Initial commit

2 files changed, 5742 insertions, 0 deletions

diff --git a/68793-0.txt b/68793-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..68b939b
--- /dev/null
+++ b/68793-0.txt
@@ -0,0 +1,5742 @@
+The Project Gutenberg eBook of Tulevaisuudenunelmia, by Emilie

+Flygare-Carlén

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you

+will have to check the laws of the country where you are located before

+using this eBook.

+

+Title: Tulevaisuudenunelmia

+

+Author: Emilie Flygare-Carlén

+

+Translator: Tuovi Halla

+

+Release Date: August 20, 2022 [eBook #68793]

+

+Language: Finnish

+

+Produced by: Tapio Riikonen

+

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TULEVAISUUDENUNELMIA ***

+

+

+

+

+

+

+TULEVAISUUDENUNELMIA

+

+Kirj.

+

+Emilie Flygare-Carlén

+

+

+Suomentanut

+

+Tuovi Halla

+

+

+

+

+

+Hämeenlinnassa,

+Arvi A. Karisto Oy,

+1917.

+

+

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+     I. Vanhempien kesken.

+    II. Mitä aviopari saa nähdä kävellessään pihlajametsikköön.

+   III. Konny.

+    IV. Rahankeräys kansakoulun hyväksi.

+     V. Miten eri tavoin saman asian voi käsittää.

+    VI. Kohtalo kiirehtimässä.

+   VII. Mitä sattui oikeaan aikaan.

+  VIII. Häämatkalla.

+    IX. Appivanhempien luona.

+     X. Edelleen samoissa oloissa.

+    Xl. Sigesbergissä oleskelu loppuu.

+   XII. Jäähyväiset ja kotiintulo.

+  XIII. Kotoista järjestelyä.

+   XIV. Miten vaimon onnistuu miellyttää miestään, miellyttämättä häntä

+        liiaksi.

+    XV. Miten Konny sovittaa yksityiset ja perheelliset tunnonvaivat.

+   XVI. Halveksitulle ruustinnalle tunnustetaan suuri pätevyys.

+  XVII. Onnellisen miehen onnettomuus.

+ XVIII. Jälleen Sigesbergissä.

+   XIX. Ensimäiset vastaanottavaiset.

+    XX. Parooni Sigesmundin kirje puolisolleen.

+   XXI. Suuren päivän aattona ja sen jälkeen.

+  XXII. Menneisyys ja mitä tuleva oli.

+ XXIII. Yksinäisellä saarella.

+  XXIV. Oikealla tolalla.

+

+

+

+

+I.

+

+Vanhempien kesken.

+

+

+— Kuulehan, Louise, olenpa, totta vieköön, lopen väsynyt tähän

+ilveeseen! Jätinhän valtion palveluksen ja tärkeät toimeni siinä

+uskossa, että jo ansaitsisin lepoa. Asetuin vanhoilla päivilläni

+perintötilalleni nauttimaan siitä pikku tyydytyksestä, että saan

+ystävilleni ja matkustavaisille näyttää kokoelmiani ja esi-isieni

+muotokuvia. Heistä ei yksikään olisi uneksinutkaan totella omaa

+lastansa, mutta minuapa ei kohdellakaan heidän poikanaan, ei, minut

+_tilataan_ tänne pieneen, epämukavaan Kronebyhyn, missä ei ole

+puhettakaan tavallisista mukavuuksistani. Ja _miksi?_ Nuoren naisen

+katselmusta toimittamaan! Nuorena pyysin ystäviäni tarkastamaan

+hevosta, jonka aioin ostaa, mutta silmät olisin hävennyt päästäni,

+jos olisin pyytänyt vanhempiani tulemaan tänne tarkastamaan _sinut_,

+ennenkuin kosin.

+

+Vaimolleen vanha parooni Sigesmund von Z. uskoi nämä ajatuksensa. Mutta

+kun hän näki rouvan vielä hienolle ja sileälle poskelle nousevan ruusut

+niin kauniit, kuin nuorena neitona ennen, riensi hän parhaansa mukaan

+siloittamaan närkästystänsä siitä, että hänen ei annettu rauhassa

+huolehtia velvollisuuksistansa komeassa Sigesbergissä, vaan että hänet

+oli pyydetty tänne täyttämään velvollisuutta, joka hänestä näytti

+aivan tarpeettomalta. Hänen mielestään ei näet Muhammedin ollenkaan

+tarvinnut tulla vuoren luo, kun kerran pikku tyttölapsi vuorelta voi

+tulla Muhammedin luokse! Mutta siinähän juuri onnettomuus onkin, että

+on poikia, joilla on suurempi valta isänsä suhteen kuin kaikilla

+esi-isillä kautta viiden sukupolven yhteensä.

+

+— Vaimo rakkaani, — jatkoi parooni, ääni nuorekkaan liehittelevänä,

+— olen epäkohtelias kuin karhu; vakuutan sinulle, — hän suuteli

+sydämellisesti puolisonsa kättä, — että kadun, kun en heti muistanut,

+että tämä on _sinun_ tilasi. Heti kun vaan olemme syöneet päivällistä,

+lähdemme kävelylle ja etsimme sen ihastuttavan pihlajalehdon, missä

+annoit minulle kätesi, — mistä hetkestä olet minulle ollut paljon

+suurempana onnena kuin kaikki se, mitä sittemmin olen saavuttanut.

+

+— Kiitos, kallis Sigesmund, — vastasi vaimo, joka oli miestään paljon

+nuorempi ja vielä kaunis ja viehkeä. — Olin aivan varma siitä, että

+pian mieltyisit matkaan. Täällä on muuten kaikki niin hyvässä kunnossa

+sekä ulkona että sisällä. Autuaasti nukkunut isäni ei koskaan päästänyt

+mitään rappeutumaan, ja senjälkeen kun Konny on ottanut hoitaakseen

+tämän vanhan, rakkaan, luonnonkauniin paikan, on...

+

+— On tietenkin mahdotonta minkään rappeutua, — keskeytti aviomies

+hymyillen, — Niinkuin sinä yhä kutsut poikaamme hyväilynimellään

+Konnyksi Konstantinin asemasta, niin olet sinä myöskin hamasta hänen

+lapsuudestaan pitänyt uskosi, että kaikki mihin hän ryhtyy, ansaitsee

+sinun äidillisen ihailusi.

+

+— Sigesmund rakas, jos joku vieras kuulisi puheesi, niin saisipa hän

+merkillisen käsityksen tavasta, jolla arvostelet poikaasi, miestä,

+joka kuitenkin nauttii kaikkien kunnioitusta. En väitä, että hän

+olisi tyydyttänyt kaikki ne toiveet, mitä sinulla hänen elämänuraansa

+nähden on ollut; sinunhan mielestäsi miehen täytyisi käyttää elämänsä

+noustakseen virka-arvoissa valtion palveluksessa. Mutta hänellähän on

+toinen tie palvella maataan: palvella sitä kirjallisella toiminnallaan,

+etkä sinäkään _voi_ väittää, ettei hän sillä alalla olisi saavuttanut

+hyvinansaittua kuuluisuutta. Sitäpaitsi on hänellä maatalousasioissa

+sellaiset tiedot, että sinun itsesikin täytyy tunnustaa ne mainioiksi.

+

+— No niin, mutta voinpa sittenkin miltei vannoa, että alaiseni

+Sigesbergissä rakastavat _minua_ enemmän kuin häntä, vaikka en aina

+oikein voikaan ihastua heidän harrastuksiinsa... Hiljattain juuri muuan

+pojanvekara huusi tien vieressä leikkiville tovereilleen, kun ratsastin

+tilani ulkoäärille: "Tulkaa, pojat, kattomaan, se on vaan _vanha_

+palooni. Päivää, vanha palooni!"... Tekipä, totta vieköön, se tervehdys

+sydämelleni niin hyvää, että heitin poikaparveen kokonaisen taalarin

+hopealantteja. — Mitä sanot sellaisesta mielipiteen ilmaisusta?

+

+— Sanonpa vain, — vastasi vaimo nauraen, — että sinä julkisen

+elämäsi varrella olet niin tottunut suosionosoituksiin, että

+nyt iloitset siitäkin suosiosta, minkä voit saavuttaa maatilasi

+pellonpientareilta... Ei... ei, älä näytä niin vakavalta! Ymmärrän

+sydämesi hyvyyden, eikä voi olla kauniimpaa kadehtimista isän ja pojan

+kesken kuin se, että he haluaisivat alaistensa pitävän heistä. Mutta

+nyt, Sigesmund hyvä, sinut on saattanut hiukan ärtyiseksi matka ja tomu

+ja poikasi halu, että niin heti paikalla tulisimme tänne. Tämä halu

+todistaa kuitenkin kunnioitusta, jota niin harvat pojat osoittavat

+vanhemmilleen.

+

+— Ei, Louise hyvä, ei kannata koreilla asiaa! Hänhän on jo seitsemän

+vuotta etsinyt vaimoa itselleen, eikä sen löytämisestä kai vielä

+nytkään tule mitään. Hänen iankaikkinen luottamattomuutensa ei ole

+muuta kuin sairaalloisuutta, ja sairaalloisuutta on myöskin tämä halu

+käyttää useampia silmiä kuin omiaan. Hän on tässä asiassa, huolimatta

+lujasta ja rauhallisesta luonteestaan, vallan naurettava. Muistatko

+vielä, mitä hän kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänään selitti

+minulle, että hän oli päättänyt etsiä itselleen vaimon heti kun tulee

+täyttäneeksi yksikolmatta, koska nuoren miehen sekä ulkonaista että

+siveellistä asemaa lujittaa se, että hän suorittaa elämänsä tärkeimmän

+asian silloin, kun hänen katseensa vielä on selkeä?

+

+— Kyllä, muistan sen yhtä hyvin kuin sinun arvokkaan vastauksesikin:

+"Eikö olisi viisainta, poika rakkani", sanoit sinä, «odottaa siinä

+asiassa niin kauan, kunnes saat lopetetuiksi opintosi, pääset johonkin

+virkaan ja saat viranylennystä?

+

+— Aivan niin, Louise rakas, siten sanoin. Mutta mitä vastasi poika

+minulle? Vastasipa, että hän ensin ottaisi filosofisen oppiarvon, mutta

+että hän ei antaisi sitoa itseään jokapäiväisillä orjamarkkinoilla

+jälkeläistensä kustannuksella! "Kuinka lukemattomat miehet", sanoi hän,

+"juuttuvatkaan niin oloihinsa, että he sitten pelkästä väsymyksestä

+eivät enää jaksa edes ajatella avioliittoa, ja kun he vihdoin sitte

+kuitenkin avioliittoon menevät, saa kaikki jäädä riippumaan sattumasta.

+He eivät erikoisesti tutki millaiselle naiselle uskovat puolison ja

+äidin tärkeän tehtävän... Miten epätyydyttävä olotila syntyykään sitten

+usein!" Tarvitsipa siinä itsensähillitsemistä, kun ei purskahtanut

+nauramaan kuullessaan kaksikymmenvuotiaan poikasen puhuvan tuollaista

+itse asiassa viisauden kieltä! Mutta en ole silloin enkä näinä monina

+vuosina sittemminkään nauranut muille kuin itselleni. Konny-raukka,

+ennen häneltä menee nuoruus kuin hän löytää etsimänsä aarteen, enkä

+tiedä että ainakaan näillä seuduin olisi mitään perhettä, mistä hän

+olisi voinut tavata tulevan miniäni.

+

+— En käsitä minäkään, kuka on kysymyksessä, enkä myöskään ymmärrä,

+miten hän on voinut lähteä lyhyellekään matkalle juuri nyt, kun meidän

+piti tulla... Mutta se hyvä puoli asialla on, että pääsen tänä vuonna

+matkustamasta kylpy- ja vesiparannuslaitoksiin... Olen aina elänyt

+siinä toivossa, että hän ulkomaanmatkoillaan sattuisi joutumaan

+elämänsä romaaniin. — Mutta mitä vielä! Ainakaan loppuluvusta ei ole

+mitään tietoa!

+

+— Niin, se on hullua, se. Ja mies on niin kaunis, miehekäs ja komea,

+ettei moista! Mutta hän on liian totinen ja epäröivä. Hän itse

+peloittaa rakkauden ilmestymästä. Millainen tuon naisen oikeastaan

+pitäisi olla?

+

+Sitä on vaikea sanoa, mutta sen kyllä voin sanoa, millainen hän _ei_

+saa olla.

+

+— Hyvä sekin. Sittenhän pääsen jonkun verran tilanteesta selville,

+ennenkuin nuori herra huomenna tulee. Odottaessamme tässä päivällistä,

+kuuntelen mielelläni mitä tiedät. Mutta on totta, että on vielä yksi

+tärkeä asia, missä hän, ikävä kyllä, on ollut paremmin puheensa

+mittainen kuin edellisessä. "En antaudu toistaiseksi"., niin selitti

+hän, "millekään virkauralle, _sitte_ saamme nähdä". Mutta, Louise,

+siinä suhteessa emme pääse koskaan mitään näkemään. Ja kumminkin

+oli minulla häntä varten niin valoisia ja varmoja mahdollisuuksia

+valtiomies-alalla...

+

+— Olehan nyt, ystävä rakas, ja anna noitten vanhojen huolien nyt pysyä

+poissa mielestäsi! Sinun suvussasi on ollut kokonainen sarja ylemmän

+ja alemman arvoisia sotilashenkilöltä ja monia valtiomiehiä, mutta ei

+ainoatakaan kirjailijaa, ja kaiken kaikkiaan saat olla tyytyväinen.

+

+— Saapa nähdä. Toivon ainakin, ettei hän koskaan rupea romaaneita

+kirjoittamaan. Toistaiseksi on hän, yhtä ja toista matkakuvausta

+lukuunottamatta, julaissut teoksia, jotka osoittavat hyvää

+ymmärrystä ja vakavaa opiskelua valtiollisten, taloudellisten ja

+yhteiskunnallisten kysymysten alalla, käsitystä suuren yleisön

+valistuksentarpeesta, mutta jos hän...

+

+— Vaiti, vaiti, vannomatta paras!

+

+— Niin kyllä sanotaan. Mutta minä voin olla varma siinä suhteessa, kun

+näen, että hän ei saa valmista _omastakaan_ romaanistaan. Tiedätkö,

+Louise rakas, minä pelkään, etteivät hänen tunteensa koskaan pysty

+kohoamaan tavalliselta, tyyneltä tasoltaan. — Mutta miten olikaan

+noitten vaatimusten laita?

+

+— Niin, kuulehan! Ensinnäkään tuo valittu ei saa olla mikään kaunotar.

+

+— Todellakin, hävetä hänen pitäisi! Tahtooko hän minulle rumia

+jälkeläisiä? Ja meidän sukumme kun aina on ollut kaunista!

+

+— Sitä hän ei vaadi, että nainen ei saisi olla miellyttävä ja viehkeä,

+mutta kauneutta hän pelkää, koska sen seuralaisina niin usein on

+turhamaisuus, ylpeys ja vaativaisuus.

+

+— No, noita ominaisuuksia voi niilläkin olla, jotka eivät ole muuta

+kuin _miellyttäviä_... Ehkä ei nainenkaan saa huomata, että Konny

+sattuu olemaan harvinaisen komea ja kaunis mies?

+

+— Siinä arvaat aivan oikein. Hän ei, mikäli uskon, tahtoisi kosia

+naista, joka ei sivuuttaisi sitä seikkaa ja osaisi löytää hänestä

+parempia ominaisuuksia, niihin kiintyäkseen... Vihdoin ei tuolla hänen

+valikoidullaan saisi olla mitään erikoiskykyä, koska se johtaisi

+hänen mielensä ja aatteensa yksipuolisesti siihen yhteen suuntaan.

+Hän ei saa olla oppineita naisia, mutta millään muotoa ei hän saa

+olla sivistymätönkään. Luonnollisestikaan hänessä ei saa olla mitään

+ylpeyttä muistuttavaa, koska ylpeyden rinnalla tavallisesti esiintyy

+sydämettömyys, mutta hänen täytyy osata jalosti säilyttää naisellinen

+arvokkuutensa. Hänen luonteensa täytyy olla selvä kuin päivä, hänen

+terveytensä hyvä, ja täysin selvitettynä täytyy olla sen, että hänen

+suvussaan ei ole ollut perinnöllisiä tauteja. Nyt luulen likipitäen

+selostaneeni koko ohjelman alusta loppuun.

+

+Vanha, kunnon parooni alkoi nauraa täydestä sydämestään.

+

+— Mutta, rakkahin Louise, näin ollenhan suvun täytyy kuolla

+sukupuuttoon... ellei hän rakastu... Mutta luulenpa, että joku

+maalaissulottarista tulla loksuttelee tännepäin. Käsketään ruualle!

+Sepä hauskaa! Juon aimo maljan sen naisen kunniaksi, joka on pelastava

+sukupuun...

+

+

+

+

+II.

+

+Mitä aviopari saa nähdä kävellessään pihlajametsikköön.

+

+

+Päivällinen oli syöty, ja täysin tyytyväisenä tunnusti parooni, että

+hänen huolensa niin tässä kuin muissakin suhteissa olivat olleet

+tarpeettomia. Sitäpaitsi olivat huoneet vilpoisia, kaikki niissä oli

+hyvässä järjestyksessä, kahvi mainiota, päivällisuni rauhallista, ja

+lisäksi riittävästi sanomalehtiä ja kirjoja, tahtoipa niitten ääreen

+sitten nukkua tai niitä lukien valvoa. Kun lisäksi ottaa huomioon

+viinit, jotka olivat niin mainioita kuin appi vaan ikinä voi toivoa

+niillä tulevan miniänsä maljan juodakseen, ja että vihdoin oli mitä

+kaunein kesäkuinen iltapäivä kävelläkseen sille paikalle, missä parooni

+itse oli vetänyt onnellisen avioarpansa, niin käsittää hyvin, että

+hän eloisin ja reippain mielin tarjosi vaimolleen käsivartensa häntä

+kävelylle viedäkseen.

+

+— Louise rakas, tiedätkö että niinä kymmenenä viime vuonna, joina en

+ole täällä ollut, olen kokonaan unohtanut paikan kauneuden. Täällä

+on luonto aivan yhtä kaunista kuin Sigesbergissä, ja jos Konny on

+niin mainiosti sisustanut ne kolme huonetta, joihin sattumalta tulin,

+viettääkseen tulemattoman kuherruskuukautensa täällä, niin on Kroneby

+hyvin valittu... Täällähän on elämä kuin runoa... Voi, entisiä

+aikoja, suloisia muistoja! Täällä olen huokaissut useamman kuin yhden

+huokauksen rakkauden tähden...

+

+— Niin minäkin, Sigesmund hyvä, täällä johdun ajattelemaan kaunista,

+onnellista menneisyyttä... Harvat naiset voinevat samoin tuntein kuin

+minä muistella vaiheita, jotka ovat seuranneet sitä aikaa, jolloin

+ensi kerran jättivät kotinsa, siihen saakka, kunnes sen taas näkevät.

+Useimmille on pelkäksi sydämen kidutukseksi hyvä muisti, mutta minä

+olen ollut niin onnellinen, että olen vain vähän saanut kokea _sitä_,

+mistä useilla, ikävä kyllä, on muistoja liiaksikin.

+

+— Olen onnellinen siitä, että näin sanot, ystäväni, ja olen ylpeä

+siitä, että voin olla varma sinun niin myöskin ajattelevan...

+Mutta onpa meidän varottava, ettemme eksy kaikkien näitten uusien,

+aistikkaitten laitteitten keskellä... Annahan kun katson; eikö tästä

+poikennut käytävä oikealle?...

+

+— Kauempana se vasta poikkesi. Mutta yksin minäkin, joka kuitenkin olen

+ollut täällä paljon myöhemmin kuin sinä, tunnen täällä olevani hiukan

+oudoksissani. Tästä menee tie oikealle. Ellei sinulla ole mitään sitä

+vastaan, voimme poiketa tälle käytävälle, joka varmaan tekee mutkan

+maantielle päin ja kääntyy sitten rannalle. — Sitte meillä ei enää

+olekaan pitkältä metsikköön.

+

+— Minua miellyttävät herra poikamme toimeenpanemat uudistukset, ja

+kun oikein pääsen asian perille, niin huomaan, että kannatti hyvinkin

+matkustaa tänne vain jo senkin huvin vuoksi, että sai taas nähdä

+_sinun_ maatilasi, ellei muita erikoisia syitä matkaan olisi ollutkaan.

+Aiotko sinä toteuttaa ajatuksesi, että täällä ollessasi lahjoitat

+Kronebyn sen nykyiselle haltijalle? Hänen työhuoneensa osoittaa,

+että hän todella on asettunut vakinaisesti tänne asumaan. Hänellä ei

+ole niin monta kirjahyllyä eikä niin suuria käsikirjoituspinkkoja

+Sigesbergissä olevassa työhuoneessaan.

+

+— Et saa käydä kadehtimaan, ystäväni. Sigesbergissähän hänellä on

+kirjasto käytettävänään. Mutta vastatakseni kysymykseesi, niin, koska

+olet ollut kyllin jalomielinen antaaksesi minun määrätä Kronebystä

+omana, pikku tilanani, on aikomuksenani valita tämä aika toimittaakseni

+siirron... Mutta mitä menoa nyt kuuluu? On kuin kokonainen

+ratsastusseurue olisi lähestymässä. Vetäytykäämme hiukan syrjään, niin

+näemme puitten lomitse...

+

+— Tosiaan, pieni ratsastusseurue sieltä on tulossa... Voi, voi,

+tuossa on köyhä vaimo-raukka lapsi käsivarrellaan... Toivon, että he

+hillitsevät hevosiaan!... No, ystäväni, mitä tuumit tuosta: kaksi

+valkolakkista ylioppilasta, yksi kummallakin puolella amatsonia, joka

+sitten varmastikaan ©i ole aiottu pitentämään sukupuutani, sillä eipä

+hän juuri näytä sopivan ohjelman puitteisiin? Mistä voi _hän_ tulla?

+Hänhän on suorastaan jumalatar muodoltaan ja ryhdiltään.

+

+— Niin, _hän_ se ei ole varmastikaan. Katso, nyt pudotti hän

+ratsupiiskansa, kun hän jyrkästi ohjasi hevosen päästäkseen puhumaan

+vaimon kanssa, nyt näyttää hän nostavan harsoaan... Aivan niin! Miten

+hurmaavat kasvot! Miten ystävällisesti hän kumartuu ja antaa roponsa.

+Kuka hän lienee?

+

+— Mutta katsohan noita ylioppilaita, rakas Louise! Hehän melkein

+puskevat toisiaan, saadakseen käsiinsä piiskan... Poika-parat, eipä

+tullut paljon iloa siitä voittosaaliista! Miten lyhyen nyökkäyksen

+saakaan tuo pitempi! Ne eivät voi olla hänen veljiään — veljille ei

+tule niin kiirettä eikä heitä palkita kohteliaisuuksista tuollaisella

+armollisella nyökkäyksellä, joka sopisi ruhtinattarelle — ja sellainen

+sentään samalla toki hymyileekin...

+

+— Nyt ratsastavat he pois. Mutta joskin hän ynseästi kohteli nuoria

+herroja, niin kumartui hän sitä ystävällisemmin auttamaan vaimoa, jolle

+myöskin ylioppilaat antoivat roponsa... Älkäämme puhuko, Sigesmund

+hyvä, tästä pikku seikkailusta mitään Konnylle, ennenkuin hän itse

+on meille ilmoittanut mitä aikeita hänellä on. En minä kuitenkaan

+ollenkaan usko, että voisi olla kysymys tästä naisesta, joka vain

+yhdessä ainoassa suhteessa voisi täyttää hänen toiveensa.

+

+— Missä suhteessa sitte?

+

+— Siinä, ettei tämä nainen ainakaan ole käynyt puoliväliin tietä häntä

+vastaan... Niin monet tytöt ovat senvuoksi menettäneet hänet.

+

+— Niin, sellainen ei kelpaa! Konny on kait vangittava täysin

+näkymättömin pauloin... Tai ehkäpä hän tahtoo välttää kaikki paulat...

+Hän pelännee, ettei hän siinä tapauksessa näe kyllin selvästi! Mutta

+käykäämmepä nyt vanhaan lehtoomme. Ehkäpä jäämme tänne Kronebyhyn

+siksi, kunnes pihlajamarjatertut kypsyvät täydellä hehkullaan

+muistuttamaan meille nuoruutemme hehkuvia päiviä. Sitä odottaessamme

+juomme teemme ja pelaamme shakki-erämme illalla.

+

+— Olipa poikamme siinäkin huomaavainen, että varasi meille niin kauniin

+shakkipelin. Sitten voin vielä soittaa sinulle vanhaa pianoa, ehkäpä

+laulaa vanhoja tyttölaulujanikin.

+

+— Mainiota, rakkahin ystäväni! Minulta ei tule mitään puuttumaan.

+

+

+

+

+III.

+

+Konny.

+

+

+Aviopari nukkui vielä aamusella, kun kevyet matkavaunut pysähtyivät

+ulkopihalle, ja vain kaksi unenpöpperöistä metsästyskoiraa, jotka

+tunsivat herransa, tulivat karaten paikalle ja olivat niin innokkaita

+tervehdyshyväilyissään, että melkein estivät isäntänsä pääsemästä

+mihinkään.

+

+Nyt on kumminkin sanottava, että mikäli isäntä pystyi tuntemaan

+voimakkaampaa myötätuntoisuutta, niin oli se tähän asti kohdistunut

+hevosiin ja koiriin. Viimemainitut saivat käyttäytyä niin

+vapaasti, että katsoja ei voinut käsittää, miten koirat voivat

+niin tuttavallisesti seurustella miehen kanssa, joka itsestään

+antamansa käsityksen mukaan ei ollenkaan ollut omiaan herättämään

+tuttavallisuutta. Mutta oli miten oli, kaikki eläimet rakastivat häntä,

+ja hänen äänensä tuntui niistä musiikilta, niin tarkkaavaisina ne

+kuuntelivat, kun hän puhui niille omaa kieltään.

+

+Konnylla ei ollut siinä suhteessa onnea osallaan, että hänen

+vanhempansa olisivat häntä oikein ymmärtäneet. Niin lämpimästi kuin

+he ainoata poikaansa rakastivatkin, niin tunsivat he häntä kohtaan

+kuitenkin ihmeellistä tunnetta, joka salavihkaa muistutti jonkinlaista

+kunnioitusta. Isä olisi mieluummin tahtonut tehdä kenet hyvänsä

+tyytymättömäksi kuin saattanut kevyenkään pilven nousemaan Konnyn

+otsalle, sillä pojan oli tapana vaieten salata tyytymättömyytensä,

+mikä teki hänet jonkun verran kärtyisäksi, jolloin samanlainen

+mieliala sitten tarttui isänkin hermoihin. Suhteet kävivät silloin

+epämieluisiksi kummallekin. Äiti taasen olisi tuntenut itsensä aivan

+lohduttomaksi, jos hänen poikansa kertaakaan olisi luonut häneen

+muuta kuin kirkkaan katseen. Äiti jumaloi poikaansa. Poika taas

+vuorostaan rakasti sekä isäänsä että äitiänsä paljon enemmän kuin

+nämä käsittivätkään, ja niin suuren arvon antoi hän käskylle, joka

+käskee rakastamaan isää ja äitiä, että hän katsoi vanhemmillaan olevan

+täyden oikeuden ennakolta saada arvostella sitä naista, jonka hän ehkä

+valitsisi omakseen.

+

+Voi sen vuoksi olla varma siitä, että parooni Sigesmund, huolimatta

+niistä pikku pistosanoista, jotka hän kahdenkeskisessä keskustelussa

+vaimonsa kanssa oli tullut lausuneeksi, tunsi erikoista tyytyväisyyttä

+Kronebyhyn saamastaan kutsusta. Hän oli halukas hyväksymään minkä

+valinnan tahansa, minkä poika itse vaan hyväksyisi, niin tärkeätä

+hänestä oli se, että kerran tulisi loppu nuoren miehen hapuilusta

+ja epäröimisestä, sillä joskaan tämä ei ollut laadultaan juuri

+naurettavaa, vaikka vapaaherrattaren kuvailemasta ohjelmasta siten

+ilmeni, niin oli joka tapauksessa kohta kahdeksan vuotta tarvittu

+löytääkseen tulevan puolison. Mutta jo kauan ennen vuoden 1862 kevättä,

+jolloin tässä kerrotut seikat tapahtuivat, oli nuorissa neitosissa

+ilmennyt niin ylenpalttinen ylellisyyden, hienostelun ja huvittelun

+määrä, että vakavasti ajattelevan miehen, joka ajatteli avioliittoa

+sen juhlaliisimmalta ja tärkeimmältä puolelta, täytyi hyvinkin pelätä

+joutuvansa tekemään erehdyksen, jota sitten myöhemmin enää olisi

+mahdoton korjata. Sitä paitsi voi olla syytä heti alusta alkaen

+tunnustaa, että sankarimme oli kovin taipuisa epäilemään _kaikkia_ omia

+vaikutelmiaan.

+

+Mainitaksemme nyt muutamia sanoja Konnyn ulkomuodosta, niin oli

+hän todella kauniimpi kuin miehen ollenkaan tarvitsisi olla, mutta

+se seikka merkitsi sittenkin vähän sen verrattoman sielunvoiman ja

+kehitetyn, voittamattoman tahdonlujuuden ohella, joka ei vain ilmennyt

+koko hänen ulkomuodossaan, vaan ikäänkuin löi leimansa jokaiseen

+hänen piirteeseensä. Varsinkin ilmaisi hänen suurien, tummanruskeiden

+silmiensä syvä katse näitä ominaisuuksia. Ja kun hänen katseensa

+läpitunkeutuvana kiintyi johonkuhun, tuntui siltä kuin hän olisi voinut

+lukea toisen jokaisen ajatuksenkin. Hänen pitkä, solakka vartalonsa oli

+pehmeä liikkeissään, mutta hänen kävelytavassaan oli jotakin uneksuvaa,

+mikä osoitti taipumusta, ei hajamielisyyteen, vaan mietiskelyyn.

+

+Joku toinen poika kuin Konny olisi luonnollisesti toimittanut

+vanhemmilleen suuren yllätyksen aamiaista syömään tultaessa, mutta

+Konny ei tietenkään kieltänyt puhumasta kotiatulostaan, vaan pidättäysi

+ainoastaan kaikesta hätäilystä, joka vain olisi häirinnyt hänen

+vanhempiaan.

+

+Hän oli matkustanut läpi yön, ollakseen ajoissa kotona, ja heti kun

+hän oli tunnin levähtänyt ja pukenut toiset vaatteet ylleen, nousi

+hän portaat toiseen kerrokseen ja koputti vanhan avioparin ulommaisen

+huoneen ovelle.

+

+He olivat juuri valmiina käymään alas; pari lämmintä syleilyä kuin

+sivumennen sekä muutama ystävällinen anteeksipyyntö pojan puolelta, ja

+poika tarjosi käsivartensa äidilleen, minkä jälkeen he kaikki kolme

+pian kokoontuivat aamiaispöydän ympärille, mikä oli salista puutarhaan

+johtavien lasiovien edessä; ovesta näkyi puutarhassa jo nyt kesäkuun

+alussa, muutamia ruusuja, jotka aikaisessa auringonlämmössä levittivät

+ihanaa tuoksuaan.

+

+— Tiedätkö, rakas poikani, että oli aivan mainiosti ajateltua sinun

+kutsua meidät tänne katsomaan sinun laitelmiasi ja uudistuksiasi tässä

+minulle niin sydämellisen rakkaassa, pikku Kronebyssä. Teimme eilen

+iltapuolella laajan kävelymatkan, minä ja äitisi, ja olimme ihastuneita

+kaikkeen. Varsinkin on miellyttävä tuo uusi, leveä, varjoisa käytävä,

+joka mennä mutkittelee rantaan.

+

+Luonnollisesti oli parooni Sigesmund liian hienosti sivistynyt mies

+ilmaistakseen matkalla olleen mitään erikoista tarkotusta.

+

+— Voi, rakas Konny, — lausui väliin äiti, — me olimme tällä matkalla

+niin onnellisia, isäsi ja minä, ja, eikö niin, kallis poikani, sinähän

+rakastat tätä paikkaa?

+

+— Kyllä, voin vakuuttaa äidille, että teen niin kaikesta sydämestäni.

+Johtuupa se sitten siitä rakkaudesta, jota tunsin äidinisää kohtaan,

+tai sitten siitä keväisestä nuorekkuudesta, mikä täällä Kronebyssä

+kaikella on ja minkä isä ja äiti luultavasti itse ovat tänne jättäneet,

+sanalla sanoen, viihdyn täällä melkein _paremmin_ kuin hyvin.

+

+— Sitten sinä, oma Konnyseni, otat tyytyväisenä vastaan nämä paperit

+— Kronebyn omistusoikeuspaperit. Isäsi ja minä olemme arvelleet,

+että sinä tuntisit itsesi vielä vapaammaksi ja onnellisemmaksi, kun

+tietäisit olevasi _omalla_ maaperälläsi. — Hän ojensi kimpun papereja

+pojalleen, ja iämpimämpää onnellisuutta kuin se, mikä tällöin säteili

+hänen kauneista silmistään, on vaikea joutua näkemään.

+

+Konnyn luonteen mukaista ei ensinkään ollut ilmaista tunteittensa

+kuohuntaa, mutta nyt ei ollut vaikea havaita, että häntä

+liikuttivat kaikkein iloisimmat tunteet. Yllätys oli sitä paitsi

+tullut niin _yksinkertaisesti_, niin ilman kaikkea suuremmoisen

+vaikutuksen tavottelua, että se jo sen vuoksi herätti hänen kaiken

+kiitollisuutensa, kiitollisuuden, joka oli sitä todellisempi, kun hän

+juuri tähän aikaan erikoisesti oli halunnut, että hänellä olisi vapaat

+kädet tehdä tilalla mitä tahtoisi.

+

+Tämän vuoksi oli hänen kasvoillaan ja hänen äänessään mitä kaunein

+ilme, kun hän melkein kiivaasti nousi, sysäsi syrjään tuolin ja

+kiirehti ojentamaan toisen kätensä äidilleen, toisen isälleen.

+Edellisen kättä hän suuteli täynnä kunnioittavaa rakkautta, isänsä

+kättä puristi hän sillä merkitsevällä voimalla, joka miesten kesken

+ilmaisee kaikkia vaikutelmien eri asteita.

+

+— En ole milloinkaan, — lausui hän, — tuntenut itseäni niin kokonaan

+onnelliseksi ihmiseksi kuin nyt! Hellä, ylevämielinen äitini, kallis

+isäni, sidettä välillämme ei tee entistäkin lujemmaksi itse maatilan

+saaminen, vaan se _ajatus_, joka 011 ollut yhteinen teille molemmille,

+se nimittäin, että saatte oman täydellisimmän tyydytyksenne siitä,

+minkä valmistatte pojallenne.

+

+Sellaiset sanat hiljaisen, päältäpäin kylmän Konnyn puolelta

+lämmittivät ihastuneita vanhempia siinä määrin, että ei enää tiedetty

+syötiinkö vai juotiinko, ja vasta kun aamiainen oli korjattu ja

+siirrytty yhteen puutarhan miellyttävämmistä lehtimajoista, palasivat

+mielet taas tyyneen tasapainoonsa, Konnyn ottaessa itsestään

+puheenaiheeksi mahdollisen avioliittonsa.

+

+— Ei tosin ole ensinkään varmaa, että tässä tilaisuudessa ollenkaan

+saan mielipiteitäni sopusointuun, — lausui nuori parooni, samalla kun,

+kevyesti nojaten koivunrunkoa vastaan, pudotti tuhan sikaarista, jota

+tuskia oli tullut käyttäneeksi, — mutta kysymyksessä olevalla nuorella

+naisella näyttää minusta olevan monia kauniita ominaisuuksia, ja

+todellisuudessa on hänellä niitä ehkäpä vieläkin useampia.

+

+— Onko hän myöskin kaunis? — kysyi äiti. — Sillä luonnollisestihan sinä

+toki jotakin huomiota kiinnität siihenkin puoleen?

+

+— Häntä pidetään hyvin kauniina, mutta minun mielestäni hän ei ole sen

+kauniimpi kuin monet muut, joista auliisti olen luopunut.

+

+— No, mitkä onnelliset ominaisuudet hänessä sinua sitten ovat

+erikoisesti miellyttäneet?

+

+— Hänen rauhallinen olemuksensa ennen kaikkea. Hän käyttäytyy

+mainion arvokkaasti ollakseen vasta yhdeksäntoista vuotias — eikä

+tätä arvokkuutta ole saavutettu peilin edessä harjoittelemalla, se

+johtuu ilmeisesti oman arvon tunnosta. Hän on opiskellut melkoisesti,

+omaa hyvän arvostelukyvyn, on varsin luja aatteissaan eikä koskaan

+tavoittele huomiota. Kaikenlainen leikki ja riehakkuus, jollaisena

+nuorten tyttöjen mielen vilkkaus niin usein ilmenee, on hänestä

+kaukana. Hän on saanut kasvatuksen jumalaapelkäävältä äidiltä, sen

+huomaa selvästi hänen jaloista periaatteistaan... Muuten hän on lempeä,

+älykäs ja kohtelias, mutta hyvin vaatimaton.

+

+— Jos hänellä on tuota kaikkea tarjottavana, niin ei tarvita muuta kuin

+että olet tarpeeksi rakastunut häneen, — keskeytti isä, — sillä minä en

+välitä muusta kuin siitä, että hän on sopivaa säätyä.

+

+— Vastatakseni viimemainittuun seikkaan, huomautan, että hän, samoin

+kuin rakas äitinikin, on eläkkeelläolevan kapteenin tytär — en muista

+mihin rykmenttiin hänen isänsä on kuulunut —, mutta hänellä ei tule

+olemaan pojalleen lahjoitettavaksi, mikäli hän pojan saa, tällaista

+ihanaa pikku tilaa. Mitä vihdoin tulee isän edellyttämään rakkauteen,

+en sitä pidä vallan välttämättömänä, ja jos sitä sopimattomaan aikaan

+ilmenisi, niin koettaisin taltuttaa sitä.

+

+— Silloin sinulla on taito, jota ei ole kaikille suotu, — sanoi parooni

+Sigesmund nauraen, — ja olisipa hauska tietää, mikä se sopimaton aika

+olisi.

+

+— Se on _se_, — sanoi Konny, heittäen pois sikaarinsa, — jolloin ei

+vielä ole päättänyt koettaa saavuttaa toivomaansa päämäärää. Mutta

+sallikaa minun nyt mainita, mikä mainion onnellinen tilaisuus rakkaille

+vanhemmilleni tarjoutuu, heidän voidakseen nähdä hänet ja tutustua

+häneen, hänen tai kenenkään muun aavistamatta mitään.

+

+— Sepä hyvä, — selitti vapaaherratar, — sillä minä olen tosiaan

+pelännyt, että tämä ei voisi käydä päinsä niin luonnollisesti kuin

+toivottavaa olisi.

+

+— Kyllä, kuulkaahan, täällä on monessa kuntakokouksessa vilkkaasti

+keskusteltu siitä, että rakennettaisiin uusi koulutalo, missä olisi

+paikka ylemmän luokan opettajalle, koska niistä tiedoista, mitä

+nykyisessä kansakoulussa jaetaan, ei oppilaille ole suurtakaan hyötyä.

+Asiasta olivat keskustelut parhaillaan jo täyttä vauhtia käymässä, kun

+keväällä tänne saavuin. Ja puuhan innokkaimpia kannattajia oli neiti

+Hermine von Stein, joka vanhempiensa kuoltua jo puolitoista vuotta on

+oleskellut rovasti Dannerstedtin perheessä. Ruustinna on hänen tätinsä

+äidin puolelta, ja neiti Hermineä pidetään tässä kunnioitettavassa

+perheessä rakkaimpana tyttärenä. Heti kun tutustuin pappilalaisiin —

+en ollut täällä ollut sen jälkeen kun Dannerstedt viime vuonna tuli

+seurakuntaan — tuli nuoren neidon ja minun kesken puhe koulusta. Hän

+harrastaa niin lämpimästi kaikkea hyödyllistä kehitystä, ja tekee tätä,

+vaikka hänellä ei olekaan päässään hyörimässä kaikkia mahdollisia

+ja mahdottomia nykyaikaisia teorioja. Hänen luonteessaan näyttää

+kaikkea olevan _parahiksi_, ja niitten monien keskustelujen kuluessa,

+joita meillä on ollut, on välillemme vähitellen syntynyt eräänlainen

+tuttavallinen suhde, vaikka kukaan hänen sukulaisensa tai kukaan

+muukaan ei voi otaksua minulla olevan mitään erikoista harrastusta

+hänen suhteensa. Jos neiti Herminellä itsellään on ollut siitä

+aavistustakaan, niin on hän niitä naisia, jotka osaavat olla tietämättä

+jotakin silloin kun se mahdollisesti ei olisi hienotuntoista...

+

+— Kaikki tämä on kovin selvää, — myönsi äiti, — mutta ei minulla

+vieläkään ole aavistusta tuosta sopivasta tilaisuudesta, mistä puhuit.

+

+— Jos äiti sallii minun puhua loppuun, — sanoi Konny, hiukan

+vilkastuneena puheestaan ja niistä mieluisista muistoista, joita

+se oli kosketellut, — niin pääsee äiti pian asiasta selville. Jo

+ennen minun tänne tuloani oli pidetty nuo tällaisessa tapauksessa

+tavalliset käsitöitten myyjäiset, niin että niistä onneksi pääsemme,

+mutta huomenna on pari tai kolme nuorta tyttöä kirkonovien edessä

+ottamassa vastaan lahjoja uuden koulurakennuksen hyväksi, ja hän on

+yhtenä heistä. Tätä tilaisuutta tahdon käyttää sitä mieluummin, kun

+isän ja äidin, Kronebyn papinnimitysoikeuden omaajina, pitäisi aivan

+erikoisesti harrastaa tätä asiaa, joka on niin tärkeä seurakunnan

+kasvavan sukupolven kannalta — joten, eikö niin, neiti Herminen

+lahjoina kokoonsaama summa on tuleva melkoiseksi?

+

+— En kylläkään, — vastasi vanha parooni sydämellisen hyväntahtoisena,

+— voi väittää, että varasin mukaani erikoisen suuren matkakassan,

+mutta uskon että näin kaksin kerroin hyvän tarkoitusperän hyväksi voin

+kassastani löytää sadan taalarin setelin.

+

+— Tai kaksi.

+

+— Innostuksesi yltyy, rakas poikani! Olen varma, että äitisi ei tule

+olemaan vähemmän antelias kuin minä, vai miten, Louise?

+

+— Autan kyllä sinua lompakkosi tarkastamisessa, sillä sinä

+likinäköisyydessäsi et varmaankaan ole nähnyt mitä kaikkea siellä on.

+Mies ei missään suhteessa saa olla vaimoaan huonompi, ja kun me nyt

+viimeistä kertaa täällä esiinnymme papinnimitysoikeuden haltijoina,

+niin emme voi antaa vähempää kuin kaksi sataa taalaria kumpainenkin.

+

+— No niin, olkoon menneeksi sitten! Mutta mitä antaa uusi omistaja?

+

+— Äkkiä tapahtuneen matkani kaupunkiin aiheutti juuri tämä kysymys.

+Olen tilannut kaiken sisustuksen koulusaleihin. Ja käsityöläisten

+sitoumus laittaa kaikki valmiiksi uudeksi vuodeksi on oleva minun

+lahjanani.

+

+— Mainiota, odotamme ikävöiden huomispäivää. Mutta tänään tarkastamme,

+millä kannalla viljelyksesi tilalla ovat.

+

+

+

+

+IV.

+

+Rahankeräys kansakoulun hyväksi.

+

+

+Jumalaisen ihana sunnuntai-aamu säteili valoa seudulle.

+Majesteetillisen kaunis sopusointu vallitsi kirkkaan sinisen taivaan ja

+tuoreitten, kastehelmistä kimaltelevien, vihreitten niittyjen välillä.

+Kielot, lintujen liverrysten herättäminä unestaan, alkoivat kohottaa

+pieniä päitään ja levittää tuoksua, joka täytti ilman hyvänhajulla.

+

+Alakerrassa oli yksi akkuna auki, niin aikaista kuin olikin, ja tästä

+akkunasta tulvi sisään ei vain kirkas, lämmin auringonpaiste ja

+sireeni- ja jasmiinipensaitten suloinen tuoksu, vaan sävelten aallot

+kantoivat myöskin ilman laulajien liverrykset huoneeseen, missä niihin

+vastasivat monet muut äänet, jotka olivat peräisin huoneessa olevasta

+pienestä kanarialintu-siirtolasta.

