diff options
Diffstat (limited to 'old/68648-0.txt')
| -rw-r--r-- | old/68648-0.txt | 12085 |
1 files changed, 0 insertions, 12085 deletions
diff --git a/old/68648-0.txt b/old/68648-0.txt deleted file mode 100644 index 07a3740..0000000 --- a/old/68648-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12085 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Himmennyt helmi, by Berta Ruck - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Himmennyt helmi - Romaani - -Author: Berta Ruck - -Translator: Alpo Kupiainen - -Release Date: July 30, 2022 [eBook #68648] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HIMMENNYT HELMI *** - - - - - -HIMMENNYT HELMI - -Romaani - - -Kirj. - -BERTA RUCK - - -Englanninkielestä suomentanut - -Alpo Kupiainen - - - -Naisten romaaneja 42 - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, -1923. - - - - - - -SISÄLLYS: - -I OSA — VAIVA - - I. Hänen alkajaisensa - II. Teehetki patjaseinäisessä huoneessa - III. Päivällinen »Ritzissä» - IV. Tanssit »Berkeleyssä» - V. Muodinmukaista armastelua - VI. Cocktaileja huvipurressa - -II OSA — PARANNUS - - I. Myrskyä merellä - II. Kauneuden saari - III. Elämän suola - IV. Kysymyksiä - V. Edenin toinen puoli - VI. Tekoveli - VII. Venuksen peili - VIII. Entisyyden ääni - IX. Haaveet ja todellisuus - X. Etäinen kutsu - XI. Muutos - XII. Kielten helähdys - XIII. Yöllistä vapautta - XIV. Kaksi kauhua - XV. Seuraavana päivänä - XVI. Puhelua - XVII. Kaihostuttava lähtö - - - - - - -I OSA — VAIVA - - - - -I luku - -Hänen alkajaisensa - - - -I - - -Margaret Verity oli yhdeksäntoistavuotiaana sellainen tyttö, jollaisia -(moittivasti) nimitetään nykyaikaisiksi. - -Meidän päiviemme tyttöä, joka on pantu sanomalehdistön kaakinpuuhun, -käsitellään yhtenään siveellistä loukkaannusta uhkuvissa -kirjoituksissa: »Nykyaikaisen tytön viat», »Minkä tähden nykyaikainen -tyttö on menettänyt kaiken viehätysvoimansa?» ja »Osaako nykyaikainen -tyttö rakastaa?» (vastaus kielteinen). - -Ihan liian paljon tämäntapaista. Eikö hänen keski-ikäisillä -syyttäjillään ole muistoja omasta nuoruudestaan? Rohkenevatko he -väittää sitä mallikelpoiseksi? Eikö ainoakaan virnistävä aave nosta -päätään heidän toisen ja kolmannen vuosikymmenensä ajoilta? Eikö? Vai -niin? Onnitteluni... - -Joskus johtuu mieleen sellainen haave, että tytöt ovat tarkalleen -sellaisia, jollaisia he ovat aina olleet ja jollaisina he aina pysyvät. -Nimenomaan tytöt. - -Toisinaan taas saa sellainen näyte kuin ystäväni rouva Verityn Margaret -ihmisen ponnahtamaan punehtuneena pystyyn. Hän olisi saattanut olla -»nykyaikaista» tyttöä kuvaavan taulun mallina. - -Maltittoman ynseä, kyllästyneen haluton, hermostunut? Juuri sellainen -hän oli! Hänen päähänsä ei mahtunut ainoatakaan muuta ajatusta kuin -kuumeisen kiihkeä huvien tavoittelu aamusta iltaan saakka (tai -oikeammin iltapäivästä aamuun!). Hän oli miesten valloittaja, eikä -hän antanut heille lahjaksi nuorta rakkautta, vaan yksinkertaisesti -katkeraa mielenhämminkiä! Hän oli kärtyisen oikullinen ja kalpea, -punasi poskiaan, nautti cocktailia, poltti tupakkaa, tanssi yökaudet -ja tiuski nenäkkäästi äidilleen. Sanalla sanoen, hän oli perin -epätyttömäinen olento. Sellainen oli Margaret Verity juuri vähää ennen -seikkailua, joka sitten muovasi hänet uudelleen. - -Aion kertoa teille siitä seikkailusta kaikki, mitä tiedän. Menkäämme -ensin ajassa taaksepäin ja tutustukaamme Margaretin alkuperään. - - - -II - - -Siinä ei ollut mitään vikaa. Tytön juuret olivat tavallisessa, hyvässä -maassa. Hänen perityt taipumuksensa olivat kylläkin terveet. - -Hänen äitinsä, ystäväni rouva Verity, oli herttainen ihminen. Lahjakas -hän ei ollut; sellainen hän ei milloinkaan teeskennellyt olevansa. Eikä -luja luonne; totisesti hän ei koskaan ollut olevinaan _sellainen!_ -Mutta hän oli suloinen kuin ne vaatimattomat kukat, joilla hän oli -täyttänyt Sussexissa olevan huvilansa puutarhan. Ja soma hän oli -myöskin. Sellaiset avosydämiset kasvot, joita taiteilijoiden oli tapana -nimittää »englantilaiseksi ruusutyypiksi» ja jollaisia he maalasivat -katselemaan kaihoisasti kaukaisuuteen, päässä iso, komea hattu, jonka -ympärille oli leuan alitse kierretty tavattoman laaja, vaaleanpunainen, -tylli kankainen autoharso — sellainen oli Violet Verity, kun hän oli -nuori. Hänen silmänsä olivat kirkkaat, vartalo suora ja ihonväri -raikas. Hän oli hyvä kävelijä, hyvä tennispelaaja (yhdeksännentoista -vuosisadan käsitysten mukaan), hyvä taloudenhoitaja (saaden pienet -tulot riittämään), hyvä perheenemäntä ja puutarhuri. Kuulostaako se -tappavan tympeältä? Mutta saatte uskoa minua, ettei hän ollut tympeä; -sellaiseksi tulemasta hänet pelasti avu, jota hyvin monet älykkäämmät -ja voimakasluonteisemmat ihmiset eivät yksinkertaisesti ole saaneet. - -Hänellä oli rakastamisen lahja. - -Hän ei pyytänyt taivaalta mitään sen enempää kuin jotakuta henkilöä, -jolle hän olisi voinut omistaa elämänsä. Taivas lähetti hänelle Jack -Verityn. - -Jack Verityn on täytynyt olla hyvin miellyttävä, vaikka olenkin nähnyt -vain hänen valokuviaan. Ne muistuttavat tavattoman paljon hänen pikku -tytärtään; Margaret on perinyt hänen lyhyen, päättäväisennäköisen -profiilinsa, hänen ylvään niskan joustavasti kannattaman päänsä -asennon, hänen silmänsä (suuret, etäällä toisistaan ja himmeänharmaat, -mutta reunoiltaan leveälti ruskeat). Miehet kehuivat häntä perinpohjin -kelpo kumppaniksi; naiset eivät ainoastaan rakastaneet häntä, vaan -pitivätkin hänestä. Hän oli merimies — joista naiset ihastuneesti -haaveilevat enemmän kuin mistään muista miehistä. - -(Tekee mieli empiä, ennen kuin päättää sen johtuvan siitä, että -merimiehet ovat niin paljon poissa kotoa.) - -Rouva Verity meni niin pitkälle, että väitti merimiehiä ainoiksi -mahdollisiksi ihmisiksi, joiden kanssa saattoi mennä naimisiin. -Muut miehet, selitti Violet Verity, olivat aina _saapuvilla_, -pitäen naista luonnostaanlankeavana seikkana, nähden hänet hänen -huonoimmilta puoliltaan ja pannen merkille hänen proosallisimmat -piirteensä. Muut miehet tekevät avioelämän pitkäksi, yksitoikkoiseksi -tieksi, jossa ei ole ainoatakaan käännettä alttarin ja haudan -välillä. Mutta jos puolisona on merimies, saa nainen toisaalta elää -kuukausimääriä, rakastaen poissa olevaa puolisoa, muistella ja -kaihoisasti odottaa, miehen purjehtiessa merellä. Toiselta puolen ovat -vastakohtana ne ihanat viikot, jolloin mies on kotosalla, jolloin -vaimo elää konserttivireessä kuten morsiusaikanaan, panee parhaansa -kodinhoitajana, määrää joka päivä puolisoksi kuumaa liharuokaa — jopa -metsänriistaakin! — pukeutuu joka päivä vasta silitettyyn, puhtoiseen -puseroon (hän meni naimisiin ennen »jumperin» valtakautta) ja kykenee -yleensä säilyttämään kuherruskuukauden tunnun. - -Verityn pariskunta säilytti tämän tunnun vuosikausia pienokaisensa, -tyttären, syntymän jälkeen. Vieläpä lapsi teki sen entistäkin -voimakkaammaksi. Pian hän oli kyllin vanha lepertääkseen järjetöntä -lorua, jonka hänen äitinsä oli hänelle opettanut. - -»Mikä olet, Margaret-kulta?» kysyi äiti. »Sano isälle! (Kuuntele, -armas!) Mikä olet nyt?» - -»Merimiehen tytär», vastasi lapsukainen tanakkana merimiessinisessä -villakankaisessa mekossaan, jossa oli parin sentimetrin levyinen, -sininen sarssireunus. - -»Niin. Entä miksi _tahdot_ tulla?» - -»Merimiehen vaimoksi.» - -»Juuri niin! Entä miksi _toivoi_ tulevasi?» - -»Merimiehen äidiksi.» - -»Mainiota!» kehui Jack Verity, nauraa hohottaen, otti lapsen syliinsä -ja keinutti sitä niin, että ruskea tukka hulmahteli, samalla raiuttaen -nuoruusaikojensa huvipaikka-laulua: - - Mun tyttösein saa laulelen, - hän verraton, hän helmi on!» - -Tällaisessa ilmakehässä alkoi lapsi varttua. Hänen nuoret vanhempansa -jumaloivat toisiansa ja häntä. Heillä kolmisin oli ihanat päivät -huvilassa aina puolison loman viimeisiin hetkiin saakka. - -Sitten mies aina suuteli heitä molempia vähintäänkin kymmenesti -»viimeisen kerran», otti reppunsa sekä paksun, sinisen sadetakkinsa -ja lähti jälleen merelle. Ja rouva Verity jäi syömään jäähtyneitä -liharuokia, käyttämään kerran yllään olleita puserojaan ja säästämään -merimiespuolison seuraavan loman varalle. - -Mies hukkui laivansa upotessa myöhään syksyllä 1914. - -Ja on helppo kuvitella, että vaimolle antoi elämänhalua vain yksi -seikka. - -Hänen pieni tyttönsä. - - - -III - - -Valkoisessa huvilassa Sussexissa, meren rannalla, hiekkasärkkien -aukeassa helmassa pieni Margaret Verity vietti sitten muutamia vuosia -ankaraa elämää. - -Lapsi totutettiin liikkumaan ulkosalla joka päivä, olipa ilma -minkälainen hyvänsä. Hän sai rämpiä pitkiä matkoja sateessa (_ja -hän oli sama tyttö, joka myöhemmin ei koskaan laskenut pientä -ranskalaiskorkoista kenkäänsä maahan muutoin kuin laskeutuessaan -autosta_). Makuuhuone, jossa ei ollut uunia ja jonka ikkunat -olivat auki kesät, talvet (_hänellä, joka sittemmin nurisi, jos -lämmityslaitoksessa oli pieninkin vika_). Yksi ainoa sarssileninki, -kotikutoiset villaliivit, parit housut, sadetakki, paksut kengät -ja pyöreä skottilaishattu — paljoa muuta ei ollutkaan koko hänen -pukuvarastossaan (_hänen, joka myöhemmin ei koskaan käyttänyt samaa -tanssipukua kolmasti peräkkäin ja joka ei tiennyt muiden vaatteustensa -lukumäärää_). Hän oppi pesemään, kattamaan pöydän ja tekemään -kaikenlaisia pikkuaskareita huojentaakseen heidän ainoan palvelijansa -taakkaa (_hän, josta pian tuli tarjoilijaan kauhu ja kamarineitojen -painajainen!_). Joka aamu hän pulikoi jääkylmässä ammeessaan (_niin, -tämä sama Margaret, jonka yhdeksäntoistavuotiaana piti loikoilla -tuntikausia voimakkaasti tuoksuvassa vedessä, niin kuumassa, että hän -siitä noustessaan oli melkein kypsäksi keitetty, hervoton, sekava ja -veltto_). Siihen aikaan hän ei tiennyt mitään ylellisyyksistä eikä -huveista, makeisista, silkkisistä alusvaatteista eikä kalliista, -kestämättömistä kengistä. Ei sinnepäinkään; eikä hänellä ollut -aavistustakaan edes niistä mukavuuksista, — joihin hänenikäisensä -lapset ovat tähän aikaan tottuneet. Tämä kaikki ei suinkaan johtunut -siitä, että ystäväni rouva Verity olisi ollut spartalaisluontoinen, -vaan yksinomaan siitä, että äiti ja tytär olivat siihen aikaan, kuten -ihmiset sanovat, »surkean köyhiä». - -Leskellä oli eläkkeensä, huvilansa ja puutarhansa, siinä kaikki. Hänen -ei kannattanut palkata jokapäiväistä opettajatarta. Margaret luki -äitinsä johdolla niinä muutamina tunteina, jotka hän vietti sisällä. -He kasvattivat itse vihanneksensa; he vaalivat kanoja ja myivät munia; -he laittoivat kuntoon kaksi erinomaista tuoksuherneaitaa, joista he -katkoivat kukkakimppuja ja sulloivat pitkiin laatikkoihin, myyden -nekin ja saaden kahdeksantoista pennyä tai puoli kruunua laatikosta. -Nämä rahat piti säästää, jotta saataisiin puutarhaletku, joka maksoi -neljä shillingiä jalka ja jota rouva Verityn ei vielä kannattanut -ostaa, ja ranskalainen keittokalusto keittiöön. Ruokalistan tärkeimpänä -osana olivat aina hakattu lampaanliha, keitetyt vihannekset ja -riisimuhennokset. - -Ne eivät näyttäneet vaivaavan Margaretia vähääkään. - -Hänen ollessaan yhdentoista ja puolen vuoden ikäinen kävin heitä -katsomassa ja näin hänen olevan perin terveen ja kukoistavan. - -Istuin hänen äitinsä kanssa aallonmurtajalla pakinoimassa ja tarkkailin -lasta, kun hän meni uimaan puettuna uimapukuun, joka sopi hänelle -ikäänkuin tummansininen maaliverho. Hänen vartalonsa oli vielä -lapsimainen, mutta kuinka kaunis se olikaan! Hän oli pitkä, mutta -kömpelöstä varsamaisuudesta ei hänessä ollut jälkeäkään; hänen kaikki -jäsenensä olivat voimakkaat ja sopusuhtaiset. Lausuin: '_Että meidän -poikamme olisivat kuin suureksi kasvatetut taimet nuoruudessansa, ja -tyttäremme kuin hovilinnain tavoin veistetyt nurkkapatsaat_.' Nämä -molemmat rukoukset ovat täyttyneet tyttäressäsi.» - -»Hän muistuttaa niin paljon Jackia. Hänen pitäisi olla hyvin viehättävä -tultuaan täysikasvuiseksi.» - -»Mitä aiot sitten tehdä hänelle?» - -»Hän sanoo tahtovansa itse hankkia elatuksensa, tulla rikkaaksi ja -ostaa meille molemmille kaikenlaista hyvää ja kaunista. Hän kaipaa -kaunista! Mutta täällä hänellä on omat huvinsa. Hän on täysin -onnellinen seurassani simpukankuorikokoelmineen, villeine kukkineen ja -kirjoineen. Joku ammattiko? Niinpä kaiketi... Se tuntuu niin oudolta», -valitti tämä hellä Victorian ajan loppupuolen nainen, »meidän ei ole -koskaan tarvinnut ajatella sellaisia asioita... _Margaret,_ rakas, olet -ollut vedessä kyllin kauan. Tule sisälle nyt! Tule heti!» - -»Vielä viisi minuuttia», kajahti vedestä lapsen kirkas, kimeä ääni. -»Älä hätäile, äiti!» - -Siitä jo näki, kumpi näistä kahdesta pyrki hallitsemaan. - -»Lapsi-kullalla on enemmän tahdonvoimaa kuin minulla on konsanaan -ollut», selitti äiti. »Kunpa hänellä olisi paremmat mahdollisuudet! -Jackin omaisista ei kukaan kykene auttamaan häntä (he ovat kaikki liian -köyhiä). Minun omaisiltani ei voi toivoakaan mitään (he ovat kaikki -ihan liian rikkaita). Turvanamme on vain Tom-setäni, rakas vanhus, joka -oli naittajani ja joka tuli Etelä-Amerikasta saakka häihini. _Hänellä_ -ei ole liian paljon rahaa. Aina silloin tällöin — Jumala häntä -siunatkoon — hän saa lähetetyksi meille maksuosoituksen. Jouluna se on -joskus tuonut koko juhlatunnelman.» Herttainen, mitään aavistamaton -olento! Hän ei osannut kuvitellakaan, millainen vaikutus hänen setänsä -seuraavalla maksuosoituksella olisi heidän molempien elämään. - - - -IV - - -Se saapui vähää ennen Margaretin kahdettatoista syntymäpäivää, ja sitä -seurasi kirje, joka sisälsi määräyksen, että rahat oli käytettävä -nuoren naisen omien toivomusten mukaisesti sen päivän hauskuudeksi, ja -vanhan, rakastavan sedän sydämelliset onnentoivotukset. - -Maksuosoitus oli viiden punnan suuruinen. - -Kuinka usein Margaret Verity myöhemmin viskasikaan saman rahaerän -vetoihin, tanssikenkiin tai ulkomaisiin hajuvesiin! - -Kuinka suurelta omaisuudelta viisi puntaa hänestä tuntuikaan Tom-sedän -maksuosoituksen saapuessa! - -Huvila oli hänelle liian ahdas. - -Hatuttomin päin hän kiiti huurteiseen puutarhaan (joulu oli lähellä). -Riemuissaan hän juoksi kolmasti polkua pitkin pienelle, valkealle -portille... - -Viisi puntaa. Viisi _puntaa!_ - -Mielikuvituksessaan lapsi kulutti sen moneen kertaan vähemmässä kuin -viidessä minuutissa. - -»Ennen kaikkea on äidin saatava uusi muodikas hattu. Sinun täytyy -saada! Minua inhoittaa tuo vanha, musta samettihökötys, jota olet -pitänyt vuosisatoja! Ja sinulle on ostettava sellainen soma, -helmikudoksinen käsilaukku, jollaisia näin ilmoituksesta, nahkalaukkusi -sijasta, joka on kulunut kiiltäväksi ja kauhean rumaksi siltä kohdalta, -mistä pitelet sitä! Eikä sinulla ole _koskaan_ ollut turkiksia kuten -muiden ihmisten äideillä _Tatlerin_ kuvissa. Mitä arvelet harmaasta, -oravannahkaisesta puuhkasta ja nenään saakka ulottuvasta kauluksesta -vai haluatko mieluummin soopelinnahkaisen vaipan? Sinun pitää saada -sellainen. Minä _jumaloin_ upeita turkiksia; en ole milloinkaan nähnyt -_niitä._ Tällä rahamäärällä voimme hankkia sinulle _jonkun_ kappaleen, -jotta —» - -»Margaret! Niitä rahoja ei saa lainkaan kuluttaa äitisi tarpeisiin! Ne -on käytettävä sinun iloksesi.» - -»Mutta niinhän tehdäänkin, kun hankitaan sinulle jotakin!» vastasi -innokas pienokainen. Mielikuvituksessani näen hänen kiertävän kätensä -äitinsä kaulaan ja avaavan suuret, kiihtymyksestä kimeltävät silmänsä -(ne olivat harmaan siniset kuin Englannin kesäinen taivas ja niitä -reunustivat ruskeat, taaksepäin kihartuvat ripset, jotka pehmensivät -hänen katseensa kirkkautta). »Älä ole hupakko, äiti! Enkö saa tehdä -mitä haluan omille viidelle —» - -»Mutta, lemmikkini, sinun on ajateltava Tom-setää. Koska hän ilmoitti, -mitä hän haluaa maksuosoituksellaan tehtävän, on sinun käytettävä rahat -hänen toivomustensa mukaan.» - -»Kiusallinen vanhus! Sitä en tarkoita. Hirvittävän hyväntahtoinen -olento! Noudatan hänen tahtoaan.» - -»Hän haluaa, että syntymäpäivä on sinusta itsestäsi hauska. Sinun on -valittava.» - -Kumpikaan heistä ei uneksinutkaan, kuinka paljon Margaretin valinnasta -riippui. Entäpä jos hän olisi kutsunut naapuriston muutamat lapset -jouluvierailulle, hankkinut pienen joulukuusen, tarjonnut kotona -paistettuja leivoksia, pitäen hupaiset kahvikestit, ja ostanut leluja -kuuden pennyn myymälästä! Lisäksi vielä brightonilainen taikatemppujen -tekijä... - -Hän mietti sitä. - -Jos hän olisi antanut niiden ajatusten ohjata itseään, niin kuinka moni -elämä olisi koitunut toisenlaiseksi? - -Mutta pudistaen nopeasti päätään Margaret teki ratkaisunsa: »Ei, en -halua vieraspitoja. Silloin olisi minun pysyttävä täällä. _Minä_ -haluan käydä Lontoossa, tietystikin oman äitini seurassa. En ole ollut -Lontoossa sen kerran jälkeen, silloin, kun olin _ihan_ pieni tyttö, kun -isä-kulta vei meidät eläintieteelliseen tarhaan. Muistatko?» - -»Kyllä, rakas; kyllä muistan.» - -»Nyt menemme sinne jälleen», suunnitteli kaksitoistavuotias, joka -ei vielä osannut teeskennellä. »Muistatko, kuinka isä nauroi, kun -kamelilla ratsastaminen peloitti minua? Sanoin sitä liian isoksi ja -olisin suostunut nousemaan vain laamojen vetämiin pikku vaunuihin. Isä -huomautti, että merimiehen tyttären piti olla rohkea, ja siksi menin -kamelin selkään, mutta kameli huojui niin, että olin vähällä tulla -merikipeäksi. Mutta silloinhan olinkin tietysti vain hyvin _pieni_ -tyttö. Muistathan sen, äiti, etkö muistakin?» - -»Kyllä.» - -Violetin sydäntä vihloi joka kerta, kun lapsi elvytti Jackin muistoja. -Mutta hän ei olisi mistään hinnasta tahtonut tukahduttaa niitä. - -»Menemme siis eläintieteelliseen tarhaan aamulla ja iltapäivällä... -Niin, _olisikohan_ se liikaa? Rahaa pitäisi _olla_ riittävästi», -päätteli Margaret, »enkä minä ole kertaakaan ollut siellä, vaikka monet -kaksitoistavuotiaat ja jotkut yksitoistavuotiaatkin ovat olleet —» - -»Missä niin?» - -»Teatterissa! _Matineassa!_ Mennään, _mennäänhän_ 'Pekka Poikaseen'... -Lähdetään varhaisella junalla maanantaina.» - - - -V - - -Sitä varten heidän oli ajettava kuuden ja puolen kilometrin päässä -olevalle haara-asemalle. Aamu oli purevan kylmä; taivas kaartui -helmenkirkkaana huurteisten nummien yllä; maantie oli kova kuin rauta, -ja maanviljelijän kärrinpyörät olivat uurtaneet siihen jäätyneet vaot. - -Maanviljelijän rattaat ennättivät perille hyvissä ajoin. Margaret ei -ehtinyt ajoissa. - -Spartalaisesta kasvatuksestaan huolimatta hän ei ollut syntynyt -nousemaan makuulta varhain. Eikä hän ollut löytänyt parhaita -käsineitään eikä tätä tilaisuutta varten äskettäin parsittuja sukkiaan. -Viimeisellä hetkellä hän oli pistänyt johonkin villaisen merimieshuivin -kutomismallin, jota hän aikoi verrata kaupungissa. - -Asia on niin, että tyttö (kuten niin monet meistä) oli syntynyt -kadottamaan esineitä käsistään, hukkaamaan, pudottamaan ja unohtamaan -niitä. Noina elämänsä varhaisina aikoina hän ponnisteli sitä vastaan... - -Joka tapauksessa he olivat myöhästyneet. Asemalla rouva Verity-rukka -(joka aina oli tuskaisen hätääntynyt ja levoton heti pienestä, -hyvin hoidetusta kodistaan lähdettyänsä) huomasi, että hänellä oli -hädintuskin kylliksi aikaa ostaa kaksi kolmannen luokan matkalippua, -siepata takaisin saamansa pienet rahat käteensä, syöksyä sillan yli, -juosta portaita myöten alas ja rientää neljännelle junasillalle, -josta Lontoon pikajuna oli lähdössä. Junailijalla oli vihellyspilli -huulillaan ja vihreä lippu kädessään... Ennättäminen oli kovin -täpärällä. Entäpä jos Verityt eivät olisikaan ehtineet siihen junaan! -Jos ystävällinen kantaja ei olisikaan selittänyt: »Joutukaa vaunuun, -rouva! Minne hyvänsä. Menkää _tuonne!»_ Jos hän ei olisikaan työntänyt -heitä ensimmäisen luokan tupakkavaunuun junan parhaillaan lähtiessä -liikkeelle! Vaunu oli nähtävästi yhden miehen hallussa, ja hänellä oli -joukko kalliinnäköistä matkatavaraa ja iso mytty turkisvaippoja. - -Junailija pamautti oven kiinni Verityjen jälkeen. - -Junan vauhti lisääntyi. Valkoinen höyrypilvi leijaili ikkunan ohitse. -Rouva Verity-poloinen nousi (punehtuneena, hiestyneenä, hengästyneenä) -pystyyn sen kiveä muistuttavan esineen varasta, jota vastaan hänet oli -sysätty. Se oli hänen matkatoverinsa olkapää, tuikean näköisen miehen, -jonka olisi pitänyt käyttää khakipukua. (Tämä tapahtui 1916, jolloin -kahdeksantoista ja viidenneljättä välillä olevien henkilöiden ei -odottanutkaan käyttävän mitään muunlaista asua.) - -Tämä mies oli puettu yksinkertaiseen, erittäin hyvin, mutta ei -häntä varten valmistettuun vaatteukseen. Kaikki osoitti, että -hän oli jonkin herran palvelija; se näkyi hänen hatustaan, -päällystakistaan, paidastaan, solmitusta kaulaliinastaan, tummista -housuistaan, kengistään — ei, pyydän häneltä anteeksi, _kengästään._ -Hänen vasemmassa kengässään oli paksu pohja; hänet oli vapautettu -raajarikkona sotapalveluksesta saatuaan haavan reisiluuhunsa. - -Raivostuneen näköisenä hän riuhtaisihe irti rouva Verityn syleilystä -ja ilmoitti ankarimmalla äänellä, mitä Violetia puhuteltaessa oli -milloinkaan käytetty, että tämä vaunu oli varattu, hyvä rouva. - -Rouva Verity laittoi nukkavierun päähineensä suoraan ja vastasi -tietävänsä sen; hän oli hirveän pahoillaan siitä, että junailija oli -tyrkännyt hänet siihen vaunuun, ja hän poistuisi pienine tyttärineen -sieltä seuraavassa pysähdyspaikassa. - -»Pysähdyspaikkoja ei ole. Tämä juna», selitti soturi tuimasti (hänestä, -kuten rouva Verity nyt havaitsi, näkyi päältäpäin selvästi: _entinen -vakinaisen armeijan vääpeli_), »tämä juna, hyvä rouva, ei pysähdy ennen -kuin Victoria-asemalla». - -»Voi, hyvä Jumala, niinkö?» änkytti rouva Verity tyrmistyneenä kuten -aina vierasta puhutellessaan. »En voi muuta kuin vakuuttaa olevani -kauhean pahoillani —» - -»Wallace», sekaantui puheeseen vaunuosaston toisesta päästä kuuluva -ääni. Ääni oli heikko ja hiljainen ja lähti nurkasta, jossa -hätääntynyt rouva Verity oli luullut olevan läjän vihastuneen vääpelin -matkapeitteitä ja varavaatteita. »Wallace!» - -Entinen vääpeli vastasi nöyrästi kuin nuhdeltu lapsi: »Sir?» - -»Hillitkää kieltänne, Wallace», komensi vaippamytty, koettaen puhua -äänekkäästi, »ja pyytäkää heti rouvalta anteeksi!» - -Tällöin purskahti pikku Margaret Verity nauramaan. - -Margaretin nauru oli kuulemistani äänistä miellyttävimpiä. Se oli -äärimmäisen välitön ja niin kovin makea! Tuntui siltä kuin sitä -jatkuisi loputtomiin; sitten se katkesi nytkähdyksen tapaiseen ääneen. -Se loppui, ikäänkuin lapsi olisi (äkkiä kuten oli ilostunutkin) -oivaltanut, ettei hänen sopinut osoittaa hyvää tuultaan sillä tavoin. -Ja nyt hän punehtui. Vaikka hän olikin kasvanut maalla, ei hän ollut -noita omenaposkisia lapsia, jotka vanhempina tulevat luumukasvoisiksi. -Margaretin nuoret kasvot eivät olleet oikeastaan kalpeat — se kuulostaa -sairaloiselta — vaan pehmeän, tasaisen värittömät. Hänen ihonsa -muistutti kermaa, johon on sekoitettu muutamia pisaroita hedelmämehua. -Kun hän punehtui, muuttuivat hänen kermamaisen ruusuiset poskensa -jyrkästi helakan punaisiksi. Se oli hyvin kiehtovaa, hyvin kaunista. - -On mahdotonta tietää, kiintyikö Wallacen isännän huomio ensinnä lapsen -tenhoavaan punehtumiseen vaiko hänen rattoisaan, sointuvaan nauruunsa. - -Hän oikaisihe istumaan suorana, käänsi tuuhean turkiskaulaksensa -alas ja sysäsi kankaisen suippolakkinsa pois otsaltaan. Käännettyään -teräväpiirteiset, miellyttävät kasvonsa — ihan nuoren miehen kasvot — -lapseen päin hän tiedusti omituisella kurkkuäänellään: - -»Mikä sinua nauratti?» - -»Olen pahoillani siitä. Minun ei olisi pitänyt nauraa», vastasi pieni -Margaret puna yhä poskillaan. »Nauroin teille.» - -»Minulle?» - -»En mahtanut sille mitään. Se oli niin hullunkurista. Tarkoitan sitä, -että sanoitte: _'Hillitkää kieltänne!'_ ja sitten: _'Pyytäkää rouvalta -anteeksi!'_ Miten hän _olisi voinut_ pyytää, jos olisi hillinnyt -_kieltään?»_ - -»Margaret, rakas!» äänsi äiti... - -Nuori mies kääntyi rouva Verityn puoleen ja nosti lakkiaan. - -»Se on totta», hän virkkoi. »Pyydän anteeksi kaikilta. Ettekö pahastu, -jos puhelen kanssanne matkalla. Olen ikävystynyt Wallacen ja itseni -seuraan. Saanko sanoa olevani hyvilläni siitä, että sain muitakin -vaunukumppaneiksini?» - -Rouva Verity käsitti heti, että puhujan piti sallia sanoa mitä halusi. -Hän oli sellainen nuori mies, joka voi sanoa mitä tahansa loukkaamatta. -Hän oli ylimys ja soturi tai oli ollut soturi. Poika-parka, poika-parka -(hän oli alle kuusikolmattavuotias)! Hänen kasvonsa kaikki luut -kuulsivat pergamenttimaisen ihon lävitse. Hänen riutuneilla poskillaan -hehkui puna, hänen siniset silmänsä kiilsivät kuin jalokivet, sitäkin -kirkkaammin, koska ne oli upotettu »nokisin sormin». Mustat, kiharaiset -ripset tehostivat silmien kuumeista kiiltoa. Rouva Verity ei ollut -niin hämmentynyt, ettei olisi tajunnut, mistä kaikki se johtui — -silmien ilme, ääni, paksut vaipat, uskollisen sotilas-palvelijan -huolestuminen. Hänen edessään oli todella sairas mies, ei haavoista, -vaan murhaavimmasta iskusta, mitä sodassa siihen saakka oli opittu -iskemään. - -_Kaasutettu!_ - -»Oi, olkaa hyvä —» sopersi rouva Verity, joka, kuten hän itse tunnusti, -ei koskaan osannut sanoa mitään »kellekään muille» nuorille miehille. - -Hänen miellyttävät kasvonsa puhuivat hänen puolestaan. Mies hymyili -hänelle ja jatkoi Margaretin puoleen kääntyen: »Minä inhoan -matkustamista. Entä sinä?» - -»Minua se suorastaan hurmaa», ihasteli lapsi, ponnahtaen samassa -pystyyn. »En ole matkustellut juuri ensinkään.» - -»Minä taas olen liian paljon», virkkoi potilas. Hän sysäsi syrjään -turkisvaipan liepeen. »Olen kuluttanut puolet elämääni kiertelemällä —» - -»Herra Charles», pisti palvelija vähin, nousten seisomaan, »suvaitkaa -pitää vaippa kunnollisesti ympärillänne!» - -»Wallace, antakaa olla — herjetkää jo! Älkää komennelko minua! En -voi sadatella teitä muutoin kuin kuiskaamalla, jos sen teette. Älkää -käyttäkö sitä hyväksenne!» Kierrettyään turkisvaipan tiiviisti sairaan -ympärille Wallace vaipui takaisin paikalleen. Kaasutuksen uhriksi -joutunut nuori upseeri jatkoi: »No niin, enää ei minun tarvitse paljoa -matkustella. Nyt Lontooseen ja sitten Sveitsiin; se on seuraava -matkani.» - -»Se on viehättävää», jupisi rouva Verity. - -Margaret huudahti: »Sveitsiin? Eikö olisi suurenmoista, jos mekin -pääsisimme Sveitsiin? Te _olette_ onnellinen! Siellä saa laskea -mäkeä kelkalla ja hiihtää ja luistella ja harrastaa kaikkia niitä -_jumalallisia_ puuhia, joista puhutaan talviurheilukirjoissa —» - -»Mutta minut aiotaan teljetä parantolaan.» - -»Niin, ymmärrän. Siellä teistä tulee terve.» - -Mutta nuori kaasunuhri vain kohautti olkapäitään... Hän lisäsi: »Entä -mihin teillä on matka?» - -»Lontooseen», riemuitsi lapsi; hänen kasvonsa kirkastuivat, ja hän -hytkähteli nurkka-istuimellaan. »Lontooseen koko päiväksi!» Hänet -valtasi innostus, ja hän leperteli hilpeästi eläintieteellisestä -tarhasta, »ulkosalla» nautitusta puolisesta, teatterista. »Oletteko -_te_ ollut katsomassa Pekka Poikasta?... Oletteko sitten ollut -usein _matineoissa?_ — Tiedättekö, etten syntymästäni saakka ole -vielä tätä ennen ollut teatterissa? Eikö se ole suurenmoista? Sain -syntymäpäivälahjaksi paljon rahaa, jolla saan tehdä mitä itse haluan -kahdentenatoista syntymäpäivänäni. Tällä tavoin aiomme käyttää viisi -puntaani.» - -Virmaisen hyvätuulisena hän pakisi edelleen, niin että rouva Verity ei -olisi kyennyt hillitsemään häntä, vaikka olisi koettanutkin — - -Hän ei koettanutkaan. Hän ymmärsi. Tämän hilpeän, elämänsä alussa -olevan pikkuolennon viaton, itsetiedoton puhelu oli kuin Jumalan -lähettämä virkistys tälle surulliselle, itseensä keskittyneelle -nuorelle miehelle, joka oli lähdössä viimeiselle, toivottomalle -matkalleen. Siinä rautatievaunussa istuvan ryhmän jäsenten -vastakohtaisuus oli tosiaankin silmäänpistävä. - -Upseeri kuunteli pelkkänä korvana ikäänkuin olisi imenyt parantavaa -lohdutusta tytön vauhdikkaista sanoista. Hänen katseensa oli -värähtämättä suunnattu hänen vastassaan oleviin eloisiin kasvoihin. - -Samoin kuin hän katseli lasta, ei taas Wallacen katse kertaakaan -hievahtanut hänestä. - -Vähää ennen kuin he saapuivat Lontooseen (se lienee tapahtunut East -Croydonissa) nuori mies kääntyi tytöstä äidin puoleen. - -»Olen käyttäytynyt kovin karkeasti», pyysi hän anteeksi, kuiskuttaen -liikuttavan hiljaiseen tapaansa, »kun en ole esitellyt itseäni. -Suonettehan anteeksi sodanuhrin kummalliset oikut? Nimeni on Mount, -Charles Mount. Jos sallitte, niin annan teille käyntikorttini. Hyvä -Jumala, minut on jo ennen aikaani haudattu tähän turkisröykkiöön. -Wallace, onko minulla nimikortteja muassani? Ottakaa ne esille, tehkää -hyvin!»Wallace teki niin. »Kuulkaahan, kirjoitan tähän muistiin sen -oudon sveitsiläisen paikan nimen. Kynä, Wallace! Suotteko minun pyytää -teiltä erästä asiaa?» - -»Olkaa hyvä! Jos voin millään tavoin —» - -»Kuulkaahan! Minulla ei ole omaisia, muita kuin Archie, nuori veljeni. -Hän on torpeedonhävittäjässä jossakin päin. Se ei ole terveellistä -hommaa. Paitsi häntä ei minulla ole ketään, joka kirjoittaisi minulle. -Meitä on vain kaksi, ja _hän_ saattaa kuolla ennen minua; sitähän on -mahdoton tietää!... Kirjeet merkitsevät paljon minulle — minulle. -Luulisitteko voivanne lähettää minulle rivin ja kertoa, miten tyttönne -nautti matineastaan, ja muusta sellaisesta? Se olisi ystävällisesti -tehty. En pyydä, jos siitä on kovin paljon vaivaa, mutta... se olisi -hyvin ystävällistä.» - -Mitäpä olisi helläsydäminen Violet osannut sanoa? Koko kohtaus liikutti -häntä. Kyyneleet pehmensivät hänen silmiensä muutoinkin pehmeätä -ilmettä. Voin kuvitella, kuinka hänen (auttamattoman kehnon päähineen -reunustamat) kasvonsa vavahtelivat, ja kuinka pelokas soinnahdus oli -hänen äänessään, kun hän lupasi: »Tietysti kirjoitan, jos pidätte -kirjeistä. Entä kirjoitatteko te, herra Mount? Kerrotteko, miten — -miten saavuitte Sveitsiin?... Tässä on osoitteemme. Margaret itse -kirjoittaa teille matineasta.» - -»Teetkö sen, Margaret?» kysyi nuori mies. - -»Oi, niin mielelläni! Minä pidän kirjeiden kirjoittamisesta. Minulla -on tuskin ketään, jolle kirjoittaa! Kirjoitan teille», vakuutti lapsi, -»kunnes tulette takaisin kotiin». - -Victoria-asemalla syntyi luonnollisestikin aikamoinen hyörinä, kun oli -koottava herra Mountin tavattomat matkatavarat. - -Rouva Verity (joka oli innostunut auttamaan, mutta joka, herttainen -poloinen, omista tutuista oloistaan lähdettyänsä oli aina kokonaan -ymmällä eikä tiennyt, mitä tehdä) odotti sairaan luona, sillä aikaa -kun tuikeakasvoinen, kuulan rampauttama Wallace teroitti Jumalan -pelkoa asemasillan kaikille kantajille. Margaret hyppi kahleeseen -kytketyn terrierin tavoin pienessä ympyrässä, katsellen jouluostoksille -saapunutta yleisöä, orjanruusuilla ja misteleillä täytettyjä -kuormarattaita, tavaroineen lähtövalmiina jonottavia sotilaita. - -Herra Mount jupisi: »Teille tulee ihana päivä lapsen seurassa.» - -»Niin kyllä, niin minäkin luulen. Olen varma siitä, että hän -siitä nauttii. (_Miksi en osaa lausua mitään lohduttavaa tälle -mies-paralle_...) Hän nauttii kaikesta.» - -»Toivottavasti hän osaa aina niin tehdä. Hänen elämänsä pitäisi aina -olla ruusuista. On hirveätä, että aina eksytään käyttämään kuluneita -sanontatapoja, eikö olekin?» lisäsi hän, ikäänkuin hän ja rouva Verity -olisivat olleet päivälliskutsuilla ja heidän olisi pitänyt keskustella. -»Satutteko tuntemaan nämä säkeet: - - — Rannalla Manan järven, - nojaillen airoon Kharon odottaa?» - -»En. Pelkäänpä, etten ole lukenutkaan sitä runoa —» - -Samassa palasi Wallace, tunkeutuen touhuisasti ihmisahdingon lävitse. -_»Nyt,_ herra Charles —» - -Herra Mount nosti lakkiaan. »En sano hyvästi, vaan käytän niitä sanoja, -jotka gladiaattorit aina lausuivat Rooman keisarille. Muistatteko?» - -Kovaksi onneksi rouva Verity-raukka muisti (aikoja sitten menneiltä -historiantunneiltaan). - -»_Terve, Caesar! Kuoleman omat tervehtivät sinua_!» - -Violet nielaisi jäähyväisensä. Mutta Charles Mount sai Margaretilta -perin riemuisan hymyilyn muistoksi matkalleen. - - - -VI - - -Kuuden viikon kuluttua he saivat viimeisen sanoman Charles Mountista. - -Hän oli kuollut sveitsiläisessä parantolassa ja jättänyt varsin suuren -omaisuutensa perinnöksi neiti Margaret Veritylle »_kiitollisena -ystävyydestä, joka oli suuresti sulostuttanut hänen elämänsä -loppuosaa»._ - -Toiminimi Mount & Sons oli hankkinut sota-aikana jättiläismäisesti -paisuneen omaisuuden myymällä ravintosäilykkeitä tai kenkänahkaa -tai gramofonilevyjä, jotakin sellaista tavaraa, jota sotilaiden oli -saatava suuria määriä. Isä ei ollut elänyt nauttiakseen siitä, hänen -kaksi poikaansa olivat jakaneet voiton keskenään; ja vanhempi heistä, -Charles, jätti nyt oman osuutensa neiti Veritylle määräämättä mitään -jälkiä säädöslahjoituksia! Kaiken piti joutua lapselle heti ilmaa -hankalaa holhousta tai muita rajoituksia siihen saakka, kunnes hän -täyttäisi yksikolmatta vuotta. Torpeedonhävittäjässä palvelevalla -nuorella Archie Mountilla oli oma osuutensa. Hän sai perheen valokuvat -ja äitinsä jalokivet sekä henkilökohtaisen omaisuuden. Kaikki muu -joutui tälle pienelle, vieraalle tytölle, jonka Charles oli tavannut -kerran ja jolta hän oli saanut kenties viisi tai kuusi kirjettä. - -Kuvitelkaahan sitä... Sain hänen äidiltään pitkänpituisen kirjeen, -jossa hän kertoi minulle tästä ihmeellisestä onnesta. Eikö ollut -loistavaa, ettei Margaretin tarvinnut kasvaa rahanpuutteen painamana -ja vaivaamana! Nythän kullannupulle sittenkin avautuisivat kaikki -mahdollisuudet! Hän saisi hyvän kasvatuksen, pääsisi matkustamaan -ulkomaille, viehättävään ympäristöön! Hän voisi tutustua lukemattomiin -mainioihin ihmisiin, hankkia itselleen viehättävän ystäväpiirin! - -Sanalla sanoen, koko tämän kaksitoistavuotiaan elämä sukeutuisi -ruusuiseksi. - - - -VII - - -Kahdeksan vuotta myöhemmin kohtasin hänet jälleen. Minun on -tunnustettava, että silloin tyrmistyin. - - - - - -II luku - -Teehetki paljasseinäisessä huoneessa - - - -I - - -Marraskuulla menin käymään rouva Verityn luona hänen talossaan -Lontoossa. - -Se oli Hill-kadun varrella. Korkea, yksinäinen, hienonnäköinen -pieni talo, ja sen julkisivun ovi oli yhtä juhlallisennäköinen kuin -quatrocento rasian homehtunut kansi. Kuinka suuresti se erosikaan -Verityjen entisestä pääovesta, huvilan alati avoimesta, kuusamojen -reunustamasta pylväseteisestä, josta tuulisten hiekkasärkkien poikki -näkyi merelle! Rouva Verityn kirjeestä tiesin, että Margaret oli -ostanut tämän Hill-kadun talon sellaisenaan, koska sen sisustus -miellytti häntä, ja että hän pian lisäisi siihen omaa »käsialaansa». - -Hovimestari, jolla oli ruuansulatushäiriöiden vaivaaman sfinksin -kasvot, opasti minut salaperäisen hämäriä, paksumattoisia portaita -myöten seurusteluhuoneeseen... Armias taivas, mikä yllätys! - -_Kuinka toisenlaista kuin Verityillä!_ - -Kuinka toisenlaista kuin heidän huvilansa arkihuoneen kotoisen valkea, -sekava sisustus kirkkaine, ruusunvärisine sitsipäällyksineen, avoimine -ikkunoineen, joista merituuli puhalsi sisälle, tuoden puutarhasta -sokeriherneiden ja neilikkojen tuoksua! - -Silmäilin ympärilleni tässä uudessa asunnossa. Himmeillä kultauksilla -runsaasti koristetut seinät olivat melkein kokonaan ihanasti ommeltujen -koruverhojen, hyvin kallisarvoisten, mustan ja kullankirjaviksi -maalattujen kiinalaisten kaappien ja laajan irtoseinän tummanpunaisten, -lohikäärmeiden somistamien lautojen peitossa. Korkeita lamppuja seisoi -nurkissa oudonväristen pagodiverhojen suojaamina, ja kaiverruksin -kaunistetuilla jalustoilla ja pikkupöydillä oli kyyröttävien apinoiden -ja sammakkohirviöiden muotoisia lamppuja. Mustalla matolla, johon -upposi polvia myöten, oli vuodemaisia sohvia, sohvamaisia tuoleja, -pyöreitä jakkaroita, ripsuista lattiapieluksia, kaikki kullanvärillä, -mustalla ja kellanpunaisella kirjailtujen päällysten peittämiä. -Raskaasti riippuvat samanlaisesta mustan ja kullan kirjavasta -koruompeluksesta valmistetut verhot reunustivat ikkunoita, joissa -oli myöskin sisäverhot ja puoliväliin ulottuvat kultakudoksiset -kaihtimet. Upotuksien koristamilla pöydillä oli läjittäin muotilehtiä, -(_Eve, Vogue, The Tatter, La Vie Parisienne_), kuukausijulkaisuja -ja uusia romaaneja; lisäksi oli uunimaton kohdalla tavattoman iso -suklaalaatikko, jonka avoimesta kannesta näkyivät sen sisältö ja -lumikinoksia muistuttavat valkeat täytehöydyt, lattialle viskattu -nukke, uudenaikainen, eriskummainen, kolmivuotisen hapsen kokoinen, -puettu nuoren miehen seurustelupukuun ja päässään vaalean kullanvärinen -silkkiperuukki. Kokonaisuudessaan huone oli mielestäni jonkun -koristetaiteilijan haaveilema hekumallisen ylellisyyden näyte. - -Kuhakin on oma makunsa. Minusta huone vaikutti tukahduttavalta, sen -seinät vanutäytteisiltä. Sanoin sitä pimeäksi. - -Se oli täynnä kukkia! Siellä oli miehenkorkuisia liljamaljakoita, -pronssinen jalusta täynnä astioita, joissa oli ennen aikaansa kukkimaan -saatuja syreenejä, useita maljakoita kuiduissa kasvavia roomalaisia -hyasintteja. Jossakin kyti taikatikku, joita näkee palamassa -kaukonäkijäin kammioissa. Runsaskaiverruksisella jalustalla paloi -suitsutuslamppu. Ja kaikkien näiden sekavien tuoksujen täyttämänä -tuntui sellaisen suljetun huoneen ilma, jossa suitsutettiin paljon ja -yhtenään... Tarkoituksena oli kaiketi saada aikaan itämaalainen, velton -raukaiseva lämpö... - -Kullakin oma makunsa. _Minä_ pidin sitä ummehtuneena. - -Sanalla sanoen, sellaisen ilman olisin kaikkein vähimmän odottanut -ympäröivän ulko-ilmaan tottunutta englantilaista» naista, rouva Verityä! - -Hän astui sisään. - - - -II - - -»Entä tyttäresi?» tiedustin pian. »Niin mielelläni haluaisin nähdä -Margaretin jälleen. Voiko hän hyvin?» - -»Oi, kyllä! Hän voi _oikein_ hyvin... todella —» - -Heti välähti mieleeni epäilys, ettei lapsen laita ohut ihan oikein. -Sana »todella» liitettynä mihin lauseeseen hyvänsä ja lausuttuna -sellaiseen tapaan riittää vastaväitteeksi. Myöskin oli rouva Verityn -ilmeessä jotakin outoa. Ensi silmäyksellä ei hänessä huomannut -muutosta, vaikka hänen yllään olikin (ensi kerran koko tuttavuutemme -aikana) »hyvä» leninki ja siihen sopivat kengät. Hänen vartalonsa oli -suora, hänen lempeiden kasvojensa väri terve ja vaaleanpunertava kuten -aina, hänen silmänsä kirkkaat. Mutta hänen ilmeessään oli jotakin. -Tuo murheellinen häivähdys oli siinä aina ohut. Nyt siinä oli myöskin -rauhattomuuden merkki. Puheliko hän salatakseen sitä? - -»Tietystikin, ymmärräthän, Margaret on _kasvanut,_ hyvin nopeasti. -Tytöt tarvitsevat joitakuita vuosia sivuuttaakseen sen... 'Onko hän -niin viehättävä kuin hänestä näytti tulevan?' Oi, hän on hyvin sievä. -Saat nähdä. En luule niin ainoastaan sen tähden, että olen hänen -äitinsä.» Rouva Verity puhui puolustelevan ylpeästi. »Niin monet -ihmiset ihailevat häntä tavattomasti. Kaikkialla, missä olemme olleet. -Kaikki kyselevät, kuka hän on, kutsuvat häntä vierailuille ja puhuvat -hänestä paljon. Lapsi-kullan aika tahdotaan viedä niin kovin tarkoin! -Niin paljon ihailijoita!» - -»Eikö hän vielä ole kihloissa?» - -Samassa kajahti puhelinkellon kilinä, jota vaimensi kahvipannun -peitettä muistuttavan, tuoksujen täyttämän huoneen seinän pehmennys. - -»Suo anteeksi!» Rouva Verity kääntyi puhelinta rumentavaan -Pompadour-pukuiseen nukkeen päin. »Niinkö?... Oi, kuinka voit, Eric? -Ei! Valitettavasti Margaret _ei_ ole kotona... Hän meni kilpa-ajoihin -Claude Oddleyn ja eräiden muiden seurassa... Niinkö... Luultavasti hän -oli unohtanut luvanneensa. Kuinka pahasti tehty! Tänä iltana hän menee -erään seurueen mukana _kello yhdeksän näytäntöön_... Toivottavasti hän -saapuu puolen tunnin aikana... No niin, tule teelle ja puhu hänelle! -Tuletko? ... Tee niin... Näkemiin!» - -Hän kääntyi takaisin minun puoleeni vastaamaan kysymykseeni. - -»Niin, Margaret ei ole kihloissa. Vain nämä ihailijaparvet... -Todellinen kunniavartiosto alituisesti. Hyvin paljon enemmän nuoria -miehiä kuin tytöt olisivat ikinä halunneet meidän ollessamme nuoria —» - -»Tarkoittanet liian paljon nuoria miehiä _kerrallaan_?» - -»Niin, niinpä niin! Minä puolestani en _ikinä_ kaivannut muuta kuin -yhtä miestä. Minä olen aina ollut '_toivottoman vanhanaikainen -haaveilija_', kuten tyttö-kulta minua nimittää. Mutta Margaretilla -täytyy olla henkivartijansa. He vievät häntä tansseihin, teattereihin, -kilparatsastuksiin, loordien luokse, soutukilpailuihin, Hurlinghamiin, -kaikkeen sellaiseen, mikä nyt on muodissa... Mikäli olen kuullut -_liehittelevät_ nuoret miehet nykyisin kauneimpia tyttöjä sillä -tavoin, mutta eivätkö he: muka _kosi_ sen kummemmin? Sitä me emme -ole huomanneet. He kosivat Margaretia yhtenään.» Äiti hymyili niin -liikuttavasti, ettei minulla ollut sydäntä edes ajatellakaan, kuinka -epätodennäköistä oli, ettei Mountin omaisuuden perijättärellä olisi -kosijoita. »Erikoisesti eräs heistä on lemmikkini ehdoton _orja._ Tämä -meidän kesken sanottuna... mutta näkisithän sen, joka tapauksessa. -Juuri hän vei tänään Margaretin esteratsastuskilpailuihin. Hän on -silmittömästi kiintynyt tyttöön! Tunnetko hänet? Otaksuttavasti olet -kuullut hänestä. Hän on vasta äsken saanut arvonimensä. Hän on nuori -loordi Oddley.» - -Hänen lempeä äänensä sai hienonhienon tärkeyden värähdyksen. Hän oli -tämän maailman vähimmän herrastelevia olentoja, mutta hänen tavallaan -kasvaneessa naisessa ei arvonimi (ja lisäksi hyvin vanha, kunnioitettu -nimi) voi olla herättämättä jonkun verran ihastusta. - -»Pitääkö Margaret hänestä?» - -»Sitä on niin vaikea sanoa tytöistä, eikö olekin?» - -Omassa mielessäni mietin, että se olisi ollut varsin helppo »sanoa» -muutamista tytöistä. Violetin ensi kerran kohdatessa Jack Verityn oli -hänen kasvoistaan varmastikin näkynyt selvästi, että hän oli Jackin, -ainoastaan Jackin. Siinä oli ohut aitoa romanttisuutta. Tulisikohan -se Jack Verityn tyttären ja tämän nuoren loordi Oddleyn osaksi? Minut -valtasi lievä kiihtymys ajatellessani, että näkisin sen itse. Myönnän -olevani innokkaan utelias. Valmistauduin näkemään romanttisuutta -tässäkin ylenmäärin upeakalustoisessa ympäristössä. - -»Kerrohan minulle siitä! Kuinka kauan tyttäresi on tuntenut -nuorukaisen? Missä hänet kohtasitte?» - -»Sveitsissä, talvikisoissa pari vuotta sitten. Hän ja hänen sisarensa -Cynthia asuivat samassa hotellissa kuin mekin. Cynthia on Margaretin -_hyvin_ läheinen ystävä juuri nyt. Cynthia se löysi tämänkin talon -hänelle. Kehoitteli Margaretia ostamaan sen —» - -(Ahaa! »Cynthian» syytäkö sen epäveritymäinen sisustus olikin?) - -— »Cynthialla on ihmeellisen hyvä maku, väittää Margaret. Hän näyttää -aina _huvittavan_ Margaretia. Hän —» - -Taaskin soi puhelinkello. - -»Niin ikävää; saanko? Ajattelehan, että tällaista kestää aamusta iltaan -Margaretin tähden!» Hän tarttui kuulotorveen. »Kyllä. Ei; puhuja on -_rouva_ Verity... Ei. Hän ei ole vielä palannut! ... Odotan heidän -saapuvan millä hetkellä tahansa. Saanko ilmoittaa hänelle jotakin?... -Oi, pistäydyttekö täällä? Niin, tehkää se! (Ei niin innokkaasti, -kuulosti minusta.) »Tulkaa teelle! Näkemiin! ... Soittaja oli -Cynthia... Taitaa olla parasta ilmoittaa Bensonille, että tänne saapuu -paljon väkeä teelle tuossa paikassa...» Hän soitti kelloa. - -Ruuansulatushäiriöiden sfinksin (jota rouva Verity silminnähtävästi -kovasti pelkäsi) poistuttua kuunneltuaan emäntänsä lausuman määräyksen, -kysyin: - -»Pitäisitkö sinä siitä?» - -»Mistä?» - -»Että Margaret hyväksyisi tämän nuoren miehen kosinnan?» »Niin», äänsi -rouva Verity empien. - -Odotin hänen lausuvan jonkun hänen tapaisilleen haaveilevan -herkkätuntoisille naisille ominaisen kuluneen lauseen (kuten: _»Jos -lapsi-kulta rakastaa häntä, niin en luonnollisesti olisi unissanikaan -kyllin itsekäs estääkseni häntä menemästä avioliittoon niin pian kuin -hän haluaa»)_, mutta rouva Verity huomauttikin äänessään oudon katkera -soinnahdus: »Eipä olisi _paljoakaan_ väliä, pitäisinkö siitä vai —» - -Samassa sattui taaskin keskeytys; tässä hiljaisessa, eristetyssä -talossa syntyi äkkiä kovaääninen hälinä. - -Ulkoa kuului auton melua; sitten pamahti pääovi, kajahti haukuntaa, -naurua, kimeitä huudahduksia; useita ihmisiä tuntui syöksyvän portaita -ylös yhtä aikaa. Ovi avautui. Päätäpahkaa tuoksahti sisälle joukko -ihmisiä, joiden _lukumäärää_ hämmentynyt silmä ei aluksi kyennyt -laskemaan pitkiä, sileiksi harjattuja nuorukaisia, jotka seurasivat -hyvin kookasta, nahkaiseen autovaippaan ja pieneen, punaiseen -turkishattuun puettua tyttöä. Nuoret näyttivät sysivän toisiaan, -leikkien hilpeätä hevosenleikkiä, harppailevan toistensa kantapäiden ja -heidän jalkojensa välissä pujottelevien, villeiksi kiihtyneiden koirien -ylitse ja lörpöttävän kaikki samanaikaisesti, niin että kuulosti -siltä, kuin olisi pantu soimaan useita gramofoneja yhtä aikaa ja liian -nopeasti. Olin erottavinani: - -— »Myrkyllinen onni eikö se ollut myrkyllinen _onni_ rakas, ihminen -voitko väittää hei tässä on Eric hei Eric! Hei Odds _myrkyllinen_ onni, -kun panit vetoa. Nauroin niin panin sata kahdeksaakymmentä vastaan -loppuottelussa en halua teetä mutta mielelläni ottaisin ryypyn! No? -No? _Exasperation_ ensimmäinen JA kaiken sen jälkeen Bubbly puolisella -Paddock-aitaus _Exasperation_ ensimmäinen _Tiara_ toinen _This Freedom_ -kahdeksas tai jotakin täydellistä ihmisiä tulvimalla siellä Armstrong -Siddeley _Tiara_ toinen. Mitä? Aioin panna viitosen sen puolesta Mixyä -VASTAAN! Se muutti minun Kolme kertaa hallo Ericillä oli MAALLINEN -_Exasperation_ ensimmäinen myrkyllinen onni oh EI sitä ei ONNISTANUT -panitko vetoa? Ahaa! kuinka voitte rouva Verity sujui hyvin tunnin ja -neljäkymmentä minuuttia minua onnisti — minä —» - -Rouva Verityn ääni melkein hukkui heidän meluunsa, kun hän sanoi: -»Tässä hän on. Tämä on Margaret.» - - - -III - - -Huomasin pudistavani pitkän tytön kättä, katsoen häntä kasvoihin. - -Ne olivat kiehtovan kauniit pienet kasvot, soikeat, suurisilmäiset; -suun piirteet olivat vallattomat ja muistuttivat kukkaa. Mutta -kasvot olivat liian kalpeat, liian hienopiirteiset, liian paksun -ihojauhekerroksen peitossa. Ja nuo suuret silmät, harmaan siniset kuin -Englannin kesäinen taivas, näyttivät menettäneen pehmeyttään. Johtuiko -se siitä, että ruskeat kulmakarvat olivat tahmeina paksusta, mustasta -maalista? - -»Kuinka voitte?» tervehti hän minua raukeasti. »Tietysti muistan -teidät. Kohtasimme siellä huvilassa... _vuosisatoja_ sitten...» Hän -alkoi hypistellä turkiksiaan ja vaatteuksensa moninaisia nahkaisia, -kankaisia ja kudottuja kappaleita. Yhden toisensa jälkeen hän riisui -ne yltään henkivartijoiden koko ajan hyöriessä hänen ympärillään, -tarjoillen saamattomasti apuaan. »Enkö _minä_ saa tehdä sitä? — Salli -minun, Margaret! - -Annapa, kun autan sen yltäsi! —» - -Hän ei vilkaissutkaan kehenkään heistä. Huomauttaen huolettomasti: -»Kas tässä, Oddos! Ota kiinni!» hän heitti vaatemytyn kirjaimellisesti -vasten kasvoja siloiselle, noin yksikolmatta vuotiselle nuorukaiselle, -jonka kullankeltainen tukka oli taaksepäin kammattu ja jolla oli -mimosankeltaiset liivit. Nuorukainen horjahti vaatteiden sysäyksestä, -otti ne, laski ne jakkaralle ja hääri edelleen Margaretin vierellä. -Kun tyttö istahti lähinnä tulisijaa olevalle sohvamaiselle tuolille, -huudahtaen: »On purevan kylmää; kunpa saisimme pidetyksi tämän huoneen -kodikkaampana!» vaipui nuorukainen hänen jalkojensa juuressa olevalle -lattiapielukselle katse hievahtamatta kiintyneenä tytön kasvoihin ja -huulet hieman raollaan ikäänkuin valmiina nielaisemaan kaikki tytön -sinkauttamat sanat. - -Arvasin, että hän oli Margaretin orja, Claude Oddley. - -Ehdin parhaiksi nähdä, että hän muistutti paljon keltaperuukkista -vaatturinnukkea (jonka joku oli tällä välin ottanut pöydältä ja -viskannut rentona virumaan pianon kannelle). Sillä kertaa en ehtinyt -silmäilemään nuorta Oddleyta sen tarkemmin. - -Minun oli katseltava Margaretia, joka loikoi pitkänään soma pää -painettuna pieluksiin, ihonväristen silkkisukkien verhoamat, ohuet -sääret ristissä ojennettuina kauas ruskean silkkihameen liepeiden -ulkopuolelle. Hame riippui hänen ympärillään samoin kuin lippu -tangossaan tyynellä ilmalla. Mitä, mitä oli tapahtunut tuolle -sopusuhtaisen voimakkaalle, nuorelle ruumiille, joka minusta oli -muistuttanut hovilinnain tavoin veistettyjä nurkkapatsaita? Kuihtunut -ja kutistunut tuollaiseksi! Kummallisia sanoja käytettäviksi vasta -ikänsä toisen kymmenen lopussa olevasta tytöstä! Mutta minkä tähden hän -_kuihtui_. Juuri sellaisen vaikutuksen hän teki. _Umppu, joka kuihtui -silloin, kun sen olisi pitänyt aueta upeimpaan kukoistukseensa_. -Kullakin on oma makunsa. Otaksuttavasti hän ihailevista -henkivartijoistaan näytti olevan oivallisessa kunnossa. - -Pehmeä huone oli ahdinkoon saakka täynnä nuorukaisia, heidän koiriaan -(kaksi karkeakarvaista terrieriä ja yksi buldoggi), pyörteisinä pihvinä -tupruavaa tupakansavua, kaukoputkia, hajallaan olevia urheilulehtiä, -gramofonimaista puheenhälyä heidän hokiessaan ratsastuskilpailujen ja -autoilun tapahtumia sekä ristimä- ja pilanimiä. - -Muutamissa minuuteissa olikin huoneessa huolimattomasti siroteltuja -savukkeenjätteitä enemmän kuin koskaan olen missään muualla nähnyt. -Tuhkaa oli matolla kinoksittain; sitä oli kirjailtujen pieluksien -välissä ja teevadeilla; tuhkaa ja savukkeenpätkiä oli teen sekaan -sekaantuneena kuppien pohjalla; tuhkaa oli Anna-kuningattaren -tyylisellä tarjottimella ja sokeripalojen seassa; poltettuja -tulitikkuja oli pistetty hyasinttiruukkujen sammaliin; tuhkaa varisi -Margaretin ruskean silkkihameen helmaan; tuhkaa oli torkkuvien koirien -turkissa; tuhkaa uunin hiilisuojuksella; tuhkaa — uskotteko minua — -huomasin jonkun verran myöskin poroastioissa. - -Mutta palatkaamme henkivartijoihin. Kilvan he tarjoilivat Margaretille -tulitikkuja ja savukkeita (»— kas tässä, maistahan minun kotelostani -—» »Ei! Margaret ei koskekaan muihin kuin noihin voimakastuoksuisiin -savukkeihin, joita hän ja Cynthia ostavat aavemaiselta, pieneltä -kreikkalaiselta —»). He kiidättivät hänelle teetä ja leivoksia, -viimeisen _Starin_ ja hänen autoon unohtuneen kilpailuohjelmansa ja -helmillä koristetun laukkunsa. - -Kuka näistä nuorukaisista, jotka silminnähtävästi olivat orjamaisesti -häneen kiintyneet, oli hänen suosikkinsa? - -Sen aprikoiminen ja arvaileminen oli mielenkiintoista. Aikoiko hän -rohkaista viimeisen Oddleyn kosiskelua? Hän ei ohut huomaavinaan -Claudea sen enempää kuin jättiläiskokoista nukkea. Hänellä tuntuikin -olevan enemmän puhuttavaa »Ericille», punatukkaiselle, kaunisääniselle, -sieväsukkaiselle ylioppilaalle, jonka huulilla väikkyi »vakaana» hymy. -Olikohan Eric saanut hänet haaveilemaan? - -»Sinä lupasit minulle», moitti Eric. »Kymmenen päivää sitten lupasit -lähteä tanssimaan tänä iltana. '_Embassyssa_’—» - -»No niin, minulta varmaankin unohtui kirjoittaa se muistiin. En muista -muuta kuin sen, että lupasin Oddsille mennä hänen seurassaan pieneen -teatteriin. Teidän on parasta taistella siitä keskenänne.» - -Kas vain! Hän näytteli kuningatarta. Mutta minusta hän esiintyi kovin -epäkuningattarellisesti. Siltä tuntui hänen aloittelijamainen, veltto -asentonsa, joka näytti hänen selkänsä kumarana, rintansa onttona ja -solisluiden päät niin korkeina, että niihin olisi voinut ripustaa hatun. - -Hän oli ripustanut niiden ympärille hyvin kauniin, timanttisolkisen -helminauhan. Lisäksi hänellä oli timanteilla koristettu hattuneula, -rannekello helmistä jäykässä kapeassa, mustassa nauhassa ja pitkät -platinaketjut, joissa riippui kilisevä kokoelma »helyjä», kuten hänen -isänsä olisi sanonut. Siinä oli vihreä, neuriittinen epäjumalankuva, -kultakehyksinen taskupeili, pieni kultainen Nildé-rasia, savukekotelo, -lyijykynä ja neuriitista ja merenvahasta valmistetun putken suojaama -huulipuikko. - -Hän otti koneellisesti käteensä peilin; nyrpisti hiukan nenäänsä; -tarttui huulipuikkoon ja alkoi piirtää kalpeata ylähuultaan helakan -punaiseksi. »Mikä on hyvää lääkettä _pisamille_?» kysyi hän -kärtyisesti. »Taaskin on tulossa _inhoittava_ pisama juuri tuohon. En -jaksa _käsittää,_ mistä ne johtuvat, ymmärrätkö sinä, Violet?» (Kysymys -oli osoitettu äidille.) - -»En, sitä en ymmärrä, rakas... Minulla ei ollut niitä kukaan ollessani -sinun ikäisesi, eikä niitä ole nytkään.» - -»Ei tietysti, sinulla ei milloinkaan ole huolia. Sinun laita ei ole -samanlainen kuin minun, Vi. Sinä et ollut kasvanut niin nopeasti», -selitti Margaret, silmäillen äitiään arvostelevasti. »Sinulla ei ollut -mitään _tekemistä_ silloin, kun _sinä_ olit nuori. Sinä et joka aamu -herännyt niin _perinpohjin_ herpaantuneena.» - -»Herpaantuneena?» kertasi rouva Verity, äkkiä huolestui »Mitä -tarkoitat, rakas?» - -Autossa saapuneet nuoret ehättivät yhteen ääneen kummastelemaan; -»Niinkö? Ettekö tiedä, mitä on herpaannus rouva Verity? Minua vaivaa -herpaannuksen tunne joka aamu; eikö sinuakin, Odds?» - -»Panen vetoa vaikka kuinka paljon, että olen herpaantuneempi kuin -kukaan teistä. Olen herätessäni kuin kuollut», liioitteli nuori Oddley. -»Ihan kuin kuollut. Kun kiusanhenkeni astuu sisälle, tuoden varhaisen -teeni, kykenen hädin tuskin pidättymään sinkoamasta sitä vasten hänen -kasvojaan. Juuri niin.» - -»Tee ei haittaa, mutta jos vain mainitaankin jotakin _syömisestä»,_ -valitti bulldogin isäntä. - -»Minä virkoan henkiin», pisti väliin poika, joka teen asemasta joi -konjakkia ja soodaa, »vasta kello yksi». - -»Oletko hengissä jo kello yksi?» huudahti kalpea Adonis, jolla oli -henkivartioston nauha. »Minä virkoan aikaisintaan puolikaksi. Kello -kaksi alan kohota istumaan ja virvoitella heikkoa tajuntaani. Neljän -aikaan tuntuu jo melkoista paremmalta. Kello kuusi _alkaa_ päivän -viettäminen. En jaksa käsittää, miten voidaan pysyä pystyssä _ennen_ -puolista. Minä puolestani muutun joka päivä yhä raukeammaksi kaikissa -suhteissa.» - -Se oli tietysti kerskailua, mutta tuskin kaunista. - -Ja jos kamalan »raukea»-sanan merkitys on sama kuin sanojen »ei varsin -virkeä», niin se, sen pahempi, ei ollut kokonaan harhaan osunut. - -Koko tämä nuorten ihmisten ryhmä... Heitä oli vaikea nähdä silloin. Kun -tee oli tuotu sisään, oli paksut verhot vedetty ikkunoiden eteen ja -himmeiden, petunianpunaisten ja tummanhelakoiden kaihtimien verhoamat -lamput sytytetty. Huoneessa vallitsi ruusuhohteinen hämärä, mutta minä -olin tarkastellut henkivartiostoa päivänvalossa. - -Ja ottakaa huomioon, että nämä sodanjälkeiset henkivartijat olivat -pohjaltaan siivoja poikia (loordi Oddleykin oli »kiltti», vaikka -hupakko). Ja kaikki he olivat myöskin hauskannäköisiä. - -Kaikkien polvien naiset pitävät oman nuoruusaikansa miehiä miehisen -kauneuden kulta-ajan edustajina. _»Katsokaahan_, kehoittavat iäkkäät -tädit, »_noita valokuvia! Sellaisia olivat Dick, Tom ja Harry nuorina -miehinä, Margaretin henkivartijoiden ikäisinä. Eikö niistä näy_ — » - -Ne ovat ryhmävalokuvia, jotka on otettu Sandhurstissä, Woolwichissa -tai laivankannella, jalkapallojoukkueita, yhdeksännentoista -vuosisadan kahdeksannen kymmenluvun tuuheaviiksisiä nuorukaisia -tennistä pelaamassa, soutumiehistöjä Henleyn pitkissä, ennen sotaa -käytetyissä veneissä. Katselemme niitä... ja pudistamme päätämme... -Niin raskastekoisia, jykeviä, karvaisia. Ja kuinka kömpelösti, kuinka -maalaismaisesti puettuja olivatkaan nuo nykyisin neljättä ja viidettä -vuosikymmentään käyvät miehet, joilla silloin oli menossa toinen tai -kolmas kymmenensä! - -Nykyajan nuorukaiset ovat monessa suhteessa äärettömän paljon -hauskemman näköisiä kuin edellisen polven nuoret, joihin Jack Verity -kuului. - -Osaksi se tietystikin johtunee heidän pukujensa suunnattomasti -paremmin vaatettavasta kuosista. Mutta ruumis on muutakin kuin -pelkkiä vaatteita. Heidän rakenteensa, ryhtinsä ja liikkeensä ovat -miellyttävämmät. He ovat viehättävämpiä, taipuisempia, joustavampia. -Heidän ruumiillisia harjoituksiaan on ohjattu paremmin kuin Sandowin -oppilaiden kuningas Edwardin hallituskautena. Raskaat voimistelun -välineet on hylätty. Nyt ei enää näe jykeviä, liian pullealihaisisia -voimavartaloita (kuten isät ja sedät valittavat: _»Nykyisin ei enää -koskaan tapaa kunnollisen näköistä, hyvin muodostunutta nuorukaista. -Naisia! Niiden kaltaisiksi he ovat muuttumassa_.») He ovat kehittyneet -sulavammiksi kuin yhdeksännentoista vuosisadan nuoret. He ovat -vilkaskatseisempia ja (mielestäni) vilkasälyisempiä. Heidän kätensä, -hiuksensa ja hampaansa saavat innokkaampaa, huolekkaampaa hoitoa.» - -Mutta — eikö heidän terveytensä ole sallittu kärsiä muissa suhteissa? - -Omituisen kalpeakasvoisia olivat nämä Violetin tyttären ympärillä -hyörivät nuorukaiset! Kaupunkilaistuneita, sisälläolosta näivettyneitä -siitä huolimatta, että he olivat juuri äsken saapuneet autolla -maaseudulta (ohjaajina noudattaen tunnuslausetta: »Turvallisuudesta -vähät!») Kellahtavan kalpeita kaikki tyyni. Ja heidän silmänsä — -useimmilla oli turvonneiden luomien ympärillä väsynyt, jäykkä ilme, -joka johtuu siitä, ettei nukuta kyllin monta tuntia vuorokauden -kahdestakymmenestäneljästä. - -Tämän polven nuoret nukkuvat liian vähän. Kukapa heistä ajattelee -makuullemenoa ennen kuin aamuhämärässä? He ovat liian vähän nukkuneet, -lyöneet laimin kävelemisen. Kuka heistä menee iltapäivällä kävelylle -sateeseen? (»Kävelylle? KÄVELYLLE? Mutta uusi Indian-autoni vie minut -sinne kuudessa ja puolessa minuutissa, bzzzzupP!») He ovat kävelleet -liian vähän, mutta tanssineet liian paljon. Ajelleet autolla liikaa... -Pelanneet tennistä liiaksi. Liian paljon lämmitelleet takan ääressä. -Viettäneet liiaksi aikaansa Ritzissä (ainakin tämä ryhmä oli)! Ja -varmasti polttaneet liian paljon tupakkaa (yhtenään he sytyttivät -savukkeen toisesta). Liian kiihtyneitä. Ahtoivat neljäänkolmatta -tuntiin niin paljon puuhaa, että se olisi Jack Veritylle riittänyt -kokonaiseksi kuukaudeksi, ja suunnittelivat uusia puuhia viikkomääriä -etukäteen... - -Joillakuilla näistä henkivartijoista oli epäilemättä ammatti. Muutamat -heistä olivat liikealalla. Toiset palvelivat sotaväessä. Toisten taas -oli luettava suorittaakseen tutkintonsa, jotka merkitsivät heidän -elämänuransa alkua. Muutamilla taas oli varsinaista työtä. Tunnen nämä -nykyiset nuoret. He työskentelevät ankarasti. Mutta — rutto periköön -sen ajatuksen, että heidän pitäisi huvitella vähemmän kuin niiden, -joilla et ole muuta tehtävää koko maailmassa kuin huvitteleminen! Ne, -joiden täytyy tehdä työtä, elävät kaksinkertaisen paineen alaisina; -siinä kaikki. - -Mietin: »Olkoon menneeksi, jos he nauttivat siitä!» Pojat (mainiota -ainesta, väärin käytettyä, mutta lujempaa kuin tytöt) nähtävästi -nauttivat elämästään. Entä Margaret? Tyttö? Mitä hänestä tulisi -moisessa mielettömässä riennossa? - -Tuossa hän virui savukekotelo toisessa kädessä, Martini toisessa... -Silmäilin viehättäviä, väsyneitä, kalpeita pikku kasvoja. - -Ymmärsin, minkä tähden hänen äitinsä näytti niin huolestuneelta. - -Sfinksi ilmoitti: »Neiti Oddley.» - - - -IV - - -Nyt siis saapui vielä yksi Margaretin elämään vaikuttava tekijä, hänen -paras ystävättärensä. - -Kun hän ilmestyi väliverhon takaa, osui katseeni ensiksi hänen -kenkiinsä. Ne olivat valkeaa suèdeä, ja niissä oli korkeat poimuvarret. -Sitten tuli näkyviin valkeasta, karkeasta friisikankaasta valmistettu -hame. Sitten rohkeakuosinen, korkeakauluksinen takki mehunvihreästä -nahasta. Sen yläpuolella näkyi teräväpiirteiset kasvot, jotka suuresti -muistuttivat hänen veljeään, monitaipeinen, vihreä savukkeenpidin ja -vihreä nahkahattu. Savukkeenpitimen ja hatun välillä välkkyi monokkeli, -sekin vivahtaen hieman vihreälle. - -Henkilö, jolla oli nämä erikoispiirteet, syöksähti Margaret Verityn -luokse, siirsi hetkeksi suustaan imukkeensa (joka oli melkein niin -pitkä, että se olisi sopinut jättää sateenvarjotelineeseen), suuteli -tyttöä rakkaasti, ennen kuin oli näkevinäänkään rouva Verityä, ja -huudahti: »Peggy, miksi et soittanut? Olen ollut pakahtumaisillani -kiihkosta halutessani varmaa tietoa kahdennenkymmenenkahdennen päivän -näytännöstä.» - -»No, se on ihan selvä juttu, Cynthia», pisti lattiapieluksella istuva -Claude Oddley väliin. »Se on järjestetty. Minä tulen noutamaan -Margaretia; hän syö päivällistä kanssani, ja sitten tuon hänet -huveihin.» - -»Sepä herttaista! Kerrankin on Claude osoittanut hieman intelligenssia. -Se kai johtuu siitä, että hänen armonsa on nyt täysi-ikäinen. -Tiedäthän, että hänen syntymäpäivänsä oli keskiviikkona. Taivutin hänet -pitämään sen kunniaksi laskujuhlat. Nimittäin maksamaan laskunsa. -_Eikö_ se ollut loistava keksintö?» jatkoi neiti Oddley lepertelyään, -sysäten veljensä permantopielukselta nyt jo kovin siivottomalle -matolle ja sijoittuen hänen paikalleen. Hänen lörpötellessäänkin -oli hänen silmissään valppaampi arvosteleva ilme kuin olin koskaan -nähnyt ainoankaan nuoren naisen silmissä; veli sai kyllä olla perijä, -mutta silminnähtävästi oli sisar hänen hallitsijansa. »Istuimme Half -Moon-kadun varrella olevan rakennuksen kirjastossa ympärillämme -laipioon saakka ulottuvia kirjeröykkiöitä! Kaikkialla oli laskuja, -maksuosoitusniteitä, holhoojia, sukulaisia, ja silloin keksin aika -hauskan leikin, jolla Claude sai huvittaa muita. Hän piti aina -kädessään suljettua laskua ja sanoi: »Arvatkaa, kuinka suuri tämä -lasku on? Se on suutariltani, liinavaatekauppiaaltani, parturiltani -(keitä milloinkin sattui) ja se ulottuu hänen viimeisestä Etonissa -viettämästäni lukukaudesta (tai jostakin muusta ajasta) tähän saakka. -Arvatkaa, kuinka suuri se on, ja saatte yhtä suuren rahaerän, jos -arvaatte shillingit ja kaikki tarkalleen. Sitäpaitsi minä suoritan sen.» - -»Arvasiko kukaan, Cynthia?» tiedusti Margaret. Hänen kasvoilleen -oli ilmestynyt ensimmäinen hymyn häive. Niin, hän oli ilmeisesti -huvitettu. Tämän vanhemman, eloisamman tytön vilkas pakinoiminen näkyi -elähyttävän häntä. Hän näytti ikävystyneeltä, palkatun leikinlaskijansa -hullutteluja kuuntelevalta prinsessalta. - -Kyllä; minä arvasin. Arvasin Lobbin lähettämän laskun suuruuden -ihan shillingilleen. Mitenkö osasin? Koska olin erehdyksestä -avannut sen, kun se viimeksi lähetettiin ja selitettiin, että -liikkeen oli vastenmielisesti pakko... Sain siis koko erän, -satakolmekymmentäseitsemän puntaa neljätoista shillingiä kahdeksan -pennyä. Ei niinkään hullusti. Vahinko vain, että menin panemaan sen -vetoon _This Freedomin_ puolesta, joka saapui perille seitsemäntenä. Ja -tiedätkö, että olin vähällä panna sen _Tiaran_ puolesta! Eikö se ollut -hurjan harmillista! Mutta olihan siellä kuitenkin Woolandin, Debin, -Revillen ja toilettikauppiaani laskut; Claude suoritti ne kaikki. Ne -olivat? hauskat, pienet, perheenkeskeiset syntymäpäiväkekkerit, Mutta -varsinainen juhla tietystikin vietetään kahdentenakolmatta päivänä. -Siitä tulee viehättävä, Peggy. Aiotko pukeutua uuteen egyptiläiseen -pukuusi?» - -Tällöin rouva Verity (jota muuten hänen ilmeisesti kovin -kunnioittamansa neiti Oddley ei vielä ollut tervehtinyt) sekaantui -puheeseen teekuppinsa takaa. »Cynthia, rakas, en tahtoisi keskeyttää... -Margaret kulta, kun puhutte kahdennestakolmatta päivästä, ette kaiketi -tarkoittane toista keskiviikkoa?» - -»Kyllä; juhla on ensi keskiviikosta viikon päästä. Entä sitten? Oi, -Violet, älä ole kiusallinen äläkä väitä, että silloin on jotakin muuta!» - -»Mutta, armaani, on todellakin muuta. Oletko unohtanut: Ja minua -peloittaa, että se on hyvin tärkeää. Tom-sedän odotetaan saapuvan -Etelä-Amerikasta yhdentenäkolmatta oltuaan poissa yli kymmenen -vuotta. Ja ymmärräthän, rakas että hän ensimmäisenä iltana Lontooseen -saavuttuaan välttämättä haluaa syödä päivällistä meidän seurassamme. -Emme luultavasti mitenkään voi —» - -»Voi, kuinka kauhea isku! Sitä on suorastaan mahdoton kestää», huudahti -monokkelisilmäinen tyttö. »Ei ainoastaan tanssi, vaan myöskin —» Hän -vaihtoi veljensä kanssa silmäyksen, joka tuntui puhuvan lukemattomista -suunnitelmista »Kaikki on järjestetty, rouva Verity! Jollei Peggy tule -mukaan, romahtaa kaikki murskaksi. Voi, sellaista ei voi ajatellakaan, -Ei saa turmella koko tilaisuutta jonkun harmaantuneen vanhan -herrasmiehen tähden, joka saapuu toisesta maailmanäärestä kuten Rip Van -Winkle. Jos hän kerran on odottanut niin monta vuotta, niin hän jaksaa -odottaa vielä _yhden_ yön lisää.» - -»Cynthia, olen todella pahoillani, mutta pelkään —» - -»Setien seurassa voimme olla _milloin tahansa_», tokaisi Cynthia, -»mutta meidän ei käy pilaaminen tätä erikoista pikku juhlaamme. -Jotakin on keksittävä; täytyy keksiä. Miksi ei pyydettäisi setä Tomia? -Voimme työntää hänet syrjään myöhemmin, ennen kuin illanvietto muuttuu -sellaiseksi, ettei se oikein sovi hänelle.» - -»Niin, miksi ei?» vahvisti nuori loordi Oddley. »Jos hän on päättänyt -syödä päivällistä Margaretin seurassa, niin tehköön niin! Sehän on niin -kuin olla pitääkin. Syököön päivällistä Margaretin ja meidän kaikkien -muiden seurassa! Mennään 'Ritziin’. Tulettehan kaikki mukaan, ettekö -tulekin?» Hän käänsi nukkemaista, kultatukkaista päätään puolelta -toiselle, katsoen tukahduttavan suitsutuksen täyttämässä huoneessa -olevaa tungosta. - -»Niinhän on kaikki hyvin, rouva Verity, eikö olekin?» - -Rouva Verity-rukka ilmeisesti arveli, ettei sillä tavoin olisi -likimainkaan hyvin. - -Hänen Tom-setänsä, vanha, hyväntahtoinen, huvila-aikainen ystävä, -saapuisi Englantiin kymmenvuotisen poissaolon jälkeen ja joutuisi -vieraaksi, ei pieneen kotoiseen perheseuraan, vaan Ritzissä vietettyyn -rymyjuhlaan, jossa olisi ainakin parikymmentä nykyajan nuorta! Hänet -vietäisiin juhlatilaisuuteen, jonka isäntää hän ei olisi kertaakaan -nähnyt ja jonka emäntä... Mitähän hän ajattelisi neiti Monokkelista? - -Ruusuisessa hämärässäkin erotin, että tällaisia mietteitä risteili -vanhan ystäväni kasvojen takana. Hän kävi yhä huolestuneemman -näköiseksi. Nyt luulen rouva Verityn jo sinä iltana käsittäneen, että -hänen määräysvaltansa oli lopussa. - -Margaret kiskoutui pystyyn sohvaltaan ja tunkeutui tupakansavun -lävitse, joka aaltoili hänen nuoren, laihan vartalonsa takana kiertäen -kuin joen pyörre, ja istuutui äitinsä tuolin leveälle käsinojalle. - -»Vi, rakas», virkkoi hän valittavasti, »sinun _on_ järjestettävä tämä. -Minun on suorastaan mahdoton kestää raskaan perhepäivällisen kotoisen -puuduttavaa painoa Tom-sedän seurassa. _Joko_ on sinun pidettävä hänet -kokonaan täällä kahden kesken —» - -»Mutta, kullannuppu, juuri sinuahan hän haluaa tavata Hän ei omien -sanojensa mukaan ole nähnyt sinua sen jälkeen, kun sinä olit pikkuinen -merimiessiniseen puseroon puettu tyttö —» - -»Oi, Violet, _säästä_ meitä!» - -»Kuinka _kirkuvaa,_ Margaret pienenä ja merimiessinisessä asussa! -Eikö olisi paras, ettei Margaret uusine, komeine egyptiläispukuineen -häiritsisi herttaisen vanhan herran muistoja?» - -»Vi, jollet yksin halua olla hänen seurassaan, on sinun taivutettava -hänet tulemaan Clauden ja Cynthian kutsuihin 'Ritziin'.» - - »Niin, hän Ritzissä käy, - ei juuri muualla näy, - ja siksipä on hän nököttäjä-Tom!» - -lauloi joku toinen nuorukainen. Tätä sukkeluutta tervehti myrskyinen -nauru. Yleisen hälinän aikana näin Margaretin kiertävän laihan, nuoren -käsivartensa äitinsä kaulaan ja kuiskivan hänelle kiihkeästi oman -savukkeensa tupruavien savupilvien lävitse, pyytäen sellaisen henkilön -tavalla, jonka olisi tarvinnut vain komentaa. Mitenkähän sen illan -vietto järjestettäisiin, aprikoin. - - - -V - - -Pian siitä järjestelystä annettiin tieto. - -Tom-sedän tervetuliaisia juhlittaisiin »Ritzissä». Jokaisen oli tultava -mukaan. Myöskin minut kutsuttiin. Koska olemukseni pohjasävel on -uteliaisuus, otin kutsun vastaan. Kaikkien piti saapua, mutta kutsuja -oli Margaret. Meidän kaikkien, setä Tom mukaanluettuna, piti olla -Margaretin vieraita. - -»Entä te», lisäsi rouva Verity nuorelle miehelle, joka oli koko ajan -istunut lähellä häntä selin lamppuun päin, joten hänen päänsä näkyi -minulle vain tummana täplänä himmeän purppuraista valopyörylää vasten. -»Tulettehan tekin?» - -»Kiitoksia! Tulen mielihyvin.» - -»Ja sinä, Eric», komenteli Margaret, »ja Tynkä ja Pisama ja Prinssi! -No niin, taivaan kiitos, että minulla on ainakin _ystäväni_ auttamassa -minua selviytymään _sukulaisistani._ Se on sentään jonkunlainen -lohdutus, eikö olekin, Cyn?» - -Cynthia Oddley ei näyttänyt olevan kovin mielissään tällaisesta -järjestelystä. Hän käänsi teräväpiirteiset kasvonsa veljensä puoleen, -joka oli älylahjoiltaan heikompi muunnos hänestä, ja kuulin hänen -jupisevan jotakin »kauheasta käänteestä... Entä myöhemmin?... On -sanottava, että sinä kyyditset hänet kotiin —» - -»Ja saatan hänet sinne?» mutisi veli. - -»Tietysti saatat hänet sinne.» - -»Sittenkin kummastellaan, minkä tähden —» - -»No, Claude, älä ole tuollainen hupakko joka asiassa. On kyllä aikaa -miettiä kaikki valmiiksi ennen sitä, eikö olekin?... Ole hiljaa! Etkö -voi hillitä, kieltäsi?» kuiskasi sisar hampaittensa välitse. Huomasin -hänen vihreälle hohtavan monokkelinsa epäluuloisesti välähtävän minuun -päin. Monokkelittoman silmän ilme ei miellyttänyt minua sen enempää. Jo -nyt se tyttö teki oloni epämukavaksi. Jo nyt arvasin hänen tietävän, -että olin erottanut sanan »myöhemmin» ja aprikoin sen merkitystä. - -Äkkiä ja aiheettomasti välähti sitten mieleeni vaikutelma tästä -Margaretin ystävättärestä. Niin nuori kuin Cynthia Oddley olikin, -tuntui hänen ilmeensä muistuttavan erästä toista tuntemaani henkilöä. -Tämä viimemainittu oli luisunut innoittavan tottumuksen valtaan. Hän -oli alkanut leikitellä lääkkeillä, kokeillen erilaisilla huumaus- -ja kiihoitusaineilla. Ja lopuksi hän oli sortunut, kärsien tappion -erittäin hirvittävässä kamppailussa. - -Sen kamppailun yksityiskohdat alkoivat tunkeutua muistiini. - -Mutta ne yksityiskohdat olin tahtonut haihduttaa mielestäni. - -Karkoitin ne luotani nytkin. Se oli liian mieletön ajatus, varmastikin -vain oman mielikuvitukseni kepponen! - -Sanoin jäähyväiset ja laskeuduin portaita alas saman nuoren miehen -seuraamana, joka oli istunut selkä valoon päin. - - - -VI - - -Ulkona oli hieman marraskuun sumua. - -Mutta kuinka taivaallisen virkistävältä se tuntuikaan äskeiseen -verrattuna! Kuinka huojentavaa oli päästä ulos tukahduttavasta -pesästä, josta juuri olin lähtenyt ja joka oli täynnä suitsutusta ja -tupakansavua, teetä, cocktailia, brilliantinea, itämaisia verhoja, -ihojauhetta, bullterrierejä, hyasintteja ja ihmisiä! - -Ja kuinka keveätä sellaisen babelimaisen, yhtenäisyyttä vailla olevan -lörpöttelyn jälkeen oli myöskin vastailla kokonaan toisenlaisen nuoren -miehen miellyttävä-äänisiin kysymyksiin! - -En ollut kuullut hänen nimeään. Oliko hän Margaretin henkivartijoita? -Hän näytti vanhemmalta. Ja hän tuntui, kuten jo mainitsin, -toisenlaiselta. - -Mutta hän oli ihan muodinmukainen! Hänellä oli samanlaiset vaatteet, -samanlainen hoikka vartalo kuin toisilla, ja hänen tukkansa oli -leikattu samalla tavoin kuin toistenkin. Hän ei kuitenkaan ollut -ottanut osaa »raukeus»-kilpailuun eikä väittelyyn siitä, kuka heistä -viimeisten kahdeksantoista kuukauden aikana oli ollut vuoteessa -vähimmän määrän tunteja. Yleensä hän oli puhunut vain vähän ja -silloinkin kuin sattumalta, kilparatsastuksesta. En silti saanut -selville, oliko hän ollut toisten mukana kilpailuja katsomassa. En -nähnyt hänen kasvojaan, ennen kuin ehdimme kadulle. Hänellä oli -päällystakki, mutta panin merkille, ettei hän vetänyt sitä ylleen, -vaikka ilma olikin kolea. - -Koko hänen olentonsa teki ulko-ilmassa oleskelleen miehen -vaikutuksen... Häntä katsellessa tulivat mieleen avoimet lakeudet, -tuuli, ripeästi vierivät aallot ja (jollei se ollut katsojan -mielikuvitusta) peloton avomielisyys. - -Hän oli kookas nuori mies, mutta liikkui kevyesti ja sirosti samoin -kuin niin moni muu sopusuhtaisesti kehittynyt raskassarjalainen. - -»Onko meillä sama matka?» kysyi hän. - -Hänen käytöksensä oli ystävällinen ja miellyttävä. »Sepä hyvä. Saanko -kävellä seurassanne? Mihin aikaan olette perillä? Vai niin! Sitten -ennätän parhaiksi jalokivikauppiaani liikkeeseen, ennen kuin se -suljetaan.» Astellessamme eteenpäin hän uskoi minulle, että hänen oli -mentävä katsomaan sormusta. Hiukan hymyillen hän lisäsi rattoisasti: -»Kyllä se _on_ kihlasormus, jos aioitte tiedustaa sitä. Mutta ei, -minun ei tarvitse valita. Asia on niin, että morsiameni on pudottanut -sormuksestaan kiven, ja nyt menen katsomaan, saataisiinko sen tilalle -samanlainen.» - -Hän oli siis kihloissa. - -Ihmisten tavalliseen turhanpäiväiseen tapaan aprikoin, minkähänlainen -hänen morsiamensa oli; olikohan hän kaunis? Onnellinen hän varmaankin -oli, ajattelin. Tämä nuori mies oli perin miellyttävä. Arvioin -hänen olevan suunnilleen yhdeksänkolmattavuotiaan. Sivuuttamiemme -katulamppujen valossa hän näytti olevan soreakasvoinen ja -ihonväriltään, kuten olen kuullut sanottavan, »valetumma». Sillä vaikka -hänen hiuksensa olivat melkein yhtä mustat kuin hänen kravattinsa -ja vaikka hänen kulmakarvansa olivat tuuheat, ei hänen ihonsa ollut -kyllin tumma ollakseen pikimustan tukan mukainen, vaan vaalea ja -hieman pisamainen. Ja kun hän katsoi suoraan silmiin, oli myöskin -keinotekoisessa valaistuksessa ilmeistä, että hänen silmänsä olivat -tavallisissa oloissa mitä puhtaimman siniset. Arvelette kenties, ettei -sellaisia yksityiskohtia ehdi huomata seitsemän minuuttia kestävällä -kävelymatkalla Lontoon kadulla kellon ollessa kaksikymmentä minuuttia -yli viisi marraskuun iltana. Vai niin! _Siis miespuolinen lukija?