diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67763-0.txt | 12506 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67763-0.zip | bin | 246669 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12506 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..52104cb --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #67763 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67763) diff --git a/old/67763-0.txt b/old/67763-0.txt deleted file mode 100644 index 987f253..0000000 --- a/old/67763-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12506 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Pormestarin vaimo, by Georg Ebers - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Pormestarin vaimo - Romaani - -Author: Georg Ebers - -Translator: Hilja Walldén - -Release Date: April 3, 2022 [eBook #67763] - -Language: Finnish - -Produced by: Timo Ervasti and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PORMESTARIN VAIMO *** - - - - - -PORMESTARIN VAIMO - -Romaani - - -Kirj. - -GEORG EBERS - - -Saksan kielestä suomentanut - -Hilja Walldén - - - - - -Helsingissä, -G. W. Edlund Kustantaja, -1903. - - - - -Ensimäinen luku. - - -Varhain oli iloisa kevät alkanut Alankomaissa vuonna 1574 Kristuksen -syntymän jälkeen. - -Taivas oli sininen, hyttyset karkeloivat päivänpaisteessa, valkoisia -perhosia kiikkueli äsken puhjenneissa kullankellervissä kukkasissa, ja -ojan vieressä — yhden noista monista, jotka viiltelivät tuota laajaa -tasankoa, — seisoi haikara, tavotellen muhkeata sammakkoa. Pianpa tuo -raukka potkiskelikin vihollisen punaisessa nokassa. Naksaus vain — ja -virkeä hypiskelijä oli kadonnut näkyvistä; murhaaja levitti siipensä -ja kohosi ilmaan. Loitolle lintu ohjasi kulkunsa, jättäen kauas -alapuolelleen puutarhat kukoistavine hedelmäpuineen, siroine lavoineen -ja kirjavine lehtimajoineen, — kaupunkia ympäröivät koleat muurit ja -tornit, — kapeat talot korkeine sahalaitaisine päätyineen, — kevään -tuoreutta uhkuvain jalavain, poppelien ja lehmusten reunustamat siistit -kadut. Vihdoin se laskeutui tiilikattoa kohden. Sen harjalla sillä oli -lujasti varustettu pesänsä. Saavuttuaan hautovan puolisonsa luo ja -luovutettuaan jalomielisesti saaliinsa tämän nautittavaksi, se asettui -seisomaan oikealla jalallansa ja alkoi miettiväisenä katsella alhaalla -sijaitsevaa kaupunkia, jonka häikäisevän punaiset tiilirakennukset -kiiltävinä ja hohtavina kohosivat vehreältä, pehmoiselta nurmikolta. -Monta vuotta haikara jo oli tuntenut tämän ihanan Leidenin, Hollannin -kaunottaren. Kaikki nuo Reinin pää- ja sivuhaarat, jotka lohkoivat -komean kaupungin moninaisiin saariin ja joiden ylitse johti yhtä monta -kivisiltaa kuin viidessä kuukaudessa on yhteensä päiviä, — kaikki ne -olivat sille perin tutut, mutta olipa toden totta paljon muuttunutkin -siitä kuin se viimeksi läksi etelään. - -Minne olivat joutuneet kaupunkilaisten kirjavat huvilat ja -hedelmätarhat, minne puitteet, joille kutojat pingottivat moniväriset -kankaansa? - -Hävinneet olivat kaupunginmuurien ja linnatornien ulkopuolelta kaikki -ihmiskäden, kaikki kasvikunnan tuotteet, mitkä vain olivat olleet -olankorkuisetkaan, ja kauempana tuolla yksitoikkoisella tasangolla, -linnun parhailla metsästysmailla, näkyi vihreän nurmikon keskellä -ruskeaan vivahtavia, sieltä täältä mustiksi pilkutettuja tantereita. - -Viime vuonna lokakuun viimeisenä päivänä, kohta sen jälkeen kuin -haikarat olivat muuttaneet maasta, espanjalainen sotajoukko oli -asettunut tähän leiriin, ja muutamia tuntia ennen siivekkäiden -matkamiesten paluuta — josta kevään alku laskettiin — piirittäjät -olivat poistuneet tyhjin toimin. - -Kasvuttomat paikat rehevässä ruohostossa osottivat missä leirit olivat -olleet, mustat pilkut taas olivat sammuneita hiiliä, tulisijojen jälkiä. - -Keveämmin hengittivät vaarasta päässeen kaupungin kiitolliset asukkaat. -Ahkera, ilomielinen kansa oli pian unohtanut kestämänsä kärsimykset, -sillä ihaniahan ovat ensimäiset kevätpäivät, ja niiden suloutta -nauttiessa tuntuu pelastunut henki rakkaammalta kuin koskaan muulloin. - -Uusi, parempi aika näytti koittaneen sekä luonnossa että ihmisille. -Omallekin sotaväelle, joka oli majaillut piiritetyssä kaupungissa -ja siellä tehnyt monenmoista harmia, oli toissa päivänä lausuttu -hyvästit laulun ja soiton kajahdellessa. Puusepän kirves välähteli -jälleen kevätauringon valossa punaisten muurien, tornien ja porttien -edustalla ja iski purevasti hirsiin, joista piti tehtämän uusia -telineitä ja puitteita; huoletonna kulki muhkea karja laitumella -kaupungin ympäristössä, ja hoidotta olleissa puutarhoissa muokkailtiin, -kylvettiin ja istuteltiin ahkerasti. Kaduilla ja taloissa toimivat -hyödyllisissä askareissa tuhannet kädet, jotka vielä äskettäin olivat -pidelleet ampuma-aseita ja keihäitä valleilla ja torneissa, ja vanhat -ihmiset istuivat levollisina ovillaan, paahtaen selkäänsä lämpimässä -kevätauringossa. - -Harvat olivat tänä huhtikuun kahdeksantenatoista päivänä ne -leideniläiset, joiden kasvoilla ilmeni tyytymättömyyttä. Mutta olihan -niitä kärsimättömiä — ja jos halusi niitä nähdä, niin tarvitsi vain -mennä kaupungin suurimpaan kouluun, jossa nyt päivällisajan lähetessä -työ oli loppumaisillaan ja monet poikaset paljon hartaammin katsoivat -ulos kouluhuoneen avoimista akkunoista kuin kuuntelivat opettajaansa. - -Ainoastaan siinä osassa suurta salia, jossa isommille pojille jaeltiin -oppia, ei voinut huomata mitään levottomuutta. Paistoihan kevätaurinko -_heidänkin_ kirjoillensa ja vihkoillensa, kutsuelihan kevät _heitäkin_ -ulkoilmaan, mutta mahtavammin vielä kuin sen houkutteleva ääni näkyi -nuorten mieliin vaikuttavan se, mitä heille nyt puhuttiin. - -Parikymmentä poikaa kuunteli silmät säihkyvinä ja katseet jännitettyinä -tuota parrakasta miestä, joka puhui heille syvällä äänellänsä. - -Yksin raju Jan Mulderkin oli laskenut kädestänsä veitsen, jolla oli -alkanut piirtää koulupöytään oivallista liikkiön kuvaa, ja kuunteli -tarkkaavasti. - -Nyt kuultiin Pietarinkirkosta ja pian sen jälkeen raatihuoneen -tornista kellon ilmoittavan päivällisaikaa, ja pikkupojat läksivät -meluten salista, mutta — ihmettä ja kummaa; — isommille riitti yhä -vielä kärsivällisyyttä! Varmaankin heille puhuttiin sellaista, mikä ei -oikeastaan kuulu kouluopetukseen. - -Mies, joka seisoi heidän edessänsä, ei ollut koulun opettajia, vaan -kaupunginsihteeri van Hout, joka oli tänään ystävänsä maisteri ja -pastori Verstrootin sijaisena, tämä kun oli sairastunut. Kuullessaan -kellon äänen hän oli pannut kirjansa kiinni sanoen: - -— _Suspendo lectionem_. Kuulepas, Jan Mulder, kuinka sinä kääntäisit -sanan "_suspendere_"? - -— Ripustaa, hirttää! vastasi poika. - -— Vai ripustaa! naurahteli van Hout. — Sinut ehkä kyllä naulaan, mutta -minne oppitunti ripustettaisiin? Adrian van der Werff — - -Poika, jonka nimi mainittiin, nousi nopeasti paikaltaan ja sanoi: - -— "_Suspendere lectionem_" on: päättää oppitunti. - -— Oikein! Ja jos taas tahtoisimme hirttää Jan Mulderin, niin miten se -sanottaisiin: - -— _Patibulare, — ad patibulum!_ huusivat pojat kilvan. - -Kaupunginsihteerin äsken vielä hymyilevät kasvot kävivät vakaviksi. Hän -huokaisi syvään ja sanoi: - -— "_Patibulo_" on huono latinalainen sana, ja teidän isänne täällä -istuessaan eivät ymmärtäneet sen merkitystä niin hyvin kuin te. Nyt -tuntee sen Alankomaissa jokainen lapsi, sillä Alba on sen teroittanut -mieliimme. Enemmän kuin kahdeksantoistatuhatta kelpo kansalaista on -hänen "_ad patibulum_" saattanut hirsipuuhun! - -Näin lausuen hän veti lyhyen mustan takkinsa vyön alta suoraksi, tuli -lähemmäksi etumaista pöytää ja puhui, taivuttaen vahvarakenteista -vartaloansa kauaksi eteenpäin yhä kiihtyvällä mielenliikutuksella: - -— Riittäköön tämä nyt täksi päiväksi, poikaseni. Ei haittaa suuresti, -joskin sittemmin unohdatte nuo nyt oppimanne nimet. Mutta yksi seikka -pitäkää aina mielessänne: Isänmaan etu ennen kaikkea muuta! Leonidaan -ja hänen kolmensadan sparttalaisensa kuolema on tuottava hyötyä, -niin kauan kuin on olemassa miehiä, jotka tahtovat seurata heidän -esimerkkiänsä. Teidänkin vuoronne on tuleva. Ei ole tapanani kerskata, -mutta mikä on totta, se on totta. Me hollantilaiset olemme uhranneet -viisikymmenkertaisesti kolmesataa marttyyriä kotimaamme vapauden -hyväksi. Tällaiset myrskyiset ajat kehittävät sukukunnan lujaksi. Yksin -poikasetkin ovat kunnostautuneet, kuten esimerkiksi tuo Ulrikki Löwing, -joka istuu tuolla ensi penkillä. Ennen muinoin oltiin kreikkalaisia tai -persialaisia, mutta meillä ollaan hollantilaisia tai espanjalaisia. -Eikä ylpeä Dareios varmaankaan niin raivonnut Hellaassa, kuin Filip -on riehunut Hollannissa. Poikaseni! Ihmispovessa kasvaa monenlaisia -kukkasia. Näistä on viha tuon myrkyllisen katkon kaltainen. Espanjasta -käsin se on kylvetty yrttitarhoihimme. Minä tunnen sen kasvavan täällä -povessani, ja te tunnette samaa, ja teidän tuleekin tuntea. Mutta elkää -ymmärtäkö sanojani väärin! Siitä on kysymys, ollaanko espanjalaisia vai -hollantilaisia, eikä siitä, katoolilaisiako ollaan vai reformeerattuja. -Herralle kelvannee jokainen uskonto, kun ihminen vain vakaasti -pyrkii vaeltamaan Kristuksen teitä. Taivaallisen valtaistuimen -edessä ei kysytä olemmeko olleet paavinuskolaisia, kalvinolaisia vai -luterilaisia, vaan millainen on ollut mielemme ja millaiset tekomme. -Kunnioittakaa jokaisen uskoa; mutta sitä, joka isänmaan vapauden -tuhoksi liittyy sortajaamme, sitä halveksikaa! Rukoilkaa nyt kukin -hiljaa itseksenne. No niin, nyt saatte mennä kotiin. - -Oppilaat nousivat paikoiltaan. Van Hout pyyhki hikeä korkealta -otsaltansa, ja poikien vielä kootessa kirjojaan, piirtimiään ja kyniään -hän sanoi hitaasti, ikäänkuin puolustaaksensa sitä, että oli näin -puhunut: - -— Tämä, millä teitä evästin, ei ehkä kuulu koulun alalle; mutta, -pojat, taistelumme ei ole vielä kohtakaan lopussa, ja vaikka teidän -tosin vielä tulee jonkun aikaa istua koulun penkeillä, niin olettehan -kumminkin samalla vastaisia sotureitakin. Löwing, jää tänne, minulla -olisi jotakin sanottavaa. - -Hitaasti käänsi kaupunginsihteeri pojille selkänsä ja nämät syöksyivät -ulos. - -He pysähtyivät Pietarinkirkon torille, kirkon taakse erääseen kulmaan, -jonka läheisyyteen vain harvan ohikulkijan tie johti, ja heidän -sekavista huudoistansa kehittyi vähitellen jonkunmoinen neuvottelu, -jota kirkosta tunkevat urkujen sävelet säestivät omituisella tavalla. - -Iltapäivän varalta oli sovittava yhteisistä leikeistä. - -Selvää oli, että nyt kaupunginsihteerin puheen jälkeen piti -taisteltaman; ei ollut kenenkään tarvinnut tätä ehdottaakaan, vaan -neuvottelu perustui aivan itsestään tuohon edellytykseen. - -Päätettiin kohta, etteivät kreikkalaiset ja persialaiset taistelisi -keskenään, vaan patriootat ja espanjalaiset; mutta kun pormestarin -poika, neljäntoistavuotias Adrian van der Werff ehdotti, että -jo valmiiksi jakaannuttaisiin puolueisiin, ja määräsi hänelle -ominaisella komentavalla tavalla Paul van Swietenin ja Klaus Dirksonin -espanjalaisiksi, panivat nämät jyrkästi vastaan, ja nyt kävi selville -tuo arveluttava seikka, ettei ketään haluttanut esiintyä muukalaisena -soturina. - -Mutta kun sodan syttymiseen on tarpeen kaksi puoluetta ja -hollantilaisten urhoollisuus ei voisi ilmetä ellei olisi espanjalaisia, -niin pojat kehottivat toinen toistansa rupeamaan espanjalaiseksi, -saadaksensa itse taistella Alankomaiden lipun alla. Nuorten -mielet kiihtyivät, kiistelevien posket alkoivat hehkua, siellä -täällä kohosivat jo nyrkitkin, ja kaikesta päättäen oli hirmuinen -kansalaissota puhkeava ilmi, ennenkuin ryhdyttäisiin taisteluun -vihollista vastaan. - -Ja totta on, että nämä iloiset poikaset eivät juuri olleetkaan omiansa -esiintymään Filip kuninkaan synkkinä, jäykkäniskaisina sotureina. -Valkopäitten joukossa näkyi vain muutama ruskeatukkainen ja yksi ainoa -mustatukkainen, tummasilmäinen poika. Tämä oli Aatami Baersdorp, jonka -isä – samaten kuin van der Werffinkin — oli kaupunkilaisten johtajia. -Kun tämäkin poikanen kieltäytyi rupeamasta espanjalaiseksi, huusi eräs -tovereista hänelle: - -— Etkö tahdo ruveta? Ja kumminkin isäni sanoo sinun isäsi olevan -puolittain espanjalaismielisen ja lisäksi kerrassaan paavinuskolaisen. - -Tämän kuullessaan Baersdorp heitti kirjansa maahan ja hyökkäsi nyrkit -koholla vihollisensa kimppuun, — mutta Adrian van der Werff kiiruhti -taistelevien väliin huutaen: - -— Häpeä, Kornelio... Jos ken vielä haukkuu toista tuolla tavalla, niin -tukin minä hänen suunsa. Katoolilaiset ovat kristittyjä kuten mekin. -Kuulittehan kaupunginsihteerin sen sanovan, ja samaa sanoo myös minun -isäni. Rupeatko, Aatami, espanjalaiseksi vai etkö? - -— En! huusi tämä jyrkästi vastaan. — Ja jos ken vielä... - -— Voittehan tapella jälkeenpäin, keskeytti Adrian van der Werff -kiihottunutta toveriansa. Ottaen sitten tyynesti maasta Baersdorpin -sinne heittämät kirjat, jotka tälle ojensi, hän sanoi päättäväisesti: - -— Minä olen tänään espanjalainen. Ketkä muut? - -— Minä, minä, sama se, kyllä minäkin, huusivat useat pojat, -ja puolueiden muodostamista olisi jatkettu mitä paraimmassa -järjestyksessä, ellei eräs uusi seikka olisi kääntänyt poikasten -huomiota pois heidän toimestansa. - -Nuori herra, jota musta palvelija seurasi, tuli katua pitkin aivan -poikiin päin. Hänkin oli hollantilainen, mutta hän ei muussa suhteessa -ollut koulupoikain kaltainen, kuin että oli samanikäinen, valkoihoinen, -punaposkinen ja vaaleatukkainen ja että hänellä oli siniset, kirkkaat -silmät, jotka katselivat maailmaa ylimielisesti. Jokainen hänen -askeleensa todisti, että hän piti itseään muita parempana, ja hänen -käytöstänsä jäljitteli hullunkurisella tavalla perässä kulkeva -kirjavapukuinen neekeripoika, joka kantoi muutamia äsken ostettuja -kapineita. Neekerin kaula oli vielä enemmän kenossa kuin junkkarin, -jota jäykkä espanjalainen poimukaulus esti pitämästä kaunista päätänsä -yhtä vapaasti kuin muut ihmislapset. - -— Katsokaapas tuota apinaa, tuota, Wibismata, sanoi eräs koulupojista, -osottaen sormellaan yhä lähemmäksi tulevaa junkkaria. - -Poikalauma kääntyi tarkastamaan tulijaa; pilkallisesti katselivat -he pientä, siivellä koristettua samettilakkia, punaista, vanulla -sisustettua, hihoista ja rinnalta korkeaksi pöyhöteltyä atlassipukua, -lyhyitä ruskeita puhkahousuja ja tulipunaisia silkkisukkia, jotka -piukasti keveltyivät kaunisrakenteisille säärille. - -— Mokoma apina, toisti Paul van Swieten. — Hän on kardinaalilainen, -siksi hän on noin punainen. - -— Ja niin espanjalainen kuin tulisi suoraa päätä Madridista, huusi -toinen poika, ja kolmas lisäsi: - -— Eivätpä Wibismat silloin viihtyneet täällä, kun meillä oli leivän -puute! - -— Luopioita Wibismat ovat kaikki tyyni! - -— Ja sitten rehennellään täällä keskellä arkipäivää silkissä ja -sametissa, sanoi Adrian. — Katsokaapas tuota mustaa korppia, jonka tuo -punakoipinen haikara on tuonut muassaan Leideniin! - -Pojat rupesivat ääneen nauramaan, ja niin pian kuin junkkari oli -saapunut aivan heidän lähellensä, sähisi Paul van Swieten hänelle, -nenäänsä puhuen: - -— Kuinka voitte pakonne jälkeen, herra luopio, ja mitä uutta kuuluu -Espanjasta? - -Junkkari heitti päätänsä vielä enemmän taaksepäin, neekeri teki samoin, -ja molemmat kulkivat rauhallisesti eteenpäin, vaikkakin Adrian huusi -junkkarin korvaan: - -— Sanopas, luopio, kuinka moneen hopeapenninkiin Juudas möi Vapahtajan? - -Nuori Matenesse van Wibisma teki suuttumusta ilmaisevan liikkeen, -mutta hillitsi yhä vielä mieltänsä, kunnes Jan Mulder astui hänen -eteensä, kurotti kerjäläisen tavoin häntä kohden pienen kukonhöyhenellä -koristetun verkalakkinsa ja pyysi nöyrästi: - -— Antakaa, herra grandi, ropo, että saan anekirjan meidän kissallemme; -se varasti eilen vasikanluun teurastajalta. - -— Pois tieltä! sanoi nyt junkkari ylpeästi ja tarmokkaasti, koettaen -kätensä selkäpuolella työntää Mulderia sivulle. - -— Elä koske, luopio! huusi nyt koulupoika, uhkaavasti kohottaen -nyrkkiään. - -— Antakaa minun sitten olla rauhassa, vastasi Wibisma. — Minä en tahdo -joutua kahakkaan kenenkään kanssa ja teidän kanssanne kaikkein vähimmin. - -— Miksikä et juuri meidän kanssamme? kysyi Adrian van der Werff, -kiukustuneena tuosta kylmäkiskoisen ylpeästä äänestä, jolla junkkari -oli lausunut viime sanat. - -Wibisma kohautti halveksivasti olkapäitänsä, mutta Adrian huusi: - -— Siksi että sinua enemmän miellyttää espanjalainen pukusi kuin meidän -Leidenin verasta tehdyt takkimme. - -Nyt vaikeni Adrian, sillä Jan Mulder hiipi junkkarin taakse, löi -kirjalla hänen lakkiinsa ja huusi, Nikolas van Wibisman koettaessa -saada silmiltänsä päähinettä, joka esti häntä näkemästä: - -— No, nyt on kai lakkisi lujassa, herra grandi? Sinähän saat pitää sen -päässäsi yksin kuninkaankin edessä. - -Neekeri ei voinut auttaa herraansa, hänellä kun oli syli täynnä kääröjä -ja tötteröitä. Ei nuori herra kutsunutkaan häntä avuksensa, sillä hän -tiesi, kuinka pelkurimainen tuo musta palvelija oli, ja tunsi olevansa -kyllin voimakas puolustaaksensa itseänsä. - -Komea valkoinen kamelikurjensulka oli hänen lakkiinsa kiinnitetty -kallisarvoisella soljella, jonka hän oli saanut lahjaksi -seitsemäntenätoista syntymäpäivänänsä; mutta ei hän tätä ajatellut, -vaan heitti lakkinsa menemään, oikaisi käsivartensa, ikäänkuin -ruvetaksensa voittosille, ja sanoi sitten, posket hehkuvina, -tarmokkaasti ja lujalla äänellä: - -— Kuka tämän teki? - -Jan Mulder oli nopeasti vetäytynyt toveriensa joukkoon ja, sen sijaan -että olisi tullut esiin ja sanonut nimensä, hän huusi vain nauraen: - -— Hae käsiisi lakinvanuttaja! Leikkikäämme sokkosilla! - -Junkkari toisti nyt vihan vimmoissa kysymyksensä yhä vaativammalla -äänellä. - -Kun nyt koulupojat, muuta vastausta antamatta, jatkoivat Jan Mulderin -pilantekoa, iloisesti huutaen kilvan: — Sokkosille! Lakinvanuttajaa -hakemaan! Luopio, alapas sinä! — silloin Nikolas ei enää voinut hillitä -mieltänsä, vaan huusi tuolle nauravalle joukkueelle aivan raivostuneena: - -— Mokomaa pelkurimaista roskaväkeä! - -Tuskin oli hän lausunut nämät sanat, kun Paul van Swieten kohotti -siannahkakantisen pienen kielioppinsa ilmaan ja heitti sillä Wibismata -rintaan. Äänekästen huutojen kajahdellessa lenteli Donatuksen jälkeen -muitakin kirjoja nuorukaisen hartioihin ja sääriin. Hämmentyneenä tämä -vetäytyi kirkonmuuria kohden, suojellen kasvojansa käsillään. Sinne hän -pysähtyi, valmistautuen hyökkäämään vihollistensa kimppuun. - -Jäykkä, kuosikkaan korkea espanjalainen kaulus ei enää estänyt hänen -kauniin, kultakutrisen päänsä liikkeitä. Uljaasti ja rohkeasti hän -katsoi vastustajiansa silmiin, pingotti suoriksi ritarillisissa -harjoituksissa karaistut nuorteat jäsenensä ja hyökkäsi sitten, -aitohollantilainen kirous huulillansa, lähinnä seisovan Adrian van der -Werffin kimppuun. - -Pian oli pormestarinpoika maassa — hän kun oli vastustajaansa nuorempi -ja heikompi; mutta nyt alkoivat toisetkin koulupojat käydä käsiksi -voitetun päällä polvistuvaan junkkariin, häntä lakkaamatta luopioksi -nimitellen. - -Nikolas puolustautui uljaasti, mutta vastustajain ylivoima oli liian -suuri. - -Voimatta enää hillitä itseänsä, tempaisi hän raivosta ja häpeästä -mieletönnä tikarin vyöltänsä. - -Pojat päästivät nyt hirmuisen huudon, ja kaksi heistä hyökkäsi -junkkarin kimppuun vääntääksensä aseen hänen kädestänsä. Pian tämä -heille onnistuikin; tikari putosi maahan, mutta valitellen peräytyi -Paul van Swieten, sillä terävä säilä oli sattunut hänen käsivarteensa -ja helakkana virtasi veri maahan. - -Pitkän aikaa esti poikien huuto ja neekerin ulvonta kirkonakkunasta -tunkevia ihania urunsäveleitä selvään kuulumasta. Äkkiä taukosi -soitto; taitehikkaasti esitettyä sävellystä seurasi yhdestä ainoasta -urkutorvesta tunkeva valitusääni, joka vähitellen hiljeni, ja sakastin -ovesta astui nopeasti esiin nuori mies. Pian kävi hänelle selväksi -syy tuohon rajuun meteliin, joka oli häirinnyt hänen harjoituksiansa. -Hänen kauniit, lyhyen täysiparran ympäröimät kasvonsa, jotka juuri -olivat näyttäneet kovin pelästyneiltä, vetäytyivät hymyyn, mutta -varsin tarmokkaita olivat kumminkin nuhteet ja kädenliikkeet, joilla -hän erotteli toisistansa noita raivostuneita poikasia, — eikä niiden -tarkoitus jäänytkään saavuttamatta. - -Koulupojat tunsivat soittotaiteilijan Vilhelmi Kornelionpojan, eivätkä -vastustaneet häntä, sillä he pitivät hänestä, — jota paitsi hänen -vaikutusvaltaansa lisäsi se seikka, että hän oli toistakymmentä vuotta -heitä vanhempi. Ei yksikään käsi enää kohonnut uhkaamaan junkkaria, -vaan pojat ympäröivät urkuria, kilvan puhuen ja huutaen, syyttääksensä -Nikolasta ja puolustaaksensa itseänsä. - -Paul van Swietenin haava ei ollut vaarallinen. Hän seisoi toverien -muodostaman piirin ulkopuolella, nojaten haavoittunutta vasenta -käsivarttansa oikeaan käteensä. Väliin hän puhalteli tuota polttelevaa -paikkaa, jonka ympärille liina oli kiedottu, mutta hän oli kumminkin -halukkaampi näkemään, kuinka tämä mieltäjännittävä oikeudenkäynti -päättyisi, kuin saamaan hoitoa ja parannusta. - -Kun rauhansolmijan toimi jo alkoi lähestyä loppuansa, huusi haavoitettu -äkkiä varoittavasti tovereillensa, viitaten terveellä kädellänsä -koululle päin: - -— Tuolla tulee Nordwykin herra! Laskekaa luopio menemään, muutoin -saamme nähdä kummia! - -Ja tukien jälleen oikealla kädellänsä haavoittunutta käsivarttansa Paul -van Swieten läksi juoksemaan kirkon sivutse. Useat pojista seurasivat -häntä; mutta uudella tulokkaalla, jota he pelkäsivät, oli nuoret, -tuskin kolmikymmenvuotisetkaan, sangen pitkät sääret, joita hän osasi -käyttää oikein tarmon takaa. - -— Seis, pojat! huusi hän kauas kuuluvalla, komentavalla äänellä. — -Seis! Mitä täällä on tapahtunut? - -Leideniläiset kunnioittivat suuresti tätä korkeaoppista ja uljasta -aatelismiestä; siksi ne pojista, jotka eivät olleet heti ottaneet -korviinsa haavoitetun varoitusta, jäivät paikoilleen, kunnes Norwykin -herra oli heidät saavuttanut. - -Omituinen eloisa välähdys näkyi tämän järkevissä silmissä ja hänen -viiksikäs suunsa vetäytyi hienoon hymyyn, kun hän huusi taiteilijalle: - -— Mitä täällä on tapahtunut, herra Vilhelmi? Eikö Minervan oppilasten -huuto ottanut sulautuaksensa urkujen säveliin, vai onko — mutta kautta -kaikkein taivaankaaren värien! — sehän on Niko Matenesse, nuori -Wibisma! Ja minkä näköinen junkkari on! Tappeluako kirkon turvissa, — -ja sinäkinkö siitä osallisena, Adrian, ja tekin, herra Vilhelmi? - -— Minä vain erotin heidät, vastasi taiteilija sävyisästi, laitellen -epäkuntoon joutuneita kalvokkaitaan. - -— Tyynesti, mutta tarmolla, kuten käsittelette urkujannekin, naurahteli -herra van der Does. — Kuka alkoi tappelun? Tekö, junkkari? Vai nuoko -toiset? - -Kiihkolta, häpeältä ja vihalta Nikolas ei voinut tehdä selkoa asiasta, -mutta Adrian tuli esille ja sanoi: - -— Me olimme voittosilla. Elkää olko meille suutuksissanne, herra Janus! - -Nikolas loi ystävällisen katseen vastustajaansa. Mutta Nordwykin herra -Jan van der Does eli, kuten hänen tieteilijänä oli tapana nimittää -itseänsä, Janus Dousa ei suinkaan tyytynyt tähän selitykseen, vaan -huusi: - -— Malttakaa! Malttakaa! Kovin sinä näytät epäluuloa herättävältä, -Adrian mestarini! Tulepas tänne ja kerro "_atrakeos_", totuuden mukaan, -mitä täällä on tapahtunut. - -Koulupoika seurasi tätä kehotusta ja teki sen rehellisesti, salaamatta -tai parantamatta mitään siitä, mitä oli tapahtunut. - -— Hm, tuumaili Dousa, pojan lopetettua kertomuksensa. — Tämä on hankala -juttu. Puolustettavissa ette ole yksikään. Ellette olisi käyttänyt -tikaria, olisivat teidän asianne olleet paremmalla kannalla, arvoisa -herra junkkari. Mutta sinä, Adrian, ja te, te röyhkeät poikanulikat, -teidän asianne... Tuolla tulee rehtori. Jos hän saa teidät käsiinsä, -niin ette varmaankaan saa tänä ihanana päivänä muuta katseltavaksenne -kuin paljaita seiniä. Olisin siitä pahoillani. - -Röyhkeät nulikat ja Adrian heidän muassansa käsittivät tämän -vihjauksen, ja jäähyväisiä lausumatta he lensivät kirkon ohitse kuin -haukan ajama kyyhkysparvi. - -Heti heidän poistuttuansa kaupunginpäällikkö lähestyi Nikolasta ja -sanoi: - -— Ikäviä juttuja! On parasta, että teette samoin kuin nuo toisetkin. -Laittautukaa kotiinne! Oletteko vierailemassa tätinne luona? - -— Olen, herra, vastasi junkkari. - -— Onko isänne myöskin kaupungissa? - -Junkkari vaikeni. - -— Hän ei tahdo, että tiedettäisiin hänen olevan täällä? - -Nikolas nyökäytti myöntävästi päätänsä ja Dousa jatkoi: - -— Leiden on avoinna jokaiselle hollantilaiselle, teille myöskin. -Mutta kun te tulette tänne Filip kuninkaan hovipoikana ja halveksien -kohtelette vertaisianne, niin voitte syyttää itseänne seurauksista. -Tuossa on tikarinne, nuori ystäväni, ja tuolla lakkinne. Ottakaa -ne maasta ja pankaa mieleenne, että tuollainen ase ei ole mikään -leikkikalu. Monelta on yksi ainoa silmänräpäys, jolloin hän käytti -sitä ajattelemattomasti, turmellut koko elämän. Ylivoima, joka teitä -ahdisti, olkoon puolustukseksenne. Mutta kuinka aiotte kunnialla päästä -tätinne luo repaleisessa takissanne? - -— Minun viittani on kirkossa, sanoi taiteilija, — annan sen junkkarille. - -— Oikein, herra Vilhelmi! sanoi Dousa. — Odottakaa täällä, herraseni, -ja menkää sitten kotiin. Toivoisin että se aika vielä palaisi, jolloin -isänne välitti minun tervehdyksestäni. Tiedättekö, miksi hän ei siitä -enää välitä? - -— En, herra. - -— Tahdon sen sitten sanoa teille. Siksi, että hän pitää siitä, mikä on -espanjalaista, ja minä pysyn hollantilaisena. - -— Me olemme hollantilaisia kuten tekin, vastasi Nikolas posket -hehkuvina. - -— Tokkopahan, lausui Dousa tyynesti, laskien kätensä laihalle -leuallensa. Hän aikoi lisätä ankariin sanoihinsa jotakin -ystävällisempää, kun junkkari huudahti kiivaasti: - -— Herra, peruuttakaa tuo sananne! - -Dousa katsoi hämmästyneenä rohkeata poikaa kasvoihin ja jälleen -myhähtelivät hänen huulensa. Sitten hän sanoi ystävällisesti: - -— Nikolas herraseni, minä pidän teistä. Ja minua ilahduttaa, jos te -tahdotte tulla kunnon hollantilaiseksi. Tuolla tulee herra Vilhelmi -viittoinensa. Antakaa minulle kätenne. Ei, ei tätä, tuo toinen! - -Nikolas vitkasteli; mutta Janus tarttui molemmin käsin hänen oikeaan -käteensä, hänen kookas vartalonsa kumartui ja hän kuiskasi pojan -korvaan niin hiljaa, ettei taiteilija sitä voinut kuulla: - -— Ennenkuin eroamme, niin ottakaa parastanne tarkoittavalta mukaanne -nämät sanat: Kahleet, vaikkapa kultaisetkin, painavat maahan, mutta -vapaus suo siivet. Sillä välin kuin me espanjalaisia kahleita -miekkoinemme kolhimme, te vain ihailette sitä loistoa, jota niiden -komeus teille tuottaa; — minä pidän enemmän meidän toimestamme. -Miettikää näitä sanoja ja kertokaa ne isällennekin, jos suvaitsette. - -Janus Dousa käänsi pojalle selkänsä, viittasi kädellään taiteilijalle -jäähyväisiksi ja meni pois. - - - - -Toinen luku. - - -Adrian poikanen kiiruhti pitkin Werff-nimistä polkua, josta hänen -sukunsa oli saanut nimensä. Hänellä ei ollut aikaa huomata tien -molemmin puolin kasvavia lehmuksia, joiden latvoissa ensimäiset -vehreät lehdykät alkoivat tunkea esiin suipoista lehtisilmikoista, -eikä lintusia, jotka viserrellen ja pesiä rakennellen lentelivät edes -takaisin muhkeiden puiden vieraanvaraisten oksien välitse, sillä -hänellä ei ollut muuta mielessä kuin päästä kotiin niin pian kuin -suinkin. - -Toisella puolen Achtergrachtin ylitse vievää siltaa hän pysähtyi -epätietoisena suuren rakennuksen eteen. - -Talon keskiovella riippui kolkutin, mutta hän ei uskaltanut heti -kohottaa sitä, antaaksensa sen pudota lukon alla olevaa kiiltävää levyä -vastaan, sillä hänellä ei ollut odotettavissa ystävällistä vastaanottoa -omaisiltansa. - -Takki oli joutunut huonoon kuntoon painiskellessa vahvemman vihollisen -kanssa. Repeytyneen poimukauluksen oli täytynyt väistyä oikealta -paikaltaan ja pujahtaa taskuun, ja oikean säären uusi sinipunainen -sukka — tuo kurja sukka — se oli kivityksellä piehtaroidessa mennyt -aivan rikki ja sen suuresta, ammottavasta reiästä näkyi Adrianin -valkoista polvea paljoa enemmän kuin hän olisi suonut. - -Samettilakkiin voisi tosin riikinkukonhöyhenen sijaan helposti hankkia -toisen, mutta lakki ei ollut ratkennut saumasta, vaan itse verka oli -repeytynyt, ja sukat tuskin enää olivat parsittavissa. - -Poika oli tästä kaikesta todellisesti pahoillaan, sillä isä oli -käskenyt pitämään vaatteita hyvin, että säästyisi rahaa. Varsin -säästäväisesti elettiinkin näihin aikoihin tuossa suuressa talossa, -joka komeine ovineen ja akkunoineen sekä kaunismuotoisilla kierukoilla -koristettuine päätyineen kaksikerroksisena kohosi Werffpolun varrella -varsin muhkeana. - -Pormestarinvirasta ei ollut paljon tuloja, ja isoisältä peritty -ammatti — säämiskänahkan valmistaminen — ja nahkakauppa olivat -jääneet takapajulle, sillä isällä oli mielessä muita asioita, asioita -sellaisia, jotka eivät vaatineet ainoastaan hänen kykyänsä, voimiansa -ja aikaansa, vaan myöskin jokaisen liikenevän rovon. - -Adrianilla ei ollut kotona hyvää odotettavissa isältään ja vielä -vähemmin tädiltänsä, Barbara rouvalta. Mutta vähemmin poika pelkäsi -näiden molempain vihaa, kuin tyytymätöntä katsetta tuon nuoren naisen -silmistä, jota hän ainoastaan vuoden ajan oli nimittänyt äidiksi ja -joka oli vain kuusi vuotta vanhempi häntä itseään. - -Tämä ei koskaan sanonut hänelle pahaa sanaa, mutta hänen kauneutensa -ja tyyni, ylhäinen olentonsa masensivat Adrianin itsepäisyyden ja -rajuuden. Poikanen ei tiennyt itsekään, rakastiko hän äitipuoltansa, -vaan tämä oli hänestä kuin hyvä haltijatar, josta sadut kertoivat, ja -usein tuntui kuin hän olisi ollut liian hento ja hieno ja suloinen -elääksensä heidän yksinkertaisessa porvarillisessa talossansa. Kun -Adrian näki äitipuolensa hymyilevän, oli hän onnellinen, ja kun tämä -näytti surulliselta — eikä se tapahtunut juuri varsin harvoin — silloin -kirveli hänen sydäntänsä. Laupias taivas! Ystävällisesti ei hän -suinkaan voisi ottaa häntä vastaan, kun näkisi tuon takin ja taskuun -pistetyn kauluksen ja sitten tuon sukan! - -Ja toiseksi... Kellon ääni kuului taas! - -Ruoka-aika oli jo kauan sitten ohitse, eikä isällä ollut tapana odottaa -ketään. Ken tuli liian myöhään, sai olla ruuatta, ellei Barbara täti -keittiössä häntä armahtanut. - -Mutta mitä auttoi miettiminen ja vitkastelu? - -Adrian rohkaisi mielensä, puri hampaansa yhteen, puristi vasemmalla -kädellänsä taskussa olevan repaleisen kauluksen kokoon ja antoi -kolkuttimen voimakkaasti iskeä teräslevyyn. - -Kerttu, vanha palvelija, avasi oven, eikä hän huomannut tuossa suuressa -puolipimeässä ulkoeteisessä, jossa oli nahkoja kääry toisensa vieressä, -kuinka huonossa kunnossa pojan puku oli. - -Nopeasti tämä kiiruhti portaita ylös. Ruokasalin ovi oli auki ja — -ihmettä ja kummaa! — katettu pöytä oli vielä koskematta, — isä oli -varmaankin viipynyt tavallista kauemmin raatihuoneella. - -Adrian kiiruhti pitkin harppauksin ullakkokamariinsa, muutti siistin -puvun yllensä ja saapui ruokasaliin, ennenkuin talonisäntä oli lukenut -pöytärukouksen. - -Voisihan sitten sopivaan aikaan antaa takin ja sukat Barbara tädille -tai Kertulle korjattavaksi. - -Tarmokkaasti Adrian kävi käsiksi höyryävään vatiin: mutta pian hänen -sydäntänsä alkoi ahdistaa, sillä isä ei puhunut sanaakaan ja tuijotti -eteensä yhtä totisena ja huolestuneena kuin silloin kuin piiritetyn -kaupungin hätä oli kasvamistaan kasvanut. - -Pojan nuori äitipuoli istui vastapäätä puolisoansa ja katsahti usein -Pietari van der Werffiä vakaviin kasvoihin saadaksensa häneltä -ystävällisen katseen. - -Joka kerran kun hän oli tehnyt sen turhaan, pyyhkäisi hän hienoset, -kullankellervät hiuksensa otsalta, heitti kaunista pientä päätään -taaksepäin tai puraisi hieman huultansa ja katsoi äänetönnä lautaseensa. - -Barbara täti sai kysymyksiinsä — mistä raatihuoneella oli keskusteltu, -— saataisiinko rahoja kokoon uusiksi kelloiksi, — vuokrattaisiinko -niitty Jaakko van Slotenille — vain lyhyitä, puoleksi karttelevia -vastauksia. - -Tuo tarmokas mies, joka vaiti ja kulmat rypyssä istui omaistensa -keskellä ja pisti muutamia kertoja nopeasti ruokaa suuhunsa, mutta -lakkasi sitten kokonaan syömästä, ei näyttänyt siltä kuin hänellä olisi -ollut tapana antautua alakuloisuuden valtaan. - -Vielä aterioivat kaikki muut läsnäolevat, joihin palvelustyttö ja -renkikin kuuluivat, kun talonisäntä äkkiä nousi pöydästä ja huudahti -tuskallisesti, painaen ristissä olevia käsiänsä ulkonevaa takaraivoansa -vasten: - -— En kestä kauemmin. Lue sinä pöytärukous, Maria. Mene raatihuoneelle, -Jan, ja kysy, eikö lähetti vielä ole tullut. - -Renki pyyhkäisi suutansa ja totteli heti. Hän oli suuri, harteikas -friisi, mutta hän ulottui vain herransa otsaan. - -Lausumatta omaisillensa hyvästiä Pietari van der Werff käänsi heille -selkänsä, avasi oven, joka vei hänen työhuoneeseensa ja veti sen -tarmokkaasti kiinni heti kynnyksen yli päästyänsä. Sitten hän meni -suuren, lujatekoisen tammisen kirjoituspöydän luo, jolla oli korkeita -pakkoja papereita ja kirjeitä raskaiden lyijylevyjen alla, ja alkoi -selailla äskentulleita asiakirjoja. Neljännestunnin ajan hän turhaan -koetti saada huomionsa niihin kiintymään; sitten hän meni akkunan luo. -Pienistä pyöreistä ruuduista voi — niin kirkkaiksi kuin ne olivatkin -hangatut — nähdä ainoastaan pienen osan katua, mutta pormestari lienee -nähnyt sen mitä hänen katseensa hakivat, sillä hän sysäsi nopeasti -akkunan auki ja huusi rengille, joka kiiruusti lähestyi taloa: - -— Katsopas tänne, Jan! Onko hän tullut? - -Friisi pudisti kieltävästi päätänsä, akkuna lensi jälleen kiinni ja -muutaman silmänräpäyksen jälkeen pormestari otti hattunsa, joka riippui -pistoolien ja yksinkertaisen jykevän miekan välillä nuoren naisen kuvan -alla — huoneen ainoalla seinällä, joka ei ollut aivan tyhjä. - -Kiduttava levottomuus, joka oli vallannut hänen mielensä, pakotti hänet -lähtemään pois kotoa. - -Hän aikoi satuloittaa hevosen ja ratsastaa odotettua lähettiä vastaan. - -Ennenkuin läksi huoneesta hän pysähtyi hetkeksi seisomaan -mietteisiinsä vaipuneena ja meni sitten vielä kerran kirjoituspöydän -luo allekirjoittaaksensa muutamia papereita, joita tarvittiin -raatihuoneella. Voisihan ehtiä tulla yö ennenkuin hän palaisi kotiin. - -Seisaaltaan hän silmäili molempia papereita, jotka oli levittänyt -eteensä, ja tarttui kynään. Silloin ovi aukeni hiljaa, ja siro jalka -saattoi valkoiselle lattialle ripotellun hiekan natisemaan. - -Pormestari kuuli sen kyllä, mutta ei antanut tämän häiritä itseänsä. - -Nyt seisoi hänen vaimonsa aivan hänen takanansa. - -Ollen kaksikymmentäneljä vuotta miestänsä nuorempi tämä oli ujon -tyttösen kaltainen, kun nyt kohotti kättänsä, uskaltamatta kumminkaan -häiritä puolisoansa hänen toimissaan. - -Rauhallisesti hän odotti, kunnes pormestari oli allekirjoittanut -ensimäisen paperin. Sitten hän käänsi suloisen päänsä toisaalle ja -huudahti, silmät maahan luotuina ja hieman punehtuen: - -— Minä se olen, Pietari. - -— Hyvä, lapseni, vastasi tämä lyhyesti ja otti toisen paperin, sitä -lähemmin tarkastaakseen. - -— Pietari! huudahti nuori vaimo toisen kerran, vaativammin kuin ensin, -mutta yhä vieläkin arasti. — Minulla on sinulle jotakin sanottavaa. - -Van der Werff käänsi päänsä häntä kohden, loi häneen pikaisen, -ystävällisen silmäyksen ja sanoi: - -— Nytkö, lapseni? Näethän että minulla on töitä, ja tuossa on jo -hattuni. - -— Mutta Pietari! sanoi vaimo, ja hänen silmissänsä välähti jotakin -suuttumuksen tapaista, kun hän hieman valittavalla äänellä jatkoi: - -— Emme ole tänään vielä ollenkaan puhelleet keskenämme. Sydämeni on -niin täynnä, ja se, mitä tahtoisin sinulle sanoa, se on, sen täytyy... - -— Kun tulen kotiin, Maria, ei nyt, vastasi pormestari keskeyttäen -vaimoansa, ja hänen syvä äänensä kuului puoleksi kärsimättömältä, -puoleksi rukoilevalta. — Ensin kaupunki ja maa, sitten lempi. - -Nämät sanat kuullessaan Maria heitti päätään taaksepäin ja sanoi -vavahtelevin huulin: - -— Tuohon tapaan olet puhunut avioliittomme ensi päivästä saakka. - -— Ja valitettavasti — valitettavasti täytyy niin olla edelleenkin, -kunnes olemme saavuttaneet päämäärämme, vastasi mies lujasti. - -Silloin puna kohosi Marian hennoille poskille ja nopeammin hengittäen -hän huudahti kiivaasti ja tarmokkaasti: - -— Niin kyllä, tuon perusohjeen kuulin kyllä jo kosiessasi, ja minä -olen isääni enkä ole koskaan väittänyt sitä vastaan, mutta nyt se ei -enää pidä paikkaansa meihin katsoen, vaan sen tulee kuulua: "Kaikki -isänmaalle ja vaimolle ei mitään!" - -Van der Werff laski kynän kädestänsä ja kääntyi kokonaan vaimoonsa päin. - -Tämän hoikka vartalo näytti ylenneen, ja ylpeästi säihkyivät nuo -kyyneltyneet siniset silmät. Olipa todella kuin Jumala olisi luonut -tämän elämäntoverin häntä, nimenomaan häntä varten. Pietarin sydän -lämpeni. Vilkkaasti ojensi hän tuolle rakastetulle olennolle molemmat -kätensä ja sanoi sydämellisesti: - -— Tiedäthän, mikä on kysymyksessä! Sydämeni on muuttumaton ja tuleehan -toisia aikoja. - -— Milloinkahan ne tulevat? kysyi Maria niin koleasti kuin hän ei olisi -ollenkaan uskonut ruohon parempaan tulevaisuuteen. - -— Pian! vastasi hänen puolisonsa lujasti. — Pian, kun vain jokainen nyt -vapaaehtoisesti antaa sen, mitä isänmaa vaatii. - -Maria irroitti Pietarin lausuessa näitä sanoja kätensä tämän käsistä, -sillä ovi aukeni ja Barbara rouva huusi kynnykseltä veljellensä: - -— Herra Matenesse van Wibisma, tuo luopio, on eteisessä ja tahtoo -tavata sinua. - -— Tuo hänet sisään, sanoi pormestari harmistuneena. - -Kun hän jälleen oli kahden kesken puolisonsa kanssa, kysyi hän nopeasti: - -— Tahdotko olla kärsivällinen ja tahdotko auttaa minua? - -Maria nyökäytti myöntävästi päätänsä koettaen hymyillä. - -Pietari huomasi ettei hänen mielensä ollut iloinen. Tämä koski häneen, -ja hän ojensi hänelle vielä kerran kätensä sanoen: - -— Tuleehan parempia aikoja, jolloin sinulla on minusta enemmän iloa -kuin nyt. Mitä äsken aioit sanoa? - -— Valtiolle on yhdentekevää tiedätkö sen vai et. - -— Mutta sinulle ei. No, kohota nyt jälleen päätäsi ja katso minuun. -Puhu pian, rakkaani, sillä he tulevat jo portaita ylös. - -— Ei siitä kannattaisi puhua. — Tästä päivästä vuosi sitten... tänään -voisimme viettää hääpäiväämme. - -— Hääpäiväämme! huudahti Pietari lyöden kätensä yhteen. — Toden totta, -tänäänhän on kahdeksastoista päivä huhtikuuta, ja sen, sen olen -unohtanut! - -Hellästi hän veti puolisonsa povelleen, mutta silloin ovi jo aukeni ja -Adrian toi paroonin sisään. - -Van der Werff kumarsi kohteliaasti harvinaiselle vieraallensa. Sitten -hän huusi sydämellisesti vaimollensa, joka poistui punehtuen: - -— Toivotan siis onnea! Tulen sitten myöhemmin luoksesi. — Adrian, me -vietämme tänään iloisaa juhlaa, hääpäiväämme, ettäs tiedät. - -Adrian pujahti nopeasti ulos ovesta, jota hänen kätensä vielä piteli. -Hän aavisti näet ettei tuo ylhäinen vieras tuonut hänellekään mitään -hyvää muassaan. - -Eteisessä hän pysähtyi miettiväisenä. Sitten hän kiiruhti nopeasti ylös -portaita;, nouti höyhenettömän lakkinsa ja riensi ulos portista. - -Ulkona hän näki toverinsa, jotka keppeinensä ja seipäillensä asettuivat -taistelujärjestykseen. - -Mielellään Adriankin olisi ottanut osaa sotaleikkiin, mutta juuri siksi -hän tahtoi vielä hetkisen olla kuulematta taistelevien huutoja, ja hän -juoksi kaupunginportille päin, kunnes oli poissa kuuluvista. - -Nyt vähensi hän vauhtiansa ja kulki kumarassa, väliin polvillaan, -pienen Vanhaan Reiniin laskevan ojan reunaa pitkin. - -Kun hän oli poiminut lakin kukkuralleen valkoisia, sinisiä ja keltaisia -kevätkukkasia, niin hän istuutui rajapyykin viereen, sitoi säteilevin -silmin ne kauniiksi kirjavaksi kukkavihkoksi ja juoksi sitten viemään -sen kotiin. - -Penkillä portin edustalla istui vanha palvelija pienen kuusivuotiaan -siskon kanssa. Adrian antoi lapsukaiselle kukkaset, joita tähän saakka -oli piilotellut selkänsä takana, ja sanoi: - -— Vie, pikku Liisa, nämät äidille, tänään on hänen hääpäivänsä. Lausu -hänelle myös herttaiset onnentoivotukset meidän kummankin puolesta. - -Pienokainen nousi, mutta vanha palvelija sanoi: - -— Adrian, sinä olet kunnon poika. - -— Niinkö luulet? kysyi tämä, ja hänen mieleensä johtuivat kaikki -aamupäivän synnit. - -Mutta valitettavasti ne eivät ollenkaan herättäneet hänessä katumusta. -Päinvastoin alkoivat hänen silmänsä vilkkailla veitikkamaisesti ja -suu meni nauruun, kun hän taputtaen vanhaa palvelijaa olalle hiljaa -kuiskasi tämän korvaan: - -— Tänään vasta haivenia harvenneltiin, Kerttu. Tuolla kamarissa -on vuoteen alla takkini ja uudet sukkani. Ei kukaan ole niin hyvä -parsimaan kuin sinä. - -Palvelija heristi hänelle sormeaan, mutta poikanen pyörähti pois -ja juoksi kaupunginportille päin, tällä kertaa aikeessa johtaa -espanjalaisia hollantilaisia vastaan. - - - - -Kolmas luku. - - -Pormestari oli pyytänyt vapaaherraa istumaan kirjoitustuoliin, mutta -itse nojasi hän puoleksi istuen pöytään ja kuunteli hiukan kärsimätönnä -uhkean vieraansa puhetta. - -— Ennenkuin puhun tärkeämmistä asioista, alkoi herra Matenesse van -Wibisma puheensa, — pyytäisin että te oikeutta harrastavana miehenä -rankaisisitte sitä sopimatonta kohtelua, jolla tässä kaupungissa on -solvaistu minun sukuani. - -— Puhukaa, pyysi pormestari, ja ritari kertoi nyt lyhyesti ja -suuttumustaan peittelemättä, että koulupojat olivat loukanneet ja -hätyyttäneet hänen poikaansa Pietarin kirkon luona. - -— Minä ilmoitan rehtorille tästä harmillisesta tapauksesta, virkkoi nyt -van der Werff, — ja syyllisiä rangaistaan oikeuden ja kohtuuden mukaan. -Mutta suokaa anteeksi, arvoisa herra, kysymykseni: Onko myöskin jo -tutkittu, kenestä alku läksi? - -Herra Matenesse van Wibisma katsahti hämmästyneenä pormestariin ja -vastasi kopeasti: - -— Olettehan kuullut poikani antaman kertomuksen. - -— On kohtuullista kuulustella toisiakin, vastasi van der Werff -tyynesti. — Niin on Alankomaissa ollut tapana ikivanhoista ajoista. - -— Poikani kantaa samaa nimeä kuin minä, ja hän puhuu siis totta. - -— Meidän pojillamme on nimenä vain Leendert tahi Adrian tai Gerrit, -mutta totta hekin puhuvat, ja siksi minun täytyy pyytää teitä -lähettämään junkkari kouluun tutkittavaksi. - -— Se ei suinkaan tule tapahtumaan, vastasi ritari jyrkästi. — -Jos tämä asia mielestäni olisi rehtorin ratkaistava, niin olisin -mennyt hänen luoksensa enkä teidän, herra Pietari. Pojallani on -yksityisopettajansa, eikä häntä siis hätyytetty teidän koulussanne, -jossa käydäksensä hän muutoin olisikin liian vanha, sillä hän on jo -pian seitsentoistavuotias, vaan häntä ahdisteltiin yleisellä kadulla, -jonka turvallisuudesta teidän pormestarina on pidettävä huolta. - -— No hyvä, toimittakaa siis kanne, viekää junkkari oikeuden eteen, -hankkikaa todistajat ja antakaa lain tuomita! Mutta, herra, jatkoi van -der Werff, hilliten äänensä kärsimätöntä sointua, — ettekö itsekin -kerran ole ollut nuori? Oletteko kokonaan unohtanut tappelut linnan -luona? Mitä iloa teillä siitä on, jos me heitämme pari ajattelematonta -veitikkaa tällä päivänpaisteisella säällä kahdeksi päiväksi tyrmään? -Kyllä nuo irvihampaat keksivät sielläkin yhtä hyvin kuin ulkona -huvikseen joitakin kepposia, ja rangaistus kohtaa ainoastaan vanhempia. - -Viime sanat kuuluivat niin ystävällisiltä ja hyväsydämisiltä, -etteivät ne olleet vaikuttamatta vapaaherraan. Tämä oli kaunis mies, -jonka säännöllisissä, miellyttävissä, kokonaan alankomaalaisissa -kasvonpiirteissä ei ilmennyt rahtuakaan kovuutta. - -— Jos puhutte tähän tapaan, tuumaili hän hymyillen — niin voimme -helpommin selvittää asiamme. Tahdon lähemmin esittää kantaani. Jos -tappelu olisi syntynyt leikissä tai poikamaisessa kiistassa, niin en -hukkaisi sanaakaan koko asiaan. Mutta kun jo lapset alkavat pilkalla -ja väkivallalla ahdistaa toisinajattelevia, niin se ei saa jäädä -rankaisematta. Pojat huusivat junkkarille tuon ruman sanan... - -— Se on todella paha loukkaus, keskeytti van der Werff ritaria, — -sangen inhottava sana se on, jolla kansamme nimittää vapautensa -vihollisia. - -Vapaaherra nousi paikaltaan ja seisoi kiihkoissaan pormestarin edessä. - -— Kuka teille sanoo, huusi hän, lyöden leveään, silkkipuhkain -peittämään rintaansa, — kuka teille on sanonut että me emme soisi -Hollannille vapautta? Me toivomme aivan yhtä hartaasti kuin tekin, että -voittaisimme sen takaisin staateille, mutta toista, suorempaa tietä -kuin Oranialainen. - -— Ovatko tienne suoria vai vääriä, herra, vastasi van der Werff, — ei -ole minun ratkaistavanani, mutta valitettavasti tiedän aivan varmaan, -etteivät ne johda meidän päämääräämme. - -— Niiden tulee johtaa Filipin — meidän ja teidän kuninkaamme — sydämeen. - -— Niinpä niin, jos hänellä vain olisi sitä, mitä me täällä Hollannissa -nimitämme sydämeksi, vastasi pormestari katkerasti hymyillen. Mutta -Wibisma heitti kiivaasti päätään taaksepäin ja sanoi nuhtelevasti: - -— Herra pormestari, te puhutte voidellusta ruhtinaasta, jolle olemme -vannoneet uskollisuutta. - -— Vapaaherra Matenesse, vastasi van der Werff synkän vakavalla äänellä, -oikaisten itsensä suoraksi ja laskien kätensä ristiin rinnalle, -samalla kuin katsoi aatelismiestä terävästi silmiin, — minä puhun -pikemmin sortajastamme, jonka verioikeus julisti kuolemaan tuomituiksi -pahantekijöiksi kaikki, jotka omistavat itselleen hollantilaisen nimen -— ja teidät meidän muiden kanssamme —, joka on antanut Alban, tuon -teurastaja-paholaisensa, polttaa, mestata ja hirttää kymmeniätuhansia -oiva kansalaisia, joka on ryöstänyt toisilta kymmeniltätuhansilta -heidän omaisuutensa ja karkottanut heidät maasta, minä puhun tuosta -katalasta tyrannista... - -— Jo riittää, huudahti ritari tarttuen miekkansa kahvaan. — Millä -oikeudella te... - -— Millä oikeudella puhun näin katkeria sanoja, aioitte kysyä? keskeytti -Pietari herra paroonia ja tähtäsi synkät katseensa tämän silmiin. — -Milläkö oikeudella? Sen voin teille sanoa. Tämän oikeuden suo minulle -kelpo isäni mykkä suu, hänen, joka mestattiin uskonsa tähden, tämän -oikeuden suo minulle mielivalta, joka ilman tutkintoa tuomitsi minut -veljineni maanpakoon, tämän oikeuden suovat minulle espanjalaisten -rikotut valat, tämän maan hävitetyt vapaudenkirjat, tämän kurjan, -kidutetun, kelpo kansan hätä, — se kun on joutuva perikatoon, ellemme -sitä pelasta. - -— Te ette voi sitä pelastaa, vastasi Wibisma levollisemmalla äänellä. -— Te syöksette kuilun partaalla hoipertelevan joukon syvyyteen, ja -joudutte itse sen muassa perikatoon! - -— Me olemme luotseja. Ehkä voimme toimittaa pelastusta, ehkä myöskin -uppoamme syvyyteen niiden kanssa, joiden tähden olemme valmiit -kuolemaan. - -— Noin te puhutte, ja kumminkin olette solminnut itseenne nuoren -kukoistavan vaimon. - -— Herra parooni, te olette tullut tähän huoneeseen kantajana -pormestarin luo ettekä suinkaan vieraana tai ystävänä. - -— Niin kyllä, mutta minä tulin hyvissä aikeissa varoittamaan päämiestä, -joka johtaa tätä ihanaa, onnetonta kaupunkia. Kerran olette säästyneet -rajuilmalta, mutta uusi ja paljoa vaarallisempi vetäytyy kokoon teidän -ylitsenne. - -— Me emme sitä pelkää. - -— Ettekö nytkään vielä? - -— Nyt täydestä syystä vähemmin kuin ennen. - -— Ettekö sitten tiedä, että prinssin veli... - -— Ludvig Nassaulaisella oli neljäntenätoista päivänä kova ottelu -espanjalaisten kanssa ja me pääsimme voittopuolelle... - -— Aluksi kyllä. - -— Lähetti, joka eilen illalla... - -— Meidän lähettimme tuli tänä aamuna. - -— Tänäkö aamuna? Ja mitä hän... - -— Prinssin sotajoukko joutui Mookerin nummella tappiolle ja -hajoitettiin kokonaan. Ludvig Nassaulainen itse kaatui. - -Van der Werff tarttui lujasti kiinni kirjoituspöytään. Terve puna -poistui hänen poskiltaan ja huuliltaan, jotka kävivät kalmankalpeiksi -ja vavahtelivat tuskallisesti hänen kysyessään hiljaa, koleasti: - -— Onko Ludvig kuollut, aivan varmaan kuollut? - -— Kuollut hän on, vastasi parooni varmaan ja synkästi. — Me kannatimme -vastakkaisia mielipiteitä, mutta Ludvig oli ihana nuorukainen, ja -minuakin surettaa hänen kohtalonsa. - -— Kuollut, Vilhelmin kallis lemmikki kuollut! mumisi pormestari -itsekseen kuin unessa. Tarmokkaasti hilliten tunteitansa hän sanoi -sitten lujalla äänellä: - -— Suokaa anteeksi, arvoisa herra. Hetket kuluvat. Minun täytyy mennä -raatihuoneelle. - -— Ja te aiotte antamastani tiedosta huolimatta yhä edelleen puolustaa -luopumista? - -— Niin aion, herra, niin totta kuin olen hollantilainen. - -— Muistakaa Haarlemin kohtaloa. - -— Minä muistan sen asukasten vastarintaa ja pelastunutta Alkmaaria. - -— Mies, mies! huudahti parooni. — Kaiken kautta, mikä on pyhää, -rukoilen teiltä tulemaan järkiinne. - -— Jo riittää, herra parooni. Minun täytyy mennä raatihuoneelle. - -— Ei, parisen sanaa vielä, vain pari sanaa. Tiedän, että te nimitätte -meitä luopioiksi, karkureiksi ja paljoksi muuksi — mutta niin totta -kuin toivon Jumalalta armoa, te tuomitsette meitä väärin! Minä rakastan -tätä maata ja tätä ahkeraa, kunnon kansaa yhtä innokkaasti kuin -tekin, sillä virtaahan sen verta minunkin suonissani. Olenhan minäkin -allekirjoittanut kompromissin. Tässä nyt seison edessänne, herra. -Katsokaa minua. Olenko minä Juudaksen näköinen? Olenko espanjalaisen -näköinen? — Voitteko sitä paheksua, että minä uskollisesti pidän -kuninkaalle vannomani valan? Mistä ajasta alkaen on Hollannissa -ruvettu pitämään valoja leikinasiana? Te, Oranialaisen ystävä, -olette vakuuttanut suovanne jokaiselle hänen oman uskonsa, enkä sitä -epäilekään. No hyvä, minä pysyn vanhalle kirkolle uskollisena, olen -katoolilainen ja sinä pysyn. Mutta tällä hetkellä tunnustan vapaasti: -samoin kuin te, minäkin vihaan inkvisitsioonia ja Alban veritöitä. Ne -kuuluvat yhtä vähän meidän uskontoomme kuin kuvain raastaminen kuului -teidän uskontoonne. Minulle ovat kotimaamme oikeudet yhtä kalliit kuin -teillekin. Niiden takaisinvoittaminen on minun pyrkimykseni kuten -teidänkin. Mutta kuinka meidän, tämän pienen joukon, voisi onnistua -ajan pitkään vastustaa maailman mahtavinta valtakuntaa? Jos voitammekin -kerran tai pari, niin jokaisen voitetun sotajoukon sijaan ilmestyy -kaksi uutta, suurempaa. Väkivallalla emme saa mitään aikaan, mutta -viisaalla myöntyväisyydellä ja järkevillä toimenpiteillä paljonkin. -Filipin rahastot ovat tyhjät; sotajoukkonsa hän tarvitsee muihin -maihin. Käyttäkäämme siis hänen pulaansa hyväksemme! Pakottakaamme -hänet korvaukseksi jokaisesta kaupungista, joka palaa hänen turviinsa, -vahvistamaan joku kadottamamme oikeus. Ostakaamme häneltä sillä, mitä -meille on jäänyt muinoisista rikkauksistamme, ne oikeudet, jotka -hän taistelussa kapinoitsijoita vastaan on anastanut itselleen. -Voitte luottaa siihen, ettemme tule säästämään varojamme, minä ja -hengenheimolaiseni. Teidän mielipiteenne vaikuttaa paljon tämän -kaupungin neuvostossa, te olette Oranialaisen ystävä, ja jos voisitte -taivuttaa hänet... - -— Mihin, jalo herra? · - -— Liittoutumaan meihin. Me tiedämme, että Madridissa ymmärretään -arvostella hänen merkitystänsä ja pelätään häntä. Asettakaamme ensi -ehdoksi täysi anteeksianto hänelle ja hänen puoluelaisilleen. Minä -tiedän, että Filip kuningas on armollisesti ottava hänet... - -— Syliinsä, rutistaaksensa hänet kuoliaaksi, virkkoi pormestari -tarmokkaasti. — Oletteko unohtanut nuo entiset valheelliset -anteeksiannon lupaukset, oletteko unohtanut Egmontin ja Hoornin, tuon -jalon Montignyn ja monen muun ylhäisen herran kohtalon? He luottivat -häneen ja näkivät joutuneensa tiikerin luolaan. Mitä tänään ostamme, -se varmaan huomenna otetaan takaisin, sillä mikä vala olisi Filipistä -pyhä? En ole mikään valtiomies, mutta sen tiedän: vaikka hän soisikin -meille kaikki entiset vapautemme, — tuota yhtä, jota ilman elämä ei ole -minkään arvoinen, sitä hän ei koskaan suo meille. - -— Mitä sitten, herra Pietari? - -— Sitä, että saisimme uskoa, mitä sydämemme halajaa. Teidän kannaltanne -katsoen ovat aikeenne hyvät, herra parooni; mutta te luotatte -espanjalaisiin, me emme sitä tee, ja jos me sitä yhä vielä tekisimme, -niin antaisimme kuin lapset pettää itsemme. Teidän uskontonne ei joudu -mihinkään vaaraan, meidän sitä vastoin mitä suurimpaan; te ajattelette, -että sotajoukon suuruus ja kullan valta ratkaisee taistelumme, me -turvaamme siihen toivoon, että Jumala vihdoin suo voiton uljaan kansan -oikeutetuille pyrinnöille — kansan, joka olisi valmis vaikkapa tuhansin -kerroin kuolemaan vapautensa puolesta. Tämä on mielipiteeni, ja sitä -olen puolustava raatihuoneella. - -— Ei, Pietari herra, ei! Te ette voi ettekä saa sitä tehdä! - -— Mitä voin, se on vähäpätöistä, mitä saan, sen ratkaisee sydämeni ja -sitä seuraan. - -— Ja teitä johtaa siis loukkaantunut sydän eikä järkevästi punnitseva -pää, ettekä siis voi antaa muita kuin huonoja neuvoja. Muistakaa, -mies, että Oranialaisen viimeinen sotajoukko joutui häviölle Mookerin -nummella. - -— Aivan niin, herra, ja elkäämme siis nyt käyttäkö hetkiä puheluun, -vaan toimintaan. - -— Tuosta otan minäkin opikseni, herra pormestari, sillä kuninkaalla -on Leidenissä vielä paljon ystäviä, joita täytyy varoittaa sokeasti -seuraamasta teitä teurastuslavalle. - -Nämät sanat kuullessaan peräytyi van der Werff aatelismiehestä, -tarttui tarmokkaasti oikealla kädellään viiksiinsä ja sanoi, korottaen -ääntänsä, kylmästi ja käskevästi: - -— Siinä tapauksessa minä, tämän kaupungin turvallisuuden vartijana, -käsken teitä heti lähtemään Leidenistä. Jos teidät huomenna -iltapäivällä vielä tavataan näiden muurien sisäpuolella, niin annan -kaupunginvahtien viedä teidät kaupunginrajan ulkopuolelle. - -Vapaaherra poistui jäähyväisiä lausumatta. - -Heti kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä van der Werff heittäytyi -nojatuoliinsa ja kätki kasvot käsiinsä. - -Kaksi suurta kyynelpisaraa näkyi hänen jälleen noustessansa paperilla, -joka oli ollut hänen kättensä alla. Katkerasti hymyillen hän pyyhkäisi -ne pois kätensä selkäpuolella. - -— Kuollut, kuollut, mumisi hän, ja hänen mieleensä kuvastui tuo uljas -sankarinuorukainen, tuo taitava välittäjä. Oranian Vilhelmin lemmikki. -Hän mietiskeli, miten tämä kohtalon uusi isku vaikuttaisi prinssiin, -jota hän kunnioitti maansa suojelushenkenä ja ihaili ja rakasti sen -viisaimpana ja uhraantuvaisimpana miehenä. Vilhelmin suru koski -häneen yhtä syvästi kuin jos se olisi kohdannut häntä itseänsä, ja -vapaudenasia oli kärsivä tästä iskusta kauan — ehkä ainiaan! - -Mutta vähän aikaa vain hän soi itselleen suruun vajotakseen, sillä -nythän juuri oli koottava kaikki voimat hukatun korvaamiseksi. Uusilla -toimilla piti nuo uhkaavat vaarat torjuttaman, jotka olivat seuranneet -Ludvigin tappiota, ja keinoja oli keksittävä uusien sotavarustusten -hankkimiseen. - -Otsa syvissä rypyissä van der Werff kulki edes takaisin huoneessaan, -harkiten toimenpiteitä ja punniten suunnitelmia. - -Hänen puolisonsa avasi oven ja pysähtyi kynnykselle, mutta hän huomasi -hänet vasta kun tämä mainitsi hänen nimensä ja lähestyi häntä. - -Osa kukkasista, jotka Adrian oli tuonut, oli Marialla kädessään, toinen -osa loisteli hilpeästi ja komeillen hänen povellansa. - -— Tästä saat, sanoi hän, ojentaen miehellensä kukkavihkon. — Adrian, -tuo kunnon poika, on ne poiminut, ja nythän tiedät, mitä ne merkitsevät. - -Kernaasti Pietari otti vastaan nuo kevään enteet. Hän vei ne lähelle -kasvojansa, veti Marian povelleen, painoi sydämellisen suudelman hänen -otsalleen ja sanoi sitten synkästi: - -— Tällä tavoin siis vietämme ensimäistä hääpäiväämme. Vaimo parka! -Vapaaherra ei ehkä ollut aivan väärässä; ehkä olisin tehnyt viisaammin -ja oikeammin, jos en olisi solminnut sinun kohtaloasi omaani. - -— Pietari, huudahti Maria nuhtelevasti, — mistä tuollaisia ajatuksia -tulee päähäsi! - -— Ludvig Nassaulainen on kaatunut, mumisi Pietari kolealla äänellä, — -hänen sotajoukkonsa on hajoitettu. - -— Mitä! huudahti Maria, kauhistuneena lyöden kätensä yhteen, — mutta -Pietari jatkoi: - -— Tuo oli meidän viimeinen sotajoukkomme. Rahastot ovat tyhjät, ja -mistä nyt saamme uusia varoja ja mitä nyt seuraa — se, se... Tee hyvin, -Maria, ja jätä minut yksin! Ellemme nyt käytä hetkiä oikein, ellemme -nyt keksi oikeita keinoja, niin ei käy hyvin, ei voi käydä hyvin. - -Näin sanoen hän heitti kukkavihkon pöydälle, otti nopeasti käteensä -paperin, katsahti siihen ja viittasi Marialle häneen katsomatta. - -Sydän lämpöä hehkuvana oli Maria tullut huoneeseen. Hän oli toivonut -tämän hetken tulevan niin ihanaksi, ja nyt hänet valtasi yksinäisyyden -tunne Pietarin läsnäolosta huolimatta. Hänen kätensä vaipuivat alas ja -neuvotonna, häpeissään ja loukkaantuneena hän katsoi mieheensä. - -Maria oli lapsuudestaan saakka elänyt keskellä vapaudentaisteluita, -ja hän ymmärsi, kuinka arveluttavan vakava tuo seikka oli, josta hän -oli saanut tiedon. Kosiessaan oli Pietari sanonut hänelle, että häntä -hänen rinnallaan odottaisi levoton ja rauhaton elämä, mutta Maria oli -kumminkin ilomielin seurannut alttarille tuota oikean asian kelpo -puolustajaa, — asian, jonka edestä Marian isäkin taisteli, — sillä hän -oli toivonut saavansa ottaa osaa miehensä huoliin ja taisteluihin. Ja -kuinka oli käynyt? Mitä apua uskalsi hän tarjota Pietarille? Mitä apua -olisi tämä ottanut häneltä vastaan? Minkä verran oli hän tänäänkään, -heidän hääpäivänänsä, tahtonut uskoa vaimollensa, — jonka kumminkin oli -mahdotonta pitää itseänsä tuollaisena heikkona olentona, jommoisena -häntä kohdeltiin. - -Tuossa Maria nyt seisoi, ja hänen avoin sydämensä kutistui kokoon, eikä -häntä haluttanut puhutella miestänsä sanoaksensa, että yhtä mielellään -tahtoi jakaa hänen kanssansa huolet ja vaivat kuin onnen ja kunnian. - -Nyt Pietari oli löytänyt mitä haki. Hän otti hattunsa ja huomasi -jälleen vaimonsa. - -Kuinka kalpealta ja pettyneeltä tämä näytti! - -Pietarin sydäntä kirveli; mielellään hän olisi pukenut sanoihin tuon -valtavan ja lämpimän rakkauden, jota tunsi vaimoansa kohtaan, ja -lausunut hänelle herttaiset onnittelut, mutta tällä hetkellä, tämä suru -mielessä, nämät huolet sydämellä hän ei voinut sitä tehdä, ja siksi -ojensi hän vain Marialle molemmat kätensä sanoen sydämellisesti: - -— Tiedäthän, Maria, kuinka kallis minulle olet, ja ellet sitä tiedä, -niin sanon sen sinulle tänä iltana. Minun täytyy vielä tavata herrat -raatihuoneella, muutoin menee kokonainen päivä hukkaan, ja näinä -aikoina ovat hetket kalliita. No, Maria? - -Maria katsoi maahan. Mielellään hän olisi heittäytynyt miehensä -povelle, mutta hänen loukattu ylpeytensä ei sitä suvainnut, ja salainen -voima oli tenhonnut hänen kätensä eikä sallinut hänen laskea niitä -miehensä käsiin. - -— Hyvästi, sanoi hän hiljaa. - -Silloin Pietari huudahti nuhtelevasti: - -— Maria! Toden totta, tänään ei ole sopiva aika oikuttelemiseen. Ole -järkevä ja tule luokseni! - -Mutta Maria ei tullut heti. Pietari kuuli kellon ilmoittavan neljättä -tuntia, jolloin neuvoston istunto oli lopussa, ja hän läksi huoneesta -taaksensa katsomatta. - -Kukkavihko oli jäänyt pöydälle. Maria huomasi sen ja voi tuskin -pidättää kyyneleitänsä. - - - - -Neljäs luku. - - -Lukuisasti oli porvareita kokoontunut muhkean raatihuoneen edustalle. -Sanoma Nassaun Ludvigin tappiosta oli pian levinnyt kaupungin jokaiseen -sopukkaan. Kukin tahtoi saada tarkempia tietoja asiasta, puhella -hengenheimolaisten kanssa suruistaan ja huolistaan ja kuulla, mihin -toimenpiteisiin neuvosto nyt aikoi ryhtyä. - -Kaksi lähettiä oli todistanut, että herra Matenesse van Wibisman antama -tieto valitettavasti oli oikea. Ludvig oli kaatunut, hänen veljensä -Henrik ei ollut löydettävissä, sotajoukko oli kerrassaan hajoitettu. - -Nyt ilmestyi akkunaan neuvostonsihteeri Jan van Hout — sama mies, -joka oli aamulla opettanut poikasia, — ja ilmoitti porvareille, minkä -tuntuvan tappion vapaudenpuolustajat olivat kärsineet, sekä kehotti -ytimekkäin sanoin heitä nyt, jos koskaan, verineen ja henkineen -puolustamaan tuota kallista asiaa. - -Äänekkäät huudot seurasivat tätä puhetta. Kirjavia lakkeja ja -töyhtöhattuja lensi ilmaan, keppejä ja miekkoja heiluteltiin, ja naiset -ja lapset, jotka olivat tunkeutuneet miesten joukkoon, liehuttivat -liinojansa, ja heidän kimakat äänensä kajahtelivat miesten huutojen -seasta. - -Oivallisen porvarivartioston jäsenet kokoontuivat antaaksensa -päälliköllensä toimeksi vakuuttaa kokoontuneelle neuvostolle, että -he tahtoivat olla uskollisia Oranian Vilhelmille, tahtoivat uhrata -viimeisen veripisaransa ja viimeisen roponsa ja mieluummin kuolla -vapauden edestä kuin elää espanjalaisen tyranniuden sortamina. Vakavat -ja synkän surulliset olivat monet kasvot tuossa joukossa, sillä nämät -miehet, joiden riveissä oli vain vapaaehtoisia, rakastivat kaikki -Oranialaista; häntä kohdannut suru saattoi heidät murheellisiksi, -ja maan hätä vihloi heidän sydäntänsä. Heti kun kaupungin neljä -pormestaria, kahdeksan raatimiestä ja neuvoston läsnäolevat jäsenet -olivat ilmaantuneet akkunoihin, monet sadat alkoivat laulaa -geusilaulua, jota jo hetken aikaa oli hyräilty siellä täällä. Kun -sitten auringon laskiessa tuo vilkas kansa hajaantui ja laulellen -kulki, yksitellen tai kaksittain tai kolmittain käsikoukussa, -ravintoloita kohden, vahvistaaksensa raittiilla juomalla luottamustansa -parempiin päiviin ja haihduttaaksensa monia kylläkin aiheutettuja -huoliansa, silloin näytti Leidenin torilla ja sen läheisillä kaduilla -siltä kuin raatihuoneesta äsken olisi annettu tieto voitonsanomasta. - -Voimakkaasti olivat tosin kajahdelleet eläköönhuudot ja geusilaulu, -mutta olisi luullut noin monesta sadasta kurkusta lähtevän vieläkin -voimakkaamman äänen. - -Tätäpä miettivät nuokin kolme siistipukuista porvaria, jotka nyt juuri -tulivat pääkatua pitkin "sinisen kiven" ohitse, ja vanhin heistä -virkkoi tovereillensa: - -— Kyllähän ne nyt kerskailevat ja kirkuvat ja ovat mahtavia -mielestänsä, mutta saammepa nähdä, että pian alkaa kuulua toiselta. - -— Jumala pahimmasta varjelkoon, vastasi toinen, — mutta kyllähän -espanjalaiset nyt varmaan tulevat tänne uudelleen, ja tunnen kyllä -monta naapureistani, jotka eivät nyt enää äänestä vastustamista. - -— He ovat oikeassa, ovatpa tietenkin oikeassa. Eihän Requesens ole -mikään Alba, ja jos me hyvällä antautuisimme kuninkaan armon turviin... - -— Niin olisi verenvuodatus lopussa ja kaikki päättyisi hyvin. - -— Kyllähän minäkin mieluummin olisin hollantilainen kuin espanjalainen, -sanoi kolmas, — mutta nyt Mookerin tappion jälkeen on turhaa koettaa -enää tehdä vastarintaa. Oranialainen lienee kyllä kelpo herra, mutta -oma osa ensimäinen, toisen tarve tuonnemmainen. - -— Ja itse teossahan meidän kumminkin vain hänen tähtensä pitää panna -alttiiksi omaisuutemme ja henkemme. - -— Sitä juuri vaimonikin eilen sanoi. - -— Ei ammateilla ainakaan tule olemaan mitään hyötyä hänestä, kaikkea -muuta. Uskokaa pois, monet ovat samaa mieltä kuin mekin, olisihan -muutoin tuo geusiläishuutokin ollut voimakkaampaa. - -— Kolmea viisasta vastaa aina viisi narria, sanoi vanhempi porvari. — -Kyllä minä vain olen varonut suutani liiaksi aukomasta. - -— Mitähän sen kummempaa tuo vapauden huuteleminen lopulta on -tavottelevinaan? Alba poltti raamatunlukijat, de la Marc vuorostaan -hirttää papit. — Minun vaimoni tapaa käydä messuissa, mutta salaa hän -sinne aina menee, ikäänkuin tekisi jotain väärää. - -— Vanhassa uskossa mekin pysymme. - -— Vähät uskosta, sanoi kolmas. — Kalvinolaisia me olemme, mutta ei -minua haluta heittää rahojani Oranialaisen kitaan, eikä ole ylen -hauskaa taas repiä maahan tuolla lehmäportilla olevia tankoja, joilla -lankani riippuvat, kesken kuivattamisen. - -— Olkaamme vain yksistä tuumin, neuvoi vanhempi, — Ihmiset eivät -uskalla lausua oikeita mielipiteitänsä ja kukin kurja kirkkorotta on -olevinansa sankari. Mutta varmaa on, että on olemassa kylläkin järkeviä -miehiä joka kaupunginosassa ja ammattikunnassa, yksinpä neuvostossakin -ja pormestarien joukossa. - -— Hiljaa, kuiskasi toinen porvari, — tuolla tulee tuo van der Werff -kaupunginsihteerin ja nuoren herra van der Does'in kanssa. Nuo ne ovat -pahimmat kaikista! - -Mainitut kolme henkilöä tulivat katua pitkin, keskustellen innokkaasti -mutta hiljaa. - -— Setäni on oikeassa, herra Pietari, sanoi Jan van der Does, sama pitkä -herra, joka aamulla oli lähettänyt Nikolas van Wibisman kotiin, hyvä -neuvo muassaan. — Muu ei auta, teidän täytyy mennä tapaamaan prinssiä -ja neuvotella hänen kanssansa. - -— Niin täytyy, vastasi pormestari. — Minä lähden huomenna. - -— Elkää jättäkö sitä huomiseksi, keskeytti häntä kaupunginsihteeri. -— Prinssi tapaa ratsastaa nopeaan, ja jos ette tapaa häntä enää -Delftissä... - -— Lähtekää te sinne edeltäkäsin, pyysi van der Werff. — Onhan teillä -istunnon pöytäkirja. - -— Ei se käy päinsä. — Mutta teiltä, prinssin ystävältä, puuttuu tänään -hyvä tahto, tänään ensi kerran! - -— Olette oikeassa, Jan, huudahti pormestari, — ja saatte myöskin -tietää, mikä minua pidättää. - -— Jos se on jotakin, minkä ystävä voi toimittaa puolestanne, niin olen -käskettävänänne, sanoi Nordwykin herra. - -Van der Werff tarttui junkkarin hänelle ojentamaan käteen ja vastasi -hymyillen: - -— Ei, herra, ei. Te tunnette nuoren vaimoni. Tänään olisi meidän ollut -vietettävä hääpäiväämme, ja minä — minä olin näiden monien huolten -takia sen unohtanut, häpeä sanoakseni. - -— Kovaa, kovaa, sanoi kaupunginsihteeri hiljaa. Sitten hän oikaisi -itseänsä ja lisäsi päättäväisesti: — Mutta jos olisin teidän -sijassanne, niin läksisin sittenkin, Maria rouvasta huolimatta. - -— Läksisittekö _tänään?_ - -— Läksisin, sillä huomenna voi olla liian myöhäistä. Ken tietää, -kuinka pian meiltä tie tukitaan, ja ennenkuin uudelleen panemme kaikki -alttiiksi olisi saatava tietää mitä aikeita prinssillä on. Hän on pää, -me olemme kädet. Te, herra, olette häntä lähempänä kuin me muut. - -— Ja Jumala tietää, kuinka mielelläni veisin hänelle lohduttavan -viestin näinä surun aikoina. Mutta tänään en voi lähteä. Lähetti -ratsasti ruunikollani täältä edelleen. - -— Ottakaa minun raudikkoni, sehän on myöskin nopeakulkuisempi, sanoi -Janus Dousa, ja van der Werff vastasi: - -— Kiitoksia, herra, varhain aamulla annan noutaa sen. - -Kaupunginsihteerin kohosi veri päähän. Harmistuneena työnsi hän kätensä -takin ja vyön väliin ja huudahti: - -— Lähettäkää raudikko _minulle_, jos herra pormestari sallii minun -lähteä. - -— Ei, lähettäkää se minulle, keskeytti Pietari häntä tyynesti. — Mikä -on tehtävä, se on tehtävä. Minä lähden jo tänään. - -Heti kirkastuivat van Houtin miehekkäät kasvot. Tarttuen molemmin käsin -pormestarin oikeaan käteen hän sanoi iloisesti: - -— Kiitos siitä, herra Pietari. Elkääkä olko suutuksissanne, tunnettehan -minut vanhastaan tuittupääksi. Lähettäkää vaimonne minun vaimoni luo, -jos aika käy hänestä pitkäksi. - -— Ja minun vaimoni luo, lisäsi Dousa. — Omituista on tarkata, kuinka -nuo kaksi käsitettä, tahto ja velvollisuudentunto, ovat toisistaan -riippuvia. Mitä vapaammaksi ja jalommaksi ihminen tulee, sitä -täydellisemmin hän saattaa edellisen jälkimäisen orjaksi. - -— Ja kumminkin voisin lyödä vetoa siitä, herra Pietari, että teidän -vaimonne tänään sekoittaa nuo käsitteet ja luulee teidän törkeästi -rikkoneen velvollisuutenne. Ahtaalla on nykyisin tahto parka! - -Van der Werff nyökäytti myöntävästi päätänsä ja selitti ystävillensä -lyhyesti ja varmasti, mitä aikoi antaa prinssille tiedoksi. - -Hänen talonsa edustalla erkanivat nuo kolme miestä. - -— Ilmoittakaa prinssille, sanoi van Hout erotessa, — että me panemme -kaikki alttiiksi ja kestämme pahintakin peräytymättä. - -Kuullessaan nämät sanat Janus Dousa katsoi kiinteästi molempiin -tovereihinsa: hänen huulensa vavahtelivat kuten aina kun voimakas -mielenliikutus oli vallannut hänen mielensä, ja hänen älykkäillä -kasvoillansa kuvastui iloa ja luottamusta, kun hän huudahti: - -— Me kolme olemme kestäväisiä, me seisomme vankalla perustuksella. -Tyranni voi tosin taittaa niskamme, mutta taivuttaa sitä hän ei voi. -Elämän ja hengen, kodin ja konnun, kaiken, mikä on ihmiselle rakasta ja -arvokasta ja edullista, kaiken me uhraamme, pelastaaksemme aarteista -kalleimman! - -— Kaiken! sanoi van der Werff vakaasti ja lujalla äänellä, ja -kaupunginsihteeri toisti tulisesti: - -— Kaiken, kaiken, — niin kaiken! - -Hetkeksi noiden samanmielisten miesten kädet lujasti sulkeutuivat -toisiinsa. Äänetön vala sitoi heidät tänä hetkenä toisiinsa, ja kun -sitten Nordwykin herra läksi toiseen suuntaan ja van Hout toiseen, niin -vastaantulevista porvareista oli juuri kuin heidän kookkaat vartalonsa -olisivat kasvaneet viime hetkinä. - -Pormestari läksi viipymättä vaimonsa huoneeseen, mutta hän ei löytänyt -häntä sieltä. Maria oli mennyt kälynsä kanssa kävelemään maalle päin. - -Palvelustyttö vei kynttilän pormestarin huoneeseen. Tämä meni hänen -jälkeensä, tutki pistooliensa jykeviä lukkoja, vyötti vanhan miekan -vyöllensä, pani satulalaukkuun mitä tarvitsi ja kulki sitten edes -takaisin suorana ja kokonaan vaipuneena miettimään tehtäväänsä. - -Oven edustalla polki Nordwykin herran raudikko kivitystä ja kattojen -ylitse loisteli iltatähti. - -Nyt aukeni katuovi. - -Pormestari tuli eteiseen, mutta hän näki siellä vain Adrianin, joka -tuli kotiin, mutta ei puolisoansa. - -Hän jätti pojalle toimeksi lausua äidille sydämelliset terveiset ja -sanoa hänelle, että isän täytyi tärkeissä toimissa lähteä tapaamaan -prinssiä. - -Vanha palvelija oli jo pessyt pikku Liisan ja riisunut häneltä -vaatteet. Hän toi peitteeseen käärityn lapsukaisen isän nähtäväksi. -Tämä suuteli tuota rakasta pikku olentoa, joka hymyili hänelle -omituisesta kuoruksestaan, painoi huulensa Adrianin otsalle, käski -vielä kerran sanomaan äidille terveisiä ja läksi sitten ratsastamaan -Marendorpinkatua pitkin. - -Kaksi naista tuli Reininlinnalle vievältä portilta päin häntä vastaan, -hänen saavuttuaan Stefanonluostarin luo. Hän ei heitä huomannut, -mutta nuorempi naisista sysäsi päähinettään taaksepäin katsoen hänen -jälkeensä, ja hänen sormensa tarttuivat nopeasti ja lujasti seuralaisen -ranteeseen, kun hän huudahti: - -— Pietari se oli! - -Barbara rouva kohotti päätänsä ja vastasi: - -— Hyvä on, etten ole paha säikkymään! Päästäpä irti käsivarteni! -Tuotako tarkoitat, joka nyt ratsastaa Ursulankadun ohitse! - -— Aivan niin, Pietari se on! - -— Tyhmyyksiä, lapseni! Ruunikolla on lyhyemmät sääret kuin tuolla -korkealla kamelilla. Eikä Pietarilla ole tapana lähteä ratsastamaan -tähän aikaan. - -— Mutta hän se oli. - -— Jumala meitä varjelkoon! Pimeässä käy lehmus pyökistä. Jos hän ei -tänään tulisi kotiin, sittenpä vasta oltaisiin ihmeissä! - -Viime sanat olivat epähuomiossa päässeet pujahtamaan Barbara rouvan -huulilta. Hän ei näet ollut tähän saakka, viisaasti kyllä, ollut -huomaavinaankaan, ettei Marian ja hänen puolisonsa välit olleet oikein -selvillä, vaikka hän varsin hyvin havaitsi, mitä tunteita hänen nuoren -kälynsä mielessä liikkui. - -Barbara oli viisas ja kokenut nainen, joka ei suinkaan pitänyt -veljeänsä ja hänen merkitystänsä isänmaahan nähden vähäpätöisenä. Jopa -hän luuli että paitsi Oranian prinssiä ei kukaan ihminen maailmassa -olisi taitavampi johtamaan vapaudentaistelua onnelliseen loppuun, kuin -Pietari. Mutta hän tunsi että hänen veljensä ei käyttäytynyt oikein -Mariaa kohtaan, ja koska Barbara oli oikeutta harrastava nainen, niin -hän hiljaa mielessään paheksui tuon vaimoansa laiminlyövän miehen -käytöstä. - -Vähän aikaa kulkivat molemmat naiset vaieten eteenpäin. - -Vihdoin pysähtyi leski sanoen: - -— Ehkä prinssi on kutsunut Pietarin luoksensa. Tällaisina aikoina, -tuollaisten iskujen jälkeen voi uskoa mitä tahansa. Onhan mahdollista, -ettet erehtynyt. - -— Hän se oli aivan varmaan, vastasi Maria vakuuttavasti. - -— Mies parka! virkkoi toinen. Tuo matka mahtaa käydä hänelle karvaaksi! -Mutta jolla on kello kaulassa, sen on pää painossa! Sinulla ei -ole mitään syytä olla allapäin, sillä miehesi palaa huomenna tai -ylihuomenna. Mutta entäs minua, ajattelepas minua, Maria! Jäntevänä ja -suorana vaellan koko elämäni ja suoritan reippaalla mielellä tehtäväni. -Poskeni ovat punakat ja ruoka maistuu minusta hyvältä, ja kumminkin -on minun täytynyt luopua rakkaimmastani. Kymmenen vuotta olen ollut -leskenä. Kreetani joutui luotani naimisiin ja Vilhelmin lähetin itse -merelle geusien joukkoon. Minä hetkenä tahansa voin hänet menettää, -sillä hänen elämänsä on alituista vaaraa. Mitä muuta iloa on leskellä -kuin ainoa poikansa? Ja minä uhrasin hänet isänmaalle. Se on vaikeampaa -kuin nähdä miehensä lähtevän hääpäivänä ratsastamaan pariksi tunniksi. -Eikä hän toden totta tee sitä huvikseen! - -— No, nyt olemme kotona, sanoi Maria kohottaen kolkutinta. - -Kerttu aukaisi oven ja Barbara huusi jo kynnykseltä hänelle vastaan: - -— Onko herra kotona? - -Hän sai kieltävän vastauksen, kuten jo oli aavistanutkin. - -Adrian kertoi isän terveiset ja Kerttu kattoi illallispöydän, mutta -keskustelu ei ottanut sujuaksensa. - -Luettuaan nopeaan itseksensä pöytäsiunauksen, Maria nousi paikaltaan ja -sanoi kääntyen Barbaraan: - -— Päätäni pakottaa, tahtoisin mennä levolle. - -— Mene vain nukkumaan! vastasi leski. — Minä nukun viereisessä -huoneessa ja jätän oven auki. Yön hiljaisuudessa tulee usein mieleen -kaikenlaisia turhanpäiväisiä huolia. - -Maria suuteli sydämellisesti kälyänsä ja meni levolle. Mutta hän ei -voinut nukkua, vaan heittelihe sinne tänne keskiyöhön saakka. - -Kun hän kuuli Barbaran yskivän viereisessä huoneessa, nousi hän -istualleen ja kysyi: - -— Kälyseni, nukutko sinä? - -— En, lapseni, voitko pahoin? - -— En, mutta minua niin pelottaa, ilkeät ajatukset ahdistavat mieltäni. - -Barbara sytytti heti kynttilän, meni makuuhuoneeseen ja istuutui -vuoteen laidalle. - -Hänen sydäntänsä vihloi kun hän näki tuon nuoren, suloisen olennon -makaavan yksin huolissaan leveällä vuoteellansa, voimatta nukkua -katkeralta sydämensurulta. - -Maria ei ollut hänestä vielä koskaan näyttänyt niin viehättävän -suloiselta. Surevan enkelin kaltaisena hän lepäsi valkoisessa -yöpuvussaan valkoisilla patjoilla. Barbara ei voinut olla -pyyhkäisemättä hiuksia hänen kapealta otsaltansa ja suutelematta hänen -hieman punoittavaa poskeansa. Maria katsoi kiitollisesti kälynsä -pieniin vaaleansinisiin silmiin ja sanoi rukoilevasti: - -— Tahtoisin kysyä sinulta jotakin. - -— No? - -— Mutta sinun täytyy sanoa rehellisesti totuus. - -— Kylläpä vaaditkin paljon. - -— Tiedänhän minä, että pysyt totuudessa, mutta onhan... - -— No, puhu nyt suusi puhtaaksi! - -— Oliko Pietari onnellinen avioliitossaan ensimäisen vaimonsa kanssa? - -— Oli, lapseni, oli. - -— Eikä ainoastaan Pietari, vaan myöskin Eeva vainaja, tiedätkö sen? - -— Tiedän, kälyseni, tiedän. - -— Etkä ole voinut erehtyä? - -— En, en suinkaan tässä asiassa. Mutta mistä tulevat tuollaiset -ajatukset päähäsi? "Anna kuolleitten haudata kuolleensa", sanotaan -raamatussa. Käänny nyt toiselle kyljellesi ja koeta nukkua! - -Barbara palasi huoneeseensa, mutta kului monta tuntia ennenkuin Marian -onnistui vaipua uneen. - - - - -Viides luku. - - -Seuraavana aamuna pysähtyi kaksi siroon palvelijanpukuun puettua -ratsastajaa torin läheisyydessä olevalle Nobelkadulle, komean talon -edustalle. Kolmas talutti edes takaisin kahta vahvarakenteista -papurikkoa, joilla oli komeasti kaartuvat kuonot. Tallipoika piti -ohjaksista monivärisillä koristeilla varustettua pitkäharjaista ratsua. -Tämä oli nuorta neekeriä varten, joka seisoi talonovella ja karkotti -luotansa katupojat, jos joku uskalsi häntä lähestyä, mulkoillen -kammottavasti silmillään ja näytellen heille valkoisia hampaitaan. - -— Missähän ne nyt viipyvät? sanoi toinen ratsastajista. — Tänään ei -suinkaan tarvinne kauan odottaa sadetta. - -— Eipä suinkaan, vastasi toinen. — Taivas on harmaa kuin vanha -huopahattuni, ja kun ehdimme metsään, niin saamme vettä yllin kyllin. - -— Jo sataa tihuttaa! - -— Tällaista kostean kylmää ilmaa minä en voi lainkaan sietää. - -— Eilen oli kauniimpi sää. - -— Vedä pistoolikotelon lämsät lujemmin kiinni. Reppu junkkarin satulan -takana ei ole aivan suorassa. Noin! Täyttikö keittäjätär pullosi? - -— Täytti kyllä, ruskealla espanjan viinillä. Tuossa se on. - -— No, satakoon sitten! Kun on sisältä märkä, niin voi sietää paljon -ulkoapäin tulevaa kosteutta. - -— Vie oriit portille; kuulen herran tulevan. - -Ratsastaja ei ollut erehtynyt, sillä ennenkuin hänen toverinsa oli -onnistunut saada suurempi papurikko seisomaan hiljaa, kuuluivat -suuresta ulkoeteisestä heidän isäntänsä herra Matenesse van Wibisman ja -Nikolas junkkarin äänet. - -Nämät lausuivat ystävällisiä jäähyväissanoja nuorelle tytölle, jonka -ääni kuului syvemmältä kuin tuon keskenkasvuisen pojan. - -Kun vanhempi herra alkoi kääriä papurikon harjaa kätensä ympärille ja -jo kohotti jalkaansa pannaksensa sen jalustimeen, tuli neiti, joka oli -jäänyt ulkoeteiseen, kadulle, pani kätensä Wibisman käsivarrelle ja -sanoi: - -— Sananen vielä, setä, mutta sinulle yksin. - -Jättämättä irti harjaa, huudahti parooni kohteliaasti hymyillen: - -— Ellei se vain liiaksi rasita hevosia. Tuollainen kaunosuun uskoma -salaisuus painaa paljon! - -Samalla lähensi hän korvaansa nuoreen sukulaiseensa. Mutta tämä ei -näkynyt aikoneen kuiskata, sillä hän ei tullut lähemmäksi, vaan sanoi -vain puoliääneen, italiankielellä kumminkin: - -— Tee hyvin ja sano isälle, etten minä jää tänne. - -— No mutta, Henriika! - -— Sano, etten tee sitä missään tapauksessa. - -— Täti ei päästä sinua. - -— Oli miten oli, tänne en jää. - -— Ilmoitan asiasta, mutta vähän lievemmässä muodossa, jos sallit. - -— Kuten tahdot. Sano siis isälle, että pyydän häntä noutamaan minut. -Ellei hän itse tahdo tulla tähän kerettiläispesään — mitä en suinkaan -lukisi hänelle viaksi —, niin lähettäköön minulle vain ratsun taikka -vaunut. - -— Entä syyt tähän? - -— En tahdo enää lisätä kuormitustasi. Kiiruhtakaa pois, muutoin satulat -kastuvat, ennenkuin pääsette matkaan. - -— Siis sanon Hoogstratenille, että hänellä on kirje odotettavissa. - -— Ei sellaista voi kirjoittaa. Eikä se ole tarpeellistakaan. Sano -isälle, etten jää tädin luo ja että tahdon kotiin. Hyvästi, Niko! -Ratsassaappaat ja tuo vihreä verkatakki sopivat sinulle paljoa paremmin -kuin nuo silkkihetaleet! - -Neiti heitti sormisuukkosen junkkarille, joka jo aikoja sitten oli -hypännyt hevosen selkään, ja kiiruhti sisään. Vanhempi van Wibisma -kohautti olkapäitänsä, nousi papurikon selkään, kääri tumman viittansa -tiukemmin ympärillensä, viittasi Nikolasta tulemaan viereensä, ja he -läksivät yhdessä ratsastamaan palvelijoiden seuraamina. - -Kaupungin läpi ratsastaessaan he eivät puhuneet sanaakaan keskenään, -mutta kaupunginportilla Wibisma sanoi: - -— Henriikasta käy aika pitkäksi Leidenissä. Hän tahtoisi palata isänsä -luokse. - -— Ei lienekään hauskaa asua yhdessä tädin kanssa, vastasi junkkari. - -— Hän on vanha ja sairaloinen ja hänen elämänsä on ollut ilotonta. - -— Mutta hän on ollut kaunis. Siitä ei ole enää paljoa nähtävissä, mutta -hänen silmänsä ovat yhä vielä samanlaiset kuin tuossa kuvassa, — ja -sitten hän on niin rikas. - -— Se ei tee onnelliseksi! - -— Mutta miksikähän hän ei ole mennyt naimisiin? - -Parooni kohautti olkapäitään ja vastasi: - -— Viattomia miehet siihen ainakin ovat. - -— Miksikä hän sitten ei ole mennyt luostariin: - -— Kukapa sen tietää. Naissydämiä on vielä vaikeampi ymmärtää kuin sinun -kreikkalaisia kirjojasi. Sen saat vielä kokea. — Mitä teillä tädin -kanssa oli tekeillä, kun minä tulin sisään? - -— Katsos, vastasi poika, otti ohjakset suuhunsa ja veti sormikkaan -vasemmasta kädestään, — hän pisti tämän sormuksen sormeeni. - -— Kallisarvoinen smaragdi! Muutoin hän ei mielellään luovu tuollaisista. - -— Ensin hän tarjosi minulle toista ja sanoi lahjoittavansa sen minulle -korvaukseksi niistä iskuista, joita eilen olin saanut siksi että olen -kuninkaalle uskollinen. Eikös se ollut hassua? - -— Eikä vain hassua, minun nähdäkseni. - -— Ei minunkaan luontoni sallinut ottaa lahjoja mustelmista. Vetäisin -siis nopeasti pois käteni ja sanoin, että minäkin puolestani olin -antanut noille porvaripojille muistoja kotiin, ja että tahdoin ottaa -sormuksen palkinnoksi _siitä_. - -— Oikein, Niko, oikein! - -— Niin hänkin sanoi ja pani tuon pienen sormuksen takaisin lippaaseen -ja valitsi tämän, ja tuossa se nyt on! - -— Kallisarvoinen kapine! jupisi parooni ja ajatteli hiljaa itsekseen: -"Tämä lahja on hyvän merkki. Poika ja Hoogstratenit ovat hänen lähimmät -perillisensä, ja jos tuo tyhmä tyttö ei pysy hänen luonansa, niin voisi -tapahtua..." - -— Mutta hänen tuumailunsa jäi kesken, sillä junkkari häiritsi sitä -sanoen: - -— Jo alkaa sataa! Eivätkös nuo usmajoukot tuolla niityllä ole aivan -kuin taivaalta pudonneita pilviä? Minua kylmää! - -— Vedä viitta hartioillesi! - -— Kuinka sataa vettä ja rakeita! Luulisi talven palaavan. Ojavesi -näyttää mustalta, ja tuolla, katsopas, mitä tuo on? - -Tien varrella oli majatalo, ja sen edustalla kohosi taivasta kohden -yksinäinen, hyvin korkea, vanha jalava, jonka runko, mastopuun -tavoin oksatonna, oli kasvanut suoraksi kuin kynttilä ja haaraantui -vasta katon tasalla. Kevät ei ollut vielä kiinnittänyt ainoatakaan -lehdykkää sen oksiin, mutta lehdettömässä latvassa oli kumminkin paljon -katseltavaa. Yhdessä oksassa liehui pieni lippu, jossa oli Oranian -suvun värit; toisessa riippui suuri nukke, joka kaukaa katsoen aivan -näytti mustiin puetulta mieheltä; kolmannessa kiikkueli vanha hattu, -ja neljänteen oli kiinnitetty valkoinen pahvilevy. Suurilla mustilla -kirjaimilla, jotka sateesta jo alkoivat käydä epäselviksi, oli sille -kirjoitettu: - - "'Onni olkoon Oranialaisen; Espanjalaiselle kuolema!' Sillä lailla - kuulukohon Quatgelatin kutsunta." - -Sateisena huhtikuun aamuna, kolean harmaassa sumuilmassa, puu ei -suinkaan näyttänyt kovin viehättävältä monenmoisine koristuksineen. - -Korppia oli laskeutunut tuulessa leijailevan nuken viereen, kai -luullen sitä hirtetyksi ihmiseksi. Huono-oppisia lintuja ne lienevät -olleet, sillä eivätpä hirsipuut olleet Hollannissa vuosikausiin -joutaneet tyhjiksi, missä vain espanjalaisilla oli valta käsissänsä. -Korpit rääkkyivätkin kuin vihoissaan, mutta jäivät kumminkin istumaan -puuhun, jota lienevät pitäneet hirsipuuna. Räikeän ivallisesti -vaikuttivat nuo muut hullunkuriset koristeet ynnä ajatus, että mikähän -ketteräjalkainen uskalikko lienee kiivennyt niitä tuonne asettelemaan, -tuon teloituspaikan irvikuvan rinnalla. - -Nikolas rupesi kumminkin ääneen nauramaan nähdessään nuo omituiset -ilmiöt jalavan latvassa, ja hän sanoi viitaten sormellaan ylöspäin: - -— Kas, mitä hedelmiä tuolla riippuu? - -Mutta jo seuraavana hetkenä karmi hänen selkäpiitänsä, sillä korppi -laskeutui mustalle nukelle ja kävi kovalla nokallaan niin rajusti sen -kimppuun, että se kuin heiluri liikkui edes takaisin, lintu muassaan. - -— Mitä nuo hassutukset merkitsevät? kysyi parooni, kääntyen takanaan -ratsastavan rengin puoleen, joka näytti olevan huimapäinen veitikka. - -— Ne ovat olevinaan jotakin majatalon kyltin tapaista, sanoi tämä. — -Eilen päivänpaisteessa ne näyttivät varsin lystikkäiltä, mutta tänään — -hyi, oikein nahkaa karsii! - -Paroonilla ei ollut niin hyvät silmät, että olisi voinut lukea -kirjoituksen levyltä. Kun Nikolas oli lukenut sen hänelle, kirosi hän -itsekseen ja kääntyi jälleen renkiin päin kysyen: - -— No saako tuo isäntä lurjus noilla tyhmillä ilveilyillä houkutelluksi -ihmisiä majataloonsa? - -— Kyllä, herra, — ja eilen, kun ei vielä ollut noita inhottavia -korppia, niin ne totta tosiaan näyttivät helkkarin hullunkurisilta; -ei niitä nauramatta voinut katsella. Täällä oli puoli kaupunkia ja -meidätkin toi virta tänne muassaan. Tuolla nurmikolla, sielläpä vasta -oli iloa ja melua! Säkkipilliä puserreltiin ja viulua vingutettiin, -ettei tahtonut tulla loppua. Ja tuo hassu kansa hurrasi niin että -korvani siitä vieläkin soivat. Soitettiin ja tanssittiin. Miehet -heittelivät viulun tahdin mukaan ruskea-, sini- ja punasukkaisia -sääriänsä ilmaan, takit liehuivat, ja oikea käsivarsi neidon ympärillä -ja oluttuoppi korkealla pään yläpuolella pyörittiin niin että vaahto -vain räiskyi. Huutoa kuului ja riemua, juuri kuin jokainen leinikkö -olisi muuttunut kultaiseksi guldeniksi. Mutta tänään — pyhä Florian, -tämäpä vasta on sadetta! - -— Se on onneksi noille kapineille tuolla puussa, huudahti parooni. — -Tällaisella sateella kastuu taula, muutoin ottaisin pistoolit kotelosta -ja ampuisin tuon lakkiretaleen ja tuon kirjavan rievun alas puusta. - -— Tuolla oli tanssikenttä, virkkoi renki, osottaen tallattua nurmikkoa. - -— Kansa on hullua, rutihullua, huudahti vapaaherra, — tänään tanssitaan -ja iloitaan, ja huomenna puhaltaa tuuli huopahatun ja lipun puusta -alas, ja tuon mustan nuken sijaan joutuvat he itse hirsipuuhun. — -Hiljaa, papurikko, hiljaa! Rakeet saattavat hevoset levottomiksi. -Gerrit, aukaisepas reppu ja anna junkkarille peite! - -— Heti, herra. Mutta eikö olisi parempi, jos menisitte sisään, siksi -kunnes kuurosade lakkaa? Pyhä Florian! Katsokaapas, millainen jääpala -riippuu oriinne harjassa! Se ei ole paljoa pienempi kyyhkysen munaa. -Vajassa on jo kaksi hevosta, eikä Quatgelatin olut ole huonoa. - -Vapaaherra katsahti kysyvästi poikaansa. - -— Menkäämme sisään, sanoi tämä, — ehdimme kyllä ajoissa Haagiin. -Katsopas, kuinka papurikko parka värisee! Henriika väittää sitä -valkeasta maalatuksi, mutta jos hän näkisi kuinka hyvin se säilyttää -värinsä tällä ilmalla, niin hän peruuttaisi sanansa. - -Herra van Wibisma käänsi taloa kohden vettä tippuvan ja höyryävän -hevosensa, jonka rakeet saattoivat levottomaksi, ja muutaman -silmänräpäyksen jälkeen hän meni poikinensa sisään majataloon. - - - - -Kuudes luku. - - -Lämmin, oluelta ja ruualta haiskahtava ilma virtasi matkustavaisia -vastaan heidän tullessansa majatalon suureen, matalaan -vierashuoneeseen. Niukalti tunki tänne valoa kahden puolen olevista -akkunoista, joita tuskin voi nimittää muuksi kuin luukuiksi. Huone oli -muutoinkin laivankajuutan näköinen, katto ja lattia, pöydät ja tuolit -olivat kaikki tummanruskeasta puusta, ja samalla puulajilla olivat -päällystetyt myös seinät, joita pitkin oli makuusijoja. - -Tiheään kumarrellen meni isäntä vastaanottamaan ylhäisiä vieraitansa -ja vei heidät uunin luo, jossa hohti suuria turvekappaleita. Näistä -säteilevä hehku tuotti monenlaista hyötyä. Se lämmitti ilman, valaisi -osan huonetta, joka muutoin oli puolipimeä sateisen sään takia, ja -saivatpa siitä osansa vielä nuokin kolme kanaa, jotka juuri rupesivat -ruskettumaan ohuella vartaallansa. - -Vanha vaimo, joka oli kääntänyt varrasta, nousi paikaltansa niitten -vierasten valkeata lähestyessä ja sysäsi lattialle valkoisen kissan, -joka oli ollut hänen sylissänsä. - -Isäntä heitti penkille vaatteet, jotka oli levitetty kuivamaan kahdelle -tuolille, ja ripusti niiden sijalle vapaaherran ja hänen poikansa -läpimärät viitat. - -Sillä välin kuin vanhempi Wibisma tilasi lämmittävää juomaa itsellensä -ja seuralaisillensa, kuljetti Nikolas neekeripojan uunin luo. - -Värisevä poikanen, jolla oli jalassa likomärät punaiset -sahviaanisaappaat, kyyristyi lattialle tuhan viereen ja kurotteli tulta -kohden vuoroin jalkojansa, vuoroin vilusta kangistuneita sormiansa. - -Vapaaherra istuutui nyt poikineen pöydän ääreen, jolle palvelustyttö -levitti liinan. Häntä olisi haluttanut tuon koristellun puun takia -hätyyttää isäntää, tuota ylen kohteliasta, rokonarpista kääpiötä, joka -oli puvultaan aivan samanvärinen kuin ravintolan sisustukseen käytetty -puu, mutta hän jätti sen tekemättä, sillä pöydän ääressä, jonkun matkaa -hänen pöydästänsä, istui kaksi leideniläistä, joista toinen oli hänelle -tuttu, eikä häntä haluttanut joutua kiistaan tällaisessa paikassa. - -Kun Nikolaskin oli ehtinyt katsella ympärilleen, nykäisi hän isäänsä -sanoen hiljaa: - -— Oletko huomannut noita miehiä tuolla? Nuorempi — hän, joka nyt nostaa -tuoppinsa kantta, — on tuo ystävällinen mies, joka eilen vapautti minut -pojista ja antoi minulle viittansa. - -— Tuoko tuolla? kysyi aatelismies. — Hän on kaunis nuorukainen. -Häntä voisi luulla maalariksi tai joksikin sellaiseksi. Isäntä hoi, -kuka on tuo ruskeakiharainen, suurisilmäinen herra, joka puhelee -miekkailunopettaja Allertsin kanssa? - -— Vilhelmi herra se on, jos armollinen herra sallii, neuvoston vanhan -veronkantajan Kornelion nuorin poika, soittoniekka eli musikantti, -niinkuin häntä nimitetään. - -— Kas, kas, huudahti parooni. — Hänen isänsä on vanhoja leideniläisiä -tuttujani. Hän oli kunnon mies, oikein kelpo mies, ennenkuin tuo -vapaudenhuumaus kohosi ihmisille päähän. Pojallakin on kasvot -sellaiset, että niitä mielellään katselee. Niissä on jotakin puhdasta, -jotakin — sitä on vaikea määritellä, jotakin — kuules Niko, eikös hän -muistuta meidän pyhää Sebastiotamme? Menisinköhän puhelemaan hänen -kanssansa, kiittääkseni hänen kohteliaisuudestansa? - -Odottamatta vastausta pojaltansa, jota hänellä oli tapana kohdella -vertaisenaan ystävänä, parooni nousi paikaltansa mennäksensä lausumaan -ilmi nuo ystävälliset tunteensa, mutta odottamaton seikka esti tämän -kiitettävän hankkeen toteutumasta. - -Mies, jota parooni oli nimittänyt miekkailunopettaja. Allertsiksi, oli -juuri huomannut, että noiden "espanjalaisten" viitat riippuivat valkean -edessä, jota vastoin hänen ja hänen ystävänsä viilat oli heitetty -penkille. Tämä seikka näytti häntä kovin harmittavan, sillä vapaaherran -noustessa paikaltaan hän sysäsi kiivaasti tuoliansa taaksepäin ja -taivutti vahvarakenteista vartaloansa kauas eteenpäin. Samalla hän -nojasi käsivartensa edessään olevan pöydän reunaan ja käänsi kiivailla -liikkeillä uhkaavat kasvonsa väliin isäntää, väliin aatelismiestä -kohden. Vihdoin hän huusi lujalla äänellä, kääntyen huoneeseen päin: - -— Pietari Quatgelat, sinä... sinä... Jos sinä vain!... Kuka on sinulle, -sinä raihnainen köyristelijä... Kuka on sinulle antanut luvan heittää -meidän viittamme nurkkaan? - -— Teidän viittanne, herra kapteeni, sopersi isäntä, — olivat jo... - -— Suusi kiinni, liehakoitsija! vastata jymähdytti toinen niin -kiihkoissaan, että tuuheat harmaat viikset värähtelivät ja pitkä, paksu -leukaparta vavahteli ylös ja alas. — Suusi kiinni! Sen me paremmin -tiedämme. Tuhat tulimmaista! Täällä mielistellään aatelistakkeja. -Nehän ovat espanjalaista kuosia, samaa maata kuin herrojen naamatkin. -Oiva hollantilainen kangas — se heitetään nurkkaan! Odotapas, veikko -vääräsääri, kyllä me sinut vielä opetamme! - -— Mutta, korkeasti kunnioitettu herra kapteeni... - -— Minä vähät teidän kunnioituksestanne, te herra kunnoton, te -rutilurjus! Ken ensiksi tulee myllyyn, jauhaa ensiksi! Sellainen on -tapa Hollannissa ja niin on Hollannissa tehty aina Aatamin ja Eevan -ajoista saakka. Korvat pystyyn, vääräsääri! Jos minun "korkeasti -kunnioitettu" viittani ja Vilhelmi herran viitta eivät kahteenkymmeneen -luettuani riipu entisillä paikoillansa, niin täällä tapahtuu jotakin -sellaista, mikä ei ole teille mieleen. Yksi — kaksi — kolme — - -Isäntä loi aatelismieheen hätäisen, kysyvän silmäyksen, ja kun tämä -nykäytti olkapäitään ääneen lausuen: — Lieneehän valkean ääressä tilaa -useammalle kuin kahdelle viitalle, — niin Quatgelat otti leideniläisten -takit penkiltä ja ripusti ne kahdelle tuolille, jotka asetti uunin -eteen. - -Tämän tapahtuessa miekkailija laski hitaasti edelleen. Kun hän oli -ehtinyt kahteenkymmeneen, oli isäntä lopettanut tehtävänsä, mutta -julmistunut kapteeni ei kumminkaan suonut hänelle vieläkään rauhaa, -vaan sanoi: - -— Ja nyt laskumme, mies. Paha on joutua tekemisiin tuulen ja sateen -kanssa, mutta on olemassa vieläkin huonompaa seuraa. Uunin ääressä on -tilaa neljälle viitalle ja Hollannissa kaikille elukoille, mitä oli -Noan arkissa, — mutta ei espanjalaisille eikä heidän kätyreillensä. Hyi -saakeli, kaikki sappeni on syössyt maksaani. Lähtekäämme täältä, herra -Vilhelmi, muutoin ei käy hyvin. - -Näin puhuessansa iski miekkailija vihaisesti aatelismieheen ja tämän -poikaan ulkonevat silmänsä, jotka tavallisissakin oloissa katselivat -maailmaa niin terävästi kuin niiden olisi ollut otettava selkoa -jostakin eriskummallisesta seikasta. - -Mutta parooni ei ollut kuulevinaankaan noita ärsyttäviä sanoja, -vaan meni kapteenin lähtiessä huoneesta tyynesti ja selkä -suorana soittotaiteilijan luo, kumarsi kohteliaasti ja kiitti -ystävällisyydestä, jota tämä edellisenä päivänä oli osottanut hänen -pojallensa. - -— Ei mitään kiittämistä, vastasi Vilhelmi. — Minä autoin junkkaria -siksi että näyttää rumalta, kun on monta yhtä ahdistamassa. - -— Sallikaa minun sitten kiittää tuota ajatustapaa, vastasi parooni. - -— Sitäkö ajatustapaa? toisti taiteilija, hymyillen omituisesti ja -piirrellen nuotteja pöytään. - -Vaieten katseli parooni hetkisen tuota piirtelevää sormea. Sitten tuli -hän lähemmäksi nuorukaista ja sanoi: - -— Onko sitten kaikki nykyisin sovitettava valtiollisiin seikkoihin? - -— On, vastasi Vilhelmi lujasti, kääntäen nopealla liikkeellä -kasvonsa Wibismata kohden. — Niin on oleva, muu ei näinä aikoina -ole mahdollista. Ei ollut viisasta, että aloitte puhella kanssani -ajatustavasta, herra Matenesse. - -— Jokainen, vastasi ritari kohauttaen olkapäitänsä, — jokainen pitää -omaa käsityskantaansa oikeimpana, sehän on itsestään selvää; mutta -pitäisihän antaa arvoa myös niiden mielipiteille, jotka käsittävät -asiat toisella tavalla. - -— Ei, herra, huudahti taiteilija keskeyttäen ritaria. — Näinä -aikoina meillä suvaitaan ainoastaan _yhtä_ käsityskantaa. Joka on -hollantilaista syntyperää ja ajattelee toisin kuin me, sen kanssa en -tahdo pitää mitään yhteyttä, en edes tyhjentää lasia saman pöydän -ääressä. Suokaa anteeksi, herra. Matkatoverini on tulinen luonnoltaan, -kuten ikävä kyllä saitte kokea, eikä pidä odottamisesta. - -Vilhelmi kumarsi hieman, viittasi kädellään junkkarille jäähyväisiksi, -meni uunin luo, otti käsivarrelleen nuo vielä kosteat viitat ja -heitti rahan pöydälle. Sitten hän otti käteensä peitteellä varustetun -linnunhäkin, josta kuului siipien räpyttelemistä, ja läksi huoneesta. - -Vaieten patooni katsoi hänen jälkeensä. Nuorukaisen koruttomat sanat -ja hänen poistumisensa herättivät hänessä tuskallisia tunteita. -Oikeata luuli hän tavottelevansa, mutta kumminkin hänestä tuntui -tällä hetkellä siltä kuin tuossa hänen edustamassansa asiassa olisi -jotakin häpeällistä. Helpompaa on sietää vainoa kuin huomata itseänsä -kartettavan, ja siksi kuvastuikin syvä mielipaha paroonin lempeillä -kasvoilla, kun hän nyt jälleen lähestyi poikaansa. Nikolas oli kuullut -joka sanan, jonka taiteilija lausui, ja hänen verevät kasvonsa -kalpenivat, kun hän näki kuinka tuo mies, johon hänen nuori sydämensä -oli kiintynyt erityisellä mieltymyksellä, käänsi hänen isällensä -selkänsä — aivan kuin kunniansa menettäneelle, jota kukin pyrkii -karttamaan. - -Elävästi muistuivat hänen mieleensä sanat, jotka Janus Dousa eilen -erotessa oli lausunut hänelle, ja kun hän jälleen istui pöydän ääressä -vastapäätä isäänsä, kohotti hän katseensa ja lausui epäröiden, mutta -liikuttavan sydämellisellä ja huolestuneella äänellä: - -— Isä, mitä on tapahtunut? Isä — ovatko he sitten niin aivan väärässä, -kun tahtovat mieluummin olla hollantilaisia kuin espanjalaisia? - -Wibisma loi poikaansa hämmästyneen ja nuhtelevan katseen. Ja kun hän -tunsi oman vakaumuksensa horjuvan, vaikkapa vain hetkeksikin, ja koska -mahtipontinen sana usein auttaa silloin kuin ei voi tai ei tahdo -puolustautua asiallisilla perusteluilla, niin hän huudahti äänellä niin -suuttuneella, ettei vuosikausiin ollut siten puhutellut tuota pian -täysikasvuista lemmikkiänsä: - -— Vai jo sinunkin mielesi alkaa tehdä tuota syöttiä, jolla Oranialainen -houkuttelee nuo narrit puolellensa. Jos vielä kerran puhut tuohon -tapaan, niin näytän kuinka nenäkkäitä poikanulikoita pidetään kurissa! -— Tulkaa tänne, isäntä. Mitä merkitsevät nuo laitokset tuolla puussa? - -— Nuo tyhmät ihmiset, hyvä herra, nuo leideniläiset narrit ovat -syypäät noihin kujeisiin, enkä minä, teidän armonne. Kun sotamiehet, -jotka piirityksen aikana olivat kaupungissa, läksivät pois, niin -he koristelivat puun noin sopimattomalla tavalla. Minä olen täällä -vanhemman herra van der Does'in vuokramiehenä, eikä minulla saa olla -mitään omia mielipiteitä, sillä jollakinhan minun täytyy elättää -itseni. Mutta niin totta kuin toivon autuasta kuolemaa, niin olen -uskollinen Filip kuninkaalle. - -— Siksi kunnes leideniläiset palaavat takaisin, vastasi Wibisma -katkerasti. — Oliko tämä ravintola hallussanne piirityksen aikana? - -— Oli, herra, eikä armollisilla espanjalaisilla herroilla ollut -syytä sitä valittaa. Ja elleivät näin halvan miehen palvelukset ole -mielestänne liian vähäarvoisia, niin olen käskettävänänne. - -— Vai niin, vai niin, mutisi parooni itsekseen ja katseli tarkkaavasti -tuota epämiellyttävää isäntää, jonka pienistä silmistä säteili -kekseliäisyyttä ja viekkautta. Sitten hän kääntyi junkkarin puoleen -sanoen: - -— Katselepas hetkinen noita rastaita tuolla akkunassa, poikani, minulla -olisi puhelemista isännän kanssa. - -Nikolas nousi heti paikaltansa, ja kun hän, sen sijaan että olisi -katsellut lintuja, katsoi noiden kahden Delftiin päin ratsastavan -miehen jälkeen, joille Hollannin vapaus oli niin kallis, niin -hän muisti vertauksen kahleista, jotka painavat maahan, ja hänen -mieleensä kuvastuivat käädyt, jotka Filip kuningas armonsa osotteeksi -oli lähettänyt hänen isällensä. Ehdottomasti kääntyi Nikolas tätä -katsomaan. Tuossa hän seisoi kuiskaillen innokkaasti isännän kanssa. -Nyt hän jo laski kätensä tämän hartialle. Oliko oikein, että hän tuolla -tavoin kohteli miestä, jota hänen kumminkin täytyi halveksia kaikesta -sydämestänsä? Tai olisiko hän — poikasta kauhistutti, sillä hänen -mieleensä tuli sana "petturi", jonka eräs koulupojista oli huutanut -hänen korvaansa kirkon luona tapellessa. - -Kun sade hiljeni, läksivät matkustavaiset majatalosta. Erotessa -vapaaherra salli tuon ruman isännän suudella hänen kättänsä, mutta -junkkari ei sitä suvainnut. - -Ratsastaessaan edelleen Haagiin päin isä ja poika eivät puhuneet monta -sanaa keskenänsä. - -Paremmin sujui puhe taiteilijalta ja miekkailijalta, jotka ratsastivat -Delftiin. - -Nöyrästi, kuten nuoremman tulee, oli Vilhelmi huomauttanut kapteenia -siitä, että tämä ehkä oli liian tulisesti ilmituonut vihansa -aatelismiestä kohtaan. - -— Totta, aivan totta, vastasi Allerts. — Tuo kiivauteni, tuo -kiivauteni! Te ette voi aavistaa, herra Vilhelmi... Mutta elkäämme -puhuko siitä. - -— Ei, puhukaa pois, kapteeni. - -— Ette te ajattele minusta sen parempaa, jos sitä kuinka -selittelisinkin. - -— No, puhukaamme sitten jostakin muusta. - -— Ei, Vilhelmi. Eihän minun juuri tarvinne hävetä, sillä pelkuriksi -minua ei toki kukaan luulle. - -Taiteilija huudahti naurahtaen: - -— Teitäkö pelkuriksi! Kuinka moneen espanjalaiseen olette jo iskenyt -tuolla brescialaisella miekallanne? - -— Pistänyt olen sillä enimmäkseen, herra, paljon useammin pistänyt -kuin iskenyt, vastasi kapteeni. — Jos paholainen minua vaatisi -kaksintaisteluun, niin kysyisin vain: "Otetaanko floretit vai -espanjalaiset miekat?" — Mutta on kumminkin olemassa eräs, -jota pelkään, hän on samalla paras ja huonoin ystäväni, hän on -hollantilainen kuten tekin, hän on, että sen tietäisitte, se mies, -joka ratsastaa tässä vieressänne. Kas, herra, kun joudun raivoihini, -kun viikseni alkavat vavista, niin vähäinen ymmärrykseni lentää tipo -tiehensä, aivan kuin teidän kyyhkysenne, jos päästätte ne irti. Te ette -tunne minua, Vilhelmi. - -— Enkö, herra? Kuinka usein pitää teitä sitten nähdä komentamassa tai -miekkailusalissa? - -— Se on lapsen leikkiä, — silloin olen tyyni kuin vesi tuolla ojassa. -Mutta kun tapahtuu jotakin, joka käy vasten luontoani, kun — niin, -kuinka sen sanoisin teille ilman vertauskuvia, lyhyesti ja selvästi? - -— Selittäkää vain. - -— Siis esimerkiksi, kun minun täytyy nähdä viekastelijaa kohdeltavan -ikäänkuin hän olisi rehellinen ihminen... - -— Niin tuo harmittaa teitä aika lailla. - -— Harmittaako? Vai harmittaa! Raivoihini minä joudun kuin tiikeri, enkä -saisi kumminkaan raivostua, en saisi! Roland, edeltäjäni, mitähän tästä -lopuksi... - -— No, no, hyvä herra, nyt partanne jo taas alkaa vavista! - -— Mitähän nuo petturit luulivatkaan olevansa, kun heidän -aatelisviittansa... - -— Isäntä otti meidän viittamme aivan omin lupinsa valkean äärestä! - -— Siitä vähät! Mutta tuo vääräsäärinen apina teki sen mielistelläksensä -tuota espanjalaista kettua. Se minua kiukustutti, sitä en voinut sietää. - -— Ettepä te liioin salannutkaan suuttumustanne. Oikein kävi ihmeekseni, -kuinka tyynesti vapaaherra kuunteli parjauksianne. - -— Sepä se, sehän se juuri! huusi miekkailija, ja hänen viiksensä -alkoivat taas vavista arveluttavalla tavalla. — Sehän minut karkotti -tuolta kapakasta, siksihän läksin itseäni pakoon. Se... se... Roland, -edeltäjäni! - -— En ymmärrä mitä tarkoitatte, herra. - -— Ettekö? Vai ette! Kuinka voisittekaan sitä tehdä; mutta selitän sen -teille. Katsokaas, nuori mies, kun te tulette niin vanhaksi kuin minä, -niin tekin saatte kokea samaa. Vähän on metsässä vioittumattomia puita, -harvassa ovat virheettömät ratsut, harvassa puutteettomat miekansäilät, -ja miehiä tuskin löydätte ainoatakaan, joka olisi ehtinyt yli -neljänkymmenen saamatta sydämeensä jotakin arkaa kohtaa. Toisille tuo -tuottaa vähemmin kärsimystä, toisia se kiduttaa katkeralla tuskalla, — -ja tuo, joka minulla on sydämessäni, se... se... Haluttaako teitä luoda -silmäys poveeni? - -Näin sanoen miekkailija löi leveään rintaansa ja jatkoi vilkkaasti -vastausta odottamatta: - -— Te tunnette minut ja tiedätte, millaista elantoni on, herra Vilhelmi. -Kaikki tehtäväni, kaikki toimeni ovat ritarillisia. Miekka on minulle -kaikki kaikessa. Oletteko nähnyt parempaa säilää tai varmempaa kättä -kuin tämä tässä? Tokko sotamieheni minua tottelevat? Olenko säästänyt -henkeäni taistellessa tuolla punaisten muurien ja tornien edustalla? -En, kautta edeltäjäni Rolandin, en, en koskaan! - -— Kuka sitten väittäisi vastaan, herra Allerts? Mutta sanokaa, mitä -tarkoitatte puheellanne edeltäjästänne Rolandista? - -— Toiste, Vilhelmi. Nyt ei teidän pidä keskeyttää minua. Kuulkaa -pikemmin perinpohjin, millainen tuo haava on, joka povessani kirvelee. -Siis vielä kerran: kaikki toimeni ovat ritarillisia, mutta kumminkin -— jos esimerkiksi tuo Wibisma, joka isältäni on oppinut miekkaa -käyttämään, minua kohtelee pahoin ja saa sappeni kuohahtamaan, ja -minä rohkenisin vaatia häntä kaksintaisteluun, kuten oikeuteni olisi, -mitä hän silloin tekisi? Hän nauraisi ja kysyisi: "Paljonko tuo -miekkailuharjoitus maksaisi, mestari Allerts? Vai on teillä teräviäkin -miekkasimia!" Tai ehkei hän sanoisi mitään, ja olemmehan juuri nähneet, -kuinka hän silloin menettelee. Hänen katseensa liukuivat taitavasti -ohitseni ja kuurot olivat hänen korvansa. Minäkö häntä haukun vai -rakkikoira, se on hänestä yhdentekevää. Jos äsken joku Renneberg tai -Brederode olisi ollut minun sijallani, kuinka nopeasti olisikaan -Wibisman miekka lentänyt huotrastansa, sillä hän osaa miekkailla -eikä ole mikään pelkuri. Mutta minähän se vain olin, vain minä! — Ei -kenestäkään ole hauskaa, jos häntä lyödään vasten kasvoja, mutta — -kautta kelpo isäni! — helpompi on sietää julkeintakin loukkausta kuin -sitä tunnetta, että on liian halpa voidaksensa loukata. Katsokaas, -Vilhelmi, kun tuo espanjalainen lurjus ei ollut minua näkevinänsä... - -— Silloin rupesi partanne vavahtelemaan. - -— Hyvähän teidän on laskea leikkiä, te ette tiedä... - -— Kyllä, kyllä, herra Allerts, ymmärrän teitä varsin hyvin. - -— Ja te ymmärrätte myöskin, miksi minä niin nopeasti toimitin itseni -miekkoineni ulos? - -— Varsin hyvin. Mutta tehkää hyvin ja pysähtykää hetkeksi. Kyyhkyset -tuolla häkissä räpyttelevät niin levottomasti siipiään; ne kaipaavat -ilmaa. - -Miekkailija pysähdytti oriinsa, ja Vilhelmin ottaessa pois vettä -tippuvan peitteen edessään olevalta pieneltä häkiltä hän sanoi: - -— Kuinka voi miehinen mies hoidella tuollaisia kilttiä pikku eläimiä? -Jos teitä kerran haluttaa tuhlata musiikille pyhitettyä aikaanne -siipikarjan mielistelemiseen, niin kesyttäkää sitten toki haukkoja. Se -on ritarillinen toimi ja voitte sen oppia minulta. - -— Sallikaa minun pitää kyyhkyseni, vastasi Vilhelmi. — Ei niitä ole -niinkään helppo pitää kurissa kuin luulisi, ja useinhan on niistä -myöskin ollut hyötyä sodassa, joka tietenkin on ritarillinen toimi -sekin. Muistelkaapa vain Haarlemia! — Nyt alkaa jälleen valaa vettä. -Ellei tuo viittani olisi niin kovin ahdas, niin suojelisin sillä -kyyhkysiäni! - -— Olette siinä tosiaankin kuin Goliat Daavidin puvussa. - -— Tämä on kouluajoiltani. Toisen viittani lainasin eilen nuorelle -Wibismalle. - -— Tuolleko espanjalaiselle keltanokalle? - -— Kerroinhan teille jo poikain tappelusta. - -— Kyllä, kyllä. Ja tuo marakatti piti teidän viittanne? - -— Te tulitte minua noutamaan ettekä suostunut odottamaan. Arvattavasti -he ovat lähettäneet sen takaisin heti meidän lähdettyämme. - -— Ja nuo armolliset herrat kai vielä odottavat kiitosta siitä, että -junkkari otti sen. - -— Eivät suinkaan, vapaaherra kiitti minua varsin kohteliaasti. - -— Mutta eivät nuo kiitokset tee kaulustanne sen pitemmäksi. Ottakaa -minun viittani, Vilhelmi. Minullahan ei ole mitään kyyhkysiä -suojeltavana, ja nahkani on paksumpaa kuin teidän. - - - - -Seitsemäs luku. - - -Ensimäistä sadepäivää seurasi toinen ja vieläpä kolmaskin. Niityt -olivat peittyneet harmahtavaan usmaan ja sumuun. Kylmän kostea -luoteistuuli ajoi kokoon raskaita pilviä synkistyttäen taivaan. -Leidenissä virtaili sade loristen pystyiltä katoilta kouruja myöten -alas maahan; ojissa ja kanavissa kävi vesi sameaksi ja kohosi -kohoamistaan äyräitä kohden. Märät, palelevat ihmiset kiiruhtivat -tervehtimättä toistensa ohitse, ja haikarat kyyristyivät pesässänsä -lähemmäksi toisiansa, muistellen lämpimiä etelämaita ja katuen -ennenaikaista muuttoansa tänne kylmälle ja kostealle alangolle. - -Alakuloisuuden ohella ihmispovissa kehittyi kehittymistään huoli -tulevaisuudesta. Yhtä nopeasti kuin ruoho kedolla, kasvoi sateen yhä -vain jatkuessa pelko kaupunkilaisten mielissä. Olutjuomaloissa kuuli -keskusteluja, jotka eivät liioin tuntuneet toivehikkailta, jopa paikka -paikoin väitettiin että oli narrimaista enää tehdä vastarintaa ja -kehotettiin suorastaan luopumaan prinssistä ja vapauden puolustamisesta. - -Jos tahtoi Leidenissä näinä päivinä nähdä iloisia kasvoja, niin sai -niitä kauan hakea turhaan, eikä ainakaan voinut toivoa näkevänsä niitä -pormestari van der Werffin talossa. - -Kolme päivää oli nyt jo mennyt menojaan Pietari herran lähdöstä, jopa -oli neljäskin kulunut melkein puolipäivälle saakka, eikä pormestari -ollut vieläkään palannut, ei lähettänyt mitään tervehdystä, ei -sanaakaan selitykseksi omaisilleen. - -Maria rouva oli pukenut yllensä vaaleansinisen verkaleninkinsä, -jonka nelikulmaiseksi uurrettua pääntienettä reunustivat Mechelnin -pitsit. Tästä puvusta hänen puolisonsa näet piti aivan erityisesti, ja -tänäänhän hänen nyt ainakin pitäisi palata kotiin. - -Kultalakanoksan, joka hänellä oli povellaan, hän oli itse leikannut -kasvista, joka kukki hänen ikkunallaan, ja Barbara oli auttanut häntä -tuon tuuhean tukan järjestämisessä. - -Oli enää tunti aikaa päivälliseen, kun tuo hento, solakka nuori vaimo -tuli miehensä työhuoneeseen, valkoinen tomuliina kädessä. Ensiksi hän -asettui akkunaan, jota myöten rankkasade virtaili monimutkaisissa -koukeroissa, painoi otsansa ruutuun ja katseli alas tyhjälle kadulle. -Vesilätäkköjä oli muodostunut sileiden punaisten tiilien väliin, joilla -katu oli kivitetty. Muuan kuormankantaja meni ohitse kopisuttaen -raskailla puukengillänsä, eräs palvelustyttö kiiruhti eteenpäin liina -kasvoille vedettynä, ja huolellisesti vältellen kuivia paikkoja -hypiskeli lätäköltä lätäkölle suutarin oppipoika, selässä pari korkeita -saappaita; mitään ratsastajaa ei näkynyt, ei kuulunut. - -Oli melkein kolkon hiljaista sekä sisässä että kadulla; Maria ei -kuullut muuta kuin sateen lotinaa. Ennenkuin kavioiden kapsetta -alkoi kuulua, hän ei voinut odottaa miestänsä saapuvaksi, eikä hän -silmäillytkään katua pitkin, — ajatuksiinsa vaipuneena hän vain katseli -alas maahan, sateen loristessa yhä edelleen. - -Huonetta oli huolellisesti lämmitetty pormestarin varalta, jonka -odotettiin tulevan kotiin läpimärkänä, mutta kylmä viima tunki sisään -akkunanraosta. Mariaa värisytti, ja kun hän nyt vetäytyi kauemmaksi -tuohon puolipimeään huoneeseen, oli hänestä kuin täytyisi aina olla -näin hämärää, kuin valoisia päiviä ei olisi enää koskaan odotettavissa. - -Vasta hetken kuluttua hänelle muistui mieleen mitä varten oli -tullut huoneeseen. Hän alkoi nyt pyyhkiä liinalla kirjoituspöytää, -paperipakkoja ja muita huoneessa olevia esineitä. Lopuksi lähestyi hän -pistooleja, jotka Pietari oli jättänyt kotiin. - -Korkealla aseiden yläpuolella riippui Pietarin vaimo vainajan kuva. -Tämä tarvitsi pikemminkin puhdistusta kuin nuo aseet, sillä tähän -saakka ei Maria ollut voinut pakottaa itseään sitä koskettamaan. - -Nyt rohkaisi hän mielensä, pysähtyi seisomaan aivan sen eteen ja -katseli herkeämättä noita nuorekkaita kasvonpiirteitä, — tuota vaimoa, -jonka kanssa oli kuullut Pietarin olleen onnellisen. Tenhoavan -tuntuivat hänet nuo ruskeat silmät, joilla tuo lempeä olento häntä -katseli. - -Toden totta, nainen tuolla ylhäällä näytti tyytyväiseltä, melkeinpä -ylimielisen tyytyväiseltä. Kuinkahan paljon täydellisemmin Pietari -olikaan antaunut tuolle ensimäiselle vaimolleen kuin hänelle! - -Tämä ajatus vihloi hänen sydäntänsä, ja vaikka hänen huulensa olivat -liikkumattomat, hän kumminkin teki kysymyksen toisensa jälkeen tuolle -mykälle kuvalle, joka yksinkertaisista puitteistansa katseli häntä yhä -edelleen yhtä itsetietoisesti ja iloisesti. - -Mariasta oli kuin nuo täyteläiset huulet olisivat vavahtaneet, — jo -hänestä näyttivät silmätkin liikkuvan. Kylmä väristys jähmetytti hänen -verensä, häntä alkoi pelottaa, mutta hän ei kumminkaan voinut poistua -kuvan luota. - -Tuijottavin silmin hän katsoi ylöspäin. - -Liikkumatonna seisoi hän ja alkoi hengittää nopeammin. - -Nyt näytti Marian katse käyvän tarkemmaksi. - -Eeva vainajan korkealla otsalla näkyi varjo. - -Olikohan maalari siten tahtonut kuvata hänen mieltänsä ahdistavaa -surua, vai oliko tuo vain tomua, joka himmensi värit? - -Maria veti tuolin lähelle kuvaa ja nosti jalkansa istuimelle. Hänen -hameensa helma kohosi hieman. Hän punastui, ikäänkuin nuo maalatut -silmät olisivat olleet elollisia, veti häveliäästi hameen valkoisen -sukkansa ylitse ja nousi sitten nopealla liikkeellä tuolille. - -Silmästä silmään hän nyt katsoi kuvaa. Liina, jota hän piti hieman -vavahtelevassa kädessänsä, siveli Eevan otsaa ja pyyhki pois varjon -hänen hohtavan verevältä iholtansa. Nyt Maria pyyhki tomun puitteista -ja kankaasta ja huomasi nimikirjoituksen, joka ilmoitti, kenen kädestä -kuva oli lähtenyt. "Artjen Leidenistä" — näin nimitti taiteilija -itseänsä, ja huolellisen tarkasti hänen siveltimensä oli kuvannut -vähäpätöisimmätkin erityiskohdat. Hopeakäädyt sinisine turkooseineen -tuolla täyteläisellä kaulalla — ne olivat Marialle varsin tutut. -Pietari oli antanut ne hänelle morsiuslahjaksi ja vihittäessä ne -olivat olleet hänellä kaulassa; mutta timanttiristiä, joka oli niiden -keskellä, hän ei koskaan ollut nähnyt. Kultasoljen, joka oli Eevan -vyöllä, hän oli saanut viime syntymäpäiväkseen, — mutta se oli aika -lailla vääntynyt ja tylsyneet piikit voivat töin tuskin tunkea paksun -nauhan lävitse. - -"Hän sai kaikki uutena", mietti Maria itsekseen. "Mitäpä minä -koristeista välittäisin, mutta sydämen — Pietarin sydämen hän myöskin -on omistanut! Minkä verran rakkautta hän lienee sinne jättänyt -jäljelle?!" - -Hän ei olisi tahtonut tätä ajatella, mutta kumminkin kaikuivat nämät -sanat uudelleen ja yhä uudelleen hänen mielessänsä, ja hänen täytyi -kaikin voimin hillitä tunteitansa voidaksensa pidättää itkua. - -"Jospa hän palaisi, kun hän vain palaisi!" vaikeroi hänen kärsivä -sydämensä. - -Silloin ovi aukeni hänen huomaamattansa. Barbara tuli sisään ja lausui -hiljaa hänen nimensä ystävällisen nuhtelevalla äänellä. - -Maria vavahti ja pyysi punehtuen: - -— Tee hyvin ja anna kätesi, niin laskeudun maahan. Työni on jo lopussa. -Hyi tuota tomua... oikein hävetti... - -Kun hän jälleen oli lattialla, sanoi leski: - -— Kuinka poskesi punoittavat! Kuulepas, käly kultaseni, kuule, -lapseni... - -Barbaran nuhtelu jäi kesken, sillä kolkutin iski katuoveen ja Maria -kiiruhti akkunaan. - -Leski seurasi häntä ja huudahti luotuaan pikaisen silmäyksen kadulle: - -— Se on Vilhelmi Kornelionpoika, soittotaiteilija. Hän on ollut -Delftissä, kuulin sen hänen äidiltänsä. Ehkä hän tuo tietoja -Pietarista. Lähetän hänet luoksesi, mutta ensin hänen täytyy tuolla -alhaalla kertoa minulle, mitä uutisia hän tuo muassansa. Jos tarvitset -minua, niin olen pikku Liisan tykönä. Hän tuntuu niin kuumalta ja hänen -silmiänsä pakottaa; hän saa varmaankin jonkun iho- tai kuumetaudin. - -Barbara läksi huoneesta. Maria painoi kätensä vasten polttelevia -poskiansa ja kulki hitaasti edes takaisin, kunnes ovelta kuului -kolkutus ja taiteilija tuli sisään. - -Kun oli tervehditty, kysyi nuori vaimo nopeasti: - -— Te olette tavannut puolisoani Delftissä? - -— Olen, vastasi Vilhelmi, — toissa iltana. - -— No kertokaa toki sitten... - -— Heti, heti. Minä tuon muassani koko säkillisen terveisiä. Ensiksi -äidiltänne. - -— Hän voi hyvin? - -— Varsin hyvin. Arvoisa tohtori Groot on myöskin terveenä ja toimessa. - -— Entä minun mieheni? - -— Häntä tapasin tohtorin tykönä. Herra Groot lähettää teille mitä -sulimpia ja herttaisimpia terveisiä. Eilen ja toissa päivänä oli hänen -luonansa lauluharjoitus. Hänellä on aina uusimmat sävellykset, mitkä -tulevat Italiasta, ja kun me tätä motettia... - -— Toiste siitä, herra Vilhelmi! Kertokaa ensiksi, mitä puolisoni... - -— Herra pormestari tuli prinssin asioissa tohtorin luo. Hänellä oli -kiire, eikä hän voinut viipyä siksi kuin aloimme laulaa. Laulu kävi -oivallisesti. Tabulatuurin takia teidän ei tarvitse huolehtia. Kun te -vain ihanalla äänellänne... - -— Mutta, herra Vilhelmi! - -— Ei, arvoisa rouva, te ette saa kieltäytyä. Herra Groot sanoi, että te -Delftissä tyttönä ollessanne lauloitte ensi ääntä oivallisemmin kuin -kukaan muu, ja jos te, jos Nordwykin armollinen rouva ja lisäksi herra -van Akenin vanhin tytär... - -— Mutta, hyvä herra, huudahti Maria yhä lisääntyvällä -kärsimättömyydellä, — enhän nyt puhu teidän moteteistanne ja -tabulatuureistanne, vaan puolisostani. - -Vilhelmi katsasti nuoreen rouvaan puoleksi hämmästyneenä, -puoleksi pelästyneenä. Sitten hän pudisti päätänsä hymyillen -ajattelemattomuudellensa ja sanoi hyväntahtoisen katuvalla äänellä: - -— Suokaa anteeksi, olkaa hyvä! On kerran kaikkiaan niin, että meistä -vähäpätöisetkin seikat tuntuvat ylen tärkeiltä, kun ne kokonaan -täyttävät meidän oman mielemme. Teidän korvissanne täytyy sanasen -poissaolevasta puolisostanne kaikua suloisemmalta kuin kaiken maailman -musiikin. Se olisi minun pitänyt ymmärtää. Siis — pormestari voi hyvin -ja hän on keskustellut paljon prinssin kanssa. Ennenkuin hän eilen -aamulla läksi Dordrechtiin, antoi hän minulle tämän kirjeen ja käski -minun tuomaan sen teille mitä herttaisinten terveisten ohella. - -Näin sanoen taiteilija ojensi Marialle kirjeen. Tämä otti sen nopeasti -hänen kädestänsä ja sanoi rukoilevasti: - -— Elkää panko pahaksenne, herra Vilhelmi. Moteteistanne puhelemme -huomenna tai milloin vain tahdotte, mutta tänään... - -— Tänään omistatte aikanne tälle kirjeelle, keskeytti häntä Vilhelmi. -— Sehän on aivan luonnollista. Lähetti on tehnyt tehtävänsä ja -soittoniekka saa tulla toiste nuotteineen koettamaan onneansa. - -Heti taiteilijan poistuttua Maria meni huoneeseensa, istuutui akkunan -ääreen, avasi kiiruusti puolisonsa kirjeen ja luki: - - "Rakas, uskollinen vaimoni! - - Herra Vilhelmi Kornelionpoika Leidenistä tuo Sinulle tämän kirjeen. - Voin hyvin, mutta minusta oli ikävää lähteä luotasi hääpäivänämme. On - kovin huono ilma. Prinssi on varsin huolestunut, mutta emme lakkaa - toivomasta, ja jos rakas Jumala meitä auttaa ja jokainen tekee - velvollisuutensa, niin kaikki voi vielä päättyä hyvin. Minun täytyy - tänään lähteä Dordrechtiin, minulla on siellä tärkeitä tehtäviä. Malta - mielesi, sillä voi vielä kulua monta päivää, ennenkuin tulen kotiin. - - Jos neuvostonpalvelija tulee noutamaan jotakin, niin anna hänelle ne - paperit, jotka ovat kirjoituspöydällä reunimmalla oikealla, pienemmän - lyijylevyn alla. Tervehdä Barbaraa ja lapsia. Jos tarvitsette rahaa, - niin pyydä minun nimessäni neuvostonsihteeriltä van Houtilta loput - saatavistani, — hän tietää kyllä asiasta. — Jos Sinulla on ikävä, - niin mene tervehtimään hänen rouvaansa tai Nordwykin rouvaa; se olisi - heistä hauskaa. Ostakaa jauhoja ja voita ja juustoa sekä savustettua - lihaa niin paljon kuin mahdollista. Ei tiedä mitä on odotettavissa. - Neuvottele Barbaran kanssa! - - Kuuliaisuuteesi luottaen - - uskollinen puolisosi Pietari - Adrianinpoika van der Werff." - -Maria luki tämän kirjeen ensin nopeasti, sitten uudelleen, hitaasti, -lause lauseelta, loppuun saakka. Pettyneenä, alakuloisena, -loukkaantuneena taittoi hän sen kokoon ja otti — hän ei itsekään -tiennyt miksi — kultalakan rinnaltansa ja heitti sen turvelaatikkoon -uunin viereen. Sitten hän avasi arkun, otti siitä sirosti veistellyn -lippaan, laski sen pöydälle, avasi sen ja pani siihen puolisonsa -kirjeen. - -Tämän tehtyänsä Maria seisoi vielä kauan lippaan ääressä, miettiväisenä -katsellen sen sisältöä. - -Vihdoin hän tarttui kanteen sulkeaksensa sen; mutta hän viivähti -vielä ja otti pakan kirjeitä, jotka olivat olleet lippaan pohjalla -ja joiden päällä oli muutamia kummien antamia kulta- ja hopearahoja, -vaatimattomia koristeita ja kuihtunut ruusu. - -Sitten hän veti tuolin pöydän ääreen, istuutui ja alkoi lukea. Varsin -tuttuja olivat hänelle nämät kirjeet. Jalo, toivehikas nuorukainen -oli kirjoittanut ne morsiamellensa, Marian sisarelle. Ne olivat -päivätyt Jenassa, jonne hän oli lähtenyt lopettamaan oikeustieteellisiä -opintojansa. Joka sanassa ilmeni rakastavaisen mielen tulinen kaipaus, -joka rivi kertoeli intohimosta, joka täytti kirjoittajan sydämen. Usein -tuo nuori oppinut, joka ollessaan Delftissä tohtori Grootin oppilaana -oli rakastunut morsiameensa tämän melkein vielä lapsena ollessa, puki -tunteensa ylevän kaunopuheliaaseen muotoon. - -Marian mieleen kuvastui hänen lukiessansa Jakoban suloinen olento ja -hänen sulhonsa kauniit, haaveksivat kasvot. Hän muisteli heidän iloisia -häitänsä ja lankomiehen hillitöntä, runsaslahjaista ystävää, joka -oli tätä seurannut Hollantiin ollaksensa sulhaspoikana. Erotessa hän -oli antanut Marialle tuon ruusun, joka nyt oli tuossa lippaassa. Ei -Marian ääni ollut vielä sulautunut kenenkään ääneen niin kuin hänen, -niin runollisen kauniita sanoja hänelle ei ollut puhunut kukaan muu, -eivätkä hänen silmänsä koskaan toiste olleet kohdanneet niin säteileviä -katseita kuin tuon nuoren tyyrinkiläisen aatelismiehen. - -Häiden jälkeen oli Yrjö von Dornburg matkustanut kotiinsa ja nuori -aviopari Haarlemiin. Maria ei ollut sen koommin kuullut muukalaisesta -mitään, ja pian oli sisar puolisoinensa vaiennut ikuisiksi ajoiksi. -Samaten kuin enimmät Haarlemin asukkaista hekin saivat surmansa -espanjalaisten murhamiesten kädestä, silloin kuin tuo jalo, onneton -kaupunki valloitettiin. Muuta ei tuo kallis sisar ollut jättänyt -hänelle kuin elävän muiston itsestänsä ja nuo kirjeet, jotka nuorena -kuollut vaimo parka oli saanut sulholtaan ja jotka nyt olivat Marian -kädessä. - -Niissä ilmeni rakkaus, ilmeni oikea, ylevä, ikuinen rakkaus, joka puhuu -enkelein kielillä ja siirtää vuoret. - -Ja tuossa oli sitten hänen miehensä kirje! - -Voi tuota kuivaa sepustusta! Ei enää haluttanut avata sitä, kun hän -nyt pani nuo kalliit muistot takaisin lippaaseen, — ja kumminkin -laajeni hänen povensa, kun hän ajatteli puolisoansa. Hän tunsi -rakastavansa häntä ja omistavansa hänen uskollisen sydämensä. Mutta -hän ei ollut tyytyväinen, ei onnellinen, sillä Pietari omisti hänelle -vain joko intohimoista hellyyttä tai isällistä hyvyyttä, ja hän -kaipasi toisenlaista rakkautta. Hän, tuo oppineen Grootin oppilas, -jopa ystäväkin, tuo nuori nainen, joka lapsuudestaan saakka oli -seurustellut hienosti sivistyneiden miesten kanssa ja joka hartaasti -rakasti maatansa, hän tunsi, että kykenisi tarjoamaan puolisollensa -enemmän, paljoa enemmän, kuin tämä häneltä tahtoi ottaa vastaan. Ei -hän ollut koskaan odottanut kuulevansa korupuheita tai hillittömiä -tunteenpurkauksia tuon vakavan, tarmokkaan miehen suusta, mutta hän -oli luullut, että tämä käsittäisi kaikkea sitä ylevää ja jaloa, mitä -hänen povessansa liikkui, antaisi hänen ottaa osaa harrastuksiinsa ja -ilmaisisi hänelle tunteensa ja ajatuksensa. Ettei niin ollut käynyt, -sitä todisti jälleen tuo sisällyksetön kirje, jonka hän juuri oli -saanut. - -Pietari oli ollut Marian isä vainajan uskollinen ystävä. Myöskin -hänen lankonsa oli nuoruuden hartaudella kiintynyt van der Werffiin, -tuohon vanhempaan, kypsyneeseen vapaudenpuoltajaan. Hän oli aina -puhunut Marialle Pietarista sanoin, jotka ilmaisivat mitä hartainta -ihailua ja rakkautta. Kohta sen jälkeen kuin Marian isä oli kuollut -ja tuo nuori aviopari oli saanut surmansa, Pietari tuli Delftiin, -ja kun hän nyt puhui Marialle osanotostansa ja lohdutteli häntä, -niin hänen voimakkaat, sydämelliset sanansa olivat kuin pelastuksen -ankkuri, johon Maria voi tarttua hädissänsä. Tuo kelpo leideniläinen -tuli yhä useammin Delftiin ja vieraili silloin aina Grootin talossa. -Miesten neuvotellessa sai Maria täyttää lasit ja kuunnella heidän -keskustelujansa. Puheltiin niitä näitä, ja usein herrojen puheet -eivät Marian mielestä olleet juuri selviä eikä viisaita; mutta mitä -van der Werff puhui, se oli aina järkevää, ja kipsikin olisi voinut -ymmärtää hänen koruttomat, tarmokkaat sanansa. Niinkuin tammi huojuvien -pajujen keskellä hän oli Mariasta. Tämä oli usein tiennyt Pietarin -hengenvaarallisista matkoista, joita hän teki palvellakseen prinssiä -ja vapaudenasiaa, ja sykkivin sydämin oli hän odottanut kuinka ne -onnistuisivat. - -Monesti oli silloin tullut hänen mieleensä se ajatus, että mahtaisi -olla ihanaa kulkea läpi elämän tuon lujatahtoisen miehen vahvojen -käsivarsien tukemana. Ja hän olikin ojentanut käsivartensa Mariaa -kohden, ja tämä oli täyttänyt hänen pyyntönsä niin ylpeänä ja -onnellisena kuin aseenkantaja, jota kuningas kutsuu lyödäksensä hänet -ritariksi. Nyt muisteli Maria noita kuluneita aikoja, — ja kuinka -elävästi johtuivatkaan hänen mieleensä kaikki toiveet, joita hänellä -oli ollut seuratessansa miestänsä Leideniin! - -Aviopuoliso ei ollut luvannut Marialle hänen rinnallaan mitään -kevätkautta, mutta kaunoisen kesän ja syksyn. Nyt Marialle muistui tuo -vertaus mieleen, — ja kuinka toisenlaiseksi olikaan heidän liittonsa -muodostunut kuin hän oli luullut! Myrskyä, levottomuutta, taistelua, -vaihetellen rasittavaa työtä ja sitten väsymystä, — tällaista oli -Pietarin elämä, tätä näkemään hän oli pyytänyt Marian rinnallensa, edes -haluamatta jakaa vaivojansa ja huoliansa vaimonsakin kannettaviksi. -Niin ei saanut, niin ei voinut jatkua! Kaikki, mikä hänestä kotona oli -ollut ihanaa ja suloista, se jäi täällä unhotuksiin. Musiikista ja -runoudesta, jotka kotona olivat ylentäneet hänen mieltänsä, älykkäistä -keskusteluista, jotka olivat järkeä kehittäneet, niistä ei täällä ollut -tietoakaan. Barbaran ystävällisyys ei voinut korvata sitä, mitä hän oli -kadottanut; jos hän olisi kokonaan omistanut miehensä rakkauden, niin -hän olisi mielellään uhrannut tuon kaiken, — mutta kuinkahan mahtoikaan -olla tämän rakkauden laita? - -Katkeralla mielellä hän asetti lippaan takaisin säiliöön ja noudatti -ruokakutsua. Suuren pöydän ääressä näki hän ainoastaan Adrianin ja -palvelijat, sillä Barbara oli pikku Liisan tykönä. - -Niin hyljätyksi, niin yksinäiseksi ja hyödyttömäksi kuin tänään hän -ei ollut vielä koskaan tuntenut itseänsä. Mitä hänellä oli täällä -tekemistä? Barbara piti huolta taloudesta, ja hän — hän oli vain -estämässä miestänsä täyttämästä velvollisuuksiansa maata ja kaupunkia -kohtaan. - -Hänen näin miettiessänsä iski kolkutin jälleen ulko-oveen. Hän meni -akkunaan. Lääkäri se oli. Liisa oli tullut sairaammaksi, ja hän, lapsen -äiti, ei ollut edes tiedustellut kuinka pienokainen voi. - -— Lapset, niin lapset! mumisi hän itseksensä. Väsyneille kasvoille -ilmaantui eloa ja mieli kävi valoisammaksi hänen miettiessänsä: "Minä -olen luvannut Pietarille kohdella niitä kuin omiani, ja tahdon täyttää -mitä olen vapaasti ja omasta tahdostani ottanut tehdäkseni." - -Sydän keveämpänä hän tuli hämärään sairashuoneeseen ja vetäisi oven -nopeasti kiinni. Tohtori Bontius loi häneen nuhtelevan katseen ja -Barbara sanoi: - -— Hiljaa, hiljaa! Liisa on juuri nukahtanut! - -Maria lähestyi vuodetta, mutta lääkäri peräytti hänet kysyen: - -— Onko teillä ollut nokkoisrokko? - -— Ei. - -— Sitten ette saa enää tulla tähän huoneeseen. Missä Barbara rouva -toimii, siinä ei tarvita muuta apua. - -Maria ei vastannut mitään, vaan meni takaisin eteiseen. Hänen sydämensä -oli niin raskas, niin sanomattoman raskas. Muukalaiseksi tunsi hän -itsensä miehensä talossa. Hänen täytyi päästä ulkoilmaan, ja kun -hän, otettuaan liinan yllensä, laskeutui portaita alas, oli hänestä -sietämätön tuo haju, joka kohosi alakerrasta, säilytyshuoneessa -olevista nahkakääröistä, — vaikka hän ennen sitä tuskin oli -huomannutkaan. Hän toivoi olevansa äitinsä ja delftiläisten ystäviensä -tykönä hiljaisessa, vilvakkaassa kodissansa. Nyt hän ensi kerran -rohkeni pitää itseään onnettomana, ja kun hän silmät maahan luotuina -kulki vastatuulessa katuja pitkin, vastusti hän turhaan salaperäistä. -synkkää voimaa, joka häntä pakotti huolellisesti johtamaan mieleensä -kaikkea, mikä oli käynyt toisin kuin hän oli toivonut. - - - - -Kahdeksas luku. - - -Lähdettyään pormestarin talosta soittotaiteilija meni nuoren herra -Matenesse van Wibisman tädin luo noutamaan viittaansa, sillä sitä ei -ollut tuotu hänelle takaisin. Tavallisesti hän ei liioin välittänyt -puvustansa, mutta nyt hänestä oli kumminkin mieluista, että sade -pidätti ihmiset kotona; sillä tuo ahtaaksi käynyt viitta, joka hänellä -oli yllänsä, ei voinut näyttää ylen muhkealta. Vilhelmi ei liene -näyttänytkään kovin varakkaalta, sillä kun hän saapui vanhan neiti -Hoogstratenin suureen, komeaan etuhuoneeseen, niin hovimestari Belotti -otti hänet vastaan niin alentuvaisesti kuin hän olisi ollut kerjäläinen. - -Mutta pian neaappelilainen, jonka suussa tuo voimakas hollanninkieli -kuului kuin vilustuneen laulajan korinalta, muutti käytöksensä, -kun Vilhelmi oivallisella italiankielellä rauhallisesti selitti -hänelle mitä varten oli tullut. Kävipä tuo tyly palvelija oikein -hyväntahtoiseksi ja toimeliaan kohteliaaksikin, kun kuuli äidinkielensä -suloisia sointuja. Hän yritti ruveta Vilhelmin kanssa keskustelemaan -kotimaastansa, mutta tämä keskeytti häntä ja kehotti toistamiseen -noutamaan viitan. - -Belotti vei hänet nyt kohteliaasti sivukamariin, joka oli suuren -etuhuoneen vieressä, auttoi viitan hänen päältänsä ja nousi sitten -portaita ylös. Kun hetki toisensa jälkeen kului ja lopuksi jo -neljännestuntikin oli mennyt menojaan, eikä palvelijaa alkanut näkyä -enemmän kuin viittaakaan, niin nuori mies kadotti kärsivällisyytensä -— mikä ei juuri hevillä tapahtunut — ja todellinen vaara jo alkoi -uhata lyijyjuotoksista ruutua, jota hän sormillaan rummutteli, kun ovi -vihdoinkin aukeni. Vilhelmi huomasi sen kyllä, mutta hän takoi ruutua -vain yhä kiivaammin, osottaaksensa italialaiselle oikein ilmeisesti, -että aika oli käynyt hänestä pitkäksi. Mutta nopeasti poistuivat hänen -sormensa akkunasta, sillä hänen takanansa lausui sointuisa naisääni -oivallisella hollanninkielellä: - -— Onko sotalaulunne jo lopussa, hyvä herra? Belotti tuo viittanne. - -Vilhelmi kääntyi puhujaan päin ja katsoi hämillään ja sanatonna nuoreen -aatelisneitiin, joka seisoi aivan hänen edessänsä. Nuo piirteet olivat -hänelle tutut, mutta — mutta eiväthän vuodet viedessään nuorenna -jumalattariakaan, ja kuolevaiset ihmistyttäret kasvavat eivätkä -pienene. Vaan nainen, jonka hän oli luullut näkevänsä edessänsä, jonka -kanssa hän oli ollut varsin tuttu tuolla ikuisessa Roomassa ja jota ei -ollut koskaan unohtanut, — hän oli vanhempi ja kookkaampi kuin tämä -neiti, joka oli niin hänen näköisensä ja jota ei näyttänyt ollenkaan -miellyttävän Vilhelmin hämmästynyt ja tutkiva katse. Ylpeästi hän -viittasi hovimestarille ja sanoi italiankielellä: - -— Antakaa herralle hänen viittansa, Belotti, ja sanokaa hänelle, että -tulin pyytämään anteeksi että olitte unohtanut lähettää sen. - -Näin sanoen Henriika van Hoogstraten kääntyi oveen päin, mutta Vilhelmi -kiiruhti nopeasti parilla askeleella hänen jälkeensä ja huudahti: - -— Ei toki, ei toki, arvoisa neiti! Minunhan on pyydettävä anteeksi. -Mutta jos joskus olette tavannut hämmästyttävää yhdennäköisyyttä... - -— Minä en tahdo olla muiden ihmisten näköinen! huudahti tyttö tehden -epäävän liikkeen. - -— Mutta kumminkin, neiti... - -— Elkää, elkää puhuko, keskeytti häntä Henriika niin ärtyisellä -äänellä, että taiteilija hämmästyneenä katsahti häneen. — Toinen -lammas on toisen kaltainen ja sadasta talonpojasta on kaksikymmentä -samannäköistä. Kaikki tusinatavaraa on halpaa. - -Kun Vilhelmi kuuli perusteita esitettävän, palasi hänen tavallinen -levollisuutensa ja hän vastasi nöyrästi: - -— Mutta muodostaahan luonto ihanintakin parittain. Ajatelkaapa vain -madonnan silmiä. - -— Te olette katoolilainen? - -— Kalvinolainen, arvoisa neiti. - -— Ja kuulutte prinssin puolueeseen? - -— Sanokaa pikemmin vapauden puolueeseen. - -— Siitäpä johtuikin siis tuo sotalaulun rummuttaminen. - -— Se oli aluksi vieno gavotti, mutta kärsimättömyys saattoi tahdin -nopeammaksi. Minä olen soittoniekka, neiti. - -— Mutta varmaankaan ette kumminkaan rummunlyöjä. Ruutu parat! - -— Ne ovat soittokoneita kuten muutkin, ja soitossahan koetamme tuoda -esiin sitä mitä tunnemme. - -— Kiitän siis siitä, ettette lyönyt ruutuja sirpaleiksi. - -— Se ei olisi ollut kaunista, neiti, ja mikä ei ole kaunista, se ei ole -taidettakaan. - -— Pidättekö te kauniina vai rumana tuota laulua, joka oli viittanne -taskussa? Se oli pudonnut maahan ja Niko otti sen sieltä. - -— Tätäkö vai tuota toista? - -— Tuota geusilaulua minä tarkoitan. - -— Se on raju, mutta yhtä vähän ruma kuin myrskyn kohina. - -— Se on minusta inhottava, raaka ja kiihkoisa. - -— Minä sanoisin sen olevan koruttoman, mutta valtavan voimakkaan. - -— Entä tämä toinen sävellys? - -— Sallikaa minun olla sitä arvostelematta, se on minun säveltämäni. Te -ymmärrätte nuottikirjoitusta, arvoisa neiti? - -— Kyllä vähän. - -— Onko kokeeni teistä epämiellyttävä? - -— Ei, mutta minusta on tässä koraalissa paikka paikoin samaa -haikailemista kuin kaikissa kalvinolaisissa lauluissa. - -— Se riippuu siitä, kuinka ne esitetään. - -— Nehän ovat aiotut toriämmien ja pesijättärien laulettaviksi teidän -rukoushuoneissanne. - -— Jokainen sävellys, jossa ilmenee todellista tunnetta, ylentää noiden -yksinkertaisten ihmisten mieltä, jotka sitä laulavat. Ja se, mikä -sydämen syvimmästä sopukasta kohoaa taivasta kohden, se ei voi olla -vastenmielistä Luojalle, jolle se omistetaan. Ja sitä paitsi... - -— Mitä aiotte sanoa? - -— Ja jos tämä sävellys ansaitsee säilyä unhoon joutumasta, niin voihan -tapahtua että verraton laulukunta sen kerran... - -— Esittää teille, tarkoitatte? - -— En, neiti. Se on täyttänyt tarkoituksensa, jos se kerrankaan -esitetään ylevällä tavalla. Tosin kernaasti tahtoisin olla sitä -kuulemassa, mutta tämä toivomukseni ei ole likimainkaan niin harras -kuin tuo toinen. - -— Kuinka vaatimatonta! - -— Itse säveltäminen on minulle jo tuottanut kylliksi nautintoa. - -Henriika katsahti osaaottavasti taiteilijaan ja hänen sointuisa äänensä -kuului lempeämmältä, kun hän lausui: - -— Minun käy teitä sääliksi, herra. Teidän sävellyksenne miellyttää -minua, miksi en sitä myöntäisi. Monin paikoin se tunkee sydämeen. Mutta -kuinka se turmellaankaan teidän kirkoissanne! Teidän kerettiläisyytenne -tekee lopun kaikesta taiteesta. Suurten maalarien teokset teitä -kauhistuttavat, eikä paremmin ole käyvä säveltaiteenkaan, joka -kumminkin on kukoistanut täällä Alankomaissa. - -— Minä uskallan toivoa päinvastaista. - -— Te erehdytte, herra, te erehdytte. Sillä jos teidän puolustamanne -asia pääsee voitolle — mistä pyhä neitsyt meitä varjelkoon — niin -ei Hollannissa pian ole muuta kuin tavaravarastoja, työhuoneita ja -koruttomia saarnahuoneita, joista viimein karkotetaan laulu ja urutkin. - -— Ei suinkaan, neiti. Pienessä Ateenassa alkoivat taiteet kukoistaa -vasta sitten kuin se oli turvannut vapautensa sodassa persialaisia -vastaan. - -— Ateena ja — Leiden! vastasi Henriika ivallisesti. — Pöllöjä on tosin -Pankrationtornissa, mutta mistä löydämme Minervan? - -Henriikan lausuessa nauraen nämät sanat, huusi kimakka naisääni jo -kolmannen kerran hänen nimeänsä. Nyt keskeytti hän puheensa ja sanoi: - -— Minun täytyy lähteä. Nämä nuotit minä pidän. - -— Minulle on kunniaksi, jos suvaitsette ottaa ne, ja sallisittekohan -minun tuoda teille toisiakin? - -— Henriika! kuului taas portailta, ja neiti vastasi nopeasti: - -— Antakaa vain Belotti'lle mitä tahdotte, mutta pian, sillä minä en jää -tänne enää pitkäksi aikaa. - -Vilhelmi katsoi Henriikan jälkeen. Yhtä nopeata ja itsetietoista kuin -hänen puheensa, oli hänen käyntinsäkin, kun hän nyt kulki avaran -etuhuoneen poikki ja portaita ylös, — ja taaskin taiteilija muisti -roomalaisen ystävättärensä. - -Vanhan italialaisen katseet seurasivat myöskin Henriikaa. Kun tämä -katosi leveän porraskäytävän viimeiseen käänteeseen, kohautti palvelija -olkapäitään, kääntyi taiteilijan puoleen ja lausui osaaottavasti: - -— Neidin laita ei ole oikein. Aina vain kiihkoa, aina kuin latingissa -oleva pistooli. Ja sitten vielä tuo hirmuinen päänsärky! Ei hän ollut -tuollainen tänne tullessansa. - -— Onko neiti sairas? - -— Emäntäni ei ota sitä uskoaksensa, vastasi palvelija. — Mutta -näemmehän sen omin silmin, kamarineitsyt ja minä. Punehtuu ja kalpenee, -öisin ei voi nukkua, aterioidessa saa töin tuskin niellyksi sirpaleen -kananlihaa tai lehdykän salaattia! - -— Mitä lääkäri arvelee? - -— Lääkärikö? Tohtori Fleuriel ei ole enää täällä. Hän muutti Gentiin -espanjalaisten tänne tullessa, ja sen jälkeen ei vanha neiti ole -suvainnut luonansa muita kuin välskärin, joka iskee häneltä suonta. -Täkäläiset tohtorit ovat Oranian prinssin puolella ja ovat kaikki -tyyni vääräuskoisia. Nyt taas huudetaan! Viitan lähetän teille -kotiin, ja jos teitä joskus haluttaa puhua äidinkieltäni, niin tulkaa -vain kolkuttamaan tätä ovea. Tuota huutelemista — tuota alituista -huutelemista! Neitiäkin se vaivaa! - -Vilhelmin tullessa ulos kadulle satoi enää vain hieman. Pilvet alkoivat -hajaantua ja niiden raosta pilkisti esiin sininen taivas, josta aurinko -lähetti kirkkaita, häikäiseviä säteitä alas Nobelkadulle. Kattojen -yläpuolella hohti monivärinen sateenkaari, mutta tänään taiteilija -ei edes huomannut tuota miellyttävää näytelmää. Hän ei pitänyt märän -kadun kirkkaasta valaistuksesta. Häikäisevä auringonpaiste ei ollut -kumminkaan kestävä kauan, se vain ennusti sadetta. Kaikki tuntui nyt -Vilhelmin mielestä olevan epäjärjestyksessä ja häiritsevän. Toinen -kuva pyrki tunkeutumaan tuon ihanan kuvan rinnalle, jota hän säilytti -muistojensa kaikkein pyhimmässä ja jonka luona soi menneitä aikoja -ikävöivän henkensä viivähtää vain sen ylevimpinä hetkinä. Hän oli -vaihtamaisillaan jalon timanttinsa kiveen, jonka arvoa ei tuntenut. -Entiseen puhtaaseen sointuun sekaantui häiriten toinen, samaan -sävellajiin kuuluva, mutta edellisestä kumminkin eroava. Kuinka voisi -hän enää ajatella Isabellaa samalla muistamatta Henriikaa! Mutta -onneksi hän ei ainakaan ollut kuullut neidin laulavan, ja niin olivat -Isabellan laulut sekoittumattomina jääneet hänen mieleensä. Häntä -harmitti, että turhamaisuudesta oli luvannut lähettää uusia sävellyksiä -tuolle ylpeälle, espanjalaismieliselle neidille. Herra Matenesse van -Wibismata hän oli kohdellut tylysti hänen mielipiteidensä takia, mutta -tuota toista, joka pilkkasi sitä, mikä hänestä oli ylevää, häntä hän -pyrki lähestymään, koska hän oli nainen ja koska oli ihanaa saada -kaunosuulta kiitosta tuotteistansa. "Herkules heittää nuijan kädestänsä -ja käy Omfalen viittauksesta kehräämään — ja kaunis Ester ja Herodiaan -tytär..." mumisi Vilhelmi tyytymätönnä itsekseen. Hänen mielensä oli -levoton ja hän halusi päästä hiljaiseen ullakkokamariinsa, jonka -vieressä hänellä oli kyyhkyslakkansa. - -"Hänelle on tapahtunut jotakin ikävää Delftissä", mietti isä. - -"Miksi eivät paistetut kampelat tänään maistu hänestä?" ihmetteli -äiti aterioidessa. Jokainen tunsi että häntä, joka oli koko perheen -ylpeydenaihe ja lemmikki, ahdisti jokin huoli, mutta syytä ei -tiedusteltu, sillä oli vanhastaan tuttua, että hän väliin joutui -tuntimääriksi tuollaisten mielialojen valtaan. - -Syötettyään kyyhkysiänsä Vilhelmi meni kamariinsa. Siellä hän ensin -kulki levottomasti edes takaisin. Sitten hän otti viulunsa ja sovitti -yhteen kaikki laulut, joita oli kuullut Isabellan laulavan. Harvoin oli -hänen soittonsa ollut niin sulavaa ja samalla niin rajua ja myrskyisää, -ja äiti, joka kuuli sen keittiöön, pyöritteli vispilää yhä nopeammin, -työntäisi sen sitten sakeaan taikinaan ja mumisi itsekseen pyyhkiessään -käsiänsä esiliinaan: - -— Voi sitä tuskaa ja riemua! Jos tuo nyt keventää hänen mieltänsä, niin -soittakoon sitten Jumalan nimessä! Mutta suolet ovat kalliita, ja pari -kieltä tuo nyt ainakin tulee maksamaan. - -Illempänä Vilhelmin piti ottaa osaa ampujakuntansa harjoituksiin. Hänen -osastonsa oli määrätty vartioksi Hoogewoortin portille. Kun hän sitä -kuljetti pitkin Nobelkatua, kuuli hän avoimesta akkunasta Hoogstratenin -talosta syvän ja puhtaan naisäänen laulua. Hän kuunteli, ja kun hän -kauhukseen huomasi, kuinka Henriikan ääni — sillä eihän laulajatar -voinut olla kukaan muu kuin tuo neiti — oli Isabellan äänen kaltainen, -käski hän rummuttajan lyödä rumpua. - -Seuraavana päivänä tuli palvelija Hoogstratenin talosta ja antoi -Vilhelmille lipun, jossa häntä muutamin sanoin pyydettiin kello -kaksi iltapäivällä — ei ennemmin eikä myöhemmin — saapumaan tuohon -Nobelkadulla olevaan taloon. - -Hän ei olisi tahtonut mennä, mutta hänen oli mahdotonta kieltäytyä -tulemasta, ja niin hän saapui paikalle määrättyyn aikaan. - -Etuhuoneen viereisessä kamarissa odotti häntä Henriika. Tämä näytti -vakavammalta kuin edellisenä päivänä, varjot silmien alla olivat -entistä tummemmat, ja hänen poskiensa hehkuva puna johti Vilhelmin -mieleen Belotti’n huolet hänen terveydentilastansa. Vastattuansa -Vilhelmin tervehdykseen hän sanoi nopeasti, ilman esipuheita: - -— Minun täytyy puhella kanssanne. Tehkää hyvin ja istukaa. Lyhyesti -sanoen: Tapa, jolla eilen tervehditte minua, on herättänyt kaikenlaisia -mietteitä mielessäni. Epäilemättä muistutan suuresti jotakin toista -naista, jota lienette tavannut Italiassa. On ehkä kysymyksessä eräs -minulle hyvin läheinen henkilö, jonka olopaikkaa en tiedä. Vastatkaa -minulle rehellisesti, sillä minä en kysy turhasta uteliaisuudesta. -Missä te häntä tapasitte? - -— Luganossa. Matkustimme samassa vaunussa Milanoon, ja myöhemmin -tapasin häntä Roomassa ja siellä olin kuukausimääriä joka päivä hänen -seurassansa. - -— Siis tunnette hänet varsin hyvin. Onko teistä yhdennäköisyys -hämmästyttävä vielä nytkin, kun olette nähnyt minut toistamiseen? - -— On, ylen hämmästyttävä. - -— Siis täytyy olla olemassa olento, joka minuna kummittelee. Onko hän -täältä kotoisin? - -— Hän nimitti itseänsä italialaiseksi, mutta hän ymmärsi -hollanninkieltä, sillä hän selaili usein kirjojani ja ymmärsi -keskusteluitamme, kun puhelin kotimaastamme olevien nuorten maalarien -kanssa. Luulen hänen olleen saksalaista aatelissukua. - -— Seikkailijatar siis! Entä hänen nimensä? - -— Isabella; — mutta luullakseni ei ole syytä nimittää häntä -seikkailijattareksi. - -— Oliko hän naimisissa? - -— Hänen ylevässä olennossansa oli jotakin naidun naisen tapaista, -mutta hän ei koskaan maininnut, että hänellä olisi ollut puoliso. -Vanha italialainen nainen, hänen duennansa, nimitti häntä donna -Isabellaksi, mutta hänellä lienee tuskin ollut enemmän tietoja hänen -menneisyydestään kuin minullakaan. - -— Oliko teillä hyviä vai huonoja? - -— Ei kumpiakaan, arvoisa neiti. - -— Ja mitä hän toimitti Roomassa? - -— Hän harjoitti laulutaidetta, jossa oli ylen etevä. Mutta hän jatkoi -yhä vain opintojansa, ja hän edistyi suuresti Roomassa oleskellessansa. -Kontrapunktin opissa minä sain olla hänen opettajanansa. - -— Hän esiintyi julkisesti laulajattarena? - -— Siihen en voi antaa täsmällistä vastausta. Eräs muukalainen — korkea -hengellinen virkamies — suosi häntä, ja hänen puoltolauseensa hankki -hänelle pääsön kaikkialle, yksin Palestrinankin tykö. Kirkkolauluista -hän usein sai pääosia esitettäväkseen ja hienoissa seuroissa hän -myöskin suostui esiintymään, mutta maksusta hän ei koskaan ole -laulanut. Minä tiedän sen, sillä hän ei sallinut kenenkään muun kuin -minun säestää itseänsä. Häntä miellytti minun soittoni, ja siten -jouduin hänen välityksellään moneen ylhäiseen taloon. - -— Oliko hän rikas? - -— Ei, neiti. Hän oli komeasti puettu ja hänellä oli hohtavia -koristeita, mutta kummiakin hänen täytyi elää säästävästi. Florensin -kautta hän sai tuon tuostakin rahalähetyksiä, mutta nopeasti solui -kulta hänen sormiensa lomitse. Sillä vaikka hänellä oli yksinkertainen -asunto ja hän söi kuin lintu, jos kohta hänen hento terveytensä -olisikin vaatinut voimakkaampaa ravintoa, niin hän oli kumminkin aivan -tavattoman tuhlaavainen, kun näki köyhien taiteilijoiden kärsivän -puutetta; hän tunsi näet useimmat heistä, sillä hän ei arastellut tulla -minun mukanani heidän seuraansa. - -— Maalarienko ja soittoniekkojen seuraan: - -— He olivat kaikki tyyni ylevämielisiä taiteilijoita. Väliin hän oli -hilpein meistä kaikista. - -— Väliin siis vain? - -— Niin, väliin, sillä toisin hetkin, toisin päivin oli hänen mielensä -synkkä, ylen synkkä. Kuin auringonpaiste ja sade vaihtelevat huhtikuun -päivänä, niin vaihteli hänen mielessänsä epätoivo ja huumaava elämänilo. - -— Omituinen olento. Tiedättekö minne hän joutui?