+

+Mitään tästä aamuelämästä, niin runollisesta ja mieltäylentävästä,

+ei jäänyt havaitsematta huoneen yksinäiseltä asukkaalta. Hän heräsi

+siihen, siinä istuessaan työpöytänsä ääressä syventyneenä lukemaan

+raamattua. Hän sulki kirjan, kuunnellakseen ympäriltään kuuluvia

+suuren luonnon kuiskauksia. Mitä kuiskikaan luonnon mahtava henki?

+Ehkäpä sitä, että olisi aika vapauttaa inhimilliset mielen ja sielun

+vaikutelmat siitä orjamaisesta hirmuvallasta, minkä alaisina niitä oli

+itsepäisesti pidetty niin kauan, että ne miltei jo olivat alkaneet

+kivettyä.

+

+Olipa nyt, että nuori mies tunsi itsensä voimattomaksi enää

+vastustamaan tuota mahtavaa ääntä tai että hän jo aikaisemmin oli

+alkanut ymmärtää, että ihmistä eivät tule koskaan tyydyttämään

+ne voitot, olivatpa ne miten lukuisia tahansa, mitä hänen ylpeä

+tahdonvoimansa saa hänen sydämensä tarpeitten kustannuksella, no

+niin, ehkä ensi kerran elämässään hän jätti tylysti tukahuttamatta

+ilonhytkähdyksen, joka saattoi sydämen lyömään taajemmin, kun hän

+irroitti pakkositeitä, ja parasta tänä aamuna oli se, että yksinpä

+hänen kasvonsakin kauniisti kirkastuivat kaikesta siitä, minkä hän

+ikäänkuin kainoutta tuntien huomasi liikkuvan mielessään.

+

+Hänen jäinen käsityksensä suuresta elämänkysymyksestä suli. — Aurinko,

+kukkien tuoksu ja lintujen laulu, kaikki tapasivat tänä aamuna hänen

+mielensä herkkänä. Hän rukoili rakkauden onnea. Hän oli lukenut

+Paavalin kuvauksen rakkauden laadusta.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kun Kronebyn vaunut pysähtyivät kirkon edustalle, oli pienen, kauniin

+temppelin juhlarauha jo lyönyt leimansa koko ympäristöön. Kirkkoväki

+oli mennyt sisään, ja ensimäisen virren säveleet, urkujen täyteläisen

+äänen säestäminä, kuuluivat kauaksi.

+

+— Miten ikävää, että tulimme näin myöhään, — sanoi vapaaherratar

+Louise, luoden katseensa miehestään poikaansa. — Vika on varmaan minun.

+

+— Niin kyllä, niin kyllä, niin, — selitti parooni Sigesmund hymyillen,

+— luulen, että meidän ei tarvitse siitä väitellä... Mutta joka

+tapauksessa voit lohduttautua sillä, että kukaan ei _meitä_ epäile

+siitä, että myöhästymisellämme tahtoisimme herättää huomiota, vai

+miten, Konny?

+

+— Eipä varmaankaan, — vastasi poika ilmeisen hajamielisenä — mikä

+hänessä oli niin outoa, että äiti, joka koko aamun oli huomannut

+samaa, usein jäi tutkivasti poikaansa katselemaan tarkastellen sitä

+huomaamatta. Konny eli ja uneksi yhä vielä aamuisessa salaperäisessä

+mielentilassaan... Hän oli kuin ymmällä sen jälkeen kun hän oli

+rauhalliseen sieluunsa päästänyt niin suuren seuran uusia tuttavuuksia

+sekä tunteitten että ajatusten alalla.

+

+Tulijat kävivät ylös leveätä käytävää lähelle alttaria, sinne missä

+Kronebylle varattu penkki oli.

+

+— Käyn sakaristossa, — kuiskasi Konny äidilleen, — pari henkilöä

+odottaa minua siellä.

+

+Alttarijumalanpalvelus alkoi. Mutta miten olikaan sen kohtauksen laita,

+mistä nuori parooni oli maininnut, niin ei vapaaherratar uskonut

+siihen. Hän päinvastoin huomasi, että Konny seisoi puoliavoimella

+ovella, katse miltei taukoamatta suunnattuna urkuparvekkeelle.

+

+Kun virrenveisuu taasen alkoi, sanoi vanha parooni, joka asetettuaan

+silmälasit nenälleen melkein taukoamatta oli katsellut kaikkiin

+mahdollisiin suuntiin, aivan hiljaa vaimolleen: — En kykene keksimään

+kaunotarta, jonka eilen näimme hän oli luultavasti joku matkustavainen,

+vai näetkö sinä häntä?

+

+— En näe... Mutta kuulehan, miten kauniisti soitetaankaan urkuja;

+niissä on varsin puhdas ääni. En kadu niitä kustannuksia, mitä

+osaltamme niihin uhrasimme... kas niin... nyt soitto loppui.

+Saarnaamaan nousee rovasti — kunnianarvoisa ja kelpo mies.

+

+Konnya ei näkynyt enää ennenkuin saarna ja muu jumalanpalvelus oli

+loppunut... Silloin saattoi hän vanhempansa, joitten mielenkiinto

+ja uteliaisuus on helppo ymmärtää, ulos kirkon edessä olevalle

+tasanteelle, missä kaksi nuorta tyttöä, valkeat puvut yllään ja

+kissankellohatut päässään seisoi kumpikin maljansa ääressä ja niiasi

+ylen kauniisti aina setelin saadessaan.

+

+— Rakas poikani, onko hän jompikumpi _näistä_ neitosista? — kysyi

+vapaaherratar, äänessään vakavan ihmettelyn sävy.

+

+— Ei, eipä toki! Neiti Stein on tänään, kuten joskus ennenkin, toiminut

+kivulloisen urkuri-raukan sijaisena. Hän ei ole vielä ehtinyt tulla

+alas parvekkeelta. Joka tapauksessa täytyy lahjat jakaa. Ei sovi jättää

+kaikkea hänelle. Kas, tuolla hän tuleekin, — ja ensi kertaa huomasivat

+sekä isä että äiti, että Konnyn veri _voi_ yhtä hyvin pettää isäntänsä,

+kuin monen muunkin veri.

+

+Sillävälin oli kirkonvartija työntänyt esiin varatun tuolin ja

+järjestänyt kuntoon kolmannen maljakon kolmannelle kokoojalle, joka

+nyt heti saapui. Mitä tyytyväisimpänä havaitsi aviopari, että heillä

+nyt oli edessään sama mainio ilmestys, mitä he jo aikaisemmin olivat

+ihailleet ratsastajattarena, ja joka oli niin lempeästi kohdellut

+köyhää vaimoa, niin välinpitämättömästi nuoria ylioppilaita, ja

+eivätkö nämä nytkin tulleet tuossa hänen kintereillään, asettuen kuin

+kunniavahdeiksi vähän matkan päähän hänen paikaltaan! Jokin sellainen

+toimenpide oli melkein tarpeenkin, sillä kirkkovieraita alkoi kohta

+tulvehtia uuden lahjankerääjän ympärillä.

+

+— Mutta hänhän on loistava kaunotar, — mutisi vanha parooni, —

+millaiset silmät, millaiset silmät, tummansiniset kuin taivas,

+säteilevät kuin tähdet! Ja niin yksinkertaisen maukas kuin hänen

+pukunsa on! _Hänkin_ on valkeissa vaatteissa, mutta sen sijaan, että

+nuo toiset liinahiuksiset, punaposkiset neitokaiset näyttävät siltä

+kuin he hyvinkin voisivat auttaa kirkonkattoon maalattuja vantteroita

+kerubeja puhaltamaan pasuunaa vuosikaupalla, niin näyttää tämä jalo

+ja erikoinen tyttö, musta pitsiharso vaaleanruskeilla hiuksillaan ja

+yksi ainoa valkea ruusu tukassa koristeenaan, todelliselta ylhäisön

+naiselta. Hän on mainio.

+

+— Mitä sanoo äiti? — kuiskasi Konny lyhyesti.

+

+— Me ihailimme häntä jo eilen, kun hän ratsasti uuden käytävän ohi,

+mutta emme maininneet tästä mitään, ennenkuin näimme, oliko valittusi

+mahdollisesti juuri hän. En sitä uskonut, kun sinä olet niin tunteeton

+kauneuteen ihastumaan.

+

+Konny piti suurena onnena sitä, että äiti noin uskoi. Omasta

+puolestaan tuli hän kuitenkin, kuta kauemmin hän katseli tuota

+ihastuttavaa, viehättävää olentoa, yhä enemmän vakuutetuksi siitä,

+että tunteettomuuden aika oli ainaiseksi mennyttä. Mutta kuta

+vakuutetummaksi hän siitä tuli, sitä vaivautuneemmaksi tunsi hän

+itsensä siitä, että hänen kohta täytyisi astua tämän neitosen eteen.

+Tämä oli kuitenkin nyt välttämätöntä... Ja miltei yhtä välttämätöntä

+oli, että neitonen oli aavistava, mitä hänellä oli mielessään.

+

+Parooni ja hänen vaimonsa olivat jo täyttäneet velvollisuutensa

+seppelöittyjä neitsykäisiä kohtaan, jotka, ihastuneina niin

+anteliaasta saaliista, tuskin ehtivät tarkata taalareja, ainakaan

+niin kunnioittavasti kuin aikaisemmin olivat näitä keltaisia lappuja

+katselleet. Heidänhän piti ehdottomasti katsoa, annettiinko enemmän

+toiselle kuin toiselle, lausuiko vanha parooni toiselle enemmän

+kohteliaisuuksia kuin toiselle, ja vihdoin, oliko vapaaherrattaren

+puku kaikkein muodinmukaisin. Ihmeellistä kyllä, kiinnittivät nämä

+huolekkaat nuoret naiset vähimmin huomiota parooni Konnyyn. Tämä oli

+aina niin hiljainen, hidas ja melkein ikävä, että ylioppilaat ja

+muutkin herrat olivat melkoista mielenkiintoisempia. Kuitenkin kävi nyt

+niin, että hän pani viisikymmentaalarisen kummankin maljaan; häntä ei

+voinut olla pitämättä tavattoman "hienona miehenä", ja tämä arvostelu

+löysi esineessään vieläkin enemmän ansioita, kun nuo rakkaat lapset

+hyvin silminsä selvästi huomasivat, että hän ei antanut neiti Steinille

+pienintäkään rahamäärää, vaan vain aivan jäykästi jätti hänelle

+karkean, kokoontaitetun paperin, jossa ilmeisestikään ei ollut rahoja.

+Ja _niitähän_ nyt kukaan kait ei olisi ruvennut kätkemään.

+

+Ja totta olikin, että Konny näytti jäykältä, jopa niin jäykältä kuin

+olisivat häntä ympäröineet ja hänen mukanaan tulleet pohjoisnavan

+jäätävät tuulet. Kaikki aamuinen aurinko ja lämpö olivat poissa, hänen

+siinä nähdessään, miten rakastettavasti, kohteliaasti ja lempeästi

+neiti Stein vastasi hänen vanhempainsa puhutteluun.

+

+— Saanko vaivata neitiä jättämään tämän mitättömän paperin koulun

+tulevan hallinnon huostaan?

+

+Siinä kaikki mitä Konny sanoi, ja hän näytti tuskin kiinnittävän

+huomiota siihen hienoon värinmuutokseen, joka oli havaittavana neiti

+Steinin poskilla, kuu hän vain taivutti päätään ja heti kääntyi

+lähinnätulevan puoleen, jolloin tuli sekä sanoja että hymyilyä. Heti

+kun neiti Stein sai hetkisen vapautta lahjanantajista, viittasi hän

+luokseen toisen ylioppilaista, jolle hän ojensi äsken saamansa paperin.

+

+Tällä välin oli nyt rovasti tullut ja esitellyt itsensä parooni

+Sigesmund von Z:lle ja hänen vaimolleen, ja pian kehkeytyi keskustelu

+sellainen kuin näin kirkkomäellä sopii, kunnes esitettiin nöyrä pyyntö,

+että "herrasväki tekisi pappilalle sen kunnian, että kävisi sinne

+nauttimaan päivällistä" — pappila oli lähempänä kuin Kroneby.

+

+Aviopari otti vastaan kutsun, kun rovasti oli vakuuttanut, että

+siitä ei tulisi ollenkaan vaivaa hänen vaimolleen, joka oli kotona

+ja päinvastoin mitä mieluisimmin ottaisi vieraat vastaan... Mutta

+yhteiseksi mielipahaksi Konny tehtäviinsä vedoten selitti, ettei hän

+voinut kutsua noudattaa.

+

+Hän ei tullut mukaan.

+

+

+

+

+V.

+

+Miten eri tavoin saman asian voi käsittää.

+

+

+Kello seitsemän aikaan illalla lähti Konny vanhempiaan vastaan.

+

+Mutta hän oli jo paljon ehtinyt suorittaa sen jälkeen, kun oli heistä

+eronnut kirkkomäellä. Hänellä oli kuluneitten pitkien tuntien aikana

+ollut kokonaan toisenlaatuinen kohtaus. Se oli eilen vielä varman,

+itsenäisen Konnyn ja sen Konnyn välinen kohtaus, joka tämänaamuisesta

+auringonnoususta asti oli ollut mielentilassa niin oudossa, että

+hänen oli mahdoton käsittää, miten hän oli joutunut siihen, miten hän

+selviäisi siitä ja kuitenkin säilyttäisi entisen rauhansa.

+

+Hän itse oli toivonut, että vanhemmat tulisivat Kronebyhyn katsomaan

+tuota, ei tosin valittua, mutta ehdolle asetettua. Ja mikä oli ollut

+seurauksena? Niin, juuri sellainen odottamaton, että hän, tehdessään

+vanhemmilleen selkoa asiasta, alkoi havaita jonkinlaista kaksinaispeliä

+omassa sydämessään. Hän ei nimittäin tahtonut luopua vanhasta

+ohjelmastaan, mutta hän _tunsi_, että hän monessa suhteessa ajatteli

+aivan toisin kuin puhui, jopa alkoi hänestä itsestään tuntua siltä kuin

+olisi hän tehnyt suuren virheen tällä tavoin tilatessaan vanhempansa

+Kronebyhyn. Ensinnäkin sen vuoksi, että heidän läsnäolonsa varmastikin

+estäisi hänen pyrkimyksiään, kun hän näki heidän niitä tarkkaavan, ja

+sitten siksi, että hänestä koko sunnuntain vastaisen levottoman yön

+oli tuntunut siltä kuin olisi jonkinlainen, joskin salainen, niin joka

+tapauksessa todellinen loukkaus tuota kuvaamattoman hienotunteista

+nuorta naista kohtaan se, että tällä tavoin antoi muitten arvostella

+asemaa, josta neiti Hermine mahdollisesti ei huolisikaan.

+

+Viimeksiviitattu pelko, jota aikaisemmin ei ollut ilmennyt, vaikutti

+kuin kipinä ruutiastiassa. Ja kipinä oli jo saanut räjähdyksen aikaan

+hänen sydämessään, kun hän alkoi lukea rakkauden hintaa ja laatua

+koskevaa Paavalin selitystä korinttilaisille: "Rakkaus ei pöyhkeile, ei

+käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroitu". Mutta eikö

+hänen rakkautensa juuri ollut syypää kaikkeen tällaiseen? Sillä nyt hän

+käsitti, että se _oli_ rakkautta, ja kun alkoi koko ihana aamuhymni,

+kun aurinko, tuuli, linnut, kukat ja luonnon oma ääni kuiskivat

+kaikesta kauniista, niin tiedämmehän, että hän taipui noitten salaisten

+voimien edessä.

+

+Mutta vanhempien tutkivat katseet painoivat hänen mieltään, ja hänelle

+olisi ollut mahdottomin asia maailmassa matkustaa heidän kanssaan

+nyt pappilaan ja alkaa heidän suojeluksensa alaisena jonkinlainen

+järjestelmällinen, vastenmielinen piiritys, saadakseen itselleen vaimon.

+

+"Oh, miten naurettava olen ollut, miten yksinkertaisesti, miten

+suorastaan tyhmästi olen käyttäytynyt!" tunnusti hän itsekseen...

+"Miten nyt voisin sopivasti taas lähettää kotiin nuo rakkaat vanhukset?

+Siinä kysymys!"

+

+Tätä kysymystä oli hän kääntänyt ja vääntänyt vähintään

+kahdellakymmenellä eri tavalla, silti vielä keksimättä sille

+minkäänlaisia ratkaisua, mennessään vanhempiaan vastaan. Ja hänen

+koko olemustaan puistatti, kun hän ajatteli, miten hänen vanhempansa

+häntä miellyttääkseen alkaisivat esittää pitkiä kuvauksia _hänestä_ ja

+kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Hän epäilemättä tulisi tuntemaan

+olevansa kidutuspenkissä, mutta oli vain osattava maata siinä hiljaa,

+päästämättä mitään epäsointuisia ääniä. Ja niin kiittämätön hän oli,

+että hän tunsi olevansa varma siitä, että koko hänen kankeutensa tai,

+oikeammin sanoen, kömpelyytensä, kun hän antoi paperin neiti Steinille,

+johtui katseista, joiden hän huomasi seuraavan hänen liikkeitään.

+Vain yksi seikka oli lohduttamassa. Neiti Stein oli punastunut eikä

+ollut vastannut muuten kuin päätään nyökäyttämällä. Se voi olla

+tyytymättömyyttä, mutta se voi osottaa myöskin jonkinlaista sisäistä

+kykenemättömyyttä sanoa juuri sillä hetkellä mitään. Oli miten oli,

+sellaista hämilleenjoutumista ei neiti Steinissä milloinkaan muuten

+ollut voinut havaita. Olisiko neiti Stein hänen kasvoistaan saanut

+aavistuksen siitä _uudesta_, mikä hänessä oli herännyt?

+

+Milloin saisi hän vastauksen näihin kysymyksiin?

+

+       *       *       *       *       *

+

+Parooni Konny sai kävellä kauan, ennenkuin hän kohtasi kotiinpalaavat,

+ja tämä tapahtui juuri kun vanha herra lausui puolisolleen:

+

+— Rakas Louise, Jumala tietää, että koko tämä seutu on minulle kovin

+kallisarvoinen, mutta kun nyt se tehtävä, mitä varten olemme tänne

+tulleet, on suoritettu niin että sekä me että rakas poikamme voimme

+olla tyytyväisiä, niin pelkään, että kävisi kovin pitkäveteiseksi, jos

+nyt jäisimme seuraamaan romaanin hiljaista edistymistä. Sitä paitsi

+saan sanomalehdet tänne vasta sitten, kun koko maailma jo tietää

+mitä niissä on. Myöskään en voi unohtaa galleriaani, joka kaipaa

+järjestämistä. Ja sukulaisemmekin, presidentin väki, voi tulla koska

+tahansa! Sinun velvollisuutesi, Louise kiltti, hellänä ja viisaana

+aviopuolisona on keksiä sopiva syy, minkä nojalla pääsemme täältä

+lähtemään. Sigesberg tarvitsee vanhan isäntänsä, ja suoraan sanoen,

+minäkin tarvitsen Sigesbergiä, joka on vaan neljän penikulman päässä

+Tukholmasta, maan yleisten asioitten keskustasta.

+

+— Kaikki oikein puhuttua, ystäväni! Ellen kovin erehdy, on Konny

+paljon enemmän ihastunut ja kiintynyt kuin hän luuleekaan, ja siinä

+tapauksessa on parasta, että hän tekee niinkuin haluaa. Jos jäisimme

+tänne, ei hän voisi milloin tahansa jättää meitä yksin.

+

+— Niin oikein, niin oikein, viisas aviopuolisoni!... Ja katsos,

+tuollahan poikamme tulee... Huomautan seikasta, josta tähän asti, ehkä

+ylpeyden vuoksi en ole mitään virkkanut. En ole varma siitä, että neiti

+von Stein, niin komea mies kuin Konny onkin, vastaa hänen rakkauteensa.

+Hän käyttäytyi niin ujostelemattomasti!

+

+— Olet taaskin oikeassa. Lahjainkeräys-tilaisuudessa hän kyllä

+punastui, kun Konny häntä lähestyi, mutta kotona pappilassa ei ollut

+jälkeäkään hämilleen joutumisesta, puhelinpa miten hyvänsä. Toivon

+kuitenkin, että olemme erehtyneet, sillä kauniimpaa ja järkevämpää

+vaimoa pojallemme emme voi saada.

+

+— Se on totta, hän käyttäytyy niin mainiosti ja sopisi juuri parahiksi

+Sigesbergiin.

+

+Tämän vanhempien kesken tapahtuneen keskustelun ja Konnyssa itsessään

+liikkuneiden ajatusten vuoksi oli aluksi havaittavana jonkinlaista

+kankeutta senjälkeen kun Konny oli noussut vaunuihin. Puhuttiin

+rovastista ja ruustinnasta, ylioppilaista, pappilan pojista, jotka

+molemmat varmaan olivat rakastuneita kauniiseen serkkuunsa, — joka

+kuitenkin, — lisäsi vanha parooni hymyillen, — näyttää kohtelevan heitä

+vallan kuin koulupoikia... Ja kun on tunnustettua, että kauniit jutut

+eivät koskaan ole pitkiä, niin sanon, että sen, mitä sinulle sanoin

+kirkkomäellä, sen vakuutan nyt, kun olen lähempää katsellut tuota

+miellyttävää olentoa.

+

+— Samaa on minun sanottava, — lausui äiti. — Hän ei ensinkään

+ole kaino, mutta kuitenkin niin miellyttävän vaatimaton, että on

+kiusauksessa uskomaan, että se, mikä muita nuoria naisia ihastuttaa, ei

+suuriakaan vaikuta häneen. Se mies, jota hän rakkaudellaan kunnioittaa,

+voi luottaa siihen, että saa siitä kiittää itseään. Ja nyt äänestän

+sen puolesta, että emme puhu asiasta enää mitään ennenkuin Konny saa

+jotakin meille kerrottavaa, _jos_ hän nimittäin todella asiaan ryhtyy.

+

+— Oikein puhuttu, äiti rakas... Tässä on minulla muutamia kirjeitä

+isälle.

+

+— Kas vaan, sepä oli hyvä... katsotaanpahan... Rakas pikku Louise,

+tässä on kirje presidentiltä. He tulevat Sigesbergiin, koko perhe,

+kahdeksan päivän kuluttua. Ja sinulla kun vastikään korjatut

+vierashuoneet eivät vielä ole järjestettyinä!... Konny hyvä, saat

+tosiaan suoda anteeksi meille, että huomenna säälimme tavaramme matkaa

+varten kokoon... En tahdo loukata lankoani enkä sisartani enemmän

+kuin niin monasti ennen on tapahtunut, kun heidän viittailunsa sinun

+sokeuteesi, mitä tulee serkkusi Amalian loistaviin ominaisuuksiin,

+ovat tuottaneet minulle kaikenlaisia pulmia — tai ehkä sinäkin tulet

+mukanamme kotiin ja osotat parantuneesi kovuudestasi?

+

+— Sitä kyllä varon tekemästä, — vastasi Konny nauraen. — Isän ja äidin

+täytyy pian tulla tänne hiukan pitemmäksi aikaa. Ja syksyllä käyn

+vanhassa kodissani. En kiirehdi mitään.

+

+

+

+

+VI.

+

+Kohtalo kiirehtimässä.

+

+

+Kolme päivää oli kulunut vanhempien matkustamisesta, mutta näinä

+kolmena päivänä ei Kronebyn nuori herra ollut joutunut sen pitemmälle

+kuin vähintään kaksi kertaa tunnissa siunaamaan sitä hyötyä, mikä

+hänen setänsä, presidentin, kirjeestä oli ollut. Ja kuitenkin kiusasi

+häntä tieto siitä, että pikku Amalia serkku, joka niin kauan oli

+viritellyt hienon hienoja ansojaan saadakseen Sigesbergin perijän

+pauloihinsa, turhaan saisi etsiä häntä katseillaan. Tämän tunteen

+vallassa hän, kuin tahtomattaan tekemänsä rikoksen sovittamiseksi,

+päivästä toiseen viivytti ikävöimäänsä matkaa pappilaan. Näin hän

+ainakin itse uskoi joka kerta kun hän kävi tallin ohi antamatta käskyä

+valjastaa hevonen... Hän ei kiinnittänyt mieltään siihen epäileväiseen

+levottomuuteen, joka itse asiassa pidätti häntä matkasta ja minkä

+aiheuttamisessa hänen viehättävällä pikku serkullaan oli kovin vähäinen

+osa.

+

+Neljännen päivän iltapuolella oli Konny ollut yhdessä etäisimmistä

+torpista katsomassa torpparia, joka oli sattunut loukkaamaan jalkansa.

+Ja vaikkakaan Konny pikkulasten keskuudessa tosin yleensä ei ollut

+sellainen suosikki kuin "vanha palooni", olivat Kronebyn torpparien

+jälkeläiset kuitenkin varsin tyytyväisiä, kun hän, kuten nyt, tuli

+käymään torpilla valkean helletakin taskut täynnä piparpähkinöitä.

+Mitä mieheen ja vaimoon tuli, niin ymmärsivät he varsin hyvin, että

+tunnontarkempaa ja rehdimpää isäntää ei voinut olla, vaikka Konny hyvin

+vähän puhuikin niistä uudistuksista, mitä hänellä oli mielessä.

+

+Mutta tänä iltapuolena oli hänen sydämensä ja mielensä kuitenkin

+melkoisesti pehmennyt, kun hän akkunasta sattumalta näki, miten

+teeskentelemättömän hellänä nuori vaimo oli polvillaan ja muutti

+lämpimiä puurohauteita miehen jalkaan, ja kuuli miehen sanovan: —

+Ei, Anna Leena hyvä, ei käy ollenkaan laatuun, että väsytät itseäsi

+tällaisilla askareilla, ei niitä ollenkaan tarvitse niin usein vaihtaa.

+

+Kun parooni tuli siistiin tupaan, istuutui hän tyytyväisenä, lähetti

+makeiset lapsille, otti toisesta taskustaan voidetta, jota hän oli

+saanut kaupungista, ja lupasi nuorelle äidille lähettävänsä kartanosta

+yhden palvelustytöistä auttamaan askareissa. Kun hän lisäksi vielä

+antoi pienen rahalahjan, sai hän osakseen niin lämpimiä ja vilpittömiä

+kiitollisuudenosotuksia, että hän mitä parhaassa mielentilassa lähti

+kotimatkalle, ajatellen itsekseen, miten kaunista yksinkertaisinkin

+kotielämä voi olla.

+

+Tarkemmin ajattelematta, minne matkansa ohjasi, tuli Konny metsäpolulta

+alas maantielle ja oli kävellessään vaipuneena niin syviin mietteisiin,

+että havahtui vasta kun jonkun vastaantulevan henkilön kevyt ja

+joustava varjo näkyi hänen edessään tiellä.

+

+Miten hän silloin säpsähtikään, miten nopeasti hän otti pyöreän

+olkihatun päästään ja ojensi kätensä vastaantulijalle! Nyt ei

+ollut ketään tarkkaamassa häntä, ei vanhempien silmiä, kateitten

+iahjankerääjäin katseita eikä koko kirkkomäellistä ihmisiä. Herra

+tietäköön, että hän tällä hetkellä tunsi päätänsä melkein huimaavaa

+kiitollisuutta kohtaloa kohtaan, joka oli saattanut hänet sinne ja

+mistä hänen yksinomaan oli kiittäminen harrastustaan, joka niin kauan

+oli pysyttänyt hänet torpassa.

+

+"Tahdon ruveta kummiksi lapselle, jota nuori vaimo odottaa, ja

+huolehdin sitten siitä". Siten hän ajatteli, mutta sitä hän ei

+luonnollisestikaan voinut selittää naiselle, jonka onni nyt, tosiaan

+parahiksi, oli tuonut hänen tielleen.

+

+— Neiti Hermine hyvä, tunnen itseni tavattoman iloiseksi teidät näin

+tavatessani ja täten saadessani tilaisuuden selittää teille, että olen

+ollut kovin tyytymätön itseeni, kun rohkenin teidän huollettavaksenne

+antaa tuon tehtävän. Mutta te näytätte väsyneeltä. Voi, olkaa niin hyvä

+ja istukaa ja levähtäkää hetkinen tällä ystävällisellä ruohotöyräällä

+tässä tien vieressä! Se on kuin laitettu sohvaksi teille.

+

+Konny ei ollut koskaan elämässään puhunut kenellekään naiselle näin

+avomielisen ihastuneena.

+

+Kaunis, nuori tyttö istuutui aivan yksinkertaisesti. Hän oli tosiaan

+väsynyt ja oli aikonutkin levähtää tässä mäellä. Hänen hienoilla

+kasvonpiirteillään oli havaittavana tavallista suurempi vakavuus, hän

+näytti kuin uneksuvan, ei mitenkään hellästi ja haaveilevasti, vaan

+pikemminkin oli ilme hänen kasvoillaan surumielinen. Ilmaisematta

+käytöksessään vähintäkään pyrkimystä miellyttämään, viittasi hän

+arvokkaalla kädenliikkeellä Konnya istumaan viereensä puitten

+siimekseen.

+

+— Tiedättekö, herra parooni, — vastasi hän, — että minäkin olen

+halunnut tavata teitä, saadakseni tilaisuuden seurakunnan puolesta

+kiittää suuresta ja arvokkaasta lahjastanne, joka tulee melkoisesti

+jouduttamaan puuhiemme menestystä... Suokaa anteeksi minulle kaikin

+mokomin!

+

+— Teillekö anteeksi! Mitäpä olisi, mitä en tahtoisi antaa teille

+anteeksi. Ja mitä erikoisesti tähän asiaan tulee, niin olin

+tyytyväinen, että juuri silloin jouduin poistumaan. Se todisti minulle,

+että neiti Hermine kohteli minua ystävänä.

+

+— Se oli aivan oikea johtopäätös, — vastasi hän aukaisten hattunsa

+nauhan ja laskien hatun vierelleen ruohikolle, niin että kevyet

+tuulenhengähdykset vapaasti pääsivät leikkimään hänen vaaleitten

+hiuskiharoittensa runsaissa joukoissa. — Tuttavuutemme aikana on

+meillä ollut niin monia yhteisiä harrastuksia seutumme yhteiseksi

+hyväksi, että vain vaivoin olisimme voineet välttää tulemasta ystäviksi

+keskenämme.

+

+— Saatte olla vakuutettu siitä, että pidän sitä suurena onnena,

+mutta... en _suurimpana_, — lisäsi Konny hiljaa.

+

+— Ette, ette luonnollisestikaan! Miten paljon joku harrastaneekin

+yhteiskunnallisia, tässä oikeastaan kunnallisia asioita, ja mitä

+myötätunnonsuhteita siinä syntyneekin samoinajattelevia henkilöitä

+kohtaan, niin eivät nämä harrastukset saa liiaksi anastaa sellaisen

+aikaa, joka teidän laillanne, herra parooni, voi kokonaisesta kolmesta

+urasta valita minkä tahtoo.

+

+— _Kolmesta_ urasta! Mitkä urat ne sitte olisivat?

+

+— Kirjailijan, maanviljelijän ja — jos saan olla kyllin rohkea sen

+sanoakseni — kansalaisen kutsumuksen sillä suurella alueella jota

+sanotaan valtioksi, jolle, mikäli uskon, moni saa katsoa, aina

+yhteiskunnallisesta asemastaan riippuen, olevansa pienemmässä tai

+suuremmassa kiitollisuudenvelassa, katsomatta erikoisiin toimialoihin,

+valtiolliseen myötätuntoon ja pyrkimyksiin.

+

+— Se, mitä te nyt lausutte, on vallan ihmeteltävä muunnos samaa, mitä

+isäni minulle usein on puhunut ja minkä kerran myöskin aion toteuttaa.

+Mutta muuten arvelen, että en tähänkään asti ole haaskannut aikaani, —

+lisäsi hän, ehkäpä vähän harmistuneena siitä käänteestä, minkä neiti

+Hermine äkkiä oli antanut keskustelulle.

+

+— Olen pahoillani, — vastasi neiti torjuvan lempeästi, — että olen

+saattanut teidät tyytymättömäksi. Mutta te olette itse totuttanut minut

+siihen, että vapaasti lausun mitä ajattelen.

+

+— Siitä ei ole kysymys. Kuulen aina mielelläni teidän sanovan

+mitä ajattelette. Mutta käytitte nyt salatietä, jollaista teidän

+luonteisenne naisen ei pitäisi käyttää. Tai sanokaa, luulitteko

+todellakin vastaavanne siihen, mitä kysyin. Sanoin, että pidän

+ystävyyttänne suurena onnena, mutta en suurimpana.

+

+Hermine katsahti Konnyyn avoimesti, mutta surumielisenä. Hänen poskensa

+vaalenivat ja hänen kätensä tuntui hiukan vapisevan, hänen siinä

+vetäessään muutamia ruohonkorsia hienojen sormiensa lomitse.

+

+— Tarvitseeko meidän, — sanoi hän, yhä koettaen vältellä, — niin

+tarkata joka sanaa? Onnihan on niin suhteellinen käsite. Sen suhteen

+voi erehtyäkin.

+

+— Onni voi pettää, mutta mahdotonta on erehtyä tietämästä millaiseksi

+onnensa toivoisi. Saanko sanoa teille, millaiseksi minä onneni

+toivoisin?

+

+— Voi ei, älkää puhuko siitä!... Minua ette saa tehdä uskotuksenne

+siinä suhteessa. Olen lukenut eräästä teidän filosofisesta

+kirjoituksestanne, joita pidän niin suuressa arvossa, nämä sanat:

+"Ajatelkoon jokainen, ollessaan ratkaisemassa tärkeätä periaatetta,

+joka voidaan ymmärtää kahdella tavalla, ainakin kahteen kertaan,

+ennenkuin astuu tielle, joka voi tuottaa epäsointua hänen elämäänsä".

+

+— Voi, huomaan nyt, että työnnätte luotanne rukoilijan, jopa ennenkuin

+olette kuullut mitä hän pyytää!... En ollut aikonut niin pian,

+ennenkuin olisitte paremmin tullut minut tuntemaan, lausua sanoja,

+joita ette pidä kuulemisen arvoisina, mutta tunsin itseni niin ilon

+valtaamaksi, kun tapasin teidät, että päästin sydämeni kiirehtimään

+nopeammin kuin malttavaisuus olisi sallinut. Ettekö välitä minusta edes

+sen verran, että tahtoisitte oppia tuntemaan minut?

+

+— Paras tai ainakin rehellinen vastaus, minkä voin antaa teille, kun

+ehdottomasti pakotatte minut vastaamaan, on tämä: Minulla ei ole

+oikeutta kuunnella sellaista, mitä haluatte minulle sanoa, sillä...

+olen kihloissa.

+

+— Hyvä Jumala — mutta teillähän ei ole sormusta, jota jokainen nainen

+asiain niin ollen pitää? _Tekö_ olisitte salakihloissa, sukulaistenne

+tietämättä? Sitä en usko!

+

+Nyt alkoivat Herminen posket hehkua, ja hänen sielukkaisiin silmiinsä,

+jotka olivat tummat kuin taivaan tummin sini, tuli ilme, josta näkyi,

+että hän oli loukkaantunut. — Siinä tapauksessa, — vastasi hän, — että

+olisi mies, joka voisi syyttää minua siitä, että vähimmälläkään tavalla

+olen antanut tukea hänen tunteilleen, olisi hänellä oikeus käyttää

+noin kovia sanoja. Mutta sanokaa, herra parooni, onko teillä sellaista

+oikeutta?

+

+— Ei, ei vähääkään! Olen ollut mieletön, — siinä kaikki. Mutta ei kait

+minun tarvitse peruuttaa ihmettelyäni, minkä ilmaisin siitä, että te

+voitte olla salakihloissa. Siihen täytyy olla tärkeät syynsä.

+

+Hermine tuntui taistelevan naisellisen ylpeytensä ja jonkin muun

+mielensä tarpeen välillä. Ja taistelussa voitti viimemainittu.

+

+— En voi juuri nyt määritellä, — sanoi hän, — kunnioitusko, jota aina

+olen tuntenut teidän luonnettanne ja niitä monia pyrkimyksiä kohtaan,

+joita kirjailijatoimenne ilmaisee, vaiko vain suorastaan naisen

+loukattu tunne, joka ei salli väärinymmärtämistä, on vaikuttamassa

+menettelyyni, — ehkäpä ovat vaikuttamassa molemmat yhdessä. Olipa miten

+oli, haluan ettette ala ajatella nyt minusta aivan toisin kuin tähän

+asti. Tietäkää siis, että kihlaukseni on _ehdollinen_ ja että sen

+miehen tavaton hienotuntoisuus, jonka vaimoksi vanhempamme minut jo

+kehdossa määräsivät, on _minun_ tähteni vaatinut suhteemme pitämistä

+salaisena, mitä suhdetta en ole voinut mennä rikkomaan, koska se on

+äitini viimeinen ja hartain toivomus kuusitoistavuotiaalle tyttärelleen.

+

+— Tiesinhän, että seikalle täytyy olla jokin syy! Ja syynä on siis

+se, että mainitsemanne mies on liian ylevämielinen käyttääkseen

+etuja, joitten hän tietää riippuvan teidän rakkaudestanne ja

+kunniantunnostanne äitiänne kohtaan, mutta ei rakkaudestanne häntä

+kohtaan?

+

+— En voisi hyväksyä johtopäätöksiänne, ellen mielisi menettää jotakin

+siitä arvonannosta, jota tahdon nauttia. Sulhaseni on samalla

+sukulaiseni; tämän kahtanaisen suhteen vuoksi olen totellut häntä, kun

+hän on pyytänyt minun olemaan ilmaisematta suhdettamme, jolle hän,

+huolimatta siitä että äitini sen kuolinvuoteellaan siunasi, katsoo

+tarvitsevansa lähemmän vahvistuksen sitte kun hän saa toimen, mikä

+hänelle on luvattu. Kun nyt alan uskoa, että olen ollut väärässä kaksi

+vuotta salatessani asiaa vain vieraitten taholta tulevien tarpeettomien

+selittelyjen välttämiseksi, niin tahdon tehdä lopun tästä salaamisesta

+ja vielä tänä iltana ilmoittaa asian täkäläisille sukulaisilleni.

+

+— Siten on epäilemättä oikein tehdä, sillä sukulaisenne ovat tietenkin

+liian hienotuntoisia ollakseen noudattamatta tuon henkilön toiveita,

+joka niin suuressa määrässä näyttää olevan äitinne antaman luottamuksen

+arvoinen ja joka ehkä, tehdessään uudestaan kysymyksensä, saakin siihen

+täysin tyydyttävän vastauksen.

+

+— Kiitos siitä, että niin ystävällisesti ja oikeamielisesti

+arvostelette häntä! Sellainen puhuu parhaiten puolestanne. Ja minä

+rohkenen sanoa, että, ellei sukuperään ja rikkauteen kiinnitetä

+huomiota, hän luonteeltaan ja lahjoiltaan ei ole paljonkaan teitä

+huonompi.

+

+Hermine naisellisen hienotuntoisesti vältti kiinnittämästä huomiota

+paroonin edellytykseen.

+

+— Hän on luonnollisesti vielä nuori, niin että hän ei ehkä kovinkaan

+pian saa toivomaansa paikkaa?

+

+— Niin, hän on vielä nuori, mutta olen juuri saanut tiedon, että virka

+luultavasti... — Hermine keskeytti lauseen, ilmeisestikin pelästyen

+mitä aikoi sanoa.

+

+Konny ei voinut mitään sille, että sydän hänen rinnassaan alkoi lyödä

+niin, että veri kuohuen virtasi hänen suonissaan. Hän oli saanut tietää

+kaiken, mitä uskalsi pyytääkin saavansa tietää, niin, eipä hän olisi

+hetki hetkeltä yhä enemmän voinut jumaloida tätä jumaloimisen arvoista

+olentoa, jos tämä olisi ollut avomielisempi. Ja päästääkseen hänet nyt

+kiusallisesta tilanteesta, kysyi hän, minne Hermine oikeastaan oli

+aikonut.

+

+— Postiin, — vastasi Hermine; — jätän joskus kirjeeni irtolaukkuun,

+mutta nyt otan sen kotiin ja panen sen muitten kirjeitten joukkoon.

+Ja nyt, herra parooni, saanen sanoa hyvästi. Älkää murehtiko itsenne

+eikä minun tähteni! Kaikki käy niinkuin Jumala tahtoo — ja niin käy

+parhaiten.

+

+— Haluatteko, että lähden seudulta?

+

+— Se teidän täytyy parhaiten itse päättää...

+

+— Siinä tapauksessa matkustan, — lausui Konny. Sitten hän kumarsi

+syvään ja lähti.

+

+

+

+

+VII.

+

+Mitä sattui oikeaan aikaan.

+

+

+Kahdeksan päivää, kahdeksan iankaikkisuutta, oli kulunut siitä, kun

+Konny ensi kerran elämässään todenteolla oli kosinut — saman tekevä

+sitten, montako kertaa hän aikaisemmin seitsemänä viime vuonna

+oli tehnyt sen mielikuvituksissaan, koska yksikään ainoa näistä

+mielikuvituksissa suoritetuista kosimisista ei ollut rukkasten muodossa

+rikastuttanut hänen kokemuksiaan. Vasta horjumaton todellisuus oli

+päässyt antamaan hänelle tämän opetuksen, joka, ihme kyllä, verraten

+vähän vaivasi häntä nyt alussa, kun häneen vielä valtavasti vaikutti

+Herminen tunnollinen menettely hänen antaessaan selitystään. Mutta

+toiseksi muuttui asia, kuta enemmän hänestä häipyi tämä vaikutus ja

+hänessä samalla sammui myöskin toive, minkä aluksi kovin säteilevänä

+oli herättänyt Herminen puhe "ehdollisesta kihlautumisesta".

+

+Mutta päivä päivältä jäivät ajatukset yhä yksipuolisemmiksi. Hänen

+mielialansa kävi kylmäksi. Lintujen laulu, auringon kesäinen säteily,

+ilman viehkeät tuulahdukset ja kukkien tuoksu eivät häntä enää

+pystyneet ilahuttamaan. Hän laski kierrekaihtimet alas, verhosi

+itsensä sikaarinsavupilviin ja istui aamusta iltaan liikkumattomana

+työhuoneessaan. Hän näytti jättäytyvän sellaiseen haluttomuuden tilaan,

+että hän tuskin sai ryhtyneeksi nostamaan vihreätä sohvapielusta, kun

+se luisui hänen päänsä alta. Lyhyesti sanoen, kaikki vähäkin ponnistus

+oli hänestä kidutusta.

+

+Suruko sillä tavoin voi ilmetä?

+

+Ei aivan surukaan, sellaisena kuin hylätty rakkaus sen masentuneessa

+sydämessä synnyttää, vaan kyllä toisenlaatuinen suru: suru

+sellainen, jonka täytyy kovasti koskea Konnyn laatuiseen omituiseen,

+ajattelevaiseen ja pohjaltaan jäykkään, ylpeään luonteeseen...

+nimittäin suru siitä, että äkkinäisyydessä on joutunut tekoon, jota

+koskaan ei saa peruutetuksi, vaan jonka ainiaaksi täytyy jäädä muistiin

+nöyryyttävänä tosiasiana.

+

+Sairaalloisen tuskan vallassa hän nyt käänsi ja väänsi mielessään

+kysymystä, olisiko hän voinut joutua hankkimaan itselleen tämän

+kiduttavan muiston, ellei hän olisi saanut kerrassaan _minkäänlaista_

+yllykettä. Konny olisi tuntenut tyydytystä, jos olisi voinut syyttää

+tämän kiduttavan muiston tuottajaa; mutta rehellisesti ajatellen hän

+ei voinut muistaa ainoatakaan tilaisuutta, jolloin hän todella olisi

+saanut yllykettä. Pikemmin oli Hermine — joka arvatenkin aavisti hänen

+tunteensa jo paljon aikaisemmin kuin ne hänelle itselleen olivat selvät

+— pyrkinyt saattamaan heidän suhdettaan sellaiselle pohjalle, että

+yksinkertaisen, ystävällisen lähentymisen olisi pitänyt estää kaikki

+muu. Yksinpä tuon onnettoman kohtauksenkin aikana oli Hermine selvästi

+koettanut välttää asian kehittymistä sellaiseksi, miksi se sitten

+kehittyi.

+

+Toinen kysymys oli, eikö Hermine sittenkin pitänyt hänestä,

+vaikka tukahuttikin tunteensa. Mutta tämä kylläkään ei kelvannut

+lohdutukseksi. Uskalsipa hän moittiakin sellaista heikkoutta, koska

+se loukkasi tuota miestä, joka merkillistä kyllä ei tahtonut sitoa

+Hermineä. Mahdoton oli kuitenkin ajatella, että _kukaan_ mies voisi

+saattaa itsensä niin mahdottomaan asemaan, ellei otaksunut, että

+vaikuttamassa oli jalomielisyyden ohella varovaisuus, joka ehkä oli

+saattanut miehen aavistamaan tuossa nuoressa naisessa taipumusta

+hetkellisyyteen!

+

+Tehdessään tällaisen johtopäätöksen ei Konny kuitenkaan voinut olla

+punastumatta. Oliko mitään osottamassa, että tämä johtopäätös oli muuta

+kuin kömpelö todistus hänen halustaan kannustaa epäluuloisuuttaan?

+

+Kaiken lisäksi kävi häntä kiduttamaan se, että muisti vanhempiensa

+odottavan selitystä. Joka ilta teki hän päätöksen, että seuraavana

+aamuna matkustaa Sigesbergiin.

+

+Kun sitten aamu tuli ja hän kaiken lisäksi muisti serkkunsa Amalian,

+pettivät hänen voimansa. Hän ei jaksanut käydä vastaamaan kaikkeen

+siihen, mitä häneltä tultaisiin kysymään. Ja jos hän matkustaisi

+suoraan ulkomaille, voitaisiin ruveta epäilemään asiata juuri

+sellaiseksi kuin se nyt todellisuudessa oli. Miten hän nyt kaksin

+kerroin katuikaan nimenomaan kutsuneensa vanhempiaan käymään

+Kronebyssä! Miten perin typerälle tolalle olikaan hän ylpeässä

+levollisuudessaan kaiken saattanut! Jospa ruvettaisiin häntä vielä

+nauramaan — häntä nauramaan! _Se_ tosiaan vielä puuttui!

+

+Tästä umpikujasta pääsi hän lopulta mahdollisimman onnellisesti, kun

+yhdeksännen päiviin iltana tuli kirje hänen isältään.

+

+Kirje, kiireisesti kirjoitettu, sisälsi seuraavaa:

+

+ "Konny rakas!

+

+ Tänä iltana on tapahtunut jotakin, josta minun heti on ilmoitettava

+ sinulle. Presidentti rouvineen ja tyttärineen saapui toissapäivänä

+ tänne. Meillä on jo ollut pienet tervetuliaisjuhlat ja tulee myöhemmin

+ suuremmat. Amalia, joka monet kerrat on kysellyt sinua, näyttää

+ mielestäni tällä kerralla huolivan sinun poissaolostasi vähemmän kuin

+ ennen. Hän on nyt kovassa touhussa tullakseen oppineeksi naiseksi, ja

+ asiain niin ollen tutkii hän luonnollisesti sanomalehtiä, joihin hän

+ ennen ei ole vilkaissutkaan. No niin, illalla huudahtaa hän yht'äkkiä,

+ kääntyen isänsä puoleen: 'Kas tässä, isä, sanotaan että varatuomari

+ Albert Ellers on nimitetty A:n kaupungin pormestariksi. Hän sai siis

+ sittenkin tuon viran.'

+

+ 'Onko hän joku tuttaviasi — ehkä ihailijoitasi?' kysyin minä,

+ ollenkaan aavistamatta millaisen vaikutuksen vastaus tulisi tekemään.

+

+ 'Ihailija — eipä sitä, mutta kunnon tuttava, muuten meidän

+ paikkakunnan tuomarin apulainen. Kas, muistuupa nyt mieleeni jotakin!

+ Olen kuullut, että hän on kihloissa erään nuoren naisen kanssa, joka

+ parhaillaan kait oleskelee siinä seurakunnassa, missä Kroneby on...

+ muuan rovastin sukulainen. Setä on ehkä nähnyt hänet? Hän kuuluu

+ olevan tavattoman kaunis ja kyvykäs... muuan neiti von Stein.'

+

+ 'Hänet näimme kirkossa, missä hän parin muun neitosen kera kokosi

+ lahjoja uuden koulutalon rakentamiseksi', vastasi äitisi, jonka

+ naisille ominaisella tahdikkuudella onnistui peittää hämmästyksensä.

+

+ 'Sitten näimme hänet pappilassa, minne meidät kutsuttiin

+ päivälliselle', lisäsin minä. Vanha valtiomies ei luonnollisestikaan

+ koskaan joudu ymmälle, mutta muuten oli asia kylläkin omiaan

+ häiritsemään mielenrauhaani. Onneksi tiedän, että sinä et ollut kovin

+ kiintynyt häneen.

+

+ 'No, mitä Konny-serkku piti hänestä?' oli seuraavana kysymyksenä.

+ 'Eikö neiti Stein saanut armoa hänen silmissään?'

+

+ 'Sinä kait parhaiten tiennet', sanoin minä nauraen, 'että Konny on

+ tavallaan tylsämielinen mitä tulee kykyyn hurmautua miellyttävään

+ naiseen. Hän ei välittänyt edes tulla mukanamme päivälliskutsulle,

+ vaan ajoi kaikessa rauhassa kotiin...' Asian näin selvitettyäni

+ riensin pois, muistaen että posti lähtisi tunnin kuluttua ja että

+ minun joka tapauksessa oli tänään kirjoitettava.

+

+ En käy valittamaan asiaa. Tunnen sinut ja tiedän, että se olisi

+ tarpeetonta, mutta en kuitenkaan voi muuta kuin pahoitella, että minun

+ toiveeni sukupuun kasvamisesta eivät koskaan käy luonnistumaan.

+

+ Toinenkin seikka antaa parhaillaan minulle aihetta huolestumiseen ja,

+ suoraan sanoen, myöskin jonkun verran mielipahaan. Sinun kummisi,

+ kreivi L., joka tänä syksynä siirtyy lähettilääksi ————iim, sanoi

+ minulle muutama päivä sitten, ollessaan täällä, että hän kovin

+ mielellään antaisi sinulle paikan lähetystössä. Hän tiesi, että

+ olit osottanut mainioita taipumuksia toimiessasi tilapäisesti isäsi

+ yksityissihteerinä. Mutta vaikka vanha sydämeni sykki ihastuksesta

+ ajatellessani, että sinä ryhtyisit johonkin, joka oikein olisi

+ sukusi arvon mukaista, en uskaltanut muuta luvata kuin kirjoittaa ja

+ ilmoittaa sinulle tästä imartelevasta tarjouksesta. Luonnollisestikaan

+ en jaksa toivoa, että sinä suostuisit tarjoukseen. Riennä kuitenkin

+ vastaamaan uutisiini.

+

+ Hellin tervehdyksin isäsi

+

+                                             _Sigesmund von Z._"

+

+Tämä kirje synnytti voimakkaan vastavaikutuksen nuoren miehen koko sekä

+ruumiillisessa että henkisessä olemuksessa. Mikä odottamaton onni oli,

+että nyt, joutumatta väärien selitysten ja kiusallisten kysymysten

+esineeksi, sai tilaisuuden osottaa tavallista välinpitämättömyyttään.

+

+Tämä juttu ei olisi hänen esiintyessään kotonaan, minne hän nyt heti

+päätti matkustaa, ollenkaan hullumpi opinnäyte hänen diplomaattisen

+uransa alkajaisiksi, sillä olihan tämän tarjouksen saaminen tällä

+hetkellä, jolloin hän ei tiennyt mitä tehdä, tosiaan kuin _kohtalon_

+viittausta. Miten hän ilahuttaisikaan vanhempiaan, ja vaikka hän aivan

+hyvin tiesi, että hän ajanpitkään ei jäisi tätä tietä vaeltamaan,

+niin olisihan hän kuitenkin _osottanut_ ainakin yrittävänsä. Kun

+hän sitten, yhden tai parin vuoden kuluttua palaisi, täytyisi tämän

+onnettomuudenkin olla häipynyt hänen mielestään. Niin, se olisi

+varmaakin, sillä eipä hänen luonteensa mukaista ollut tunnehaaveilu

+tai epäjohdonmukaisuudet, ja ainoa epäjohdonmukaisuus hänen elämässään

+olisi, ellei hän saisi häipymään mielestään sellaista, miltä halveksien

+kieltää paikan muistissaan.

+

+Mies _sanansa takana_ — mies, tietoinen tahto!

+

+Samana iltana kirjoitti hän vastaukseksi saamaansa kirjeeseen:

+

+ "Rakas, kallis isä!

+

+ Enhän aina voi _kieltäen_ vastata siihen, mitä isä ja äiti niin

+ hartaasti haluavat. Aion ottaa vastaan toimen, jota minulle on

+ tarjottu, ja tehdä parhaani osottaakseni olevani niitten hyvien

+ ajatusten arvoinen, joita toisilla on minusta. Mutta pyydän

+ muistamaan, että näin teen vain _kokeeksi_. Ellen todellisesti

+ mielly tällaiseen kaksoiselämään, niin käännyn takaisin. Mutta sen

+ tapauksen varalta lupaan isälle, että valtiomiesuran asemasta antaudun

+ silloin uralle, jolla uskon toimivani kunniaksi. Odottakaahan! Uusi

+ eduskuntamuutosehdotus kiinnittää mieltäni. Minullahan on tilaisuus

+ tulla valituksi valtiopäiville, joltakin niistä seuduista, missä

+ meillä on maatilojamme.

+

+ Uutinen, minkä isä kertoi eräästä kihlauksesta, tuli sopivaan aikaan.

+ En ole ollut pappilassa teidän täältä lähtemisenne jälkeen. Tämä kirje

+ tulee vähäistä aikaisemmin kuin minä itse.

+

+ Isän kunnioittava poika

+

+                                                      _Konny_.

+

+ J.K. On tarpeetonta sanoa, että haluan unohdettavaksi asian, josta oli

+ kysymys täällä Kronebyssä... Se kuuluu menneisyyteen."

+

+

+

+

+VIII.

+

+Häämatkalla.

+

+

+Kaunis aviopari oli se, joka kauneissa ja mukavissa vaunuissa ajaen

+eräänä mitä kauneimpana alkukesän päivänä oli lähtenyt ensimäiselle

+matkalleen. Aika: kaksi vuotta sen jälkeen kuin edellisessä kerrotut

+tapaukset päättyivät siihen, että kertomuksen sankari ainaiseksi päätti

+haudata niitten muistonkin.

+

+Mutta moni sellainen seikka, jonka arvellaan olevan haudattuna sydämen

+hautausmaahan, lepää siellä niin levottomasti, että sen on _pakko_

+nousta jälleen ylös, elääkseen elämäänsä uusissa muodoissa...

+

+Maisemat maantien kummallakin puolella olivat erittäin ihastuttavia, ja

+tämä ehkä oli syynä siihen että vastanaineet katselivat ulos kumpikin

+akkunastaan. Vihdoin menettivät seudut kuitenkin kaiken komeutensa

+ja muuttuivat niin tyhjiksi, että ketään ei voinut huvittaa niitten

+katseleminen.

+

+Nuori morsian veti ensin päänsä akkunasta ja kääntyi puolisonsa

+puoleen, joka hiukan hermostuneena naputteli pois tuhkaa sikaaristaan,

+joka ei oikein ottanut palaakseen.

+

+— Ehkä sinä, Hermine, — lausui edellisenä päivänä avioliittonsa

+solminut aviomies, hänkin puolestaan kääntyessään akkunasta, jolloin

+saattoi havaita, ettei hänen kasvoillaan ollenkaan säteillyt mikään

+sulhasmiehen ihastus, — vaivaudut tupakansavusta?

+

+— Myönnän, että niin tosiaan on, — vastasi kaunis Hermine hymyillen.

+— Näin ahtaassa asunnossa kuin vaunussa savu tosiaankin vaikeuttaa

+hengitystä.

+

+Konny heitti sikaarin alasvedetystä akkunasta ulos, sanomatta

+sanaakaan. Savu ei ollut hänen polttaessaan tullut sisään.

+

+— Kiitos, rakkaani! Ja nyt puhelkaamme hiukan. Sinä et ole hyvällä

+mielellä?

+

+— Olen sillä mielellä, mikä on luonteeni mukaista.

+

+— Sitä en usko. Uskon päinvastoin, että kun sinä nyt jo esiinnyt

+vaimollesi ritarina, jolla kypärin silmikko on silmillä, niin sinä

+mielessäsi suunnittelet avioliittoturnajaisia, missä aiot uudella

+tavalla käyttää aseitasi, kunnes olet saanut vastustajattaresi, ellei

+juuri heitettyä satulasta, niin kuitenkin niin pahasti horjautetuksi,

+että voit tuntea itsesi turvalliseksi.

+

+Nuori vaimo lausui tämän kaiken kuvaamattoman iloisa sävy äänessään,

+mutta kuitenkin niin hieno ilve samalla ilmenevänä, että mies tunsi

+joutuvansa hämilleen, varsinkin kun hänen vaimonsa silmät, säteilevinä

+ja täynnä toista vakavampaa kieltä, kohdistuivat häneen.

+

+— Jos sanon, että sinä hämmästytät minua, Hermine, niin ilmaisen sillä

+mahdollisimman lievästi, mitä ajattelen, ja jos lisään olleeni aina

+vakuutettu siitä, että vasta vihkimisen _jälkeen_ oikein alkaa tuntea

+sen naisen, jonka on voittanut, mutta ei suoriutuakseen hänestä, niin

+luulen, että siitä saat selityksen umpimielisyyteeni.

+

+— Ei, Konny, miten voisin niin tehdä, sinä kun lausut nyt kaksi aivan

+vastakkaista ajatusta. Hämmästyksen sanot olevan mahdollisimman

+_lievän_ nimityksen sille mielentilalle, minkä vastaukseni sinussa

+herätti, ja kuitenkin selität olleesi valmis siihen, että vasta

+vihkimisen jälkeen opit tuntemaan sen naisen, jonka olet valinnut. Jos

+olit niin hyvin valmistautunut, miksi sitten hämmästyt, sanopa se?

+

+— Olen hämmästyksissäni siitä, että kokemukseni voi alkaa näin aikaisin.

+

+— Entä _minun_ sitten? Eilen illalla, kun veit minut pappilasta

+ihastuttavaan kotiin Kronebyssä, olimme molemmat niin onnellisia, niin

+yksimielisiä, niin toivehikkaita. Mutta olimmeko ennättäneet muuta

+kuin suloisessa rauhassa juoda kahvimme aamulla, kun sinä ilmoitit

+minulle muuttaneesi matkasuunnitelmaamme? Meidän oli ollut määrä vasta

+ylihuomenna lähteä Sigesbergiin, mutta nyt oli meidän matkustettava

+_heti_, ja rakkaiden sukulaisteni ynnä koko suuren päivällisseuran oli

+annettava pappilassa turhaan odottaa meitä.

+

+— Eiväthän he voineet joutua ensinkään meitä odottamaan, kun meidän

+jäähyväiskirjeemme saapui ajoissa heille.

+

+— Mutta tällä tavoin saatoit heille heidän odottamattaan

+ansaitsematonta surua, melkeinpä loukkauksen.

+

+— Mitä sinä vastustit niin vakavasti, että minä melkein aloin pelätä,

+että...

+

+— ... että olit kiirehtinyt liikaa käydessäsi kosimaan. Sellaisen,

+ystäväni, ymmärrän sitä paremmin, kun minäkin puolestani pelkäsin

+liiallista kiirettä pidetyn, havaitessani että mielipiteeni, jopa

+rukoukseni jäi aivan vaikutuksetta. Kuka vastikään naimisiin mennyt

+nuorimies, jos hän olisi sattunut saamaan päähänpiston, olisikaan

+(mikäli häntä eivät ole nuorenamiehenä aivan kokonaan piloille

+liehitelleet nuo naiset, jotka hienoilla silkkiverkoillaan kalastelevat

+rikkaita ja kuuluisia miehiä) ensimäisenä aamuna tahtonut pahoittaa

+morsiamensa mieltä?

+

+— Tahdoin koetella sinua. Olin kyllin yksinkertainen uskoakseni,

+että sinä, antaen arvoa toivomukselleni, mielelläsi olisit luopunut

+yhdestä päivälliskutsusta tansseineen, vieläpä silläkin uhalla,

+että sukulaisesi olisivat joutuneet hiukan pettymään. Minuun koski

+kovasti, että niin ei käynyt. Mutta sen ei suinkaan tarvinnut merkitä

+heikkoutta. Ja heikkoutta olisi ollut, jos olisin käynyt muuttamaan

+päätöstäni.

+

+— Minä, Konny hyvä, — Herminen äänessä oli nyt sydämellisen hellyttävä

+ja lumoava sävy, — rohkenen uskoa, että sellainen myönnytys olisi

+ollut sinulle suurempi voitto kuin se, mitä odotit. Kiitollisuudesta

+olisin minä silloin luultavasti uhrannut _oman_ toiveeni ja joka

+tapauksessa tuntenut itseni onnelliseksi. Usko minua, ettet noudata

+jalointa viisautta, jos ennakolta lasket voittosi ja määräät ne

+tottelevaisuussääntöjä silmälläpitäen... Kas niin, älä nyt valittele

+itseksesi, että äkkinäisyydessäsi vedit avioliittouurnasta arvan, joka

+olisi voinut olla parempikin, sillä, ankara ritarini, se olisi myöskin

+voinut olla huonompi. Nyt olet ainakin saanut vaimon, joka, vaikkapa

+hän ei tahdokaan hemmotella sinua (mikä varmaankaan ei edistäisi

+onneamme), myöskään ei ole laiminlyövä huolekkaasti hoitaa jokaista

+pientä silmua, josta voi odottaa kukkaa kasvavaksi meidän polullemme.

+

+Aviomies oli sillä kertaa voitettu. Hän sulki vaimonsa syliinsä

+ja kuiskasi hänen korvaansa jotakin piintyneistä aatteista ja

+yksipuolisista mielipiteistä. Hän oli niin kauan etsinyt seuraajatarta

+itselleen, eikä ollut koskaan ollut varma löytävänsä sellaista, joka

+vastaisi hänen toiveitaan.

+

+— Mutta sanohan minulle nyt, — sanoi Hermine hellästi, — miten niin

+äkkiä, lähes kaksi vuotta vaiettuasi, sait päähäsi sen ajatuksen, että

+— ollessasi vielä, vaikkakin jo lähetystöstä eronneena, Venäjällä

+— kirjoitit minulle omituisen kosimakirjeesi, pyytäen ratkaisua ja

+kuulutusta milt'ei samassa tapahtuviksi?

+

+— Oliko se sitten niin omituinen? — kysyi Konny punastuen.

+

+— Olipa kyllä! Kas tässä, lue itse, — ja nyt punastui vuorostaan

+Hermine siitä, että hänellä kirje tosiaan oli niin nopeasti

+näytettävänä. Se oli nimittäin yksinään pienessä kilpikonnankuoresta

+tehdyillä kansilla somistetussa muistikirjassa, joka oli ollut

+morsiuslahjojen joukossa.

+

+Tämä pieni kirja, joka vedettiin hameentaskusta, kulki kädestä käteen,

+jolloin kaksi paria silmiä arasti tapasi toisensa ja kääntyi taas pois.

+

+Konny avasi kirjeen, ei juuri lukeakseen sitä, koskapa hän hyvin tiesi

+mitä se sisälsi, vaan nähdäkseen, oliko sitä luettu useampaan kuin

+ensimäiseen kertaan. Ja kyllä hän tuli tyytyväiseksi _siinä_ suhteessa!

+Sitä oli käännetty kokoon monin eri tavoin, ikäänkuin lukija usein

+olisi yllätetty.

+

+Konnyn pitäessä kirjettä avoinna, käy kuitenkin hyvin laatuun, että

+mekin tutustumme sen sisällykseen:

+

+ "Hyvä neiti Hermine!

+

+ Vuosi on nyt kulunut siitä, kun sain tiedon pormestari Ellersin

+ kihlautumisesta serkkuni Amalia H:n kanssa. Ja enemmän kuin puoli

+ vuotta on kulunut siitä, kun sanomalehtiuutisesta näin että heidät oli

+ vihitty. On kulunut miltei kaksi vuotta siitä, kun teidän omituinen

+ ja ehdollinen kihlauksenne tuli puretuksi. Minulla oli siitä tieto jo

+ ennen kuin matkustin ulkomaille.

+

+ Teidän mieleenne lienee joskus johtunut, että meillä hiukan sitä

+ ennen oli keskenämme muuan keskustelu, jonka suhteen hartaasti olisin

+ halunnut, että olisitte karkoittanut sen johonkin niin kaukaiseen

+ muistinne soppeen, että vain vaivoin olette sen tavannut. Jos niin

+ kuitenkin on käynyt, olette te varmaan samoin kuin minäkin koettanut

+ kätkeä sen seitsenkertaisen unohduksen huomaan.

+

+ Kaikki eivät voi suoda itselleen anteeksi jotakin hullua tekoa, ja

+ luulen, että minun on koko elämässäni vaikea antaa itselleni anteeksi

+ ajattelemattomuutta, liikaa kiirehtimistä, joka loukkaa ylpeyttäni ja

+ hienotunteisuuttani, sillä minun olisi _pitänyt_ käsittää se, mitä

+ käsittämään te selvästi jo ennen olitte tahtonut minut johtaa.

+

+ Kertaakaan koko kuluneena aikana en ole kuvitellut mielessäni

+ sellaista mahdottomuutta, että teidän tunteenne olisi vähääkään

+ vastannut minun tunteeseeni. Siinä tapauksessa, sen tietää Jumala,

+ en olisi milloinkaan kirjoittanut tätä kirjettä, sillä ennen kaikkea

+ täytyy minun kunnioittaa sitä naista, jota tavoittelen omakseni.

+ Mutta olen vakuutettu siitä, että te, ollen kiinni aroissa suhteissa

+ ja niin lämpimästi harrastaen seudun yleistä parasta tarkoittavien

+ pyrkimystenne edistämistä, ette koskaan ole antanut minulle

+ kipenenkään verran kehotetta, ette julkisesti ettekä edes salaisesti.

+

+ Mutta aikaisemmin oli välillemme syntynyt ystävyyssuhde, jolla lujana

+ pohjana olivat eräät sympatiat, ennenkaikkea kummankinpuolinen

+ kunnioitus. Me olimme keskenämme melkein tuttavallisia ja varmaan,

+ eikö niin, luotimme toisiimme? _Näitä_ todistuksia sympatiasta en

+ kauan ponnistellenkaan ole onnistunut unohtamaan, mistä teen sen

+ johtopäätöksen, että en saa kauemmin hangoitella niitä vastaan. Kysyn

+ senvuoksi, työntäen syrjään muiston, jota ette saa, sitä pyydän,

+ pitää, ja vain perustaen vanhalle tuttavuudellemme ja mahdollisesti

+ niille mielipiteille, joita te minun ajatuksinani olette voinut

+ teoksissani hyväksyä, tätä edellyttäen kysyn, uskallatteko te ottaa

+ vastaan suorasukaisen tarjouksen, jonka nyt teen, ja tulla jaloksi ja

+ uskolliseksi seuraajattarekseni kautta elämän?

+

+ Vallan varmasti tunnette te omat ajatuksenne riittävästi, ollaksenne

+ antamatta minun kauan odottaa vastausta. Jos vastauksenne on suotuisa,

+ tulen heti, jotta meidät kuulutettaisiin ja vihittäisiin, minkä

+ jälkeen heti veisin teidät Sigesbergiin — vietettyämme pari päivää

+ Kronebyssä.

+

+ Teitä kunnioittaen

+

+                                                _Konny von Z._

+

+ J.K. Olen väsynyt nykyiseen matkaelämään ja ikävöin rauhaa uudessa...

+ Tahdotteko te auttaa minua tämän rauhan löytämään?"

+

+Konny oli lukenut kirjeensä ja antoi sitä pitävän käden nyt velttona

+vaipua alas. Hän näytti niin vaipuneen mietteisiinsä, että nuoren

+aviovaimon mieli alkoi voimakkaasti liikehtiä.

+

+— Mitä pidit sinä, — kysyi hän jyrkästi, — tässä _nyt_ niin omituisena?

+Kun sinä kirjoitit vastauksesi, ei se ilmaissut, että sinä olit tehnyt

+tuollaisen havainnon.

+

+— Mutta, — vastasi Hermine, rohkeasti kohdaten tutkivan silmäyksen, —

+mutta eihän siinä ollutkaan mitään, mikä olisi ristiriidassa tänään

+lausumani arvostelun kanssa, mikä kyllä selviäisi, jos minulla tässä

+olisi myöskin _se_ kirje...

+

+— Kas tässä se on. Olen pitänyt sitä mukanani aina siitä asti, kun

+sen sain, enkä häpeä sitä, että se jo on kulunut. Olen tutkinut

+sen useampaan kuin yhteen kertaan ja tutkin luultavasti vielä

+vastaisuudessakin. Miehelle, joka etsii aivan kokonaan muuta

+kuin rakkauden huumausta liitosta, jonka toisen sielun kanssa

+tekee eliniäkseen, hänelle on hänen pyyntöönsä tullut kirjallinen

+vastaus erittäin tärkeä asiakirja. Hänen täytyy voida luottaa sen

+totuudellisuuteen, ja minä luotan sinun...

+

+Hermine sai Konnylta kirjeensä, mutta hän otti sen vastaan vavisten,

+sillä hän tiesi, että hänen miehensä silmät olivat suunnattuina häneen,

+ja hän tiesi samalla, että ehdottomasti tulisi punastumaan lukiessaan

+kirjeen toista kohtaa ja että viisasta ei olisi koettaa kääntyä

+poispäinkään.

+

+— Hevosten käydessä näin hiljakseen ylös mäkeä, voisin hyvin kuulla,

+jos lukisit sen ääneesi, — lausui aviomies.

+

+— Miten vaan tahdot, mutta on niin hirvittävän kuuma.

+

+— Jos käyt levottomaksi...

+

+— Minäkö levottomaksi? — Enpä toki...

+

+Hermine avasi kirjeen ja alotti:

+

+ "Hyvä parooni Konny!

+

+ Vanha tyhmä ennakkoluulo saattaa naimattomat naiset kuvittelemaan,

+ että heidän, vastatessaan tärkeimpään kysymykseen, mitä heille voidaan

+ tehdä, täytyy peitellä tunteitaan, koska sellaisissa tapauksissa

+ välttämättömäksi katsottu kainous sitä vaatii.

+

+ Pitäen varmana, että totuus teille on kallisarvoisempi, vastaan

+ kiertelemättä. Sydämeni on vapaa, mutta se on säilyttänyt kyllin

+ monta arvokasta muistoa teidän luonteestanne, teidän etevästä

+ älykkyydestänne ja jaloista pyrkimyksistänne ihmisrakkauden

+ palveluksessa, voidakseen vapaasti sanoa teille: 'Olen uskollisesti

+ säilyttänyt teidän kuvanne'.

+

+— Hermine, sinähän punastut! — Näin sanoen Konny keskeytti lukemisen.

+

+— Mutta hyvä ystävä, onhan aivan toista lukea ääneensä sellainen

+tunnustus — vaimon, joka ei vielä ole ollut täyttä vuorokauttakaan

+naimisissa — kuin kirjoittaa se.

+

+— Mutta mitä punastumista on jalossa ystävyydessä! Eikä sinun kasvojesi

+väri siinä kohden muuttunutkaan. Se muuttui sinun lukiessasi sanoja:

+"Sydämeni on vapaa".

+

+— Voi, Konny! Et saa näin ruveta tutkistelemaan minua. Olihan tunnettu

+asia, että ensimäinen kihlaukseni oli tapahtunut vain äitini vuoksi. En

+ollut koskaan rakastanut ketään, kun opimme tuntemaan toisemme. Ja sinä

+tiedät itse, että pidätin sinua, sillä pelkäsin kiusausta. Sen jälkeen

+on minulle tehty kaksi tarjousta, mutta näissä tapauksissa minulla ei

+ollut niitä takeita, mitä sinulla oli minun syvän kunnioitukseni ja —

+ystävyyteni muodossa.

+

+— Tuota selitystä, rakkaani, — ensi kerran käytti Konny niin hellää

+sanontatapaa, eikä se varmastikaan tulisi hänen huulillaan kulumaan,

+— en oikein tarkalleen käsitä, mutta en tahdo kiusata sinua. Lue nyt

+kirje loppuun.

+

+— Mielelläni! Se on helppo jatkaa ja sisältää täyden sydämen pohjasta

+seuraavaa:

+

+ "Pidän velvollisuutenani ilmoittaa teille kuulleeni puhuttavan, että

+ teillä on monia ja suuria vaatimuksia siihen naiseen nähden, jonka

+ valitsette, ja olen ankarasti kysynyt itseltäni, onko minussa kyllin

+ vakavuutta, lempeyttä ja ymmärrystä uskaltaakseni ottaa kantaakseni

+ nämä kalliit velvollisuudet miestä kohtaan, jolla on niin suuret

+ vaatimukset ja joka eräissä tapauksissa", — tässä Hermine pani painoa

+ sanoille — "vaatii _vähimmän_ siinä missä muut vaativat _enimmän_" —

+ Senjälkeen luki hän lopun hyvin nopeasti. — Uskallan kuitenkin ottaa

+ tämän vakavan, edesvastuullisen askeleen ja pyydän teidän uskomaan,

+ että niin teen hartaasti rukoillen Jumalaa, että voisin osoittautua

+ sen kunniata tuottavan luottamuksen arvoiseksi, mitä olette minulle

+ osoittanut.

+

+ Sydämellisesti tervetulleeksi toivottaa teidät teidän uskollinen

+

+                                           _Hermine Stein_."

+

+— Oletko nyt ymmärtänyt sen, mitä ennen pidit omituisena? — kysyi hän

+hiljaa.

+

+— Kyllä, nyt olen sen ymmärtänyt, sinun korostaessasi sanoja, mutta

+sinä et ole ymmärtänyt minua.

+

+— Olen sittenkin. Sinä olisit luultavasti pitänyt hyvänäsi, mitä

+tahansa olisit saanut _liiasta_ (mikä ehkä ei olisikaan edes ollut

+liikaa), jos olisi ollut kysymys naisesta, joka ei koskaan olisi ollut

+kihloissa.

+

+— Jään sinulle vastauksen velkaa pitkäksi aikaa tulevaisuuteen. Nyt

+tulee juuri hevostenvaihto.

+

+— Ja se estää sinua vastaamasta kysymykseeni, mikä sinut niin pitkän

+ajan kuluttua taas saattoi ajattelemaan minua, kun kerran tahdoit

+unohtaa?

+

+— Siihen kysymykseen et tarvitse vastausta. Toimintani on siinä

+suhteessa puhunut kylliksi.

+

+

+

+

+IX.

+

+Appivanhempien luona.

+

+

+Sigesbergiä pidettiin hyvin komeana herrastilana. Siellä tosin ei ollut

+mitään muistettavia raunioita eikä sillä ollut mitään perimätaruja,

+joista olisi voinut kerskua. Linnamaisessa rakennuksessakaan ei

+ollut mitään oikein kunnioitusta herättävää, se synnytti sensijaan

+miellyttävän viihtymyksen, turvallisuuden ja iloisen levon tunteen.

+Sitä eivät ympäröineet mitkään suurenmoiset maisemat yllättävin©

+näköaloineen. Ympäristön muodostivat pääasiassa vuoret ja vedet,

+joita molempia reunustivat vuolaitten purojen siellä täällä halkomat

+metsät ja vainiot, joilta purot sitten etsivät kimaltelevan tiensä

+vihreisiin laaksoihin, mitkä korvasivat silmille sen kauneuden, minkä

+kukkulaisempi maa yleensä omaa.

+

+Suuri rakennus oli vain osittain sisustettu antiikkiseen tapaan. Siinä

+kerroksessa, missä perhe asui, oli paljon enemmän pidetty silmällä

+mukavuutta ja hauskuutta kuin sitä, että olisi voitu kerskata niin

+ja niin monien sukupolvien istuneen sen tuoleilla ja sohvilla tai

+nojailleen muinaisaikaisiin marmoriliesiin. Näitä viimemainittuja

+kätkemässä oli verhot, joihin monet kauniit kädet, jotka nyt lepäävät

+hautakappelien holveissa, olivat ommelleet silkki- ja kultaneuloksin

+sekä ritareja että paimenia, sekä karhuja että lampaita.

+

+Tämän rakkaan turvapaikan oli kotiin järjestänyt vapaaherratar

+Louise, jolla oli tunnustetusti kehittynyt maku. Mutta hän salli

+miehensä järjestää eräät ylhäiskuosisen yläkerroksen huoneet

+eräänlaiseksi museoksi, jopa tunsi kiitollisuuttakin niistä ihailevista

+huudahduksista, jotka ilahuttivat _hänen miehensä_ mieltä ja makua.

+Arvokkaimpia huoneita oli taulugalleria, ja siellä tapaamme juuri nyt

+parooni Sigesmundin innokkaasti tutustuttamassa miniäänsä kaikkiin

+perhesuhteisiin, joista puhumiseen muotokuvarivit vaan voivat aihetta

+antaa, ja sitäpaitsi kaikkiin niihin muihin mielenkiintoisiin

+tietoihin, joita muuten oli annettavana tämän suuren ja kalliin,

+arvossapidettyjen mestarien käsialaa olevan taulukokoelman johdolla.

+

+Vanhan herran mieleenkään ei juolahtanut, että joku kuolevainen

+nainen tai mies voisi väsyä näihin selittelyihin ja asiallisiin

+esitelmiin, ja mitä tulee Hermineen, joka edellisenä iltana miehineen

+oli saapunut tänne, osoittautuivat hänen sielunsa ja aistinsa olevan

+täysin hereillä, mitä myöskin hänen kysymyksensä ja johtopäätöksensä

+todistivat hänen appiukkonsa niin suureksi mielihyväksi, että hän tuon

+tuostakin keskeytti puheensa taputtaakseen Hermineä vapaalle kädelle,

+Herminen toisen käden jatkuvasti liikuttaessa lornettia, ja samalla

+sanoi appiukko mitä tyytyväisimmällä äänellä:

+

+— Sinä olet nainen, jolla on mainio ymmärrys ja aivan tavaton

+käsityskyky. En tahdo mitään sanoa sinun koko olemuksestasi, sen saa

+maalari, jolle uskotaan sinun muotokuvasi valmistaminen, esittää

+oikeassa värisävyssään.

+

+Mutta jos oli Hermine kaikin' puolin tarkkaavainen kuuntelija

+ja katsoja, niin oli hänen vieressään toinen nuori nainen, joka

+monin tavoin ilmaisi täydellistä tarkkaavaisuuden puutetta. Niinpä

+sitten, heti kun vanha parooni oli miniälleen lausunut yllämainitun

+kohteliaisuuden ja lisännyt, viitaten yhteen muotokuvista: — Vai niin,

+sinä herttainen tyttöseni, sinä huomaat isoisäni ja herra poikani

+välisen yhtäläisyyden, mutta rakastettavana puolisona pidät miestäsi

+kauniimpana, — tuo toinen nainen aivan epäkohteliaasti purskahti

+nauramaan, huudahtaen äänekkäästi:

+

+— On kerrassaan naurettavaa, että vaimon aina täytyy olla

+puolueellinen. Ja puolueellinenhan täytyy Herminen olla, ellei hän

+huomaa, ettei Konnya ulkomuodoltaan eikä edes vartaloltaan voi verrata

+hänen isänsä isoisään!

+

+Hermine punastui, mutta ei vastannut mitään. Vanha herra sensijaan

+punastui ja vastasi, vaikka hänen äänessään, joskin se ilmaisi harmia,

+kuitenkin oli tuo maltin sävy, mikä ei milloinkaan jätä henkilöä, joka

+paroonin tavoin suuresti kunnioittaa sitä käsitettä, mikä sisältyy

+sanaan sopivaisuus.

+

+— Amalia rakas, — sanoi hän, — saanen kait huomauttaa sinulle, että jos

+meidän seuraamisemme on vaivaksi sinulle, minkä seikan jo hyvän aikaa

+olen huomannut, niin tekisit paremmin, jos hakisit muuta ajankulua.

+

+— Niin, siten juuri aionkin tehdä. Keksin pienen viattoman ilkeyden

+—- siitä aion hankkia iloa itselleni. Menen tapaamaan Konnya, joka on

+ulkona puistossa, ja aion kertoa hänelle, että epäilen jonkun henkilön

+täällä olemista syyksi siihen, että minun pormestarini on kieltäytynyt

+tulemasta mukanani tänne ja että hän vain _puolittain_ lupasi edes

+hakea minut täältä... Voi miten soma juttu siitä tulee; arvaan, että

+Konny tulee mustasukkaiseksi, sillä mustasukkaisiahan ovat itserakkaat

+miehet aina.

+

+— Toivon, että et tarkoita totta sillä, mitä sanot, — lausui Hermine

+niin arvokkaasti, että se täysin salasi hänessä heräävän levottomuuden.

+

+— Sitä älä usko, — lausui joukkoon appi, — pikku pormestarinnamme

+on luonteeltaan kevyt, mutta hän on pohjaltaan liian hyväsydäminen

+leikkiäkseen tulenaroilla aineilla.

+

+— Sepä oli kaunis kohteliaisuus, mutta nyt minun on ikävä, eikä kait

+mitenkään ole vakavaa vaaraa siitä, että hiukan ilveilen arvoisan herra

+serkkuni kanssa. — Näin sanoen hän kuin salama leimusi pois.

+

+Hermine loi Amalia-rouvan jälkeen katseen, joka vanhalle herralle

+ilmaisi, että nuori vaimo jo oli selvillä miehensä luonteen

+epäluuloisuudesta ja merkillisyyksistä.

+

+— Herttainen tyttöseni, — sanoi hän, — aavistan mikä sinua

+huolestuttaa, mutta ole aivan rauhassa. Vaimoni lähti juuri puhumaan

+hiukkasen kahden kesken Konnyn kanssa, ja jos Amalia tosiaan on kyllin

+narrimainen yrittääkseen tehdä mitä uhkasi, niin ei hän toki uskalla

+vaimoni läsnäollessa, niin paljon kunnioittaa hän tätiään. Sitäpaitsi

+poikani kyllä huomaa, että serkku pyrkii ilveilemään hänen kanssansa.

+

+— Niin kyllä, jos kysymys olisi jostakin muusta.

+

+— Ei, Hermine hyvä, sinä et saa tulla pahoillesi... Sinä tiedät, että

+kielessämme on käsite sellainen kuin sovinnainen tasapaino. No niin,

+minä, sinun vanha appesi, joka jo pidän sinusta, vakuutan sinulle,

+että saan aikaan sellaisen sen varjopuolen ja valopuolen välillä, mikä

+Konnyn luonteessa on. Mutta heitä pois nyt tuo kaikki mielestäsi!

+Istukaamme sensijaan ja puhelkaamme hetkinen. Huomenna ja myöhemmin

+voimme jatkaa kiertoamme täällä galleriassa ja antiikkisissa huoneissa.

+

+— Niin, kiitoksia vaan, tarkkaavaisuuteni ei olisikaan nyt aivan

+vireillä.

+

+— Se on selvää, tyttäreni... No, näissä vanhoissa nojatuoleissahan on

+oikein mukava istua. Ne kehoittavat kahta liittolaista luottamukseen.

+Sanohan minulle sitten, miten luulet miehesi tulevan toimialallaan

+menestymään.

+

+— Olisiko kysymys hänen valtiollisista vaiko yhteiskunnallisista

+pyrkimyksistään? — kysyi Hermine hiukan ujona siitä, että häneltä

+tällaista kysyttiin.

+

+—- Kysymys voi olla kummastakin. Hän voi muuten antautua

+diplomaattisellekin uralle. Antautumista hovielämään olisi

+hänenlaiseltaan mieheltä naurettavaa odottaakaan. Mahtaneeko hän aikoa

+päästä yhdeksi maan edusmiehistä valtiopäiville? Hän kykenee kyllä

+puhumaan, se on varmaa, mutta arvatenkaan minun puolueeseeni hän ei

+tulisi kuulumaan?

+

+— Niin luulen minäkin, — vastasi Hermine hiukan hymysuin. —

+Luonnollisesti hän, jos sille uralle antautuu, tulee vaikuttamaan

+vapaamielisen puolueen riveissä. Mutta ellen ole pettynyt — tunnenhan

+mieheni aikomuksia ja aatteita vielä niin vähän —, niin työskennellee

+hän vielä pari vuotta yksinomaan kirjallisuuden ja maanviljelyksen

+hyväksi. Hän sanoo olleensa aivan liian kauan poissa viimemainitun

+parista... Mutta kas, tuossahan Amalia jo tulee takaisin. — Herminelle

+se näytti olevan suureksi helpotukseksi.

+

+— Niin, kiitos vaan kohtalolle siitä! — Amalia piti kirjettä ylhäällä

+kädessään. — Tässä raportti herra mieheltäni. Siinä taas uusi

+päiväjärjestys.

+

+Eivät nuo mahdottomat ja yksinkertaiset miehet tiedä mitä oikein

+tahtoisivat. Nyt ikävöi hän jo vaimoaan ja tulee hakemaan minua

+muutaman päivän kuluttua. No, silloinpa tulee hänelle hauskaa! Saapa

+hän minusta härnäilevimmän pikku noidan kimppuunsa, mikä aviomiehellä

+on ollut kestettävänään. Mutta mitä näenkään?... Tuossahan tulee täti

+itse... Eikö täti mennytkään tapaamaan Konnya?...

+

+— Se oli kyllä aikomukseni, — vastasi täti ja istuutui miniänsä

+viereen, — mutta puistossa kuulin, että hän oli tavannut pehtoorin,

+eikä tapaaminen niin ollen käynyt päinsä. Menemmekö ajelemaan

+avovaunussa nyt aamupäivällä, hyvät nuoret naiset?

+

+— Mennään vaan, ainakin minä tulen kovin mielelläni, — riensi Amalia

+vastaamaan. — Mutta Herminehän punastuu niin kauniisti, että tekee

+miltei mieli uskoa, ettei hän ole varma siitä, mitä hän tahtoo tai mitä

+hänen valtiaansa tahtoo.

+

+— Miten sinulla aina onkaan selvät mielipiteet kaikesta, — vastasi

+vapaaherratar ja loi rouva pormestarinnaan nuhtelevan katseen.

+

+— Rakas täti hyvä, olen niin auttavainen mieleltäni, tahdoin vahvistaa

+Hermineä hänen uudessa horjuvassa asemassaan, eikö _se_ ole kaunista? —

+Hän katsahti parooni Sigesmundiin.

+

+— Jos minun kannatustani pyydät, sinä pikku viipperä, niin voit säästää

+koreita kissantapojasi. Ehkä Herminellämme on työtä matkatavaroittensa

+purkamisessa?

+

+— Niin tosiaan on asianlaita, — vastasi nuori rouva, — ei omieni, mutta

+Konny on antanut minulle kunniakkaan tehtävän ottaa hänen kirjansa ja

+käsikirjoituksensa matka-arkuista ja järjestää ne. Laitan kuntoon hänen

+kirjoituspöytänsä. Sitten hän on luvannut hetkistä ennen päivällistä

+koetella käsialaani. Hän on sanonut mieluummin joskus tahtovansa

+sanella minun kirjoitettavakseni kuin itse kirjoittaa.

+

+— Ja tuollaiseen tehtävään sinä aiot lainautua, — huudahti Amalia. —

+Tahtoisinpa nähdä, että herra pormestarini pyytäisi minulta jotakin

+sentapaista!

+

+— Amalia rakas, — lausui vapaaherratar Louise äänellä, joka ilmaisi,

+että hän tunsi olevansa jonkun verran huolissaan rohkeapuheisen,

+nuoren sukulaisensa lausuntovapaudesta. — Tiedätkö, että vielä

+nykyisinkin tunnen itseni ylpeäksi siitä, että mieheni sanelee

+minun kirjoitettavakseni tuttavallisemmat kirjeensä. Olen myöskin

+puhtaaksikirjoittanut yhtä ja toista. Eikö niin, Sigesmund rakkaani?

+

+— Kyllä, sinä olet aina osoittautunut sekä viisaimmaksi että

+miellyttävimmäksi vaimoksi mitä olla saattaa. Ja huomaan, että rakas

+pikku Herminemme aikoo käsittää asemansa yhtä kauniisti.

+

+— No, onnea vaan!... Mutta sen sanon, — nyt osoitti Amalia aika lailla

+närkästyneensä saamastaan ojennuksesta, — että jos _minusta_ olisi

+tullut Konnyn puoliso, niin en koskaan olisi päästänyt aviomiestäni

+muovailemaan minua miten hän kaikessa itsekkyydessään vaan olisi

+halunnut. Olen kyllä, luullakseni, varsin pehmeätä savea, mutta vain

+sille, joka osaa muovailla minua. Toistaiseksi ei kukaan kuitenkaan

+ole osoittanut osaavansa sitä taiteellista tapaa, mikä sitä varten

+ymmärtääkseni olisi tarpeen. Nyt juoksen pukeutumaan, täti hyvä.

+

+Ja poissa oli hän kuin puhallettu.

+

+Parooni Sigesmund vaihtoi merkitsevän katseen vaimonsa kanssa ja nousi

+ylös lähteäkseen ratsain tavalliseen tapaansa peltoja tarkastamaan. Hän

+suuteli Herminen otsaa, vaimonsa kättä ja lähti sitten niin nopeasti

+ulos, että hän käytävässä saavutti Amalian.

+

+— Pikku ystäväni, — sanoi vanha herra hiljaa, laskien kätensä Amalian

+olalle. — Miksi tahdot näyttää huonoimmat puolesi? Onko aikomuksesi

+saada jotakin pahennusta aikaan? Varo silloin! Miten mukautuvainen

+miehesi lieneekin, niin kävisi sinulle ehkä epämieluisaksi, jos hän

+alkaisi epäillä, että sinussa vaikuttavat muut tunteet kuin leikkivä

+lapsellisuus!

+

+— Mitä! — huudahti Amalia lentäen tulipunaiseksi

+

+— Vaiti, vaiti! Mitä tulee suhtautumiseesi Hermineen, niin ajattele

+käytöstapasi muuttamista.

+

+

+

+

+X.

+

+Edelleen samoissa oloissa.

+

+

+Hermine oli nyt järjestänyt yhden niistä kolmesta huoneesta, mitkä

+oli jätetty vastanaineitten käytettäväksi, miehensä työhuoneeksi.

+Kirjoituspöytä, kaikkine salkkuineen, oli täydessä järjestyksessä,

+sohvan lähellä oleva kirjahylly valmiina käytettäväksi lepohetkinä;

+pienellä pöydällä oli vesikarahvi ynnä jäätä ja soodavettä; siinä

+olivat näkysällä myöskin sikaarikotelo ja tulitikut. Akkunaverhot

+olivat parahiksi alhaalla, ja ikkunoitten alaosassa olivat vihreät

+ruukkukasvit luonnollisina kaihtimina.

+

+Hermine seisoi kynnyksellä ja tarkasteli työtänsä. Hänen silmistään

+säteili sisäinen ilo, joka lisäsi hänen kukkeuttaan. Mutta mistä

+johtui, että näitten silmien teeskentelemätön ilme ikäänkuin verhoutui,

+kun hän tunsi miehensä askeleet? Hän loi nopean katseen kuvastimeen ja

+kävi kasvonilmeeltään hiukan kuin mielipahaiseksi huomatessaan kuvansa

+säteilevämmäksi kuin sen oikeastaan hänen mielestään olisi tullut olla.

+Hänen miehensähän ei _tahtonut_ hurmautua hänen kauneudestaan. Sitä

+ominaisuutta ei hänen vaimonsa mitenkään saisi tavotella. Niinpä oli

+aamupuku, mikä Herminellä vielä oli yllään, tavattoman yksinkertainen

+ja vaatimaton, vaaleanharmaa väriltään ja kuosia, joka ei verhoamiseen

+nähden jättänyt toivomukselle mitään sijaa. Se erosi niin paljon,

+kuin vaan mahdollista on, Amalian liehuvasta puvusta, jossa oli

+nauharuusuja, pitsejä, nappeja ja koristuskaistoja.

+

+Konny astui sisään.

+

+Hermine kääntyi miehensä puoleen ystävällisesti hymyillen. Konny ojensi

+hänelle kätensä ja ystävällisesti pudistaen hänen kättään lausui vallan

+liikutettuna:

+

+— Kas vaan, sellaista se on kun on nainut mies ja vaimolla on makua ja

+ymmärrystä! Ellet sinä olisi järjestänyt tätä miellyttävää huonetta

+minulle ja saanut sitä niin mukavaksi kuin väsynyt matkamies ikinä vaan

+saattaa toivoa, niin olisin nyt saanut ruveta hakemaan kaikkea tätä

+matka-arkuista. Kiitos, Hermine! Heittäydyn aluksi sohvalle. Sanelu

+täytyy lykätä toistaiseksi, sillä lörpötellessäni pehtoorin kanssa ovat

+kaikki aatokset haihtuneet mielestäni.

+

+— Enkö saa tarjota sinulle soodavettä?

+

+— Kyllä, kiitos! Ja istuudu sitten tähän viereeni ja kerro mitä pidät

+isästä ja äidistä — ja pikku rouva Amaliasta. Olen varma siitä, että

+galleriassa olet hyvin suoriutunut.

+

+— Kyllä, sinun isäsi — rakastan jo hellästi ja lämpimästi

+appivanhempiani! — sinun isäsi oli luullakseni varsin tyytyväinen

+siihen taideaistln vähään, mitä osoitin. Mutta meitä häiritsi serkkusi,

+jota en oikein ymmärrä.

+

+— Millä tavoin? Sanopa se minulle suoraan! Näytät epäröivän; älä tee

+sitä, Hermine! Miksi ei Amalia ole miellyttänyt sinua?

+

+— Olisin kiitollinen, jos tahtoisit kysyä sitä äidiltäsi.

+

+— Ei, en luule kiertoteistä olevan apua.

+

+— Olkoon menneeksi: hän näyttää hautovan joitakin pikku ilkeyksiä sen

+vuoksi, että minä kieltäydyin seuraamasta anoppiani ja häntä ajelulle.

+Minä sanoin että järjestäisin kirjasi ja käsikirjoituksesi, koska sinä

+olit luvannut antaa minun kirjoittaa sanelun mukaan.

+

+— Vai niin, no sitten ymmärrän asian! Hän luonnollisesti kerskasi

+omalla vapaalla asemallaan ja koetti pistellä sinua? No, se ei merkitse

+mitään! Vaimot voivat eri tavoin osottaa rakastettavuuttaan. Oletko

+varma siitä, että mitään muuta ei ollut kysymyksessä?

+

+— Mutta oletko _sinä_, Konny hyvä, varma siitä, että on oikein sinun

+vaatia, että toistan tässä kaikki serkkusi pikku ajattelemattomuudet?

+

+— Kyllä, siitä olen varma ja uskon ettei hänen lörpöttelyssään,

+tolkuttomassa kuten tavallista, se myönnettäköön, voi olla mitään

+salattavaa tai tärkeätä.

+

+— Olkoon sitten. Kun hän väsyi katselemaan maalauksia, sanoi hän, että

+hänellä ei ollut hauskaa ja että hänen senvuoksi täytyi keksiä jokin

+pikku ilkeys. Hän lupasi hakea sinut, kertoakseen että hän _luuli_

+miehensä minun tähteni kieltäytyneen seuraamasta häntä tänne ja että

+hänen miehensä tuskin oli luvannut noutaakaan häntä. Mutta hän tuli

+heti takaisin, kädessään avoin kirje, joka oli tullut hänen mieheltään

+ja jossa juuri ilmoitettiin, että herra pormestari aikoi muutaman

+päivän kuluttua saapua tänne.

+

+— Vai niin, hän tulee siis todellakin. — Veri hiukan nousi Konnyn

+kasvoille. — Ja tuo pikku lepakko todella arveli voivansa joillakin

+viattomilla salaviittauksilla herättää minun mustasukkaisuuteni!

+Mutta ole siinä tapauksessa aivan rauhassa, Hermine hyvä. Kun sinä et

+tuota miestä rakastanut teidän ollessanne kihloissa, olet sinä oleva

+viimeinen nainen maailmassa saattamaan levottomaksi miestä, jonka

+kanssa kaiken tuon jälkeen vapaan valintasi perusteella olet mennyt

+avioliittoon.

+

+-— Mistä syystä lienenkin mennyt avioliittoon, — vastasi Hermine, —

+niin on varmaa, että koskaan en ole miehelleni noin loukkaavasta syystä

+antanut aihetta levottomuuteen. Mutta sitä tapaa, millä Amalia tahtoi

+hankkia itselleen ajankulua, pidin kylläkin sopimattomana, koska se

+sinussa olisi voinut herättää, jolleikaan juuri levottomuutta, niin

+ainakin ärtymystä, sillä hän käyttelee pikku aseitaan tavalla, johon

+kyllä ainakin jonkun verran sietää huomiota kiinnittää. Sinun on syytä

+muistaa tämä, jos hän joskus taas joutuu ikävystymään. Hän ei ole

+niinkään ajattelematon, enkä tahdo salata sinulta, että hänen mentyään

+sinun äitisi saattoi minut ymmärtämään, että Amalia tuntenee hiukkasen

+kateutta jonkin kokemansa pettymyksen vuoksi.

+

+— Sellainen on vain äidillistä kuvittelua. Mutta miten lieneekin

+asianlaita ollut, niin luulin sinun, Hermine, olevan liian

+ylevämielinen katkerasti arvostellaksesi kilpailijaa, jonka olet

+voittanut.

+

+— Konny, ammut sanoillasi tahallisesti sivu maalin. Olen yhtä

+vähän voittanut mitään kilpailijaa, jota sinä et ole koskaan

+ajatellutkaan, kuin minä olen osottanut katkeruutta Amaliaa, entistä

+muka kilpailijaani kohtaan. Olen huomannut sinut luonteeltasi

+epäluuloiseksi, ja yhtenä aviovaimon velvollisuuksista olen pitänyt

+sitä, että välttää huonojen vaistojen herättämistä. Mutta sinä taidat

+koettaa pidättää haukottelua, aiot ehkä nukahtaa hetkiseksi ennen

+päivällistä. Minä menen sillä välin pukeutumaan.

+

+— Tee niin, Hermine hyvä. Taitaa tulla vieraita, kuten tavallista.

+En ymmärrä, miten vanhempani yhä jaksavat pitää kotinsa avoinna niin

+paljoille vieraille. Tahtoisitko sinä, että me eläisimme samaan tapaan?

+

+— En, jos sitä vaan voi välttää.

+

+— Se käy kyllä laatuun, kun vaan _tahtoo_.

+

+— Sitä en usko.

+

+— Mutta sinussahan on oikea vastustushalu. Miksi ei voisi järjestää

+elämäänsä makunsa mukaisesti?

+

+— Sen vuoksi että niin monet henkilöt, tarkoitan varsinkin miehiä, ovat

+ennen avioliittoon menemistään muodostaneet kokonaisen joukon suhteita,

+jotka pakottavat heidät elämään aivan toiseen tapaan kuin elää

+sellainen, joka sinun laillasi katsoo henkiset harrastukset kaikkea

+muuta tärkeämmiksi.

+

+— Ja joka on saanut seuraajattaren, joka...

+

+— ... on samaa mieltä miehensä kanssa. Voin hyvin ymmärtää vanhempiesi

+elämän. Mutta kiitän Jumalaa, Konny rakas, siitä että meidän elämämme

+ei ole tulemassa samanlaiseksi.

+

+— Ja minä kiitän Jumalaa siitä, että olen saanut vaimon, joka ajattelee

+sillä tavalla.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Neljätoista päivää oli kulunut siitä kun vastanaineet tulivat

+Sigesbergiin, ja kahdeksan päivää siitä kun seuraa lisäämään oli tullut

+Herminen entinen sulhanen, herra pormestari Albert Ellers.

+

+Tämä nuori mies, vaikkakaan hän ei ulkonaiselta olemukseltaan ollut

+aivan niin ylväs kuin parooni Konny, oli kuitenkin kieltämättä

+sekä arvokas ja hieno että miellyttävä ulkomuodoltaan. Ja hänen

+esiintymisessään ilmenevä huoleton sulavuus teki edullisen vaikutuksen;

+siitä ei vähimmässäkään määrässä ilmennyt, että hän olisi tuntenut

+itsensä huonommaksi vaimonsa rikkaita, ylhäisiä sukulaisia. Mitä tuli

+hänen suhteeseensa tähän levottomaan, liehuvaan vaimoonsa, niin ei

+hän näyttänyt ottavan pahakseen vaimonsa pikku yrityksiä osottautua

+pisteliääksi itsevaltiaaksi; pikemmin kohteli herra Ellers vaimoaan

+kuin pientä lasta, jota joskus täytyy hiukkasen hillitä.

+

+Vanha isäntäväki osotti kiintynyttä kunnioitusta ja hyväntahtoisuutta

+tätä kunniallista ja rakastettavaa nuorta miestä kohtaan, joka

+näytti olevan kuin luotu Amaliasta huolehtimaan ja jota tämä pikku

+naishenkilö, huolimatta kaikesta emansipatsionistaan, kuitenkin kaiken

+kaikkiaan ilmeisesti kunnioitti.

+

+Miten sitte suhtautuivat Konny ja hänen vaimonsa tähän mieheen, jonka

+Konny havaitsi olleen hänelle paljon merkitsevämpänä kilpailijana

+kuin hän oli uskonutkaan? Koko olemukseltaan oli Ellers kuitenkin

+niin veljellisen avomielinen ja silti myös niin kunnioittava Hermineä

+kohtaan, niin ystävällinen ja myötämielinen hänen miehelleen, kuin ei

+koskaan olisi ollut muuta suhdetta heidän välillään kuin nykyinen.

+Siitä huolimatta Konny ei ollut aivan tyytyväinen... Ja Amalia,

+pyydystellen aina itselleen tilaisuutta pieneen ylimääräiseen hupiin,

+heitteli yhtämittaisesti pieniä viattomia ilkeyksiään.

+

+— Rakkahin pormestari, enhän toki minä kaiketikaan ole niin vaativainen

+vaimo, että sinun aina meidän kävelyllä ollessamme tarvitsee tarjota

+_minulle_ käsivarttasi. Ajattele toki serkkuasikin ja anna minun joskus

+saada osalleni Konny. _Minä_ en ole ollenkaan mustasukkainen, eikä

+Konnykaan... Mutta miten lörpöttelenkään turhia! Konnyn otsalla on

+uhkaavammat pilvet kuin taivaalla onkaan, niin harmaa kuin sekin on...

+Hyi, Konny, miten huolimattomasti tarjoat minulle käsivartesi. Katso

+minun miestäni, hän on paljon huolekkaampi; niinpä näyttääkin Hermine

+tyytyväisemmältä kuin minä.

+

+Tähän suuntaan oli Amalia-rouva väsymätön, ja jos hänen miehensä joskus

+loi häneen nuhtelevan silmäyksen, näytti hän tavattoman hämmästyneeltä,

+alkoi katsella oikealle ja vasemmalle pukuaan, nosteli sen ilmavimpia

+osia (hän oli aina puettu jonkinlaisiin liehuviin pukuihin) ja kysyi

+sitten rakastettavan lapsen ilme kasvoillaan: — Huomasitko jotakin,

+ystäväni, sano? Näitkö jotakin olevan epäjärjestyksessä?

+

+Aviomies ei silloin luonnollisestikaan voinut antaa minkäänlaista

+selitystä, mutta onnettomuudeksi kuuli Konny kerran, kulkiessaan

+erään huvimajan ohi, missä pormestarin ja hänen rouvansa piti hoitaa

+kirjeenvaihtoaan, edellisen kutakuinkin vakavasti lausuvan vaimolleen:

+

+— Kuulehan, Amalia hyvä, en pidä sinun viittailuistasi meidän

+ollessamme yhdessä Konnyn ja hänen vaimonsa kanssa. Sinun

+lörpöttelylläsi on kai jokin tarkotus, ja sinun vaikutteesi eivät

+_voi_ olla puhtaat. Mitä oikein tarkotat? Tahdotko saattaa Konnyn

+mielipahoilleen?

+

+— Mikä minut sellaista saattaisi tahtomaan? vastasi Amalia-rouva

+nauraen. — Serkkuni tietää kovin hyvin, että leikki ja pila kuuluvat

+luonteeseeni, kun sellaiselle päälle satun. Mutta sen sanon sinulle,

+sinä viisas lainoppinut, että juuri se vastenmielisyys, mitä _sinä_

+tunnet minun pikku lörpöttelyäni kohtaan, näyttää epäilyttävältä. Olen

+puolestani vakuutettu siitä, että sinä olet päässyt rakkaudestasi

+Hermineen, jos koskaan olet häntä rakastanutkaan, mutta eikö voi

+viattomanakin joutua epäillyksi, jos näyttää niin vaivautuneelta kuin

+sinä joskus, kun minä kehoitan sinua tarjoamaan hänelle käsivartesi?

+

+— Sinä et ole hyvä vaimo, Amalia, kuu keksit kaikenlaisia

+hyttysenpistoja. — Herra pormestari sysäsi tuolin kolisten loitolle

+pöydästä ja otti hattunsa.

+

+Konny ehti töintuskin välttää kohtausta, joka siinä hetkessä olisi

+tuntunut varsin tukalalta.

+

+Puiston perimmäisessä, synkimmässä osassa heittäytyi hän nurmikolle

+ja alkoi lukea taskustaan ottamaansa vihkoa. Mutta mitä hän lieneekin

+lukenut vihkostaan, ei hän ainakaan saanut mieltään pakottamallakaan

+kiintymään siihen, mitä siinä puhuttiin _kansantaloustieteestä_, sillä

+hänessä oli jotakin, joka ikäänkuin väkisin työnsi hänen silmiensä

+eteen toisen tekstin, ja tämä teksti sisälsi seuraavaa:

+

+— Tuo toinen mies rakastaa häntä vielä, aivan varmasti on asia siten!

+Ja vaimoni ei ainakaan vastenmielisesti ole hänen seurassaan!

+

+Harmistuneena käänsi Konny kuitenkin pian katseensa tästä väärästä

+tekstistä. Hän muisti että Amalian mies eräänä iltana, kun he molemmat

+kahden polttelivat sikaarejaan puistokäytävässä, avomielisesti oli

+kertonut hänelle syyn sekä kihlaukseen että sen purkautumiseen.

+

+— Se oli, — sanoi hän suoraan tapaansa, — hyvä opetus minulle, ja olen

+siinä käsityksessä, että tuollaiset lastenkeskiset kihlaukset, joita

+määräämässä ovat vanhempien halut, ovat aina luonnottomia. Olisin

+epäilemättä voinut, kuten sanotaan, mielettömästi rakastaa serkkuani,

+joka on kerrassaan hämmästyttävän kaunis, älykäs ja kykenevä tulemaan

+miehelle mitä jaloimmaksi seuraksi. Mutta onneksi meille molemmille

+rakastin häntä enemmän ylpeänä, saavuttamattomana serkkunani, jonka

+sydän ilmeisestikään ei vapaaehtoisesti ollut minun, kuin omana

+vapaasti valitsemanani morsiamena. Olimme kuitenkin molemmat sitä

+mieltä, että meidän ainakin pitäisi koettaa sopeutua yhteen, kun

+Herminen äiti kuolinvuoteellaan selitti, että hän ei voi kuolla

+rauhassa, ellei näe meidän käsiämme yhtyneinä. Koetimmekin aluksi

+käsittää suhteemme kauniin velvollisuuden määräämäksi, ja, toistan sen,

+Hermine olisi helposti voinut käydä minulle sanomattoman rakkaaksi, jos

+hän vaan olisi antanut minulle vähintäkään toivetta. Mutta heti kun

+aloin kyetä häntä täysin käsittämään, päätin ehdottomasti, että annan

+hänelle takaisin vapauden, jota hänen ylevämielinen luja luonteensa

+esti hänet pyytämästä. Se aika, jolloin voin tarjota vaimolle kodin,

+oli vihdoin tullut, ja vapautin hänet silloin, samalla kun tein

+vapautuksen täydelliseksi sillä tavoin, että pian sitten kosin _sinun_

+serkkuasi — joka, se on ilmeistä, on kovin erilainen kuin Hermine,

+mutta kuitenkin hyvin sopii minulle, joka ehkä olen hiukan hidas

+mieleltäni.

+

+Kaikki nämä selitykset, joiden pyytämiseen Konnylla ei ollut

+minkäänlaista oikeutta, mutta jotka hänelle jalomielisesti oli annettu,

+tulivat nyt hänen mieleensä, ja hän häpesi niitä outoja tunteita, joita

+Amalian hillitön kieli hänessä ajoittain herätti. Samalla vaivasi hänen

+omaatuntoaan se, että hän ei suoramielisesti puhunut vaimonsa kanssa

+asiasta. Mutta arka, pelonalainen tunne, mikä hänessä syntyi aina kun

+hän luuli voivansa liiaksi antautua aistinvaikutteiden valtaan, oli

+hänessä vallitsevana nytkin.

+

+Tulisiko Konnysta koskaan onnellinen? Sitä hän ei ollut koskaan ollut,

+ja hänen sielussaan oli jotakin, joka näytti kieltävän häntä edes

+pyrkimästä sellaista tilaa saavuttamaan.

+

+

+

+

+XI.

+

+Sigesbergissä oleskelu loppuu.

+

+

+Oli pormestarin ja hänen rouvansa lähdön edellinen päivä.

+

+Parooni Konny seisoi akkunan ääressä työhuoneessaan ja katseli

+ikkunankaihtimien vihreitten säleiden välitse, miten hänen vaimonsa

+kauniilla pihamaalla hieno siro puku yllään (tänään olivat tulossa

+suuret jäähyväispäivälliset) näytti olevan mielenkiintoisessa

+keskustelussa serkkunsa kanssa.

+

+Vastikään naimisiin mennyt aviomies ei koskaan ollut niin

+todellisesti kykenemättä koettanut kääntää katsettaan valitsemastaan

+seuraajattaresta. Vaikkapa hän ummisti silmänsäkin, näki hän vaimonsa

+syvät, tutkimattomat silmät, näki miten niitten syvyyden yli

+säihkyvä kimppu auringonsäteitä jäi luomaan valoaan tummansiniselle

+silmäterälle. Voivatpa tosiaan tuollaiset silmät hurmata miehen, ja

+tuo muodonkaunis vartalo, kuin taiteellinen uni, kauttaaltaan niin

+miellyttävä, ja koko tuo hieno naisellisen ihastuttavuuden, kainouden

+ja ylevyyden kokoomus, kaikki se oli kuin vartavasten luotu kiusaamaan

+ja vetämään aviomiestä kaikista terveistä ja sekä filosofian että

+moraalin avustuksella omaksutuista, jo aikoja sitten vakiintuneista

+periaatteista.

+

+Tällä epäotollisella hetkellä sattui käymään niin hullusti, että

+hänet, vaikkei hän ollut mitään kuullut, yllätti kevyt kädenlyönti

+olkapäälle. Häntä puistatti ajatus, että se olisi voinut olla Amalia,

+joka täten olisi päässyt näkemään hänet kaiken ylvään arvokkuutensa

+täysin menettäneenä. Millainen aihe pienten, myrkyllisten nuolten

+heittelemiseen! Onneksi puhutteli häntä toinen ääni; tulija oli hänen

+äitinsä, mutta sittenkään hänestä ei ollenkaan ollut mieluista kuulla

+tämän iloisella leikillisellä äänellä huudahtavan:

+

+— No, mutta onpa odottamatonta nähdä herra poikaani noin innostuneena!

+No, no, esineen vuoksi kyllä kannattaakin poiketa vanhoilta raiteilta.

+En kykene sanomaan sinulle, miten onnelliseksi tunnen itseni nähdessäni

+Konnyni vihdoinkin joutuneen uudelle tolalle.

+

+Mutta nyt kutsui nuori parooni kaikki apujoukot lippujen alle

+avukseen, ja ylpeyden, itserakkauden, stoalaisen tyyneyden ja kai

+puolueettomuutensa jättäneen valtiaskylmyyden johtajana oli syvästi

+haavoittunut miehekkyyden tunne.

+

+Äiti aivan hämmästyi poikansa äkkiä muuttunutta kasvonilmettä.

+

+— Äiti hyvä, minun pitäisi melkein tuntea itseni lohduttomaksi siitä,

+että äiti saa havaita pettyneensä. Mutta jos jotakin outoa näkyi

+kasvoillani, niin pelkäänpä, että se ei johtunut sen kauniimmasta

+syystä kuin mielipahasta. Onko tosiaan nähtävissä tarkemman harkinnan

+perusteella valmistettua pukua kuin se, mikä rakkaan vaimoni yllä nyt

+on? Hän tietää kovin hyvin, että pidän tummista väreistä, ja kuitenkin

+on hänellä vaaleankeltainen silkkipuku, ja pitsien sekä rusettien

+määrässä kilpailee hän jopa itsensä Amalian kanssa.

+

+— Poika hyväni, pitsit ovat mustia, ja onhan hän sitäpaitsi

+kauttaaltaan mustan silkkishaalin Verhoama. Juuri siitä saa hän niin

+vakavan arvokkuuden koko olemukseensa.

+

+— Niin, shaalin, joka täydelleen läpinäkyvästi peittää hänen kaulansa

+ja hartiansa.

+

+— Sinä olet mieletön! Ei kait hän suurilla päivällisillä voi tehdä

+itseään naurettavaksi esiintymällä korkeakauluksinen puku yllään.

+

+— Entä _minun_ makuni ja minun horjumaton mielipiteeni...

+

+•— Ne _täytyy_ hänen jättää huomioonottamatta kunnioituksesta appeansa

+kohtaan, joka tulisi aivan tyytymättömäksi, ellei Hermine olisi

+huolehtinut ulkomuodostaan, jota appi ei halua miellyttävyydessä

+voitettavan. Hän kerskaa sitäpaitsi niin mielellään kauniilla

+miniällään, jonka tämänpäiväisen puvun hän itse on tilannut. Muuten on

+sinulle lohdutukseksi se, että sinä lyhyenä aikana, minkä tällä kertaa

+vielä täällä olette, ei muita kutsuja enää ole.

+

+— No olisipa se edes hyvä! En pääse käsiksi mihinkään vakavaan työhön

+enkä perusteelliseen ajatteluun, niin kauan kuin tätä pintapuolista

+elämää jatkuu.

+

+— Mutta, rakas ystävä, sinähän olet vast'ikään mennyt naimisiin!

+Silloinhan on kuherruskuukausi!

+

+— Tosin siitä perittyyn tapaan puhutaan, mutta minusta tuntuu

+siltä kuin avioliiton ensimäistä kuukautta tulisi nimittää

+orjantappurakuukaudeksi — silloinhan vasta aletaan sovitella

+yhteen erilaisia mielipiteitään, vaatimuksiaan, pieniä ja suuria

+tottumuksiaan. Tässä on ratkaistavana hienotuntoisuuskysymys,

+tässä sovinnaisuuskysymys, tässä siveydellinen, uskonnollinen,

+yhteiskunnallinen kysymys. Lyhyesti sanoen, omassakin mielessä on

+kaikki sikin sokin, eikä tiedä oikein, onko maanpäällä vaiko kuussa.

+Arvelen, että koko ensimäinen vuosi menee asioitten järjestämiseen ja

+yhteisen elämän saamiseen oikeille perusteille.

+

+— Konny rakas, jos arvoisa pormestarimme, joka on saanut erään

+pikku Amalian kumppanikseen, pitäisi tuollaisen esitelmän, niin

+voisi siinä olla tottakin joukossa; mutta sinä, joka olet saanut

+sekä ulkomuodoltaan että avuiltaan niin mainion vaimon, sinä olet

+kiittämätön Jumalaa kohtaan noin puhuessasi. Pelkään, että sinä et

+kykene tuntemaan kotoista onnea.

+

+— Onni, äiti hyvä, on kovin epämääräinen sana ja ennen kaikkea aivan

+horjuvainen käsite. Ihminen ei ole maailmaan tullut onnen vuoksi, vaan

+tutkiakseen ja työtä tehdäkseen. Elämä on liian vakava asia antaakseen

+suurta sijaa haavemielisyydelle.

+

+— Mutta siinä tapauksessa haluaisin tietää, mikä voima se saattoi sinut

+ensin jättämään edullisen paikkasi lähetystössä ja sitten, ollessasi

+matkoilla, äkkiä kuin salama tulemaan Ruotsiin, ei meidän luoksemme,

+vaan toiseen kotiisi, minne et kuitenkaan tullut ennen kuin postin

+välityksellä olit kosinut ja määrännyt sekä kihlauksen että hääpäivän.

+Eikö tämä johtunut rakkauden ja onnen halusta?

+

+— Se johtui halusta saada itselleni rauhallinen ja järjestetty koti,

+missä hyvä ja viisas vaimo hallitsisi ja olisi tuottamassa perhe-elämän

+luonnollista iloa. Tätähän olin niin kauan halunnut ja kun sain kuulla

+että Hermine rikottuaan aikaisemman suhteensa yhä eli vapaana, päätin

+minä, kauan harkittuani asiaa, viedä sen päätökseen. Mutta kas, nyt

+tulee rouvani sisään antaakseen appensa liehakoida häntä, ja tuossa

+tulevat ensimäiset vaunut.

+

+— Hyvästi sitten, herra filosofi! Sinä kait pian alat harkita valmiiksi

+järjestelmää tulevan perillisesi kasvattamiseksi.

+

+Äidin lausuessa viimeisiä sanojaan tuli Konnyn kasvoille kaunis

+vivahdus: niistä katosi kaikki kankea ja teennäinen, ja hänen

+huulillaan viivähti hetkisen lempeä hymyily.

+

+Mutta nyt avautui äkkiä ovi, ja Amalian ääni kaikui läpi huoneitten.

+— Oletko sinä valmis, Hermine? Siunatkoon, onko Hermine jo alhaalla!

+Sitten varmaan _toiset_ serkukset ovat tapaamassa toisiaan. Se on aivan

+hirvittävää, mutta sanohan, Konny, enkö ole mielestäsi soma, tämä

+ruusunpunainen silkkiharsopuku päälläni! Huolimatta pormestarinrouvan

+arvokkaasta asemasta, pukeudun mieluummin tällaisiin ilmaviin pukuihin.

+Katsos minua, sinä jörri, vai eikö minussa ole mitään katsomisen

+arvoista?

+

+— Kyllä, mutta pelkään, että lennät pian pois monine liehuvine

+hameinesi. Miten voi kunniallinen nainen esiintyä tuolla tavoin

+pyntättynä? Sinähän olisit omiasi pikku prinsessaksi johonkin

+teatteriin. Mitä sanovat raatihuoneen herrat kaikesta tästä harsojen,

+nauhojen ja kukkien hetalejoukosta?

+

+— He sanovat, että pormestarin rouva on ihastuttava. Hyvästi siksi,

+sinusta on entistä vähemmän mihinkään.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Suurten päivällisten päivä oli joutumassa iltaan, ja kun elokuu

+varjoineen juuri oli alkamassa, oli parooni Sigesmund, tehdäkseen

+juhlan kylliksi niitten nuorten parien arvoiseksi, joitten kunniaksi se

+annettiin, pannut toimeen komean ilotulituksen siinä osassa puistoa,

+mikä oli lähinnä: näky, jota aremmat vieraat katselivat parvekkeelta,

+mutta muut kävellen puistossa nauttimassa rauhaisasta, kauniista illasta.

+

+Hermineä oli koko ajan niin ihailtu ja vieraat olivat niin häärineet

+hänen ympärillään, että hänen miehensä oli saanut katsella häntä vain

+kaukaa, puhuessaan paikkakunnan mahtimiesten kanssa politiikasta ja

+maataloudellisista asioista. Mutta kaikkein enimmin liehitteli Herminen

+ympärillä ihastunut appiukko. Hän, joka muuten oli mitä huomaavaisin

+_kaikkia_ naisia kohtaan, asetti tällä kertaa miniänsä mitä ilmeisimmin

+etualalle ja nauroi vain, kun Amalia, liidellessään toiselta ryhmältä

+toiselle, väitti tuntevansa itsensä hirvittävän loukatuksi isännän

+huomaamattomuuden vuoksi.

+

+Kävellessä täytyi kuitenkin vanhan herran, joka oli saanut osalleen

+paikkakunnan parhaimman naispuolisen huomattavuuden, jättää pojalleen

+oikeus saattaa vaimoaan. Ja Konny hämmästytti aika tavalla vaimoaan

+tuomalla käsivarrellaan lämpimän shaalin, jonka suvaitsi kietoa

+vaimonsa ympärille, minkä jälkeen aivan rauhallisesti otti hänen

+käsivartensa kainaloonsa.

+

+Kaikki vieraat kehuskellen riemuitsivat parooni Sigesmundin

+kohteliaisuutta osoittavista menestyksellisistä laitteista, mutta

+kun suosionhuudot ja kohteliaisuudet hiukan hiljenivät, hajaantuivat

+kävelijät joka taholle, jolloin myöskin niille käytäville, joita muu ei

+valaissut kuin kalpea kuu, tuli yksinäisiä pareja. Liikkuminen olikin

+kyllä tarpeen, ennenkuin käytiin illallista nauttimaan.

+

+Yhdelle käytävistä, joilla ei juuri ketään muita ollut, oli Konny

+vienyt vaimonsa.

+

+— No, — sanoi hän, oltuansa ääneti verraten kauan, — sinun täytyy

+todellakin olla tyytyväinen saavuttamaasi huomioon! Miten erilaisin

+ovatkaan ne kevyet ja vilkkaat keskustelut, joihin tänään olet ottanut

+osaa, niihin verraten, joita _meillä_ oli keskenämme ensimäisen

+tuttavuutemme aikana!

+

+— Konny hyvä, sinä sanot tätä sillä äänellä kuin olisi sinusta ollut

+mieluisampaa, etten olisi herättänyt vähintäkään huomiota.

+

+— Minunlaatuiseni aviomies ei suuresta seuraelämästä löydä mitään,

+mikä voisi häntä miellyttää, ei edes siinä tapauksessa, että hänellä

+on kunnia nähdä vaimollensa uhrattavan suitsutusta, josta korvaukseksi

+vaimo heittää ympärilleen rakastettavuutta, hymyilyjä, ajatuksia ja

+vaikutteita.

+

+— Tuossa kaikessa, ystäväni, on niin vähän totuutta, että minä

+päinvastoin koko ajan, päivällisten alusta aina siihen asti, kunnes

+pääsimme kävelylle, elin todellista kaksoiselämää. Pintapuolista

+huomaavaisuutta ja kevyitä sanoja olen suonut niille, jotka minua

+ovat puhutelleet, mutta mieleni ja todelliset ajatukseni ovat olleet

+sinun luonasi. Eikö Konny kertaakaan tule luokseni, enkö edes saa

+sydämellistä silmäystä häneltä osakseni?

+

+— Tuopa kuulostaa varsin kauniilta. Onnettomuudeksi on tunnettu asia,

+että huomiota osakseen saavat aviovaimot mielellään antavat ihmisten

+nähdä, että myöskin heidän miehensä osoittavat heille kunnioitustaan;

+mutta sitä sinä saat turhaan _minulta_ odottaa.

+

+— Niinkö väärin, ja nähtävästi tahallasi, ymmärrät minun tarkoitukseni!

+Minä en ole turhamainen enkä keikaile, ja kuu ikävöin sinua, tein sen

+sinun itsesi tähden, enkä siinä halpamaisessa mielessä, mihin sinun ei

+olisi pitänyt viitatakaan.

+

+— Suo anteeksi minulle siinä tapauksessa, Hermine! Kaikki tämä touhu

+on tehnyt minut ärtyisäksi, ja kiitos sinulle siitä, että et osottanut

+olevasi loukkaantunut. Mutta _yhdessä_ innostuneessa keskustelussa sinä

+toki tänään olit, jolloin varmasti olit kaukana minusta.

+

+— Tarkoitat sitä keskustelua, missä ennen vieraitten saapumista olin

+serkkuni kanssa. Mutta siinäkin taas erehdyt. Puhuimme sinusta ja

+siitä, miten hyvä Jumala oli ollut, antaessaan minulle juuri _sen_

+miehen, jonka seuraajattareksi uskoin parhaiten sopivani.

+

+— Ja mitä vastasi hän sinulle?

+

+— Hän sanoi olevansa vakuutettu siitä, että minun valintani olisi

+osoittautuva sitä onnellisemmaksi, kuta kauemmin olisin naimisissa, ja

+että hän oli Jumalalle kiitollinen siitä, että tämä onni oli tullut

+osakseni.

+

+— Se oli jalosti sanottu, ja kauniisti sinäkin teit, kun ilmoitit sen

+minulle. Ole varma siitä, että hän on oikeassa; mutta voiko _hän_ olla

+onnellinen?

+

+— Hän vakuutti minulle olevansa onnellinen. Mutta nyt alkavat kaikki

+poistua puistosta. Illallisaika lähestyy, meidän täytyy seurata virran

+mukana.

+

+— Viivähdä vielä vain vastataksesi erääseen muistoon. Kun alotimme

+häämatkamme, eivät sinun ajatuksesi avioliittosuhteesta nähdäkseni

+olleet aivan samat kuin nyt?

+

+— Ne olivat samat, muita arvostelen nyt ehkä asioita vähemmän

+puolueellisesti.

+

+

+

+

+XII.

+

+Jäähyväiset ja kotiintulo.

+

+

+Vanhemmilta otettavat jäähyväiset koskivat paljon enemmän Hermineen

+kuin Konnyyn, joka — huolimatta siitä, että mitä syvällisimmin rakasti

+vanhempiaan — ei kuitenkaan täysin hyvin viihtynyt lapsuudenkodissaan.

+Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Konnyn ja hänen isänsä mielipiteet

+tuskin missään yleisissä kysymyksissä soveltuivat kunnolla yhteen, ja

+muuten myöskin siitä, että alituinen vieraitten tulva tuntui hänestä

+samassa määrin vastenmieliseltä, kuin se pitkäaikaisen tottumuksen

+vuoksi oli luonnollinen ja mieluisa hänen vanhempiensa mielestä.

+

+Kun hän oli keskellä syväaatteisinta työtä, häirittiin häntä

+pyytämällä tulemaan alas jonkun vieraan vuoksi, ja jos hän silloin

+vastasi kieltäytyen, tuli parooni Sigesmund itse ovelle, selittäen

+aivan välttämättömäksi pojan tulemisen alas. Jos Konny sitten

+oli tottelemattoman pojan kaltainen, joka lupasi tulla, mutta ei

+tullutkaan, silloin astui sisään hänen hyvä, rakastettava äitinsä ja

+hyväili häntä, kunnes sai hänet lähtemään työpöydän äärestä.

+

+Hermineä sekä appi että anoppi rakastivat lämpimästi. Mutta kyllä

+olivat heidän hänelle antamansa neuvot erilaisia, osoittaen heidän

+erilaista käsitystään siitä vaikutusvallasta, mikä miniällä olisi

+poikaan. Ehkä olisi oikeampaa puhua miniän tulevasta vaikutusvallasta,

+sillä tavallisista silmistä oli omiaan näyttämään siltä kuin

+Hermine koskaan ei tulisi kuulumaan sen luokkaisiin naisiin, jotka

+voivat vaikuttaa miehensä tunteisiin paljon vähemmän kuin hänen

+mielipiteisiinsä.

+

+— Herttainen Hermine rakkaani, — sanoi parooni Sigesmund muutamia

+päiviä senjälkeen kun pormestari ja hänen puolisonsa olivat

+matkustaneet, heidän usein uudistuneeseen tapaan kävellessään

+taulugalleriassa, — olen vanha valtiomies, jota mitkään

+välinpitämättömät kasvonilmeet tai jäykkä käytös ei voi erehdyttää.

+Poikani on, avoimesti puhuakseni, hiukan umpimielinen ja luonteeltaan

+melkoisen pulmallinen. Voi näyttää siltä, että hän on kylmä mies, joka

+kaikessa menettelee varman harkitun ajatuksensa mukaan. Mutta usko

+minua, koettakoonpa hän miten tiukasti tahansa pysyä siinä mielestään

+onnellisessa vakaumuksessa, että hänellä ei ole mitään intohimoja,

+niin ei asia sittenkään ole niin, sillä muuten, totta vieköön, ei hän

+olisi melkein kaksi vuotta poissaoltuaan tullut kuin tuulispää tänne

+kotimaahan ja suoraa päätä kosinut. Kaikki riippuu nyt vain siltä,

+miten viisaasti käytät valtaasi! _Viisaasti_, siinä pääasia!

+

+Kovin tarkkaavaisena oli Hermine kuullut, mitä oli sanottavaa hänen

+miehensä isällä, jota hän niin kunnioitti. — Siinä tapauksessa,

+— vastasi hän kainosti, — että uskaltaisin uskoa viimemainittuun

+mahdollisuuteen, niin mikä on silloin mielestänne _paras_ päämäärä,

+minkä saavuttamiseksi minun tätä vaikutusvaltaa pitäisi käyttää?

+

+— Rakas tyttöseni, minä en koskaan koeta saattaa sinua sellaiseen,

+mitä ei rakkautesi, ennen kaikkea omatuntosi, hyväksy. Mutta eikö

+sinusta näyttäisi olevan kyllin arvokas päämäärä vaimolle saattaa

+niin lahjakas ja älykäs mies, kuin Konny on, luopumaan aatteittensa

+yksipuolisuudesta? Konny jättää kokonaan käyttämättä kaikki

+mahdollisuudet tehdä itsensä sopivaksi siihen, minkä tulee olla

+jokainoan kunnon kansalaisen velvollisuutena, nimittäin valtion

+palveluksen, valtion ehdottomia vaatimuksia noudattaen. Ajattele sitä,

+lapseni!

+

+Punastuvana ja levottomana ymmärsi Hermine liiankin hyvin, mihin hänen

+appensa häntä velvoitti, ja hän tunsi itsensä kovin onnelliseksi

+päästessään vastaamasta, kun anoppi samassa astui sisään.

+

+— Hyvä on, ystäväni, että tulit, — lausui vanha aatelisherra, —

+Sillä välin kun minä ratsastan Konnyn kanssa maita katselemaan ja

+saan häneltä joitakin hyviä neuvoja, niin saat sinä täällä jatkaa

+keskustelua rakkaan tyttäremme kanssa. Tiedät, mitä tarkoitan.

+

+— Kyllä, — sanoi paroonitar, — tiedän kyllä, mitä _minun_ mieheni

+ajattelee ja myöskin miten _sinun_ miehesi suhtautuu asioihin,

+mutta tahtoisin mielelläni tietää, mitä _sinä_ ajattelet Konnyn

+suhtautumisesta hänen isänsä niin oikeutettuihin toiveisiin?

+

+— Voi, on aivan liian aikaista pyytää minulta sellaista arvostelua!

+Mitä määrättyjä käsityksiä niin arassa asiassa olisin vielä ehtinyt

+muodostaa itselleni? Hänen tarkat tietonsa, hänen parempi ajatuksen-

+ja tahdonvoimansa ovat minulle kuin vallituksena. Tarvitaan paljon

+aikaa, suurta kärsivällisyyttä ja kestävää rakkautta — rakkautta,

+joka ei perustu aistihuumaan eikä kiehtovaan keimailuun, vaan

+ylevään siveelliseen periaatteeseen ja _henkisessä_ merkityksessä

+korkeaan havaintokykyyn — ennenkuin vallitukseen voi saada mitään

+sisäänpääsymahdollisuutta.

+

+— Sinä puhut juuri niin, kuin toivoisin Konnyn vaimon käsittävänkin

+hänet. Mutta sanopa, etkö halua, että hän antautuisi valtiolliselle

+uralle?

+

+— Sillähän hän kaikkein parhaassa ja todellisimmassa merkityksessä

+jo on. Mutta virkaan, valtiomiesuralle tai johonkin muuhun, missä

+hänen henkensä ei saa vapaasti liikkua, luulen... — Hermine vapisi ja

+keskeytti lauseen.

+

+— Riittää, tyttöseni! Käytä sitten parhaalla tavalla valtasi tehdäksesi

+hänet onnelliseksi ja itseesi tyytyväiseksi, niin olet saavuttanut

+_minun_ kiitollisuuteni.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Runsaan tunnin olivat vastanaineet olleet kotonaan. Kuusi viikkoa

+kestänyt häämatka oli nyt lopussa.

+

+Menomatkalle kuvaavia olivat olleet kaikenlaiset pienet, hiukan

+epäromanttiset tuulenpuuskaukset, jotka yleensä eivät ole tavallisia

+päivää jälkeen häitten; sitävastoin oli paluumatkalla ollut vallalla

+toimettomuuden tyven, jolloin kumpikin aviopuolisoista harrasti — ei

+kahden rakastuneen tavoin tulevaisuuden maalaamista auringon ja taivaan

+kirkkain värivivahduksin — vaan pikemmin toinen toisensa hiljaista

+tutkimista kuin kahdesta eri leirien vartiopaikasta.

+

+Konny tunsi itsensä tyytymättömäksi. Tähän vaikuttivat jo muistot

+menomatkaltakin; olihan hän silloin —- aivan satunnaisen oikun vallassa

+— osoittautunut eräänlaiseksi tyranniksi, joka tyhmän itsevaltaisesti

+oli nuorelle vaimolleen osoittanut, että tämän sukulaissuhteet eivät

+miellyttäneet häntä. Mutta vielä enemmän, jopa niin että hän tunsi

+suoranaista inhoa, kiusasi häntä tyytymättömyys siihen käytökseen,

+jota hän kuluneina viikkoina oli osoittanut. Kaikki oli ollut kieroa

+kauttaaltaan, mikä johtui siitä, että hän, sen sijaan että olisi

+päässyt rauhassa ja vakavasti alkamaan avioelämänsä, johtui noihin

+iankaikkisiin seuraelämän suhteisiin, missä hän ei ollut päässyt

+kertaakaan kunnollisesti ja vakavasti keskustelemaan vaimonsa kanssa.

+

+Yleensä (se on hyvä sanoa) oli Konnylla elämässään ollut vain harvoja

+päiviä, jolloin hänessä jokin epäilys ei ollut pyrkimässä saamaan

+maaperää. Hän oli tuollainen ulkonaisesti voimakas ja realistinen

+luonne, joka kuitenkin sisäisesti oli mieleltään herkkä kuin

+mimosa. Hän vaati ihmistä olemaan täydellinen tai ainakin pyrkimään

+täydellisyyteen. Tämä sai aikaan sen, että hän katui melkein jokaista

+tekoaan, pelkäsi hätäilemisellä pilaavansa asiansa ja oli paljon

+epävarmempi jonkun tekonsa oikeutuksesta sen tehtyään kuin sitä ennen.

+

+Erikoisesti vaivasi hänen mieltään se käsittämätön seikka, että he

+menomatkalla olivat joutuneet vertaamaan kosimakirjettä ja siihen

+annettua vastausta. Siihen oli syy varmastikin hänen vaimossaan,

+mutta aikaisemmin oli hän itse antanut aiheen siihen, että Hermine

+oli käsittämättömän rohkeasti alkanut laskea leikkiä "_avioliiton

+turnajaisisia_". Nyt oli kysymys siitä, miten kaikki tällainen

+parhaiten korjattaisiin heti kotiin päästyä.

+

+Säälittä työnsi hän mielestään kaikki hempeäajatukselliset

+rakkaushaaveet, kun ne viekkaasti pyrkivät kuiskuttelemaan elämästä,

+joka ei oikein soveltunut hänen muodostamiinsa teorioihin kotoisesta

+onnesta.

+

+Samaan aikaan teki Hermine havalnnoitaan, mutta ne eivät johtaneet

+häntä ollenkaan valoisiin toiveisiin. Päinvastoin kuin hänen miehensä,

+hän pelkäsi sitä, että uusi, yhtämittainen oleminen kahden kesken

+tarjoisi vähemmän kuin vastakuluneet viikot. Hänellä ei ollut nyt

+käytettävänään niitä pikku aseita kuin Sigesbergin seuraelämässä, ja

+hän pelkäsi olevan paljon vaikeampaa ja arkaluontoisempaa nyt löytää

+oikeita kosketuskohtia. Kuta enemmän hän koetti oppia tuntemaan

+miestään, sitä saavuttamattomammalta tämä hänestä näytti.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Tällä hetkellä seisoi nuori rouva, joka miehensä kanssa juuri oli

+pikaisesti tehnyt kiertomatkan läpi huoneitten, suuren peilin edessä

+makuuhuoneessa ja järjesteli hiuksiaan. Mutta kaukana siitä, että

+olisi tässä pyrkinyt käyttämään sitä hyvää makuaan, mitä tähän asti

+oli osoittanut (vallankin oltaessa appivanhempien luona), tuntui hän

+päinvastoin tekevän parhaansa niin paljon kuin suinkin kätkeäkseen

+komeat hiukset, jotka luonto auliisti oli hänelle antanut. Hän suori ne

+sileiksi otsan kummaltakin puolelta ja peitti niskaan kootut palmikot

+parilla mustalla samettinauharuusukkeella Vaikea on sanoa tapahtuiko

+tämä tahallaan vaiko hajamielisyydestä, mikä johtui siitä, että hänen

+miehensä — syleiltyään häntä niin laimeasti, ettei sellainen kunnolla

+sopisi hopeahäittenkään jälkeen — oli kuiskannut hänelle, että he

+kahvin juotuaan menisivät kävelylle. Mutta huolimatta siitä, että hän

+tunsi kuin jonkunlaista pelkoa ajatellessaan tuota kävelymatkaa, ei hän

+kuitenkaan ollut niin perin hajamielinen. Senvuoksi on mahdollista,

+että hän tahallisesti noin järjesteli ulkoasuaan.

+

+— Liina! — huusi hän kamarineitsyelle, joka oli lähetetty pappilasta

+ja nyt makuuhuoneen viereisessä vaatekammiossa purki matka-arkuista

+vaatteita; — tuo tänne harmaa merinopukuni!

+

+— Vapaaherratar kait tarkoittaa vaaleanharmaata silkkipukua?

+

+— Tarkoitan sitä, mitä pyysinkin.

+

+— Ei, herra varjelkoon, sopiiko _se_ näin aamupäivällä, ja vielä

+ensimäisenä päivänä!

+

+— Kiirehdi, ja salli minun sanoa sinulle muuan asia, Liina hyvä. En

+pitänyt, kuten muistanet, koskaan neuvoista enkä liiasta lörpöttelystä,

+kun olit minua palvelemassa pappilassa. Nyt pidän vielä vähemmän siitä,

+mutta ei sinun silti tarvitse pelätä, että minusta et saa hyvää emäntää.

+

+Liina seisoi hiljaa, merinopuku käsivarrellaan, ja kun Hermine oli

+saanut tämän ynnä kapean, valkean kauluksen ja kalvosimet ylleen

+sekä, koristeeksi, kaulaansa pitkän kapean samettinauhan, joka oli

+kiinnitetty soljella, missä ei ollut muuta kiveä kuin yksi granaatti,

+muistutti hän pikemmin kveekaria kuin nuorta naista, jonka tulee

+esiintyä edukseen ensi kertaa käydessään uuden kotinsa aamiaispöytään.

+

+

+

+

+XIII.

+

+Kotoista järjestelyä.

+

+

+Tultuaan valmiiksi meni Hermine kauniin ja hyvinjärjestetyn työhuoneen

+läpi etuhuoneeseen, missä versoi kokonainen kukkakokoelma ja missä

+hänen herransa otti hänet vastaan hymyillen kovin aurinkoisesti,

+mikä ilmeisesti johtui siitä, että hän näki vaimonsa olevan niin

+koruttomasti puettuna.

+

+— Tuo puku on hyvin aistikas, lausui Konny — Vaimon ei koskaan pidä

+esiintyä keimailuhalua ilmaisevassa puvussa. Pukusi osoittaa, että

+hienotuntoisesti osaat löytää oikean tien.

+

+— Ole vakuutettu siitä, — vastasi Hermine hymyillen, — että teen

+voitavani arvatakseni, mistä pidät.

+

+Ääni kuulosti kuitenkin pikemmin velvollisuudentuntoiselta kuin

+lämpimältä.

+

+— Päivällinen on valmis, — muistutti Konny. — Meillä ei ole mitään

+pitkiä kuhnuksia palvelemaan syötäessä, vain käskyläispoika, joka

+auttaa sisäkköä.

+

+Päivällinen oli syöty ja kahvi juotu. Hermine, joka verrattoman

+rauhaisana ja arvokkaana oli aloittanut perheenemännän tehtävät,

+tuli nyt, hetkisen neuvoteltuaan taloudenhoitajattaren kanssa

+illallisohjelmasta, valmiiksi puettuna,, hattu päässään ja harso

+silmillään seuratakseen miestään kävelylle. Hän oli pysähtynyt

+avaraan, lehvillä koristettuun eteishuoneeseen, josta ovi johti mitä

+kauneimpaan maalaispihaan, jossa oli nurmikoita, kukkia, mummonaikuisia

+sireenipensaikkoja.

+

+Tästä eteishuoneesta johti ovi Konnyn yksityishuoneeseen; siellä ei

+Hermine vielä ollut ollut. Hän naputti ovelle, joka samassa avattiin

+sisäpuolelta.

+

+— Tuletko sinä käymään luonani? — kysyi Konny ystävällisesti.

+

+— Enpä tiedä, olisinko uskaltanut. Mutta minua miellyttää tavattomasti

+tämä huone viheriöitsevine hämärineen, arvokkaine kirjahyllyineen

+ja koreine käsikirjoitusten peittämine kirjotuspöytineen, jolla

+auringonsäteet nyt leikkivät. Voi, annahan minun hetkiseksi istuutua

+sohvaasi! Kuulepas, ystäväni! Sinun kanarialintujesi laulu merkitsee —

+tervetuloa!

+

+— Minäkin sanon sinut tervetulleeksi tälle omalle, tavallisesti

+rauhoitetulle alueelleni. Sinun pitää aina joskus tulla tänne minua

+auttamaan, ei vain siten että sanelun mukaan kirjoitat, mistä jutusta

+ei Sigesbergissä koskaan tullut oikein selvää, vaan sinä saat ottaa

+osaa työhöni vaihtamalla ajatuksia kanssani ja antamalla neuvoja.

+

+— Voi, Konny, miten onnelliseksi tämä minut tekee! Sinä arvelet siis

+minulla olevan kyllin älyä, ymmärtääkseni sinua ja sinun aatteitasi?

+

+— Olisinko muuten pyytänyt sinua vaimokseni? Mutta ei ole samaa

+ymmärtää kiusallista työtä koskevia ajatuksia ja aatteita kuin ymmärtää

+kirjailijaa itseään ja hänen maailmankatsomustaan.

+

+— Siinä olet varsin oikeassa, mutta täten tulen sinua lähemmäksi,

+samoin kuin sinäkin meidän vakavasti ja rehellisesti keskustellessamme

+olet oppiva oikeammin arvostelemaan minua. Vanhempiesi luona teki elämä

+joskus meidät vieraiksi toisillemme, ja kuitenkin olen ollut miltei

+levoton siitä, että kodissamme joutuisin vielä kauemmaksi sinusta.

+

+— Sinä olet tosiaan oikeassa, mutta toisaalta olet väärässäkin.

+Lapsuudenkotini, missä kaikki on järjestetty suuren maailman tyyliin,

+ei koskaan ole tahtonut oikein sopeutua makuuni — kaikkein vähimmin

+nyt, jolloin meidän, sinun ja minun, yhteiselämä on alkamassa. Ja se

+teennäinen ilmakehä, minne siellä jouduimme, olisi ehkä heittänyt

+varjoaan tähänkin rauhaisaan pikku kotiimme, ellet sinä ensi hetkestä

+alkaen niin yksinkertaisesti, viisaasti, miellyttävästi ja näennäisen

+vaivattomasti olisi mukautunut. Älä käy ääneen lausumaan, mitä

+minun nyt sanomastani ajattelet. Jatka vain samaan tapaan kuin olet

+alkanutkin — ja lähde nyt kävelemään.

+

+Hermine varoi lausumasta ihastustaan. Hän alkoi tuntea ikäänkuin

+varmuutta, mutta ymmärsi täydelleen, että hän saisi kulkea monia eri

+teitä, ennenkuin saavuttaisi ikävöimänsä päämäärän. Tämä päämäärä

+ei ollut sen kaltainen, mihin hänen appensa oli viitannut. Oi ei!

+Tämä päämäärä oli vaimon, joka — sydän täynnä lämmintä, puhdasta ja

+jaloa rakkautta — tahtoo saavuttaa oikeuden saada näyttää aarteitaan,

+samalla kun hän vastavuoroon saisi ottaa vastaan ne, jotka, ikäänkuin

+salaperäisesti sinetöittyinä, olivat löydettävissä hänen miehensä

+sydämestä.

+

+He eivät nyt istuneet haavikossa, vanhempien nuoruuden temppelissä,

+vaan omituisessa luolassa järven rannalla, ja siellä kaikui Konnyn ääni

+täyteläisenä, sointuisana, vakaana sävyltään.

+

+— Se mitä nyt aion esittää sinulle, Hermine, voisi ehkä useammasta

+kuin yhdestä nuoresta vaimosta ja perheenemännästä näyttää melkoista

+vähemmän tärkeältä kuin kaikki muu, mutta tiedän että sinä et ajattele

+samoin — vaikka enempää en tiedäkään.

+

+— Mitä oikein tarkoitat?

+

+— Paljon riippuu siitä, miltä kannalta ottaa asiat itse talouden

+piirissä alusta alkaen, ja siinä maailmassa on isäntäväen ja

+palkollisten suhteella melkoinen merkitys. Minun ajatukseni mukaan

+tulee tämän suhteen olla avoin ja suora kummaltakin puolelta. Se ei saa

+palkollisten puolelta olla kunnioittavaa orjanelämää, missä kärsityt

+vahingot salaisesti korvataan jossakin muussa muodossa, eikä isäntäväen

+puolelta niin järjestelmällistä ylemmyyttä kuin eläisi isäntäväki

+saavuttamattomalla tasolla. Mitä arvelet asiasta?

+

+— Arvelen, että järjestelmäsi täysin sopii taloon missä _sinä_ olet

+isäntänä. Sinun olemuksessasi ilmenevä todellinen, lempeä ja kuitenkin

+ankara arvokkuus on tekevä, millaisen vapauden palvelijoille suonetkin,

+jokaiselle mahdottomaksi astua yli näkymättömän rajamerkin.

+

+Konny punastui huomattavasti.

+

+— Se, mitä minä esitin mielipiteeni mukaan oikeaksi, ei siis sopisi

+muuta kuin poikkeustapauksissa? Luonnollisesti tulee sinun aina

+vapaasti lausua ajatuksesi, mutta minuun koskee, että varmastikaan et

+hyväksy minun teoriaani.

+

+— Konny, minä hyväksyn sen ja pidän sen toteuttamista tavoittelemisen

+arvoisena _meidän_ oloissamme, mutta minä olen vakuutettu siitä, että

+monissa tapauksissa tämä palautuminen patriarkallisiin oloihin ei

+kelpaisi. Tarvitaan paljon henkistä voimaa ja suurta ihmisrakkautta

+osatakseen tällä alalla käydä _oikeata_ tietä. Järjestelmäsi ei

+menesty, elleivät palkolliset suuresti kunnioita isäntäväkeään. Mutta

+minunkin vakaumukseni on se, että meillä tuollainen järjestely kyllä

+käy päinsä, ja tahdon tehdä kaikkeni auttaakseni sinua jaloissa

+pyrkimyksissäsi.

+

+— Kiitos, Hermine. Me autamme toisiamme.

+

+— Mutta ethän sinä vaan ole pahoillasi puheestani? Harkitsin,

+lausunko ajatukseni, mutta sitte ajattelin, että suhteemme muuttuisi

+sentapaiseksi pahaksi, jota tahtoisit välttää suhteessamme

+palvelusväkeenkin, ellen vapaasti lausuisi ajatustani, vaan olisin aina

+samaa mieltä kuin sinäkin. Sinullekin kävisi sellainen lopen ikäväksi.

+

+— Niin, ehkä, luulenpa että sinä olet oikeassa. — Konny tähysti

+vaimoaan tarkkaavaisena, ja hänen kauneista, tummista silmistään välähti

+nopeasti salama, joka sattui suoraan Herminen sydämeen, saattaen sen

+nopeasti sykkimään. Mutta Herminellä ei ollut aikaa tutkia mitään niin

+nopeasti häviävää kuin salama on. Sitäpaitsi jatkoi Konny puhettaan:

+

+— Nyt tulen toiseen, erittäin tärkeään kysymykseen, kotihartauteen!

+Tämän tulee olla joko _oikea_ hartaushetki tai sitten jäädä kokonaan

+käytännöstä. Tiedät, että Sigesbergissä isäni on koettanut harrastaa

+kotihartauden kaunista aatetta, mikäli se nimittäin yhä todella on

+kaunis. Mutta sano, eikö tuntunut tuskaiselta, Sigesbergissä, niinä

+epämääräisinä iltoina, jolloin vieraat vaunut yksi toisensa jälkeen

+täynnä vieraita olivat juuri ajaneet pois ja keittiössä täydessä

+askareitten touhussa olevien palkollisten täytyi päätä pahkaa, ja

+luultavasti vain varsin vastentahtoisesti, tulla saliin kuulemaan

+isäni lukevan raamattua ja sitte veisaamaan virttä? Hän oli niin

+onnellinen, tuo minun vanha, hyvä isäni, siinä uskossaan, että hän

+siten oli rauhassa päättänyt päivän työn. En mistään hinnasta olisi

+tahtonut sanoa hänelle, että kun kerran aioin mennä keittiöön, siellä

+sivumennen sytyttääkseni sikaarini, niin kuulin keittäjättären, kaikkea

+muuta kuin hartaana, kiivaasti huutavan eräälle kamarineitsyelle,

+jonka piti ottaa silitysrauta tulesta: "Onko nähty mokomaa ilveilyä!

+Tulen aivan onnettomaksi, kun en koskaan ehdi ajoissa pestä herrasväen

+astioita ja sitten saan nuhteita emännöitsijättäreltä." — "Entä minä

+sitten", huusi toinen, "eikös nyt olekin kylmänä rauta, jolla minun

+juuri piti silittää esiliinani? Ukko voisi kernaasti lukea herrasväelle

+siellä sisällä ja antaa tällaisen raukan, jolla ei ole muuta kuin ilta

+käytettävänään, olla rauhassa." Mitä sanot sellaisesta, Hermine hyvä?

+

+— Yhteinen kotihartaus on mielestäni tapa, jota voi suositella,

+mutta sen aika täytyy olla määrätty — lauantai- tai sunnuntai-ilta,

+ellei joku vieras käännä tapoja ylös alaisin. Sitäpaitsi täytyy

+palvelijattarilla olla, paitsi aivan hätätilassa, keskiviikko- ja

+lauvantai-iltapäivä vapaina, voidakseen tehdä omia töitään.

+

+— Nytpä sinä olet kaksin verroin yllättänyt minut. Juuri samaa olin

+aikonut sanoa. Mutta hartaushetkinä en aio vain lukea lukua raamatusta,

+jota _me_ muuten yhdessä joka ilta tulemme lukemaan. Tahdon samalla

+muutamin sanoin selvittää sellaisia kohtia, jotka muuten jäisivät

+heille hämäriksi... Niin, siten on asia järjestettävä... Mutta mikähän

+nyt tulee puheluamme keskeyttämään — mitä ääniä...?

+

+— Voi, pappilan ylioppilaat siinä tulevat meitä hakemaan! Konny rakas,

+he ovat serkkujani!

+

+— Ole rauhassa, Hermine. Menen heitä vastaan.

+

+

+

+

+XIV.

+

+Miten vaimon onnistuu miellyttää miestään, miellyttämättä häntä liiaksi.

+

+

+Neljä kuukautta oli kulunut siitä kauniista kesäpäivästä

+(kotiintulopäivästä), jolloin pappilan ylioppilaat tulivat

+keskeyttämään Konnyn puuhia elämän järjestämiseksi kotoisessa,

+siveellisessä ja kristillisessä suhteessa. Mutta siitä huolimatta

+otettiin nuorukaisten iloiset äänet, vapaa leikillisyys ja lämmin

+kehoitus tulla seuraavana päivänä pappilaan päivällisille paljon

+lämpimämmän vastaan kuin Hermine oli uskaltanut odottaa.

+

+Vakavissa asioissa oli päästy kohtaan, mihin ne helposti voitiin

+jättää, ja vaikka Konnyssa itsessään ei milloinkaan koko

+ylioppilasaikanaan ollut havaittavana hiventäkään tuollaista noitten

+nuorten herrain vapaata käytöstä ja rohkeata reippautta, niin ymmärsi

+hän kuitenkin sellaisen ja sieti sitä, tietäen että nuorukaiset piankin

+saisivat vaihtaa onnellisen kotielämän kuivahkoon opiskeluun. Eivätkä

+he aikoneet tulla kotiin edes jouluksi, vaan heidän piti viettää joulu

+sukulaisten luona, missä oli tarjolla nuoria, iloisia, kihlaamattomia

+tyttöserkkuja.

+

+Mitä tuli rovastiin ja ruustinnaan itseensä, niin oli Konny aikaisemmin

+(kun Hermine oli ollut häntä heidän luokseen vetämässä) viihtynyt

+varsin hyvin heidän seurassaan, mutta sen jälkeen kun Herminestä

+oli tullut hänen vaimonsa, ei hän oikein hyvin voinut sietää sitä

+välttämätöntä _tuttavallisuutta_, mikä silloin tuli kysymykseen.

+Hänen mielestään ei rovasti uskonnonopettajana ollut kyllin ylevä

+eikä kyllin yksinkertainen. Rovasti ei ehkä ollut tahtonut saada

+vaikutuksia niistä filosofis-uskonnollisista teoksista, jotka täyttivät

+hänen kirjahyllynsä, mutta häneen _olivat_ ne sittenkin vaikuttaneet,

+vaikka hänessä ei ollut sitä järjen ja sydämen suurta salaisuutta,

+mikä on tarpeen voidakseen eroittaa akanat nisuista. Vähän saivatkin

+hänen seurakuntalaisensa mielenylennystä kirkossa, huolimatta siitä,

+että rehellisesti koettivat pitää unta loitolla. Mutta kaikissa

+kunnallisissa asioissa rovasti oli mainio, eikä vähimmässäkään määrässä

+omasta hyvästään huolehtiakseen, päinvastoin. Ja sen vuoksi oli

+seurakunta joka tapauksessa tyytyväinen.

+

+Ruustinna miellytti Konnya kaikkein vähimmin. Ajateltakoon _hänen_

+saamaansa vaikutusta, kun ruustinna tuon ensimäisen päivällisen jälkeen

+suvaitsi muitta mutkitta lausua: — Ei teidän täällä sukulaisissa

+ollenkaan tarvitse olla niin vieraita toisillenne ja pidättyväisiä,

+hyvät nuoret. Tiedetään kyllä, kuinka vastanaineet kuhertelevat

+keskenään!

+

+— Ihmettelen, — lausui Konny kotimatkalla, — että tätisi, rakas

+Hermine, voi pystyä olemaan niin suorastaan mauttoman epähieno. Hän

+saattoi sinutkin aivan punastumaan.

+

+— Ja sinut kalpenemaan, — vastasi Hermine naurahtaen.

+

+— Me jouduimme kumpikin hämillemme — ja ehkä hän kyselikin sinulta

+jotakin?

+

+— Ei kerrassaan mitään — ("mistä uskaltaisin mainita", olisi hän voinut

+lisätä).

+

+Ei, kuhertavia kyyhkysiä ei tässä kodissa ollut muualla kuin

+kyyhkyslakassa. Suutelo aamutervehdykseksi, toinen toivotettaessa hyvää

+yötä, sekä kädenpuristus aterialta päästyä, siinä koko armastelu.

+

+Mutta muuten oli näitten neljän kuukauden kuluessa kaikki mennyt

+mainiosti. Hermine oli ehtinyt varsin pitkälle kirjurintehtävässään, ja

+Konny oikein näytti olevan onnellinen noin loikoessaan sohvalla sikaari

+suussaan ja matkoilla tehdyt muistiinpanot kädessään, sanellen milloin

+niistä, milloin vaikutelmiensa nojalla muististaan; silloin tällöin,

+Herminen katseen ollessa kohdistuneena käsikirjoitukseen, tarkkasi

+Konny häntä, sensijaan että olisi katsellut muistiinpanojaan. Juuri

+sellaisena Hermine häntä tavattomasti miellytti, mutta jos Hermine

+innoissaan sattui työntämään komeita kiharoitaan, niin että ne vierivät

+hänen valkealle niskalleen, tai huomaamattaan heilautteli niitä sinne

+tänne, silloin Konny vuorostaan lämpeni ja kävi purppuranpunaiseksi,

+varsinkin kun Herminen avarat hihat työntyivät ylös ja kaunismuotoinen

+käsivarsi jäi vapaasti lepäämään kirjoituspöydän vihreälle veralle.

+

+— Vaivaako sinua jokin, kun pysähdyt niin usein? — kysyi Hermine kerran

+aivan viattomasti ja hiukan malttamattomana.

+

+— No, ei tämä aina niin helppoakaan ole. Epäröin eräässä kohdassa, jota

+en oikein muista.

+

+— Enkö mitenkään voi auttaa sinua?

+

+— Et vähääkään. Sinun täytyy käyttää tilaisuutta ja mennä hiukan

+lepäämään. Hermine-rukka, sinähän olet aivan kuuma!

+

+— Kuuma, niin tosiaan, mutta innosta... Seuraan niin mielenkiintoisena,

+unohdan kaiken ja elän mukana. No mutta katsohan, hiuksenihan ovat

+käyneet elämään niin vapaasti, että minun täytyy korjata niitä. Hyvästi

+niin kauaksi. Näet, että olen asettanut mehun ja soodaveden pöydälle

+viereesi.

+

+— Niin, sen juuri huomasin, kiitos vaan! Oletpa sinä huomaavainen vaimo!

+

+Lyhyen aikaa tämän keskustelun jälkeen ilmestyi kuitenkin pilvi kodin

+kirkkaalle taivaalle.

+

+Erääseen naapuritaloon oli tullut uusi omistaja, jolla oli suuri

+loistava perhe, täysikasvuisia poikia ja tyttöjä. Neitejä, suoria ja

+koreiksi laittautuneita kuin ranskalaisten muotilehtien mallikuvat,

+ja poikia: luutnantti, hovioikeudennotaari sekä ylhäinen kamariherra

+kaiken lisäksi, mikä ylevä henkilö oli oleskeleva sukulaisissa uudelle

+vuodelle saakka.

+

+Jo heti paikkakunnalle saavuttuaan oli tämä perhekaravaani, joka

+täytti kahdet vaunut, käynyt vieraisilla parooni Konnyn ja hänen

+vaimonsa luona. Mutta vierailu tai oikeammin sanoen vierailijat eivät

+miellyttäneetkään Konnya, joka luontonsa koko voimalla inhosi kaikkea

+kevyttä painolastia, jollaista tässä oli melkein kaikissa perheen

+jäsenissä.

+

+Vierailuun täytyi vastata, ja Konny oli jo silloin huomaavinaan,

+vaikka hän sitä ei sanonutkaan, että hänen vaimonsa uhrasi kovin

+kauan aikaa pukeutumiseen ja että tulos oli parempi kuin olisi

+ollut tarpeen. Palatessa oli hän vielä huonommalla tuulella, sillä

+luutnantti ja hovioikeudennotaari olivat olleet niin itsepintaisia

+huomaavaisuudessaan Hermineä kohtaan, että heidät pystyi voittamaan

+vain se ylimielisyys, jota osoittaen kamariherra suorastaan sysäsi

+heidät syrjään kuin itseoikeutettuna ottamaan lähimmän tuolin ja aivan

+viemään sanansijan äidiltään, sävyisältä naisihmiseltä, joka oli

+kovin ihastunut poikiinsa, joista tämä yksi nyt pian saattoi hänet

+vaikenemaan.

+

+Isäntä puhui Konnyn kanssa, ja neidit muitten vieraitten kanssa.

+

+Kotimatkalla puhui nuori aviomies tuskin sanaakaan, ja Hermine koetti

+turhaan huvittaa häntä, kunnes ilmoitti, että uusi tilanomistaja

+puolisoineen viikon kuluttua aikoi toimeenpanna suuret päivälliset koko

+seurakunnan säätyhenkilöille.

+

+— Ja sinun tekee mielesi sinne, — lausui Konny hiukan kavalan

+ystävällisesti.

+

+— Niin, jos se on sinun mieleesi.

+

+Konny ei vastannut, mutta ei tehnyt mitään vastaväitteitä, kun kutsu

+tuli. Kutsupäivänä hän vaan tarkkasi vaimoaan enemmän kuin tavallista.

+Ja kun Hermine tuli etehiseen, puettuna päivällisille lähteäkseen, otti

+Konny tahtomattaankin kolme askelta taaksepäin.

+

+Hän oli jo niin pitkät ajat nähnyt Herminen, harvaa poikkeusta

+lukuunottamatta, jolloin Herminellä oli ollut yllään musta silkkipuku,

+pukeutuvan ruskeaan tai harmaaseen kveekaripukuun, että häntä aivan

+häikäisi Herminen komea kauneus, jota hän ei tänään ollenkaan ollut

+koettanut keinotekoisesti peitellä tai estää näkymästä.

+

+— Mitä tämä on, hyvä ystävä? — Hermine katseli miestään aivan

+levottomana.

+

+— Aiotko sinä, minun vaimoni, joka niin häveliäästi pukeudut minun

+katseltavakseni, nyt tulla tämä ärsyttävä puku päälläsi päivällisille,

+esiintymään kokonaiselle joukolle töllisteleviä vieraita? Hermine,

+_ketä_ on naimisissa olevan naisen pyrittävä ennen muita miellyttämään?

+

+— Luonnollisesti miestään! Mutta voinko lähteä suurille päivällisille

+ylläni tumma, kaulaan asti kiinni oleva villapuku?

+

+— Eikö minua muu puku miellytä kuin sellainen? Vai olenko minä

+tekopyhä? En pidä siitä, että aistimiani kiihotetaan, mutta vielä

+vähemmän voin hyväksyä sitä, että nainen, jonka minä olen luullut

+elävän vain minua varten, antaa kauneutensa kaikessa loistossaan

+toisten katseltavaksi. Älä kuitenkaan luule, että olen mustasukkainen!

+

+— Et, et luonnollisestikaan! Mutta siveellinen tunteesi on _niin_

+ankara, että vaadit kieltäytymään mitä viattomimmista koristeista. En

+pysty miellyttämään sinua tällaisena.

+

+— Kauhistun vaan sitä mahdollisuutta, että joutuisit vaikuttamaan

+pelkän kauneutesi voimalla. Hermine, rakkaani, jää kotiin!

+

+— Voi, niin mielelläni!

+

+

+

+

+XV.

+

+Miten Konny sovittaa yksityiset ja perheenisälliset tunnonvaivat. Kirje

+Sigesbergistä.

+

+

+Tämän päivän ilta tuli aivan toisenlaiseksi kuin tavallisesti.

+

+Mutta aluksi se oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, sillä juuri kun

+Hermine oli lausunut ylläkerrotut sanansa mielellään kotiinjäämisestä,

+kuului rakennuksen edustalle saapuvien vaunujen ratina, mikä sai Konnyn

+odottamatta hämilleen.

+

+— Mitä teemme, — puhkesi hän sanomaan. — Ensinnäkin voi palvelusväki

+saada aihetta juorujuttuihin, jos ilmaisen jonkin tekosyyn (mitä

+missään tapauksessa en tahdo) aiheeksi kotiinjäämiseemme, kun jo

+olemme valmiiksi pukeutuneet. Ja mitä voi _kirjoittaa_ sopivaksi

+anteeksipyynnöksi? Enhän voi sanoa, että katsoin vaimoni olevan liian

+kauniin epäpyhien silmien katseltavaksi. No, nyt puhun tyhmyyksiä. Niin

+joutuu tekemään aina, kun on tehtävä jäykkä päätös. Seikka on, Hermine

+hyvä, se, että seuraelämä on minulle vastenmielistä ja että minun olisi

+kovin mieleeni, jos _sinä_ joskus olisit samaa mieltä kanssani.

+

+— Niinhän olenkin, Konny rakas, eikä sinun ennenaikainen leikinlaskusi

+ollenkaan herätä minussa itserakkautta. — Herminen äänessä oli mitä

+kaunein uskottavuuden sävy. — Ja enemmänkin, — lisäsi hän, — annan

+sinulle syyn, joka on omiaan käytettäväksi sekä poisjäämisemme vuoksi

+lähetettävään anteeksipyyntöön että palkollisille.

+

+— Mikä syy se on? — kysyi Konny innokkaasti.

+

+— Niin, katsos, juuri pukeutuessani tunsin niin pitkällistä huimausta,

+että pelkäsin pyörtyväni, ja kun Liina riensi keittiöön hakemaan kylmää

+vettä, tietävät toisetkin tytöt jo asian. Emännöitsijä oli silloin

+ihmetellyt, voisinko ollenkaan lähteä.

+

+— Ja tästä et ole minulle puhunut sanaakaan, yhtä vähän kuin kukaan

+muukaan! — Näkyi, että Konny nyt pelästyi, sillä hän aivan kalpeni.

+

+— Minä luulin, että sinä mielelläsi halusit mennä näille päivällisille.

+

+— _Minä!_ Mutta sano toki, mikä sinun sitte oikein tuli?

+

+— En tiedä. Ehkä istun joskus liian kauan paikoillani?

+

+Muutamaa minuuttia myöhemmin olivat vaunut ajaneet pois, ja ratsastava

+lähetti kiirehti viemään paroonilta kohteliasta kirjelippua, missä

+pyydettiin anteeksi, että vapaaherrattaren äkillisen pahoinvoinnin

+vuoksi ei voitu kutsua noudattaa.

+

+Tämän jälkeen ja sitten kun Hermine oli vaihtanut komean pukunsa

+valkeaan aamunuttuun ja istuutunut sohvaan, mihin hänen herransa oli

+määrännyt hänen asettumaan, alkoi edellä viitattu kaunis ilta. Konny

+luki ääneensä muuatta äskenilmestynyttä romaania, mutta ei siinä

+kyllin, hän kumartui tavan takaa hellästi ja levottomana huolehtimaan

+vaimostaan, korjasi usein pieluksia, jopa kerran suuteli vaimonsa

+poskeakin ja näytti kovin tyytyväiseltä. Mitä Hermineen tulee, tuntui

+hänestä siltä kuin olisi joutunut taivaan esikartanoihin.

+

+Mutta mikään ei ole pysyväistä.

+

+Seuraavana päivänä, kun Hermine taas oli pukeutunut harmaaseen

+pukuunsa ja siveästi pyyhkinyt otsaltaan kaikki kauniitten hiuksiensa

+muodostamat komeat kutrit ja aaltoisat kiehkurat, alkoi jälleen

+tavallinen kotielämä, ainoana poikkeuksena se, että Konny vielä

+tarkemmin piti silmällä, kun Hermine puhtaaksikirjoitustyössään kovin

+lämpeni ja kävi punaiseksi. Silloin täytyi Herminen lähteä kävelemään

+Konnyn saattamana. Mutta mitään muita hellyydenosoituksia ei ollut

+havaittavana.

+

+Eräänä iltana lopulla viikkoa tuli Konnyn vanhemmilta tavallista

+paksumpi kirje, kuten näytti. Paitsi kirjettä isältä pojalle, oli

+lähetyksessä kirje miniälle ja edelleen, tämän sisällä, täti Louiselle

+osoitettu kirje Amalialta, nuorelta pormestarinnalta.

+

+Kummankin aviopuolison lukiessa postiaan Konnyn työhuoneessa (Konnylla

+oli useita kirjeitä ja sanomalehtiä läpikäytävänä), tapahtui jotakin,

+jollaista ei kertaakaan ollut tapahtunut heidän naimisissa ollessaan;

+Hermine nimittäin puhkesi äkkiä itkemään, vieläpä varsin rajusti ja

+hermostuneesti.

+

+— Hyvä Jumala, mistä on kysymys, Hermine, rakas vaimoni? — Konny,

+joka tällaisten yllätysten kohdatessa avioliittoelämässä ei ehtinyt

+kiinnittää huomiota ohjelmaan, hypähti ylös ja sulki syliinsä

+vapisevan, nuoren vaimonsa, joka nyyhkytti kuin lapsi siinä hänen

+olkaansa vasten.

+

+— Mutta koetahan nyt toki puhua! Isän kirjeestä en huomannut, että

+kotona jotakin olisi hullusti.

+

+— Amalian kirje... Voi, Amalian kirje!

+

+— Mitä herran nimessä _hän_ sitte kirjoittaakaan? Onko hänen miehensä

+vaarallisesti sairaana? — Konnyn lämpimässä äänessä oli aivan

+rauhallinen sävy.

+

+— Kysymys ei ole hänestä. Odota, rakas Konny, ja suo anteeksi, että

+en tälle mitään voinut. Kaikki on kohta ohi, nyt voin paremmin. Mutta

+Amalian luottamuksellisuus äitiäsi kohtaan liikutti minua kauheasti.

+

+— Miten voi Amalian luottamuksellisuus tehdä sellaisen vaikutuksen?

+

+— Lue nyt kirje.

+

+Hermine ojensi kirjeen Konnylle ja katseli häntä tarkkaan.

+

+Konny otti ensin äitinsä kirjeen, joka oli vieressä. Se sisälsi

+seuraavaa:

+

+ "Rakas tyttäreni!

+

+ Tänään kirjoitan vain muutaman rivin, koska posti pian lähtee ja isä

+ sitäpaitsi kirjoittaa kaikesta, mikä teidän mieltänne voi kiinnittää.

+ Hänen ajatuksensa askartelevat kokonaan ensi vuoden valtiopäivissä

+ ja viimeksi tänä aamuna kysyi hän minulta, luulenko että sinä

+ kunnollisesti palkitset sen luottamuksen, mitä hän on sinulle

+ osoittanut.

+

+ Sain äsken mukanaseuraavan kirjeen rakkaalta Amalia-raukaltamme. En

+ koskaan epäillyt, kun hän oli täällä ja lentää lepatteli paikasta

+ toiseen kuin oikea rasavilli, että hän oli tilassa, joka tavallisesti

+ saattaa kevytmielisimmänkin naisen vakavaksi. Jumala auttakoon häntä,

+ lapsi-raukkaa. Nyt on hän kaikkea muuta kuin hauskalla mielellä. Hän

+ on oikein tehnyt minut levottomaksi.

+

+ Lähetä kirje minulle takaisin. Kun sinä ja hän ette olleet niin

+ tuttavallisia keskenämme kuin olisin halunnut teidän olevan, tahtoisin

+ että hiukan alkaisit tuntea myötätuntoa häntä kohtaan, ja olen

+ vakuutettu että niin tulee käymäänkin.

+

+ Sinua hellästi rakastava äiti

+

+                                            _Louise von Z._"

+

+Sanaakaan sanomatta otti Konny toisen kirjeen.

+

+ "Rakas, aina anteeksiantava täti!

+

+ Kirjoitan tässä aivan toisin kuin tavallisesti. Miksi salaisin tädiltä

+ sitä, mitä muut vaimot pitävät kunniana ja onnena. Vasta palatessamme

+ kotiin voin miehellenikin ilmoittaa asian, ja hänen täytyi luvata,

+ ettei kirjoita siitä. Mielettömänä, kuten aina, tahdoin että kaikki

+ tulisi yllätyksenä

+

+ Nyt olen kuitenkin niin kokonaan muuttunut, että minä, joka olin niin

+ rohkea, nyt olen kuin pelästynyt lapsi. Luulen että en jää elämään

+ senjälkeen, täti. Niin, uskon varmasti siten. Miten väärin on mennä

+ naimisiin... Ei, se oli synnillinen ajatus! En paljon tiedä, mitä

+ sanon, mutta tulen sitä onnettomammaksi, mitä lähemmäksi aika tulee —

+ ja nyt se on lähellä. Jos jään elämään, tulee minusta toinen ihminen;

+ mutta jos tämä kirje on _viimeinen_, niin suokaa anteeksi

+ ymmärtämättömälle

+

+                                            _Amalialle_.

+

+ J.K. En uskalla näyttää tätä kirjettä miehelleni. Hän tulisi

+ tavattoman huolestuneeksi. Hän vaalii minua mitä hellimmin."

+

+— Niin, — sanoi Konny syvästi myötätuntoisena, — hänellä, tuolla

+mies-raukalla, olisi tosiaan syytä käydä vähän _enemmän_ kuin

+huolestuneeksi. Niin kevytmieliseksi olennoksi, kuin on ollut, ei

+Amalia enää tule, ja tuollaiset aavistukset johtuvat vain heikkoudesta

+ja puuttuvasta luottamuksesta _Häneen_, joka yksin voi auttaa.

+

+— On vaikea päättää, kun mieli on sairas, — tuumi Hermine puoliääneen.

+

+— Ei, täytyy otaksua, että vaimo, joka on joutumassa äidin pyhään

+asemaan, rauhallisesti voi luottaa siihen, että kaikki käy hyvin.

+Minusta on paljon käsittämättömämpää se vaikutus, minkä kirje teki

+sinuun. En voi ymmärtää, miten Amalian kirje, Amalian, joka minun

+silmissäni tämän jälkeen on paljon paremmassa valossa, on vaikuttanut

+niin voimakkaasti. Sano minulle asia suoraan! Sinä varmaankaan et ole

+oikein terve?

+

+— Ehkäpä en ole. Älä kiusaa minua nyt juuri kysymyksilläsi. Huomenna

+ehkä voin vastata.

+

+Jos sanomme, että Konny oli aivan kokonaan hämmästynyt, ei se olisi

+liiaksi sanottu. Tämä ärtyisyys, varsinkin äänessä, ja _häntä_, Konnya,

+kohtaan!

+

+Konny lähti, sanomatta sanaakaan. Hän oli hämmennyksissään, ja

+hämmennys ilmeni, ensi kertaa hänen elämässään, niissä käskyissäkin,

+joita hän antoi. Tämä saattoi hänet yhä pahemmalle tuulelle.

+

+

+

+

+XVI.

+

+Halveksitulle ruustinnalle tunnustetaan suuri pätevyys.

+

+

+Seuraavana päivänä päätti aviomies osoittaa, että hän ei aio sietää

+enempiä kärsivällisyyden kokeita. Hän ei pyytänyt enempiä selityksiä,

+hän näytti kokonaan unohtaneen heidän keskustelunsa, oli koko

+aamupäivän metsästämässä ja otti iltapäivällä mitä kohteliaimmin

+vastaan pappilalaiset, jotka kovin sopivaan aikaan tulivat vierailulle.

+Rovasti vietiin kahvia juotua isännän omaan huoneeseen, missä

+käsiteltiin kirjallisia väittelyitä ja eräitä seurakunnan asioita.

+Rovasti oli, kuten aikaisemmin sanottu, tavallinen maailmanmies.

+Ruuslinnalla, joka oli pieni, hyvä ja jumalaapelkääväinen nainen,

+hiukan juoruileva ja hiukan ikävä, oli nyt aivan mainio tilaisuus ottaa

+Hermine viattoman tutkimuksen alaiseksi. Ruustinna voi niin harvoin

+päästä käsiksi nuoreen rouvaan, omaan lihalliseen sisarentyttäreensä.

+

+Ensinnäkin kertoi ruustinna, ikäänkuin johdannoksi, miten

+käsittämättömän epämiellyttävää oli ollut, että vastikään pitäjään

+tulleen herrasväen, majuri von Halensin, Annebyn herran, piti olla

+suurille päivällisilleen saamatta pitäjän kerrassaan hienointa perhettä.

+

+— Vakuutan sinulle, rakas lapsi, että majuri oli puolittain

+loukkaantunut, majurinrouva pahoillaan, neidit harmissaan ja kolme

+poikaa, kamariherra, luutnantti ja hovioikeudennotaari, vallan

+lohduttomina. Epäilen että miehesi on mustasukkainen kuin turkkilainen.

+Miten rumaa se on! Eivät kai nuo kiltit herrat sinua syö. Sano suoraan,

+miten asia on, Hermine. Sinä tiedät, että en asioitasi muille puhu.

+

+— Mutta, täti hyvä! En salli, että Konnya niin väärin ymmärretään.

+Seikka oli se, että minua pukeutuessani alkoi siinä määrin pyörryttää,

+että lysähdin tuolille istumaan, ja ellei Liina olisi kiireisesti

+tuonut kylmää vettä, en tiedä koska olisin tointunut. Asioitten niin

+ollen oli vaikea lähteä matkalle, ja kun mieheni näki tilani, oli hän

+kyllin ystävällinen lähettääkseen sanan ja jäädäkseen itsekin kotiin.

+

+— Sitä hän varmaankaan ei tehnyt mielellään, — tuumasi ruustinna

+viekkaan näköisenä. — Oletko muuten tyytyväinen Liinaan? Se pikku

+heilakka piti pappilassa aina puolensa, enkä luullut sinun tulevan

+olemaan häneen oikein tyytyväinen.

+

+— Liina on oikein hyvä ja uskollinen palvelijatar.

+

+— Hän tietenkin pelkää isäntää. Konnyhan herättää niin kunnioitusta!

+

+— Se on totta, mutta sekä palkolliset että tilan kaikki alustalaiset

+pitävät hänestä hänen ystävällisyytensä ja oikeudentuntoisuutensa

+vuoksi.

+

+— No niin, mitä palkollisiin ja heidän oikeuksiinsa tulee, huolinee hän

+vähän ajan tavoista. Hän lienee varsin myöntyväinen joissakin asioissa,

+mutta joissakin taas tavattoman ankara.

+

+— Ankara hän ei ole muussa kuin siveyssuhteiden ja muuten siveellisten

+tai uskonnollisten velvollisuuksien ollessa kysymyksessä. Hän on aina

+ollut ankara itseään kohtaan ja vaatii hyviä tapoja ja kunniallisia

+mielipiteitä kaikilta, jotka ovat hänen alaisiaan.

+

+— No, jätämme hänet nyt rauhaan. Pidän hänestä joka tapauksessa, koska

+hän oli ystävällinen ylioppilaitani kohtaan. No, jumalan kiitos, ne

+vasta ovatkin poikia, ja kyllä hän voi tehdä paljon heidän hyväkseen,

+tulevaisuudessa luonnollisestikin. Sanohan, pitäähän hän paljon heistä?

+

+— Ole varma, täti hyvä, siitä, että Konny ei koskaan unohda uusia

+sukulaisuussiteitään; hän sekä hänen isänsä varmaan tekevät kaiken,

+mitä voivat, ollakseen pojille avuksi.

+

+— Kiitos, ystäväni, sinä lupaat varmaan myöskin, että naapurisovun

+vuoksi käytte Annebyssä majuriiaisten luona. Kun sinä nyt tulet

+terveeksi, täytyy rauha pitäjään palauttaa täydelleen siinäkin

+suhteessa.

+

+— Niin kovin terve en ole vieläkään... Tiedän, että täti...

+

+— Älä sano mitään, lapseni. Ymmärrän kaiken!

+

+Nyt johtui keskustelu uudelle uralle ja sen keskeytti vasta tiedonanto,

+että pöytä oli katettu, ja herrojen saapuminen.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Vieraitten lähdettyä tuntui Hermine odottavan, että hänen miehensä

+siirtäisi keskustelun koskemaan sitä vaikutusta, minkä Amalian kirje

+oli tehnyt, mutta niin ei käynyt. Konny ei huomannut, että Hermine

+näytti jonkun verran liikutetulta, ja jos hän sen huomasikin, niin

+otaksui hän sen olevan luonnollista seurausta Herminen edellisenä

+päivänä antamasta ärtyisestä vastauksesta. Katumus oli terveellistä!

+Hermine ei saanut tottua menettelemään sillä tavalla.

+

+Käveltyään ääneti muutamia askeleita edestakaisin vierashuoneessa,

+missä he olivat, lausui Konny aivan äkkiarvaamatta: — Millaisen

+tehtävän on isä sinulle antanut, mikä tehtävä sinun olisi tullut ottaa

+niin vakavalta kannalta?

+

+— Tehtävä oli sellainen, että sitä ei olisi pitänyt antaa _minulle_, —

+sanoi Hermine surullisena. — Isän, niin hyvän kuin sinun isäsi on, niin

+viisaan, pitäisi toki tuntea poikansa kylliksi ymmärtääkseen, että tämä

+ei koskaan antaisi vaimonsa vähimmässäkään määrässä vaikuttaa itseensä.

+Hänen toiveensa tunnet sinä, sen toiveen, että sinun _valittuna_

+valtiopäivämiehenä pitäisi edustaa maatasi, Sinä olet ennen syntyperäsi

+oikeuttamana aatelismiehenä ollut mukana valtiopäivillä, mutta siihen

+hän ei ole tyytyväinen. Mutta naurettavaahan oli puhua asiasta minulle,

+jolle ei tunnusteta minkäänlaista arvostelukykyä sellaisissa asioissa.

+

+— Niin, siten näytät sinä itse tosiaan arvelleen, kun et ole minulle

+puhunut mitään asiasta. Mutta sanohan — jos jaksat käyttää sitä

+rauhallista ja sopivaa puhetapaa, jota eiliseen saakka aina olet

+käyttänyt — miksi, mielestäsi, isä kääntyi sinun puoleesi?

+

+— Miksikö?

+

+— Niin, olehan hyvä ja sano!

+

+— Siksi kaiketikin, että hän arveli minun mahdollisesti tulevan saamaan

+hiukkasen vaikutusvaltaa mieheeni.

+

+— Ja sinä et ole katsonut ansaitsevan vaivaa yrittää?

+

+— Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Onko yritettävä mahdotonta? Emme

+tosin ole vielä olleet naimisissa puoltakaan vuotta, mutta se on

+riittänyt osoittamaan minulle, että sinä kyllä sallit minun olla mukana

+kantamassa sinun kirjallista työtaakkaasi ja myöskin perehdytät minua

+maataloustöihin, mutta olet sitä mieltä, että kaikki valtiolliset

+mielipiteet ja niistä tehdyt johtopäätökset ovat kerrassaan minun

+käsityskykyni ulkopuolella. Ja jos sinusta tulisi valtiomies ja

+joutuisit jonkinlaiseen virkaan, niin katsoisit _kaikkien_ siitä

+johtuvien kysymysten myöskin olevan minun käsityskykyni ulkopuolella.

+Kirjallisuus, eräiltä osiltaan, karjatalouden hoito ja, tietysti,

+siveelliset periaatteet, mikäli kotoisen elämän tasapainossapitäminen

+sitä vaatii, kas siinä se, mitä ymmärtämään täydellisen miehen kanssa

+avioliitossa olevan vaimon on tarkalleen rajotuttava! Ei, se on totta,

+myllylaitos ja uuden tiilitehtaan hyöty ovat myöskin aloja, joita voin

+tutkia, — jos huvittaa!

+

+Konny tarkasti vaimoaan samanlaisin silmin kuin katsellaan

+luonnonilmiötä, jota ei ole luullut koskaan pääsevänsä näkemään.

+

+— Hermine, — sanoi hän vihdoin, hyvin lempeästi, — mikä sinua vaivaa?

+

+— Minäkö sen tietäisin! Mutta kun sinä kysyit minulta, _miksi_ en

+käytä vaikutusvaltaa, jota minulla ei ole, jouduin minä, sen myönnän,

+kuohuksiini. Niin oikein, minä olen kuohuksissani! Mitä muuta tahdot?

+

+— Niin, jos sallit, niin sanoisin alkavani käsittää, että sinä et voi

+hillitä malttamatonta luontoasi. _Eilen_ illalla pyysit, etten sinua

+_kiusaisi_ kysymyksilläni, ja tänä iltana näytät olevan mielentilassa,

+joka kehoittamalla kehoittaa minua kysymään, mikä sinut oikein on

+muuttanut. Tiedä, että sen sijaan että sinulla muka ei ole mitään

+vaikutusvaltaa mieheesi, miehesi päinvastoin, jos se todenteolla

+voi sinua ilahuttaa, tosiaan antautuu valtiolliselle uralle. Mutta

+muista, Hermine, että minun isälläni on vanhanaikuiset, ylimykselliset

+periaatteensa ja niitten mukaiset tarkoitusperät. Minun periaatteeni

+ja tarkoitusperäni ovat toiset, mutta hän ei usko sitä, vaikka asian

+niin pelkääkin olevan. Ja kun tämä asia nyt on ratkaistu (Konny katsoi

+tarpeettomaksi selittää, että hän mielessään oli asian jo aikaisemmin

+ratkaissut) eikä sinun tarvitse valittaa luottamuksen puutetta miehesi

+puolelta, niin osoita nyt sinäkin puolestasi hänelle luottamusta ja

+sano, miksi olet niin muuttunut.

+

+— Kallis, rakas Konny, salli minun ensin kiittää sinua odottamattomasta

+kärsivällisyydestäsi. Olen aina koettava hillitä itseäni, mutta on

+kuitenkin mahdollista, että minä toistaiseksi, silloin tällöin, tulen

+koettelemaan sinun kärsivällisyyttäsi. Mutta ole vain yhtä hyvä minua

+kohtaan kuin nytkin olet, niin kaikki ärtyisyys tukahtuu.

+

+Konny ei ollut aivan varma siitä, että käsitti vaimonsa oikein. Hän

+heittäytyi sohvalle ja puristi nopeasti, mitään sanomatta, vaimoaan

+sydäntään vasten; eräät kysymykset, joita hänen silmänsä tekivät,

+puhuivat kuitenkin selvää kieltänsä.

+

+— Täti, kuten ymmärrät, on niin kokenut joka suhteessa. Voi, Konny,

+puhuin muutamia sanoja hänen kanssansa, ja hän selitti minulle, että

+aavistukseni oli oikea. Mutta kun aavistus ei kuitenkaan ole samaa kuin

+täysi _varmuus_, niin pelkäsin, kun Amalian kirje niin voimakkaasti

+vaikutti minuun, pettäväni sinua. Voi, Konny, Konny, näen miten tämä

+koskee sinuun, ja kuitenkin näen selvästi miten onnellinen sinä olet.

+

+Niin, Konny oli tosiaan siinä määrin onnellinen, että hän hellästi

+kuiskaten hartaasti vaikutti, että hän uskoisi olevansa arvoton

+vaatimaan osakseen tullutta suurta armoa, ellei hän nyt avoimesti

+tunnustaisi rakkaalle vaimolleen sekä sitä, että hän oli ollut

+mustasukkainen uskomattomassa, jopa naurettavassakin määrässä, kuin

+myöskin sitä, että hän jo ennakolla oli päättänyt antautua julkiseen

+elämään. — Mutta tiedä, Hermine, että nyt saisivat koko maailman

+miehet katsella sinua, eikä silti mielessäni saisi sijaa ainoakaan

+arvoton tunne. Sinä olet minusta nyt pyhä! Ja jos olet ollut siinä

+käsityksessä, että sinulla aviopuolisona ei ole ollut kylliksi

+vaikutusvaltaa, niin tulee sitä lapseni äidillä olemaan sitä enemmän.

+Älä kadehdi _häntä_, jota minä niin suuresti rakastan!

+

+Syvät, kauniit silmänsä täynnä ilonkyyneleitä vastasi Hermine: — Miten

+jaloa, miten luonteesi ja sydämesi arvoista onkaan että, sensijaan että

+lausuisit ylpeitä, riemuitsevia sanoja nimesi ja tulevien rikkauksiesi

+perillisestä, ryhdyt uusiin velvollisuuksiisi rohkeasti tunnustamalla

+sellaisia vikoja, joita moni mies ei ollenkaan pitäisikään vikoina.

+Mutta sinä, kallis mieheni, et julista pyhiä totuuksia minulle,

+ennenkuin itse olet eläytynyt niihin. Ja sittenkin on minulla yksi

+arveluni.

+

+— Sano, mikä se on!

+

+— En rohkene.

+

+— Tällä hetkellä, — vastasi Konny punastuen, — rohkenet kysyä mitä

+tahansa. En uskalla vastata tulevaisuudesta, sillä tunnen luonteeni

+epäluuloisuuden, mutta nyt sinun on puhuttava!

+

+— No, luottaen lupaukseesi, kysyn sitten sinulta, mikä voima sinussa

+on melkein pakottamassa sinua tukahuttamaan _oman_ todellisen tunteesi

+(uskon että rakastat minua) niin vähiin, että tuskin itsekään olet

+siitä selvillä, samoin kuin minunkin täytyy tukahuttaa rakkauteni

+uskolliseksi, hiljaiseksi kiintymyksen tunteeksi?

+

+— Aviopuolisoitten on rakastettava toisiaan myötä- ja vastoinkäymisen

+sattuessa, mutta käsitän tällä tarkoitettavan hillittyä, rauhallista

+tunnetta, ei ensinkään silti väritöntä, mutta ei myöskään kovin

+hehkuvaa väriltään, sillä sellainen helposti saattaa rehellisen sydämen

+harhateille. Tarkoitan sitä, että tunne muuttuisi intohimoksi ja

+pyrkisi viemään vallan jo järjeltäkin.

+

+Hermine pudisti päätään. — Miten tuollainen mielipide tuntuukaan

+rajoitetulta ja pelkkään mietiskelyyn perustuvalta!

+

+— Miksi sanoa niin, Hermine rakkaani. Joka-ainoa ihminen voi langeta

+kiusaukseen, ja minä pelkään, — Konny katsoi vaimoaan, silmissään niin

+rukoileva ilme, että Herminen sydän riemuitsi, — pelkään tätä valtaa

+sielun yli. Anna minun omata, anna minun pitää varmuus siitä, että en

+tule uskottomaksi nuoruuteni ja miesikäni käsitykselle pyhimmästä,

+mutta samalla arimmasta suhteesta, mitä ihmisillä keskenään saattaa

+olla. Olen nyt niin onnellinen, että... että, sanalla sanoen, sinäkin

+voit olla tyytyväinen.

+

+— Tyytyväinen olenkin, Konny omani, mutta näyttäisin sinusta ehkä

+armottomalta, jos sanoisin, että jos selityksesi olisi ollut

+kirjeellinen, niin olisin luullut voivani lukea rivien välistä... No,

+älä hämmästy, en ehkä lue mitään muuta kuin omia mielikuvittelujani.

+Olenhan vain nainen, ja jos joudun sellaisiin surullisiin aavisteluihin

+kuin Amalia, niin _tahdon_ uskoa enemmän omiin mielikuvitteluihini kuin

+sinuun.

+

+— Älä puhu niin, Hermine, et saa olla julma, et saa väärinkäyttää

+katumustani ja onneani!

+

+

+

+

+XVII.

+

+Onnellisen miehen onnettomuus.

+

+

+Miten kauan kykeni tämän tässä kerrotun _elämästä otetun näytelmän_

+sankari pysymään vapaana tyytymättömyydestä ja epäluuloisuudesta,

+nauttimaan sen vakaumuksensa tuulahduksesta, että hän nyt vihdoinkin

+tunsi täydellistä tyytyväisyyttä? Tosiaan, tasan kahdeksan päivää!

+

+— _Tunne_ totuus — se on ainoa keino sen käsittämiseksi, — sanoo muuan

+englantilainen uskonnollinen kirjailija.

+

+Tunsikohan Konny, hän, joka oli niin hartaasti tutkinut ja yhä

+tutki itseään ja tahtoi säännöstellä kaiken, _sitä_ totuutta, että

+hänen pyrkimyksensä ei voisi saavuttaa tavoittamaansa päämäärää, —

+että hän ei koskaan kykenisi saamaan elämänsä suhteita sopusointuun

+sisäisten vaatimustensa ja yhä uudistuvan epäilynsä kanssa siitä,

+että hän oli kykenemätön tuntemaan itseään onnelliseksi onnellisuuden

+ylenpalttisuudessakaan!

+

+Ei, hän ei tuntenut tätä totuutta, eikä siis sitä käsittänytkään,

+vaan etsi yhä etsimistään sydämensä sameitten ja koskaan oikein

+selkiämättömien syvyyksien pohjaa. Ja miten ne olisivatkaan voineet

+selitä, kun hän, sen sijaan että olisi puhdistanut ne pohjia myöten,

+yhä enemmän täytti niitä elämän jokapäiväisellä muralla?

+

+On melkein käsittämätöntä, miten voi sattua, että lahjakkailla

+luonteilla, luonteilla, jotka itsepintaisesti pitävät luulotautien

+aaveet sopivan etäisyyden päässä itsestään, luonteilla, joitten elämä

+on täynnä lakkaamatonta, hyödyllistä toimeliaisuutta ja jotka samalla

+ottavat kaiken opin, mikä kirjoista voidaan saada, kuitenkin voi olla

+erikoinen, rajaton aikansa käytettäväksi sisäisiä tutkisteluja ja

+kokeita varten.

+

+Mikä aiheutti nyt sen, että Konnyn niin hartaasti tavoittelema

+onni löytää isänkutsumuksessa oma kutsumuksensa ei enää pystynyt

+tyydyttämään häntä? Niin, vain se seikka, että ruustinna seuraavan

+kerran käydessään vieraisilla siekailematta puhui siitä, että hän

+rakkaudesta sisarensa tyttäreen tulisi niin paljon kuin suinkin

+oleskelemaan Kronebyssä, missä hän toivoi saavansa kantaa uuden

+Herminen kastettavaksi.

+

+Siitä hetkestä tuli ruustinna, jonka osakkeet viimeisen käynnin jälkeen

+olivat nousseet, Konnylle paljon enemmän kuin sietämättömäksi. Miten

+voikaan hän noin arvottoman varmana puhua _tyttären_ saamisesta, kun

+Konny ei koskaan, ei hetkeäkään, ollut epäillyt, että uusi tulokas oli

+oleva _poika_, jonka kasvattamisen saattamiseksi tarkoituksenmukaiseksi

+hän oli aikonut tutkia kokonaiset joukot erilaisia järjestelmiä.

+

+Kun sitten samana iltana Hermine, joka näki pilven, mutta ei ollenkaan

+voinut käsittää, mistä se tuli, sillä hän ei ollut sisällä tädin

+selittäessä aikomuksiaan, tahtoi ilahuttaa Konnya puhumalla hänelle

+heidän lapsestaan, niin sanoi Konny, koettaen tukahuttaa kiivauttaan —

+sillä hän pelkäsi tavattomasti saattaa vaimoaan vähänkään levottomaksi:

+

+— En käsitä, Hermine armaani, miksi sinä puhut "lapsesta". Ethän toki

+ole epätietoinen siitä, mitä sukupuolta se on!

+

+— Otan kiitollisena vastaan kohtalon siinä suhteessa, millaiseksi se

+sitten muodostuukin. En luule, että rukoukset ja toivomukset siinä

+suhteessa olisivat todisteena kiitollisuudesta.

+

+— Luulen kuitenkin, että liioittelet, ja toivon, että Jumala ei huonona

+hylkää sitä harrasta toivetta, mikä minulla tähän asti on ollut.

+

+— Toivetta saada poika, tarkoitat, rakas Konny!

+

+— Niin, ja kun tulee vastaus vanhemmilta, niin saat nähdä, että isäni

+ajattelee aivan samoin. Mutta nyt minun pitikin joutua tällaisiin

+epäilyksiin.

+

+— En ensinkään ymmärrä sinua, kallis ystäväni. Tällainen asiahan on

+aina epätietoinen.

+

+— Olkoon niin, mutta liikaa on toki, että ruustinna vastikään piti

+aivan selvänä, että _hän_ saisi kantaa kastettavaksi uuden Herminen. Ja

+tiedätkö, Hermine hyvä, että minun on vaikea tämän jälkeen sietää häntä.

+

+— Sepä oli, — vastasi Hermine huolestuneen näköisenä, — tavattoman

+ikävää. Sinä et ymmärrä, Konny, miten tärkeätä vanhemman, kokeneen

+naisen seura ja neuvot juuri tällaiseen aikaan ovat minulle.

+

+— Rakas vaimoni, en huomaa muuta kuin yhden mahdollisuuden

+järjestää viimemainitussa suhteessa kaikkia tyydyttävästi asia, sen

+mahdollisuuden nimittäin, että otamme vastaan tarjouksen, minkä nyt

+aivan varmasti tiedän isäni ja äitini tekevän, sen kutsun, että

+asetumme muutamaksi kuukaudeksi asumaan Sigesbergiin. Voikin olla

+oikeampaa, että poikamme juuri siellä pääsee elämänsä ensi päiviä

+tervehtimään. Mitä sanot tästä?

+

+— Sanon, että paljon mieluummin tahtoisin tämän ajan olla täällä

+meidän hiljaisessa rakkaassa kodissamme, missä sinä olet paljon

+tuttavallisemmassa suhteessa minuun, kuin komeassa Sigesbergissä, missä

+usein olit mieleltäsi käsittämättömämpi kuin täällä.

+

+— No niin, _sinä_ luonnollisesti määräät, mutta sitten täytyy äitini

+joka tapauksessa tulla tänne. Arvelen, että hänellä on yhtä suuri

+kokemus kuin ruustinnallakin, jonka suhteen ei iki päivinä tule

+kysymykseenkään, että hän kantaisi _minun_ poikani kasteelle.

+

+— Konny, Konny, tämä ei ole hyvä minulle, eikä sopiva aika tällaisesta

+puhuttavaksi. — Hermine nojasi huolestuneena sohvanpielusta vasten.

+Sigesberg oli hänen muistissaan sarjana kuvia ensimäisen, hapuilevan

+avioliittoelämänsä ajalta, kaikki siellä oli niin suurta, niin helliä

+kuin vanhemmat siellä olivatkin.

+

+— Voi, miten onneton olenkaan! En käsitä, miten arkaluontoista on puhua

+sinun tilassasi olevan naisen kanssa. Rakas Hermine, ole rohkea, siitä

+riippuu paljon.

+

+— Niin, niin, minä olen rohkea, ja jos sinä vaan olet luonnollinen

+minua kohtaan, etkä taas käy jäykän juhlalliseksi, mitä esiintymistäsi

+vuorottelevat vain jotkin minulle käsittämättömät keskeytykset, niin

+matkustan mielelläni minne tahansa. Oletko sitten tyytyväinen?

+

+— Tyytyväinen ja kiitollinen, — vastasi Konny sydämellisesti, mutta

+kuitenkin sisäisesti epäsointuisena. Itse olisi hän vaimonsa tavoin

+mieluimmin nähnyt, että he olisivat päässeet saamaan "lapsen"

+nykyisessä, rakkaimmaksi käyneessä kodissaan. Mutta naapuristo oli

+sietämätöntä, ja hänestä oli mahdotonta nähdä äitinsä ja ruustinnan

+esiintyvän miltei yhtä oikeutettuina ja ohjaamassa asioita kumpikin

+taholleen.

+

+— Ei, — sanoi hän varsin jyrkästi, — olkoon kylliksi sellaisesta

+huolesta, jota ei _voi_ auttaa, mutta tämä asia on järjestettävä.

+

+Ja kun sitte vastaus tuli Sigesbergistä, sisältäen mitä lämpimimmän

+onnentoivotuksen ja samansävyisen kutsumuksen, jossa katsottiin täysin

+selväksi asiaksi, että perijän tulisi syntyä tulevassa kodissaan, oli

+Konny vielä jyrkempi. Hänen silmänsä säihkyivät toivoa ja iloa, kun hän

+laski kirjeen Herminen käteen.

+

+— Sinä näet, rakas ystäväni, että yksinpä isäkin vakuuttaa, että

+häiritsemässä ei ole oleva mitään vieraitten joukkoa, vaan että saamme

+elää rauhallista perhe-elämää. Ja minuun tulet olemaan tyytyväinen!

+

+— Olen jo rauhoittunut, Konny hyvä. He kirjoittavat niin kauniisti.

+Kunhan sinä nyt vaan toistaiseksi olisit kärsivällinen minun ainoata

+sukulaistani kohtaan.

+

+— Kyllä, _nyt_ voit luottaa minuun, — vakuutti Konny ja uskoi itsekin,

+että häneen voi luottaa. Mutta joka kerta kun ruustinna tuli ja

+lateli hänelle kaikenlaisia ennustelujaan, jotka perustuivat laajaan

+kokemukseen, tuli hän onnettomaksi ja toivoi, että tuo iankaikkinen

+lavertelija saisi sellaisen reumatisminkohtauksen, että se kerrassaan

+pidättäisi hänet pappilaan.

+

+

+

+

+XVIII.

+

+Jälleen Sigesbergissä.

+

+

+Oli alkukesä.

+

+Koskaan ei tämä maan piiri tuntunut heränneen elämään kauniimpaa ja

+komeampaa elämää. Milloinkaan ei ollut ruoholla ollut vehreämpää

+tuoreutta, milloinkaan eivät ruusut olleet olleet niin hehkuvan

+punaisia, milloinkaan eivät pikku laineet sisäjärvellä olleet

+leikkineet iloisammin ja milloinkaan ei ilmojen kööreissä ollut ollut

+niin iloisaa sopusointua. Kaikki maan ja taivaan välillä riemuitsi, ja

+suuressa kartanossa ja joka mökissä oli rattoa, sillä nyt oli päivä,

+jolloin tämän kaiken ihanuuden perillinen oli kastettava. Hän oli nyt

+viiden viikon vanha nuorimies.

+

+Mutta aikeemme ei ole käydä puhumaan tämän päivän juhlasta eikä edes

+siitä Konnyn vakaumuksesta, että taivainen rauha _nyt_ oli muuttanut

+hänen sieluunsa, mikä ei estänyt häntä päivän päättyessä, kun nuori

+äiti ehkä jonkun verran liiaksi oli rasittanut itseään seurassa ja

+tunsi heikkoutta, alkamasta sisimmässään valittaa kaiken maallisen

+ilon häipyväisyyttä. Ja kun hän, lohduttautuakseen, tarkkaan katseli

+poikaansa, voimakasta ja komeata poikaansa, ja luulotteli havaitsevansa

+kaikenlaisia älykkyyden merkkejä pojan pikku kasvoissa, ei edes

+silloinkaan hän tuntenut olevansa tyytyväinen, sillä jos Hermine

+jättäisi hänet, tietäisi hän varmasti elämäänsä jäävän aukon, jota

+mikään ei voisi täyttää. Hän rakasti Hermineä yhä enemmän ja olisi

+varmaan antautunut puhtaasti nauttimaan täyttä onnea, ellei olisi

+sairaalloisesti pelännyt, että tämä tunne _voisi_ kehittyä todelliseksi

+mahdiksi, niin että hän ei joka suhteessa enää olisi oma herransa. Hän

+tiesi parhaiten itse, että hänen tuskansa Herminen sairauden aikana

+oli ollut niin tavaton, että sekä isä että äiti hämmästyivät hänen

+voimakkaita tunteitaan.

+

+Mutta kun vaara oli onnellisesti ohi ja ensimäinen ilonhuumaus hiukan

+haihtunut, riensi hän, ikäänkuin salaisesti kauhistuen ja kainostellen

+itseään, valtaamaan takaisin menettämänsä edut. Mutta hänen äitinsä ja

+hänen vaimonsa, jotka niin sydämellisen hyvin ymmärsivät toisiaan, he

+riemuitsivat sydämessään, sillä he tiesivät nyt varmasti, että Konnyn

+voimakkuus tässä tapauksessa oli salattua heikkoutta. Ja Hermine näytti

+täysin tyytyväiseltä, kun hän varpaillaan tuli huoneeseen ja mitä

+rauhallisimmalla äänellä lausui:

+

+— Olethan sinä hyvä ja annat anteeksi, ystäväni, etten kovin usein käy

+tervehtimässä sinua ja "pikku herra Siggeä". Mutta isäukko tahtoo niin

+monia neuvoja, että saan rahjustaa tiluksilta tiluksille. Sitäpaitsi on

+minulle valtiopäiväasioissa hoidettavana laaja kirjeenvaihto.

+

+— Niin, rakas Konny, — vastasi nuori rouva yhtä rauhallisena, — missään

+tapauksessa ei ole syytä sinun haaskata aikaasi täällä sisällä. Minä ja

+poika voimme kovin hyvin ja saamme kaikkea mahdollista hoitoa.

+

+Mutta kymmenen minuuttia myöhemmin voi tuo niin monipuuhainen mies taas

+olla ovella nähdäkseen, oliko unohtanut tänne hattunsa, käsineensä tai

+nenäliinansa, tai kertoakseen, mitä jossakin saapuneessa kirjeessä

+sanottiin, ja kun hän sitten _joka tapauksessa_ oli sisällä, voi hän

+samalla istua ja katsella heitä hetkisen.

+

+       *       *       *       *       *

+

+On kulunut suunnilleen kahdeksan päivää ristiäisistä, siis kuusi

+viikkoa perillisen tulosta, kun nähdään kaksi nuorta naista istumassa

+eräällä niistä mukavista puutarhasohvista, joita on kukkaryhmien joka

+puolella.

+

+Toinen heistä, pormestarinna Amalia, joka on tullut Sigesbergiin

+ollakseen kummina, keinuttaa äidillisen arvokkaana puolivuotiasta

+tytärtään polvellaan. Samaan aikaan pitää hän Herminelle puhetta

+aviovaimon pyhistä velvollisuuksista.

+

+— Kuten jo olet havainnut, rakas ystäväni, en enää ole entinen Amalia,

+tuulihattu, joksi Konny nuorenamiehenä minua usein liikkuvaisuuteni

+tähden nimitti. Siitä alkaen kun olin tullut täysin vakuutetuksi

+siitä, että saisin lapsen kasvatettavakseni, s.o. niiltä ajoilta

+alkaen, jolloin viimeksi lähdimme täältä, päätin että lopettaisin

+täydelleen entisen kevytmielisyyteni, minkä myöskin ensimäistä uutista

+ilmoittaessani sanoin miehelleni. Miesrukka, hän tuli niin iloiseksi ja

+kiitolliseksi niin toisesta kuin toisestakin, että vain puolin sanoin

+ilmaisi epäilyksensä siitä, tulisiko minusta vakava ja perusteellinen

+nainen, ajatteleva vaimo, sitte tullakseni ajattelevaksi äidiksi.

+

+— Ja millaisen vaikutuksen teki tuo puolittainen viittaus? — kysyi

+Hermine kovin mielenkiintoisena.

+

+— Suhtauduin siihen verrattoman rauhallisesti "Rakas mieheni", sanoin

+minä, "sinulla, jos kenelläkään, on tosiaan aihetta hienotuntoisesti,

+ja vaikkapa vähemmänkin hienotuntoisesti, lausua epäilyksesi, ja kun

+et sokeasti ole käynyt uskomaan selitystäni, niin saat iloksesi joutua

+yllätetyksi. Ja minä johdun saamaan ottaa vastaan sinun katumusuhrisi".

+

+— Mainiota! Saitko ottaa vastaan sellaisen uhrin?

+

+— Kyllä, moniakin... ainakin yhden viikossa; silloin mieheni lausui:

+"Amalia rakkaani, sinusta tulee pian oikea enkeli. En käsitä, miten

+onnistut pysyttäytymään niin täydellisenä. Mutta ei kai toki ole

+tarpeen", lisäsi hän joskus, "että pukeudut kerrassaan säkkiin ja

+tuhkaan; nuo kotikutoisesta kankaasta tehdyt puserosi ovat ehkä liian

+kovin vastakkaisia entisille komeille puvuillesi. Pidän hyvinpuetuista

+naisista, vaikkapa olisi kysymys vain perheenkin piirissä

+esiintymisestä. Silloin näkyy että vaimo tahtoo miellyttää miestään,

+ja tuollaiset pienet helyt ja koristukset, joita naiset käyttävät,

+miellyttävät silmää."

+

+— Siinä suhteessa, — lausui Hermine, kääntyen puolittain toisaalle, —

+on aviomiehillä toisenlaatuisiakin ajatuksia. Mutta miten menettelit?

+

+— Selitin hänelle, että tunsin iloa nähdessäni omassa ulkonaisessa

+asussani todistuksen tapahtuneesta muutoksesta, mutta ollakseni

+laiminlyömättä velvollisuuttani pukeuduin sunnuntaisin ruskeaan

+silkkipukuuni ja koristauduin jollakin iloisenvärisellä nauhalla.

+

+— Mutta nyt, Amalia, kun sinulla jo on tytär, jonka vielä ei tarvitse

+kadehtia sinua, miksi yhäkin pukeudut niin vaatimattomasti, että

+aamuisin jopa _täälläkin_ käytät kotikutoisia puseroita valkeitten

+pitsireunuksisten aamunuttujen asemasta?

+

+— Kun itse imettää ja hoitaa lastansa, rakas Hermine, on pukeuduttava

+siten, että pikkuinen voi elämöidä äidin pukujen kanssa ilman että

+tarvitsee pelätä pitsien repeytyvän. Sitä paitsi en ole vapaaherratar,

+minä, enkä koskaan olisi taipunut siihen, että olisin ottanut

+lapselleni imettäjättären.

+

+— Amalia hyvä, nyt sinä olet kova, tiedäthän miten taistelin,

+saadakseni itse imettää poikani, mutta tohtori selitti Konnylle, ja

+isä ja äiti olivat samaa mieltä, että minulla oli liian vähän voimia

+siihen, ja että sekä minä että lapsi olisimme joutuneet kärsimään.

+Tiedät kuinka kadehdin sinulta tätä kunniata ja onnea, varsinkin

+kun uskon että Konny mielellään olisi nähnyt minun täyttävän saman

+velvollisuuden kuin sinäkin suoritat, mutta hän hellän vakavasti

+kuitenkin kielsi minua edes ajattelemasta sitä. Ja toivon että

+poikani aina on viihtyvä niin hyvin luonani, että hän ei kovin kiinny

+imettäjäänsä.

+

+— Suo anteeksi, hyvä, rakas Hermine, että lausuin tuon tyhmyyden,

+mutta puhupa nyt minulle hiukan luottamuksellisesti. Onko totta, että

+muutitte pieneen naapurikaupunkiinne sen vuoksi, että Konny ei voinut

+sietää ruustinnan puuttumista asioihin? Täti Louise luuli niin.

+

+— Ei, ainakaan mieheni ei sitä syyksi sanonut. Seikka oli se, että

+hänellä oli sijoitettavana rahasumma, jonka hän häämatkallamme täällä

+sai isältään, ja kun Kroneby on vain kuuden virstan päässä kaupungista,

+tuumi Konny, jonka usein on käytävä liikeasioilla kaupungissa, että hän

+voisi sijoittaa rahat erääseen varsin kauniiseen ja hyvällä paikalla

+olevaan taloon, joka syksyllä oli myytävänä, ja pidätti silloin

+muutamia huoneita meidän itsemme käytettäviksi. Sitä paitsi pääsi hän

+siten varmaksi siitä, että lääkäri, joka on hänen hyvä ystävänsä, usein

+tulisi katsomaan minua.

+

+— Se oli hyvä toisestakin syystä. Etkö luule tiedettävän, että

+parooni tahtoi päästä kiinteimistönomistajaksi, tullakseen

+valituksi edustajaksi porvarissäätyyn nyt juuri alkamassa oleville

+valtiopäiville, joista tullee hyvin tärkeät, kun on kysymyksessä

+eduskuntalaitoksen uudistus? Minun pormestarinikin valitaan edustajaksi.

+

+— Sitä varten ei ollut tarpeen juuri talon ostaminen, mutta voi olla

+hyvä siten kuin on. Muutimme kaupunkiin tammikuun alussa ja asuimme

+siellä kolme kuukautta, joitten kuluessa Konnylla yhtämittaa oli

+komiteoitten istuntoja ja kaikenlaisia neuvotteluja. Hän sai jo

+silloin paljon hyvää aikaan kaupungin hyväksi, ja minä tein parhaani

+miellyttääkseni rouvia. Olimme monissa pienissä kutsuissa, ja

+itsellämme oli meillä suurenpuoleiset kutsut kaupunginravintolassa.

+

+— Mainiota, ja nuori vapaaherratar oli komeimpana kanana joukossa,

+muitten rouvien kursaillessa hänen kanssaan ovissa.

+

+— Hyi, miten ilkeä olet. Tiesin, milloin minun nimeni vuoksi oli

+käyttäydyttävä arvokkaasti. Mutta saat olla varma siitä, että koskaan

+en mennyt ovesta ennen pormestarinnaa, sillä hän oli vanha ja sitä

+paitsi kaupungin kunnia. Mutta kas tuossahan ovat herra mieheni ynnä

+imettäjätär ja poikani.

+

+Hermine juoksi tulossaolevia vastaan ja otti säteilevin silmin

+_junkkeri Siggen_ isältä, joka vähän aikaisemmin oli ottanut hänet

+imettäjättäreltä. Olipa nyt miellyttävää katsella nuorten äitien

+leikkivän noitten pikku olentojen kanssa. Amalia oli varsin ylpeä, kun

+hänen tyttärensä voimakkailla käsillään suorastaan oli kuristaa "pikku

+paloonin" vetämällä liian lujaa myssyn hänen päästään.

+

+Konny oli muutaman askeleen päässä; koko hänen ulkonäkönsä ilmaisi

+vilpitöntä ihastusta.

+

+— Mikä kirje sinulla on kädessäsi, arvatenkin tulevilta

+valitsijoiltasi? — sanoi Hermine, samalla kun kietoi pienen punaisen

+huopapeitteen kiinteämmin lapsen ympärille ja nauroi, kun Amalia näytti

+miten valkea aamuleninki oli rypistynyt. Mutta Konny näki vain, miten

+kauniisiin poimuihin punainen peite laskeutui nuoren, kauniin äidin

+hameelle.

+

+— Niin, — sanoi hän vihdoin, — tästä kirjeestä sinä et tule pitämään.

+

+— Miten niin, koskeeko se liikeasioita?

+

+— Koskeepa niinkin, mutta se kutsuu minut uusiin toimiin elokuussa, ja

+oikeastaan olisi minun kuitenkin ollut pakko käydä tarkastamaan omia

+monia viljelyksiäni Kronebyssä.

+

+— No, parin kolmen viikon kuluttua voin kyllä matkustaa kanssasi.

+

+— Sitä et tee, — kuultiin vanhan parooni Sigesmundin jyrkästi

+selittävän, tullessaan siinä puolisoaan taluttaen. — Kiitä Jumalaa,

+rouva miniäni, jos minä jätän talon perillisen suojaa vaille edes

+syksyksi, jolloin Konny kai tahtoo aarteensa mukaansa Tukholmaan.

+

+— Ei ole varmaa, että hänet valitaan porvarissäätyyn.

+

+— Kyllä, luota siihen että hänet valitaan. _Häntä_ eivät vaivaa

+vanhoilliset periaatteet, ja porvaristo on yleensä hampaisiin asti

+varustautunut liberaalisilla uudistuksilla. Mitä sanovat naiset tästä?

+

+— Minä puolestani, vastasi Amalia nopeasti, — kuulun nyt porvaristoon,

+ja pormestarinnana on velvollisuutenani olla liberaali. Mutta

+sydämessäni pelkään tuntevani myötätuntoa aatelia kohtaan, ja minua

+harmittaa, jos _se_ lakkaa olemasta _erikoisena_ säätynä.

+

+— Hyvä, Amalia, — nauroi vanha parooni. — Mutta mitä sanoo meidän

+Herminemme?

+

+— Voi, rakas isä, vaikka olisin syntynyt tämän maan vanhoillisimmassa

+ilmakehässä, niin ei se auttaisi, sillä vaimo joutuu huomaamattaankin

+miehensä ajatusmaailmaan, ja minä seuraan miestäni, en heikkoudesta,

+sillä politiikka on meillä yleensä puolueetonta alaa. Mutta _meidän_

+kaupunkimme rouvat viettelivät minut uudella isänmaallisuudellaan. Se

+höyrysi sekä kahvi- että teekeittiöistä.

+

+— Kas siinä, — sanoi Konny ja loi vaimoonsa kaunopuheisen silmäyksen,

+— kas siinä näet nyt, isä, että _aika_ on ottanut jalkaansa

+Lunkentus-saappaansa, kun jo naisetkin käyttävät niitä mallina.

+

+— Niin, minun on kiittäminen Louisea, — parooni suuteli valtavan

+loisteliaasti vaimonsa kättä. — Sinä et koskaan jätä vanhaa lippua,

+sinä.

+

+— En koskaan, — vastasi Louise, tehden ylevän miellyttävän liikkeen

+miestään kohti. — Taistelen ja kaadun sinun ynnä neljän säädyn mukana.

+

+— No, _sinä_ ja _minä_, rakas Louise, toki kuitenkin jäämme kaatumatta,

+vaikka nuo neljä kaikkikin kaatuisivat. Mutta emme ole vielä nähneet

+sitä. Emme ole nähneet sitä vielä, herra poikani. Eduskuntauudistuksen

+täytynee vielä nukkua aikansa, ennenkuin se saa unen silmistään.

+

+

+

+

+XIX.

+

+Ensimäiset vastaanottajaiset.

+

+

+Oli syksy ja lokakuun keskivaihe, ja parooni Konny oli juuri vaimoineen

+ja lapsineen muuttanut Blasieholmenilla olevaan upeaan asuntoon.

+He olivat sinne täysin kotiutuneet, huolimatta siitä, että Hermine

+tuskin oli tahtonut uskoa että tämä _neljäs_ koti tulisi heitä oikein

+miellyttämään.

+

+— Vain Kroneby, — sanoi Konny, — on meidän _oikea_ kotimme, sen

+jälkeen pidin eniten kaupungissa olevasta porvariskodistamme. Koko

+vierashuoneemme siellä oli mitä miellyttävin muratinlehväsali. Tulee

+sitten suuri Sigesberg, jota minä _nyt_ joka tapauksessa ehkä enimmin

+rakastan, jos vaan pääsen asumasta siellä, mutta mitä muuta minä

+voisinkaan kuin lämpimästi rakastaa asuntoa, missä poikani on syntynyt,

+missä itse olen syntynyt ja missä isäni, isoisäni ja isoisäni isä ovat

+syntyneet ja mistä sarja rehellisiä ja kunnon miehiä on lähtöisin. Koko

+juttu, Hermine hyvä, on vain siinä, että pidän yksinkertaisesta ja

+siitä, mikä omaa mieltäni paraiten tyydyttää. Täällä, tässä vuokratussa

+huoneustossa, hengitän täysin kevyesti, täällä ei onneksi ole mitään,

+mikä vaatii ihailua, kuten joukko esineitä Sigesbergissä. Mutta miksi

+mennä niin pitkälle. Saahan tästä huoneustosta ihailla näköalaa ja —

+läsnäolevaa emäntää.

+

+— Vakuutan sinulle, ystäväni, — vastasi Hermine (seisoessaan siinä

+salissa olevan pöydän ääressä, järjestellen aistikkaasti maljakkoihin

+Sigesbergistä tulleita kukkia), — että aina siitä alkaen kun sinä sait

+kunnian tulla valituksi paikkakuntamme edustajaksi, sykkii nyt koko

+elämäjärjestelmässäsi aivan uusi valtimo. Miten voimakkaasti ja jalosti

+oletkaan puhuva valtiopäivillä; äänessäsi on kaunis, syvä, väräjävä

+sointu, joka tekee niin hyvän vaikutuksen ollessaan lämpimästä sielusta

+lähtevän kaunopuheisuuden kannattajana.

+

+— No mutta, Hermine, sinähän alat oikein hemmottelullasi pilata minua.

+Se ei juuri ole entisen umpimielisyytesi kanssa sopusoinnussa.

+

+— Voi siten olla, Konny, mutta nyt, kun olen sekä vaimon että äidin

+arvossa, tunnen itseni aivan toisin tavoin varmaksi kuin alussa.

+Minähän pelkäsin niin jokaisen lausumani sanan suhteen, että tuskin

+sinulle puhtaaksikirjoittaessani uskalsin ilmaista, miten ihastunut

+olin kuvauksiisi, ja miten silloin väänsin ja käänsin sanoja, kun

+oikeudentuntoisuuteni pakotti minut huomauttamaan jostakin perustelun

+tai ajatuskulun seikasta.

+

+— Niin, mutta se oli kuitenkin, elleikään varsin ehjää, niin joka

+tapauksessa ihanaa aikaa, vaikka me molemmat olimme miltei kuin pari

+metsään eksynyttä lasta. Tarkoitan tietysti mitä tulee toisemme

+tutkimiseen... Mutta tuon ajan puheenaollen! Sinä olet miltei

+kokonaan jättänyt ne vaatimattomat pukusi, jotka minua silloin

+niin miellyttivät. Tuo niin kainosti verhottu kuva antoi silmälle

+tilaisuuden levätä. Minä tutkin sitä.

+

+— Konny, mitä sanot? — puhkesi nuori rouva punastuen lausumaan, —

+käytänkö _minä_ pukuja, jotka häiritsevät silmiesi rauhaa? Ole hyvä

+ja tarkasta minua, päästä jalkoihin asti. Huomaatko paljasta paikkaa,

+kasvoja lukuunottamatta? Mutta jos saat siitä enemmän lepoa, niin

+vedän kyllä yhtä huolellisesti kuin silloinkin hiukseni pitkälle yli

+poskieni. Koko ero on vain siinä, että nyt käytän tummaa silkkipukua

+harmaitten villapukujeni asemasta. Mutta, jos se vaan on sinun

+mieleesi, pyydän kyllä lähettämään ne tänne.

+

+Ja siinä seisoi Hermine miehensä edessä vastustamattoman kauniina,

+hehkuva harmin puna poskillaan ja molemmat kädet kukkia täynnä

+ojentuneina miestään kohti.

+

+— Kas vain tätä taas, nyt ei tosiaan ole kysymys pelkäämisestä vapaata

+lausunto-oikeutta käyttäessä! Ja _sinä_, joka kuitenkin sanoit minulle,

+että vaimo vain eräinä arveluttavina ajankohtina saa ilmaista hiukkasen

+ärtyneisyyttä.

+

+— Rakas Konny, minä en nyt ole ärtynyt, mutta seikka on se, että en

+voi rauhallisena kuulla, miten sinä viittaat minussa olevan puutteita,

+joita minussa todenteolla ei ole. Ja nyt on niin hyvä käyttää

+tilaisuutta ja ehdottaa sinulle, että aina menet yksin kutsuihin,

+tarkoitan suurempiin, sillä miellyttää _sinua_ tahdon ennen kaikkea,

+mutta sitähän en voisi, jos näyttäytyisin puettuna siten kuin suuria

+kutsuja tai päivällisiä varten pukeudutaan.,

+

+— Sinä tiedät, Hermine, että en enää ole mustasukkainen. Mutta minulla

+on oma käsitykseni. Koeta sen vuoksi kaikessa mitä naisellinen aistisi

+voipi...

+

+— Tehdäkseni itseni rumaksi?

+

+— _Sitä_ sinä et voisi. Se olisikin viimeistä mitä tahtoisin. Kun

+kuitenkin on kysymys sellaisista tilaisuuksista, missä naiset ovat

+välttämättömiä, niin en niihin milloinkaan lähde ilman vaimoani,

+mutta hänellä on kyllin sekä makua, häveliäisyyttä, älyä että

+kunnioitusta miehensä mielipidettä kohtaan, soveltaakseen pukunsa sen

+mukaiseksi kuin naimisissa olevalle naiselle sopii. Muuten olet sinä

+luonnollisesti liian heikko tänä talvena ottaaksesi osaa tanssiin.

+

+— Niin, luonnollisestikin, — vastasi Hermine naurahtaen, — ja vaikka en

+olisikaan ruumiillisesti heikko, niin en tule milloinkaan tanssimaan,

+se on varmaa.

+

+— Todellakin, rakas Hermineni, niin nuori kuin olet, voisitko luopua

+tuosta huvista?

+

+— Minä, Konny hyvä, en halua muita huveja kuin sellaisia, jotka ovat

+sinun makusi mukaisia. Älkäämme puhuko siitä. Tahdon mieluummin elää

+paljon kotona poikamme ja sinun seurassasi, kun sinulla on aikaa olla

+meidän kanssamme.

+

+— Siihen käytän kaikki hetkeni, mitä yleiset asiat eivät vaadi

+osakseen. Sitä paitsi kysyn mielelläni monessa asiassa neuvoasi.

+

+— Voi, mitä sanot?

+

+— Että Jumala oli armollinen minulle, kun minä, maultani niin vaatelias

+mies, sain vaimon, jonka kanssa voin puhua muustakin kuin siitä mikä

+koskee kotoamme tai seuraelämää. Muunlaiseen naiseen olisin pian

+väsynyt, eikä koko sinun häikäisevä kauneutesi olisi voinut pidättää

+minua, jos olisit koettanut vähääkään keimailla tai ellet olisi kyennyt

+komeilematta osoittamaan minulle, että sinun sivistyksesi, älysi

+ja terävä käsityskykysi riittävät opiskelujen ja vielä korkeamman

+kehityksen kautta asettamaan sinut arvoisaksi seuratoveriksi

+miehellesi. Sinussa liittyy vakavuus naisen miellyttävyyteen. Nythän ei

+olekaan mitään, mistä en ilmoita sinulle. Ja sinä olet luvannut olla

+rakastettavana emäntänä, kun kutsun säätytovereitani tänne. Meillä on,

+kuten olemme sopineet, vastaanotto kerran viikossa.

+

+— Katson kunnia-asiakseni osoittautua kyllin arvoisaksi vaimoksi niin

+etevälle säädyn jäsenelle. Mutta sinullahan ei ole mitään sitä vastaan,

+että Amalia, jos hän miehensä mukana todella tulee tänne, on apunani?

+

+— Ei, päinvastoin tulee siitä mainiota. Amalia kyllä hieman liioittelee

+arvokkuuttaan, mutta se kyllä tasaantuu. On niin kodikasta nähdä,

+herrojen silloin tällöin pistäytyessä sisään, pari nuoria naisia

+käsitöineen sohvapöydän ääressä.

+

+— Ja sitä paitsi, ystäväni, teetä juotaessa. Herrojen on aina tultava

+sisään, juotava teensä ja puheltava hieman vierashuoneessa, missä tulen

+järjestämään kaiken hyvin juhlalliseksi ja hauskaksi. Pääset kyllä

+näkemään, että uudet ystäväsi täällä meidän kanssamme eivät joudu

+ikävöimään hotellihuoneisiin.

+

+— Oi, miten rakastettava olet! Muutaman päivän kuluttua alkavat

+valtiopäivävastaanottosi. Ei tarvitse kauan odottaa.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Nuoren herrasväen asunto säteili kauniina, ei liiallisesti, kynttiläin,

+lamppujen ja miellyttäväin takkatulien levittäessä valoaan huoneisiin,

+missä nojatuoleja oli siellä täällä vieraitten tarpeeksi Näky oli mitä

+miellyttävin sellaiselle, joka tuli ulkoa kylmästä, sateisesta ilmasta.

+Varsinkin oli vierashuone miellyttävä, tuoksuvine teepöytineen siinä

+valojen keskellä, kukkineen, mainioine porsliineineen ja hopeakoreissa

+olevine oivallisine teeleipineen; mutta vielä parempaakin oli

+loistamassa, nimittäin emäntä niin hurmaava, että monet herroista eivät

+tahtoneet jättää teepöytää, vaan hattu polviensa välissä ihastuneina

+ottivat vastaan sekä teekuppeja että kaikkea muuta, mitä hän tarjosi.

+Emännän vierellä loisti ja puhui toinen nuori nainen, myöskin erään

+säätyveljen vaimo, mutta miten paljon suosionosoitusta tulikin hänen

+osalleen, niin ei sitä voi verratakaan siihen, mitä Herminelle

+tarjottiin.

+

+Hermine tarkasteli arvokkaana ja miellyttävänä suurta seurapiiriä;

+milloin esitteli Konny jonkun tehtailijan, milloin pormestarin,

+milloin kirjailijan, milloin sanomalehtimiehen, milloin neuvosmiehen,

+milloin kauppiaan, talonpojan tai entisen soturin. Kaikki oli suurta

+ja kirjavaa sekasortoa. Ja Konny koki todella kovaa ennenkuin sai

+_oman_ seuransa salin vieressä olevaan työhuoneeseensa, jossa kuitenkin

+oli tarjolla sekä takkavalkea että sikaareja ja muuta nautittavaa,

+paitsi suurenmoisia keskusteluja, joissa rohkeasti otettiin esille ja

+tuomittiin kaikki "mädännyt". Mutta jos saa uskoa uskomatonta, niin

+nautti isäntä joka tapauksessa siitä, että monet vieraista jättivät

+_hänen_ temppelinsä aivan ihastuneina palatakseen nauttimaan hänen

+vaimonsa seurasta.

+

+Mutta yht'äkkiä valtasi kuitenkin ikäänkuin jonkinmoinen aran apea

+mieliala salin kummallakin puolella olevissa huoneissa joukkokunnat,

+kun äänekkään ovikellonsoiton kuuluttua näyttäytyi suuri ja komea

+olemus, joka totisesti ei tuntunut "mädänneeltä". Tulija oli itse

+parooni Sigesmund. Hän oli, ilman aviopuolisoaan, muutaman päivän

+ollut kaupungissa, mutta vaikka hänet oli kutsuttu Konnyn luona

+kokoontuneeseen joukkoon, mitä tietenkään ei voitu välttää, oli hän

+kieltäytynyt tulemasta, koska häntä aikaisemmin oli kutsuttu muualle.

+Mutta niin innostunut kuin hän olikin whistipeliinsä, jätti hän sen

+kuitenkin mennäkseen, kuten hän sanoi, puolituntiseksi tervehtimään

+miniäänsä. Tuo vanha ylimys oli hyvin tunnettu ja arvossapidetty, ja

+lyhyen vierailun aikana osoitti poika hänelle tavallista suurempaa

+huomiota, mikä myöskin tarttui koko seurapiiriin, kun parooni, juotuaan

+teetä Herminen luona, siirtyi poikansa huoneeseen ja diplomaatin

+tahdikkuudella kävi keskustelemaan kaikista päivänkysymyksistä.

+

+— Siinä sitten on tavattoman miellyttävä ja mitä mielenkiintoisin

+kunnon vanha aatelismies, — sanottiin. Mutta kun vanha parooni sitten

+katosi kuin tähdenlento valaisemaan muita maailmoja, tuntui joka

+tapauksessa kevyemmältä, sillä nyt voi keskustelu reippaammin kuin

+koskaan siirtyä aloille, joita kokouksessa käsiteltäviksi oli aiottu.

+Ja keskustelu oli juuri päässyt parhaaseen vauhtiinsa, kun kutsuttiin

+illalliselle ja naisten valta taas alkoi.

+

+— No, eikö mennyt mainiosti, ystäväni? — kysyi Hermine, kun viimeinen

+vieras oli lähtenyt. Ja viimeisenä vieraana sattui olemaan juuri

+pormestari-serkku, joka oli viipynyt eräässä yksityisessä kokouksessa

+niin kauan, että ehti vain käydä noutamassa vaimonsa.

+

+— Kyllä, kerrassaan mainiosti. Sinä olet siinä määrin valloittanut

+kaikki herrat, että minä sen kautta saan kaksinkertaisen

+vaikutusvallan, minut on jo valittu erään valiokunnan

+puheenjohtajaksi... Mutta sinä, Hermine hyvä, saat yhä

+suuremmassa määrässä kätesi työtä täyteen. Sinun täytyy tarkastaa

+matkamuistiinpanoni ennenkuin luovutamme ne pois. Ja sinähän olet niin

+herttainen, että autat minua myöskin korehtuuria luettaessa? Ellen

+_minä_ vaan vaatimuksineni loukkaa junkkeri Siggen oikeuksia.

+

+— Älä pelkää, minä kyllä joudan kaikkeen.

+

+— Se on totta. Käykäämme nyt sisään sanomaan hyvää yötä pojalle.

+

+

+

+

+XX.

+

+Parooni Sigesmundin kirje puolisolleen.

+

+

+ "Vanha, uskollinen puolisoni!

+

+ Sanoin sinulle, kun lähdin kotoa, että kävisin Konnyn

+ vastaanottajaisissa (hän tahtoo pidettäväksi kokouksia luonaan, sen

+ sijaan että niitä aina pidettäisiin hotellissa, eikä se ole ollenkaan

+ hullumpaa). Mutta tiedätkö, sitten kun minä vihdoin, pidettyäni

+ kelvottoman huonoa pelionnea osallani kreivi H:n luona, minne olin

+ saanut kutsun, pääsin vähän paremmalle puolelle (minulle sattui

+ neljä kyllin korkeata korttia), päätin jättää pelin toisen miehen

+ hoidettavaksi ja lähdin hetkeksi huvittelemaan herra poikani uuteen

+ huvitarhaan.

+

+ Älä luule, armollisin Louiseni, että olen vähintäkään harmissani

+ rakkaalle Konnyllemme siitä, että hän kulkee toista tietä kuin minä!

+ En voi koskaan unohtaa sitä auliutta, jota hän osoitti käydessään

+ koettamaan voimiaan diplomaattisella uralla. Hän tosin varsin pian

+ jätti sen uran, mutta minä annan vieläkin tunnustuksen yritykselle,

+ vaikka melkein (kun näen hänen syvän, joskin peitetyn rakkautensa

+ Hermineä kohtaan) alan epäillä, että Konny, joka ei tietänyt Herminen

+ tavallaan jo olleen silloin kihloissa Amalian nykyisen miehen kanssa,

+ ehkä oli kosinut ja saanut rukkaset.

+

+ Mutta, hyvä ystävä, älä millään muotoa loukkaannu Hermineen siinä

+ asiassa. Niin luottamuksellinen kuin suhteenne onkin, olisi hänestä

+ epäilemättä varsin tukalaa, jos olisin arvannut oikein. Mutta

+ toisaalta oli siinä tapauksessa todellinen ihme, että Konny tuli

+ takaisin. Minun on aivan mahdotonta keksiä, miten hän voi malttaa

+ ylpeytensä ja ennen kaikkea aran ärtyisyytensä niin paljon, että

+ kirjeellisesti teki toisen yrityksen. Konny-raukka, hän on tavallaan

+ erikoisluonne, mutta hän on niin komea mies kuin isä vaan konsanaan

+ saattaa pojakseen toivoa.

+

+ Sinä luulit, Louise rakas, että minuun koskisi, kun näkisin hänet

+ liberaalien riveissä. Ei ensinkään! Mutta siitä olin huolissani,

+ että hän ei kiintyisi _mihinkään_ muuhun kuin maanviljelykseen

+ ja kirjallisuuteensa. No, tulee olemaan hauska lukea hänen

+ matkaseikkailujaan. Mutta jos hän kunnostautuu valtiopäivillä,

+ niin olen vielä tyytyväisempi. Ja saat nähdä, että hän niin tulee

+ tekemään... Mutta kerran saavat kyllä sekä hän että monet muut

+ tunnustaa, että _jos_ uusien luutien onnistuu lakaista säätyeduskunta

+ pois, niin käy niille ehkä sitä vaikeammaksi lakaista omien oviensa

+ edustoilta joukko romua, mikä estää uutta täydellisyysmallia

+ täyttämästä kaikkia niitä monia vaatimuksia, mitä siihen nähden

+ tullaan asettamaan.

+

+ Menin siis rouva miniäni vastaanottajaisiin, sillä Konny oli

+ aamupäivällä sanonut minulle, että ensin juotaisiin teetä emännän

+ luona. Kuitenkin huomasin, kun vahtimestari — Konnylla ei ole

+ palvelijoita — oli päästänyt minut saliin, että neuvottelut ja

+ muut keskustelut olivat jo alkaneet isännän yksityishuoneessa. Ja

+ kun saliin johtavat ovet olivat auki, kuulin minä Konnyn komealla

+ äänellään, varsin lämmenneenä, mutta ei kiivastuneena, puhuvan

+ jotakin, mikä saavutti suosiota, sillä heti muuan suuri voimakas

+ tehtailija, kelpo mies, jolle minut sitten esiteltiin, kuten koko

+ seurallekin, jyrisi vahvistukseksi ikivanhoista laitoksista.

+

+ Minä hiivin nuoren vapaaherrattaren luo, jolla myöskin oli ryhmänsä,

+ missä Amalia häntä auttoi, vaikkei ollutkaan oikein hyvällä tuulella.

+ Amalia ajattelee nyt vain äidinvelvollisuuksiaan ja laski varmaan

+ minuutteja, kunnes pääsi lähtemään kotiin. Minä ehdin kuitenkin

+ tuskin muuta kuin tervehtiä ihastuttavaa Hermineämme ja kuiskata

+ hänen korvaansa: 'No, missä kveekaripukusi ovat? Konnyn silmät

+ varmaan kärsivät sinun kauniin sinisen pukusi loistavista väreistä',

+ ja hän hymyillen vastata: 'Olen tarjoutunut pyytämään niitä tänne

+ lähetettäväksi, mutta Konny ei ole sitä tahtonut', — kun poikani,

+ kädet ojennettuina, riensi luokseni ja, kuten minusta näytti, varsin

+ tyytyväisenä vei minut suureen piiriin, missä minä, suoraan sanoen,

+ rakas Louiseni, viihdyin niin hyvin, että tunsin itseni melkein

+ tyytymättömäksi, kun olin luvannut ehtiä illalliseksi takaisin

+ ensimäiseen vierailupaikkaani. Minun oli kuitenkin pakko joka

+ tapauksessa suorittaa loppuun pelihommani.

+

+ Tänään aikaisin aamupäivällä olin minä kuitenkin siellä uudestaan

+ ja lupasin syödä päivällistä heidän luonaan, mutta sanoin, että

+ aamuvisiitti oli omistettu nuorelle perilliselle, joka muuten

+ voi sanomattoman hyvin. Jos elämme, saat nähdä, että _hän_

+ tulee edelliseen sukupolveen. Konnykin on asettanut pyhäksi

+ velvollisuudekseni tarkkaan varoa jättämästä tätä maailmaa, ennenkuin

+ junkkeri Sigge on päässyt täysi-ikäiseksi, niin että hän, jos

+ Sigesberg menettäisi vanhan herransa, voisi ryhtyä sen hoitoon, ja

+ epäaristokraattinen maanviljelijä ja kirjailija Konny saisi ainaiseksi

+ jäädä asumaan rakkaaseen Kronebyhynsä.

+

+ No niin, olen vasta kuusikymmentäkaksi-vuotias, minä kykenen kyllä

+ vielä elämään kaksikymmentäyksi vuotta, jos Jumala niin tahtoo.

+ Mutta ellei, niin tapahtukoon hänen tahtonsa, enkä hetkeäkään pelkää

+ että poikani silloin ei käsittäisi velvollisuuttaan täyttää täällä

+ paikkani. Tunnen hänen hienotunteisen, tavattomasti tunnontarkan

+ sydämensä. Hän rakastaa meitä kumpaakin, jopa enemmän kuin itse

+ käsittääkään. Ja kaiken, mitä minä oikeudenmukaisesti puolestani

+ voin toivoa (enkä toivo mitään, mikä olisi vastoin hänen ankaria

+ mielipiteitään ja periaatteitaan), sen hän on tekevä, ja tekevä hyvin.

+

+ Konnyn täytyi lähteä johonkin kokoukseen ennenkuin minä lähdin

+ Herminen luota, joka, voitko uskoa, järjestää Konnyn käsikirjoituksia.

+ Se on suorastaan hämmästyttävää. Tunne, jota hän tuntee vaimoaan

+ kohtaan, on kovin erilainen kuin yleensä nuorten miesten; hän on

+ kerran sanonut minulle, että hän tahtoo seuraajattaressaan löytää

+ henkistä sympaattista rakkautta, jollaista hänen nyt ei tarvitsekaan

+ kaivata. Luonnollisesti hän kuitenkin pelkää itsenäisyytensä

+ joutumista jonkin sellaisen vallan alaiseksi, mikä ei ole

+ _henkistä_... No, Hermine on onneksi lahjakas nainen.

+

+ En voi olla mainitsematta, että Herminen kirjoituspöydällä oli

+ paketti, ja kun se oli avattu, avasin minäkin sen vuorostani, kun

+ nuori rouva saattoi miestään ulos.

+

+ 'Ahaa', lausuin minä naurahtaen itsekseni, kun sain nähdä

+ mukiinmenevän, soman teräsharmaan villarepsin.

+

+ 'No, mutta isähän toimittaa kotitarkastusta', huudahti rakas miniäni

+ palatessaan sisään ja hän kävi punaiseksi kuin ruusu ja hymyili

+ ihastuttavasti.

+

+ 'Onko tämäkin niitten mallien mukainen, joita sinulla on kotona

+ vaatesäiliössäsi?'

+

+ 'Tosiaan, isä rakas! Juuri nyt aamulla on mieheni, joka luultavasti

+ eilen osti sen, yllättänyt minut lahjoittamalla sellaisen minulle, ja

+ nyt aion minä yllättää hänet pukeutumalla hänen mieliväriinsä jo parin

+ päivän kuluttua. Aion pian juuri lähteä ompelijattareni luo.'

+

+ Sitten lähdimme yhdessä, ja nyt, rakas Louise, lopetan tähän, sillä

+ kolmen päivän kuluttua saat minut kotiin, ja joulun viettävät he

+ täällä.

+

+ Sinun oma, sinua lämpimästi rakastava vanha

+

+                                               _Sigesmundisi_."

+

+Vapaaherratar Louisen kirje miehelleen.

+

+ "Rakas Sigesmund!

+

+ Miten olet voinut tällä tavalla peijata aviopuolisoasi, joka aina

+ on luottanut sinuun? Neljästä päivästä on nyt tullut seitsemän!

+ No, en ihmettele, vaikka syrjästä halusit kuulla poikasi puhuvan

+ porvarissäädyssä valtiopäivien tärkeästä asiasta. Sama halu olisi

+ ollut minulla, ja siksi, kun oli kysymys juuri _siitä_ asiasta,

+ suon sinulle anteeksi, että viime kerralla sain vain muutaman

+ rivin sinun itsesi asemasta. Tiedätkö, olin saanut hartaan halun

+ matkustaa pääkaupunkiin yllättämään sinut ja lapset, sillä uskon

+ täydellisesti vakuutukseesi, että Konny piti loistavan ja paljon

+ tunnustusta saavuttaneen puheen; mutta tiedätkö, että samalla

+ kertaa, kuin sinunkin kirjeesi, sain kirjeen myöskin sisareltani,

+ presidentinrouvalta. He tulevat tänne ylihuomenna, ja siksi pyydän

+ että kaikin mokomin riennät kotiin. Miten suoriutuisin presidentistä

+ sinun avuttasi?

+

+ Mainiota olisi, jos samalla saisit mukaasi Amalian, niin jäisi hän

+ tänne siksi aikaa kuin hänen vanhempansakin. Ja herra pormestarikin

+ saanee luvan hankkia itselleen aikaa tullakseen osottamaan

+ arvonantoaan.

+

+ Herminen kirjeestä saan sen käsityksen, että Amalia tuskin tahtoo

+ kuulla puhuttavan muusta kuin kalleista äidinvelvollisuuksistaan,

+ joista hän kuitenkin huolehtii jotenkin yksipuolisesti. Hän on kyllä

+ täydellisesti muuttunut, mutta kun äärimäisyydet koskettavat toisiaan,

+ tulee joskus liikaakin. Ihmettelen, onko hänen pormestarinsa nyt

+ onnellisempi? Amalia ei ole, lukuunottamatta yhtä iltaa, jolloin

+ oli Herminen luona, ollenkaan jättänyt kotiaan. Kokonaisen illan

+ uhraaminen konserttiin tai muuhun huviin olisi hänestä synnillistä.

+ Arvaan senvuoksi, että hän tahtoisi tulla tänne, missä hänen ei

+ tarvitse pelätä kiusauksia.

+

+ Miten aivan toisin käyttäytyykään meidän Herminemme! Hän ei unohda

+ vaimon, ei miniän, ei emännän eikä joka suhteessa huolekkaan naisen

+ velvollisuuksia äidin vuoksi. Ja kuitenkin on hän äiti viimeistä

+ tunnettaan ja veripisaraansa myöten. Hän on yksi noita harvinaisen

+ onnellisia, joka käsittää maailmansa _oikein_, tultuaan siihen,

+ eikä Konny koskaan olisi voinut saada vaimoa, joka paremmin

+ olisi ymmärtänyt ja arvokkaammin käyttänyt sydämensä ja älynsä

+ mahdollisuuksia.

+

+ Kiirehdi nyt kotiin, rakas mieheni, sinua ikävöi kovin

+

+                                                    _Louisesi_."

+

+

+

+

+XXI.

+

+Suuren päivän aattona ja sen jälkeen.

+

+

+Oli 6. päivä joulukuuta.

+

+Hermine istui kirjoituspöydän ääressä tarkastellen miehensä

+korrehtuureja, mutta samassa jalallaan liekuttaen viereensä siirrettyä

+kehtoa, missä nuori Sigge hyvinvoivana uinaili, imettäjättären mentyä

+omille asioilleen.

+

+Herminellä ei ollut mitään aihetta odottaa miestään kotiin tähän aikaan

+aamupäivällä. Konnyhan oli niin toimelias jäsen valtiopäivillä, ja

+miten voisi hän juuri nyt tulla? Hänen askeleensa ne kuitenkin olivat,

+jotka lujina ja joustavina kuuluivat yli salin, ja Konny oli huoneessa

+jo ennen kuin Hermine ehti nousta tuoliltaan.

+

+— Tunsin itseni niin kiihtyneeksi, niin rasittuneeksi, niin

+levottomaksi ja väsyneeksi, että minun täytyi lähteä kotiin

+levähtämään puolituntiseksi. Mutta niin väsyneeksi kuin tunsinkin

+itseni, elvytti minut ilmestys, minkä täällä sain nähtäväkseni...

+Nukkuuko pikkunen niin hyvin, että uskallan puhua täällä sisällä,

+levätessäni tässä sohvalla? Luulen melkein, että olen ottanut liikaa

+työtä suoritettavakseni; hanki minulle lasi viiniä, rakkaani, ja tule

+istumaan tähän minun luokseni, siten tunnen oloni parhaimmaksi.

+

+Vaivaamatta miestään kysymyksillä kiirehti Hermine noutamaan, mitä mies

+oli pyytänyt, ja istuutui sitten tuolille sohvan viereen viileällä

+kädellään sivellen miehensä kuumaa otsaa ja puhaltaen sille muutaman

+pisaran hajuvettä.

+

+— Hermine, miten virkistävää onkaan olo täällä sinun luonasi! Sinä

+olet minulle kalliina ystävänä, jota aina ikävöin... No, mitä arvelet

+nyt? Kaikki on tosin parhaalla tavalla suunniteltu niin pitkälle kuin

+mahdollista, loistavan tuloksen saavuttamiseksi. Mutta tuulenpuuska voi

+kääntää kaikki äkkiä... Huomenna! — Miten käy huomenna? Voitko luoda

+profeetallisen silmäyksen äänestysuurnaan?

+

+— Sitä en voi, se olisi röyhkeyttä. Minä vain _uskon_ että kaikki käy

+hyvin. Mutta voin sen sijaan luoda katseen sinun olemukseesi ja sanoa,

+miten _sen_ käy, jos sinua ja ystäviäsi kohtaa vaikea vastoinkäyminen.

+

+— No, olen utelias kuulemaan, millaista mielentilaa odotat siinä

+tapauksessa.

+

+— Sellaista, joka kovin hämmästyttäisi sinua... Tavattoman jännityksen,

+uskomattoman sekä tulevaisuutta että menneisyyttä tarkkaavan ajattelun,

+innokkaitten, kiduttavien, myöhään yöhön kestäneitten kokousten

+ja keskustelujen jälkeen, tulet sinä, kun taistelu on suoritettu

+ja äänestyksen tulos on tullut tunnetuksi, jos se on vastakkainen

+toiveillesi, tuntemaan itsesi aivan täysin levolliseksi. Vastavaikutus

+saa tämän aikaan, ja sinun on aina tiedettävä, että joskin ratkaisu

+vielä jäisi vuoden viipymään, niin kysymys kuitenkin enää on vain

+ajasta. Myrskyinen aika on takana, ja nämä viimeiset tuskalliset tunnit

+enää ovat vaarallisia. Tuli ratkaisu millainen tahansa, sinussa on se

+tapaava miehen.

+

+— Hermine, oma rakas vaimoni... Miten uskosi, ennustuksesi, syvä

+luottamuksesi tekeekään minulle hyvää. Tulin ulos, keskustelusta

+aivan kiihtyneenä, mutta sen sijaan että monien muitten tavoin olisin

+maksavista paikoista etsinyt lepoani, riensin kotiin sinun luoksesi.

+Niin, _sellainen_ tulee vaimon olla, jos mieli hänen saavuttaa miehensä

+kunnioitusta ja hellää tunnustusta — aivan toisenlaisia vaikutelmia

+kuin liekistä, joka leimahtaa, valaisee hetkisen ja sammuu! Luuletko,

+että Amalia ja hänen miehensä voisivat saada tällaisen hetken

+nautittavakseen?

+

+— En, sitä en usko, koska heidän välillään ei ole sitä sympatian

+sidettä, mikä pitää meidät niin lähellä toisiamme. Hartaitten

+toiveitteni mukaisesti olen vihdoinkin oppinut käsittämään, mitä sinun

+ylevä luontosi rakkaudesta pelkäsi ja rakkaudesta aavisti.

+

+— Kiitos, kiitos, nyt on mieleni rohkaistunut! Olet vihdoinkin osannut

+löytää todellisen olemukseni, mutta ellet siihen olisi kyennyt, olisi

+avioliittomme tullut onnettomaksi, sillä jos kerran olisin tullut

+vakuutetuksi siitä, että sinä olit onnesi löytänyt vain tietäessäsi

+kauneuttasi ihailtavan ja tuntiessasi sen voiman, mihin seikkoihin

+_minä_ viimeksi kiinnitän huomiota, olisin tullut kylmäksi ja lopulta

+kovaksi. Mutta nyt jätän sinut. Voi, jospa jo oltaisiin ylihuomenessa!

+

+— Entä ensimäinen korehtuuri teoksestasi?...

+

+— Se saa odottaa, kunnes ehdin sen tarkastamaan. Lähetä sinä

+anteeksipyytävä kirjelappunen.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Sen päivän yli, jolloin tärkeä uudistuskysymys ratkaistiin, on parasta

+hypätä. Sinä päivänä kaikkien suonet kuumeisina sykkivät — kuumeisina,

+tuskaisina ja riemuitsevina.

+

+Loistavan tuloksen saavuttamista seuranneena aamuna Konny selitti, että

+hän ei mitenkään voinut päästä kotiin päivälliseksi, sillä oli suuret

+päivälliset Phoenixissa. Mutta illalla tulisi hän kotiinsa, mukanaan

+muutamia erikoisen läheisiä tovereita.

+

+— Riemu-illallisille siis? — kysyi vaimo hymyillen.

+

+— Niin, tietystikin, ja sinun on päivän kunniaksi pukeuduttava

+pukuun, joka parhaiten on omiaan miellyttämään. Niin, sallin sekä

+tebtailijoitten, pormestarien, kauppiaitten, pappien että talonpoikien

+hurmaantua, sillä tänään nautin todella onnesta ja siitä iloisesta

+luottamuksesta, että mikään sisäinen tyytymättömyys ei sitä pian taas

+karkoita. Onhan poika terve?

+

+— Täysin. Mutta etkö kirjoita isällesi?

+

+— Kyllä, aion juuri kirjoittaa, ennenkuin lähden. Millainen voitto

+se olikaan! Mutta se minua huolestuttaa, että rakas isäni, Herra

+siunatkoon hänen jaloa vanhaa ritarisydäntään, ei ehkä katsele voittoa

+kovin tyytyväisenä.

+

+— Kyllä, sen hän tekee sinun tähtesi... Mutta mitä asiaa on

+palvelijattarella? Sähkösanoma? Luultavasti onnentoivotus, ystäväni.

+

+Aavistelun kolkkoutta sekaantui miehen iloon... hänen äsken

+ilmaisemansa toiveen kauniiseen luottavaisuuteen!

+

+— Onnentoivotus, — toisti hän äänellä, jossa ei ollut hiukkaakaan sen

+tavallista varmuutta, nähtyään että sähkösanoma oli Sigesbergistä. Heti

+kun hän oli paperin lukenut, putosi se hänen kädestään, ja hän syöksyi

+sellaista vauhtia ovelle, että oli melkein juosta nurin hoitajattaren,

+joka poika mukanaan juuri tuli sisään.

+

+— Rientäkää, joku sieltä, pika-ajuria hakemaan! Vaunut muutaman

+minuutin kuluttua! Rientäkää!

+

+— Voi, mikä hirvittävä sanoma! Anna minun tulla mukaan!

+

+— Sinä tulet perässä, lapsi mukanasi. Minun ei auta sekuntiakaan

+viivytellä. Isäni, isäni!

+

+Sähkösanoma oli Konnyn äidiltä ja siinä ilmoitettiin, että parooni

+Sigesmund aamulla oli saanut halvauksen, mutta että hän vielä oli

+tajullaan.

+

+Ja hän oli täysin tajullaan, kun poika, ajettuaan tulista vauhtia neljä

+penikulmaa, tuli hänen vuoteensa ääreen. Konny oli niin liikutettuna,

+ettei hän milloinkaan ollut ollut sellaisessa mielentilassa, sillä

+väkinäisesti tukahutettua tuskaa oli sekä siinä hellässä kysymyksessä

+että siinä hartaassa rukouksessa, jotka hän kuiskasi isänsä korvaan.

+

+Sairas pudisti lempeästi kunnianarvoisaa päätään. — Rauhoitu,

+rauhoitu... — sanoi hän selvästi. — Sekä _poikana_ että _miehenä_ olet

+käyttäytynyt arvokkaasti. Sigesberg on oleva sinulle pyhä minun tähteni

+ja sinun äiti-raukkasi tähden.

+

+— Mutta _koska_ voin rauhoittua sen tietäen, että olen täyttänyt ne

+oikeutetut toiveet, mitä isällä on ollut ainoan poikansa suhteen! Enkö

+aina ole noudattanut vain omaa mielipidettäni?

+

+— Jos olisit toisin menetellyt, olisi se ollut pelkkää heikkoutta,

+jolle en olisi antanut arvoa, vaan olisin sellaista pahoitellut.

+Täysikasvuinen poika, vaikkapa hänen aatteensa paljonkin eroavat isänsä

+aatteista, tuottaa tälle parhaimman kunnian, jos johdonmukaisesti

+pyrkii päämääräänsä, mikäli se vaan muuten on arvokas. Sinun urasi on

+nyt selvä. Mutta enkö saa nähdä tytärtäni ja pikku Siggeä?

+

+Vain tuntia myöhemmin, kuin hänen miehensä, saapui Hermine. Mutta vasta

+illalla pääsi hän sisään, sillä keskustelu oli niin rasittanut isää,

+että hänen täytyi jäädä kahden kesken vaimonsa ja lääkärin kanssa...

+

+Samoissa huoneissa, missä nuori pari oli asunut häämatkallaan, käveli

+Konny nyt kiivaasti edes takaisin.

+

+— Tämä Sigesberg, tämä onneton Sigesberg!... Voi, Hermine, minun

+sieluni janoo rauhaa, miten arvelet minun _nyt_ koskaan saavuttavan

+sen? Vain kerran elämässäni tein isälleni mieliksi, ja silloinkin petin

+häntä.

+

+— Sinä, rakas Konny? Epätoivo hämärtää arvostelukykysi, _sinäkö_ olisit

+pettänyt isääsi!

+

+— Niin, — vastasi Konny hurjasti, — ja sen tein _sinun_ tähtesi!

+

+— Konny, Konny, tuska varmaan polttaa sinua sietämättömästi, kun sinä...

+

+— ... voin tunnustaa suoran totuuden. Muistatko ehkä keskustelua, jossa

+olimme keskenämme eräänä päivänä, kun tapasimme metsämäellä, missä

+sinä... sinä _tiedät_, mitä tapahtui... ja olet ehkä _aavistanut_ sen

+vaikutuksia. Neljänä pitkänä päivänä sen jälkeen en voinut päästä

+siitä kiduttavasta varmuudesta, että olin menetellyt kuin mielipuoli,

+enkä ensinkään voinut käsittää, _miten_ voisin isälle ja äidille,

+jotka tunsivat aikeeni, selittää lopputuloksen. Olisin mieluummin

+antanut raastaa ruumiini kappaleiksi kuin ilmaista, mitä mielessäni

+liikkui. Silloin tuli isältäni sydämellinen kirje, missä viitattiin

+sopivaan tilaisuuteen päästä lähetystöön jäseneksi. Ja hän kertoi

+samalla kuulleensa puhuttavan sinun kihlauksestasi. No niin, enkö ollut

+jalo poika, antaessani armollisen suostumukseni, kun en tietänyt,

+mitä minun oli yritettävä, vaan olin siinä asemassa, että minun

+oli pidettävä erikoisena onnena, että niin mukava tie oli minulle

+avoinna...? Annoin vanhusten iloita poikansa myöntyväisyydestä, enkä

+heille kummallekaan uskonut sitä, mihin kunniantunnon olisi pitänyt

+velvoittaa. Jalomielisyys on ollut kokonaan heidän tahollaan, sillä

+joskin he sittemmin lienevät jotakin aavistaneet, eivät he milloinkaan

+ole koskeneet haavaan, jonka tähän asti olen salannut sekä sinulta

+että heiltä... Voit väittää (näen sen kyllin katseestasi), että vain

+ylpeyteni oli kärsinyt. Mutta olipa se mitä tahansa, niin tiedä,

+että en koskaan unohda noita neljää päivää enkä niitä epäluuloja ja

+pettymyksiä, jotka niitten kuluessa imivät verta sydämestäni... No,

+miksi et sano mitään, onko minun aina kärsittävä yksin, onko minun

+yksin kaduttava? Onko minun yksin kannettava taakka?

+

+— Konny, jos voisin ottaa kaiken kärsimyksesi sinulta, niin vakuutan,

+että tekisin sen ilomielin. Mutta sinun kiihtymyksesi johtuu siitä,

+että hermosi ovat joutuneet tavallisesta tilastaan. En tahdo eikä minun

+pidäkään puhua tuosta hetkestä, joka sinun muistissasi on niin kipeänä

+kohtana, se on sinun suotava minulle anteeksi. Mutta omalta osaltani

+sanon, että minä...

+

+— Ei, älä sano; mikään _sinun_ tekosi ei loukannut minua, se oli

+onnettomuuteni... Mutta vaietkaamme, tuossa tulee tohtori...

+

+Lääkäri ilmoitti, että sairas ensin tahtoi nähdä miniänsä ja sitten

+pienen pojanpoikansa; siksi aikaa jäisi tohtori herra paroonin luo.

+

+Kun Hermine, lapsi käsivarrellaan, oli mennyt alas, sanoi Konny,

+katsoen lääkäriin silmät täynnä kyyneleitä:

+

+— Ymmärrän... On vain vähän toiveen sijaa?

+

+— Voi, paha kyllä, vähän...

+

+— Ehkä... vähemmänkin kuin vähän?

+

+— Sitä pelkään, sillä ennen huomispäivää tullee uusi kohtaus, ja siitä

+on vaikea seuraus.

+

+Konny jatkoi kävelemistään edes takaisin. Milloinkaan ei hänen

+mielessään ollut ollut sellaista kapinaa. Hän ei voinut kauemmaksi

+jäädä sisään. Hän riensi ulos. Mutta ulkonakaan hän ei voinut viipyä,

+sillä rauha pakeni häntä kaikkialla, aina siihen asti kuin äiti, hänen

+palatessaan, hoiperteli häntä vastaan, sulki hänet syliinsä ja painoi

+hänen päänsä, kuten hänen ollessaan vielä pikku poikana, olkaansa

+vasten. Silloin tuntui hyvältä. Nyt tuli Hermine ja ojensi hänelle

+pojan.

+

+— Katso, — sanoi Hermine sydämellisen osaaottavaisena, — isäsi siunaus

+on lapsen otsalla. _Hänhän_ on viaton... — Hermine silmäsi rukoilevasti

+puolisoonsa. — Mene sinä nyt sisään! Isäsi toivoo, että istuisit hänen

+luonaan. Mutta minä saan silloin tällöin pistäytyä sisällä ja auttaa

+äitiä hänen hoitamisessaan.

+

+— Hermine, — vastasi Konny vältellen, — minä «n ole nyt oma itseni.

+

+

+

+

+XXII.

+

+Menneisyys ja mitä tuleva oli.

+

+

+Oli ollut suuri pimeys! Jos kerran oli tuleva täysi ja kirkas päivä, ei

+siitä vielä ollut kajastustakaan toivoa ylläpitämässä.

+

+Viimeiset sanat, jotka Konnyn kuulimme lausuvan, olivat _ne_, jotka hän

+sanoi vaimolleen: "Minä en ole nyt oma itseni".

+

+Siitä hetkestä oli kulunut raskaita tunteja, päiviä, viikkoja,

+kuukausia ja vihdoin vuosiakin, eikä hän kuitenkaan ollut päässyt

+olemaan omaa itseään. Ennenkuin kerrottu suuri järkytys tuli, oli tämä

+kunnian ja rehtiyden mies aina, niin pitkälti kuin muisti, potenut

+sairaaloista tyytymättömyyttä koko elämäänsä ja kaikkiin tekoihinsa,

+niin kovin kuin hän koettikin työskennellä lähimäistensä parhaaksi,

+niin liberaalisia kuin hänen mielipiteensä olivat olleetkin ja niin

+paljon kuin hän olikin koettanut vastustaa kaikkea ahdasmielisyyttä.

+

+Hänen avioliittoelämänsä toinen jakso ja vuosien 1865—1866

+valtiopäivien alku, odotettuine tuloksineen, olivat olleet hänen

+elämänsä loistokohtia; silloin hän tunsi olevansa jännityksessä, joka

+ei häntä väsyttänyt, ja asemassa, joka ei kahlehtinut häntä muulla

+tavoin kuin hän itse vapaaehtoisesti ja ilomielin halusi. Ja jos

+silloin tällöin tuli vieras ääni kuiskaamaan hänen korvaansa, että

+mihinkään, mikä kuuluu tähän maailmaan, ei ole liiaksi kiinnitettävä

+mieltänsä, niin koetti hän sittenkin tukahuttaa sitä tarpeettomana

+ennusteluna.

+

+Mutta kun sitten surusanoma tuli, avautuivat kaikki sisäiset sulut

+ja niistä tulvi hillitön katumus, ahdistus ja epätoivo. Konnyn koko

+sielunelämä oli aivan kuin omiaan joutuakseen vakavaan koettelemukseen.

+Hän tarvitsi koettelemusta oppiakseen tuntemaan itsensä sellaisena

+kuin oli. Eikä häntä kukaan voinut voittaa, mitä tuli kykyyn kiduttaa

+itseään, kykyyn vastustelematta antautua luulotaudin valtaan.

+

+Vanha parooni Sigesmund eli kuitenkin useita kuukausia, ja Konny riensi

+sanoutumaan, kokonaan vasten isänsä tahtoa, irti edusmiestehtävistään,

+kokonaan omistautuakseen isälle ja perehtyäkseen hänen ajatuksiinsa

+Sigesbergin hoidossa ynnä paljoon muuhun. Mutta isä, joka ymmärsi pojan

+verta ahdistavan salaisen kuumeen, antoi kaikki ohjeensa siten, että ne

+olivat tarkoitettuja tuottamaan sopusointua heidän mielipiteisiinsä.

+Hän puhui yhtä mittaa, mitä suurimmalla kunnioituksella ja rakkaudella,

+myöskin Herminelle ja Herminestä.

+

+Ja sitten kun Konny avoimesti oli tunnustanut syyn osoittamaansa

+taipuvaisuuteen diplomaattiselle uralle antautuessaan, vastasi parooni

+Sigesmund jo kauan aavistaneensa tätä, mutta että ei koskaan ollut

+johtunut hänen mieleensäkään pitää Konnyn menettelyä vikana, vaan

+ansiona. Ellei Konny silloin ollut tahtonut oleskella Kronebyssä, niin

+olihan hänellä vapaa valta lähteä uusille matkoille, sitoutumatta sen

+vuoksi mihinkään erikoisiin velvollisuuksiin. Isä selitti, että Konny

+oli kokonaan väärinymmärtänyt itsensä, kun oli pakottautunut uskomaan,

+ettei päätöksensä pohjana ollut harras halu noudattaa isän toivetta.

+Viisaimpana askeleena pojan elämässä piti hän sitä, mitä poika olisi

+saattanut vähimmin aavistaa, sitä nimittäin, että Konny oli voittanut

+kohtuuttomasti loukkautuneen ylpeytensä ja tullut takaisin Herminen

+luo, josta oli onnistunut saamaan sellaisen vaimon, mistä vilpitön ja

+rakastava mies ei koskaan voisi kyllin kiittää kohtaloaan.

+

+Mutta mitä tahansa tuo arvon mies puhuikin, onnistui hänen vain vähässä

+määrin estää pojan itsekidutusta.

+

+Nyt tuli uusi suuri onnettomuus lisäksi, onnettomuus, joka parooni

+Sigesmundille merkitsi pikaisempaa loppua kuin viimeksi lääkäritkään

+olivat odottaneet. Vapaaherratar Louise, joka vain muutaman kerran

+oli saatu taivutettua lähtemään lepäämään puolisonsa sairasvuoteelta,

+sairastui itse vuorostaan. Herminestä, joka jakoi rakkautensa ja

+hoitonsa molempien kesken, mutta kuitenkin omisti sanomatonta

+osanottoa myöskin miehensä mykälle kärsimykselle, tuli nyt kaiken,

+sekä sairaanhoidon että koko talon hallinnon keskus. Ja kaikki häntä

+jumaloivat. Vain _yksi_ melkein vetäytyi syrjään, se ainoa, jolle hän

+olisi tahtonut merkitä niin paljon.

+

+Emme puhu pitemmälti siitä synkeästä pilvestä, joka oli laskeutumassa

+Sigesbergin ja sen nuorten sydämien yli. Äiti antoi lämpimän

+kehoituksen ja rohkaisun sanoja pojalleen. Olipa hänellä vielä

+rohkeutta sanoa: — Niin paljon, rakas poikani, kuin rakkautesi

+vakavasta tahdosta olet löytänyt voimaa, et kuitenkaan milloinkaan ole

+löytänyt kykyä olla näinä pyhinä päivinä meille, isällesi ja minulle,

+mitä Hermine on ollut... Rakasta senvuoksi häntä kaksin kerroin! — Hän

+kuoli onnellisena siinä uskossa, että häntä oli seuraava se, jota hän

+niin hellästi oli rakastanut sekä elämässä että kuolemassa.

+

+Kun kaikki oli lopussa ja vanhan vapaaherrattaren elämän valo oli

+sammunut, pani hänen vanha puolisonsa, katse kirkkaana, kätensä

+ristiin. — Nyt, rakas poikani, — sanoi hän, — kuolen minä kaksin

+verroin rauhallisena, kun tiedän _hänen_ olevan minua vastaanottamassa.

+

+Levolliset olivatkin sitte hänen viimeiset päivänsä, ja siunattuna

+jätti hän elämänsä.

+

+Koko ensimäiseksi vuodeksi jäivät nuoret Sigesbergiin.

+

+Hermine ehdotti usein ainakin muutamien viikkojen matkaa pieneen,

+rakkaaseen Kronebyhyn. — Älä puhu siitä, — vastasi hänen miehensä, —

+sinähän tiedät, että minun velvollisuutenani on nyt olla täällä ja,

+mikäli siihen kykenen, olla vainajan edustajana hänen ystävilleen ja

+alaisilleen.

+

+— Mutta minä uskallan luulla, että sinä paremmin palvelisit sekä heitä

+että itseäsi, ellet niin itsepintaisesti pysyisi tässä ajatuksessa.

+Sinun terveytesi, rakas mieheni, kärsii täällä näissä suurissa,

+tyhjissä huoneissa, jotka nyt ovat niin autioina.

+

+— Voi niin olla, mutta kun suruvuosi on lopussa, avaamme ovet

+vieraille. Silloin sinun on huolehdittava siitä, että taulugalleriaa ja

+kokoelmahuoneita usein näytetään. Täällä on silloin elettävä niinkuin

+ennenkin.

+

+— Rakas Konny, — vastasi Hermine kerran sellaiseen ehdotukseen, —

+voitko sinä, jonka luonne nykyisin on niin synkkänä, olla isäsi

+kaltainen, joka oli niin iloinen, niin miellyttävä, niin seuraa ja

+auringonpaisteista elämää rakastava?

+

+— En tiedä, olen koettava. Sinä sitä paremmin sovit sentapaiseen

+edustavaan asemaan, ja pikku Sigesmundista kyllä tulee isoisänsä

+kaltainen, niin että voimme toivoa isoisän vastaisuudessa taas nousevan

+ylös keskuudessamme. Isäni oli liian heikko minua kohtaan; minä aion

+olla ankarampi poikaani kohtaan.

+

+— Kallis ystävä, älä ota sellaista periaatteeksesi! Sinä olet jo pari

+kertaa tavalla, jossa ei ole ollut paljonkaan isällistä levollisuutta,

+pauhannut pojallemme, kun hän on aikonut ottaa joitakin isoisänsä

+esineitä.

+

+— Mutta millä tavalla on hän vastannut sellaiseen mielenosoitukseen?

+Niin, tuo nuori herra on nauranut vasten silmiäni ja näyttänyt niin

+urhokkaalta, kuin olisi hän jo tahtonut minulle sanoa: "Ole vaiti sinä,

+_minä_ täällä tulen isoisää edustamaan!"

+

+— Voi, tämä on kovin surullista, pikku poikasi rakastaa sinua niin

+suuresti. Hän ei osaa muulla tavoin kuin iloisen rohkeana vastata sinun

+nuhteisiisi. Älä tee hänen lapsuuttaan raskaaksi! Sinun oma lapsuutesi

+oli niin onnellinen.

+

+— _Minun_ — minä en ole koskaan ollut onnellinen. Minua ei ole luotu

+onnea varten.

+

+— Tällainen puhe, rakas Konny, on kokonaan arvotonta sinun suustasi!

+Ajattele vain, miten monta kirjettä ja tiedonantoa olet saanut ja joka

+päivä saat edessä olevia vaaleja koskevissa asioissa. Etkö _sinä_

+ole astuva toiseen kamariin, sinä, joka niin innokkaasti toimit

+eduskunta-uudistuksen aikaansaamiseksi?

+

+— Minä en suostu mihinkään kehoituksiin. Minun aikani on ohi, älä puhu

+valtiopäivätouhuista.

+

+Hermine-raukka ei kohta voinut käsittää, mistä oikein puhuisi.

+

+— Kuulehan, — sanoi Amalia, kun hän tyttärineen kesällä oli käymässä

+vieraisilla Sigesbergissä, — annan sinulle viisaan neuvon. Jätä hänet

+omiin oloihinsa joksikin aikaa; usko minua, sinä huolehdit liiaksi

+hänestä.

+

+— Et kai tarkota, että väsyttäisin hänet rakkaudellani?

+

+— En, silloin väittäisin sellaista, mikä varmastikaan ei ole totta.

+Sinun — voimme suoraan sanoa — sinun _loukatun_ rakkautesi kätket sinä

+viisaana ja jalona naisena, jollainen olet. Mutta en vain minä, vaan

+myöskin minun mieheni, kun hän saattoi minut tänne, sai sen käsityksen,

+että sinä, katsoen Konnyn synkkään, sairaaseen mielialaan, kohdistit

+häneen liian paljon huomiotasi.

+

+— Niin, mahdollista kyllä, mutta kun hän alituisesti katsoo minua,

+jotta minä ymmärtäisin että hänellä puuttuu milloin sitä, milloin tätä,

+niin on vaikeata olla olevinaan käsittämättä tätä mykkää kieltä.

+

+— Älä salaa, että sen käsität. Anna hänen vaan hoitaa itse itseänsä.

+

+— Amalia! Tunnustan sinulle, että jo olen koettanut sitäkin. Mutta

+tiedätkö, mitä tapahtui?

+

+— Luulen sen käsittäväni, hän loukkaantui ja kävi kylmäksi.

+

+— Pahempaa! Hänen katseensa kävi uhkaavaksi, oli kuin olisi hän

+tahtonut sanoa minulle: "Varo saattamasta minua äärimmilleni!" Minä

+kävin peloksi, enkä yritä enää tukahuttaa halua palvella häntä lempeän

+kärsivällisesti.

+

+— No, ehkäpä sinä olet oikeassa. Mutta etkö milloinkaan, kun hän on

+niin muuttunut, tunne itseäsi loukatuksi ja ärtyisäksi?

+

+— En koskaan!

+

+Mutta kerran Hermine kuitenkin, ei käynyt ärtyisäksi, vaan päinvastoin

+tunsi itsensä mitä syvimmin loukkaantuneeksi sekä puolisona että

+naisena. Sen hetken katkera muisto eli kauan, ehkä liiankin kauan hänen

+sydämessään.

+

+Ensimäinen vuosi oli vihdoinkin lopussa.

+

+Hermine oli koko ajan käyttänyt surupukua, mutta lopetti nyt

+_ulkonaisen_ surun ja pukeutui, lähemmin ajattelematta asiaa, erääseen

+harmaista puvuistaan — mutta hän _tuli_ kyllä ajattelemaan asiaa.

+

+— Millaiseen pukuun sinä nyt olet pukeutunut? — sanoi hänen miehensä

+katsahtaen häneen aivan kuvaamattoman ivallisesti.

+

+— Niin, kun surupukua ei enää ollut pidettävä, otin puvun, jonka

+värisestä ennen paljon pidit.

+

+— Niin, muistan tuon naurettavan jutun, jollaisia minulle siihen aikaan

+usein sattui, mutta nyt saattaisit minut kiitolliseksi, jos pääsisin

+näkemästä noita pukuja, jotka muistuttavat vanhoja mielettömyyksiä.

+

+— Mitä sillä tarkoitat? — kysyi Hermine epävarmana.

+

+— Tarkoitan sitä, että tästä lähtien voit olla rauhassa siitä, että

+_minä_ en sekaannu sinun pukuasioihisi; käytä mitä värejä tahdot ja

+anna neuloa vaatteesi sellaisten mallien ja muotien mukaisiksi, jotka

+sinulle parhaiten sopivat, en enää pelkää naisen kaikkivaltaa, olipa

+hän sitte pukeutuneena häveliääseen villavaatteeseen tai pöyhistelevään

+silkkiin. Aistimeni ovat kuolleita sellaisille vaikutteille.

+

+— Konny, _olisiko_ sinun pitänyt sanoa tämä minulle?

+

+-- Miksi ei? Ei ole milloinkaan liian myöhäistä sovittaa

+naurettavuutta. Voit kernaasti, jos sinua haluttaa, pukeutua keltaiseen

+päivällispukuun, joka minut kerran saattoi niin mustasukkaiseksi!

+

+Hermine lähti miehensä luota sanaakaan virkkamatta. Oudot tunteet

+pyrkivät tukahuttamaan hänet.

+

+

+

+

+XXIII.

+

+Yksinäisellä saarella.

+

+

+On useampi kuin _yksi_ saari synkän, mutta epäilemättä myöskin

+juhlallisen suuremmoisen länsirannikon edustalla, missä milloin matala

+valkea vaahto hiljaisin soinnukkain harpunäänin soittaa kaunista

+tuudittelevaa kehtolauluaan rannikon paljaille kallioille ja milloin

+korkeat, vihreät kuohut pauhaten lyövät yli niitten ja pesevät ne niin

+puhtaiksi, että ne sitten auringonpaisteessa loistavat ikäänkuin harmaa

+graniitti olisi verhottu himmeällä lehtikullalla.

+

+Eräille näistä saarista, joka oli kyllin autio ja tyhjä tyydyttääkseen

+suurimpiakin eristymisen vaatimuksia, oli tämän kertomuksen

+sankari perheineen tullut, saadakseen virkistystä yksinäisyydestä

+ja suolaisista terveellisistä kylvyistä. Sillä täytyihän olla

+virkistykseksi sen, että pääsi (päinvastoin kuin muitten ihmisten

+käyttämillä kylpypaikoilla) näkemästä ja vastaanottamasta vieraita.

+

+Oli päästy vuoteen 1868, kesäkuun loppupuolelle. Parooni Sigesmund oli

+kuollut tammikuussa 1866, siis kaksi ja puoli vuotta sitten. Mutta

+Konnyn raskas mieliala ei ollut vähintäkään parantunut. Lisäksi oli hän

+tullut niin salamieliseksi vaimoaan kohtaan, että hän ei enää koskaan

+puhunut tälle vaikutelmistaan. Ja heidän avioliitollinen elämänsä

+olisi vajonnut aina jäätymäpisteeseen asti, ellei Hermine, osoittaen

+ihailtavaa, koskaan väsymätöntä huolenpitoa, olisi kyennyt ylläpitämään

+sen liehahtelevaa liekkiä.

+

+Koskaan ei Hermine sanallakaan viitannut tapahtuneeseen muutokseen.

+Olematta itsepintaisen hellä, mutta sen sijaan sydämellinen, lempeä

+ja aina lämmittävä olemukseltaan, osasi hän pitää yllä keskustelua,

+missä Konnyn oli pakko vastailla ja siten vapautua ajatustensa

+harhakäytävistä.

+

+He eivät läheskään koko tätä aikaa olleet eläneet Sigesbergissä.

+Ensimäisen vuoden kuluttua (tiedetään, että Konny ei enää ajatellut

+mitään valtiopäivävelvollisuuksia tai muita yhteiskunnan asioita)

+asuivat he molemmat Kronebyssä, naapurikaupungissa ja myöskin eräässä

+kylpylaitoksessa. Mutta juuri tässä paikassa (1867) oli Konny, sitä

+kuitenkaan sanallakaan ilmaisematta, tuntenut itsensä levottoman

+kiusautuneeksi kaikesta siitä juhlimisesta, mikä tuli hänen vaimonsa

+osaksi. Jos Hermine olisi tahtonut, olisi hän saanut osalleen suuren

+määrän ritarillista huomaavaisuutta. Mutta hän oli varovainen, väijyi

+aina jotakin vanhaa mustasukkaisuuden merkkiä, mutta — mitään ei ollut

+havaittavissa.

+

+Tuli sitten tuohon pikku kaupunkiin uuden edustajan vaali toiseen

+kamariin, kun valittu edustaja oli luopunut toimestaan. Konnysta

+tuli taas ehdokas, hän sai enimmät äänet ja joutui siis vuoden 1868

+valtiopäiville edustajana. Hermine toivoi parasta tästä muutoksesta.

+Mutta vaikka Konny tarmokkaasti hoiti tehtävänsä ja suurta tunnustusta

+saaden puhui useissa tilaisuuksissa, ei hänessä kuitenkaan ollut

+hivenenkään vertaa jälellä sitä leimuavaa voimaa ja tulta, joka

+hänessä oli elänyt vuoden 1865 vilkkaitten taistelujen aikana, jolloin

+tehtiin työtä uudistuksen aikaansaamiseksi. Mutta siitä hetkestä,

+jolloin uudistus saatiin toteutetuksi, juuri samana päivänä jolloin

+hänen isänsä sairastui, oli kaikki eloisa innostus hänestä ainakin

+puoliksi sammunut. Kun nyt vaimo hänen edustajakamarista palatessaan

+teki hänelle joitakin kysymyksiä, jotka osoittivat asianharrastusta,

+oli Konnyn taholta ainoana vastauksena se, että hän väsyneenä

+heittäysi sohvalle ja haukotellen mutisi muutaman sanan, joista ilmeni

+tyytymättömyyttä sekä itse uudistuksen tuloksiin että paljoon muuhunkin.

+

+Tämän _paljon muun_, s.o. sanotun ja sanomattoman, joukossa oli

+varsinkin jokin sellaista, että se aivan erikoisesti jäyti Konnya,

+nimittäin illallis- ja päivälliskutsut. Ne joita kamarien jäsenillä

+oli Hasselbackenilla voi hän kestää, mutta sellaisissa perheissä

+käyntiä tarkoittavat kutsut, jotka olivat kuuluneet vanhempien

+seurapiiriin, _ne_ olivat sekä epämieluisia että inhottavia, sillä

+silloin oli Hermine aina esiintyvä hienoissa puvuissa ja tekevä itsensä

+miellyttävyydellään niin huomatuksi, että aviomiehelle ei voinut olla

+iloksi sitä katsella. Konnya alkoi lopulta harmittaa, että _viisas_

+mies milloinkaan valitsi kaunista vaimoa; tuollaisten loistavien

+kaunottarien ei koskaan pitäisi joutua naimisiin. Kellä tahansa oli

+vastaansanomaton oikeus ihailla ja töllistellä heitä.

+

+Sattui kuitenkin niin, että Herminekin väsyi eikä enää ottanut osaa

+seuraelämään. Konny alentui silloin yrittämään puheella taivuttaa

+vaimoaan, koska hän mieluummin tahtoi käydä mistä tahansa muusta kuin

+mustasukkaisesta narrista, mutta Hermine vastasi rauhallisesti: — Jos

+olisi kysymys todellisen ilon tuottamisesta sinulle, koettaisin voittaa

+haluttomuuteni, mutta me merkitsemme toisillemme niin vähän siellä

+seuraelämän keskellä; salli minun senvuoksi noudattaa mielihaluani.

+Olen sitä paitsi ollut paljon ulkona, enkä tunne itseäni oikein

+terveeksi.

+

+— Matkustamme merenrannikolle, se tekee meille molemmille ja pikku

+pojalle hyvää. — Mutta kun Konny näki, että tämä tuntui miellyttävän

+hänen vaimoaan, päätti hän, että matkasta ei saisi tulla sellainen kuin

+viimevuotisesta. He asuisivat saarella yksikseen. Ja niin tulivat he

+valtiopäivien päätyttyä sinne, missä he nyt olivat ja missä sitäpaitsi

+vain muutamia kalastajaperheitä asui. Se pieni soma rakennus, missä

+heillä oli kotinsa, oli erään muita varakkaamman kalastajan omaisuutta;

+siinä oli kokonaista kolme kunnollista huonetta ynnä keittiö, ja se

+oli rakennettu vuokrattavaksi jollekin yksinäiselle perheelle. Edessä

+olevalla tasanteella, jonka muodostivat suuret sileät kalliot, oli

+kaksi vihreäksi maalattua penkkiä. Voiko pyytää enemmän?

+

+Ei, sitä ei kunnolla voinut, varsinkin kun tästä oli katselijalle

+jumalallinen näky tarjolla auringon noustessa tai laskiessa,

+heijastellen mereen purppuraviittaansa... Ja kaiken täydennyksenä oli,

+hiukan kauempana, kahden valtavan kallioseinämän välissä, parikymmentä

+syltä pitkä notko, missä kasvoi harvaa ruohoa ja, kuin kerskailuksi,

+siellä täällä pikku ryhmiä seljapuuta, katajaa, orapihlajaa ja

+kaksi tavallista pikku pihlajaa, jotka viimemainitut uskollisten

+vahtien tavoin seisoivat kumpikin omalla puolellaan kallionseinämää,

+vuodet toisensa perään turhaan ojentaen oksiaan toisiaan kohti kuin

+syleilläkseen toisiaan. Tässä, suuren vesierämaan laaksossa, oli

+sielläkin puupenkki kummankin pihlajan alla. Ja toisen edessä oli jopa

+vaatimaton pöytäkin tarjoilua varten.

+

+Kello oli kymmenen seuduilla aamulla. Hermine oli sillä hetkellä

+yksinään ulommassa huoneessa, jota sanottiin saliksi. Hän seisoi

+akkunan edessä ja katseli, miten junkkeri Sigge, joka juuri oli

+täyttänyt kolme vuotta, ratsasteli täyttä laukkaa kallioilla, hoitajana

+entinen imettäjätär, joka oli jäänyt perheeseen ja nykyisin oli sen

+ainoana palvelijattarena — elettiin patriarkalliseen tapaan. Mies

+kalasteli ja ampui merilintuja, vaimo huolehti siitä, että kotona

+kaikki oli kunnossa.

+

+Ovatko he nyt onnellisia täällä yksinäisyydessään? Eivät erikoisesti,

+päättäen siitä syvästä, surumielisestä ajatuksissaan olosta, mikä

+kuvastuu Herminen kauneilla kasvoilla. Hän sulkee akkunan. Häntä tuntuu

+paleltavan, vaikka hänellä on päällään tumma, vanulla sisustettu

+silkkipusero, joka joutsenen untuvin reunustettuna pehmeästi ja

+poimukkaasti verhoo häntä.

+

+Konny näyttäytyy ovella.

+

+— Tuletko tänään kalastamaan mukanani?

+

+— En, ystäväni, minulla on niin paljon askareita.

+

+— Luonnollisesti! Eikä poikakaan kai tahdo ulos, kun hän ei saa riippua

+äitinsä hameissa?

+

+— Hän olisi varmaan onnellinen sinun seurassasi, mutta tiedätkö,

+ystäväni, hän pelkää sitä usein äreätä ääntä, jota käytät nuhdellessasi

+häntä hänen pikkuvirheistään.

+

+— Hänkö _pelkää!_ Ei, hän on uskomattoman rohkea pikku herra

+ikäisekseen. Hän antaa minulle paljon ajattelemisen aihetta.

+

+— Mutta kun sinulla ei ole muuta kuin _yksi_ ainoa poika, Konny rakas,

+kestänet toki sen. Et varmaankaan tahtoisi useampaa.

+

+— En, tämä yksi meille, totisesti, kyllä jo riittää, — vastasi Konny

+hajamielisen välinpitämättömänä.

+

+Mutta kun Hermine samassa meni hänen ohitseen viereiseen huoneeseen,

+sai Konny vastaanottaa katseen, merkillisimmän mitä hän vaimoltaan

+milloinkaan oli saanut.

+

+Konny heittäytyi sohvalle, unohti kalastamaan menon ja koetti päästä

+selville siitä, mitä tuo katse merkitsi. Mutta ylpeys esti häntä

+ratkaisemasta sen arvoitusta, mikäli siinä oli nuhdetta.

+

+Hetkistä myöhemmin syöksyi sisään junkkeri Sigge, suoraan herra isäänsä

+kohti. — Äiti itki eikä tahtonut ottaa minua mukaansa, kun lähti. Oliko

+isä paha äidille?

+

+— Poika, mitä typeryyksiä sinä puhut? Pysähdypäs, mistä johduit

+sanomaan tuollaista?

+

+— Liisa sanoi, että sinä et ole kiltti.

+

+— Minne äiti meni?

+

+— En tiedä.

+

+Seuraavassa silmänräpäyksessä oli parooni Konny ulkona kalliolla.

+

+— Minne vaimoni meni? — kysyi hän hoitajattarelta.

+

+— En osaa sanoa. Ehkä laaksoon. Hän kääntyi vasemmalle.

+

+— Luulen, että hän ei ole oikein terve tänään.

+

+Tämä voi merkitä sekä mietelmää että alentuvaa kysymystä.

+

+Liisa käsitti isännän sanat viimemainituksi ja vastasi niin kärkevästi

+kuin vain hänellä, imettäjätär-ajalta, oli lupana, kun oli kysymys

+ajatuksensa ilmaisemisesta.

+

+— Oikein terve, sanoo parooni; ihmettelen, onko hän terve ollutkaan

+sitte viime talven? Parooni ymmärtää kyllä, että kukaan nainen, sen

+paremmin ylhäinen kuin muukaan, ei koskaan ole oikein terve _siinä_

+tilassa.

+

+Konnyn oli melkein mahdoton niin ponnistaa, että hänen huuliltaan ei

+päässyt huudahdus: — _Siinä tilassa!_

+

+Valo oli äkkiä noussut paistamaan! Hermine oli, kun Konny ei mitään

+ollut ymmärtänyt, tahtonut kainosti kiertotietä valmistaa häntä, ja

+_Konny_ — miten oli hän vastannut?

+

+Ehtimättä ottaa hattua päähänsä, syöksyi hän laaksoon. Siellä olivat

+molemmat pihlaja-raukat, penkit edessään, mutta ketään ihmistä niillä

+ei näkynyt.

+

+— Hermine, Hermine! — huusi hän tuskaisena, mutta kukaan ei vastannut.

+Eikä Hermineä löytynyt myöskään ylempänä, yhtä vähän kuin alempanakaan,

+olevilta kallioilta. Konny tapasi muutamia kalastajain lapsia. Mutta

+kukaan ei ollut nähnyt hänen vaimoaan.

+

+Konny pysähtyi ja loi silmänsä ylös kohti taivasta.

+

+"Mitä merkitsee kaikki tämä?" tuumi hän vavisten. "Olenko nyt antanut

+sairaalloisuuden pimeän hengen saada sellaisen vallan itsessäni, että

+olen vajonnut helvetillisen tyrannin surkealle asteelle? _Hänellä_,

+tuolla jalolla, vääryyttä kärsivällä, kärsivällisellä ristinsä

+kantajalla, on mies, jolle hän ei voi riemuiten, vaan vain levottomana

+ja peloissaan ilmoittaa ansaitsemattomasta Jumalan siunauksesta!

+Ja sitten tuo mies ei edes ymmärrä häntä. Mies on nähnyt, että hän

+pelkää kalastamaan menoa, mies on nähnyt, että hän pukeutuu paljon

+epämukavammin kuin tavallista, onpa mies nähnyt hänet monasti

+pahoinvoivanakin. Mutta mitään ei hän ole käsittänyt. Kaksi ja puoli

+vuotta on mies antanut sijaa vain hedelmättömälle valittelulle. Mutta,

+laupias Jumala, nyt on tullut loppu kaikesta tästä kurjuudesta! Nyt

+tulee toinen suru, täysin oikeutettu. Hermine, Hermine! Missä olet?

+Lapsi oli oikeassa. Ikuinen kaitselmus, miten väärin olenkaan käyttänyt

+sinun pitkämielisyyttäsi! Kolmivuotiaan pojan on ohjattava isänsä

+oikealle tielle. Mutta _missä_ on Hermine?"

+

+Kauan etsi ja kuunteli hän turhaan. Vihdoin hän pääsi epätoivostaan.

+

+Eräästä saaren osasta, missä heillä harvoin oli tapana olla, löysi

+Konny vihdoin vaimonsa istumassa kalliosta ulospäin pistäytyvän terävän

+paaden alapuolella, aivan lähellä vesirajaa. Hermine oli vaipunut

+horroksiin, väsyneenä tavattomasta matkasta, mutta toisella poskella

+oli suuri, väräjävä kyynel.

+

+Tässä hetkessä kävi outo puistatus miehen läpi. Hermine hengitti niin

+hiljaa, että mies, jonka hengitys päinvastoin kävi kiivaana, ei voinut

+kuulla sen huo'untaa.

+

+Konny vaipui polvilleen, ojensi kätensä ristissä taivasta kohti ja

+kerjäsi vapahdusta raskaista kahleistaan. Hänen ajatuksensa kävivät

+tuskaisina. Ellei Hermine enää voisi elää ja antaa anteeksi, mitä

+hyödyttäisi silloin kaikki taistelu. Mutta jos Hermine avaisi silmänsä,

+ja jos ne vielä voisivat pysähtyä hellästi häntä katselemaan, silloin

+olisi hän pelastettu, eikä koskaan, koskaan hän enää päästäisi niitä

+voimia valtaan, jotka häntä nyt olivat kahleissaan pitäneet. Konny loi

+rakkautta uhkuvan katseen Hermineen. Ja mitä hän silloin näki? Herminen

+avoimet silmät, jotka epäröivän onnellisina katselivat häntä, joka ei

+koskaan ollut ollut polvillaan hänen vieressään, ei koskaan, kuten nyt,

+nyyhkyttänyt kuin lapsi hänen edessään.

+

+— Voi, Hermine, rakas, pyhä vaimoni! Olen ollut niin kova, niin,

+väärämielinen sinua kohtaan. En ole milloinkaan, en milloinkaan

+lakannut rakastamasta, niin, jumaloimasta sinua. Mutta en ole voinut

+unohtaa, että sinä olit viattomana syynä siihen, että petin isääni.

+Mutta sinä et siihen ollut syynä — sinähän menettelit oikein, kun ensi

+kerralla vastasit minulle kieltävästi —, vaan syy oli minun kurjassa

+ylpeydessäni, joka ei _voinut_ unohtaa haavaa ja joka vanhusten kuoltua

+sitten on punonut toisen synkän langan toisensa jälkeen. Tunsin itseni

+tyytyväiseksi, kun voin kääntää sinua kohti kylmän, arkipäiväisen

+puolen itsestäni. Ja nyt — usko minua, usko minua sittenkin, vannon

+että en ole mitään käsittänyt, ennenkuin pari hoitajattaren lausumaa

+sanaa ilmaisivat minulle asian. Lapsi, poikamme, saattoi minut

+lähtemään ulos... Mutta... vastaa, _annatko_ anteeksi, uskotko, että

+palavan kiitollisena otan sinulta vastaan Jumalan uuden lahjan? Viime

+tunnin kuluessa olen kärsinyt kaikki syvyyksien tuskat. Ja _parantunut_

+olen sairaaloisuudestani.

+

+— Ja minä, rakas mieheni, nautin nyt kaikkea maailman autuutta

+levätessäni näin tässä sydämelläsi, tuntiessani, käsittäessäni,

+_tietäessäni_, että sinä tästä hetkestä kuulut minulle ja että yhdessä

+karkoitamme sen vihollisen, joka pyrkii riistämään sinut minulta. Voi,

+olemme taivaassa!

+

+— Niin, Hermine, olemme taivaassa. Ja tällä hetkellä sano minulle yksi

+seikka: rakastitko minua silloin, kun kosin sinua ensi kerran?

+

+— Konny — ajattele, kysyessäsi minulta sellaista!

+

+— Olen jo ajatellut.

+

+— Voi, oliko se väärin? En voinut auttaa, että rakastin sinua.

+

+— Kiitos — siunaan sinua avomielisyydestäsi! Elämämme alkaa nyt

+uudestaan.

+

+— Mutta sinä tiedät, että aina olet vavisten ajatellut varmuuden

+saamista tässä kysymyksessä, missä arkuutesi menee yli rajojen.

+

+— Se _on_ mennyt yli rajojen, kuten niin paljon muutakin, mutta nyt,

+niin, jo kauan, rakkaani, olen ollut vakuutettu siitä, että se on

+ollut onnellisinta — sillä ihmisen vallassa ei ehkä ole estää sitä,

+että tunne _syntyy_ vastoin hienotunteisuutta ja vastoin omaantuntoon

+ja kunniantuntoon istutettua velvollisuutta. Ja kun, kuten sinä,

+päättävästi ja arvokkaasti torjuit sen — ja teit tämän, vaikka _sinua_

+kiinnittävä side oli vain muodollisesti olemassa — silloin velvollisuus

+ei ole kärsinyt.

+

+— Ei, ja niin on tapahtunut sitä vähemmän, kun minä varmaan tiesin,

+että se höllä side, joka minua oli kiinnittämässä, oli ratkeava

+muutaman viikon kuluttua. Sitä vastoin olen, muista se, Konny, sitä

+mieltä että _koskaan_ tunne, olkoonpa miten salapukuisena tahansa, ei

+voi hiipiä sinne, missä side on kiinteä ja sitä lujittamassa rakkaus,

+velvollisuudentunto ja kunniantunto.

+

+— Oi, kiitos, olet puhunut niin kauniisti! Mutta sano, eikö koskaan

+ole mieleesi tullut ajatus, että nyt rakastin sinua vähemmän ja että

+rakkauteni oli kylmää ja tylsää?

+

+— Ei, rakas Konny, viimemainitun lainen ajatus ei onneksi koskaan,

+koettaessani päästä sinusta selville, ole juolahtanut mieleeni, ja

+_jos_ niin olisi tapahtunut, sydämeni ei olisi senvuoksi sykkinyt

+puoltakaan sykähdystä vähemmän sinulle. Sinä olet ensimäinen, sinä olet

+ainoa rakkauteni.

+

+— Miten vähän ansaitsenkaan sitä, että jalomielisesti näin, tavatonta

+suoruutta ilmaisten, pyyhit viimeisetkin suomukset silmiltäni!...

+Mutta miten olet _tuominnut_ minua, sillä usein olet ollut väsynyt ja

+huolissasi!

+

+— Se on totta. Mutta nyt olen lohdutettu. Yhdessä epäilemättä voitamme

+tuon sinun luontosi taipumuksen, joka ikäänkuin _vaatii_ sitä, että

+aina tuntisit itsesi tyytymättömäksi.

+

+— Sekin on totta. Kunpa nyt kohtalo ei niin kovaksi kääntyisi, että

+menettäisimme sen kalliin lahjan, mikä meille on luvassa. Hermine,

+voitko käsittää, millaiseksi mielentilani silloin kävisi?

+

+— Et saa murehduttaa minua, se on kaikkein vahingollisinta minulle, —

+sanoi Hermine mitä suloisimmin hymyillen. — Antakaamme onnemme taivaan

+kerrankin pysyä pilvettömänä! En luule, että sinun tarvitsee siinä

+suhteessa käydä koettelemaan voimakkuuttasi. Ja jos tahdot, että minä

+pysyisin terveenä, niin ole iloinen. Ja ennen kaikkea, koeta kohdella

+pikku Siggeämme toisella tavalla. Sinä rakastat häntä sydämellisesti,

+mutta arvelet ankaruuden olevan paikallaan. Mitä sanoi poika sinulle?

+

+— Että isä oli ollut _paha_ äidille, joka oli itkenyt. Hän oli

+oikeassa. Mutta pimeys on paennut valkeuden tieltä. Saat nähdä — niin,

+saat nähdä! En petä sinua!

+

+

+

+

+XXIV.

+

+Oikealla tolalla.

+

+

+Neljä vuotta on kulunut kautta elämän tiimalasin senjälkeen kun olimme

+saarella, missä Konny niin sanoaksemme riisui vanhan ihmisensä ja

+pukeutui uuteen. Muutos oli ollut melkein täydellinen. Hän ei enää

+koskaan joutunut suuren sielunsairautensa valtaan. Mutta siihen

+päivään asti, mikä nyt oli, ei hänen ollut onnistunut voittaa salaista

+tyytymättömyyttään milloin toiseen, milloin toiseen seikkaan tai

+kyennyt keksimään oikeata syytä siihen. Mutta niin paljon oli varmasti

+voitettu, että _peruuttamaton menneisyys_ oli vakavilla, varoittavilla

+muistoilla terveellisesti vaikuttanut seuraaviin päiviin. Väärät

+mielipiteet elämän asettamista velvollisuuksista olivat häipyneet,

+ja hyödytön tuska oli synnyttänyt halun käsittää, mikäli se oli

+mahdollista, nämä velvollisuudet sellaisiksi, että päivän päättyessä

+omatunto voi käydä suorittamaan tutkimustaan, joskaan kirjanpäätös

+koskaan ei käynyt täysin tyydyttäväksi.

+

+Perhe oli nyt heinäkuun alkupäivinä Sigesbergissä, mutta jo elokuussa

+oli aikomus muuttaa rakkaassa muistissa aina olevaan Kronebyhyn,

+missä Hermine sitten, mikäli se pienokaisilta voi käydä päinsä, olisi

+ryhtyvä puhtaaksikirjoittamaan Konnyn _matkamuistelmien_ toista osaa.

+Ensimäisen osan valmistamisessa tehty työ oli keskeytynyt ensimäiseen

+korjauslukuun, mutta sittemmin tuli osa julkisuuteen, ja sillä oli niin

+suuremmoinen menestys, että muuten ei voinut käydä kuin siten, että

+Hermine sai Konnyn jatkamaan. Tietysti tapahtui tämä sen _jälkeen_ kun

+he olivat olleet yksinäisellä saarella maan länsirannikolla.

+

+Saman vuoden lopulla sai junkkeri Sigge pikku veljen, jonka hän

+heti tahtoi ottaa määräysvaltansa alaiseksi. Ja seuraavina vuosina

+oli lisäksi tullut yksi sisar ja yksi veli. Lähinnä Siggeä nuorempi

+oli siten nyt pian nelivuotias, tytär, pikku Louise, melkein kolmen

+vuotias, ja pienin vähän yli vuoden vanha.

+

+Tämä moniosainen rikkaus teki Konnyn taloudelliset kyvyt

+monenkertaisiksi. Häntä kunnioitettiin ja ihailtiin. Hänen neuvoaan

+kysyttiin monien hänen tekemiensä keksintöjensä ja hänen kaikilla

+aloilla toimeenpanemiensa viisaitten parannusten vuoksi.

+

+— Sinä tiedät, Hermine rakkaani, — tuumi hän, — että vanhin poika on

+hallitseva Sigesbergissä ja että toinen saa Kronebyn. Mutta minun tulee

+hoitaa tulojani niin, että saamme asianmukaiset myötäjäiset isoäidin

+pikku tytölle, pikku Louisellemme, ja sitten myöskin osansa nuorimmalle

+herralle. Ja jos tulisi vielä useampia, keksinen kyllä yhä uusia

+tulolähteitä, ja kirjallisesta työstähän tulee lisätuloja.

+

+— Mukaan voit laskea, — vastasi vaimo iloisesti, — myöskin

+sanomalehtikirjoituksesi, joista saat hyvän maksun!

+

+— No niin, se on totta. Olen liikemies monella tavalla.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Koko perheen piti tänään syödä päivällistä puiston viileimmässä osassa.

+Ja pöytää katettaessa voimme luoda silmäyksen eri ryhmiin.

+

+Puiston perällä harjoittaa junkkeri Sigge innokkaana parhaillaan

+nahkapoikia, joina on kokonaista kymmenen leikkitoveria alustalaisten

+lasten joukosta. Ja jos he hyvin ja nopeasti tottelevat komentajaansa,

+niin tarjoillaan heille lepohetkinä virvokkeita sotaravintola-teltassa,

+jota pikku apulaisen avustamana johtaa pormestarinna Amalian tytär,

+nuori pikku neitonen, jakaen vierailleen voileipiä, kaljaa ja simaa.

+Häntä auttaa myöskin pieni, nelivuotias serkku, Siggen veli, joka

+mielellään, jos vain uskaltaisi, olisi mukana harjoituksissa, mutta

+iso veli oli selittänyt, että mokomakin pojannaskali saa lyödä rumpua

+itsekseen —- sisarelle ja, jos haluttaa, myöskin pikkuveljelle. Mutta

+hänen ei ole tulemista rekryyttien joukkoon.

+

+Mutta nyt tulee Hermine, taluttaen kädestä pikku Louisea, ja mukanaan

+pormestarinna, jolla ei ole sisaria eikä veljiä ainoalle, kohta

+kahdeksan-vuotiaalle tyttärelleen — sotaravintolan pitäjättärelle.

+

+— Sigge, — huutaa äiti, — miksi ei veljesi Herman saa olla teidän

+mukananne? Hän näyttää olevan niin pahoillaan.

+

+Ylpeä upseeri ei vastaa, kun komentohuudot kajahtelevat, sapeli välkkyy

+auringonpaisteessa ja hatussa oleva töyhtö häilyy tuulessa, mutta

+kun hän on komentanut lepoa, kääntyy hän, marssii naisia vastaan,

+nostaa kohteliaasti hattuaan ja paljastaa reippaimmat, kauneimmat ja

+iloisimmat pojan kasvot, mitä nähdä saattaa.

+

+— No, mitä vastaat? — kysyi Hermine.

+

+— Herman on liian pieni, äiti. Tule tänne, Herman, niin kuulen,

+rummutatko oikein.

+

+Herman totteli ja tuli.

+

+— Kas niin, poikani, sinusta tulee kyllä hyvä, kun tulet suuremmaksi.

+Olet vielä liian heikko harjoituksiin. Sitäpaitsi, eihän _sinusta_ tule

+upseeria.

+

+— Mutta _sinusta_ tulee! — huudahti sotaravintolan pitäjätär, joka

+apulaistensa auttamana tarjoili joukolle virvokkeita. — Sinusta tulee,

+Sigge, muuten en mene naimisiin sinun kanssasi.

+

+— Siitä vaivasta kyllä pääset, tulipa minusta upseeri tai ei. Sinun on

+saatava pormestari, ja minä tahdon hovineidin. Eikö niin, äiti?

+

+— Tuo pikku herra, — vastasi täti Amalia, puolittain närkästyneenä, —

+on sitten jo täysiverinen aristokraatti.

+

+— Rakas Sigge, saan hävetä sinun epäkohteliaisuuttasi, — sanoi äiti

+pudistaen päätään. — Saat toistaiseksi tyytyä siihen, että suutelet

+pikku Louisen nuken kättä, minkä hän ojentaa sinulle.

+

+Herra Sigge ei edes katsonut nukkeen tai sen omistajattareen, mutta

+äitinsä antamasta kehoituksesta hän hajoitti joukkonsa ja päästi

+rekryytit lomalle, sillä päivällinen oli valmis.

+

+Naisten ja lasten ollessa huvikävelyllään, loikoivat Konny ja hänen

+täysin kunnioittamansa ystävä, pormestari ja valtiopäivämies,

+yhdessä pienellä nurmikkoisella rinteellä, missä he keskustelivat

+valtiollisista asioista, sikaaria poltellen. Vihdoin katsahti Konny

+kelloonsa.

+

+— Ei, mutta tämähän ei käy laatuun, mehän unohdamme aivan päivällisen

+ja, mikä pahempi, naiset.

+

+— Oh, _ne_, — vastasi pormestari nauraen, — eivät nyt koskaan päästä

+itseään unohtumaan. Amaliani on nyt paras, ainakin parhaiten sopiva

+vaimo minulle. Mitä Hermineen tulee, niin on hän aina voittanut muut

+sekä kauneudessa että älyssä. Sitäpaitsi on sinulla sellainen rikkaus

+lapsia — meillä on vain yksi.

+

+— Niin, — vastasi Konny, — se rikkaus on kaikkea muuta arvokkaampaa.

+Sellainen puoliso ja sellaiset lapset ovat miehelle suurimpana onnena,

+mutta voitko uskoa, vaikka salaan sen Hermineltä, että minä tuntikausia

+öisin valvon, kun huolet heidän menestyksestään painavat mieltäni.

+

+— Mitä typeryyksiä sinä nyt puhut? Onko vanha kiusanhenkesi taas

+päässyt irti? Sinulla on suuri Sigesberg, Kroneby, taloja kaupungissa

+ja tuloja joka taholta, joskin edustajatehtäväsi vie enemmän kuin siitä

+on tuloa. Mitä sitten tahdot? Eihän Sigesberg ole sukukartano?

+

+— Ei, ei kyllä, mutta sen, jolla se on, täytyy välttämättä saada kaikki

+sen tulot. Minä sain ottaa sen vastaan ilman mitään kiinnityksiä.

+

+— Koska olit ainoa perillinen. Varo, veli hyvä! Sinussa on synnynnäinen

+taipumus olla aina tyytymätön, aina näet sinä jotakin synkkää

+taustalla. Mutta tuossa tulee reipas vanhin poikasi. Sellainen komea

+nuorimies!

+

+— Isä, — huusi Sigge ja heittäytyi isänsä syliin. — Olen lähetetty

+tuomaan päivälliskutsua, olen lähettänyt rekryytit kotiin. Muutamat

+niistä tulevat kai rykmenttiini, kun minusta tulee upseeri?

+

+— Vai niin, upseeriksiko aiot? — kysyi pormestari.

+

+— Niin, mikäs minusta sitten tulisi? Muutaman vuoden kuluttua olen

+kadetti, eikö niin, isä?

+

+Myöhään samana iltana, kuu pormestari puolisoineen oli siirtynyt

+vierashuoneisiin ja halveksittu pikku sotaravintoloitsijatar, kuten

+muutkin lapset, jo nukkui, käveli Konny edestakaisin suuressa salissa.

+Hän näytti masentuneelta, mutta ei väsyneeltä.

+

+Silloin hiipi kesäyön runollisessa puolihämärässä hieno ja kevyt olento

+yli lattian ja laski kätensä hänen kaulalleen...

+

+— Mitä sinä nyt tuumailet, rakkaani? Sinä tiedät luvanneesi, että et

+mitään salaa minulta.

+

+— No, onko minulla neljään vuoteen ollut salaisuuksia, joita en

+olisi sinulle uskonut? — kysyi Konny, hellästi hyväillen vaimonsa

+hajallaolevia, kultaisia hiuksia. — Ei, Hermine rakas, tämä ei ole

+juuri tuumailua, mutta olen niin pahoillani, kun selvästi näen, että

+isäni toiveet eivät toteudu edes _toisessa_ polvessa. Sigge on jo

+aikaisin osoittanut, mihin hänen mielihalunsa ja luonteensa viittaavat.

+Hänestä tulee sotilas, hänessä on paljon vähemmän taipumusta

+diplomaatiksi kuin minussa on ollut. Ja joskin hänen luonteessaan

+reippauteen liittyy myöskin ankara rehellisyys, niin en näe suuria

+toiveita olevan todellisesta kartanonherrasta, joka oikein käsittää

+suuret velvollisuutensa.

+

+— Konny rakas, poikahan on vasta hiljan täyttänyt seitsemän

+vuotta. Sinun poikasi ei koskaan missään suhteessa tule pettämään

+velvollisuuksiaan. Sitä paitsi on sinulla kaksi muuta poikaa,

+mahdollisuuksia on siten saada hoitajia sekä diplomatialle että

+maanviljelykselle. Mutta sinä tiedät, että sinun aina ehdottomasti

+_täytyy_ olla jostakin seikasta levoton.

+

+— Niin, olet ehkä oikeassa, jalo vaimoni. Mutta sinun ei pidä surra

+sitä, sillä siitä ei enää ole mitään vaaraa.

+

+— Mistä sen tiedät?

+

+— Kyllä, tiedän sen, sillä monia väsyttäviä tutkimuksia — menneisyyden

+kokemuksiin perustuvia — suoritettuani olen juuri päässyt vakaumukseen,

+jossa pikemmin on jotakin onnellistuttavaa kuin masentavaa.

+

+— Voi, mihin sitten?

+

+— Siihen, että ihminen elämässään ei koskaan voi tuntea itseään täysin

+tyytyväiseksi, vaan että hänen osanaan on pyrkiä yhä eteenpäin.

+

+_Loppu_.

+

+

+

+

+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TULEVAISUUDENUNELMIA ***

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions will

+be renamed.

+

+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

+law means that no one owns a United States copyright in these works,

+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the

+United States without permission and without paying copyright

+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

+of this license, apply to copying and distributing Project

+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

+and may not be used if you charge for an eBook, except by following

+the terms of the trademark license, including paying royalties for use

+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

+copies of this eBook, complying with the trademark license is very

+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

+of derivative works, reports, performances and research. Project

+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may

+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

+license, especially commercial redistribution.

+

+START: FULL LICENSE

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

+www.gutenberg.org/license.

+

+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

+Gutenberg-tm electronic works

+

+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or

+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

+1.E.8.

+

+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement. See

+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

+electronic works. See paragraph 1.E below.

+

+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

+works in the collection are in the public domain in the United

+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

+United States and you are located in the United States, we do not

+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

+displaying or creating derivative works based on the work as long as

+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

+you share it without charge with others.

+

+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

+in a constant state of change. If you are outside the United States,

+check the laws of your country in addition to the terms of this

+agreement before downloading, copying, displaying, performing,

+distributing or creating derivative works based on this work or any

+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

+representations concerning the copyright status of any work in any

+country other than the United States.

+

+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

+performed, viewed, copied or distributed:

+

+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

+  most other parts of the world at no cost and with almost no

+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

+  United States, you will have to check the laws of the country where

+  you are located before using this eBook.

+

+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

+contain a notice indicating that it is posted with permission of the

+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

+the United States without paying any fees or charges. If you are

+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

+posted with the permission of the copyright holder found at the

+beginning of this work.

+

+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

+any word processing or hypertext form. However, if you provide access

+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

+version posted on the official Project Gutenberg-tm website

+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

+provided that:

+

+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

+  within 60 days following each date on which you prepare (or are

+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

+  Literary Archive Foundation."

+

+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+  License. You must require such a user to return or destroy all

+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

+  works.

+

+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

+  receipt of the work.

+

+* You comply with all other terms of this agreement for free

+  distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

+the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set

+forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

+electronic works, and the medium on which they may be stored, may

+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

+cannot be read by your equipment.

+

+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from. If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium

+with your written explanation. The person or entity that provided you

+with the defective work may elect to provide a replacement copy in

+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

+or entity providing it to you may choose to give you a second

+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

+without further opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of

+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

+violates the law of the state applicable to this agreement, the

+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

+remaining provisions.

+

+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

+Defect you cause.

+

+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of

+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

+from people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

+www.gutenberg.org

+

+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

+U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,

+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

+to date contact information can be found at the Foundation's website

+and official page at www.gutenberg.org/contact

+

+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without

+widespread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment. Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements. We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

+state visit www.gutenberg.org/donate

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations. To

+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

+

+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works

+

+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

+freely shared with anyone. For forty years, he produced and

+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

+volunteer support.

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

+edition.

+

+Most people start at our website which has the main PG search

+facility: www.gutenberg.org

+

+This website includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

diff --git a/68793-0.zip b/68793-0.zip
new file mode 100644
index 0000000..9439929
--- /dev/null
+++ b/68793-0.zip