_ -Naisena panin luonnollisesti merkille kaikki mainitsemani pikkuseikat, -samoin kuin paljon muutakin, kuten esimerkiksi sen, ettei hän tehnyt -suurta numeroa sormuksen kiven katoamisesta. (Monet ihmiset olisivat -taikauskoisina pitäneet sitä vahinkoa pahaenteisenä.) Panin myöskin -merkille, että koko hänen käytöksensä toi epämääräisesti mieleen meren. - -Olikohan hän tuntenut kapteeni, Verityn? Pian kysyin sitä häneltä. Hän -vastasi: »En; en tavannut häntä kertaakaan. Tätä ennen en ole kohdannut -ainoatakaan sen perheen jäsentä. Mutta veljeni, soturi, tunsi heidät. -Nimeni on Mount.» - -»Ahaa!» äänsin, äkkiä oivaltaen, että hän varmaankin oi sen nuoren -miehen veli, joka oli matkustanut Verityjen seurassa Lewesin ja Lontoon -välisellä suurimerkityksellisellä matkalla. - -Hän kertoi: »Olen ollut ulkomailla. En nähnyt heistä ketään paitsi -vanhusta, nimittäin heidän Tom-setäänsä, jonka me kaikki otaksumme -tulevan mukaan päivällisille kahdentenakolmatta päivänä. Osuin hänen -seuraansa kerran Argentinassa. Niin, rouva Verity ja minä olemme -tietysti ahkerasti kirjoitelleet toisillemme. Hän on viehättävä nainen.» - -Lausuin jotakin sovinnaista siitä, että hän oli vanha ystävättäreni ja -etten ollut tavannut häntä muutamiin vuosiin. - -Nuori Mount huomautti: »Ette siis ole tätä ennen nähnyt tyttöä hänen -tultuaan täysikasvuiseksi?» - -»Margaretiako? Niin; en ole ennen nähnyt häntä täysikasvuisena.» - -Hän loi minuun syrjäsilmäyksen ikäänkuin olisi halunnut sinisillä -silmillään tutkia, mitä ajattelin tytöstä, hänen kodistaan, -käytöksestään ja seurakumppaneistaan, kahdennenkolmatta päivän viettoa -koskevasta suunnitelmasta ja tilanteesta yleensä. - -Nähtävästi hän luki ajatukseni. - -Hän keikautti leukaansa hieman ylöspäin. Luultavasti hänen huulillaan -häivähti hymyntapainen, mutta juuri silloin emme olleet katulampun -kohdalla, joten en ole siitä varma. - -Hän virkkoi vain: »Siinä siis oli Margaret Verity. Mikä sekasotku!» - - - - - -III luku - -Päivällinen »Ritzissä» - - - -I - - -Päivällinen »Ritzissä» toi sarjan yllätyksiä, mutta ei sellaisia kuin -olin valmistautunut näkemään. - -Olin otaksunut, että Margaret ja Kumppanit tekisivät tyrmistyttävän -vaikutuksen herra Lloyd-Rip-Van-Winkleen. En aavistanutkaan, että Rip -Van Winkle itse antaisi läksytyksen. - -Hän ei puhunut sinnepäinkään kuin oli odotettu, ei pahoitellut -olevansa kokonaan ymmällä tässä nykyaikaisessa Babylonissa, joka hänen -kaltaisestaan vanhasta jäärästä tuntui uudelta maailmalta. - -Hänen ensimmäinen rauhallisesti lausuttu huomautuksensa oli: -»’Ritziin’, vai niin? Luulin, ettei ’Ritz’ ole kovinkaan huvittava -paikka juuri nykyisin. Minulle on kerrottu täkäläisen hotellielämän -muuttuvan joka kuukausi. Jollakin viikolla voi käydä vain Claridgen -ravintolassa. Sitten ei siellä kohtaa ainoatakaan ihmistä. Kaikki ovat -Berkeleyssä. Varmastikin haluavat jotkut näistä nuorista tanssia. Minkä -tähden emme siis ole 'Lähetystötalolla’? Epäilemättä on heistä joku -siellä jäsenenä. No niin, koska kerran olet kaikki järjestänyt, rakas -Violet, niin miksi emme söisi päivällistä ’Ritzissä’ ja lähtisi sitten -tanssimaan johonkin hilpeämpään paikkaan?» - -Eipä niinkään hullusti niin sanotulta aarniometsän kontiolta, vai -mitä? Hänen kasvonsa olivat rattoisan teräväpiirteiset, paahtuneet -heleän kastanjanruskeiksi ja sileiksi ajellut. Ei ainoatakaan karvaa -koko kasvoissa, mutta runsaasti päässä — jykevässä, kaunismuotoisessa -päässä, jota peitti sekava tukka, tuuhea, tiheä ja kiharainen kuin -naava. Hänen melkein yhteen kasvaneet kulmakarvansa olivat samanlaista -naavaa. Niiden alta tuikkivat silmät kirkkaina kuin pojalla, joka on -pitämässä vesillä ensimmäistä leikkipurttaan. Hän oli toimelias ja -reipas kolmenseitsemättä ikäinen mies, ja Etelä-Amerikassa olivat häntä -niin kauan pidättäneet jotkin laivauspuuhat. Olin erottavinani sanat -»rannikkojen välinen». - -(Tässä yhteydessä pyydän anteeksi, että olen naismaisen epätäsmällinen. -Miesten »liike»-puolta osaan kuvata vain sellaisilla sanoilla, joita -olen kuullut heidän käyttävän. Tavallisesti olen nekin unohtanut, joten -saatan käyttää vääriä nimityksiä. Kohtapuoleen ehkä kaikki naiset -perehtyvät tarkoin miesten toimialoihin ja ammatteihin, samoin kuin, -esimerkiksi, miehet itse ovat tutustuneet naisten pukunimistöön. Enää -ei mies sano: »En nähnyt, mitä sillä naisella oli yllään. Jotakin -untuvanpehmoista tai läpikuultavaa se näytti olevan. Shiffoniksi te -taidatte sitä nimittää.» Nykyisin nuori miespuolinen tarkkailija -tietää heti, oliko »se» georgettea vaiko harsokangasta, miten se oli -valmistettu ja mistä Molyneuxin mallista se oli jäljennetty.) - -Mutta lopetan tämän lörpöttelyn palatakseni mustaan lampaaseen, -Tom-setään. Hän oli noin sataseitsemänkymmentäkaksi tai -kolme, -sentimeriä pitkä ja teki sellaisen vaikutuksen, että hänen rintansa -ympärysmitta oli yhtä suuri kuin pituutensakin. (Sellaista luullakseni -nimitetään vankaksi ruumiinrakenteeksi tahi, kuten miehet sanovat, -sellainen on miehellä hyvä!) Minä en huomannut, että hänen kauluksensa -(kuten Cynthia Oddley myöhemmin moitti) oli yhtä laaja kuin vyö, joka -olisi ylettänyt toisen Tom-sedän uumenille. Hänen musta, välkkyvä -kravattinauhansa ja kielonippunsa miellyttivät minua. Pidin myöskin -siitä, että tämä valkohapsinen merikarhu istui vakavana paikallaan, -nojaten tuolinsa selkämykseen, ja puhui vähän, samalla kun hänen -silmänsä, yhtä vilkkaat ja valppaan väijyvät kuin sisiliskon kieli, -ottivat huomioon... _kaikki._ - -»Ritzissä» emme olleet yksityisessä huoneessa. - -Cynthia oli selittänyt, että pitkä pöytä ruokasalissa, jossa saattoi -nähdä kaikki muutkin päivällisvieraat, olisi paljoa hupaisempi. - -Seurueessamme olivat: ensinnä tietysti Verityt, sitten sota-ajan -jälkeiset nuorukaiset, jotka kymmentä päivää aikaisemmin olin kohdannut -Verityjen vanutäytteisessä huoneessa, minä, setä Tom ja kookas, -miellyttävä, lempeä-ääninen nuori mies, joka oli kävellyt kanssani -Hill-kadulla, nykyajan lapsi, joka oli tuntunut jonkun verran eroavan -toisista — nuori herra Mount. Hän istui vastapäätä minua. Toisella -puolellani istui setä Tom ja toisella muuan Margaretin henkivartija, -jolla oli sellainen kunnia, että häntä (hänen liikkuessaan kerhoissa ja -ravintoloissa ja kävellessään Piccadillyssa) alituisesti erehdyttiin -luulemaan Walesin prinssiksi. - -Aluksi oli pöytäkeskustelu vähemmän vuoropuhelua kuin samaa epäselvää -sorinaa, joka oli täyttänyt vanutäytteisen huoneen... Aluksi kuului -vain seuraavanlaisia katkelmia: - -... »Juokse hornaan, hylkiö! Missä sinä istumassa täällä ensimmäisenä -iltana Luulin hänen olevan Ihmeteltävän kurja Nelson Avaimet oi -katsohan tuota puolista urheilijakerholla Cochranin uusi esitys -IH-meellinen Dempsey-nainen tuolla ihan kuin Tulen keskiviikko-iltana -Margaretin leninki Phyllis Titmuss ei viereisessä pöydässä ei siellä; -_tuolla!_ kamalannäköistä väkeä täällä tänä iltana Eric, eikö niin? -Minä MITÄ?» - -Sillä välin Tom-setä haasteli minulle hiljaisella bassoäänellä -valtamerimatkastaan Riosta Englantiin. - -»Ei mikään vedä vertoja merimatkalle», erotin tarkkaillessani -hänen merirosvonsilmäänsä, joka harhaili ympäri 'Ritzin’ salia. Se -tähyili ylettömin kultakirjailuin koristettua huonetta ja lähetti -tukikohtaansa, aivoihin, paljon huvittavia tietoja. Olisin kovin -mielelläni halunnut tietää, mitä Tom-setä piti kaikesta, koristeiden -muutoksista, uudesta valaistuksesta, uusista muodeista, uusista -hiuslaitteista, Englannin naisten kasvoista, joita oli alettu maalata -paljon enemmän kuin hänen viimeksi käydessään kotimaassa. Mutta -silmissään hänelle ominainen tuike ja äänessään entinen sointu hän -edelleen kuvaili, kuinka kauniina »ilma pysyi koko matkan... hohtavan -sininen... lintuja seurasi... myöskin delfiinejä, leikkien aallokossa, -ymmärrättehän, uiden kilpaa laivan ympäri; niitä oli parvittain. -Kokonaisia laumoja —» Taaskin vilkaisu ympäri salia. - -Otaksuttavasti hän oli mielessään arvioinut, minkälaisia kaikki -näköpiirissä olevien pöytien ääressä istuvat ihmiset ja Margaretin -henkivartijat olivat luonteeltaan ja mitä he puuhasivat. Noiden -hivutautisia muistuttavien, kalpeiden nuorukaisten kanssa hän tuli -toimeen hyvin, pakisten heille moottoriveneistä ja merikelpoisista -pursista. Saatoin miltei kuulla hänen koko ajan ajattelevan: »Mitä -nämä oikeastaan ovat? Nuori Oddley? Läpikotainen tomppeli, mutta -herrasmiehen näköinen, sille ei mahda mitään. Onko hän sukunsa ainoa -elossaoleva jäsen? Mitenkähän tiluksille käy hänen hallussaan?... -Tuo Margaretin kanssa keskusteleva nuorukainen näyttää varsin -vilpittömältä; mutta hänen kerrotaan aikovan suorittaa lainopillisia -tutkintoja. Entä tuo toinen, punatukkainen miekkonen? Hänen isänsä -lienee ansainnut rahaa. Tuo insinööri. Toivottavasti hän menestyy, -mutta sillä alalla on kaikkialla kiihkeä kilpailu.» Hän ja pöydän -toisella puolen istuva nuori Mount nyökkäsivät toisilleen hyvin -ystävällisesti. - -Sitten hän virkkoi minulle: _»Tuossa_ on tämän joukkion miehevin mies.» - -Arvelin hänen alkavan pohtia sitä asiaa, mutta hän siirtyi -kuvailemaan erästä matkaansa Tyynen meren poikki, jolloin hän -seitsentoistavuotisena nuorukaisena, oli ansainnut kyydin -työskentelemällä merimiehenä. - -Hänen silmänsä tähyilivät Margaretia. Mitä hän päätteli tytöstä? Hän -ei sanonut mitään eikä edes paljastanut mitään ilmeillään. Mutta -istuessani hänen vieressään tunsin hänen aivojensa sinkauttelevan -hiostavan ilman läpi huomautuksia riutunutta ja väsyneen näköistä -nuorta tyttöä kohti. - -Margaretin pienet, maalilla ja jauheella runsaasti koristetut kasvot -näyttivät vielä viime näkemästäkin kutistuneen, kun taas hänen silmänsä -olivat laajentuneet. Minusta hän näytti vanhentuneen. Vai aiheuttiko -sen puku? - - - -II - - -Toiset ajat, toisenlaiset puvut! - -Yhteen aikaan oli Margaretin ikäisen tytön esiintyessään ensimmäisiä -kertoja seuraelämässä muistutettava hämähäkinverkkomaisessa, -valkopitsisessä kehyksessä kelluvaa persikkaa. Sillä oli -viehätysvoimansa. Sitä seuranneilla muodeilla on ollut omansa. Neljä -vuotta takaperin olisi seurustelupuku jättänyt koko Margaretin selän -vyötäisiä myöten paljaaksi, ja se muoti oli ainakin omiaan pakottamaan -tytöt hoitamaan ihoaan huolellisemmin kuin he tekivät »siveämpinä» -aikoina. - -Mutta nykyinen muoti salli, että kaula-aukosta lähti vain hyvin kapea, -suora, avonainen juova noiden huolestuttavasti ulkonevien solisluiden -alapuolelle. Koetusjuova! Vain mitä täyteläisin, helmenvalkoinen -kaula kykeni selviytymään siitä voitonriemuisesti, vanhanaikaisten -katsantokantojen mukaan arvosteltaessa. Samalla tavoin arvostellen oli -ihan nuoren tytön ylle puetussa Margaretin »egyptiläisessä» jotakin -liian omituista. - -On muistettava, että oltiin marraskuussa, ennen kuin Egyptissä -suoritetut kaivaukset saattoivat Luxorin muodit kaikkiin hissikoreihin -ja Lyonin kahviloihin. Myöhemmin ei Cynthia olisi missään nimessä -sallinut Margaretin käyttää niin halpahintaista pukua. Siihen aikaan -hänen »uusi egyptiläisensä» oli siis tosiaankin omituisen omaperäinen. - -Ei yksikään muu »Ritzin» naisvieras ollut sinä iltana verhonnut -päätään sfinksimäiseen, muinoisen Nil-virran käärmeen kruunaankaan -hiuslaitteeseen. Ei kukaan muu ollut ripustanut himmeästi välkkyviä -kiekkoja rintaansa. Ei kellään ollut samanlaista Kleopatran vaatteusta, -joka oli kierretty lanteiden ympärille, sidottu kokoon, valuen sitten -nilkkojen välillä olevaan, laajaan kultaröyhelöön. Minä puolestani -arvelin, että se puku olisi sopinut Cynthialle. Kun ihmiset vaatettavat -ystäviään, huomaa usein, että ystävien puku paremmin korostaisi -valitsijan kuin käyttäjänsä edullisia puolia. - -Neiti Oddleylla itsellään oli yllään sama vaatteus kuin istuessaan -mallina herra Johnin maalatessa hänen muotokuvaansa, suora, -petunianvärinen leninki, jonka kuosi suuresti muistutti turkkilaisissa -kylpylöissä käytettyjä vaippoja. Se oli säären puolivälistä -alkaen läpinäkyvä ja ulottui etupuolella hänen petunianväristen, -platinakoristuksilla somistettujen, monihihnaisten kenkiensä ylitse. -Takana riippui lähes kahden metrin pituinen, viidentoista sentimetrin -levyinen laahustin. Toinen hoikka, valkea käsivarsi oli paljas, toista -peitti heliotroopin värin en georgettehiha sormenpäihin saakka. -Tänä iltana hänen välttämätön monokkelinsa välkkyi sopusointuisesti -purppuraisena. - -Vilkaisin Tom-setään, kun hänet esiteltiin — hän ei ollut luonut -silmäystäkään monokkeliin eikä koko nuoren naisen asuun. Omasta -kohdastani pidin Cynthiasta vieläkin vähemmän nähdessäni hänet nyt -toistamiseen. - -Hän oli »seurueen elävöittävä sielu» (kuten sanottiin silloin, kun olin -nuori ja järjetön). - -Purppuranvärisen savuke-imukkeen heiluessa tulipunaisten huulien -välissä hän jutteli juttelemistaan Margaretin tarkkaavasti kuunnellessa -hänen sanojaan. Margaretin henkivartiosto ihaili Cynthiaa eniten -Margaretin jälkeen. Cynthia oli persoonallisuus ja mahti. Hänen -sanansa olivat painavia. Cynthia oli vaikuttava tekijä heidän -kaikkien elämässä suu auki töllistelevästä veljestään alkaen aina -hillittyyn rouva Verityyn saakka. Mutta minun mielestäni siinä -tytössä ei ollut lainkaan tyttömäistä. Hänen puheensa näytännöistä -ja äsken ilmestyneestä _»Garconnesta»,_ hänen pukunsa, monokkelinsa, -asentonsa, harrastuksensa, koko häntä ympäröivä ilmakehä ei viitannut -luontaiseen hilpeyteen, ei edes luontaiseen kevytmielisyyteen, -vaan johonkin harkittuun, johonkin, mikä oli hankittu kaunotarten -kammioissa, taiteilijaseuroissa ja — niin, ooppiumipesissä. Hän oli -ruumiillistuneen teennäisyyden esikuva. - -Cynthia Oddleyn hilpeys ei ollut nuoruuden pursuavaa eloisuutta, -joka on kuin naurua helkkyvä, kohiseva vuoristopuro, vaan se tuntui -harkitulta, ikäänkuin kemikalioiden nostattamalta vilkkaudelta. - -Se näytti elähyttävän seuruetta. Muut seurasivat hänen jälessään, ja -minusta tuntui, että tuolla tytöllä, jonka vasen käsi oli muodikkaassa -hihassa, oli vielä jotakin mielessään. - -Tämänkin äärimmäisen nykyaikaisen Cynthian seurassa oli tuike silmäinen -Tom-setä kuin kotonaan, pakisten hänen kanssaan tanssimisesta eri -kulkuväylien laivoilla. Mutta koko ajan tunsin, että vanha merimies -pystyi ihan yhtä hyvin arvostelemaan Cynthian kuin aterian ruokalajien -laatua. - - - -III - - -»Ei mikään anna ihmiselle susimaista ruokahalua niin hyvin kuin -meri-ilma», lausui Tom-setä minulle kohta. »Näytän olevan koko seuran -suurin syömäri tai oikeammin ainoa. Margaret oli ennen herkkusuu. Nyt -hän ei maista paljoakaan koko ateriasta, vai mitä? Hänelle ei ruoka -maistu.» - -Sen olin pannut merkille. - -Tänä iltana ei Margaret Verity ollut ainakaan herkkusuu! Istuen -sohvallaan hän oli juonut Martini-viininsä (kaksi pikaria) ja -tyhjentänyt samppanjalasinsa. Ruokalajien välillä hän pureskeli -suolattuja manteleita ja poltti jokaisen ruokalajin jälkeen (pitkän, -norsunluisen imukkeensa nenään kiinnitettyjä) voimakastuoksuisia -savukkeita. Keittoon hän ei koskenutkaan; söi suikaleen kalaa, pannen -siihen runsaasti kastiketta, ja murusen lintupaistia. Jäätelöä hän -ei huolinut lainkaan ja jätti jälkiruuasta puolet tähteeksi. Sikäli -kuin huomasin kelpasi hänelle vain voileipäpöytä, futuristisen -maalarin palettia muistuttavalla tarjottimella olevat, kirjavat -ruuat, tulipunaiset, harmaanvihreät, punaisen ja rikinkeltaisen -kirjavat, helmiäisen- ja teräksenhohteiset, veripunaisen ja kerman -väriset hakkaukset. Ne kaikki olivat väkevästi maustettuja suolalla, -hapoilla, etikalla ja pippurilla. Niitä olisi tehnyt mieli pitämään -kiihoitusaineina vanhahkojen, ruuansulatushäiriöiden vaivaamien -henkilöiden käytettäviksi. Mutta juuri niitä tuo yhdeksäntoistavuotinen -tyttö nautti ateriakseen. - -Aika on muuttunut, ja ruokahalu on muuttunut! - -Istuessani muka silmäillen ruokalistaa muistelin mielessäni niitä -ruokia, jotka olivat olleet maukkaita tässä päivällispöydässä -istuvien nuorten tennistä pelanneista, metsästystä ja murtomaajuoksua -harrastaneista vanhemmista, sanokaamme, viisikolmatta vuotta sitten. - -Ajattelin sunnuntaisin tarjottua, punertavan ruskeata paistia ja -pihisevän kuumaa yorkshireläistä vanukasta; kuinka murea olikaan sen -kuori ja kuinka pehmeä sisus! - -Vihreitä herneitä: ne _ensin_! Isoja, meheviä palleroita, vihreämpiä -kuin mikään kasvi. Niihin oli keitettäessä sekoitettu hieman sokeria ja -niitä ympäröi tummanvihreä, äärimmäisen pehmeä kiehkura, valmistettu -mintuista, jotka olivat luovuttaneet kaiken tuoksunsa tehdäkseen -täydellisen vieläkin täydellisemmäksi! - -Porkkanoita! Tuoreita porkkanoita hakattuina hyvin pieniksi kuutioiksi -ja pantuina teekuppiin, niin että laitos näytti hiekkapasteijalta! -Ilman kastiketta, ilman mitään sekoitusta! Ne olivat _suloisia_... - -Hillovanukasta! Ah, höyhenenkevyttä munuaisrasvaa, joka pihisi -herkullisesti granaattipunaisen luumuhyytelön seassa! Ja kaiken -päällä vispikermaa! Jotkut tiputtivat vielä sokeria ylelliseen, -kermakastikkeiseen hillovanukkaaseen, jota heille kotona tarjottiin. - -Koulussa oli tämä jumaltenruoka tietystikin tehty yksinkertaisemmaksi -ja vaatimattomammaksi... - -Unohtaen hetkiseksi, millä vuosisadalla elämme, kallistuin taaksepäin -ja sanoin nauraen Violet Veritylle: - -»Muistatko 'Keitettyä pienokaista’?» - -»Enpä taida _koskaan_ lyödä vetoa kilparatsastuksessa», kuului -Margaretin äidin hajamielinen vastaus eläintarhaa muistuttavassa -hälinässä. Vain taivas tietää, mistä hän luuli minun puhuneen. - -Pian johtui mieleeni karkeista jauhoista leivottu leipä; pehmeät, -kovakuoriset, maukkaat palaset, joiden päällä oli kinoksittain -maatiaisvoita! - -Muistelin aamiaispuuroa, hyvin kypsytettyä kaurapuuroa, johon lapsi -saattoi sarveislusikallaan kaivaa käytäviä, kanavia ja säiliöitä -tiputtaakseen niihin loppumattoman hitaasti kullankeltaista, sulavaa -siirappia... Kuinka ahnaita olimmekaan ruualle! Kun sanon »me», -ajattelen myöskin tuntemaani, pientä Margaret Verityä. Sillä kaikkia -näitä ruokia oli pantu hänenkin eteensä. Niitä syöden hän oli viihtynyt -hyvin, niitä syöden hän oli tuntenut kasvavan lapsen tervettä riemua. - -Ajattelin... - -Älkää toki kuvitelko, että istuin ’Ritzissä’ äänettömänä ja kuurona, -tietämättä mitään ympärilläni vallitsevasta hilpeydestä ja edessäni -olevista ruu’ista loitsiessani esille viisikolmatta vuotta sitten -nautittujen kouluaterioiden näkyjä; en suinkaan. Kovin heikko täytyy -sellaisen henkilön henkisen työkyvyn tosiaankin olla, joka ei pysty -ajattelemaan omia mietteitään ja samalla kuulemaan katkelmia yleisestä -puheensorinasta — - -(— HIRVITTÄVÄSTI liikarasittunut kuten tavallisesti ha HA menee filmiin -kirkas kuin kuolema istuu lähinnä rouva tuoksu sujunut Cynthia? -suurottelu oi! Babanilla on kerrassaan mainiota et tule eläviin? no -niin näitkö hänet kappaleessa _Le Moment Apres_ ei ole ollut aikaa -Lowersin rohdosliikkeessä. Mutta, rakas ihminen! Venäläinen baletti -yliopistossa vaivaa kroonillinen liikarasitus ha ha aina niin mainiosti -valmistettua. Ei! ei ainoatakaan ihmistä täällä tänä iltana mitä Peter -Quennelin runoja lukenut käännöksenä Oi hyvä Jumala! kun olen niin -liikarasittunut että Kuulin toisen ha, ha, ha! Sano Margaretille: liika -RASITtunut? Sano Margaretille MARgaretille —») - -— Ja keskustelemaan vieruskumppaninsa kanssa! - - - -IV - - -Toiset ajat, toiset puheenaiheet! - -Mistä olisikaan Margaretin ystävän, prinssin kaksoisolennon, -vasemmanpuolisen pöytäkumppanini, ikäinen nuorukainen keskustellut -kanssani menneinä aikoina? Otaksuttavasti reumatismistani ja niistä -keinoista, joihin hänen äiti-parkansa turvautui lievittääkseen -tuskiaan. Nimittäin siinä tapauksessa, jos hän oli hyväsydäminen poika. -Jos hän ei olisi ollut, ei hän olisi puhunut mitään, kunnes olisi -saanut jonkun tytön lepertelemään kanssansa. Mutta koska elämme tällä -vuosisadalla, jolloin niin harvat äidit tietävät, mitä reumatismi -on, ja jolloin maailma on keksinyt niin paljon uusia, heliseviä -keskustelunaiheita, näytti tätä vaaleatukkaista, somakasvoista poikaa -huvittavan, että edes joku nainen kuunteli hänen huomautuksiaan. - -»Tiedättekö», uskoi hän minulle, »että minä en tule toimeen tyttöjen -seurassa?» - -»Onko minun uskottava sitä?» - -»Se on totta, sen vakuutan. Tuntuu siltä kuin en tietäisi, mihin -nykyajan tytöt kelpaavat.» - -»Surullista heille!» - -»Älkää laskeko pilaa! Olen tosissani. Toivoisin, ettei niin olisi», -valitti prinssin jäljennös tai oikeammin tämä yksi hänen kuninkaallisen -korkeutensa lukemattomista jäljennöksistä. On kansamme ansiota, että -tällaisia urheilevia, poikamaisen vaaleaverisiä nuorukaisia vilisee -näillä saarilla. »Minusta on kurjaa, että on mahdoton löytää kaunista -tyttöä, joka olisi iloinen ja puoleensavetävä ja jolla myöskin olisi -jotakin päässään. Ei kukaan kohtaamistani tytöistä harrasta mitään; -he kyselevät Vain: 'Oletko ollut joissakin näytännöissä äskettäin?’ -Ja: ’Mitä arvelet leningistäni?’He eivät koskaan lue muuta paitsi -muotilehtiä. He eivät milloinkaan heilauta kättäänkään kenenkään -hyväksi. — En tarkoita Margaretia; hän on tietysti ihastuttava tyttö», -ehätti hän lisäämään, punastuen äkkiä. Otaksuin Margaretin tai Cynthian -äskettäin nolanneen häntä ja hänen nykyaikaiseen tyttöön kohdistamansa -arvostelun aiheutuneen siitä. - -Nykyaikainen poika jatkoi: »He ovat niin _lopullisen_ itsekkäitä. He -eivät koskaan kuuntele, mitä mies sanoo —» - -»Ahaa, sekö on vikana?» - -»Ei, ei.» Hän naurahti ja punastui uudelleen. Hän oli aika vireä ja -koko lailla huvittava. »Ajattelette syyksi vain sen, että miehet -tahtovat aina puhua itsestään, että heillä pitää olla kuulijoita -ja etteivät naiset suostu siihen; siinä muka kaikki. Vikana ei ole -yksistään se. Tytöt arvelevat voivansa olla niin karkeita kuin -haluavat. Siten on asia. Kerron esimerkin. Joku aika sitten olimme -äitini ja minä järjestäneet päivällis- ja tanssikutsut kuudelle -hengelle. Pöytä oli tilattu. Kutsuja oli äitini. Hän oli itse pyytänyt -tyttöä; niin, hän tiesi minun erikoisesti toivovan sinne erästä tyttöä. -Tyttö lupasi tulla Hän liikkuu paljon, hänen ympärillään on aina -joukottain miehiä —» - -(»Margaret», mietin, »siitä huolimatta, mitä hän sanoo».) - -— Ja minusta olisi saattanut varsin hyvin käydä niin, että hän olisi -ilmoittanut päivää tai paria aikaisemmin, jos hänelle olisi sattunut -tarjoutumaan joku hauskempi tilaisuus. Hän ei ilmoittanut. Mutta samana -päivänä, juuri kun olimme lähdössä — auto oli oven edustalla ja äitini -veti vaippaa yllensä — kilisi puhelinkello. Miesääni kysyi: 'Onko rouva -se ja se tavattavissa?' 'Kyllä.' 'Minun on ilmoitettava, ettei neiti'— -kysymyksessäoleva tyttö — 'voi tulla seuraanne päivälliselle tänä -iltana. Hyvästi!' — Niin jäi seinämme yhden tytön puutteeseen.» - -(»Margaret», ajattelin) - -»Kun soitin hänelle seuraavana päivänä, ei hän suinkaan pahoitellut -tapausta, ei sinnepäinkään. Hän virkkoi yksinkertaisesti: ’Niin, herra -se ja se tahtoi minut välttämättä mukaansa Dalyn uuteen näytäntöön. -Minkäs sille voin?’Ei kirjelippua äidilleni; ei mitään. Kovasti teki -mieleni menetellä tänä iltana samalla tavoin hänen kutsuunsa nähden», -selitti prinssin jäljennös, siten täydelleen paljastaen olevansa -loukkaantunut, mutta silti yhä edelleen orjamaisen kiintynyt tyttöön, -joka oli kohdellut häntä sillä tavoin. »Eikö se _teistäkin_ ole -lopullisen karkeata?» - - - -V - - -Tällä tavein arvosteltu tyttö istui pöydän toisella puolella -punatukkaisen Ericin ja loordi Oddleyn välissä. - -Nukkemainen nuorukainen osoitti sormellaan Margaretin kaulassa olevaa -helminauhaa. En tiedä, mitä hän siitä sanoi. Kuulin Margaretin -tympeäsointuisen vastauksen (niin: hän oli ollut sama lapsi, joka oli -nauranut niin paljon, nauranut niin, että riemuisa, värähtelevä ääni -oli kiirinyt ympäri huvilan ja pannut sen kajahtelemaan!) - -... »Eikö se ole hävyttömän harmillista», virkkoi hän venytellen. »En -jaksa käsittää mistä se johtuu. Jotkut niistä menettävät kiiltonsa -tyyten. Ja katsokaahan tuota pientä, joka on nauhan päässä, soljen -vieressä! Se on tulemaisillaan nokimustaksi.» - -»Niinpä niin, jollet tahdo pestä kaulaasi —» naljaili Eric-poika. -»Jollei nuori Margaret _suvaitse_ pestä kaulaansa, niin mitä voi -odottaa?» - -Toiset ajat, toisenlaiset kohteliaisuudet. - -Violet Verityn (tai sanokaamme Violetin äidin) aikaiset Ericit olisivat -lausuneet jotakin rakastettavaa, jotakin siihen suuntaan, että kaikki -helmet näyttävät himmeiltä sellaisella kaulalla. (»Mihin, armaani, -vertaisin silmiäsi? Kristalli on sameata», valitti Elisabethin aikainen -rakastaja.) Nämä uusyrjöläisen ajan kavaljeerit laskivat vähäsen liian -kauan pilaa siitä, ettei Margaret taipunut pesemään kaulaansa. - -»Eipä silti, että pesemätön kaula olisi _pahaksi_ helmille. -Päinvastoin: kerron teille siitä.» Nyt otti Cynthia Oddley -puheenvuoron, ja kaikki kumartuivat eteenpäin kuuntelemaan, kun hän -pakinoi: »Eräs näyttelijätär-ystävättäreni oli saanut ihmeen kauniita -helmiä, mutta kuinka murheellista: hän on sellaisia ihmisiä, joille -helmet eivät sovi. En tarkoita, ettei hän _näytä_ hyvin hauskalta, -kun hänellä on niitä kaulassaan; hän on tosiaankin haaveellisen -kaunis. Teidän _täytyy_ tutustua häneen. Hän näyttää Domerquelta, ja -hänen ilmeensä on viehättävä, _häijy._ Vikana ei ole se, vaan se, -että hänessä on jotakin, mikä _pilaa_ helmet. Näin hänet tuonnottain; -hänellä oli helmet kaulassaan, ja ne olivat ihanat... Huomautin: 'Kas -vain! Sinähän väitit helmien muuttuvan kauheannäköisiksi pidettyäsi -niitä jonkun aikaa, mutta nämä ovat suorastaan _jumalalliset_ juuri -nyt!' Hän vastasi: 'Niinpä kyllä, Cynthia; ne ovat juuri äsken olleet -_muokattavina.'_ 'Muokattavina'? kummastelin. 'Mitä tarkoitat?’ Ja -hän kertoi, mitä hän niille teki. Hän tuntee perin kammottavan vanhan -naisen, erään Hoxtonissa asuvan juutalaisakan, ja vie aina helmet -hänelle. Tämä vanha, lihava, tuikea, likainen akka panee helminauhan -lihavaan, rasvaiseen kaulaansa (joka otaksuttavasti on kokonaan -hautautunut hänen leukojensa ja helyjensä sekaan) ja pitää niitä -yhtä mittaa kolme päivää ja kolme yötä. Ja sitten ne saavat takaisin -välkkeensä, joka kestää himmentymättömänä jonkun ajan. Ja kun ne -taaskin tummenevat, vie tuttavani ne taaskin uudistettaviksi ja niin -edelleen. Minähän voin ottaa selkoa velhosta, Peggy, ja sinä voit antaa -hänen kiilloittaa omat helmesi.» - -»Voi, Cynthia, onko minun se tehtävä? Minua inhoittaa helminauhani -kastaminen hoxtonilaisessa nesteessä! Se on kammottavaa», valitti -Margaret veltosti. »Mutta jotakin pontevaa on tehtävä. Se ei ole -luulottelua, että nämä käyvät himmeiksi. Helmetkin ovat sairaita. Eikö -totta, setä Tom?» - -Tom-setä vastasi, nyökäten lyhyesti: »Varmasti. Helmissäkin on tauteja, -Margaret.» - -Oliko vanhuksen äänessä kaksimielinen soinnahdus? Nurinkuriseen -tapaansa Margaret piti Tom-sedästään. Arvasin, että hänestä oli -tärkeätä, mitä setä ajatteli. Hän halusi sedän olevan yhtä mieltä -kanssaan, mutta tivaisi, ettei hän ollut. - -Minua vastapäätä istuva nuori herra Mount puuttui sitten puheeseen: -»Olen kuullut väitettävän, että helmisairauksien lääke on merivesi. -Eikö Italian kuningatar aikoinaan uskonut muutamia arvokkaita helmiä -Englannin laivaston huostaan, sillä aikaa kun ne olivat upotettuina —» - -»Minä koetan lämmintä maitoa.» Margaretin pitkäveteiset sanat -katkaisivat käskevästi hänen miellyttävä-äänisen lauseensa. »Monet -ihmiset kehoittavat pesemään ne lämpimässä maidossa ja jättämään -ne auringonpaisteeseen kuivumaan. Mutta nykyisinhän ei ole -auringonpaistetta.» - -»Eipä silti, että Margaret näkisi sitä, jos sitä olisikin! Ha, ha! -Kuinka hän voisikaan, kun hän ei nouse makuulta, ennenkuin aurinko on -mennyt mailleen?» - -»Ole vaiti, Eric, aasi!» ärähti tyttö jyrkästi. »Koska eiliseen saakka -olin vuoteessa ja —» - -»Sinäkö vuoteessa?» - -»Niin, juuri minä. Minussa oli kuumetta neljäkymmentä astetta» (eipä -ihmekään, että hän oli minusta näyttänyt riutuneelta ja vanhentuneelta) -»ja mielestäni suoritin ihailtavan rohkean näytteen, kun lainkaan -nousin tänään makuulta enkä hajoittanut seuraamme. En usko, että kukaan -teistä olisi sitä tehnyt; vai olisivatko he, Violet?» - -»Eikä sinunkaan olisi pitänyt sitä tehdä», valitti rouva Verity -surkeasti. »Sinun olisi oikeastaan pitänyt pysyä vuoteessa vielä —» - -»Oi vuoteessa!» tuskitteli Margaret. »Vuode on kammottava muulloin -paitsi aamuisin! Kaikkina muina aikoina se ikävystyttää minua niin, -että nyyhkytän tuskissani kyynelettömin silmin. Mutta totisesti, -hyvät ihmiset! Aiommeko jäädä iäksi tähän kummitusravintolaan?... -Miksi ei tarjoilija tuo kahvia? Odds, miksi et komenna häntä?... Sinä -olet auttamattoman leväperäinen palvelusväkeä kohtaan, Odds... Niin, -tietysti tahdon likööriä. Tarvitsen sitä tuiki kipeästi. Ja tahdonkin -_hyvän_ ryypyn päästäkseni reippaammaksi...» - -»Miksi heidän kaikkien pitää juoda kuin pesusieni?» kysyi setä Tom -minulta _sotto voce._ »Eikö heillä muutoin ole kylliksi elinvoimia -pysyäkseen vireessä? Minun aikoinani oli nuorten seuroissa aina hauskaa -pakinaa ja naurua, hupaista pilailua ja pursuavaa hilpeyttä. Ja vain -mietoja juomia, ainakin tyttöjä varten! He olivat perin iloisia, vaikka -nauttivatkin vain limonaadia, teetä ja kahvia, pikarillisen punaviiniä. -Nykyisin... nuorten seuroissa... Mutta nyt ovat cocktail ja liköörit -muodissa. Näyttää siltä, etteivät he pysty nielemään mitään, jolleivät -saa myöskin ryyppyä. Eivät nuorimmatkaan koko tästä joukosta! Minkähän -tähden?» - -»Lorua, Vi. _Sinä_ olet raittiuskiihkoilija», torui Margaret äitiään. -»Niin, sinä olet. Raittiuskiihkoilija ja ruoka-intoilija. Jätä -silleen... tahdon oikein _hyvän._ Käske hänen tuoda, Odds! Kaksi -vihreätä chartreusea, yksi benedictineä, seitsemän Grand Mamieria, yksi -cointreauxia; sinulle kai tavallinen annoksesi, Cynthia?» - -»Eikö sinulle mitään, Vi? Eikä sinulle? No niin; siinä se. Ja iso, -oikein _hyvä_ neidille...» - - - -VI - - -»Ja nyt reipastautukaa taivaan tähden ja joutukaa liikkeelle», komensi -Margaret vieraitaan, »jos meidän on lainkaan mieli tanssia». - -Myöskin »Ritzissä» oli tanssia, ihanaa soittoa, hyvä lattia. Mutta -muoti on tyranni! Marssiessamme peräkkäin ulos ravintolasta oli pitkän -käytävän vasemmalla puolella oleva tanssisali melkein tyhjä. Margaret -oli vaatinut, että lähdettäisiin »Berkeleyhin». Siellä olisi väkeä -ahdinkoon saakka, mutta mitäpä siitä. »Kaikki» olisivat tänä iltana -Piccadillyn toisella puolen ison, valkean »Berkeleyn» ruusuisen -tulipunaisten verhojen takana. - -Senvuoksi kannatti hyvin maksaa ne viisitoista shillingiä hengestä, -jotka neiti Verity suorittaisi vieraistaan. - -Tunkeutuessamme kermanväriseksi maalattuun eteishalliin, jota -valaisivat lukuisat kristallikruunut, loi Cynthia Oddley veljeensä -käskevän silmäyksen ja virkkoi nopeasti: »Claude.» - -Nuori mies meni nöyrästi hänen luokseen. He keskustelivat jupisten -keskenään. - -Taaskaan en erottanut heidän puheistaan muuta kuin sanan _»myöhemmin»,_ -ja taaskin heräsi minussa ikäviä aavistuksia heidän suunnitelmaansa -nähden. - - - - -IV luku - -Tanssit »Berkleyssä» - - - -I - - -Toiset ajat, toiset tanssit. - -Mutta niitä on kuvailtu niin kovin usein. Kerrankin teitä säästetään -kuulemasta valitusvirttä. »Samalla kun kaikki muu on kiihtynyt ja -vilkastunut, on tanssin vauhti hidastunut ... Eivät ainoatkaan -tuollaisen hälyisen neekeritanssin sävelet vedä lähimainkaan vertoja -armaiden entisaikojen kaihoisalle kolmitahtiselle valssille» (niiden -aikojen, jolloin valittajat itse olivat nykyaikaisia nuoria). -Mainittakoon vain lyhyesti, että »nykyajan tytöt eivät kykene -uneksimaankaan, minkälainen nautinto oli tanssia neljätoista tai -viisitoista sellaista valssia käsittävä ohjelma alusta loppuun saakka -tai miltä tuntui, kun sellaisen tanssittajan voimakas käsivarsi, -jollaisia nykypäivinä on suorastaan mahdoton nähdä, kohotti tytön -lansieerikatrillissa lattialta ilmaan, pyöritti häntä ympäri kuten -lelua ja sitten jälleen salli hänen laskeutua, niin että hän tuli -lattialle keveästi kuin virran välkkyvälle kalvolle pudonnut -kukkanen... Näissä vastenmielisissä tungoksissa ei ole tilaa millekään -sellaiselle... Nykyajan tanssisalissa ei ole liikunnon runoutta... -Voi, tanssiminen ei ole nykypäivinä tanssimista. Nyt tanssittaessa -vain ratkaistaan jaloilla mittaus- ja laskuopillisia tehtäviä.» Niin -menneiden päivien päämurehtijat... - -No niin, on helpompi pitää nykyaikaista nuorta huonompana kuin myöntää, -ettei arvostelija itse enää ole nykyaikainen eikä nuori. Kun ilmaantuu -uusia huvittelu-, leikki-, musiikki-, taide- ja haaveilusuuntia, ollaan -aina helposti taipuvaisia väittämään, että »vanha on parempi», mutta -ajan virtausten tasalla pysyminen on vaikeampaa kuin arvosteleminen. - -Joka tapauksessa oli seniltainen tanssiminen piloilla liikatungoksen -tähden. Vain mahdollisimman pienin, varovaisin askelin saattoivat -tanssijat lainkaan kiertää salia. Poljettiin toisten kengille. -Olkapäitä kahnattiin vastakkain. Silkkiharsoiset vyöt rutistuivat. -Erään toisen tytön hiuskoristus sotkeutui Margaretin kultavanteeseen, -sfinksimäiseen päähineeseen, ja kului minuutteja, ennen kuin ne saatiin -selvitetyksi erilleen. - -Setä Tom istui takakenossa ja tähysti jonkun verran huolestuneen -näköisten ihmisten hitaasti aaltoilevaa tungosta. Ääneen hän virkkoi: -»Teidän sietäisi nähdä argentinalaisia tangontanssi joita. Ihailtavia.» -Hän katsoi taaskin edessään liikkuvia englantilaisia poikia ja tyttöjä, -ja tuikkivista silmistä lähti melkein kuuluvana sana: »Aloittelijoita.» - -(Kaikkien noiden näköpiirissä olevien englantilaisten poikien ja -tyttöjen maineen osittainen luhistuminen.) - - - -II - - -Vielä toinen hyinen tuulahdus: tyttöjä oli ainoastaan kaksi, kun taas -nuoria miehiä oli kokonainen joukkue. - -Toiset ajat, toiset suhteet. - -Niihin aikoihin, jolloin Violet Verity joutui seuraelämään, oli -Lontoossa kutsujen järjestäjättärien unelmana saada »tanssiaisiin -enemmän miehiä kuin naisia». Aina liian paljon tyttöjä! (Muuan sukkela -amerikkalainen leikinlaskija on esittänyt lyhyen puhelun, jonka -tarkoituksena on kuvata englantilaista seuraelämää: _Kuinka voit, -Molly? Kuinka voit, Diana? Kuinka voit, Grace? Kuinka voit, Lily? -Kuinka voit, Pam? Kuinka voit, Enid?_ MISSÄ ON VELJESI?) Tavallisesti -oli rivittäin tanssittamattomia »seinäkukkasia». Mutta niin ei täällä. -Ei nyt. Minkä tähden? Liiallista huolenpitoa. Tytöt eivät suostu -lähtemään tanssiaisiin, jollei heillä ole tanssitoveria tai jolleivät -he tiedä, että tanssittajia varataan. Toisaalta nuoret miehet häärivät -soiton alkaessa samoin kuin mehiläiset taotun kattilan kilistessä. -Otaksuttavasti he esivanhemmilta perityn vaiston nojalla päättelevät, -että tyttöjä täytyy olla saatavissa yllin kyllin. Olkoonpa sen laita -miten tahansa, nämä henkivartiostoon kuuluvat, perin edustavat nuoret -tanssijat tyytyivät vuorotellen istumaan Margaretin ja Cynthian -tanssiessa. - -Margaretin äiti (joka ei ollut tanssinut pyörähdeltyään viimeisen -valssin Jackin kanssa) huomautti hänen vieressään istuvalle ja vuoroaan -odottelevalle herra Mountille: »Kovin ikävää, ettei morsiamenne voinut -saapua! Hän olisi ollut yksi tyttö lisää!» - -»Se on tuskin kohtelias tapa mainita naista seurueen jäsenenä, Violet!» -pisti Tom-setä väliin vilkuttaen ilkamoivasti silmiään. - -Tällöin kutsujemme emännän äiti punehtui niin, että se muistutti -Margaretin äkillistä, eloisaa, lapsellista punehtumista, ja herra -Mount jupisi jotakin kohteliasta siitä, että hänen morsiamensa toivoi -kohtaavansa rouva Verityn myöhemmin. - -Nyt olin oivaltanut, minkä tähden herra Mount oli »erilainen». - -Hänen nykyajan-kumppaninsa olisivat mahdollisesti olleet ymmällä, -jollei heillä olisi ollut totuttua jazzisivistyksen taustaa. Mutta -herra Mountin ei saattanut ajatella joutuvan ymmälle missään. Hänen -soman tumman päänsä ja vaaleaveriset, älykkäät kasvonsa saattoi perin -hyvin kuvitella mitä upeimman sotilaallisen juhlapuvun yhteydessä. -Työssä kulunut ja tahrainen lämmittäjän asu olisi näyttänyt yhtä -sopivalta hänen kookkaan, miellyttävän vartalonsa verhona. Kaikissa -erilaisissa ammateissa ja oloissa, jotka kuvastuvat erilaisista -pukimista, olisi Mount aina ollut »kotonaan». - -Tarkkailin, kun hän tanssi (erikoisen hyvin) neiti Oddleyn kanssa. Hän -muistutti niitä taiteellisia mustepiirroksia, joilla Denis Bradley -koristaa ilmoituksiaan. Päivällispöydässä hän oli kyllin puhelias, -vaikka hänen puheensa tekivätkin samanlaisen vaikutuksen kuin -japanilaisen päivänvarjon kirjailut, joiden tarkoituksena on salata -varjon kantajan silmien väriä. Naisten on usein tapana puhella sillä -tavoin seuraelämässä. Miesten virallinen puhetapa, kun he eivät tahdo -ilmaista ajatuksiaan, ei muistuta niin paljon somaa päivänvarjoa kuin -tummaa, märkää sateenvarjoa, jonka kaaret pyrkivät pistämään toisten -ihmisten silmiin. Mount ei ollut hajamielinen sillä tavoin, että -olisi jättänyt sanojen tavuja lausumatta tai tuijottanut lasimaisin -silmin eteensä, mikä osoittaa, että ihmisen koko olemus ruumista -lukuunottamatta on kaukana, hyvin kaukana. Mutta, niin — hän pysytteli -takalistolla. - - - -III - - -Pian huomasin olevani tanssimassa prinssin kaksoisolennon, murheen -jäytämän nuorukaisen, kanssa. - -Nyt hän syytti nykyajan tyttöä vieläkin katkerammin. - -»Kaikki heitä ikävystyttää», valitti hän. »Ikävystyneitä kotona. -Ikävystyneitä ulkosalla. Alan vähitellen käsittää, minkätähden niin -monet nuorukaiset pyrkivät» — tässä hän silminnähtävästi suoritti -mielessään nopean laskelman ja lausui julki vastauksen — »itseään -vanhempien naisten seuraan. Tytöt ihmettelevät sen syytä. Niinpä niin, -sehän se on. Miehet tahtovat vieläkin, että nainen on nainen eikä -pelkkä nukke, joka hieroo punaista vahaa huuliinsa ja jota kammottaa -ajatus —» - -»Mikä ajatus?» - -»Että se taaskin hangataan pois, otaksuttavasti. Tiedättekö, ihan -avoimesti puhuen, nämä tytöt ovat ruumiillisesti kylmiä. He ovat kylmiä -kuin lampaanliha.» - -»No, no, älkäähän toki!» - -»Niin he ovat. He eivät ikimaailmassa kaipaa miestä muutoin kuin -seurakseen. Tiedättekö, he kammoavat kihlautumista. Takertuvat -johonkin mieheen saadakseen etuja. Se on ihan toivotonta», jatkui -moittiminen. »Kaikessa on kysymys rahasta. Kaikessa. Jos he sattumoisin -saavat käsiinsä jonkun siksi varakkaan, että heidän kannattaa mennä -avioliittoon hänen kanssaan, niin he suorastaan jäätyvät häneen -kiinni ikäänkuin vääjäämätön kuolema, vaikkapa hän olisikin surkea -kuin syyhyinen rotta tai kyllin vanha ollakseen heidän isänsä. Mutta -tulimmainen, miten he sittenkin kiemurtelevat — jollette loukkaannu -siitä, että käytän asioista niiden oikeita nimityksiä — kuinka tyystin -he torjuvat kaikki ajatukset lapsista! Ja niitähän äitini nuorena -ollessaan kovin hartaasti toivoi, kuten luulen», lisäsi hän, ja hänen -nuori äänensä laskeutui sanatulvan sävelestä kaihoisan hiljaiseksi. -»Nämä tytöt — tiedättekö, mitä he sanovat lapsista? He sanovat: -_'Jumala niistä varjelkoon!'_ Eikä siinä kyllin, vaan he _tarkoittavat_ -sitä. Eikö teidänkin mielestänne jotakin ole perinjuurisesti vinossa?» - -Vastasin: »Sallikaahan minun kertoa teille eräästä tuntemastani -tytöstä — sodanaikaisesta tytöstä. Hän ei ollut tätä viimeistä -satoa, mutta silti koko lailla uudenaikainen. Hänkään ei tahtonut -ajatellakaan lapsia. Hän sanoi minulle: 'Kuvittelehan, että pitäisi -kestää sellaista! Sellaiset kammottavat kuukaudet! Luopua kaikesta -— tanssista, ratsastuksesta, seurustelusta; menettää vartalonsa -muoto, ei koskaan kyetä pukemaan yllensä säädyllistä leninkiä, -näyttää liian — _liian sanoinkuvaamattomalta!_ Ja kaiken sen jälkeen, -kaiken sen kruunuksi saada — mitä? — ei helminauhaa (kuten se -ansaitsisi), ei timanttikorua, ei edes kilpikonnankuorista valmistettua -pukeutumisrasiaa! Ei! Vaan saada siivoton, parkuva, märkä, inhoittava -_lapsi!_ Vain se.’» - -(Toiset ajat, toiset puheenaiheet, totisesti.) - -»Juuri niin», ehätti väärä Walesin prinssi vakuuttamaan, »juuri sitä -minäkin tarkoitin. Kaikki samanlaisia nämä nykyajan tytöt. Vailla -kaikkia naisille sopivia vaistoja. Mihin he päätyvät?» - -»Se tyttö, josta puhuin», kerroin hänelle tanssin juuri päättyessä, -»vietti hilpeät häät ja sai kaksi lasta. Ne olivat komeita pikku -poikia. Hän on sieluineen kiintynyt niihin. Teidän sijassanne en olisi -niin kovin huolissani nykyajan tyttöjen vaistoista!» Yhtäkaikki en -ollut erikoisen varma siitä, että tämän tyttöystäväni tarina toistuisi -Margaret Verityyn nähden. - -Tuolla hän tanssi foxtrottia yllään nykyaikainen muunnos tuon -egyptiläisen keimailijattaren hepenistä, jonka kauneuteen aika ei -pystynyt ja jota tavat eivät jaksaneet tehdä vanhanaikaiseksi... Mikä -asu olisi voinut näyttää vähemmän sopivalta tälle lakastuvalle lapselle? - -Silmäilin hänen sfinksiä jäljittelevää päätään muiden päitten välitse -tanssijoiden kiertäessä ohitseni hehkuvien lamppujen himmennetyssä -valossa. Silmäilin hänen kasvojaan. Ne olivat ilmeettömät kuin -naamari ja ikäänkuin maalatut! Mutta niiden teennäisyys ei ollut -pahin seikka. Tahmea huulipuna, paksu ihojauhe-kerros, kulmakarvojen -mustat maalikokkareet ja hyasintinsininen voide silmäluomissa olisivat -niin nuorella tytöllä saattaneet näyttää sukkelalta naamiolta, jos -ne olisivat koristaneet pyöreäposkisia, silkkihipiäisiä ja iloisia -kasvoja. Mutta maalauksesta ja kaunistavasta valaistuksesta huolimatta -näkyi, että Margaretin piirteet olivat vääntyneet, kellertävät ja -jännittyneet. Ja, mikä pahempi, hän oli ikävystynyt. Huvitusten -tavoitteluako? Se tavoittelu oli kylläkin paikallaan, mutta mikä -huvitus tekisi hänet hilpeäksi? Missä hänelle sopiva pursuava iloisuus? -Kun hän kerran tanssi ohitseni, kuului hänen naurunsa soiton seasta. -Se kimeä hilpeyden tuulahdus ei kuvastunut hänen silmistään. Ärtyneinä -hänen pienet, soikeat kasvonsa vilahtivat milloin minkin ihailijan -olkapään takaa, milloin Clauden, milloin Ericin, Pisaraan, Tyngän, -Prinssin... ihailijoiden, joista yhden tai useamman tai kaikkien -seurassa tämä tyttö vietti aikansa päivät pääksytysten ilman vanhemman -valvontaa! - -Toiset ajat, toisenlainen valvonta. - - - -IV - - -Kuinka lohikäärmemäisen ankaraa nuorten tyttöjen valvonta aikoinaan -olikaan! Tunnettu huimapäinen seikkailija sir Richard Burton piirsi -vapisevin käsin liidulla seinään sellaisen tytön luettavaksi, jolle hän -ei vielä ollut esitelty, mutta josta oli tuleva hänen elämänsä määräävä -tekijä, kysymyksen: _»Saanko puhutella Teitä?»_ Hänen Isabelinsa -(joka jo oli valmis seuraamaan häntä kautta koko Aasian) ei tohtinut -vielä rikkoa perinnäistapoja vastaan. Vuorostaan hän tarttui liituun. -_»Ette; äiti ei pitäisi siitä.»_ Myöhemmin heidän yhteinen elämänsä oli -maailman romanttisimpia. - -Isabelin äiti pelkäsi sukupuolen pakanallista vaikutusta kuten -tulta, sähköä, tulvia — voimia, jotka tuhoavat mantereita, joskin ne -palvelevat koteja. Rajoitukset eivät olleet turhan vuoksi. Nykyisin ne -rajoitukset muistuttavat roomalaisten patorakennusta, joka on lähes -kilometrin päässä rannasta, kaukana nousuveden ulottuvilta. Jotakuinkin -jokainen nuorukainen voi (jos tahtoo) järjestää niin, että voi tutustua -melkein kehen hyvänsä oman yhteiskuntaluokkansa tyttöön. Melkein kaikki -tytöt seurustelevat oman mielensä mukaan miesystävien kanssa miltei -mihin vuorokauden aikaan tahansa. - -Nuoret tahtovat olla nuoria, sanovat he; nuoret ovat aina olleet -samanlaisia — mutta heitä ympäröivät olosuhteet eivät enää ole -samanlaiset. Victoriankin hallitusaikana sykki kapinallisia sydämiä, -mutta silloin ei ollut sivuvaunuja. Sivuvaunut, yökerhot ja huvit -ovat vaikuttaneet nuorten alituista kiistaa nostattaneeseen -elämään. Nykyisin he lukevat mitä haluavat, pöyristyttäviä -romaaneja ja vertahyydyttäviä tosikertomuksia (jotka kummatkin -lastemme lapsenlapsista jo tuntunevat uskomattoman värittömiltä). -Nykypäivinä he keskustelevat keskenään pahamaineisesta Freudista -ja mistä sukupuolikysymyksistä hyvänsä. Vieretysten he istuvat -katselemassa restauratioajalta kaivettuja tai Keski-Euroopan imeliä -näytelmäkappaleita. He tanssivat lakkaamatta, ja jollei heillä silloin -olekaan posket vastakkain, niin se johtuu yksinomaan siitä, ettei se -enää ole nopeasti vaihtuvan muodin mukaista. Leikkiä ja työntekoa he -tuskin erottavat toisistaan. Kukaan ei näe vaaraa... Eihän tosin vanha -vaara (nimittäin se, että jos poika ja tyttö joutuvat olemaan yhdessä, -heissä helposti äkkiä leimahtaa kaikki esteet särkevä intohimo) -uhkaakaan Margaretin oloissa elävää tyttöä. - -Toiset ajat, toiset vaarat. - - * * * * * - -Tähän kohtaan sopii kertomus, jonka paljoa myöhemmin kuulin setä -Tomilta. - -Hän kertoi: »Kahdesta Pohjois-Englannin kylästä, joiden lävitse kerran -kuljin, on aika merkillinen tarina. Ne olivat toistensa kohdalla -kahden puolen vaarallisen vuolasta virtaa. Toinen niistä oli kuuluisa -kauniista tytöistään. Kun vastaisella rannalla olevan kylän nuoret -miehet aikoivat lähteä heitä mielistelemään, oli heidän kierrettävänä -noin seitsemän tai kahdeksan kilometriä. Kesäisin he joskus uivat joen -poikki. Joka tapauksessa solmittiin kylien kesken aina lukuisasti -avioliittoja. Nuorukainen tai parikin oli hukkunut tulva-aikana. -Joku hyväntekijä oli jälkisäädöksessään määrännyt rahaerän, jolla -olisi rakennettava hyvä, vankka kivisiltä virran poikki. Tämä määräys -toteutettiin. Nyt on siellä silta. Mutta sitten tulee jutun merkillinen -osa. Naapurikylien nuorten kesken ei enää solmittu avioliittoja. Kylät -olivat liian lähellä toisiaan: nuorukaiset menivät etsimään armaita -muualta.» - -Palatkaamme Margaretiin ja hänen nuorukaisiinsa. Jonkun tytön sydämessä -olisi joku viimemainituista viikkojen vieriessä varmastikin herättänyt -jonkinlaisia hellempiä lähemmyyden tunteita. Eräät tytöt olisivat -pitäneet miellyttävinä Ericin punaista tukkaa ja hauskan hyväntahtoista -»haukuskelua». Toiset olisivat »pihkaantuneet» perintöprinssin -kaksoisolentoon. Muutamiin olisi tehonnut myöskin Clauden jalosukuinen -nukkemaisuus. - -Mutta — näistä nuorista miehistä ei yksikään itse asiassa »merkinnyt» -heidän nuorelle kuningattarelleen sen enempää kuin tarjoilija -tai saksofoninsoittaja. Hänellä »täytyi olla» tämä liehakoiva -henkivartiosto aivan samoin kuin hänellä »täytyi olla» Rolls-autonsa, -eloisa Cynthia, Hill-kadun asuntonsa, tuhansien värikylläisten, -vaihtuvien elämysten suoma kiihoitus. Kaikki nämä keinotekoiset -apuneuvot tarvittiin antamaan Margaret Veritylle heikko kajastus siitä -hurmaavasta värähdyksestä, joka kiitää terveemmän tytön olemuksen -lävitse, kun nuori rakastaja, johon hän alkeellisella tavallaan on -kiintynyt, tarttuu hänen käteensä viedäkseen hänet tanssiin. - -Nyt oli poikien puheenaiheena _The Kitten on the Keys._ - -»— Opettajani sanoi mies sellainen tyttö kuin se, jota tanssittelin -Sandhurt Etonissa taaskin alkoi tuntua kuolemanraukeus. Tuntui -samanlaiselta kuin »jos» kappaleessa »Jos _talvi tulee»_, kun olin -viimeksi pänttäämässä minä hyvä Jumala toivon minä kun pänttäsin -päähäni takaisin Oxfordiin huomenna riippuu kumppanista sinä —» - -Saattoiko kaikki johtua siitä, että he olivat niin nuoria? Jäikö -mies varjoon leikkitoverin rinnalla? Mitenkähän kävisi, jos Margaret -joutuisi tekemisiin itseään vanhemman, mutta vielä nuoren miehen -kanssa, jolla olisi miellyttävä luonne ja samalla koko sukupuolen -viehätysvoima? - - - -V - - -Häntä lähestyi Mount. Silloin välähti mieleeni ajatus, että -Margaretille tekisi hyvää, jos hän rakastuisi tähän nuoreen mieheen, -joka oli kihloissa, saavuttamattomissa. Mitäpä siitä? Jos Mount voisi -saada hänet tuntemaan jotakin — vaikkapa onnettomuuttakin — niin siitä -koituisi hyvää... Epäilenpä, paniko Margaret sinä iltana merkille, -oliko hän tumma vaiko vaalea. - -Mount kääntyi hänen puoleensa, hymyillen perin hauskaan tapaansa. - -»Aiomme poistua», virkkoi mies pahoittelevasti. Niin kookkaaksi -mieheksi hänellä oli erittäin vieno ja lempeä ääni. »Olisin niin kovin -mielelläni halunnut tanssia kanssanne, neiti Verity, mutta olette -joka kerta ehtinyt lupautua tanssimaan jonkun toisen kanssa, ja nyt -lähdemme, enkä minä saa enää tilaisuutta!» - -Margaret käänsi kaunista, pientä, sfinksiasuista päätään, vilkaisten -kulmikkaan olkansa ylitse, ennen kuin asteli edelleen käsivarsi -Cynthian kainalossa. Margaretin vastaus ei näyttänyt saavan nuorta -miestä hämille. Minusta se tuntui samanlaiselta kuin olisi kylmää vettä -viskattu vasten kasvoja. - -Hän vastasi venytellen: »Niinkö? Se on _teidän_ vahinkonne, eikö -olekin?» Sitten hän käveli edelleen. Yhtä karkea kuin sairaloinenkin; -mitä voi Margaretista toivoa, mitä? - - - -VI - - -Katseeni osui Tom-sedän kirkkaaseen merirosvon silmään. - -Hän kohotti toisen silmänsä sammalmaisia kulmakarvoja. Sitten oli -hänellä ja minulla vähäinen, muistettava välikeskustelu. Ovella -oli kuhiseva tungos, ja meidän oli odotettava. Siinä seisoessamme -hän huomautti matalalla, hiljaisella äänellä, niin että vain minä -kuulin: »Nuori ystäväni oli täysin oikeassa puhuessaan sairaiden -helmien parantamisesta. Suolainen vesi! Se parantaa tummuvan helmen. -Merimatka», lisäsi Tom-setä, kun ahdinko vihdoin harveni niin paljon, -että voimme edetä etsimään päällysvaatteitamme. »Merimatka ja sitten —» - -»Sitten?» - -»Sitten vuosi autiolla saarella.» - -Minusta näytti olevan kovin vähä toiveita, että hänen lääkemääräyksensä -voitaisiin toteuttaa. Autio saari? _Tuo_ tyttö? - -Kuuden viikon kuluttua se tyttö oli saarellaan. - -Kuvitelkaahan vain hetkinenkin mielessänne sellaista vastakkaisuutta! -Täyteen sullottujen, meluisten huoneiden asemasta — laaja, rauhallinen -ulappa, aalloilla välkkyvä päivänpaiste, keskivälissä kellanruskea -hietikko, etualalla kallioita, vihreä, villi kasvullisuus, punaisina -tähtinä loistavat kaktuksenkukat! - -Ihmisille, ruualle, liikalämmölle ja hajuvesillä tuoksutetuille -vaatteille lemuavan ilman asemasta — raikas, mutta leuto merituuli. -Hermostuneen, maalatun, nukkemaisen, nuorten miesten ympäröimän tytön -sijasta — avopäinen, paljasjalkainen, karkeaan, repalaiseen hameeseen -ja miesten siniseen vihanuttuun puettu tyttö juoksemassa vedenrajassa -syli täynnä ajopuita ja kasvot säteillen elämänintoa. - -Tämä seikkailu tuli lähemmäksi, yhä lähemmäksi, kiinalaisen kellon -hiljaa naksuttaessa Verityjen Lontoon-asunnon seurusteluhuoneessa ja -laineiden hilpeästi vieriessä tuon saaren hiekkarannalle... - -Mutta palatkaamme siihen iltaan, jolloin syötiin päivällistä -»Ritzissä», tanssittiin »Berkeleyssä» ja Oddleyt suunnittelivat -_»myöhempää»_. - - - -VII - - -Perästäpäin minulle selostettiin heidän suunnitelmansa. - -Sen mukaan Margaret oli vietävä erään Cynthian ystävättären Chelseassa -sijaitsevaan atelieriin. Olin kuullut tästä ystävättärestä ja -nähnyt hänen valokuviaan _Bystanderissa._ Sinä talvena hän antautui -vahamuovailun alalle, samalla veistäen puusta ja maalaten päitä -(joissa oli valkea iho, vihreät huulet, isot, siniset silmät ja -vihreät ripset), eriskummaisia tekeleitä, jotka myöhemmin myytiin -hattutelineiksi näyttämään uusimpia keksintöjä jonkun ulkomaalaisen -muotiliikkeen _boutique fantasquessa._ Tämä eriskummaisuuden -harrastelija oli sukkela olento, ja häntä suosivat monet seurapiirien -ryhmät. Mutta hänellä oli sellaisia helmapuuhia, jotka jättävät -jälkiä. Hänen silmissään oli omituinen ilme, hänen ihonsa oli -lyijynvärinen, hänen kyntensä olivat joskus mahdottomat, ja hän -nytkähteli hermostuneesti, mitkä kaikki ovat paljastavia merkkejä -lääkärin silmissä. Hän oli senlaatuisia naisia, joiden naiskammioissa -sanotaan olevan hirvittävän vaikeita hierottaviksi likimainkaan -otaksutun raikkaan näköisiksi. Niin, hänellä oli helmapuuhia! -Hän kokeilla tuherteli monenlaisilla kiihoitusaineilla. Hän oli -hankkinut ooppiumipiipun. Hän liuotti aspiriinia johonkin omaan -keittämäänsä sekoitukseen. Hän joi »Coca liqueuria», huumausainetta, -jota tiedemiehet eivät vielä olleet tuominneet vaaralliseksi... Hän -nuuhki eetteriä... Futuristisesti koristellussa atelierissaan hänellä -oli pieniä kätköpaikkoja selvemmin epäilyttäviä aineita varten — -pieniä rasioita sitä jauhetta, joka näyttää samanlaiselta kuin karkea -sokerijauho. Lienette nähnyt sitä hammaslääkärinne luona. - -Tähän atelieriin oli veistotaiteilijatar pyytänyt Cynthia Oddleytä -tuomaan »sen hyvin sievän tytön, joka niin innokkaasti halusi koetella -kokaiinia vain yhden kerran» nähdäkseen, »oliko se tosiaankin niin -hauskaa kuin jotkut ihmiset väittivät». - -Se tyttö oli Margaret Verity. - -Häntä aiottiin neuvoa etsimään huvitusta, joka oli kadonnut hänen -jokapäiväisestä elämästään, keinotekoisten haavekuvien maailmasta -(kuten monet muut sitä etsivät). - -En tiedä, kuinka tarkoin Claude Oddley oli selvillä siitä, mitä -»myöhemmin» atelierissa suoritettavaan seurusteluun sisältyi. En usko -hänen tienneen siitä paljoa. Hän oli pojaksi hempeäsydäminen hupakko, -kokonaan valppaan, tietoisen eloisan sisarensa talutusnuorassa. Cynthia -oli järjestänyt kaikki... Hän oli järjestänyt kaikki yksityiskohdat -viedäkseen Margaretin mukaansa tanssiaisten loputtua. - - - -VIII - - -»Mihin Margaret nyt aikoo tuon jalon loordin ja hänen sisarensa -seurassa?» huomautti Tom-setä matalasti kuiskaten. »Miksi hän lähtee -ajamaan heidän saattamanaan eikä tule kotiin autossa?» - -»Missä ne tytöt ovat?» virkkoi Margaretin äiti, silmäillen -huolestuneena ympärilleen. »Kello on lähes kolme. Emmekö kaikki ole -valmiit poistumaan? Missä on Margaret? Hän oli täällä vaippa yllään -minuutti sitten. Menikö hän takaisin? Missä on Cynthia?» - -Samassa riensi Cynthia Oddley hyvin pelästyneen näköisenä yksin ulos -pukuhuoneesta. - - - - - -V luku - -Muodinmukaista armastelua - - - -I - - -Cynthian suunnitelma oli mennyt myttyyn. - -Juuri kun Margaret turkisvaippa egyptiläisen pukunsa verhona oli -pujahtanut pukeutumishuoneeseen liittyäkseen ystävättärensä seuraan ja -astunut lähelle peiliä, oli huulipuikko kirvonnut hänen sormistaan ja -pudonnut kalisten tuolin reunaan ulottuvalle kullatulle koristukselle. -Margaretin ja hänen kuvansa välissä leijaili sumua. Hän ehti vain -huudahtaa: »Cynthia! Minä — minä voin surkean huonosti —» - -Noustuaan liian aikaisin liikkeelle influensakohtauksen jälkeen oli hän -nyt uudistuneen taudin kourissa. - -Niin siis oli asia, eikä se ollutkaan paha, jos ajatellaan toista -mahdollisuutta... - -Näin ollen oli Margaret vietävä kotiin, heti hankittava -sairaanhoitajatar ja kutsuttava Harley-kadulta lääkäri, joka määräsi -hänet vuoteeseen seuraavaksi viikoksi. - - - -II - - -Mikä koettelemusten viikko rouva Veritylle! - -Kärtyisenä kuin vuoteeseen pakotettu täysikasvuinen mies Margaret -valitti, että harjaantunut hoitajatar häntä vaivasi. Senvuoksi hoiti -äiti häntä. Kolmen päivän aikana, jolloin potilaan ruumiinlämpö oli -korkea, eivät kellot lakanneet hetkeksikään kilisemästä talossa eivätkä -nuoret miehet polkemasta pehmeään huoneeseen vieviä portaita. - -Sitten Hill-kadun korkeapalkkainen palveluskunta napisi äänekkäämmin -kuin Israelin lapset erämaassa. Rouva Verity-parka ei ollut -milloinkaan kyennyt pitämään puoliaan palvelusväelle. Ja palvelijat -tiesivät sen yhtä erehtymättömästi kuin lapset tietävät, kelle he -saavat olla nenäkkäitä. Keittäjätär lähetti hänelle valitteluja: hän -ei muka tiennyt, että hänet oli palkattu valmistamaan niin monta -ylimääräistä ateriaa päivässä; hän pyysi tietoa kuinka monta henkilöä -tulisi päivällisille, koska hänen itsensä oli mahdoton sitä tietää -ja keittiöpalvelijattarella oli vapaa-ilta kaiken lisäksi. Benson, -sfinksi, sanoutui juhlallisesti irti toimestaan. Hänen esimerkkiään -noudattivat sisäkkö ja tämän apulainen. Siivoojatar liikkui käytävissä -ja itki harmistuneena sellaisissa paikoissa, joissa siivoojattaren ei -pitäisi oleksia. Heidän kaikkien keskellä rouva Verity oli avuttomana, -kunnes setä Tom saapui ja palautti kurin — jossakin määrin. - -»Olen synnynnäinen välittäjä», kehui hän minulle. »Palveluskunnan olen -taltuttanut. Oddleyn perheeseen nähden olen voimaton toistaiseksi.» - -Nuori loordi Oddley poistui Verityjen ovelta vain kiiruhtaakseen -juoksujalkaa kerhoonsa ja uudelleen kyselläkseen puhelimitse tietoja. -Hänen sisarensa liittäytyi Verityjen talouteen tiukemmin kuin hän -liitti päiväsaikaan käyttämänsä värillisen monokkelin silmäänsä. - -Cynthia vaati, että hän saisi tavata Margaretia. Jos Margaret nukkui, -niin Cynthia saattoi odottaa. Hänen täytyi ehdottomasti saada puhua -Margaretille. Hänellä oli tärkeätä asiaa; niin, asiaa. Margaret -tiesi siitä. Jospa Cynthia voisi saada hieman puolista! Vain wiskyä -ja soodaa ja kaviaarivoileivän tai mitä hyvänsä. Pian Margaret oli -kyllin voimissaan kohottaakseen laihaa, nuorta, oranssinvärisellä -satiinivuorilla varustettuun, mustaan silkkipyjamaan puettua -vartaloaan, virnistelläkseen lääkkeille ja vaatiakseen täytekynää, -jotakin, mihin voisi kirjoittaa, ja maksuosoituslehtiötään... - -Niin, missä oli Margaretin maksuosoituslehtiö? Niin, oli välttämätöntä -kirjoittaa maksuosoitus juuri nyt. Se oli kiireellinen. Ei toki pitänyt -väitellä, vaan etsiä hänen lehtiönsä. Missäkö? Niinpä niin, se oli -etsittävä. Se oli ehkä sitruunavihreän vaatekasan alla tuolla toisessa -lippaassa. Eikö? Voi kirottua. Tai kenties se oli Cynthian ranskalaisen -kirjan, _A l'Ombre des jeunes filles en fleursin_, välissä. Eikö? -Sitten tuon turkiskasan ja hattukotelon alla vaatekaapin päällä. Eikö -sielläkään? Järjetöntä! Sen täytyi olla jossakin! Miksi sitä ei voitu -löytää? Margaret nousisi itse jalkeille tuossa paikassa... No niin, -sitten piti ETSIÄ. Ohkohan joku vienyt sen seurusteluhuoneeseen? - -Seurusteluhuoneessa setä Tom tiedusti lempeästi, mitä hittoa varten -tyttö tarvitsi maksuosoituslehtiötään juuri silloin. - -»Sitä hän ei ilmaissut», vastasi äiti, etsien hätäisesti. »Kas tässä -se on! Sujautettuna kaikkien noiden uusien grammofonilevyjen sekaan. -Juoksen viemään sen —» - -»Maltahan, Violet! Lainaako Margaret rahaa neiti Monokkelille?» - -»Setä! En koskaan kysele, mitä lapsi-kulta tekee omilla rahoillaan.» - -»Enpä ällistyisi, jos lapsi-kullan olisi suoritettava kaikki ne -ystävättärensä laskut, joita ei viedä rakkaan veljen maksettaviksi. -Sinun sijassasi, rakas Violet, antaisin tuon maksuosoituslehtiön -uudelleen kadota.» - -Mutta Violet Verity oli syöksynyt takaisin yläkertaan lapsensa -huoneeseen. - - * * * * * - -Seisoen hajasäärin uuninmatolla setä Tom alkoi laajemmin selittää -minulle »Berkeleyssä» lausumaansa vihjausta. - -»Ikävä, ettemme voi viedä joitakuita näistä nuorukaisista elämään -villien tavoin jollekin koralliriutalle! Se olisi parempi kuin mikään -koulu. Ulkoilmaelämää... kaikki yksinkertaista... lihasten käyttöä... -terveellinen ravinto... hedelmiä, kaloja, mitä he itse pystyvät -hankkimaan... - -— Ihmiset nostavat nenäänsä terveyspyrinnöille. Bernard MacFadden; -ruumiinhoito; sanottakoon sitä mädäksi. Mutta se tuntuu -miellyttävämmältä mädältä kuin tämä... Annettakoon heille tilaisuus -kasvaa suoraryhtisiksi, puhdasmielisiksi, tervehipiäisiksi, pitää -itseään oikealla tolalla, punnita, millaista elämä on, tutustua -asioihin juuria myöten. Ikävä, ettemme voi lähettää heitä väkisin», -jupisi tämä kiihkoilija. »Jos saisin menetellä oman mieleni mukaan -— mutta Margaretin on siirryttävä toisenlaiseen ilmastoon — onkohan -portaita laskeutuva henkilö tohtori?» - - - -III - - -Tarkkasilmäinen tohtori oli määrännyt, että potilaan oli lähdettävä -terveellisempään ilmanalaan, niin pian kuin kykenisi. Hän hyväksyi -herra Lloydin päähänpiston, että paras mahdollinen valinta olisi -merimatka. - -»En suostu siihen», ärähti toipuva seurusteluhuoneen sohvan -pieluksilta (tämä tapahtui hänen ollessaan ensimmäistä päivää -alakerrassa). »Kanaalin matkakin melkein menehdyttää minut joka kerta. -Lentokoneessakin saavun perille miltei ruumiina. Eikö se ole totta, Vi?» - -»Niin tosiaankin, setä, lapsi-kulta on aina hirveän merikipeä.» - -»Niin oli Nelsonkin. Muutamien päivien meritauti ei vahingoita ketään. -Se tekee hyvää, Margaret.» - -Hervottomana, kalpeakasvoisena, shetlantilaisiin villashaaleihin ja -keltaiseen silkkikimonoon verhottuna, pyntättynä kuin Michelinin -autorenkaiden ilmoitus muljautti Margaret synkät silmänsä mustaan -laipioon päin. »Olen ihan kuolemaisillani heti, kun tunnen noiden -inhoittavien, likaisten, pikku alusten koneiden ensimmäisen -kajahduksen.» - -»Miksi valita likaista alusta? Matkusta _en luxe_, rakas! Oikeastaan on -minulla suunnitelma siihen nähden», esitti Tom-setä, sijoittaen vankan -ruhonsa tanakammin uuninmatolle. »Tiedän, mikä alus sinun pitäisi -ottaa. Siinä voisit saada perin nautinnollisen matkan Madeiralle. Se on -juuri sopiva alus.» - -Margaret antoi silmäluomiensa painua ikäänkuin olisi jo tuntenut laivan -liikkeet. - -»Niin, se on ihastuttava», kehui Tom-setä edelleen poikamaisten -silmiensä tuikkiessa vaalenneiden hiusten alta. »Sen nimi on -_Sweetheart II_. Mukava kuin ensi luokan hotelli. Kaikki ihan uusinta -mallia. Ja kaunis kuin taulu. Olen varma, että hän lainaisi minulle -purren retkeä varten — niin, muuten se on nuoren ystäväni Mountin -höyrypursi.» - -Viitsimättä avata silmiään Margaret suvaitsi vastata: »En pidä herra -Mountistanne.» - -»Oi, rakas! Ja kun hän on ollut niin herttainen meitä kohtaan. Eivät -kaikki nuoret miehet olisi olleet samanlaisia! Tarkoitan siihen nähden, -että ventovieraat saivat käsiinsä hänen veljensä omaisuuden. Se olisi -joutunut hänelle, muistahan toki!» - -»Hänellä on varoja, vaikka kieriskelisi niissä.» - -»Se ei aina muuta asiaa. Ne ihmiset, joilla on enemmän, näyttävät -aina haluavan saada lisää, Margaret. Siinä suhteessa hän on kokonaan -toisenlainen. Ja hän on niin hauskannäköinen.» - -»Kuka välittää siitä, miltä miehet näyttävät», sanoi Margaret -venytellen. »Hänen käytöksensä on minun mielestäni kauheata.» - -»Sinun ei tarvitse olla siitä huolissasi», virkkoi Tom-setä, silmää -iskien. »Archie Mountin ei välttämättä tarvitse lähteä vesille -kanssamme.» - -»En lähde vesille kenenkään seurassa. Doverista Calaisiin on pisin -merimatka, johon ikinä aion suostua», ärähti Jack Verityn tytär. »Sen -ymmärtäköön jokainen!» - -Rouva Verity loi huolestuneen silmäyksen setä Tomiin. - -Hämmentymättä setä jatkoi: »Etkö pitemmälle matkalle? Mutta sinunhan -on saatava ilmastonmuutosta. Siitä ei voi olla paljoa puhetta vanhassa -sumuisessa Lontoossamme!» - -»No, sitten Pariisiin», julisti Margaret, veltosti viskaten -leopardintaljaiselle matolle vielä yhden savukkeenpätkän »Sähköttäkää -'Meuriceen' ja tilatkaa sieltä mieleiseni huoneet!» - -»Yhtä hyvä olisi sähköttää tänne 'Carltoniin’. Ei ole paljoakaan eroa -täkäläisellä ja Pariisin ilmastolla tähän vuodenaikaan», huomautti -Tom-setä. »Jollet halua lähteä merelle, Margaret, niin mene sen -läheisyyteen! Mitä arvelet Côte d'Azurista?» - -»Se on parempi», myönsi Margaret. »Jos minun on siirryttävä jonnekin, -niin olkoon menneeksi Etelä-Ranskaan. Se on oiva ajatus. Monte huvittaa -Cynthiaa. Hän pitää Nizzasta. Cynthia aikoo olla siellä joulukuun -lopussa, ennen kuin he jatkavat matkaansa Kairoon. Se sopii, Vi. -Etelä-Ranskaan. Myöhemmin menemme Egyptiin Cynthian ja Oddsin seurassa.» - - - -IV - - -Perästäpäin herra Lloyd tiedusti: »Violet, aikooko tyttäresi ottaa -puolisokseen tuon hupsun — tarkoitan nuoren loordin?» - -»Lapsi-kulta on antanut hänelle rukkaset viisi kertaa», vastasi rouva -Verity lempeillä kasvoillaan kaksi eri ilmettä, jotka kuvastivat -kahta ristiriitaista tunnetta. Hän ei saattanut pitää Claude -Oddleysta toivottavana vävynä; mutta yhtä mahdotonta hänen oli olla -pöyhistelemättä sen johdosta, että loordi kosiskeli hänen lastaan. - -»Margaret selittää, ettei hän mene avioliittoon kenenkään kanssa vielä -vuosikausiin.» - -»Rotannaamainen — tarkoitan: sisar kannattaa sitä liittoa koko -sydämestään. Enkä moitikaan häntä siitä hänen kannaltaan katsoen. Hänen -olisi kylläkin sopivaa saada rikas, nuori käly talutusnuoraansa. Ilkeä -tyttö — tuo neiti Oddley.» - -»No, enpä tiedä, setä», virkkoi Violet empien. (Hän kammosi aina -suorasukaista arvostelua). »En antaisi Cynthialle sellaista nimitystä.» - -»Minä antaisin. Nimittäisin häntä ja kaikkia hänen kaltaisiaan osaksi -siitä turmiosta, jonka kynsiin nykyajan nuoret ovat joutumassa. -En ole puhunut heistä paljoa koko täälläoloni aikana, mutta —» -Silmäillen Violetia vaivihkaa hän lausui minulle: »Suoraan sanoen, he -huolestuttavat minua.» - -Tartuin puheeseen. »Miten niin, herra Lloyd? Käytöskö?» - -»Ei. Se lienee hieman huononlaista nykyisin, mutta siitä en välitä -— enkä siitäkään, että julkeasti puhuttelevat isäänsä ja äitiänsä -ristimänimeltä. Terveellinen vastapaino niille ajoille, jolloin lapset -sanoivat vanhemmilleen »sir» ja »madam» ja vanhemmat pieksivät lapsensa -hupeloiksi tai raajarikoiksi! Se ei häiritse untani rahtuakaan. Menköön -seurueen nuorin istumaan pehmeimpään tuoliin, sekoittakoon hän wiskyä -ja soodaa ja tarttukoon lupaa kysymättä puhelimeen vieraassa paikassa. -Se on makuasia. Ei ydinkohta.» - -»Ydinkohta», huomautin minä, »on siveellinen puoli —» - -»Eikä ole; minä annan palttua nykyajan moraalille. Olen samanlainen -kuin kuningas Kaarle toinen, järkimies, joka 'ei koskaan sekaantunut -puhumaan naisten _sielusta_'. Minua ei vaivaa se, että nuoret vesat -punastumatta tuomitsevat avioliiton romahtamaisillaan olevaksi -laitokseksi, jolla on elinaikaa enää vain kaksi miespolvea. Kenties -pienoiset ovat oikeassa. Minä en ole sitä näkemässä. Ehkä on varsin -totta, että eilispäiväinen 'hyve' on 'sekava käsite' tänään ja kenties -'rikos' huomenna. Se on puolittain suukopua. Ja vaikka ei niin -olisikaan, niin sen puolen asiasta jätän silleen. Mutta kuulkaahan» — -herra Lloydin älykkäillä, ruskeilla kasvoilla oli tiukan päättävä ilme -— »minua huolestaa heidän ruumiillinen tilansa». - -Sopessaan istuva rouva Verity näytti tuskaiselta. - -»Ja sielullinen? Niinpä niin. Kukaties he käyttävät aivojaan -monenlaisiin tarkoituksiin. En välitä siitä, etteivät he kävele, -eivät lue — vaikka ne molemmat olivatkin mielipuuhiani ollessani -nuori», jatkoi Tom-setä. »Tämä joukkue ei milloinkaan suuntaa silmiään -klassillisiin teoksiin eikä laske jalkojaan maahan. Mitäpä siitä? -Minkä tähden heidän pitäisi? Ruumiinharjoitusta he saavat tanssista. -Miksi heidän pitäisi kävellä minnekään, kun he muulla tavoin pääsevät -perille kymmenennessä osassa siitä ajasta? Minkä tähden lukea, kun -heidän ei tarvitse pilata näköään tirkistelemällä painettua sanaa? Ei -mikään sellainen, mitä ikinä on kirjoitettu kirjoihin, vastaa sitä, -mitä he voivat katsella omin silmin. Mutta käyttävätkö he silmiään? -Katselevatko he maisemia — tahi toisiansa — vähääkään nauttien? Tekeekö -Margaret niin? (Ei suinkaan.) Nämä nuorukaiset voisivat olla pataljoona -neekeripalvelijoita tai espanjalaisia kääpiöitä, joiden on nöyrinä -odotettava käskyjä ja toteltava, sikäli kuin hän tietää. En nurise, se -on vain ohimenevää. Mutta kuulkaahan» — nyt hän puhui perin tuimasti — -»silloin nurisen, jos se merkitsee jatkuvaa hervottoman kyvyttömyyden -tilaa. Ruumiit — niistä minä olen huolissani.» - -»Itse asiassa, setä —» sanoi Violet epäröiden. Hänen kaltaisensa -Victorian ajan loppupuolen naiset käyttivät aina sanaa »vartalo» -»ruumis» -sanan sijasta. - -Setä jatkoi: »Voima ja kauneus — mistä niiden pitäisi olla -löydettävissä? Kasvavan polven nuorissa ruumiissa, joiden pitäisi -olla terveen sielun ja puhtaan luonteen asumuksia. Niissä me -näemme kansakuntamme toivon. Jotkut näistä vekaroista eivät vastaa -luottamustamme. Mitä heille on tehtävä?» - -»Ei voida 'tehdä' mitään nykyajan nuorille», sekaannuin minä puheeseen. -»Kun te olitte nuori, kykenikö kukaan vanhempi tekemään mitään -_teille_, herra Lloyd? Minulle ei mahdettu mitään, kun koetettiin. -En senvuoksi odota sen parempaa, kun nyt on minun vuoroni tarkkailla -nuorisoa.» - -»Nyt on enemmän tarkkailtavaa, hyvä rouva, kuin teidän tyttöaikananne.» - -»No-o?» - -»Enemmän liikuntatilaa», väitti hän. »Nuoret voivat nyt -helpommin ja nopeammin tuhota itsensä. Yökerhot, näyttelyt, -juomat, ylellisyystavarat, kiitäminen uusimallisilla, -miljoona-Robot-voimaisilla autoilla... kaikki mainiota — jos he vain -oppisivat sitä käyttämään. He käyttävät kaikkea sitä väärin. He eivät -jaksa oppia, mihin on pysähdyttävä.» - -»Se johtuu siitä, että he ovat kaikki niin nuoria, nämä Margaretin -ystävät», vetosi Violet. »Vanhin heistä ei ole neljääkolmatta.» - -»Eikä heidän, herra Lloyd, voida odottaa harkitsevan asioita, kuten me -kykenemme —» - -»Tarkoitatteko, että me olemme vanhoja kolloja? Myönnetään. Mutta» — -hän kääntyi minuun puoleeni — »jos pantaisiin toimeen kävely-, uinti- -tai kestävyyskilpailu, joissa elämänilo ja elinvoima joutuisivat -koetukselle, niin kenen kanssa tuonnottain 'Ritzissä' olleista -nuorukaisista ette uskaltaisi käydä kilpasille?» - -Mietin. »Kenties olette oikeassa. Tässäkin iässä — olisin valmis! Niin, -olisin valmis kilpasille kenen hyvänsä Cynthia Oddleyn seurapiiriin -kuuluvan tytön kanssa.» - -»No niin; voitteko kuvitella Cynthiaa, Margaretia ja kumppaneita -keski-ikäisinä? Voitteko kuvitella heitä» — hän lausui vapaan -ivamukaelman — - - »Neljissäkymmenissä mitä, ykskään aikaan saa, - kun kolmas kymmen alussaan ja heitä painostaa?» - -Sanon sen teille. He suorittavat Englannin hermolääkärien ja -hoitoloiden kulut ja voitot —» - -»No, älkäähän sentään!» vastustin. »Ette saa pitää toimetonta, -hemmoteltua vähemmistöä koko kansan nuorison edustajana.» - -»Totta kyllä. Mutta kun omaa lihaani ja vertani oleva lapsi turmeltuu -tuossa pienessä, ylellisyydessä elävässä luokassa, joka määrää tahdin -muille... Olen huolissani nuoresta sukulaisestani. Violet!» —Margaretin -äiti oli enemmän kuin surkean näköinen — »Violet, sinä olit voimakas ja -nätti tyttö, raikas kuin kaunokki; sinä olet antanut perinnöksi, mitä -itse sait —» - -»Älä, rakas setä —» - -»Ja Jackisi oli komein nuorista miehistä, joita ikinä on mennyt -merille... Minkälaisia lapsenlapsia luulet saavasi. Pieniä vätyksiä... -Oddleyn tapaisia?» - -Pehmeässä huoneessa syntyi äänettömyys. Mitä olisi Violet saattanut -vastata? - -»Violet, rakas, se perhe on aikansa elänyt. Siitä näkyy selvät merkit -sen viimeisessä pojassa ja tyttäressä. Aikansa elänyt — kuollut. -Miksi pönkittää sitä terveellä verellä — jos suot anteeksi sekavan -vertaukseni? Miksi solmia avioliitto sen kanssa? Tuo nuori nais-ilkimys -panee parhaansa saadakseen sen toimeen. Miksi pitää häntä täällä?» - -»Talo on Margaretin», huokasi äiti heikosti. »Lapsi-kulta on niin -uskollinen, niin avokätinen ystävilleen. Hänestä on luonnollista, -että hän maksaa Cynthian pukulaskuja. Niin! Ihan tahtomattani näin -maksuosoituslehtiön kannat. Hän pani lehtiön taaskin äsken väärään -paikkaan, lähetti sen keittiöön muotilehtikasassa. Näin että hän oli -osoittanut neiti Cynthia Oddleylle tuhannen sata puntaa —» - -»Mitä?» - -»Liian paljon, eikö olekin? Taidan... minun täytyy... minä teen sen», -päätti rouva Verity vapisten. »Puhun Margaretille siitä.» - - - -V - - -Se myöhästynyt puhelu hellytti kyyneliin — ei Margaretia, vaan rouva -Verityn. - -Saaden sen jälkeen kiihkeän rakkauden puuskan, jollaisia hänellä oli -harvoin, tyttö sitten kietaisi kätensä kovasti koetellun äitinsä -ympärille ja soimasi itseään siitä, että hän kohteli petomaisesti -enkelimäistä äitiään. - - 'Hyvyytes minut pahentaa, - sen osan jotkut naiset saa.' - -Olen aina ollut kelvoton tytär. Huvilassakin. Muistathan, äiti? Kuten -usein sanoin — sinun on rakkaudellasi tehtävä minut jälleen hyväksi.» - -»Oi, rakas lapsukaiseni. Minusta olet yhäti sama lapsi, jollei sinua -vain riistetä minulta —» - -Kiskaisten itsensä irti Margaret taaskin terhistäytyi. »Et kai -kuitenkaan vaadi minua hylkäämään parasta kumppaniani. Sinä tuomitset -häntä kokonaan väärin. Mitä Tom-setään tulee, ei hän jaksa käsittää -vähääkään. Naurettavaa, ettei minun pitäisi auttaa Cynthiaa. Viimeinen -erä ei sattumalta mennyt pukulaskuihin, vaan bridgepeliin — ja osa -tietenkin mah-jongiin. En voi selittää sinulle, minkä tähden hän ei -voinut kääntyä Oddsin puoleen, koska ei saa pettää kumppaneitaan», -väitti Margaret kuumeisesti vastaan. »Ei Cynthia sille mitään mahda, -että he ovat niin syntisen köyhiä. Niin, syntisen köyhiä minuun -verrattuina. Oddsilla on juuri parhaiksi tullakseen toimeen, mutta -täysi-ikäiseksi tullessaan hänellä oli velkoja maksettavina, kuten -kuulit Cynthialta. Hänen oli vuokrattava heidän vanha maatilansa, -heidän devonshireläinen, vanha, kaunis maatilansa tuhatvuotisine -kuusineen ja kappeleilleen, johon lady Cynthia teljettiin muuraamalla -ovi umpeen ja jossa hänen haamunsa vielä liikkuu, ja vuoteineen, jonka -patjan alle kuningatar Elisabeth oli jättänyt nenäliinansa! Eikö ollut -jo kyllin paha, että Oddleyden oli luovuttava siitä, ja sullouduttava -kurjaan asumukseen Half-Moon-kadun varrelle —» - -»Kurjaan asuntoon, Margaret? Heidän Half-Moon-kadun varrella olevan -asuntonsa vuokra on suurempi kuin rakkaan isä-vainajasi koko -vuosipalkka.» - -»Sinä et ymmärrä. Sinun polvesi ihmisten ei voida odottaakaan -käsittävän meidän elintasoamme, kuten Cynthia sanoo. Sinun on -tiedettävä, Violet», jatkui tyttären määräily, »jollet ole ystävällinen -Cynthialle, jollet suostu kutsumaan häntä meille täällä tahi ollessamme -yhdessä ulkomailla — no niin, voin tehdä erään teon. Voin —» - -»Mitä?» mutisi Margaretin kovaosainen äiti. Ovi avautui. - -»Loordi Oddley», ilmoitti Benson synkkänä. - - - -VI - - -Sinä iltapäivänä loordi Oddley kosi Margaretia kuudennen kerran. - -Minä olin silloin saapuvilla. Samoin oli tytön äiti. - -En usko, että tyttö olisi välittänyt sen enempää, jos myöskin Cynthia, -hovimestari Benson, Tom-setä ja koko henkivartiosto olisivat olleet -samassa huoneessa. - -Pehmeäseinämäistä lipasta muistuttava huone oli (jos mahdollista) -vieläkin sekavamman tuntuinen kuin sinä iltapäivänä, jolloin kävin -siellä ensi kerran. - -Se oli täpötäynnä nauhoilla koristetuissa koreissa olevia -kuihtuvia kukkasia (henkivartioston lahjoja), sinne tänne -heiteltyjä kuvalukemistoja, keltaisia ranskalaisia kirjoja, -sokerileivos-röykkiöitä, rasioittain varhain kypsytettyjä mansikoita, -osittain syötyjä päärynöitä, lautasia, jotka olivat tummina -rypäleiden jätteistä ja joita peitti tavanmukainen tupakanporo- ja -savukkeenpätkä-kerros, ja lisäksi oli puolilleen juotu lasi bovrilia ja -soodaa. Armias taivas, kuinka ummehtunut ilma siellä oli! Lasiverhon -takana loimusi takkavalkea savupiipun puoliväliin saakka. Margaretin -ollessa yläkerrassa oli paksuverhoisten ikkunoiden sallittu olla auki, -mutta nyt ne oli taaskin visusti suljettu. Sohvan hyllyvien pielusten -seasta ei Margaretista näkynyt paljoakaan muuta kuin pehmeä, sekava, -tummanruskea tukka, pienet, kalpeat kasvot ja toisen käden valkea ranne. - -Claude Oddley, joka aina sisään astuessaan suuteli Margaretin kättä, -tehden ranskalaiselta opettajaltaan oppimansa liikkeen, piti yhä -kädessään tytön hervottomia sormia. - -Jos rouva Verityn nuoruusvuosina tyttö olisi sallinut nuoren -miehen pitää kättään, olisi se ollut kiehtovan sopimatonta. Mutta -antaessaan kätensä ihailijoilleen ei Margaret tehnyt sen kummempaa -kuin ojentaessaan jollekulle henkivartijoistaan soopelivaippansa -pideltäväksi tai kilisevän, kultaisen helynippunsa katseltavaksi. -Sen enempää ei hänestä ollut sekään, että hän äitinsä ja äitinsä -ystävättären näkyvissä loikoi sohvalla sormet sellaisen nuoren miehen -kädessä, joka oli jo kaksi vuotta vakuuttanut rakastavansa häntä ja -joka ilmeisesti aikoi pitkittää kosiskeluaan. - -Loordi Oddley istui hänen jalkojensa juuressa lempipaikallaan, -mustilla, kullanvärisillä ja kellanpunaisilla kirjailuilla koristetulla -lattiapieluksella. Hänen allaan ristissä olevat jalat olivat yhtä -veltot kuin Claude-nukella, joka nyt oli viskattu hyljättyyn asemaan -sohvan päähän; hänen kultatukkainen päänsä oli painunut heikolle -rinnalle. Hän ei ollut epämiellyttävä, tämä nuorukainen, vaikka hänen -asentonsa oli niin ryhditön, että minusta hänellä näytti olevan -lämmin makaroonipuikko siinä kohdassa, missä useimmat ihmiset pitävät -selkärankaa. - -»Odds», äänsi hänen sydämensä valtiatar venytellen. »Sinun tullessasi -olin alkamaisillani keskustella pyhästä aviosäädystä (en ymmärrä -kuitenkaan, miksi se on pyhä) nuorekkaan äitini kanssa —» - -Heti alkoi rouva Verity näyttää hermostuneelta. Eikä kummakaan, -jos ajatellaan ensiksikin, että hänen kaltaisensa naisten mielestä -rakkauden ja avioliiton lumivuoria ympäröi ruusuinen, pyhä utu, jota -ei saa häiritä ja jota lähestyttäessä he kuiskaavat: »St — rakas, -st!», ja otetaan huomioon nykyajan nuorten tutkiva esiintyminen, kun -he (kuvaannollisesti puhuen vuoristosaappaat jalassaan, alppisauva -kädessään ja kiirivät luikkaukset huulillaan) tunkeutuvat tuolle -pyhälle, koskemattomalle alueelle. - -»Vain niin! Älkää salliko minun keskeyttää syvämielistä -puheenaihettanne! Jatkakaa toki!» vastasi nuori Oddley. Panin (kuten -jo aikaisemminkin olin tehnyt) merkille, että hänen äänensä oli -miellyttävä. Hiljainen, mutta selvä. Täysinäinen kuin rykmentinmarssin -sävel, joka kertoo entisaikain uljuudesta, mainetöistä ja -traditsioneista. Sillä tavoin lienee vuosisatoja sitten puhunut se sir -Claude Oddley, joka oli nuoren Henrik-prinssin läheinen ystävä. Samalla -tavoin lienevät soinnahtaneet kansalaissodassa kaatuneiden Oddleyden -komennussanat. Sellaisen äänen ainesten kokoaminen vaatii enemmän -kuin kolme tai neljä miespolvea, ja se rappeutuu viimeisenä kaikista -sukupiirteistä. Mutta sellaiset yksityiskohdat jäivät Margaretilta -huomaamatta, silloinkin kun hänen ihailijansa (pilailevaan tapaan, -joka salasi asian oikean laidan) vetosi hänen äitiinsä: »Rouva Verity, -ettekö ole yhtä mieltä kanssani, että Peggy tekisi hyvän siirron, jos -menisi avioliittoon nuorena?» - -»Rakas», pilaili Margaret sellaiseen tapaan, että se riisti koko sulon -ja merkityksen kielemme suloisimmalta ja merkitsevimmältä sanalta. -»Rakas, harhaantunut Odds-rukkani, olen jo ilmaissut äidille, etten -uneksikaan meneväni lopullisesti avioliittoon, ennen kuin olen -kypsynyt, vähintään seitsemänkolmatta ikäinen nainen.» - -»Jolloin minä olen yhdeksänkolmattavuotias. Totisesti», valitti Claude -Oddley, »se on liian pitkä odotusaika miehelle». - -Miehelle? Verenvähyyttä potevalle pojalle. Joka tapauksessa -sairaloiselle pojalle. Johtuipa sisaren kiintymys Margaretiin mistä -syrjävaikutteista tahansa, Clauden tunne oli vilpitön. Katselin tätä -nuorukaista hänen istuessaan selin minuun, joten näin vain hänen -sileän, kultatukkaisen päänsä, silkkisen paidankauluksen kapean, -sinisen juovan ja indigosinisen, olkapäiden kohdalta täytetyn nutun -peittämän hennon selän. Mikä hän oli? Karkeasti sanottuna tuhlari, -elämän harrastelija. Hänellä ei ollut kyllin aivoja mitään ammattia -varten eikä riittävästi rahaa voidakseen menestyksellisesti näytellä -kullasta kilisevää tyhjäntoimittajaa. Mitä hänessä oikeastaan oli? -Jonkun verran hyvää sukuperintöä, julkisessa koulussa hiotut tavat -ja nykyhetken kielenkäyttö ja muodit. Vieläkö mitään muuta? Kyllä. -Rehellinen, poikamainen rakkaus tuota elinvoimiltaan heikkoa tyttöä -kohtaan. - -Ei tosiaankaan ollut Margaretin vika, jollei hän voinut vastata Clauden -tunteisiin. Mutta terveempi tyttö olisi tuntenut sääliä, kunnioittavaa -sääliä hänen vilpittömyytensä tähden. - -Margaretista, joka ei kyennyt antamaan sitä, mitä ihmiset nimittävät -rakkaudeksi, ei toisten rakkaus nähtävästi tarvinnut osakseen lempeätä -kohtelua. - -»Sinä olet varma, että aion tulla juuri sinun puolisoksesi», sinkautti -hän. »Kovin toiveikas, eikö olekin, hyvät rouvat?» - -Rouva Verity punehtui hieman harmahtavaa tukkaansa myöten, hymyili -nolostuneena ja sopersi koneellisesti jotakin maidosta tai sitruunasta. -Korkean, silkkisen teekannunhuupan takana hän kuiskasi minulle -kahdenkeskisesti: »Olisin mieluummin kuollut — lapsi-kulta ei rakasta -kylliksi ollakseen kaino!» - -Entä Claude Oddley? Hän puolestaan rakasti liian paljon ollakseen -kaino. Ikäänkuin saapuvilla ei olisi ollut ketään muita, nosti hän -tytön sormia melkein kuin olisi aikonut hangata niitä nuorekkaan -poskensa kuoppaa vasten. »En voi lakata toivomasta, Peggy!» vakuutti -hän. »Todella, Peggy, toivon, että jos jatkan kyllin kauan, niin sinä —» - -»Niin minä?» - -»Jonakin päivänä sittenkin huomaat tulevasi vaimokseni.» - -»Minkälainen jäljittelijä oletkaan! Tuon 'huomaat' -sanan olet -lainannut Cynthialta. Siitä olen varma. Cynthia aina sanoo, ettei -rakkausasioissa todella _tehdä_ mitään. Ihmiset vain 'huomaavat -tekevänsä' sitä ja sitä. Minkä tähden en minä voi? En ole koskaan -huomannut.» - -»Haluatko sitten?» kysyi Claude innokkaasti. »Tahdotko, Peggy?» - -»Luonnollisesti tahdon! Tahdon huomata tekeväni kaikkea juonikasta!» - -(Juonikasta! Kohtaloita muovaava intohimo?) - -Suurine, liioitellun teennäisine silmineen Margaret katseli Clauden -heikon olkapään ylitse. - -Hän jupisi: »Onkohan rakastuminen niin huvittavaa kuin väitetään vai -onkohan se puolittain lörpöttelyä?» - -(»Huvittavaa!» Miesten ja naisten elämänmuuttaja tai tuhoaja?) - -»Koeta, Peggy, koeta!» Poika punastui kiihkeästi rukoillessaan. Hän -ojensi velttoa makaroonipuikkoansa, niin että se enemmän muistutti -selkärankaa, ja sijoittui suorempaan asentoon. Tarttuen Margaretin -toiseenkin käteen hän hiljensi ääntään (mahdollisesti kuvitellen, ettei -se kuuluisi muille rouva Verityn hiljaa pakistessa toisen vieraansa -kanssa). Mutta sittenkin selvästi lausutut tavut kantautuivat korviini: -»Anna minulle tilaisuus näyttää sinulle, Peggy, sinä, hyvä ystävä!... -Sinä saattaisit..-. Tee se!» - -»Otahan kakkua, ennen kuin se jäähtyy!» kehoitti rouva Verity minua -epävarmasti. Näin, että tämä romanttinen, palava, sulkeutunut -sielu tunsi tuskallisempaa ujoutta kuin koskaan viimeisen koulussa -viettämänsä lukukauden jälkeen. - -Kokonaan unohtaen meidät jatkoi nuorempi polvi kaksinpuheluaan. - -»Niin, kuulehan!... Tätä on jatkunut kokonaisia iäisyyksiä... Kahden -vuoden ajan olen sentähden ollut kuin kuolemankielissä», selitti Claude -Oddley äänellä, jota vain yhden naisen maailmassa — ainakin vain yhden -naisen kerrallaan — olisi pitänyt kuulla. Se ääni oli liian tunteikas, -liian rajun kiihkeä löytääkseen sopivia sanoja tai edes minkäänlaisia -sanoja. - -»Et ikinä kohtaa ketään —» - -»Oi, enkö?» - -»Et ikinä tapaa ketään, joka on kauheammin vakavissaan kuin minä -olen. Aina siitä saakka, kun näin sinut Sveitsissä silloin... Olet -tanssittanut minulla kammottavaa tanssia... Kahden kuoleman tuskaisen -vuoden ajan ovat tunteeni sinua kohtaan olleet tällaiset... Kestään -muusta en ole välittänyt hitustakaan. Etkö suostu antamaan minulle -tilaisuutta?... Minua polttaa niin... Tekisin sinut... jos sinä vain, -vain —» - -Istuessani koettaen tarinoida Violetin kanssa entisistä yhteisistä -koulukumppaneistamme, jotka senjälkeen olivat muuttuneet vainajiksi -tai leskiksi, tuntui tämä jupisten lausuttu rakkaudentunnustus minusta -hirvittävän liikuttavalta. Tämä poika oli tosissaan. Sen tarmon, jota -taistelevat esi-isät olivat kuluttaneet otteluissa, sen älyn, joka oli -pannut heidät syventymään valtionhoitoon — kaiken sen, mitä niistä oli -perintönä jäänyt tälle heidän sukunsa viimeiselle jälkeläiselle, Claude -Oddley keskitti ensimmäiseen rakkauteensa. Sen selvästi havaittava -sähköisyys värähdytteli huoneen ilmaa, se leimahteli hänestä. - -»Peggy! Peggy... Olen mielipuolisesti kiintynyt sinuun... -Auttamattomasti. Koko olemukseni vavahtaa, kun vain kuulen sinusta -puhuttavan. Etkö voi sallia minun näyttää sinulle —» - -Välinpitämättömän huvitettuna tyttö tiedusti: »Minkä piirteen -minussa otaksut vaikuttavan sinuun sillä tavoin? Kaksi vuotta... -Kuten Cynthia sanoo, ei ole _luonnollista_, että intohimo kestää -niin kauan. Se muuttuu sekavaksi; ei, se hyytyy. Eihän syynä ole se, -ettet sinä muka näe tyttöjä, kuten niihin aikoihin, jolloin niitä oli -kussakin seurakunnassa ainoastaan yksi tai pari ja jolloin jokainen -oli uskollinen AINOALLEEN ja muuta semmoista. Sinä näet laumoittain -ihastuttavia tyttöjä —» - -»He eivät ole ihastuttavia. Yksikään heistä ei ole sinä. En rahtuakaan -välitä kestään muusta kuin sinusta. Oi, Peggy, sinä olet _sinä!_... -erilainen... Ei kukaan muu ole niin sinunlaisesi —» - -Tällä kertaa hän painoi Margaretin kättä poskeansa vasten, huulilleen. - -Jos hänen sijassaan olisi ollut nuori Jack Verity, ei mikään voima -maailmassa olisi jaksanut taivuttaa häntä sellaiseen mielenilmaisuun -kuin tämän nuoren loordi Oddleyn! - -Jos Margaretin sijassa olisi ollut Violet Verity — - -Tietysti oli mahdotonta kuvitella häntä siihen asemaan yhtä vähän -kuin hän itse saattoi ymmärtää senlaatuisia rakastajia, jotka pitivät -luvallisina sellaisia intohimoisia suudelmia, että niihin sopi säe: - -_»Ja jos se nähdään, siitä viis!»_ - -Sellaisia hän olisi pitänyt epäiltävinä. Hän ei edes tiennyt sen -merkitsevän, ettei hän itse ollut läheskään kylmä. Hänestä hyväilyt -olivat ihan liian hämmentäviä. Hän ei olisi voinut sietää kolmannen -henkilön läsnäollessa vähäisintäkään hyväilyä, ei edes hyväilevää -äänenvärinää. - -Mutta hänen tyttärensä Margaret — tuossa hän loikoi! Hiukan -huvitettuna. Hieman imarreltuna! Häntä ei häirinnyt silminnähtävästi -kiihtyneen nuoren rakkauden läheisyys. - -Miesten on vaikea uskoa, kuinka äärimmäisen turtina tytön tunteet -voivat nukkua. Usein tietämättömyys pukeutuu keimailuun, tahallisen -kevytmielisyyden, jopa viehättävän julmuudenkin muotoon. - -Margaretin tunteiden heräämistä olivat huono terveys, liikarasitus ja -epätyttömäiset »hermot» viivästyttäneet siinä määrin, että hän saattoi -kiusata palvojaansa ihan samalla tavoin kuin kaksivuotinen poika repii -kappaleiksi ilkeän hyönteisen. Mietin... - -Äkkiä hätkähdin, niin että pudotin teelusikkani. - -»Oi, sinä rakas!» oli Margaret huudahtanut vihdoinkin perin vilkkaana. -»Oi, sinä herttainen olento!» - -Vain hetkinen sallittiin meidän kuvitella, että hän puhui nuorelle -miehelle. »Katsohan 'lemmikkiä’!» ilakoitsi Margaret. »Se on hauskin -lahja, mitä Eric on minulle ikinä antanut.» - -Tällöin »lemmikki» pisti henkevöityneen päivänkukan tavoin päänsä -esiin kahden pieluksen välistä. Sitten »lemmikki», Margaretin uusi -pekingiläinen koira, kiskoi peitteiden verhosta pientä vaakunaleijonaa -muistuttavan ruumiinsa, pudisti renkailla varustettuja korviaan, -mulkoili ympärilleen pullottavilla, kiiltävän mustilla silmillään ja -päästi sarjan sointuvia pärskähdyksiä. - -»Aarteeni», leperteli Margaret, ja hänen sävynsä muistutti Violet -Verityn ääntä, kun tämä kuhersi pienokaisensa teekannunverhon muotoisen -päänalusen ääressä. »Aarteeni! Arvasitko, sinä että puhuttiin Ju-Julle?» - -Tuhahdettuaan toistamiseen Ju-Ju koetti lipaista kurjenpolven -terälehden kaltaisella kielellään nuoren emäntänsä kasvoja. - -»No, Peggy! Ei, ei; pois sellainen! Älä!» huusi Claude Oddley -kiivaasti. »Työnnä se lattialle! Työnnä se elukka-paha lattialle! Pikku -peto!» - -»Elukka?» kertasi Margaret moittivasti, kallistuen hyväilemään -lempikoiransa päätä ja lerppakorvia. »Käy kiinni häneen, Ju-Ju! Sanoiko -hän sinua pedoksi!? Pure häntä! Pure häntä kovasti!» - -»Vou!» kajahti Ju-Jun vähäinen ääni. - -Emäntä laski sen hellästi syrjään pielukselle ja tunnusteli ketjujaan -ja kiliseviä helyjään. Otettuaan kultapuitteisen pikku peilin ja -nefriitistä ja helmiäisestä valmistetun huulipuikon hän alkoi hieroa -oikullisen, kukkamaisen suunsa ympärille »punaista vahaa», kuten hänen -ystävänsä, prinssin kaksoisolento, sitä nimitti. - -Hänen vielä käsitellessään työkalujaan hapuili Claude Oddley uudelleen -hänen käsiään. - -»Peggy!» - -Nuorukainen polvistui sohvan viereen ja jatkoi hiljaa: - -»Täytyykö sinun antaa minun kärsiä tällä tavoin? Täytyykö sinun? Etkö -voisi 'huomata' olevasi herttainen minua kohtaan, meneväsi kanssani -kihloihin, ennen kuin täytät seitsemänkolmatta? Kuulehan, etkö voi -koettaa käsittää... Entä, jos tänään? Nyt on onnekas päivä... Entäpä, -jos tänään?» - -»Minun on noudettava nenäliina», huudahti rouva Verity, nousten -kiihtyneenä pystyyn. »Oletko nähnyt sitä — sitä — sitä makuukamarini -uutta, mustaa lasilaitetta?» - -»Vi, minne olette menossa?» kysyi tytär, heilauttaen päänsä taaksepäin -sohvan reunaa vasten ja katsellen sitten kasvot ylösalaisin meitä -meidän poistuessamme. »Aiotteko lähteä? Kuinka verraton Victorian -aikalainen! Juoksee pakoon meidän tähtemme! Taivaan tähden, juokaa vain -teetänne! Niin, ja eikö minulle voida sekoittaa pientä ryyppyä? Älkää -syöksykö ujoina huoneesta pelkästään sen vuoksi, että Claude sattuu -kosimaan! Hänellä on sellainen tapa; hän ei, ihan rehellisesti, tiedä, -milloin hän tekee niin.» - -»Sinähän et tiedä, mitä teet. Kuulehan... voisithan ainakin vastata -minulle. Voisithan ainakin ilmaista miehelle, luuletko koskaan -voivasi... voitko?» - -Tähän liikuttavan käheään vetoomukseen tuli vain velton venyttelevä -vastaus: »Miten voisi kukaan innostua asiaan, ennen kuin on saanut -ainoatakaan cocktailia, kun on juuri äsken ollut kuolemaisillaan ja -kuumeessa? Miten voisin tietää, mitä todella tahdon?» - -»Milloin sen tiedät? Milloin ilmoitat sen minulle?» - -»Kuinka kiusallinen olet, Odds! Myöhemmin.» - -»Mietitkö asiaa tämän yön seudussa, niin että voit antaa vastauksen -huomenna?» - -»Rakas olento, _jokainen_ 'huomiseksi siirretty sana' on aina 'ei'. -Enkä sitäpaitsi jaksa nykyisin ajatella mitään muuta kuin sitä, mitä -minun on sullottava mukaani ulkomaille —» - -»Vastaatko minulle Nizzassa?» - -»Niin, milloinkas siellä ollaankaan? Kahden viikon kuluttua. Jos -muistutat minua, niin kenties sanon sen Nizzassa.» Hän taivutti päänsä -jälleen taaksepäin. »Todella, Violet, ei teidän tarvitse arkailla -istuessanne kuuntelemassa tämän liikuttavan jutun loppua. En aio -suostua Clauden kosintaan tällä hetkellä!» - -Arvasin niiden sanojen ilmaisevan hänen äidilleen juuri sen, mitä -niihin oli tahdottukin sisällyttää, nimittäin: »Jos yrität häätää pois -Cynthiaa, saatan 'huomata' joutuvani naimisiin Clauden kanssa. Sitten -Cynthia, joka on sinusta vastenmielinen, voi olla seurassani niin -paljon kuin minä tahdon. Hän olisi kälyni. Meidän olisi huolehdittava -siitä, ettei hänellä olisi rahavaikeuksia. Ei kukaan kykenisi sitä -estämään.» - -Ja omasta puolestani tunsin äkkiä samaa hyydyttävää pelkoa kuin hänen -äitinsäkin, nimittäin että Margaret piakkoin (monista syistä, mutta ei -_ainoasta_ oikeasta) »huomaisi» ajautuvansa avioliittoon tämän häneen -orjamaisesti hullaantuneen pojan kanssa. - -Ääneen hän lisäsi Claudelle: »No niin, siinä se, eikö niin? Et enää -vaivaa minua tällä asialla kahteen viikkoon. Ja sitten, Ranskassa, -(ehkä) ilmoitan sinulle mitä olen päättänyt tehdä.» - - - -VII - - -Suunnitelmassa oli vielä, että parin viikon kuluttua Oddleyt -saapuisivat Verityjen luokse Nizzaan. - -Sitten myöhemmin Verityt saattaisivat lähteä Cynthian ja Clauden -seurassa Kairon. - -»Ahaa!» äänsi Tom-setä, ja hänen sävystään voi aavistaa, että hänen -mielessään oli paljon sellaista, mitä hän ei voinut lausua julki. Hänen -kaapparinsilmänsä tuikkivat, ikäänkuin häntä olisivat huvittaneet -parhaillaan kypsyvät suunnitelmat. »_Sellainen_ siis on heidän -ohjelmansa, vai niin?» - - - - -VI luku - -Cocktaileja huvipurressa - - - -I - - -Entä neiti Verity? Saanko sekoittaa teille cocktailin?» - -»Saatte», kehoitti Margaret. »Pitäisin siitä. Älkää välittäkö, jos se -onkin vastoin määräyksiä!» - -Oltiin Mountin huvipurressa sen keinuessa Nizzan satamassa kaksi -viikkoa myöhemmin. Parhaillaan oli hänellä kutsut joulukuun loppupuolen -aurinkoisena iltapäivänä, joka oli määrätty Margaretin elämän -mullistavaksi käännekohdaksi. - - - -II - - -Kuinka erilaisessa ympäristössä nyt olimmekaan! Pimeä, synkkä Lontoo -oli maailman toisessa ääressä. Oli vaikea ajatella, että siellä -Hill-kadulla oli sateista ja sumuista ja että ihmiset kävellä -lotistelivat sateenvarjot ylhäällä, yllään märät turkit, jaloissaan -lokaiset kengät, nenät punaisina ja valitellen: »Huh! Kuinka kurja -joulu-ilma!» - -Tullessamme Ranskan eteläiselle rannikolle olimme nähneet sen matkan -tavallisen ilmiön, kun kolkko sää muuttui kirkkaaksi. - -Kaikki oli säteilevän kirkasta. Safiirinvärinen taivas, jota -vastaan piirtyivät kaukaisten vallattoman sahalaitaisten alppien -lumipeittoiset huiput. Viheriän harmaina väreileviä öljypuulehtoja. -Appelsiinipuita, joiden oksilla nuokkui kullanvärisiä hedelmiä kuten -värillisiä palloja joulukuusessa. Hilpeän teennäisenä lisänä valkeita -kaupunkeja pitkin Välimeren rantaa! Vuorenkorkuisia hotelleja, jotka -muistuttivat sireenien kallioita ja joista kantautui tanssimusiikkia! -Puolikuunmuotoisia, puoleensa viekoittelevia näyte-ikkunoita! Eloisasti -vaihtuvia puistoja ja aukioita, joita reunustivat tupsulatvaiset -palmut! Kukkatarhoja, joihin tulipunaiset salviat, kaunokit, -kurjenpolvet, päivänkukat ja tuoksuneilikat jo loivat värihohdetta! -Vesitulvaa muistuttavat bougainvilleat näyttivät lapsellisten -huvimajojen kupukatoille ja oville kaadetulta viiniltä. Täällä, -jyrkällä, lehväisellä ylängöllä piirtyi Comiche-kadun huikaiseva Z, -yläpuolellaan Rivieran sininen taivas, jossa leijaili ja syöksähteli -lokkeja, ja alapuolellaan siniselle ja vihreälle vivahteleva lahdelma, -jonka pinnalla keinui lukemattomia ranskalaisia kalastajalaivoja. -Siellä välkkyi valkeana ja viehkeänä kuin nukkuva joutsen myöskin -Mountin höyrypursi. - -Taaskin pyydän anteeksi (samoin kuin pyysin anteeksi puhuessani -herra Lloydin ammatista) sanontatapani epätäsmällisyyttä. Miehiä -ja miesten asioita koskevissa tiedoissani on niin kovin ammottavia -aukkoja. Ei milloinkaan ole nainen tuntenut olevansa avuttomampana -aavalla ulapalla kuin minä ollessani — no niin, merellä. Ei koskaan -ole kukaan niin huonosti tuntenut merisanastoa, laivoja, veneitä, -kompassia, vuoroveden vaihtelua... Ja se on vahinko kertomukseni tähän -osaan nähden. Älkää luulko, etten osannut pitää arvossa sitä kaikkea: -merituulen raikkautta, kuvaamatonta vapaudentunnetta ihmisen tuntiessa -olevansa kuin lokki, joka leijailee sirojen mastojen yläpuolella, -meren vilpoista tuoksua, viittoilevaa taivaanrantaa, aluksen kupeella -kimaltelevaa kirkasta, nefriitinväristä syvyyttä, sataman tyynen pinnan -heijastamia koukeroisia kuvia, mutkallisia solmuja, taklausta ja -sinipuseroisten, päivänpaahtamien, tervekasvoisten merimiesten kaikkia -puuhia. Niistä minä nautin kykenemättä niitä ymmärtämään, saatikka -niistä kertomaan... - -Ystäväni, rouva Verity — merimiehen leski! — ei olisi ollut läheskään -niin pystymätön kuvaamaan — sillä tavoin kuin se ansaitsi — tuota -kaunista purtta, joka kuningattarena keinui muiden alusten joukossa -viehättävässä satamassa. Rouva Verity ei ollut saapuvilla tänä tärkeänä -iltapäivänä. Häntä oli luonnollisesti pyydetty näille poikamiehen -teekesteille. Mutta hän oli valittanut olevansa väsynyt oltuaan -edellisenä yönä kasinolla kovin myöhäiseen saakka jalkeilla. - -Margaret oli ulkosalla vieläkin enemmän kuin Lontoossa ja vietti -elämänsä sähkövalaistuksessa. Hänelle ei Riviera tarjonnut aurinkoista -ulko-ilmaansa, korkealla sijaitseviin, lumisiin kyliin tehtyjä -vuoristoretkiään, ei näyttänyt hänelle villin riemuisia maisemiaan -ja purppuraisia auringonlaskujaan tummine, päivänvarjontapaisine -mäntyineen, eikä hän tiennyt, että sen vuoksettomien ja luoteettomien -lahdelmien maidonlämmin vesi houkutteli uijia läpi koko talven. -Margaret ei ollut uinut vuosikausiin muutoin kuin pulikoinut -Deauvillessa kuumimpina päivinä. Merikylvyt »veivät hänen kaikki -voimansa». Urheiluun hänellä »ei ollut kylliksi tarmoa». Täällä vilisi -leikkikentällä innokkaita pelaajia golfmailoineen, ja ruokailuaikana -he iloisina istuivat puolisonsa ääressä heitettyään turkisvaippansa -tennisvehkeiden päälle, mutta Margaret ei yrittänytkään pelata golfia -ainoatakaan kertaa. Harvoin hän vaivautui edes katselemaan tennistä. - -Rolls-auto, jonka hän oli tuonut mukanaan Englannista, oli aina -suljettu. Hän hengitti raitista ilmaa vain astellessaan sen ja -hotellinsa, kasinon heilahtelevan lasioven tai jonkun mielimyymälänsä -oven väliä — sen enempää hän ei katsonut tarpeelliseksi, ennen kuin -astuimme pieneen veneeseen, jossa meidät soudettiin nuoren herra -Mountin purteen. - -Isäntämme näytteli meille alustaan, näytti meille — - -Niin, niinpä niin — - -Tähän minun on pakko jättää tyhjiä paikkoja niiden täytettäviksi, jotka -ovat, kuten lapset sanovat, »hyviä» tällä alalla. Omasta kohdastani -minä olen niin »huono» siinä, että jos minun olisi kuvattava teille -_Sweetheart II:n_ kauneutta, en saisi havainnolliseksi mitään muuta -kuin maan alastomuuden, nimittäin oman tietämättömyyteni. Se voisi -kuitenkin selvittää, kuinka viimeistellyn hienot aluksen muodot olivat -ja kuinka erinomainen sen puhtaus oli. Eniten hämmästyttivät minua -pronssiosien huikaiseva kirkkaus, kaiken perinpohjainen järjestys, -mustapuisen kannen sileys ja kukan terälehtiä muistuttavan maalauksen -tuoreus. - -»Mitä tulee kodin kauneuteen», sanoin nuorelle Mountille, »en jaksa -käsittää, kenen aivoissa on syntynyt se ajatus, että koti on naisen -paikka. Ei yksikään perheenemäntä pidä kotiaan sellaisessa kunnossa -kuin te tätä laivaa. Ei ainoakaan naisista koottu palveluskunta pitäisi -esineitä niin hohtavina kuin teidän miehenne pitävät. Voin helposti -kuvitella pursissa ja veneissä elävien miesten pian unohtavan, että -naisia on maailmassa. He voivat pian oppia tulemaan toimeen ilman -heitäkin.» - -»Arveletteko niin?» virkkoi Mount. - -Hänen miellyttävällä, vilpitöntuntuisella äänellään oli se hyvä -ominaisuus, että se salasi sen, mitä hän itse todella ajatteli, eikä -paljastanut sitä. - -Muistaessani, että tämä nuori mies aikoi naimisiin, pelkäsin olleeni -tahditon unohtaessani hänen voineen ajatella, ettei maailmassa ole -naisia. Hänen morsiamensa, niin oli rouva Verity kertonut, oli Roomassa -omien sukulaisten parissa ennen vihkimistä. Siitä johtui herra Mountin -viimeinen poikamiesretki _Sweetheart II:ssa_. - - - -III - - -Margaret virkkoi välinpitämättömästi: - -»Enpä välitä, vaikka olenkin aluksessa, kunhan se vain ei ole -liikkeessä.» - -»Se ei lähde liikkeelle vielä ihan heti, neiti Verity», vakuutti -isäntämme. - -Margaret olisi saattanut olla innostuneempi, jos pursi olisi ollut -jonkun muun. Alusta alkaen hänellä oli sellainen vakaumus, että -nuori Mount oli nolaamisen tarpeessa. Kenenkään sitä ilmoittamatta -hän tunsi, että Mount oli pysynyt häneen nähden täysin kylmänä ja -ettei hänen olisi voitu laskea missään olosuhteissa, olipa hän sitten -kihloissa tai ei, liittyvän Margaretin henkivartiostoon. Siihen aikaan -neiti Verityllä oli sellaisen tytön turhamainen valloitushalu, joka -käsittelee miehiä kuten päänahkoja tai orjia. Siispä hän oli haluton. -Hän piti armonosoituksena sitä, että hän laski korkeakantaisen kenkänsä -(jonka päällisenä oli vain valkea hihnaristikko) tämän purren kannelle, -alentui velttona istumaan pehmeässä tuolissa aluksen kajutassa, jätti -punaisen puolikuunmuotoisen huulivoide-merkin Mountin kahvikupin -reunaan ja painoi Mountin pienen hopeahaarukan kermaleivokseen, -samannäköiseen kuin ovat laipiokoristusten pilvet, joiden reunalla -Amorit leikkivät pää alaspäin. - -»Wallace juoksi Nizzan kaikissa sokerileipomoissa löytääkseen -leivoksia, joista hän luuli nuoren naisvieraan pitävän», sanoi Mount -Margaretille, hymyillen hauskaan tapaansa. - -Margaret tiedusti raukeasti: »Kuka on Wallace?» - -»Nyt hän on minun muonamestarini. Ennen hän oli Charles-veljeni -palvelija, hoitaja, hänen oikea kätensä.» - -»Ahaa! Hän oli junassa sinä aamuna. Taidan muistaa hänet», virkkoi -Margaret veltosti. Hän laski haarukan kädestään, jättäen kolme -neljäsosaa _Choux à la crème_-pilvestä lautaselleen. Ikävystyneenä -teehen ja seuraan hän nojautui pielusta vasten, hylkäsi Mountin -tarjoaman ja otti omasta kotelostaan ruusuisen, tuoksuavan savukkeen. - -Paljastamatta tarkastavan häntä painoin mieleeni, millaiselta hän -näytti sinä iltapäivänä, _hyvin tietäen (minkä nyt tunnustan), etten -näkisi Margaret Verityä uudelleen pitkään, hyvin pitkään aikaan -ja etten enää hyvin mahdollisesti milloinkaan näkisi häntä ihan -samanlaisena._ - -Tuossa hän venyi lähinnä Tom-setäänsä, tanakkaa, päivettynyttä, -sammaltukkaista, valpasta merirosvoa. Hänen vastassaan istuvan -Mountin älykkäillä, miellyttävillä kasvoilla oli tavallinen, perin -kiihkoton ilme ikäänkuin hän olisi katsellut lasikaappiin sijoitettuja, -löydettyjä ja nimilipuilla varustettuja troopillisia lintuja. - -Margaretin yhä oli kokonaan valkea, perin mannermaan kuosin mukainen -puku. Hänellä oli vyöllä varustettu, valkea, silkkikudoksinen puku -ja siinä sidoin muodissa ohut taskuläppä sillä kohdalla, jossa hänen -vasen rintansa otaksuttavasti oli. Siihen oli kirjailtu koukeroiset -nimikirjaimet (M. V). Hameen liepeessä oli myöskin käsin ommelluista, -juoksevista marakateista sommiteltu reunus. Tämän yllä oli paksumpi, -väljä, valkeasta jersey kankaasta valmistettu vaippa, jossa oli -ultradekoratiivinen Poiret-vuori, tavattoman laaja kaulus ja röyhelöt -valkeasta apinannahasta. Valkeana kukkaskruununa reunusti hattu hänen -pieniä, sairaloisia kasvojaan, joiden kalpeutta ja — mainitkaamme -ne viimeisen kerran — pisamia verhosi ihomaali. Siro hattu oli -vedetty suurille, harmaille, etäällä toisistaan oleville silmille, -joista paksulti maalatut kulmakarvat riistivät kaiken pehmeyden ja -paljon nuoruudentuntua. Mutta kaikesta siitä huolimatta hän näytti -hyvin nuorelta, hyvin somalta, hyvin kaihoiselta ja riutuneelta, -kuihtuvalta, valkoiselta ruusulta, himmenevältä helmeltä. Tämän kuvan -yksityiskohdista ei pidä unohtaa tytön helminauhaa, timanttineulaa, -platinaista rannekelloa ja välttämätöntä kultaketjua, jossa heiluivat -hänen helynsä, savuke-imuke, nefriittinen epäjumalankuva, onnenpossu, -hevosenkenkä, peili, huulipuikko, jauherasia, kulmakarvasivellin ja -pienoinen hajuvesipullonen. - -Luonnollinen piirre Margaretissa oli se, että hänen hajuvetensä -vaihtuivat niin usein. Täydellinen maailmannainen (jollainen hän -kuvitteli olevansa) etsii oman seoksensa ja on uskollinen sen -ominaiselle tuoksulle. Mutta Margaret saattoi yhdellä viikolla vieroa -kaikkea muuta paitsi Royal Ferniä, toisella taas olla ihastunut -Cynthian hajuveteen »Le moment aprèsiin», seuraavalla kostuttaa -itseään »Toute la Forêtilla» ja sitten käyttää niitä kaikkia yhdessä -ja lisäksi »Nuit de Chinétä». Aina hän pani tuoksua liian paljon, -liian harkitsemattomasti. Se muuttui tukahduttavaksi. Nytkin se täytti -suljetun kajutan, jossa istuimme. - -»Eikö teistä ole täällä hieman liian ahdasta?» huomautti Mount vihdoin -kärsivällisesti. »Haluaisitteko, että avaan —» - -»Oi, älkää avatko mitään!» pani Margaret vastaan, nostaen pystyyn -turkiskauluksensa. »Mistä johtunee, että kun ihminen vain alkaa tuntea -olonsa kodikkaaksi ja lämpöiseksi, niin joku ehdottomasti tahtoo -esiintyä ankaran sparttalaisena, kiskoa ikkunat auki ja päästää sisälle -vanhaa kylmää viimaa? Ja juuri auringon laskiessa, kun täällä alkaa -tuntuu niin hyytävän kolealta. Tavallisesti alkaa siitä puhua äitini. -Nyt teette sen te.» - -Hän lausui sanan »te» sillä tavoin, että se korosti hänen nuorta -Mountia kohtaan tuntemaansa vastenmielisyyttä. - -Mount vastasi hyväntuulisen alistuvasti: »Olkoon toki menneeksi, neiti -Verity! Kuten haluatte; emme ota raitista ilmaa. Saanko kaataa teille -lisää teetä?» - -»Ette, kiitos!» Kymmenen sentimetrin korkuisella korollaan Margaret -potki jalkojeni juuressa matolla viruvaa laajaa, neliskulmaista, -oranssinvärisestä, mustilla perhoskuvilla koristetusta pahvista -valmistettua pukulipasta. - -»Lisää vaatteita neiti Margaretillemme», lausui Tom-setä, silmäillen -laatikkoa, jolla muuten oli merkityksensä. »Niinpä niin, sellaisiahan -te naiset olette. Tuotte muassanne kuusi tavattoman isoa vaatearkkua, -jotka on sullottu niin täyteen hepeniä, että niitä siirtämään tarvitaan -kokonainen lauma kantajia. Sitten teillä ei ole mitään, mitä voisitte -pukea yllenne, ja teidän on ostettava kaikki uudet.» - -»Nuo eivät ole minun, setä Tom», selitti Margaret. »Ne ovat hänen.» -(Nyökkäys minuun päin. Olin ollut ostoksilla hänen kanssaan.) -»Luonnollisestikin on hankittava kasoittain uusia pukuja Kairoon -lähdettäessä», lisäsi hän, »mutta odotan Cynthiaa, ennen kuin ryhdyn -siihen vakavasti. Lupasin Cynthialle, etten valitse riepuakaan ilman -häntä.» - -»Milloin odotat kumppaniasi?» - -»Huomenna.» - -»Niinkö?» - -»Niin; hän saapuu huomenna sinisessä junassa. Hotellissamme ei -ollutkaan tilaa hänelle ja Oddsille, mutta tilasin heille huoneet -'Negrescosta'. On hupaisaa, kun he saapuvat», puheli Margaret äänessään -vilkkauden häive. »Eric sanoi ehkä pääsevänsä heidän mukaansa, ja -yhdessä voimme tehdä mitä hyvänsä, ja silloin on paljon hauskempaa —» - -»No niin, mitä arvelette, naiset? Emmekö lähde pian liikkeelle?» pisti -setä Tom väliin, luoden minuun vaivihkaa nopean silmäyksen. »Aiotko -mennä tänä iltana kasinolle kuten tavallisesti, Margaret?» - -»En. Käskin pitää auton valmiina ja aiomme ajaa Monteen päivällisen -jälkeen. (Tahdon taaskin koetella Cynthian uutta pelimenetelmää -nähdäkseni vain, mihin se kelpaa, ennen kuin kohtaan hänet. Nyt olen -häviöllä ainoastaan seitsemäntuhatta frangia.) Ennen kuin pukeudun -päivälliselle, haluan sitäpaitsi pistäytyä pienen hattumyyjättäreni -luona; hänen on säilytettävä paria hattua, jotka tahdon Cynthian -näkevän —» - -»Herra Lloyd, te sallinette minun tarjota teille pikku ryypyn, ennen -kuin poistutte?» pyysi nuori Mount, nousten keveästi pystyyni. -Kajutan suppeassa tilassa pisti hänen kookkaan vartalonsa ja hänen -liikkeittensä hienon sulavuuden välinen vastakohta vieläkin paremmin -silmään kuin muulloin. Hän ohjasi rotevaa ruumistaan tavattoman hyvin. -Myöskin oli hänessä piirre, josta naisia niin paljon ylistetään ja -jota he ylistävät; hänellä oli huomattavan siromuotoiset ja hoikat -nilkat. _Des attachés fines_, sanovat ranskalaiset. Kun hän ojensi -kättään soittaakseen kelloa, panin merkille, että hänen ranteensa oli -hauskannäköinen samoin kuin hänen kaulansa. - -Sisälle astui Wallace puettuna valkoiseen tarjoilunuttuun, jalassaan -paksut saappaat ja koko olennossaan lähtemätön sotilaallinen tuntu, -kantaen laajaa hopeatarjotinta, jolle oli lastattu kaikki cocktailin -— se oli yhä Margaretin heikko kohta — sekoittamiseen tarvittavat -ainekset. - - - -IV - - -Toiset ajat, toiset juomat. - -Margaretin äiti, aina janoinen tyttö, oli, kuten sanottiin, hekumoiden -nauttinut »suloisesta» teekupista. Teelehtien päälle kaadettu kiehuva -vesi oli liuottanut niistä hyvätuoksuisen kultajuoman; leveäpohjaiseen -aamiaiskuppiin oli pudotettu ensin kaksi isoa sokeripalaa, sitten -kaadettu parin tai kolmen sentimetrin korkeudelta kuohuvaa, kermaista -maitoa, senjälkeen teetä ja lopuksi päälle oikeata kermaa. Ihmiset -ovat hiipineet kiinalaisten kaupunginosan ooppiumipesiin ja turmelleet -terveytensä heroiinilla tai kokaiinilla tuntematta sellaista nautintoa -kuin Violet sai teekupistaan. - -Ja myöskin maidosta. Kun sen joi vaahtoisena, höyryävänä, lämpimänä, -mutta miellyttävänä kallistetun lypsykiulun reunalta niityllä, -jätti se ylähuuleen valkoisen, puolikuunmuotoisen jäljen, joka oli -pyyhkäistävä pois. Ja jäisestä limonaadista, joka oli vihreänkeltaista -kuin vuorikristalli. Minkälaista nektaria ankaran puuhan jälkeen, -heinää korjattaessa! Kuinka mauttomilta kaikki nämä juomat olisivatkaan -tuntuneet Violetin tyttärestä, joka nyt virkkoi niin veltosti, että -sanat tuntuivat vain vaivoin lähtevän hänen punatuilta huuliltaan: - -»Olen kuullut, että Adenissa sekoitetaan perin ihastuttavaa Martinia...» - - - -V - - -Järjestellen muserrettua jäätä, sitruunia, salaperäisen värisiä pulloja -ja pudistusastiaa isäntämme lausui lempeällä äänellään: »Entä neiti -Verity? Sekoitanko cocktailin teille?» - -»Tehkää se! Pidän siitä», vastasi Margaret, luoden setäänsä uhmaavan -silmäyksen. Hän tiesi, että setä oli kuullut lääkärin kieltäneen hänen -tiheät virkistysryyppynsä. »En välitä siitä, että se onkin vastoin -määräyksiä.» - -»Yksi lasi», ehdotti Tom-setä. »Ei enempää, rakas. Nuori Mount, -joka kuvastui kookkaana ja tummana valkoisia seiniä, purppuraisen -sinipunervaa iltataivasta ja lahdella keinuvien laivojen mastoja -vasten, ojensi hänelle lasin. - -»Jos pidätte limonaadista», sanoi setä Tom, jolle olin maininnut -pyhäkoulu-maustani, »pitäisi teidän koettaa ilkeätä juomaa, jota -sekoitetaan vanhasta paloviinasta ja appelsiinista. Sitä maistaessanne -ette aavistaisikaan, ettei se ole maailman viattomin mieto juoma. Mutta -sen vaikutuksesta en mene hiiskumaan mitään.» - -»Antakaa minun koettaa sitä!» sekaantui Margaret puheeseen. -»Valelimonaadia? Kuinka houkuttelevaa! Minun on saatava lasi sitä. -Ei; sanonpa teille, mitä haluaisin.» Hän oli lopettanut cocktailinsa. -»Haluaisin 'sateenkaaren’. En ole koskaan sitä maistanut. Se on -kiehtovaa katsella. Cynthia osaa sekoittaa sellaisen. Hän käyttää -seitsemää eri juomaa. Ne muistuttavat seitsemää kuolemansyntiä, -ymmärrättehän. Ihan kuin Basil Dean. Erivärisiä kerroksia. Seitsemän -kappaletta. Korkeassa lasissa. Sallikaa minun koettaa sekoittaa -sellainen, herra Mount!» - -Kerrankin sattui Margaretin nuoren elämän aikana, ettei se mies, jota -hän oli sattunut puhuttelemaan, kiinnittänyt häneen vähääkään huomiota. - -Mount oli kääntynyt toisen miehen puoleen, puheli hänen kanssaan -kokonaan kiintyneenä keskusteluun. - -He haastelivat purresta ja koneista; se oli minusta hepreaa. Minä olin -omissa mietteissäni. - -Olin kovin huolissani, niin, jännittynyt ja lopen ymmällä. Sillä nyt -oli tullut sitä iltapäivää koskevan suunnitelmamme vaikein kohta. - -Minun oli lähdettävä purresta. — - - - -VI - - -Lähdettävä. - -Huomiota herättämättä, käärittävä arabialaisten tapaan telttani kokoon -ja hiivittävä hiljaa tieheni — sellaiset määräykset olin saanut. - -Miten tehdä se? - -Olin kolmen muun henkilön seurassa Nizzan satamassa viruvan, -kahdensadan tonnin kantoisen huvipurren ahtaassa kajuutassa. Iltapäivä -oli vaipunut purppuraisen sinipunervaan hämyyn, jossa lamput tuikkivat -kuin jalokivet. Ja eikö tyttö joka tapauksessa huomaisi? Hänellä oli -silmät. Ja hän oli varsin valpas. - -Kuinka perin miestentapaista valmistaa tällainen suunnitelma, -yleispiirteiltään niin rohkean uskallettu, ja jättää naisen asiaksi -huolehtiminen sen yksityiskohdista! Kaikki yksityiskohdat tuntuivat -välttämättömiltä kompastuskiviltä. - -Minulle oli jupistu jotakin sellaista, että minun oli erottava nuoresta -Margaretista teepöydässä, kun minut vietiin katsomaan jotakin — mitä -salaperäistä aluksessa saattoi olla. Tuiki hyvä ehdotus. Mutta miten -järjestää se? Juuri tällaisina hetkinä tuntuu ihmisestä se henkilö, -jonka luota aikoo lähteä, ihan kuin takiaiselta. Miten pääsisin eroon -tytöstä? Kului useita jännittäviä minuutteja. - -Kuumeisena odotin vähäisintäkin tilaisuutta päästäkseni pujahtamaan -Margaretin luota. - -Sitten Margaret itse auttoi minua. - -Miesten keskustellessa ja minun vilkuillessani vuoroin heitä, -vuoroin kajutanovea oli Margaretin päähän pälkähtänyt ajatus. Kun -vihdoin epätoivoissani esitin jonkunlaisen tekosyyn, jota en enää -muista, päästäkseni puhuttelemaan Wallacea ja puikahdin tämän -salaliittolaiskumppanimme luokse, kääntyi Margaret värilliseen -pulloriviin päin. - -Oliko Mount tahtonut nolata häntä? Mies ei ollut kuulevinaankaan, kun -hän oli lausunut haluavansa sateenkaaricocktailia. - -Olkoon menneeksi! Niin, olkoon menneeksi! Nytpä hän koettaisi sekoittaa -sen itse. - -Nopeasti, kiukkuisesti hän tempasi lasin ja tarttui lähimpään pulloon. -Hän valutti jalokivihohteista nestettä pitkin lasin kuvetta varovasti, -kuten Cynthia oli selittänyt. Sitten hän otti seuraavan pullon. Samalla -tavoin kuin kokematon nuorukainen hapuilee eriväristen kukkien keskellä -hääräili Margaret juomien kimpussa. - -Kuinka huikean suhteettomia määriä hän lieneekään erehtynyt -sekoittamaan niitä toisiinsa! Jumala sen tietää. Vain Jumala tietää, -minkälaisen taikajuoman hän tietämättömyydessään valmisti. Siitä -sateenkaaricocktailista ei tahtonut tulla kunnollisen viirukasta. Hänen -lasissaan oleva helmenvalkea neste ei ollut kirkas, vaan opaalille -hohtavan pilven värinen, muistuttaen Kanaalin taivaanrantaa sumentavaa -aamu-utua. Se tuoksusi samanlaiselta kuin paras ranskalainen kahvi, -johon on sekoitettu valkean orvokin haju. Kahvilta se maistuikin, -kahvilta, jossa tuntui omituinen imelän sherryn maku. - -»Perin hyvää», mietti Margaret ryypätessään sitä ja aikoi tyhjentää -lasin, ennen kuin me palasimme. - -Hän tyhjensi sen. - -Pian hiipi hänen olentoonsa omituinen tunne. Vain kerran ennen hänestä -oli tuntunut samanlaiselta... avuttomalta... ikäänkuin hän olisi -leijaillut ilmassa... ulkopuolella oman ruumiinsa, jota hänen tahtonsa -ei enää pystynyt ohjaamaan. Se kerta oli ollut silloin, kun hänelle oli -hammaslääkärin luona annettu jotakin huumausainetta. Hän oli nostanut -kättään osoittaakseen vielä olevansa tajuissaan. Se on, hän oli -koettanut nostaa sitä. Hervoton käsi oli retkahtanut hänen syliinsä, ja -sitten hän ei ollut tiennyt enää mitään. - -Nyt purressa kävi taaskin samoin. Äkkiä hän tunsi, ettei hän kyennyt -tekemään muuta kuin sallimaan herpaantuneen kätensä pudottaa -tyhjän lasin ja kaiken muun silkkisen hameensa helmaan — sallimaan -sirohattuisen päänsä kallistua taaksepäin pieluksia vasten. - -Mitä senjälkeen tapahtui, siitä ei Margaretilla ollut aavistustakaan. - -Hän ei aavistanut, että minä kiireisesti laskeuduin rantaveneeseen -(jolloin minusta tuntui samanlaiselta kuin tekoaan pakenevasta -rikollisesta). Margaret ei tuntenut tärinää eikä surinaa _Sweetheart -II:n_ koneiden alkaessa pyöriä. Aluksen syöksähtäminen eteenpäin, -myllertyneen veden äkillinen kohoaminen sen keulalaidoille, rannikon -ja sen loppumattomain, välkkyvien valorivien jääminen kauas taaksepäin -tummalle Rivieralle, etäisen rannan vaihtelut, maamerkit, jotka -ikäänkuin näyttämöllä kasaantuivat toistensa eteen, häipyivät -ja vihdoin katosivat taivaanrannan alapuolelle — kaikki se jäi -Margaretilta huomaamatta. Hän ei nähnyt viimeisiä, kirkkaita juovaa, -joita majakkavalot lähettivät tuulen voimistuessa yhä jyrkemmin -aaltoilevalle ulapalle. Hän ei nähnyt purren taakse jäävää sinertävän -harmaata vanavettä eikä tasaisista laineista kuvastuvia tuikkivia -tähtiä. - - - -VII - - -Vihdoin hän heräsi ja jäi kauhistuneena tuijottamaan varjostettuun -lamppuun, joka nousi, painui jälleen pois näkyvistä, sitten kohosi -uudelleen ja sukelsi taaskin piiloon. - -Missä? Missä hän oli? - -Peitehuopien välissä hyttivuoteella. Yhäti aluksessa? - -Vieläkin pahemmin hänen olentonsa jokaisessa säikeessä oli tietoisuus -heiluvasta, sykähtelevästä rytmistä, joka merkitsee sitä, että laiva on -aavalla merellä. - - - - - - -II OSA — PARANNUS - - - - -I luku - -Myrskyä merellä - - - -I - - -Tällä tajuihintulon hetkellä joutui Margaret eroon siihen saakka -tuntemastaan maailmasta. Hän oli uuden elämän alussa. - -Sitä hän ei vielä tietänyt. Yhä hän tuijotti sekavana ja kuunteli... - -»Lois-kis», lauloivat aallot aluksen laidan ulkopuolella tuutilauluaan, -joka herättää matkustajassa kauhua tai riemua sen mukaan, onko hän -hyvä vaiko huono merimies. (Muistanette, että Margaret oli lapsena -alkanut voida pahoin vain ratsastettuaan kamelilla eläintieteellisessä -tarhassa.) »_Lois-kis!_ — ROPS.» Hurjistuneena tyttö töllisteli -keinuvaa lamppua, heiluvia verhoja ja kajutan kaluston muuttuvia kulmia. - -»Voi!» ähkäisi hän ääneen. - -Ikäänkuin hytin oveen sulloutuen näyttäytyi tanakka olento, jolla oli -tuuhea, harmaa tukka ja ruskettuneet, hyväntahtoisen kysyvät kasvot. - -»No, Margaret, nukuitko hyvin?» - -»Setä Tom, mitä on tapahtunut? Missä olen?» - -»Missäkö? _Sweetheart II:ssa_, rakas.» - -Margaret ponnahti vuoteeltaaan ja laski lattialle valkeiden -silkkisukkien verhoamat jalkansa, joista korkeakorkoiset kengät olivat -kadonneet.(»Loiskis... Loiskis... Rops.») - -Huomaten, että hytin lattia ensin nousi häneen päin ja sitten äkkiä -painui hänen allaan, Margaret alkoi hoippua. - -»Mitä ihmettä on tapahtunut? Pursi on liikkeellä.» - -»Varmasti se on.» (Samassa aluksen laita vavahti kovasti leiskahtavan -aallon tärähdyksestä.) »Sait aimo unet, Margaret. Kuinka etäällä maasta -luulet meidän olevan?» - -»Maasta?» Uusi jyrkkä keinahdus sinkautti hänet vuoteen laitaa vasten. -Hän tarrautui siihen kiinni. »Mitä —» - -»Lienee parasta ilmaista sinulle nyt, Margaret, että voit katsoa -olevasi kahden kuukauden risteilyllä. Sinullehan määrättiin merimatka, -kuten tiedät», muistutti Tom-setä. »Sinä opit kyllä pitämään siitä, -kunhan totut merelläoloon.» - -Kuvitelkaahan, miltä tytön sekavan, ruskean tukan reunustamat -kasvot näyttivät! Hänen muodikas ranskalainen hattunsa ja valkea, -turkispäärmeinen kappansa heiluivat sinne tänne hytin vastaisella -seinällä olevassa naulassa. Pitkänä, laihana ja tyrmistyneenä huojui -nuori Margaret, pidellen kiinni mahonkilavasta. - -Risteilyllä? Hän? - -Hän, josta laivallaolon ajatteleminenkin muistutti painajaista? -Laivan tuoksu, koneiden lakkaamaton tahdikas jyskytys, lattiapalkkien -kallistuminen, tumman vihreä vesi, joka vuoroin verhoaa hytin ikkunan, -vuoroin alentuu, paljastaen harmaan pyörylän — hirvittävää! Irtonaisena -heilumisen tuntu — sanoinkuvaamattoman avuttomuuden tunne, jonka -nuokkuminen ja huojuminen herättävät, se tieto, ettei jalkojen tukena -ole vankka maaäiti ja että vain ohut, kovin ohut metalli- ja puuseinä -on matkustajan ja rauhattomana kuiluna myllertävän, vieraan elementin -välissä — kaikki se mikä muutamia meistä riemastuttaa, oli aina -tuntunut Margaretista liian pahalta ollakseen totta. - -Ja nyt hänet oli tuotu keskelle tätä kauheasti keinuvaa merta! - -»Mutta sehän on järjetöntä, naurettavaa! Se on pilaa! Joka tapauksessa -—» Rauhoittuakseen hän korotti ääntään. »Joka tapauksessa on nyt jo -menty kyllin pitkälle. Totisesti. Viekää minut takaisin! Teidän täytyy -viedä minut takaisin. Kääntykää heti takaisin Nizzaan! Etkö kuule, -Tom-setä? Sinun on pysäytettävä pursi!» - -_Sweeetheart II_ vapisi toisen aallon törmäyksestä. - -Margaretia pyörrytti pahasti, ja hän tunsi, että hänen päässään alkoi -pienoinen kone jyskyttää. (Se oli seuraus väkevästä, erehdyksessä -sekoitetusta cocktailista.) Tarttuen suonenvedontapaisesti lavan -laitaan hän vei toisen kätensä otsalleen. Hän oli melkein sanaton -raivosta, kun tilanne alkoi hänelle selvitä. - -Hänet oli tuotu merelle! Hiiskumatta sanaakaan hänelle itselleen sen -oli tehnyt tämä itsevaltainen vanhus, joka piti kaikkea luvallisena! Ja -näin oli tehty nuorelle naiselle, joka jo seitsemän vuotta oli ollut -oman kohtalonsa määrääjä! - -»Mutta — mutta —» Tyttö, jolla jo yhdeksäntoistavuotiaana oli omat -tulonsa, taloutensa, palveluskuntansa, maksuosoituslehtiönsä, jonka oma -äiti oli hänen orjansa, nöyrästi alistuen hänen suunnitelmiinsa, ei -löytänyt sopivia sanoja. »Tällainen teko on mahdoton —» - -»Jos se kerran on tehty, niin se tuskin on mahdoton». - -»Mutta kuinka uskallatte? Eihän tämä ole edes teidän purtenne —» - -»Se puoli on kunnossa; sain aluksen lainaksi nuorelta ystävältäni -Mountilta.» - -»Herra Mountilta? Siltä inhoittavalta ihmiseltä! Katalan inhoittavalta -mieheltä», kirkui Margaret. »Olen aina vihannut häntä. Samoin Cynthia. -Kaikki, mitä Cynthia on hänestä sanonut, on ihan totta. Hänessä ei -ainoastaan ole lähtemätön keskiluokan tuntu, vaan... Oi, kuinka -oikeassa Cynthia olikaan. Hän lainasi sinulle purren? Jotta sinä voisit -käyttäytyä tavallisen roiston tapaan? Oi! — Toimitan teidät kaikki -_vankilaan_ — » - -»Keskellä valtamertako?» - -»Langattomalla...» ähkäisi hänen nuori sukulaisensa hurjistuneena. -»Langattomalla tai jotenkin muutoin. Etkö luullut minua kaivattavan -kuljetettuasi minut merelle? Minua lähetetään etsimään —» - -»Kuka lähettää?» - -»Kaikki», tiuskasi Margaret, heiluen kuin hento vaatekappale -tuulen puistelemalla kuivausnuoralla. Olisiko hän voinut mainita, -keitä »kaikki» olivat? Hänen mielessään väikkyivät sekavana kuvana -henkivartiosto — Claude... »He kaikki näkevät, että tämä kammottava -pursi on lähtenyt satamasta... Lähetystömme...» - -Äkkiä hän taukosi myrskyämästä. Hänen kasvoilleen oli levinnyt -pettämätön, vihertävä kalpeus. - -»Sinun on paras paneutua uudelleen makuulle», ehdotti setä, seisoen -vankkana, jalat hajallaan ja silmäillen häntä ystävällisen, mutta -horjumattoman näköisenä. - -»Sinä rohkenit... saat sitä katua... katala teko... _rikollinen_!» -kiljui Margaret, tähyillen taaskin hurjasti ympärilleen somasti -sisustetussa hytissä, joka oli puhdas kuin uuden vesivärilaatikon -sisus. Maalatut seinät, sileät kuin norsunluu, kastanjanruskeat, -hohtavat puupinnat, peili, matto, verhot, suljettu pesuteline ja -kirkkaat metalliesineet kieppuivat jo ympyröissä kuten nopeasti -pyörivän hyrrän punaiset, siniset, vihreät ja valkeat renkaat. Ja tässä -huimaavassa, pyörivässä liikkeessä tuntui aallokossa keinuvan aluksen -hilpeä nuokkuminen ja kallisteleminen. Kaikesta huokui valtameri-elämän -tuntu, tuoksu, koko sen pelätty ilmakehä. - -Hän voi äärimmäisen pahoin (vaikka se ei ollut mitään verrattuna -siihen, mitä hän vielä sai kokea) ja vaipui takaisin vuoteelle, jolta -hän oli ponnahtanut seisomaan. Hän kuuli kirkuvansa hurjia, hajanaisia -sanoja: »Ei ikinä anteeksi... Tästä saat kärsiä... Ehdottomasti -lainvastaista! Vaikka en olekaan täyttänyt kahtakymmentäyhtä... Odds -esittää asian ylähuoneessa... Saat nähdä —» - -Mutta nyt meritauti kouristi häntä todenteolla; hän ei enää kyennyt -saamaan suustaan muuta kuin yhden ainoan sanan. Sortuessaan -painajaisentapaisen ellotuksen valtaan hän sinkautti setä Tomille -syytöksen: - -_»Naisenryöstö!»