· - -— En, neiti. Eräänä iltana hän sai Milanosta kirjeen, jossa lienee -ollut huonoja sanomia, ja seuraavana päivänä hän oli kadonnut -jäähyväisiä lausumatta. - -— Ettekö koettanut päästä hänen jäljillensä? - -Vilhelmi punastui ja vastasi hämillänsä: - -— Siihen minulla ei ollut oikeutta, ja kohta hänen lähdettyänsä -sairastuin — sairastuin aivan hengenvaarallisesti. - -— Te rakastitte häntä? - -— Arvoisa neiti, minun täytyy pyytää teitä... - -— Te rakastitte häntä. Ja rakastiko hän teitä? - -— Me olemme tunteneet toisemme vain eilisestä saakka, neiti van -Hoogstraten. - -— Suokaa anteeksi! Mutta jos noudatatte tahtoani, niin emme nyt tapaa -toisiamme viimeistä kertaa, vaikkakin tuo nainen varmaan on toinen -henkilö kuin se, jota tarkoitin. Toiste näkemiin! Te kuulette, että -tuosta huutelemisesta ei taaskaan tule loppua. Te olette minussa -herättänyt osanottoa omituista ystävätärtänne kohtaan, ja toiste pitää -teidän kertoa minulle enemmän hänestä. Mutta yksi seikka vielä. Voiko -kunniallinen tyttö häpeätä tuntematta yhä edelleenkin keskustella -hänestä teidän kanssanne? - -— Voi, jos ette pelkää puhua jalosta naisesta, jolla ei ollut muuta -suojelijaa kuin oma itsensä. - -— Teitä mainitsematta! huudahti Henriika lähtien huoneesta. - -Ajatuksiinsa vaipuneena kulki taiteilija kotiinsa päin. Oliko Isabella -tuon neidin sukulainen? Hän oli kertonut Henriikalle melkein kaikki -mitä tiesi hänen ulkonaisista olosuhteistansa, ja ehkäpä neiti oli -oikeutettu näiden nojalla nimittämään häntä seikkailijattareksi, kuten -monet Roomassakin olivat tehneet. Tuo sana kirveli hänen sydäntänsä, -ja Henriikan kysymys, rakastiko hän tuota muukalaista, kiusasi häntä -ja oli hänen mielestänsä sopimaton ja liian lähentelevä. Totta oli, -että Vilhelmi oli tulisesti rakastanut tuota naista; vaikeata hänen -oli ollut kestää sitä, ettei ollut muuta kuin hänen hyvä toverinsa -ja luotettava ystävänsä. Monet taistelut Vilhelmi oli taistellut -salataksensa häneltä tunteitansa, ja hän tiesi, että olisi kumminkin -langennut koetuksissa ja paljastanut hänelle sydämensä, ellei olisi -pelännyt Isabellan halveksuen sysäävän häntä luotansa. Vanhat -sydämenhaavat ratkesivat nyt jälleen vuotamaan, ja hän muisteli tuota -aikaa, jolloin Isabella äkkiä jäähyväisiä lausumatta oli lähtenyt -Roomasta. Töin tuskin parannuttuansa kovasta taudistansa oli Vilhelmi -palannut kotimaahansa kalpeana ja siipirikkona, ja kuukausia oli -kulunut, ennenkuin hän jälleen voi nauttia taiteestansa. Aluksi oli -Isabellan muisto herättänyt hänessä vain katkeria tunteita, mutta nyt -hänen hiljaisen, kestävän kamppailun jälkeen oli onnistunut — ei tosin -unohtaa, vaan poistaa katkerat tunteet siitä puhtaasta ja ihanasta -nautinnosta, jota hänelle tuotti Isabellan muisteleminen. Tänään -yritti taistelu taaskin alkaa uudelleen, mutta hän ei mielinyt joutua -tappiolle, vaan pyrki säilyttämään sydämessänsä Isabellan kuvan sen -täydessä ihanuudessa. - -Mieli kuohuksissa palasi Henriika tätinsä luokse. Olikohan se -seikkailijatar, josta taiteilija oli puhunut, tuo ainoa olento, jota -hän rakasti tulisen sydämensä koko kiihkolla? Oliko Isabella hänen -kadonnut sisarensa? Moni seikka näytti todistavan, että niin ei -ollut, mutta aivan mahdotonta tuo ei kumminkaan ollut. Nuo kysymykset -ahdistivat hänen mieltänsä, ja kuta vähemmän lepoa täti soi hänelle, -sitä tuskallisemmaksi kävi päänsärky, sitä selvemmin hän tunsi, että -kuume, jonka masentavaa valtaa hän oli vastustanut pitkät ajat, nyt -pääsisi voitolle. - - - - -Yhdeksäs luku. - - -Illalla kolmantena päivänä sen jälkeen kuin Vilhelmi oli keskustellut -Henriikan kanssa, sattui taiteilija kulkemaan Nobelkatua Hoogstratenin -talon ohitse. - -Ennenkuin hän oli ehtinyt talon kohdalle, näki hän kahden herran, -joiden edellä palvelija kantoi lyhtyä, kadun poikki lähestyvän sitä. - -Vilhelmi kävi tarkkaavaksi. Nyt tarttui palvelija kolkuttimeen. Valo -hänen lyhdystänsä lankesi miesten kasvoille. Molemmat olivat hänelle -tuttuja. - -Tuo pieni, siro vanhus, jolla oli suippo lakki ja lyhyt musta -samettiviitta, oli abbé Picard, lystikäs pariisilainen, joka oli -tullut Leideniin kymmenen vuotta sitten ja antoi kaupungin varakkaissa -taloissa opetusta ranskankielessä. Hän oli ollut Vilhelminkin opettaja, -mutta taiteilijan isä, veronkantaja, ei pitänyt tuosta liukaskielisestä -muukalaisesta, sillä hänen kerrottiin lähteneen rakkaasta -Ranskastansa jonkun ruman jutun takia, ja Kornelio herra epäili häntä -espanjalaiseksi vakoilijaksi. Tuo toinen, keskikokoinen, harmaapäinen, -tavattoman lihava herrasmies, jonka turkiksilla reunustettuun viittaan -oli mennyt ylen paljon verkaa, oli signor Lamperi, Antwerpenissä olevan -suuren italialaisen kauppahuoneen Bonvisin edustaja. Hänellä oli tapana -joka vuosi haikaroiden ja pääskysten palatessa tulla kauppatoimien -takia muutamaksi viikoksi Leideniin, ja ylen tervetullut hän oli joka -kapakkaan, hän kun loppumattomiin osasi kertoella lystikkäitä juttuja. -Ennenkuin nuo molemmat herrat menivät sisään, yhtyi heihin kolmas, -jonka edellä kaksi palvelijaa kantoi lyhtyjä. Laaja viitta verhosi -hänen kookasta vartaloansa, hänkin oli vanhuuden rajalla, eikä ollut -hänkään Vilhelmille vieras, sillä tuo katoolinen monseigneur Gloria, -joka usein Haarlemista käsin kävi Leidenissä, oli jalon säveltaiteen -suosija ja oli nuoren taiteilijan lähtiessä Italiaan varustanut häntä -arvokkailla suosituskirjeillä, huolimatta hänen harhaoppisuudestansa. - -Vilhelmi jatkoi matkaansa katuoven sulkeutuessa noiden kolmen herran -jälkeen. Hovimestari Belotti oli eilen kertonut, että nuori neiti -näytti hänestä varsin sairaalta, mutta koska vanha neiti otti vastaan -vieraita, niin varmaankin hänen veljentyttärensä voi paremmin. - -Hoogstratenin talon alakerta oli tänä iltana kirkkaasti valaistu; -toisesta kerroksesta tunki vain yhdestä ainoasta akkunasta tasainen -valo himmeästi Nobelkadulle; mutta hän, jota varten tuo valkea paloi, -istui levottomana, silmät kuumeesta palavina, jykevän pöydän ääressä, -painaen otsaansa sen marmorilevyyn. Henriika oli aivan yksin tuossa -suuressa, ylen korkeassa huoneessa, jonka täti oli määrännyt hänen -asuttavakseen, vahvasta kultakirjokankaasta tehtyjen kellastuneiden -uutimien takana oli hänen sänkynsä, tavattoman leveä, kömpelötekoinen -kapine. Isoja olivat muutkin huonekalut ja kulunutta niiden komeus. -Joka tuoli, joka pöytä näytti siltä kuin se olisi ollut kotoisin -rappeutuneesta juhlasalista. Tästä suuresta huoneesta ei puuttunut -mitään tarvekalua, mutta kumminkaan se ei ollut vähintäkään kodikas -eikä hauska, ja tuskinpa kenenkään päähän olisi pälkähtänyt se ajatus, -että tässä asui nuori tyttö, ellei olisi nähnyt tuota suurta kullattua -harppua, joka oli asetettu uunin vieressä olevaa kovaksi täytettyä -leposohvaa vasten. - -Henriikan päätä poltti, mutta hänen jalkansa olivat jähmettyä tuolla -matottomalla kipsilattialla, vaikka hän olikin käärinyt liinan niiden -ympärille. - -Vähän sen jälkeen kuin nuo kolme herraa olivat tulleet taloon, nousi -naisolento ylös portaita, jotka johtivat toiseen kerrokseen. Ylen -jännitetyillä aistimillansa huomasi Henriika atlassikenkien hiljaisen -sipsutuksen ja silkkilaahuksen kahinan jo paljoa ennemmin kuin tulija -oli saapunut huoneeseen, ja nopeammin hengittäen hän nousi paikaltaan -ja oikaisihe suoraksi. - -Kolkuttamatta aukaisi nyt laihahko käsi oven, ja vanha neiti van -Hoogstraten astui suoraa päätä veljentytärtänsä kohden. - -Tuo iäkäs nainen oli muinoin ollut kaunis, mutta nykyisin ja liiatenkin -tällä hetkellä hän näytti varsin omituiselta ja epämiellyttävältä. - -Hänen käyrää, laihaa varttansa verhosi pitkällä laahuksella varustettu -paksu vaaleanpunainen silkkileninki. Pieni pää oli upotettu -kaularöyheloön, tavattoman korkeaan ja leveään pitsilaitokseen. -Leningin kaarteesta näkyvää kelmeätä kaulaa peittivät pitkät käädyt, -joissa hohti helmiä ja jalokiviä, ja taitehikkaasti järjestettyjen -vaaleiden venetialaisten kiharoiden ylitse liehui kamelikurjensulkia, -jotka olivat pystytetyt vaaleansinisellä sametilla päällystettyyn -pallukkaan. Voimakas hajuveden tuoksu tunki sisään jo hänen edellänsä. -Se lienee hänestä itsestänsäkin ollut liian voimakas, sillä suuri -kimeltävä viuhka, joka hänellä oli kädessänsä, pysyi lakkaamatta -liikkeessä ja alkoi liehua yhä kiivaammin, kun Henriika kehotukseen: — -Pian, pian! - vastasi tarmokkaasti: — En tule, täti. - -Vanha neiti ei kumminkaan joutunut hämilleen tuosta kiellosta, vaan -toisti vain kehotuksensa entistä lujemmin ja lisäsi, tuodakseen esiin -vaikuttavan perusteen: - -— Monseigneur on tullut ja tahtoo kuulla lauluasi. - -— Kiitos kunniasta, vastasi tyttö, — kiitos kunniasta, mutta kuinka -monesti minun on toistettava etten tule? - -— Saanko kysyä, miksi, kaunokaiseni? lausui vanha nainen. - -— Siksi etten sovi sinun seuroihisi, huudahti Henriika kiivaasti, -— siksi että päätäni pakottaa ja silmiäni polttelee, siksi etten -tänään voi laulaa ja siksi... siksi... siksi... — Minä rukoilen sinua -jättämään minut rauhaan! - -Vanhuksen viuhka vaipui alas ja hän sanoi kylmäkiskoisesti: - -— Mutta kaksi tuntia sitten sinä lauloit — vai etkö? - -— Lauloin. - -— Sitten ei päänsärkysi voi olla niin vaarallista ja Denise pukee sinut. - -— Jos hän tulee, niin lähetän hänet takaisin. Äsken otin harppuni -haihduttaakseni kipuani laulamalla. Se auttoi hetkiseksi, mutta nyt -kolhii päätäni kahta kovemmin. - -— Tekosyitä! - -— Ajattele, mitä tahdot. Ja jos vaikka tällä hetkellä voisin paremmin -kuin orava metsässä, niin en kumminkaan tulisi herrojesi luo. Minä jään -tänne. Nyt sen tiedät. Jään tänne. Vakuutan sen kunniani kautta, ja -minä olen Hoogstraten kuten sinäkin. - -Henriika oli noussut paikaltaan ja hänen silmistänsä säteili kammottava -hehku ahdistelijaa vastaan. Vanha neiti leyhytteli viuhkaansa nopeammin -ja hänen ulkoneva leukansa vavahteli. Sitten hän sanoi lyhyesti: - -— Annan arvoa sanallesi! Et tule siis! Vai et tule! - -— En! huudahti tyttö ynseän varmasti. - -— Jokainen noudattakoon tahtoansa, vastasi vanha nainen ja kääntyi ovea -kohden. — Mikä on liikaa, se on liikaa. Tästä et saa kiitosta isältäsi. - -Näin sanoen tarttui neiti van Hoogstraten pitkään laahukseensa -ja läheni ovea. Hän pysähtyi ja loi vielä kerran kysyvän katseen -Henriikaan. Tämä huomasi hyvin, että täti viivytteli, mutta käänsi -tahallaan hänelle selkänsä, vastaamatta mitään tuohon salaiseen -uhkaukseen. - -Heti kun ovi oli sulkeutunut, vaipui tyttö alas tuolille ja hänen -otsansa painui pitkäksi aikaa marmorilevylle. Sitten hän nousi -nopeasti, ikäänkuin seuratakseen harrasta kehotusta, aukaisi kiivaasti -vaatearkkunsa kannen, heitteli pois tieltä sukat, liivit ja kengät -suurissa kaarissa yli kirjavan lattian ja nousi ylös vasta kun oli -löytänyt muutamia kirjepaperiarkkia, jotka oli ottanut mukaansa kotoa -lähtiessään. - -Häntä pyörrytti noustessa polviltansa, mutta hän pysytteli seisoallaan -ja vei pöydälle ensin valkoisen paperin ynnä nuottikirjan ja sitten -suuret kirjoitusneuvot, jotka jo monta päivää olivat olleet hänen -huoneessansa. Sitten hän istuutui pöydän ääreen. - -Syvälle nojatuoliin vaipuneena hän alkoi kirjoittaa. Kirja, jota -käytti aluksena, oli hänellä polvillansa, paperi kirjalla. Raappien ja -väkinäisesti piirsi hanhenkynä suuria, jäykkiä kirjaimia valkoiselle -paperille. Henriika ei ollut tottumaton kirjoittamaan, mutta tänään -lienee tuo tehtävä tuntunut hänestä vallan vaikealta, sillä hänen -korkea otsansa kävi hieman kosteaksi, piirre hänen huulillansa ilmaisi -kovaa tuskaa, ja saatuaan aina muutaman rivin valmiiksi hän sulki -silmänsä tai joi ahnain siemauksin vieressään olevasta vesiastiasta. - -Tuossa suuressa huoneessa oli aivan hiljaista, mutta sen alapuolella -sijaitsevasta ruokasalista kuului tuon tuostakin melua ja omituisia -ääniä. Lasien kilinää, kimakkaa hihitystä, äänekästä naurua, pieni -pätkä jostakin kevytmielisestä rakkaudenlaulusta, eläköönhuutoja ja -sitten kilahdus, jonka synnytti vallattomasti rikkilyöty lasi, — -tuollaiset äänet tunkivat vuorotellen ja sekaisin Henriikan korviin. -Hän ei olisi tahtonut kuulla tuota kaikkea, mutta hän ei voinut olla -sitä kuulematta, ja suuttuneena puri hän yhteen valkoiset hampaansa. -Mutta kynä ei siltä joutanut lepäämään. - -Se, mitä hän nyt kirjoitti, muodosti hajanaisia lauseita — vaillinaisia -tai pitkiä ja sekavan monimutkaisia. Paikoin jäi jokin sana pois, -paikoin samoja sanoja toistettiin kaksi, kolme kertaa. Tuo kirje oli -kuin mielipuolen kirjoittama, ja kumminkin ilmeni joka rivillä, joka -piirroksessa sama kiihkoisa toivomus: Pois täältä! Pois tämän naisen -luota ja tästä talosta! - -Kirje oli isälle. Henriika pyysi että tämä vihdoinkin päästäisi hänet -tädin luota, noutaisi tai noudatuttaisi kotiin. Setä Matenesse van -Wibisma, kirjoitti hän, näytti olleen kovin hidas sanansaattaja; hän -oli kaiketi itse ennen aikaan ollut ihastunut tädin iltamiin, joita -Henriika puolestansa katsoi inhottaviksi. Jos isä pakottaisi häntä -jäämään tänne, niin hän läksisi, kuten sisarensa, kiertämään maailmaa. -— Sitten hän alkoi kertoa tädistä ja tämän elannosta. Räikeän synkällä -tavalla esitti hän noita monenmoisia kärsimyksiä, ulkonaisesti ja -sisällisesti alentavia vaatimuksia, joita hänen oli täytynyt sietää -päivin ja öin tuon vanhan neidin tykönä viettämiensä viikkojen kuluessa. - -Samoin kuin tänään juotiin ja nauraa hihiteltiin varsin usein tuolla -alhaalla; mutta ei sillä hyvä, vaan Henriikan oli myöskin täytynyt -seurustella tädin vierasten kanssa, jotka olivat vanhanpuoleisia -vallattomia herrasmiehiä, italialaisia tai ranskalaisia syntyperältään -ja kevytmielisiä tavoiltansa. Kun hän kuvasi noita seuroja, kävivät -hänen ennestäänkin punoittavat poskensa yhä hehkuvammiksi ja nuo -korkeat kirjaimet suurenivat suurenemistaan. Abbé'n jutut, jotka saivat -tädin nauramaan, italialaisen kovaääniset puheet, joita kuullessaan -monseigneur Gloria myhähdellen hieman pudisti päätänsä, niitä muka -paheksuen, — ne olivat niin julkean rivoja, että niiden toistaminen -olisi häntä saastuttanut. - -Oliko hän kunniallinen tyttö vai ei? Mieluummin hän näkisi nälkää -ja janoa kuin ottaisi vielä kerran osaa tuollaiseen seuraan. Kun -talossa ei ollut vieraita, silloin vaadittiin Henriikalta muita -mahdottomuuksia, sillä silloin täti, joka ei hetkeäkään voinut olla -yksin, oli sairaana ja kurjassa tilassa, ja Henriikan täytyi hoitaa -häntä. Kernaasti ja ilomielin tahtoi hän auttaa kärsiviä, sen oli hän, -niin hän kirjoitti, selvästi osottanut hoitaessansa rokkoa sairastavia -lapsia kotikylässänsä, mutta kun täti ei voinut nukkua, niin hänen -piti valvoa hänen tykönänsä, pitää häntä kädestä ja kuunnella kaiken -yötä, kuinka hän väliin valitteli, tuskitteli ja rukoili, väliin -kirosi itseänsä ja petollista maailmaa. Hän, Henriika, oli tullut -tuohon taloon terveenä ja voimakkaana, mutta kaikki tuo inho, viha ja -itsensähillitseminen oli turmellut hänen terveytensä. - -Keskiyöhön saakka kirjoitti tyttö. Kirjaimet kävivät yhä sekavammiksi, -rivit yhä epätasaisemmiksi ja vääremmiksi, ja hänen kirjoittaessansa -viimeisiä sanoja: "Voi päätäni, pää raukkaani! Te saatte nähdä, että -menetän järkeni. Minä rukoilen teitä, rakas ja kunnioitettu isäni, -päästäkää minut kotiin. Minä olen taas kuullut jotakin Annasta..." — -musteni maailma hänen silmissänsä, kynä putosi kädestä, ja hän vaipui -tainnoksissa nojatuoliin. - -Tässä tilassa oli hän siksi kunnes nauru ja lasien kilinä alhaalla -vihdoinkin oli lakannut ja tädin vieraat olivat lähteneet talosta. - -Denise, kamarineitsyt, huomasi että nuoren neidin huoneessa oli -valkeata. Hän tuli sisään, ja turhaan koetettuansa saada Henriikaa -virkoamaan hän kutsui emäntäänsä. - -Tämä seurasi palvelijaa ja mutisi portaita noustessansa: - -— Ikävissään nukahtanut, — siinä kaikki! Meidän seurassamme olisi -pysynyt valveilla ja saanut nauraa. Tuota hitautta! Voista sanoo -kuningas Filip näiden ihmisten olevan. Tuo hassu Lamperi oli tänään -niin vallattomalla päällä, ja abbé’n sukkeluudet, ne... ne... - -Viinin vaikutus näkyi vanhan neidin suurissa silmissä, ja viuhka liehui -edes takaisin jäähdyttääksensä hehkuvia poskia. - -Nyt hän seisoi Henriikan edessä. Hän mainitsi hänen nimeänsä, pudisteli -häntä ja ruiskutti hänen päällensä voimakkaasti tuoksuvaa nestettä -suuresta kultaan juotetusta helmestä, joka hänellä oli vyöllään -hajuvesipullona. Kun Henriika siitä huolimatta vain mumisi tolkuttomia -sanoja, käski täti palvelustytön noutamaan lääkelaatikon. - -Denise meni pois, ja nyt huomasi neiti Henriikan kirjeen, vei sen -lähelle silmiään ja luki sivun toisensa perästä yhä lisääntyvällä -raivolla; sitten hän heitti sen maahan ja koetti pudistaa -veljentyttärensä hereille; mutta se oli turhaa. - -Sillä välin hovimestari Belotti oli saanut tietää Henriikan kovasti -sairastuneen ja, kun hän piti nuoresta neidistä, lähettänyt omin päinsä -noutamaan lääkäriä sekä myöskin kappalaista Damianusta, rippi-isän -asemasta, joka oli karkotettu kaupungista. Sitten hän läksi huoneeseen, -jossa sairas oli. - -Jo ennenkuin hän oli päässyt kynnyksen yli, huusi hänelle vanha neiti, -joka oli aivan suunniltansa: - -— Belotti, mitäs sanotte, Belotti? Meillä on sairas talossamme, ja -sehän voi olla tarttuvaa tautia, vaikka ruttoa! - -— Kuumetta tuo vain näyttää olevan, vastasi italialainen -rauhoittavasti. — Tulkaa, Denise, kantakaamme yhdessä neiti vuoteeseen. -Lääkäri tulee kohta. - -— Lääkärikö? huudahti neiti, lyöden viuhkallansa pöydän marmorilevyyn. -— Kuka on antanut teille luvan, Belotti... - -— Olemmehan kristittyjä, lausui palvelija arvokkaasti, häntä -keskeyttäen. - -— No niin, no niin! virkkoi neiti. — Tehkää mitä tahdotte, kutsukaa -ketä mielenne tekee, mutta tänne ei Henriika voi jäädä. Minunko -talossani tarttuva tauti, rutto, — musta taulu ovella! - -— Teidän armonne huolehtii aivan tarpeettomasti. Kuulkaamme toki ensin, -mitä lääkäri sanoo. - -— Minä en tahdo häntä kuulla, minä en voi sietää ruttoa enkä rokkoa. -Menkää heti alas, Belotti, ja antakaa varustaa kantotuoli. Tuolla -takarakennuksessa on vanha vierashuone tyhjänä. - -— Mutta, teidän armonne, siellähän on niin ummehtunutta ja kosteata, -että pohjoiseen oleva seinä on aivan homeessa. - -— Antakaa siellä sitten tuulettaa ja puhdistaa. Miksi te vitkastelette? -Teidän on toteltava. Ymmärrättekö, hyvä herra? - -— Teidän armonne sairaalle veljentyttärelle tuo vierashuone ei kelpaa, -vastasi Belotti kohteliaasti, mutta varmasti. - -— Vai ei? Oikeinko totta? kysyi neiti pilkallisesti. — Mene alas, -Denise, ja käske tuoda kantotuoli. Onko teillä vielä mitä sanottavaa, -Belotti? - -— Kyllä, vastasi italialainen vapisevalla äänellä. — Minä pyydän, -armollinen neiti, saada eron. - -— Palveluksestaniko? - -— Niin palveluksestanne, jos teidän armonne sallii. - -Vanha nainen vavahti, puristi lujasti viuhkaa molemmin käsin ja sanoi: - -— Te olette närkäs, Belotti. - -— En ole, armollinen neiti, mutta minä olen vanha ja minua kammottaa -ajatellessa että joskus voisin sairastua iässä talossa. - -Neiti kohautti olkapäitään ja huudahti kääntyen kamarineitsyeen: - -— Nouda kantotuoli, Denise. Te olette vapaa palveluksestani, Belotti. - - - - -Kymmenes luku. - - -Tuota yötä, jolloin tauti ja kärsimykset olivat tunkeuneet -Hoogstratenin taloon, seurasi ihana aamu. Haikaroiden oli jälleen hyvä -olla Hollannissa, ja äänekkäästi ja iloisesti kotkotellen ne lensivät -päivänpaisteisille niityille päin. Tämä päivä oli sellainen, jollaisia -huhtikuu usein loppunsa edellä suo ihmisille, ikäänkuin osottaaksensa -heille, että he ylistelevät liiaksi hänen seuraajaansa toukokuuta, -mutta sitä vastoin liian vähän häntä itseänsä. Hänen vallitessaanhan, -sen voi huhtikuu lukea kunniaksensa, syntyy kevät, ja hänen kukoistava -perillisensä vahvistaa vain sen voimia ja kehittää sen kauneutta. - -Oli sunnuntai, ja kun sellaisena päivänä kellojen soidessa kuljeskelee -Hollannissa päivänpaisteisia teitä, kukkivien niittyjen poikki, joilla -käy laitumella lukemattomia kirjavia nautoja, villavia lampaita ja -joutilaita hevosia, kun tulee vastaan siistipukuisia talonpoikia, -talonpoikaisnaisia, joiden lumivalkoisten pitsipäähineiden alla -hohtavat kiiltävät kultalevyt, juhlivia porvareita kirjavissa -pyhävaatteissa ja lupapäivistä iloitsevia koululapsia — silloin tuntuu -pian siltä kuin luontokin olisi pukeutunut juhlapukuun, kuin vehreys -olisi tuoreampaa, sini kirkkaampaa ja kukkakentät monivärisemmät kuin -arkipäivinä. - -Iloinen juhlamieli oli varmaan vallannut nuokin porvarit, jotka -tänään kiiruhtivat mikä jalkaisin, mikä suurilla, täyteen ahdetuilla -halkorattailla, mikä taas Reiniä pitkin kirjavissa veneissä luonnon -helmaan, viettääksensä siellä vaimoinensa ja lapsinensa lepopäivän -tuottamat joutohetket, nautiten maalaisleipää, keltaista voita ja -tuoretta juustoa ynnä maitoa ja viileätä olutta. - -Taiteilija Vilhelmi oli jo aikoja sitten suorittanut urkujensoiton -kirkossa, mutta hän ei ollut kumminkaan kiiruhtanut ikäistensä kanssa -ulkoilmaan, sillä hänellä oli tapana tällaisina päivinä käyttää -lepohetket pitempiin matkoihin, — matkoihin sellaisiin, jotka eivät -ollenkaan kysyneet hänen anturoitansa. - -Hän käytti lentimiä, jotka tuulen nopeudella veivät hänet kotimaan -alankojen yli, halki Saksanmaan vuoristojen ja laaksojen, Alppien -poikki Italiaan. Varsin sopiva paikka olikin hänellä käytettävänään, -kun hän täten tahtoi unohtaa nykyisyyden ja ympäristönsä, vaipuakseen -menneisyyden ja tuon kaukaisen maan muistelemiseen. Hänen veljensä -Ulrikki ja Johannes, jotka olivat soittotaiteilijoita hekin ja olivat -kateutta tuntematta huomanneet Vilhelmin etevämmyyden ja auttoivat -häntä kehittymään yhä edelleen, olivat sillä aikaa kuin Vilhelmi oli -oleskellut Italiassa rakentaneet hänelle kotitalon suippokattoiseen -päätyyn sievoisen ullakkokamarin, josta leveä ovi johti pienelle -parvekkeelle. Täällä oli puinen penkki, jolla Vilhelmin oli tapana -istua kyyhkystensä lentoa katsellen ja haaveksivasti silmäillen -avaruuteen tai kuunnellen, jos hänet valtasi taiteellinen luomishalu, -noita säveleitä, jotka uhkuivat esiin hänen povestansa täyttäen hänen -sielunsa. - -Ihana oli näköala joka suuntaan tämän erillään sijaitsevan talon -parvekkeelta. Siitä voi nähdä melkein yhtä kauas kuin Leidenin -keskellä kohoavan vanhan roomalaislinnan huipusta. Niinkuin hämähäkki -verkkonsa keskipisteessä oli Vilhelmin syntymäkaupunki noiden -lukemattomien niittyjä risteilevien joenhaarojen ja kanavien keskellä. -Punaisista tiileistä rakennetut vallimuurit, joita huuhteli tumma -vesiviiru, ympäröivät torneineen ja linnoituksineen tuota siistiä -paikkakuntaa kuten otsanauha tyttösen päätä. Ja höllästi sidotun -orjantappuraseppeleen tavoin kiersi muuria toinen, linnoitusten ja -ulkovarustusten muodostama, paikoin katkaistu ympyrä. Ulkovarustusten -ja kaupunginmuurien välillä kävivät kaupunkilaisten nautalaumat -laitumella ja kauempana näkyi kyliä ja maakartanoita. - -Kun tänä kirkkaana huhtikuun päivänä katsoi pohjoseen päin, näki -Haarleminmeren; lännessä taas, toisella puolen Haagin jo vihoittavaa -lehtimetsikköä, täytyi noiden hietasärkkien olla, jotka luonto oli -luonut suojellaksensa maata sitä ahdistelevilta aalloilta. Lujemmin -ja voimakkaammin vastusti tämä kukkulainen selänne veden hyökkäyksiä, -kuin Allenin, Leiderdorpin ja Valkenburgin, noiden kolmen Reinin -varrella sijaitsevan linnoituksen multavallit ja varustukset voivat -vastustaa vihollisten sotajoukkoja. Ja tuolla oli Rein! Vilhelmi -katseli tuota kapeata ja hitaasti virtaavaa jokea, ja se oli hänen -mielestänsä kuin valtaistuimelta syösty kuningas, joka oli menettänyt -mahtinsa ja suuruutensa ja nyt koetti ahtaassa piirissä hyödyttää -niillä hyvyyksillä, mitä hänelle oli jäänyt jäljelle. Taiteilijahan -oli nähnyt tuon ihanan jakaumattoman saksalaisen Reinin, ja usein -kulkivat hänen ajatuksensa sen mukana etelää kohden; mutta vielä -paljoa useammin ne voimakkaassa lennossa riensivät kohden italialaisen -alppiseudun ihaninta helmeä, Luganonjärveä, ja kun hän muisteli sitä -ja Välimerta, kuvastui hänen mieleensä smaragdinvärinen vehreys, tumma -sini ja kullalta kimmeltävä hohde, ja sellaisina hetkinä sukeutui hänen -haaveiluistansa sulosointuja, ihania säveleitä! - -Ja hänen matkansa Lugonasta Milanoon! Vaatimaton ja ylen täyteen -ahdettu oli vaunu, jossa hän oli tullut tuohon Leonardon kaupunkiin, -mutta siinähän hän oli löytänyt Isabellan! Ja Rooma, Rooma, tuo jalo, -unohtumaton Rooma, jossa kehittyy, jossa voimat ja hengenlahjat -kasvavat ja jonka jätettyänsä käy kurjaksi kaihosta! - -Vasta Roomassa oli Vilhelmi oppinut oikein käsittämään mitä taide on, -mitä oli hänen oma, ihana taiteensa. Siellä, Isabellan läheisyydessä, -oli hänelle auennut uusi maailma. Mutta nuo kukkaset, jotka silloin -olivat versoneet hänen sydämessänsä, oli pannut kova halla, ja -hän tiesi, että ne olivat kuihtuneet eivätkä voisi kantaa mitään -hedelmää. — Vaan tänään hänen onnistui palauttaa mieleensä Isabellan -nuorekkaan ihana kuva ja ajatella kadotetun lemmityn asemasta -hyväntahtoista Isabella ystävätärtänsä, ja hän uneksui taivaasta, -sinisestä kuin kiinteä turkoosi ja keveät kaunokit, suihkulähteistä ja -solakoista patsaista, öljypuulehdoista ja marmorikuvista, viileistä -kirkkoholveista ja hohtavista huviloista, säkenöivistä silmistä ja -säihkyvästä viinistä, ihanista laulukuoroista ja — Isabellan laulusta! - -Kuhertelevat kyyhkyset lensivät edes takaisin lakkansa ympärillä, mutta -ne saivat tehdä mitä halusivat, hoitaja ei nähnyt, ei kuullut niiden -puuhia. - -Miekkailunopettaja Allerts nousi portaita ylös tuohon näkötorniin, -mutta vasta kun hän seisoi parvekkeella Vilhelmin vieressä ja tervehti -häntä syvällä äänellänsä, huomasi tämä hänet. - -— Missä onkaan oltu, herra Vilhelmi? kysyi harmaaparta. — Tässäkö -verkaa kutovassa Leidenissä? Ei, toden totta! Varmaankin Musika rouvan -luona Olympossa, — jos hän muutoin asuukaan siellä. - -— Oikein arvasitte, vastasi Vilhelmi, pyyhkäisten molemmin käsin -hiukset otsaltaan. — Olin hänen luonaan vieraisilla, ja hän käski sanoa -teille terveisiä. - -— Viekää siis myös hänelle minun terveiseni, vastasi toinen, — mutta -kyllä hän muutoin on vain kaukaisempia tuttujani. Minun kurkkuni -soveltuu paremmin juomiseen kuin laulamiseen. Sallitteko? - -Miekkailija otti tuopin, jonka äiti päivittäin täytti oluella ja asetti -lemmikkinsä huoneeseen. Hän joi siitä aika siemauksen, pyyhkäisi sitten -viiksiänsä ja sanoi: - -— Tuo teki hyvää ja oli minulle tarpeen. Miehillä oli parempi halu -huvittelemaan kuin harjoittelemaan, mutta me panimme pakon, — -Warmondin junkkari Duivenvoorde ja minä. Kuka tietää kuinka pian -meidän tulee näyttää mihin kelpaamme. Kautta Rolandin, edeltäjäni! -Tuollainen mielettömyys on kuin nuija, johon eivät pysty florensilaiset -miekkasimet, eivät sirot terssit eivätkä kvartit. Oikein tuosta tulin -huonolle tuulelle. - -— No, ehkäpä se pian kääntyy, vastasi Vilhelmi iloisesti ja heitti -virnansiemeniä ja vehnäjyviä suurelle kyyhkyselle, joka oli laskeutunut -parvekkeen kaidepuulle. - -— Nuo tarvitsevat ruokaa, ja mitä hyötyä niistä on! huudahti Allerts -katsoen kyyhkystä. — Warmondin herra, joka on Jumalan mielen mukainen -mies, toi minulle juuri kaksi haukkaa; tahdotteko tulla katsomaan, kun -minä niitä kesytän? - -— En, kapteeni, musiikki ja kyyhkyseni riittävät minulle. - -— Kuten tahdotte. — Tuo pitkäkaula on lystikäs eläjä. - -— Mistä maasta arvelette sen olevan sukuisin? Nyt se lentää toisten -luo. Silmäilkää sitä ja vastatkaa sitten. - -— Kuningas Salomo sen olisi tiennyt, — hänhän oli lintujen hyvä tuttu. - -— Katselkaa sitä vain, niin pääsette siitä selville. - -— Herralla on jäykkä kaula ja pää tavattoman pystyssä. - -— Entä nokka? - -— Käyrä, melkein kuin korppikotkalla! Tuhat tulimmaista, kuinka se -käyskentelee hajalla säärin ja varpaat levällään. Odotapas vain, -roisto! Se vielä nokkii tuon pienen kyyhkysen kuoliaaksi. Kautta -henkeni, tuo rehentelijä ei voi olla muu kuin espanjalainen lurjus! - -— Aivan oikein. Se on espanjalainen kyyhkynen. Se lensi lakkaani, mutta -minä en voi kärsiä sitä ja koetan karkottaa sen pois, sillä minä pidän -vain muutamia paria, jotka ovat samaa lajia, ja koetan niistä kehittää -hyvää rotua. Jos kokoaa monenlaista väkeä samaan lakkaan, niin ei siitä -koidu mitään hyvää. - -— Tuo herättää mietteitä monenlaisia. Mutta minun mielestäni te ette -ole valinnut juuri kauneinta lajia. - -— En, herra. Tuo, jonka tuossa näette, on antwerpeniläistä -kirjekyyhkyslajia. Ne ovat sinertävää, punertavaa, pilkullista väkeä; -en minä väreistä välitä, mutta pieni ruumis niillä täytyy olla ja -suuret siivet sekä leveät höydyt siipisulissa — ja ennen kaikkea -voimakkaat lihakset. Tuo tuossa — odottakaas, otan sen kiinni, — tämä -on parhaita lentäjiäni. Koettakaapas kohottaa sen siipeä. - -— Jumaliste, tuolla pienellä olennolla on tarmoa luissansa. Kuinka se -puristaa siivet ruumista vasten! Haukat eivät ole paljoa voimakkaammat. - -— Se onkin johtokyyhkynen, joka yksin löytää perille. - -— Miksi teillä ei ole ollenkaan valkoisia kyyhkysiä? Minun mielestäni -niiden lentoa olisi helpoin seurata. - -— Koska kyyhkysten on laita aivan samoin kuin ihmistenkin. Joka -kovin loistaa ja tunnetaan kaukaa, sitä ahdistavat vihamiehet ja -kadehtijat, ja petolinnut hyökkäävät pahimmin valkoisten kyyhkysten -kimppuun. Vakuutan, herra, kellä on silmät päässä, se voi kyyhkyslakkaa -katsellessaan oppia tuntemaan, millaista on Aatamin ja Eevan -jälkeläisten elo. - -— Sekä riitaa että rakkautta on täällä ylhäällä aivan kuin -Leidenissäkin. - -— Niin, aivan niin, kapteeni. Jos annan vanhalle kyyhkyselle -paljoa nuoremman aviosiipan, niin siitä harvoin on hyvä tulos. Kun -uroskyyhkynen on rakastunut, osottaa se hentullensa kohteliaisuuksia -kuin hienoin hoviherra lemmityllensä. Ja tiedättekö mitä tuo -suuteleminen tarkoittaa? Kosija ruokkii mielitiettyänsä, se tahtoo -sanoa, hän koettaa lahjoilla voittaa hänen suosionsa. Sitten ovat häät, -ja he rakentavat yhdessä pesän. Jos on poikasia, niin he ruokkivat -niitä yhdessä, sulassa sovussa. Ylhäiset kyyhkyset hautovat huonosti, -ja me annamme niiden munat huonompien haudottaviksi. - -— Ne ovat aatelisrouvia, jotka tarvitsevat imettäjiä lapsillensa. - -— Parittomat kyyhkyset saavat usein pahaa aikaan avioparien kesken. - -— Ottakaa siitä opiksenne, nuori mies, ja varokaa jäämästänne vanhaksi -pojaksi. Tyttöjä, jotka pysyvät naimattomina, en tahdo moittia; olen -heidän joukossansa tavannut monta herttaista, avuliasta olentoa. - -— Niin minäkin, mutta valitettavasti ilkeitäkin, kuten täällä lakassa. -Yleensä holhottini elävät onnellista avioelämää, mutta jos tulee ero... - -— Kumpi on silloin siihen syypää? - -— Naaras, kymmenestä tapauksesta yhdeksässä. - -— Roland, edeltäjäni, aivan kuten ihmistenkin kesken! huudahti -kapteeni, lyöden kätensä yhteen. - -— Mikä se on tuo teidän Rolandinne, herra Allerts, te lupasitte minulle -äskettäin... Mutta kuka nousee tuolla portaita ylös? - -— Teidän äitinne, luullakseni. - -— Hän tuo tänne vieraita. Tunnen tuon äänen, mutta... Odottakaa. Se on -vanhan neiti van Hoogstratenin hovimestari. - -— Nobelkadultako? Laskekaa minut, Vilhelmi, sillä tuota -luopiojoukkiota... - -— Odottakaa vähän, portailla on tilaa vain yhdelle, pyysi taiteilija -ja ojensi kätensä Belotti'lle, vetääksensä hänet ylimmältä astuimelta -sisään. - -— Espanjalaisia ja heidän hengenheimolaisiaan, mutisi kapteeni -itsekseen, läheni ovea ja huudahti portaita laskeutuessaan: - -— Odotan täällä alhaalla, kunnes ilma jälleen on puhdasta. - -Parransänki peitti nyt hovimestarin kauniita kasvoja, jotka -tavallisesti olivat mitä huolellisimmin sileiksi ajellut, ja -huolestuneelta ja valvomisesta väsyneeltä näytti vanhus kertoessaan -Vilhelmille, mitä eilisestä illasta saakka oli tapahtunut hänen -emäntänsä talossa. - -— Kenellä on kuuma veri, sanoi italialainen jatkaessaan kertomustaan, — -sen vuodet vieriessään kyllä tekevät heikommaksi, mutta eivät tyyneksi. -Minä en voinut nähdä tuota enkeli parkaa — sillä ei hän ole kaukana -pyhän neitsyen istuimesta — kohdeltavan kuin sairasta koiraa, joka -heitetään ulos kartanolle, ja niin pyysin eroa palveluksesta. - -— Se on kunniaksi teille, mutta ei juuri hyödyksi tällä hetkellä. Onko -neiti sitten todellakin viety tuohon kosteaan huoneeseen? - -— Ei, herra. Isä Damianus saapui ja selitti vanhalle neidille mitä -pyhä neitsyt vaatii kristityltä ihmiseltä, ja kun neiti yhä vielä -koetti toteuttaa tahtoansa, nuhteli tuo pyhä mies häntä niin jyrkin ja -ankarin sanoin, että hänen täytyi taipua. Nyt lepää nuori neiti posket -hehkuvina vuoteessa ja hourailee. - -— Ja kuka hoitaa sairasta? - -— Lääkärin tähdenhän juuri tulin luoksenne, hyvä herra, sillä tohtori -de Bont'ia, joka tuli heti kun häntä käytiin noutamassa, emäntäni -kohteli niin sopimattomasti, että tämä muitta mutkitta käänsi hänelle -selkänsä ja sanoi minulle mennessään, ettei hän enää palaisi. - -Vilhelmi pudisti päätänsä, mutta italialainen jatkoi: - -— Onhan Leidenissä muitakin lääkäreitä, mutta isä Damianus sanoo, -että de Bont eli Bontius, kuten häntä nimitetään, on taitavin ja -tunnollisin kaikista, ja kun nyt vanha neiti päivällisaikaan itse sai -kohtauksen eikä varmaankaan pääse piakkoin vuoteesta, on tie jälleen -avoinna, ja isä Damianus sanoo, että jos muu ei auta, niin hän menee -itse noutamaan tohtori Bontiusta. Mutta te kun olette tämän kaupungin -lapsia ja tunnette nuoren neidin, niin arvelin, että voisin säästää isä -Damianusta saamasta tuon kieltävän vastauksen, mikä tietenkin tulisi -hänen osakseen pyhän kirkkomme viholliselta. Mies paralla on kyllä -tarpeeksi siedettävää siinäkin, mitä saa kuulla katupojilta ja muilta -irvihampailta, kun kuljettaa sakramenttia kaupungin lävitse. - -— Te tiedätte, että on ankarasti kielletty häiritsemästä häntä hänen -virkatoimissaan. - -— Mutta kumminkin tehdään hänestä pilaa heti kun hän tulee kadulle. Me -emme kumpikaan voi muuttaa maailmaa, hyvä herra. Kun kirkolla oli valta -käsissään, poltti se ja mestasi teikäläisiä, ja nyt, kun te olette -voitolla, vainotaan ja pilkataan meidän pappejamme. - -— Vastoin lakia ja virallista kieltoa. - -— Te ette voi estää ihmisiä sitä tekemästä, ja isä Damianus on karitsa, -joka kärsivällisesti kestää kaiken, hän on yhtä hurskas kristitty kuin -moni pyhimys, jolle vahakynttilöitä uhrataan. Tunnetteko tohtoria? - -— Hiukan, ulkonäöltä. - -— Oi, menkää sitten hänen tykönsä, herra, neidin tähden, huudahti -vanhus sydämellisesti ja rukoilevasti. — Teidän vallassanne on pelastaa -ihmishenki, ihana, nuori ihmisolento. - -Hovimestarin silmät välkkyivät kosteina. Juuri kun Vilhelmi pani -kätensä hänen käsivarrellensa ja sanoi ystävällisesti: — Tahdon koettaa -sen tehdä, — huusi miekkailija ovelta: — Teidän neuvottelunne kestää -minusta liian kauan. Toiste näkemiin! - -— Ei, herra, tulkaa hetkeksi sisään, tämä herra on tullut tänne -erään tyttö raukan takia, joka sairastaa hengenvaarassa. Nyt on tuo -avuton olento yksin ja hoidotta, sillä hänen tätinsä, vanha neiti van -Hoogstraten, on karkottanut hänen luotansa tohtori de Bont'in, tämä kun -on kalvinolainen. - -— Tuon hengenvaarassa olevan tytön luota? - -— Se on kurjan kurjaa, mutta nyt on vanha neiti itse sairaana. - -— Oivallista, — oivallista! huudahti Allerts lyöden kätensä yhteen. -— Ellei paholainen pelkää häntä, vaan tahtoo hänet noutaa, niin minä -maksan kyytihevoset. Mutta entä tyttö, tuo sairas tyttö? - -— Tämä herra pyytää minua koettamaan taivuttaa de Bont’in menemään -jälleen hänen luoksensa. Tehän olette ystäviä tohtorin kanssa? - -— Me olimme, Vilhelmi, olimme. Mutta viime perjantaina jouduimme kovaan -kiistaan uusista kypäreistä, ja nyt tuo oppinut puolijumala vaatii, -että pyytäisin häneltä anteeksi. Mutta peräytyminen ei kuulu tapoihini. - -— Oi, rakas herra, huudahti Belotti liikuttavan hartaasti. — Tuo lapsi -raukka makaa avutonna, mitä kovimmassa kuumeessa. Jos taivas on teitä -itseänne siunannut antamalla teille lapsia... - -— Rauhoittukaa, vanhus, rauhoittukaa, vastasi kapteeni, sivellen -ystävällisesti Belotti'in harmaita hiuksia. — Lapseni eivät tosin kuulu -tähän, mutta me teemme tuon nuoren naisen hyväksi mitä voimme. Näkemiin -saakka, hyvät herrat! Roland, edeltäjäni, mitä kaikkea saakaan kokea! -Hamppuhan on huokeata Hollannissa, ja kumminkin tuollainen syöjätär saa -aivan meidän keskellämme elää vanhaksi kuin korppi! - -Näin sanoen hän laskeusi portaita alas. Vasta kadulle tultuansa hän -alkoi miettiä, millä sanoin pyytäisi anteeksi tohtori de Bont'ilta, ja -hänen kasvonsa kävivät happamen näköisiksi, mutta samalla vilkkueli -hymy silmissä ja parrakkailla huulilla. - -Tuo oppinut ystävä teki anteeksipyynnön helpoksi, ja kun Belotti tuli -kotiin, oli lääkäri jo sairaan vuoteen ääressä. - - - - -Yhdestoista luku. - - -Nordwykin Elisabet rouva ja kaupunginsihteeri van Houtin vaimo -olivat kumpikin erittäin pyytäneet pormestarin rouvaa kanssansa -maalle nauttimaan tuosta ihanasta keväisestä sunnuntaista, mutta -Barbaran kehotuksesta huolimatta ei nuori rouva ollut taivutettavissa -noudattamaan kutsua. - -Hänen puolisonsa lähdöstä oli jo kahdeksan päivää, ja niiden kulku -aamusta iltaan oli ollut yhtä hidasta kuin samean veden, joka -hollantilaista niittyä leikkaavaa ojaa myöten on matkalla leveämpää -jokea kohden. - -Uni lähestyy kernaasti nuorten leposijoja ja Mariankin luo se oli -jälleen saapunut, mutta auringon noustessa palasi tyytymättömyys -ja levottomuus, palasivat sydämentuskat, jotka uni ystävällisellä -huolenpidolla oli karkottanut loitommaksi. Maria tunsi, ettei näin -ollut oleva, ja että hänen isänsä olisi nuhdellut häntä, jos olisi -voinut nähdä hänet tällaisessa mielentilassa. - -On olemassa naisia, jotka häpeävät punaisia poskiansa ja viatonta -elämäniloa ja joille kärsiminen tuottaa surunvoittoista nautintoa. -Näihin naisiin Maria ei suinkaan kuulunut. Hän olisi tahtonut olla -onnellinen ja kaikin tavoin hän koetti voittaa takaisin kadottamansa -mielenhilpeyden. Pyrkien tunnollisesti täyttämään velvollisuuksiansa -hän tuon tuostakin yritti lähestyä pikku Liisan vuodetta; mutta -lapsukainen alkoi jo parata, ja huomatessaan jääneensä kahden kesken -hänen kanssansa se aina alkoi huutaa Barbaraa, Adriania tai Kerttua. - -Lukea koetti Maria myöskin, mutta nuo muutamat kirjat, mitkä hän oli -ottanut mukaansa Delftistä, olivat kaikki tyyni hänelle vanhastaan -tuttuja, ja hänen ajatuksensa läksivät kulkemaan omia teitänsä, -ennenkuin olivat ehtineet kiintyäkään kirjaan. - -Vilhelmi toi hänelle uuden motettinsa ja hän ryhtyi sitä -harjoittelemaan; mutta voidaksensa tuottaa nautintoa musiikki vaatii -koko sydäntä, ja kun Marian mieltä täyttivät niin monet muut seikat, -niin sävelet eivät tuottaneet hänelle iloa, ei lohtua. - -Kun hän opasti Adriania tämän lukiessa läksyjä, loppui hänen -kärsivällisyytensä nykyisin paljoa pikemmin kuin muulloin. Ensimäisenä -toripäivänä hän Kertun kanssa läksi torille, noudattaaksensa -puolisonsa määräystä ruokavarojen ostamisesta, ja kun hän nyt -liikkui ihmistungoksessa torilla, jossa kaupiteltiin paikoin kalaa, -paikoin lihaa tai vihanneksia, ja hänelle huudettiin joka taholta: — -Pormestarinna, tulkaa tänne! Pormestarinna, minulta sitä saatte! — -unohti hän huolet, jotka olivat ahdistaneet hänen mieltänsä. - -Hänen itsetuntonsa varttui, kun hän nyt tarkasteli jauhoja, -palkohedelmiä ja kuivattuja kaloja, koettaen tinkiä parhaansa mukaan; -pitihän Barbaran toki nähdä, että hän osasi tehdä hyviä kauppoja. Kova -oli tungos kaikkialla, sillä kaupungin hallitusmiehet olivat antaneet -kuuluttaa, että kunkin talon pitäisi uhkaavan vaaran takia joka -toripäivänä ostaa runsaasti ruokavaroja. Mutta pormestarin nuorelle, -suloiselle rouvalle kaikki, yksin välikaupitsijattaretkin, tekivät -tilaa, ja tämäkin tuotti Marialle iloa. - -Hilpeänä ja iloisena, kun näet oli parastansa tehnyt, hän palasi kotiin -ja meni heti Barbaran luo keittiöön. - -Pietarin hyväntahtoinen sisar oli varsin hyvin huomannut, kuinka raskas -hänen nuoren kälynsä mieli oli, ja siksi oli hän iloinnut, kun tämä -läksi ostoksille. Täytyisihän valikoimisen ja tinkimisen haihduttaa -huolia ja tuoda muita ajatuksia mieleen. Tosin tuo varovainen -taloudenhoitajatar, joka kyllä kernaasti uskoi Marian omistavan mitä -muita hyveitä tahansa, mutta ei vain talonemännälle tarpeellista -taitoa ja tarmoa, oli käskenyt Kertun pitää huolta siitä, ettei rouvaa -petettäisi. Mutta kun torilla milloin menisi tavaroita kaupaksi -kaksi, kolme kertaa enemmän kuin niitä on tarjolla, niin hinnat -nousevat, ja siitä johtui, että kun Maria luetteli leskelle, mitä hän -mistäkin oli maksanut, huudahti Barbara kerran toisensa perästä: — -Mutta, hyvä lapsi, sehän on hirmuista! Tuolla tavoinhan pian tulee -keppikerjäläiseksi! - -Mariaa kiukustuttivat nuo huudahdukset, jotka asianhaaroihin katsoen -enimmäkseen olivat aiheettomia. Mutta hän tahtoi pysyä hyvässä sovussa -kälynsä kanssa, ja vaikka hänen olikin vaikea sietää tuota kohtuutonta -arvostelua, ei hänen luontonsa kumminkaan olisi sallinut hänen ilmaista -suuttumustansa kiivain sanoin. Hän sanoi siis vain hieman kiihtyneenä: - -— Tee hyvin ja tiedustele mitä muut emännät ovat maksaneet, ja toru -sitten, jos katsot olevan syytä. - -Näin sanoen hän läksi keittiöstä. - -— Mutta, hyvä lapsi, enhän minä toru lainkaan, huusi Barbara hänen -jälkeensä, mutta Maria ei ollut kuulevinaan, vaan nousi nopeasti -portaita ylös ja sulkeutui huoneeseensa. Hänen ilomielisyytensä oli -taaskin haihtunut kerrassaan. - -Sunnuntaina Maria meni kirkkoon. Päivällisen jälkeen hän pani ensin -liinareppuun eväitä Adrianille, jonka piti lähteä venematkalle -muutamien toverien kanssa, sitten hän istuutui huoneensa akkunaan. -Muhkeita herroja, niiden joukossa monta neuvoston jäsentä, käveli -ohitse juhlapukuisine vaimoineen ja lapsineen. Kukkavihkot povella -vaelsi tyttösiä käsi kädessä, parittain tai kolmittain, kanavan -viereistä tietä pitkin kaupunginportille päin, jossa aiottiin tanssia. -Siivosti, silmät sävyisästi maahan luotuina, he kulkivat ohitse, mutta -monen kasvot punehtuivat ja moni voi töin tuskin pidättää punaisia -huuliansa menemästä nauruun, kun nuorukaiset, jotka hilpeinä ja -säännöttömissä parvissa seurasivat tasaisesti astelevia neitosia kuin -nopealiikkeiset kalalokit laivaa, laskivat pilapuheita tai kuiskailivat -tyttösille sellaista, mikä ei ollut aiottu muiden kuultavaksi. -Iloisilta ja huolettomilta näyttivät kaikki, jotka kiiruhtivat -kaupunginportille päin, ja jokaisen kasvoista voi huomata hänen -odottavan saavansa viettää hauskoja hetkiä ulkona raittiissa ilmassa -päivänpaisteisilla niityillä. Mariastakin olisi ollut miellyttävää -tuolla ulkona, mutta mitäpä hän siellä vierasten keskellä, yksinäisenä -ja suruissaan muiden iloitessa! Talojen varjot olivat hänestä -tänään synkemmät kuin koskaan muulloin, kaupunginilma tavallista -ummehtuneempaa, ja hänestä tuntui siltä kuin kevät olisi saapunut -ilahduttamaan kaikkia muita ihmisiä, aikuisia ja lapsia, vanhoja ja -nuoria, mutta ei vain häntä. - -Achtergrachtin vierellä olevien rakennusten ja puiden varjot -alkoivat jo käydä pitemmiksi ja kattojen yläpuolella värähteleviin -kullankellerviin auringonsäteisiin sekoittui jo vienoa punaa, kun -Maria kuuli ratsastajan lähestyvän. Hän oikaisihe suoraksi ja hänen -sydämensä sykki kiivaasti. Toisin tahtoi hän nyt ottaa Pietarin vastaan -kuin muulloin; hänen täytyi olla rehellinen ja antaa miehensä tuntea, -mitä hänen mielessänsä liikkui, ja ettei heidän suhteensa voinut pysyä -ennallaan; miettipä hän jo valmiiksi sanojakin, joilla ilmaisisi -ajatuksensa. Silloin pysähtyi ratsu oven eteen. Maria meni akkunaan -ja näki, kuinka hänen puolisonsa hypähti hevosen selästä ja katsahti -iloisesti ylös hänen huoneeseensa. Maria ei tervehtinyt häntä, mutta -hänen sydämensä pakotti hänet miehensä luokse. Kaikki tuumat, kaikki -mietteet unohtuivat, ja nopein askelin kiiruhti hän käytävää pitkin -portaille. Mutta Pietari oli jo ehtinyt eteiseen ja Maria huudahti -hänen nimensä. — Lapseni, Maria, siinähän olet! kajahti hänelle -vastaan, ja reippaasti kuin nuorukainen kiiruhti hänen puolisonsa -portaita ylös, saavutti hänet niiden yläpäässä ja sulki hänet syliinsä -kiihkeän hellästi. - -— Vihdoin, vihdoin ollet jälleen luonani! huudahti Pietari riemuisasti -ja suuteli Marian silmiä ja tuoksuvia hiuksia. Tämä oli kietonut -kätensä lujasti hänen kaulaansa, mutta Pietari irroitti ne, sulki ne -omiinsa ja kysyi: - -— Ovatko Barbara ja Adrian kotona? - -Maria pudisti kieltävästi päätänsä. - -Silloin Pietari naurahti, kumartui hieman, otti hänet kuin lapsen -syliinsä ja kantoi hänet huoneeseensa. Samoin kuin liekki sytyttää -palavan talon vieressä kasvavan ihanan puun, vaikka sitä on koetettu -suojella valamalla kylmää vettä sen ylitse, niin valtasi nyt Mariankin -lämpö, joka ilmeni hänen puolisonsa tunteissa, huolimatta hänen -päivämääriä hautomastaan tuumasta, että ottaisi hänet kylmästi vastaan. -Hän iloitsi sydämensä pohjasta siitä, että Pietari taas oli hänen -luonansa, ja uskoi kernaasti, kun tämä hellin sanoin kertoeli, kuinka -raskas eronaika hänestä oli ollut, kuinka hän oli kaivannut Mariaa -ja kuinka Marian kuva oli väikkynyt hänen edessänsä, vaikka häneltä -muutoin puuttui taito kuvailla mielessänsä poissaolevaa henkilöä. - -Kuinka lämpimin sanoin ja kuinka vakuuttavalla äänellä hän tänään -osasikaan ilmaista rakkauttansa! Maria tunsi olevansa kaikesta -huolimatta onnellinen vaimo, eikä hän salannut mieheltään, että niin -oli. - -Barbara ja Adrian palasivat kotiin, ja illallispöydässä oli paljon -juteltavaa. Paljon oli Pietari kokenut matkallaan ja uutta toivoa näkyi -hänessä heränneen, poikasta oli palkittu koulussa ja pikku Liisan -tautia voi jo pitää voitettuna vaarana. Barbara loisti ilosta, kun nyt -Maria ja hänen veljensä näyttivät jälleen sopineen. - -Hauskasti kului tuo huhtikuun suloinen kesäinen ilta. - -Kun Maria seuraavana aamuna palmikoitsi hiuksiinsa mustia -samettinauhoja, oli hänen sydämensä kiitollinen, sillä hän oli -rohkaissut mielensä ja sanonut Pietarille, että tahtoi suuremmassa -määrässä kuin tähän saakka saada ottaa osaa hänen huoliinsa, ja Pietari -oli vastannut ystävällisellä lupauksella. Arvokkaampaa, aatteellisempaa -olisi hänen elämänsä tästälähin oleva, niin hän toivoi. Tänään vielä -kertoisi Pietari hänelle, mitä oli saanut aikaan prinssin tykönä ja -Dordrechtissä, sillä tähän saakka hän ei vielä ollut puhunut sanaakaan -noista asioista. - -Barbara, joka hyöriskeli keittiössä ja juuri aikoi ottaa kiinni kolme -kananpoikaa, teurastaaksensa ne, jätti ne vielä hetkiseksi elämään, -heittipä vielä niiden häkkiin puoli kourallista ohria, kun kuuli -kälynsä tulevan laulaen portaita alas. Tuo pätkä Vilhelmin uusimmasta -madrigaalista kuului Barbarasta niin suloiselta ja toivehikkaalta kuin -puutarhurista satakielen ensi liverrys pitkän takatalven päättyessä. -Keväistä oli nyt jälleen pormestarin talossa, ja niinkuin auringonkukan -mykerö kehässään hohti Barbaran ystävällinen pyöreä naama iloisena ja -huolettomana suuren päähineen keskellä, kun hän huusi Marialle: - -— Tänään sinä olet hyvällä tuulella, lapseni. Nyt laitamme voin -astioihin ja suolaamme liikkiöitä. - -Tämä kuului niin iloiselta kuin se olisi ollut kutsu paratiisiin, -ja Maria oli kernaasti apuna tuossa työssä, johon heti ryhdyttiin. -Kun Barbara toimi käsillänsä, ei hän voinut pitää kieltäänkään -liikkumatonna, ja hän oli nyt sangen utelias tietämään miten Pietari ja -hänen vaimonsa olivat selvitelleet välinsä. - -Taitavasti hän saattoi puheeksi kotiin palanneen miehen ja kysäisi -aivan kuin sattumalta: - -— Onko hän jo pyytänyt anteeksi, kun läksi pois hääpäivänä? - -— Tiedänhän, että hän ei voinut olla lähtemättä. - -— Ei kai, ei kai, — mutta haudottu paju parempi, lyöty lapsi armahampi! -Miehille ei pidä antaa liian paljoa anteeksi. Ei mitään ilmaiseksi. -Avioliitossa tulee lyödä kärsimänsä vääryydet rahaksi, jolla saa uusia -etuja. - -— Ei minua haluta käydä kauppaa Pietarin kanssa, ja jos minua olikin -pahoittanut jokin seikka, niin olen sen kernaasti suonut anteeksi näin -pitkän eron jälkeen. - -— Mutta ei tora haavaa tee. Jos ihmistä rasittaa jokin huoli, niin -hänen ei pidä sitä hautoa, vaan puhua suunsa puhtaaksi. Sitä vartenhan -hänellä on kieli, ja eilen olisi ollut sopiva aika jutella kaikesta, -mikä mieltäsi ahdistaa, sillä ken myötäisen makaa, se vastaisen soutaa. - -— Hän oli niin hyvällä tuulella tullessaan kotiin, — ja miksikä sitä -paitsi luulet, että minä olen onneton? - -— Onneton? Kuka sitä on sanonut? - -Maria punastui, mutta leski otti veitsen ja aukaisi kanahäkin. - -Kerttu auttoi noita keittiössä puuhailevia naisia, mutta usein hänen -täytyi keskeyttää toimensa, sillä ulko-oven kolkutin ei ollut tänä -aamuna kauan hiljaa, — eikä tulijoilla liene ollut ilahduttavia sanomia -tuotavana pormestarille, sillä hänen syvä, jymisevä äänensä kuului -usein keittiöön saakka. - -Kauimmin keskusteli hän kaupunginsihteeri van Houtin kanssa, joka ei -ollut tullut ainoastaan tietoja saamaan ja antamaan, vaan myöskin -esiintuodakseen kanteita. - -Kannattipa katsella noita kahta miestä, joille harva veti vertoja, -yhtä vähän ruumiinkoossa kuin siveellisessä vakavuudessa ja -alttiiksiantavassa vapaudenrakkaudessa, — kannatti heitä katsella, kun -he nyt tekivät selkoa mielipiteistään ja yhdessä purkivat vihaansa -sanoiksi. Kiihkeällä kuului tuon tulisen, tarmokkaan, vilkkaan van -Houtin ääni, vakaasti punniten puheli tyyni ja järkevä van der Werff. - -Ei ollut luottamista kaupungin isiin, ei pohattoihin, jotka edustivat -vanhoja sukuja, ei varakkaisiin kutojiin ja juomanpanijoihin, sillä -omaisuus, elämä ja yhteiskunnallinen asema olivat heistä arvokkaammat -kuin uskonto ja vapaus. Köyhät sitä vastoin, joiden täytyi tehdä työtä -otsansa hiessä ansaitaksensa niukan elatuksen omaisillensa, olivat -valmiit panemaan alttiiksi verensä ja henkensä tuon kalliin asian -tähden. - -Vaikeuksia oli voitettava monenmoisia. Telineet ja puitteet, vajat -ja muut rakennukset, joita vihollinen voisi käyttää piilopaikkana, -piti hävitettämän maan tasalle, samaten kuin jo ennen oli menetelty -kaupungin läheisyydessä olevien maatalojen suhteen. Paljon oli jo -hävitetty sellaista, mikä vasta äsken oli saatu pystyyn, mutta -rikkaat enin arastelivat iskiessään kirveen kaluihinsa. Tärkeän -Valkenburgin linnoituksen luona oli alettu luoda uusia multavalleja. -Mutta osan siitä alueesta, jossa kaivamistyötä toimitettiin, omisti -muudan juomanpanija, ja tämä vaati vahingoittuneesta niitystänsä -suurta korvausta. Maaliskuussa lakanneen piirityksen aikana oli pantu -liikkeelle paperirahaa, pyöreitä pahvilevyjä, joiden toisella puolen -oli Alankomaiden jalopeura ja sen ympärillä kirjoitus "_Haec libertatis -ergo_" ja toisella puolen kaupungin vaakuna ja lause "Jumala suojelkoon -Leideniä". Nämä piti nyt vaihdettaman metallirahaan tai viljaan, -mutta oli varakkaita keinottelijoita, jotka olivat saaneet haltuunsa -joukon näitä paperirahoja ja nyt koettivat korottaa niiden arvoa. -Kaikenlaisilla toimilla ahdisteltiin pormestaria, ja samalla hänen myös -täytyi ajatella yksityisasioitaan, sillä pian voi yhteys muun maailman -kanssa olla lopussa, ja hänen piti sopia hampurilaisen asioitsijansa -kanssa monesta ammattia koskevasta seikasta. Suuria tappioita oli -odotettavissa, mutta hän ei jättänyt mitään keinoa koettamatta, -pelastaaksensa omaisillensa sen mikä oli pelastettavissa. - -Vaimoansa ja lapsiansa hän näki vain harvoin. Kumminkin hän luuli -täyttävänsä lupauksen, jonka Maria oli ottanut häneltä sinä iltana, -jolloin hän palasi kotiin, kun lyhyesti vastasi tämän kysymyksiin -tai itsestään ohimennen virkkoi hänelle muutaman sanan, kuten: — -Tänään oteltiin kiivaasti raatihuoneella! — tai: — Pakkorahan vaihto -näyttää tuottavan enemmän vaikeuksia kuin olisi luullutkaan! — Hän ei -kaivannut uskotuita eikä tuntenut halua keskustella muiden kanssa, ja -hänen ensimäinen vaimonsa oli ollut tyytyväinen ja onnellinen, kun -hän rauhallisina aikoina istui tyynenä hänen vieressänsä, nimitti -häntä kultaseksensa, iloitsi lapsista tai kehuskeli hänen vohveleitaan -ja sunnuntaipaistiaan. Ammatti ja yleiset asiat olivat kuuluneet -Pietarille, keittiö ja lastenkamari olivat olleet hänen vaimonsa -toimiala. Heitä oli yhdistänyt rakkaus, jota tunsivat toisiansa -kohtaan, lapset, talon arvon ja kunnian ylläpito ja sen omistaminen. - -Maria kaipasi muutakin, ja Pietari tahtoi kyllä suoda sitä hänelle. -Mutta kun Maria illoin ahdisteli tuota väsynyttä miestä kysymyksillä -sellaisilla, jommoisia tämä oli tottunut kuulemaan ainoastaan miesten -suusta, niin Pietari lohdutti häntä sillä, että tulisi rauhallisempia -aikoja, tai nukahti kesken hänen tiedustelujansa. - -Maria näki millainen taakka häntä rasitti, kuinka väsymättömästi -hän toimi, — mutta miksi hän ei sälyttänyt osaa kuormastansa muiden -hartioille? - -Kerran he menivät kauniilla säällä yhdessä maalle. Silloin Maria käytti -tilaisuutta hyväksensä ja huomautti Pietarille, että hänen tulisi sekä -itsensä että vaimonsa takia suoda itsellensä enemmän lepoa. - -Kärsivällisesti Pietari kuunteli, ja kun Maria oli saanut esitetyksi -kaikki pyyntönsä ja neuvonsa, tarttui hän hänen käteensä ja sanoi: - -— Olethan sinäkin nähnyt herra Marnix van St. Aldegonden ja tiedät -mitä hän on tehnyt vapaudenasian hyväksi? Oletko kuullut hänen -mielilauseensa? - -Maria nyökäytti päätänsä ja sanoi hiljaa: - -— _Repos ailleurs_. - -— Niin, muualla voimme levätä, lausui Pietari tarmokkaasti. - -Silloin Marian valtasi hiljainen vavistus, ja vetäessään kätensä -miehensä kädestä hän ajatteli: "Muualla — siis ei täällä. Lepoa -ja onnea ei täällä ole odotettavissa." Hän ei lausunut ilmi näitä -ajatuksiansa, mutta ne eivät tahtoneet haihtua hänen mielestänsä. - - - - -Kahdestoista luku. - - -Hiljaista oli yleensä Nobelkadulla ja nykyisin kaikkein hiljaisinta -Hoogstratenin talossa. Olkia ja hietaa oli levitetty kadulle tohtori -de Bont'in ja vanhan neidin hovimestarin toimesta. Akkunain edessä oli -paksut verhot, oven ja kolkuttimen välille oli naulattu huopaa. Katuovi -oli lukitsematta, mutta sen takana istui vartija, jonka puoleen tulijat -voivat kääntyä. - -Aamulla toukokuun kahdeksantena päivänä kääntyivät taiteilija Vilhelmi -Kornelionpoika ja Janus Dousa Nobelkadulle. He olivat juuri puhelleet -varsin innokkaasti, mutta nähdessään hiedan ja oljet he ensin -hiljensivät ääntänsä ja vaikenivat sitten kokonaan. - -— Tie on jo valmiina kuoleman riemuretkeä varten. Toivokaamme että hän -täällä vain kerran kääntää soihtunsa maata kohden ja osottaa tämän -kunnian hänelle, jonka osaksi se ikään katsoen on tuleva, niin vähän -kunnioitusta kuin hän muutoin ansaitseekin. Elkää viipykö kovin kauan -tuossa taudin saastuttamassa talossa, herra Vilhelmi. - -Taiteilija avasi hiljaa oven. Palvelija tervehti häntä vaieten -ja kääntyi porraskäytävään päin huutaaksensa Belottia, sillä -"soittoniekka" oli jo monesti käynyt tapaamassa hovimestaria. - -Vilhelmi meni odotushuoneeseen, jossa tänään aivan ensi kerran oli -toinenkin vieras — ja lisäksi sangen oudossa asennossa. Selkä suorana -mutta pää sivulle vaipuneena oli pater Damianus nukahtanut istualleen -nojatuoliin. Hän oli neljääkymmentä lähentelevä, vaaleapartainen mies, -valkoihoinen ja punaposkinen kuin lapsi. Paljaaksi ajeltua päälakea -ympäröivät vaaleat hiukset, muodostaen ohuen kaaren. Uinailevan kädet, -jotka olivat vaipuneet syliin, pitelivät öljypuusta valmistettua, hyvin -kellastunutta rukousnauhaa. Hänen hieman avonainen suunsa hymyili -herttaisesti ja ystävällisesti. - -"Tämä lempeä pyhimys pitkässä naismaisessa puvussaan ei juuri ole -tarmokkaan työntekijän näköinen", ajatteli Vilhelmi, "mutta kumminkin -hänen suuret kätensä näyttävät kovettuneilla ja työhön tottuneilta". - -Kun Belotti tuli odotushuoneeseen ja näki nukkuvan papin, asetti hän -varovasti tyynyn hänen päänsä alle ja viittasi Vilhelmille, että tämä -seuraisi häntä etuhuoneeseen. - -— Antakaamme hänen vähän levätä, sanoi italialainen. — Vasta kaksi -tuntia sitten hän läksi vanhan neidin luota, jonka vuoteen ääressä -hän on istunut eilisestä puolipäivästä saakka. Neiti on enimmäkseen -tiedotonna, mutta kun hän välillä virkoaa, ikävöi hän hengellistä -lohdutusta, Kuolinsakramenttejä hän ei vielä tahdo, sillä hän ei ota -uskoaksensa, että hänen loppunsa voi olla käsissä. Mutta väliin, kun -kivut lisääntyvät, kysyy hän kuolemantuskissaan onko kaikki valmiina, -sillä hän pelkää kumminkin kuolla ilman viimeistä voitelua. - -— Ja kuinka Henriika neiti voi? - -— Hiukan paremmin. - -Pappi tuli samassa odotushuoneesta. Belotti suuteli kunnioittavasti -hänen kättänsä ja Vilhelmi kumarsi kohteliaasti. - -— Minä nukahdin, sanoi Damianus yksinkertaisesti ja luontevasti, mutta -äänellä, joka ei ollut niin voimakas ja syvä kuin olisi odottanut -nähdessään hänen leveän rintansa ja kookkaan vartalonsa. — Luettuani -messun käyn pikaisesti sairaitteni luona ja palaan sitten jälleen. -Oletteko jo tullut järjillenne, Belotti? - -— Se on mahdotonta, herra, pyhä neitsyt tietää, että se ei käy päinsä. -Minun oli lähdettävä palveluksestani toukokuun ensimäisenä päivänä, -tänään on kahdeksas, ja täällä minä olen yhä vielä; en ole lähtenyt -tästä talosta, koska olen kristitty! Mutta nyt on neideillä etevä -lääkäri hoitajana, sisar Gonzaga täyttää velvollisuutensa, te itse -ansaitsette hoidollanne sijan marttyyrien joukossa paratiisissa, ja -niin voin minä siis syntiä tekemättä panna pillit pussiin. - -— Elkää lähtekö, Belotti, sanoi pater Damianus vakaasti, — ja jos ette -sittenkään luovu aikeestanne, niin elkää ainakaan nimittäkö itseänne -kristityksi. - -— Te jäätte tänne, huudahti Vilhelmi, — jos ette muutoin, niin toki -nuoren neidin tähden, josta te pidätte. - -Belotti pudisti päätänsä ja vastasi levollisesti: - -— Siihen, mitä arvoisa isä Damianus eilen minulle sanoi, ette te, nuori -herra, enää voi lisätä mitään. Kumminkin pysyn aikeessani ja lähden; -mutta koska panen paljon arvoa siihen, mitä arvoisa isä ja mitä te -minusta ajattelette, niin pyydän teitä hyväntahtoisesti kuulemaan -minua. Olen jo kuudenkymmenenkahden vuoden vanha, ja niin on laita -vanhain palvelijain kuin vanhain hevosten, etteivät ne helposti käy -kaupaksi. Brysselissä voisi tosin ehkä vielä katoolinen hovimestari -saada paikan, kun on toimeensa tottunut, mutta vanha sydämeni ikävöi -Neaappeliin — ikävöi kiihkeästi, tulisesti, sanomattomasti. Te, nuori -herra, olette nähnyt meidän sinisen meremme ja meidän taivaamme; -minä kaipaan niitä, se on totta, mutta enemmän vielä kaipaan muita -vähäpätöisempiä seikkoja. Minusta tuntuu jo onnelta sekin, että saan -puhua omaa kieltäni teidän kanssanne, herra Vilhelmi, ja teidän, -arvoisa isä. Mutta onhan olemassa maa, jossa jokainen puhuu niinkuin -minä. Vesuvion juurella on pienoinen kylä. Armias taivas! Moni -kauhistuisi, jos hänen täytyisi jäädä sinne puoleksikaan tunniksi, -kun vuori jylisee, kun tuhkaa sataa ja tulinen laava virtaa vuorta -alas. Eivät talot siellä suinkaan ole niin sirosti rakennetut, eivät -akkunaruudut myöskään hohda puhtauttaan kuten täällä. Pahoin pelkään -ettei koko Resinassa ole olemassakaan monta lasiakkunaa, mutta ei -lasten kumminkaan tarvitse meillä palella enemmän kuin teilläkään. -Mitähän leideniläinen talonemäntä virkkaisi meidän kyläntiestämme? -Viiniköynnöksiä tangoissansa, viikunanlehviä ja kirjavia pesuvaatteita -näkyy siellä sekaisin katoilla, akkunoissa ja noilla vinoilla -parvekkeilla; pienissä puutarhoissa, joista puuttuu suoria käytäviä -ja kaavanmukaisia kasvilavoja, riippuu kullankellerviä hedelmiä -oranssi- ja sitruunapuissa. Kaikki kasvaa siellä sikin sokin. Ja -nuo viinitarhojen valkoisten muurien ylitse kiipeilevät poikaset — -repaleisissa ryysyissänsä, jotka eivät suinkaan näytä räätälin kädestä -lähteneiltä, — nuo pikku tytöt, joiden tukkaa äiti selvittelee talon -ovella, ne eivät ole niin valkoihoisia ja punaposkisia ja puhtaaksi -pestyjä kuin hollantilaiset lapset. Mutta tahtoisin sittenkin vielä -kerran nähdä noita tummasilmäisiä, ruskeita pörröpäitä ja viettää -loppuikäni keskellä tuota sekamelskaa, lämpöisessä ilmassa, huoletonna -elellen sukulaisteni ja kansani keskuudessa. - -Vanhuksen poskille oli kohonnut puna hänen näin puhellessaan, ja hänen -tummissa silmissänsä ilmeni jälleen säihky, jonka vielä äskettäin olisi -luullut ainiaaksi sammuneen pohjan kylmän ilman ja pitkän palvelusajan -vaikutuksesta. Kun ei pappi eikä taiteilija heti vastannut hänen -keskeytettyään puheensa, jatkoi hän levollisemmin: - -— Monseigneur Gloria lähtee nyt Italiaan, ja minä voin päästä hänen -kanssansa Roomaan hänen matkapalvelijanaan. Sieltä pääsen helposti -Neaappeliin, ja voin täydessä rauhassa ruveta elelemään säästöjeni -koroilla. Viidentenätoista päivänä lähtee tuleva isäntäni, ja -kahdentenatoista täytyy minun saapua Antwerpeniin hänen luoksensa. - -Pappi ja taiteilija katsahtivat toisiinsa. Vilhelmi ei raskinut -kehottaa hovimestaria luopumaan tuumastaan, mutta Damianus rohkaisi -mielensä, laski kätensä vanhuksen olalle ja sanoi: - -— Jos te jäätte tänne vielä muutamiksi viikoiksi, Belotti, niin -myöhemmin kyllä pääsette lepoon, ja silloin saatte myöskin nauttia -hyvän omantunnon rauhaa. Niille, jotka ovat uskollisia kuolemaan -saakka, luvataan elämän kruunu. Kun nämät raskaat ajat ovat menneet -ohitse, on helppo pitää huolta siitä, että vaikeuksitta pääsette -kotimaahanne. Päivällisaikaan minä palaan takaisin, Belotti. Jos -tarvitsette apuani, niin lähettäkää minulle sana: Ambrosio vanhus kyllä -löytää luokseni. Toivotan teille Jumalan siunausta ja samoin teillekin, -herra Vilhelmi, jos sallitte minun sitä tehdä. - -Papin lähdettyä sanoi vanha palvelija huoaten: - -— Kyllä hän vain sittenkin minut pakottaa noudattamaan tahtoansa. -Väärin hän käyttää vaikutusvaltaansa. En minä ole mikään pyhimys, ja -hän vaatii minua... - -— Tekemään oikein! sanoi Vilhelmi vakuuttavasti. - -— Mutta ette tiedä miltä tuntuu, kun pitää heittää mielestänsä pitkän, -vaivaloisen elämän kallein toivo aivan kuin toinen heittää luotansa -rikkinäiset kenkäräsynsä. Ja kenenkä tähden, sanokaa, kenen? Tunnetteko -te neitiäni? Voi herra, minä olen tässä talossa nähnyt monenmoista, -sellaistakin, jota te, nuori mies, ette voisi uskoa mahdolliseksikaan. -Te olette ihastunut nuoreen neitiin. Olenko oikeassa vai en? - -— Te erehdytte, Belotti. - -— Todellako? Teidän tähtenne iloitsen siitä, sillä te olette vaatimaton -taiteilija, mutta nuori neiti on Hoogstratenin sukua, — muuta minun ei -tarvitse sanoa. Tunnetteko te neidin isän? - -— En, Belotti. - -— Siinä se vasta on hurjapää! — Ettekö ole koskaan kuullut puhuttavan -nuoren neitimme vanhemmasta sisaresta? - -— Onko Henriikalla vanhempi sisar? - -— Kyllä, herra, ja kun häntä muistelen... Kuvailkaa mielessänne -neitimme, aivan Henriika neitimme, mutta kookkaampana, muhkeampana, -kauniimpana. - -— Isabella! huudahti taiteilija. Ajatus, jonka keskustelu Henriikan -kanssa oli hänessä herättänyt, alkoi näyttää todenmukaiselta, ja siksi -hän tarttui hovimestarin käsivarteen niin kiivaasti ja niin äkkiä, että -tämä peräytyi, samalla kuin Vilhelmi jatkoi tulisesti: - -— Mitä te tiedätte hänestä? Kertokaa minulle kaikki. Belotti, tehkää -hyvin! - -Palvelija katsahti portaille päin ja jatkoi sitten päätään pudistellen: - -— Varmaankin te erehdytte. Minun tietääkseni ei tässä talossa ole -koskaan ollut Isabellaa, mutta kernaasti täytän kumminkin pyyntönne. -Tulkaa takaisin illan suussa, mutta elkää vain odottako kuulevanne -mitään hupaista kertomusta. - -Pimeän tullessa palasi taiteilija Hoogstratenin taloon. Odotushuone oli -tyhjä, mutta Belotti saapui pian. - -Vanhus asetti valkean viereen pöydälle sievän tarjottimen, jolla -oli viiniastia ja pikari, ja annettuaan tietoja sairasten voinnista -hän tarjosi erityisen kohteliaalla tavalla Vilhelmille tuolin. Kun -taiteilija kysyi häneltä, miksi hän ei ollut tuonut itselleen pikaria, -vastasi hän: - -— Minä juon vain vettä, mutta jos sallitte, niin istuudun. -Kamaripalvelija läksi pois ja minun on koko päivä täytynyt juosta -portaita ylös ja alas. Tuo on rasittanut vanhoja jalkojani, eikä meillä -ole suinkaan odotettavissa rauhallista yötä. - -Yksi ainoa kynttilä valaisi kammiota, kun Belotti, joka oli vaipunut -syvälle nojatuoliinsa, avasi ristissä olevat kätensä ja alkoi kertoa -hitaasti: - -— No niin, tänä aamuna puhuin Hoogstratenien luonnonlaadusta. -Yleensähän samojen vanhempien lapset kehittyvät hyvin erilaisiksi, -mutta teidän pienessä maassanne, jolla on oma kielensä ja paljon -muutakin omintakeista, on jokaisella vanhalla suvulla — sitä ette -voi kieltää — erityiset tuntomerkkinsä. Minä tiedän sen, sillä olen -elellyt monissa hollantilaisissa aatelistaloissa. Joka suvulla on -oma luonnonlaatunsa ja omat tapansa. Ja jos joku on — elkää panko -pahaksenne! — päästään hiukan vialla, niin hän harvoin on ainoa -laatuaan suvussaan. Minun emäntäni on enemmän ranskalaiseen äitiinsä. -Mutta minunhan piti puhua neitini veljentyttärestä, ja kertomukseni -alkaa käydä liian laveaksi. - -— Ei loki, Belotti, ei suinkaan. Meillähän on kyllä aikaa, ja teidän -puheenne huvittaa minua; mutta sallikaa minun ensin kysyä erästä asiaa. - -— Kas herra, kuinka poskenne hehkuvat! Oletteko ehkä tavannut Italiassa -häntä, josta me puhumme? - -— Ehkä kyllä, Belotti. - -— No sitten, — sitten! Ken hänet kerran on nähnyt, se ei häntä helposti -unohda. Mitä te aioitte kysyä? - -— Mikä on hänen nimensä? - -— Anna. - -— Eikö myöskin Isabella? - -— Ei, Annaksi häntä vain nimitettiin. - -— Ja milloin hän läksi Hollannista? - -— Odottakaapas — siitä on... Pääsiäisenä siitä oli neljä vuotta. - -— Onko hän tumma- vai valkoverinen? - -— Kuten sanoin, aivan Henriika neidin näköinen. Mutta voihan mikä -nainen tahansa olla tumma- tai valkoverinen. Luulen että pikemmin -pääsemme asiasta selville, jos sallitte _minun_ nyt tehdä kysymyksen. -Oliko tuolla naisella, jota tarkoitatte, suuri pyöreämäinen arpi -keskellä otsaa, juuri tukan rajalla? - -— Jo riittää! huudahti Vilhelmi hypähtäen nopeasti seisoalleen. — Hän -oli lapsena lyönyt otsansa isänsä aseeseen. - -— Päinvastoin, herra, junkkari van Hoogstratenin ase iski tämän tytärtä -otsaan. Kuinka kauhistuneelta te näytätte! Hyvä Jumala, minä olen kyllä -tässä talossa kummempaakin nähnyt. Mutta nyt on taas teidän vuoronne -vastata: Missä kotimaani kaupungissa te häntä tapasitte? - -— Roomassa, missä hän eleli yksin ja käytti salanimeä. Isabellako — -hollantilainen tyttö! Tehkää hyvin, Belotti, ja jatkakaa kertomustanne. -Minä en suinkaan enää keskeytä teitä. Mitä oli pienokainen tehnyt, kun -hänen oma isänsä... - -— Noista hurjista Hoogstrateneista on junkkari kaikkein hurjin. -Italiassa olette ehkä tavannut hänen tapaisiansa miehiä, tässä maassa· -ei hevillä löytäisi toista tuollaista hurjapäätä. Pahasisuiseksi ei -teidän kumminkaan pidä luulla häntä; mutta ei ole tarpeen muuta kuin -sana vain, joka ei ole hänelle mieleen, tai tyly katse, ja heti hän on -poissa suunniltaan; nyt seuraa teko, tekoa katumus. Mitä tulee hänen -tyttärensä arpeen, niin hän sai sen tällä tavoin: Hän oli vielä lapsi, -eikä hän tietysti olisi saanut kosketella ampuma-aseita, mutta hän teki -sen kumminkin milloin vain voi, ja kerran laukesi pistooli ja luoti -surmasi yhden paraita metsäkoiria. Junkkari kuuli pamauksen, ja kun hän -näki koiran pitkällään ja pistoolin pikku neidin jalkojen juuressa, -otti hän aseen maasta ja löi sen teräväsärmäisellä perällä... - -— Lasta, omaa tytärtänsä! huudahti Vilhelmi kauhistuneena. - -— Ihmisiä on monenlaisia, jatkoi Belotti. — Toiset — ja niihin te kai -kuulutte — punnitsevat asiat tarkoin ennenkuin puhuvat ja toimivat; -toiset taas tuumivat kauan, ja kun he ovat asioista selvillä, niin he -puhuvat pitkälti, mutta tekoihin he harvoin ryhtyvät. Mutta sitten -on vielä kolmatta lajia ihmisiä — ja niihin kuuluvat ennen muita -Hoogstratenit —, jotka vain antavat toisen teon seurata toista ja -jos joskus niitä punnitsevat, niin eivät ainakaan ennenkuin ne ovat -tehdyt. Jos he silloin huomaavat menetelleensä väärin, estää ylpeys -heitä sitä myöntämästä ja sovittamasta. Niin seuraa toinen onnettomuus -toista; mutta ei niitä kovin surra, ja viini ja korttipeli, turnajaiset -ja metsästykset auttavat ne unohtamaan. Velkoja on yllin kyllin, -mutta niistä saavat velkojat huolehtia, ja ne pojista, joille ei jää -perintötilaa, voivat kyllä päästä hoviin tai sotaväkeen, tytöiltä ei, -Jumalan kiitos, puutu luostareita, jos he tunnustavat meidän pyhää -uskoamme, ja molemmille toivotaan perintöjä rikkailta tädeiltä ja -muilta sukulaisilta, jotka kuolevat lapsettomina. - -— Te kuvaatte räikein värein. - -— Mutta todellisuuden mukaan, — ja junkkariin soveltuu tämä kaikki. -Poikia varten hänen ei tosin tarvinnut säilyttää tilaansa, sillä niitä -ei hänen puolisonsa ollut hänelle lahjoittanut. Tämän hän oli tavannut -hovissa Brysselissä, ja hän oli kotoisin Parmasta. - -— Tunsitteko te hänet? - -— Hän oli jo kuollut, ennenkuin minä tulin tähän taloon. Molemmat -neidit ovat saaneet varttua suuriksi ilman äidin hoitoa. Kuten -kuulitte, voi junkkari väliin pidellä heitä pahoin, mutta varmaankin -hän kumminkin heitä rakasti, eikä hän raskinut panna heitä -luostariin. Usein hän kyllä huomasi — ainakin hän sen empimättä -myönsi keskustellessaan emäntäni kanssa — että voi olla olemassa -sopivampia olopaikkoja nuorille aatelisneitosille kuin hänen -linnansa, jossa pidettiin aika menoa, ja niin hän vihdoin lähetti -vanhemman tyttärensä meille. Neitini ei muutoin lainkaan voinut -sietää nuoria tyttöjä läheisyydessään, mutta Anna neiti oli meidän -lähimpiä sukulaisiamme, ja minä tiedän että hän vapaaehtoisesti kutsui -lapsukaisen luoksensa. Muistan vielä selvään tuon kuusitoistavuotiaan -neitosen; suloisempaa olentoa, herra Vilhelmi, en ole nähnyt sitä -ennen enkä sen jälkeen — enkä myöskään vaihtelevampaa. Olen nähnyt -hänet taipuisana kuin flanderilainen sametti, mutta toisin ajoin hän -riehui ja raivosi kuin syysmyrskyt täällä teidän maassanne. Kaunoinen -oli hän aina kuin äskenpuhjennut ruusu, ja kun hänen äitinsä vanha -kamarineitsyt — hän oli kotoisin Luganosta — oli kasvattanut hänet, -ja pappi, joka oli ollut hänen opettajansa, oli kotoisin Piisasta ja -kuuluisa musiikkitaiteilija, niin neiti puhui minun äidinkieltäni -kuin toskanalainen lapsi ja oli hyvin perehtynyt säveltaiteeseen. -Te olette kai itse kuullut hänen laulavan ja soittavan harppua tai -luuttua, mutta voin vielä mainita, että kaikilla Hoogstratenin suvun -naisilla, lukuunottamatta minun emäntääni, on erityinen taipumus -teidän taiteeseenne. Me asuimme kesällä tuossa kauniissa maatalossa, -jonka teidän ystävänne ennen piirityksen alkua repivät maahan, — -ilman laillista oikeutta, minun nähdäkseni. — Usein toivat ratsut -meille muhkeita vieraita. Talomme oli vieraanvarainen, ja missä on -tarjolla hyvä ateria ja nähtävänä niin ihana neitonen kuin meillä, -sieltä ei puutu ritareita. Näiden joukossa oli myöskin eräs hyvin -ylhäinen, keski-ikäinen herra, markiisi d'Avennes, jota neitini -nimenomaan oli pyytänyt käymään luonansa. Niin kohteliaasti kuin häntä -emme olleet vastaanottaneet ruhtinaitakaan. Sehän oli luonnollista, -sillä hänen äitinsä oli emäntäni sukulaisia. Neitini on nimittäin -äitinsä puolelta normandialaista syntyperää. Markiisi d'Avennes oli -tosin hieno seuramies, mutta olennoltaan pikemmin siro kuin miehekäs. -Kohta hän oli silmittömästi rakastunut Anna neitiin ja kosikin häntä. -Emäntääni tuuma miellytti, ja junkkari ilmoitti lyhyesti tyttärellensä, -että tämän oli suostuminen, — eikä hän pidä vastustelemisista. Eipä -muillakaan ritareilla ole tapana liioin tiedustella tyttäriensä -mieltä, kun ilmaantuu sopiva kosija. Näin tuli siis Anna neidistä -markiisin morsian, mutta emäntäni selitti tarmokkaasti, että hänen -veljentyttärensä oli liian nuori mennäksensä naimisiin. Hän taivutti -junkkarin, jota hän siihen aikaan piti yhtä tiukalla ohjissa kuin -kengittäjä varsaa, määräämään häät pidettäviksi vasta pääsiäisen -aikoina. Talvella piti myötäjäiset valmistettaman. Markiisille -asetettiin ehdoksi, että hänen pitäisi odottaa vielä puoli vuotta. -Sormus sormessa hän palasi takaisin Ranskaan. Morsian ei vuodattanut -kyyneltäkään hänen lähtönsä takia, ja heti sulhasen lähdettyä hän -heitti sormuksen koristelippaaseen kamarineitsyen nähden, joka kertoi -sen minulle. Hän ei uskaltanut vastustaa isäänsä, mutta tädillensä -hän sanoi suoraan, mitä ajatteli markiisista, ja tämä salli hänen -sen tehdä vaikka olikin suosinut ranskalaisen kosintaa. Aikaisemmin -olivat emäntäni ja nuori neiti usein otelleet kiivaasti, ja vaikka -neidilläni kyllä olikin syytä soukentaa tuon kesyttömän haukan -siipiä ja opettaa mikä on aatelisnaiselle sopivaa, niin antoivat -Anna neidillekin valittamisen aihetta tädin monenmoiset vaatimukset, -jotka veivät häneltä kaiken elämänilon. Olen pahoillani siitä, herra, -että järkytän nuoruuden kokemattomuuteen perustuvaa luottamustanne -ihmisiin, mutta joka silmät avoinna on elänyt vanhaksi, se on myöskin -nähnyt ihmisiä, joille tuottaa iloa, joiden täytyy saada loukata muita -ihmisiä. Kumminkin olen samalla lohdutuksekseni aina huomannut, ettei -kukaan ole paha vain ollakseen paha, niin, olenpa usein huomannut, että -pahimmatkin taipumukset — kuinkas sen sanoisin? — että pahimmatkin -taipumukset vain johtuvat vastakohtiensa eli mitä ihanimpien hyveiden -rajattomuudesta, joiden hyveiden irvikuvia ne ovat. Ihailtavasta -kunniantunnosta olen nähnyt kehittyvän kavalaa kateutta, ripeästä -toimeliaisuudesta paheksuttavaa ahneutta, hellästä rakkaudesta kiivasta -vihaa. Emäntäni oli nuorena ollessaan rakastanut uskollisesti ja -hartaasti, mutta hänet petettiin kurjalla tavalla, ja nyt valtasi hänen -mielensä viha, ei ainoastaan määrättyä henkilöä, vaan koko elämää -kohtaan, ja tuon jalon uskollisuuden sijan anasti nyt pahansuopa -itsepintaisuus. Te käsitätte mitä tarkoitan ja mistä tuo kaikki on -johtunut, jos tahdotte edelleen kuunnella kertomustani. - -Kun tuli talvi, sain minä toimekseni matkustaa Brysseliin laittaakseni -siellä uuden, muhkean talouden kuntoon. Pian tulivat neidit sinne -jälkeeni. Siitä on nyt neljä vuotta. Siihen aikaan Alba herttua -piti kuninkaan sijaisena asuntoa Brysselissä. Hän piti emäntääni -suuressa arvossa, kunnioittipa hän meitä kahdesti käynnilläänkin. -Hänen ylhäiset upseerinsa kävivät myöskin usein talossamme. Näiden -joukossa oli myöskin don Luis d'Avila, joka oli vanhaa aatelissukua -ja herttuan suosikkeja. Hänkään ei ollut enää aivan nuori, enemmän -kuin markiisikaan, mutta hän oli ihan toisenlainen: kookas mies, kuin -teräksestä taottu, voittamaton kortinlyöjä ja miekkailija ja mitä pahin -äkäpussi. Mutta hänen tulisissa silmissään ja ihanassa laulussaan oli -kumminkin jokin salaperäinen voima, joka hurmasi naisia. Palvelijain -huoneessa kerrottiin lukemattomista seikkailuista, joista hän muka -oli suoriutunut, ja puolet niistä olivatkin tosia, sen olen myöhemmin -saanut varmasti tietää. Jos te luulette, että tämä sydänten valloittaja -oli noiden iloisten, kiharatukkaisten onnettaren suosikkien kaltainen, -joita vastaan neitoset kiiruhtavat tarjotakseen heille rakkauttaan, -niin te erehdytte, sillä don Luis oli vakava, kalpeaposkinen, -lyhyttukkainen mies, joka aina käytti tummaa pukua, vieläpä miekankin -kahvassa jotakin tummaa metallia kullan ja hopean asemasta. Pikemmin -hän muistutti kuolemaa kuin kukoistavaa rakkautta. Ehkäpä olikin juuri -siksi niin vaikea häntä vastustaa, sillä kuolemaa vartenhan me kaikki -synnymme, eikä yksikään kosija ole niin varma voitostaan kuin hän. - -Alussa emäntäni ei juuri suosinut häntä, mutta asiat muuttuivat, ja -uudenvuoden aikoina hän jo tuli niihinkin iltamiin, joihin kuului vain -lähimpiä tuttuja. Hän tuli aina kun häntä kutsuttiin, mutta nuorelle -neidille hän ei suonut sanaa, ei katsetta, tuskin tervehdystäkään. -Ainoastaan silloin kuin neiti suostui laulamaan, meni hän läheisyyteen -ja huomautti hänelle tulisin sanoin esityksen virheitä. Usein hän -itsekin lauloi, ja silloin hän tavallisesti valitsi samat laulut, jotka -neiti oli laulanut, ikäänkuin näyttääkseen etevämmyyttään. - -Tällä kannalla pysyivät asiat karnavaaliin saakka. Laskiaistiistaina -piti emäntäni suurenpuoleiset pidot, ja kun minä olin ohjaamassa -palvelijoita, joiden piti tarjota ruokia, ja silloin seisoin Anna -neidin ja d'Avilan takana — emännälläni oli jo kauan ollut tapana -määrätä tälle paikka veljentyttärensä vieressä — silloin huomasin, -että heidän kätensä pöydän alla sulkeutuivat toisiinsa pitkäksi aikaa. -Sydäntäni ahdisti niin, että töin tuskin voin pysyä tarkkaavaisena, -vaikka se tuona iltana oli niin tuiki tarpeellista, ja kun minut -seuraavana aamuna kutsuttiin vanhan neidin luo tiliä tekemään, katsoin -velvollisuudekseni nöyrästi huomauttaa häntä siitä, että Anna neitiä -ei näyttänyt loukkaavan don Luis d'Avilan kosiskeleminen, vaikka -olikin toisen morsian. Hän salli minun puhua suuni puhtaaksi, mutta -kun uskalsin mainita, mitä espanjalaisesta kerrottiin, niin hän -kiivastui ja käski minut ulos. Uskollinen palvelija näkee ja kuulee -usein paljoa enemmän kuin isäntäväki luulee, ja siihen aikaan sain -kuulla monenmoista emäntäni kasvatussisarelta, joka ei enää ole elossa; -Susanna tiesi kaikki mikä koski emäntääni. - -Ranskassa oleskelevalla sulholla ei näyttänyt olevan hyvää -odotettavissa, sillä kun vanha neiti puhui hänestä, nauroi hän -omituisella tavallaan, — tavalla, josta tiesimme ettei se ennustanut -hyvää; mutta hän kirjoitti kumminkin usein markiisille ja hänen -äidillensä ja usein tuli tännekin kirjeitä Rochebrunista. Mutta -samoihin aikoihin oli neidilläni usein salaisia keskusteluja d'Avilan -kanssa. - -Paastonaikana tuli junkkarin lähetti ilmoittamaan, että junkkari -saapuisi pääsiäispäivänä Haarlemista ja markiisi Rochebrunin linnasta -Brysseliin, ja kiirastuorstaina minä sain toimekseni koristaa kappelin -kukkasilla, tilata kyytihevoset ja ryhtyä muihin valmistuksiin. -Pitkänäperjantaina, Herramme ristiinnaulitsemispäivänä, — soisin -kertovani valheita —, pitkänäperjantaina puettiin nuori neiti varhain -aamulla morsiuspukuun, don Luis saapui mustiin puettuna, ylpeänä ja -synkkänä kuten aina, ja kynttiläin valossa vihittiin, ennen auringon -nousua, tuona kylmän koleana aamuna — minusta on kuin se olisi ollut -vasta eilen — toisiinsa kastilialainen ja Anna neiti. Todistajina -ei ollut muita kuin emäntäni, eräs espanjalainen upseeri ja minä. -Kello seitsemän tienoissa saapuivat vaunut, ja kun tavarat oli -niihin asetettu, antoi don Luis minulle lippaan, joka oli pantava -vaununlaatikkoon. Se oli raskas ja minä tunsin sen varsin hyvin, -— emännälläni oli tapana pitää siinä kultarahaa. Pääsiäispäivänä -tiedettiin koko kaupungissa, että don Luis d'Avila oli ryöstänyt -kauniin Anna van Hoogstratenin ja surmannut hänen sulhasensa -kaksintaistelussa Halin luona Brysseliin vievällä tiellä, aamulla -kiirastuorstaina, — siis tuskin vuorokautta ennen häitä. - -Kuinka raivostunut junkkari van Hoogstraten oli meille saapuessaan, -sitä en koskaan unohda. Neitini ei tullut näkyviin, vaan sanoi olevansa -sairas, mutta hän oli niin terve kuin viime vuosina yleensä on voinut -olla. - -— Käsitättekö syyn emäntänne eriskummaiseen menettelyyn? kysyi Vilhelmi. - -— Kyllä, herra; on selvää mitkä vaikuttimet häntä johtivat. Mutta -alkaa olla myöhäistä ja minun täytyy kiiruhtaa. Yksityiskohdista en -muutoin tiedäkään paljoa, sillä olin itse vielä lapsi, kun nuo seikat -tapahtuivat. Mutta Susanna on puhunut minulle monenmoista, josta -ansaitsisi kertoa. Emäntäni äiti oli Chevraux'in sukua, ja hänen -sisarensa luona, joka talvisin asui Pariisissa, vietti neitini parhaan -nuoruudenaikansa. Tämä oli korkeastiautuaan Frans kuninkaan aikana, -ja te kai tiedätte, että tuo mahtava ruhtinas myöskin oli naisten -liehakoitsija ja uhkea ritari, josta sanottiin, että hän oli murtanut -yhtä monta sydäntä kuin keihästä. Neitini, joka siihen aikaan vielä -oli kaunis, kuului hovinaisiin, ja kuningas Frans oli hänelle erittäin -suosiollinen. Mutta neiti säilytti kunniansa, sillä hän oli varsin -nuorena valinnut ritarikseen keikarimaisen markiisi d’Avennes'in, -johon hän oli kiintynyt uskollisella rakkaudella ja jonka tähden sai -itkeä monet yöt. Sillä palvelija oli herraansa, ja markiisi kantoi -tosin viisi vuotta neitini värejä ja oli hänen nöyrin palvelijansa, -mutta siitä huolimatta hänen katseensa ja tunteensa harhailivat -puolelle ja toiselle. Mutta kumminkin pysyi tuo liitto voimassa, ja -kuudennen vuoden alkaessa kehottivat neidin sukulaiset markiisia -päättämään pilan ja ajattelemaan häitä. Neiti alkoi valmistella -myötäjäisiään, ja Susanna tiesi kertoa, kuinka hän neuvotteli markiisin -kanssa pitäisikö maatilat ja linnat, jotka hänellä oli Hollannissa, -vai koettaisiko saada ne myydyksi. Mutta häistä ei vain sittenkään -tullut mitään, sillä markiisin täytyi seurata sotajoukkoa Italiaan, -ja morsian oli alituisessa tuskassa hänen tähtensä, sillä silloin -kävi ranskalaisten huonosti minun kotimaassani, ja usein sai hän -kuukausimääriä odotella tietoja. Vihdoin palasi markiisi kotiin, -ja nyt hän kohtasi Chevraux'in talossa emäntäni serkun, joka oli -pienestä tytöstä kasvanut viehättäväksi neitoseksi. Lopun voitte -arvata. Hortense nuppunen miellytti markiisia enemmän kuin tuo -viidenkolmattavuotias hollantilainen kukkanen. Chevraux'it olivat -ylhäistä sukua, mutta velkaantuneita, ja kosija oli ollessaan Italiassa -sotaa käymässä perinyt setänsä suuret tilukset, eikä hänen tarvinnut -suotta kosiskella. Neitini palasi Hollantiin. Hänen isänsä vaati -markiisin kaksintaisteluun, mutta se päättyi ilman verenvuodatusta, ja -herra d'Avennes eli onnellisessa avioliitossa Hortense de Chevraux'in -kanssa. Heidän poikansa oli Anna neidin onneton sulhanen. Käsitättekö -nyt asian, herra Vilhelmi? Puolen ikäänsä hautoi emäntäni tuota -vanhaa vihaansa; sen tyydyttämiseksi uhrasi hän oman sukulaisensa -tuolle tappelijalle d'Avilalle, mutta saihan hän kostaa vuosikautiset -kärsimyksensä vihaamalleen naiselle, kun surmautti tämän ainoan pojan. - -Taiteilija puristi kokoon nenäliinan, jolla oli pyyhkinyt otsaansa, ja -kysyi koleasti: - -— Mitä muuta tiedätte Annasta? - -— En juuri paljoa, vastasi Belotti. — Junkkari hylkäsi hänet ja -nimittää Henriikaa ainoaksi tyttäreksensä. Ketä isän kirous vainoaa, se -ei saavuta onnea, eikä hän varmaankaan ole sitä saavuttanutkaan. Olen -kuullut, että don Luis olisi alennettu vänrikiksi jonkun ruman kepposen -takia, ja miten lieneekään käynyt hänen kurjan, ihanan puolisonsa. -Neitini lähetti hänelle herra Lamperin välityksellä väliin Florensin -kautta rahoja Italiaan, mutta en ole kuullut siitä mitään enää moneen -kuukauteen. - -— Sallikaa minun tehdä vielä yksi kysymys, Belotti, sanoi Vilhelmi. — -Mikä sai junkkarin uskomaan Henriikan emäntänne huostaan, vaikka hän -näki kuinka hänen vanhemman tyttärensä kävi tässä talossa? - -— Raha, — tuo kurja raha! Voidaksensa säilyttää linnansa ja -perintötilansa hän luovutti tyttärensä. Niinkuin ratsusta hierottiin -neidistä kauppaa, eikä junkkari vähästä suostunut häntä tänne -lähettämään. Juokaa, herra, te olette kurjan näköinen. - -— Ei se ole vaarallista, vastasi Vilhelmi, — raitis ilma on minua -virkistävä. Kiitoksia kertomuksestanne, Belotti. - - - - -Kolmastoista luku. - - -Pormestari der Werffin rouva tarkasteli iltapäivällä toukokuun -kuudentenatoista päivänä kaappejaan ja laatikoitaan. Pormestari oli nyt -raatihuoneella, mutta hän oli ilmoittanut että prinssin komisario herra -Diederik van Bronkhorst, molemmat Nordwykin herrat, kaupunginsihteeri -van Hout ja muutamia muita kaupungin etevimpiä miehiä ja vapauden -ystäviä illempana saapuisi hänen luoksensa neuvotteluun. Marian piti -herrojen kestitsemiseksi toimittaa hyvä illallinen, viiniä ynnä muuta -mitä tarvittiin. - -Tämä pyyntö virkistytti ja ilahdutti nuorta rouvaa. Hänestä oli -hauskaa, että hänkin toki kerran saisi esiintyä emäntänä siihen tapaan -kuin hänen kotonansa käsitettiin emännän tehtävät. Pitkiin aikoihin ei -hän ollut saanut kuunnella vakavaa, asiallista keskustelua. Tuttavista -ei tosin suinkaan ollut puutetta, sillä talon naissukulaiset ja vanhat -ystävät, jotka tulivat tervehtimään häntä ja Barbaraa, pyytelivät -häntä kyllä käymään heidän luonansa. Näistä olivat monetkin hänelle -ystävällisiä, ja hän piti heitä arvossa, koska he olivat kelpo -ihmisiä, mutta ei yksikään heistä ollut hänen hengenheimolaisiaan. -Ja vaikkei hänen elämässään suinkaan ollut liiaksi vaihtelua, -niin hän kumminkin suorastaan pelkäsi noiden vierasten tuloa, ja -heidän läsnäolonsa tuntui hänestä kärsimykseltä, joka ei ollut -kartettavissa. Nuo arvokkaat rouvat olivat kaikki tyyni syntyään -paljoa aikaisemmilta vuosikymmeniltä kuin hän, ja kun he istuivat -kehräten, kutoen sukkaa tai verkkoa ja nauttiessaan leivoksia ja -hedelmäsosetta ynnä maustettua viiniä keskustelivat piiritystilan -tuottamista vaikeuksista, lastenhoidosta ja palvelijoistaan, vaatteiden -pesusta ja saippuankeitosta, kun he ankarin sanoin arvostelivat noita -käsittämättömiä ja paheksuttavia tekoja, joita toiset naiset olivat -tehneet tai aikoivat tehdä, — silloin alkoi Marian sydäntä ahdistaa, ja -hänen hiljainen kammionsa kuvastui hänen mieleensä rauhallisen ihanana -pakopaikkana. - -Ainoastaan silloin hänkin vilkastui, kun tuli puheeksi maan hätä ja -pyhä velvollisuus kestää vielä toistamiseenkin millaista ahdinkoa -tahansa vapauden hyväksi, ja kernaasti hän silloin kuunteli noiden -tarmokasten naisten keskusteluja, joista voi huomata, että he -todella tarkoittivat mitä puhuivat. Mutta kun turhaa lörpöttelyä -kesti tuntimääriä, tuotti se hänelle suorastaan tuskaa. Mutta hän ei -tohtinut mennä pois, vaan hänen täytyi kestää siksi kunnes viimeinenkin -tädeistä oli lähtenyt talosta. Muutaman kerran oli hän näet -uskaltanut poistua ennen heidän lähtöänsä, vaan silloin oli Barbara -ystävällisesti varoittanut häntä, kertoen että hänellä oli ollut -täysi työ puolustaessaan Mariaa, — häntä kun oli katsottu ylpeäksi ja -epäkohteliaaksi. - -— Tuollainen lörpöttely, tuumaili Barbara, — tuottaa huvia ja vahvistaa -mieltä, ja ken lähtee pois tätien joukosta heidän vielä koolla -ollessansa, sen korvat kyllä pian alkavat soida. - -_Yksi_ leideniläinen nainen kumminkin suuresti miellytti Mariaa. -Tämä oli kaupunginsihteeri van Houtin vaimo, mutta hän kävi harvoin -vierailemassa, sillä vaikka hän näytti hennolta ja hienolta, täytyi -hänen kumminkin hyöriä aamusta varhain myöhään iltaan hoitaessaan -lapsiansa ja talouttansa, jonka suhteen täytyi olla tuiki säästäväinen. - -Maria oli reippaammalla mielellä ja iloisempi kuin moneen päivään, -kun hän nyt tarkasteli astiahyllyjä ja hopeakaappia. Valkoisilla, -pitsireunaisilla liinoilla kiilsivät ja hohtivat tuolla talon parhaat -pöytäkalut, joilla ei näkynyt tomuhiukkaakaan. Maria valitsi mitä -tarvitsi, mutta monet noista tina-, lasi- ja kiviastioista eivät häntä -miellyttäneet, sillä ne eivät oikein sopineet yhteen, niitä oli ostettu -vähän kerrallaan, ja olipa eräissä kuhmujakin ja vammoja. - -Kun äiti valmisteli Marian myötäjäisiä, oli Pietari pyytänyt, että -huonon ajan takia säästettäisiin rahaa eikä ostettaisi mitään -tarpeetonta. Hänen talossansa oli yllin kyllin kaikenlaisia -talouskaluja, ja hänestä olisi ollut väärin ostaa lautastakaan lisäksi. -Tottahan olikin, ettei mitään puuttunut hyllyiltä ja kaapeista, mutta -Maria ei ollut itse valinnut eikä tuonut muassaan noita kapineita: -olivathan ne hänen, mutta eivät ne kumminkaan oikein tuntuneet hänen -omiltaan, ja pahinta oli, ettei häntä, joka oli tottunut näkemään -kauniimpia kaluja, voineet miellyttää kiillottomat, naarmuiset -tinalautaset eikä tuopit, kupit ja kannut, joissa oli koreita, -karkeatekoisia maalauksia. Noista jykevistä lasikaluista hän ei -myöskään pitänyt, ja kun hän niitä tarkasteli ja otti esille mitä -tarvitsi, muistuivat hänen mieleensä hänen vastanaidut ystävättärensä, -jotka olivat näytelleet hänelle uusia, hohtavia talouskalujansa niin -ylpeillen ja tyytyväisinä kuin olisivat työllä ja vaivalla itse -laatineet joka kapineen. Mutta voihan näilläkin astioilla, joita oli -käytettävänä, kattaa pöydän niin, että se näyttäisi miellyttävältä ja -somalta. - -Aamupäivällä Maria oli Adrianin kanssa noutanut kukkasia -kaupunginmuurin viereisestä puutarhasta, ja kaupungin ulkopuolella -olevalta niityltä hän oli poiminut hienoja heiniä. Aistikkaasti -järjesteli hän nyt nuo keväimen tuotteet maljakkoihin, asetellen -joukkoon riikinkukonhöyheniä, ja hän iloitsi huomatessaan, kuinka -sieviltä kaikkein kömpelöimmätkin astiat alkoivat näyttää, kun hän -oli kietonut köynnöksiä niiden ympärille. Ihmetellen katseli Adrian -hänen toimiansa. Tuskin häntä enää olisi kummastuttanut, jos äidin -kätöset olisivat muuttaneet tuon pimeän ruokahuoneenkin hohtavaksi -kristallisaliksi. - -Kun pöytä oli katettu, tuli Pietari hetkeksi kotiin. Hän aikoi vielä -ennen vieraiden tuloa ratsastaa kapteeni Allertsin, Janus Dousan ja -muutamien muiden herrojen kanssa Valkenburgiin tarkastamaan valleja. -Kulkiessaan ruokasalin lävitse hän tervehti vaimoaan kädenliikkeellä ja -sanoi vilkaisten ruokapöytään: - -— Nuo koristeet eivät olisi olleet tarpeellisia ja kukat vieläkin -vähemmän. Me kokoonnumme pitääksemme vakavaa neuvottelua, ja sinä olet -kattanut pöydän kuin häitä varten. - -Huomatessaan että Maria loi katseensa maahan, lisäsi hän huoneesta -poistuessaan ystävällisesti: - -— Mutta sama minusta, olkoon se vain noin. - -Epäröiden katseli Maria laitelmiaan. Hänen mielensä alkoi jälleen -katkeroittua, ja uhkamielisesti ojensi hän jo kätensä tarttuakseen -maljakkoon, joka oli koristeltu erityisen huolellisesti, kun Adrian -huudahti hartaasti rukoilevalla äänellä, katsoen häneen suurilla -silmillänsä: - -— Elkää, äiti, sitä ette saa tehdä, sehän on niin kovin muhkea ja -kaunis. - -Maria hymyili, silitteli pojan kiharoita, otti maljasta kaksi leivosta -ja antoi ne hänelle lausuen: - -— Toinen on sinulle, toinen Liisalle. Jääkööt kukkamme paikoilleen. - -Adrian kiiruhti pois makeine lahjoineen, mutta Maria tarkasti vielä -kerran pöytää miettien mielessään: - -"Pietari ei välitä muusta kuin siitä, mitä ilman ei voi tulla toimeen; -mutta onhan tarpeen muutakin, muutoinhan Jumala olisi luonut kaikki -linnut harmaiksi." - -Autettuaan Barbaraa keittiössä hän meni kamariinsa. Siellä hän järjesti -tukkansa, pani kaulaansa äskenjähmitetyn röyhelön ja edessäpäin -olevaan kaarteeseen huolellisesti laskostetun pitsin, mutta piti -yllään arkipukunsa, sillä eihän hänen puolisonsa tahtonut että tästä -kokouksesta muodostuisi mitkään juhlapidot. - -Juuri kun Maria oli kiinnittänyt tukkaansa viimeisen kultaneulan ja -mietti, kummalleko olisi ruokapöydässä suotava kunniasija, komisario -van Bronkhorstilleko, prinssin edustajalle, vai Nordwykin arvokkaalle -vanhalle herralle, kolkutti Kerttu ovea ja ilmoitti, että tohtori -Bontius oli tahtonut tavata pormestaria ylen tärkeän asian takia. Hän -oli sanonut, että pormestari ei ollut kotona, mutta lääkäri ei ollut -lähtenyt pois, vaan oli pyytänyt saada puhua rouvan kanssa. - -Maria läksi heti Pietarin huoneeseen. Lääkärillä näytti olevan kiire. -Hän tervehti vain kohottamalla kultanuppista pitkää keppiään suippoa -mustaa hattua kohden, jota hän ei ottanut päästään sairasvuoteenkaan -ääressä, ja kysyi nopeasti ja lyhyesti: - -— Milloin Pietari herra tulee koliin? - -— Tunnin perästä, vastasi Maria, — mutta istukaa toki, tohtori! - -— Toiste. En voi odottaa miestänne. Voittehan seurata minua ilman hänen -suostumustansakin. - -— Miksikä en, mutta me odotamme vieraita. - -— Sehän on totta. Kun ehdin, tulen minäkin. Herrat tulevat kyllä -toimeen ilman minuakin; tahtoisin nimittäin viedä teidät erään sairaan -luo, joka tarvitsee teitä. - -— Enhän minä edes tiedä, kenestä te puhutte. - -— Ettekö? Kärsivästä, se tietohan riittänee ensi aluksi. - -— Ja te luulette että minä voisin... - -— Te voitte hyödyttää paljoa enemmän kuin luulettekaan. Barbara emännöi -keittiössä ja sanon vielä kerran: teitä tarvitaan avuksi sairaalle. - -— Mutta, herra tohtori... - -— Minun täytyy pyytää teitä päättämään nopeasti, sillä minulla on -kiire. Tahdotteko siis auttaa vai ettekö? - -Ruokasalin ovi oli auki. Maria silmäili vielä kerran katettua pöytää, -ja hänen mieleensä kuvastui kaikki tuo huvi, mitä oli toivonut tästä -illasta. Mutta kun lääkäri yritti lähteä, pidätti hän häntä sanoen: - -— Minä tulen. - -Maria tunsi ennestään tuon karkeapintaisen mutta avuliaan kunnon miehen -käytöstavan. Vastausta odottamatta nouti hän liinansa ja meni hänen -edellänsä portaita alas. Kun he menivät keittiön ohitse, huusi Bontius -Barbara rouvalle: - -— Sanokaa Pietari herralle, että minä vein hänen rouvansa Nobelkadulle -Hoogstratenin sairaan neidin tykö. - -Maria voi tuskin seurata nopeasti astelevaa tohtoria, ja hänen -oli vaikea ymmärtää, kun tämä puolinaisin lausein kertoi, että -Hoogstratenit — koko tuo espanjalaisjoukkue — olivat lähteneet -kaupungista, että vanha neiti oli kuollut ja palvelijat lähteneet -talosta, peläten ruttoa, joka ei lainkaan ollut kysymyksessä, ja -että Henriika siten oli jätetty yksin. Hänellä oli ollut kova -kuumetauti, mutta muutamia päiviä hän jo oli ollut paranemaan päin. -— Onnettomuus näyttää asettuneen vieraaksi tuohon taloon, tuumaili -lääkäri. — Vanhalle neidille teki kuolema palveluksen, noutaessaan -hänet. Ranskalainen kamarineitsyt, heikko höytäle, koetti parastansa, -mutta sairastui valvottuansa muutamia öitä, ja hänet olisi viety -Katariinansairaalaan, mutta sitä ei sallinut italialainen hovimestari -— kunnon mies muuten —, vaan antoi viedä hänet erään katoolisen -pesijättären tykö. Itse meni hän mukaan pitämään hänestä huolta. -Nuorta neitiä hoitamaan ei tuohon autioon taloon oli jäänyt ketään -muuta kuin sisar Gonzaga, hyväntahtoinen nunna, yksi noista kolmesta, -joiden sallittiin jäädä asumaan tuohon teidän lähellänne olevaan -vanhaan luostariin, mutta kaiken muun onnettomuuden lisäksi tuo -oiva hoitajatar poltti tänä aamuna sormensa kylpyä valmistaessaan. -Katoolinen sielunpaimen on pysynyt terveenä ja toiminut väsymättömästi, -mutta eihän hän voi meitä auttaa hoitamaan tuota nuorta potilasta. Te -kai aavistatte, mitä varten otin teidät mukaani. Eihän teidän tarvitse -ettekä voikaan jäädä pitemmäksi aikaa hoitamaan tuota vierasta neitiä, -mutta ettei hänen sittenkin vielä lopuksi kävisi huonosti, täytyy hänen -saada nähdä kasvot, jotka häntä miellyttävät ja juuri sellaiset on hyvä -Jumala suonut teille. Menkää tervehtimään sairasta, puhelkaa hänen -kanssansa, ja ellen ole erehtynyt teidän suhteenne... Mutta nythän jo -olemmekin perillä. - -Hoogstratenin talon hämärässä ulkoeteisessä tuntui voimakas myskin -haju. Tohtori Bontius oli heti lähettänyt raatihuoneelle sanan vanhan -neidin kuolemasta; nyt kulki aseellinen vartija ulkoeteisessä edes -takaisin, ja tämä ilmoitti lääkärille, että kaupunginsihteeri van Hout -juuri oli ollut siellä seuralaisinensa ja lukinnut ovet, varustaen ne -sinetillä. - -Porraskäytävässä laski Maria pelästyneenä kätensä seuralaisensa -käsivarrelle. Yläkerroksessa, johon he juuri nousivat, näki hän -nimittäin puolipimeässä eräästä avonaisesta ovesta omituisen olennon, -joka liikkui oudosti puolelle ja toiselle, ylös ja alas, eikä Marian -ääni kuulunut ylen levolliselta, kun hän kysyi, viitaten sormellaan -sivullepäin: - -— Mikä tuo on? - -Tohtori pysähtyi myöskin samalla kuin Maria, ja huomatessaan -kummallisen ilmiön, jota Maria osotti, hän peräytyi hieman. Mutta -tuo tyyni mies huomasi pian, mikä kummitus oikeastaan oli, ja astuen -eteenpäin Marian edellä hän huusi hymyillen: - -— Mitä ihmettä te siellä puuhailette, isä Damianus? - -— Minä pesen lattiata, vastasi puhuteltu tyynesti. - -— No sitä vailla, huudahti lääkäri tyytymätönnä. — Olette toki liian -hyvä toimittaaksenne palvelijan tehtäviä, herra Damianus, varsinkin -kun tässä talossa on yllin kyllin rahaa, jolla ei ole omistajaa, ja me -voimme huomenna saada niin monta lattian pesijää kuin ikinä tahdomme. - -— Mutta tänään emme, herra tohtori, ja neiti ei tahdo millään ehdolla -enää jäädä tuohon huoneeseen. Te itse määräsitte että hänen pitää -nukkua, ja sisar Gonzaga sanoo, ettei hän voi ummistaakaan silmiänsä -niin kauan kuin ruumis on viereisessä huoneessa. - -— Oikeudenpalvelijain olisi pitänyt kantaa hänet vuoteessansa vanhan -neidin kauniiseen asuinhuoneeseen. - -— Se lukittiin sinetillä ja samoin kävi tässä kerroksessa olevien -vierashuoneidenkin. Neuvoston lähetit olivat kohteliaita ja koettivat -myöskin hankkia pesijättäriä, mutta vaimo raukat pelkäävät kovin ruttoa. - -— Tuollaiset huhut leviävät rikkaruohon tavoin, huudahti tohtori. — -Ei kukaan katso olevansa syypää niiden leviämiseen, mutta ken kykenee -tekemään niistä lopun, kun ne kerran ovat olemassa? - -— Ette te enkä minä, vastasi pappi. — Neiti piti tuotaman tähän -huoneeseen, mutta täällä näytti kovin siivottomalta, ja siksi olen minä -täällä puhdistellut. Tästä oli hyötyä sairaalle, ja minulle ei liike -ollut haitaksi. - -Näin sanoen pappi nousi seisoalleen ja sanoi huomattuaan Marian: - -— Te tuotte uuden hoitajattaren. Se on oikein. Minun ei tarvitse kehua -sisar Gonzagaa, sillä te tunnette hänet, mutta siitä olen varma, ettei -Henriika neiti tule kauan kärsimään häntä läheisyydessään, ja minä -puolestani jätän tämän talon heti kun maahanpanijaiset ovat ohitse. - -— Te olette tehnyt tehtävänne. Mutta mitä tarkoitatte tuolla mitä -sanoitte sisar Gonzagasta? huudahti lääkäri tyytymätönnä. — Minä pidän -kumminkin vanhasta Gonzagasta palaneine käsivarsinensa enemmän kuin... -Mitähän nyt taas lienee tapahtunut! - -Pappi tuli häntä lähemmäksi ja virkkoi vilkaisten Mariaan: - -— Hän puhuu nenäänsä, ja neiti sanoi, että häntä kiusasi kuulla hänen -puhuvan; siksi en tahtoisi laskea häntä hänen luoksensa. - -Tohtori Bontius mietti hetkisen ja sanoi sitten: - -— On silmiä, jotka eivät siedä kirkasta valoa, voihan siis olla -mahdollista että on ääniä, jotka ylen kiihottuneesta kuuloaistista -tuntuvat sietämättömiltä. Hyvä rouva, te olette saanut odottaa kauan; -tehkää hyvin ja seuratkaa minua. - -Oli jo pimeä. Sairaan huoneessa oli laskettu uutimet akkunain eteen ja -varjostimen peittämä lamppu loi vain himmeätä valoa. - -Lääkäri lähestyi vuodetta, koetti Henriikan valtasuonta, valmisti -häntä hiljaisin sanoin vastaanottamaan vierasta ja otti sitten lampun, -katsoakseen miltä sairas näytti. - -Maria näki nyt kalpeat, säännölliset kasvot ja tummat silmät, jotka -loistonsa ja suuruutensa takia muodostivat omituisen vastakohdan -sairaan laihoille, velttopiirteisille poskille. - -Kun Gonzaga oli asettanut lampun paikoilleen, sanoi lääkäri: - -— Kaikki käy hyvin! Menkää nyt, sisar, nukkumaan, ja muuttakaa kääreitä -käsivarrellenne. — Sitten viittasi hän pormestarin rouvaa tulemaan -lähemmäksi. - -Henriikan kasvot tekivät Mariaan omituisen vaikutuksen. Hän piti häntä -kauniina, mutta nuo suuret silmät ja tuo lujasti suljettu suu olivat -pikemmin omituiset kuin miellyttävät. Maria noudatti kumminkin heti -lääkärin kehotusta, tuli vuoteen ääreen ja lausui ystävällisesti, että -oli tahtonut tulla pitämään neidille seuraa ja kysymään, mitä voi tehdä -hänen hyväksensä. - -Nämät sanat kuullessaan kohottautui Henriika vuoteeltaan ja huudahti -syvään hengähtäen: - -— Tuo tekee hyvää! Kiitän teitä, tohtori. Saan toki vielä kerran kuulla -ihmisääntä. Jos tahdotte olla mielikseni, hyvä rouva, niin puhelkaa -yhtä mittaa — yhdentekevää mitä. Tehkää hyvin ja tulkaa istumaan tänne. -Sisar Gonzagan kädet, teidän äänenne ja herra tohtorin — niin, kuinkas -sen sanoisin — herra tohtorin avomielisyys tekevät parantumisen minulle -helpoksi. - -— No hyvä, hyvä on, mumisi lääkäri. — Sisar Gonzagan haavat eivät ole -vaarallisia, ja hän jää teitä hoitamaan, mutta kun tulee nukkumisaika, -niin teidät viedään jonnekin muuanne. Te, hyvä rouva, saatte viipyä -täällä tunnin, se riittää täksi päiväksi. Minä menen teille ja lähetän -rengin tuomaan lyhdyn. - -Kun naiset jäivät kahden, sanoi Maria: - -— Te tarkkaatte kovin äänten sointua. Niin teen minäkin — enemmänkin -kuin pitäisi. Ei minulla tosin vielä ole ollut mitään kovaa tautia... - -— Ensi kertaa minäkin tätä koetan, vastasi Henriika, — mutta nyt tiedän -miltä tuntuu, kun täytyy taipua kaikkeen, mitä ei voisi sietää, ja -samalla on kaksin verroin arempi sille, mikä on vastenmielistä. Parempi -kuolla kuin kitua! - -— Teidän tätinne on kuollut, sanoi Maria osaaottavasti. - -— Niin, hän kuoli tänä aamuna. Meitä ei yhdistänyt mikään muu kuin -sukulaisuus. - -— Eivätkö teidän vanhempanne enää ole elossa? - -— Ei kuin isäni vain; mutta miksi sitä kysytte? - -— Hän iloitsee teidän parantumisestanne. Tohtori Bontius sanoo, että te -tulette aivan entisellenne. - -— Niin minäkin luulen, vastasi Henriika toivehikkaasti ja jatkoi sitten -hiljaa, ikäänkuin itsekseen puhuen: - -— Yksi seikka on toki ihana. Kun paranen, niin voin jälleen... -Harjoitatteko te musiikkia? - -— Kyllä, hyvä neiti. - -— Ettekä vain huviksenne, vaan siksi että tunnette, ettette voisi elää -ilman sitä. - -— Teidän tulisi pysyä levollisena, arvoisa neiti. Musiikki — niin, -kyllä se todellakin suuressa määrässä on rikastuttanut elämääni. - -— Te laulatte? - -— Täällä sitä harvoin tulen tehneeksi, mutta ollessani vielä kotona -Delftissä lauloimme joka päivä. - -— Te tietysti ensi ääntä? - -— Niin, neiti. - -— Lakatkaa toki minua neidittelemästä ja sanokaa Henriikaksi. - -— Varsin kernaasti, jos te puolestanne suostutte sanomaan minua -Mariaksi tai edes rouva Mariaksi. - -— Koetan sen tehdä. — Ettekö luule, että voisimme harjoitella yhdessä -laulamaan? - -Sisar Gonzaga tuli samassa sisään ilmoittamaan, että veronkantaja -Kornelion vaimo oli tullut kysymään, voisiko tehdä jotakin sairaan -neidin hyväksi. - -— Mitä tuo nyt on? kysyi Henriika tyytymätönnä. — En minä tunne tuota -naista. - -— Hän on taiteilija Vilhelmin äiti, sanoi Maria. - -— Vai niin! huudahti neiti. — Laskisinkohan hänet sisään, Maria? - -Maria pudisti päätänsä ja vastasi varmasti: - -— Elkää, neiti Henriika. Teille ei ole hyödyllistä ottaa nyt vastaan -useampia kuin yksi vieras, ja sitä paitsi... - -— Mitä sitten? - -— Hän on oiva, kelpo nainen, mutta minä pelkään, että hänen karkea -olentonsa, raskaat askelensa ja voimakas äänensä eivät tekisi teille -hyvää nyt vielä. Sallikaa minun mennä häntä puhuttelemaan. - -— Olkaa hänelle ystävällinen ja käskekää hänen sanoa pojallensa -terveisiä minulta. Enhän minä itse ole mikään vieno olento, —·mutta -huomaan, että ymmärrätte minua. Niin voimakasta ravintoa tuskin vielä -voisin sietää. - -Kun Maria oli toimittanut asiansa ja vielä vähän aikaa puhellut -Henriikan kanssa, tultiin ilmoittamaan, että kaupunginsihteeri van -Houtin rouva oli tullut. Hänen puolisonsa, joka oli ollut kuolintaloa -lukitsemassa, oli kertonut yksinäisestä potilaasta vaimollensa, ja tämä -tuli katsomaan, olisiko tuolle tyttö paralle jotakin tarpeen. - -— Hänet te kyllä voisitte ottaa vastaan, sanoi Maria, — sillä hän -varmaankin miellyttäisi teitä, mutta nyt soitetaan taas, ja nyt jo -riittää täksi päiväksi. Koettakaa nyt nukkua. Minä menen kotiin rouva -van Houtin kanssa ja huomenna tulen jälleen, jos tahdotte. - -— Tulkaa, tulkaa, tehkää hyvin! huudahti neiti. — Te aioitte vielä -sanoa jotakin? - -— Niin aioin, neiti Henriika. Tähän kolkkoon taloon te ette saa jäädä. -Meidän talossamme on kyllin tilaa. Tulkaa vieraaksemme, kunnes isänne... - -— Niin, ottakaa minut luoksenne! huudahti Henriika ja hänen silmänsä -välkkyivät kyynelistä. — Viekää minut täältä pois, pois, — minä olen -teille siitä kiitollinen koko elinaikani. - - - - -Neljästoista luku. - - -Niin iloisena kuin tänään ei Maria ollut viikkomääriin noussut portaita -ylös. Hän olisi laulanut, jos se olisi käynyt päinsä; mutta kumminkin -hän oli vähän levoton, sillä olihan mahdollista, ettei hänen miehensä -pitäisi siitä, että hän oli omin päinsä pyytänyt luoksensa vieraan -henkilön, joka lisäksi vielä oli sairas ja espanjalaismielinen. - -Ruokasalin ohitse kulkiessaan kuuli hän sieltä neuvottelemaan -kokoontuneiden miesten puhetta. Nyt alkoi Pietari puhua. Maria kuunteli -hänen syvän äänensä miellyttävää sointua ja ajatteli itseksensä, -että Henriika varmaankin pitäisi siitä. Hetkisen perästä hän meni -ruokasaliin tervehtimään miehensä vieraita, joita katsoi myös -omiksensa. Hänen poskensa punoittivat ilosta ja nopeasta käynnistä -ulkoilmassa, joka ei vielä ollut jäähtynyt lämpöisen kevätpäivän -jälkeen, ja kun hän nyt tuli huoneeseen, tervehtien vaatimattomasti, -mutta tavalla, joka osotti kuinka häntä ilahdutti saada vastaanottaa -tällaisia vieraita, näytti hän niin viehättävän suloiselta, että -kaikkein läsnäolijain katseet ehdottomasti kiintyivät häneen. Vanhempi -herra van der Does löi ensin Pietaria olalle ja paiskasi sitten kätensä -yhteen ikäänkuin sanoaksensa: "Ei ole moittimista!" Janus Dousa -kuiskasi iloisesti kaupunginsihteerille, joka oli hyvä latinalainen: - -— _Oculi sunt in amore duces_. - -Kapteeni Allerts hypähti seisoalleen ja lähensi, sotilaan tapaan -tervehtien, kättänsä lakkiinsa, ja Bronkhorst, prinssin komisario, -tulkitsi tunteitansa ritarillisella kumarruksella; tohtori Bontius -hymyili tyytyväisenä kuten se, jolle uhkarohkea yritys on onnistunut -oivallisesti, ja ylpeänä ja onnellisena, koetti Pietari kiinnittää -vaimonsa huomion itseensä. Multa tämä ei hänelle onnistunut, mutta heti -kun Maria huomasi, että niin monet silmät häntä tarkastivat, loi hän -punehtuen katseensa maahan ja sanoi sitten paljoa varmemmalla äänellä -kuin olisi voinut odottaa päättäen hänen ujosta ulkonäöstään: - -— Terve tultuanne, hyvät herrat! Tervehdykseni tulee myöhään, mutta -olisin toden totta kernaasti lausunut sen aikaisemmin. - -— Sen minä voin todistaa, huudahti tohtori Bontius, joka nyt nousi -paikaltaan ja meni pudistamaan Marian kättä sydämellisemmin kuin -koskaan ennen. Sitten viittasi hän Pietarille ja huusi aterioiville: — -Sallikaa pormestarin poistua hetkeksi! - -Kun hän sitten seisoi ovella erillään avioparin kanssa, huudahti hän: - -— Te olette kutsunut vieraan taloonne, hyvä rouva. Lupaan etten enää -koskaan juo tippaakaan malvasiiria, jos olen erehtynyt. - -— Mistä te sen tiedätte? kysyi Maria iloisesti. - -— Voin sen nähdä teistä. - -— Ja neiti on sydämellisesti tervetullut, sanoi Pietari. - -— Joko siitä siis tiedät? kysyi Maria. - -— Tohtori ei ole salannut aavistustansa. - -— No niin, sairas tahtoo kernaasti tulla meille, ja huomenna... - -— Ei, tänään vielä annan noutaa hänet, keskeytti häntä Pietari. - -— Tänäänkö? Mutta hyvänen aika, nythän jo on niin myöhäistä. Hän -ehkä jo nukkuu, herrat ovat täällä, ja vierasvuode... huudahti -Maria, katsoen tyytymätönnä ja epävarmana ensin lääkäriin ja sitten -puolisoonsa. - -— Rauhoitu, lapseni, vastasi Pietari. — Tohtori on tilannut -Katariinansairaalasta umpinaisen kantotuolin. Jan ja kaupunginpalvelija -kantavat hänet tänne, ja Barbaralla ei ole enää keittiössä mitään -tehtävää ja hän valmistelee jo huonettansa häntä varten. - -— Ja täällä, keskeytti häntä tohtori, — saa sairas ehkä jälleen unta. -Sitä paitsi tuo ylpeä neitonen varmaankin varsin kernaasti tahtoo tulla -kaupungin läpi pimeässä ja huomiota herättämättä. - -— Niin, niin, sanoi Maria alakuloisesti, — kyllä kai olette oikeassa. -Mutta minä ajattelin... Eikä myöskään pidä koskaan hätiköidä. - -— Otatko kernaasti neidin taloomme? kysyi Pietari. - -— Kyllä, tietysti. - -— No elkäämme siis ryhtykö vain puolinaisiin toimenpiteisiin hänen -hyväksensä. Tuolla Barbara viittailee: kantotuoli on täällä, tohtori. -Menkää siis Jumalan nimessä johtamaan tuota yöllistä muuttoa, mutta -elkää viipykö kovin kauan. - -Pormestari meni takaisin paikalleen ja Bontius läksi huoneesta. - -Maria seurasi häntä. Eteisessä laski tohtori kätensä hänen -käsivarrellensa kysyen: - -— Tahdotteko nyt toisen kerran kuulla, mitä teistä ajattelen? - -— En, vastasi Maria äänellä, joka kajahti leikilliseltä, mutta -kumminkin ilmaisi hänen tuntevan pettymystä; — en, mutta teistä olen -huomannut, että te olette mies, joka osaatte turmella paraimmankin ilon. - -— No, minä hankin teille uusia riemunaiheita sijaan, naurahteli -tohtori laskeutuessaan portaita alas. Hän oli Pietarin vanhin ystävä, -ja monella perusteella oli hän vastustanut sitä, että pormestari -tällaisina tukalina aikoina meni naimisiin tuon häntä niin paljoa -nuoremman Marian kanssa, mutta tänään hän näytti hyväksyneen van der -Werffin valinnan. - -Maria palasi vierasten tykö, täytti heidän lasinsa ja joi heidän -kanssansa; sitten hän meni kälynsä huoneeseen auttaaksensa häntä -valmistamaan sairaalle kaikkea parhaan mukaan. Hän ei tehnyt sitä -vastenmielisesti, mutta hänestä tuntui siltä kuin hän seuraavana aamuna -olisi ryhtynyt tuohon työhön paljoa suuremmalla mielihalulla. - -Barbaran tilava huone oli pihaan päin. Sinne ei ollenkaan kuulunut -ruokasalista herrojen puhe, vaikka se ei suinkaan ollut hiljaista. -Noita miehiä innostutti sama päämaali, mutta keinoista ja tavoista, -joilla se oli saavutettava, he olivat erimielisiä. - -Tuossa he istuivat, nuo pienoisen maan urhoolliset kansalaiset, tämän -vähäväkisen ja puolustusvälineistä köyhän yhteiskunnan tarmokkaat -johtajat, jotka olivat ottaneet vastustaakseen aikansa mahtavinta -valtakuntaa ja parhaita sotajoukkoja. He tiesivät, että ukkospilvet, -jotka jo viikkomääriä olivat loitolta heitä uhanneet, lähenivät -lähenemistään, vetäytyen kokoon voimakkaaksi, Leidenin ylitse -purkaantuvaksi rajuilmaksi. He tiesivät sen, sillä van der Werff oli -kutsunut heidät luoksensa, koska kirje, jonka prinssi oli kirjoittanut -hänelle ja komisario van Bronkhorstille, sisälsi sen tiedon, että -maaherra Requesens oli antanut sotapäällikkö Valdezille käskyn ryhtyä -piirittämään Leideniä toistamiseen ja pakottaa sen antautumaan. He -tiesivät myös, ettei Oranian prinssi varmaankaan voisi ennenkuin -kuukausien kuluttua saada kokoon sotaväkeä, joka saisi vihollisen -kääntymään toisaanne tai toisi kaupungille apua; he olivat kokeneet, -kuinka vähän apua oli toivottavissa Englannin kuningattarelta ja Saksan -protestanttisilta ruhtinailta, ja Leideniä mahtavamman naapurikaupungin -Haarlemin kammottava kohtalo oli heillä varoittavana esimerkkinä. Mutta -he tiesivät toimivansa oikean asian hyväksi, he luottivat Oranialaisen -uskollisuuteen, alttiiksiantavaisuuteen ja valtiotaitoon, he olivat -valmiit mieluummin kuolemaan kuin antamaan tuon espanjalaisen tyrannin -orjuuttaa heidän ruumiinsa ja sielunsa. Vakava ja horjumaton oli heidän -luottamuksensa Jumalan vanhurskauteen, ja raitis oli jokaisella tunto -omien miehuudenvoimain kestävyydestä. - -Ja toden totta, nuo naiskäden kukittaman pöydän ympärillä istuvat -herrat, jotka tyhjentelivät kuhmujalkaisia kolpakoltaan niin -tiheästi, että kellarista täytyi tuoda Pietarin malvasiiria ja Reinin -viiniä astia toisensa jälkeen, — nuo miehet, jotka iskivät aukkoja -pyöreisiin piirakkoihin ja suuriin lihamöhkäleisiin, joiden vertaisia -ravitsevaisuuden puolesta ei voinut saada missään muussa maassa, — -nämät aterioitsijat eivät toden totta näyttäneet siltä kuin katala -pelko olisi heidät ajanut kokoon. - -Hattu on vapauden merkki ja vapaa mies pitää hatun päässänsä. Siksi -istuivat toiset pormestarin vieraista pöydässä hattu päässä, ja kuinka -kaunistivatkaan nuo korkeat, tummanpunaisesta sametista poimutetut -baretit tuuheine, somasti kaareilevine höyhentöyhtöineen Nordwykin -vanhan herran verevää muotoa ja hänen veljenpoikansa Janus Dousan -kasvoja, joilla ilmeni tieteilijän järkevyys, — kuinka miellyttävältä -näyttikään Warmondin junkkarin Jan van Duivenvoorden kiharoilla tuo -leveälierinen hattu liehuvine kamelikurjensulkineen, joissa nähtiin -Oranialaisen värit, sininen ja punakeltainen! Ja tuota reippautta -sitten ja omintakeisuutta, mikä ilmeni noiden tänne kokoontuneiden -miesten kasvoilla! Useimmat heistä olivat punaposkisia, ja raitis -elämänilo, selvä järki, taipumaton tahdonlujuus ja päättäväisyys -säteili pöydän ympärillä istuvien sinisistä silmistä. Eivätpä edes -mustapukuiset neuvoston herratkaan somine röyhelöineen tai sileine -valkeine kauluksineen näyttäneet siltä kuin tomuiset asiakirjat -olisivat turmelleet heidän terveytensä. Viikset, joita ei keltään -puuttunut, sekä leuka- tai poskiparta lisäsivät ulkomuodon -miehekkyyttä. Kaikki nämät miehet olivat valmiit ilomielin uhraamaan -henkensä ja omaisuutensa ylevän henkisen aarteen edestä, ja kumminkin -he näyttivät siltä kuin olisivat toimineet keskellä arkielämän touhua. -Ei ainoakaan piirre heidän järkevissä, raittiissa kasvoissansa -osottanut taipumusta haaveksimiseen. Ainoastaan Warmondin nuoren herran -silmissä säteili jotakin sentapaista, ja Janus Dousan katse kävi väliin -niin syvälliseksi kuin hän olisi vaipunut tutkimaan oman sydämensä -salaisimpia sopukoita, ja sellaisina hetkinä hänen teräväpiirteinen, -säännötön muotonsa kävi omituisen viehättäväksi. - -Leveänä istui tuossa tavattoman kookas komisario, neuvos van -Bronkhorst. Hän oli hidasliikkeinen, mutta taipumaton lujuus ilmeni -tuosta pyöreästä, lyhyttukkaisesta päästä ulkonevissa silmissä. - -Kirjavalta ja komealta näytti kirkkaasti valaistu ruokapöytä tällaisine -vieraineen. Ylen somat olivat Warmondin junkkarin, översti Mulderin ja -kapteeni Allertsin keltaiset nahkakölterit ja värilliset silkkivyöt, -samoin kuin uljaan Dirk Smalingin vaaleanpunainen takki pastori -Verstrootin sekä pormestarin, kaupunginsihteerin ja heidän toveriensa -juhlallisten mustain pukujen rinnalla. Komisarion sinipunainen vaatetus -ja vanhan herra van der Does'in ja herra van Montfortin turkiksilla -reunustetut tummat viitat vaikuttivat miellyttävän välittävästi noiden -helakkojen ja mustien pukujen joukossa. Puutteesta ja alakuloisuudesta -ei näkynyt jälkeäkään tämän kirjavan ja elämänhalua uhkuvan seurueen -läheisyydessä, ja siksipä puheet sujuivat ja äänet kaikuivat -voimakkaina ja täyteläisinä. - -Vaara uhkasi läheltä. Minä päivänä tahansa voivat espanjalaisten -etujoukot saapua Leidenin edustalle. Paljon oli tehty valmistuksiakin. -Englantilaisten apujoukkojen piti puolustaa Allenin linnoitusta ja -Goudan sulkua, Valkenburgin varustuslaitoksia oli paranneltu ja ne oli -uskottu toisille englantilaisille sotureille. Kaupunginsotilasten, -porvarivartioston ja vapaaehtoisten täytyi harjoitella ahkeraan. -Vierasta sotaväkeä ei tahdottu kaupunkiin, sillä edellisen piirityksen -aikana oli huomattu niistä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, eikä -ollut juuri pelättävissä, että tuo veden, muurien ja tornien suojaama -kaupunki voitaisiin vallata väkirynnäköllä. - -Mikä ennen kaikkea oli saattanut herrojen mielet kuohuksiin, oli -sanoma, jonka kaupunginsihteeri oli tuonut muassaan. Rikas Baersdorp, -yksi kaupungin neljästä pormestarista, jolla oli suurin viljaliike -Leidenissä, oli ottanut toimeksensa ostaa kaupungin varalta suuria -viljamääriä. Eilen oli tosin saapunut monta laivalastia vehnää ja -ruista, mutta tilatusta määrästä puuttui vielä kolme neljännestä, -ja Baersdorp tunnusti suoraan, ettei hän vielä ollut antanut mitään -lopullisia määräyksiä tuon puuttuvan viljan hankkimisesta, koska -Rotterdamin ja Amsterdamin pörsseissä luultiin viljan hintojen pian -laskevan odotettavissa olevan hyvän vuoden takia, eikä kaupungin -piirittäminen kumminkaan ehtisi alkaa ennenkuin muutaman viikon -kuluttua. - -Van Hout oli aivan raivoissaan, kun vielä lisäksi kaksi Baersdorpin -virkaveljeä katsoi tämän olevan oikeassa. Nordwykin vanhempi herra -säesti van Houtia huudahtaen: - -— Pysyköön virkanne kunniassaan, herra Pietari, mutta kyllä teidän -kolme virkaveljeänne ovat noita huonoja ystäviä, jotka kernaasti -vaihtaisi oikeisiin vihollisiin. - -— Noyelles'in herra, keskeytti häntä översti Mulder, — lausui heistä -kerran prinssille sen oikean ja sattuvan arvostelun, että he olisivat -omiansa hirsipuuhun. - -— Niin he ovatkin, huudahti kapteeni Allerts, — niin totta kuin -surmansilmukat ovat olemassa petturien kaulojen varalta! - -— Hekö pettureita — eiväthän toki! sanoi van der Werff tarmokkaasti. — -Sanokaa heitä pelkureiksi, vieläpä itsekkäiksikin ja halpamaisiksi, — -mutta Juudasta ette löydä heidän joukostansa. - -— Olette oikeassa, herra Pietari, pettureita he varmaankaan eivät ole -ja ehkeivät pelkureitakaan, lausui Nordwykin vanha herra. — Kellä on -silmät nähdä ja korvat kuulla, se tietää millainen on noiden vanhoihin -kaupunkilaissukuihin kuuluvain herrojen mieli, jotka jo kastettaessa -ovat määrätyt tuleviksi raatiherroiksi. En puhu yksin leideniläisistä, -samoin ovat asiat niin Goudassa ja Delftissä kuin Rotterdamissa ja -Dordrechtissakin. Kuusikymmentä sadasta taipuisi espanjalaisen ikeen -alle ja luopuisi kernaasti omantunnonvapaudesta, kun heidän vain -annettaisiin pitää erikoisetunsa ja oikeutensa. Kaupunkien pitää saada -hallita ja kaupunkien johtajina olla heidän itsensä, siinä kaikki mitä -he tahtovat. Saarnataanko kirkoissa vai luetaan messuja, hallitseeko -heitä hollantilainen vai espanjalainen, siitä he vähemmin välittävät. -Läsnäolevia en tarkoita, hyvät herrat; te ette olisi täällä, jos -olisitte samaa mieltä kuin ne, joista puhun. - -— Kiitoksia vain, sanoi Dirk Smaling, — ja voittehan olla oikeassa, -mutta te kuvaatte kovin synkin värein. Sallitteko minun kysyä eivätkö -aatelillekin sen oikeudet ole rakkaita? - -— Tietysti, herra Dirk, nehän ovat yleensä vanhempia kuin teidän -etuoikeutenne, kuului vastaus. — Katsokaas, aatelismies _tarvitsee_ -hallitsijaa. Hän on valoton tähti, jos häneltä puuttuu valoa suova -aurinko. Minä ja samoin kaikki ne aateliset, jotka ovat vannoneet -Oranialaiselle uskollisuutta, olemme sitä mieltä, ettei meidän -aurinkomme voi olla kukaan muu kuin hän, joka on meikäläisiä, joka -meitä tuntee ja rakastaa ja ymmärtää, eikä Filip, joka ei käsitä -ollenkaan ajatuksiamme ja toimintaamme, joka on meille vieras ja inhoaa -meitä. Me panemme elämämme ja henkemme alttiiksi Vilhelmin edestä, -sillä, kuten jo sanoin, me tarvitsemme aurinkoa, nimittäin hallitsijaa. -Kaupungit sitä vastoin luulevat loistavansa omalla valollansa ja -olevansa kuinkakin kirkkaita tähtiä. Tosin ne oivaltavat, että maa -näinä levottomina aikoina tarvitsee päämiestä, ja etteivät ne siihen -toimeen voi saada ketään parempaa ja viisaampaa ja luotettavampaa -kuin Oranialaisen; mutta jos niin käy — ja taivas suokoon, että niin -kävisi, — että espanjalainen ies murtuu, silloin niistä tuntuu tuon -jalon Vilhelminkin hallitus liian rasittavalta, sillä ne tahtovat itse -pitää vallan käsissänsä. Lyhyesti sanoen: kaupungit _suvaitsevat_, että -on hallitsija, aateli _tarvitsee_ häntä, ja hän on keskipiste, jonka -ympärille se kokoontuu. Hyvin ei käy, ennenkuin aatelisto, porvarit ja -talonpojat vapaaehtoisesti taipuvat Vilhelmin käskettäviksi ja yhtyvät -hänen johdollansa taistelemaan elämän pyhimpien aarteiden puolesta. - -— Totta kyllä, sanoi van Hout. — Ylevämielinen aateli kelpaa tämän -ja muidenkin kaupunkien hallitseville säädyille esimerkiksi; mutta -kansa, työtä tekevä, köyhä kansa, se kyllä tietää itsestäänkin -mikä on kysymyksessä, se ei, Jumalan kiitos, vielä ole kadottanut -harrasta rakkauttansa noita kalleuksia kohtaan, joita nimititte elämän -pyhimmiksi aarteiksi. Se tahtoo olla ja pysyä hollantilaisena, se -kiroo todellisessa vihassa noita espanjalaisia murhamiehiä, se tahtoo -palvella Jumalaa omalla tavallaan ja säilyttää sydämensä uskon, ja se -nimittää Vilhelmi prinssiä isäksensä. Odottakaammepa vain! Kun tulee -hätä käsiin, niin mahtavat ja rikkaat epäröivät ja luopuvat tuosta -kalliista asiasta, mutta alhaiset ja köyhät pysyvät lujina. - -— Heihin voimme luottaa, sanoi van der Werff, — voimme lujasti luottaa. - -— Ja koska heidät tunnemme, huudahti van Hout, — niin Jumalan avulla -kestämme lujina, tulkoon mitä tahansa. - -Janus Dousa oli katsonut lasiinsa. Nyt heitti hän päätään taaksepäin ja -sanoi, tehden nopean kädenliikkeen: - -— Omituista on että ne, jotka kourillaan saavat taistella -olemassaolostansa ja joiden kehittämätön järki pystyy nielemään vain -jokapäiväisen elämän tarpeita, ovat halukkaimmat uhraamaan henkisten -aarteiden hyväksi tuonkin vähän, minkä omistavat. - -— Niin, sanoi pastori, — yksinkertaisille on taivaan valtakunta -avoinna. On ihmeellistä nähdä, kuinka köyhät ja oppimattomat ymmärtävät -pitää korkeammassa arvossa uskoa, vapautta ja isänmaata kuin tämän -maailman turhaa tavaraa, tuota kultaista vasikkaa, jota toiset kilvan -palvelevat. - -— Meikäläisiä ei tänään imarrella, vastasi Dirk Smaling. — Mutta -pyytäisin teitä ottamaan huomioon, että onkin kysymyksessä panna kaikki -alttiiksi, ja että suurin tappio uhkaa juuri varakkaita. - -— Ei suinkaan, keskeytti häntä van Hout. — Kallein aarre, jonka panemme -alttiiksi, on kumminkin henki, ja tämä on samanarvoinen, olkoonpa puhe -köyhistä tai rikkaista. Mutta luulen tietäväni, ketkä ne ovat, jotka -kieltäytyvät sen uhraamasta; eivät ne, joilla on oviensa yläpuolella -koruton lauselma tai kyltti, vaan ne, joilla on komeat vaakunat. -Saammepa nähdä! - -— Niin, saamme nähdä! toisti van der Werff. — Mutta nyt on meillä -lähempiä asioita mietittävänä. Ylihuomenna on helatuorstai, ja sitten -alkavat vuosimarkkinat. Jo eilen ja toissa päivänä on kaupunkiin tullut -useita vieraita kaupustelijoita ja kuljeksivia joukkueita. Annammeko -heidän pystyttää kojunsa, vai lykkäämmekö markkinat toistaiseksi? Jos -vihollinen pitää kiirettä, niin tulee aika sekasorto ja markkinat -ehkä tuottavat espanjalaisille suuren edun. Tehkää hyvin ja sanokaa -ajatuksenne, hyvät herrat! - -— Pitäisi estää kauppiaita vahinkoa kärsimästä ja lykätä markkinat -toistaiseksi, sanoi Dirk van Montfort. - -— Ei, herra, vastasi kaupunginsihteeri, — sillä jos sen teemme, niin -vähävaraiset menettävät hyvän ansion, ja me lannistamme ennen aikojaan -heidän rohkeutensa. - -— Antakaa heidän pitää juhlansa, huudahti Janus Dousa. — Ei pidä -sallia uhkaavan huolen turmella nykyhetken iloa. Jos tahdotte toimia -viisaasti, niin seuratkaa minun Horationi neuvoa. - -— "Huomenisella päivällä on suru itsestänsä", opettaa raamattukin, -lisäsi pastori, ja kapteeni Allerts huudahti: - -— Toden totta! Sotilaitten, porvarivartioston ja vapaaehtoisten täytyy -markkinoilla saada olla mukana juhlakulkueessa. Vasta kun sotilas on -täydessä asepuvussa, kun kauniit silmät häntä ihailevat, vanhukset -häntä viittaellen tervehtivät ja lapset kulkevat riemuiten edellä, -vasta silloin sotilaan itsetunto herää. - -Päätettiin siis että markkinat pidettäisiin. Herrojen vilkkaasti -keskustellessa vielä muistakin asioista sijoitettiin Henriika Barbaran -hauskaan huoneeseen, jossa hänelle suotiin lempeätä hoitoa. Kun hän -oli nukahtanut, meni Maria vielä kerran vieraitansa katsomaan, mutta -hän poistui heti, sillä herrojen posket hehkuivat, eivätkä he enää -puhelleet vuorotellen hyvässä järjestyksessä, vaan eri ryhmissä, kuinka -vain kutakin halutti. Pormestari keskusteli van Houtin ja komisarion -kanssa kaupunkiin hankittavasta viljasta, Janus Dousa ja Warmondin -herra puhelivat runosta, jonka kaupunginsihteeri oli esittänyt -runoilijaliiton viime kokouksessa, vanhempi herra van der Does ja -pastori kiistelivät uusista jumalanpalvelusmenoista, ja kookas kapteeni -Allerts, jonka edessä oli laaja, viime tippaan saakka tyhjennetty -juomasarvi, nojasi otsaansa översti Mulderin olkaa vasten, vuodattaen -viljavia kyyneleitä, kuten hänellä oli tapana, kun viiniä nautittuaan -tunsi oikein erityistä autuaallisuutta. - - - - -Viidestoista luku. - - -Seuraavana päivänä menivät pormestari van der Werff ja -kaupunginsihteeri van Hout, muassaan notario ja kaksi -oikeudenpalvelijaa, neuvoston istunnon jälkeen Nobelkadulle, -järjestääkseen neiti van Hoogstratenin kuolinpesän asioita. Kaupungin -isät olivat päättäneet ottaa takavarikkoon luopioitten entiset asunnot -ja käyttää niihin jääneen omaisuuden yhteisen asian hyväksi. - -Vanha neiti oli ollut yleisesti tunnettu espanjalaismieliseksi, -ja kun Leiden oli suljettu hänen läheisimmiltä sukulaisiltaan, -Hoogstrateneilta ja Matenesse van Wibismalta, niin jäi kaupungin -tehtäväksi edustaa perillisiä. Oli odotettavissa että vainaja olisi -määrännyt perillisikseen vain sellaisia henkilöitä, jotka olivat -selvästi osottautuneet vapauden vihollisiksi, ja jos niin olisi, -niin pesän varat ja kiinteimistö jäisivät kaupungin haltuun, kunnes -nuo luopiot muuttaisivat mielensä ja käyttäytyisivät niin, että -kaupunginhallitus katsoisi jälleen voivansa suoda heille pääsyn -Leideniin. Niiden perintöosuus, jotka edelleen olisivat espanjalaisten -puolella ja vastustaisivat vapaudenasiaa, jäisi kaupungille. Tämä -menettelytapa ei ollut uusi. Filip kuningas oli sen saattanut -käytäntöön, anastaessaan lukemattomain viattomasti mestattujen, -maanpakoon ajettujen tai vapaaehtoisesti maansa jättäneiden uuden -uskon tunnustajien, vieläpä katoolistenkin patrioottain omaisuuden. -Kun on vuosikausia täytynyt olla nuhjittavana, niin tahtoo kerran -itsekin antaa iskuja; joskaan menettelytapa ei ollut juuri arvokas -eikä oikeudenmukainen, niin puolustauduttiin sillä, että espanjalaiset -olivat menetelleet sadoin verroin säälimättömämmin ja julmemmin. -Ei olisi ollut kristillistä maksaa samalla mitalla, mutta nythän -vain kostettiin surmaavia iskuja tarmokkailla alankomaalaisilla -läimäyksillä, ja eihän kukaan tavotellut noiden luopioitten henkeä. - -Kuolintalon ovella raatiherrat kohtasivat taiteilija Vilhelmi -Kornelionpojan äitineen. Nämä olivat tulleet tarjoamaan Henriikalle -vieraanvaraista olopaikkaa tykönänsä. Vilhelmin äiti, joka -aluksi ei olisi suostunut ulotuttamaan ihmisrakkauttansa tuohon -espanjalaismieliseen neitiin, ei nyt tahtonut voida tyytyä siihen, että -oli menettänyt tilaisuuden tehdä hyvän työn, ja ilmaisi tuon tunteensa -hänelle ominaisella tarmokkaalla tavalla. - -Ulkoeteisessä seisoi Belotti, ei enää silkkisukissa ja atlassilla -reunustetussa verkapuvussa kuten ennen hovimestarina ollessaan, -vaan yksinkertaisessa, tummassa porvarinpuvussa. Hän oli kertonut -taiteilijalle ja Pietarille jäävänsä toistaiseksi Leideniin, koska -hänen oli pidettävä huolta sairaasta kamarineitsyestä Denisestä. -Mutta hänen viipymiseensä oli muukin syynä, — ennen kaikkea vuosien -vahvistama tunne, joka häntä kiinnitti Hoogstratenin taloon; mutta sitä -hän ei kernaasti myöntänyt edes itselleenkään. Hänen tilinsä olivat -hyvässä järjestyksessä, sen oli notario, joka hoiti neidin asioita, -myöntänyt ja kernaasti suostunut maksamaan hänelle hänen saatavansa. -Hänen säästönsä olivat olleet sijoitetut varmoihin käsiin ja kasvaneet -aika suuriksi, kun tuo kohtuutta rakastava mies ei koskaan ollut -käyttänyt korkoja, vaan lisännyt ne pääomaan. Ei mikään enää pidättänyt -häntä Leidenissä, mutta hän ei voinut kumminkaan lähteä sieltä, -ennenkuin kaikki oli lopullisesti järjestetty tuossa talossa, jonka -hoito niin kauan oli ollut hänelle uskottuna. - -Joka päivä hän oli tiedustellut sairasten naisten vointia, ja kun -vanha neiti kuoli, jäi hän Leideniin, vaikka Denise jo alkoi parantua: -hän piti näet velvollisuutenansa osottaa vainajalle viimeisen kunnian -olemalla läsnä hänen maahanpanijaisissansa. - -Herroille oli mieleen että tapasivat Belotti'n tuossa talossa. -Notario oli hoitanut hänen pienoista pääomaansa ja piti arvossa tuota -kunnon miestä. Nyt hän pyysi Belotti'n näyttämään tietä hänelle ja -hänen seuralaisillensa. Ennen kaikkea piti vainajan testamentti -saataman käsiin. Arveltiin sen löytyvän kuolintalosta, sillä se oli -ollut notarion hallussa siihen päivään saakka, jonka edellisenä yönä -Henriika oli sairastunut, mutta silloin vanha neiti oli pyytänyt sen, -tehdäksensä siihen muutoksia. Notario ei tuntenut sen sisältöä, sillä -sitä ei ollut laatinut hän, vaan eräs virkaveli, joka oli kuollut ja -jonka asianajotoimet olivat jääneet hänen hoidettavikseen. - -Hovimestari vei herrat ensiksi arkihuoneeseen ja sen viereiseen pieneen -kylkikammioon, mutta asiakirjaa ei löytynyt, vaikka tarkasteltiin -kirjoituspöydät, arkut ja kaapit ja löydettiin joukko laatikoita ja -lippaita, jotka sisälsivät kirjeitä, rahaa ja arvokkaita koristimia. - -Herrat arvelivat että se varmaankin oli jossakin salalaatikossa ja -lähettivät oikeudenpalvelijan noutamaan lukkoseppää. Belotti salli -sen tapahtua, mutta kuunteli samalla tarkkaavasti hiljaista laulua, -joka kuului ruumishuoneesta. Tuosta huoneesta, sen hän tiesi, -oli testamentti varmaankin löytyvä, mutta hän tahtoi antaa papin -häiritsemättä toimittaa ruumiin siunaamisen. Heti kun ruumishuoneessa -vallitsi hiljaisuus, pyysi hän herroja tulemaan mukaansa. - -Korkeassa holvikattoisessa huoneessa, johon hän vei heidät, tuntui -voimakas suitsutuksen haju. Takaseinällä oli iso sänky, jonka -yläpuolella kohosi kattoon saakka ulottuva, paksusta silkkikankaasta -valmistettu suippeneva teltta. Arkku, jossa vainaja lepäsi, oli asetettu -keskelle huonetta. Kasvoille oli levitetty pitseillä reunustettu liina. -Vainajan hienoset kädet eivät vielä olleet muuttuneet; ne olivat -ristissä ja pitelivät keveästi kulunutta rukousnauhaa. Ruumiin ylitse -oli levitetty kallisarvoinen peite, ja peitteellä nähtiin sirotekoinen -norsunluinen ristiinnaulitun kuva. - -Vaieten painoivat herrat päänsä alas tultuansa ruumiin tykö. -Belotti meni lähemmäksi, ja kun hän näki nuo kädet, jotka olivat -hänelle niin tutut, alkoi vanhuksen rinta vavahdella voimakkaista -nyyhkytyksistä. Sitten vaipui hän polvilleen arkun viereen ja painoi -huulensa hennoille, kylmille sormille. Kuuma kyynel — ainoa, jonka -tämä kuolintapaus oli saanut vuotamaan — herahti noille ainiaaksi -sulkeutuneille kätösille. - -Pormestari ja hänen seuralaisensa eivät häntä häirinneet, ja hän painoi -otsansa arkun laitaa vasten ja rukoili lyhyen, hiljaisen rukouksen. -Kun hän oli noussut ja vanhanpuoleinen, täydessä juhlapuvussa -oleva pappismies oli lähtenyt huoneesta, viittasi pater Damianus -kuoripojalle, jonka kanssa hän oli vetäytynyt syrjään, laski hänen ja -Belotti'n avulla kannen ruumisarkulle ja sanoi sitten, kääntyen Pietari -van der Werffin puoleen: - -— Aiomme viedä neidin viimeiseen lepoon keskiyöllä, että se voisi -tapahtua pahennusta synnyttämättä. - -— Hyvä, herra! vastasi pormestari, — ja kuinka käyneekin, niin -emme karkota teitä kaupungista. Mutta jos itse haluatte liittyä -espanjalaisiin... - -Damianus pudisti päätänsä ja keskeytti pormestaria vastaten tyynesti: - -— Ei, herra, minä olen syntyisin Utrechtistä ja rukoilen mielelläni -Hollannin vapauden puolesta. - -— Kas niin, kas niin! huudahti kaupunginsihteeri.— Nuo olivat oivia -sanoja, kunnon sanoja! Kätenne, pater Damianus! - -— Tässä sen saatte. Ja jos ette muuta rahoissanne olevaa lauselmaa -"_Haec libertatis ergo_" lauseeksi "_Haec religionis ergo_", niin en -peruuta sanojani. - -— Meidän ihanteemme on vapaa maa, jossa jokainen saa pitää uskonsa, — -myöskin te ja teidän uskolaisenne, sanoi pormestari. — Tohtori Bontius -on kertonut minulle teistä, te kunnon mies! Te olette kiitettävällä -tavalla pitänyt huolta vainajasta. Toimittakaa maahanpanijaiset -kirkkonne tavan mukaan, me olemme tulleet järjestämään maallisen -tavaran, jonka hän jättää jälkeensä. Ehkäpä tämä lipas sisältää -testamentin. - -— Ei, herra, vastasi pappi. — Kun hän sairastui, niin hän minun -läsnäollessani mursi tuon asiakirjan sinetin, ja aina kun hän tunsi -olevansa vahvempi, lisäsi hän siihen muutaman sanan. Tuntia ennen -loppuansa hän lähetti kutsumaan herra notariota, mutta kun hän saapui, -oli neiti jo kuollut. Minä en ole voinut yhtä mittaa olla ruumiin -ääressä, ja siksi panin paperin liinavaatekaappiin. Tässä on avain. - -Pian löytyikin tuo sinetitön testamentti. Pormestari avasi sen -tyynesti, ja hänen sitä ääneen lukiessaan katsoivat notario ja -kaupunginsihteeri siihen hänen olkansa takaa. - -Erityiset kirkot ja luostarit, joissa neidille piti luettaman -sielumessuja, sekä hänen lähimmät sukulaisensa saivat jakaa omaisuuden. -Belotti'lle ja Deniselle oli määrätty pienet rahasummat. - -— Onpa onni, huudahti kaupunginsihteeri, — että tämä asiakirja on vain -paperipala eikä mitään sen enempää. - -— Testamentilla ei ole laillista arvoa, lisäsi notario, — sillä se -pyydettiin minulta nimenomaan muuttamista varten. Kääntäkääpä toinen -puoli, herra Pietari. Täällä takana on vielä paljon luettavaa. - -Tuon kirjoituksen lukeminen ei suinkaan käynyt herroille helpoksi, -sillä potilas oli piirrellyt paperin tyhjälle takapuolelle ylös -ja alas, sinne tänne lyhyitä muistiinpanoja, nähtävästi muistin -auttamiseksi uutta testamenttia laadittaessa. - -Aivan ylhäällä oli vapisevalla kädellä piirretty risti ja sen alla -sanat: "Rukoilkaa puolestani! Pyhälle kirkolle jää kaikki." - -Alempana oli luettavana: "Niko. Minä pidän tuosta poikasesta. Saa -rannikkolinnan. Rahaa kymmenentuhatta guldenia. Ovat saatettavat -hänen itsensä käytettäviksi. Isä ei saa niihin koskea. Nimenomaan -huomautettava, miksi hän jää perinnöttömäksi. Van Vliet Haarlemista oli -se mies, jonka tyttären kanssa serkkuni oli salaa naimisissa. Keksien -kurjia tekosyitä hän hylkäsi hänet solmitakseen uuden avioliiton. Jos -hän on sen unohtanut, niin minä muistan sen ja kostan sen hänelle. -Nikon on muistettava, että uskoton rakkaus on myrkkyä. Minulta on se -elämän turmellut — turmellut!" - -Tuo sama sana seurasi vielä moneen kertaan, lopuksi kiemuroilla ja -köynnöksillä koristettua. - -Oikealla puolella oli paperin reunassa joukko lyhyitä muistiinpanoja: - -"Annalle kymmenentuhatta guldenia. Toimitettavat hänelle itselleen. -Muutoin sieppaa tuo nylkyri d'Avila ne kynsiinsä." - -"Henriikalle kolme kertaa niin paljon. Hänen isänsä maksaa ne hänelle -siitä mitä on minulle velkaa. Saa ottaa rahat mistä haluaa. Olemme -täten kuitit!" - -"Belotti on käyttäytynyt huonosti. Ei saa mitään." - -"Denise pitäköön sen, mikä hänelle on määrätty." - -Keskelle paperia oli suurilla kirjaimilla kirjoitettu seuraavat sanat, -joiden ympärille oli piirretty kaksin- ja kolminkertaisia viivoja: - -"Puulipas, jonka kannessa on Hoogstratenin ja d'Avilan sukujen -vaakunat, on lähetettävä markiisi d'Avennes'in leskelle. Hän asuu -Rochebrunin linnassa Normandiassa." - -Miehet, jotka yhdessä olivat ottaneet selkoa noista kirjoituksista, -katsoivat vaieten toisiinsa, kunnes van Hout huudahti: - -— Mitä mieletöntä ilkeyden ja naisellisen heikkouden sekasotkua! Mutta -olkoonpa naissydän kuinka kolean kylmä tahansa, jääkukkia siellä -ainakin on, jos ei muita. - -— Nuorta neiti van Hoogstratenia, joka on talossanne, herra -Pietari, huudahti notario, — minun käy sääliksi, sillä helpompaa -on kiskoa tuohta kivestä kuin tuolta velkaantuneelta junkkarilta -sellaista rahamäärää. Tytär saa kärsiä isänsä tähden — sepä vasta on -sukulaisrakkautta! - -— Mitähän lippaassa mahtanee olla? tuumaili notario. - -— Tuossa se on, huudahti van Hout. - -— Antakaa se tänne, Belotti. - -— Meidän täytyy avata se, sanoi notario, — sillä ehkä hän siten koettaa -toimittaa arvokkaimman omaisuutensa maasta pois. - -— Avatako se? Huolimatta vainajan nimenomaisesta määräyksestä? kysyi -van der Werff. - -— Tietysti! huudahti notario. — Meidät lähetettiin tänne ottamaan -selkoa siitä, mitä vainaja on jättänyt jälkeensä. Kansi on lujassa, -Ottakaa tiirikat, mestari. No, nyt se on auki. - -Mutta nuo herrat, jotka olivat tulleet valvomaan kaupungin etuja, eivät -löytäneet lippaasta mitään kalleuksia, vaan ainoastaan kirjeitä, jotka -olivat eri ajoilta. Niitä ei ollut monta. Alimmat, hyvin kellastuneet, -sisälsivät markiisi d'Avennes'in rakkaudenvakuutteluja, uudemmat -olivat lyhyitä ja niiden alla oli don Luis d'Avilan nimikirjoitus. -Kaupunginsihteeri, joka ymmärsi kastiliankieltä, millä kielellä ne -olivat kirjoitetut, luki ne nopeasti. Kun hän oli ehtinyt viimeisen -kirjeen loppupuolelle, huudahti hän kiihkoissaan: - -— Meillä on käsissämme selitys erääseen ilkityöhön! Muistatteko, -millaista huomiota herätti neljä vuotta sitten kaksintaistelu, jossa -markiisi d'Avennes sai surmansa erään espanjalaisen tappelikon kädestä? -Tässä tuo kurja murhamies kertoo että... Kannattaa ottaa tästä selkoa! -Käännän sen teille. Kirjeen alkuosa ei ole tärkeä, mutta kuulkaas tätä: -"Ja kun minun nyt on onnistunut saada miekkailla markiisin kanssa ja -oman henkeni uhalla surmata hänet — minkä kohtalon hän näyttää hyvin -ansainneen, koska hän on niin kerrassaan joutunut epäsuosioonne —, niin -on asettamanne ehto täytetty ja minä toivon huomenna saavani Teidän -armonne välityksellä mitä suloisimman palkan. Sanokaa donna Annalle, -morsiamelleni, jota jumaloin, että huomenna varhain vien hänet vihille, -sillä d'Avennes'in perheellä on suuri vaikutusvalta ja ylihuomenna jo -voin olla vaarassa. Mitä muuhun tulee, niin toivon voivani luottaa -suosijattareni kohtuudentuntoon ja jalomielisyyteen." - -Van Hout heitti kirjeen pöydälle huudahtaen: - -— Katsokaas, kuinka sievä käsiala tuolla tappelikolla on. Ja tuhat -tulimmaista! — nainen, jolle nämä murhahankkeet piti lähetettämän, -on varmaankin äiti, jonka onnettoman pojan tuo espanjalainen roisto -surmasi. - -— Niin on, herra, sanoi Belotti, — minä voin todistaa luulonne -oikeaksi. Markiisitar oli sen miehen puoliso, joka rikkoi -uskollisuutensa neiti van Hoogstratenia kohtaan hänen nuorena -ollessaan. Hän, joka tuossa lepää, sai odottaa monet päivät ja yöt, -ennenkuin voi panna kostonsa täytäntöön. - -— Heittäkää tuleen tuo sepustus! huudahti van Hout kiivaasti. - -— Ei, vastasi Pietari. — Emme lähetä kirjeitä minnekään, vaan -säilyttäkää ne kaupunginarkistossa. Vanhurskas Jumala usein viivyttelee -kostaessansa, — ken tietää, mihin näitä papereita vielä tarvitaan. - -Kaupunginsihteeri nyökäytti päätänsä myöntävästi ja sanoi pannessaan -kirjeitä kokoon: - -— Kaiketi vainajan omaisuus jää kaupungille? - -— Se jätetään prinssin ratkaistavaksi, vastasi van der Werff. — Kuinka -kauan olette ollut neidin palveluksessa, Belotti? - -— Viisitoista vuotta. - -— Jääkää sitten toistaiseksi Leideniin, sillä arvelen, että voitte -toivoa saavanne pitää rahasumman, joka alkuaan oli teille määrätty. -Otan asianne ajaakseni. - -Muutamia tuntia ennen vanhan neidin yöllisiä maahanpanijaisia -ilmestyivät herra Matenesse van Wibisma ja hänen poikansa Nikolas -kaupungin edustalle, mutta portinvartija ei päästänyt heitä sisään, -vaikka he molemmat vaativat sitä sukulaisensa kuoleman perusteella. -Henriikan isä ei saapunut, sillä hän oli joku päivä sitten lähtenyt -Kölniin turnajaisiin. - - - - -Kuudestoista luku. - - -Kuudentenakolmatta päivänä toukokuuta, helatuorstaina, kahdentoista -ja yhden välillä päivällä, ilmoitti heleä kellojen sointi -"ristinmarkkinat" alkaviksi. Ennen muinoin oli ollut tapana -tuona päivänä juhlasaatossa kulkea kaupungin alueen ympäri. Tätä -kiertokulkua oli jo pitkät ajat korvannut kirkollinen juhlanvietto, -mutta vielä uudenkin uskonnon päästyä valtaan pantiin kumminkin yhä -edelleen "ristinpäivänä" markkinain alkajaisiksi toimeen kaikenlaisia -juhlakulkuja. - -Katooliseen aikaan oli ristiä kuljetettu katuja pitkin juhlasaatossa, -johon koko kaupungin oli tapana liittyä. Nyt kannettiin ristin -jälkeen myöskin kaupungin lippuja ja toisia, joissa nähtiin Oranian -suvun värit, ja niitä seurasivat sitten aateliset ratsain, kaupungin -virkakunnat juhlavaatteissa, hengelliset herrat mustissa talaareissa -ja vapaaehtoiset komeissa asepuvuissa. Sitten tulivat käsityöläiset, -joiden edellä kannettiin eri ammattikuntain tunnusmerkkejä ja liehuvia -lippuja, ja lopuksi vielä koululapset, muodostaen pitkän, hilpeän -jonon. Täksi päiväksi hankki köyhinkin lapselleen jotakin uutta päälle -pantavaksi. Huolellisemmin kuin koskaan palmikoitsivat äidit pikku -tyttöjensä tukan ristinmarkkinain kulkueen varalta. Lantit kaivettiin -esiin laihoista kukkaroista ja niillä ostettiin huonoista ajoista -huolimatta nauhoja ja lastenkenkiä, sieviä lakkeja ja kirjavia sukkia. -Niin voivatkin siis kevätauringon säteet häikäisevästi heijastua -tyttösten kiiltäväksi silitetystä päästä, ja kirjavampi kuin kukat -herra van Montfortin puutarhassa, jonka ohitse juhlasaatto kulki, -oli poikaparvi, jossa nähtiin isoja nulikoita ja pieniä aapislaisia. -Paitsi sulkaa oli jokaisella lakissaan vihreitä lehviä — ja mitä -pienempi mies, sen suurempi oksa. Ei puuttunut äänekästä puhetta -ja iloista huutoa, sillä aina kun kuljettiin jonkun lapsen kodin -ohitse, huusi tämä tervehdyksen kotiin jääneelle äidille, isoäidille -tai palvelusväelle, ja kun yksi korotti äänensä, niin toiset heti -yhtyivät huutoon. Eivät täysikasvuisetkaan pysyneet äänettöminä, kun -lähestyttiin raatihuonetta, ampujakunnan ja ammattikuntain taloja -tai jonkun suositun miehen asuntoa. Yleistä riemastusta lisäsi ja -kiihotti vielä kellojen soitto, laivamiesten eläköönhuudot, joita -kajahteli Reinin molemmilta haaroilta ja kaikilta kanavilta, katujen -kulmiin asettuneiden soittoniekkojen soitto ja tykinlaukaukset, joita -konstaapeli apulaisineen ampua jymähdytti linnasta. Tämäpä vasta -oli iloista elämöimistä herttaisessa kevätilmassa! Huolettomina -ja rauhallisina näyttivät nuo hilpeät ihmiset antauvan nauttimaan -onnesta, sininen oli taivas ja lämmintä ja kirkasta päivänpaiste! -Raatiherrojen joukossa tosin näki vakavia, huolestuneita kasvoja; -mutta ammattikuntalaiset ja lapset, jotka heitä seurasivat, eivät -sitä huomanneet, ja niin jatkui riemuitsemista siksi, kunnes kulkue -hävisi kirkkoihin, joissa saarnastuolista puhuttiin niin vakavasti ja -varoittavasti, että moni kävi miettiväiseksi. - -Miehen mielen täyttää samalla kertaa menneisyys, nykyhetki ja -tulevaisuus, vanhuksen ajatukset kohdistuvat menneisyyteen, nuorukaisen -tulevaisuuteen, lapsen nykyhetkeen. Mitäpä olisivat Leidenin poikaset -ja tyttöset markkinalupaa viettäessään välittäneet uhkaavasta -vaarasta? Kenen onnistui tänään tai perjantaina, jolloin oli suuret -palttinamarkkinat, tai jonakin seuraavana päivänä saada vanhemmilta -tai kummilta markkinarahaa, tai kenellä edes oli silmät nähdä, korvat -kuulla ja nenä haistaa, se kulki tovereineen markkinakojujen väliä, -pysähtyen kamelin tai tanssivan karhun luo tai katsellen kuinka -avoimissa kapakoissa tytöt ja nuorukaiset, vieläpä ilomieliset -vanhuksetkin tanssivat säkkipillin, klarinetin tai viulun äänen mukaan. -Toiset tutkivat piparkakkuja tai muita makeisia tarkkaavasti kuten -asiantuntijat ainakin, toiset noudattivat torventoitotuksia, joilla -rohdoskaupustelijan neekeri kutsueli ihmisjoukkoa. - -Pormestarin Adrian vetelehti myöskin päivän toisensa jälkeen -tovereinensa tai yksin markkinaihanuuksien keskellä, ja tuon tuostakin -hän, nauttien varallisuuden tuottamasta turvallisuuden tunteesta, -tarttui vyöstänsä riippuvaan nahkakukkaroon; se sisälsi näet koko -joukon lantteja, joita hän oli saanut eri henkilöiltä, isältä, -äidiltä, Barbaralta ja kummitädiltä. Kolme kertaa oli ratsumestari van -Duivenvoorde, hänen hyvä ystävänsä, jonka komeilla hevosilla hän jo -usein oli saanut ratsastaa, ottanut hänet mukaansa vohvelimyymälään, -että hän saisi syödä mielin määrin, ja siksi eivät hänen varansa edes -vielä helatuorstain jälkeisenä tiistaina olleet sanottavasti vähenneet. -Hän aikoi käyttää ne johonkin arvokkaaseen ja suurenmoiseen, ostaa -niillä joko pitkän ritarinmiekan taikka jousen tai ehkäpä — mutta -tämä tuntui hänestä ilkeältä kiusaukselta — tuon mantelitäpläisen -piparkakun, joka oli kylttinä erään delftiläisen sokurileipurin -myymälässä. Tosin tuosta jättiläiskakusta riittäisi hänelle ja pikku -Liisalle syömistä viikkomääriksi, jos he olisivat säästäväisiä, ja -onhan säästäväisyys hyve, johon tulee harjaantua... Jotakin pitäisi -kumminkin jäädä jäljelle myös "munkkien" varalta, joita valmistettiin -myymälöissä aivan ohikulkijain nähden. - -Tiistaina iltapäivällä kulki Adrian kuuluisan rotterdamilaisen -leivosmyymälän ohitse. Tuon laudoista kokoonkyhätyn, peileillä ja -kirjavilla kuvilla koristetun kojun edessä istui korkeassa, kauas -näkyvässä nojatuolissa parhaassa ijässään oleva lihava, siisti nainen. -Tämä otti suuresta ruukusta valkoista, vetelää taikinaa ja kaatoi -sitä nopeasti ja ihmeellisen taitavasti polviensa tasalla olevalle -kuumalle rautalevylle, jossa oli joukko syvennyksiä. Apulainen käänsi -nyt sukkelasti haarukalla nuo pienet kakkarat, jotka alkoivat käydä -ruskeiksi heti levylle tultuaan, ja järjesti sitten valmiit leivokset -sievästi pienille lautasille. Tarjooja valmisti ne vieraille, pannen -tuolle korkealle, höyryävälle leivosläjälle aika palan kullankellervää -voita. Erinomaisen viehättävä haju, joka johti mieleen entiset -nautinnot, kohosi liedeltä, ja Adrian alkoi jo hypistellä kukkaronsa -sisältöä, kun samassa neekerin torvi kajahti ja puoskaroitsijan kärryt -pysähtyivät juuri leivosmyymälän eteen. - -Kuuluisa tohtori Morpurgo oli komea mies, jolla oli tulipunainen puku -ja ohut, pikimusta, rinnalle ulottuva parta. Hän liikkui juhlallisesti -ja arvokkaasti, ja kumarrukset ja kädenliikkeet, joilla hän tervehti -kokoontunutta kansanjoukkoa, olivat alentuvaisia ja hyväntahtoisia. -Kun riittävä määrä uteliaita ympäröi hänen kärryjänsä, jotka olivat -täynnä koteloita ja pulloja, alkoi hän puhua heille murteellisella -hollanninkielellä, johon sekoitti runsaasti vieraita sanoja. - -Hän ylisti Luojaa, joka hyvyydestä oli luonut ihmisen elimistön -niin ihmeelliseksi. Siinähän oli, sanoi hän, kaikki järjestetty ja -muodostettu viisaasti ja mitä tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. -Yhdessä suhteessa voi kuitenkin asiantuntija huomata puutteen. - -— Tiedättekö te, missä kohden on vika huomattavana, te herrat ja -naiset? sanoi hän. - -— Rahakukkarossa, huudahti leikillinen parturinapulainen, — se on liian -taipuisa laihtumaan. - -— Oikein, poikani, vastasi puoskari armollisesti. — Mutta sitä -paitsi luonto on hutiloinnut rakentaessaan tuota aukkoa, josta -vastauksesi tuli. Teidän hampaanne ovat rutihuonoa työtä. Tuskia -tuottavat ne tullessaan, ne turmeltuvat ennen aikojaan, ja kun ne -vielä ovat jäljellä, saa niiden takia kärsiä kipua, ellei niitä hoida -huolellisesti. Mutta tiede voi sovittaa, mitä luonto on rikkonut. -Katsokaapas tätä koteloa... — ja nyt hän alkoi ylistää keksimäänsä -hammaspulveria ja hammastaudinlääkettä. Tästä johti hän puheensa -ihmisen päähän ja kuvasi vilkkaasti sen eri kipuja. Mutta niillekin -löytyi parannuskeino, varma lääke, tarvitsi vain ostaa hänen rohtoansa. -Polkuhinnasta voi sitä saada, ja ken uskalsi sitä koettaa, siitä läksi -päänsärky, mitä pahinkin, kuin luudalla pyyhkäisten. - -Suu auki kuunteli Adrian tuon kuuluisan tohtorin puhetta. Myymälän -puolelta löyhähteli kuumalta paistinlevyltä erittäin miellyttävä -tuoksu, ja varsin kernaasti olisi poikanen syönyt lautasellisen -tuoreita leivoksia. Nyt tuo pulska leipojatar vielä lisäksi viittasi -hänelle lusikallaan, mutta hän piti kiinni kukkarostaan ja kääntyi -jälleen rohdoskauppiaaseen päin, jonka rattaiden ympärillä tungeskeli -miehiä ja naisia, ostellen voiteita ja lääkkeitä. - -Hänen kotonansahan oli sairas Henriika. Jo kahdesti oli Adrian viety -hänen luoksensa ja sääliksi oli poikasen käynyt nähdessään tuon -tummasilmäisen neidin kalpeat, kauniit kasvot. Omituisen ja valtavan -vaikutuksen oli häneen myöskin tehnyt Henriikan syvä, sointuisa -ääni, kun tämä puhutteli häntä muutamin sanoin. Eräänä aamuna oli -kerrottu, että talossa oli vieras, ja sen jälkeen oli äiti ollut vain -harvoin nähtävissä ja kotona oli ollut vielä paljoa hiljaisempaa kuin -tavallisesti. Kaikki kävelivät ja puhuivat hiljaa, naputtivat varovasti -akkunaan, sen sijaan että olisivat käyttäneet kolkutinta, ja aina kun -Adrian tai Liisa nauroi ääneen tai juoksi varomattomasti portaita ylös -tai alas, ilmestyi Barbara, äiti tai Kerttu ja kuiskasi heille: — -Hiljaa, lapset, neidin päätä pakottaa. — Ja tuossa oli nyt rattailla -joukko pulloja, jotka tuottaisivat parannusta hänen kivullensa, ja -kuuluisa Morpurgo näytti olevan varsin järkevä mies eikä mikään narri, -kuten muut puoskaroitsijat. Leipuri Vilhelmi Pietarinpojan vaimo, joka -seisoi Adrianin vieressä ja jonka tämä tunsi, sanoi seuralaisellensa, -että tohtorin lääkkeet olivat hyviä, ja että ne olivat parantaneet -varsin nopeasti erään hänen sukulaisensa vaarallisesta ruusutaudista. - -Tämä vakuutus saattoi pojan tekemään lopullisen päätöksen. Hänen -mieleensä kuvastuivat tosin vielä kerran ritarinmiekat, jouset, -piparkakut ja nuo mureat munkit, mutta tahdonponnistuksella hän -karkotti ne, pidätti henkeänsä, ettei tuntisi tuota houkuttelevaa -leivosten hajua, ja meni nopeasti kärryjen luo. Sitten päästi hän -kukkaronsa vyöltään, kaatoi sen sisällön käteensä, näytti rahat -tohtorille, joka mustilla silmillään katseli ystävällisesti tuota outoa -ostajaa, ja kysyi häneltä: - -— Riittääkö tämä? - -— Mistä sitten? - -— Päänsärynlääkkeestä. - -Puoskaroitsija hajoitteli etusormellaan Adrianin kädessä olevia -lantteja ja vastasi vakavasti: - -— Eivät ne tosin riittäisi, poikaseni, mutta tieteiden edistäminen -tuottaa minulle iloa. Sinulla on koulussa vielä paljon opittavaa ja -siinä on päänpakotus esteeksi. Tästä saat rohdot ja sinulle annan vielä -lisäksi kaupantekijäisiksi tämänkin toisen käyttöohjeen. - -Adrian kääri nopeasti kaupustelijan antaman pullon paperiin ja juoksi -kotiin aarre kädessänsä. Tiellä pysähdytti hänet kapteeni Allerts, joka -tuli häntä vastaan taiteilija Vilhelmin seurassa. - -— Kuulepas, veitikka, oletko nähnyt Anteroani? kysyi hän pojalta. - -— Hän oli soittoniekkojen tykönä Rapenburgissa, vastasi Adrian, -irroittautui tuon tukevan miehen käsistä ja katosi ihmisjoukkoon. - -— Reipas poikanen, sanoi miekkailija. — Minun poikani se taas on -soittoniekkojen tykönä. Hän ei välitä mistään muusta kuin teidän -taiteestanne. Saadessaan kamman käsiinsä hän sillä puhaltelee sen -sijaan että silittäisi tukkaansa, joka lehdellä ja putkella hän -viheltelee, taittuneista miekanteristä hän rakentelee kolmikolkkia, -eikä ainoakaan pata ole turvassa hänen rummutukseltaan. Lyhyesti -sanoen, poikanulikka ei välitä mistään muusta kuin kilinästä ja -vingutuksesta. Hän aikoo soittoniekaksi tai joksikin sellaiseksi. - -— Se on oikein! vastasi Vilhelmi innokkaasti. — Hänellä on tarkka korva -ja hän on paras koko köörissä. - -— Täytyy miettiä tuota asiaa, lausui kapteeni, — ja jos kukaan, niin -te voitte sanoa, mitä hänestä voi toivoa teidän taiteenne alalla. Jos -teillä tänä iltana on aikaa, herra Vilhelmi, niin tulkaa luokseni -vahtitorniin; tahtoisin puhella kanssanne. Mutta ennen kymmentä ette -juuri voine saada minua käsiinne. Minä tunnen taaskin kurkussani -tuollaisia nyhtäyksiä ja sellaisina päivinä... kautta Rolandin, -edeltäjäni!... - -Kapteeni ryki äänekkäästi ja kiivaasti ja Vilhelmi sanoi: - -— Tulen kernaasti pitämään teille seuraa, sillä onhan yö pitkä, mutta -nyt en päästä teitä käsistäni, ennenkuin olen selvillä siitä, mikä se -on tuo edeltäjänne Roland. - -— Olkoon menneeksi sitten! Ei siitä juuri kannattaisi puhua, ettekä -te ehkä ollenkaan voi käsittää minua. Tulkaa tänne sisään; oluttuopin -ääressä käy paremmin kertominen, ja jalat eivät enää ota palvellakseen, -kun niiltä neljä yötä peräkkäin pidätetään niille tuleva lepo. - -Kun miehet sitten istuivat vastakkain kapakassa, pyyhkäisi kapteeni -viikset huuliltaan ja alkoi puhua: - -— Kuinkahan kauan siitä lieneekään — noh, yli viisitoista vuotta -sitten — ratsastin kerran Haarlemiin Vaihettajan majatalon isännän -kanssa, joka, kuten tiedätte, on oppinut mies ja jota huvittaa -kaikenmoinen vanha romu ja kaikenlaiset latinalaiset kirjoitukset. -Tuon miehen kanssa käy hyvin jutteleminen, ja niin jouduimme puheisiin -siitä, kuinka usein sattuu niin, että kun jotakin näkee ensimäisen -kerran elämässään, tuntuu kumminkin siltä kuin se olisi jo ennestään -tuttua. Tämä oli helposti ymmärrettävissä, sanoi silloin Aquanus, -sillä ihmissieluhan oli olento, jota ei voinut hävittää, — tuollainen -kuolematon, ilmoja liitelevä lintunen. Niin kauan kuin elämme, pysyy se -meissä, ja kun aikamme on kulunut loppuun, lentää se pois, ja sitten -sitä ansion mukaan joko palkitaan tai rangaistaan. Mutta vuosisatojen -jälkeen, jotka eivät Herrasta Jumalasta ole pitemmät kuin se hetkinen, -jonka tarvitsen tämän täyden tuopin tyhjentämiseen — tuokaapa toinen! -— päästää armollinen Isä sen jälleen vapaaksi ja silloin se asettuu -vastasyntyneeseen lapseen. — Tuo puhe minua nauratti. Mutta siitä hän -ei välittänyt, vaan kertoi eräästä vanhasta pakanasta, eräästä hyvin -viisaasta miehestä, joka tiesi varmaan, että hänen sielunsa kerran -ennen oli asunut ylen mahtavan sankarin ruumiissa. Tämä pakana muisti -tarkoin minne hän aikaisemman elonsa aikana oli ripustanut kilpensä -ja kertoi sen tovereilleen. Silloin ruvettiin kilpeä hakemaan, ja se -löydettiinkin, ja siinä oli alkukirjaimet sekä etu- että sukunimeen, -jotka tuolla oppineella oli ollut, kun hän vuosisatoja sitten oli -elänyt sotilaana. Tuo minut saattoi hämmästymään, sillä katsokaas, -herra, — mutta elkää naurako! — minä olin kokenut jotakin samantapaista -kuin tuo sankari. En juuri välitä kirjoista, ja lapsuudestani -saakka olen aina vain lueksinut yhtä ainoata. Sen olin saanut isä -vainajaltani, eikä se ole painettu, vaan kirjoitettu. Näytän sen -joskus teille; se on kertomus uljaan Rolandin elämänvaiheista. Usein -kasvoni ovat käyneet tulipunaisiksi lukiessani noita kauniita ja -totuudenmukaisia kertomuksia, ja kuten Aquanus saatte tekin kuulla -tunnustukseni: Joko minä erehdyn taikka olen todella aterioinnut -Kaarle kuninkaan seurassa ja taistellut Rolandin rautapantsari ylläni. -Minusta tuntuu siltä kuin olisin nähnyt maurien kuninkaan Marsilian, ja -kerran lukiessani siitä, kuinka kuoleva Roland Roncesvalles laaksossa -puhalteli torveensa, kunnes hänen voimansa loppuivat, tunsin kurkussani -sellaista tuskaa kuin se olisi ollut pakahtumaisillaan, ja oli kuin -jo kerran ennen olisin tuntenut samanlaista kipua. Kuultuaan kaiken -tämän, aivan totuuden mukaan kerrottuna, Aquanus huudahti, että sieluni -epäilemättä jo kerran oli elänyt Rolandissa, eli, toisin sanoen, että -minä aikaisemmassa elämässäni olin ollut Roland ritari. - -Taiteilija katsoi hämmästyneenä kertojaan ja kysyi: - -— Voitteko sitä todellakin uskoa, herra kapteeni? - -— Miksikä en? vastasi toinen. — Korkeimmalle ei mikään ole mahdotonta. -Aluksi minä itsekin nauroin isäntää vasten silmiä, mutta en ole voinut -unohtaa hänen sanojansa, ja kun sitten luin uudelleen nuo vanhat -jutut — tuo luku ei muutoin juuri rasita silmiäni, sillä tiedän aina -edeltäpäin mitä seuraava rivi sisältää, — silloin en voinut olla -ajattelematta... Lyhyesti sanoen, herra, sieluni on varmaan sittenkin -ollut kerran Rolandissa, ja siksi nimitän häntä edeltäjäkseni. Aikojen -kuluessa on tullut tavakseni vannoa hänen kauttansa. "Hassutusta!" te -ajattelette, mutta minä pysyn uskossani, — ja nyt minun täytyy lähteä. -Tänä iltana keskustelemme taas, mutta muista asioista. Niin, herra, -jokaisella on omat päähänpistonsa, mutta minun hullutukseni ei ainakaan -rasita muita ihmisiä. Muutoin puhun tästä vain hyville ystäville, -ja tuntemattomat, jotka sattuvat kysymään jotakin edeltäjästäni -Rolandista, harvoin toistavat kysymyksensä. — Nyt laskumme! Kurkkuani -taas kuristaa... Täytyy mennä katsomaan ovatko tornit hyvin varustetut -ja teroittaa vartioitten mieleen että ovat varoillaan. Jos tulette -asepuvussa, niin teiltä siten ehkä säästyy käynti kotona, sillä tänään -en vastaa mistään. Te kai kuljette Uuden Reinin ohitse. Pistäytykääpä -meille ja sanokaa rakkaalle muorilleni, ettei hän odottaisi minua -illalliselle. Tai ehkä teen sen itse. Tunnen että on jotakin erinäistä -odotettavissa — saatte nähdä! Kurkussani on sama tunne kuin muinoin -Roncesvalles'issa! - - - - -Seitsemästoista luku. - - -Suuressa vahtimajassa, joka oli rakennettu linnan viereen kaksi -kuukautta sitten päättyneen piirityksen aikana, istui auringon -laskettua kaupunginsotilaita ja vapaaehtoisia ryhmissä, jutellen ja -tyhjennellen oluttuoppejansa sekä kuluttaen aikaansa lyömällä korttia -talikynttiläin himmeässä valossa. - -Nurkka, jossa upseerien pöytä seisoi, oli vähän valoisampi. -Vilhelmi, joka noudattaen ystävänsä neuvoa oli pukeutunut -porvarivartioston-vänrikin asuun, istuutui tyhjän pöydän ääreen heti -torninkellon lyötyä kymmenen. Juuri kun hän oli käskenyt tuoda tuopin -olutta, saapui kapteeni Allerts ja hänen seurassaan Warmondin junkkari -— hän, joka oli ottanut osaa Pietari van der Werffin neuvotteluun ja -joka kaksi vuotta sitten Brielin valloituksessa oli ansainnut kapteenin -arvon. Hänen sukunsa oli Hollannin ylhäisimpiä ja varakkaimpia -aatelissukuja, — junkkarin äiti oli syntyänsä Egmont. Tultuaan -upseerien nurkkaan veti hän pitkään miekkakintaaseen puetun kätensä -kapteenin käsivarrelta ja sanoi, peruuttaen taiteilijan tilauksen: - -— Ei, juomanlaskija! Tuo keltainen Würzburgin viini ei vielä voi olla -lopussa. Tänään tyhjennämme astian pohjaan saakka. Eikö niin, kapteeni? - -— Se tuottaa astialle kevennystä, meitä liioin rasittamatta, vastasi -toinen. — Hyvää iltaa, herra Vilhelmi, täsmällisyys on sotilaalle -kunniaksi. Ihmiset alkavat käsittää mitä on tekeillä. Minä olen -asettanut vahteja joka ilmansuuntaan päin. Joka tunti niitä vaihdetaan, -ja sillä välin käyn itse tarkastamassa onko kaikki kunnossa. Tämä -on hyvää juomaa, junkkari! Kunnia olkoon sen miehen, joka sulattaa -isänperintönsä tällaiseksi viiniksi! Ensi lasi omistetaan prinssille! - -Nuo kolme miestä kilistelivät lasejaan ja joivat taas kohta Hollannin -vapauden ja Leidenin menestyksen maljan. Sillä välin he keskustelivat -vilkkaasti, unhottamatta kumminkaan velvollisuuksiaan, sillä -ensimäisen puolen tunnin kuluttua nousi kapteeni paikaltaan mennäkseen -tarkastamaan ympäristöä ja kehottaaksensa vahteja olemaan varoillaan. - -Kun hän jälleen palasi huoneeseen, eivät Vilhelmi ja junkkari häntä -huomanneet innokkaasti keskustellessaan. Taiteilija kertoi Italiasta, -ja kapteeni kuuli hänen haltioissaan huudahtavan: - -- Kun sen kerran on nähnyt, ei sitä voi koskaan unohda. Istuessani -tuolla ylhäällä kyyhkysteni tykönä liitelevät ajatukseni usein -lintusten mukana, enkä enää ollenkaan näe tätä laajaa, yksitoikkoista -tasankoamme ja harmaata, sumuista taivastamme. - -— Vai niin, herra Vilhelmi! keskeytti häntä kapteeni, heittäytyen -nojatuoliinsa ja ojentaen saapasniekat säärensä kauas eteenpäin. — -Vai niin — vai niin! Nytpä minä keksinkin teidän päähänpistonne. -Italia ja Italia vain! Tunnenhan minäkin tuon maan, sillä olen käynyt -Bresciassa hankkimassa prinssille ja muille korkeille herroille hyviä -teräsmiekkoja. Sitten kuljin noiden ryhmyisten Apenninien ylitse -ja tulin Florensiin hakeakseni hienotekoisia asepukuja. Livornosta -matkustin meritse Genuaan ja sieltä sain siselöityjä kulta- ja -hopeateoksia miekankannikkeita ja -kahvoja varten. Totta on, että nuo -ruskeat nahjukset ovat taitavia työssänsä. Mutta sitä maata — sitä -maata! Roland, edeltäjäni! — kuinka järkevä mies voi sitä pitää meidän -maatamme parempana, sitä en voi käsittää. - -— Hollanti on äitimme, keskeytti häntä junkkari. — Sen kelpo poikina -pidämme sitä maista parhaana, mutta voimmehan kumminkin häpeämättä -tunnustaa, että on olemassa vieläkin kauniimpia maita. - -— Samaa virttäkö tekin vedätte!? huudahti miekkailija suuttuneena -sysäten lasiansa kauemmaksi pöydälle. — Oletteko sitten koskaan ollut -Alppien toisella puolen? - -— En, herra, mutta... - -— Mutta te uskotte noita töhertäjiä, noita maalareita, joita häikäisee -pala sinistä merta ja taivasta, ja soittoniekkoja, jotka hurmaa äänien -sulavuus ja liikuttava viulunvingutus, — mutta olisi hyvä, jos myöskin -kerran ottaisitte korviinne mitä järkevällä miehellä on sanottavaa. - -— Sanokaa siis ajatuksenne, kapteeni. - -— No hyvä. Ja jos ken voi todistaa minun puhuneeni valheita, niin -sitoudun ikipäivikseni maksamaan hänen juomalaskunsa. Kerron nyt -siis oikein juurta jaksain. Ensin kuljetaan noiden inhottavien -alppikukkuloiden ylitse. Siellä näkee hedelmättömiä, paljaita -kallioita, kylmää lunta ja jäänsekaista kuohuavaa vettä, joka ei ota -kuljettaakseen mitään aluksia. Nuo ryöppyävät pyörteet paiskiloivat -vain rantaa kivillä, sen sijaan että kastelisivat niittyjä. Sitten -tullaan tasangolle, jossa on rehevä kasvullisuus — sitä en kiellä. -Olin siellä kesäkuussa, ja minusta oli hauskaa katsella noita sieviä -peltotilkkuja, joilla kasvavia pieniä puita myöten viiniköynnökset -luikertelivat ylöspäin. Ei se ollut rumaa; mutta kuumuus, junkkari -hyvä, kuumuus turmeli kaiken ilon. Ja sitten nuo pahansiivoiset kapakat -syöpäläisineen! Ja mitä kaikkea niissä saakaan kuulla roistojen -juttelevan, jotka kullanhimosta salaa vuodattavat kunnon ihmisten -verta. — Ja kun kieli kuivuu suussa, niin saa vain kiihottavaa viiniä -eikä kulaustakaan raikasta olutta. Ja tuota tomua, hyvät herrat, tuota -kauheata tomua! — Bresciassa sain tosin oivallisia teräsaseita, mutta -ravintolassa varastettiin sulka lakistani, ja isäntä söi sipulia -kuin leipää vain. Vakuutan teille — Jumala rangaiskoon minua, jos -valehtelen, — etten saanut siellä ainoatakaan kunnon lihapalaa, -tuollaista oikeata naudanlihaa, jommoista vaimoni tuo syödäkseni, -vaikka meillä ei juuri elellä herkutellen. Ja voi, junkkari, entä voi! -Me poltamme öljyä lampuissa ja voitelemme sillä narisevia saranoita, -mutta italialaiset paistavat siinä kananlihan ja kalan. Hyi, saakeli! - -— Olkaa varoillanne, kapteeni, huudahti Vilhelmi, — muutoin vaadin -teitä pitämään sananne ja saatte iät päivät maksaa juomalaskuni. -Öljypuunöljy on puhdasta, maukasta nestettä. - -— Saattaa olla, kun sitä vain saattaisi syödä. Minä pidän enemmän -hollantilaisesta voista. Teräksen kiillottamisessa on öljy kyllä -hyvää, mutta keitoksiin ja paistoksiin on pistettävä voita, ja sillä -hyvä. Ehdottakaapa vain koetteeksi äidillenne, että hän paistaisi -kanat ja kampelat öljyssä, — kylläpä hän katsoisi teitä pitkään! -Mutta tehkää hyvin ja kuunnelkaa edelleen kertomustani. Lombardiasta -menin Bolognaan ja sieltä Apennineille. Väliin sai kiivetä ylöspäin, -väliin taas laskeutua äkkijyrkästi alas, ja alamäkeä mennessä -tuottaa satulassa pysytteleminen omituista nautintoa, jota ei meidän -maassamme, Jumalan kiitos, saa kokea. Molemmin puolin kohoavat -korkeat vuoriseinät. Kapeiden laaksojen kautta kulkiessa alkaa mieltä -ahdistaa, ja kauemmaksi ei voi nähdä, sillä joka puolella on vain noita -inhottavia vuoria. Minä luulen, että Herra on luonut moiset kyttyrät -Aatamin syntiinlankeemuksen jälkeen, ihmisille rangaistukseksi. -Kuudentena luomispäivänä oli maan pinta tasainen. — Oli elokuu, ja -kun auringonsäteet keskipäivällä heijastuivat kallioseinistä, olin -menehtymäisilläni. Oikein käy ihmeekseni, etten siellä kuivettunut -ja paistunut — ja tuo Italian taivaan kehuttu sini! Aina vain yhtä -ja samaa! Kyllähän meilläkin on sellaista nähtävänä, mutta meillä on -muutteeksi myöskin kauniita pilviä, eikä ole monta seikkaa, jotka minua -niin miellyttävät kuin juuri meidän pilvemme. Kun jylseät Apenninit -vihdoin olivat jääneet taakseni, saavuin kuuluisaan Florensiin. - -— No, ettekö ihaile sitäkään kaupunkia? kysyi taiteilija. - -— Kyllä, herra; siellä on monta komeaa, uhkeaa palatsia ja paljon somia -kirkkoja, ei myöskään puutu samettia ja silkkiä ja kutomateollisuus -kukoistaakin siellä. Mutta, herra, ei minua miellyttänyt oloni edes -teidän kehumassanne Florensissakaan, etupäässä kuumuuden takia, mutta -kyllä siellä myöskin oli monessa suhteessa toisin kuin olin luullut. -Ensiksikin tuo Arno virta! Oikein naurattaa tuo joki, naurattaa toden -totta! Tiedättekö miltä se näyttää? Se on kuin lätäköt, joita näkee -aimo ukkossateen jälkeen kivenhakkaajan työpaikalla rakennuskivien ja -sirujen keskellä. - -— Juomalaskuni, kapteeni, juomalaskuni! - -— Minä tarkoitan leveitä lätäköltä laajalla työalueella. Voitteko -vieläkin väittää vastaan, jos sanon että Arno on matala, kapea -vesiviiru, juuri omansa kuljettamaan poikasten kaarnaveneitä? Se -reunustaa leveätä harmaata piikivikenttää aivan kuin nuo kultaripsut -junkkarin miekkakintaan käännettä. - -— Te näitte sen kuuman kesän lopulla, vastasi Vilhelmi, — keväällä se -on aivan toisenlainen. - -— Ehkä lienee; mutta ajatelkaapa vain Reiniä ja Maasia ja muita -jokiamme, myöskin Marnea ja Drechtiä ja mitä ne kaikki nuo pienemmät -ovat nimeltään. Niissä on kaikin ajoin vettä yllin kyllin, ja komeita -laivoja kulkee niitä pitkin. Tasaista ja luotettavaa on kaikki tässä -maassa, Italiassa taas kaikki muuttuu päivästä toiseen. Samanlaista -hutiloimista on heidän miekkailemisensakin. - -— Italialaisiahan pidetään vaarallisina miekkailijoina, sanoi junkkari. - -— Se on totta, mutta ne hyppelevät sinne tänne ja niiltä puuttuu -kestävyyttä. Tunnen asian, sillä asuin virkaveljeni Torellin luona, -joka on kaupungin etevin miekkailunopettaja. Aterioista, joita hän -tarjosi minulle, en puhu mitään. Makaroonia minulle siellä syötettiin -joka päivä, sen lisäksi sain pari kananluuta ja sillä hyvä. Usein vedin -aterian loputtua vyöni kireämmälle. Mitä miekkailutaitoon tulee, niin -ei Torelli suinkaan ole siinä huono, mutta hänkin suosii tuota samaa -hyppelemistä. Kun on miekkailtava hänen kanssansa, tulee tosin olla -varoillaan, mutta kun olen päässyt selville hänen miekkailutavastansa -ja voin käyttää kvarttiani, terssiäni ja sekuntiani, niin hän on -voitettu. - -— Nuo teidän temppunne ovat oivalliset, sanoi junkkari. — Minullekin on -niistä ollut hyötyä. - -— Muistan kyllä, vastasi kapteeni vilkkaasti. — Niiden avulla te -Namurissa saitte tuon ranskalaisen tappelikon vaikenemaan. — Nyt -taaskin kurkkuani kuristaa. Tänään tapahtuu jotakin, hyvät herrat, -täytyy tapahtua jotakin! - -Kapteeni tarttui vasemmalla kädellään kaulukseensa ja iski oikealla -lasin pöytään. Usein oli hän käsitellyt sitä paljoa varomattomammin, -mutta nyt se särkyi sirpaleiksi. - -— Ei haittaa! huudahti junkkari. — Toinen lasi kapteenille! - -Miekkailija sysäsi tuolinsa kauemmaksi pöydästä ja sanoi, katsellen -vihreitä lasisirpaleita, muuttuneella äänellä, enemmän itsekseen kuin -tovereilleen: - -— Niin, niin, tänään tapahtuu vakavia asioita. Keskeltä kahtia ja -tuhansiksi sirpaleiksi! Tapahtukoon Jumalan tahto! Minä tiedän mikä on -velvollisuuteni! - -— Mutta kapteeni! keskeytti häntä junkkari hieman nuhtelevalla äänellä, -täyttäen uuden lasin. — Kapteeni, mitä päähänpistoja nuo nyt ovat? -Brielin kahakan edellä minä kompastuin veneestä hypätessäni ja taitoin -miekkani. Sainhan pian toisen, mutta kumminkin tuli mieleeni ajatus, -että loppuni olisi käsissä, — ja kumminkin olen yhä vielä elossa ja -toivon saavani tyhjentää vielä monet lasit seurassanne! - -— Ei se mitään, sanoi miekkailija, nosti lakkiansa ja pyyhki otsaansa -käden selkäpuolella. — Kerranhan jokaisen kuolinhetki tulee, ja jos -minun loppuni nyt on tulossa, niin tapahtukoon Jumalan tahto! Omaisteni -ei tarvitse kärsiä puutetta. Talomme tuolla Uuden Reinin varrella on -velaton, ja joskaan he eivät peri juuri paljoa muuta, niin jätän heille -kumminkin kunniallisen nimen ja luotettavia ystäviä. Toista pojistani, -tuota soittoniekkaa, te, herra Vilhelmi, tulette pitämään silmällä, sen -tiedän. Välttämättömän tarpeellinen ei kukaan ole, ja jos taivas antaa -minulle käskyn luovuttaa komennon toiselle, niin voi Nordwykin junkkari -Jan van der Does täyttää sijani. Te, herra van Duivenvoorde, olette -oikea mies paikallanne, ja se asia, jonka puolesta taistelemme, pääsee -minuttakin voitolle. - -Taiteilija kuunteli ihmetellen kuinka tunteelliselta tuon omituisen -miehen syvä ääni kuului, mutta junkkari kohotti lasiansa huudahtaen: - -— Tuollaisen köykäisen lasin takia noin raskaita ajatuksia! Se ei ole -kohtuullista, hyvä kapteeni! Käykääpä taas käsiksi lasiinne ja tehkää -minulle seuraa. Eläköön jalo miekkailutaito ja teidän kvarttinne, -terssinne ja sekuntinne! - -— Eläköön! vastasi kapteeni, — eläköön! Monet sadat jalot herrat tässä -maassa käyttävät miekkaa, ja minä se olen, joka olen opettanut heitä -käyttämään sitä sääntöjen mukaan. Monelle monituiselle on opetukseni -ollut hyödyksi kaksintaisteluissa, ja minä, Antero, heidän mestarinsa, -olen tuhansin kerroin toistanut kvarttini, terssini ja sekuntini, — -mutta aina· vain tylsillä miekkasimilla ja täpättyjä takkeja vastaan. -Taistelukentällä kaupunginmuurien edustalla ei kukaan ole ruvennut -kaksintaisteluun kanssani, niin usein kuin koetinkin joutua kahakkaan -johtajien kanssa. Tämä brescialainen säiläni on monesti tunkenut -läpi espanjalaisten költerien, mutta tuota taitoa, jota olen muille -opettanut, hyvät herrat, taitoa, jolle olen omistanut elämäni ja jota -rakastan, sitä en ole koskaan harjoittanut täyttä totta. Sitä on vaikea -kantaa, hyvät herrat, ja jos taivas tahtoo suoda mies paralle, joka ei -ole muita huonompi, erityisen armon, ennenkuin kutsuu hänet pois, niin -se suo minun vielä kerran mitellä miekkaani toisen kanssa todellisessa -ja oikeassa kaksintaistelussa ja antaa minun koettaa temppujani -otellen hengen takaa taitavan vastustajan kanssa. Jos rakas Jumala suo -Anterolle... - -Miekkailijan lause jäi kesken, sillä aseellinen mies tempaisi oven auki -ja huusi huoneeseen: - -— Leiderdorpista annetaan tulimerkkejä. - -Reippaasti kuin nuorukainen hypähti Allerts tämän kuullessaan -istuimeltaan, oikaisihe suoraksi, asetti miekankannikkeen paikoilleen, -vetäisi vyön suoraksi ja huudahti: - -— Torniin, torvenpuhaltaja, — puhaltamaan kaikki kokoon! Kapteeni van -Duivenvoorde, vapaaehtoistenne tykö! Asettukaa Hoogewoortin portille -neljän lipullisjoukon kanssa hyökätäksenne vihollisen kimppuun, jos -kahakka siirtyy aina kaupunginmuureille saakka. Konstaapeli pitäköön -huolta sytyttimistä. Torneihin lisätään väkeä kaksin verroin. Kiiruhda, -Klaas, Pankrationtorniin kellonsoittajan tykö. Hänen pitää soittaa -hälytyskelloja varoittaakseen markkinaväkeä. Kätenne, junkkari, tiedän -ettette väisty paikaltanne, ja te, herra Vilhelmi... - -— Minä seuraan teitä, sanoi taiteilija päättäväisesti. — Elkää -kieltäkö! Tarvitsen liikettä, tukehdun täällä sisällä! - -Vilhelmin posket hehkuivat ja hänen katseensa oli niin palava ja -synkkä, ettei junkkari enää ollut tuntea tyyntä ystäväänsä, ja kapteeni -huusi: - -— Asettukaa sitten ensi komppaniaan vänrikkini viereen. Nyt on leikki -kaukana, mutta ette näytä olevankaan leikillisellä päällä. - -Vakavin askelin meni Allerts ulos, lausui miehistölle muutaman -tarmokkaan sanan, käski rummuttajain kaupungin läpi kulkiessa -pärryyttää rumpua aika lailla herättääkseen markkinaväen, asettui -pienen, luotettavan joukkonsa etunenään ja läksi johtamaan sitä Uudelle -Reinille päin. - -Kuu valaisi kirkkaasti hiljaisia katuja, kuvastuen joen tummaan pintaan -ja luoden hopeanhohdetta kapeiden talojen korkeille, sahalaitaisille -päädyille. Sotilasten nopeat, tahdinmukaiset askelet saattoivat talot -kajahtelemaan yön hiljaisuudessa, ja rummunpärrytyksen värähdyttelemä -ilma pani akkunaruudut tärisemään. - -Tällä kertaa ei sotilasten edellä kulkenut iloisia lapsia paperisine -sotalippuineen ja puisine miekkoineen, tällä kertaa ei heitä seurannut -iloisia tyttösiä ja ylpeitä äitejä, ei myöskään vanhuksia, jotka -olisivat muistelleet menneitä aikoja, jolloin itse olivat aseissa. — -Kun tuo hiljainen, taisteluun valmis joukko oli saapunut Allertsin -talon läheisyyteen, löi torninkello hitaasti kaksitoista, ja heti sen -jälkeen alkoi kuulua hälytyssoittoa Pankrationtornista. - -Allertsin asunnon alakerrassa työnnäistiin akkuna auki ja siinä näkyi -kapteenin puoliso. Monet huolet, jotka avioliitto tuon omituisen miehen -kanssa oli tuonut muassaan, olivat ennen aikojaan vanhentaneet kauniin -Eevan, mutta lempeä kuunvalo kirkasti nyt hänen kuihtuvat kasvonsa. Hän -tunsi hyvin miehensä rumpujen äänen, ja kun hän näki tämän keskiyöllä -kulkevan eteenpäin hätäkellojen kamalasti soidessa, valtasi hänet -kiivas mielenahdistus, ja töin tuskin kykeni hän huutamaan alas: - -— Antero, mitä on tapahtunut, Antero? - -Pärisevät rummut ja kapse, joka kuului kivitetyltä kadulta sotilasten -sitä kulkiessa, yhdessä kellonsoiton kanssa estivät kapteenin -kuulemasta hänen ääntänsä. Mutta hän näki hänet ja oudoksi kävi hänen -mielensä. Kuun valaisemat kasvot, joita ympäröi valkoinen liina, -näyttivät hänestä niin suloisilta, ettei hän kosimisajoistansa saakka -ollut nähnyt niitä sellaisina, ja kapteeni tunsi itsensä reippaaksi -kuin nuorukainen ja niin ritarillisen uhkamieliseksi vaeltaessaan -nyt vaaraa kohden, että hän pää pystyssä kulki vaimonsa ohitse mitä -siroimmilla rummuntahdin mukaisilla askelilla, — ja niinkuin rakastunut -keikailija heitti hän vasemmalla kädellään lentosuukkosen tehden -samalla miekallaan kunniaa. - -Rummunlyönti ja lippujen liehunta olivat karkottaneet kapteenin -mielestä kaikki synkät ajatukset. Niin kuljettiin edelleen aina -hanhitorille saakka. Siellä nähtiin hälytyksestä heränneen kuljeksivan -joukkueen kiiruusti kokoilevan tavaroitansa vaunuun, jota he käyttivät -asuntonaan. Valitellen valjasti vanha vaimo laihaa hevosta, ja pienestä -akkunasta kuului vaikeroivan lapsen ääni, joka huusi vuoroin äitiä, -vuoroin isää. - -Kapteeni kuuli tuon huudon. Hymyily poistui hänen huuliltaan ja hänen -käyntinsä kävi veltommaksi. Sitten hän kääntyi taaksepäin ja huusi -joukollensa voimakkaasti: - -— Eteenpäin! - -Vilhelmi marssi likinnä kapteenia ja tämä viittasi hänet viereensä. -Kiiruhtaen kulkuansa tarttui Allerts taiteilijan käsivarteen ja sanoi -hiljaa: - -— Te otatte poikasen luoksenne oppiin? - -— Kyllä, kapteeni. - -— No hyvä; kyllä se teille vielä palkitaan, vastasi kapteeni, heilutti -miekkaansa ja huusi: - -— Vapaus Hollannille, kuolema espanjalaisille, Oranialainen eläköön! - -Ilolla yhtyivät sotilaat tähän huutoon, ja nopein askelin vaelsivat he -hänen jälkeensä Hoogewoortin portista ulos Leiderdorpiin päin. - - - - -Kahdeksastoista luku. - - -Adrian kiiruhti kotiin pulloinensa, ja iloissaan siitä, että hänellä -oli muassaan hoivaa tuolle sairaalle neidille, unohti hän hänen -päänsärkynsä ja heitti kolkuttimen aika vauhtia ovea vasten. Siksi -ei Barbaran tervehdys ollut ylen ystävällinen, mutta poikanen oli -niin autuaallinen, kun omisti tuon vaivoin hankkimansa aarteen, että -pelottomasti keskeytti vihastuneen tädin torat reippaasti huudahtaen -hänelle: - -— Saatpa nähdä, mitä minulla on täällä neidille; missä äiti on? - -Barbara huomasi Adrianista, että hän toi muassaan ilosanoman, joka -kokonaan oli vallannut hänen mielensä, ja poikasen raittiit, onnelliset -kasvot miellyttivät häntä niin kovin, että häneltä jäi toruminen -kesken, ja hän kysyi suopeasti hymyillen: - -— Miksikä nyt sitten on niin kiire? Oikeinhan voi käydä uteliaaksi! - -— Olen ostanut jotakin; onko äiti tuolla ylhäällä? - -— On. Näytäpäs mitä sinulla on muassasi! - -— Lääkettä. Tehokasta kerrassaan. Päänsäryn lääkettä. - -— Päänsärynlääkettä? ihmetteli leski. — Kukahan sinua nyt on -petkuttanut! - -— Vai petkuttanut! toisti poika nauraen. — Sain sen määrähintaa -halvemmalla. - -— Näytäpäs poika, komensi Barbara tavotellen pulloa, mutta Adrian -peräytyi, piilotti lääkkeen selkänsä taakse ja sanoi: - -— Ei, täti, minä vien itse sen äidille. - -— Onkos ennen mointa kuultu! huudahti leski. — Johan nyt maailma on -mullin mallin, kun koulupojat ovat olevinansa lääkäreitä! Näytä heti -paikalla mitä sinulla on. Tuota sotkua nyt juuri tarvittiin! - -— Vai sotkua! vastasi Adrian kiihkeästi. — Olen antanut siitä kaikki -markkinarahani, ja se on hyvää lääkettä. - -Tohtori Bontius tuli keskellä tätä kinailua pormestarin rouvan kanssa -portaita alas. Hän kuuli pojan viime sanat ja kysyi ankarasti: - -— Mistä olet saanut tuon moskan? - -Näin sanoen otti hän kädestä kiinni poikaa, joka ei uskaltanut -vastustaa tuota ankaraa miestä. Tohtori otti pullon ja siihen kuuluvan -käyttöohjeen, ja kun Adrian vastasi lyhyesti: — Tohtori Morpurgolta, — -jatkoi hän suuttuneena: - -— Tuo seos on juuri omansa poisheitettäväksi; tulee vain katsoa, ettei -sillä myrkytä kaloja. Ja puolen guldenia se vielä on maksanut! Te -näytte olevan varakas nuorukainen, herra Adrian! Kun teille toiste -karttuu liiaksi rahaa, niin lainatkaa minulle. - -Pojan ilo turmeltui tästä puheesta, mutta hän ei ottanut sitä oikein -uskoakseen, vaan kääntyi uhkamielisenä puoleksi selin tohtoriin. -Barbara käsitti hänen tunteensa ja kuiskasi säälivästi tohtorille ja -kälylleen: - -— Hän on uhrannut kaikki markkinarahansa auttaaksensa neitiä. - -Maria lähestyi heti pahoittunutta poikasta, veti hänen kiharapäänsä -povellensa ja suuteli vaieten hänen otsaansa. Sillä välin oli tohtori -silmäillyt käyttöohjetta ja lausui nyt vakaasti kuten aina, kasvot -aivan totisina: - -— Tuo Morpurgo ei sittenkään ole pahimpia. Hänen suosittamansa lääke -voi ehkä kumminkin olla neidille hyödyksi. - -Adrian oli äsken ollut vähällä ruveta itkemään. Nyt päästi hän -helpotuksen huokauksen, mutta hän piti yhä vielä Mariaa kädestä, -kääntyen jälleen tohtoriin päin ja kuunnellen jännityksellä, kun tämä -jatkoi: - -— "Kaksi osaa radaketta, yksi osa piparminttua ja puoli osaa -virmajuurta. Viimemainittu on varsinkin naisille hyvää. Seoksen ylitse -kaadetaan kiehuvaa vettä. Juotava kylmänä, kupillinen aamuin ja -illoin." Ei ole hullua, ei toden totta! Olet keksinyt hyvän lääkkeen, -arvoisa virkaveljeni. Aioin sinulle äsken sanoa jotakin. Poikani -menevät tänä iltana katsomaan englantilaisia ratsastajia ja heistä -olisi hauska, jos sinä menisit mukaan. — Tuota lääkettä voitte antaa jo -tänään. - -Tohtori kumarsi naisille ja meni ulko-ovelle. Barbara seurasi häntä -kadulle ja kysyi: - -— Oliko tuo määräyksenne käsitettävä todeksi? - -— Oli, oli kyllä, vastasi tohtori. — Jo isoäitini suosi tuota juomaa -päänsärynlääkkeenä, ja tiedättehän, että hän oli ymmärtäväinen nainen. -Illoin ja aamuin ja lepoa lisäksi. - -Henriikalle oli annettu asuttavaksi siisti, hauska huone. Sen molemmat -akkunat olivat hiljaiseen, varjoisaan pihaan päin, jonka toisella -puolen säämiskänahkatehtaan rakennukset olivat. Osan päivästä hän jo -sai viettää nojatuolissa tyynyjen varassa. Ollen luonnoltaan voimakas -hän parani pian. Mutta hän oli vielä heikko, ja kova päänsärky vaivasi -häntä yöt päivät. Virkistyksenä oli hänellä seurustelu pormestarin -hennon, henkevän vaimon kanssa, ja tuo vaatimaton, toimelias ja -tarmokas Barbara punaisine poskineen miellytti häntä myöskin. - -Kun Maria kertoi hänelle Adrianin ostoksesta, heltyi Henriika -kyyneliin, mutta pojalta hän salasi liikutuksensa ja puhutteli häntä -ilkamoivin sanoin, huutaen hänelle: - -— Tule tänne, pelastajani, ja anna minulle kätesi! - -Sittemminkin hän aina nimitti Adriania pelastajaksensa tai "signor -salvatoreksi", hänellä kun oli tapana sekoittaa italialaisia sanoja -hollanninkieleen. Yleensä häntä huvitti nimittää oman mielensä -mukaan ihmisiä, joiden kanssa oli tekemisissä. Niinpä Barbara, jonka -nimi hänestä oli aivan kauhea, sai nimen Babetta, ja tuota pientä, -hentoa, suloista Liisaa, jonka hän aina tahtoi luoksensa, hän nimitti -keijukaiseksi. Mutta pormestarinna pysyi Maria rouvana, ja kun hän -kerran leikillään kysyi, miksi hänet oli jätetty osattomaksi, vastasi -Henriika, että nimi oli hänelle ylen sopiva; jos hänen nimensä olisi -ollut Martta, olisi hän luultavasti ristinyt hänet Mariaksi. - -Henriikalla ei ollut tänään ollut mitään kipuja, ja kun Adrian illan -suussa meni katsomaan englantilaisia ratsastajia, ja kukkivien -lehmusten tuoksu ja kuuvalo tunkivat sisään avoimesta akkunasta -Henriikan huoneeseen, kielsi hän Barbaraa sytyttämästä valkeata ja -pyysi Mariaa juttelemaan kanssansa. - -Adrianista ja Liisasta pakinoidessa tuli puheeksi heidän oma -lapsuutensa. Henriika oli viettänyt sen isänsä linnassa, jossa aika -kulutettiin juomingeilla ja metsästysseuroilla, Maria taas vakavassa -porvaristalossa, — ja mitä he toisilleen kertoivat, se oli toisesta -kuin taru vieraasta maailmasta. - -— Helppo teidän on ollut kehittyä tuollaiseksi yleväksi, vienoksi -olennoksi, jollainen olette, sanoi Henriika, — mutta minun on -kiittäminen pyhimyksiä siitä, ettei minun ole käynyt tätä huonommin, -sillä oikeastaan olen kasvanut hoidotta kuin rikkaruoho. Ellei minussa -olisi ollut vireillä rakkaus musiikkiin ja jos ei kappalaisemme olisi -ollut niin etevä soittotaiteilija, olisi minun ehkä vieläkin vaikeampi -teidän rinnallanne kestää vertailua. Milloinkahan tohtori viimeinkin -sallii minun kuulla teidän laulavan? - -— Ensi viikolla; mutta elkää vain odottako liikoja. Yleensä teillä -on liian hyvät ajatukset minusta. Muistakaapa vain tuota sananlaskua -tyynistä vesistä! Täällä povessani ei useinkaan ole niin rauhallista -kuin te luulette. - -— Mutta te olette oppinut pitämään pinnan tyynenä, joskin syvyys -kuohuu, mutta minä en. Tässä talossa olen käynyt niin omituisen -rauhalliseksi. En tiedä johtuuko se sairaudestani vai ilmasta, jota -täällä hengitän. Mutta ei siitä vielä ole kauan, kun mieleni oli -kuohuksissa niinkuin meri, kun pyörteet sähisevät, kalalokit rääkkyvät -ja kalastajain vaimot rukoilevat rannalla. Nyt on meri tyyni. Mutta -elkää pelästykö, jos se jälleen alkaisi riehua. - -Maria tarttui nämät sanat kuullessaan tuon kiihtyneen tytön käteen ja -sanoi rukoilevasti: - -— Tyyntykää, tyyntykää, Henriika. Teidän tulee nyt vain pitää huolta -siitä että paranette. Ja — sanonkohan teille ajatukseni? Luulen että -vaikeudet vähemmin tuntuvat, jos ne voi malttamattomasti heittää -luotansa niinkuin meri, josta äsken puhuitte. Minun poveeni kokoontuu -toista toisen lisäksi ja jää sinne kuin hiekan alle hautumaan. - -— Kunnes tuulenpuuska tulee, joka pyryttää kaikki ilmaan. En tahdo -ennustaa pahaa, mutta varmaankin vielä kerran muistatte nämät sanani. -Mikä huima, huoleton olento minä olinkaan! Silloin tuli päivä, joka -pani kaikki povessani mullin mallin. - -— Onko petollinen rakkaus teille tuottanut kärsimyksiä? kysyi Maria -ujosti. - -— Ei, ainoastaan se, mitä petollinen rakkaus on rikkonut erästä -toista henkilöä vastaan, vastasi Henriika katkerasti hymyillen. — -Lapsena ollessani huikenteleva sydämeni kyllä hehkui — en tiedä -kuinka monesti. Ensiksikin herätti toissilmäinen kappalainen, meidän -musiikinopettajamme, minussa tunteita, jotka eivät olleet vain pelkkää -kunnioitusta; joka aamu panin hänen akkunalleen tuoreita kukkasia, -— joita hän ei koskaan huomannut. Sitten — lienen silloin ollut -viidentoistavuotias — pidin hyvänäni kreivi Brederoden kauniin paashin -tuliset katseet. Hän koetti sitten ruveta helläksi ja sai maistaa -ratsupiiskaani. Nyt seurasi komea junkkari, joka kosi minua kun -olin tuskin kuudentoista vanha, mutta hän oli vielä velkaantuneempi -kuin isäni ja siksi hän sai rukkaset. En itkenyt kyyneltäkään hänen -tähtensä, ja kun kaksi kuukautta myöhemmin eräissä turnajaisissa -Brysselissä näin don Fadriquen, tuon suuren Alban pojan, silloin luulin -rakastavani häntä niinkuin vain voi rakastaa mielitiettyänsä, — vaikka -en edes tuntenut häntä muuta kuin ulkonäöltä. Mutta silloin tuli tuo -myrskynpuuska, josta jo puhuin, ja se teki lopun lemmenmietteistäni. -Toiste kerron tarkemmin tuosta kaikesta; en tarvitse sitä salata, sillä -se ei ole pysynyt salassa. Oletteko kuullut puhuttavan sisarestani? -Ettekö? Hän oli vanhempi minua, — se vasta oli olento! Hyvä Jumala -ei ole luonut toista täydellisempää. Ja hänen laulunsa sitten! Hän -tuli täti vainajani luo ja silloin... Mutta en tahdo suotta kiihottaa -mieltäni; lyhyesti sanoen, se mies, jota hän rakasti sydämensä koko -voimalla, syöksi hänet kurjuuteen, ja isäni kirosi sisareni eikä -ole pannut rikkaa ristiin häntä auttaaksensa. — Äitiäni en muista -ollenkaan, mutta Anna korvasi minulle hänet. Sisareni kohtalo on -opettanut minut tuntemaan miehet. Viime vuosina on moni minua kosinut, -mutta minulta puuttuu luottamusta — ja ennen kaikkea rakkautta, sillä -sen kanssa ei minulla ole enää mitään tekemistä. - -— Ennenkuin se sittenkin vielä löytää tien sydämeenne, vastasi Maria. -— Oli väärin, että rupesin puhelemaan kanssanne tällaisista asioista, -sillä ne kiihottavat teitä ja se ei ole hyväksi. - -— Puhukaa vain; tuntuu hyvältä kerran saada keventää sydäntänsä. Ettekö -ole rakastanut ketään ennen puolisoanne? - -— Rakastanutko? En, Henriika, en ole todellisesti rakastanut ketään -muuta kuin häntä. - -— Ja herra pormestari olisi ollut ensimäinen, joka sai sydämenne -sykähtelemään nopeammin? - -— Ei, ei se ennenkään aina ollut aivan tyyni; minähän olen elellyt -miellyttävien ihmisten joukossa ja tietysti minusta oli toinen -rakkaampi kuin toinen. - -— Ja varmaankin yksi rakkain kaikista. - -— Sitä en kiellä. Sisareni häihin tuli lankoni seurassa hänen -ystävänsä, nuori saksalainen aatelismies, joka jäi meille moneksi -viikoksi. Hänestä pidin, ja vielä nytkin muistelen häntä mielelläni. - -— Ettekö ole sen jälkeen saanut mitään tietoja hänestä? - -— En, — ja ken tietää mitä hänestä on tullut. Lankoni toivoi hänestä -suuria, ja hänellä olikin harvinaiset luonnonlahjat, mutta samalla hän -oli hurjanrohkea uskalikko, joka tuotti äidillensä ainaista huolta. - -— Teidän täytyy kertoa hänestä enemmän. - -— Miksikä niin, Henriika? - -— Minä en tahdo enää puhella, vaan tahtoisin maata hiljaa, hengittää -lehmusten tuoksua ja kuunnella, kuunnella vain. - -— Ei, nyt teidän täytyy mennä levolle. Autan teitä ja palaan sitten -hetken kuluttua. - -— Tässä talossa oppii tottelemaan, mutta kun pelastajani tulee -kotiin, niin tuokaa hänet luokseni. Hänen pitää kertoa minulle noista -englantilaisista ratsastajista. Tuollahan tulee Babetta rouva tuoden -hänen lääkettänsä. Saatte nähdä että juon sitä säännöllisesti. - -Poika palasi myöhään kotiin, sillä hän oli tohtorin lasten kanssa -nauttinut kaikista markkinain ihanuuksista. Hän sai viipyä vain -hetkisen Henriikan luona. Isää hän ei ollut lainkaan nähnyt, sillä tämä -oli mennyt yölliseen neuvotteluun komisario van Bronkhorstin tykö. - -Seuraavana päivänä oli markkinalupa lopussa, koulun piti jälleen -alkaa, ja Adrianilla oli ollut aikomus suorittaa kotityöt illalla. Nyt -olivat nuo englantilaiset ratsastajat estäneet häntä toteuttamasta -aiettansa, ja hänen oli mahdotonta mennä kouluun, ellei kotikirjoitus -ollut suoritettu. Sen hän avomielisesti tunnusti äidille, ja tämä -valmisti hänelle tilaa pöydälle, jonka ääressä hän itse neuloi, — ja -moni sana ja sääntö, jonka Maria ennen muinoin oli oppinut yhdessä veli -vainajansa kanssa, käytettiin tuon latinaa tutkivan nuorukaisen hyväksi. - -Puoli tuntia ennen keskiyötä tuli Barbara sisään ja sanoi: - -— Jo riittää nyt! Huomenna varhain ennen kouluun menoa voit lopettaa -sen mikä jää kesken. - -Odottamatta Marian vastausta sulki hän pojan kirjat ja työnsi ne kokoon. - -Hänen tätä tehdessään tärähdyttivät huonetta äkkiä ulko-ovelta -kuuluvat kovat iskut. Maria heitti ompeluksensa luotansa hypähtäen -istuimeltansa, ja Barbara huudahti: - -— Taivaan tähden, mitä se on? - -Adrian juoksi nopeasti isän huoneeseen ja avasi akkunan. Naiset -kiiruhtivat hänen jälkeensä, ja ennenkuin he ehtivät puhutella -rauhanrikkojaa, kuulivat he karkean äänen huutavan: - -— Avatkaa! Minun täytyy päästä sisään! - -— Mitä on tapahtunut? kysyi Barbara, joka kuun valossa tunsi tulokkaan -sotamieheksi. — Ei voi kuulla omaa ääntäänkään. Lakatkaa toki -kolkuttamasta! - -— Käskekää pormestaria tänne! huusi airut, joka tähän saakka -oli lakkaamatta iskenyt kolkuttimella ovea. — Nopeasti, naiset, -espanjalaiset tulevat! - -Barbara kirkaisi ääneen ja löi kätensä yhteen. Maria kalpeni, mutta ei -menettänyt mielenmalttiansa, vaan vastasi sotamiehelle: - -— Herra ei ole kotona, mutta minä lähetän häntä noutamaan. Nopeasti, -Adrian, isää noutamaan! - -Poika syöksähti portaita alas ja tapasi ulkoeteisessä rengin ynnä -Kertun, joka hypättyään kiiruusti vuoteesta oli heittänyt yllensä -alushameen ja nyt koetti vapisevin käsin avata ovea lukosta. Renki -työnsi hänet syrjään, ja heti kun oven saranat narisivat ryntäsi Adrian -ulos ja juoksi aika vauhtia katua pitkin komisarion taloa kohden. Sinne -saapui hän ennenkuin oli ehtinyt tulla mitään muuta sanansaattajaa, -kiiruhti avoimesta ulko-ovesta sisään ja päistikkaa ruokasaliin, jossa -huusi pöydän ääressä neuvotteleville miehille: - -— Espanjalaiset ovat täällä! - -Nopeasti hypähtivät herrat istuimiltaan. Toisille tuli kiire linnaan, -toisille raatihuoneelle, ja hetken kiihkossa ei voitu tehdä mitään -järkeviä päätöksiä. Ainoastaan Pietari van der Werff pysyi levollisena, -ja kun Allertsin lähetti saapui ja kertoi, että kapteeni joukkoineen -oli matkalla Leiderdorpiin, huomautti pormestari, että johtajien -pitäisi nyt ryhtyä tarmokkaisiin toimiin markkinaväen hyväksi. Hän -ja kaupunginsihteeri ottivat tehtäväksensä pitää heistä huolta, ja -pian seisoi Adrian isän ja van Houtin kanssa keskellä kokoontulvivaa -ihmisjoukkoa, jonka Pankrationtornista tuleva heleä valitusääni oli -herättänyt unesta. - - - - -Yhdeksästoista luku. - - -Adrianin tämänöiset tehtävät eivät vielä olleet lopussa, sillä isä -salli hänen tulla mukaan raatihuoneelle. Sieltä lähetti hän hänet -sanomaan äidille, että isä tulisi aamuun saakka olemaan toimessa, -ja että rengin pitäisi lähettää kaikki, jotka yhden jälkeen yöllä -tulisivat häntä tapaamaan, Reinin viereiselle halkotorille. Äiti -lähetti sitten Adrianin takaisin raatihuoneelle kysymään isältä, eikö -hän tahtoisi viittaansa, ruokaa, viiniä tai jotakin muuta. - -Suurella innolla toimitti Adrian nämät asiat, sillä tunkiessaan läpi -ihmisjoukon, joka kapeammilla kaduilla oli ahdettu tiheään kokoon, -tuntui hän mielestänsä arvokkaammalta kuin koskaan ennen. Olihan -hänellä virka toimitettavana, ja lisäksi vielä yöllä, jolloin muut -lapset nukkuivat — liiatenkin ajatteli hän tovereitansa, joita nyt ei -varmaankaan laskettu kotoa. Sen lisäksi voi nyt odottaa monivaiheista, -vireätä aikaa, jolloin saisi kuulla rummunpärrytystä, torventoitotusta, -muskettien pauketta ja tykkien jyminää. Hänestä oli kuin leikki -"hollantilaiset ja espanjalaiset" nyt olisi alkanut täyttä totta ja -oikein pulskasti. Lapsen voimakas elämänhalu heräsi hänessä, ja kun hän -kyynärpäillänsä oli raivannut itsellensä tietä autiommille paikoille, -juoksi hän nopeasti eteenpäin, huutaen niin iloisesti kuin hänen olisi -ollut levitettävä ilosanomaa: — Nyt ne tulevat! Espanjalaiset tulevat! -— tai: — _Hannibal ante portas!_ - -Kun hän raatihuoneelle palattuansa sai kuulla, ettei isä tarvinnut -mitään ja että hänellä oli käytettävänään oikeudenpalvelija, jos -tahtoisi jotakin, katsoi Adrian suorittaneensa tehtävänsä ja olevansa -oikeutettu tyydyttämään uteliaisuuttansa. - -Ensiksi hän meni katsomaan englantilaisia ratsastajia. Teltta, jossa -he olivat esiintyneet, oli poissa, ja räyhäävät miehet ja naiset -levittelivät suuria palttinakappaleita, laittoivat myttyjä ja kytkivät -kiroten yhteen hevosia. Tulisoihtujen synkässä valossa, joka sekaantui -kuun valoon, näki hän suureen nelipyöräiseen vaunuun vievillä kapeilla -portailla pienen yksinkertaisesti puetun tytön itkevän katkerasti. -Voiko tämä olla tuo ruusunhohteinen enkeli, joka liidellessään -lumivalkoisella pikku ratsullaan oli Adrianista ollut kuin autuaallinen -olento toisesta, ihanammasta maailmasta? Nyt nosti toraileva vanha -vaimo lapsen vaunuun, mutta Adrian seurasi eteenpäin tunkevaa -ihmisjoukkoa ja näki tohtori Morpurgon ratsastavan kärryjensä vieressä -kurjalla hevoskonilla, ei enää puettuna purppuraviittaan, vaan tummaan -pukuun. Neekeri kiiruhti kiukuissaan ajopelien eteen valjastettua -muulia, jota vastoin herra ei näyttänyt menettäneen tavallista -mielentyyneyttään. Hänen kauppatavaransa eivät olleet kallisarvoisia, -eikä espanjalaisilla ollut syytä viedä häneltä päätä eikä kieltä, -joiden avulla hän ansaitsi enemmän kuin tarvitsi. - -Seuraten häntä tuli Adrian leveälle kadulle, jossa oli pitkä rivi -kauppakojuja, ja siellä hän näki monenmoista, mikä teki lopun hänen -uhkamielisyydestään ja saattoi hänet vähitellen käsittämään, että -nyt oli kysymyksessä vakavia, arveluttavia seikkoja. Häntä oli -naurattanut nähdessään, kuinka piparkakkukauppias ja lankakauppias -kävivät käsikähmään, kun olivat pelästyksissään heittäneet -tavarakäärynsä sekaisin toistensa avoimiin laatikkoihin eivätkä enää -saaneet niitä erotetuiksi. Mutta hän sääli sydämestänsä delftiläistä -kaupustelijatarta, joka kadun kulmassa oli myyskennellyt saviastioita; -Goudasta tulevat, suurilla tavarapakoilla kuormitetut rattaat olivat -näet sysänneet kumoon hänen kevykäisen kojunsa, ja nyt seisoi vaimo -parka vaikeroiden särkyneitten tavaroittensa ääressä, joita myymällä -oli elättänyt itsensä ja lapsensa, mutta kuormankuljettaja, hänestä -välittämättä, kiirehti vain hevosiansa ruoskanläimäyksillä. Surkeasti -parkui vanhemmistaan eksynyt pieni tyttö, jota armelias porvarivaimo -veti mukaansa. Eräs nuorallatanssija juoksi sinne tänne käsiään -väännellen ja hakien suojelusvahtia; häneltä oli tungoksessa varas -vienyt läkkirasian, joka sisälsi hänen kokoamansa lantit. Muudan -suutari heitteli sikin sokin ratsassaappaita ja naisten tohveleita -puiseen, hamppunuorakantimilla varusteltuun arkkuun, sillä välin kuin -hänen vaimonsa, auttamatta häntä ollenkaan, vain reviskeli hiuksiansa -ja huusi: — Johan sen sanoin, sinä pöllöpää, sä narri, sä tyhmyri,! Nyt -ne tulevat ja vievät meiltä kaikki! - -Kadun päässä, joka vei Assendelftin talon ohitse Neitsyensillalle, -olivat useat korkeiksi kuormitetut vankkurit ajautuneet vastakkain, ja -hädissään alkoivat ajurit, sen sijaan että olisivat laskeutuneet maahan -toimittaaksensa apua, läimäytellä toisiansa. Iskut kohtasivat myöskin -kuormilla istuvia vaimoja ja lapsia. Kauas kajahtelivat valitushuudot, -mutta pian ne eivät enää päässeet kuulumaan, sillä toisessa päässä -katua oli kesytetty karhu riistäytynyt irti ja ajanut pakosalle kaikki -läheisyydessä olijat. Kirkuen ja ulisten syöksyivät pelästyneet ihmiset -katua pitkin; heihin yhtyi toisia, jotka eivät edes tienneet, mikä oli -hätänä, vaan otaksuivat, kuten luonnollista oli, vihollisen olevan -kintereillä ja parkuivat: — Espanjalaiset! Espanjalaiset! — Mikä -vain sattui tuon epätoivoisen joukkion tielle, se tallattiin maahan. -Erään seulakauppiaan lapsukainen oli jäänyt ihmisten jalkoihin isänsä -kumoonkaadettujen ratasten viereen, aivan lähellä Adriania, joka oli -asettunut muutaman talon ovikäytävään. Mutta poika ei voinut auttaa -pienokaista, sillä hänet tungettiin piilopaikkaansa, ja pian hänen -tarkkaavaisuutensa kääntyi toisaanne, kun Janus Dousa ilmestyi ratsain. -Tämä kiiruhti tuota hätääntynyttä ihmisjoukkoa vastaan. Kuullessaan -huudon: — Espanjalaiset! — Espanjalaiset! — huusi hän kauas kuuluvalla -äänellä: — Tyyntykää, tyyntykää, hyvät ihmiset! Vihollinen ei ole vielä -tullut! Reinille! Reinille! Siellä on laivoja kaikille ulkolaisille! -Reinille! Espanjalaiset _eivät_ ole täällä, kuuletteko, _eivät_ ole! - -Junkkari pysähtyi juuri Adrianin eteen, sillä hänen ratsunsa ei päässyt -eteenpäin, vaan seisoi paikallaan korskuen ja vavisten. Aatelismiehen -varoitus ei ollut juuri suureksi hyödyksi, ja vasta kun monet sadat -olivat kiiruhtaneet hänen ohitsensa, alkoi joukko vähetä. Karhun, -joka oli ajanut heidät pakoon, olivat erään juomanpanijan rengit jo -aikoja sitten ottaneet kiinni ja vieneet omistajalle. — Nyt näki Adrian -kaupunginvahtien saapuvan hänen isänsä johtamina, ja hän seurasi heitä -kenenkään huomaamatta Reinin etelärannalla olevalle halkotorille. -Siellä hän näki toisenlaista sekasortoa, sillä sinne oli kiiruhtanut -joukko kaupustelijoita, pelastaaksensa tavaransa laivoihin. Miehiä ja -naisia tunki kääryjen ja kauppatavaroiden ohitse, joita työnnettiin -kapeita rautaportaita myöten laivoihin. Muudan nainen ja lapsi sekä -erään nuoranpunojan rattaat olivat ahdingossa suistuneet veteen, ja -siitä syntyi kamala hälinä. Mutta pormestari saapui heti paikalle, -johti hukkuvien pelastamista ja koetti sitten kaikin voimin saada -järjestystä aikaan. Kaupunginvahdit saivat tehtäväkseen pitää huolta, -että kukin joutui siihen laivaan, mikä meni hänen kotipaikkaansa; -kuhunkin laivaan pantiin kaksi rantaporrasta, toinen ihmisiä, toinen -tavaroita varten. Oikeudenpalvelijat ilmoittivat, että — kuten -muutoinkin hälytyskellojen soidessa — kaupunkilaisten oli mentävä -kotiin ja suuren sakon uhalla pysyttävä poissa kadulta. Kaikki -kaupunginportit avattiin poisrientäviä rattaita varten, ainoastaan -Hoogewoortin portista, joka vei Leiderdorpiin, oli pääsö kielletty. -Niinpä siis kadut vähitellen tyhjenivät, ihmisjoukot liikkuivat -järjestyksessä, ja kun Adrian aamuhämärissä läksi kotiinsa päin, ei -liike kaduilla ollut enää paljoakaan vilkkaampi kuin muina öinä. - -Äiti ja Barbara olivat olleet huolissaan hänen tähtensä, mutta hän -kertoeli heille isästä, kuinka omin silmin oli nähnyt tämän tekevän -lopun tuosta sekamelskeestä. - -Hänen puhuessaan kuului kaukaa musketinlaukauksia, ja nämä saattoivat -poikasen sellaiseen kiihkoon, että hän tahtoi jälleen lähteä ulos; -mutta äiti ei laskenut häntä, ja hänen täytyi tyytyä nousemaan ylös -kammioonsa. Mutta hän ei mennyt levolle, vaan kiiruhti ylimmällä -vinnillä rakennuksen päädyssä olevalle luukulle, josta nahkakääryt -tavallisesti toimitettiin vinnille, ja katseli sieltä itäänpäin, josta -yhä vain kuului laukauksia. Mutta hän ei nähnyt muuta kuin aamuruskoa -ja keveitä savupilviä, jotka ruusunhohteisina kiemurrellen kohosivat -korkeuteen. Kun ei alkanut näkyä mitään erityistä, menivät hänen -silmänsä umpeen, ja hän nukahti pian avonaisen luukun viereen ja uneksi -verisestä tappelusta ja englantilaisista ratsastajista. - -Hän nukkui niin sikeästi ettei herännyt kärryjen ratinasta, joka kuului -alhaalta hiljaisesta pihasta. Sinne ajoi näet läheisistä kaupungeista -olevia kaupustelijoita, jotka mieluummin jättivät kauppatavaransa -vihollisen uhkaamaan kaupunkiin kuin läksivät niitä kuljettamaan -lähenevää espanjalaisjoukkoa vastaan. Pietari herra oli luvannut -muutamille heistä, että he saisivat jättää kuormansa hänen huostaansa. -Rattaat ajettiin kartanolle takapihan kautta, jossa työhuoneet olivat, -ja ne tavarat, joita kosteus voisi haitata, piti päivän kuluessa -kuljetettaman hänen talonsa tilavalle vinnille. - -Maria oli mennyt keskiyöllä Henriikan tykö rauhoittaaksensa häntä, -mutta potilas näytti olevan aivan levollinen, ja kun hän kuuli -espanjalaisten lähenevän, säihkyivät hänen silmänsä ilosta. Maria -huomasi sen ja kääntyi pois vieraastaan; vaivoin sai hän pidätetyksi -kiivaat sanat, jotka tahtoivat tunkea hänen huulillensa, ja -toivotettuansa hyvää yötä läksi hän huoneesta. - -Henriika katsoi miettiväisenä hänen jälkeensä ja nousi sitten -istualleen, sillä nukkumista ei varmaankaan tänä yönä käynyt -ajatteleminenkaan. Hälytyksestä, joka kuului Pankrationtornista, ei -tahtonut tulla loppua, ja lakkaamatta auottiin ovia, puhelua kuului, ja -etäältä kajahteli laukauksia. Henriikan korviin tunki monenmoisia ääniä -ja kaikenlaista melua, jonka syytä hän ei tiennyt, ja aamun valjetessa -kuului vilkasta liikettä akkunain alla olevasta pihasta, jossa -muutoin oli niin hiljaista. Ratisten kulki siellä rattaita, puheltiin -kiivaasti ja äänekkäästi, ja syvä miesääni tuntui siellä antavan -määräyksiä. Henriikan uteliaisuus ja levottomuus kasvoi kasvamistaan. -Hän jännitti kuuloaan niin, että päätä alkoi uudelleen särkeä, mutta -kumminkaan hän ei voinut kuulla kuin muutaman sanan vain, senkin -epäselvästi. Olikohan kaupunki antaunut espanjalaisille, olikohan -pormestarin taloon majoitettu Filip kuninkaan sotilaita? Hänen verensä -kuohahti suuttumuksesta, kun hän ajatteli kastilialaisten voittoa -ja isänmaansa nöyryytystä, mutta pian hänet taas valtasi äskeinen -ilontunne, sillä hän kuvaili mielessään, kuinka taide saisi uudistaa -nuo kolkot Leidenin kirkot, joista oli riistetty kaikki koristeet, -kuinka laulavat juhlakulkueet vaeltaisivat pitkin katuja, kuinka papit -komeissa virkapuvuissa toimittaisivat messuja muhkeissa temppeleissä -— suitsutuksen tuoksutessa, ihanan laulun kajahdellessa ja kellojen -soidessa! Henriika toivoi espanjalaisten avulla jälleen saavansa pyhän -sijan, jossa voisi rukoilla omaan tapaansa ja puhdistaa sielunsa -synnintunnustuksella. Hänen entisessä ympäristössänsä oli uskonto yksin -suonut hänelle jonkunmoisen varman perustuksen. Arvokas pappi oli ollut -hänen opettajanansa, ja tämä oli innokkaasti koettanut saada hänet -käsittämään, että tuo uusi oppi pyrki hävittämään kaiken sen, mikä soi -elämälle ylevämmän lennon, kauneuden kaihoamisen, kaikki ihmissielun -ihanteelliset pyrinnöt ja siis myöskin taiteen, ja siksi olisi Henriika -mieluummin nähnyt isänmaansa espanjalaisena ja katoolisena, kuin -vapautettuna noiden hänen vihaamiensa muukalaisten vallasta, mutta -kalvinilaisena. - -Vähitellen hiljeni pihalla melu, mutta auringon ensi säteiden saapuessa -Henriikan akkunoihin alkoi sieltä jälleen kuulua vilkkaampaa liikettä -ja äänekästä puhetta. Raskaita askeleita kajahteli kivitykseltä, ja -äänten joukosta luuli Henriika erottavansa Marian ja Barbaran äänet. -Varmaankaan hän ei erehtynyt. Tuo kauhua ilmaiseva huudahdus voi tulla -ainoastaan hänen ystävättärensä huulilta, — sitä seurasi tuskallisia -miesäänisiä valitushuutoja ja äänekästä nyyhkytystä. Epäilemättä oli -jokin huono sanoma saapunut hänen isäntäväellensä, ja tuo hillittömästi -itkevä nainen tuolla alhaalla oli varmaankin kunnon "Babetta". - -Henriika ei voinut enää pysyä vuoteellaan. Pienellä pöydällä vuoteen -vieressä oli pullojen ja lasien keskellä kynttilän ja taularasian -välissä pieni soittokello. Kun hän ennen oli sitä kilisyttänyt vaikka -kuinkakin hiljaa, niin kiiruhti aina jompikumpi hänen hoitajistaan -sisään. Nyt hän heilutti sitä kolme, neljä kertaa, soitti vieläkin -uudelleen, mutta ei ketään näkynyt. Silloin kuohahti hänen kuuma -verensä; puolittain kärsimättömyyden, puolittain uteliaisuuden ja -osanoton valtaamana hän otti kengät jalkaansa ja heitti aamupuvun -yllensä. Sitten hän meni akkunankomeron korokkeella seisovan -tuolin luo, avasi akkunan ja katseli pihalle kokoontunutta tiheätä -ihmisjoukkoa. - -Ei kukaan huomannut häntä, sillä nuo alakuloiset miehet ja itkun -valtaamat naiset, joiden joukossa Maria ja Barbarakin olivat, -seurasivat osanotolla erään nuoren miehen vilkasta kertomusta ja eivät -nähneet eivätkä kuulleet, mitä heidän ympärillään tapahtui. Henriika -tunsi puhujan taiteilija Vilhelmiksi, mutta ainoastaan äänestä, sillä -kypäri, joka peitti hänen kiharoitansa, ja vereen tahrattu pantsari -tekivät tuon vaatimattoman taiteilijan sotaisan, jopa sankarimaisenkin -näköiseksi. - -Hän oli ehtinyt jo pitkälle kertomuksessansa, kun Henriika kenenkään -huomaamatta tuli lisäksi hänen kuulijakuntaansa. - -— Kyllä, herra, vastasi hän pormestarille, — me ajoimme heitä -takaa, mutta sitten he taas katosivat kylään, ja kaikki oli -hiljaista. Olisi ollut järjetöntä koettaa tehdä rynnäkkö taloihin. -Niin pysyimme siis levossa, mutta kello kahden tienoilla kuulimme -laukauksia Leiderdorpista päin. "Warmondin junkkari on varmaankin -lähtenyt liikkeelle", sanoi kapteeni ja läksi viemään meitä siihen -suuntaan, mistä ampumista kuului. Tämä oli ollutkin espanjalaisten -tarkoitus, sillä paljoa ennen kuin saavuimme perille, nousi hämärässä -lipullisjoukko kastilialaisia esiin eräästä saartokaivannosta. Heillä -oli asepukujensa päällä valkoiset kuolinpaidat, he heittäytyivät -polvillensa, mumisivat _pater nosterinsa_, huusivat avuksensa San Jagoa -ja hyökkäsivät meitä vastaan. Me olimme ajoissa huomanneet heidät, ja -keihäsmiehemme ehtivät siis ojentaa keihäät eteensä ja pyssymiehet -laskeutua maahan ja asettaa sytyttimet ruudille. Espanjalaisia kohtasi -siten kova vastarinta ja neljä heistä kaatui. Meitä oli enemmän kuin -heitä, ja he peräytyivät kapteeninsa johdolla hyvässä järjestyksessä -kaivantoon takaisin. Sinne he jäivätkin, sillä heidän tehtävänään -lienee ollutkin vain viivyttää meitä, kunnes suurempi joukko saapuisi -sulkemaan meiltä tien kaupunkiin. Joukkomme oli liian vähäväkinen -voidaksensa karkottaa heidät heidän turvapaikastaan, mutta kun -päivä sarasti idässä, eivätkä he vieläkään tulleet esille, lähestyi -kapteenimme heitä näyttäen valkoista liinaa, rummuttajan seuraamana, -ja huusi heille italiankielellä, jota oli hieman oppinut Italiassa -käydessään, että hän toivotti kastilialaisille herroille hyvää -huomenta ja kehotti heitä, jos heidän joukossaan oli upseeria, jolla -olisi kunniantuntoa, tulemaan miekkojen mittelyyn erään kapteenin -kanssa. Hän vakuutti kunniasanallaan, että hänen sotilaansa pysyisivät -puolueettomina katsojina, kävisipä taistelussa niin taikka näin. -Silloin lensi ojasta kaksi luotia, jotka suhahtivat kovin likeltä -kapteeni paran ohitse. Me huusimme hänelle, että hän säästäisi -henkeänsä, mutta hän ei liikahtanut paikaltaan, vaan huusi heille, että -olivat pelkureita ja salamurhaajia — aivan kuin heidän kuninkaansakin. - -Alkoi jo olla jokseenkin valoisa. Me kuulimme kaivannossa -keskusteltavan, ja juuri kun Allerts aikoi kääntyä takaisin, hyppäsi -eräs upseeri esiin kentälle huutaen: "Odota, kerskuri, niin saat -lämpimiksesi!" - -Silloin tarttui kapteeni brescialaiseen miekkaansa, kumarsi -vastustajallensa kuten miekkailusalissa, taivutti säilää ja he -mittasivat miekkojansa. Tuo vastustaja oli solakka, kookas mies, -ylhäinen ryhdiltään ja — kuten kävi selville — ylen taitava -miekkailija. Kuin tuuliaispää pyöri hän kapteenin ympärillä tehden -hyppyjä, hyökkäyksiä ja jos mitä temppuja, mutta Allerts pysyi -levollisena ja tyytyi aluksi oivallisiin puolustusasentoihin. -Sitten iski hän aimo kvartin, ja kun toinen väisti sitä, seurasi -terssi, — jota kastilialaisen myös onnistui välttää, — ja sitten -salaman nopeudella sekunti, jollaisen _hän_ yksin voi saada aikaan. -Kastilialainen vaipui polvilleen, sillä tuo brescialainen säilä oli -lävistänyt hänen keuhkonsa. Hän kuoli aivan paikalla. - -Heti kun hän oli kaatunut, hyökkäsivät espanjalaiset uudelleen meidän -kimppuumme, mutta me karkotimme heidät ja otimme upseerin ruumiin -mukaamme. Niin ylpeänä ja iloisena kuin silloin, en ollut koskaan -nähnyt kapteenia. Te, junkkari van Duivenvoorde, voitte helposti -arvata syyn. Nythän hän oli saanut miekkailla vertaisensa vastustajan -kanssa ja oikeassa ja vakavassa kaksintaistelussa näyttänyt mihin -hänen temppunsa kelpasivat, ja hän sanoikin minulle, että tuo oli -ollut hänen elämänsä onnellisin aamu, ja komensi meidät kiertämään -kaivannon, hätyyttääksemme vihollista sivultapäin. Mutta tuskin olimme -lähteneet liikkeelle, kun joukko, jota he olivat odottaneet, lähestyi -Leiderdorpista päin. Jo loitolta kajahteli sen sotahuuto "San Jago", -ja samalla nousivat entiset vihollisemme kaivannosta käydäksensä -kimppuumme. Allerts hyökkäsi heitä vastaan, mutta hän ei saavuttanut -heitä. Oi, hyvät herrat! — tuota hetkeä en koskaan unohda; luoti kaatoi -hänet maahan sivultani. Se sattui kai keskelle sydäntä, sillä hän huusi -vain: "Muistakaa poikaani!" Sitten oikaisi hän kookasta vartaloansa -ja heitti henkensä. Olisimme ottaneet hänet mukaamme, mutta ylivoima -ahdisteli meitä, ja meillä oli täysi työ peräytyessämme joltisessakin -järjestyksessä Warmondin junkkarin vapaaehtoisten tykö. Sinne saakka -eivät espanjalaiset uskaltaneet meitä seurata. Tässä nyt olemme. -Kastilialaisen ruumis on tornissa tuolla Hoogewoortin portilla. Tässä -ovat paperit, jotka löysimme vainajan takista, ja tässä on hänen -sinettisormuksensa; hänellä näkyy olleen uljas vaakuna. - -Pietari van der Werff otti vainajan kirjesalkun, selaili paperipakkaa -ja sanoi: - -— Luis d'Avila oli hän nimeltänsä. - -Hän vaikeni, sillä hänen puolisonsa oli nähnyt Henriikan kurottavan -päänsä akkunasta ja huudahti pelästyksissään lujalla äänellä: - -— Neiti. Jumalan tähden, neiti — mitä te mietittekään! - - - - -Kahdeskymmenes luku. - - -Maria oli huolissaan Henriikan tähden, mutta tämä tervehti häntä -tavallista iloisemmin ja vastasi saamiinsa lempeisiin nuhteisiin, että -tämä aamu oli virkistänyt häntä. Kohtalo, sanoi hän, noudatti oikeutta, -ja jos oli totta, että sairaan paranemisentoivo oli lääkärille avuksi, -niin kävisi tohtori de Bont'ille helpoksi hoitaa häntä. Kaatunut -kastilialainen ei voinut olla kukaan muu kuin tuo halpa olento, joka -oli syössyt hänen sisarensa Annan kurjuuteen. — Ihmeissään, mutta -rauhoittuneena, läksi Maria hänen luotansa, mennäksensä kertomaan -puolisollensa, missä mielentilassa Henriika oli ja missä suhteessa -Allertsin surmaama espanjalainen upseeri näytti olleen Henriikaan -ja hänen sisareensa. Hajamielisesti kuunteli Pietari häntä, ja kun -Barbara ojensi veljelleen äskenpoimutetun kaularöyhelön, keskeytti tämä -vaimonsa kertomuksen, antaen hänelle tuon kaatuneen kastilialaisen -kirjesalkun ja sanoen: - -— Ota tämä, — hän voi itse ottaa selkoa asiasta: anna minulle sitten -illalla salkku takaisin. Minä tuskin tulen päivälliselle kotiin. -Myöhemmin kai menet tervehtimään kapteeni paran leskeä. - -— Varsin kernaasti, vastasi Maria vakuuttavasti. — Kuka tulee kapteenin -seuraajaksi? - -— Se on prinssin määrättävä. - -— Oletteko keksineet keinoja estääksenne vihollisen sulkemasta tien -Delftiin? - -— Sinunko äitisi tähden? - -— En kysy yksin siksi. Onhan Rotterdamkin etelässä. Pohjosesta, -Haarlemista ja Amsterdamista, ei ole mitään apua odotettavissa, sillä -nuo tienoothan ovat kaikki vihollisen käsissä. - -— Minä toimitan sinut sotaneuvostoon. Mistä oletkaan saanut kaiken tuon -viisautesi? - -— Tuleehan ajatelleeksi kaikenmoista, ja eikös ole luonnollista, että -mieluummin kuljen kanssanne tulevaisuutta kohden näkevänä kuin sokeana? -— Onko englantilaisia apujoukkoja puolustamassa vanhan kanavan varrella -olevia varustuslaitoksia? Onhan Kaag myöskin tärkeä linnoitus. - -Pietari katsahti hämmästyneenä nuoreen vaimoonsa, ja hänet valtasi -epämiellyttävä tunne, kuten huonon kirjoittajan, kun syrjäinen -katsoo hänen työtänsä hänen olkansa takaa. Maria oli huomauttanut -häntä pahasta, vaarallisesta laiminlyönnistä, — johon ei tosin hän -yksin ollut syypää, — ja kun häntä ei haluttanut vaimollensa tehdä -tiliä teoistansa, mikä ei olisi ollutkaan aivan helppoa, niin hän ei -vastannut hänen kysymykseensä, vaan sanoi vain: — Jätä nuo huolet -miehille! Näkemiin! — Ja hän meni Barbaran ohi ovea kohden. - -Oudoksi kävi tästä Marian mieli, mutta ennenkuin Pietari oli laskenut -kätensä ovenrivalle, oli hän siksi tointunut että voi hänelle huudahtaa: - -— Tätenkö aiot lähteä luotani, Pietari? Onko tuo oikein? Muistatko, -mitä lupasit minulle palattuasi prinssin luota? - -— Kyllä, kyllä, vastasi Pietari kärsimättömästi. — Ei kenkään voi -palvella kahta herraa, ja pyytäisin ettet näinä aikoina ahdistelisi -minua kysymyksillä ja seikoilla, jotka eivät koske sinua. Minun -tehtävänäni on pitää huolta kaupungin asioista; sinulla on hoidokkaasi, -lapset, köyhät, — sillä hyvä. - -Vastausta odottamatta läksi hän huoneesta, mutta paikaltaan -hievahtamatta katsoi Maria hänen jälkeensä. - -Huolestuneena Barbara katseli Mariaa hetken. Sitten hän alkoi -järjestellä veljensä pöydällä olevia papereita ja sanoi ikäänkuin -itseksensä, mutta kumminkin kääntyen puoleksi kälyynsä päin: - -— Huonot ovat ajat! Kiittäköön Jumalaa se, jota eivät ahdista -sellaiset huolet kuin Pietaria. Hänen on vastattava kaikesta, eikä -tuo taakka tee mieltä iloiseksi. Ei hevillä löydä toista, jolla olisi -alttiiksiantavaisempi mieli ja parempi sydän. Kuinka markkinaväkikin -oli kehuskellut hänen huolenpitoaan! Myrskyssä luotsi tutaan, ja -vaarassa on Pietari aina ollut ylevimmillään. Hän tietää, mikä hänen -velvollisuutensa on, mutta viime viikot näyttävät tehneen hänet monta -vuotta vanhemmaksi. Minun mielestäni täytyy meidän hänen suhteensa olla -taipuvaisia anteeksiantoon. - -Maria nyökäytti päätänsä. Barbara läksi huoneesta, ja palatessaan -hetken kuluttua hän sanoi rukoilevasti: - -— Sinä näytät kovin kurjalta, lapsukaiseni; tulepa nyt nukkumaan. -Tunnin uni virkistää sinua enemmän kuin kolme ateriaa. Olethan valvonut -koko yön, ja sinun iälläsi se kyllä tuntuu jälkeenpäin. Aurinko paistaa -kirkkaasti, mutta olen pannut verhot akkunain eteen ja valmistanut -vuoteesi. Ole nyt järkevä ja tule nukkumaan. - -Näin sanoen hän tarttui Marian käteen ja veti hänet mukaansa. Maria ei -pannut vastaan, ja vaikka hänen silmänsä kyyneltyivätkin hänen jäätyään -yksin, valtasi uni hänet kumminkin pian. - -Pukeuduttuaan uudelleen hän läksi puolipäivän aikaan kapteenin -asuntoon. Hänen sydämensä oli raskas, ja hän sääli itseänsä ja -kohtaloansa. Eeva Pietarintytär, kapteenin leski, hiljainen, vaatimaton -vaimo, jota Maria tuskin tunsi ulkonäöltä, ei tullut näkyville. -Hän itki yksin huoneessansa. Mutta Maria tapasi talossa taiteilija -Vilhelmin lohduttamassa ystävä vainajan poikaa, jonka lupasi ottaa -luoksensa, tehdäksensä hänestä aimo soittoniekan. - -Maria käski pyytää leskeä seuraavana päivänä päästämään hänet· -luoksensa ja läksi sitten pois taiteilijan seurassa. Kaduilla -seisoi kaikkialla ryhmissä porvareita, kisällejä ja naisia, -jotka keskustelivat siitä mitä oli tapahtunut sekä odotettavissa -olevista kovista ajoista. Maria kertoi nyt Vilhelmille, kuka tuo -kaatunut kastilialainen oli ollut ja että Henriika halusi puhella -taiteilijan kanssa niin pian kuin mahdollista; mutta hänen täytyi -usein keskeyttää kertomuksensa, sillä väliin kulki heidän ohitsensa -joukko vapaaehtoisia tai porvarivartioston jäseniä, jotka olivat -matkalla torneihin ja muureille vahteja vaihettamaan, väliin sulkivat -tykkivaunut heiltä tien. Tulevat jännittävät tapahtumatko lienevät -kiihottaneet taiteilijaa vaiko rummunpärrytys ja torventoitotukset, -— sillä tuon tuostakin hän tarttui otsaansa ja Marian täytyi pyytää -häntä hiljentämään kulkuansa. Hänen äänessäänkin oli jotakin outoa, -hillittyä, kun hän Marian kysymysten johdosta kertoi espanjalaisten -tulleen vesitse Amstelia, Drechtiä ja Brasemjärveä pitkin Reinille ja -nousseen maalle Leiderdorpin luona. - -Häntä keskeytti ratsain tuleva airut, joka kantoi prinssin värejä ja -jonka jälkeen juoksi lapsia sekä myös riensi aikuisiakin, ehtiäkseen -raatihuoneelle yhtaikaa hänen kanssansa; mutta kun joukko oli ehtinyt -ohitse, alkoi Maria tehdä seuralaisellensa kysymyksiä, toisen toisensa -jälkeen. Sotamelu, kaukaa kuuluvat laukaukset, kirjavat sotilaspuvut, -joita näkyi kaikkialla tavallisten tummempien porvaripukujen sijasta, -kiihottivat kovin Mariankin mieltä, eikä se, mitä Vilhelmi kertoi, -ollut juuri omansa häntä rauhoittamaan. Espanjalaisten pääjoukko oli -matkalla Haagiin. Leidenin piirittäminen oli alkanut, mutta se tuskin -onnistuisi, sillä englantilaiset apujoukot, joiden piti puolustaa -Valkenburgin lujaa linnoitusta, Alfenin kylää ja Goudan sulkua olivat -varsin luotettavia. Vilhelmi oli omin silmin nähnyt englantilaiset -soturit sekä heidän överstinsä Chesterin ja kapteeninsa Gensfortin, ja -hän kehuskeli heidän muhkeita asepukujansa ja komeata ryhtiänsä. - -Asuntonsa edustalla aikoi Maria lausua jäähyväiset taiteilijalle, mutta -tämä pyysi hartaasti päästä heti neidin puheille ja tahtoi tuskin ottaa -uskoaksensa, että hänen täytyisi malttaa mielensä siksi kunnes lääkäri -olisi antanut suostumuksensa. - -Aterioidessa kertoi Adrian, joka puheli varsin vapaasti, kun isä ei -ollut pöydässä, kaikenmoisesta mitä oli nähnyt tai kuullut koulussa ja -kadulla, ja äidin vilkkaat kysymykset lisäsivät myöskin suuresti hänen -puheenhaluansa. - -Marian mieli oli ylen kiihtynyt. Vapaudenasia, jonka uhriksi rakkaimmat -hänen omaisistansa olivat joutuneet, täytti hänen mielensä hehkuvalla -innostuksella, ja viha maansortajia kohtaan raivosi kiihkeästi hänen -povessansa. Tuo hento, neitseellinen nainen, joka tavallisissa oloissa -ei edes olisi voinut ilmaista tunteitansa äänekkäin tai tarmokkain -sanoin, olisi nyt vaikkapa kiiruhtanut valleille vastustamaan -vihollista miesten kanssa yhdessä — kuten haarlemilainen Kenau -Hasselaer. - -Tuon hänen omaistensa puolustaman asian herättämä into saattoi hänet -unohtamaan loukatun ylpeytensä ja kaiken muun, mikä vielä hetki sitten -oli ahdistanut hänen mieltänsä. Uutta elämänhalua hän tunsi mennessään -nyt Henriikan tykö, ja illan tultua istuutui hän lampun ääreen -kirjoittamaan äidillensä, sillä se oli jäänyt häneltä tekemättä sairaan -tultua taloon, ja varsin pian voi yhteys Delftin kanssa olla lopussa. - -Kun hän saatuaan kirjeen valmiiksi luki sen, oli hän tyytyväinen siihen -ja itseensä, sillä siinä ilmeni luja luottamus oikean asian voittoon, -ja selvästi ja luontevasti se todisti, että hän oli valmis ilomielin -kestämään pahintakin. - -Barbara oli jo lähtenyt levolle, kun Pietari vihdoinkin tuli kotiin. -Hän oli niin väsynyt että tuskin maistoikaan ruokaa, joka oli häntä -odottamassa. Pöydässä istuessaan hän kertoi Marialle samaa mitä tämä -oli kuullut taiteilijalta, ja hän oli lempeä ja ystävällinen, mutta -Marian sydäntä kirveli häntä katsoessa, sillä hänen ulkomuotonsa johti -hänen mieleensä Barbaran huomautuksen tuosta raskaasta taakasta, -jonka Pietari oli ottanut kantaaksensa. Tänään Maria ensi kerran -huomasi syvät rypyt, jotka huolet olivat uurtaneet hänen silmiensä ja -suunsa välille, ja hellän säälin valtaamana hän lähestyi takaapäin -puolisoansa, laski molemmat kätensä hänen poskillensa ja suuteli hänen -otsaansa. Silloin vavahti Pietari hieman, tarttui Marian hentoon -kätöseen niin kiivaasti että hän pelästyi, suuteli sitä ensin ja laski -sen sitten pitkäksi aikaa silmillensä. - -Vihdoin hän nousi, läksi edeltäpäin makuuhuoneeseen, toivotti -vaimollensa sydämellisesti hyvää yötä ja meni nukkumaan. Kun Mariakin -paneutui levolle, hengitti hän jo raskaasti. Kova väsymys oli äkkiä -vallannut hänet. Levottomasti nukkuivat he kumpikin, ja Maria kuuli -aina herätessänsä puolisonsa huokailevan ja valittavan. Hän ei -liikahtanutkaan, ettei häiritsisi unta, joka oli Pietarille niin -tarpeellinen, ja kahdesti pidätti hän henkeänsäkin, sillä Pietari -puheli itseksensä. Ensin valitti hän hiljaa: — Raskasta, liian -raskasta, — sitten: — Jospa tämän vain kestäisin! - -Kun Maria heräsi seuraavana aamuna, oli Pietari jo lähtenyt -raatihuoneelle. Päivällisen aikaan hän palasi kotiin ja kertoi, että -espanjalaiset olivat valloittaneet Haagin ja että siellä katalat -kuninkaanpuoluelaiset olivat ottaneet heidät riemulla vastaan. Mutta -kunnon ihmiset olivat onneksi ehtineet geusien mukana paeta Delftiin, -sillä kelpo Nikolas Ruichhaver oli jonkun aikaa viivyttänyt vihollista -Geestburgissa. Länteen päin oli vielä tie avoinna, ja uusilla -valleilla varustettu, englantilaisille uskottu Valkenburg ei ollut -helposti valloitettavissa. Idässä oli Alfenissa toisia englantilaisia -apujoukkoja ahdistamassa espanjalaisia takaapäin. - -Pormestari kertoi kaiken tämän itsestään, mutta ei hänen puheensa nyt -sujunut niin luontevasti kuin miesten kanssa keskustellessa. Tuon -tuostakin hän katsoi lautaseensa ja pysähtyi hakien sanoja. Hänestä -näytti tuntuvan väkinäiseltä puhua naisten, palvelusväen ja lasten -kuullen noista asioista, joista oli tottunut keskustelemaan vain -vertaistensa kanssa. Maria kuunteli tarkkaavasti, mutta vaatimattomasti -hilliten itseänsä hän vain ystävällisillä katseilla ja osanottoa -ilmaisevilla huudahduksilla kehotti puolisoansa jatkamaan, jota vastoin -Barbara rohkeasti teki kysymyksen toisensa jälkeen. - -Aterian lähestyessä loppuansa tuli Warmondin junkkari äkkiä huoneeseen -ja pyysi että pormestari heti seuraisi häntä, sillä översti Chester -oli, muassaan osa englantilaisia apujoukkoja, valkoisella portilla ja -halusi päästä kaupunkiin. - -Tämän kuullessaan iski Pietari suuttuneena oluttuopin pöytään, hypähti -seisoalleen ja läksi huoneesta junkkarin edellä. - -Myöhemmin iltapäivällä saapui van der Werffin taloon joukko -naisvieraita. He tulivat keskustelemaan Barbara rouvan kanssa siitä, -mitä valkoisella portilla tapahtui. Pormestari van Swietenin vaimo oli -kuullut puolisoltansa, että englantilaiset vastarintaa tekemättä olivat -heti espanjalaisten saapuessa luovuttaneet heille lujasti linnoitetun -Valkenburgin ja lähteneet pakoon. Vihollinen oli tullut Haarlemista -hietasärkkien poikki Nordwykin kautta, ja englantilaisten olisi ollut -helppo pitää puoliansa. - -— Jopa niistä olikin apua, noista apujoukoista! huudahti Barbara -suuttuneena. — Elisabet kuningatar pitää miehet saarellaan ja lähettää -meille akat. - -— Ja kumminkin ne ovat oikeita jättiläisiä ja niillä on varsin komea -ryhti, sanoi raatimies Heemskerkin vaimo. — Niillä on korkeat saappaat, -hienot nahkakölterit, kirjavat töyhdöt kypäreissä ja lakeissa, suuret, -väljät pantsarit ja keihäät, joilla helposti voisi pistää yhdellä -kertaa puoli tusinaa kuoliaaksi, — ja tuo kaikki kuin uutta vain. - -— He eivät varmaankaan tahtoneet niitä tahrata, siksi he niin -pian toimittivat ne turvapaikkaan — nuo kunnottomat pelkurit, -huudahti kirkonhoitaja de Haes'in vaimo, joka oli tunnettu ylen -teräväkieliseksi. — Te näytätte tarkastaneen niitä läheltä, Margareeta -rouva. - -— Tuulimyllystä tuolta portilta, vastasi toinen. — Airut pysähtyi -sillalle, joka oli aivan meidän allamme. Pulska mies hän oli, komealla -ratsulla. Torventoitottaja oli myöskin ratsain, ja hänellä oli torven -ympärillä suuri samettiverho, joka oli kirjailtu täyteen kultalankoja -ja helmiä. He anoivat että portti avattaisiin, mutta kiinni se vain -pysyi. - -— Oikein, oikein! huudahti rouva Heemskerk. — Mutta prinssin lähetti, -tuo Bronkhorst, minusta käy kummaksi. Ei hän meistä liioin välitä, kun -vain kuningatar ei suutu ja lakkaa antamasta apua. Hän tahtoisi olla -Chesterille mieliksi ja päästää hänet kaupunkiin, niin olen kuullut. - -— Niin hän tahtoisi, virkkoi kaupunginsihteeri van Houtin vaimo. — -Mutta teidän puolisonne, Maria rouva, ja minun mieheni — tapasin -häntä juuri tänne tullessani — tekevät voitavansa sen estämiseksi. -Molemmat Nordwykin herrat ovat samaa mieltä kuin he, joten komisario -mielipiteinensä ehkä jää vähemmistöön. - -— Suokoon Jumala että niin kävisi, huudahti taiteilija Vilhelmin äiti -tarmokkaaseen tapaansa. — Huomenna tai ylihuomenna olemme saarroksissa, -niin ettei kissakaan enää pääse luikahtamaan kaupungista; ja mieheni -sanoo että meidän tulisi alusta pitäen säästää ruokavarojamme. - -— Puolituhatta syömäriä lisäksi kaupunkiin nielemään lapsiltamme -ruokapalat, — sitä vailla! huudahti rouva de Haes heittäytyen tuoliin -että se rasahti ja lyöden polveensa. - -— Ja ne ovat englantilaisia, arvoisa serkku, englantilaisia, keskeytti -veronkantajan vaimo Margareeta rouvaa. — Ne eivät syö, vaan ne ahmivat! -Eihän meikäläisiltäkään puutu ruokahalua, mutta Nordwykin herra — -tarkoitan nuorempaa, joka kävi prinssin lähettinä kuningattaren tykönä, -— kertoi Vilhelmilleni mistä kaikesta tuollainen englantilainen ahma -kykenee tekemään lopun. Ne pureksivat naudanlihaa kuin juustoa vain, ja -meidän oluemme on kuin astiavettä heidän tumman mallasjuomansa rinnalla. - -— Tuo kaikki vielä olisi siedettävissä, sanoi Barbara, — kun ne -vain olisivat rohkeita sotureita. Meneekö satakunta nautaa enemmän -vai vähemmän, siitä ei toki niin paljoa riippune, ja kyllä puute -paastoamaan opettaa. Mutta noiden käpälämäkeläisten takia en uhraisi -edes ainoatakaan Adrianimme harmaista kaniineista. - -— Ei kannattaisikaan, sanoi rouva de Haes. — Nyt menen kotiin, ja -jos saan mieheni käsiini, niin hän saa kuulla, mitä kunnon ihmiset -ajattelevat englantilaisista. - -— Tyyntykää, serkku, tyyntykää, sanoi nyt pormestari van Swietenin -rouva, joka tähän saakka mitään puhumatta oli leikitellyt kissan -kanssa. — Uskokaa pois, on oikeastaan aivan yhdentekevää laskemmeko -nuo apujoukot kaupunkiin vai emme, sillä ennenkuin karviaismarjat -ovat kypsyneet meidän puutarhassamme on vastarinta lopussa — joka -tapauksessa. - -Maria, joka tarjoeli leivoksia ja maustettua viiniä, laski tämän -kuullessaan tarjottimen pöydälle kysyen: - -— Niinkö soisitte käyvän, rouva Matilda? - -— Niin, vastasi tämä tarmokkaasti, — enkä minä yksin, vaan monet muut -järkevät ihmiset. Ylivoimaa ei ole mahdollista vastustaa, ja kuta -pikemmin anomme kuninkaalta armoa, sitä varmemmin sitä suodaan meille. - -Toiset naiset kuuntelivat sanatonna tuon rohkean Matildan puhetta, -mutta Maria meni häntä lähemmäksi ja vastasi kiivaasti: - -— Ken niin puhuu, se menköön heti espanjalaisten puolelle, sillä hän -toivoo häväistystä kaupungillemme ja maallemme, hän... - -Matilda keskeytti Mariaa väkinäisellä naurulla ja huudahti: - -— Rikkiviisas rouvaseni, aiotteko antaa neuvoja kokeneille naisille? -Onko mointa ennen kuultu, että vieraita tuolla tavoin hätyytellään? - -— Olkoonpa kuultu tai ei, vastasi toinen. — Minä en suvaitse talossani -tuollaisia puheita, ja vaikka ne kuulisin oman sisareni suusta, niin -sanoisin hänelle: "Mene tyköäni, et kuulu enää ystäviini!" - -Marian ääni vavahteli ja ojennetuin käsivarsin hän viittasi oveen. - -Matilda rouva koetti tointua, mutta ei saanut huoneesta poistuessaan -sanotuksi muuta kuin: — Ei hätää — ei hätää — teidän ei tarvitse enää -nähdä minua. - -Barbara meni saattamaan tuota loukkaantunutta rouvaa. Huoneeseen -jääneet vieraat loivat hämillään katseensa maahan, mutta Vilhelmin äiti -huudahti: - -— Oikein, rouvaseni, oikein! - -Kaupunginsihteerin ystävällinen vaimo kietoi käsivartensa Marian -ympärille, suuteli hänen otsaansa ja kuiskasi hänelle: - -— Kääntykää toisaanne ja pyyhkikää pois kyynelenne! - - - - -Yhdeskolmatta luku. - - -Oli kerran vanki, jonka julmat kiduttajat heittivät taidokkaasti -rakennettuun tyrmään. Sen seinät siirtyivät päivä päivältä likemmäksi -toisiansa, uhaten ihmisparkaa yhä lähemmältä, niin että hän epätoivosta -heitti henkensä ja vankilasta tuli hänen ruumisarkkunsa. Samalla -tavoin siirtyi espanjalaisten sotajoukkojen muodostama rauta-aita -yhä lähemmäksi Leidenin ympärille, ja jos onnistui tehdä loppu uhrin -vastarinnasta, niin tätä uhkasi vielä julmempi ja säälimättömämpi -kohtalo kuin tuon vanki raukan. Kehä, jonka Filip kuninkaan -sotapäällikkö Valdez ja tämän taitava alapäällikkö don Ayala olivat -muodostaneet kaupungin ympärille vähemmässä kuin kahdessa päivässä, -oli jo melkein umpinainen, huolellisesti varustettu Valkenburgin -linnoitus oli vihollisen hallussa, ja lisäksi oli piiritys alkanut -paljoa aikaisemmin ja paljoa suuremmalla voimalla kuin pelokkaimmatkaan -kaupungin asukkaista olivat otaksuneet tapahtuvaksi. Leidenillä -oli odotettavissa, jos se joutui vihollisen käsiin, että sen talot -ryöstettäisiin tyhjiksi ja poltettaisiin, miehet menettäisivät henkensä -ja naiset kunniansa, — siitä oli takeena muiden valloitettujen -kaupunkien kohtalo ja espanjalaisten luonne. - -Ken olisi näinä päivinä voinut kuvailla mielessänsä tuon toimeliaan -kaupungin suojelushengetärtä muunlaiseksi kuin synkkäotsaiseksi ja -haikeakatseiseksi, — ja kumminkin oli tänään valkoisella portilla elämä -niin vilkasta kuin olisi vietetty kevätjuhlaa esittämällä komeata -näytelmää. Kaikkialla pitkin valleja aina Katariinantornille saakka -seisoi ahtaalle tungettuina miehiä, naisia ja lapsia. Nuo vanhat -muurit muistuttivat katselijainpenkkejä ylen täydessä sirkuksessa, -ja aina kaupunkiin saakka kuului monilukuisen, uteliaan ihmisjoukon -aikaansaamaa surinaa. - -Kohtalo on niin armelias, että se suo ihmiselle kyvyn iloita -auringonsäteistä, jotka välähtävät esiin kesken hirmuista rajuilmaa, -ja siten unhottivat kisällit ja oppipojat, naiset ja lapset tuolla -ylhäällä seistessänsä uhkaavan vaaran ja iloitsivat katsellessaan -komeapukuisia englantilaisia sotamiehiä, jotka silmäilivät ylös heihin -ja viittailivat ja hymyilivät veitikkamaisesti nuorille naisille — -näyttäen kumminkin hieman levottomilta odottaessaan portin takana -jatkuvan neuvottelun lopputulosta. - -Nyt aukeni portti: siitä tuli ulos komisario van Bronkhorst, van -der Werff, kaupunginsihteeri van Hout ja muutamia muita kaupungin -johtavista miehistä, jotka kaikki saattoivat englantilaista överstiä -ja tämän torvenpuhaltajaa sillalle saakka. Översti näytti olevan kovin -kiihkoissaan ja iski kättänsä moneen kertaan miekkansa kultakahvaan, -leideniläiset herrat keskustelivat hänen kanssansa ja lausuivat -sitten syvään kumartaen hänelle jäähyväiset, — hän puolestaan vastasi -vain kopealla kädenliikkeellä. Kaupunkilaiset palasivat takaisin, -portti vetäistiin kiinni, vanha lukko kitisi, raudoitetut telkimet -laskeutuivat alustoilleen, nostosillalta kuului kauas ketjujen kalinaa, -— ja kokoontunut ihmisjoukko tiesi nyt että englantilaisilta oli -kielletty pääsö kaupunkiin. - -Kuului äänekkäitä hurraahuutoja, joihin myöskin sekaantui kiivaita -paheksumisen ilmaisuja. — Oranialainen eläköön! huusivat pojat, -joiden joukossa myöskin oli Adrian ja Allerts vainajan poikanen, -naiset liehuttivat liinojaan ja kaikkein katseet olivat kiintyneet -englantilaisiin. Nyt kajahti äänekäs torventoitotus, upseerit -karauttivat ratsuillaan överstin luo, — seurasi lyhyt neuvottelu, -jota muutamat näyttivät häiritsevän kiihkeillä puheilla, — sitten -puhallettiin lähtömerkki. Sotamiehet kiiruhtivat nyt kilvan mikä -puolelle, mikä toiselle, ja moni heistä ilmaisi nyrkinpuinnilla vihansa -kaupunkia kohtaan. Sitten he tarttuivat keihäisiinsä ja musketteihinsa, -ja rumpujen ja torvien päristessä alkoi sekasorto selvitä. Kukin -asettui riviinsä, rivit muodostuivat osastoiksi, kirjavat liput -käärittiin tangoilta ja alkoivat liehua iltatuulessa, ja äänekästen -hurraahuutojen kaikuessa kulki joukko Reiniä pitkin lounaaseen päin, -missä espanjalaisten etuvartiot olivat. - -Leidenin poikaset yhtyivät tarmolla englantilaisten hurraahuutoihin. - -Allertsin poika oli myöskin alkanut hurrata muiden mukana, mutta kun -hän näki kookkaan kapteenin ylpeästi vaeltavan joukkonsa etunenässä, -tukahtui hänen äänensä, ja kätkien kasvot käsiinsä hän juoksi kotiin -äitinsä luokse. - -Toiset pojat eivät huomanneet häntä, sillä auringonsäteet heijastuivat -niin häikäisevästi sotilasten pantsareista ja kypäreistä, keihäistä -ja miekoista, torventoitotus kuului niin reippaalta, upseerien -ratsut keikistelivät niin hilpeästi, ja kirjavat töyhdöt ja liput ja -hehkuvista luntuista kohoavat savupilvet hohtivat laskevan auringon -punassa niin komeavärisinä, että silmät ja korvat kuin tenhottuina -tarkkasivat tuota kaikkea. — Mutta pian kiintyi katselijain huomio -erääseen uuteen seikkaan. - -Kuusineljättä englantilaista, niiden joukossa muutamia upseereja, -jäi toisista jäljelle ja lähestyi porttia. Jälleen kitisi lukko ja -ketjut kalisivat. Tuo pieni joukko päästettiin sisään, ja kaupungin -pohjoispäässä, siinä, missä talot alkoivat, lausuivat herra van -Bronkhorst ja pormestari heille tervetulijaiset. - -Valleilla seisojat olivat kaikki luulleet saavansa nähdä poistuvien -englantilaisten joutuvan kahakkaan espanjalaisten kanssa. Mutta -he erehtyivät. Ennenkuin englantilaiset olivat tulleet vihollisen -läheisyyteen nähtiin lunttuja heitettävän ilmaan, liput laskeutuivat -— ja kun uteliaat yön tullessa hajaantuivat, tiesivät he, että -englantilaiset olivat pettäneet vapaudenasian ja menneet espanjalaisten -puolelle. Nuo kaupunkiin päästetyt kuusineljättä miestä olivat ainoat, -jotka kieltäytyivät ottamasta osaa tuohon petokseen. Kaupunginsihteeri -sai toimeksensa hankkia asunnon kapteeni Cromwellille ja noille -toisille englantilaisille. Van der Werff palasi kotiin herra van -Bronkhorstin seurassa. He puhelivat hiljaa, mutta kiivaasti. Komisario -vakuutti prinssin vihastuvan siitä, että englantilaisilta oli kielletty -pääsö kaupunkiin, sillä hän piti, syystä kyllä, ylen tärkeänä sitä -seikkaa että Elisabet kuningatar suosi vapaudenasiaa, — jota asiaa -pormestari ystävineen tänään oli vahingoittanut aika lailla. Van der -Werff ei myöntänyt tätä, sillä pääasia oli, että Leiden ei antautuisi. -Jos tämä kaupunki joutuisi vihollisen käsiin, olisivat myöskin Delft, -Gouda ja Rotterdam hukassa, ja turhaa olisi sitten enää koettaa -taistella Hollannin vapauden puolesta. Viisisataa aimo syömäriä olisi -ennen aikojaan tehnyt lopun kaupungin niukoista ruokavaroista. Olihan -koetettu esittää asia englantilaisille mitä kohteliaimmalla tavalla, -olihan heitä myöskin kehotettu asettumaan leiriin vallien viereen, -kaupungin tykkien suojaan. - -Kun nuo kaksi miestä erosivat, ei kumpikaan ollut luopunut -mielipiteestään, mutta horjumaton oli kummankin vakuutus vastustajan -aikeiden vilpittömyydestä. - -Erotessa sanoi Pietari: - -— Kaupunginsihteerin pitää kirjoittaa prinssille ja esittää selvällä -ja vakuuttavalla tavallansa menettelymme syyt, ja hänen ylhäisyytensä -varmaankin lopuksi sen hyväksyy. Siihen voitte luottaa. - -— Toivokaamme että niin käy, vastasi komisario, — mutta on muistettava, -että piakkoin olemme kuin vangit suljetut näiden muurien sisälle ja -että ehkä jo ylihuomenna on mahdotonta lähettää sanansaattajaa prinssin -tykö. - -— Kaupunginsihteeri on nopsa kynämies. - -— Ja antakaa aamulla varhain kuuluttaa, että kehotamme naisia, -vanhuksia ja lapsia, lyhyesti sanoen kaikkia, jotka vain kuluttavat -ruokavaroja eivätkä voi ottaa osaa kaupungin puolustamiseen, lähtemään -täältä. He voivat vaaratta lähteä Delftiin, sillä sinne on vielä tie -avoinna. - -— Hyvä, sanoi Pietari. — Muutoin kuuluu joukko naisia lähteneen jo -tänään. - -— Se on oikein, huudahti komisario. — Mehän olemme heikolla aluksella -myrskyssä tuuliajolla. Jos minulla olisi täällä tytär, niin kyllä -tietäisin mitä tekisin. Näkemiin, herra! Millähän kannalla lienevät -asiat Alfenissa! Sieltä ei kuulu enää laukauksia. - -— Pimeys lienee keskeyttänyt taistelun. - -— Toivokaamme siis että huomenna kaikki käy hyvin ja joskin nuo joukot -tuolla sortuisivat, niin me täällä pysymme horjumattomina ja lujina. - -— Pysymme lujina loppuun saakka, vastasi Pietari tarmokkaasti. - -— Loppuun saakka, — ja Jumala suokoon että se olisi onnellinen. - -— Amen, huudahti Pietari, puristi komisarion kättä ja läksi jatkamaan -matkaansa kotiin päin. Portailla tuli häntä vastaan Barbara. Tämä aikoi -kutsua Mariaa, joka oli neidin tykönä, mutta Pietari ei sallinut hänen -sitä tehdä. - -Pitkän aikaa hän kulki edes takaisin mietteisiin vaipuneena, ja hänen -huulensa vavahtelivat niin tuskallisesti kuin hän olisi kärsinyt kovaa -kipua. Kun hän hetken kuluttua kuuli vaimonsa äänen ruokasalista, -hillitsi hän tarmokkaasti mieltänsä, lähestyi ovea ja avasi sen -hitaasti. - -— Sinä olet jo kotona! Ja minä istun täällä rauhassa kehräämässä! -huudahti Maria hämmästyneenä. - -— Olen, lapseni. Tee hyvin ja tule luokseni, minulla olisi sinulle -sanottavaa. - -— Jumalan tähden, Pietari, mitä on tapahtunut? Kuinka oudolta äänesi -kuuluu ja kuinka kalpealta näytät! - -— En ole sairas, mutta asemamme käy arveluttavaksi — ylen -arveluttavaksi, Maria. - -— On siis totta että viholliset... - -— Ne ovat saavuttaneet eilen ja tänään paljon etuja, mutta tee hyvin ja -elä keskeytä minua nyt, jos rakastat minua, sillä se, mitä minun nyt -täytyy sanoa sinulle, ei ole helppo sanoa, — vaikea, ylen vaikea on -saada se lausutuksi. Mistä oikein alkaisin? Kuinka esittäisin sen, että -ymmärtäisit minua! Katsos, lapseni, otin sinut luokseni lämpöisestä -pesästä; vähän oli meillä sinulle tarjottavaa ja sinä odotitkin varmaan -enempää. Tiedän ettet ole ollut tyytyväinen. - -— Mutta sinun olisi niin helppo tyydyttää minua. - -— Sinä erehdyt, Maria. Näinä kovina aikoina on minun kokonaan -antauduttava tuolle yhdelle asialle; mikä sen lisäksi ja sen ohella -kiinnittää ajatuksiani, se on pahasta. Mutta nyt juuri eräs seikka -lamauttaa rohkeuttani ja tarmoani, nimittäin huoli sinun kohtalostasi. -Ken tietää mitä on odotettavissa, ja siksi täytyy minun sanoa se, -täytyy laskea sydämeni kidutuslavalle ja lausua sinulle toivomus... -Toivomus? Oi, laupias taivas, eikö ole muuta nimitystä sille mitä -tarkoitan! - -— Puhu, Pietari, puhu, eläkä kiduta minua! huudahti Maria luoden -tuskaisen katseen puolisoonsa. Mikään vähäpätöinen seikka ei voinut -olla tuo, joka sai tämän selväjärkisen ja tarmokkaan miehen puhumaan -noin kierrätellen. - -Pormestari hillitsi mieltänsä ja alkoi jälleen puhua: - -— Olet oikeassa, ei vitkastelu auta, sanottava se kumminkin on. Me -olemme päättäneet tänään raatihuoneella kehottaa naisia lähtemään -kaupungista. Delftiin vievät tiet ovat nyt vielä käytettävinämme, mutta -eivät ehkä enää ylihuomenna, ja sitten... mitä sitten tapahtuu, — kuka -sen tietää? Ellei tule apua ja ruokavarat ovat lopussa, ei meillä ole -muuta neuvoa kuin avata portit viholliselle, ja sitten, Maria, kuvaile -mielessäsi, mitä sitten tapahtuu! Rein ja kanavat punertuvat niihin -virtaavasta verestä, ja niissä kuvastuu tulipalo, jonka vertaista ei -ole ennen nähty. Voi miehiä — ja voi naisia, joihin vihollisten raivo -kohdistuu! Ja voi sinua, sinua, sen miehen vaimoa, joka on taivuttanut -tuhansia luopumaan Filip kuninkaasta, sen maanpakoon tuomitun puolisoa, -joka on täällä johtanut vastarintaa. - -Viime sanat kuullessaan loi Maria suuret silmänsä avo auki ja keskeytti -puolisoansa kysyen: - -— Onko tarkoituksesi koetella rohkeuttani? - -— Ei, Maria, minä tiedän, että sinä pysyisit uskollisena loppuun saakka -ja kärsisit kuoleman yhtä uljaasti kuin sisaresikin, mutta minä, -minä en voi kestää ajatusta, että sinä joutuisit noiden murhamiesten -kirottuihin käsiin. Kohtalosi täyttää mieleni levottomuudella, -kalvavalla levottomuudella, joka ratkaisevana hetkenä on lamauttava -tarmoni, ja siksi minun täytyy sanoa... - -Maria oli tähän saakka vaieten kuunnellut puolisoansa; nyt hän tiesi, -mitä tämä tarkoitti. Hän meni lähemmäksi häntä ja keskeytti häntä -huudahtaen lujasti ja tarmokkaasti: - -— Jo riittää, jo riittää, kuuletko! En kärsi kuulla enää sanaakaan! - -— Maria! - -— Vaiti. Nyt on minun vuoroni puhua. Vapautuaksesi _levottomuudesta_ -tahdot lähettää puolisosi pois talostasi; pelkäät levottomuuden -lamauttavan tarmosi. Mutta luuletko sitten _kaipauksen_ sitä -vahvistavan? Jos minua rakastat, et voi olla sitä tuntematta... - -— Josko sinua rakastan, Maria? - -— No hyvä. Mutta sitä et ole tullut ajatelleeksi, miten minun olisi -mieleni tuolla paossa ollessani, jos minäkin sinua rakastan. Olen -vaimosi, olemme vihkialttarilla vannoneet ettei meitä erottaisi muu -kuin kuolema. Oletko sen unohtanut. Enkö ole kohdellut lapsiasi -ominani? Enkö ole opettanut heitä ilomielin nimittämään minua äidiksi? -Enkö? - -— Olet, Maria, olet, olet. - -— Ja kumminkin sinä raskisit lähettää minut luotasi haikeasti -ikävöimään? Tahdot estää minua pitämästä valoista pyhimmän? Voisit -erottaa minut lapsista? Pidätkö minua liian halpana ja heikkona -kärsimään vaivoja ja kuolemaa tuon pyhän asian tähden, joka koskee yhtä -läheltä minuun kuin sinuunkin? Sinä nimität minua usein lapseksesi, -mutta niinä voin myös olla luja, ja mitä nyt seuraakin, niin en valita. -Sinä olet mieheni ja saat käskeä; minä olen vaimosi ja tottelen. Onko -minun lähdettävä? Vai jäänkö luoksesi? Odotan vastausta. - -Maria oli puhunut vapisevalla äänellä, mutta Pietari huudahti kovasti -liikutettuna: - -— Jää, jää, Maria! Tule, tule luokseni ja anna anteeksi! - -Pietari tarttui hänen käteensä ja huudahti vielä kerran: - -— Tule, tule! - -Mutta Maria irroittihe hänen kädestänsä, peräytyi ja sanoi rukoilevasti: - -— Päästä minut, Pietari. En voi... Sydäntäni kirveltää vielä liiaksi. - -Pietarin kädet vaipuivat alas ja hän katsoi huolestuneena häneen, mutta -Maria käännähti ja läksi vaieten huoneesta. - -Pietari ei seurannut häntä, vaan meni työhuoneeseensa ja koetti -kohdistaa huomionsa virka-asioihin, mutta hänen ajatuksensa pyrkivät -aina vain kiintymään Mariaan. Tuo rakkaus rasitti häntä rikoksen -tavoin, ja hän oli mielestään kuin airut, joka noukkii kukkia tien -varrelta ja tässä turhassa toimessa kuluttaa aikaansa ja unhottaa -tehtävänsä. Hänen mielensä oli niin sanomattoman raskas ja alakuloinen, -että hänestä melkein tuntui keveämmältä, kun Pankrationtornista vähän -ennen keskiyötä alkoi kuulua hälytyssoittoa. Hädässä, sen hän tiesi, -tuntisi ja ajattelisi hän vain sitä, mitä velvollisuus vaati, — ja -rohkaistuna otti hän nyt hattunsa naulasta ja läksi vakavin askelin -talostansa. - -Kadulla kohtasi hän junkkari van Duivenvoorden, joka pyysi häntä -tulemaan Hoogewoortin portille, sillä sinne oli jälleen saapunut -englantilaisia, pieni joukko kelpo miehiä, jotka olivat kiivaassa, -verisessä taistelussa puolustaneet Alfenia ja Goudan sulkua -espanjalaisia vastaan, siksi kunnes heiltä loppui ruuti ja heidän -täytyi joko antautua tai pelastua pakenemalla. Pormestari seurasi -junkkaria ja antoi avata portin noille uljaille sotureille. Niitä -oli parikymmentä, ja niiden joukossa oli alankomaalainen kapteeni -van der Laen ja eräs nuori saksalaista syntyperää oleva upseeri. -Pietari määräsi että heidät majoitettaisiin yöksi raatihuoneelle ja -vahtitupaan. Seuraavana päivänä piti heille toimitettaman sopivia -asuntoja kaupunkilaisten tykönä. Janus Dousa pyysi kapteenin luoksensa -ja saksalainen meni Vaihettajan majataloon. Kaikkia kehotettiin -saapumaan seuraavana päivänä puolipäivän aikaan pormestarin tykö, -jolloin heille määrättäisiin asunnot ja heidät sijoitettaisiin -vapaaehtoisiin joukkoihin. - -Pankrationtornista kuuluva hälytys häiritsi van der Werffin talossa -naistenkin yörauhaa. Barbara meni Marian tykö, ja he palasivat -makuuhuoneisiinsa vasta kun olivat saaneet tietää syyn kellonsoittoon -ja rauhoittaneet Henriikaa. - -Maria ei saanut unta. Hänen puolisonsa aikomus lähettää hänet luotansa -nyt vaaran uhatessa oli saattanut hänen sydämensä kapinoimaan ja -loukannut häntä mitä kovimmin. Maria tunsi että hän, jonka tähden hän -iloitsi huomatessaan yleviä pyrintöjä ja jaloja tunteita mielessänsä, -ei arvostellut häntä oikein, ei tuntenut häntä. Mitä iloa on sokean -vaimolla viehättävästä ulkomuodostaan, mitä auttoi häntä kallis aarre, -jota hän säilytti povessaan, kun hänen puolisonsa ei siitä tiennyt, -ei välittänyt! "Osota hänelle, sano hänelle, millaisia pyrkimyksesi -ovat!" kehotti rakkaus, mutta naisellinen ylpeys huudahti: "Elä tyrkytä -hänelle sitä, mitä hän ei huoli hakea!" - -Niin kuluivat hetket, tuottamatta hänelle lepoa tai rauhaa, -herättämättä hänessä halua unohtaa tuota kärsimäänsä nöyryytystä. - -Vihdoin tuli Pietari makuuhuoneeseen, varovasti ja hiljaa, ettei -herättäisi häntä. Maria oli nukkuvinaan, mutta raottaen silmiänsä voi -hän nähdä Pietarin. Kynttilä valaisi hänen kasvojansa, ja nuo rypyt, -jotka Maria oli huomannut jo ennen, loivat ikäänkuin synkät varjot -silmien ja suun välille. Ne painoivat hänen kasvoillensa tuon raskaan. -katkeran huolen leiman ja johtivat Marian mieleen sanat, jotka olivat -herättäneet hänet edellisenä yönä, Pietarin puheen tuosta "liian -raskaasta", jota hän ei ehkä jaksaisi kestää. Nyt lähestyi Pietari -hänen vuodettansa ja pysähtyi pitkäksi aikaa sen ääreen. Mutta Maria -ei enää nähnyt häntä, sillä hän painoi silmänsä lujasti umpeen, — vaan -hän oli kumminkin nähnyt välähdyksen tuosta lempeästä katseesta, jonka -Pietari loi häneen. Se ei häipynyt hänen silmistänsä, ja hänestä tuntui -siltä kuin Pietari olisi yhä edelleen katsellut häntä hellästi ja -rukoillut hänen puolestansa kuin lapsen puolesta. - -Pietari oli nukkunut jo aikoja sitten, mutta vielä aamuhämärissä -oli Maria vallan valveillansa, kuin keskellä päivää. Paljon täytyi -hänen antaa Pietarille anteeksi hänen rakkautensa takia, mutta ei -hän kumminkaan voinut unohtaa tuota loukkausta. Leikkikalu, mietti -hän, taideteos, jonka näkeminen tuottaa iloa, viedään turvapaikkaan -vaaran uhatessa, mutta kirveestä ja leivästä, miekasta ja suojelevasta -talismanista, lyhyesti sanoen, siitä, mikä on välttämättömän -tarpeellista, luovumme vasta kun loppumme on tullut. Pietari katsoi -siis tulevansa toimeen ilman häntä. Jos Maria olisi täyttänyt hänen -tahtonsa ja lähtenyt hänen luotansa, ehkäpä hän sitten... - -Tässä hän pysähtyi, sillä ensi kerran heräsi hänessä ajatus: "Olisiko -hän todella kaivannut apuani ja lohdutustani?" - -Rauhatonna Maria kääntyi toiselle kyljelleen, ja hänen sydämensä sykki -levottomasti, kun hänen nyt täytyi myöntää, ettei ollut tehnyt paljoa -keventääksensä puolisonsa raskasta taakkaa. Häntä kiusasi epäselvä -tunne, että Pietari ehkä ei yksin ollut syypää siihen, ettei hän hänen -rinnallaan ollut täysin onnellinen. Eikös hänen edellinen käytöksensä -antanut Pietarille kyllin aihetta otaksua, että hänen vaimonsa kovimman -vaaran uhatessa olisi hänelle pikemmin esteeksi kuin lohdutukseksi ja -avuksi? - -Marian valtasi harras halu päästä selville omasta itsestänsä, ja hän -nousi vuoteessaan istualleen ja rupesi miettimään kulunutta elämäänsä. - -Hänen äitinsä oli ennen nuorena ollut katoolilainen, ja hän oli usein -kertonut Marialle, kuinka hänen mielensä oli tuntunut keveältä, kun -hän oli tunnustanut kaikki, mikä voi rasittaa naissydäntä, henkilölle, -johon luotti, ja Sanan palvelijan kautta saanut vakuutuksen, että -luottaen anteeksiantoon voisi alkaa uuden elämän. "Nyt on vaikeampi", -sanoi äiti, kun Maria ensi kerran meni ehtoolliselle, "sillä meidän -reformeerattujen on käännyttävä suorastaan Jumalan puoleen ja päästävä -selville itsestämme ja suhteestamme Häneen, ennenkuin menemme -Herran ehtoolliselle. Se tosin riittääkin, sillä jos sydämessämme -vilpistelemättä tunnustamme Jumalalle kaikki ajatukset ja teot, jotka -rasittavat omaatuntoamme, ja jos todella niitä kadumme, niin voimme -Vapahtajan haavoihin turvaten olla varmat anteeksiannosta." - -Tuollaiseen sisälliseen rippiin valmistautui nyt Maria, ja hän tutki -ankarasti ja säälimättömästi omaa käytöstänsä. Totta oli että hän -oli liiaksi ajatellut itseään, vaatinut paljon ja suonut vähän. Hän -tunnusti syyllisyytensä, nyt alkaisi hän sitä sovittaa. - -Tästä itsensätutkimisesta kävi hänen mielensä jälleen keveäksi, ja -kun hän vihdoin päivän sarastaessa koetti nukkua, iloitsi hän jo -ajatellessaan kuinka herttaisen aamutervehdyksen lausuisi Pietarille; -mutta kohta hän vaipui uneen, ja kun hän heräsi, oli hänen puolisonsa -jo aikoja sitten lähtenyt kotoa. - -Kuten aina, järjesti hän tänäänkin, ennenkuin ryhtyi muihin toimiin, -Pietarin työhuoneen, ja sitä tehdessään hän loi ystävällisen katseen -Eeva vainajaan. Kirjoituspöydällä oli raamattu, — virkaa koskevia -kirjoja lukuunottamatta ainoa, jota Pietari luki. Barbarakin haki -siitä väliin lohtua ja mielenylennystä, mutta hän käytti sitä myöskin -oraakelina, siten että teki sille kysymyksiä ja aukaisi sen sitten. -asettaen samalla sormensa johonkin paikkaan. Vastaukset oli useimmiten -helppo ymmärtää, ja niiden mukaan hän toimi tavallisimmin, joskaan ei -aina. Tänään hän taaskaan ei ollut noudattanut sen vihjausta, sillä -kun hän oli tiedustellut, uskaltaisiko vielä lähettää pojallensa, -merigeusille, kaupunkia piirittävistä espanjalaisista huolimatta, -säkillisen kaikenlaista tavaraa, oli hän saanut vastaukseksi Jeremian -sanat: "Heidän majansa ja laumansa pitää heiltä otettaman pois, heidän -telttansa ja kaikki heidän kappaleensa, ja heidän kamelinsa pitää -heidän ottaman myötänsä." Kumminkin oli hän varhain aamulla uskonut -säkin eräälle leskelle, joka neuvoston kehotusta noudattaen nuorine -tyttärinensä aikoi lähteä Delftiin. Voisihan tuo oiva lahja ehkä -kumminkin saapua onnellisesti Rotterdamiin: ainahan äidit toivoivat -ihmeitä tapahtuvan heidän lastensa hyväksi. - -Kun Maria otti raamatun pannaksensa sen jälleen sen tavalliselle -paikalle, avasi hän sen edellisen korinttilais-epistolan -kolmannentoista luvun kohdalta, sillä tuo rakkautta käsittelevä luku -oli hänelle erittäin rakas. "Rakkaus on kärsiväinen ja laupias", luki -hän, "ei rakkaus ole tyly" — ja sitten: "Kaikki hän peittää, kaikki hän -uskoo, kaikki hän toivoo, kaikki hän kärsii." - -Niin, hänen tuli olla kärsiväinen, peittää kaikki ja toivoa, siihen -velvoitti häntä rakkaus. - -Kun hän oli sulkenut raamatun ja aikoi lähteä Henriikan luo, toi -Barbara sisään Janus Dousan. Tuo nuori aatelismies oli nyt haarniskoitu -ja näytti paljoa pikemmin soturilta kuin oppineelta tai runoilijalta. -Kun pormestari ei ollut raatihuoneella, oli hän luullut saavansa tavata -häntä kotona. Lähetti oli palannut prinssin luota Dordrechtistä tuoden -muassaan kirjeen, jossa Dousa määrättiin Allertsin kuoleman kautta -avoimeksi jääneeseen päälliköntoimeen. Paitsi kaupunginsotilaita -tulisivat kaikki muutkin aseelliset joukot hänen komennettaviksensa. -Ilomielin oli hän suostunut ottamaan vastaan tuon toimen, ja hän pyysi -Mariaa ilmoittamaan siitä pormestarille. - -— Toivotan onnea, sanoi Maria. — Mutta kuinkas nyt käy lempilauseenne: -"_Ante omnia Musae_"? - -— Minä muutan sitä vähän ja sanon: "_Omnia ante Musas_". - -— Ymmärrätkö sinä, hyvä lapsi, mitä tuo sekasotku merkitsee? kysyi -Barbara. - -— Muusoille annetaan nyt lähtöpassit, sanoi Maria hilpeästi. - -Janus naurahti kuullessaan tuon ravakan vastauksen ja huudahti: - -— Kuinka huolettomalta ja reippaalta te näytätte! Näinä vakavina -aikoina on harvinaista nähdä iloiset kasvot. - -Maria ei tiennyt, kuinka hänen olisi käsitettävä junkkarin sanat, jotka -kyllä voivat sisältää salaivaakin, ja hän vastasi avomielisesti: - -— Elkää pitäkö minua kevytmielisenä, junkkari. Tiedän kuinka vakavat -ajat ovat, mutta olen juuri ripittänyt itseäni ja huomannut itsessäni -paljon pahaa, mutta myöskin halua parantua. - -— Kas vain, kas vain, vastasi Janus. — Olenhan tiennyt että te jo -Delftissä solmisitte ystävyydenliiton klassikoitteni kanssa. "Tunne -itsesi", oli kreikkalaisten ensi ohjesääntö, ja te noudatatte sitä -järkevällä tavalla. Itsensätutkimisen ja jalostumispyrkimyksen alkuna -on aina halu oppia tuntemaan itsensä; ja jos rakkaassa omassa itsessään -huomaa rumentavia tahrapilkkuja ja rohkenee pitää niitä itsessään yhtä -rumina kuin muissa... - -— Silloin alkaa aivan itsestään niitä inhota, ja silloin on alkanut -vaeltaa parannuksen tietä. - -— Ei, arvoisa rouva, silloin on sitä jo ehtinyt hyvän matkaa. -Pitkällinen vakaa mietiskely saattoi Sokrateen huomaamaan — tiedättekö -mitä? - -— Ettei hän tiennyt mitään. Minä sain nopeammin sen vakaumuksen. - -— Ja kristitty oppii jo koulussa tietämään sen, sanoi Barbara, -sanoakseen jotakin hänkin. — Kaikki tieto on vajavaa. - -— Ja me olemme syntisiä kaikki tyyni, lisäsi Janus. — Sitä on helppo -sanoa, muori kulta, ja helppo sitä on ymmärtääkin, kun tarkastelee -toisia. "_Hän_ on syntinen" on helppo sanoa, mutta "_minä_ olen -syntinen" on vaikeampi saada suustansa. Ja ken hiljaisessa kammiossaan -huutaa sitä tuskissaan, sen mustiin siipiin ilmestyy jo joku valkoinen -enkelinsulka. Suokaa anteeksi! Onpa omituista, kuinka synkän vakavaksi -nykyisin käy kaikki mitä ajattelee ja sanoo. Missä Mars jumala riehuu, -siellä iloiset muusat vaikenevat. Tervehtäkää puolisoanne ja sanokaa -hänelle, että kapteeni Allertsin ruumis on tuotu kaupunkiin ja että -maahanpanijaiset on aiottu pitää huomenna. - -Junkkari lausui jäähyväiset, ja käytyään katsomassa hoidokkiansa, joka -voi hyvin ja oli iloisella mielellä, lähetti Maria Adrianin ja Liisan -poimimaan kaupunginmuurin vieressä olevasta puutarhasta kukkia ja -lehviä, joista hän aikoi yhdessä lasten kanssa sitoa seppeleitä tuolle -kelpo vainajalle. Maria itse läksi kapteenin lesken tykö. - - - - -Kahdeskolmatta luku. - - -Vähän ennen päivällistä tuli Maria kotiin. Heidän talonsa edustalle -oli kokoontunut kirjava joukko parrakkaita sotamiehiä. Nämä koettivat -englanninkielellä selittää jotakin kaupunginvahdeille ja kun näkivät -näiden kunnioittavasti tervehtivän Maria rouvaa lähensivät hekin -kättänsä kypäreihinsä. - -Maria vastasi ystävällisesti ja meni sisälle avoinna olevasta ovesta, -josta päivänvalo virtaili ulkoeteiseen. - -Pietari oli määrännyt ulkona seisoville englantilaisille sotamiehille -asunnot ja neuvoteltuaan uuden päällikön Jan van der Does'in kanssa -ilmoittanut heille, mihin osastoon kukin tulisi kuulumaan. He kai -vielä odottelivat toisia tovereitaan, sillä kun Maria rouva rupesi -nousemaan portaita ylös ja katsahti niitä pitkin, huomasi hän että tuon -kapean käytävän sulki pitkäkasvuinen soturi. Tämä seisoi selin häneen -ja näytteli Liisalle neliskulmaisilla metallilevyillä reunustettua -tummaa samettibarettiansa, johon oli kiinnitetty kaunis vaaleansininen -kamelikurjensulka. Tyttönen näytti olevan hyvissä väleissä soturin -kanssa, sillä hän naureskeli vain iloisesti, vaikka vieras ei suostunut -täyttämään hänen tahtoansa. - -Maria pysähtyi, miettien mitä tekisi, mutta kun lapsukainen tempaisi -itsellensä tuon komean lakin ja pani sen kiharoillensa, katsoi hän -velvollisuudeksensa varoittaa häntä ja huudahti nuhtelevasti: - -— Mutta, Liisa, eihän tuo ole mikään lasten lelu. - -Sotilas käännähti, — hän säpsähti, laski kätensä otsallensa ja jäi -hetkeksi seisomaan paikalleen: sitten kiiruhti hän pitkin harppauksin -portaita alas Marian tykö. Tämä peräytyi hämmästyksissään, mutta vieras -ei suonut hänelle ajatusaikaa, vaan ojensi hänelle molemmat kätensä, -huudahtaen silmät säteilevinä reippaasti ja riemuisasti: - -— Maria! Maria neiti! Tekö täällä! Tämäpä vasta on onnenpäivä! - -Maria tunsi heti soturin ja ojensi hänelle kätensä epäröimättä, -mutta vähän hämillään. Nuorukaisen siniset silmät tavottelivat hänen -katseitansa, mutta hän loi ne maahan sanoen: - -— En minä ole enää neiti, neidistä on tullut rouva. - -— Vai rouva! huudahti toinen. — Kuinka arvokkaalta tuo kuuluu! Mutta -olettehan minusta sittenkin sama Maria neitonen. Ette ole hitustakaan -muuttunut. Tuolla tavoin te kumarsitte häissä Delftissä, tuolla -tavoin te kohotitte kättänne, noin te loitte katseenne maahan, — noin -suloisesti te silloinkin punehduitte. - -Hän lausui nämät sanat iloisesti ja melkein lapsellisen avomielisesti, -harvinaisen soinnukkaalla äänellä, joka ei voinut olla Mariaa -miellyttämättä, vaikka häntä harmitti upseerin ylen tuttavallinen -käytöstapa. Nopealla liikkeellä kohotti hän päätänsä, katsoi rohkeasti -tuota nuorta, kaunista herraa silmiin ja sanoi arvokkaasti: - -— Te näette vain ulkomuodon, junkkari von Dornburg, täällä sisällä on -paljonkin ehtinyt muuttua kolmessa vuodessa. - -— Vai junkkari von Dornburg, toisti nuorukainen pudistellen -kiharapäätänsä. — Delftissä nimititte minua vain Yrjö junkkariksi. -Meidän on käynyt varsin eri lailla, arvoisa rouva, varsin eri lailla! -Sillä katsokaas, viikseni ovat kasvaneet joltisiksikin, joskaan eivät -upeiksi, olen käynyt hartevammaksi, aurinko on polttanut ruskeaksi -muinoisen punavalkoisen naamani, — lyhyesti sanoen, ulkomuotoni on -muuttunut suuresti, mutta täällä povessani on kaikki entisellään, -samassa tilassa kuin kolme vuotta sitten. - -Maria tunsi veren jälleen kohoavan poskillensa, mutta hän tahtoi estää -sitä ja vastasi nopeasti: - -— Ellei kehity, niin taantuu, ja siten olette hukkaan elänyt nuo kolme -vuotta, hyvä herra von Dornburg. - -Upseeri katsahti hämmästyneenä Mariaan ja sanoi sitten vakavammin: - -— Tuo pilapuheenne on sattuvampaa kuin ehkä luulettekaan. Olin toivonut -tapaavani teitä Delftissä, mutta ruutimme loppui kesken Alfenissa, -ja espanjalaiset ehtinevät siis syntymäkaupunkiinne ennen meitä. Nyt -suosiollinen sattuma suo minun kohdata teitä jo täällä, mutta... -Sallikaa minun puhua avomielisesti!... Mitä toivon ja halajan, sen -näen aina ihka selvästi edessäni, se kajahtelee korvissani, — ja kun -ajattelin sitä hetkeä, jolloin jälleen näkisin teidät, niin uneksuin -että te panisitte molemmat kätenne minun käsiini ettekä tervehtisi -minua pisteliäin sanoin, vaan kysyisitte muinoiselta toveriltanne, -jonka kanssa vietitte monet iloiset hetket entisinä onnellisina -aikoina, — kysyisitte Leonardin parhaalta ystävältä: "Muistatteko vielä -rakasta vainajatamme?" Ja kun olisin sanonut teille: "Muistan, muistan, -en ole koskaan häntä unohtanut", — silloin, niin ajattelin, silloin -teidän lempeä katseenne... Oi, kiitos, kiitos! Nythän nuo rakkaat -silmyet jo kimaltelevat kosteina! Ette ole sittenkään muuttunut niin -täydellisesti kuin luulette, Maria rouva, — ja voitteko nuhdella minua -siitä, että menneet ajat ovat pysyneet muuttumattomina mielessäni? - -— En suinkaan, vastasi Maria sydämellisesti. — Ja kun puhutte minulle -tuohon tapaan, niin ilomielin nimitän teitä jälleen Yrjö junkkariksi ja -pyydän teitä luoksemme Leonardin ja minun ystävänäni. - -— No niin, sepä hauskaa, huudahti junkkari ihastuneena. — Minulla on -niin paljon kyseltävää, ja mitä itseeni tulee... hyvä Jumala, soisin, -että minulla olisi vähemmän kerrottavaa. - -— Oletteko nähnyt puolisoani? kysyi Maria. - -— En tunne Leidenissä ketään muita, vastasi junkkari, — kuin oppineen -ja vieraanvaraisen isäntäni ja tämän vedestä ja silloista rikkaan -pienen Venetian dogen. - -Yrjö viittasi portaita ylös; Maria punehtui jälleen ja sanoi: - -— Pormestari van der Werff on puolisoni. - -Junkkari vaikeni hetkeksi. Sitten sanoi hän nopeasti: - -— Hän otti minut ystävällisesti vastaan. Entä tuo suloinen keijukainen -tuolla ylhäällä? - -— Hänen lapsensa edellisestä avioliitosta, — nyt siis minunkin. Kuinka -tulitte nimittäneeksi häntä keijukaiseksi? - -— Koska hän näyttää siltä kuin olisi syntynyt valkoisten kukkasten -keskellä kuutamolla, ja koska aamuruskon vieno hohde, jota keijukaiset -pakenevat, punasi hänen poskensa, kun sain hänet kiinni. - -— Häntä on jo ennenkin nimitetty sillä nimellä, sanoi Maria. — Saanko -nyt viedä teidät puolisoni tykö? - -— Ei nyt, arvoisa rouva, sillä minun tulee tänään pitää huolta noista -ulkona olevista miehistä, mutta huomenna, jos suvaitsette. - -— Kerron teistä miehelleni. Näkemiin, junkkari Yrjö! - -Marian tullessa sisään höyrysivät jo vadit ruokapöydässä. Häntä oli -jo odotettu, ja palavissaan nopeasta käynnistä lämpöisessä ilmassa ja -kiihottuneena tapaamastaan noin odottamatta tuon nuoren saksalaisen -aukaisi hän nyt Pietarin työhuoneen oven ja huudahti puolisolleen: - -— Suo anteeksi, Tulin viipyneeksi. On jo varsin myöhäistä. - -— Olemme kernaasti odottaneet, vastasi Pietari ystävällisesti, tullen -hänen luoksensa. Silloin muisti Maria päätöksensä, ja ensi kerran -avioliittonsa aikana hän painoi miehensä käden huulillensa. Hymyillen -veti Pietari sen pois, suuteli hänen otsaansa ja sanoi sitten: - -— On sentään suloista että olet täällä. - -— Eikö totta? kysyi Maria, leikillisesti uhaten häntä sormellaan. - -— Mutta nyt olemme kaikki saapuvilla ja ruoka odottaa. - -— No tulkaa siis, vastasi Maria iloisesti. — Tiedätkös, ketä tapasin -tuolla portaissa? - -— Englantilaisia sotilaita. - -— Niin kyllä, mutta paitsi niitä junkkari von Dornburgin. - -— Hän kävi luonani ilmoittautumassa. Hän on komea, reipas nuorukainen, -kotoisin jostakin Saksan protestanttisista maista. - -— Ja Leonardin paras ystävä. Olitko sen unohtanut? Olen varmaankin -kertonut sinulle hänestä. Hän oli vieraanamme Jakoban häissä. - -— Aivan niin. Yrjö junkkari. Hän kesytti silloin prinssin -tallimestarille tuon vauhkon raudikon. - -— Se oli uhkarohkea koe, sanoi Maria hengähtäen syvään. - -— Raudikko on vielä nytkin hyvä juoksija, virkkoi Pietari. — Muistan, -että Leonard luuli junkkarin tempuillansa ja kyvyillänsä vielä -panevan maailman mullin mallin, ja nyt täytyy poika paran pysyä -täällä toimetonna meidän ruokittavanamme. Kuinka hän on joutunut -englantilaisten joukkoon ja tänne sotaan? - -— En tiedä; hän sanoi vain kokeneensa paljon. - -— Sen kyllä uskon. Hän asuu Vaihettajan majatalossa, mutta ehkä tuolla -sivurakennuksessa olisi pihan puolella sopiva huone hänelle. - -— Ei, Pietari, vakuutti Maria innokkaasti. — Siellä ei ole yhtään -huonetta kunnossa. - -— No saamme nähdä. Mutta kutsukaamme hänet joka tapauksessa huomenna -päivälliselle, niin hän saa kertoa meille elämänsä vaiheista. Hän -tuntuu olevan kelpo nuorukainen. Hän pyysi, etten jättäisi häntä -joutilaaksi, vaan toimittaisin hänelle tehtävää. Jan van der Does -asettaa hänet kyllä oikealle paikalle, sillä tuo uusi päällikkö osaa -tutkia ihmisten sydämiä. - -Barbara sekaantui myöskin puheeseen, Pietari käski, vaikka oli -arkipäivä, oluen asemasta tuoda viiniä, ja mitä ei viikkomääriin ollut -tapahtunut tapahtui nyt: talonisäntä istui aterian jälkeen umpeensa -neljännestunnin pöydässä. Hän kertoi espanjalaisten nopeista marsseista -ja englantilaisten luopioiden surullisesta kohtalosta, — heiltä kun oli -riisuttu aseet, jonka jälkeen heidät osastoittain kuljetettiin pois. -Toiset englantilaiset, joiden joukossa Yrjö junkkari oli ollut, olivat -tehneet uljasta vastarintaa Alfenissa. Eräässä toisessa kiihkeässä -kahakassa väitettiin don Gaytanin, sotapäällikkö Valdezin avustajan ja -parhaan upseerin, kaatuneen. Nyt voivat airuet vielä päästä Delftiin, -mutta seuraavana päivänä, arveli pormestari, sulkisi vihollinen -varmaankin senkin tien. — Kaikesta tästä jutellessaan kääntyi Pietari -Marian puoleen, ellei Barbara nimenomaan kysynyt jotakin, ja kun hän -vihdoin nousi pöydästä, tilasi hän seuraavaksi päiväksi hyvää paistia -vieraan varalta, jonka itse aikoi kutsua päivälliselle. Tuskin oli -hän sulkenut huoneensa oven jälkeensä, kun Liisa kiiruhti Marian luo, -kietoi käsivartensa hänen polviensa ympärille ja kysyi: - -— Äiti, eikös Yrjö junkkari ole tuo iso kapteeni, jolla on sininen -sulka ja joka juoksi niin nopeasti portaita alas sinua vastaan? - -— Niin on, lapseni. - -— Ja hän tulee huomenna päivälliselle! Hän tulee, Adrian! - -Pienokainen taputti käsiään ihastuksissaan ja juoksi sitten Barbaran -tykö, huutaen vielä kerran: - -— Kuulitko, Barbara täti, hän tulee! - -— Sinisine sulkinensa, lisäsi täti. - -— Ja hänen kiharansa, hänen kiharansa ovat yhtä pitkät kuin -Assendelftin Klaaran. Saanko tulla mukaan Henriika tädin tykö? - -— Ehkä myöhemmin, vastasi Maria. — Menkää nyt, lapset, noutamaan -kukat, ja erottakaa ne lehvistä. Kerttu tuo nuoraa ja lankaa ja sitten -sidotaan seppeleet. - -Junkkari näytti olleen oikeassa nimittäessään tuota päivää -onnenpäiväksi, sillä Henriikakin oli nyt reippaalla mielellä ja -ilman tuskia. Hän oli lääkärin luvalla kulkenut huoneessaan edes -takaisin, istunut kauan aikaa avonaisen akkunan ääressä ja syönyt -sitten kanapaistia, — ja nyt Marian tullessa hänen luoksensa hän istui -pehmeässä nojatuolissaan nauttien parantumisen tunteesta. - -Maria iloitsi nähdessään hänet terveemmän näköisenä ja sanoi hänelle, -että oli tyytyväinen hänen ulkomuotoonsa. - -— Samaa voin minä sanoa teistä, vastasi Henriika. — Näytätte niin -onnelliselta. Mitä hauskaa on tapahtunut? - -— Mitäkö hauskaa? Mieheni oli iloisempi kuin tavallisesti, ja me -juttelimme pöydässä kaikenmoisesta. Tulin vain kysymään, kuinka te -voitte. Myöhempään tulen taas luoksenne. Nyt aion lasten kanssa ryhtyä -surulliseen työhön. - -— Lastenko kanssa? Missä tekemisissä ovat keijukainen ja signor -salvatore surujen kanssa? - -— Kapteeni Allertsin maahanpanijaiset ovat huomenna ja me sidomme -yhdessä seppeleitä ruumisarkkua varten. - -— Vai seppeleitä! huudahti Henriika. — Tulkaapa minun luokseni oppiin. -Ottakaa, Kerttu, lautaset pois ja kutsukaa pienokaiset tänne. - -Palvelija läksi pois, mutta Maria sanoi huolestuneena: - -— Te rasittaudutte taas liiaksi, Henriika. - -— Minäkö? Huomenna aion laulaakin! Tuo pelastajani juoma, se tekee -ihmeitä. Onko teillä kylliksi kukkia ja tammenlehviä? - -— Luulisin olevan. - -Hänen lausuessaan nämät sanat ovi aukeni ja Liisa tuli varovasti -huoneeseen. Hän lähestyi Henriikaa käyden varpaisillansa, kuten häntä -oli käsketty, ja antoi tämän suudella itseään sekä sanoi sitten -innokkaasti: - -— Henriika täti, joko sinäkin siitä tiedät? Yrjö junkkari, hän, jolla -on sininen sulka, tulee huomenna jälleen, ja hän syö meillä päivällistä. - -— Yrjö junkkari? kysyi Henriika. - -Maria keskeytti lapsen vastauksen sanoen hämillään: - -— Herra von Dornburg, eräs upseeri, joka tuli kaupunkiin noiden -englantilaisten kanssa, — kerroinhan heistä teille, — hän on -saksalainen... vanha tuttu. Mene, Liisa, järjestämään kukkia Adrianin -kanssa; minä tulen heti teitä auttamaan. - -— Sitokaamme täällä Henriika tädin tykönä, pyyteli Liisa. - -— Niin täällä, keijukainen, täällä; me sidomme yhdessä kauneimman -seppeleen minkä koskaan olet nähnyt. - -Lapsukainen juoksi ulos ja unohti tällä kertaa ihastuksissaan sulkea -oven varovasti. - -Maria katsoi ulos akkunasta. Neiti tarkasteli häntä hetken vaieten ja -huudahti sitten: - -— Sananen vielä, Maria rouva. Mitäs katseltavaa siellä pihalla on? Ei -niin mitään. Ja minne on ilo kadonnut silmistänne? Ei teidän talossanne -juuri vilise vieraita; miksikä sitten odotitte Liisaa kertoaksenne Yrjö -junkkarista, tuosta saksalaisesta... vanhasta tuttavastanne? - -— Jättäkää tuo asia, Henriika. - -— Ei, ei! Tiedättekö, mitä luulen? Sodan myrskyt ovat varmaankin -lennättäneet taloonne tuon nuoren huimapään, jonka seurassa te vietitte -niin ylen autuaita hetkiä sisarenne häissä. Olenko oikeassa vai en? Ei -teidän tarvitse punehtua noin kovin! - -— Hän se on, vastasi Maria vakavasti. — Mutta jos pidätte minusta, -niin unohtakaa mitä hänestä kerroin, tai elkää ainakaan huvitelko -viittailemalla siihen, sillä se loukkaisi minua kovin. - -— Kuinka voisin sitä tehdä! Tehän olette toisen vaimo. - -— Niin, toisen, jota kunnioitan ja rakastan, joka luottaa minuun ja -itse kutsui junkkarin taloonsa. Minä pidin tuosta nuorukaisesta, -iloitsin hänen luonnonlahjoistaan ja olin huolissani, kun hän -piloillaan saattoi henkensä vaaraan, ikäänkuin se olisi ollut joutava -lehdykkä, jonka heittää virran vietäväksi. - -— Entä nyt, kun olette jälleen nähnyt hänet, Maria? - -— Nyt tiedän mikä on velvollisuuteni. Pitäkää _te_ vain huolta siitä, -etteivät turhat puheet häiritse mieleni rauhaa. - -— Kyllä, kyllä, Maria. Mutta utelias olen sittenkin näkemään tuon Yrjö -ritarin ja kuulemaan hänen lauluansa. Valitettavasti ei yhdessäolomme -kestä kauan. Minä tahdon kotiin. - -— Tohtori ei salli teidän vielä lähteä. - -— Tohtorista vähät. Minä lähden, niin pian kuin tunnen olevani kyllin -terve. Isältäni kielletään pääsö tänne, mutta teidän puolisollanne on -suuri vaikutusvalta ja tahtoisin keskustella hänen kanssansa. - -— Tahdotteko tehdä sen jo huomenna? - -— Mitä pikemmin, sen parempi, — onhan hän teidän miehenne, ja kuten -sanoin, olen täällä kuin kuumilla kivillä. - -— Voi toki! äännähti Maria. - -— Tuohan kuuluu vallan alakuloiselta, huudahti neiti. — Ehkä teistä -on hauskaa kuulla, että minustakin on vaikeata erota teistä. En -lähtisikään vielä muutoin, mutta sisareni Anna... hän on nyt leski, -— Jumalan kiitos, haluttaisi sanoa, mutta hän on puutteessa ja -turvatonna. Minun täytyy saada puhua hänestä isäni kanssa ja lähteä -täältä tyynestä lahdelmasta jälleen myrskyiselle ulapalle. - -— Mieheni tulee luoksenne, sanoi Maria. - -— No hyvä! Tulkaa sisään, lapset! Asettakaa kukat tuonne pöydälle. -Sinä, keijo, istuudut tuolle jakkaralle ja salvatore antaa minulle -kukkia. No mutta mitäs nyt? Luulen toden totta, että tuo veitikka on -voidellut kiharansa hyvänhajuisella öljyllä. _Minunko_ kunniakseni, -pelastajani? Kiitos! — Nuorat käytämme sittemmin. Ensiksi laitamme -kukkavihkoja ja sitten sidomme ne lehviin. — Laulakaapa pikku laulu, -Maria, työskennellessämme! Ensi kerran! Tänään sen kyllä kestän. - - - - -Kolmaskolmatta luku. - - -Puoli kaupunkia oli mukana kelpo kapteenin ruumissaatossa, ja soturien -joukossa, jotka osottivat tuolle urhoolliselle vainajalle viimeistä -kunniaa, oli myöskin Yrjö von Dornburg. Hautajaismenojen päätyttyä vei -taiteilija Vilhelmi tuon kaivatun toverin pojan mukaansa kotiinsa. -Van der Werffillä olisi ollut maahanpanijaisten jälkeen vielä paljon -toimitettavaa, mutta hän meni kumminkin kotiin, sillä hänhän odotti -saksalaista päivälliselle. - -Pormestari istui kuten aina pöydän päässä; hänen ja Marian välillä -istui junkkari ja heitä vastapäätä Barbara ja lapset. - -Leski ei voinut olla katselematta yhtä päätä nuorukaisen reippaita, -iloisia kasvoja, sillä vaikkei hänen Vilhelminsä kauneuden puolesta -ollut likimainkaan junkkarin vertainen, oli tämän luottamusta -herättävässä katseessa kumminkin jotakin, joka Barbarasta muistutti -hänen poikaansa. - -Oli kyselty ja puheltu niitä näitä, muisteltu hauskoja entisiä aikoja, -— ja kun ruuat oli viety pois ja pöytään tuotu astia hienompaa viiniä, -täytti Pietari junkkarin lasin uudelleen ja kohotti omaansa. - -— Tyhjentäkäämme tämä lasi, huudahti hän, katsoen herttaisen -ystävällisesti Yrjöä silmiin, — tyhjentäkäämme tämä lasi kalliin -asiamme menestykseksi, tuon asian, jonka puolesta tekin vapaaehtoisesti -olette tarttuneet miekkaan. Kiitos oiva ryyppäyksestänne! Juomistaito -on taitoa sekin, ja saksalaiset ovat siinä mestareita. - -— Sitä oppii meillä kaikkialla eikä suinkaan huonoimmin Jenan -yliopistossa. - -— Kunnia olkoon niille tohtoreille ja professoreille, jotka saattavat -oppilaansa siinä niin taitaviksi kuin lanko vainajani ja, tästä -juomisnäytteestä päättäen, myöskin teidät. - -— Leonard oli opettajani _ars bibendissä_. Kuinka kauan siitä jo onkaan! - -— Nuoret eivät muutoin tyydy vähään, vastasi Pietari, — mutta kun on -puhe ajasta, katsovat he usein paljoksi sitä mikä vanhemmista on vähän. -Mutta varmaankin olettekin kokenut paljon viime vuosien kuluessa. Minä -voin viipyä vielä hetkisen, ja kun kerran olemme tässä koolla, niin -kertokaapa meille, jos ette nimittäin mieluummin tahdo olla kertomatta, -kuinka jouduitte kaukaisilta kotitienoiltanne tänne Hollantiin ja -saksalaisten ja latinalaisten kirjojenne äärestä englantilaiseen -sotajoukkoon. - -— Niin, lisäsi Maria luontevasti, — tehän lupasitte minulle kertoa -siitä. Lukekaa pöytärukouksenne, lapset, ja menkää sitten. - -Adrian katsahti rukoilevasti ensin äitiin ja sitten isään, ja kun -ei kumpikaan kieltänyt häntä jäämästä, veti hän tuolinsa lähemmäksi -sisartansa, ja nojaten pään päätä vasten he silmät avo auki -kuuntelivat, kun junkkari kertoi, aluksi tyynesti, mutta sitten yhä -vilkkaammin: - -— Te tiedätte, että olen kotoisin Tyyringistä, Keski-Saksassa -sijaitsevasta vuorisesta maasta. Meidän linnamme on kauniissa -laaksossa, jonka läpi kiemurtelee kirkas joki. Metsäiset vuoret, jotka -eivät ole niin korkeita kuin Sveitsin jättiläisharjanteet, mutta eivät -mataloitakaan, rajoittavat tuota kapeata laaksonpohjuketta. Vuorten -rinteitä peittävät pellot ja niityt, ja ylempänä on havumetsiä, jotka -metsämiesten tavoin kaikkina vuodenaikoina ovat vihreään puetut. -Talvella lumi tosin luo niiden ylitse hohtavan valkoisen vaipan. Kevään -tullen puhkeavat kuuset kasvamaan tuoreita havuja, yhtä uhkuvia ja -meheviä kuin teidän tammienne ja pyökkienne nuoret lehvät, ja joen -rannalla olevilla niityillä näyttää lämpöisestä ilmasta huolimatta -satavan lunta, sillä siellä kukkivat hedelmäpuut, toinen toisensa -vieressä, ja kun tuuli puhaltelee, liitelevät niiden hennot valkoiset -kukkalehdet kuin lumihiuteet ilmassa ja putoavat kirjavien kukkain -sekaan ja järven tyynelle pinnalle. Paljaita kallioita on myöskin -runsaasti ylempänä vuorilla, ja sellaisiin paikkoihin, missä ne ovat -varsin äkkijyrkkiä ja vaarallisia kiivetä, ovat esi-isämme rakennelleet -linnojansa, ollaksensa turvassa vihollisten hyökkäyksiltä. Meidän -linnamme on vuorenharjulla, joka kohoaa keskellä Saalenlaaksoa. Siellä -olen syntynyt, siellä poikasena leikkiellyt, lueksinut ja opetellut -kirjoittamaan. Metsäotuksia oli noissa tienoissa runsaasti, meillä -oli virkkuja ratsuja, ja harvoin minä raju nulikka vapaaehtoisesti -saavuin kouluhuoneeseen; harmaahapsisen maisteri Lorenzin täytyi -ottaa minut kiinni, jos mieli saada oppiinsa. Sisareni ja Hannu, -nuorin veljeni, — poikanen oli vain kolme vuotta minua nuorempi — -olivat kilttiä oppilaita. Vanhempi veli oli minulla myöskin, mutta -hänestä ei minulle ollut mitään iloa. Hänet oli näet, kun hänen -viiksensä vielä tuskin olivat alkaneet versoa, armollinen herttuamme -määrännyt ritari von Brandin aseenkantajaksi, kun tämä lähetettiin -Espanjaan hankkimaan Andalusian hevosia. Juhana Fredrikin isä vainaja -oli Mühlbergin tappelun jälkeen Madridissa oppinut tuntemaan niiden -arvon. Matkalle lähtiessään oli Ludvig ollut iloinen veitikka, -joka osasi kesyttää hurjimmatkin oriit. Vanhemmistani oli ylen -katkeraa ajatella häntä kuolleeksi, mutta kun vuosia kului eikä -häntä alkanut näkyä enemmän kuin ritari Brandiakaan, täytyi meidän -ruveta uskomaan että olimme kadottaneet hänet. Äiti yksin ei sitä -tehnyt, vaan odotti hänen vielä palaavan. Isä nimitti minua tulevaksi -linnanherraksi ja perilliseksensä. Kun ääneni alkoi käydä karkeammaksi -ja aloin joltisestikin ymmärtää Ciceroa, lähetettiin minut Jenan -yliopistoon lukemaan lakitiedettä, että voisin tulevaisuudessa päästä -valtioneuvostoon, kuten setäni, kansleri, toivoi. - -Oi Jena, kallis Jena! On touko- ja kesäkuussa ihania päiviä, jolloin -taivaalla näkyy vain kevyitä pilvenhattaroita ja jolloin kaikki -lehdet ja kukat viheriöitsevät ja upeilevat niin raittiina ja -mehevinä että luulisi — ja niin ne kai itse luulevat — etteivät ne -koskaan voi kuihtua ja lakastua, — ja sellaisena päivänä kuvastuu -saksalaisen mielessä hänen iloinen ylioppilasaikansa. Sen varmaankin -uskottekin! Leonard on kertonut teille monenmoista Jenasta. Hän osasi -yhdistää huvittelun ja työnteon; minä sitä vastoin en oppinut paljoa -noilla puisilla penkeillä, sillä harvoin niillä istuskelin, eikä -kirjojen tomu suinkaan ole turmellut keuhkojani, mutta Ariostoa luin -väsymättömällä innolla, olin harras laulaja, ja kun povessani myrskyeli -ja kuohueli, sepitin omaksi huvikseni runoja. Miekkaa oppii Jenassa -myöskin käyttämään, ja kernaasti olisin kerran miekkaillut tuon kelpo -kapteeni Allertsin kanssa, josta minulle olette kertoneet. Leonard -oli minua vanhempi, ja kun hän jo kunnialla oli hankkinut itselleen -maisterinarvon, lueksin minä vielä pandekteja. Mutta yksi sydän ja -yksi sielu meissä aina oli, ja niin seurasin häntä hänen häihinsä -Hollantiin. Nepä vasta olivat päiviä! Jenan arvokkaat teoloogit -kiistelivät tuimasti siitä, millä paikalla maanpintaa paratiisin -yrttitarha sijaitsi. Minusta he olivat narreja kaikki tyyni, sillä -ajattelin: "On olemassa vain yksi Eedeni ja se on Hollannissa, ja -ihanimmat ruusut, mitkä ensi aamukaste herätti, ne kukoistavat -Delftissä!" - -Kiharoitaan pudistaen ääntyi Yrjö hämillään, mutta kun ei kukaan -häntä keskeyttänyt ja hän huomasi Barbaran kasvoilla kuvastuvan -mielenjännityksen ja näki pienokaisten hehkuvat posket, jatkoi hän -levollisemmin: - -— Niin tulin sitten kotiin ja sain ensi kerran kokea, että elämässäkin -usein ihanat kesäpäivät päättyvät rajuilmalla. Isäni oli sairaana, -ja muutamia päiviä sen jälkeen kuin olin tullut kotiin hän ummisti -silmänsä ikuiseen uneen. En ollut vielä nähnyt kenenkään ihmisen -kuolevan, ja ensimäinen, aivan ensimäinen oli hän, oli isäni. - -Yrjö pysähtyi ja pyyhkäisi kovan liikutuksen valtaamana kädellä -silmiänsä. - -— Teidän isänne oli varmaan, lausui Barbara hartaalla osanotolla, — -kelpo mies, jos saa hedelmän mukaan arvostella puuta. - -Silloin kohotti junkkari jälleen päätänsä ja huudahti silmät -säteilevinä: - -— Kuvailkaa mielessänne kaikkea mikä on hyvää ja jaloa, ja muodostakaa -siitä ylevä, ihana miesolento, — silloin näette edessänne isäni. Ja jos -saan kertoa teille äidistäni... - -— Hän elää vielä? kysyi Pietari. - -— Jumala suokoon! huudahti junkkari. — Kahteen kuukauteen en ole -kuullut mitään omaisistani. Se on kovaa. Hymyileehän iloja monenlaisia -kaikkialla maailmassa, ja sotilaan ammatti miellyttää minua, mutta -usein on katkeraa, kun niin harvoin saa tietoja kotoa. Oi, jos olisi -lintu, auringonsäde tai vaelteleva tähtönen, silloin voisi edes -silmänräpäyksen ajaksi katsahtaa kotiin ja nähdä, kuinka siellä ovat -asiat, mieli kävisi jälleen kiitolliseksi, tai jos niin täytyisi -olla... mutta sitä en tahdo ajatella. Myöskin Saalenlaaksossa kukkivat -nyt puut ja tuhannet kukat nurmikolla, aivan kuten täällä ja kuten -kaksi vuotta sitten, kun läksin toisen kerran kotoa. - -Isäni kuoltua olin minä perillinen, mutta minulle ei tuottanut iloa -metsästys, ei ratsastukset, ei laulu eikä lasien kilinä. Kuljin -kuin unessa, ja minusta tuntui, että minulla ei ollut oikeutta olla -onnellinen, kun isäni oli poissa. Silloin toi lähetti — siitä on nyt -juuri kaksi vuotta — Weimarista kirjelmän, joka oli tullut Italiasta -armollisen herramme kirjeiden mukana ja sisälsi tiedonannon, että -kuolleeksi luultu veljemme vielä eli ja oli sairaana ja kurjassa -tilassa Bergamon sairaalassa. Eräs nunna oli kirjoittanut hänen -puolestansa, ja nyt saimme tietää, että Ludvig matkalla Valenciasta -Livornoon oli joutunut merirosvojen käsiin ja kuljetettu Tunisiin. -Mitä kärsimyksiä hänellä siellä oli kestettävänä, kuinka monen -vaaran uhalla hänen vihdoin onnistui päästä vapaaksi, siitä kerron -joskus toiste. Genualaisella kaleirilla hän oli paennut Italiaan. -Bergamoon saakka oli hän jaksanut kulkea, mutta sieltä hän ei päässyt -kauemmaksi, ja nyt hän oli sairaana, ehkä kuolemaisillansa, armeliasten -muukalaisten hoidettavana. Minä läksin matkaan enkä säästänyt ratsuani -kiiruhtaessani Bergamoon, ja vaikka matkalla oli nähtävänä monenmoista, -mikä oli omituista ja kaunista, ei se tuottanut minulle mitään -iloa, sillä ajatus, että Ludvig oli kovasti sairaana, rasitti koko -ajan mieltäni. Puron juoksu saattoi minut kiiruhtamaan kulkuani, ja -korkeat vuoret olivat minusta vain kiusoittavia viivykkeitä. Päästyäni -korkean Gotthardin toiselle puolen kävi mieleni keveämmäksi, ja kun -Bellinzonasta päin lähestyin Luganoa ja kaupungin edustalla kimalteleva -vedenpinta hymyili minulle kuin sininen silmä, silloin unohdin hetkeksi -huoleni, liehutin lakkiani ja lauloin laulun. Bergamossa tapasin -veljeni, hengissä tosin, mutta murtuneena ruumiiltaan ja hengeltään, -sairaana ja halutonna kauemmin kantamaan olemassaolon taakkaa. Hän -oli saanut hyvän hoidon, ja jo muutaman viikon jälkeen voimme lähteä -kotiin — matkaten nyt ihanan Tyrolin kautta. Ludvigin ruumiinvoimat -lisääntyivät päivä päivältä, mutta henkisesti hän tuntui olevan -siipirikko. Olihan hänen täytynyt vuosimääriä tehdä kovaa maatyötä, -kahleet jaloissa, polttavassa auringonpaisteessa. Ritari Brand oli -pian sortunut kovaan kohtaloonsa, — Ludvig taas kadotti Tunisissa sekä -nauru- että itkutaidon — ja kummankohan taidon puutteesta enemmän -kärsii? Ei hän edes kohdatessaan äitiämme voinut vuodattaa ainoatakaan -kyyneltä, vaikka hänen ruumiinsa — varmaankin sydämensäkin — vapisi -liikutuksesta. Nyt toimiskelee hän hiljaisesti kotona. Parhaassa -ijässään on hänestä tullut vanhus, mutta hän voi nyt jo tyytyä elämään -— vieraita kasvoja hän vain ei siedä nähdä. Olimme kovassa kiistassa -hänen kanssansa, sillä hänen, vanhimman veljen, on lain mukaan linna ja -perintötila, mutta hän tahtoi luopua oikeuksistansa minun hyväkseni. -Hän oli saanut äidinkin puolellensa, ja setä ja sisarukseni alkoivat -kehotella minua täyttämään hänen tahtonsa, mutta minä pysyin lujana. -Mikä ei ole minulle tulevaa, sitä en ota, ja meidän nuorin veljemme, -Wolfgang, on jo täysikasvuinen ja voi täyttää sijani, jos tarvitaan. -Kun nuo pyynnöt ja ahdistelut alkoivat rasittaa minua liiaksi, -satuloitsin jälleen ratsuni ja läksin maailmaa kiertelemään. Äidistäni -oli katkeraa laskea minut luotansa, mutta minussa oli herännyt -vaeltamishalu ja läksin sieltä riemuiten kuin häämatkalle. Suoraan -sanoen luovuin linnasta ja perintötilasta kuin rasittavasta taakasta. -Vapaana kuin tuuli ja pilvet kuljin samaa tietä, jota olin kulkenut -yhdessä Leonardin kanssa, sillä teidän maassanne oli aivan mieleni -mukainen sota, ja miekasta oli kohtaloni vastaisuudessa riippuva. -Kölnissä liittouduin Ludvig Nassaulaisen joukkoihin ja taistelin -niiden mukana Mookerin nummella, — taistelin, kunnes kukaan meistä -ei enää kyennyt tekemään vastarintaa. Ratsuni oli saanut surmansa, -költerini mennyt palasiksi, reppuni olin kadottanut, — minulla ei -ollut jäljellä paljon muuta kuin iloinen mieleni ja toivo, että vielä -tulisi parempia· aikoja. Kauan ei minun niitä tarvinnutkaan odottaa, -sillä kapteeni Gensfort pestasi minut englantilaiseen joukkoon. Tulin -hänen vänrikiksensä, ja Alfenissa taistelin hänen rinnallansa, kunnes -ruutimme loppui. Kuinka siellä kävi, sen tiedätte. - -— Ja kapteeni van der Laen, lausui Pietari, — kertoi meille, että hänen -on teitä kiittäminen hengestänsä. Olitte taistellut kuin jalopeura. - -— Oli aika temmellystä linnoituksen luona, mutta kumminkaan en saanut -pienintäkään naarmua — en minä eikä ratsuni, — ja sillä kertaa pelastin -myöskin reppuni ja täyden kukkaroni. Kohtalo suosii, kuten äiti, enin -niitä lapsistansa, joista on enin huolta, ja siksi se kuljetti minut -teidän ja teidän omaistenne tykö, herra pormestari. - -— Ja pyydän teitä, vastasi Pietari, — olemaan kuin kotonanne. Meillä on -sivurakennuksessa pihan puolella kaksi hauskaa huonetta; ne laitetaan -kuntoon teidän varaltanne, jos tyydytte niihin. - -— Ilolla, vastasi junkkari, ja Pietari sanoi ojentaen hänelle kätensä: - -— Minun täytyy lähteä virkatoimiini, mutta ilmoittakaa naisväelle, mitä -tarvitsette ja milloin aiotte muuttaa tänne. Mitä pikemmin sen parempi. -Eikö niin, Maria? - -— Lausun teidät tervetulleeksi, junkkari Yrjö. Nyt menen katsomaan -potilasta, jota täällä hoidamme. Ilmoittakaa Barbaralle mitä haluatte. - -Maria tarttui puolisonsa käteen ja läksi hänen seurassansa huoneesta. - -Leski jäi kahden kesken junkkarin kanssa, ja hän koetti nyt ottaa -selkoa vieraan toivomuksista. Sitten hän meni hakemaan kälyänsä, ja kun -hän löysi hänet Henriikan luota, löi hän kätensä yhteen, huudahtaen: - -— Siinä se vasta on ihminen! Neiti, sen sanon, että minä, vanha -ihminen, en ikipäivinäni ole nähnyt toista sellaista. Sitä sydäntä, — -ja kauneutta sen ohella! Kenelle onnen antimia suodaan, sille niitä -suodaan täysin mitoin, jolla on, sille annetaan! Ne sanat ovat todet! - - - - -Neljäskolmatta luku. - - -Pietari oli luvannut Henriikalle että pyytäisi neuvoston toimittamaan -hänelle saattoväkeä. - -Henriikasta oli vaikeata lähteä pormestarin talosta. Marian olennon -puhtaus virkistytti häntä; hänestä oli kuin hänen kunnioituksensa omaa -sukupuoltaan kohtaan olisi lisääntynyt seurustellessa hänen kanssansa. -Eilen oli hän kuullut hänen laulavankin. Kuten Maria itse, niin oli -hänen äänensäkin. Joka sävel oli raikas ja puhdas, ja Henriikaa -pahoitti, ettei hänen ollut suotu laulaa yhdessä hänen kanssansa. -Lapsistakin oli hänen vaikea erota. Mutta hänen täytyi lähteä, jo -Annankin takia, sillä kirjeiden kirjoittamisesta ei olisi mitään -hyötyä: Jos Henriika olisi kirjoittanut isälle, rukoillakseen häntä -antamaan anteeksi tuolle hylkäämällensä tyttärelle, olisi isä tuskin -lukenut kirjettä loppuun. Suusanalla oli hän pikemmin taivutettavissa -jonakin suotuisana hetkenä. Henriikan täytyi saada keskustella isän -kanssa, mutta häntä kammotti elämä tuolla kotilinnassa, varsinkin kun -hän tiesi ettei isä suinkaan häntä kaivannut. Voidakseen säilyttää -perintönsä oli hän lähettänyt tyttärensä tädin luo kidutettavaksi, -hänen sairastaessaan hengenvaarallista tautia oli hän mennyt -turnajaisiin, ja kirje, jonka Henriika oli saanut eilen, sisälsi vain -tiedon, että isältä oli kielletty pääsö kaupunkiin ja että Henriikan -pitäisi lähteä Haagiin junkkari de Heuterin taloon. Kirjeeseen oli -suljettu sotapäällikkö Valdezin allekirjoittama suojeluskirja, jossa -Filip kuninkaan upseereja ja sotamiehiä kehotettiin pitämään huolta -hänen turvallisuudestansa matkalla. - -Pormestari oli arvellut että hänet, sopimuksenhierojan saattamana, -voitaisiin kantotuolissa kuljettaa espanjalaisten joukkojen tykö, eikä -lääkäri enää vastustanut hänen lähtöänsä. Toivottavasti hän voisi -lähteä jo tänään. - -Haaveksien seisoi Henriika akkunankomerossa katsellen pihalle. -Itäisessä sivurakennuksessa oli muutamia akkunoita auki. Kerttu näytti -nousseen varhain, sillä hän tuli, muassaan nuori apulainen, joka kantoi -pesuneuvoja, siitä osasta rakennusta, mikä oli aiottu Yrjölle. Sitten -tuli Jan esiin kantaen suurta nojatuolia päänsä päällä. Liisa juoksi -friisin jälkeen huutaen: - -— Sehän on Barbara tädin lepotuoli. Missähän hän nyt aikoo nukkua -päivällisuntansa? - -Henriika kuuli nuo sanat ja ajatteli ensiksi vanhaa kelpo "Babettaa", -joka vielä voi olla noin hellämielinen, ja sitten Mariaa ja tuota -miestä, joka aiottiin sijoittaa noihin huoneisiin. Eivätkö muinoiset -siteet kumminkiin vielä höllästi kiinnittäneet toisiinsa Mariaa -ja tuota kaunista junkkaria? Häntä värisytti sitä ajatellessa. -Pietari parka! Maria parka! Oliko oikein nyt juuri jättää tuo nuori -vaimo, joka hädässä oli ojentanut hänelle auttavan kätensä? Mutta -lähempiä velvollisuuksiahan hänellä toki oli omaa sisartansa kuin -tätä vierasta naista kohtaan. Joka päivä, jonka hän vietti tässä -turvapaikassa, tuntui hänestä kuin Annalta ryöstetyltä, nyt kun eräs -tämän puolisollensa kirjoittama kirje, — upseeri vainajan salkussa -löytyneistä ainoa, joka oli hänen vaimoltansa, — oli saattanut hänen -tiedoksensa, että Anna oli sairas ja lapsinensa menehtymäisillänsä -kurjuuteen. - -Apua siis tarvittiin, ja paitsi häntä ei kukaan voinut sitä toimittaa. - -Barbaran ja Marian avulla hän pani tavaransa kokoon. Päivällisen aikaan -oli kaikki valmiina lähtöä varten, ja hän meni nyt tänään ensi kerran -aterioimaan yhdessä muiden kanssa. Pietari oli estetty tulemasta -pöytään; Henriika istuutui hänen paikallensa ja peitti äänekkääseen, -teeskenneltyyn hilpeyteen surut ja huolet, jotka täyttivät hänen -mielensä. Hämärän tultua seurasivat Maria ja lapset häntä hänen -huoneeseensa, ja hän antoi nyt ottaa harppunsa esille ja alkoi laulaa. -Monta säveltä oli hänen aluksi vaikea saada esiin syvällä äänellänsä, -mutta kuten lumi soluessaan vuorelta tasangolle ensiksi liukuu alaspäin -hitaasti ja väkinäisesti, mutta pian saa lisiä, käy lujemmaksi ja -tasaantuu, samoin paisui hänen äänensä vähitellen yhä täyteläisemmäksi, -käyden valtavan voimakkaaksi, ja kun hän vihdoin asetti harpun seinää -vasten ja väsähtyneenä lähestyi tuolia, tarttui Maria hänen käteensä ja -sanoi liikutettuna: - -— Jääkää luoksemme, Henriika. - -— En voi, vastasi tyttö. — Ettekä te kaipaakaan minua. Vai lähdettekö -mukaani, lapset? - -Adrian katsoi hämillään alaspäin, mutta Liisa heittäytyi hänen syliinsä -huudahtaen: - -— Minnekäs sinä menet? Jää meille! - -Silloin kolkutettiin ovea ja Pietari tuli sisään. Hänestä voi nähdä, -ettei hän tuonut muassaan iloisia viestejä. Neuvosto ei ollut suostunut -hänen pyyntöönsä. Melkein yksimielisesti oli hyväksytty komisario van -Bronkhorstin ehdotus, että pidätettäisiin kaupungissa tuo neiti, jolla -oli Alankomaiden ylhäisimpään aateliin kuuluvia espanjalaismielisiä -sukulaisia. Jos kaupunki antautuisi, ei neiti van Hoogstratenin -sielläolo tosin voisi estää polttamista ja murhaamista, mutta se voisi -kumminkin saattaa päälliköt menettelemään jonkun verran varovammin. -Pietarin vastalausetta ei ollut otettu korviin. Nyt kertoi hän neidille -avomielisesti, kuinka oli pitänyt hänen puoltansa, ja pyysi tämän -rauhoittumaan ja tyytymään jäämään toistaiseksi hänen taloonsa, jossa -oli rakas vieras. - -Henriika keskeytti häntä monilla mielipahaa ja suuttumusta ilmaisevilla -huudahduksilla; vähän tyynnyttyään hän sanoi: - -— Voi teitä kumminkin! Jäisinhän kernaasti luoksenne, mutta tiedätte -mikä minulta jää suorittamatta tuon katalan väkivaltaisuuden takia. -Ja sitä paitsi — olenhan vanki, minun täytyy olla viikko- ja -kuukausimääriä käymättä ripillä ja messuissa! Mutta ennen kaikkea, — -laupias taivas, kuinka käy nyt onnettoman sisareni?! - -Maria katsahti rukoilevasti Pietariin ja tämä sanoi: - -— Jos kaipaatte uskonnollista lohdutusta, niin pidän huolta siitä että -pater Damianus tulee luoksenne, ja harmaiden sisarusten tykönä täällä -meidän lähellämme voitte käydä messuissa niin usein kuin tahdotte. -Emmehän taistele teidän uskoanne vastaan, vaan jokaisen uskonnon vapaan -harjoittamisen puolesta, — ja saattehan vapaasti liikkua kaikkialla -kaupungissamme. Sisartanne koskevia huolia vaimoni voi paremmin kuin -minä auttaa teitä kantamaan, mutta siitä olkaa varma, että milloin vain -voin auttaa teitä, teen sen, enkä vain sanoin. - -Näin puhuen hän ojensi Henriikalle kätensä. Tämä puristi sitä lausuen: - -— Olen kiitollisuudenvelassa teille, tiedän sen, mutta tehkää hyvin ja -jättäkää minut nyt ja suokaa minulle huomiseksi ajatusaikaa. - -— Eikö neuvoston päätös ole muutettavissa? kysyi Maria puolisoltansa. - -— Ei mitenkään. - -— No sitten, sanoi Maria vakavasti, — sitten jäätte luoksemme. -Sisarenne kohtalo ei huolestuta yksin teitä, vaan se turmelee minunkin -iloni. Miettikäämme siis ennen kaikkea, mitä voimme tehdä hänen -hyväksensä. Kuinka on Delftiin vievien teiden laita? - -— Ne ovat vihollisen hallussa ja huomenna tai ylihuomenna ei kukaan -enää pääse sinne. - -— Rauhoittukaa siis, Henriika, ja miettikäämme, mitä vielä on -tehtävissä. - -Nyt alkoi tuumiminen, ja neiti katsoi hämmästyneenä tuota hentoa -nuorta vaimoa, sillä tämä johti neuvottelua pontevan tarmokkaasti -ja järkevästi. Päätettiin että olisi parasta vielä samana päivänä -hankkia luotettava lähetti, joka voisi viedä Anna d'Avilalle rahaa ja, -jos mahdollista, tuoda hänet Hollantiin. Pormestari tarjosi omista -varoistansa lainan sitä rahamäärää vastaan, minkä vanha neiti van -Hoogstraten oli määrännyt Henriikan sisarelle ja joka varmaan tulisi -maksettavaksi, ja luontevasti otti hän vastaan vieraansa kiitokset. - -Mutta kenen voi lähettää? - -Henriika ajatteli taiteilija Vilhelmiä; olihan tämä hänen sisarensa -ystävä. - -— Mutta hän on sotapalveluksessa, sanoi pormestari. — Minä tunnen -hänet. Näinä kovina aikoina ei häntä saisi jättämään kaupunkia edes -oman äitinsä hyväksi. - -— Mutta minä tiedän sopivan lähetin, sanoi Maria. — Lähetämme Yrjö -junkkarin. - -— Se kyllä kävisi päinsä, huudahti Pietari. — Hän on Vaihettajan -majatalossa. Minun täytyy mennä van Houtin luo ja hänen asuntonsa on -majatalon vieressä. Lähetän saksalaisen luoksenne. Minulla on kiire, ja -tuollaisten nuorukaisten suhteen saavat kauniit naiset enemmän aikaan -kuin parrakkaat miehet. Hyvästi, arvoisa neiti, ja olkaa varma siitä, -että me iloitsemme vieraastamme. - -Kun pormestari oli lähtenyt huoneesta, sanoi Henriika: - -— Kuinka äkkiä ovatkaan asiat joutuneet toiselle tolalle kuin odotin. -Minä pidän teistä, olen teille kiitollinen, — mutta olenhan vanki, -vanki!... Seinät alkavat minua ahdistaa, katto painaa minua. En -tiedä, olenko iloissani vai epätoivoissani. Teillä on kyky vaikuttaa -junkkariin. Kertokaa hänelle Annasta, liikuttakaa hänen sydäntänsä; -olisi meille molemmille parasta, jos hän läksisi. - -— Te tarkoitatte teille ja teidän sisarellenne, vastasi Maria tehden -epäävän kädenliikkeen. — Tuossa on lamppu. Tulen tänne jälleen, kun -junkkari tulee. - -Maria meni huoneeseensa ja heittihe siellä leposohvalle, mutta pian hän -nousi ja alkoi kulkea levottomasti edes takaisin. Sitten ojensi hän -ristissä olevat kätensä kauas eteensä ja huudahti: - -— Oi jos hän läksisi, jospa hän vain läksisi! Rakas Jumala! Hyvä, -laupias taivaallinen Isä, suo hänelle onnea ja siunausta, mutta varjele -minun mielenrauhaani! Salli hänen lähteä ja vie hänet pois, pois, kauas -täältä! - - - - -Viideskolmatta luku. - - -Vaihettajan majatalo sijaitsi leveän kadun varrella ja se oli komea -rakennus, johon kuului avara piha täynnä monenlaisia ajopeliä. -Vasemmalla portista oli tilava oveton suoja, johon johti korkea -holvikäytävä. Täällä istui kuorma-ajureita ja muuta väkeä nauttien -olutta ja viiniä, — eivätkä nuo vieraat näyttäneet panevan pahaksi, -että talon kanat lensivät penkeille ja väliin pöydillekin, — täällä -suuren lieden ääressä puhdisteltiin vihanneksia, keitettiin ja -paistettiin, täällä täytyi tarmokkaan emännän väliin kutsua avuksensa -kovakouraiset palvelustyttönsä ja renkinsä, kun vieraat rupesivat -käsikähmään tai joku juoppo sattui ryyppäämään naukun liikaa. Täällä -harjoitettiin myöskin äskettäin käytäntöön tullutta tupakanpolttoa. -Tosin sitä tekivät vain muutamat merimiehet, jotka olivat palvelleet -espanjalaisissa laivoissa, — mutta rouva van Aken ei voinut sietää -tuota äkeää hajua, vaan piti auki akkunat, joissa nähtiin kukkivia -neilikoita ja solakoita palsameja sekä kirjavia tikliä häkeissänsä. -Portin toisella puolen oli kaksi suljettua huonetta. Ulomman ovella oli -sirosti puuhun piirrettynä Horation sanat: · - - "Ille terrarum mihi praeter omnes - Angulus ridet." - - [Ei mailmass' toista soppea, - Mi mulle näin ois mieluisa!] - -Tähän pitkänkapeaan huoneeseen ei päästettykään ketä tahansa. Se -oli kokonaan laudoitettu ja keskellä kattoa, jossa oli runsaasti -nikerryksiä, veti huomiota puoleensa omituinen kirjava kuva. Se -esitti talon isäntää. Tuo arvokas mies parrattomine kasvoinensa, -kiinnipuristettuine huulillensa ja pitkine neninensä, josta omistaja -sai oivallisen suuntaviivan piirtimellensä, istui roomalaisen -sotapäällikön puvussa valtaistuimella, ja Vulcanus ja Bacchus, -Minerva ja Pomona ojensivat hänelle lahjojansa. Klaus van Aken -eli — kuten hän kernaammin kuuli itseänsä nimitettävän — Nikolaus -Aquanus olikin erinomainen mies, jolle monet olympolaisista olivat -kannelleet oivallisia lahjojansa, sillä ammattinsa ohella harrasti -hän myös innolla tieteitä ja useita eri taiteita. Hän oli taitava -hopeaseppä, näppärä leimasimien valmistaja ja kaivertaja ja sen -ohella etevä rahaintuntija, uuttera tiedemies ja muinaiskalujen -kokoilija. Hänen pieni vierashuoneensa oli samalla myöskin museo, sillä -hyllyillä, joita oli joka seinällä, nähtiin runsaasti harvinaisia -kaluja sievästi järjestettyinä. Siellä oli vanhoja kannuja ja -juoma-astioita, rahoja monta eri kokoa, jalokiviä huolellisesti -lukituissa lasilippaissa, muinaisaikuisia savi- ja pronssilamppuja, -kiviä, joissa oli muinaisroomalaisia kirjoituksia, roomalaisia ja -kreikkalaisia terrakottateoksia, hiottuja marmorikappaleita, jotka -Aquanus oli löytänyt Italiassa raunioista, näiden lisäksi faunin pää, -käsivarsi ja jalka sekä muita pakanallisiin taideteoksiin kuuluneita -palasia, sitten vielä kaksi kauniisti emaljoitua lipasta, joista toinen -oli bysansilaista, toinen limogesilaista tekoa. Olipa siellä vielä -nähtävänä roomalaisen pantsarin puolikas ja mosaiikkipala roomalaisesta -kylpyhuoneesta. Näiden muinaiskalujen sekaan oli asetettu kauniita -venetialaisia laseja, pinjankäpyjä ja kamelikurjenmunia. Tuskinpa oli -Hollannissa toista sellaista juomalaa, ja erittäin hyvää oli myös -viini, jota siisti tarjoilijatar kaatoi omituisenmuotoisista kannuista -kauneisiin kolpakkoihin. Tässä huoneessa oleville vieraillensa suvaitsi -herra Aquanus itse näyttäytyä; portin toisella puolen olevassa piti -hänen vaimonsa komentoa. - -Nyt ei "_Angulus_", kuten tuota hienoa juomalaa nimitettiin, vielä -ollut ehtinyt täyttyä, sillä aurinko oli äsken mennyt mailleen. -Kynttilät olivat kumminkin jo sytytetyt ja ne paloivat kolmihaaraisissa -korkeissa rautaisissa kynttiläjaloissa, joiden jokaisen osan, -niin solakan keskuspylvään kuin nuo taivutetut, kiemurtelevat ja -suikertelevat köynnökset, Aquanus oli takonut omin käsin ja mitä -huolellisimmin. - -Muutamia vanhanpuoleisia herroja oli asettunut erään pöydän ääreen -juomaan viiniä, toisen ääressä istui kapteeni van der Laen — uljas -hollantilainen, joka oli mennyt englantilaiseen sotapalvelukseen -ja tullut kaupunkiin yhdessä muiden Allenin puolustajien kanssa, — -taiteilija Vilhelmi, Yrjö junkkari ja ravintolan isäntä. - -— Tuottaa todellakin nautintoa tavata teidän kaltaisianne ihmisiä, -junkkari, sanoi Aquanus. — Te olette matkustellut silmät auki, ja tuo, -mitä kerroitte Bresciasta, kiihottaa uteliaisuuttani. Tahtoisin saada -tuon kirjoituksen. - -— Toimitan sen teille, vastasi junkkari. — Sillä elleivät espanjalaiset -toimita minua toiseen maailmaan, niin käyn varmaan vielä kerran alppien -tuolla puolen. Oletteko täällä saanut käsiinne joitakin roomalaisia -muinaiskaluja? - -— Olen kyllä, herra. Roomalaislinnan kanavan luota — kenties muinoisen -_praetoriumin_ — paikalta ja Katwykistä. Voorburgin läheisyydessä oli -kai _forum Hadriani_. Sieltä on tuo pantsari, jota näytin teille. - -— Vanha, vihreä, ruosteen kaluama kapine, huudahti Yrjö. — Ja mitä -ajatuksia se kumminkin saa hereille katselijan mielessä! Ehkäpä -roomalainen seppä on takonut sen juuri tuon kuljeksivan keisarin -varalta. Kun tarkastan tätä pantsaria, näen edessäni Rooman -legiooneinensa. Kun vain voisin teidän tavoin, herra Vilhelmi, lähteä -tuonne Tiberin rannoille, jossa menneet vuosisadat kuvastuvat mieleen -selvästi kuin nykyhetki. - -— Teidän seurassanne, vastasi Vilhelmi, — menisin kernaasti vielä -kerran Italiaan. - -— Ja minä teidän seurassanne. - -— Ensiksi turvaamme vapautemme, vastasi taiteilija. — Kun se on tehty, -niin kukin jälleen on oma herransa, ja sitten — miksikä en sitä teille -tunnustaisi — sitten ei mikään enää pidätä minua Leidenissä. - -— Entä urut? Ja teidän isänne? kysyi Aquanus. - -— Veljeni viihtyvät hyvin rauhassa täällä kotona, vastasi Vilhelmi, — -mutta minä, minä kaihoan ja ikävöin... - -— Maan päällä on seisovia vesiä ja virtoja, keskeytti häntä Yrjö. — -Taivaalla pysyvät kiintotähdet paikallaan, mutta kiertotähdet eivät voi -olla vaeltamatta. Samoin on meidän ihmistenkin joukossa tyytyväisiä -olentoja, jotka kuten kasvit ovat kiintyneet siihen paikkaan missä -elävät, ja on myös muuttolintuja sellaisia kuin me. Minä pidän enemmän -meidän elintavoistamme. Mutta kuullaksenne kaunista laulua ei teidän -todellakaan tarvitse lähteä Italiaan. Kuulin äsken laulua, — laulua, -joka... - -— Missä? Oikein käyn uteliaaksi. - -— Van der Werffin talosta se kuului. - -— Pormestarin rouva se oli. - -— Ei suinkaan, _hänen_ äänensä on toisenlainen. - -Kapteeni oli tämän keskustelun aikana noussut paikaltaan -tarkastellakseen isännän omituisia aarteita. Nyt katseli hän kaunista -pyöreätä tarjotinta, johon sujuva, tarmokas käsi oli hiilellä piirtänyt -oivallisen häränpään. - -— Mikäs muhkea nauta tämä on? kysyi hän isännältä. - -— Sen on piirtänyt itse Frank Floris, vastasi Aquanus. — Hän tuli tänne -kerran Brysselistä ja kävi tapaamassa taiteilija Artjenia. Mutta vanhus -ei ollut kotona. Silloin otti Floris hiilen ja piirsi sillä tuon kuvan. -Kun Artjen sitten tuli kotiin ja näki häränpään, katseli hän sitä kauan -ja huudahti sitten: "Frank Floris — tai itse paholainen!" Tämä juttu... -Mutta tuollahan tulee herra pormestari. Tervetuloa, herra Pietari. Mikä -harvinainen kunnia! - -Vieraat nousivat paikaltaan ja tervehtivät kunnioittavasti van der -Werffiä; Yrjö hypähti seisoalleen, tarjotakseen hänelle tuolinsa. -Pietari istuutui hetkeksi ja joi lasin viiniä, mutta pian hän antoi -junkkarille merkin ja läksi pois hänen seurassansa. - -Kadulle tultua hän muutamin sanoin pyysi junkkaria menemään hänen -kotiinsa, koska häntä siellä odotettiin tärkeän asian takia. Sitten hän -meni kaupunginsihteerin asuntoon. - -Yrjö kulki ajatuksiinsa vaipuneena ja mieli jännitettynä pormestarin -talolle päin. - -Varmaankaan ei kenelläkään muulla kuin Marialla voinut olla hänelle -asiaa. Mitähän tällä oli sanottavaa näin myöhään illalla? Olivatkohan -he katuneet sitä, että olivat tarjonneet hänelle asuntoa tykönänsä? -Huomisaamuna oli hän aikonut muuttaa sinne; ehkä tahdottiin nyt, -ennenkuin oli liian myöhäistä, ilmoittaa hänelle, että oli päätetty -toisin. Maria kohteli häntä toisin kuin ennen muinoin, se ei ollut -epäiltävissäkään, mutta sehän oli luonnollista! Mutta hän oli uneksinut -toisenlaisesta yhtymisestä, aivan toisenlaisesta! Tosinhan hän oli -lähtenyt Hollantiin myöskin palvellakseen Oranialaisen puoltamaa asiaa, -mutta kyllä hän sittenkin olisi ohjannut ratsunsa rakasta Italiaa -kohden, jossa aina tarvittiin hyvää miekkaa, eikä pohjoseen, ellei -olisi toivonut Hollannissa tapaavansa häntä, jota ei koskaan ollut -lakannut ikävöimästä. Nyt oli tämä toisen vaimo, ja hänen puolisonsa -oli osottanut Yrjölle hyvyyttä ja luottamusta. Riistää rakkautta -sydämestään hän ei voinut; mutta hänen oli pysyttävä lujana, oli -voimakkaasti torjuttava mielestänsä hänen omistamiseensa kohdistuvat -ajatukset ja iloittava vain hänen näkemisestään; se oli hänen -velvollisuutensa Marian puolisoa ja itseänsä kohtaan, ja hän tahtoi -pyrkiä täyttämään tuon velvollisuuden. - -Monesti oli hän tätä jo vakuuttanut itsellensä, mutta kumminkin hänestä -tuntui siltä kuin olisi kulkenut horjuvin askelin kapeata porrasta, kun -Maria tuli häntä vastaan ruokasalin ovella ja ojensi hänelle kylmän, -vapisevan kätensä. - -Maria kulki edellä ja junkkari seurasi häntä vaieten Henriikan -huoneeseen. Ystävällisesti tervehti neiti Yrjöä. Naiset epäröivät -alkaessaan puhetta, mutta junkkari katsahti reippaasti ympärilleen, ja -huomatessaan olevansa pihanpuolisessa huoneessa hän lausui vilkkaasti: - -— Iltapäivällä olin täällä katselemassa uutta asuntoani ja silloin -kuulin tästä huoneesta laulua, josta olin ihmeissäni. Ensin en -tiennyt, mitä oli tulossa, sillä sävelet olivat himmeitä, heikkoja ja -katkonaisia, mutta sitten — sitten ne tulvivat esiin kuin laava tuhan -alta. Ken niin osaa valittaa, sille toivottaisi paljon kärsimyksiä. - -— Te saatte tutustua laulajattareen, sanoi Maria, viitaten neitiin. — -Neiti Henriika van Hoogstraten, rakas vieraamme. - -— Tekö se olitte? kysyi Yrjö. - -— Hämmästyttääkö se teitä? vastasi Henriika. — Ääneni on tosin pysynyt -vahvempana kuin ruumiini, jota pitkällinen tauti on hivuttanut. Tunnen -kuinka syvällä silmäni ovat kuopissaan ja kuinka kalpea mahtanen olla. -Tosinhan laulu lieventää tuskia, mutta minun on kauan täytynyt olla -tuota lohdutusta vailla. Viikkomääriin en ole laulanut säveltäkään, ja -nyt kirveltää sydäntäni niin, että mieluummin itkisin kuin laulaisin. -"Mitä tuo minua liikuttaa?" ajattelette te, — ja kumminkin Maria -luulee, että uskaltaisin pyytää teiltä äärettömän suurta palvelusta. - -— Puhukaa, puhukaa, huudahti Yrjö innokkaasti. — Jos Maria rouva minua -käskee ja voin palvella teitä, arvoisa neiti, niin teen sen ilolla. - -Kohdatessaan junkkarin luottamusta herättävän katseen Henriika sanoi: - -— Kuulkaa ensin, mitä rohkenemme teiltä pyytää. Aluksi teidän olisi -suostuttava kuulemaan lyhyt kertomus. Minä olen vielä heikko ja tämä -päivä on kovin kysynyt voimiani. Maria puhuu puolestani. - -Nuori rouva teki sen levollisin ja selvin sanoin ja lausui -kertomuksensa lopuksi: - -— Lähetin, jota tarvitsemme, olen minä valinnut. Te se olette, Yrjö -junkkari. - -Henriika ei ollut kertaakaan keskeyttänyt Mariaa, mutta nyt hän sanoi -sydämellisesti: - -— Olemme vasta tänään tutustuneet toisiimme, mutta luotan teihin -täydellisesti. Muutama tunti sitten olisi musta ollut värini, mutta jos -te rupeatte ritarikseni, niin valitsen iloisen vihreän, sillä nythän -alan jälleen toivoa. Tahdotteko tehdä minulle tuon palveluksen? - -Yrjö oli tähän saakka vaieten katsonut alas. Nyt hän kohotti päätänsä -ja sanoi: - -— Jos saan lomaa, niin olen käskettävänänne. Mutta en voi kantaa kuin -yhden naisen värejä, ja hänen värinsä on sininen. - -Henriikan huulet vavahtivat hieman, mutta junkkari jatkoi: - -— Kapteeni van der Laen on esimieheni. Menen heti hänen puheillensa. - -— Entä jos hän ei anna suostumustansa? kysyi Maria. - -Henriika keskeytti häntä vastaten kopeasti: - -— Sitten pyydän teitä lähettämään luokseni taiteilija Vilhelmin. - -Yrjö kumarsi ja läksi majataloon. - -Kun naiset jäivät kahden, kysyi Henriika: - -— Tiedättekö, ketä naista herra von Dornburg tarkoitti? - -— Kuinka sen voisin tietää? vastasi Maria. — Levähtäkää vähän, neiti. -Heti kun junkkari palaa luon hänet luoksenne. - -Maria meni pois ja istuutui rukkinsa ääreen kehräämään, Barbaralle -seuraksi. Yrjö viipyi poissa kauan aikaa. Keskiyöllä hän vihdoin -palasi, mutta hän ei tullut yksin, vaan kahden seuralaisen kanssa. -Kapteeni van der Laen ei ollut katsonut voivansa suoda hänelle lomaa -moneksi viikoksi — sillä niin kauan olisi hän viipynyt matkalla -Luganoon —, mutta junkkari oli neuvotellut taiteilijan kanssa ja tämä -oli heti tiennyt ehdottaa sopivan sanansaattajan. Nopeasti sovittuansa -hänen kanssansa Vilhelmi toi hänet heti muassaan: lähetti oli vanha -hovimestari Belotti. - - - - -Kuudeskolmatta luku. - - -Laajalla ampumakentällä, joka oli valkoisen portin lähellä Rapenburgin -ja kaupunginmuurin välillä, oli seuraavana aamupäivänä vilkasta elämää, -sillä siellä piti neuvoston päätöksen mukaan kaupungin kaikkein -asukasten, köyhäin ja rikasten, ylhäisten ja alhaisten, juhlallisella -valalla vannoa pysyvänsä uskollisina prinssille ja vapaudenasialle. - -Tuuheiden lehmusten alla seisoivat juhlapuvussa komisario van -Bronkhorst, pormestari van der Werff ja kaksi raatimiestä; heidän piti -vannottaa noita vanhuksia, miehiä ja nuorukaisia, joita virtaili joka -taholta. Tuo juhlallinen toimitus ei ollut vielä alkanut. Janus Dousa -lähestyi nyt täydessä soturinpuvussa, pantsari nahkakölterin päällä -ja kypäri päässä, käsi kädessä van Houtin kanssa herra Pietaria ja -komisariota ja sanoi: - -— No, nyt se taas nähdään! Työkansa on saapunut miehissä, mutta -herroista, jotka upeilevat sametissa ja turkiksissa, ovat useimmat -poissa. - -— Heidän täytyy tulla! huudahti kaupunginsihteeri uhkaavasti. - -— Mitä hyötyä meillä on väkisin vannotetuista valoista? vastasi -pormestari. — Ken vaatii vapautta itselleen, sen täytyy suoda sitä -muillekin. Ja nythän meillä on tilaisuus nähdä, keneen voi luottaa. - -— Porvarivartiostosta ei puutu ainoatakaan, sanoi komisario. — Se on -ilahduttavaa. Mitäs kummaa tuolla lehmuksessa on? - -Miehet katsahtivat ylös ja huomasivat Adrianin, joka oli piiloutunut -puun latvaan. - -— Tuo veitikka se tungeikse joka paikkaan, huudahti Pietari. — Alas, -nulikka! Tarvitsinkin juuri sinua. - -Poika ripustihe oksaan, heittäytyi siitä maahan ja lähestyi isäänsä -koettaen näyttää katuvaiselta, kuten hänellä oli tapana tällaisissa -tilaisuuksissa. Isä ei torunut häntä sen enempää, vaan käski hänen -mennä kotiin sanomaan äidille, ettei isä vielä ollut keksinyt mitään -keinoa toimittaa Belottia matkaan espanjalaisten joukkojen keskitse, ja -toiseksi, että pater Damianus oli luvannut päivän kuluessa käydä neidin -tykönä. - -— Kiiruhda, Adrian, lisäsi pormestari, — ja te, vahdit, pitäkää huolta -siitä, ettei kukaan asiaankuulumaton henkilö pääse näiden puiden -luo, sillä jokainen paikka, missä valaa tehdään, on pyhä. — Tuolla -maalitaulujen luona ovat hengelliset herrat. Heille on suotava etusija. -Tehkää hyvin ja kutsukaa heitä, herra kaupunginsihteeri. Domine -Verstroot aikoo pitää puheen, ja sitten tahtoisin minä lausua muutaman -varoittavan sanan. - -Van Hout poistui, mutta ennenkuin hän oli ehtinyt kentän poikki, tuli -Warmondin junkkari ilmoittamaan, että eräs vihollisen lähetti, kaunis -nuorukainen, pyysi pääsöä kaupunkiin. Hän odotti valkoisella portilla -ja hänellä oli kirje jätettävänä. - -— Sotapäällikkö Valdeziltako? - -— En tiedä; mutta poikanen on hollantilainen ja näyttää minusta -tuttavalta. - -— Tuokaa hänet tänne, mutta hän saa esittää asiansa vasta kun valanteko -on päättynyt. Kertokoon hän Valdezille, mitä näkee ja kuulee. Tuon -kastilialaisen on saatava tietää, millainen mieliala täällä vallitsee. - -Junkkari meni pois, ja kun hän jälleen palasi ampumakentälle Nikolas -van Wibisman kanssa — sillä lähetti oli hän — oli Verstroot lopettanut -liikuttavan puheensa. Nyt puhui van der Werff. Hänen silmänsä -säihkyivät ylevästä innostuksesta, ja vaikka nuo muutamat sanat, jotka -hän lausui kokoontuneille kansalaisillensa, taistelutovereillensa, -syvällä, voimakkaalla äänellänsä, olivat yksinkertaisia ja koruttomia, -tunkivat ne kumminkin kuulijain mieleen. - -Nikolaskin kuunteli sykkivin sydämin hänen puhettansa, ja hänestä -tuntui siltä kuin tuo kookas, vakava mies tuolla lehmuksen alla olisi -puhunut hänelle, hänelle yksin, kun hän lopuksi vielä korotti ääntänsä -ja huudahti innostuneena: - -— Ja käyköön nyt kuinka tahansa! Eräs kelpo mies teidän joukostanne -sanoi juuri äsken: "Me teemme vastarintaa niin kauan kuin meillä on -jäljellä käsi, jolla voimme panna leipää suuhumme ja jolla voimme -heiluttaa miekkaa." Jos kaikki olemme samaa mieltä, niin saa vaikka -kymmenen espanjalaista sotajoukkoa surmansa näiden muurien edustalla. -Leidenistä riippuu Hollannin vapaus. Jos me emme pysy lujina, vaan -antaumme, peläten kärsimyksiä, jotka nyt meitä vain uhkaavat, mutta -jotka sitten säälimättömästi ahdistaisivat ja kiduttaisivat meitä, niin -sanovat meistä tulevat sukupolvet: "Leideniläiset olivat järjettömiä -pelkureita; he ovat syypäät siihen, ettei hollantilaisen nimeä pidetä -suuremmassa arvossa kuin orjan nimeä." Mutta jos pysymme uskollisina -loppuun saakka, jos vastustamme tuota tuimaa muukalaista viime mieheen -saakka, vastustamme siksi kuin viime leipäpala on syöty, silloin he -kyynelsilmin meitä muistelevat ja huudahtavat ilolla: "Heitä meidän on -kiittäminen siitä, että meidän jalo, ahkera, hilpeä kansamme voi pitää -itseään muiden kansojen arvoisena ja ettei sen tarvitse sietää sortajaa -maassansa." Ken pitää kunniaa arvossa, ken ei ole turmeltunut poika -lurjus, joka pettää oman kotinsa, ken mieluummin tahtoo olla vapaa -mies kuin orja, se huutakoon kanssani, ennenkuin kohottaa sormensa -vannoakseen valan Jumalan edessä: "Turvamme Oranialainen ja vapaa -Hollanti — eläköön!" - -— Eläköön! huusivat nyt monet sadat voimakkaat miesäänet -pariinkymmeneen kertaan. Konstaapeli laukaisi maalitaulujen vieressä -olevat tykit, rummut pärisivät ja torventoitotus toisensa jälkeen -värähdytteli ilmaa; kellonsoittoa kuului kaupungin kaikista torneista, -eikä innostunut kansanjoukko lakannut huutamasta ennenkuin komisario -viittasi ja valanteko alkoi. - -Joukottain riensivät ammattikuntain ja porvarivartioston jäsenet -lehmusten alle. Kiihkeän innokkaasti kohottivat toiset kätensä, toiset -vakavan levollisesti tai syvän liikutuksen valtaamina, ja missä käsi -sulkeutui käteen, siinä huomasi harrasta lämpöä. Tunti kului ja vielä -toinenkin ennenkuin kaikki olivat vannoneet, ja monet niistä, jotka -olivat yhdessä tehneet valan lehmusten alla, uudistivat sen vielä -äänettömästi sydämellisellä kädenpuristuksella. - -Nikolas van Wibisma istui ääneti, kirje polvellaan, ampumatelineiden -luona vastapäätä valantekopaikkaa, mutta katkerat ja tuskalliset -tunteet riehuivat hänen povessansa. Kuinka häntä olisikaan haluttanut -itkeä ääneen ja repiä palasiksi isänsä kirje! Ja kun hän näki -kunnianarvoisen herra van Montfortin käsi kädessä vanhan herra van -der Does'in kanssa vannovan uskollisuutta, kuinka kernaasti hän -silloin olisikaan kiiruhtanut heidän luoksensa tehdäksensä valan ja -huutaaksensa tuolle vakavalle miehelle, joka seisoi lehmuksen alla: - -— Minä en ole mikään turmeltunut poika, joka petän kotini. En tahdo -olla orja enkä espanjalainen; olen hollantilainen kuten tekin! - -Mutta hän ei mennyt minnekään, ei puhunut mitään, hän istui vain -liikkumatonna, kunnes valanteko oli päätynyt ja Warmondin junkkari vei -hänet lehmusten alle. Sinne oli niiden miesten lisäksi, jotka olivat -vannottaneet kansaa, tullut kaupunginsihteeri ja molemmat herrat van -der Does. Ääneti kumarsi Nikolas ojentaen pormestarille isänsä kirjeen. -Van der Werff aukaisi sen, antoi sen luettuaan toisille herroille ja -sanoi sitten kääntyen junkkarin puoleen: - -— Odottakaa täällä, junkkari. Teidän isänne neuvoo meitä luovuttamaan -kaupungin espanjalaisille ja takaa meille kuninkaan armon. Vastauksen -suhteen ette voi olla epätietoinen, nähtyänne mitä täällä on tapahtunut. - -— Tähän voi vastata vain yhdellä tavalla, sanoi van Hout kesken -lukemisen. — Repimällä sepustuksen ja vaikenemalla. - -— Palatkaa kotiinne, ja Jumalan haltuun, lisäsi Janus Dousa. — -Ei, odottakaa; minä lähetän kumminkin teidän mukananne vastauksen -sotapäällikölle. - -— Isäni kirjettä ette siis suvaitse vastata? kysyi Nikolas. - -— Emme, junkkari. Me emme tahdo olla missään tekemisissä vapaaherra -Matenessen kanssa, vastasi komisario. — Mitä teihin tulee, niin voitte -palata kotiin tai odottaa täällä, kuinka vain haluatte. - -— Menkää serkkunne luokse, junkkari, sanoi Janus Dousa ystävällisesti. -— Kestää hetken vielä ennenkuin saan käsiini kynän ja paperia ynnä -vahaa, jolla voin sulkea kirjeen. Neiti van Hoogstratenia ilahduttaa -varmaankin, jos hän teiltä saa kuulla jotakin isästänsä. - -— Jos tahdotte käydä tervehtimässä neitiä, nuori herra, sanoi -pormestari, — niin on taloni teille avoinna. - -Nikolas mietti hetken ja sanoi sitten nopeasti: - -— Tahdon kyllä, viekää minut hänen tykönsä. - -Kun poika Warmondin herran seurassa, joka oli ottanut opastaaksensa -häntä, oli saapunut kaupungin pohjoispäähän, kysyi hän junkkarilta: - -— Te olette junkkari van Duivenvoorde, Warmondin herra? - -— Niin olen. - -— Ja te olitte geusien mukana valloittamassa Brielin espanjalaisilta? - -— Olihan minulla tuo onni. - -— Ja kumminkin te olette ylhäistä, vanhaa aatelissukua; ja geusien -joukossahan oli muitakin aatelisia, eikö niin? - -— Oli kyllä. Luuletteko, ettei olisi arvomme mukaista rakastaa isiemme -maata? Minun esi-isäni, samoin kuin teidänkin, olivat aatelisia -ennenkuin maassamme oli ainoatakaan espanjalaista. - -— Mutta Filip kuningas on laillinen hallitsijamme. - -— Niin on, valitettavasti. Ja siksi me tottelemme hänen maaherraansa, -prinssiä, joka johtaa hallitusta hänen nimessänsä. Tuo valapattoinen -julmuri tarvitsee holhojan. Kyselkää vain edelleen; minä vastaan -kernaasti! - -Nikolas ei noudattanut tätä kehotusta, vaan seurasi ääneti opastansa, -kunnes he tulivat Achtergrachtin luo. Silloin hän pysähtyi, tarttui -voimakkaan mielenliikutuksen valtaamana ratsumestarin käsivarteen ja -sanoi sitten, tuon tuostakin tukahtuvalla äänellä, nopeasti ja hiljaa: - -— Minun sydämeni on pakahtua. Jollekin minun täytyy sanoa se! Minä -tahdon olla hollantilainen. Vihaan espanjalaisia. Leiderdorpissa ja -Haagissa olen oppinut heidät tuntemaan. He eivät tarkkaa minua, koska -olen nuori, ja he eivät tiedä että ymmärrän heidän kieltänsä. Silmäni -ovat auenneet. He puhuvat meistä pilkaten ja halveksivasti. Minä -tiedän, miten Alba ja Vargas ovat täällä menetelleet. Espanjalaisten -omasta suusta olen kuullut että he kaikkein mieluimmin tahtoisivat -meidät tuhota ja hävittää sukupuuttoon. Jos voisin toimia kuten -tahtoisin, välittämättä isästäni, niin kyllä tietäisin mitä tekisin. -Päässäni on kaikki sekaisin. Pormestarin puhe vie minulta vielä järjen. -Sanokaa hänelle, junkkari, pyydän teitä sanomaan hänelle, että vihaan -espanjalaisia ja olen ylpeä siitä, että olen hollantilainen. - -He olivat jo taas kulkeneet kappaleen matkaa, ja kun he nyt lähestyivät -pormestarin taloa, sanoi ratsumestari, joka hämmästyneenä ja iloissaan -oli kuunnellut poikasen puhetta: - -— Te olette kelpo nuorukainen, junkkari, ja pyritte oikeaan. -Pitäkää vain Pietari herran sanat mielessänne, ja muistakaa, mitä -historia opettaa. Kenelle omistaa tuo kertomus kansojen kohtaloista -kunniakkaimmat lehtensä? Tyranneilleko ja heidän kätyreillensä ja -imartelijoillensa vaiko niille, jotka ovat eläneet ja kuolleet vapautta -puoltaen? Pää pystyyn! Tätä taistelua jatkuu ehkä kauemmin kuin me -kumpikaan elämmekään, ja teillä on vielä yllin kyllin tilaisuutta -puoltaa oikeaa asiaamme. Aatelismiehen tulee palvella ruhtinastaan, -mutta hänen ei tule olla ruhtinaansa orja — ja sitäkin vähemmin, jos -tämä on muukalainen, hänen kansansa vihollinen. Nyt olemme perillä. -Tunnin kuluttua tulen noutamaan teidät. Antakaa minulle kätenne. -Tahtoisin kernaasti nimittää teitä ristimänimellänne, kelpo Nikoni. - -— Tehkää se, huudahti junkkari, — ja lupaattehan ettette lähetä ketään -toista sijastanne? Tahtoisin vielä puhella kanssanne. - -Van der Werffin talossa otti junkkarin vastaan Barbara. Henriika ei -voinut tulla heti, sillä pater Damianus oli hänen luonansa, ja junkkari -odotti ruokasalissa kunnes pappi tuli. Nikolas tunsi hänet ennestään ja -oli myöskin edellisenä vuonna kerran käynyt ripillä hänen tykönänsä. -Tervehdittyään häntä ja vastattuaan hänen kysymykseensä, kuinka oli -joutunut tänne, sanoi junkkari nopeasti, ilman esipuheita: - -— Arvoisa isä, suokaa anteeksi, mutta eräs seikka ahdistaa sydäntäni. -Te olette hurskas mies ja voitte neuvoa minua. Onko rikos, jos -hollantilainen taistelee espanjalaisia vastaan, onko synti, jos -hollantilainen tahtoo olla ja pysyä sinä, miksi rakas Luoja itse on -hänet tehnyt? En voi sitä uskoa! - -— En minäkään usko sitä, vastasi Damianus yksinkertaiseen tapaansa. -— Ken pysyy uskollisena pyhälle kirkolle, ken rakastaa lähimmäistään -ja pyrkii tekemään oikein, se voi turvallisesti olla hollantilainen -mieleltään ja rukoilla ja taistella maansa vapauden puolesta. - -— Oi! huudahti Nikolas silmät säihkyvinä. - -— Sillä katsokaas, jatkoi Damianus vilkkaammin, — täällä oltiin -oikeauskoisia katoolilaisia ja elettiin hurskaasti ja Jumalan tahdon -mukaan, ennenkuin espanjalaiset alkoivat maata ahdistella. Miksikä -ei kaikki vielä voisi joutua entiselleen? Siksi on Jumala luonut -kansat erilaisiksi, että Hän tahtoo että ne kukin eläisivät omaa -kansalliselämäänsä ja kehittäisivät sitä niin, että se tuottaisi -heille onnea ja Hänelle kunniaa, — ei siksi, että Hän olisi antanut -voimakkaammalle kansalle oikeuden kiduttaa ja sortaa heikompaa. -Kuvailkaa mielessänne, että isänne läksisi kävelemään ja espanjalainen -grandi hyökkäisi hänen niskaansa ja antaisi hänen tuta piiskaansa -ja kannuksiansa, ikäänkuin hän olisi hänen ratsunsa. Espanjalainen -taitaisi saada katua kauppojansa! No, ajatelkaa nyt ritari Matenessen -asemesta Hollantia ja grandin asemesta mahtavaa Espanjaa, niin -tiedätte, mitä tarkoitan. Meillä ei ole muuta keinoa kuin heittää -ahdistelija niskoiltamme. Pyhä kirkko ei kärsi siitä. Jumala on sen -perustanut, ja se on pysyvä voimassa, hallitkoonpa täällä sitten -kuningas Filip tai kuka tahansa. Nyt tiedätte mielipiteeni. Erehdynkö, -kun otaksun, ettei teitä enää miellytä kantaa luopion nimeä, kelpo -junkkarini? - -— Ette, isä Damianus! — Te olette oikeassa, olette aivan oikeassa. Ei -ole syntiä toivoa Hollantia vapaaksi. - -— Kuka teille sitten on sanonut sen olevan syntiä? - -— Kaniikki Bermont ja meidän kappalaisemme. - -— Siis olemme tämän maallisen asian suhteen eri mieltä. Antakaa -Jumalalle kuin Jumalan ovat, ja puolustakaa sitä maata, minkä Jumala -on teille suonut. Jos tahdotte taistella Hollannin vapauden puolesta, -sitten kuin miehistytte, niin tehkää se turvallisesti. Siitä synnistä -kyllä päästän teidät. - -Henriika iloitsi kovin tavatessaan tuota reipasta ja onnellisen -näköistä poikaa. Hän pyysi Nikolasta kertomaan hänelle hänen isästänsä -ja sukulaisistansa ja kysyi miten hän oli tullut Leideniin tulleeksi. -Kun neiti kuuli pojan aikovan lähteä tunnin kuluttua kaupungista, -heräsi hänen mielessänsä hyvä tuuma, — hän kun lakkaamatta mietiskeli -kuinka saisi Belotti'n matkaan. Hän uskoi näet junkkarille aikeensa -ja pyysi että tämä auttaisi Belottia pääsemään espanjalaisten -sotajoukkojen välitse Haagiin, ja junkkari lupasi tehdä sen sekä -myöskin toimittaa jollakin tavoin Henriikalle tiedon, kun vanhus -palaisi. - -Tunnin perästä sanoi junkkari Henriikalle jäähyväiset, ja kun hän -jälleen kulki Warmondin herran kanssa Achtergrachtin vieritse, kysyi -hän iloisesti: - -— Kuinka pääsen geusien tykö? - -— Tekö? kysyi ratsumestari hämmästyneenä. - -— Niin, minä, vastasi junkkari innoissaan. — Pian täytän -seitsemäntoista vuotta, ja heti sen jälkeen... Odottakaapas — odottakaa -vain, — saatte vielä kuulla minusta! - -— Oikein, Nikolas, oikein! vastasi toinen. — Elkäämme olko vain -jalosukuisia hollantilaisia, vaan myöskin jaloja hollantilaisia! - -Kolme tuntia myöhemmin saapui junkkari Matenesse van Wibisma Belotti'n -seurassa, josta hän lapsuudestaan saakka oli pitänyt, Haagiin. Hän ei -tuonut isälleen muuta kuin huolellisesti kokoonkäännetyn ja sinetillä -varustetun kirjeen, jonka Janus Dousa, veitikkamainen hymy huulillaan, -oli antanut junkkarille, Leidenin porvariston puolesta annettavaksi -sotapäällikkö Valdezille, ja joka ei sisältänyt muuta kuin — siroilla -kirjaimilla suurelle paperiarkille kirjoitettuna — Dionysius Caton -sepittämän säkeen: - -"_Fistula dulce canit volucrem dum decipit auceps_." - -"Maireesti huilu ain' soi, kun se houkuttaa lintua verkkoon." - - - - -Seitsemäskolmatta luku. - - -Kesäkuun ensi viikko ja puoli toisesta oli kulunut, auringonpaisteiset -päivät olivat loppuneet, ja illan suussa tuli Vaihettajan ravintolan -"_Angulus_" täyteen vieraita. Siellä oli niin kodikasta, kun merituuli -puhalsi, sade rapisi ja vesi virtaili lotisten katukivitykselle. -Espanjalainen sotajoukko ympäröi nyt Leideniä kuin rautamuuri. -Kaupunkilaiset pitivät toinen toistansa vankilatoverinansa, ja kukin -liittyi läheisesti säätyveljiinsä ja hengenheimolaisiinsa. Kaikki -toiminta oli lamallansa, joutilaisuus ja huolet rasittivat jokaista, ja -kun aika kävi kovin pitkäksi ja mieli ylen synkäksi, mentiin juomalaan, -jossa kukin voi ilmaista huolensa ja toiveensa ja kuulla mitä muut -arvelivat ja tuumivat yhteisestä hädästä. - -Juomalassa olivat nyt kaikki pöydät täynnä, ja jos ken vieraista -halusi sanoa jotakin toisen pöydän ääressä istuvalle toverillensa, -sai hän korottaa ääntänsä aika lailla, sillä joka pöydässä juteltiin -eri asioista. Samalla huudeltiin tarjoilijatarta joka taholle, lasit -kilisivät ja tinakannet kalahtelivat kiinnipudotessaan kivisiä -juoma-astioita vasten. - -Tuon pitkämäisen huoneen toisessa päässä oli pyöreä pöytä, jonka -ääressä keskusteltiin lujemmalla äänellä kuin muissa pöydissä. Siellä -istui kuusi upseeria, niiden joukossa Yrjö von Dornburg. Kapteeni -van der Laen, hänen esimiehensä, joka oli mainehikas sotasankari, -kertoi voimakkaalla, syvällä äänellä ihmeellisistä tai lystikkäistä -seikkailuistaan maalla ja merellä, ja översti Mulder keskeytti häntä -aina tuon tuostakin sekä kertoi myhähdellen, aina kun kapteeni oli -lopettanut jonkun kummallisen jutun, hetikohta toisen samantapaisen, -mutta kerrassaan mahdottoman uskoa, — jolloin ratsumestari van -Duivenvoorden täytyi toimia välittäjänä, kun kapteeni kiivastui -vanhuksen pilasta, tietäen ettei hänellä ollut tapana liioitella -kovinkaan paljoa. Luutnantti Cromwell, pyöreäpäinen, pitkätukkainen, -vakava mies, joka oli tullut Hollantiin taistellakseen uskon puolesta, -otti vain silloin tällöin osaa keskusteluun, lausuen muutaman sanan -huonolla hollanninkielellä. Yrjö oli ojentanut jalkansa suoraksi ja -istui haaveksien syvälle tuoliinsa vaipuneena. - -Herra Aguanus, isäntä, kierteli pöytien väliä, ja saavuttuaan vihdoin -upseerien tykö pysähtyi hän tyyrinkiläisen eteen ja kysyi: - -— Herra junkkari, missä ovat ajatuksenne? Eihän teitä viime päivinä -enää ole ollut tunteakaan. Mikä teidän oikein on? - -Yrjö kohottihe heti suoraksi, oikaisi itseään kuin heräten ja sanoi -ystävällisesti: - -— Toimettomuus panee uneksimaan. - -— Hänestä alkaa tuntua ahtaalta täällä häkissä, virkkoi kapteeni van -der Laen. — Jos tätä vielä kauan jatkuu, niin saamme kaikki tyyni -pyörätaudin kuin lampaat. - -— Ja käymme niin jäykiksi kuin tuo pakanallinen kuparijumala tuolla -hyllyllä, lisäsi översti Mulder. - -— Edellisen piirityksen aikana valitettiin samaa, virkkoi isäntä, — -mutta Noyelles'in herra koetti hukuttaa harmin ja tyhjensi siksi useita -astioita parasta viiniäni. - -— Kertokaapa herroille millä hän ne maksoi, huudahti översti Mulder. - -— Tuollahan paperi on puitteissansa, naurahteli Aquanus. — Rahan -asemasta hän lähetti minulle tämän runon: - - "Runsahasti annoit mulle mainiota viiniä; - Maksaa tahtoisin sen Sulle, oivallinen isäntä! - Mutt' ei ole rahaa mulla: taskun' aivan tyhjä on; - Siispä keksin toisen keinon, mielestäni mainion: - Koska Leidenissä käypi paperikin rahasta, - Annan Sulle paper'liuskan velkojeni maksuna." - -— Oivallista! huudahti Warmondin junkkari. — Tehän olitte vielä lisäksi -itse valmistanut noiden pahvirahojen leimasimen! - -— Niin kyllä! Helpolla en suoriutunut Noyelles'in herran -joutilaisuudesta. — Tällä kertaa te toki olette kahdesti olleet -liikkeellä. - -— Vaiti, vaiti, Herran tähden, elkää puhuko mitään ensi yrityksestä! -huudahti ratsumestari. — Hyvä tuuma, joka menee myttyyn siksi että -johtaja on mennyt levolle ja nukkuu kuin myyrä! Onko koskaan maailmassa -mointa kuultu? - -— Mutta toinen yritys onnistui paremmin, sanoi isäntä. — Kolmesataa -liikkiötä, sata tynnöriä olutta, voita, ampumavaroja, — lisäksi mitä -kurjin vakoilija, — olihan se oiva saalis! - -— Mitäpä siitä! huudahti kapteeni van der Laen.— Mehän olisimme voineet -ottaa haltuumme kaikki varastolaivat mitä oli Leideninjärvellä! Ja Kaag -sitten! Ajatelkaapa vain, että tuo saarilinnoitus on vihollisen käsissä! - -— Mutta väkemme kunnostautui kumminkin, sanoi ratsumestari. - -— Oli joukossa oikeita peijakkaan poikia, naurahteli van der Laen. — -Eräs niistä pisti muutaman espanjalaisen kuoliaaksi ja riisui keskellä -taistelun tuoksinaa hänen punaiset housunsa ja veti ne jalkaansa. - -— Minä kyllä tunnen sen miehen, sanoi isäntä, — hän on nimeltään van -Keulen. Hän istuu tuolla toisella puolen olutta ryypiskelemässä ja -kertoo toisille lystikkäitä kaskuja. Aika huimapää — ja naama kuin -satyyrillä. Eihän meiltä kumminkaan puutu aivan kerrassaan ilonkaan -aiheita! Muistakaapa vain Chevraux'in tappiota ja geusien voittoa -Vlissingenin luona. - -— Eläköön kelpo amiraali Boisot ja uljaat geusit! huudahti kapteeni -van der Laen kilistäen lasia översti Mulderin kanssa. Översti kääntyi -nyt lasiansa kohottaen tyyrinkiläisen puoleen, ja kun junkkari, joka -oli uudelleen vaipunut mietteisiinsä, ei huomannut hänen aiettansa, -huudahti hän loukkaantuneena: - -— No, herra von Dornburg, te mietitte kauan, ennenkuin käytte käsiksi -kolpakkoonne! - -Yrjö säpsähti ja vastasi nopeasti: - -— Minäkö? Kyllähän minä... Maljanne, herra översti! - -Hän tarttui kolpakkoonsa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella, teki -"kynsikokeen" ja asetti astian pöydälle. - -['Kynsikokeella'·oli tarkoituksena todistaa että juoma-astia -oli tarkoin juotu tyhjäksi; temppu suoritettiin pitämällä tuota -tyhjennettyä astiaa alassuin vasemman käden peukalon kynttä vasten. -_Suoment. muist._] - -— Oikein! huudahti vanhus, ja herra Aquanus sanoi: - -— Tuon hän on oppinut yliopistossa; tieteileminen herättää janoa. -— Isäntä loi samalla ystävällisen, huolestuneen silmäyksen nuoreen -saksalaiseen. Sitten hän katsahti ovelle päin, josta taiteilija -Vilhelmi tuli. Aquanus meni häntä vastaan ja kuiskasi hänelle: - -— Minä olen huolissani tuon saksalaisen junkkarin takia. Livertelevä -leivonen on muuttunut sulkasatoiseksi yölinnuksi. Mikä häntä vaivaa? - -— Koti-ikävä, kaipaa tietoja omaisistansa eikä viihdy satimessa, johon -on joutunut tavotellessaan kunniaa ja mainetta. Pian hän taas on -entisellään. - -— Toivottavasti, vastasi isäntä. — Tuollainen tuore puu kimmahtaa -jälleen pystyyn, joskin se taivutetaan maahan. Rohkaiskaa te häntä, -tuota herttaista nuorukaista. - -Eräs vieraista huusi isäntää, ja taiteilija meni upseerien luo ja alkoi -Yrjön kanssa hiljaisen keskustelun, jota muut eivät voineet kuulla -tuossa äänekkäässä surinassa. - -Vilhelmi tuli van der Werffin talosta. Siellä hän oli saanut tietää, -että ylihuomenna, neljäntenätoista päivänä kesäkuuta, olisi pormestarin -syntymäpäivä. Adrian oli uskonut sen Henriikalle ja tämä hänelle. -Talonisäntä aiottiin nyt herättää laululla tuona merkkipäivänä. - -— Oivallista! keskeytti Yrjö ystäväänsä. — Hän suorittaa sen -oivallisesti. - -— Eikä hän yksin, me toivomme saavamme avuksemme pormestarin rouvan. -Aluksi hän kieltäytyi aivan varmasti, mutta kun minä ehdotin erästä -sievoista madrigaalia, suostui hän laulamaan ensi ääntä. - -— Vai niin, sanoi junkkari kiihkeästi. — Tietysti minäkin olen -käytettävänänne. Lähtekäämme täältä; onko teillä nuotit kotonanne? - -— Ei, herra von Dornburg, minä jätin ne neidille ja pormestarin -rouvalle, mutta aamulla... - -— Aamulla harjoitellaan! Tämä viiniastia on minua varten, neitsy! -Maljanne, översti Mulder! Ratsumestari van Duivenvoorde, eläköön -ratsuväkenne ja ottelumme! - -Saksalaisen silmät säihkyivät jälleen, ja kun kapteeni van der Laen -puhettansa jatkaen sanoi: — Nuo merigeusit ne vielä upottavat koko -espanjalaisen laivaston meren syvyyteen, — huudahti Yrjö innostuneena: -— Meren malja, hyvät herrat, meren malja! Vaarojen keskellä temmeltää, -se on ihaninta! Hyrskyjen kohistessa riemuita ja ahdistella vihollista! -Iskeä kiinni hänen laivaansa, rynnätä sinne ottelemaan mies miestä -vastaan, rinta vasten rintaa! Taistella ja voittaa — tai saada surmansa -yhdessä vihollisen kanssa! - -— Maljanne, junkkari! huudahti översti. — Tuhat tulimmaista, tuollaista -nuorisoa me juuri tarvitsemme! - -— Nyt te taas olette entisellänne, sanoi Vilhelmi kääntyen ystävänsä -puoleen. — Omaistenne malja! - -— Yhdistäkäämme kaksi maljaa, huudahti Yrjö. — Eläkööt omaisemme, -eläköön rakkaus iloinensa ja tuskinensa, eläköön se ihana nainen, -jota lemmimme! Sota on iloa, rakkaus on elämää! Vuotakoot haavat, -pakahtukoon sydän tuhansiksi siekaleiksi! Taistelukentällä viheriöitsee -laakeri, rakkaus sirottelee ruusuja, — okaisia, mutta ihania! Loppusi -on käsissä, lasi! Sinusta ei kenenkään enää pidä juoman! - -Posket hehkuvina heitti Yrjö lasisen kolpakon nurkkaan, jossa -se kilisten meni sirpaleiksi. Äänekkäästi ilmaisivat toverit -hyväksymisensä, — mutta luutnantti Cromwell nousi paikaltaan ja läksi -hiljaa huoneesta, ja isäntä pudisteli tyytymätönnä järkevää päätänsä. - -Yrjö· oli kuin haltioissaan ja hehkuvan näytti hänen mielensä. -Huimassa sekasotkussa ympäröivät nuo tuuheat kiharat hänen kaunista -päätänsä, kun hän istui tuolissaan, taaksepäin nojaten, költeri auki, -singahuttaen toisten kuivanjärkevään keskusteluun syvällisiä aatelmia -ja viehkeitä mielikuvia. Vilhelmi kuunteli hänen puheitaan puoleksi -ihaellen, puoleksi huolissaan. Oli ehditty jo kappaleen matkaa yli -keskiyön, kun taiteilija läksi ystävänsä kanssa juomalasta. Översti -Mulder katsoi junkkarin jälkeen ja huudahti tovereillensa: - -— Tuolla hurjapäällä on lempo nahassansa! - -Seuraavana päivänä harjoiteltiin pormestarin talossa kolmiäänistä -madrigaalia, isännän itsensä ollessa puheenjohtajana neuvoston -istunnossa. Yrjö seisoi Marian ja Henriikan välillä. Niin kauan kuin -taiteilijan vielä täytyi oikaista virheitä ja laulattaa samaa kohtaa -moneen kertaan, pysyi tuo pieni laulukunta reippaan ilomielisenä, ja -Barbara kuuli viereiseen huoneeseen tuon tuostakin hilpeätä naurua; -mutta kun kukin oli oppinut osansa ja madrigaali oli esitettävä -lopullisesti, kävivät laulajattaret yhä vakavammiksi. Maria katsoi -koko ajan nuotteihin. Harvoin oli hänen laulunsa ollut niin henkevää, -niin moitteettoman puhdasta. Yrjö sovitteli esityksensä hänen laulunsa -mukaiseksi, ja joka kerran kun hän kohotti katseensa nuoteista, -kiintyivät ne Marian kasvoihin. Turhaan koetti Henriika tavottaa -junkkarin silmäyksiä, hänen ei onnistunut saada niitä poistumaan -Mariasta, niin kiusallista kuin hänestä olikin, ettei hänestä itsestään -pidetty lukua. Hän tahtoi osottautua Mariaa etevämmäksi, ja pian purki -hän intohimoisen luontonsa koko voiman lauluunsa. Henriikan tulisuus -kiihotti Mariaakin. Heleästi kajahtelivat hänen liverryksensä Yrjön -sointuisan äänen säestäminä, ja kumeana ja innostuneena sekaantui -niihin Henriikan laulu. Taiteilija löi tahtia ihastuksissaan ja -haltioissaan. Henriikan syvä, pehmeä ääni herätti hänessä suloisia -muistoja tämän sisaresta. - -Kun esitys oli lopussa, huudahti Vilhelmi tulisesti: — Uudelleen! — -Nyt alkoivat laulajattaret kilpailla uudistetuin voimin, mutta silloin -sattuivat junkkarin tuliset katseet Marian silmiin. Marian käsi vaipui -heti alas, hän peräytyi laulajain muodostamasta puoliympyrästä ja sanoi: - -— Me osaamme sen jo. Näkemiin aamulla varhain, herra Vilhelmi! Minulla -on paljon toimimista. - -— Voi, voi! huudahti taiteilija pahoilla mielin. — Se kävi niin -oivallisesti, eikä ollut enää jäljellä kuin muutamia tahtia. - -Mutta Maria oli jo ovella ja sanoi vain: - -— Aamulla jatkamme. - -Taiteilija kiitti neitiä hänen laulustansa innostunein sanoin, Yrjö -kohteliaasti. Kun he molemmat olivat lähteneet pois, kulki Henriika -nopein askelin edes takaisin ja iski pientä nyrkkiänsä uhkamielisesti -ja kiihkeästi toiseen käteensä. - -Syntymäpäivänä kokoontuivat laulajat varhain aamulla, mutta Pietari -oli ollut ylhäällä jo ennen päivännousua, sillä hänen oli yhdessä -kaupunginsihteerin kanssa laadittava eräs ehdotus, jonka piti -olla valmis ennen neuvoston istuntoa. Ei hän lainkaan muistanut -syntymäpäiväänsä, ja kun madrigaalia alettiin esittää ruokasalissa, löi -hän nyrkillään oveen ja huusi: - -— Me olemme työssä; menkääpä muuanne liverryksinenne! - -Laulu keskeytyi ja Barbara sanoi: - -— Ei sen mieli metsässä, kell' on verkot apajalla. Hänellä ei ole -aavistustakaan koko juhlasta. Lähettäkäämme lapset ensin sisään. - -Maria meni nyt Adrianin ja Liisan kanssa Pietarin työhuoneeseen. -Heillä oli kukkavihkot kädessä, ja Maria oli pukenut tyttösen niin -somaksi, että hän valkoisessa puvussaan todellakin oli kuin viehättävä -keijukainen. - -Nyt Pietari tiesi, mitä laulu oli tarkoittanut. Hellästi hän sulki -syliinsä nuo kolme onnittelijaa, ja kun madrigaali alkoi uudelleen, -asettui hän kuuntelemaan vastapäätä laulajia. Tosin ei tämä esitys -onnistunut puoleksikaan niin hyvin kuin harjoitus, sillä Maria lauloi -hiljaa ja hänen äänensä oli himmeä, — ja vaikka Vilhelmi löi tahtia -tarmon takaa, ei lauluun tullut enää eilistä intoa ja lämpöä. - -— Oivallista, varsin oivallista, sanoi Pietari, kun laulu oli lopussa. -— Hauska keksintö ja esitys oivallista — ilahdutti minua suuresti! - -Sitten otti hän kaikkia onnittelijoita kädestä, lausuen sydämellisiä -sanoja. Tarttuessaan junkkarin käteen hän sanoi lämpimästi: - -— Te tulitte kuin pilvistä pudoten näinä kovina aikoina meille -virkistykseksi. Ja tehän puolestanne saitte kodin meillä, ja sille -kyllä panee arvoa vieraassa maassa. - -Yrjö oli luonut katseensa maahan, mutta kuullessaan viime sanat -hän katsoi pormestaria silmiin. Kuinka uskollisesti, kuinka -hyväntahtoisesti ja rehellisesti tämä katsoikaan häntä! Hänet valtasi -voimakas liikutus, ja punnitsematta mitään, tietämättä oikein mitä -teki, hän laski kätensä Pietarin käsivarsille ja painoi kasvonsa hänen -olkaansa vasten. - -Van der Werff salli hänen sen tehdä, silitteli nuorukaisen kiharoita ja -sanoi hymyillen: - -— Aivan kuin Leonard, Maria. Aivan kuin meidän Leonardimme. — Tänään -syömme kaikki yhdessä päivällistä, tekin, van Hout, ja tietysti teidän -rouvanne myöskin. - -Pöydässä asetti Maria vieraat istumaan niin, ettei hänen tarvinnut -katsoa Yrjöön. Tämä joutui istumaan rouva van Houtin viereen, -vastapäätä Henriikaa ja taiteilijaa. Aluksi oli Yrjö vähäpuheinen ja -ujo, mutta Henriika ei jättänyt häntä rauhaan, ja kun hän kerran oli -alkanut vastailla neidin kysymyksiin, yllytti tämän tulinen vilkkaus -häntä laskettelemaan lystikkäitä sukkeluuksia. Henriika maksoi hänelle -täysin mitoin, hänen silmänsä säihkyivät ja hänessä lisääntyi yhä -halu osottautua yhtä kekseliääksi kuin junkkari, jonka vastaukset ja -kokkapuheet saivat hänet yhä pisteliäämmäksi. Hän ei juonut lainkaan -viiniä, mutta hänen omat puheensa kiihdyttivät häntä, ja hän anasti -Yrjön niin kerrassaan itselleen, ettei tämä saanut tilaisuutta lausua -sanaakaan muille vieraille. Jos hän yritti sitä tehdä, keskeytti neiti -häntä heti ja pakotti hänet jälleen keskustelemaan hänen kanssansa. -Tuo pakko kiukustutti junkkaria, ja kun hän koetti puolustautua sitä -vastaan, heräsi hänen ylimielisyytensä, ja hän alkoi yllyttää Henriikaa -väittämään mahdottomia ja teki itse samoin. - -Maria jäi tuon tuostakin ihmeissään kuuntelemaan neidin puheita, -ja tapa, jolla Yrjö tätä kohteli, pisti hänen vihaksensa. Pietari -tuskin huomasikaan Henriikaa, sillä hän keskusteli van Houtin kanssa -luopioiden lähettämistä kirjeistä, joissa kaupunkia kehotettiin -antautumaan ja joita oli saapunut jo kolme kappaletta, muutamien -neuvostonjäsenten horjuvasta kannasta ja vangitun vakoilijan -teloittamisesta. - -Vilhelmi, jolle pöytänaapuri tuskin oli virkkanut sanaakaan, kuunteli -noiden vanhempain miesten keskustelua ja mainitsi, että hän oli -tuntenut petturin. Tämä oli ollut eräs isäntä, jonka ravintolassa hän -oli tavannut ritari Matenesse van Wibismata. - -— Siinäpä se, keskeytti häntä van Hout. — Quatgelatin taskussa oli -kirjelippu, ja se oli kirjoitettu käsialalla, joka ihmeellisesti -muistutti vapaaherran käsialaa. Quatgelatin oli hankittava tietoja -Leidenin ruokavaroista. - -— Nuo lurjukset! huudahti pormestari. — Valitettavasti — valitettavasti -hän olisi voinut antaa Valdezille ylen mieluisia tietoja. Tarkastus -ei ole ollut omansa mieltä ilahduttamaan, — varmoja lopputuloksia ei -kumminkaan ole vielä saatu. - -— Meidän pitäisi antaa naisten piakkoin ottaa selkoa asiasta. - -— Naistenko? kysyi Pietari hämmästyneenä. - -— Niin, meidän! huudahti kaupunginsihteerin vaimo. — Miksikä me olemme -toimettomat, kun voisimme hyödyttää. - -— Anna meidän suorittaa tuo tehtävä! huudahti Maria. — Me tahdomme -kuten tekin tehdä jotakin tuon kalliin asian hyväksi. - -— Ja uskokaa minua, lisäsi rouva van Hout, — pikemmin meidät päästetään -aittoihin ja kellareihin kuin oikeudenpalvelijat, joita emännät -pelkäävät. - -— Naisetko kaupungin palvelukseen? virkkoi Pietari epäröiden. — Suoraan -sanoen... mutta sopiihan miettiä ehdotustanne... Neiti näkyy tänään -olevan hyvällä tuulella. - -Maria katsahti paheksivasti Henriikaan, joka kurottihe kauas pöydän -ylitse. Hän näytti Yrjölle sormusta ja huudahti naurahtaen: - -— Ettekö tahdo tietää mitä se merkitsee? Katsokaapas: käärme, joka -puree pyrstöänsä. - -— Vai niin, vastasi junkkari, — itsensäkiduttamisen vertauskuva. - -— Oivallista, oivallista! Mutta sillä on toinenkin merkitys, ja pankaa -se mieleenne, herra ritari. Tiedättekö te, mitä on iäisyys ja iäinen -uskollisuus? - -— En, neiti, niin syvällisiä asioita ei minulle Jenassa opetettu. - -— Ei tietysti. Teidän opettajannehan olivat miehiä. Miehet ja — -uskollisuus, iäinen uskollisuus! - -— Oliko Delila, joka kavalsi Simsonin filistealaisille, mies vai -nainen? kysyi van Hout. - -— Hän oli nainen. Poikkeus, joka todistaa säännön oikeaksi. Eikö niin, -Maria? - -Mitään vastaamatta Maria vain nyökäytti päätänsä; tyytymätönnä hän -sysäsi tuoliansa taaksepäin ja ateria oli lopussa. - - - - -Kahdeksaskolmatta luku. - - -Päiviä ja viikkoja oli kulunut, heinäkuuta oli seurannut kuuma elokuu, -ja sekin lähestyi loppuansa. Espanjalaiset piirittivät yhä Leideniä -ja kaupungissa elettiin nyt joka suhteessa vankilaelämää. Sotamiehet -ja aseelliset kaupunkilaiset toimittivat tehtävänsä väsyneesti ja -haluttomasti. Raatihuoneella oli työtä yllin kyllin, mutta se oli -surullista ja toivotonta, sillä ei vain alkanut kuulua prinssiltä ja -staateilta mitään viestiä, joka olisi voinut pitää toivon vireillä, -ja kaikki, mistä neuvoteltiin ja päätettiin, kohdistui lisääntyvään -hätään ja sotien hirvittävään seuralaiseen, ruttoon, joka oli saapunut -Leideniin yhdessä nälän kanssa. Samalla lisääntyi tyytymättömiä -viikko viikolta. He vaativat päivä päivältä yhä jyrkemmin kaupungin -antaumista, ja moni vapaudenystävä, joka näki omaistensa kituvan ja -kuihtuvan, yhtyi heidän vaatimukseensa. Lapset kävivät koulua kuten -ennenkin ja kokoontuivat leikkikentille, mutta harvoin oli enää -huomattavissa muinaista hilpeyttä, — ja minne olivatkaan joutuneet -poikasten punaiset posket ja tyttöjen pyöreät käsivarret? Köyhien -täytyi tiukentaa vyötänsä, ja leipäpala, joka kaupungin puolesta -annettiin jokaiselle, ei riittänyt poistamaan nälkää eikä edes pitämään -hengissä. - -Yrjö junkkari oli asunut jo pitkät ajat van der Werffin talossa. - -Elokuun yhdeksäntenäkolmatta päivänä palasi hän aamulla kotiin -kävelyretkeltä. Hänellä oli kädessään jousi ja olallaan reppu. Tällä -kertaa hän ei noussut yläkertaan, vaan meni Barbaran luo keittiöön. -Leski nyökäytti hänelle ystävällisesti päätänsä ja hänen harmaat -silmänsä säteilivät yhtä kirkkaasti kuin ennenkin, mutta nuo pyöreät -kasvot olivat käyneet kapeammiksi ja hänen kuihtuneet huulensa -vavahtelivat surunvoittoisesti. - -— Mitä teillä tänään on mitassanne? kysyi hän junkkarilta. - -Yrjö pisti kätensä metsästyslaukkuun ja vastasi hymyillen: - -— Lihava vikla ja sitä paitsi neljä leivosta — eikö niin? - -— Varpusraukat! Mutta mikähän otus tämä on? Päätön, jalaton ja tarkkaan -kynitty. Junkkari, junkkari, tuo näyttää arveluttavalta! - -— Se soveltuu hyvin paistinpannuun ja nimestä vähät! - -— No eihän kukaan tiedä, mitä kaikkea hän oikein syö, mutta eihän -Jumala kumminkaan ole luonut kaikkia eläimiä ihmisvatsaa varten. - -— Johan sanoin teille että se on vikla, lyhytnokkainen vikla, -corvuslintu, ihka oikea _corvus_. - -— Vai _corvus!_ Menkää nyt minne hyvänsä! Minua hirvittää tuo teidän -saaliinne... Höyhen tuolla siiven alla... Jesus Maria! Eihän se toki -vain liene korppi? - -— _Corvus_ se on, kuten jo sanoin. Pankaa se etikkaan ja höystäkää -paistaessanne, niin se maistuu aivan yhtä hyvältä kuin oikea vikla. -Sorsia ei saa joka päivä kuten äskettäin, ja varpuset alkavat käydä -yhtä harvinaisiksi kuin ruusut talvella. Joka poikanen vahtii niitä -jousi kädessä, ja joka pihassa ahdistellaan niitä haaveilla ja -liimasaitoilla. Kohta ne häviävät sukupuuttoon, mutta jokunen on nyt -vielä jäljellä. — Kuinka keijukainen voi? - -— Elkää nimittäkö häntä keijukaiseksi! huudahti leski. — Antakaa -hänen pitää kristillinen nimensä. Hän on valkoinen kuin tämä liina, -ja eilisestä saakka hän ei enää ole suostunut juomaan maitoa, jota -suurella huolella ja vaivalla olemme saaneet hänelle hankituksi -joka päivä. Jumala tiesi, kuinka tämä päättyy. Katsokaapa tuota -kaalintynkää, jonka olen ostanut! Entä tuota luupalaa!... Ei se minusta -ennen olisi kelvannut koirillekaan, ja nyt täytyy koko talon tyytyä -siihen. Illalliseksi minä keitän kinkunnahkaa viinissä ja sen lisäksi -vähän jauhopuuroa. Ja tämä on muka ruokaa sellaiselle jättiläiselle -kuin Pietarille! Jumala tiesi, kuinka hän pysyy siksikin voimissaan. -Mutta kyllä hän onkin kuin haamu vain. Maria ei tarvitse ruokaa enemmän -kuin lintunen, mutta Adrian, poika parka, lähtee usein kyynelet -silmissä pöydästä; mutta olen kumminkin usein nähnyt hänen antavan -Liisalle osan pienestä leipäpalasestaan. Oikein tuo käy sydämelle. Ja -kumminkin sanotaan, ettei ruoka syöden lopu, vaan saamattomuuteen, -ja että joka säästää saatuansa, sillä on tarpeessa tavara. Sanoohan -sananlasku myöskin, ettei hätä lakia lue, mutta toissa päivänä -meidän, kuten muidenkin, piti ilmoittaa uudelleen, mitä meillä vielä -on jäljellä, huomenna on annettava pois kaikki, mikä riittäisi yli -kahden viikon, eikä Pietari salli, että pidättäisimme edes säkillistä -jauhoja liiaksi, mutta kuinka sitten käy, mitä sitten seuraa, — laupias -taivas!... - -Viime sanoja lausuessaan leski nyyhkytti ääneen ja jatkoi sitten itkien: - -— On ihme että tekin pysytte voimissa! Ei teidän iällänne hyödy paljoa -pienestä lihasirusta. - -— Herra van Aken anna minulle muonamääräni lisäksi omista -ruokavaroistaan niin paljon kuin voi. Kyllä minä aina tulen toimeen. -Mutta mitä näinkään tänään räätälin tykönä, joka korjaa vaatteitani! - -— Mitä sitten? - -— Kaksi hänen lapsistaan on kuollut nälkään. - -— Ja tuolla kankurin talossa, sanoi Barbara itkien. — Sellaista kunnon -väkeä! Neljä päivää sitten synnytti nuori vaimo lapsen, ja tänä aamuna -sammui molempain elonkipinä, — kuin loppuun palanut kynttilä. Kankuri -Pietarinpoika ja hänen viisi lastansa ovat kaikki tyyni kuolleet -ruttoon. Kyllä tuota jo käy jokaisen sääliksi! - -— Elkää kertoko enempää! sanoi Yrjö kauhistuen. — Minun pitää lähteä -pihalle harjoituksiin. - -— No mitäpähän hyötyä siitäkin on! Espanjalaiset eivät tee -väkirynnäkköä, he jättävät kaikki kalpean kalman suoritettavaksi. -Miekkailu lisää nälkää, ja nuo riutuneet ihmisraukat jaksanevat tuskin -enää kättä käännähyttää! - -— Te erehdytte, muori, erehdytte, vastasi Yrjö. — Toiminta ja liike on -heille juuri tarpeen, että voisivat pysyä pystyssä. Nordwykin herra -teki viisaasti, kun Allertsin kuoltua pyysi minua harjoittamaan heitä. - -— Ehkä lienette oikeassa. Mutta ottakaapa pieni ryyppy ennenkuin -menette työhön. Viinistä ei meillä kumminkaan vielä ole puutetta. — -Kun ihmiset ovat toimessa, eivät he ainakaan tee kapinaa kuten toissa -päivänä nuo muutamat vapaaehtoiset, — ihmisraukat! Jumalan kiitos että -ne ovat poissa! - -Barbaran kaataessa viiniä lasiin tuli taiteilija Vilhelmin äiti -keittiöön ja tervehti Barbaraa ja junkkaria. Hänellä oli muassaan -huivin alla käärö, jota puristi lujasti rintaansa vasten. Ei muorilta -vieläkään puuttunut leveyttä, mutta hänen lihavuutensa, joka muutama -kuukausi sitten oli tehnyt niin muhkean vaikutuksen, näytti nyt -rasittavan häntä kuin mikäkin taakka. - -Nyt otti hän käärön käteensä sanoen: - -— Tässä minä tuon ruokaa teidän Liisalle. Vilhelmini, tuo oiva -ihminen... - -Hän keskeytti lauseensa ja pisti jälleen lahjansa huivin alle. Hän oli -nähnyt junkkarin kynityn saaliin ja jatkoi toiseen ääneen: - -— Teillä näkyy jo olevankin kyyhkynen... sen parempi! -Kaupunginsihteerin pieni tyttö alkaa jo myöskin käydä sairaaksi. -Jumalan haltuun huomiseen! - -Hän yritti lähteä, mutta junkkari pidätti häntä sanoen: - -— Te erehdytte, arvoisa rouva. Tuon otuksen ammuin minä tänään, ja nyt -myönnän että corvuslintuni on vain tavallinen korppi. - -— Enkös sitä jo arvellutkin! huudahti leski. — Hyi sentään! - -Näin sanoen hän painoi lintua sormellaan rintaan ja lisäsi sitten -epäröiden: - -— Mutta onhan tuossa eläimessä lihaakin. - -— Korppiko! huudahti veronkantajan vaimo lyöden kätensä yhteen. — No, -ovathan monin paikoin jo koirat ja kissatkin joutuneet vartaalle ja -paistinpannuihin. Tässä saatte kyyhkysen. - -Barbara aukaisi käärön niin varovasti kuin liha olisi voinut mennä -sirpaleiksi hänen hyppysissään. Sitten katseli hän sitä hellästi, -punniten sitä kädessään; mutta taiteilijan äiti sanoi: - -— Se on jo neljäs, jonka Vilhelmi on teurastanut, ja hän sanoi sen -olleen hyvän lentäjän. Hän määräsi sen nimenomaan teidän Liisalle. -Pankaa siihen täytteeksi taikinaa, mutta ei liian sakeaa ja -kohtuullisen imelää. Se maistuu lapsista ja on terveydeksi, sillä se -annetaan hyvästä sydämestä. Pankaa tuo eläin pois. On vaikeata nähdä -kuolleena tuollaista tuttua olentoa. - -— Jumala tämän teille palkitkoon! huudahti Barbara puristaen tuon -kunnon vaimon kättä. — Voi näitä kamalia aikoja! - -— Mutta onhan meillä vielä olemassa sellaistakin, josta voimme olla -kiitolliset. - -— On kyllä, — helvetissä on vielä kurjempaa, vastasi leski. - -— Älkää tehkö syntiä, varoitti veronkantajan vaimo, — teillähän on -vasta _yksi_ sairas talossa. — Saisinko tavata Maria rouvaa? - -— Hän on työhuoneissa viemässä noille ihmisraukoille vähän lihaa -meiltä. Joko teilläkin on niukka jauhoista? Lehmiä kyllä vielä näkee -laitumella, mutta jyvät ovat kerrassaan lopussa; torilla ei ollut enää -kapallistakaan. Otattehan tekin pienen ryypyn, hyvä rouva? — Menenkö -kutsumaan kälyäni? - -— Minä menen itse hakemaan hänet käsiini. Tuo hintojen korottaminen -torilla ei ole enää siedettävissä. Me emme enää saa siellä mitään -aikaan, mutta hän saa ihmiset järkiinsä. - -— Torikaupustelijatko? kysyi junkkari. - -— Niin, herra von Dornburg. Tuo hento rouva saa ihmeitä aikaan, — -ei sitä tahtoisi uskoakaan. Kun toissa päivänä jälleen oli otettava -selkoa, miten paljon ruokavaroja oli kussakin talossa, kohtelivat -ihmiset minua ja muita tiedustelijoita röyhkeällä tavalla, ja moni -suorastaan ajoi meidät ulos. Mutta hän meni kaikkein raaimpien tykö, -ja kuten meren vedet erkanivat Israelin lasten edessä, niin aukenivat -hänelle kellarit ja aitat. Jumala tiesi, kuinka hän menettelee, mutta -ihmiset eivät vain voi häntä vastustaa. - -Yrjö hengähti syvään ja läksi keittiöstä. Pihalla hän näki muutamia -kaupunginsotilaita, vapaaehtoisia ja porvarivartioston jäseniä, joiden -piti ryhtyä miekkailuharjoituksiin. Van der Werffin piha oli heidän -käytettävänään, eikä varmaankaan ollut Leidenissä ainoatakaan miestä, -joka olisi ollut sopivampi kelpo Allertsin seuraajaksi kuin tuo -saksalainen. - -Barbara ei ollut väärässä. Yrjön oppilaat olivat nääntyneen ja kurjan -näköisiä, mutta monet heistä olivat Allerts vainajalta oppineet -käyttämään miekkaa aika hyvin ja he olivat varsin innostuneita tähän -toimeensa. - -Keskellä pihaa oli nahasta tehty, tappuroilla täytetty ihmisolento, -jonka rinnan vasempaan puoleen oli kiinnitetty sydämenmuotoinen -punainen läpykkä. Tähän piti taitamattomampain iskeä, harjoittaakseen -kättänsä ja silmäänsä. Toiset asettuivat parittain vastakkain ja -miekkailivat Yrjön johdolla tylsillä miekkasimilla. - -Junkkari oli ollut jokseenkin voimaton tullessaan keittiöön, sillä -suurimman osan leivästä, jonka oli saanut päivänmuonakseen, hän oli -antanut tuolle räätäli raukalle; mutta Barbaran viini oli häntä -virkistänyt, ja hän koetti karaista itseään ja meni nyt reippaasti -ja iloisesti miekkailijoiden tykö. Nopeasti hän heitti költerinsä -penkille, veti vyönsä kireämmälle ja seisoi nyt paitahihasillaan -sotamiesten edessä. - -Kun hänen ensi komentosanansa kajahti, lensi Henriikan akkuna rämähtäen -kiinni. Ennen se usein oli avattu miekkailuharjoitusten alkaessa, -olipa akkunasta väliin kuulunut kätten taputustakin ja "hyvä"-huutoja. -Mutta siitä oli jo kauan, sillä viikkomääriin ei Henriika ollut suonut -junkkarille sanaa, ei katsetta. Sillä tavoin kuin junkkarille ei -hän ollut vielä ainoallekaan miehelle osottanut mieltymystään, niin -hartaasti hän ei olisi tavotellut ruhtinaankaan suosiota! Ja junkkari, -— hän oli ensin kohdellut häntä välinpitämättömästi ja sitten alkanut -karttaa yhä huomattavammin. Tämä loukkasi Henriikan ylpeyttä. Aikoja -sitten oli hän jo unohtanut, että hänen tarkoituksensa muka vain -oli irroittaa junkkarin ajatukset Mariasta. Muutoin eivät Marian ja -Henriikan välit olleetkaan enää oikein ennallaan, mikä siihen sitten -lienee ollut syynä. Ei kulunut päivääkään ettei neiti olisi tavannut -Yrjöä, ja hän iloitsi, jos voi osottaa junkkarille ettei hänen -näkemisensä tuottanut hänelle mitään iloa, vaan pikemmin harmitti -häntä. Vankinaolo rasitti häntä kovin, hän ikävöi sanomattomasti -vapauteen, luonnon helmaan, metsään. Mutta siitä huolimatta hän ei -koskaan puhunut siihen suuntaan, että tahtoisi lähteä kaupungista, -sillä Yrjöhän oli Leidenissä, ja häntä hän ajatteli päivin ja öin. -Väliin hän rakasti häntä, väliin vihasi, ja kumpikin tunne valtasi -yhtä tulisena hänen intohimoisen sydämensä. Sisartansa Henriika -myöskin muisteli ja hän rukoili usein hänen puolestansa. Voittaaksensa -taivaan suosion hyvillä töillä ja kuluttaaksensa aikaansa hän auttoi -van der Werffin talon viereisessä pienessä, vanhassa luostarissa -asuvia harmaita sisaruksia hoitamaan sairaita, jotka nämät armeliaasti -olivat ottaneet tykönsä, ja hän kävi myöskin sisar Gonzagan kanssa -katoolisissa taloissa kokoomassa almuja tuota pientä sairaalaa varten. -Mutta nämä toimet eivät tuottaneet hänelle mitään iloa; suorittaessaan -niitä hän osotti toisin ajoin ylen suurta intoa, mutta väsähti sitten -taas eikä ottanut päivämääriin niihin osaa. Kovin närkkääksi hän oli -käynyt, mutta oltuaan edellisenä päivänä aivan sietämättömän kopea, oli -hän jo seuraavana alakuloinen ja mielipahoissaan, — mutta ei kumminkaan -pyytänyt anteeksi niiltä, joita oli loukannut. - -Nyt seisoi neiti tuon sulkemansa akkunan takana, katsellen Yrjöä, joka -hyökkäsi voimakkaalla hyppäyksellä, miekka kädessä, nahkaolentoa kohden -ja lävisti sen punaisen sydämen. - -Sotamiehet päästivät ihastuksesta äänekkäitä huutoja. Henriikankin -silmät välähtivät mieltymyksestä, mutta äkkiä niiden hohde himmeni ja -hän peräytyi akkunasta. Maria tuli näet pihan poikki työhuoneilta päin -ja kulki silmät maahan luotuina miekkailijoiden ohitse. - -Kalpeammaksi oli Maria käynyt, mutta hänen kirkkaiden sinisten -silmiensä katse oli itsetietoisempi ja tarmokkaampi kuin ennen. Hän oli -oppinut toimimaan itsenäisesti ja oli saanut raskaita velvollisuuksia -täytettäväksensä kaupungin ja köyhäin palveluksessa. Omaa sydäntänsä -vastaan oli hän taistellut voittohikkaasti, mutta koetukset eivät -vielä olleet lopussa, — sen tunsi hän aina junkkaria kohdatessaan. Hän -karttoi häntä, milloin vain voi, sillä hän tunsi, että jos koettelisi -kohdella häntä kuin ystävää tai veljeä, toisi yritys tuhon muassaan. -Vilpittömästi ja itsensäkieltävästi pyrki Yrjö auttamaan häntä tässä -suhteessa, ja Maria oli hänelle siitä kiitollinen, sillä koko sydämensä -hän tahtoi omistaa elinkumppanillensa, eikä hän tahtonut ketään toista -suojelijaksensa, — ei häntä edes kauhistuttanut ajatellessa perikatoa -Pietarin rinnalla. Mutta siitä huolimatta oli Yrjö kuin magneettivuori, -joka veti puoleensa ja jota hänen täytyi karttaa säilyäksensä -haaksirikolta. - -Maria oli tänään työhuoneissa liikkuessaan ottanut selkoa työmiesten -tilasta ja saanut nähdä mitä surkeinta kurjuutta. - -Nuo kunnon ihmiset tiesivät, että kaupungin antauminen tekisi lopun -heidän kärsimyksistänsä, mutta koska taisteltiin vapauden ja uskon -puolesta, tahtoivat he pysyä lujina, ja he pitivät vaivojansa -onnettomuutena, joka ei ollut kartettavissa. - -Ulkoeteisessä tapasi Maria Vilhelmin äitiä ja lupasi vielä samana -päivänä neuvotella kaupunginsihteerin rouvan kanssa, mitä olisi tehtävä -torihintojen kohoamisen suhteen. Sitten hän meni Liisa paran tykö, -joka istui kalpeana ja voimatonna pienessä nojatuolissa. Hänen kaunein -nukkensa oli jo tunnin ajan ollut hänen polvellansa samassa asennossa. -Hänellä ei ollut enää halua eikä voimia kohottaa lelua. Kerttu toi -pikarin maitoa; sitä ei vielä tykkänänsä puuttunut, sillä muhkeita -nautalaumoja kävi yhä vielä laitumella kaupunginmuurien ulkopuolella -tykkien suojassa. Mutta lapsi ei tahtonut juoda ja nautti vain muutamia -pisaroita, nekin kyyneleitä vuodattaen. - -Marian koettaessa lohdutella pienokaista tuli Pietari huoneeseen. Tuo -kookas mies, joka ulkonaiseenkin esiintymiseensä nähden oli ollut -arvokkaan porvarin perikuva, ei nykyisin näyttänyt enää pitävän -lukua ulkomuodostansa. Hänen ruskea tukkansa riippui otsalla, tiheä -parta, joka ennen oli peittänyt vain leuan, oli nyt päässyt leviämään -poskillekin, takki oli käynyt liian väljäksi, ja sukat muodostivat -poimuja eivätkä keveltyneet yhtä tiukasti kuin ennen hänen jäntevien -sääriensä mukaan. - -Huolimattomalla kädenliikkeellä hän tervehti vaimoansa ja lähestyi -sitten lasta, jota katseli kauan ääneti ja mitä hartaimmalla -hellyydellä. Pienokainen käänsi häntä kohden suloiset kasvonsa, -koettaen tervehtiä häntä, mutta hymyily haihtui kohta hänen huuliltansa -ja hän katsoi taas välinpitämättömästi nukkeansa. Silloin kumartui -Pietari, otti hänet syliinsä, mainitsi hänen nimeänsä ja hiveli -huulillansa hänen kalpeita poskiansa. Lapsukainen kosketti hiljaa hänen -partaansa ja sanoi heikolla äänellä: - -— Laske minut alas, isä kulta, minua pyörryttää täällä ylhäällä. - -Kyynelsilmin asetti nyt Pietari pikku lemmikkinsä hellävaroin takaisin -nojatuoliin. Sitten hän läksi pois ja meni huoneeseensa. Maria seurasi -häntä sinne ja kysyi: - -— Eikö vieläkään ole tullut mitään tietoa prinssiltä tai staateilta? - -Pietari kohautti ääneti olkapäitänsä. - -— Mutta he eivät voi, he eivät saa meitä unohtaa, huudahti Maria -tulisesti. - -— Me menehdymme kurjuuteen ja he jättävät meidät kuolemaan, sanoi -Pietari koleasti. - -— Ei, ei, he ovat puhkaisseet sulut. Minä tiedän että he toimittavat -meille apua. - -— Sitten kuin on liian myöhäistä. Toinen onnettomuus tulee toisen -lisäksi, ja ketä kohtaavat tuon nälkään nääntyvän kansan kiroukset? -Minua, minua, minua yksin! - -— Komisario van Bronkhorst on sinun puolellasi. - -Pietari hymyili katkerasti ja sanoi: - -— Hän joutui myös eilen sairasvuoteelle. Ruttoa, sanoi Bontius. Minä, -minä saan yksin kestää kaiken. - -— Me autamme sinua sitä kestämään, huudahti Maria. — Ensin puutetta, -sitten nälkää, kuten olemme luvanneet. - -— Eikä vain sitä. Tänään käytettiin viljat loppuun. Leipä on lopussa. - -— Meillä on vielä nautoja ja hevosia, - -— Ylihuomenna käydään niihin käsiksi. Tänään määrättiin kaksi naulaa -luineen aina neljälle ihmiselle. Leipä loppuu, liha loppuu, maito -loppuu! Ja mitä seuraa sitten? Ajattelepas äitejä, rintalapsia, -sairaita! Ja meidän Liisaa! - -Epätoivoissaan painoi pormestari kätensä ohimoltansa vasten. Mutta -Maria sanoi: - -— Rohkeutta, Pietari, rohkeutta! Jotakin meillä on jäljellä ja siitä -emme saa luopua — nimittäin toivo. - -— Toivo, vai toivo, sanoi Pietari pilkallisesti. - -— Jos siitä luovumme, huudahti Maria, — niin saa epätoivo meidät -avaamaan kaupungin portit, niiden avaaminen olisi... - -— Kuka sitten on ajatellut porttien avaamista: Kuka on puhunut -antaumisesta? keskeytti Pietari häntä kiivaasti. — Vielä me kestämme, -vielä, vielä... Tuossa on salkku, vie se lähetille. - - - - -Yhdeksäskolmatta luku. - - -Liisa, joka ei moneen päivään ollut nauttinut palaakaan, oli nyt -syönyt vähän kyyhkyspaistia, ja sen johdosta vallitsi koko talossa -sellainen ilo kuin olisi perheen osaksi tullut suuri onni. Adrian -juoksi työhuoneisiin kertomaan siitä työmiehille. Pietarin ryhti -oli tarmokkaampi hänen mennessään raatihuoneelle, ja Maria, jonka -muutoinkin piti mennä kaupungille, lupasi käydä ilmoittamassa -veronkantajan vaimolle, kuinka hyvän vaikutuksen hänen poikansa lahja -oli tehnyt. - -Kun pormestarin rouva tästä kertoi, virtailivat tuon kunnon vaimon -kuihtuneita kasvoja pitkin viljavat kyynelet. Hän suuteli Mariaa ja -huudahti: - -— Niin, tuo Vilhelmi! Jospa hän nyt vain olisi ollut kotona! Minä menen -kutsumaan isää. Mutta hänkin taitaa olla raatihuoneella. Vaan mitäs tuo -oli? Kuulkaa, hyvä rouva, kuulkaa — mitä tuo on? - -Kellonsoitto ja tykinlaukaukset olivat keskeyttäneet häntä; nopeasti -tempaisi hän akkunan auki ja huusi: - -— Pankrationtornista! Se ei ole hälytyssoittoa! Laukauksia ja iloista -kilinää! Nyt on tapahtunut jotakin riemuisaa. Sitä kyllä tarvittaisiin! -Ulrikki hoi! Tule heti takaisin kertomaan meille mitä on tapahtunut. -Rakas taivaallinen Isä! Rakas Jumala! Lähetä meille apua! Jospa sitä jo -olisikin tulossa! - -Naiset odottivat kovassa jännityksessä. Vihdoin palasi Vilhelmin veli -Ulrikki ja kertoi, että Delftiin lähetetyt airuet olivat onnellisesti -päässeet livahtamaan vihollisjoukkojen lävitse ja tuoneet palatessaan -kirjeen staateilta. Kaupunginsihteeri oli lukenut sen ääneen -raatihuoneen akkunasta. Säädyt kehuivat leideniläisten menettelyä -ja heidän kestävyyttänsä ja ilmoittivat, että sulut oli puhkaistu, -huolimatta vahingosta, mitä siitä koitui tuhansille maalaisille. - -Meri tulvailikin todella jo maalle, ja airuet olivat itse nähneet -kaupungin avustamiseen määrätyt laivat. Pian olisi Leidenin ympäristö -veden vallassa, ja vesi pakottaisi espanjalaiset joukot vetäytymään -pois. "Parempi turmeltunut kuin menetetty maa", oli ajateltu -ryhdyttäessä tuohon hätäkeinoon, ja oli odotettavissa että ne, jotka -olivat päättäneet panna noin paljon alttiiksi, eivät arastelisi mitään -uhrauksia, kun vain saisivat Leidenin pelastetuksi. - -Riemun valtaamat naiset ilmaisivat kädenpuristuksella tunteensa -toisillensa. Iloista kellonsoittoa jatkui ja tykinlaukauksia jymähteli -lakkaamatta, niin että akkunat tärisivät. - -Hämärissä läksi Maria kotiin. Niin keveältä kuin nyt ei hänen -mielensä ollut tuntunut pitkiin aikoihin. Mustat taulut, joita oli -ripustettu ruton saastuttamien talojen ovelle, eivät tänään näyttäneet -hänestä niin kammottavilta kuin muulloin, ja nuo riutuneet kasvot -eivät herättäneet niin haikeata sääliä kuin ennen, sillä olihan -niillekin tulossa hoivaa. Uskollinen kärsivällisyys saisi palkkansa, -vapaudenpuoltajat pääsisivät voitolle! - -Nopein askelin kääntyi Maria Vaihettajan majatalon ohitse vievälle -kadulle, jonne oli kokoontunut tuhansittain porvareita kuulemaan -mitä oli toivottavissa tai yhä vielä pelättävissä. Kadunkulmissa -seisoi kaupunginsoittajia, jotka kaiuttivat reippaita sävellyksiä, -geusilaulu sekaantui luikkupillien ja vaskitorvien ääneen, ja välillä -kuului innokkaita eläköönhuutoja. Mutta runsaasti oli myös kokoontunut -hyvinpuettuja porvareita ja naisia, jotka lujalla äänellä ja -arastelematta tekivät pilkkaa iloisesta soitosta ja turhien lupausten -hurmaamista riemutsevista narreista. Missä olivat apujoukot? Mitähän -tuo pivollinen geusejä, jotka prinssi kaikkein suosiollisimmassa -tapauksessa ehkä saisi kokoon, voisi noille Leideniä piirittäville -mahtaville sotajoukoille? Ja entä tuo maan laskeminen veden alle! -Kaupungin tienoot olivat siksi korkealla, että vesi ei voisi tulvailla -niiden ylitse. Oli tuotettu vahinkoa maalaisväestölle, voimatta -kumminkaan auttaa kaupunkia. Oli vain yksi pelastuskeino: antauminen -kuninkaan armoille! - -— Mitä hyötyä meille on vapaudesta! huudahti muudan oluenpanija, -jolta samaten kuin hänen ammattiveljiltään jo aikoja sitten oli -kielletty oluen valmistaminen ja otettu viljat. — Mitä hyötyä meille -on vapaudesta, sitten kuin kaikki tyyni olemme heittäneet henkemme! -Olkaamme järkeviä ja lähtekäämme raatihuoneelle vaatimaan että kaupunki -antautuu, ennenkuin on liian myöhäistä! - -— Antautaan! Kuninkaan armoille! huusi parikymmentä ääntä. - -— Henki on pääasia, eikä se, ollaanko vapaita vai espanjalaisia, -kalvinilaisia vai paavinuskolaisia! huudahti eräs kankuri. — Minä tulen -mukaan raatihuoneelle. - -— Olette kyllä oikeassa, te kunnon ihmiset, sanoi pormestari Baersdorp, -joka kallisarvoinen soopelinnahalla reunustettu viitta yllään tuli -raatihuoneelta ja kuuli nuo puheet. — Mutta malttakaa mielenne! Tänään -alkavat nuo herkkäuskoiset ihmiset jälleen toivoa, ja nyt ei ole sopiva -aika lausua ilmi teidän oikeutettuja toivomuksianne. Odottakaa vielä -muutamia päiviä, ja jos apujoukkoja ei silloin ole alkanut näkyä, niin -esitätte vaatimuksenne. Minä olen teidän puolellanne, samoin moni -muu neuvoston jäsen. Ei meillä ole Valdezilta odotettavissa muuta -kuin lempeyttä ja hyvyyttä. Oli alkuaankin rikos ruveta vastustamaan -kuningasta, ja syntiä ja mielettömyyttä on pyrkiä taistelemaan nälkää, -ruttoa ja kuolemaa vastaan. Jumalan haltuun, ystäväni! - -— Pormestari on oikeassa, sanoi eräs värjäri. - -— Van Swieten ja Norden ovat samaa mieltä kuin hän, mutta Pietari -herran on kiittäminen prinssiä virastansa! Meille tuovat espanjalaiset -apua, häneltä ne katkaisevat kaulan, jos pääsevät kaupunkiin. Mitäpä -hän meidän kuolemastamme välittää; hänellä ja hänen perheellänsä on -hyvät päivät! - -— Tuolla tulee hänen vaimonsa, sanoi eräs kankuri, viitaten Mariaan -päin. — Kuinka iloiselta hän näyttää! Nahkakauppa mahtanee yhä vielä -olla tuottavaa. Kuulkaas, pormestarinna, kuulkaas! Tervehtäkää -miestänne ja sanokaa hänelle, että hänen henkensä kyllä on kallis, -mutta ettei meidänkään ole aivan arvoton. - -— Sanokaa hänelle myöskin, huusi aivan Marian edessä muudan -karjakauppias, jota huonot ajat eivät näyttäneet kovinkaan -laihduttaneen, — sanokaa hänelle, että härkiä on lupa teurastaa kuinka -paljon tahansa, mutta Leidenin porvareita... - -Karjakauppiaan puhe jäi kesken, sillä herra Aquanus oli nähnyt -akkunastaan, kuinka pormestarin rouvaa kohdeltiin, ja tuli nyt kadulle -sekä meni keskelle nurisevaa ihmisjoukkoa. - -— Hävetkää! huusi hän. — Kadulla hätyytellään kunniallista naista! -Sellainenko on tapa Leidenissä? Kätenne, Maria rouva, ja jos kuulen -vielä ainoankaan solvaavan sanan, niin toimitan tänne kaupunginvahdit. -Kyllä minä teidät tunnen! Tuolla sinisen kiven luona on vielä jäljellä -hirsipuu, jonka herra van Bronkhorst pystytytti teikäläisten varalta. -Ketä haluttaa uudistaa se? - -Nuo ihmiset, joille nämä sanat lausuttiin, eivät olleet ylen -urhoollista väkeä, eikä kuulunut enää sanaakaan, kun Aquanus vei -pormestarin rouvan majataloon. Talon emäntä ja tyttäret pyysivät Marian -omalle puolellensa, joka oli erillään ravintolahuoneista, ja pyysivät -häntä odottamaan siellä kunnes ihmisjoukko olisi hajaantunut. Mutta -Maria tahtoi mennä kotiin, ja kun hän sanoi että hänen täytyisi lähteä, -tarjoutui Aquanus saattamaan häntä. - -Ulkoeteisessä seisoi Yrjö von Dornburg. Hän peräytyi tervehtien -kunnioittavasti, mutta isäntä huusi hänet luoksensa ja sanoi: - -— Tänään tulee meillä kiire, sillä varmaankin moni ottaa ryypyn tuon -ilosanoman kunniaksi. Elkää panko pahaksenne, hyvä rouva, mutta -junkkari saattaa teidät kotiin yhtä varmasti kuin minäkin... ja te, -herra von Dornburg... - -— Olen käskettävänä, vastasi Yrjö lähtien Marian seurassa ulos kadulle. - -Vähän aikaa he kulkivat vaieten edelleen, ja heistä oli kuin olisivat -kuulleet toinen toisensa sydämen sykkivän. Vihdoin hengähti junkkari -syvään ja sanoi ·. - -— Kolme pitkän pitkää kuukautta on kulunut siitä kuin tulin tänne. -Olenhan taistellut uljaasti, Maria? - -— Olette, Yrjö. - -— Mutta ette voi aavistaa, kuinka raskasta on ollut hillitä kurjaa -sydäntäni, olla puhumatta ja näkemättä. Kerran, Maria, kerran täytyy -minun saada sanoa... - -—· Ei koskaan, ei koskaan, keskeytti häntä Maria kiihkeän rukoilevalla -äänellä. — Tiedän että olette taistellut vilpittömästi; elkää nyt -rikollisesti hukatko voittoa. - -— Oi, kuulkaa minua, Maria, tämä yksi ainoa kerta vain! - -— Mitä iloa teillä siitä on, jos tulisilla sanoilla häiritsette mieleni -rauhaa? Yhdellä vain on oikeus puhua minulle rakkaudesta, ja mihin -teillä ei ole oikeutta, sitä ette saa tehdä. - -— Enkö? kysyi junkkari lempeän nuhtelevalla äänellä ja jatkoi sitten -koleasti ja katkerasti: — Te olette oikeassa, aivan oikeassa. Minulla -ei ole edes oikeutta puhua! Tyrehtyköön siis eloni juoksu työlääksi -kuin lyijyvirran, jonka rannalla kaikki on elotonta, tuoksutonta, -hohteetonta. Sumu on kätkenyt minulta auringon, mieleni hilpeys on -poissa, kaikki, mikä minua muinoin viehätti, on käynyt tenhottomaksi, -sulottomaksi. Tuntisitteko minua entiseksi iloiseksi toveriksenne? - -— Pyrkikää jälleen saavuttamaan muinoinen ilomielenne, tehkää se minun -tähteni. - -— Se on poissa, poissa, sanoi Yrjö synkästi. — Te näitte minut -Delftissä, mutta te ette kumminkaan oikein tuntenut minua. Kuten -kuvastimet, joissa kaikki käy todellisuutta viehkeämmäksi, olivat -silloin silmäni, ja ne saivat siitä palkinnon: minne vain katsahdin, -kohtasi minua ystävälliset silmäykset. Minä rakastin koko maailmaa, -ja sydämeni sykki niin reippaasti ja hilpeästi! Usein täytti mieleni -niin hillitön elämänilo, että minusta tuntui kuin olisin ollut -räjähtämäisilläni tuhansiksi sirpaleiksi, kuin pyssynputki, jonka liian -vahva latinki halkaisee, — mutta en lentääkseni hajalle, vaan suoraan -taivaaseen. Tuo tunne tuotti autuaallisuutta ja se tuotti tuskaa. Se -valtasi minut usein Delftissä, kun te olitte minulle ystävällinen. -Mutta nyt, nyt! Lentimet on minulla, voisin kohota korkeuteen, mutta -minun täytyy madella maassa kuin etana, — teidän tahdostanne. - -— En sitä tahdo, sanoi Maria. — Olettehan minulle rakas, sen saan -sanoa, ja sydäntäni kirvelee nähdessäni teidät tuollaisena. Mutta -jos te pidätte minusta, ja tiedänhän että sen teette, niin lakatkaa -kiduttamasta minua noin säälimättömästi. Te olette minulle rakas — -sen sanoin, ja se teidän tulee tietää että suhteemme tulisi selville -—, rakas kuin kuluneet suloiset nuoruudenpäiväni, kuten viehättävät -unelmat, kuten ihana laulu, jonka kuuleminen ja muisteleminen virkistää -mieltä, — mutta muulla tavoin en rakasta teitä enkä saa teitä rakastaa. -Ja minä tahdon että pysyisitte minulle yhtä rakkaana, mutta se on -mahdollista ainoastaan sillä ehdolla, ettette riko valaa, jonka -vannoitte. - -— Vannoinko? kysyi Yrjö. — Vannoin? - -— Niin, te vannoitte, vastasi Maria, alkaen käydä hitaammin. — -Nojatessanne Pietarin poveen, syntymäpäivän aamuna, kun olimme -laulaneet. Muistelkaapa vain! Vaieten vannoitte te silloin tuon valan; -tiedän sen, tiedän sen yhtä varmaan kuin sen, että itse vannoin -puolisolleni uskollisuutta vihkialttarilla. Sanokaa, olenko erehtynyt? - -Yrjö pudisti kieltävästi päätänsä ja jatkoi yhä tulisemmin: - -— Te näette salaisimmatkin ajatukseni. Sydämemme tuntevat toinen -toisensa kuin uskolliset ystävykset, kuin maa tuntee kuunsa ja -kuu maan. Mitäpä on toisesta ilman toista? Miksikä ne erotetaan -toisistansa? Oletteko joskus vaeltanut metsätietä? Sitä pitkin kulkee -kahden pyörän jäljet vierekkäin, mutta koskaan yhtymättä. Ratasakseli -pitää ne erillään, — kuten meidät meidän valamme. - -— Sanokaa pikemmin: kuten meidät kunniantuntomme. - -— Kuten meidät kunniantuntomme. Mutta väliin tulee pensaikossa vastaan -paikka, jossa tie päättyy hakkion tai sysihaudan luona, ja siinä jäljet -käyvät ristiin, — ja tällä hetkellä tunnen että elontieni on päättynyt. -En voi jatkaa matkaani, muuten hevoset syöksyvät pensaikkoon ja kannot -ja kivet rikkovat ajopelit. - -— Ja kunnia on mennyttä. Elkää puhuko enää sanaakaan. Kulkekaamme -nopeammin. Katsokaa, akkunat ovat valaistut. Kukin tahtoo osottaa -riemuitsevansa tuosta ilosanomasta. Ei meidänkään talomme saa olla -pimeä. - -— Elkää kiiruhtako niin kovin. Barbara kyllä pitää siitä huolta, ja -kohta meidän täytyy erota. Sanoittehan että olen teille rakas. - -— Elkää kiduttako minua! huudahti Maria liikuttavan rukoilevasti. - -— En tahdo kiusata teitä, Maria, mutta kuulkaa minua. Tuo vala, jonka -vannoin, oli vakava, kammottavan vakava, ja olen koettanut kuolemalla -vapautua siitä. Olettehan kuullut, kuinka Boschhuizenin rynnäkössä -heinäkuussa kuin mieletön syöksyin keskelle espanjalaisjoukkoa. Teidän -nauhanne, tuo sininen, taivaanvärinen nauha, jonka sain Delftissä, -liehui olallani, syöksyessäni kalpojen ja keihästen joukkoon. Mutta -viimeinen hetkeni ei vielä ollut tuleva, enkä edes haavoittunut tuossa -mellakassa. Oi, Maria, tuo vala on tuottanut minulle sanomatonta -kärsimystä. Vapauttakaa minut siitä, sallikaa minun yksi kerta, yksi -ainoa kerta sanoa teille, Maria... - -— Vaiti, Yrjö, vaiti! rukoili Maria. — Minä en tahdo, en voi sitä -kuulla... en tänään, en huomenna, en koskaan! - -— Kerran vain, yhden ainoan kerran tahdon sanoa, täytyy minun sanoa -teille, että teitä rakastan, etten välitä elämästä enkä autuudesta, en -rauhasta enkä kunniasta... - -— Ei sanaakaan enää, junkkari von Dornburg. Nyt olemme kotona. Te -olette vieraamme, ja jos vielä puhutte sanaakaan tuohon tapaan -ystävänne vaimolle... - -— Maria, Maria... Elkää kolkuttako. Kuinka voitte noin tunnottomasti -tuhota toisen ihmisen elämänonnen... - -Ovi aukeni ja Maria astui kynnykselle. Yrjö seisoi portailla, ojensi -hänen jälkeen kätensä, ikäänkuin apua anoen, ja mumisi synkästi: - -— Te tuomitsette minut epätoivoon ja kuolemaan! Maria, Maria, miksi -kohtelette minua näin? - -Silloin pani Maria kätensä hänen käteensä ja sanoi: - -— Siksi että voisimme kunnioittaa toisiamme, Yrjö. - -Väkisin hän veti jääkylmän kätensä Yrjön kädestä ja meni sisään. Mutta -Yrjö kuljeskeli kuin juopunut tuntimääriä pitkin noita valaistuja -katuja ja heittihe sitten pää polttavana vuoteellensa. Hänen vuoteensa -vieressä olevalla pienellä pöydällä oli löyhästi nidottu kirja. Hän -otti sen ja alkoi kirjoittaa siihen vapisevalla kädellä. Väliin lakkasi -hän kirjoittamasta ja vaipui mietteisiin, syvään hengittäen ja katse -haaveksivana. Vihdoin heitti hän kirjan kädestänsä, mutta hän valvoi -rauhatonna aamuun saakka. - - - - -Kolmaskymmenes luku. - - -Vähän auringonnousun jälkeen hypähti Yrjö vuoteeltansa, nouti reppunsa -ja pani siihen nuo harvat kapineet, mitä hänellä oli. Kirjan vain hän -jätti pois. - -Varhain aamulla, ensimäisten työmiesten tullessa työhön, näki junkkari -myös taiteilija Vilhelmin tulevan pihaan ja meni ovelle häntä vastaan. - -Nälänhätä ei ollut juuri jättänyt jälkiä taiteilijan kasvoille, mutta -koko hänen olennossaan ilmeni kiivas mielenliikutus ja hän punehtui -ja kalpeni yhtä mittaa, kun hän nyt esipuheitta ja kiihkeän nopeasti -kertoi Yrjölle, mikä oli syynä tähän hänen aikaiseen tuloonsa. - -Espanjalainen lähetti oli eilen — kohta delftiläisten airueitten -saavuttua — tuonut pormestari van der Werffille kirjeitä. Yksi näistä -oli junkkari Nikolas Matenesselta ja sisälsi vain tiedon, että -Henriikan sisar oli saapunut Belotti’n kanssa Leiderdorpiin ja oli nyt -vanhemman vapaaherra Matenessen arentitalossa. Hän oli kovin heikko -ja ikävöi sisartansa. Pormestari oli antanut tuon kirjeen neidille, -ja Henriika oli heti kiiruhtanut taiteilijan tykö, pyytääksensä että -tämä auttaisi häntä pääsemään pois kaupungista ja saattaisi hänet -espanjalaisten joukkojen luo. Tuo oli tuottanut Vilhelmille kovan -sisällisen taistelun. Ei mikään uhri ollut hänestä liian suuri, -jos hän saisi nähdä Annan, ja mikä oli onnistunut airueille, voi -onnistua hänellekin. Mutta oliko hänellä oikeutta auttaa pakoon -tuota panttivankia, jonka neuvosto oli aikonut pidättää kaupungissa, -pettää vahdit ja lähteä kaupungista, vaikka oli sotapalveluksessa? — -Sen jälkeen kuin Henriika oli pyytänyt Yrjöä tuomaan hänen sisarensa -Luganosta Hollantiin, oli junkkari saanut lähempiä tietoja siitä, millä -kannalla asiat olivat, ja hän tiesi myöskin mitä tunteita taiteilijan -sydämessä liikkui. - -— Minun täytyy lähteä — ja minulla ei ole siihen oikeutta! huudahti -Vilhelmi. — Kuvailkaa mielessänne minun ja neidin mielentilaa! - -— Pyytäkää lomaa huomiseen saakka, neuvoi Yrjö tarmokkaasti. — Kun -tulee pimeä, saatan minä teidän kanssanne Henriikan täältä pois. Hänen -täytyy vannoa palaavansa, jos kaupunki antautuu. Mitä minuun tulee, -niin ei mikään vala enää sido minua englantilaisiin joukkoihin. Jo -neljä viikkoa sitten annettiin meille lupa mennä alankomaalaiseen -sotapalvelukseen. En tarvitse muuta kuin lausua sanan kapteeni van der -Laenille, niin olen vapaa. - -— Kiitos, kiitos; mutta neiti kielsi minua pyytämästä teiltä apua. - -— Lapsellisuuksia vain; minä tulen mukaanne, ja kun olemme saavuttaneet -päämäärämme, toimittaudun minä jollakin tavoin geusien joukkoon. -Neuvosto ei sure meidän lähtöämme, sillä kun Henriika ja minä olemme -poissa, on Leidenissä kaksi ihmistä vähemmän kuluttamassa ruokaa. -Taivas on harmaa, toivottavasti tulee yöllä olemaan pimeä. Ratsumestari -van Duivenvoorde on vahdissa Hoogewoortin portilla. Hän tuntee meidät -molemmat ja laskee meidät menemään. Minä neuvottelen hänen kanssansa. -Onko tuo arentitalo keskellä kylää? - -— Ei, aivan sen reunassa, Leideniin vievän tien varrella. - -— No hyvä, — me tuumimme sitten vielä asiasta kello neljä Vaihettajan -ravintolassa. - -— Mutta mitä neiti... - -— Hänen ei tarvitse ennenkuin kaupungin ulkopuolella saada tietää ketä -hänellä on seurassansa. - -Kun Yrjö määrähetkellä tuli ravintolaan, sai hän tietää, että -Nikolas oli lähettänyt toisenkin kirjeen. Junkkari oli itse antanut -sen etuvartijoille ja se sisälsi vain sanat: "Keskiyöhön saakka on -espanjalaisten tunnussana 'Lepanto'. Isäsi saa vielä tänään tietää, -että Anna on täällä." - -Kun sitten oli päätetty saapua Hoogewoortin portille kello yhdeksän -illalla, läksi Yrjö kapteeni van der Laenin ja päällikön van der -Does'in luo ja sai edelliseltä pyytämänsä eron, Janus Dousalta kirjeen -tämän ystävälle, amiraali Boisot'ille. Kun hän kertoi sotamiehillensä -aikovansa lähteä kaupungista liittyäksensä geuseihin, sanoivat nämä -tahtovansa seurata häntä, elääksensä tai kuollaksensa hänen kanssansa. -Vaivoin sai hän heidät luopumaan tuosta tuumasta. Raatihuoneen -lähelle tultuaan hän alkoi kulkea hitaammin. Pormestari oli aina -tähän aikaan päivästä siellä. Lähtisikö hän kaupungista sanomatta -hänelle jäähyväisiä? Ei, ei! Mutta eihän hänellä enää ollut oikeutta -häpeää tuntematta katsoa häntä silmiin. Häntä pelotti tavata häntä, -ja hän tuntui hänestä niin kovin vieraalta. Niin kiiruhti siis -Yrjö raatihuoneen ohitse uhkamielisesti ajatellen: "Jos lähdenkin -jäähyväisiä heittämättä, niin en kumminkaan jää hänelle mistään -kiitollisuudenvelkaan, sillä hänen hyvyytensä maksan hirmuisilla -kärsimyksillä, ehkä hengelläni. Maria rakasti minua ennenkuin häntä, -ja nyt lähtiessäni sanon hänelle, mitä hän minulle on ja oli ja tulee -olemaan!" - -Hämärissä Yrjö palasi huoneeseensa ja antoi rengille käskyn viedä -hänen reppunsa ratsumestari van Duivenvoordelle Hoogewoortin -portin vartiopaikalle. Sitten hän kätki kirjan költeriinsä ja meni -päärakennukseen lausumaan jäähyväiset Marialle. - -Hitaasti hän nousi ylös portaita ja pysähtyi yläkerran eteiseen. - -Hänen sydämensä sykki niin rajusti että hän tuskin voi hengittää. Ei -hän tiennyt mitä ovea hänen olisi kolkutettava, ja tuskallinen pelko -valtasi hänet. Hetken seisoi hän kuin hervotonna, rohkaisi sitten -mielensä, pudistelihe ja mumisi itsekseen: — Vai pelkuri minusta on -tullut. — Samassa hän aukaisi ruokasaliin vievän oven ja meni sisään. -Siellä hän näki Adrianin lukemassa palavan päreen valossa tyhjän pöydän -ääressä. Yrjö kysyi äitiä. - -— Hän kai kehrää tuolla toisessa huoneessa, vastasi poika. - -— Kutsu häntä, minulla on hänelle tärkeätä asiaa. - -Adrian meni pois ja tuli sitten sanomaan, että junkkari odottaisi isän -työhuoneessa. - -— Missä Barbara on? kysyi Yrjö. - -— Liisan tykönä. - -Saksalainen nyökäytti päätänsä, ja kulkiessaan edes takaisin huoneessa -hän ajatteli: "Tällä tavalla en voi erota hänestä, minun täytyy saada -purkaa se esille sydämestäni; yhden kerran, yhden ainoan kerran tahdon -vielä kuulla, että olen hänelle rakas, minä tahdon, tahdon... Olkoon -se kunnotonta, olkoon rikoksellista, minä sovitan sen. Sovitan sen -hengelläni!" - -Junkkarin kulkiessa edes takaisin kokosi Adrian kirjansa ja sanoi: - -— Voi sentään, junkkari, miltä te tänään näytätte! Oikein teitä voisi -pelätä. Äiti on jo tuolla sisällä. Tulukset kalahtelevat, kai hän -sytyttää kynttilää. - -— Onko sinulla aikaa toimittaa eräs asia? kysyi Yrjö. - -— On, olen jo lukenut läksyni. - -— No, mene sitten Vilhelmi Kornelionpojan luo ja sano hänelle että -pysyn päätöksessäni; me kohtaamme toisemme kello yhdeksän, täsmälleen -kello yhdeksän. - -— Vaihettajan ravintolassako? kysyi poika. - -— Ei, ei, kyllä hän tietää missä. Kiiruhda, poika! - -Adrian aikoi lähteä, mutta Yrjö viittasi hänet luoksensa ja kysyi -häneltä hiljaa: - -— Jos uskon sinulle salaisuuden, niin voitko olla siitä puhumatta? - -— Kyllä, en hiiskahdakaan siitä. - -— Minä lähden tänään kaupungista enkä ehkä palaa enää. - -— Tekö, junkkari? Ja jo tänään? kysyi poika. - -— Niin, poikaseni. Tulepa luokseni ja anna minulle suutelo -jäähyväisiksi. Tämä sormus pitää sinun säilyttää muistona minulta. - -Poikanen piti suutelon hyvänänsä, pani sormuksen sormeensa ja kysyi -kyynelsilmin: - -— Ja aivanko puhutte täyttä totta? Niin, tuo nälkä... Toden totta, -tulisin mukaanne, ellei olisi Liisaa ja äitiä. Milloin te tulette -takaisin? - -— Jospa sen tietäisin, poikani! Pidä minua muistossasi rakkaana, -kuuletkos, oikein rakkaana! No menehän nyt! - -Adrian kiiruhti portaita alas, ja muutaman silmänräpäyksen jälkeen oli -junkkari Pietarin huoneessa Marian edessä. Akkunaluukut olivat suljetut -ja pöydällä paloi haarakkaassa kynttiläjalassa kaksi kynttilää. - -— Kiitos, tuhannet kiitokset siitä että tulitte, sanoi· Yrjö. — Te -lausuitte minulle eilen tuomioni ja nyt... - -— Minä tiedän mitä varten tulette luokseni, vastasi Maria lempeästi. — -Henriika sanoi minulle hyvästit, enkä saa pidättää häntä lähtemästä. -Hän ei tahtoisi teitä saattamaan itseänsä, mutta herra Vilhelmi uskoi -minulle tuumanne. Te tulette jäähyväisille. - -— Niin, Maria, lausumaan iäiset jäähyväiset. - -— Jos Jumala suo, tapaamme vielä toisemme. Tiedän mikä teidät nyt -karkottaa täältä. Te olette hyvä ja jalo, Yrjö, ja jos mikään voi -keventää eroa, niin sen tekee se tieto, että nyt voimme ajatella -toisiamme tuntematta katumusta tai vihaa. Te ette unohda meitä, — ja -tietäkää, että muistonne on pysyvä täällä kaikkien sydämessä, niin -suurten kuin pienten. - -— Teidän myöskin, Maria? - -— Minun myöskin. - -— Säilyttäkää se! Vielä sittenkin kuin myrsky on puhaltanut tieltänne -tämän tomun, joka nyt vielä elää ja hengittää ja rakastaa ja tuntee -epätoivoa! - -Mariaa värisytti, sillä Yrjön synkissä, hehkuvissa silmissä kuvastui -rajaton epätoivo, ja kauhun valtaamana hän huudahti: - -— Mitä teillä on mielessä, Yrjö, Jumalan tähden, mitä teillä on -mielessä? - -— Ei mitään pahaa, Maria, ei mitään pahaa, vastasi Yrjö koleasti. — -Eivät kaikki linnut voi laulaa samaan tapaan. Ken voi pitää verensä -haaleana ja vuosikymmenen toisensa jälkeen nauttia kunniallisesti ja -rauhallisesti tyyntä elämäniloa, se on onnellinen. Minun vereni on -tulisempaa, ja mihin kiihkeä sydämeni on takertunut juurillansa, sitä -se ei päästä irti ennenkuin itse lakkaa sykkimästä. Minä lähden enkä -palaja, mutta muisto teistä ja rakkauteni seuraavat minua taisteluun, -hautaan... Minä lähden, lähden... - -— Ei, Yrjö, tuossa mielentilassa ette saa lähteä. - -— No käskekää minua sitten jäämään! Sanokaa sitten että säälitte minua! -Mutta elkää kehottako kurjaa olentoa, jonka olette häikäissyt, avaamaan -silmänsä, katsomaan ja iloitsemaan ihanuudestanne! Ja nyt te vapisette -ja värisette, eikä teillä ole sanaakaan sanottavaa sille, joka teitä -rakastaa, joka... joka... - -Kiihkeältä mielenliikutukselta ei nuorukainen enää voinut puhua, ja -huoaten painoi hän otsansa käteensä. Sitten hillitsi hän itseänsä ja -jatkoi hiljaa ja surullisesti: - -— Minähän tahdoin sanoa teille viimeisen kerran, kuinka sydämeni laita -on. Suloisia sanoja mielisin lausua teille, mutta kärsimys ja tuskat -tekevät puheeni katkeraksi. Ottakaa tämä kirja. Olen siinä ilmaissut -tunteeni runokielellä, kun sydämeni pakotti minua lausumaan sellaista, -minkä ilmituomiseen kuiva puhekieli ei riitä. Lukekaa nämä lehdet, -Maria, ja jos ne herättävät kaikua sydämessänne, niin säilyttäkää ne! -Kuusama tuolla puutarhassanne tarvitsee tukeen voidakseen kasvaa ja -kukkia. Olkoot nämä runo raukat säleistönä, jonka ympärille muistonne -minusta kiertää köynnöksiänsä. Lukekaa, oi lukekaa, ja sanokaa minulle -sitten vielä kerran että olen teille rakas, — tai karkottakaa minut -luotanne. - -— Antakaa se, sanoi Maria ja avasi kirjan sykkivin sydämin. - -Yrjö peräytyi hieman, mutta hän hengitti nopeammin ja seurasi Marian -katsetta hänen lukiessansa. - -Maria alkoi viimeisen edellisestä runosta. Se oli sepitetty eilen, -kohta Yrjön palattua kotiin. Hän luki: - - "Riemust' sydän sykkäilee, - Valo akkunoista hohtaa; - Kadull' joukot vilisee, - Tungoksessa toisens' kohtaa. - Kukin rientää eteenpäin, - Viettäin juhlayötä näin. - - Kestäös sä suloinen - Lieto loisto ainiaan! — - Onnea on hetkinen, - Riemu lemmen lyhyt vaan!" - -Viimeisen runon oli Yrjö kirjoittanut edellisenä yönä. Hän valitteli -siinä kovaa kohtaloansa. Mutta kerran, kerran täytyisi Marian kuulla -häntä, ja silloin laulaisi hän hänelle laulun verrattoman. Vaieten oli -Maria lukenut ensi säkeet, mutta nyt alkoivat hänen huulensa liikkua ja -nopeasti luki hän hiljaisella äänellä, mutta kumminkin kuultavasti: - - "Se milloin jylhän mahtavana soi - Ja milloin kuiskeena, min tuuli toi. - Se kaikuu riemuellen pilven teillä - Tai huokaa satakielen säveleillä. - - Ja laulu tää, ei vaieta se saa, - Se koko ihmiskunnan tenhoaa! - Se tunkee syvyyksihin, maankin alle, - Ja sieltä kauas sinitaivahalle. - - Jos missä lauluseni helkkyilee, - Sit' luomakunta kaihoin kuuntelee - Tai yhtyy siihen tuhannella suulla, - Ja silloin täytyy, kulta, - Sunkin kuulla! - - Kun kerran uinun alla turpehen, - Kajahtaa vielä lauluin lumoten, - Paikasta paikkaan, ääriin maailmoiden, - Yhäti aina sorjemmasti soiden!" - -Maria luki ja hänen sydämensä alkoi sykkiä yhä kiivaammin, hän hengitti -nopeammin, ja kun hän lähestyi loppua, syöksähtivät kyynelet hänen -silmistänsä ja hän kohotti kirjaa molemmin käsin, heittääksensä sen -pois ja kietoaksensa kätensä nuorukaisen kaulaan. - -Yrjö oli seisonut hänen edessään ihastuksissaan ja mieli autuaallisena. -Vavisten intohimosta hillitsi hän itseänsä kunnes Maria vaikeni, kunnes -hän kohotti katseensa kirjasta ja yritti heittää sen luotansa. Mutta -silloin, silloin hänen vastustusvoimansa oli lopussa ja hurmaantuneena -hän huudahti: - -— Maria, oma armaani! - -"_Hänenkö_ armaansa?" kajahteli Marian mielessä kysyvästi, -varoittavasti, ja hänestä oli kuin jääkylmä koura olisi tarttunut hänen -sydämeensä. Huumaus haihtui, ja kun hän näki Yrjön edessänsä avosylin -ja silmät hehkuvina, värisytti häntä, ja voimakas inho häntä ja omaa -heikkouttaan kohtaan valtasi hänet. Sen sijaan että olisi syösten -hänen povellensa heittänyt kirjan luotansa, repäisi hän sen kahtia ja -sanoi ylpeästi: — Tässä ovat runonne, junkkari von Dornburg, ottakaa -ne. — Sitten hän jatkoi, vaivoin pysytellen arvokkaana, lempeämmin ja -vienommin: — Minä muistelen teitä kyllä ilman tätä kirjaakin. Me olemme -molemmat uneksineet, herätkäämme nyt todellisuuteen! Jääkää hyvästi! -Minä rukoilen Jumalaa suojelemaan teitä. Antakaa minulle kätenne, Yrjö, -ja kun palaatte, olette ystävänä tervetullut taloomme. - -Sitten kääntyi Maria pois junkkarista ja nyökäytti vain vaieten -päätänsä kun tämä huusi hänen jälkeensä: - -— Mennyttäkö! Kaikki mennyttä!? - - - - -Yhdesneljättä luku. - - -Kuin huumautuneena laskeusi Yrjö portaita alas. Hänellä oli kädessään -palat tuosta kirjasta, johon hän ystävänsä häiden jälkeen oli -sepittänyt koko sarjan Marialle omistettuja runoja. - -Eteiseen tunki valkeanvaloa keittiöstä. Yrjö meni sinne, astui suoraan -lieden luo, ja ennenkuin edes oli vastannut Barbaran ystävälliseen -tervehdykseen heitti hän tuleen nuo lehdet, jotka kertoelivat hänen -puhtaasta ja suloisesta nuoruudenunelmastaan. - -— No, no, junkkari! huudahti leski. — Ei kaikille ruuille sovi kova -tuli. Mitäs te nyt oikeastaan poltatte? - -— Mielettömiä sepustuksia, vastasi junkkari. — Elkää pelätkö. -Enintäinkin voisivat ne sulaa kyyneliksi ja sammuttaa tulen. Kohta -ne ovat tuhkana. Nyt lentelevät jo kipinät säännöllisissä jonoissa -mustien, hiiltyneiden paperien välitse. Kuinka somalta tuo näyttää! Ne -tulevat ja entävät pois ja katoavat — kuin ruumissaatto tulisoihtuineen -pilkkosen pimeään yöhön. Hyvästi, lapsi raukat, — hyvästi, rakkaat -runoni! Katsokaapa tänne, muori! Nyt ne kipertyvät kokoon kiihkeästi -kiemuroiden, ikäänkuin niille tuottaisi tuskaa että niiden täytyy palaa. - -— Mitä puheita nuo nyt ovat! keskeytti häntä Barbara, työntäen -hiiltyvän kirjan pihdeillä valkeaan. Sitten hän jatkoi varoittavasti, -osottaen otsaansa: — Usein oikein pelottaa kuullessa teidän tuumianne. -Tuollaiset puheet, jotka ovat kuin psalmeista ikään, eivät ole -arkipäivien eivätkä meidän keittiömme varalta. Jos olisitte minun -poikani, niin kyllä minä teille opettaisin! Ei kiihko kunniaksi! Hiljaa -ajain kylään pääsee. - -— Hyvä neuvo matkaevääksi, vastasi Yrjö, ojentaen leskelle kätensä. -— Jääkää hyvästi, muori kulta! En voi täällä kauemmin kestää. Puolen -tunnin kuluttua olen kääntänyt selkäni tälle kunnon kaupungille. - -— Mitä te nyt loruatte... Vai neitikö teidät vie muassansa? Aatelismies -ja aatelisneito. Sehän sopisi... Mutta erehtynen kai kumminkin, ettehän -te ole olleet sellaisissa väleissä. Hän on hyväsydäminen, mutta soisin -teille mieluummin jonkun toisen, kuin tuon paavilaisen tuulenhatun. - -— Onko Henriika siis kertonut teille... - -— Hän läksi juuri täältä. Hyvä Jumala, hänhän menee omaistensa tykö, ja -meillä... Työläs on tyhjää jakaa! Hänelle sanoin kernaasti hyvästit, -mutta teitä, Yrjö, teitä... - -— Minä autan hänet kaupungista, ja sitten — nyt te ette varmaankaan -nuhtele minua — sitten liittäydyn geuseihin. - -— No, se on toista! Siihen joukkoon te ollette omanne! Reipas mieli -vain, junkkari, ja rohkeutta! Antakaa minulle kätenne, ja jos näette -poikaani — hän komentaa omaa laivaa... Kas, mikä nyt tulee mieleeni! -Hetken voitte kyllä vielä odottaa. Kerttu, tule tänne! Tuolla vinnillä -on kirjavassa arkussa villasukat, jotka olen kutonut hänelle. Nouda -ne nopeasti! Ne ovat kyllä tarpeen liikkuessa vesillä kosteassa -syysilmassa. Otattehan ne mukaanne? - -— Varsin kernaasti, ja kiitos kaikesta hyvyydestänne! Olette kohdellut -minua äidin tavoin. - -Yrjö tarttui lesken käteen, eivätkä he kumpikaan salanneet, kuinka -rakkaiksi olivat käyneet toisillensa ja kuinka vaikeata oli erota. -Kerttu oli antanut sukat Barbaralle käteen, ja lausuessaan jäähyväiset -junkkarille kostutti tämä niitä aika lailla kyynelillänsä. Huomatessaan -niiden nyt kastuneen jo ennen sateeseen joutumistaan, huiskutteli hän -niitä ilmassa ja antoi ne sitten junkkarille. - -Yö oli pimeä, mutta tyyni ja painostavan lämmin. Hoogevoortin portilla -otti matkaajat vastaan herra van Duivenvoorde. Vanha vahtimestari kulki -heidän edellään lyhty kädessä ja avasi portin. Ratsumestari syleili -rakasta, uljasta toveriansa Dornburgia, hiljaa kajahtelivat heidän -jäähyväissanansa ja onnentoivotuksensa linnanmuureista, ja pian nuo -kolme vaeltajaa olivat kaupungin ulkopuolella. - -Hetken kulkivat he ääneti pimeässä. Vilhelmi tunsi tien ja kulki neidin -edellä, junkkari asteli aivan hänen jälkeensä. - -Oli hiljaista kaikkialla, ei kuulunut muuta kuin tuon tuostakin joku -komentosana valleilta, tornikellon lyönti tai koiranhaukuntaa. - -Henriika oli tuntenut Yrjön lyhdyn valossa, ja kun Vilhelmi, aikoen -johtaa seuralaisensa ojan ylitse, pysähtyi tutkimaan oliko siinä vettä, -sanoi neiti hiljaa: - -— En tiennyt saavani teitä seuralaiseksi, junkkari. - -— Tiedän sen, mutta tahdoin kuten tekin lähteä kaupungista. - -— Ja tahdoitte käyttää hyväksenne tunnussanaa. Tulkaa siis vain -seurassamme. - -— Seuraan teitä siksi kuin tiedän teidän olevan turvassa, neiti. - -— Teidän ja vaaran välillä, jota pakenette, ovat nyt Leidenin muurit. - -— En ymmärrä teitä. - -— Sen parempi. - -Vilhelmi käännähti ja pyysi hiljaisella äänellä seuralaisiansa -vaikenemaan. Äänetönnä kulkivat he nyt edelleen, kunnes juuri leirin -edustalla tulivat maantielle, jota tähän saakka olivat karttaneet. - -Espanjalainen vahti pysähdytti heidät huudahtamalla jotakin. - -— Lepanto! huusivat he vastaan. - -He kulkivat leiripaikan poikki kenenkään heitä estelemättä. -Nelivaljaiset ajopelit, jotka muodosti pienen pienten etupyöräin -ja mahdottoman suurten takapyöräin välillä riippuva laatikko, -kulkivat hitaasti heidän ohitsensa. Magdaleena Moons, arvossapidetyn -hollantilaisen virkamiehen tytär, palasi niissä Haagiin, oltuansa -tervehtimässä ihailijaansa, sotapäällikkö Valdezia, josta sittemmin -tuli hänen puolisonsa. Ei kukaan tarkannut Henriikaa, sillä leirissä -oli ylen paljon naisväkeä. Siellä täällä istuskeli telttojen edustalla -huonosti puettuja vaimoja, jotka paikkailivat sotamiesten vaatteita. -Erään upseereille kuuluvan teltan luona istui viiniä ryypiskellen -koreapukuisia naikkosia, jotka olivat arpakuutisilla sotaherrojen -kanssa. Päällikön teltan takaa loisti kirkas valo. Sinne oli -pystytetty katos, jossa oli joukko rippituoleja ja alttari. Alttarilla -paloi vahakynttilöitä, ja sen yläpuolella riippui hopeinen lamppu. -Rippituoleja kohden tulvi tumma, loppumaton jono; sen muodostivat -kastilialaiset soturit, joiden joukosta voi erottaa yksityisiä, kun -valo lankesi kypäreille ja pantsareille. - -Ryypiskelevien saksalaisten sotamiesten äänekäs laulu, hevosten -hirnunta ja kavioiden kapse sekä upseerien ja heidän henttujensa -nauru esti papin hiljaisen laulun ja ripitettävien ja rukoilevien -muminan kuulumasta, mutta messukellon heleä kilinä kajahteli aina tuon -tuostakin melun keskeltä. Kylän edustalla oli tunnussana matkaajille -taaskin hyödyksi, ja esteittä he saapuivat ensi talon luo. - -— Nyt olemme perillä, sanoi Vilhelmi syvään hengähtäen. — Käyttäkää -hyväksenne yön pimeyttä, junkkari, ja kulkekaa eteenpäin kunnes olette -päässyt espanjalaisten joukkojen ohitse. - -— Ei, ystäväni, vielähän te olette täällä. En tahdo jättää teitä yksin -vaaraan. Palaan kanssanne Leideniin ja koetan sitten päästä Delftiin. -Nyt jään tänne vartijaksi varoittaakseni teitä, jos tarvitaan. - -— Erotkaamme nyt, Yrjö; voi kulua tuntimääriä ennenkuin palaan. - -— Minulla on kyllä aikaa odottaa, on yllin kyllin! Odotan täällä. -Tuolla avattiin ovi. - -Junkkari tarttui miekkaansa, mutta pian hän päästi sen kädestänsä, -sillä tulija oli Belotti, joka saavuttuaan pihalle tervehti neitiä. - -Henriika seurasi häntä sisään ja alkoi hiljaa puhella hänen kanssansa, -mutta Yrjö huusi neidille: - -— Neiti van Hoogstraten, "Jumalan haltuun" toki suvainnette lausua -minulle jäähyväisiksi! - -— Jääkää hyvästi, herra von Dornburg! vastasi Henriika kylmästi, tullen -hieman lähemmäksi. - -Yrjö tuli hänen luoksensa ja ojensi hänelle kätensä. Henriika epäröi -hetken, mutta tarttui siihen sitten ja kysyi samalla niin hiljaa, että -junkkari yksin sen kuuli: - -— Rakastatteko te Mariaa? - -— Pitääkö minun ripittäytyä? - -— Elkää kieltäytykö täyttämästä viimeistä pyyntöäni kuten ensimäistä. -Jos voitte olla ylevämielinen, niin vastatkaa arastelematta, en ilmaise -sitä kellekään: Rakastatteko rouva van der Werffiä? - -— Rakastan, neiti. - -Henriika hengähti syvään ja kysyi sitten: - -— Ja nyt te lähdette maailmaa kiertelemään unohtaaksenne hänet? - -— En, neiti. - -No, sanokaa sitten, miksi pakenitte Leidenistä? - -— Hakeakseni surmaa sellaista, joka on soturin arvon mukainen, vastasi -junkkari. - -Silloin tuli Henriika aivan lähelle häntä ja huudahti niin -pilkallisesti että Yrjön sydäntä vihloi: - -— Siis teidät myöskin! Kaikki se saavuttaa: ritarit, tyttöset, vaimot -ja lesket; ei armahda ketään, ei väsy kiduttamaan! Jääkää hyvästi, -Yrjö! Voimme nauraa toisillemme tai surkutella toisiamme, kuinka vain -haluttaa. Seitsemän säilän lävistämä sydän — mikä oiva vertauskuva! -Olkoon värinämme purppuranpuna vihreän ja sinisen asemesta! Antakaa -minulle vielä kerran kätenne. Jumalan haltuun! - -Henriika viittasi taiteilijalle ja he menivät yhdessä Belotti'n jälkeen -ylös kapeita, jyrkkiä portaita. Vilhelmi jäi pieneen huoneeseen, jonka -viereisessä kammiossa he näkivät kauniin kolmivuotiaan pojan vanhan -italialaisen naisen kanssa. Kolmannessa suojassa, joka samoin kuin -arentitalon muutkin huoneet oli niin matala, että kookas mies tuskin -voi seisoa suorana, makasi Henriikan sisar leveässä sängyssä, jolle -neljän patsaan kannattama varjostin muodosti jonkinmoisen katoksen. -Päreet valaisivat himmeästi tuota pitkänkaitaista huonetta. Epäselvästi -vain voi niiden leveän liekin punakeltaisessa valossa nähdä vuoteella -lepäävän kasvot. - -Pikaisesti tervehti Henriika ensi huoneessa naista ja lasta. Hän riensi -edelleen tulisella kiiruulla, syöksähti vuoteen ääreen, heittäytyi -polvillensa, kietoi kätensä intohimoisesti sisarensa kaulaan ja suuteli -kiihkeästi hänen poskiansa. - -Samalla hän huudahteli vain "Anna", ja sisar ei saanut sanotuksi -muuta kuin "Henriika". Näin kului hetkinen. Sitten hypähti tyttönen -seisoalleen, otti palavan päreen ja valaisi tuon jälleen löytämänsä -siskon kasvoja. Kuinka kalpeat ja riutuneet ne olivat! Mutta -kauniit olivat ne vieläkin — samat kuin muinoin! Omituinen ilon ja -surunsekainen tunne valtasi Henriikan mielen. Kaikki, mitä siinä oli -kylmää ja kovaa, lämpeni ja suli, ja kyynelet tuottivat hänelle kauan -kaihottua lohtua. - -Vähitellen tyyntyi tunteiden kuohu, hellien huudahdusten ja -katkonaisten lauseiden sijaan seurasi nyt kysymyksiä ja vastauksia. -Kun Anna sai tietää että taiteilija oli seurannut hänen sisartansa, -tahtoi hän nähdä häntä ja Vilhelmin tullessa hänen luoksensa ojensi hän -hänelle molemmat kätensä huudahtaen: - -— Ystäväni, missä tilassa tapaattekaan minut! Katsos, Henriika, tässä -on paras ihminen, ainoa epäitsekäs ystävä, jonka eläissäni olen -tavannut. - -Syvä liikutus oli vallannut jokaisen mielen. Belotti ja vanha -italialainen nainen vastasivat usein potilaan puolesta, ja vähitellen -Henriikan ja Vilhelmin mieleen muodostui kuva elämästä, jonka -ansaitsematon kova kohtalo oli turmellut. Tuska, suru ja kalvava -epäluulo oli alusta aikain tehnyt Annan elämän kurjaksi, hänen -jouduttuaan tuon tunnottoman seikkailijan ja pelaajan puolisoksi, -jonka oli onnistunut tenhota hänen nuori, kokematon sydämensä. -Lyhykäistä tunteiden huumausta seurasi rajaton pettymys. Jonkun aikaa -Annan poikasen synnyttyä kohtasi häntä katkera solvaus: don Luis -uskalsi vaatia häntä kanssansa asumaan erään hunningolle joutuneen -markiisittaren luo, jonka huonomaineisissa pelihuoneissa hän itse -jo kuukausimääriä oli viettänyt kaiket illat ja yöt. Närkästyneenä -kieltäytyi Anna täyttämästä tuota vaatimusta, mutta kylmästi ja -uhkaavasti vaati don Luis häntä noudattamaan hänen tahtoansa. Silloin -Annan Hoogstrateneilta peritty kuuma veri kuohahti, ja nopeasti pakeni -hän jäähyväisittä lapsinensa Luganoon. Sinne hän jätti poikansa -äitinsä entisen kamarineitsyen tykö, mutta itse hän läksi Roomaan -— ei seikkailemaan, vaan pyrkimään määrättyä, arvokasta päämaalia -kohden. Palestiinan ja Naninin uudessa musiikkikoulussa hän tahtoi -vielä kehittää taipumuksiansa, voidaksensa taiteensa avulla elättää -lapsensa riippumatta miehestänsä ja omaisistansa, jotka eivät hänestä -välittäneet. Tämä oli uskaliasta, mutta hän tavotteli aivan varmaa -päämäärää, sillä eräs ylhäinen pappismies ja musiikinharrastaja, jolle -häntä Brysselistä käsin oli suositeltu ja joka tunsi hänen äänensä, -oli luvannut toimittaa hänet, sittenkuin hän palaisi Roomasta, -laulunopettajattareksi Milanoon erääseen luostariin, jossa kasvatettiin -nuoria aatelisneitosia. Luostari oli Annan suosijan valvonnan alaisena, -ja Roomaan lähtiessään oli Anna saanut tuolta arvokkaalta mieheltä -suosituskirjeitä hänen ystävillensä. - -Hänen äkkipikaisen lähtönsä Roomasta oli aiheuttanut tieto, että -don Luis oli löytänyt ja ryöstänyt poikansa. Hänen täytyi pelastaa -lapsensa, ja kun hän ei enää tavannut miestänsä Milanossa, matkusti hän -hänen jälkeensä, kunnes vihdoin saavutti hänet Neaappelissa. Siellä -d'Avila luovutti hänelle pojan, hänen suostuttuaan miehensä hyväksi -luopumaan eläkkeestä, jonka täti hänelle maksoi. Mielenliikutukset ja -tuo pitkä ja vaivaloinen matka olivat liiaksi rasittaneet häntä, ja -sairaana ja murtunein voimin saapui hän Milanoon. - -Hänen suosijansa oli pitänyt huolla siitä, että laulunopettajattaren -paikka pidettiin avoinna hänen varaltansa, mutta kauan ei hän voinut -hoitaa tuota tointa, jonka luostarin johtajatar ystävällisesti oli -hänelle tarjonnut, sillä hän kävi yhä heikommaksi ja tuskallinen yskä -turmeli hänen äänensä. Nyt palasi hän Luganoon ja asui siellä noiden -köyhien, rehellisten ystäviensä luona, koettaen korvata tuottamansa -menot myymällä korujansa; mutta pian tuli sellainenkin aika, jolloin -tuon anteliaan taiteilijattaren täytyi tyytyä turvautumaan palvelijan -armeliaisuuteen. Varsinaista puutetta oli hän kumminkin kärsinyt -vasta sen jälkeen kuin hänen hoitajattarensa mies kuoli, puoli vuotta -sitten. Silloin syntyi murhe jokapäiväisestä leivästä, ja nyt kukisti -äidinrakkaus Annan ylpeyden. Katuvaisena, onnettomuuden murtamana hän -kirjoitti isällensä, mutta ei saanut vastausta. Nyt tuo kituva äiti, -joka lapsinensa kärsi kurjuutta, ryhtyi kaikkein vaikeimpaan tehtävään, -— hän rukoili miestänsä, jota voi ajatella vain inholla ja halveksien, -ettei tämä jättäisi poikaansa elämään kerjäläislapsen tavoin. Kirjeen, -joka sisälsi tuon hätähuudon, oli don Luis saanut Hollannissa vähän -ennen kuolemaansa. Häneltä ei hänen vaimonsa saanut apua. Mutta Belotti -saapui, ja nyt oli Anna jälleen kotimaassaan, hänen vuoteensa ääressä -oli ystävä ja sisar, ja Henriika rohkaisi häntä toivomaan anteeksiantoa -isältä. - -Keskiyö oli ohi, ja yhä vielä odotteli Yrjö ystäväänsä. Leirissä -alkoi melu ja touhu hiljetä, ja kituen paloi enää himmeäliekkinen -lamppu, joka oli valaisemassa arentitalon alakerrassa olevaa suurta -ulkoeteistä. Tuossa suojuksessa säilytettiin maanviljelyskaluja ja -valjaita, ja seinän viereen oli kasattu vilja- ja vihannesvarastoja, -mutta Yrjöä ei haluttanut luoda silmäystäkään tuohon kirjavaan -ympäristöön. Ei ollut lähellä, ei kaukana mitään, mistä hän olisi -välittänyt. Hän oli masentunut, tunsi olevansa rikoksellinen, väsynyt -elämään. Hän oli kadottanut kunnioituksen omaa itseänsä kohtaan, oli -hukannut rakkauden ja onnen, hänellä ei ollut odotettavissa muuta -kuin yksitoikkoinen, sisällyksetön tulevaisuus, mielen karvautta ja -sieluntuskia. Ei hän toivonut mitään muuta kuin pikaista loppua. -Tuon tuostakin hän myös muisteli rauhaisaa kotiansa, mutta tämä -kuva haihtui pian, ja hänen mieleensä kuvastui jälleen pormestarin -arvokas olento, häntä kiukustutti hänen oma kurja heikkoutensa ja -nöyryytys, jonka oli saanut kokea. Kiivas viha itseänsä kohtaan valtasi -hänet, ja intohimoisen kärsimättömästi halaji hän päästä kuulemaan -miekankalsketta ja tykinjyrinää, päästä taistelemaan rinta vasten -rintaa. - -Aika kului, eikä hän sitä huomannut, mutta pian rupesi häntä vaivaamaan -kalvava nälkä. Seinän vieressä oli nauriskoko ja hän alkoi syödä siitä, -söi nauriin toisensa jälkeen, kunnes nyt pitkästä ajasta jälleen voi -nauttia kylläisyyden tunteesta. Sitten istuutui hän leivinkaukalolle ja -rupesi miettimään, kuinka pääsisi geusien tykö. Tienoot olivat hänelle -oudot, mutta voi sitä, ken asettuisi hänen tiellensä! Hänellä oli -voimakas käsivarsi ja oiva miekka, ja joka taholla oli espanjalaisia, -jotka saisivat niitä tuta. Hän alkoi käydä kärsimättömäksi, ja -tyytyväisenä odotti hän vaihtelua kuullessaan läheneviä askeleita ja -nähdessään mieshenkilön tulevan sisään, Käsivarret ristissä rinnalla -ja miekka niiden välissä hän oli asettunut seinää vasten, ja "seis!" -kajahti tulokkaalle vastaan. - -Tämä sivalsi heti miekan tupesta, ja kun Yrjö komentavaan tapaan -kysyi, mitä hänellä siellä oli tekemistä, vastasi hän ylpeästi ja -tarmokkaasti, vaikkakin ääni sointui lapselliselta: - -— Samaa minä kysyn teiltä. Tämä on isäni talo. - -— Vai niin! vastasi hymyillen saksalainen, joka lampun himmeässä -valossa tunsi puhujan. — Pistäkää rauhallisesti miekkanne huotraan. -Jos olette nuori Matenesse van Wibisma, niin ei teidän tarvitse pelätä -mitään pahaa minun puoleltani. - -— Se minä olen. Mutta mitäs te yönaikana teette miekkoinenne meidän -talossamme? - -— Minä huvikseni lämmitän seinää, tai — jos tahdotte tietää totuuden — -olen vahdissa. - -— Meidän talossamme? - -— Niin, hyvä herra junkkari. Tuolla ylhäällä on sukulaistenne tykönä -eräs henkilö, joka ei iloitsisi saadessaan espanjalaisia seurakseen. -Menkää vain rauhallisesti sinne. Olen kuullut ratsumestari van -Duivenvoordelta, kuinka oiva nuorukainen te olette. - -— Warmondin herraltako? kysyi Nikolas kiihkeästi. — Sanokaa, miksi -olette täällä ja ken te olette? - -— Olen vapautenne puoltajia, saksalainen, Yrjö von Dornburg. - -— Oi, tehkää hyvin ja odottakaa täällä. Palaan heti. Tiedättekö, onko -neiti van Hoogstraten... - -— Hän on tuolla ylhäällä, sanoi Yrjö, viitaten portaita ylös. - -Muutamin harppauksin kiiruhti Nikolas portaiden yläpäähän, kutsutti -Henriikan ja kertoi nopeasti, että tämän isä oli metsästysretkellä -pudonnut pahasti hevosen selästä ja makasi alhaalla sairaana. Ensin oli -hän vihastunut, kun Nikolas oli puhunut hänelle Annasta, mutta hetken -kuluttua hän oli tahtonut kuulla hänestä lähemmin, olipa yrittänyt -nousta vuoteeltaankin, seurataksensa Nikolasta. Hänen oli kyllä -onnistunut nousta, mutta sitten hän oli vaipunut vuoteensa viereen. — -Nikolas pyysi että Henriika seuraavana aamuna sanoisi hänen isällensä, -että tämän poika anoi häneltä anteeksiantoa: hän oli päättänyt toimia -sen mukaan kuin katsoi velvollisuutensa vaativan. - -Hän kierteli Henriikan kysymyksiä ja tiedusteli vain nopeasti Annan -vointia sekä kysyi sitten leideniläistä, josta Yrjö oli puhunut. - -Kuultuaan tämän olevan taiteilija Vilhelmin, pyysi hän Henriikaa -kehottamaan häntä lähtemään pian ja ilmoittamaan että Nikolas halusi -seurata häntä, jos se kävisi päinsä. Sitten hän lausui nopeasti -jäähyväiset ja kiiruhti portaita alas. - -Vilhelmi läksi hetken kuluttua hänkin. Henriika saattoi häntä -portaille, nähdäkseen vielä kerran Yrjöä, mutta kuullessaan hänen -äänensä hän kääntyi ylpeällä liikkeellä takaisin ja palasi sisarensa -tykö. - -Ulkoeteisessä keskusteli Nikolas innokkaasti junkkari von Dornburgin -kanssa. - -— Ei, ei, poikaseni, sanoi saksalainen sydämellisesti, — te ette voi -seurata minua. - -— Olen jo täyttänyt seitsemäntoista vuotta. - -— Ei siksi, ei siksi. Uljaaksihan osottauduitte äskenkin minua -kohdatessanne, ja teissä on miehen tarmoa, mutta teille elämä vielä -kasvattaa kukkasia, — jos Jumala suo, varsin ihaniakin, — te tartutte -miekkaan voittaaksenne maallenne ja itsellenne vapautta ja onnea, — -mutta minä, minä... Antakaa minulle kätenne ja luvatkaa... - -— Kätenikö? Tässä sen saatte. Mutta mitään lupausta en voi antaa. -Lähden geusien tykö, jos en teidän seurassanne, niin yksin. - -Mielihyvällä katsoi Yrjö tuota uljasta poikaa kasvoihin ja kysyi -lempeästi: - -— Elääkö teidän äitinne? - -— Ei, herra. - -— No, tulkaa sitten. Ehkäpä tuolla geusien joukossa kumpikin löydämme -mitä haemme. - -Nikolas tarttui Yrjön hänelle ojentamaan käteen, mutta Vilhelmi -lähestyi häntä sanoen: - -— Sitä teiltä odotinkin nähdessäni teidät Pietarinkirkon luona ja -Quatgelatin majatalossa. - -— Te avasitte silmäni, huudahti Nikolas. — Tulkaa nyt. Menkäämme aivan -leirin keskitse, minut kaikki tuntevat. - -Maantielle tultua asteli poikanen aivan Yrjön vieressä. Kun Yrjö -huomautti häntä siitä, että hänen isänsä suuresti paheksuisi hänen -menettelyänsä, vastasi hän: - -— Sen tiedän, ja olen siitä pahoillani, kovin pahoillani... Mutta -en voi toimia toisin. Petturin nimi ei saa jäädä tahraamaan sukumme -kunniaa. - -— Teidän serkkunne Matenesse, Rivièren herra, on myöskin vapaudenasiain -puoltajia. - -— Mutta isäni käsittää asiat toisin. Hän rohkenee odottaa hyvää -espanjalaisilta! Espanjalaisilta! Olen näinä kuukausina oppinut heidät -tuntemaan! Erään uljaan leideniläisen pojan, Ulrikki Löwingin, — ehkä -hänet tunsittekin — he saivat vangiksi kunniallisessa taistelussa, -ja sitten — minua vieläkin pöyristää sitä muistellessa — sitten he -ripustivat hänet pää alaspäin ja kiduttivat hänet kuoliaaksi. Olin -saapuvilla ja kuulin joka sanan, jonka he puhuivat. Samalla tavalla oli -tehtävä loppu koko Hollannista — maasta ja kansasta —, siihen heidän -mielensä näkyi palavan. Ja samanlaisia puheita saa kuulla joka päivä! -Ei mikään häväistys ole heidän mielestänsä kyllin julkea meille, ja -samaa mieltä kuin sotilaat on kuningaskin. Olkoon se, ketä haluttaa, -sellaisen herran orjana, joka meitä kiduttaa ja halveksii! — Pyhä -uskontoni on ikuinen, eikä sitä voida hävittää. Tosin monet geuseistä -sitä vihaavat, mutta en pane sitä pahakseni, kun he vain auttavat -murtamaan espanjalaiset kahleet! - -Näin keskustellen he kulkivat läpi kastilialaisten leirin, jossa kaikki -jo nukkuivat. Sitten he saapuivat saksalaisten joukkojen teltoille, -joiden edustalla vielä monin paikoin jatkettiin juominkeja. Leiripaikan -päässä järjesteli muudan muonakauppias vaimoillensa ylijäänyttä -varastoansa. - -Vilhelmi asteli äänetönnä toisien jälkeen, sillä hänen mielensä -oli kuohuksissa ja tuska ja riemu vaihtelivat siinä. Hän oli -kuin hurmaantunut pelkistä ylevistä tunteista, — mutta tultuaan -kaupustelijan kojun luo hän äkkiä hiljensi kulkuansa ja viittasi -leipiin, joita ladottiin arkkuun. - -Tuhoava, ylen tuhoava ja mahtava oli nälän valta tuolla lähellä -olevassa kaupungissa, eikä siis ollut ihme, että Vilhelmi lähestyi -kaupitsijoita ja osti säihkyvin silmin heiltä viimeisen liikkiön ja -niin monta leipää kuin heillä vielä oli jäljellä. - -Nikolas nauroi nähdessään leivät, joita Vilhelmi kuljetti muassaan, -mutta Yrjö sanoi: - -— Ette vielä ole oppinut tuntemaan nälänhätää, junkkari. Nuo leivät -ovat lääkettä nälkää kärsiville. - -Hoogewoortin portilla käski Yrjö herättää Warmondin junkkarin, ja -Nikolas esitettiin nyt tälle tulevana geusinä. Ratsumestari toivotti -poikaselle onnea ja tarjosi hänelle rahaa, jolla hän voisi hankkia -Delftissä mitä tarvitsi ja tulla toimeen ensi viikot, mutta Nikolas ei -ottanut vastaan rikkaan säätyveljensä tarjousta, sillä hänen vyöstänsä -riippui kukkaro täynnä kultarahoja. Eräs haagilainen jalokivikauppias -oli eilen antanut ne hänelle vanhan neiti van Hoogstratenin -smaragdisormuksesta. - -Nikolas näytti ratsumestarille aarrettansa ja huudahti sitten: - -— Eteenpäin, junkkari von Dornburg. Tiedän mistä heidät löydämme. Ja -te, herra ratsumestari van Duivenvoorde, tehän kerrotte pormestarille -ja Janus Dousalle mitä minusta on tullut! - - - - -Kahdesneljättä luku. - - -Henriikan paosta oli kulunut viikko, ja tällä ajalla oli nälänhätää -yhä vain jatkunut. Maria oli kuullut taiteilijalta, että Yrjö yhdessä -nuoren Matenessen kanssa oli matkalla geusien tykö. Niin olivat siis -asiat oikealla tolalla. Tuon hyökyilevän puron täytyi yhtyä rajuun, -kohisevaan, valtavaan virtaan. Maria toivoi Yrjölle onnea ja elämää -ja iloa, — mutta ihmeellistä — siitä päivästä saakka, jolloin hän oli -repinyt hänen runonsa, oli muisto junkkarista hänen mielessään ollut -yhtä himmeä kuin ennen espanjalaisten tuloa. Olipa tuo nuori vaimo -Yrjön lähdettyä tuntenut harvinaista ilomielisyyttäkin huolimatta -suruista ja kärsimyksistä; hän oli saanut voiton omasta itsestänsä, oli -ollut ankara itseänsä kohtaan, ja jalon timantin hohde ilmenee täydessä -kirkkaudessaan vasta sitten kuin se on kestänyt hiomisen tuskat. -Iloisin ja kiitollisin mielin tunsi Maria olevansa oikeutettu katsomaan -arastelematta Pietaria silmiin, suomaan hänelle rakkautta ja vaatimaan -sitä häneltä. Huoliensa rasittamana Pietari näytti tuskin huomaavankaan -vaimoansa ja hänen toimiansa, mutta Maria tunsi kumminkin voivansa -monesti sekä sanoin että töin keventää hänen taakkaansa. Ravinnon -puute ei sanottavasti rasittanut Mariaa. Barbaralle siitä sitä vastoin -koitui paljon kärsimystä, ja veltommaksi oli hänen voimakas ruumiinsa -käynyt; usein hän oli joutua epätoivoon kaiken tuon kurjuuden takia — -nähdessään kylmän lieden ja tyhjät keittoastiat —, eikä hän edes enää -välittänyt poimuttaa suurta päähinettänsä ja kaularöyhelöänsä. Nyt oli -Marian vuoro rohkaista häntä, ja tuon tuostakin hän muistutti leskeä -hänen pojastansa, geusikapteenista, joka varmaankin pian saapuisi -Leideniin apujoukkoja mukanaan. - -Kuudentena päivänä syyskuuta palasi Maria kotiin aamukävelyltä. -Syyssumu pimensi ilman ja merituuli toi katuja pitkin entäessään -mukanaan hienoa sateenvihmaa. Vettä tippuvat puut olivat jo kauan -sitten menettäneet lehtensä, mutta niitä eivät olleet vieneet -syystuulet, vaan lapset ja aikuiset, jotka olivat kuljettaneet -keittiöihin tuota madonruokaa, ikäänkuin hyviäkin vihanneksia. - -Schagenpolulle tultuaan näki Maria Adrianin ja saavutti hänet pian. -Poika kulki veltosti eteenpäin, laskien itseksensä ääneen. Maria -mainitsi hänen nimensä ja kysyi, miksi hän ei ollut koulussa ja mitä -hän oikeastaan tuumiskeli. - -— Minä lasken, vastasi poika. — Nyt niitä on yhdeksän. - -— Yhdeksän? - -— Yhdeksän ruumista olen nyt nähnyt kulkiessani. Rehtori lähetti meidät -kotiin. Maisteri Dirks on kuollut, ja meitä oli tänään enää vain -kolmetoista. Tuolla taas kannetaan ruumista. - -Maria veti pääliinansa lujemmin kiinni ja kulki eteenpäin. Vasemmalla -oli korkea, kapea talo. Siinä asui muudan suutari, joka näytti olevan -iloluontoinen mies, sillä hänen katuovensa yläpuolella oli kaksi -leikillistä päällekirjoitusta. Toinen oli tällainen: - - "Täällä on kenkiä, saappaita, - Mataloita ja korkeita. - Daavidit, Goljatit, täältä vaan - Sopivat jalkineet ostetaan." - -Ja toinen: - - "Israel korpia kiertäissä - Käytti samoja kenkiä - Vuotta neljäkymmentä. - Jos elettäis vielä sen tavan mukaan, - Suutarin oppiin ei menisi kukaan." - -Katonharjalla oli haikaranpesä. Se oli tyhjä. Näin varhain eivät -nuo punanokkaiset vieraat tavallisesti lähteneet etelää kohden, -ja niitä näki vielä Leidenissä siellä täällä seisovan katoilla -mietteisiin vaipuneina. Minnekähän suutarin rakkaat asuintoverit olivat -joutuneet? Eilen puolipäivän aikaan oli isäntä, joka tavallisesti -maaliskuussa omin käsin kiinnitti tuon onneatuottavan pesän katolle, -hiipinyt väijyksiin ja ampunut jousellaan ensin naaraksen ja sitten -kotiinpalaavan koiraksen. Vaikeata oli hänen ollut tehdä se, ja hänen -vaimonsa oli murhan tapahtuessa itkenyt keittiössä — mutta kun kalvava -näläntuska rasittaa ja näkee omaistensa kuolevan ravinnon puutteesta, -silloin ei välitä vanhasta ystävyydestä eikä tulevasta onnesta, vaan -hakee vain pelastusta ensi hädästä. - -Mutta haikarat oli surmattu liian myöhään, sillä suutarin poika, -josta hän oli kasvattanut itselleen apulaista, oli tänä yönä sulkenut -silmänsä ikuiseen uneen. Äänekästä valitusta kuuli Maria työhuoneen -avoimesta ovesta, ja Adrian sanoi: - -— Jaakko on kuollut ja Maria on myöskin vuoteenoma. Tänä aamuna kiroili -mestari minua isän takia. Hän sanoi hänen olevan syypään siihen, -että kaikki joutuvat perikatoon. Emmekö tänäänkään saa leipää, äiti? -Barbaralla on vielä korppuja, ja minä voin niin kovin pahoin. En voi -enää sietää lihaa. - -— Ehkäpä voit tänään saada vähän leipää. Meidän täytyy säästellä sitä, -lapseni. - -Talon eteisessä näki Maria mustiin puetun palvelijan. Tämä oli tullut -ilmoittamaan komisario Diederik van Bronkhorstin kuolemasta. Eilen -sunnuntai-iltana oli rutto tehnyt lopun tuon voimakkaan miehen elämästä. - -Maria oli jo kuullut tuosta huolestuttavasta kuolemantapauksesta, joka -sälytti koko edesvastauksen taakan hänen miehensä hartioille. Hän oli -myös kuullut, että sotapäällikkö Valdezilta oli tullut kirje, jossa -tämä kunniasanallaan ja aatelisarvonsa kautta vakuutti säästävänsä -kaupunkia ja suovansa vapaan pääsön sieltä pormestarille, herra van -der Does'ille ja muille vastustuspuolueen johtajille, jos kaupunki -antautuisi kuninkaan "armoille". Espanjalaiset poistuisivat, ja Leiden -miehitettäisiin vain muutamilla saksalaisilla lipullisjoukoilla. Hän -kutsui van der Werffiä ja Nordwykin herraa Leiderdorpiin hieromaan -sovintoa ja lupasi toimittaa heidät varman saattojoukon turvissa -takaisin kaupunkiin, — joka tapauksessa, vaikka ei sovittaisikaan -rauhanehdoista. Maria tiesi lopuksi, että hänen miehensä tänä -päivänä aikoi kutsua kokoon neuvoston ja kaikki kaupungin johtavat -miehet sekä porvarivartioston päälliköt, — mutta tästä kaikesta ei -Pietari itse ollut maininnut hänelle sanaakaan. Hän oli kuullut siitä -kaupunginsihteerin vaimolta ja muilla naisilta. - -Kovin oli hänen puolisonsa muuttunut viime päivinä. Kalpea ja synkkä -hän oli kotoa lähtiessään ja sinne palatessaan. Äänetönnä, huoliansa -kituen, vetäytyi hän pois omaistensa seurasta. Kun Maria sydämensä -pakottamana pyrki häntä lohduttamaan, vastasi hän tuimin, kärsimättömin -sanoin. Öisin ei hän saanut unta, ja ennenkuin päivä koitti nousi -hän vuoteeltaan, kulki huoneessaan levottomasti edes takaisin tai -meni katsomaan Liisaa, joka enää vain vienolla hymyilyllä voi osottaa -tuntevansa hänet. - -Kotiin palattuaan Maria meni nopeasti Liisan tykö, ja hän tapasi -hänen luonansa lääkärin. Bontius pudisti päätänsä hänet nähdessään -ja sanoi että tuon hennon olennon voimat pian olisivat lopussa. Jo -ensi kuukausina nälänhädän alettua oli hänen vatsansa kerrassaan -turmeltunut, — nyt kieltäytyi se täyttämästä tehtäviään, ja olisi -mieletöntä enää toivoa pelastusta. - -— Hänen täytyy elää, hän ei saa kuolla! huudahti Maria kiihkeästi -ja niin vakuuttavasti kuin hän olisi ollut todellinen äiti, joka -ei voi käsittää sitä mahdollisuutta että hänen täytyisi kadottaa -lapsukaisensa, — vaikka pikku sydän jo lakkaa sykkimästä ja kirkas, -armas silmyt murtuen sulkeutuu. — Liisa, Liisa, katso minuun! Liisa, -maistapa tätä hyvää maitoa! Pari pisaraa vain! Liisa, Liisa, et saa -lähteä luotamme! - -Kenenkään huomaamatta oli Pietari tullut huoneeseen ja kuullut viime -sanat. Henkeänsä pidättäen hän katseli lemmikkiänsä, hänen tukevat -hartiansa vavahtelivat ja matalalla, tukahdutetulla äänellä hän kysyi -lääkäriltä: - -— Täytyykö hänen kuolla? - -— Niin luulen, ystäväni! Pää pystyyn! Sinulle jää vielä paljon! Van -Loolta ovat kaikki viisi kuolleet ruttoon. - -Pietari vavahti ja painaen päänsä alas hän läksi huoneesta -katsahtamattakaan Mariaan. - -Bontius seurasi häntä työhuoneeseen, laski kätensä hänen -käsivarrellensa ja sanoi: - -— Kurjaa elämäämme pyritään tekemään yhä katkerammaksi, Pietari. -Barbara kertoi, että sinun ovesi eteen oli tänä aamuna asetettu ruumis. - -— Ensi näky, joka minua kohtasi lähtiessäni aamulla asunnostani, olivat -nuo kalmankalpeat kasvot. Nuori ihmisolento se oli. Mitä kuolema -korjaa, siitä he minua syyttävät. Minne luokin katseensa, näkee vain -ruumiita! Minne kääntää korvansa, sieltä satelee kirouksia! Onko -minulla oikeutta uhrata niin monta ihmishenkeä? Ei päivin, ei öin kuule -muusta kuin kurjuudesta ja kuolemasta, — ja sittenkin — sittenkin... -Laupias Jumala, varjele järkeäni! - -Pietari puristi molemmin käsin otsaansa, mutta Bontius ei löytänyt -sanaakaan lohdutukseksi, vaan huudahti: - -— Entä minä, entäs minä? Vaimoni ja pieni lapseni ovat kuumeessa, -päivät ja yöt täytyy minun olla jalkeilla — ei hoivaa tuottamassa, vaan -näkemässä ihmisten kuolevan. Mitä ennen on oppinut työskennellessään -otsansa hiessä, siitä ei nyt ole mitään apua, ja kumminkin -noissa ihmisraukoissa syttyy toivon kipinä, kun koettaa heidän -suontansa. Mutta näin ei voi jatkua, ei voi! Toissa päivänä kuoli -seitsemänkymmentä, eilen kahdeksankymmentäkuusi — niiden joukossa kaksi -virkaveljeäni. - -— Eikö ole toivoakaan tilan paranemisesta? - -— Huomenna kuolee yhdeksänkymmenen asemesta sata, sataa seuraa kaksi-, -kolme-, neljä-, viisisataa, — kunnes lopuksi jää jäljelle vain yksi -ainoa, jolle ei ole enää haudankaivajaa. - -— Ovathan ruton saastuttamat talot erotetut muiden yhteydestä, ja -meillä on vielä nautoja ja hevosia. - -— Mutta rutto tunkee ulos raoista, ja kun viimeinen leipä ja viimeinen -mallaskyrsä on syöty, ja kun ei ole muuta syötävää kuin lihaa ja lihaa -vain — sitäkin pikkuruinen pala koko päiväksi —, yhtyy toinen kipu -toiseen, syntyy tauteja ennen kuulumattomia, joista ei puhu mikään -kirja, joille ei kukaan ole keksinyt lääkettä. Tämä pohjattomalla -astialla ammentaminen tekee minusta lopun. Minun järkeni ei ole lujempi -kuin sinunkaan. Näkemiin! Huomenna tapaamme. - -— Tänään, tänään. Tulethan kokoukseen raatihuoneelle! - -— En suinkaan! Tehkää mitä katsotte oikeaksi. Minä hoidan -virkatoimiani, joina nykyisin on painaa umpeen vainajain silmät ja -pitää ruumiintarkastusta. Pian ovat nämätkin tehtävät lopussa, jos -jatkuu samaan tapaan. - -— Siis, lyhyesti sanoen: Minun sijassani rupeaisit hieromaan sovintoa -Valdezin kanssa? - -— _Sinunko_ sijassasi? Minä en ole sinun asemassasi. Minä olen lääkäri, -minulla ei ole muuta tehtävää kuin taistella kärsimyksiä ja kuolemaa -vastaan. Sinusta riippuu nyt Bronkhorstin kuoltua tämän kaupungin -kohtalo. Toimita lihan lisäksi jokaiselle pala leipää, sellainen vain -kuin puoli kättäni, tai — minä rakastan maatani ja vapautta yhtä -hartaasti kuin muutkin, — tai... - -— Taikka? - -— Tai — antakaa kuolon korjata satonsa, — te ette ole lääkäreitä! - -Bontius lausui jäähyväiset ystävällensä ja läksi pois, mutta Pietari -työnsi tuskastuneella liikkeellä sormet tukkansa lävitse ja jäi -tuijottamaan ulos akkunasta, siksi kuin Barbara tuli huoneeseen, pani -hänen virkapukunsa tuolille ja sanoi, koettaen tekeytyä tyyneksi: - -— Saanko antaa Adrianille muutaman noista viimeisistä korpuista? Liha -inhottaa häntä. Hän väänteleikse vuoteellansa. - -Pietari kalpeni ja vastasi matalalla äänellä: - -— Anna vain ja kutsu lääkäriä. - -— Maria ja Bontius ovat jo hänen luonansa. - -Pormestari muutti yllensä toisen vaatetuksen, ja sitä tehdessään tunsi -hän raivoa joka vaatekappaletta kohtaan, jonka puki päällensä. Hän -vihasi tänään tuota uhkeata pukua yhtä kiihkeästi kuin virkaa, joka -oikeutti hänet sitä käyttämään ja jota hän vielä muutama viikko sitten -oli hoitanut reippaalla itsetunnolla. - -Ennenkuin läksi kotoa, meni hän Adrianin tykö. Poika makasi Barbaran -huoneessa, valitteli kovissa tuskissa ja kysyi, täytyisikö hänenkin nyt -kuolla. Pietari pudisti päätänsä ja Maria suuteli häntä ja huudahti: - -— Ei, ei toki, lapseni! — - -Pormestari ei voinut viipyä kauan. Etuhuoneessa koetti hänen vaimonsa -pidättää häntä, mutta hän kiiruhti alas portaita, kuulematta mitä tämä -huusi hänen jälkeensä. - -Maria palasi Adrianin vuoteen ääreen. Pitäessään kiinni hänen kosteasta -kädestänsä hän tuskalla ajatteli, kuinka äkkiä monet tuon rakkaan -poikasen tovereista olivat kuolleet, hän ajatteli Liisaa, hän ajatteli -Pietaria, ja hän oli kuulevinaan puolisonsa voimakkaalla äänellään -kokouksessa puolustavan vastarintaa, taistelua viimeiseen mieheen. -Maria oli samaa mieltä, hän oli selvillä siitä, mitä oli tehtävä: -kärsittävä, kärsittävä vapauden tähden, ja, jos Jumala tahtoi, -kestettävä sen edestä marttyyrikuolema — kuten Jakoba ja Leonard ja -kuten Pietarin arvokas isä! — - -Tuskallisessa mielentilassa hän odotti tunnin toisensa jälkeen. - -Kun Adrian rupesi voimaan paremmin, meni Maria Liisan luo, joka -kalpeana ja välinpitämättömänä näytti lähenevän kuolemaa ja vain väliin -kohotti pienoisia sormiansa liikutellaksensa kuivia huuliansa. - -Oi tuota suloista kuihtuvaa ihmistainta! Kuinka lujaan se olikaan -juurtunut Marian sydämeen, kuinka mahdottomalta hänestä tuntui luopua -siitä! Silmät kosteina nojasi hän otsaansa ristissä oleviin käsiinsä, -pikku vuoteen pielukselle, ja hartaasti rukoili hän Jumalaa säästämään -lapsukaisen ja pelastamaan sen. Uudelleen ja yhä uudelleen hän sitä -rukoili, mutta kun hänen silmiänsä ei enää kohdannut lapsukaisen -rauennut katse ja sen kätöset vaipuivat alas, ajatteli hän jälleen -Pietaria ja tuota kokousta ja kaupungin kohtaloa, — ja hän mietti: -"Leidenin pelastus on Hollannin pelastus, Leidenin antauminen veisi -Hollannin perikatoon!" - -Näin kuluivat hetket; tuota synkkää päivää seurasi hämärä, hämärää -ilta. Kerttu toi yölampun sisään, ja nyt kuuluivat vihdoinkin Pietarin -askelet portailta. - -Hänhän se tietenkin oli, mutta ei tulijaa olisi luullut häneksi, sillä -ei Pietari vielä koskaan ollut noussut noin hitaasti,·noin arasti -portaita ylös. - -Nyt aukeni työhuoneen ovi. - -Hän se sittenkin oli! - -Mitä olikaan tapahtunut, mitä olivat kaupunkilaiset päättäneet? - -Ahdistetuin mielin käski Maria Kertun jäädä lapsen luo, sitten hän meni -puolisonsa tykö. - -Täydessä virka-asussa, hattu päässä, istui pormestari kirjoituspöydän -ääressä. Hänen kasvonsa olivat vaipuneet pöydälle ristissä oleville -käsivarsille. - -Ei hän nähnyt, ei kuullut mitään, ja kun Maria vihdoinkin häntä -puhutteli, vavahti hän, hypähti seisoalleen ja heitti kiivaasti -hattunsa pöydälle. Hänen tukkansa oli sekaisin, arat olivat hänen -katseensa ja kuolonkalpeat kasvot, joille lankesi liekkuvain kynttiläin -himmeä valo. - -— Mitä tahdot? kysyi hän lyhyesti ja tuikeasti, mutta Maria ei -vastannut heti, sillä kauhu lamautti hänen kielensä. - -Vihdoin pääsi hän ääneen ja kysyi tuskallisen pelon valtaamana: - -— Mitä nyt on tekeillä? - -— Loppu on pantu alulle, vastasi Pietari koleasti. - -— He ovat päässeet teistä voitolle äänestyksessä? huudahti Maria. — -Baersdorp ja nuo toiset katalat pelkurit aikovat ruveta hieromaan -sovintoa? - -Silloin oikaisihe Pietari pystyyn ja huusi kovalla äänellä ja -uhkaavasti: - -— Pidä vaari kielestäsi! Kun näkee lastensa kuolevan ja ruumisten -sulkevan tien omaan asuntoon, kun on vastattava tuhansien kuolemasta, -kun on saanut kuulla kirouksia ja sadatuksia viikkomääriä ja turhaan -odottanut apua yli kolmannesvuoden, — kun näkee joka taholla silmiensä -edessä vain ääretöntä, yhä lisääntyvää kurjuutta ja silloin tarttuu -vihollisen pelastavaan käteen... - -— Niin on pelkuri, on petturi, on valapatto! - -— Maria! huudahti Pietari jymisevällä äänellä ja lähestyi häntä -uhkaavan näköisenä. - -Pää pystyssä ja nopeasti hengittäen viittasi Maria häneen, huudahtaen -ankarasti, hieman vavahtelevalla äänellä: - -— Sinä, sinäkö olet äänestänyt Baersdorpin ja hänen -hengenheimolaistensa kanssa, sinä, Pietari van der Werff! Sen teit -sinä, prinssin ystävä, tämän uljaan kaupungin tuki ja turva, sinä, -sama mies, joka vannotit kaupunkilaisia, marttyyrin poika, vapauden -palvelija! - -— Jo riittää! keskeytti häntä Pietari, vavisten häpeästä ja raivosta. -— Tiedätkö, miltä tuntuu vastata Jumalan ja ihmisten edessä tästä -rajattomasta kurjuudesta? - -— Tiedän, tiedän, tiedän sen: se on laskea sydämensä kidutuslavalle -pelastaaksensa Hollannin ja vapauden. Se on kysymyksessä! Jumalani, -laupias Jumala! Sinä olet hukannut oman itsesi. Hierot sovintoa -Valdezin kanssa! - -— Ja jos sen tekisin? kysyi pormestari, tehden kiivaan kädenliikkeen. - -Silloin katsoi Maria häntä ankarasti silmiin ja huudahti tarmokkaasti -ja lujalla äänellä: - -— Silloin olisi minun vuoroni sanoa sinulle: Mene Delftiin! Mene -Delftiin, sillä toisenmoisia miehiä me täällä tarvitsemme! - -Pietari kalpeni ja loi katseensa maahan, hänen vaimonsa katsoessa -häneen pelottomasti. - -Valo lankesi suoraan Marian hehkuville poskille, ja kun Pietari jälleen -kohotti katseensa häneen, silloin hän tunsi, että hänen edessänsä -seisoi sama Maria, joka morsiona oli vannonut jakavansa hänen kanssansa -hädän ja vaarat, pysyvänsä loppuun saakka lujana hänen rinnallansa -taistellen vapauden puolesta, — tunsi, että hänen "lapsukaisensa" Maria -oli kehittynyt hänen vertaiseksensa ja ehtinyt hänestä edelle, silloin -hän ensi kerran käsitti, että tuo jalo nainen, joka seisoi hänen -edessänsä, oli hänen taistelutoverinsa, hänen ylevämielinen auttajansa -kärsimyksissä ja vaaroissa. Lempi ja kaiho, niin viehkeän hurmaava ja -voimakas, ettei hän vielä koskaan ollut sellaista tuntenut, pakotti -hänet lähestymään Mariaa, — ja se täytti hänen povensa, paisui yhä -mahtavammaksi ja tulvehti esiin, puhjeten sanoihin: - -— Maria, Maria, vaimoni, suojelusenkelini! Olemme kirjoittaneet -Valdezille, mutta en ole vielä sitoutunut mihinkään, ja sinun, sinun -rinnallasi pysyn lujana loppuun saakka! - -Silloin kajahti riemuhuuto Marian huulilta, keskellä kärsimyksiä tunsi -hän uutta, ennen aavistamatonta, sanomatonta onnea, — ja hän heittihe -puolisonsa povelle huudahtaen: - -— Olen omasi elämässä ja kuolossa ja haudan tuolla puolen, seuraan -sinua taistellen ja lempien! - - - - -Kolmasneljättä luku. - - -Pietarin mielentila oli kerrassaan muuttunut. Hänen povensa täytti -rohkeus ja innostus sellainen, jommoista hän ei vielä koskaan ollut -tuntenut, sillä sitä vahvisti ja virkisti tuo uljassydäminen nainen, -joka taisteli hänen rinnallansa. - -Kokouksessa oli kauhean edesvastauksen taakka, joka häntä painoi, ja -virkatoverien ahdistelut saaneet hänet lupaamaan, että kirjoittaisi -Valdezille pyytääksensä tätä suomaan vapaan pääsön läheteille, joiden -piti pyytää staatteja ja Oranian prinssiä vapauttamaan tuon kidutetun -kaupungin asukkaat heidän valastansa. - -Valdez teki mitä voi, taivuttaaksensa pormestarin jatkamaan -sovinnonhierontaa, mutta tämä pysyi lujana, eikä kaupungista lähetetty -mitään pyyntöä päästä vapaaksi noista pyhistä velvollisuuksista. -Molemmat herrat van der Does, kaupunginsihteeri, Warmondin junkkari ja -muut lujamieliset miehet, jotka jo tuossa suuressa kokouksessa olivat -kiivaasti vastustaneet sovinnonhankkeita, pitivät nyt tarmokkaasti -pormestarin puolta hänen virkatovereitansa ja neuvoston jäseniä -vastaan, näistä kun muut paitsi seitsemän itsepintaisesti ja kiivaasti -vaativat ryhtymisiä rauhantekoon. - -Adrian parani pian, mutta lääkärin ennustukset toteutuivat -hirvittävällä tavalla, sillä nälkä ja rutto kilpailivat julmuudessa ja -tuhosivat melkein puolet tuon kukoistavan kaupungin asukkaista. Synkkä -oli maailma, pilviin peittynyt taivas, mutta kumminkin tämänkin kauhean -kurjuuden aikana oli hetkiä, jolloin kirkas päivänpaiste valaisi mielet -ja toivo jälleen heräsi. Riemuisampina kuin morsio, jonka hääpäivän -aamuna herättää lapsuudentoverien laulu, nousivat leideniläiset -vuoteiltaan, kun aamulla yhdentenätoista päivänä syyskuuta kaukaa -kuului tykkien jylinää, joka kävi yhä kovemmaksi ja pitkällisemmäksi, -taivaan hohtaessa purppuranpunaisena. Lounaaseen Leidenistä oli kyliä -valkean vallassa. Mutta kuin ilotulitusta katselivat kaupungin asujamet -noita liekkejä, jotka polttivat poroksi talot ja aitat, tuhosivat kelpo -ihmisten varallisuuden. - -Geusit olivat tulossa! - -Tuolla, niissä tykit paukkuivat ja taivaanranta hehkui, siellä olivat -nuo särkät, jotka vuosisatoja olivat uskollisesti suojelleet Leidenin -tasankoa aaltojen hyökkäyksiltä ja nyt sulkivat tien avuksi rientävältä -laivastolta. - -"Vajotkaa maahan, te suojelusmuurit, kohoa, myrsky, ahmaise saaliisi, -kuohuileva meri, tuhoa maamiehen varallisuus, turmele niittymme ja -vainiomme, mutta hukuta vihollinen tai karkota hänet täältä!" — Näin -saneli Janus Dousa, näin ajatteli Pietari, näin rukoili Maria ja hänen -kanssansa tuhannet miehet, tuhannet naiset. - -Mutta taivaanrannan hehku sammui, tykit vaikenivat. Kului vielä -toinenkin päivä, kului kolmas ja neljäs, eikä tullut airutta, eivät -lähestyneet geusien laivat, ja meri näytti pyrkivän lepoon. Mutta -salaa ja hiipien, vaan rajattomalla tarmolla toimiskeli sen sijaan -muuan toinen vallanpitäjä, kuolema, jota avustivat sen kalpeat kätyrit -epätoivo ja nälkä. - -Ihmiset kuljettivat salaa yöllä vainajansa hautaan, saadaksensa -muonanjaossa heidänkin sirusensa elävitten käytettäväksi. Talosta -taloon liiteli kuolonenkeli, ja se kosketti suloisen pikku Liisankin -sydäntä ja suuteli yön hiljaisuudessa hänen uneen ummistuneita -silmyeitänsä. - -Pelkurit ja espanjalaismieliset kohottivat taas päänsä pystyyn, ja ne -parveutuivat kokoon, ja osa niistä tunki raatihuoneeseen vaatimaan -leipää. Mutta ei ollut enää murustakaan jäljellä, viranomaiset eivät -enää voineet antaa muuta kuin pienen palan naudan- tai hevosenlihaa ja -naudannahkaa, — keitettyä, suolattua naudannahkaa. - -Kerran kulki van der Werff tämän kovimman hädän aikana -kaupunginsihteerin asunnolle päin. Hän ei tarkannut sitä, että parvi -epätoivoisia miehiä ja naisia seurasi häntä, purkaen uhkauksia -suustansa, mutta kun hän kääntyi, mennäksensä sisään van Houtin -taloon, huomasi hän äkkiä olevansa saarrettuna. Kalpea vaimo, kuoleva -lapsi sylissään, vaipui hänen jalkainsa juureen, kurotti häntä kohden -hengenlähdössä olevan pienokaisensa ja huusi koleasti, riutuneella -äänellä: — Tyydy jo! Tyydy jo — katsos — katsos tätä, tämä on kolmas! -Tyydy jo! - -— Jo riittää, jo riittää! Leipää, leipää! Hanki meille leipää! -huudettiin ja kiruttiin hänelle joka taholta, ja uhaten kohosi ilmaan -aseita ja kiviä. Mutta eräs työmies, jonka hän tunsi ja joka tähän -saakka oli pysynyt uskollisena vapaudenasialle, tuli lähemmäksi ja -sanoi tyynesti, vakuuttavalla äänellä: — Tätä ei voi jatkua. Me olemme -kärsivällisesti kestäneet nälkää ja vaivaa puolustaaksemme vapauttamme -ja uskoamme, mutta on mieletöntä antautua varmaan kuolemaan. - -Kalpeana ja haikein mielin katseli Pietari äitiä, lasta, tuota kelpo -työmiestä ja uhkaavia, kirkuvia, nälistyneitä ihmisiä. Tuo kurjuus, -joka näännytti heitä ja lukemattomia muita puutetta kärsiviä, ahdisti -hänen mieltänsä tuhatkertaisella voimalla. Rajaton sääli valtasi tuon -jalon miehen. Turmiotovereina ja samalla tulevan paremman elämän -kanssaperillisinä olisi hän tahtonut painaa heidät kaikki tyyni vasten -sydäntänsä. Voimakkaan liikutuksen valtaamana hän katseli heitä, toista -toisensa jälkeen. Sitten hän painoi lujasti kädet rintaansa vasten ja -huusi joukolle, joka tunki häntä kohden: - -— Tässä olen. Olen vannonut pysyväni lujana loppuun saakka, te -vannoitte samaa. Valaani en riko, mutta voin kuolla. Jos voin palvella -teitä antamalla henkeni, niin ottakaa se! Leipää minulla ei ole, mutta -tässä, tässä on ruumiini. Ottakaa se, käykää siihen käsiksi ja repikää -minut palasiksi. Tässä olen, tässä! Valani pidän! - -Silloin painoi työmies päänsä alas ja sanoi matalalla äänellä: - -— Tulkaa, hyvät ihmiset! Tapahtukoon Jumalan tahto! Valamme sitoo -meidät! - -Tyynesti meni pormestari sisään ystävänsä taloon. Rouva van Hout -näki ja kuuli tämän kaiken, ja vielä samana päivänä hän kertoi siitä -Marialle ja huudahti säteilevin silmin: - -— En ole koskaan nähnyt ihmistä, joka olisi ollut niin ylevä kuin hän -tuona hetkenä! Onnelliset olemme, kun hän on vallanpitäjänä täällä -kaupungissamme. Tuota tekoa vielä lapset ja lastenlapset muistelevat -kiitollisin mielin. - -He ovatkin sen tehneet; — ja yöllä sen päivän jälkeen, jona pormestarin -mielenlujuus ilmeni noin selvästi, tuli prinssiltä kirje, joka sisälsi -ilahduttavia, rohkaisevia tietoja. Jalo Oranialainen oli nyt täydelleen -parantunut ja pani kaikki voimansa liikkeelle, pelastaaksensa uljaan -Leidenin. Geusit olivat avanneet sulut, heidän laivansa lähenivät, -pelastus saapuisi pian, — ja ne kunnon miehet, jotka toivat kirjelmän, -olivat omin silmin nähneet avuksi kiiruhtavan laivaston ja sotainnosta -hehkuvat vapaudenpuoltajat. Herrat van der Does nimitettiin samassa -kirjeessä van Bronkhorst vainajan sijaan prinssin edustajiksi. Van -der Werffin ei enää tarvinnut yksin kantaa edesvastauksen taakkaa. Ja -kun seuraavana aamuna kaupungin asujamille luettiin "isä Vilhelmin" -kirje, ja kun lähettien tuomasta sanomasta oli kaikkialla saatu tietoa, -virkistyi kidutettujen kaupunkilaisten rohkeus ja luottamus kuin -kuihtuva ruoho raittiista sateesta. - -Mutta monta viikkoa heidän vielä täytyi odottaa, kärsien tuskaa ja -kurjuutta. - -Syyskuun viime päivinä täytyi teurastaa viimeiset lypsylehmät, joita -oli säästetty vastasyntyneitten ja heidän äitiensä takia — ja — sitten -— sitten? - -Apu oli lähellä, sillä tuon tuostakin punoitti taivas ja ilma värähteli -tykinlaukauksista; mutta itätuulta kesti yhä, ja se peräytti maalle -tunkeuneen veden, ja laivat tarvitsivat voimakasta vedennousua, -voidaksensa lähetä kaupunkia. - -Airueista, joita oli lähetetty, ei yksikään palannut. Mitään muuta -ei tiedetty varmaan kuin se, että tuo sietämätön kurjuus kasvoi -kasvamistaan. Tänään oli Barbarakin paneutunut vuoteeseen; hän valitti -väsymystä ja häntä inhotti ruoka. - -Silloin muistui Marialle mieleen paistettu kyyhkynen, joka oli ollut -hyväksi Liisa vainajalle, ja hän läksi taiteilijan luo kysyäksensä -häneltä, voisiko hän suostua uhraamaan vielä yhden lemmikeistänsä hänen -kälynsä varalta. - -Vilhelmin äiti otti vastaan Marian. Velttona ja välinpitämätönnä -hän istui nojatuolissaan. Tosin hän vielä voi astua, mutta kaikki -nuo tuskat ja kovat vaivat olivat panneet hänen kätensä vapisemaan -omituisella tavalla. Kun Maria esitti pyyntönsä, pudisti hän päätänsä -ja sanoi: - -— Menkää itse kysymään. Hänen täytyy pitää nuo eläimet -sisäänsuljettuina, sillä nälkäiset ihmisraukat ampuvat ne, jos ne -tulevat näkyviin. Niitä on enää vain kolme. Toiset ottivat lähetit -mukaansa, eivätkä ne enää palaa, Jumalan kiitos! Nuo ruokamuruset, -jotka hänellä vielä on jäljellä, voi mieluummin panna vadille kuin -kupuun. Ajatelkaapas, kaksi viikkoa sitten hän säästämistään rahoista -maksoi viisikymmentä guldenia puolesta säkillisestä herneitä, — Jumala -tiesi, mistä hän ne sai käsiinsä. Ulrikki, Ulrikki! Vie pormestarinna -Vilhelmin tykö. Teidän täytyy tehdä hyvin ja mennä tuonne ylös, sillä -hän odottelee kyyhkysiänsä palaaviksi eikä ole tullut edes syömäänkään. -Hyvä Jumala, eipä juuri maksaisikaan vaivaa! - -Päivä oli kirkas ja auringonpaisteinen. Vilhelmi oli vahtitornissaan -ja katsoi vehreän, vedekkään tasangon ylitse etelää kohden. Hänen -takanansa istui miekkailija vainajan poika Antero, nuotteja -kirjoittaen; mutta poikasen tarkkaavaisuus ei ollut ylen kehuttava, -sillä saatuaan aina rivin valmiiksi hän loi katseensa ylös ilmaan -hakien kyyhkystä, jota hänen opettajansa odotteli. Kovin nääntyneeltä -hän ei näyttänyt, sillä pienen lihapalansa lisäksi oli hän aina tuon -tuostakin saanut hiukan kyyhkysruokaa. - -Hämmästyneeltä näytti Vilhelmi ottaessaan vastaan pormestarin rouvan, -jonka tulon luki itsellensä erityiseksi kunniaksi. Hän lupasi suostua -Marian pyyntöön, vaikka voikin huomata, ettei tuo ollut hänestä aivan -helppoa. - -Maria meni taiteilijan kanssa parvekkeelle, ja Vilhelmi näytti -hänelle etelän puolella, jossa muutoin oli nähtävänä vain vehreitä -kenttiä, laajan alueen, jonka yläpuolella leijaili hienoa sumua. -Iltapäiväauringon säteet kirkastivat tuon valkoisen usman, joka -näytti ohenevan ja kohoavan ilmaan. Järvestä oli sumu noussut, ja -järven muodosti rikottujen sulkujen lomista tunkeunut vesi, — ja -pitkulaiset, tummat, liikkuvat täplät sen läheisyydessä olivat -varmaankin espanjalaisjoukkoja ja karjalaumoja, jotka kohoavaa -vettä paeten olivat jättäneet äärimmäiset vallitukset, kylät ja -maakartanot. Sulkuja ei voinut nähdä, mutta uloimman niistä olivat -geusit jo jättäneet taaksensa. Jos heidän laivastonsa onnistuisi päästä -Soetermeerinjärvelle ja sieltä... - -Vilhelmi keskeytti äkkiä selityksensä, sillä Antero hypähti pystyyn, -sysäsi syrjään istuimensa ja huudahti: - -— Nyt se tulee! Kyyhkynen! Roland, edeltäjäni, tuolla se tulee! - -Ensi kerran kuuli Vilhelmi tänään pojan käyttävän isänsä -lempivahviketta. Ylen tärkeä mahtoi tuo seikka olla, joka noin häntä -liikutti, — ja, toden totta, — hän ei erehtynyt, sillä ilmojen kautta -lähestyvä piste, jonka poikanen oli huomannut tarkoilla silmillänsä, -ei ollut enää piste vain, se näytti pitkulaiselta, — se oli lintu, -kyyhkynen! - -Vilhelmi tempaisi parvekkeella olevan lipputangon ja heilutti sitä niin -riemuisasti kuin sotapäällikkö, joka on päässyt taistelussa voitolle. -Nyt läheni kyyhky, nyt laskeutui se, nyt pujahti se lakkaan, — ja -muutaman minuutin jälkeen oli taiteilijalla kirje kädessänsä. - -— Maistraatille! huudahti Vilhelmi. — Viekää se heti puolisollenne. -Oi, arvoisa rouva, suorittakaa te lopullisesti tuo toimi, minkä -kyyhkynen pani alulle! Jumalan kiitos, Jumalan kiitos! He ovat jo -lähellä Pohjois-Aata. Tuo tieto pelastaa ihmisraukat epätoivosta! Ja -eräs seikka vielä! Te saatte paistin, mutta ottakaa myös nämä jyvät. -Ohraliemi on parasta lääkettä sellaisessa taudissa kuin Barbaran on, -olen itse sen kokenut! - -Kun oli tullut ilta ja taiteilija vanhempinensa oli ehtinyt iloita -uutisesta, käski hän ottaa kiinni sinisen kyyhkysen, jolla oli -valkoinen rinta. - -— Lopeta se tuolla ulkona, sanoi hän, — en siedä sitä nähdä. - -Antero palasi pian, muassaan päätön kyyhkynen. Hänen huulensa olivat -veressä ja Vilhelmi tiesi, mistä, mutta hän ei nuhdellut tuota -nälkäistä poikaa, vaan sanoi vain: - -— Hyi sinua, mokomaa hilleriä! - -Varhain seuraavana aamuna palasi toinen kyyhkynen. Kirjeet, jotka nuo -siivekkäät airuet olivat tuoneet muassaan, luettiin ääneen raatihuoneen -akkunasta, ja ne rohkaisivat epätoivon partaalla olevaa kansaa ja -auttoivat sitä kestämään mitä kovimmatkin kärsimykset. Toinen kirje oli -maistraatille, toinen Janus Dousalle, ja ne olivat varsin lohduttavia -ja toivehikkaita. Prinssi, vapauden kallis tuki ja turva, kansan ystävä -ja johtaja, prinssi oli jälleen hyvissä voimissa ja hän oli käynyt -tarkastamassa Leidenin avustamiseen määrättyjä laivoja ja joukkoja. -Pelastus oli lähellä, mutta tuuli kävi yhä koillisesta eikä vesi -noussut. Linnassa ja muilla ylhäällä sijaitsevilla paikoilla seisoi -joukottain porvareita, sotilaita, raatiherroja ja naisia, silmät -luotuina kauas etäisyyteen. - -Tuhannet kädet liittyivät yhteen hartaaseen rukoukseen, ja -kuumeentapaisesta odotuksesta ja kiihkeistä toivomuksista kertoelivat -nuo etelää kohden suunnatut katseet. Mutta veden rajaviiva ei -siirtynyt, ja kuin ivaten tunki aurinko näkyviin syysaamun sumujen -lävitse, lämmitti suloisesti raitista ilmaa ja meni illalla mailleen -hohtavan hehkuisana, laaja sädekehä ympärillään. Pilvetönnä, kirkkaana -kaareili säälimätön taivas kaupungin yläpuolella ja koristelihe yöksi -tuhansilla tähtösillä. Aamulla yhdeksäntenäkolmatta päivänä alkoi -sumu tihentyä, ruoho oli kuivaa, usmajoukot kohosivat ylöspäin, ilma -oli painostava, harmaat pilvet kasaantuivat yhteen, käyden synkän -tummiksi. Nyt alkoi vieno tuuli liikutella puiden lehdettömiä oksia, -sitten tuli äkkiä tuulenpuuska, joka riensi tähystelevän ihmisjoukon -ylitse. Sitä seurasi toinen ja kolmas, ja pian kiisi myrsky riehuen, -vinkuen ja ulvoen läpi kaupungin, heitteli tiilejä katoilta, taivutti -puutarhojen hedelmäpuita ja kalujen varrella kasvavia nuoria jalavoita -ja lehmuksia. Se kaatoi kumoon lipputangot, jotka pojat olivat -pystyttäneet valleille espanjalaisten kiusaksi, se pieksi ojien -ja kanavien rauhallisesti virtailevaa vettä, ja — Herra ei hylkää -omiansa — tuuliviirit kääntyivät, tuuli puhalsi luoteesta, ja — kukaan -ei sitä nähnyt, mutta laivurit ilmoittivat siitä huudoilla, joita -jokainen riemuiten toisti ja kertoeli edelleen, — ja tuulenpuusti ajoi -tulvavuoksen paisuttamaa merta Maasin suuta kohden ja peräytti rajulla -hyökkäyksellä virran veden, pakotti sen tulvaamaan yli rantojen ja ajoi -sitä puhkaistujen sulkujen lomista ja kanavien avatuista porteista -kauas maalle, ja korkealle kohotti vedenselkä apuun rientävät laivat. - -Riehu, myrsky, virtaile, virtaile, kohiseva sade, raivotkaa, te -laineet, ja tuhotkaa niityt, nielkää talot ja kylät! Leidenin valleilla -ja torneissa siunaavat teitä tuhannen tuhannet. He tuntevat teidät -kostavan, pelastavan Jumalan peljättäväksi sotajoukoksi ja tervehtivät -teitä iloiten ja riemuiten! - -Kahtena päivänä perätysten seisovat pormestari, Maria ja Adrian sekä -van der Does'in ja van Houtin perheet melkein koko päivän kansajoukossa -ylhäällä linnassa tai lehmäportilla olevassa tornissa, eikä edes -töin tuskin parantunut Barbarakaan, jota toivo on virkistänyt vielä -enemmän kuin ohraliemi ja tuo laiha kyyhkynen, pysy kotona, vaan lähtee -taiteilijan luo näkötorniin. Kaikki tahtovat nähdä, kuinka vesi nousee, -kuinka se pehmittää maan, tunkee heinänkorsien lomitse, muodostaa -lätäköitä, lammikoita ja vihdoin laajan järven, johon virtaileva -sade luo kuplia ja renkaita. Kukin halajaa olla katsomassa, kuinka -espanjalaiset kiiruhtavat puolelle ja toiselle, kuin suden ahdistelema -lammaslauma, kukin tahtoo kuulla geusien tykkien jyminää, heidän -muskettiensa pauketta. Kaikista, niin miehistä kuin naisista, myrsky, -joka on vähällä heittää heidät kumoon, on suloisempi kuin mitä vienoin -tuulenleuhahdus, ja rankkasade, joka heidät kastelee läpimäriksi, -tuntuu heistä herttaisemmalta kuin auringonloisteessa kimeltelevä -kevätkaste! - -Kroonensteenin linnan ja Lammenin lujien varustusten takana, joita -puolustamassa oli muutamia satoja espanjalaisia sotureita, voi tarkka -silmä havaita geusien laivat. - -Tuorstaina ja perjantaina oli Vilhelmi turhaan tähystellyt kyyhkysiä, -mutta lauantaina palasi paras lentäjä. Se toi kirjeen amiraali -Boisot’ilta, joka kehotti kaupungin aseellista miehistöä perjantaina -tekemään hyökkäyksen Lammenia kohden. - -Myrsky oli eksytellyt kyyhkystä. Se saapui liian myöhään kaupunkiin, -mutta lauantai-iltana läksivät Janus Dousa ja kapteeni van der Laen -liikkeelle. Kaikkia, jotka kykenivät asetta käyttämään, kehotettiin -kokoontumaan sunnuntaiaamuna. Kurjia ja kalpeita olivat taistelijat, -jotka noudattivat johtajien kutsua, Harvenneet olivat rivit, mutta -jäljelle jääneistä ei kukaan tahtonut jäädä pois, kaikki olivat he -valmiit uhraamaan henkensä kaupungin ja omaistensa pelastukseksi. - -Myrsky oli tyyntynyt, tykit vaienneet, yö oli pimeä ja ilma painostava. -Ei ketään haluttanut käydä levolle, ja jos ken nukahti hetkiseksi, niin -hänet pian pelästytti unesta omituiset, salaperäiset äänet. Vilhelmi -istui vahtitornissaan ja katseli, tarkkaan kuunnellen, etelää kohden. -Väliin suhahtelivat vienot tuulahdukset tuon korkean talon ympärillä, -väliin kajahti huuto tai torventoitotus häiriten yön hiljaisuutta. -Sitten alkoi kuulua rasahduksia ja melua lehmäportin läheisyydestä, — -oli kuin osa kaupunkia olisi menettänyt perustuksensa ja syöksähtänyt -kumoon. Taivaalla ei näkynyt ainoatakaan tähteä, mutta Lammenin lähellä -liikkui pilkko pimeässä järjestetyissä riveissä hehkuvia valopilkkuja, -ikäänkuin virvatulia. Tuskallisen kamala oli tuo yö. - -Aamulla huomattiin, että lehmäportin luona osa kaupunginvallista oli -syössyt maahan, mutta nythän se ei enää voinut tuottaa vaaraa, — ja -pian syntyi aukon ääressä rajaton riemu ja kohta kajahteli ilohuutoja -kaikkialla, kaduilla ja kujilla, ja ne saivat kaikki, miehet ja -naiset, vanhukset ja lapset, terveet ja sairaat houkutelluiksi ulos, -ja toinen kiirehti toistansa lehmäportille. Nähtiin geusien laivaston -lähestyvän ja kaupunginrakennusmestarin Tuomaanpojan yhdessä muiden -miesten kanssa tempovan vedestä paaluja, joilla espanjalaiset olivat -koettaneet tukkia väylän. Sitten laski ensi laiva muurien luo, ja sitä -seurasi toinen ja kolmas, ja niissä saapui rajunnäköisiä, parrakkaita -miehiä, jotka hymyilivät kaupunkilaisille ja heittivät heille leivän -toisensa jälkeen ja paljon muuta hyvää. Ja nuo soturit, joiden arpisia, -tuimia, päivettyneitä kasvoja vuosikymmeniin ei ollut kostuttanut -mikään muu suolainen neste kuin merivesi, itkivät ja nyyhkyttivät -liikutuksesta kuin lapset, nähdessään kuinka ihmisraukat söivät. -Söivät ja nauttivat — saamatta esille sanaakaan kiitokseksi. Ja sitten -tulivat johtajat, ja amiraali Boisot syleili van der Does'ia ja van der -Werffiä ja geusikapteeni van Duijkenburg vanhaa Barbaraa, äitiänsä, -— ja moni leideniläinen vapauttajaansa, jonka näki ensi kerran -eläessänsä. Runsaasti, runsaasti vuodatettiin kyyneleitä, tuhannet -olivat ne, joiden tunteet tulvailivat esiin, — ja pyhäkellot soivat -paljoa heleämmin ja raikkaammin kuin tavallisesti, ja ne kutsuelivat -pelastajia ja pelastettuja kirkkoon rukoilemaan. Avara temppeli oli -tänään liian ahdas, ja kun kunnon pastori Verstrootin sijainen — -hän itse oli sairastunut pitäessään huolta kaikista noista monista -sairaista — kun saarnaaja Kornelionpoika kehotti harrasta seurakuntaa -yhtymään kiitosrukoukseen, oli hänen kehotuksensa liian myöhäinen, -sillä jo urkujen ensi sävelet olivat herättäneet noissa tuhansissa -ihmisissä, jotka täyttivät kirkon, saman palavan halun kiittää, -kiittää, kiittää ja ylistää. - -Myöskin pater Damianus kiitti Herraa harmaiden sisarusten kappelissa -ja hänen kanssansa Nikolas van Wibisma ja muut katoolilaiset, joille -isänmaa ja vapaus oli rakas. — - -Jumalanpalveluksen jälkeen kahlasi Adrian, leipäpala toisessa -kädessä ja kengät toisessa, koulutoveriensa etunenässä korkeammalla -sijaitsevien kosteiden niittyjen poikki Leiderdorpiin, katselemaan -espanjalaisten jättämää leiripaikkaa. Tuossahan oli sotapäällikkö -Valdezin muhkea teltta. Hänen vuoteensa yläpuolella riippui Reinin -tienoita esittävä kartta, jonka muudan alankomaalainen oli piirtänyt -hänelle oman kansansa vahingoksi. Poikaset katselivat sitä, ja eräs -geusi, joka ennen muinoin oli oleksinut kirjoitushuoneissa, vaikka nyt -oli kuin mikäkin merikarhu, asettui sen eteen ja sanoi: - -— Katsokaas tänne, pojat. Tämä tässä on rantasärkkä. Sen me ensiksi -puhkaisimme, mutta se oli vasta leikin alkua. Laivamme eivät -oikein ottaneet luistaaksensa eteenpäin, ja tässä, kolmannen sulun -kohdalla — se on nimeltään Voorweg — nousi tie pystyyn, — ei ollut -ajateltavissakaan päästä kauemmaksi. Nyt meidän täytyi peräytyä -takaisin ja kulkea, tehden suuri kaarros, Segwaertin tietä ja tämän -kanavan kautta, jossa oli aika kahakkaa, Pohjois-Aalle. Nyt oli -Soetermeerinjärvi takanamme, mutta vesi oli liian matalalla, emmekä -päässeet eteenpäin. Oletteko te nähneet tuota suurta delftiläistä -laivaa? Se on mahtavan iso alus, ja sitä ei panna liikkeelle airoilla, -vaan siipirattailla. Teitä varmaankin huvittaa katsella sitä. -Vihdoinkin soi Herra myrskyä ja tulvavuoksen, ja vesi kohosi niin -korkealle, että laivat pääsivät kulkemaan. Kerklaenin luona oli vielä -kerran tuima ottelu, mutta toissa päivänä saavuimme Lammeniin. Moni -kelpo mies oli jo saanut surmansa, toiset siellä, toiset täällä, mutta -Lammenissa odotimme kaikki kiivainta vastarintaa. Varhain tänä aamuna -aioimme tehdä hyökkäyksen, mutta kun päivä koitti oli siellä niin -helkkarin hiljaista, ja lamauttava tunne valtasi meidät. Arvelimme jo: -"Leiden on hukassa. Nälkä on sen kukistanut." Mutta vieläpä mitä! Te -olette kelpo rotua. — Ja sitten tuli meidän laivallemme muudan poika, -teidän kokoisenne, ja hän kertoi, että oli yöllä nähnyt linnoituksesta -tulevan esiin loistavia pilkkuja pitkässä jonossa, joka siirtyi sieltä -poispäin. Emme ensin tahtoneet uskoa häntä, mutta poika oli oikeassa. -Vesi lienee alkanut tuntua liian kostealta... valopilkut, jotka poika -oli nähnyt, olivat espanjalaisten palavat sytyttimet. Katsokaapas, -pojat, tämä tässä on Lammen... - -Adrian oli tovereinensa tullut aivan kartan ääreen ja keskeytti nyt -geusin puheen helakalla naurulla. - -— No, mitäs nyt, kähäräpää? kysyi geusi. - -— Katsokaa, katsokaa, huudahti poikanen — tässä tuo suuri sotapäällikkö -ikuistaa itsensä ja tässä on hänen nimensäkin. Kuulkaa, kuulkaa! -Kylläpä rehtori häntä hävystelisi! Katsokaa: "_Castelli parvi!" — "Vale -civitas, valete castelli parvi; relicti estis propter aquam et non per -vim inimicorum_!" Voi tuota pöllöä! "_Castelli parvi_"! - -— Mitä se merkitsee? kysyi geusi. - -Hyvästi, Leiden, hyvästi, pienet "_castelli_"; teidät jätämme veden, -emmekä vihollisen voiman takia. — "_Parvi castelli_"! Tuo minun täytyy -kertoa äidille! - -Maanantaina tuli Vilhelm Oranialainen Leideniin, jossa majaili -Montfortin herran talossa. Kansa otti riemuiten vastaan "isä -Vilhelmin", ja tuo väsymätön vapaudenpuoltaja ajatteli nytkin, ilon ja -riemun häntä ympäröidessä, millä tavoin voisi pitää huolta kaupungin -menestyksestä. Hän palkitsi sittemmin sen asukasten uskollisen -kestävyyden verrattomalla muistomerkillä: tämä oli Leidenin yliopisto. -Se herätti ja piti vireillä tuossa toimeliaassa kaupungissa ja maassa, -jota rasitti vuosikymmeniä kestävä sota, sitä henkeä, jonka parhaana -palkintona on sen luomat, jalot pyrinnöt ja riennot, — sitä henkeä, -joka pitää ikuiset aarteet verrattomasti arvokkaampina kuin ajalliset. -Tuo puu, jonka itu pantiin maahan synkimmän kurjuuden partaalla, -taistelujen ja ahdistusten jatkuessa, se on kantanut ihmiskunnan -hyödyksi mitä jaloimpia hedelmiä, kantaa niitä yhä edelleen ja -kypsyttää niitä, jos Jumala suo, vielä vuosisatojenkin kuluttua. - - * * * * * - -Kuudentenakolmatta päivänä heinäkuuta 1581, seitsemän vuotta Leidenin -pelastuksen jälkeen, julistautuivat Hollanti ja Zeelanti, jotka itse -asiassa jo kuusi vuotta olivat olleet itsenäisiä, Haagissa vapaiksi -Espanjan vallasta. Vilhelm Oranialainen oli siihen saakka hoitanut -hallitusta Filip kuninkaan maaherrana ja käynyt hänen nimessään -sotaakin häntä vastaan. Filipin nimessä julkaisi Oranialainen yksin -Leidenin yliopiston perustamiskirjankin, joka asiakirja, sen synnyn -aiheuttaneista vakavista seikoista huolimatta, on mitä hienoimman -valtiollisen ivan mestariteos. Ylen huvittavaa on, kun tästä -kirjelmästä käy selville, että Eskurialin synkkä asukas neuvoteltuaan -perinpohjin rakkaan ja uskollisen serkkunsa Vilhelm Oranialaisen -kanssa, on päättänyt perustaa Leideniin yliopiston, — syistä, joiden -kaikki tyyni täytyi olla kuninkaasta mitä ankarimmin tuomittavia. - -Neljäntenäkolmatta päivänä heinäkuuta oli tästä pilasta tehty loppu, -ja Filip oli julistettu valtansa menettäneeksi. Vilhelm johti nyt -hallitusta omassa nimessään. - -Kolme päivää myöhemmin vietettiin näiden iloisten tapahtumien kunniaksi -van der Werffin talossa komeat vieraspidot. - -Ruokasalin akkunat olivat sepposen selällään, ja kesäyön raitis ilma -jäähdytti pormestarin pöydän ääreen kokoontuneiden vierasten kasvoja. -Täällä olivat talon parhaat ystävät: Janus Dousa, van Hout, oppinut -tohtori Grotius, joka Marian suureksi iloksi oli saanut kutsun Leidenin -yliopistoon ja juuri tänä vuonna oli uuden yliopiston rehtorina, -ravintolanisäntä Aquanus, tohtori Bontius, joka nyt oli lääketieteen -professori yliopistossa, ynnä muita. - -Taiteilija Vilhelmi oli myöskin saapunut, eikä yksin, vaan Anna -d'Avilan, ihanan, hennon puolisonsa seurassa, jonka kanssa hän -äskettäin oli palannut Italiasta. Jo vuosia oli taiteilijan nimi ollut -van Duivenbode (kyyhkysairut), sillä kaupunki oli suonut hänelle tuon -jalon nimen ja vaakunan, jossa oli hopeisella pohjalla kolme sinistä -kyyhkystä ja kaksi ristiin asetettua avainta. - -Prinssin suostumuksella oli myöskin nuo lahjoitukset, jotka vanha neiti -van Hoogstraten oli määrännyt sukulaisillensa ja palvelijoillensa, -maksettu näille, ja Vilhelmi asui nyt puolisoinensa kauniissa uudessa -talossa, josta ei puuttunut kyyhkyslakkaakaan ja jossa Maria usein -oli laulamassa madrigaaleja, vaikka hänen neljä pienokaistansa eivät -suoneet hänelle paljoa joutoaikaa. Adrian — komea nuorukainen, joka oli -opiskellut uudessa yliopistossa ja pian oli tuleva neuvostoon, — kyseli -taiteilijalta kaikenmoista Roomasta ja hänen kälystänsä Henriikasta. -Junkkari van Hoogstraten oli nimittäin kuollut — saatuaan kumminkin -vielä nähdä ja siunata Annaa — ja isän kuoltua oli Henriika lähtenyt -Belottin kanssa Italiaan, ja hän oli nyt siellä johtajattarena eräässä -maallisessa sisareskunnassa, jonka keskuudessa erityisellä innolla -harjoitettiin musiikkia. - -Barbaraa ei näkynyt aterioivien joukossa. Hänellä oli keittiössä yllin -kyllin toimimista. Nyt oli hänen valkoinen päähineensä poimutettu -melkein kopeilevan taitehikkaasti ja huolellisesti, ja tuo varma ja -tyytyväisyyttä ilmaiseva tapa, jolla hän komenteli Kerttua ja kahta -muuta palvelustyttöä, osotti, että Pietarin talossa oli kaikki niinkuin -olla piti. Kannattipa tosiaankin tehdä parastaan tuollaisten vierasten -takia! Näihin kuului myös Warmondin junkkari, ja hänelle oli määrätty -kunniasija rehtorin ja Janus Dousan, yliopiston ensi kuraattorin, -rinnalla, sillä hänestä oli sukeutunut mahtava herra ja toimelias -valtiomies; töin tuskin oli hän ehtinyt, yhdessä nuoren apulaisensa -Nikolas van Wibisman kanssa, tulla Haagista, ottaaksensa osaa tähän -juhlanviettoon. Hilpeänä ja vilkkaasti kuten ennen muinoin kilisti hän -lasia ravintolanisännän kanssa ja huudahti: - -— Muinaisten aikojen ja ystävämme Yrjö von Dornburgin malja! - -— Yhdyn kaikesta sydämestäni! vastasi Aquanus. — Pitkiin aikoihin ei -enää ole kuulunut mitään hänen uhkarohkeista teoistansa ja retkistänsä. - -— Sehän on selvää! Nyt on tuo käyvä viini kirkasta. Dornburg on -jälleen englantilaisessa sotapalveluksessa; tapasin häntä neljä -viikkoa sitten Lontoossa, — hän on Hänen brittiläisen Majesteettinsa -korkea-arvoisen amiraalikunnan jäsen. Hänen laivastonsa on nyt -matkalla Venetiaan, Rakkaudella hän vielä muistelee meitä ja hän -lähetti kaikille terveisiä, — mutta ette tuntisi tuota kunnioitusta -herättävää päällikköä ja tyynen iloisaa miestä meidän muinoiseksi -lemmikiksemme. Kuinka usein hänen haaveilunsa hänet kiidättivätkään -luotamme yläilmoihin, — kuinka kirvelikään sydäntä, kun näki hänen -raskasmielisenä vaipuvan salaisen surunsa valtaan! - -Minä näin ennen muinoin junkkarin Delftissä, sanoi rehtori Grotius. -— Tuollainen pilventakaisia tavotteleva mieli voi helposti saattaa -liitelemään niin korkealle, että putoaa maahan siipirikkona — mutta -jos se alistuu työntekoon ja velvollisuuksien täyttämiseen, saa se -suuria aikaan, ja reippaasti ja tarmokkaasti voittaa se tukalimmatkin -vastukset. - -Sillä välin oli Adrian isän viittauksesta noussut paikaltaan ja -täyttänyt lasit mitä paraimmalla viinillä. Pormestari omisti maljan -prinssille ja Janus Dousa heti sen jälkeen isänmaan itsenäisyydelle ja -vapaudelle. - -Van Hout kehotti juomaan muistojen maljan, tuon kovan ahdistuksen ja -sitä seuranneen pelastuksen maljan. - -Jokainen yhtyi siihen tarmolla, ja eläköönhuutojen vaiettua sanoi -Aquanus: - -— Ken ei ilolla muistelisi tuota ihanaa sunnuntaita — lokakuun kolmatta -päivää; mutta kun ajattelen kaikkea tuskaa, mitä saimme kärsiä sitä -ennen, niin alkaa vieläkin mieltäni ahdistaa. - -Pietari tarttui nämä sanat kuullessaan Marian käteen, puristi sitä -hellästi ja kuiskasi vaimolle: - -— Ja kumminkin minä silloin elämäni raskaimpana päivänä löysin -kalleimman aarteeni! - -— Minä myös! vastasi Maria, katsoen kiitollisesti hänen uskollisiin -silmiinsä. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PORMESTARIN VAIMO *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/67763-0.zip b/old/67763-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b939153..0000000 --- a/old/67763-0.zip +++ /dev/null |