diff options
Diffstat (limited to 'old/68206-0.txt')
| -rw-r--r-- | old/68206-0.txt | 6447 |
1 files changed, 0 insertions, 6447 deletions
diff --git a/old/68206-0.txt b/old/68206-0.txt deleted file mode 100644 index 3c140e9..0000000 --- a/old/68206-0.txt +++ /dev/null @@ -1,6447 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Morsian, by Emilie Flygare-Carlén - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Morsian - -Author: Emilie Flygare-Carlén - -Translator: Antti Rytkönen - -Release Date: May 30, 2022 [eBook #68206] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORSIAN *** - - - - - -MORSIAN - -Kirj. - -Emilie Flygare-Carlén - - -Suomentanut ["Bruden på Omberg"] - -Antti Rytkönen - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1916. - - - - -Ruukinpatruuna Kemner oli perinyt ruukin tiloineen isältänsä, jolle -omaisuus oli siirtynyt esi-isiltä. Niin pitkälle kuin muistettiin ja -kuultiin puhuttavan olivat Kemnerit aina saaneet sen tunnustuksen, -että he eivät toimineet uutterasti ainoastaan omaksi hyödykseen, vaan -myöskin paikkakuntansa hyväksi. - -He olivat, isästä poikaan, olleet hyviä ihmisiä, hyviä -maanviljelijöitä, hyviä isäntiä ja myöskin, kuten sanottiin, -hyviä taloudenpitäjiä. Heitä oli sitäpaitsi alettu pitää erittäin -ymmärtäväisinä ihmisinä, joilla ei ollut koskaan mitään sellaisia -aatteita, mitä jokainen ei ymmärtäisi, ja jotka harvoin ajattelivat -syvälti muita asioita kuin heidän omaansa, pitäjän, paikkakunnan tahi -läänin taloutta. Tosin he politikoivat rahtusen, mutta itse asiassa -se oli ainoastaan viatonta ajankulua totilasin ja tammipelin ääressä. -Ja kun oli kirjoitettava nimi ensimäiseksi johonkin avustuslistaan, -jolla kerättiin varoja hyväntekeväiseen tarkoitukseen, kuten koulutalon -rakentamiseen tai uuteen tientekoon, silloin piirrettiin sukunimi -Kemner korkealla ja leveällä käsialalla, jotta pitäjä, paikkakunta ja -maa saivat tietää, että Kemnerit eivät koskaan vetäytyneet syrjään, -milloin asianharrastus ja anteliaisuus oli kysymyksessä. - -Mennessään naimisiin oli nykyisellä ruukinpatruunalla, Johannes -Kemnerillä, se toivomus, että hänen jälkeläisensä olisivat joka -suhteessa hänen ja esi-isiensä kaltaisia. Mutta ensiksikin hänellä oli -se kova onni, että hän menetti molemmat vanhimmat poikansa, joilla -näytti olevan paljon hyviä taipumuksia ja joista kaikin puolin näytti -tulevan oikeita "isänsä poikia"; ja toisekseen hänelle tapahtui se -merkillinen kiusa, että kolmas eli Karl August, joka pian jäi ainoaksi -lapseksi, ainoaksi perilliseksi, mahdollisimman suuressa määrin -erosi siitä luonteesta, luonnonlaadusta ja niistä aatteista, jotka -Kemnereille siihen asti olivat olleet ominaisia. Jo lapsena poika -osoitti itsepäisyyttä, joka nosti isän sotajalalle häntä vastaan ja -jonka parantamiseksi hän vuorotellen käytti patukkaa, nälkää ja pimeätä -arestia, nimittäin kellarinporstuassa. - -— Tämä ei mitenkään käy päinsä! — sanoi Agneta-rouva varoittaen. — Sinä -teet hänet hulluksi. Hän puree pikemmin kielensä poikki kuin huutaa -patukkaa tuntiessaan; hän kuolee kernaammin nälkään kuin pyytää ruokaa, -milloin koetat häntä nälällä parantaa, ja pelkäänpä, että hän pikemmin -lyö päänsä kellarinholviin kuin pyytää jälleen päästä ulos. - -Karl August ei kuitenkaan tehnyt mitään kaikesta siitä; hän läpäisi -onnellisesti jokaisen parannustavan, mutta parannusta ei juuri -huomannut. - -Silloin ruukinpatruuna alkoi saarnata järkeä. Mutta Karl Augustin mieli -oli aivan kuin suljettu _sille_ viisaudelle, joka läksi isän huulilta. - -Kuitenkin tuli koko paikkakunnalle uutuutena tieto, että rikkaan -ruukinpatruunan kummallinen poika lähetetään pois saamaan tietoa ja -opetusta. Mutta kaikki ennustivat, että hänet pian lähetetään takaisin -kotiin, koska hänet tunnettiin aivan liian hyvin, ja surkuttelivat -sitä, että kunnon isä koettaessaan häntä kasvattaa sai niin huonon -vaivojensa palkan. - -Matkan päättäminen oli kuitenkin Karl Augustille mitä suurin onni. -Kotona, isän nurinkuristen menettelytapojen ja äidin yhtä nurinkurisen -hemmoittelun vaikutuksesta, hänestä helpostikin olisi saattanut -muodostua aivan sellainen, jollaiseksi herra Kemner tyrkytyksillään -tahtoi hänet kasvattaa. Karl Augustin mieleen jäi kuitenkin pitkäksi -aikaa muutamia okaita varhaisimmasta lapsuudestaan saamansa -nurinkurisen kohtelun johdosta. - - * * * * * - -Vuodet vierivät. Ja hämmästyksellä, joskin alussa hieman epäilevällä, -ruukinpatruuna otti vastaan tiedot, että hänen poikansa oppilaitoksessa -edistyi edistymistään; ja sensijaan, että Karl Augustin opettajat, -kuten odotettiin, olisivat lähettäneet kuvauksia ja valituksia pojan -uppiniskaisuudesta ja hurjapäisyydestä, valittivat he ainoastaan sitä, -että hän umpimielisyydessään ja vakavuudessaan ei tahtonut ottaa osaa -ikäistensä iloihin ja huvituksiin, ja että hän terveytensä uhalla -liiaksi rakasti opintojaan. - -— Kas vaan, enköhän sittenkin ymmärtänyt houkutella kultaa esille, — -sanoi ruukinpatruuna tyytyväisenä sellaisiin tiedonantoihin. — Niin, -niin, näin kyllä, miten asianlaita oli, vaikkakaan en tahtonut ennustaa -ennen aikojaan. Mutta mitä, Agneta, luuletkaan, että hänestä olisi -tullut, jos olisin antanut hänen kasvaa yli olkainsa? Nyt hän, Jumalan -kiitos, osaa käyttäytyä, ja minä toivon, että hän kiittää minua siitä! - -Virkamiehen ura ei tullut nuorukaiselle koskaan kysymykseen: siinä -asiassa sekä poika että isä olivat yhtä mieltä. Ja yhdenkolmatta -vuotiaana, yliopisto-opinnot päätettyään, Karl August palasi alkaakseen -auttaa isää ruukin hoidossa ja tilan viljelyksessä. - -Aluksi kaikki meni hyvin. Karl August hillitsi makuaan, ja seurasi -isän tahtoa uskollisesti kaikessa. Ja kaikkialla ruukinpatruuna -Kemner kehui poikansa laajoja ja syviä tietoja ja puhui lakkaamatta -Englannin-matkasta, jonka Karl August vastaisuudessa oli tekevä -syventyäkseen maanviljelykseen. Siitä matkasta varmaan olisi tullut -tosikin, jos se yksinomaan olisi riippunut isästä. Karl August ei -kuitenkaan osoittanut mitään matkustushalua: tosin hän tutkiskeli -kaikkia maataloutta käsitteleviä kirjoja, joita isä hänelle määräsi ja -antoi, mutta meren yli ei kannattanut lähteä tietojaan täydentämään -— sen hän uskoi ja sanoi. Mikä väsyttävä tutkinto hänellä sitten -olisikaan kestettävänä! - -Hän olisi kyllä ilomielin matkustanut, niin, maailmankin ympäri, -mutta ei siten, että sielu ja mieli oli sidottu vanhaan ruukkiin ja -jokaiseen turvepalaan. Ei, vaan _vapaana_. Mutta joskin isä nyt antoi -pojalle hänen mieheniälle kuuluvan arvonsa ja ennen kaikkea hänen -läsnäollessaan hillitsi entistä kiivauttaan, niin oli kuitenkin itse -_perintökahleissa_ jotakin, mikä esti nuoren miehen tuntemasta itseään -vapaaksi. - -Neljä vuotta oli nyt kulunut hänen kotiinpalaamisestaan; mutta -tätä aikaa ei likimainkaan kaunistanut toimelias elämä, joka olisi -erikoisesti soveltunut tulevalle ruukinisännälle. Se halu ja tahto -ottaa osaa isän toimiin, joka hänessä oli alussa kytenyt, oli -vähitellen kadonnut, ja Karl Augustin alinomaisena ja rakkaimpana -tehtävänä oli nyt metsästäminen ja kalastaminen — tarjosihan Kemnerin -tila, joka oli Itämeren viljavimmilla rannoilla, runsaasti tilaisuutta -siihen. - -Isän suhde poikaan oli vuosien kuluessa melkolailla muuttunut. Jokin -hänen sisimmässään oli kuitenkin sanonut, että hänessä itsessäänkin -oli syytä siihen hitauteen, joka ilmeni Karl Augustin luonteessa. -Jos ukko siis joskus nurisi, niin nurisi hän ainoastaan vaimolleen; -Karl Augustin kotiin tultua hän oli leppoisa ja kysyi aina, miten -metsästys tahi kalastus oli onnistunut. Tosin hän silloin tällöin -puhui Englannin-matkasta ja kaikista "ulkona maailmassa" olevista -oivallisista laitoksista, kuten ruukinpatruunalla oli tapana sanoa; -mutta huomattuaan ettei Karl August erittäin innokkaasti puuttunut -haasteluun, lopetti hän vähitellen tämän puheenaiheen. - -Eräässä asiassa ukko kuitenkin teki lakkaamatta muistutuksia: ne -koskivat pojan vastahakoisuutta seuraelämään. Ruukinpatruuna oli -aina ollut sitä mieltä, että mies, jolla oli suuri rautasulattimo ja -laajat tilukset, oli tavalla tai toisella velvollinen esiintymään. Hän -tahtoi, että hänen rakas Lindaforsinsa, jossa hän itse, hänen isänsä ja -isoisänisänsä olivat eläneet ja olleet, olisi kaikkina aikoina tunnettu -vieraanvaraisuudestaan, rikkaudestaan ja hyvinvoinnistaan — kuitenkin -kaikki _viisaasti_ järjestettynä — ja sanalla sanoen, että Lindaforsin -tulisi olla paikkakuntansa ensimäisiä kartanoita. - -Mutta sekä tätä asiaa koskevat luennot että yksityiset huomautukset -luisuivat Karl Augustin korvien ohi. N.s. "vierailuilla" hän oli -harvoin tai ei koskaan, ja jos taloon tuli "vieraita", niin hän näytti -hyvin kiusaantuneelta, varsinkin jos tulijat olivat nuoria neitosia. -Jos vain hänen äitinsä sanallakaan mainitsi, että joku neitonen oli -"tähystellyt häntä", saattoi olla varma, että asianomainen neiti, -mikäli Karl Augustista riippui, ei sen koommin saanut enää häntä nähdä. - -Agneta-rouva tiesi kuitenkin varsin hyvin, milloin hän sellaista -puhui: silloin näet olivat kysymyksessä sellaiset tytöt, joita hän ei -sietänyt, — jotka olivat köyhiä ja kauniita ja joiden hän sen vuoksi -pelkäsi laskevan verkkonsa — kietoakseen hänen poikansa. Mutta parissa -muussa tilaisuudessa, kun kaksi rikasta neitiä tuli vierailulle, -sanoi viekas äiti vastoin todellisuutta: "Nuo ylpeät hanhet eivät -vilkaisseetkaan sinuun — eivät näyttäneet edes tietävän, olitko -huoneessa vai et!" Ja samojen neitien tultua toistamiseen Karl August -istui ujostelematta paikoillaan. - -Mutta mitäpä Agneta-rouva sillä voitti — niin, sen että Karl August -sitten selitti, ettei hän ollut koskaan nähnyt surkeampia tytönkasvoja -eikä koskaan kuullut sellaista hölynpölyä. - -Rouva Agneta pudisti epätoivoisena päätänsä: hän ei tiennyt, miten -hän koskaan saisi vaimoa rakkaalle Karl Augustilleen — hänelle, jolle -linnunhoukutuskuva oli paikkakunnan jokaista naismuotoa kauniimpi. - - - - -II. - - -— Vierashuoneessa on vieraita, — huusi Agneta-rouva Karl Augustille. -— Ja sinähän olet kiltti poika etkä juokse tiehesi heti, kun tuolit -lykätään pöydästä. Etkö kuullut, että vaunut vierivät pihalle? - -Karl August vain hymyili ja meni mukana seurusteluhuoneeseen. -Siellä Agneta-rouva esitteli hänet kahdelle vanhalle tuttavalle -naishenkilölle, jotka eivät kuitenkaan olleet yksin, vaan mukanaan -äsken kotiin saapunut sisarentytär, kaunis tyttö, molempien rikkaiden -tätien perijättäreksi sanottu. - -Siitä voimakkaasta punasta, joka levisi tytön kasvoille Karl -Augustin tehdessä hänelle kumarruksensa ja lausuessa hänelle -muutamia kohteliaita sanoja, teki hän sen johtopäätöksen, että -lapsiparka varmaankin aavisti joitakin tätien ja hänen rakkaan -äitinsä suunnitelmia hänen poikamies-vapauttaan vastaan ja että nämä -suunnitelmat sisältyivät myöskin nuoren neitosen viattomiin mietteisiin. - -Arvaamalla vain puolittain kaiken tämän sai Karl August heti -täydellisen selvyyden siitä, miten kaikki oli tapahtunut. Ja -vilkkaudesta, millä Agneta-rouva ja hänen molemmat vanhemmat vieraansa -aterian jälkeen kuiskuttelivat, äiti nuoren neidon ja toiset nuoremman -Kemnerin kaikista ansioista, hän saattoi päättää tällä kertaa -arvanneensa aivan oikein. - -Karl August oli jäänyt sisälle ja jutteli todellakin nuoren tytön -keralla, mutta niin hitaasti ja vakavasti, ettei toisen tarvinnut -erehtyä. - -Ruukinpatruuna näytti puolueettomalta ja pysytteli konttorissaan. - -Hyvästeltäessä Lindaforsin perhettä pyydettiin mitä nopeimmin -tulemaan vastavierailuille. Ja niin kauan Agneta-rouva vatkutti asiaa -rakkaalle pojalleen, että hän vihdoin tuli mukaan. Mutta se vierailu -tulikin sekä ensimäiseksi että viimeiseksi. Sillä nyt äidilliset -tarkoitusperät ilmenivät niin selvinä, että Karl August kotimatkalla -näki tarpeelliseksi selittää, ettei hän vielä koskaan ollut tavannut -sellaista tyttöä, jota hän halusi vaimokseen tai edes saattaisi sietää. - -— Se johtuu siitä, ettet sinä, rakas poikani, tahdo oppia tuntemaan -ketään. Mutta jos vain koettaisit, niin... Niin, niin, älä näytä niin -epäluuloiselta ja hämmästyneeltä. Olen nähnyt sinunkin vertaisesi -naisvihaajan rakastuvan korviaan myöten. - -— En ole mikään naisvihaaja, äiti! Tahtoisin päinvastoin tarinoida -noiden nuorten naisten keralla, jollei heillä olisi sitä tyhmää luuloa, -että minä muka olen heihin ihastunut. - -— Vai niin, luuletko siis heidän antavan niin suurta merkitystä -muutamille vaivaisille sanoille? - -— Jolleivat he, niin ainakin heidän äitinsä, isänsä ja tätinsä ovat -siihen valmiit. Juuri sen vuoksi minä olen niin haluton lähentelemään. - -— Mutta, hyvä Jumala, sittenhän sinä et koskaan saa tilaisuutta -lähestyä nuorta tyttöä, vaikka pitäisitkin hänestä — sillä varmaankaan -et koskaan saa käsiisi mitään romaania, tarkoitan tyttöä, jolla ei ole -tukea eikä turvaa ja on köyhä kuin kirkonrotta. - -— Niin, melkeinpä sellainen se saisi olla. - -— Ahaa, miksipä ei. Sinulla on mielijohteesi, ja silloin saattaisit -paljoa varmemmin saada myöntävän vastauksen ruukkisi ja tilojesi -tähden. Sen, jolla itsellään ei ole mitään, täytyy aina katsoa, että -hän tekee hyvän naimiskaupan. - -Se nuoli ei mennyt aivan harhaan päämäärästään. - -Karl Augustille ei mikään ajatus olisi saattanut tuottaa suurempaa -kiusaa kuin se, että joku tahtoisi hänet hänen isänsä rikkauksien ja -laskelmoimansa perinnön vuoksi. Se nainen, johon hän mahdollisesti -joskus sattuisi rakastumaan, kenties valehtelisi hänelle rakkautta, -päästäkseen rikkaaksi ja arvossapidetyksi rouvaksi. - -Äidin tekemistä huomautuksista hänen sydäntään jo paisutti pahastus: -olihan äiti, joka tarkoin tunsi naiset, avoimesti lausunut sen, mitä -hän itse salassa pelkäsi. - -— Sinä vaikenet, — sanoi Agneta-rouva katsellen poikaa, joka -miettiväisenä tuijotti avaruuteen. - -— Minusta tuntuu tuskalliselta, että te, äiti, olette riistänyt minulta -ainoan tyydyttävän ajatukseni: nimittäin sen, että saattaisin löytää -köyhän tytön, joka rakastaisi minua itseni vuoksi. - -— Loruja, lapseni, turhia haaveita. Eivätkö muut kuin köyhät tytöt -saata rakastaa sinua itsesi vuoksi... Tiedätkö, rakas poika, -mistä olet saanut sairaalloisia mielijohteita? Niin, juuri noista -filosofia-kirjoista, joita veit mukanasi metsään. Hyi, millaisia oppeja -niissä olleekaan! Isä ei koskaan vilkaissutkaan sellaisiin. - -— Sen kyllä uskon — ja tämä nuori neiti on teille, äiti, hyvin -mieluinen. - -— Niin, paras Karl Augustini, hänen kanssaan tekisit oikein -hyvän naimiskaupan; mutta — lisäsi Agneta-rouva vaatimattomassa -viekkaudessaan, — sanotaan, ettei hän halua mennä naimisiin. - -— Se on ikävä uutinen _niille_, jotka mahdollisesti häntä katselevat. -Mutta niihin minä en kuulu, sillä vaimoa, jolla on kaksi tätiä, en -koskaan ota, olipa hän vaikka taivaan enkeli! - -Agneta-rouva ei enää uudistanut keskustelua. Mutta tämä naimisehdotus, -paras kaikista, mitä hän oli tehnyt, oli hänen sydämellään siinä -määrin, että hän lopuksi pani isänkin liikkeelle. Hänen lähetystyönsä -ei kuitenkaan onnistunut sen paremmin: Karl August antoi jyrkästi -kieltävän vastauksen eikä muuttanut päätöstänsä sittenkään, kun äiti -kaikkein syvimmässä salaisuudessa uskoi hänelle, että neito oli häneen -onnettomasti rakastunut, ei syönyt eikä nukkunut, yöt päivät vain itki, -kun eivät hänen tunteensa herättäneet vastakaikua. - -Päästäkseen kaikesta tästä kiusasta, jokapäiväisistä saarnoista, -murheellisista muodoista ja vetistetystä, päätti hän tehdä ripeän -ratkaisun, joka vapauttaisi hänet koko avioliitto-kurjuudesta. - -— Olen aikonut, — hän eräänä päivänä alotti, mentyään omasta -alotteestaan isänsä luokse pajaan ja seurattuaan häntä sieltä, — olen -aikonut mennä hieman katselemaan maailmaa, jollei isällä ole mitään -sitä vastaan? - -— Eihän, herran nimessä, minulla ole mitään sitä vastaan, rakas -poikani. Lähinnä oivallista ja viisasta avioliittoa, joka on sinut -muuttava, et saattaisi koskaan tehdä mitään parempaa. Mutta itse -asiassa olen tyytyväisempi, että ensiksi teet matkan; kehoittaisin -sinua käymään Englannissa! - -— Ei mitään ulkomaanmatkaa tällä kertaa. En kuitenkaan vastaa -kieltävästi siihen ehdotukseen, mutta nyt aion joka tapauksessa omaksi -huvikseni hieman katsella omaa maatani. - -— Yhdistämällä siihen samalla hyödyn — ainakin jos niin sopii, — väitti -ruukinpatruuna vastaan. - -— Niin, tuottakoon se molempia — minulla ei ole mitään sitä vastaan! - -— Mutta sinä kenties et myöskään tee mitään sen tarkoitusperän -saavuttamiseksi! Matkalla tulee nähdä asiat selvästi ja juuri -sellaisina kuin ne ovat eikä sellaisina miksi ne nurinkurinen -mielikuvitus tekee; sillä silloin muodostuu ainoastaan vääriä kuvia, -joita yksikään viisas ihminen ei tunne. - -— Ymmärrän tarkoituksenne, isä: minun on jätettävä runollinen aines -syrjään ja katsottava paljain silmin? - -— Luoja varjelkoon katsomasta mitenkään muutoin, ja terävin silmin -lisäksi... Kuuleppa, poikani, ehdottaisin sinulle, että pitäisit -päiväkirjaa! - -— Päiväkirjaa, — toisti nuori mies, kasvoissaan selvä vastenmielisyyden -ilme. — Varjelkoon, isä, minä en suinkaan aio pitää mitään päiväkirjaa! - -— No, sepä kumma. Mutta miksi et? - -— Koska minusta tuntuu hullunkurisimmalta ja vastenmielisimmältä, -mitä saatan ajatella, että joka päivältä merkitsisin ajatukset ja -vaikutelmat, joita minulla on ollut, ja sitten monien päivien kuluttua -lukisin: Kesäkuun 21 p. ajattelin, sanoin ja tein niin, 22 p. tein -sen, ja sitten jälleen sen ja taaskin sen — ja sitä samaa koko matkan. -Tulisin ikäänkuin pimeänaraksi nähdessäni kaikkien näiden kuolleiden -ajatusten kummittelevan vastassani paperilla ja muistellessani, mitä -hullutuksia on ollut mielessäni tahi olen tehnyt. - -— Mutta, rakas poikani, sinä olet nyt, kuten useimmiten, eri mieltä -isäsi kanssa ymmärtämättä häntä. Tarkoitukseni ei suinkaan ole, että -sinun pitäisi kirjoittaa muistiin kaikki hullu... kaikki ne asiat, -joita _sinä_ ajattelet, sillä silloin olen varma, että siitä tulisi -päiväkirja, jota minä en ymmärtäisi — ja se ei ole päiväkirjan -tarkoitus. - -— No, mikäs isästä on sen tarkoitus? - -— Niin, päiväkirja, muistelo, on muitta mutkitta selostus, ei kuten -sinä sanot ajatuksista ja vaikutelmista, vaan tapauksista, oikein -todellisista, joita me elämme, ja sitä lähinnä paikoista, joiden ohi -matkalla kuljemme. Niinpä sinä esimerkiksi tulet kaupunkiin. Jos se -on merikaupunki, niin saatat aina laskea saavasi hyvän vastaanoton, -sillä meidän rautamme on tunnettu ja saavuttanut suosion kaikkialla, -mistä sitä voi laivalla lähettää, ja sellaisille lankuille, joita -Lindaforsista saadaan, saa etsiä vertaa! No, hyvä; tultuasi kaupunkiin -katselet satamaa, kirkkoa, raatihuonetta ja muita merkillisyyksiä, -joista sitten on hauska kertoa, ja käydessäsi kaupunginasukkaiden luona -saatat aina jollakulla sanalla ohimennen mainita meidän tuotteittemme -suunnattomasta vaihdosta, — eihän se haittaa. Liikeasioita ei -ole koskaan syrjäytettävä! No, maalla sinä taas kohtaat kaikkein -suurimmat hauskuudet, jos vaan _tahdot_ huvittaa mieltäsi: toisella -tilanhaltijalla on joku laitos aina erilainen kuin toisella, ja jos -huomaat jotakin, millä on erityinen arvo ja merkitys, niin yhtäkkiä -sinulla on päiväkirjasi esillä, ja sinä panet sen muistiin. Etkö nyt -ymmärrä päiväkirjan tarkoitusta? - -— Ymmärrän, mutta se lisää vain minun vastenmielisyyttäni sellaisen -pitämiseen, sillä niin ikävää kuin onkin nähdä vaikutelmiaan -kirjakaapeissa vankoissa kansissa, niin vieläkin paljoa -sietämättömämpää olisi katsella tuollaisia rihkamoitsijalaskelmia! -Mutta minä kirjoitan sensijaan kirjeen silloin tällöin, ja mikäli -kykenen, teen selkoa näkemistäni ja siitä mitä minulle tapahtuu. - -— No, kiitos siitä — onhan sekin tyhjää parempi. Mutta lupaa minulle, -ettet kirjeissäsi, joiden tiedät olevan niin rakkaita sekä äidille että -minulle, kovin paljoa esitä tuollaista kamaa, minkä tiedät minulle -vastenmieliseksi. - -— Koetan muistaa sen, isä. Mutta minä en määrää mitään aikaa: kirjeet -saavat tulla silloin kun minulla on halu kirjoittaa. - -— Hyvä, hyvä. No, mihin aiot lähteä? - -— Sitä en tiedä, enkä tahdokaan tietää. Hevonen saa määrätä matkan -maantielle saavuttuamme. Ensi taipaleelle otan kyydin kotoa. - -— Hm, hm! — mutisi ruukinpatruuna. — Mitähän jos minäkin olisin ollut -samanlainen nuorena! - -Matkapäivänä ruukinpatruuna puolisoineen seurasi lähtevää poikaa -tienristeykseen, nähdäkseen kumpaan suuntaan hevonen lähtisi. -Tehdäkseen valinnan vieläkin vapaammaksi Karl August heitti ohjakset -käsistään ja liittyi isän ja äidin seuraan. - -Näyttää kuin nuoren herran oma hevonen olisi johonkin määrin tottunut -omin neuvoin ratkaisemaan asiat, sillä määräystä odottamatta se -jyrkällä päättäväisyydellä kääntyi vasempaan, vaikkakin lähin kaupunki -oli oikealla... - -— No, mitä ennustat tästä alusta, äiti? — kuiskasi ruukinpatruuna -paremmalle puoliskolleen. - -Ja Agneta-rouva vastasi hurskaasti: — Ihminen päättää ja Jumala säätää, -ja sentähden en tahdo mitään ennustaa. - -Poika hymähti vastaukselle. Ja hellästi syleillen hän erosi -vanhemmistaan, joita hän mielestään ei koskaan ollut rakastanut ja -kaivannut siinä määrin kuin nyt, eron hetkellä. Ja jotakin tästä oli -kirjoitettu siihen lippuun, jonka renki toi mukanansa, palatessaan -hevosineen ensimäisestä majatalosta. - - - - -III. - - -Pari viikkoa oli kulunut Karl Augustin lähdöstä. - -Ruukinpatruuna tähysteli turhaan postilaukustaan luvattua ensimäistä -kirjettä ja purki sitten aina rajuilmat vaimolleen. Agneta-rouva -elähdytti mieltänsä yksinäisyydessään puhdistamalla pojan huonetta -ja harjaamalla rakkaita linnunkuvia, jotka kaikessa tuttavuudessa -seurustelivat muutamien todelliseen lintusukuun kuuluvien täytettyjen -kuuluisuuksien vieressä, seinällä Karl Augustin sohvaa vastapäätä -olevien metsästysaseiden yläpuolella ja sivussa. - -Patruunattarella ei ollut koskaan tapana valittaa kovaa kohtaloaan, -sillä hän, mikäli itse sanoi, oli saanut sen kokemuksen, että naiset -ilmeisesti olivat luodut vahinkoja eivätkä vahingot naisia varten. -Tämän johtopäätöksensä sekä lisäksi levollisen ja ymmärtäväisen -mielenlaatunsa vuoksi ei Agneta-rouvalle luonnollisesti koskaan -pälkähtänyt päähän ääneen huokailla Karl Augustin vaitiolon -johdosta tahi antaa aviomiehen rahtuakaan huomata tuntemaansa -rauhattomuutta. Miehen raivotessa hän oli ääneti, ja tämän ollessa -vaiti hän taas hyräili pientä laulunpätkää, jota oli laulanut -ensimäisessä nuoruudessaan siihen suloiseen aikaan, jolloin sininen -kosinta-hännystakki näki päivänvalonsa ja sittemmin saavutti niin -suuren menestyksen. Tämä laulunpätkä lämmitti ja innostutti ukon -sydämen siinä määrin, että hän eukon laulaessa hymyili ja sanoi usein: - -— Alappa uudestaan, Agneta! - -— Alappa uudestaan, — nyökäytti hän eräänä päivänä sohvan kulmasta, kun -Agneta-rouva sukankudoksen ääressä viritti säkeistön laulusta: - - "Nään silmistäsi sun - toist' että rakastat..." - -Mutta maantieltä kuuluva kärryjen ratina tiesi postilaukun tuloa, ja -silloin laulu lakkasi. - -Ruukinpatruuna nousi ja sanoi ponnekkaasti: — Nyt on lähes kolme -viikkoa kulunut — tänään, Herran nimessä, täytyy tulla kirje. - -Ja kirje tulikin. - -— Luetko ääneen? — kysyi vaimo ja näytti niin levolliselta kuin suinkin -se voi näyttää, joka on tottunut hillitsemään tunteitaan. - -— Miten tahdot, eukkoseni... Paksuudesta päättäen se tuntuu olevan -varsin sisältörikas. Kunpa se nyt vain sisältäisi jotakin järkevää, -joka olisi lukemisen arvoista! - -— Et ansaitse mitään kirjettä, ukkoseni, kun noin puhut! — huudahti -Agneta-rouva, joka ei sietänyt tuollaisia purkauksia. Ja aivan kuin -hänen huomautuksensa olisi täytynyt toteutua, olikin asian laita -ruukinisännän suureksi pahastukseksi ja hämmästykseksi se, että paksu -kirje oli sanalla sanoen paljasta paperia. Karl August oli näet -kirjoittanut suurelle kirjoituspaperiarkille, mutta itse kirjettä oli -vain neljännessivun verran. Se kuului seuraavasti: - - "Rakkaat vanhemmat! - - Kymmenen päivää olen ollut Grennassa, ja sen ihana asema on saattanut - minut aivan haltioihini. Täällä se piilee korkean, pikku viidakon - peittämän vuorenharjanteen juurella; joka hetki tämä näyttää uhkaavan - romahtaa pienten puutalojen päälle. [Nuori matkustajamme ei käynyt - Grennassa eilispäivänä. Monia vuosikymmeniä on siitä kulunut. - _Tekijä_.] Pidän tästä kaupungista. Sillä on ainoastaan yksi katu, - niin että melu ei paljoa häiritse, ja suuresti nautin sydämessäni - nähdessäni, miten kullakin on kotinsa edessä sirot ja siistityt pikku - puutarhansa..." - -— Kaikkia loruja! — keskeytti ruukinpatruuna. - -— Tuota ei kai kukaan tiedä entuudestaan! Eiköhän hän ole käynyt -pormestarin luona — minä olen Grennan pormestarin vanha tuttu; ja -olisinpa tiennyt hänen matkustavan sinne, niin olisin antanut hänelle -suosituskirjeen. - -— Ehkä siitä kerrotaan jotakin etempänä, isä — ethän ole vielä lukenut -loppuun. - -— Niinpä kaiketikin! Ei, ehei, ei mitään vierailuja! — Ja -ruukinpatruuna jatkoi: - - "Muuten ei minulle näinä päivinä ole mitään merkillistä tapahtunut..." - — Sen uskon helkkarin hyvin! — mutisi ukko ja lykkäsi silmälasejaan - ylös ja alas. — Mitäpä sellaisille tapahtuisi, jotka eivät kiinnitä - huomiotaan mihinkään — ... "Minä en ole onnistunut pääsemään kenenkään - ihmisen tuttavuuteen..." - -— Tuollainen, tuollainen... - -— Ole nyt vaiti ja lue loppuun! — keskeytti Agneta-rouva hänen -huudahduksensa. — Eihän hänkään saata juosta yltympäri kaupunkia -ventovieraiden ihmisten perässä — hänen kaltaistaan ei ole tekeytyä -tuttavaksi sillä tavalla! - -— Aivan totta, ystäväni. Ja koska se ei ole hänen kaltaistaan, niin -ei hänen tarvitsisi liikahtaa paikoiltaan, sillä hän ei näe kylässä -enempää kuin kotonakaan. - -— Mutta oletko nytkään oikeudenmukainen, hänhän kirjoittaa, että siellä -on sieviä pikku puutarhoja? - -— Sieviä pikku puutarhoja, niin, — matki ukko suurella taitavuudella -eukkonsa herkkää puhetta. —. Sepä tosiaankin ansaitsee mainitsemista. -Mutta lukekaamme loppuun: - - ... "Ja miten hauskaa ja turvallista onkin tuntea olevansa näin yksin - itsensä kanssa"... — Vai niin, sekö on hauskaa ja turvallista!... - "Sitten olen käyttänyt aikaani katsellakseni täällä lähistöllä olevia - nähtävyyksiä. Tarkoitan etusijassa Visingsötä, sen aikakauden elävää - muistomerkkiä, jolloin aatelismiehellä oli laajempi valta kuin monella - entisajan pikkukuninkaalla, ja sitten manterella vastapäisellä - kallionkielekkeellä olevaa Brahe-rakennusta, tuota vanhaa kummitusta, - joka melkein lahoavassa kaavussaan kenties vielä kestää vuosisatoja - ennen hautaansa vajoamista. - - Matkustan nyt nauttimaan Vetterin ympäristöistä. Enemmän toiste — nyt - vain ehdin vakuuttaa olevani edelleen isän ja äidin altis - - Karl August." - -— No, saitko tietää mitään? — kysyi ruukinpatruuna, äänessään hieman -ivallinen sävy. — Saitko tietää, miten hän voi, mitä hän tekee, -millaisia tuttavuuksia hän on hankkinut tai pikemmin karttanut? Eikö -tämä ole aivan samaa kuin emme olisi saaneet kirjettä ollenkaan! - -— Ei suinkaan, ystäväni, sehän oli rakas pikku kirje! — tuumi rouva. — -Anna se minulle, jotta yksikseni jäätyäni saan sen lukea. - -— Ylen mielelläni. Mutta tiedän kyllä, että hän olisi löytänyt -parempiakin aiheita. Sillä vaikka Grenna onkin pieni kaupunki, niin se -harjoittaa kuitenkin melkoista karjakauppaa, ja minä olisin halunnut -kuulla yhtä ja toista siitä! - -Jo kahdeksan päivän kuluttua saapui uusi, Hjo'ssa päivätty, jonkun -verran pitempi kirje. - -Kun ruukinpatruuna ei ollut sisällä kirjeen saapuessa, avasi -Agneta-rouva sen ja luki iltahämyssä seuraavat rakkaalta pojaltaan -saapuneet rivit: - - "Taasen kirjoitan, ja nyt pienoisesta länsigötalaisesta Hjo'n - kaupungista, joka uittelee jalkojaan Vetterin kirkkaassa lähteessä, - mutta jolla ei ole niin erikoista asemaa kuin Grennalla. Senkin - ympärillä on luonto kuitenkin mitä kaunein. Eräs seikka minulla on - kuitenkin Hjo'ta vastaan: kiusallinen hieta kaduilla, jotka eivät - tiedä mitään kiveämisestä. [Tästä on tehtävä sama huomautus kuin - Grennasta. Ajatelkaammepa vain meidän aikamme monivuotista edistystä, - kun teollisuudella on siivet ja rautatiet kulkevat halki vuorten - ja laaksojen. _Tekijä_.] Täälläkään en tunne yhtään ihmistä; mutta - kaikkein kasvoilla, jotka kohtaan, on suopean hyväntahtoisuuden ilme. - Ne näyttävät siltä kuin tahtoisivat sanoa: Älä kulje kuin mikäkin - erakko; vaan kysy, niin annamme sinulle vastauksen! Mutta minun on - kuitenkin vaikea yhtyä heidän käsityskantaansa — enkä myöskään tiedä, - olisiko minulla sitten yhtä hauskaa kuin nyt yksikseni. - - Joka aamu ylös noustuani — ja se tapahtuu varhain — menen jollekulle - sillalle katselemaan, miltä Vetter kunakin päivänä näyttää. Vetter on - järvistä kauneimpia, mutta myöskin oikullisimpia. Toisen kerran se - on peilityyni, niin läpinäkyvän kirkas, että voisi selvästi eroittaa - kalat syvyydestä, ja toisen kerran se taas varustautuu taisteluun - tavalla, joka saattaisi itse Itämerenkin suosionosoitukseksi päätänsä - nyökäyttämään. Silloin Vetter ei ole leikkisä; ja joskin se on - ainoastaan järvi, niin täytyy syvällä ihailulla katsella, miten - suurenmoinen se on raivossaan. Mutta — sitten tulee iltahetki. Jos - silloin seisomme sen rannalla, katselemme suoraan sen yli itään päin, - näemme taajaharjanteisen Ombergin, miten se kohottaa pitkälleulottuvan - ruumiinsa tuon sinertävän reunan yli; näemme valkoisina kimaltelevat - kirkot, ja vihdoin, auringon vaipuessa mailleen, vaalean juovan - vedenpinnalla — se jäi, sanoo kansa, pyhän Birgitan askelista, kun hän - kulki Vadstenaan — me näemme kaiken sen, ja silloin täytyy tunnustaa, - että Vetter kaikissa muodoissaan tarjoaa tauluja, joita mieli ei voi - koskaan unohtaa. - - Hjo'n eteläisen tullin vieressä, aivan järven lähellä, minä seison - usein n.s. Kasakkamäellä, missä palautan muistiini mitä sattumalta - olen saanut siitä kuulla. Narvan tappelun jälkeen, kun joukko - venäläisiä vankeja tuotiin Ruotsiin, sijoitettiin tänne viisikolmatta - kasakkaa. He kuolivat täällä; ja kun kirkon hallintomiehet eivät - suoneet heille lepopaikkaa vihityssä maassa, haudattiin heidät toinen - toisensa jälkeen kaupungin eteläpuolella olevalle hietatöyräälle. - Mutta heillä ei ole siellä mitään rauhaa, ruotsalaisessa mullassa; - usein öisin, kun Vetter peittyy sumu- ja usvavaippaansa, nähdään - (tarujen mukaan), miten nuo viisikolmatta kasakkaa kuun kelmeässä - valossa pitkine keihäineen ja kevyessä asestuksessa ratsastavat järven - yli, kunnes vihdoin katoavat itään, kohti kotoista ilmansuuntaa. - Minustakin tuntui kerran, iltahetkenä, meren kajastellessa ylen - voimakkaasti, kuin olisin nähnyt heidän levottoman joukkonsa — — — - Lopetan kirjeeni tänään ja jatkan huomenna... - - Vihdoinkin saatan sanoa solmineeni erään tuttavuuden. Joka päivä - olen turhaan tähystellyt laivoja ja merimiehiä: täällä on ainoastaan - muutamia vähäpätöisiä veneitä. Mutta eilisiltana tultuani rantaan näin - sataman edustalla hyvässä taklauksessa olevan kaljaasin, ja oikea - merimies hauskassa meritakissaan seisoi sillalla. Se teki minulle - oikein hyvää, ja me pääsimme pian juttusille. Hän valitti kalliita - luotsausmaksuja ja vaikeaa kanavamatkaa, joka oli ensimäinen mitä hän - koskaan oli tehnyt, ja armottomasti hän kiroili Vetterin merikorttia, - johon ei ole merkitty mitään maihinnousupaikkoja, ja niin muodoin - täytyy käyttää luotseja, vaikka muuten selviytyisi itsekin aivan - hyvin. 'Minulle, niin totta kuin tahdon olla kunniallinen mies, maksaa - enemmän kuin 50 pankkoriksiä se että olen saapunut tähän viheliäiseen - parranajovatiin. Mutta jos pääsen kunnialla pois, niin ei purteni - hevin tänne palaja!' - - Ja siinä kaikki, mitä minulla tähän asti on kerrottavaa. Muuten voin - erinomaisesti ja matkustan huomenna, jos tuuli on suotuisa, Ombergiin. - - Ainaisella pojan rakkaudella isän ja äidin - - Karl August." - -Oli hauskaa nähdä Agneta-rouvan kasvoja hänen tutkiskellessaan tätä -kirjettä. Alun hän kuittasi jokseenkin vähällä, mutta päästyään -sanoihin: "Vihdoinkin saatan sanoa solmineeni tuttavuuden", rupesi -hän jo kuvittelemaan mielessään pientä romaania. Saatammepa senvuoksi -käsittää hänen mielenkarvautensa, kun hän huomasi, että tuttavuus, -sensijaan että olisi koskenut jotakuta perheenisää ja tämän rikkaita -kauniita tyttäriä, muitta mutkitta supistui vanhaan laivuriin, ja siinä -koko kirjeen loppu! Seuraavasta kirjeestä hän luonnollisesti saattoi -odottaa vieläkin vähemmän; mitäpä olisi kerrottavaa matkasta jollekin -_vuorelle_! "Niin, niin, kaikki mitä Karl August kirjoittaa, on kyllä -hyvää ja rakasta ja hauskaa — mutta olisi hän kuitenkin saattanut olla -melkoista hauskempi ja laajasanaisempi!" - -Mutta ruukinpatruuna sanoi kotiin tultuaan ja luettuaan kirjeen: -— Se oli sentään jotakin, rakas Agnetani! Huomaan hänen tulevan -tarkkaavaisemmaksi, ja se mitä hän kirjoittaa laivurista, on varsin -hyvää: se todistaa, että hän alkaa harkita näkemiään ja kuulemiansa. Ja -joskin tuo kuunsäteitä, kasakkoja ja pyhää Birgittaa koskeva loru olisi -joutanut olemaan poissa, niin kirje on kuitenkin hyvä sellaisenaan. — -Täytäpä piippuni, Agneta, ja anna minulle hieman juomista. - - - - -IV. - - -Kärsimättömämpänä kuin koskaan ennen ruukinisäntä odotti sitten -seuraavaa kirjettä, joka tulikin kohdakkoin. Laajemmalti kuin kumpikaan -edellinen se sisälsi jotakin molemmista niistä asioista, jotka ukon oli -tapana jakaa terveeseen järkeen ja loruihin. - -Kirje oli jälleen päivätty Hjo'ssa ja kirjoitettu iltaa jälkeen Karl -Augustin paluun Ombergista. - - "Rakkaat vanhemmat! - - Nyt saatan sanoa eläneeni — niin, eläneeni kokonaisen vuorokauden - täynnä sanomatonta iloa! - - Mainitsin viime kirjeessäni aikovani Ombergiin. On niin houkuttelevaa - katsella läntiseltä rannalta itäiselle; sinne todellakin aivan ikävöi. - - Vuokrattuani eräänä aamuna itselleni veneen ja saatuani pari - merimiehen-alkua hoitamaan purjeita tahi airoja — kumpia vain - tarvittaisiin — nousin puolelta päivin alukseen, mukanani - matkakarttani, näköputkeni ja pari mielirunoilijaani, kuluttaakseni - niiden seurassa aikaani järven yli kuljettaessa. - - Tuuli, jota aluksi saattoi sanoa välttäväksi, tyyntyi vähitellen - siinä määrin, ettei purjeita tarvittu. Ja sen sanon: hyvä oli, - ettei käynyt päinvastoin. Sillä en tiedä, olisiko minua haluttanut - nähdä näiden hiljaisten merimiesten varustautuvan ankaraa myrskyä - vastaan. Valmistautuessaan irroittamaan purjeet tahi käärimään ne - kokoon, osoittivat he niin suurta tottumattomuutta vesilläoloon - ja niin suurta hentoutta airoja pidellessään, että uskalsin - hieman ilmaista tyytymättömyyttäni. Mutta he olivat hyvänahkaisia - rahjuksia ja vastasivat aivan levollisesti: 'No, jollei mene niin - nopeasti, niin meneehän sen verran hitaammin!' Eikähän siihen ollut - mitään vastaanväittämistä. Ja kun ei tullut mitään tuulenpuuskaa, - jonka avulla, kuten he lausuivat, tuntui kuin joku juoksisi ja - lykkäisi takaapäin, silloin vene lipui ylen hiljaa ryhdittömien - aironvetojen voimasta, niin että minulla oli hyvää aikaa tarkastella - miehistöni eleitä. 'Kas niin, Kalle, nyt otamme hieman vahvistusta!' - lausui toinen toveri ja kohotti viinapullon huulilleen, pienissä - sirrottavissa silmissään sellainen himon tuli, että tuskin luulin sen - sammuvan koko puolituoppisen sisällyksestä. 'Se on tietty', vastasi - Kalle ja tarttui vuorostaan pulloon. Mutta kun he sitten laskivat - pullon pois, huomattiin, että he olivat vain maistelleet sen verran - kuin hienoin neito. Heidän miehevyytensä puolustukseksi täytyy minun - kuitenkin mainita, että tätä maiskuttelemista uudistettiin ainakin - joka neljännestunti, josta myöskin seurasi, että pullon kärpäset pian - joutuivat kuiville. Mutta korppu, joka oli heidän välissään teljolla - ja aina naukun jälkeen kulki suusta toiseen, oli ainoastaan puoliksi - jyrsitty, meidän saapuessamme Hevossaaren majataloon, joka on aivan - vuoren eteläpuolella. - - Siirryttäessä lännestä itään näkee koko ajan, miten suurenmoinen - Omberg vähitellen aukenee yhä selväpiirteisempänä, ja seisoessa - näiden pystysuorien vuoriseinämien edessä, jotka vaipuvat aina - neljänsadan jalan syvyydelle veteen, valtaa ehdottomasti hämmästys - ja ihailu mielen. Tämä syvyys — siinä on Vetterin syvin kohta — ynnä - se seikka, että Omberg on muutoin laakealla rannalla, on antanut - aihetta siihen rohkeaan oletukseen, että tällainen vuorijättiläinen - on jossakin maanmullistuksessa vedenpohjasta ilmoille singonnut. Oli - miten oli, siinä se nyt — valtavana muistopatsaana purjehtijoille — - majesteetillisesti kohottaa yli koko seudun maitten ja vesien tuon - mehevän metsän ja nuorteiden niittyjen seppelöimän päälakensa. - - Päivänlaskun aikana saavuimme Hevossaareen; ja saatuani huoneen ja - hieman virvokkeita vuokrasin pienemmän veneen soutaakseni rotkoihin. - Tässä merkillisessä vuoressa on näet niin suuria onkaloja eli holveja, - että niistä mahtuu aivan hyvin sisään. - - Sen kaltaista iltaa ei sieluni _koskaan_ unohda. Koskaan ei ole - silmäni yhdellä kertaa nähnyt eikä luultavasti ikänä saa nähdä - sellaista taivasta, sellaista vettä, niin sanomattoman suurta ja - runsasta suloa. - - Veneen soljuessa vedenkalvoa, jota ei yksikään tuulenhenkäys saanut - väräjämään, hehkui läntinen taivaanranta veressä ja kullassa, ja veri - ja kulta virtasi veden pinnalla. Airot eivät ammentaneet vettä, vaan - purppuraa. Takaamme kumotti kuu suuresta punasinervästä pilvestä, joka - muodostui kevyiksi, haavemaisiksi olennoiksi, ja mikäli vene eteenpäin - vieri, kelluivat kuunsäteet perässä, saadakseen suudella pieniä - kristallimaisia kuplia, jotka iltarusko reunusti helmillä, kaikkia - meren koralleja kauniimmilla. - - Ja tässä loisteliaassa yössä seisoivat — tämä vesi jalustanaan - ja taivas telttanaan — jättiläisvuoren harmaat seinät jyrkkine - varjoineen; ja mitä lähemmäksi me saavuimme, sitä valtavampana ammotti - meitä vastaan kuilun synkeä kita. - - Pysähdyimme Rödgavelin rotkon eteen, joka on huomattavin kaikista. - - Itse aukon eli holvikäytävän edessä, joka on melkein gootilaista - tyyliä — vuoren on luonto tältä kohdalta tosiaankin sellaiseksi - muovannut — ovat molemmat toisistaan jonkun matkan päässä olevat - murtuneet kallionlohkareet suurenmoisena verhona, joka ryhmyillään - varjostaa käytävää. — Sen ulkopuolelta, vasemmalta, pääsee päivänvalo - sisällekaartuvasta kulmaseinästä, joka on haljennut kahtia ja siten - muodostunut kahdeksi suunnattomaksi kaistaleeksi; näiden välitse - taivas pohjoisesta lähetti kelmeänkeltaisen valojuovansa, hälventäen - siten avaran eteisen hämärän. - - Mutta yö peitti pian Ombergin ja sen maanalaiset asunnot; vain - vuorenhalkeamasta hohti illan viimeisen hehkun heikko kajastus. - Vuoresta kuului huokauksia; kenties vangitut vuorenhenget siellä - valittelivat tahi ehkäpä Omna-kuningatar, jonka mukaan muinaistarina - on antanut vuorelle nimen, silloin holvin hiljaisuudessa rukoili. - - Minä tuskin hengitinkään, ainoastaan näin ja tunsin, kun vene hetkisen - pysähdyttyään soljui mustaan kuiluun. Vesi löi holvin louhia vasten, - airojen loiskeeseen vastasi kallioiden kumea kaiku. Huokaukset - kuuluivat yhä voimakkaampina ja tuntuivat tulevan milloin syvyydestä, - milloin yläpuolellamme olevista särmikkäistä reunuksista. Olimme - nyt Rödgavelin rotkossa. Mutta minä tahdoin sen vielä kauniimmaksi. - Nousin maihin 6—7 kyynärän pituiselle säikälle, johon tein tulen - rotkon syvennykseen lukemattomista merkillisennäköisistä pikku - kivistä muodostuneelle röykkiölle — olin näet ottanut mukaani risuja - — ja kun liekki hulmahti ilmoille, valaisten tämän vuorisataman, - korkeakaarisen katon suihkulähteestä poreilevat helminauhan kaltaiset - pisarat, kauempana välkkyilevän veden, veneen ja seurassani olevat - kaksi miestä, niin minut valtasi tunne, joka on liian suuri - kielin kerrottavaksi. Käännyin tuleen päin, katselin ylemmäksi - kallioseinämien syvennyksiin ja huomasin suureksi ihmeekseni ison - linnun, joka oli etsinyt suojansa eräästä halkeamasta. Haukka istui - siinä kuolleena komerossaan. - - Miksi se oli sinne lentänyt? Miksi ilman vapaa asukas oli etsinyt - leposijansa maan syvimmistä uumenista? Oliko myrsky ajanut sen tänne, - vai oliko vesi noussut niin korkealle, että oli ahdistanut sen pimeään - vankeuteensa? Vai oliko se iän uuvuttamana täältä hakenut viimeisen - leposijansa, erakko-parka, joka väsyneenä vapauteen ja elämään, surren - kadotettua puolisoaan, oli tahtonut piillä veljiään? Kukapa sen - tietää? Ei kukaan... Otin kuolleen haukan: sen siivet tulevat mukanani - kotiin. - - Nousin jälleen veneeseen ja soudin vesille. Ulkona oli kuu kohonnut - sammuvan iltaruskon sijalle. Vesi oli jälleen saanut luonnollisen - värinsä ja lepäsi siinä tummansinisenä. Rotkon nuotiosta liekki - loimusi yhä kirkkaampana, kipinät hyppelivät sinne tänne holvin - hämärässä, ja kauas vesille näkyi nuotion kajastus. - - Jatkoimme matkaamme vuoren juuritse pohjoiseen, missä lukuisat muut - rotkot houkuttelivat meitä pysähtymään, mutta ainoakaan ei ollut niin - ihmeellinen kuin Rödgavelin rotko." - -Niin pitkälle ruukinpatruuna ja Agneta-rouva olivat päässeet lukiessaan -tätä Karl Augustin kirjettä, jota ukko oli luvannut puolisolleen -olla minkäänlaisilla huomautuksilla keskeyttämättä, oli siinä mitä -oli. Mutta äkkiä hän rikkoi kaikki lupaukset ja hyvät aikeet; ja -voimakkaasti huutaen "siunaa ja varjele, jos olen milloinkaan kuullut -moista kuutamolorua" arvoisa ruukinpatruuna purki ilmoille kaiken sen -kärsimättömyyden, joka niin pitkän ajan oli kuohunut hänen mielessään. - -— No, mitä nyt? — kysyi Agneta-rouva, joka oli huomannut rajusään -olleen tulossa. - -— Lempo ties — minä en tiedä! Mutta sen ainakin saatan sanoa, että -ainoastaan rutihullu täyttää kokonaista kaksi taajaankirjoitettua -sivua pelkällä iltaruskolla, kuutamolla, purppurapilvillä ja -vuorenhaltioilla; että itse paholainen on mennyt poikaan! Eikös -hän aiota niin järkevästi, että luulisi kirjeen viisaan ihmisen -kirjoittamaksi — tunsin sydämeni aivan ilosta sykähtelevän. Mutta -sitten hän yhtäkkiä syöksyy virtaan, joka on pajan vieressä olevaa -koskea vuolaampi, ja millä hän sitten myllyään käyttää? Niin, -ainoastaan mielikuvilla, tunteilla, kuolleilla haukoilla ja muulla -lorulla, joka kyllä saattaa soveltua rakkautta kaipaavalle tytölle, -mutta ei koskaan _minun_ ruukkini ja... - -— Ja sinun kahdenkymmenen tilasi perilliselle! — täydensi Agneta-rouva. - -— Haa, juuri niin, kahdenkymmenen tilani! Niitä ei kylvetä eikä korjata -haukansiivillä ja purppuraviljalla! Mikä viheliäinen lörpöttelijä... -Anna minulle piippu ja lehdet! - -— Silloin luen toisen puolen hiljaa. - -— Sen saat jättää tekemättä — saatat kyllä odottaa huomiseen. Siinä ei -ole juuri mitään uteliaisuutta herättävää. - -Mutta sanomalehdillä ei ollut mitään hauskempaa kertomista, tahi -ruukinpatruuna unohti pahastuksensa ja tosiaankin halusi kuulla kirjeen -lopun — lehdet yhtäkaikki heitettiin pois, ja sanoen "no annetaanhan -tulla loppukin", ruukinpatruuna jälleen otti esille Karl Augustin -kirjeen. - -Hymähtäen äiti täytti lasin helmeilevällä oluella ja tarjosi ukolle. — -No; mitäs muuta tuo rakas poika sitten kirjoittaa? - -— Ahaa, — vastasi isä pitkäveteisesti pyyhkien suutansa — sinä panet -mainiota olutta, Agneta! En luule Lindaforsissa enää valmistuvan mitään -sellaista sinun lähdettyäsi... Mutta kuulehan nyt! - - ... "Olin yön Hevossaaressa, ja seuraavana aamuna läksin hyvissä ajoin - maan puolelta katselemaan vuorta, mikäli jäi aikaa. Sen juurella on - luonto mitä rehevin, tie kiemurtelee halki aaltoavien viljavainioiden, - siellä on kukkivia niittyjä ja notkoja ja kokonaisia pyökkimetsiä; - eivätkä mieltä suinkaan vähimmän kiinnitä Alvastran luostarin jylhät - rauniot..." - -— Luoja varjelkoon, — keskeytti ruukinisäntä, — kun hän nyt pääsee -isännöimään tuolla luostarinröttelössä, niin silloin saamme sanoa -kaikelle järjelle jäähyväiset. - -— Rakas Johannes, olisi kylläkin parempi, että sinä olisit vaiti ja -lukisit, kuin että noin alinomaa keskeytät huomautuksinesi, jotka eivät -juuri ole niin erityisen viisaita. Luostarista saattanee nyt ainakin -sanoa: "Jumalan kiitos, ettei sellaisia enää ole olemassa!" ja se olisi -heti järkevää puhetta. - -— Loruja — ole vaiti ja kuuntele! - - ... "Menin vanhaan luostarikirkkoon, jonka toinen holvi on puoleksi - säilynyt ja jota monien vuosisatojen vanhat valtavat pylväät vielä - tukevat. Kuuntelin miten puut suhisivat sen raunioiden ympärillä, - mistä muinoin niin moni rukoushuokaus lähetettiin ilmoille; ja minä - tunsin itse, että voisin tässä rukoilla anteeksi ja katua monta - erehdystäni, monta tekoani, monta mennyttä hetkeäni, ja sitte tunsin - mieleni niin ylentyneeksi, että melkein olisin ollut valmis yhtymään - kaikkiin ilman laulajiin, jotka puiden latvoissa visertelivät..." - -— Hm, — sanoi ruukinpatruuna, — toivon että tuo todellakin lankeisi -hyvään maahan. Mutta jatketaanpa edelleen. - - ... "Olen katsellut koppien jäännöksiä ja huokaillut niiden kanssa, - jotka kerran täällä kaipasivat elämän iloja ja riemuja; olen nähnyt - holvin, jonka minä — koska se on osittain kirkon sisällä — kuvittelen - mielessäni olleen sen huoneen, missä nuori noviisi otettiin vastaan, - kun hän oli vaihtanut maallisen puvun nunnavaippaan, uhrautuakseen - kirkolle, luopuakseen maailmasta ja elämästä — — Mutta minä ajattelen - isää ja keskeytän..." - -— Jumala siunatkoon sinua siitä, poikani — se oli parasta mitä -saatoit tehdä! Kuitenkin, rakas Agneta, minä olen nyt tyytyväinen -luostarissakäyntiin; luulenpa että hänellä todellakin tuolla holveissa -on ollut järkeviä ajatuksia. - - ... "Lähenin lähenemistäni vaellukseni keskipistettä. Minun piti vielä - varhain aamulla käydä katsomassa n.s. 'Päälakea', voidakseni oikein - nauttia näystä, joka minua odotti. Mutta päästyäni vuorelle täytyi - minun hankkia itselleni opas. Pysähdyin erään portin ääreen, josta - lähtevä lehtokuja vei matalaan, punaiseksimaalattuun, yksikerroksiseen - rakennukseen. Loistaessaan aamuauringon valossa se maalaisena - vaikutti hyvin puoleensavetävästä. En kuitenkaan tullut astuneeksi - sisään, sillä eräs torpparinpoika, joka samalla tuli kävellen, - tarjoutui minulle näyttämään tietä. Häneltä sain tietää, että se oli - ylijahtimestarin virkatalo. Lähdettyäni sieltä tunsin todellista - kaipuuta: en ole koskaan nähnyt mitään taloa, johon minulla olisi - ollut niin suuri halu astua sisälle..." - -— Eikö hän ole peräti hullu? — kysyi ruukinpatruuna ja pysähtyi -vedotakseen vaimoonsa. Ja tällä kertaa Agneta-rouva tyytyi vain -vastaamaan: "mitäs joutavia!" mutta vastustava ääni oli niin laimea, -että ukko jo päätteli rakkaan Agnetansa ajattelevan asiaa juuri samoin -kuin hän itsekin. - - ... "Nyt en enää tahdo väsyttää isää ja äitiä kuvauksillani; - mainitsen ainoastaan, että minä, tehtyäni vaivattoman vaellukseni - vuoren erilaisten puiden latvojen alla, saavuin huipulle, missä - sain yli odotusteni nousevan palkinnon. Tuossa tuokiossa saatoin - kääntää katseeni Itä-Göötanmaasta Länsi-Göötanmaahan, Smoolannista - Nerikeen. Näin kuusi kaupunkia, lähes viisikymmentä kirkkoa, ja - loitoimpana läntisellä taivaanrannalla häämöitti Kinnekulle. Vetter - oli jalkojeni juuressa kuin suuri, pingoitettu kangas, ja tähän - kankaaseen kudottuina säteilivät auringon loistossa sen huomattavimmat - kaunistukset: Visingsö toisella puolella ja toisella ihmeellinen - Neitsyt pienine kalliosaarineen. Tosin kaikki tämä, etenkin idässä - aukenevan silminkantamattoman näköalan yhteydessä, oli varsin ihanaa - — mutta minun täytyy kuitenkin myöntää, ettei sieluni, enempi kuin - silmänikään, saanut mitään lepoa. Se oli liian aavaa. - - Aamupäivä oli jo pitkälle kulunut, kun vaelsin alas, ohimennen - katseltuani salaperäisen Omna-kuningattaren hautaa peittäviä lukuisia - nimiä. En ole koskaan sietänyt tätä merkkipaikkojen tuhraamista, enkä - millään muotoa olisi tahtonut piirtää vähäpätöistä nimeäni kaikkien - niiden kenties yhtä vähäpätöisten joukkoon, joita siellä oli ennen. - - Kulkiessani tummanvihreätä tietä alas ajattelin tosin yhtä ja toista — - mutta muistan, ettei isä erikoisesti rakasta tuollaisia haaveellisia - mietteitä, jonka vuoksi ne syrjäytän. Tahdoin käydä katsomassa - 'Yhtätoista pyökkiä' ennenkuin sanoisin jäähyväiseni vuorelle — - ja täällä minua vihdoinkin kohtasi pieni seikkailu... Mutta mitä - näenkään, kello on kymmenen ja tunnin kuluttua lähtee posti täältä - Hjo'sta. En ehdi nyt muuta kuin sanoa, että jatkan ensi kerralla. - Jumala siunatkoon teitä, isä ja äiti! Teidän - - Karl August." - -Tosin Agneta-rouva oli, kuten aikaisemmin mainitsimme, kunniasanallaan -luvannut, ettei hän koskaan valittaisi pettyneistä toiveista; mutta -joskin hänen huulensa olivat ääneti, niin ainakin tällä kertaa hänen -katsantonsa haastoi sitä selvemmin. Ja ruukinpatruuna, joskin itse -hyvinkin uteliaana ja suutuksissaan siitä, ettei poika ollut alottanut -kirjettään aikaisemmin, ei voinut pidättää sydämellistä nauruaan. — -No, muoriseni, mitä sait tietää? Kun vain pääsimme niin pitkälle, että -jotakin olisi tapahtunut — niin yhtäkkiä kello oli kymmenen ja posti -valmis! - - - - -V. - - -Vihdoinkin, jonkun ajan kuluttua, saapui jälleen kirje. Tällä kertaa -ruukinpatruuna luki kirjeen ensiksi ja yksin! Sitten ei myöskään -seurannut minkäänlaisia selvittelyjä. - -Ukko jätti Agneta-rouvan yksikseen, ja äiti luki kiivaasti tykyttävin -sydämin: - - "Rakkaat vanhemmat! - - Lopettaessani viime kirjeeni piti minun vaeltaa eräälle Ombergin - paikalle, jota sanotaan 'Yhdeksitoista pyökiksi'. - - Täällä kasvaa, kuten nimitys ilmaisee, pyökki, ja ylen ihmeellinen - pyökki, jonka ikää ei tiedetä. Yhteisestä kannosta kohoaa kyynärän - korkeudelta maanpinnasta useita jättiläismäisiä runkoja, joita ennen - aikaan lienee ollut kaksitoista; ja sen vuoksi puu onkin saanut - 'Apostolien pyökin' nimen. Mutta eräs haaveellinen talonpoika — niin - kertoo tarina — piti pilkkana ja häpeänä sen, että Juudaksella oli - paikkansa toisten opetuslasten joukossa, ja sen vuoksi hän hakkasi - yhden rungon; sen jälkeen puu sai saman nimityksen, joka sillä on - vielä tänäkin päivänä, nimittäin 'Yksitoista pyökkiä'. Nyt nämä - yksitoista pyökkiä ovat kuitenkin lahonneet yhdeksäksi, joista - kaiketikin kolme pian seuraa tovereitaan. Mutta kuusi jäljelläolevaa - yhdessä muodostavat pienen kammion, johon voi mahtua 8—10 henkilöä, ja - ne saattavat vielä kestää muutamia vuosisatoja. - - Menin nyt katsomaan tätä paikkaa, jonka näkemistä yksikään matkustaja - ei lyö laimin... Mutta kadun, että viime kirjeessäni nimitin - seikkailuksi sitä, mikä oli ainoastaan mitä yksinkertaisin sattuma; - senpä vuoksi saan nyt liittää sen 'oikaisujen' joukkoon." - -— Ahaa, ajatteli Agneta-rouva vetäen syvälle henkeään, — tuleeko vanha -ujous jälleen esille! - - ... "Ei, en joutunut siellä mihinkään seikkailuun: sattui ainoastaan, - että minä lähtiessäni 'Yhtätoista pyökkiä' ympäröivästä puistosta - katsahdin puuhun ja huomasin silloin tuossa pikku komerossa aivan - nuoren tytön — niin, siinä kaikkityyni! En puhunut hänen kanssaan, - hän ei edes huomannut minua; mutta paikalta, jolla seisoin, saatoin - nähdä hänen jokaisen kasvonpiirteensä, ja saatanpa todellakin sanoa, - etten koskaan ennen ole nähnyt niin kauniita kasvoja, niin hienoja, - niin kirkkaita, niin lempeitä. Hän teki jotakin käsityötä, mutta antoi - sen usein vaipua polvilleen silittääkseen pientä vaaleankeltaista - vuohta, joka seisoi pystyssä puuta vasten ja siveli päällänsä - hänen pikku jalkaansa. Väliin hän istui kuunnellen, miten muutamat - siivekkäät ystävät puunlatvasta hänelle lauloivat. Hän alkoi itsekin - laulaa, ja minusta tuntui kuin tuulenkannel olisi soinut hiljaisessa - huminassa, ja tunsinpa, etten olisi väsynyt, vaikka olisin pysynyt - piilopaikassani iltaan asti. Mutta katselinpa häntä miten paljon - tahansa, en kykene sanomaan, oliko hänellä tumma vai vaalea tukka, - oliko hänellä siniset vai mustat silmät, oliko hän pieni vai suuri, - näin ainoastaan kokonaisuuden, ja tämä kokonaisuus minusta muistutti - vestaalin kuvaa, joka ujona ja peläten kosketusta maan kanssa oli - paennut sen ja taivaan välille. - - Mutta äkkiä minua mitä epämiellyttävimmällä tavalla häiritsi räikeä - ääni: 'Alma, Alma, mitä nyt, mitä tämä on — onko kello seisahtunut, - mitä?' - - En kykene kertomaan, miten minua kiusasi nähdessäni nuoren tytön - sävähtävän kuin sähköiskusta! Tuossa tuokiossa hän lensi puusta; - mutta ennenkuin oli saanut irti oksaan tarttuneen hameenpoimun, tuli - eräs mies esille pensaista — ja noiden kasvojen, koko tämän henkilön - veroista en ole myöskään milloinkaan nähnyt. - - Huomasin hänet vanhahkoksi mieheksi, vieläpä melko vanhaksi, mutta - hänen kasvonpiirteensä kuten koko käytöstapansakin osoittivat - ihan harvinaista vilkkautta. Hän oli keskinkertaista pitempi, - vankkarakenteinen ja kuitenkin solakka. Teräväpiirteiset kasvot - osoittivat rohkeutta ja päättäväisyyttä, ja eloisat, tummat silmät, - jotka loistivat ja säkenöivät kuin tuli ja liekki, osoittivat - vireän sieluntoiminnan säilyneen vielä tällä iällä. Hänen yllään - oli lyhyt tumma arkinuttu ja päässä vihreä kokardilakki. Toisessa - kädessään hänellä oli piippu — ja kainalossa ruokokeppi [piirretty - todellisuudesta. _Tekijä_.] — toisessa kello, jonka hän heti tulonsa - jälkeen kiivaasti ojensi tyttöä kohti, samalla kun hän peräti - ärtyisesti ääntäen ja elehtien komensi: 'näytä kelloasi!' - - 'Ah, isä', vastasi tyttö, 'en ymmärrä, miten saatoin noin unohtua!' Ja - kumartuen hän painoi pikku huulensa vanhan herran käteen, joka — herra - nimittäin — ei silti suinkaan sulanut ystävälliseksi, vaan hypähti - syrjään, ikäänkuin tätä heltymistä peläten. 'Sinä olet tunteellinen - hanhi, Alma, oikein sietämätön pikku hanhi, tuhat tulimmaista, joka - et sovellu ylijahtimestarin tyttäreksi enempää kuin minun huonoin - pyssyni... minun huonoin pyssyni, — etkö luule, että siitä on enemmän - hyötyä kuin sinusta? Mitä? No vastaa, äläkä tuijota ruohoon noilla - lemmikkisilmilläsi sensijaan että katsoisit isääsi!' - - 'Voi, isä!' - - 'Voi, isä — niin, siinä on kaikki mitä kykenet sanomaan, luulen - ma! Toista oli äitisi, autuaasti nukkunut vaimo-vainajani: hän sai - minut ärtymään kymmenesti päivässä. Hän oli oivallinen nainen, itse - järjestys. Kylläpä hän olisi hävennyt sinua, jos vaan olisi elänyt - ja nähnyt, ettet ollut muistanut tulla päivällispöytään etkä pitänyt - ruokarauhaa; ja hän olisi hävennyt silmät päästään, jos sitten olisi - nähnyt sinun seisovan tuolla tavalla kuin mikäkin madonna, sensijaan - että vähän kieltäsi liikuttaisit.' - - 'Mutta mitäpä sanoisin, isä-kulta, kun olen näin hairahtunut?' kysyi - tyttö ja koetti huomattavasti ponnistaen katsoa isäänsä silmiin. - - 'Mitäkö? Mitä hyvänsä — kun et vain ole vaiti!... Ah, minun autuas - vaimoni! Söin kaksi kertaa niin paljon hänen eläessään: suutahdukset - ärsyttivät ruokahalua — sellaista naista ei ole enää tässä maailmassa. - Mutta mene nyt kotiin, ja pidä silmäsi auki: täsmälleen kello kolme - sinulla on kahvi pöydällä!' - - Juuri kun tyttö oli rientämäisillään pois, huusi isä hänet takaisin - — ja minä olisin halunnut puristaa tuon kummallisen vanhan herran - kättä, kun hän yhtä karkealla äänellä, joskin silmät olivat saaneet - aivan toisen ilmeen, komensi: 'suutele minua!' Ja silloin tytär - kavahti hänen kaulaansa, ja hänen hienot poskensa hehkuivat ilosta ja - punastuksesta, kun isä laskien kätensä hänen leukansa alle suuteli - häntä otsaan, jonka jälkeen hän nopeasti katosi metsätietä, ja tytär — - pikku kili mukanaan — laskeusi mäkeä alas. - - Kas, siinä koko seikkailuni! Olin nähnyt ylijahtimestarin tyttärineen. - - Illalla menin Hjo'hon, missä viivyn vielä pari päivää silmäilläkseni - takaisin suloiseen Ombergiin ja iltausvissa nähdäkseni, miten - kasakkani ottelevat Vetterin ulapalla... - - Teidän - Karl August." - -— Ja siinä koko seikkailu, — sanoi Agneta-rouva kiertäen kirjeen -moniin poimuihin. — Hän matkustaa kyllä näkemättä vestaaliaan. Voi -minun yksinkertaista poika-parkaani, sinusta ei tule koskaan oikean -seikkailun sankaria! - -Mutta jätämme nyt Lindaforsin ja seuraamme Karl Augustia. - - - - -VI. - - -Kymmenen päivää Ombergista paluunsa jälkeen Karl August oli vielä -Hjo'ssa. - -Joka päivä hän sanoi itsekseen: "Huomenna pitää ajatella matkaa", -mutta huomispäivän tultua hän istui jälleen lempipaikallaan lehtevän -rannan turvepenkillä, luoden silmänsä vastakkaisella rannalla olevalle -vuorelle. - -Herra ties eikö paikkakunnalla yleinen sananlasku: "ken on saanut Hjo'n -hietaa kenkäänsä, ei hevin sieltä erkane", vihdoin olisi toteutunut -Karl Augustissakin, jollei hän itse eräänä päivänä, aivan omatta -syyttään, olisi joutunut erään arvoisan porvarin tuttavuuteen, joka -kauan oli kiinnittänyt huomionsa yksinäiseen muukalaiseen ja nyt -lähestyi häntä ainoastaan ystävällisestä halusta mahdollisesti tehdä -hänelle jonkun palveluksen. - -Puhe kääntyi ensiksi Vetteriin, sitten Visingsöhön sekä vihdoin -Ombergiin ja sen ihmeellisyyksiin, vaikkakin Karl August salaisesta -vastenmielisyydestä koetti sitä karttaa. — No, — sanoi kohtelias -kaupunkilainen, — mitä piditte, herraseni, vuorihahmoista; eivätkö ne -olleet luonnollisia — etenkin Neitsyt? - -— Neitsyt? — toisti Karl August; ja jollei hän olisi muistanut -vanhaa herraa, jolla oli salamoivat silmät ja harmahtava pörröinen -tukka, olisi hän melkein ollut valmis lukemaan "Yhdentoista pyökin" -ilmestyksen niiden utukuvien joukkoon, jotka silloin tällöin -liihoittelivat hänen mielikuvituksessaan. — Mikä kumman neitsyt? — -kysyihän tyyntyneempänä. — Onko se saari? - -— Ei suinkaan, mutta itse vuoressa, meren puolella, n.s. "Läntisten -seinäin" kohdalla riippuu tahi kurottautuu järven yli kumman näköisiä -kallioita, jotka erilaisten muotojensa mukaan ovat saaneet enemmän -tahi vähemmän sattuvia nimiä, kuten Neitsyt, Munkki, Saarnastuoli -j.n.e. Niitä kalliohahmoja minä tarkoitan. Mutta Neitsyt ei ole mikään -kivikuva, vaan kellertävä piirustus sileällä kallioseinämällä. - -— Silloin tahdon matkustaa Ombergiin vielä kerran! — huudahti Karl -August hänelle aivan harvinaisella vilkkaudella. Ja ylen tyytyväisenä -siihen, että oli keksinyt niin hyvän verukkeen, jonka nojalla saattoi -uudistaa käyntinsä, hän kohteliaasti hyvästeli uuden tuttavansa, -kiitti tiedoista ja kiiruhti pois, laittaakseen kaikki matkakuntoon -auringonnousuksi. - -Sinä päivänä oli ilma hiostava sekä mailla että vesillä. Vetter oli -niin levollinen ja tummansininen, että vene väkineen kaikkineen -selvästi kuvastui sen kalvoon. Purjeiden käyttäminen ei tullut -kysymykseen; ja päivä oli jo kulunut melko pitkälle Karl Augustin -lähestyessä Hevossaarta. - -Mutta ilman syytä ei Vetter ole tullut tunnetuksi oikullisesta -vaihtelevaisuudestaan. Tuskin oli pieni tuulenpuuska alkanut pullistaa -lerpallaan riippuvia purjeita, kun myrsky äkkiä puhkesi, ja Vetter oli -kuin kiehuva pata. - -Näemme kuitenkin Karl Augustin vakavan ponnistelun jälkeen nousevan -maihin; ja iloisena siitä, että selviytyi onnellisesti vaarasta, -sijoittuvan Hevossaaressa vanhaan asuntoonsa. - -Kohta päivällisen jälkeen myrsky taukosi. Tuli jälleen täysin tyven, -vieläpä mitä suloisin ja viehättävin ilma. - -Sydän lämpöisenä ja avoimena luonnon vaikutelmille Karl August kulki -lukuisain pyökki- ja lehmusholvien alitse Alvastraan päin, lakkaamatta -harkiten keinoa, millä pääsisi ylijahtimestarin virkataloon. Mutta -vaivasipa hän aivojaan miten hyvänsä, asia ei sittenkään hänelle -selvinnyt. Sillä tuo peräti yksinkertainen keino, että menisi sisälle -pyytämään lasillisen vettä, tuntui hänestä jokseenkin narrimaiselta, -kun hän kerran tuli kuuluisalta luostarilähteeltä. Mutta kuitenkin, -jollei mitään muuta ilmenisi, hän päätti voittaa ujon saamattomuutensa, -joksi hän sitä itse nimitti: päätti astua ainakin portista -puistikkokäytävään. Kaikki muu sai jäädä sattuman varaan. - -Samalla kun sankarimme kuljeksi näissä ajatuksissa ja silloin tällöin -koetti tutkiskella niitä käytöstään ja ulkomuotoaan koskevia pikku -etuja, joita Herra oli hänelle suonut, oli taivas alkanut tummua, ja -ilma tuli jälleen painostavaksi. Siitä hän teki sen johtopäätöksen, -että rajuilma ukkosineen, sateineen paremmin kuin mikään muu auttaa -häntä hänen pulastaan. Mutta ylijahtimestarin virkatalo oli vielä -pitkän matkan päässä, ja yhteenkasaantuvat mustat pilvipatsaat -osoittivat kyllin selvästi, ettei tien päähän ehtinyt ennen rajuilman -tuloa. - -Ukkosenjyrähdys, jota seurasi voimakas pyörretuuli, antoi merkin, ja -tuossa tuokiossa taivas oli musta kuin yö. Mutta salamat saivat sen -liekehtimään; ne lensivät sihisten halki avaruuden; hieta tuprusi -tomupyörteinä maantietä pitkin; ukkonen jylisi ja sade valui virtanaan. -Karl August joudutti askeliaan ja oli iloinen saadessaan suojaa -Alvastran luostarinraunioista. - -Tässä hän hämmästyksellä kuunnellen ukkosen kaikua vuoressa oli -viettänyt suunnilleen neljännestunnin ajan. Välähtipä silloin kirkas -salama, valaisten kaukaisemman holvin, niin että hän sen loistossa -oli tuntevinaan vaalean hameen hulmahduksen. Mutta kun muuri osui -eteen, ei hän nähnyt kyllin selvästi, menemättä avoimelle paikalle. -Siksi hän kurottautui sen ulkopuolelle mahdollisimman pitkälle, ja — -kiivaasti sykkivin sydämin, henkeänsä pidättäen, huomasi kauniin Alman -kasvonpiirteet, "Yhdentoista pyökin" luona näkemänsä unohtumattoman -ilmestyksen — tuon tytön, johon hänen ajatuksensa aina kohdistuivat. - -Olkihatun asemesta, joka oli hänen jalkojensa juuressa, hän oli sitonut -nenäliinan päänsä ympäri ja istui näin kivellä nojaten otsaansa käteen. - -"Pelkääkö hän vai rukoileeko hän Jumalaa?" kysyi Karl August. Mutta -oli miten hyvänsä, esittäytyminen tuntui hänestä yhtä sopimattomalta. -Silloin tyttö kuitenkin kohotti päätänsä: kasvoilla oli hento kalpeus, -silmät olivat kyynelissä ja kädet ristissä. Hän katseli ihmeisesti -pelokkaana ympärilleen, mutta silloin Karl August ei muistanutkaan -vetäytyä takaisin — Alma huomasi hänet ja huudahti hiljaa. - -Nyt oli aivan mahdotonta jäädä paikoilleen, ja se olisi myöskin ollut -sopimatonta ja anteeksiantamatonta. Hänen ensimäinen velvollisuutensa -oli rauhoittaa tyttöä. Ja juuri sen vuoksi, että nuori tyttö näytti -niin pelokkaalta, niin kauhistuneelta, sai Karl August rohkeutta. -Reippaasti hän astui tytön eteen, ja huomatessaan hänen vapisevan sanoi -syvään kumartaen ja äänellä, jonka piti herättää ja joka myös herätti -luottamusta: — Suokaa anteeksi, että matkustava vieraskin on hakenut -turvaa täältä! - -Alma vastasi hymyllä, joka ilmaisi avointa, lapsellista hämin sekaista -ilahdusta. - -— Jos uskaltaisin tarjota palvelustani, — jatkoi Karl August, — niin -juoksisin noutamaan hevosen ja ajopelit — ja jos saisin luvan... - -— Ei, ei, älkää tehkö niin! — huudahti tyttö hieman kiivaasti. — Asun -aivan lähellä; sade kai pian taukoo, ja minä menen kotiin. - -— Ylijahtimestarin asuntoon! — lisäsi Karl August ja punastui samalla -ajatellessaan, että oli ilmaissut salaisuutensa. - -— Niin, isäni asuu siellä. - -— En tahdo vaivata! — lausui Karl August hetkisen vaitiolon jälkeen. — -Minun on kenties mentävä takaisin kirkonholviin? - -Alma kohotti katseensa: hänen hienoille kasvoilleen, joissa niin -selvästi näki veren jokaisen ailahduksen, lehahti lievä puna. — Pelkään -kovin! — sanoi hän sekä viehättävällä että kainolla suoruudella. - -Tuntien itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan ennen elämässään, -onnelliseksi sen johdosta, että oli saanut oman itsensä vuoksi -sellaisen katseen niin viehättävältä olennolta, joka ei saattanut -aavistaa, ei välittänyt siitä, että hän oli suuren ruukin ja -kahdenkymmenen tilan omistaja, kumartui Karl August enemmän kauniiseen -naapuriinsa päin. - -He olivat jälleen ääneti, ainoastaan silloin tällöin lausuen yksinäisiä -sanoja ukkosenilmasta ja sateesta, joka lakkaamatta virtasi maahan. -Joskus he yht'aikaa silmäilivät luostariin päin, jolloin tapahtui, että -heidän katseensa kääntyessään yhtyivät ja arasti karttoivat toisiaan. - -Mutta silloin leimahti salama, niin terävä ja häikäisevä, että rauniot -näyttivät kokonaan olevan tulessa ja liekissä, ja salamaa seurasi -räjähdys, jonka kauhea jyry kuului kauaksi ympäristöön. - -Muutamia minuutteja Karl August oli aivan huumaantunut. Mutta kun -äärettömän suuri pilvipatsas kohosi raunioista aivan läheltä sitä -paikkaa, missä hän tytön kanssa seisoi, tuli hän sen verran tajuihinsa, -että otti hänet syliinsä ja kantoi savun ja tulen läpi tielle. Siihen -hän ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan riensi eteenpäin mikäli omat -voimansa kestivät. - -Sanaakaan sanomatta ja ääntä päästämättä Alma lepäsi hänen sylissään. -Silloin Karl Augustin valtasi kauhea pelästys, että salama kenties oli -iskenyt tyttöön, ja hän laski taakkansa nurmikolle. - -Tyttö oli pyörtynyt. Juuri kun Karl August avasi nauhoja ja siteitä, -joita löysi käsiinsä, hän kuuli liiaksikin tutun äänen huutavan: - -— Antakaa tytön olla, antakaa tytön olla, hyvä herra! Jos jotakin on -tekeillä, niin olenhan minä saapuvilla. - -Nopeammin kuin jos olisi saanut kannullisen vettä tahi sangollisen -hajuvettä heräsi Alma pelkästään siitä, että kuuli tuon äänen. Ja -syrjästäkatsojalle olisi varmaan ollut varsin mielenkiintoista nähdä, -miten erinomaisen reippaasti vanha mies keppi kädessä ja piippu suussa -köpitti paikalle. - -— No, no, mitä nyt? — olivat ensimäiset sanat, jotka hän lausui jonkun -verran tyrmistyneelle Karl Augustille. — Mitä herralla on tekemistä -minun lapseni kanssa? Ja mitä se merkitsee, että Alma maantiellä -pyörtyy kiertävien ritarien huviksi? - -— Isä, — vastasi tytär änkyttäen ja katseli hellästi isäänsä, — ukkonen -iski raunioihin, minä olisin palanut sisälle, jollei — — - -— Loruja, palanut sisälle — joutavia. Mitä tekemistä nuorella miehellä -oli raunioissa samalla kertaa kun tyttäreni oli siellä? En pidä -tuollaisista romaanimaisista vehkeistä! - -— Olisiko herra ylijahtimestari pitänyt enemmän siitä, ettei olisi enää -löytänyt tytärtään? — vastasi Karl August ärtyisästi. - -Mutta tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun kuumaverinen ukko -kimmahti niin korkealle ilmaan, että tuskin yksikään nuori mies olisi -voittanut häntä joustavuudessa ja ketteryydessä. — Mitä, herraseni, -— huudahti hän ja teki muutamia käsittämättömän hauskoja eleitä, — -silläkö tavalla sitä nykyaikana puhutellaan minun ikäistäni miestä! -Kiitän Jumalaa, ettei minulla ole poikaa, ja niin olisi teidänkin -isänne tehtävä, jos — tuota, tuota — jos häntä ei olisi koskaan -kohdannut tuo vähemmän hauska huvi, että häntä sanotaan herran isäksi! - -Nyt ei Karl August oikein tiennyt, pitikö hänen nauraa vai suuttua. -Mutta hän tahtoi ylen kernaasti saavuttaa ylijahtimestarin suosion ja -katsoi sen vuoksi hyväksi kohteliaasti vastata, ettei hänen isänsä -tosin olisi menettänyt mitään sellaisessa tapauksessa, mutta että hän -itse silloin olisi menettänyt tuttavuuden, joka hänen toivoakseen — -silloin Karl August rohkeasti käytti hetkeä hyväkseen — ei päättyisi -alkuunsa. - -— Ahaa, suur'kiitos, miksi ei? — vastasi ylijahtimestari, joka ei -suinkaan näyttänyt olevan halukas mihinkään rauhanhieromisiin. -— Kenties kuvittelette mielessänne, että minä esittäisin pikku -näytelmän tässä maantiellä, syleilisin ja suutelisin teitä ja pitäisin -liikuttavan puheen, kun olette sattunut pelastamaan tyttäreni. Ei, -älkää luulko, älkää luulko! En ole vielä niin vanha, etten aivan -hyvin muistaisi omaa nuoruusaikaani; ja mitähän luulettekaan, herra, -että olisin antanut tällaisesta harvinaisen suloisesta seikkailusta: -pelastappa tyttö, kaunis kuin minun Almani, Alvastran raunioista -jyrinän, ukkosen ja salaman keskeltä — tuli ja leimaus, olen tuskin -kuullut puhuttavan sen veroisesta onnesta! _Minä_, herra, olisin -saadakseni pitää tuollaista kaunotarta käsivarsillani — (tässä vilkkaan -miehen silmät säihkyivät vielä tulisemmin) — olisin kernaasti kantanut -hänet, jos niin olisi tarvittu, vaikka läpi hornan kuilun! - -— Isä, isä! — kuiskasi Alma, nykien ukkoa takinhihasta. — Herran -nimessä, isä! - -— Kas niin, karitsani, pikku kukkani, ole sinä vaiti ja kiitä -Jumalaasi, että sinulla on isä, joka ymmärtää vartioida -kahdeksantoista-vuotiasta tyttöä! Mutta, — ja silloin hän jälleen -kääntyi Karl Augustiin — minun täytyy nyt viedä hänet kotiin. Vielä -kerran saan, hyvä herra, toivottaa teille onnea seikkailunne johdosta. -Jääkää hyvästi! - -Ja ennenkuin Karl August oli ennättänyt ajatellakaan, oli onnellinen -hetki mennyt, ja ylijahtimestari, koko paikkakunnan hyvin tunnettu ja -omituinen ilmiö, oli tytär kainalossaan lähtenyt läheistä pikku taloa -kohti. - -Karl August seisoi hetkisen mietteissään ja poistui vasta kun Alma -käänsi päätänsä ja vakavana sanoi hänelle hyvästi. - - - - -VII. - - -Siihen aikaan, jossa tämä pieni kertomus liikkuu, oli Ombergin -kruununpuiston ylijahtimestarin virkatalo ainoastaan yksikerroksinen -eikä yhtä komea kuin nykyisin. [_Nyt_ tarkoittaa tämän kertomuksen -kirjoittamisaikaa eli vuotta 1845, jolloin tulin Ombergissa tuntemaan -useimmat kertomuksessa esiintyvät henkilöt ja samalla sain peräti -omituisen jahtimestari M——n suostumuksen siihen, että aikomaani -kertomusta varten esittäisin hänet itsensä ilmi elävänä ja samalla -kuvaisin hänen kotinsa sisustuksen. Kirjan valmistuttua painosta sai -hän sen eikä ilmaissut sen johdosta vähintäkään tyytymättömyyttä. -_Tekijä_.] Mutta vanhan jahtimestarin luja tahto, järjestystä rakastava -luonne ja nuorekas sielu ilmeni kaikkialla, alkaen sirosti siistitystä -pihasta aina hänen omiin huoneisiinsa saakka, jotka kuvastivat kaikkein -uskollisimmasti hänen luonnonlaatuaan. - -Tilavaan eteiseen tultaessa oli vasemmalla keittiö — jolla tässä -talossa oli melkoinen tehtävänsä — oikealla vierashuoneet ja aivan -sisäänkäytävää vastapäätä ylijahtimestarin omat huoneet, joihin kuului -iso sali ja sen takana oleva suuri huone, hänen kaikkensa. - -Salin oikea seinä oli kaunistettu vanhanaikaisilla pyssyillä ja -kivääreillä. Niiden alla riippui ruutisarvia, hylkeennahkaisia -metsästysreppuja ja linnunsiipiä sekä haulipusseja ja luodinmittareita, -jotka kaikki olivat järjestetyt mitä suurimmalla huolella ja aistilla. -Ja saman seinän peränurkassa seisoi kaksin jaloin suuri, täytetty karhu -todistamassa nuorempien päivien urotöistä. Lukuisat metsästyskompeet -ja pari pienehköä kirjahyllyä, joissa oli romaaneja ja vanhoja -runoteoksia, täyttivät muut seinät. Huonekaluina, jotka olivat raskaita -ja vanhanaikaisia, oli korkeareunaisia nahkapäällyksisiä tuoleja ja -ikkunan ääressä iso pöytä täynnä ruukkuja, joissa kaikenlaiset kasvit -kukoistivat. - -Astuessamme nyt kynnyksen yli itse pyhäkköön, saavumme valoisaan -ja hauskaan huoneeseen. Uunin vieressä, sen ja telttasängyn -välisellä ahtaammalla paikalla, näkyi muutamia valiopyssyjä, ja -niiden alla taas ne metsästysreput ja ruutisarvet, jotka olivat -onnistuneet saamaan suosion, sekä matkalaukku, näköputki, kaksi -hattua, ryhmysauva, jahtitorvi, pari pistoolia ja muutamia piiskoja. -Asiaanperehtymättömästä tämä kokoelma kenties tuntuu hieman -kokoonhaalitulta, mutta se, joka tunsi omistajan jokapäiväiset tavat, -tiesi että jokaisella esineellä oli — hänen makunsa ja tarpeensa -mukaan — määrätty paikkansa, sama tänään kuin eilenkin, ja eilen -sama kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Vastapäätä, uunin toisella -puolella, riippui muutamia harvinaisia keppejä piippuhyllyn vieressä. -Toisen ikkunan edessä oleva ylijahtimestarin pöytä sekä tilava hylly, -jonka jokaisella paperikimpulla oli oma otsikkonsa, olivat vanhan -herran kapineiksi harvinaisen pölyttömät ja puhtaat. Toisen ikkunan -kohdalla olevalla avatulla pöydällä oli vierekkäin kaikkein uusimman -kirjallisuuden tuotteita, kirjoja ja lentolehtisiä, jotka siinä saivat -olla aikansa: määrättyjen ajanjaksojen kuluttua, — kenties tapahtui -se myöskin määrätyllä kellonlyönnillä — vietiin ne joko ulompaan -huoneeseen "romaaniroskan" joukkoon tahi pistettiin kauniiseen -kirjakaappiin, jossa oli kaikenlaisia aineita käsitteleviä tieteellisiä -valikoimia; ylijahtimestari oli tietorikas mies, joka seurasi aikaansa -ja piti arvonsa mukaisena tuntea etenkin oman maansa kirjailijat, -suurimmasta nimestä kaikkein vähäpätöisimpään. Ja erikoisen pöydän -taakse asetetulla pehmeällä sohvalla — ukko rakasti mukavuuttaan — sai -hän päivällislevollaan sanomalehdistä uneksia päivänuutisista, joita -hän kernaasti seurasi. - -Sohvan yläpuolella oli maalaus, vanhan herran ihastus. Se kuvasi -kaunista naista, joka aamupuvussaan sitoi sukkanauhaansa. -Ylijahtimestari, joka nuoruudessaan oli ollut ja oli vieläkin suuri -naistenihailija, oli — niin hän itse kertoi — kerran Medevin lähteellä, -vuosikausia sitten, nähnyt naisen, jonka ulkomuotoon hän siinä määrin -ihastui, että houkutteli erään siellä samalla kertaa oleskelleen -taiteilijan salaa valokuvaamaan hänet, mutta 'kainon soveliaassa' -asennossa, jonka maalari itse sai valita. "Se riippui tässä juuri -samalla paikalla", sanoi ukko, "kun hänen miehensä vuoden kuluttua, -tehdessään retken vuorille, pistäytyi luokseni. 'Hitto vie, miten tuo -on vaimoni näköinen', huudahti hän luotuaan ensi silmäyksen tauluun. -'Niin, niin, saattaa olla', vastasin minä." — - -— En tiedä, tunsiko hän siinä ruudinsavua. Ja silloin ukko siveli -välinpitämättömänä leukaansa, mutta veitikkamainen hymy leikki hänen -mustissa silmissään. - -Ylijahtimestari oli vasta vähän varttuneemmalla iällään mennyt -naimisiin, mutta silloin tehnyt niin onnellisen valinnan, ettei hän -koskaan lakannut kaipaamasta autuaasti nukkunutta vaimoaan, joka nyt -oli kaksi vuotta levännyt haudassa. Ja arvon hän ansaitsikin siitä -hellyydestä, siitä erinomaisesta hienoudesta, jolla hän ymmärsi -arvioida miehensä omituisuuksia, sekä siitä huolellisuudesta, jolla -hän, vastoin luontoaan, koetti muodostaa itseänsä sellaiseksi, että -osasi miellyttää miestään, kun tämä ei koskaan olisi kyennyt nauttimaan -kotoista onnea vaimonsa kanssa, jollei tämä olisi antanut hänelle -tilaisuutta väittelemään ja suuttumaan ainakin viidesti päivässä. -"Juuri erilaiset luonteet ovat kodin sopusointu ja höyste!" oli hänen -lausepartensa. - -Kävi kasku — vieläkin tunnettu — että heidän hääpäivänsä -viidennenkolmatta vuosipäivän lähestyessä ja vaimon ilmaistessa -halunsa viettää hopeahäitä, ylijahtimestari oli vastannut: "Ei, -muoriseni, odottakaamme vielä viisi vuotta, niin saamme viettää -kolmikymmenvuotisen sodan muistoa!..." Mutta kelpo emäntä ei saanut -viettää hopeahäitänsä ja vielä vähemmin kolmikymmenvuotisen sotansa -muistopäivää: hän kuoli vuotta ennen ensinmainittua; ja ukko suri -häntä niin syvästi, ettei ensimäiseen puoleen vuoteen ollut edes -entisensä varjokaan. Mutta leskivuoden umpeen mentyä hän oli — väkisin -voittamalla surunsa — saavuttanut entisen voimansa; ja joskin hän yksin -metsissä vaeltaessaan silloin tällöin tunsi kaipaavansa Mariaansa, niin -ei hän kuitenkaan puhunut vainajasta useammin kuin surkutellessaan -kaikkea sitä, mikä hänen kuoltuaan oli joutunut epäkuntoon. - -Vaikka Alma, hänen silmäteränsä, siihen aikaan olisi saattanut ottaa -huostaansa kodin sisäisen hoidon, ylijahtimestari ei kuitenkaan -millään muotoa siihen tyytynyt. Netta-neiti oli laajalti tunnettu -ripeäksi kaikissa naisten tehtävissä, jonka vuoksi hänet valittiin -kodin johtajattareksi. - -Mutta palatkaamme nyt kertomukseemme ja siihen päivään, jona Karl -Augustilla oli seikkailunsa Alvastrassa. - -Tehtyään iltapäivä-kävelynsä eläintarhaan ylijahtimestari oli -ukkosilman vuoksi rientänyt kotiin tavallista nopeammin ja saanut -tietää Alman pari tuntia sitten lähteneen "raunioille". - -— Siunaa ja varjele, — karjaisi ylijahtimestari, kiihdyksissään -siitä, että tiesi lemmikkinsä olevan vaarassa, — siunaa ja varjele, -mikä onnettomuus sentään miehelle, että on menettänyt vaimonsa! Äiti -ei olisi varmaankaan päästänyt ulos tyttö-riepuaan siksi hauteisessa -ilmassa, että sen, jolla on tavallinen järki, olisi pitänyt ymmärtää, -mitä oli tulossa! - -Se tila, missä vanha herra näki Almansa, ynnä miehisen seuralaisen -läsnäolo olivat syynä hänen nyrpeyteensä Karl Augustia kohtaan. Ukko -ei säästänyt mitään vaivoja estääkseen nuoria herroja saapumasta -taloon, sillä hänen lempiajatuksekseen oli muodostunut naittaa tyttö -vanhalle, rikkaalle majurille, jonka rehellinen luonne, mikä oli -ylijahtimestarille perinpohjin tuttu, takasi hänelle Alman vastaisen -onnen varmemmin kuin minkään nuoren miehen valat ja vakuutukset. -"Rakkaudenhuuma", sanoi ukko itselleen ja Netta-neidille, joka -sai osansa hänen isällisestä huolenpidostaan, "rakkaudenhuuma on -maljallinen sokerijuomaa, ainoastaan löyhää vaahtoa. Mutta ystävyys, -kunnioitus ja uskollisuus, kas siinä on itse elämänmehu; ja avioliitto, -joka siihen perustuu, kukkii ja kukoistaa aina, jollei nimittäin" — -tästä edellytyksestä johtui, että ylijahtimestari koetti karkoittaa -kaikki nuoret miehet talostaan — "jollei aikaisemmin ole maistellut -tuota sokerijuomaa ja mieltynyt siihen!"... - -— No, lapseni, miten se juttu oikeastaan oli? — kysyi vanha herra -myöhemmin illalla ajaessaan Alman keralla talonpoikaistalosta -lainatuilla rattailla — et kai ollut raunioilla yhdessä muukalaisen -kanssa? - -— Olin hetkisen, isä. Hän oli myöskin hakenut suojaa raunioista; ja -nähdessään vilahdukselta minut ja huomatessaan pelkääväni tuli hän -varsin kohteliaasti luokseni. Heti senjälkeen salama löi maahan — -enempää en tiedä. - -— Enempää siinä ei ollutkaan tietämistä! — vastasi ylijahtimestari -jonkun verran rauhoittuneena. — Mutta sepä oli nokkaviisas poika! - -— Ah, isä, ei hän sellainen ollut! — uskalsi Alma lausua, ensi kerran -vastustaen isäänsä. - -— Häh? — kivahti ukko singauttaen tyttäreensä pari säkenöivää silmäystä. - -Mutta Alma oli samassa menettänyt rohkeutensa kaikkeen puolustukseen. -Hänellä oli kuitenkin eräs ase: — Minä voin niin pahoin, — sanoi hän, — -minua viluttaa! - -— Lapsi-parka. — Ja hellästi hän kietoi toisen käsivartensa Alman -vyötäisten ympäri, hoputtaen samalla hevosta oikealla. Mutta nyt, -samalla kun sade yhtämittaa valui virtanaan, ilmestyi kaikeksi onneksi -lohdutuksen enkeli, itse Netta-neiti, joka pikkuvaunujen ajopukilla -istuen tuli vinhaa vauhtia heitä vastaan; ja jo pitkän matkan päästä, -heti toisensa huomattuaan, alkoivat hän ja ylijahtimestari päätä -nyökyttämällä keskinäisen sähköttämisen, merkiksi että kaikki oli -kunnossa. - -Alma työnnettiin vaunuihin, ja niin ajettiin kotiin. Jäätyään yksin -siksi aikaa, kun isä pukeutui ja Neta-täti keitti juhannuskukkateetä, -ajatteli Alma yksinomaan vierasta ja miten tämä ilmestyi raunioille -juuri siinä hetkessä, kun hän oli menehtymäisillään levottomuudesta ja -hämmästyksestä ja ennen kaikkea toivoi juuri sitä, että joku ihminen -olisi hänen seuranaan. Hän koetti kyllä, kuten kainolle neidolle -sopiikin, karkoittaa mielestään nuoren miehen kauniin ulkomuodon ja -sen kohteliaan hienon tavan, millä toinen häntä puhutteli (hänhän -tahtoi muistaa vierasta ainoastaan pelastajanaan), mutta ajatellessaan -jälleen, miten isä kohteli henkilöä, joka oli tehnyt hänelle niin -suuren palveluksen, vapisi hän tuskasta. Mitä mahtoikaan vieras -ajatella moisesta kiittämättömyydestä! Ja hän toivoi sydämensä -pohjasta, että kerran — mutta se oli kaiketikin turha toivo — saisi -itse tilaisuuden kiittää häntä. - -Tämän johdannon jälkeen Alma alkoi mietiskellä, missä nuori mies mahtoi -paikkakunnalla majailla. Oliko hän tullut maanteitse ja ainoastaan -ohimennen käynyt Alvastrassa, vai oliko kenties saapunut vesitse ja -oleskeli vielä Hevossaaressa? Miten sanomattoman mielellään Alma -olisikaan tahtonut tietää kaiken tämän, mutta hän ei nähnyt mitään -uteliaisuuden tyydyttämiskeinoa, jonka vuoksi hän korvasi vahingon -mielikuvissaan. - -— Rakas Alma-kulta, tiedätkö kuka tänne on tullut sateessa? — kysyi -Neta-täti pitäen saunamoteekuppia lähellä Alman huulia. — Arvaappa! - -Mutta Alma ei uskaltanut arvata. Päättäen siitä, mitä oli tapahtunut, -ei se voinut olla tuo vieras nuorukainen. Mutta miksi täti yhtäkaikki -näytti niin veitikkamaiselta? - -— Etpä saata arvata, pikku huitukka, mutta minä näen silmistäsi, että -olet kuitenkin arvannut! - -— Laskette leikkiä, täti. - -— Kas niin, — minä en laske leikkiä — juopa nyt pohjaan asti, niin saat -kuulla, että itse majuri on täällä! - -— _Majuri?_ — toisti Alma verkalleen eikä suinkaan ihastuneena. — Vai -niin, majuriko vain — - -— No onko kuultu kummempaa! Sinäkö et ihastuisi majurin tulosta — -majurin, joka on niin komea, että ehkä näyttää komeammalta kuin -kuningas itse! - -— Pidän kyllä hyvin paljon majurista, mutta eihän ole kovinkaan kumma, -että hän tuli tänne; olihan hän täällä viime viikollakin! - -— Juuri sitä merkillisempää se on. Se, joka käy niin usein samassa -paikassa, ei käy asiatta. - -— Ette kai, täti, tahdo sanoa, että hän matkustaa minun tähteni? - -— Oletko hullu, tyttö; kenenkäs tähden sitten? Saatan sanoa sinulle, -— jos sitä asiaa millään tavoin epäilet, että hän kulkee juuri sinun -tähtesi, ja sinä kyllä pian, jos muuten ymmärrän ajan merkit, kuulet -sen hänen omasta suustansa. - -Alma oli vähällä huutaa: "Luoja moisesta varjelkoon!" mutta muisti -Neta-neidin juoruamistaipumuksia ja hillitsi itsensä. Sellaisen -mielenilmaisun voisi täti lennättää isälle; ja isä, jollei hän ennen -ollut ajatellut sinne päin — Alma ei tiennyt, että isä jo aikoja -sitten oli ajatellut ja päättänyt — juuri silloin innostuisi asiaan -ja katselisi sitä sen kaikkein edullisimmalta puolelta. Ottaen avuksi -hieman naisviekkautta hän sen vuoksi vastasi, ettei hän koskaan uskoisi -hänenlaisensa vähäpätöisen tytön vetävän puoleensa majurin huomiota. - -Tyytyväisenä vastaukseen, joka niin hyvin soveltui ujolle neidolle, -läksi Neta-täti keittiöstä. - -Mutta Alma ajatteli: "Ei majuria, ei majuria ilmoisna ikänä — — —" - - - - -VIII. - - -Samalla aikaa kun tämä tapahtui ylijahtimestarin virkatalossa vaelsi -Karl August haaveellisempana kuin koskaan ennen takaisin Hevossaareen. -Alman kuva ei nyt ainoastaan liihoitellut hänen _ympärillään_; se oli -myöskin kirkkaana ja selvänä syöpynyt hänen sisäiseen näkemykseensä. - -Isän omituinen ja — mikäli Karl Augustin oli syytä päätellä — karkea -käytös saattoi hänet levottomaksi ainoastaan mikäli se vaikeutti -tyttären tapaamista, ja tältä näkökannalta hän oli ylen pahoillaan -siitä onnettomuudesta, ettei hän ollut vähääkään mieluinen vanhalle -herralle. Kuitenkin oli Karl Augustilla kyllin arvostelukykyä -voidakseen olla vakuutettu siitä, että sellainen mies, miksi -ylijahtimestari oli osoittautunut, ei ollut ilkeä eikä sivistymätön, -vaan ainoastaan erilainen kuin muut: omituinen, samalla äreä ja pirteä -ukko, joka tahtoi taivuttaa koko maailman oman mielensä mukaan. - -Päättäen joka tapauksessa jäädä Hevossaareen pariksi päiväksi Karl -August laittoi olonsa mahdollisimman mukavaksi; ja juuri aikoessaan -ottaa esille kirjoitusneuvonsa huomasi hän ikkunasta pojan, jolla oli -kirje kädessä. Aavistaen parasta Karl August juoksi pihalle, missä -sanantuoja kysyi "tämäkö se _herra_ on?" - -— Niin, se on minulle, — sanoi Karl August luettuaan -päällekirjoituksen: "K.K.H. Raunioilla vaeltavalle ritarille"... — -Odotappa hetkinen, poikani! — pyysi hän ja kiiruhti sisälle lukemaan -äkkiarvaamatta saamaansa sanomaa, miettien mielessään, olisiko siinä -anteeksipyyntö vaiko uusi onnentoivotus. Sinetti singahti auki, ja Karl -August silmäsi seuraavat rivit: - - "Koska en tiedä, kenelle minulla on kunnia kirjoittaa, saatte, hyvä - herra, tyytyä siihen, että sekä päällekirjoitukseen että otsikkoon - merkitsen K.K.H. Tämän lipun tarkoituksena on kuitenkin pyyntö, että - Te, hyvä herra, jos oleskelunne Ombergissa kestää yli huomispäivän, - silloin suvaitsisitte läsnäolollanne kunnioittaa yksinkertaista - päivällispöytääni. Syön päivällisen täsmälleen kello 2; ja ilman - ollessa suotuisa on minulla iltapäivällä ilo näyttää Teille, hyvä - herra, paikkakunnan merkillisyyksiä. - - Nils B." - -Joskaan tätä ei suinkaan saattanut sanoa onnentoivotukseksi enempää -kuin anteeksipyynnöksikään, oli Karl August kuitenkin sydämensä -pohjasta tyytyväinen, sillä hän piti sellaista kirjettä, kun se oli -tuollaisen miehen lähettämä, oikeana sovinnontarjouksena. Mutta nyt -hänen täytyi hillitä ilonsa ajatellessaan vastausta. - -Mihin tapaan hän sen kirjoittaisi vai riittäisikö suullinen kiitos? -Ei, se ei käynyt päinsä, kirjoittaa hänen täytyi! Ja ensi kerran -eläissään Karl August tunsi olevansa pulassa sen johdosta, ettei -hänellä ollut mitään _arvonimeä_. Kuuluihan "Karl August Kemner" kovin -tyhjältä, varsinkin kun ylijahtimestarin oli mahdoton tietää, että -sille antoi merkityksen ruukki ja kaksikymmentä tilaa. Ja pelko, että -hän vielä kerran joutuisi epäedulliseen asemaan, sai hänet ottamaan sen -arvonimen, joka hänelle jo kotona kohteliaisuudesta ja hänen kiusakseen -oli annettu: _ruukinpatruuna_ Kemner ei kuulunut niinkään hullulta; -ja vaikkakin Karl August punastui korviaan myöten siitä, että vasta -_tänään_ oli tehnyt sen keksinnön, mukautui hän kuitenkin siihen. -Ruukkihan oli joka tapauksessa joutuva hänelle, ja niinpä vastaus oli -seuraava: - - "Koska olen päättänyt oleskella tällä paikkakunnalla viikon ajan, saan - mitä nöyrimmin kiittää Teitä, herra ylijahtimestari, kohteliaasta - kutsustanne ja ilmoittaa, että minä suurimmalla ilolla olen saapuva. - - Karl August Kemner, - ruukinpatruuna." - -Kirjelipun ohella sai lähetti, jonka tuli jättää kirje tai oikeammin -joka oli tuonut kutsukortin, juomarahaa kaksi pankkoriksiä, -jotka sivumennen sanoen pojan palatessa selvästi ilmenivätkin -ylijahtimestarille. - -Tärkeän postin lähdettyä Karl August koetti kuluttaa aikaansa -mietiskelyllä — kirjettä vanhemmille ei nyt kannattanut ajatella — -mutta hänellä ei ollut mitään rauhaa sisällä eikä ulkona; koskaan hän -ei ollut vielä tuntenut sellaista sielunjännitystä. - -Yöllä, saman levottomuuden pitäessä häntä valveilla, tuotti hänelle -suuria huolia keksimänsä ruukinpatruunan arvonimi ja ne ikävyydet, -joita se saattoi hänelle tuottaa, jos ylijahtimestari, kuten oli varsin -luultavaa, tekisi hänelle kaikenlaisia pulmallisia kysymyksiä ruukin -oloista, jotka hänen luonnollisesti arveltiin tuntevan — _hänen_, joka -ei tiennyt juuri mitään, ei edes raudan nykyisin käypää hintaa. Mitä -Karl August, joka niin usein oli ollut kuuro isänsä perinpohjaisille -esityksille, olisikaan tahtonut antaa saadakseen vielä tämän yön -keskustella hänen kanssaan! Karl August olisi nyt ollut isänsä -tarkkaavaisin kuuntelija. Minkä riemun se olisikaan tuottanut! - -Uneton yö auttoi häntä ainakin aamu-unella lyhentämään osan seuraavassa -aamupäivästä. Loppuosan hän käytti pukemiseen, ja kello yhdeltä hän -läksi matkaan majatalon parhailla rattailla. - -Samassa kun hevonen rattaineen oli kääntynyt takaisin ylijahtimestarin -virkatalon portilta ja paraikaa hölkytti kotiin, avasi Karl August -varsin hiljaa kaipaamansa Edenin pääsytien. - -Hän sekä toivoi että pelkäsi, että Alma olisi hänen ensimäinen -vastaantulijansa. Mutta siinä hänen sekä toivonsa että pelkonsa -oli turha, sillä ylijahtimestari itse seisoi kuistilla, hienona, -muhoilevana ja kumarrellen. - -— Päivää, herra ruukinpatruuna, tervetuloa arkiaterialle! En tiedä mitä -hyvää Neta-neiti — hän on kotihirviöni... kodinhoitajattareni piti -minun sanoa — aikoo meille antaa; mutta sen verran voin jo edeltäkäsin -kavaltaa, että hän ei koskaan tee itseänsä syypääksi ylellisyyteen. - -— Yksinkertaisinkin ateria, — vakuutti Karl August sillaikaa kun -hänellä oli kunnia pudistaa ylijahtimestarin kättä, — on ylellisyyttä -minulle: en suurestikaan harrasta pöytänautintoja. - -— Vai niin, vai ette — herra ruukinpatruuna on sitten kenties sitä -suurempi muitten huvien harrastaja, mitä, häh? Niin, niin, tunnen kyllä -nykyaikaiset nuoret herrat... Mutta astukaa sisälle, astukaa sisälle, -minulla on täällä eräs, joka tahtoo sanoa herralle jonkun ystävällisen -sanan eilispäivän tapauksen johdosta. - -Karl August tunsi veren kiivaasti kuohahtavan suonissaan. Oi, miltä -hän näyttäisikään, tuo viehättävä Alma, — tulisiko hän ujona ja arkana -vaiko kohotetuin katsein häntä vastaan? - -Itse uskalsi Karl August tuskin silmiänsä nostaa seuratessaan isäntää -vierashuoneeseen. Hän ei kyennyt eroittamaan yhtään esinettä. — -Ruukinpatruuna Kemner! — esitteli ylijahtimestari. Vasta silloin Karl -August rohkaisi mielensä ja avasi silmänsä, mutta punastui ja nolostui -sanomattomasti, kun tytön sijasta kookas, vanhahko soturi reippaasti -ojensi kätensä ja esittelyn jälkiosa suhisi hänen korvissaan: — Majuri -Kling, naapurini ja paras ystäväni! - -— Minua ilahduttaa, — sanoi majuri äänellä, jossa oli mitä -hyväntahtoisin sävy, — että saan lausua herra ruukinpatruunalle -ottavani osaa mitä lämpimimmin siihen kiitollisuuteen, jonka tämä hyvä -ystäväni arvatakseni jo aikaa sitten on lausunut. - -— Kas niin, kas niin, — keskeytti ylijahtimestari, — emme puhu enää -viimevuotisesta lumesta: älköön koskaan vatvottako samaa asiaa niin -kauan, että se käy väsyttäväksi! Pakisin eilen pari sanaa kahden kesken -ylä-ilmojen isälle — (ylijahtimestari viittasi taivaalle) — ja pöydässä -juomme maljan: olen sanonut Neta-neidille, että hän saattaa kustantaa -meille pullollisen oikeata vanhaa madeiraa! - -— Kelpo isännällämme on omat pikku omituisuutensa, mutta jospa, herra -ruukinpatruuna, tuntisitte hänet niin hyvin kuin minä ja... - -— Ohoh, ei, ei, — puuttui ylijahtimestari innokkaasti päätään -nyökytellen puheeseen, — älkäämme huoliko tehdä anteeksipyyntöjä -isännän puolesta — mitä, häh, majuri, enkö osaa itse puhua puolestani? -No, herra ruukinpatruuna, rautaako vai paperia vai mitä hyvää teidän -ruukissanne valmistetaan? - -— Rautaa, herra ylijahtimestari. - -— No, sehän on käypää tavaraa — ja missä on ruukki? - -— Södermanlannissa. Vanhempani asuvat siellä. Maatila on kauan kulkenut -sukuperintönämme, ja korkein toivomukseni on, että olisi vielä kaukana -se aika, jolloin se siirtyy minulle. Olen iloinen siitä, että isäni -hallitsee kaikkea — olen pikemmin oppilas kuin hänen täydellinen -auttajansa, ja pidän sen vuoksi arvonimeä enemmän turhanpäiväisenä -koristeena, jonka kernaammin unohdan, milloin en käytä sitä -ilmoituksena. - -— Se on miehekäs ja avoin huomautus meidän aikamme nuorison lausumaksi. -Oletteko ainoa lapsi, herra Kemner? - -— Olen ainoana elossa neljästä sisaruksesta. - -— Aivan samoin kuin minun tyttäreni. Vaimo-vainajani — oivallisin -nainen, mitä maa on koskaan kantanut — lahjoitti minulle neljä tytärtä. -Juuri siinä kohden hän teki enimmin minun mieltäni vastaan. Minä sanoin -joka kerta, etten hyväksynyt mitään tytön tynkiä, vaan tahdoin pojan; -mutta hän niskuroitsi, ja niin sain pitää hyvänäni pelkkiä hameita — -no, enpä olisi pahoillani, jos ne olisivat minulla nyt kaikkityyni. -Mutta hinkuyskä, tulirokko ja mitä hittoja ne kaikki ovatkaan, poimi -pois toisen toisensa perään, kunnes minulla vihdoin oli ainoastaan Alma -jäljellä. Ja minä pelkäsin kuin jänis, että hänenkin kävisi samoin; -mutta Herra näki, miten kaduin entistä nurinaani, ja antoi minun pitää -tyttölapsen, joka puhuakseni suuni puhtaaksi on minun silmäteräni... -— Näin sanoen ylijahtimestari veti kellon taskustaan, — Kello on -nyt kolme minuuttia vailla kaksi, on aika katsoa, totellaanko minua -talossani! - -Herrat astuivat saliin, missä Neta-neiti niiaillen seisoi toisessa -päässä pöytää, tulenvärisillä nauhoilla somistetussa myssyssä ja musta -bomaseehame yllänsä. Mutta ketään muuta ei näkynyt, ja luodessaan -pöytään nopean silmäyksen Karl August huomasi ihmeekseen, että se oli -katettukin ainoastaan neljälle hengelle. - -— Puuttuuko mitään? — kysyi ylijahtimestari, ja mustat silmät loivat -veitikkamaisen katseen nuoreen vieraaseen. Perin nolona tämä tarttui -vesikarahviin, ja ylijahtimestari kuvasi kaunopuheisesti viinapöydän -ääressä Ombergin veden oivallisuutta;! siitä hän sai taas aihetta -kertoa jutun metsänneidoista, joiden sanottiin joka aamu hautelevan -pienoisia jalkojaan herttaisessa lähteessä, mistä vesi noudettiin. - -— No, veli on kai käynyt heitä tervehtämässä pukeutumishetkellä? — -kysyi majuri pöytään istuttaessa. - -— Olen kyllä lähtenyt ulos epälukuisina aamuina, mutta noilla -viehkeillä neitosilla on omat tähystäjänsä, jotka ovat huomanneet -seitsemänkymmentä ikävuottani, ja näin vanhalle eivät metsän-, veden- -tahi maanneidot enää juuri välitä keimailla. En ole silti menettänyt -ryhtiäni, vaan lohdutan sensijaan itseäni viehättävällä ystävälläni, -kotoisella Neta-neidollani, joka myöskin puolestaan osoittaa minulle -kaikkea sitä myötätuntoisuutta, mitä olen ansainnut. - -— Ylijahtimestari on aina leikkisä sekä sopivaan että sopimattomaan -aikaan, — vastasi Neta-neiti säilyttäen kaiken mahdollisen -mielenmalttinsa, mutta käsi vapisi kuitenkin, niin että lihaliemi, jota -hän oli ammentamassa lautasille, oli vähällä läikkyä pöytäliinalle. - -— Luulen totisesti lihaliemen joutuneen lainehtimaan, — sanoi -ylijahtimestari tekeytyneen ystävällisellä äänellä. — Onkohan ruuvi -irtautunut liemikauhan varresta? - -Neta-neiti ei vastannut sanaakaan, varoessaan vastaamasta liian paljoa. - -Ylijahtimestari siirtyi toiseen aineeseen: hän alkoi jutella -metsästyksestä ja kertoi, miten hän kerran itse oli tehnyt matkan -Tukholmaan, mukanaan pari ammuttua hirveä, joilla hänen entisaikaisen -sukkeluutensa mukaan oli aivan yhtä komeat sarvet kuin... - -Kaikeksi onneksi Neta-neidillä oli se hyvä ymmärrys, että hän -joudutti paistia, jota ukko aina itse leikkasi, ja siten tarina -keskeytyi alkuunsa, Karl Augustin mielihyväksi, hän kun ei pitänyt -eräänlaatuisista väljähtyneistä kaskuista. - -Paistin mukana tuli luvattu madeira, jonka näkeminen elähdytti isännän -pitämään hilpeän puheen; sen loppuna oli kuitenkin muutamia vakavia, -sydämestä lähteneitä sanoja vieraalle. - -Mutta Alman poissaolosta ei puhuttu; ja turhaan Karl August -odotti saavansa iltapäivällä jotakin valaistusta asiaan. Hän ei -enää ollenkaan pelännyt tytön tapaamista. Ylijahtimestari kävi -sillävälin yhä kohteliaammaksi ja kohteliaammaksi. Herrat kutsuttiin -hänen yksityishuoneeseensa juomaan kahvia ja tupakoimaan. Kaikki -harvinaisuudet katseltiin, jokaisella esineellä oli vaiheensa, jotka -omistaja muisti kertoa. Kun oli tehty retki vuorelle, päättyi viimein -ilta, — eikä Almaa vieläkään näkynyt. - -Karl Augustin oli mahdoton kysyä. Hänen täytyi vihdoin sanoa hyvästi -ja ilman paluun toivoa, sillä joskin hän pari kertaa oli maininnut -oleskelevansa vielä viikon paikkakunnalla, ei ylijahtimestari ollut -sitä kuulevinansakaan, vaan portilla erottaessa muitta mutkitta -toivotti vieraalleen onnellista matkaa, ilmaisten ilonsa tämän -lyhyen tuttavuuden johdosta ja pyytäen, että herra ruukinpatruuna -palauttaessaan mieleensä Ombergin matkan myöskin muistelisi vanhaa -ylijahtimestaria. - -— En koskaan, — sanoi Karl August jonkun verran kiihkeästi, — en -koskaan saata unohtaa Ombergissa käyntiäni enkä... enkä tapausta -Alvastrassa. — — Toivoakseni ei mikään pahoinvointi... - -— Ei, ei, ei, ainoastaan vähän säikähdyksen jälkivaikutusta, joka ei -merkitse sen enempää... Mutta harvoinpa näkee taivasta tuollaisena! -Tiedättekö, herra ruukinpatruuna, minä olen aina väittänyt: missään -muualla ei saa nähdä niin ihanaa iltaruskoa ja niin kirkasta vettä kuin -täällä. Omberg on paratiisi. - -— Ja herra ylijahtimestari vartioi itse sen porttia, — uskalsi Karl -August lausua. - -Ylijahtimestari nauroi ja näytti olevan huomautuksesta hyvillään: hän -siveli leukaansa ja veti kokoon suupielensä, kuten aina hyvällä päällä -ollessaan, ja sanoi leikillisesti: — Portinvartijan tehtävä ei olekaan -ihan helppo. Mutta tulkaa vuoden kuluttua, niin kaikki paratiisin -portit ovat selkoselällään. - -— Mitä se merkitsee? — kysyi Karl August huonosti salaten kiivauttaan. - -— Oh, ei mitään muuta, — sanoi ylijahtimestari, — kuin että -paratiisilintu lienee silloin muuttanut majaa... Mutta minä viivytän -herra ruukinpatruunaa — kiitos vielä kerran hauskasta seurasta! - -Ja paiskaten voimakkaasti kättä ukko kääntyi takaisin, jättäen Karl -Augustin portille, mihin hän hetkiseksi jäi seisomaan haluttomana -lähtemään paikasta, johon hän jo oli niin suuresti kiintynyt. Mutta -pelko, että hänet huomattaisiin, voitti lopullisesti viipymishalun; -portti sulkeutui hiljaa — ja Karl August seisoi karkoitettuna Edenistä. - - - - -IX. - - -— Miten pikku tyttöseni tänä iltana jaksaa, — onko hän niin reipas, -että saatamme tehdä pienen kävelyretken? — kysyi ylijahtimestari -astuessaan Alman huoneeseen. - -— Minähän voin erinomaisesti, isä, — vastasi Alma. — Ja olenhan -makuulla ainoastaan sen vuoksi, että sinä käskit minun levätä! - -— Eikä isä käske mitään muuta kuin minkä hänen viisautensa hyväksyy. -Vuoteesta ei nousta äkkiä aamulla, kun illalla on juonut pari kuppia -juhannuskukka-teetä, — sellaista on kartettava, jos tahtoo säilyttää -terveytensä ja poskiensa ruusut. - -— No, nyt saan siis nousta ylös, isä-kulta? Minun on ihan ikävä -Kultakäpälää — (tämä oli Alman pikku vuohen nimi) — ja olenpa varma, -että sekin on ikävissään, kun ei ole nähnyt minua eilisestä saakka. - -— On toinenkin, joka sinua kaipaa, nimittäin kunnon majurimme täällä. -Niin, ja tosiaankin, olin vähällä unohtaa sanoa, että vieras, joka -auttoi sinut raunioista, on myöskin ollut päivällisellä. - -— Eihän — lasket leikkiä, isä? - -— Miksi niin? Lähetin hänelle eilis-iltana kirjelipun ja kutsuin hänet -yksinkertaiselle päivälliselle. - -— Onko hän vielä täällä? - -— Ei, hän läksi äsken. Hän on ruukinpatruunan poika Södermanlannista. - -— Ja miksi minä en saanut tietää, että hän oli täällä, — miksi en -saanut pukeutua mennäkseni sisälle häntä kiittämään? - -Eikä Alma saattanut pidättää mielipahansa ilmettä: se ilmeni hänen -äänensä harvinaisesta noususta ja poskiensa väristä. - -— Mitä nyt? — huudahti ylijahtimestari ällistyneenä. — Tahtooko neiti -pitää kotikuulustelua isänsä kanssa, jos tämä uskaltaa kutsua luokseen -vieraan, kysymättä neuvoa tyttäreltään, tahi unohtaa kutsua häntä -mukaan milloin se ei ole tarpeellista! - -— Mutta miksi, isä, se tänään oli vähemmän tarpeellista kuin muulloin? -Olethan, isä, usein sanonut, että pöydästä puuttuu jotakin, milloin -Almasi ei ole läsnä! - -— Niinpä kyllä, niinpä kyllä; mutta ei liene liian aikaista totuttautua -siihen kaipuuseen. Eiväthän tytöt ole luodut iän kaiken olemaan kotona -isiensä huvitukseksi: he ovat muuttuvaista tavaraa, joka kulkee kädestä -käteen — luonnollisesti isän kädestä aviomiehelle... Mutta nouse ylös, -lapseni — me odotamme sinua! - -Ylijahtimestari jätti tyttärensä, ja neljännestunnin kuluttua oli Alma -isänsä huoneessa, jossa majuri Kling istui sohvalla sanomalehtien -ympäröimänä. - -Majuri oli viisikymmen-vuotias mies. Nuoruudessa oli kolme ominaisuutta -tehnyt hänet kuuluisaksi: hän pelasi korttia, vaihtoi hevosia eikä -koskaan viihtynyt kotona. Mutta miehuudeniässään hän kammosi näitä -nuoruudenhuvituksiaan: nyt hän ei koskaan pelannut korttia, ei koskaan -vaihtanut hevosia ja rakasti intohimoisesti kotiaan, josta vaimoa -lukuunottamatta ei puuttunut mitään. - -Majurilla ei ollut ylijahtimestarin halua seurata aikaansa kaikessa, -paitsi pakinoimisessa ja juttujen kertomisessa. Sanomalehdille hän -antoi kolmannen tahi neljännen sijan, ja muita kirjoja hän ei lukenut -kuin maataloutta koskevia. Mutta joskaan majuri ei halunnut lukea -kirjoista ihmisten suruja ja kärsimyksiä, niin hän sitä useammin etsi -niitä tosielämästä, antaakseen apua hyväntahtoisesta sydämestä. Ja -siinä ylijahtimestari ja hän usein kohtasivat toisensa, niin että he -vihdoin olivat tulleet aivan välttämättömiksi toisilleen. - -Ylijahtimestarin ja majurin kesken ei tähän asti ollut tapahtunut -mitään lähempää selvittelyä Almasta. Mutta ylijahtimestari tunsi, että -majurin kaikkein korkein toivomus oli saada sanoa tyttöä vaimokseen, -samaten kuin majuri tiesi, että ylijahtimestari — juuri nähdäkseen -tämän avioliiton toteutuvan — pidätteli kaikkia nuoria miehiä talostaan. - -Ja tässä molemminpuolisessa levollisessa vakaumuksessa he antoivat -asian mennä tavallista menoaan. Almahan oli lapsellinen, vaikkakin -Neta-neidin huomautuksen mukaan jo täysi kahdeksantoista-vuotias -ihminen; ja sen vuoksi hänen piti vielä saada nauttia riemuaan -rauhassa: maailma oli hänet kyllä ajoissa löytävä! "Kun ei vaan". -puheli joskus ylijahtimestari itsekseen, — "joku onnenonkija tulisi -ennen sitä ja nipistäisi sydämeen." - -Kohta kun Alma oli astunut kynnyksen yli, nousi majuri kiiruhtamaan -häntä vastaan. Vanhan tavan mukaan, joka oli juurtunut tytön -lapsuudesta saakka, suuteli majuri nuorta tyttöä otsalle, samalla kun -tämä kumartui tavallista syvemmälle ja nyt omaksi levottomuudekseen -tunsi punastuvansa. - -Miksi hän punastui? Vuoden toisensa jälkeen majuri oli tervehtänyt -häntä samalla tavalla, hänen edes sitä ajattelemattaan; niin, olipa -hän usein ojentanutkin otsansa, kun majuri myöhempinä aikoina -jonkinmoisella kömpelyydellä oli tahtonut suudella hänen kättään. Mutta -nyt Alma tiesi sen, mitä hän ennen ei ollut aavistanut, nimittäin että -majurin matkoilla oli "tarkoitus". Se säikytti ja punastutti häntä, -vieläpä sai hänet vapisemaankin, kun kunnon majuri tavallista hellemmin -ilmein katsoi häntä silmiin. - -— Jumalan kiitos, — sanoi hän lämpimästi, — että Alma pelastui -uhkaavasta vaarasta. Oli onni, että nuori matkustavainen oli siellä. - -— Hm, hm, hm, — mutisi ylijahtimestari, ja tämähän merkitsi suunnilleen -samaa kuin: "Hitto ties, oliko suurikaan onni, että mies oli nuori!" - -— Niin, niinpä kylläkin, — vastasi Alma. — Mutta juuri senvuoksi olen -kovin pahoillani, etten saanut virkkaa hänelle yhtään sanaa. - -— Isäsi on lausunut hänelle sitä useampia, — kiiruhti ylijahtimestari -lisäämään. — Hän oli erittäin tyytyväinen, vai mitä, majuri, — velihän -näki itse? - -Majuri myhäili eikä sanonut olevansa siitä niin perinpohjin vakuutettu. -Hän oli Alman puolella; tytön itsensä olisi pitänyt saada kiittää. - -— Vai niin, vai niin, tässä on kysymys kapinasta, kyllä ymmärrän! — -lausui ylijahtimestari ja vilkui niin vikkelästi mustilla silmillään, -että Alma tuskin tiesi, puhuiko hän piloillaan vai tosissaan. — Veli -yllyttää tyttöä: hän tulee uppiniskaiseksi kuin... kuin... - -— Kuin kyyhkynen, joka vähimmästä tuulenpuuskasta pistää päänsä siipien -suojaan, — täydensi majuri. - -— Siunaa ja varjele, — huudahti ylijahtimestari, — onkohan todellakaan -pahempaa kuin kyyhkysmäinen haikailu, olkoonpa se untuvissa tai -hameessa! No, nosta silmäsi, Alma, näytä että olet sellaisen miehen -tyttö, joka saattaa katsoa ihmisiä ja itse paholaistakin silmiin. Sano -suoraan, ettet ole mikään _kyyhkynen_, sillä silloin, vieköön minut se -ja se, saattaisit yhtä hyvin olla harakka, varis tahi... tahi... Mutta -sanalla sanoen, minä en tahdo tietää mistään kyyhkysistä talossani! - -Mutta silloin Alma nauroi ja kapsahti isänsä kaulaan. — Minä en ole -mikään kyyhkynen, en ollenkaan, isä-kulta — kun vain olisin rahtusen -rohkeampi! Mutta vanhemmaksi tultuani kai asia muuttuu, ja silloin -saattaa tapahtua, että minulla on oikea _oma_ tahto. - -Alma tuli lausuneeksi nämä sanat lapsellisen ilon puuskauksena. Vasta -myöhemmin hän huomasi, mitä ne saattoivat merkitä, ja hämmästyi -ajatellessaan, että hänen tahtonsa todellakin kerran voisi joutua -ristiriitaan isän tahdon kanssa. - -Mutta neitonen ei ehtinyt ajatella enempää. Ylijahtimestari sanoi: -— Veli huomaa, että tyttö alkaa luontua... Mutta ota nyt hattu, ja -menkäämme puutarhaan katsomaan, ovatko kukat kasvaneet paljon sateen -jälkeen! — — — - -Ylijahtimestari teki kävelyretken toisaanne, ja majuri ja Alma jäivät -kahden kesken. - -— Meidän ei olisi sopinut lähteä näin pitkälle — sanoi majuri; — -pelkään Alman vilustuvan. - -— En suinkaan. Tänä iltana on niin suloista. En luule koko maan -pinnalla olevan paikkaa, jota saattaisin rakastaa yhtä paljon kuin tätä! - -— Kenties kuitenkin, — virkkoi toinen erityisellä äänenpainolla, — jos -Almaa kerran kiinnittävät toiseen paikkaan yhtä hellät siteet kuin -tähän! - -Alma katseli poispäin pyökkilehtoihin ja vastasi hiljaa: — Silloin -täytyy monen asian muuttua! - - - - -X. - - -Eräällä Hevossaaren rannan viereisellä kalliolla seisoi Karl August -samana iltana, luoden miettivän katseen Vetterin yli. - -Hän ajatteli menneen päivän pettyneitä toiveita, haluttomuutta jatkaa -alottamaansa kirjettä vanhemmille, mahdollisuutta nähdä jälleen Alma, -mahdollisuutta keksiä onnellista keinoa siihen, lyhyesti sanoen: -hän pohti kaikkea tuollaista vähäpätöistä, joka vihdoin muodostuu -varmaksi taipumukseksi. Mutta silloin hänen huomionsa kiintyi mitä -merkillisimpään ilmestykseen. Hän alkoi tuijottaa vesille ja luuli -näkevänsä unta. - -Autereessa näkyi kokonainen voimallisen jättiläisen kuva, ainakin -kahdenkymmenen kyynärän korkuinen, ja jotakin sanomattoman kamalaa -oli tuon harmaankalpean ilmaolennon edestakaisessa liitelyssä. Se -oli ollut näkyvissä noin viisi minuuttia ja kolme tahi neljä kertaa -muuttanut asentoaan, milloin kohottaen käsivarsiaan ja milloin, kuten -näytti, nyökäyttäen päätänsä; ja sitten hirviön takaa vähitellen -kohosi punertava muuri päätyineen ja torneineen, jotka kuitenkin pian -muuttuivat korkeiksi puiksi ja tuuheiksi lehdoiksi. Koko tätä näytelmää -kesti noin neljännestunnin, jonka jälkeen se katosi. Jättiläinen jäi -paikoilleen viimeiseksi, mutta hävisi äkkiä, kun kova vihuri kiiti -pitkin vedenpintaa ja lakaisi pois koko haavekuvan. - -Sanattomassa hämmästyksessään Karl August seisoi kauan paikoillaan; -mutta käännyttyään vihdoin lähtemään vetäytyi hän äkkiä taaksepäin: -jättiläinen seisoi aivan hänen edessään! Mutta pian hän huomasi tällä -kertaa olevansa tekemisissä veren ja lihan kanssa, joskin olento oli -laatuaan harvinainen. - -Aivan Karl Augustin edessä seisoi tavattoman kookas mies suureen -ryhmysauvaansa nojaten. Hänen pikimusta tukkansa riippui tuuheana, -leveänä ja tasaiseksi leikattuna tupsuna aina kulmille asti. Syvällä -kuopissaan olevat silmät tuskin näkyivät harjamaisten kulmakarvojen -alta. Hänen ihonsa väri vivahti oliivinkeltaiseen ja kuparinruskeaan, -ja tuuhea parta alkoi poskipäiltä ja ulottui hyvän matkaa leuan -ja merimies-kaulaliinan alapuolelle, joka viimeksimainittu sekä -hurstinuttu osoittivat, että hän oli merimies tai oli ollut siinä -ammatissa. - -— Hyvää iltaa, — sanoi Karl August nyökäyttäen päätänsä miehelle, jonka -kasvoilla oli hiljaisen raskasmielisyyden ilme. - -— Iltaa, — oli miehen lyhyt vastaus; ja ääni, jolla tämä yksinkertainen -sana lausuttiin, kuului kumealta kuin haljenneen kellon. - -— Huomasitko kangastusta, kummitusta tuolla? — kysyi Karl August -viitaten Vetteriin päin. - -— Huomasin kyllä, — vastasi vanhus, — senlaisia olen täällä nähnyt -usein. Hän varoitta myrskyn tullen. - -— Kuka? — kysyi Karl August. - -— Vedenneito tietysti! Hän kohottaa sille ylös muureja ja valleja ja -torneja ja mitä kaikk hänen valtaansa kuuluu. - -Hämmästyksissään siitä, että kuuli tämän jättiläisolennon puhuvan aivan -lapsen tavoin kysyi Karl August: — Oletko tältä paikkakunnalta kotoisin? - -— Olen kyllä, olen syntynyt täällä Vetterin rannalla; mutta suureksi -tultuani läksin kirvesmieheksi merille, ja sitten olen ollut sekä -tuulessa että tuiskussa ja ohjannut päivinäni monta alusta. Mutta -tultuani vanhaksi heräsi minussa halu päästä jälleen kotiini, sillä -Vetterin kaltaisella järvellä ei ole vertojaan! - -— Mikä on nimesi? — kysyi Karl August, yhä enemmän kiintyen uuteen -tuttavaansa. - -— Johannekseksi minut ristittiin, mutta sitten, — lisäsi hän ylpeyden -ja ujouden sekaisella äänellä, — minua on sanottu luotsivanhimmaksi. -Olen nyt täällä veneenrakennustöissä; muuten asun yksikseni pienessä -mökissä vuorella tästä pohjoiseen. - -— Käykäämme istumaan, — sanoi Karl August istuutuen itse kivelle. — -Kerro minulle jotakin seikkailuistasi. - -— Minun seikkailuni ovat liian vähäisiä, voidakseen huvittaa hienoja -herroja! vastasi luotsivanhin jäykästi. - -— Mutta sanoppa edes ensiksi, uskotko tosiaankin vedenneitoon ja hänen -mahtiinsa? - -— Ah, älkää kysykökään sellaista! — vastasi ukko varsin vakavana. — -Kangastus ja vedenneito — pitääkö ihmisen nyt olla niin uppiniskainen, -ettei voi pitää hyvänään, mitä Luoja itse tahtoo hänelle ilmaista, -vaan etsii itse sille nimiä ja tekee sen niin luonnolliseksi, että -siihen aivan saattaisi käsin koskea! Ei, ei nuori herra, tuo joka -näkyy ilmassa ei ole mikään kangastus enempää kuin sekään mikä vesillä -kuvastelee on mitään utukuvia, jommoisiksi epäusko tahtoo sen tehdä. -Ja vedenneidon olemassaolon ja sen, että papit ja profeetat ovat sitä -kunnioittaneet, osoittaa paraiten suojeluskirja, minkä se pappi, joka -ensiksi tahtoi mitata Vetterin, antoi laatia niille, joiden piti lähteä -samalle asialle, jottei mikään paha saisi heitä valtoihinsa. Se mies -tiesi mitä teki! - -— Niin, ellei se vaan ollut viekas keksintö heidän pelkonsa -voittamiseksi, — huomautti Karl August hymyillen. - -Mutta silloin luotsivanhin kavahti pystyyn, pudisti paksun mustan -hiustupsun otsaltaan ja huudahti syvällä äänellä: — Mikä villitys! -Tiedän kyllä, että kirjoihin on siten painettu, mutta ne valehtelevat -sen kuten paljon muutakin! Hyvää yötä, herra! Sen, joka tulee -Vetterille, pitää tulla uskossa eikä esittää kaikenlaisia rikkiviisaita -hairahduksia, muutoin hän aivan hyvin saattaa olla tulematta, sillä -_usko_, kuten Kristus on itse meille opettanut, tuottaa maailmaan -kaiken ilon. - -Hän nyökkäsi lyhyeen, pisti päähänsä lakin, joka kaiken aikaa oli ollut -maassa, ja poistui. - -Mutta Karl August kiiruhti jälkeen ja lyöden ukkoa olkapäälle sanoi: — -Odotappa, ystäväni — ei kiirettä! Sano minulle ennen eroamme, oletko -varma siitä, että _usko_ vaikuttaa niin paljon onnen saavuttamiseen -tässä maailmassa? - -— Tietysti, senhän herra tuntee kristinopistaan! josta äsken mainitsin, -— vastasi ukko ja katsoi Karl Augustiin, kasvoissaan lempeämpi ilme. — -Usko, ajatelkaapa sitä, on Luojan paras lahja: se mitä minä kaikesta -sielustani uskon ja tahdon, toteutuu myöskin, sillä tahto yhtyy uskoon, -jollei molemmilla ole syntinen tarkoitus. - -— Oletko itse kokenut, mitä kaikkea usko vaikuttaa, kun sillä on hyvä -tarkoitus? - -— Olen montakin kertaa, mutta kerran aivan varmasti! Minä uskoin, että -eräs herttainen nainen, jonka puolesta — no, se on kai samantekevää, -rakkaus lienee sama ylhäisessä kuin alhaisessakin — jonka puolesta -olisin tahtonut antaa sydänvereni... Uskoin, sanoin minä, että -ainoastaan katsomalla häneen voittaisin vastalahjaksi hänen sydämensä. -Mutta koskaan ei olisi saattanut ajatella suurempaa ylimielisyyttä: -hän oli rikas ja kaunis, ja minä olin köyhä ja ruma. No, joka ilta -hänen saapuessaan rantaan kohdistin katseeni häneen, kunnes hän -kiinnitti huomionsa minuun. Kun olin päässyt siihen asti, kävi kaikki -kuin itsestään, minä katselin häntä, ja lopuksi hän antoi myöntävän -vastauksen. Sitten en nähnyt paljoa pitkään aikaan, sillä onnellisten -ei tarvitse nähdä. Mutta minä matkustin maailmalle hakeakseni kultaa -meriltä, ja palasin taskut täynnä. Vierailla mailla minulla ei ollut -varoja tuhlata penniäkään, ainoastaan sen vuoksi, että saisin säästää -rahat kotiin ja laskea ne hänen eteensä, jotta hän näkisi, mitä saatoin -tehdä sen hyväksi, jota rakastin! - -Tässä ukko pysähtyi ja keskeytti hieman kertomustaan. - -— Tultuani kotiin ei sydämeni valittua enää ollut olemassa. Isä -oli koettanut pakottaa häntä antamaan toiselle sen uskollisuuden, -jonka hän oli luvannut minulle... mutta tyttöpä pelasti sen. Eräänä -sunnuntaiaamuna hän katosi, senjälkeen kun he viimeksi olivat nähneet -hänet Storlycken niityn rannalla. Vetterin vesi virtaa kirkkaana ja -houkuttelevana suruiselle mielelle. Hän uskoi, että me tapaamme jälleen -ja että minä en koskaan rakasta toista; ja niin hän läksi asumaan -vedenneidon palatseihin, kunnes minä ylösnousemuksessa olen valmis -hänen seuralaisekseen. No, näettekös, herra, kun minä sitten olin -kuljeksinut ja tuuminut, menisinkö hänen perässään, sai usko minussa -vallan jälleen. "Jos sen teet", sanoi se, "niin ette tapaa toisianne -taivaanvaltakunnassa!..." Läksinpä sitten jälleen merille, missä -antauduin luotsinammattiin. Monta alusta saatan sanoa pelastaneeni, -ja monesti olen pannut henkeni alttiiksi. Mutta uurrettuani ja -puurrettuani, kunnes minulla ei enää ollut yhtään voimia jälellä, vaan -itsekseni saatoin ajatella: loppu kyllä rupeaa lähenemään, muutin -jälleen tänne ja rakensin pienen tuvan, jonka nyt omistan, ja asun -siinä iloisena uskoen, että me pian jälleen tapaamme. - -— Kiitos kertomuksestasi! — sanoi Karl August osaaottavaisena. — Se on -tehnyt oikein hyvää sydämelleni. - -— Niin, juuri sen vuoksi, että huomasin teillä olevan sydäntä, hyvä -herra, puhuin siitä mitä en suinkaan lorua kenelle hyvänsä... Mutta nyt -olemme luotsivanhuksen tuvan ovella. Astukaa sisään, herra, jollette -halveksi! - -Karl August ei suinkaan halveksinut. Mutta jos majan ulkopuoli jo -oli köyhyyden ja kieltäymyksen esikuva, niin sisäpuoli todisti sitä -vieläkin selvemmin: ainoastaan olkikupo lavalla, karkeatekoinen pöytä -ja rahi ynnä muutamia seinällä riippuvia työkaluja — siinä koko -sisustus. - -— Ja tämä riittää sinulle? — kysyi Karl August istuutuen rahille. - -— Aivan hyvin, herra. Vetter antaa minulle kalaa ja juotavaa. -Päivärahat, ryhdyttyäni rakentamaan veneitä, tuottavat minulle myöskin -talvileivän. - -— Entä vaatteet? - -— Vaatteet, — sanoi luotsivanhin, viitaten paikattuun takkiinsa, -— tässä on kesäpukuni. Ja tässä — hän viittasi vielä kuluneempaan -karvanuttuunsa, — tässä on minun talviystäväni! Se kestää kyllä minun -aikani, sillä ihmiset täällä eivät ole ilkeitä, naiset antavat minulle -paikkatilkkuja ja lankaa, ja niin kauan kuin minulla on paikka paikan -päällä, ei takki koskaan mene hajalle. - -— Mutta, — lisäsi Karl August, — mainitsit nuorena koonneesi matkoilla -kultaa; mihin olet kaiken sen hukannut? - -— Jokaisella, hyvä herra, — sanoi ukko rypistäen tuuheita -kulmakarvojaan, — on salaisuutensa, ja minullakin on omani — älkäämme -puhuko kullasta. - -— Herätät ihmettelyäni! Ja hyvin mielelläni kuulisin, mitä olet sillä -tehnyt — äänesi sanoo minulle, ettet ole sitä käyttänyt tavalliseen -tapaan. - -— Kenties en, ja kenties minä juuri sen vuoksi ikäänkuin hieman -häpeisin kertoa, miten asianlaita on. Monet asiat, joita toinen ei -käsitä, ovat toiselle selviä. Älkäämme enää puhuko siitä! - -Mutta Karl August ei päässyt irti tästä aiheesta, ja vihdoin ukko sanoi: - -— No, olkoon menneeksi... Olin saanut äidiltäni uskon, joka varmaankin -on synnillinen, koska se on tuottanut minulle suurta piinaa, ja -se oli usko, ettei päiviensä päättäjä koskaan tuli autuaaksi. No, -herra, kun minä sitten aikani olin mietiskellyt, miten kauheaa kerran -tulisi minulle ja sydämeni valitulle, jos me ikuisesti erkanisimme -toisistamme, niin mieleeni muistui, että katolisissa maissa olin -kuullut ja nähnyt luettavan sielumessuja, joiden piti auttaa -vainajia autuuteen. En juuri uskonut lukemisen sitä vaikuttavan, -mutta ajattelin: Luoja kyllä tietää, miksi sen teet, ja Hän katsoo -tarkoitukseen, tapahtukoon se katolisessa tahi kristityssä maassa. -Läksinpä, kuten sanottu, jälleen merille, ja ensimäisessä katolisessa -kirkossa, johon saavuin, puhuin papille, että hän lukisi ja rukoilisi -niin paljon edestä kuin aarteestani riitti. Hän lupasi tehdä sen ja -sanoi minulle, että siinä oli kylliksi, olipa se, jonka puolesta annoin -kullan, tehnyt miten suuren synnin hyvänsä. Sydän keventyneenä jatkoin -matkaani: tunsin näet, että oli olemassa Yksi, joka näki, miten olin -tehnyt itseni köyhäksi, pelastaakseni hänen sielunsa. - -Sanaakaan virkkamatta, mutta silmissään katse, joka sanoja paremmin -ilmaisi, että hän täydellisesti oli käsittänyt vanhuksen tunteen, -puristi Karl August hänen kättänsä. - -Hiljaa he jälleen molemmin menivät pienen tuvan edessä kohoavalle -mäelle. - -Siinä oli vanha tammi, ja luotsivanhus sanoi latvaan viitaten: — Tässä -asuu minun ainoa seurani, joka minulla on ollut monet vuodet! - -Karl August kohotti kysyväisenä katseensa. Latvassa oli tavattoman -suuri linnunpesä. - -— Merikotkapari, — kertoi vanhus, — on rakentanut sinne pesänsä. -Linnut ovat toisten kauhu, minun iloni. Milloin minulla on joku liika -ruuanmuru, annan siitä niillekin. - -Poistuessaan Karl August koetti pistää muutamia riksejä ukon taskuun; -mutta hän otti ne käteensä ja sanoi vakuuttavasti, antaessaan rahat -takaisin: — Mitä niillä tekisin? En tahdo parempaa; olen näet vieläkin -siinä uskossa, että mitä enemmän täällä kieltäydyn, sitä varmempi -saatan olla siitä, että tapaan rakkaani siellä, missä meillä kaikilla -on hyvä olla... Mutta hyvää yötä nyt, nuori herra... Kiitos seurasta — -vanhuksella ei ole pitkään aikaan ollut sellaista rauhaa! - -Ihastunein mielin Karl August palasi kotiinsa Hevossaaresta. Hänestä -tuntui kuin keskustelu vanhan luotsin keralla olisi vahvistanut -hänen omia voimiaan ja uskoaan. Ja se teki, että hän vakaasti päätti -oleskella Ombergin seuduilla, kunnes näkisi Alman ja saisi puhua hänen -kanssaan — täytyipä hänen olla siellä vaikka vuosi ja vuorokausi. - - - - -XI. - - -Rauhoittaakseen ylijahtimestaria, joka pelkäsi Karl Augustin käyvän -hänelle vaaralliseksi, muutti nuori mies mainitun viikon jälkeen -päätöksensä siten, että matkustaisi pois vähäksi aikaa. - -Hän oli kuitenkin toivonut, että hän näiden kuuden päivän mittaan saisi -jonkun tilaisuuden tavata Almaa. Mutta vedenneito ei ollut suinkaan -suotta muuttanut linnaansa ja palatsiansa: oli noussut ankara myrsky -sateineen ja usvineen, ja sitä kesti kokonaisen viikon. Ja sellaisissa -oloissa oli jotenkin luonnollista, ettei mikään sattuma tahtonut -ojentaa Karl Augustille auttavaa kättänsä. - -Samana aamuna, jona Karl Augustin piti matkustaa, teki hän kävelyretken -vuorelle vielä kerran tavatakseen uutta ystäväänsä luotsivanhinta, jota -edellisenä päivänä ei ollut näkynyt veneenrakennuspaikalla. - -Sade ja myrsky olivat kokonaan lakanneet, mutta taivas oli vielä -usvan peitossa, ja kummallisia pilvihahmoja liiteli sinne ja tänne -puunlatvojen yläpuolella. - -Karl August kulki mietteissään huomaamatta läheneviä askelia ennenkuin -luotsivanhuksen kumea ääni lausui hänelle tervehdykseksi: — Jumalan -rauha, nuori herra! - -— Tulin sanomaan sinulle hyvästi! — virkkoi Karl August. — Miksi et -ollut eilen venerakennuksella — olitko sairas? - -— En, mutta minulla oli ansiota toisaalla. Ylijahtimestari käski minut -luokseen; hänellä oli pikku työ, jonka hän arveli minun kenties tekevän -yhtä hyvin kuin jonkun toisenkin. - -— Ja mikä se oli? — kysyi Karl August, jonka mieltä kiinnitti -vähäisinkin siltä taholta kuuluva tieto. - -— Eipä muuta kuin että Alma neiti tahtoi itselleen tänne pikku majan, -jossa hän saattaisi huvikseen istuskella ja katsella järvelle; ja -sitten hän itse oli pyytänyt — me näet olemme vähän niinkuin ystävykset -— että minä saisin auttaa häntä. - -— Vai niin, — sanoi Karl August ja pakottautui näyttämään ainoastaan -kohtalaisesti asiaan kiintyneeltä, — olet siis hyvissä kirjoissa -ylijahtimestarin tyttären kanssa? - -— Niin, kehumatta sanoen, hän pitää minusta: häntä ei pelota olla -ukko-rähjän seurana, ja monasti hän on tullut mökkiini ruokalaukku -esiliinassaan. Eilen hän istui varmaankin pari tuntia luonani. - -— Pari tuntia, ja eilen — eilen! — Ah, miten Karl Augustia kiusasikaan, -ettei hän juuri eilen ollut tullut lähteneeksi ukon luokse! Keskustelun -kestäessä hän kyllä koetti saada ääneensä suuremman tasaisuuden, mutta -ukko oli kyllä ymmärtänyt, mitä syytä sillä, joka jo oli moneen kertaan -nähnyt Ombergin puolelta ja toiselta, oli viipyä vielä niin kauan. - -— Milloin herra matkustaa takaisin Vetterin yli? — kysyi vanhus. - -— Olen aikonut lähteä tänään Visingsöhön, mutta näyttää siltä kuin usva -ei alkaisi hälvetä. - -Luotsivanhus myhähti. — Usva ei kyllä tee mitään haittaa, — sanoi hän, -— se haihtuu pian aamupäivällä. Mutta jollei ukko erehdy suunnasta, -niin ei herra ole vielä toimittanut kaikkia asioitansa. - -— Asioitani! — virkahti Karl August punastuen. — Minulla ei ole täällä -mitään muuta asiaa kuin katsella seutua. - -— No, miten herra tahtoo! En voi moittia sitä halua, vaikkakin arvelen, -että haluatte nähdä jotain muutakin, mikä kenties ei ole juuri niin -helppoa ilman väylälle ohjaavaa hyvää luotsia... Mutta taidan viipyä -liian kauan! Jos tahdotte nähdä työni, hyvä herra, niin kääntykää -oikealle — ja tultuanne kukkulalle kenties saatte päivän keretessä -nähdä kauniin näyn, jollei usva tule nykyistään sankemmaksi. - -Hämmästyksissään siitä, että huomasi salaisuutensa jo tulleen toisen -tietoon, ei Karl August pidättänyt vanhusta. Mutta vasta sitten, kun -paikattu nuttu oli kadonnut pyökkilehtoon, jatkoi hän matkaansa kulkien -ukon osoittamaan suuntaan. - -Noustuaan mäen puoliväliin Karl August pysähtyi nojautuen tammen -runkoon. Hän käytti muutamia hetkiä harkintaan ja koetti selvittää -itselleen, mikä halu häntä vei eteenpäin. Oliko se todellakin -rakkautta? Saattoiko hän pohjaltaan rakastaa naista, jota hän oli -nähnyt vain kaksi kertaa ja puhutellut ainoastaan kerran? Tähän -kysymykseen voi ainoastaan hänen oma sydämensä antaa vastauksen; ja -vastaus oli sellainen, että hän vieläkin nopeammin kiiruhti eteenpäin. -Pian hän saapui sille paikalle, missä puut alkoivat harventua, ja näki -jo melkoisen matkan päässä kivistä, oksista ja kaarnoista rakennetun -pikku luolan. - -Tässä merkillisessä huvimajassa oli pitkin seiniä matala turvepenkki, -josta vuoriharjanteen laskeutuneelta kohdalta näki vapaasti Vetterille; -pari purjevenettä juuri viilsi sen kelmeätä pintaa. - -Karl August istuutui penkille, — samalle penkille, jolla Alma kenties -levähtäisi tunnin, parin kuluttua. Hänelle pisti äkkiä päähän kaunistaa -Alman koti tuoreilla lehvillä ja kukilla ja päällystää rosoinen lattia -pehmeällä sammaleella. - -Päätös pantiin toimeen. Mutta vielä ei hän ollut ehtinyt asettaa -paikoilleen viimeistä sammaltukkoa, kun heikko huudahdus osui hänen -korviinsa. Äkkiä hän nousi ja näki vieressään Alman, iloa säteilevä -ilme nuorteilla kasvoillaan. Hän piti nauhasta kiinni Kultakäpälää, -joka polki jalkaansa ja pärskytteli hienoilla sieraimillaan; eläin ei -tahtonut perehtyä vieraaseen. - -— Pyydän anteeksi, — änkytti Karl August, — olin todellakin varsin -rohkea. Sain — sain sattumalta nähdä... en tiennyt... - -— Miksi olisitte ollut rohkea? — sanoi Alma toipuen siitä -hämmästyksestään, että näki jälleen vieraan, jonka luuli aikoja sitten -matkustaneen takaisin järven toiselle puolelle. - -— Koska tiesin, — vastasi Karl August, nolona silittäen Kultakäpälän -selkää, — että pikku luola kuului henkilölle, joka kenties ei pitänyt -tällaisesta tuntemattoman ottamasta vapaudesta. - -— Miksi sanotte _tuntemattoman_? — lausui Alma hiljaisemmalla äänellä. -— Herra ruukinpatruunaa ei voine pitää vieraana se... mutta ei kai -tarvita mitään vakuutuksia siitä, että minä en voi tahi en _tahdo_ -unohtaa Alvastran ukkosilmaa! - -Itsessään ujon Alman olisi ollut mahdotonta lausua kaikkea tätä, -jollei hänen isänsä esiintyminen vierasta kohtaan olisi saanut häntä -vakuutetuksi siitä, että hänen velvollisuutensa oli hyvittää se, mitä -isä oli rikkonut. Kuitenkaan ei Alma ollut ehtinyt lopettaa puhettaan -ennenkuin veri kohosi korkealle hänen poskilleen. - -Karl August kuuli ihastuksella jokaisen sanan. — Ja minulle, — sanoi -hän, — on noilla raunioilla, joilla olen käynyt sen jälkeen joka päivä, -pyhempi merkitys: ne säilyttävät minulle häipymättömän muiston — olen -täällä elänyt käännekohdan, joka vaikuttaa koko elämääni. - -Alma seisoi sanattomana: hän ei edes tiennyt, että hänen pieni -jalkansa sysäsi syrjään kaunista sammalkerrosta, jota toinen juuri oli -asetellut. Mutta hän lykkäsi sen nopeasti paikoilleen, kun nuori mies -osoittaen sammaleeseen lausui: — Kas vain, sehän revittiin, ennenkuin -edes oli ehtinyt juurtua — se ei ole mikään kadehdittava enne! - -— Ah, anteeksi! — Ja ennenkuin ajatteli mitä teki, miten suuri tahi -pieni merkitys sillä saattoi olla, oli Alma kumartunut maahan ja -kädellään asettanut sotketun sammalen paikoilleen. - -Tämä näky, joka Karl Augustille merkitsi heräävän tunteen viatonta -tiedottomuutta, sai hänen kasvonsa, samoin kuin hänen sielunsa ja -sydämensäkin leimahtamaan. Mutta kaukana siitä, että olisi tahtonut -lisätä hämiä, jota tyttö ilmaisi kääntyessään luolan suulle, kiiruhti -Karl August äänellä, jolle hän antoi kaiken mahdollisen tyyneyden ja -tasaisuuden, kertomaan pikku jutun toisensa jälkeen, kunnes lähes -tunti oli kulunut, ja Alma kelloa katsoen lausui, että oli pian isän -aamiaisen aika, jolloin hän ei saanut olla poissa. - -Karl August nousi jättäen hänelle tien vapaaksi. — Saanko, jos tapaan -vanhan luotsin, sanoa hänelle, että luola on saavuttanut valtiattarensa -suosion? - -— Ah, miten hauskaa — tunteeko ruukinpatruuna mökissään asuvan -luotsivanhuksen? Pidän hänestä hyvin paljon, kuulen niin mielelläni -hänen kertovan meriseikkailuistaan ja sydämensä valitusta! - -— Niin, minäkin olen saanut osani hänen surustaan ja hurskaasta -taikauskostaan. Mutta sellainen rakkauden tulee olla: vahva uskossa ja -uskollinen kuolemassa! - -Hieno puna oli Alman vastaus, kun hän ojensi kätensä tarttuakseen -Kultakäpälän talutusnuoraan, joka hetkisen oli ollut Karl Augustin -kädessä. - -Hän seurasi tyttöä mäkeä alas; sitte molemmat pysähtyivät, ikäänkuin -hiljaisesti sopineina, että tässä erottaisiin. - -— Saan toivottaa onnellista matkaa, jollemme enää... Tyttö päätti -lauseen hieman kumartamalla. - -— Se ei ollut _minun_ ajatukseni! — vastasi Karl August ja katsoi -häneen merkitsevästi. — Mutta jos näihin sanoihin sisältyisi toivomus, -niin silloin lähden Ombergista jo tänään! - -Alma ei rohjennut antaa selvästi kehoittavaa vastausta. — Miten, — -lausui hän astuessaan pari askelta eteenpäin, — miten olisin tullut -sellaista toivoneeksi! Minä... minä en ajatellut mitään. - -Karl August kumarsi ääneti. Ja epävarmana, oliko toinen loukkaantunut -siitä, mitä hän oli sanonut, niin että hän tosiaankin näki vieraan -viimeisen kerran, Alma kääntyi vielä kerran takaisin, nähdäkseen -katseliko nuori mies häntä. Hienosti hymyillen hän vastasi Karl -Augustin uuteen jäähyväistervehdykseen ja täysin tyytyväisenä -näkemäänsä riensi kilpaa Kultakäpälän kanssa pyökkilehdon läpi. - -— Mikä viehättävä olento! Millainen viaton lapsenmieli! — ihaili ääni -Karl Augustin sydämessä. - -Samana iltana, kun hän koko päivän oli ollut huumaavan autuuden -vallassa, siinä taivaallisessa uskossa, että oli muuttanut Edeniin, -kirjoitti hän kotiin seuraavat rivit: - - "Pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, olemaan aivan rauhassa, jollette - pitempään aikaan kuule minusta mitään! Olen terveempi ja tyytyväisempi - kuin olen koskaan ollut. Mutta koska minun on mahdoton sietää, että - niitä vaikutelmia, joiden vallassa olen nyt kokonaan tässä Jumalan - ihanassa luonnossa, sekoittaisi aineellinen ajatus: tänään sinun tulee - kirjoittaa kirje, ajatus, joka kenties uutena moitteena palaisi joka - päivä, niin pyydän Teiltä edeltäkäsin, rakkaat vanhemmat, anteeksi, - että minä joksikin aikaa kokonaan jätän kirjoittamisen — josta - seikasta isä, jos oikein muistan, joka tapauksessa minua kiittää ja - äiti — kaikista äideistä hellin — varmankin antaa anteeksi pojalleen - - Karl Augustille. - - J.K. Sensijaan lupaan kautta kunniani, että palattuani isä huomaa, - etten enää ole mikään toimeton uneksija; aion nyt alkaa elää, elää - mukana elämässä ja antaa isälle välttämättömän korvauksen kaikista - niistä vuosista, jotka isä on kärsivällisenä odottanut." - -Tämän kirjeen Karl August vei samana yönä Hjo'hon, missä hän ei -kuitenkaan viipynyt kauemmin kuin tarvittiin kapineiden kokoamiseen -ja sälyttämiseen, jotka hän seuraavana päivänä muutti mukanaan -Hevossaareen. Sieltä hän nyt vuokrasi itselleen kunnollisen huoneen -seuraavaksi kuukaudeksi, aikoen toistaiseksi oleskella paikkakunnalla — -kasvien tutkimista varten. - - - - -XII. - - -— Isäsi on jo kolmasti kysynyt sinua! — sanoi Neta-täti, joka jo -kappaleen matkan päässä talosta tuli Almaa vastaan hänen palatessaan -kukkulalle tekemältään aamukävelyltä. - -— Kysynyt minua? — toisti Alma. — Enhän ole laiminlyönyt aamiaistuntia! - -— Et, kello on vielä kymmentä vailla kymmenen, mutta mitä sinä näin -varhain aamusella juoksentelet? - -— Ei tätä voi sanoa varhaiseksi, täti! Tahdoin nähdä pienen luolan, -jonka luotsivanhus teki minulle eilen. - -— No, senhän näki pian... Mutta tuossa ylijahtimestari itse seisoo -portailla — hän heiluttelee ja viittailee ja nyökyttelee päätänsä -niinkuin henki olisi kysymyksessä. En voi ymmärtää mitä hän sinusta -tahtoo. - -— En minäkään, — vastasi Alma, joka nyt pelkäsi, että isä oli saanut -tiedon hänen kohtauksestaan ruukinpatruunan kanssa. Kuitenkin hän -joudutti askeliaan sellaisella kiivaudella, että melkein hengästyneenä -saapui eteisen portaille. - -— Kas niin, kas niin, ei meidän silti tarvitse juosta itsellemme -pikaista keuhkotautia — hoo, ei, ei se ole niin vaarallista, -ei suinkaan, meillähän on vielä viisi minuuttia jäljellä! — Ja -ylijahtimestari astui edellä kaikkein pyhimpään työhuoneeseensa, jonne -Almakin noiden viiden määräminuutin kuluttua saapui. - -— No, tyttöseni, — lausui ylijahtimestari seisoen keskellä lattiaa ja -tehden muutamia kierroksia, joiden joustavuus ja sulavuus ilmaisivat, -ettei asia suinkaan ollut surullista laatua, — no, tyttöseni, luulen -että olemme aivan säikähtyneen pikkulinnun kaltaisia. Mitä pelkäämme — -mitä, häh — pikku tutkintoa? - -— Pikku tutkintoa? — vastasi Alma kalveten. - -— No niin, ei sitä nyt ole pantava niin pahaksi. Jos minä nyt -esimerkiksi alotan tekemällä kysymyksen: miksi sinä kalpenit? -niin sinä vastaat: "isä" — nyt ylijahtimestari puhui hienoimmalla -diskanttiäänellään — "isä-kulta, en tiedä kalvenneeni". - -— Ei, isä, niin en olisi vastannut, sillä minä tunsin vereni -vaihtelevan jollakin tavoin. - -— Ja miksi niin tapahtui? - -— Siksi että pelästyin — en tiedä mitä tahdot minulta tutkia, isä! - -— Sen saat pian kuulla. Mutta sinähän näytät pikemmin jäniksen kuin -ylijahtimestarin tyttäreltä! Mene kamariisi ja rohkaise mieltäsi sillä -aikaa kun syön aamiaista — ja tule jälleen luokseni puolen tunnin -kuluttua. - -— Kyllä, isä, — lupasi Alma ihastuen siitä, että sai hieman hengähtää. - -Mutta tultuaan huoneeseensa hän alkoi kiusata itseään monenlaisilla -kuvitteluilla, niin että hänen lopuksi täytyi pitää helpotuksena -totuuden tietämistä; eikä kellonosoitin näyttänyt vielä täyttä -puoltakaan, kun hän jälleen tuli isänsä huoneeseen, katseessa tosin -hieman kiusaantunut ilme, mutta yhtäkaikki vähän rohkeampana kuin äsken. - -— No, olemmeko nyt toipuneet? — kysyi ylijahtimestari asettuen sohvaan, -kun Alma taasen sai luvan istuutua vastapäiselle tuolille. - -— Olen, isä hyvä. - -— Olemmeko koettaneet arvata jotakin? - -— Ei, isä, minä en ole voinut arvata... - -— Kiinnitä huomiosi: en kysynyt, oletko osannut arvata mitä aioin -sanoa. — Eh, en, vaan kysyin, oletko _koettanut_ arvata? - -— Olen, isä, olen kylläkin. - -— No, mihin sinun arvaamiskykysi kohdistui? - -— Isä! - -— Kas niin, älkäämme olko sokkosilla, vaan jos jonkunlainen leikki -on kysymyksessä, niin kätkekäämme kernaammin sormusta — etkö pidä -sormuksista, pikku heilakka? - -— En, isä, — vastasi Alma kovin punastuen, — minä en pidä sormuksista! - -— Mitä kummaa, minä luulen, että me valehtelemme? Sellaiseen emme -ryhdy! Tytöt ovat tyttöjä: sinä pidät sormuksista! - -— En pidä niistä ollenkaan, isä! — vastasi Alma vielä päättäväisempänä -ja katsoi samalla isäänsä niin sanomattoman rukoilevin ilmein, että -toisen täytyi puhaltaa savu piipustaan ja täyttää se uudelleen, -voittaakseen aikaa. - -— No, olkoon: sinä et siis pidä sormuksista. Mutta mitä sinulla on -niitä vastaan? - -— En saata sanoa sitä selvästi, isä: siinä on jotakin, mitä en voi -selittää. - -— Se on toinen asia. Silloin saatamme lukea tämän asian -yliluonnollisiin; mutta siihen asti kunnes se selkenee, emme vaivaa -sormiamme noilla inhoittavilla koristuksilla: anna koreasti tänne -sormuksesi, jok'ikinen! — Viimeiset sanat lausuttiin päättäväisemmällä -äänellä. - -Hämmästyneenä Alma kohotti ylös valkoiset pikku kätösensä. Hän koristi -itseään kernaasti kauneilla sormuksilla; eikä hän ollut tuntematta -kaipausta nähdessään isän aivan levollisena vetävän näppiinsä -sormuksen toisensa perästä; sitte kaikki pistettiin rasiaan, jonka -ylijahtimestari lukitsi lipastoonsa. - -— Kas niin, kas niin, nyt olemme päässeet noista kiusankappaleista ja -saatamme puhua jostakin muusta! Mitä pitäisit kauniista, valkoisesta -hevosesta, tulisesta, mutta kuitenkin lauhkeasta kuin lammas, selässään -pieni englantilaiskuosinen naistensatula, ja sen päällä komea -ratsastuspuku, sopiva sinun ikäisellesi ja kokoisellesi tytölle? - -— Oi, isä-kulta, hevonen, satula ja ratsastuspuku, — huudahti Alma, ja -ilo säteili hänen silmistään — sehän olisi hurmaavaa! - -— Niin, niin, mutta, mutta! En suinkaan epäile sitä, mutta tahtoisitko -myöskin antaa jotakin siitä lahjasta? - -— Mitäpä minä saattaisin antaa _isälle_? - -— Isälle? Mitä kuvitteletkaan — luuletko että minä tahdon haaskata niin -paljon rahaa sinun huviksiisi? Jumala varjelkoon, en ollenkaan, en -ollenkaan; sellaisen jätän sen tehtäväksi, joka tahtoo hankkia kauniin -tytön suosion! - -Alma vaikeni. Ilon ruusut pakenivat nopeasti. Hämmentyneenä hän katsoi -lattiaan. - -— No, älä nyt istu tuolla tavoin allapäin, silloin kun sinulla on syytä -pitää pää pystyssä. Sanalla sanoen: täällä on kosija, joka aikoo antaa -sinulle hevosen satuloineen ja kaikkineen morsiuslahjaksi. - -— Voi, Herran nimessä... isä! Mutta... puoli lausetta tarttui hänen -huulilleen siinä hetkessä, jona isän silmä osui häneen. - -— Ei mitään "muttaa" — en ole koskaan sellaista kärsinyt. Erinomaisesta -hyvyydestä tahdon kuitenkin sallia sinun selittää, mikä sillä -"mutta"-sanalla oli tarkoituksena. - -— En tahdo vielä mitään morsiuslahjoja, isä! — kuiskasi tyrmistynyt -tyttö painaen päänsä isän polvelle. - -Ylijahtimestarin kasvot saivat merkillisen ilmeen. Hän ei karjaissut -kovasti, kuten hänen kiivastuessaan tavallisesti tapahtui, mutta hänen -äänensä olisi kuitenkin kuulunut pitkän matkan päähän, kun hän kysyi: — -Mistä ajasta alkaen _sinä_ siis olet saanut tahdon? - -Alma vaikeni, mutta uuteen kehoitukseen hän vastasi ujolla -avomielisyydellä: — En tiennyt ennenkuin nyt, että minulle oli -sellaista! - -— En minäkään, — vastasi ylijahtimestari; — mutta koska asia joka -tapauksessa on niin uusi, ettei se ole voinut ehtiä vakaantua, niin -luulen, että me ilman erikoista vaaraa saatamme vieraantua siitä — vai -mitä? - -— Voi, isä, puhu hellästi, minä pelkään, kun haastat tuolla tavalla! - -— Varsin kernaasti, lapseni: minä aion naittaa sinut! Ensi vuonna -pidämme häät, ja toivonpa, että kaikki ihmiset, jotka häissä tanssivat, -kertovat kauniista ja iloisesta Ombergin morsiamesta. - -— Entä sulhanen? — änkytti Alma. - -— Paras mies, jolla on koskaan ollut ruotsalainen nimi, joka on -kantanut Ruotsin terästä ja kyntänyt ruotsalaista maata: kuninkaan -uskottu majuri ja ritari, jalosukuinen herra Svante Kling, Svanvikin -säteritalon ja useiden kiliseväin kultatynnyrien omistaja — ja -kuitenkaan ei mikään se ole hänen sydämensä ainoankaan veripisaran -arvoinen, kun se sydän on kunniallisin ja uskollisin mitä koskaan on -laskettu tytön jalkojen juureen! - -— Hän niin vanha, niin kauhean vanha, — nyyhkytti Alma. - -— E-eei, e-ei, ei suinkaan hän ole vanha, hänellä on mitä nuorekkain -sielu, ja muutoin hän on vikkelä kuin orava. Etkös häpeä: nuori mies, -ainoastaan vähän yli neljänkymmenen. - -— Pian viisikymmentä, isä, ja minun on mahdoton mennä naimisiin vanhan -majurin kanssa. — Alma ummisti silmänsä, jotta hänen ei olisi tarvinnut -nähdä rohkeiden sanojensa vaikutusta. - -Mutta ylijahtimestarin luonne ei ollut tänään niin kuohahteleva kuin -tavallisesti. Hän vastasi ainoastaan: — Saammepa nähdä, — nousi -senjälkeen ylös ja huomasi, että hänen oli aika lähteä eläintarhaan -kävelemään. - -Alma hengähti helpommin. Hän sai vapauttaa ajattelemiseen. Mutta tämä -vapaus ei ollut erittäin kadehdittava, koska se jätti hänet alttiiksi -niitä erilaisimmille tuskille. - -Naimisiin menoa majurin kanssa, johon hän oli oppinut katsomaan yhtä -suurella kunnioituksella kuin omaan isäänsäkin, tuntui hänestä yhtä -mahdottomalta kuin todellisuudessa asettua isänsä tahtoa vastaan. -Tosin oli ensimäinen vastustusyritys käynyt helpommin kuin hän oli -luullutkaan, mutta siitä ei seurannut, että toinen onnistuisi yhtä -hyvin. Oi, ei, Alma tunsi liian hyvin, ettei isä sallinut itseään -ohjata, olipa kysymyksessä niinkin uusi asia kuin "oma tahto" -henkilöllä, jolla ei koskaan saanut olla sellaista, ei vähimmässä pikku -asiassakaan. - -Kuitenkin, niin tärkeä kuin se asia olikin, joka nyt valtasi Alman -mielen, jätti se hänelle aikaa väliin palauttamaan mieleensä luolassa -tapahtuneen aamuisen näytelmän. Ja joka kerta kun hän muistissaan -näki sen hetken, jona hän ensiksi huomasi Alvastran tapahtuman nuoren -sankarin hänen peittäessään sammalella permantoa, kohosi purppurapilvi -hänen kasvoilleen, ja huulilla oli kaikesta hänen sisäisestä -levottomuudestaan huolimatta hymy, joka kertoi, miten neitseellisessä -veressä riemu ja tuska liittyivät yhteen. - -Sillä aikaa ylijahtimestari käveli huulet tiiviisti yhteen -puristettuina puiston käytävää; ja määrätyllä paikalla, johon hän -väliin heittäytyi lepäämään, nimittäin milloin kukaan ei nähnyt -— ylijahtimestarin heikkous oli se, että hän aina tahtoi näyttää -nuorelta, ei koskaan vanhuuden vaivaamalta — otti hän povitaskustaan -kirjeen, avasi sen ja silmäili toisen kerran sen rakasta, kylläkin -kauan odotettua sisällystä: - - "Arvoisa veli! - - Veli on varmaankin jo pitkän aikaa nähnyt, miten minun laitani on..." - -— Olen kyllä, olen kyllä, — liitti ylijahtimestari — mutta juuri sen -vuoksi olisi pitänyt käyttää paremmin aika, joka tuhoaa parhaatkin -suunnitelmat, vaikkakaan se, hitto vieköön, ei saa tätä turmella! - - "... ja minä toivon, että veli hyväksyy sen tunteen, jota minä - yhtäkaikki en itse uskalla hyväksyä, koska pelkään, ettei se ole - mieleen tämän tunteen herättäjälle. - - Minulla ei ole mitään kykyä ilmaista ajatuksiani suullisesti tahi - kirjallisesti siten, että ne saavuttaisivat sen soinnun, joka hivelee - nuoren tytön korvaa. Sen vuoksi minä en myöskään rohkene millään - tavoin esittää hänelle toivomustani, vaan pyydän veljeä isällisellä - rakkaudella, ilman kiivautta — sillä sellainen olisi minulle peräti - vastenmielistä — kysymään Almalta, luulisiko hän voivansa tulla - onnelliseksi miehen keralla, joka siinä tapauksessa tulisi uudelleen - nuorukaiseksi. Kenties hän kuitenkin antaa kieltävän vastauksen; - ja silloin minä pyydän, ettei veli millään tavalla rupeaisi - houkuttelemaan! Mitä muutamain vuosien onni merkitsee minulle, jos - Alman täytyy siitä kärsiä! Ei, ei mitään pakkoa! - - En määrää mitään aikaa vastaukselle. Pysyttäydyn pari viikkoa kotona, - jollen sillä aikaa saa mitään tiedonantoa. Mutta ellei silloin - ole tapahtunut mitään sellaista, niin tulen aina, ainakin vanhana - tuttavana, veljen luokse käväisemään. - - Kunnioituksella ja ystävyydellä - - veljen palvelija - Sv. Kling." - -— Voi sinua tomppelia, olisitpa tuon pusertanut itsestäsi puoli vuotta -sitten, niin olisi hän nyt sinun vaimonasi! — mutisi ylijahtimestari... -— Oma tahto — niin, saadaanpa nähdä: tuollainen pikku heilakka ja oma -_tahto_. Mutta minä tiedän myös mitä _minä_ tahdon ja mikä on parasta -ja viisainta. Onkohan vaan raunioiden ritari lähtenyt Hevossaaresta? -Minun täytyy lähettää tiedustaja sinne. Jos sala-ampujia on -läheisyydessä, niin täytyy pitää silmänsä auki. - -Samana iltana ylijahtimestarin päähän pisti soutaa kalastamaan — -mikä urheilu ei suinkaan ollut hänen lempihuvejaan. Kulkiessaan -Hevossaaren ohi hän poikkesi maihin, noustakseen ylös ja katsoakseen -veneenrakentamista, jota luotsivanhin johti. Majatalon isäntä itse oli -ulkona ja seisoi hattu kädessä kumartaen. - -Ylijahtimestari tervehti. — No, onko paljon matkustavaisia? — kysyi hän. - -— Eipä kovinkaan paljoa. Minulla on kuitenkin ollut muuan herra, joka -on virunut täällä kokonaisen viikon. - -— Ja viruu vieläkin? - -— Ei, hän matkusti juuri nyt — vene näkyy kaukana tuolla lännessä. Hän -aikoo mennä Hjo'hon, josta tulikin. - -Sydän keventyneenä ylijahtimestari palasi kotiinsa. Ja koska hän nyt -piti asiansa varmana, päätti hän itse matkustaa Svanvikiin, saadakseen -majurin itsensä kirjoittamaan Almalle, ja rohkaistukseksi siihen -antaakseen oman suostumuksensa. - - - - -XIII. - - -Muutamia viikkoja oli kulunut. - -Ylijahtimestari oli tehnyt matkansa, mutta aivan turhaan, mikäli sen -tarkoituksena oli saada majuri itse kirjoittamaan tytölle. — Ei, veli, -— oli tuo suoraluontoinen mies vastannut, — hän tietää kyllä, millainen -minä olen, minun tarvitsemattani asettaa omia pikku ansioitani hänen -silmiensä eteen, — Ja jos hän tahtoo tehdä minut onnelliseksi sekä -sydämellä että kädellä, niin hän kyllä tekee sen ilman kirjettäkin. - -Suuttuneena ja mutisten jotakin tyhmyydestä ja naistuttavuuksien -puutteesta, ylijahtimestari lähti paluumatkalle, pyytäen majuria -saapumaan neljäntoista päivän kuluttua. - -Koko tällä ajalla Alma ei kuullut sanallakaan puhuttavan majurin -kosinnasta, jonka vuoksi hän pian alkoi uskoa, että isä kenties, kun -oli kysymys hänen vastaisesta onnestaan, oli luopunut omasta tahdostaan -— ja yhä raikkaampina kukoistivat nyt ilon ruusut hänen poskillaan. -Sillä Almalla oli vielä toinen autuuden lähde, jonka hän kuitenkin -huolellisesti kätki omaan rintaansa; hän oli näet monta kertaa — -luonnollisesti aina sattumalta — nähnyt jälleen vieraan, eikä hän -enää saattanut epäillä, joskaan siitä ei ollut tullut mitään varmaa -sanotuksi, että vieras pysytteli paikkakunnalla yksinomaan hänen -tähtensä. - -Usein hän kuitenkin koki ennen tuntematonta tuskaa, pieniä -tunnonvaivoja sen johdosta, että hänellä oli isältä salattavaa. Oli -kyllä totta, ettei hän koskaan ollut sopinut nuoren herra Kemnerin -kanssa näistä tapaamisista, mutta yhtä totta oli sekin, ettei hän -koskaan niitä karttanut, vaikkei se olisi ollut erittäin vaikeaa, -jos hän olisi rajoittanut kävelyretkensä puistoon tai virkatalon -lähimpiin seutuihin. Mutta jollei hän pariin päivään ollut kulkenut -kauemmaksi, niin kolmantena päivänä hän ei saanut pikku jalkaa enää -ollenkaan tottelemaan: se oli saanut vastustamattoman halun käydä -katsomassa luolaa, Yhtätoista pyökkiä, Stocklycken niittyä ja muutamia -muita kaukaisia paikkoja, jolloin kohtalo aina satutti niin, että -_hän_ — tyttö oli jo ajatuksissaan ruvennut vaihtamaan hänen nimeänsä -paljonmerkitsevään "_hän_"-sanaan, sattui tulemaan samaan aikaan. - -"Mutta jos isä jonakuna päivänä sattuisi" — Alma häpesi lausua -itsekseen: "yllättämään minut": hän muutti — "huomaamaan, että minä -noin vaan, sille mitään mahtamatta, tapaan jonkun kävelyilläni! -Suuttuisikohan hän kovin?" Ja joka kerta kun hän teki itselleen tämän -kysymyksen, ilmaisi hänen kiivaasti sykkivä sydämensä, että niin oli -tapahtuva... He puhuivat kuitenkin viattomista asioista. Vieras kertoi -kodistaan, äidistään, tähänastisesta onnettomasta haaveilustaan, joka -tuotti surua toimeliaalle isälle, ja miten hän vihdoin oli päättänyt -matkustaa löytääkseen jonkun parantavan yrtin. Oli onnellista, että hän -silloin ajatteli Ombergia. Tyttöhän varmaankin kernaasti auttoi häntä. - - * * * * * - -— Oletko kuullut, miten harakat tänään katolla nauravat? — kysyi -Neta-täti eräänä aamuna astuessaan Alman luo. - -— En, ja mitä se merkitsisi? — vastasi Alma, joka silmättyään kelloon -alkoi joutuisasti pukeutua. - -— Merkitsisikö, rakas lapsi? — toisti Neta-täti ja otti niin runsaan -hyppysellisen nuuskaa rasiastansa, että enemmät puolet ripisi äsken -silitetylle esiliinalle. — Mitäpä muuta kuin vieraita tahi uutisia! Jos -ne nauravat ainoastaan yhden ainoan aamun, niin tulee vieraita, mutta -jos ne nauravat kolmena peräkkäin, niin se merkitsee jotakin tärkeää -uutista. - -— Rakas täti, mitä se saattaisi olla? - -— Ymmärrät kai, etten minä ole kaikkitietävä, mutta arvata saatan -kuitenkin hätätilassa, kun saan ensin säikeen päästä hieman kiinni. - -— Ja onko tädillä nyt sellainen säie? - -— Miltä kannalta asian ottaa — oletko kuullut, että meillä on -sunnuntaina suuret kekkerit, oikein suuret kekkerit soittoineen ja -tansseineen? - -— Soittoineen ja tansseineen? — toisti Alma hämmästyksissään. - -— No miksi siitä näytät niin armolliselta? Oletko unohtanut, että muuan -pikku neito silloin odottaa kaunista seppelettä? - -— Tiedän kyllä, että sunnuntaina on minun syntymäpäiväni; mutta sitä ei -ole koskaan ennen sillä tavalla juhlittu. - -— Kerta ensimäinen. Sinä täytät kahdeksantoista vuotta — kenties isä -tahtoo, että juhla saa kaksinkertaisen merkityksen! - -Tähän viittaukseen Alma ei uskaltanut vastata sanaakaan. Hänen -päätään huimasi, valtimo löi kuumeisesti. Sunnuntaihin oli ainoastaan -kolme päivää: ja juuri niinä päivinä hänellä oli tapana "kävellä -puutarhassa". Nämä kävelyretket sattuivat säännöllisesti joka -kolmanneksi tai neljänneksi päiväksi, niin että hän, jos olisi -muuttanut järjestystä ja tänään mennyt vuorelle, ei olisi tavannut -_ketään_. - -Ja miksi Alman mielessä liihoitteli tuo toivo, että hän juuri _ennen_ -sunnuntaita saisi tavata nuorta kasvientutkijaa? Niin — koska hän — -tämä ei ollut kuitenkaan vielä aivan selvää — sitä ennen mahdollisesti -lausuisi jotakin, johon oli annettava vastaus, tahi ainakin -puolittaisen ajatuksen siihen suuntaan. Ja se oli suojeleva hänet -kaikesta pahasta, mitä sunnuntaina saattoi tapahtua, jotavastoin, jos -mitään, yhtään mitään ei tapahtuisi, jos hän ei tapaisi ketään, niin -hän kenties ei hirviäisi asettua isän tahtoa vastaan... - -Alma tuli alas, suuteli isää kädelle ja kaatoi hänelle kahvia. Mutta -viimeksimainittu tehtävä ei onnistunut ollenkaan yhtä vakavasti kuin -tavallisesti. - -— Miksi kätesi vapisee? — kysyi ylijahtimestari ottaen piipun suustansa -ja katsellen vakavasti tyttöä. - -— En minä vapise, isä! — änkytti Alma, mutta sitten hän tosiaankin -vapisi niin rajusti, että pannun sisällyksestä läikähti kupin yli -lumivalkoiselle liinalle. — Anteeksi, isä! - -Ylijahtimestari yskähti, tarttui jälleen piippuunsa ja puhalteli -kiemurtelevia savupilviä ulos ikkunasta. - -Alma vaikeni kaataen muutamia pisaroita omaan kuppiinsa, mutta -kasteltava korppu sai juoda kaiken kahvin; Alma vei ainoastaan kupin -huulilleen. - -— Sepä merkillistä kahvinjuontia, — sanoi ylijahtimestari harvinaisen -pitkän vaitiolon jälkeen, ja "sepä" lausuttiin terävällä äänenpainolla. - -Almalla ei ollut vastausta valmiina: hän katsoi nolona kuppiin ja loi -jälleen aran katseen isäänsä. - -— Etkö ole nukkunut hyvin yöllä? - -— Olen, isä. - -— No, olemmeko kuunnelleet jotakuta aamupöllöä — onko neitsyt -lohikäärme tänään tehnyt kierroksensa tyttökammioon? - -— Neta-täti — niin, isä, hän oli luonani aamulla! - -— Sen saattoi uskoa, kyllä väinkin. Ja onko hän hämmentänyt sinulle -niin voimakkaan liemen, että sinun on pitänyt saada hermoväristys -ensimäisestä annoksesta? - -— En luule, isä, hänen arvanneen oikein! - -— Ja siksi olet pahoillasi? Kas niin, älä näytä niin hämmästyneeltä: me -kenties toteutamme hänen ennustuksensa! - -— Mutta juuri se, isä... - -— Ilahduttaa sinua, ymmärrän, ymmärrän — se on aivan luonnollista. Hän -on kai juorunnut, että me aiomme pitää hieman hauskaa? - -— On, mutta minä en siitä niin ihastunut. - -— Mitä, sinä itsepäinen, kiittämätön pikku hupakko — et ihastu siitä, -että isäsi panee sinulle toimeen tanssiaiset! Etkö häpeä? - -— Tahtoisin olla niin iloinen, niin onnellinen, ettei kukaan olisi -nähnyt iloisempaa tyttöä, jollet vaan... - -— Kas niin, kas niin, jätä nuo tyhmät, ikävät keskeytykset! Emme kai -istu täällä kuin teatterissa odottamassa, että kuiskaaja täyttää loput, -milloin itse sekoamme. Puhu aina avoimesti ja suoraan. Miten oli: -jollet vaan...? - -— Pane toimeen mitään muuta, — änkytti Alma. - -— Ahaa, — huudahti ylijahtimestari ja kavahti tuolilta tulisen -tapansa mukaisesti. — Olemmeko hautoneet sellaisia mielijohteita? -Tahdon kaikella luottamuksella sanoa pienelle nirppaliisalleni, ettei -nuoren tytön mitenkään sovi omin neuvoin hautoa päässään tuollaisia -ajatuksia! Kun minä sanon: täällä tulee kihlajaiset, niin täällä tulee -kihlajaiset; ja minä sanon sen kyllä siksi ajoissa, että sinä ehdit -tavata tah... don, se on tahdon. - -Näin sanoen ylijahtimestari kiiruhti ulos, ja kohta senjälkeen Alma -kuuli hänen äänensä ullakolta, missä Neta-neiti paraikaa levitti -kuivamaan koiranputkia ja peltominttuja. Mutta joskin Alma astui -eteiseen, ei hän tajunnut yhtään selvää sanaa, — siinä määrin -kysymykset, vastaukset, päivittelyt seurasivat toisiaan, että -kaikkityyni oli kuin virran kohinaa... - -Alma teki kävelyretkensä puutarhaan, mutta ei ollut koskaan huomannut -sitä niin ahtaaksi; hetkisessä hän kiersi kaikki käytävät. Pienen -Alma-paran sydän kenties oli siksi täysi, että hän tarvitsi ulkona -suurempaa tilaa. Ja niinpä hän kuljettuaan viistoon puutarhan läpi -tuli vihdoin puistoon vievälle pienelle takaportille. Mutta ikäänkuin -hänellä olisi ollut jotain väärää mielessä, astui hän jälleen sisälle -sulkien sen — ja se avaaminen ja sulkeminen uudistui vähintäänkin -neljännestunnin ajan. Silloin portti ei oikein tahtonut mennä uudelleen -kiinni, koska jotakin oli tullut saranain väliin. Alman täytyi -senvuoksi astua ulkopuolelle — ja kun hän nyt kerran oli siellä, olivat -hänen mielestään niityt ja kukat niin houkuttelevia, että hän ei -hennonut olla lähtemättä niitä hieman katselemaan. - -Merkillistä kuitenkin oli, että mitä pitemmälle Alma ehti, sitä -kauniimmilta ja houkuttavammilta kauempana olevat puut, niityt ja kukat -näyttivät. Ja niinpä puut, niityt ja kukat, ryhmä toisensa jälkeen, -veivät hänet lopuksi niin loitolle, että sittenkin itse asiassa "olisi -hiukan hupsua, jollei samalla menisi uudelle luolalle katselemaan -näköalaa järvelle, joka tänään ja tällä ilmalla varmaankin oli -sanomattoman ihana". Ja Almahan saattoi mennä sitä levollisempana, kun -tiesi että "hän" ei ollut siellä tänään. - -Ja Alma läksi. - -Mutta oliko se sattuma vai tapahtuiko joka päivä samoin — pieni -huvimaja oli kaunistettu lehvillä ja sammaleiselle permannolle -siroitetuilla tuoreilla: kukilla. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ketään. - -Alma istuutui. Hän ei päässyt selville kaikista toivomuksista, kaikista -tuhansista peloittavista ja levottomista ajatuksista, jotka hänessä -heräsivät. - -Puoleksi huoahtaen hän sanoi itsekseen: "Minun täytyy lähteä", mutta -jäi kuitenkin paikoilleen. Luola oli kuin lumottu. - -Mutta äkkiä hän kavahti pystyyn: hyvin tuttuja askelia kuului ulkoa -— hän olisi tahtonut piiloutua, hän tunsi punan polttavan poskista -sydämeen asti, hän oli aivan suunniltaan tuskasta. Olihan kovin -vaarallista, jos hänet tavattaisiin siellä juuri sellaiseen aikaan, -jolloin hänellä ei ollut koskaan tapana siellä käydä, ja puolittain -epätoivoisena hän rukoili, ettei nuori mies huomaisi häntä. Hän -hyrskähti itkuun. - -Mutta Alma ei ehtinyt toivoa, pelätä eikä rukoilla, ennenkuin toinen jo -seisoi luolassa, aivan tytön edessä; nenäliina itkettyneillä silmillään -ja hehkuvilla poskillaan tämä ei tiennyt, mihin piiloutuisi hädässään -ja sydämensä ahdistuksessa. - -— Alma! — huudahti Karl August yllätyksensä huumauksessa unohtaen -kaiken väkinäisyyden. - -Pelkkä ristimänimi, jota tyttö ei ennen ollut kuullut luiskahtavan -hänen huuliltaan, täytti hänet sanomattomalla onnella; koskaan ei -hänestä nimensä ollut kaikunut niin kauniilta. "Ah", ajatteli hän -ujosti, "sanoisipa hän sen vielä kerran!" Ja se toive täyttyikin heti. - -— Alma, Alma, — toisti vieras tytön edelleen pitäessä kasvonsa -peitossa, — Alma itkemässä! - -— Pääni on varmaankin kipeä, — lausui Alma ja katseli hyvin -hajamielisen näköisenä järvelle. — En aikonut tulla tänne nyt — mutta -täällä ylhäällä on niin raitista ja kaunista. - -— Olen varma, — alotti Karl August jälleen rohkeana siinä varmuudessa, -ettei häntä nähnyt kukaan muu kuin se, joka oli melkoisesti häntä -itseään ujompi, — olen varma, ettei Alma itke päänkivistyksestä: jokin -on koskenut sydämeen? - -— Ei... mikään, — vastasi tyttö hapuillen ja koetti näyttää -levolliselta. - -— En uskalla kiusata, — sanoi Karl August ja tarttui miehuullisesti -tytön käteen, toisen vetämättä sitä pois hämmennyksessään, — mutta -te _olette_ itkenyt, ja yksi ainoa näitä kyyneliä riittää tuottamaan -minulle kärsimystä kaksin verroin... On olemassa sympatioja, joita on -mahdoton selittää; joku aavistus sanoi minulle, että luolassa käydään -tänään, ja sen vuoksi minä olen sen kaunistanut. - -Aivan ajattelematta Alma vastasi: — Sen arvasinkin sisään tullessani. -— Hän keskeytti ja tempasi kiivaasti kätensä takaisin: hän ei voinut -antaa itselleen anteeksi sitä, että oli paljastanut niin suuren -heikkouden. - -Mutta samassa hetkessä Karl Augustin käsi oli jo hänen vyötäisillään, -ja mitä lämpimin ja pyhin rukous oli hänen silmissään. — Alma, — -kuiskasi hän, — elämäni, rauhani riippuu sinusta — — en saata elää, -ellet rakasta minua ja tule puolisokseni. - -Alman sydän paisui niin että hän ei saanut puhutuksi. - -— Sano miten vähän, miten vähän hyvänsä! — pyysi toinen polttavassa -tuskassa. - -— En saata, — vastasi Alma, mutta antoi kuitenkin purppuraisen poskensa -painua toisen olalle. — Minä niin pelkään, pelkään! - -— Ainoastaan _pelkäät_, kallis, rakas tyttö, et muuta? Minä rukoilen -sinua, luota siihen, joka ei koskaan omista uskoaan, sydäntään, -elämäänsä, kenellekään muulle kuin sinulle! Pelkäätkö ainoastaan? - -— Olen onnellinen! — kuiskasi Alma ja tunsi samassa hetkessä liiton -vahvistetuksi... — Mutta, hyvä Jumala, mitä isä sanoo! - -— Ei mitään pelkoa taivaassa. Menkäämme nyt heti, tuossa tuokiossa, -häntä tapaamaan. - -— Ei, ei, meidän ei tarvitse lähteä mihinkään sitä onnea nauttiaksemme! -— kuului ylijahtimestarin ääni, hänen säkenöivin silmin saapuessaan — -taivaaseen. — Hän on täällä, herra! Niin, herra, tuhat tulimmaista, -eikö tässä olekin todistaja siihen, että te olette menetellyt lurjuksen -tavoin — älkää kalvetko, herra — juuri riivattu lurjus ja pelkuri te -olette, — paneppa isän tietämättä toimeen salaisia kohtauksia ja hiivi -tytön sydämeen! Hyi, hitto, minua ihmetyttää, etten tee teille muuta -kuin sanon, että menkää helv... - -Ylijahtimestarin vimmaisen vihanpurkauksen aikana Alma oli piiloutunut -luolan perimpään nurkkaan, kuitenkin siten, että hän sillä -mielenmaltillaan, mikä hänellä vielä oli jäljellä, saattoi tarkata, -miten hänen kosijansa käyttäytyisi hänen isäänsä kohtaan. Hän mietti -mielessään, uskaltaisiko Karl August _vastata isälle_, ja vaikkakin -hän piti parhaana, ettei hän sitä tekisi, tunsi hän kuitenkin itsensä -enemmän tyydytetyksi nähdessään Karl Augustin kalpeat kasvot ja -niissä melkein yhtä tuikean ilmeen kuin itse isällä; hänen silmänsä -säkenöivät, hänen huulensa vapisivat ja hän kuuli toisen äänellä, joka -oli hämmästyttävän erilainen kuin se, jolla hän äsken oli häntä itseään -puhutellut, terävästi lausuvan: - -— Hiljaa, hiljaa, herra ylijahtimestari. Olkaa suosiollinen ja -muistakaa, ettei yhdelläkään isällä ole oikeutta sanoa lurjukseksi ja -pelkuriksi miestä, joka kaikessa kunniassa ilmoittautuu tyttärelle -ennenkuin isälle. Ja nyt, joskin minulta mielenliikutuksessa puuttuu -sovelias ilmaisumuoto, pyydän saada esittää herra ylijahtimestarille -sen anomuksen, joka ilman tätä keskeytystä olisi hienommalla tavalla -tullut herra ylijahtimestarin korviin! - -— Oo, kautta sieluni, saatatteko vielä valittaa, että teiltä puuttuu -rohkeutta ja ilmaisumuotoa, — huudahti ylijahtimestari hilliten -itseään ja vihastaan huolimatta hyväksyen nuoren miehen maltillisen ja -miehekkään vastauksen, — jos sananne eivät olisikaan niin valikoituja -kuin tulisi olla kosijan, josta ei tunne muuta kuin mitä hän itse -on suvainnut ilmoittaa! Mutta oli sen asian laita miten hyvänsä, se -jää vähemmän tärkeäksi, kun liitto ei tule kysymykseenkään. Olen jo -luvannut tyttäreni eräälle kosijalle, joka — viisaammin kuin te, herra, -— on tiennyt alottaa oikeasta päästä! - -— Mitä, herra ylijahtimestari — luvannut tyttärenne hänen tietämättään! - -— E-en herra, en hänen tietämättään... Tule tänne, heilakka, ja vastaa, -etkö tiedä, että isäsi on aikonut sinut toiselle kosijalle? No, anna -tulla — puhu suusi puhtaaksi, jotta ritarisi ymmärtää sinut. Tämä on -oikeastaan minun puoleltani liiallinen hyvyyden osoitus, mutta yhtä -kaikki — sallin sen. - -— Mutta kehoitus, — lausui Karl August, — tapahtuu niin kaksipäisessä -muodossa, että Alma-neiti pelästyy — ja vastatkoon hän silloin mitä -hyvänsä, niin uskon ainoastaan hänen edellisiä sanojansa. — Ja sitten -hän kääntyen Almaan lausui muuttuneella ja hennolla äänellä: — Sano, -rakas, kallis Alma, onko isäsi luvannut kätesi sinun tietäessäsi sen? - -— _Rakas, kallis Alma!_ — matki ylijahtimestari hirveästi virnistäen. -— Rakastakaa ketä hittoa haluatte, mutta tehkää hyvin ja olkaa -rakastamatta _minun_ tytärtäni ja puhutelkaa häntä vähemmän -tuttavallisesti, jos herra ruukinpatruuna suvaitsee... No, etkö saa -sanaa suustasi, tyttö? - -Arasti vilkuen isästä siihen mieheen, jolle oli antanut sydämensä, -vastasi Alma: — Olen kyllä tiennyt isän toiveen, mutta olen toistanut, -että en tahdo majuria! - -— Mikä, — lisäsi ylijahtimestari, — ei merkitse! mitään! Ja tule nyt ja -lähde kotiin, sillä me olemme, mikäli ymmärrän, puhuneet kaiken mitä -tarvitaan. - -— Emme, paras ylijahtimestari, kaukana siitä! — lausui Karl August, -joka piti parhaana hillitä itseään. — Älkäämme Herran nimessä näin -erotko! Olen vakuutettu siitä, että te, herra ylijahtimestari, olisitte -tyytyväinen oloihini, jos saisin niitä lähemmin esittää ja Alma-neiti -kulkisi edellä. Sillä kykenemättä täysin huolehtimaan vaimosta en olisi -koskaan uskaltanut esittää pyyntöäni. - -— Kas niin, kas niin, älkäämme puhuko puuta heinää! Uskon kyllä, että -ruukinpatruuna on kunniallinen mies ja olisi kyennyt elättämään hänet, -jos olisitte hänet saanut, mutta sehän teidän olisi pitänyt alusta -alkaen huomata, ettei se naula vetänyt: minä osoitin olevani jyrkästi -vastaan heti ensi hetkestä. - -— Juuri se seikka, että isän talo oli minulta suljettu, pakoitti minua -tapaamaan Alma-neitiä puistikossa. Mutta sopisikohan minun kysyä, -mistä niin voimakas vastenmielisyys aivan tuntematonta kohtaan saattaa -johtua? Se ilmeni jo tavatessamme Alvastrassa. - -— Se, — sanoi toinen tarttuen tyttärensä käteen, — johtui siitä, -että minä heti huomasin kasvoistanne jo olevanne rakastunut tyttöön, -ja koska en saattanut ottaa kahta vävyä, niin tyydyin siihen, jonka -paraiten tunsin ja johon enin luotin, nimittäin majuri Klingiin, jonka -kanssa Alma ensi sunnuntaina menee kihloihin! - -— Mutta minulla on hänen sydämensä ja — uskollisuutensa, ja se tuottaa -vaatimuksia, joista en aio luopua! Olen tekevä kaikkeni säilyttääkseni -ne! - -Ja vastausta odottamatta Karl August kohteliaan jäähyväistervehdyksen -jälkeen ja luoden Almaan palavaa hellyyttä uhkuvan katseen kääntyi -vastakkaiselle käytävälle. - -— Vai niin! Siinäpä hitonmoinen mies, — mutta minun asiakseni jää -sovittautua ajoissa vastaan,— mutisi ylijahtimestari ja vaelsi alas -tyttärensä keralla. - -Alma koetti katsahtaa isäänsä kasvoihin. Hän odotti kauheaa -vihanpurkausta, mutta ylijahtimestari sanoi tavattoman hiljaisella -äänellä: — En ymmärrä, miten sinä, pieni yksinkertainen letukka, olet -saanut itseesi niin paljon rohkeutta, että vastoin isäsi tahtoa ryhdyt -rakasteluun ihan hänen nenänsä edessä; niin, niin, et sinä sentään -olekaan aivan yksinkertainen! - -Ja enempää ei sinä iltana asiasta puhuttu. Mutta mistä ei puhuttu, sitä -ajateltiin; ja Alma tiesi kyllä, että kullakin päivällä on oma huolensa. - - - - -XIV. - - -Majuri saapui jokseenkin myöhään lauantai-iltana. - -Alma oli huoneessaan, josta hän, varsinaista kieltoakaan saamatta, ei -ollut lähtenyt isänsä ja Kari Augustin kesken tapahtuneen kohtauksen -jälkeen. - -Nyt hän kuuli isänsä askeleet, mutta avatessaan oven hän säpsähti: -sellaista käskevän vakavuuden ilmettä ei tyttö ollut koskaan nähnyt -hänen kasvoillaan. - -— Olen sanonut sinulle, lapseni, — lausui isä tarttuen tyttärensä -käteen, — olen sanonut sinulle antavani sinulle riittävästi aikaa -myöntävän vastauksesi oppimiseen, ja nyt jätän sinulle vielä puoli -tuntia siihen. Minun päätökseni olet jo kauan tiennyt, ja vielä -kauemmin olet tuntenut, etten koskaan muuta päätöstäni. - -— Mutta, isä, — sanoi Alma koettaen rohkaista mieltään, — en saata -antaa uskollisuuttani kahdelle! - -— Et ole antanut mitään tuolle nokkaviisaalle pojalle! Sillä sen mitä -olet lorunnut hänen kanssaan, tekee tyhjäksi isäsi tahto, aivan kuin -et koskaan olisi mitään lorunnutkaan. Tänä iltana sinä annat majurille -myöntymyksesi: huomenna juomme kihlajaisesi — ja sillä hyvä! - -—: Kuolen surusta, isä, jos pakoitat minua! - -— Älä ärsytä minua enempää, tyttö! — Näin sanoen ylijahtimestari -kohotti kättään ja näytti niin kauhistavalta, että Alma tuskissaan -käänsi pois kasvonsa. - -— Helkkarin rakkaudenloruja! — mutisi hän astuessaan takaisin kaikkein -pyhimpäänsä... - -— Pelkään, ettei veli ole antanut minulle oikeata selvyyttä? — sanoi -majuri tutkivaisena. — Almassa on varmaan joku vastahakoisuuden tunne, -jota veli koettaa lannistaa ja salata minulta. - -— Vastahakoisuuden tunne, vastahakoisuuden tunne, — toisti -ylijahtimestari kasvot tulipunaisina, toivon ettei hänellä sitä ole, -silloin kun _minä_ olen myöntyväinen. - -— Mutta, — huomautti majuri Kling, — minä en ole tyytyväinen veljen -myötätuntoon: tässä on kysymys Alman vapaasta valinnasta! - -— Hitto vieköön, — huudahti ylijahtimestari, jonka oli mahdoton enää -pysyä levollisena, — luulenpa aivan, että veli peruuttaa kosimisensa! -Jollei veli tahdo tytärtäni muutoin kuin että hänen pitää seistä ja -niiata ja huutaa niin että Jumala ja koko maailma sen kuulee: "minä -tahdon tulla arvoisan ja oivallisen majuri Klingin vaimoksi", niin -antaa koko asian olla. Sillä sen kai veli tiennee, ettei se kana -itsestään tule sanomaan: "ota minut!" - -— Aina niin kiivaana, veli hyvä! — vastasi majuri. — Suo kuitenkin -anteeksi, etten voi tyytyä muuhun kuin Alman omilta huulilta -tulevaan ratkaisuun, ja jos ne antavat kieltävän vastauksen, niin ei -kihlauksesta tule mitään. - -— Silloin annan palttua sinulle ja tyhmyyksillesi! Saattaako nyt -siivo tyttö antaa myöntävän vastauksen heti ensi hengenvedossa? Minun -vaimoni, Maria-vainaja, kieltäysi kymmeneen kertaan. Olisinko silti -menettänyt rohkeuteni — hitto vieköön: se vain ärsytti minua suurempiin -ponnistuksiin; ja uskoopa veli minua tahi on uskomatta, niin minä -kuukaudessa syrjäytin neljä kilpakosijaa — ja veli ei katso pätevänsä -voittamaan _yhtä_ kieltävää vastausta ja _yhtä_ kilpakosijaa! - -— Mitä tuo merkitsee? — kysyi majuri ilmaisten jonkunlaista -mielenliikutusta. — Onko minulla kilpakosija? - -— Mitä veli ajattelee? — lausui ylijahtimestari ja suoristausi -ylpeänä; — eikö minun tyttärelläni olisi enempää kuin yksi kosija! -Alma on kaunis, ja vaikka itse sen sanon, kyllin rikas saadakseen yhtä -monta kuin äiti-vainajansakin — ja sen verran hänellä varmasti olisi -ollutkin, ja kenties kaksin verroin lisää, jollen minä olisi sulkenut -porttejani kaikilta nuorilta herroilta! - -— Ja mistä hän sitten on tullut? - -— Luulen itse paholaisen lähettäneen hänet salaman keralla, joka oli -osua Almaan Alvastrassa. Nuori tehtaanpatruuna, kiitokseksi siitä -kepposesta, jonka tein hänelle päivälliskutsuillani, teki vielä -pahemman kolttosen minulle salaa tapaamalla ja kosimalla tyttöä. - -— Entä tytön vastaus? - -— Ei minkään arvoinen! Veljen kai täytyy ymmärtää, että hän ei ilmoisna -ikänä saisi tulla veljen vaimoksi, jollen olisi vakuutettu siitä, -että hänen korkein onnensa perustuu siihen. Alma on pieni, ylen hento -lapsonen, joka tarvitsee sydämellisen ja voimakkaan miehen hoivaa. Veli -on sellainen mies, veli on oleva hänelle hyvä ilman heikkoutta, ei -koskaan kova. Hänen onnettomuutensa olisi, jos hän saisi jonkun noita -nuoria veitikoita, jotka ensimäisinä kuukausina jumaloivat vaimoaan -antaakseen hänen koko lopun elämänsä asteettain alentua, kunnes hän -viimein on ainoastaan vähäpätöisyys, jonka arvo riippuu pelkästään -siitä halusta, millä hän hoitaa taloutensa ja lapsensa. Sellaiseksi -en tahdo Alman tulevaisuutta. Tyttö on jalokivi: sen, joka saa hänet, -tulee myöskin osata antaa hänelle arvonsa. - -Tämän keskustelun tapahtuessa ylijahtimestarin huoneessa, jolloin hän -innoissaankaan ei unohtanut katsoa kellonosoitinta, istui Alma myöskin -kelloon tuijottaen ja laskien minuutit, jotka hän vielä saattoi sanoa -omikseen. Koko hänen olemuksensa nousi sitä kuvittelua vastaan, että -hänen pitäisi majurille siirtää Karl Augustille antamansa lupaus. Mutta -mistä ottaa rohkeus isänsä läsnäollessa selittää se majurille? - -Juuri hänen istuessaan ja miettiessään naputettiin hiljaa -ikkunaruutuun, ja iso, musta pää kohottausi näkyviin. Luotsivanhus -siinä seisoi nyökytellen ja kysyen, pitikö neiti luolasta. - -Alma tuli esille; ja tuskin oli hän avannut ikkunasäpin ja virkkanut -vanhukselle ystävällisen sanan, kun jo pieni kirjelippu oli hänen -kädessään, jonka jälkeen ukko levollisena katosi. - -Tyttö telkesi oven, mursi sinetin ja luki ensimäiset rakastetun käden -kirjoittamat rivit: - - "Oma Almani! - - Uskon sinuun kuin Jumalan sanaan. Taistele rakkautemme puolesta, - vetoa majurin kunniaan! Mutta jos vastarinta nousee sinun voimiasi - suuremmaksi ja sinä tavan voimasta alistut isäsi tahtoon, niin luota - kuitenkin minun sanoihini, että sinä et tule kenenkään muun vaimoksi - kuin minun, vaikkakin minun täytyisi vedota majuriin itseensä. - - Hän ei kenties tiedä mitään ja ehkä loukkaantuu paljoa vähemmän, - jos kuulee avoimen totuuden sinulta kuin jos minä sen lausuisin. - Luoja sinua suojelkoon, sieluni rakastettu, _minun_ kihlattuni. Mitä - vahvemmaksi sinä nyt jäät, mitä innokkaammin taistelet tulevaisuutemme - puolesta, sitä korkeammin ja pyhemmin sinua jumaloi sinun - - K.A. - - J.K. Myöhemmin illalla luotsivanhus jälleen käy ikkunasi ohi. Pidä - silloin pikku kirje valmiina! Taivas, miten kaipaan!" - -Alma pisti kirjeen ompelulaatikkonsa salalokeroon, kun se ensin sinne -mennessään oli saanut ne ujot ja hellät hyväilyt, jotka hän kaiketikin -uskalsi suoda _paperille_. Mutta nyt luodessaan katseensa kelloon, näki -hän kauhistuksekseen, että onneton minuutinosoitin oli määräkohdassa. -Hän tiesi, että viipyminen vieläkin enemmän ärsyttäisi hänen isäänsä; -kykenemättä tekemään ainoatakaan selvää päätöstä, paitsi sitä, että -antaisi Jumalan ja asianhaarain ohjata, sekä (saamansa neuvon mukaan) -ilmaisisi ahdinkonsa majurille, astui hän isänsä huoneeseen. - -— Kas tässä morsian, — sanoi ylijahtimestari tarttuen tytön käteen. — -No, anna majurille toinen, lapseni. Et löytäisi parempaa miestä, vaikka -valittavanasi olisi ollut koko Ruotsin miehinen väestö. - -— Isä! — Alma kohotti katseensa, mutta sai silmäyksen, joka heti sulki -hänen huulensa. - -— Saanko puhua kahden kesken Alman kanssa? — lausui majuri äänellä, -joka ilmaisi päättäväistä toivomusta. - -— Tee tahtosi, mutta älä latele mitään joutavanpäiväisiä juttuja. -Sillä ota heti huomioon, että jos veljen päähän pistää näytellä mitään -romaanimoraalia luopumisineen j.n.e., niin minä jo edeltäkäsin tahdon -sanoa, ettei sellainen mitään pyhitä, mikäli sen pitäisi auttaa Alman -toiveitten toteuttamista muulla tavalla. Niin kauan kuin minun pääni -on pystyssä, ei hän kuitenkaan saa sitä, joka on turmellut parhaat -suunnitelmani. Veli tekee nyt mitä haluaa! — lisäsi hän lähtien -huoneesta. - -— Hyvä kuin kulta, mutta syttyväinen kuin ruuti, — virkkoi majuri -ohjaten Alman tuolille, jonka viereen hän veti omansa. - -— Ah, niin, — vastasi Alma suuresti rauhoittuneena lempeästä, -sydämellisestä sävystä. — Isä on tosiaankin hyvä, mutta suuttuessaan -hän saa minut pelästymään. - -— Mutta minua ei Alma pelkää? Olen varma, ettet voi pelätä, sillä -olethan vakuutettu, etten voi koskaan tahtoa mitään muuta kuin sinun -onneasi? - -— Sen uskon — — mutta jollei se nyt tee minua onnelliseksi... - -— Vaimokseni tuleminen, tarkoitat? - -— Niin, — sanoi Alma hiljemmin, — jos minä uskallan vakuuttaa, etten -voi sitä, etten tahdo, niin eikö herra majuri silloin tulisi pahoilleen -ja suuttuisi minulle? - -— Tosin tulisin pahoilleni, Alma, pahoilleni, hyvin pahoilleni, sillä -et voi uskoa, miten usein yksinäisyydessäni sinun kuvasi on ollut -edessäni ja luvannut minulle enemmän kuin sinä tahdot täyttää — mutta -ole varma, Alma, että minä _en koskaan_ voi suuttua sinulle: sinä -tuotat minulle tuskaa, jolle et itse mahda mitään. - -— Niin kyllä on, — jatkoi Alma yhä miehuullisempana, — ei voi auttaa, -että tuntee vetovoimaa _yhteen_, ja vastahakoisuutta, kun on kysymys -toisesta, joskaan ei silti välinpitämättömyyttä. - -— Viime sana olisikin liian kova: sinä olet ollut toisenlainen! - -— Varemmin olin varma, että pidin majurista niin paljon kuin saattaa -pitää henkilöstä, josta ei _oikein_ pidä... jota ei _rakasta_, -tarkoitan! — lisäsi tytöt ujosti punastuen. - -— No, ja sitten? — tiedusti majuri. - -— Niin, sitten, saatuani tietää majurin tahtovan minua vaimokseen, tuli -tuo vastahakoisuus. - -— No, ajattele vähän, Alma; eikö sinulla ollut mitään muuta tunnetta -minua kohtaan? - -— Tunsin vielä jotain muutakin... mutta se oli niin ilkeä tunne, etten -uskalla siitä puhua. - -— Ah, koeta, anna kuulua — mitä tunsit? - -— Syvää pelkoa: minusta tuntui kuin kernaammin tahtoisin kuolla. - -— Ymmärrän, — lausui kidutettu mies. — Mutta mitä ajattelet juuri tällä -hetkellä? - -— Tällä hetkellä, — jatkoi Alma, — on herra majuri minulle niin -hyvä, etten saata olla kyllin kiitollinen, kyllin vakuutettu majurin -todellisesta arvosta. Ja kuitenkin minun täytyy olla rehellisen suora: -on toinen, jolle yksin tahdon kuulua. - -— Kiitos tästä luottamuksesta, hyvä Alma — tiedän ketä tarkoitat. -Mutta annappa nyt minun puhua hieman omasta puolestani. Saat tulla -tuntemaan, että minä rakastan sinua liian suuresti, voidakseni nähdä -sinua onnettomana. Mutta kysymys on siitä, tulisitko sellaiseksi -minun kerallani vai etkö. Olen aikoja sitten lakannut olemasta -itserakas, mutta jotakin itsetuntoa minulla on kuitenkin jäljellä, ja -minulla on epäilyni, tokko kilpakosijani luonee sinun tulevaisuuttasi -onnellisemmaksi kuin minä saattaisin. - -— Voi, — huudahti Alma avomielisesti, — me sovellumme toisillemme, -_hän_ on nuori — ja herra majuri... - -— Ei niin vanhakaan, Alma, ettei nuoren miehen talvi voisi joutua yhtä -pian kuin minunkin. Hän on nuoruuden, minä miehuuden iässä: mutta -vuodet eivät vaikuta paljoa tunteiden elämään: niin kauan kuin ne ovat -terveet, saattavat vuodet vieriä — me emme silti vanhene. - -— Mutta minä itse olen niin nuori! — lisäsi Alma. - -— Naisen nuoruus ja kukoistus — se on usein nähty — kuihtuu niin pian, -että tuskin muutamaa vuotta tarvitaan ennenkuin hänen kauneutensa -häviää. Silloin nuori, vilkas mies kylmenee; sellaisia esimerkkejä on -nähty paljon. Jos tyttö sensijaan on joutunut naimisiin vanhemman, -vakiintuneen miehen kanssa, ei kauneuden menettäminen merkitse paljoa: -_miehelle_ hän on kuitenkin aina nuori, sillä hänet kiinnittää sielun -ja sydämen parempi kukoistus. Kaiketi hänkin kernaasti näkisi miten -runsaina ruusut kukkivat, mutta lehtien pudottua hän sulkee hänet -hellemmin sydämelleen ja suojelee häntä rakkaudella jokaiselta kylmältä -tuulelta, joka tahtoo häntä vastaan puhaltaa. - -Silloin Alma istui sanatonna. Mistä majuri, levollinen, vakava majuri, -oli saanut kaiken tämän? Se helähti, se teki vaikutuksensa, mutta -ei suinkaan viehättävää. — Miten kauheata olisikaan tulla rumaksi, -vanhaksi ennen aikojaan ja rakastettunsa hylkimäksi! Silloin, oi -silloin, — mutta miksi täytyisi juuri niin käydä!... - -— Mitä minulle vastaat, hyvä Alma? — kysyi majuri vetäen hänen -käsivartensa lähemmäksi itseään. - -— Olen liikutettu, — kuiskasi tyttö, — mutta en voitettu. Olen -sitäpaitsi jo lahjoittanut sydämeni ja uskollisuuteni sen arvoiselle -miehelle... Voi, paras majuri Kling, pelastakaa minut isästä. Jos minut -pakotetaan antamaan myöntävä vastaus, niin vakuutan, etten koskaan -lausu sitä muutoin kuin huulillani. - -— No, hyvä, olet kenties oikeassa! Mutta sinä et pääse ilman koetusta. -Sadat tytöt ovat harhaluulossaan syrjäyttäneet miehen, jonka kanssa, -jollei ohimenevä intohimo olisi ollut järkeä voimakkaampi, he olisivat -tulleet onnellisiksi. Alma, sinun täytyy olla _nimellisesti_ minun -morsiameni, ei niin paljoa minun kuin oman itsesi tähden. Jos sinä -nyt kieltäydyt tänä hetkenä tahi jos minä luovun kädestäsi sinun -tunnustuksesi vuoksi, niin tiedät itse, mitä saat odottaa isältäsi, -jonka hartain toivomus — — liittyy minun toivomukseeni. - -Jos sinä sensijaan et asettaudu hänen tahtoaan vastaan ja pyhästi -lupaat minulle vilpitöntä luottamusta, niin minä lupaan sinulle -juhlallisesti, että saat varmasti olla vapaa, jos vielä tunnet samaa -vastahakoisuutta minua kohtaan. - -— Ah, — sanoi Alma, puoleksi huoaten, puoleksi ihastuksissaan, — -se on vaikea, hyvin vaikea ehto — mutta siihen liittyy myöskin varma -toivo! Ja jos minä nöyrästi suostun siihen, niin tehän lupaatte -minulle, että minua ainoastaan _sanotaan_ morsiameksi ja että minä saan -ilmoittaa sekä ehdot että palkinnon... hänelle... - -— Hänelle, joka tästä päivästä alkaen lakkaa omistamasta vähintäkään -oikeutta sinuun! Niin, kernaasti! Vaadin kuitenkin, että hän -kunniallisena miehenä ei koeta läsnäolollaan, kirjeillään eikä -salaisilla viesteillä muistuttaa itsestään. Mutta tämän vuoden jälkeen -on hänellä oikeus kuulustaa asiaa, ja jos sinä silloin olet vakuutettu -voivasi tulla ainoastaan hänen kanssaan onnelliseksi, niin saat silloin -mennä hänelle! - -— Entä isä? — virkkoi Alma hiljaa. - -— Hän saa tietää olevasi kihlattu sillä ehdolla, että se ei tapahdu -julkisesti ja että häistä ei puhuta vuoteen. Muu jää minun asiakseni. -Luota minun rehellisyyteeni ja hienotunteisuuteeni. - -— Kokonaan, — vastasi Alma. — Jos minä yhtään epäilisin, niin pitäisin -sellaista sitoumusta syntinä ja se rikkuisi ennen aikojaan, mutta -tapahtukoon nyt koetus. Tämän vuoden olen _sydämessäni_ kihloissa -kahden kanssa — tahi kenties oikeammin _en yhdenkään_. - - - - -XV. - - -— Olisiko neuvottelu jo loppunut? — kysyi ylijahtimestari naputtaen -ovelle. - -— Loppunut ja loppunut toivomuksen mukaan! — vastasi majuri, samalla -kun hän hymyillen, joskin se lähemmin katsoen näytti kylmältä ja -keinotekoiselta, avasi oven ja kutsui malttamattoman miehen sisään. - -Alma seisoi keskellä lattiaa, ihmeellisen levollisena, eikä edes -silmänluonnillakaan vastustanut majurin väitettä. - -— Onko se mahdollista? — huudahti ylijahtimestari ja teki iloissaan -erään kaikkein vallattomimpia ilmahyppyjään. — Sanonpa että ottakoot -minut kaikki ylienkelit, jollei Kling ole Luojan kaikkein uskotuin -mies! Sillä jollei hän olisi sellainen, niin ei hän vajaassa puolessa -tunnissa olisi saanut oikullisinta pikku letukkaa, mikä koskaan on -astunut päivänvarjon suojassa, tanssimaan oman pillinsä mukaan. Hei, -lapset, olkaamme nyt hilpeät ja iloiset ja tietäkäämme, että Ombergiin -tulee morsian — tule suutelemaan minua, tyttöni! - -Silloin Alma painautui isänsä rinnalle; ja ottaakseen hänet paremmin -vastaan ja saadakseen hieman tilaa kelpo majurille, ukko paiskasi -molemmat uskolliset seuralaisensa, piipun ja espanjanruo'on, kauas -sohvannurkkaan. Sydämellisen ilon ilme, joka kuvastui vilkkailla -kasvoilla, kiusasi kuitenkin Alman omaatuntoa: hän tiesi, että -asianlaita olisi ollut toisin, jos ukko olisi tuntenut totuuden; ja se -puoleksi moittiva katse, jonka tyttö loi majuriin, sanoi hänelle sen, -mitä hän halusikin nähdä, nimittäin että tytön hieno ja lapsellinen -tunne kärsi siitä, että hän näki olevansa suhteessa, joka — mikäli -majuri hiljaisuudessa uskalsi toivoa — kerran mahdollisesti tulisi -luonnollisemmaksi. - -— Kas niin, kas niin, — huudahti ylijahtimestari puristettuaan -hetkiseksi molemmat rintaansa vasten, — älkäämme nyt enää olko -narrimaisia! — ja hän pyyhki pois pari ilonkyyneltä, jotka olivat -sattuneet harhaantumaan hopeoituneelle poskiparralle. — Mutta mikä -kumma hautajaiskatse teillä on? — Ahaa, kyllä ymmärrän, ymmärrän... -No, lapset, en tahdo olla suuriääninen enkä aluksi myöskään toivo, -että sinäkään esiintyisit paremmin. Kautta sieluni, nouseehan jo yli -ymmärrykseni, Almaseni, että olet mukautunut näin arvokkaasti. Nuori -mies-parka, hänellä oli kyllä rohkeat ajatukset. Alman tulee kirjoittaa -hänelle — vai mitä, veli? - -— Niin, se on jo sovittu. Ja meidän täytyy olla hyvin sääliväisiä. - -— Luonnollisesti, äläkä luule, vaikka se onkin asia, joka ei siedä -paljoa puhumista, ettei isäsi ole sinulle kiitollinen uhrauksestasi, -joksi sinä sitä sanot. Mutta kerran olet tunnustava todeksi sanani, -että siitä tulee sinun korkeimman onnesi lähde... No, no, tyttöseni, -ei enää mitään kyyneliä! Mutta minä tiedän niiden kuuluvan asiaan — -meneppä siis yksiksesi hetkiseksi! - -Kamarinsa yksinäisyydessä Alma lankesi polvilleen ja rukoili hartaasti -Jumalaa, ettei tämä koetusvuosi kävisi hänelle ylen pitkäksi ja että -pian tulisi joku sopiva tilaisuus ilmaista isälle majurin varma lupaus. - -Hetket kuitenkin riensivät, ja ennen pitkää täytyi kirjeen olla valmis. - -Alma otti paperin ja kynän, mutta käsi vapisi, eivätkä ajatukset -tahtoneet selviytyä. Hän ei ollut koskaan kirjoittanut kellekään muulle -miehelle kuin isälleen; ja hänelle kirjoittaminen, joka piti häntä -omanaan — miten erilaista ja miten paljoa vaikeampaa se olikaan, kun -hän nyt julkisuudessa kävi toisen kihlatusta! - -Mutta kirjoittaa hänen täytyi; ja saadakseen tietää "rakkauskirjeen -kaavan" avasi hän uudelleen sen, minkä äsken itse oli saanut, ja luki -otsikon "oma Almani" monta kertaa peräkkäin. - -Sana "_oma_" nimen edessä kuului kuitenkin liian tuttavalliselta, jonka -vuoksi hän päätti jättää otsikon kokonaan pois. Itse alkua oli joka -tapauksessa vaikea keksiä; ja kun monta alustelua oli revitty rikki ja -poltettu, näki seuraava kirje vihdoin päivänvalon: - - "Olen kyhännyt kymmenen kirjettä kykenemättä käsittämään, miten - minun tulee kirjoittaa. Olen saanut kirjeesi ja painanut jok'ikisen - sanan mieleeni, — sekä sydämeeni että ajatuksiini. En saa kuitenkaan - lukea sitä kokonaiseen vuoteen, jolla aikaa minua _sanotaan_ majurin - morsiameksi; mutta minä osaan sen ulkoa, ja niinpä kertaan sitä - aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sitte vuoden kuluttua pääsen jälleen - vapaaksi: majuri on luvannut sen kunniasanallaan, jos minä silloin - — mistä ei ole ollenkaan epäilemistä — pysyn siinä vakaumuksessani, - etten voi löytää onneani hänen kanssaan. Isä ei tiedä tästä mitään, - mutta se oli ainoa keino, joka nyt oli käytettävissä hänen mielensä - rauhoittamiseksi. — Ja joskin majuri mahdollisesti, huolimatta - siitä, että minun suoruuteni oli täydellinen, jonkun verran toivoo - koetusvuoden kuluessa, niin minulla on kuitenkin hänen kunniasanansa, - että tulen hänen morsiamekseen _ainoastaan_ nimellisesti ja että hän - selvittää kaiken isän kanssa. Mutta voi, tällä ajalla me emme saa - nähdä toisiamme emmekä olla missään yhteydessä! Oi, se on kauheata! - Mutta, jalo ystävä, minä olen kuitenkin aina, aina - - sinun - Almasi. - - J.K. Jollei tämä kirje ole sellainen kuin sen pitäisi olla, niin anna - se anteeksi, — minä olen niin äskettäin johtunut rakastamaan, että - minun on mahdoton ilmaista ajatuksiani siten kuin sydämeni käskee. - Sinun _oma_ Almasi minä kuitenkin olen, ja siksi jään kaikissa - vaiheissa... Äläkä sure sitä, mihin olen suostunut _järkevyydestä_, - en heikkoudesta. Sinun tulee uskoa, että se oli meidän ainoa - pelastuksemme. Ja että majuri on poikkeus miehistä..." - -Kohta kun kirje oli sinetillä lukittu, asettui Alma ikkunan ääreen, -levottomana odottaen luotsivanhimman tuloa. Mutta tämä viipyi niin -kauan, että Alma pelkäsi tulevansa kutsutuksi pois, ennenkuin hänen -"rakkaudenpostiljooninsa" näkyisi, ja meni itse puutarhan takaportille -häntä tapaamaan. - -Oli puolihämärä, ja suuret pyökit varjostivat niin täydellisesti sitä -paikkaa, missä Alma seisoi, että hän tuskin saattoi eroittaa mitään -edessään. Mutta hänen kuulonsa oli sitä terävämpi, ja pian hän kuuli -lähenevien askelten äänen. - -Luotsivanhin saapui, ja hänen sukkelat, pimeään tottuneet silmänsä -huomasivat Alman heti aidan takaa. Mutta viittoilipa hän miten hyvänsä, -ei mies ollut näkevinään, vaan jatkoi matkaansa kantaen suurta -kalavasua niskassaan. - -Sekaannuksissaan Alma astui pari askelta portin taakse juostakseen -hänen jälkeensä, mutta samassa joku toiselta puolen tarttui nopeasti -hänen hameeseensa — ja seuraavassa silmänräpäyksessä voimakkaat -käsivarret sulkivat hänet. - -— Almani, Jumala kai itse suosii meitä, koska tähän aikaan tulit ulos! -— Nuori mies veti hiljaa kirjelipun toisen puoleksisuljetusta kädestä, -kuiskaten: — Tämä jää sitten minun lohdutuksekseni — kerro minulle -kaikki, mitä on tapahtunut! - -— Oi, en uskalla jäädä! — huokasi Alma vavisten auvosta ja -levottomuudesta. - -— Mitä, Alma, rakastettuni — et uskalla vain muutamia hetkiä lohduttaa -sitä, joka monta päivää on kärsinyt sinun tähtesi ja vielä useampia -päiviä saa kärsiä! Oletko puhunut majurin kanssa? - -— Se on kaikki kirjeessä — pyydän sinua, hyvä, kallis Karl August, -anna minun mennä, sillä vuoteen, kokonaiseen vuoteen, en saa kuulua -sinulle... lue, lue! - -— Vuoteen? — huudahti Karl August ja kavahti kiivaasti taaksepäin. — -Oi, Alma, mitä olet tehnyt? - -Karl August avasi kirjeen, ja viime kajastuksessa, jonka aurinko -oli jättänyt taivaalle, hän luki tuomionsa ja sai muutamilla -lisäkysymyksillä täydellisen tiedon kaikesta, mitä oli puhuttu ja -sovittu. - -Näiden lyhyiden hetkien kuluessa oli Karl Augustin kasvoissa tapahtunut -voimakas muutos; niissä ei palanut ainoastaan rakkauden, vaan myöskin -epätoivon, raivon hehku sen johdosta, että täytyi lähteä ja jättää -jumaloimansa olento kokonaiseksi pitkäksi vuodeksi toiselle. — Mutta -ei, — huudahti hän lopuksi, — se ei saa käydä niin helposti! Tässä -saattaa piillä joku ilkeä suunnitelma. Sinun isäsi, Almani, _täytyy_ -saada tietää kaikki — menen tällä hetkellä hänen luokseen, tuli mitä -tuli. - -— Ei, Herran nimessä, minun tähteni, Karl August, älä tee sitä, älä -seuraa kiivauttasi — saamme sitä tuhansin kerroin katua. Isä on jo -sanonut, että vaikka majuri kieltäytyisikin minusta, minä en... mutta -pyydän sinua kaikesta sydämestäni, luota minuun, äläkä luule, että -minä koskaan menen majurin vaimoksi! Etkö itse sanonut: "meidän tulee -voittaa aikaa"? - -— Mutta silloin en aavistanut, että kysymyksessä olisi vuoden pituinen -ero... Kuitenkin, — Karl August koetti hillitä kiihtynyttä mieltään, -— sinun tähtesi, sieluni, kaikkeni, tahdon syytöksiä tekemättä jättää -hänelle sijan täksi vuodeksi, ja luottaa kaikessa, ymmärrätkö, -_kaikessa_ hänen kunniaansa; mutta tämän kauhean vuoden jälkeen — -silloin minä tulen takaisin ja vaadin sinut. Ja nyt Alma, minä en tahdo -pyytää sinua vannomaan uskollisuuttasi; sillä jos minä tarvitsisin -muuta takuuta kuin minkä sinun huulesi minulle antavat, niin olisin -rajattoman onneton: suudelmasi on valaa kalliimpi. Yhtä tahdon -kuitenkin polvillani pyytää sinulta: älä suo hänelle mitään vapauksia, -älä vähintäkään, sillä silloin tulen hulluksi; älä anna hänen koskaan -suudella itseäsi, paitsi otsalle ja isäsi läsnäollessa. - -— Älä pelkää, — vastasi Alma puolittain hymyillen, puolittain -kyynelissä, — minä kyllä osaan pitää varani! Sitäpaitsi hän kyllä pysyy -varsin isällisenä, jommoinen hän on ollutkin — siihen olen lapsuudesta -alkaen tottunut. Ja nyt jää hyvästi! Luota kaikessa minuun! - -— Jää hyvästi, sieluni rakastettu, elämäni, kaikkeni... Oi, älä unohda -minua! - -Alma kiertäytyi irti hänen käsivarsistaan. Mutta toinen veti hänet -vielä kerran takaisin, ja sekunti kenties olisi muuttunut minuuteiksi, -jollei ylijantimestarin ääni puutarhasta olisi huutanut Alman nimeä. - -Karl August riensi pois, ja Alma oli pienen takaportin turvissa, kun -isän käsivarret aivan paraiksi koppasivat hänet kiinni. - -— Tiedät kai, — sanoi ylijahtimestari äänensävyllä, joka melkolailla -erosi siitä, millä hän viimeksi oli tytärtään puhutellut, — että isä on -liian vanha metsämies petettäväksi: kuka kiiruhtaa puiston läpi? - -— Karl August, isä — majuri itse oli luvannut, että saisin ilmoittaa -asian hänelle — ja sinähän hyväksyit sen myöskin, isä. - -— Ahaa, vai niin, — keskeytti ylijahtimestari hieman mustasukkaisena, -— tässä puhutaan jo majurista _itsestään_, Mutta tiedätkös, pikku -ruusunnuppuni: on paras katsoa, ettei isä näe itseään velvolliseksi -pitämään huolta sinun kunniastasi. Jos _minä_ keksin lemmenkohtauksia, -nyt — no niin, minun ei tarvitse sanoa enempää: näen, että me -ymmärrämme toisemme! Mutta oli kysymyksessä soveliaan kirjeen -laatiminen, jossa aioin auttaa sinua. - -— Oli parasta, että kirjoitin sen yksin, isä — ja aivan sattumasta sain -sen jättää hänelle omakätisesti. - -— Oliko se vain selvä? - -— Se oli minun ja majurin sopimuksen mukainen, isä. - -— Ja nuori herra piti hyvänään... viheliäisiä nykyajan rakastajat! Vain -suuria sanoja. Minun nuoruudessani... - -— Ah — hän tulee jälleen vuoden ja päivän kuluttua. - -— Hyvä. Vuoden ja päivän kuluttua arvelen että — mutta menkäämme nyt -sisälle! - - - - -XVI. - - -Lindaforsissa oli hiljaista ja hiukan synkkää. Syksy oli saapunut -tuomatta mitään tietoja rakastetusta pojasta. Hevossaaresta saapuneen -pikku kirjelmän oli Agneta-rouva lukenut niin usein sekä hiljaa että -ääneensä, että se nyt oli aivan kulunut sekä kyynelten vaalentama. -Agneta-rouva koetti kyllä, kuten tavallista, salata "isältä" tuskansa -ja levottomuutensa, mutta se ei onnistunut likimainkaan hyvin: -ruukinpatruuna näki hänen tuskaannuksensa. - -— Tiedätkös, rakas Kemner, — sanoi ruukin rouva eräänä päivänä, -kun mies yllätti hänet hänen harjatessaan ja tuulettaessaan -linnunkuva-parkoja, jotka hylätyssä yksinäisyydessään näyttivät -varsin surullisilta, — tiedätkös, olen nyt melkein varma, että hän -on hukuttanut itsensä siihen ihmeen Vetteriin! Voi, mitä huolia hän -tuottaa minulle! Mutta jos hän jonakuna päivänä palaa, niin saat uskoa, -että minä... - -— Annan hänelle anteeksi hyvästä sydämestä! — puuttui puheeseen ääni -ovelta — ja siinä nyt Agneta-rouva seisoi poikansa syleilemänä. - -Isän ja äidin joka puolelta ahdistaessa Karl Augustin täytyi lopuksi -lyhyimmiten kertoa onnistumaton kosintansa; mutta sanallakaan ei hän -maininnut toivosta, joka hänellä oli vastaisuuden varalle. - -Agneta-rouva ei voinut oikein käsittää kaikkea tätä, ensiksikään, -että yksikään isä saattoi antaa Karl Augustille kieltävän vastauksen, -ja toisekseen, ettei hän surussaan mullistanut taivasta ja maata -ylösalaisin. — En tunne enää sinua, poikani! - -— No, muoriseni, et varmaankaan tahdo ärsyttää häntä tulemaan hulluksi, -kun hän kerran on viisas! Karl August on aina ollut lujaluontoinen, -aivan niinkuin vaari-vainajansakin. - -Pudistaen isänsä kättä Karl August sanoi, että hänen tarkoituksensa -oli todellakin saada isä siitä vakuutetuksi. — Tästä alkaen kukaan ei -tunne minua entisekseni: olen päättänyt tulla paljoa suurenmoisemmaksi -maanviljelijäksi kuin sekä isoisä että isoisän isä. - -— Salli että syleilen sinua, poikani, — huudahti ihastunut -ruukinpatruuna. — Nyt vasta olen ylpeä sinusta. Siunatut olkoot ne -rukkaset: ne annettiin onnellisena hetkenä! Ja oikein tyttöjen helmi on -varmaankin ollut se, joka teidän yhteisestä rakkaudestanne huolimatta -sortui vanhempiin suhteisiin ja kuitenkin jätti sinun sieluusi uuden -voiman ja loi uuden luonteen. Sillä minä luotan sinun sanaasi. - -Ja Karl August piti sanansa ja niin runsaassa määrässä, että -ruukinpatruuna monta kertaa sanoi vaimolleen: — Pelkäänpä, että hän -on liiankin kiihkeä, muoriseni; hänellä on liian paljon suunnitelmia, -tosin vielä pieniä, mutta yht'äkkiä hän saattaa keksiä sellaisia, jotka -vievät perikatoon. - -Osittain toimintahalun johdosta, joka hänet nyt oli vallannut, osittain -täyttääkseen Ombergista erkanemisen jälkeen syntyneen tyhjyyden, Karl -August kohdakkoin teki niin paljon puhutun Englannin-matkansa. Ja -hänen sieltä palattuaan kävi kuten tehtaanpatruuna oli ennustanut, -nimittäin että pienet suunnitelmat heitettiin syrjään ja suuret — hänen -mielestään oikeat jättiläissuunnnitelmat — tulivat sijalle. - -Mutta silloin ilmaantui ensi kerran muutamia pikku riitaisuuksia isän -ja pojan välille. Ruukinpatruuna ei ollut yleensä mikään uutuuksien -ystävä, jota vastoin Karl August — pää täynnä tieteellisiä uudistuksia -— hylkäsi suurimmaksi osaksi isän ja isoisän menettelytavat kokonaan -vanhanaikaiseen viljelykseen kuuluvina. Kaikesta tästä oli seurauksena, -että ruukinpatruuna karvaalla mielellä ehdotti jonkinmoista jakoa; ja -kiitollisena ja ihastuen Karl August otti kauniin Rosenlundin tilan. -Ennen, sen ollessa vuokralla, hän ei ollut siitä suuria välittänyt, -mutta kun se nyt ihan parahiksi joutui vapaaksi, sai hän oman tahtonsa -ja omien mielipiteittensä mukaan hoitaa sitä miten vain taisi. - -Mutta kun ruukinpatruuna kaikkien maanviljelystä koskevien -merkillisyyksien ohella kuuli puhuttavan kutoma- ja kehruutehtaista ja -Englannista hankittavasta mekanikosta, silloin hän ravisteli päätänsä; -ja kun hänen tietoonsa tuli lisäksi, että vielä rakennettaisiin -uusi päärakennus, jonkunlainen huvilantapainen, johon Karl August -mielikuvituksessaan sijoitti oman ja Alman vastaisen kodin, silloin -hän kohotti silmänsä ja kätensä taivasta kohti ja lausui rakkaalle -Agnetalleen, että olisi paljoa parempi, jos Karl Augustista olisi -tullut uneksija, joka koko ikänsä olisi huvitellut ampumalla kuvilta, -kuin että hän joutui sellaiseen työraivoon, joka ei ikinä päättyisi -hyvin. - -Muutamien vuosien kuluttua, kun Karl Augustin laitosten hyöty oli -täydellisesti selvinnyt, sanottiin: "Minun poikani, joka kenties -kehumatta on paikkakunnan suurin ja tunnetuin tilanhoitaja, tekee sen -ja sen, ja on sanonut niin ja niin" j.n.e. j.n.e., mikä todisti, että -kyseessäoleva asia oli katsottava ainoastaan siltä kannalta, miltä Karl -August sen näki. - -Heti jouluajan jälkeen, kun tavattoman ankara pakkanen jonkun verran -ehkäisi Karl Augustin työtä Rosenlundissa, päätti hän salaa käydä -Ombergissa, kuullakseen miten asiat siellä kehittyivät. Äidille ja -isälle hän sanoi syyksi Göteborgiin tehtävän tärkeän liikematkan, ja -hän matkusti, Agneta-rouvan tehdessä hänelle tuhansia viittauksia, -että hän paremmin katsoisi eteensä kuin viime kerralla. Äiti oli -kuullut kerrottavan, että siinä kaupungissa oli tavattoman rikkaita ja -oivallisia tyttöjä. - -Karl August hymyili; hän tiesi, että koko maailmassa oli vain -yksi ainoa, johon hänen mielensä paloi; ja jos hän näkisi hänet -vilahdukseltakaan, niin hän tuntisi, että hänessä olisi rohkeutta ja -voimaa kaksinkertaisella sitkeydellä ei ainoastaan toimimaan uudessa -kutsumuksessaan (ainoa keino millä lyhentää pitkää vuotta), vaan -myöskin harrastuksesta ja melkeinpä rakkaudesta toimintaan — jota hän -niin kauan oli halveksinut — elää moninkertaista elämää, jossa toisten -elämä otettiin myöskin huomioon. - - - - -XVII. - - -Jälleen oli kevätaurinko siroittanut kultiansa Ombergin rikkaihin -puistoihin. Vetter oli aikoja sitten irroittanut kahleensa ja -keinui jälleen ylpeänä ja itsenäisenä; vedenneito oli linnoineen ja -palatseineen palannut pitkältä muuttomatkaltaan; ja ilman, maan ja -veden asukkaat tunsivat uuden elämän riemuisaa vaikutusta. - -Eräänä tällaisena aurinkoisena, kauniina päivänä majuri pyysi -morsiantaan kävelyretkelle viehättävälle Stocklycken niitylle, josta -hän tahtoi soutaa tytön vuoren rantoja ympäröiville vesille. - -Iloisena Alma haki hattunsa ja päällysnuttunsa: vähinkin vaihtelu oli -hänelle mieleen. - -— Niin tulee olla, — sanoi ylijahtimestari; — sulhanen ja morsian -nauttikoot täydellä luottamuksella, mitä rattoa taivas tarjoaa! - -— Mutta eivät he kai saata lähteä kahden kesken? — huomautti -Neta-neiti, jolla aina oli mielessä sopivaisuuden vaatimukset ja kansan -arvelut. - -— Mitä ihmettä? — nauroi ylijahtimestari. — Eivätkö he pian vietä -häitänsä? - -— Onko kihlaus jo julkaistu? — kysyi Neta-neiti pisteliäästi, samalla -luoden voitonriemuisen katseen ylijahtimestariin. — Kuka on velvollinen -tietämään, että he menevät naimisiin? - -— Kautta sieluni, kyllä he pian saavat tietää kaikkityyni! -Kihlajaiskemut tulevat sitä kirpaisevammat... Mutta menkää, menkää, -hyvät ystävät! — Ja tyytyväisenä muhoillen ylijahtimestari katseli -majuria ja Almaa, vakuutettuna siitä, että majuri tällä kävelyretkellä -— ensimäisellä, mitä hän oli koskaan ehdottanut pyytämättä tulevaa -appeansa seurakseen — varmasti käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja -päättäväisesti pyytäisi hääpäivän määräämistä. - -Alma hengitti yhä helpommin joka päivä, joka lähensi merkitsevän -koetusvuoden loppua. Aikoja sitten hän oli tekemällä luotsivanhukselle -pari "satunnaista" kysymystä, saavuttanut sen varmuuden, jota hänen -sydämensä kaipasi, ja sitten hän ei ollut laisinkaan epäillyt, että -samana päivänä, kun majuri antamaansa lupausta pyhänä pitäen soisi -hänelle vapauden, Karl August ilmestyisi esittämään jälleen hänen -isälleen vanhat vaatimuksensa. - -Tämä päivä oli juuri viimeisen kuukauden ensimäinen. Ja tuskin -kuunnellenkaan viittausta, jonka isä äsken oli tehnyt vastaisista -häistä, oli Alma kaikesta sielustaan antautunut toivon valtaan; -kuitenkin hän piti omina tietoinaan kaikki iloiset viestit, joita se -hänelle kuiski. Hän tahtoi odottaa, kunnes majuri puhuisi... - -Alma oli kuvitellut mielessään, että majuri heti ja suoraan alkaisi -puhua heidän välisen suhteensa vaikeudesta ja siitä vielä suuremmasta -pulasta, jota tuotti asian oikea esittäminen ylijahtimestarille. Mutta -majuri oli ääneti ja näytti vaipuneen heidän edessään ja ympärillään -leviävän kauniin näköalan katselemiseen. Ja kumpaisenkaan mitään -hiiskumatta vene liiti vuoren rantoja ja lähestyi yhä enemmän niitä -kohtisuoria seinämiä, joiden sisällä ihmeelliset rotkot olivat. Ilta -ei kaikenkaan ollut niin sanomattoman kaunis kuin se, jona Karl August -kävi Rödgavelissa, mutta oli joka tapauksessa houkutteleva, ihana -iltapäivä, ja suloisena kaikui majurin korviin Alman ehdotus, että -soudettaisiin noihin vuorenpoukamiin. - -Hänen sydäntänsä riemastutti, että Alma, joka matkan alussa ensiksi -näytti leikilliseltä ja sitten aralta, nyt niin suurella luottamuksella -antautui hänen seuraansa, vaikkakin he olivat yksin. Mutta, voi, -milloinkaan ei kelpo majuri ollut hullaantunut siinä määrin kuin nyt; -milloinkaan ei Alma ollut tuntenut itseään vähemmän yksinäiseksi kuin -tänä hetkenä hänen kanssaan. Unohtaen, että majurilla täytyi olla -jotakin sanottavaa, Alma oli kaikkine ajatuksineen ja tunteineen -rakastettunsa luona; jokainen häämöittävä esine loihti näkyviin hänen -kuvansa: hänen kanssaan hän teki huviretken Stocklycken tuoksuville -niityille, hänen kanssaan hän istui vuoren pienessä huvimajassa, hänen -kanssaan hän juuri nyt souti Rödgavelin pimeään holviin — eikö hän -ollutkin niin runollisesti kuvannut Almalle ensimäistä sinne tekemäänsä -matkaa. - -Nauttien täysin siemauksin ja sulkien silmänsä kuunnellakseen, -miten Vetterin vellovain vesien kaiku murtautui sisustan runsasta -kivikerrostumaa vasten, antoi hän päänsä painua rinnalle. Hän ei edes -muistanutkaan majuria. Mutta toinen huomautti pian läsnäolostaan. - -— Mitä pikku morsiameni niin syvämietteisenä ajattelee? - -Morsian, — kuinka pahasti tuo sana sorahtikaan Alman korvissa! Majuri -ei ollut koskaan ennen käyttänyt sitä; ja Alma luuli, ettei sitä -nytkään olisi tapahtunut, jollei tarkoituksena olisi ollut käyttää -sitä jonkunlaisena keinona keskustelun alottamiseksi kuin itsellään -syntyvänä. - -"Niinpä minun tehtäväni on alottaa!" ajatteli hän, ja kohottaessaan -silmänsä ja nähdessään majurin katseen sanomattoman tuskallista -levottomuutta kuvastavana vastassaan, sai hän enemmän rohkeutta. -Hänestä tuntui kuin Karl Augustin henki olisi Rödgavelin rotkossa -liihoitellut hänen ympärillään, ja hän oli iloissaan siitä, että vaikea -selvitys olisi tapahtuva paikalla, missä joku salainen ääni sanoi -hänelle, ettei majurilla ollutkaan sitä ylivaltaa, jonka hän niin usein -oli tahtonut omaksua. - -— Mitäkö ajattelen? — hän vastasi. — Niin, pian joutuvaa ajankohtaa. - -— Miten tarkoitat, Alma? — kysyi majuri hämmästyen siitä autuaallisesta -mahdollisuudesta, että hän saattoi tarkoittaa heidän liittoaan. - -— Voisinko tarkoittaa muuta kuin yhtä: meillähän on vain kuukausi -jäljellä vuodesta, joka määrättiin minun koetusajakseni. - -— Ja sinä, — sanoi majuri, äänessään epävarma sävy, jota tyttö ei -ollut koskaan ennen kuullut, — pidät sitä vielä koetusvuotena — et -kihlausaikanasi? - -— En ole hetkeäkään lakannut pitämästä sitä muuna kuin saamani -kunniasanan mukaisena: 'Jos', niinhän oli sopimus, 'jos vielä vuoden -kuluttua...' - -Majuri viittasi kädellään Almalle. — Hiljaa, hiljaa, Alma. Sinun ei -tarvitse toistaa niitä sanoja, jotka minä varsin hyvin muistan, ja -niitä en tänäpäivänäkään peruuta, joskaan sinä et ole täydellisesti -pitänyt omaa sanaasi. - -— Mitä — mitä olisin rikkonut? - -— Olet nähnyt hänet jälleen; hän on vaikuttanut sinuun: se ei kuulunut -sopimukseen! - -— Se jälleennäkeminen — jos sitä edes siksi saattaa sanoa, ei ollut -vapaaehtoinen! — sanoi tyttö hiljaa. - -— Yhtäkaikki — sillä on ollut vaikutuksensa, kenties ratkaisevakin. - -— Oi, ei, ei! - -— Minulle on tehnyt enemmän kipeätä kuin sanat voivat ilmaista, -että olen huomannut turhaksi vuosikauden lakkaamattoman auliuden ja -huolehtimisen, väsymättömän ponnistelun edes pienen tilan voittamiseksi -sydämessäsi; enkä kiellä, että katsomatta menetelleen! itsekkäästi tahi -epärehellisesti, olen lämpimästi rukoillut ja toivonut, että Alman -mieli — vieraan kanssa syntyneen lyhyen tuttavuutesi jälkeen en saata -sanoa: sydän — kääntyisi hänestä. - -Majuri oli puhunut niin voimakkaan mielenliikutuksen vallassa, että -Almaa oli vapisuttanut pelottava levottomuus. Mutta viime sanat -muuttivat hänen tunteensa säälistä pahastukseksi, ja vahvasti punastuen -hän vastasi: - -— Minä en tunne, mitä eroa rakkaudessa on mielen ja sydämen välillä, -mutta yhden seikan tiedän varmasti: etten voi enää rakastaa muuta -kuin yhtä ainoata, ja että, jos minulla on jotakin kaduttavaa, -niin saan katua sitä lapsellista taipuvaisuutta, johon olen tehnyt -itseni syylliseksi, kun minä isän vihastusta välttääkseni suostuin -kokonaiseksi vuodeksi kieltämään sen, jolle yksin kuulun. - -Majurin kasvot vaalenivat huomattavasti, hänen kuullessaan nämä -ratkaisevat sanat. Mutta tottuneena hillitsemään itseään vastasi -hän ainoastaan tekemällä sanattoman liikkeen, joka kuitenkin riitti -vakuuttamaan Almalle, miten syvästi hän oli loukkaantunut. Silloin -tyttökin kalpeni. Mitä hän oli uskaltanut — mihin hänen kiihtynyt -tunteensa oli hänet vienyt? Eikö riittänyt, että hänellä oli isänsä -vastassaan? Jos hän nyt teki nurjamieliseksi majurinkin, joka sentään -oli hänen ainoa varma tukensa — mitä silloin tapahtuisikaan! - -Hetkiseksi kaikki keskustelu taukosi, ja ainoastaan veden loiske kivien -välissä ja pisarain yksitoikkoinen tipahtelu holvista keskeyttivät -Rödgavelin rotkon hiljaisuutta. - -Silloin lausui Alma, jonka hento sydän ei kauemmin kyennyt kestämään -tietoisuutta, että hän oli loukannut sitä, joka oli aina osoittautunut -niin yleväksi häntä kohtaan: - -— Suokaa minulle anteeksi — olin kiittämätön, olin ajattelematon ... -oi, älkää olko minulle pahastuksissanne. — Ja lempeät, hymyilevät sanat -hiipivät majurin sydämeen, joka Jumala paratkoon oli liiankin heikko -rukoilijatarta kohtaan. - -— Et ole ollut oikeamielinen minua kohtaan, Alma, — sanoi hän vakavan -säveästi. — Luuletko, että kertaakaan olen asettanut sinun onneasi -oman onneni edelle? Mutta minä olen ihminen, enkä saata auttaa, että -minua kirveltää, kun minun tuskaani pidellään kuin se ei olisi minkään -arvoinen, — kun minun ponnistuksiani autuuteni korkeimman päämäärän -saavuttamiseksi pidetään jonakin sellaisena, johon minulla ei edes ole -oikeutta... Mutta nyt kylliksi minusta — meidän kohtalomme eivät ole -vielä erossa! Älä kuitenkaan pelkää: tämä surullinen leikki, josta -uskalsin uneksia kerran totta tulevan, lakkaa kuitenkin pian. - -Alma painoi päänsä alas; hänen silmänsä sanoivat enemmän kuin hänen -huulensa olisivat voineet. Majuri tarttui airoon, ja pian jäi heidän -taakseen Rödgavelin rotko, johon aurinko loi purppurahehkuaan. - -Polkien ja kärsimättömänä tempoen nuoraansa Kultakäpälä seisoi odottaen -rannalla. Alma astui sen luokse, taputti ja hyväili hemmotellun -lemmikin kaulaa, samalla kun majuri irroitti solmun. Mutta miten -sattuikaan Alman käsi Kultakäpälän leveän kaulanauhan alle ja oli -tunnustelevinaan siellä paperia. Vapisten koetteli hän kahdella -sormella tarkemmin — ja keksi pikku kirjelmän. - -Nopeasti vaihdellen ajelivat ruusut ja liljat toisiansa hänen -poskillaan. Mutta olipa onni, että majurilla oli puuhaa solmun -avaamisessa. Sillä aikaa Alma leikki jonkunlaista "sokkosillaoloa" -Kultakäpälän kanssa, heittäen huivinnipukkansa sen päähän, ja onnistui -tekemällä tämän liikkeen saamaan vaarallisen salakuljetustavaran — -(joka varmaankin heidän ollessaan vesillä oli uskottu Kultakäpälälle) — -varovasti siirretyksi hansikkaaseensa. - - - - -XVIII. - - -Puolen penikulman päässä Lindaforsista sijaitsi ihana Rosenlund, jota -toiselta puolen syleili tuuhea metsä ja toiselta suurehko järvi. -Sen lehtevät saaret, joita Karl August lisäksi kaunisti pienillä, -viehättävillä luolilla ja huvimajoilla, kehystivät vihreänä vyönä -kaunista rantaa. - -Mitä parhaalla tuulella oli vanha ruukinpatruuna noussut vaunuihin -lähteäkseen katsomaan Karl Augustin "paratiisia", joksi hän itse sitä -nimitti; mutta tuskin oli tie kiertänyt rannan ympäri ja jättänyt -näköalan vapaaksi, kun jo ilmeni jotakin katsastelemisen aihetta. - -— Mitä hittoa, Agneta, — sanoi vanha ruukinpatruuna, viitaten erääseen -mainituista pikku saarista, — mikä kumman porraskaappi tuossa on — -tuleeko hän nyt niin hulluksi, että rakentaa vielä tähtitorninkin! - -— Jo nyt jotakin, ukkoseni, — vastasi Agneta-rouva, joka monta kertaa -mitä syvimmällä harrastuksella ja mielenkiinnolla oli katsellut kaikkia -poikansa laitteita, — sehän on uusin huvimaja, josta kerroin sinulle! -Siinä on näköala, jota kelpaa katsella; kaukoputkella hallitsee sieltä -koko Lindaforsia. - -— Hitto vieköön, niinkö! — huudahti ruukinpatruuna liikutettuna -ajatuksesta, että Karl August oli pystyttänyt "kaapin" lapsellisesta -hellyydestä, vain sen vuoksi, että hänellä olisi jokin paikka, mistä -saisi nähdä vanhan kodin. — Jos niin on asia, ei minulla ole mitään -sanomista! - -Mutta kun nyt kelpo vanhemmat olivat päässeet jonkun matkaa eteenpäin, -kohtasi heitä toisella saarella uusi näky: kivestä ja sammalesta -rakennettu temppeli. Hetkisen ruukinpatruuna katseli ääneti tuollaista -"laitosta", jossa ei näyttänyt olevan ei sisään- eikä uloskäytävää. -Senjälkeen hän huudahti ponnekkaasti: — Tuolta ei ainakaan, vieköön -minut se ja se, kukaan saata uskotella minulle näkyvän Lindaforsista -puutakaan. Etkö usko, muoriseni, sen mitään maksaneen, että tänne on -laahattu kiviä ja multaa ja sen semmoista — ja eikös nyt tehtaat ja -huvilat riitä, pitääkö järveenkin pystyttää huvitemppeleitä, portaita -ja kaappeja! Tiedätkö, minä olen ihan huolissani, muoriseni! - -— Eikö sinullakin ole ollut pikku mielihalujasi, ukkoseni? Ajatteleppas -vain vesilaitteita ja jumaliasi ja jumalattariasi, jotka seisovat -suurten kummitusten kaltaisina kotona puutarhassa. - -— Siinä on aistia, siinä — se on suurenmoista. Mutta tämä, tämä on -vain... - -Samassa aukeni koko Rosenlundin näköala, esittäen kaikkea, mitä sillä -oli näytettävänä luonnon ja taiteen alalta. - -Karl Augustin uutishuvila itse puistossa oli pienehkö -kahdeksankulmainen rakennus, jonka ylikerran keskessä oli pieni, -samanmuotoinen lasikupukattoinen salonki; tämän joka puolella oli mitä -siroimpia pieniä huoneita. Niille Karl August oli antanut kaikenmoisia -romanttisia nimiä, jotka viittasivat osittain seudun erilaisiin -näköaloihin ja osittain vastaisiin autuudenpäiviin, kun "enkeli" oli -muuttava pitämään valtikkaa. - -— Kas, tässä meillä on itse lintuhäkki! — huudahti ruukinpatruuna -kierrettyään tehdasrakennusten ohi ja pysähdyttyään sanotun rakennuksen -eteen. — Se ei ole ollenkaan hullummasti rakennettu. Mutta kumma on, -ettei hän kuule meidän saapumistamme ja tule alas! - -— Älä ole pahoillasi, Johannes-kulta — hän on kai jossakin hommassa -eikä voi aavistaakaan sellaisen ilon häntä odottavan! - -Eräs työläinen oli heti valmis juoksemaan ylös; mutta ruukinpatruuna -ilmaisi haluavansa ilmoittautua itse. — Meneppä edeltäpäin, muoriseni, -— sanoi hän, — sinä joka tunnet tien! - -— Hänellä on ainoastaan yksi kamari oikein kunnossa; siellä hän -varmaankin on! — Ja Agneta-rouva kiiruhti pitkin askelin ylös portaita. - -Mainitusta huoneesta kuului vilkasta melua, ikäänkuin jotakin -kiireellistä olisi ollut tekeillä; ja katsoessaan ovesta isä ja äiti -huomasivat rakkaan Karl Augustinsa vetävän edestakaisin pöydän- ja -lipastonlaatikoita: puoleksi sullottu matkalaukku oli kahden tuolin -välissä. - -Mutta heti ovelle silmättyään Karl August singautti uuden, mustan -hännystakin, joka hänellä juuri oli kädessään, kauaksi luotansa. Ja -levittäen molemmat käsivartensa suureksi, sydämelliseksi syleilyksi, -huudahti hän iloissaan: — Eläköön, minä läpäisen, — eläköön, minä -läpäisen! - -— Olen, Herran nimessä, kauan sitä pelännyt! — mutisi ruukinpatruuna -vetäytyen takaisin, kasvoillaan sellaisen miehen ilme, joka on luullut -tehneensä hyvin surullisen huomion. - -— Mitä ihmettä sinä tarkoitat, isä? — kysyi Agneta-rouva yhä hellästi -ja sydämellisesti hymyillen. - -— Sanon, että olen kauan odottanut tätä! — vastasi ruukinpatruuna -luoden merkitsevän silmäyksen poikaansa. - -Mutta silloin Agneta-rouva puhkesi nauruun. — Lopeta jo riemuitseva -huudahtelusi, rakas lapsi! — sanoi hän. — Sillä totta tosiaankin, näen -isän katseista, että hän luulee sinun menettävän järkesi! - -— Voi, isä! — huudahti Karl August ojentaen tälle kätensä, — kenties -todellakin olen hieman hulluna, mutta se tapahtuu ainoastaan ilosta, -pelkästä autuaallisesta ilosta. — Kuuleppa vaan... minussa on jo monta -päivää kytenyt halu, joka taaskin tahtoi viedä minut — joskin liian -varhain — matkalle. En kuitenkaan saattanut mitenkään hillitä itseäni; -ja senvuoksi olen nyt aamupäivällä päättänyt lähteä taipaleelle, -ensiksi illalla Lindaforsiin ja sitten aamulla edelleen. Mutta juuri -kun epäröin, menettelisinkö kuitenkaan hyvin ja viisaasti ja seisoin -tässä kääntäen kaikkityyni ylösalaisin, sälyttääkseni matkalaukkuni, -huomaankin taakse kääntyessäni teidät, isä ja äiti! Isä, joka ei ennen -koskaan ole käynyt täällä, tuli juuri tänään — oliko ihme, että katsoin -sen onnelliseksi enteeksi, pidin päivän oikeana ja käynnin merkitsevän -samaa kuin: "ota meidän siunauksemme mukaasi, se turvaa varmimmin -onnesi!" - -— Hm, hm! — sanoi patruuna puolittain nolona, puolittain liikutettuna. -— Tein varsin tyhmän erehdyksen, mutta sen sinä varmaankin suot -anteeksi vanhalle miehelle, joka ei ymmärrä uudenaikaista iloa! Mutta -sinun aikomuksestasi — jos se on oikea, jota en epäile, sanon täydellä -sydämellä: matkusta meidän siunauksemme evästämänä... ja sitä varten, -ettei uusi kotisi sitä kaipaisi, tulin tänne! - -— Eikä koskaan, — sanoi Karl August sydämellisesti, — ole kiitollisempi -poika vastaanottanut hellempiä vanhempia. Vanhassa kodissa, — -lisäsi hän, ja voimakas puna leimahti poskille hänen ajatellessaan -menneisyyttä, — olin usein uppiniskainen ja itsepäinen; mutta täällä, -tässä kodissa, jonka isäni hyvyys minulle antoi, sitten kun järki -ja paremmat tunteet opettivat minut tuomitsemaan sekä sen väärän -aseman, jossa minä ennen olin, että sen sekä tietojen että kokemuksen -vajavuuden, joka minua vielä haittaa, ei minulle mikään saata olla -ilahduttavampaa ja rakkaampaa kuin vielä kerran nähdä sinut ohjaamassa -minua niissä monissa tapauksissa, joissa uuden kokemuksen täytyy pitää -itseään onnellisena, saadessaan vanhasta tukea. - -Agneta-rouvan kasvoilla virtasivat ilonkyyneleet, kun taas -ruukinpatruuna koettaen tukahduttaa kyyneltä, joka tahtoi hiipiä hänen -silmästään, sanoi: — Nyt, Karl August, poikani, ymmärrän sinua. Jumala -siunatkoon sinua tästä hetkestä, parhaasta, minkä olen elänyt! Jos jäät -pois pitkäksi aikaa, niin minä kernaasti kurkistan tänne ja ohjaan -halusi mukaan sinun puolestasi... Ja katselkaamme nyt hieman huvilaa, -tahi kuten minä sanon suurta huvimajaa — sillä joka tapauksessa se on -nyt sellainen, — lisäsi hän hymyillen. - -— Minä käsitän sen myöskin aina sellaiseksi, — vastasi Karl August -opastellessaan onnellisia vanhempia puoleen ja toiseen. — Saatuani -kaiken kuntoon arvelen, että Lindafors kaikissa olosuhteissa jää -lämpimäksi talvikodikseni. - -Nämä sanat riittivät tekemään onnen täydelliseksi, etenkin kun Karl -pani erikoisen painon tärkeimmille sanoille "kaikissa olosuhteissa". - -Tämän perhejuhlan jälkeen — joka sulatti ruukinpatruunan sydämen siinä -määrin, ettei hän saanut moitteen sanaa huulilleen, joskin jokunen -jäi niiden sisäpuolelle, Karl August läksi matkalle. Hän saapui pian -Hevossaareen, asettuen sinne asumaan juuri samana päivänä, jona majuri -ja Alma tekivät retkensä Rödgavelin rotkoon. - -Eräästä puiston tuuheasta kohdasta, johon hän oli umpimähkään hiipinyt, -oli hän nähnyt ja kuullut heidät; ja huomattuaan, että Kultakäpälä -jätettiin jälkeen, turvautui hän ohimennen keinoon, joka tosin oli -ylen uskalias, mutta ainoa, jolla hän voi saada sanan Almalle; hän -kirjoitti muutamia rivejä lyijykynällä ja pisti pienen kokoonkierretyn -paperilipun Kultakäpälän kaulanauhan alle. - -Toisesta piilopaikasta hän sitten odotti heidän palaamistaan; ja -sykkivin sydämin ja hehkuvin poskin hän katseli, miten Alma keksi pikku -kirjeen ja otti sen haltuunsa. - -Syvästi henkeään vetäen hän vetäytyi syrjään, jottei kukaan häntä -yllättäisi; ja niinmuodoin hänen täytyi kieltäytyä ilosta katsella -enemmän rakastettuaan. - - - - -XIX. - - -Jo hyvän matkan päässä portin ulkopuolella ylijahtimestari tuli -majuria ja tytärtään vastaan. Mutta turhaan vilkas katse etsi iloista -ja tyytyväistä ilmettä tulevan vävyn piirteistä: ne olivat tavallista -vakavammat — ja keksinnön seurauksen sai Alma hyvittää. - -— Näkyy, että olet ollut hilpeässä ja hauskassa seurassa! — sanoi hän -iskien säkenöivän katseen tyttöön. — Enpä ihmettele, että majuri ei -pyytele hääpäivän määräämistä! Mutta minä sanon: kun asia pitkästyy, -niin se sitkistyy — ja niinpä, jos veljeä miellyttää, matkustamme -perjantaina ottamaan kuulutuksen. Saatamme silloin pitää häät juuri -Alman yhdeksäntenätoista syntymäpäivänä. Tämä äkillinen ehdotus, -lausuttuna äänellä, joka selvästi ilmaisi, että majurin epäröimiset -pidettäisiin loukkauksena, oli saada Alman sydämen pakahtumaan. Mihin -hänen rohkeutensa nyt katosi, mihin tuo iloinen kaipuu, jolla hän oli -odottanut tämän kuukauden loppua? Tässä hetkessä hän, isä silmiensä -edessä, olisi välttääkseen pelottavaa selontekoa toivonut ainoan -kuukauden pitkittyvän kolmeksi. - -— Kiitän mitä sydämellisimmästi veljeä ehdotuksesta, joka todistaa, -että veljen ajatustapa aina on muuttumaton, — vastasi majuri, — mutta -minä... - -— Mitä nyt? — keskeytti ylijahtimestari, hämmästyksessään unohtaen -kaikki kohteliaisuuden säännöt, — mitä tämä merkitsee? että minun -ajatustapani ei ole muuttunut, se ei kai tarkoita sitä, että on -olemassa joku toinen, joka on muuttanut omansa — sillä silloin, -silloin... en tahdo sanoa enempää! Toivoakseni veljen sanat saivat -ainoastaan sattumalta niin kummallisen muodon! - -— Olen pahoillani, — lausui majuri kartellen, — että veli otti ne -niin pahaksi! Tarkoituksenani oli oikeastaan sanoa, että Alma saisi -valittamisen aihetta, jos rikkoisin hänelle antamani varman lupauksen. -Veli muistanee: vuoden kuluttua syntymäpäivästään hänen piti... - -— Piti olla morsian, niin — ka, niin, siunaa ja varjele, sen muistan -aivan hyvin, ja kaikki vanhurskaus on varmaankin täytetty, jos hän -tulee morsiameksi juuri sinä päivänä! - -— Ei aivan niin, veli, minun täytyy pitää lupaukseni sanasta sanaan! -— Majuri näki varsin hyvin, että tässä tarvittiin mitä suurinta -varovaisuutta, ja tällä hetkellä hän toivoi sydämensä pohjasta, ettei -hän koskaan olisi hullautunut tuohon väärään toivoon, että vuosi -poistaisi sen vaikutuksen, minkä vieras oli tehnyt Alman sydämeen -— niin, sydämestään hän toivoi, että hänellä samalla olisi ollut -tarpeeksi rohkeutta luopua tytön omistamisesta, koska sydän ei -saattanut seurata kättä. - -Alma uskalsi tuskin hengittää. Mutta pieni kirjelippu tiviisti käteensä -puristettuna hän kuunteli isänsä vastausta, päättäen ainoastaan -suurimmassa hätätilassa sekaantua taisteluun. - -Hetkisen ylijahtimestari tuntui harkitsevan. Senjälkeen hän sanoi, -rypistäen kokoon tuuheat kulmakarvansa niin tuimasti, että Alman täytyi -luoda katseensa toisaalle: — Toteutukoon tahtosi, majuri, ja vasta -kuukauden kuluttua palaamme asiaan! Mutta silloin, jos veli haluaa, -odotan veljeä aamulla... Päivä on perjantai — niinmuodoin sovelias -sen asian suorittamiselle, jonka olin tahtonut toteuttaa ylihuomenna. -Veljellä ei kai ole mitään sitä vastaan? - -— Saavun kenties aikaisemmin! — sanoi majuri, joka arveli vähittäin -valmistamista jyrkkää iskua paremmaksi. - -— Ei, ei, minulla on myöskin tahtoni: me lykkäämme, kuten veli on -pyytänyt — eikä nyt hiiskaustakaan asiasta ennen määräämääni päivää! — -Näin sanoen ylijahtimestari nosti lakkiaan keveästi kumartaen ja katosi -puistoon. - -— Ja sinä päivänä, — huokasi Alma, — olisi kaiketikin parempi olla -maan alla kuin päällä — sitä syntymäpäivää en varmaankaan ole koskaan -unohtava! - -— Luota minuun, lapseni! — sanoi majuri, ja hänen äänessään oli vanha -isällinen sävy. — Kun olet saanut tämän neuvon minulta, niin pääset -ainakin vapaaksi, maksoipa viimeisestä toivosta erkaneminen mitä -hyvänsä. - -Heidän palattuaan kotiinsa Alma, jonka kättä pieni kirjelippu poltti, -kiiruhti kamarinsa rauhassa avaamaan ja lukemaan sen. Ja Karl August -kirjoitti: - - "Levottomuus, lemmittyni, on vetänyt minut tänne kuukautta liian - varhain. Mutta älä pelkää: aion asettua Hjo'hon ja ainoastaan - silloin tällöin muutamiksi tunneiksi matkata toiselle puolelle, - voidakseni liihoitella sinun lähistössäsi. Oi, suloinen Almani, millä - rajattomalla kärsimättömyydellä laskenkaan päivät! Mitä hyvänsä isäsi - tehnee ja sanoneekin, niin sinä joka tapauksessa pääset vapaaksi - tuosta vihatusta siteestä, joka kokonaisen vuoden on meitä eroittanut! - En uskalla sanoa enempää. Sinun pitää suostua erääseen rukoukseeni: - tule tänä- tai huomis-iltana Alvastran raunioille — odotan sinua. Jos - kieltäydyt, niin en tiedä mitä saattaisin tehdä — en voi elää, jollen - saa nähdä sinua! - - Sinun K.A." - -Alman posket hehkuivat kuin tulessa. Häntä kauhistutti rakastettunsa -rohkea ehdotus: salainen tapaaminen — entä jos hänen isänsä saisi sen -tietää! Mutta toiselta puolen, mitä Karl August muutoin tekisi? Tulisi -tänne kotiin ja kenties sitten aiheuttaisi liian aikaisen ratkaisun, -jota isän tekemänä ei kenties koskaan saattaisi peruuttaa! Ujous kielsi -häntä menemästä luotsivanhuksen luo ja lähettämästä kirjelippua hänen -mukanaan; ukko luuli hänen olevan kihloissa majurin kanssa, ja mitä -hän silloin ajattelisikaan, sanoisikaan — luultavasti kieltäytyisi! -Niinpä... Tässä Alman ajatukset harhailivat kauheassa sekamelskassa; -mutta tuloksena oli kuitenkin, että hän päätti mennä kohtaamaan -rakastettuansa hetkiseksi, ainoastaan voidakseen silloin käyttää -vaikutusvaltaansa ja saadakseen kärsimättömän miehen heti lähtemään -Ombergista. - -Palattuaan puolen tunnin kuluttua ylijahtimestari oli jonkun verran -paremmalla tuulella kuin lähtiessään. Sentähden Neta-neiti, jolla -ei ollut ikinä mitään parempaa huvia kuin puupekka, ehdotti että -herrat huvittelisivat sillä itseään. Ehdotukseen suostuttiin sitäkin -kernaammin, kun sekä isäntä että vieras juuri tänä iltana tunsivat -tarvitsevansa Neta-neidin läsnäoloa, jotteivät joutuisi jonkinmoisen, -vastenmielisen alakuloisuuden valtaan. - -Hetkisen Alma istui työssään ikkunan ääressä, mutta kun kukaan ei -puhutellut häntä tai edes ollut huomaavinaan hänen läsnäoloaan, arveli -hän, että häntä tänä iltana ei ollenkaan kaivattaisi. Ikäänkuin ei -aikoisikaan lähteä pitemmälle hän meni kamariinsa, missä vielä hetkisen -harkitsi itsekseen. Rakkaus kuitenkin voitti ja — kuten Almasta tuntui -— järkikin; ilman hänen väliintuloaanhan Karl Augustin päähän voisi -pistää ruveta, kuten talvella, kummittelemaan ikkunain takana. - -Huivi heitettiin hartioille, olkihattu päähän, ja samassa -ylijahtimestarin talo oli hänen takanaan. - -Nopeammin kuin itse Kultakäpälä olisi kyennyt hän riensi Alvastraan -vievää tietä... - -Luostariholvien salaperäisessä suojassa Karl Augustin ja Alman sydämet -löivät jälleen toisiaan vasten. Mutta mihin katosivat kaikki ne tärkeät -neuvot, joita molemmin puolin oli annettava? Ne häipyivät ennenkuin -olivat ehtineet huuliltakaan. - -Silloin kuului kolme kertaa kahden vahvan käden paukahdus, jonka täytyi -tulla raunioista. Karl August kohottautui nopeasti, Alma vetäytyi kauas -taaksepäin; samassa näkyi musta pää kohoavan muurin takaa. — Tyrskyjä -edessäpäin, herra patruuna! — kuului luotsivanhuksen ääni. - -— Kelpo ukko, oletko omin neuvoin pitänyt tähystystä? Kiitos, kiitos -varoituksestasi! — vastasi Karl August varmalla äänellä. Ja painaen -vielä kerran Alman rintaansa vasten kuiskasi hän: - -— Jätän sinut, rakkaani, niin ajoissa, ettei kukaan aavista sinulla -olleen seuraa. Joku on varmaan kohta täällä: luotsivanhus on meitä -varoittanut. - -— Kiiruhda, kiiruhda Herran nimessä, — pyysi Alma hädissään, — ja minä -rukoilemalla rukoilen sinua: älä tule takaisin ennen kuukauden loppua -— ennen sitä ei tapahdu mitään, minkä vuoksi sinun täytyisi olla -saapuvilla. - -— Pitää kääntää, patruuna! — kuului jonkun verran kärsimätön ääni -ylhäältä. — Jollei se käy sivaan, niin ajamme karille! - -— Rohkeutta, rakkaani! Vaarojen jälkeen tulee tyven! - -Karl Augustin notkea vartalo katosi ajatuksen nopeudella raunioiden -lomaan. Hetkisen kuluttua luotsivanhus jälleen pisti päänsä esille -viitaten Almalle, joka vielä seisoi samalla paikalla, ja sanoi tytön -lähestyessä: - -— Nyt on ukko tehnyt velvollisuutensa luotsina ja jatkaa matkaansa -suoraan eteenpäin. Ylijahtimestarin takki vilahtelee tuolla puiden -välissä: hän on pian täällä. Mutta, pikku Alma-neiti, ajatelkaa majuria -älkääkä tehkö toistamiseen tätä: aina ei väylällä satu olemaan hyvää -ystävää! - -Alma ei ehtinyt vastata ennenkuin ukon vanha nuttu oli jo alhaalla, ja -pian hän näki hänen jatkavan kulkuaan niin levollisena kuin ei mitään -olisi tapahtunut. - -Joka hetki Alman kauhistus kasvoi. Hänen isänsä silmät olivat aina -olleet terävät. Jo se seikka, että hän oli seurannut tytärtään, osoitti -hänen epäluuloaan — entä jos hän todellakin olisi nähnyt Karl Augustin! - -Hän istuutui puun juurelle etäisimpään holviin eikä ollut huomaavinaan -keveiden askelten asteettaista lähenemistä. Mutta äkkiä askeleet -tulivat nopeammiksi, ja isä seisoi hänen edessään ilmeisesti -hämmästyneen näköisenä. - -— Mitä sinä täällä teet, tyttö? — kysyi hän karskisti, luoden samalla -raunioihin pitkän, viipyvän katseen, joka näytti tunkevan jokaiseen -sopukkaan. - -— Istun mietiskelemässä, isä-kulta, — sai Alma sanotuksi. - -— Hiiteen moiset mietiskelyt! Minä mietiskelin myöskin hieman -tullessani sattumalta eteiseen ja nähdessäni sinun livistävän rakkaille -raunioillesi. Mutta katso, ettet mieti sellaista, joka saattaa sinulle -käydä liian kalliiksi — ja kavahda, ettet vastedes tee niin pitkiä -kävelyretkiä paitsi isäsi ja sulhasesi seurassa! - -— Et ole kieltänyt minulta sellaista ennen! - -— Teen sen siis nyt — mene! - -Onnellisena päästessään näin vähällä Alma kiiruhti edeltäpäin; ja -huulet yhteenpuristettuina, rypistäen kulmakarvojaan, keppi kainalossa -ja piippu hyvää vauhtia heiluen edestakaisin ylijahtimestari tuli -reippain askelin perässä, katsoen silloin tällöin taakseen ja pari -kertaa mutisten: — Hitto tuota poikaa — juuri hän se oli, jonka minä -iltapäivällä näin vilahtavan puistossa. Mutta odotahan, odotahan, kyllä -olet turhaan heittänyt koukkusi! - -Siitä hetkestä alkaen vakoilevat silmät vartioivat Almaa niin -ankarasti, että hän pelosta tavata Karl Augustia ei uskaltanut mennä -ovesta ulos. Mutta Karl August oli aikoja sitten kiinnittänyt itsensä -Hjo'hon, missä hän joka ilta istui Vetterin rannalla, katsellen milloin -valtavaa Ombergia, jonka helmaan hänen vastainen onnensa oli kätketty, -ja milloin loistavaa juovaa, jonka pyhän Birgitan jalanjälki oli -jättänyt sekä venäläisten kasakkain varjoja, jotka mustilla hevosillaan -kiitivät yli Vetterin sinisen kalvon. - -Siten vähitellen lähestyi ratkaiseva päivä... - - - - -XX. - - -Pilvinen taivas sateineen ja myrskyineen oli ensimäinen tervehdys, -jonka Alma vastaanotti yhdeksäntenätoista syntymäpäivänään. - -Ketään vierasta ei ollut nyt kutsuttu, mitään hyörinän kalistelua ei -kuulunut keittiöstä, ei edes Neta-tädin äänikään kajahdellut eteisessä -tahi portaissa: kaikki oli hiljaista, ikäänkuin päivällä ei olisi ollut -mitään merkitystä. - -Alma oli kauhuissaan, itki ja rukoili mitä palavimmin, samalla -huokaillen: — Jospa jo olisi ilta! - -— Hyvää huomenta, lapsi-riepu! — kuului vihdoin ovesta, ja Neta-neiti, -kädessään pieni, mitätön kukkaseppele, astui makuusijan ääreen. — -Katsoppa, — sanoi hän laskien seppeleen peitolle, — ota nyt se, koska -et tahdo parempaa. Sinulle olisi muutoin soveltunut paremmin tänään -kantaa seppelettä ja kruunua — silloin täälläkin olisi ollut toinen -ääni kellossa. - -— Onko täti nähnyt isää tänään? - -— Olen niinkin, luulen kyllä nähneeni — vastikään kutsui minut -soittokellolla niin kiivaasti, että luulin nauhan katkeavan! Nyt et -saa puhua majurin etkä kenenkään toisenkaan kanssa, ennenkuin sinut -kutsutaan sisälle, eikä se tapahdu aamiaiseksi, jonka ylijahtimestari -tänään syö yksinään. Senjälkeen hän odottaa majuria — ja sitten lopuksi -sinuakin, arvelen. - -— Ja sillä aikaa, — valitti Alma, — minä menehdyn levottomuuteen! Ei -ketään, jonka kanssa puhella, — jonka kanssa neuvotella — voi, miten -kaipaankaan äitiä: hyvää, hellää äitiäni, — hän ei olisi kovuudella -lykännyt luotaan tytärtään, hän. - -— Ja teenkö minä niin? — kysyi Neta-neiti hiukan lempeämmällä äänellä. -— Enkö tee enemmänkin kuin mistä kohtuudella saattaisin vastata, kun -en puhu erästä asiaa, jonka sinä kai itse tiedät, joskaan et luule -kenenkään muun tietävän. - -— En ymmärrä, — sanoi Alma hiljaa. - -— Vai niin, sinä et ymmärrä, että tuolla vanhalla luostarinröttelöllä -on useampia korvia kuin luuletkaan... no, no, no, älähän keikahda -kumoon! Koska olen voinut pysyä vaiti kokonaisen kuukauden, voin kai -tänäänkin. - -— Täti... täti! — Alma vapisi niin rajusti, ettei saanut suustaan -sanaakaan. - -— No, no, rauhoitu nyt — siellä ei ollut muita kuin sisäkkö-Sohvi, joka -toisella puolella oli tapaamassa _omaa_ hempukkaansa. Mutta minä annoin -hänelle jokseenkin hyvät kengät, jotta hän pitäisi suunsa kiinni. - -Silloin Alman kasvot hehkuivat häpeän voimakasta punaa. — Vakuutan -teille, täti, — sanoi hän, ja leimahtavaa ylpeyden tunne antoi voimaa -ja elämää hänen sanoilleen, — minä vakuutan, että minä itse tänä -päivänä sanon sen isälle! Ja silloin sekä hän että täti ja kaikki, -jotka saavat sen tietää, huomaavat, ettei kellään ole oikeutta -loukkaantua siitä tapaamisesta! - -— Siunaa ja varjele, — huudahti Neta-neiti, ja löi hämmästyksissään -kätensä yhteen, — miten topakaksi olet tänään tullutkin, lapseni — älä -vaan tule hämillesi, kun joudut silmätysten isäsi kanssa! - - * * * * * - -Omassa huoneessaan ylijahtimestari istui aamiaispöytänsä ääressä. -Kolme kertaa hän oli kiinnittänyt lautasliinan napinreikään ja jälleen -irroittanut sen siitä; ja Neta-neiti, jonka itsensä piti häntä -palvella, oli niinikään kolme kertaa nostanut kyljysvadin kannen ja -laskenut sen jälleen paikoilleen, koska huomasi, ettei aika ollut vielä -tullut. - -Tämä hiljaisuus oli aivan kuulumatonta liukaskielisen ylijahtimestarin -tapaiselle miehelle; tekipä se Neta-neidinkin voimakkaihin hermoihin -sellaisen vaikutuksen, että hän — ensi kerran ylijahtimestarin taloon -tultuaan — olisi toivonut saavansa muutamiksi tunneiksi jättää -tehtävänsä. - -— Tuokaa tänne pullollinen reininviiniä ynnä lasit ja toimittakaa -sitten sana majurille, että pyydän hänen tekemään minulle sen kunnian, -että joisi täällä kerallani lasillisen aamiaiseksi! - -Neta-neiti leijaili ovelle. - -— Odottakaa hetkinen — oletteko ollut tänään Alman luona? - -— Olen tietysti! - -— No? - -Kykenemättä käsittämään, mikä vastaus ylijahtimestaria tämäntuulisena -miellyttäisi, Neta-neiti rajoittui lyhyeen "mitä"-kysymykseen. - -— Samantekevä — tehkää mitä olen pyytänyt! - -Jäätyään yksin omien ajatustensa seuraan ylijahtimestari asteli -piippu kädessä kiivaana edestakaisin. Näki hänen olevan voimakkaiden -mielenliikutusten vallassa, jotka vuorotellen pyrkivät voitolle hänen -sielussaan. Silloin tällöin hän huiskautti piippuaan ilmaan ikäänkuin -karkoittaakseen jotakin; hän ei tahtonut suoda sijaa lempeämmille -tunteille. - -Hetkisen kuluttua Neta-neiti palasi kantaen uutta tarjotinta, ja -vähän jälkeenpäin saapui