_ - - - -II - - -Tälle sanalle tuo »_vanha, rohkea Henry Morganin kumppani_» kohautti -aluksi olkapäitään. Myöhemmin hän panisi vastalauseensa. - -»Naisenryöstö! Minkälaisia ajatuksia naiset saavatkaan päähänsä! Millä -tavoin he tulkitsevatkaan toisten tekoja!» - -Helposti huomaa, kuinka todella vastenmielisiä miehistä ovat sellaiset -naisten lausumat sanat, joita me pitäisimme heidän vilpittömimpinään. -Tässä oli älykäs, hyväntahtoinen, keinokas mies, valmis syrjäyttämään -kaikki arkailut palvellessaan hyvää asiaa ja tekemään hyvää -tarkoittavan rikoksen. Mutta hän ei millään ehdolla ollut valmis -nimittämään sitä naisenryöstöksi. Nimitettäköön sitä tytön oman -edun vuoksi tapahtuneeksi sekaantumiseksi tai esiintymiseksi hänen -luonnollisena suojelijanaan, koska hänen isänsä oli kuollut ja äiti oli -vahaa hänen käsissään eikä hänellä ollut koskaan ollut vanhemman veljen -lujaa tukea! Mutta naisenryöstö? - -Turma periköön sen sanan! - -(Sitä sukupuolta!) - -Entä toinen tähän juttuun sekaantunut mies — purren lainaaja — sedän -nuori ystävä Mount? - -Hän selitti, että joitakuita vuosia takaperin Etelä-Amerikassa -sattuneen tapauksen tähden hänen oli mahdoton evätä sitä palvelusta, -jota herra Lloyd pyysi häneltä meidän kaikkien saavuttua -Etelä-Ranskaan. Hän, Mount, oli niin suuressa kiitollisuudenvelassa -herra Lloydille jostakin palveluksesta, jonka vanha herra oli hänelle -tehnyt. - -Tämän palveluksen laatua hän ei ilmaissut. Se saattoi yhtä hyvin olla -murhan salaaminen kuin esitteleminen jollekin henkilölle, johon hän -oli kiihkeästi halunnut tutustua. Jostakin syystä minusta tuntuu, -että vanhempi mies on auttanut nuorempaa selviytymään jonkunlaisesta -pulasta... Mutta mistäpä tietäisi miesten asioita? - -»Olin kovin mielissäni voidessani luovuttaa hänelle _Sweetheart II:n_ -pariksi kuukaudeksi. En udellut häneltä, mitä erikoista tarkoitusta -varten hän sitä tarvitsi.» - -»Ette kysellyt, koska tiesitte, herra Mount, koska tiesitte tarkalleen, -mitä tapahtuisi!» - -»En ihan. Niin, sitä teidän ei sovi väittää.» - -»Pääpiirteissään tiesitte sen. Luovutitte purtenne, -miehistönne, Wallacenne vanhuksen avuksi toteuttamaan hänen -naisenryöstö-suunnitelmaansa —» - -»En suinkaan», torjui Mount. »Teillä on perin väärä käsitys. Kuinka -kehnosti olenkaan selittänyt asian!» - -(Sitä sukupuolta!) - - - -III - - -Palatkaamme Margaret-poloiseen. - -Perästäpäin hän vakuutti, ettei ainoankaan ihmisen olisi voitu odottaa -kykenevän laskemaan, kuinka monta päivää he olivat merellä, ollessaan -niin kovin epäromanttisesti ja ankarasti merikipeänä alituisesti, -milloin ei ollut vaipunut kuumeiseen horrokseen, jota tuontuostakin -häiritsi alituisesti kuuluva, tuskastuttava »loiskis, rops!» - -Hänen kammottavaan hyttiinsä tunkeutui ajoittain päivänvaloa. Myöskin -hän huomasi, että lampuissa oli toisin ajoin tuli. - -Sitten oli pilkkopimeitä aikoja. Hänen oli mahdoton pitää muistissaan, -kuinka monta vaihdosta oli ollut, kun hänen ympärillään kaikki huojui -ja heilahteli milloin minnekin päin. Koko ajan tuntui hytti kohoavan, -yhäti kohoavan ilmaan nostaen Margaretin toisen puolen vesivuorelle -ja sitten äkkiä räiskähtäen ja upottaen Margaretin toisen puolen -pohjattoman kuilun syvyyteen. - -Päivät ja yöt vierivät, ja sitä kesti yhäti... - -Niin hän ainakin ajatteli pystyessään lainkaan ajattelemaan. Hänen -raivonsa talttui. Hänen närkästyksensä asettui. Hänen mielestään -katosi kaikki. Hän oli liian pahoinvoipa tunteakseen mitään muuta kuin -pahoinvointia. - -Hän ei tajunnut, milloin hänelle tarjottiin aterioita, joita hän -heikosti kieltäytyi nauttimasta, milloin hänelle tuotiin omituisen -makuisia voileipiä ja samppanjaa, jotta hän ei ihan tyyten menehtyisi. - -Hän ei ollut selvillä, oliko henkilö, joka koputti hänen koppinsa -ovelle ja astui sisään katsomaan häntä ja lausumaan kuuroille korville -jonkun lohduttavan sanan, setä Tom vai oliko se altis ja palvelevainen -Wallace. - -Aika kului... Tuskissaan hän tunsi vanhentuvansa, hänestä tuntui, että -hän oli kolmikymmen-, nelikymmen-, viisikymmenvuotias... - -Kerran hänen katseensa osui hänen kasvoilleen valahtaneeseen ja siitä -matolle riippuvaan ruskeaan tukkaan, ja hän kummasteli, miksi se ei -ollut harmaantunut. - -Viruessaan avuttomana vuoteessaan, käydessään yhä heikommaksi -jokaisesta keikahduksesta ja sysäyksestä ja tuntiessaan itsensä, kuten -Claude olisi saattanut sanoa, lämmitetyksi vainajaksi hän ei kyennyt -tarkoin ajattelemaan öitä ja päiviä. - -Hänestä tuntui, että he olisivat hyvin ennättäneet Tahitille ja sieltä -takaisin, kun — - -Tuli myrsky-yö. - - - -IV - - -Margaret heräsi hätkähtäen. - -Koneiden tykytys oli äkkiä lakannut. Tätä alituista tärinää oli -jatkunut, — kunnes meritautinen tyttö-paha ei enää kuullut sitä, ja -nyt se oli tyyten tauonnut. Mutta huojuen entistä rajummin heittelehti -pursi vuorenkorkuisilla aalloilla. Ja äkkiä hyttiin tunkeutui käreitä, -outoja ääniä, ja huumaantunut, heikontunut matkustaja sai jollakin -tavoin tiedon, että hänen oli laittauduttava kannelle. - -Erottiko hän sanan »vuoto»? Oliko mielikuvitusta, että hänelle -ilmoitettiin _Sweetheart II:n_ nopeasti vajoavan? Hän ajatteli (jos -voidaan käyttää sanaa »ajatteleminen» sekavasta miellesarjasta, joka -nyt pyöri hänen mielessään): »Jumalan kiitos, viidessä minuutissa olen -hukkunut. Se ei kestä kauempaa.» - -Hänen ympärilleen kietaistiin karkeita vaippoja... hänen -kyynärvarteensa tartuttiin ja häntä kiidätettiin portaita myöten -kannelle. - -Kannella vallitsi hirveä mylläkkä: vihuri ulvoi, indigonvärinen taivas -näytti kiitävän vinhasti, oli sysipimeä rämysää, myrskyn tuntu oli -valtava — ja äkkiä hänen olemuksensa kauan unohduksissa olleista -kammioista tunkeutui esille ajatus. - -»Olen merimiehen tytär!... Käyttäydy hyvin vaarassa!... Tulkoon mitä -tahansa, pysy kylmäverisenä!... Olethan merimiehen tytär.» - -Myrsky, joka pieksi vaahtoa hänen silmiinsä ja kasvoilleen, tuntui -puhaltavan pois kaikki ajatukset. Ikäänkuin hyvin kaukaa hän kuuli -komennushuutoja. Sitten lausui sedän ääni hänen korvaansa: »Kierrä -kätesi kaulaani!» Totellen hän ojensi kätensä, tunsi, että hänen -vartalonsa ympäri tartuttiin, hänet nostettiin kannelta ja häntä -kannettiin — minne? - - - -V - - -Nyt hän virui hieman sekavana jotakin kallionlujaa niskansa tukena ja -ympärillään jotakin karheata ja lämmintä. Loppumattomasti hän vuoroin -kohosi myllertävien, nyt tavattoman jyrkkien aaltojen harjalle, vuoroin -painui niiden pohjalle. Kerran hän vain sai silmänsä auki ja tuijotti -suoraan ylöspäin. - -Näkyvissä ei ollut mitään muuta kuin mustat, nousevat ja laskevat -aallot, jotka piirtyivät indigonsinisiä, vyöryviä pilviä vasten, -siellä täällä kaistale hyisen tummaa taivasta ja tuikkivia, tanssivia -tähtiä. Margaret sulki silmänsä. Vuoroin kohottuaan ja painuttuaan -jonkun aikaa hän taaskin vaipui tiedottomuuden tilaan. Ollen puolittain -valveilla hän sitten säpsähti, kun hänen mieleensä tuli ajatus: »Olemme -haaksirikkoisia. Veneitä... soutavia miehiä... hukkumaisillaan. Uimaan -henki-kullan edestä.» - -Vaistomaisesti, koneellisesti hän koetti hapuilla hameensa -kiinnitysvehkeitä, mutta ei jaksanut irroittaa käsiään karkeasta -peitteestä, joka oli kiedottu hänen ympärilleen niin, että koko hänen -ruumiinsa paitsi pieniä, märkiä kasvoja pysyi hyvin lämpimänä. - -Hän liikutteli käsiään kuten emäänsä etsivä kissanpoika. Ihan äkkiä -pujottautui sitten toinen käsi hänen käteensä ja puristi sitä — ei -kovasti, vaan lujasti, lämpimästi, ja se tuotti hänelle tavatonta -lohdutusta. - -Hän arveli näkevänsä unta; nyt hän luuli tietävänsä, missä oli. - -»Omassa arkihuoneessamme Hill-kadun varrella. Sohva — kuinka joutavaa! -Influ... tänään ensi kertaa alakerrassa. Liian rasittavaa avata silmiä. -Torkun edelleen.» - -Hän oli unenpöpperössä ja turta, mutta hänen oli lämmin, ja hänen -aivoissaan pyöri uneliaasti ajatus: - -»Kuinka toisenlaisilta Clauden kädet tuntuvat — mieleenikään ei ole -johtunut, että häntä olisi niin hauska pitää kädestä. Se ei ole -hervoton. Niin magneettinen, kuten Cynthia sanoo.» - -Hänen sormensa lepäsivät ihan ponnettomina (kuten hän luuli) Claude -Oddleyn kädessä... - - - -VI - - -Karkeasti hänet herätettiin siitä haaveilusta, ja koko hänen -herpaantunut ruumiinsa tärähti narskuvasta jysähdyksestä. - -Kuten yöjunassa nukkuva matkustaja junan pysähtyessä (ja herättäessä -hänet rajusti) tuskin tietää, onko tapahtunut yhteentörmäys vai onko -vain saavuttu asemalle, niin ei Margaretkaan veneen joutuessa matalalle -tiennyt, uhkasiko heitä kuolema karilla vai olivatko he laskeneet -rantaan. Hän tunsi veneen emäpuun hankautuvan pohjaa vasten. Tuulen -humun ja aaltojen pauhun seasta hän sitten erotti oman pelästyneen -äänensä. »Mitä on tapahtunut?» Sitten kuului ystävällinen vastaus: -»Kaikki hyvin, neiti; olemme nyt saaren rannassa.» - -Taaskin kohosi taivasta vasten tummia vuoria, mutta nepä eivät enää -painuneetkaan. Veneen viereen ilmestyi kookas hahmo. - -Nyt... taaskin hän tunsi, että hänet nostettiin ilmaan ja häntä -kannettiin, ikäänkuin hän olisi ollut veltto, heiluva nukke. Sitten -tuli siunattu levähdys, hänet laskettiin vankalle maaperälle. - -Pimeätä... tyyntä... turvallista. Vielä huokui kostea tuuli hänen -kasvoihinsa, ja tuuli pudisteli hänen hiuksiaan, mutta hän oli suojassa -myrskyn raivolta, turvassa möyryävien hyökyaaltojen ulottuvilta. Nämä -äänet muuttuivat rytmilliseksi tuutilauluksi, ja vihdoinkin Margaret -vaipui syvään, häiriytymättömään normaaliseen uneen. - - - - -II luku - -Kauneuden saari - - -I - -Kun hän oltuaan tuntikausia unen helmassa taaskin liikahti, huomasi -hän, että hänen kasvoillaan ja kaulallaan oli kylmä, mutta että hänen -jalkojaan aina polviin saakka lämmitti jokin voimakas lämmön lähde. -Pienen lapsen tavoin hän puolittain tiedottomasti siirtyi lämpöön -päin. Lämmintä! ... Hyvää! ... Ah, suloista! ... Hän vaipui uudelleen -horroksiin... - -Sitten hän vähitellen alkoi herätä todenteolla, ihmetellen: -»Minkälainen lienee vuoteeni? Miltähän ympäristöni näyttänee?» - -Ummessa silmin Margaret tunsi lepäävänsä lämpöisellä, vaikka kovalla -alustalla. »Missä olen?» - -Heti hän oivalsi, missä hän ei ollut. Ei kotona eikä hotellissakaan -Nizzassa eikä Pariisista lähteneen junan makuuvaunussa. Eikä, taivaan -kiitos, kauheassa purressakaan. Toisella kädellään hän tunnusteli, mitä -hänen allaan oli. - -Se oli omituisen pehmeätä, karkeajauheista, lämpöistä. _Hiekkaa_? - -Nyt hän aukaisi silmänsä, ja puhtaan riemun värähdyttämänä hän näki -sinisen taivaan, kullanvalkean rantahietikon, jota reunustivat -punertavat kalliot ja palmupuut, sinisen, hymyilevän, aluksettoman -lahdelman... Kummallista, että hänen mieleensä heti välähti ajatus: -»Taivaan Luoja, onko tämä, saattaako tämä olla... _minun autio -saareni_?» - -Sillä löytämättä on vielä sellainen lapsi, joka ei olisi salassa -haaveksinut pääsevänsä arkioloistaan kauniille merensaarelleen. - -Kaukana se on, hyvin kaukana, etäällä aterioista, maatapano-ajoista, -»kuivista sukista», vielä kuivemmista läksykirjoista ja -tuskastuttavista täysikasvuisista sukulaisista, jotka (nähtävästi -muistamatta omaa lapsuuttaan) panevat omat kahleensa lasten -kannettaviksi. - - »Mielellään raastaen - toisten haavehen - osaansa omaan eivät tyydy —» - -Sellaisilta me näytämme näistä haaveilijoista, joiden ikä vaihtelee -viidestä viiteentoista vuoteen. Toisilla sitä jatkuu kauemmin, toisilta -se loppuu jo aikaisemmin. Kaikilla heillä on kaipaus. Ja koska he eivät -voi suunnata todellista laivaa vaarallisille merilleen ja etäisille -tarumailleen, keksivät he pian sukkelamman keinon. - -Sinisenä, sinisempänä kuin mikään tunnettu ulappa hohtaa heidän -paratiisiansa ympäröivä laguuni; se on uskomattoman kaukana -Brighton-lahdelta, Llandudnosta, Scarboroughista ja kaikista -rantaseuduista, joissa heidän täysi-ikäiset omaisensa ovat heitä -käyttäneet. Siellä on metsä sankempi kuin puistossa, johon heidät on -raahattu »kävelylle» — helakamman vihreä kuin biljardipöydän verka -iso-isän luona — voimakkaammin tuoksuva kuin rohdoskauppa, jossa -heidän on käytävä ostoksilla olevan Nannyn seurassa. Kuinka paljoa -ihanampaa siellä onkaan kuin tässä havainnollisessa tosielämässä, -jonka yksityiskohdista se kuitenkin on sommiteltu! Sellainen on se -keskinkertaisen lapsen mielikuvitussaari. - - - -II - - -Kuten kaikki muut lapset oli myöskin sussexilaisessa huvilassa kasvanut -pieni Margaret Verity vaalinut omaa haavettaan, armasta, salaista -saartaan. Oi, kuinka ihastuttava se oli hänestä ollut! (Meidän kaikkien -saaret ovat ihastuttavia meistä itsestämme; ne on ahdettu täyteen -aarteita, niissä on eloisia seikkailuja, salaperäisiä unelmia, ne -ovat armaan herttaisia, sillä siellä on kumppaninamme _hän_, aina sen -mukaan, mitä sydämemme halaa.) Margaretin haaveksivien silmien eteen -avautui tämä kuva nyt todellisena. - -Niin, siellä oli sineä, kultaa ja vihreätä lehvistöä, kuten hän oli -nähnyt tuhansissa unelmissaan ja haaveissaan. Huikaistuneena, sekavana -ja unohtaen itsensä hän katseli kirkasta maisemaa. Hänestä tuntui -samanlaiselta kuin saattaisi kuvitella sieluista tuntuneen Kharonin -laskettua heidät maihin Lethe-virran toiselle rannalle. Mutta kun -Margaret liikahti, puristi kätensä nyrkkiin ja ojensi raajojaan, -huomasi hän olevansa elävä ja virkeä, vaikkakin hiukan jäykkä. Hänen -ympärilleen oli kierretty miehen päällystakki, tummansininen, paksu ja -varustettu lämpimällä turkisvuorilla. Se oli vedetty hänen kaulaansa -saakka. Työnnettyään sen syrjään hän näki, kuinka tavaton hänen pukunsa -oli. - -Hänen valkeata, nelistävistä apinoista sommitetulla reunuksella -varustettua leninkiään peitti merimiesten käyttämä, paksu, sininen, -karheakudoksinen villanuttu, joka oli kovin väljä hänelle ja jonka -rinnassa oli joitakuita tulipunaisia juovia. Sen alla kilisi hänen -helynippunsa. Hän nosti kättään; helmet olivat vielä hänen kaulassaan -ja pieni platinakello hänen ranteessaan. Kello oli seisahtunut -kahdentoista kohdalle — minä yönä tai minä päivänä, kukapa sen tiesi? - -Villanutun lisäksi Margaretin yllä oli lyhyt, karkea, ruskea, -tweedkankainen hame. Sitä hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Tweedisen -helman ja sen alta pilkottavan valkean trikookudoksen alapuolella oli -pari paksuja, villaisia golfsukkia (hänen äitinsäkö?). Ne päättyivät -kummallisimpiin jalkineihin, jotka milloinkaan olivat verhonneet tytön -kohtalaisen isoja, mutta siromuotoisia jalkoja — kumisiin saappaisiin, -jollaisia merimiehet käyttävät. - -Katsellen asuaan hämmästyneenä Margaret nousi pystyyn. - -Taaskin hän silmäili ympärilleen; veteen saakka ulottuvat kalliot -olivat ruusuisen punaisia kuin devoninen maaperä. Niiden seinämät -rajoittivat pientä poukamaa. Kävellen vieläkin jäykästi hän katseli -vankkaa, viettävää, vaaleata hiekkatannerta, jossa kimalteli -auringonpaisteessa välkkyviä, pieniä näkinkengänsirpaleita. Nousuveden -raja oli samanlainen kuin kaikilla rannoilla, missä se vain näkyy; -siinä oli tavanmukainen reunus simpukankuorista, joiden seassa oli -tummaa aaltojen työntämää meriruohoa, ajopuita, merisiilinkappaleita, -vaaleita korsia ja tietystikin jonkun merilinnun hento, vaalennut -luuranko, jossa eli vielä kiinni joitakuita märkiä höyheniä. Vain -puolen askeleen päässä keinui rannalla valkeata vaahtoa. Margaretin -takana kohosi toinen ruusunhohteinen kallioseinämä riemuisen -kirkasta taivasta kohti, jossa leijaili kirkuvia lokkeja. Hän -huomasi nukkuneensa tässä seinämässä olevassa onkalossa, joka oli -varjostanut hänen päätään silloinkin, kun aurinko, hiipien lämmittämään -hänen kasvojaan, oli luonut puolikuunmuotoisen sinertävän varjon -kullankellertävän vaalealle hiekalle. - -»Minun saareni! Vai joku muu saariko?» jupisi Margaret ymmällä. - -»_Hyvä Jumala, millaista täällä on_!» kuten Miranda oli lausunut -eräälle toiselle saarelle joutuneesta haaksirikkoisesta. - -Vasta myöhemmin hän huomasi matkatavarat, jotka olivat pelastuneet -samalle rannalle — minun pahvilaatikkoni, jota hän oli potkinut -purren kajutassa ja joka sisälsi mitä alkeellisimpia, välttämättömiä -tarve-esineitä. Hän liikkui sinne tänne. Kuten tavallisesti -matkustajista, jotka ovat äskettäin nousseet maihin merellä olleesta -laivasta, tuntui hänestäkin maa hiukan huojuvan ja keinuvan. Mutta -se oli maata, siunatun vankkaa. Autuaallisen lämpöisenä tunkeutui -päivänpaiste Margaretin villanutun ja leningin lävitse suoraan hänen -virkistyneihin ytimiinsä. - -Hänessä alkoi nyt herätä kaksi tunnetta — hänen oli hyvin nälkä ja hän -oli yksin. - -Hän mietti: »Missä ovat — missä ovat kaikki muut? Missä muut ihmiset -ovat? - - - -III - - -Ihmiset! - -Ajatelkaa vain hetkinen, kuinka paljon ihmisiä oli ollut Margaretin -ympärillä viimeisten kahdeksan tai yhdeksän vuoden aikana! Silloin -saatte aavistuksen hämmästyttävästä muutoksesta, joka oli muovaava -hänet toisenlaiseksi. - -Tytön ympärillä oli aina ja yhtenään hyörinyt joukoittain väkeä. -Häärijöitä kaduilla, teatterissa, ravintoloissa, kerhossa. -Hänen Hill-kadun varrella olevan asuntonsa palveluskunta; hänen -henkivartiostonsa. Nimetön »piiri», joka avaa ovet, etsii -nurkka-istuimet rautatievaunuissa, käyttää hissejä, tilaa paikkaliput, -ajaa autoja, hoitaa matkatavaroita Margaretin oloissa elävän tytön -puolesta. Milloin hyvänsä hän oli luonut ympärilleen ikävystyneen, -näkemättömän silmäyksensä, oli aina ollut »ihmisiä» täyttämässä hänen -kaikkia toiveitaan, olipa sitten kysymyksessä valojen sytyttäminen -tai kylvyn; valmistaminen mademoisellelle. Tuntui siltä kuin olisi -intialainen jumalatar ollut monine käsineen aina valmiina häntä -auttamaan. Ja aina ihmisten tarkkaavia kasvoja, kaikkialla innokkaiden -äänten hyminä: - -_Onko huolehdittu kaikesta, mitä tarvitsette, Madam? ... Autoko? -Autoko, neiti? ... Käskenkö autonne odottaa vai pitääkö sen tulla -uudelleen kymmenen minuutin kuluttua? ... Saanko vaivata teitä -siirtymään seuraavaan osastoon? ... Oletteko antanut määräyksenne? ... -Hissi on jälleen alhaalla heti paikalla, neiti... Ohjaajanne meni juuri -äsken noutamaan autoanne... Teitä palvellaan heti... Onko kysytty, mitä -haluatte? ..._ - -_Lähetän kamaripalvelijattaren..._ - -_Onko teillä kaikki, mitä tahdotte? ... Vous desirez, mademoiselle?... -Varmasti, madame... Toimitan sen heti paikalla, madam. Oi, madam, -olen kovin pahoillani siitä, että olette saanut odottaa tällä tavoin... -Voisitteko mainita, kuka herrasmies suoritti tilauksenne, madam? ... -Hänet lähetetään luoksenne heti... Menen tiedustamaan, madam... Tämä -nuorukainen palvelee teitä... Jos hyväntahtoisesti suvaitsisitte -soittaa, kun olette valmis... Si, mademoiselle..._ - -Alituisesti oli hänen ympärillään tällainen kuoro säestänyt -elämänleikkiä. - -Silloinkin, kun ei ollut ketään muita, oli aina ollut Cynthia. (_Peggy, -rakas, mihin nyt_?). Tai Claude Oddley (_Sanothan, Peggy, mihin -aikaan saan tulla sinua noutamaan_?). Tahi hänen äitinsä (_Margaret, -lapsoseni, osaanko tehdä jotakin_?). - -Nyt, ensimmäisen kerran, ei ollut saapuvilla ketään. Ei ääniä, ei -käsiä. Ei ketään, jonka puoleen kääntyä. Ei Violetin. Ei Cynthiaa. Ei -henkivartijoita. Ei Oddsia. Sillä hetkellä hän ei edes muistanut niitä -nimiä, ne olivat kokonaan unohtuneet. Hän vain oivalsi, että saapuvilla -ei ollut ketään. - -Ja hyvin pitkään aikaan ei tullutkaan ketään — paitsi yhtä ainoata -henkilöä. - - - -IV - - -Mutta Margaret ei vielä ollut häntä nähnyt. Hän näki ainoastaan -oman yksinäisen varjonsa, omien kumipohjaisten kenkiensä yksinäisen -jälkijonon. - -Kuohuksissaan hän ajatteli: »Mutta minullehan on levitetty peitteeksi -turkisvuorinen vaippa — täällä on varmasti ollut joku. Jonkun tai -joidenkuiden on täytynyt joutua haaksirikkoisina tänne samalla kuin -minäkin. Missä he siis ovat? Ovatko he kaikki poistuneet? Jättäneet -minut?» - -Ei vastausta. Ei mitään muuta elonmerkkiä kuin ilmassa, korkealla -ilmassa, kallioiden yläpuolella leijaileva parvi valkeita lintuja, -jotka silloin tällöin syöksähtelivät alaspäin. Aava, alukseton ulappa, -asumaton ranta. Kaunis, kimalteleva lahdelma, jonka pinta väreili -hiljaa. Mutta ei ainoatakaan purjetta. Ei ainoatakaan ihmistä. - -»Ja minun on nälkä. Olen hirveän nälkäinen.» - -Oli kulunut vuosia siitä, kun Margaret oli viimeksi sitä tuntenut. -Ei niiden aikojen jälkeen, jolloin hän Englannin kurjimpien säiden -vallitessa oli tarponut Sussexin nummien poikki johonkin etäiseen -maalaistaloon noutamaan äidilleen haudottavia munia ja tuoksahdettuaan -sisälle punakkana sateesta ja ponnistuksesta käynyt tee-illallisen -kimppuun nälkäisenä kuin susi. - -Ritzissä oleilijat eivät tunne tätä alkeellista, pakottavaa tarvetta. - -»Armias taivas, olen nääntymäisilläni nälkään. Vatsani on yhtä tyhjä -kuin tämä paikka. Olen menehtymäisilläni.» - -Hän oli nälkiintynyt eikä löytänyt muuta syötävää kuin meriruohoa, -ja hänestä tuntui, että hän oli paastonnut viikkokausia... -(Todenperäisesti hän oli vasta viisi minuuttia sitten avannut silmänsä -tässä ihanassa paikassa.) - -Avuttomin silmin hän katseli merilokkeja, jotka piirtelivät -näkymättömiä kiehkuroita sinertävään ilmaan. Lokeilla ei ollut hätää; -ne tiesivät, miten, milloin ja missä syöksyä ruokansa kimppuun. Vain -hän, valmistumaton, harjaantumaton, aseeton, heikosti kehittynyt, -liioitellun sivistyksen pilaama ihmisolento, oli ymmällä ja avuton. -Mitä hän saattoi tehdä? _Mitä?_ - - - -V - - -Kuinka rauhoittavan inhimillinen olikaan se ääni, joka rikkoi poukaman -pahaenteisen hiljaisuuden! Henkeään pidättäen Margaret kuunteli, kun -— _joku vihelsi!_ Tuntematon vihelsi hiljaa hilpeätä, ranskalaista -foxtrotin säveltä: - - »Oh Mauricot, Mauricot — - pourquoi ta mère t'a-t-elle fait si beau?» - -Viheltäminen merkitsi ihmisiä. Ihmiset merkitsivät ravintoa — -Margaretin ainoa ajatus, joka sillä hetkellä himmensi hänen kaikki muut -huolensa. Hänen _täytyi_ saada jotakin syödäkseen... Hengittämättä -hän tähyili kallioita, jotka olivat kuin näyttämön laidoille -sijoitettuja kulisseja. Oikealla puolella ne piilottivat häneltä -näkymättömän henkilön, joka vihelteli, kuten miehet aina tekevät -ruokotessaan hevosta tai itseään, puhdistaessaan autoa, veistellessään -puukappaletta, yleensä ollessaan jossakin koneellisessa puuhassa, joka -askarruttaa käsiä, mutta jättää ajatukset vapaiksi. - -Vihellys taukosi. Margaretin korviin kantautui tulitikun raapaisu. -Sitten hiljaisuus. Senjälkeen pääsi Margaretin huulilta huojennuksen -äännähdys »Ah!», kun hän havaitsi tien. Hän huomasi kallioiden -välitse vievän kapean solan ja lähti astelemaan sen hiekkaista pohjaa -pitkin polkien alavalle rantakaistaleille tavallisesti kasaantuvaa -peitettä, simpukankuoria, meriruohoa, oksia, korsia ja pieniä -äyriäisensirpaleita. Pian hän oli toisen poukaman laidalla. - -Tätäkin poukamaa reunustivat punertavat kalliot, mutta — mikä lohtu! — -se ei ollut tyhjä. - -Mies, joka oli vihellellyt, oli melkein pitkänään hietikolla kasvot -alaspäin. - -Ensinnä Margaret näki hänestä pitkät jalat ja polviin saakka käärityt -housut, sitten hänen valkopaitaisen vartalonsa ja tumman päänsä -takaraivon. Hän tähysti innokkaana kiviä, joista hän juuri äsken -oli kyhännyt alkeellisen lieden. Siihen hän oli koonnut kourallisen -ajopuita ja oksia ristikolle ja sytyttänyt ne palamaan. - -Vaikkapa tuli lepatti kuinkakin heikosti, vihjasi se keittämiseen -tai paistamiseen. Ruokaa! Nälkiintynyt Margaret alkoi juosta. Hänen -kumipohjansa särkivät simpukankuoria, niin että ne rasahtelivat. Mies -nousi polvilleen ja kääntyi katsomaan häntä, mutta kului sekunti, ennen -kuin Margaret tunsi hänet. - -Tytön viimeksi nähdessä hänet hän oli ollut sileäksi ajeltu ja puettu -muodikkaaseen tummaan pukuun, jossa oli ollut hyvin ohuita vaaleita -viiruja. Lisäksi oli hänen yllään ollut viimeisen muodin mukaiset -harmaat housut, liivit, silkkipaita, kaulus, somasti solmittu, musta -kaulanauha ja helmineula. Tumman sinipunainen neilikka oli silloin -ollut purrella pidettyjen kutsujen isännän napinlävessä. - -Nyt hän oli täällä autiolla rannalla haaksirikkoisena kuten -Margaretkin, sekavatukkaisena paitahihasillaan, ilman housunkannattimia -(vain leveä, kankainen, taskuilla varustettu vyö oli tiukattu hänen -selväpiirteisille uumenilleen), ilman kaulusta, ja hänen paitansa -avoimesta rinnasta näkyi vaaleanruskea juova, joka erotti hänen -kaulansa sen alapuolella olevasta vaaleasta V:n muotoisesta iholäikästä. - -Näihin yksityiskohtiin ei nälän vaivaaman tytön huomioi kiintynyt. - -Hän näki vain nuotion ja ajatteli ainoastaan ruokaa, jota® tulentekijä -hänelle hankkisi. - -»Herra Mount —» - -»Kas, hyvää huomenta, neiti Verity.» - -Tuon nuoren miehen hauskan huoleton tervehdys oli omiaan lisäämään -aamun painajaismaista tuntua. - -Hän puhui ikäänkuin he olisivat olleet Nizzan väkeä vilisevällä -Promenade des Anglaisilla ja kohtaisivat toisensa aamulla vietettyään -edellisen illan kasinolla — eivätkä olisikaan olleet haaksirikossa, -josta he kaksi olivat selviytyneet hengissä Sen enempää virkkamatta -Mount kumartui jälleen virittämään tulta. - -»Te olette täällä!» huohotti Margaret. »Missä kaikki muut ovat? ... -Missä olemme? Mitä on tapahtunut?» - -Nuori Mount vastasi herttaisesti kuten äskenkin, mutta ei enää -kääntynyt katsomaan häneen päin, vaan tarkkaili lepattavaa tulta, joka -parhaillaan tarttui risuihin. - -»Pian saamme aamiaista, toivottavasti.» - -»Ah!» pääsi nälkäisen Margaretin huulilta. Hän ei paljoakaan välittänyt -siitä, kelle puhui, oliko mies herra Mount, joka aina oli ollut hänestä -kovin vastenmielinen, vaiko joku merimiehistä. Vielä hän ei kyennyt -ajattelemaan muuta kuin omaa nälkäänsä. »Aamiaista! _Mitä_ —» - -»Kalaa», selitti nuori mies kursailematta. Yhä hoidellen tulta oikealla -kädellään hän osoitti vasemmalla parin metrin päässä kauempana rannasta -olevaa laakeata kiveä. Sillä oli metallihohteinen rivi kaloja. Puoli -tuntia sitten ne forellit olivat leikitellen sujahdelleet purossaan. - -»Ettekö olisi hyvä ja perkaisi ja huuhtelisi noita, neiti Verity?» -»Minäkö?» huudahti Margaret typertyneenä. »Perata nuo kalat?» - -»Niinpä niin, minun on viritettävä valkea, kuten näette. Jätin veitseni -niiden viereen.» - -»Tarkoitatteko, että minun on halkaistava ne?» kysyi Margaret rajusti. -_»Minun?»_ - -»Kas niin, sepä hyvä!» riemuitsi Mount; hän ei puhellut lainkaan -tytölle, vaan syttyville oksille. - -Nälkä repi Margaretia kuin suljettua ovea vasten hyppivä koira. - -Oikein ja kohtuullista olisi tietysti ollut, että tuo nuori mies olisi -perannut, valmistanut ja paistanut nuo kalat häntä varten niin pian -kuin ihminen suinkin saattoi. Mutta, kuten hän oli sanonut, hänen oli -huolehdittava nuotiosta, eikä Margaret jaksanut odottaa, että kaikki -kävisi sopivaan tapaan. Nuo kalat (niitä oli vain kuusi) oli saatava -kypsiksi. Ja jollei mies voinut suorittaa sitä heti — - - - -VI - - -Millä hetkellä ja minä päivänä hyvänsä neljäkolmatta tuntia ennen sitä -myrskyä Margaret olisi vakuuttanut itselleen mieluummin kuolevansa kuin -koskevansa noihin kamalilta tuntuviin, kylmiin, sileihin, kuolleihin, -raakoihin forelleihin. Ja tarttua miehen linkkuveitseen ja viiltää ne -auki läpi — - -Paljoa mieluummin kuin olisi kuollut, mieluummin, olisi odottanut enää -hetkeäkään hän huomasi (hienoine, pitkine käsineen, joiden kärkevissä -kynsissä vielä hohti viimeisen hoidon aikana hangattu vaaleanpunainen -kiilto) suorittavansa tuota ilkeätä tehtävää. Hänen mieleensä johtuivat -samanlaiset puuhat heidän keittiössään Sussexissa... (kauheata se työ -oli aina ollut, oli nyt ja olisi vast'edeskin; mutta hän teki sitä...) -»Vettä», ajatteli hän; »nyt ne on huuhdottava». - -Ääneen hän lausui määräyksen: »Vettä!» - -Tulenvirittäjän ääni vastasi: »Niin; kaikeksi onneksi sitä on tuolla.» -Hänellä oli kädessään meriruohoa hillitäkseen sillä liekkejä, ja hän -heilautti kättään kalliolle päin. Kristallikäyränä ryöppysi vettä -kallion laelta. Viimeisessä hilpeässä putouksessaan pieni vuoristopuro -välkkyi auringonpaisteessa kolmisen metrin korkeudella miehen pään -yläpuolella, putosi räiskyen kovertamaansa kalliosyvennykseen ja -huppelehti sieltä lahdelman rantaan. Tämän putouksen juurella -Margaret vimmoissaan huuhtoi forellit. Sitten hän pesi veren ja -suomut käsistään. Senjälkeen hän ammensi vettä käsillään ja joi. -Kuinka taivaallinen siemaus! Hän, joka oli, maistellut Euroopan -kaikkia viinejä, ei ollut löytänyt mitään niin maukasta kuin tämä -kirpeän puhdas purovesi oli. Taaskin hän täytti kätensä ja virutti -kasvojaan vedellä. Jääkylmää... virkistävää... se teki hänet entistäkin -nälkäisemmäksi. Margaret hapuili nenäliinaansa kuivatakseen kasvonsa. -Sitä ei löytynyt. Se oli unohtunut hänen vuoteensa patjan alle. - -»Nyt onkin jo hiiliä siksi paljon, että nuo kalat voidaan panna -paistumaan, neiti Verity. - -Pudistaen kasvoiltaan ensimmäiset kylmät vesipisarat, jotka olivat -koskettaneet niitä vuosikausiin, neiti Verity hankasi niitä hätäisesti -villaisella hihallaan, otti sitten kalat tarttuen niihin pyrstöstä ja -kiidätti ne nuotiolle. - -Tuli räiski ja loimusi, saaden lieden takaseinänä olevan kivilohkareen -ääriviivat häilymään ikäänkuin kyynelten läpi nähtyinä. Jo alkoi -savukiehkuroita kantautua koukerrellen merelle. Kauan, hyvin kauan -sitten oli Jack Verity kertonut lapselleen, että rannalle ajautuneen -haaksirikkoisen kaksi ensimmäistä, tärkeintä tehtävää oli veden ja -tulen hankkiminen. Nyt se johtui hänen mieleensä. - -Mountin ohjaamana hän pani forellit kyyhkysenharmaiden ja -lohenpunaisina hehkuvien hiilien sekaan (eikä se käynytkään kovin -kömpelösti). - -Margaretiin nähden olisivat kalat hyvinkin saattaneet olla tipahtaneet -kuulakalta taivaalta kuten israelilaisten manna tai kävelleet rannalle -kuten osterit ballaadissa »Mursu ja kirvesmies»; se ei olisi häntä -ällistyttänyt. Hän ei kysellyt herra Mountilta mitään... - -Kauan senjälkeen Mount kertoi, miten hän sinä ensimmäisenä aamuna -oli pyydystänyt forellit käsineen, salaa onkivan mustalaisen tapaan. -»Se on näppärä temppu», kehui hän hilpeästi (perin mielissään tästä -taidostaan). »Charles-parka, veljeni, osasi sen myöskin. Poikana -ollessamme käytimme sitä usein yhdessä... En usko, että te voisitte -sitä _oppia_. On vaistomaisesti tiedettävä, millaisessa kohdassa virtaa -niitä on, millaisten kivien alle ne piiloutuvat. Aluksi liikutetaan -kättä laajassa puoliympyrässä, tällä tavoin. Sitten supistetaan kaarta -yhtenään, kunnes ne veitikat ovat ihan sormissa, _näin_... Sitten niitä -ahdistetaan ja ahdistetaan, tähän tapaan, kunnes saadaan tartutuksi -niiden kiduksiin; noin... Sitten on kala pyytäjän»... Sinä aamuna ei se -olisi huvittanut Margaretia; hän ei kyennyt tuntemaan mitään muuta kuin -pelkkää nälkää. - - - - -Hän kävi käsiksi kaloihin ahnaasti kuin susi. - - - -VII - - -Ruokahalu oli ollut ainoa ylellisyys, jonka raha oli vienyt pois -tämän tytön ulottuvilta. Hyvin nuorena perijättärenä hän oli ahminut -tuhlaavasti tilattuja aterioita ja niiden väliajoilla mässännyt, syöden -makeisia. Sitten oli seurannut aika, jolloin hän ei ollut syönyt, vaan -pureksinut suolaisia manteleja liköörillä täytettyjen suklaakaramellien -asemasta ja nauttinut ryyppyjä. Sittemmin oli tullut aika, jolloin -puolinen ja päivällinen olivat vain tekosyinä, jotta hän sai esiintyä -suurellisesti päätarjoilijoille. - -»Kuinka kurjaa, että tällaisellakin paikalla on mainion keittiön -maine!» (Näin Margaret Verity istuessaan kahdelle hengelle -erinomaisesti katetun pöydän ääressä jossakin sillä hetkellä muodissa -olleessa ravintolassa.) »Osataan valmistaa ruokaa? Ja kaikki kerrassaan -kelvotonta syötäväksi! Odds, käske viedä kaikki tuo pois! Ja muistuta -heitä mainitsemaan johtajalle tuosta kastikkeesta! Otaksuttavasti -häntä nimitetään johtajaksi. Toimita hänelle tieto, ettei neiti Verity -ole saanut mitään syötäväksi kelpaavaa kolmella viime kerralla täällä -käydessään! Mitä muuta on tarjolla? Ruokalistalla ei mitään, mitä -voisin maistaa. Eikö _truite meunièreä?_ Tahtoisinpa tietää, _minkä -tähden_ sitä ei ole. Ei, ei kannata odottaa, että valmistettaisiin -jotakin erikoisesti meitä varten. Varmasti se olisi mautonta. -Lähdetään, Odds! Puhumme kaikille lontoolaisille tästä paikasta: -varoitamme kaikkia ystäviämme pysymään poissa täältä, jolleivät halua -saada myrkkyä. Ja, Odds, lähetä noutamaan pientä laukkuani, jossa -on kukkaroni ja ne sisäänpääsyliput! Minulta jäi kaikki pöydälle -kiirehtiessäni pääsemään pois moisesta paikasta, jota julkeasti -nimitetään 'ravintolaksi' —» - -Tämä näytös oli tapahtunut vain muutamia päiviä ennen _Sweetheart -II:lla_ pidettyjä teekutsuja. Silloin oli _chou à la crèmellään_ -leikkivä neiti Verity esiintynyt suurentelevan vaativasti viimeisen -kerran. - -Sitten seurasi taikajuoma, hornamainen, tietämättömästi sekoitettu -cocktail... - -Senjälkeen tuli merimatka... - -Tulivat meritaudissa vietetyt yöt ja päivät, jotka olivat (lausuaksemme -häikäilemättömän suoraan) perinpohjin puhdistaneet tytön turmellun -elimistön. Ne olivat poistaneet siitä rasittavan liikakuorman, -sopimattomat ruuat ja juomat, jotka eivät olleet antaneet nuorelle -ruumiille ravintoa eivätkä nautintoa. Sitten seurasi pakollinen paasto. - -Tässä oli nyt Margaret niin sanoaksemme puhdistettuna ja silattuna. - -Omaa aamiaistaan nauttiessaan oli Mount (jolla myöskin oli huikea -nälkä) varmastikin silmäillyt neiti Margaret Verityä, hemmoteltua -herkkusuuta, joka istua kyyrötti kivellä lähellä nuotiota kädet täynnä -forelleja, jotka hän itse oli juuri äsken paistanut hiilloksella. - -Ensimmäinen forelli oli niin kuuma, että Margaret pudotti sen -kirkaisten. Ahnaan huolekkaasti hän otti sen jälleen hietikolta. -Nylettyään pois hiekkaisen, mustuneen nahan hän odotti maltittomana, -että maukas kala jäähtyisi. On hyvin mahdollista, ettei hän itse -huomannutkaan puhaltavansa siihen kuin raakalainen! Sitten hän söi. -Hänen suuret silmänsä loistivat hurmaannuksesta. Viehättyneenä, -äänettömänä hän nautti tästä villi-ihmisen ateriasta, jonka hän söi -villin tavoin, villin kauniissa ja yksinäisessä ympäristössä. Hän -söi malttamatta pyyhkäistä forellia kallion rakoon kertyneeseen -suolakerrokseen, kuten hänen kumppaninsa teki. Hän tuskin muisti koko -kumppaniaan eikä oivaltanut tämän luovuttaneen pienistä forelleista -hänelle neljä, pitäen itse vain kaksi. Virkkamatta sanaakaan Mountille -hän ahmi herkkunsa viimeisetkin rippeet. - -Sitten hän veti syvälle keuhkoihinsa elähyttävää ilmaa. Siihen oli -sekaantunut (kuten kukkakiehkuran kukissa) meren ja palaneen puun -hajua sekä sitä läpitunkevan terävää, aromaattista tuoksua, jonka hän -myöhemmin oppi tuntemaan tämän salaperäisen saaren erikoistuoksuksi -— viehättävän maan erikoinen haju, kuten kaunis nainen aina käyttää -mielituoksuaan. - -»Taivaallista!» äänsi Margaret. - -Sitten hänen älyllinen puolensa vihdoin virkosi. Aluksi oli ollut -huumautuneena nälästä, sitten nälän tyydyttämisestä. Nyt hän halusi -kysellä kymmeniä asioita. - -Kumartuen eteenpäin istuessaan kivijärkäleellään hän alkoi -huolestuneena: »Herra Mount —» - -»Neiti Verity.» - -Mount katsoi häntä suoraan silmiin. - - - -VIII - - -On olemassa sellainen teoria, etteivät ne, joilla on jotakin -salattavaa, voi katsoa kysyjää suoraan silmiin. Tämän teorian -kannattajat eivät ole milloinkaan nähneet sitä Archie Mountin sinisten -_silmien_ poikamaista, avointa, vilpitöntä katsetta, joka valaisi hänen -vaatimattomia, miellyttäviä kasvojaan. - -Sillä hetkellä hän _aprikoi: »Mitähän_ nyt? Mitähän minun nyt pitää -sano tuolle lemmon tytölle?» - -Tytön ajatukset pulppusivat esille huiskin haiskin; monista -kysymyksistä ei tärkein aina ensimmäisenä pääse kuuluville. - -»Mikä on tämän maan nimi? Kuka puki ylleni nämä kummalliset vaatteet? -Kenen ihmeen on tämä vanha, tweedkankainen hame? Entä miten olen saanut -_jalkaani_ Violetin sukat? Olemmeko troopillisessa vyöhykkeessä? Miten -on käynyt kelvottomalle purrellenne? Vajosiko se meren pohjaan? Entä -miten on kaikkien aluksessa olleiden laita? Missä on setä Tom? Varmasti -hän oli purressa. Ei kai hän ole hukkunut? Hän puhutteli minua, kun -tulimme maihin, eikö totta? Minne hän siis on mennyt? Ja kuinka -kauan oikeastaan olimme merellä ennen haaksirikkoa? Onko tämä joku -Etelämeren saari kuten _Paratiisin lapsissa_ tai _Vinoon menneessä_ tai -_Epävirallisessa kuherruskuukaudessa_ ja Rupert Brookin runoelmissa? -Se näyttää ihan sellaiselta, mutta kuinka kauan kesti, ennen kuin -saavuimme tänne? Miten Wallacen on käynyt? Kuinka paljon kello on, mikä -viikon päivä nyt on, onko nyt vielä joulukuu ja kuka minut viime yönä -kantoi luolaan? —» Hänen mielessään pyöri tällaisia kysymyksiä, mutta -ääneen hän lausui ensiksi: - -»Niin, se miehentakki, joka oli pantu ylleni — jätin sen luolaan —» - -»Se kyllä järjestyy», sanoi Mount ikäänkuin olisi puhunut jostakin -Rolls-autoon unohtuneesta vaipasta. - -Tavatonta — - -Niin tavatonta, ettei Margaret avatessaan suutaan oikein tiennyt, mistä -aloittaisi. Ja miten saattaa kukaan, ennen kuin häneltä on mitään -kysytty, päättää, miten hänen olisi vastattava? Joitakuita sekunteja -istuivat mies ja tyttö yksinäisellä rantakaistaleellaan jännittyneen -hiljaisuuden vallitessa. - - - -IX - - -Mount huomasi olevansa kokonaan ymmällä, mutta hänen kasvonsa eivät -värähdykselläkään paljastaneet sitä. Mutta jos hänen ajatuksensa olisi -voitu painaa hänen perin sekavan tukkansa alta näkyvälle sileälle -otsalle, olisivat ne ilmaisseet: »Mitähän on tapahtunut sille vanhalle -veijarille? Miksi hän on jättänyt minut pulaan?» - -Lisäksi nuoren miehen koko olemus kaipasi piippua aterian jälkeen -— eikä hänellä ollut piippua. Hän istui paikallaan piiputtomana ja -ilmeettömänä; hänen sisunsa kihisi harmista... mutta ulkoisesti hän -odotti kohteliaan tarkkaavana Margaretin seuraavia sanoja. - -»Tyttö näyttää kummallisen nuorelta», ajatteli hän. »Johtuneeko se -siitä, etten koskaan ennen ole nähnyt häntä puhdaskasvoisena?» - -Margaretin poskissa ei ollut ihojauhetta eikä maalia, ei punaa huulissa -eikä silmäluomissa sinistä varjostusta; kulmakarvoista oli myrsky -tarkoin huuhtonut tahnan ja hänen tukkansa oli sekavana, ruskeana -takkuna; nyt hänen kasvonsa varmaankin muistuttivat sitä tyttöä, joka -oli sulostuttanut Charles Mount- paran viimeistä matkaa, enemmän kuin -milloinkaan muulloin, mikäli Charles Mountin veli oli niitä nähnyt. -Hänen muu olemuksensa oli irvikuva, jolle hänen helminauhassaan -kimalteleva auringonpaiste nauroi luodessaan hänestä varjon hänen -omituisten kenkien verhoamien jalkojensa juureen. Selväpiirteisenä -kuin metallilevy oli Mountin varjo kimmeltävällä hietikolla hänen -varjonsa vieressä. Niin he istuivat, Mount ja Margaret, kuvaten yhtä -maailman kolmesta vanhimmasta tarinasta: tyttö ja mies kahden autiolla -saarella. Haaksirikkoisten välissä lepatti ja hehkui heidän alkeellinen -nuotionsa. Heidän edessään kohisi ja lainehti sininen meri. Heidän -takanaan kohosivat kalliot ja tutkimaton takamaa. Tuulenhenki kantoi -heidän sieraimiinsa tuoksahduksen. Lokit kirkuivat hiljaisuudessa. -Äänettömyyttä kesti vielä vähän aikaa. Sitten tyttö pyyhkäisi tukan -otsaltaan, katsoi suurin silmin miestä ja tiedusti kiihtyneenä: - -»Herra Mount, olemmeko me ainoat ihmiset tällä saarella?» - - - - -III luku - -Elämän suola - - - -I - - -Vaihtelu on elämän suola; vaihtelun ja vastakohtien oli luotava uutta -eloa Margaretille, joka näin oli äkkiä temmattu kasinolta luolaan! - -Jättäkäämme hänet sinne toistaiseksi palataksemme ylellisen komeaan -makuuhuoneeseen, viimeiseen, jossa tämä sairaloinen sybariitti oli -nukkunut — hänen Nizzassa valitsemansa hotellin alakerran tilavimpaan -huoneeseen. - -Siellä oli ilma ummehtunut, kuuma ja tympeä. Ja kuinka kuolettavan -persoonaton kaikkien hotellien makuuhuoneiden kuolettavan persoonaton -kaikkien hotellien makuuhuoneiden »tuntu» on! Sen huikaisevan valkea -ripoliinimaali ja pöyheät hillonpunertavat pehmikkeet neutralisoivat -kaikkien niiden vieraiden vaikutuksen, joiden hatut olivat saattaneet -kuvastua sen vinossa olevista peileistä, joiden kaunistuspullot olivat -kimallelleet sen lasisilla hyllyillä ja joiden vaipat olivat riippuneet -sen vaatekomeron nauloissa. - -Sinä aamuna, joka ensiksi näki Margaretin saarellaan perkaamassa kaloja -— oi, mikä vastakohta! — olimme me, Margaretin äiti ja minä, sullomassa -kokoon Margaretin tavaroita. - -Minkälainen sekamelska siellä olikaan! Kaikenlaista kamaa oli -hajallaan ja läjissä makuuhuoneen vuoteella, tuoleilla ja matolla -sekä sen vieressä olevan kylpyhuoneen hyllyillä, tuoleilla ja -kaakelilattialla. Kaikkea peitti paksu kerros ihojauhetta. Siellä oli -myöskin kummastuttava määrä kaunistusaineiden ja lääkkeiden jätteitä. -Rautatabletti-rasioita, vismuttia ja muita ihmeaineita sisältäviä, -jotka olivat olleet tuntemattomia ja aina pysyisivät tuntemattomina -Margaretin äidille, ruuan sulatushäiriöitä parantavia valmisteita -kieri silloin tällöin näkyviin, kun nostelin vaatekappaleita. Ruumis -on enemmän kuin puku; mutta kuinka ihmeellisiä leninkejä lapsi olikaan -jättänyt jälkeensä! Uutuusarkuista tuli näkyviin hienouksia, röyhelöitä -ja pukeutumisturhuuksia. Sekaisin hänen omaisuutensa syydettiin kasaan. -Ilman maun opastusta (sillä perijätär osti ilmeisesti kaikkea, mitä -hänelle tarjottiin) hän oli tuhlauspuuskan vallassa täyttänyt huoneensa -pukutaiteilijain, hattumuotien keksijäin, hajuvesien valmistajain, -_lingerie de luxen_ luojien näytteillä, joissa oli valmistajan -nimi. Nimi »Margaret» oli sinipunervalla emaljivärillä riipusteltu -norsunluuselkäisiin harjoihin, käsipeileihin, jauherasioihin ja -käsienhoitovehkeisiin, joita oli kokonainen varasto. Mutta missään ei -näkynyt ainoatakaan yksilöllistä merkkiä Margaretista — lukuunottamatta -hopeapuitteista, virkapukuisen Jack Verityn kuvaa, isän viimeistä -lahjaa pikku tyttöselleen. - -Sen puolittain piilotti paljoa isompi, kirjoituksella »Yevonde» -varustettu valokuva, joka esitti kahta velttoa, iltapukuista -nuorukaista käsikkäin, oopperahatut päässä, monokkeli silmässä ja keppi -kädessä. - -»Claude ja Cynthia», huoahti Margaretin äiti vilkaistessaan siihen. - -»Cynthia?» - -»Hän meni eräisiin tanssiaisiin puettuna Claudeksi nähdäkseen, kuinka -moni heidän ystävistään pitäisi häntä veljenä», selitti Violet Verity, -lajitellen pareiksi ohuita, jalan värisiä, hämähäkinverkosta kyhättyjä -tekeleitä, lapsen sukkia. »He ovat täällä tuossa paikassa.» - -»Luulin heidän saapuvan tänne jo monta päivää sitten.» - -»Heille sattui joku viivytys, ja minä olin siitä niin kovin hyvilläni; -mutta nyt he ovat täällä!... He soittivat tänne hotellistaan tänä -aamuna heti saavuttuaan. Ilmoittivat tulevansa heti ehdittyään kylpeä -ja pukeutua!» - -»Kerroitko heille, että Margaret on —» - -»En. Puhelimessa? Kuinka olisin voinut? Mutta nyt minun on selitettävä -heille — tai oikeammin oltava selittämättä heille. Oi, rakas, kuinka -mutkallista elämä on!... Miksi saliin herttaisen Tom-sedän taivuttaa -itseni suostumaan siihen?» - - - -II - - -Asia on niin, että Tom-setä oli suorastaan hypnotisoinut hänet -suostumaan siihen — ainakin niin paljon kuin setä oli katsonut hyväksi -ilmaista hänelle. - -Asteittain, harkitusti, järjestelmällisen perinpohjaisesti oli vanha -merimies alkanut herättää Margaretin hellässä äidissä pelkoa ainoan -lapsensa tähden. - -Sekä Hill-kadun varrella että Nizzassa eli useita kertoja pohdittu -sitä, mihin suuntaan Margaret oli menossa ja kuinka hänen elämänsä -Ranskassa muodostuisi ihan samanlaiseksi kuin Lontoossa, vietettynä -vain etelämpänä. - -Ihan säälimättä oli setä kosketellut herkkää kieltä, verraten komeata -Jackia hänen mahdollisiin lapsenlapsiinsa, pieniin Oddleyhin. - -Ei Violetin uuvuttaminen ollutkaan mikään jättiläisurakka. - -Vihdoin setä oli esittänyt loppupontensa. Hän oli vakuuttanut: »Jos -suostut, niin tuon sinulle tämän heikkohermoisen ihmisraunion sijasta -takaisin terveen, hilpeän tytön. Se saattaa viedä viikkoja, kenties -kuukausia. Aikaa on vielä mahdoton arvata. Mutta yhden seikan lupaan -sinulle, Violet. Sinun ei ikinä tarvitse katua, jos luovutat hänet -minun hoiviini. Teetkö sen?» - -Hyvin rohkeasti (mutta vapisten) Violet Verity oli luvannut. »Olkoon -menneeksi, setä, teen sen.» - -Peijattu Violet Verity-raukka! Hänelle ei oltu hiiskuttu mitään meren -myrskyistä eikä aution saaren juonesta. - -Hän tiesi ainoastaan sen, että Margaret vietäisiin väkisin -merimatkalle. Viimeisellä hetkellä hän auttoi minua säälimään kokoon -karkeatekoisia, välttämättömiä tarvekappaleita retkeä varten. - -Hän tuskin tiedusti, minkä tähden varustauduttiin niin oudosti, kun -retkelle lähdettäisiin kahdensadan tonnin kantoisessa huvipurressa -_Sweetheart II:ssa_, jossa oli kaikki nykyaikaiset mukavuudet. Hän oli -katsellut, kun minä ja Margaret lähdimme purressa pidetyille kutsuille. -Hän oli myöntynyt eroamaan lapsestaan jäähyväisittä ollakseen -herättämättä tytössä epäluuloja. - -Niin, hän oli niellyt tämän seitsemän kameelin voimaisen järjestelyn. - - * * * * * - -Nyt, monia päiviä myöhemmin, saapuivat nämä Oddley-sääsket. - -Heidän tulostaan käytiin ilmoittamassa. - -»Ensimmäisen kerran koko tuttavuutemme aikana ovat he kysyneet madame -Verityä. Nyt sinun on tultava mukaani — tulethan — ja autettava minua -pitämään puoleni näille kahdelle...» - - - -III - - -Rouva Verityn yksityisessä arkihuoneessa tapasimme kolmannenkin nuoren -vieraan. - -Paitsi Cynthia Oddleyta (joka oli aistikas kuin harakka musta- ja -valkoviiruisessa puvussaan ja teki kolkon yksisilmäisen vaikutuksen, -koska hän käytti leveään mustan ja valkean kirjavaan nauhaan -kiinnitettyä mustaa monokkelia!) ja hänen veljeään Claudea (jonka -empiriliivinen puku sopi hänelle kuten harmaa suèdekäsine) oli siellä -vankempirakenteinen, punatukkainen Eric (jonka sukunimeä en koskaan -kuullut) yllään Roudin ja Giddyn liikkeestä tilattu golfasu ja lisäksi -nilkkoihin saakka pullottavat housut. - -Mahdollisimman lyhyen tervehdyksen jälkeen kääntyivät kaikki kolme -rouva Verityn puoleen, tiedustaen: »Mitä oikeastaan tarkoittaa kaikki -tämä häly Peggystä?... Nuo alakerran verrattomat tomppelit väittivät -puhelimessa hänen lähteneen täältä!» - -»Hän _on_ lähtenyt», myönsi Margaretin äiti. - -Väitetään, etteivät nykyajan nuoret hämmästy mistään. Mutta ainakin -kolme heistä ällistyi sanattomiksi useiden sekuntien ajaksi. - -»Lähtenyt? Ilman _meitä?»_ puhkesi Cynthia kummeksimaan. »Minne? Kenen -seurassa?» - -»Hänen setänsä», vastasi Violet Verity (pystyssä päin ja purren -huultaan, joka pyrki vapisemaan), »vaati sitä. Hän — hän — hän -vei Margaretin pois luotamme... Lääkärin määräys... Senvuoksi hän -luonnollisesti vei hänet —» - -_»Vei_ hänet?» Cynthiaa vieläkin epäilytti. »Miten on kukaan saattanut?» - -»Vei hänet? Minne? Ja kuinka pitkäksi ajaksi?» sai suu auki -töllistelevä Claude sanotuksi. - -»En tiedä. Tarkoitan, etten tarkalleen tiedä, kuinka kauas he — -heidän seurueensa matkustaa», vastasi Violet Verity levottomana, -mutta arvokkaana. Entinen koulutoverini piti puolensa. Sellainen -luonteenvastainen esiintyminen vaati varmaankin häneltä väkivaltaista -ponnistusta. Hän oli tämän Cynthian edessä menneen ajan herttaisinten -ja terveinten piirteiden hentona, hopeankirkkaana näytteenä. »Voin -ilmoittaa teille ainoastaan sen, että hän, kuten hän niin hartaasti -halusi tehdä, vei Margaretin pitkälle merimatkalle.» - -Tyrmistyminen, pitkä äänettömyys. - -Ensimmäisen äänen siinä huoneessa päästi henkivartija Eric. - -»No niin! Samahan se meistä on, eikö olekin?» Ja hän naurahti. - -Pidin punatukkaisesta pojasta niiden sanojen tähden. Oddleyt — en -voinut olla ajattelematta niin — suorastaan alensivat aikalaisiaan. -Ericit edustivat polvensa keskitasoa arvokkaasti. - -Tarttuen pudonneeseen monokkeliinsa Cynthia puhkesi uudelleen -huudahtelemaan: _»Peggy?_ Peggy, joka vannoi mieluummin kuolevansa -kuin astuvansa jalallaan laivankannelle? Peggy ei olisi ikinä -alistunut vietäväksi sillä tavoin matkalle. Hän olisi ehdottomasti -_kieltäytynyt._ Onko tarkoituksenne — onko tarkoituksenne väittää, että -_Peggy lähti_? - -(Lähti tosiaankin. Muistelin, millaisena olin viimeksi nähnyt -Margaretin; avuttomana ja tajuttomana, nujertuneena kajutan -pieluksille! Minun oli käännyttävä ikkunaan päin... Parveke oli -Promenadelle päin; siellä oli hilpeä näky: joulukuinen aurinko paistoi -herttaisesti, ja matkailijoita liikkui edestakaisin. Katselin autoja, -jotka kiitivät ohitse pitkinä ja välkkyvinä kuin kalat, vinhasti -sujahtelevia moottoripyöriä, joiden ohjaajien asu muistutti syvän meren -sukeltajia. Englantilaiset, amerikkalaiset, mannermaalaiset saattoi -erottaa toisistaan, vaikka heidän liikkuvat vartalonsa näyttävätkin -vain mehiläisen kokoisilta appelsiinipuiden reunustamilla kaduilla, -Euroopan taidokkaimmin järjestetyn rannikon palmujen, kupolien ja -lelumaisten rakennusten keskellä. Silmäilin ulos salatakseni nauruani.) - -»Hän on joka tapauksessa poissa», jupisi Margaretin äiti. - -»Jättikö hän kirjettä?... Eikö? Vai ei? Eikö hän jättänyt riviäkään -minulle?... Eikä Claudelle?... Miten se on mahdollista?» - -»Luultavasti hän ei ehtinyt, Cynthia, lähtiessään —» - -»_ No niin!_... Hän siis todella lähti? Tuon vanhan... herra Lloydin -seurassa?» - -Katsahdin taakseni. Cynthian terävistä, poikamaisista, harkitsevista -kasvoista kuvastui monenlaisia mietteitä sen ällistyksen aallon -jälkeen, joka aluksi oli pyyhkäissyt ne ihan ilmeettömiksi. »Miksi», -hän kummasteli, »piti Peggyn noudattaa _hänen_ tahtoaan? Peggyllähän on -omat varansa.» - -Käsitin täydelleen, kuinka paljon neiti Oddley oli rakentanut -suunnitelmiaan sen pohjalle. - -Veljeä kalvoi vilpitön tuska, eivätkä sen syyt olleet niin arvottomat. -Alakuloisena hän sopersi: »Olen laskenut päiviä. Laskenut päiviä, -milloin tapaan Peggyn taaskin. Aika tuntui niin kovin pitkältä. Minusta -on tuntunut —» Hän räpytteli silmiään, ravistaen kirkkaat pisarat -vaaleista silmäripsistään; ne tipahtivat hänen suipolle, nuorekkaalle -leualleen ja sitten hänen liiviensä V-muotoiselle, helmenharmaalle -aukeamalle korkeavyötäröisen takin käänteiden väliin. Hänen äänensä -vavahteli, kun hän lopetti: »Tuntunut kuin olisin kuollut!» - -Hänen sisarensa ärähti: »Älä Jumalan tähden, Odds, esiinny noin -naurettavan narrimaisesti. Sinä tomppeli, eihän Peggy ole poistunut -mennäkseen naimisiin eikä eronnut meistä ikiajoiksi —» - -»Milloin hän palaa?» tiedusti loordi Oddley, selvittäen kurkkuaan ja -niistäen nenäänsä pieneen, purppuran sinipunervaan batistiliinaan, -josta lehahti »le jaden» tuoksu. - -»Milloin odotatte hänen palaavan, rouva Verity?» - -Helläsydäminen rouva Verity aukaisi suunsa — sulkien sen jälleen. Herra -Lloyd oli ehdottanut, että Oddleyn perheen jäsenille ilmaistaisiin -Margaretin kuulumisista vain hyvin epätäydellinen hahmoittelu. »Hänen -suunnitelmansa ovat niin... niin epävarmat.» - -»Minuun nähden on nyt kaikki varmaa... nimittäin mitä tulee -Kairon-matkaan», valitti Claude surkeasti. »En halua jatkaa matkaa -Egyptiin ilman Peggyä. Entä sinä, Cyn?» - -»En minäkään», vastasi neiti Oddley lyhyesti (ja minä luulin arvaavani -syyn). »Olin miettinyt valmiiksi kaikenlaista... kenen kaikkien -hupaisten ihmisten kanssa seurustelisimme Semiramis-hotellissa; sanoin -Margaretille, että menisimme sinne emmekä Shepheardiin.» (Luulin -tietäväni, kuka olisi suorittanut laskut Semiramiissa.) »Nyt meidän -on kaiketi vain maleksittava tällä ikävällä rannikolla, kunnes saamme -tietää, mitä hän haluaa meidän tekevän —» - -»Niin», virkkoi Eric, »aika ikävä teko, että Peggy jätti uskolliset -kumppaninsa hiiskumatta mitään! No niin, taidanpa vuokrata auton ja -pujahtaa Sardiniaan tai Korsikaan tai jonnekin muualle. Mitä sinä siitä -arvelet, Claude?» - -»Minua ei haluta lähteä minnekään.» - -»Claude — enkö saa tilata teille jotakin juotavaa?» - -»Suuri kiitos, rouva Verity, minulle ei taida —» - -»Mutta kyllä minulle», keskeytti Eric sama hymy huulillaan. »Paljoa -terveempi ajatus on juoda malja tytön matkan hauskuudeksi ja muuksi -hyväksi. Luultavasti meistä kaikista maistaisi 'sivuvaunun'-cocktail, -jos suvaitsette.» - -»Soita kelloa, Eric!» komensi neiti Oddley mutkattomasti. Hänen -silmänsä, jota nyt ei enää peittänyt musta monokkeli, tähysti -edelleenkin Margaretin äitiä. Toistamiseen hän kysyi: »Kuinka pian -saamme tietoja Peggyltä?» - -»En voi sitäkään sanoa. En tosiaankaan tiedä.» - -»Mutta, rouva Verity — no, mihin hänelle sitten kirjoitetaan?» - -Nyt alkoi Violet näyttää olevan pulassa. Tähän saakka olin saanut olla -pelkkänä kuuntelijana. Nyt vastasin hänen puolestaan. - -»Miksi ei kirjoittaa Thomas Cookille? Teidän sijassanne minä -lähettäisin kirjeen Thomas Cookin osoitteella.» - -Eric esitti varsin luonnollisen kysymyksen: »Thomas Cook — missä?» - -»Riossa.» Mainitsin ensimmäisen mieleeni johtuneen ulkomaisen sataman. - -»Riossa», valitti Claude, ja hänen leukansa painui juuri äsken pöydälle -tuotua cocktailtarjotinta kohti. »Mutta muistaakseni rouva Verity -kertoi herra Lloydin vieneen Peggyn retkelle Etelämerelle.» - -»Niin kyllä», varmensi Eric (ääntäen sanat yalelais-oxfordilaiseen -tapaansa). »Rouva Verity puhui Etelämeren saarista. Mitä hyödyttää -kirjoittaa Margaretille Rioon?» - -Mitä todellakaan, ajattelin. - -»Teidän sijassanne kirjoittaisin Rioon», väitin kuitenkin varmasti. -»Jos kirjoitan Margaretille, niin osoitan kirjeen sinne.» - -Ja otin kasvoille vakavan tätimäisen ilmeen, joka aina on luotettava -naamari. - -Harvoin kuitenkaan on minuun luotu epäilevämpää katsetta kuin se, -joka tuikki neiti Oddleyn silmistä, kun hän pian senjälkeen sanoi -jäähyväiset ja meni hissiin Margaretin molempien toisten ymmällä -olevien ystävien seuraamana. - -Olisipa kukaan heistä aavistanut, mitä todella oli tapahtunut ja mitä -vielä tapahtuisi! - - - -IV - - -Tuskin oli kolmikko poistunut luotamme, kun arkihuoneen ovelle -koputettiin ja sisälle astui liveripukuinen _chasseur,_ tuoden minulle -sähkösanoman. - -»Saanko?» (En ollut vielä ennättänyt vaihtaa Violetin kanssa sanaakaan -äsken päättyneestä välikohtauksesta.) - -»Ole hyvä!... Nyt on kaikki kunnossa! Eihän sinun tarvitse lähteä -luotani ihan heti, eihän?» - -»Ei. Nyt on kaikki hyvin.» - -Taitoin sähkösanoman kokoon ja panin sen hyvin varovasti talteen. - -Olin siitä lukenut: - - »Kaikki hyvin retki sujui suunnitelman mukaan Margaret nukkuu - kuin lapsi lähettäkää posti kuten sovittu odottakaa lisätietoja - sydämelliset terveiset Lloyd.» - - - - -IV luku - -Kysymyksiä - - - -I - - -Poistumme taaskin Rivieran rannikolta ja jätämme sinne siellä -tungeksivat kaiken maailman ihmiset etsimään cocktailin -tarjoilupaikkoja, ruokahalua kiihoittavia ryyppyjä. Jätämme Oddleyt -ikkunapöydän ääreen Ruhlin aurinkoisimpaan soppeen katselemaan ohi -meneviä argentiinalaisia seikkailijattaria, viittoilevia juutalaisia -miljoonamiehiä, huvikseen vetelehtiviä laiskottelijoita, joiden -vispilämäiset vartalot oli verhottu poikamaisiin muotinuken pukuihin -ja joiden himmeiden, pälyilevien silmien alla oli tumman sinipunaiset -puolikuut — jätämme heidät tarkkailemaan näitä ja pohtimaan Peggyn -arvoituksellisen salaperäistä (»sillä jotakin lemmon salaperäistä siinä -on») pakoa. - -Palaamme sen tytön luokse, jonka ympärille koko tämä vyyhti on -kiedottu. Palaamme kaukaiselle ranta-kaistaleelle, jossa paloi nuotio, -häiritsemättömälle, päivänpaisteiselle, yksinäiselle poukamalle, jossa -hän istui, lausuen haaksirikkokumppanilleen: - -»Herra Mount! Sanokaahan! Olemmeko ainoat ihmiset tällä saarella?» - -»En vielä ole käynyt tarkastamassa koko saarta», vastasi nuori Mount. - -Mitä muuta hän olisi voinut sanoa? Monista syistä alkoi hänestä olo -tuntua yhä tukalammalta. Paksukorkoisella kengällään hän tasoitteli -kivilohkareensa vieressä olevaa kuoppaiseksi potkittua hiekkaa. Ajan -voittaminen, se oli hänen tehtävänsä, arveli hän. Hän virkkoi: »En -tiedä, keitä tai mitä täällä saattaa olla. Ymmärrättehän — en ole -ennättänyt muuta kuin kävellä vähän matkaa puron vartta ylöspäin ja -tutkia tätä poukamaa sekä sitä, josta te tulitte, samoin kuin tuota -toista.» Keikauttaen tummaa päätään taaksepäin, hän nosti kättään -ärtyisesti, liikauttaen sitä tavallisesti niin ihailtavan hyvin -harjattuun, erinomaisesti hoidettuun, nyt joka suuntaan pörröttävään -tukkaansa päin. »Tällä rantaosalla näyttää olevan täydellinen sarja -näitä pikku lahdelmia —» - -»Olemme saarella, emmekö ole?» - -»Kyllä.» (Hän oli hyvillään siitä, että se ainakin oli totta.) »Tämä on -_saari_; se on varmaa, neiti Verity.» - -»Entä setäni?» - -»Neiti Verity, en tiedä — vakuutan juhlallisesti kunniasanallani, etten -tiedä. Kunpa Jumala soisi minun tietävän! Hän saattaa olla saarella.» -Ja samalla kun nämä lauseet sysäyksittäin lähtivät Mountin huulilta, -kiehui raivo hänen sydämessään. - -II - -Sillä nuori mies ajatteli tähän tapaan: - -»Se vanha roisto. Ovela ilkimys. Ottaa minulta kunniasanan ja jättää -minut tällaiseen pulaan. Olisi parhaiksi hänelle, jos toitottaisin -julki koko hänen salajuonensa, jos puhuisin tytölle: _'Kuulkaahan nyt! -Kerron teille koko jutun. Teidät on peijattu tänne valheellisilla -tekosyillä. Viime yönä ei ollut sen pahempi myrsky kuin kaikkina -öinä kuluneella viikolla. Ette tekään, lapsi-poloinen, olisi uskonut -sitä, jollette olisi ollut niin sairaana päiväkausia. »Sweetheart -II» ei saanut vuotoa eikä uponnut meren pohjaan, kuten ette tekään -ole vajonnut. Ettekä liioin ole autiolla, yksinäisellä saarella. -Setänne mielestä teidän pitäisi olla sellaisella. Siihen hän tällä -tempullaan tähtäsi. Hän aikoo pitää teitä täällä, mutta en tiedä, -kuinka kauan. Joka tapauksessa se on hänen asiansa. Ainakin minä -luulin niin. Minulle uskoteltiin, ettei hän lähtisi luotanne heti -saatuaan teidät maihin. Otaksuin hänen jäävän tänne pitämään huolta -siitä, että pysyisitte tällä rautakappaleella ettekä lähtisi samoamaan -muualle, jolloin huomaisitte Ranskan rannikon olevan vajaan vuorokauden -pituisen laivamatkan päässä. Hän toi teidät maihin viime yönä, ja kun -tänä aamuna menin tapaamaan sitä ovelaa vintiötä, oli hän kadonnut -jätettyään minulle kirjeen, joka ei selittänyt mitään ja joka kiven -ympärille käärittynä oli laskettu pääni viereen_ — - -— _Hän on mennyt tiehensä, rikkonut oman osansa sopimuksesta, ja niinpä -minäkin rikon osani_ — - -— En voi tehdä sitä», päätti nuori Mount mielessään. »Tämä on -opetus minulle. Älä enää milloinkaan anna kellekään ihmiselle -sitoumusta, jonka nojalla hän voi vaatia sinua tekemään jotakin. Ovela -Lloyd-veitikka on ottanut liiankin runsaan korvauksen kaikesta, mitä -hän on tehnyt hyväkseni — - -— Jättää minut tänne, kenties koko aamuksi tuon lemmon tytön seuraan — - -— Mihin hän itse on joutunut? Lähtenyt tiehensä purrella — No niin, -otaksuttavasti hän palaa tunnin tai parin kuluttua. Sillä välin — - -— Mitä minun on sanottava tytölle? Siinä kysymys.» - - - -III - - -Alkaessaan uudelleen puhua hän tuijotti toisaalle vilkaisemattakaan -tytön sekava-ilmeisiin raitistuneihin kasvoihin. - -»Neiti Verity, jos — jos olisin teidän sijassanne, en olisi kovin -hädissäni — Niin, ymmärrän kyllä, että sellaiset sanat kuulostavat -kummallisilta, kun otetaan huomioon, mitä on tapahtunut — tarkoitan, -kun otetaan huomioon ne olosuhteet, joissa olette. Mutta minulla on -aavistus — olisin valmis lyömään vetoa siitä, että herra Lloyd palaa -pian — ja näkee, että olemme syöneet koko aamiaisen.» - -»Entä toiset? Merimiehet? Wallace?» - -»En ole nähnyt pienintäkään jälkeä myöskään heistä. En merkkiäkään. -Mutta älkää olko liiaksi tuskissanne heidän tähtensä, neiti Verity —» - -»En ole tuskissani, mutta minun täytyy saada kysyä teiltä, mitä -tiedätte. Se ei ole niin tuskastuttavaa kuin se, että kohtelisitte -minua, ikäänkuin olisin pikku lapsi», huomautti Margaret varsin -järkevästi — järkevämmin kuin Mount oli koskaan kuullut tuon lemmon -tytön sitä ennen puhuvan. »Pääsivätkö merimiehet purresta muihin -veneisiin? Silloinhan olisi toiveita heidän pelastumisestaan.» - -»Kyllä, niin kyllä. On hyvät toiveet. _Sweetheart II:n_ veneet olivat — -ovat — mainiot.» - -»Arveletteko, että heidän on varsin mahdollista pelastua jonnekin — tai -että heidät otetaan johonkin laivaan —» - -»Niin, se on varsin mahdollista», vakuutti Mount. »Ikävä, että lainkaan -jouduimme eroon heistä.» Eikä Margaret aavistanut, että hän kiristeli -hampaitaan vastatessaan niin. - -»Kuinkahan kauan meidän on oltava täällä? Mitä arvelette?» »Oltava? -Täällä?» - -»Niin.» Margaretin heikossa äänessä oli järjetön, epäloogillinen, -odottamaton, todellista riemua uhkuva soinnahdus (oliko se -mahdollista), kun hän lausui sanat: »Täällä, täällä autiolla saarella.» - -Salaisesti nuori Mount oli vimmoissaan. »Hän on niellyt sen. Hän on -kaivannut sitä. Siksipä hän on sen saanut. Kymmenentuhatta kirousta, -että minut on raahattu tänne yksin kestämään alkuvaivat!» - -Tytölle hän virkkoi: »Jospa Jumala soisi minun arvata, kuinka kauaksi -meidän on — meidän on jäätävä tänne! Mutta mistäpä sen tietäisin?» - -»Niin, ette kaiketikaan. Ette tietysti tiedä, missä olemme. Eikö -purrestakaan näkynyt mitään merkkiä?» - -»Ei vähääkään, neiti Verity» (kolkosti). - -»No niin. Sellaista sattuu», sanoi äkkiarvaamatta merimiehen tytär. - -»Otaksuttavasti», lisäsi hän pian, tähyillen merelle, »otaksuttavasti -on nyt ainoana toivonamme, että meidät huomataan jostakin laivasta -ja meidät noudetaan sinne. Melkein ainahan niin käy, eikö totta? -Verrattain pian. Laivoja kai kulkee tämän saaren ohitse, jos se -kerran on siksi lähellä laivaväylää, että sen rannalla on kärsitty -haaksirikko? Muita laivoja menee ohitsemme, vai mitä?» - -»Hyvä Jumala, niin! Ja —» Parahiksi hän malttoi mielensä eikä sanonut -erään tunnetun lentoaseman nimeä. »Varmastikin saapuu läheisyyteemme -piakkoin joku vene tai — tai joku sellainen», koetti hän lohduttaa -tyttöä. Margaret oli niin tyyni, ettei hän olisi uskonut sitä -mahdollisesti tuonnottain »Berkeleyssä» vietetyn illan jälkeen. - -»Siihen saakka», virkkoi tyttö, »siihen saakka olemme täällä». - -»Nähtävästi», myönsi Mount hienosti. - -»Entä mitä meidän on teidän mielestänne paras tehdä?» - -»Tehdä?» - -Mount kumartui ottamaan raskaan puukappaleen, joka oli vierähtänyt -hänen nuotiostaan. Hän teki sen saadakseen miettimisaikaa ja -piilottaakseen kasvonsa, mutta se antoikin hänelle ajatuksen. - -»Voisin alkaa vuoleksia paria haarukkaa, joilla syömme kalojamme -ensi kerralla», lausui hän — hyvillään siitä, että oli keksinyt -jotakin askartelua käsilleen. Toinen niistä sujahti ensin hänen -housuntaskuunsa, sitten hänen vyönsä lokeroihin. - -»Veitseni —» - -»Oi! Minulta», selitti Margaret, joka oli sen unohtanut, »se jäi -putouksen partaalle —» - -Mount ponnahti pystyyn kävellen kalliolle hyvin ison koiran liikkumista -muistuttavaan, säyseän sievään tapaansa. - -Harmissaan Margaret ajatteli, että mies olisi voinut kuunnella häntä -loppuun saakka ja vasta sitten mennä noutamaan kallisarvoista veistään. -Mutta samalla hän toivoi, ettei se olisi häneltä unohtunut. - -Mount toi veitsen, otti puupalasen ja istuutui jälleen kävelleen -veistelemään. Hänen katseensa oli kiintynyt työhön, mutta hänen -äänessään oli Margaretista hieman luonnottomalta tuntuva soinnahdus, -kun hän sanoi: »Olipa onni, ettei veitsi jäänyt minulta purteen ja -että muistin ottaa tulitikkuja ja muutamia muita esineitä. Teidän -hytissänne oli joku tavaralipas tai jotakin sellaista, ja se sysättiin -veneeseenne. Vein sen pieneen luolaanne. Oliko teillä auttavan mukavaa -viime yönä?» - -»Mukavaa? oli kaiketi. Nukuin nimittäin liian sikeästi tietääkseni -siitä mitään. Minulla on täytynyt olla mukavaa, eikö olekin? Saanko -jäädä sinne?» - -»Jäädä sinne, neiti Verity?» - -»Tarkoitin kysyä, saanko pitää sitä luolaa omanani, makuuhuoneenani?» - -Hän oli niellyt sen. Hän oli niellyt koko ilveilyn, ihan kuten vanha -Lloyd-vekkuli oli arvellut. Ja hän, Mount, joka oli vanhukselle -väittänyt, ettei hän uskonut kykenevänsä suoriutumaan siitä, oli nyt -mukana siinä auttamassa ilveilyn jatkuvaa kehittämistä. - -»Tietysti. Olkaa te suojaisimmassa paikassa, neiti Verity — kunnes -tapahtuu jotakin.» - -»Niin.» - -Haaksirikkoisen tytön valtasi tuskallinen tunne. »Suojaisessa» paikassa -oli nyt vain kallioholvi hänen päänsä päällä, hiekkaa hänen allaan ja -ympärillä tutkimatonta seutua! - - - -IV - - -Hän ajatteli Hill-katua. - -Omaa asuntoaan — sen kimmoisia vuoteita! Sen pehmeitä, nauhareunaisia -peitehuopia, paksuja, haahkanuntuvilla täytettyjä patjoja! Sen -kaksinkertaisia ikkunoita ja niiden paksuja verhoja, jotka estivät -Lontoon talven henkäykset tuntumasta. - -Kaukana Lontoossa vallitsi kaduilla kostea ja sumuinen kylmyys, -muuttaen ihmiset väriseviksi, märiksi vaatemytyiksi. Tälläkin hetkellä -tarjoili kadunkulmassa värjöttävä, mustahattuinen kukkienmyyjätär -kaupaksi orjantappuroita ja misteleitä sekä Etelä-Ranskasta -karkoitettuja kukkia — neilikoita ja ensimmäisiä mimosia. Raskaasti -liikkuvien moottoriomnibussien seinät olivat täynnä myymälöiden komeita -joulumyynti-ilmoituksia. - -Kaikki se oli hirveän kaukana! Tuntui samanlaiselta kuin jonkun -toisen taivaankappaleen ajatteleminen... täällä, tässä lämpöisessä -päivänpaisteessa, näissä virkistävissä, mutta leudoissa tuulahduksissa. - - - -V - - -Mutta Lontoon ajatteleminen johti jälleen hänen mieleensä, kuka hän oli. - -Hän rypisti hieman otsaansa totuttuun ylimielisen tyytymättömään -tapaansa ja loi ikävystyneen, raukean katseen haaksirikkotoveriinsa. -Vastahakoisesti hän myönsi: »No niin, jos se on mukavin paikka, niin -minun kaiketi lienee paras olla siellä —» - -»Hyvä», virkkoi Mount, pakottaen kasvonsa pysymään vakavina. Sillä -vaikka hän olikin vimmaisen harmistunut herra Lloydiin, tunkeutui -tilanteen julma leikillisyys kuitenkin hänen huumorintajuntaansa. Koska -hänen ilmeisesti oli oltava leikin ohjaajana tunti tai pari, saattoi -hän yhtä hyvin näytellä osaansa kunnollisesti. - -»Juuri niin, neiti Verity, sen luolan on niin sanoaksemme oltava -teidän huoneenne. Tämän poukaman, jossa on nuotio ja vettä, tulee olla -yhteinen arkihuoneemme. Minun lienee hoidettava tulta niin, että se -pysyy vireillä yölläkin. Se on nykyhetken tärkein tehtävä; tuli on -säilytettävä kytemässä.» - -»Tietysti. Sen minäkin tiesin. Ja kohdakkoin te tietenkin laitatte ison -keon sytyttääksemme loimuavan merkkivalkean —» - -»Mitä —» - -»Loimuavan merkkivalkean, luonnollisesti. Kiinnittääksemme itseemme ohi -menevien alusten huomion.» - -»Niin — tietysti», vastasi Mount veisteltyään sekunnin ajan uutterasti -puupalastaan. Mitä hyvänsä, kunhan vain ei olisi pakko pohtia asioita — -ennen kuin vanhus saapuisi ja selittäisi, mitä alettaisiin pohtia. - -»Oikeastaan voisimme nyt jo alkaa yhdessä koota lisää polttopuita.» - -Margaret nousi pystyyn, silmäili ympärilleen ja näytti tosiaankin -olevan valmis keräämään risuja. - -Mount huomautti: »Tässä poukamassa on vain hyvin vähän poltettavaa. -Pienillä oksilla ja sirpaleilla ei voida pitää vireillä kovinkaan -komeata roihua. Täällä oli ainoastaan kaksi isoa kapulaa, ja ne -paloivat aamiaisen aikana. Nyt arvelen, että minun olisi paras lähteä -luotanne.» - -»Lähteä luotani.» - -»Ei pitkäksi aikaa, enkä loittone etäälle, sen lupaan. En voi mennä -kauas», sanoi nuori mies, taaskin salaa kiristellen hampaitaan. »Minun -olisi parasta kavuta tuonne kalliolle — hm — tarkastamaan, onko siellä -polttopuita, ja yleensä silmäilemään ympärillemme.» - -Mielessään hän päätti mennä Lloydia vastaan, kun tämä vanha vintiö -saapuisi, ja puhua hänelle suunsa puhtaaksi, ennen kuin ukko menisi -lemmon kiusallisen, mutta harhaanjohdetun tyttösukulaisensa luokse. - -»Minä tulen mukaanne, herra Mount.» - -»Ette saa tulla. Emme saa molemmat lähteä —» - -»Miksi emme?»' - -»Koska» (kirkas ajatus) »jonkun on jäätävä nuotiota valvomaan. Jollette -pahastu, neiti Verity, on teidän pysyttävä täällä. Ja», lisäsi hän -hyvin huolissaan, »älkää poistuko tästä poukamasta muualle kuin -tuonne oikeanpuoliseen!» Sillä vanha ilkimys oli joku aika sitten -määrännyt tytölle tämän liikkuma-alan. »Luvatkaa, ettette poistu näiltä -rantakaistaleilta, ennen kuin tulen takaisin! Lupaattehan sen?» - -»Lupaan», vakuutti Margaret, ja hänen äänensä oli samanlainen kuin -lapsen, joka kunniasanallaan sitoutuu pysymään puutarhaportin -sisäpuolella. - -»Hän on ihan lapsi», mietti nuori mies vimmoissaan astellessaan kaihon -juurella olevien kivilohkareiden sekaan rinteen loivimmalle kohdalle. -»Mutta hitto soikoon, jos minut on tehty lapsenhoitajaksi...» - -Katseleva Margaret näki paitaan ja housuihin puetun kookkaan miehen -keveästi kiipeävän kivi järkäleiden ja matalien pensaiden välitse ja -kallion laella tummana kuvastuvan sinistä taivasta vasten. - -Sitten mies katosi näkyvistä. - -»Hän ei edes heiluttanut kättään», ajatteli Margaret. »Vähätpä siitä! -On varsin mukavaa olla taaskin yksin... Mitäs nyt teen?» - - - - -V luku - -Edenin toinen puoli - - - -I - - -Margaretin päässä pyöri muistoja kaikesta siitä, mitä hän oli kuullut -tai lukenut »autioille saarille joutuneista ihmisistä». - -Nämä ihmiset tuntuivat yhtä mittaa _puuhaavan_ jotakin. He rakensivat. -Muokkasivat viljelyksiä. Valmistivat jousia ja nuolia. Kalastivat. -Kokosivat syötäviä hedelmiä. Pyydystivät lintuja ja pieniä kauriita. -Muokkasivat taljoja auringon paisteessa. Heti he alkoivat. Heti he -alkoivat kehittää omaa kulttuuriaan villissä ympäristössään. - -Liikakulttuurin turmelema, ultrauudenaikainen Margaret alkoi vasta nyt -tajuta, kuinka ihailtavan työteliäitä, keinokkaita, kuinka eteviä ne -haaksirikkoiset olivat olleet. - -»_Minunkin_ pitäisi tehdä jotakin —» - -Lapsuusaikanaan hänet oli varsin usein jätetty yksin rannalle. Nyt hän -kävi jälleen käsiksi senaikaisiin lapsenhommiinsa. - -Ensin oli etsittävä litteä kivi — sitten kaivettava hiekkaan kuoppa -aamiaisen ainoiden tähteiden, vähäisten kalanruotojen hautaamista -varten. Sekin oli kauan sitten menneiltä ajoilta jäänyt muisto; hänen -äitinsä oli opettanut hänelle, kuinka tavattoman ajattelematonta -oli viskellä voileipien käärepapereita maahan rumentamaan kaunista -ympäristöä. - -Nyt hän hautasi jätteet yhtä huolellisesti kuin olisi ollut -kahdentoista ikäinen; hän taputti hiekan tasaiseksi kuopan kohdalle... -perin vähäpätöinen yksityiskohta — mutta sekin tuntui kuuluvan -siihen vakavaan tilanteeseen, johon hän nyt (kuten hän luuli) oli -joutunut. Otettu laivaan kuin vastoin tahtoaan pestattu merimies! -Haaksirikkoutunut! Jätetty autiolle rannalle! Ilman muita vaatteita -kuin nämä oudot tamineet hänen yllään olleen hataran leningin verhona! -Yksin, seuranaan vain yksi ainoa henkilö! Ilman pienintäkään vihiä, -miten muiden oli käynyt! Tietämättä, mistä saisi seuraavan aterian! -Melkein ilman suojaa, johon päänsä kallistaisi! — Mutta eniten -kummastutti häntä se tavaton seikka, että vaikka hänen _olisi pitänyt_ -olla huumautunut surkean tilansa aiheuttamasta sielunhädästä — vaikka -hänen olisi pitänyt tuntea kuolemantuskaa, hän — mikä ihme! — ei sitä -tuntenut. - -Aurinko paahtoi yhä lämpimämmin. Hänen hiuksiaan liehuttava tuuli valoi -häneen uutta elämänhalua. - -Se oli uskomatonta, mutta hänet valtasi voimakkaana tunne: _»En koskaan -ole onneton tällä saarella!»_ - - - -II - - -Mutta jos kohta hänen ei tarvinnut tulla onnettomaksi, sai hän pian -tuntea olonsa koko laiha epämukavaksi. - -Vain aamun alkuhetkinä innostutti häntä uutuuden viehätys, ja hän hyöri -yksinäisellä rantakaistaleella, uurastaen kuin mehiläiset ensimmäisenä -aurinkoisena päivänä. Hän oli aina liikkeessä, kyyristeli, keräsi -risuja, aaltojen ajamia oksia, kaikenlaisia puupalasia. Hän kasasi ne -sen punertavan kivilohkareen viereen, jolle nuori Mount oli laskenut -keskeneräisen haarukantekeleensä, kooten niitä kokonaisen läjän. - -Ylpeänä tämä tyttö, joka yhdeksään vuoteen ei ohut pannut rikkaa -ristiin, katseli nyt kättensä työtä! Kohdakkoin hän keräisi myöskin -kasan meriruohoa liekkien vaimentamista varten. Välillä hän lisäsi -puita litteiden, savuttaneiden liesikivien välissä palavaan tuleen -ja kyykötteli, lämmitellen käsiään sen hivelevässä hehkussa. Hyvillä -mielin ja huvitettuna hän ajatteli, kuinka nuori mies palatessaan -hämmästyisi! - -Vihdoin Mount palasi; siitä oli merkkinä se, että kallion rinnettä -alaspäin liukui nykäyksittäin kaksi oksaa, jotka näyttivät liikkuvan -»itsestään». Niitä raahaava mies oli melkein kokonaan lehvien peitossa. -Kahisevan, huojuvan taakkansa alla hän ponnisteli eteenpäin kivien -välitse kuumassa auringonpaisteessa. Päästyään tasaiselle maalle hän -kiskoi oksia pitkin hietikkoa. - -Puolenkymmenen askeleen päässä nuotiosta hän pudotti taakkansa maahan, -oikaisihe, murahti ja pyyhkäisi kyynärvarrellaan hiestä kimaltelevaa -otsaansa. - -Margaret, josta ruumiillinen työ oli niin kovin outoa, ei kyennyt -ajattelemaan muuta kuin omia saavutuksiaan. Ylpeänä hän kutsui toista -katsomaan ja osoitti vähäisiä risukasojaan. Häntä kummastutti, että -hiestynyt ja hengästynyt Mount loi niihin vain nopean vilkaisun. »Sepä -hyvä! Olettepa koonnut aikamoisen läjän!» - -(Tuo nuori mies esiintyisi kohteliaasti ankaran maanjäristyksenkin -aikana.) - -»Mutta pelkäänpä, ymmärrättehän, ettei noilla päästäisi kovin pitkälle -yöllä —» - -_»Eikö?»_ - -(Vaikka Margaret oli raatanut tuntikausia!). »Niin luulen... Minun on -noudettava lisää tällaisia oksia», sanoi Mount. »Kiskoin niitä irti -niin paljon kuin jaksoin.» - -»Mistä?» - -»Tuolla on jonkunlainen lehto noin parinsadan metrin päässä kallion -laella.» - -»Sitten minä tietysti tulen avuksenne», ehdotti tyttö aloittelijain -innokkaaseen tapaan, »kiskomaan niitä tänne alas». - -Se olisi tietenkin hyvä, tuumi Mount; siihen kuluisi aika, eikä hänen -tarvitsisi lörpötellä tytölle... Pyyhkäisten uudelleen otsaansa hän -silmäili epäillen tytön hentoa, liian nopeasti kasvanutta vartaloa. »En -tiedä, jaksatteko te, neiti Verity.» - -»Jaksanko? Miksi ihmeessä en jaksaisi?» - -Miksi tosiaan piti tämän miehen pitää häntä houkkiona — heikkona, -velttona, taakkana? Kuvitteliko Mount, ettei hän pystynyt _mihinkään_ -autiolla saarella? Margaretin sydämen sisimmässä kuiski kauan uinunut -vaisto: »_Sinun on noustava tilanteen tasalle... käyttäydyttävä hyvin -sekä vaikeuksissa että vaaroissa. Olet merimiehen tytär_.» - -Hän katsahti nuoren miehen kasvoihin. Ne olivat hieman punehtuneet, ja -pisamat näkyivät nyt selvästi. - -Nyt Margaret pani merkille, että hän oli huolestuneempi kuin ennen. - -Hän kysyi nopeasti: »Onko tapahtunut jotakin? Jotakin _pahempaa?»_ - -»Ei, ei mitään... Sehän juuri — ei kerrassaan mitään, neiti Verity.» - -»Minusta tuntuu, että olette hyvin kiusaantunut.» - -»Se on varsin luonnollista, eikö olekin?» - -»Kyllä, tietysti. Mutta siinä ei ole kaikki. Luullakseni —» - -»Mitä?» - -»Luullakseni te toivoisitte hartaasti, että haaksirikossa olisi -joutunut kanssanne rannalle setäni tai Wallace tahi joku merimies, kuka -hyvänsä muu, mutta en minä. Niin, ettekö toivoisi?» - -»No —» - -»Niin juuri. Niin toivotte. Vain sentähden, että olen tyttö», jatkoi -Margaret, silmäillen häntä vihaisesti, mutta ei kärtyisesti kuten -aikaisemmin. »Arvelette, etten kelpaa kerrassaan mihinkään täällä -autiolla saarella. Luulette, etten pysty tekemään mitään? Otaksutteko, -etten milloinkaan auttanut isääni virittämään nuotiota? Mutta minäpä -tiedän aika paljon näistä seikoista. Meidän on koottava valtavan iso -kasa polttopuita. - -Lähdetään!» - - - -III - - -Edenistä häädetty Eva oli otaksuttavasti ensimmäinen nainen, joka -totteli naisia kannustavaa kiihoitinta — vaihtelunhalua. Aatami, -ensimmäinen vanhoillinen, lienee pahoilla mielin silmäillyt taakseen, -viehättävään laiskojen puutarhaan, jossa työt tekivät itse itsensä -— _siihen paikkaan, jonka hän oli aina tuntenut_. Mutta saattaa -kuvitella, minkälaisin silmin Eva kiihkeän uteliaana katseli Edenin -ulkopuolelle! - -Samoin Margaret ollessaan ensimmäistä iltapäiväänsä saarella. - -Olisipa perin hupaista todistaa tälle tuskaisen huolestuneelle -miehelle, että hän kykenisi auttamaan työssä, että hänkin kykenisi -osaltaan suoriutumaan pulmista. Hän nautti kavutessaan ensi kerran -kalliolle, punaisten kivijärkäleiden ohitse, harmaiden möhkäleiden ja -pensaiden sekaan ja taaskin pois sieltä. Yhä ylemmäksi — kunnes he -näkivät lehdon ja sen takana olevat kivet ja harmaat kalliot, jotka -auringonpaisteessa hohtivat melkein helmenvalkoisilta niin kauaksi kuin -Margaret erotti saartaan... Ponnistellen eteenpäin kiskomalla pensaita -hän haisteli tuoksua, joka oli jäänyt hänen kämmeneensä, kun hän oli -tarttunut erääseen kasviin (joka oli yhtä iso kuin huvilan portilla -kasvava marunapensas). - -»Mikä kasvi tämä on?... Täällä tuoksuaa niin suloiselta kaikki, mitä -poljetaan jalkojen alle! Parempaa — paljoa parempaa kuin _Après la -Pluie_... Mutta tässä on niin tuttu tuoksu. Muistuttaa, jostakin, mitä -olen _maistanut_. Mikä se on... miksi sitä nimitetään, herra Mount?» - -Nuori Mount valitti, ettei hän juuri tuntenut kasvien nimiä. Hän oli -ollut lausumaisillaan sanan »vermouth», mutta eihän »vermouth» ole -troopillinen kasvi, eikä hän saanut antaa tuolle lemmon tytölle aihetta -esittää lisää kiusallisia kysymyksiä. Niinpä hän joudutti askeliaan — -ja läähättäen, hengittäen keuhkojensa sellaisilla osilla, joiden ei -ollut tarvinnut toimia pitkiin aikoihin, Margaret kiipesi jälessä, -vetäen sieraimiinsa auringon lämmittämän, aromaattisen, hänen polviinsa -takertuvan tiheikön tuoksun. - -»Tästä varmaankin johtuu, että saaren sisäosista puhaltava tuuli -tuoksuaa — niin suloiselta.» - -»Niin kai», myönsi Mount. - -Tuskastunut nuori mies välitti vähät siitä, mille mikin lemusi. Hän oli -vimmaisen harmissaan ja kärsimätön, ja hänen oli pidettävä se salassa. - -Kuinka pitkäksi ajaksi aikoi se vanha veitikka jättää hänet tänne tuon -lemmon tytön seuraksi, joka uskoi, että he kaksi olivat viimeinen -Robinson Crusoe-pari — ja joka oli pidettävä siinä uskossa? - -Hän oli antanut sanansa... Empimättä hän oli antanut sanansa vanhalle -Lloydille... Ja tämänaamuisessa kirjeessä Lloyd-vanhus oli lausunut: - -»Uskon M:n Teidän huostaanne siihen saakka, kunnes palaan. Aika on -epävarma. Pitäkää kaikki salassa, kuten on sovittu!» - -»_Kuten on sovittu_»... Vanhan vintiön mielilauseita. Mountin oli -sopeuduttava siihen — sallittava vierellään rinnettä myöten kipuavan -tyttösen kuvitella — niin, kaikkea, mitä kuvitteli. Hän ei voisi jättää -tyttöä tunniksikaan — vaikkapa he kahdessa tunnissa ennättäisivätkin -perin mieluisten ihmisten pariin. - -Täällä he nyt olivat, hyljättyinä omin voimin ponnistelemaan saadakseen -ravintoa ja lämpöä, yhtä varmasti kuin olisivat maailman toisella -äärellä. - -»Niinpä niin», mietti Margaret, hilliten toistaiseksi raivoaan. -»Antaa mennä vain!»... Ja kun Mount ja hän saapuivat kallion laella -olevalle, rosoiselle, luonnon luomalla pengermälle ja siellä kasvavaan -eukalyptus-, rautatammi- ja öljypuulehtoon, syventyi edellinen osaansa -ja huudahti vakuuttavasti pahoittelevansa, ettei hänen veitsensä ollut -hieman vankempi ja että sen terän katkeaminen olisi tuhoisa onnettomuus. - -»Luonnollisesti», jupisi Margaret tosissaan. »Ainoa vehje, jolla voimme -perata kalojamme ja vuoleksia mitään!» - -»Aion kiivetä tuonne», ilmoitti Mount, mitaten katseellaan, kuinka -korkealla oli seuraava oksa, jonka hän mieli katkaista. »Nakerran sitä -puoliväliin saakka ja käyn sitten riippumaan siihen, joten painoni -murtaa sen. Jos suvaitsette vain siirtyä syrjään, neiti Verity —» - -Neiti Verity astui nopeasti sivulle pensaikkoon ja jäi katsomaan miehen -puuhia. - - - -IV - - -Niin, ihastuneena hän katseli, kun nuori mies kiipesi lähimpään -eukalyptuspuuhun, saavutti oksan, heilautti pitkän jalkansa sille, -siirtyi mukavampaan asentoon ja alkoi vuolla veitsellään. Mies huojui -ja ponnisteli. Räsähdys! ... Lisää kahinaa ja räiskettä, ja lehväinen -oksa katkesi. Pudotessaan se kiskaisi rungosta pitkän kaistaleen -kuorta, jättäen valkean jäljen. Mount tipahti selälleen pensaikkoon. -Noustuaan pystyyn hän ravisti itseään ja nyökäytti hieman päätään. -Huomaamattaan murahtaen hän kiersi oksan lopullisesti irti rungosta, -vetäisi sen erilleen ja viskasi sen syrjään. - -»Hän on hyvin vahva», mietti tarkkaileva Margaret. - -Koska hän ei ollut vuosikausiin luonut kehenkään mieheen muuta kuin -pikaisen, raukean, näkemättömän silmäyksen, ansainnee kenties mainita, -minkälaisen vaikutuksen häneen teki tämä olento, joka (myöhemmin niin -loisteliaana vierassaleissa) nyt liikkui niin päättävänä, hiestyneenä, -hengittäen syvään, ponnistellen puun kimpussa, mutta selviytyen -siitä yhtä hyvin kuin Margaret voimiaan jännittäen selviytyi syvälle -juurtuneesta voikukasta... - - * * * * * - -Kun Eva ensi kerran näki Aatamin otsa hiessä kamppailevan luonnonvoimia -vastaan, näytti mies hänestä silloin mahdollisesti paremmin katsomisen -arvoiselta kuin vetelehtiessään paratiisin puutarhassa hänen vierellään. - -Komeiden nuorten miesten näkeminen ei kyllä ollut Margaretille mikään -uutuus. Eikö hän ollut elänyt sellaisten olentojen ympäröimänä? Mutta -kuinka paljon hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, millaisilta -oikeastaan näyttivät nuo henkivartijat, jotka panivat autoja käyntiin, -kantoivat päällystakkeja, aukoivat ovia, tarjoilivat hänelle ohjelmia? -Hänen päähänsä ei ollut kertaakaan pälkähtänyt arvostelevasti katsella -näiden huomaavan kohteliaiden nuorukaisten pituutta, liikkeitä ja -eleitä. »En ole koskaan pannut merkille, miltä miehet _näyttävät»_, -oli hän tunnustanut Cynthia Oddleyn huudahdettua: »Miehet _ovat_ niin -kamalannäköisiä!» - - * * * * * - -Onko se katsantotapa leviämässä? Tytöt sanovat: »Ei ole väliä, miltä -_sulhanen näyttää_, vai onko?» (Olen itse kuullut tyttöjen lausuvan -tällaisen enteellisen huomautuksen.) »Kunhan vain »morsian on kaunis». -Hyvin nuoret tytöt mieltyvät hauskannäköisiin koulutovereihinsa. -Kouluaikoina se on varsin luonnollista — mutta onko se hyvä merkki, -että he toisen vuosikymmenensä lopulla ja kolmannen alussa eivät pidä -miehiä katsomisen arvoisina (kuten Margaret ei pitänyt)? Kaikkien -kauneusihanteiden kiinnittäminen _ainoastaan_ naiskauneuteen on -yksipuolista. Jotkut tytöt kannattavat sitä. Heistä miehet muuttuvat -yhä vähäarvoisemmiksi. Jo nyt miehet ovat heistä äärettömän paljon -mitättömämpiä kuin näyte-ikkunat, joihin on levitetty houkuttelema -kankaita ja viehkeän pehmeitä turkiksia. Pian miehet ovat muutamien -tyttöjen silmissä pelkkiä kiinteitä, pitkulaisia ainemöhkäleitä, -jotka vaativat niin ja niin suuren tilan ja pimittävät niin ja niin -paljon auringonpaistetta. Miehet, jotka eivät jaksa käsittää tyttöjen -näennäisen mielenkiinnon somien, alituisten väreiden takana piilevää, -tympeän syvää välinpitämättömyyttä! Se ei ole hyvä merkki! Kenen on -vika? - -Osaksi ovat kenties syynä miesten jokapäiväiset puvut, jotka tekevät -heidät niin epäselvän himmeiksi: tasoittavat muodot, mullanvärit, -painostava harmaa, ukkospilvensininen, joita he mielellään käyttävät... -Se on myöskin kostoa muuttumattomasta mustasta ja valkeasta asusta, -joka kärsii tappion naisten uljastelevien, moniväristen iltapukujen -rinnalla (sillä rakkausasioissakin tahtovat naiset loistaa)... Osaksi -lienee vikana se, etteivät naiset näe miehiä edullisimmalta puolelta, -silloin kun nämä ovat reippaassa liikkeessä, kyllin usein muualla -kuin leikki- ja urheilukentillä. Ne ovat miesten tenhovoiman ja -arvon viimeiset suojapaikat. Siitä naisten »joukkueille» osoittama -ihailu. Siitä »lukuisat hyvin puetut naiset katsojien joukossa», kuten -kilpailuselostuksissa mainitaan. - -Margaretin koko ajan tarkkaillessa nuorta Mountia hänessä heräsi -kokonaan uusi kunnioituksentunne miehen voimaa kohtaan. Mutta -vain alitajuisesti hän silloin näki, kuinka miellyttävä Mount oli -karkeassa asussaan ja kuinka paljoa nuoremman näköinen hän nyt oli, -koska hänen tukkansa oli pörröllään, hänen vaaleaihoiset poskensa -olivat punehtuneet ja hänen kasvoillaan oli sekä aivoja että ruumista -askarruttavassa työssä olevan miehen ilme. Tietoisesti hän vain -ajatteli, että Mount oli väkevä, nopea, kätevä ja osasi hyvin suoriutua -näistä ulkoilmapuuhista. Odottaessaan hän vain ihmetteli, mitä hän -olisi tehnyt, jos hän olisi joutunut tänne ihan yksin ilman tätä miestä. - -Kammottava ajatus... Vaistomaisesti hän sen pakotuksesta astui askeleen -työskentelevään mieheen päin. - - - -V - - -Pian Mount kääntyi, luoden silmäyksen aurinkoiseen, hyvätuoksuiseen -maisemaan. »Se riittää. Meidän ei ole viisasta olla kovin kauan poissa -nuotioltamme. Nyt kuljetamme nämä sinne alas. Jos nyt haluatte tarttua -kiinni tähän —» - -Tottelevaisesti Margaret kävi käsiksi oksaan. He ponnistelivat rinnettä -alaspäin, kiskoen ratisevia oksia, jotka silloin tällöin takertuivat -kivien teräviin särmiin. Tuontuostakin heidän jalkansa luiskahtelivat, -kun sattui vähäisiä maanvieremiä. Rinnettä myöten he raahasivat raskaat -taakkansa nuotiopoukamalle — Mount ja lemmon tyttö. - -Rantakaistaleelle saavuttuaan he heittivät kantamuksensa maahan, -kohensivat tulta ja palasivat kalliolle. Kaksi, kolme kertaa he tekivät -saman retken, ja joka kerralla he kävivät yhä harvasanaisemmiksi. -Mountilla oli yllin kyllin ajateltavaa. Margaret taas sai pinnistää -voimiaan estääkseen nuoren miehen huomaamasta, että vaikka hän olikin -aloittanut iltapäiväisen uurastuksen järkähtämättömän päättävänä, hänen -sisunsa alkoi pettää... - - - -VI - - -Ennen kuin tuomitsette tyttöä ankarasti, ajatelkaa, millaista hänen -elämänsä viime vuosina oli ollut, kuinka heikot ja veltot hänen liian -nopeasti kasvaneen, liian vähän harjoitellun, joutilaan ruumiinsa -lihakset olivat. Ainoa hänen tuntemansa ruumiillinen puuha oli ollut -tanssi, eikä tämä puuha kysynyt tanssilihaksia. Hänen jalkansa -heltyivät, ja hän väsyi; hänen selkänsä tuntui katkeavan. Hän kapusi -kalliolle ja raahasi sieltä oksia, jotka kävivät yhä painavammiksi, -ja viimeisen hakumatkan jälkeen tuntuivat hänen raajansakin liian -raskailta nosteltaviksi ja liian epävarmoilta hänen hallittavikseen. - -Hänen sydämensä jyskytti. Hänen kasvoillaan virtasi hiki. Hän puri -hammasta jaksaakseen olla ähkymättä... - -Ei ollut kovin kauan siitä, kun oli tilattu auto viemään neiti -Verityä hotellista saman bulevardin varrella, vain kivenheiton päässä -olevaan muotiliikkeeseen, odottamaan kaksi tuntia ja sitten viemään -hänet takaisin. Mutta hervoton neiti Verity, jonka oma se Rolls-auto -oli ja joka valitsi hattuja tukuttain puhumattakaan hinnasta, oli -myöhäisempi kehitysmuoto kuin tanakka pieni Margaret, joka oli kaivanut -sokeriherne-penkkien ojia sussexilaisessa puutarhassa. Me kasvamme -juuristamme. Palaudumme alkuumme. Hämmästyttävän nopeasti alkoi -Margaret Verity saada takaisin perityn, terveen, reippaan rohkeutensa -ja sitkeytensä. - -Niinpä hän hammasta purren kiskoi oksaansa rinnettä myöten. Hän raahasi -sen kasalle saakka ja vasta sitten sen pudotti. Mutta hän pudotti sen -niin äkkiä, että nuori Mount, joka parhaillaan nosti omaa oksaansa -läjälle, pyörähti kiivaasti ympäri. - -Tyrmistyneenä hän huudahti: »Hyvä Jumala! Tehän olette ihan -nääntynyt... Voi! —» - - - - -VI luku - -Tekoveli - - - -I - - -Tyttö piti päänsä uljaasti pystyssä vastatessaan, ettei häntä mikään -vaivannut ja että hän hieman levähdettyään jaksaisi alkaa uudelleen. - -Mutta sitten hänen päänsä nuokahti. Koko hänen nuorekas vartalonsa -vaipui hietikkoon kuin Mountin äsken katkaisemat oksat. Hän tuskin -tiesi, mitä tapahtui, vain tuntien vankan, lämpöisen, paidanhihan -peittämän käsivarren kiertyvän ympärilleen. Oli niin viihtyisän -turvallista, kun hän tunsi ihmisruumiin lämpimän kosketuksen -matalasointuisen äänen rauhallisesti lausuessa: »Ei mitään hätää. -Teidän työnne on lopussa, neiti Verity. Nyt vien teidät luolaanne. -Lähdetään —» - -Hän vei tytön kalliosolan läpi poukamalle, jossa hän oli avannut -silmänsä ikuisuudelta tuntuvaa kokemusjaksoa aikaisemmin. Taaskin -oli Margaret menettänyt koko ajantajuntansa. Hän olisi heti paikalla -voinut vaipua uneen kävellessään niitä muutamia askelia. Hänen silmänsä -painuivat umpeen; hänen oli väkisin aukaistava ne jälleen, suunnattava -ne Mountih kasvoihin... - -Hän oli juuri parhaiksi hereillä nähdäkseen miehen hymyilevän -(rohkaisevasti, hellästi) heidän saapuessaan luolaan. - -»Istukaa hetkinen!» Mount polvistui ja kaivoi hiekkaan pienen kuopan. -Margaret ei vielä silloin käsittänyt, että se oli leirielämään -tottuneiden käyttämä lonkansija. Silmäluomiensa pyrkiessä ummistumaan -hän tarkkaili Mountia. Persikan- ja ambrankirjava auringonlasku loi -hiekkaan loistavan hohteen ja muutti nuoren miehen hartioita ja -selkää peittävän paidan tavallisesti valkean värin mitä pehmeimmän -ruusunkarvaiseksi. - -»Teillä sietäisi olla takki yllänne», mutisi Margaret. »_Teidän_ -pitäisi vetää yllenne se autovaippa —» - -Se kuulosti tavalliselta huomautukselta. Mahdollisesti se tuntui -sellaiselta Mountistakin. Mutta se oli käänteen merkki, koska tyttö -nyt ensi kerran Sussexista lähdettyään ajatteli ensiksi jonkun toisen -mukavuutta. - -»Minulla ei ole hätääkään. Minulla on lämmin takki. Niin, ihan totta. -Minulla on. Nukun se ylläni. Eikä täällä ole missään nimessä kylmä, -ei yölläkään. On ikäänkuin kaitselmuksen huolenpitoa, eikö olekin, -tällainen sää? Ja nyt käärin teidät kuin pikku lapsen —» - -Hän puhui kuten mies haastellessaan sairaalle pienokaiselle. Jotkut -miehet ovat yhtä helliä pienoisille lapsille ja kivuloisille naisille -kuin toiset mielieläimilleen. - -»— Kuin pikku lapsen tähän. Muuten, neiti Verity, ettekö sattumalta -viime yönä tunnustellut vaippani taskuja?» - -»Oliko se siis teidän vaippanne?» - -»Ettekö tunnustellut sen taskuja? Vai ette? No niin, katsokaa tätä!» - -Kädessään (joka oli viheriänä puiden homeesta ja mustana savusta) hän -ojensi siniseen paperiin kiedottua kääröä. - -»Suklaata?» Oli luonnollista, että lapsi-poloinen (Mountin ajatuksista -oli sillä hetkellä häipynyt »lemmon tyttö») oli taaskin nälissään. -»Suklaata!» - -»Ja joitakuita vesikorppuja.» - -»Armias taivas, niinkö?» huudahti Margaret ahneen kiihkeästi. -»Minä luulin — luulin meidän, kuten monien ihmisten, saavan tyytyä -säännöstelyyn, syömään vain yhden aterian päivässä.» - -»Sitä ajattelemme myöhemmin. Mutta tänä iltana saamme pienen -illallisen.» - -Nauttien yhdessä illallisekseen kumpikin sata grammaa makeata -suklaata, vesikorppuja ja lähdevettä, jota Mount toi Margaretille -osterinkuoressa, nämä uurastajat saivat huutavan nälkänsä ainakin -osittain tyydytetyksi. Sitten Mount kiersi tytön ympäri turkisvuorisen -autovaipan, joka oli paksumpi kuin peitehuopa. - -»Älkää nousko liikkeelle ennen kuin huomenaamulla! Niin, pelkäänpä, -ettette kykenekään. Minä valmistan forellit aamiaiseksi. (Ensin -tietenkin pyydystän ne.) Te nukutte. Pysytte pitkänänne, kunnes jäykät -jäsenenne vertyvät. Pelkään lihastenne tulevan pahasti helliksi», -varoitti mies äänessään äskeinen, uusi, hellä sointu. - -Mutta mielessään hän oli kiukkuinen. »_Jos_ tämä säälittävä lapsi -olisi poika, niin voisin hoitaa häntä — hangata ja hieroa häntä -aika tavalla... Kirotun ilkeätä!... Hornamaista. Tämän enempää en -otaksuttavasti voi hänen hyväkseen tehdä... mutta, laupias Luoja!» - -»En taida enää voida auttaa teitä millään tavoin?» - -»Kiitoksia hyvin paljon, herra Mount —» - -»Hyvää yötä!» - -»Hyvää yötä!» - -Ennen kuin simpukankuoria murskaavien askelten ääni oli häipynyt, oli -Margaret taaskin unohtanut väsymyksen. - -Mitäpä siitä, että hän viimeöisen haaksirikon jälkeen oli nukkunut niin -monta tuntia sikeästi kuin tukki. Taaskin hän nukkui samalla tavoin. -Hänen nukkuessaan häipyi auringonlaskun viimeinen rusko, saaren verhosi -pimeys, ja sametinpehmeä, tähtikirkas yö teki tarumaan entistäkin -taikamaisemmaksi. Tunnin toisensa jälkeen Margaret uinui tähtien alla -vaipuneena tiedottomuuden tilaan, jota vain kerran häiritsi epäselvä -uni. Hämärästi kohosivat jostakin syvyydestä hänen näkyviinsä nuoren -Oddleyn suipot, murheelliset kasvot. Margaret pani merkille, että -hänellä oli tumma tukka albinohiustensa asemasta, ja että hän yritti -suudella Margaretia, jolloin hän oli sanovinaan: »Ei, älä tee _sitä,_ -Odds. Pidä sensijaan minua kädestä! Kuten venheessä... En pahastu, jos -pitelet kättäni...» Taas laskeutui tiedottomuuden musta vaippa hänen -ympärilleen... Hän nukkui. - - - -II - - -Herättyään hän ei luonnollisestikaan kyennyt liikkumaan. Hänen -jäsenensä ja kaikki lihaksensa olivat jäykät ja hellät, ja niitä -pakotti ankarasti eilisten, äkillisten, vaativien ponnistusten jälkeen. - -Ajatelkaahan, miltä teistä tuntuu juostuanne ensimmäisen päivän -metsässä ajokoirien jälessä, oltuanne mukana ensimmäisessä -hockeyottelussanne maattuanne sitä ennen influensassa, uituanne -ensimmäisen kerran kesällä, kun ette ole olleet vedessä koko talvena, -kokeiltuanne ensimmäisen kerran outoja, erikoisen pontevia liikkeitä! -Kun ajattelette kaikkea sitä kymmenkertaisena, saatte perin hämärän -aavistuksen siitä, miltä tuntui Margaretista — lapsi-poloisesta. - -Juuri kun hän oivalsi, kuinka tuskallisen vaikea hänen tilansa oli, -kuuli hän ääniä viereiseltä lahdekkeelta, askelten narskahtelua -simpukankuoria vasten, hiljaista vihellystä ja Mountin äänen, kun hän -hyräili kappaletta vanhasta »Botany Bay» -laulusta: - - »Ja kapteeni ja laivaväki - ja luokkamatkustajat näki, - kuinka me vangit kärsittiin.» - -»_Raiskis_!» Oksa lennähti läjään. Sitten kuului; - -»Oletteko valveilla, neiti Verity?» - -»Kyllä», huusi tyttö vastaan. - -»Saanko tuoda teille aamiaista?» - -»Olkaa hyvä!» Sen sanottuaan Margaret säpsähti kivusta. - -»Sepä hyvä. Tulen nyt.» - -Hän tuli; hän tuntui taivaan lähettämältä. - -Sanoinkuvaamattoman lohduttavana ja ystävällisenä hän auttoi Margaretia -— tuota hyvin helläjäsenistä, sairasta lapsosta, kun hän reutoutui -kallioisesta suojastaan täyteen auringonpaisteeseen. - -Sillä sen enempiä lääkkeitä ei lapsi-poloiselle ollut tarjolla tällä -asumattomalla rannalla. Täällä ei ollut voiteita ei haude- eikä -puhdistusnesteitä, ei Pondin ekstraktia eikä parantavaa noitapähkinää. -Vain uudistavaa unta, rauhaa, päivänpaistetta ja ilmaa, jotka -virkistävät ja elähyttävät ja ovat ravintoa — parempaakin kuin ravinto. - -Ruokaa Mount hänelle kuitenkin toi. Tarjottimen tapaisella, litteällä -kivellä, jolla oli lisäksi puisia vehkeitä, vieläkin pikemmin -polttopuun kuin haarukan näköisiä, hän tarjosi tytölle aamiaista -esihistoriallisten tapaan. Ja ojensipa hän vielä pari appelsiiniakin. - -»Appelsiinejä!» huudahti Margaret ylen riemastuneena nähdessään -kullankellertäviä antimia, joiden arvon sivistysolot ovat tehneet -mitättömäksi. »Kasvaako appelsiinejä tällä saarella?» - -»Hm — nähtävästi vähän. Löysin nämä kaksi. Älkää liikkuko. Pysykää -hiljaa!» (Sillä taaskin tyttö oli vavahtanut yrittäessään nousta -istumaan.) »Minä kuorin ne teille.» - -Hän palveli Margaretia ikäänkuin tämä olisi tosiaankin ollut pikku -lapsi ja hän synnynnäinen eikä koulutettu, äidillinen hoitaja. Hänen -huolenpitonsa, liikkeensä, ison koiran tapainen lempeytensä ja -huomaavaisuutensa vaikuttivat tähän tyttöön ikäänkuin hän ei olisi sitä -ennen aavistanutkaan, miltä tuntuu palveltuna oleminen. - -Vilpittömästi Margaret ajatteli: »Jos minulla olisi ollut veli niin -juuri tällainen hän olisi ollut.» - - - -III - - -Hän olisi saattanut olla sellainen. Mutta hän olisi voinut olla myöskin -toisenlainen. Veli saattaa merkitä mitä hyvänsä, kaikkea tai ei mitään. -Jos veli on myöskin ystävä, syntyy läheisin, puhdas suhde, minkä -tytön kanssa saattaa solmita (kun syrjäytetään pettävät intohimoiset -suhteet). Sellainen veli, joka _ei_ ole ystävä, saattaa olla kaikkien -sukupuoli-vastakohtien alkuna. Kaiken sen pahan parantaminen, jonka -»oma» veli on kotona aiheuttanut, saattaa vaatia vuosikausia kestävää -viihdytystä muiden ihmisten veljiltä! - -Näiden kahden äärimmäisyyden välille sijoittaa keskitason tyttö -keskinkertaisen veljensä erilleen muista miehistä. (»Oi, sinä et -osaa arvostella meidän poikia»...) Hän ei ole millään tavoin tytön -tulevaisuuden yhteydessä. Mutta hän oppii sisarestaan tuntemaan naisia. -(»Sisareni muistaakseni sanoi aina niin — ja niin.») - -Suurin piirtein katsoen ei sellaista tyttöä, jolla on veljiä, voida -erottaa sellaisesta, jolla niitä ei ole. - -Mutta sisareton poika on koko elämänsä ajan alakynnessä sisarsukupuolen -kanssa solmittuihin suhteisiin nähden. - -Margaretista, ainoasta lapsesta, tuntui tosiaankin, että kookas -nuori mies, joka paitahihasillaan oli polvistuneena hietikolle ja -silminnähtävästi tarvitsi parranajoa, oli hänen kaipaamansa hellän -veljen täydellinen esikuva... - -Hän kääntyi Mountin puoleen. Kuinka lapsellinen olikaan hänen -huudahduksensa: »Olette niin kauhean hyvä minulle —» - -Ja kuinka rohkaisevan herttainen olikaan toisen vastaus: »NO, no, älkää -olko hupakko!» - - - -IV - - -Eikä Margaretilla kuitenkaan ollut aavistustakaan Mountin lempeän -ystävällisyyden takana piilevästä rajusta harmista ja kiihkeästä -jännityksestä. - -Hän ajatteli (ja tavallaan hän oli oikeassa): »Hän on _varovasanainen,_ -hyvin pidättyväinen nuori mies. Milloinkahan hän alkaa, kuten -kaikki saarille joutuneet tekevät, haastella minulle todellisista -ajatuksistaan?» - -Ärtyneenä Mount mietti: _»Tämä_ on vihoviimeistä! Yö ja päivä, ja nyt -vielä yö, täällä... - -— Tätäköhän se vanha heittiö _tarkoitti?_ Tällaista hän suunnitteli -lapsi-paralle, sen tiedän. Kaikki on tähän saakka käynyt ohjelman -mukaan häneen nähden. _'Teetä hänellä työtä kuin neekerillä, huolehdi -siitä, että hän saa ruokaa, mutta ei liian paljoa, hengittää raitista -ilmaa ja pysyy tällä rannalla!'_ Se merkitsee sitä, etten _minä_ saan -luopua tehtävistäni... - -— Niin, onpa tämä hupaista puuhaa... Mitä häneen tulee, niin kuittaa -tämä kaikki, kunhan hän taas näyttäytyy. Missä hän on? Mielisairaalaan -teljettynä hänen tietystikin pitäisi olla; mutta mitäpä toiveita siitä -on! Olisin valmis lyömään vetoa, että hän on etsinyt mahdollisimman -mukavan hotellin ja rehentelee siellä, komennellen parhaillaan sen -hoitajia... - -— Ja minun on pysyttävä täällä... _Meidän_ on pysyttävä. - -— Hyvä Jumala, kuinka nauttisin, jos saisin polttaa hänet tuossa -nuotiossa kuin minkäkin Guy Fawkesin! - -— Hän saa nauraa koko jutulle, ja hän on tehnyt minusta jonkunlaisen -lapsenhoitajattaren, suojelusenkelin ja vanginvartijan sekamuodon! Ja -kuinka pitkäksi ajaksi? Sen haluaisin tietää. - - - - -VII luku - -Venuksen peili - - - -I - - -Kaiken aamua Margaret loikoi auringon paahteessa. Mountin nenäliina, -joka oli kastettu putouksen vilpoiseen veteen, suojasi hänen otsaansa. -Hämmästyttävän nopeasti hänestä alkoi tuntua, että hän oli ennallaan, -että pahin kipu oli lakannut ja että hän jaksaisi taaskin olla apuna -kasaamassa polttopuita! - -»Ei. Huomenna kenties. Tänään on teidän pysyttävä alallanne. Nyt minä -lähden taaskin kalliolle, ja te lupaatte loikoa keskipäivään saakka. -Lupaattehan? Hyvä. No niin, asettakaa kellonne osoittajat minun kelloni -mukaan! Teidän pitäisi osata auringosta määrätä ajan kulku.» - -Uskomatonta, mutta Margaret nukkui taaskin Mountin paluuseen saakka. - -Hän palasi yhtä tyytymättömänä kuin oli lähtenytkin. - -Ei ollut näkynyt merkkiäkään häikäilemättömästä, vanhasta vintiöstä. - -Se ei johtunut mistään vahingosta. Jos olisi sattunut joku vahinko tai -tapaturma, olisi hänelle (sen hän tiesi) jollakin tavoin lähetetty -siitä sanoma. Tahallisen, ajattelemattoman suunnitelman mukaan -annettiin jonkun toisen kärsiä harmi ja vastus tuosta lemmon tytöstä. - -Siinä se, niin, juuri niin!! Hän, Mount, panisi pian parhaansa -selvittääkseen ukolle, mitä kunnon ihmiset hänestä ajattelivat. - -Mutta samalla hän myönsi, ettei syy ollut tytön; hän kärsi, lapsi-paha! - -Margaret alkoi reipastua. Mount puheli vienosti kuten sairaalle -pienokaiselle... Ikäänkuin sattumalta, mutta ystävällisesti hän -ehdotti, että kenties neiti Verity nyt valitsisi itselleen uimapaikan. -Hän itse oli varhain aamulla mennyt veteen nuotiopoukaman rannasta. -Ehkä neiti Veritystä olisi parempi se lahdeke, jonka lähellä hänen -luolansa oli. - - - -II - - -Heti yksin jäätyään Margaret alkoi valmistautua uimaan. Ensimmäistä -kertaa meri nyt näytti hänestä välkkyvän houkuttelevasti. Oi, kuinka -siunatun huojentavaa oli riisua yltään niin kauan käytetyt vaatteet! - -Pois tämä laina-asu — villatakki ja tweedkankainen hame. Pois likainen, -ryppyinen trikoo. Pois silkkiset, joustavat liivit. Pois ohuet, -ranskalaiset liinavaatteet — vaalean kellertävät ja aikoinaan somat -kuin äsken auenneen Islannin unikon terälehdet. Niin, mutta ne olivat -pahasti kärsineet haaksirikosta, ummehtuneesta hajusta, höyrypurren -ilmasta ja iltapäiväisestä raadannasta! Riemuissaan Margaret riisui -vaatekappaleet yltään, laski ne hietikolle, pannen kiviä niiden -päälle, ettei tuuli päässyt niitä lennättämään, pisti niiden sekaan -rannekellonsa ja kalisevat helynsä ja kääntyi sitten hymyilevälle -merelle päin. - -Johtuiko hänen mieleensä Deauvillen uima-asu? Veripunainen -kumipäähine, tulipunainen satiinireunuksinen tunikka ja housut, joissa -oli delfiinikuvioita ja jotka päättyivät pitkiin, tulipunaisiin -silkkisukkiin. Siihen asuun puettuna hän oli käyttänyt valkeasta -vohlannahasta valmistettuja rantakenkiä, joiden nauhat oli palmikoitu -ristikkäin pohkeiden ympärille. Lisäksi oli hänellä ollut valkeasta, -vankasta satiinista tehty vaippa, johon oli painettu jättiläiskokoisia, -punakeltaisia meritähtiä. Se oli näyttänyt ihastuttavalta _Tatlerin_ -valokuvassa, hulmuten ja lepattaen tuulessa, taustana rantakaistale, -uljas kasino, viiruisia kylpytelttoja, liehuvia lippuja, -kukkaryöppyisiä pengermiä — kaikkea, mitä merikylpylässä konsanaan on. - -Mitään sellaista ei ollut täällä. Vain helminauha kaulassaan Margaret -juoksi neitseellisen lahdekkeen veteen. - - - -III - - -Aaltojen kosketus tuntui hänestä aika purevalta; tyyni vesi ei ollut -läheskään niin lämmintä kuin hän oli odottanut tuoksuavan ilman ja -auringonpaisteen nojalla. Hän ui ulospäin vain vähän matkaa, peläten -tuntemattomia merivirtoja ja myöskin sellaista, mikä aina esiintyy -kaikissa saarikirjoissa — _sinisen veden pinnalle ilmestyvää, -pahaenteistä, mustaa kolmiota._ - -Mutta eihän Mount ollut puhunut mitään haikaloista. Hän oli -huomauttanut ainoastaan: »Jos alatte hukkua, niin huutakaa!» Sitten hän -oli poistunut, veistellen keskentekoisia puuhaarukoitaan selkä lahdelle -päin. - -Noustessaan ripeästi vedestä Margaret tunsi itsensä reippaammaksi kuin -muisti milloinkaan tunteneensa. Hän ei kaivannut kylpijän jaloille -varattua, kuumalla vedellä täytettyä puista allasta, jota Deauville -ja Dinard pitävät elinehtona. Taaskin hän noudatti lapsuusaikaista -tapaansa, jonka hän oli oppinut uidessaan valmistautumattomana -yksinäisillä paikoilla. Hän otti kourallisen kuivaa, hienoa hiekkaa ja -hankasi sillä itsensä kuivaksi. - -Rannikon ja lammikon pitäisi sopia kauniille tytölle vieläkin paremmin -kuin hänen sievimmätkään leninkinsä sopivat. Sellaisen nuoren -Venuksen olisi pitänyt nousta sen viehättävän, yksinäisen poukaman -vaahdosta! Sellainen olento kuin Margaret silloin oli näyttää hauskalta -Hemjicin mustekynäpiirroksena jossakin vastaisessa muotilehdessä. -Mutta kuoropoika- ja ruumiskirstuvaikutelmia ei pitäisi tuoda tälle -keltaiselle hietikolle. »Olenpa totisesti hirveän laiha», mietti -Margaret, silmäillen vartaloaan. »Jalkani ovat pelkkää luuta. Entä -kylkiluuni! Eivät suinkaan sievät...» - -Hänen ensimmäinen itsearvostelunsa! Ensimmäisen kerran hän ajatteli -vartaloaan muutoin kuin telineenä vaatteiden näyttelemistä varten. -Vaatteet ja kasvot — vain niitä hän oli ulkonäöstään palvonut. -Vaatteet! Milloinkaan ne eivät ole askarruttaneet ihmisiä niin -paljon kuin nyt. Niiden viivoilla, liikkeillä, hienoilla kudoksilla, -troopillisia lintuja muistuttavilla värivivahduksilla ja merkityksellä -on oma kirjallisuutensa ja taiteensa. Hyvä kyllä, kunhan vain -asiantuntijat eivät unohda, mikä on enemmän kuin puku. - -Margaret katsahti ketjussaan riippuvaan peiliin, josta kuvastuivat -hänen kasvonsa — viehkeät, vaikkakin niiden norsunluuta muistuttava -jalusta oli saanut näivettyä muodikkaiden verhojen puristamana. - -»Mutta miksi minun oikeastaan pitäisi olla huolissani? Olenhan täällä -asumattomassa saaressa, kunnes joku laiva tulee —» Oikaisten selkäänsä -hän keikautti päänsä pystyyn. Huomaamattaan hän teki muutamia kauan -laiminlyötyjä harjoitusliikkeitä. »Miksi välittäisin rahtuakaan siitä, -miltä näytän täällä?» - -Kallion takaa hän kuuli Mountin puuhaillessaan hiljaa hyräilevän: - - »Oh, Mauricot, Mauricot —» - - (»Miksi maammoltasi - sait niin sorjan muodon, - ellei sulojasi armas - nähdä saisi?») - -»Kun hän jälleen menee kalliolle, pesen vaatteeni vesiputouksessa. Ne -kuivavat nopeasti auringonpaisteessa. Tuntui niin raikkaalta — en voi -pukea niitä uudelleen ylleni sellaisinaan.» Niinpä hän veti kumiset -saappaat sukattomiin jalkoihinsa — sujautti ylleen tweedhameen ja -sinisen villatakin —, ja ne vaatteet tulivat olemaan hänen saariasunaan -monia päiviä — viikkoja! Likaisemmat vaatekappaleet hän kääri mytyksi -ja työnsi sen kallion rakoon. - -Sitten hän lähti — pyytämään ensimmäistä palvelusta siltä mieheltä. - - - -IV - - -»Halloo, neiti Verity! Oliko hauska uida?» - -»Oikein hauska!» - -Tytön ääni oli muuttunut. Lontoossa hänen väsynyt, iloton -ääntämistapansa (tavut olivat laahautuneet hänen jälessään -kuin riippuvat rönsyt) oli ollut omiaan osaltaan loitontamaan -Mountia kauemmaksi tuosta lemmon tytöstä. Haaksirikon jälkeen oli -lapsi-poloinen luopunut venyttelevästä puhetavastaan — hänen sävystään -uhkui todella reipasta intoa, kun hän nyt vakuutti nauttineensa -uinnista. - -»Sepä hyvä! Ja katsokaahan!» Mount ojensi karkeatekoista, -kolmipiikkistä haarukkaa, jonka pään hän oli vuollut suunnilleen -pyöreäksi, hangaten sen sileäksi hiekalla. Mount katseli sitä -kiihkoisen kunnioittavasti, kuten jokainen amatööripuuseppä silmäilee -omin käsin valmistamaansa, vaikkapa kuinka alkeellista tekelettä. - -»Kuinka komea!» ihasteli Margaret vilpittömästi. »Herra Mount, -haluaisin pyytää teiltä erästä seikkaa — Luulisitteko osaavanne tehdä -minulle erään kappaleen? Puisen kamman.» - -Mies rypisti otsaansa epäilevänä. - -»Osaisitteko? Tukkani on kauhea. Kaikki hiusneulani ovat pudonneet -paitsi kahta. Ja se on ihan takkuinen. Se tuntuu tosiaan hirveältä. -Mitä voisin sille tehdä?» - -»Hm —» - -»Kaikissa asumattomia saaria kuvaavissa kirjoissa kerrotaan ihmisten -aina kampaavan hiuksiaan juuri syömänsä kalan selkäruodolla. Joko -ovat heidän tukkansa olleet tyyten erilaisia kuin minun tai sitten -eivät heidän kalojensa selkäruodot ole olleet samanlaisia kuin noiden -forellien. Osaisittekohan te senvuoksi vuolla minulle kamman? Tai — ei -kai teillä satu olemaan taskukampaa?» - -»Olisinko tällaisen naurettavan pelättimen näköinen», kysyi Mount -happamesti, pyyhkäisten päätään, »jos minulla olisi? Mutta koetanpa -miettiä, miten saisin näperretyksi teille kamman. Perin karkeatekoinen -koenäyte siitä tulee, pelkään. Muuten löysin juuri äsken tämän -laudanpätkän —» - -»Sen kai aallot ovat ajaneet maihin _Sweetheart II:n_ hylystä?» - -»Hm — tämän.» - -Hän otti jalkojensa juuresta hietikolta lähes metrin pituisen -laudankappaleen. »Siitä saattaisin tehdä jotakin. Mutta pelkään, että -kampa pikemminkin muistuttaa haravaa.» - -»Mutta minähän näytän heinäniityltä!» Margaret pudisteli hartioilleen -riippuvaa ruskeata takkua. »Mikä tahansa on parempi kuin tämä. -Tahdotteko ensin lainata minulle veistänne muutamiksi minuuteiksi?» - -»Mitä varten?» - -»Leikkaisin hiuksiani.» - -»Te ette voi sitä tehdä, neiti Verity. Sitä ei sovi tehdä?» - -»Kyllä minä voin —» - -»Mutta ette saa.» - -»Minun on se tehtävä. Tukkani on nyt jo otsalta lyhyt. Minun on -leikattava pois kaikki nuo takana olevat, haitalliset tupsut. -Ajatelkaahan vain! Niitä ei ole kammattu viikkokausiin — ei koko sinä -aikana, jonka olin purressa. Kuinka kauan sitä kesti?» - -Tämän kysymyksen mies vältti. »Teidän ei sovi typistää tukkaanne, -ymmärrättehän. Ajatelkaa, minkälaisen hälyn se nostaisi —» - -»Kuka hälyttäisi?» - -»Nähkääs —» - -»Täällä ei ole ketään muita kuin te ja nuo lokit näkemässä, miten -tukkani on laitettu.» - -»Miksi ette anna sen olla ennallaan?» - -»Se tuntuu niin ilkeältä.» - -»Mutta kuulkaahan! Kun pääsemme pois tästä kir— tarkoitan, jos meidät -joskus pelastetaan johonkin laivaan —» - -»Se olisi joka tapauksessa heti leikattava lyhyeksi, ennen kuin voisin -tehdä sille mitään», väitti tyttö, hypistellen tahmean makuisia -hiuksiaan, jotka jo nyt näyttivät samanlaisilta kuin kissanpojan -sotkema silkkinen lankavyyhti. »Jo ammoin sitten olisin lyhentänyt -sitä, jollei se Cynthian mielestä olisi pitkänä ollut omintakeisemman -ja vanhanaikaisemman näköinen. Nyt se on kamalan epämukava. En saa edes -sidotuksi sitä taakse. Minusta te todella voisitte lainata —» - -»Miten aiotte menetellä, jos lainaan teille veitseni? Otatte kai -kiehkuran kerrallaan ja kihnutatte sen poikki? Niin arvelinkin. No -niin, jos se kerran on tehtävä, voinette sallia minun tehdä sen -kunnollisesti.» - -»Sepä hyvä! Tahdotteko tehdä sen?» Tämä Margaretin vastaus ei ollut -erikoisen nöyrä, mutta hän lausui sen säyseämmin kuin oli koskaan ennen -puhunut ainoallekaan nuorelle miehelle. - -Hän istui lähinnä lepattavaa tulta olevalla, matalalla punertavalla -kivellä. Paitahihasillaan ja tukka kampaamattomana Mount seisoi -kumarassa hänen vierellään kasvoillaan tuikean huolekas ilme. -Katkaistuaan laudanpalan polveaan vasten hän sovitti Margaretin pitkät, -ruskeat hiustupsut sievästi kappaleiden tasaisten reunojen väliin. - -Margaretin mieleen muistui, miten hän oli tottunut »laitattamaan» -tukkansa. Hienosti kalustettu makuuhuone, jonka ilman pihkalle -lemuava hieromisaine, ihomaali, kuumat käherryspihdit ja jasmiinille -tuoksuva hiusvesi olivat tehneet tukahduttavan raskaaksi. Kähertäjän -nöyristeleviä kysymyksiä: »_Onko teidän täysin mukava olla näin, -madam? ... Saanko pyytää teitä kallistumaan hiukkasen eteenpäin? ... -Pidättekö erikoisesta shamponeerausaineesta? ... Onko liian kuuma, -madam? ... Viileä suihku lopuksi? ... Tuntuuko jo aivan kuivalta -nyt?... Tällä kohdallako tavallisesti pidätte jakauksen? ... -Suvaitsetteko kiilloittaa kynsiä, sillä aikaa kun minä järjestän -hiukset? ... Vain hyvin lievä aalto._» - -Hän olisi totisesti voinut nauraa tälle vastakohdalle. - -Aine alla työaseellaan, jota oli käytetty kaloja perattaessa ja puuta -näperreltäessä, leikkasi mies tytön paksun, sekavan tukan poikki pitkin -laudan reunaa. Kerran hän nykäisi hiuksia pahasti. »Suokaa anteeksi, -neiti Verity; olen siitä hyvin pahoillani.» Vihdoin hän siirsi syrjään -sekä laudankappaleet että hiustakun. »Kas niin!» - -»Kiitos!» Margaret pudisti päätään kuten vuoristopony. Hänen niskassaan -heiluivat lyhyeksi leikatut hiukset hujan hajan. »Somaa!» - -»Nyt hän näyttää kaksitoistavuotiaalta», mietti Mount. »Kuinka kirotun -hävytöntä! Ja kaikki sen vanhan vintiön syytä. Uhrata tukka! Onko nyt -mukavampi, neiti Verity?» - -»Paljoa mukavampi», vastasi Margaret, nauraen ja ottaen esille -erottamattoman peilinsä. »Sitä ei olisi osattu tehdä paremmin Hillin -liikkeessä», kehui hän lapsellisesti, kooten katkaistut kiharat, jotka -nyt muistuttivat meriruohoa. »Mieleeni juolahti, Mount —» - -»Mikä niin?» - -»Kuinkahan usein minun vielä on pyydettävä teitä järjestämään -hiuksiani, ennen kuin meidät pelastetaan.» - -»Niin, kuinkahan usein?» - -»Minusta pitäisi tosiaan tapahtua jotakin. Kirjoissa sattuu aina -jotakin. Tavaralaatikoita hylystä — toivoihinpa, että rannalle -ajautuisi joku sellainen, jossa olisi harja ja kampa; toivotteko te?» - -»Kyllä, ja partaveitsi ja saippuapala —» Nuori mies-rukka! Se oli hänen -suurin koettelemuksensa sitä seuraavina päivinä. - -Ulko-ilmassa nukkuminen oli hänestä nautintoa. Rantatyöläisen lailla -raataminen tuotti vaihtelua. Se, että hänet oli tuomittu syömään -ruokaa, joka oli yhtä yksitoikkoista kuin häkkiin teljetyn tiikerin -ravinto, ei merkinnyt hänestä niin paljoa kuin se olisi merkinnyt -monista muista. Ikävystyminen suppeaan liikunta-alaan, mutta eikö -Mount ollut saanut kasvatustaan englantilaisessa koulussa, jossa -cricket-peli oli pakollinen? Ja jollei tämän kuivan pelin tarkoitus ole -totuttaa kansamme nuorisoa nurkumatta kestämään minkälaista pitkällistä -ikävää tahansa, niin mikä (kysyy nainen) se saattaa olla? Englannin -leikkikentillä harjoitetaan brittiläisistä maailman uudisraivaajia. -Mitkä valtakunnan rajaseudut saattavat niihin verrattuina tuntua -tympäiseviltä? Kuukausia jatkuvan yksitoikkoisuuden olisi Mount -saattanut sietää — mutta ilman partaveistä...! - -Ja siihen hän oli tuomittu. - - * * * * * - -Päivien vieriessä hämäsi hänen lujan, hauskanmuotoisen, pyöreän -leukansa ulkopiirteitä yhä pahemmin Newgaten vankilan kaularöyhelö, -kuten isämme olisivat sanoneet. Kuinka se vaivasi häntä — ainoa puute, -joka häntä kalvoi — sitä ei tyttö tajunnut. Mutta hän oppi perin hyvin -tuntemaan Mountin käden liikkeen, kun hän nosti sen nuorelle parralleen. - -Eräänä päivänä Margaret ajatteli: »Huomautanko siitä jotakin? Kysynkö -häneltä, huvittaisiko häntä katsoa sitä peilistäni?» - -Hän ei kysynyt. - -Tämä sattui monta päivää myöhemmin. - -Sillä päivät vierivät, ja vapaaehtoisen vartijan oli yhäti -huolehdittava haaksirikkoiseksi luulotellusta tytöstä, eikä vieläkään, -ei vieläkään näkynyt merkkiäkään ihmisistä saaren siinä osassa. - -»Varmastikin», huoahti tyttö, »täytyy tapahtua jotakin. 'Oivallisessa -Crichtonissa' ajautui maihin tykkivene. Varmaankin on tulossa jotakin -sentapaista.» - -»Niin, varmasti, neiti Verity», vahvisti ankarasti koeteltu Mount. - -He odottivat... - -Päivät kuluivat heidän odottaessaan, että laiva tulisi näkyviin. - - - - -VIII luku - -Entisyyden ääni - - - -I - - -Ensimmäiset neljäkymmentäkahdeksan tuntia (niin sanotun) haaksirikon -jälkeen tuntuivat kahdelta viikolta. Oudoissa paikoissa ovat -ensimmäiset päivät aina pitkiä. Niinpä tuntuu lukukauden samoin kuin -loman ensimmäinen viikko loppumattomalta; myöhemmin viikot ihan -vilahtavat ohitse. - -Täällä, saarella (joka Margaretin mielestä yhä oli asumaton saari -Tyynessä meressä — sillä sanansa sitoma nuori Mount ei särkenyt hänen -harhaluuloaan) — täällä päivät karttuivat viikoiksi, ja aika kului -nopeasti. Purppuran sinipunervan ja hopeisen hohtavat illat seurasivat -siniselle ja kullalle välkkyviä päiviä nopeasti ikäänkuin taikuri olisi -siirrellyt niitä loitsusauvallaan. - -Heti kun aamiainen oli pyydystetty (turhaan oli Margaret koettanut -oppia sitä temppua synnynnäiseltä salakalastajalta, joka osasi narrata -forellin käteensä; kyyröttäen Mountin selän takana puron partaalla hän -sai vain katsella toisen taitonäytteitä), simpukat koottu, villien -tapainen, ihastuttava ateria, valmistettu ja syöty, oli alettava -huolehtia tulesta. Ja kas sitten oli aurinko korkealla sinitaivaalla, -ja hänen oli aika uida (hän ui keskipäivällä; Mount varhain aamulla). -Senjälkeen otti Margaret aurinkokylpyä omassa poukamassaan ja -voimisteli, kuten hän nyt teki joka päivä, niinkuin hänen oli ollut -tehtävä pikku tyttönä ollessaan. - -Vielä hän ei oivaltanut nauttivansa olemassaolosta, josta oli -riistetty kaikki muu paitsi kipeimmin välttämättömiä tarpeita — -tulta, vettä, ravintoa, surkeata suojaa ja ihmisen seuraa. Samoin -kuin hänen ruokahalunsa (joka oli kauan ollut riidanalaisena) nyt -oli valtava uutuus, samoin hän nautti muistakin yksinkertaisista -huveista. Ilo ulko-ilmasta ja seikkailunhalu alkoivat herätä tässä -tytössä, jossa oli... kaksi Margaretia. Toinen oli Hill-kadun, -Ritzin, Berkeleyn, Rolls Roycen, Revillen, Embassyn, Bond-kadun ja -Oddleyn Margaret... mutta toinen Margaret, sussexilaisen huvilan ja -puutarhan tanakka tyttönen, josta nuori Verity oli ollut niin ylpeä, -joustava kaksitoistavuotias, josta eläintieteellinen tarha oli ollut -huvituspaikka ja joka käytti ensimmäiset rahansa ostaakseen lahjoja -äidilleen — se lapsi ei sittenkään ollut kuollut. - -Hän kohosi haaksirikosta. - -Jos kourantäyteisen, neuroottisen, väsähtäneen tytön muuttuminen -terveeksi, nuoreksi olennoksi, joka taaskin tunsi jokaisen jäsenensä -pursuavan elämää, tuntuu liian nopealta, niin muistettakoon eräs -seikka — - -Meidän ruumiinrakenteemme, mielenlaatumme ja taipumuksemme muodostuvat -kymmenen ensimmäisen elinvuotemme aikana. - -Ne tärkeät vuodet olivat kehittäneet Margaretista huiman rasavillin, -joka uhkui riehakkaa elinvoimaa. Seuraavien yhdeksän vuoden aikana oli -terveiden juurien päälle kasaantunut kerrostuma, mutta ne eivät olleet -tukehtuneet eivätkä turmeltuneet. Versovia vesoja tunkeutui niistä -raikkaaseen ilmaan ja auringonpaisteeseen, jota Margaret piti niin -troopillisena. - -Onneksi pysyi sää kauniina koko sen ajan, jota Margaret, kumma kyllä, -alkoi nimittää »loma-ajaksi». - -Muistelkaahan alkeellisimmissa oloissa, saarimaamme romanttisimmassa, -jylhimmässä, kauimpana sivistyskeskuksista olevassa piilonurkassa -viettämäänne loma-aikaa! Aina on sivistys jättänyt jälkensä (ja -kuorensa) kaikkeen. Joihinkin paikkoihin sivistys on painanut -vaakunamerkkinsä: tyhjän säilykerasian. Mitä viehättävimmän pensasaidan -alta olette löytänyt vanhan saapasrisan. Syrjäisimmässäkin majassa -olette tavannut kahvikupin, jonka pohjassa on Irlannin kultainen -valkoapila; siellä on ollut pesua, lamppu (johon on aina pitänyt kaataa -öljyä), on ollut huolehdittava puhtaista pyyhkeistä, on kyselty, -milloin posti saapuu, onko tuo keskiviikkoinen _Daily Mail_ ja muuta -sensuuntaista. - -Mutta niin ei täällä. Ei Margaretin saarella! - -Ei kirjeitä, ei vuoteiden tekoa, ei astiain pesua, ei emäntää, jonka -puolisoa aina vaivaavat niin kauheat ruuansulatushäiriöt, ei ostoksia, -ei unohtuvia ajomiehiä, ei tilattujen, uusien uimapukujen odottamista, -ei mitään sellaista, mistä tavallisesti on mahdoton irtautua -vietettäessä lomaa _»pienellä tärveltymättömällä rannikkopaikalla»_. - -Lisäksi, ei minkäänlaista lomakiusaa. Sillä muistelkaahan hilpeintä, -yksimielisintä seuruetta, jossa milloinkaan olette ollut mukana! Aina -— tai ainakin melkein aina — ovat toiset olleet sotkemassa. He ovat -tahtoneet pelata golfia tai lähteä kiipeilemään tahi jäädä kotiin -pelaamaan bridgeä tai lähteneet jonnekin yhdessä tai yksin; he eivät -ole sopeutuneet, ovat noudattaneet omaa päätään... He ovat olleet -harvasanaisia tai puhelleet liian paljon, olleet aina saapuvilla tai -eivät ole milloinkaan näyttäytyneet — tehneet kaikki sopimattomaan -aikaan tai sopimattomalla tavalla... Aina toiset, vaivaloiset, -kiusalliset toiset. - -Parhaassa, moitteettomassa lomaseurueessa on kaksi henkilöä — te itse -ja se mies (tai tyttö), jonka kanssa silloin satutte sopusointuisesti -viihtymään. - -Onko sellaisen järjestäminen helppoa sivistyksemme nykyisessä -vaiheessa? Onko? - -Mutta hyvin siihen suuntaan oli Margaretille järjestetty. Muut -ihmiset, aina vaikeasti ohjattavat, olivat jääneet loitolle hänen -havaintopiiristään, lakanneet olemasta olemassa. Täällä hän oli -alituisesti yhden ainoan, pettämättömän hyvän kumppanin seurassa. - -(Vielä hänelle ei ollut lainkaan selvinnyt, että hän piti Mountia -sellaisena.) - -Hän ei ajatellut sitä; hän ei ajatellut mitään, ei edes omaa äitiään. -Hänen ystävänsä taas, ne kuuluivat jonkun toisen ihmisen elämään. - -Joskus ollessaan yksin aurinkoisella rannalla lokkien kirkuessa hän -lausuili ääneen nimiä: »Claude, Claude Oddley... Cynthia.» - -Ne olivat merkityksettömiä, tuntuivat jonkun aikoja sitten luetun, -melkein unohtuneen kirjan henkilöiden nimiltä. - - - -II - - -»Toivoisinpa, että meillä olisi jotakin lukemista», sanoi Margaret -eräänä päivänä, kun he istuivat kallionrinteen puolivälissä olevalla -kielekkeellä. Se oli luonnon muovaama, druidipappien alttarin tapainen, -holvinmuotoinen komero, aurinkoinen, lämmin, suojassa tuulelta -— eipä silti, että tuuli olisi ollut vinha. He istuivat siellä -paistattaen päivää ja katsellen alati liikkuvalle, välkkyvälle merelle. -»Muistatteko, herra Mount, suosittua puheenaihetta: '_Jos joutuisitte -asumattomalle saarelle ja saisitte ottaa mukaanne_' —» - -»— 'kaksi kirjaa, niin mitkä kaksi valitsisitte?'» jatkoi nuori Mount -hymyillen. »Kyllä; tunnen sen hyvin. Ja jotkut ihmiset vastaavat heti: -'Shakespearen ja raamatun.' Ja kieli-intoilija väittää: 'Raamattu ei -ole mikään kirja, vaan kirjakokoelma.' Jotkut valitsevat 'Wisdenin ja -Oxfordilaisen runokokoelman'. Toiset taas tahtoisivat rouva Beetonin -keittokirjan ja Paul Morandin viime teoksen suurkaupunki-humusta —» - -»Mutta meillä ei ole mitään», lisäsi Margaret suruttomasti. »Ei edes -ainoatakaan ravintolalaskua, ei ainoatakaan taskuun unohtunutta -konserttiohjelmaa, ei edes kirjettä, joka muistuttaisi, miltä kirjoitus -näyttää —» - -»Ahaa! Siitä johtuu mieleeni», huudahti Mount naurahtaen. - -»Olin tyyten unohtanut. Minulla on, neiti Verity.» - -»Oi, mitä?» - -»Kirjeitä. Koko joukko kirjeitä.» - -»Täälläkö?» Hämmästyneenä loi tyttö suurista silmistään katseen nuoreen -mieheen, joka paitahihasillaan nojasi selkäänsä kallioseinämään, ja -kääntyi sitten silmäilemään autiota lahdelmaa ja herttaisen kaunista -maisemaa. - -»Miten olisitte voinut saada kirjeitä —» - -»Oh!» Harmissaan Mount tunsi tehneensä virheen... olleensa tomppeli. -Koska hän kerran oli päättänyt horjumatta näytellä valheellista osaansa -siihen saakka, kunnes vahtia vaihdettaisiin, pitäisi hänen menetellä -niin, ettei hänen tarvitsisi nolostua joka kerta, kun tämä lapsi-parka -tuskailisi luuloteltua asemaansa. Hän selitti lyhyesti: »Tarkoitan vain -sellaisia kirjeitä, jotka olivat taskussani.» - -»Silloinko, kun kärsimme haaksirikon?» - -»Hm — niin. Olin pannut ne erilleen aikaisemmin. Pistin ne tänne -taskuuni.» Taaskin hän vei kätensä verrattomaan kangasvyöhönsä, jonka -hän, kuten hän oli tytölle kertonut, oli ostanut eräältä merimieheltä -Monte Videossa. »Nippu kirjeitä, 'menneisyyden ääni', ymmärrättehän?» - -»Morsiameltanneko?» tiedusti Margaret. - -»Hyvä Jumala, eihän toki.» Mount naurahti. »Mutta nuorelta naiselta ne -ovat. Eivät kuitenkaan minulle. Ne oli kirjoitettu Charles-poloiselle, -veljelleni, ja ne luovutettiin minulle äitimme tavaroiden seassa. -Haluaisitteko silmäillä niitä?» - -»Näyttäkää ne minulle, olkaa hyvä!» - -Maidonlämpöisenä iltapäivänä, auringon valaessa ruusuista kultahohdetta -kallion laella kasvavaan öljypuulehtoon, nämä saarelaiskumppanukset -tarkastivat yhdessä ohutta nippua värillisiä kirjeitä, jotka Archie -Mount otti vyönsä taskusta. Paperiin oli painettu kultainen soikio, -jonka sisässä oli kirjain »M». Käsiala oli lapsellisen pyöreätä, -sillä ne olivat samat kuusi kirjettä, jotka _»olivat suuresti -sulostuttaneet»_ nuoren soturin elämän viimeisiä viikkoja. Viisi niistä -alkoi: »Rakas Herra Mount.» Lopussa oli: »Teidän harras ystävänne -Margaret Verity.» - - - -III - - - Archie Mount luki ensimmäisen kirjeen ääneen. »Lupasin kertoa teille - eläintieteellisestä tarhasta ja matineasta, joka oli kerrassaan - viehättävä. Oi, kuinka siitä nautin, sitä ette osaa kuvitellakaan!!! - Pidättekö tästä kirjepaperista? Eikö se ole kaunista? Ostin sitä - Harrodin myymälästä, koska maksuosoituksestani jäi koko joukko rahaa - tähteeksi ja voin niin ollen vielä ostella ja otin äidille joitakuita - sievää nenäliinoja, joissa on V, ja arvelin, että olisi hauskaa saada - juuri tätä paperia kirjoittaakseni Teille, koska sanoitte, että Teistä - on hupaista saada kirjeitä. Jotkut arkit ovat vaaleanpunaisia, toiset - sinertäviä kuin muna, ja jokunen on purppuran sinipunerva, mutta - siitä väristä en pidä varsin paljon. Mikä on Teidän mielivärinne? - Pienessä kissojen huoneessa oli kauhein haju, mitä ikinä olen - tuntenut; se oli vähällä tehdä minut merikipeäksi — ja se tuntuu - kamalalta. Rakas herra Mount, Teidän olisi pitänyt olla papukaijojen - huoneessa, josta pidin niin kovin paljon. Oletteko koskaan kuullut - niiden puhuvan? Kun nojasimme kaiteeseen katsellessamme antilooppeja, - putosi lakkini niiden pesään, eikö se ollut kauheaa, mutta kiltti - hoitaja kävi noutamassa sen sieltä. Miesparka, hän oli haavoittunut - sodassa ihan raajarikoksi, mutta hän hyppeli kuin kuka tahansa. Pekka - Poikasen esityksessä pidän eniten merenneitojen kalliosta, joka oli - _loistava!!!_ He kaikki sukelsivat veteen. Emme luonnollisestikaan - jääneet katsomaan merileijonien ruokkimista, koska kello oli kolme. - Joimme teetä teatterissa Minä pidän teestä teatterissa, pidättekö - Te? Tahtoisin aina juoda sitä siellä. Te kai olette ollut monissa - teattereissa, ja luultavasti on naurettavaa innostua niin, ettei - saa unta, mutta ymmärrättehän, että olin ensikertalainen ja olin - niin ihastunut. Vierellämme istui vanhempiensa seurassa kaksi pikku - poikaa, toinen heistä nautti melkein yhtä paljon kuin minäkin, mutta - toinen oli liian nuori eikä sanonut sanaakaan. Vasta nähdessään - ikkunan, josta Pekka Poikanen lentää sisälle, ja sen takaa näkyvän - öisen taivaan hän kysyi: 'Onko nyt pimeä? Onko kadulla nyt jo pimeä, - vaikka äsken tänne tullessamme oli kirkas päivä? Minusta oli kauhean - surullista, kun rouva Darling luuli, että vain hänen lastensa aaveet - tulevat takaisin; se pani minut ajattelemaan, kuinka kamalaa olisi - omasta äidistäni, jos minä kuolisin tai sattuisi jotakin, ja minua - ihan tukehdutti. Wendyn pieni koti puissa oli hajoamaisillaan. - En muistanut kertoa teille eläintarhan apinoista, joilla on niin - surumieliset silmät, mutta uskallan väittää, että ne ovat todella - ihan tyytyväisiä. Onkohan Teistä hauskaa Sveitsissä? Olkaa hyvä ja - kirjoittakaa minulle talviurheilusta ja kertokaa herttaiset terveiseni - Wallacelle! Nyt minun taitaa pitää lopettaa, koska on maatapanon aika, - joten sydämellinen tervehdys ja toivon teidän pian parantuvan ihan - terveeksi. - - Teidän harras ystävänne - - _Margaret Verity_.» - -Sitten alkaneen lyhyen äänettömyyden aikana kirkui lokki. Mount käänsi -katseensa kirjeestä. Hänen kuulijansa suurisilmäiset, soikeat kasvot -olivat muuttuneet. - -»Mutta kuulkaahan! Onko tämä teistä pahaa... ehkä minun ei olisi -pitänyt —» - -»Olkaa hyvä ja lukekaa toinen», pyysi Margaret, puristaen herkän suunsa -tiukemmalle. »Ajattelin vain, kuinka pitkään aikaan — ei, en tarkoita -täällä. Aikaisemmin. Pitkään aikaan en ole käynyt teatterissa enkä -missään näytännössä kahden kesken äidin kanssa...» (Tämä samoilta -huulilta, jotka olivat huudahtaneet: _»Hölynpölyä, Violet, et suinkaan -aio pakottaa minua luopumaan ystävistäni. Kun sanon jotakin, niin -tarkoitan sitä.»_) - -Nyt hän virkkoi: »Olisin hyvilläni, jos lukisitte.» Mount alkoi lukea -toista veljensä saamaa kirjettä. - - »Kiitoksia niin hirveän paljon kuvallisista postikorteista, joissa on - ihmisiä hiihtämässä. Se on varmaankin taivaallisen hauskaa. On niin - hyvä, kun ulkomailla on ystävä, jolle saa kirjoittaa ja joka vastaa - kirjeisiin. Mutta olin niin kovin kateellinen Teille, kun saatte - olla siellä ja nähdä sitä kaikkea. Ja ajatelkaahan, että siellä on - joitakuita ihan pieniä lapsia, monta vuotta minua nuorempia! _Kuinka_ - toivonkaan, että pääsisin sinne! Kammon Englannin talvea. Niin en - oikeastaan tee, mutta niin kuulin erään meille teekutsuilla tulleen - rouvasihmisen sanovan. Hän oli noita kunnianarvoisia papinleskiä, - hyvin nuori, eriskummaisin vieras, mitä meillä on ollut. Hänellä oli - niin iso, monimutkainen, kultainen rintaneula. En usko, että se oli - oikeata kultaa, ja siinä oli kahdeksan isoa rubinia, enkä usko, että - ne olivat oikeita rubineja, ja siinä oli paikka vielä yhdelle, mutta - siinä ei sitä ollut. Äiti luki juuri tämän kohdan ja sanoo, että on - julmaa ja ilkeätä pilkata toisten ihmisten pukua ja ulkonäköä ja - olemmeko itse niin täydellisiä. En senvuoksi tahtoisi sitä tehdä, - mutta, rakas herra Mount, Te olisitte nauranut niin sydämenne - pohjasta, ja niinpä minun oli kuvailtava häntä Teille vain vähän. - Sanoitte, että leikkihuone tuntuu jäykältä, jos siellä on sellaista, - minkä pitäisi olla äitien kokouksessa, joten ajattelin, kuinka tämä - Teitä huvittaisi toivoen Teidän olevan nyt jo melkein terveen, Teidän - harras ystävänne - - _Margaret Verity_.» - -Vielä yhden kirjeen Mount luki miellyttäväsointuisella, -hillitynvakaisella äänellään... - - »_Rakas Herra Mount_, kuinka voitte? Toivottavasti oikein hyvin. - Kiitoksia hyvin paljon kirjeestänne, mutta ettekö voisi kirjoittaa - musteella, koska lyijykynän jälki oli niin kovin heikkoa, etten saanut - selvää kaikista sanoista, ja kysyin äidiltä, eikä hänkään erottanut - ihan kaikkia. Hän oli hyvän pahoillaan, kun ei erottanut. Kun minun - hyvin pienenä tyttönä piti kirjoittaa lyijykynällä isälle, niin - äiti joskus korjaili sanoja musteella, jotta isä ymmärtäisi, mitä - olin tarkoittanut. Meidän oli tapana osoittaa kirjeet laivayhtiön - konttoriin, koska emme koskaan tienneet, missä isän laiva oli. - Viime yön olin melkein kokonaan valveilla, koska oli ukkosilma ja - minä pelkään ukkosta hirveästi. Koetan olla pelkäämättä, koska olen - merimiehen tytär, mutta yleensä kaikki pelkäävät jotakin. Koetan - niin kovasti, mutta joka kerta kun kuulen jyrinän, en mahda mitään, - mieluummin soisin tiikerejä olevan samassa huoneessa, ja niinpä - menin äidin vuoteeseen. Tämä on hyvin lyhyt, huono kirje, ja antakaa - anteeksi tahra, koska parhaillaan valmistamme nekkuja tilimarkkinoita - varten. Ne ostaa sama rouva, jolla ei ole kaikkia rubineja - rintaneulassaan. Muistattehan, kun kerroin teille, että kun tutustuu - häneen, niin hän on oikein mukiinmenevä. Harras ystävänne MARGARET.» - -Mount selvitti kurkkuaan. »Lukekaa loput itse, neiti Verity! Teettehän -niin?» - -»Ääneenkö?» - -»Hm — ei, jollette pahastu. Minä taidan lähteä uudelleen uimaan, niin -kauan kun on lämmin.» - -Hän jätti Margaretin istumaan silmät kirkkaina ja lukemaan nipussa -alimpana ollut kirjettä. - - »_Rakas Charles!_ - - Tuntuu kauhean oudolta ja melkein hävyttömältä puhutella - täysikasvuisia ristimänimellä, olet ainoa täysi-ikäinen, jota olen - nimittänyt niin, mutta koska viimeisessä kirjeessäsi oli: etkö voi - edes kerran nimittää minua muutoin kuin herra Mountiksi, niin teen - sen, ja jollet pidä siitä, niin voit heti ilmoittaa sen, ja minä - kirjoitan herra Mount kaikkiin muihin kirjeisiin, jotka lähetän. - Ole hyvä ja kiitä Wallacea siitä, että hän kirjoitti kirjeen, jonka - sanelit, koska olit venähdyttänyt kätesi. Hänen käsialansa on kaunis, - niin selvä, paljoa helpompi lukea kuin sinun, jollet pahastu. - Pian tulee kevät, ja tuhannet pikkupojat, jotka tulevat Lewesiin - palatakseen valmistavaan kouluun kevätlukukaudeksi, täyttivät koko - junan eilen, kun äiti ja minä olimme siellä. Muistatko, että viimeksi - olimme asemalla sinä päivänä, jona näimme eläintarhan ja sinut ja - Pekka Poikasen ja kaikki, niin paljon tapahtuu aina yhdellä kertaa. - Tiedättekö, herra Mount» (näiden sanojen päälle oli vedetty viiva) - »tiedätkö, Charles, kuulimme, että Victoria-asemalla oli tänään - sattunut kovin kamala tapaus. Koululaisjuna lähti liikkeelle kenenkään - aavistamatta, pari minuuttia ennen määräaikaansa, ja vaunuissa oli - koko joukko äitejä järjestämässä matkatavaroita hyllyille, ja ulkona - paljon poikia katsomassa sateenkaarta, uusia tulokkaita ja muuta - sellaista, ja ihan rauhallisesti ilman vihellystä ja vihreätä lippua - ja mitään muuta juna lähti, ennen kuin poikien äidit ennättivät - ulos, tuoden pysähtymättä heidät kaikki Lewesiin. Eikö heille - käynyt kauheasti, ja heidän poikiaan jäi paljon ihan avuttomiksi - asemasillalle. Heidän oli saavuttava viiden ja viidentoista junassa. - Joukossa oli kaksi veljestä, ja toinen heistä pääsi mukaan, toinen jäi - jälkeen. Ihan kuin raamatussa, mutta hän sai Rumplemayerin kahvilassa - teetä erään tutun pojan äidiltä, joten hän ei ollut millänsäkään. Enää - ei taida olla mitään kerrottavaa paitsi sitä, että lumi sulaa ja puut - tarhassamme paljastuvat. Panen kuoreen sinua varten kaksi lumipisaraa, - jotka voit pistää napinläpeesi. En luule, että tulisi enempää kolmen - pennyn postimerkillä, sillä Sveitsiin on pitkä matka, ja toivon, - etteivät ne kuihtuisi matkalla, mutta jos niin käy, niin pane ne - maljaan, jossa on lämmintä vettä ja vähä suolaa, niin ne virkistyvät - jälleen. Hyvää yötä, rakas Charles ja parhaat terveiset MARGARETILTA.» - -Tämä oli ollut lapsen viimeinen kirje hänen ulkomailla olevalle -ystävälleen. - -Postileiman päivämäärä osoitti, että se oli saapunut sveitsiläiseen -parantolaan kaksi päivää aikaisemmin, ennen kuin Charles Mount oli -siirtynyt sinne, mihin hänelle ei enää voitu kirjeitä lähettää. - -Ne olivat tunneherkän, hartaasti kiintyneen, teeskentelemättömän, -turmeltumattoman nupun — Margaretin! — kirjeitä. - -Kun hän nyt luki niitä, tuntui hänestä ikäänkuin hän olisi taivaltanut -äärettömän matkan; hän näki niissä niin erilaisen luonteen! -Liikutettuna, tuntien sydämessään pistoksen hän ajatteli: »Kuinka -kauheaksi olen tullut; minusta olisi tullut niin kiltti äidille ja -kaikille... Kuinka erilaiseksi ihminen muuttuu varttuessaan!» - -Mutta juostessaan poukamansa veteen Mount mietti: »Tavattomassa määrin -samanlainen sittenkin!... Sydämensä sisimmässä hän on ihan sama -lapsi...» - - - - -IX luku - -Haaveet ja todellisuus - - - -I - - -Arvaan, mitä ajattelevat kaikki ne, jotka ovat lukeneet tätä kertomusta -tähän saakka. - -He lausuvat sen lyhyesti yhdellä sanalla: - -»_Vääjäämätöntä_!» - -Ajattelette: kaksi nuorta, normaalista, hyvännäköistä ihmistä on -joutunut yhteen tällä saaren rannikolla — olkoonpa saari sitten -tosiaankin asumaton tai ei, se ei merkitse mitään. Nuori nainen yhä -mielellään kuvittelee, että se on, ja nuoren miehen on näyteltävä. -Oivallatte, että hänet on melkein pakotettu siihen. Ei sekään merkitse -mitään. Hän pitää siitä puuhasta. Auringon laskiessa, keskipäivän -helteessä, viileässä, miellyttävässä hämärässä he ovat aina yhdessä. -Tyttö alkaa joka päivä kukoistaa yhä raikkaampana. Mitä muuta saattaa -odottaa? - -Omasta kohdastani uskon nuorta Mountia, kun hän vakuutti, että vaikka -hän olikin lakannut vihoittelemasta lemmon tytölle, vaikka häntä -huvitti ja ilahdutti Margaretissa tapahtunut nopea, sekä ruumiillinen -että sielullinen muutos, vaikka hän piti tyttöä liikuttavan rohkeana, -hauskana, hyväluontoisena, mukavana kumppanina — kaikki se oli vielä -pitämistä eikä mitään sen enempää. - -Mutta se oli tulossa, arvelette. - -»Välttämättömästi!» toistatte. - -Kohtalo oli määrännyt, että tämän nuoren, ruumiillisesti terveeksi ja -elinvoimaiseksi kehkeytyvän tytön piti alkaa kiintyä tähän nuoreen -mieheen, joka oli sorea, vaikka olisikin ollut kansimiehen asussa -kehnossa höyrylaivassa, vaikka hänen tukkansa olisi ollut kuin jonkun -Café Royalin runoilijan ja partansa... kenpä voisi määrätä, kuinka -monta päivää vanha? - -Mutta miksi huitoa ilmaa tämän vuoksi (ei parran, vaan tilanteen)? - -Jos he vietettyään nämä päivät kumppanuksina todella alkuperäisissä -oloissa eivät vielä olleetkaan rakastuneet — niin täytyi vähitellen -käydä ilmeiseksi, että mies tai tyttö tahi molemmat pian rakastuisivat. -Arveletteko tosiaankin, että se on niin perin ilmeistä ja -yksinkertaista? - -Väitätte yhä: »Välttämätöntä.» - -Niin, mutta malttakaahan — - -Kuunnelkaahan tätä samaa asiaa koskevaa keskustelua. - - - -II - - -Tämä oli tapahtunut vähän aikaisemmin, päivää ennen Margaretin ryöstöä -— tarkoitan hyväaikeista siirtämistä. Oltiin Nizzassa; olin lähtenyt -nuoren Mountin kanssa kävelylle sisämaahan päin lelumaisen kaupungin -laidalla kohoaville rinteille. - -Ne, jotka luulevat olevan helppoa onkia tietoonsa nykyajan nuoren -salaisuuksia häneltä itseltään, eivät ole tavanneet hänen kaltaisiaan. -»Onkija» on hän. - -Heti kun kokeeksi viittasin tulevaan saariseikkailuun, kääntyi hän -minuun päin, huulillaan herttaisin hymynsä, ja vastasi: »Avioliiton -järjestelyäkö?» - -»Niin itse tiedätte, että se on mielessänne», intti hän, kun väitin -vastaan. »_Te_ ajattelette — nuo kaksi joutuvat ihanteelliseen -ympäristöön, ja tyttö ainakin luulee, että hänet on ryöstetty lunnaita -varten. Arvelette, että nuori mies, kun tyttö kerran on kiskaistu irti -sivistyneistä oloista, esiintyy romanttisessa hohteessa. Luulette —» - -»Herra Mount, näytte olevan kummallisen varma siitä, mitä ajattelen!» - -»Suokaa anteeksi! Jos ikävystytän teitä, niin vaihdetaan puheenaihetta -—» - -»Ei sinnepäinkään! Haluan kuulla ajatuksenne siitä.» - -»No, olkoon vastuu teidän! Luulette minun ehdottoman varmasti -rakastuvan silmittömästi tähän nuoreen naiseen, koska — jos herra -Lloydin suunnitelma lainkaan onnistuu — minä olen omin silmin -tarkkailemassa, kun hän muuttuu pilaantuneesta hylystä takaisin -luonnolliseksi ihmisolennoksi. Arvelette, että asiaan sekaantuu itse -rakkautta, koska minulla on osuuteni siinä muutoksessa! Lisäksi tulee -läheisyys, meri-ilma, kuutamoinen yksinäisyys, rannalle loiskivat -aallot. Ette jaksa käsittää, miten voisi käydä muutoin kuin niin, että -seikkailun lopussa neiti Verity ja minä olisimme kihloissa —» - -Vastustin: »Ettehän välitä edes siitä, että tiedän teidän jo nyt olevan -kihloissa.» (Hän oli, se muistettakoon.) - -»Avioliittojen rakentajien mielestä ei sellainen haittaa. Mietitte -itseksenne: 'No, kihlaus ei ole avioliitto.' Se on vain koetusaika. -Nykyajan nuoret mielivät yhtä vähän mennä kihloihin kuin ottaa tytön -kumppanikseen sekaviin juonitteluihin. Ja sitäpaitsi te ette ole -kertaakaan nähnyt nuoren Mountin morsianta», jatkoi nuori Mount -järkkymättömän ystävällisesti. »Kenties se on joku tuollainen pojan -ja tytön liitto, joka purkautuu heti jouduttuaan kosketuksiin -todellisuuden kanssa —» - -»_Oliko_ se sitä lajia?» - -»Kas vain, se kiinnittää mieltänne!» huudahti tämä tyrmistyttävä nuori -mies, joka osoittautui yhä pidättyvämmäksi, kuta enemmän hän puhui. -Jos hän puheli, täytyi sen koskea muita ihmisiä eikä häntä itseään. Ei -koskaan häntä itseään! »_Te_», syytti hän minua, »luette jaksottaisia -julkaisuja. Kaikki käy kuten jonkun sellaisen jatkuvassa kertomuksessa. -Siitä kehittyy uusi, kiehtova näytelmä —» - -»Olette kohtuuton. Te olette sellaisia ihmisiä, joihin ei voi -loukkaantua. Tiedätte sen ja käyttäydytte, sen mukaan. Jaksottainen -kertomus tosiaankin. Mitä tarkoitatte?» - -»Edellisten kappaleiden lyhykäinen selostus on kahdeksannella sivulla», -jatkoi Mount hymyillen minulle somasti. »Mutta koska tämä ei ole -romanttinen sarjajulkaisun kertomus, niin sanonko teille, miten asiat -oikein ovat, miten todennäköisesti käy?» - -»Tehkää se kaikin mokomin!» - -»Tosielämässä neiti Verity palaa seikkailultaan muuttuneena tyttönä, -kuten hänen setänsä tarkoitus on, reippaana, hilpeänä, uhkeana. Hän -alkaa jälleen entisen elämänsä — niin, ei, ei entiseen tapaan. Ei enää -samanlaista sekaannuttavaa, teennäistä sisäelämää. Hän on oppinut -pitämään huolta itsestään, oppinut nauttimaan elämästään. Hän luopuu -sellaisesta, eroaa kelvottomista ihmisistä. Siihen saakka pitää kaikki -yhtä... Mutta siitä alkaen ohjelma muuttuu.» - -»Millä tavoin?» - -»No niin, hän _ei_ ole oppinut pitämään minua ainoana hänelle varattuna -miehenä maailmassa. Se on vain puhetapa. Mutta niin ei käy. Ei käy. -Valitan, että särjen teidän romanttisen —» - -»Jatkokertomuksen», jupisin. »Mutta koska tiedätte niin paljon, herra -Mount, niin saanko pyytää teitä ilmaisemaan, miten käy. Kestä tulee -Margaretin miesihanne?» - -»Nuoresta Oddleystä kenties.» - -»Claudesta? Tuosta marionetista, jonka sisällä on vesilähteitä? Mutta -onhan koko tämä hullu suunnitelma punottu sitä varten, että hänet -pelastettaisiin Clauden ja Cynthian seurasta. Kuvitteletteko, että -tyttö vielä ihmistyttyäänkin ajattelisi Claudea?» - -»Claude ei ole niin kovin huono», pani Mount vastaan. »Eikö todellisen -rakkauden ja muun sellaisen otaksuta tekevän ihmisestä miestä?» - -»Minä vihaan teitä», virkoin. »Kiitän kohtaloa, ettette elänyt minun -tyttöaikanani... Ainakin on vähemmän todennäköistä, että hänen osakseen -tulee Claude, kuin se, että te tulette.» - -»Sellaisella tytöllä oli yllin kyllin valinnanvaraa. Jos niitä -ennen oli tusina, on niitä parannuksen jälkeen kaksikymmentä. Ja, -hitto soikoon, olenpa ajatellut, kuka olisi hänelle sopiva mies! Se -punatukkainen nuorukainen, joka antoi hänelle pekingiläisen koiran. -Viehättävä poika.» - -»Eric? Oppiarvoton ylioppilas, joka ei edes osaa puhua englantia, -joka ei ole edes kuullut puhuttavan mistään, mitä tapahtui ennen -vuotta 1919? Otaksutteko Margaretin ottavan sellaista poikaa vakavalta -kannalta?» - -»Kiltti poika», vakuutti Mount hämmästyttävän välinpitämättömään, -varovaiseen tapaansa. »Joku tyttö voisi saada paljoa huonomman -puolison kuin nuoren Ericin. Ja joka tapauksessa voitte pitää paljoa -todennäköisempänä, että hänestä tulee sulhanen...» - -Käännyimme takaisin aamiaiselle. - - - -III - -Mutta palatkaamme saarelle, sitten kun aika oli alkanut siellä kiitää. - -Kerran Margaret lausui: »Herra Mount, näyttää siltä, että meidät on -jätetty tänne kuukausimääriksi! Mutta toisin puolin tuntuu kuluneen -vain tunteja; tuntuu siltä, kuin olisimme vain minuutti sitten -katselleet eileniltaista komeata iltaruskoa. Ja katsokaahan, aurinko -alkaa taaskin mennä mailleen!» - -Niin, nopeasti oli kultainen päivä kulunut... - -Heti sanottuaan: _»Hyvää yötä!»_ oli nuori Mount kerran avannut suunsa -huomauttaakseen: »Toivotamme aina 'hyvää yötä' tässä onnenmaassa.» - -Myöhemmin hän ei jaksanut käsittää, minkä tähden hän ei ollut sitä -virkkanut. - -Se olisi pannut Margaretin nauramaan. Nyt hän nauroi usein. Hänen koko -olemuksensa elämä oli niin paljoa vilkkaampaa, muita samalla niin -paljon rauhallisempaa! Alituisesti hän uurasti jotakin, joka piti -liikkeessä ennen toimettoman velttoa, sairaloista, nuorta ruumista, -niin että hän illalla vaipui tiedottomuuden tummaan, sametinpehmeään -tilaan ja nukkui niin kauan kuin tähdet kiersivät taivaalla, kunnes -aurinko oli ylhäällä. - -Päivällä hän työskenteli ja juoksenteli: hän kasasi puita, rakenteli -luolia kuten lapsi, alkoi koota simpukankuoria. Hän kokeili saaren -hyvätuoksuisilla kasveilla. Hän kehitti sukellustaitoaan. Hän kiidätti -Mountia, ottoveljeään, hietikolla kiveltä kivelle. Hän valmisti -lapsellisen yksinkertaisia koristuksia merilinnunsulista ja omaan -katkaistuun ja tasoitettuun hiuskiehkuraansa pujotetuista marjoista. -Sentapaiset mitättömät seikat tuottivat hänelle riemua. Koko ajan -hän tunsi elämän sykkivän hyvinvoinnin yksitoikkoisen rytmillisessä -tahdissa. Ei mitään tapahtuisi... vähätpä siitä. - -Sitten, kun hän oli siten alistunut osaansa, tapahtui jotakin. - - - - -X luku - -Etäinen kutsu - - - -I - - -Sen tapahtuessa Margaret oli yksin rannalla. - -Mount oli mennyt kalliolle muka katkomaan eukalyptuspuiden oksia, mutta -todellisesti, se minun on mainittava, tavanmukaisen, pettävän toivonsa -ajamana tähyilemään herra Lloydia... - -Ajatella, että se vanha vintiö saattoi koko ajan olla melkein -kivenheiton päässä nuoresta sukulaisestaan ja tämän vastahakoisesta -vartijasta! ... Se oli kerrassaan _liikaa_... - -Sillä välin oli Margaret (joka ennen oli pitänyt huoneensa -mahdollisimman huonossa järjestyksessä ja siivottomana, mutta joka nyt -huolehti omituisen tarkasti luolien ja rannan hyvästä järjestyksestä) -lopettanut hyörintänsä »siivottuaan» hietikon. Siellä olivat puukasat -nykyisin aina somasti pinotut, kalanruodot aina kuopatut. Siellä ei -saanut olla roskia, ei lehviä eikä risuja. Litteistä kivistä hän oli -kyhännyt karkeatekoisen, puolipyöreän tulisijan nuotion ympärille. -Nyt hän lakaisi sitä omalla tekemällään luudalla. Se oli uusi. Hän -oli kerännyt sitä varten samankokoisia oksia, riipinyt niistä lehdet, -sitonut ne yhteen ja valikoinnut paksumman, suoran oksan varreksi. -Se oli varsin auttava puutarhaluuta. Mount ei ollut sitä nähnyt. -Margaret katsahti rinteelle, jota myöten hän saapuisi. Vielä ei näkynyt -merkkiäkään kookkaasta, sekava-asuisesta, miellyttävästä miehestä. - -Sattumalta ja ohimennen hänen katseensa lipui lahdelle — ja silloin hän -näki _»sen»_. - -Siellä oli tarinain mukainen »_pilkku taivaanrannalla_»... - -Höyrylaiva kuvastui tummana sinistä taivasta vasten, ja sen perässä -tuprusi pieni, harmaa savuviiru. Niin, höyrylaiva, edeten nopeasti -pohjoiseen päin! ... Nähtynä niin etäältä kuin Margaret sitä katseli se -oli kenties tytön etusormin pituinen. - -»Iso laiva», äänsi Margaret kuuluvasti. »Laiva, joka on tullut viemään -meitä pois saarelta!» - -Se oli kaikki asumattomien saarien seikkailuja käsittelevien kirjojen -juonen mukaista. - -Kiihkosta vapisten haaksirikkoinen huojui edestakaisin. - -Hän joutui kokonaan pois suunniltaan. Kirjojen haaksirikkoiset -säilyttävät malttinsa niin helposti! Margaret Verity ei säilyttänyt. - -Hän huohotti ja huojui ainakin kolme sekuntia. Sitten hän huudahti: -»Miksi ei herra Mount ole nyt täällä? Miksi pitää hänen olla -kalliolla?» Sitten välähti hänen aivoihinsa ajatus: _»Miksi emme_ -ole laittaneet isoa merkkiroihua, jonka aluksessa olijat näkisivät? -Aina hän on lykännyt sitä tuonnemmaksi.» ... Sitten: »He eivät erota -nuotiotamme!» Ja sitten: »Minun on liehutettava jotakin. Minun on -liehutettava jotakin.» Hän muisti haaksirikkoisten repineen paitansa -heiluttaakseen niitä lippuina... - -Hän juoksi luolaansa, juoksi kallionhalkeamalle ja kiskoi sieltä esille -ranskalaisen trikooleningin, joka nyt oli auttamattomasti piloilla, kun -sitä oli käsitelty putous-pesutuvassa. Siinä oli ylt'yleensä mustia -juovia; se oli vaikka minkä muotoinen ja monen pituinen — leninkinä se -oli likainen, harmaa ja kelvoton; mutta kelpasihan se ainakin lipuksi. - -Hän sitoi sen helmat rautatammenoksaan, jota Mount käytti nuotionsa -kohennuskeppinä. Hän kiinnitti sen lipun tapaan. Sitten hän nosti -oksan pystyyn, mutta mietti hätäisesti: »Ei, ei! Se ei vetele — se ei -varmastikaan vetele — minun on mentävä jonnekin korkealle —» - -Lippu kädessään hän riensi umpimähkään ylöspäin. Hän kapusi korkealle, -punertavalle kivilohkareelle, kiskoen nopeasti kyhäämänsä lipun -mukanaan. - -Siellä hän liehutteli sitä hurjasti ja luikkaili: »Laiva _hoi_!» mutta -ääni lähti heikkona hänen kurkustaan. Sitäkin korkeammalla päänsä -yläpuolella hän heilutti lippuaan. Suunnaten epätoivoisena silmänsä -kiinteästi taivaanrantaan hän _»tahtoi»,_ että laivasta annettaisiin -vastausmerkki, keitä siellä sitten lieneekään ollut. Hän ei osannut -ilmoittaa minulle, kuinka kaukana se laiva oli arviolta ollut; -kolmen, neljän kilometrin päässä? Sen matkan päästä olisi minkälaisen -tähystäjän hyvänsä pitänyt varmasti erottaa punaista taustaa vasten -kuvastuva, vinhasti heiluva, valkoinen täplä! - -»_Hoi_ — » - -Liian kaukana kuullakseen; heidän täytyi _nähdä._ He näkisivät heti... - -Kuvitelkaa ankarasti kiihtynyttä, yksinäistä tyttö-parkaa huutamassa, -liehuttamassa _laatimassa_ laivaa! Se alus merkitsi apua, ihmisiä, -äitiä, kotia, sivistysoloja, mukavuuksia, pääsyä tämän saaren -asumattomilta, yksinäisiltä kallioilta — - - - -II - - -Tässä yhteydessä välähti outo ajatus jossakin, ei suinkaan Margaretin -mielessä, vaan kauempana kuin tuo savukierukka oli: - -»_En tahdo päästä pois täältä! Toivoisin, ettei minun tarvitse. Tulen -takaisin. Joskus minun on palattava tänne, missä olen ollut niin -onnellinen_ —» - - - -III - - -Se pieni ajatus häipyi kuin vilahdus. - -Uudelleen oli tytön ainoana kiihkeänä pyrkimyksenä: pois täältä — pois -täältä! Hän puri huuliaan, hankasi jalkojaan kiveen. Oi, aluksessa -olijain _täytyi_ nähdä hänet; heidän täytyi (_»Auttakaa!»_) Jospa hän -vain jaksaisi kiljua kovemmin, liehuttaa rajummin — - -Hänen omissa korvissaan kaikui hänen äkäinen äänensä, kun hän kysyi: -»Missä hän on? Miksi ei _hän_ tule pysähdyttämään tuota laivaa?» - - - -IV - - -Mount oli sillä hetkellä vajaan neljänsadan metrin päässä pensaisella -rinteellä. Hän oli lähtenyt lehdosta ja palasi parhaillaan -mielipaikaltaan puron mutkasta. Kiduksien läpi pujottamassaan notkeassa -vitsassa hän kantoi neljää forellia, jotka olivat komeimmat hänen -siihen mennessä saamistaan (tuon kookkaimman täytyi painaa puolen kilon -vaiheilla). Heilutellen saalistaan hän asteli »kotiin» päin. - -Kummallista, että hän ajatellessaan poukamaa, käytti siitä nyt jo -mielessään sitä sanaa. - -Sitten hän mietti: »Nuo ovat kaikki varsin komeita ja isoja, mutta -kuinka kauan _saattaa_ tällaista asiaintilaa jatkua? Sen vanhan -valehtelijan on täytynyt määrätä joku aikaraja ennenkuulumattomalle -järjestelylleen, jonka lempo vieköön. Mitenkähän hänen nuori -sukulaisensa menettelee, kun loppu tulee? Siihen ei enää saata olla -kuin muutamia päiviä», päätteli Archie Mount itsekseen (kuten hän -oli vakuuttanut itselleen alusta alkaen). »Vanhan vehkeilijän on -näyttäydyttävä, tunnustettava tytölle kaikki peittelemättä —» - -Entä sitten? - -Jumaliste, kyllä tyttö sitten suuttuisi! ... Hän raivostuisi. Totta -kyllä, se pikku olento oli terästäytynyt tässä Jumalan hylkäämässä -paikassa ja (oltuaan ennen pelkkä »vätys») osoittautunut todelliseksi -urheilijattareksi. Mutta maailman innokkainkin urheilutyttö kiukustui -sellaisiin ihmisiin, jotka panevat toimeen — ei ollut tätä suunnitelmaa -kuvaavaa, kohteliasta sanaa. - -Margaret Verity oli huvipurressa myrskynnyt, kun hänet vastoin tahtoaan -vietiin vain meriretkelle. Entä sitten sen jälkinäytös? - -Entä mitä tyttö sitten sanoisi hänelle — Mountille? Samassa kantautui -hänen korviinsa Margaretin ääni; tyttö huusi korvia vihlovasti jossakin -alempana rinteellä, huusi hurjistuneesta »Auttakaa! Auttakaa!» - - - -V - - -Sillä lahdella liikkuva höyrylaiva loittoni mitään huomaamatta -kauemmaksi saaresta. - -Yhä kiivaammasti huiskutti haaksirikkoutunut tyttö merkinantolippuaan. -Hyödytöntä. Keitä aluksessa lieneekään ollut, heidän mieleensäkään ei -nähtävästi johtunut vastata rannalla näyteltyihin vimmaisiin merkkeihin. - -(Jos osutte sitä ajattelemaan, miksi ihmeessä he olisivat sen tehneet?) - -Hänen ponnistuksensa olivat tuloksettomat. Hän saattoi liehuttaa lippua -näännyksiin saakka, luikkailla äänensä käheäksi. Yhä pienempänä näkyi -höyryalus sinistä taustaa vasten, yhä pienempänä savukiehkura, joka yhä -ohentuen kieri taivaalle. - -»Liian kaukana», ajatteli Margaret tuskissaan. »Komentosillalla ei -ketään tähystämässä... Se poistuu... Jättää meidät tänne... Mitä -minun on tehtävä?» (Vielä viimeinen yritys lipulla.) »Hoi! Auttakaa! -AUTTAKAA!» - -»Halloo!» kuului hänen yläpuoleltaan hyvin huolestuneella äänellä -luikattu vastaus. »Halloo, mikä hätänä? Mitä nyt? Mikä teitä vaivaa, -Margaret?» - -Margaret kääntyi katsomaan miestä, joka tuli pensaikon lävitse, niin -että räiski, ja pudotti kääntyessään liikuttavan tiuhan leninkilippunsa. - -»Laiva», huoahti hän arkaillen, ja hänen äänestään oli kaikki rohkeus -poissa. »Katsokaa! Tuolla oikealla... Melkein silmänkantamattomissa jo -nyt.» - -Ensimmäisen kerran nuori Mount oikeastaan ärähti hänelle: »_Siinäkö_ -kaikki?» - -»Kaikki?» kertasi tyttö, silmäillen rajattomalle sinilakeudelle -häipyvää mustaa pilkkua. »Se meni menojaan...» - -»Pelkäsin, että teitä oli purrut käärme. Totisesti luulin, että teitä -oli vähintäänkin käärme purrut. Älkää taivaan tähden enää toista kertaa -säikähdyttäkö minua tällä tavoin!» - -»Säikähdyttäkö teitä? Ettekö sano muuta, kun —» - -»Te säikäytitte minua oikein riivatusti... Älkää toki tehkö sitä -uudelleen, jollette pahastu» (italialaisen kohteliaasti, joka on -huolestuttavampaa kuin rajuus). »Kuullessani teidän huutavan sillä -tavoin luulin — uskon täällä olevan skorpioneja —» - -»Ettekö osaa puhua muusta kuin _tuollaisesta?_ Eikö teillä ole lainkaan -mielikuvitusta? Katsokaa! Ajatelkaa! Ainoa mahdollisuutemme! Lipunut -käsistämme!... Ettekö jaksa käsittää?» - -Mount katsahti häneen. Eikö hän muka käsittänyt? Hän oli hyvin vähällä -pamauttaa kuuluville, mitä _tyttö_ ei käsittänyt. Ja kun he sitten -laskeutuivat rinnettä (Mountin roikuttaessa forelleja tuskin tietäen, -mitä ne olivat), hän oli alkamaisillaan selittää tytölle tarkoin, miksi -ei mikään ohimenevä laiva todennäköisesti välittäisi panna vähintäkään -huomiota häneen, vaikka hän liehuttaisi lippuaan kuinka vimmatusti -tahansa. (Mitäpä väliä olisikaan ollut, vaikka kalliolla olisi ollut -huiskuttamassa kokonainen lauma haaksirikosta pelastuneita tyttöjä?) - -»Ajattelin, että vihdoinkin oli alus tullut... Luulin, että nyt olimme -pelastetut. He eivät lainkaan huomanneet minua, herra Mount.» - -»Sille emme mahda mitään», tokaisi Mount synkkänä. - -Kiusaus oli ohitse. Hän ei rikkoisi sanaansa, ei paljastaisi tätä -petosta. Hän alistui vielä yhden päivän pitkittämään tätä ilveilyä. -Ja eihän se henkilö, jolle hän oli kiukuissaan, ollut täällä. Kovin -häpeällistä olisi hänen purkaa harmiaan tytölle, johon koko juttu -kohdistui vieläkin karkeammin. Lohduttavasti hän lisäsi: »Älkää olko -noin alakuloisen näköinen, neiti Verity!» (Hän ei muistanut juuri -äsken ja ensimmäisen kerran käyttäneensä Margaretin ristimänimeä.) -»Seuraavalla kerralla on onni myötäisempi. Tulee vielä toinenkin laiva, -se on varma —» - -»Puhutte, ikäänkuin olisimme Lontoossa maanalaisella rautatieasemalla», -nurisi Margaret epävarmasti, »Puhutte, ikäänkuin juna olisi juuri äsken -_'sivuuttanut tämän aseman'_ emmekä olisi juuri äsken menettäneet -ainoata toivoamme päästä pois asumattomalta saarelta!» - -Astellen rinnettä alaspäin hänen vierellään nuori Mount vastasi: -»Kuulkaahan, kun puolustaudun! Se ei ole minun vikani. Uskokaa minua! -Uskokaa, että olen pahoillani! _Kaikesta!_» - -Hänen äänestään värähti vilpittömyys. Viimeiset sanat (joiden Margaret -luuli tarkoittavan vain äskeistä tapausta) tehosivat häneen. Hän -katseli Mountiin lapsellisen herttaisin, avomielisin silmin ja virkkoi: -»Luonnollisestikaan se ei ole teidän syynne. Miksi sanoitte olevanne -pahoillanne? Mitäpä siitä —» - -Äkkiä hän ojensi Mountille sen kätensä, joka oli lähempänä häntä. -Siirtäen kalat vasempaan käteensä hän tarttui tytön käteen. Käsikkäin -he saapuivat rannalle. - -Samassa alkoi Margaret ihmetellen ajatella,: _milloin ennen oli Mount -pitänyt hänen kättään?_ Äkkiä se muistui hänen mieleensä. - -Nostaen kättään, jota Mount yhä puristi (hän oli auttanut tyttöä -laskeutumaan viimeiseltä kivijärkäleeltä, mikä teko olikin varsin -luonnollinen!) hän katsoi mieheen silmät levällään. »_Ah!_ Silloin se -oli; tekö se olitte?» - -»Mitä niin?» - -»Tekö», sanoi Margaret, »piditte minua kädestä sinä yönä?» - -»Mitä te puhelette?» - -»Te se olitte... Te piditte minua kädestä sinä yönä, jona kärsimme -haaksirikon... Kun olimme veneessä tulossa tänne. Eikö niin, herra -Mount?» - -Äänettömyys. - -Mount: »Minkä tähden kysytte sitä?» - -»Tehän piditte kädestäni?» - -»Niin... Mutta miksi tosiaan sitä kysytte?» - -Taaskin äänettömyys. - - - -VI - -Ihan aikomattaan Margaret oli lausunut sen kysymyksen. Useita kertoja -hän oli aprikoinut, miten saarelle oli tultu. - -Tietenkin oli ollut vene... No niin, missä se vene oli? - -Pirstoutunut rantakallioihin, oletti hän. Niin, hän oli otaksunut -(puhuessaan siitä erinäisiä kertoja), että vene oli paiskautunut -sirpaleiksi, särkynyt tulitikkupuiksi — että siitä (nähtävästi) oli -jälellä vain se rannalle ajautunut laudanpätkä, jonka Mount oli -katkaissut kahtia ja jonka palasia hän oli käyttänyt lyhentäessään -hänen hiuksiaan. (Myöskin koetti Mount näpertää siitä hänelle -jonkunlaista kampaa.) - -Mutta sitä venettä soutamassa oli täytynyt olla jonkun — - -On mahdoton soutaa ja pidellä toisen ihmisen kättä — - -Ja jos veneessä olisi ollut ainoastaan herra Mount — - -Vai oliko siellä ollut muitakin? - -Helppoa olisi teidän mielestänne ollut Margaretin tiedustaa heti -kaikkea sitä nuorelta mieheltä... - -Ei niinkään helppoa. - -Hänen ei ollut helppo kysellä. Hän oli liian hämmentynyt. Hänen -aivojaan askarrutti... - -Tällä hetkellä Margaret itse tiesi, mikä alkoi askarruttaa hänen -aivojaan. - -Se venekysymys oli hänestä hyvin tärkeä. Vene, myrsky, haaksirikko -— ne olivat syvän veden pintaväreilyä. Sisimmässään hän ajatteli -hämmästyttävän paljon tätä toisen ihmisen kädenkosketusta. (Se saattaa -olla hyvinkin tärkeä elinkysymys!) - -Se on kummallista, kun muistelee, miten hän loikoi koruompeluksin -koristetuilla pieluksilla, ojentaen, ei, vaan _jättäen_ hervottomat -sormensa nuoren loordi Oddleyn käteen ihan yhtä välinpitämättömästi -kuin olisi jättänyt ne lämpöisellä, sitruunatuoksuisella nesteellä -täytettyyn maljakkoon, jonka mustaihoinen kynsienhoitaja oli -tuonut, kysyen: »Haluatteko, että leikkaan kynnet pyöreiksi vaiko -kärkeviksi, madam?» Niin monen monituista kertaa Margaret oli antanut -kätensä Claude Oddleylle, mutta kertaakaan ei edes Clauden huulien -kosketus hänen käteensä ollut tuntunut hänestä sen kummemmalta kuin -kynsienhoitajan liike! Jos hänen henkivartijoistaan kuka hyvänsä olisi -puristanut hänen kättään pimeässä, ei hän olisi tuntenut siinä mitään -erotusta. - -Mutta Mountin kädenpuristus oli ollut toisenlainen. Hänen kätensä -oli ollut niin — magneettinen, turvallinen — miksi muuksi hän olisi -osannut sitä nimittää. Hän ei löytänyt sopivia sanoja. Tunnettuaan -hänen kosketuksensa kerran Margaret tiesi vastaisuudessa tuntevansa sen -aina. Kummallinen pikku huomio! Se oli ollut hänestä mieluinen; äkkiä -oli hänestä alkanut tuntua, että hän mielellään salli Mountin pidellä -kättään. - -(Tämä luonnollisesti tapahtui sillä hetkellä, jolloin hän irroitti -kätensä ja antoi sen painua sormien kerran avautuessa ja sulkeutuessa -hameensa karkeille laskoksille.) - -Hän piti siitä! - -Kun hän ei osannut selittää sitä itselleen, niin miten olisi hän sitten -osannut selittää sen miehelle? Hän ei voinut puhua siitä. Hän ei voinut -suoraan vastata toisen tiedustukseen: »Minkätähden sitä kysytte?» - -Ujostelematta hän virkkoi: »Olen miettinyt sitä. Olin puolinukuksissa -koko ajan veneessä. Mietin vain, olinko nähnyt unta —» Sitten hän -ikäänkuin vilkastuen jatkoi: »Kuinka paljon kello on?» - -»Kuuden ja seitsemät! välillä — juuri seitsemän.» - - - -VII - - -Siitä hetkestä muuttui heidän elämänsä sävy. Hyvinvoinnin rytmillinen -yksitoikkoisuus särkyi — epäsoinnuiksi. - -Jo seuraavana aamuna kuului niitä useita. - - - - -XI luku - -Muutos - - - -I - - -Ensimmäisen kerran sairaan lapsukaisen tapauksen jälkeen Mount sinä -aamuna puhutteli Margaretia melkein muodollisesti. Ei jäykästi; siitä -ei tytön olisi sopinut häntä syyttää. Mutta jotakin hänen käytöksestään -puuttui. Jotakin, mikä oli ohut hyvin tärkeätä, oli poissa hänen -äänestään. Syy ei ollut ainoastaan siinä, mitä hän sanoi... - -Hänen sanansa kuuluivat: »Kuulkaahan — mitä arvelette siitä, että -söisimme noista forelleista aamiaiseksi vain puolet ja säästäisimme -toiset puolet illaksi? Ja sopisiko teille, että söisimme tänään -illallisen tavallista myöhemmin? Ja jollette pahastu, on minun -pyydettävä teitä pysymään tällä rantakaistaleella, kunnes kohtaamme -uudelleen, neiti Verity. Minun on ikäänkuin otettava teiltä kunniasana, -ettette karkaa minun ohessani poissa koko päivän.» - -Margaret, joka oli perkaamassa kaloja, katsahti ällistyneenä häneen. -(Kuinka kauheasti häntä nyt alkoikaan väsyttää, vaikka hän ei tehnyt -mitään!) - -»Poissako?» - -»Niin.» - -»Minun pitäisi tosiaankin käydä silmäilemässä tämän — tämän paikan -sisäosia. Ajatelkaahan, että kaikkina näinä päivinä olen pistäytynyt -tuskin kolmen kilometrin päässä rannasta! Ehkä saisin sieltä — -jotakin», virkkoi Mount. - -Siinä seisoessaan hän näytti esikuvalliselta, kammottavalta -ja partaveitsettömältä haaksirikkoiselta. Heidän ainoat -pukeutumisvehkeensä (kunnes hän olisi saanut näperretyksi kamman -valmiiksi) olivat eukalyptyspuiset puikot, joiden päät oli hakattu -tupsuiksi ja joita he partiolaisten tapaan käyttivät hammasharjoinaan. -Nämä kaksi ihmistä olivat puhtaita kuin merituuli (ilman, meren, -ruumiinliikkeiden raikastuttamina puhtaampia kuin perin turhantarkka -kaupunkilainen, joka usein käy turkkilaisessa kylvyssä ja kuluttaa -varoja kristalleihin ja ihovoiteihin.) Mutta he olivat myöskin -takkuisia kuin vuoristokanervikko. Mountin viikset ja parta olivat -vaaleat ja sopivat hänen sinisiin silmiinsä eivätkä olleet hänen -tummien hiustensa, kulmakarvojensa ja silmäripsiensä mukaiset. -Näillä »kaksivärisillä» miehillä on kummallisen pakottava vaikutus. -Sellaisena väriltään Mount komeine vartaloineen, pörröisine tukkineen -ja hiekkaisine, sekavine pukuineen näytti Adonikselta — Augustus -Johnin sanojen mukaan. Margaret (joka ei ollut edes niin siisti -kuin tämä miellyttävä villi, mutta risaisessa asussaan viehkeämpi -kuin oli koskaan ollut ranskalaisissa leningeissään) katsahti -häneen. Niin tehdessään hänen muistiinsa välähti vähäinen kohtaus -hänen aikaisemmasta elämästään, kun tämä sama nuori mies, ollen -täysin samannäköinen kuin Denis Bradleyn miesten seurustelupukujen -ilmoituskuva, viimeistellyn kuosin mukainen ja moitteettoman siloinen, -oli puhutellut häntä huulillaan tanssisalihymy. - -_»Valitettavasti, neiti Verity, en ole saanut tilaisuutta tanssia -kanssanne; ja nyt meidän on poistuttava_.» - -Neiti Verity oli vastannut: »_No niin, se on teidän vahinkonne, eikö -niin_?» Varjokuva »Berkeleystä»! Oliko sellaista ikinä sattunut? - -Taaskin muuttui häntä ympäröivä saari synkäksi... Taaskin olivat -tämän miehen teot kaikki kaikessa. Hän aikoi lähteä pois kokonaiseksi -päiväksi. - -Loukkaantuneena Margaret tiedusti: »Enkö minä voi tulla mukaanne?» - -»Kuka hoitaisi nuotiota?» - -»Se ei ole vielä kertaakaan sammunut —» - -»Sitä ei ole jätetty valvomatta niin kauaksi.» - -»Emmekö voisi peittää sitä? Se kytee peitettynä tuntikausia. Muistan, -miten kerrankin kotona lehväkokkomme pysyi sammumatta kaksi kokonaista -päivää, vaikka emme lainkaan kohentaneet sitä, herra Mount. Me vain -jätimme sen —» - -»Silloin te ette otaksuttavasti olleet riippuvaisia siitä saadaksenne -lämmintä ja valmistaaksenne ruokanne.» - -»No niin! Jos tuli sammuu, niin voimmehan virittää sen uudelleen. -Meillä on tulitikkuja. Teillähän on niitä kokonainen rasia.» - -»Kuvitelkaahan, että tuhlaisimme tulitikun!... Mistä arvelette meidän -saavan toisen rasian?» - -»En tiedä», vastasi Margaret kylmästi — tosiaankin hyvin kylmästi. Tänä -aamuna hänen ottoveljensä tuntui ilkeältä, ärtyiseltä, pahantuuliselta, -jopa riidanhaluiselta. Herttaisuus oli tyyten kadonnut hänen sävystään -ja hän katsoikin Margaretiin ikäänkuin olisi sydämensä pohjasta -toivonut olevansa ainoa haaksirikkoinen tällä rannalla. - -Heidän ympärillään oli hymyilevä maisema, hietikko, lahti, taivas. -Tuntui siltä, että he loittonivat yhä kauemmaksi toisistaan. Ja se -kävi niin äkkiä sitten; eikä Margaret jaksanut käsittää sen syytä. -Oli samanlaista kuin olisi jotakin tapahtunut heidän toivotettuaan -toisilleen hyvää yötä — - -»Tulen sytyttäminen uudelleen», huomautti Mount kylmäkiskoisesti, -»saattaisi käydä aika vaivaloiseksi. Olettakaahan, että sattuisi -satamaan, kun nuotiomme on sammuksissa! Kun on näin kauan kestänyt -kaunista säätä, ette ole tullut ajatelleeksi — troopillista -ukkosmyrskyä, jollainen saattaisi puhjeta.» - -Margaretin pienien kasvojen ilme muuttui nopeasti äreästä hurjan -pelokkaaksi. - -»Ettehän poistu luotani, ettehän, jos ukkonen on tulossa? Mistään -muusta en välitä... Merelläkään en pelkää myrskyä, kunhan vain ei -samalla jyrise... Mieluummin, paljoa mieluummin näkisin villipetoja — -tai villejä ihmisiä —» - -»No, luultavasti teidän ei tarvitse pelätä kohtaavanne täällä petoja -tai villejä. Tällaisessa paikassa ei juuri ole kettuja isompia otuksia; -enkä minä — hm — en ole nähnyt muita jälkiä kuin omiamme, neiti Verity.» - -»Tiedän sen. Vakuutinhan teille, etten pelkää. Mutta kun puhuitte — -ettehän tosissanne usko, että tänään tulee ukkosilma?» - -»Ei siltä näytä», toisti Mount kuivasti, vilkaisten pilvettömälle -taivaalle, jossa valkeita lokkeja leijaili mutkikkaissa kaarissa. -»Ihana sää. Ei merkkiäkään sateen pikaisesta tulosta. Ettehän -todenteolla ole huolissanne siitä, että jäätte yksin?» - -»En ole huolissani mistään _muusta_», selitti Margaret. »Olen -mielelläni yksin. Pidän siitä.» - -Tätä mielitekoaan hän sai tyydyttää sen siniseltä ja kullalta hohtavan -päivän loppupuolella. - - - -II - - -Mutta hän ei jaksanut pitää ajatuksiaan kaukana tavallisesta -seuralaisestaan, joka aina muulloin oli ollut niin kumppanillinen ja -jonka kanssa oli ollut niin helppo tulla toimeen. Minkälainen peto hän -olikaan ollut tänä aamuna! Kuinka inhoittavasti hän olikaan lausunut: -»Hyvästi!», ennen kuin lähti astelemaan kallionrinteelle, noudattaen -solisevan puron, heidän ainoan ruoka-aittansa, juoksua. - -»Hyvästi», tosiaankin! Niin kohteliaasti... - -(Peto!) - -Valmistautuessaan uimaan Margaret muisti aikaisemman elämänsä aikana -kerran sanoneensa jollekulle, ettei hän sietänyt Tom-sedän »nuorta -ystävää Mountia». Hän käyttäytyi niin kauheasti. - -»Niin se on», hän mietti kiskoessaan villapaidan lyhyttukkaisen -päänsä ylitse ja viskatessaan tweedkankaisen hameensa syrjään. »Hänen -käytöksensä on kerrassaan hirvittävää.» - -Sitten hän vaipui pohtimaan. Kuinka kiehtova Mount osasi olla! Kuinka -hupaisa hän oli ollut! Kuinka herttainen silloin, ensimmäisenä -päivänä, jolloin hänen ruumiinsa oli ollut niin jäykkä, hellä ja ylen -rasittunut! Kuinka myötätuntoinen! Ja myöskin ystävällinen hänen -lapsellisiin kirjeihinsä nähden! Aina niin »kiltti», joskin niin -sulkeutunut! ... - -Sillä sulkeutunut hän oli aina. - -Vaikka hän oli haastellut Margaretille tuntikausia — vaikka hän -(hääriessään puron partaalla, veistellessään tai kävellessään -hänen vierellään pensaikossa) oli selostanut hänelle monien -lukemiensa kirjojen sisällön, vaikka hän oli kuvaillut näkemiään -näytelmäkappaleita, kertonut hänelle sellaisten maiden elämästä, -joissa Margaret ei ollut milloinkaan käynyt — jopa sodan aikana omalla -torpeedonhävittäjällään vietettyä elämää — oli Mount, vaikka olikin -ollut veljellinen, sittenkin pysynyt erehtymättömän suljettuna. -Hän ei ollut kertaakaan maininnut Margaretille ainoatakaan häntä -henkilökohtaisesti koskevaa seikkaa. Niin, ei kertaakaan koko -aikana, minkä he olivat olleet tällä asumattomalla saarella yhdessä. -Puhuisikohan hän milloinkaan? Margaret aprikoi... - -Hän muisteli lukemattomia muita asioita, joista Mount oli hänelle -haastellut... Hän tunsi Mountin äänen jokaisen soinnahduksen, -muisti, miten hän lausui: »Ahaa!», »Tosiaankin, neiti Verity...» -tai ystävällisesti huomautti: »Älkää olko hupakko!» Hän muisti -Mountin sinisten silmien hymyn, hänen tumman päälakensa välkkeen -auringonpaisteessa, hänen kasvojensa sivukuvan, hänen miellyttävän, -pienipäisen, leveäharteisen varjokuvansa, joka iltaisin kuvastui -tummana liekkejä vasten. Kaikki nämä yksityiskohdat hän oli pannut -merkille vain sen tähden, että Mount oli ainoa henkilö täällä. -Mount teki ilkeästi jättäessään hänelle vastenmielistä muistettavaa -poistuessaan hänen luotaan ensimmäisen kerran. (»Kuvitelkaahan, että -tuhlaisimme tulitikun!» Pahatuulinen raakalainen!) - -Ilkeätä sekin, ettei Mount ottanut häntä mukaan tälle ensimmäiselle, -saaren sisäosiin tekemälleen retkelle. Hän oli kyllästynyt tähän -rantakaistaleeseen. Hän olisi niin halusta lähtenyt tutkimaan, mitä oli -noiden kaukaisempien kallioiden, lehdon, asumattoman alueen takana. - -Mutta esittäen hataroita tekosyitä oli Mount jättänyt hänet -tänne... (puhellen _»ihanasta säästä»_ ikäänkuin teatterimaisella -puutarhakävelyllä... Pyh!) - -Vasta uinnin jälkeen — (Mount oli vaatinut häneltä lupauksen, ettei hän -Mountin ollessa poissa läheisyydestä menisi omaa mittaansa syvemmälle) -— vasta uinnin, hieronnan, voimisteluliikkeiden ja luuta kädessä -häärinnän jälkeen alkoi Margaretin harmi talttua. - -Pian hän oli riemuissaan... - - - -III - - -Hän riemastui löytäessään, mitä Mount oli jättänyt jälkeensä. Jättänyt, -unohtanut, huolimattomuudessa jättänyt! Kivellä lähellä putousta oli — -kaksi verratonta aarretta, joista toinen oli tulitikut — tulitikkurasia. - -»Kuinka mainiota!» riemuitsi Margaret kuten koulutyttö. »Hän, juuri -hän! Aina nuhtelemassa minua, kun en muista, mihin olen pistänyt -haarukan! Sättimässä minua, kun olen unohtanut veitsen jonnekin! Enää -hän ei saa hiiskua minulle sanaakaan. Nyt on minun vuoroni moittia -häntä huolimattomuudesta... Annankohan tulen sammua?» mietti hän -pahankurisesti. - -»Rajoitan nuotiota vähän ja sitten annan sen sammua. Kun hän -sitten luulee kadottaneensa tulitikut —» Samoin kuin pikku pojat -tallettavat kalleuksiaan, sujautti hänkin kallisarvoisen rasian -povelleen villapaitansa alle, jonka ympärille nyt oli vyöksi kiedottu -Mountin autovaipasta leikattu hihna. Nauttien hän antautui ennakolta -kuvittelemaan, minkälainen kohtaus siitä sukeutuisi. Mahdollisimman -lyhyessä ajassa hän eli sen etukäteen. Sillä heti kun hän taaskin -käänsi päätään, osui hänen katseensa toiseen aarteeseen, jonka Mount -oli pudottanut, jättänyt, unohtanut. - -Mountin kello! - -Kuinka liiallista hyvää! Mikä mieheen oli mennyt, kun hän niin kokonaan -poikkesi tavallisesta huolellisuudestaan tänä aamuna? - -Margaret otti käteensä kellon, vanhanaikaisen, sievän, kultaisen -vehkeen, joka (kuten Mount oli kertonut) oli ollut hänen äitinsä. Äidin -olivat olleet myöskin ohuet kultaperät, joissa hänkin kantoi kelloa. -Kello oli perineen aina ollut kiinnitettynä hänen leveään vyöhönsä. -Aina hän piti kelloa vyönsä taskussa, ja perien toinen pää oli kiinni -toisessa taskussa, joten se ei jäänyt häneltä koskaan. - -Mutta nyt — nyt _hän_ oli jättänyt sen! - -Margaret ajatteli häntä tuiki ystävällisesti, unohtaen hänen -käytöksensä ja riidanhalunsa, miettien vain, miten hän nuhtelisi häntä -ja kuinka hyvin hän oli sen ansainnut... Äkkiä hän huomasi pienen -kellon takakuoreen kiinnitetyn esineen. Pieni valokuva tietystikin. -Luonnollisestikin pienoiskuva. Hyvin nuoren, tummasilmäisen tytön kuva. -Sehän oli selvä. Sitä katsellessaan Margaret heti arvasi, että tuon -tytön täytyi olla Mountin morsian. - -Kohta senjälkeen hän tunsi tuskaa. - -Se kummastutti häntä niin suuresti, ettei hän aluksi osannut -määritellä, miltä hänestä tuntui. Sitten hän tunsi sen uudelleen, ja -nyt hän ei voinut erehtyä. Tuskaa. Sielullista tuskaa, joka melkein -vaivasi ruumiillisesti. Sydämessä pistävä tuntu, kurkkuun kohosi -jotakin... - -Hän, joka oli ajatellut: _»En koskaan voi olla, onneton tällä -saarella.»_ Nyt hän oli tulossa onnettomaksi! - -Hetkisen hän seisoi otsa rypyssä. Sitten hän laskeutui istumaan -auringon lämmittämälle soralle, veti polvet leukaansa saakka ja mietti. -Outo, jäytävä kipu, kurjuuden tunne, valtasi hänet. - -Paljoa myöhemmin hän selitti itselleen sen johtuneen säälistä, kun -hän ajatteli, että Mount oli erotettu tytöstä, jonka kuva oli kellon -kuoressa. - -»Tietystikin tyttö kuvittelee, että Mount on hukkunut ja ettei hän enää -milloinkaan näe häntä. Se on hirveätä hänestä ja luonnollisesti myös -Mountista. Senpätähden hän on niin huonolla tuulella; häntä kalvaa se -epävarmuus, kuinka kauan kestää, ennen kuin hän näkee tytön jälleen... -jos näkee.» - -Vilpittömästi puhuen, Margaret ei aavistanut, mitä hänen sydämessään -tuntunut pistos, kurkkuun kohonnut möhkäle, jäytävä, kalvava tuska -merkitsivät. Saatuaan ensimmäisen vihjauksen sydämessään piilevästä, -alkuaikaisesta väijyjästä hän tuli murheelliseksi, hätkähti... - -Tuntia myöhemmin hän asteli rauhattomana edestakaisin (paljain -jaloin, sillä kumikengissä alkoi näkyä pahoja kulumisen merkkejä ja -hän säästi niitä kiipeilläkseen ne jalassa kallioilla). Hän käveli -sinne tänne hietikolla kytevän, tukahdutetun nuotion lähettyvillä. -Paikkansapitämättömillä verukkeilla hän koetti tukahduttaa toista -liekkiä, joka oli viriämässä hänen rinnassaan. - -»Varmasti saapuu vielä toinenkin laiva», järkeili hän. - -Mielenhaikeus ja mustasukkaisuus kytivät... tukehtuivat ... Pannessaan -kelloon varovasti omien helyjensä joukkoon kallionhalkeamaansa -hän päätti antaa sen Mountille heti, kun tämä sitä kaipaisi. -Mutta hetkisen kuluttua hän otti kellon jälleen esille — veti -tulitikkurasian piilostaan ja sijoitti sitten ne molemmat huolekkaasti -silmäänpistävälle kohdalle sille kivelle, jolla Mountin oli aina tapana -istua. Hän odotti Mountia... - -Hän ajatteli: »Minnehän hän lienee mennyt? Mitä hän on saattanut -löytää? Missä hän on?» - - - -IV - - -Sillä aikaa Mount oli odottamassa — vimmoissaan odottamassa -pienen kylän postitoimistossa saaren lumirajan yläpuolella. Lumi -peitti maantietä ja reunusti puroa, jonka vesi oli läpinäkyvän -kristallikirkasta, kirkkaampaa, puhtaampaa kuin rantakallioiden -putouksessa. Huikaisevan sinivalkoinen lumi verhosi kaukaisia, -huippulatvaisia vuoria; lähempänä se päällysti metsäomenapuista -kasvatettua aitaa, saniaisia ja vaaleanvihreitä, villejä -orjantappuroita, joita kasvoi niin runsaasti kaikkialla tässä kolkossa -kyläpahasessa, niin syrjäisessä niin kylmässä... - -Pienen toimiston tukahduttavan ummehtunut ilma pani Mountin -yskimään, kun hän odotteli vastausta puhelinsoittoonsa, kiihkeihin -sähkösanomiinsa, kaikkiin ponnistuksiinsa, joilla hän oli koettanut -saada tietoja kaupungista. - -»Kestää kauan!» huomautti ristikon takana istuva, madonnankasvoinen -postinhoitajatar, jolla oli musta shaali ja sininen esiliina. »Kestää -kovin kauan!» - -Kaukana rannikolla, lumirajan alapuolella, lämpöisellä aurinkoisella -vyöhykkeellä puuhaili Margaret, myöskin odottaen, ja hänestäkin »kesti -kauan», joten se päivä tuntui hänen saarella viettämistään pisimmällä. - -Hän jupisi hiljaa: »Mikähän häntä viivyttää?» - - - - -XII luku - -Kielten helähdys - - - -I - - -Auringon laskiessa Mount palasi, ja hänen muassaan oli — yllätys. Se -oli kuluneella nuoralla köytetty kotelo. Keikutellen, nykien ja vetäen -sitä selkänsä takana nuorasta hän toi sen leirille ja huomautti: »Vähän -taloustarpeita, neiti Verity» (lausuen sanat tavattoman hilpeästi). - -Heti Margaret ajatteli: »Hän on _yhä_ kovin äreissään.» - -Niin hän olikin. - -Eikä hän ollutkaan syyttä, sillä odotettuaan tuntikausia ja -tiedusteltuaan hurjan kiihkeästi, hän oli saanut kovin onton, -tyhjänpäiväisen, epätyydyttävän vastauksen, jonka herra Lloyd oli -jättänyt sen kaupungin hotelliin. Sieltä hän oli ainakin löytänyt -sen vanhan veijarin jäljet. Vastauksessa oli ollut kaksi lausetta: -_»Jatkakaa toistaiseksi! Lähetän tietoja.»_ - -Mitäpä hän olisi senjälkeen voinut tehdä muuta kuin vedota kylän -papin ja postinhoitajattaren, joka samalla oli kylän ainoa kauppias, -sääliväisyyteen? - -»Olette löytänyt jotakin. Olette todella löytänyt jotakin -haaksirikkotavaraa», huudahti Margaret, siten vapauttaen Mountin -punomasta lisävalheita. Palatessaan takaisin leiripaikalle hän oli -kiukkuisena sommitellut tarun, että hän oli löytänyt kotelon, joka oli -ollut ahtautuneena kallionrotkoon heidän oikealla puolellaan olevassa -lahdekkeessa. Nyt hänen ei tarvinnut turvautua siihen. - -»Katsotaanhan, mitä siellä on», pyysi Margaret, käyden kotelon kimppuun -ja kiskoen sormineen tiukkaa, monimutkaista solmua... - -Margaret ja Mount aukaisivat tiiviisti sullotut kääreet innokkaampina -kuin olisivat entisaikaan olleet, vaikka tarkastettavina olisivat -olleet Fortnumin ja Masonin koko varastot. Kotelossa oli monenlaista -tavaraa, kuten iso laatikko Petit Beurre-keksejä, kymmenkunta -omenaa, lasipurkki kielisäilykettä, kuivattua makkaraa, ranskalaisia -tulitikkurasioita, savukkeita, pullo punakeltaista curaçoa-likööriä, -suklaata, saippuakappale (jonka Margaret kiihkeästi sieppasi), iso -veitsi ja lopuksi jotakin vanhassa nahkakotelossa. - -»Herra Mount, mikä on tämä kummallinen vehje?» - -»Sitä teidän sopii kysyä», vastasi Mount typerän näköisenä. Hän ei -käsittänyt, miten hän oli saattanut olla sellainen tomppeli. Hän oli -jaksanut torjua vanhan, hyväntahtoisen papin esitykset, kun tämä oli -tarjonnut hänelle todella tarpeellisia esineitä, kuten saksia ja -partaveistä. Tavattomasti ponnistaen tahtoaan hän oli hylännyt nämä -elämäntarpeet, sillä hänenhän täytyi viimeiseen saakka näytellä tytölle -asumattoman saaren kujetta ja käyttää avukseen kaikkia senmukaisia -yksityiskohtia. Mutta sittenkään — sittenkään hän ei ollut jaksanut -vastustaa, kun hänelle tarjottiin hyödytöntäkin turhempaa... - -Mielessään moittien itseään hän lausui ääneen: »Minkätähden tämän -kotelon sulloja, ken hän sitten lieneekin, on pannut siihen -lisäpainoksi tämän mitättömän kapineen —» - -»Mutta mikä se sitten on?» - -»Niin, ajatelkaahan. Se on ukulele.» - -»Oi, kuinka hauskaa! Osaatteko soittaa sillä, herra Mount?» »Kyllä -jonkun verran. Mutta arvokkaan tilan täyttäminen hyödyttömällä -soittokoneella jonkun käytännöllisen esineen asemesta —» - -Hän näytti niin suunnattoman harmistuneelta, ettei Margaret edes -ottanut puheeksikaan unohtuneita tulitikkuja ja kelloa. - -Hän salli nuoren miehen itsensä löytää ne. Mount pisti ne paikoilleen -hiiskumatta mitään. Mahdollisesti hän kuvitteli, ettei Margaret ollut -niitä huomannutkaan. - - - -II - - -Ensimmäisen kerran haaksirikon jälkeen oli heidän illallisenaan -muutakin kuin kalaa, simpukoita, kasviksia ja putouksen vettä. -Mikä odottamaton onni!... Nuori pari syödä mutusti keksejä, joiden -väliin oli pantu kielileikkeleitä; he pureksivat makeita, meheviä -omenia. Syvimmistä osterinkuoristaan he joivat kuumaa, elähyttävää, -punakeltaista curaçoaa. Sen olisi pitänyt olla hilpeä ateria! - -Se oli äänettömin, painostavin, minkä he olivat nauttineet ensimmäisen -saarella syömänsä kala-aamiaisen jälkeen. Mountia kiukutti entistä -pahemmin heidän tilansa, josta hän ei saanut keskustella. Hän -vannoskeli mielessään, ettei hän päästyään kerran eroon Lloydista enää -ikinä puhuttelisi moista vintiötä koko elämänsä aikana. Hän ei ikinä -menisi häntä kohtaamaan. (Hänen Lloydia kohtaan tuntemansa, yltynyttä -raivoa olivat itsesyytökset vain omiaan pahentamaan. Sillä hän, -Mount, oli saanut puoliseksi sipulikastiketta, vasikanlihavatkulia, -oikeata leipää ja oikeata kahvia, kun taas tämä lapsipoloinen ei ollut -maistanutkaan ruokaa hänen lähdettyään)... Hän ei enää ikinä tapaisi -Lloyd-vanhusta eikä ketään hänen seurapiiriinsä kuuluvaa henkilöä. - -Sellaisia olivat Mountin mietteet juhla-aterian aikana. - -Margaret taas — - -Häntä vaivasi se omituinen turtumus, jota ihmiset nimittävät _»ei -minkään ajattelemiseksi»_. - -Hyvin hajamielisenä Margaret kyyrötti hämärässä nuotion äärellä, -äänettömänä äänettömän nuoren miehen vastapäätä. Taaskin häntä kalvoi -sama kummallinen, epämukava tunne — nyt se ei ollut tuskaa, ei vihlovaa -kipua! Tuskin se edes koski. Tuntui vain siltä kuin jokin olisi melkein -tuntumattomasti näppäillyt jotakin hänen sydämensä kieltä — kehoittaen -häntä, kutsuen häntä — mihin? - - - -III - - -Hänen aikaisemmin kuvittelemallaan troopillisella saarella oli pimeys -aina verhonnut maanpinnan yhtä nopeasti kuin näyttämön esirippu -piilottaa auringon valaisemat ryhmät kolmannen näytöksen päätyttyä. -Mutta niin ei täällä. Täällä oli aina ollut hämärä aika. Hämärä tuli -nytkin. - -Se oli tuoksuva, viileä, leppeä, ruusuinen sinipunerva. Iltataivaalla -välkkyi Venus valkeana. Muut tähdet lähettivät sille tuikkivia -tervehdyksiään. Pian kiipesi kuin laaja, pyöreä, punertavan -kermanvärinen kehrä verkkaisesti näkyviin oikealla kädellä kohoavan -kallion takaa. Joka hetki muuttui öinen väritys rikkaammaksi, -värähteleväksi. Nuotio hohti punertavana, miehen ja tytön hahmojen -taustana; sen valo heijastui oikullisesti heidän hampaistaan ja -silmänvalkuaisistaan; se pani helmet kimaltelemaan Margaretin kaulalla, -kultaiset kellonperät Mountin vyöllä. Kauempana oli kaikki kiedottu -pimeyteen, salaperäiseen, äärettömään... - -Jotkut ihmiset olisivat saattaneet sanoa: _»Se näytti -näyttämömaisemalta.»_... Tuho periköön niin ontuvan vertauksen! Sillä -tällaista näkyä koetetaan näyttämöllä alituisesti saada aikaan (mutta -ei koskaan saada). - -Kun puhutaan suu puhtaaksi, milloin ovat tasaiset palkit voineet -harhauttavasti kuvata maaäidin aaltoilevaa rintaa? - -Miten voitaisiin näyttämölle saada eloisaa, hymyilevää valoa, -kasteenkosteata hämärää? Miten voisi merituulahdus puhaltaa -näyttämöohjaajan pöydältä? Millaisilla näyttämövälineillä voitaisiin -kuvata luonnon kohinaa ja rytmillistä huolintaa niille, jotka tuntevat -luontoa? Kun taide on pannut parhaansa, antanut osuvimpansa, jää -näyttämöstä aina samanlainen vaikutelma kuin valaistuista laatikoista, -joissa lasten pahvinuket pannaan sätkyttelemään vetämällä niitä -kömpelösti sovitetuilla langoilla. - -Mutta täällä oli Omarin villi luonto — Omarin ja hänen kaikkien -miljoonien veljiensä, jotka ovat koskaan tunteneet kaihoa — - -»Ja sinä —» - - - -IV - - -»Aiotteko laulaa?» tiedusti Margaret. - -Sillä Mount oli ottanut kotelosta harmillisen soittokoneen, villien ja -maailmallisesti viisaiden silmätikun. - -»Haluan vain koettaa, onko tämä vietävän vehje vireessä», vastasi Mount -— lyhyemmin kuin itse huomasikaan. - -(Paljoa myöhemmin hän kysyi Margaretilta: »Mitä tarkoititte -saneessanne, että olin 'petomainen’? Olin olevinani teille niin kovin -kiltti.») - -Hän näppäili ukulelen kieliä. Niiden puolittain inhimillinen värinä -levisi taivaalliselta tuoksuavaan ilmaan. - -»Se tuntuu olevan kunnossa», virkkoi Mount, soitellen. - -Margaret selvitti kurkkuaan. »Laulakaa! Laulattehan?» - -»Niinpä niin. En ole oikeastaan perehtynyt tähän vehkeeseen... Juurihan -sen löysin... Tahdotteko polttaa noita kaitselmuksen lahjoittamia -savukkeita?» - -Omaksi ja Mountin kummastukseksi Margaret ei tahtonut polttaa. - -Tänä iltana hänestä tuntui kuin hän olisi taaskin ollut »pelkkiä -hermoja», mutta polttamisen hän ei uskonut nyt rauhoittavan -niitä. Hill-kadun varrella hän oli ollut pinttynyt ja kiihkeä -tuoksusavukkeiden polttaja — mihin hän oli tottunut huoneensa -ummehtuneessa ilmassa. Täällä se tapa oli jäänyt pois, samoin kuin -monet muutkin tottumukset — venyttelevä puhetapa, cocktailin himo, -suupielien laskeminen alaspäin, vaistomainen huulipuikon käyttö, -kaikki sellainen, mikä ei ollut synnynnäistä terveessä tytössä. Miehen -poltellessa tupakkaa ja soitellessa hän istui matalalla kivellään ja -lisäili nuotioon oksankappaleita. - -Eikö Mount aikonut puhua hänelle koko iltana? - -Vihdoin kuului kielien pehmeän helkynnän seasta miehen ääni: »Ettekö te -osaa laulaa jotakin, neiti Verity?» - -Margaret pudisti lyhyttukkaista päätään. »Mutta mielelläni kuuntelen —» - -Huvilassa oli Jack Verity usein laulanut, ja hänen pieni tyttärensä -(joka polvenkorkuisena oli seurannut häntä pukeutumishuoneen -parranajopeilin luota höyläpenkin luokse tai aittaan) oli kuunnellut -heltyneenä tai ihastuneena. - -»— Isäni lauloi niin kauniisti. Ne olivat kaikki vanhanaikaisia -lauluja, joita en usko kenenkään kuulleen paitsi äitiäni ja -minua! Mielilauluni oli — niin, tietysti pois muodista... 'Vanha -kentyckilainen koti' —» - -»Mutta kyllähän minä sen osaan.» - -Hän näppäili kieliä hiljaa. Hänellä oli herkkätuntoiset sormet, jotka -osasivat houkutella kala-paran otteeseensa ja puristua naisenkäden -hermoihin niin, ettei nainen ikinä unohtanut niiden kosketusta! Niillä -sormillaan hän houkutteli alkusoiton sielun kuuluville. Sitten hän -alkoi laulaa miellyttävän, himmeän soiton säestämänä. Hänen äänensä oli -sametinpehmeä baryton, kouluttamaton, erehtymätön; se tapasi täsmälleen -jokaisen nuotin, osui jokaisen sellaisen kuulijan heltyneisiin -hermoihin, jolla on kuuleva korva. - - »Nyt nuoret ne palkeilla leikkiä lyö, - ilo hilpeä ilmoille raikuu. - Kova aika saapuu, ja edessä on työ, - ja kaihoten laulumme kaikuu.» - -Hänen _obligatonaan_ olivat pienet laineet, joiden ääni oli kuin silkin -kahinaa, nuotiotulen hiljainen lepatus... - -Ei millään sanoilla voi kuvata äänen kauneutta; sitä on mahdoton -selostaa. Se välähtää ohitse nopeasti kuin valo, jota ei millään -valokuvvauskoneella, ei millään väreillä voida jäljentää. Se on -samanlainen kuin hetken kauneus, jolle emme lakkaa huutamasta: _»Oi, -viivy! Olet niin ihana.»_ Eikä siihen huutoon saada muuta vastausta -kuin ihanuuden katoaminen. - -Hyvin hiljaa nuori Mount lauloi: - - »Älä itke, neitonen, - anna murheen mennä, - kaikuessa hontelon - aatoksissa lennä - kotirattoon rauhaisaan - Kentuckyssä asumaan.» - -Äänien ja soittimenkielien tenhovoima saaren yössä!... Yhä kuului -laineiden kohinaa, liekkien lepatusta, nukkuvan maan kohdalla henkivän -tuulen huokailua. - - - -V - - -Mountin reipas puheääni särki lumouksen. »Vuosia sitten kuulin tämän -vanhan sävelen ja ehdottomasti oikein. (Esitin sen kai kokonaan -väärin.) Se on varmasti yhtä hyvä kuin nykyiset, uudet ja 'hienot’, -eikö teistäkin?» - -Margaret (joka näkyi tummana hahmona nuotion hehkua vasten, vain -helmissä vaaleanpunerva välke) ei voinut vastata heti. - -Mount oli näppäillyt soittimen kieliä aavistamatta, mikä muu kieli oli -värähdellyt. - - - - -XIII luku - -Yöllistä vapautta - - - -I - - -Ennen kuin Margaret toivotti hyvää yötä, virkkoi hän nuorelle -Mountille: »Te otitte ensimmäisen tutkimusvuoron! Huomenna tahdon minä -lähteä vaellukselle.» - -»Vaellukselle — minkä tähden?» - -»Olen kyllästynyt pysyttelemään yhdessä ainoassa pienessä, ahtaassa -paikassa.» Margaretia vaivasi tunne, ettei hän nyt voinut puhua tälle -miehelle avoimesti ja vapaasti, kuten hän olisi voinut tehdä edellisenä -iltana. Ihan ilman aihetta oli heidän suhteissaan tapahtunut jokin -muutos... »Kaipaan _pois_ täältä, herra Mount. Sallikaa minun liikkua -vähän, teettehän niin?» - -(Heti häntä harmitti, että oli käyttänyt sanaa »sallikaa».) - -Mount puhui hänelle kohteliaan vieraan tapaan. - -»Neiti Verity, ette ole vielä varsin kauan harjoitellut tätä -ponnistuksia kysyvää elämää varten.» - -»En haluakaan ponnistella. Tunnen oikein hyvin jaksavan! kävellä vähän -— puolitoista penikulmaa —» - -»Ei vielä. Te väsyisitte perinpohjaisesti hoivailtavakseni—» - -»Lupaan, etten väsy.» - -»Sellaista ei voida luvata», huomautti nuori Mount, pistäen ukulelen -koteloonsa. Hänen itsehillintänsä salasi eräänlaista pelkoa... - -Sillä tämän kiusallisen jutun hoitaminen alkoi käydä täpäräksi. Jollei -hän sitoisi tuota kotelon kiinnitysnuoraa tytön nilkkoihin, niin -miten hän saisi Margaretin pysymään määrätyllä alueella? Hän oli nyt -ilmeisesti päättänyt lähteä tarkastelemaan seutua. Entä jos hän sen -tekisi? - -Se olisi pulman yksi ratkaisutapa. Mahdollisesti paras. - -Entäpä jos tyttö lähtisi, pujahtaisi hänen luotaan puolentoista -penikulman taipaleelleen? Jollei hän kiertäisi ympyrässä, joutuisi -hän puolitoista penikulmaa samottuaan tielle ja vieläpä mainion hyvin -tehdylle tielle. Se veisi hänet johonkin noista kivisistä kylistä, -jotka muistuttivat _Grimmin kotisatuja_, jollekin noista kirkoista, -jotka olivat niin korkealla, että näyttivät olevan taivaanmatkan -puolivälissä. Hän tapaisi ihmisiä, muuleilla ratsastavia talonpoikia, -vuohipaimenia... - -Se särkisi kaikki. - -Äkkiä Mountin mieleen välähti, että olisi sääli, jos Margaret -yhdennellätöista hetkellä saisi kaikki selville. Hän teki omituisen -päätöksen... Niin kiukuissaan kuin hän olikin Lloyd-vanhukselle, tukisi -hän häntä loppuun saakka. Hän ei päästäisi tyttöä näkyvistään. Hän -keksisi verukkeita... Sellainen oli hänen suunnitelmansa. - -»No niin, neiti Verity, nähdäänpähän, missä kunnossa olette -huomenaamulla. Hyvää yötä!» - - - -II - - -Margaret virui luolassaan myöhään yöhön saakka valveilla, silmät -levällään. - -Ylen määrin kiihtyneenä ja huolestuneena hän heittelehti kyljeltä -toiselle ison päällystakin alla. Hän kyseli itseltään: »Mikä häntä -vaivaa? Jokin hänen on. Jokin, mitä ei ollut eilen.» - -Sitten hän ajatteli: »Minkä tähden olin niin surkean onneton tänä -iltana? Miksi olin vähällä purskahtaa itkuun hänen laulaessaan? Minua -kalvaa koti-ikävä. Olen täällä... kaukana kaikista, joista pidän...» - -Äkkiä hänelle selvisi: »Yhdestä seikasta olen varma. Hän salaa minulta -jotakin. Hän on salannut minulta jotakin koko ajan täällä ollessamme.» - -Sitten vaisto (kuten vaisto silloin tällöin tekee) osui naulankantaan: -_»Tässä saaressa on jotakin kummallista, ja hän tietää, mitä se on. -Entäpä jos emme olekaan haaksirikkoisia. Entäpä jos minua onkin -pidätetty täällä jossakin määrätyssä tarkoituksessa?»_ - -Kuten tavallisesti sai vaiston neronleimahdus nytkin huonon vastaanoton -sitä kuuntelevalta järjeltä. Melkein heti Margaret päätteli: »Se on -järjetöntä! Mistä sellainen mielipuolinen ajatus lienee lehahtanut -päähäni?» - -Taaskin hän pohti: »Mutta herra Mount koettaa aina minua estää -epäilemästä — mitä? Tietääköhän hän varmasti, että kaikki muut -hukkuivat? Näkikö hän heidän uppoavan? Saattaakohan se olla sitä?» - -Sitten hän aprikoi: »Jokohan hän nukkuu? Kerran hän kertoi ehtineensä -vain kahdesti kääntyä ja sijoittua kasvot merelle päin, ennenkuin -vaipui uneen eikä tiennyt enää mistään.» - -Vielä hän ajatteli: »Hyvä! Täysi kuu! On tuntikausia valoisaa kuin -päivällä... Kun uskon sen miehen olevan sikeässä unessa, nousen -vuoteesta... En odota huomisaamua lähteäkseni puolentoista penikulman -kävelylle. Menen tänä yönä... Jaksan kyllä taivaltaa. Jollen saakaan -saaresta mitään selville, väsyn ainakin niin, että palattuani nukun -kuin tukki —» - -Se oli _hänen_ suunnitelmansa. - - - -III - - -Pian oli kuu, joka hämärässä oli näyttänyt kultaiselta kilveltä, -samannäköinen kuin hopeakolikko korkealla kallioiden yläpuolella. - -»Nyt», tuumi Margaret. - -Työnnettyään vaipan syrjään hän nousi pystyyn ja veti kumisaappaat -jalkaansa. Sitten hän muisti, että hänen oli tunkeuduttava pensaikon -lävitse, ja riisui saappaat jälleen pois pannakseen ensin jalkaansa -paksut golfsukat. Myöskin hän otti käteensä karsitun oksan, jonka piti -olla hänen alppisauvanaan. Niin varustautuneena hän lähti kiipeämään, -noudattaen puron vartta. Aluksi hän kapusi hitaasti, varovasti, hiljaa -(ettei herättäisi toisessa luolassa nukkuvaa miestä), mutta sitten hän -joudutti vauhtiaan. Jokaisen askeleen jälkeen lisääntyi seikkailun -tuottama nautinto, ja siihen punoutui öisen vapauden tunnetta. - - - -IV - - -Öinen vapaus... kummallisia sanoja, joita on käytetty määrätystä -sieluntilasta. Jotkut ihmiset uskovat varmasti sielun unessa voivan -irtautua maahan sidotusta ruumiista. Ihan tosissaan nämä ihmiset -luulevat voivansa erottaa sellaiset yöt, joina heidän sielunsa on -siten liikkeellä, niistä öistä, joina heidän sielunsa (lihan vankina) -ei jaksa vapautua, joina heidän sielunsa ei »ole poistunut». Ne yöt -ovat väsyttäviä. Olkoonpa uni ollut vaikka kuinka sikeätä, se ei ole -virkistänyt. - -Uni on yhäti tutkimaton alue. Tiede tunnustaa, että öinen tilamme on -elämämme suurimpia ongelmia... - -Ehkä Margaretia hänen entisen elämänsä aikana, jolloin hän tanssi -aamusarastukseen saakka ja nukkui päivänvalossa, vaivasi yöllisen -vapauden puute. Saarella oli sikeä nukkuminen edistänyt hänen -parantumistaan... - -Mutta tänä iltana oli Margaretin sisäinen minä hänen valvoessaankin -täydellisesti »vapautunut» ikäänkuin hän olisi nukkunut — niin, -silloinkin kun hän liikkui oudon hopeiselle hohtavassa maailmassa, -jollaisia hopeiset unelmamaisemat ovat. - -Rajattomana ja värittömänä seutu kohosi, leviten hänen ympärilleen. -Kuun vuorilta näyttävät kalliot reunustivat toistensa takana olevia -kumpujonoja, jotka olivat kuin norsunluuta hopeisella pohjalla. - -Läheiset kivet näyttävät norsunluulta, niiden välissä kasvavat sekavat -pensaat hopeakudokselta. Hänen oma kätensä oli kuin marmorista -veistetty... Ruskeasta hameesta ja sinisestä villapaidasta oli väri -kadonnut, ja kaikessa oli kuutamon sinertävän kalpea leima, joka -olisi ollut kammottava, jollei se olisi ollut niin kaunis. Oi, -hopeavivahteiden sinfoniaa! Hennoista koivunrungoista välkkyvä, -haavanlehtien alapinnoista värähtelevä hohde levisi ikäänkuin -timanttien tähdittämänä hämähäkin kudoksille — kyyhkysenhöyhenten, -kissankäpälien, terälehtien tuppien harmaata väriä oli luomassa -vivahduksia avaraan, outoon maisemaan... Harmaata, joka välähteli kuin -kalansuomukset, harmaata, pehmeätä kuin ohdakkeessa, samanlaista kuin -naisen vaaleneva tukka, kesäkuun taivaan harmaata, helmiäisen hohtavaa -harmaata, kirkkaiden lapsensilmien harmaata, järvenpinnan väreiden -harmaata — kaikkia niitä vivahduksia näkyi, vaihtuen, sekaantuen -toisiinsa, värittömässä, mutta kuitenkin värikylläisessä maisemassa, -jota yöllistä vapautta nauttiva Margaret katseli astellessaan eteenpäin. - - - -V - - -Pian lakkasi maaperä kohoamasta, eivätkä hänen pehmeäpohjaiset -jalkineensa lainkaan kapsahdelleet sametinpehmoisella ylätasangolla. -Oksat hipoilivat hänen hamettaan. Se kahina ja hänen oma hiljainen -hengityksensä olivat ainoat kuuluvat äänet. Hän oli huomannut -mukavammaksi luopua kantamasta kilisevää helyketjua, ja nyt se oli -tallessa hänen kallionsa syvennyksessä. Hänellä oli muassaan vain -helmet, jotka kuutamossa välkkyivät hänen kaulallaan. - -Hän asteli tietään, unohtaen kaiken muun paitsi yksinäisyyden riemua... -Kuten pienet tähdet häipyvät valtavaan valoon, samoin hukkuivat kaikki -Margaretin omat ajatukset... Ei ollut ainoatakaan kuvaa sekoittamassa -viehättävää, tenhoista näkyä. Hänen sydämensä kieli, jonka heräävä -tunne oli näpäyttänyt liikkeeseen, oli tauonnut värähtelemästä. Hän -ei ajatellut sitä miestä, jonka käsi oli kieltä koskettanut. Enää ei -hänen korvissaan kuulunut Mountin silkinpehmeän, sydäntähellyttävän -barytonin kaiku. Hän, jonka rinnassa joitakuita tunteja sitten oli -intohimo alkanut kuohua, ei tällä hetkellä edes huokaissut... Hän ei -tuntenut, kuinka hän nautti yksinäisyydestään. Äänettömänä hän asteli -tahdikkaasti eteenpäin. Häntä ei häirinnyt ainoakaan nimi, ei ainoakaan -kuva. Hän oli niin kaukana maasta, niin kaukana ruumiin tasosta, sen -riemuista, sen tuskista! Hän oli saanut takaisin sekä ruumiin että -sielun terveyden, mutta ei ollut tietoinen kummastakaan. - -Hän liikkui henkenä henkimaailmassa, kuun viehättävässä, jäisessä, -persoonattomassa välkkeessä. - - - -VI - - -Kirkas hohde himmeni. Hopeista järveä muistuttavan maiseman yli näytti -kiitävän tummia väreitä, öinen taivas alkoi vetäytyä pilveen... - -Margaret ei huomannut sitä, ennenkuin hänen tietoisuuteensa oli -tunkeutunut silmäänpistävämpi seikka. _Hän oli nähnyt aaveen._ - -Se oli kadonnut, ennenkuin hän ehti »tointua». - -Mutta... Varmastihan hän oli sen nähnyt? Se oli liikkunut täydessä -kuutamossa — tanakka miehen hahmo, ja tuuhea tukka oli loistanut hyvin -kirkkaasti monivivahteisessa hopeahohteessa. Niin, se oli ollut vain -kivenheiton päässä hänestä, kylpien yliluonnollisen kirkkaassa valossa! -Ja _silloin_ oli kuu äkkiä peittynyt pilveen. Kun se jälleen alkoi -paistaa, oli hahmo kadonnut. Margaret oli nähnyt sen selvästi niin -kauan, että olisi ennättänyt laskea kuuteen — ajatelkaa — yhtä selvästi -kuin te näette sormenne tämän kirjan sivulla. Sitten vilahdus, ja se -oli poissa!... - -»Haamu?» äänsi Margaret epävarmasti. Vieläkin tuntui siltä kuin hänen -oma henkensä olisi vasta juuri äsken palannut. - -»Tietysti! Arvaan, kenen haamu se oli...» - -Hän ei ollut säikähtänyt. Aina hän oli kuvitellut, että jos jonkun -tutun ja rakkaan (esimerkiksi hänen nuorekkaan isänsä) henki -näyttäytyisi hänelle, hän kyllä säpsähtäisi, mutta ei pelkäisi. Kun hän -nyt ollessaan yksin tässä lumotussa maisemassa oli nähnyt, kuten hän -itse luuli, aaveen, ei hänessä ollut rahtuakaan sellaisesta kauhusta, -joka olisi nostanut jokaisen aaveita pelkäävän ihmisen sydämen -kurkkuun... - -Margaretia ei vaivannut se pelko. - - - -VII - - -Sillä samoinkuin kaikkein kaunis ei ole yhtäläinen ja se, mikä tuottaa -toiselle riemuista nautintoa, ikävystyttää toista, samoin on meillä -kullakin omat hirmumme. - -Jotkut pelkäävät pimeässä. Toisissa taas pienet, suljetut paikat -herättävät kauhua ikäänkuin he olisivat elävänä haudatut. Käärmeiden -pelko, joka muutamissa on niin elävä, on hyvin tunnettu Edenin taruna. -Monet miehet, jotka pelkäävät naisten hiirikammoa, säikkyvät itse -pelkkiä yöperhosia. Margaretia oli aina peloittanut se, mikä nytkin oli -tulossa. Silläkin hetkellä, jolloin hopeisesta loitsumaailmasta palasi -tosielämään ja ajatteli: »No, niin, minua väsyttää», kääntyen samaa -tietä takaisin, lähestyi se häntä... - - - -VIII - - -Se lähestyi lounaasta, peitti kuun ja vähitellen täytti raikkaan, -merituoksuisen yöilman kaivosonkaloita muistuttavalla raskaalla -tunnulla. - -»Kuinka painostavaksi ja helteiseksi ilma muuttuu», mietti Margaret, -»melkein kuin...» - -Vaistomaisesti hän joudutti askeliaan. - -Sitten hän tunsi koko jännittyneessä olemuksessaan, mitä oli tulossa. - -Se valtasi hänet äkkiä samoin kuin maanjäristyksen aavistus, joka -(monien kilometrien päässä) aiheuttaa Uuden Seelannin naisille -äkillisiä pyörtymyskohtauksia. Hän pudotti alppisauvansa maahan. - -_»Se se on!»_ varoitti häntä jokainen värisevä hermo. - -Tunnettuaan sen hän myöskin näki sen. Ensimmäinen koukerteleva salama -välähti pilvissä. - -Ja sitten hän sen kuuli, äänen, joka hyydytti hänen vertaan, pani -hänen jäsenensä vapisemaan, hänen suunsa meni ammolleen ja silmät -laajentuivat kauhusta, leikattu tukka nousi pystyyn. Hänen takanaan -kiiri raivostuneen pedon karjuntaa muistuttava, kaukainen, epäselvä -jyminä. - -Hänen ainoa hirmunsa... - -_Ukkosilma_... - - - - -XIV luku - -Kaksi kauhua - - - -I - - -Sen hetken jälkeen hän ei enää selvästi tajunnut mitään, ei aikaa, -ei etäisyyksiä, ei juoksemansa matkan pituutta; hän ei tiennyt, -kompastuiko hän kahdesti vai kolmasti, kellahtaen pitkin pituuttaan -pensaikkoon, joka repi hänen ihonsa naarmuille... - -Hänen takaansa kuuluva uhkaava kumina antoi hänelle siivet. - -Voi, kuinka kauhuissaan hän oli! ... Ei koskaan ole ajokoirien -ahdistama jänis, läheisimpään loukkoon vinhasti syöksyvä kaniini, -julman kissan väijymä haavoittunut lintu ollut paetessaan pahemmin -hädissään kuin tämä nuori tyttö, jonka rajuilma oli yllättänyt -kallioiden laella yöllä. - -Pelko raastoi hänen olemuksensa jokaista kuitua, sillä niiden kuitujen -kehittyessä oli myöskin pelko muodostunut. - -On vanhojen vaimojen juttuna, että sellainen, mikä on pahasti -säikäyttänyt äitiä, painaa jälkensä sellaisen lapsen itämässä olevaan -luonteeseen, jota äiti ei vielä ole nähnyt. Se saattaa tietysti olla -turhaa lorua. Mutta muutamia kuukausia ennen Margaretin syntymistä oli -ukkonen yllättänyt ystäväni Violet Verityn; hän oli kiiruhtanut heidän -asuntonsa puutarhaportille, ja hänen nuori puolisonsa oli rientänyt -häntä vastaan; hän oli nähnyt salaman välähtävän luokseen juoksevan -miehensä lähellä, kuullut ukkosen tärähdyksen, jota heti seurasi toinen -rysäys, kun pirstoiksi murtunut tammi oli sortunut maahan ihan lähellä -hänen armastaan, joka juoksi sulkemaan hänet syliinsä... - -Mahdollisesti ei tämä tapaus ole missään yhteydessä sen ainoan seikan -kanssa, joka kykeni viemään itsehillinnän Violetin rohkealta lapselta. -Mutta ukkosen kaukainen jymy pani pikku tytön aina syöksymään turvaan -äitinsä helmaan, läähättäen: »Meneekö se pian ohitse? Pidä minusta -kiinni, äiti! Pidä tiukasti, kunnes se on ohitse!» - -Mutta mihin hän voi nyt paeta suojaan? - -Sokeasti hän noudatti puron juoksua; vaisto lienee häntä ohjannut -siihen kallion notkelmaan, josta hänen oli helpoin laskeutua omalle -poukamalleen. - -Yhä uhkaavampana nousi myrsky hänen takaansa lounaasta möyryten kuin -turpa maassa hyökkäävä härkä. - -Voin mielessäni nähdä pensaiden ja kivilohkareiden täyttämän, -sinisen, manalamaisen kalliorinteen ja öiset pilvet, jotka näyttivät -purppuraisilta, synkiltä lohkareilta... ja näen pelolta siivet -saaneen hennon tytön kiitävän rinnettä alaspäin samalla tavoin kuin -tuulen ajama lehti hipoo maata, pysähtyy sekunniksi, hypähtää ja -lentää edelleen. Se ainoa ajatus mielessään, että hänen oli päästävä -piiloutumaan luolaansa, hän riensi umpimähkään vierulla ja painautui -sitten hiekalle kuten kananpoika, jonka kohdalla tummasiipinen haukka -leijailee, ja kiersi päänsä ympärille vaipan, jotta hänen ei tarvitsisi -kuulla. Hänen takanaan kiiti myrsky yhä vinhemmin, entistä uhkaavampana -lähestyen merelle luoteista kohti. Purppuraisen mustat ukkospilvet -olivat painostavan, rusentavan, uskomattoman alhaalla. Ne riippuivat -hänen kohdallaan kuin verhot, pullistuivat alaspäin kuin veden painama -teltan katto, tukahduttavina, peloittavina ne kasaantuivat synkiksi, -vyöryviksi röykkiöiksi ja tuntuivat yhä raskaampina painuvan hänen -päälleen. Läähättäen ja nyyhkyttäen hän oli ehtinyt vierun puoliväliin, -kun hänen poskeensa osui jokin kuulantapainen. Se oli ukkossateen -ensimmäinen pisara. Pian napsahti toinen raskaasti hänen kumaraisen -päänsä takaraivoon. Sitten välähti fosforinvihertävä salama rinteen -ylitse mereen, niin että hän näki jalkansa ja kaikkien kasvien oksat -ja lehdet. Tämä silmänräpäyskuva tuntui syöpyneen hänen silmiinsä -useiksi sekunneiksi sen jälkeen, kun se oli kadonnut helteiseen -indigovivahteiseen pimeyteen... Ja sitten räjähti ensimmäinen, läheinen -ukkosenjyrähdys ihan hänen kohdallaan, kuten hänestä tuntui; se ryski, -kiiri, ryski, kiiri... Sen melskeen jälkeisenä väliaikana erotti -Margaret, nyt pelosta mielettömänä, loppuosan omasta parkaisustaan. - -Sitten hän kuuli Mountin vastausluikkauksen. - - - -II - - -Huumautuneena, mielettömänä, vapisevana hän ei tuntenut Mountin ääntä -tämän huutaessa hänelle rohkaisevasti pimeästä: - -»Tännepäin —!» - -Taaskin kalsiuminvihreä välähdys taivaalla! Vilahdukselta se näytti -hänelle meren, hietikon, kallion ja pienipäisen, leveäharteisen, hoikan -olennon, joka tummana kuvastui sinertäviä, kuparinhohtoisia pilviä -vasten. - -Heti kävi sitten taaskin kaikki pimeäksi. Mutta pimeässäkin se hahmo -hyppi hetkisen painuneena hänen näköhermoihinsa... - -Margaret ei tuntenut häntä vielä sittenkään. Vielä sittenkin hahmo -oli hänestä vain aineellistunut apu, vain häntä auttamaan rientävä -ihmisolento. - -»Tänne!» nyyhkytti hän kimeästi. »Olen täällä —» - -Hänen äänensä hukkui ukkosen jyrisevään pauhuun; mutta sittenkin hän -taaskin erotti melkein viereltään saman rohkaisevan luikkauksen. -Taivaallisen jymyn vaimentuessa hän kuuli: »Halloo —» - -»_Halloo!_ Olen täällä!» kirkui hän. »_Täällä_ — » - -»Kaikki hyvin. Olen lähellä. Näen teidät.» - -Hänen hartioittensa ympäri kiertyi käsi, ja toinen tarttui hänen -käsivarteensa. - -Sitten hän tunsi tulijan Mountiksi. Huohottaen hän kääntyi auttajansa -puoleen, hapuili ja kaatui häntä vasten. - -Kuuma, synkkä, saartava pimeys piilotti hänet. Vain tunnustelemalla -Margaret löysi kallionvankan turvan, jota vastaan hän heittäytyi. -Lapsi-rukka, kuinka lujasti hän takertuikaan sammalenkarkean -villapaidan verhoamiin, voimakkaihin olkapäihin ja käsivarsiin! Kuten -hukkuva lintunen tarrautuu oksaan, kuten tuulen kiidättämä ruoho -painautuu turvaista aitaa vasten, samoin Margaret takertui tuskaisena -käsivarsiin, jotka nyt olivat kiertyneet hänen ympärilleen. Hän oli -painanut kasvonsa Mountin rintaa vasten, mutta sittenkin salamien -välähdykset tunkeutuivat hänen näköhermoihinsa. Myöskin mies taivutti -aina silloin päätään, kallistaen silmänsä tytön hiuksiin. Heidän -ympärillään raivosi taaskin turmiokas pauhu, räiskyen, repien taivasta. -Se järkytti lujimpiakin hermoja! Margaretista, joka oli kärsinyt siitä -jo ennen syntymäänsä, se oli rusentavaa. Mutta läheltä korvaansa hän -(vapisevana kuin pudistettu elohopea) kuuli Mountin syväsointuisen -äänen: - -»Hieman myrskyä. Se on pian ohitse. Älkää pelätkö! Se se on vain —» -Seuraava jyrinä tuntui loputtomalta... Sillä kukapa voi sellaisessa -myrskyssä erottaa välähtävän salaman, joka paljastaa pienimmätkin -kivenmukulat, sen huikaistuneeseen silmään jättämästä kirvelevästä -kuvasta? Kuka voi erottaa itse ukkosen kumean, mahtavan jymyn -voimakkaasta kaiusta, joka jyrinän tauottua kajahtelee kuulijan -korvissa? - -Viimeisen ryskeen jälkeen alkoi kuulua napsahtelevia ääniä. -Sadepisaroita tipahteli läheisille kiville kuin litistyviä kuulia. -Margaretin ranteelle osui pisara rajusti, naksahtaen kimeämmin. Toinen -putosi Mountin kengälle, antaen toisenlaisen äänen. - -Mount virkkoi reippaasti: »Sade alkaa piiskata meitä pian! Kuulkaahan, -meidän on paras laittautua hyvissä ajoin suojaan. Tänne! Oikealle!... -Siellä on sellainen —» Naps! Iso sadepisara osui suoraan hänen -huulilleen hänen puhuessaan. - -»Tuolla on jonkunlainen suojapaikka kallionkielekkeen alla. Näemme sen -seuraavan salaman valossa. Kannan teidät sinne, jollette —» - -Samassa välähti salama, ja hän sieppasi Margaretin syliinsä. - - - -III - - -Samoin kuin vaunuihin autettava pikku lapsi salli Margaret Mountin -nostaa itseään. Avuttomana, melkein mielettömänä pelosta lapsi-raukka -tunsi, että häntä kannettiin muutamia askelia rinnettä alaspäin -ja sitten hänet työnnettiin johonkin onkaloon. Se tuntui melkein -samanlaiselta kuin huvipurren kojuvuode. Hänet laskettiin hellävaroen -maahan, kuten lapsi laskee nukkensa puolittain istuvaan asentoon. - -»Olkaa varovainen! Kallio on ihan päänne yläpuolella», lausui Mountin -ääni. - -Kalliota tuntui olevan sekä hänen takanaan että hänen yläpuolellaan; -permanto oli hiekkaa — tai tomua. Vasta paljoa myöhemmin Margaret -oivalsi, mikä paikka se oli. Se oli holvintapainen, jonka muodosti -kaksi ulkonevaa kallionkielekettä reunustavaa kivilohkaretta — tilava, -luonnon valmistama katos, jonka takaseinänä oli kallio. Sen edustalla -vietti rinne epäsäännöllisesti alaspäin. Vesipisaroita tipahteli nyt -tiheämmin sen ulkopuolella, mutta Margaret oli hyvässä suojassa. - -Mutta — aiottiinko nuo lämpöiset lohdullisen turvaiset ihmiskädet -irroittaa hänestä? Seuraavan salaman valossa hän oli näkevinään -Mountin vetäytyvän kauemmaksi, ja melkein samanaikaisesti alkoi heidän -suojapaikkansa kohdalla uudelleen huumaava ryske... kuului jyrähdys -toisensa jälkeen, ja tuntui siltä kuin niiden täytyisi särkeä koko -kallio pirstaleiksi, sortaa jokainen lohkare sijoiltaan, hajoittaen -ne kuten lapsen leikkirakennuksen. Aikoiko Mount jättää hänet yksin -nyt? Hän tarrautui kiinni mieheen niin lujasti, että karkea villapaita -painui alaspäin ja sen kaulus oli ikäänkuin kuristava nauha Mountin -kaulan ympärillä. - -Mount pikemminkin tunsi huulien liikkeistä kuin erotti sanat, jotka -tyttö koetti lausua. - -»Ettehän lähde luotani — ettehän —» - -»En tietysti, en lähde, lapsi! Tulen istumaan viereenne tänne katoksen -alle, jos saan... (Taitaa tulla kamala ryöppy)... En poistu luotanne.» -Samassa kajahti uusi pamahdus kirkkaan välähdyksen jälkeen. - -Lempeästi Mount irroitti Margaretin kädet kiskomasta hänen -villapaitansa kaulusta. Pauhun kovetessa tyttö takertui häneen -uudelleen, painoi kasvonsa hänen kaulaansa vasten ja kiristi hänen -vyötäistään tiukemmin kuin vyö oli niitä konsanaan puristanut. Juuri -silloin (arvelee hän) räsähti jotakin hänen vyössään, mutta vasta -useita tunteja myöhemmin hän huomasi vyötaskussa olleeseen kelloonsa -kiinnitetyn pienoiskuvan lasin särkyneen säröille. Vasta myöhemmin -hän sen huomasi. Sillä nyt hänen oli hoivattava sylissään olevaa -hurjistunutta lasta, jottei hän tulisi hulluksi pelosta. - -»Ei se ole vaarallista, ei ensinkään. Se ei voi osua teihin... Painakaa -päänne piiloon! Niin. Älkää kuunnelko! Se ei voi osua meihin, kun -olemme täällä. Tämä on mainio onkalo. Olipa onni, että olimme lähellä -sitä —» - -Hän siirtyi syvemmälle kallioloukkoon, joten tytön käsivarsien jännitys -helpottui. Sitten hän istui kumartuneena Margaretin puoleen, oikea -käsivarsi kierrettynä hänen hartioittensa ympärille vasemman käden -lujasti puristaessa hänen olkavarttaan. Jalkansa hän oli ojentanut -suoriksi, niin että ne parhaiksi olivat kielekkeen suojassa ja -muodostivat heidän sopukkansa kynnyksen. »Sitä ei voi jatkua ikuisesti. -Kaikkihan loppuu kerran. Kas niin, nyt alkaa sataa oikein todenteolla. -Hitto soikoon —» - - - -IV - - -Vettä tuli kuin saavista kaataen. Sihisten kiitivät kuurot lahden -pinnalla ja paiskautuivat litisten kallioihin ja kiviin. Kohisten -putosivat pisarat pensaikkoon, ja kun sade osui heidän suojapaikkansa -lähellä kasvaviin, isoihin, punertavalehtisiin kasveihin — ne olivat -ehkä kaktuksia — kuului kuin rummunpärrytystä... Kaikki ne äänet -yhtyivät meluiseksi, äkäiseksi sateen sinfoniaksi. Seuraavan salaman -valossa näytti siltä kuin olisi luolan suulla ollut paksu, hopeisista -helminauhoista kudottu verho. Poukama näytti todella muuttuneen valkean -usvan täyttämäksi, tasapohjaiseksi amfiteatteriksi, jossa tyyntä -vedenpintaa pieksävät pisarat räiskivät lukemattomina miljoonina pienen -pieninä suihkuna. Ja pian sekaantui näiden sadeäänien kuoroon paisuneen -puron kohina. - -Koska en ollut siellä, on minun sommiteltava näystä oma mielikuvani, -joka saattaa olla oikea, mutta voi olla olemattakin. Minun on koottava -sen yön näkemykset, äänet ja tunnelmat yhdeksi kokonaisuudeksi... -Se, mitä olen näkevinäni ... no niin, se ei ole paljoa. Välähdyksien -väliajoilla lienee näkynyt vain sysimustan purppuraisia ainejoukkoja -— paikallaan olevia, indigolle vivahtavia möhkäleitä (kallioita), -hitaasti, raskaasti vyöryviä, riippuvia, viinirypäleenpurppuraisia -röykkiöitä (ukkospilviä). Vain silloin tällöin paljasti taivaalla -välähtävä sinertävä, smaragdinvärinen salama usvaisen meren ja -rosoiset niemet, valaisten myöskin hyvin selvästi sen kalliononkalon -kaikki pimennot ja sopukat, jossa he olivat, muistuttaen komeroon -sijoitettua, elävää veistosryhmää, säikähtynyt, vapiseva tyttö ja häntä -käsivarsillaan turvaava nuori mies (mitäpä hän tiesi tai välitti siitä, -oliko mies nuori vai vanha, vai oliko hän ehkä nainen — hänen äitinsä, -minä tai kuka tahansa). - -Entä äänet?... Tykkien jyskeen tapainen myrskyn pauhu — »yhteen -läjään samalla kertaa tyhjennettyjen tuhansien hiilivaunujen ryminä» -olisi jokapäiväisempi vertaus — puron ja putouksen paisuva kohina, -ukkossateen jatkuva, moniääninen räiske. Silloin tällöin tuntui ukkonen -vaimenevan... Silloin aina Mountin vyötäisiä kiristävä ote hölleni -hiukan. Mutta myrskyn sinfonia alkoi uudelleen, ja taaskin puristus -tiukkeni. Pienet kasvot painautuivat epätoivoisemmin hänen olkaansa, -kaulaansa, hänen likintä jäsentänsä vasten... Hän tunsi tytön sydämen -taaskin sykkivän rajummin hänen rintaansa vasten. Ja sitä kesti tunnin, -toista tuntia... - - - -V - - -Vihdoin hän taaskin tunsi tytön huulien liikkuvan korvaansa vasten ja -kuuli aran soperruksen: - -»Olen hirveän pahoillani... hirveän häpeissäni. Mutta en — en mahda -sille mitään.» - -»Niin, Margaret, tiedän, ettette mahda!» keskeytti Mount lohduttavasti, -samalla rohkaisevasti tiukentaen tytön tutisevaa käsivartta puristavien -sormiensa otetta. »Tiedän, ettette mahda, mutta mitäpä siitä? Monet -ihmiset ovat samanlaisia hyvin monet! He ovat aina silmittömästi -kauhuissaan ukkosilmalla. Ei vain —» - -»Ajatelkaahan!» jupisi tyttö väristen. »Vähää ennen kuin te tulitte... -luulin kuolevani... En olisi ollut siitä kovin pahoillani, koska -silloin en olisi kuullut... Voi!» Hänen hento ruumiinsa vapisi -päästä jalkoihin saakka, niin että Mountkin tutisi. »Nyt se alkaa -taaskin. Luulin sen olevan ohitse... Älkää jättäkö minua yksin... Olen -pahoillani, mutta ettehän jätä?» - -»En jätä, kunniasanallani... Kunpa minulla olisi tilkka konjakkia -teille!» - -»Se ei auttaisi vähääkään. Kunhan vain... lupaatte pitää minusta -lujasti kiinni, kunnes se on ohi.» - -»Hyvä, hyvä, rakas! (En voi pitää teitä tiukemmin kuin te pidätte -minua.) Tuo hornamainen melu se vain... Hyvä Jumala! Se kuulosti -samanlaiselta kuin miinan räjähdys. Mutta ei se ole vaarallista, -tiedättehän sen... Se tuntuu niin kamalalta luonnollisesti sen -tähden, että koko ajan täällä ollessamme on ollut niin kaunis sää, -maidonlauha... Ja sitten tällainen myrsky! Vastakohta on niin -järkyttävä... Samoin kuin jos joku tavallisesti herttainen ihminen -äkkiä saa raivoisan puuskan... Eikö se olekin paljoa masentavampaa kuin -se, että joku sellainen, joka usein vimmastuu, alkaa riehua?... Älkää -välittäkö siitä! Tätä ei voi jatkua... Älkää katselko salamia!... Ehkä -se on pilven viimeinen lieve.» - -Mutta se ei ollut viimeinen lieve. Yhäti kesti myrskyä. Yhä aika vieri. - -Aika vieri, ja he, jotka tunsivat ja kuulivat toistensa jokaisen -liikahduksen, näkivät toisistaan ainoastaan salamien välähtäessä tumman -hahmon, vaalean käden, sinertävät kasvot, silmien ja helmien välkkeen. -Tytön sopertava ääni kuului Mountin rinnalta. - -»Pidättekö minua pahimpana tapaamananne pelkurina?» - -»Oi, älkää olko hupakko! Pelkäätte ainoastaan tätä. Pidän teitä -rohkeana. Te olette _ollut_ rohkea kaikessa muussa. Niin olette! Olen -nähnyt sen, Margaret.» - -»Kuka muu hyvänsä luulisi minua mitä kurjimmaksi raukaksi... Olen -koettanut muistaa olevani merimiehen tytär ... Mutta kuka tahansa -arvelisi —» - -»Heidän ei pitäisi, se on varma», keskeytti Mount. »Maailmassa ei liene -ainoatakaan ihmistä, joka ei pelkäisi jotakin.» - -»Luuletteko niin?... Luuletteko tosiaankin niin, herra Mount?» - -»Varmasti.» - -»Mutta sittenkin», intti Margaret arkana, »eikö sellaisiakaan, joiden -otaksuttavasti pitäisi olla rohkeita? Eikö edes merimiesten tyttäriä?» - -»Minkä tähden? Sen enempää kuin merimiehiäkään», tokaisi rohkaisevasti -tumman hahmon ääni pimeydestä. »Usein kehutaan jotakin sankaria ja -vakuutetaan, ettei _'hän milloinkaan pelännyt'_. Se on hölynpölyä. Hän -lienee aina hillinnyt pelkonsa, mutta jos hän on ollut kuolevainen, on -hänkin joskus pelännyt, se on varma.» - - * * * * * - -Se keskustelu tuntuu kummalliselta, kun muistamme, että puhelijat -olivat nykyajan nuoria, jotka koko ajan istuivat sylikkäin, muodostaen -ryhmän, joka olisi saattanut esittää luolaihmisten armastelua. - - * * * * * - -Olosuhteet olivat heittäneet heidät sellaiseksi ryhmäksi, jollaisia -rakkaus on ammoisista ajoista sommitellut. Mutta siitä he eivät -olleet tietoisia. He olivat sykertyneet yhteen saadakseen lohtua — -tytön painautuessa miehen rintaa vasten ja miehen puristaessa häntä -itseään vasten — mutta sittenkään he eivät tietoisesti tunteneet -rakkautta, eivät intohimoa eivätkä sukupuolivoimia, yhtä väkeviä kuin -ne, jotka halkoivat öisiä pilviä ja pieksivät merta sen kaiho-onkalon -ulkopuolella, jossa Mount ja Margaret syleilivät toisiaan ja puhelivat. -Hyvin omituisen vastakohtaisia olivat varmaankin heidän nuorekkaiden -ääniensä persoonaton sävy ja heidän nuorten vartaloittensa keskinäinen -asento! Kylmän selkeästi he vastailivat toisilleen, puhellen keskenään -kietoutuneina syleilyyn, joka tuskin olisi saattanut olla tiukempi, jos -he olisivat olleet tulisesti rakastuneet toisiinsa. - -Voidakseen lainkaan puhua, oli Margaretin irroitettava suunsa Mountin -kaulasta, jota vastaan se oli painettu ikäänkuin mitä lämpimimmin -hyväillen. - -Mutta hänellä ei ollut muuta sanottavaa kuin: »Arveletteko oikein -tosissanne jokaisen ihmisen pelänneen jotakin?... Puhelkaa, oi, -puhelkaa vielä, etten niin hyvin kuulisi muuta! Kertokaa minulle -itsestänne!» - -Viimeksi tänään hän oli oivaltanut, ettei tämä varovasanainen nuori -mies ollut kertaakaan ollut kyllin avomielinen puhuakseen hänelle -mitään itsestään. Hän oli aprikoinut, tekisikö hän sitä milloinkaan... - -Nyt oli se aika käsillä. - -Kun hän sopersi: »En usko _teidän_ koskaan pelänneen mitään», vastasi -Mount hänelle hämmästyttävän avoimesti: - -»Minunko? Enkö ole pelännyt mitään? Se on erehdys, neiti Verity», -virkkoi mies, jonka leuka lepäsi hänen hiuksiaan vasten, jonka sormia -Margaretin pyöreä olkapää lämmitti, jonka rinnalle oli huomaamatta -valahtanut tytön omassa kaulassa riippuva, sileän keveästi hivelevä -helminauha. »Se on erehdys, neiti Verity. Tosiasia on, että olen aina -hirveästi pelännyt erästä seikkaa.» - -»Tekö? Mutta teillähän on urhoollisuusmerkki, olette palvellut -torpeedonhävittäjässä, ollut mukana kolmessa räjähdyksessä, ja kaikki -tuntuivat ajatelleen, että olitte ollut ihailtava sodassa ja kaikkea -muuta semmoista. Olen kuullut siitä —» - -»Sellaistahan kuulee. Sitä en tarkoita, ymmärrättehän», katkaisi nuori -Mount hänen lauseensa. Hänen hiljaa liikahtaessaan Margaret sekä tunsi -että kuuli hänen hieman naurahtavan. »Sellaistahan se kyllä oli. Aina -tiesi, että sellaista saattoi sattua millä hetkellä tahansa. Mutta se -oli ulkoista, saattoi saada surmansa, tuhoutua räjähdyksessä, hukkua — -mutta eräs seikka pelotti minua paljoa enemmän kuin se.» - -»Mikä se oli?» - -»Ettekö naura, jos ilmoitan sen?» - -»Miten voisinkaan?» - -»Niin, tiedän, ettette naura. No niin sitten, puhuakseni totta», -virkkoi Mount hyvin koruttomasti, »olen aina pelännyt rakkautta». - - - -VI - - -»Pelännyt rakkautta?» - -Viehättyneenä hänen sylissään oleva tyttö unohti tuskaisen -jännittyneesti odottavansa myrskyn taukoamista. - -»Mutta minkä tähden pelkäätte rakkautta? En ole tiennyt kenenkään —» - -»En tiedä, pelkääkö kukaan muu, mutta itse tiedän pelkääväni.» - -»Mutta kuinka — pelkäätte sitä?» - -»Hyvin kovasti.» - -»Mutta mitä oikeastaan tarkoitatte? Minkä tähden pitäisi pelätä -rakkautta?» - -»Yhdestä syystä — se tekee niin kipeätä», sanoi Mount — tavalliseen -tyrmistyttävään, täysin hillittyyn tapaansa. Hänen äänensä aleni; -Margaret tunsi sen. »Se koskee kirotusti. Kun ihminen on sellainen, -että hän pitää — pitää niin mielipuolisesti toisista. Niin, se on -kirous, häntä painava kirous. Ymmärrättekö sen?» - -Syntyi hiljaisuus, jota rikkoi vain sateen jatkuva, monisävelinen -loiske (heidän turvapaikkansa kristallihohteinen oviverho) ja lähellä -olevasta punertavasta kasvista kajahteleva rytmillinen rummutus. - -Sitten vastasi Margaret huvitettuna, ääni vakavampana kuin ennen: - -»En luule ymmärtäväni. Kertokaa minulle siitä!» - -»Tiedättekö, etten ole koskaan puhunut siitä kellekään? En ole -milloinkaan hiiskunut siitä sanaakaan ainoallekaan elävälle sielulle.» - -»Oi! Minun ei olisi pitänyt pyytää —» - -»No no, älkää olko hupakko! Aion kertoa _teille._ En taitaisi voida -sitä tehdä, jos näkisin teidät, ymmärrättehän? Mutta ... näin on -toista. No niin, aluksi mainitsin, että pidin kauhean paljon äidistäni. -Hän kuoli, tiedättehän» — (hän äänsi ne sanat hyvin nopeasti ja -epäselvästi). »Se oli kovin surkeata. Olin silloin pieni, piskuinen -vekara. Myöhemmin — käydessäni koulua — Koulussa, tiedättehän, saa -joskus erinomaisia ystäviä. Erinomaisia ystäviä; heillä saattaa olla -helkkarinmoinen merkitys, kun on kaikki yhteistä heidän kanssaan, -kun ajattelee heitä loppumattomasti... On joitakuita kumppaneita -— niinpä niin, ymmärrättekö, vain se, että tuntee heidät, tietää, -kuinka ihailtavia he ovat, tuntuu muuttavan koko elämämme juoksun. -Sankaripalvontaa!... En tiedä, onko tyttöjen laita samoin. En usko, -että niin on, neiti Verity.» - -»En ole koskaan ollut koulussa», vastasi neiti Verity, siirtäen Mountin -kaulaan nojaavaa poskeaan nostaessaan kätensä helmiinsä. Silloin -hän huomasi kaulassaan riippuvan helminauhan (hänen takertuessaan -kiinni Mountiin) sujahtaneen miehen villapaidan povelle ja tarttuneen -irtonaiseen villasilmukkaan. Nyt heidät yhdisti toisiinsa mutkitteleva, -sileä, maidonlämmin helmiketju. Vetäen sen irti hän sysäsi sen -syrjään samoin kuin tanssiva tyttö heilauttaa sivulle häntä vaivaavan -kaulanauhan. Hän työnsi sen syrjään melkein huomaamattaan, sillä -hän oli kokonaan viehättynyt heidän keskusteluaiheeseensa. »Äitini -opetti minua, kunnes tulin kaksitoistavuotiaaksi, tiedättehän. Sitten -minulla oli kaikenlaisia ohjaajia, ranskalaisia opettajattaria ja -monenlaisia muita neuvojia, jotka kävivät hotelleissamme antamassa -minulle haluamaani opetusta, minulle yksin. Se ei luonnollisestikaan -ole kouluelämää. Minulla ei siis koskaan ole ollut kouluystäviä eikä -muitakaan läheisiä ystäviä.» - -On ehkä merkillepantava seikka, ettei hän maininnut eikä ajatellut -Cynthia Oddleyta — jolla aikoinaan oli niin suuri vaikutus hänen -elämäänsä. Äänettömänä hän sitten odotti, mitä sanoja nyt lähtisi -miehen suusta, joka oli vajaan kymmenen sentimetrin päässä hänen -huulistaan. - -»Tyttöjen», virkkoi Mount miettivästi, »oletetaan olevan romanttisempia -kuin me olemme. Minä en sitä usko. Minun luullakseni tytöt ovat -paljoa käytännöllisempiä: he eivät haaveile, eivät kuvittele niin -paljoa eivätkä ole niin myötätuntoisia muita ihmisiä kohtaan. He ovat -tavallaan proosallisempia. Enhän kylläkään ole oikein kunnolla tuntenut -ainoatakaan tyttöä», lisäsi hän vilpittömästi. »Mutta mistä olinkaan -puhumassa?» - -»Kouluaikaisista ystävistänne, joista piditte —» - -»Ahaa, niin! No niin, pian he tietysti menivät menojaan, katosivat -tyyten elämästäni. En enää nähnyt heistä vilahdus takaan. Kaikki he -hajaantuivat, kukin suunnalleen. Se tuotti kiusallista kärsimystä... -Toivoakseni en ikävystytä teitä», keskeytti hän esityksensä, -omituisesti luiskahtaen noudattamaan aikaisempia, lontoolaisia tapojaan. - -»Jatkakaa, jatkakaa! Silloin en pelkää kuunnellessani sitä toista.» - -»Sitten on kaikki hyvin. No niin, ymmärrättekö, mitä tunsin. Ette... -Mutta, rehellisesti puhuen, rakas ystävä, se oli helvetillistä... -Ihmiset nauraisivat sille — milloin hyvänsä pidin jostakin, merkitsi -se minulle liian paljon... Niin, on hulluutta antautua sillä tavoin! -Sitten he _menivät_. Ja sitten viimeinen tapaus» — hän selvitti -kurkkuaan — »rakas Charles-poloinen!» - -»Veljenne», mutisi Margaret. - -»Se olikin huippukohta», jatkoi Mount. »Senjälkeen keräsin voimani. -Päätin: _'Surma minut periköön, jos enää ikinä antaudun minkään -sellaisen voimakkaan tunteen valtaan, joka... runtelee'_ Ymmärrättekö, -se peloittaa minua. Se herättää minussa samanlaisen tunteen kuin teissä -myrsky. Raukkamaista, tiedän sen. Minun pelkoni nimittäin.» - -Hänen äänessään oli sellainen sointu, jota Margaret ei ollut ennen -kuullut, ja hän puhui asioista, joihin tyttö ei olisi odottanut -kumpaisenkaan tuntemansa Archie Mountin kajoavan. Tämä mies ei ollut -sovinnaisen miellyttävä, lontoolaisvaatturien pukema päivällisvieras -eikä myöskään toimelias haaksirikkoinen, joka viritti nuotioita, -kalasti, katkoi rautatammenoksia ja raahasi tavaralaatikoita kallioiden -poikki. Tämä oli sellainen herra Mount, jota hän ei ollut sitä ennen -kohdannut. Ja epävarmaa oli sekin, oliko kukaan ennen tavannut sitä -Mountia. Löysikö hän nyt itsensä? Pimeyden, myrskyn ja koko tilanteen -äärimmäisen outouden vapauttamana olennainen Archie (jonkinlaisessa -yöllisessä vapaudessa!) kerrankin pohti sylissään lepäävän tytön -kanssa sellaista asiaa, josta hän muutoin ei olisi suostunut puhumaan -kellekään muulle, kuin itselleen ja silloinkin vain sielunsa sisimmässä -sopukassa. - -»Pelkkää arkuutta. Rakkaus, siinä minua ohjaava pelko.» - -»Kyllä ymmärrän», vakuutti tyttö, jonka hirmu oli myrsky. Ja hän puhui -hiukan arkana, sillä myöhästynyt salama oli valaissut heidän kuivan ja -suojaisan komeronsa sisustaa. Hän oli nähnyt sen kallioseinien kaikki -pintamuodostukset, erottanut hämähäkin nurkkaan kudotussa verkossaan, -ison, monijalkaisen hämähäkin. - -Hänen mieleensä välähti: »Hämähäkki yöllä tuo onnea.» - -Sitten kuului sateen loiskeesta ukkosen jäähyväiskuminaa. -Vaistomaisesti tiukkaantui jyrinää pelkäävän tytön hänen vyötäisilleen -kierrettyjen käsien ote. - -»En mahda sille mitään sen enempää kuin tekään», tunnusti rakkautta -pelkäävä nuori mies. »Käsitin: _'Jos olen sellainen, että tunteeni -sukulaisia ja kumppaneita kohtaan ovat tällaiset, niin kuinka minun -käy, jos sallin itseni kiintyä naiseen?'_ Saatoin kuvitella sitä -mielessäni. Saatoin kuvitella itseäni silloin. Se olisi samaa kuin -panna kaikki yhden sattuman varaan, luovuttaa itsensä toiselle eikä -enää olla oma herransa, olla kykenemätön irroittamaan mieltänsä siitä. -Sielu ei — kirjaimellisesti — olisi enää omassa hallussa, vaan jonkun -toisen ihmisen —» - -»Väitetään sen olevan niin ihanaa.» - -»Saattaa olla. _Tant pis._ Silloin eläisi, ajatellen saattavansa -menettää hänet; menettäisi hänet. Tai se saattaisi olla kaikkea muuta -kuin ihanaa... Saattaisi sattua sellainen, joka musertaisi rakastuneen, -sellainen, jolle se ei ehkä merkitsisi mitään. Siinä ihminen silloin -olisi, Margaret. Kohtalon armoilla. Hänellä olisi avonainen, arka -haava, kuten olen nähnyt miehillä olevan. Kykenemätön enää mihinkään — -tyyten armoilla — _sysittynä_ — » - -»Olisitteko te?» - -»Varmasti olisin. Oksin toivoton. Saatan kuvitella, millainen olisin. -Olisi samanlaista kuin seisoa pienellä, kehnolla vuoristosillalla ja -tuijottaa alhaalla kohisevaan ja riehuvaan tulvapuroon —» - -Kuvitelkaahan! Tämä nuoren miehen tunnustus sellaisena yönä, jolloin -oli vuoroin sysipimeätä, vuoroin huikaisevia salamoita ja jolloin -huumaava jyrinä pauhasi tytön korvissa. Mountin hengitys sihisi -hampaiden välissä, ennenkuin hän jatkoi. Margaret erotti hänen -äänestään hyytävän pelon soinnun. - -»Antaisinko itseni _vaipua_ siihen — Sallisinko itseni hurmautua -rakastumaan? Voisinko antautua tuuliajolle? En. Olen aina ollut -selvillä siitä, etten saa sallia sen tapahtuvan.» - -»Noin kai ajattelitte, ennenkuin menitte kihloihin?» - -»Vuosikausia sitä ennen. Monta vuotta.» - -»Mutta senjälkeen menitte kihloihin.» - -»Niin kyllä», vastasi Mount kokonaan toisenlaisella äänellä. - -»Juuri sentähden, suureksi osaksi.» - -»Mitä tarkoitatte sanoilla 'juuri sentähden’?» - -»Tietysti sitä, että kihlautuminen — sehän on niin toisenlaista, eikö -olekin?» - -»Onko se? Niinkö arvelette?» - -»Luonnollisesti on! Se on kokonaan toista, ettekö käsitä? Kokonaan -toinen asia. Onhan miehen joka tapauksessa joskus mentävä naimisiin. -Sitäpaitsi se tekee elämän niin rauhalliseksi, vakiintuneeksi ja -varmaksi.» - -»Ohoo!» äänsi Margaret. - -Sillä hetkellä hän ei tiennyt, oliko hän samaa vaiko eri mieltä, oliko -hänestä outoa vaiko aivan luonnollista, että mies pelkäsi rakkautta, -meni sentähden kihloihin tytön kanssa ja ajatteli avioliittoa elämän -tyyneyden säilyttäjänä. - -Silloin se otaksuttavasti tuntui hänestä varsin luonnolliselta tai ei -ainakaan paljoa luonnottomammalta kuin mikä muu luonnonilmiö tahansa. - - - -VII - - -Margaret lisäsi: »Entä tyttö?» - -Tässä teidän on otettava huomioon eräs seikka, joka tuntunee hieman -uskomattomalta. - -Sillä hetkellä ei Margaret lainkaan muistanut tuskaa, joka oli kalvanut -häntä hänen nähdessään Mountin kelloon kiinnitetyn tytönkuvan. -Hän oli unohtanut tuskaiset mietteensä, joita hän oli hautonut, -kunnes näki Mountin uudelleen... oi niin, se oli kuin olikin ollut -mustasukkaisuutta! Mutta siitä heräävän intohimon oiretta ei tuntunut. -Niin vaihtelevia ovat neidon mielialat mieheen nähden. Niin tyyten -erilaisella tuulella hän oli nyt kuin hurmaantuneena kuunnellessaan -Mountin laulua nuotion valaisemassa hämärässä. Hänet vallannut -myrskynpelko oli pyyhkäissyt syrjään hänen kumppaniaan kohtaan -tuntemansa fyysillisen mieltymyksen... Mountista oli tullut suojelija, -luotettava seuralainen. Unohtunut oli alkava huoli, unohtunut sen -aiheuttama, vaivaava, kömpelö ujostelu. Uhkuen luottamusta ja -lapsellista kiitollisuutta Margaret tunsi syvää mielenkiintoa kaikkeen -siihen, mitä hänen ystävänsä oli sinä yönä kertonut. - -Nyt hän lausui luonnollisen mieleenjohtuman: - -»Entä tyttö?» - -»Enidkö?» - -»Sekö hänen nimensä on? Onko kelloonne kiinnitetty pienoiskuva -morsiamenne?» - -»Kyllä; se on Enidin kuva. Hän teetätti sen eräällä -taiteilijaystävällään minua varten — se on hyvin hänen näköisensä.» - -»No, miltä sellaiset seikat tuntuvat morsiamestanne, herra Mount? Mitä -hän niistä sanoo?» - -»Sanoo? Hän ei sano mitään erikoista.» (Hän puhui melkein sillä tavoin -kuin olisi morsian ohut heidän parissaan saarella!) - -»Täytyyhän hänen puhella kanssanne?» - -»Kuinka niin?» Mount naurahti. Margaret tunsi sen värinän. Mies jatkoi: -»Mutta älkää kuvitelko, ettemme tule toimeen keskenämme! Me sovimme -oikein hyvän, Enid ja minä; hän tanssii ihanasti. Ensiksi kohtasin -hänet tanssiaisissa. Niinpä niin, me vain tanssimme ja — mitäs muuta -ihminen tekee? Pelaamme tennistä (hän pelaa huomattavan hyvin). Meitä -pyydetään vierailuille maaseudulle yhdessä. Pelaamme yhdessä golfia. -Ratsastamme. Ei kukaan halua puhella aina.» - -»Kyllä ymmärrän. Tarkoitan voivani kuvitella, etteivät ihmiset puhele -alinomaa, vaikka ovatkin kihloissa. Mutta minusta — hänen täytyy -aprikoida — täytyy ajatella, oletteko te — mitä hän ajattelee, herra -Mount?» - -Omituisen välinpitämättömästi mies vastasi: »Mitä tytöt ajattelevat? -Nykyajan tytöt, joilla on yllin kyllin harrastuksia, yllin kyllin -sellaista, mikä vie heidän aikansa hupaisesti. Mitä useimmat naiset -todennäköisesti ajattelevat avioliitosta ja muusta semmoisesta? -Jauhavat kuluneita ajatuksia?... Kun heidän ei tarvitse koettaa -vaikuttaa mieheensä, ei heidän ystäviinsä eikä kehenkään?... Sydämensä -sisimmässä?... Kun he ovat ehdottoman vilpittömiä? Minä puolestani -luulen, etteivät he lainkaan ajattele rakkautta.» - -»Eivät _ajattele_?» kertasi Margaret kuvaamattoman huvitettuna. - -»Eivät tytöt.» - -»_Mitä?_» huudahti Margaret. - -Koruttomasti ja suoraan kuin veli, viehättyneempänä kuin -keskinkertainen veli Mount sanoi: »No niin, te olette tyttö; entä te -itse? Oletteko te ajatellut sitä niin kovin paljon?» - -»Mutta minä en olekaan ollut koskaan kihloissa?» - -»Vai niin!» äännähti Mount hiljaa, puolittain halveksivasti. - -»Sekö on koetuskivi?» - -»Ei kaiketikaan. Mutta minä en ole milloinkaan pitänyt kestään», väitti -sama tyttö, joka oli näytellyt henkivartiostonsa kuningatarta. »Olen -vain —» - -»Vain mitä?» - -Margaret oli vaiti. - -Syvällä sydämessään, Hill-kadun elämän kerrostumien ja lietteen alla, -hän oli palvonut salaista vakaumusta, että rakkauden täytyi tulla -ja sen oli tultava ihmeellisenä... Miten selittää se tälle nuorelle -miehelle? - -Mount jatkoi: - -»Teidän mielestänne rakkaus ja muu semmoinen on ollut olemassaolon -pääponsi — naisille?» - -»Ei —» - -»Kyllä; tunnustakaa suoraan! Kyllä, niin luulen. Olen varma, että -äitinne ajattelee niin. No niin, sitenhän se on, tavallaan. Mutta siitä -en ole puhunut. Useimmat naiset eivät nykyaikana kaipaa miestä — eivät -rakkautta ollenkaan.» - -»No, mitä sitten?» - -»Sitä, mitä he voivat saada elämästä miesten avulla. Taitava, -kunnianhimoinen tyttö — tilaisuuksia. Tilaisuutta esiintyäkseen -ihailtavana emäntänä, kohdata mielenkiintoisia henkilöitä, kenties -matkustaa... olla 'jotakin’. Keskinkertainen tyttö... niin, yleistä -puuhaa ja kiihkoa, mikä kihlausta seuraa, sormuksen valintaa, -onnittelukirjeisiin vastaamista, valokuvien ottamista _Bystanderia_ -varten, häiden valmistelua. 'Oi, minun on pyydettävä sinua käymään -niiden ja niiden ystävieni luona, kirjoittamaan loppumattomia -luetteloja vieraista ja haastattelijoista ja lähtemään katsomaan -kaupunkiasuntoa’... Pääasia on heistä luonnostaan lankeava, -kihlautuneista tytöistä. He otaksuvat sen olevan sitä kaikkea, mitä he -puuhaavat, ja että muu on — niin, kirjojen jaaritusta», lopetti nuori -Mount. - -Hän ei ollut koskaan ollut niin lähellä sitä Enidiä, joka oli -lupautunut hänen vaimokseen, kuin hän nyt oli tätä toista tyttöä, jonka -taipuisaa vartaloa hän nyt puristi käsivarsillaan ja jonka kasvoja hän -ei nähnyt, koska ne olivat kaksinkertaisessa piilossa, yön pimeyden -salaamina ja painettuina hänen olkaansa vasten. Yhdeksänkolmatta -vuotta kestäneen elämänsä aikana hän ei ollut kertaakaan puhunut niin -avoimesti, niin luontevasti ja tutunomaisesti ainoallekaan tytölle. Ja -ajatella, että tämä tyttö olisi hänelle vieras, jollei olisi sattunut -viime viikkojen aavistamattomia tapauksia! Mutta vain muutamat tunnit — -nämä keskiöisen myrskyn raivotessa suojassa eletyt tunnithan ne olivat -saattaneet heidät (sekä sielullisesti että sananmukaisesti) lähelle -toisiaan. - -Vaikka he olisivat viettäneet sivistysoloissa Lontoossa Hill-kadun -varrella vuosikausia, olisi Mount sittenkin lausuillut Margaretille -jokapäiväisiä, kuluneita huomautuksia lattiasta, uusista näytännöistä, -kilpasoudusta, ja tyttö olisi kuunnellut häntä puolella korvalla -osoittamatta kovinkaan suurta kohteliaisuutta. - -Mutta nyt hänen rinnallaan lepäävä uskottu ystävätär virkkoi -miettivästi: »Muistan jollekulle maininneeni, että olen aprikoinut, -onkohan rakkaus niin hupaista kuin sen on väitetty olevan.» - -Kerkeästi Mount kysyi: »Mitä hän sanoi?» - -»... Olen taitanut sen unohtaa.» - -Hän ei tosiaankaan muistanut, oliko hän puhunut siitä Claude Oddleylle -vaiko punatukkaiselle Ericille. Siitä oli ihan liian pitkä aika... Ja -olivathan ne pojat olleet sellaisia lapsia! Kuinka hän voisi muistaa -heidän vertauksiaan? - -Mountin syvä ääni kuului pimeästä. - -»Olette siis aprikoinnut, onko rakkaus hupaista, niinkö? Oi! Älkää -koettako ottaa siitä selkoa!» neuvoi hän. »Pysykää loitolla koko -hommasta!... 'Romanttisuutta?' Elämässä on paljon hauskempaa kuin -se! Koko rakkauden ihannoiva ylistely on varmasti suureksi osaksi -suunpieksämistä.» - -»Kas niin! Onko teillä nyt se kanta?» - -»Se on silminnähtävästi järkevin.» - -»Eikö siinä siis ole mitään muuta? _'Maya: haaveilua'?_ Mutta», -huomautti tyttö, takertuen asiaan, »jollei siinä olisi mitään muuta, -niin ette sitä pelkäisi». - -»Hyvä Jumala, enhän ole väittänytkään, ettei siinä olisi mitään muuta, -rakas lapsi. Olen vain, kuten jo mainitsin, päättänyt pysytellä -kaukana siitä», selitti Archie Mount käsivarret edelleenkin koko ajan -kierrettyinä tytön ympärille. »Minä puolestani en antaudu siihen -vaaraan! Enkä tekisi sitä teidänkään sijassanne», varoitti hän. »Älkää -tehkö sitä, jos olette viisas —» - -Sitten hän äkkiä vaikeni. - -Nyt syntyneen äänettömyyden aikana Margaretin olisi pitänyt tuntea -jotakin, jotakin sähköistä, joka ei johtunut ulkosalla riehuneesta -myrskystä; luolassa, jossa he istuivat sylikkäin, muuttui ilmakehä -äkkiä jännittyneeksi kokonaan riippumatta helteestä. Mutta hän oli -sellaisessa mielentilassa, ettei tämä sanoma tehonnut häneen. Se jäi -häneltä huomaamatta. - -Hän muisti vain (nyt, kun he olivat pysähtyneet pohtimaan rakkautta), -että hänellä oli tuhansia kysymyksiä esitettävinä kumppanilleen -kokonaan toisesta asiasta. Hän oli aikonut, niin pian kuin sattuisi -sopivaa aikaa, tiedustaa ensiksi: »Herra Mount. _Mitä te oikeastaan -salaatte minulta tästä saaresta, jolla nyt olemme?»_ Mutta nyt he -olivatkin puhelleet ikäänkuin ei sellaista saarta olisi olemassakaan. -Tavatonta. Ikäänkuin he olisivat olleet väliajan päättymistä odottava -tanssipari... tahi lukiokumppanuksia istumassa ja keskustelemassa -myöhään yöllä asuinpaikassaan... - -Nyt hän kuitenkin kysyisi Mountilta. - -Mutta heti pyyhkäisi uusi ajatus ensimmäisen kysymyksen hänen -mielestään. - -Hän huudahti hätääntyneenä. »Minkä tähden sydämenne jyskyttää tuolla -tavoin? Voitteko pahoin?» - -»Voinko pahoin?» toisti mies hyvin äreästi. »En. Pahoin? En -tietystikään. Eikä jyskytys kuulukaan sydämestäni», jupisi hän -liikahtaen. - -Mutta kyllä se takoi rajusti, hänen sydämensä, Margaretin sydäntä -vasten, tytön levätessä hänen käsivarsillaan, jotka olivat tiukasti -ja rajusti kiertymäisillään hänen ympärilleen, muuttamaisillaan -veljellisen, suojelevan, intohimottoman otteen täydelliseksi -syleilyksi. Hän oli menettämäisillään kylmän harkintakykynsä. Niin -äkkiä, niin aavistamatta. Hänet oli vallannut tunnepuuska. - -Muistettakoon, että tämä nuori nykyajan ihminen oli vuosikausia -pitänyt itseään miehenä, jonka oli onnistunut pitää inhimilliset -intohimot loitolla elämästään (vaikka tunnustikin niiden voiman; se -on suunnilleen yhtä helppo tehtävä kuin seljapensaiden tuhoaminen -puutarhojen pientarilta, joihin ne ovat kerran päässeet juurtumaan). -Siispä hän oli kääntänyt selkänsä koko asialle. - -Ja nyt se lennähti hänen eteensä! - -Eikä ilman varoituksia. Ensimmäisen hän oli saanut kuullessaan -Margaretin äänen alhaalla kallionrinteellä huutavan apua. Häntä -silloin ahdistaneen tuskaisen levottomuuden olisi saattanut herättää -kenen naisen vetoomus tahansa eikä ainoastaan tämän kumppanin, -jonka hän oli nähnyt hylkäävän liikasivistyksen virheet toisen -toisensa jälkeen, tämän tytön, jonka hän sananmukaisesti oli nähnyt -alkavan kukoistaa ja pyöristyä karkean asunsa alla ikivanhojen -ihmelääkkeiden, auringonpaisteen, raittiin ilman, yksinkertaisen -elämän, ruumiinharjoitusten ja unen taikavoimaisesta vaikutuksesta. -Vähitellen oli Margaretin luontaista terveyttä, kauneutta ja viehkeyttä -sumentanut pilvi haihtunut. Joka päivä oli oikean helmen maidonpuhdas -kiehtova säteily alkanut yhä kirkkaammin välkkyä. Sen hän oli nähnyt; -mutta sittenkään hän ei ollut tuntenut sydämellään. Ei tietoisesti... - -Mutta toinen varoitus, hurmaava värinä, joka kuumasti oli kiitänyt -hänen olemuksensa läpi tytön lämpöisen, nuorekkaan käden koskettaessa -häntä. Margaret oli kysynyt: _»Pidittekö te minua kädestä veneessä?»_ -Se oli riittänyt järkyttämään hänen tasapainoaan, pitämään häntä -rauhattomana ja valppaana, ajamaan hänet pois tytön luota kokonaiseksi -loputtomaksi päiväksi. - -Ja sitten myrsky. Hänet heti vallannut vaistomainen pakko lähteä -etsimään Margaretia, kauhea hetki, kun hän tapasi tytön luolan tyhjänä, -hänen tuntemansa taivaallinen huojennus, kun hän ukkoshauteisessa -pimeydessä kuuli taaskin tytön äänen. Sitten ne tunnit, jotka he olivat -viettäneet tässä luolassa kietoutuneina toisiinsa kuten pari _Les -Noyadesissa_. - -Siinä ei ollut vaaraa — aluksi. - -Sillä tämä viehkeä, kukoistukseensa puhkeava tyttö, odottamaton -häiritsijä, jonka ääni saattoi koskea ja jonka kosketus saattoi millä -hetkellä hyvänsä hurmaavasti värähdyttää, oli jälleen viety häneltä -piiloon. Margaret oli muuttunut taas avuttomaksi lapseksi, kadonneeksi -kissanpojaksi, hänestä riippuvaiseksi orvoksi. Tyttö oli ollut -kuolemanpelon vahassa, häntä oli painanut kauhu, jota Mountin oli ollut -suorastaan pakko tyynnytellä painamalla hänet rintaansa vasten ja jonka -hän oli saanut vaimennetuksi vasta vertaamalla siihen omaa salaista -pelkoaan. - -Hyvä Jumala, kuinka hän oli lörpöttänyt... - -Mutta se ei ollut pahaksi. Hän oli puhellut Margaretille kuten -inhimilliselle olennolle lainkaan ajattelematta, että hän oli nainen -tai mies, pitänyt häntä vain hädässä olevana ihmisenä. Sukupuoli oli -jäänyt kokonaan syrjään, kokonaan. - -Kunnes — - -Niin! Kunnes hetkenä, pian häipyvänä ja valoisana kuin salaman -huikaiseva välähdys, intohimo...! Se oli äkkiä lehahtanut hänen -rinnassaan rajuun liekkiin. Kaikkien hänen varmojen suojuksiensa, -päätöksen, järjen, tottumuksen, lävitse oli se pakanallinen tunne -yhdessä silmänräpäyksessä murtautunut. Sinä kiihkon hetkenä se oli -tarttunut Archie Mountin hillityn ja harkitsevan nykyaikaisen miehen -kurkkuun ja pudistanut häntä niin, että se tuntui hänen ytimissäänkin. -Tyttökin, joka ei aavistanut mitään, oli äkkiä viattoman hämmästyneenä -huudahtanut: »Minkä tähden teidän sydämenne jyskyttää tuolla tavoin?» - - - -VIII - - -»Ei jyskytys kuulukaan sydämestäni. Jäseneni alkavat puutua, siinä syy. -Vasemmassa jalassani on hieman suonenvetoa.» - -»Sepä ikävää.» - -Margaret vetäytyi vähän syrjemmälle heidän suojapaikkana -kallioseinämään päin tehdäkseen hänelle niin paljon tilaa kuin saattoi -ahtaassa komerossa. Mutta kuinka mieletöntä olikaan ollut väittää, -ettei hänen sydämensä ollut jyskyttänyt! Sehän oli äkkiä alkanut -sykkiä yhtä nopeasti kuin tytön sydän ukkosen pahimmin jyristessä... -Se oli tykyttänyt yhtä voimakkaasti kuin huvipurren koneet. Ja miksi -_teeskennellä,_ ettei se muka sykkinyt kiivaasti? Kun he istuutuivat -kietoutuneina toisiinsa, niin että Mountin karkean villapaidan kudos -oli painettuna Margaretin poskeen ja kangasvyön juovat tuntuivat hänen -kämmenissään, niin miten olisi tyttö voinut olla myöskin tuntematta -sitä, että miehen sydän oli hetkisen sykkinyt tavallista vinhemmin -hänen rintaansa vasten. - -»Se kai johtui myrskystä», virkkoi Margaret huolestuneena. -»Sähköisyydestä... Se aina kiihdyttää minun sydämeni lyöntiä —» - -»Se menee ohitse. Tarkoitan, että myrsky on menossa ohi», ehätti Mount -vastaamaan. »Kuunnelkaahan, neiti Verity!» - -Lyhyt äänettömyys. - -Ulkona, nelikulmaisen kallioaukon takana pieksi sade maata, -mutta ei enää niin rankasti. Vähään aikaan ei ollut enää näkynyt -salamanvälähdyksiä eikä kuulunut kiirivää jyrinää. Myrsky oli puskenut -voimansa lauhduksiin. Pingoitus kävi joka minuutti lievemmäksi, -painostava jännitys pimeässä oli laukeamassa. Ilma muuttui raikkaaksi. -Myrsky oli ohitse. - -Mount huomasi sen siitä, että edelleenkin hänen syleilyssään, -mutta löyhemmin olevan joustavan vartalon kaikkien lihaksien ote -vaistomaisesti alkoi hellitä. Hän toisti: »Ohitse!» Ja vetäisi syvän -henkäyksen. »Huomenna on taaskin loistavan kirkas päivä. Se on ihan -samanlainen kuin eilinen.» - -»— Kuin eilinen», vahvisti tyttö venyttäen. - - - -IX - - -Margaret torkkui jo, oivalsi Mount. - -Lapsi-parka! ... Pelkkä lapsihan hän sittenkin oli... Lopen uupunut! - -Hän oli ensin väsynyt samotessaan yksin kallioilla — olipa onni, että -hän, Mount, oli ukkosen uhatessa arvannut tytön pelkäävän, mennyt hänen -luolalleen heti, ja kun ei ollut löytänyt häntä sieltä, kiivennyt heti -häntä etsimään! - -Hän oli nääntynyt: ensin väsymyksestä, sitten viimeksi kuluneiden -tuntien pelosta ja jännityksestä. - -Lapsi-rukka, lapsi-rukka! - -Miehen valtasi suunnaton sääli, joka himmensi kaikki muut tunteet. -Tyttö herpautui parhaillaan. Hänen käsiensä ote heltisi Mountin -vyötäisiltä. Toinen niistä putosi velttona hänen polvelleen. - -Hän ei hievahtanut. - -Tytön hengitys muuttui säännöllisemmäksi. Hänen sydämensä sykki -tasaisemmin, rauhallisemmin karkean villapaidan peittämässä viehkeästi -pyöristyneessä rinnassa. - -Mount ei liikahtanut eikä ehdottanut, että he lähtisivät takaisin -rannalle. Mitäpä hyödyttäisi, jos Margaret kastuisi läpimäräksi -kävellessään luolaansa? Hän oli kuiva, ja hänen oli lämpimämpi ja -parempi olla täällä. - -Mies tunsi hänen vetävän syvään henkeään. Sitten hän sanoi unisesti, -hajamielisesti: »En tiedä, mikä sen toi mieleeni — arvaatteko, mitä -ajattelen?» - -»Mitä niin?» - -»Sitä helmeä.» - -»Helmeä?» - -»Niin», huoahti tyttö. »Sitä helmeä, jonka Kleopatra —» - -Syntyi pitkä äänettömyys. - -Varovasti kuiskaten Mount muistutti: »Mitä Kleopatran helmestä?» - -Vastausta ei kuulunut. Tyttö vain hengitti hiljaa — hänen rintansa -nousi ja laski Mountin rintaan nojautuneena. - -Margaret nukkui sikeästi. - - - -X - - -Kohta senjälkeen Mount tirkisti Margaretin pään ylitse kalliokatoksen -ulkopuolelle. Sade oli lakannut. Tyynen meren yläpuolella kaartuva -taivas teki omituisen painostavan, vaalean kangasmaisen vaikutuksen, -joka esiintyy juuri ennen aamunkoittoa. Se tuntuu uhkaavan, että -sarastuksen täytyy aina olla toivoton. - -Häntä epäilemättä kalvoi miehen tupakan- ja ryypynkaipaus. - -Hänellä oli tulitikkuja, hänellä oli savukkeita jossakin... - -Hän ei hievahtanut. Kerran hänen huulensa liikkuivat. - -Mount, perin hillitty, nuori nykyajan ihminen, kiitti kaikkia jumaliaan -siitä, että hänen oli juuri onnistunut taltuttaa itsensä. - -Sopivaisuusvaistot — sääli — Se tunne, että »hänen, lempo soikoon, oli -näyteltävä osansa loppuun» — kaikki se ei olisi semmoisenaan jaksanut -pitää aisoissa alkeellisia intohimoja. Se oli vaatinut väkevästi, -yllättänyt hänet äkkiä, huutanut rajusti: »Minä tahdon tämän tytön -omakseni. Minun on saatava hänet. _Nyt_!» - -Tätä intohimoa vaientamaan oli tullut jotakin samanluontoista kuin se -itsekin oli ja myöskin jotakin säälin ja ritarillisuuden tapaista — ja -myöskin koko sen heimon pää — rakkaus! - -Hän rakasti Margaretia. Hänet, joka niin kovasti pelkäsi rakkautta, oli -hänen vihollisensa löytänyt, samoin kuin myrskyä pelkäävän tytön hirmu -oli löytänyt hänet. Ja nyt hän tiesi rakastavansa... - -Hänen oli saatava tuo tyttö omakseen, mutta ainoastaan, jos hän -tahtoisi, ainoastaan miten ja milloin hän tahtoisi... - -Hänen käsivarsillaan lepäävä Margaret liikahti, ja häntä peloitti, että -tyttö heräisi. - -Mutta ei. Yhäti sikeässä unessa hän teki luonnollisen, liikuttavan -eleen kuten nukkuva lapsi. Hänen sormensa olivat puolittain nyrkissä, -ja hän oli huitaissut kädellään työntääkseen Mountia vähän kauemmaksi. -Nukuksissa hän sijoittui mukavammin selkä kallioseinää vasten ja -käänsi sekavatukkaista päätään. Hänen kasvonsa, hänen pienet, unesta -punehtuneet viattomat kasvonsa olivat vielä Mountin käsivarren ja -rinnan varassa. - -Hän nukkui huolettoman turvallisesti. - -Mies ei liikahtanut. - -Pian hänkin vaipui uneen. - -Hitaasti sarasti aamu saarella ruusuisena, hymyilevänä. - - - - -XV luku - -Seuraavana päivänä - - - -I - - -»_Ihan samanlainen kuin eilinen_», oli nuori Mount ennustanut myrskyn -jälkeisestä päivästä. Eikä hän tarkoittanut ainoastaan säätä. - -Nämä sukkelat nuoret miehet ovat pohjaltaan kummastuttavan -yksinkertaisia. - -Sillä miten saattaisi odottaa sellaisen yön jälkeisen päivän -muistuttavan mitään aikaisempaa päivää näiden kahden elämässä? - -Oli tapahtunut liian paljon. Liian paljon, mutta ei sittenkään kylliksi. - - - -II - - -Margaret oli nukkunut kuin lapsi hänen käsivarsillaan eikä ollut -liikahtanutkaan, kun hän nousi ylös (varovasti ja meluttomasti). Kahden -tunnin kuluttua tyttökin heräsi ja huomasi olevansa yksin. Silmät -levällään hän tähysti kallioista turvapaikkaansa; se oli kuiva kuin -Gideonin villat keskellä vesihelmistä kimaltelevaa maisemaa. Miksi hän -ei ollut omassa luolassaan? - -Sitten hän muisti kaikki ja lehahti punaiseksi rusentavan ajatuksen -vallassa. - -Kun hän lähti ulos työnnettyään syrjään aukolla kasvavat märät pensaat -ja oikaisihe suoraksi kirkkaaseen päivänpaisteeseen, kohtasi hänen -katsettaan niin hohtavan sininen taivas, niin korallinpunaisina sineä -vastaan kuvastuvat kalliot, että hänen oli pakko räpytellä silmiään. -Rankkasade oli huuhtonut puhtaaksi kaikki lehvät, oksat ja kivet, ja -koko maailma loisti kiiltävän siloisena — mutta Margaret ei nähnyt tätä -kauneutta. Nyt tulvi vastavaikutus hänen mieleensä. Viime yönä; viime -yönä... - -Oli uskomatonta, että hän oli heittäytynyt Mountin syliin. Hän oli -lapsen lailla itkien rukoillut häntä pitelemään itseään... Hän oli -ollut siellä koko yön! Nojautuneena Mountin sydäntä vasten ja puhellen -_arvottomasti..._ - -Seisoessaan nyt auringonpaisteessa Margaret mietti (kuten niin usein on -mietitty avomielisen luottamuksellisen illan jälkeen): _»Mikä sai minut -puhumaan niin paljon?»_ - -Mies oli puhunut vieläkin enemmän; sen olisi pitänyt lohduttaa -häntä. (Se ei koskaan tee sitä.) Tuijotellessaan pensaisiin, joissa -vesipisarat toisaalta katsottuina näyttivät raudanharmaalta pölyltä ja -toisaalta katsottuina kimmelsivät kuin timantit, Margaret muisti kaikki -nuoren Mountin huulilta pimeässä tulvineet sanat. - -»Pelännyt rakkautta!...» Painostavassa pimeydessä, jonka manala oli -päästänyt raivoamaan ulkona, Margaret oli ymmärtänyt, tuntenut niin -voimakasta myötätuntoa. - -Nyt oli kaikki piloilla. Kiihkeästi hän toivoi, ettei hänen enää -milloinkaan tarvitsisi nähdä sitä miestä. Turha toive. Oi, jospa -se vain olisi ollut kuka muu hyvänsä eikä herra Mount!... Kuinka -lohdullista olisikaan, jos hänen ei enää koskaan tarvitsisi puhutella -Mountia, ei enää koskaan katsoa häntä silmiin. - - - -III - - -Ymmärrättekö hänen mielentilaansa? Minä ymmärrän; kuka nainen -tahansa pystyisi sen ymmärtämään, ja monet miehet käsittävät sen. -Mutta Margaret Verity ei ymmärtänyt. Yhdeksäntoistavuotiaana hän oli -tunteisiin nähden ihan lapsi. - -Voi noita varhainkypsyneitä maailmannaisia, jotka luulevat olevansa -kaikkeen kyllästyneitä, vaikka heillä tosiasiassa ei ole kokemuksia -muusta kuin elämän lieveröyhelöistä!... Itse elämäntuntemukseen nähden -saattaa mikä rusoposkinen heinäntekijä tahansa heidät häpeään. Mitä -Margaretiin tulee, oli ylellisyys pintasorallaan kauan pitänyt hänen -tunnelähteensä tukahdutettuina. Tällä saarella vietettyyn aikaan saakka -hän oli ollut nukkuva ja kuuro. - -Nyt kuului vaiston ääni. Myöhemmin hän arveli varmasti kuulleensa -sen jo aikoja ennen. Mutta tänä aamuna, jolloin aurinko jälleen -paistoi kirkkaana, hän seisoi hämmentyneenä, painostuneena, synkkänä, -taistellen sitä tietoa vastaan, että rakkaus kutsui häntä ja veti häntä -puoleensa. - -Hän pakotti itsensä ajattelemaan: »Inhoan _miestä,_ joka pelkää -mitään! Ja sellainen mies taas, joka puhuu naiselle kihlauksestaan, on -sietämätön. Ja joka tapauksessa vihaan —» Alhaalta kantautui heikosti -Mountin kaukainen luikkaus. »En lähde alas», lausui Margaret, ikäänkuin -Mount voisi sen kuuli... - -IV - -Mitä varten hänen olisi pitänyt mennä alas? Aamiaiselleko? Hänen ei -ollut nälkä. Armias taivas, kuinka ikävystynyt hän oli. Häntä tympäisi -sinisen meren autio välke, iänikuinen poukama, jonka muodon hän tunsi -yhtä hyvin kuin herra Mountin hartiat. - -Se paikka kävi hänen hermoilleen. Hän oli vanki. Hän tiesi tarkalleen, -miltä vangista tuntui kopissaan, jääkarhusta Mappin-pengermällään, -peipposesta häkissään. - -Niin hän ainakin vakuutti itselleen, koettaen kerätä järkisyitä -tuekseen, kun hänestä oli niin kovin vastenmielistä lähteä rannalle sen -miehen luokse. - -Hän saattoi nähdä itsensä, kopean nuoren naisen, jäykästi pyytämässä -anteeksi viime yönä aiheuttamaansa vaivaa. - -Myöskin hän osasi kuvitella, kuinka muuttunut herra Mount, viimeöinen -suojeleva kumppani, nyt olisi. - -Hän olisi kankea ja hämillään. _»Oi, ei mitään. Vaivaako, neiti -Verity? Siitä ei kannata puhua.»_ Joskus sydämellinen ääni voi saada -sävyn, joka rakentaa viiden metrin korkuisen käyrillä rautapiikeillä -päällystetyn kivimuurin ystävyksien välille. - -Mieluummin kuin jäisi sen muurin juurelle hän pysyisi täällä ylhäällä -koko päivän. - -Taaskin kajahti raikkaassa, tuoksuavassa ilmassa Mountin etäinen huuto: -»Ho-hoi!» - -»Huutakaa vain», murahti Margaret pikku tyttöjen tapaan. - -»Minä en tule.» - -Mount tulisi otaksuttavasti tänne ylös katsomaan, nukkuiko hän vielä. - -Antaa tulla. - -Luolan hiekkapermannolta hän otti liuskakivisen levyn ja teräväkärkisen -kiven. Levyyn hän kömpelösti raapi ensimmäisen kirjoitetun sanomansa -Mountille. - - »_Menen kävelemään. Palaan myöhemmin_. - - M.V.» - -»Margaretiksi» oli Mount nimittänyt häntä viime yönä... Omituisen -sekavasti hän oli sanonut milloin »neiti Verity», milloin »Margaret», -milloin »lapsi», milloin »rakas ystävä». Useita kertoja »rakas ystävä» -(nykyajan nuorten huolimaton, läheinen puhuttelusana sekä tyttö- -että mieskumppaneilleen). Olipa hän kerran sanonut myöskin »rakas». -Senjälkeen taaskin »neiti Verity», ja sillä hetkellä, suvaitkaa -huomata, olivat neiti Verityn kasvot olleet painettuina hänen kaulaansa -vasten, ja hänen villapaitansa karkea kudos oli pahasti (joskin -rauhoittavasti) raapinut neiti Verityn huulia. - -Ilveellisen kummallista! - -Silloin ei Margaret ollut tuntenut mitään. - -Nyt, muistellessaan sitä jälkeenpäin, hän tunsi miehen kosketuksen -selvästi, ikäänkuin se olisi jättänyt lämpöisen orjanrenkaan hänen -olkavarteensa! - -Oi, jospa hän voisi tarttua johonkin jättiläiskokoiseen, -loitsuvoimaiseen pesusieneen ja pyyhkiä kaikki viimeöiset tapaukset -elämästään kuten taululta! ... - -Kiivaasti hän viskasi levyn kivelle. Entä jos hän jättäisi helmensä sen -päälle, jotta hänen katseensa osuisi niiden välkkeeseen? - -Ei; Mount vain ajattelisi hänen aina unohtavan tavaroitaan. - -Ikäänkuin hurjistuneena hän kiiti auringonpaisteessa upeana ja vakavana -rahoittavaa, tummaa rautatammiryhmää kohti, sivuutti sen ja riensi -edelleen sellaiseen suuntaan, jossa hän ei ollut aikaisemmin käynyt. - - - -V - - -Edellisestä yöstä huolimatta hän liikkui joustavasti ja hilpeästi — -hän vakuutti itselleen, että oli hauska, kun sai kääntää selkänsä -kammotulle poukamalle. Hän mietti: »Jos vielä kerran pääsemme pois -tältä inhottavalta saarelta, unohdan sen, hänet ja kaikki, mitä siihen -kuuluu...» - -Samalla tulvi hänen mieleensä riemuisa »kaikki», hänen uusi -näläntunteensa, hänen taivaalliset uintinsa ja aurinkokylpynsä! Hänen -äsken saadut kokemuksensa, ruumiin terveys, nautinto, jota ruumiin -voimistuminen hänelle tuotti — sillä nyt hänen ei enää tarvinnut -häpeillä mitään jokapäiväisten kylpyjensä aikana; nyt olisi voitu -sanoa, että yksinäinen ranta sopi hänelle ja puki häntä paremmin kuin -etevimmän pariisilaisen muotitaiteilijan sommittelema puku. Kun hän nyt -nosti kättään hypistelläkseen helmiään, ei hän enää tuntenut jyrkkiä -kuoppia eikä ulkonevia luita, vaan ainoastaan terveen, silkinhienon -ihokudoksen. - -Samoin kuin hän ei ollut vuosikausiin ollut näin terve, ei hän ollut -myöskään ollut niin kaunis, niin onnellinen... - -»Hölynpölyä!» huudahti hän, sysäten silmilleen valahtaneen -hiuskiehkuran syrjään ja sitten taaskin punastuen. - -Mount oli leikannut hänen tukkansa — - -»En ikinä enää anna hänen koskea siihen —» Yhä edelleen hän taivalsi -tweedkankaisen hameensa käydessä yhä raskaammaksi sadepisaroista, -joita siihen tarttui cystus-, vermutti-, lavendeli- ja villeistä -rosmariinipensaista, joiden välitse hän tunkeutui tarkkaamatta -ympäristöään. Kerran hän oli kuulevinaan tuulen kantamaa kellojen -kilinää. - -Mutta sen täytyi olla harhakuvittelua... - -Samotessaan yhä nopeammin eteenpäin hän tunsi nälkänsä joka askeleella -yltyvän... - -Se ei ollut Mountin syy, hän oli huutanut Margaretia alas -valmistamalleen aamiaiselle! - -Kovin hän ylpeili kalastuksestaan ja yleensä toimeliaisuudestaan. -Hän otaksuttavasti ajatteli olevansa perin sopiva henkilö joutumaan -haaksirikkoisena asumattomalle saarelle. - -Ehkäpä kaikki nuoret miehet ajattelivat samalla tavoin. - - - -VI - - -Kerran olivat henkivartijat pohtineet asumattomien saarien ikuista -kysymystä. - -(Olisi luonnollisesti kummallista, jos he eivät olisi sitä tehneet.) - -Claude Oddley oli selittänyt, että hän, joka tunsi olevansa ikäänkuin -ruumis, vajoaisi mieluummin laivan mukana pohjaan... Eric oli toivonut -jäävänsä yksin henkiin pikemmin kuin ajautuvansa maihin yhden ainoan -kumppanin kanssa. Kun hän olisi kaksi päivää ollut ilman vaihtelua -yhden ainoan ihmisen seurassa, ei hän ainoastaan alkaisi itse tuntua -kuolleelta, vaan alkaisi myöskin tuntea haluavansa toisen kuolemaa. -Prinssin kaksoisolion mielestä olisi ollut ihanaa ottaa puolisokseen -joku Etelämeren saarien tyttö, joka tiesi, missä kasvit kasvoivat, -osasi punoa koppia, piti punaista ruusua korvansa takana — »Sinä aasi, -miehethän käyttävät punaista ruusua niillä saarilla», oli joku toinen -poika huomauttanut. »Se merkitsee: '_Etsin sydänkäpyä_' —» - -He olivat puhuneet lapsellista lepertelyä! Kuvitella, että olisi -joutunut tänne seuranaan joku _niistä_ pojista! »No niin, kunpa taivas -olisi niin suonut! Mieluummin olisin ottanut kenet tahansa heistä —» -Mutta kehen heistä hän olisi voinut luottaa? Kuka heistä olisi osannut -hankkia tulta, suojaa, ravintoa? Ja kuka heistä erittäinkin olisi -hoitanut häntä sillä tavoin sinä aamuna, jolloin hänen lihaksensa -olivat niin kovin hellät? Kuka kaikista hänen tuntemistaan miehistä -olisi pystynyt selviytymään vaikeista pulmista samalla tavoin kuin -Archie Mount? - - - -VII - - -»Mutta olisin kyennyt katsomaan silmiin ketä niistä muista hyvänsä tänä -aamuna. Ainakin niin luulen.» Mutta — - -»Ei kukaan heistä ymmärtäisi viime yötä. Ei edes Cynthia.» - -(Monen päivän perästä tuli Margaretin aikoinaan alituinen neuvonantaja -ja läheinen ystävä hänen mieleensä.) - -Ajatella, että hän kertoisi Cynthia Oddleylle: »Pelkäsin myrskyä niin -kovasti, että vietin koko yön — luullakseni noin kello kahdestatoista -aina puoleenkuuteen saakka aamuun — nuoren miehen sylissä. Painauduin -niin kiinni häneen, että tunsin hänen sydämensä sykkivän moottorin -lailla, niin likellä häntä, että helminauhani valahti hänen -villapaitansa povelle ja että hänen hengityksensä kostutti hiuksiani. -Puristin häntä niin tiukasti, että kuulin hänen vyönsä taskussa olevan -kellon lasin risahtavan... Pilkkopimeässä olin siellä kauhuissani -käsivarteni hänen ympärillään hänen puhellessaan minulle estääkseen -minua kuuntelemasta myrskyn pauhua. Hän kertoi minulle salaisuuden, -jota hän ei ole koskaan ilmaissut kenellekään muulle. Hän kertoi, mitä -hän oli pelännyt kouluajoistaan alkaen ja minkä tähden. Hän puhui -minulle äidistään ja tytöstä, jonka kanssa hän oli mennyt kihloihin, -koska hän luulee tytön järjestävän elämän tyyneksi.» - -Margaret huoahti. Vieläkin poltti hänen käsivarttaan Mountin -puristuksen fyysillinen muisto, näkymätön orjanrengas. Hänen korvissaan -kaikui Mountin kuiskailu: _»Sain mainioita ystäviä... ne tuntuivat -vaikuttavan ihmisen elämään.»_ - -Sitten hänen mielessään väikkyi hänen tyttöystävänsä kuva: -suippokasvoinen, mielikuvitukseton, monokkelisilmäinen ja kaikkeen -kyllästynyt; ja hän oli kuulevinaan Cynthian lausuvan: »Entä kuinka -pian tämä ihailtava nuorukainen alkoi kosiskella sinua omalla -tavallaan, Peggy?» - -Ja Margaretin vannottua, ettei koko myrsky-yönä ollut vihjattukaan -rakkauteen, kuului jatkoa: - -»No, no! Se on _lii-an_ korkeaa!» (Taaskin Cynthian kyynillinen ääni.) -»Eikö mies käyttänyt hyväkseen romanttista tilannetta? Oi, kuinka -_suloista!_ Ei _ainoatakaan_ hellää suukkoa _erotessanne_? Urheilija. -Nopeudentavoittelija! Mitä? Mitä, hänen täytyy olla — minun oletetaan -_uskovan,_ ettei hän edes koettanut... liehitellä?» - -»Uskoisiko sitä kukaan?» aprikoi Margaret murheellisena. »Totisesti -heidän täytyisi. Jos he tuntisivat Mountin (joka oli kihloissakin), ja -jos he tuntisivat minut, niin silloin he varmasti tajuaisivat minun -puhuvan totta.» - -Cynthian haaveääni pilkkasi: »Peggy, uskoisitko sinä sitä mistään -parista, joka olisi ollut samanlaisissa oloissa kuin te olitte?» - -»Varmasti olisin kyllin ylevä tietääkseni joidenkuiden miesten voivan -kohdella tyttöäkin inhimillisenä olentona —» - -Margaretin sydämessä kuiskasi ääni: »Hyvin monet ihmiset eivät ole -yleviä... eivät usko. Ihmiset saattavat olla _hirveitä_ näissä -asioissa! Vain oma äitisi kenties uskoisi. Älä luota kehenkään muuhun -ihmiseen!... Mutta eihän merkitsekään mitään, mitä ihmiset uskovat. -Jollemme pääse täältä pois, ei kukaan saa koskaan tietää. Jollei meitä -pelasteta tältä saarelta —» - -Samassa Margaret äkkiä pysähtyi tyrmistyneenä näkemästään. - - - -VIII - - -Kun heräävien tunteiden myllerrys oli ajanut Margaretia sisämaahan päin -ja hän oli astellut kuin kilpailuja varten harjoitteleva nyrkkeilijä, -ei hänen katseensa ollut kiintynyt maiseman piirteisiin. Mitään -näkemättä hän oli sivuuttanut rinteet, jotka viettivät rotkoihin, -kohosivat kallioiden laelle, rajoittuivat lehtoihin tai häipyivät -kuulakan sinistä taivasta vasten valkoisina kuin alpit kuvastuviin -vuorijonoihin. Ei hän huomannut sitäkään kohtaa, jossa kallionlaki -loppui ja hän alkoi uudelleen laskeutua alaspäin. - -Hänen olisi pitänyt tuntea, milloin hänen jalkansa lakkasivat -polkemasta epätasaista turvetta ja joutuivat toisenlaiselle maaperälle. -Mutta hän ei tuntenut mitään. Hän kuuli kuitenkin jotakin — äkillisen -kilahduksen. Se ei ollut kellojen kilinää. Hän luuli helyketjunsa (joka -muuten ei ollut hänen muassaankaan) pudonneen. Katsahtaessaan maahan -hän näki jalkansa osuneen hevosenkenkään, joka virui maantiellä. - - - -IX - - -Niin, maantiellä. - -Hyvin tehtynä, leveänä, tomusta valkeana se kaarsi hänen oikealla -puolellaan jyrkkien kallioiden taakse. Vasemmalla se painui -painumistaan viljelemättömään vihreään laaksoon, jossa hän saattoi -seurata sen juoksua kilometrimääriä. Vaalean mittanauhan tavoin se -kiemurteli harmaanvihreällä pohjalla. Ei ainoatakaan taloa näkyvissä! -Ei kattoa, ei savupiippua, ei tornia; vain siellä täällä näkyi -kummuilla koskisia jokia valkoisina juovina. Se oli niin jylhää -erämaaseutua kuin suinkin saattoi ajatella; elämästä ei näkynyt muuta -merkkiä kuin musta hiirihaukka, joka leijaili sinisellä taivaalla hänen -kohdallaan. Autio seutu, _mutta siellä oli tie_... siis... _saari ei -ollutkaan asumaton._ - -Margaret kumartui ottamaan maasta hevosenkengän — ei, se oli liian -kapea, liian pieni hevosenkengäksi; se oli muulinkenkä. Sen metalli oli -kirkkaanpuoleinen, ikäänkuin se olisi pudonnut äskettäin. Hän puristi -sitä niin, että kämmentä koski, ja tajusi vihdoin, ettei hän nähnyt -unta. - -Hän oli saapunut maantielle... joka vei pois sieltä. Mitä hänen oli -tehtävä? Seurattavako sitä? Kumpaan suuntaan?... - -Muutamilla askelilla hän pääsi oikealla olevan kallionnurkkauksen -taakse. Siellä odotti uusi yllätys, ja hän jäi töllistelemään suu -auki. Siellä oli perin sivistysmaailman tapainen tienviitta, johon oli -räikeänkeltaiselle pohjalle isoilla mustilla kirjaimilla maalattu: - -»DON DE DUNLOP» - -»Ranskassa?» äänsi Margaret ällistyneenä. - -Myöskin oikealle kiemurteli tie kilometrien päähän; sen oli hyvin -ja kestävästi valmistanut se rotu, joka yksin on saanut perinnöksi -roomalaisten valloittajien tientekotaidon. _Ranska?_ - -Taaskin hän kääntyi silmäilemään kirkasväristä viittaa, jossa oli: - - »_Attention au virage_» - -ja Margaretille outo nimi, jota seurasi kilometrejä ilmaiseva numero. - -Ja Margaretin ajatukset olivat pyörineet sadoissa meripenikulmissa, -Etelämerellä, Fidshi-saarilla... _Oliko mahdollista, ettei hän ollut -poistunut Euroopasta?_ - - - -X - - -Hänen jalkojansa ihan poltti, kun hän kääntyi rientämään takaisin -jääneen pettäjän luokse. - -Niin, nyt hän voisi katsoa sitä miestä silmiin! Hän oli varma, että -Mount tiesi kaikki. - -Hän oli saanut hänet kiinni ja puristaisi häneltä kaikki tiedot. - -Eipä ihmekään, ettei mies ollut tuskaillut haaksirikon tähden eikä -välittänyt siitä, miten merimiesten, muiden veneiden ja Margaretin oman -sedän oli käynyt — - -»Kaikki hänen puuhaansa, siitä olen varma —» - - * * * * * - -Hänen teki mieli viheltää hilpeästi saapuessaan rannalle, jossa ruoka -tuoksusi suloisesti. - -Hiljaa ja nopeasti hän lähestyi. Herra Mount oli kattanut oikein -juhla-aterian. Hän oli levittänyt esille kaikki, mitä oli jäänyt -tähteeksi edellisen illan mässäyksen jälkeen. - -Hänet oli nolattava ja heti. - -Mutta ei. Pilasta tulisi hauskempi, jollei Margaret hiiskuisi mitään. -Hän ei ainakaan kahteen päivään virkkaisi mitään havainnoistaan. -Hän seisoi, tarkkaillen miestä ja samalla pohtien, milloin ihmiset -tulivat niin vanhoiksi, etteivät heitä huvittaisi lasten uskottelut ja -arvausleikit. - -Yhdeksänkolmattavuotiaana herra Archie Mount sijoitteli tunnontarkasti -ja juhlallisesti omin käsin pyytämiänsä purolohia alkeellisille -lautasille, litteille kivilevyille — ikäänkuin hän ei olisikaan ollut -tavallisen aamuisen kävelymatkan päässä ranskalaisesta maantiestä! -Sen tien täytyi varmasti viedä johonkin Ranskan kaupunkiin; siellä -oli kapeita, kahville tuoksuavia katuja, liikkeitä, joiden kiivissä -oli sanoja: _boucherie, épicerie, charcuterie, pâtisserie_, ja -muita ruokatavaramyymälöitä, joiden ranskalaisten nimien sointu -kiihoittaa ruokahalua niin paljon paremmin kuin englantilaisten. -Varmasti ne liikkeet, jotka eivät saattaneet olla kovin kaukana, -olivat tavallisuuden mukaan kynnyksiään myöten täynnä houkuttelevia -ravintoaineita... Mutta tuolla Mount ahersi vakavana ikäänkuin olisi -itse uskonut, että sekä hän että Margaret nääntyisivät nälkään ilman -hänen ponnistuksiaan! Tällä kertaa hän ei edes vihellellytkään. - -Hilpeästi Margaret luikkasi hänen takanaan: »Halloo! Hyvää huomenta, -herra Mount!» - -Nuori mies hätkähti, ja häneltä putosi forelli liekkeihin. Sitten hän -käänsi tyttöön päin sellaisen miehen kasvot, joka oli raivoissaan, -koska ei ole rohjennut olla liian huolissaan. - -»Kas! Te olette tullut?... Tiedättekö, kuinka kauan olette ollut -_poissa_?... Missä olette —» - -Hänen lauseensa katkesi äkkiä, sillä _hän oli nähnyt_. Hänen siniset -silmänsä laajentuivat tummien, tuuheiden kulmakarvojen alla ja -kiintyivät muulinkenkään, jonka Margaret oli pistänyt vyöhönsä. Hän -tuijotti äänettömänä. - -»Sitä kai saatte kysyä, herra Mount», vastasi Margaret. - -(Sana »kirottua» leijaili melkein kuuluvana ilmassa.) Mount aprikoi -vimmatusti, kuinka paljon Margaret oli saanut selville. Oliko hän -käynyt niin kaukana kuin harmaista kivistä kyhätyillä paimenmajoilla, -jotka olivat kokonaan viiniköynnösten peitossa, joiden luona oli vuohia -lieassa ja joiden kynnyksellä kyyrötti madonna traagillinen ilme -kasvoillaan? Oliko hän kohdannut — - -Mitä Margaret virkkaisi hänelle? - -Hän lausui pakotetusti: »Eiköhän meidän ole joka tapauksessa parasta -syödä puolista nyt?» - -Tämä sovinnainen lause oli vähällä haihduttaa hänen ympäriltään -kalliot, kivet ja nuotion sekä loihtia niiden sijalle hänen -lontoolaisen kerhonsa tulipunaiset seinäpaperit ja upean sisustuksen. -Kohteliaasti hän lisäsi: »Otaksuttavasti ette ole saanut mitään -syödäksenne, neiti Verity?» - -Neiti Verity katsahti häneen suurin silmin ja vetäisi hiukan -alahuulensa reunaa hampaittensa väliin. Ollen purskahtamaisillaan -hermostuneeseen nauruun hän turvautui, kuten saattaisi sanoa, -_valmistavan koulun sukkeluuteen_. »Mitään syödäkseni?» oli hän -kummastelevinaan. »Tuolla kukkuloillako? Kun en ole vuohi, en syö -pensaita enkä ruohoa.» - -Jäykästi Mount vastasi: »Sen kyllä tiedän.» - -»Miksi sitten kysyä, olenko saanut mitään syödäkseni?» - -»Satuin huomaamaan _tuon_.» Mount nyökkäsi muulinkenkään päin. - -Margaret irroitti kengän vyöstään ja katseli sitä viattoman näköisenä. -»Tämänkö? Mutta kun en myöskään ole kamelikurki, en pysty syömään -metallia.» - -Tähän sutkaukseen (jota Margaret katui heti sen lähdettyä hänen -huuliltaan) tuli kohtelias vastaus: - -»Tarkoitan luonnollisesti, että se osoitti minulle, missä olette ollut.» - -»Tiedätte siis, missä kävin.» - -»Tietysti, neiti Verity. Ainakin maantiellä saakka.» - -»Luulin teidän tarkoittavan, että tiedätte sen paikan nimen, ja arvelin -teidän ilmoittavan sen minulle. Ilmoitattehan sen?» - -»Mitä hyödyttää», huomautti Mount alistuvasti, »minun ilmoittaa sitä -teille, jos itse sen tiedätte?» - -Se oli Mountin ensimmäinen voitto. Margaret puri huultaan harmissaan -siitä, ettei ollut painanut muistiinsa keltaiseksi maalatusta -tienviitasta lukemaansa nimeä. - -Äänettömyys. - - - - -XVI luku - -Puhelua - - - -I - - -Kuinka riitaisa olikaan sitten alkanut ateria! - -Siinä he istuivat kahden puolen vakiintunutta nuotiotansa, jonka -ympärille oli kasaantunut valkea, monin kerroin palanut tuhkakehys -ja joka muistutti mustuneista oksista kyhättyä merilinnun pesää, -valmistautuen riitelemään, jollei parempaa olisi... - -Niin kiihtynyt kuin Margaret olikin, oli hänen aluksi nälkä; hän ahmi -puolitusinaa voileipiä — jotka, kuten hän nyt tiesi, eivät olleetkaan -mitään rantaan ajautunutta haaksirikkotavaraa, vaan jotka oli äskettäin -kiltisti ostettu jostakin ranskalaisesta ruokatavaramyymälästä -sisämaassa (missä se sitten olikin). Hän kuvitteli mielessään pientä, -kahvituoksuista pesää, sen ilmoitustauluja, joissa tarjottiin makeisia -ja piparminttuja, sen sipuliverkkoja ja ovelle sijoitettuja valtavan -isoja, kadmiuminkeltaisia kurpitsoja. Hän nieli vähän rohkaisevaa -curaçaolikööriä (joka myöskin oli samasta kaupasta peräisin), ennen -kuin huomautti: - -»Koko juttu on siis ollut vain kepponen, herra Mount.» - -Mount katsoi häneen, näennäisesti äkeissään... Hän oli hyvin pahasti -rakastunut Margaretiin! Miten se oikein oli käynyt, sitä hän ei olisi -osannut selittää... Lyhyin tie saada nainen mieltymään itseenne on -antaa hänen tehdä jotakin hyväksenne... Kaikki tunnemme sen piirteen -— _naisissa_. Älkää kysykö minulta, onko miesten laita samoin! -En väitä ymmärtäväni keskinkertaisten, sataprosenttisten miesten -tunteita. Se, mikä saa heidät vireiksi, ja se, mikä panee heidät -kuihtumaan, ovat molemmat salatut minun katseeltani. Mutta tuntuu -siltä, että poikkeuksellisessa miehessä — älykkäässä, sympaattisessa, -miellyttävässä, lempeässä ja miehekkäässä — on varsin voimakas -naisellinen piirre. Niin oli Archie Mountissa. Hän oli — hitaasti, -mutta vääjäämättömästi, kuten ankkuroitu vene nousevan vuoksen -työntämällä — lähestynyt tätä hänen hoivattavakseen jätettyä, nuorta, -avutonta olentoa. - -Tyttö ei voinut katsoa häntä silmiin, vaan virkkoi silmät suunnattuina -toisaalle: »Teistä kai tämä on hupaista? Miehistä se lienee.» - -»Minusta ei, sen vakuutan. Jos tarkoitatte —» - -»Tarkoitan sitä, että olette uskotellut purtenne kärsineen haaksirikon -ja kaikkien muiden hukkuneen —» - -»Suokaa anteeksi, mutta olenko kertaakaan sanonut kenenkään hukkuneen?» - -»— Ja olette ollut pitävinänne tätä asumattomana saarena.» - -»Toivon, ettette pahastu, jos huomautan, etten kertaakaan täälläolomme -aikana ole maininnut sanoja 'asumaton saari'.» - -»Toivon, ettette te pahastu, jos huomautan viimeisen väitteenne olevan -pelkkää saivartelua.» - -Tämän pistoksen jälkeen taaskin äänettömyys. Syöminen jatkui. - -Sitten puhkesi Margaret uudelleen puhumaan. - -»Mutta kun _minä_ käytin sanoja 'asumaton saari’, ette koskaan -väittänyt minua vastaan. Annoitte minun puhua sellaisesta -mahdollisuudesta, että jäisimme tänne koko eliniäksemme. Visusti -koetitte varoa, etten pääsisi samoamaan pois tältä vähäiseltä -rantakaistaleelta. Syyksi esititte, että oli muka hoidettava nuotiota -tai että minä olin väsynyt. (Kumma vain, ettette järjestänyt joitakin -merimiehiä näyttelemään villejä.) Älkää uskotelko, ettette ole tiennyt -minua koko ajan petetyn tällä kuulumattomalla kepposella. Herra Mount, -te ette voi uskotella —» - -»En koetakaan uskotella.» - -»Ette _nyt,_ koska olette joutunut ilmi», tokaisi valehaaksirikkoinen -musertavasti. »Nyt myönnätte koko ajan tietäneenne, mitä minä -kuvittelin mielessäni. Eikö niin?» - -»Kyllä, neiti Verity, sen myönnän. Oli tarkoitus, että kuvittelisitte -niin.» - -»Ja te panitte parhaanne pitääksenne minua harhaluulossani?» - -»Kyllä.» - -»Täällä olemme olleet — emme lainkaan haaksirikkoisia! Koko tämän -ajan olemme olleet lähellä ihmisiä ja kaupunkeja ja puhelimia ja -sähkölennättimiä! Ja minä vihoviimeinen hupsu olen sallinut teidän -uskotella itselleni, että olemme olleet yhtä kaukana kuin Crusoe ja -Perjantai... Muuten, missä _olemme_, herra Mount?» - -»Sitä en voi sanoa, neiti Verity.» - -Tytön silmät menivät levälleen. »Tarkoitatteko, ettette tiedä sitä -itsekään?» - -»En toki; kyllä _tiedän,_ ilmeisesti. Mutta olen antanut sanani siitä, -etten anna teidän sitä tietää, niin kauan kuin olemme täällä.» - -»Tarkoitatteko, että olette luvannut sen?» - -»Juuri niin.» - -»Sedälleni kaiketi?» - -»No niin, koska sen arvasitte... niin.» - -»Oliko hän mukanamme veneessä, kun sinä yönä lähdimme purresta?» - -»Kyllä hän oli.» - -»Oliko muita?» - -»Palvelijani Wallace ja kaksi merimiestä. He toivat meidät tänne -maihin.» - -»Sitten he katosivat, jättäen meidät tänne?» - -»Niin, he soutivat takaisin purteen.» - -»Joka ei siis ollut uponnut?» - -»En ole väittänytkään sen uponneen!» - -»Ette kyllä; ette ole _väittänyt_ sitä. Missä setäni nyt on?» - -»Jospa Jumala soisi minun sen tietävän, neiti Verity», vastasi nuori -Mount vakuuttavan kiihkeästi »En tiedä, missä se — en tiedä, missä hän -on. Hänen olisi pitänyt olla täällä koko aika. Minulle oli vihjailtu, -että herra Lloydin piti jäädä luoksenne koko täälläolonne ajaksi. Totta -puhuen — en usko hänen olevan kaukana.» - -»Hän ei ole kaukana», vahvisti Margaret odottamatta. »Näin hänet eilen.» - -Mount oli viemässä voileipää suuhunsa, mutta hänen kätensä pysähtyi -puolitiehen, ja hän jäi töllistelemään suu auki. - -»Näitte herra Lloydin eilen? Te näitte hänet? Mitä tarkoitatte? Missä?» - -»Näin kun näinkin hänet eilen. Ainakin olin näkevinäni valkotukkaisen -miehen — en ollut siitä varma — viime yönä... Hetkisen luulin nähneeni -jonkun, joka seurasi minua... Sitten hän katosi. Loittoni pimeään... -Unohdin sen tyyten. Se tapahtui juuri vähää ennen ukkosta ja —» - -Hän keskeytti lauseensa — suuttuneena itselleen siitä, että oli -yhdellä sanalla johtanut jälleen mieleensä koko viimeöisen kohtauksen: -myrskyn, paon, tuntikausia kestäneet jyrähdykset ja välähdykset, oudot, -luottamuksellisesti jupistut puheet — - -Hänen poskilleen lehahti kuuma puna. Taivuttaen päätään hän -kumartui ottamaan maasta oksaa, joka oli palettuaan poikki pudonnut -paperinvalkoiselle tuhalle. Hän viskasi sen takaisin nuotion keskelle. - -»Onko setäni tullut hulluksi? Mitä arvelette?» - -Nuori Mount oli vastaamaisillaan: »Olen usein sitä aprikoinut.» Mutta -sensijaan hän noudattikin vaistoaan ja kävi puolustamaan naisen -arvostelemaa oman sukupuolensa jäsentä. - -»Herra Lloydko hullu? Kaikkea muuta! Harvinaisen taitava, järkevä, -kyvykäs mies. Ei kukaan voisi sanoa häntä —» - -»Minä voin. Ja minä teen sen», vastusti velvollisuudentuntoinen tyttö. -»Jollei hän olisi täydelleen mielipuoli, niin miten hän olisi saanut -päähänsä menetellä näin uskomattomalla tavalla minua kohtaan.» - -Mitään vastaamatta Mount loi häneen nopean, kaunopuheisen katseen. - -Se tuntui sanovan: »Älkää puhelko kuin pikku hupakko. Te tiedätte -yhtä hyvin kuin minäkin, että setänne tarkoitus oli viedä teidät -pois pahan ulottuvilta, elämästä väärällä tavoin ja joutumasta -äärimmäisen tuhlaavaisen, toisten niskoilla elävän, kelvottoman tytön -talutusnuoraan. Hän tarkoitti teidän parastanne. Ette voi kieltää, että -tämä on ollut parasta, mitä teille en koskaan tapahtunut —» - -Tämän ohessa katse sisälsi vetoomuksen: »Älkää missään nimessä olko -vihainen minulle! Enkö ole joutunut surkeaan asemaan? Mahdanko sille -mitään, lapsi? Oliko suunnitelma minun?» - -Edelleen se katse paljasti: »Te viehättävä olento! Te herttainen, -viaton, jumalainen olento! Rakastettava olette ollut aina, silloinkin, -kun suunne oli punaisen tahnan peitossa ja kulmakarvoissanne oli -kenkämustetta. Ja nyt — katsokaahan itseänne! Olette kuin taulu. -Viehkeimmät pienet kasvot koko maailmassa; vartalo kuin ihanan -veistoksen. Tulta ja samettia sylissäni... En saa rauhaa, ennenkuin -saan teidät uudelleen samalla tavoin!» - -Mutta tyttö ei ollut katsonut häntä silmiin. He jatkoivat kinasteluaan, -syöden ahnaasti, puhuen niin ilkeästi kuin suinkin mahdollista. - -»Tuntuuko teistä, herra Mount, että teillä on oikeus kertoa minulle -mitään sen enempää setäni ennenkuulumattomasta suunnitelmasta? -Kuinka pitkäksi ajaksi minut piti jättää tänne...» (äkäinen vilkaisu -kallioihin) »tänne?» - -»Rehellisesti sanoen, sitä en tiedä. Jos olisin aavistanut, että -tarkoitus oli näin kauan —» Keskeytys, joka osoitti, että jokainen -sekunti oli ollut kuin kiirastulta. - -»Saanko kysyä, tietääkö äitini?» - -»Rouva Verity luulee teidän vieläkin retkeilevän purressani.» - -»Kas niin! Äitiä petettiin myöskin! Se on toki lohdutus. Äitini ei ole -tiennyt mitään tästä Spoofin saaresta... Kuinka moni ihminen tuntee -asian?» - -»Kolme. Setänne, äitinne ystävätär ja minä.» - -»Kolme ihmistä. He ovat käyttäytyneet katalasti. Lienee liian paljon -toivottu, että he häpeisivät.» - - - -II - - -Sättiessäänkin hän ihaili Mountia. Mies näytti tavalliselta kulkurilta, -mutta kuinka komea hän oli! Miksi ei luonto muovannut _kaikkia_ -miehiä tuollaisiksi? Ei edes tuo vaalea, lyhyt parta, joka oli -vastakohtana hänen mustalle tukalleen ja sumensi hänen poskiensa, -leukansa ja kaulansa piirteitä — ei edes se pilannut häntä. Eivätkä -nuo vaatteet, jotka olivat haaksirikosta saakka olleet yötä päivää -hänen yllään, rumentaneet hänen vartaloaan. Miltä näyttäisi Archie -Mountin rinnalla uhkein kaartinupseeri, mikä koskaan on astellut -Piccadillyyn vietettyään puolet aamusta palvelijansa silosteltavana? -Tyhjänpäiväiseltä miesmannekiinilta. - - - -III - - -»Missä on purtenne?» - -»Satamassa.» - -»Aiotteko ilmaista minulle, missä satamassa?» - -»Ikävä kyllä, mutta minun ei ole sallittu mainita teille mitään nimiä. -Annoin sanani. Ymmärrättehän, neiti Verity?» - -»Täydelleen. Ette kai vihjaa, että _minä_ haluaisin miehen rikkovan -sanaansa? Mutta että olette ollut kyllin heikko luvataksenne — sitä en -anna anteeksi.» - -»En itsekään anna sitä anteeksi, neiti Verity», tuli yksikantaan. - -»Olen hyvilläni, että olette siksi säädyllinen», huomautti neiti Verity -ylväästi, hilliten haluaan purskahtaa hilpeään, raikuvaan nauruun. - -Sillä, oi, kuinka hän nautti! Archie Mount kokonaan hänen vallassaan, -hänen armoillaan, kuunnellen kaikkea, mitä hän sanoi! Ja käyttäytyen -lisäksi ihailtavasti. Joka suhteessa hän oli ainutlaatuinen. -Jumaloitava olento! Minkä herjauksen hän nyt osaisi sinkauttaa? - - - -IV - - -Se forelli, joka Mountilta oli pudonnut tuleen Margaretin -näyttäytyessä, oli luonnollisestikin paistunut ja palanut. Hän otti sen -— mutta Margaret anasti sen tahallaan. Tyttö ehätti pyytämään: »Antakaa -minulle tuo! Pidän palaneista.» - -Todenperäisesti hän inhosi palaneita kaloja. Mutta hän otti palaneen -kalan, ja nähdessään Mountin syövän hänen herkullisesti paistunutta -forelliaan, tunsi hän kummallista riemua. - -_»Kas noin!_ Hän nauttii ruuastaan», mietti Margaret voitonriemuisena. - -Nuori äiti tuntee samanlaista tyydytystä hoidellessaan rinnoillaan -lepäävää poikalastaan. Palvellessaan nälkäistä metsästäjäpuolisoaan -lienee luolanainen tuntenut samaa. - -Nykyajan nainen on melkein kuin talo, jossa asuu kolme eri olentoa: -luolanainen, keimailija ja naisasian kiihkoilija. - -Mikä niistä näyttäytyy, se riippuu kokonaan siitä miehestä, joka -kolkuttaa ovelle. Joillekuille miehille on keimailija aina kotosalla. -Muutamien miesten vaatimuksesta tulee esille vain naisasian ajaja -uhmaavasti tuijottamaan suljettujen ikkunoiden takaa. Kummallista -kylläkin, nyt eivät enää teidän »voimakkaat, harvapuheiset, käskevät», -hallitsevat miehenne kykene menestyksellisesti kiihoittamaan -»alkuperäistä» naista, vaan pikemminkin sen tekee sellainen, joka -panee liikkeelle kaikissa nykyajan naisissa piilevän ärtyneen -»naisellisuuden» ja on onnellinen, jos vielä saa hymyn kylmältä -keimailijalta. - -Mutta Archie Mountin kaltaisilla miehillä näyttää säilyneen lahja -houkutella lämminverinen, puolittain unohtunut luolanainen tervehtimään -ja hyväilemään itseään. - - - -V - - -Ulkoisesti ankarana Margaret jatkoi: »Kuinka pitkän ajan tarvitsen -ehtiäkseni lähimpään paikkaan, josta voin lähettää sanoman äidilleni?» - -Nuori Mount rypisti otsaansa, laskien päässään. - -»Koko päivän iltamyöhään saakka. Oletteko päättänyt heti lähteä -kaupunkiin?» - -»Tietysti. Ja — herra Mount, onko teillä rahaa?» - -»Minullako? Olen hyvin pahoillani. Ei penninpyörylää. Ei edes -papereitani. Minut kiidätettiin rannalle... Meidän on lainattava -rahaa, siinä kaikki. Meidän on sähkötettävä ja sitten mentävä maamme -lähetystöön.» - -»Niin! Lähetystöön. Kuinka loistavan mainiota nähdä taaskin joku -englantilainen kunnollisesti siistittynä ja hyvästi puettuna! Meidän ei -kai liene vaikeata saada rahaa lainaksi?» - -»Otaksuttavasti ei» (kylmäkiskoisesti). - -»Erinomaista! Sitten voin ostaa itselleni vaatteita ja muita tarpeita, -pesettää, kampauttaa ja leikkauttaa hiukseni ihmisten tapaan — ja saan -kynteni hoidetuiksi — ja itseni siistiin kuntoon. Kuinka jumalallista -päästä jälleen elämään _sivistyneen_ tavalla —» - -»Kaipaatteko sitä niin hartaasti?» - -»Kaipaanko? Armias taivas! Mitä muuta voitte otaksua? Mutta -kuvitelkaahan, että pääsee takaisin ihmisten luokse kaupunkeihin ja saa -keskustella toisten kanssa! Kuvitelkaa, että saa nauttia kunnollisia -aterioita... syödä hopeisilla vehkeillä... että on liina pöydällä... -sähkövalo... matto lattialla... kukkia maljakoissa! Kuvitelkaa, että -saa nukkua oikeassa vuoteessa, jossa on patjat ja pielukset... saa -ottaa kuuman kylvyn... että pääsee takaisin kaikkeen entiseen —!» - -»Tarkoitatteko, että olette inhonnut kaikkea tätä?» - -»Ettekö te ole, herra Mount? Kuinka tavatonta!» kummeksi Margaret -venytellen. »Minä olisin luullut, että täällä oleminen olisi -inhoittanut kaikkia muita paitsi merileijonia! Minusta itsestäni -on tuntunut kuin olisin ollut kuollut... mitä sanoittekaan? ... -Yhtä mielelläni olisin ollut vankilassa. Oikeastaan mieluumminkin. -Rangaistustaan suorittavien ihmisten sallitaan joskus tavata vieraita, -eikö totta? Heillä onniin ollen paljoa hauskempi kuin minulla on ollut -—» - -Koska hänen äänensä vapisi hieman, taukosi hän puhumasta. Sekavan -kiistansa aikana he olivat syöneet kaikki ruoat viimeistä murua myöten. -Nyt Margaret nousi kiveltään ja alkoi koota jätteitä kaivaukseen ne -hiekkaan. - -Mount tarkkaili hänen liikkeitään ja sanoi jäykästi: »Teidän ei -tarvitse pestä noita kiviä. Miksi ei viskata niitä mereen? Tämä oli -viimeinen ateriamme täällä, neiti Verity.» - -»Kuinka erinomaista! Viimeinen! Sepä hauskaa! Tarkoitatteko, että -voimme heti lähteä taivaltamaan sisämaahan?... Väsynytkö? Hyvä Jumala, -en suinkaan. Ja vaikka olisinkin nääntymäisilläni uupumuksesta, antaisi -tieto poispääsemisestä minulle niin paljon voimia, että jaksaisin -kävellä vaikka viisikymmentä kilometriä. Miksi tuhlata täällä enää -sekuntiakaan? Minä en sitä tee... mutta voinhan jättää teidät tänne... -Koska tämä mielestänne on miellyttävä oleskelupaikka, ikipäiviksi —» - -»Hyvä Jumala, miellyttävä — haha!» Lyhyt, kuvaava nauru. »Uskokaa toki, -että olen ainakin yhtä hyvilläni kuin tekin, kun saan lähteä. Mutta -pelkäänpä, että teidän on sallittava minun tulla seurassanne, neiti -Verity. Ensinnäkin tunnen tien —» - -»Niinpä kai. Olkoon menneeksi! Jos siis olette valmis —» Hänen vihaa -uhkuva katseensa olisi toiselle naiselle kavaltanut, kuinka täydelleen -hän piti Mountia maailman ainoana katselemisen arvoisena miehenä... - - - -VI - - -Jättäkäämme heidät niin sanoaksemme levähtämään ennen uutta sanaottelua. - -Palatkaamme vähäksi ajaksi Englantiin, Lontooseen ja minun kerhooni, -jossa sillä hetkellä join kahvia, istuen sohvassa. Vieressäni -kahvikuppinsa ääressä savuke kädessä istuva tyttö rypisti otsaansa -ikäänkuin huolissaan; hän oli nuori tyttö, hoikka, tummaverinen, -muodikkaasti puettu itsevarmasta hatusta käärmeennahkaisiin kenkiin -saakka. - -Hänen ottaessaan lattialta pudonnutta tulitikkurasiaansa luiskahti -hänen sormestaan sormus, joka kieri matolle. Ojensin sen hänelle; siinä -oli briljanttien ympäröimä, kaunis smaragdi. Hän sujautti sen epäiltyyn -sormeen ja alkoi kertoa muutamien sivujen pituista tarinaa. - -»On siunatun lohdullista», virkkoi hän, »löytää joku puhetoveri». -Veli, joka hänen olisi pitänyt kohdata, ei ollut saapunut, ja hänen -puolisonsa oli ollut kauhea... »Juuri silloin kun ihminen on yksin, ja -yksinäisyyttä vielä painostaa se, että hän on ymmällä, mitä tehdä!» -Vastasin, että oli surkeata, jos kukaan eloisa, nuori, kaunis ihminen -oli ymmällä. - -Hän seurasi sormukseen suunnattua katsettani, veti syvään henkeään -ja sanoi: »Niin, tietysti se _on_ sen merkki. On hirvittävää olla -kihloissa —» - -Joitakuita kummastuttanee se, että tämä tyttö, jonka nimeäkään en ollut -kuullut, puhui minulle avomielisesti. Mutta eikö juuri outojen odoteta -olevan avomielisiä? - -Sisko, vanha koulukumppani, perheen ystävä — he ujostelevat — heillä on -salattavaa, he eivät voi puhua peittelemättä! He tuntevat meidät liian -hyvin! Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan ennen nähneet meitä -ja jotka eivät enää milloinkaan jälkeenpäin kohtaa meitä, _sellaiset -ihmiset tarjoavat meille (siekailematta leikaten)_ viipaleita -elämästään. Tuosta kerhossa sinä iltapäivänä istuneesta tytöstä huokui -tarvetta huojentaa sielunsa sisimmän murheita samoin kuin huolten -painama mehiläinen surisee ruusulle. Vain kolme muuta kerhon jäsentä -oli salin toisessa päässä, keskustellen valiokunnista... - -Tiedustin myötätuntoisesti: »Mikä häntä vaivaa?» - -Ikäänkuin sydämestä purkautuneena vastauksena tuli tummaihoisen -kaunottaren selitys: - -»Hän on ikävä.» - -Pian hän jatkoi: »'_Viehättävä nuori mies_', sanovat ihmiset, '_niin -ajatteleva ja miellyttävä_'. Se on kaikki varsin hyvää... Miksi hän ei -voi tehdä mitään? Oi, kyllä hän otaksuttavasti on huvitettu monista -seikoista; ei koskaan ikävystynyt, jollei myöskään innostunut... Niin -varma. Tekee aina oikein, tuntee oikeat ihmiset, sanoo oikean sanan -oikeaan aikaan. Niin vähän innostava. Ihmiset pitävät häntä '_niin -hyvännäköisenä_'. Hänellä on kauniit piirteet, komea vartalo. Kaikki -sanovat: '_Kuinka viehättävän näköinen mies sulhasenne onkaan_!' Näytän -olevani mielissäni ja vastaan: 'Onpa hauska, että ajattelette niin'. -Mutta kukapa välittää virheettömän hyvännäköisestä miehestä? No niin, -hänen kulmakarvansa _ovat_ liian tuuheat. Ne ovat muodottomat, vain -kaksi tummaa täplää otsassa. Muutoin hän on viimeistellyn moitteeton», -valitti tyttö, painaen savukkeenpätkänsä rajusti teelautastaan vasten. -»Tanssii hyvin. Pelaa tennistä hyvin Mainio ampuja. Miehet pitävät -häntä miesten parhaana. Naiset rakastuisivat häneen... jos hän -rohkaisisi heitä! Hän ei tee sitä koskaan; hän ei tahdo —» - -Sieluni silmien eteen kohosi selvä kuva tästä moitteettomasta, -esittelykelpoisesta, innostamattomasta nuorukaisesta. - -Mutta halusin kuulla lisää. - -»Te», huomautin, »olette anastanut sellaisen nuoren miehen, jollaista -lukemattomat sievät tytöt etsivät». - -»Miksi he eivät löydä häntä? Miksi he eivät ota häntä ja mene hänen -kanssaan avioliittoon? Hän ikävystyttää minua niin sanomattomasti. Hän -tekee minusta yhtä penseän kuin hän itsekin on; se on ainoa sopiva -sana. Tuhoaa minusta kaiken vireyden. Heti kun se rakas poloinen astuu -huoneeseen, muuttuu kaikki elottoman harmaaksi!» - -»Miksi ette pura kihlausta!» - -»Ei sovi purkaa ilmoittamatta syytä, ei ainakaan sellaista kihlausta, -jota kaikki muut pitävät _'niin sopivana'_. Sitäpaitsi on minusta -vastenmielistä loukata ihmisiä. Tiedän, että hän loukkaantuisi, lievään -tapaansa kuten rakastunut kuhnuri! Lisäksi kaikki ihmettelisivät, enkä -sietäisi sitä ajatusta, että olisin ehkä purkanut kihlaukseni jonkun —» - -»Jonkun toisen tähdenkö?» - -»Niin ja ei», tunnusti hän empien. »Olen kohdannut erään miehen -mentyämme kihloihin. Hän on vanhempi — niinpä kyllä! Viisitoista vuotta -minua vanhempi, mutta oi, millainen _poika_! Niin sympaattinen, niin -älykäs, niin eloisa; tekee _minut_ viehättävämmäksi. Hänen seurassaan -tulee minusta ihan säteilevä! Tunnetteko miehiä, joilla on sellainen -vaikutus tyttöön?» - -»Olen — kuullut sellaisista.» - -»Ja — tiedättekö, kuinka kamalaa tee on rautatieasemilla?» - -»Sakeaa kuin terva, harmaassa porsiiinikupissa, musteenmakuista. -Kyllä... Kuinka niin?» - -»No niin, hänen kaltaisensa miehen seurassa maistuu sellainen tee -samppanjalta», vakuutti rakastunut tyttö. »Jos olisin asumattomalla -saarella kahden kesken _hänen kanssaan_, tuntuisi minusta samanlaiselta -kuin olisimme keskellä kuuluisaa Ascotia. Hän haihduttaa harmauden ja -valaa koko maailmaan ruusuisen hohteen. Sakeinkin Lontoon sumu näytti -ihanan päivän alulta niinä aamuina, jolloin kävin hänen luonaan mallina -—» - -»Ahaa, hän maalasi kuvanne?» - -»Pienoiskuvan. Lahja sulhaselleni!» selitti tyttö, hymyillen -surumielisesti. »Ne tunnit olivat taivaallisia. Ja sitten! Kun -sulhaseni pistäytyi atelieriin noutamaan minua 'Princeen', putosin -taivaasta keskelle lähetyskokousta!» - -»Eikö sulhasenne huomannut sitä?» - -»Hän ei koskaan huomaa mitään. Nuo sovinnaiset, elottomat puukuvat -(käyttääkseni hyväntahtoista nimitystä) kuvittelevat, että kaikki ovat -täsmälleen samanlaisia kuin he —» - -Yhä selvemmin näin mielessäni turtatunteisen ilonpilaajan, johon tämä -kovaosainen lapsi oli sidottu. »Minusta tuntuu kuin olisin jo ollut -hänen kanssaan _naimisissa vuosikausia_», valitti tyttö. »Joskus -lohdutan itseäni: 'No niin, muista olevasi vasta kihloissa Archie -Mountin kanssa —’» - -—!! - -Mutta rauhallisesti sain sanotuksi: »Kas! Sekö hänen nimensä on?» - -»Minun ei olisi pitänyt sitä mainita, kun olen moittinut häntä näin -pahasti. Mutta eihän se haittaa, vai mitä? Ettehän ole kohdannut häntä?» - -»En; en ole kohdannut... häntä.» - -Kuinka totta onkaan, että ihminen saattaa olla kuin talo, jossa asuu -useita henkilöitä. En totisesti ollut kohdannut maailman surkeinta -nahjusta, hänen Archie Mountiaan. Olin tavannut sydäntenlumoojan, jonka -hymyilyä tyttö olisi saattanut pitää kunniana. Mutta tämän tytön, -morsiamensa, maailman hän muutti harmaaksi. Suuri Ishtar, miten se oli -mahdollista? Luultavasti osittaisen vastauksen antoi se mieliala, jonka -vallassa hän oli mennyt kihloihin. - -(»Kaikki järjestyy tasaisesti», oli hän kuvitellut.) - -»Teidän», virkoin, »on purettava kihlauksenne tämän Archienne -kanssa. Taiteilijanne on toinen tarjokas. Hän saattaa sopia tai olla -sopimatta... Mutta teillä ei ole hätää, kun vain pääsette eroon tästä -huonosti osuneesta liitosta. Joskus löydätte onnen, teitä puoleensa -vetävän miehen, elämäänne ruusuista hohdetta ja tulista viiniä. Mutta -sitä ette saa teidän herra Mountiltanne.» (Lausuin sanan 'teidän' -hieman korostaen.) - -»Antakaa hänelle ero!» neuvoin. »Niin, hyvä ystävä, teidän molempien -onnen tähden menkää hiljaiseen kammioonne, istuutukaa pöytänne ääreen -ikkunan viereen ja kirjoittakaa purkavanne kihlauksenne — _nyt_!» - -»Niinkö minun teidän mielestänne pitäisi tehdä? Olen siitä oikein -hyvilläni. Sillä olen tehnyt sen», ilmoitti kapinoitsija, jonka kanssa -Archie Mount oli mennyt kihloihin (uneksien hänen pitävän elämän -tyynenä). »Kirjoitin hänelle, osoittaen kirjeen hänen kerhoonsa. Menen -panemaan sen heti postiin. En mahda sille mitään. Hyvä Archie parka!...» - - - -VII - - -Tällä välin kaukaisella rannalla oleva pari viivytteli yhäti nuotionsa -ääressä. Sen liekit olivat hiipuneet hehkuksi, joka hohti paksun, -valkoisen tuhkakerroksen lävitse, muistuttaen ruusuisen punertavia, -lumipeitteen alla olevia kukkia. Tulta olisi pitänyt kohentaa; mutta -enää ei tarvinnut vaalia sitä nuotiota. Tämä poukama ei enää olisi -ihmisten asumapaikka — koti. Margaret oli sinkauttanut lautaskivet -merenlahteen. - -Kolme loiskahdusta, neljä. - -Sitten hiljaisuus, jota rikkoivat vain Välimeren pienten aaltojen humu, -hiipuvan hiilloksen kuiske ja ylhäällä leijailevien lokkien kirkuna. - -Sitten kuului hämmästyttävän voimakkaana Margaretin oma ääni. Hän kuuli -kysyvänsä itseltään, surkeasti kuin lapsi, jota liian pian käsketään -lähtemään hauskoista pidoista: »Onko meidän mentävä? Onko?» - - - - -XVII luku - -Kaihostuttava lähtö - - - -I - - -Terävästi nuori Mount tiedusti: »Mitä sanoitte?» Miksi toistaa sitä? -Margaret tiesi hänen kuulleen. - -Heti mies lisäsi: »Tarkoitatteko, onko meidän lähdettävä heti?» - - - -II - - -Sitäkö Margaret oli tarkoittanut? - -Ei. Eikö se ollut sydämestä pulpahtanut, vaistomainen huuto, joka -toi julki hänen kiihkeän toiveensa? Oi, kunpa tämän ei tarvitsisi -milloinkaan loppua! - -Tämä oli elämää. Sitä ei ollut se toinen, johon Mount aikoi hänet -palauttaa. Mikä häntä odotti? Hänellä olisi edessään sekava sarja -kiihdyttäviä, elähyttäviä kokemuksia — hän pääsisi matkan päähän, -saisi selville, missä oli, saisi rahaa ja sähköttäisi, vaatettaisi -itsensä, tapaisi taaskin äitinsä — niin, se olisi ihastuttavaa! -Hänen ystävänsä — mitkä ystävät? Margaretin ainoa ystävä oli -täällä: parrakas, villapaitaan puettu, pitkäraajainen, takkuinen, -häikäilemätön nuori veitikka, joka oli antautunut mukaan häntä vastaan -punottuun salajuoneen. Häntä ei Margaret voisi pidättää luonaan. Hän -palaisi entisiin oloihin, muuttuisi jälleen Hill-kadun asumuksen -moitteettomaksi ja sovinnaiseksi vieraaksi. Hän oli sen Enidin -omaisuutta, jonka valokuva oli hänen kellossaan. Hän menisi jälleen -Enidin luokse ja sitten Enidin kanssa avioliittoon. Ja senjälkeen ei -Margaretin maailmassa olisi enää mitään, mistä hän välitti. Ja mitä -hänelle jäisi? Vanha, kulunut, kuumeinen tyhjäntoimittaminen 'Ritzissä' -ja Rolls-Roycessa. - -Mitään uutta ei entisessä elämässä olisi. Täällä hän olisi ollut -onnellinen. Ainoastaan täällä hän oli elänyt. (Pitikö hänen lähteä?) -Täällä oli terveys kiitänyt hänen suonissaan riemuisan elähyttävänä -virtana. (Pitikö hänen lähteä?) Pitikö hänen loppu-ikänsä vanhuuteen, -kuolemaan saakka viettää muistelemalla näitä muutamia rikkaita, -aurinkoisia, hymyileviä viikkoja? (Pitikö hänen? Oi, pitikö hänen -lähteä?) - -Jokainen hermo hänen nuorekkaassa, kauniissa ruumiissaan huusi sitä -vastaan, kysyen: miksi? _Miksi?_ - - - -III - - -Mount virkkoi jäykästi: »Ihan äsken arvelitte, ettette ole liian -väsynyt.» - -Uljaasti Margaret selitti, ettei hän ollut lainkaan väsynyt. »Minä vain -ajattelin — entä jos uisimme vielä yhtenä aamuna? Emmekö voisi viipyä -vielä yhtä päivää?» - -»Se ei taida käydä päinsä.» Niin sanoen Mount ponnahti pystyyn. (Olla -täällä tuon tytön kanssa kahden kesken vielä kokonainen päivä! Viime -yön jälkeen! Se ei vedellyt.) - -»Jollette siis ole väsynyt, niin lähdemme.» - -»En ole, lähdetään heti.» (Merimiehen tytär... Ei saa näyttää, -kuinka hirveästi se koskee... On käyttäydyttävä merimiehentyttären -lailla.) »Käväisen vain luolassani, herra Mount, ottamassa tavarani. -Se kuulostaa matkatavaroilta. Siellähän ei tietenkään ole muuta kuin -ketjuni ja helyni ja teidän autovaippanne, jonka lainasitte minulle ja -joka minulla on ollut koko tämän ajan. Noudan sen.» - -Hän kääntyi kalliosolaan, jonka kautta hän oli tullut ensimmäisenä -aamuna, tavaten Mountin äsken viritetyn nuotion ääressä. - -Kaikki muistutti hänelle... jokainen kivi, jokainen kallionkieleke, -kaikki niillä kasvavat pensaat, villistä rosmariinista. Rosmariinista, -muistokukkasesta. Voisiko Margaret ikinä unohtaa? Ei toivoakaan, hän -mietti, astellessaan poispäin. - -Mount astahti hänen jälkeensä. »Oi, älkää vaivautuko!» Hänen äänensä -oli niin hillitty, että se soinnahti ikävystyneeltä. »Sallikaa minun -noutaa vaippa puolestanne, neiti Verity!» - -»Oi ei; kyllä minä sen tuon, herra Mount.» - -Siinä kaikki ennen räjähdystä... He eivät olleet virkkaneet mitään -muuta, nämä kaksi, eivät kerrassaan mitään muuta. Margaret vain kääntyi -puhuessaan katsomaan Mountia. Hän vain huomasi miehen olevan lähempänä -kuin oli luullut. Heidän silmänsä — miehen sininen ja tytön herttainen, -harmaa, laajasisältöinen katse! Heidän silmänsä sattuivat vastakkain — -sattuivat, empivät, sulkeutuivat. - -Seuraavalla hetkellä oli tämän kaiken heidän teeskentelynsä, -varomisensa, »käyttäytymisensä» loppunäytös. - -_Räjähdys!_ - -Sillä seuraavat sanansa mies lausui äänellä, jota tyttö ei ollut vielä -kuullut. - -Käheästi häneltä pääsi: »Oi! Se ei hyödytä mitään —» - -Nopeasti hänen kätensä puristuivat Margaretin olkavarsien ympärille. -Häneltä pääsi lyhyt, hurja naurahdus. »Hyödytöntä, Margaret. Tiedäthän -sen? Rakas, etkö tiedäkin?» - -Margaret, jonka ympärillä koko maailma tuntui pyörivän, tiesi. Hän ei -edes muodon vuoksikaan ähkäissyt: _»Mikä ei hyödytä.»_ Hän vain odotti -korallinruusuisena ja hiljaa ikäänkuin hänen viehkeät tytönkasvonsa -olisivat muuttuneet korallinruusuiseksi, hiljaiseksi kiveksi hänen -käsivarsiaan puristavien käsien kosketuksesta. Miehen syvälle uppoava -katse tuntui melkein kosketukselta. Sitä katsetta tyttö ei karttanut, -vaan päinvastoin vastasi siihen. Hän seisoi käsien ja katseen -pidättämänä, ja koko hänen nuori olemuksensa keskittyi rukoukseen, -ettei häntä koskaan päästettäisi irti. - -»Tahdotko minut? Tuletko puolisokseni, tuletko? Heti ensimmäisessä -sopivassa paikassa? Ensimmäisessä tilaisuudessa?» - -Margaretin ainoana vastauksena oli vakaasti, värähtämättä häneen -summattujen silmien laajeneminen. - -»Teethän sen? Sinun on se tehtävä, Margaret! Teethän?» - -Tyttö ajatteli, että jos hän ei vastaisi, pitäisi miehen, -rakastettavan, ihailtavan, vieläkin rukoilla. Mutta hänen äänensä ei -totellut hänen tahtoaan; se lausui: »Kerroit pelkääväsi.» - -»Mitä —?» - -»Viime yönä... kerroit pelkääväsi — sitä.» - -»Mitä? Oi! Niin. Kerroin. Haa! Eipä ihmekään! Niin. Olen varmasti aina -mielipuolisesti pelännyt, etten löytäisi sinua. Rakas, armas! Minun, -minun, minun! Nyt minulla on. Eikö olekin? Puhu minulle!» - -Hän pakotti itsensä unohtamaan hetkeksi, pysymään ihan hiljaa. Hänen -rinnassaan riehui riemun myrsky, tämän tytön, joka oli pelännyt -myrskyä. Viinit, musiikki, loisto, tuhatvärinen ilo eivät olleet -jaksaneet lämmittää häntä, herättää häntä uinailustaan. Nyt hän -oli valveutunut, valpas ottamaan vastaan hurmauksen, seisoi miehen -käsien pitelemänä ja koki tänä hetkisenä kaiken sen, mitä kuolevaiset -etsivät viinistä, musiikista, väreistä, tuoksuista, loistosta ja -kiihoituksista. Usein he etsivät hukkaan. Sillä koska ihmisten -riemuista voidaan ansaita rahaa, tarjotaan kuumeisen kiihkeästi -valenautintoja. Kaupunkielämämme on täynnänsä valeriemua... -taidokkaalla koneistolla koetetaan korvata riemun heräämistä, nousua, -pursuamista. Mutta se ei käy päinsä. Väsyneenä, ahnaana, epätoivoisena -(jollainen Margaret oli ollut) tarttui nuori ihminen näihin -harhakuviin, ja koska valheelliseen ei sisälly hurmaannusta, uskoo hän, -että sitä ei ole koko elämässä... - -Elämän alkuvoimaisimman onnentunteen värisyttämällä Margaret -(joka ennen oli aprikoinut, oliko rakkaus »niin huvittavaa» kuin -»kirjalörpöttelyissä» uskoteltiin) seisoi nyt, ja hänen olemuksensa -jokainen säie vastasi rakastetun sormien kosketukseen, hänen katseensa -syvään hyväilyyn, hänen voimakasta liikutusta uhkuvan äänensä värinään, -kun hän puheli, löytäen vain mitä jokapäiväisimpiä sanoja kuten -nelikymmenvuotias rakastunut. - -»Puhu minulle! Etkö voi? Sano se, ennen kuin lähdemme täältä!... Niin, -ymmärräthän, meidän on lähdettävä heti. Meidän on mentävä. Meidän -täytyy. Se on kirotun häpeällistä. Mutta meidän täytyy. Heti. Mutta -ethän ikinä poistu luotani? Olethan nauttinut täälläolosta? Minä olen. -Ethän koskaan jätä minua tämän jälkeen?» Hän hellitti irti tytön -käsivarret, kiersi kätensä hänen ympärilleen, veti häntä lähemmäksi -ja painoi hänet rintaansa vasten, kuten hän oli ollut edellisenä yönä -(mutta kuinka toisella tavoin!) Hän kuiski Margaretin korvaan, hokien -samaa (mutta kuinka eri tavalla!) kuin luolassakin. »Ei se hyödytä. -Sitä ei voi vastustaa. Armaani! Tyttöni! En aikonut hiiskua sinulle -sanaakaan, ennen kuin olisit omaistesi parissa... Olen pahoillani, -mutta en mahda sille mitään. En mahda.» - -Margaretin raottuneiden huulien välistä pääsi silloin hiljaisena -huokauksena: »Oi!... _Tahtoisinko_ minä sinun mahtavan?... En -_minäkään_ mahda.» - -»Tahtoisitkos? _Sano,_ tahtoisitkos?» - -_»En!»_ - -Tämän tunnustuksen mies imi — niin janoisen ahnaasti — hänen pehmeällä -suultaan. Hän suuteli silkinsileitä, punehtuneita poskia, huulia, -raikkaita kuin suolainen tuulahdus. Hänen mieleensäkään ei johtunut, -kuinka kylmäkiskoisesti hän kerran oli keskustellut juuri tämän saman -tilanteen mahdollisuudesta... (_»Niin ei käy. Luette jaksoromaaneja!... -Niin ei käy tosielämässä... Ikävä, että särjen haaveenne!»_) Suudelmien -väliin hän sopersi hyväilynimiä ikäänkuin pelkoa ei olisi milloinkaan -ollut eikä hän koskaan ajatellut pitää elämää tyynenä. Hän nosti -Margaretin leukaa ja suuteli sen hienoa alustaa, painoi vieläkin -lämpöisempiä suudelmia ylväälle, nuorekkaalle kaulalle, jota reunusti -karkeakudoksinen villapaita, samalla kun paidan rinnassa olevat -punaiset kirjaimet, _Sweetheart II_, kohosivat ja laskivat kuten poiju -valkovaahtoisilla aalloilla. »Oi, helmeni —!» - -Samassa hänen armaansa teki ensimmäisen epäävän eleensä, hän kallisti -päätään taaksepäin. Mutta sen hän teki vain vetääkseen jälleen pois -tieltä helminauhan, jonka toisen huulet olivat painaneet kaulan helmen -valkeaan ihoon. Hän kuiskasi hurmaantuneena: »Älä tuhlaa niitä _noihin_ -— » Siihen se katkesi, ja hän ähkäisi. - -Sillä samassa hän rakastajansa olan ylitse näki jotakin, mikä sai -hänet ponnahtamaan erilleen hänestä, nykäisemään häntä käsivarresta ja -huudahtamaan: »Herra Mount! Katsokaa —» - -Mount seurasi hänen katsettaan ja näki — Ericin hämmästyneet kasvot. - - - -IV - - -Niin, se oli sama punapäinen Eric, josta Mount oli sanonut: -»Miellyttävä poika; kerrassaan sopiva mies neiti Veritylle.» Ja juuri -Eric oli osunut neiti Verityn kihlautumisen näyttämölle. Ei; hän ei -ollut saapunut Margaretin sedän lähettinä. Hänet oli tuonut julkea -sattuma — sattuman kauas yltävä käsivarsi, joka ystävällisesti viitaten -tuo seikkailuja seikkailuhaluisille. - -Margaret ja Mount tuijottivat häneen; hän oli keskikokoinen, puettu -kiiltävän ruskeaan autoasuun. - -_»Eric!_ Se on Eric, eikö olekin?» - -»Kyllä, se on Eric.» Tulija silmäili ällistyneenä luola-ihmisiä ja -poukamaa, johon hänen pelkät saappaansa olivat tuoneet jazziajan. -»Niin, Eric. Mutta—ikävä kyllä, äänenne on tuttu, mutta pelkäänpä, -etten tunne teitä —» Sitten hän tunsi kuvatusmaisen puvun yläpuolella -olevat, kauniit, punehtuneet kasvot. - -_»Peggy?_ Jupiter Ammon! Peggy täällä? _Korsikassa_?» - -Margaret ei saanut suustaan muuta kuin kaukosointuisen: - -»Onko tämä siis Korsika, niinkö?» - -»Etkö sitä tiennyt? Missä luulit olevasi?» - -Eric pamautteli kysymyksiään yhteen menoon odottamatta vastauksia. -»Mutta tiesithän sinä Margaret olevasi Korsikassa etkö tiennytkin miksi -et olekaan Riossa ja missä se pursi on miksi et ole siinä ja hyvä -ystävä sinähän olet leikannut hiuksesi? Ja etkö olekin lihonnut hitto -soikoon etkö olekin Peggy monta kiloa? Se on varsin hyvä mielestäni -kuinka kauan olet ollut täällä?» - -Margaretin kysymykset sekaantuivat hänen kyselyynsä. - -»Kuinka kauan olen ollut täällä kuinka kauan otaksut minun olleen -täällä onko nyt tammikuu vai kesäkuu Eric?» - -»Mitä tarkoitat lapsi kuinka kauan otaksun —» - -»Rakas ystävä!» - -»No niin, kukaan ei virka minulle mitään — aikaa ei ole oikeastaan -ollutkaan, luonnollisesti —» - -»Mutta Margaret, rakas ystävä, sanohan, missä majailet!» - -»Majailen — _täällä!»_ - -»Mitä tarkoitat — täällä?» - -»Niin, mitä sinä tarkoitat, Eric?» - -»Peggy! Tarkoitan: missä nukuit viime yönä?» Äänettömyys (ehkä -hengittämistä varten). - -Sen aikana kookas, parrakas mies, jota Eric oli arvellut -korsikalaiseksi rosvoksi, astui esiin ja tarttui Ericin autotakin -hihaan. - -»Eric! Hetkinen! Sallikaa minun selittää —» - -»Kuka te olette?» tiedusti Eric varsin luonnollisesti. »Olenko tavannut -—» - -»Mount. Kohtasimme rouva Verityn luona.» - -»Hitto soikoon! Niin onkin. Ikävä, etten heti teitä tuntenut, Mount», -vastasi Eric naismaisen mielittelevään, lempeään tapaan, johon nykyajan -nuoret turvautuvat joutuessaan hämilleen. »Olette — kasvattanut -viikset, ettekö ole?» - - - -V - - -Eric oli kovin tyrmistynyt, kuten hän myöhemmin selitti (useita kertoja -tämän koristelemattoman saaritarinan aikana). - -»_Näin meidän kesken_» (lainataksemme Ercin sanat) hän oli täällä, -koska hän ensi kerran elämässään oli perinpohjaisesti kyllästynyt -Oddley-sisaruksiin ja Nizzaan. Cynthia yhäti seurusteli niin -mahdottomien ihmisten kanssa (ihan mahdottomien ihan, sanomattoman -mahdottomien), ja Claude oli niin kirotun alakuloinen — - -Eric oli lähtenyt Sardiniaan — - -Sardinia oli mainio paikka (mutta siellä ei ollut voita eikä -makuupaikkaa). - -Senvuoksi hän oli liittynyt erääseen Meredith-nimiseen mieheen, joka -oli ollut Magdalenissa samaan aikaan hänen kanssaan, ja he olivat -tulleet Korsikaan, haluten nähdä jotakin _uutta_ — - -(Ja eikö Eric ollut totisesti nähnyt?) - -Sinä päivänä he olivat vuokranneet citroenin. Lähteneet liikkeelle -varhain aamulla, ajaneet suoraan saaren poikki. - -Uimaan keskitalvella! Toinen kumppanus oli vastustanut. Mainio mies, -mutta hänen mielestään ei voinut uida ennen kuin heinäkuussa. Hän oli -mieluummin tahtonut torkkua autossa. - -No niin. Eric oli jättänyt hänet sinne. - -Tullut rauhaiseen, pieneen onkaloon, jossa hän ei uskonut olevan -ainoatakaan elävää sielua. - -_Näytelmä! Loppukohtaus!_ - -_Tämä_ hurjannäköinen, kestävä, tehoisa, intohimoinen rakkausnäytös! -Ihastuttava tyttö, jolla oli takkuinen tukka, herttaiset, pienet -kasvot, ryysyinen puku ja helminauha kaulassa. - -»Kiihkeä tunnenäytelmä», tuumi Eric. »Gaumont-yhtiön näyttelijät -harjoittelemassa uusia filmejä varten.» - -_Kun_ tyttö alkoi puhua ja Eric oivalsi, että siinä oli juuri Peggy, -jonka olisi pitänyt olla kiertämässä maapallon ympäri, mutta joka oli -pujahtanut Korsihan syrjäisimpään kolkkaan rosvon seurassa — oli Eric -kuin puulla päähän lyöty. - -Hm! Niin! Noh! Sitten rosvo veti hänet sivulle, esitti hänelle -selityksen kuten ainakin »scenario», mutta todenperäisen — - -Sellainen salaliitto! Mitä vanhaan Lloydiin tuli — - -Ja eikö se osoittanut, millaisia naiset ovat? Kokonaan vailla -maantieteellistä sekä aika- ja paikkavaistoa. _Peggy_ oli kummallisin -koko jutussa... Kuinka kauan luuli lapsi olleensa merellä? Kuinka kauan -hän kuvitteli kestävän — Jumala hänen sydäntään siunatkoon! — ennen -kuin oltaisiin asumattomilla saarilla? Kun hänet sitten laskettiin -maihin — miten ihmeessä hän saattoi _pysyä_ tietämättömänä siitä, että -Ranskan rannikolle oli vain lyhyt purjehdusmatka? - -Hänellä täytyi olla iso, ontto kohta siinä, missä hänen -paikallisvaistonsa olisi pitänyt olla. - -Niin tuumi Eric, omituinen. - - - -VI - - -Mutta vuosisatamme taitavimmatkaan älyniekat eivät olisi pystyneet -tekemään heidän hyväkseen sen enempää kuin Eric teki opastaessaan -heidät pienelle Citroenille, jossa hänen lukiokumppaninsa vielä nukkui. - -Tämä muuten arveli tulokkaita jonkun mielijohteen toteuttajiksi, -taiteilijoiksi, jonkun kummallisen seuran jäseniksi, jotka istuvat -kehässä ja miettivät. Pari _sellaista_, ajatteli hän; joku Café -Royalin lama ja ylipapitar, jalokiviä kaulassaan, villapaita yllään, -_Sweetheart_ rinnassaan ja päässään natsaretilaisen tukka, johon ei -oltu pistetty kampaa hänen syntymänsä jälkeen. - -Juonikas pari yksinkertaisen elämän intoilijoita. - - - -VII - - -Takaisin, takaisin vuoroin nousevia, vuoroin laskevia teitä pitkin, -huimaavia siltoja myöten vuoristopurojen poikki, sivuuttaen tuoksuisen -Korsikan tavattomien rotkojen reunoilla olevia jyrkänteitä — - -Takaisin sivistysoloihin — - -Kalpeita, hylätynnäköisiä kyliä kiiti vaunua kohti ja jäi jälkeen — -pieniä, korkealla sijaitsevia kirkkoja — upeita, sypressien varjostamia -perhehautoja... Risti tien ohessa... - -Sähkölennätinasema... - -Mutta vaikka auto vierikin nopeasti eteenpäin, sujahdellen rinteitä -ylös ja alas kuin terrieri, tuntui palaaminen Margaret Veritystä -raskaalta ja hitaalta. - -Huumaantuneena hän eli ne tunnit matkustaessaan seudussa, joka -(oltuaan ensin jyllään kallioinen ja karu) painui metsiksi ja -kukkaisiksi laaksoiksi, joissa koukerteli afrikkalaisen kasvullisuuden, -vihreälehtisten ja punakukkaisten kaktuksien reunustamia teitä. -Ensimmäiset heitä vastaan tulleet laumat pieniä, laihoja vuohia, autot, -harmaakasvoiset, muuleilla ratsastavat naiset, rämisevät kyytivaunut... -kaikki ne olivat Margaretista outoa, ikäänkuin hän olisi ollut poissa -vuosikausia... - - - -VIII - - -»Oletko väsynyt, rakas?» - -»En —» - -Hänet oli vallannut vastavaikutus. Hän tuskin ajatteli kuumeista -toimintaa, joka odotti heitä kaupungissa — selitykset, kohtaukset — -kaikkien sanomiset ja tekemiset ennen kuin heidän hätäinen, konsulin -suorittama vihkimisensä tapahtuisi. - -Hänen innostuksensa oli haihtunut. Hänen sielunsa silmien eteen ei -kohonnut profetallisia kuvia heidän onnellisesta avioliitostaan, heidän -yhteiselämästään, viehättävästä kodista Sussexissa, meren rannalla, -jossa kaikki nummet olisivat hänen pienokaistensa — pikku Charlesin -ja Ericin — leikkikenttinä... Hän ei nähnyt vilahdustakaan onnesta... -Vaikka hän nojasikin autossa olkaansa rakastettunsa olkapäähän, oli hän -kuitenkin surullinen. - -Ei; se ei johtunut myöhästyneistä omantunnon vaivoista, siitä -tuskasta, että hän oli häätänyt toisen tytön pois tältä paikalta. Vain -kerran oli Margaret ajatellut Enidiä, jonka kirje parhaillaan odotti -»Archie-parkaa» Mountin kerhon vihreällä kirjetaululla. Margaret oli -miettinyt: »Jos se tyttö olisi rakastanut häntä, olisihan muuttanut -Archien toisenlaiseksi... - -Minä olen muuttanut hänet.» - -»Kaikki menee piloille», jupisi hän. - -»Margaret — mitä tarkoitat?» - -»Palaaminen turmelee kaikki. En usko, että ihmiset voivat elää -tällaisessa maailmassa kuin tämä nykyinen on ja samalla olla sellaisia -kuin me olimme —» - -Eric kääntyi ilmoittamaan, kuinka monta kilometriä oli enää jälellä. - -Margaretin rohkeus lamaantui... - -He saapuivat saaren toisella rannalla olevalle lahdelle. Ajaccioon -päästäkseen heidän tarvitsi vain kiertää sen ympäri. - -»Hyvinhän auto on kulkenut, eikö olekin?» kerskui ohjaaja. Tarpeetonta -on lisätä, että auto juuri silloin meni epäkuntoon... - - - -IX - - -Astellessaan alaspäin tietä myöten Ericin seurassa he sivuuttivat -ison, punaisen, kiiltävän upean matka-auton, joka oli kallellaan -rantanurmikolla. - -Reipas ohjaaja tarkasti sen lamppuja. Sen ympärille oli ryhmittynyt -seurue — niinkin pitkän matkan päästä näkyi selvästi, että matkailijat -olivat englantilaisia. Yksi heistä oli vanhanpuolinen, valkoviiksinen -mies, muut nykyajan nuoria ja muodikkaita. Hoikka, maalattu -kaksikymmenvuotias tyttö yllään mustasta patenttinahasta ja keltaisesta -suèdestä valmistettu autovaippa, jonka ylettömän leveä, kaulan suojaksi -nostettu kaulus ylettyi keltaiseen suèdekankaiseen päähineeseen saakka; -toinen tyttö hautautuneena turkiksiin; huomaavaisina odottavia miehiä. - -Rusottavan illan ilmaan kohosi ääniä, jotka matkalaisiemme sivuuttaessa -ryhmän sekaantuivat sorinaksi: »Ihan liikaa kehuttu paikka tämä -Korsika! Miksi kannattaisi pysähtyä tähän kurjaan kylpyhanat -kaikki avautuvat kädessäsi kaikki sidottuna nuoranpätkillä kuten -kanervikko-Robinsonilla. Haha ei voi odottaa silkkivuoteita ja -petuniaverhoja tällaisessa — Ikävystynyt itkuun saakka, Beryl? Pieni, -likainen loukko kuten Evisa etkö niin pölyinen oi kyllä tuiki kamalaa -ei mitään koko saarella muuta kuin yksi ainoa koinsyömä elävien kuvien -teatteri ja ränstynyt talo johon Napoleon kyllästyi ehdottomasti. -Napoleonin hävyttömät veljet Fedin ympärillä koko Bonaparten perhe -ha-haa Liiaksi kehuttu sanottavaksi siirretty täksi illaksi loistavaa! -Sievä postialus lähtee kello kahdeksan merkitsee kahdeksan ja -viisikymmentä tässä kauheassa maassa kaikki ne saaret älä ihmettele -niiden nimi on _'Iles Sanguinaires — »_ - -»Oi, katsokaa!» Se katkaisi sorinan. - -Sitten: »Eric!» Se nimi huudettiin ällistyneenä toisen kerran sinä -päivänä. - -Turkiksiin verhottu tyttö, joka oli seisonut selkä tielle päin, -kääntyi ja näytti Cynthia Oddleyn suipot kasvot (ja liekkienvärisen -monokkelin)... - -Entisten ystävien — Claude oli mukana seurueessa — kohtaaminen ja -tervehtiminen oli Margaretista samanlaista kuin painajainen, jossa -avutonta uneksijaa ahdistavat hänen kaikin voimin karttamansa olennot. - -Cynthia huudahti: »Peggy... _sinä?_ Mitä se merkitsee?» - -Claude töllisteli suu auki perin nolostuneen näköisenä. Kaikki se -ikäänkuin poltti Margaretia. - -Hän seisoi hetkisen tuskaisena. Hän tuskin kuuli Mountin täysin -rauhallista selitystä, että he olivat eronneet herra Lloydista ja -olivat parhaillaan menossa Ajaccioon yhtyäkseen siellä — - -Tuskin hän kuuli myöskään, kun Cynthia kuvaili heidän ohjelmaansa. -Cynthian uusien ystävien nimiähän ei erottanut. - -»— Ja lähdemme tänä iltana kaikki yhdessä liikkeelle; minä kirjoitan, -Peggy», lopetti Cynthia kevyesti. - -Mutta kääntyessään poispäin Margaret tiesi, ettei hän kirjoittaisi, -että tämä oli loppu. - -Oddleyt ja ison, punaisen Rolls-auton omistajat olivat nyt läheisiä -ystävyksiä, kuten Oddleyt ja Verityt olivat olleet. Keitä nämä uudet -ihmiset olivat? Niin samanlaisia kuin niin monet muut, jotka hän oli -tuntenut entisen elämänsä aikana. Saattoivat olla samoja. Heidän -puuhansa olivat samat, he kävivät samoissa paikoissa, olivat puetut -samalla tavoin, käyttivät samoja lauseita, ajattelivat samoja toisten -keksimiä ajatuksia ja pitivät itseään huvittavina, miellyttävinä, -kiehtovina ja tavallisia ihmisiä älykkäämpinä ja parempina. - -Nuoret miehet olivat kaksikymmenvuotisen, vähäverisen, teeskentelevän, -hennon Beryl-nimisen tytön henkivartijoita... Cynthia Oddley sujautti -käsivartensa hänen kainaloonsa. Jumalan armo oli pelastanut Margaretin -tuosta tilasta. - - - -X - - -Tuntien sydämensä pohjasta vastenmielisyyttä Margaret jupisi taaskin: -»En tahdo takaisin; en tahdo takaisin.» - -Kuinka omituiset pikku sattumat voivatkaan rauhoittaa hänen mielensä! -Vain tytön laulu veneessä — vain kummallisten muukalaisten kohtaaminen, -jotka vilahtivat hänen elämässään kuten hippiäinen lentää joen -partaalla olevan talon kuistin lävitse. - -Maantielle näkyi kivinen santalaituri, kalastajien majoja, -maalaisjuhlaa varten katettuja pöytiä ja niiden ympärillä hilpeästi -tungeksiva ryhmä korsikalaisia talonpoikia pyhävaatteissaan... (»Nyt -on siis _sunnuntai»,_ päätteli Margaret). Tätä ryhmää, jossa oli -miehiä päässään leveälieriset, mustat huopahatut ja kaksi sievää, -keskenkasvuista tyttöä hiukset hajallaan, yllään räikeät, siniset -jumperit ja uumenillaan tulipunaiset vyöt, siten näyttäen punaisilla -kaulanauhoilla koristetuilta riikinkukoilta, johti nuori nainen, joka -syvällä, täyteläisellä kontra-altollaan parhaillaan lopetti laulua: - - »Oh, les baisers quand ils sont bien donnés!» - -Hän oli vaaleaverinen, verhottu mannermaan synkimpään mustaan -surupukuun... Sen kehystämänä hymyilivät hänen vilkkaat, ruusuiset, -koskemattomat kasvonsa. Hän viittaili eloisasti pienillä kätösillään, -ojensi eteenpäin korkeakorkoisiin ranskalaisiin kenkiin verhottuja -jalkojaan, silmäili veikeästi Ericiä, Mountia, Margaretia... - -Tämä ystävällinen hymy laukaisi heti Margaretia vaivanneen -painostuksen, Mount katsahti häntä silmiin ja kuiskasi lämpimän -lohduttavasti: »Katsos tuonne! Veneitä tulee —» - -Ensimmäiseen veneeseen he sulloutuivat samoin kuin molemmat tytöt -(jotka ottivat esille kampansa ja sukivat harjojaan kuin lyhyttukkaiset -aallottaret) ja laulajatar. Heidän soutajansa oli leveäharteinen, -valpaskasvoinen ja puhuvasilmäinen korsikalainen. Ne silmät puhuivat -todella. Sillä hän oli kuuromykkä. Kun hänen kyydittävänsä menivät -hoippuen paikoilleen, päästi hän eriskummaisia ääniä kuten lapsi, joka -ei vielä osaa puhua. - -Laulajatar, joka oli vetänyt iloisille, sinisille silmilleen -sysimustan, tiheästä harsosta valmistetun hunnun, istui lähinnä Mountia -ja Margaretia kasvot soutajan leveään paidanselkämykseen päin. - -Veneet lipuivat sataman kivilaituria kohti — siellä oli viimeinen -askelma heidän matkatessaan sivistystöihin! - - - -XI - - -Margaret silmäili taakseen kaartuvan lahden ylitse. Jossakin sen -takana oli heidän taikapoukamansa kukkuloiden piilossa. Kahta korkeata -(lumipeitteistä, ruusuisen valkeata) huippua lukuunottamatta nuo -kaukaiset ylänteet kuvastuivat selkeän tummina kirkkaan kellervää -iltataivasta vasten. Syvänä, syvänä ja rauhallisena solui ja välkkyi -lahden vesi veneen alla kuin juokseva vuorikristalli. Meriruohonauhoja -kiemurteli ja häilyi tyynessä vedessä ikäänkuin ruskeat silkkinauhat -nefriitinvihreällä silkkitaustalla. Ranskalaisilla nuoranpätkillä -hankoihinsa sidotut airot upposivat veteen miltei meluttomasti... -Nauraen lausuttuja ranskalaisia sanoja kiiri ilmassa niin selvinä... -Räikeästi puetut, riikinkukkomaiset tytöt väläyttelivät hampaitaan, -kiusasivat kaupunkilaispukuista, vaaleaveristä naista taaskin laulamaan. - -»Niin, pyydä häntä!» kuiskasi Margaret. »Pyydä häntä laulamaan vielä, -Mount...» - -»Tiedät kai nimeni?» - -»Mutta — minusta Archie on niin kamala», tunnusti tyttö. »En tahdo -käyttää sitä. Enkö saa sanoa sinua vaikka Dickiksi tai Billiksi? Ne -ovat hauskimmat miestennimet.» - -»Niinkö tahtoisit?» - -»Ethän pahastu!» - -»Varmasti en. Muuten sattumalta —» - -»Mitä?» - -»Koulussa jotkut aina nimittivät minua Billiksi.» - -»Niinkö?» - -Margaret tunsi äkkiä pistävää mustasukkaisuutta niitä ystäviä kohtaan, -jotka olivat antaneet hänen armaalleen lisänimiä ennenkuin hän oli -kuullut hänen nimiään lainkaan. »Niinkö? — _Minä_ nimitän sinua aina -Dickiksi. Dick! Sinä puhut niin hyvää ranskankieltä. Pyydä tuota tyttöä -laulamaan!» - -Nuori Mount kääntyi laulajattaren puoleen kasvoillaan miellyttävä -hymynsä. - -Naisen kasvoista jo loisti suostumus. - -»Teille», virkkoi hän ranskaksi Margaretille. - -Mikä hän oli? Sitä pohtivat rakastuneet myöhemmin. Hän oli arvokas -kuin papholainen papitar ja kultaisen sydämellinen kuin Marie Lloyd. -Oliko hän kapakkalaulajatar? Kuorolainen? Merimiesten huvittaja -Marseillesissa? - -Kukapa olisi osannut sanoa? Mahdollisesti oli maksettava, jotta -saataisiin kuulla lauluja noilta huulilta, jotka olivat nyt -koskemattomat kuin persikankukka, mutta jotka sitten oli maalattava. -Kenties nuo raikkaat posket piti punata, nuo pehmoiset, hienot -kulmakarvat mustata, hänen pyöristyneen vartalonsa piirteiden -näkyä selvästi ja hänen nyt hiekkaisten jalkainsa sipsutella -näyttämöpalkeille ansaitsemaan silkkisukkia ja kiiltokenkiä... - -Nyt hän loma-ajallaan valmisti iloa toisille — levitti ympärilleen -auringonpaistetta... Hänessä yhtyivät nykyajan hilpeys ja alkuperäinen -riemu... Margaretin tarkkaillessa häntä hänen katseensa kiersi kuin -sininen perho toiseen veneeseen; kainostelematta hänen silmänsä -keimailivat Ericille — hellinä ne suuntautuivat äidin helmassa olevaan -pikku lapseen. - -»Hän _kykenee_ kumpaankin», mietti Margaret, joka oppi tästä -satunnaisesta kohtauksesta enemmän kuin olisi voinut oppia kaikissa -kouluissa. - -Sanattomasti sen naisen katse teroitti äsken kihlautuneen tytön mieleen -opetuksen, joka sanoin lausuttuna kenties olisi kuulunut: - -»Viimeiseksi sivistys saavutti naisen. Siispä käydä sivistystä -hyödyksesi! Hanki siitä kaikki mahdolliset edut! Mutta älä anna sen -häpeän Vallita itseäsi! Tartu toisella kädelläsi lujasti kiinni -nykyajan käteen! Mutta toisella takerru lujasti, hyvin lujasti elämän -yksinkertaisuuteen! Ja onneksi olkoon, pikku sisko!» - - - -XII - - -Tuntien, että häntä ihailtiin, kääntyi korsikalainen laulajatar -ulkomaalaisten puoleen, pakinoi heidän kanssaan ujostelematta ja kertoi -päivänsä vietosta. Oli ollut hautajaiset; hän oli ollut serkkunsa -luona syömässä. He olivat syöneet hyvin; nauttineet väkeviä, juoneet -sikäläistä punaviiniä, niin että heidän päänsä olivat olleet kuin -tuulimyllyt. - -Hän lisäsi: »Je m’appelle _Aimée.»_ - -»Et vous le serez beaucoup», huomautti Mount koruttomasti. - -Ne sanat nostattivat hilpeyttä. Niitä toistettiin ja huudettiin; niitä -kaiuttivat toisessa heidän kohdallaan soudetussa veneessä istuvat -henkilöt. Epäilemättä jäisi siihen korsikalaisperheeseen unohtumaton -muisto nuoresta englantilaisesta, joka (kuultuaan »rakastettua» -merkitsevän nimen) oli sanonut: »Ja te olettekin sellainen, hyvin -suuressa määrin.» - -Margaret pyysi: »Laulakaa!» - -»_Les baisers_!» kirkuivat riikinkukkotytöt. - -Ja Aimée lauloi. Hänen sointuva kontra-alttonsa hajoitti ja yhdisti -tavallisen ranskalaisen kahvilalaulun tavuja, ja hänen huuliltaan se -kuulosti hivelevältä lyriikalta... - -Merellä nimitetään jäähyväislaulua »Rakkaaksi lähdöksi». Tämä oli -Margaretin jäähyväiset seikkailulleen, tämä Aiméen laulu: - - »Les baisers - quand ils sont bien donnés — - tendrement — - langoureusement — - Les caresses - sont mieux que des promesses; - óh, les baisers - quand ils sont bien donnés! - -Katsahtaessaan Mountia silmiin Margaret lehahti ruusuiseksi, mutta -ei luonut katsettaan alas. Kaukana heidän takanaan hehkui ruusuinen -ruskotus (auringon laskun punatessa etäisiä vuoria). Se hohti -ihastuttavasti ja häipyi ennen laulun päättymistä. - -»_Bis_», huudahti nainen, jolla oli pikku lapsi sylissään. Kuuromykkä -kyyditsijä, jonka korviin musiikki ei voinut tunkea, souti väkevin -vedoin, päästellen outoja äännähdyksiä; hän edusti puolta maailmaa, -joka ei kuule rakkauden säveliä. Margaret ja Mount kuulivat, eikä -heidän tarvinnut lakata kuuntelemasta. Miehen käsi hapuili ja löysi -päivänpaahtaman tytönkäden, joka myöskin etsi hänen kättään. Hän -kuiskasi: - -»Toisen kerran pitelen kättäsi veneessä.» - -»Niin.» - -»Ja Margaret! Haluaisin kysyä sinulta erästä asiaa.» - -»Mitä?» - -»Viimeöistä.» - -»Viimeöistä, Dick — saattoiko, saattoiko se tapahtua vasta viimeyönä? -Mitä aiot kysyä?» - -Laulava Venus oli nyt hyvin hiljaa virittänyt toisen tavallisista, -ihastuttavista lauluistaan. Jokainen sävel ja tavu soinnahti kirkkaana -kuin rastaanlaulu, rytmillisenä kuin heidän kaukaisen rantansa laineet. -Mount painoi sävelen mieleensä. Myöhemmin hän usein lauloi sen mukaan -Margaretin kääntämät sanat: - - »Sydämeni sinulle sykkii vain, - käsivarteni varttasi etsivät ain, - sinulle lempeni vannovan kuulet, - punaista kukkaansa kaipaavat huulet.» - -_»Bis, bis!»_ huusivat tyttösetkut. Kuuromykkä soutaja jatkoi soutuaan. - -»Mitä aioit kysyä minulta, Dick?» - -»Vähää ennen kuin vaivuit uneen — näitkö unta? Puhuit jotakin -Kleopatran helmestä.» - -»Pulminko? Niin, nyt muistan. Mikähän sen silloin toi mieleeni? -Aprikoin. Se helmi, jonka hän liuotti lasiin juodakseen Antoniuksen -maljan —» - -»No niin, rakas?» - -»Jollei se viini ollut kyllin voimakas tappamaan häntä, niin miten se -saattoi liuottaa helmen?» - -Mount virkkoi vain: »Ehkä pian saat sen tietää... Tiedäthän miksi sinua -nimitän?» - -Silloin ei ollut aikaa vastata. - -Oli saavuttu laiturille. Merimiehet purkivat postihöyryn lastia; -rannassa kohosi hoikkia mastoja kuin puita metsässä. Niiden takaa -näkyi rinteellä olevien talojen reunustamia katuja — tumman vihreitä -appelsiinipuita taustanaan vaaleita kalkkiseiniä — pikku myymälöiden -portaita täynnä tavaraa ja lapsia — tummia, puoli-italialaisia, -kauniita ihmisiä — väririkasta, hyörivää, likaista, romanttista -jokapäiväistä elämää. - -Mount hypähti kiviselle ranta-askelmalle. - -»Nyt olemme perillä, Margaret —» - -Margaret oli syventynyt vielä viimeisen kerran katselemaan lahdelle, -heidän poukamansa suuntaan, eikä kuullut hänen ääntään (_»Armas paikka, -jossa olin onnellinen, armas paikka, joka lahjoitit minulle hänet, -hyvästi —»_) - -Seuraavan »Margaretin» lausui toinen ääni, hellä, liikuttava, -riemuitseva — - -_»Äiti!_ Äiti —!» - - - -XIII - - -Jos olisi oltu jossakin Englannin satamassa, olisivat sinne -kerääntyneet ihmisryhmät mahdollisesti töllistelleet nähdessään -siistin, hyvinpuetun naisen häpeilemättä syöksyvän syleilemään pitkää, -kaunista ryysyläistyttöä, jonka tukka oli kuin linnunpesä ja kasvot -kalpean aprikoosin väriset, paahtuneet. - -»Ei koskaan saa itkeä ihmisten näkyvissä!» Siinä Violetin -nuoruudenaikainen ohje. Mutta voi! Se unohtui tällä riemunhetkellä! -Kuinka hillittöminä hänen kyyneleensä valuivatkaan! - -Käyttäytymissäännöt olivat hävinneet koko maailmasta. Varmasti ne -olivat hävinneet tästä korsikalaisesta satamasta; jälleennäkemisen ilon -valtaaman ryhmän ympärillä tungeksi siellä latinalaisia, joihin on -lähtemättömästi syöpynyt taipumus iloita iloitsevien kanssa. Pian en -unohda, kuinka hämmentyneen sydämellinen Violet Verity oli, kun Aimée -häntä tervehti, puristaen lämpimästi hänen kättään... - - - -XIV - - -Irtauduttuaan äitinsä syleilystä Margaret joutui äidin saattajan -karhumaisiin käsivarsiin, ja hänelle huudettiin: »Kuinka voit, rakas? -Miltä tuntui? Paremmalta kuin Ritzissä?» - -»Paljon paremmalta! Kiitos, Tom-setä!» vastasi Margaret näköjään hyvin -sydämellisenä. - -Tyttö esiintyi oikein hyvin, nauraen vanhukselle herttaisesti, -tiedustellen häneltä, missä hän oli oleksinut. Hän oli joutunut myrskyn -käsiin sen päivän edellisenä iltana, jona Margaret oli ensi kerran -vilahdukselta nähnyt hänet, kun hän oli aikonut aavistamatta saapua -heidän poukamalleen aamiaisvierailulle — - -Luullakseni ei Margaret ikinä millään ulkoisella merkillä paljastaisi, -miltä tämä asia hänestä tuntui — Mutta hän ei ikinä antaisi anteeksi -setä Tomille. - -Kohtuuton, epäoikeudenmukainen, epäloogillinen kuten luonto! -Tositapaus pysyi terävämpänä kuin käärmeenhammas. Hän ei voinut antaa -anteeksi sedän menettelyä. Siitä huolimatta, että se oli parasta -mitä hänelle oli voinut sattua, siitä huolimatta, että hän sai -kiittää setä Tomia uudesta vireydestään, raikkaasta elämänhalustaan, -onnestaan, rakkaudestaan, jopa »Dick» Mountistaan! Vaikka tähän -kiitollisuudenvelkaan lisättiinkin ihanteellinen avioliitto, koti ja -kalliit aarteet, vallattomat 'Charles ja Eric’— ei se muuttanut asiaa. - -Margaret ei milloinkaan, ei ikinä antaisi anteeksi Tom-sedälle. - - - -XV - - -Äiti oli tietysti yhdellä silmäyksellä nähnyt, että ruumiillisen -tervehtymisen, sielullisen tasapainon saavuttamisen, helmimäisen -kauneuden kirkastumisen lisäksi hänen tyttäressään oli tapahtunut vielä -yksi muutos. Rakkaudessa — - -Violet kääntyi toisen ryysyläisen puoleen. Hän, joka ei ollut koskaan -ollut »kerkeä keksimään sanoja nuorille miehille», ei löytänyt niitä -kerkeästi nytkään. - -Mutta hänen lempeät kasvonsa värähtivät vetoavasti — - -»Kaikki on hyvin», virkkoi Mount äänellä, joka oli hänen takaajansa. -»Kaikki käy hyvin, rouva Verity.» Hän katsoi Violetiin kasvoillaan -hymy, joka hankkisi hänelle ystäviä yhtä hyvin ihmissyöjien saarilla -kuin kansainvälisissä kokouksissa. - -Sitten hän kääntyi Margaretiin päin, joka punehtui taaskin. Hän -sujautti kätensä tytön pehmeästi kaartuvaan kainaloon, ja vihdoinkin -seurue lähti astelemaan jyrkkää, kivettyä, palmujen reunustamaa, -likaista, ihanaa, törkyistä, vastustamattoman kiehtovaa korsikalaista -katua myöten hotelliin. - -Ei kukaan muu kuin Margaret kuullut hänen kuiskaustaan: »Lähdetään, -vaaleanpunainen Helmeni —» - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HIMMENNYT HELMI *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |