsä kuollessa, -mutta hänellä ei silti ollut tapana polvistua haudan ääreen, eikä hän -sisarensa Tonyn tavoin viskautunut pöytää vasten itkemään kuin lapsi. -Ja hänestä oli mitä suurimmassa määrin kiusallista kuulla madame -Grünlichin suurin sanoin ja itkettynein silmin kuvailevan kuolleen -isänsä ominaisuuksia paistin ja jälkiruoan väliaikana. Sellaisten -tunteenpurkausten sattuessa hän tyytyi hienotunteiseen vakavuuteen, -maltilliseen äänettömyyteen ja pidättyvään päännyökkäykseen... -jotavastoin hänen silmänsä saattoivat täyttyä hitaasti kyynelillä -silloin kun ei kukaan puhunut vainajasta tai maininnut hänen nimeään. - -Toisin oli Christianin laita. Hän ei voinut nähdä sisarensa lapsellisia -purkauksia joutumatta tunnepyörteen valtaan; hän kumartui lautasensa -yli, kääntyi syrjin, näytti tahtovan piiloutua pöydän alle ja keskeytti -sisarensa monta kertaa hiljaisella, tuskallisella äännähdyksellä: »Älä -nyt... Tony...», jolloin hänen iso nenänsä vetäytyi moniin kurttuihin. - -Hän oli levoton ja hämillään joka kerran, kun keskustelu kääntyi -vainajaan, ja näytti siltä kuin hän ei olisi pelännyt ja karttanut vain -syvien ja juhlallisten tunteiden kömpelöä ilmaisua, vaan myöskin itse -tunteita. - -Hänen ei oltu nähty vuodattavan vielä ainoatakaan kyyneltä isänsä -kuoleman johdosta. Pitkällinen ero ei ollut tyydyttävä selitys -siihen. Mutta ihmeellisintä oli, että hän huolimatta suuresta -vastenmielisyydestään tuollaisia purkauksia kohtaan vei erilleen -sisarensa Tonyn kuullakseen tältä tuon järkyttävän kuolin-illan -tapaukset havainnollisesti ja yksityiskohtaisesti: sillä madame -Grünlichillä oli mitä vilkkain kuvailukyky. - -»Hän oli siis keltainen?» kysyi hän jo viidennen kerran. »Mitä -palvelustyttö huusi, kun hän syöksyi teidän luoksenne?... Eikö isä -voinut enää puhua mitään ennen kuolemaansa?... Mitä tyttö sanoi? -Miten hän haukkoi suutaan? 'Ua... ua'?» Christian oli hiljaa, hän -oli kauan hiljaa, pienet, pyöreät, syvällä olevat silmät liikkuivat -levottomasti ja miettiväisinä esineestä toiseen. »Kauheata», sanoi hän -viimein, ja häntä puistatti, kun hän nousi paikaltaan. Silloin hän -käveli yhä ajatuksissaan ja rauhattomana edestakaisin huoneessa Tonyn -ihmetellessä, että hänen veljensä, joka näytti käsittämättömistä syistä -häpeävän niin kovasti sitä, että hän suri ääneen isäänsä, nyt saattoi -peloittavan tyynesti toistaa tämän kuolinäännähdyksiä, joista hän oli -suurella vaivalla saanut Linen, palvelustytön kertomaan... - -Christian ei ollut yhtään kaunistunut. Hän oli laiha ja kalpea. -Hänen otsansa kohdalla oli iho pingoittunut kireälle, poskiluiden -välistä kohosi suuri kyömynenä luisevana ja terävänä, ja tukka oli -jo huomattavasti harventunut päälaelta. Hänen kaulansa oli kaita ja -liian pitkä, ja hänen laihat säärensä olivat ulospäin luokilla... -Hänen oleskelunsa Lontoossa näytti muuten tehneen häneen mitä -pysyvimmän vaikutuksen, ja kun hän Valparaisossakin seurusteli -enimmäkseen englantilaisten kanssa, oli koko hänen olemukseensa jäänyt -englantilainen leima, joka puki häntä. Se näkyi hänen pukunsa mukavasta -kuosista, kankaan kunnollisesta laadusta, hänen kenkiensä leveästä -kuosista ja siroudesta ja siitä, miten hänen punertavanruskeat, -tuuhean, hiukan happaman näköiset viiksensä riippuivat huulille. Hänen -kätensäkin, jotka olivat kuuman ilmanalan valkaisemat ja pehmittämät, -tekivät pyöreine, lyhyeksileikattuine, puhtaine kynsineen jollakin -tapaa englantilaisen vaikutuksen. - -»Sanopas...» kysyi hän yht'äkkiä, »tiedätkö sinä... sitä on niin vaikea -selittää... miltä tuntuu kun on nielaissut kovan palan ja se painuu -alas karmien koko selkää?» Ja taas oli hänen nenänsä täynnä teräviä -kurttuja. - -»Tiedän», sanoi Tony, »se on hyvin tavallista. Pitää juoda kylmää -vettä...» - -»Niinkö?» vastasi veli tyytymättömänä. »Ei, me emme luultavasti -tarkoita samaa»... Hänen kasvoillaan oli vakavan levottomuuden ilme... - -Hän oli myös ensimmäinen, joka perhesurusta huolimatta alkoi oleksia -talossa vapautuneemmin ja iloisemmin. Hän ei ollut unohtanut taitoansa, -jota hän oli osoittanut Marcellus Stengel vainajan matkimisessa, ja -puhui usein tuntikaudet hänen tapaansa. Ja ruokapöydässä hän kysyi -kaupungin teatterin oloja... oliko siellä hyvä näyttelijäkunta, mitä -oli esitetty ja niin edespäin... - -»En minä tiedä», sanoi Tom liioitellun välinpitämättömällä, miltei -kärsimättömällä äänellä. »En minä ole viime aikoina seurannut niitä -asioita.» - -Mutta Christian ei ollut tätä kuulevinaan, vaan alkoi puhua -teatterista... »Ette usko, kuinka mielelläni minä istun teatterissa! Jo -sana 'teatteri' tekee minut onnelliseksi... En tiedä, tuntuuko teistä -siltä. Voisin istua tuntikaudet suljetun esiripun edessä... Iloitsen -kuin lapsena joululahjoja odotellessa... Pelkkä orkesterin viritys on -jo niin juhlallista! Voisin mennä teatteriin vain kuullakseni sitä... -Minä pidän ennen kaikkea rakkauskohtauksista... Toiset näyttelijättäret -osaavat ottaa niin kauniisti rakastettunsa pään käsiensä väliin... -Yleensä näyttelijät... Seurustelin paljon näyttelijöiden kanssa -Lontoossa ja Valparaisossa Alussa oikein ylpeilin, kun sain puhua -heidän kanssaan jokapäiväisessä elämässä. Teatterissa seuraan jokaista -heidän liikettään... se on hyvin mielenkiintoista! On käsittämätöntä, -miten he esimerkiksi saattavat sanoa sanottavansa ja kääntyä sitten -aivan rauhallisesti, hitaasti ja hämmentymättä ovea kohti, vaikka -tietävät koko katsojakunnan olevan selkänsä takana... kerrassaan -käsittämätöntä!... Ennen halusin niin hartaasti päästä katsomaan -kulissien taakse — nyt voin sanoa tuntevani siellä jotakuinkin joka -nurkan. Ajatelkaa... eräässä operettiteatterissa Lontoossa nousi kerran -esirippu, kun minä vielä olin näyttämöllä... Puhelin Miss Watercloosen -kanssa... erään neiti Watercloosen... hän oli aika sievä tyttö! Ja -silloin avautuu yht'äkkiä katsomo eteeni... hyvä Jumala, en tiedä -itsekään, miten tulin näyttämöltä pois!» - -Madame Grünlich oli melkein ainoa pyöreän pöydän ympärillä istujista, -joka nauroi; mutta Christian jatkoi juttuaan katsoen myös toisiin. -Hän kertoi englantilaisista kahvilalaulajattarista, kertoi eräästä -naisesta, joka oli esiintynyt puuteroitu tekotukka päässään ja pitkä -sauva kädessä ja laulanut laulun »_That's Maria_!» takoen sauvallaan -tahtia... _Maria_, tiedättekös, _Maria_ on kaikkein pahinta... Kun -joku on tehnyt oikein syntisesti, niin: _that's Maria! Maria_ on -vihoviimeisintä, tiedättekö... itse pahe... Viimeisen sanan lausui hän -inhoten, rypistäen nenäänsä ja kohottaen sormet koukussa oikeaa kättään. - -»_Assez_, Christian!» sanoi konsulitar. »Tuo ei huvita meitä vähääkään.» - -Mutta Christianin katse harhaili hänen ohitseen, ja hän olisi ilman -äitinsä huomautustakin luultavasti lakannut puhumasta, sillä samalla -kuin hänen pienet, pyöreät, syvällä olevat silmänsä kiertelivät -levottomasti ympäri huonetta näkyi hän vajonneen pohtimaan _Mariaa_ ja -pahetta. - -Äkkiä hän sanoi: »Ihmeellistä... välistä minä en osaa niellä! Ei, älkää -naurako, minusta se on hirveän vakava asia. Tulen ajatelleeksi, että en -osaa niellä, ja sitten en osaakaan. Pala voi jo olla aivan kurkussa, -mutta tämä tässä, kaula, jänteet... tekevät tenän... Ne eivät tottele -tahtoa, tiedättekö. Minä en uskalla oikein tahtoakaan.» - -Tony huusi aivan kauhuissaan: »Hyvä Jumala. Christian, mitä hassua sinä -puhut? Et uskalla niellä... Sinä olet naurettava! Mitä ihmeitä sinä -oikein syötät meille...!» - -Thomas oli vaiti. Mutta konsulitar sanoi: »Se johtuu hermoista. Sinä -tulit kotiin oikeaan aikaan; sikäläinen ilma olisi tehnyt sinut -sairaaksi.» — - -Syötyä istuutui Christian pienen harmonion ääreen, joka oli -ruokasalissa, ja näytteli pianotaituria. Hän oli heilauttavinaan -hiuksensa taapäin, hieroi käsiään ja katsoi alta kulmain huoneeseen; -sitten hän alkoi äänettömästi, polkimille astumatta — hän kun ei -osannut soittaa vähääkään, kuten useimmat Buddenbrookit — painella -bassopuolta, tehdä huikeita juoksutuksia, heitellä ruumistaan, -katsoa haltioituneesti kattoon ja painaa molemmin käsin mahtavasti -ja voittoisasti koskettimia. Hänen soittonsa oli erehdyttävän -luonnollista, täynnä vastustamatonta komiikkaa, joka on ominaista -englantilais-amerikkalaiselle vallattomalle ja liioittelevasti -paisuttavalle luonteelle ja joka ei tuntunut vähääkään vastenmieliseltä -siksi, että hän näytti niin kokonaan eläytyneen siihen. - -»Minä käyn usein konserteissa», hän sanoi; »minua huvittaa nähdä, miten -nuo miehet käsittelevät koneitaan!... Taiteilija on todellakin ihana -olento!» - -Sitten hän aloitti alusta. Mutta yhtäkkiä hän keskeytti soittonsa ja -kävi vakavaksi: se tapahtui niin odottamatta, että näytti siltä kuin -naamari olisi pudonnut hänen kasvoiltaan; hän nousi, siveli kädellään -harvaa tukkaansa, meni toiseen paikkaan ja jäi sinne äänettömänä, -huonotuulisena, silmät palaen ja kasvoilla ilme kuin olisi hän -kuunnellut joitakin kaameita salaisia ääniä. - -»... Minusta Christian on toisinaan vähän omituinen», sanoi madame -Grünlich eräänä iltana veljelleen Thomakselle heidän ollessaan kahden -kesken... »Hän puhuu niin kummasti, kertoo niin yksityiskohtaisesti -kaikesta... en tiedä kuinka sanoisin! Hän katsoo asioita hyvin oudolta -kannalta, eikö niin?...» - -»Se on totta», vastasi Tom, »ymmärrän varsin hyvin mitä sinä -tarkoitat, Tony. Christian on hirveän häikäilemätön... on vaikea -löytää kuvaavampaa sanaa. Häneltä puuttuu sitä, mitä voisi kutsua -tasapainoksi. Toiselta puolen hän ei voi kestää muiden tahdittomia -tuhmuuksia joutumatta kiihdyksiin... Hän ei ymmärrä niitä, ei osaa -suhtautua niihin oikein, hän menettää kaiken maltin. Mutta toiselta -puolen voi hän itse kadottaa tasapainon niin _kokonaan_, että hän -alkaa hölpöttää mitä epämiellyttävimmin omista asioistaan. Se tuntuu -väliin kerrassaan kaamealta. On aivan kuin hän puhuisi houreissa, eikö -niin? Kun ihminen hourii, kadottaa hän samalla lailla tasapainon ja -arvostelukyvyn... Asianlaita on se, että Christian tuumii liian paljon -omia asioitaan, askartelee liiaksi oman sisäisen minänsä kanssa. Väliin -valtaa hänet suorastaan sairaloinen halu tuoda ilmi hiuksenhienotkin -huomionsa... Huomiot, joita järkevä ihminen ei viitsi ajatella, -joista hän ei välitä siitä yksinkertaisesta syystä, että häntä -hävettäisi tuoda semmoista toisten kuultavaksi. Tuollainen tuominen -on hyvin epähienoa, Tony!... Näetkös: joku toinenkin saattaa sanoa, -että hän pitää teatterista, mutta hän sanoo sen toisella tavalla, -vaatimattomammin. Mutta Christian sanoo sen sellaisella äänenpainolla -kuin kysyisi hän toiselta: 'Eikö minun näyttämöintoni ole aivan -merkillisen mieltäkiinnittävää?' Ja hän hakee sanoja ikäänkuin koettaen -ilmaista jotakin ennenkuulumattoman hienoa, syvää ja harvinaista...» - -»Minäpä sanon sinulle jotakin», jatkoi hän pienen vaitiolon jälkeen -heittäen savukkeensa uuninristikon taa... »Olen itse joskus tuuminut -tuota huolestunutta, turhaa ja uteliasta itseensäsyventymistä, sillä -minullakin oli ennen taipumusta siihen. Mutta huomasin, että se -pirstoo ihmisen ja tekee hänet veltoksi ja aikaansaamattomaksi... ja -ryhti, tasapaino on pääasia ainakin minulle. Tulee kai aina olemaan -ihmisiä, jotka ovat oikeutetut tuohon tuntemustensa perinpohjaiseen -tutkisteluun, tuohon itsemietiskelyyn, tarkoitan runoilijoita, -jotka osaavat esittää erilaisen sisäisen elämänsä säännöllisessä, -kauniissa muodossa, rikastuttaen siten toisten ihmisten tunne-elämää. -Mutta me olemme yksinkertaista kauppiasväkeä, lapsukainen; meidän -itsetutkistelumme on tuiki mitätöntä. Me osaamme töintuskin sanoa, että -orkesterisoittimen viritys tuottaa meille selittämätöntä mielihyvää ja -että väliin emme uskalla niellä... Meidän tulee toimia, piruvieköön, -saada jotakin aikaan, kuten esi-isämme ovat aikaansaaneet...» - -»Niin, Tom, niin minäkin ajattelen. Varsinkin kun muistan, miten -Hagenströmit ponnistavat... Nuo syöpäläiset... Äiti ei tahdo kuulla -tätä sanaa, mutta se on ainoa sopiva. En ymmärrä, miten he ilkeävät -luulla, ettei koko kaupungissa ole enää ketään muita hienoja ihmisiä! -Hahaa, kyllä minua naurattaa...» - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Kauppahuone Johann Buddenbrookin johtaja oli luonut veljeensä tämän -saapuessa pitkän, tutkivan katseen, hän oli tarkannut tätä ensi päivinä -huomaamatta, sitten hänen uteliaisuutensa näytti tulevan tyydytetyksi -ja hän näytti muodostaneen mielipiteensä, joskaan hänen rauhallisista, -hillityistä kasvoistaan ei olisi voinut arvata sen laatua. Hän puhui -Christianin kanssa perhepiirissä yhdentekevistä asioista ja nauroi -toisten mukana hänen antaessaan jonkun matkimisnäytöksen... - -Noin viikon kuluttua sanoi hän Christianille: »Me käymme siis tekemään -yhdessä työtä, poikaseni?... Mikäli minä tiedän, olet sinä yhtä -mieltä äidin kanssa, eikö niin?... No, kuten tiedät, on Marcus nyt -kumppanini, josta toimesta hän saa liikepääomaan liittämäänsä summaa -vastaavan osingon. Olen ajatellut, että sinä tulisit jokseenkin minun -entiselle paikalleni, prokuristiksi... ainakin ulkoapäin katsoen... -Mitä sinun työhösi tulee, en tietenkään ole selvillä kaupallisista -tiedoistasi. Olet tainnut tähän asti hiukan laiskotella?... Oli miten -oli, tulee englantilainen kirjeenvaihto kaiketi miellyttämään sinua -eniten... Mutta sitten minun pitää pyytää sinulta erästä asiaa, hyvä -ystävä! Tulet tietenkin johtajan veljenä olemaan etuoikeutetussa -asemassa muuhun henkilökuntaan nähden... mutta minun lienee turha -mainita, että olet vaikuttava toisiin paljon enemmän tasavertaisuuden -ja tarmokkaan velvollisuudentäyttämyksen pohjalla kuin jos olet -käyttävä etuoikeuksiasi ja tahtova liikaa vapautta. Siis tarkka vaari -konttoritunneista ja aina _dehors_, niinhän?...» - -Tämän jälkeen hän teki veljelleen valtuuksia koskevan ehdotuksen, jonka -Christian hyväksyi arvelematta. Christianin hämillinen ja hajamielinen -ilme osoitti hyvin vähän voitonhimoa, ja hän näytti tahtovan sivuuttaa -asian mitä nopeimmin. - -Seuraavana päivänä johti Thomas hänet konttorihuoneisiin, ja niin alkoi -Christianin toiminta vanhan kauppaliikkeen palveluksessa... - -Asiat olivat konsulin kuoleman jälkeen kulkeneet entistä taattua -lattiaan. Mutta pian, Thomas Buddenbrookin jouduttua ohjaksiin alkoi -niissä näkyä älykkäämpi, reippaampi ja aloitekykyisempi henki. -Uskallettiin entistä enemmän, pantiin silloin tällöin koetukselle -kauppaliikkeen luotto, joka aikaisemman hallinnon aikana oli ollut -oikeastaan pelkkä käsite, koristus... Pörssin herrat nyökkäilivät -toisilleen. »Buddenbrook tahtoo ansaita rahaa, rahaa oikein _avec»_, -sanoivat he. Mutta heistä oli hyvä, että Thomaksella oli lyijypunttina -jalassaan kunnon Friedrich Wilhelm Marcus. Herra Marcuksen vaikutus oli -pidättävä tekijä liikkeen toiminnassa. Hän siveli kahdella sormella -huolellisesti viiksiään, asetti kiusallisen tarkalla järjestysvaistolla -paikalleen kirjoitustarpeet ja vesilasin, joka aina oli hänen -pöydällään, ja harkitsi asiaa monelta kannalta hajamielisen näköisenä. -Hänellä oli myös tapana juosta viisi kuusi kertaa päivässä pihalle -pistämään päänsä vesijohdon alle siten virkistääkseen itseään. - -»Nuo kaksi täydentävät toisiaan», sanoivat suurimpien kauppahuoneiden -johtajat, konsuli Huneus ja konsuli Kistenmaker. Ja tuota lausuntoa -kerrattiin sitten laiva- ja varastomiesten keskuudessa sekä -pikkuporvarien piirissä, sillä kaupunki oli utelias näkemään, miten -nuori Buddenbrook asioita pyörittäisi... Glockengiesserstrassen -varrella asuva herra Stuhtkin sanoi vaimolleen, joka seurusteli -parhaimmissa piireissä: »Nuo kaksi, kuulehan, täydentävät toisiaan -mainiosti!» - -Mutta kauppahuoneen »sieluna» oli kuitenkin eittämättömästi nuorempi -kumppaneista. Se näkyi jo siitä, että hän keskusteli henkilökunnan, -kapteenien, varastohuoneiden johtajain, ajajien ja varastotyömiesten -kanssa. Hän osasi puhua heille heidän omaa murrettaan ja pysyä -kuitenkin kunnioitettavan välimatkan päässä... Mutta jos herra Marcus -yritti käyttää murretta puhuessaan jonkun kelpo työmiehen kanssa, -kuului se niin hullunkuriselta, että hänen pöydän toisella puolen -istuva liikekumppaninsa purskahti nauruun, jonka merkin saatuaan koko -henkilökunta antautui hyväntuulen valtaan. - -Thomas Buddenbrook, jonka pyrkimys kohdistui kauppahuoneen kunnian -pysyttämiseen ja kohottamiseen, koetti ottaa koko sielullaan osaa -jokapäiväiseen menestyksen tavoitteluun, sillä hän tiesi, että hän -sai kiittää varmaa, hillittyä esiintymistään, puoleensavetävää -rakastettavuuttaan ja viisasta tahdikkuuttaan monen edullisen kaupan -solmiamisesta. - -»Kauppias ei saa olla virkavaltainen!» sanoi hän Stephan -Kistenmakerille, entiselle koulutoverilleen, jonka henkisesti -kehittyneempänä ystävänä hän oli pysynyt ja joka kuunteli hänen -jokaista sanaansa tarkkaavasti, antaakseen sen sitten kiertää -omana puheenaan... Työssä tarvitaan henkilöllisyyttä, se on minun -ajatukseni. En usko, että konttorituolista käsin saavutetaan suurtakaan -menestystä... minulle se ei ainakaan tuottaisi iloa. Menestys ei -saavu ainoastaan pulpettilaskelmien mukaan... Minun täytyy aina -saada johtaa asiain kulkua silmilläni, suullani ja liikkeilläni... -hallita sitä tahtoni, lahjojeni, hyvän onneni, jos niin saan sanoa, -välittömällä vaikutuksella. Tämä kauppamiehen henkilökohtainen osanotto -rupeaa kuitenkin joutumaan pois käytännöstä... Aika menee eteenpäin. -Mutta minusta tuntuu siltä kuin se jättäisi parhaan taakseen... -Yhteistoiminta vilkastuu vilkastumistaan, kurssit tulevat yhä -pikemmin tunnetuiksi... vahingon vaara pienenee, mutta mukaa myöskin -maine... Entisen ajan ihmisten laita oli toinen. Isoisä esimerkiksi -ajoi nelivaljakolla läpi Etelä-Saksan. Niin tuo vanha puuteripäinen -preussilainen sotaväenmuonittaja teki. Hän hurmasi tuttavansa, pani -liikkeelle kaiken taitonsa ja hyötyi uskomattomasti, Kistenmaker! — -Minä pelkään, että kauppiaasta on tuleva yhä mitättömämpi olio aikaa -myöten...» - -Näin valitti hän toisinaan. Ja hänen mieleisimmät asiansa olivat ne, -jotka hän solmi sattumalta, perhekävelyllä ollessaan, pistäytyessään -johonkin myllyyn ja jutellessaan siellä omistajan kanssa, joka oli -mielissään kunniasta ja jonka kanssa sitten aivan kuin ohimennen -tehtiin hyvät kaupat... Sellainen ei luonnistunut hänen kumppaniltaan. - -... Mitä Christianiin tulee, näytti hän aluksi antautuvan työhönsä -varsin innokkaasti ja hartaasti. Monta päivää hän söi, poltti lyhyttä -piippuaan ja kohautteli hartioitaan tavalla, joka ilmaisi hänen kaikin -puolin tyytyvän oloonsa. Hän meni aamulla konttoriin jokseenkin samaan -aikaan kuin Thomas ja istuutui herra Marcuksen viereen, vinoittain -vastapäätä veljeään, pyörivään nojatuoliinsa, sillä hänellä oli myös -nojatuoli kuten molemmilla johtajilla. Sitten hän luki »Sanomat» -polttaen kaikessa rauhassa loppuun aamusavukkeensa. Sen jälkeen hän -nouti alimmalta pulpettihyllyltä pullon vanhaa konjakkia, ojenteli -käsivarsiaan saadakseen liikuntoa, sanoi »Kas niin!» ja ryhtyi kieltään -liikutellen reippaasti työhön. Hänen englanninkieliset kirjeensä olivat -erinomaisen taitavasti sepitetyt ja tehokkaat, sillä hän kirjoitti -samoin kuin puhui englannin kieltä sujuvasti, vaivattomasti, sanoja -hakematta. - -Tapansa mukaan purki hän perheen keskuudessa mielialojaan. - -»Kauppa-ala on sentään oivallinen ala!» hän sanoi. »Turvallinen, -tyydytystä tuottava, työtä antava, miellyttävä... olen aivan kuin -luotu siihen. Ja on niin hauska olla kauppahuoneen omaa väkeä... -viihdyn paremmin kuin koskaan, tiedättekö! Kun tulee aamulla reippain -mielin konttoriin, saa ensin vilkaista 'Sanomiin', sitten poltella -hiukan, sitten tuumia niitä näitä ja nauttia olostaan, ottaa sitten -konjakkiryypyn ja tehdä vähän työtäkin. Sitten tulee päivällisaika. -ateria perheen keskuudessa, päivällislepo, ja sitten taas työhön... -Edessä on hyvä, sileä, puhdas liikepaperi, hyvä kynä... viivotin, -paperi veitsi, leimasin, kaikki ensiluokkaista, kunnollista... ja -kaikki sujuu kuin itsestään, järjestyksessä, yksi asia toisensa -jälkeen, kunnes on taas aika kerätä tarpeet kokoon. Ja seuraavana -aamuna alkaa uusi päivä. Ja kun tulee illalliselle, tuntee itsensä -niin perin tyytyväiseksi... joka jäsen on tyytyväinen... kädet ovat -tyytyväiset!» - -»Hyvänen aika, Christian!» huudahti Tony. »Sinä olet naurettava! Mitä -se nyt on, että kädet ovat tyytyväiset...» - -»Tietysti! Etkö sinä ymmärrä? Minä tarkoitan..» Ja hän innostui -selittämään, kuvailemaan... »Kun puristaa kätensä nyrkkiin, ei se ole -erittäin voimakas, sillä ihminen on väsynyt työstä. Mutta se ei ole -kostea... se ei ole epämiellyttävä... Se tuntuu hyvältä.... Siinä on -tyytyväisyyden tunne... voi istua hiljaa tuntematta ikävystymistä...» - -Kaikki olivat vaiti. Sitten sanoi Thomas välinpitämättömästi. -salatakseen vastenmielisyytensä: »Minusta ihminen ei tee työtä siksi, -että...» Mutta hän keskeytti puheensa. »Minä ainakin teen työtä toisten -päämäärien vuoksi», lisäsi hän sitten. - -Mutta Christian, jonka silmät liikkuivat eloisasti, ei huomannut sitä, -sillä hän oli omissa ajatuksissaan, ja vähän ajan kuluttua hän alkoi -kertoa muuatta Valparaisossa tapahtunutta juttua, erästä murha- ja -tappojuttua, jossa hän itse oli ollut läsnä... »Silloin tempaa mies -puukkonsa —» Jostakin syystä suhtautui Thomas nyreästi tämänkaltaisiin -tarinoihin, joita Christian tiesi lukemattomia ja jotka huvittivat -suuresti madame Grünlichiä, mutta kauhistivat konsulitarta, Klaraa ja -Klothildea, ja joita mamsseli Jungmann ja pikku Erika kuuntelivat suu -auki. Thomas virkkoi aina jonkun purevan tai kylmän huomautuksen ja -oli uskovinaan Christianin liioittelevan ja panevan omiaan... niin ei -ollut asianlaita, Christian kertoi vain vauhdikkaasti ja eloisasti. -Karvasteliko se Thomaksen mieltä, että hänen nuorempi veljensä oli -liikkunut enemmän maailmalla ja nähnyt enemmän kuin hän? Vai tympäisikö -häntä se epäjärjestyksen ja väkivallan ylistys, joka ilmeni noissa -puukko- ja revolverinäytelmissä?... Kukapa sen tiennee. Christian -ei ainakaan välittänyt veljensä taholta tulevasta kylmyydestä; hän -oli liian innostunut kerrottavaansa huomatakseen kuuntelivatko -toiset mielellään vai vastenmielisesti. Ja lopetettuaan katseli hän -miettivästi, itseensä vaipuneena ympärilleen. - -Buddenbrook-veljesten väli ei aikaa myöten parantunut, mutta Christian -ei puolestaan tuntenut eikä osoittanut minkäänlaista vihaa veljeään -kohtaan eikä pohtinut näitä asioita. Hän tyytyi ääneti tunnustamaan -vanhemman veljensä ylemmyyden, suuremman kyvyn, tarmon ja vakavuuden. -Mutta juuri tuo ehdoton, välinpitämätön ja taisteluton alistuvaisuus -kiusasi Thomasta, sillä Christian saattoi milloin tahansa aivan -huolettomasti antaa itsestään sen käsityksen kuin ei hän panisi -vähääkään arvoa ylemmyydelle, kyvylle, tarmolle ja vakavuudelle. - -Hän ei tuntunut edes huomaavan, että liikkeen johtaja suhtautui -häneen yhä vastahakoisemmin... mihin tämä oli täysin oikeutettu, -sillä valitettavasti alkoi Christianin liikemiestarmo jo ensi -viikon, ja vielä tuntuvammin toisen viikon kuluttua herpaantua. Se -ilmeni aluksi siinä, että työn valmistushommat, sanomalehtien luku, -aamutupakanpoltto ja konjakinjuonti, — jotka alussa olivat näyttäneet -työnilon viattomilta herätyskeinoilta, alkoivat viedä yhä enemmän -aikaa, vaatien lopulta koko aamurupeaman. Sitä seurasi aivan kuin -itsestään välinpitämättömyys säännöllisiä konttoriaikoja kohtaan. Hän -ilmestyi yhä myöhemmin konttoriin savukkeilleen, ryhtyi yhä myöhemmin -alkuvalmisteluihinsa, söi päivällisensä 'klubissa' ja tuli kotiin vasta -illalla, väliin ei silloinkaan... - -Tuo klubi, johon kuului enimmäkseen naimattomia kaupanharjoittajia, -sijaitsi erään ravintolan ensi kerroksessa, jossa sillä oli -käytettävänä pari komeaa huonetta; herrat kokoontuivat sinne syömään -ja kuluttamaan aikaa vapaudessa, ei aina varsin vaarattomasti, sillä -talossa oli ruletti. Sen jäseniä olivat myös eräät huikentelevaiset -perheenisät, kuten konsuli Kröger ja tietysti myös Peter Döhlmann; ja -»joukon johtaja» oli poliisipäällikkö Cremer. Tämän kertoi tohtori -Gieseke, pankinjohtajan poika, Christianin entinen koulutoveri, joka -oli asianajajana kaupungissa ja jonka kanssa nuori Buddenbrook pian -uudisti ystävyyden, vaikka Giesekeä pidettiin jokseenkin suurena -hummaajana. - -Christian eli Krischan, joksi häntä muitta mutkitta kutsuttiin — tunsi -heidät kaikki entisiltä ajoilta, kenen paremmin, kenen huonommin, -sillä useimmat olivat Marcellus Stengel-vainajan oppilaita, — ja -hänet otettiin avosylin vastaan. Sillä joskaan kaupungin liikemiehet -ja oppineet eivät pitäneet häntä erittäin kyvykkäänä, tiedettiin -kuitenkin hänen hauskat seuramieslahjansa. Ja hän antoikin tässä -piirissä parhaimmat näytäntönsä ja kertoi parhaimmat tarinansa. Hän -matki pianotaituria klubipianon ääressä, jäljitteli englantilaisia ja -Atlantin-takaisia näyttelijöitä ja oopperalaulajia, jutteli viattomasti -ja hauskasti maailman eri kulmilla kokemiaan naisseikkailuja — sillä -ei ollut epäilemistäkään, ettei hänkin olisi ollut »hummaaja» — -tarinoi kohtauksista, joita hän oli kokenut laivoilla, rautatiellä, -St. Paulissa, Whitechapelissa, aarniometsissä... Hän kertoi -lennokkaasti, rentonaan, ääntämisessä valittava ja venyttävä sävy -rohkeasti ja hullunkurisesti kuten aito englantilainen humoristi. -Hän kertoi koirasta, joka oli lähetetty laatikossa Valparaisosta San -Fransiskoon ja joka päälle päätteeksi oli syyhyinen. Herra tiesi -mikä tuossa jutussa oikein oli huvittavaa, hänen kertomanaan se vaan -oli vastustamaton. Ja kaikkien väännellessä itseään naurusta istui -hän itse isoine kaarevine nenineen, kaitoine, pitkine kauloilleen ja -punertaville hiuksineen paikallaan kasvoilla levoton, selittämätön -vakavuuden ilme, väärä sääri toisen yli heitettynä, pienten, pyöreiden, -syvällä olevien silmien harhaillessa miettivännäköisinä ympäri -huonetta... Näytti melkein siltä kuin toiset olisivat nauraneet -hänelle, hänen kustannuksellaan... Mutta sitä hän ei ajatellut. - -Kotona kertoi hän erityisen mielellään Valparaison-konttorista, -sikäläisestä hirveästä kuumuudesta ja eräästä nuoresta lontoolaisesta -nimeltä Thunderstorm, tyhjäntoimittajasta, uskomattoman merkillisestä -miehestä, »jonka hän ei, Jumala paratkoon, ollut nähnyt milloinkaan -tekevän työtä, mutta joka siitä huolimatta oli ollut hyvin taitava -liikemies...» - -»Herranen aika», selitti hän, »sellaisessa kuumuudessa! Johtaja tulee -konttoriin... me kaikki kahdeksan miestä, lojumme mikä missäkin kuin -kuolleet kärpäset, tupakoiden ja ajaen edes siten pois moskiittoja. -Herranen aika! 'No!' sanoo johtaja, 'tehän ette ole työssä, hyvät -herrat?!'... No, sir!' sanoo Johny Thunderstorm. 'Kuten näette, sir!' -Ja sitten puhallamme kaikki tupakansavun hänen silmilleen. Herranen -aika!» - -»Miksi sinä oikeastaan sanot koko ajan 'herranen aika?'» kysyi Thomas -paheksuen. Mutta häntä ei harmittanut tämä seikka, vaan se, että hän -tunsi Christianin kertovan tätä tarinaa niin ilomielin siksi, että se -soi hänelle tilaisuuden puhua pilkaten ja ylenkatsoen työstä. - -Hänen äitinsä siirtyi silloin hienotunteisesti toisiin asioihin. - -Maailmassa on paljon rumaa, ajatteli konsulitar Buddenbrook, syntyisin -Kröger. Veljetkin voivat vihata ja halveksia toisiaan; sellaista voi -sattua, niin hirveältä kuin se kuuluukin. Mutta siitä ei pidä puhua. Se -painetaan piiloon. Siitä ei tarvitse olla tietävinään. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Toukokuussa sai Gotthold-setä, konsuli Gotthold Buddenbrook, -joka nyt oli kuudenkymmenen vuoden vanha, eräänä yönä kovan -sydänkouristuskohtauksen ja kuoli ankaria tuskia kestettyään vaimonsa, -syntyisin Stüwing, syliin. - -Madame Josephine-paran poika, joka oli jäänyt vähäosaiseksi myöhempien -ja voimakkaampien, madame Antoinetten puolelta kasvavien sisarustensa -rinnalla, oli jo kauan aikaa sitten tyytynyt kohtaloonsa ja poiminut, -varsinkin veljenpoikansa luovutettua hänelle Alankomaiden konsulaatin, -ilman pienintäkään vihankaunaa rintakaramellejansa läkkirasiasta. -Ne, jotka ehkä muistivat ja ylläpitivät vanhaa perheriitaa, olivat -talon naiset: ei niin paljon hänen hyvänsuopa ja hiukan typerähkö -vaimonsa, vaan nuo kolme vanhenevaa neitoa, jotka eivät voineet katsoa -konsulitarta, Antonieta eikä Thomasta pienen myrkyllisen välähdyksen -syttymättä silmään... - -Torstaina, tavanmukaisina »sukupäivinä» kello neljän aikaan, jolloin -kokoonnuttiin Mengstrassen varrella sijaitsevaan suureen sukutaloon -syömään päivällistä ja viettämään iltaa — joskus siellä myös nähtiin -konsuli Kröger tai Sesemi Weichbrodt oppimattomine sisarineen — -Breitestrassen Buddenbrookin naiset johtivat keskustelun luontevan -hauskasti Tonyn purettuun avioliittoon saattaakseen madame Grünlichin -käyttämään suurentelevaa kieltä ja voidakseen sitten luoda toisiinsa -lyhyen, terävän katseen, tahi esittivät yleisin sanoin paheksuvan -kantansa hiusten värjäämiseen nähden, joka osoitti mitä epäarvokkainta -turhamaisuutta. He kyselivät myös liian osaaottavasti Jakob Krögerin, -konsulittaren veljenpojan, vaiheita ja tekivät pilkkaa viattomasta, -pitkämielisestä Klothilde-parasta, ainoasta, jonka todella täytyi -tuntea olevansa heitä vähäpätöisempi, — pilkkaa, joka ei ollut lainkaan -yhtä hyvänsuopaa kuin Tomin ja Tonyn jokapäiväinen kiusanteko, jonka -hän sulatti vitkallisella, ihmettelevällä hyväntahtoisuudellaan. Heitä -huvitti myös laskea leikkiä Klaran ankaruudesta ja hurskaudesta, ja -he keksivät pian, etteivät Christianin ja Thomaksen välit olleet -parhaimmat, ja ettei heidän, Jumalan kiitos, tarvinnut välittää -edellisestä, koska tämä oli naurettava lörppö. Mitä Thomakseen tulee, -jossa ei voinut löytää moitteen sijaa ja joka puolestaan kohteli heitä -hyväntahtoisen säälivästi ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: minä ymmärrän -ja säälin teitä... kohtelivat he häntä hiukan purevan kunnioittavasti. -Mutta pikku Erikasta, joka oli kukoistava ja hyvin hoidettu lapsi, -ei voinut olla sanomatta, että hän oli huolestuttavassa määrin -hidaskasvuinen. Jonka jälkeen Pfiffi itseään heilutellen ja suupielet -kosteina huomautti lapsen peloittavasta yhdennäköisyydestä isänsä, -kavaltaja Grünlichin kanssa... - -Nyt he seisoivat, itkien äitinsä kera isänsä kuolinvuoteen ympärillä, -ja vaikka heistä tuntui siltä kuin tämä kuolemakin vielä olisi ollut -Mengstrassen sukulaisuuden seurausta, lähettivät he sinne kuitenkin -sananviejän. - -Keskellä yötä kaikui ovikello suuren pihan yli, ja kun Christian, joka -oli tullut myöhään kotiin, tunsi pahoinvointia, lähti Thomas yksin -kevätsateeseen. - -Hän saapui oikeaan aikaan nähdäkseen vanhan herran viimeiset -suonenvetoiset nytkähdykset; sitten hän seisoi kädet ristissä -kuolinhuoneessa katsellen tuota lyhyttä hahmoa, joka erottui -peitevaatteiden alta, noita elottomia kasvoja, joiden pehmeähköjä -piirteitä reunusti valkoinen poskiparta... - -»Sinun osasi ei ollut onnellisimpia, Gotthold-setä», hän ajatteli. -»Opit liian myöhään myöntymään ja nöyrtymään... Se on välttämätöntä... -Jos minä olisin sellainen kuin sinä, olisin jo aikaa sitten nainut -puodin... Mutta tulee valvoa etujaan... Olisitko sinä edes tahtonut -elämäsi toisenlaiseksi kuin mitä se on ollut? Vaikka olit uhmaileva -ja uskoit tuota uhmaa ihanteellisuudeksi, oli sinun henkesi liian -vähän joustava, liian köyhä mielikuvituksesta, sinulla oli liian vähän -sitä ihanteellisuutta, joka tekee ihmisen kykeneväksi edistämään -asiaa, aatetta, suvun tai kauppahuoneen kunniaa hiljaisella -innolla, joka on salaista rakkautta suloisempi, tyydyttävämpi, -autuuttavampi. Sinä kadotit runouden tunteen, vaikka olit niin -rohkea, että uskalsit rakastaa ja naida vasten isäsi tahtoa. Eikä -sinulla ollut kunnianhimoakaan, Gotthold-setä. Vanha nimemme on -vain porvarisnimi, ja sen kunniaa edistää siten, että saattaa -kukoistukseen viljakaupan ja koettaa tehdä oman henkilönsä pienen -piirin keskuudessa arvossapidetyksi, rakastetuksi ja vaikuttavaksi... -Ajattelitko kenties: Otan vaimokseni Stüwingin, jota rakastan, enkä -välitä mistään käytännöllisistä eduista, jotka ovat pelkkää kamaa -ja poroporvariutta?... Me puolestamme olemme tarpeeksi sivistyneet -ja maailmaa nähneet tunnustaaksemme mielellämme, että rajat, jotka -ovat asetetut kunnianhimollemme, ovat syrjästä katsoen ahtaat ja -säälittävät. Mutta kaikki on vain näennäistä maailmassa, Gotthold-setä! -Etkö tiennyt, että mies voi olla suuri pienessäkin kaupungissa? Että -hän voi olla Caesar keskikokoisessa Itämeren rantakaupungissa? Siihen -tarvitaan hiukan mielikuvitusta, hiukan ihanteellisuutta... jota -sinulla ei ollut, vaikka ehkä luulit.» - -Thomas Buddenbrook kääntyi poispäin. Hän astui ikkunan luo kädet selän -takana, älykkäät kasvot hymyillen, ja jäi tuijottamaan ulos vastapäätä -olevan raatihuoneen heikosti valaistua, sateeseen peittynyttä -goottilaista päätyä. - -Asioiden luonnon mukaisesti joutui nyt Alankomaiden kuninkaallisen -konsulaatin arvo ja virka, jotka Thomas heti isänsä kuoleman -jälkeen olisi voinut omistaa itselleen, Tony Grünlichin -sanomattomaksi mielihyväksi takaisin Thomas Buddenbrookille. -Kupera, leijonin, vaakunoin ja kruunuin koristettu kilpi loisti -taas Mengstrassen varrella. Buddenbrookien päätyseinällä »Dominus -providebit»-kirjoituksen alla. - -Heti tämän asian järjestymisen jälkeen, jo saman vuoden kesäkuussa, -lähti nuori konsuli kauppamatkalle Amsterdamiin, tietämättä milloin -palaisi. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Kuolemantapaukset herättävät tavallisesti taivaallisiin asioihin -kääntyneen mielentilan, eikä kukaan ihmetellyt kuullessaan konsulitar -Buddenbrookin suusta hänen miehensä kuoleman jälkeen sen tai tämän -hengellisen lauselman, jota ei aikaisemmin oltu totuttu hänen suustaan -odottamaan. - -Mutta pian huomattiin, ettei tuo ollut ohimenevää, ja kaupungissa -tuli pian tietyksi, että konsulitar tahtoi kunnioittaa miesvainajansa -muistoa etupäässä siten, että hän omaksui kokonaan tämän hurskaan -elämänkatsomuksen, johon hän jo viime vuosina ja varsinkin nyt, -alkaessaan vanheta, oli tuntenut vetovoimaa. - -Hän koetti täyttää koko tuon laajan talon vainajan hengellä, lempeällä, -kristillisellä vakavuudella, joka ei kuitenkaan tuominnut hillittyä -sydämen iloa. Aamu- ja iltahartauksia jatkettiin entistä pitempinä. -Perhe kerääntyi ruokasaliin palvelusväen seisoessa pylväikössä, ja -konsulitar tai Klara luki kappaleen isosta, suunnattoman suurin -kirjaimin painetusta sukuraamatusta, minkä jälkeen laulettiin -yhteisesti pari virren värssyä harmonien säestyksellä; konsulitar -hoiti sitä. Usein luettiin raamatun asemesta kappale jostakin -mustakantisesta, kultareunaisesta saarnakirjasta tai postillasta, -jostakin Aarrekätköstä, Psalttarista, Pyhityshetkestä, Aamusävelestä -tai Vaellussauvasta, joiden alituinen hokeminen suloisesta -Jeesus-lapsesta tahtoi kyllästyttää ja joita talossa oli liian viljalti. - -Christian ei ottanut usein osaa hartaushetkiin, ja Thomaksen kerran -tekemä varovainen ja puolileikkisä huomautus noista hartaushetkistä sai -lempeän ja arvokkaan nuhtelun. Madame Grünlich ei valitettavasti aina -käyttäytynyt tyydyttävästi noissa tilaisuuksissa. Eräänä aamuna, kun -talossa oli käymässä muuan vieras pappi, määräsi tämä laulettavaksi -erään harrassävelmäisen, lujauskoisen virren, jonka sanat kuuluivat -näin: - - On raato ruumihini mun, - jo hajota mä uhkaan. - Niin uppos synnit minuhun, - kuin tina uppos tuhkaan. - - Oi Herra, koiran korvihin - sä tartu! Tyydyn luihinkin. — - Jo väsyin synnin vaivaan, - vie minut armoon taivaan! - -... minkä jälkeen rouva Grünlich musertavan katumuksen painamana -viskasi pois kirjan ja poistui huoneesta. - -Mutta konsulitar vaati itseltään vielä enemmän kuin muilta. Hän perusti -esimerkiksi pyhäkoulun. Sunnuntaiaamuna soittivat Mengstrassen talon -kelloa vain pienet kansakoulutytöt, minkä jälkeen Stine Voss, joka -oli kotoisin Muurikujan varrelta. Mike Stuht Glockengiesserstrassen -varrelta ja Finke Snut jostakin Traven Kleine Gröpelgruben tai -Engelwischin puolelta tepsuttivat vehnäsenvaaleine, vedellä kammattuine -hiuksineen suuren eteisen läpi valoisaan puutarhahuoneeseen, jota ei -pitkään aikaan enää ollut käytetty konttorina ja jonne nyt oli tuotu -istumapenkkejä. Siellä konsulitar Buddenbrook, syntyisin Kröger, -puettuna mustaan, raskaaseen atlaspukuun, päässään valkoisia hienoja -kasvojakin valkoisempi pitsimyssy, asettui istumaan pöydän ääreen heitä -vastapäätä ja opetti heille tunnin verran katkismusta. - -Hän perusti myös »Jerusalemin-illan», johon paitsi Klaraa ja Klothildea -myös Tonyn oli otettava osaa. Kerran viikossa istui ruokasalin -pitkäksi vedetyn pöydän ympärillä lamppujen ja kynttilöiden valossa -noin parikymmentä naista, kaikki siinä iässä olevia, jolloin on paras -varustaa itselleen hyvä paikka taivaassa. Nämä joivat teetä tai -bishofia, söivät maukkaita voileipiä ja vanukasta, lukivat hengellisiä -veisuja ja tutkisteluja ja valmistivat käsitöitä, jotka vuoden lopulla -myytiin myyjäisissä ja joista koituva voitto sitten lähetettiin -Jerusaleniiin lähetystarkoituksiin. - -Tuohon hurskaaseen yhdistykseen kuului pääasiallisesti konsulittaren -tuttavapiirin naisia, muun muassa senaattorin rouva Langhals, -konsulitar Möllendorpf ja vanha konsulitar Kistenmaker; mutta -eräät toiset maallismielisemmät ja arkipäiväisemmät luonteet, -kuten madame Köppen, ivasivat ystävänsä Bethsyn hommia. Myöskin -kaupungin papinrouvat ja leskikonsulitar Buddenbrook, syntyisin -Stüwing, sekä Sesemi Weichbrodt oppimattomme sisarineen olivat sen -jäseniä. Mutta koska Jeesuksen edessä arvo ja kunnia eivät merkitse -mitään, sulki Jerusalemin-ilta piiriinsä myös köyhempiä ja vähemmän -tunnettuja henkilöitä, kuten eräänkin pienen, kurttuisen olion, -jolla oli runsas määrä jumalanpelkoa ja pitsimalleja, joka asui -Pyhän-Hengen-Sairaalassa, oli nimeltään Himmelsbürger ja sukunsa -viimeinen jäsen... »Viimeinen Himmelsbürger» sanoi hän suruisasti -raapien samalla myssynalustaansa sukkapuikolla. - -Mutta vielä paljon merkillisempi ilmiö oli eräs kaksoissisaruspari, -kaksi kummallista, vanhaa neitoa, jotka kulkivat kaupungilla -käsikädessä harjoittaen hyväntekeväisyyttä, päässä kahdeksannentoista -vuosisadan aikuinen lierihattu ja vuosia sitten haalistuneisiin -vaatteisiin puettuina. Heidän sukunimensä oli Gerhardt, ja he -vakuuttivat polveutuvansa suoraan Paul Gerhardtista. Sanottiin, -etteivät he olleet lainkaan varattomia, mutta he elivät mitä -kurjimmissa oloissa ja antoivat kaiken köyhille... »Rakkaat ystävät!» -huomautti konsulitar Buddenbrook, joka väliin häpesi heitä, »on totta, -että Jumala katsoo sydämeen, mutta teidän pukunne eivät ole oikein -sievät... Tulee katsoa myös astiaan...» Silloin nämä suutelivat hienoa -ystäväänsä, mitä tuo maailmannainen ei voinut kieltää, tosin ainoastaan -otsalle, ja tekivät sen köyhän säälivällä, hellällä ylemmyydellä -korkea-arvoisempaa pelastussisarta kohtaan. He eivät olleet suinkaan -tuhmia, heidän pienissä, rumissa, käpertyneissä papukaijankasvoissaan -pyöri kaksi kirkasta, ruskeata silmää, joissa oli omituinen älykäs -ja lempeä ilme... Heidän sydämiinsä kätkeytyi ihmeellisiä, salaisia -tietoja. He tiesivät, että ihmisen viimeisellä hetkellä tulevat kaikki -heidän autuaasti kuolleet omaisensa lauluin ja soitoin noutamaan -häntä Jumalan luo. He lausuivat sanan »Herra» yhtä luonnollisella -lapsenuskolla kuin alkukristityt, jotka ovat kuulleet mestarin omasta -suusta sanat: »Vielä vähän aikaa, niin olette näkevä minut». Heillä -oli mitä merkillisimpiä teorioita sisäisestä valosta, aavistuksista, -ajatuksen siirrosta... sillä Lea, toinen heistä, oli kuuro, mutta tiesi -siitä huolimatta melkein aina mistä puhuttiin. - -Koska Lea Gerhardt oli kuuro, pantiin hänet tavallisesti lukemaan -ääneen Jerusalemin-illoissa: toiset pitivät sitäpaitsi hänen lukuaan -kauniina ja liikuttavana. Hän kaivoi pussistaan ikivanhan kirjan, -joka oli oudon näköinen, suhteettoman pitkä leveyteen verraten, ja -jonka alkulehdellä oli epäinhimillisen pulloposkinen kuva heidän -kantaisästään. Sen hän nyt otti esiin ja — voidakseen kuulla mitä luki -— alkoi pauhata peloittavalla äänellä, joka kaikui kuin tuulen ulvonta -savupiipussa: - -»Jos saatana uhkaa minut niellä...» - -Hoh! ajatteli Tony Grünlich. Mikäpä saatana sinut haluaisi niellä! -Mutta hän ei virkkanut mitään, vaan söi vanukasta ja tuumi, oliko -hänestäkin kerran tuleva yhtä ruma kuin nuo Gerhardt-neidit. - -Hän ei ollut onnellinen, häntä ikävystytti ja kiusasi kaikki nuo papit -ja lähetyssaarnaajat, jotka konsulin kuoleman jälkeen olivat yhä -lisääntyneet ja jotka Tonyn mielestä vaikuttivat liiaksi talon asioihin -ja saivat liian paljon rahaa. Tuo viimeinen seikka oli Thomaksen -asia; mutta tämä oli vaiti. Sisar sitävastoin ei voinut olla joskus -mutisematta vieraista, jotka syövät leskien varat pitkien rukousten -palkaksi. - -Hän vihasi mitä katkerimmin noita mustia herroja. Pitäen itseään -kypsyneenä naisena, joka oli oppinut tuntemaan elämän eikä ollut enää -mikään tyhmä hanhi, ei hän katsonut voivansa ilman muuta uskoa heidän -ehdottomaan pyhyyteensä. »Äiti», hän sanoi, »ei pitäisi puhua pahaa -lähimmäisestään... tiedän sen! Mutta minun täytyy saada sanoa eräs -asia, enkä voi olla ihmettelemättä, ettei elämä ole opettanut sitä -sinullekin, nimittäin: ettei jokaisen, jolla on musta takki ja alati -hokee: Herra, Herra! tarvitse olla tahraton!» - -Salaisuutena pysyi miten Thomas suhtautui näihin totuuksiin, joita -hänen sisarensa esitti äärettömän ponnekkaasti. Christianilla ei ollut -niistä mitään ajatusta, hän tyytyi tarkastamaan noita herroja nenä -kurtussa, matkiakseen heitä sitten klubissa tai perheen keskuudessa. - -Mutta Tony kärsi todellakin noista hengellisistä vieraista. Eräänä -päivänä astui hänen eteensä muuan lähetyssaarnaaja nimeltä Jonathan, -joka oli kulkenut Syriat ja Arabiat, mies, jolla oli suuret, nuhtelevat -silmät ja haikeasti alasriippuvat posket, vaatien häntä surullisen -ankarasti tilille siitä, olivatko hänen poltetut otsakiharansa -sopusoinnussa totisen kristillisen vaatimattomuuden kanssa... -Miesparka! Hän ei tuntenut Tonyn terävän pisteliästä kielevyyttä. Tony -oli vaiti hetken aikaa, ja saattoi nähdä miten hänen aivonsa tekivät -työtä. Sitten hän sinkautti: »Pyydän, että herra pastori huolehtisi -omista kiharoistaan!»... Sen jälkeen hän kiiti ulos hartiat koholla, -pää pystyssä ja leuka alas painuneena. — Pastori Jonathanilla oli hyvin -vähän kiharoita, sillä hänen päälakensa oli paljas! - -Mutta kerran hän sai nauttia vielä suuremmasta voitosta. Tapahtui -näet, että pastori Trieschke, itku-Trieschke, joksi häntä nimitettiin -siksi, että hän joka pyhä saarnatessaan alkoi itkeä jossakin sopivassa -paikassa... että tuo itku-Trieschke, jolla oli kalpeat kasvot, punaiset -silmät ja oikeat hevosen poskiluut ja joka viipyi kahdeksan päivää -Buddenbrookilla vuoroin kilpaillen Klothilde-raukan kanssa syömisessä, -vuoroin pitäen hartaushetkiä, rakastui Tonyyn... eikä suinkaan hänen -kuolemattomaan sieluunsa, ei suinkaan, vaan hänen ylähuuleensa, -vahvaan tukkaansa, kauniisiin silmiinsä ja kukoistavaan vartaloonsa! -Eikä tämä jumalanmies, jolla oli Berliinissä vaimo ja neljä lasta, -hävennyt toimittaa palvelija Antonin välityksellä madame Grünlichin -toisessa kerroksessa olevaan makuukamariin kirjettä, joka oli -kokoonpantu raamatunlauseista ja maireista hellyyden purkauksista... -Asianomainen löysi kirjeen mennessään maata, luki sen ja lähti varmoin -askelin alas välikerrokseen konsulittaren makuukamariin; siellä hän -luki kynttilänvalossa äidilleen kursailematta, kovalla äänellä tuon -sielunpaimenen sepustuksen, mistä oli se seuraus, että itku-Trieschken -siitä pitäen oli paras pysyä talosta poissa. - -»Semmoisia ne ovat kaikki!» sanoi madame Grünlich... »Ha-haa! Semmoisia -ne ovat kaikki! Hyvä Jumala, minä olin ennen hanhi, olin tyhmeliini, -äiti, mutta elämä on riistänyt minulta uskon ihmisiin. Useimmat ovat -veijareita... se on valitettavasti totta. Grünlich — —!» Tuo nimi -kaikui kuin torventörähdys, jonka Tony puhalsi esiin hartiat koholla ja -silmät ylös luotuina. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Sievert Tiburtius oli pieni, hintelä, isopäinen mies. Hänellä oli -pitkä, vaalea, ohut poskiparta, joka oli jaettu keskeltä kahtia ja -jonka päät hän toisinaan mukavuussyistä siirsi yli olan. Hänen pyöreätä -päätään peitti lukematon joukko pienen pieniä, villaisia kiharoita. -Hänen korvalehtensä olivat suuret, erittäin ulkonevat, reunoilta -sisäänkäpertyneet ja niin suipot yläkulmasta kuin ketun korvat. -Hänen nenänsä oli kuin pieni, litteä nappi kasvojen keskellä, hänen -poskiluunsa törröttivät pystyssä ja hänen harmaat, siristävät silmänsä, -jotka tavallisesti pälyilivät ympärilleen vähän tuhman näköisinä, -saattoivat odottamatta avautua, laajeta ennen aavistamattomalla -tavalla, ruveta pöllöttämään, jopa melkein pursua ulos... - -Sellainen oli pastori Tiburtius. Hän oli kotoisin Riiasta, oli -ollut jonkun vuoden pappina Keski-Saksassa ja joutui nyt kaupunkiin -paluumatkalla kotiseudulleen, missä oli saanut kirkkoherranpaikan. -Taskussaan erään virkaveljen suositus, pappismiehen, joka kerran -oli syönyt Mengstrassen varrella Mockturtle-keittoa ja kinkkua -Schalotten-kastikkeen kera, ilmestyi hän nyt konsulittaren eteen, -hänet pyydettiin taloon niiksi muutamiksi päiviksi, jotka hän sanoi -viipyvänsä kaupungissa, ja hän sai asuttavakseen avaran vierashuoneen -ensi kerroksessa eteisen vieressä. - -Mutta hän jäi pitemmäksi aikaa kuin oli sanonut. Kului kahdeksan päivää -ja yhä hänellä oli jotakin näkemättä, Marian-kirkon Kuolemantanssi tai -Apostolikello tai raatihuone tai »Laivuriyhdistys» tai tuomiokirkon -liikkuvasilmäinen aurinko. Kului kymmenen päivää, hän puhui kaiken -aikaa lähdöstään; mutta saatuaan pienenkin taloonjäämispyynnön lykkäsi -hän jälleen matkansa. - -Hän oli parempi ihminen kuin herrat Jonathan ja itku-Trieschke. Hän ei -kiinnittänyt huomiota Antonie-rouvan poltettuihin otsakiharoihin eikä -kirjoittanut tälle kirjeitä. Mutta hän oli sitä huomaavampi Klaraa, -hänen nuorempaa ja vakavampaa sisartansa kohtaan. Tämän läsnäollessa, -tämän puhuessa saattoi sattua, että hänen silmänsä avautuivat, -laajenivat ennen aavistamattomalla tavalla, rupesivat pöllöttämään, -jopa melkein pursuivat ulos... ja hän oleskeli koko päivän Klaran -lähettyvillä, pohtien tämän kanssa hengellisiä ja maallisia kysymyksiä -tai lukien tälle ääneen... korkealla, kieahtelevalla äänellään, -baltilaisen kotiseutunsa hullunkurisesti hypähtelevin korostuksin. - -Jo ensi päivänä hän sanoi: »voi, rouva konsulitar, mikä aarre ja Herran -siunaus tyttärenne Klara onkaan! Hän on varmaan ihana lapsi!» - -»Olette oikeassa», vastasi konsulitar. Mutta pappi hoki samaa niin -usein, että konsulittaren siniset silmät muuttuivat tarkkaavaisiksi, -ja hän pani vieraansa kertomaan hiukan tarkemmin syntyperästään, -olosuhteistaan ja mahdollisuuksistaan. Saatiin tietää, että hän oli -kauppiassukua, että hänen äitinsä oli Jumalan luona, ettei hänellä -ollut sisaria ja että hänen vanha isänsä eli Riiassa koroillaan, -hyvissä varoissa, jotka kerran olivat lankeavat hänelle, pastori -Tiburtiukselle. Mutta hän sai kyllä virastaankin riittävän toimeentulon. - -Mitä yhdeksännellätoista ikävuodellaan olevaan Klara Buddenbrookiin -tulee, vaikutti hän tummine, siloisine tukkineen, ankarille, mutta -samalla haaveellisine silmineen, hienosti kaarevine nenineen, hiukan -liian tiukasti suljettuine suineen ja pitkine, hoikkine vartaloineen -omituisen karulaatuiselta nuorelta kaunottarelta. Kotona hän oli -liittynyt lähimmin köyhään ja hurskaaseen serkkuunsa Klothildeen, jonka -isä oli äsken kuollut ja joka aikoi kerran »asettua omiin oloihinsa», -muutamine groscheneineen ja huonekaluineen, jotka hän oli perinyt; -se merkitsi, että hän aikoi mennä jonnekin täysihoitoon... Thildan -pitkämielinen, kärsivällinen ja nälkäinen nöyryys oli tietenkin aivan -vierasta Klaran luonteelle. Päinvastoin hänellä oli palvelijoiden ja -myös sisariensa ja äitinsä kanssa keskustellessa hiukan hallitseva -käytös; yksin hänen alttoäänessään, joka osasi päättävästi aleta, mutta -ei kysyvästi yletä, oli käskevä sointu, joka saattoi joskus muuttua -kovaksi, tylyksi, kärsimättömäksi ja kopeaksi. Se tapahtui sellaisina -päivinä, jolloin hänellä oli päänsärky. - -Ennenkuin konsulin kuolema oli verhonnut talon suruun, oli -Klara ottanut luoksepääsemättömän arvokkaana osaa kotonaan ja -samansäätyisissä taloissa pidettyihin vieraspitoihin... Konsulitar -katsoi häntä eikä voinut olla huomaamatta, että tuota lasta, huolimatta -hänen runsaista myötäjäisistään ja taloudellisuudestaan, tulisi olemaan -vaikea naittaa. Ketään kaupungin skeptillisistä, juomaseuraisista, -hyväntuulisista kauppaherroista hän ei ainakaan voinut kuvitella tuon -vakavan ja jumalaapelkääväisen tytön rinnalla, paremminkin sentään -jotakin hengenmiestä; ja koska tuo ajatus miellytti konsulitarta, -herättivät pastori Tiburtiuksen hellät viittaukset hänessä -hyväntahtoista ja suopeaa myötätuntoa. - -Ja asia kehittyi sitten mitä täsmällisimmin. Eräänä lämpimänä heinäkuun -päivänä teki perhe kävelyretken. Konsulitar, Antoine, Christian, Klara, -Thilda. Erika Grünlich, mamsseli Jungmann ja pastori Tiburtius lähtivät -Burgtor'in kautta kauas maalle, erääseen maalaismajataloon, jonka -vihreiden puutarha-pöytien ympärillä he aikoivat syödä mansikoita, -piimää tai marjapuuroa. Aterian jälkeen hajaannuttiin puutarhaan, -joka ulottui jokeen asti ja jossa oli hauska kävellä erilaisten -hedelmäpuiden siimeksessä, viini- ja karviaismarjapensasten ja parsa- -ja perunasarkojen keskellä. - -Sievert Tiburtius ja Klara Buddenbrook jäivät vähän syrjään toisista. -Tiburtius, joka oli paljon pienempi Klaraa, oli työntänyt kaksijakoisen -poskipartansa kärjet olan yli, ottanut suuren mustan olkihatun isosta -päästään ja keskusteli nyt silmät suurina ja nenäliinallaan otsaansa -pyyhkien pitkään ja lempeästi tytön kanssa: siinä sitten keskustelun -lomassa molemmat pysähtyivät, jolloin Klara antoi vakavalla, -rauhallisella äänellä suostumuksensa. - -Kun konsulitar kotiin palattua vähän väsyneenä ja hiestyneenä istui -yksin maisemahuoneessa, istuutui pastori Tiburtius hänen viereensä -ilta-auringon paisteeseen, pyhä-illan hiljaisen rauhan vallitessa, -ja ryhtyi hänenkin kanssaan pitkään, lempeään keskusteluun, jonka -konsulitar lopetti näin: »Hyvä on, herra pastori... Tarjouksenne -vastaa äidillisiä toiveitani, ettekä te puolestanne ole tehnyt huonoa -valintaa, sen voin vakuuttaa teille. Kuka olisi osannut aavistaa, että -teidän oleskelunne meidän talossamme oli vievä niin siunaukselliseen -tulokseen!... En tahdo vielä tänään antaa ratkaisevaa sanaani, sillä -minun on ensin kirjoitettava asiasta pojalleni konsulille, joka -nykyään, kuten tiedätte, on ulkomailla. Toivotan teille onnea, kun -huomenna lähdette hyvin toivein Riikaan, astuaksenne virkaanne; me -aiomme asettua joksikin viikoksi meren rannikolle... Olette lähiaikoina -saava tiedon asiasta; suokoon Herra, että tapaisimme pian toisemme.» - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - - Amsterdam 20 p:nä heinäk. 1856. - Hotelli »Het Haasje» - - Rakas äitini! - - Saatuani juuri vastaanottaa runsassisältöisen kirjeesi riennän - kiittämään sinua sydämellisesti huomaavaisuudestasi, joka ilmenee - siinä, että tahdoit kysyä minun mielipidettäni sanotussa asiassa. En - ainoastaan yhdy sinun kantaasi, vaan tahdon myös lausua parhaimmat - onnitteluni, varmasti vakuutettuna siitä, että te, Sinä ja Klara, - olette tehneet hyvän vaalin. Kaunis Tiburtius-nimi on minulle tuttu, - ja muistan varmasti isän olleen kauppasuhteissa ukkovanhuksen kanssa. - Klara joutuu joka tapauksessa miellyttäviin oloihin ja hänen tuleva - asemansa papin rouvana tulee olemaan hänen luonnonlaatunsa mukainen. - - Tiburtius on siis matkustanut Riikaan ja aikoo tulla morsiantaan - tervehtimään elokuussa. Siitä on syntyvä iloisempi aika Mengstrassella - kuin tuuletkaan, sillä te ette tiedä mitkä ihmeelliset syyt tekevät - minut aivan erikoisesti iloiseksi mademoiselle Klaran kihlauksesta, - ja mikä merkillinen yhteensattuma siihen liittyy. Niin, kiltti rouva - äitini, kun minä siis nyt suvaitsen lähettää juhlallisen siunaukseni - Klaran maalliselle menestymiselle Amsterdamista Itämeren rannalle - tapahtuu se sillä ehdolla, että saan ensi postissa sinun kynästäsi - samanlaisen siunauksen samanlaiselle asialle! Antaisin kolme - kulta-guldenia nähdäkseni sinun ja varsinkin Tonyn kasvot teidän näitä - rivejä lukiessanne... Mutta siirtykäämme asiaan. - - Pienestä siististä hotellistani on näköala kanavalle. Se sijaitsee - keskellä kaupunkia lähellä pörssiä, ja kauppa-asiat, joiden takia - minä olen tänne tullut, ovat ensi päivästä asti kehittyneet - toivottuun suuntaan. Minun tehtäväni oli uuden arvokkaan sopimuksen - solmiminen — (kuten tiedät, järjestän sellaiset asiat mieluummin - henkilökohtaisesti). Koska minulla jo opintovuosistani asti on - ollut tuttavia kaupungissa, jouduin, huolimatta siitä, että useat - perheet olivat merikylpylöissä, heti mitä vilkkaimman seurustelun - hyörinään. Olen ollut pienemmissä iltakutsuissa van Henkdomin ja - Moelenin perheissä, ja jo kolmantena päivänä tuloni jälkeen täytyi - minun pukeutua juhlapukuun ottaakseni osaa entisen esimieheni van der - Kellenin päivälliskutsuihin, jotka tämä oli nähtävästi toimeenpannut - minua varten, vaikka ei ollut sesonkiaika. Mutta pöytänaapurini oli... - arvatkaapa kuka? Neiti Arnoldsen, Gerda Arnoldsen, Tonyn entinen - täysihoitolatoveri, jonka isä, kuuluisa kaupanharjoittaja ja miltei - vielä kuuluisampi viulutaiteilija, oli naimisissa olevine tyttärineen - ja vävyineen myös läsnä. - - Muistan aivan hyvin kuinka Gerda — sallinette minun kutsua häntä - ainoastaan ristimänimeltä — jo kasvavana tyttönä, käydessään - mademoiselle Weichbrodtin koulua Mühlenbrinkin varrella, teki minuun - voimakkaan vaikutuksen, joka ei ole kokonaan haihtunut. Nyt näin hänet - jälleen täysikasvaneena, kehittyneenä, entistään, kauniimpana ja - henkevämpänä. - - ... Antakaa anteeksi, jos kuvaukseni hänen olemuksestaan kenties - saattaa tuntua hiukan intoilevalta siihen nähden, että te pian olette - tapaava hänet silmästä silmään! - - Voitte käsittää, ettei meiltä puuttunut puheenainetta. Mutta jo - keittoruoan jälkeen siirryimme pois entisten muistojen piiristä - vakavampiin ja mieltäkiinnittävämpiin asioihin. Musiikista en voinut - puhua hänen kanssaan, sillä me Buddenbrookit tiedämme siitä, ikävä - kyllä, liian vähän; mutta alankomaalaisen taiteen alalla selvisin jo - paremmin ja kirjallisuuden alalla ymmärsimme toisemme täydellisesti. - - Aika lensi kuin siivillä. Aterian jälkeen esitytin itseni vanhalle - herra Arnoldsenille, joka osoitti minua kohtaan mitä sulinta - ystävällisyyttä. Myöhemmin, saliin siirryttyämme, esitti hän monta - konserttikappaletta, ja Gerda esiintyi myöskin. Hän oli hurmaava siinä - seisoessaan, ja vaikka minä en ymmärrä mitään viulunsoitosta, tiedän, - että hän osasi käytellä viuluaan (oikeaa Stradivariusta) niin, että se - nostatti melkein kyyneleet silmiin. - - Seuraavana päivänä menin vierailulle Arnoldsenien luo Buitenkantin - varrelle. Vastassa oli ensin vanha seuranainen, jolle minun täytyi - puhua ranskaa, mutta sitten tuli Gerda esiin, ja me juttelimme yhtä - vapaasti kuin edellisenä päivänäkin melkein tunnin: siinä vain - oli ero, että tällä kertaa tulimme yhä läheisemmiksi tuttaviksi - ja koetimme kumpikin parhaamme mukaan ymmärtää ja oppia tuntemaan - toisiamme. Puhuimme sinustakin, äiti, Tonystä, vanhasta hyvästä - kaupungistamme, jopa minun työstänikin... - - Jo samana päivänä olin tehnyt päätökseni, joka kuului: tämä - tai ei kukaan, nyt tai ei koskaan! Tapasin hänet vielä eräässä - puutarhajuhlassa ystäväni van Svindrenin luona ja sain itse kutsun - pieneen soitannolliseen illanviettoon Amoldsenille; illan kuluessa - tein nuorelle neidille puolinaisen ja tiedustelevan tunnustuksen, - joka sai suopean vastaanoton... ja nyt on viisi päivää siitä, kun - menin herra Arnoldsenin luokse aamupäivällä pyytääkseni häneltä hänen - tyttärensä kättä. Hän otti minut vastaan yksityiskonttorissaan. »Rakas - konsuli», hän sanoi, »olette mitä tervetullein vävy, vaikka minun, - näin vanhoillani ja leskimiehenä, on vaikea luopua tyttärestäni! - Mutta entä hän? Hän on tähän asti väittänyt kivenkovaan, ettei hän - milloinkaan mene naimisiin. Onko teillä toiveita?» Ja ukko oli - äärettömän hämmästynyt, kun vastasin, että neiti Gerda oli todellakin - antanut toiveita. - - Isä antoi tyttärelleen jonkun päivän ajatusaikaa, ja luulen, että hän - sulasta itsekkyydestä yritti hiukan vaikuttaa asiaa vastaan. Mutta - mikään ei auttanut: minä olen hänen valittunsa, ja eilisillasta on - kihlauksemme ollut julkinen. - - Nyt, rakas äiti, en pyydä sinun kirjallista siunaustasi tälle - liitolle, sillä jo ylihuomenna lähden pois; mutta otan Arnoldsenilta - lupauksen, että he, isä, Gerda ja myös hänen naimisissa oleva - sisarensa, tulevat meitä tervehtimään elokuussa, jolloin sinä - et voi olla myöntämättä, että hän on kuin luotu minulle. Sillä - eihän se voi olla mikään este mielestäsi, että Gerda on vain - kolme vuotta nuorempi minua! Ja et kai sinä ole voinut kuvitella, - että minä milloinkaan toisin taloon jonkun puolikasvuisen neidon - Möllendorpf-Langhals-Kistenmaker-Hagenströmien piiristä, - - Entä 'naimakauppa'?... Minua melkein peloittaa, että Kistenmaker ja - Hermann Hagenström ja Peter Döhlmann ja Justus-setä ja koko kaupunki - tulee tirkistelemään minua hiukan somin silmin kuullessaan siitä; - sillä tuleva appeni on miljonääri... Hyvä Jumala, mitä siitä voidaan - sanoa? Meissä on niin paljon puolinaista, että asiat saattaa selittää - niin tai näin. Minä kunnioitan Gerda Arnoldsenia syvästi, mutta en - halua vähääkään ruveta tutkistelemaan itseäni saadakseni tietää, - onko ja missä määrin suuri myötäjäissumma, joka ensi esittelyssä - kuiskattiin korvaani jotakuinkin häikäilemättömässä muodossa, - vaikuttanut tuohon kunnioitukseen. Rakastan häntä, mutta onneni - ja ylpeyteni on suurempi sen vuoksi, että minä, hänen tullessaan - omakseni, samalla voin valloittaa huomattavan pääomanlisäyksen - kauppahuoneellemme. - - Lopetan nyt, rakas äiti, tämän kirjeen, joka siihen nähden, että me jo - jonkun päivän jälkeen voimine puhua suullisesti onnestani, on venynyt - liiankin pitkäksi. Toivotan sinulle miellyttävää ja virkistävää - kylpymatkaa ja pyydän sinua sanomaan sydämelliset terveiseni - meikäläisille. - - Sinua uskollisesti rakastava, kuuliainen poikasi - - _T_. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Ja todellakin loppukesä kului Buddenbrookien talossa sinä vuonna ilon -ja juhlimisen merkeissä. - -Heinäkuun lopulla saapui Thomas jälleen kotiin Mengstrassen varrelle -ja kävi, kuten toisetkin liiketoimissa kiinni olevat kaupungin herrat, -jonkun kerran tervehtimässä omaisiaan meren rannalla. Christian -oli myös heittäytynyt toimettomaksi, sillä hän valitti tuntevansa -epämääräistä kipua vasemmassa sääressä, johon tohtori Grabow ei tiennyt -mitään neuvoa ja jota Christian siitä syystä ajatteli sitä enemmän... - -»Ei sitä kivistä... siksi sitä ei voi nimittää» koki hän selitellä -sivellen säärtään, rypistäen isoa nenäänsä ja pyöritellen silmiään. -»Koko sääressä tuntuu vaan niin kummallinen, herkeämätön vaiva... se -on vasemmalla puolen, sillä puolen, missä on sydän... Ihmeellistä... -minusta se on ihmeellistä. Mitä sinä, Tom, oikein arvelet siitä...» - -»Mitäpä minä...» sanoi Tom. »Onhan sinulla nyt hyvä tilaisuus levätä ja -ottaa merikylpyjä...» - -Sen jälkeen lähti Christian alas rantaan kertoinaan juttujaan -kylpyvieraille, jotka nauroivat niin, että ranta raikui, tai meni -saliin pelaamaan rulettia Peter Döhlmannin, Justus-sedän, tohtori -Gieseken ja muutamien muiden hampurilaisten herrojen kanssa. - -Ja konsuli Buddenbrook kävi Tonyn kanssa tervehtimässä -Schwarzkopf-vanhuksia Vorderreichen varrella, kuten heidän aina -oli tapana tehdä Travemündessä ollessaan... »Hyvää päivää, 'ma'm' -Grünlich!» sanoi luotsipäällikkö puhuen ilosta alasaksaa. »Vieläpäs -te muistatte. Siitä on hiukan pitkä aika, kun te olitte meillä... -Ja meidän Morten on nyt tohtorina Breslaussa ja sillä vekkulilla on -aikamoinen praktiikka...» Sitten touhusi rouva Schwarzkopf kahvit -pöytään, ja he söivät kuten ennen vihreällä parvekkeella... ero oli -vain siinä, että kaikki olivat nyt kymmentä vuotta vanhempia, että -Morten ja pikku Meta, joka oli mennyt naimisiin Haffkrugin nimismiehen -kanssa, olivat poissa, että luotsipäällikkö oli jo aivan valkopäinen ja -melkein kuuro sekä virkaeron ottanut, että hänen vainionsa hiusverkon -alta kuulsi myös paljon harmaata, ettei madame Grünlich enää ollut -mikään hanhi, vaan oli oppinut tuntemaan elämää mikä ei kuitenkaan -estänyt häntä syömästä aika määrää hunajaa, sillä hän sanoi: »Se on -puhdas luonnontuote; kun sitä syö, tietää mitä nielee.» - -Elokuun alussa palasivat Buddenbrookit, kuten useimmat muutkin -kaupungin perheet kotiinsa, ja silloin oli käsissä se suuri hetki, -jolloin pastori Tiburtius tuli Venäjältä ja Arnoldsenit Hollannista -pitemmälle vierailulle Mengstrassen varrelle. - -Oli kaunista nähdä konsulin ensi kertaa taluttavan morsiantaan -maisemahuoneeseen äitinsä eteen, joka otti hänen vastaan avosylin, -pää kallellaan. Gerda, joka astui vaaleata mattoa pitkin vapaa- -ja yleväryhtisenä, oli pitkä ja muhkeavartaloinen. Tuuheine -kuparinruskeine hiuksineen, toisiaan lähellä olevine ruskeine, hienojen -sinisten varjojen ympäröimme silmineen, leveine, välkkyvine hampaineen, -jotka hän paljasti hymyillessään, voimakaspiirteisine nenineen ja -harvinaisen jalomuotoisine suineen oli tuo kahdenkymmenenseitsemän -vuoden ikäinen tyttö erikoislaatuinen, hieno, salaperäisen kiehtova -kaunotar. Hänen kasvojensa väri oli himmeänvalkoinen, ja ilme hiukan -ylpeä. Mutta hän taivutti kuitenkin päänsä alas konsulittaren ottaessa -sen hellästi käsiensä väliin ja suudellessa hänen lumivalkoista, -moitteetonta otsaansa... »Lausun sinut tervetulleeksi taloomme ja -perheeseemme, rakas, kaunis, siunattu tyttäreni», sanoi konsulitar. -»Olet tekevä poikani onnelliseksi... näen jo edeltäpäin, miten -onnelliseksi sinä olet tekevä hänet.» Ja hän veti oikealla kädellään -Thomaksen luokseen suudellakseen myös tätä. - -Ei milloinkaan, ei ainakaan isoisän aikojen jälkeen, tuossa suuressa -talossa oltu iloittu ja seurusteltu enemmän ja vapaammin, vaikka -talo muuten aina oli avoinna vieraille. Pastori Tiburtius oli -vaatimattomuudessaan valinnut itselleen huoneen takarakennuksessa, -biljardisalin vieressä, mutta toiset, — Gerda, ukko Arnoldsen, vilkas, -hupaisa kuuttakymmentä lähestyvä mies, jolla oli suippo leukaparta ja -sulavat liikkeet, hänen vanhin tyttärensä, kärsivän näköinen nainen, -ja vävynsä, hieno maailmanmies, joka liikkui Christianin kanssa -kaupungilla ja klubissa — jakautuivat alakerran käytävän vieressä -vapaina oleviin huoneisiin... - -Antonie Grünlich iloitsi siitä, että Sievert Tiburtius oli tällä -erää ainoa hengellinen herra talossa... iloitsi rajattomasti! -Kunnioittamansa veljen kihlaus ja se, että tämän valittu oli hänen -ystävänsä Gerda, tämän naimakaupan edullisuus, joka oli kohottava -heidän nimensä uuteen kunniaan ja lisäävä heidän kauppahuoneensa -loistoa, 300 000 markan myötäjäis-erällä, josta hän oli kuullut -kuiskattavan, ajatus, mitä kaupungin toiset perheet, varsinkin -Hagenströmit, tulisivat sanomaan... kaikki tämä saattoi hänet -pysyväisen hurmion tilaan. Kolme kertaa tunnissa syleili hän tulevaa -kälyään intohimoisesti... - -»Voi Gerda!» hän huudahti. »Minä rakastan sinua, minä olen aina -rakastanut sinua! Tiedän kyllä, ettet sinä voi kärsiä minua, että olet -aina vihannut minua, mutta...» - -»Älähän nyt joutavia, Tony!» sanoi neiti Arnoldsen. »Kuinka sinä olet -voinut ajatella, että minä olisin vihannut sinua? Mitähän hirveätä sinä -olet oikeastaan tehnyt minulle?» - -Mutta jostakin syystä, luultavasti vain ylitsevuotavan ilonsa -hurmiossa, paljaasta puhumisen halusta, väitti Tony yhä uudelleen, -että Gerda oli aina vihannut häntä, mutta että hän — sitä sanoessaan -hänen silmänsä kyyneltyivät — oli kullannut tuon vihan rakkaudella. -Sitten hän vei syrjään Thomaksen ja sanoi tälle: »Sinä olet tehnyt -äärettömän viisaasti! Oi hyvä Jumala, Tom, miten viisaasti sinä olet -tehnyt. Miksi ei isä saanut nähdä tätä... ihan se panee itkemään! Nyt -unohtuu moni seikka... myös erään henkilön muisto, jonka nimeä minä en -mielelläni mainitse...» Tämän jälkeen hän vei Gerdan kanssaan tyhjään -huoneeseen, jossa kuvasi tälle peloittavan tarkasti Bendix Grünlichin -kanssa viettämänsä avioliittovuodet. Hän jutteli Gerdan kanssa -tuntimääriä myös heidän täysihoitola-ajastaan, heidän hassunkurisista -keskusteluistaan, Armgard von Schillingistä, joka asui Mecklenburgissa, -ja Eva Ewersistä, joka asui Münchenissä. Sievert Tiburtiuksesta -ja Klarasta hän ei piitannut juuri yhtään, mutta nämä eivät sitä -toivoneetkaan. He istuivat enimmäkseen hiljaa käsi kädessä puhuen -lempeästi ja vakavasti kauniista tulevaisuudestaan. - -Koska Buddenbrookien suruvuosi ei vielä ollut päättynyt, vietettiin -molemmat kihlajaiset ainoastaan perheen piirissä. Gerda Arnoldsen tuli -kuitenkin pian tunnetuksi kaupungissa, ja hän oli yleisin puheenaihe -pörssissä, klubissa, kaupungin teatterissa, seuraelämässä... »Tip-top», -sanoivat »seurasankarit» suutaan maiskuttaen, sillä tuo viimeinen -hampurilainen sana tarkoitti kaikkea hienonhienoa, olipa sitten -puhe punaviinistä, tupakasta, päivällisistä tai kauppalaskelmista. -Mutta vakavampien, kunniallisten porvarien keskuudessa pudisti -moni päätään... Ihmeellistä, tuumivat he. »Nuo hiukset, nuo puvut, -nuo kasvot, tuo ryhti, olivat jollain tavoin niin ihmeellisen -yltäkylläiset.» Kauppias Sörensen ilmaisi sen näin: »Hänessä on -jotakin erityistä...» jonka jälkeen hän pyörähti ympäri ja irvisti, -kuten hänen tapansa oli tehdä pörssissä, kun hänelle tehtiin -huono tarjous. Mutta... se oli konsuli Buddenbrookin kaltaista. -Tuo Thomas Buddenbrook oli hieman vaativainen, hieman.. erilainen -kuin edeltäjänsä. Tiedettiin — kangaskauppias Benthien tiesi tämän -erityisen hyvin — ettei hän tilannut Hampurista ainoastaan hienoa -uudenaikaista puvustetaan, joka hänellä oli hyvin runsas ja johon -kuului päällystakkeja, hattuja, liivejä, housuja ja kaulaliinoja — -vaan myöskin alusvaatteensa. Tiedettiinpä sekin, että hän vaihtoi -paitaa joka päivä, joskus kahdestikin päivässä, ja että hän käytti -hajuvettä nenäliinassaan ja Napoleon III:n tapaan kierretyissä -viiksissään. Ja kaikkea tätä hän ei tehnyt kauppahuoneen ja edustuksen -vuoksi — kauppahuone 'Johan Buddenbrook' ei tarvinnut sellaisia — -vaan yksityisestä ihailustaan kaikkea hienon hienoa ja ylhäistä -kohtaan... miten tuota nyt kuvaisikaan! Ja entä nuo otteet Heinen -ja muiden runoilijain teoksista, joita hänen oli tapana siroitella -puheeseensa käytännöllisissäkin tilaisuuksissa, kauppaa ja kaupunkia -koskevissa keskusteluissa... Ja nyt viimeksi tämä nainen...! Konsuli -Buddenbrookissa oli itsessäänkin »jotakin erityistä» — — mikä tietenkin -lausuttiin kaikella kunnioituksella, sillä Buddenbrook-suku oli kaikin -puolin arvossapidetty ja kauppahuone oli mitä varmin ja sen johtaja -järkevä ja miellyttävä mies, joka rakasti kaupunkiaan ja oli käyttävä -voimansa ja menestyksensä sen hyväksi.... Ja olihan se hiivatin hyvä -kauppa, tämä viimeinen; puhuttiin 100 000 markan myötäjäisistä... -Mutta... mutta naisten joukossa oli monta, joiden mielestä Gerda -Arnoldsen oli »olevinaan»; muistakaamme, että tuo »olevinaan» oli hyvin -voimakas moitteen ilmaisu. - -Mutta se, joka ensi hetkestä alkaen, nähtyään Thomas Buddenbrookin -morsiamen kadulla, katsoi tätä kateellisen ihastuneena, -oli kaupanvälittäjä Gosch. »Haa!» sanoi hän klubissa ja -»Laivuriyhdistyksessä». pitäen punssilasiaan koholla ja vääntäen -kapinoitsijakasvonsa mitä hirmuisimmin... »Mikä nainen, hyvät herrat! -Hero ja Aphrodite, Brünnhilde ja Melusina yhdeksi yhtyneinä... Haa, on -sentään ihanaa elää!» lisäsi hän yhteen menoon. Eikä kukaan kaupungin -porvareista, jotka istuivat vanhan laivuritalon tukevilla, leikkauksin -koristetuilla puupenkeillä katosta riippuvien mallilaivojen ja kalojen -alla seideleitään kallistellen, aavistanut, minkä mullistuksen Gerda -Arnoldsenin ilmestyminen aikaansai kaupanvälittäjä Goschin hiljaisessa, -kaipaavassa elämässä... - -Koska siis Buddenbrookin perhe ei ollut velvoitettu pitämään suuria -vastaanottoja suruvuoden tähden, pääsivät tuon pienen piirin -jäsenet tutustumaan sitä paremmin toisiinsa. Sievert Tiburtius -kertoi, Klaran käsi omassaan, vanhemmistaan, nuoruudestaan ja -tulevaisuudensuunnitelmistaan, Arnoldsenit kertoivat sukupuustaan, joka -oli kotoisin Dresdenistä; tämä ainoa haara oli juurtunut Alankomaihin. -Ja sitten pyysi Madame Grünlich maisemahuoneen kirjoituspöydän -avaimen ja raahasi vakavana esiin koko sukupaperisalkun, johon Thomas -oli merkinnyt jo viimeisetkin tapahtumat. Hän kertoi innoissaan -Buddenbrookeista, Rostockin pukuräätälistä, joka oli elänyt niin -mainion hyvissä varoissa, ja luki vanhoja juhlarunoja: - - Kauneus ja kunto jalo - tääll' on siteess' saman vyön: - Venukselt' on katseen valo, - Vulkaanukselt' tarmo työn! - -ja iski silmää Tomille ja Gerdalle liputtaen kieltään ylähuulta -vastaan. Eikä hän kunnioituksesta historiaa kohtaan jättänyt lukematta -myös eräästä henkilöstä, joka kuului sukuhistoriaan, mutta jonka nimeä -hän ei oikeastaan mielellään maininnut. - -Torstaina neljän aikaan tulivat tavalliset vieraat: Justus -Kröger heikkotahtoisine puolisoineen, jonka kanssa hän eli -epäsovussa, koska tämä lähetteli salaa yhä uutta rahaa Amerikkaan -perinnöttömäksi tehdylle kelvottomalle Jakobille... rouva säästi -ne kokoon talousrahoista eikä syönyt miehensä kanssa juuri mitään -muuta kuin tattaripuuroa. Ei siinä auttanut mikään. Sitten tulivat -Buddenbrookin naiset Breitestrassen varrelta, joiden täytyi ilmaista -seuraavat totuudet: ettei Erika nytkään ollut lihonnut, että hän -oli muuttunut yhä enemmän isänsä, tuon kavaltajan näköiseksi ja -että konsuli Buddenbrookin morsiamen tukka oli kammattu jotakuinkin -silmiinpistävällä tavalla... Sesemi Weichbrodt tuli myös, nousi -varpaisilleen, suudella napsahutti Gerdaa otsalle ja sanoi -liikutettuna: »Tule onnelliseksi, siis: hövä lapsi!» - -Sitten piti herra Arnoldsen hauskan ja sukkelan maljapuheen -morsiusparin kunniaksi ja soitti kahvia juotaessa viuluaan kuin -mustalainen, yhtä hurjasti, intohimoisesti, taiturimaisesti... myöskin -Gerda nouti Stradivariuksensa, josta hän ei milloinkaan eronnut, ja -yhtyi isänsä juoksutuksiin suloisella kantileenella; ja he soittivat -mahtipontisia kappaleita maisemahuoneessa, jossa kerran konsulin isoisä -oli puhaltanut pieniä, tunteellisia sävelmiään huilulla. - -»Ylevää!» ilmaisi Tony nojatuolista... »Voi sentään, kuinka ylevää!» Ja -hän jatkoi herkkien ja vilpittömien tunteittensa ilmaisua vakavasti, -hitaasti ja painokkaasti, silmät ylös luotuina... »Semmoista se on -elämä... jokaisen osalle ei lankea tällainen lahja! Minulle ei taivas -ole suonut sitä, tiedättekö, vaikka monena yönä olen sitä rukoillut... -Minä olen hanhi, tyhmeliini... Niin, Gerda, minä sanon sinulle, koska -olen vanhempi meistä kahdesta, että sinun tulisi kiittää polvillasi -Luojaa siitä, että olet niin armoitettu olento...!» - -»Armoitettu», sanoi Gerda paljastaen nauraen kauniit valkoiset, leveät -hampaansa. - -Myöhemmin kaikki kerääntyivät yhteen neuvottelemaan lähimmän -tulevaisuuden tarpeista ja syömään sen ohessa viinihyytelöä. Ja -päätökseksi tuli, että Tiburtius samoin kuin Arnoldsenit palaisivat -kotiin kuukauden lopulla tai seuraavan alussa. Heti joulun jälkeen -päätettiin pitää Klaran häät asiaankuuluvalla komeudella ylhäällä -pylvässalissa, mutta Amsterdamin häät, joihin konsulitarkin päätti -ottaa osaa, »jos ikää ja terveyttä suotaisiin», täytyi lykätä -seuraavan vuoden alkuun, että välillä ehdittäisiin huoahtaa. Thomaksen -vastustelut eivät auttaneet. »Muista», sanoi konsulitar, laskien -kätensä poikansa käsivarrelle, »että Sievertillä on _prévenir_!» - -Pastori ja hänen morsiamensa luopuivat häämatkasta, mutta Gerda ja -Thomas päättivät tehdä retken Pohjois-Italian kautta Firenzeen. He -aikoivat viipyä poissa pari kuukautta, ja sillä välin tuli Antonien -yhdessä verhoilija Jacobsin kanssa, joka asui Fischstrassella, varustaa -kuntoon kaunis pieni Breitestrassen varrella oleva talo, joka kuului -eräälle Hampuriin muuttaneelle vanhallepojalle ja jonka ostoa konsuli -paraikaa puuhaili. Tony oli kyllä saava sen kauniiksi. »Teillä tulee -olemaan hienoa», sanoi hän; ja samaa mieltä olivat kaikki. - -Mutta Christian kulki laihoine, käyrine säärilleen ja suurine -nenineen huoneissa, joissa kaksi morsiusparia istui käsityksin ja -joissa ei puhuttu mistään muusta kuin vihkimisestä, myötäjäisistä -ja häämatkoista. Hän tunsi vaivaa, epämääräistä vaivaa vasemmassa -sääressään ja katsoi pienillä, pyöreillä, syvällä olevilla silmillään -levottomasti, vakavasti ja mietteissään toisesta toiseen. Viimein hän -sanoi, matkien Marcellus Stengelin ääntä, köyhälle serkkuparalleen, -joka istui kuivettuneena, vanhahkon näköisenä ja syötyäänkin vielä -nälkäisenä toisten onnellisten keskellä: »No, Thilda, mennäänpäs mekin -naimisiin, nimittäin... kumpikin erikseen!» - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Noin seitsemän kuukautta myöhemmin palasi konsuli Buddenbrook -puolisoineen Italiasta. Breitestrassella oli vielä maaliskuun lumet -ajopelien pysähtyessä viiden aikaan iltapäivällä yksinkertaisen, -öljyvärillä maalatun talon päädyn eteen. Pari lasta ja täysikasvanutta -jäi katsomaan tulijoita. Rouva Antonie Grünlich seisoi talon ovella -ylpeänä aikaansaannoksistaan, ja hänen takanaan seisoi, samoin -valmiina vastaan ottoon kaksi palvelustyttöä, hänen asiantuntemuksella -valitsemaansa valkoinen myssy päässä, paksu raitainen hame yllä ja -paljain käsivarsin. - -Innoissaan, työstä ja ilosta hiestyneenä juoksi hän matalia portaita -alas ja veti Gerdan ja Thomaksen, jotka olivat nousseet turkkeihin -puettuina matkatavaroiden peittämistä vaunuista, syleillen portaita -ylös... - -»Siinähän te olette! Siinähän te onnelliset olette, jotka olette -tehneet niin pitkän matkan! Oletteko katsoneet taloa: pylväillä lepää -katto sen!... Gerda, sinä olet tullut vielä kauniimmaksi, anna kun -suutelen sinua... ei, suulle... noin! Päivää, Tom, sinä saat myös -suukon. Marcus on sanonut, että kaikki on käynyt hyvin sillä aikaa. -Äiti odottaa teitä Mengstrassella, mutta laittakaahan nyt ensin kuntoon -itsenne... Tahdotteko teetä? Kaikki on valmiina. Ei ole valittamista. -Jacobs on tehnyt voitavansa, ja minä olen myös tehnyt mitä olen -ymmärtänyt...» - -He seisoivat yhdessä talon edessä tyttöjen kantaessa sisään tavaroita -ajajan kanssa. Tony sanoi: »Alakerran huoneita te kai ette tule vielä -tarvitsemaan... ette vielä», toisti hän liputtaen kieltään ylähuulta -vasten. »Tämä on kaunis huone» — sanoi hän aukaisten erään oven -oikealle. — »Siinä on muratti ikkunan ympärillä... yksinkertaiset -puiset huonekalut.... tammea... Tuolla takana, eteisen toisella puolen, -on toinen, isompi. Tässä oikealla ovat keittiö ja ruokasäiliö... Mutta -menkäämme ylös, minä näytän kaikki, kaikki!» - -He nousivat leveän, tummanpunaisen maton peittämiä mukavia portaita. -Lasioven kautta tultiin kapeaan käytävään. Siitä mentiin ruokasaliin, -jossa suurella, pyöreällä pöydällä kiehui samovaari ja jonka -tummanpunaisella damastintapaisella kankaalla verhottuja seiniä -vasten oli asetettu pähkinäpuisia, ruokoistuimella varustettuja -tuoleja ja mahtava astiakaappi. Vieressä oli miellyttävä arkihuone, -jonka huonekalut olivat päällystetyt harmaalla veralla ja jonka -vain oviverhot erottivat kapeasta salongista; sen nojatuolit olivat -vihreäraitaista ripsiä ja siinä oli pieni uloke. Mutta neljännen osan -koko kerroksesta anasti kolmi-ikkunainen sali. Viimeksi he menivät -makuukamariin. - -Se oli käytävän oikealla puolella, siinä oli kukikkaat ikkunaverhot -ja mahtavat mahonkisängyt. Mutta Tony meni takaseinällä olevaa pientä -porttia kohti, painoi sen ripaa ja työnsi sen auki. Sieltä veivät -kiertoportaat pohjakerrokseen, jossa oli kylpyhuone ja palvelijoiden -makuukomerot. - -»Täällä on kaunista. Tänne minä jään», sanoi Gerda vaipuen hengähtäen -nojatuoliin, toisen vuoteen ääreen. - -Konsuli kumartui ja suuteli häntä otsalle. »Oletko väsynyt! Vaikka -kyllä minäkin mielelläni hiukan puhdistaudun...» - -»Minä menen katsomaan teepöytää», sanoi rouva Grünlich; »odotan teitä -ruokasalissa...» Ja hän katosi sinne. - -Tee oli höyryävänä Meissenin-porsliinisissa kupeissa Thomaksen tultua -sisään. »Tässä minä olen», hän sanoi, »Gerda tahtoi vielä jäädä -puolituntiseksi lepäämään, hänellä on päänsärky. Tulemme myöhemmin -Mengstrasselle... Mitä tänne kuulun, voitteko kaikki hyvin, rakas Tony? -Äiti, Erika, Christian?... Sydämelliset kiitoksemme, myöskin Gerdan, -vaivoistasi, rakas sisko! Kaikki on niin kaunista! Ei puutu muuta -kuin pari palmua ulokkeeseen, jotka Gerda haluaa, ja muutama kunnon -öljymaalaus, jotka jäävät minun etsittävikseni... Mutta kerropas nyt -jotakin! Mitä sinulle kuuluu, mitä sinä olet hommannut tällä välin?» - -Thomas oli vetänyt tuolin sisarelleen viereensä, joi hitaasti teetään -ja söi keksiä heidän puhellessaan. - -»Oh, Tom», vastasi Tony. »Mitäpä minä hommaisin. Minun elämäni on -mennyt...» - -»Lorua, Tony! Sinun elämäsi!... Mutta sinä taidat ikävöidä?» - -»Aivan hirmuisesti. Tom. Usein itken ikävästä, teidän talonne -järjestäminen on tuottanut minulle huvia, etkä usko, kuinka minä -iloitsen teidän paluustanne... Mutta en viihdy kotona, vaikka on -synti sanoa sellaista. Olen nyt kolmannellakymmenellä, mutta siinä -iässä ei vielä liitytä Himmelsbürgereihin, tai Gerhardtin sisaruksiin -tai äidin mustatakkeihin, jotka syövät leskien varat solmiessaan -henkiystävyyttä... Minä en usko heihin, he ovat susia lammasten -vaatteissa... kyykäärmeiden sikiöitä... Olemme kaikki heikkoja ihmisiä, -joilla on syntinen sydän, mutta jos he koettavat katsoa halveksuen -minuun kurjaan maailmanlapseen, nauran heille vasten silmiä. Olen -ollut aina sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja -ettei Jumalan ja meidän välillämme tarvita välittäjiä. Tunnet myös -valtiolliset mielipiteeni. Vaadin, että kansalaisen tulee...» - -»Sinulla on siis ollut hiukan yksinäistä?» kysyi Thomas johtaakseen -hänet jälleen tolalle. »Mutta onhan sinulla Erika!» - -»Kyllä, Tom, ja minä rakastan tuota lasta sydämestäni, vaikka eräs -henkilö väitti, etten minä ole lapsirakas... Mutta näetkös... tahdon -olla avomielinen, olen vilpitön ihminen ja puhun mitä sydän tuntee enkä -koristele...» - -»Se on erittäin kauniisti tehty, Tony.» - -»Asian laita on siis se, että tuo lapsi muistuttaa liiaksi -Grünlichiä... Breitestrassen Buddenbrookin naiset sanovat, että se on -niin kauheasti hänen näköisensä... Ja kun minä näen hänet edessäni, -en voi olla ajattelematta: Sinä olet vanha rouva, jolla on iso tytär -ja elämäsi on mennyt. Olit jonkun vuoden mukana sen hyörinässä, mutta -nyt saat elää seitsen- tai kahdeksankymmenvuotiaaksi istuen paikallasi -ja kuunnella Lea Gerhardtia. Tuo ajatus on niin masentava, Tom, että -se kuristaa kurkkuani. Sillä minulla on vielä niin nuoret tunteet, -tiedätkö, ja tahtoisin niin mielelläni vielä kerran ottaa osaa -elämään... Ja sitten minä en viihdy huonosti ainoastaan kotona, vaan -koko kaupungissa. Sillä älä usko, että minä enää olen sokea; en ole -enää hanhi, minulla on silmät päässä. Olen eronnut rouva ja saan tuntea -sen, se on tietty. Et voi ajatella, Tom, kuinka se painaa mieltäni, -että minä olen näin tahrannut nimemme, joskin tahtomattani. Sinä voit -tehdä mitä tahdot, voit ansaita rahaa ja tulla kaupungin ensimmäiseksi -mieheksi, — mutta sittenkin tulevat ihmiset sanomaan; hänen sisarensa -on eronnut rouva! Julchen Möllendorpf, syntyisin Hagenström, ei -tervehdi minua... niin no, hän on hanhi! Mutta joka perheessä on sama -juttu... Ja minä _en voi_ sittenkään olla toivomatta, että kaikki vielä -saattaa korjaantua! Olen vielä nuori... Enkö ole vielä jotakuinkin -kaunis? Äiti ei voi enää antaa minulle paljoa, mutta onhan se sievä -raha sentään. Mitäpä jos minä menisin uudestaan naimisiin? Se on -suoraan sanoen minun hartain toiveeni! Se peittäisi kaiken, pesisi pois -tahran... Voi hyvä Jumala, jos minä vielä voisin tehdä nimemme mukaisen -naimakaupan, perustaa uuden kodin —! Luuletko, että se olisi aivan -mahdotonta?» - -»Ei mitenkään, Tony! Hyvänen aika! Minä olen aina ottanut lukuun sen -mahdollisuuden. Mutta ennen kaikkea minusta olisi tärkeätä, että -sinä pääsisit hiukan pyörähtämään maailmalle, virkistymään, saamaan -vaihtelua...» - -»Juuri sitä minä tahtoisin!» sanoi Tony innokkaasti. »Nyt minä kerron -sinulle erään asian.» - -Erittäin tyytyväisenä tähän ehdotukseen oikaisi Thomas itsensä tuolin -selkää vastaan. Hän poltti jo toista savuketta. Hämärä alkoi laskeutua. - -»Teidän poissaollessanne minä olin vähällä ottaa paikan, seuranaisen -paikan Liverpoolissa! Olisiko se sinun mielestäsi ollut hirvittävää?... -Mutta sentään arveluttavaa?... Niin, se olisi kai ollut sopimatonta. -Mutta halusin niin palavasti päästä pois täältä... Se tuuma meni -myttyyn. Lähetin Missisille valokuvani, mutta hän ei voinut ottaa minua -siksi, että olin liian kaunis: talossa oli täysikasvuinen poika. Te -olette liian kaunis kirjoitti hän... hahaa, en ole milloinkaan nauranut -niin makeasti!» - -Molemmat nauroivat sydämen pohjasta. - -»Mutta nyt minulla on tiedossani toinen tuuma», jatkoi Tony. »Minä -olen saanut kutsun Müncheniin, Eva Ewersin luo... hänen nimensä on -muuten nykyään Eva Niederpaur, ja hänen miehensä on panimonjohtaja. -Hän on pyytänyt minua käymään, ja olen ajatellut ottaa tuon kutsun -vastaan. Erika ei voi tietenkään tulla mukaan. Antaisin hänet Sesemi -Weichbrodtin hoivaan, siellä hän olisi hyvässä tallessa. Olisiko -sinulla mitään tätä vastaan?» - -»Ei kerrassaan mitään. On välttämätöntä, että sinä pääset uusiin -oloihin.» - -»Niin minustakin», sanoi toinen kiitollisesti. »Mutta kerro nyt sinä, -Tom! Minä olen puhunut koko ajan itsestäni, olen itsekäs ihminen! Kerro -nyt. Voi sentään, kuinka sinä mahdat olla onnellinen!» - -»Niin olen, Tony», sanoi veli painokkaasti. Syntyi vaitiolo. Thomas -puhalsi savun pöydän yli ja jatkoi: »Ensiksikin olen iloinen siitä, -että olen naimisissa ja että olen perustanut oman talouden. Tunnet -minut: en olisi sopinut vanhaksipojaksi. Vanhanpojan nimeen liittyy -aina eristymisen ja laiskottelun sivumaku, ja minulla on jonkun verran -kunnianhimoa, kuten tiedät. En katso uraani vielä päättyneeksi, -sanokaamme leikillä: valtiollisesti päättyneeksi... Mutta todellisen -käsityksen elämästä saa vasta talon herrana ja perheenisänä. Ja -kuitenkin se minuun nähden riippui hiuskarvasta, Tony... Minä olen -hiukan valikoiva. Pitkät ajat luulin jo, ettei maailmasta löytyisi -sopivaa vaimoa minulle. Mutta nähtyäni Gerdan tein päätökseni. Huomasin -heti, että hän oli ainoa sopiva, juuri hän... vaikka tiedän monen tässä -kaupungissa olevan vihoissaan minun makuni tähden. Hän on ihmeellinen -olento, jollaisia varmasti ei ole monta maailmassa. Tietenkin hän on -hyvin erilainen kuin sinä. Tony. Sinä olet yksinkertaisempi, olet myös -luonnollisempi... Minun rouva sisareni on kiihkeämpi luonteeltaan», -jatkoi hän siirtyen äkkiä kevyempään äänilajiin. »On Gerdallakin -tunnetta, se kuuluu hänen soitostaan: mutta hän saattaa toisinaan olla -hiukan kylmä... Mutta häntä ei tule arvostella tavallisen mittapuun -mukaan. Hän on taiteilijaluonne, erikoinen, arvoituksellinen, -ihastuttava olento.» - -»Niin», sanoi Tony. Hän oli kuunnellut veljeään vakavasti ja -tarkkaavasti. Ilta oli pimennyt heidän muistamatta sytyttää lamppua. - -Silloin aukeni käytävän ovi ja hämärässä seisoi heidän edessään -avarassa lumivalkoisessa pikee-kotipuvussa kookas olento. Paksu -kuparinruskea tukka ympäröi kalpeita kasvoja, ja toisiaan lähellä -olevien ruskeiden silmien nurkissa näkyi sinisiä varjoja. - -Se oli Gerda, tulevien Buddenbrookien äiti. - - - - - - -KUUDES OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Thomas Buddenbrook söi ensimmäisen aamuateriansa kauniissa -ruokasalissaan melkein aina yksin, sillä hänen vaimonsa lähti -tavallisesti hyvin myöhään makuukamarista, koska häntä aamulla usein -vaivasi päänsärky ja alakuloinen mieliala. Konsuli lähti sitten heti -Mengstrasselle, jossa kauppahuoneen konttorit olivat, söi aamiaisen -välikerroksessa yhdessä äitinsä, Christianin ja Ida Jungmannin kanssa -ja tapasi Gerdan vasta neljän aikaan päivällisellä. - -Kauppahommien vuoksi oli ensi kerroksessa yhä edelleen vilkasta, mutta -Mengstrassen suuren talon asuinkerrokset olivat melkein asumattomat ja -tyhjät. Pikku Erika oli joutunut mademoiselle Weichbrodtin hoiviin, -Klothilde-parka oli muuttanut viisine kuusine huonekaluineen erään -kimnaasinopettajan lesken, tohtorinna Krauseminzin luo halpaan -täysihoitoon, ja Antonkin oli lähtenyt talosta astuakseen nuoren -herrasväen palvelukseen, jossa hän oli tarpeellisempi. Ja milloin -Christian oli klubissa, istuivat neljän aikaan vain konsulitar ja Ida -Jungmann pyöreän ruokapöydän ääressä, jossa ei enää tarvinnut vetää -esiin yhtään lisälevyä ja joka aivan hukkui laajan ruokatemppelin -jumaltenkuvien keskeen. - -Konsuli Johann Buddenbrookin kuoltua oli seuraelämä lakannut -Mengstrassen suuressa talossa, eikä konsulitar nähnyt enää luonaan, -muutamia pappeja lukuunottamatta, muita kuin torstaisin kokoontuvat -suvun jäsenet. Mutta hänen poikansa ja tämän puoliso olivat juuri -pitäneet ensimmäiset päivälliskutsut, kutsut, joissa syötiin sekä -ruokasalissa että arkihuoneessa, joissa oli ollut apuna vieras -keittäjätär ja lisäpalvelijat ja joissa oli juotu Kistenmakerin -viinejä; kutsut, jotka alkoivat kello viideltä ja joiden tuoksut ja -hälinä eivät lakanneet vielä yhdeltätoistakaan; kutsut, joihin ottivat -osaa kaikki Langhalsit, Hagenströmit, Huneukset, Kistenmakerit, -Överdieckit ja Möllendorpfit sekä suuri joukko muuta kauppiasväkeä, -oppineita, aviopareja ja nuoriamiehiä; kutsut, jotka olivat loppuneet -whistiin ja musiikkiin ja joita pörssissä ylistettiin vielä viikon -kuluttua. Oli nähty, että nuori rouva konsulitar osasi todella -edustaa... Konsuli oli, jäätyään hänen kanssaan matalaksipalaneiden -kynttilöiden valaisemaan asuntoon, paikaltaan siirrettyjen huonekalujen -keskeen, hyvien ruokien, hajuvesien, viinien, kahvin, sikarien ja -kukkien tuoksuun, joita oli ollut sekä puvuissa että pöydillä, ottanut -vaimonsa kädet omiensa väliin ja sanonut: »Hyvin tehty, Gerda! Meidän -ei ole tarvinnut hävetä. Tämmöiset seikat ovat hyvin tärkeitä... Minä -en välitä monista tanssiaisista enkä nuorten keräämisestä. Siihen -täällä ei ole tilaakaan. Mutta vakaantuneemmilla ihmisillä ei ole -moittimista meidän ruoassamme. Tällainen päivällinen maksaa hiukan -enemmän... mutta se on tärkeä seikka.» - -»Niin minäkin ajattelen», oli toinen vastannut järjestellen pukunsa -pitsejä, joiden alta kuulsi hänen marmorinhohtoinen povensa. »Minäkin -pidän enemmän päivällisistä kuin tanssiaisista. Päivälliset ovat niin -rauhoittavia... Olin soittanut iltapäivällä ja tunsin oloni hiukan -kummalliseksi... Nyt on pääni niin tyhjä, että vaikka salama iskisi -huoneeseen, ei se saisi minua kalpenemaan eikä punastumaan.» - - * * * * * - -Kun konsuli kerran kello puoli kaksitoista päivällä istui äitinsä -viereen aamiaispöytään, luki tämä ääneen seuraavan kirjeen: - - München, 2 p:nä huhtik. 1857. - Marienplatz N:o 5. - - Rakas äiti! - - Pyydän anteeksi, etten vielä ole kirjoittanut, vaikka jo olen ollut - täällä kahdeksan päivää; se on suorastaan häpeä, mutta minulla on - ollut niin paljon näkemistä — siitä kaikesta myöhemmin. Kysyn nyt - ensiksi, voitteko te kaikki hyvin, sinä, Tom ja Gerda ja Erika ja - Christian ja Thilda ja Ida ja kaikki muut rakkaat, sillä se on - kaikkein tärkeintä. - - Kuinka paljon minä olen saanutkaan nähdä tänä aikana! Pinakothekin - ja Glyptothekin ja Hovipanimon ja Hoviteatterin ja kirkot ja monet - muut. Minun täytyy kertoa siitä kaikesta suullisesti, muuten kirjoitan - itseni hengiltä. Olemme myös tehneet jo vaunumatkan Isartaliin, ja - huomiseksi olemme suunnitelleet huvimatkaa Würmseen rannalle. Ja - niin yhä edelleen. Eva on hyvin herttainen minua kohtaan, ja herra - Niederpaur, panimon johtaja, on mukava mies. Asumme keskellä kaupunkia - hyvin kauniin torin varrella, jonka keskellä on suihkulähde, kuten - meidänkin torillamme, ja talomme on aivan Raatihuoneen lähellä. En - ole milloinkaan nähnyt sellaista taloa! Sen ulkopääty on maalattu - ylhäältä alas asti täyteen kirjavia Pyhän Yrjön ja lohikäärmeen kuvia - ja vanhoja baijerilaisia ruhtinaita täydessä loistossaan. Voitteko - ajatella! - - München miellyttää minua erittäin suuresti. Ilma kuuluu olevan hyvin - hermoja vahvistava, ja vatsani on tätä nykyä hyvässä kunnossa. Juon - mielelläni suuret määrät olutta, siitäkin syystä, ettei vesi ole - oikein hyvää täällä. Täällä syödään liian vähän vihanneksia ja liian - paljon jauhoja, esimerkiksi kastikkeissa, joista Jumala varjelkoon. - Oikeasta vasikanselästä ei täällä ole aavistustakaan, sillä - teurastajat paloittelevat kaiken aivan päin seiniä. Ja minä kaipaan - kovin kalaa. Ja onhan sekin hullua, että täällä syödään aina peruna- - ja kurkkusalaattia oluen kanssa. Minun vatsani pitää aika elämää sen - jälkeen. - - Yleensä täytyy täällä ensin tottua moneen seikkaan, kuten voitte - ymmärtää, kun on tullut toiseen maahan. Raha on erilainen ja sitten on - vaikea ymmärtää rahvaan ihmisiä, varsinkin palvelijoita, sillä heistä - minä puhun liian nopeasti, ja heidän puheensa on minun mielestäni - aivan kuin puuroa — ja sitten täällä on vallalla katolilaisuus. Minä - vihaan sitä kuten tiedätte, enkä ymmärrä sitä ollenkaan... - -Konsuli alkoi nauraa ja heittäytyi selkänojaa vasten -maustejuustovoileipä kädessä. - -»Sinä naurat, Tom...» sanoi hänen äitinsä naputtaen pari kertaa -keskisormellaan pöytäliinaan. »Minä olen hyvin hyvilläni, että hän -pitää kiinni isiensä uskosta ja vieroo epäevankelisia loruja. Tiedän, -että sinä Ranskassa ja Italiassa ollessasi olet mieltynyt jossain -määrin paavilliseen kirkkoon, mutta se ei ole uskonnollisuutta, vaan -muuta, ja minä ymmärrän myös mitä. Mutta vaikka meidän tulee olla -suvaitsevaisia, on leikittely näissä asioissa mitä tuomittavinta, ja -tahdon rukoilla Jumalaa, että hän herättäisi sinussa ja Gerdassa, joka -ei myöskään kuulu kaikkein vahvauskoisimpiin, aikaa myöten enemmän -vakavuutta. Tämän muistutuksen saat antaa anteeksi äidillesi.» - - »... Ikkunastani näkyvän kaivon päällä», jatkui kirje, »on - Marianpatsas, joka seppelöidään toisinaan. Alhaisempi kansa - polvistuu silloin sen eteen rukoilemaan, rukousnauhat käsissään, - mikä näyttää hyvin kauniilta. Mutta onhan sanottu: mene kammioosi - rukoilemaan. Kadulla näkee usein munkkeja, ja he näyttävät sangen - kunnianarvoisilta. Mutta ajattele, äiti, eilen ajoi minun ohitseni - Theatinerstrassea pitkin joku korkeampi kirkonmies, ehkä se oli - arkkipiispa, se oli sellainen vanhempi herra — ja tuo mies katsoo - minua kuin joku kaartinluutnantti! Kuten tiedät, äiti, en anna kovin - suurta arvoa sinun ystävillesi lähetyssaarnaajille ja papeille, mutta - itku-Trieschke ei ole varmastikaan mitään tämän kirkkoruhtinasveitikan - rinnalla...» - -»Hyi!» sanoi konsulitar huolestuneesti. - -»Se on aivan Tonyn kaltaista!» sanoi konsuli. - -»Kuinka niin, Tom?» - -»Jospa hän on hiukan yllyttänyt tuota kirkonherraa... koetteeksi! -Kyllä minä Tonyn tunnen. Tuo katse on ainakin huvittanut häntä -suunnattomasti... mikä kai oli vanhan herran tarkoituskin.» - -Tähän ei konsulitar voinut yhtyä, vaan jatkoi lukemista: - - »Toissa iltana oli Niederpaureilla iltakutsut, joka oli äärettömän - hauskaa, vaikka minä en aina voinut seurata keskustelun kulkua - ja vaikka sen sävy monasti oli minun mielestäni liian löyhä. - Meillä oli eräs hovioopperalaulajakin, joka lauloi lauluja, ja - muuan nuori maalari, joka pyysi saada maalata minun muotokuvani, - mihin minä vastasin kieltävästi, koska en pidä sitä sopivana. - Parhaiten olen viihtynyt erään herra Permanederin kanssa, — voitko - kuvitella, että kellään voisi olla sellainen nimi? — Hän on - humalakauppias, miellyttävä, leikkisä, keski-ikäinen vanhapoika. - Hän oli pöytänaapurini, ja minä liityin häneen, koska hän oli ainoa - protestantti koko seurassa: sillä vaikka hän on kunnon müncheniläinen - porvari, on hänen sukunsa kotoisin Nürnbergistä. Hän vakuutti - tuntevansa meidän kauppahuoneemme nimeltä, ja et usko, Tom, kuinka - hyvältä minusta tuntui se kunnioittava äänenpaino, jolla hän puhui - siitä. Hän kysyi myös tarkasti perheolojamme, montako sisarusta meitä - on ja muuta sellaista. Erikasta, vieläpä Grünlichistäkin hän tahtoi - kuulla. Hän käy väliin Niederpaureilla ja tulee kai huomenna meidän - kanssamme Würmsee-retkelle. - - Hyvästi tällä kertaa, rakas äiti, en voi kirjoittaa enempää. Jos elän - ja saan olla terveenä, kuten sinun on tapana sanoa, jään tänne vielä - kolmeksi tai neljäksi viikoksi, minkä jälkeen voin kertoa teille - suullisesti Münchenistä, sillä kirjeessä en tiedä niistä aloittaisin. - Mutta viihdyn täällä erittäin hyvin, sen verran sanon teille; pitäisi - vain opettaa keittäjätär laittamaan inhimillisiä kastikkeita. - Katsohan, minä olen vanha rouva, jonka elämä on mennyt, mutta jos - esimerkiksi Erika myöhemmin, jos elää ja saa olla terveenä, menisi - naimisiin jonkun täkäläisen kanssa, ei minulla olisi mitään sitä - vastaan... - -Nyt täytyi konsulin taas keskeyttää syöntinsä ja heittäytyä nauraen -sohvanselkää vasten. - -»Hän on verraton, äiti! Hän on verraton koettaessaan teeskennellä! Minä -ihailen häntä siksi, ettei hän osaa sitä, ei vaikka mitä tekisi...» - -»Niin, Tom», sanoi konsulitar; »hän on hyvä lapsi, joka on ansainnut -onnen.» - -Sitten hän luki kirjeen loppuun... - - - - -TOINEN LUKU. - - -Huhtikuun lopulla palasi rouva Grünlich jälleen kotitaloonsa, ja vaikka -hän nyt taas oli kokenut palasen elämää, vaikka vanhat olot olivat -jälleen edessä ja hänen täytyi ottaa osaa hartaushetkiin ja kuulla -Lea Gerhardtin ääneenlukua Jerusalemin-iltoina, oli hän ilmeisesti -iloisemmalla ja valoisammalla mielellä. - -Heti kun hänen veljensä konsuli oli hakenut hänet asemalta — hän -tuli Büchenistä — ja oli ajanut hänen kanssaan Holstentor'in kautta -kaupunkiin, ei Thomas voinut olla lausumatta sisarelleen sellaista -kohteliaisuutta, että tämä yhä, lähinnä Klothildea, oli kaunein perheen -jäsenistä, mihin toinen vastasi: »Kuulepas, Tom, minä vihaan sinua! -Etkö häpeä pilkata tuolla tavoin vanhaa rouvaa...» - -Mutta oikeassa hän oli: Madame Grünlich oli säilynyt hyvin nuorekkaana, -ja hänen vahva, vaaleanruskea tukkansa, joka oli pöyhötetty molemmin -puolin jakausta, vedetty alas pienten korvien yli ja kääritty sykeröksi -päälaelle kilpikonnanluisen kamman avulla, — hänen harmaansinisten -silmiensä pehmeä ilme, hänen kaunis ylähuulensa, hänen hienot, -soikeat kasvonsa ja niiden heleä väri saivat hänet näyttämään -kaksikymmentäkolme- eikä kolmikymmenvuotiaalta. Hänellä oli verrattoman -hienot, riippuvat kultaiset korvarenkaat, joita jo hänen isoäitinsä oli -kantanut hiukan toisenmuotoisina. Väljästi istuva, kevyt, tumma pusero -atlassiedustoineen ja pitsi-olkalappuineen antoivat hänen povelleen -hurmaavan pehmeyden... - -Hän oli mitä parhaimmalla tuulella, kuten jo mainitsimme, ja kertoi -torstaina, Breitestrassen Buddenbrookien naisten, konsuli Krögerin, -Klothilden, Sesemi Weichbrodtin ja pikku Erikan istuutuessa pöytään, -mitä havainnollisimmin Münchenistä, Münchenin oluesta, makaruuneista, -maalarista, joka oli tahtonut maalata hänen muotokuvansa, ja -hovivaunuista, jotka olivat tehneet häneen mitä syvimmän vaikutuksen. -Hän mainitsi ohimennen myös herra Permanederin nimen, ja kun Pfiffi -Buddenbrook tai joku toinen huomautti, että kyllähän sellainen matka -saattoi olla hauskakin, vaikkakaan se ei näyttänyt tuoneen mitään -käytännöllisiä etuja, vaikeni rouva Grünlich sanomattoman arvokkaan -näköisenä, nosti päätään ja koetti samalla painaa leuan alas... - -Muuten hän nykyään aina riensi portaille, kellon äänen kaikuessa suuren -eteisen halki, katsomaan kuka tuli... Mitähän se saattoi merkitä? Sen -tiesi ainoastaan Ida Jungmann, Tonyn kasvattajatar ja monivuotinen -uskottu, joka silloin tällöin sanoi rouva Grünlichille: »Tony, -lapsukainen, saat nähdä, että hän tulee! Ei suinkaan hän ole mikään -vätys...» - -Muut perheenjäsenet olivat kiitolliset Tonylle hänen iloisuudestaan; -mieliala kaipasi kipeästi kohotusta jo siitä syystä, että kauppahuoneen -johtajan ja hänen nuoremman veljensä välit eivät olleet aikaa myöten -paranneet, vaan pahenneet, valitettavasti. Heidän äitinsä, konsulitar, -joka seurasi huolissaan asioiden kehitystä, sai panna liikkeelle -kaiken taitonsa välittäessään... Hänen kehoittaessaan Christiania -käymään säännöllisemmin konttorissa ei tämä vastannut mitään, vaan oli -hajamielisen näköinen, ja veljensä muistutellessa hän joutui hämilleen, -tuli levottomaksi, vakavaksi ja ajattelevaiseksi, mutta ei sanonut -mitään vastaan ja koetti sitten jonkun päivän hoitaa englanninkielistä -kirjeenvaihtoa suuremmalla ponnella. Mutta vanhempi veli alkoi yhä -enemmän halveksia nuorempaa, mikä seikka ei parantunut siitä, että -Christian antoi Thomaksen nuhdella häntä vastaansanomatta ja pyöritteli -vain levottomasti silmiään. - -Rasittavan työn ja hermojensa vuoksi Thomas ei voinut kuunnella -osanottavasti ja levollisesti Christianin juurtajaksaisia selityksiä -erilaisista taudinoireistaan, ja äidilleen ja sisarelleenkin hän -leimasi ne »inhoittavan itsetutkistelun turhanpäiväisiksi seurauksiksi». - -Epämääräinen vaiva Christianin vasemmassa sääressä oli joku aika -sitten väistynyt eräiden ulkonaisten lääkkeiden vaikutuksesta. Mutta -nielemisvaikeudet uudistuivat vieläkin usein pöydässä, ja äskettäin -oli tullut lisäksi ajoittainen hengenahdistus, hengityshäiriö, jota -Cliristian monta viikkoa piti keuhkotaudin merkkinä ja jonka laatua ja -vaikutuksia hän kuvasi mitä perinpohjaisimmin, nenä rypyssä. Kysyttiin -tohtori Grabowin neuvoa. Tämä julisti, että sydän ja keuhkot toimivat -sangen voimakkaasti, mutta että tuo hengenahdistus johtui eräiden -lihaksien velttoudesta, ja hän määräsi hengityksen helpottamiseksi -ensiksikin viuhkan käyttöä, toiseksi erästä vihreätä jauhetta, jota -oli poltettava ja jonka savua sitten oli hengitettävä sisään. Viuhkaa -käytti Christian myöskin konttorissa, ja johtajan huomautukseen vastasi -hän, että Valparaisossa oli jokaisella konttoristilla ollut viuhka -kuumuuden tähden: »Olisitpa nähnyt Johny Thunderstormia... voi hyvä -Jumala!» Mutta kun hän eräänä päivänä, keikuttuaan ensin kauan aikaa -edestakaisin istuimellaan veti taskustaan pulverinsakin ja sytytti -niin väkevän ja pahanhajuisen savun, että monet alkoivat ankarasti -yskiä ja herra Marcus aivan kalpeni... silloin syntyi julkinen -kohtaus, häväistyskohtaus, hirveä yhteentörmäys, joka olisi johtanut -silmänräpäykselliseen välien rikkomiseen, ellei konsulitar olisi vielä -kerran sovitellut, puhunut järkeä ja kääntänyt asiaa hyväksi... - -Eikä tässä kyllin. Konsuli seurasi paheksuen myös hänen kodin -ulkopuolella, enimmäkseen tohtori Gieseken, koulutoverin, seurassa -viettämäänsä elämää. Hän ei ollut mikään ulkokullattu ja fariseus, -hän muisti hyvin omat nuoruudensyntinsä. Hän tiesi, ettei hänen -kotikaupunkinsa, tuo kauppa- ja satamakaupunki, jonka kaduilla -kaupallisessa suhteessa korkeastikunnioitetut porvarit astuivat niin -ehdottoman arvokkaan näköisinä, kopautellen keppiään kivitykseen, -ollut mikään moitteettoman siveellisyyden asuinsija. Konttoripukilla -vietetyn päivän korvausta ei haettu ainoastaan väkevistä juomista -ja voimakkaasta ruuasta... Mutta nuo korvaukset peittyivät paksuun -sopivaisuuden vaippaan. Konsuli Buddenbrookin ensimmäinen käsky -kuului, että tuli »säilyttää muoto» ja hän oli sen toteuttamisessa -aivan toisten kaupungin porvarien kannalla. Asianajaja Gieseke kuului -»oppineisiin», jotka mukautuivat »kauppamiesten» elämäntapoihin; hän -oli myös tunnettu hummaaja minkä jokainen näki päältäpäinkin. Mutta -samoin kuin toiset hyvinvoivat nuoret miehet osasi hänkin esiintyä -edukseen ja välttää pahennusta sekä säilyttää valtiollisten ja -kaupallisten periaatteittensa koskemattomuuden. Hänen kihlauksensa -neiti Huneuksen kanssa oli juuri tullut tunnetuksi. Hän nai siis -itselleen sijan parhaassa seurapiirissä ja rikkaat myötäjäiset. Hän -otti huomattavan innokkaasti osaa kaupungin asioihin, ja kuiskailtiin -hänen tavoittelevan raatimiehen ja lopuksi kai vanhan pormestarin -tohtori Överdieckin paikkaa. - -Mutta Christian Buddenbrook, hänen ystävänsä, sama, joka oli astunut -varmoin askelin mademoiselle Meyer de la Grangen eteen, antanut tälle -kukkavihkonsa ja sanonut: »Neiti, te näyttelitte niin kauniisti!» — -tämä Christian oli luonteensa ja pitkien vaellusvuosiensa perusteella -kehittynyt aivan toisenlaiseksi, paljon yksinkertaisemmaksi -ja huolettomammaksi seuraveikoksi, eikä hän ollut tottunut -sydämenasioissaan enemmän kuin muissakaan peittämään tunteitaan, -osoittamaan hienotunteisuutta, säilyttämään arvokkuutta. Esimerkiksi -hänen suhteensa erääseen kesäteatterin näyttelijättäreen oli koko -kaupungin pilan esineenä, ja rouva Stuht, joka seurusteli parhaissa -piireissä, kertoi jokaiselle, joka kuulla tahtoi, että »Krischan» oli -jälleen nähty kadulla »Tivolin» neidin kanssa keskellä kirkkainta -päivää. - -Tätäkään ei sentään pidetty kovin pahana... Oltiin liian skeptillisiä -osoittamaan julkista siveellistä loukkaantumista: Christian Buddenbrook -ja Peter Döhlmann, jonka kokonaan lamassa olevat liikeasiat olivat -saattaneet esiintymään yhtä kursailemattomasti, olivat suosittuja -seuramiehiä ja varsinkin herraseurassa korvaamattomat. Mutta heitä -ei saanut ottaa vakavalta kannalta; tärkeissä neuvotteluissa heitä -ei kaivattu. Varsin kuvaavaa oli, että he kaikkialla kaupungissa, -klubissa, pörssissä, satamassa olivat tunnetut nimeltä: »Krischan» -ja »Peter». Ja pahansuovat, kuten Hagenströmit, olivat valmiit -nauramaan Krischanille itselleen eivätkä vain hänen jutuilleen ja -leikinlaskulleen. - -Christian itse ei ajatellut tuota, tai sivuutti hän sen hetken -levottoman mietiskelyn jälkeen. Mutta hänen veljensä konsuli tiesi -asiasta, tiesi, että Christian antoi perheen vihamiehille hyvän -hyökkäysaiheen, ja... niitä oli jo liian paljon entuudestaan. -Sukulaisuus Överdieckien kanssa oli kovin kaukaista ja tulisi -pormestarin kuoltua olemaan aivan merkityksetön. Krögerit eivät enää -merkinneet mitään, he elivät syrjässä harmitellen poikansa kepposia... -Gotthold-setävainajan alasäätyinen avioliitto oli epämiellyttävää... -Konsulin sisar oli eronnut rouva, joskin saattoi toivoa tämän menevän -uusiin naimisiin, — ja nyt oli hänen veljensäkin naurunalainen mies, -jonka ilveitä uutterat kaupungin herrat kuuntelivat joutohetkinään -hyväntahtoisesti tai pilkallisesti nauraen, ja joka kaiken lisäksi teki -velkaa ja antoi neljännesvuoden kuluttua, kun ei hänellä enää ollut -rahaa, aivan avoimesti tohtori Gieseken maksaa puolestaan... mikä oli -häpeäksi koko kauppahuoneelle. - -Vihansekainen halveksunta, jota Thomas tunsi veljeään kohtaan ja -jonka toinen kesti tylsän välinpitämättömästi, ilmeni kaikenlaisissa -hiuksenhienoissa pikkuasioissa, joita vain perheenjäsenet voivat -täysin ymmärtää. Esimerkiksi Buddenbrook-suvun historiasta puhuttaessa -saattoi Christian ruveta puhumaan vakavasti, hellästi ja ihaillen -synnyinkaupungistaan ja esi-isistään, mikä ei kuulostanut varsin -hyvältä hänen suussaan. Silloin konsuli paikalla lopetti keskustelun -jollakin kylmällä huomautuksella. Hän ei kärsinyt sitä. Hän halveksi -veljeään niin suuresti, ettei hän sallinut tämän rakastaa sitä, mitä -hän itse rakasti. Hän olisi paljon mieluummin kuullut Christianin -puhuvan siitä Marcellus Stengelin murteella. Sitten hän oli lukenut -erään kirjan, jonkun historiallisen teoksen, joka oli tehnyt häneen -hyvin syvän vaikutuksen ja josta hän puhui hartain mielin. Christian -epäitsenäisine ajatuksineen ei olisi keksinyt koko kirjaa, mutta hän -oli vastaanottavainen kaikille vaikutuksille, luki sen myös kuultuaan -sitä ylistettävän, huomasi sen erinomaiseksi ja teki mahdollisimman -tarkan selon vaikutelmistaan... ja samassa kirja oli menettänyt -arvonsa Thomakseen nähden. Hän puhui siitä sen jälkeen kylmästi ja -välinpitämättömästi. Hän oli olevinaan, kuin olisi hän tuskin siihen -katsonut. Hän jätti sen veljensä ihailtavaksi... - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Konsuli Buddenbrook palasi takaisin Mengstrasselle »Sopusoinnusta», -herrojen lukuseurasta, jossa hän oli viettänyt pienen hetken aamiaisen -jälkeen. Hän tuli puutarha-alueen läpi taloon takaa päin, astui -nopeasti hiekoitettua kujaa pitkin, joka kulki köynnösten peittämien -muurien välissä ja yhdisti takapihan etumaiseen, astui eteisen -poikki, kysyi keittiöstä, oliko hänen veljensä kotona ja pyysi -ilmoittamaan, kun tämä tuli. Sitten hän kulki konttorin läpi, jossa -herrat kumartuivat syvempään pulpettiensa ääreen hänen ilmestyessään, -meni yksityishuoneeseensa, laski hatun ja kepin kädestään, veti -työtäkin ylleen ja meni ikkunapaikalleen vastapäätä herra Marcusta. -Hänen vaaleiden kulmakarvojensa väliin ilmestyi kaksi syvää vakoa. -Loppuunpoltetun venäläisen savukkeen keltainen imuke vaelsi -levottomasti suupielestä toiseen. Tapa, jolla hän liikutteli papereita -ja kirjoitustarpeita, oli niin äkkipikainen, että herra Marcus siveli -kahdella sormella viiksiään miettivän näköisenä ja antoi katseensa -soljua hitaasti ja tutkivasti kumppaniinsa, kun taas nuoret miehet -katsoivat toisiinsa kulmakarvat koholla. Johtaja oli vihainen. - -Puolen tunnin kuluttua, jonka aikana ei ollut kuulunut muuta ääntä kuin -kynien rapina ja herra Marcuksen merkitsevät rykäisyt, katsoi konsuli -vihreän ikkunalaudan yli ulos ja näki Christianin tulevan kadulla. Hän -tuli tupakoiden klubista, jossa hän oli syönyt aamiaista ja pelannut -pienen pelin. Hänen hattunsa oli hiukan kallellaan ja hän heilutteli -keltaista keppiään, jonka hän oli tuonut »meren takaa» ja jonka nuppuna -oli ebenholzista veistetty nunnanpää. Hän näytti voivan hyvin ja olevan -iloisella tuulella. Jotakin 'song'ia hymisten astui hän konttoriin, -sanoi: »Huomenta, hyvät herrat!» vaikka oli kirkas keväinen keskipäivä, -ja astui paikalleen »tekemään taas vähän työtäkin». Mutta konsuli nousi -ja sanoi ohimennessään veljeensä katsomatta: »Pari sanaa... hyvä veli.» - -Christian seurasi. He astuivat jokseenkin rivakasti lattian poikki. -Thomas oli vienyt kädet selän taa, ja Christian teki vaistomaisesti -samoin kääntäen veljeään kohti suuren nenänsä, joka kohosi kuin terävä, -kupurainen kolmikulma sisäänvajonneiden poskien ja englantilaiseen -tapaan riippuvien punertavien viiksien keskeltä. Heidän kulkiessaan -pihan poikki sanoi Thomas: »Seuraa minua pari askelta puutarhaan, -ystäväni.» - -»Hyvä», vastasi Christian. Ja sitten seurasi taas pitempi vaitiolo -heidän kulkiessaan vasemmanpuolista tietä »portaalin» ohi puutarhassa, -jonka puut alkoivat puhjeta nuppuun. »Minulla on ollut ikävyyksiä — ja -valitettavasti sinun tähtesi.» - -»Minun...» - -»Niin. — Kuulin 'Sopusoinnussa' erään huomautuksen, jonka sinä olit -lausunut eilen illalla klubissa ja joka oli siinä määrin sopimaton, -niin äärettömän tahditon, etten löydä sanoja... Häväistys seurasikin. -Sinä sait nenällesi. Haluatko muistella asiaa?» - -»Oh... nyt minä tiedän, mitä sinä tarkoitat. — Kuka sen kertoi?» - -»Se on yhdentekevä. — Döhlmann. — Ja tietenkin sellaisella äänellä, -että nekin, jotka eivät olleet kuulleet siitä, nyt voivat nauraa...» - -»Tom, kyllähän se oli... Häpesin Hagenströmin takia!» - -»Häpesit Ha... Mutta tuohan on... Kuule!» huusi konsuli ravistaen -kuohuksissaan molempia käsiään ilmassa, kämmenpuolet ylöspäin ja pää -kallellaan: »Sinä menet sanomaan seurassa, johon kuuluu kauppiaita -ja oppineita, kaikkien kuullen: 'Oikeastaan on jokainen kauppias, -tarkemmin katsoen, veijari'... sinä, joka itse kuulut kauppiassukuun -ja moitteettomuuteen sekä ehdottomaan vakavaraisuuteen pyrkivän -kauppahuoneen perillisiin...» - -»Taivaan nimessä, Thomas, sehän oli leikkiä!... Vaikka... -oikeastaan...» lisäsi Christian nenäänsä rypistäen ja työntäen päänsä -vinosti eteenpäin... Tuossa asennossa hän kulki muutaman askeleen. - -»Leikkiä! Leikkiä!» huusi konsuli. »Minä luulisin ymmärtäväni -leikkipuhetta, mutta olethan itse nähnyt miten tuo leikki on -ymmärretty! 'Minä pidän alaani hyvin suuressa kunniassa', kuuluu -Hermann Hagenström vastanneen... Ja siinä sinä laiskuri sitten istuit, -joka et osaa pitää työtäsi minkään arvoisena...» - -»Niin, Tom, aivan niin! Vakuutan sinulle, että koko ilo oli samassa -mennyt! Toiset nauroivat aivan kuin olisivat olleet minun puolellani, -kunnes tuo Hagenström äkkiä lausuu peloittavan mahdikkaasti: 'Minä -puolestani...' Mokoma tyhmyri! Häpesin todellakin hänen takiaan. -Illalla ajattelin sitä vielä kauan aikaa vuoteessani, ja minusta tuntui -niin kummalliselta... En tiedä onko sinusta koskaan tuntunut siltä...» - -»Älä lorua, minä pyydän!» keskeytti konsuli. Hänen koko ruumiinsa -vapisi vastenmielisyydestä. »Myönnänhän niinä... kyllä myönnän, -ettei tuo vastaus kenties sopinut mielialaan, että se oli mauton. -Mutta jokainen hakee sellaista seuraa, jossa voi puhua mitä -tahtoo... jos sellaista yleensä on tarvis puhua... ja mikä käskee -antaa oman typeryyden viedä niin pitkälle, että joutuu saamaan noin -halventavan vastauksen! Hagenströin on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen -halventaakseen meitä... niin, ei yksin sinua, vaan meitä, sillä -tiedätkö sinä mitä tuo hänen 'Minä puolestani' merkitsi? 'Tuollaisia -puheita te kai kuulette veljenne konttorissa, herra Buddenbrook?' Sitä -se merkitsi, senkin aasi!» - -»Noh... aasi... sammalsi Christian käyden nolon ja levottoman -näköiseksi...» - -»Se, mitä sinä teet, ei koske ainoastaan sinua», jatkoi konsuli, »mutta -minä en ole sittenkään puuttuva siihen, jos sinä saatat naurettavaksi -ainoastaan itsesi... ja pyydän kysyä, millä sinä et saata itseäsi -naurettavaksi!» huusi hän. Hän oli kalpea, ja siniset suonet hänen -kapeilla ohimoillaan, joilla hiusraja teki kaksi lahdeketta, näkyivät -selvästi. Toisen silmän vaaleat kulmakarvat olivat koholla, ja jäykät, -pitkiksi kierretyt viiksenpäätkin näyttivät tuiman näköisiltä hänen -huitoessaan käsillään ja puhuessaan sivuttain Christianin jalkojen -juureen hiekkakäytävälle... »Sinä saatat itsesi naurettavaksi -lemmenseikkailuillasi, ilveilyilläsi, sairauksillasi ja niiden -parantelulla...» - -»Kuule, Thomas», sanoi Christian, pudisti hyvin vakavasti päätään ja -nosti kömpelösti toista etusormeaan... »Mitä tuohon kaikkeen tulee, et -sinä voi ymmärtää sitä... Asia on sellainen... Tulee pitää omatuntonsa -kunnossa, niin sanoaksemme... En tiedä ymmärrätkö sinä tätä... Grabow -on määrännyt minulle voiteen kaulalihaksia varten... hyvä! Ellen -käytä sitä, jos siis jätän sen täyttämättä, tunnen itseni aivan -avuttomaksi ja onnettomaksi, olen levoton ja epävarma ja huolestunut ja -epäkunnossa enkä voi niellä. Jos olen käyttänyt sitä, tunnen tehneeni -velvollisuuteni ja olevani sopusoinnussa; silloin minulla on hyvä -omatunto, olen tyytyväinen ja tyyni, ja nieleminen käy kuin leikki. -Voide ei sitä vaikuta, luullakseni mutta näetkös, asia on sellainen, -että kuvittelu, koeta ymmärtää minua, väistyy vain vastakuvittelun -tieltä... En tiedä oletko sinä kokenut tällaista...» - -»Olen kyllä —! Olen kyllä —!» huusi konsuli pidellen hetken aikaa -molemmin käsin päätään... »Tee siis niin! Toimi sen mukaan! -Mutta älä puhu siitä! Jätä toiset ihmiset rauhaan inhoittavilta -erittelyiltäsi! Tuolla sopimattomalla lavertelullasikin sinä saatat -itsesi naurettavaksi aamusta iltaan! Mutta sen minä sanon, toistan sen -vielä kerran: Saat itse olla minun puolestani naurettava niin paljon -kuin haluat, mutta kiellän, kuulitko, kiellän sinua häpäisemästä -kauppahuonettamme niinkuin eilen olet tehnyt!» - -Tähän Christian ei vastannut mitään, vaan pyyhki hitaasti harvenneita, -punertavia hiuksiaan, kasvoilla levottoman vakava ilme, silmät pyörien -kiinnepisteettä sinne tänne. Hän mietti vielä äsken sanomaansa. Syntyi -äänettömyys. Thomas käveli hiljaisen epätoivon vallassa käytävää pitkin. - -»Kaikki kauppiaat ovat veijareita, sanot», alkoi hän uudelleen... »No -niin! Oletko sinä kyllästynyt alaasi? Oletko katunut, että valitsit sen -uran? Pyysit kerran isältämme saada antautua sille...» - -»Olen, Tom», sanoi Christian miettien; »minä lukisin todellakin -mieluummin yliopistossa; se mahtaisi olla mukavata... Saa mennä -luennoille milloin tahtoo, vapaaehtoisesti, saa istua kuuntelemassa -aivan kuin teatterissa...» - -»Aivan kuin teatterissa... _café chantant'iin_ sinä sovit kujeinesi... -Ja tämä ei ole leikkiä! On ehdoton vakaumukseni, että se on sinun -salainen ihanteesi!» väitti konsuli, eikä Christian väittänyt vastaan; -hän katsoi ajattelevasti ilmaan. - -»Ja sinä julkeat lausua sellaista, sinä, jolla ei ole aavistusta... -ei kaukaisintakaan aavistusta työstä,... sinä joka täytät elämäsi -teatterin, laiskottelun, narrimaisuuksien herättämillä tunteilla ja -tuntemuksilla ja tiloilla, joita sitten kaiveskelet, tarkastelet, -pyörittelet ja joista viimein voit loruta häpeämättömällä tavalla...» - -»Niin, Tom», sanoi Christian huolestuneesti ja pyyhki taas päälakeaan. -»Se on totta; olet antanut asialle aivan oikean ilmaisumuodon. Juuri -siinä on erotus meidän välillämme. Sinäkin katsot mielelläsi näytelmää -ja sinullakin on aikaisemmin, meidän kesken puhuen, ollut haaveilusi, -jolloin luit ahmien romaaneja ja runoja ja sen sellaista... Mutta sinä -olet osannut aina niin mainiosti liittää sen kunnollisen työn ja elämän -vakavuuden yhteyteen... Minuun nähden se ei käy. Minut valtaa tuo -kaikki, tuo rihkama, luineni nahkoineni, tiedätkö, ja sitten minusta ei -enää ole mihinkään kunnolliseen... En tiedä, ymmärrätkö sinä tätä...» - -»Sinä siis huomaat sen!» huudahti Thomas seisahtuen ja pannen -käsivarret ristiin rinnalle. »Sinä tunnustat sen häpeissäsi ja -annat kuitenkin kaiken jäädä entiselleen! Oletko sinä sitten koira, -Christian?! Pitäähän ihmisellä olla ylpeyttä, hyvä Jumala sentään! -Kuinka voi jatkaa elämää, jota ei itsekään tohdi puolustaa! Mutta -sellainen sinä olet! Se on sinun olemuksesi! Pääasia, että osaat -huomata, ymmärtää ja kuvailla jonkun asian... Minun kärsivällisyyteni -on loppunut, Christian!» Konsuli astui askeleen taapäin, tehden -kädellään kiivaan, vaakasuoran liikkeen... »Se on loppunut, sanon minä! -Sinä saat pitää valtuutesi, vaikka sinua ei näykään konttorissa... -Se ei suututa minua. Ole ja vetelehdi, kuten tähänkin asti. Mutta -sinä häpäiset meidät, koko sukusi, olitpa niissä olit! Sinä olet -kasvannainen, epäterve pahka sukupuussamme! Sinä olet häpeäksi tälle -kaupungille, ja jos tämä talo olisi minun, ajaisin sinut ovesta, -tuonne, ulos kadulle!» huusi hän osoittaen hurjistuneesti puutarhaa, -pihaa, suurta taloa... Hän ei jaksanut enää hillitä itseään. Kauan -kytenyt raivo purkautui... - -»Mitä sinä ajattelet, Thomas!» sanoi Christian. Hän oli järkiintynyt, -mikä näytti hyvin kummalliselta. Hän seisoi hiukan kumarassa, hiukan -kysymysmerkin kaltaisena, pää, vatsa ja polvet etusojossa, kuten -usein vääräsääristen on tapana seisoa, ja hänen pyöreiden, syvällä -olevien silmiensä ympärille, jotka hän paisutti niin suuriksi kuin -saattoi, muodostui punaisia viiruja, jotka ulottuivat poskiluihin asti; -samanlaisia viiruja oli hänen isälleenkin muodostunut hänen joutuessaan -kiihdyksiin. »Miten sinä puhut minulle!» hän sanoi. »Mitä minä olen -sinulle tehnyt? Menen minä itsestänikin, ei sinun tarvitse heittää -minua ulos ovesta. — Hyi!» lisäsi hän vilpittömästi suuttuneena ja -hotaisi kädellään kuin kärpästä tavoittaen. - -Merkillistä kyllä ei Thomas vastannut tähän kiihtyen, vaan painoi -ääneti päänsä alas ja lähti vitkalleen palaamaan puutarhan laitaa -takaisin. - -Hänelle näytti tuottavan tyydytystä, suorastaan tekevän hyvää, että -hän vihdoinkin oli saanut veljensä suuttumaan... vihdoinkin kohdannut -tarmokasta vastustusta ja vastarintaa. - -»Usko minua, Christian», sanoi hän rauhallisesti, vieden taas kädet -selkänsä taakse, »tämä keskustelu surettaa minua suuresti, mutta sen -täytyi kerran tapahtua. Tämmöiset perhekohtaukset ovat hirvittävät, -mutta kerranhan meidän täytyy puhua suumme puhtaaksi.... nyt voimme -neuvotella tyynesti asioista. Sinä et siis viihdy nykyisessä -toimessasi, eikö niin?»... - -»En, Tom, oikein sanoit. Näetkös, alussa minä viihdyin erinomaisen -hyvin... ja onhan minulla ollut täällä parempi olla kuin aivan -vieraassa liikkeessä, mutta se, mitä minä täällä kaipaan, on -luullakseni itsenäisyys... Olen aina kadehtinut sinua nähdessäni sinun -istuvan työssä, sillä sinun työsi ei oikeastaan ole mitään työtä; -sinä et tee työtä pakosta, vaan sikäli kuin johtajan ja omistajan -asemasi vaatii; annat toisten tehdä työn, teet vain itse laskelmasi ja -hallitset ja olet vapaa... Se on aivan toista...» - -»Hyvä on, Christian; mutta etkö olisi voinut sanoa tätä jo aikaisemmin? -Onhan sinulla tilaisuus ryhtyä itsenäiseen tai ainakin itsenäisempään -työhön. Tiedät isän määränneen tässä tapauksessa sinulle samoin kuin -minulle 50 000 markan ennakko-osuuden, jonka minä luonnollisesti -olen maksava sinulle milloin vain tahdot, järkevän ja oikean -arvioinnin mukaan. Hampurissa ja muuallakin on aina saatavana varmoja, -pienivaraisia liikkeitä, jotka tarvitsevat pääoman lisäystä; sellaiseen -sinä voisit mennä osakkaaksi... Harkitkaamme kumpikin erikseen asiaa ja -puhukaamme siitä myöskin äidin kanssa. Minulla on nyt kiire, ja sinä -voisit näinä päivinä vielä hoitaa englanninkielisen kirjeenvaihdon, jos -viitsit...» - -»Mitä arvelet esimerkiksi H. C. F. Burmeesterin & K:nin liikkeestä -Hampurissa?» kysyi hän portailta »... tuonti- ja vientiliike... Minä -tunnen sen miehen. Hän suostuisi varmasti mielellään asiaan...» - -Tämä tapahtui toukokuun lopulla vuonna viisikymmentä seitsemän. -Kesäkuun alussa lähti Christian jo Büchenin kautta Hampuriin... mikä -oli suuri vahinko klubille, kaupunginteatterille, »Tivolille» ja koko -kaupungin vapaammalle seurustelulle. Kaikki »hummaajat», myös tohtori -Gieseke ja Peter Döhlmann, olivat asemalla saattamassa häntä ja -ojensivat hänelle kukkia ja sikareja nauraen täyttä kurkkua... muistaen -kai kaikkia hullunkurisia tarinoita, joita lähtevä oli kertonut. -Lopuksi kiinnitti asianajaja tohtori Gieseke toisten riemuitessa hänen -rintaansa suuren kultapaperista tehdyn kunniamerkin. Tämä merkki oli -peräisin eräästä sataman läheisyydessä olevasta talosta, ravintolasta, -jonka oven päällä paloi iltaisin punainen lyhty, johon oli kokoonnuttu -vapaaseen ajanviettoon ja jossa aina oli ollut hauskaa... Se -ojennettiin nyt Krischan Buddenbrookille hänen suurten ansioittensa -kunniaksi. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Ovikello soi, ja rouva Grünlich ilmestyi portaille uuden tapansa -mukaan, kurkistaakseen valkoisen kaidepuun yli alas eteiseen. Tuskin -oli ovi auennut, kun hän kurottui kiihkeästi vielä kauemmaksi, ponnahti -sitten takaisin, painoi toisella kädellään nenäliinan suutaan vasten ja -keräsi toisella helmansa, rientäen sitten etukumarassa yläkertaan... -Toisen kerroksen välikössä kohtasi hän mamsseli Jungmannin, jolle -hän kuiskasi jotakin henkäyksen tapaisella äänellä, ja johon Ida -pelonsekaisella riemulla vastasi jotakin puolankielellä, joka oli kuin -»Meiborschekochhanne!» - -— Samaan aikaan istui konsulitar Buddenbrook maisemahuoneessa kutoen -kahdella suurella puisella puikolla olkaliinaa, peitettä tai jotakin -sentapaista. Kello oli yksitoista päivällä. - -Äkkiä näkyi sisätyttö pylväskäytävässä, hän kolkutti lasiovelle, -löntysti konsulittaren eteen ja ojensi tälle käyntikortin. Konsulitar -otti kortin, kohensi silmälasejaan, sillä hän käytti käsitöitä -tehdessään silmälaseja, ja luki nimen. Sitten hän katsoi uudelleen -tytön punaisia kasvoja, luki vielä kerran nimen ja katsoi taas tyttöön. -Viimein sanoi hän ystävällisesti ja varmasti: »Mitä tämä merkitsee, -hyvä ystävä? Mitä se on?» - -Korttiin oli painettu: »X. Noppe & Comp.», mutta X Noppe ja &-merkki -oli pyyhitty pois paksulla sinisellä viivalla, niin että jälelle jäi -vain »Comp.» - -»Niin, rouva konsulitar», sanoi tyttö, »siellä on semmoinen herra, -mutta se ei puhu saksaa ja on muutenkin...» - -»Pyydä herra sisään», sanoi konsulitar, sillä hän arvasi nyt, että -puheellepääsyn odottaja oli »Comp.» Tyttö meni. Heti senjälkeen avautui -lasiovi uudelleen, ja sisään astui vanttera mies, joka jäi hetkeksi -seisomaan huoneen varjoisaan takaosaan ja äänsi jotakin pitkäveteistä, -joka kuului kuin: »Minulla on kunnia.» - -»Hyvää huomenta!» sanoi konsulitar. »Ettekö tahdo astua lähemmäs?» Näin -sanoen hän nojasi kätensä sohvanpatjaan ja kohosi puolittain istualtaan -tietämättä vielä, oliko hänen noustava kokonaan paikaltaan... - -»Jos sallitte...» vastasi herra jälleen hyväntahtoisen laulavalla -äänellä, astuen kohteliaasti kumartaen pari askelta eteenpäin, minkä -jälkeen hän jälleen jäi seisomaan katsellen ympärilleen, etsien joko -istuinpaikkaa tai hatun ja kepin säilytyspaikkaa, sillä hän oli tuonut -mukanaan sisään myös kepin, jonka kynsimäisen kiverä luukoukku oli -vähintään puolitoista jalkaa pitkä. - -Hän oli neljänkymmenen vaiheilla, lyhytjäseninen ja lihava, puettu -avonaiseen ruskeaan verkatakkiin, vaaleisiin kukikkaisiin liiveihin, -jotka peittivät pehmeänä kaarena hänen pyöreän vatsansa ja joiden -päällä kelluvat kellonvitjat olivat täynnä pieniä helyjä, luisia, -hopeisia, korallista tehtyjä. — Hänen housunsa olivat epämääräisen -harmaanvihreät, liian lyhyet ja tavattoman sitkeästä kankaasta -valmistetut, ja niiden lahkeet ympäröivät alhaalla pyöreinä ja -poimuttomina lyhyiden ja leveiden kenkien varsia. — Vaaleat, harvat, -rimpsumaisesti suun yli riippuvat viikset tekivät hyljemäisen -näköiseksi pallonpyöreän pään tylppine nenineen ja jotenkin ohuine, -kampaamattomine hiuksineen. Leuan ja alahuulen välissä oleva »kärpänen» -sitävastoin seisoi harjamaisesti pystyssä. Posket olivat hyvin paksut, -lihaiset ja pullakat ja ulottuivat silmiin asti, jotka niiden voimasta -kutistuivat kapeiksi vaaleansinisiksi raoiksi ja joiden kulmiin -muodostui kurttuja. Tämä sai nuo paisuneet kasvot näyttämään samalla -tuimilta ja alamaisen, avuttoman, liikuttavan hyväntahtoisilta. Pienen -leuan alta katosi kapea vaalea juova valkoisen kaulaliinan sisään...». -se oli kupukaulan alku, joka ei olisi sietänyt kohokaulusta. Kasvojen -alaosa ja kaula, pään takaosa ja niska, posket ja nenä, kaikki -liittyivät hiukan epämääräiseksi yleiseksi pulleudeksi... Kasvojen iho -oli noiden monien kimppujen johdosta ylenmäärin pingoittunut ja punersi -toisin paikoin, kuten ylähuulen vaiheilla ja nenän molemmin puolin... -Toisessa lyhyessä, valkoisessa, lihavassa kädessään piti herra -keppiään, toisessa vihreää tiroolilais-lakkia, jota höyhen koristi. - -Konsulitar oli ottanut pois silmälasinsa ja nojasi yhä sohvanpatjaan -puoli-istuvassa asennossa. - -»Kuinka saatan palvella?» sanoi hän kohteliaasti, mutta varmasti. - -Nyt laski herra päättävästi hatun ja kepin harmonion kannelle, hieroi -sitten tyytyväisenä vapaiksi joutuneita käsiään, katsoi konsulitarta -luottavasti vaaleilla, turvonneilla silmillään ja sanoi: »Pyydän -anteeksi, armollinen rouva, ettei minulla ollut parempaa korttia. -Nimeni on Permaneder, Münchenistä. Ehkäpä armollinen rouva on jo -kuullutkin minun nimeni rouva tyttärenne kautta.—» - -Tämän kaiken hän sanoi kovalla äänellä ja jokseenkin karhealla -ääntämisellä, mutta vilkuttaen luottavasti silmiään, ikäänkuin tahtoen -sanoa: Taidammepa jo ymmärtää toisemme... - -Konsulitar oli noussut kokonaan pystyyn ja astui nyt pää kallellaan ja -kädet ojossa häntä vastaan... - -»Herra Permaneder! Tekö se olette? Tietysti tyttäreni on puhunut -teistä. Minä tiedän teidän vaikuttaneen suuressa määrin hänen -viihtymiseensä Münchenissä... Te olette joutunut meidän kaupunkiimme?» - -»Kuten näkyy!» sanoi herra Permaneder istuutuen konsulittaren viereen -nojatuoliin, jota tämä oli osoittanut hienolla viittailulla molemmin -käsin, sekä alkoi tyytyväisesti hieroa lyhyitä, pyöreitä reisiään... - -»Miten sanoitte?» kysyi konsulitar... - -»Kuten näkyy», vastasi herra Permaneder lakaten hieromasta reisiään. - -»Varsin miellyttävää», sanoi konsulitar ymmärtämättä mitään ja nojautui -kädet helmassa muka ymmärtävän näköisenä selustaan. Mutta herra -Permaneder huomasi sen; hän kumartui eteenpäin, teki kädellään kaaria -ilmassa, Jumala ties minkätähden, ja sanoi suurella ponnistuksella: -»Armollinen rouva kai... ihmettelee!» - -»Kyllä, hyvä herra Permaneder, se on totta!» vastasi konsulitar -iloisesti, ja kun se oli sanottu, syntyi vaitiolo. Lopettaakseen tuon -vaitiolon sanoi herra Permaneder ähkäisten: »Voi sun vietävä!» - -»Hm... miten sanoittekaan?» kysyi konsulitar antaen katseensa liukua -syrjään... - -»Voi sun vietävä!» toisti herra Permaneder erittäin kovasti ja -karkeasti. - -»Varsin miellyttävää», sanoi konsulitar lepyttäen; ja niin oltiin taas -sitä myöten valmiit. - -»Rohkenenko kysyä», hän jatkoi keskustelua, »mikä on tuonut teidät näin -pitkän matkan päähän, hyvä herra? Tänne on aika matka Münchenistä...» - -»Asia», sanoi herra Permaneder huitoen lyhyttä kättään ilmassa, -»pikkuinen asia, armollinen rouva, panimo- ja tamppimylly-asia!» - -»Aivan oikein, tehän olette humalakauppias, hyvä herra Permaneder! -Noppe & Comp., niinhän? Poikani konsuli on joskus puhunut kiittäen -liikkeestänne», sanoi konsulitar kohteliaasti. Mutta herra Permaneder -sivuutti sen. »Hyvä. Mutta en minä siitä. Pääasia on se, että minä -olen tahtonut käydä tervehtimässä armollista rouvaa ja nähdä rouva -Grünlichin! Siinä on kylliksi asiaa matkan tekoon!» - -»Minä kiitän», sanoi konsulitar sydämellisesti ojentaen vielä kerran -kätensä ja kääntäen kämmenpuolet aivan nurin. »Mutta nyt minun täytyy -ilmoittaa tyttärelleni teidän tulostanne!» lisäsi hän, nousi paikaltaan -ja astui punottua kellonnauhaa kohti, joka oli lasioven vieressä. - -»Voi taivahinen, mikä ilo!» huudahti herra Permaneder kääntäen -nojatuolinsa oveen päin. - -Konsulitar sanoi palvelustytölle: »Pyydä madame Grünlich alas, ole -hyvä.» - -Sitten hän palasi sohvaan, jolloin herra Permaneder myös jälleen käänsi -istuimensa. - -»Mikä ilo...» toisti hän mietteissään katsellen sisäkuvia, suurta -Sèvres-porsliinista mustepulloa, joka oli kirjoituspöydällä, ja -huonekaluja. Sitten hän lausui moneen kertaan: »Voi sun vietävä!... -Voi sun vietävä!...», hankasi polviaan ja huokasi syvään ilman mitään -käsitettävää syytä. Siihen meni jotakuinkin koko aika ennen rouva -Grünlichin tuloa. - -Tony oli hiukan pukeutunut, oli vaihtanut ylleen vaalean puseron ja -järjestänyt hiuksiaan. Hänen kasvonsa olivat kauniimmat ja raikkaammat -kuin koskaan. Kielenpää liputti veitikkamaisesti toisessa suupielessä... - -Hän oli tuskin tullut sisään, kun herra Permaneder hypähti pystyyn ja -lähestyi häntä suunnattoman ihastuksen vallassa. Hän tarttui Tonyn -molempiin käsiin, pudisti niitä ja huusi: »Kas siinähän on rouva -Grünlich! Kas, hyvää päivää! Kuinka olette voinut? Mitä olette tehnyt -täällä kaukana? Voi sentään kuinka minä olen iloinen! Vieläkö te joskus -muistatte meidän Müncheniämme ja vuoriamme? Siellä oli vasta hauska?! -Voi turkin pippuri! että me saimme tavata vielä! Kuka olisi luullut...» - -Tonykin tervehti häntä hyvin sydämellisesti, veti tuolin hänen -viereensä ja alkoi puhella hänen kanssaan Münchenistä... Keskustelu -sujui nyt ilman pysähtelyitä, ja konsulitar seurasi sitä sivusta, -nyökäten silloin tällöin herra Permanederille kehoittavasti, koetti -kääntää jonkun lauseen kirjakielelle ja nojautui sitten tyytyväisin -mielin sohvan selkään, kun oli ymmärtänyt jotakin. - -Herra Permanederin täytyi vielä selittää matkansa syy rouva -Antoniellekin, mutta hän näytti panevan tuohon panimoasiaan niin -vähän merkitystä, että tuntui siltä kuin ei sillä olisi ollut mitään -tekemistä koko tämän matkan kanssa. Sitävastoin hän otti selkoa -konsulittaren toisesta tyttärestä ja pojista ja surkutteli ääneen, -etteivät Klara ja Christian olleet saapuvilla, koska hän »oli toivonut -tapaavansa koko perheen»... - -Viipymisestään kaupungissa hän ei sanonut mitään varmaa; mutta kun -konsulitar huomautti: »Odotan joka hetki poikaani aamiaiselle, herra -Permaneder; ettekö halua syödä vähän voileipää kanssamme..?», otti -vieras kutsun vastaan ennen kuin se oli edes loppuun lausuttu ja teki -sen niin kernaasti kuin olisi sitä odottanut. - -Konsuli tuli. Hän oli tavannut aamiaishuoneen tyhjänä ja tuli nyt -sisään työtakissa, kiireisenä, hiukan jännittyneenä ja touhuisena -puraistakseen vain hiukan välipalaa... Mutta heti kun hän huomasi -vieraan suunnattomine kellonperineen ja verkatakkeineen sekä hatun -höyhenineen harmoniolla, kohotti hän tarkkaavasti päätään, ja kuultuaan -vieraan nimen, jonka hän jo oli kuullut monta kertaa rouva Antonien -suusta, sekä luotuaan nopean katseen sisareensa, hän tervehti vierasta -mitä rakastettavimmin... Hän ei käynyt istumaan. Lähdettiin heti -välikerrokseen, jonne mamsseli Jungmann oli kattanut teepöydän ja -jossa samovaari kiehua hurisi hauskasti — oikea samovaari, joka oli -pastori Tiburtiuksen ja hänen vainionsa lahja talolle. »Onpas tämä!» -sanoi herra Permaneder silmäillen kylmiä ruokia, joita oli levitetty -pöydälle... - -»Ei tämä ole aivan Hofbräu-tehtaan olutta, herra Permaneder, mutta on -se ainakin nautittavampaa kuin omatekoinen oluemme.» Konsuli kaatoi -hänen lasiinsa kuohuvaa portteria, jota hänen oli itsensä tapana juoda -tähän aikaan. - -»Kiitoksia, herra naapuri!» sanoi herra Permaneder purra retuuttaen -eikä huomannut ollenkaan mamsseli Jungmannin kauhistunutta katsetta. -Mutta portteria hän nautti niin varovasti, että konsulitar lähetti -hakemaan punaviinipullon, minkä jälkeen vieras tuli paljon iloisemmaksi -ja ryhtyi jälleen juttelemaan rouva Grünlichin kanssa. Hän istui -vatsansa tähden jokseenkin kaukana pöydästä, hajasäärin ja riiputtaen -toista pulleaa valkoista kättään alas tuolinselustalta, sekä kuunteli -Tonyn puhetta ja vastauksia paksu hylkeenviiksinen pää kallellaan, mitä -kodikkaimman viihtymyksen ilme kasvoillaan ja mitä luottavaisin pilke -silmärakosissaan. - -Tony pani hänen eteensä siroin liikkein helttasieniä, joita vieras ei -ollut tottunut syömään, ja lausui jonkun viisauden elämästä... - -»Hyvänen aika, kuinka surullista onkaan, herra Permaneder, että kaikki -hyvä ja kaunis katoo niin pian elämässä!» sanoi hän tarkoittaen -Münchenissä-oloaan, laski hetkeksi veitsen ja haarukan syrjään ja -katsoi vakavasti kattoon. Ja sitten hän koetti hullunkurisesti ja aivan -epäonnistuen puhua Baierin murretta... - -Aterian aikana kolkutettiin ovelle ja konttorioppilas toi sähkösanoman. -Konsuli luki sen antaen pitkien viiksiensä pään liukua hitaasti -sormiensa lomitse, ja vaikka näkyi, että hän jännitti ajatustaan -sähkösanoman sisältöä tuumiessaan, kysyi hän samalla mitä keveimmällä -äänellä: »Miten käyvät kaupat, herra Permaneder?...» - -»Hyvä on», sanoi hän sitten konttorioppilaalle, ja nuori mies katosi. - -»Voi, herra naapuri!» vastasi herra Permaneder kääntyen vaivalloisesti -konsuliin päin — hänen paksu, jäykkä kaulansa haittasi näet liikkumista -ja hänen toinen käsivartensa riippui nyt tuolin selustalta alas »Ei -kannata puhua, se on tuskan paikka! Nähkääs, München» — hän lausui -synnyinkaupunkinsa nimen siten, että vain saattoi arvata mistä oli -kysymys — »München ei ole mikään kauppakaupunki... Siellä tahtoo -jokainen olla rauhassa... Eikä siellä kukaan lue sähkösanomia -ruokapöydässä, ei kukaan. Täällä pohjoisessa on toinen muoti, -sapperment!... Kiitos, kyllä menee vielä yksi lasi...! Kumppanini -Noppe tahtoo Nürnbergiin, koska siellä on pörssi ja hänellä on -yrittelynhalua... mutta minä en lähde Münchenistä... Enkä lähde! — Voi -sun vietävä!... Katsokaas, siellä on niin hemmetinmoinen kilpailu, -hemmetin... ja vienti ihan naurattaa... Venäjälläkin nyt ruvetaan jo -itse viljelemään humaloita...» - -Mutta äkkiä loi hän konsuliin harvinaisen nopean katseen ja sanoi: -»Mutta... en minä sano mitään, herra naapuri! Onhan se semmoinen sievä -liike! Me saamme rahaa osake-panimosta, jonka johtaja on Niederpaur. -Se oli aivan pieni yhtiö, mutta sillä on luottoa ja puhdasta rahaa... -neljää prosenttia vastaan Hypoteekkipankissa... niin että sen taloa -on voitu suurentaa... Ja nyt se käy hyvin ja tuottaa hyvät tulot ja -vuosivoitot — aivan niin!» lopetti herra Permaneder, kiitti tarjoilusta -ja sikareista ja savukkeista, mutta ei huolinut niitä, vaan veti -taskusta piippunsa, jossa oli pitkä puinen pesä, ja syventyi savun -keskeen hukkuen konsulin kanssa liikekeskusteluun; keskustelu siirtyi -sitten valtiolliselle alalle; Baierin suhde Preussiin, kuningas -Max ja keisari Napoleon joutuivat pohdinnan alaisiksi... Tämän -keskustelun herra Permaneder mausti aivan käsittämättömillä käänteillä -ja aukkopaikat hän täytti, ilman havaittavaa asianyhteyttä, syvillä -huokaistulla: »Ihme ja kumma!» tai »Onkos mokomaa kuultu!»... - -Mamsseli Jungmann unohti vähän väliä pureksia, vaikka hän joskus -haukkasikin, niin ihmeissään hän tuijotti kirkkailla ruskeilla -silmillään talon vierasta, pitäen veistä ja haarukkaa kohtisuorassa -tapansa mukaan ja liikutellen niitä hitaasti edestakaisin. Tuommoisia -vieraita ei tässä talossa oltu vielä ennen nähty, tuommoinen -piipunsauhu ei näissä huoneissa ollut vielä pelmunnut eikä tuollainen -vapaa... mahdoton käytös sopinut täällä... Konsulitar vaipui -ystävällisen avuttomuuden valtaan kyseltyhän ensin huolestuneesti, -miten niin pieni evankelinen seurakunta voi kestää lujana pelkkien -paavinuskolaisten keskellä, ja Tony näytti aterian aikana käyvän hiukan -miettiväiseksi ja rauhattomaksi. Mutta konsulilla oli oikein hauska, -ja hän taivutti äitinsä haettamaan vielä toisen punaviinipullon sekä -pyysi herra Permanederiä välttämättömästi käymään hänenkin luonaan -Breitestrassen varrella; hänen rouvansa oli iloitseva suuresti -vierailusta... - -Istuttuaan paikallaan kolme tuntia alkoi humalakauppias varustaa -lähtöä, naputti porot piipustaan, tyhjensi lasinsa, sanoi taas »Voi sun -vietävä», ja nousi. - -»Minulla on kunnia, armollinen rouva... Jumalan haltuun, rouva -Grünlich... Jumalan haltuun, herra Buddenbrook...» Hänen puhutellessaan -herrasväkeä tällä tavoin hytkähti Ida Jungmann, ja veri kohosi -hänen poskilleen... »Terveeksi, neiti...» Hän sanoi lähtiessään -»terveeksi!»... - -Konsulitar ja hänen poikansa vaihtoivat katseen... Herra Permaneder oli -ilmoittanut aikovansa palata pieneen majataloon Traven varrelle, jonka -hän oli valinnut asunnokseen... - -»Tyttäreni müncheniläinen ystävätär miehineen on niin kaukana», sanoi -vanha rouva astuen vielä kerran herra Permanederiä kohti, »ettei meidän -kai pitkään aikaan ole mahdollista palkita heidän vieraanvaraisuuttaan. -Mutta jos te, hyvä herra, haluatte olla meidän vieraanamme niin kauan -kuin viivytte täällä... niin teette meille suuren ilon...» - -Hän oli ojentanut kätensä, ja katso: herra Permaneder suostui -tarjoukseen empimättä. — Yhtä sukkelaan ja auliisti kuin hän oli -vastaanottanut aamiaiskutsun, otti hän nyt vastaan tämän. Hän suuteli -molempien rouvien kättä, mikä näytti hyvin hullunkuriselta, nouti -hatun ja kepin maisemahuoneesta, lupasi vielä kerran heti toimittaa -matka-arkkunsa taloon ja tulla takaisin kello neljä, hommattuaan -asiansa. Sitten hän konsulin saattamana astui portaita alas. Mutta -alaovella hän kääntyi vielä kerran ja sanoi hiljaa päätään huojutellen: -»Älkää panko pahaksi, herra naapuri, mutta rouva sisarenne on -herttainen elävä! Jumalan haltuun!»... Ja yhä päätään huojutellen -katosi hän ovesta. - -Konsulin täytyi välttämättä nähdä vielä kerran talon naiset. Ida -Jungmann juoksi jo vuodevaatteita kantaen ympäri taloa laittaakseen -kuntoon käytävän viereisen huoneen. - -Konsulitar istui vielä pöydässä katse kiintyneenä katossa olevaan -vaaleaan pilkkuun ja rummutti valkoisilla sormillaan pöytäliinaa. Tony -istui ikkunan luona käsivarret ristissä eikä katsonut oikeaan eikä -vasempaan, vaan suoraan ulos, arvokkaan ja ankaran näköisenä. Huoneessa -vallitsi hiljaisuus. - -»No?» kysyi Thomas jääden ovelle ja ottaen esiin savukekotelonsa, jossa -oli venäläinen kolmivaljakon kuva... Hänen hartiansa nytkyivät naurusta. - -»Miellyttävä mies», vastasi konsulitar viattomasti. - -»Minä olen aivan samaa mieltä!» Sitten kääntyi konsuli nopeasti ja -leikillisen kohteliaasti Tonyn puoleen kuin kysyäkseen tämänkin -mielipidettä. Tony oli vaiti, hän katsoi vain ankarasti ulos. - -»Minusta hän saisi luopua voimasanoistaan», jatkoi konsulitar hiukan -huolestuneesti. »Ellen ymmärtänyt väärin, puhui hän sakramentista ja -muusta tavalla, joka...» - -»Ei se tee mitään, äiti, ei hän tarkoita sillä mitään pahaa...» - -»Ja sitten hän on käytökseltään hiukan liian huoleton, eikö ole, Tom?» - -»No, hyvä Jumala, se on eteläsaksalaista!» sanoi konsuli, puhalsi -hitaasti savun luotaan, hymyili äidilleen ja katsoi salaa Tonya. -Konsulitar ei huomannut sitä lainkaan. - -»Tulethan sinä tänään Gerdan kanssa päivälliselle, Tom? Tehkää niin -hyvin.» - -»Mielellämme, äiti, mitä suurimmalla ilolla. Totta puhuakseni minä -kiinnitän paljon toiveita kotivieraaseemme. Etkö sinäkin? Tämä on -kerrankin toista kuin nuo iänikuiset pappismiehet...» - -»Kukin laatunsa mukaan, Tom.» - -»Tietysti! Nyt minä menen... Mutta kuulkaahan!» sanoi hän ovenripaan -taittuessaan. »Sinä olet tehnyt häneen valtavan vaikutuksen, Tony. -Ehdottomasti! Tiedätkö, miksi hän kutsui sinua alhaalla lähtiessään? -'Herttaiseksi eläväksi!' — nämä ovat hänen omat sanansa...» - -Nyt kääntyi rouva Grünlich ympäri ja sanoi kuuluvalla äänellä: »Hän -ei arvattavasti ole kieltänyt sinua tuota kertomasta, mutta siitä -huolimatta minä en tiedä, onko sopivaa, että sinä teet sen tiettäväksi. -Mutta sen minä tiedän ja tahdon sen myös ilmaista, ettei tässä elämässä -ole pääasia se, miten joku seikka sanotaan ja ilmaistaan, vaan miten se -on tarkoitettu ja millaisesta sydämestä se lähtee; ja jos sinä haluat -tehdä pilkkaa herra Permanederin ilmaisutavasta... jos hän on sinun -mielestäsi naurettava...» - -»Kuka?! Hyvä Tony, en minä tarkoita mitään pahaa! Miksi sinä suutut...» - -»_Assez_!» sanoi konsulitar luoden poikaansa vakavan ja pyytävän -katseen, mikä merkitsi: Anna hänen olla! - -»Älä viitsi olla vihainen, Tony!» sanoi veli. »En tahtonut kiusata -sinua. No niin. Ja nyt minä lähden toimittamaan, että joku varastomies -tuo tänne hänen arkkunsa. Näkemiin!» - - - - -VIIDES LUKU. - - -Herra Permaneder asettui Mengstrassen varrelle, aterioi seuraavana -päivänä Thomas Buddenbrookin ja hänen puolisonsa luona ja tutustui -kolmantena päivänä, joka oli torstai, Justus Krögeriin ja hänen -rouvaansa, Breitestrassen Buddenbrookin naisiin, jotka pitivät häntä -hirveän naurettavana, Sesemi Weichbrodtiin, joka kohteli häntä -jotensakin ankarasti, sekä Klothilde-parkaan ja pikku Erikaan. -Viimeksimainitulle hän ojensi makeistötterön. - -Hän oli häiriintymättömän hyvällä tuulella huolimatta syvistä -huokailuistaan, jotka eivät merkinneet mitään, vaan näyttivät -kumpuavan liiasta hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä. Hän oli -omalaatuisensa piippuineen, hullunkurisine puheineen, sitkeine -paikallaan istumisineen, johon hän saattoi vaipua pitkiksi ajoiksi -aterioiden jälkeen, asetuttuaan mitä mukavimpiin asentoihin, polttaen, -juoden ja tarinoiden. Ja vaikka hän toi tuon vanhan talon elämään -aivan uutta ainesta, vaikka koko hänen olemuksensa oli epäsoinnussa -näiden huoneiden tyylin kanssa, ei hän kuitenkaan häirinnyt talon -totuttuja tapoja. Hän otti uskollisesti osaa aamu- ja iltahartauksiin, -pyysi päästä kerran kuulemaan konsulittaren pyhäkoulunpitoa ja oli -»Jerusalemin-iltanakin» vähän aikaa läsnä antaen esitellä itsensä -naisille, vetäytyen kumminkin hämmentyneenä pois Lea Gerhardtin -alkaessa lukea ääneen. - -Hän tuli pian tunnetuksi kaupungissa, ja paremmissa perheissä puhuttiin -uteliaasti Buddenbrookien baierilaisesta vieraasta; mutta hänellä -ei ollut tuttavia pörssissä eikä perheissä, ja koska oli käsissä -se aika, jolloin kaupunkilaiset alkoivat lähteä meren rannalle, ei -konsuli ruvennut enää tutustuttamaan häntä talon seurapiiriin. Mutta -itse hän seurusteli vieraan kanssa ahkerasti ja hartaasti. Huolimatta -monista liike- ja luottamustoimistaan järjesti hän itselleen aikaa, -niin että saattoi kuljetella vierastaan kaupungilla, näytellä tälle -kaikki keskiaikaiset nähtävyydet, kirkot, portit, suihkukaivot, -torin, raatihuoneen ja »Laivuriseuran», ja koetti kaikin tavoin -huvittaa häntä sekä esittää hänelle pörssissä lähimmät tuttavansa... -Ja kun konsulitar, hänen äitinsä, tahtoi kiittää häntä hänen -uhrautuvaisuudestaan, vastasi hän kuivasti: »Mitäpä sitä ei tekisi, -äiti, kun...» - -Tuon sanan antoi konsulitar kulkea niin huomaamatta ohi, ettei hän edes -hymyillyt eikä räpäyttänyt silmiäänkään, vaan käänsi vaaleat silmänsä -vitkalleen toiseen suuntaan ja siirtyi puhumaan aivan muista asioista... - -Hän oli tasaisen ystävällinen herra Permanederiä kohtaan, mitä ei voi -sanoa hänen tyttärestään. Kaksilla »sukupäivillä» oli humalakauppias -jo ollut — sillä vaikka hän jo kolmantena tai neljäntenä päivänä oli -antanut tietää, että hänen panimoasiansa oli toimitettu, oli hän nyt -ollut talossa puolitoista viikkoa — ja molempina torstai-iltoina -oli rouva Grünlich herra Permanederin puhellessa ja liikahdellessa -monta kertaa vilkunut levottomasti sukulaisiinsa, Justus-setään, -Buddenbrook-serkkuihin ja Thomakseen, punastunut, istunut jäykkänä ja -äänettömänä useamman minuutin ja poistunut pari kertaa huoneestakin... - -Kesäkuun vieno tuulenhenki liikutteli hiljaa rouva Grünlichin toisessa -kerroksessa olevan makuuhuoneen käärekaihtimia, sillä molemmat -ikkunat olivat auki. Pienellä yöpöydällä uudinvuoteen vieressä paloi -puoleksi vedellä täytetyn lasin pinnalla, jossa oli öljykerros, monta -pientä liekkiä; ne levittivät tasaista, himmeää valoa huoneeseen, -jonka suoratyyliset huonekalut oli peitetty harmailla liinaisilla -irtopäällisillä. Rouva Grünlich lepäsi vuoteessaan. Hänen kaunis päänsä -oli painunut pehmeästi leveiden pitsien reunustamille tyynyille ja -hänen kätensä lepäsivät ristissä peitteellä. Mutta hänen silmänsä, -jotka olivat liiaksi miettivät voidakseen ummistua, seurasivat hitaasti -suuren pitkäruumiisen hyönteisen liikkeitä sen kierrellessä miljoonin -äänettömin siivenlyönnein kirkkaan lasin ympärillä... Vuoteen vieressä -seinällä, kahden vanhan vaskipiirroksen välissä, jotka kuvasivat -kaupunkia keskiajalla, oli kehyksissä oleva lause: »Jätä tiesi Herran -huomaan...» Mutta onko se mikään lohdutus, kun keskiyöllä täytyy maata -avoimin silmin ja päättää aivan yksin, ilman neuvoja, vastatako »kyllä» -vai »ei» omaa vastaista elämäänsä, eikä ainoastaan sitä, koskevaan -kysymykseen. - -Oli hyvin hiljaista. Vain seinäkello tikutti, ja silloin tällöin -kuului viereisestä huoneesta, joka oli erotettu Tonyn makuuhuoneesta -oviverhoilla, mamsseli Jungmannin rykäykset. Siellä oli vielä täysi -valo. Uskollinen preussitär istui yhä ylhäällä ulosvedettävän pöydän -ääressä kattolampun alla parsien sukkia pikku Erikalle, jonka tasainen, -syvä hengitys kuului huoneesta; Sesemi Weichbrodtin hoidokeilla oli -näet kesäloma, ja lapsi asui nyt Mengstrassen talossa. - -Rouva Grünlich kohosi kyynärpäilleen, huokasi ja nojasi päänsä käsiin. - -»Ida?» kysyi hän matalalla äänellä, »vieläkö sinä istut sukkia -parsimassa?» - -»Vielä, Tony lapsukainen», kuului Idan ääni... »Nuku nyt, sinun täytyy -huomenna nousta varhain, ja sinä olet muuten väsynyt.» - -»Niin, Ida... Herätäthän sinä minut kello kuudelta?» - -»Puoli seitsemän riittää, lapsukainen. Vaunuista on jo sanottu. Nuku -vain edelleen, että olet virkku sitten...» - -»Minä en ole nukkunut vielä yhtään!» - -»Ai, ai, lapsukainen, se on paha; ethän sinä tahdo olla väsynyt -Schwartaussa? Juo seitsemän siemausta vettä, käänny oikealle kyljelle -ja laske tuhanteen...» - -»Voi, Ida, tule vielä vähän tänne! Minä en voi nukkua, minulla on niin -paljon ajattelemista, että pääni on haljeta... luulen, että minulla on -kuumetta, ja vatsakin on taas levoton; tai sitten se on verenvähyyttä; -ohimojen verisuonet ovat aivan paisuneet ja tykyttävät niin hirveästi, -sillä ne ovat niin täydet, mistä huolimatta päässä saattaa olla liian -vähän verta...» - -Kuului tuolin kolahdus, sitten ilmestyi Ida Jungmannin vankkaluinen -vartalo yksinkertaiseen, epämuodikkaaseen ruskeaan pukuun puettuna -oviverhojen väliin. - -»Ai, ai, lapsukainen, kuumettako sinulla on? Annapas minun koetella... -Pannaan kääre...» - -Ja hän harppasi pitkillä miesmäisillä askelillaan piirongin luo, haki -nenäliinan, kastoi sen pesuvatiin, astui taas vuoteen ääreen ja pani -sen varovasti Tonyn otsalle, minkä jälkeen hän vielä pari kertaa -silitti sitä kämmenellään. - -»Kiitos, Ida, se tuntuu niin hyvälle... Oh, istu vielä vähän tuohon, -rakas hyvä Ida, tuohon sängyn laidalle. Voi kun minun täytyy koko -ajan ajatella huomispäivää... Mitä minun pitää tehdä? Kaikki pyörii -päässäni.» - -Ida oli istunut hänen luokseen, oli ottanut taas käsiinsä neulan ja -parsimasienen päälle vedetyn sukan ja sanoi, painaen alas siloisen -harmaan päänsä ja seuraten väsymättömillä, kirkkailla, ruskeilla -silmillään työtä: »Luuletko, että hän kysyy huomenna?» - -»Varmasti, Ida! Ei ole epäilemistäkään. Ei hän ole päästävä tilaisuutta -käsistään. Miten kävi Klarankin? Sekin tapahtui sellaisella retkellä... -Voisinhan minä sen estää. Voisin pysyä toisten seurassa enkä päästää -häntä lähelleni... Mutta sitten se tilaisuus menee sivu! Hän matkustaa -ylihuomenna, sen hän on sanonut, eikä hän voi nyt enää mitenkään -jäädä pitemmäksi aikaa, ellei siitä huomenna tule selvä... Se täytyy -ratkaista huomenna... Mutta mitä minä sanon, jos hän kysyy?! Sinä et -ole vielä ollut naimisissa etkä siis tunne sitä elämää, mutta sinä olet -vilpitön ihminen ja sinulla on hyvä ymmärrys ja olet neljänkymmenen -kahden vuoden vanha. Etkö voi neuvoa minua? Tarvitsisin niin sinun -neuvoasi...» - -Ida Jungmann antoi sukan vaipua helmaan. - -»Niinpä kyllä, Tony lapsukainen, minä olen ajatellutkin sitä paljon. -Mutta minkä minä ymmärrän, ei siinä ole enää mitään neuvomista. Eihän -hän voi enää mitenkään talosta lähteä puhumatta sinun ja äitisi kanssa, -ja ellet sinä tahdo, olisi sinun pitänyt lähettää hänet aikaisemmin -pois...» - -»Sinä olet oikeassa, Ida; mutta sitä minä en ole voinut, sillä näinhän -sen kuitenkin pitää käydä! Mutta en voi olla ajattelematta: 'Voin -vielä peräytyä, vielä ei ole liian myöhä'. Ja nyt minä makaan tässä -tuskitellen...» - -»Pidätkös sinä hänestä, Tony? Sanopa nyt suoraan?» - -»Pidän, Ida. Valehtelisin, jos sen kieltäisin. Kaunis hän ei ole, -mutta se ei merkitse niin paljoa tässä elämässä, ja hän on perin hyvä -mies eikä luullakseni osaa olla ilkeä. Kun muistan Grünlichiä...» hyvä -Jumala! hän sanoi olevansa valpas ja keksintäkykyinen, mutta peitti -aina kavalasti veijarimaisuutensa... Permaneder ei ole sellainen, -näetkös. Hän on, kuinka sanoisin, liian mukavuuttarakastava ja ottaa -elämän liian hupaiselta kannalta viitsiäkseen vehkeillä, mikä toiselta -puolen on moitittavaa, sillä näin ei hänestä koskaan tule miljonääriä; -hän antaa kaiken mennä omaa latuaan... Sellaisia siellä etelässä -olivat kaikki, ja juuri siinä on niksi, Ida, juuri siinä. Münchenissä, -näetkös, jossa hän oli kaltaistensa parissa, ihmisten parissa, jotka -puhuivat kuten hän ja käyttäytyivät kuten hän, minä suorastaan rakastin -häntä, niin miellyttävältä ja avosydämiseltä hän minusta tuntui. Ja -huomasin myös hänen tuntevan samaa, — mihin ehkä vaikutti sekin, että -hän luuli minua rikkaaksi rouvaksi, rikkaammaksi, pelkään, kuin mitä -olen, sillä äiti ei voi enää antaa paljon lisää, kuten tiedät. Mutta se -ei ole merkitsevä hänelle kovin paljoa, olen varma siitä. Hyvin suuret -rahamäärät eivät ole hänelle niinkään mieleen... No niin... mitä minun -pitikään sanoa, Ida?» - -»Että Münchenissä pidit hänestä; mutta entä täällä?» - -»Täällä, Ida! Tiedät jo, mitä minä aion sanoa. Täällä, jossa hän on -omien olojensa ulkopuolella, jossa kaikki on toisenlaista, ankarampaa -ja kunnianhimoisempaa ja arvokkaampaa, niin sanoakseni... täällä minun -täytyy usein hävetä hänen puolestaan, niin, sanon sen suoraan, Ida, -olen vilpitön ihminen, minua hävettää, vaikka se on ehkä huonosti -tehty! Näetkös... Hän käyttää kieltä vapaasti ja huolettomasti ja -päästää tulemaan omituisia lausetapoja. Siellä etelässä tehdään niin, -Ida, siellä se voi sattua kaikista sivistyneimmillekin ihmisille kun he -ovat hyvällä tuulella, se ei loukkaa kenenkään korvaa, se livahtaa vain -sivu huomaamatta, eikä kukaan ihmettele sitä. Mutta täällä katsoo äiti -häntä pitkään, ja Tom nostaa kulmakarvansa, ja Justus-setä hytkähtää -ja on purskahtaa nauruun, kuten Krögereiden on tapana tehdä, ja Pfiffi -Buddenbrook luo silmäyksen äitiinsä tai Friederikeen tai Henrietteen, -— ja silloin minua hävettää niin kauheasti, että tahtoisin mennä ulos, -enkä voi käsittää miten voisin mennä hänen kanssaan naimisiin...» - -»Mitä turhia, Tony! Sinähän saat asua hänen kanssaan Münchenissä.» - -»Olet oikeassa, Ida. Mutta täällä pitäisi olla ensin kihlajaiset, -ja minun pitäisi koko ajan hävetä suvun ja Kistenmakerien ja -Möllendorpfien ja muiden edessä siksi, ettei hänen käytöstapansa ole -hienompi... Grünlich oli paljon hienompi, vaikka hän oli musta sisältä, -kuten herra Stengel sanoi aikoinaan... Ida, minun pääni on aivan -pyörällä, ole hyvä ja muuta kääre.» - -»Mutta toiselta puolen tahdon», sanoi hän jälleen, syvään hengähtäen -kylmän kääreen koskettaessa otsaa, »sillä pääasia on ja tulee olemaan -se, että minä saan pukeutua uudelleen morsiushuntuun ja pääsen -kulkemasta täällä eronneena rouvana... Voi, Ida, minun on täytynyt -ajatella niin monia vanhoja asioita viime päivinä, Grünlichin -tuloa taloon ja sitten hänen toimeenpanemiaan kohtauksia — se oli -häpeämätöntä, Ida! — ja Travemündeä ja Schwarzkopfeja...» lisäsi hän -hitaammin, katseen viipyessä hetken aikaa haaveellisena Erikan sukan -parsitussa paikassa... »ja sitten kihlausta ja Eimsbütteliä ja meidän -taloamme — se oli niin hieno, Ida; voi minun aamupukujanikin!... -Sellaisia minä en enää tule saamaan, jos otan Permanederin; elämä tekee -ihmisen vaatimattomammaksi, niin se on — ja sitten edelleen tohtori -Klaassenia ja lasta ja pankkiiri Kesselmeyeriä... ja viimein loppua — -se oli kauhea, et voi aavistaa kuinka kauhea; ja kun on ollut semmoisia -kokemuksia elämässä, niin... Mutta Permaneder ei ole antautuva -likaisiin hommiin, sitä en minä usko ikinä; ja kauppa-asioissa voimme -luottaa häneen ehdottomasti, sillä minä luulen todellakin, että hän -ja Noppe ansaitsevat sangen hyvin Niederpaurin johtamalla yhtiöllä. -Ja kun minusta on tullut hänen rouvansa, Ida, niin niinä kyllä pidän -huolen siitä, että hän tulee kunnianhimoisemmaksi ja kohottaa asemaamme -ja panee liikkeelle tarmonsa, ja tuottaa kunniaa minulle ja meille -kaikille, sillä se ehto hänen täytyy täyttää, jos hän kerran tahtoo -naida Buddenbrookin suvun jäsenen!» - -Hän vei kätensä ristiin niskan alle ja katsoi kattoon. - -»Niin, siitä on nyt kokonaista kymmenen vuotta, kun minä otin -Grünlichin... Kymmenen vuotta! Ja nyt on taas sama edessä, nyt minun -täytyy taas antaa jollekin myöntymykseni. Tiedätkös, Ida, elämä on -sentään hirveän vakava asia!... Ero on vain siinä, että silloin siitä -pidettiin ääretöntä elämää ja kaikki kiusasivat ja ahdistivat minua, -nyt sen sijaan ovat kaikki ääneti ja pitävät itsestään selvänä asiana, -että minä vastaan myöntäen. Sillä niin on laita, Ida, että tämä kihlaus -Aloisin kanssa — sanon häntä jo nimeltä, koska nyt pitää kuitenkin -näin käydä — ei ole ollenkaan juhlallinen ja iloinen asia, eikä siinä -ole oikeastaan ollenkaan kysymys minun onnestani, vaan kun minä nyt -menen toisen kerran naimisiin, hyvitän sillä vain tyynesti ensimmäisen -avioliittoni, jonka olen velkaa niinellemme. Tom ja äiti ajattelevat -samoin...» - -»Voi, voi, Tony-kulta! ellet sinä välitä hänestä ja ellei hän voi tehdä -sinua onnelliseksi...» - -»Ida, minä tunnen elämän enkä ole enää mikään hanhi; minulla on silmät -päässä. Ehkei äiti kehoittaisi minua tähän, sillä arveluttavat asiat -hän sivuuttaa sanoen: _Assez!_ Mutta Tom tahtoo. Opeta sinä minut -ymmärtämään Tomia! Mitä hän oikein ajattelee? Ajatteleeko hän näin: -Kuka tahansa! Kuka vain on kelvollinen, joka ei ole aivan kelvoton. -Sillä tällä kertaa ei ole kysymys rikkaasta naimakaupasta, vain siitä, -että entinen tahra tulee jotenkuten poistetuksi. Niin hän ajattelee. -Jo heti Permanederin tultua taloon on Tom varmasti tehnyt kirjallisia -tiedusteluja hänen asemastaan, ja kun ne ovat antaneet tyydyttävän -tuloksen, on asia hänen puolestaan ollut selvä... Tom on valtioviisas -ja tietää, mitä tahtoo. Kuka on saattanut Christianin heilumaan taivaan -ja maan välillä?... Tämä on kova sana, Ida, mutta se on Tomin teko. -Ja miksi? Siksi, että Christian häpäisi perhettä ja kauppahuonetta, -mitä minäkin hänen mielestään teen, Ida, en sanoilla ja teoilla, vaan -paljaalla olemassaolollani eronneena rouvana. Siitä on tuleva loppu, -niin hän tahtoo, ja siinä hän on oikeassa, ja minä rakastan häntä sen -vuoksi sitä enemmän, Jumala nähköön. Ja toivon hänen myös rakastavan -minua, kun otan tämän askeleen. Olen näinä pitkinä vuosina kaivannut -alituiseen takaisin elämään, sillä minulla on hyvin ikävä äidin luona, -vaikka sitä on synti sanoa; mutta minä olen vasta kolmenkymmenen vuoden -vanha ja tunnen itseni nuoreksi. Tasan ei käy onnen lahjat, Ida; -sinulla oli kolmenkymmenen ikäisenä jo harmaa tukka, joka kuuluu teidän -sukuunne, ja sinun setäsi Prahl, joka kuoli rokotukseen...» - -Hän esitti vielä useampia tutkisteluja tuona yönä ja sanoi vielä -muutaman kerran: »Niinhän sen kuitenkin pitää käydä», ja nukkui sitten -viisi tuntia syvää, rauhallista unta. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Kaupunki oli sumussa, mutta herra Longuet, vuokravaunujen omistaja -Johannistrassen varrelta, joka ajoi omassa persoonassaan katettavilla, -mutta joka suuntaan avonaisilla vaunuilla Mengstrasselle, sanoi: »Ei se -kauan kummittele», ja siihen sai luottaa. - -Konsulitar, Antonie, herra Permaneder, Erika ja Ida Jungmann olivat -syöneet yhdessä aamiaista ja kerääntyivät nyt toinen toisensa -jälkeen matkavalmiina suureen eteiseen odottamaan Gerdaa ja Tomia. -Rouva Grünlich, joka oli puettu kermanväriseen, atlassikauluksella -varustettuun pukuun, oli lyhyestä yöunesta huolimatta erinomaisen -kukoistavan näköinen; epäröinti ja tuumiskelu näkyi päättyneen, sillä -hänen ilmeensä, kun hän nyt napitti hitaasti hansikkaitaan, oli -rauhallinen, varma, melkeinpä juhlallinen... Hän oli jälleen löytänyt -sen mielialan, joka hänelle oli tuttu entuudesta. Oman tärkeyden tunne, -ratkaisun merkityksellisyys, tieto, että jälleen oli koittanut päivä, -joka velvoitti häntä tarttumaan vakavin ottein sukunsa historiaan, -täytti hänen mielensä ja sai hänen sydämensä lyömään. Hän oli tänä -yönä nähnyt unessa silmiensä edessä sen kohdan perhepapereissa, -johon hän aikoi merkitä toisen kihlauksensa... seikan, joka oli -pyyhkivä pois ja tekevä merkityksettömäksi mustan tahran, joka siinä -oli entuudestaan; ja nyt odotti hän iloisessa jännityksessä hetkeä, -jolloin Tom ilmestyisi näkyviin ja hän saisi tervehtiä tätä vakavalla -päännyökkäyksellä... - -Jonkun verran myöhästyneenä tuli konsuli puolisoineen taloon, sillä -nuori konsulitar ei ollut tottunut lopettamaan pukeutumistaan näin -varhain. Konsuli oli reippaan ja hyvätuulisen näköinen vaaleanruskeassa -pikkuruutuisessa puvussaan, jonka leveän rinnuksen välistä näkyi -kesäliivien laita; hänen silmänsä hymyilivät kun hän huomasi Tonyn -verrattoman arvokkaan ilmeen. Mutta Gerda, jonka hiukan sairaloinen -ja arvoituksellinen kauneus muodosti omituisen vastakohdan Tonyn -raikkaalle kauneudelle, ei ollut ollenkaan sunnuntaihuviretkituulella. -Hän ei ollut luultavasti nukkunut tarpeeksi. Hänen pukunsa pehmeä -punasininen väri sointui ihmeellisesti yhteen hänen paksun -kuparinruskean tukkansa kanssa ja sai hänen ihonsa näyttämään vielä -valkoisemmalta ja himmeämmältä, ja hänen lähekkäin olevien ruskeiden -silmiensä siniset varjot olivat tavallista tummemmat... Kylmästi -taivutti hän otsansa anoppinsa suudeltavaksi, ojensi kätensä herra -Permanederille jotakuinkin pilkallisesti; ja kun rouva Grünlich hänet -nähdessään löi kädet yhteen ja huudahti ääneen: »Voi hyvä Jumala, -Gerda, kuinka kaunis sinä taas olet —!» vastasi hän vain torjuvasti -hymyillen. - -Hän tunsi syvää vastenmielisyyttä tämänpäiväisen retken kaltaista -seurustelua kohtaan, varsinkin kesällä ja vielä sunnuntaina. Hän, jonka -huoneissa enimmäkseen vallitsi alaslaskettujen uutimien aikaansaama -puolihämärä ja joka ei usein liikkunut ulkona, pelkäsi aurinkoa, pölyä, -juhlapukuun pukeutuneita pikkuporvareita, kahvin, oluen ja tupakan -hajua... Eniten kaikesta inhosi hän hellettä, joka teki koko olemisen -epämieluisaksi. »Hyvä ystävä», oli hän sanonut Thomakselle, kun tämä -oli kertonut Schwartauhun tehtävästä retkestä ja »Riesebuschista», -— müncheniläisen vieraan tuli nähdä hiukan kaupungin ympäristöäkin, -— »tiedäthän sinä, että Jumala on luonut minut arkipäivän rauhaan.. -Ja silloin ei hae kiihokkeita ja vaihtelua. Annathan minun pitää -vapauteni, eikö niin...?» - -Hän ei olisi mennyt naimisiin Thomaksen kanssa, ellei tämä olisi -luvannut hänelle eräissä tapauksissa täyttä vapautta. - -»Hyvänen aika, Gerda, kyllähän sinä olet oikeassa. Ja on suurimmaksi -osaksi kuvittelua, että tuollaiset retket muka olisivat hauskoja... -Mutta niihin ottaa osaa siksi, ettei tahdo näyttää omituiselta toisten -silmissä ja omissaan. Sen verran turhamainen on joka ihminen, etkö -sinäkin?... Muuten joutuu helposti yksinäisyyden ja onnettomuuden -valtaan ja menettää jonkun verran arvonantoa. Ja sitten vielä eräs -seikka, rakas Gerda... Meillä on kaikilla syytä olla hiukan kohteliaita -herra Permanederille. Uskon sinun tietävän, mitä asia koskee. On -tekeillä jotakin, ja olisi vahinko, suorastaan vahinko, ellei se -johtaisi suotuisaan tulokseen...» - -»En ymmärrä, että minun läsnäoloni... mutta samantekevä. Kun sinä -toivot, niin tulen. Ottakaamme vastaan tämä huvitus.» - -»Olen sinulle kaikesta sydämestäni kiitollinen.» — - -Mentiin kadulle... Ja aurinko alkoi jo kuultaa sumun läpi, Pyhän -Marian-kirkon kellot soivat juhlallisesti ja linnunlaulu täytti ilman. -Kuski nosti lakkia, ja konsulitar nyökkäsi hänelle patriarkkaalisen -hyväntahtoisesti, mikä toisinaan sai Thomaksen hiukan hämilleen, ja -sanoi: »Hyvää huomenta, hyvä ystävä! Ja nyt siis kaikki paikoilleen! -Olisi aamusaarnan aika, mutta tänään me kiitämme Luojaa luonnossa ja -sydämissämme, eikö niin, herra Permaneder?» - -»Aivan niin, rouva konsulitar.» - -Ja sitten kiipesivät kaikki toinen toisensa jälkeen kapean takaoven -kautta vaunuihin, joihin olisi mahtunut kymmenen henkeä, ja istuivat -mukavasti patjoille, jotka — epäilemättä herra Permanederin kunniaksi -— olivat päällystetyt sini- ja valkoraitaisella kankaalla. Sitten -napsahti ovi lukkoon, herra Longuet maiskautti kieltään ja huudahteli -pari kertaa hevosille; vahvarakenteiset ruskeat hevoset lähtivät -liikkeelle, ja niin sitä ajettiin Mengstrassea alas, Traven rantaa, ohi -Holstentor'in ja sitten oikealle Schwartauhun johtavaa tietä... - -Pellot, niityt, lehdot, maalaistalot vilisivät ohi... ja katse etsi -korkealla kirkkaassa, siintävässä ilmassa lenteleviä leivosia, joiden -laulu kuului alas. Thomas, joka poltti savuketta, katsoi tarkkaavasti -ympärilleen viljavainioiden ohi ajettaessa ja osoitti herra -Permanederille viljan kasvua. Humalakauppias oli poikamaisen iloisella -tuulella. Hän oli sysännyt vihreän höyhentupsuhattunsa toiselle -korvalliselle ja koetti saada suunnattomalla luukoukulla varustettua -keppiään pysymään tasapainossa valkoisella leveällä kämmenellään -ja alahuulellaan; jälkimmäinen oli temppu, joka, vaikka se aina -epäonnistui, niitti äänekästä suosiota varsinkin pikku Erikan taholta. - -Sitten hän alkoi kertoa suurella innolla vuorille tehdyistä -kiipeämisretkistä, selkärepuista ja piikkisauvoista, minkä konsulitar -palkitsi ihailulla. Sitten hän valitti, ettei Christian ollut -saapuvilla, sillä hän kuului olevan niin kovin hauska herra. - -»Miten milloinkin», sanoi konsuli. »Mutta tämmöisissä tilaisuuksissa -hän on aivan verraton, se on totta. — Me saamme krapuja, herra -Permaneder!» huudahti hän välittömästi. »Krapuja ja Itämeren-äyriäisiä! -Olette jo pari kertaa syönyt niitä äitini luona, mutta ystäväni -Dieckmann, 'Zum Riesebuschin' omistaja, hankkii aina ravintolaansa -parasta lajia. Ja piparpähkinöitä, seutumme kuuluisia piparpähkinöitä! -Ehkä niiden maine on levinnyt Isarinkin varrelle! No, saatte nähdä.» - -Rouva Grünlich antoi vaunujen seisahtua pari kolme kertaa juostakseen -alas poimimaan tiepuolesta ruiskukkia ja unikkoja, jolloin herra -Permaneder joka kerran vakuutti aivan villinä tahtovansa tulla mukaan: -mutta koska häntä hiukan peloitti nousu vaunuista ja vaunuihin, jätti -hän sen kuitenkin tekemättä. - -Erika riemuitsi jokaisesta ohikiitävästä variksesta, ja Ida Jungmann, -jolla aina, kirkkaimmallakin ilmalla, oli mukana sadetakki ja -sateenvarjo, yhtyi siihen välittömästi, hiukan hirnuvasti nauraen, -kuten todellinen lapsenhoitajatar, joka ei suhtaudu vain ulkonaisesti -lapsellisiin mielenilmaisuihin, vaan yhtyy niihin yhtä lapsellisen -sydämellisesti, — jolloin Gerda, joka ei ollut nähnyt hänen -harmaantuvan perheen palveluksessa, katsoi häneen pari kertaa hiukan -kylmän ihmettelevästi... - -Tultiin Oldenburgin seutuun. Alkoi näkyä pyökkilehtoja, vaunut ajoivat -asutuksen läpi pienen torin yli, jossa oli vinttikaivo, sitten takaisin -kedolle, Au-joen yli vievän sillan yli ja pysähtyivät viimein »Zum -Riesebuschin» yksikerroksisen rakennuksen eteen. Se sijaitsi tasaisen -pihan laidassa, jossa oli nurmikenttiä, hiekoitettuja teitä ja -maalaiskukkapenkkejä. Takana oli penkereittäin kohoava pyökkimetsä. -Rinteen eri pengermiä yhdisti toisiinsa koholla olevien puiden -juurista ja kivistä muodostetut portaat, ja joka välikkeeseen, puiden -siimekseen, oli asetettu valkoisia pöytiä, penkkejä ja tuoleja. - -Buddenbrookit eivät suinkaan olleet ensimmäiset vieraat. Pari -hyvinvoipaa palvelustyttöä ja tahraiseen hännystakkiin puettu -tarjoilija hääri juoksujalkaa pihalla kantaen leikkeleitä, mehuvesiä, -maitoa ja olutta metsikköön, johon jonkun matkan päähän toisistaan oli -sijoittunut useampia perhekuntia lapsineen. - -Herra Dieckmann, ravintolan isäntä, astui henkilökohtaisesti vaunu-oven -eteen paitahihasillaan keltainen, kudottu lakki päässä, auttaakseen -herrasväkeä alas, ja Longuet'n siirryttyä kauemmaksi hevosia viemään, -sanoi konsulitar: »Teemme nyt ensin kävelyretken, hyvä isäntä, mutta -palatessamme noin tunnin kuluttua tahtoisimme aamiaista. Olkaa hyvä ja -kattakaa meille metsään... mutta ei liian korkealle; toinen pengermä -näyttää minusta sopivimmalta...» - -»Pankaa nyt parhaanne, herra Dieckmann», lisäsi konsuli, »meillä on -hemmoiteltu vieras...» - -Herra Permaneder pani vastaan. »Eikö mitä! Olutta ja juustoa...» - -Tuota ei herra Dieckmann ymmärtänyt, vaan alkoi ladella luistavasti: -»Kaikkea mitä talossa on, herra konsuli... Krapuja, äyriäisiä, -erilaisia makkaroita, juustoja, savustettua ankeriasta, savustettua -lohta, savustettua sampea...» - -»Hyvä on, Dieckmann, kyllä te tiedätte. Ja sitten — kuusi lasia maitoa -ja yksi seideli olutta, ellen erehdy, herra Permaneder?...» - -»Yksi olutta, kuusi maitoa... tuoretta maitoa vai kirnumaitoa vai -viilimaitoa, herra konsuli?...» - -»Tuoretta maitoa ja kirnumaitoa, Dieckmann. Siis tunnin kuluttua.» - -Sen jälkeen he menivät pihan yli. - -»Ensiksi meidän on käytävä lähteellä, herra Permaneder», sanoi -Thomas. »'Lähde' on Au-joen lähtökohta, ja Au on pieni joki, jonka -varrella on Schwartau ja jonka varrella myös kerran keskiajalla meidän -kaupunkimme sijaitsi, kunnes se paloi — ei se tainnut olla kovin -vahvasti rakennettu — minkä jälkeen se rakennettiin uudelleen Traven -rannalle. Joen nimeen liittyy muuten eräitä kirveleviä muistoja. -Poikina ollessamme meistä oli hauska nipistellä toisiamme käsivarteen -kysyen: 'Mikä on Schwartaun joen nimi?' Jolloin nipistetty tietysti -älähti 'au'. Katsokaa!» sanoi hän yht'äkkiä heidän tultuaan kymmenen -askeleen päähän portaista; »toiset ovat ehtineet ennen meitä. Tuolla -ovat Möllendorpfit ja Hagenströmit.» - -Aivan oikein! Ylhäällä metsikön kolmannella pengermällä istuivat noiden -edullisen naimakaupan solmineiden perheiden jäsenet kahden peräkkäin -liitetyn pöydän ääressä vilkkaasti puhellen. Pöydän päässä istui -senaattori Möllendorpf, kalpea vanha herra, jolla oli sokeritauti ja -suippo, ohut valkoinen poskiparta. Hänen vaimonsa, syntyisin Langhals, -käytteli pitkävartista lornettiaan, ja hänen harmaa tukkansa oli -pörröllään edestä sekä takaa. Seurassa oli myös heidän poikansa August, -vaaleaverinen nuori mies, jolla oli huoliteltu ulkomuoto, ja Julchenin, -syntyisin Hagenström, aviomies, pieni ketterä herra, jolla oli isot, -kiiltävät, mustat silmät ja melkein yhtä isot timantit korvalehdissä; -hän istui vaimonsa veljien Hermannin ja Moritzin välissä. Konsuli -Hermann Hagenström alkoi käydä lihavaksi, sillä hän eli herkutellen ja -sanottiin hänen syövän jo aamulla hanhipiirasta. Hänellä oli punertava, -lyhyt täysiparta, ja hänen nenänsä — hänen äitinsä nenä — riippui -silmiinpistävän litteänä. Tohtori Moritz, jolla oli sisäänpainunut -rinta ja kellahtava ihonväri, välkytteli teräviä, harvoja hampaitaan -vilkkaasti puhellessaan. Molemmilla veljeksillä oli naisseuraa, -sillä oikeusoppinutkin oli ollut jo useamman vuoden naimisissa -erään hampurilaisen neiti Puttfarkenin kanssa. Tällä rouvalla oli -voinkeltainen tukka ja aivan elottomat, nähtävästi englantilaistuneet, -mutta hyvin kauniit ja säännölliset piirteet, sillä tohtori Hagenström -ei olisi voinut häpäistä kaunosielun-mainettaan menemällä naimisiin -ruman tytön kanssa. Ja lopuksi siellä oli vielä Hermann Hagenströmin -pikku tytär ja Moritz Hagenströmin kuusivuotias poika, kaksi valkoisiin -vaatetettua lasta, jotka jo nyt melkein olivat kihloissa, sillä -Huneus-Hagenströmien omaisuuden ei pitänyt saada hajaantua. — Kaikki -söivät munakokkelia kinkun kera. - -Seurueet tervehtivät toisiaan Buddenbrookien kulkiessa ohi vähän matkan -päässä. Konsulitar taivutti hiukan hajamielisesti ja ihmettelevän -näköisenä päätään, Thomas kohotti hattuaan ja liikutti samalla huuliaan -kuin sanoen jonkun kylmän kohteliaisuuden, ja Gerda kumarsi vieraasti -ja muodollisesti. Mutta herra Permaneder, jota nousu oli kostuttanut, -heilutti reippaasti vihreätä lakkiaan ja huusi kovalla, iloisella -äänellä: »Hyvää huomenta.» — Jolloin senaattorin rouva Möllendorpf -otti lornjetin käteensä... Mutta Tony kohotti olkapäänsä korkealle, -nosti päätään, painoi leukansa alas ja tervehti luoksepääsemättömän -vihaisesti, katsoen Julchen Möllendorpfin leveäreunaisen hienon hatun -yli... Tällä hetkellä hänen päätöksensä kypsyi lopullisesti... - -»Jumalan kiitos, Tom, että syömme aamiaista vasta tunnin kuluttua! Minä -en välittäisi istua tuon Julchenin edessä... Huomasitko sinä, miten -hän tervehti? Tuskin lainkaan. Ja minun mitättömän mielipiteeni mukaan -hänen hattunsa oli aivan mauton...» - -»No, mitä hattuun tulee... Etkä sinäkään tainnut tervehtiä häntä sen -kohteliaammin, hyvä ystävä. Mutta älä viitsi suuttua, se nostaa kurtut -kasvoihin.» - -»Suuttua, Tom? Ehen! Jos nuo ihmiset luulevat olevansa suurimpia -pöppöjä, on se ainoastaan naurettavaa. Mikä ero on oikeastaan tuon -Julchenin ja minun välillä, pyydänpä kysyä? Se, ettei hän saanut -miehekseen veijaria, vaan ainoastaan 'vätyksen', kuten Ida sanoisi; ja -jos hän olisi minun asemassani, saataisiinpa nähdä, saisiko hän toista -miestä.» - -»Mistä sinä tiedät, ettet itse saa sellaista?» - -»Vätystäkö, Thomas?» - -»Onhan se parempi kuin veijari.» - -»Ei hänen tarvitse olla yhtä eikä toista. Mutta siitä ei puhuta.» - -»Oikein. Olemme jääneet jälkeenkin. Herra Permaneder kiipeää kuin -kauris...» - -Tultiin varjoisalle metsätielle, eikä kestänyt kauan ennenkuin oltiin -»lähteellä», kauniilla, runollisella paikalla, jossa puinen silta -yhdisti toisiinsa rotkomaiset kallioseinät ja jossa oli tuuheita -riippaoksaisia rinteitä, puita, joiden juuret olivat paljaat. He -ottivat konsulittaren tuomalla hopeaisella, kokoontyönnettävällä -pikarilla vettä pienestä kivisestä altaasta, joka oli lähteen alla, -ja virvoittivat itseään raikkaalla rautapitoisella vedellä, jolloin -herra Permaneder, saaden pienen kohteliaisuuskohtauksen, pyysi rouva -Grünlichiä maistamaan hänen lasistaan. Hän oli äärettömän kiitollinen, -toisti moneen kertaan: 'Kuinka herttaista', ja jutteli valppaasti -konsulittaren, Thomaksen, Gerdan, Tonyn ja pikku Erikankin kanssa... -Gerdakin, joka tähän asti oli kärsinyt kuumuudesta ja vaipunut -eräänlaiseen mykkään, elottomaan hermostuneisuuteen, alkoi nyt toipua, -ja kun hiukan kiireisen paluumatkan jälkeen taas oli saavuttu majatalon -edustalle ja asetuttu toiselle penkereelle katetun ruokapöydän -ympärille, oli hän ensimmäinen, joka valitti herra Permanederin -pikaista lähtöä — juuri nyt, kun oli alettu tutustua ja kun murteen -aiheuttamia väärinkäsityksiä ja ymmällejoutumisia sattui yhä -harvemmin... Hän kertoi kuulleensa ystävänsä ja kälynsä Tonyn käyttävän -pari kolme kertaa erittäin onnistuneesti baierilaisia sanoja... - -Herra Permaneder ei vastannut juuri mitään »lähtöä» koskevaan -viittaukseen, antautui vain aluksi herkkujen nauttimiseen, joita pöytä -oli täynnä ja jollaisia hän ei nähnyt joka päivä Tonavan varrella. - -He söivät kiirettä pitämättä hyvältä maistuvia ruokia, pikku Erikan -iloitessa eniten pienistä silkkipaperiruokaliinoista, jotka hänestä -olivat paljon kauniimmat kuin suuret liinakankaiset ruokaliinat kotona -ja joita hän tarjoilijan luvalla pisti muutaman taskuunsa muistoksi. -Sitten istui perhe vieraansa kanssa vielä hyvän aikaa yhdessä, herra -Permanederin polttaessa useita mustia sikareita oluen väliin, ja -konsulin polttaessa savukkeitaan; — mutta kukaan ei enää ajatellut -herra Permanederin lähtöä, eikä tulevaisuutta ylimalkaan kosketeltu -ollenkaan. Sen sijaan muisteltiin menneitä asioita, puhuttiin viime -vuosien valtiollisista tapahtumista. Ja herra Permaneder kertoi — -naurettuaan ensin läkähtyäkseen parille konsulittaren esittämälle, -vuoteen neljäkymmentä kahdeksan liittyvälle jutulle, jotka tämä oli -kuullut mieheltään — Münchenin vallankumouksesta ja Lola Montezista, -joka rouva Grünlichistä oli äärettömän mieltäkiinnittävää. Mutta tunnin -kuluttua päivällisestä, Erikan palattua Idan kanssa aivan hikisenä, -kädet täynnä kedon kukkia, ja Idan muistutettua piparpähkinöistä, jotka -vielä täytyi ostaa, lähdettiin alempana olevaan kylään... kuitenkin -vasta sitten, kun konsulitar, jonka vieraita kaikki tänään olivat, oli -maksanut laskun sievoisella kultakolikolla. - -Majatalon edessä annettiin määräys, että vaunujen tuli olla valmiina -tunnin kuluttua, sillä tahdottiin vielä ehtiä levätä hiukan kaupungissa -ennen päivällistä; sitten astelivat kaikki hiljalleen auringon -paahtaessa pölyistä tietä kylän matalia taloja kohti. - -Heti Aun-sillalle tultua järjestyi kuin itsestään seuraava ryhmittely, -joka sitten pysyi samana koko matkan: Edellä kulki mamsseli Jungmann -pitkine koipineen väsymättömästi edestakaisin juoksentelevan ja -kaaliperhosia ajelevan Erikan kanssa, sitten seurasivat konsulitar, -Thomas ja Gerda, ja viimeisinä, jonkun matkan päässä toisista, rouva -Grünlich ja herra Permaneder. Etupäässä oli äänekästä, sillä pikku -tyttö ilakoi ja Ida yhtyi häneen, hörähtäen vähän väliä syvään -hyväntahtoiseen hirnuntaansa. Keskellä kulkijat olivat kaikki kolme -aivan vaiti, sillä Gerda oli pölyn tähden vajonnut taas hermostuneeseen -liikkumattomuuteen ja vanha konsulinna poikineen oli ajatusten -vallassa. Takanakin oli äänetöntä... mutta vain näennäisesti, sillä -Tony ja baierilainen vieras puhelivat hiljaa ja läheisesti. — Mistä he -puhuivat? Herra Grünlichistä... - -Herra Permaneder oli tehnyt sen sattuvan huomautuksen, että Erika oli -herttainen ja sievä lapsi, mutta ettei hän ollut juuri yhtään äitinsä -näköinen, johon Tony oli vastannut: »Hän on aivan isäänsä... eikä se -ole niinkään epäedullista, sillä ulkonaisesti oli Grünlich hieno mies -— se on myönnettävä! Hänellä oli myös hyvin erikoinen kullankeltainen -poskiparta; en ole milloinkaan nähnyt sellaista muilla...» - -Sitten tiedusti herra Permaneder vielä kerran, vaikka Tony oli -jo Münchenissä Niederpaureilla kertonut hänelle kutakuinkin -seikkaperäisesti aviotarinansa, kaikenlaisia yksityiskohtia ja kysyi -osaaottavasti silmiä räpäytellen, tarkasti vararikon vaiheita. - -»Hän oli huono ihminen, herra Permaneder, muuten isä ei olisi ottanut -minua takaisin hänen luotaan, vakuutan sen teille. Kaikilla ei ole -hyvä sydän, sen on elämä opettanut minulle, tiedättekö, vaikka olenkin -vielä nuori — jos kohta olen ollut leskenä tai sen tapaisena kymmenen -vuotta. Hän oli ilkeä, ja Kesselmeyer, hänen pankkiirinsa, joka -sitäpaitsi oli tyhmä kuin aasi, oli vielä ilkeämpi. En tarkoita, että -itse olisin pyhimys ja aivan syytön... älkää ymmärtäkö minua väärin! -Mutta Grünlich laiminlöi minut kokonaan, ja jos hän istui joskus minun -luonani, luki hän sanomalehteä; ja hän petti minua ja antoi minun aina -olla Eimsbüttelissä, koska minä olisin voinut kaupungilla kuulla siitä -suosta, johon hän oli vajonnut... Mutta minähän olen vain heikko nainen -ja minulla on vikani, enkä minä varmaankaan ole aina tehnyt aivan -oikein. Annoin esimerkiksi miehelleni huolen ja valituksen aihetta -kevytmielisyydelläni ja tuhlaavaisuudellani ja aamupuvuillani... Mutta -lisään vielä, että minulla oli yksi puolustus, nimittäin se, että olin -lapsi mennessäni naimisiin, hanhi, tyhmeliini. Voitteko ajatella, että -niinä esimerkiksi vasta juuri ennen kihlaustani sain tietää, että neljä -vuotta sitten uudistettiin yliopistojen ja sanomalehtien statuutit? -Joutavat asetukset muuten!... Ai niin, on todellakin surullista, että -ihminen elää vain kerran, herra Permaneder, eikä voi aloittaa kaikkea -alusta; tahtoisi tehdä niin monen seikan paremmin.» - -Hän vaikeni ja katsoi jännittyneesti hiekkaan; hän oli antanut -vieraalle viisaasti ajatellun lähentymiskohdan, sillä tästä ei -ollut pitkä harppaus ajatukseen, että joskin elämää ei saattanut -aloittaa alusta, saattoi uusi, parempi avioliitto sentään vielä olla -mahdollinen. Mutta herra Permaneder antoi tilaisuuden luikua ohitseen -ja rajoittui vain moittimaan kiihkeästi herra Grünlichiä, kärpäsen -saadessa kulkea rauhassa hänen pientä, pyöreätä leukaansa pitkin... - -»Semmoinen junkkari! Jos hän olisi tässä, niin kyllä minä antaisin...» - -»Hyi, herra Permaneder! Ette saa puhua noin. Meidän tulee unohtaa ja -antaa anteeksi, kosto on minun, sanoo Herra... kysykääpäs äidiltä! -Varjelkoon... en tiedä, missä Grünlich on ja miten hänen on käynyt -elämässä, mutta toivon hänelle kaikkea hyvää, joskaan hän ei ehkä ole -ansainnut sitä...» - -He olivat tulleet kylään, pienen talon edustalle, jossa oli -leipuripuoti. Melkein tietämättään olivat he jääneet seisomaan, ja -melkein huomaamattaan olivat he nähneet Erikan, Idan, konsulittaren, -Thomaksen ja Gerdan katoavan naurettavan pienestä puodinovesta sisään -syvään kumartuen. Niin syvään vaipuneet he olivat keskusteluunsa, -vaikka siinä ei ollut tähän asti kosketeltu muuta kuin turhia ja -typeriä asioita. - -Heidän vieressään oli aita, ja sen vierellä oli pitkä, kaita -kukkapenkki, jossa kasvoi pari resedaa ja jonka mehevää mustaa -multaa rouva Grünlich kaivoi tavattoman innokkaasti päivänvarjon -kärjellä, maahan katsoen ja hiukan palavissaan. Herra Permaneder. -jonka höyhenellä varustettu hattu oli soljunut otsalle, seisoi aivan -hänen vieressään ottaen silloin tällöin osaa kukkapenkin mullitukseen -keppinsä nenällä. Hänenkin päänsä painui alas; mutta hänen siniset, -vetiset silmänsä, jotka olivat käyneet kirkkaiksi ja hiukan punaisiksi, -katsoivat alta kulmain nöyrän, huolestuneen ja jännitetyn näköisinä -rouva Grünlichiin, saman ilmeen riippuessa hänen hylkeenviiksissään... - -»Ja nyt te kai pelkäätte kauheasti», hän sanoi, »ettekä tahdo enää -koskaan yrittää uudestaan, vai kuinka, rouva Grünlich...?» - -»Miten taitamatonta!» ajatteli Tony. »Täytyykö minun nyt myöntää se -todeksi?»... Hän vastasi: »Kyllä, herra Permaneder, tunnustan suoraan, -että minusta olisi vaikeata antaa toisen kerran myöntymykseni koko -elämän ajaksi, sillä minulle on opetettu, että se on hirveän vakava -askel... siihen tarvittaisiin varma takuu siitä, että kysymyksessä -oleva mies olisi todella kunnollinen, jalo ja läpihyvä...» - -Nyt uskalsi toinen kysyä, pitikö rouva Grünlich häntä sellaisena -miehenä, johon Tony vastasi: »Pidän, herra Permaneder, pidän teitä -sellaisena.» - -Sitten seurasi vain pari lyhyttä, hiljaa lausuttua sanaa, joihin -sisältyi kihlautuminen ja herra Permanederille lupa kääntyä kotiin -tultua konsulittaren ja Thomaksen puoleen... - -Toisten seuran jäsenien tullessa ulos puodista suuret -piparpähkinäpussit kädessä antoi konsuli katseensa hipua -hienotunteisesti noiden kahden yli, sillä he olivat ankarasti -hämillään: Herra Permaneder ei koettanut sitä salata; Tony taas peitti -sen majesteettisen arvokkuuden verhoon. - -Kiiruhdettiin vaunujen luo, sillä taivas oli mennyt pilveen ja alkoi -pisaroida. - - * * * * * - -Kuten Tony oli olettanut, oli hänen veljensä heti herra Permanederin -ilmestyttyä taloon hankkinut tarkat tiedot vieraan asemasta, mikä -oli antanut sen tuloksen, että X. Noppe. & Comp. oli pienehkö, mutta -taattu liike, joka, ollen yhteistoiminnassa herra Niederpaurin johtaman -Panimoyhtiön kanssa, tuotti hyvää voittoa, ja että herra Permanederin -osuus, kun siihen liitettäisiin Tonyn myötäjäissumma, 17000 taalaria, -riittäisi turvattuun porvarilliseen elämään ilman ylellisyyttä. -Konsulitar tiesi asiasta, ja perinpohjaisen keskustelun jälkeen, johon -ottivat osaa hän, herra Permaneder, Antonie ja Thomas, järjestettiin -kihlauspäivän iltana hankaluuksitta kaikki kysymykset, myöskin pikku -Erikaa koskeva puoli. Herra Permaneder suostui liikutettuna morsiamensa -toivomukseen, että tyttö otettaisiin mukaan Müncheniin. - -Kahden päivän kuluttua lähti humalakauppias talosta — »koska Noppe -muuten haukkuu» — mutta heinäkuussa tapasi rouva Grünlich hänet jälleen -hänen synnyinkaupungissaan; hän tuli tänne Tomin ja Gerdan seurassa, -jotka aikoivat Bad Kreuthin kylpylaitokseen. Konsulitar oli jäänyt -Erikan ja Ida Jungmannin kanssa Itämeren rannalle. Noilla kahdella -parilla oli muuten tilaisuus katsella Münchenissä Kaufingerstrassen -varrella, siis aivan lähellä Niederpaureita, olevaa taloa, jonka -herra Permaneder aikoi ostaa ja jonka hän suurimmaksi osaksi tuumi -vuokrata pois. Se oli kerrassaan merkillinen vanha talo kapeine -portailleen, jotka veivät alaovelta suoraan ensimmäiseen kerrokseen -kuin taivaanportaat, ilman mutkia ja väliosastoja; niiden päässä olevan -käytävän vasemmalta ja oikealta puolen tultiin päädyn puoleisiin -huoneisiin... - -Elokuun puolivälissä palasi Tony kotiin varustaakseen lähiviikkoina -myötäjäisiänsä. Paljon hänellä oli tavaraa vielä ensimmäisen -avioliittonsa ajoiltakin, mutta moni seikka kaipasi myös täydennystä -Ja eräänä päivänä saapui Hampurista, josta oli tilattu yhtä ja toista, -myös uusi aamupuku... siinä ei tosin ollut samettinauhoja, vaan -kangasruusukkeita. - -Myöhemmin syksyllä saapui herra Permaneder taas Mengstrassen varrelle; -ei tahdottu pitkittää asiaa... - -Mitä hääjuhlallisuuksiin tulee, sujuivat ne niin kuin Tony oli -odottanut: Niistä ei pidetty paljon melua. »Heittäkäämme komeus», sanoi -konsuli. »Sinä olet jälleen naimisissa, ja nyt on kaikki taas kuten -ennen.» Kihlauskortteja lähetettiin vain pieni määrä — mutta eräs, jota -ei unohdettu, oli Julchen Möllendorpf, syntyisin Hagenström; siitä piti -madame Grünlich visusti huolen. Häämatkasta luovuttiin, koska herra -Permaneder halveksi 'sellaista jahtia' ja koska Tony, juuri palattuaan -kesän vietosta, piti matkaa Müncheniin tarpeeksi pitkänä. Vihkiäiset, -joita ei tällä kertaa toimitettu pylvässalissa, vaan Marian-kirkossa, -tapahtuivat suvun piirissä. Tony kantoi arvokkaasti oranssikukkia -myrttiseppeleen asemesta, ja pääkirkkoherra Kölling saarnasi hiukan -pienemmällä äänellä kuin kerran ennen, mutta yhä vielä kehoittaen -_kohtuullisuuteen_. - -Christian tuli Hampurista hyvin hienosti puettuna, hiukan rasittuneena, -mutta iloisella tuulella, kertoi Burmeester & Comp:n olevan »tip-top», -virkkoi, että Klothilde ja hän menisivät kai naimisiin vasta tähtein -»tuolla puolen» — »nimittäin: Kumpikin erikseen...» ja tuli aivan -liian myöhään kirkkoon, siksi että oli käynyt klubissa. Justus-setä -oli hyvin liikutettu ja oli yhtä runsaskätinen kuin aina, mikä -ilmeni siinä, että hän lahjoitti vastanaineille erinomaisen kauniin, -paksusta hopeasta tehdyn pöytäkaluston... Hän näki melkein nälkää -kotona vaimoineen, sillä tuo heikko äiti maksoi yhä edelleen hyljätyn -ja perinnöttömäksi tehdyn poikansa Jakobin velat talousrahoistaan -pojan oleksiessa nykyisin Pariisissa. Breitestrassen Buddenbrookin -naiset huomauttivat: »Toivottavasti liitto kestää tällä kertaa.» Mutta -siihen yhtyi epämiellyttävä tunne siitä, etteivät he kenties sentään -sitä toivoneet... Sesemi Weichbrodt kohosi varpaisilleen, suudella -napsahutti hoidokkiaan, nykyistä rouva Permanederiä otsalle ja sanoi -herttaisine vokaaleineen: »Tule onnelliseksi., hövä lapsi!» - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Noustuaan vuoteesta kello kahdeksan, mentyään makuuhuoneensa pienen -portin kautta kiertoportaita alakertaan, otettuaan kylvyn ja puettuaan -jälleen ylleen aamunuttunsa ryhtyi konsuli Buddenbrook yleisiin -asioihin. Silloin ilmestyi nimittäin kylpyhuoneeseen herra Wenzel, -parturi ja kaupunginvaltuuston jäsen punaisine käsineen ja älykkäine -kasvoineen, kantaen höyryävää vesivatia, jonka hän oli noutanut -keittiöstä, ynnä muita taipeitaan. Ja konsulin istahtaessa suureen -lepotuoliin pää taapäin taivutettuna, ja herra Wenzelin alkaessa -saippuoida hänen leukaansa syntyi melkein aina keskustelu, joka -alkaen yöunesta ja ilmasta siirtyi suuren maailman tapahtumiin ja -kaupungin asioihin sekä päättyi tavallisesti yksityisiin kauppa- -ja perhesuhteisiin... Tämä kaikki pitkitti toimitusta, sillä aina -kun konsuli sanoi jotakin, täytyi herra Wenzelin ottaa veitsi hänen -kasvoiltaan. - -»Miten olette nukkunut, herra konsuli? - -»Kiitos, hyvin, Wenzel. Onko kaunis ilma?» - -»Kylmä ja hiukan huuruinen, herra konsuli. Pojat ovat taas laittaneet -Jakobinkirkon luokse kymmenen metrin pituisen luikuradan, niin että -minä olin vähällä halkaista pääni tullessani pormestarin luota. Piru -heidät periköön...» - -»Joko olette lukenut lehtiä?» - -»Sanomat ja Hampurin Uutiset. Ei mitään muuta uutta kuin -Orsini-pommijuttu... Se on kauheata. Matkalla oopperaan... Ovat ne -joukkoa...» - -»No, en luule sen merkitsevän sen enempää. Kansan kanssa sillä ei -ole mitään tekemistä, ja seuraus on vain se, että poliisikuntaa -vahvistetaan ja sanomalehtiä kiristetään yhä enemmän. Hän on -varuillaan, mutta mahtaa se olla levotonta elämää sentään, sillä hänen -täytyy toimia lakkaamatta pysyttääkseen asemansa. Mutta kunnioitan -häntä. Sellaisin mielipitein ei ole ainakaan mikään 'vätys', kuten -mamsseli Jungmann sanoisi; ja hänen leipurikassa- ja huokeat -leivänhintatuumansa ovat kerrassaan suurenmoisia keksintöjä. Hän tekee -epäilemättä paljon kansan hyväksi...» - -»Niin, samaa sanoi herra Kistenmaker.» - -»Stephan? Puhuimme siitä eilen.» - -»Ja Preussin Fredrich Wilhelmin asiat ovat huonosti, herra konsuli; -ei hän enää selviä. Puhutaan prinssin tulevan lopullisesti -hallitsijaksi...» - -»Ei sitä vielä tiedä. Wilhelm on osoittautunut vapaamieliseksi. -Katkeruus häntä sittenkin eniten kalvaa, tuota miesparkaa... Mitä uutta -Köpenhaminasta?» - -»Ei kerrassaan mitään, herra konsuli. Ne eivät tahdo. Liitto on -selittänyt aivan oikein, että Holsteinin ja Lauenburgin hallitussääntö -on oikeudenvastainen... Mutta sitä ei suostuta muuttamaan...» - -»Niin, se on aivan kuulumatonta, Wenzel. Semmoisia ne tanskalaiset -ovat! Muistan hyvin, kuinka jo pienenä poikana olin vihainen -eräälle laululle, joka alkoi näin: 'Gib mir, gib allen denen, die -sich von Herzen sehnen...' ja jossa aina ajattelin 'denen' sanan -kirjoitetuksi ä:llä, käsittämättä, että Jumala voisi antaa jotakin -tanskalaisillekin...» - -»Ai, ai, olkaa varovainen, Wenzel... No niin. Ja entä Hampurin -oikorautatiehanke! Siitä on jo taisteltu sanoilla ja tullaan -taistelemaan edelleen, kunnes Köpenhaminasta annetaan lupa...» - -»Niin, herra konsuli, ja vaikeus on siinä, että koko Altona—Kielin -rautatieyhdistys on sitä vastaan, ja tarkkaan katsoen koko Holsteinkin; -näin sanoi myös pormestari, tohtori Överdieck. He pelkäävät Kielistä -päin tulevaa nousua...» - -»Luonnollisesti, Wenzel. Moinen uusi side Itä- ja Pohjanmeren -välillä... Mutta saattepa nähdä, ettei Altona—Kiel jätä -asiaa sikseen. He saattavat rakentaa kilpailevan radan, -Itäholstein—Neumünster—Neustadt, se ei ole ollenkaan mahdotonta. Mutta -sen ei tule peloittaa meitä, me tarvitsemme oikoradan Hampuriin.» - -»Herra konsuli puoltaa asiaa lämpimästi.» - -»Niin... mikäli minun voimani ja vähäinen vaikutukseni tulevat -kysymykseen... Harrastan suuresti rautatieasioitamme, enkä minä ole -ensimmäinen suvussani, joka niitä harrastaa, sillä isäni kuului jo -vuodesta viisikymmentäyksi Büchenin rautatien johtokuntaan, niistä -kai johtui sekin, että minut valittiin sinne, vaikka olen vasta -kolmenkymmenenkahden vuoden vanha. Sillä omat ansionihan eivät ole -vielä sanottavat...» - -»Vai ei, herra konsuli; herra konsulin raatihuoneella pitämän puheen -jälkeen...» - -»No niin, se taisi tehdä hiukan vaikutusta. Hyvää tahtoa minulta ei -ainakaan ole puuttunut. Mutta minun on oltava kiitollinen isälleni, -isoisälleni ja isoisäni isälle siitä, että he ovat tasoittaneet tieni -ja että heihin kohdistunut luottamus ja arvonanto lankeaa nyt ilman -muuta minunkin osakseni; en voisi muuten toimia näin vapaasti... -Kuinka paljon teki isäni esimerkiksi vuoden neljäkymmentäkahdeksan -jälkeen ja tämän vuosikymmenen alussa postilaitoksemme uudistamiseksi? -Ajatelkaahan, Wenzel, hän ehdotti valtuustossa Hampurin kyytivaunujen -liittämistä postin yhteyteen, ja vuonna viisikymmentä jätti hän -senaattiin, joka siihen aikaan toimi anteeksiantamattoman hitaasti, -yhä uusia anomuksia, jotka tarkoittivat meidän liittymistämme -saksalais-itävaltalaiseen postiyhdistykseen... Ja siitä, että meillä -nyt on alhainen postitaksa kirjeisiin, ristisiteisiin, vapaamerkkeihin -ja Berliinin ja Travemünden sähkösanomiin nähden, saamme kiittää muun -muassa häntä. Elleivät hän ja pari muuta olisi lakkaamatta ahdistaneet -senaattia, olisimme me kai iäksi jääneet jäljelle Tanskan ja -Thurn—Taxin postista. Niin. Ja kun minä nyt lausun mielipiteeni näistä -asioista, otetaan se huomioon...» - -»Niin, Jumala nähköön, siinä konsuli sanoi oikean sanan. Ja mitä -Hampurin rataan tulee, sanoi pormestari sitten näin: 'Sitten kun olemme -niin pitkällä, että voimme ostaa Hampurista rautatietarkoitukseen -sopivan alueen, lähetämme konsuli Buddenbrookin sinne; konsuli on -sellaisissa asioissa terävämpi kuin moni juristi'... Niin hän sanoi...» - -»Erittäin mairittelevaa, Wenzel. Mutta pankaapas nyt poskelle vielä -hiukan saippuaa; sen pitää tulla vielä sileämmäksi.» - -»No niin, sanalla sanoen, meidän tulee toimia! En sano mitään -pahaa Överdieckistä, mutta hän on jo vähän vanha; jos minä olisin -pormestari, sujuisi kaikki hiukan nopeammin, luullakseni. Ette -aavista, millä tyydytyksellä minä olen seurannut kaasuvalaistuksen -valmisteluja, joka laitos vihdoinkin saadaan ketjuista riippuvien -mahdottomien öljylamppujemme sijaan.. Voin sanoa, että minä olen -ollut hiukan osallisena tuohon uudistukseen... Kuinka paljon tehtäviä -onkaan vielä edessäni! Katsokaas, Wenzel, ajat muuttuvat, ja meillä -on paljon velvollisuuksia uutta aikaa kohtaan. Muistan varhaisinta -nuoruuttani... itse tiedätte, Wenzel, paremmin kuin minä, miltä täällä -silloin näytti. Kadut olivat ilman jalkakäytäviä, ja katukivien -välissä kasvoi jalankorkuinen ruoho, ja talojen edessä oli porstuat ja -ulokkeet ja penkit... Ja keskiaikaiset rakennuksemme olivat pilatut -lisärakennelmilla ja olivat sortumaisillaan, sillä vaikka yksityisillä -oli rahaa eikä kukaan nähnyt nälkää, oli valtio rutiköyhä; kaikki sai -olla rempallaan, kuten lankoni Permaneder sanoo, korjauksista ei ollut -puhettakaan. Silloiset sukupolvet olivat huoletonta ja onnellista -väkeä, ja isoisäni läheinen ystävä, Jean Jacques Hoffstede, eleli -vain joutilaana suorittaen pieniä rivoja käännöksiä ranskankielisistä -runoista... mutta iänkaiken ei sellaista voinut jatkua; moni asia on -muuttunut ja yhä useampi tulee muuttumaan... Kaupungissamme ei enää -ole 37 000 asukasta, vaan yli 50 000, kuten tiedätte, ja kaupungin -luonne muuttuu. Täällä on nyt uutisrakennuksia ja etukaupunkeja, jotka -laajenevat edelleen, ja kunnon kadut, ja me voimme panna kuntoon -loistokautemme aikuiset muistopatsaat. Mutta tuo kaikki on lopultakin -vain ulkonaista. Tärkeimmät asiat ovat, vielä edessäpäin, hyvä Wenzel. -Ja nyt minä olen taas johtunut isä-vainajani _ceterum censeo'on_ -tulliyhdistykseen, Wenzel; meidän täytyy liittyä tulliyhdistykseen, -sitä ei sietäisi enää epäilläkään, ja teidän pitää kaikkien auttaa -minua, kun minä ajan sitä asiaa... Kauppamiehenä minä, näettekös, -ymmärrän sen asian paremmin kuin valtiomiehemme, ja pelko, että se -rajoittaisi itsenäisyyttä ja vapautta, on tässä tapauksessa kerrassaan -naurettava. Sisämaa, Mecklenburg ja Schlesvig-Holstein, liittyisivät -meihin, mikä on mitä suotavinta siksi, ettemme me enää yhtä suuressa -määrässä kuin ennen hallitse pohjoista liikennettä... hyvä on... olkaa -hyvä ja antakaa pyyheliina, Wenzel», sanoi konsuli lopuksi. Ja kun -vielä oli sanottu pari sanaa rukiin päivähinnasta, joka oli 55 taalaria -ja yhä alenemaan päin, sekä pari huomautusta jostakin kaupungin -perhetapahtumasta, katosi herra Wenzel pohjakerrokseen tyhjentääkseen -kadulle välkkyvän kuohuvesiastiansa. Ja konsuli nousi kiertoportaita -makuuhuoneeseen; siellä hän suuteli otsalle Gerdaa, joka sillävälin oli -herännyt, ja pukeutui parastaikaa. - -Nuo pienet aamupuhteet valppaan parturin kanssa olivat johdantona, -johon sitten liittyi toimelias päivän työ ajatuksineen, puheineen, -hommineen, kirjoittamisineen, laskelmineen, edestakaisin-juoksuineen... -Matkojensa, tietojensa, harrastuksiensa nojalla oli Thomas Buddenbrook -piirissään se, jonka ajatus oli vähimmin rajoitettu, ja hän tunsi -varmasti selvimmin niiden olosuhteiden pienuuden ja ahtauden, joiden -keskellä hän liikkui. - -Laajemmalla hänen isänmaassaan oli vallankumouksen tuomaa julkisen -elämän nousuaikaa seurannut herpautuminen, seisahtuminen ja taantumus, -joka ei riittänyt askarruttamaan näin valpasta mieltä. Mutta hän oli -siksi henkevä, että saattoi ottaa mielilauseekseen mietelmän kaiken -inhimillisen toiminnan turhuudesta sekä alistaa tahtonsa, kykynsä, -intonsa ja toimintatarmonsa sen pienen yhdyskunnan palvelukseen, jossa -hänen nimensä mainittiin ensimmäisten joukossa. — Hän oli kyllin -henkevä suodakseen kunnianhimolleen tyydytyksen pienessäkin piirissä, -nauraakseen sille samalla kuin piti sitä arvossa. - -Heti kun hän oli syönyt aamiaisen ruokasalissa Antonin hoitaessa -tarjoilua, pukeutui hän ulkopukuun ja lähti konttoriin Mengstrassen -varrelle. Hän ei viipynyt siellä kuin tunnin, kirjoitti pari kolme -kiireellistä kirjettä ja sähkösanomaa, antoi muutaman määräyksen, -sysäsi sitten liikkeelle tuon suuren liikkeen vauhtipyörän ja jätti -työn rauhallisen jatkumisen herra Marcuksen huolellisen silmän -valvottavaksi. - -Hän näyttäytyi ja piti puheita istunnoissa ja kokouksissa, kävi -pörssissä, joka sijaitsi torin varrella suurten goottilaisten pylväiden -alla, teki tarkastuskäyntejä satamassa, varastohuoneissa, neuvotteli -laivanisäntänä kapteenien kanssa — ja niin seurasi loppumaton jono -toimia myöhään iltaan asti; töitten sarjan keskeytti vain pikainen -vanhan konsulittaren kanssa nautittu aamiainen ja Gerdan kanssa syöty -päivällinen, jonka jälkeen hän vietti puoli tuntia leposohvalla -sikaria poltellen ja sanomalehtiä lukien. Hän oli kaiken aikaa -kiinni kauppahuoneen tai tulli-, vero-, rakennus-, rautatie-, posti- -ja köyhäinhoitoasioissa ja perehtyi myöskin aloihin, jotka eivät -oikeastaan kuuluneet hänen piiriinsä, vaan »oppineille». Varsinkin -rahatalousalalla osoitti hän pian loistavia lahjoja... - -Hän varoi laiminlyömästä seuraelämää. Tosin hänen säntillisyytensä -tässä suhteessa jätti toivomisen varaa ja hän ilmestyi ovelle -vasta viime minuutissa, kun hänen puolisonsa jo oli ollut kauan -juhlapuvussa ja vaunut odottaneet alhaalla puoli tuntia; silloin -hän ilmestyi sanoen: »Pardon, Gerda, asiat...» ja heitti nopeasti -hännystakin ylleen. Mutta määräpaikkaan, päivällisille, tanssiaisiin -tai iltakutsuihin saavuttuaan hän osoitti suurta mielen joustavuutta, -täyttäen kunnialla paikkansa seuramiehenä... Edustamisen hän -vaimoineen ymmärsi yhtä hyvin kuin toiset kaupungin rikkaat; hänen -tarjoamansa ruoka ja juoma oli 'tip-top', hän oli tunnettu kohteliaana, -huomaavaisena ja huolellisena isäntänä ja hänen sukkeluutensa olivat -yläpuolella keskitason. Mutta tällä välin hän vietti hiljaisia -iltoja Gerdan seurassa joko kuunnellen tupakkaa polttaen vaimonsa -viulunsoittoa tai lukien hänen kanssaan saksalaisia, ranskalaisia tai -venäläisiä kertomuksia, vaimonsa valinnan mukaan... - -Näin hän teki työtä ja menestyi, sillä hänen arvonsa kohosi yhä -kaupungissa. Ja huolimatta Christianin liikkeen perustamisen ja Tonyn -toisen avioliiton vaatimasta pääomanluovutuksesta oli kauppahuoneella -hyvät ajat. Mutta sattuihan sitä sentään väliin sellaistakin, joka -masensi hänen mieltään joksikin aikaa ja lamautti hänen henkensä -joustavuutta. - -Hampurissa oli Christianin kumppani, herra Burmeester kuollut äkkiä -halvaukseen keväällä vuonna viisikymmentäkahdeksan. Hänen perillisensä -ottivat kuolleen jälkeen jättämät varat liikkeestä, ja konsuli varoitti -nyt veljeään jatkamasta sitä omilla varoillaan, koska hän tiesi, -miten vaikea oli pitää pystyssä laajaa toimintaa äkkiä vähentyneen -pääoman avulla. Mutta Christian tahtoi pysyttää itsenäisyytensä ja -otti haltuunsa H.C.F. Burmeester & Comp:n liikkeen velkoineen ja -varoineen... mistä oli odotettavissa ikävyyksiä. - -Ja sitten konsulin sisar Klara Riiassa... Se, että hänen avioliittonsa -pastori Tiburtiuksen kanssa oli jäänyt lapsettomaksi, kävi vielä -laatuun, koska Klara Buddenbrook ei koskaan ollut välittänyt -erityisesti lapsista ja koska hänellä epäilemättä oli hyvin vähän -äidillisiä tunteita. Mutta hänen terveytensä oli, hänen omista ja -miehensä kirjeistä päättäen, sangen heikko, ja päänkipu, josta hän -oli kärsinyt jo nuorena tyttönä, palasi nykyään määräaikojen kuluttua -uudelleen melkein sietämättömän ankarana. - -Se oli huolestuttavaa. Ja kolmas suru oli se, että kotonakaan, heidän -omassa talossaan, ei näkynyt vielä mitään merkkiä suvun jatkumisesta. -Gerda osoitti tätä asiaa kohtaan ylhäistä välinpitämättömyyttä, -joka melkein vaikutti kielteiseltä. Thomas kantoi huolensa yksin. -Mutta vanha konsulitar otti asian puheeksi ja neuvotteli siitä -tohtori Grabowin kanssa. »Tohtori, eikö olisi jo aika tapahtua -jotakin, näin meidän kesken puhuen? Eiköhän pieni oleskelu vuori- tai -meri-ilmastossa, Kreuthissa, Glücksburgissa tai Travemündessä tepsisi! -Mitä luulette...» Ja Grabow, jonka tavallinen miellyttävä resepti: -»Ankara ruokajärjestys ja hiukan kyyhkyspaistia ja ranskanleipää» ei -tässä tapauksessa arvattavasti olisi ollut kyllin tehokas, määräsi -Pyrmontiin kylpemään... - -Nämä olivat nuo kolme huolen aihetta. Entä Tony? — Tony parka! - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Tony kirjoitti: »Ja kun minä määrään 'frikadelleja', ei hän käsitä -sitä, sillä täällä niiden nimi on 'pflanzerln'; ja kun hän sanoo -'karfiol', niin voiko kukaan ristin sielu ymmärtää hänen tarkoittavan -kukkakaalia; ja kun minä määrään paistettuja perunoita'. huutaa hän: -häh!' siihen asti kun minä sanon, 'ruskeutettuja perunoita', ja tuo -'häh' merkitsee: 'kuinka rouva tarkoittaa?' Ja tämä on jo toinen -tyttö, sillä ensimmäinen, jonka nimi oli Kathi, minun täytyi lähettää -talosta, siksi että hän aina heti yltyi karkeaksi; tai ainakin se -minusta tuntui siltä, mutta olen myös voinut erehtyä, sillä täällä -ei oikein tiedä, ovatko ihmiset ystävällisiä vai karkeita. Nykyinen -palvelustyttöni, nimeltä Babette, joka on lausuttava Babett, on koko -sievä näöltään ja vaikuttaa jo hiukan etelämaiselta, jollaisia täällä -tapaa usein. Hänellä on musta tukka ja mustat silmät ja kadehdittavat -hampaat. Hän on myös nöyräluontoinen ja osaa minun neuvomanani -valmistaa muutamia meidän kotipuolemme ruokia. Eilen illalla oli meillä -esimerkiksi hierakoita korinttien kera, mutta siitä minulla oli surua, -sillä Permaneder pahastui niin noista vihanneksista (vaikka hän noppi -haarukalla rusinat joukosta), ettei hän puhunut minun kanssani koko -iltana, murjotti vain: ja kyllä minun täytyy sanoa, äiti, ettei elämä -ole aina helppoa.» - -Mutta hänen elämäänsä eivät katkeroittaneet ainoastaan 'pflanzerlit' -ja hierakat... Jo kuherruskuukauden kuluessa häntä oli kohdannut isku, -arvaamaton, aavistamaton, käsittämätön isku, tapaus, joka oli vienyt -häneltä kaiken ilon ja jota hän ei tahtonut voida voittaa. Se oli -seuraavanlainen: - -Kun aviopari Permaneder oli asunut Münchenissä muutamia viikkoja, -oli konsuli Buddenbrook muuttanut rahaksi testamentin mukaiset -sisarensa myötäjäiset, 51.000 markkaa, joka summa myös guldeneiksi -vaihdettuna oli joutunut herra Permanderin käsiin. Herra Pennaneder -oli kiinnittänyt ne varmasti ja edullisesti. Mutta heti tämän jälkeen -hän sanoi vaimolleen häpeämättä ja punastumatta: »Tonerl» — näin hän -nimitti vaimoaan — »Tonerl, tässä on tarpeeksi. Enempää emme tarvitse. -Minä olen raatanut kylliksi, nyt minä tahdon rauhaa, sapperment. -Vuokraamme alakerran ja ensimmäisen kerroksen, ja tässä meillä on hyvä -asunto ja voimme syödä porsaspaistia, eikä meidän tarvitse levitellä ja -hienostella niin tolkuttomasti... ja illalla minä menen Hofbräuhausiin. -Minä en ole mikään öykkäri enkä viitsi ruveta haromaan rahaa joka -puolelta. Kaiken pitää käydä mukavasti! Huomisesta alkaen minä panen -liikkeeni lukkoon ja elän koroilla!» - -»Permaneder!» oli Tony huudahtanut, ja se tapahtui ensi kertaa -tuolla erikoisella kurkkuäänellä, jolla hänen oli tapana lausua -herra Grünlichin nimi. Mutta mies vastasi vain: »Oh, mitä sinä!» ja -sitten oli tullut riita, joka oli niin vakava ja kiihkeä, että se -uhkasi turmella avioliiton onnen... Mutta Permaneder voitti. Tonyn -intohimoinen vastustus oli murtunut miehen »mukavuuden» haluun, ja -loppu oli ollut se, että herra Permaneder oli eroittanut pääomansa -humalaliikkeestä, joten nyt Noppe puolestaan sai vetää sinisen viivan -»Kumppanin» yli käyntikorttiinsa.... Ja kuten hänen useimmat ystävänsä, -jotka iltaisin istuivat Hofbräuhausin kantapöydän ympärillä korttia -pelaten ja juoden kolme litraa olutta, rajoitti Tonyn mieskin nyt -toimintansa vuokrankorotukseen talossaan ja vaatimattomaan, rauhaisaan -korkolippujen leikkaamiseen. - -Konsulittarelle oli ilmoitettu asiasta ohimennen. Mutta veljelleen -kirjoittamissaan kirjeissä oli rouva Pennaneder purkanut tuskaansa -ilmoille... Tony parka, hänen pahimmat aavistuksensa olivat -käyneet toteen mitä julmimmin. Hän oli kyllä tiennyt, ettei herra -Permanederillä ollut sitä 'valppautta', jota hänen ensimmäinen miehensä -oli osoittanut liiaksikin: mutta hän ei ollut voinut aavistaa, että -Permaneder niin kokonaan pettäisi ne toiveet, joista Tony oli puhunut -mamsseli Jungmannille kihlauksensa edellisenä iltana, ja että hän oli -niin vähän selvillä siitä, mihin avioliitto Buddenbrook-sukuisen kanssa -velvoitti... - -Siihen täytyi tyytyä, ja kotona nähtiin myös Tonyn kirjeistä hänen -alistuneen. Hän vietti sangen yksinäistä elämää miehensä ja Erikan -kanssa, joka kävi koulua, hoiti talouttaan, seurusteli ystävällisesti -perheiden kanssa, jotka olivat vuokranneet alakerran ja ensi kerroksen, -samoin Marienplatzin varrella asuvan Niederpaurin perheen kanssa. -Toisinaan hän kävi hoviteatterissa ystävänsä Evan kanssa, sillä herra -Permaneder ei välittänyt sellaisista, ja pian kävi ilmi, että tämä oli -päässyt neljänkymmenen vuoden ikään rakkaassa Münchenissään näkemättä -vielä koskaan Pinakothekin sisäpuolta. - -Päivät kuluivat... Mutta Tonyn ilo oli mennyt siitä päivästä alkaen, -jolloin herra Permaneder oli asettunut rauhaan myötäjäiset saatuaan. -Toivo puuttui. Hän ei ollut milloinkaan saava nähdä menestystä, -nousua, ja ilmoittaa siitä kotiin. Hänen elämänsä oli kuluva loppuun -asti sellaisena, miksi se nyt oli muodostunut, huolettomana, mutta -ahtaana ja kokonaan vailla »hienoutta». Se painoi häntä. Ja hänen -kirjeistään näkyi selvästi, että juuri tuo näivettynyt mielentila -vaikeutti hänen sulamistaan eteläsaksalaisiin oloihin. Hän oppi -ymmärtämään palvelustyttöä ja asiamiehiä, oppi sanomaan »pflanzerln» -»frikadellien» asemesta ja olemaan keittämättä hedelmäkeittoa -sen jälkeen kun Permaneder oli sanonut sitä »latkuksi». Mutta -pääasiallisesti hän jäi aina vieraaksi uudelle ympäristölleen, sillä -tunne, että Buddenbrook-suvun jäsen ei näyttänyt täällä olevan mikään -merkillinen ilmiö, oli hänelle alituinen nöyryytyksen aihe. Ja kun hän -kirjeessään erään kerran kertoi, että eräs, joka tuli häntä vastaan -toisessa kädessä savipytty, toisessa mittapuikko, oli puhutellut -häntä kadulla näin: »Paljonko kello on, naapurin rouva?» tuntui -siinä leikillisyydestä huolimatta vahva närkästys. Ja kotona-olijat -saattoivat kuvitella, miten hän oli nostanut niskojaan mitään -vastaamatta tai edes katsomatta kysyjään... Mutta tuo muotojen puute -ja vähäinen arvonanto eivät olleet ainoat seikat, jotka jäivät hänelle -vieraiksi ja vastenmielisiksi. Hän ei päässyt tunkeutumaan syvälle -Münchenin elämään ja oloihin, mutta häntä ympäröi sentään Münchenin -henki, suuren kaupungin henki, jossa lukemattomat taiteilijat ja -porvarit kuluttivat aikaansa laiskuudessa — hiukan pilaantunut henki, -jota hän ei aina voinut sulattaa huumorilla. - -Päivät kuluivat... Mutta viimein näytti häntä sittenkin kohtaavan onni, -onni, jota »Breitestrassella» ja »Mengstrassella» oli odotettu turhaan, -sillä pian uudenvuodenpäivän jälkeen vuonna 1859 varmistui tiedoksi se -toivo, että Tony oli tuleva toisen kerran äidiksi. - -Nyt alkoi hänen kirjeissään kuulua iloisempia ääniä ja niissä oli -enemmän vallattomia, lapsellisia ja innokkaita sanoja kuin pitkiin -aikoihin. Konsulitar, joka lukuunottamatta kesänviettoaikaansa Itämeren -rannalla — tämä kesänvietto muuten lyheni lyhenemistään — ei enää -pitänyt matkustelusta, valitti, ettei hän saanut tänä aikana olla -tyttärensä luona, ja toivotti hänelle kirjeellisesti taivaallista -apua. Mutta Tom ja Gerda ilmoittivat tulevansa ristiäisiin, ja Tonyn -mielessä pyöri nyt vain, miten hän voisi valmistaa vierailleen kyllin -»hienon» vastaanoton. Tony-parka! Tuo vastaanotto oli muodostuva -äärettömän surulliseksi, ja nuo ristiäiset, jotka olivat häämöttäneet -hänen silmissään hurmaavana pienenä juhlana kukkineen, makeisineen ja -suklaajuomineen, olivat hupenevat tyhjiin — sillä lapsi, pieni tyttö, -oli vain ilmestyvä elämään poistuakseen jo neljännestunnin kuluttua — -lääkäri ponnisteli turhaan pysyttääkseen heikon elonkipinän. - -Konsuli Buddenbrookin ja hänen puolisonsa saapuessa Müncheniin ei -Tonyn omakaan tila ollut vaaraton. Tämä synnytys oli ollut paljon -vaikeampi ensimmäistä, ja moneen päivään ei hänen vatsansa, jonka -hermot jo aikaisemmin jonkun kerran olivat reistailleet, sietänyt -mitään ruokaa. Mutta hän parani, ja Buddenbrookit saattoivat siinä -suhteessa lähteä tyynin mielin talosta. — Mutta muuten heitä arvelutti, -sillä oli näkynyt selvästi, — varsinkaan se ei ollut jäänyt huomaamatta -konsulilta, — ettei edes yhteinen suru kyennyt sanottavasti lähentämään -aviopuolisoita toisiinsa. - -Herra Permanederin sydämestä ei tosin voinut sanoa mitään pahaa... -Hän oli ollut vilpittömästi liikutettu, ja suuret kyyneleet olivat -vierineet hänen vetisistä silmistään pullistuneita poskia pitkin -hyljemäisiin viiksiin, ja hän oli sanonut syvään huokaillen monta -kertaa: »Voi sun vietävä! Voi sun vietävä!» Mutta hänen luontainen -mukavuutensa ei Tonyn käsityksen mukaan tuosta häiriintynyt -pitkäksikään aikaa: hänen Hofbräuhausissa viettämänsä iltahetket -saattoivat hänet unohtamaan surunsa, ja hän eleli edelleen -mukavuuttarakastavaan, hyväntahtoiseen, hiukan juroon ja tylsään -fatalismiin vajonneena, joka kuvastui myös hänen sanoissaan: »Voi sun -vietävä!» - -Mutta Tonyn kirjeistä ilmeni tästälähin ei vaan toivoton, vaan melkein -syyttävä sävy... »Oi, äiti», kirjoitti hän, »miten paljon kovaa minun -täytyy kokea! Ensin Grünlich ja vararikko, nyt Permaneder ja kuollut -lapsi. Millä minä olen ansainnut näin paljon onnettomuutta? - -Konsuli, joka kotona luki tämäntapaisia purkauksia, ei voinut olla -hymyilemättä, sillä huolimatta kaikesta Tonyn kuvaamasta tuskasta -havaitsi hän sisarensa kirjeissä melkein hullunkurisen ylpeyden -ja tiesi, että Tony Buddenbrook oli ollut lapsi niin hyvin madame -Grünlichinä kuin madame Permanederinä, tiesi, että hän suhtautui -kaikkiin täysikasvuisen ihmisen kohtaloihinsa melkein käsittämättömän -lapsellisella vakavuudella ja tärkeydellä, mutta että hän samalla -voitti ne lapsenomaisella vastustuskyvyllään. - -Hän ei ymmärtänyt, niillä oli ansainnut onnettomuutensa, mutta -vaikka hän teki pilkkaa äitinsä hurskaudesta, oli hänessä itsessään -hurskautta niin paljon, että hän uskoi palavasti ansioon ja oikeuteen -maailmassa... Tony parka! Hänen lapsensa kuolema ei ollut kovin eikä -viimeinen isku, joka oli kohtaava häntä elämässä... - -Vuoden 1859 lopulla tapahtui jotakin kauheata... - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Oli päivä marraskuun lopulla, kylmä syyspäivä pilvisine taivaineen, -joka melkein jo ennusti lumen tuloa, ja sakeine sumuhattaroineen, -joiden välistä aurinko joskus pääsi pilkistämään esiin — sellainen -päivä, jolloin pureva koillistuuli vinkui satamakaupungin jykevien -kirkkojen nurkissa ja jolloin helposti voi saada keuhkotulehduksen. - -Kun konsuli Thomas Buddenbrook astui keskipäivän aikaan, -»aamiaishuoneeseen», tapasi hän äitinsä kumartuneena pöydän ääreen -silmälasit nenällä. - -»Tom», sanoi konsulitar katsahtaen häneen ja pitäen paperia molemmin -käsin syrjässä ikäänkuin tahtoen sen peittää... »Älä säikähdä... on -tapahtunut ikävää... En käsitä... Se on Berliinistä... On täytynyt -tapahtua jotakin...» - -»Kerro!» sanoi Thomas lyhyesti. Hän kalpeni ja hänen ohimolihaksensa -liikahtivat, sillä hän puri hampaat yhteen. Sitten hän ojensi hyvin -päättävästi kätensä kuin sanoakseen: »Pian, pian, asiaan, ei mitään -valmisteluja!» - -Seisoaltaan luki hän paperin kohottaen toista vaaleaa kulmaansa ja -vetäen hitaasti pitkien viiksiensä päitä sormiensa lomitse. Se oli -sähkösanoma, joka kuului: »Älkää säikähtäkö. Palaan ensi tilassa Erikan -kanssa. Kaikki on lopussa. Onneton Antonienne.» - -»Ensi tilassa... ensi tilassa», sanoi hän kiihtyneenä katsoen -konsulittareen ja pudistaen päätään. »Mitä merkitsee ensi tilassa...» - -Se on vain sellainen puhetapa, Toni, ei se merkitse mitään. Hän -tarkoittaa »heti» tai jotakin sen tapaista... - -»Ja Berliinistä? Mitä tekemistä hänellä on Berliinissä? Miten hän on -tullut Berliiniin?» - -»En tiedä, Toni, en ymmärrä sitä vielä; tämä tuli kymmenen minuuttia -sitten. Mutta on täytynyt tapahtua jotakin, meidän täytyy odottaa, -kunnes saamme tietää mitä se on. Jumala suokoon, että kaikki kääntyisi -hyväksi. Istu, poikani, käy syömään.» - -Thomas istuutui ja kaatoi koneellisesti portteria paksuun korkeaan -lasiin. - -»Kaikki on lopussa», toisti hän. Ja sitten: »'Antonie'. — -Lapsellisuuksia...» - -Sen jälkeen hän söi ja joi vaieten. - -Hetken kuluttua uskalsi konsulitar huomauttaa: »Voisikohan asia koskea -Permanederia, mitä luulet, Tom?» - -Thomas kohautti olkapäitään, katsettaan nostamatta. - -Ulosmennessään, seisoessaan käsi ovenrivassa, sanoi hän: »Niin, äiti, -meidän täytyy odottaa. Koska hän luultavasti ei aio hyökätä taloon -myöhään yöllä, tapahtuu se kai huomisen päivän kuluessa. Ilmoittakaa -minulle...» - -Konsulitar odotti tunnin toisensa jälkeen. Hän nukkui hyvin huonosti -yöllä, soitti luokseen Ida Jungmannin, joka nyt nukkui välikerroksen -viimeisessä huoneessa hänen huoneensa vieressä, antoi tämän valmistaa -sokerivettä ja istui pitkän aikaa käsityötä tehden vuoteessaan. -Seuraava aamu kului myös huolestuneen jännityksen vallassa. Aamiaisella -sanoi konsuli, että jos Tony tulisi, saattoi hän tulla vain Büchenistä -tulevalla junalla kello kolme ja kolmekymmentäkolme iltapäivällä. -Sanottuun aikaan istui konsulitar »maisemahuoneessa» ikkunan luona -koettaen lukea kirjaa, jonka mustissa nahkakansissa oli kultainen -palmun oksa. - -Oli samanlainen päivä kuin eilen: kylmä, sumuinen ja tuulinen; kirkkaan -takorautaisen uuninristikon takana räiskyi tuli. Vanha rouva rupesi -vapisemaan ja katsoi ulos joka kerran kun kuului pyörien rätinää. Ja -sitten tasan kello neljä, kun hän ei enää ajatellut koko asiaa, vaan -oli melkein unohtanut tyttärensä, syntyi talon edustalla liikettä... -Hän kääntyi äkkiä ikkunaan päin, pyyhki pitsinenäliinallaan huurun -ikkunasta, näki, että alhaalla seisoivat vaunut, ja kuuli samassa jo -ääntä portaista. Hän tarttui tuolin käsipuihin noustakseen ylös, mutta -muutti mieltä, vaipui takaisin ja käänsi melkein luotaantyöntävän -näköisenä päänsä tytärtään kohti, joka tuli sisään syöksyen, Erika -Grünlichin jäädessä seisomaan Ida Jungmannin kanssa ovelle. - -Rouva Permaneder oli puettu turkisreunaiseen kauhtanaan ja pitkulaiseen -huopahattuun, jossa oli harso. Hän oli kalpea ja rasittuneen näköinen, -hänen silmänsä olivat punaiset ja hänen ylähuulensa vapisi, kuten ennen -lapsena hänen itkiessään. Hän kohotti käsivartensa, antoi niiden taas -vaipua ja luhistui sitten polvilleen äitinsä eteen kätkien kasvonsa -vanhan rouvan liepeisiin ja alkaen katkerasti itkeä. Tämä kaikki -vaikutti siltä kuin olisi hän tullut yhteen hengenvetoon Münchenistä -— ja saavuttanut vihdoin pakonsa päätekohdan viimeisin voimin, -pelastuneena. Konsulitar oli hetken aikaa vaiti. - -»Tony!» sanoi hän sitten lempeästi nuhdellen, veti varovasti esiin -pitkän neulan, joka kiinnitti rouva Permanederin hatun hiuksiin, laski -hatun ikkunalaudalle ja silitti hellästi ja rauhoittaen tyttärensä -paksua, vaaleanruskeata tukkaa. - -»Mikä sinun on?... Mitä on tapahtunut, lapseni?» - -Mutta nyt häneltä vaadittiin kärsivällisyyttä, sillä kesti jotakuinkin -kauan ennenkuin tuohon kysymykseen tuli vastaus. - -»Äiti», sai rouva Permaneder sanotuksi... »Äiti!» Mutta siihen sekin -katkesi. - -Konsulitar kohotti päänsä lasiovea kohti ja kietoen toisen kätensä -tyttärensä ympärille ojensi hän toisen tyttärentytärtään kohti, joka -seisoi hämillään ovella, etusormi huulella. - -»Tule tänne lapsi; tule sanomaan päivää. Sinusta on tullut iso tyttö -ja sinä olet terveen näköinen, Jumalan kiitos. Miten vanha sinä nyt -oletkaan, Erika?» - -»Kolmentoista, isoäiti...» - -»Hyvänen aika! Iso neiti...» - -Ja hän suuteli Tonyn pään yli pikku tyttöä ja sanoi sitten: »Mene Idan -kanssa yläkertaan, lapseni, pian rupeamme syömään. Me puhelemme nyt -ensin äidin kanssa.» - -He jäivät kahden. - -»No, rakas Tony! Etkö voisi lakata itkemästä. Kun Jumala lähettää -meille koettelemuksen, on meidän kestettävä se tyynin mielin. Kanna -ristisi, on sanottu... Mutta etkö sinäkin tahdo ensin mennä ylös, -levätä vähän, virkistyä ja sitten tulla alas? Hyvä Idamme on laittanut -kuntoon sinun huoneesi... Kiitän sähkösanomasta. Se säikäytti meidät -pahanpäiväisesti...» Hän keskeytti puheensa, sillä hänen helmoistaan -kuului väristen ja tukahtuneesti: »Hän on kelvoton mies... kelvoton... -kelvoton mies...» - -Rouva Permaneder ei päässyt eroon tuosta voimakkaasta sanasta. Se -näytti täyttävän koko hänen olemuksensa. Hän painoi kasvonsa entistä -lujemmin konsulittaren helmaan ja puristi tuolilla olevan kätensä -nyrkkiin. - -»Tarkoitatko sillä miestäsi, rakas lapsi?» kysyi vanha rouva pienen -vaitiolon jälkeen. »Minun ei pitäisi ajatella näin, tiedän sen, mutta -en voi ajatella muuta, Tony. Onko Permaneder tehnyt sinulle pahaa? Onko -sinulla valittamista?» - -»Babett...!» nyyhkytti rouva Permaneder... »Babett...!» - -»Babette?» toisti konsulitar kysyvästi... Sitten hän nojautui taapäin, -ja hänen vaaleat silmänsä harhailivat ympäri huonetta. Nyt hän tiesi -mistä oli kysymys. Syntyi vaitiolo, jonka keskeyttivät vain Tonyn yhä -harvemmat nyyhkytykset. - -»Tony», sanoi konsulitar hetken kuluttua, »huomaan, että sinulla -on todellakin huolen aihetta... valituksen syytä... Mutta oliko -tarpeellista ilmaista tuo valitus näin kiihkeästi? Oliko matka -Münchenistä tänne välttämätön, lisäksi Erikan kanssa? Ihmiset, jotka -ovat meitä kahta ymmärtämättömämmät, voivat luulla, ettet sinä aio -koskaan palata miehesi luo...?» - -»En minä aiokaan!... En koskaan...!» huusi rouva Permaneder kohottaen -äkkiä päänsä, katsoen hurjistuneesti äitiinsä itkettyneillä silmillään -ja painaen taas yhtä nopeasti päänsä alas tämän helmoihin. Konsulitar -ei ollut kuulevinaan tuota huudahdusta. - -»— Mutta mikä on tehty, se on tehty», jatkoi hän äänekkäämmin, kääntäen -hitaasti päätään... »Ja nyt sinä voit keventää sydämesi ja kertoa -minulle kaiken. Saamme sitten nähdä mitä rakkaus, anteeksianto ja -viisaus voivat aikaansaada asian parantamiseksi.» - -»En koskaan!» sanoi Tony uudestaan. »En koskaan!» Mutta sitten hän -alkoi kertoa. Ja vaikka kaikesta ei voinut saada selvää, koska hän -puhui konsulittaren avaran villapuvun laskoksiin ja koska hänen sanansa -tulivat sysäyksittäin, äärimmäisen vihan huudahdusten keskeyttäminä, -ymmärsi konsulitar kuitenkin, asian laidan olleen tällaisen: - -Kuluvan kuukauden 24:n ja 25:n päivän välisenä yönä keskiyön aikaan oli -madame Permaneder, jolla päivällä oli ollut vatsahermohäiriöitä ja joka -oli mennyt hyvin myöhään levolle, herännyt keveästä unesta. Syy siihen -oli portaista kuuluva jatkuva melu, hillitty, salaperäinen melu, jonka -synnytti portaiden narina, yskivä naurunkikatus, tukahtuneet torjuvat -sanat ja merkilliset ähkyvät ja korisevat äänet... Ei saattanut olla -hetkeäkään epätietoinen tuon nielun laadusta. Rouva Permaneder oli -tuskin unenpöpperöstä selvittyään ymmärtänyt asian, tuntenut veren -pakenevan poskiltaan ja syöksähtävän sydämeen, joka puristui kokoon ja -alkoi lyödä raskaasti ja ahdistavasti. - -Pitkän, julman minuutin oli hän maannut kuin tajuttomana ja halvattuna -paikallaan, mutta kun ei tuo häpeällinen melu lakannut, oli hän -sytyttänyt kynttilän vapisevin käsin, noussut epätoivon, inhon ja -suuttumuksen valtaamana vuoteestaan, temmannut oven auki ja mennyt -kynttilä kädessä, paljaat tohvelit jalassa portaiden läheisyyteen, -noiden »taivaanportaiden», jotka johtivat kadulta suoraan ensimmäiseen -kerrokseen. Ja siellä, taivaanportaiden ylimmillä askelmilla, oli hän -nähnyt omin silmin kohtauksen, jonka hän jo edeltäpäin makuuhuoneessa -maatessaan oli aavistanut kuunnellessaan tuota epäilemätöntä melua -kauhun laajentamin silmin... Se oli ollut painiskelua, luvatonta, -epäsiveellistä vääntelehtimistä keittäjätär Babetten ja herra -Permanederin välillä. Tyttö, jolla oli avainkimppu ja kynttilä -kädessä, sillä hänellä oli myöhäisestä ajasta huolimatta ollut jotakin -toimittamista talossa, oli rimpuillut sinne tänne koettaen vastustaa -talon herraa, joka, lakki takaraivolla, oli pitänyt häntä syleilyssään -koettaen painaa hylkeenviiksensä hänen kasvoihinsa, mikä pari kertaa -onnistuikin... Antonien ilmestyessä oli Babette huutanut: »Jesses, -Maria. Joseph!» jonka herra Permaneder oli toistanut päästäen tytön -irti — ja samassa kun tyttö oli hävinnyt, oli mies, käsivarret, -pää ja hylkeen viikset riippuen seisonut vaimonsa edessä höpisten -järjettömästi: »Mikä jahti!... Voi sun vietävä!»... - -Kun vaimo viimein rohkeni nostaa katseensa, ei hän ollut enää -näkyvissä. Mutta makuukamarissa mies oli löytänyt vaimonsa puoleksi -istuvassa, puoleksi makaavassa asennossa vuoteella ja kuullut tämän -hokevan epätoivoisesti nyyhkyttäen: »häpeä, häpeä». Hän oli jäänyt -velttona oven suuhun, nojaten sen pieleen, nytkäytellyt hartioitaan -eteenpäin kuin töytäistäkseen Tonya rauhoittavasti kylkeen ja -sanonut: »Mitä joutavia! Äh, mitä joutavia, Tonerl! Näetkös, Ramsaun -Franzl vietti nimipäiviä... ja me oltiin kaikki vähän humalassa... -Mutta hänestä leviävä väkevä alkoholin haju oli saanut Tonyn inhon -kohoamaan huippuunsa. Hän ei enää nyyhkinyt, hän ei ollut enää heikko -ja neuvoton, vaan oli koko luontonsa voimalla ja epätoivon vimmalla -syytänyt miehensä silmille inhonsa, syvimmän halveksumisensa... Herra -Permaneder ei ollut jäänyt sanattomaksi. Hänen päänsä oli ollut -kuuma, sillä hän ei ollut kallistanut ystävänsä Ramsaun Franzl'in -kunniaksi vain monta 'kannua' olutta, vaan juonut samppanjaakin, ja -maksoi nyt takaisin vihasta puhkuen. Siitä oli syntynyt metakka, ja -se oli paljon hirveämpi sitä kohtausta, joka oli syntynyt silloin, -kun herra Permaneder oli ilmoittanut tahtovansa asettua liiketoimista -rauhaan. Rouva Antonie oli kääräissyt kokoon vaatteensa ja vetäytynyt -arkihuoneeseen... Mutta hänen jälkeensä oli kaikunut sana, sana, -jota hän ei tahtonut toistaa, joka ei milloinkaan ollut tuleva hänen -huuliensa yli, sana... sana...» - -Tämä oli sen tunnustuksen pääsisältö, jonka rouva Permaneder purki -äitinsä helmoihin. Mutta tuota »sanaa», »sanaa», joka oli juuttunut -hänen sisimpäänsä tuona kauhun yönä, ei hän voinut unohtaa enempää kuin -myöskään toistaa, ei vaikka mikä olisi ollut, vakuutti hän inttäen, -vaikka konsulitar ei edes koettanut pakottaa häntä ilmaisemaan sitä, -huojutti vain hitaasti ja miettivästi päätään katsoen alas Tonyn -kauniiseen ruskeaan tukkaan. - -»Vai niin», hän sanoi, »minun on täytynyt kuulla ikäviä asioita, Tony. -Ja ymmärrän kaiken aivan hyvin, pikku tyttö-parkani, sillä minä en ole -ainoastaan sinun äitisi, vaan myös nainen kuten sinä... Huomaan nyt, -kuinka oikeutettu sinun tuskasi on, kuinka suuresti miehesi on hetken -heikkoudessa unohtanut velvollisuutensa sinua kohtaan...» - -»Hetken heikkoudessa?» huusi Tony. Hän hypähti pystyyn, astui pari -askelta taaksepäin ja kuivasi kuumeisesti silmiään. »Sanoitko: hetken -heikkoudessa, äiti?... Hän on unohtanut kaiken, mitä hän on velkaa -meidän nimellemme... hän ei ole ymmärtänyt sitä alusta alkaenkaan! -Onko sellainen mikään mies joka asettuu laiskuuteen saatuaan haltuunsa -vaimonsa omaisuuden! Onko se mies, jolla ei ole kunnianhimoa, -pyrkimystä, päämäärää, jonka suonissa ei juokse veri, vaan paksu -mallas- ja humalapuuro... niin, se on aivan varma!... ja joka sen -lisäksi antautuu sellaisiin alhaisuuksiin kuin hänen kohtauksensa -Babetten kanssa oli ja joka voi kehnouttaan moitittaessa sanoa sanan... -sanan...» - -Hän oli taas muistanut tuon sanan, jota hän ei tahtonut toistaa. -Mutta äkkiä hän astui askeleen eteenpäin ja sanoi odottamattoman -rauhallisella ja ihailevalla äänellä: »Miten sievä. Mistä tuo on -tullut?» - -Hän osoitti leuallaan pientä punottua koppaa, atlassinauhoin -koristettua asetinta, jossa konsulitar viime aikoina oli säilyttänyt -käsitöitään. - -»Olen hankkinut sen», vastasi vanha rouva, »tarvitsen sellaista.» - -»Se on hieno!...» sanoi Tony katsellen asetinta kallella päin. -Konsulitarkin antoi katseensa viipyä siinä, mutta huomaamattaan, syviin -ajatuksiin vaipuneena. - -»No, rakas Tony», sanoi hän viimein ojentaen vielä kerran kätensä -tytärtään kohti, »olkootpa asiat miten hyvänsä, sinä olet kotona ja -olet sydämellisesti tervetullut, lapseni. Tyynin mielin on helpompi -puhua asioista... Riisu päällysvaatteet, mene huoneeseesi ja ole -rauhallinen... Ida?!» huusi hän ääntään korottaen ruokasaliin. »Katso, -että madame Permanederille ja Erikalle katetaan paikka pöydässä, ole -hyvä!» - - - - -KYMMENES LUKU. - - -Tony oli vetäytynyt makuuhuoneeseensa heti aterian jälkeen, sillä -ruokaillessa oli konsulitar vahvistanut todeksi hänen otaksumansa, että -Thomas tiesi hänen tulostaan... eikä hän tuntunut erittäin palavasti -haluavan tavata veljeään. - -Kello kuusi iltapäivällä tuli konsuli taloon. Hän lähti -maisemahuoneeseen, jossa hänellä oli pitkä neuvottelu äitinsä kanssa. - -»Missä tilassa hän on?» hän kysyi. »Miten hän käyttäytyy?» - -»Voi, Tom, minä luulen, ettei hän suostu sovintoon... Hyvä Jumala, hän -on niin kovin kiihtynyt... Ja sitten se sana... kunpa minä tietäisin -sen sanan, jonka hänen miehensä on sanonut...» - -»Minä menen hänen luokseen.» - -»Tee se, Tom. Mutta koputa hiljaa, ettei hän pelästy, ja ole tyyni, -kuuletko! Hänen hermonsa ovat epäkunnossa... Hän ei ole syönyt juuri -mitään... Vatsa on taaskin levoton... Rauhoita häntä.» - -Thomas meni toiseen kerrokseen, astuen tavallisuuden mukaan vain -joka toiselle portaalle, ja punoi miettivästi viiksiään. Mutta ovea -kolkuttaessa hänen kasvonsa kirkastuivat, sillä hän oli päättänyt -suhtautua asiaan humoristisesti niin kauan kuin mahdollista. - -Hän aukaisi oven kuultuaan sisältä kärsivän »sisään»-huudon ja -löysi rouva Permanederin makaamassa täysissä vaatteissa vuoteella, -jonka verhot olivat työnnetyt syrjään, höyhenhuisku selän takana ja -vatsatippapullo vieressä yöpöydällä. Hän kääntyi hiukan, nojasi päätään -käteen ja katsoi Thomakseen nyrpeästi hymyillen. Veli kumarsi hyvin -syvään tehden kädellään laajan, kohteliaan liikkeen. - -»Armollinen rouva... Mikä suo meille kunnian vastaanottaa -pääkaupunkilaisvieraita...» - -»Anna minulle suukko, Tom», sanoi Tony kohoten vuoteelta, tarjosi -poskensa ja painui sitten jälleen makaamaan. »Hyvää päivää, poikaseni! -Olet aivan samanlainen kuin viimeksi Münchenissä käydessäsi!» - -»No, siitä sinä et taida voida sanoa mitään, rakas ystävä, näin -suljettujen uutimien takana. Eikä sinun olisi tarvinnut sanoa minulle -tuota kohteliaisuutta, joka tietysti tulee sinun osallesi...» - -Thomas oli, pitäen sisarensa kättä omassaan, vetänyt tuolin vuoteen -viereen ja käynyt istumaan. — »Sillä kuten sanottu: sinä ja -Klothilde...» - -»Hyi, Tom!... Mitä Thildalle kuuluu?» - -»Hyvää, luonnollisesti! Madame Krauseminz pitää huolta hänestä ja -ruokkii häntä niin, ettei hän kuole nälkään, josta huolimatta hän ahtaa -itseensä ruokaa torstaisin aivan kuin koko seuraavan viikon varalta...» - -Tony nauroi niin sydämellisesti, ettei Tom ollut kuullut hänen nauravan -siten pitkiin aikoihin, mutta se päättyi huokaukseen ja hän kysyi: -»Entä miten käyvät kauppahuoneen asiat?» - -»Siinähän ne menevät. Täytyy olla tyytyväinen...» - -»Jumalan kiitos, että täällä edes ovat asiat hyvin. En ole oikeastaan -ollenkaan leikinlaskutuulella...» - -»Sepä vahinko. Hyvä tuuli täytyy ihmisen säilyttää, oli miten oli.» - -»Minulta se on loppunut, Tom. — Tiedätkö kaiken?» - -»Tiedätkö kaiken...!» toisti Thomas päästäen hänen kätensä ja työntäen -tuolin äkkiliikkeellä taapäin. »Taivaan Jumala, kuinka se kuuluu -juhlalliselta! 'Kaiken!' Kuinka paljon tuo sana 'kaiken' sisältää. 'Mun -rakkautein ja tuskain' niinhän? Kuulehan nyt...» - -Tony oli vaiti. Hän loi veljeensä hämmästyneen ja syvästi -loukkaantuneen katseen. - -»Tuota ilmettä minä olen odottanutkin», sanoi Thomas, »sillä ilman -tuota ilmettä sinä et olisi täällä. Mutta salli minun, hyvä Tony, ottaa -asia yhtä kevyesti kuin sinä otat sen raskaasti, niin saat nähdä, että -me täydennämme toisemme erinomaisesti...» - -»Raskaasti, Thomas, raskaasti...?» - -»Niin. Hyvänen aika, älkäämme näytelkö murhenäytelmää! Puhukaamme -hiukan vaatimattomammin, älkäämme käyttäkö sellaisia sanoja kuin -'kaikki on lopussa', ja 'onneton Antonienne'! Ymmärrä minut oikein, -Tony. Tiedät, ettei kukaan iloitse sinun tulostasi niinkuin minä. -Olen jo kauan toivonut, että sinä tulisit kotona käymään, ilman -miestäsi, niin että me kerran taas saisimme istua aivan _en famille_. -Mutta se, että sinä tulet nyt ja näin, se on suuri tyhmyys, pardon, -hyvä lapsi!... Niin... anna minun puhua loppuun! — Permaneder on -käyttäytynyt hyvin moitittavasti, se on totta, ja minä olen myös -puolestani antava hänen tietää asiasta, siitä voit olla varma...» - -»Sen, miten hän on käyttäytynyt», keskeytti hänet Tony kohoten -taas ylemmäksi ja pannen käden rinnalleen, »olen minä jo antanut -hänen tietää liiankin hyvin! Ja enempiä neuvotteluja pidän minä -hienotunteisuuteni kannalta mahdottomina!» Tämän sanottuaan hän painui -taas vuoteelle ja katsoi ankarin ja liikkumattomin silmin kattoon. - -Thomas lysähti kokoon aivan kuin hänen sanojensa vaikutuksesta ja -katsoi hymyillen alas. - -»No, minä en siis kirjoita hänelle karkeata kirjettä. Kuten itse -tahdot. Sehän on sinun asiasi, ja riittää, kun itse väännät hänen -päänsä paikoilleen. Hänen vaimonaan se onkin sinun tehtäväsi. Mutta -tarkkaan katsoen on hänen puolellaankin lieventäviä asianhaaroja. -Ystävä viettää nimipäiviään, hän joutuu juhlatuulelle, saapuu hiukan -liian iloisena kotiin ja tekee itsensä syypääksi pieneen sopimattomaan -hairahdukseen, syrjähyppäykseen...» - -»Thomas», sanoi Tony, »minä en ymmärrä sinua. En ymmärrä sitä tapaa, -jolla sinä puhut! Sinä... Sinä, jolla on periaatteita... Mutta sinä et -nähnyt häntä! Miten hän piteli Babettea juovuspäissään, minkä näköinen -hän oli...» - -»Luultavasti hyvinkin hullunkurinen. Mutta siinähän se vika juuri -on, Tony, ettet sinä ota asiaa tarpeeksi hullunkuriselta kannalta, -mihin sinun vatsasi on syypää. Olet tavannut miehesi heikkona, nähnyt -hänet hiukan naurettavana... mutta sen ei pitäisi kuohuttaa sinua -niin kauheasti, vaan ennemminkin saattaa nauramaan ja tehdä hänet -inhimillisesti läheisemmäksi... Minä sanon sinulle erään asian; et -tietenkään voinut sivuuttaa hänen käyttäytymistään hymyillen ja -vaitiollen, se on selvä. Olet lähtenyt pois: se oli mielenosoitus, -tosin vähän liian valtava kenties, liian ankara rangaistus — sillä en -tahtoisi olla näkemässä, miten murheissaan hän nyt istuu. Mutta se oli -oikein. Nyt pyytäisin ainoastaan, että sinä tarkastaisit asiaa hiukan -tyynemmin ja hiukan enemmän poliittiselta näkökannalta... mehän puhumme -kahden kesken. En voi olla huomauttamatta, ettei avioliitossa ole -suinkaan yhdentekevää kenen puolella on siveellinen oikeus... ymmärrä -minut, Tony! Miehesi on paljastanut heikkoutensa, se on kieltämätöntä. -Hän on häpäissyt itsensä ja tehnyt itsensä hiukan naurettavaksi... -naurettavaksi siksi, että hänen hairahduksensa on niin vähäpätöinen -ja vähän ajatuksen arvoinen... Mutta hänen arvokkuutensa ei siis enää -ole moitteeton, tästälähin on sinulla eräänlainen yliote, ja jos osaat -käyttää sitä viisaasti hyväksesi, on onnesi oleva varma. Jos nyt... -sanokaamme kahden viikon jälkeen — niin, suo anteeksi, niin kauan -täytyy sinun vähintään viipyä meidän vieraanamme! — jos nyt kahden -viikon kuluttua palaat Müncheniin, niin saatpa nähdä...» - -»Minä en palaa Müncheniin, Thomas.» - -»Miten sanoit?» kysyi veli kääntäen kasvonsa syrjin, vieden käden -korvan taa ja kumartuen eteenpäin... - -Tony makasi selällään pää syvällä tyynyjen sisässä, ja leuka näytti -työntyvän esiin ankaran näköisenä. »En koskaan», hän sanoi. Sitten hän -veti syvään ja äänekkäästi henkeä ja rykäisi hitaasti ja painokkaasti. -Se oli kuiva rykäisy, joka alkoi muuttua hermostuneeksi tottumukseksi -ja joka oli luultavasti yhteydessä hänen vatsavaivansa kanssa. — Syntyi -äänettömyys. - -»Tony», sanoi Thomas äkkiä, nousten pystyyn ja laskien kätensä -raskaasti empire-tuolin selustalle, »sinä aiot saada aikaan -häväistysjutun!...» - -Nopea katse ilmaisi Tonylle, että Thomas oli kalvennut ja hänen -ohimonsa paisuneet. Sisaren maltti ei enää kestänyt. Hänkin joutui -kiihdyksiin, ja salatakseen pelkonsa, jota hän tunsi veljeään -kohtaan, hän alkoi puhua kovaa ja vihaisesti. Hän hypähti istualleen, -antoi jalkansa liukua alas vuoteesta ja alkoi puhua posket hehkuen, -kulmakarvat rypyssä ja päätään ja käsiään heitellen: »Häväistysjutun, -Thomas...? Ja voitko sinä neuvoa, ettei minun pitäisi saada aikaan -sellaista, vaikka minua on häväisty ja suorastaan syljetty silmilleni? -Onko se veljen neuvo?... Saat suoda anteeksi tämän kysymyksen! -Hienotunteisuus ja tahdikkuus ovat suositeltavia, luonnollisesti! Mutta -elämässä on tapauksia, Tom, — minä tunnen elämän yhtä hyvin kuin sinä -— jolloin häväistysjutun pelko vivahtaa raukkamaisuuteen! Ihmettelen, -että minun on tarvis sanoa tämä sinulle, minun, joka olen vain hanhi -ja tyhmeliini... Niin, olen sitä ja voin ymmärtää sen, ettei hän -ehkä ole koskaan rakastanut minua, sillä olen vanha ruma nainen ja -Babett on varmasti kauniimpi. Mutta se ei oikeuttanut häntä unohtamaan -huomaavaisuutta, jonka hän on velkaa syntyperälleni ja kasvatukselleni -ja tunteilleni! Sinä et nähnyt, Tom, miten hän tuon huomaavaisuuden -unohti, ja se, joka ei ole sitä nähnyt, ei tiedä mitään, sillä on -mahdoton kuvailla, miten inhoittava hän oli tuossa tilassaan... Etkä -sinä kuullut sitä sanaa, jonka hän huusi minulle, sisarellesi, kun -otin tavarani ja läksin huoneesta nukkuakseni arkihuoneen sohvalla... -Niin! silloin minun täytyi kuulla hänen suustaan sana... sana...» -sana...! Thomas! Tuo sana se vasta lopullisesti saattoi, pakotti -minut pakkaamaan koko yön tavaroitani, herättämään Erikan aamulla ja -lähtemään talosta, sillä miehen luona, joka saattoi käyttää sellaisia -sanoja, en voinut enää viipyä, ja sellaisen miehen luo minä en palaa -ikipäivinä... muuten sortuisin, enkä voisi enää kunnioittaa itseäni, -eikä minulla olisi enää mitään tukikohtaa elämässä!» - -»Tahdotko olla hyvä ja ilmaista minulle tuon mahdottoman sanan? -Tahdotko vai etkö?» - -»En koskaan, Thomas! En koskaan ole päästävä sitä huuliltani! Tiedän -mitä olen velkaa itselleni ja sinulle näiden seinien sisässä...» - -»Sitten on turha puhua sinun kanssasi!» - -»Olkoon; toivoisin, ettei meidän tarvitsisikaan puhua siitä enää...» - -»Mihin aiot ryhtyä? Aiotko hakea eroa?» - -»Aion, Tom. Se on luja päätökseni. Se on menettely, jonka olen velkaa -itselleni ja lapselleni ja teille kaikille.» - -»Tuo on turhaa puhetta», sanoi veli keveästi, pyörähti kantapäällään ja -meni hänen luotaan, ikäänkuin asia olisi puhuttu loppuun. »Eronsaantiin -tarvitaan kaksi henkilöä, hyvä lapsi, ja ajatus, että Permaneder -suostuisi siihen noin vain ilman muuta, on ainoastaan huvittava...» - -»Jätä se minun huolekseni», sanoi Tony säikähtämättä. »Luulet, että -hän tulee panemaan vastaan 17.000 markan myötäjäisten! tähden; mutta -ei Grünlichkään tahtonut suostua eroon, hänet pakotettiin siihen; on -siis olemassa keinoja. Minä menen tohtori Gieseken puheille, hän on -Christianin ystävä ja hän on auttava minua... Asia oli toinen silloin, -tiedän sen, tiedän mitä sinä aiot sanoa. Syynä oli silloin miehen -kykenemättömyys elättämään vaimoaan! Huomaat minun olevan hyvin perillä -näistä asioista, vaikka sinä käyttäydyt aivan kuin minä ottaisin ensi -kertaa eroa elämässä!... Mutta se on aivan samantekevä, Tom. Ehkä se -ei käy päinsä, vaan on mahdotonta — olkoon. Voit olla oikeassa. Mutta -se ei muuta asiaa, se ei muuta päätöstäni. Pitäköön silloin rahansa — -elämässä on korkeampia asioita! Minua hän ei ole näkevä enää koskaan.» - -Sitten hän rykäisi. Hän oli noussut vuoteesta, istuutunut nojatuoliin, -asettanut kyynäräänsä käsinojaan ja painanut leukansa niin voimakkaasti -kättään vasten, että neljä taivutettua sormea painui alahuuleen. -Siitä hän, syrjittäin kääntyneenä, katsoi kiihtynein, punaisin silmin -jäykästi ulos ikkunasta. - -Konsuli käveli edestakaisin, huokasi, pudisti päätään ja kohautteli -olkapäitään. Viimein hän jäi seisomaan sisarensa eteen käsiään vääntäen. - -»Sinä olet lapsi, Tony!» sanoi hän arasti ja rukoilevasta »Jokainen -sana, jonka sanot, on pelkkää lapsellisuutta! Etkö nyt suostu, kun -pyydän sitä sinulta, katsomaan asiaa hetken aikaa täysikasvuisen -ihmisen silmillä?! Etkö huomaa, että käyttäydyt aivan kuin olisit -kokenut jotakin vakavaa ja raskasta, kuin miehesi olisi pettänyt sinua -julmasti ja häväissyt sinut kaiken maailman edessä?! Mutta koetahan -nyt ajatella, niinhän ei ole tapahtunut! Eihän yksikään ihminen -tiedä tuosta teidän taivaanportaissanne sattuneesta tapauksesta! Et -sinä tuota meille vähääkään häpeää, vaikka palaat kaikessa rauhassa, -korkeintaan hiukan ivallisen näköisenä Permanederin luo... päinvastoin! -Sitten vasta oikein vahingoitat nimeämme, jollet tee sitä, sillä -silloin sinä teet tuosta joutavasta tapahtumasta asian ja saat aikaan -häväistysjutun...» - -Tony laski kätensä ja katsoi veljeään silmiin. - -»Ole nyt vaiti, Thomas! Nyt on minun vuoroni puhua. Kuule sinä -nyt, mitä minulla on sanomista! Kuinka tarkoitat? Onko elämässä -häpeä ja häväistysjuttu vain se, joka tulee ihmisten kuuluville? -Eihän toki! Salainen häpeä, joka kalvaa ihmistä ja hävittää hänen -itsekunnioituksensa, on paljon pahempi! Olemmeko me Buddenbrookit -ihmisiä, jotka ovat päältä katsoen 'tip-top', kuten täällä sanotaan, -mutta nielevät talon seinien sisällä nöyryytyksiä. Tom, en voi olla -ihmettelemättä sinua! Koeta kuvitella, miten isä suhtautuisi asiaan, -ja arvostele asiaa hänen mielessään! Ei, selvää ja rehellistä peliä -meidän tulee pelata... Voit näyttää milloin hyvänsä maailmalle -kauppakirjasi ja sanoa: 'Tuossa on, katsokaa'... Toisin ei saa olla -muidenkaan asioittemme laita. Tiedän, minkälaiseksi Jumala on minut -luonut, enkä pelkää ollenkaan! Menköön vain Julchen Möllendorpf -tervehtimättä ohitseni! Ja istukoon Pfiffi Buddenbrook täällä -torstaisin heilutellen itseään vahingoniloisesti sanoessaan: 'No, tämä -on valitettavasti toinen kerta, mutta syy on kummallakin kerralla ollut -tietysti miehessäsi!' Minulle tuo ei merkitse mitään, Thomas. Tiedän -tehneeni sen mukaan, minkä tunsin oikeaksi. Mutta sen sijaan minusta -olisi arvotonta ja häpeällistä, jos peläten Julchen Möllendorpfia -ja Pfiffi Buddenbrookia sietäisin loukkauksia ja juomakielellä -lausuttuja raakuuksia ja jäisin kaupunkiin, jossa minun täytyisi -kuunnella sellaisia sanoja, tottua sellaisiin kohtauksiin, kuin -taivaanportaissamme tapahtunut oli, ja paikkaan, jossa minun täytyisi -oppia kieltämään syntyperäni, kasvatukseni, koko olemukseni ainoastaan -siksi, että näyttäisin onnelliselta...» - -Hän vaikeni, painoi taas leuan käteensä ja tuijotti ikkunaruutuun. -Tom seisoi hänen edessään ruumiinpaino toisen jalan varassa, kädet -housuntaskuissa, ja katsoi Tonyyn ajatuksissaan huojuttaen hiljaa -päätään. »Tony», hän sanoi, »sinä et osaa erottaa asioita. Olen tiennyt -jo tätä ennen, mutta viimeisten sanojesi jälkeen tiedän yhä paremmin, -mikä tässä on pääasia. Vika ei olekaan miehessä. Se on kaupungissa. -Kysymys ei ole lainkaan taivaanportaista, se on kaikessa yhteensä. Sinä -et ole voinut mukautua oloihin. Enkö ole oikeassa, vastaa suoraan?» - -»Sinä olet oikeassa, Thomas!» huudahti Tony. Hän ponnahti oikein -seisomaan sitä sanoessaan ja osoitti sormellaan Thomaksen kasvoja. -Hän oli punainen. Hän jäi seisomaan sotilaalliseen asentoon toinen -käsi tuolin selustalla toisen tehdessä kuvailevia liikkeitä. Hän piti -puhetta, kiihkoisaa puhetta, joka pursui hänen suustaan ehtymättömänä. -Konsuli katsoi häntä kummissaan. Tony malttoi tuskin vetää henkeä, kun -jo uudet sanat ryöppysivät koskena esiin. Hän löysi sanoja, ilmaisuja -kaikelle, mitä näinä vuosina oli kerääntynyt hänen sisälleen. Se oli -hiukan sekavaa ja järjestymätöntä, mutta siitä tuli selvä. Se oli -purkaus, joka oli täynnä epätoivoista rehellisyyttä... purkaus, joka -ehkäisi kaikki vastaväitteet, luonnonvoima, jolle ei enää löytynyt -patoa... - -»Sinä olet oikeassa, Thomas! Sano se vielä kerran! Haa, huomautan -sinulle nimenomaan, etten enää ole tyhmeliini, vaan tiedän mitä -ajattelen elämästä. En enää ihmettele kuullessani, ettei kaikki käy -niin puhtaasti kuin pitäisi. Olen tuntenut itku-Trieschken kaltaisia -miehiä ja ollut naimisissa Grünlichin kanssa ja tunnen tämän kaupungin -hummaajat. En ole enää mikään maalaistyperikkö, eikä Babetten asia -olisi sellaisenaan, toisessa yhteydessä karkoittanut minua sieltä! -Mutta asian laita on se, Thomas, että se sai mitan täyttymään... -siihen ei tarvittu paljoa, sillä se oli jo kauan ollut melkein täysi! -Pieninkin seikka olisi riittänyt, ja nyt tuli tämmöinen asia! Tieto, -etten minä edes siinä suhteessa voinut luottaa Permanederiin! Se oli -kaiken huippu! Se sai pohjan irti astiasta! Se teki yhdellä iskulla -selväksi, että minun oli lähdettävä Münchenistä, vaikka olin hautonut -sitä jo kauan. Sillä, Tom, minä en voi elää siellä etelässä, kautta -Jumalan ja kaikkien pyhien! Et tiedä, kuinka onneton minä olen ollut -siellä, sillä silloinkin, kun sinä tulit käymään, en antanut sinun -huomata mitään, en vähäisintäkään. Minulla on hienotunteisuutta, en -tahdo rasittaa toisia valituksilla ja purkaa sydäntäni kaikille. -Minulla on sulkeutunut luonne. Mutta olen kärsinyt, Tom, kärsinyt -koko olemuksellani, koko persoonallisuudellani, niin sanoakseni. Kuin -kasvi, kukka, joka on istutettu vieraaseen maaperään, käyttääkseni -vertausta... vaikka se voi sinusta olla sopimatonta, sillä minä olen -ruma nainen... mutta vieraassa maaperässä minä en voinut viihtyä, -ennen olisin mennyt vaikka Turkin maalle! Meidän pohjoissaksalaisten -ei pitäisi milloinkaan mennä pois seudultamme! Meidän pitäisi pysyä -merenlahtiemme rannoilla elättäen itseämme kunniallisesti... Te -olette joskus tehneet pilkkaa minun aatelin-ihailustani... olen näinä -vuosina usein ajatellut sitä, mitä eräs viisas mies kerran sanoi. 'Te -olette myötätuntoinen aatelille... sanonko mistä syystä? Siksi että -itse olette aatelia! Isänne on suuri herra, ja te olette prinsessa. -Syvä kuilu erottaa teidät meistä muista, jotka emme kuulu teidän -piirinne hallitseviin perheisiin...' Niin, Tom, me tunnemme itsemme -aatelisiksi ja me tunnemme tuon kuilun, eikä meidän pitäisi koettaa -elää missään, missä meitä ei tunneta eikä osata antaa arvoa avuillemme, -sillä muuten tulemme kohtaamaan vain nöyryytyksiä ja meitä tullaan -pitämään naurettavan ylpeinä. Minulle ei ole sanottu sellaista, mutta -olen tuntenut sen joka hetki ja kärsinyt siitä. Haa! Maassa, jossa -syödään torttua veitsellä ja jossa prinssit puhuvat virheellistä -saksankieltä ja jossa sallitaan herran kurkistaa naisen viuhkan -taakse, sellaisessa maassa näyttää helposti ylpeältä, Tom! Mukautua -oloihin? Ei, kuinka voisin mukautua oloihin, joissa ihmiset ovat vailla -arvokkuutta, siveyttä, kunnianhimoa, hienoutta ja ankaruutta, jossa -he ovat karkeita, epäkohteliaita ja tapoja vailla; samalla laiskoja -ja kevytmielisiä, hidasverisiä ja pintapuolisia... en voi mukautua -semmoisiin oloihin enkä oppisi siihen ikinä, niin totta kuin olen sinun -sisaresi! Eva Ewers on oppinut... hyvä! Mutta Ewers ei ole samaa kuin -Buddenbrook; ja hänellähän sitäpaitsi on mies, joka pystyy johonkin. -Mutta miten minun laitani on ollut? Koeta ajatella, Tom, ajattele -kaikkea alusta asti! Minä tulin täältä, tästä talosta, jossa tahdotaan -jotakin, jossa toimitaan ja jossa pyritään johonkin, Permanederin luo, -joka asettui lepoon minun myötäjäisilleni... haa, se oli rehellistä -peliä, todellakin luonteenomaista, mutta se olikin ainoa ilahduttava -puoli asiassa. Entä sitten? Odotin lasta. Kuinka iloitsinkaan siitä! -Se olisi korvannut minulle kaiken! Mutta miten käy? Se kuolee. Se on -poissa. Ei se ollut Permanederin syy, ei suinkaan. Hän teki kaikkensa -ja oli pari kolme päivää poissa Hofbräuhausistakin. Se oli jo jotakin! -Mutta lapsi kuoli siis, Thomas. Eikä se tehnyt minua iloisemmaksi, -vai mitä! Kestin sen nurkumatta. Kuljin yksin ja väärinymmärrettynä -ja ylpeäksi huudettuna sanoen itselleni: Sinä olet antanut hänelle -myöntymyksesi koko elämän ajaksi. Hän on hiukan kömpelö ja laiska ja -on pettänyt toiveesi, mutta hän ei tarkoita pahaa ja hänellä on puhdas -sydän. Kunnes minun täytyi kokea tuo kauhea kohtaus ja nähdä hänet -tuolla inhoittavalla hetkellä. Silloin tunsin: noin hyvin hän ymmärtää -minut, noin paljon hän kunnioittaa minua, että voi huutaa minulle -sanan, sanan, jollaista ei yksikään meidän varastomiehistämme huutaisi -edes koirille! Ja silloin tiesin, ettei minua pidättänyt enää mikään ja -että olisi ollut häpeä jäädä. Ja minun ajaessani nyt Holstenstrassea -pitkin kotiin asemalta kulki kantaja Nielsen ohi, otti lakkinsa -päästään ja kumarsi syvään, ja minä vastasin tervehdykseen. Eikä se -tapahtunut ollenkaan ylpeästi, vaan kuten isä tervehti rahvasta... -näin... kädellä. Ja nyt olen täällä. Ja vaikka toisit eteeni -kaksitoistavaljakon, en minä lähde takaisin Müncheniin. Huomispäivänä -minä menen Gieseken luo! —» - -Näin päätti Tony puheensa, jonka jälkeen hän vaipui jokseenkin -uupuneena tuoliin, painoi leuan kättään vasten ja tuijotti -ikkunaruutuun. - -Ällistyneenä, pelästyneenä, melkein suunniltaan poissa seisoi konsuli -hänen edessään sanaakaan sanomatta. Sitten hän hengähti, kohotti -käsivartensa olkapään korkeudelle ja antoi niiden sitten pudota -reisiään vasten. - -»Ei sille sitten mahda mitään!» sanoi hän hiljaa, käännähti hiljaa -kantapäillään ja lähti ovea kohti. - -Tony katsoi hänen jälkeensä samoin kuin hänen sisään tullessaankin: -kärsivästi ja nyreästi hymyillen. - -»Tom?» kysyi hän. »Oletko vihainen?» - -Thomas teki raukeasti torjuvan liikkeen kädellään, pidellen toisella -pitkulaista ovenripaa, ja sanoi: »En suinkaan.» - -Tony ojensi kätensä häntä kohti ja painoi pään olkaa vasten. - -»Tule tänne, Tom... sinun sisarestasi ei tunnu helpolta, kaikki kääntyy -pahoin päin... Eikä hänellä ole tällä hetkellä turvaa kenestäkään...» - -Veli palasi ja tarttui hänen käteensä, syrjäkarin hiukan -välinpitämättömästi ja väsyneesti, katsomatta häneen. - -Äkkiä alkoi Tonyn ylähuuli väristä... - -»Sinun täytyy nyt ponnistaa eteenpäin yksin», sanoi sisar. -»Christianista ei taida tulla mitään kunnollista, ja minä olen -lopussa... olen menettänyt kaiken... en voi enää toimittaa mitään... -minun täytyy jo syödä teidän armoleipäänne, minun, hyödyttömän naisen. -En olisi luullut, että olin epäonnistuva niin täydellisesti tahtoessani -olla sinun apunasi, Tom! Nyt sinun täytyy näyttää aivan yksin, että me -Buddenbrookit emme hellitä... Jumala olkoon kanssasi.» - -Kaksi isoa, kirkasta lapsenkyyneliä vieri hänen poskiaan pitkin, joiden -ihossa alkoi näkyä pieniä epätasaisuuksia. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - -Tony ei vitkastellut, vaan ryhtyi heti ajamaan asiaansa. Toivoen, että -hän rauhoittuisi, tulisi järkiinsä ja muuttaisi mieltään, oli konsuli -vaatinut häneltä tähän asti vain yhtä: että hän pysyisi tyynenä eikä -liikkuisi talosta, enempää kuin pikku Erikakaan. Kaikki saattoi vielä -kääntyä hyväksi... Kaupungilla ei aluksi tullut saada tietää mitään. -Sukukokouspäivä, torstai, peruutettiin. - -Mutta jo toisena päivänä rouva Permanederin tulosta sai tohtori Gieseke -hänen kädestään lähteneen kutsun saapua Mengstrasselle. Tony otti -hänet vastaan yksin ensimmäisen kerroksen käytävän keskihuoneessa, -jonne oli tehty tuli ja jonne hän oli järjestänyt varalta mustepullon, -kirjoitusvehkeet ja aika pakan konttorista tuomaansa kaksitaitteista -paperia. He istuutuivat nojatuoleihin... - -»Herra tohtori!» sanoi Tony vieden kädet rinnalleen, taivuttaen -päänsä taapäin ja tuijottaen kattoon. »Te olette mies, joka tunnette -elämän sekä ihmisenä että virkanne puolesta. Pyydän saada puhua -teille vapaasti!» Ja sitten hän kertoi tohtorille koko porras- ja -makuuhuonekohtauksen, mihin tohtori Gieseken täytyi mielipahoin -vastata, ettei kohtaus Babetten kanssa enempää kuin tuo hänen osakseen -tullut häväistyssanakaan, jota Tony ei tahtonut ilmaista, ollut -riittävä eron aihe. - -»Hyvä», sanoi Tony. »Kiitän teitä». - -Sitten hän pyysi saada tietää riittävät oikeudelliset eronaiheet -ja kuunteli valppaana ja erittäin suurella mielenkiinnolla pitkää -yleisoikeudellista esitelmää, jonka jälkeen hän sanoi toistaiseksi -ystävälliset hyvästit tohtori Giesekelle. - -Hän lähti alakertaan ja pyysi konsulia tämän yksityiskonttoriin. - -»Thomas», hän sanoi, »pyydän, että kirjoittaisit tuolle miehelle -viipymättä... en mainitse mielelläni hänen nimeänsä. Rahoihin nähden -minulla on tarkat tiedot. Hänen on selitettävä kantansa. Mutta -tapahtuipa niin tai näin, hän ei näe minua enää. Jos hän suostuu -lailliseen eroon, niin toimitamme tilivahvisteen ja maksukorvauksen -minun omaisuudestani. Jos hän ei suostu, ei meidän silti tarvitse -epätoivoon joutua, sillä Tom, vaikka Permanederillä on laillinen oikeus -minun omaisuuteeni, on minulla kuitenkin myös aineelliset oikeuteni, -Jumalan kiitos..» - -Konsuli kulki kädet selän takana ympäri huonetta nytkäytellen -hermostuneesti olkapäitään, sillä sisar oli lausunut nuo oikeudelliset -termit sanomattoman mahtipontisesti. - -Tomilla ei ollut aikaa tähän. Hänellä oli työtä korvia myöten. -Oli paras ajatella asiaa moneen kertaan ja pysyä kärsivällisenä. -Hänen täytyi aluksi, jo huomispäivänä, lähteä käymään Hampurissa, -jossa odotti eräs kiusallinen neuvottelu. Christian oli pyytänyt -apua, avustusta, joka konsulittaren oli täytynyt luovuttaa hänen -tulevasta perinnöstään. Hänen asiansa olivat surkeassa tilassa, ja -vaikka hän oli alituisessa ahdingossa, näytti hän kuitenkin käyvän -ahkerasti ravintoloissa, sirkuksessa ja teattereissa sekä elävän, -päättäen esiintulleista veloista, joita hän oli voinut tehdä hyvän -nimensä perusteella, paljon yli varojensa. Mengstrassella tiedettiin, -»klubissa» tiedettiin, koko kaupungissa tiedettiin, kuka siihen oli -syypää. Muuan naishenkilö nimeltä Aline Puvogel, jolla oli kaksi -yksinäistä lasta. Hampurin kauppaherroista ei Christian ollut ainoa, -joka oli läheisessä ja kalliiksikäyvässä suhteessa häneen... - -Paitsi Tonyn erohankkeita oli siis muitakin ikäviä asioita, ja käynti -Hampurissa oli välttämätön. Oli muuten luultavaa, että Permaneder -antaisi itse jotakin tietoa itsestään... - -Konsuli matkusti ja palasi vihaisin ja synkin mielin. Mutta kun ei -Münchenistä vieläkään kuulunut mitään, katsoi hän asiakseen ottaa -ensi askeleen. Hän kirjoitti. Kirjoitti kylmästi, asiallisesti ja -hiukan yliolkaisesti: Hänen sisarensa Antonie oli kieltämättä kokenut -pahoja pettymyksiä aviollisessa elämässään... hän ei muutenkaan -yksityiskohdista puhumatta, ollut löytänyt avioliitossaan toivomaansa -onnea... ja hänen halunsa liiton purkamiseen oli siis oikeamielisesti -ajatellen oikeutettu... valitettavasti tuntui hänen päätöksensä olla -palaamatta Müncheniin järkähtämättömältä...» Sitten seurasi kysymys, -miten Permaneder suhtautui näihin tosiasioihin.. - -Muutamia jännityksen päiviä!... Sitten vastasi herra Permaneder. Hän -vastasi tavalla, jollaista ei tohtori Gieseke, ei konsulitar, ei Thomas -eikä edes Antonie ollut osannut ajatella. Hän suostui yksinkertaisin -sanoin eroon. - -Hän kirjoitti katuvansa syvästi tapahtunutta, mutta suostui samalla -Antonien tahtoon, koska oli huomannut, »etteivät he oikein koskaan -olleet sopineet yhteen». Jos hän oli tuottanut Antonielle vaikeita -vuosia, pyysi hän tätä unohtamaan ne ja suomaan hänelle anteeksi... -Koska hän arvattavasti ei ollut näkevä enää Erikaa ja vaimoaan, -toivotti hän heille kaikkea hyvää elämässä... Alois Permaneder. — Hän -tarjoutui nimenomaan jälkikirjoituksessa suorittamaan heti takaisin -myötäjäissumman. Itse hän saattoi elää huoletonna omillaan. Hän ei -tarvinnut odotusaikaa, koska asiat olivat selvät, talo jäi hänen -huolekseen ja rahat olivat luovutuskunnossa. — - -Tony oli melkein hämillään ja näytti ensi kerran hyväksyvän herra -Permanederin vähäisen harrastuksen raha-asioihin. - -Nyt astui tohtori Gieseke toisen kerran etualalle, asettui yhteyteen -aviomiehen kanssa eron syiden perusteluun nähden, joiksi havaittiin -»molemminpuolinen voittamaton vastenmielisyys», ja oikeudenkäynti -alkoi — Tonyn toinen oikeudenkäyntijuttu, jonka vaiheita hän seurasi -vakavasti, asiantuntemuksin ja sanomattoman innokkaasti. Hän puhui -siitä kaikkialla, niin että konsulia monta kertaa suututti. Hän ei -ensinkään tuntenut konsulin huolestumista. Hänen päässään pyörivät vain -sellaiset sanat kuin: »naimaosa», »pesävarat» j.n.e., jotka tulivat -hänen suustaan luistavan arvokkaasti hänen selittäessään asiaa pää -pystyssä ja hartiat hiukan kohotettuina. Syvimmän vaikutuksen kaikista -tohtori Gieseken selityksistä teki häneen kuitenkin eräs pykälä, jossa -puhuttiin mahdollisesta myötäjäisvaroista löydetystä »aarteesta», -joka oli luovutettava avioliiton purkautumistapauksessa takaisin. -Vaikka se ei ollenkaan kuulunut tähän, kertoi hän kaikille siitä: -Ida Jungmannille, Justus-sedälle, Klothilde-paralle Breitestrassen -Buddenbrookin naisille: viimeksimainitut olivat muuten tapauksesta -kuultuaan lyöneet kätensä yhteen ja katsoneen toisiinsa aivan ymmällä -ihmetyksestä, kun tämäkin ilo lankesi heille vielä!... Hän kertoi siitä -Therese Weichbrodtille, jonka opetusta Erika Grünlich jälleen nautti, -jopa kunnon madame Kethelsenille, joka useammasta kuin yhdestä syystä -ei ymmärtänyt siitä tämän taivaallista.... - -Tuli sitten päivä, jolloin ero sai lopullisen, laillisen vahvistuksen -ja jolloin Tony suoritti välttämättömän muodollisuuden pyytäessään -Thomakselta sukupaperit ja merkitessään niihin omakätisesti uuden -tapahtuman... sitten täytyi tottua asiain tilaan. - -Hän teki sen urheasti. Hän sivuutti järkkymättömän arvokkaasti -Buddenbrookin naisten ihmeteltävän häijyt pienet pistokset, hän katsoi -kadulla sanomattoman jäisesti Hagenströmien ja Möllendorpfien päiden -yli näiden tullessa häntä vastaan, ja pysyi täydelleen syrjässä -seuraelämästä, joka muuten jo vuosia sitten oli siirtynyt kotitalosta -hänen veljensä taloon. Hänellä oli lähimmät omaisensa: konsulitar, -Thomas ja Gerda: hänellä oli Ida Jungmann, Sesemi Weichbrodt, -äidillinen ystävä, ja Erika, jonka hienosta kasvatuksesta hän huolehti -mitä tarkimmin ja jonka onnellinen tulevaisuus oli ehkä hänen viimeinen -salainen toiveensa... Niin hän sitten eleli, ja aika kului. - -Myöhemmin, jollakin ikuisesti selittämättömällä tavalla saivat perheen -jäsenet tietää sen »sanan», sen hirmuisen sanan, jonka herra Permaneder -oli antanut luiskahtaa suustaan tuona kohtalokkaana yönä. Miten se -kuului? — »Mene helvettiin, sontapompeli!» - -Näin päättyi Tony Buddenbrookin toinen avioliitto. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BUDDENBROOKIT I *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69309-0.zip b/old/69309-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a9e2645..0000000 --- a/old/69309-0.zip +++ /dev/null |