majuri, levollisena, mutta hieman tavallista -kalpeampana. - -— Jättäkää meidät, — sanoi ylijahtimestari luoden katseen -taloudenhoitajattareensa. - -Herrat istuutuivat pöytään... - -Järjestelmällisellä pitkäveteisyydellä ylijahtimestari oli avannut -pullon, pyyhkäissyt pois lakan, täyttänyt lasit ja asettanut pullon -paikoilleen. - -— No, veliseni, meillä on tänään juhlapäivä, joka ei varmaankaan ole -veljelle samantekevä. — Näin puhuessaan ylijahtimestari sinkahutti -majuriin silmiensä salamat. - -— Ei, ei suinkaan — nythän on Alman syntymäpäivä. - -— Oikein, ja samalla sinun ja hänen kihlauksensa vuosipäivä... Saamme -kai juoda morsiamesi maljan! - -— _Alman_ maljan! — änkytti majuri. - -— Miksi eroittaa hänen nimeään siitä arvonimestä, joka on hänelle -tuleva — mitä, häh, majuri, mitä sellainen merkitsee? Juon sinun -_morsiamesi_ maljan, ja toivon, ettet kieltäydy vastaamasta siihen! - -— Veli... kuule minua! - -— Kuulen, — sanoi ylijahtimestari, samalla kun antoi käden, jonka oli -ojentanut tarttuakseen lasiin, verkalleen laskeutua, — minä kuulen, -mutta veli ajatelkoon, mitä aikoo puhua. - -— Olen jo ajatellut! Asianlaita ei voi, ei saa olla toinen: minun -kunniani, minun sanani ovat panttina... minun täytyy lunastaa ne — -tästä päivästä alkaen ovat Alman siteet katkaistut! - -— Ahaa, suurkiitos, varsin mielenkiintoisia keksintöjä! — vastasi -ylijahtimestari kylmänivallisesti samalla kun polttava verivirta -syöksähti hänen kasvoilleen. — Veli on niinmuodoin ollut sitä -mielipidettä, että minä olen mies, jonka kanssa saattaa leikkiä mielin -määrin? Mutta sitä ei tehdä! Minun tyttäreni kättä ei pyydetä sitä -varten, että se jälleen muitta mutkitta hyljätään — ei, hyvä herra, ja -sen minä sanon, että silloin ei ole tunnettu, mikä on se mies, jota on -niin karkeasti loukattu! - -— Veli, veli, — sanoi majuri äänensävyllä, jonka syvä sydämellisyys -jonkun verran hillitsi ylijahtimestarin rinnassa riehuvaa myrskyä, -— tämä on liikaa! Älä tee minulle uhria vaikeammaksi kuin se on, -vaan kuule minua kärsivällisyydellä — tee se meidän monivuotisen -ystävyytemme tähden! - -— Juuri sen vuoksi ei tämän hetken olisi pitänyt koskaan tulla. - -— Sitä ei saattanut estää. Se on kuitenkin minun oma syyni, ainoastaan -minun... veli muistaa varmaankin vuosi sitten vallinneet suhteemme? -En saata antaa itselleni anteeksi, etten silloin heti päättävästi -vetäytynyt takaisin. Mutta heikkous, heikkous — enkö silloin koettanut -uskotella itselleni, että Alma uusissa olosuhteissa pian unohtaisi -mieltymyksen, jota pidin ohimenevänä kuumeena. No, niin, veli: sillä -hetkellä, jolloin pyysin saada olla kahdenkesken Alman keralla, -houkuttelin hänet vuodeksi... koevuodeksi... tekemään sitoumuksen -kerallani, ja jätin hänelle kunniasanallani oikeuden saada jälleen -vapautensa siinä tapauksessa, että hänellä vielä tämän ajan jälkeen -olisi silloin tuntemansa taipumus. Ehdotukseni näytti minusta silloin -viisaimmalta — koska... koska, — lisäsi hän verkalleen, — olin hullu -saattaessani uskoa, että vanhemman miehen rehelliset ja hellät -huolehtimiset saattaisivat hävittää sen vaikutuksen, minkä nuoruus, -kauneus ja rakkaus kerran ovat tehneet. - -— Leikkiä niinmuodoin, ainoastaan leikkiä, — sanoi ylijahtimestari -verkalleen, katkerasti, — leikkiä minun kerallani! Ja onko _minun_ -tyttäreni, jonka pidin lunta valkoisempana, onko hän vuoden, kokonaisen -vuoden saattanut valehdella isälleen, joka kuitenkin niin lämpimästi, -yli kaiken mitä kieli voi kertoa, on häntä rakastanut! — Hänen näin -lausuessaan herahti kyynel hänen silmäänsä ja tuiman tuskan piirre -kuvastui hänen ryppyiselle otsalleen. - -— Herran nimessä, veli, — pyysi majuri hellyttävällä äänellä. — Älköön -veljen viha, veljen suru kohdistuko häneen! _Minä_ olen ohjannut -hänet harhaan; _minä_ olen nähnyt hänen suuren tuskansa, hänen -vastahakoisuutensa, hänen ahdistuksensa ja — sanonko sen, veli... anna -anteeksi, veli, että tuotan vielä enemmän kipua... sanonko sen suoraan, -_pelko_, tuo kauhistava tunne, joka on niin arvoton olemaan lapsen ja -isän sydämen välillä, se antoi Almalle rohkeutta mihin hintaan hyvänsä -ostamaan itsensä vapaaksi isänsä vihasta. - -— Heikkoutta se oli, viheliäistä, halveksittavaa heikkoutta! — huudahti -ylijahtimestari; mutta hänen äänessään ei ollut tuota kiivasta -kuohuntaa, joka tavallisesti ennusti myrskyä: siinä oli kumeasti -suhisevan tuulen ääni, joka katkee kesken kaikkein raivokkainta -rynnistystään. - -— Veli, minä houkuttelin, syy oli minun! - -— Niin oli, — lisäsi ylijahtimestari, verkalleen saavuttaen tavallisen -määrätyn mielenmalttinsa, — ja veljen velvollisuus on korjata paha. - -— Juuri sitä minä sydämestäni ja sielustani toivon! - -— Toivo siten, kuin miehelle sopii! Teemme leikistä toden; hänen täytyy -vielä, niin, hänen _täytyy_ tulla veljen puolisoksi! - -— Heitä tämä mieliharha! — pyysi majuri lämpimästi ja hartaasti. — -Se on mahdotonta: hänen sydämensä on peruuttamattomasti luovutettu. -Veli ei saata tahtoa hänen onnettomuuttaan. Ja ajatteleppa -vastuunalaisuutta... ajatteleppa sitä niin kauan kun on aika! - -— Minä teen sen! Minä tiedän mikä on hänen onnensa ja onnettomuutensa, -paremmin kuin hän itsekään... Jätä minut, majuri, jätä minut! Tahdon -selvittää ajatukseni; tahdon puhua tytön keralla; tahdon nähdä -saattaako hän katsoa minua silmiin! - -— Veli, veli! - -— Veli, veli — hiton pitäisi olla veljen veli eikä minun, kun veli -panee toimeen tuollaisia hulluinhuoneseikkailuja! Mutta jollen minä -tule veljen apeksi kaikella asianmukaisella kunnialla, niin — on -mennyttä sekä vanha ystävyys, että myöskin se kunnioitus, jonka -olen lahjoittanut veljelle... mene nyt, mene ja salli minun koota -ajatuksiani! - -Ylijahtimestari kulautti pari viinilasillista, hieroi otsaansa, -heittäytyi sohvalle, mutta nousi jälleen ylös ja asettui keskelle -lattiaa odottaen tytärtään. - - - - -XXI. - - -Ovi aukeni hiljaa. Alma astui kynnyksen yli. Silmät, jotka olivat -luodut lattiaan, todistivat hämminkiä, mutta samalla mitä nöyrintä -rukousta lempeyteen. - -— Tule esille, lapseni! — sanoi ylijahtimestari, ei lämpimästi, ei -kylmästi, mutta mitä suurin alakuloisuus äänessään. - -Alma kohotti katseensa. Hänen silmissään oli kirkkaat kyyneleet; ne -tipahtivat yksitellen isän kädelle, kun tytär syvään kumartuen painoi -sen huuliaan vasten. - -— Minulla on sinulle puhumista, tyttäreni; mutta pyydän ettet vastaa -lapsen tavoin, joka joka hetki pelkää vitsaa; vaan avoimesti, kuten -tyttären tulee hänen puhuessaan ensimäisen ja parhaan ystävänsä kanssa! - -— Oi, isä, mikä hyvyys! — änkytti Alma, hämmästyneenä vaipuen -polvilleen; — en ole sitä ansainnut — tunnen, etten ole sitä ansainnut! - -— Siitä olen minäkin vakuutettu, — vastasi ylijahtimestari kohottaen -hänet ylös; — mutta se mikä ei ole tapahtunut, saattaa vielä tapahtua: -katuvaiselle, hellälle tyttärelle on isä aina valmis antamaan anteeksi, -tottelemattomalle... mutta sinä et kai enää tahdo lukeutua sellaisiin — -suo minun uskoa se, Almani! - -— Ah, isä, minä... - -— Kas niin, kas niin, mitäs äsken sanoin: suo minun päästä näistä -huokauksista äläkä enää huutele "ah" ja "mutta", kyynäränpituisin -keskeytyksin — puhu selvästi! - -— Juuri sitä haluan, isä! - -— No, hyvä, no alkakaamme: — Piditkö itseäsi tehdessäsi sitoumuksen -majurin kanssa ja tunnustaessasi minulle, isällesi, itsesi hänen -morsiameksensa, — piditkö itse itseäsi jonakin muuna? - -— Pidin itseäni pakosta häneen vuodeksi sidottuna, sidottuna hänen -morsiamekseen _nimellisesti_. Huomasin myöskin pian, että hän uskoi -pakon vuoden kuluessa muuttuvan vapaaksi tahdoksi, mutta niin ei käynyt. - -— Nyt vastasit enempään kuin mitä sinulta kysyttiin. Oliko sinulla -myöskin mielestäsi majuria kohtaan ne velvollisuudet, jotka -hyvinkasvatetulle tytölle sopivat sitä kohtaan, jonka kanssa hän on -tehnyt niin tärkeän sitoumuksen? - -— Niin, luonnollisesti, majuri oli myöskin ottanut minulta sellaisen -lupauksen. - -— Ja sinä kuitenkin rikoit sen... — Ylijahtimestari astui -kirjoituspöytänsä ääreen, ja otti siitä pienen kiven pitäen sitä Alman -silmien edessä. - -Näkyi selvästi, että hän oli odottanut tästä menettelystään jotakin -onnellista, jotakin suurta tulosta, että hän oli odottanut näkevänsä -Alman ahdistuksessa ja tuskassa pyytävän häneltä anteeksi; mutta mitään -sellaista ei kuulunut. Alma otti kiven käteensä, katseli lemmittynsä -nimen alkukirjaimia ja sanoi sitten hiljaa ja sydämellisesti: — Se tuli -minun tietämättäni, isä, se on totta, samoin kuin sekin, että minä -pari kertaa hämärässä näin Karl Augustin varjon vilahtavan puitten -välitse hänen tehdessään tänne salaperäisen retkensä, luulin sitä -hänen haamukseen; mutta koskaan hän ei tullut esille, koskaan hän ei -puhutellut minua! - -— No, oletko senjälkeen nähnyt Adonistasi, ollut kirjevaihdossa tahi -tavannut häntä? - -— Olen, mutta ainoastaan yhden kerran, — vastasi Alma, joka nyt oli -tehnyt sen lujan päätöksen, ettei salaisi vähintäkään. - -Ylijahtimestari virnisti kauheasti. — Niin, kauniisti sinä olet -täyttänyt lupauksesi — olethan unohtanut soveliaisuuden vaatimuksetkin! - -— En milloinkaan, isä! En saattanut menetellä toisin pelkäämättä -jotakin vielä pahempaa! — Ja yksinkertaisesti ja totuudenmukaisesti -Alma kertoi Kultakäpälän salaisen lähetyksen ja syyn, joka pakotti -hänet, saatuaan kirjelipun, tapaamaan nuorta miestä raunioilla. - -— Joskin minä teidät viipymättä keskeytin? - -— Niin kävi, isä, vieläpä ennen kuin juuri sanaakaan oli vaihdettu! -Mutta olen varma, ettei Karl August tahtonut tavata muusta syystä kuin -varottaakseen ja vannottaakseen minua, etten toista kertaa uudistaisi -sitä heikkoutta, jota olen ehtinyt niin kauan katua. Ja nyt, hyvä isä, -usko minua, kun vakuuttamalla vakuutan, että tämän ainoan kerran olen -tavannut, tämän ainoan kirjeen olen saanut, siitä lähtien kun annoin -majurille lupaukseni. - -— Hyvä, olkoon niin. Mutta toivon, ettet kuitenkaan kuvittele -mielessäsi sen muuttavan rahtuakaan asiaa ja sitä suunnitelmaa, jonka -olen viitoittanut sinun tulevaisuudellesi? - -— Toivon, isä, sitä toivon sydämeni pohjasta, ja vieläkin suuremmalla -syyllä, kun majuri tänäpäivänä antaa minulle vapauteni! - -— Tahtoi, aikoi antaa sinulle vapautesi! — oikaisi ylijahtimestari. -— Hän teki tosiaankin varsin vakavia yrityksiä siihen, mutta et -kai suurestikaan ihmettele, kun sanon sinulle, etten minä ole se -mies, jolle saa tehdä pilaa kunnia-asioista! Hän on pyytänyt sinua -vaimokseen, sinä olet ilmaissut olevasi halukas siksi tulemaan, ja -niinmuodoin minä en salli minkään romanttisen kujeen häiritä parasta -suunnitelmaa, mille konsanaan olen iloinnut! - -— Isä — huudahti Alma syvästi kiusaantuneena — asia ei saata olla niin; -itse majurikin peruuttaa kosintansa! - -— Sitä en ihmettele, kun hän näkee sen tällä tavalla palkituksi. Mutta -jos sinä, Alma, kuten minä äsken, olisit nähnyt tuon kunnollisen, -rehellisen ja voimakkaan miehen, surun ja katkeran kaipuun masentamana, -tyytymättömänä itseensä ja koko maailmaan, hylkäävän toivonsa ja ilonsa -ja kerjäläisen tavoin lähtevän sen taivaan ovelta, jonka hänen liian -arka kunniantuntonsa itse sulki; jos olisit nähnyt sen, Alma, jos -olisit kuullut miten lämpimästi hän puolusti sinua, miten hellästi -hän rukoili puolestasi, niin en saata uskoa, että olisit sellainen -kivisydän, ettet olisi tullut liikutetuksi! Jotakin aivan toista on -kuitenkin miehen syvä, vakava ja hiljainen suru kuin nuorukaisen -myrskyävä ja helposti ohimenevä tuska. - -Almaan teki vaikutuksensa isän äänen huomattavan hento sävy. -Ylijahtimestarilla oli suuri vaikutusvalta, kun hän äänellään kykeni -ilmaisemaan syvimpiä tunteitaan. Hän teki Almaan tällä hetkellä -voimakkaamman vaikutuksen kuin koskaan ennen; hän huomasi sen ja -lisäsi: — Alma, sinä tuotat minulle suurimman surun mitä minulla -on eläissäni ollut — sinä lasket isäsi hautaan, jollet täytä hänen -toivomustaan! - -— Oi, isä, isä, laske _minut_ ensiksi sinne! — pyysi tyttö ja puhkesi -itkuun, niin kiivaaseen, niin rajuun, että ylijahtimestaria kauhistutti -se epätoivo, joka oli koko hänen olemuksessaan... — levätkäämme -kernaammin siellä molemmat — mutta anna minulle anteeksi, oi, anna -minulle anteeksi, muutoin en saata elää enkä kuolla! - -— Älä itke, Alma lapseni, rakas, pikku Almani, älä itke — eihän -isäsi ole mikään tyranni! — ja sydämellisesti ja kauan syleillen -isä sulki vapisevan tyttären rinnoilleen... — Mutta kuule nyt minun -menettelytapani vaikuttimia; sillä tällä hetkellä tulee Alman ja -hänen isänsä sydämen välillä olla täysi luottamus — kuule rauhassa ja -ymmärryksellä! - -— Minä kuulen! — kuiskasi Alma; ja istuen isän vieressä hän kuunteli -yhä kasvavassa jännityksessä hänen huuliltaan lähteviä sanoja: - -— Hento, ruumiiltaan ja sielultaan hento nainen, Alma, tarvitsee -elämänsä tärkeimmässä askeleessa vanhemman, vakavan seuralaisen — -seuralaisen, joka juuri sen vuoksi, ettei itse enää ole nuori, tuntee -itsensä tyytyväiseksi, niin, onnelliseksi, ihastuneeksi, kun vain hyvä, -lempeä lapsi, nuori, ystävällinen puoliso hymyilee ja leikkii hänen -ympärillään. Sinä, Almani, joskin sinä jonkin kerran, erikoisissa -tilaisuuksissa, voit olla hieman ryhdikäs, olet kuitenkin tuollainen -hento olento. Sinä, lapseni — olen sanonut, että puhuisimme suoraan -tällä hetkellä — joskin olet kaunis, miellyttävä ja rakastettava, et -ole suinkaan saanut runsaasti järjenlahjoja. Minulle tekee kipeää -sanoa tätä, ja näen poskillasi tapahtuvasta värivaihtelusta, että -sinun laitasi on sama sitä kuullessasi; mutta totuus on totuus. Minun -vakaumukseni on nyt se, että sinä eläessäsi yhdessä kunniallisen ja -kelpo majurimme kanssa et koskaan kaipaisi näitä älyn korkeampia etuja, -kun sinä taasen miehen kanssa, jolla on erilainen luonne, terävämpi -katse, lyhyesti sanoen syvät, voimakkaat tunteet, mielikuvitusta ja -runoutta j.n.e., kaipaisit niitä varsin paljon. - -Ylijahtimestari pysähtyi hetkiseksi, jolloin hän kädellään hiveli Alman -kumarassa olevaa otsaa. Senjälkeen hän jatkoi: - -— Kun kuherruskuukaudet ovat menneet ja niiden keralla ensimäinen -rakkaudenhuuma, hakee jälkimäinen mies toisenlaisia aarteita -kuin lapsellisen kauneuden ja lapsellisen sopertelemisen pikku -viehätyksiä; hän tahtoo puolison, joka saattaa käsittää, ymmärtää -ja seurata häntä, itse jutella ja keskustella hänen kanssaan, kun -hän väsyneenä päivänsä työstä palaa jälleen kotiin. Mutta kun hän -hyvinkin pian surukseen huomaa, ettei toinen sellaiseen kykene, kun -vaimo silloin salaisella hämmästyksellä näkee, miten mies vetäytyy -syrjään, ja huomaa hänen tehneen havaintoja, jotka vahingoittavat -hänen rakkauttansa — miten käy silloin: salainen kärsimys, vaikea -masentuminen kalvaa vaimon sielua; hän huomaa, ettei hän enää ole -miehelleen kaikki kaikessa, ja mitättömyytensä tunne tekee hänet yhä -alakuloisemmaksi ja araksi, saattaa hänet kykenemättömäksi käyttämään -niitäkin viehätyskeinoja, joita luonto on hänelle antanut. Vakava -suru on mato, joka kalvaa elämän kukkaa. Nainen menettää kauneutensa, -sen mukana erään mahtavimpia aseitansa, joita hänellä on ollut; sen -tuottama epätoivo vähentää hänen olemuksensa viehätysvoimaa, hyvyyttä -ja rakastettavaisuutta, ja kauniista, ujosta, nuoresta, leikillisestä -tytöstä on tullut ruma, tyytymätön, luulosairas vaimo, joka ei kykene -tekemään omaansa eikä miehen elämää iloiseksi! - -— Isä, isä, — huudahti Alma ja kohotti hehkuvat kasvonsa, — sopiiko -tämä kuva minuun — olenko minä tyhmä, yksinkertainen, avuton olento? - -— Et mikään niistä, lapseni, sinä olet lahjoiltasi vain -keskinkertainen; ja jos olisit antanut minun rauhassa lopettaa -kuvaukseni, niin olisin sitten näyttänyt sinulle, että juuri ne -ominaisuudet, joita sinulla on, olisivat kehittyneet sinussa — jos -olisit mennyt naimisiin majurin kanssa, — miehen, joka on tasainen, -levollinen ja perin rehellinen ja joka koko elämänsä olisi sinua -käsillään kantanut, — puhtaimmaksi ja korkeimmaksi onneksi, onneksi, -jonka kestävyys ei olisi häiriintynyt. Itse intohimottomana, tyynenä, -lempeämielisenä ei hän olisi koskaan pyytänyt sinulta mitä itse -ei olisi tarvinnut, ja sinä olisit lisännyt niiden harvain, mutta -onnellisten naisten lukua, jotka täyttäessään hellän puolison ja äidin -velvollisuuksia, ympärillään paras mitä elämällä on, kunnioitus ja -hyvinvointi, eivät joudu tuntemaan senlaatuista nöyryyttävää köyhyyttä, -jonka tietoisuus avaa sen haudan, mihin moni nuori nainen on nähnyt -elämänsä onnen vaipuvan... Ja nyt, Almani, olen sanonut kaiken. -Ajatteleppa, että isäsi, jonka katse on seurannut sinua varhaisimmasta -lapsuudestasi, täytyy tuntea sinut paremmin kuin itse tunnet itsesi -— ja huomaa nyt, mitä hän on tahtonut, mitä toivonut: huomaa, ettei -hänellä koko maan päällä ole pyhempää ja lämpimämpää toivomusta kuin -että näkisi sinut onnellisena! - -Muutamia hetkiä isän vaiettua Alma istui hiljaa. Jo aikoja sitten oli -hänen poskillaan palanut tumma purppura, hänen silmissään oli loistanut -voimakas ja vilkas tuli. Nyt hän kohosi ylös, laski kätensä isän käteen -ja sanoi levollisesti, mutta varmasti: — Suo minulle anteeksi, isäni, -mutta minä... minä tohdin uskoa, että lausuntosi tahi ainakin osa siitä -on johonkin määrin erehdyttävä! - -— Mitä sanot, Alma? — kysyi ylijahtimestari ja katsoi hämmästyneenä -tyttöä silmiin: — erehdyttävä? - -— Niin, isä, en ole koskaan ennen tuntenut sitä mitä tässä hetkessä -tunnen, mutta jokin minussa nousee sanojasi vastaan, isä, ja vakuuttaa -minulle, etteivät ne sovellu minuun; ja nyt, jos sallit, isä, tahdon -minäkin sanoa, miksi liitto majurin kanssa, kaikissa oloissa — vaikka -en olisi tuntenutkaan Karl Augustia — olisi tullut minulle ylen -vastenmieliseksi... ajatteleppa, isä, vaan nuorta tyttöä, joka ei -ole lahjoiltaan niinkään keskinkertainen, mutta joka ensimäisistä -lapsuusvuosistaan alkaen on tottunut konemaiseen tottelemiseen, -tottelemiseen, joka ei ole koskaan antanut tilaa tahi aavistustakaan -oikeaa tahi väärää koskeville ajatuksille eikä edes minkäänlaista -ajatuksenvapautta: jos tämä tyttö nyt vähitellen alkaa tuntea, että -hänelläkin on jotakin arvoa, että hänenkin pitäisi osata tuntea, -ajatella ja menetellä omin neuvoin, niin hänen ensimäinen ja hartain -halunsa on se, että hän, jos hänen on erottava isästä, jota hän on niin -sydämellisesti rakastanut, silloin saisi seurata miestä, joka antaisi -hänelle, ei ainoastaan vaatteita ja ruokaa ja pitäisi ystävällistä -huolta hänen pikku huviensa ja oikkujensa tyydyttämisestä, vaan myöskin -ennen muuta tulisi hänen rakkaimmaksi seurakseen, mutta yhtäkaikki -ei olisi häntä niin paljoa korkeammalla, etteivät he voisi kohdata -toisiaan kaikilla niillä aloilla, joilla miehen ja naisen ymmärryksen -ja tunteen tulee olla tasapainossa. - -— Mistä, Herran nimessä, — huudahti ylijahtimestari keinuen tuolilla -edestakaisin, — olet saanut kaiken tämän, tyttö? - -— Olen saanut sen yksinomaan omasta tunteestani, isä. Mutta milloin, -isäni, olisit huomannut, että Almasi olisi ymmärtänyt muuta kuin -totella, leikkiä ja hyväillä: minähän en ole koskaan muulloin paitsi -tänään, kun sinä itse avasit tien, uskaltanut avoimesti lausua -ajatustani. Mutta, isä-kulta, anna minulle vapaus ja oikeus siihen — ja -silloin saat nähdä, etten minä ole se nuori nainen, jota sinä kuvailet, -vaan että minä tahdolla, tunteella, käytöksellä ja ymmärryksellä kyllä -koetan pitää kiinni siitä miehestä, jonka olen valinnut. Jos minä sen -sijaan pakosta tahi houkutuksesta tekisin sen synnin, että antaisin -kunnialliselle miehelle käden ilman sydäntä, niin olisin ollutta ja -mennyttä, silloin kuihtuisin ja kuolisin kuin köyhä, tallattu kukka, -ja niinmuodoin tuottaisin itseeni luottavalle miehelle elinkautisen -katumuksen kotoisen ilon asemesta. Olisiko se hyvä, isä?... Ei, hyvä -se ei olisi, sillä minun täytyy lopettaa tunnustamalla, etten luule -itsessäni olevan luonnetta kestämään pilalle mennyttä elämää. - -Ylijahtimestarin kasvoilla oli pitkän aikaa taistellut valtava -mielenliikutus; mutta sinä hetkenä, jona Alma lakkasi puhumasta, sanoi -hän melkein hennolla äänellä: — Tule syliini, lapsi! Sellaisena sinun -olisi pitänyt esiintyä aikoja sitten — olen tyytyväinen sinuun, Alma, -hyvin tyytyväinen. Jumala katsoo tahtoon: _sinun_ hyväsi oli kuitenkin -joka tapauksessa _aina_ minun päämääränäni. - -— Ja nyt... — änkytti Alma, nojaten polttavan poskensa isän poskeen. - -— ... saamme ajatella asiaa, ennenkuin toimimme, lapseni! En anna -tämän jälkeen suorastaan kieltävää vastausta, mutta minunkaan -ikäisenäni ei kernaasti luovuta, kaikkein vähimmin väkivaltaisesti, -lempiajatuksestaan... Koetan keksiä jonkun keinon, joka saattaisi -sovittaa meidän kaikkien tunteet. Mutta nyt, lapseni, jätä minut -rauhaan — — olet todellakin saanut minut vakuutetuksi siitä, ettet ole -se, miksi olen sinut kuvannut: ja niin iloinen olen siitä, että olen -tehnyt yhdeksäntoista vuoden pituisen erehdyksen, että tästä hetkestä -alkaen annan sinulle täyden vapauden avoimesti lausua ajatuksesi -kaikista asioista. - -— En käyttäisi sitä väärin, isä! — sanoi Alma, nöyrästi suudellen -isänsä kättä, jolle vierähti muutamia kyyneliä. — Sillä koskaan -en ole samassa määrässä kuin nyt tuntenut halua tottelemisella ja -sanomattomalla hellyydellä ansaita rakkauttasi, isä. - -— Hyvä, hyvä, lapseni — luulin, sieluni kautta, että juuri tänään -tapahtuisi jotakin erittäin merkillistä. — Ylijahtimestari ajatteli -repeter-kelloa, jonka vetämisen hän ensimäisen kerran niin moniin -vuosiin oli unohtanut. - -Niin, ja mitkä vallankumoukset hänen valtakunnassaan olivat tapahtuneet -parin tunnin kuluessa: majuri hylkää kihlauksen, Alma heittää pois -vanhan ihmisen ja tulee uudeksi — ja hän itse saa selville, että hän -yhdeksäntoista vuoden ajan on ollut erehdyksessä oman tyttärensä -luonteesta! - -Saman päivän iltapuolella oli ylijahtimestarilla, kun hän koko ajan -oli ollut sulkeutuneena omaan huoneeseensa, majurin kanssa pitkä -ja tuttavallinen keskustelu — mitä se kosketteli, siitä ei kukaan -tiennyt mitään. Mutta molempain ulos tultua loisti sydämellinen -rauha ja sovitus heidän silmissään ja olemuksessaan, ja sen ohella -ylijahtimestarin katseessa ja silmänvilkutuksessa oli jotakin, mikä -ennusti hyvää tuulta, hyviä ehdotuksia. - -— Onko Alma nyt tyytyväinen? — kysyi majuri hellällä, mutta varmalla -äänellä heidän erotessaan illalla. - -Alma ei uskaltanut vastata, mutta puristi majurin kättä tavalla, joka -vakuutti hänelle, että hän todellakin oli sitä... Hän näki kyynelten -kimaltavan majurin silmissä. - - - - -XXII. - - -Seuraavana päivänä ylijahtimestarin talossa sattuneen tapauksen jälkeen -saapui Karl August, joka yöllä oli purjehtinut Hjo'sta Ombergiin ja -oli nyt noin puolisen tuntia vaeltanut kruununpuistossa. Juuri hänen -suunnitellessaan, miltä kannalta hän päivän aamuvierailulla ottaisi -ylijahtimestarin, hän aivan odottamatta seisoi tämän edessä. - -— Ahaa, hitto vie — päivää, herra ruukinpatruuna, onko Ombergilla -jälleen kunnia saada vastaanottaa teidän vierailunne? - -— Tällä kertaa, — vastasi Karl August syvään ja arvokkaasti kumartaen, -— ei vierailun aiheena ole suinkaan vuori: aioin juuri ottaa vapauden -tulla luoksenne, herra ylijahtimestari, teidän omasta kutsustanne! - -— Mitä hittoa? — huudahti ylijahtimestari keikauttaen kiivaasti -päätään taaksepäin ja temmaten piipun suustaan. — Puhutte enemmän kuin -tiedänkään. Olisi hauskaa kuulla, milloin tämä kutsu on annettu! - -— Samana päivänä, jona minulla vuosi sitten oli onni saada -päivälliskutsunne. Portilla erotessamme suvaitsitte te, herra -ylijahtimestari, lausua: "tulkaa takaisin ensi vuonna, niin pidämme -kaikki paratiisin portit seposeljällään!" - -— Niin, niin, niin, hitto vie, minä muistan nyt — ja koska kerran olen -sattunut kutsumaan, on kai kohtuullista, että herra ruukinpatruuna -saakin pitää kutsun hyvänänne, joskin, jos meidän olisi tehtävä -tilit keskenämme, tuo ylimääräinen paratiisiin tunkeutuminen olisi -rangaistava ikuisella kartoituksella... Mutta leikki sikseen, tahdon -kuitenkin sanoa teille, herra ruukinpatruuna, että tämä edeltäpäin -arvaamaton taipuisuus minun puoleltani ei merkitse samaa kuin että -ottaisin teidät, hyvä herra, avosylin vastaan ja pyytäisin teitä, -hyvä herra, pitämään hyvänänne tyttäreni, vaikkakin minä majurin -kautta, joka ei ole säästänyt mitään vaivoja saadakseen selville -teidän olosuhteitanne, herra ruukinpatruuna, — varsin hyvin tunnen -sen, että olette arvossapidettyä sukua ja rikas mies ja kunniallinen -mies. Sanalla sanoen: minä pohdin päässäni ehdotusta, joka saattaa -tehdä mahdolliseksi, huomaatte kai _mahdolliseksi_, että te, herra -ruukinpatruuna... kuitenkin minun olemattani siihen erikoisen -tyytyväinen... voitte kohtalon sallimasta päästä vävykseni. - -— Jo tämä on paljoa enempi kuin olen uskaltanut uneksia, — vastasi Karl -August teeskentelemättömällä ilolla. — Ja miten suuresti siunaankin -tätä kohtaloa! - -— Sitä en suinkaan epäile. Mutta tarvittaneen jotain muutakin kuin -paljasta siunaamista. Tyttöä, Alman kaltaista, ei voiteta tyhjällä -— tyttöä, hyvä herra, jolla on kauneutta, sydäntä, hyvyyttä ja pää, -herra, _pää_; tehkää hyvin ja huomatkaa, ettei sellaista tyttöä löydetä -maantieltä — hänet on ansaittava, täytyy suoraan hänen kilpakosijansa -silmien edessä kaikella kunnialla ja yleisen suosion vallitessa -taistella hänen omistamisestaan. - -Karl August tunsi tosin jonkun verran ällistyvänsä tästä tiedosta; -mutta hän kiinnitti huomionsa ainoastaan yhteen asiaan. — _Kilpakosija_ -— toisti hän — luulin uskaltavani toivoa, ettei minulla enää eilisestä -alkaen ollut sellaista! - -— Oliko niin, — vastasi ylijahtimestari, ja sydämellinen, -vahingoniloinen vilkkaus kuvastui hänen silmissään, — silloin valitan, -että minun täytyy päästää teidät, herra ruukinpatruuna, miellyttävästä -erhetyksestänne ja ilmoittaa, ettei asianlaita suinkaan ole se — ah, -ei, ei! Kunnianarvoisa majurimme, aina kunnian vaatimusten orja, antoi -kai Almalle lupauksensa, mutta se ei ole estänyt häntä tänään minun -tukemanani alkamasta kosintaansa uudelleen. Käytte siis nyt, herrat, -molemmat kosijoista, ja kohtalo teidän taitavuutenne yhteydessä saa -ratkaista, kumpi voittaa itselleen — _Ombergin morsiamen_. - -— Kiitän Jumalaa ja herra ylijahtimestaria suosiosta, — vastasi Karl -August, epävarmana siitä, oliko kuulemansa pilaa vai totta, — että -taitavuus saa tärkeässä taistelussa yhtä hyvän sijan kuin kohtalo! -Viimeksimainittua en enää uskalla kutsua avukseni, kun se jo on ollut -minulle siksi suosiollinen; mutta taitavuuden tahdon saavuttaa mitä -suurimmassa määrässä... Milloin herra ylijahtimestari suvaitsee antaa -lähemmät tiedot? - -— Vai niin, eikös tämä uutinen jo ollut kyllin hyvä kerrakseen! Mutta -tulkaa tänään luokseni päivälliselle, niin saamme aluksi tehdä hieman -lähempää tuttavuutta keskenämme! — Ylijahtimestari nosti samalla -hattuaan ja köpitti piippu suussa ja keppi kainalossa puistoon päin. - -Uneksien Karl August jäi seisomaan keskelle arvoitusten sokkeloita. -Mutta nähdessään, että niistä oli mahdoton löytää tietä puoleen tahi -toiseen, päätti hän autuaallista päivällistä odotellessaan mennä -tapaamaan vanhaa ystäväänsä luotsivanhinta, antaakseen hänelle tiedon -ihmeteltävästä, taivaallisesta muutoksesta, joka hänen osakseen oli -tullut. - - * * * * * - -Alma ei tiennyt mitään. Hän mietti, aavisteli ja mietti jälleen, -mitä oli tuleva. Hänen isällään oli samalla kertaa niin hauska, -salaperäinen ja veitikkamainen ulkomuoto; ja majuri — majuri ei ollut, -kuten hän oli odottanut, matkustanut kotiinsa; hän näytti päinvastoin -vielä tahi oikeammin sanoen uudelleen tahtovan pitää voimassa vanhoja -toiveita. — En käsitä sitä, — sanoi Alma. — Mutta jotakin tässä piilee! - -— Pukeudu nyt hieman, lapseni, — sanoi ylijahtimestari juostessaan -toimeliaana edestakaisin — minulla on vielä eräs päivällisvieras! - -Nyt välähti Alman silmiin valo, kaikkein kirkkain ja säteilevin. - -Kuvastimelta kysyttiin neuvoa, vaatekomero käännettiin ylösalaisin, -lipaston laatikot lensivät edestakaisin, ja puolen tunnin kuluttua Alma -oli isänsä huoneessa, punastuen, ujona, kasvoissaan kaikkein puhtain -autuuden hohde. - -— Tyttö, hitto vieköön, — huudahti ylijahtimestari pyöritellen -tytärtään puoleen ja toiseen, — hitto vieköön, miten suloinen oletkin -tänään. Näkee kyllä, että itse rakkaudenjumalat ovat valvoneet -pukeutumistasi, — ja lisäsi suudellen häntä hellästi otsalle ja -veitikkamaisesti vilkuillen tulisilla silmillään: — Sinä näytät -kuitenkin melkein liian onnelliselta! - -— Eikö minulla ole syytä siihen, isä! — vastasi Alma, ja hänen -kasvoillaan oli mitä suloisin ja hellin ilme, — minä, joka ennen olen -tuntenut ainoastaan kauhua ja hämminkiä ajatellessani... ketä, sen -kyllä tiedät — minä uskallan nyt ajatella, tuntea ja olla onnellinen -_sinun omien_ silmiesi edessä, isä! - -— On kaunista, on oikein, Almani, että sinun korkein onnesi riippuu -varmuudesta, että olet saanut isän hyväksymisen; mutta älä kuitenkaan -pidä kaikkea niin vaan ratkaistuna! Meidän on koeteltava tuota -nuorukaista — älä kuvittelekaan mielessäsi, että hän saa sinut peräti -helposti. Et ole vielä kuullut ehtoja! - -Alma ei ehtinyt vastata ennenkuin ovi aukeni ja — voi kaiken rakkauden -ihmettä — Karl August seisoi kynnyksellä, leimuavan punaisena kuin -tyttö itsekin. - -— No, kas niin, kas niin, älkäämme nyt olko saamattomia — Herrammehan -on antanut sataa mannaakin erämaahan. — Näin sanoen ylijahtimestari -otti vastaan vieraansa ja ojensi hänelle kätensä. Karl August lähestyi -Almaa. Hän oli liiaksi liikutettu voidakseen virkkaa mitään, mutta -hänen katseessaan oli varmaankin kyllin kaunopuheisuutta, sillä Alma -näytti täysin tyytyväiseltä tähän tunteiden tulkitsemistapaan, jota -kuitenkaan itse asiassa mitkään sanat tällä hetkellä eivät olisi -kyenneet ilmaisemaan. - -— Sepä vasta hiljaista keskustelua! — sanoi ylijahtimestari. Mutta -samalla kun hän juuri pisti ovesta päänsä etusaliin, jossa antoi -sen hetkisen viivähtää silmäilläkseen majuria, kuiskasi Karl August -painaessaan sydämellisen suudelman Alman kädelle: — Onkohan kaikki tämä -totta vai enkö ole oikein tajuissani — sinun isäsi... Alma, ei kai tämä -vain ole jotakin kauheaa ivantekoa! - -— Älä pelkää! Eilen oli äärettömän tärkeä päivä: isä on voitettu. -Tietäisitpä vaan, mitä hänelle on maksanut luopua kaikkein rakkaimmasta -toiveestaan; hän tekee sen yhtäkaikki rakkaudesta — mutta _miten_ -tahi _milloin_, sen saamme nähdä... Ss, majuri tulee; ah, ole hänelle -sydämellisen kunnioittavainen ja ystävällinen, saat nähdä ettei hän... - -Silloin ylijahtimestari veti päänsä takaisin; ja kohta senjälkeen, kun -Karl August ja majuri olivat hyvin kohteliaasti, mutta hieman jäykästi -tervehtineet toisiaan, näkyi Neta-neidin tulenvärinen myssynnauha -häämöittävän ovessa — se oli päivällismerkki. - -Joskin molemmille kilpakosijoille aluksi oli jonkin verran vaikea -mukaantua toisiinsa tavalla, joka olisi hauskuttanut aterioimista, niin -ylijahtimestari, joka nyt jälleen oli oikein juhlatuulella, kuitenkin -jo ennenkuin kanaviilokki oli tehnyt kierrostaan, oli virittänyt -kaikki kielet sopusointuun, ja kevyesti ja vapaasti tarinoittiin nyt -kaikista asioista mitä isäntä esitti, kunnes jälkiruuan kanssa myöskin -pullollinen ylijahtimestarin "vanhaa hyvää" sai sijansa pöydällä. - -Lasit täytettiin — keskustelun tuuli tyyntyi ja koko pöydässä vallitsi -täydellinen hiljaisuus, kun ylijahtimestari hieman yskittyään satutti -sanansa seuraavasti: - -— Eilen oli tyttäreni syntymäpäivä, ja laskelmani mukaan siitä olisi -pitänyt tulla jotakin enempääkin, jollei — mutta hitto vieköön, älkää -toki, hyvä herra, katselko minua tuolla tavalla: tässä minä kuitenkin -olen enkä häviä! — (nämä sanat suunnattiin Karl Augustille, joka hieman -hämillään loi alas silmänsä, samalla kun ylijahtimestari jatkoi) — -siitä olisi tullut jotain muutakin, jollei tyttö olisi osoittanut -ominaisuuksia, jotka ovat erikoisesti hämmästyttäneet minua... mutta -se riittää, minä päätin — ei mitään pakkoa! Mutta koska liitto veli -Klingin kanssa on aina ollut minun rakkain ajatukseni, ja hänellä -sitäpaitsi on minun lupaukseni, josta hän itsekään edes ei voi minua -vapauttaa, — sillä minä, hyvät herrat, en koskaan peruuta annettua -lupausta, en, vaikka saisin sen lahjoitetuksikin — niin olen minä -nyt, yksin neuvoin jalomielisen ystäväni majurin kanssa sekä hänen -suostumuksellaan päättänyt pelastaa kunniani tavalla, jonka joka -tapauksessa saattaa sovelluttaa Almalle antamaani lupaukseen: ei mitään -pakkoa... Oli olemassa aika, hyvät herrat, kuuluisa ritariaika, jolloin -ei pidetty häpeänä, vaan päinvastoin loistavana kunniana turnajaisissa -taistella itselleen kauniin naisen käsi. Koska minussa itsessäni on -rahtunen ritarillisuuden lahjaa, on tämä tapa ratkaista tuollaisia -riitaisuuksia aina miellyttänyt minua; mutta koska me nykyaikaan emme -kykene toimeenpanemaan vanhan, hyvän ajan arvoisia otteluita, niin -meidän täytyy tyytyä pienemmässä muodossa, kuitenkin samassa hengessä -ratkaisemaan pulmallinen taistelu Alma-tyttäreni kädestä. - -Ylijahtimestari pysähtyi tässä hetkisen ja hänen kasvojensa ilme -osoitti selvää tyydytystä hänen antaessaan katseensa lipua Karl -Augustista Almaan. Molemmat istuivat melkein liikkumattomina, kun -taas Neta-neiti, jonka piti leikata melooni, nojautui veitseen, -haarukkaan ja kyynärpäihinsä, samalla kun hän yhä tuijottaen katseli -ylijahtimestaria. - -— Tästä päivästä kuuden viikon kuluttua tahi elokuun 15 päivänä, -— jatkoi hän, — minä kutsun Ombergiin, ei ainoastaan ystäväni ja -naapurini läheltä ja kaukaa, vaan myöskin yhteisen kansan, olemaan -läsnä täällä pidettävissä suurissa kilpa-ammuntajuhlissa tahi myöskin -ottamaan niihin osaa, jos niin halutaan. Aluksi tulee tavallisia -harjoituksia, joista aion määrätä muutamia pienehköjä palkintoja, -mutta sitten, hyvät herrat, näytös muuttuu leikistä todeksi: silloin -tulee molempien kilpakosijain vuoro. Se teistä, hyvät herrat, joka -osaa määräämääni maalin, voittaa korkeimman palkinnon mitä minulla on -tarjottavana — tyttäreni käden. - -Joskin Karl August koko tämän ylijahtimestarin esitelmän ajan oli ollut -sanatonna, niin vilkastui hän nyt sitä enemmän. - -— Herran nimessä, paras ylijahtimestari, mikä epäkristillinen ajatus: -pelata tyttärensä kuin, kuin... mutta ahaa, se ei ole mahdollista — se -on vain pilaa! - -— Herra! — huudahti ylijahtimestari, joka jo oli tarttunut lasiin, -— olin luullut, että me yleisen suosion vallitessa olisimme saaneet -juoda maljan iloiselle yritykselle, jonka kestäessä kukin saa rukoilla -omasta puolestaan — mutta se minun täytyy sanoa, etten ollut mihinkään -vastaväitöksiin valmistautunut. Ja sanoakseni selvästi, pyydän, että -te, herra ruukinpatruuna, suvaitsisitte lausua myötä tai vastaan! En -anna mitään miettimisaikaa, kun kysymyksessä on voittaa tyttäreni, -sillä se joka kammoo jotakin keinoa sen saavuttamiseksi, ei ole -hänen... kas niin, pikku hupakko, älä vedä rikki minun takinhihaani, se -ei missään tapauksessa auta, näetkös, sillä minä en pidä katkonaisista -lauseista... niinmuodoin: se joka ei tahdo tehdä kaikkea voitavaansa -voittaakseen sellaisen morsiamen, ei ole hänen arvoisensa. Se on -viimeinen sanani! - -— Mutta harkitkaa, herra ylijahtimestari, tässä ei enää ole kysymys -voittamisesta, tässä on myöskin tappion mahdollisuus! - -— Niin, milloin ei tapahdu toisin, tapahtuu tavallisesti toisin! — -hymyili ylijahtimestari ivallisesti. — Mutta mitä sanot, majuri, -pysytkö ennen antamassasi lupauksessa? - -— Pysyn, — vastasi majuri; — koska veljen arka kunniantunto ei saa -asiaa ratkaistuksi muulla tavalla, niin ei päähäni pälkähdä hetkeäkään -epäröidä! - -— Entä Alma — mitä sinä sanot? - -— Minä sanon, että minä mitä suurimmalla luottamuksella onnelliseen -ratkaisuun alistun isän suunnitelmaan. Majuri Kling on hyvin reipas -pyssymies, sen tiedän — mutta en myöskään epäile, ettei ruukinpatruuna -Kemnerillä olisi jonkinmoista taitoa — minä _luotan_ siihen! — lisäsi -hän luoden Karl Augustiin katseen, joka sai hänen sydämensä paisumaan -ylpeydestä ja ilosta. - -— No, olkoon niin! — huudahti Karl August. — Tahdon käyttää koko tämän -ajan ampumiseen, ammun aamusta iltaan — ja Jumalan avulla ja nuoren -neidon hyvien toiveiden tukemana se varmaankin menestyy. - -— Säästäköön jokainen toiveensa itselleen! — sanoi ylijahtimestari. — -Ja kunnes niiden toteutuminen selvenee, juokaamme itse yrityksen malja, -jommoista, suoraan sanoen, ei jok'ikinen olisi keksinyt. - -Maljaan suostuttiin ja se juotiin ilomielin. Senjälkeen esitettiin -morsiamen malja, sitten malja kummallekin kilpakosijalle ja vihdoin -tulevalle apelle; ja sitten ilo ja riemu nousi niin korkealle, että -ylijahtimestari ehdotti yksimielisen suostumuksen vallitessa myöskin -"lohikäärmeensä", suloisen, viehättävän Neta-neidin maljan, hänen, -jonka hartioita koko pitojen taakka varsinaisesti painoi, ja puolittain -pikkusuuttuneena, puolittain hyvillään, Neta-neiti vastasi osakseen -tulleeseen kunnianosoitukseen juomalla täyden maljan. - -Mutta lopuksi ylijahtimestari lausui: — Vielä sananen, hyvät herrat. -Jottei teidän toimianne mikään häiritsisi, ehdotan, että kukin hoitaa -tehtävänsä kotonaan, ja ettei Omberg näe kilpakosijoita ennenkuin -juhlan edellisenä päivänä, joksi pyydän teitä, herra ruukinpatruuna, -kutsumaan tänne myöskin vanhempanne; ja toivonpa heidän tekevän minulle -sen kunnian! - -— Hyväksytään! — sanoi majuri. - -— Hyväksytään, mielihyvällä! — puuttui Karl August puheeseen. — Ja mitä -suurimmalla kiitollisuudella minä vanhempieni nimessä otan vastaan -tämän kohteliaan kutsun. - -— Niinmuodoin istunto on loppunut! — sanoi ylijahtimestari lykäten -tuolin pöydästä. — Kahvinjuonnin jälkeen me menemme puistoon, -valitaksemme paikan... - -Ja heidän kävellessään nuori pari sai jonkun hetkisen, mutta ei -enempää, kuiskutella toisilleen keskinäisiä toivomuksiaan. - - * * * * * - -— Onko mitään tekeillä — onko mitään epäkunnossa? — kysyi Agneta-rouva -eräänä aamuna ani varhain ikkunasta nyökäyttäen päätään Blidin eukolle, -vanhalle uskolliselle palvelijattarelle, joka samassa saapui ajaen. - -Syynä tähän eukon omituiseen kulkemistapaan oli se, että hän ei enää -istunut Södertorpissa korteista ennustamassa, vaan ruukinpatruunatar -oli uskonut hänelle Rosenlundin hoitamisen ja järjestämisen Karl -Augustin poissaoloajaksi. - -Eukko laukkasi portaita ylös, Agneta-rouva alas, niin että he tapasivat -toisensa eteisessä. - -— Rakas Margareta, sinä — no? - -— Rakas rouva-kulta, niin, niin! — Ja lausuen "no" ja "niin, niin" ja -päätä nyökyttäen ja luoden merkillisiä katseita saapuivat molemmat -portaita ylös ja arkihuoneeseen. - -Agneta-rouva valmistautui kuulemaan jonkun rakkaus- tahi rosvojutun -Rosenlundista, mutta sai vakavampaa ajattelemista, kun eukko sanoi: — -Rakas rouva-kulta, en tule pikku asioissa! - -— Herranen aika, ei kaiketikaan konemestari ole karannut koneineen tahi -kirjanpitäjä kassoineen? - -— Ei, eipä suinkaan — nuori patruuna tuli itse kotiin yöllä! - -— Ja sen sinä lausut niin laimeasti! — huudahti Agneta-rouva -iloissaan... — mutta hyvä isä, ihminen, sinähän olet kuin onnettomuus -itse — ei kai hän ole sairas? - -— Hiljaa, hiljaa, rouva-kulta, niin teen kunnolla selkoa asioista. - -— Luojan kiitos, hän ei ole siis sairas! — Agneta-rouva veti syvemmälle -henkeään istuutuen sohvaan. - -— En saata sanoa, onko hän sairas vai terve, mutta jollakin tavoin on -hänen laitansa hullusti, jonka vuoksi minusta kylläkin kannatti lähteä -tänne varoittamaan hieman ennenkuin hän itse saapuu. Kahdentoista -ajoissa yöllä, kun jo nukuimme paraassa unessamme, kuului isku eteisen -ovelta, niin että huone kajahti: tulija oli nuori ruukinpatruuna. Mutta -hän ei näyttänyt millään tavalla merkilliseltä, päinvastoin varsin -hilpeämieliseltä. "Oletko _sinä_ täällä, rakas matami Blid, kunnollinen -Margaretani?" sanoi hän. "Äiti on hankkinut minulle niin hyvän avun, -enkä sitä myöskään päästä!" — "Kiitän herra ruukinpatruunaa", sanoin -minä; "jos saatan olla joksikin hyödyksi, niin..." ja samalla näytin -hänelle tulta portaissa, ja hän sanoi minulle, ettei hän tahtonut -yhtään ruokaa, koska häntä nukutti, mutta että minun tuli herättää -hänet kello kuusi, silloin hän aikoi lähteä Lindaforsiin. - -Matami Blidin jatkaessa kertomustaan Agneta-rouva istui kädet ristissä -kuin kuvapatsas; mutta jos eukko hetkeksikään pysähtyi, niin hän heti -elpyi: — Puhu, puhu suusi puhtaaksi, ihminen! - -— Olin aikoja sitten laskeutunut levolle, ja aurinko jo nousi... mutta -sanon nyt edeltäkäsin, että rakas rouva ei saa panna pahaksi, sillä -mitään onnettomuutta ei sillä kertaa tapahtunut... silloin pamahti -laukaus yläkerrasta. Nousin ylös, siinä nuori herra seisoi pyssy -kädessä avoimen ikkunan ääressä. Hän oli ampunut — mutta jumalankiitos -ainoastaan harakkaa tahi jotakin muuta, luulen ma. - -— Hän ampui koelaukauksen nähdäkseen osaisiko ampua toisen varmasti -itseensä! — valitti Agneta-rouva. — Ah, häntä on kohdannut joku -onnettomuus rakkausasioissa... isä, isä! — huusi hän niin kiihkeästi, -että ruukinpatruuna hyökkäsi sisälle ainoastaan toinen käsivarsi -yönutun hihassa. — Kiiruhda, kiiruhda heti Rosenlundiin! Karl August -aikoo — — voi minua onnetonta äiti-parkaa... Mutta mitä hän sitten -sanoi, Margareta, kun yllätit hänet aivan työssä? - -— Hän nauroi kauhistukselleni sanoen: "Mitä hullutuksia sinun päähäsi -on pistänyt, matami Blid!" - -— Ja samaa sanon _minäkin_! — lisäsi ruukinpatruuna, joka yhtäkaikki -näytti hyvin ällistyneeltä ja huolestuneelta, samalla kun hän puhkuen -koetti saada käsivartensa takin toiseen hihaan. — Mitä kummaa tämä -oikeastaan on — mikä sinua, Herran nimessä, pelästytti, Agneta? - -— Siinä sinä seisot levollisena kysellen, — kuohahti Agneta-rouva, — -samalla kun sinulla kenties ei ole yhtään poikaa, joka saattaisi ampua -luodin päähänsä — etkö koskaan ennen ole kuullut puhuttavan rakkaudesta! - -Silloin ruukinpatruunan kasvot tulivat liidunvalkoisiksi. — Käske -valjastamaan heti paikalla! — huudahti hän eukolle, mutta vaipui -samalla istualleen, koska vapisevat polvet eivät tahtoneet häntä -kannattaa. - -— Ei tarvitse, isä! — huudahti voimakas ja iloinen ääni alhaalta -portaista, jonne ruukinpatruunan määräys samoinkuin muutkin tiedonannot -olivat kuuluneet. — Matami Blid on suotta hälyttänyt; mutta koska -aavistin hänen tarkoituksensa, olen seurannut hänen kintereillään, -ja nyt... rakkaat vanhemmat — ja samalla Karl August kietoi sekä -äidin että isän ojennettuihin käsivarsiinsa — saatte minut takaisin -niin kaukana kaikista aikeista vapaaehtoisesti erota elämästä, että -minä paljoa kernaammin sydämestäni ja sielustani rukoilen teitä nyt -ajattelemaan yksinomaan kihlajaisjuhlaan varustautumista. - -— Mutta laukaus, laukaus? — huudahti Agneta ilosta huumaantuneena, -samalla kun ruukinpatruuna turhaan änkytti saadakseen edes sanan -suustaan. - -— Se oli koelaukaus, äiti! Minä ammun — niin sekä päivät että yöt; -sillä minun määräni on voittaa morsiameni pilkka-ammunnalla. - -— Luoja armahda sellaista hullua isää! — huudahti Agneta-rouva, joka -tuskin saattoi päästää jälleenlöytämäänsä poikaansa omasta sylistään -isänsä syliin, ja isä parin valtavan syleilyn jälkeen vihdoinkin päästi -ilmoille hämmästyksensä: — Morsian voitettavissa kilpa-ammunnalla — ah, -se ei ole mahdollista, rakas poika! Sinähän voisit saada sata morsianta -paljaalla nimelläsi ja... - -— ... ja ruukillasi ja kahdellakymmenellä tilallasi! — hymähti -Agneta-rouva. - -— Niin, arvelenpa että kaiken sen nojalla kannattaa kosia! - -— Aivan varmasti, isä, jos oltaisiin tavallisissa oloissa. Mutta -tuleva appeni ei ole muiden ihmisten kaltainen: hänellä on omat hyvin -omituiset mielijohteensa, joista teen täyden selon, kunhan ensin olen -saanut kupillisen kahvia — koska taloudenhoitajattareni on lähtenyt -luotani, olen aivan tyhjin vatsoin! - -Matami Blid, joka aina oli viisain ja neuvokkain, seisoi nyt hieman -ymmällään ja nolona hypistellen esiliinaansa. Erehtyminen tuntuu -kovalta, kun on tottunut herättämään ihailua terävänäköisyydellään. -Mutta eukko pian huomasi arvoaan alentavaksi olla tällaisessa asemassa, -ja kun Karl August samassa ei kiinnittänyt sen enempää huomiota paastoa -koskevaan muistutukseensa, rohkaisi hän mielensä, teki niiauksen, jossa -kuvastui hilpeys ja nöyryys ja sanoi puolustautuen: - -— Sille, joka ei ole saanut kaikkeen tähän ohjaavan langan päästä -kiinni, oli kuitenkin keskellä yötä ammuttu laukaus riittävän -epäilyttävä, rakas herra ruukinpatruuna... Mutta sanokaa nyt joku -ystävällinen sana Blidin muorille, ettei hänen tarvitse seisoa tässä -iän kaiken häpeissään! - -— Sitä sinun ei suinkaan tarvitse tehdä, rakas Margareta, — puolusti -häntä Agneta-rouva. — Tarkoituksesi oli niin hyvä, sen tunnen minä ja -me kaikkityyni, vaikkakin, jumalankiitos, erehdyit! - -— Rangaistuksetta hän ei kuitenkaan pääse! — selitti Karl August. — Isä -sanoo täten juhlallisesti irti Södertorpia koskevan kontrahdin iäksi -kaikeksi, ja matami Blid karkoitetaan Rosenlundiin, jossa talonemäntä -kenties ennenpitkää tarvitsee vanhan, kokeneen apulaisen! - -— Ja joka jää uskolliseksi kuin hyvä haltia! — vastasi matami Blid ja -kuivasi silmäänsä nenäliinannurkallaan. - - * * * * * - -Kahvi oli juotu ja Karl August istui vastapäätä sohvaa, jota isä ja -äiti vallitsivat. — Puhuppa nyt järkevästi! — sanoi ruukinpatruuna, -samalla kun äiti ojensi hänelle tulitikun piippua varten. - -Ja laveasti Karl August nyt kertoi kaikista seikkailuista, -jotka häntä kohtasivat Ombergissa, kuvaili rakastettunsa oikein -luomakunnan taivaalliseksi pikku olennoksi, kertoi kilpakosijastaan, -kunnianarvoisasta, itsensäpettäneestä majurista ja hänen -vuodenpituisesta koetuksestaan, mutta ensiksi ja viimeiseksi -ylijahtimestarista ja kaikista hänen omituisuuksistaan ja vihdoin -hänen omituisuuksiensa omituisuudesta, siitä että hän tahtoi ratkaista -tyttärensä kohtalon pilkka-ammunnalla. — Se on kunnia-asia, jota -oikeus vaatii, väittää vanha omituinen mies. - -— En luule koskaan, — tuumi ruukinpatruuna, kuunneltuaan poikaansa -hyvin ymmärrettävän hiljaisuuden vallitessa, jota ainoastaan silloin -tällöin keskeytti epäluuloinen päänpudistus, — en usko, että sellaista -juttua on kuultu isän tahi isoisän aikoina! — Ja silloin hänen -äänensävyssään oli jotakin, joka selvästi ilmaisi hänen varmuudella -uskovan, ettei sellaista ollut kuultu sitä ennenkään. - -— Toden totta, — tuumi Agneta-rouva laskien kätensä ristiin -rinnoilleen, — se on tosiaankin aivan kuulumatonta! Mutta se on minun -varma uskoni, että jollet sinä, isä, juuri sinä iltana, jona Karl -August päätti matkustaa, olisi pistäytynyt Rosenlundiin ja antanut -hänelle siunaustasi matkalle, niin ei hän olisi koskaan tullut ehdolle. -Sillä _ihme_ jota yksikään viisas ihminen ei voi käsittää oli se, että -tuo Topakkavuoren äkäpussi niin nopeasti pisti pillit pussiin. - -— Saattaapa niin olla, — lausui vanha aviomies hyvillään; — en -kuitenkaan koskaan usko, että ylijahtimestarilla on kaikki ruuvit -tallella — mutta jos minä nuoruudessani olisin ollut samassa asemassa -kuin Karl August nyt, niin en ainakaan minä olisi enää palannut. Hän -olisi kyllä minun puolestani saanut pitää tyttärensä, sen ainakin -tiedän! - -— Ei ole niinkään sanottu, — puuttui Karl August vilkkaasti puheeseen: -— et ole, isä, nähnyt Almaa — siitä riippuu kaikki! - -— Joka tapauksessa, — lausui ruukinpatruunatar kohottaen päätään -huomattavalla ylpeydellä, — tullaan Karl Augustista puhumaan -sekä idässä että lännessä, pohjassa ja etelässä; ja jos me -matkustamme kutsuihin, isä, kuten minun mielestäni on tehtävä, -niin näen hengessäni, miten ihmiset meille ammottavat. Kas niin -— tullaan sanomaan — kas tuossa on isä, rikas ruukinpatruuna -Kemner Sörmlannista... tuo rouvashenkilö on hänen vaimonsa, tuon -kauniin miehen äiti, joka aikoo voittaa itselleen morsiamen -mestarilaukauksella. Ah, miten romanttista, ukkoseni — tunnen itseni -aivan ylentyneeksi, voi minua, totta tosiaankin. - -— Ah, niin, kyllähän me, Jumalan kiitos, saatamme esiintyä sellaisina -kuin ihmisten tulee, jotka siinä määrässä kuin me tässä merkillisessä -tilaisuudessa herättävät huomiota, — puuttui puheeseen ruukinpatruuna, -jonka sydämessä juuri nyt oli se maaperä, mistä Agneta-rouvan oikein -laskelmoidut sanat voivat kasvattaa hedelmän. — Mutta on joka -tapauksessa ikävää, että siinä määrin kuulee kuiskailtavan itsestään -kaikkialla. - -— Ikävää? — lausui hänen vaimonsa, joka hyvin tiesi jokaisen -sanan, mikä nyt tekisi vaikutuksensa jonkin verran kiihtyneen -miehen turhamaisuuteen; — niin saattaisi sanoa, jos Karl Augustin -vanhemmat olisivat vähäpätöisiä, köyhiä ihmisiä, jotka eivät kykenisi -asianomaisella tavalla esiintymään. Mutta ottamalla huomioon sinun -esiintymistapasi, sinun arvokkaisuutesi, ja, sen saatan kernaasti -sanoa, sinun pienen ylemmyytesi, soveltuu sinulle osa, joka sinulla -tässä juhlassa on, varsin hyvin! - -— Hm, — sanoi ruukinpatruuna sivellen leukaansa mielissään, — jos Karl -August voi kunniasanallaan minulle luvata, ettei hän ammu harhaan, niin -lähtekäämme Herran nimessä matkalle, mutta sen sanon edeltäkäsin: en -minä tahdo olla nauretun kilpakosijan isä! - -— Laskette leikkiä, isä. Saattaakohan kukaan ihminen antaa kunniaansa -pantiksi siitä, että osaa oikeaan, ja senlisäksi vielä pilkkaan, jota -ei tunne, jollei hän olisi _taika-ampujan_ toinen painos? Kaikki -mitä sekä kunniani että rakkauteni nimessä saatan luvata, rajoittuu -siihen, että minä, jollei etäisyyttä aseteta kaikkien mahdollisuuksien -ulkopuolelle, olen näyttävä tehneeni kaiken, mitä kunniallinen -metsämies saattaa tehdä hankkiakseen taitavuuden, jota — tulkoonpa -tulos miksi hyvänsä — kukaan ei ole halveksiva! Sitäpaitsi, rakas isä, -minä joka tapauksessa jään siksi, joka tuo mukanaan jalon palkinnon, -sillä ei Alma sallisi, että hänet... mutta yhtäkaikki, minä tahdon ja -minun täytyy voittaa hänet sääntöjen mukaan. - -— Saan tyytyä siihen, — sanoi ruukinpatruuna. Ja kädenlyönnillä oli -matka päätetty. - -Sen päivän jälkeen Lindaforsissa heräsi uusi toimelias elämä. Karl -August kulutti Rosenlundissa päivänsä melkein kokonaan koe-ammuntaan, -milloin paikallaan olevaan, milloin lentävään pilkkaan, jolloin -useimmiten vanhojen, uskollisten linnunkuvien — joita asetettiin -kaikkialle puitten latvoihin — täyteläät rinnat tahi silmät ammuttiin -rikki. Isä ja äiti taas varustautuivat matkalle, joka, mikäli heidän -varustelunsa ja etenkin valikoidut pukunsa todistivat, piti tulla -loistavampi kuin mikään sekä isän että isoisän aikainen. - - - - -XXIV. - - -— Minä vannon, — sanoi Neta-neiti seisoessaan päivää ennen -suuria Ombergin juhlia takan ääressä kokonaisen pannu-, pata- ja -kattila-armeijan ympäröimänä, — minä vannon, niin totta kuin tahdon -olla kunniallinen ihminen, tulevani hulluksi, jollei ylijahtimestari -mene keittiöstä muuanne hälyttelemään. Huutakaa metsästäjiä, piikoja, -renkiä, koiria, vuohia, lampaita ja nautoja, mikäli haluatte, mutta -olkaa hyvä ja olkaa huutamatta _minulle_ — minä tiedän kuitenkin -velvollisuuteni. - -— Hitto vieköön, — mutisi ylijahtimestari, — millainen äkäpää — -mutta odottakaa, tulee kai tilinteon päivä!... Sanokaa ainakin, että -minä saan luottaa siihen, että yläkerran neljä vierashuonetta ovat -asianomaisessa kunnossa; alhaalla siipirakennuksessa minä komennan. - -— Komentakaa ullakkohuoneissakin, jos haluatte! Mutta sekä minä että -Alma olemme jo ne järjestäneet! - -Niin paljon "edellisenä päivänä". Emme mainitse sanallakaan -siitä erinomaisesta upeudesta, täydellisestä loisteliaisuudesta -esiintymistavassa, puheessa ja käytöksessä, millä ylijahtimestari -samana iltana ällistytti ruukinpatruuna Kemnerin, joka oli luullut -näkevänsä puolittain hullun, puolittain karhun välillä olevan ihmisen. -Emme myöskään juttele miten ylijahtimestari hupaisilla ja hauskoilla -mielijohteillaan valloitti ja nolasi Agneta-rouvan, joka oli päättänyt -olla tavattoman ylpeä, mutta tuli tavattoman sydämelliseksi, emme kerro -Karl Augustin ja Alman salavihkaisista, mutta ilmeikkäistä katseista -emmekä ruukinparin yksimielisestä ihastuksesta nuoreen morsiameen. Emme -mainitse majuristakaan, sillä hän oli hyvin harkiten päättänyt jäädä -kotiinsa huomispäivään asti. Huomispäivä... siinä kiertelivätkin koko -seurueen ajatukset. - - - - -XXV. - - -Elokuun 15 päivä oli tullut. - -Tuskin olivat ensimäiset päivänsäteet luoneet purppuraansa Ombergin -huipulle, kun ylijahtimestari oli täydessä puuhassa muutamien -reippaiden renkimiesten keralla vapaalla aukeamalla, jonkun matkan -päässä vuoren korkeimmalta kohdalta. - -Etumaiseksi puoliympyrään oli asetettu naisten penkit ja niiden taakse -varattu jonkinmoinen permanto herrojen seisomapaikaksi. Kekseliäs -toimeenpanija ei ollut jättänyt käyttämättä ainoatakaan paikkaa, mistä -oli jotakin näköalaa: yksinpä puihinkin naulattiin istumalautoja -alapuolelle asetettuine tikapuineen niiden käytettäviksi, jotka olivat -kyllin rohkeita luottaakseen niin ilmaviin mukavuuksiin. - -Puoliympyrää vastapäätä, kauimpana siellä, mistä tie vei Yhdelletoista -pyökille, olivat määrätyt pilkat, joiden järjestämiseksi -ylijahtimestari erittäin innostuneena työskenteli sekä ajatuksillaan -että teoillaan. Ja erään tällaisen pilkan ympärille, juuri sen, jonka -piti ratkaista kaikissa maanäärissä niin laajalti puhuttu kosintariita, -pystytettiin vihdoin kevyt lautavaja, joka oli valmistettu siten, -että ylinnä latvassa olevan rautahakasen irroittuessa kaikki laudat -kerrallaan putosivat paljastaen pilkan kaikkien nähtäväksi... - -Alhaalla oleva ruokakello soitti jo ensimäisen kerran puolta yhdeksää, -ja vihdoinkin kaikki valmistukset olivat suoritetut. Silloin -ylijahtimestari kohotti silmänsä ja loi ylen tyytyväisen katseen -kaikkiin töihinsä, jotka hän huomasi erinomaisen hyviksi. Erittäin -hyvillä mielin hän meni kotiinsa kuiskutellakseen jotakin rakkaan, -vanhan "lohikäärmeensä" kanssa ja senjälkeen tervehtääkseen sekä -saapuneita että odotettuja vieraita, joiden piti pihalle rakennetussa -suurenmoisessa teltassa nauttia aamiainen ennen juhlaa. - -Yhdeksän tienoissa nähtiin suurten ihmisjoukkojen virtaavan vuorelle -päin kaikilta Itägöötan lakeuksilta, ja ristiin rastiin viillätti -Vetter veneitä eri tahoilta. Ennen pitkää vilisi metsä juhlapukuisia -renkejä, piikoja ja neitsyitä, akkoja ja ukkoja, joiden joukossa, -aivan kuin kukkana kaalimaassa, sieltä täältä pilkisti esiin -virkatakki tahi nauhoilla koristettu naistenhattu. Pian kaikki tyhjät -paikat, lukuunottamatta niitä, jotka ylijahtimestari oli määrännyt -vierailleen, olivat niin täynnä, että puoliympyrään asetettujen vahtien -kovakouraisuus usein joutui jokseenkin kovalle koetukselle. Joka puussa -kiikkui poikia, jotka kovaäänisin hurraahuudoin liittyivät yleiseen -naurunrämäkkään, kun lahonnut oksa taipui odottamattoman taakan -painosta ja nuoret viikarit rypäleinä putosivat alempana seisovien -päälle. - -— Meinaatkos, — lausui syvän harkinnan jälkeen eräs -länsigööttalais-talonpoika naapurilleen viitaten kahden puun välissä -olevaan naruun, — meinaatkos, että tuo on tehty komelianteil'? - -— Taitaavat meinata ampuu niit', jahka ne tulee nuoran kesel'! - -— Mut vissiinkii ne saa hyvin hyvän palkan, voishaa sattuu, että joku -osuis oikiaa! - -— Sellaistha ne kait ei tee! — tuumi edellinen. — Tuollaiset ne -oovvatten niin ketterii, että ne livahtaa kuin lohenpoikaset — ja ne -viel' osaa kääntää ihmisten silmii. - -Köysi, joka antoi kunnon ukoille nämä huomauttamisen aiheet, oli, kuten -mainittu, pingoitettu kahden puun väliin, suunnilleen kymmenen tahi -kahdentoista kyynärän korkeudella maasta. Pieni puulintu, joka riippui -niin suuressa renkaassa, että se vapaasti saattoi kulkea puoleen ja -toiseen, oli kiinnitetty toiseen päähän, ja tarkoitus oli, että ampujan -tuli osata lintuun, samalla kun eräs nauhassa oleva paino nyhtäisi sen -köyden toiseen päähän, joka tapahtui salamannopeudella, ja siksipä -tarvittiinkin sekä sukkelaa silmää että harjaantunutta ja varmaa kättä, -jos mieli osata tuolla tavalla lentävään esineeseen. - -Mikäli aika riensi, sikäli kasvoi myöskin tungos ja kärsimättömyys; -ja kun ylijahtimestari sen "_evään_" lisäksi, mitä kukin itse oli -tuonut mukanaan, avasi kahden oluttynnörin tapit, tuli hilpeys yhä -äänekkäämmäksi. - -— Ei, katsokaapa vaan Lintulan Eerikkiä! — kuuli huudettavan kaikilta -tahoilta, kun muuan vanha talonpoika tulla köykkelehti tahdissa, joka -kylliksi todisti, että häntä jo saattoi sanoa _autuaaksi_. — Totta -tosiaankin, eikös vaan hänkin aio ampua, vaikkakin jo parisenkymmentä -vuotta on mies ollut niin humalassa, ettei ole nähnyt kärpästä seinällä! - -— Eilen kuin tänään, ja tänään kuin huomenna! — lallatti Eerikki -kiinnittämättä huomiotaan pistosanoihin, joilla pojat kuusenkäpyjen -lisäksi pommittivat häntä. Ainoa toimenpide, mihin hän silloin ryhtyi, -oli se, että hän kuuron käydessä varsin kiivaaksi ravisti itseään ja -ojensi harkitsevaisesti pyssyn rauhanhäiritsijöitä kohti — keino joka -heti sai aikaan aselevon, koska Eerikki-vaari oli tilassa, jolloin -ei voinut niin tarkoin harkiten punnita liipaisinta hieman enemmän -tai vähemmän. Mutta niin pitkälle asia ei kuitenkaan mennyt, sillä -ukko nähdessään poikien kauhistuksen tyytyi siihen, että mielissään -irvistäen toisti lempilauseensa: — Eilen kuin tänään, ja tänään kuin -huomenna! - -Mutta yht'äkkiä jahtitorven iloinen kuoro keskeytti pilkan ja melun, -ja ylijahtimestarin virkatalon alapuolella olevalta tieltä vilahteli -puitten välitse herrojen ja naisten komea jono, joka vähitellen -lähestyi puoliympyrää, minkä etupenkit ja etenkin ensimäinen, joka oli -jonkun verran korkeampi, olivat runsaasti verhotut tuoksuvilla lehvillä -ja kukilla. - -Joukon etunenässä heti soittajien jäljessä saapui ylijahtimestari -taluttaen tytärtään kädestä. Alman kauneus oli loistavampi ja -viehättävämpi kuin koskaan ennen. Levottomuus sen johdosta, että oli -kaikkien katseen esineenä, nosti hänen kasvoilleen leimuavan punan. -Katseen ujossa ilmeessä, kun se jonkun kerran luotiin ylös, huomattiin -suloista iloa, ja koko hänen olemuksensa todisti sitä kevyttä, -kimmoista ilmavuutta, joka antaa nuoruudelle ja kauneudelle niin -viehättävän tenhon. - -Hänen pukunsa herätti huomiota yksinomaan sillä aistikkuudella, jolla -se oli valmistettu. Valkoinen harsohame, jonka ympärillä liihoitteli -violetinvärinen silkkinen pitkäsaali, kietoi hienon vartalon; muutoin -ei hänen puvussaan, lukuunottamatta kanervista ja hennoista valkoisista -ruusunumpuista kiedottua seppelettä, joka kevyenä somisti hänen -päätään, ollut minkäänlaisia koristuksia. - -Ylijahtimestari, joka koko olemuksellaan ilmaisi silmäänpistävän ylpeää -arvokkuutta, osoitti Almalle miellyttävällä kädenliikkeellä, että -hänen piti asettautua etumaisen penkin keskelle; ja hänen molemmille -puolilleen asetettiin ruukinpatruunatar majurin saattamana ja muutamia -muita hänelle sukua olevia naisia sekä Alman seurapiiriin kuuluvia -vanhempia ja nuorempia naisystäviä. Kun muu seurue oli asettautunut -paikoilleen ja useita herraryhmiä, joiden joukossa huomattiin myöskin -molemmat kilpakosijat, oli sovittautunut puoliympyrään kahden puolen, -nousi ylijahtimestari pengermälle, jolloin väkijoukon äkkiä valtasi -yleinen hiljaisuus. - -Oli määrätty, että ennen varsinaista juhlaesitystä oli pantava -toimeen kansanleikkejä ja kilpa-ammuntaa tauluun sekä myöskin pieneen -puulintuun; ja ensimäisenä palkintona useiden pienempien esineiden, -kuten ruutisarvien, haulipussien, jahtilaukkujen y.m.s. rinnalla oli -hopeapokaali, joka muistutti suuresti kukkoa ja jonka ylijahtimestari -oli tilannut tätä tilaisuutta varten. Mutta koko kutsutussa seurueessa -ei ollut ainoatakaan, joka ei olisi halunnut, että tuo _pieni_ kilpailu -pian loppuisi antaakseen sitä pikemmin tilaa _suurelle_, jonka -palkintona oli Itägöötanmaan kaunein käsi ja puhtain neitseellinen -sydän. - -Naisten keskuudessa kuiskittiin melkein yksimielisesti parhaat -onnentoivotukset nuorelle, kauniille vieraalle, joka oli saavuttanut -heidän täydellisen suosionsa. Mutta herrat — kaikeksi onneksi kuuli -ilosta huumaantunut Agneta ainoastaan edellisiä — lukuunottamatta -kuitenkaan niitä, jotka olivat lähimpänä ruukinpatruunaa, jolla oli -ylen ylhäinen ja mahtava ulkomuoto, sanoivat keskenään: — Kirottu -majuri, jos hän antaa itägööttalaisen ottaa tuollaisen helmen! - -Mutta katso — tammen nojassa, Päälaelle vievällä tiellä, seisoi -myöskin lämmin osanottaja: hän oli, joskin _uudessa_ puvussa, _vanha_ -luotsivanhin, joka "lujana uskossa" toivoi, että Herra kyllä auttaa -uskollista rakkautta. - -Valtava jahtitorven puhallus sai nyt kaikki hajallaan olevat ajatukset -kokoontumaan. - -Ylijahtimestari veti silloin esille paperin ja luki kovalla äänellä -seuraavat säännöt: - - § 1. - - Nyt on kilpa-ammunnan hetki tullut. Olkoon silloin jokaisella - vapaasyntyisellä miehellä, joka ruotsalainen on, esteetön oikeus ottaa - kilpailuun osaa. - - § 2. - - Taikuuden, vapaaluodin ja siunatun kiväärin käyttämisestä säädetään - rikoskaaressa. - - § 3. - - Jos joku sanoilla tahi käytöksellä lyö rammaksi tahi raajarikoksi - sen, joka palkinnon voittanut on, menettäköön oikeutensa ottaa osaa - kaikkeen kilpa-ammuntaan. Jos hän tekee sen jollakin muulla aseella, - niin ryhtyköön nimismies asiaan. - - § 4. - - Nyt liittykööt naiset yhteen, yksi tahi useampia — tällöin - ylijahtimestari kääntyi syvästi ja kohteliaasti kumartaen - puoliympyrään päin — ja erikoisin katsein, hyvin tahi pahoin, - seuratkoot jotakuta kilpailijaa erikseen; ja silloin se, joka rikkonut - on, vedetään omantunnon tuomioistuimen eteen ja pesköön siinä kätensä. - -Ja samaan tapaan hän luki vielä muutamia n.s. pykäliä. - -Heti kun merkki oli annettu ja kilpailut alkaneet, ilmaantui kokonaista -kaksitoista hopeakukon tavoittelijaa, joka nyt tuotiin nähtäväksi ja -saavutti ylen suuren suosion... - -Ensimäinen mies, joka sai taistella puulintua vastaan, sitten kun -joukko vähäpätöisempiä kilpa-ampumisia oli tapahtunut — oli nuori -sotilas, itägööttalaisia krenatiereja. - -Hän esiintyi ylpeästi käyden ja soturiryhdillä, pyssy kirkkaaksi -kiilloitettuna, niin että se kimalsi auringonpaisteessa, ja katse niin -varmana kuin hänellä jo olisi ollut pokaali kädessään. - -Päästyään paikalleen kehän keskelle hän pysähtyi katsellen ympärilleen, -ikäänkuin olisi hyvillään kauniiden naisten näystä. Senjälkeen hän -kohotti, tehden oikean soturillisen tempun, kiväärin silmälleen ja -seisoi siten liikkumatonna odottaen ylijahtimestarin merkinantoa, että -lintu oli lähtevä lentoon. - -Merkki annettiin, ja laukaus pamahti — mutta lintu oli vapauttanut -itsensä ja riippui nuoran toisessa päässä kirjavana ja -vahingoittumattomana kuten ennenkin. - -Ilmettäkään muuttamatta krenatieri nosti kiväärin olalleen, teki -käännöksen oikeaan ja marssi pois yhtä ylpeänä kuin oli tullutkin, -osoittamatta millään tavalla tunteneensa ainoatakaan pistosanaa, joita -pojat antoivat sataa hänen ympärilleen. Hänen katseessaan oli kuitenkin -jotakin, joka esti heitä lähettämästä pilkkansa seuralaiseksi suuresta -varastostaan muutamia käpyjä, joita heillä oli sekä kädet että taskut -täynnä. - -Silloin joukosta astui esille nuori renki sirolla kumarruksella -tervehtäen istuvaa yleisöä. Hänelle ei käynyt paremmin kun -krenatierillekaan; hänen noloa lähtöään näyttämöltä päinvastoin -katkeroitti se vallaton tapa, millä ylhäältä katselijat tällä kertaa -antelivat pommiensa paukkua. - -On ikävää kertoa, mitä sitten tapahtui, nimittäin että kaikilla -muillakin tavoittelijoilla oli sama kova onni, niin että -kahdennentoista esiintyessä pokaali vielä oli Alman kädessä, josta tämä -viimeinenkään ei sitä valloittanut. - -Ylijahtimestari aikoi jo julistaa, että kilpailu saisi alkaa uudelleen, -mutta silloin eräs talonpoika verkalleen astui esille sananmukaisesti -pyssyynsä nojaten. - -— Eilen kuin tänään ja tänään kuin huomenna! — matkivat pojat -ivallisesti vanhan Eerikin tunnussanaa. — Eläköön Eerikki! - -— Niin, eilen kuin tänään ja tänään kuin huomenna! — toisti hän -ja pyysi, että hänenkin sallittaisiin koettaa onneansa, johon -ylijahtimestari nauraen suostui. - -Mutta silloin rupesi satamaan siinä määrin soimauksia ja ivaa, että -Eerikki, jollei hänen luonteessaan sitä ennen olisi ollut stooalaista -levollisuutta, olisi varmaankin ylen ällistynyt. - -Ylijahtimestari antoi merkin, Eerikki laukaisi melkeinpä tähtäämättä — -ja pirstaleiksi musertuneena lintu putosi köydeltä. - -Hämmästys ja ihmettely seurasi naurua ja ivantekoa. Mutta Eerikki itse -seisoi aivan tyytyväisenä ja välinpitämättömänä, ikäänkuin hän itse ei -olisi kyennyt käsittämään miksi tuollaisesta pikku asiasta nostettiin -moinen melu. Ja sitten hän olisi vieläkin pitemmäksi aikaa jäänyt -paikoilleen savua puhaltamaan, suu ruosteisen pyssynpiipun kohdalla, -jollei ylijahtimestari olisi tarttunut hänen käsivarteensa ja ohjannut -häntä Alman luo, jonka kädestä ukko mitä syvimpiä kumarruksia tehden -otti pokaalin. - -— Mutta miten olikaan mahdollista? — sanoi ylijahtimestari, — että sinä -vanha veitikka kykenit saamaan niin pienen linnun? - -— Linnun? — vastasi Eerikki katsellen hämmästyneenä ylijahtimestariin. -— Näinhän niitä ainakin puolen tusinaa: ja ammuin keskelle parvea! - -— Vai niin, vai niin, — nauroi ylijahtimestari luoden katseensa -ympärillään hymyileviin katsojiin, — se selittää asian, hyvä herrasväki! - -Sillävälin Eerikki astui pois kadehdittu hopeakukko kädessään, -hyräillen vanhaa veisuaan: — Eilen kuin tänäänkin ja tänään kuin -huomenna! - -Mutta ylijahtimestari kääntyi nyt kasvot muuttuneina juhlallisen -vakaasti jälleen seuran puoleen sanoen: — Leikki on lopussa — nyt -varsinaiseen kilpailuun, hyvät herrat! — ja hänen silmänsä lensivät -siihen paikkaan, missä majuri ja nuori Kemner olivat. - -Oli kuin sähkövirta olisi käynyt koko katselijakunnan läpi. Olipa -muutamia sellaisiakin, joissa se oli niin valtava, että tarvittiin -hajuvettä, vieläpä "Hoffmanin tippojakin". Näistä harvoista -Agneta-rouva ei ollut vähimmin tarvitsevia, ja herra ties miten -ruukinpatruunankaan laita oli — hän tyytyi kuitenkin siihen, että -puhki ja hikosi suuren silkkinenäliinansa suojassa ja silloin tällöin -loi katseen Karl Augustiin, ikäänkuin tahtoen sanoa: minä ja minun -arvoni ovat mennyttä, jos nyt annat minun seisoa tässä ja hävetä silmät -päästäni, kun taas toinen puoli riemuitsee ja ottaa morsiamen aivan -nenämme edestä. - -Karl Augustista saattaa ainoastaan sanoa, että hän _näytti_ -levolliselta. Tämän ulkonäön luotettavaisuutta saattoi kuitenkin -epäilemään hänen kasvoillaan liikkuva värivaihtelu ja myöskin se -vuorottain surullinen ja luottavainen katse, minkä hän silloin tällöin -lähetti Almalle, jonka kasvoilla ruusut, aina sitä mukaa kuin hetket -kuluivat, muuttuivat liljoiksi. - -Hetkeäkään ei Almaa ollut kiusannut epäily isänsä päätöksestä; hän -oli vakuutettu, että Karl August jäisi hänen sulhasekseen, mutta hän -tunsi myöskin, miten nöyryytetyksi _hänen_ täytyisi tulla, jollei -hän osaisi pilkkaan, ja saisi sen vuoksi ottaa morsiamensa ikäänkuin -jonkinlaisena majurin antamana lahjana. Sentähden Alma pelkäsi ja -vapisi. Sillä juhlan ilo, päättyipä kilpailu miten hyvänsä, häiriytyisi -joka tapauksessa, jollei Karl August saavuttaisi täydellistä voittoa. - -Majuri seisoi käsivarret ristissä ja näytti pikemmin päivän näytelmän -katsojalta kuin esittäjältä. - -Ylijahtimestarin kasvoille oli levinnyt niin hämmästyttävä jäykkyys, -ettei kukaan kyennyt tulkitsemaan hänen ainoatakaan liikettään. Koko -hänen huomionsa näytti kiintyneen kauimpana olevaan, peitettyyn -pilkkaan. - -Väli mitattiin. Ja heti jahtitorveen valtavasti puhallettaessa -lautavaja romahti kerrallaan — ja katso, siinä nyt seisoi korkealla -jalustalla hyvin täytetty rakkaudenjumala liehuvin paperisiivin, -niin, kaikkein eriskummallisin rakkaudenjumala, mikä milloinkaan on -lukeutunut itse Amor-jumalan sukulaiseksi, Ja ylt'ympäriinsä kuului -ylijahtimestarin mahtava ilmoitus, että se kahdesta kosijasta, joka -seitsemänkymmenen askeleen päästä saa osumaan jumalan vasempaan -silmään, työnsä palkaksi voittaa hänen Alma-tyttärensä käden. - -Tuli hetken hiljaisuus sekä istuvissa, seisovissa että riippuvissa -piireissä, niin ettei kuulunut ääntä, ei liikahdustakaan. - -Isältään Alma vastaanotti kaksi arpaa, ja siinä määrin hänen pikku -kätensä vapisi hänen ojentaessaan ne molemmille, nyt lähestyville -kilpakosijoille, että hän tuskin kykeni pitämään paikoillaan pieniä -paperikaistaleita. Majuri ja Karl August ottivat kumpikin omansa — ja -majuri sai oikeuden ampua ensiksi. - -— Kaikki reilassa! — sanoi ylijahtimestari. - -Varmoin, vakavin askelin tuli majuri esille, tutki tarkoin pyssyn -sankkiruudin, ojensi hitaasti ja tähtäsi kauan. Kenties se juuri oli -vähemmän edullista, sillä hänen näennäisestä kylmyydestään huolimatta -tarkka katse olisi huomannut, että käsi vähitellen rupesi vapisemaan. -Pyssy laukesi, ja luoti osui Amoriin — silmään... mutta oikeaan. - -Jäätävän kylmiltä, ilman mielenliikutuksen merkkiäkään, näyttivät siinä -hetkessä majurin kasvot. Hän puhalsi piipun suuhun, sulki pannun, laski -hanan alas ja palasi vaieten paikoilleen kasvoissaan ilme, joka ei -vastaanottanut lohdutusta enemmän kuin osanottoakaan. - -Ylijahtimestarin poskiparta nytkähti pari kertaa. Tätä liikettä -lukuunottamatta ei hänessä huomannut mitään muutosta. - -Ja silloin Karl August vaihtoi Alman kanssa katseen, niin pitkän, niin -sydämellisen syvän kuin se olisi ollut viimeinen. Tytön kasvot olivat -kalpeat, Karl Augustin hehkuvan punaiset; nopein askelin hän riensi -määrätylle paikalle. - -Jälleen syvä hiljaisuus... Alma kuuli oman sydämensä lyönnit. - -Pitkälti tähtäämättä Karl August ojensi pyssyn, asetti sen jonkun -verran pilkkaa korkeammalle, laski sitten hiljaa alemmaksi ja laukaisi -juuri kun piippu oli määrätyn pisteen korkeudella. - -Samassa kuului hiljainen huudahdus — se oli ilonhuudahdus, jota Alma ei -saattanut tukahduttaa; vasen silmä oli kadonnut... Nyt rakkaudenjumala -oli kokonaan sokea. - -Kaikuva hurraahuuto, kolmasti toistettuna, soi halki Ombergin -metsäisten laaksojen. Voittajana Karl August polvistui morsiamen -jalkojen juureen. - -Samassa hetkessä ruukinpatruuna antoi vilvoittavan nenäliinan -vaipua kasvoiltaan ja vastaanotti alentuvaisella kohteliaisuudella -ympärillä seisovien onnentoivotukset, samalla kun hänen kätensä -hapuillen toista taskua veti esiin hyvin täytetyn rahakukkaron, josta -rikas mies, ylpeänä kuin isänsä ja isoisänsä isä, kuninkaallisella -tuhlaavaisuudella siroitti hopearahoja kansan joukkoon... - -Mutta katselkaammepa ylijahtimestaria, kun hän nyt koko kokoontuneen -yleisön läsnäollessa laskee Alman käden Karl Augustin käteen — -kuulkaamme miten hän murtuneella, mutta kirkkaalla äänellä huudahtaa: -— Tämä nuori mies on rehellisesti taistellut itselleen minun tyttäreni -käden tavalla, jonka olen itse määrännyt voidakseni ratkaista hankalan -vaalini näiden kahden oivallisen ja kunnioitettavan herran välillä. -Lahjoitan hänelle niinmuodoin hyvästä ja lämpimästä sydämestä parhaan, -kallisarvoisimman mitä minulla on. Eläkööt kihlatut! - -Ja jälleen kajahti kolminkertainen eläköönhuuto, johon torvien mahtava -kaiku ja samppanjapullojen paukkuvat korkit hauskasti yhtyivät. - -Jottei vaikutelma häiriintyisi, ylijahtimestari ei kertonut ollenkaan -siitä seikasta, että Karl August — aivan kuin Alma oli arvannutkin — -joka tapauksessa oli tuleva hänen sulhasekseen. Ylijahtimestari ja -majuri olivat keskenään sopineet ja päättäneet, että majuri, siinä -tapauksessa että voittaisi, jalomielisesti luopuisi oikeudestaan; ja -juuri sen tapauksen varalle ylijahtimestarilla — joka oli pitänyt asian -ratkaistuna — oli valmis luovutuspuhe saatavissa. Nyt, — kun Karl -August oli osoittautunut voittajaksi — lausui hän täydestä sydämestään -sen vähän mitä puhui, samalla kun hän oli varsin tyytyväinen siihen, -että kansa — kun Karl Augustista kuitenkin joka tapauksessa piti tulla -hänen vävynsä — näki että hän oli miestä puolestaan, kyllin hyvä -voittamaan itselleen taistelussa morsiamen. - -— Me — kuiskasi ylijahtimestari majurin korvaan — jäämme kuitenkin -vanhoiksi ystävyksiksi, — johon majuri vastasi: — Ikuisiksi ajoiksi, -veli! Sokea rakkaudenjumala etunenässä — joka oli, kuten Agneta-rouva -sanoi, "onneatuottavin kaikista ampumakuvista" — läksi seurue nyt -liikkeelle ja alkoi marssia ylijahtimestarin virkataloa kohti. - -Päivällinen, tanssi ja ilotulitus lopettivat juhlallisuudet. - -Vasta sitten, kun Agneta-rouvaa oli pyydetty johtamaan toista suurta -kävelyä — Agneta-rouvaa, joka ei koskaan saattanut päästää silmistään -rakastettua, ilosta huumaantunutta poikaansa ja viehättävää morsianta -— ja kun ruukinpatruuna oli asettunut houkuttelevan pelipöydän ääreen, -ja iloisten vieraiden parvi hajaantunut puiston kaikkiin suuntiin, -jossa nyt illalla sadat sytytetyt risukasat loimusivat mitä kauneimpina -kokkoina, — vasta silloin rakastavaiset saivat tilaisuuden päästä -omiin hoteisiinsa, ja he hiipivät meluavasta hälinästä kukkulaa kohti. -Siellä, Alman pienessä luolassa, he pian istuivat käsikkäin, katsellen -vuorotellen toisiaan silmiin, vuorotellen Vetterin tummansinistä -pintaa, jonka yli taivas oli levittänyt tähtikattoisen häätelttansa... - -— Saatammeko kylliksi siunata Alvastran raunioilla käynyttä -ukkosenilmaa, kallis, kaunis morsiameni! Emmekö vietä joka vuosi sitä -päivää? — kuiskasi voittaja. - -— Siunaamme, niin kauan kuin sydämemme sykkivät yhtä tahtia muiston -kanssa, — vastasi Alma... — sitten, kun ne eivät enää _syki_ — vietämme -suloisimpia muistojamme tuolla ylhäällä. Etkö usko sitä? - -— Oi, rakastettuni, miten nämä ajatukset liikuttavatkaan sieluani; -maailma, taivas ja ikuinen rakkaus — mutta nyt _ensiksi_ maallinen. -Saat pian tietää ja arvostella, mitä se jo on vaikuttanut minussa. - -Heidän istuessaan onnellisina toistensa seurassa heidät yhtäkkiä sulki -lämmin, kiivaasti sykkivä povi: ylijahtimestari oli hakenut lapsensa -siunatakseen heidät kuohuvien tunteittensa syvyydestä, vieraiden -silmien näkemättä juuri samassa paikassa, missä kerran oli heidät -eroittanut. - -Ja yö levisi Ombergin lempeihin lehtoihin. - -Vielä vieraat parveilivat puistossa. Kilpa-ammuntapaikalta, jossa -luotsivanhin, iloisena iloisten joukossa, oli ruvennut niiden monien -isännäksi, jotka eivät mahtuneet herrasväen puolelle, helähtelivät -ripeät laulut ja meluisat maljat, joita useimmiten seurasi -Eerikki-taaton "eilen kuin tänään ja tänään kuin huomenna". Siellä -täällä loimusivat kokot heittäen loistavia valojuoviaan lehtoholveihin -ja savupatsaihin. - -Sisällä tanssi näytti olevan parhaassa käynnissään, mutta aina -vähäväliä kajahtelivat eläköönhuudot halki avaruuden. Suuressa -salissa keikkui vilisevä piiri, ja sen sisällä oli jotakin -kohotettuna: ylijahtimestarin nostivat ilmaan vieraittensa ja vävynsä -yhteenpunoutuneet käsivarret. - -— Eläköön ylijahtimestari, ensimäinen, paras, iloisin isäntä — eläköön, -eläköön! - -— Päästäkää minut alas, veitikat... tehän taitatte aivan käsivarteni ja -koipeni... kas niin, kas niin. - -— Eläköön, eläköön, eläköön meidän isäntämme, eläköön Ombergin -ylijahtimestari! - -Ja jälleen he pyörivät iloisina piirissä. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORSIAN *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |