diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67762-0.txt | 7422 | ||||
| -rw-r--r-- | old/67762-0.zip | bin | 106894 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7422 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f1cf7e2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #67762 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67762) diff --git a/old/67762-0.txt b/old/67762-0.txt deleted file mode 100644 index b00e915..0000000 --- a/old/67762-0.txt +++ /dev/null @@ -1,7422 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kun elämä on ihanaa, by Eva Hirn - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kun elämä on ihanaa - Yhteiskoululaisromaani - -Author: Eva Hirn - -Release Date: April 3, 2022 [eBook #67762] - -Language: Finnish - -Produced by: Anna Siren and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN ELÄMÄ ON IHANAA *** - - - - - -KUN ELÄMÄ ON IHANAA - -Yhteiskoululaisromaani - - -Kirj. - -EVA HIRN - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1926. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Läksyjen kimpussa. - II. Koulussa. - III. Tyttöjen kesken. - IV. Sijaisopettaja. - V. Selvittelyjä. - VI. Merin luona. - VII. Ruotsin tunti. - VIII. Päivälliset. - IX. Sunnuntai. - X. Konventti. - XI. Kevättä. - - - - -I - -LÄKSYJEN KIMPUSSA. - - -— Tytöille sopisi yhdenlaiset aineet ja pojille aivan toisenlaiset. -Tämäkin on selvästi tyttöjen aine. »Millaiseksi järjestäisin kotini.» -Minulla ei ole mielipiteen tapaistakaan tästä asiasta, jupisi Tauno -kirjoituspöydän ääressä. - -— Sehän on kiva aine. Minä aion arkkitehdiksi ja silloin minä -suunnittelen koteja ihmisten mukaan. Lääkärin salia ei saa tehdä -samanlaiseksi kuin papin. Varallisuus ei saa yksin määrätä. Apteekkari -kuihtuisi sellaisessa kodissa, jossa koululehtori kukoistaisi. Etenkin -tulee järjestää huonekalut ja ovet ja käytävät omistajan ruumiin laadun -mukaan. Missä laiha luikertaa, siinä lihava särkee kaikki tiellään, -puhui Veikko käsiään huitoen. - -— Pytty ei ikinä hyväksyisi tuollaista pötyä. Heti saisi kuulla, että: -»Kuule, Sarkamaa. Tahdotko sinä viisastella ja olla omintakeinen, -voimatta kuitenkaan olla sitä nerokkaalla tavalla? Älä kohota päätäsi -omaa tasoasi ylemmäksi, se loppuu nolosti. Opi tyylit ja kauneussäännöt -kirjoista ja kulje tasaista, silostettua latua.» - -— Alaluokilla on mukavampaa. Kaapeli kehoittaa ajatuksen lentoon -ja runolliseen soljahteluun, ja semmoiseen minulla on eri suuret -taipumukset, kehui Veikko. - -— Vielä tässä soljahtelua! - -— Tai ehkä se oli ailahdusta. - -— Roskaa, sanoi Tauno ja meni viereiseen huoneeseen, jossa sisar asui. - -— Heli, onko sinun aineesi valmis? kysyi hän. - -— Aikoja sitten. Kun oli niin helppo aihe. Tietäähän jokainen -minkälaisen kodin hän tahtoisi, vastasi Heli. - -— Minä en ainakaan tahtoisi toisenlaista kotia, kuin tämä oma vanha. - -— Onko tämä sinun ihanteesi? Hui, hai! Se on tietysti rakas meille, -mutta kyllä minä haaveilen toisenlaista. - -— Täällähän on sohvia ja lamppuja ja mattoja ja mitä vain tarvitsee. -Saisi olla vielä voimistelutelineet ja karhuntaljoja ja lamppuradio. -Muuta puutetta minä en näe. - -— Entä tyyli, empiiri, rokokoo, kustavilainen? - -— Minusta Sarkamaan oma tyyli kelpaa. - -— Ajattele teidän huonettanne. Seinäpaperit ovat keisarinvihreät, sohva -on ollut joskus sininen, keinutuolin matto ristipistehirviö, jonka -on ommellut joku värisokea esiäiti ja tuolit viittä eri tyyliä. Minun -henkeni vaatii hillittyjä värejä ja vaalea olentoni kevyttä rokokoota -ja kullattuja huonekaluja. - -— Ja minun henkeni vaatii asiallista aineen käsittelyä. - -— Kirjoita sitten, mistä aineesta sängyt on tehtävä ja mikä on -edullisempaa linoleumimattoko vai parkettipermanto. On kai sinulla -mielipide kylpyhuoneen lämmitystavasta? Sijoittaisitko makuuhuoneet -yläkertaan, englantilaiseen tapaan? - -— Yhtähyvin voisin pohtia, kosinko tulevaisuudessa pitkää -polkkatukkaista, vai lyhyttä nuppupäistä tyttöä. Mitä sinä olet saanut -kokoon? - -— Minä olen kirjoittanut huoneitten asettelusta, kaluston tyylistä ja -kodin mukavuudesta. Sitten minä olen maininnut värien vaikutuksesta -ihmisen kehitykseen. Isän rauhaton luonne johtuu varmaan hänen -huonekalujensa päällisten levottomasta värisekoituksesta ja teidän -vihreät seinäpaperinne ovat tuhonneet sinunkin kauneusaistisi. - -— Luulisi, että sinä olet kehittynyt barokkityylisessä asunnossa, sillä -sellaiset sinun ajatuksesi ovat. - -— Minun luonteeni on koristeellisen taiteellinen. Minä olen -kirjoittanut mattojen järjestelemisestä, niin että ne korostavat muuta -sisustusta ja lamppujen sopusuhtaisesta verhoamisesta. Valaistus ja -värit vaikuttavat joko sointuisasti tai ristiriitaisesti. - -— Häikäilemätöntä! Mitä kirjaa sinä olet lukenut? - -— Tietysti saa käyttää lähteitä. Kirjoititko sinä Puolan jaosta -lukematta historiaa? — Lopuksi minä kasvatin köynnöskasveja -ikkunoiden kehyksiin, uutimien sijaan. Salin palmuihin on asetettu -täytettyjä kolibreja ja ruokahuonetta valaistaan kynttilöillä. Minun -mielikuvitukseni ei tyytyisi esimerkiksi suomalaiseen tupatyyliin. Se -on jäykkää ja rajoitettua. - -— Eihän se sovi kivirakennuksiin. - -— Eila Meriaho aikoo kirjoittaa asunnosta, joka on kuudennessa -kerroksessa. Sen hän suunnittelee pohjalaiseksi tuvaksi. Seinillä -ryijyjä ja nuolipyssyjä. Penkit ja pöytä on veistetty mahdottomasta -hirrestä. - -— Mistä hän niitä saa? - -— Sitä ei tarvitse selittää. Mistä minä saan kullatut huonekaluni? -Eila sisustaa asuntonsa tuohikonteilla, värttinöillä, kanteleilla, -räppänöillä, pankoilla ja muilla Kalevalan tamineilla. - -— Ja kieltäytyy kaikista nykyajan mukavuuksista? - -— Hissi täytyy olla, sillä Eila on niin lihava. Ikkunoista hän näkee -järven selän, jylhän metsän ääriviivat rajoittavat näköpiirin toisella -rannalla. - -— Millähän puolella Helsinkiä se sitten sijaitsisi? - -— Vaikkapa Töölössä tai Kulosaaressa. Pahinta on, että hän tahtoo -puhelimen ja vesijohdon ja kaasukeittiön, mutta tämän hän aikoo asettaa -avonaiseen takkaan loimuamaan. - -— Tytöt ovat läpeensä humpuukia. - -— Jotka menestyvät yhtä hyvin kuin asialliset pojatkin. - -— Humpuuki rehoittaa maailmassa. Nyt minä menen kirjoittamaan kodista, -jossa miehet viihtyvät. Huonekalut ovat niin lujia, että ne kestävät -kaikki vaiheet. Ne asetetaan, niin etteivät ne ole aina tiellä, -mieluimmin seinä syvennyksiin. Jokaisella on oma koppinsa ja luja lukko -ovessa. Voimistelutelineitä on keskellä huonetta ja vesiryöppy nurkassa. - -— No, johan sinun järkesi alkaa toimia. Tule vain tänne selittämään -idioottista yhtälöä, joka ei tottele minua. - -— Sinähän olet kuin kissa sohvan nurkassa, vihko sylissä ja hiukset -estämässä näköalaa, sanoi Tauno ja istuutui Helin viereen. - -— Kunpa minä olisinkin rikkaan kissa, niin pääsisin monesta harmista. -Oletko sinä nähnyt ilkeämpää yhtälöä kuin tämä? - -— Vedä kolmas juuri yhtälön molemmista jäsenistä, niin saat -yksinkertaisen toisen asteen yhtälön. Sen sinäkin voit ratkaista. - -— Kivaa! Kuinka sinä sen keksit? Sinähän olit fiksu. - -— Se on minun tapani, sanoi Tauno vaatimattomasti. - -— Oletko sinä lukenut Vänrikin runot? Meillä on kuusi uutta säkeistöä. - -— »Heinäkuun kolmannesta päivästäkö?» - -— Hyi Tauno, viides päivä se oli. Sinä et kaikesta päättäen ole -katsonutkaan sitä. - -— Minä sanon, että aineeseen meni koko ilta. - -— Pytty sanoo: »Miksi et kirjoittanut lupapäivänä ainettasi? Sinussa -yhtyy laiskuus ajattelemattomuuteen, ja sinun luonteesi tulee joka -vuosi 30 % kevytmielisemmäksi», matki Heli opettajaa. - -— »Ja sinun nuorempi sisaresi on ehtinyt oppia ne», jatkoi Tauno samaan -tapaan. - -— Ainakin minä olen tankannut niitä tunti kaupalla. Pronssinen Runeberg -heltyisi patsaallaan kuullessaan minua. - -— No, anna tulla, minä kuulustan, sanoi Tauno ja otti kirjan: - -Heli alkoi lausua: - - »Nyt kesäpäivä loistavi, - soturi armahainen, - sai kyynel' hälle lehtohon, - suvinen nuorukainen. - Ja poikki juhlaverkkojen, - sininen kulku hiljainen, - oi, hymyilyä taivaan, maan, - on Saimaan tuimat tunturit.» — — — - -— Top tykkänään. On siinä vauhtia ja poljentoa, järki vain puuttuu. -Totisesti Runeberg heltyisi kyyneliin, ja Tauno nauroi täyttä kurkkua. - -— Kaikki menee sekaisin. Runebergistä on vain harmia näin lukukaudella. -Minä en jaksa olla isänmaallinen tuntikaupalla ja ahtaa päähäni -sulosointuja, kun se on raskas algebrasta ja historiasta ja muusta -sivistyksestä. - -— Minun on kumminkin liian myöhäistä oppia tuota, sanoi Tauno ja -peräytyi. - -— Merkillistä kuinka pojat uskaltavat uhmata Pyttyä, joka on kuin -pitkäisen jylinä, mietti Heli ja alkoi uudelleen: - - »Ei vanhus hiisku sanaakaan - sen eestä täytyy kuolla vaan.» - -Samassa tuli levoton poika ovesta ja huiskasi: - -— Oletko sinä yksinäsi Heli? - -— Olen, paitsi Runebergiä. - -— Minä olen kiipelissä. - -— Ovatko kirjat taas kadonneet, Reino? - -— Housut repesivät, niinkuin ne aina tekevät. Minä pyysin Taunoa -auttamaan — ja katsos nyt. - -Heli otti housut Reinon kädestä ja tarkasti niitä. - -— Millä ihmeellä nämä on paikattu? - -— Tauno liimasi reiän kiinni polkupyöräkumilla ja pani osan -vahakantisen vihon kannesta vahvikkeeksi. Nyt siinä on paksu nystyrä, -niin että tuntuu kuin istuisi asfalttipalasella. - -— Olisit tullut heti minun luokseni. Tätä on paha nyt paikata. Taikka -Tauno olisi voinut harsia sen kokoon. Poikien täytyy tästä lähin oppia -tekemään käsitöitä kotitarpeiksi, koska tytöiltä vaaditaan yhtä paljon -algebraa kuin heiltä. - -— Jaa, mutta koska me emme alistu tekemään sellaista hooboa työtä, niin -naisten on se tehtävä. - -— Sinulla on sangen edulliset mielipiteet, murisi Heli ja alkoi penkoa -lappukoria. — Ehkä tämä lappu kelpaa, se on ainakin sininen niinkuin -housutkin. Katso tuosta kirjasta, sanonko minä oikein. - - »Niin oudoks tekee mieleni, - nää housut rikkinäiset. - Oi suloutta kamalaa - kun neula pisti sormen taa.» — - -Heli neuloi ison paikan entisen asemesta. - -— Kiitos, Heli. Ne, ovat eri hyviä. - -— Paikka on kamalan iso. - -— Minusta nämä ovat aivan luonnolliset housut. - -— Ehjät olisivat luonnollisemmat. - -— Ei alaluokkalaisille, vakuutti Reino ja juoksi pois. - -Heli korjasi ompelutarpeet laatikkoonsa ja syventyi läksyyn. - -Kamreeri Sarkamaa tuli ovelle ja sanoi: - -— Keitäpä, Heli, meille teetä. Minulla on vieras ja Hilma taitaa olla -ulkona. - -— Minulla on vielä historia lukematta. Eikö Veikko saa keittää teetä? -Hän osaa tehdä sen yhtä hyvin, pyysi Heli. - -— Taloustoimet ovat tyttöjen erikoisala — — — - -— Mitä varten? - -— Älä keskeytä. Ne ovat ja sillä hyvä. Saat jatkaa lukujasi vain sillä -ehdolla, ettet laiminlyö naisten luonnollisia tehtäviä. Pojat tekevät -heille sopivia töitä, sanoi isä ja meni. - -— Mitähän te teette? kysyi Heli Taunolta, joka tuli huoneestaan. - -— Hakataan esimerkiksi nauloja seiniin ja nostetaan huonekaluja ja -vedellään korkkeja pulloista. - -— Kiskokaa ensin irti korkit omista päistänne, sanoi Heli ja meni -keittiöön. Veikko tuli perästä. - -— Silitä, Heli, minun kaulaliinani, koska kerran olet keittiössä. Koko -viidennellä luokalla ei ole poikaa, jolla olisi näin kurjaa köyttä -kaulassaan. - -— Minä jään luokalle tällaisella menolla. On viheliäistä olla ainoa -tyttö poikaperheessä. - -— Missä äiti on? - -— Hänen oli mentävä ylityöhön konttoriin — mutta siitä hän saa -lisämaksun. - -— Mitenkähän isä sietää, että äiti — — — - -— Huvittelee konttorissa tuntikaupalla, keskeytti Heli Veikon lauseen. - -— Jos ei juuri huvittelekaan, niin laiminlyö »naisen luonnolliset -tehtävät», niinkuin isä tässä sanoi. - -— Etkö sinä muista, kuinka hankalaa meillä oli, ennenkuin äiti -sai paikan. Tuskin sai kenkänsä puolipohjatuiksi. Nyt sinä saat -soittotunteja, Taunon puvut tilataan räätäliltä, ja minäkin saan jonkin -mielihalun täytetyksi. - -— Mitä sellaisesta, kun äiti on poissa, sanoi Reino, joka tuli saamaan -voileipää. — Nyt hän ei ymmärrä meidän tarpeitamme niinkuin ennen. -Illalla ei muista mitä pitkin päivää tarvitsee. Koulussakin saa huonon -numeron tarkkaavaisuudesta, kun tavarat unohtuvat, ja voileivät -litistyvät kirjojen väliin. Maitopullosta valuu jotakin vihkojen -sisään, kun Hilma panee reikäisen olutkorkin pullon suuhun. Kaapeli -antaa kotarin ja isä suuttuu enemmän ja enemmän kotimuikkareista. - -— Kurja poika. Onko taas tapahtunut tuollaista? Anna tänne -muistutuksesi, niin minä koetan saada isän allekirjoituksen. Mene sinä -vuoteeseen, sanoi Heli kaataessaan teevettä kannuun. - -— Sinua ei luulisi tytöksi, Heli. Huomenna minä kiilloitan kenkäsi, -sanoi Reino kiitollisena, kaappasi vielä voileivän ja juoksi pois. - -Kamreeri tuli ruokahuoneessa Heliä vastaan ja kysyi: - -— No, onko tee vihdoinkin valmista? - -— Kyllä se on, isä. — Mutta minulla on vähän asiaa, isä. Hilma oli -pannut vuotavan korkin Reinon eväspulloon, ja maito vuosi viholle, ja -Kaapeli — — — - -— Kuka, Heli? - -— Maisteri Jyrä, tarkoitin, antoi hänelle kotimuistutuksen. - -— Tulkoon Reino itse puhumaan. - -— Hän on jo vuoteessa. - -— Pelkuri! Sinäkin voisit katsoa, että poikien eväät ovat kunnossa, -koska äiti ei näy välittävän siitä. - -— Meillä on niin kiire aamuisin. - -— Nouse aikaisemmin, niin ehdit paremmin, sanoi kamreeri kirjoittaen -nimensä täytekynällä. - -— Sano Reinolle, että hän saa olla kotona ensi pyhänä ja miettiä huonoa -käytöstään. Miksi ette koeta olla tuottamatta harmia isällenne, joka -tekee työtä teidän hyväksenne ja rakastaa teitä. Hyvää yötä, Heli. - -Heli juoksi nopeasti Reinon luo, jolle hän antoi muistutuspaperin. -Rangaistuksesta hän ei maininnut mitään. Isä unohtaisi sen -mahdollisesti sunnuntaihin mennessä. - -— Kuule, Heli. Sopiiko sinusta tällainen loppulause aineeseen: »Tämän -tapaisen kodin minä tahtoisin, jos välttämättä täytyy asua talossa. -Mieluimmin minä kuitenkin asuisin laivassa tai junassa, sillä minun -henkeni halajaa matkustamista. Missä henki viihtyy, siellä on koti» -Tauno kysyi. - -— Minä sanoisin: »missä henki lepää, siellä on koti.» Menkää nyt jo -vuoteisiinne, hyvää yötä, sanoi Heli ja ja meni huoneeseensa. - -Tämä oli pieni kuin laivan hytti, entinen palvelijan huone. -Heli oli itse paperoinut sen ja koettanut saada sen kodikkaaksi -yksinkertaisin keinoin. Veljistä se oli ylellisesti kalustettu, -sillä matto oli vähemmän kulunut kuin heidän, ja entisestä puserosta -tehty lampunvarjostin oli silkkiä. Makuusohvalla oli tyynyjä, jotka -todistivat Helin mielikuvituksen lentoa. Yhteen olivat kaikki luokan -tytöt neuloneet nimikirjaimensa. Toisessa oli jokaista lukuainetta -esittävä kuvio. Katkaistu kartio, algebrallinen lause, lakitaulut -käskyineen, maalipaletti, kieliopin kirja, voimisteluteline ja -nuotteja lensi nurkissa. Keskellä oli nainen, joka esitti lihavaa -johtajatarta Jenny Spontia, Pytyksi kutsuttua. Yhdennäköisyys alkoi -pään alapuolelta, mutta päässä oli pytyn tapainen hattu, josta nimikin -oli johdettu. - -Kolmannessa tyynyssä kiemurteli värillisiä käärmeitä, joita Heli kutsui -viettelijöikseen. Siinä oli laiskuus, aamu-unisuus, kärsimättömyys ja -huvinhalu. Ne kiilsivät kauniina ja vaarattomina, mutta niitä vastaan -Heli kävi alituista taistelua. - -Nyt oli Helillä työrauha. Pojat vaikenivat vähitellen, ja herrojen ääni -kuului epäselvästi. Kumpa he vain tyytyisivät teehen! — Oliko Meri -Haavistolla konsti olla tähtenä luokalla? Hän oli varakkaan kodin ainoa -lapsi ja sukat parsiutuivat itsestään. - -Tästä Heli muisti harmillisen reiän sukanterässä, se oli harsittava -kokoon ennen jumppatuntia. Olkoon aamuun, sillä Lutherus odottaa -Wartburgin linnassa. - -Jouduttuaan näin pitkälle Heli kuuli eteisen oven käyvän ja äidin -äänen. Reino ilmestyi heti ovelle, mutta perääntyi kuullessaan isänkin -äänen. - -— Pyydä äitiä tulemaan tänne, rukoili hän Heliä. - -— Kyllä, kyllä, sanoi tämä ja meni eteiseen. - -— Vihdoinkin pääset rauhaan, Ester parka. Soisin, että sinulla olisi -helpompi elämä. Hommaapa nyt meille vähän illallista, Sjöberg pankista -on täällä. Tule sitten puhelemaan saliin, niin virkistyt itse ja -ilahdutat meitä, puhui isä. - -— Ettekö ole saaneet teetä? Meillä on niin vähän tarjottavaa kotona, -sanoi äiti kiusatun näköisenä. - -— Saimme huonon puoleista teetä. Me tyydymme aivan yksinkertaiseen -ruokaan. Heli voi äkkiä valmistaa munakkaan tai vanukkaan tai -vatkulikokkelin tai mitä »Reinilä» neuvoo, kamreeri poistui nauraen. - -Kun Heli tervehti äitiä, näki hän heti, että tämä oli väsynyt ja -alakuloinen. - -— Minä autan sinua, äiti, aina me keksimme jotakin. Mene ensin poikien -luo, he kaipaavat sinua. - -— Minä en tahtoisi rasittaa sinua enää, Heli, sanoi äiti. - -— Kyllä minä jaksan yhtä hyvin kuin äitikin, sanoi Heli. - -Kului lähes tunti, ennenkuin Heli pääsi kirjojensa ääreen. Äiti meni -herrojen kanssa syömään. Heli pyysi päästä olemasta sisällä. - -Kamreeri oli suuri filatelisti ja puhui mielellään koko illan -postimerkkien hammastuksista ja postileimojen sijoittamisesta. Sjöberg -oli harvapuheinen mies eikä koskaan johtanut keskustelua muuanne, mikä -olisi hermostuttanut kamreeria. Mutta lapset pysyttelivät visusti -omalla puolellaan. - -Heli luki hätäisesti historian läksyn. Se meni helposti keskellä -päivää, mutta näin illalla oli raskasta. Jokainen vuosiluku vastusti -päähän menemistä. Tuntui aivan samalta kuin vatsa olisi ollut täynnä ja -vielä olisi ollut pakko syödä lautasellinen puuroa. - -Heli irroitti hiuksensa ja ajatteli: - -— Saisipa edes leikata nämä paksut hiukset. Kittiä minä muodista, mutta -aamulla voittaisin aikaa. Minun hiukseni ovat vähän kiharat, niitä -ei huolisi kähertääkään. Enhän minä vaatisi parturileikkaustakaan. -Tauno kyllä sahaisi tavallisen polkkatukan. Kun Heli oli ehtinyt näin -pitkälle ajatuksissaan, avautui ovi taas, ja Veikko ilmestyi puettuna -isän vanhaan pyjamakseen. - -— Minä unohdin jomman läksyn. Sano vain, mistä syystä tämän kulman -ulkokulma suvaitsee olla yhtä suuri, kuin nuo toiset kolmion kulmat -yhteensä. - -— En minä nyt muista sitä todistusta. Kysy Taunolta. - -— Tauno sanoi, että: »vedä yläkärjen kautta kannan kanssa -yhdensuuntainen suora, niin näet sen, ja jos et äkkää itse, niin sinun -pääsi ei ole luotu korkeampaa sivistystä sulattamaan. Eroa koulusta -ja rupea taiteilijaksi ja anna minun nukkua.» — Eikö sitten taide ole -sinun mielestäsi korkeampaa sivistystä, Heli? - -— Ehkä, mutta siihen ei tarvita hyvää päätä. - -— Mitä sitten? - -— Neroa ja lahjoja. Anna tänne kirja, nyt minä osaan todistaa. - -Heli selitti teoreeman pariin kertaan, ja Veikko sanoi: - -— Kiitos, nyt minä ymmärrän. Minä tahtoisin tietää, onko minulla -enemmän päätä kuin neroa tai lahjoja? Mitä sinä luulet, Heli? - -— Ole nyt vain niin nerokas, että menet nukkumaan. Kello käy yhtätoista. - -Veikon mentyä Heli suoriutui nopeasti sänkyyn. Aamunouseminen oli -todellinen kiusa. Isä tosin aina sanoi, että kyllä siihen tottuu, kun -vain menee ajoissa makuulle. Lapsia oli koetettu totuttaa menemään -ajoissa levolle toistakymmentä vuotta, vielä onnistumatta. Niin kauan -kuin aikaihmiset valvoivat, oli talo levoton. - -Illalla olivat kaikki virkeitä ja elämä hauskempaa kuin harmaana -aamuna. Mutta ensimmäinen tunti oli kauhean raskas, niinkuin -viimeinenkin. - -— Kun edes sängyssä saisi ajatella jännittäviä asioita, huokasi Heli ja -hoki: - - »Kun hiuksihini tarttui hän - ja lausui haukotellen — — —» - -Ei nyt se meni taas sekaisin. - - - - -II - -KOULUSSA. - - -Vasen nurkka, portilta päin, oli kahdeksasluokkalaisten varsinainen -kokouspaikka. Siinä he nytkin seisoivat innokkaasti puhellen. - -Pieni alaluokkalainen tunkeutui piiriin päästäkseen takaa-ajajaansa -pakoon. Pitkä Otso Rasti tarttui häntä niskaan ja heitti menemään. - -— Opi ajoissa kunnioittamaan tätä luokkaa, joka on koulun ylpeys. Älä -häiritse vanhoja, kun he puhuvat tärkeistä asioista. - -Kehä sulkeutui uudelleen. - -— Ilkka kirjoittakoon runon luokasta. Me laulamme ja esitämme -tansseilla ja tempuilla siinä kerrotut asiat, ehdotti Eila Meriaho. - -— Mitenkä sinä esität, että Ilta on kaunis ja Meri veivollisuusmestari? -kysyi Tuovi Havas. - -— Puhukoon Ilkka vain sellaisista omituisuuksista, joita voi esittää -havainnollisesti, niinkuin filmissä. Esim. miten Rasti painii, Väinö -laulaa päin mäntyyn, Olli foxtrottaa, Terttu syö paperia ja Siiri ja -Miili tirskuvat. - -— Se on eri hyvä keksintö. Kirjoita Ilkka jo iltapäivällä, innostui -Meri. - -— Kyllähän minä muuten, mutta ei konventtiin, jossa opettajat ovat -mukana. Heillä on jukin vanhanaikainen huumorintaju, vastusteli Ilkka -Paso. - -— Tulevat polvet kiittävät meitä, kun me totutamme opettajia nykyisen -elämän muotoihin. Johan he ovat tottuneet näihin lyhyihin hihoihin -ja käherrettyihin hiuksiin. Minun äitini sanoo, että hänen ollessaan -koulussa ei sallittu sellaista, kertoi Miili Kestilä. - -— Ja minun myös, vahvisti Miilin kaksoissisar Siiri. - -— Älykästä totisesti! ivasi Jyrki Pailanen. - -— Mitä me paljosta ohjelmasta. Tanssi on kuitenkin pääasia, sanoi Olli -Suurheimo. - -— Jätetään näytelmä sikseen. Teillä on niin jukin huonot -näyttelijälahjat. Väinökin kosii synkkänä kuin myrkyttäjä, ja Terttu -huutaa kuin merihädässä: »minä rakastan sinua, sinä elämäni valo» ja -säihkyy, vaikka Väinö on vielä kahden metrin päässä hänestä, sanoi Kai -Blå. - -— Hävytöntä, Kai. Hätäkö sinun on pilkata, kun sinä et itse esiinny -muuna kuin verhonvetäjänä, torui Eila. - -— Sinun näyttelemisesi supistuu ainakin tirskumiseen pilkkujen ja -pisteiden kohdalla. Ville isänä on kuin jazzaava neekeri. - -— Odota, Kai, kun Deutscheprosa tulee meitä harjoittelemaan, niin näet, -että meissä kehittyy suuri taiteellisuus, sanoi Heli. - -— Kun sinäkin sanot Väinölle, että: »sinä olet halpamaisin olento maan -päällä» ja katsot hurmaavasti luokan suurimmilla silmillä, niin Väinö -tosin sulaa sopimattomassa paikassa, mutta yleisö sotkeutuu juoneen. - -— Näytelmää ei jätetä, minusta me esiinnymme suurenmoisesti, sanoi -Miili. - -— Niin minustakin, kaikasi Siiri, vaikk'ei hänellä ollut osaa -näytelmässä. - -Kello kutsui oppilaita työhön. - -— Nyt saatte nähdä, mitä tämä poika uskaltaa, kehui Väinö Ylämäki -portaissa. - -— Laulutunnillako? Kyllä Vauhko pillastuu, jos vain koetat uskaltaa -jotakin, varoitti Tauno Sarkamaa. - -— Vauhko on tämän koulun synkkä varjo. Hän on katkeroittanut minun -kärsivällisen ja ihmisystävällisen mieleni, väitti Väinö. - -— »Rouva Pasiluoto on koulun innokkaimpia ja etevimpiä opettajia», -sanoi rehtori minun äidilleni, kertoi Meri. - -— Rehtori, joka itse pelkää häntä! - -Kahdeksasluokka marssi taulusaliin, jossa rouva Pasiluoto odotti heitä -hymyillen vastakkaisella seinällä. Eila kutsui tätä hymyä »pahan ilman -linnuksi». - -Laulunopetus oli tärkeä aine. Rouva Pasiluoto oli kaikkein innokkain -opettaja koko koulussa. Mutta oppilaat eivät saaneet päähänsä, kuinka -tärkeä aine laulu oli, ja siitä syntyi usein ikävyyksiä heille. Kaikki -johtui vain siitä etteivät he saaneet ehtoja, eikä heitä voinut jättää -luokalle huonon laulutaidon takia. - -Ensin laulettiin viimeksi opittu laulu. Rouva Pasiluoto johti -innostuneesti ja käännellen päätään levottomasti. Tästä johtui hänen -liikanimensä. - -Sitten oli äänentapailua. Opettaja löi säveleen pianolla, joka oli -selin oppilaisiin. - -— Mikä sävel tämä on? Miksi Väinö Ylämäki ei viittaa? Eikö sinulla ole -mielipidettä tästä säveleestä? - -— Minulla ei ole korvaa. - -— Jokaisella on korva, vaikka ei yhtä tarkka. Nyt minä soitan skaalan -ja taas saman säveleen. No? Koska et vieläkään viittaa, saat viivan -uppiniskaisuudesta. Kuuntele nyt uudelleen. - -Nyt Väinö viittasi. - -— Mikä sävel se oli? - -— Se oli a. - -— Ihanko varmaan? - -— Voi se olla e:kin. - -— Mitä? - -— Se kuuluukin olevan dis. - -— Kuinka sinä sen nyt tiesit? - -— Joku ajatteli ääneen tuolla syrjässä. - -— Kuka se oli? Sano heti. - -— Tällä kertaa yksi, toisella kertaa toinen. - -— Sinä joudut perikatoon, kuiskasi Eila. - -— Te saatte viivan ellette vaivaudu muodostamaan itsellenne -mielipidettä säveleistä. Ei kukaan ole sellainen idiootti, että hän -erehtyisi kahdesta ääniaskeleesta, etenkin kun ensin soitetaan skaala. -Kuule nyt, Väinö. Rouva Pasiluoto hakkasi kynällä ensin hiljaa, sitten -kovasti pöytään ja kysyi. - -— Kumpi lyönti oli vahvempi? - -— Jälkimmäinen. - -— Sinulla on siis korva. Se oli silkkaa kiusantekoa, kun kutsuit disiä -a:ksi. Sietäisit saada toisen viivan. - -— Istu, Väinö, ja kohota mielesi oppimaan taidetta. — Nyt otamme esille -joululaulusikermän. — Mitä minä näen? Viideltä puuttuu lauluvihko. -Missä sinun on, Ville Vainio? - -— Meitä ei ole käsketty tuomaan sitä mukaan. - -— Heti syyskuussa minä sanoin, että marraskuun ensi tunnilla me -aloitamme laulaa sikermästä. Kuinka Heli muisti tuoda vihkonsa? - -— Minä olen varmuuden vuoksi kuljettanut sitä edes takaisin syksystä -asti. - -— Siinä näette innostusta. Joka nyt on unohtanut vihkonsa saa -kotimuistutuksen. Teidän täytyy oppia muistamaan tehtäviänne. - -— Minä pyytäisin päästä täältä puoli tuntia aikaisemmin. Matkustamme -sunnuntaiksi häihin, pyysi Terttu Kosu. — Johtajatar lupasi puolestaan. - -— Hän ei tietänyt, että me nyt juuri alamme uutta laulua. Minkälaisen -käsityksen sinä saat siitä, ellet ole sen alkuharjoituksessa? Tällä -kertaa minä en voi päästää sinua. Voit matkustaa seuraavalla junalla. - -— Mutta silloin minun on pakko kävellä 8 km, setä ei lähetä hevosta -kahta kertaa, Terttu alkoi nyyhkyttää. - -— Terttu Kosu. Etkö sinä mielelläsi kävelisi pitempääkin matkaa -saadaksesi oikean otteen näin ihanaan lauluun? Sinun maailmasi -tulee valoisammaksi, ja sinun soitannollinen tajuntasi selvenee -sanomattomasti tämän puolen tunnin aikana. Oman itsesi tähden en nyt -päästä sinua. - -— Mutta johtajatar — — — - -— Lupasiko hän. - -— Lupasi omasta tunnistaan, joka on viimeinen. - -— Siinäpä se ero onkin. Suomen, historian tai saksan tunnilta voi -olla poissa ilman haittaa. Niitä voi oppia omin päin. Mutta laulua -käsittämään te ette vielä kykene ilman opastusta. Minä, näetkös Terttu, -rakastan teitä. Suurin onneni on opettaa jaloa taidetta oppilailleni. -Älkäämme unohtako, että Väinön kannel on kätketty jokaisen suomalaisen -rintaan soimaan. - -Mutta Tertun rinnasta purkautui vain surkeita sorahteluja. - -Rouva Pasiluoto soitti muutamia akordeja. - -— Ilkka Paso, sanopa mitä äänilajia tämä sävel on? - -— En minä tiedä. - -— Sinä et siis kuunnellut. Minä tahdon olla kärsivällinen teidän -kanssanne, ja hän soitti saman uudelleen. - -— Se on mollissa, arvasi Ilkka, mutta tuntiessaan Taunon nykäisyn -oikasi heti: — Se on duurissa. - -— Kumpainen on oikein? - -— Varmasti duuri. - -— Katsos, kuinka sinun korvas on parantunut. Viime tunnilla erehdyit -vielä pahasti. Tulkoon nyt Tuovi Havas tänne laulamaan tämän laulun. -Sinä, joka olet toista vuotta luokalla muistat kai sen vielä? Silloin -luokka saa oikean käsityksen tästä laulusta. Sylva Gran saa säestää, -niin minä voin paremmin kuunnella. - -Tuovi lauloi kauniisti ja puhtaasti koko laulun ja Sylva säesti -taitavasti. Luokka istui hiljaa kuunnellen hartaasti. He olivat ylpeitä -tovereistaan. Koulussa ei ollut toisia tällaisia taiteilijoita. Tuovi -luultavasti aikoi laulajattareksi. - -Rouva Pasiluoto oli kuunnellut kyynelet silmissä. - -— Tällainen hetki korvaa opettajalle kaikki vaivat ja harmit, sanoi -hän. — Sylva säestää kuin vanha veteraani. Ja sinä Tuovi olet luokan -paras oppilas. Kuinka on mahdollista, että sinut on jätetty luokalle? - -— Kielet tekivät harmia. - -— Kielet? Luokan satakieli! Kiittäköön kahdeksasluokka onneaan, että -sinä jäit. Nyt täällä on ainakin yksi etevä oppilas. Paitsi Sylvaa -tietysti. Sanopa sinä, missä skaalassa tämä laulu käy? - -— e-duurissa, vastasi Sylva. - -— Mitkä nuotit ovat ylennettyjä? - -— c, d, f, g. - -— Mikä on vastaava moll-skaala? - -— Cis-moll. - -— Minkälainen skaala tämä on? - -— Kromaattinen. - -— Sillä tavalla on vastattava. Ota sinäkin, Otso, Sylva esikuvaksesi. -Hänellä on kaikki se, mitä sinulta puuttuu. Mutta onko sinulla mitään, -jota hänellä ei olisi? - -— On käsivoimia ja juoksutaitoa ja kaikinpuolin hyvin valmennettu -ruumis. - -— Älä viisastele. Minä tarkoitin tosiarvoja. Entä Väinö Ylämäki? -Minkälaiset tunteet sinut valtaavat, kun sinä katsot Tuovia ja Sylvaa? - -— Minä kunnioitan Sylvaa, hän on mainio hevosmies, ollakseen noin -hintelä, ja Tuovilla on vahvat hiukset, mutta taivuttaa heikosti saksan -sanoja. - -Luokka tirskui ihastuksissaan. - -— Kohta minun kärsivällisyyteni loppuu, sanoi rouva Pasiluoto. - -— Minun on jo loppunut, sanoi Väinö. - -— Mene käytävään, kunnes kadut ja tulet pyytämään anteeksi. - -— Minä menenkin nyt ikiajoiksi. Isä on antanut minulle luvan erota -laulusta. - -— Mitä? Tarkoitatko totta? - -— Minä eroan varmasti. - -— Silloin sinun on tuotava heikkouden todistus lääkäriltä. - -— Minä en ole heikko, paitsi musiikin teoriassa. - -— Ilman todistusta et saa erota. - -— Kyllä minä saisin sen, mutta minä en tahdo tuoda sellaista väärää -todistusta, niinkuin tässä koulussa on tapana. - -— Minä olen aina aavistanut, että sinä kuljet harhateillä. Ajattele nyt -tarkkaan, ennenkuin eroat. Etkö sinä käsitä, että musiikki jalostaa -ihmistä ja koulupoikaa. Se tekee elämän elämisen arvoiseksi. - -— Ei ainakaan laulutunnit. Luokka oli pakahtua hillittyyn nauruun. -Väinö oli suurenmoinen. - -— Kerran sinä kadut tätä tekoasi. Puhumme tästä myöhemmin. Neiti Spont -varmasti tukee minua. - -— Johtajatar käski minun järjestää tämä asia rouva Pasiluodon kanssa. -Hän sanoi, että: »Tästä lähin saa rouva Pasiluoto yksin päättää omista -asioistaan.» - -— Siis minä päätän, että sinä yhä otat osaa laulunopetukseen. - -— Minusta olisi vain harmia täällä. - -— Siiri ja Miili lopettavat tirskumisensa tai saatte mennä ulos. Ja -sinä, Väinö, kyllä minä sinut kesytän. - -— Siihen ei tule tilaisuutta, hyvästi rouva Pasiluoto. - -Väinö marssi ulos luokasta yhteen puristetuin huulin. Hänen rohkeutensa -oli haihtumaisillaan. - -Samalla tunti loppui ja kahdeksasluokka riensi ulos Väinön kintereillä. - -— Uskallatko todellakin jättää laulun? - -— Etkö sinä vavissut? - -— Saat nähdä, että rehtori rankaisee sinua röyhkeydestä. - -— Onneksi opettajat eivät sekaannu Vauhkon asioihin, siitä ei ole -pelkoa, sanoi Väinö. - -— Vauhko olikin taas tavattoman antelias muistutusten suhteen. Niistä -ei ole kuitenkaan yhtä suurta haittaa, kuin toisten opettajien. Isä ei -ainakaan julmistu niistä, eivätkä toistenkaan vanhemmat, sanoi Ville. - -— Minun maailmani ei ole tullut valoisammaksi mokomankin tunnin -jälkeen. Jos isällä olisi selvä käsitys Vauhkosta, niin hän hankkisi -minulle lääkärin todistuksen. Minussa on monta vikaa, sanoi Terttu. - -— Merkillinen poikkeus luokasta! virnisti Ilkka. - -— Onko sinulla musiikki-estevikoja? kysyi Eila. - -— Minä olen likinäköinen ja se heikontaa yleistä ruumiin vointia tai -ainakin pään työkykyä, vakuutti Terttu. - -— Top, keksitään vika jokaiselle, niin koko kahdeksasluokka pääsee -laulusta. Käytetään ne tunnit toverisiteitten lujittamiseen, sanoi Kai. - -— Esimerkiksi juomalla mehua Fazerissa, sanoi Sylva. - -— Sinä ja Tuovi olette poikkeuksia. Te jäätte loistamaan -laulutunneilla, etteivät kaikki Väinön kantelet ruostu, sanoi Tauno. - -— Keksitään nyt laulu-estevikoja. Jyrki käyttää niin kaitaisia kenkiä, -että hänellä täytyy olla liikavarpaita. Olli on vasenkätinen ja Ilkka -täynnä koirankuria, hänellä on penikkatauti, luetteli Heli. - -— Ja Kestilät ovat puolissa voimissa, sillä he ovat kaksoisia koko -elämänsä. Villeä painaa ikä, Meriä suuri oppi ja pitkä letti, ja Eila -on mustankipeä, jatkoi Väinö. - -— Todistapa se, kivahti Eila. - -— Minä huomasin, mitenkä sinä kävelit mörkkinä käytävässä, kun minä -jaoin Merin eväät. - -— Minä en surisi, vaikka jättäisit koko koulun, etkä vain laulun. - -— Vai oli se hakkailua, kun sinä söit minun juustovoileipäni? kysyi -Meri. - -— Hakkailua ja haukkailua. - -— Älkää eksykö aineesta. Jatketaan virheitten hakemista, se on -kasvattavaa. Aissi kärsii meritautia, sanoi Jyrki. - -— Meriväkitautiapas, paransi Heli. - -— Meriupseerit ovat hurmaavia, sanoi Aissi Lind. - -— He eivät ole sopiva seura koulutytöille. Miltä näyttäisi, jos Siiri -hakkailisi vanhemman lehtorin kanssa?, kysyi Olli. - -— Se olisi jännää, nauroi Siiri. - -— Heli on ikäneito, hän sairastaa leiniä, kosti Ilkka penikkataudin. - -— Luokka on tänäpäivänä kamalan ilkeä. Minusta me käyttäydyimme -alhaisesti Vauhkoa kohtaan. Hän asuu meidän talossamme, ja äiti kertoi, -että Pasiluodot ovat varattomia. Heillä on neljä lasta, ja molemmat -vanhemmat tekevät työtä. Herra on proviisori, ja Vauhko saa tehdä työtä -kuin orja, sanoi Meri. - -— Ja me olemme orjan orjia, sanoi Otso. - -— Vauhko koettaa parastaan, myönsi Ville. - -— Omalla kierolla tavallaan, sanoi Eila. - -— Hän on yksin, ja meitä on 26 vaarallista olentoa, puolusti Meri. - -— Yksin hän ei ole. Hänen puolellaan on voima ja mahti ja -kotimuistutukset ja äänioikeus, sanoi Tauno. - -— Minä luulen, että opettajien myötätunto on meidän puolellamme, vaikka -virka vaatii heitä puolustamaan Vauhkoa, sanoi Miili. - -— Vauhko ajattelee meidän parastamme, niin hän aina vakuuttaa, sanoi -Siiri. - -— Sellaiset opettajat ovat kaikkein vaarallisimmat. - -— Vauhko on psykologi, sanoi Sylva. - -— Ja oikeudenmukainen niitä kohtaan, jotka osaavat jotakin, säesti -Tuovi. - -— Väinö, minkälaiset tunteet valtaavat sinut, kun katsot Sylvaa ja -Tuovia? kysyi Heli. - -— He eivät esiinny edukseen juuri nyt, vastasi Väinö. - -Kello kutsui taas työhön. - - * * * * * - -Oli suomen tunti. Luokka oli levoton ja seurasi huonosti opetusta, -vaikka johtajatar olikin hyvä kurinpitäjä. - -Lopulla tuntia lausuttiin runoja. Useimmat osasivat huonosti. Miili ja -Siiri Kestilä olivat ainoat, jotka aina osasivat ulkoläksyt sujuvasti. -Heillä oli muuten huonot lukupäät, ja sitä he koettivat korjata -ulkoluvulla. - -Viimein oli Helin vuoro lausua. Hän osasi välttävästi, opettaja auttoi -monessa paikassa, mutta loppu sujui jokseenkin hyvin. - -Tauno katsoi kelloaan. Kahden minuutin perästä soisi kello, ja hän -olisi pelastettu. Hän viittasi varman näköisenä. Ainakin ensimmäinen -säkeistö sujuisi, sen hän oli oppinut väliajoilla. - -— Tulehan nyt Tauno lausumaan, niin verrataan sisaruksia toisiinsa, -sanoi neiti Spont. - -Tauno astui hitaasti taululle. Mennessään hän pudotti nenäliinansa, -nosti sen lattialta ja veti Tertun kirjan maahan. Nostettuaan sen, hän -saapui luokan eteen. Sitten hän niisti nenäänsä, yski ja alkoi. - -Heliä peloitti. Nyt ei Taunoa auttanut hänen tavallinen onnensa. - -Hitaasti ja tunteellisesti kaikuivat ensi säkeet. Tauno salli itselleen -taidetaukoja, mutta muuten sujui koko ensimmäinen säkeistö mainiosti. -Viimeistä riviä lausuttaessa soi kello. - -— Lopeta nyt, Tauno. Minä näen, että sinä olet lukenut kunnollisesti. -Tällä kertaa jäi Heli alakynteen, sanoi johtajatar. - -Heli ja Meri kulkivat kotiinpäin Bois de Boulognessa. Joku tylsä toveri -pilaisi peräti kotimatkat, sanoi Heli. - -— Minäkin ymmärsin sinun sielusi vasta Rue de Rivoliilla. Rue de Mer -avasi sen täydellisesti minulle, vastasi Meri. - -Merillä ja Helillä oli tapana kuvitella Helsinkiä Pariisiksi. He olivat -piirustaneet Helsingin kartan, jossa paikkojen nimet oli muutettu -pariisilaisten mukaan. - -Koulua kutsuttiin Bastille'ksi, yliopistoa Sorbonne'ksi ja hautuumaata -Montparnasseksi. Vanha kirkkopuisto oli Luxemburg, esplanaadi Avenue -des champs Élysées ja Erottaja Place de l'Etoile. - -Ihmisetkin saivat näitten mukaan nimiä, jotka pian tulivat luokalla -yleisiksi. - -Pitkä Jyrki oli Eiffel ja maantiedon mahtava opettajatar Notre-Dame. -Synkkä ruotsinkielen opettaja sai kantaa hautuumaan nimeä — -Père-Lachaise. - -— Hän onkin monen hartaan toiveen hauta, oli Eilan tapa sanoa. - -Tytöt lukivat vapaa-ajoilla ranskaa, etenkin kuvauksia Pariisista. -Meri oli pienenä käynyt siellä vanhempiensa seurassa. Hän kertoi minkä -muisti, niin että Heli melkein kuvitteli olleensa siellä. - -— Katsos, tuossa kulkee Onni Joki. Hän asuu Place de la Concorde'lla, -sanoi Heli ja viittasi Fredrikin torille päin. — Hän kävelee aina yksin. - -— Minusta on idioottimaista olla niin viisas kuin hän. Mitä -vitsiä sellaisessa on? Loistaa tunneilla ja sammua näkymättömäksi -välitunneilla, sanoi Meri. - -— Minä aavistan, että Onnissa on muutakin kun kuivia tietoja. Hänen -aineensa, joka luettiin ääneen luokalla, oli hurjan herkkä. Minä -tahtoisin tutkia hänen sielunelämäänsä. - -— Tutki nyt sellaisen sisua, joka ei puhu mitään! Eikä poikien -sielunelämää kannata tutkia. Se on tylsää, sillä he eivät kärsi. - -— Kyllä minä luulen, että minun veljeni kärsivät — ainakin joskus, sanoi -Helvi epäröiden. - -— Vielä mitä. Katso vain luokan poikia. Kärsiikö ilkkuva Väinö tai -puksija Otso tai Jyrki keikari tai Ilkka, kaikkien naurattaja? He -nauravat ehdoille ja harmeille, ja halveksivat meitä, joilla on -tunteita. - -— Ehkä he ovat sellaisia joukossa? - -— Minä en usko sellaiseen sielunelämään, joka aina on salassa. Syvä -sielu loistaa läpi. Niinkuin näkee Ilta Pohjastakin. Luokan henki -liikkuu vain pinnalla, kun Ilta on sairas. - -— Mennäänpä huomenna tervehtimään Iltaa. Hän kuuluu olevan terveempi, -sanoi Heli. - -— Sunnuntaina sopiikin tervehtiä sairaita. Viemmekö appelsiineja. - -— Minä soitan sinulle, kun me olemme syöneet. Mennään sitten yhtä -matkaa, sanoi Heli, kajoamatta appelsiini-asiaan. Kuukausirahat olivat -lopussa. - -Kotona hän kysyi Taunolta: - -— Milloin sinä ehdit oppia runot. Minä ällistyin hurjasti. - -— Eihän tuollaiseen tarvita pitkääkään aikaa, kunhan vain on hiukkasen -oppimisen taitoa, nauroi Tauno. - -— Olisitko sinä osannut yhtä hyvin koko runon? - -— Eihän loppu ollut kummempaa kuin alkukaan, sanoi Tauno ja meni -huoneesta. Ovessa hän lisäsi: - -— Maailma on humpuukia, Heli. - - - - -III - -TYTTÖJEN KESKEN. - - -— Onko äiti nyt koko päivän perheen keskus? kysyi Veikko sunnuntaina -aamiaispöydässä. - -— Tietysti. Me kutsumme Aarniot ja vanhan neiti Grönin tänne kahville, -vastasi isä. - -— Mutta eihän äiti silloin ole meidän keskuksemme, valitti Reino. - -— Minä menisin mielelläni lasten kanssa ulos. Meillä on niin vähän -kahvileipääkin kotona, sanoi äiti varovaisesti. - -— Mutta nyt minulle sopii olla ystävällinen tutuilleni, ja lapset -saavat itse hoitaa huvinsa, sanoi isä ja meni puhelimeen. - -— Eikö äiti antaisi meille rahaa, että pääsisimme Eläintarhan -urheilukentälle katsomaan kilpailuja? pyysi Veikko. - -— En voi nyt. Minun täytyy mennä johonkin kahvilaan ostamaan leivoksia, -huokasi äiti. — Minä olen niin paljon poissa, että täytyy olla isän -kanssa sunnuntaisin. - -— Tai Aarnioitten, sanoi Tauno. — Tule, Väinö, niin menemme Ilkan luo, -hän sanoi olevansa kotona. - -— Koko maailma on Eläintarhassa, sanoi Veikko. - -— Tuollakin on yksi poika kadulla, sanoi Reino. - -— Hän onkin ainoa poika Helsingissä, paitsi meitä, joka ei ole -urheilukentällä. - -— Onko se totta? kysyi Reino. - -— Sinä olet liian pieni sulattaaksesi koko totuutta, nauroi Veikko. - -Heli auttoi äitiä aamiaisen pois korjaamisessa. Sitten hän järjesti -kahvipöydän, siisti vähän huoneita ja kysyi: - -— Äiti saanko, mennä tervehtimään Ilta Pohjaa? - -— Mene vain tyttöseni. Sinunkin niskoillasi on aivan liikaa työtä, -vastasi äiti. - -Heli soitti Haavistolle: - -— Moi, moi Meri. Joudu ja tule rue de la Filleä pitkin, kunnes -tavataan. Joudu eri nopeasti. - -Hän pukeutui huolellisesti. Millä merkillisellä tavalla saisi uuden -hatun? Pojat tulivat toimeen lippalakeillaan läpi vuoden. Naisten hatut -valmistetaan alunperin sellaisiksi, että ne jonkun ajan perästä tekevät -ihmisen harakanpelättimeksi ja tulevat muodottomiksi ja inhoittavat -eläviä ja kuolleita. - -Heli etsi poikien huoneesta vesiväri laatikon ja koetti parantaa -hattunsa tekokukkien väriä. Niitä ei voinut poistaa, sillä silkki alla -oli haalistunut. - -— Mitä kukkia nuo ovat? kysyi Reino. - -— Alussa ne luotiin lemmikeiksi, sitten ne haalistuivat valkovuokoiksi, -ja nyt minä värjään ne neilikoiksi, vastasi Heli. - -— Se on jukin viisasta. Ensi kesänä minä kerään vain 75 valkovuokkoa ja -maalaan niistä muita kukkia, sanoi Reino. - -— Älä viisastele, vaan anna minulle imupaperia, että saan pois liian -veden näistä lehdistä. Kiitos. Nyt minä livistän. - -Heli näki jo etäältä Merin pienen, siron olennon. Hänellä oli hattuja -enemmän kuin vuoden aikoja. Ei kukaan luokalla ollut niin aistikkaasti -puettu. Sylva ja Aissi olivat hienoja ja herättivät huomiota tansseissa -ja kadulla. Meriä ei keksinyt heti, mutta se, joka kerran huomasi -hänet, katseli häntä mielihyvällä. - -Heli ihaili häntä kaikin puolin. Meri oli hyvä oppilas, paras tytöistä. -Hänellä oli hyvä ja varakas koti. - -Sitäpaitsi hän oli sievä ja hauska. Kummallista, kuinka samalla -luokalla oli erilaisia ihmisiä. Toisilla oli kaikki, toisilla ei mitään -ja toisilla vähäsen. - -— Sinullahan on uusi kävelypuku, huudahti Heli, joka oli saanut -oman pukunsa samalla kertaa kuin Meri entisensä, mutta ei ollut -uneksinutkaan saavansa vielä uutta. - -— Mitä sinä pidät siitä? Minä olen itse tilannut sen, sanoi Meri. - -— Ajatella, että sai itse vain tilata pukuja! - -— Se on ihana. Keksitkö sinä itse tuon kaksinkertaisen kellohameen? -Ruskea sopii sinulle hurjasti, ihmetteli Heli. — Sinä olet hurmaavasti -kokoonpantu. Hattu korostaa kapeita kulmakarvojasi, ja kenkien väri on -taivaallinen. - -Itsekseen hän ihmetteli, miksi Meriä ei luokalla pidetty -kaunottarena. Se kai riippui osaksi hänen vaatimattomasta -esiintymisestään. Koulussa huomattiin vain sellainen, joka loistaa ja -helisee. Niinkuin Aissi tai Ilta Pohja. Osaksi myöskin kaunottaren osa -ei sopinut Merin, priimuksen osaan. Korkeintaan Minerva voi olla sekä -viisas että kaunis, inhimillistä se ei ollut. - -— Katsos Heli, Dauphin tulee pitkin Rue d'Aboukiria. Älä nyt niiaa -hänelle, kumarra, muista se. - -— En minä uskalla. - -— Ajattele, että hän on nuori herra. - -Tohtori Valo tuli vastaan hienona ja solakkana. Hän nosti hymyillen -lakkiaan ja kulki ohi. - -Meri kumarsi tottuneesti, mutta Helin ruumis teki merkillisen -korkkiruuvimaisen kiemuran. Oli mahdotonta sanoa, oliko se kumarrus vai -niiaus. - -— Dauphin olisi voinut tulla meidän kanssamme kävelemään, sanoi Meri. - -— Niin hän tekikin, kuului tohtorin ääni selän takana. - -Tytöt kirkaisivat hillitysti ja punastuivat. - -— Ai, miten tohtori pelästytti meitä, sanoi Heli. - -— Arvaa sen, kun te annoitte minulle tuollaisen oudon nimen. Oliko se -tohveli? nauroi tohtori. - -— Ei sinnepäinkään. Vaikka me tosin huokaammekin tohtorin tohvelin -alla, sanoi Meri, Helin ihmetellessä hänen rohkeuttaan. - -— No, sitten se oli vohveli. - -— Ei, kuin Dauphin, pääsi Heliltä. - -— Ahaa, prinssi, kruununperillinen. Sangen imartelevaa. Ikävä kyllä -ilman maata ja kruunua. - -— Mutta ei ilman alamaisia, sanoi Heli nokkelasti. - -— Kas vain, ajatteli Meri. Heli kehittyy. - -Tohtori ja tytöt nauroivat iloisesti. Samalla tuli kaksi poikaa heitä -vastaan. Meriä nauratti heidän ällistyneet ilmeensä. Tervehdittiin -molemmin puolin, ja Heli päätti äkkiä parantaa tilannetta. Hän pudotti -laukkunsa kadulle sille puolelle, jolla tohtori käveli. Tämä kumartui -heti ja nosti sen. - -— Kiitoksia, tohtori, sanoi Heli hymyillen suloisesti. - -— Ovat ne tyttöjä! Kylläpä osaavat! kuulivat he Otson sanovan Väinölle, -joka seisoi ja töllisteli taakseen. - -— Minne te olette menossa näin hyväntuulisina? kysyi tohtori. - -— Me menemme tervehtimän Ilta Pohjaa, joka on nyrjähyttänyt jalkansa. -Hän on nyt pian terve, kertoi Meri. - -— Hän asuukin — — — alkoi Heli ja pysähtyi, sillä he olivat Iitan oven -edessä. Meri nipisti Heliä käsivarresta ja veti eteenpäin. Hän puhui -hätäisesti: - -— Eikö tohtori hyväntahtoisesti pitäisi esitelmää konventissa? - -— Mistä minä sitten puhuisin? - -— Esimerkiksi valon merkityksestä ympäristöönsä, uskalsi Heli -viisastella. - -— Tai luuvalosta tai kuuvalosta, lisäsi Meri katsoen viattomasti -tohtoriin. - -— Kylläpä te olette suulaita neitosia. Minä jään sanattomaksi teidän -seurassanne. Ikävä vain, että minun on nyt erottava, sillä tässä asuu -ystäväni, jonka luo olen menossa. Terveisiä Ilta Pohjalle, sanoi -tohtori, nosti hattuaan ja hävisi kivirakennukseen. - -Tytöt kääntyivät takaisin. Kun Heli katsoi taakseen, näki hän tohtorin -hymyilevän hiukan ilkkuen ovenraosta. - -— Hyi sentään! Kissa vieköön! Viekas Dauphin ymmärsi, että me jatkoimme -matkaa hänen tähtensä, pahoitteli Heli. - -— Mitä siitä, rauhoitti Meri. — Ollaan huomenna jäykkiä koulussa, niin -hän pitää meitä arvoituksellisina. Mutta eikö hän ollut hurmaavan -ironinen siinä ovenraossa? - -— Hän sopisi paremmin varatuomariksi kuin peruukiksi. Minä luulen, että -hän on syntynyt Saint Germainissa. - -— Ei vain Kuopiossa. - -— Dauphinko olisi savolaista rieskoo? - -— Oon, mutta häntä on kiilloitettu sekä Helsingissä, että ulkomailla. — -Tässä on Iitan ovi. - - * * * * * - -Kun tytöt tulivat sisään, kuulivat he kirkasta naurua sisältä. - -— Eilan sunnuntaikikatusta, sanoi Meri aukaisten oven. - -— Päivää tytöt. Te olette enkeleitä yhteiskoululaisten hahmossa. -Istukaa sohvaan tai keinutuoliin, kukin luonteensa mukaan. Sylva ja -Eila ovat jo kertoneet Vauhkon ja Väinön jännittävästä kohtauksesta -sanoi Ilta ja nojasi korituolin tummaa taustaa vastaan. - -— Etkö sinä tule pahemmaksi, kun meitä on näin monta? kysyi Heli. - -— Minun jalkani jaksavat jo kuulla mitä melua tahansa. Se ei ole -nyrjähtänyt uudelleen, vaikka Eila on kikattanut, niin että ruusut ovat -pudottaneet terälehtensä. - -S— Terveisiä Dauphinilta, sanoi Meri vallattomasti. - -— Tuon sinä keksit, Meri. - -— Totta se on. Hän saattoi meidät tänne, ja etemmäksikin, sanoi Heli. - -— Mitä? Valoko? - -— Sinä narraat. Ei ikinä. - -Tytöt huusivat toistensa suuhun. - -— Mikä ihme se on? Hän odotti meitä Korkeavuorenkadun päässä, sanoi -Heli, — ja oli välinpitämättömän näköinen. - -— Odotti! Kehukaa varovammin. - -— Siltä se näytti. Hän oli hyvin kohtelias, nosti meidän tavaroitamme -kadulta ja sanoi jäävänsä sanattomaksi meidän seurassamme. - -— Mistä syystä? kysyi Eila. - -— Miksi miehet hämmentyvät naisten seurassa? kysyi Meri ja katsoi -viattomasti kattoon. - -— Julkeaa! Dauphinko hämmentyisi sinun seurassasi? sanoi Sylva. - -— Ei se ole mahdotonta. Ensi konventissa hän hakkailee minua ja saattaa -kotiin. Silloin olen jo terve, sanoi Ilta. - -— Se on uhkapeliä. Koulupojat sinä panet pyörälle, mutta opettajat ovat -toista ainesta. Sitäpaitsi sinulla oli ehdot algebrassa, sanoi Meri. - -— Sen naisellisempana hän pitää minua. - -— Vahinko, ettei hän nyt näe sinua. Sinun hiuksesi kiiltävät metallin -hohteisena auringossa, ja silmät ovat raukean haaveelliset. Parasta on -sentään sinun ihosi. Kerman väristä samettia! intoili Sylva. - -— Eikö sinusta ole tarpeeksi, että pojat suitsuttavat Iitalle. Katso -ympärillesi. Ruusuja luokan pojilta, lähetetyt meidän selkämme takana, -tulppaaneja miehisiltä serkuilta, kieloja parilta kadetilta ja lisäksi -kimppu liljoja ja runo tuntemattomalta lähettäjältä. Kuulkaa nyt, sanoi -Eila ja luki: - - »Päivällä mä yksin suren, - huuliani vereen puren, - hetket tuntuu ikuisilta - kunnes nähdä saan sun, Ilta. - Valkoliljat lasken jalkais juureen, - lohtua ne tuovat tuskaan suureen.» - -— Tuollaista ei tapahdu kenellekään muulle kuin Iltalle, sanoi Eila -ihaillen. — Ehkä Ilkka on kirjoittanut sen? Muut luokan pojat eivät -osaa. - -— Minä en usko, että Ilkka kirjoittaa runoja tytöille, sanoi Meri -kiivaasti. - -— Eikä hän pure huuliansa vereen surusta, nauroi Heli. - -— Sehän on kuvannollista, sanoi Sylva. - -— Kunhan vain Dauphin ei olisi hairahtunut kirjoittamaan? arvaili Eila -taas. - -— Kaikkihan tietävät, että Dauphin on salakihloissa Deutscheprosan -kanssa. Siitä tulee taivaallisen tyylikäs pari. Rosaprosa on kaunis ja -nuori ja oppinut, ja minä rakastan häntä, ja viime kirjoituksesta hän -antoi minulle 9-, sanoi Heli. - -— Mutta kyllä he ovat varovaisia, kun ei koskaan satu, että heidät -yllätettäisiin itse teossa, sanoi Sylva. - -— Missä teossa? kysyi Eila. - -— Suutelemisessa tietysti. - -— Ja missä se tapahtuisi? Mustan taulun takana vai päällystakkia -riisuessako? kysyi Heli, ja tytöt nauroivat. - -— Anna Valon olla, Ilta. Siitä tulee harmia, pyysi Heli, joka uskoi -Iltan suureen tenhovoimaan. - -— Saatte nähdä. Rosaprosa on ollut häijy minulle. Hän konstailee -vahvoilla verbeillä ja kaikella turhalla. Niinkuin, mitä kaikki -vaativat, prepositionit ja muut. Minä näytän hänelle, mitä minä vaadin, -sanoi Ilta itsepäisesti. - -— Mitä sinä vaadit? kysyi Eila. - -— Dauphinin sydämen vadilla. — Te ette voi uskoa, tytöt, mitenkä -kehittävää on olla sairaana. Silloin ihminen huomaa, että hänessä on -sisältöä, jatkoi Ilta. - -— Eikö sinulla ole ikävä yksinäsi? - -— Minä olen tottunut siihen. Isä on työssä ja äiti aina viime vuosina -ulkomailla. Hänestä tulee suuri laulajatar. - -— Te mahdatte olla hurjan rikkaita, sanoi Eila. - -— Eikö mitä, mutta me säästämme, ja isä tekee kamalasti ylityötä. -Sillä äidin täytyy saada taiteellinen taipumuksensa tyydytetyksi. Hän -kuihtuisi muuten ja suuttuisi sitäpaitsi. - -— Etkö sinä kaipaa äitiäsi?, kysyi Meri. - -— Minä opin yhdeltä serkultani itsesuggestiota ja joka ilta minä -toistan, että: »minusta on hauskaa, että äiti saa laulaa, se on -hauskaa, se on hauskaa.» Kunnes minä uskon sen. - -Tytöt istuivat ääneti. Vihdoin Eila sanoi: - -— Se on kiva asia. - -— Mikä? kysyi Ilta. - -— Ettei minun äidilläni ole kutsumusta muuhun, kuin sellaiseen -tavalliseen äiteilemiseen. - -— Se on mainio sana. Kaikista meistäkin voisi muodostaa tekosanoja, -innostui Heli. Ihaileminen on haaveellista kiemailua, eilaaminen on -puheen ja naurun sekasorinaa, sylvaileminen pilviä tavoittelevaa kaihoa -ja meriminen viisasta järkeilyä. - -— Hyvänen aika, Heli. Sinä heliset sanoilla, kuin hopeatiuku. Minä olen -tottunut vähään puhumiseen ja paljoon ajattelemiseen, sanoi Ilta. - -— Mitä sinä sitten ajattelet? kysyi Meri. - -— Minä olen miettinyt esimerkiksi suvaitsevaisuutta. Pitäisi suvaita, -että pesijättäret pilaavat puseron tai että joku täti sanoo meitä -turhamaisiksi. Minä koetan suvaita veljien härnäämisiä ja sisäkön -ikuista hyräilyä, sanoi Ilta. - -— Sinä tulet kamalan jaloksi, ellei jalka pian parane, sanoi Eila. - -— Sitten minä olen ajatellut, että Vauhkollakin on sydän, ja että -Père-Lachaise'n nenä on kaunis. Täytyy hakea pahimmissakin hyviä -puolia. Mutta yhteen kuivaan asiaan minä en ole vielä keksinyt hyviä -puolia, ja se on se, etten minä pääse tanssiaisiin linnaan, vaikka -meidät on kutsuttu sinne. - -— Mikä sinua estää menemästä? kysyi Heli. - -— Isä ei voi ostaa itselleenkään sopivaa pukua, saati sitten minulle. -Äidin laulunopinnot ovat niin kallista. Isä sanoo, että meidän täytyy -kaikkien uhrata jotakin, että äiti saisi taiteellisen kaipuunsa -tyydytetyksi, sanoi Ilta. - -— Voiko niin vanhana tulla taiteilijaksi? Niittenhän täytyy olla hurjan -kauniitakin, sanoi Eila naivisti. - -— Iltavalossa vain. Nykyjään alkavat monet rouvat laulaa ja vaikka -he ovatkin vanhanpuoleisia alkaessaan, niin he tulevat ulkomailla -nuoren näköisiksi. Minunkin äitini on nyt kaunis ja nuori — -lampunvalaistuksessa. Pahinta vain on, että Eero ja Lauri aina tahtovat -kenkiä tai kirjoja. Kun heille puhuu äidin suuresta kutsumuksesta, niin -he sanovat vain että: »kittiä me sellaisesta kutsumuksesta, meidän -kutsumuksemme vaatii ehjiä housunkannattimia.» - -— Eikö sinun äitisi pian tule valmiiksi? - -— Hän on laulanut vasta pari vuotta ja taiteen oppiminen on kamalan -pitkää? Etkö sinäkin, Sylva, meinaa taiteilijaksi? - -— En ainakaan pianistiksi, se ei tyydytä minun henkeäni, vastasi tämä. - -— Älä. Mikä sitten tyydyttää? - -— Kirjoittaminen. - -— Oletko sinä yrittänyt? - -— Olen, mutta siitä tulee niin laimeaa. Minusta vain raatelevat -sieluntuskat ja henkiset taistelut ovat jonkin arvoisia. - -— Entä rakkaus? kysyi Eila. - -— Tietysti onneton rakkaus ja tuhoava mustasukkaisuus. Minä tahdon -kirjoittaa vain herrasväestä, mieluimmin aatelisista. Köyhyys -ja sairaus ja taistelu toimeentulosta ovat minusta proosallisia -kärsimyksiä. Jännittävintä on perinnöllinen synti tai uhkaava -mielipuolisuus. - -— Sinä olet suurenmoinen, Sylva. Tietysti sinä antaudut kirjailijaksi, -sanoi Ilta. - -— Minä olen erakkosielu keskellä ihmisvilinää. Kotona minua ei -ymmärretä. Isä tahtoo, että minä valitsisin käytännöllisen uran. -Mutta mitä minä rahoista, saan minä niitä muutenkin. Minulla on villi -temperamentti. Kun veri on levotonta, niin minä laukkaan pitkin -maanteitä kesällä tai itken huoneessani ja tahtoisin repiä vaatteeni, -niinkuin David tai Adam vai kuka se oli? - -— Me ymmärrämme sinua, Sylva, sanoi Ilta. - -— Paitsi että sinä tahtoisit repiä tuon hurmaavan hameesi, sanoi Eila. - -— Te ette muutenkaan käsitä minun sisäistä olentoani. Minun henkeni on -yksin keskellä ihmisvilinää. - -— Mene kihloihin heti, kun pääset koulusta, ehdotti Heli. - -— Vielä mitä. Minä en välitä nykyajan miesnahjuksista. Minä tahdon -miehen, jonka rinnassa riehuvat valtavat tunteet, mutta jonka katse on -teräksen tyyni ja huulet tiiviisti suljetut. - -— Mistä sinä tiedät, että hänessä riehuu? kysyi Meri. - -— Sen huomaa rinnan noususta ja kädestä, joka taittaa paperiveitsen -kuin lasipalasen. Moni on kuohuksissa niin, että ainoastaan pieni -väreily suupielissä osoittaa sen. Minä ihailen sellaista, vaikka minä -itse en osaa olla sillä tavalla kuohuksissa. - -— En minäkään, sanoi Eila silmät suurina. - -— Mitä sinussa sitten kuohuu? Toivotko sellaisen sielun elämää, jonka -sielussa aina käy myrskyt ja joka puristaa nyrkkiään koko torkkuvaa -ihmiskuntaa kohti? Ja joka aina tahtoo jotakin, mikä ei ole ulottuvissa. - -— Tietysti minussakin riehuvat myrskyt, tai ainakin tuntuu -inhottavalta, kun sukkanauha laukee kadulla, tai kun hävittää kirjan, -jonka on lainannut. - -— Jos et sinä, Eila, kohota mieltäsi tuollaisten pikkumaisuuksien yli, -niin minä en viitsi puhua oikeista asioista. Minä, joka juuri tahdon -opettaa maailmaa tuntemaan voimakkaasti ja elämään yhtä jännittävästi -kuin ihmiset romaaneissa. Luokkakin on mielestäni niin kesy kuin joukko -kaniineja häkissä. - -— Älä, kaniineja! huudahti Eila. - -— Paitsi sinä, joka olet lam — — — - -— Älä nyt, Sylva. Anna Eilan olla luokan luonnonlapsi, sanoi Heli. - -— Minä haaveilen kauneutta ja janoan onnea, sillä minä kuolen nuorena, -sanoi Ilta. - -— Niinkö? Kuinka sinä sen tiedät?, kysyi Meri. - -— Keväisin minä tunnen sen selvästi. Silloin kaikki tuntuu niin -haikealta ja elämä on omituisen vaikeaa, puhumattakaan algebrasta ja -sellaisesta. Eikö olisi ihanaa sammua toukokuussa, kun heinä versoo -ensimmäisen sateen jälkeen? Kaikki sivistyneet ihmiset ovat keväällä -väsyneet elämään. - -— Eila tunsi, ettei hän ollut sivistynyt. Hän vaikeni, ettei pilaisi -outoa tunnelmaa. - -Sylva nousi ja alkoi soittaa vanhaa ranskalaista ballaadia. Tytöt -kuuntelivat hartaina ja hosuivat Eilalle, joka pureksi pähkinöitä. - -Heli katseli Iltaa, joka hiljaa lauloi rakastuvasta trubaduurista -ja tämän sotamatkasta. Mikä salaperäinen tenho hänessä oli. Tytöt -aavistivat aina jotakin syvää hänen sanoissaan, ja pojat ihailivat -häntä yhtenä miehenä. Aissikin oli kaunis, mutta hän oli kevyt ja -henkisesti kehittymätön. - -Sylvan lopetettua sanoi Heli: - -— Kertokaa te muutkin, mitä teidän sisin olentonne kaipaa. - -— Minä kaipaan sisältörikasta yksinäisyyttä korvessa. Noin pari -kilometriä asemalta, sanoi Meri. - -— Mitä sinä siellä tekisit? - -— Minä syventäisin omaa ja kansakoulun opettajattaren sielunelämää. Ja -antaisin luonnon puhdistaa henkeni. - -— Kuinka kauan? - -— Koko elämäni tai ainakin neljä kuukautta. - -— Minä tahtoisin tehdä jotakin kansan puolesta. Tehdä heidät raittiiksi -tai opettaa heille uimataitoa, etteivät he hukkuisi vähän väliä, sanoi -Heli. - -Eila toivoi eniten uutta tanssihametta, mutta koska hän tahtoi olla -yhtä ihanteellinen kuin toverit niin hän sanoi: - -— Minä tahdon tehdä jotakin lasten puolesta. Totuttaa katupojat -kiroilemasta ja opettaa köyhien lapsia niistämään neniään. - -— Oletteko huomanneet, että luokan tytöt, ovat mahdottoman -sisältörikkaita. Kaksoisetkin kutovat sukkia jalattomille -invaliideille, sanoi Meri. - -— Terttu Kosu aikoo perustaa yhdistyksen, joka pyytää kauppiailta -»rästipaloja» ja sitten niistä neulotaan peittoja ruttotautisille, -kertoi Eila. - -— Onkohan luokan pojissa todellista sisältöä? arveli Ilta. - -— Ei sellaista henkistä sisältöä kuin tytöissä. Mitä sellaisesta kuin -urheilusta tai radiosta tai seikkailukirjoista! - -— Kai Blå sanoi kerran halveksivansa naisia ja tyttöjä. Ehkä hänellä on -sieluelämää, sanoi Sylva. - -— Silloin se on tärveltynyttä, sanoi Ilta. — Mitä te arvelette Onnin -hengen syvyydestä? - -— Ainakaan siitä ei tiedä mitään. Opettajat saavat hänestä kaikkea, -mitä haluavat, mutta meidän joukossamme hän on mykkä. Puhe on ajatuksen -ilmaisu ja ellei puhetta ole, niin ei ole ajatuksiakaan, sanoi Heli. - -— Ei se ole ihan oikein, jotakin siinä on väärin, sanoi Eila. - -— Sinä tarkoitat, että voi puhua ajattelematta, selitti Heli. - -— Niin kyllä, mutta muutenkin — — — - -— Nyt on kello niin paljon, että meidän täytyy lähteä. Milloin tulet -Bastille'en, Ilta? kysyi Meri. - -— Tällä viikolla jo. Minä olen ollut pahemmassa vankilassa kuin te. - -Tytöt hyvästelivät ja lähtivät. - -— Iltan luona on aina niin henkevää, sanoi Heli kotimatkalla. - -— Ja tunteellista, lisäsi Meri. - - - - -IV - -SIJAISOPETTAJA. - - -Kahdeksasluokka sijaitsi koulun yläkerrassa, hiukan syrjässä muista. - -— Täällä on hyvä olla, sillä harvoin opettajat häiritsevät meitä muuta -kuin tunneilla, oli Väinön tapana sanoa. - -Luokka oli kokoontunut väliajan jälkeen, kun Ilkka Paso astui etualalle -haraten hiuksiaan rehtorin tapaan. - -— Teillä ei ole mitään oikeutta meluta ennen tärkeän tunnin alkua. -Luokka on vallan rauhallinen, eikä huoju niinkuin jääkarhut häkeissään. -Eila ei saa istua polvillaan, se ei ole arvokasta. Miili ja Siiri -Kestilä lopettavat tirskumisensa, me emme tarvitse mitään nauruduettoja -täällä. Jyrkin kaulanauha on tosin komea, mutta antakoon hän muitten -ihailla sitä — taskupeili pois! puhui Ilkka rehtorin mahtavaan tapaan. -Hän puhui painostaen kerakkeita ja vetäen ilmaa etuhampaitten läpi -pisteitten kohdalla. - -— Sano, mitä sinulla on asiaa äläkä esitelmöitse, huusi Väinö. - -— Minä puhun sitten, kun luokka on vallan järjestyksessä. Aissi -työntää kiharansa korvien taa, ja Otso lopettaa jalan pyörittämisen. -Kuulkaa siis: Johtajatar Jenny Spont on matkustanut Kuopioon sisarensa -hautajaisiin. — Olkaa vallan rauhallisia, on tällaisia yrttejä ennenkin -kasvatettu. - -— Pytyn sisar olisi saanut asua Petsamossa, mutta täytyy tyytyä -tähänkin, sanoi Tauno. - -— Hei, sitten me saadaan lupaa! huusi Eila. - -— Erehdyt, Eila Meriaho. Minä olen aina aavistanut, että sinä kuulut -laiskojen luokkaan. Te saatte pätevän sijaisen. Toivon, että te -käytätte tätä tilaisuutta — — jatkoi Ilkka entiseen tapaan. - -— Sitä me tehdäänkin. Norsseilla on pitkin lukukautta virkistäviä -hetkiä »naskalien» tunneilla. Meillä on ollut pitkä, kuiva työaika. -Työtä ja raatamista viikkokausia, sanoi Olli. - -— Vaihdetaan nimiä ja paikkoja, sanoi Terttu. - -Kaikki olivat innoissaan. Paikkoja vaihdettiin ja tehtiin valmisteluja -tulisessa kiireessä. - -— Minä pelkään kamalasti, ai, ai kuinka minä pelkään, sanoi Miili ja -sitoi kaulaansa koristeen luokan erivärisistä kumeista. - -Otso Rasti heitti takkinsa Sylvalle ja kääri verkkopaidan hihat -kyynärpäitä ylemmäksi. Housun lahkeet hän kääri myöskin niin, että -sukkien yläpuolella näkyi pitkälti paljasta ihoa. - -Sylva veti Otson takin hienon hameensa päälle. Puseron valkoinen kaulus -vedettiin takin kauluksen yli ja vyölle kiristettiin Taunon nahkainen -vyö. - -— Sinä olet tosiaankin eri tyylikäs. Englantilaisen ladyn ja pojan -sekoitus, sanoi Tuovi. — Minä en uskalla ottaa osaa tällaiseen -vaaralliseen ilveilyyn, lisäsi hän, mutta antoi kuitenkin Helin maalata -eri värisiä rannerenkaita pitkin paljaita käsivarsia. - -— Muistakaa, ettette melua tai heitä paperimälliä. Sellainen sopii -alaluokilla. Meidän ilomme täytyy soveltua kahdeksan luokan sivistyksen -saaneelle nuorisolle, sanoi Tauno. - -Hän oli sitonut kaulaliinastaan kääreen otsalle. Tämän alta näkyi pätkä -taitavasti tehtyä haavaa, joka oli maalattu vesivärillä. - -— Kohteliaisuus ennen kaikkea. Puhutaan säädyllisesti, niin ei tule -jälki-ikävyyksiä, varoitti Jyrki. - -Meri oli aukaissut mahtavat hiuksensa, joita piti koossa pään ympäri -kulkeva käsilaukun hihna. Laukku riippui takana punaisena koristeena -tummien hiusten päällä. - -— Katsokaa noita! huusi hän osoittaen ovesta sisään tulevaa Aissia ja -Iltaa. - -Nämä olivat käytävässä vaihtaneet hameita. Aissin pitkät sääret -näkyivät polvin asti ja hiuksissa oli kirjava nauharuusu nenäliinoista. - -Perässä tuli lyhyt Ilta, hame laahaten maata. Päässä oli luokan -johtajattaren komea hattu ja kädessä sateenvarjo. - -Hän istuutui sohvalle ikkunoiden väliin. - -Käytävässä kuului askelia. Luokassa vallitsi täydellinen hiljaisuus. -Kaksoiset tukehduttivat tirskuntansa nenäliinoillaan. - -Keski-ikäinen rouva tuli sisään. Hän oli leskirouva Hanhikoski, joka -parikymmentä vuotta sitten oli ollut opettajattarena tyttökoulussa. -Miehensä kuoleman jälkeen hän aikoi taas pyrkiä opettajattareksi. Nyt -hän oli iloinen saadessaan lyhyen viransijaisuuden, jolloin hän näkisi -minkälaiseksi kouluelämä ja nuoriso oli kehittynyt nykyaikana. Hän oli -lapseton ja aivan vieras lasten elämälle. - -Luokka nousi. - -— Istukaa. Minä olen neiti Spontin sijainen. Toivon, että tulemme hyvin -toimeen. Jaha, tässä on oppilasluettelo, sanoi rouva Hanhikoski. - -Ilta Pohja nousi sohvaltaan ja meni käsi ojossa tervehtimään. Hän -kumarsi komeasti, pitäen kolmea käsilaukkua ja sateenvarjoa vasemmassa -kädessään ja sanoi: - -— Nimeni on Aamu Etelä. Pyydän saada kuunnella opetusta. Minä olen -tullut Rovaniemeltä tutustumaan pääkaupungin yhteiskouluihin. - -— Mielelläni minun puolestani, vaikka minä itse olen vain sijainen enkä -ole perehtynyt uusimpiin opetustapoihin. - -— Kiitän luvasta. Me Rovaniemellä seuraamme aina viimeistä muotia, -sanoi Ilta ja nosti hamettaan, ettei kompastuisi siihen mennessään -paikalleen. - -Rouva Hanhikoski ihmetteli Rovaniemen »viimeistä muotia», mutta -istuutui mitään sanomatta kirjoittamaan päiväkirjaan. - -— Teillä on siis tänäpäivänä oikeatyylisyysoppia, aloitti hän. - -— Pyydän ilmoittaa, että se onkin vaihdettu runonlausuntaan, sanoi -Väinö. - -— Mitä runoja te luette nykyjään? Vänrikki Stoolia varmaankin? Jyrki -Pailanen, sanoi opettaja katsoen oppilasluetteloa. - -Ilkka ja Jyrki nousivat ja vastasivat yhteen ääneen: - -— Koskenniemen runoja. - -— Vaasan Jaakkoon runoja. - -— Yksi vastaa kerrallaan. No, Jyrki Pailanen. - -Ilkka vastasi, toverien vedettyä Jyrkin istumaan. - -— Me luemme Koskenniemen runoja. - -— No, Pailanen menee lausumaan taululle. - -Ilkka meni hitaasti taululle ja koetti muistutella jotakin Koskenniemen -runoa. Perille päästyä tämä ei vielä ollut onnistunut, niin että hän -alkoi: - -— Jänis pikku poikanen — — — - -— Meillä Rovaniemellä pitävät pojat käsiään puuskassa ja tytöt kädet -ristissä vyötäisien kohdalla. Silloin ei huitominen häiritse lausuntaa, -sanoi Ilta sohvaltaan. - -— Meillä pidetään näin, sanoi Ilkka ja risti käsivartensa rinnan yli. - -— No, aloitetaan nyt, kehoitti opettaja, ja Ilkka alkoi uudestaan: - -— Jänis pikku poikanen... - -— Rovaniemellä — — — aloitti Ilta taas. - -— Pyydän, että neiti kertoo tunnin jälkeen, miten Rovaniemellä tehdään, -huomautti opettaja, ja Ilkka sanoi: - - »Jänis pikku poikanen - hyppäs korkealle vuorelle. - Miks' ajetaan, miks' ajetaan, - koirain kanssa aina vaan?» - -Koko luokka yhtyi kertaukseen: - -»Miks' ajetaan, miks' ajetaan, koirain kanssa aina vaan.» Ilkka löi -tahtia karttakepillä. - -Ilkka jatkoi: - - »En ole käynyt laihossas, - en ole syönyt kaurojas. - Miks' ajetaan, miks' ajetaan, - koirain kanssa aina vaan?» - -ja luokka yhtyi jylhällä äänellä loppuosaan. - -— Tokkohan Koskenniemi on kirjoittanut tuota? Minä kuulin sen jo -lapsena, sanoi opettaja. - -— On varmasti. Hän kirjoitti sen nelivuotiaana poikasena, vakuutti -Ilkka. - -— No, siltä se kuuluukin. Siiri Kestilä tulee nyt taululle. - -— Minä en osaa lausua, mutta minun sisareni Siiri on hurjan hyvä -runonlausuja. Minä osaan maantietoa ja kirjanpitoa. Me jaoimme -lukuaineet keskenämme, sanoi Siiri. - -— Onko sellainen luvallista nykyjään? - -— Se on uusinta opetustapaa. Minä esimerkiksi korotan luvut neliöihin -ja tämä Suurheimo tässä vetää niistä juuret. Pojat asettavat yhtälöt -probleemeihin, ja tytöt ratkaisevat ne. Sillä tavalla jokaisesta tulee -jukin taitavia alallaan, selitti Tauno. - -— Sellainen sopii ehkä matematiikassa. Kielioppia minusta ainakin tulee -jokaisen oppia perinpohjin, sanoi opettaja. - -— Väinö Ylämäki menee lausumaan. - -— Voinhan minä koettaa, vaikka minä olen hiukan heikko nykyjään, sanoi -Tauno. - -— Mikä haava Ylämäellä on otsassa? kysyi opettaja. - -— Minä menin auttamaan, kun humalainen jätkä löi pientä poikaa, sanoi -Tauno tunteellisesti. - -— Se oli kauniisti tehty. On hyvä, että teidän joukossanne on niin -hyvän esimerkin antaja, kehui opettaja. - -— Meidän luokkamme on aina valmis taistelemaan pienten ja sokeitten -ja rampojen puolesta. Me suojelemme ontuvia hevosia ja torimuijia ja -pieniä hiiriä lateli Tauno. - -— Lopeta jo ja mene lausumaan, kuiskasi Heli. - -— No, Ylämäki valitsee sitten oikein kauniin runon. Äskeinen oli hiukan -lapsellinen, sanoi opettaja. - -— Ja huononpuoleisesti esitetty. Meillä Rovaniemellä lausutaan aivan -toisella puhdilla, sanoi Ilta. - -Rouva Hanhikoski katsoi kärsimättömästi ikkunaan päin. Tauno kulki -taululle etsien kuumeisesti muististaan sopivaa runoa. Tie oli lyhyt, -niin että tulos oli huono. - -Hän aloitti: - - »Pimpeli, pampeli paimen poika, - simpeli, sampeli paimen tyttö, - kimpeli, kampeli karjan kellot — — —» - -Luokka nauroi, niin että hänen täytyi keskeyttää. - -— Onhan tuo lystikästä, mutta ota nyt jokin ylevä, isänmaallinen runo, -sanoi opettaja. - -Ja Taunosta tuli kuin vettä: - - »Laps Suomen älä vaihda pois - sä maatas ihanaa, - totuuden runon kotimaa, - maa kallis isien. - Joka niemen notkohon, saarelmaan, - kodin tahtoisin nostattaa.» - -— Mitä tuo on? kysyi opettaja. - - — »Säveleitä salot huokuu, - ikihongat humajaa» - -jatkoi Tauno - -— Tuttua se on mutta — — — - - — »Luonnossa on lempeyttä, - sydämessä hempeyttä, - sen tuskin tiedän vertaista, - niin kaunista niin herttaista» - -tuli kuin gramofoonista. - -— Eikö Ylämaata saa pysähtymään? - - »Ja onnehensa tyytynyt, - tää armas kallis maa.» - -— Vaikene. Mikä kansanlaulu tuo on? - -— Se on potpourri. - -— Mitä? - -— Hämäläis-karjalais-savolais arvonmekin-maamme laulu. - -Opettaja rypisti kulmiaan, ja Tauno lisäsi nopeasti: - -— Tällä tunnilla luvattiin määrätä, mikä aine on kirjoitettava ensi -kerraksi. - -— Mene paikoillesi sitten. — Saatte itse ehdottaa aineita. Minä en -tiedä, mitä olette ennen kirjoittaneet. Mistä Terttu Kosu tahtoo -kirjoittaa? - -Aissi nousi näyttäen hullunkuriselta lyhythameisena. - -— Oletko sinä todellakin kahdeksannella luokalla? kysyi opettaja. - -— Kyllä minä olen. Siitä on jo kauan, kun minä täytin 14 vuotta, sanoi -Aissi, lisäämättä, että siitä oli 4 vuotta. - -— Emmekö me saisi kirjoittaa ainetta hiuksista? Sen voisi ottaa -kauneuden, terveyden ja moraalin kannalta. Lyhyille ja vaaleille -sopii naisellinen nuttura, vilkkaille ja äkäisille mahdollisimman -lyhyt j.n.e. Keittäjättärille on polkkatukka ainoa hyväksyttävä, ja -sairaanhoitajattarille pitkä, silloin heidän on pakko nousta vielä -aikaisemmin kuin muutoin. Kuta vähemmän he nukkuvat, sitä paremmin he -sopivat toimeensa. Sitten voisi ottaa selkoa, kutka useimmin joutuvat -naimisiin, lyhyt- vai pitkätukkaiset. Tai kutka paremmin suorittavat -opintonsa, ehdotti Aissi. - -— Minusta tällainen aine ei ole kyllin arvokas. Ehkä Eila Meriaho -keksii jonkin toisen sopivamman, sanoi opettaja. - -— Kirjoitetaan Lucioperca Sandrasta, sanoi Heli. - -— Kuka hän on? Minä en tosiaankaan nyt muista tätä nimeä. - -— Hän on unkarilainen suurfilantrooppi. Hän syntyi klo 7 illalla köyhän -työläisperheen ainoana lapsena. Jo nuorena hän voitti tiedoissa sekä -sisarensa, että veljensä ja auttoi isältään saamillaan rahoilla köyhiä -sairaita, niin että parantumattomat saivat näkönsä. Hän täytti eri -kansanluokkain väliset kuilut ja oli siunaukseksi rikoksellisille. -Vanhemmaksi tultuaan hän hävitti pahennuksen pesät syntymäkaupungistaan -ja yhteiskunnan mätähaavat olivat alati hänen sydämellään, esitelmöitsi -Heli. - -— Hän oli suomalais-ugrilaisen sivistyksen huippusaavutus, sanoi Ilta. - -— Ehkä Rovaniemellä luullaan niin, mutta uusimmat tutkimukset ovat -todenneet hänen saksalaisen syntyperänsä, oikaisi Heli. - -— Kyllä kai minä joskus olen kuullut tästä merkillisestä naisesta. Mikä -hänen nimensä olikaan? kysyi opettaja. - -— Sandra, Lucioperca Sandra, niinkuin Guyrkovitsch Guyrka. Unkarilaiset -käyttävät ristimänimeä perässä. Hänen viime vuotensa olivat merkillisiä -laajanäköisen monipuolisuutensa takia. Hänen toimintansa haarautui, -kirkastui ja kohosi hurjan korkealle tasolle. Mutta onneton avioliitto -eri kansallisuuteen kuuluvan Felix Lynx'in kanssa loi valoa hänen -vanhoille päivilleen. - -— Kutka teistä ovat lukeneet tästä Sandra Luciopercasta? kysyi opettaja. - -Koko luokka viittasi, sillä he muistivat hyvin kuhan latinalaisen -nimen. Rouva Hanhikoski ihmetteli heidän sivistystasoaan. Hän sanoi: - -— Ehdotetaan vielä toisia aineita. Olli Suurheimo. - -Kai Blå nousi ja sanoi: - -— Minusta raittiusasia on kiintoisa. Samalla voisi puhua -siveellisyydestä ja muista paheista. Sopisi selittää eri -juopumisasteet, nousuhumalan ja laskuhumalan. Helppoa olisi -piirustaa käyrä, joka osoittaa raittiustasoa eri kansankerroksissa. -Esimerkiksi nikkarien, ministerien, kauppamatkustajien, orpolasten, -ja värisokeitten väkijuomain käytön. Jännittävää on kertoa trokarien -oveluudesta ja kiinniottajien menettelytavoista. Ei mikään vaikuta niin -jukin vahingollisesti moraaliin ja kansan terveyteen kuin raittius. - -— Mitä? Kuinka se oli? - -— Niin juuri väkijuomat, jotka vuosittain tuhoavat Suomen kansasta -30 % enemmän kuin kuolema. Meidän tulee taistella niitten puolesta -viimeiseen viininpisaraan saakka, sillä muu maa viina, oma maa kalja, -ja Kai hosui haltioituneena käsillään. - -Eila ei voinut enää pysyä vaiti. Hän nousi seisomaan ja sanoi: - -— Minusta me kirjoittaisimme historiallisen aineen kaikista naisista, -jotka ovat eläneet. - -— Siitähän koituisi miljoonia naisia, sanoi opettaja. - -— Minä tarkoitin niitä, jotka ovat kuuluisia ja merkillisiä. Orleans'in -neitsyt, Maria Stuart, Agrippina, Faraon tytär, Lotta Svärd ja kaikki, -jotka on poltettu ja hukutettu ja mestattu, vaikka he ovat olleet -jaloja naisia. Minua harmittaa oikein, kun ajattelen, mitenkä paljon -vääryyttä on tehty naisille. Lotta Svärd tosiaankin taisi jäädä henkiin. - -— Tämä on sittenkin liian laaja aine. - -— Kirjoitetaan sitten naisten sorronalaisesta asemasta, sanoi Eila. - -— Sellaisesta pojat ainakaan eivät voi kirjoittaa. Ei ainakaan tällä -luokalla, jossa naiset ovat täydellisesti hallitsija-asemassa, sanoi -Olli. - -— Tästä näkyy tulevan erimielisyyksiä. Ehkä Onni Joki ehdoittaa -sopivamman aineen. - -Otso Rasti nousi ja sanoi: - -— Urheilusta voi jokainen kirjoittaa. Se on isänmaallista ja -terveellistä ja kaikkea. - -— Mutta siitä puuttuu henkevyyttä, sanoi Ilta. - -— Eikö isänmaallisuus ole henkevää? kysyi Otso. - -— Ainakin Rovaniemen urheilijat ovat vailla sielua. - -— Pyydän, että neiti Etelä ei sekaannu asioihin, sanoi rouva Hanhikoski. - -— Helsinkiläisille on terveellistä kuulla, mitä maaseutu ajattelee. -Rovaniemen painijat ovat aineen orjia, sanoi Ilta. - -— Urheilu on ainoa pyrintö, joka on puhdas ja jalo, intti Otso, jota -alkoi harmittaa. - -— Eipä olekaan. Urheilijat ovat kunnianhimoisia, sanoi Ilta. - -— Pyydän, ettei meitä keskeytetä, sanoi opettaja. - -— Mutta Rovaniemellä — — - -Pitemmälle ei Ilta ennättänyt, kun Otso tuli hänen luokseen, heitti -nuoran pätkän hänen harteittensa ympärille ja alkoi vetää häntä ovea -kohti. - -— Auttakaa, auttakaa. Minua solvataan, huusi Ilta hoippuessaan -eteenpäin. Hän oli kompastua sateenvarjoon, joka putosi maahan, ja -hameet kietoutuivat säärien ympäri. - -— Minä kiellän Onni Jokea käyttäytymästä sopimattomasti. Mene heti -paikoillesi, huusi rouva Hanhikoski hädissään. - -— Me lähdemme nyt Rovaniemelle, sanoi Otso ja veti Iitan ovesta ulos. - -— Minä lähden mukaan, hän on minun tätini, huusi Aissi ja juoksi -perässä. - -Ovi sulkeutui, ja kaikki kolme katosivat. - -— Menkää heti käskemään heitä takaisin. Tämähän on kauhean -epäkohteliasta, sanoi opettaja. - -Samassa aukenikin ovi, ja Otso meni rauhallisesti paikoilleen. - -— Onni Joki käyttäytyi anteeksi antamattomalla tavalla. Tätä täytyy -seurata ankara rangaistus, sanoi opettaja. - -— Minä luulin tekeväni opettajalle palveluksen, sanoi Otso. - -— Minähän kielsin sen. Minne he nyt joutuivat? - -— He lähtivät pois. - -— Minun täytyy ilmoittaa tämä asia luokanjohtajalle. Te olette -käyttäytyneet hyvin koko tunnin, ja nyt tämä loppukohtaus pilasi -kaiken, valitti opettaja. - -— Minä pyydän anteeksi, mutta minun menettelyni oli tarkoitettu vain -tuota rovaniemeläistä vastaan. - -— Ei nyt auta mikään. Onni Joki saa vastata teostaan rehtorille tai -luokanjohtajalle. — Aineen voitte kirjoittaa Sandrasta, itse muistatte -hänen sukunimensä. - -Kello soi, ja rouva Hanhikoski meni ulos luokasta. - -Kaikki kokoontuivat Otson ympärille. - -— Nyt meidät paha perii. Miksi minä hullu otinkin Onnin nimen, -päivitteli tämä. - -Onni Joki oli sairas ja oli ollut pois koulusta koko viikon. - -— Olisipa sattunut kelle tahansa meille, niin me olisimme pitäneet -hyvänämme muistutuksen, ja silloin tästä olisi selvitty, sanoi Ilkka. - -— Ehkä Onnikin tekee niin, arveli Heli. - -— Älä usko. Hän ei ymmärrä leikkiä, ja hänen isänsä luultavasti vielä -vähemmän, sanoi Tuovi. - -Ilta ja Aissi tulivat sisään. He olivat taas vaihtaneet vaatteita. - -— Mitä varten sinä olitkin niin julkea, Ilta? kysyi Otso. - -— Olisit antanut minun olla, niin ei olisi tullut tällaista harmia, -sanoi Ilta. — Rosan hattukin sai kuhmun. - -— Pahinta on, jos Onni ei tule kouluun. Silloin on heti selvää, että -hän ei ollut täällä, sanoi Aissi. - -Koko väliaika pohdittiin asiaa, mutta kukaan ei keksinyt pelastusta. - -Viimeinen tunti oli historiaa. Rehtori ei nähtävästi ollut tavannut -rouva Hanhikoskea, sillä hän oli aivan ennallaan. - -Mutta tunti oli pitkä, ja painostava mieliala vallitsi luokassa. -Vihdoin se loppui, ja jokainen meni kotiinsa. Päivä oli loppunut -nolosti. - - * * * * * - -Neiti Rosa Welt tapasi rouva Hanhikosken koulun portilla. Heillä oli -osa kotimatkasta yhteinen. - -— Neiti Welthän on kahdeksannen luokan esimies? alkoi rouva Hanhikoski. - -— Niin olen. Minä toivon, että he käyttäytyivät siivosti. - -— Erinomaisesti. He ovat vilkkaita lapsia, ja tunti oli hyvin hauska. -Ikävä vain, että lopussa sattui harmillinen tapaus. Se neiti Etelä, -joka käy kuuntelemassa opetusta täällä, oli tosin tavallaan syypää -siihen, mutta kyllä oppilaskin käyttäytyi sopimattomasti. - -— Minä en ole kuullut, että täällä olisi nykyjään kuuntelijoita. -Mikähän neiti se lienee? - -— Rovaniemeläinen opettaja. Nuori, kaunis nainen, mutta käytös ja puku -vähintään omituisia. — No, hän keskeytti vähän väliä opetuksen, niin -että minäkin hermostuin. Lopuksi eräs oppilaista passitti hänet ulos -luokasta. - -— Mitä? Kuka julkesi tehdä sellaista? Sehän on uskomatonta! - -— Hänen nimensä oli Onni Joki. - -Neiti Welt puhkesi nauruun. - -— Onni Joki! Ei, rouva Hanhikoski, Onni Joki se ei ollut. Hän on -luokan hiljaisin ja mallikelpoisin oppilas. Tarkoitatte varmaan Väinö -Ylämäkeä? Hänestä on aina harmia. - -— Se oli Onni Joki. Olen aivan varma asiastani. Hän otti taskustaan -nuoran pätkän ja veti sillä rovaniemeläisen ulos käytävään. Se oli se -poika, joka istuu ensi rivillä eniten vasemmalla. - -— Siinä Joki istuu. Huomenna minä tutkin luokkaa. Olen pahoillani, että -näin karkea vallattomuus tapahtui siellä. Kahdeksas luokka on lahjakas -ja hauska luokka, mutta se on myöskin vallaton ja omavaltainen. - -— Minä olen ollut hyvin vähän tekemisissä nuorison kanssa, varsinkin -viime aikoina. Mutta kyllä he ovat muuttuneet aika tavalla tällä aikaa. -Heidän pukunsa on hyvin omituinen, sanoisin melkein vallaton. Hyvin -avonaisesti he sanovat mielipiteensä ja hauskaa heitä on kuulla. - -— Olivatko he vallattomia? - -— Eivät suinkaan. He istuivat siivosti paikoillaan, eivät melunneet -eivätkä puhuneet. Mielellään heitä opettaa. Ellei tuota huonosti -kasvatettua Onni Jokea olisi ollut, olisi tunti sujunut erinomaisesti. - -— Onni Joki huonosti kasvatettu! Tässä on jotakin hämärää. Kyllä minä -tämän selvitän. - -— Toivon, ettei luokalle koidu ikävyyksiä. He olivat minusta herttaisia -lapsia. - -— Sitä he ovatkin, kunhan heitä pidetään aisoissa. Vieläkö rouva -Hanhikoskella on opetusta sillä luokalla? - -— Ei ole enää. Hyvästi, neiti Welt. - -— Hyvästi, rouva Hanhikoski, — sanoi neiti Welt ja kulki miettiväisenä -kotiin. - - - - -V - -SELVITTELYJÄ. - - -Seuraavana päivänä, kun luokka oli koolla ennen saksankielen tuntia, -sanoi Otso Rasti: - -— Minä olen ajatellut sitä eilistä asiaa ja päättänyt sanoa -Rosaprosalle koko totuuden. Se on noloa, jos toinen kärsii toisen -puolesta. - -— Silloin tästä tulee kamala juttu. Ilta ja Aissi paljastuvat ja meidät -perii hukka. Ei tämä asia siedä Rosaprosan ja rehtorin penkomista, -sanoi Väinö. - -— Kerrotaan nyt ainakin asia Onnille, sanoi Heli. - -— Mitä te olette tehneet ja mitä se minua liikuttaa? kysyi Onni katsoen -ylös »Deutsche Prosa und Dichtungista». - -— Meillä oli eilen Pytyn sijaisena mukava rouva, ja täällä oltiin -hiukan leikillisiä, aloitti Meri varovaisesti. - -— Hurjan leikillisiä, vahvisti Eila. - -— Mitä sitten? kysyi Onni jäykästi. - -— Me vaihdoimme nimiä ja paikkoja, ja Otso istui sinun paikallasi, -sanoi Terttu. - -— Ja esiintyi minuna, sanoi Onni levottomana. - -— Sinun nimelläsi vain. Muuten oli yhtäläisyys pienen puoleinen, -kikatti Siiri. - -— Jukin pieni, kaikasi Miili. - -— Mitä sinä teit, Otso? kysyi Onni. - -— Minä heitin vain ulos erään naisen, joka häiritsi opetusta ja -halveksi urheilua, sanoi Otso. - -— Sijaisenko? Onnin katse oli synkkä. - -— En, en. Erään rovaniemeläisen auskultantin. - -— Minut, juuri minut, huusi Ilta. - -— Iltan rovaniemeläisessä hahmossa, selvensi Aissi. - -— Mitä te kujeilette, selittäkää asia, vaati Onni. - -Ilkka kertoi nopeasti Onnille eilisen tapauksen ja lopetti sanomalla: - -— Sinä saat siis Rosalta tai rehtorilta kotimuikkarin. Siinä on sinulle -uusi elämys. Ellet pidä sitä hyvänäsi, tulemme me kaikki paljastetuiksi. - -— Armahda meitä, hyvä Onni, rukoili Siiri surkeana. - -— Älä vaadi Otsoa tunnustamaan, yhtyi Terttu pyytämään. - -— Kyllä minä sen teen vaatimattakin sanoi Otso. - -— Sinun kanssasi kaatuu koko luokka. Onnin loistoa ei tämä asia -paljonkaan himmennä, sanoi Eila. - -— Mitä sinä aiot tehdä, Onni? kysyi Ilta. - -Kaikki katsoivat jännittyneinä Onniin, joka seisoi ja kokosi -tavaroitaan. Hän katsoi muutaman hetken totisena tovereitaan, kääntyi -oveen päin ja meni ulos. - -Parin sekunnin ajan vaikenivat kaikki noloina. Sitten Heli nousi äkkiä -ja kiiruhti Onnin jälkeen. - -— Meneeköhän Onni kantelemaan? arveli Väinö. - -— Hän on jöröpukki, jonka sielu on satavuotinen, mutta katala hän ei -ole, vakuutti Meri. — Se näkyy jo hänen ylevästä esiintymisestään. - -— Rosaprosa suuttuu meihin, se on pahinta koko asiassa. - -— Te vaaditte minulta raukkamaista menettelyä, sanoi Otso. - -— Älä vain tunnusta. Kuole ennemmin häpeään, pyysi Terttu. - -Kaikki olivat levottomia. Ehdotuksia tehtiin, joista jokainen oli -mahdoton. - -Sillä välin oli Heli saavuttanut Onnin juuri kun tämä oli aikeessa -poistua koulusta. - -— Kuule, Onni, sanoi Heli arasti. - -— No? - -— Sinä olet niin suljettu ja vieras meille, etten minä oikein uskalla -sanoa, mitä minä ajattelen. - -— Jätä sitten sanomatta. - -— Minne sinä menet? - -— Kotiin sairastamaan. Minä en olekaan vielä täysin terve. - -— Etkö sinä jää puolustamaan itseäsi? - -— En. Sitähän te tahdottekin tai paremmin vaaditte. - -— Miksi et jää kuulemaan selvitystä? - -Onni kohautti vain olkapäitään. - -— Sinulla ei ole rohkeutta, sanoi Heli. - -Onni katsoi ylemmällä portaalla seisovaan tyttöön. Hän kohtasi kirkkaan -siniset silmät levottomissa kasvoissa. Tytön kasvot voivat olla -suloiset, ajatteli hän, mutta sanoi jurosti: - -— Minä en tee mitään luokassa. En voi ilmiantaa teitä enkä tahdo pettää -neiti Weltiä. Selittäkää asiat niinkuin tahdotte, minä vaikenen. - -— Kuule nyt, Onni. Minä olen usein mukana kujeilemassa ja -hassuttelemassa, mutta halpamaisia tekoja minä en siedä. Minä olen -varma siitä, ettei luokka tee sinusta uhria, vaikka me olemme pulassa. -Kyllä sinä pääset rangaistuksesta. - -— Luuletko sinä, että minä pelkään sitä? Mutta noloa se on, kun neiti -Welt luulee minun loukanneen vierasta naista. Ja niin narrimaisella -tavalla vielä. - -— Älä ole noin juhlallinen. Tule luokkaan ja koeta selviytyä. Sinähän -olet nero. - -— Sitä minä en ole. Minä en tule toimeen pienimmissäkään selkkauksissa -tovereitten kanssa. Tuskin tavallisessa seurustelussa. - -— Tee sitten, mitä tahdot. Sinusta ei saa selvää, sanoi Heli ja juoksi -sisään. - -Onni epäröi hetken. Hän oli tosiaankin heikko anginan jälkeen. Sitten -hän harppasi portaita ylös ja meni päättäväisesti sisään. - -Luokka ei tehnyt mitään huomautusta. Onni oli arvoituksellinen -tavallisten koululaisten silmissä. - -Samassa ovi aukeni, ja neiti Welt tuli sisään. Hän istuutui päiväkirjan -ääreen. Luokka huomasi heti, että nyt oli vastattava eilisistä -kepposista. - -— Teillä oli eilen sijaisopettaja. Käyttäytyikö luokka hyvin? alkoi -neiti Welt tavattoman totisena. - -Kaikki istuivat vakavina. - -— Meri Haavisto vastaa. - -— Me emme pitäneet melua emmekä vastanneet epäkohteliaasti emmekä -härnänneet opettajaa, vastasi Meri puhuen harvaan ja harkitsevasti. - -— Siis kaikki oli hyvin? - -— Ainakin rouva Hanhikosken ja meidän mielestämme. - -— Vastaa suoraan, Meri. Oliko kaikki niinkuin minun tunneillani? - -— Ei ollut. - -— Mikä siis oli erilaista? - -— Ensinnäkin opettaja. - -— Meri Haavisto, sanoi neiti Welt moittivasti. - -— Meidän vaatteemme ja hiuksemme erosivat tavallisuudesta, tunnusti -Meri vastahakoisesti. - -— Minä arvaan, minkälaisia te olitte. Istu Meri. - -Neiti Welt oli usein nähnyt oppilaiden koristautuvan isoilla -nauharuusuilla tai kampaavan hiuksensa oudolla tavalla, saadakseen -vaihtelua yksitoikkoiseen kouluelämään. Hänestä se oli lapsellisuutta, -josta ei kannattanut nostaa melua. - -— Ikävintä tässä asiassa on, että kaikki ei ollut vain viatonta -leikkiä. Minulle on ilmoitettu, että yksi pojista on käyttäytynyt -sangen törkeästi vierasta naista kohtaan. Minä en ollut uskoa korviani, -kun kuulin kuka se oli. Vieläkin minä toivon, että tässä on tapahtunut -erehdys. — Onni Joki, voitko puolustautua tätä syytöstä vastaan? - -Onni nousi kalpeana ja synkkänä. Helin sydän alkoi takoa. Hänestä -tuntui, kuin syy olisi ollut hänen, jos Onnille kävisi huonosti. - -— Minä en voi puolustaa itseäni, sanoi Onni. - -Neiti Welt ajatteli, että noin puhuu sellainen, joka ottaa toisen -rikoksen niskoilleen. Mutta myöskin syyllinen, joka ei keksi -lieventäviä asianhaaroja. - -— Rouva Hanhikoski selosti minulle koko tapauksen. Hän ei siis -erehtynyt nimestä? - -Onni oli vaiti. - -— Sinä olet valmis ottamaan rangaistuksen? jatkoi neiti Welt. - -— Kyllä. - -— Ja tunnustat syyllisyytesi? Onni puristi huulet kokoon. Kun hän -käänsi päänsä syrjään, kohtasi hän Helin loistavan katseen. Tuntui -oudolta, kun joku katsoi noin hyväksyvästi. - -— Vastaa Onni, sanoi neiti Welt. Otso Rasti oli koettanut monta kertaa -nousta, mutta Väinö ja Ilkka pitivät kovasti kiinni ja estivät sen. Nyt -hän antoi molemmille aika sysäyksen ja nousi sanoen: - -— Minä yksin olen syyllinen. Onni ei ollut eilen koulussakaan. Minä -istuin hänen paikallaan, ja siitä syystä rouva Hanhikoski luuli minua -Onniksi. - -— Miksi sinä et oikaissut häntä? - -Otso katseli neuvottomana ympärilleen. - -— Ei tullut tehdyksi, sanoi hän vihdoin. - -— Pelkkää koiruutta! Ja päälle päätteeksi saatoit häpeää Onnille. -Kuinka sinä voit käyttäytyä sillä tavoin?, neiti Welt oli todella -pahoillaan. - -— Minä pyysin jo anteeksi rouva Hanhikoskelta. - -— Entä vieras neiti? Sinä häpäisit koko koulun solvaisemalla vierasta -naista. - -— Hän on minua vuotta nuorempi ja käyttäytyi kuin vanha lehmä ja -häiritsi opetusta, sanoi Otso kiivaasti. - -— Otso Rasti! Käytä sopivaa kieltä. Onko tämä neiti ennen käynyt täällä? - -— Hän ei ole koskaan ollut täällä kuuntelemassa opetusta, vastasi Otso -kaksimielisesti. - -— Koko luokka ansaitsisi luultavasti rangaistuksen eilisen kohtauksen -tähden. Mutta rouva Hanhikoski pyysi, että te pääsisitte vähällä. Minä -toivon, ettette toisten ole vallattomia, aivan kuin alaluokkalaiset. -Mutta Otso Rastin täytyy sovittaa välinsä vieraan neidin kanssa. -Tietääkö kukaan hänen osoitettansa? - -— Minä saan sen Ilta Pohjalta, joka tuntee hänet, sanoi Otso. - -— Mene heti iltapäivällä pyytämään häneltä anteeksi. Tauno ja Olli -menevät mukaan todistajiksi. Ensi tunnilla kerrotte sitten minulle, -että Otso on ollut nöyrä ja kohtelias ja että neiti on antanut anteeksi. - -— Minä tahtoisin vain sanoa, että kaikki ei ole vielä selvää. Se neiti -olikin vain — — — - -— Olkoon minkälainen tahansa, se ei paranna asiaa. Otso pyytää -kauniisti anteeksi, ja sillä hyvä. Vai etkö aio tehdä sitä? - -— Kyllä minä pyydän anteeksi, mutta se neiti — — - -— Nyt ei sanaakaan enää. Ymmärrän, että tämä on nöyryyttävää sinulle, -mutta ole kiitollinen, kun pääset näin vähällä. - -Ja Otso oli kiitollinen, niinkuin koko luokkakin. - -— Sitten voit selvittää välisi Onnin kanssa. Ja muista, että menet -kotiin sen neidin luokse. Ja esitä myöskin minun valitteluni tapahtuman -johdosta. - -— En minä luule, että hän välittää paljonkaan koko asiasta. Hän oli -vähän — — — - -— Johan minä sanoin, etten tahdo kuulla hänestä enää. — Nyt aloitamme -opetuksen. - -Saksantunti sujui erinomaisesti. Kaikki osasivat läksyn ja mieliala oli -kevyt. - -Luokka kokoontui väliajalla omaan nurkkaansa koulupihalla. Onni käveli -tavallisuuden mukaan erillään toisella laidalla. - -— Kyllä meitä onni potkasi, kun me selviydyimme näin hyvin, sanoi Väinö. - -— Ihme, ettei Onni potkase meitä! Kyllä se olisi ansaittua, sanoi Siiri. - -— Hän oli suurenmoinen. Jylhän vakava yksinäisessä -majesteettisuudessaan, sanoi Sylva, joka aina käytti suuria sanoja. - -— Oli se poikaa. Ei pettänyt meitä eikä valehdellutkaan, sanoi Ilkka. - -— Ja olisi ottanut rangaistuksen syyttömänä. Ihanaa! huudahti Eila. - -— Hän seisoi kalpeana ja rohkeana tulilinjalla, sanoi Ilta. - -— Aivan kuin Savonarola roviolla, lisäsi Eila. - -— Sanokaa hänelle tunnustuksen sana, kehoitti Heli. - -— Onni Joelle? Se ei kannata. Hän ei ole tavallinen ihminen, jolla on -tunteita ja joka suree tai iloitsee, sanoi Miili. - -— Saanko luvan kysyä, milloinka neiti Etelälle sopisi ottaa vastaan -minut ja minun todistajani? kysyi Otso Iltalta. - -— Minä olen tavattavana klo 6 iltapäivällä. Mutta ajattele siihen -mennessä, että sinulla on paljon omalla tunnollasi, sanoi Ilta -nauramatta. - -— Mitä? Et suinkaan sinä suuttunut pienestä pilasta silloin tunnilla? -kysyi Otso hämmästyneenä. - -— En. On pahempia asioita kuin se, sanoi Ilta ja lähti kävelemään käsi -Tertun vyötäisillä. - -— Älä välitä tyttöjen oikuista, sanoi Tauno Otsolle, joka seisoi ja -töllisteli Iltan jälkeen. - -Onni Joki kulki ohi katsoen jäykkänä eteensä. Otso meni hänen -vierelleen ja sanoi: - -— Se oli harmillista, että minä tulin sotkeneeksi sinut tähän asiaan. -Mutta en minä missään tapauksessa olisi pannut sinua kärsimään minun -tähteni. - -Onni torjui kädellään ja sanoi: - -— Minä uskon sinua. - -— Onko sinulla nyt hyvä olla? - -— Minulla ei ole koskaan hyvä tai paha olla. Minä olen vain. - -— Älä! Oletko sinä sitten suuttunut vielä? - -— En, ja Onni kulki eteenpäin. Otso käveli hänen kintereillään ja -tuumi, mitä sanoisi. Asia ei tuntunut aivan selvitetyltä. - -— Älä kulje minun perässäni, se hermostuttaa, sanoi Onni. - -— Rosaprosa käski minun selvittää meidän välimme, sanoi Otso epäröiden. - -— No, selvitä sitten nopeasti. - -— Kuka sinua ymmärtää? Vaaditko sinäkin, että minä pyydän anteeksi? -Minä alan saada siitä tarpeekseni. - -— Roskaa! Anna minun olla. - -— Äh, nyt se on yhtä hullua. Etkö tulisi painimaan? Sillä tavalla monet -asiat selviävät. - -— Onko se sitten oikeassa, joka voittaa? - -— Ei, mutta perästäpäin voi lyödä kättä ja sopia. - -— Eikö sitä voi tehdä ennen painia? - -— Tosiaankin. Sinä olet viisas. Tässä on käteni, sanoi Otso ja hymyili -iloisena. - -Onni puristi hänen kättään totisena ja sanoi: - -— Nyt on asia selvä. - -— Hei, niin on, sanoi Otso ja juoksi tyytyväisenä pois. - - * * * * * - -Heli kulki itsekseen kotiin, sillä Meri oli mennyt asialle toisaanne. -Toisella puolen katua kulki Onni Joki. Heli lisäsi vauhtia, mutta hän -oli tietoinen siitä, että Onni yhä kulki samassa linjassa. Hän pysähtyi -pitkäksi aikaa kirjakaupan ikkunaan ja jatkoi taas matkaa, mutta -toisella puolella katua oli yhtä kaikki sama seuralainen. - -Helin alkoi tehdä mieli huutaa häntä luokseen ja sanoa jotakin -hyväksyvää hänen äskeisestä menettelystään. Sen hän olisi tehnytkin -muille tovereille, mutta Onni piti itseään loitolla muista. Saa nähdä, -aikooko hän kulkea koko matkan tällä tavalla. Pian hänen on poikettava -toiselle kadulle. Mutta sitä hän ei tehnytkään, vaan kulki yhä Helin -suuntaa. Vihdoin oli Helin pakko kulkea kadun yli päästäkseen kotiin, -joka oli Onnin puolella katua. - -— Asutko sinä tässä? kysyi Onni. - -— Asun. - -— Odota vähän. Minä olen iloinen, että sinä estit minua menemästä -kotiin, sanoi Onni. - -— Ja minä olen iloinen, että sinä olit niin, niin — sellainen kuin sinä -olit, sanoi Heli vähän hämillään. - -— Minä tekisin mielelläni sinulle jonkin palveluksen, Heli. - -Heli oli pudottaa kirjansa. Onni Joki vaivautui tarjoamaan palvelustaan -tyttötoverille. Hänet pitäisi panna oikein kovalle koetukselle. Heli -tunsi itsensä oikein vallattomaksi ja sanoi: - -— Voit tehdä minut iloiseksi, jos tahdot. - -— Sano vain. - -— Tanssi minun kanssani ensi konventissa. - -— Minä en osaa tanssia askeltakaan, sanoi Onni pelästyneenä. - -— Siihen on kaksi viikkoa. - -— Etkö keksisi jotakin muuta? - -— Sinä et ole velkaa minulle mitään. Hyvästi, Onni, sanoi Heli ja -aukaisi oven. - -— Kuule, Heli. Onko sinulla kello? kysyi Onni nopeasti. - -— On vanha romu, joka ei käy. Miten niin? - -— Eikö olisi yhtä hyvä, jos minä ostaisin sinulle kellon? - -Heli tuijotti Onniin. Tämä oli sittenkin merkillinen olio. - -— Tuota luulisi Ilkan tai Väinön hullutteluksi. Kyllä minä ymmärrän, -ettei koulupoika noin vain osta kelloja, mutta kiitos tarjouksestasi, -se osoittaa, että antaisit minulle jotakin kallisarvoista, jos voisit. - -— Tietysti minä voin antaa, jos sinä vain tahdot, sanoi Onni varmasti. - -Heli katseli taas Onnia. Kummallista, kuinka paljon uutta hän oli -yhdessä päivässä keksinyt vanhassa toverissa, jota hän tuskin oli -huomannut koko kouluaikana. Onni oli pitkä ja hienon näköinen. -Hiukset olivat pehmeän taipuisia ja silmät tumman ruskeat. Olisipa -hänellä ollut toisten poikien vilkas käytös ja seurustelutaito, niin -koko Helsinki ihastuisi häneen. Mutta silloin hän varmaankin olisi -yhtä vähän mielenkiintoinen kuin muut. Ehkä hänessä nyt on jotakin -tutkittavaa ja keksittävää. - -— Tahdotko sinä? kysyi Onni taas. Hänellä oli tosiaankin hienot -vaatteet. Kallis nahkakaulus, hienot hansikkaat ja helmi kaulanauhassa. -Ehkäpä hän oli rikas. Jyrki oli keikari, mutta ei läheskään näin -tyylikäs. - -— Ei, Onni. Kello olisi tietysti hurmaava, mutta en minä ikinä -voisi ottaa sitä sinulta. Se olisi aivan sopimatonta ja aivan liian -kallisarvoista. - -Onni oli onnettoman näköinen. - -— Siinä sinä näet, etten minä osaa olla toverien kanssa. - -— Mitä sinä luulet, että luokka sanoisi, jos minä olisin ottanut -vastaan sellaisen lahjan? - -— Täytyykö sinun tilittää kaikki asiat luokalle? Minä en kerro mitään, -enkä välitä siitä, mitä he sanovat, sanoi Onni. - -— Mehän puhumme toistemme kanssa ja silloin kaikki tulee ilmi. Tietysti -minulla on sellaista, josta minä en puhu, mutta uusi kello ei pysy -salassa. - -— Oletko sinä vihainen, että minä tahdoin ostaa sen? - -— En tietystikään. Mutta antaisiko sinun isäsi sinulle rahaa sellaiseen? - -— Minulla on oma tilini pankissa. Isä ei sekaannu minun yksityisiin -menoihini, kunhan tulen toimeen vuotuisella määrärahalla. - -— Sehän on jännittävää. Minä en ole eläissäni kuullut sellaisesta. Nyt -minun täytyy mennä. Kiitos, Onni, ystävällisyydestäsi, sanoi Heli ja -ojensi kätensä. - -Onni tarttui siihen, puristi vahvasti ja sanoi: - -— Hyvästi, Heli. Sinun kanssasi minä voisin puhua. - -Sitten hän nosti lakkiaan yhtä kohteliaasti kuin tavallisille neideille. - -Heli kulki hitaasti portaita ylös. - -— Merkillistä, ettei luokka ollut keksinyt Onnia. Hän oli tullut pari -vuotta sitten kouluun, mistä lie tullutkaan. Kaikki tiesivät, että -hän osasi läksyt parhaiten koko luokalla, mutta muuten hän oli ollut -aivan vieras heille. Hän kuului luokkaan, niinkuin musta taulu tai -lämpöjohto. Ei häirinnyt, mutta ei myöskään merkinnyt mitään. - -— Jos minä olisin poika, niin minä tutkisin häntä, ajatteli Heli. — -Totisesti se kannattaisi. Ehkä hänet voisi vetää toverielämään. Hän -vaikutti tosin noin 30 vuotiaalta, ja halveksisi luultavasti toverien -kehittymätöntä elämää. Mutta tuo kellojuttu oli naivi, Heliä nauratti, -kun hän muisteli Onnin onnetonta katsetta. Olikohan hän sittenkään -tarkoittanut totta? - - * * * * * - -Iltapäivällä Otso, Olli ja Tauno soittivat Iltan ovikelloa. Palvelija -avasi oven ja heidät vietiin hauskaan oleiluhuoneeseen. - -Ilta seisoi pöydän takana. - -— Hyvää päivää. Istukaa, olkaa hyvät, sanoi hän juhlallisesti. - -— Minä tulen pyytämään anteeksi eilistä kommellusta. Neiti Welt -paheksui menettelyäni suuresti ja valittaa, että minä käyttäydyin -sopimattomasti ja julkeasti, puhui Otso yhtä vakavana. - -— Minä annan mielelläni anteeksi. Sanokaa neiti Weltille, että tämä -tapaus huvitti minua suuresti. Sellaiset välikohtaukset virkistävät -vain koleaa tunnelmaa luokalla. - -— Se ei mene häneen, sanoi Otso. — - -— Sanokaa, että se on minun mielipiteeni, joka myöskin on yleinen -Rovaniemellä. Siellä ei tarvita paljonkaan ennenkuin ajetaan ulos. Se -kuuluu seurustelutapoihin siellä. Minä olen iloinen, jos olin teille -pieneksi huvitukseksi, sanoi Ilta. - -— Olli ja Tauno, pankaa mieleenne, sekä anteeksianto, että minun nöyrä -ja kohtelias käytökseni, sanoi Otso. - -— Kaikki on selvää, sanoi Olli. - -— Canossan matka on tehty, lisäsi Tauno. - -— Nyt, pojat, voidaan olla luonnollisia. Tässä on appelsiinejä, mutta -niitä saatte sitten, kun neljäs vieras on saapunut. - -— Kuka se on? - -— Arvatkaa. - -— Tietysti Terttu. Hän on sinun varjosi, sanoi Olli. - -— Keltaisen punainen varjo, sanoi Tauno. - -Samassa ovikello soi, ja Terttu tuli sisään. Hän oli pukeutunut -oranssiväriseen pukuun, joka vielä enemmän korosti hänen punertavia -kasvojaan. Hiusten ja hameen värit sopivat niin huonosti yhteen, että -Tauno kuiskasi Otsolle: - -— Minä tulen merikipeäksi, jos minun täytyy kauan katsella Tertun -väririkkautta. - -— Tule tänne sohvaan, sanoi Ilta. Hän esiintyi kahta vertaa kauniimpana -Tertun vieressä. - -Kaikki istuivat pöydän ympärillä syöden hedelmiä. Puheltiin päivän -jännittävästä tapahtumasta ja muista kouluasioista. - -— Tule antamaan meille illallista Ilta, kuului ovenraosta. - -— Tulkaa tervehtimään, pojat, jos olette vähänkin ihmismäisessä -kunnossa. - -Kaksi pientä poikaa tuli sisään. — Tässä ovat minun veljeni Eero ja -Lauri. Missä Aina on, koska teillä ei ole voileipiä? kysyi Ilta. - -— Aina meni tekemään sovintoa Oskarin kanssa, kun Vihtori on ottanut -Lövgrénin köksän, sanoi Eero. - -— Ja Aina sanoi, ettei hän ikinä palvelisi meillä niin huonosta -palkasta, mutta täällä on muuten niin edullista, kun rouva on poissa. -Ja kyllä Vihtori vielä katuu, kun on syönyt Lövgrénin ruokaa jonkin -aikaa. Täällä ei Ilta neiti osaa panna lukon taa mitään, kertoi Lauri. - -— Ja mistä me nyt saamme ruokaa? kysyi Eero. - -— Tässä on teille appelsiinit kummallekin ja minun kirjoituspöydälläni -on vielä koulueväät, joita minä en syönyt. Ottakaa ne ja menkää -nukkumaan. - -— Ei me vielä. Kello on vasta 7. - -— Saatte vielä nämä rusinat, jos menette sänkyihinne, sanoi Ilta. - -— No, hyvä on. Anna tänne, ja pojat juoksivat pois. - -— Mitä varten sinä lähetät heidät nyt jo makuulle? kysyi Olli. - -— Silloin minä saan olla rauhassa. Sängyssä heillä on hyvin vähän -mahdollisuuksia koiruuteen. Ette usko, miten vaikeaa on kasvattaa -lapsia. Minä olen lukenut kasvatusoppiakin, mutta sitä on hurjan vaikea -sovelluttaa oikeaan paikkaan. - -— Sinäkö niitä kasvatat? kysyi Tauno. - -— Kukas muuten? Äiti laulaa Pariisissa, ja isä on aina työssä. Välistä, -kun ei mikään tepsi, niin minä koetan suggeroida heitä. Kerran minä -sanoin 30 kertaa: »Lauri ei sano rumia sanoja» ja kun minä lopetin, -niin hän sanoi että: »hiisi vieköön suggaamisen». Sitten minä toistin -yhtä monta kertaa Eerolle, että: »Eero on kohtelias Ainalle» ja samana -iltana hän kutsui Ainaa mölyapinaksi. - -— Mutta sinulla on suuri elämäntehtävä, sanoi Terttu. — Me kadehdimme -kaikki sinua. - -— En minä, sanoi Tauno ja Olli yhtyi: - -— En minäkään. - -Otso istui ääneti. Hän huomasi, että Ilta kääntyi vain muitten puoleen, -ei katsonut häneen eikä tarjonnut hedelmiä. Terttu, joka istui lähinnä, -kuori hänelle appelsiinin ja kysyi aina väliin: - -»Eikö niin, Otso? Ajatteletko sinä niin kuin minä? Kuule, Otso?» - -— Minä ajattelen yöt päivät poikien henkistä kehitystä. Se on niin -edesvastuullista. Heihin ei tepsi mikään, sanoi Ilta. - -— Mitä sinä olet koettanut? kysyi Tauno. - -— Välistä minä luen heille, jonkin ylevän runon, esim. Koskenniemen: -»Pietari Särkilahden», mutta sille he tukkivat korvansa. Toisinaan minä -kerron jaloista miehistä Myhrbergistä, Screvolasta tai Diogeneesta, -mutta heissä ei ole vastakaikua sellaiseen. - -— Kamalaa! Kenessä olisi vastakaikua tuohon! Mistä sinä olet keksinyt -tuollaista? - -— Isä vaatii, että pojat tulevat hyvin kasvatetuiksi ja mitä minä teen? -Minä kysyin tädiltä ja hän neuvoi tällaista menettelyä. Lauri sanoo -aina: »anna jalojen miesten olla, heillä on mahtanut olla vihoviimeinen -elämä.» Parhaiten heihin tepsii, kun minä laulan heille. - -— Etkö sinä laulaisi meillekin, pyysi Otso. - -— En, sanoi Ilta lyhyesti. - -— Laula nyt, hyvä Ilta, pyysi Tauno. - -— No, koska sinä pyydät, sanoi Ilta hymyillen ja meni soittokoneen luo. - -Hän valitsi ensin iloisen laulun, mutta siirtyi vähitellen -tunteellisiin ja surullisiin säveliin. - -Välillä hän hymyili Taunolle, ja tämä tunsi, että tunteet oli -tarkoitettu hänelle. Mutta Olli seisoi koneen takana ja tapasi -monta kertaa Iltan syvän katseen. »Sillä tavalla ei tyttö katsele -tarkoittamatta mitään», ajatteli hän. - -Terttu kumartui yhtenään Otson puoleen ja kysyi puoliääneen jotakin. -Mutta vastaukset olivat hajamielisiä, sillä Otso ajatteli, että Iltan -iho oli luonnottoman valkea. Hiukset pitäisi peittää liinalla, niitä -teki väkisin mieli koskettaa. Ja sellaisia silmiä ei Otso ollut -ennen nähnyt. Koko Helsinki tiesi, että ne olivat kauneimmat silmät -kaupungissa. Kunhan tuon hermostuttavan Tertun pää ei taas häiritsisi -näköalaa. Tyttöjen välillä voi totisesti olla suuri ero. - -— Sinä olet niin onnettoman näköinen, Otso, kuiskasi Terttu. - -— Minä olen jukin iloinen, vastasi tämä ja ajatteli: »Ilta on vihainen -minulle. Mitä minä olen tehnyt?» - -Iltan isä tuli kotiin ja tervehti. Hän ei istuutunut, vaan seisoi ja -kysyi Iltalta pikkupoikien vointia. - -— Ovatko he saaneet ruokaa? Osaavatko he läksynsä? - -— En minä tiedä läksyistä. Minulla oli vieraita, sanoi Ilta. - -— Jaha, jaha. Neuloitko sinä Laurin taskun? Hän valitti, että se oli -rikki, jatkoi isä, huomaamatta Iltan levottomuutta. - -— Nyt meidän täytyy lähteä, sanoi Terttu, ja kaikki hyvästelivät. - -Otso jättäytyi viimeiseksi. Hän ei mennyt ulos ovesta, vaan kääntyi -Iltaan ja kysyi: - -— Mitä varten sinä olet vihainen minulle, Ilta. - -— Sen sinä voit itse keksiä. - -— En voi mitenkään. Sano nyt taikka — — — - -— Taikka mitä? - -— Taikka saat syyttää itseäsi, jos jotakin tapahtuu. - -Ilta ymmärsi, että jotakin tapahtuisi, ja sen tähden hän sanoi: - -— Sinä olit ilmiantamaisillasi minut Rosaprosalle. - -— Minäkö? Mitenkä? Älä nyt. - -— Mitä sinä sitten aioit sanoa, kun sinä aloit että: »se neiti oli vain -— — —» - -— Sinä aioit sanoa, että: »se neiti oli vain Ilta». Minä en välitä -sellaisesta, että sinä sanoit, että minä käyttäydyin kuin vanha lehmä, -se voi sopia toverille. Mutta kavallus on katalaa. - -— Usko minua, Ilta. Minä en olisi ilmiantanut sinua, sellaista ei -kukaan kunnon toveri tee ja kaikkein vähimmin meidän luokkalainen. Minä -olisin vain sanonut, että se neiti oli hassu, eikä osannut käyttäytyä -kunnolla rouva Hanhikoskea kohtaan ja että minä vain pidin opettajan -puolta. - -— Minä uskon sinua, Otso, ja nyt minä olen pahoillani, että minä -epäilin luokan kunnollisinta poikaa, sanoi Ilta ja ojensi kätensä. - -— Ilta, minulta puuttuu lusikka, kuului tuomari Pohjan ääni -ruokahuoneesta. - -— Hyvästi, Ilta. Nyt minä menen, sanoi Otso heittämättä Iltan kättä. - -— Joudu, Ilta, kiiruhti tuomari. Ilta veti kätensä irti ja hymyili. - -Kun Otso tuli kadulle, seisoivat Olli ja Tauno oven ulkopuolella. - -— Vai sinä keität soppaa ominpäin? sanoi Olli uhkaavasti. - -— Mitä se merkitsee? Etkö sinä voinut tulla samalla kertaa pois? kysyi -Tauno. - -— Minulla oli asiaa Iltalle. Miksi ette menneet saattamaan Terttua, kun -on näin myöhäistä? - -— Vai Terttua? Sinähän häntä hakkailit koko illan, sanoi Olli. - -— Hyvästi nyt. Minä en halua riitaa, mutta jos te haluatte, niin kyllä -minä pian käännän teidät nurin, sanoi Otso. - -— Tule, Tauno. Ihmiset katsovat meitä, sanoi Olli, joka oli pieni ja -hintelä. Hän ei pystynyt ottelemaan Otson kanssa. - -Otso kääntyi toiselle suunnalle. - -— Ilta on intresantti luonne, sanoi Tauno. - -— Näkee, että hän on kärsinyt hurjan paljon. Sellainen kehittää, sanoi -Olli. - -— Muut luokan tytöt eivät ole läheskään, niin syviä hengeltään. Minä -en tarkoita sellaista kuin algebraa, vaan yleisinhimillistä kehitystä, -sanoi Tauno. - -— Niin minäkin. Ja mahdottoman kaunis. Rumat tytöt ovat usein eri -arvokkaita, mutta kun Terttu ja Ilta ovat vieretysten, niin ei tule -ajatelleeksi Tertun arvoa juuri silloin. Huomasitko sinä, että Ilta -antoi minulle suurimman appelsiinin? Hän valitsi sen itse. - -— En. Minä ajattelin tässä vain, että hän ei laulanut, kun Otso pyysi. - -— Sinun pyynnöstäsikö hän sitten lauloi? - -— Etkö sinä huomannut sitä? Hän kielsi jyrkästi Otsolle, sanoi Tauno. - -— Hyvästi, tästä minä lähden, sanoi Olli. - -— Hyvästi. - - - - -VI - -MERIN LUONA. - - -Meriä kutsuttiin puhelimeen. - -— Täällä puhuu Ilkka. Suo anteeksi. Minä olen koettanut saada käsiini -poikia, mutta se on ollut mahdotonta. He ovat ulkona tai heillä -ei ole puhelinta tai he eivät osaa jommaa. Tauno Sarkamaakin on -hammaslääkärissä. - -— Kyllähän minä suon tuon kaiken anteeksi, koska pyydät, mutta -minkätähden sinä sitä latelet minulle, nauroi Meri, joka heti aavisti, -mistä kenkä puristi. - -— Oletko sinä ratkaissut jomman tehtävät? - -— Olen minä. Ne olivat vaikeita. - -— Epäinhimillisiä! Dauphin on viime aikoina ahdistanut minua, enkä minä -uskalla mennä kouluun osaamatta läksyä. Etkö sinä vihjaisisi tässä -puhelimessa, mihin suuntaan todistukset käyvät? - -— Ensimmäisessä tehtävässä kierrät kuvion 180° janojen yhtymäpisteen -ympäri, sitten vedät kohtisuorat toisen janan ja sen yhdensuuntaisen -päätepistettä vastaan. Todista, että sen uuden kuvion kohtisuorat -suhtautuvat toisiinsa niinkuin ne alkuperäiset janat. Silloin ovat -vastaavat kulmatkin — — — - -— Seis, Meri, seis! Kylmä hiki vuotaa pitkin minun ohimoitani, ja iho -nousee kanannahalle. - -Meri nauroi. - -— Kuinka sinä kuvittelet, että minä voin selittää neljä monimutkaista -tehtävää tässä puhelimessa ja vielä ilman kuviota? - -— Dauphin on niin irooninen — — — - -— Tule siis tänne, niin minä selitän. - -— Jos minä häiritsen sinua? Siks' toisekseen on noloa tulla tytön luo -oppimaan. - -— Mitä turhia! Sinähän olit poissa koulusta viime tunnilla. - -— No, minä huikkaan heti sinne. Kuule, Meri. Aukaise itse ovi, kun minä -soitan, se on mukavampaa. - -— Kyllä minä. Älä nyt kursaile. - - * * * * * - -Ilkka oli joskus ollut toverikutsuilla Haavistolla ja ihaillut -Merin hienoa kotia. Sittenkin hän ihmetteli uudelleen, että se näin -tavallisena torstaina oli yhtä tyylikäs ja taiteellinen. Hänellä oli -iso koti maalla, jossa hänen isänsä omisti suuren liikkeen. Siellä oli -komeaa, mutta ei näin hillityn maukasta. Se, joka asui vuokrahuoneessa, -oli erikoisen herkkä tällaiselle kodille. - -Meri vei hänet omaan huoneeseensa. - -Ilkka ajatteli, ettei ollut ihme, että Meri oli siro ja hieno, kun hän -oli kasvanut tällaisessa huoneessa. - -— Istuhan sohvaan, niin minä mahdun viereen. Silloin nähdään hyvin -samasta vihosta. Tässä on sinulle kynä, sanoi Meri. - -Ilkasta oli hauskaa, kun heti käytiin kiinni läksyihin, muuten olisi -ehkä ollut noloa istua näin kahden kesken. - -— Minä en ole ennen ratkaissut matikan tehtäviä vaalean sinisellä -sohvalla. Siirrä ainakin tuo taiteellinen kielomaljakko etemmäksi, -muuten ei tule mitään tieteellisestä työstä, sanoi hän. - -— Vedä itseesi ensin niitten tuoksua, sanoi Meri ja kallisti maljakkoa -Ilkan puoleen. — Oletko sinä tuntenut mitään niin puhdasta ja samalla -huumaavaa? - -— Kun on nälkä, niin hyvän pihvin haju on vielä parempi. - -— Ota takaisin sanasi, taikka geometriasta ei tule mitään, torui Meri. - -— Heti paikalla. Kielojen tuoksu on suloisin. - -— Minusta matematiikka sopii kaikkeen. Matemaatikot ovat esimerkiksi -usein soitannollisia. - -Meri alkoi selittää tehtäviä. Hän viittasi vain hiukan ja antoi Ilkan -itse keksiä suurimman osan todistuksesta. - -— Käytätkö sinä aina kotona esiliinaa, Meri? keskeytti Ilkka. - -— Melkein aina. Miten niin? - -— Se on mukavan näköistä ja eri kodikasta, mutta kaikkea muuta kuin -jommamaista. Ei ainakaan tuollainen vaalea kukikkainen. - -— Älä sitten katsele sitä, ja Meri jatkoi selittelemistään. - -— Sinulla on kiva sormus se sopii ruskeaan käteen. - -— Paremmin se sopisi Iltan liljakäteen. - -— Minusta tumma iho on parempi, ainakin pienelle ja vilkkaalle. - -— Nyt älä keskeytä enää. Katsos tässä on kaksi yhtenevää kolmiota. - -Puolessa tunnissa oli läksy valmis. - -— Kiitos, Meri. Minä en olisi ominpäin keksinyt yhtäkään todistusta, -sanoi Ilkka ja nousi lähteäkseen. - -— Dauphin selitti ne osittain tunnilla. Mutta istu vielä vähän aikaa, -niin juodaan teetä yhdessä. Minulla ei ole halua syödä ruokahuoneessa. -Isällä on ulkomaalainen vieras ja siellä puhutaan vain ranskaa. - -— Sinähän olet niin ihastunut kaikkeen ranskalaiseen, sanoi Ilkka ja -istuutui uudestaan. - -— Ei kukaan ihminen ymmärrä ulkomaalaisten ranskaa. Kuulisit Helin -ja minun puhuvan, niin ymmärtäisit joka sanan, sanoi Meri ja painoi -soittonappulaa. - -Valkomyssyinen tyttö toi tarjottimen, jolla oli teetä ja maukkaita -voileipiä. - -— Nyt me saamme samoja sandwitchiä kuin ulkomaalainen, sanoi Meri ja -sytytti seinälampun, jonka valoa himmeä punainen varjostin lievensi. - -Ilkkaa kainostutti vähän. Hän oli tottunut seurustelemaan vapaasti -tyttötoverien kanssa. Koulussa väliajoilla ja kutsuissa hän oli paras -seuranpitäjä. Mutta täällä he olivat kahden kesken, ja Meri oli niin -oudon naisellinen. Ja koko huone oli kuin pyhättö. Tilanteessa oli -pientä jännitystä. - -Meri puolestaan oli aivan tasapainossa. Hän alkoi puhua kuin emäntä, -jonka velvollisuus oli johtaa keskustelua. - -— Minä olen lukenut intresanttia kirjaa. Kaksi ihmistä rakastavat -toisiaan, mutta tytön isä on rikollinen, ja sentähden tyttö ei ota sitä -nuorta lääkäriä. - -— Mikä siinä on esteenä, jos tyttö itse on kunnollinen? - -— Isän rikollisuus ei ole vielä tullut ilmi, ja tyttö ei tahdo tuottaa -häpeää sille lääkärille, jos se kerran tulisi ilmi. - -— Pötyä. Useimmilla ihmisillä on häpeää sukulaisistaan. Minullakin -on serkku, joka aina menee naimisiin toukokuussa ja eroo syyskuussa. -Kesällä hän tahtoo nauttia maaelämästä, ja huvilalla olisi yksinäistä -ilman rouvaa. Talvet hän on ulkomailla, ja silloin rouva olisi -haitaksi, sekä mukana että kotona. - -Meri nauroi ja sanoi: - -— Kyllä sinä osaat! Mutta tyttö siinä kirjassa pelkäsi sitäpaitsi, -että hän olisi perinyt isänsä rikollisen luonteen. Lääkäri oli hurjan -jalo ja etevä. Kerrankin hän puristi tuskassaan nyrkkiä niin, että -sormen nystyrät tulivat valkoisiksi, mutta potilailleen hän oli yhtä -kärsivällinen kuin ainakin. - -— Miksi hän ei ottanut toista tyttöä? Ei niissä ole niin suurta eroa, -sanoi Ilkka. - -Meri katsoi häntä silmiin hieman pilkallinen hymy suupielessä. - -— Minä tarkoitin, että tytöillä on jukin suuri ero, sanoi Ilkka -nopeasti. - -Meri nauroi ja jatkoi: - -— Sinä voit uskoa, että tyttö kärsi, etenkin kun hän ei voinut -selittää syytä kieltoonsa. Sillä hän rakasti isäänsä ja valvoi öillä, -tukehduttaen valitukset lakanaansa. - -— Tuollainen ei ole luonnollista. Oikeassa elämässä ei ole ongelmia. - -— Olipa Onni Joellakin aikamoinen ongelma, silloin kuin Otso oli -sotkenut hänet Hanhikosken selkkaukseen. - -— Pientähän aina sattuu. No, miten kaikki selvisi? - -— Arvaa. - -— Isä joutui auton alle ja lääkäri lohdutti tyttöä kuolinvuoteella. - -— Huonot kirjailijat vain antavat sen kuolla, jonka pitäisi kuolla. -Eihän todellisessa elämässäkään käy niin. — Lääkäri ja tyttö joutuivat -hengenvaaraan — — — - -— Ei minusta sellainenkaan temppu todista prima kirjailijaa. - -— Sepä ei ollutkaan helppohintainen hengenvaara, niinkuin haaksirikko, -tulipalo, kuiluunsuistuminen, tai vihainen härkä. He tulivat lähelle -sähkökorkeajännitystä ja olivat saamaisillaan niin monta volttia, että -kuolema seuraisi silmänräpäyksessä. - -— Lapinlahteen sellainen kirjailija on passitettava. Sähköiskut joko -saadaan tai ei. Niitä ei voi olla saamaisillaan. Ja mitenkä heillä oli -tilaisuus kronia korkeajännitysjohtoja? - -— Lääkärin laboratoriossa, jossa hän kokeili valoparannusta. - -— Ensi luokan nerontuote! Etkö sinä käsitä, että — — — - -— Älä nyt eksy fysiikkaan. Tämä ei ole tieteellinen kirja, vain -psykologinen. Tunteet ja sellaiset ovat pääasioita. - -— Vai sillä tavalla! No, miten se loppui sitten? - -— Silloin ei tyttö voinut peittää, että hän rakasti lääkäriä, ja he -löysivät toisensa. - -— Tuliko isä siitä vähemmän rikolliseksi? - -— Ei, mutta mikään muu ei nyt merkinnyt heille mitään. - -— Kuin mikä? - -— Että he rakastivat toisiaan. - -— Eikö sen tytön perityt taipumuksetkaan? - -— Lääkäri huomasi, että se, jolla on niin kauniit silmät, kuin sillä -tytöllä, ei voi tehdä rikosta. - -— Vai niin. — Sinäkään et voi koskaan tehdä rikosta, Meri, sanoi Ilkka -ottaessaan uutta voileipää. - -— Ilkka on ovela, ajatteli Meri. Ääneen hän sanoi: - -— Onko sinusta ruumiillinen vai henkinen kärsimys vaikeampaa? - -— Eri tavalla. Koti-ikävä on pahempaa kuin lievä kaulatauti, mutta -liikavarpaat ovat kamalampia kuin suru kotimuistutuksesta. - -— Omatunnon tuskat ovat julmempia kuin hammassärky. - -— Eipä olekaan. Sinä et voi verrata, sillä sinulla ei luultavasti ole -ollut omantunnon vaivoja. - -— On. Kerrankin minä unohdin viedä isän tärkeän kirjeen postiin. Minä -panin sen seuraavana päivänä enkä uskaltanut kertoa isälle. Kyllä -minulla oli kauhea olo. Kirje tuli kuitenkin ajoissa perille, ja minä -luulin, että omatunto tulisi tyytyväiseksi — mutta vieläkös mitä! - -— Sinulla on jukin vaativainen omatunto. Mitä sinä sitten teit? - -— Minä kärsin kaksi viikkoa. Sitten isä lähti matkalle, ja minä -kirjoitin ja kerroin. Isä oli suurenmoinen. Hän ei puhunut asiasta -sanaakaan, vaan lähetti minulle valokuvauskoneen. - -Ilkka mietti, että hänenkin olisi tunnustettava jotakin, nyt kun -Meri oli näyttänyt luottavansa häneen. Oli vain niin vaikeaa löytää -sopivaa rikkomusta. Niitä oli kylläkin monta varastossa, mutta ne eivät -soveltuneet tähän hienoon tunnelmaan. - -— Kerran minä ammuin postineidin kissan. Sen nimi oli Kroketti, aloitti -hän. - -— Sehän oli kaameaa! Etkö sinä tunnustanut? - -— En minä ole vieläkään tunnustanut. - -— Älä! Suuttuiko se neiti? - -— Hän piti kamalaa meteliä. Ajattele, hän syytti isää kissanmurhasta. -Isä oli kerran potkaissut sitä, kun se oli tiellä. - -— Etkö sinä kertonut isällesikään? - -— Isä ei kysynytkään. Hän sanoi postineidille, ettei hän koskaan -tuhlaisi ruutia mokomalle elukalle. - -— Ilkka parka, sinulla mahtaa olla paha elämä. Etkö voisi vielä -tunnustaa? - -Ilkka nauroi makeasti. - -— Minä en ole ajatellut sitä kissaa puolta päivääkään. - -— Mutta nyt, kun sinun omatuntosi on herännyt, niin tulet ajattelemaan -sitä alituisesti. - -— Parempaa minulla on ajateltavaa. - -— Lyödäänpä vetoa, että sinä ajattelet sitä monta kertaa illalla ja -yöllä ja huomispäivänä. - -— Sitä minä en tee. Mutta sinä et saa muistuttaa minua siitä. Lyödään -vetoa valkoisesta hevosesta. - -— Mitä? - -— Se merkitsee, että voittaja saa pyytää, mitä haluaa. Ei kuitenkaan -ihan mahdottomuuksia. - -— Hyvä on. Sinä ajattelet Krokettia, ainakin kerran joka tunnilla -koulussa, sanoi Meri ojentaen kätensä. - -Ilkka tarttui siihen ja erotti sitten kädet vasemmalla kädellään. - -— Nyt minä näytän sinulle valokuvia kesähuvilaltamme. Minä olen itse -ottanut ja kehittänyt ne. - -Kello oli jo paljon, kun Ilkka sanoi jäähyväiset. - -Meri saattoi häntä eteiseen. Rouva Haavisto kuuli heidän puheensa ja -tuli tervehtimään. Hänellä oli hieno iltapuku yllään, ja hän muistutti -Meriä. - -— Hauskaa, että Merillä oli seuraa. Hän on niin paljon yksinään. - -— Minä tulin kysymään läksyjä, sanoi Ilkka. — Viivyin vahingossa näin -kauan. - -— Meillä oli hyvin hauskaa. - -— Mitä te leikitte? kysyi rouva Haavisto. - -— Eihän me leikitty. Me puhelimme ja — teimme muuta. - -Ilkka katsoi Meriin. Hän arvasi, että Meri oli sanomaisillaan: »löimme -vetoa». - -Rouva Haavisto meni taas sisään. - -— Äsken minä ajattelin Krokettia, tunnusti Ilkka. - -— Sitä ei lasketa. Minä melkein muistutin sinua. - -— Sinä olet kiva tyttö. Kiitos hauskasta illasta. - -— Hyvästi. Kiitos itsellesi. - - - - -VII - -RUOTSIN TUNTI. - - -Oli väliaika koulussa. - -— Tämän viikon kirjoitukset ovat keskinäisestä sopimuksesta menneet -penkin alle, sanoi Aissi. - -— Sinä ehdit tanssia ja huvitella välillä. Ajatteles Miiliä ja minua, -jotka luemme kuin hevoset, ja kuitenkin ehdot häämöittävät taivaan -rannalla, huokasi Siiri. - -— Minä en tiedä hevosten lukuintoa, mutta kyllä minä luulen, että nekin -pillastuisivat, jos saisivat tehdä työtä, niinkuin me tällä viikolla. -Kaikki muut ovat hermostuneet, paitsi Meri ja Heli, sanoi Sylva. - -— Ihmekö se. Heidän ei tarvitse avata kirjaakaan. Joka luokalla on aina -harmillisia olentoja, jotka osaavat ihan itsestään, sanoi Terttu. - -— Kunpa saataisiin olla tuntikaupalla, niinkuin työmiehet ja opettajat -itse. Arvosanat pitäisi olla jossakin suhteessa siihen, kuinka paljon -aikaa me käytämme työhön. Meidän täytyy aina tehdä urakkatyötä, sanoi -Ilta. - -— Minä en ainakaan suoriudu ilman työtä ja kyllä minä olen nähnyt -Merinkin vilkaisevan kirjaan, sanoi Heli. - -— Mutta katsokaa poikia. Heissä ei huomaa rasitusta eikä pelkoa -läksyistä. Tuolla he seisovat ja keskustelevat Fordeista ja Fiateista. -Luulisi, että jokaisella on oma auto tai ainakin, että jokainen aikoo -ostaa sellaisen ensi viikolla. - -— He ottavat luvut luonnollisemmin kuin me, sanoi Miili. - -— Sentähden heidän päänsä ei sekaannu. Onneksi on lauantai. Yksi -lukupäivä lisää ja minun pääni olisi vispilöity sekaisin. Aivot -tunkisivat suuonteloon, silmät putoisivat tyhjään otsakoppaan ja kieli -katkeisi niinkuin lyijykynä, jota painetaan liikaa, sanoi Eila. - -— Minusta taas eri aineet alkavat mennä sekaisin, sanoi Tuovi. -Minä laulan pian historian läksyn ja todistan algebraa saksaksi ja -piirustusvihkoon tulee väritettyjä sylinterejä ja kartioita. - -Kello soi, ja kaikki alkoivat haluttomasti marssia viimeiselle tunnille. - -— Olisi edes Deutscheprosan tunti! Mutta synkkä Père Lachaise vie -elämänhalun viimeiset rippeet, sanoi Sylva. - -— Ilkka ja Otso, kulkekaa siivolla portaissa, viitsitte vielä telmiä, -sanoi Aissi kärsimättömästi. - -— Tytöt ovat kamalia tänä päivänä. Minä en, kissa vie, jaksa kuulla -teidän naukumistanne, sanoi Otso. - -Meri katsoi Ilkkaa, joka harmistuneena kääntyi pois. Otsan »kissa vie» -oli muistuttanut hänelle Kroketin. - -Maisteri Kalvo oli hyvä opettaja, mutta synkkä ja vaativainen. Ei -kukaan ollut nähnyt hänen nauravan. Kerran oli Väinö lyönyt vetoa Ollin -kanssa siitä, että hän saisi Père Lachaise'in nauramaan. Seuraavassa -konventissa koko luokka tarkkasi, kun Väinö koetti parastaan. Hän -kertoi hauskoja juttuja ja oli tosiaankin niin huvittava, että -kaikki kerääntyivät kuuntelemaan ja nauramaan. Mutta maisteri Kalvo -kuunteli hajamielisenä, nyökkäsi vähän päällään, eikä vetänyt suutaan -pienimpäänkään hymyyn. - -Maisteri antoi takaisin kirjoituksia, ja luokka kuunteli ikävystyneenä -virheitten selityksiä. - -Kädestä käteen kierteli paperi, jota vuoroon luettiin. - -Heli huomasi, että maisteri katsoi epäilevästi pitkin rivejä. Nyt hän -varmaankin keksii paperin. Eila ojentaa sen Kai Blålle, joka kumartuu -lukemaan sitä. Tauno huomaa sen ja lukee myöskin. - -Heli koetti antaa merkin, että toverit varoittaisivat poikia, mutta -maisteri katsoi häntä juuri silloin. Hän oli kuin käärmeen lumoissa, -ei voinut liikkua eikä pelastaa tovereita. Kaikki muutkin alkoivat -huomata, mikä vaara uhkasi. Kai ja Tauno vain istuvat rauhassa ja -nauravat sille, mitä he lukevat. - -Maisteri kurottautuu eteenpäin, Väinö työntää Taunoa selkään ja samassa -kuuluu terävästi: - -— Kädet ylös Sarkamaa ja Blå. Eila Meriaho ottaa paperin, joka putosi -pulpetin alle, ja tuo sen tänne. - -Eila haki joka taholta, hätääntyi yhä enemmän ja pisti paperin -Tertun kengän varresta sisään. Hän oli polvillaan lattialla ja selin -opettajaan. - -— No, saanko minä sen? kysyi opettaja. - -— Minulla ei ole sitä, sanoi Eila hermostuneesti. - -— Jatkamme siis työtä, sanoi maisteri, ja luokka rauhoittui. - -Kesti noin neljännestunnin, ennenkuin vihot olivat lopussa. Tällä -ajalla Terttu koetti saada paperin käsiinsä, mutta joka kerran, kun -hän kumartui tai liikahti, katsoi maisteri häneen. Kaikki ne, jotka -tiesivät, että paperi oli Tertun kengässä, alkoivat pelätä. Sylva -yritti nyt saada sitä pois vedetyksi, mutta heti kuului: - -— Sylva Gran istuu hiljaa tunnilla. - -— Mikä Tertulla on? Hän on kuin tulipalo, hiukset ja posket ja otsa -hehkuvat, kuiskasi Siiri Tuoville. - -— Père Lachaise leikkii kuin kissa hiirellä. Tertulla on paperi, sanoi -Tuovi. - -— Kahdeksasluokka ei ole ollut tänään huvitettu opetuksesta. Mikähän -siihen on syynä? kysyi maisteri. - -Hän katseli pitkin rivejä rypistäen kulmakarvojaan ja jatkoi: - -— Mitä Heli Sarkamaa arvelee? - -— Me olemme kaikki väsyneitä tänäpäivänä, vastasi Heli varovaisesti. - -— No, tutkitaanpa nyt hiukan, mitä tämä uupunut luokka harrastaa. Ehkä -Terttu Kosu kertoo, mikä on hauskempaa kuin ruotsin vihkojen tarkastelu. - -— Ei mikään, ei yhtään mikään, sanoi Terttu nopeasti ja onnistui -potkasemaan matalan kenkänsä pulpetin alle. - -— Siis ruotsin kielen tunnit ovat Terttu Kosun suurin huvitus? - -— Minä tarkoitin, että, että — — — - -— No? - -— Että mikään muu ei huvittanut minua, änkytti Terttu. - -— Terttu Kosu astuu luokan eteen vakuuttamaan samaa, sanoi maisteri. - -Terttu koetti viivytellä, muta siinä ei auttanut verukkeet. Hänen -täytyi tulla esiin. - -— Missä toinen kenkä on? - -— Se putosi. - -— Näin oppineet neidit eivät tietysti ehdi parsia sukkiaan, sanoi -maisteri ja osoitti Tertun isoa varvasta, joka pisti ulos sukasta. — -Eila Meriaho tuo kengän tänne ja nyt ilman mitään salatemppuja. - -Kun Eila toi kengän, otti maisteri siitä kokoon rypistetyn paperin. - -— Menkää nyt paikoillenne, niin minä luen tämän asiakirjan, jonka -säilytyspaikka oli hiukan omituinen. - -Tertun hermot eivät enää kestäneet — hän alkoi nyyhkyttää pää käsiä -vastaan. - -— Itke niin, ettet häiritse, sanoi maisteri ja alkoi lukea paperista: - - »Tunti on kuiva ja luokka se nukkuu, - vihkojen takana maisteri kukkuu. - Päivä on pilvessä, kukaan ei valvo, - kaikkien päällä on pimeä Kalvo. - - Nurkassa vinkuvat rotta ja hiiri - siellä on kaksoiset Miili ja Siiri. - Helvi ja Tuovi ne paikoillaan nyökkää, - Otso vain Väinöä kynällä työkkää. - Kuka on luokassa suurempi pylväs, - Meri vai Onni tuo mestari ylväs? - - Olli hän neuvoo keikari Jyrkiä, - Eilakin tahtoo luokalta pyrkiä. - Koruina meillä on Aissi ja Ilta - Otson ja Taunon taistelusilta. - Yksi on joukossa leppäkerttu, - punaisen hohtava tyttö, Terttu. - - Nyt en mä jaksa tunnilla valvoa, - kuunnella kuivaa maisteri Kalvoa. - Tässä on totta ja tässä on pilkkaa, - älkää vain epäilkö ovelaa Ilkkaa.» - -Luokka istui kauhun valtaamana, Père Lachaise'in kanssa ei ollut -leikkiminen. - -— Tämä on kai tarkoitettu käännettäväksi luokalla, koska se on tuotu -esille ruotsin tunnilla. Tosin se ei ole mestariteos, poljento muuttuu -välillä ja epäselvyyksiä esiintyy. Mutta otamme sen nyt kuitenkin -tarkastuksen alaiseksi. Terttu pyyhkii silmänsä ja alkaa kääntää. -Selvällä äänellä pyydän. - -Terttu nousi vapisevana ja alkoi: - -— Lektionen är torr och klassen sover — — — kunnes hän tuli -kolmanteen riviin, jolloin hän pysähtyi. - -— Miksi Kalvo on kirjoitettu isolla kirjaimella? kysyi maisteri. - -— Koska se on nimi. - -— Jaha, siis minun nimeni. Ei käännetä sanalla »hinna», vaan se on -Kalvo. No? - -— Himlen fördystras av den mörka Kalvo, nyyhkytti Terttu. - -Luokka ei nauranut, sillä pelko jääti sydämet. Mitenkähän tämä loppuu. - -— Onni Joki jatkaa, kuului määräys. Tämä nousi ja käänsi sen, saatuaan -paperin, rauhallisesti ja sujuvasti viimeiseen säkeistöön asti. - -— Vai Ilta on taistelusilta? Sepittäjä on nähtävästi ajatellut siltaa, -jota Sven Dufva puolusti ryssää vastaan. Tauno ja Otso, Sven Dufva ja -ryssä! - -Keskellä kaameaa hiljaisuutta kuului Eilan tyrskinä, jonka hän -kauhuissaan tukehdutti nenäliinalla. - -— Tämä huvittaa siis Eila Meriahoa. Onnittelen hyvää makua. Ilkka Paso -jatkaa. - -— Ilkka käänsi rohkeasti, mutta käytti kuiva sanan käännöksenä -»trevlig» sanaa. - -— Merkitseekö kuiva »trevlig»? - -— Ei, mutta kiva merkitsee. - -— Siinä ei seisoi kiva, vaan selvästi kuiva. - -— Se on kirjoitusvirhe, tarkoitus oli käyttää kiva sanaa. Se on ainoa -sopiva sana, sanoi Ilkka varmasti. - -— Ilkka Paso näkyy tietävän sepittäjän ajatukset ja tarkoituksen. - -— Koko luokka tietää, että — — — - -— Istu. Luokka ja minä olemme yhtä mieltä tässä asiassa. Minä olen siis -kiva ja kahdeksas luokka on myöskin kiva. — Kootkaa vihot, tunti on -loppunut. - -Maisteri Kalvo nousi ja poistui pitkin, harppaavin askelin. - -— Kiva, kiva, kiva, huusi Heli niin pian kuin vähän toinnuttiin. - -— Ihme on tapahtunut! Père Lachaise ei rangaissut, vaikka oli mainio -tilaisuus, sanoi Väinö. - -— Hän on tosiaankin kiva mies, minä rakastan häntä, innostui Eila. - -— Mutta sietämättömän irooninen, sanoi Otso. - -— Kun hän kutsui sinua ryssäksi! nauroi Siiri. - -— Eipä, vain Taunoa. - -— Sven Dufva, sopiikin paremmin, hihitti Miili. - -— Kyllä minä teille näytän — — — - -— Älkää nyt riidelkö, kun päästiin näin helpolla. Minusta maisteri oli -jalomielinen, sanoi Ilkka. - -— Mutta sinä sietäisit aika rangaistuksen, Ilkka. Kirjoittaa tuollaista -roskaa! torui Meri. - -— Mitä teidän tarvitsi hutiloida, niin että se tuli ilmi. - -Terttu Kosu ei ottanut osaa luokan rupatteluun. Hän kokosi kirjansa -ja lähti pois. Häntä kaiveli reikä sukassa ja opettajan pisteliäs -puhe. Ilkkakin oli epähieno kutsuessaan häntä »punasen hohtavaksi» ja -»leppäkertuksi». Mutta, mitä hän välitti tovereista. Heillä ei ollut -sydäntä eikä sääliä. Ilta oli muka ystävä ja kuljetti häntä mukanaan. -Mutta sekin oli vain itsekkyyttä. Ruma tyttö-ystävä on hyvä tausta -ja vaaraton seura. Se, jolla itsellään ei ole mitään jännittävää -elämässään, ihailee kaksin verroin loistavan toverin elämyksiä. Ja -Iltalla täytyi olla ihailijoita ja uskottu, jolle kertoi voittonsa. - -Tästälähin hän olisi Kestilän tyttöjen kanssa. He olivat kilttejä, -eivätkä loistaneet niin, että toinen oli vain kuin varjo heidän -seurassaan. Tietysti he eivät olleet niin eteviä kuin Meri ja Heli, -mutta heidän kanssaan oli hauska olla. Kun he vain eivät aina nauraisi. - -Heli ja Meri kulkivat kotiin päin, kun Ilkka saavutti heidät. - -— Sinä olet voittanut, Meri, sanoi hän heti. — Joka kerran kuin minä -näin sinut, minä muistin Krokettia. Vaadi nyt mitä tahdot. - -— Minä ajattelin juuri, että tämä ei ole oikein rehellistä. Päätetään, -että sinä olet maanantaiaamuun asti ajattelematta sitä. Minä en ole -silloin muistuttamassa sinua, sanoi Meri. - -— Ei se auta. Heti aamulla herättyäni minä muistin eilistä kivaa iltaa -ja sitten sitä siunattua kissaa. Koulumatkalla toi jokainen koira ja -hevonen sen mieleen. - -— Oletteko te hassuja? kysyi Heli. — Mitä yhteisiä kissoja teillä on? - -Meri kertoi eilisestä vedosta. - -— Sano nyt heti, mitä minun on annettava, muuten en saa pyhärauhaa. - -— Sinun pitää kirjoittaa runo minusta ja sinusta ja kissasta. Sen pitää -olla taiteellinen ja ylevä ja hauska. Sinähän olet mestari, niinkuin -tänäpäivänä nähtiin. Älä vain muuta poljentoa kesken tai kirjoita -epäselvyyksiä, määräsi Meri. - -— Hyvä, vahvisti Heli. - -— Etkö sinä vaihtaisi sitä kahviin Fazerilla. Minä pyydän Helin ja -Taunon mukaan. - -— En, mutta lisään sen vaatimuksiin!, nauroi Meri. - -— Lopeta jo, sinähän olet kamala velkoja. Mennään iltapäivällä -Fazeriin, esimerkiksi kuudelta. Siihen mennessä minä kirjoitan jotakin, -sanoi Ilkka. - -— Ei se käy. Minun täytyy mennä äidin ja isän kanssa suurille -päivällisille pankinjohtaja Kuusijuurelle. Ne alkavat seitsemältä. - -— Etkö ennätä ennen sitä? kysyi Ilkka. - -— Aavistatko sinä mitä minun on tehtävä ennen sitä, Ilkka parka? - -— Pestä kasvot ja vetää toinen hame päällesi. Kengät voit kiilloittaa -ennen. - -— Hätäkö silloin olisi lähteä. Kuule nyt. Ensin minä menen kampaajalle, -äiti vaatii, että minun hiukseni ovat sivistyneet. Sitten minä -koettelen uutta pukua. Äiti määrää siihen monta muutosta, ja -ompelijatar tuo sen sitten takaisin viime tingassa. Isä on jo silloin -valmis ja hermostuttaa meitä. - -— Että viitsit olla mukana sellaisissa aikaihmisten syömisissä, sanoi -Ilkka. - -— Minä olen aikaihminen, sanoo äiti. — Minun täytyy tottua esiintymään -ihmisiksi. - -— Millä tavalla? - -— Syömään niinkuin sivistysmaissa ja konverseeraamaan pöytäkavaljeerin -kanssa. - -— Kyllä sinä osaat puhua, Meri. - -— Mutta en konverseerata. Aissi osaa sitä melkein täydellisesti. - -— Kuka sinulla on pöytätoverina, joku kaljupää diplomaatti? - -— Luultavasti hurmaava upseeri tai ulkomaalainen, nuorempi virkailija -lähetystöstä, sanoi Meri. - -— Minäkin pääsen tänä vuonna isän pankin tilinpäätöspäivällisille, -sanoi Heli. — Jos ei se satu koulupäivää vastaan. - -— Meillä kotona on joskus isoja kutsuja, mutta minä en ole -ajatellutkaan istua pöydässä mukana, sanoi Ilkka. - -— Ei Kuusijuurellakaan ole koulupoikia mukana. - -— Minä olen sinua vuotta vanhempi, Meri, sanoi Ilkka jurosti. - -— Mutta minä olen nainen, sanoi Meri ja hymyili niin herttaisesti, että -Ilkka tunsi selvästi, että hän oli — nainen. - -— Milloinka me menemme Fazerille? Minä en tosin ole hurmaava -ulkomaalainen, mutta — - -— Sinun kanssasi on paljon mukavampaa olla. Mennään huomenna -iltapäivällä. Silloin ei runostakaan tule hutiloimistyötä, nauroi Meri. - -— En minä osaa kirjoittaa sellaiselle daamille kuin sinä olet, sanoi -Ilkka nyrpeästi. - -— Tänään minä olen maailmannainen. Ensin pukeudun ja hoidan ulkonäköäni -seitsemään. Sitten minä esiinnyn niin, että äiti ei saa häpeää minusta. -Aamulla minä nukun pois koko roskan, ja noin kuuden tienoissa minä olen -kahdeksannen luokan vanha Meri. - -— Silloin sinä sovit meidän seuraamme. Tavataan siis kello kuusi. - -— Boulevard des Malesherbes'illä Gustavsonin kulmassa. Sitten mennään -Café de la Paix'iin, sanoi Meri. - -— Ota Tauno mukaasi, Heli, niin meille tulee kiva. - -— Kiitos, Ilkka. Lyö usein vetoja, sanoi Heli. - - - - -VIII - -PÄIVÄLLISET. - - -Kun Meri vanhempiensa seurassa saapui Kuusijuuren eteiseen, näki hän -Aissin jauhottamassa nenäänsä peilinääressä. - -Meri nyökäytti hänelle peilissä päätään. - -Aissi kääntyi ja tervehti. - -— Saanko liittyä aluksi teidän seuraanne? kysyi hän. — Isä ja äiti -menivät Italian lähettilään kutsuihin. - -— Tietysti sinä saat. Sehän on hauskaa, että Meri saa seuraa. Hän on -ensimmäistä kertaa isoilla päivällisillä. - -Aissi meni Merin luo vähän syrjään. - -— Älä viitsi kertoa, että me olemme koululaisia, se on niin noloa. -Kaikki kohtelevat meitä ystävällisen alentuvaisesti. Nekin, jotka -ovat yhtä vanhoja kuin me. Niinkuin tuokin Aune Fich. Hän on ollut -ulkomailla ja tanssinut isossa maailmassa koko talven. Hän on nuorempi -minua, kuiskasi Aissi. - -— Minusta on vain niin rasittavaa olla koko pitkä ilta aikaihmisenä. - -— Minä täytän pian 19 vuotta. On naurettavaa, että isä ei anna minun -lopettaa koulua. Tällä iällä ovat ulkomaalaiset täysiä daameja. - -Meri katseli Aissia ja ajatteli, että tämä totisesti oli täysi -daami. Hänellä oli pitkä ja kehittynyt vartalo. Puku ja korut -olivat liiankin ylellisiä nuorelle tytölle. Merin silmissä hän -esiintyi yliluonnollisessa koossa. Ilta Pohja oli kauniimpi, mutta -paljon vähemmän silmiinpistävä. Hänen esiintymisensä ei ollut niin -suurenmoinen kuin Aissin. Meri itse oli 17 vuotta. Hän oli lapsellinen -ja kehittymätön Aissin rinnalla. Ainakin näin suuressa maailmassa. - -— Minä lupaan olla puhumatta koulusta. Koetetaan esiintyä arvokkaina, -sanoi hän. - -— Arvokas ja aikaihminen eivät aina kuulu yhteen. Sen saat -piankin nähdä seuraelämässä. Mutta puhu kirjakieltä, se tekee -aikaihmismäisemmäksi. - -— Joutukaa nyt, kiiruhti Merin isä. - -Isäntäväkeä tervehdittyään menivät Merin vanhemmat puhuttelemaan -tuttujaan peremmälle salia. Tytöt seisoivat neuvottomina syrjässä. -Kukaan ei kiinnittänyt huomiota heihin. Vieraita tungeskeli useissa -huoneissa. Ketään ei esitelty ja yhä uusia saapui. - -Heidän ei tarvinnut odottaa kauan ennenkuin anneltiin merkki -päivällisten alkamisesta. - -— Mennään johonkin syrjähuoneeseen syömään, sanoi Meri. - -— Ei tule kysymykseenkään. Me odotamme tässä, kunnes meidän -pöytätoverimme tulevat meitä noutamaan, sanoi Aissi. - -— Onkohan meillä sellaisia? kysyi Meri levottomana. - -— Luuletko, ettei pankinjohtajan rouva ole järjestänyt sellaisia -asioita. Mehän olemme kiittäneet kutsusta ja siis odotettuja. - -Samassa lähestyikin nuori luutnantti Moring, jonka Aissi kerran oli -esittänyt Merille. - -— Saanko kunnian viedä neiti Lindiä pöytään, sanoi hän kumartaen -ihanteellisesti, niinkuin Meri ajatteli. - -— Kiitos, luutnantti Moring, sanoi Aissi ystävällisen varmasti. - -— Pyydän esittää ystäväni, maisteri Harri Osmon, neiti Haaviston -pöytätoverin. Maisteri on pankinjohtajattaren poika edellisestä -avioliitosta. - -Maisteri kumarsi Merille, ja niin mentiin aterialle. - -Tytöt olivat iloisia saadessaan paikat nuorison pöydässä pienessä -ruokasalissa. - -Meri oli nuorin koko seurasta. Maisteri Osmo esitteli pöytätoverit -toisilleen. Jokaisella oli kukkia lautasen vieressä, ja pöytä oli -loisteliaasti koristettu. - -— Näkisipä luokka meidät, ajatteli Meri. — Tässä me istumme aivan -luonnollisina ja kuulumme asiaan niinkuin kristallit ja kukat ja -diplomaatit ja maailmannaiset. - -— Minä olen oleskellut pari vuotta ulkomailla ja olen aivan hämmästynyt -nähdessäni, kuinka seuraelämä Suomessa on kehittynyt. Täällä vilisee -kotitekoisia salonkileijonia, hienostuneita naisia ja valtiomiehiä, -alkoi maisteri Osmo keskustelun Merin kanssa. - -— Useissa paikoissa, minä luulen, että vain leikitään suurta maailmaa. -Kotioloissa ovat olot ennallaan, sanoi Meri. - -— Minä olen nähnyt ministerien suutelevan arvottaria käsille, esittävän -maljoja vieraileville hallitsijoille ja edustavan maata niinkuin vanhat -tottuneet ulkomaalaiset. Vähän parsaa, neiti. - -— Maisteri luulee minua aikaihmiseksi. Saa nähdä, jos sitä kestää -jälkiruokaan asti? ajatteli Meri ja sanoi ääneen: - -— Minusta nämä suuret kutsut väsyttävät. Niitä on niin tiheään -nykyjään. Huomenna minä olen taas kutsuttu pois. - -— Sotaministerin kutsuihin varmaan? - -— Ei, yksityiset kutsut ravintolassa, sanoi Meri muistaen Ilkan -kahvikekkeriä Fazerissa. - -Aissi oli vilkas ja puhelias. Hän kertoi koulujuttuja muka lapsuuden -ajoiltaan. - -— Muistan kerrankin ollessani kahdeksannella luokalla, kuinka meidän -ruotsin opettajamme nolasi luokan. Ja sitten seurasi aamupäivän -tapahtuma, joka tuli monta vertaa hauskemmaksi Aissin suussa. Lopulti -hän kertoi ruotsin opettajan pyytäneen koko luokan leivoksia syömään. - -— Minä en luullut, että sellaisia opettajia onkaan, ihmetteli -luutnantti. - -— Kysykää neiti Haavistolta, jos hän vielä muistaa tämän vanhan asian, -sanoi Aissi. - -— Minä en sekaannu sinun juttuihisi, Aissi. — Luulen minä kuitenkin -muistavani tuon tapaisen jutun, sanoi Meri varovaisesti. - -Nyt alkoi luutnantti kertoa muistoja kadettikoulusta. Meri ihaili -Aissin taitoa nauraa sydämellisesti luutnantin typeryyksille. - -— Te olette erinomainen kertoja, luutnantti Moring, Minulta jää ruoka -kylmenemään tässä kuunnellessa, j.n.e. - -Aissilla on nähtävästi hyvä sydän, joskin hän koulussa on oikukas, -ajatteli Meri. Hän sanoi jokaiselle ystävällisen sanan. - -— Maisteri Osmo on ainoa tyyppi, jolle silmälasit sopivat. Ne antavat -kulttuuri-ihmisen leiman, sanoi Aissi ja puhutteli sitten vastapäätä -istuvaa vasta-alkavaa maalaria. - -— Milloinka herra Pennasella on näyttely? Minä ihailin Suomen -Kuvalehdessä herra Pennasen kuvittamaa kertomusta. Tai oikeammin kuvia -siinä. Jokaisessa ihmisessä oli luonnetta, jopa hevonenkin, jota minä -pysähdyinkin katsomaan puoleksi tunniksi. - -— Se on liikaa, neiti Lind, sanoi herra Pennanen imarreltuna. - -— En minä katsonut kelloa — mutta suunnilleen. Siinä hevosessa oli -sielua. Huomasi selvästi, että se ajatteli. - -— Tehän olette tavaton taiteen ymmärtäjä, neiti Lind. Saanko pyytää -teitä atelieeriini katsomaan töitäni? sanoi lumottu herra Pennanen. - -— Kiitoksia, siitä tulee ihana hetki. Eikö niin, Meri? - -— No, mutta Aissi!, sanoi Meri punastuen. - -— Neiti Haavisto on tietysti tervetullut mukaan, ja kuka muu vain -seurasta haluaa. Ehkä sopii huomenna kello kuudelta. - -— Erinomaista, sanoi Aissi. Ja sitten sovittiin tavata herra Pennasen -asunnolla. - -Meri muisti Ilkan kutsun ja päätti jättää herra Pennasella käynnin. -Luultavasti isäkin olisi vastustanut tätä käyntiä. Hän siis kiitti vain -ja lupasi tulla, ellei olisi muita kutsuja, joita ei voinut jättää. - -— Minä kaipaan suuresti tennisseuraa. Ovatko neidit huvitettuja siitä? -kysyi luutnantti, joka oli kateellinen herra Pennaselle. - -Molemmat tytöt sanoivat olevansa innokkaita tennispelaajia. - -— Sehän on mainiota, ihastui maisteri Osmo. — Minä olen tilannut -tennishallissa tunnit 11-1, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Sopiiko -neideille ensi lauantaina? - -— Silloinhan meillä on kokeet, Aissi, pääsi Meriltä. - -— Tarkoitat uusien pukujen koettelemista, pelasti Aissi tilanteen. — -Eikö sopisi iltapäivillä? - -— Silloinhan neideillä on seurusteluvelvollisuuksia, ja minäkin olen -tavallisesti kiinni, sanoi luutnantti. — Mutta mennään ensi lauantaina. - -Meri vaikeni. Selvittäköön Aissi, koska hän vaati tällaista -peittelemistä. - -— Ei sekään oikein sovi, sanoi Aissi hitaasti. - -— Ahaa, neidit ovat unikekoja. Ettekö jaksaisi sentään kerran nousta -aikaisemmin? kysyi maisteri Osmo. - -— Minä olen aivan mahdoton aamusilla, sanoi Aissi, jonka tänäkin -aamuna oli ollut pakko nousta kuudelta lukemaan läksyjä. — Ehkä herrat -soittavat meille myöhemmin, niin voimme sopia ajasta. - -Hän ajatteli, että joka voittaa aikaa, voittaa kaikki. - -Pankinjohtaja Kuusijuuri tuli juomaan nuorten maljaa. Kaunista viiniä -kimalteli laseissa, sen vakuutettiin olevan raittiusjuomaa. - -— Meidän vanhojen mieli tekee tulla virkistymään tänne nuorison -seuraan. Puhe, joka kuuluu täältä on sointuvampaa ja iloisempaa, kuin -meidän pöydässämme. - -— Meillä on ollut erinomaisen hauskaa täällä, sanoi Aissi kohteliaasti. - -— Päivää tyttöseni, sanoi pankinjohtaja taputtaen häntä olkapäälle. — -Huomenna ei tarvitse nousta kouluun, eikä läksyt paina. - -— Setä pitää meitä yhä pikkutyttöinä, koetti Meri parantaa. - -Pankinjohtaja puheli vähän aikaa nuorten kanssa ja meni taas omaan -pöytäänsä. - -— Minä olen varma siitä, että kun me olemme kolmenkymmenen vuotiaita, -niin setä kysyy, että luulemmeko me pääsevämme luokalta ilman ehtoja, -sanoi Aissi ja alkoi puhua miesten ratsastuspuvun eduista. - -Luutnantti Moring, joka äsken oli epäillyt Aissia koulutytöksi, -huomasi, että sellainen ajatus oli naurettava. - -Kun palvelustyttö otti pois jälkiruokalautaset, huomasi Meri, että hän -jätti kokoon käärityn paperiliuskan lautasen paikalle. - -Meri aukaisi sen ja luki: - - Rakas Meri. Niina lupasi viedä tämän kirjeen leivottuna sinun - leipääsi, niin että tulisi sana vangeilta, jotka mätänevät elävinä - yläkerran kopissa numero kahdeksan, anna unijuomaa vanginvartijalle - ja ota avain hänen vyöstään ja tule meidän luoksemme, jotka näännymme - kahleissamme. - - Raili ja Armi. - -Meri nauroi ja päätti mennä katsomaan pikku tyttöjä heti, kun -noustaisiin aterialta. Kuusijuurilla oli tästä avioliitosta kolme -tyttöä, jotka olivat hyvin ihastuneita Meriin. Kuusijuuren ja Haaviston -kesähuvilat olivat vieretysten, ja pikku tytöt uivat ja soutelivat -Merin kanssa kesäisin. - -Pian noustiin aterialta, ja Meri näytti tyttöjen viestin Aissille. - -— Tule mukaan katsomaan lapsia. Heillä on kuivaa yksinään. - -— Ei kiitos. He ovat niin levottomia ja hermostuttavia. Sitäpaitsi -me saamme pian kuulla laulajatar Uimoa, vastasi Aissi ja kääntyi -luutnantin puoleen. - -Kun Meri tuli lasten huoneeseen, ryntäsivät tytöt häntä vastaan. - -— Sinä olet kunnon ihminen, kun tulit tänne, sanoi Armi. - -— Me emme ole nähneet sinua sataan vuoteen, huusi Raili. - -— Mutta nyt Mia näkee, sanoi pienin, joka istui nuoren tytön sylissä. - -— Mitä ihmettä! Oletko sinä täällä Tuovi? kysyi Meri ihmeissään. - -— Minä olen täällä lasten kanssa, ettei heillä olisi ikävä, sanoi Tuovi -hämillään. - -— Kuinka sinä olet joutunut tänne kulissien taakse? - -Tytöt vetivät Merin sohvaan istumaan. - -— Tuovi on orpo tuhkimo, jonka täytyy ansaita elatuksensa rikkaitten -kotiopettajattarena, kertoi Armi. - -— Me ollaan huonosti kasvatettuja lapsia, jotka rääkätään häntä ja -kannellaan kaikki asiat äidille, jatkoi Raili. - -— Ja äiti toruu häntä ja uhkaa lähettää pois. Tuovi tulee itkettynein -silmin ruokapöytään, ja nuori herra huomaa, että häntä on taas kohdeltu -hurjan epähienosti. — Mutta sitä ei Harri tee. - -— Sittenkun hän särkee kalliin maljakon, niin sen hinta vähennetään -hänen palkastaan. - -— Sillä aikaa kun muut mässäävät, niin hän syö mustaa leipää ja silliä, -sanoi Armi ja näytti syrjässä olevaa pöytää, joka oli kukkuroillaan -herkkuja. - -Meri kuunteli kauhuissaan tätä sanatulvaa. - -— Olkaa nyt hupsimatta. Sinähän tunnet tytöt ja heidän -hulluttelemisensa. He lukevat satuja pitkät illat ja mielikuvitus on -sen mukaan. Minulla ei ole pienintäkään syytä olla tyytymätön kohteluun -täällä. Ruokaa meillä on niinkuin näet, sanoi Tuovi. - -— Mikä merkillinen toimi sinulla on täällä? Miksi et tullut muitten -kanssa päivällispöytään? kysyi Meri. - -— Tuovi on tuhkimona täällä, sillä aikaa kuin muut tanssivat linnassa. -Äiti sanoi, että: »kun lapset nukkuvat, saa soffööri viedä Tuovin -kotiin», sanoi Raili. - -— Ja hän syö täällä armoleipää, jonka hän ansaitsee kovalla työllä, -lisäsi Armi. - -— Ja lihaa ja perunoita, sanoi Mia. - -— Tulkaa tänne pienen pöydän ääreen, niin saatte katsoa uutta kirjaa, -sanoi Tuovi ja järjesti tytöt istumaan. — Me puhelemme täällä sohvalla -Merin kanssa. - -— No, kerro nyt, kehoitti Meri. - -— Minä asun rouva Kuusijuuren äidin luona, ettei hänen tarvitsisi asua -yksinään. Siellä minä syönkin, paitsi päivällistä, sillä silloin minä -olen täällä. - -— Eikö sinulla ole omaa kotia? Minä tiesin, että sinä olit orpo, mutta -minä luulin, että sinä asuisit sukulaisten luona. - -— Lyyli täti on isän serkku ja hän toimitti minut äitinsä luo. Minä -luen Armin ja Railin kanssa läksyt ja pidän heille seuraa. Sillä -tavalla minä ansaitsen asuntoni ja ruokani. - -— Kuinka kauan sinä olet elänyt tällä tavalla? - -— Siitä asti kuin isä kuoli, noin vuosi sitten. Äiti kuoli, kun minä -olin viisivuotias. - -— Mutta kuka sinua muuten — — —? Meri pysähtyi nolona. - -— Elättää, tarkoitit. Minua ei kukaan elätä. Asunto ja ruoka minulla on -tällä tavalla. Kesäksi minä menen opettamaan ehtolaisia. - -— Sinä kai perit, niin että saat muut tarpeesi? Suo anteeksi, että minä -kysyn sellaista, mutta sinun koko elämäsi tuntuu niin hämärältä. - -— Minä perin niin paljon, että voin maksaa lukukausimaksut koulussa ja -ylioppilaaksi tultuani elää vielä yhden vuoden. - -— Entä sinun entinen kotisi? - -— Meillä oli isän kanssa hyvin pieni koti. Kun minä myin tavarat, -sain juuri näin paljon rahaa. Minä säästin yhden huoneen kaluston, -liinavaatteet, kirjat, muistoesineet ja talouskalut. Minä perustan -niillä kodin Peräseinäjoelle tai Sysmään, sitten kun tulen valmiiksi -kansakoulun opettajattareksi. Minulla on rahaa yhden vuoden oleskeluun -seminaarissa, ylioppilastutkinnon jälkeen. — Sitten minä olen vapaa ja -itsenäinen. - -— Kamalan jännittävää. Mutta mistä sinä saat rahaa pukuihin ja -kirjoihin ja eläviinkuviin ja lukkoneuloihin? - -— Loma-aikoina minä olen ansainnut opettamalla matematiikkaa -ehtolaisille. Lyyli täti on hankkinut minulle oppilaita. - -— Mutta miten ihmeellä sinä ennätät itse lukea? - -— Se onkin hankalaa. Minun todistukseni ovat huonontuneet aikalailla -isän kuoleman jälkeen. Sunnuntaisin minä usein luen monen päivän -läksyt, kirjoitan aineet ja muut kirjalliset tehtävät. - -— Lauantaina kai sinä olet vapaa? - -— Niin minä olenkin. Silloin minun täytyisi paikata vaatteita, -mutta se jää usein tekemättä. Parsia sukkia minä voin täälläkin. -Lauantai-illoista minä nautin vahvasti. - -— Ihme, että osaat niin hyvin koulussa. - -— Onneksi matematiikka on minun pääaineeni. Luokalle minä en ainakaan -jää. Ruotsi oli ennen vaikeaa, mutta nyt minä osaan sitäkin. Sisäkkö -Niina on ruotsia puhuva, ja minä harjoittelen puhumalla hänen kanssaan. - -— Sinä olet sankari, Tuovi. Merkillistä, että omassa vanhassa luokassa -piilee niin paljon jännittäviä salaisuuksia. - -— Mikä sinusta on jännittävää? - -— Että sinä olet orpo ja saat itse suunnitella elämäsi ja aiot raivata -itsellesi elämänuran ja ansaitset loma-ajoilla ja kannat kaikki -itseksesi. Ja luokka luulee, että sinä olet ihan tavallinen. Eikö -sinulla ole epätoivon hetkiä, jolloin puret huulesi veriin? - -— Tai revit hiukset päästäsi? kuului Armin ääni lasten pöydästä. - -— Minä en ole romaanisankaritar. Elämä on tavallista työtä ja -ahertamista, eikä siinä ole teatterikohtauksia. - -— Ai, minä unohdin sinun ihanan äänesi! Sinustahan tulee laulajatar, -huudahti Meri. - -— Ei tule. - -— Koko maailmahan tietää, että sinä olet suuri taiteilijatar. - -— Laulajattaria on liikaakin Suomessa. - -— Ei sellaisia kuin sinä. Minä käyn usein konserteissa, mutta ikinä -minä en ole kuullut kenenkään laulavan niinkuin sinä. Kuka sinua on -oikeastaan opettanut? - -— Enimmäkseen isä. Hän oli aikoinaan laulunopettaja ja sitäpaitsi -hyvä viuluniekka. Viime aikoina hän kuului Kajanuksen orkesteriin. -Yhtenä kesänä minä sain ilmaiseksi opetusta. Me asuimme silloin -Riiassa ja meidän naapurimme oli isän ystävä, joka oli laulunopettaja -Pietarin konservatoriossa. Hän ihastui minun ääneeni ja laulatti minua -tuntikaupalla. - -— Mutta sinähän opiskelet vieläkin. - -— Kun isä kuoli myin hänen viulunsa ja niillä rahoilla olen ottanut -laulutunteja. Isä iloitsisi varmasti, jos hän tietäisi, että hänen -rakas viulunsa auttaa minua laulamaan. - -Tuovi oli niin hartaan näköinen, että Meri istui ääneti. - -— Iltan äidillä ei ole läheskään sellainen ääni, kuin sinulla. Se on -katkeraa, sanoi hän vihdoin. - -— Että hänellä on huonompi ääni? nauroi Tuovi. - -— Ei, vain se, että rouva Pohja, jolla on kolme lasta, opiskelee -Pariisissa, ja sinä aiot istua käyttämättä Sysmässä. - -— Minä laulan siellä nuorisoseuroissa ja perustan kuoroja. -Opettajan työ on ihanaa. Ei näin kaupungissa, mutta maalla, jossa -kansakoulunopettaja on kuin lyhty yössä. - -— Karbiidilyhty vai paloöljylyhty?, viisasteli Raili. - -— Minä olisin iloinen, vaikka tuikkisin heikosti kuin talikynttilä. -Sitten minä annan konsertin kansakoululla. Urkuri säestää, ja minä -laulan hienon pääkaupunkilaisohjelman. Köyhät saavat tulla ilmaiseksi. - -— Mutta sinun laulunopintosi jäävät keskeneräisiksi. - -— Minä opiskelen tämän ajan Helsingissä. Tietysti olisi ihanaa olla -vaikka vain vuodenkin ulkomailla, mutta sitä ei voi nyt ajatellakaan. -Ehkä minä sitten ansaitsen niin paljon, että voin ottaa virkaloman ja -lähteä maailmaan. - -— Sinä puhut aivan kuin satavuotias. - -— Usein minä haaveilen niinkuin muut nuoret. Mutta luultavasti tekisi -vuosi ulkomailla minut kelpaamattomaksi Peräseinäjoelle. - -— Minusta sinun sieluntilasi on ylevä. - -— Älä turhia, Meri. Minä olen usein niin väsynyt kaikkeen, että tekisi -mieli jättää koulu kesken. - -— Etkö sinä käy koskaan huveissa? - -— Käyn minä toverikutsuissa ja välistä elävissäkuvissa, kun Lyyli täti -lähettää minut tyttöjen kanssa. - -— Eikö sinulla ole kuivaa täällä, kun alhaalla on suuret juhlat? - -— Ei yhtään. Mitä minä tekisin siellä huonosti puettuna ja vieraana -kaikille? Pikkutyttöjen kanssa meillä on hauskaa täällä. - -— Kutsutaan Aissikin tänne, niin me voimme puhella vaikka koko illan. -Minä olen väsynyt koko komentoon siellä alhaalla. - -— Älä taivaan tähden tee sellaista. Aissi on nähnyt minut ennenkin -täällä. Hän tervehtii ja sanoo muutaman sanan, mutta hän ei tunnusta, -että me olemme luokkatovereita. - -— Etkö sinä paljasta häntä? - -— Mitä se toimittaisi? Olkoon hän aikaihminen ja maailmannainen. -Luokalla hän ei ole yhtä suuri tähti. - -Ovelle koputettiin. - -— Saanko tulla sisään? kuului maisteri Osmon ääni oven takaa. - -— Tule vain Harri, kunhan et vie Meriä täältä, sanoi Armi. - -Maisteri tuli isään. - -— Sitäpä minä juuri tulinkin tekemään. Nuoriso alkaa tanssia, tulkaa -molemmat alas. - -— Kiitos, mutta minulla ei ole sopivaa pukua enkä voi jättää lapsia, -sanoi Tuovi. - -— Meillä on täällä tärkeitä asioita puhuttavana, eikä sellaista turhaa -salonkilorua, sanoi Armi. - -— No, mistä te olette sitten puhuneet? - -— Taiteesta ja urasta ja ulkomaista ja Peräseinäjoesta ja viuluista ja -perinnöistä, lateli Armi. - -— Ja mitenkä Tuovi syö rikkaitten sukulaisten leipää hikipäässä — — — - -— Raili, sanoi Tuovi ankarasti. Samassa tuli pankinjohtajan rouva -sisään. - -— Antakaa nyt minulle neuvo. Ajattele, Harri, kuinka harmillista. Neiti -Uimo soittaa aivan kyynillisesti, selittäen, että hän on kylmettynyt. -Minä olen luvannut vierailleni, että he saavat kuulla oikean -taiteilijan esiintyvän tänä iltana. Minä sain niin ensiluokkaisen -säestäjän kuin neiti Karlsenin, ja nyt minä saan hävetä. - -— Voithan sanoa, että neiti Uimo on kylmettynyt, ehdotti maisteri. - -— Se on ihan luonnoton selitys. Laulajattaret sanovat aina olevansa -kylmettyneitä tai käheitä. - -— Siellä on sali täynnä naisia, jotka laulavat, pyydä heitä. - -— Minä tahdon, että täällä esitetään oikeaa taidetta, ja siihen ei -yksikään heistä kykene. - -— Yksi kykenee, sanoi Meri. - -— Kuka se olisi? kysyi rouva epäluuloisesti. - -— Tuovilla on ihana, koulutettu ääni. - -— Ei, Meri. Minulta puuttuu vielä paljon, sanoi Tuovi. - -— Tuovi ei ole laulanut minun kuulteni säveltäkään. Sitäpaitsi hän on -vielä koulutyttö, sanoi rouva Kuusi juuri. - -— Aino Achté oli nuorempi silloin, kun hän hurmasi Helsingin, sanoi -Meri. - -— Minä takaan, että Tuovi laulaa yhtä hyvin kuin kymmenen Uimoa. - -— Ei haittaa koettaa, sanoi maisteri ja soitti seinänappulaa. - -— Niina on hyvä ja pyytää neiti Karlsenia vaivautumaan tänne, sanoi hän -sisään tulevalle tytölle. - -— Pelkäätkö sinä esiintymistä, Tuovi? kysyi Meri. - -— En minä pelkää, jos minä kerran päätän esiintyä. Isä totutti minua -laulamaan isoissakin seuroissa, sanoi Tuovi. - -— Tästä tulee ihanaa. Sinä hurmaat koko yleisön, ja -vanhapoikamiljonääri päättää kustantaa sinut laulajattareksi, intoili -Meri. - -Armi ja Raili taputtivat käsiään. - -— Tuhkimosta tulee prinsessa, kaikki halkeavat kateudesta, huusivat he. - -— Mitä tyhmyyksiä lapset puhuvat? — Mennään nyt viereiseen huoneeseen, -siellä on tyttöjen piano. Tässähän neiti Karlsen onkin, sanoi rouva -Kuusijuuri. - -Kaikki siirtyivät pianon luo. Neiti Karlsenille selitettiin asia ja -Tuovi esitettiin. - -— Minä en laula, sanoi Tuovi itsepäisesti. - -— Laula nyt ainakin meille, niin saavat nähdä, että sinulla on ääntä, -pyysi Meri. - -— Köyhillä sukulaisilla on aina enkelimäinen lauluääni, sanoi Armi. - -— Onko neiti laulanut näitä lauluja? sanoi neiti Karlsen ja ojensi -Tuoville nuottivihon. - -— Olen, mutta — — — - -— Rakas, Tuovi, pyysi Meri. - -— No, otetaan tämä Melartinin laulu, sanoi Tuovi. - -Ja hän lauloi ihanalla nuorella äänellään yhden säkeistön. - -— Minua on narrattu. Neiti Havas ei voi olla koulutyttö. Te olette -taiteilija. Koulutus ei tietysti ole päättynyt, mutta ääni on -suurenmoinen, ja koulu hyvä, sanoi neiti Karlsen ihastuneena. - -— Tämä on tosiaankin yllätys, sanoi rouva Kuusijuuri. - -— Minä onnittelen sinua, äiti. Hänessä ei ollut pienintäkään -epävarmuutta ja säveleet ovat täyteläisiä ja puhtaita, sanoi maisteri -Osmo. - -— Enkö minä sanonut, riemuitsi Meri. - -— Nyt se alkaa! huusi Armi. - -— Mikä? kysyi Meri. - -Raili Tuovin muuttuminen prinsessaksi tietysti, selitti Raili. - -— Minä olen aivan ällistynyt. Tuovi saa minun uuden iltapukuni, -se sopii varmaan hänelle. Menkää makuuhuoneeseeni, siellä on -pukeutumistarpeita. Soita, Armi, Niinaa tänne, hän saa auttaa Tuovia, -sanoi pankinjohtajan rouva. - -— Minä en tahdo esiintyä lainapuvussa, enkä muutenkaan sanoi Tuovi. - -— Saat puvun lahjaksi ja sitäpaitsi 500 markkaa, jota neiti Uimo vaati. - -Tuovin aivojen läpi kulki luettelo kaikista niistä tärkeistä -tavaroista, joita hän tarvitsi. Uudet kengät, sateenvarjo, nuotteja -y.m. ja hän alkoi epäröidä. - -— Tietysti sinä laulat, Tuovi. Me sanomme, että riikalainen nuori -laulajatar on saapunut vartavasten tätä juhlaa varten. Sinä loistat ja -katoat, järjesti Meri. - -— Ja kultainen kenkä putoaa kynnykselle. Mutta kuka on prinssi? kysyi -Armi. - -— Voimme tosiaankin esittää hänet toisella nimellä. Mikä sinun äitisi -nimi oli? kysyi maisteri Osmo. - -— Linda Päld. - -— Ainoa, joka voi tuntea hänet, on isä, sanoi Armi. - -— Setä ei katso minua koskaan, sanoi Tuovi. - -— Sinä siis laulat, sanoi Meri ja veti Tuovin mukaansa. - -Kaikki muut, paitsi maisteri Osmo ja rouva Kuusijuuri, menivät -pukuhuoneeseen. - -Niina toi esille kauniin oranssivärisen iltapuvun. Rouva Kuusijuuri oli -hyvin laiha, niin että se kävi kuin tehty Tuoville. Niina harsi vain -näppärästi hameen lyhemmäksi. - -Neiti Karisen kampasi hiukset taiteellisen yksinkertaisiksi. Pikkutytöt -häärivät avuliaina tuoden silkkisukkia ja kenkiä. - -— Sinä saat minun kenkäni, nämä ovat liian suuret. Minä voin ottaa -Lyyli tädin kengät ja hiihtää varovasti, niillä, sanoi Meri tukkien -paperia kengänkärkiin. - -— Mutta jos kenkä putookin Meriltä, ja prinssi löytää sen? huolehti -Raili. - -— Niin hän ei yritäkään kosia näin isojalkaista tuhkimoa, nauroi Meri. - -Vihdoin oli kaikki valmista ja laulut valittu, niiden joukossa yksi -virolainen. Kaikki menivät alakertaan. Pikku tytöt saivat luvan -kurkistaa ovesta, palvelijoiden selän takaa. - -Merin sydän jyskytti, kun hän seisoi salissa ja odotti Tuovin -esiintymistä. Aissi seisoi vieressä, ja Meri aikoi ensin varoittaa -häntä, mutta jätti sen tekemättä. Olisi hauska nähdä hänen ilmettään -Tuovin tullessa. - -Maisteri Osmo tuli Tuovin ja neiti Karlsenin seurassa sisään ja sanoi: - -— Saan esittää neiti Linda Päldin Itämeren maakunnista. Neiti Päld on -luvannut laulaa meille. - -Tuovi kumarsi sievästi ja seisoi totisena flyygelin ääressä, sillä -aikaa kun neiti Karlsen järjesti nuotteja. - -Toisen kerran tänä iltana Meri ajatteli, että: - -— Näkisipä luokka! - -Sitten hän katsoi Aissia. Tämä kumartui eteenpäin ja töllisteli silmät -suurina. Tuovia ei ollutkaan helppo tuntea. Hiusten uusi muoto, -avokaulainen loistava puku ja tavaton puna muuten kalpeilla kasvoilla, -muuttivat aivan ulkomuodon. - -— Kuka se on, Meri? kysyi Aissi. - -— Linda Päld Riikasta, kuiskasi Meri. Silloin kaikuivat ensimmäiset -sävelet. - -— Se on sittenkin Tuovi, kuiskasi Aissi. Meri pani vain sormen suulleen. - -Jokainen kuuli heti, että tässä oli ainutlaatuinen ääni. Se oli -ihanasointuinen ja puhdas. - -Laulun loputtua olivat kaikki haltioissaan. Huudettiin ja taputettiin -käsiä. Pankinjohtajan rouva loisti tyytyväisyydestä. - -Kun Tuovi lauloi toista laulua, katseli Meri yleisöä. Menestys oli -totisesti suuri. Kaikki olivat hurmaantuneet. - -Mutta yht'äkkiä Meri säpsähti. Hän huomasi salin toisella syrjällä -tohtori Valon. Jos hän olisi tietänyt sen, ei hän olisi ollut niin -innoissaan Tuovin esiintymisestä. Olihan tohtori kuullut hänen laulavan -konventeissa, mutta tämä oli liian julkista. Ja vielä vieraalla nimellä. - -Seuraavien laulujen aikana hän ei nauttinut paljonkaan. Mutta sitä -tekivät muut sen sijaan. - -Tuovi lauloi neljä laulua ja meni sitten suoraa päätä yläkertaan. Sinne -asti kaikuivat suosionosoitukset. - -Alhaalla ympäröivät vieraat rouva Kuusijuuren ja pyysivät häntä -esittelemään nuoren laulajattaren. Jokainen ylisti sekä ihanaa laulua -että esitystä. - -— Mistä sinä löysit tällaisen aarteen? kysyi pankinjohtaja vaimoltaan. - -— Meri Haavisto suositteli häntä. Neiti Karlsenkin näkyy olevan -ihastunut hänen ääneensä. - -— Huomasitko sinä, Lyyli, että hän muistuttaa hiukan Tuovia? Neiti -Päld on kauniimpi ja pitempi, hänessä on rotua. Mutta jotakin, aivan -ulkonaista, heillä on yhteistä. - -— Ehkä hiukan, myönsi rouva. - -— Olisi hauska puhua neiti Päldin kanssa. Missähän hän opiskelee? -Minusta hänessä huomaa hiukan Pietarilaista koulua, sanoi tunnettu -helsinkiläinen laulunopettaja. - -— Sitä minä en tiedä. Hän pyysi nimenomaan, että sallittaisiin hänen -vetäytyä pois heti hänen laulettuaan, sanoi rouva Kuusijuuri. - -— Sinäkö järjestit tämän teatteriyllätyksen? kysyi Aissi Meriltä. - -— Tavallaan. Eikö hän ollut kuin enkeli? - -— Minä olen aina sanonut, että hänestä voi tulla hyväkin laulajatar. - -— Neidit näkyvät tuntevan tämän uuden tähden. Silloinhan on mahdollista -tutustua häneen, sanoi luutnantti Moring. - -— Hän oli ennen lyhyen aikaa meidän luokkatoverimme. Lapsena hän kävi -koulua Räävelissä tai Riiassa. Mutta minä en ole aavistanutkaan, -että hän on kehittynyt tällaiseksi laulajattareksi, sanoi Aissi -rauhallisesti ja kuiskasi Merille: - -— Dauphin lähestyy, koetapa nyt selvitä. - -Tohtori Valo tulikin suoraa päätä tyttöjen luo. - -— Mitä täällä arvellaan uudesta tähdestä? kysyi hän tervehdittyään. - -— Hän on hurmannut koko seuran. Tohtori ei varmaankaan ole poikkeus? -sanoi luutnantti Moring. - -— Näkyy olevan siivo tyttö, sanoi tohtori. - -— Siivo tyttö! Mikä proosallinen nimitys taiteilijoista! päivitteli -luutnantti. - -— Minä otaksun, että hänellä on hyvä matematiikkapää ja fysiikassa hän -suorastaan loistaa. Vai kuinka, Meri? - -Meri punastui, ja Aissi oli vahingoniloinen. - -— Ainakin hän osaa äänioppia, vastasi maisteri Merin sijassa. - -— Hän on siis ulkomaalainen. Onkohan hänellä passia? kiusoitteli -tohtori. - -— Hän ei ole tehnyt mitään luvatonta, sanoi Meri, jota alkoi harmittaa. - -— Mikä hänen nimensä taas olikaan? Tohtori oli nähtävästi tuntenut -Tuovin ja tahtoi nähdä, olivatko tytöt mukana salaliitossa. - -— Hänen nimensä on Tuovi Melinda, esiintyessään hän käyttää äitinsä -nimeä Päld, sanoi Aissi. - -Meri katsoi kiitollisena Aissiin. Väärän nimen käyttäminen olisikin -ollut vaarallinen temppu opettajien mielestä. - -— Hyvä, ettei hän ole koulutyttö. Tällainen esiintyminen olisi liian -suurenmoinen sellaiselle. Onnittelen häntä menestyksen johdosta. -Hänellä on tavattomat lahjat — etenkin matematiikassa, sanoi tohtori ja -liittyi ohikulkevan rouvan seuraan. - -Sekä Meri että Aissi huokasivat helpotuksesta. - -— Dauphin oli jalomielinen, sanoi Meri hiljaa. - -— Kyllä hän vielä pistelee meitä. Mutta hänen kauttaan sentään harvoin -saa suurempia ikävyyksiä, sanoi Aissi. - -— Tohtori Valo näyttää olevan merkillinen ihminen. Koulunopettajat -vainuavat aina rikoksia. Mitä varten hän uteli neiti Päldin passia? Ja -matematiikkaa! sanoi luutnantti Moring. - -— Ette varmaankaan tahtoisi olla hänen oppilaansa, neiti Lind? kysyi -maisteri Osmo. - -— En vapaaehtoisesti, sanoi Aissi ja ajatteli tulevia ehtoja. - -Nyt alkoi tanssi. Aissi tanssi maisteri Osmon, Meri luutnantti Moringin -kanssa. - -Heti tanssin jälkeen Meri juoksi yläkertaan. - -Siellä Tuovi hääräili vanha villahame yllään. Hän veti Mian päälle -yöpaitaa. - -— Kerro, Meri, mitä kaikki sanoivat perästä päin, sanoi Armi. - -— Kaikki olivat hulluina ihastuksesta. Sinä saavutit maailman suurimman -menestyksen, Tuovi. Koko luokka tietää, että sinä laulat ihanasti, -mutta kukaan ei ole ymmärtänyt, että sinä jo olet suuri taiteilija. -Minäkin keksin sen vasta sitten, kun sinä seisoit flyygelin vieressä -taiteellisesti puettuna ja pään nyökkäyksellä annoit säestäjälle merkin -aloittaa. Kaikkien silmät olivat tähdättyinä sinuun. Ministeri sanoi, -»ahaa, laulua», ja vanha piispatar siirtyi lähemmäksi. - -— Isä paukutti käsiään ja sanoi: »kutsu hänet päivällisille huomenna, -Lyyli», nauroi Armi. - -— Yliopiston rehtori kysyi sinun nimeäsi ja sanoi: »veljeskansat ovat -nyt muodissa täällä», jatkoi Meri. - -Hän ei kertonut kohtauksesta tohtori Valon kanssa. Kun Tuovi ei -tietänyt siitä, niin hän oli luonnollisempi koulussa. - -Rouva Kuusijuuri tuli sisään. - -— Sinä suoriuduit oikein hyvin, Tuovi. Mitä minä lupasin sinulle, sen -sinä saat, sanoi hän. - -— Kiitos, Lyyli täti, mutta minä en voi käyttää niin hienoa iltapukua, -sillä en aio esiintyä enää näin suurissa juhlissa. Mutta siitä 500 -markasta olen hyvin kiitollinen, sanoi Tuovi. - -— Silloin minä ostan sinulle puvun oman valintasi mukaan. Minkä minä -lupasin, sen minä täytän. Ole nyt kiltti ja auta lapset levolle. -Armille voit antaa yskänlääkettä. Soita sitten, niin saat auton kotiin. -Maanantaina tulet taas lukemaan lasten kanssa. Minun äidilleni ei sinun -tarvitse kertoa tästä, eikä muillekaan. Minä en tahdo, että niin nuori -tyttö tulee liian huomatuksi. Hyvää yötä, lapset. Meri voi nyt tulla -alas tanssimaan, ja rouva Kuusijuuri meni. - -— Lyyli täti on kylmä ja karu luonne. Sinä suoriuduit hyvin — siinä -kaikki. Ei sanaakaan yleisestä ihastuksesta salissa, sanoi Meri. - -— Minä en odottanutkaan enemmän. Mitä Aissi sanoi? - -— Hän tunsi sinut heti kun aloit laulaa, mutta hän ei ilmaise mitään. - -— Nyt sinun täytyy lähteä, Meri. - -— Hyvästi Tuovi. Minusta on hauskaa, että minä olen keksinyt sinut. -Minä tarkoitan kulissientakaista Tuovia. - -— Kiitos, Meri, tästä illasta. Sinä olet mukava tyttö. - -Meri tanssi vielä tunnin, mutta lähti sitten kotiin vanhempineen. - -Kotimatkalla sanoi rouva Haavisto: - -— Koko ajan, kun tuo riikalainen tyttö lauloi, mietin minä, missä minä -olen hänet nähnyt. Onkohan hänellä samannäköinen sisar sinun toveriesi -joukossa? - -— Ei ole, sanoi Meri. - -— Kaikessa tapauksessa hänellä oli suloinen ääni. Minä otan selkoa -hänen osoitteestaan. Ehkä hän laulaisi Eläinsuojelusarpajaisissa? - -— Minä kuulin että hän aikoo kansakoulunopettajattareksi. - -— Silloin sinä olet kuullut väärin, sanoi herra Haavisto. — Nyt olemme -kotona... Nouskaa autosta. - - - - -IX - -SUNNUNTAI. - - -Heli meni veljiensä huoneeseen. Veikko soitti jotakin saksalaista -rallatusta pianolla. Tauno teki työtä jakauksensa kanssa ja Reino luki. - -— Minun taiteelliset lahjani pilaantuvat tämän kurjan soittokoneen -ääressä, sanoi Veikko. - -— Kyllä se kelpaa »Lieber Hansoille, sanoi Heli. — Mitä aiotte tehdä -tänään. - -— Missä isä ja äiti ovat? kysyi Reino. - -— He ovat lähteneet Käpylään vierailulle, sanot Tauno. — Minulla olisi -kahdeksan mielihalua, mutta jokaiseen tarvitaan rahaa. - -— Kutsutaan vieraita, äiti jätti kahvileipää kotiin, ehdotti Veikko. - -— Herrasväki Aarniot, vanha neiti Grön ja ukko Sjöberg pankista — -tavallinen sunnuntaiseura, pilkkasi Tauno. - -— Minä tarkoitin hauskoja, ajattelevia ihmisiä. Väinö ja Eila ja -Kestilän tytöt ja Kekku ja Palle meidän luokalta ja joku poika Reinolle. - -— Erikoisen ajatteleva seura! nauroi Heli. — Minä en jaksa olla -sisällä. Se, joka on kyllästetty koulusivistyksellä, kaipaa -hengittämään kevätilmaa uudella hatulla, joka lankesi minun osalleni -eilen — ihmeen ja äidin kautta. - -— Minä aion hengittää kevättä keuhkoilla enkä hatulla, sanoi Tauno ja -meni puhelimeen, joka soi. - -— Arvataan kuka soittaa, sanoi Veikko. — Minä luulen, että joku pyytää -meitä lentämään Rääveliin. - -— Pyh, joku rouva tahtoo kai äidiltä tietoja entisestä palvelijasta, -otaksui Heli. - -— Ehkä se on poliisi, joka epäilee meitä Hesperiassa tapahtuneesta -mellakasta. Tauno ajoi eilen polkupyörällä siitä ohi, sanoi Reino. - -Tauno tuli vilkkaasti sisään: - -— Hei, Heli! Pukeudu nopeasti, sillä pian tulee hieno herra hakemaan -meitä automatkalle. - -— Se oli kiva tikki! huusi Veikko, ja Reino hyppeli ja taputti käsiään. - -— Kuka hurmaava olento muistaa meitä yksinäisyydessämme? kysyi Heli. - -— En minä ainakaan ole pitänyt häntä hurmaavana, sanoi Tauno. - -— Sepä oli onni, että hän nyt on hurmistunut, sanoi Veikko. - -— Se olikin Onni, sanoi Tauno. - -— Mitä? Kuka? huusivat muut. - -— Onni Joki pyysi meitä automatkalle. Hänen isänsä antaa autonsa koko -aamupäiväksi. - -— Sinä kai tarkoitat jotakin muuta, jonka ääni muistutti Onnia? sanoi -Heli epäilevästi. - -— Onni se oli. Hän pyysi selvästi Heliä ja minua mukaansa. - -— Teitäkö vain? kysyi Veikko hitaasti. Reino katsoi jännittyneenä -Taunoon, joka nyökäytti päällään. - -— Hän ei tietysti tullut ajatelleeksikaan teitä, sanoi Heli. — Ehkä -hänelle voisi ehdottaa, että tekin tulisitte mukaan. - -— Tee se, Heli, innostui Reino. - -— Ei ikinä. Minä en ainakaan tyrkytä teitä hänelle. Pukeudu nyt -nopeasti, Heli, sanoi Tauno. - -Heli meni hitaasti eteiseen. Pettymyksen ilme nuorempien veljien -kasvoilla tärveli koko huvin. Uusi hattukaan ei ollut enää -mielenkiintoinen. - -Samassa kuului alhaalta auton torvi, ja Tauno veti hänet mukaansa. - -Alhaalla istui Onni kuljettajan vieressä hienossa Cadillacissa. - -Heli huomasi, kuinka kohteliaasti hän nosti lakkiaan. - -— Sinä olit kunnon mies, kun keksit ottaa meidät mukaan, sanoi Tauno. - -— Tämä on kamalan hienoa, sanoi Heli ja kiipesi sisään. - -Hän katsoi ylös ikkunaan ja heilutti kädellään veljille, jotka -kurkistivat ulos. - -— Kenen poikia nuo ovat? kysyi Onni. - -— Sarkamaan nuorempi polvi. Nyt me olemme valmiit, sanoi Tauno. - -Heli voi tuskin hillitä itseään pyytämästä poikien puolesta, mutta -Tauno pudisti varoittavasti päätään, ja auto alkoi liikkua eteenpäin. - -— Minne te tahdotte ajaa? Isä suositteli kierrosta Kaivopuistossa ja -sitten Vanhaankaupunkiin Vantaan jokea katsomaan. Siellä voi juoda -kahvia kahvilassa, sanoi Onni lisäten nopeasti — isä maksaa sen. - -— Eri hyvä ohjelma. Vantaan joki on suurenmoinen tähän aikaan, sanoi -Tauno. - -— Mitä ne veljet tekevät siellä kotona? kysyi Onni äkkiä. - -— Sitä minäkin ajattelin, sanoi Heli. - -— Mitä heistä, kyllä he aina jotakin keksivät, sanoi Tauno kiireisesti. -Onni kääntyi ohjaajaan päin ja sanoi: - -— Ajetaan takaisin Merikadulle. He olivat jo etäällä Speranskin tiellä, -mutta pian auto palasi Sarkamaan ovelle. - -— Ole hyvä, Tauno, mene hakemaan pari kolme veljeä mukaan. Useampia ei -tänne mahdu, sanoi Onni. - -— Ei heitä ole kuin kaksi, sanoi Tauno iloisena ja juoksi pois. - -— Kiitos, Onni. Sinä olet jukin hyvä poika, sanoi Heli. - -— Sangen harvoin, sillä minä en keksi itsestäni hyviä töitä, niinkuin -muut. Miksi sinä et sanonut, että pojat oli otettava mukaan? - -— Emme me uskaltaneet tyrkyttää heitä. - -— Niinkö? Sehän on merkillistä. - -Nyt tulikin Tauno onnellisten poikien seurassa. Onni siirtyi sisään -istumaan, ja Veikko ja Reino mahtuivat ohjaajan viereen, joka seikka -lisäsi sanottavasti matkan nautintoa. - -Auto kiiti tasaisesti eteenpäin. Kaivopuisto oli juhlamielellä. Aurinko -paistoi, niin että lasit Suomenlinnassa kiilsivät. Kaikki olivat -loistavalla tuulella, ja pojat edessä puhelivat yhteen ääneen. - -— Katsokaa, tuolla kävelee Eila. Huiskutetaan, kun kuljetaan ohi, sanoi -Heli. - -Mutta kun he saavuttivat Eilan, käski Onni ohjaajan pysäyttää. - -— Mitä nyt? kysyi Tauno. - -— Minä näin, että Helin tarkoitus oli ottaa Eila mukaan. Täällä on -neljä paikkaa sisässä, sanoi Onni. - -— Sinä luet minun ajatukseni, se on kaameaa, nauroi Heli. - -— Nyt tulee lämmin, Eila kehittää paljon lämpökaloriioja, sanoi Tauno. -Kaikki viittoilivat Eilalle, joka heti hyppäsi Helin viereen autoon ja -sanoi: - -— Hei, tämähän on ihanaa. Sinäkö maksat, Heli? Minulla ei ole -penniäkään mukanani. Etkö? Entä sinä Tauno? - -Molemmat puhutellut pudistelivat päätään. - -— Pysäyttäkää heti, että minä pääsen livistämään. - -— Eikä kukaan maksa, tämä on minun isäni auto. Etkö sinä erota -yksityisautoa vuokrakoneesta? kysyi Onni. - -— Mitä? Onko täällä muitakin, kuin Sarkamaan sakki? Kuka se on? - -— Minä olen Onni Joki, kahdeksannelta luokalta, jos uskot minun -sanojani, vaikk'et tunne minun kasvojani. - -— Kuinka ihmeellä te olette taivuttaneet Onnin tällaiseen -luonnonvastaiseen menettelyyn? Mitenkä te saitte hänet käsiinne? kysyi -Eila. - -— _Hän_ sai meidän käsiinsä. - -— Minä olen aina luullut, että Onni esiintyy ainoastaan pulpetin -ääressä tai koulun portaissa ja pihalla. Sillä välin, minä otaksuin, -että hän lakkaa olemasta tai muuttuu mustaksi kotkaksi. - -— Minä toivon, että sinä tulet tervehtimään minua kotiini tänäpäivänä. -Silloin saat nähdä, missä minä oleksin koulun ulkopuolella, sanoi Onni -totisena. - -— Kiitos kutsusta, mutta mieluummin minä syön iilimatoja tai käyn -käsikoukkua rehtorin kanssa keskellä Espistä. Sinä olet liian -suurenmoinen minulle. Eiköhän tämä autokin ole lumottu? - -— Minusta se on lumoava, sanoi Heli. - -— Annatko anteeksi, Onni, että minulla on niin huono hatunrämä -päässäni? Haittaako sinua, että se on haalistunut? - -— En minä sellaista huomaa. Eikö se ole tavallinen naisen hattu? sanoi -Onni. - -— Minä olisin vaikka lainannut Helin hatun, jos minä olisin tietänyt, -että minä saisin ajaa näin komeasti kaiken kansan nähden. - -— Millä minä sitten olisin esiintynyt? kysyi Heli. - -— Sinun vaaleat kiharasi olisivat somistaneet minkä hatunpelättimen -tahansa, sanoi Eila. - -Onni katseli Heliä ja ajatteli samaa. - -— Kunpa olisi ylioppilas ja omistaisi tällaisen Fordin, sanoi Eila -heittäytyen leveästi pehmeitä patjoja vastaan. - -— Cadillac tämä on — Cadillac, huusivat Veikko ja Reino. - -— Oletpa sinä sivistymätön, Eila, kun sekoitat Fordin ja Cadillacin? -Sitäpaitsi se on hurjan epäkohteliasta Onnia kohtaan, sanoi Tauno. - -— Nythän vasta me alamme ymmärtää, mikä Onni oikeastaan on. Eilen tekin -olisitte väittäneet, että hän korkeintaan käyttää raitiovaunua. Mutta -sen minä sanon, että hienompi minä olisin ollut, jos olisin tietänyt, -että sinulla on noin tyylikäs — — — ja Eila viittoili ohjaajan selkää. - -— Neiti Meriahosta Peltonen on tyylikäs, sanoi Onni. - -— Kiitän, sanoi Peltonen. - -— Eikö ole harmillista, ettei tuttavia tule vastaan? Missä opettajat -ovat ja koko kahdeksasluokka? Tuo harmaa herra kadehtii meitä, ja tuo -nuori tyttö kääntyy kaihomielin katsomaan tätä riemukulkua, rupatti -Eila. - -Seurue saapui perille. Peltonen jäi autoon, ja muut menivät joelle. -Kaikki ihailivat virtaa, joka oli luomaisillaan jääpeitettään. Pojat -heittelivät jääkappaleita kivillä ja juoksentelivat pitkin rantaa. - -Onni ja Heli kävelivät eteenpäin. - -— Elämäkin on täynnä hyrskyjä ja murskautuneita toiveita, niinkuin tuo -koski, sanoi Eila tunteellisesti. - -— Jääkappaleita, oikaisi Tauno. - -— Etkö sinä näe luonnon suuruutta ja ihmisen voimattomuutta, jatkoi -Eila. - -— Suunnitteletko sinä kouluainetta? Jos sinun runollinen suonesi -kuivuu, niin pyydä apua minulta, sanoi Tauno. - -— Oletko sinä koskaan ajatellut runollista ajatusta? kysyi Eila -halveksivasti. - -— En vapaasta tahdostani, ainoastaan Pytyn käskystä. - -— Toisen määräyksestä ei ikinä synny tosirunoutta. Koetapa nytkin pukea -sanoihin tunteesi. - -— Mikä kumma siitä estää. Kuuntele hartaasti: Syvyyden lähteet -pulppuavat jalkaimme alla. Vesipisarat kastelevat Vikingillä -kiilloiteltuja kenkiämme, ja Vantaan vapautettu hengetär laulaa -voittolauluaan. Liikutuksen kyynelet virtaavat pitkin Eilan pasuuna -enkeli-poskia, kun solakka, hienopiirteinen nuorukainen puhuu kevään -innoittamia sanoja. - -— Sinäkö? - -— Luokan vilkkain kieli vaikenee juhlallisen kosken puhuessa omaa -kieltään. Eilan herkkä mieli ailahtaa kevätauringon ja Peltosen -vaikutuksesta. - -— Sinä osaisit runoilla, kun vain karsisit rumat sanat pois. Miksi sinä -sekoitat niitä joukkoon? Niinkuin »kengät» ja »Peltonen». - -— Ne sointuvat yhtä hyvin kuin muutkin. Mutta katsos tuonne päin. Heli -ja Onni viittoilevat meille tuon tuvan luota. - -Kaikki kiiruhtivat kohti tupaa. Siellä oli kahvila, jossa Heli ja -Onni olivat varanneet pöydän ikkunan vieressä. He olivat jo tilanneet -kahviakin koko seuralle. - -— Maksaako Onni? kuiskasi Eila Helin korvaan, mutta niin äänekkäästi, -että kaikki kuulivat. - -— Kyllä minä maksan, sanoi Onni. - -— Ihanaa! Sinä olet jukin sivistynyt. Pienessä kahvilassa oli muitakin -ihmisiä. Tarjoilijattaret olivat kansallispukuisia. - -Eila ja pikkupojat puhuivat kilpaa. Muut saivat tuskin puheenvuoroa. - -— Mitä sinä tukit taskuusi, Reino? kysyi Heli äkkiä. - -— Vähän wienerleipää. Minä annan sen Peltoselle, jonka täytyy vahtia -autoa. - -Kaikki nauroivat, ja Onni sanoi: - -— Minä lähetin jo tarjoilijattaren viemään hänelle kahviannoksen. - -— Sinähän osaat esiintyä ihan kuin hurjan hieno herra! Oletko sinä -yhtään tavallinen, niinkuin me? kysyi Eila. - -— Mitenkä tavallinen? - -— Että sinulla on paras ystävä, jolle kerrot salaisuuksia ja pelkäät -torumisia kotona ja ostat viimeisillä rahoillasi karamelleja ja hävität -saksan vihon, juuri kun on mentävä kouluun ja semmoista. - -— En minä ole sellainen. Mutta onko se tavallinen koululainen? sanoi -Onni. - -— Ainakin minä olen sellainen ja minä olen normaali koululaistyyppi, -vakuutti Eila. - -Yleinen nauru keskeytti hänet. - -— Jos otettaisiin keskimäärä luokan todistuksista tai painoista tai -pituuksista, niin siitä ei tulisi Eila Meriahoa, sanoi Tauno. - -— Minä tarkoitin luonteelta ja mielenlaadulta ja elämäntavoilta, sanoi -Eila. - -— Sinä olet hauskojen koululaisten tyyppi, sanoi Reino. - -— Jeh, vahvisti Veikko. - -— Pikku pojat ihailevat Eilaa, sanoi Heli. — Hän on täplikäs olento, -jonka pohjaväri on alaluokkalainen, mutta täplät ovat keinotekoisen -kahdeksasluokkalaisen. - -— Katsokaa ulos, pian, pian, huusi Veikko. Kaikki kurottautuivat -katsomaan. Vantaalta päin asteli herra ja neiti puhellen keskenään. He -olivat vielä matkan päässä. - -— Deutscheprosa! Minä tunnen hatun, joka oli Iltan päässä Hanhikosken -tunnilla, sanoi Heli. - -— Herra on varmaankin Dauphin. Mennään vakoilemaan puitten taakse, -sanoi Eila. - -— Herra on Père Lachaise, sanoi Tauno, jolla oli hyvät silmät. - -Onni oli sillä välin maksanut tarjoilijattarelle. - -— Mennään ulos, he tulevat tänne. Minusta on noloa istua täällä niin -suurenmoisesti, kun opettajia tulee. Kiitetään sitten Onnia perästä -päin, sanoi Eila hätäisesti. - -Koko seurue riensi ulos auton luo, johon he pysähtyivät odottamaan. - -— Deutscheprosa on jalo ihminen, hän jaksaa olla elämän murjomien -kanssa, vaikka hän mieluummin kävelisi Dauphin'in kanssa ja nauttisi -kevättunteista, sanoi Eila. - -— Ehkä Père Lachaise'illakin on kevättunteita? sanoi Tauno. - -— Ei enemmän kuin mustalla taululla luokassa, sanoi Heli. - -— Olkaa vaiti, he huomaavat meidät. Rosaprosa tulee tännepäin. - -Neiti Welt seuralaisineen tuli kohdalle ja kaikki tervehtivät -kohteliaasti. - -— Onko tämä teidän autonne? kysyi neiti Welt. - -— Se on Onni Joen isän ja se on Cadillac ja siinä on oikea ohjaaja ja -kaikki, ehti Eila ensimmäiseksi vastaamaan. - -— Silloinhan teillä on ollut hyvin hauska retki. - -— Sillä on ihanaa ajaa. Eivätkö opettajat tahtoisi palata siinä -kaupunkiin? kysyi Eila toisten kauhuksi. - -— Emmehän me kaikki mahdu siihen, sanoi neiti Welt. - -— Kyllä me mahdumme. Tauno ja Onni voivat kävellä raitiovaunulle ja -ajaa sillä kotiin, järjesti Eila häikäilemättömästi. - -— Erittäin kohteliasta teidän isäntäänne kohtaan, nauroi neiti Welt. - -— Kyllä me mielellämme, aloitti Onni. - -— Ei, ei hyvät lapset. Me olemme vasta tulleet, emmekä palaa vielä. -Hauskaa matkaa vain. Hyvästi, hyvästi. Huomenna tavataan Pole -Poppenspälerin ääressä, sanoi neiti Welt ja hymyili. Maisteri Kalvo -nosti jäykästi lakkiaan. - -Kun opettajat olivat kadonneet kahvilan ovesta, sanoi Eila: - -— Deutscheprosa on maailman ihanin ihminen. Hän herättää luonnollista -pelkoa oppilaissa ja toiselta puolen jukin suurta ihastusta. Mitä te -murjotatte? - -— Sinä olit käki laululinnun pesässä, Eila. Olisit ajanut linnun ja sen -omat poikaset ulos täältä, sanoi Tauno. - -— Minä olin ainoa tästä seurasta, joka osasin käyttäytyä kuin -maailmannainen, sanoi Eila. - -— Onnin ja minun kustannuksella, sanoi Tauno. - -— Minä annoin teille tilaisuuden olla jaloja luonteita. - -— Ajattele, minkälainen hautausmaa tunnelma tässä ihanassa Cadillacissa -olisi ollut Père Lachaise'in varjon alla, sanoi Heli. - -— Älkää nyt enää toratko, vaan nauttikaa ennen lähtöä, luonnon suuresta -rauhasta, jota Vantaan hyrskyt säestävät, sanoi Eila. - -— Ja puhvelihärkien mylvinästä aavikolla, sanoi Veikko osoittaen -tielle, josta kuului autotorvien törähdyksiä. - -— Lähdetään jo, joudutti Reino. - -— Ennenkuin Eila alkaa tulla uudestaan tunteelliseksi, sanoi Tauno. - -— Tämä matka olisi ihana, jos Tauno ei aina ironiseeraisi, vaan -ymmärtäisi toistenkin luonteita, jotka ovat monivivahteisemmat kuin -hänen, sanoi Eila kiiveten autoon. — Minä menen nyt Peltosen viereen. - -— Se onkin parasta, silloin ei kukaan keskeytä sinua. Veikko tulee -sisään, sanoi Tauno. - -Auto pantiin käyntiin. - -— Eikö olekin juhlallista, kun meidän elämämme riippuu herra Peltosen -pyörittämisestä? Ajakaa vasemmalle, tuolla on pyöräilijä. Saanko minä -täräyttää merkkiä? Minäkin tahtoisin auttaa, ettei herra Peltosella -olisi yksinään koko työ. Ajetaanpa kilpaa tuon punaisen auton kanssa. -Saanko minä pitää kiinni herra Peltosen hihasta, kun auto kiertää -niin jukisti? Ai, kuinka minä pelästyin, älkää törähyttäkö ennenkuin -varoitatte minua. Nauttikaa tekin herra Peltonen luonnosta ja -heräävästä — — — hui, miten läheltä tuo ajuri hipaisi meitä. Älkää -kääntykö sinnepäin, tuolta voi pujahtaa paremmin, Eila huitoi, ja suu -kävi yhtä mittaa. - -Peltonen pysähdytti auton keskelle tietä. Hän katsoi kysyvästi Onniin -ja sitten Eilaan. - -— Parasta että Eila ja Veikko vaihtavat paikkaa, muutoin tapahtuu -onnettomuus, sanoi Onni avaten auton oven. - -— En minä tahdo vaihtaa, täällä on paljon jännittävämpää olla. - -— Tule nyt sisään, Eila. Sinä hermostutat ohjaajaa, sanoi Heli. - -— Minähän vain neuvon, mitenkä hänen on ajettava, Silläaikaa kun hän -katselee rattia. Eikö niin herra Peltonen? - -— Ei, neiti, sanoi Peltonen. - -— Nostakaa, pojat, hänet tänne sisään, sanoi Heli. - -— Ei saa koskea minuun, sanoi Eila ja kiipesi harmissaan sisään. - -— Tämä oli eri kiva tikki, sanoi Veikko. - -Matkaa jatkettiin, ja Eila istui viisi minuuttia vaiti ja puri -alahuultaan. Sitten hän alkoi taas: - -— Katsokaa, tuossa ohjaa tyttö autoa, ja minä en saisi istua edes -ohjaajan vieressä. Tuolla kulkee yhdeksäsluokkalaisia. Päivää, päivää. -Ne ovat sitten ylpeätä väkeä. Niinkuin he olisivat Helsingin tärkeimmät -ihmiset. Mutta ensi vuonna sitä ollaan itse yhdeksäsluokkalaisia, jos -algebra ja ruotsi vain sen sallivat. - -Näin kului matka kaupunkiin takaisin. - -— Ole hyvä ja pysähdytä Heikin- ja Simonkadun kulmaan. Minä menen -Kestilän tytöiltä lainaamaan hauskan kirjan, sanoi Heli Onnille. - -— Hyvä. - -— Minne minä joudun? On kamalan kuivaa nousta autosta keskellä -kaupunkia, kun muut ajavat omalle ovelleen? kysyi Eila. - -— Anna Peltoselle osotteesi, niin hän vie sinut ensin kotiin. Te ajatte -varmaankin mielellänne vähän enemmän, sanoi Onni pojille. - -— Huisin mielellään. Rakas, Eila, asu Kulosaaressa tai Seurasaaressa, -sanoi Reino. - -Samassa auto pysähtyi, ja Heli hyppäsi alas. - -— Peltonen on hyvä ja vie kaikki kotiin. Sitten me emme tarvitse enää -autoa. Kiitos kyydistä, sanoi Onni ja lähti myöskin pois autosta. - -— Kas Onnia! Menetkö sinäkin Kestilän tyttöjen luo? Kiitos -taivaallisesta retkestä, huusi Eila. - -— Hupsu Onni, kun valitset ennemmin Helin kuin Cadillacin, huusi Tauno. - -Auto oli jo täydessä vauhdissa, kuului vain poikien vilkkaat kiitokset. - -— Nyt sinä jäit autosta. Ei sinun tarvitse saattaa minua, sanoi Heli. - -— Kosken pauhu ja auton surina ja Eilan pärinä ovat liikaa minun -hermoilleni. Minä kävelen mielelläni kotiin, sanoi Onni. - -— Kiitos vain hauskasta retkestä. - -— Minusta Eila oli tavattoman lapsellinen ja puhui pötyä koko matkan, -sanoi Onni. - -— Sellainen hän oli aina. Näkisit hänen aineitaan. Ne ovat täynnä -suuria ja tavattomia sanoja, mutta niin lapsellisen naiveja, ettei voi -olla nauramatta. Kerran hän kirjoitti: »Vaikka salama on luonnollinen -ilmiö sähköopin alalta, niin sen ilmestymismuoto kuuluu enemmän -estetiikan rajojen sisäpuolelle». Toisen kerran hän väitti, että: -»Urheilu kehittää ruumista antiikin sääntöjen mukaan ja laiminlyö -henkistä kehitystä, jonka tärkeyttä se ei ymmärrä.» Minä olen oppinut -niistä monta lausetta ulkoa. - -— Minä en tiedä tovereista paljonkaan muuta, kuin miten he esiintyvät -tunnilla. - -— Silloin sinä olet nähnyt heitä väärässä perspektiivissä. -Välitunneilla ja konventeissakin heidän olentonsa on luonnoton. Mutta -tässä on Kestilän ovi. Minun täytyy harpata viidenteen kerrokseen asti. -Hyvästi, Onni. - -— Ovatko he luvanneet sinulle sen kirjan? - -— Ovat, miten niin? - -— Minä haen sen, sanoi Onni kadoten ovesta sisään. - -Kun ällistynyt Heli aukaisi oven, oli Onni jo toisessa kerroksessa. - -Onni soitti ovea ja Siiri avasi. - -— Miili, Miili, tule katsomaan. Onni Joki tulee meille ensimmäiselle -vieraskäynnille, huusi Siiri. - -— Päivää, Siiri. Ole hyvä ja anna minulle kirja, jonka te lupasitte -Helille. - -— Oletko sinä tullut tavalliseksi? kysyi Miili, joka kiirehti eteiseen. - -— Toinen hupsu kysyy jo sitä minulta. Antakaa nyt kirja minulle, minä -annan sen Helille, sanoi Onni. - -Siiri juoksi hakemaan kirjaa ja Miili nauroi ja tuijotti Onniin, kunnes -Siiri palasi. - -— Tässä se on. Minä en käsitä — — — - -— Enkä minäkään käsitä — — — - -— Kiitos ja hyvästi, sanoi Onni ja lähti. - -Kun hän palasi Helin luo sanoi tämä: - -— Ei kukaan muu luokan pojista olisi ollut noin kohtelias. - -— Minulla on pitemmät jalat kuin sinulla. Onko sinusta kuivaa kävellä -pojan kanssa kotiin? Sano vain, niin minä häviän. - -— Hauskempihan sinun seurassasi on kuin yksikseen. Sitäpaitsi minä olen -tottunut alituiseen poikaseuraan kotona. Minkälaiseen seuraan sinä olet -tottunut? - -— Isä on minun paras seurani, mutta hänellä on niin vähän aikaa. Joskus -minä olen mukana, kun isän liiketuttavat tulevat meille. Kerran kuussa -minä käyn vanhan tädin luona. Mutta se on rasittavaa, sillä isä tahtoo, -että minä joka kerta vien uuden tuomisen hänelle. Se todistaa, että -minä olen ajatellut häntä. - -— Mitä sinä olet vienyt hänelle? - -— Hyasintin, tulppaanin, annansilmän, fiikuksen, kaktuksen, palmun, -tai jonkun muun kukan. Niitä riitti yhdeksi vuodeksi. Seuraavana -vuonna minä vein kakkuja. Täytyi pitää kirjaa, ettei tullut viedyksi -kahtakertaa samanlaista. - -— Kamalaa, miten tunnollinen sinä olet. Entä sitten? - -— Minä aloitin viedä kirjoja hintaluettelon mukaan -aakkosjärjestyksessä. Mutta kuudennen kirjan jälkeen täti kielsi -tuomasta niitä. Etenkin, kun hän väitti minulla olevan huonon maun. - -— Sinä olet mainio. Entä sitten? nauroi Heli. - -Onni katsoi muistikirjaansa. - -— Sitten seurasi esineitten vuoro: Magneetti, puukko, iso pinkka -kasvipaperia, kiulu, kumihansikkaat, vernissaa, harava, kompassi, -pelastusvyö, briljantiinia — — - -— Lopeta, lopeta jo. Se oli surullinen luettelo. Onko nuo vanhan naisen -tarvekaluja? - -— Onhan nainenkin ihminen. - -— Minä olisin tahtonut nähdä hänen ilmeensä avatessaan kääröt. - -— Hän on tavattoman kiittämätön. Kukaan ei ole hänelle mieleen. Nyt -minä aion viedä hänelle apteekkitavaroita. Vanhat romut tarvitsevat -lääkkeitä. Liikavarvaslaastaria, amoniakkia, mixtuuraa ja sellaista. -Kyllä ne apteekissakin tietävät, mitä laiha, naimaton nainen tarvitsee, -joka sitäpaitsi on hermostunut ja tunteellinen. - -— Kysy mieluummin minulta. Kyllä minä keksin parempaakin vietävää. - -— Kiitos, Heli. Tule mukaan sinne, niin minullakin olisi hauskempi. - -— Ei sovi. Mitä sinun tätisi sanoisi? Mutta kerro vielä, kenenkä kanssa -sinä seurustelet. - -— Minä opetan korkolaskua eräälle alaluokkalaiselle pojalle. - -— Eihän se ole seurustelua, Onni parka. - -— No, sitten käy meillä isän serkku maalta. Hän on leskirouva ja ainoa, -joka kasvattaa minua. - -— Millä tavalla? - -— Hän käskee minua olemaan iloksi äitivainajalleni ja lukemaan paremmin -läksyni. »Koeta nyt, Onni, ponnistella, että pääset luokalta. Vaikka -näyttäisikin pimeältä, niin älä kadota rohkeuttasi», sanoo hän. - -Heli nauroi ääneen. - -— Miksi et näytä hänelle todistustasi? - -— Mitä se toimittaisi? Minä en ole koskaan tupakoinut, enkä pelannut -korttia, ja kuitenkin hän varoittaa kyynelet silmissä minua näistä -paheista. Tuntikaupalla hän puhuu kaikenlaisista rikoksista, joihin -ihminen voi langeta. - -— Minua suututtaisi tuollainen. - -— Eihän hän voi tietää minkälaisiin paheisiin minulla on taipumusta. - -— Eikö sinulla ole yhdenikäistä seuraa? - -— Ei ole, muuta kuin koulussa. Toverit kysyvät joskus neuvoa -koulutehtäviin, taikka minä kuuntelen muitten puheita syrjästä. - -— Kaipaatko sinä toveriseuraa? - -Onni ei vastannut. Hän kulki totisena eteenpäin, ja Helistä tuntui -omituiselta. Tässä oli hauskannäköinen, etevä poika, jolla oli varoja, -mihin tahansa. Ja hän oli vailla ystäviä ja seurustelua. Olikohan -siihen syynä vain hänen harvapuheisuutensa ja hiljainen olentonsa? -Näytti siltä, että puheliaat toverit aina tulivat huomatuiksi. Puhuivat -he sitten vaikka puuta heinää. - -— Tämä aamupäivä on ollut hauska. Ehkä te olisitte enemmän minun -kanssani, jos minä pyytäisin teitä useammin autoretkille? sanoi Onni. - -— Älä puhu turhia. Minusta tämä kävely on yhtä kiva kuin autoretkikin. -Tule meitä tervehtimään kotiin, milloin vain haluat, niin meistä tulee -hyvät tutut. - -— Kuka on sinun ystäväsi? - -— Meri on minun paras tyttöystäväni. - -— Entä poikaystävä? - -— Niitä on monta, mutta ei ketään parasta. - -Onni kulki taas vaiti jonkin aikaa ja sanoi sitten: - -— Minä tahtoisin aina olla paras kaikessa, mitä minä yritän. - -— Sitä sinä oletkin. - -— Minä aion pyrkiä jonkun parhaaksi poikaystäväksi. Jonkun, joka oli -autossa tänä päivänä. - -— Eilanko? - -— Varjelkoon! En. - -— Taunonko vai poikien? - -— Miksi en ystäväksi, mutta en parhaaksi. - -— Ei suinkaan hän tarkoita Peltosta? ajatteli Heli uskaltamatta kysyä -enemmän. He olivatkin jo Helin portilla. - -— Kiitos vielä kerran hauskasta retkestä, sanoi Heli ojentaen kätensä. - -Onni puristi sitä ja aukaisi oven. - -— Hyvästi, Heli. Sinun kanssasi minä voin puhuakin. - -Heli nyökkäsi hymyillen ovenraosta. - - * * * * * - -Iltapäivällä meni Heli tapaamaan toisia Fazeriin. Tauno tulisi muualta -sinne. - -Kuljettuaan vähän matkaa hän tapasi Terttu Kosun. He kävelivät samaa -matkaa ja puhelivat tulevasta konventista. - -— Ei minulla ole paljonkaan huvia siitä. Etenkin kun on -tanssikonventti. Minusta tanssi on ihanaa, mutta ei silloin, kun muut -tanssivat ja itse istuu, sanoi Terttu. - -— Ilta ja sinähän olette aina poikien seurassa. Tietysti he -tanssittavat sinua, sanoi Heli. - -— He seisovat mieluummin jonossa ja odottavat Iltaa. - -— Miksi Ilta aina tahtoo sinut mukaansa? - -— Minä olen Iltan astinlauta. - -— Erkane hänestä, ole yksin tai sellaisen kanssa, joka ei ole niin -valloittava kuin Ilta. - -— Minä en voi olla yksin. Ennemmin minä elän vale-elämää Iltan varjossa. - -— Tuollaiset ajatukset ovat hassuja toverien kesken. Me olemme kaikki -kahdeksasluokkalaisia, emmekä toistemme varjoja. Paremminhan sinä osaat -läksysikin, kuin Ilta. - -— Mitä se auttaa, kun hiukset ovat keltaisenpunaiset? - -— Pyh. Ajattele, että Ilta saa luultavasti keväällä ehdot algebrassa. - -— Mutta ei kesakkoja, niinkuin minä. - -— Päätä valloittaa maailma jollakin muulla kuin kauneudella. Kun sinä -aina olet Iltan seurassa, niin sinä opit panemaan liian suurta arvoa -ulkonäölle. Merikin on sievä, mutta hän ei himmennä muita, sillä hän ei -itse tahdo himmentää. - -— Ilta valitsee aina minun pukuni, hän tahtoo, että minäkin olisin -kaunis. - -— Mutta minä annan sinulle neuvon, ettet koskaan osta mitä Ilta -ehdottaa. Hän on itse maukkaasti puettu, mutta sinulle hän valitsee -kamalia värejä. - -— Onko se totta? Mutta hänhän on minun ystäväni. - -— Se, joka valitsee punatukkaiselle oranssivärisen kankaan, on ystävän -irvikuva. Hyvästi Terttu, tästä minä eroan. - -Kaikki muut olivat jo saapuneet ja istuivat kahvin ja leivosten ääressä. - -Meri oli juuri alkanut kertoa tapahtumista Kuusijuuren päivällisillä. - -Kun Heli oli tervehtinyt, kerrottiin hänelle, mitä muut jo olivat -kuulleet. Sitten Meri jatkoi ja kuvasi elävästi koko illan tapahtumat. - -— Olisitte nähneet Tuovia. Hän oli kuin Marie Antoinette mestauslavalla. - -— Sinun vertauksesi ovat hieman suurellisia, Meri, sanoi Tauno. - -— Mutta ajatelkaa, että meidän luokallamme on sellainen, joka seisoo -keskellä elämän taisteluja, sanoi Heli. - -— Mutta tiedättekö, että meidän luokallamme on sellainen, jonka isällä -on Cadillac ja joka pyytää tovereita autoretkelle Vantaan joelle? kysyi -Tauno. - -— Monen isällä on autoja. Meillä on Buick, mutta se on enimmäkseen -maalla, sanoi Ilkka. - -— Mutta tämä toveri on sellainen, joka ei koskaan ole seurustellut -muitten kanssa. - -Ilkka ja Meri arvailivat kilpaa, mutta aina väärin. - -— Oletteko te unohtaneet ensimmäisen meistä? kysyi Heli. - -— Onni Joki! Kuule, Meri. Tämä on kosto sinun uskomattomasta jutustasi. -Tuovissa paljastuu merkillisiä puolia, ja nyt Onni tekee sellaista, -jota hän ei ole ennen pitkän elämänsä aikana keksinyt. Minä kerron nyt -myöskin juttuja. Père Lachaise on kihloissa ja rakastaa, sanoi Ilkka. - -— Rosaprosaa, keskeytti Heli. — Mistä sinä sen tiesit? - -Kaikki nauroivat, niin että viereiset naapurit hymyilivät. - -— Minä aioin sanoa: — Notre-Damia. - -— Ei nyt sekoiteta totta ja valetta. Minä selvitän asiat, sanoi Tauno -ja kertoi aamullisesta autoretkestä. - -— Mutta Père Lachaise ei näyttänyt onnelliselta sulhaselta. Hän oli -yhtä jylhä, kuin ainakin kateederin takana, eikä puhunut sanaakaan -meille. Deutscheprosa ja Dauphin sopivat yhteen, ja pian se nähdäänkin, -sanoi Heli. - -— Meidän pitäisi antaa Dauphinille pieni sysäys, sanoi Ilkka. - -— Mutta minusta on kamala vahinko, että koulun ainoa hurmaava opettaja -joutuu yhdelle naiselle. Nyt häntä ihailee kymmenet ja sadat, mutta -sitten katoaa koko jännitys, sanoi Meri. - -— Oletteko nähneet Dauphinin laatikkoa? Sylva säilyttää sitä, vaikka -hän itse sanoo jo tutkineensa ihmisten kurjat tunteet ja saaneensa -niistä kylliksi. Hän ei välitä miehistä, ei edes ylioppilaistakaan, hän -tuntee heidät jo. Norssit ovat petollisia, ressut keveitä luonteita ja -yhteiskoulunpojat tyhjänpäiväisiä tanssimestareja, sanoi Heli. - -— Mitä Sylvan puheista. Hänen elämänsä on jaettu jaksoihin. Joskus -hän ajaa niittokoneita isänsä pelloilla ja ratsastelee kuin Valkyria -taivaanrannalla, sanoi Meri. - -— Vai taivaanrannalla? Miksi ei merenhyrskyillä? kysyi Tauno. - -— Toisinaan hän karkaa tukkilautoille, uittaakseen tukkeja luonnon -helmassa, jatkoi Meri välittämättä keskeytyksestä. - -— Onko hän tehnyt sellaistakin? kysyi Ilkka. - -— Hän myi kummeilta saamansa hopealusikat ja lähti Oulunkylään -tukkipomon luo päästäkseen tämän tukkilautalle. Mutta halpamainen pomo -soitti Sylvan isälle, joka ei ymmärtänyt hänen vapauden tarvettaan. - -— Pomonko? - -— Ei kuin Sylvan. Hänen täytyi palata kouluun. Sitten hänellä oli -hiljainen aika, jolloin valkoinen paperi sai hänen tunnepurkauksensa. -Sylva kirjoittaa mestarillisesti. - -— Kertokaa nyt, mitä Dauphinin arkussa on, sanoi Tauno. - -— Meillä on tyttöjen kesken yhdistys, jonka nimi on »Folies Bergéres», -ja sen tehtävänä on koota Dauphin-muistoja, sanoi Heli. - -— Nimi on kuvaava — hullut paimentytöt, sanoi Ilkka. - -— Ihastus on aina hullua. Meillä on paljon salassa näpättyjä valokuvia -Dauphinista, useimmat selästä päin. Yhdessä hän puhuu Deutscheprosan -kanssa ja hymyilee kuin Bakkus tai oikeammin kuin Douglas Fairbanks. -Toisessa hän kumartuu sitomaan kengänrihmaansa. Sitten siellä -on vihkoista leikattuja näytteitä hänen käsialastaan. Niinkuin: -»huolimattomasti todistettu», »kuvio puuttuu», tai »janat on vedettävä -viivoittimen avulla». Siellä on vihko, johon kirjoitetaan kaikki -kultajyvät, jotka hänen suustaan putoavat. Se on Sylvan tehtävä. Meillä -on kokoelma esineitä, joita hän on käyttänyt, pieni kynä, liitu, joka -otettiin pois aina muitten tunneilta, Eilalle annettu kotimuistutus, -johon tuli mustetahra ja jonka Dauphin heitti paperikoriin, ja hieno -nenäliina, kertoi Heli. - -— Minusta te ette ole rehellisiä, nauroi Tauno. - -— Nenäliina on kulunut ja Dauphin pudotti sen käytävään, sanoi Meri. — -Me annamme sen hänelle takaisin, kun hän menee kihloihin ja kadottaa -sädekehänsä. - -— Tauno, eikö olekin opettavaista nähdä tyttöjen sielunelämän kuiluja? -kysyi Ilkka. - -— Minulle he eivät ole enää arvoituksia, sanoi Tauno varmasti. — -Sisaret paljastavat koko sukupuolen ominaisuudet. - -— Saapa nähdä kosiiko Dauphin tänä keväänä? Ilkan ehdotus sysäyksen -antamisesta ei ole hulluimpia, sanoi Heli. — Mutta mitenkä se -tapahtuisi? - -— Kirjoitetaan kirje ja vihjaistaan, että Père Lachaise kilpailee -Rosaprosasta, sanoi Meri. - -— Sellaista ei kukaan usko. Emmekö voisi järjestää heille hengenvaaraa? -Niinkuin sinä kerroit siitä lääkäristä, Meri, sanoi Ilkka. - -— Tai pannaan sanomalehteen, että Rosaprosa on perinyt maatilan, sanoi -Tauno. — Dauphin ennättäisi kosia, ennenkuin asia selvitettäisiin. - -— Dauphin on niin jalo, ettei hän huolisi Rosaprosasta, jos tämä olisi -rikas, vakuutti Meri. - -— Jos minä hakkailisin häntä ensi konventissa, niin Dauphin kiirehtisi -kosimaan, etten minä veisi häntä, sanoi Ilkka. - -Ja kaikki nauroivat katketakseen, niin että Merin täytyi sanoa: - -— Olkaa hiljaa. Tämä on Café de la Paix, ja te häiritsette rauhaa. -Ihmiset katsovat meitä paheksuvasti. Mutta nyt me olemmekin kuluttaneet -tältä pöydältä syötävät aineet viimeiseen muruun asti. Veto olisi -maksettu, mutta pääasia puuttuu, Ilkka. - -— Saat sen kotitiellä, sanoi tämä. - -— Ei kelpaa. Todistajien on nähtävä, ettet tingi, sanoi Heli. - -— Lue ääneen, Ilkka. Nyt me olemme rauhassa tässä sopessa. Ei kukaan -kuuntele meitä, sanoi Meri. - -— No, samapa tuo, sanoi Ilkka vetäen paperin taskustaan. - -— Minä en ymmärrä koko asiaa, sanoi Tauno. - -— Eikö Heli ole kertonut vedosta? kysyi Ilkka. - -— On niinkin, mutta kahvillahan se on kuitattu. - -— Meri vaati vielä runon kissasta ja vedosta. Kuunnelkaa nyt: - -— Sen tuli olla taiteellinen, ylevä ja hauska, sanoi Heli. - -— Tietysti, sanoi Ilkka ja alkoi lukea: - - »Ystävää mä muistan kaksi, - kunnes tulen harmahaksi. - Yksi musta kissa Kroketti, - toinen musta Meri koketti. - - Kissan tapoin kavalasti, - tyttö kosti ovelasti. - Löipä kanssani hän vetoa, - etten unohtaisi petoa. - - Tyttölapsi pojan aina voittaa, - jos hän lukee tahi suuta soittaa. - Tästälähin kun mä näen koketin, - muistan heti kissan, Kroketin. - - Huononpuoleinen on runon taso, - kun sen kyhännyt on - - Ilkka Paso.» - -— Hyvä, hyvä! Hauska se oli, sanoi Heli. - -— Lopussa ilmeni tavaton vaatimattomuus, sanoi Tauno. - -— Minä olen siis maksanut vedon? kysyi Ilkka. - -— Ehkä se oli taiteellinen, koska loppusoinnut ovat hienoja, mutta -minusta se ei ollut ylevä, sanoi Heli. - -— Kissarunoksi se on ylevä. Siinä puhutaan tytöstä, joka suri kissan -kohtaloa ja pojasta, joka sai rangaistuksen pahasta teostaan, sanoi -Ilkka. - -— Minä ehdotan, että runo hyväksytään, sanoi Heli. — Miksi sinä -vaikenet Meri? - -— Runo ei puhu totta. Siinä on kieroja asioita. - -— Sitä ei kielletty vetoa lyödessä, sanoi Ilkka. - -— Sinä siis myönnät, että minä en ole koketti? kysyi Meri. - -— Se oli vain loppusoinnun takia. - -— Älä ole niin nöyrä, Ilkka. Kaikki tytöt ovat koketteja, sanoi Tauno. - -— Paitsi meitä kahta, sanoi Heli. - -— Nyt täytyy lähteä kotiin, sanoi Meri. — Kiitos, Ilkka. - -Kaikki kiittivät ja nousivat lähteäkseen. - -Kun Meri ja Ilkka olivat eronneet Helistä ja Taunosta, kävelivät he -hiljakseen pitkin Neitsytpolkua ja sitten Merikatua. - -— Sinulla oli tietysti paljon hauskempi eilen? kysyi Ilkka. - -— Minä viihdyn parhaiten omien toverieni seurassa. Eilinen ilta oli -sentään aika jännittävä, sanoi Meri. - -— Minusta on kuivaa, kun luokan tytöt alkavat leikkiä aikaihmisiä. -Niinkuin Aissi ja Tuovi. Ettehän te ole vanhempia kuin mekään. - -— Minkä sille mahtaa, kun sielu vanhenee. Aissi on jo tanssinut kuusi -vuotta. Oikein tanssiaisissa. - -— Vanheneeko sielu sellaisesta? - -— Tuleehan se aikaihmismäisemmäksi. Mutta ei paremmaksi. - -— Käytkö sinä paljon tansseissa? - -— En minä käy juuri missään muualla kuin toverikutsuissa, ja ne eivät -vanhenna sielua. Vaikka tanssisi kuinka paljon. Nyt minä olen perillä. -Annahan minulle se runo. - -— Sinä et pitänyt siitä. - -— Tietysti minä pidin. Ymmärränhän minä leikkiä, sanoi Meri ja otti -Ilkalta runon. - -— Hyvästi Meri. Meillä oli mukava iltapäivä. - -— Hyvästi ja kiitos vielä kerran. - - - - -V - -KONVENTTI. - - -Osa luokan pojista oli vetäytynyt omaan luokkahuoneeseen. He olivat -järjestäneet juhlasalia kuntoon konventtia varten. Näyttämö oli -kunnossa ja istuinpaikat riveissä. Tytöt hommasivat tarjoiluhuoneessa, -jossa Väinö Ylämäki ja Ville Vainio sekä auttoivat että häiritsivät -heitä. - -Keskellä luokkaa seisoi Olli Suurheimo ja selitti uutta nelilamppuista -radiokonetta, jonka hän itse oli pannut kokoon. - -Kaikki muut kertoivat kokemuksistaan ja kokeiluistaan. - -— Mitähän koululaiset ennen harrastivat? Kun heillä ei ollut mitään -kaikesta siitä, joka meitä huvittaa. Ei radiota, ei autoja eikä -suojeluskuntaa. Maailma mahtoi olla autio ja tyhjä, sanoi Ilkka. - -— Eikä kilpailuja ja ennätyksiä. Tuskin jääpalloluistimia, sanoi Otso. - -— Mutta tyttöjä oli, sanoi Jyrki. - -— Eipä ollut tyttötovereita, sanoi Olli. - -— Eikä ollut smokkia ja lankkikenkiä eikä briljantiiniä, jatkoi Jyrki. - -— Onkin turhaa pukeutua tuollaiseen komeuteen tavallista konventtia -varten, sanoi Tauno. - -— Minä pukeudun itseni tähden, vastasi Jyrki. - -— Kylläpä sinulla on vaativainen itse. Minun itseni tyytyy kovaan -kaulukseen ja silkkinenäliinaan, sanoi Olli ja veti liinan enemmän -näkymään takintaskusta. - -— Meillä on ilmankin kova kilpailu täällä. Yhdeksäsluokkalaiset -pyrkivät aina ylimmäisiksi kukoiksi. Meidän luokan tytötkin harrastavat -heitä, sanoi Jyrki. - -— Tytöt ovat kanoja, jos he katsovat vaatteisiin, sanoi Olli. - -— Kanojahan he ovatkin jokikinen. Nauravat aina ja kikattavat turhasta -ja itkevät yhtä turhasta. Opettajia he hännystävät ja lukevat kuin -hullut loistaakseen kirjatiedoilla poikien kustannuksella. Meillä on -niin paljon oikeita harrastuksia, ettemme jaksa lukea joka kirjainta -läksyissä, sanoi Kai Blå. - -— Ja kaikki ovat kuitenkin aina tyttöjen kintereillä. Nytkin he ovat -juoksuttaneet teitä monta tuntia, sanoi Ilkka. - -— Olkoon miten tahansa, mutta tästä lähin minä en passaile tyttöjä. -Kaikki kunnolliset pojat hakevat poikaseuraa, sanoi Kai. - -Ovenaukkoon ilmestyi Ilta, käsissään kiehkura tekokukkia. - -— Olli ja Tauno, tulkaa ripustamaan näitä lamppuihin. Hanki, Ilkka, -meille vasara ja nauloja. Otso ja Jyrki kantavat tämän pöydän saliin, -siellä on puute niistä. - -Kaikki pojat tottelivat heti, ja Ilta jatkoi: - -— Kai, ole sinä kiltti ja juokse ostamaan viisi arkkia punaista -silkkipaperia. - -— Minä en nyt ehdi, sanoi Kai. - -— Jos tuot paperit, niin saat saattaa minua kotiin, sanoi Ilta ja meni -saliin. - -— Kas vain! Saan saattaa! murisi Kai ja otti lakkinsa mennäkseen -ostamaan Iltan määräämää paperia. Sitä tyttöä oli mahdoton vastustaa, -etenkin, kun hän lupasi jotakin. Kumma, etteivät muut tytöt keksineet -käyttää merensinistä hametta, joka oli koristettu punaisilla reunoilla! - -Salissa hommailivat tytöt. - -— Hei, Jyrki! Tule siivoomaan näitä roskia näyttämöltä. Sinun -jakauksesi on jo kyllin hurmaava, huusi Sylva. - -— Minä olen valmiiksi puettu enkä minä tahdo tärvellä vaatteitani, -sanoi Jyrki ja seisoi syrjässä, kädet puuskassa. - -— Kuka täällä ei ole valmiiksi puettu? Minä en kärsi poikia, jotka ovat -keikareja sopimattomissa tilanteissa. Kokoa nopeasti roskapaperit ja -kanna nämä tikkaat ulos. - -— Tuossa on Terttu, hän ei ole liika hieno. Vähäinen tomu himmentää -vain hänen väririkkauttaan. - -— Ole vaiti. Hän kuulee joka sanan, pihisi Sylva. - -— Kuka nyt Tertusta välittäisi, sanoi Jyrki. - -— Minä en tosiaankaan ole tärkeä henkilö, jota olisi vaarallista -loukata, sanoi Terttu ja kääntyi Jyrkiin päin. - -— Mutta sinä voit olla hyödyllinen henkilö, jos alat siivota näyttämöä, -sanoi Jyrki ja nauraa hohotti. - -Sylva asettui silmät säihkyvinä Jyrkin eteen. - -— Sinä ylimielinen, inhoittava kiiltomato. Minä opetan sinua solvaamaan -kunnon tyttöä. Tässä saat, huusi Sylva ja läimäytti korvapuustin Jyrkin -poskelle. - -Tästä syntyi sellainen metakka, että kaikki kokoontuivat riitelevien -ympärille. - -— Minä vaadin, että Sylva erotetaan konventista, huusi Jyrki -raivostuneena. - -Terttu itki ja koetti selittää, että Sylva oli puolustanut häntä. Hän -pyysi anteeksi Jyrkiltä ja juoksi toisesta toiseen. - -— Minä raivostun tuollaiselle rasvatulle ja kiilloitetulle pojalle, -joka luulee olevansa muita parempi, eikä osaa vahvoja verbejä, eikä -ymmärrä, että ihminen katkeroittuu ikipäiviksi, kun toverit pilkkaavat, -purkautui Sylvan suusta tulvana. - -Kohtauksesta ei olisi tullut selvää, ellei neiti Welt olisi tullut -paikalle. - -— Kuinka Sylva käyttäytyy noin hillitsemättömästi? kysyi hän. - -— Minä olen itse kokenut, että minua on loukattu sieluun asti. Ja -sentähden minä en enää perusta ystävistä enkä tovereista. Mutta minä en -siedä, että toisia loukataan, sanoi Sylva hiukan rauhallisemmin. - -— Kuka on loukannut ketä? kysyi neiti Welt. - -— Minä en kantele. Kertokoon Jyrki itse, sanoi Sylva. - -— Minä pyysin Terttua auttamaan ja puhuin vähän suorasukaisesti. Mutta -mitä se nyt merkitsee toverien kesken, sanoi Jyrki. — Mutta Sylva -kertokoon itse, mitä hän teki. - -— Minä löin korvalle, että Jyrki ymmärtäisi, että Tertun punaiset -hiukset eivät ole muotikaupasta ostetut, niinkuin Jyrkin punainen -kaulaliina, vaan syntymämerkki, vastoin Tertun tahtoa, selitti Sylva -sekavasti. - -Neiti Welt kyseli ja sai vihdoin asian selville. - -— Minusta te sopisitte nyt. Terttu ei ole enää pahoillaan. Sylva -oli kiltti puolustaessaan häntä, vaikka korvapuustit eivät sovellu -yläluokkalaisille. Jyrki ei ehkä tarkoittanut niin pahaa hänkään. - -— Minä sopisin opettajan tähden vaikka kenen kanssa, sanoi Sylva. — -Saat anteeksi Jyrki. - -— Että annoit minulle korvapuustin. Kiitos Sylva, sanoi Jyrki. Älä nyt -tillitä, Terttu. Minä annan sinulle vetysuperoksiidia, niin voit värjätä -hiuksesi, sanoi Jyrki. - -— Ei, Jyrki. Tuo ei ole oikeata sovinnontekoa, sanoi neiti Welt. - -— No, anna kätesi tänne Terttu, sanoi Jyrki. - -Vihdoin tuli sovinto, ja aika olikin jo kulunut myöhäiseksi, sillä -ihmiset alkoivat saapua. - -Opettajilla oli oma pöytä, mutta monet heistä istuutuivat oppilaitten -seuraan. Oli mukavaa nähdä rouva Pasiluodon nauravan ja puhelevan -Tuovin kanssa. He puhuivat eri opetussuunnista laulun opetuksessa ja -Tuovin äänestä. - -Rehtori puhutteli useita oppilaita ja kysyi jokaiselta: »Alkavatko -luvut rasittaa näin lukuvuoden lopussa» ja saatuaan vastauksen hän -sanoi: »kun kesäloma tulee, saatte levätä». Ja jokainen oli hyvin -iloinen suosion osoituksesta. - -Johtajatar, neiti Spont ei ollut läsnä, hänellä oli suruaika. - -Sitten alkoi ohjelma. Yhdeksännen luokan älyniekka piti puheen, -jossa hän vertaili Helsingin koulujen oppilaita keskenään. Puhe oli -leikillinen ja erittäin huvittava sentähden, että siinä pisteltiin -muita koululaisia ja lopetettiin aina sanoilla: »tätä epäkohtaa ei ole -meidän koulussamme». - -Seurasi kuvaelma Pilvenveikosta. Tuovi, jolla oli raitainen -pumpuliliina päässään, lauloi Taunon kuolleen ruumiin vieressä. Kaikki -sujui muuten hyvin, paitsi että kuollut työnsi Tuovin hiukset syrjään, -kun ne kutkuttivat valuessaan hänen avonaiselle rinnalleen. - -Tohtori Valo onnitteli Tuovia perästäpäin sanoen: - -— Tuovin ääni muistuttaa erään virolaisen laulajattaren ääntä. Hänen -nimensä on Linda Päld. - -— Milloinka tohtori on kuullut hänen laulavan? kysyi Tuovi pelästyneenä. - -— Hän esiintyi Riian oopperassa, sanoi tohtori ja meni nauraen pois, -jättäen Tuovin miettimään sanoja. - -Myöhemmin kuuli Tuovi Meriltä, että tohtori oli ollut Kuusijuurella ja -luultavasti arvannut Tuovin olevan Linda Päldin. - -Nyt alkoi näytelmäkappale. Väinö Ylämäki näytteli suurenmoisesti -paitsi silloin, kun hän ei osannut osaansa, ja se tapahtui, joka -toisessa repliikissä. Terttu oli onnettomasti rakastunut ja huokasi -voimiensa takaa, puhaltaen ilmaa vuoroon vasemmasta, vuoroon oikeasta -suupielestä. Mutta parhaat olivat Heli ja Yrjö Sinko. - -— Minusta Heli on yhtä mainio, kuin Ruth Snellman, sanoi Eila -innostuneena ja hakkasi kätensä punaisiksi. - -— Yrjö Sinko on yhdeksännen luokan huonoin oppilas, mitenkä hän voi -oppia osansa ja näytellä loistavasti? kysyi Tuovi. - -— Taide ei sovi yhteen läksyjen jankkaukseen. Ihminen on usein hyvin -kehittynyt, vaikka kuiva lukeminen ei suju, sanoi Aissi. - -— Esimerkiksi tanssiminen ja maailmannaisena oleminen sujuu hyvin -huonollekin oppilaalle, sanoi Ville. - -— Toiset eivät edisty koulussa eikä tanssissa, pisteli Aissi takaisin, -viitaten Villen korkeaan ikään ja kömpelöön olentoon. - -Näyttelijät huudettiin esiin, ja innostus oli yleinen. - -Kun Heli tuli kiittämään tapasi hän Onnin katseen. — Mikä poikaa -vaivasi? Hän katsoi jäykästi Heliin, eikä taputtanut käsiään. Tuntui -kuin Heli olisi epäonnistunut, huolimatta toisten ihastuksesta. - -Väinö ja Otto ja pari muuta konventtiluokkalaista olivat pukeutuneet -tarjoilijoiksi. He kulkivat ympäri hännystakkisina, lautasliinat -käsivarsilla ja tarjoilivat kahvia. - -Odotettu tanssi alkoi kellon käydessä kymmentä. - -Yhdeksäsluokkalainen puhuja pyysi neiti Weltin tanssiin, ja pian oli -koko lattia täynnä tanssivia pareja. - -Tohtori Valo pyysi Eilan tanssiin. - -— Nyt Eila halkeaa ylpeydestä, sanoi Sylva. - -Kun Eila tuli takaisin, sanoi hän Merille: - -— Minkähän tähden Dauphin valitsi juuri minut tanssiin? - -— Ehkä se oli sattuma. - -— Eivät opettajat toimi sattuman varassa, varsinkaan matematiikan -opettajat. - -— Mikä siihen sitten oli syynä? - -— Minussa on varmaankin jotakin, joka herättää erikoista huomiota. - -— Sinussa on paljonkin, joka herättää huomiota, ennen kaikkea liukas -kieli ja ulottuvaisuus avaruudessa, sanoi Tauno. - -Eila aikoi vastata, mutta jäikin tuijottamaan tanssiviin. Toiset -seurasivat hänen katsettaan ja näkivät Onnin ja Helin tanssivan -keskellä lattiaa. - -— Onni Joki tanssii kuin tavallinen poika! Nyt minua ei ihmetytä vaikka -Rehtori ja Pyttykin alkaisivat vedellä shimmyä, sanoi Eila vihdoin. - -— Johan hänessä on näkynyt muitakin ihmistymisen oireita, sanoi Tauno. - -— Katsokaa kuinka viehättävä pari. Heli on kuin Kalevalan Aino ja Onni -niinkuin huojuva metsän honka, intoili Eila. - -— Mennään mekin tanssimaan, sanoi Tauno kumartaen Merille. - -— Anteeksi Tauno, mutta minä tanssin nyt Merin kanssa. Ota sinä Eila, -sanoi Ilkka. - -— Ei tule kysymykseenkään. Minä pyysin ensin Merin tanssiin. - -— Mutta minä pyysin jo eilen Meriä tanssimaan jokaisen tanssin tänä -iltana minun kanssani, sanoi Ilkka. - -— Minä lupasin vain joka toisen, sanoi Meri. - -— Tanssi sinä siis joka toinen minun kanssani, niin minä tanssin ne -muut sinun kanssasi, viisasteli Ilkka ja veti Merin tanssiin. - -— Tämä on väkivaltaa, Tauno. Minä en mahda sille mitään, huusi Meri ja -seurasi nauraen Ilkkaa. - -— No, tule sitten Eila, sanoi Tauno harmistuneena. - -— Kylläpä minä nyt olen haluttu, sanoi Eila ihastuneena, ja ojensi -kätensä Taunolle. - -Onni ja Heli pysähtyivät tanssittuaan monta kertaa salin ympäri. - -— Sinähän osaatkin tanssia, Onni, sanoi Heli. - -— Minä olen harjoitellut siitä asti, kun sinä käskit minun tanssia -sinun kanssasi täällä. Taina Helve antoi minulle yksityisopetusta, -sanoi Onni. - -— Totisesti sinä olet ensiluokkainen kaikessa, mitä yrität. Onko -sinusta kivaa tanssia? kysyi Heli. - -— Minä en olisi uskonut, että se on niin hauskaa. Koko elämä alkaa olla -hauskaa. - -— Mutta näytelmistä sinä et välitä. - -— Tietysti minä välitän. Tämän iltainenkin kappale oli mukava. - -— Mutta näyteltiin kurjasti. - -— Et ainakaan sinä. - -— Entä ne muut? - -— Yrjö Sinko oli hävytön. Hän pyöritti sinua olkapäistä ja puristi -käsistä ja oli tunkeilevainen. - -— Eikö mitä. Minähän olin hänen morsiamensa. Deutscheprosa oli -opettanut jokaisen liikkeen. - -— Näytteleminen on näyttelemistä, eikä todellista elämää. Ethän -sinäkään mennyt oikein kihloihin hänen kanssaan, vaikka siltä se näytti. - -— Kuta luonnollisempaa taide on, sitä suurempaa se on, nauroi Heli. - -— Tuo sopii vain oikeaan teatteriin. Myönnä, että yhdeksäsluokkalaiset -ovat pöyhkeitä, etenkin näyttelijöinä. - -— Sitävartenko sinä et taputtanut käsiäsi meille? - -— Niin juuri. Tanssitaanko taas? kysyi Onni nopeasti, sillä hän näki, -että Yrjö Sinko suuntasi askelensa heihin päin. - -— Etkö tanssisi kerran Tertun kanssa tänä iltana, pyysi Heli. - -Samalla Ilta, joka tanssi Otson kanssa pysähtyi heidän eteensä ja sanoi -Onnille: - -— Miksi sinä et ole ennen tanssinut? Meillähän on aina puute -tanssittajista. - -— Minä en ole koskaan tanssinut muitten kanssa kuin Taina Helven ja nyt -Helin kanssa, sanoi Onni. - -— Sehän on jännittävää, sanoi Ilta ja katsoi loistavin silmin Onniin. - -— Nyt on Onni hukassa, kuiskasi Siiri, joka seisoi Helin vieressä. - -Samassa tuli Yrjö Sinko kumartamaan Helille. Tämä epäröi hetken, mutta -nähdessään, että Onni kumarsi Iltalle, hän meni tanssiin. - -Tämän jälkeen ei Helillä ollut paljonkaan huvia konventissa, vaikka -Yrjö tanssitti häntä ahkerasti. Hän oli tietoinen siitä, että Ilta -nauroi ja tanssi Onnin kanssa. Luokan pojat koettivat erottaa heitä, -mutta Ilta osasi aina pitää Onnia lähettyvillään. Heli pysyi salin -toisella syrjällä. Tulkoon Onni hakemaan, jos hän haluaa tanssia. - -— Vihdoin tuli tohtori Valo, joka oli ahkerasti tanssittanut tyttöjä, -pyytämään Iltaa tanssiin. - -— Muistatko sinä, että olet luvannut hurmata Dauphinin, kuiskasi Sylva, -joka seisoi Iltan takana. - -— Sen minä teenkin. Onhan tässä vielä pari tuntia aikaa, nauroi tämä. -Kun tohtori ja Ilta olivat menneet, katseli Onni ympäri salia. Toisessa -päässä nauroi Heli Yrjön sukkeluuksille. — Olkoon rauhassa. Sitten hän -huomasi Tertun, joka puheli Miilin kanssa. - -Onni meni ja kumarsi Tertulle, joka hymyili niin, että kasvot -kirkastuivat. - -— Kylläpä tytöt nyt ovat ystävällisiä. Näyttää siltä kuin tanssitaito -kohottaisi aikalailla ihmisarvoa, ajatteli Onni. - -Terttu tanssi todellakin hyvin ja Onni pyysi häntä useita kertoja -tanssiin. - -— Kuka on pyytänyt sinua tanssimaan minun kanssani? kysyi Terttu -vaatimattomasti. - -— Ei siihen tarvitse pakottaa, sinä tanssit mainiosti, sanoi Onni -vältellen. — Sinä tanssit parhaiten täällä. Sinä ja Heli. - -— Ja Ilta? - -— Paremmin kuin Ilta. - -Nyt alkoi huomio kääntyä Iltaan ja hänen pariinsa. Tohtori Valo ei enää -tanssittanut muita. Tanssien välit he kävelivät käytävässä tai istuivat -syrjäisellä sohvalla. - -— Kuinkahan Ilta uskaltaa menetellä noin häikäilemättömästi Rosaprosaa -kohtaan, sanoi Tuovi. - -— Nyt näkyy selvästi, että Rosaprosa on hieno nainen. Hän puhelee -iloisesti Père Lachaise'in kanssa ja on ihan luonnollinen, vaikka sydän -särkyy pala palalta, sanoi Eila. - -— Erotetaan Ilta Dauphinista, sanoi Otso. - -— Minä lähestyin heitä pyytääkseni Iltaa tanssiin, mutta hän iski -minulle varoittavasti silmää Dauphinin selän takana, sanoi Olli, joka -oli ollut pahalla tuulella koko illan. - -— Niin, Olli. Ole kohtelias opettajille, äläkä vie heidän suupalaansa, -ilkkui Sylva. - -Ilkka istui Merin kanssa ikkunalaudalla käytävässä. - -— Kaikilla on kamalan hauskaa tänä iltana, sanoi Ilkka. — Eikö olekin? - -— Kaikki hymyilevät ja lörpöttävät, mutta sinä et näe pintaa syvemmälle. - -— Näetkö sinä? - -— Osittain. Minä kerron sinulle, mitä salissa tapahtuu. Rehtori -on kadonnut, vapaa seurustelu oppilaitten kanssa on hänen raskain -velvollisuutensa. Notre-Dame kyselee ja kyselee ja saa lyhyitä -vastauksia, hän ei kuitenkaan karkaa velvollisuuksistaan. Deutscheprosa -on ottanut Père Lachaise'n urakalle, hän kantaa taakkansa nöyränä ja -iloisena. Ilta on tänä iltana »lyönyt hänet laudalta» — saa nähdä kumpi -lopulta voittaa. - -— Otso ja Olli ymmärtävät Deutscheprosan tunteet. He ovat »mörkkiä». - -— Ilta aikoikin illan alussa tyytyä heihin ja Taunoon. Mutta sitten -hän keksi Onnin, joka on uusi tähti vanhassa hahmossa. Minusta oli -harmillista, että Onni oli niin helppo saalis. Vaikka olisihan minun -pitänyt tietää, että Iltaa ei kukaan vastusta. - -— Paitsi Ilkka Paso, pöyhisteli tämä. - -— Hm! — No, Heli, joka ensin keksi Onnin, viettää iltansa Yrjön -seurassa. Onko hänellä hauskaa vai ikävää, sitä en voi arvata Helin -naurusta. - -— Nauravalla ihmisellä on aina hauskaa. - -— Erehdys, ainakin mitä tyttöihin tulee. Kuule nyt eteenpäin. Sitten -saapuu itse loistava Valo ja tähti himmennetään. Onni vapautuu -ja tanssii Tertun kanssa. Mistä syystä, on vaikea sanoa. Ehkä -itsepilkallisessa epätoivossa. - -— Mikä merkillinen tila se on? - -— Se on monen tila tänä iltana. Esim. Deutscheprosan. Mutta hän kantaa -sen tyylikkäästi. - -— Luuletko sinä, että hän pelkää koulutyttöä? Hän on tietysti aikoja -sitten selvillä Dauphinistä. - -— Onko kuultu mokomaa. Ettei tarvitsisi pelätä Iltaa! Sitä tekee -jokainen tyttö luokalla. - -— Kuulepa kuinka nuo seitsemäsluokkalaiset meluavat viereisessä -luokassa. - -— Siellä on neljä, viisi kappaletta, jotka ovat käyneet tanssikoulun. -Nyt heitä haluttaisi koko sydämestään mennä tanssimaan. Mutta mikään -voima ei saa heitä liikkeelle. He kainostelevat opettajia ja toisiaan. -Tyttöjä he ovat tottuneet pitämään kiusan esineinä, joista ei ole -mitään huvia. Nyt olisi kumarrettava heille kohteliaasti ja kohdeltava -uudella tavalla. Se olisi jännittävän hauskaa, mutta luonto ei ota -taipuakseen. - -— Sinä taidat, kissa vieköön, nähdä ihmisten läpi. - -— Katso Aissia. Hän on puolittain kihloissa. Yläluokilla on aina -sellainen. Hän tanssii 21 vuotiaan Erkin kanssa. He uivat erillään kuin -öljypisarat tässä toverimeressä. - -— Mutta opettajat, jotka ovat vielä vanhemmat, sopivat hyvin tänne. - -— Siinä onkin ero. Aissi ja Erkki kärsivät oppilasasemastaan. Mutta -opettajilla on tunteita meitä kohtaan. - -— Ei aina. - -— Minä uskon, että on aina. - -— Kestilän tyttöjen kulmalta kuuluu taas naurua. - -— Eivätkö he ole liikuttavia? - -— Vielä mitä. - -— Ajattele, että he ovat hyvin varattomia. Heillä on huonot päät ja -saavat lukea kamalasti päästäkseen luokalta. He eivät saa koskaan -kutsua tovereitaan luokseen, eivät siis tule itse kutsutuiksi -minnekään. Ja kuitenkin he ovat aina iloisia ja kilttejä. Otso ja Olli -voisivat tanssia heidän kanssaan, sen sijaan, että he tuijottavat -Iltaan koko illan. - -— Ilta ainakin on täysin onnellinen. - -— Hänelläkin on surunsa. Etkö sinä ole lukenut sanomalehtiarvosteluja -hänen äitinsä konsertista viime viikolla? - -— En minä lue sellaista. Mahtaa olla kuivaa, kun äitiä arvostellaan -lehdissä. - -— Etenkin kun arvostelut ovat huonoja, niinkuin nämä. Rouva Pohjan -ääntä sanottiin kuluneeksi, laulaa korkeat äänet väärin, tremuleeraa -ja mitä kaikkea lie ollut. Joku myönsi hänellä olevan jonkin verran -soitannollista tajua, mutta ei riittävästi konserttisaliin. - -— On siitä se etu, että hän lakkaa laulamasta. - -— Älä luule. Terttu oli ollut siellä seuraavana päivänä. Ilta oli -itkenyt ja sanonut, että hänen äitinsä lähtee nyt opiskelemaan koko -ensi vuodeksi näyttääkseen, mihin hän kelpaa. Viereisestä huoneesta -kuului kiivasta keskustelua Iltan vanhempien kesken. Lauri uhkasi -löylyttää Klemettiä ja Eero sanoi, että: »Paras olisi, jos isäkin -alkaisi laulaa, niin molemmat lähtisivät ulkomaille.» Siinä kodissa ei -ole koskaan rauhaa. Minä luulen, että Iltakin olisi monessa suhteessa -toisenlainen, jos hänellä olisi tavallinen äiti. - -— Tule nyt tanssimaan. Soitto alkaa. Minä en enää jaksa kuulla, mitä -pinnan alla piilee, sanoi Ilkka ja hyppäsi alas ikkunalaudalta. - -— Katso vielä Sylvaa, joka ei istu hetkeäkään. Hän sanoo olevansa -erakkosielu ja liehuu sylistä syliin, se on tanssista tanssiin, sanoi -Meri ja meni Ilkan taluttamana saliin. - -Illalla olivat kaikki väsyneet, etenkin konventtitoimikunta. Mutta -seuraavana päivänä oli lupa ja silloin päätettiin tulla järjestämään -juhlasali entiseen kuntoon. - -Opettajat hyvästelivät, ja tohtori Valo joutui heidän joukkoonsa. - -Kai meni Iltan luo. - -— Muistatko sinä, että minun piti saattaa sinut kotiin? kysyi Kai. - -— Tietysti minä muistan, mennään nyt heti, sanoi Ilta, mutta viivytteli -jos jonkinlaisilla verukkeilla. - -Hän tiesi koko ajan, mitä tohtori Valo teki, vaikk'ei hän katsonut -sinnepäin. Tohtori aikoo auttaa takin Pytyn päälle, mutta Ville -ennättää väliin. Nyt hän puhuu neiti Weltin kanssa. - -Ilta koettaa äänetöntä suggeroimista ja hokee ajatuksissaan: »älä saata -Rosaprosaa kotiin, älä saata kotiin, älä saata kotiin.» - -Père Lachaise lähestyy ja sanoo jotakin neiti Weltille. - -— Nyt minä olen valmis, sanoi Ilta Kaille ja molemmat astuivat alas -portaita. - -Ilta nauroi ja puheli vilkkaasti, mutta kuuli kumminkin, että joku -seurasi portaissa. Olikohan se Dauphin? - -— Minä olen kuullut, että sinä halveksit naisia, Kai. - -— Ylipäänsä minä olen naisvihaaja, mutta älä ota itseesi. Sinä olet -toisenlainen kuin muut. - -Ilta tiesi, että jos joku poika sanoi häntä toisenlaiseksi kuin muut, -niin se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi. Terttu sanoi myöskin -usein, että hän ei ollut samanlainen kuin muut, mutta silloin se oli -valitettava seikka. - -— Kunnioitatko sinä minua, Kai? - -— Kunnioitan hurjasti. - -— Minkätähden? - -Kai ajatteli: Koska sinulla on tuollaiset silmät ja kiharat ja hieno -hipiä. Se on kuin banaaninkuori, sisäpuolelta.» Mutta ääneen hän sanoi: - -— Kun kunnioittaa, niin kunnioittaa. - -Askelet takaa lähestyivät. - -— Nyt minä huomaan, että minä unohdin historiankirjan kouluun. Juokse, -hyvä Kai, hakemaan sitä minun pulpetistani. Minä odotan täällä. - -— Hyvä on, sanoi Kai ja juoksi takaisin. Takana-astuja tuli Iltan -rinnalle. Se oli tohtori Valo. - -— Iltan saattaja taisi hävitä? - -— Kyllä minä voin mennä yksinkin kotiin, sanoi Ilta. - -— Ei tule kysymykseenkään. Ilta on lämmin ja kaunis, ja minä kävelen -mielelläni, sanoi tohtori kaksimielisesti. - -— Minusta ilta on lämmin, mutta ei kaunis, sanoi Ilta. - -— Sen kauniimpaa minä en ole nähnyt, vakuutti tohtori ja katsoi Iltaa -silmiini. He puhelivat niin innokkaasti, etteivät huomanneet Kain -saavuttaneen heidät. - -— Minä olen kiitollinen, että sain seuraa, sillä totta puhuen minä -pelkään vähän kulkea yksinäni. Koulupojat ovat epäluotettavia -saattajia, sanoi Ilta muistaen samalla Kain. - -Hän kääntyi katsomaan taakseen ja näki tämän astuvan aivan lähellä. -Harmillista! Hän oli kuullut ainakin Iltan viimeiset sanat. - -— Koulupojat eivät ole ainoat epäluotettavat ihmiset, sanoi Kai ja -pyörähti ympäri. — Sinä olet samanlainen kuin muut, ja historiankirjasi -oli varastettu, huusi hän olkansa yli. - -Ilta oli tottunut siihen, että aina joku pojista oli harmissaan, kun -ei saanut saattaa häntä kotiin. Kain närkästys ei häirinnyt hänen -mielialaansa montakaan minuuttia. Kotimatka oli ikimuistettava. Vahinko -vain, että toverit eivät nähneet. - -Sillävälin oli Terttu sanonut Helille. - -— Mennään yhdessä kotiin. Minä arvaan, että Onni aikoo saattaa minua. -Silloin sinäkin saat nauttia hänen seurastaan. Hän on äärettömän -intresantti luonne. - -— Mistä sinä olet sen huomannut? - -— Hän sanoi, että tanssin viehätys ei riipu tytön ulkonäöstä, vaan -hänen tanssitaidostaan. - -— Etkö sinä ole tietänyt sitä ennen? - -— Ei muut pojat ajattele niin. Kun olen Iltan kanssa, niin kaikki -tahtovat tanssia hänen kanssaan, vaikka minä osaan tanssia paremmin. -Onko kukaan luvannut saattaa sinua kotiin? - -— On, Yrjö Sinko. Tauno menee Einen kanssa. Hän sanoi, että Eine on -sievä seitsemäsluokkalainen kana, joka kaakottaa helppotajuisesti. -Taunon väsyneet aivot lepäävät hänen kanssaan. - -— Katso, Yrjö ja Onni puhuivat keskenään. Mitähän he suunnittelevat? -Nyt he tulevat. Ihme, ettei Ilta vienyt Onnia, hän meni Kai Blån kanssa. - -Yrjö ja Onni tulivatkin tyttöjen luo. - -— Mennään kaikki yhdessä, meillähän on aluksi sama tie, sanoi Yrjö. - -Terttu oli kiihdyksissä. Hän puhui melkein yksinään, toisten -kuunnellessa. - -Kun Tertun oli erottava, pysähtyivät kaikki. - -— Hyvästi Heli ja Yrjö, sanoi Terttu. - -— Minä tulen sinua saattamaan, Terttu, sanoi Yrjö. - -— Mutta Heli — — — alkoi Terttu. - -— Minä huolehdin Helistä, sanoi Onni. — Yrjö on epähieno, kun tunkeutuu -Onnin ja minun väliin, ajatteli Terttu. - -Ennenkuin tytöt huomasivatkaan, olivat he kumpikin saattajineen -eronneet toisistaan. - -— Mikä Yrjölle tuli? Hän oli luvannut saattaa minua kotiin, sanoi Heli. - -— Minä järjestin asiat näin, sanoi Onni. - -— Mistä sinä tiedät, kenen kanssa minä mieluimmin menen kotiin? Yrjö -oli epäkohtelias vaihtaessaan minut noin vain Terttuun, sanoi Heli -hiukan kiivaasti. Hänestä Onni oli ollut merkillinen koko illan. - -— Nyt minä puhun selvää kieltä sinun kanssasi. Kaksi viikkoa minä olen -harjoitellut hikipäässä idioottista tanssia. Läksyt minä opin öillä tai -syödessä tai koulutiellä. Ja kaiken tämän minä olen tehnyt viekkaan -tytön mieliksi. - -— Vai niin. Ja millä tavalla tyttö oli viekas. - -— Hän tanssi yhden ainoan tanssin minun kanssani ja loput hävyttömän -yhdeksäsluokkalaisen kanssa, joka petti sinut kompassista ja meni -saattamaan Terttua. - -— Sinun muistissasi on vikaa. Sinä olit pyytänyt minua toiseen -tanssiin, ja sitten tuli Ilta, ja sinä unohdit koko tanssin. - -— Ilta melkein tyrkytti itselleen sen tanssin. - -— Ei, Onni. Ilta ei tyrkytä. Hän suo armollisesti tanssin kenelle -tahtoo. Sinä vietit suurimman osan iltaa hänen kanssaan. - -— Sinä olit ylösotettu. Sitten minä täytin sinun toivomuksesi ja -tanssin Tertun kanssa. Mutta hauskaa minulla ei ole ollut muuta kuin -sen yhden tanssin aikana. - -Heli tunsi, että ilta ei kumminkaan ollut aivan kurja. - -— Ei riidellä turhista. Onhan meillä parempaakin puhumista, sanoi hän. - -— Sano nyt suoraan, olisitko mieluummin kävellyt Yrjön kanssa? - -Onni ei puhunut koskaan kevyesti niinkuin muut pojat. Hän lausui aina -sanat painolla. Niihin täytyi vastata suoraan. Vaikka hän oli ollut -yksineläjä koulussa, niin hän ei ollut saamaton eikä ujo. Hän oli -pyytänyt heitä autoretkelle ja nytkin järjestänyt tämän kotimatkan oman -tahtonsa mukaan. - -— Vastaa nyt, muutoin tämä matka tulee hyvin jylhäksi, vaati Onni. - -— Minä olen ennemmin oman kuin vierasluokkalaisen kanssa, sanoi Heli. - -— Se on eri ylimalkaisesti sanottu. - -— Sinä vaadit kohteliaisuuksia. Minkähänlaiseksi sinä vielä kehityt? - -— Minä aion tulla »tavalliseksi», niinkuin Eila sanoo, vaikk'en aivan -hänen määritelmänsä mukaan. - -Heli ajatteli, että Onnissa oli erikoisuutensa, jota olisi sääli -tavallistuttaa. - -— Minä hullu olen aina tullut yksin kotiin konventista. Enkä minä -nytkään olisi keksinyt saattaa sinua, jos en minä sattumalta olisi -kuullut Ilkan sanovan Merille: »Muista ettet lupaa kotimatkaa toiselle. -Minä teen sinun kanssasi välipuheen koko kouluajaksi.» - -Heli nauroi ja kysyi: - -— Miksi et ottanut vapaita tyttöjä? - -— Ei haluttanut. Vaikka kyllä minä olisin antanut sinun mennä Yrjön -kanssa, ellei yhtä pientä seikkaa olisi ollut. - -— Älä, mikä seikka se oli? - -— Sylva Gran. - -— Mikä pieni seikka Sylva on? - -— Hän sanoi minulle: älä anna Yrjön saattaa Heliä. Vaikka sinä olet -vanha jöröpukki, niin Heli on niin hölmö, että hän — — — - -— Että hän? kysyi Heli. - -— Vaihtaa mielellään yhdeksännen luokan suurimman keikarin sinuun. - -Heli nauroi ja sanoi: - -— Sylva puhui totta. - -He kulkivat puhellen pitkin tyhjiä katuja ja Heli ajatteli, että -monellekin nämä kotimatkat olivat hauskimmat konventtiohjelman numerot. - -Mutta niin ei ollut Ollin ja Otson mielestä, heidän yhdessä kulkiessaan -pitkää taivalta Töölön perimpään pohjukkaan. - -— Minusta tytöt olivat tänä iltana erikoisen mölöjä. Poikakoulujen -konventit ovat varmaan paljon mukavampia kuin meidän, sanoi Olli. - -— Mutta heillä ei ole mitään jännitystä. Ei siltä, että minä välitän -tytöistä. Pitäisi olla kolmas sukupuoli, joka ei olisi niin harmillinen -kuin naissukupuoli. Siitä olisi vaihtelua seurustelussa, eikä -tarvittaisi yhtään tyttöjä. Niistä joutuu aina kiistaan, kun he ovat -niin hurjan eriarvoisiakin. Punatukkainen poika on ihan yhtä kiva, kuin -mustakiharainenkin. Mutta niin ei ole tyttöjen laita, filosofoi Otso. - -— Ajattele, että Onnikin on alkanut tanssia ja seurustella tyttöjen -kanssa. Sitä ei olisi uskonut. Kai on ainoa selvä naisvihaaja meillä. - -— Vielä mitä! Hän juuri menikin Iltaa saattamaan. Tuollaista tyttöä, -joka vie opettajalta opettajan, sanoi Otso. - -— Kyllä Rosaprosa vielä saa Valon, mutta Ilta ei saa meitä enää -saattamaan itseään, vakuutti Olli. - -— Selkkaukset poikien kanssa voi järjestää painilla tai muulla -mukavalla tavalla. Mutta koetapa mennä moukaroimaan tyttöä. - -— Saa nähdä, mitenkä Ilta ylihuomenna suoriutuu luokan edessä? - -— Kaikki pitävät Rosaprosasta, sanoi Olli erotessa. - -— Kyllä Ilta aina selviää. Hän sokaisee kaikki jollakin merkillisellä -tavalla. - - - - -XI - -KEVÄTTÄ. - - -Toukokuu oli työläs aika kahdeksannelle luokalle. Kokeita oli yhtä -mittaa, ja mieliala nousi ja laski niitten mukaan. - -Nyt ne olivat lopussa ja jännitys oli osittain lauennut. Jokainen -tiesi, mitä ehtoja oli odotettavina, ja suunnilleen muutkin arvosanat. -Yllätyksiä sattui tosin aina todistuksia saadessa. - -Koko luokka oli nyt matkalla Merin vanhempien huvilalle saaristoon. -Kestilän tytöt olivat ainoat, jotka puuttuivat. He olivat sairastuneet -tuhkuriin. - -— Se on aivan Miili- ja Siirimäistä saada vasta kahdeksannella luokalla -tuhkarokko. Heitä lapsettaa aina, sanoi Sylva. - -— Millehän he nyt kikattavat? Luultavasti basilleille päin naamaa, -sanoi Väinö. - -— Onneksi heiltä ei mene hukkaan kuin yksi viikko, ja yhdet ehdot -mieheen he olisivat kuitenkin saaneet, sanoi Heli. - -— Kun me olemme saaneet kahvia Merin verannalla, ja Sylva on -tarkastanut talon eläimet, ja Eila vaikenee, niin minä kerron teille -uutisen, sanoi Ville. - -— Se on ihan Villen tapaista! Kaikki menee häneltä, niin hitaisesti, -että muut ehtivät aina edelle. Sinun pitäisi elää kahta vertaa kauemmin -kuin tavallisen ihmisen saadaksesi sinun elämäntehtäväurakkasi -valmiiksi, sanoi Tauno. - -— Kerro heti paikalla uutisesi, muuten minä en voi nauttia koko -laivamatkasta, sanoi Terttu. - -— Onko se jotakin todistuksista? - -— Kuka on mennyt kihloihin? - -— Eroaako joku opettajista? - -— Kuuluko se eläinkuntaan? - -— Ikävää vai kivaa? - -— Ville on saanut uudet housut tai Pytty kutsuu meidät kahville, arvasi -Terttu. - -— Saatte kuulla sitten kuin minun panemani ehdot on täytetty, sanoi -Ville. - -— Se on kovaa! Milloinka Eila vaikenee? Emme siis koskaan saa kuulla -sitä. - -— Nyt minä en puhu sanaakaan koko matkalla, sanoi Eila. - -— Minusta Villen menettely on halpamainen. Ihan kuin me olisimme -uteliaita pikkulapsia, jotka sitten saamme palkinnon, kun hän -suvaitsee, sanoi Sylva. - -— Mitä halpamaista siinä on, koska te ette ole uteliaita, sanoi Ville. - -— Ei ollakaan. Sinun uutisesi on jokin urheiluennätys Turussa tai uusi -filmi Kinossa, sanoi Aissi. - -— Saanpa nähdä. Tällaista uutista ei ole ollut senjälkeen, kun sota -syttyi, sanoi Ville. - -— Lauletaan jotakin, niin aika kuluu, ehdotti Tuovi. - -Loppumatka kulutettiin laulaen ja päivää, paistattaen etukannella. - -Rouva Haavisto ja Meri olivat vastassa laiturilla, joka oli aivan -huvilan alapuolella. - -Verannalla odotti lämmin kahvi kukitetuilla pöydillä. - -— On ihanaa, kun saa nauttia kesästä ja kahvista ja merestä ja luokasta -samalla kertaa, sanoi Meri. - -— Me olemme kuin vapautetut vangit valloitetusta Bastille'stä. Jokin -pieni muodollisuus on vielä käytävä suorittamassa ja sitten me olemme -vapaat, sanoi Ilta. - -— Sangen ehdonalainen vapaus, sanoi Jyrki, joka odotti paria nelosta. - -— Etkä sinäkään, Ilta, näytä kuihtuneelta vangilta, joka on virunut -tyrmässä. Koko olento uhkuu ja kukoistaa kevättä, sanoi Sylva ja veti -kaksi koiranpentua syliinsä. - -— Vaikka luokka surisee kuin mehiläiset, niin tuntuu kuitenkin oudon -hiljaiselta, huomautti Meri. - -— Etkö sinä huomaa, että ensimmäinen viulu on vaiennut? kysyi Ilkka. - -— Eila vaikenee! Mikä sinun on? - -— Aina minua pistellään puhumisesta, vaikka teillä on kamalan kuivaa, -jos minä en ole pitämässä seuraa teille. Entä te muut? Väinö vaatii -enemmän luokan huomiota, kuin hänen osalleen oikeudella tulisi. Helin -kieli on hyvin voideltu, ja Terttukin puhuu enemmän kuin minä. Onni on -ainoa hiljainen, sanoi Eila. - -— Minä luovutan sinulle minun puhevuoroni, sanoi Onni. - -— Mutta minäpä en aukaise suutani enkä puhu enkä kerro mitään enkä -vastaa koko iltana, vakuutti Eila. - -— Sama temppu, joka kerta, kun me olemme yhdessä. Muistatko sinä, -kuinka sinä vaikenit Vantaan retkellä? kysyi Tauno. - -— Niin minä teinkin. Mutta sinä, Tauno, härnäät minua aina ja olet -ylimielinen. - -— Sellaisesta naiset pitävät, sanoi Tauno. - -— Vai pitävät? En ainakaan minä, eikä kukaan sivistynyt nainen. Ehkä -sellainen, joka on alkuihmisen tasolla. - -— Sinunhan ei pitänyt puhua, Eila. - -— Nyt minä vaikenenkin. Kuuntele sinä kuusten huminaa, jos se on -sinusta nerokkaampaa, kuin ihmisen puhe. - -— Nyt on kahvi juotu. Kerro nyt uutisesi, Ville, sanoi Sylva. - -— Kunpa kerrankin tapahtuisi jännittävämpiä asioita kuin tavaroitten -häviämisiä ja kuivia arkitapahtumia. Pitkiin aikoihin me emme ole -tehneet muuta kuin työtä. Minä olen väsynyt huokaamaan taakan alla ja -puremaan hampaita voimattomassa alistuvaisuudessa, rupatteli Eila. - -Heli otti lautasliinan ja kääri sen Eilan pään ympäri ja sanoi: - -— Kerro nyt, Ville, niin kauan kuin minä jaksan tukkia tätä tulvaa. - -Eila nykäisi liinan pois ja sulki tiiviisti huulensa. - -Ville veti pienen kirjekuoren taskustaan ja sanoi: - -— Tässä on uutinen painettuna. Se tuli meille juuri ennen minun -lähtöäni, sillä meidän perheemme tuntee toisen uhreista. - -— Kihlauskortit! Lue heti paikalla. Onko se Dauphin ja — — — - -Kaikki huusivat ja koettivat ottaa kortteja Villeltä. - -— Sulhanen on luokan hyvä ystävä, sanoi tämä ja veti kortit kuoresta. - -— Ehkä se olet sinä itse? Ikä ei ainakaan olisi esteenä, sanoi Kai. - -Kaikki nauroivat, ja Meri sanoi: - -— Se on Dauphin, aivan varmaan se on hän. Tue Iltaa, Aissi, ettei hän -pyörtyisi. - -— Olkoon kuka hyvänsä, mutta Dauphin se ei ole, sanoi Ilta varmasti. - -— Kuulkaa nyt, sanoi Ville ja luki yhdestä kortista. - - Rosa Welt. - -— Sittenkin! huusi Eila. Tuovi auta Aissia tukemaan Iltaa, joka... - -Ja Ville luki edelleen: - - Heikki Kalvo. - -Sanomaton melu sai rouva Haaviston tulemaan verannan ovelle. - -Kuultuaan asian hän sanoi - -— Onhan se hauska uutinen. Mutta miksi se olisi niin uskomaton? - -— Rosaprosa on rakastanut tohtori Valoa neljä vuotta ja kahdeksan -päivää minun laskujeni mukaan ja luokka ihailee häntä, ja Valo on -hurmaava. Mutta maisteri Kalvo on synkkä kuin Pariisin hautuumaa. Père -Lachaise, jonka nimen Meri, joka on luokan nero, on keksinyt. Paitsi -Onnia, joka on koko koulun ja Helsingin nero. Ja nyt tuntuu aivan kuin -me olisimme saaneet isäpuolen, selvitti Eila suurella vauhdilla. - -— Minä olen mielelläni sinun isäpuolesi, Eila, vakuutti Onni. - -— Minä tarkoitin tosin Père Lachaise'iä, mutta kyllä sinä siihen -sopisit yhtä hyvin, ainakin mitä juhlallisuuteen tulee. - -— Luokan kaunis unelma on särkynyt, huokasi Terttu. - -— Te olette eläneet harhakuvitelmissa. Minä olen aina huomannut, että -Rosaprosan ja Valon välit olivat kuin veljen ja sisaren, sanoi Jyrki. - -— Kuule, Heli. Onko meidän suhteemme sellainen? kysyi Tauno. - -— Minä luulen, että Dauphin ei koskaan vie Rosaprosan kumia ja kyniä -eikä parsittuja sukkia eikä lainaa rahoja eikä — — — sanoi Heli. - -— Top. Ja Deutscheprosa ei pyydä Valoa sytyttämään märkiä halkoja, eikä -kantamaan taakkoja — — — - -— Jättäkää perheriidat yksityiselämän varjoon. Suostukaamme siitä että -näiden opettajien välillä on vallinnut ystävällinen, virkatoverillinen -suhde. Mutta mitähän hurmaavaa Père Lachaise'issä on? sanoi Olli. - -— Kaunis nenä ja syvä sielunelämä, sanoi Ilkka. - -— Se sielunelämä on ainakin pysynyt meiltä salattuna. Mutta minä -luulen, että hän on hallitsijaluonne, joka saa naiset vapisemaan ja -empimään, sanoi Eila. - -— Niinkuin Onnikin ajatteli Terttu. - -— Onko sinun nyt kevyt olla, Ilta, kun Dauphin on vapaa? kysyi Väinö. - -— Yhtä kevyt kuin parin sadan muunkin yhteiskoululaisen, sanoi Ilta. - -— Nolo juttu tämä oli. Mutta eikö lähetetä kukkia Deutscheprosalle, -etenkin kun hän on hoivannut meitä koko lukuvuoden, ehdotti Sylva. - -— Se on hyvä keksintö. Lähetetään lemmikkejä ja ohdakkeita, -kihlautuneitten kuvaannolliset esittäjät, sanoi Kai. - -— Ruusuja Rosalle, se on ainoa oikea, sanoi Tuovi. - -Ja hän sai muitten kannatuksen. - -Meri ehdotti kävelyretkeä saaren ympäri. - -— Minun jalkani ei ole vielä terve, en minä jaksa kävellä pitkälle, -sanoi Ilta. - -— Sinä voit tulla veneellä. Joku pojista soutaa sinut saaren -vastaiselle puolelle. Tavataan siellä ison, sileän kallion luona, sanoi -Meri. - -— Minä en ennen tietänyt, että käveleminen rasittaa enemmän kuin -tanssiminen, sanoi Sylva, joka muisti Iltan saavutuksia tällä alalla. - -— Muista, Sylva, että Ilta on poikkeusolento, johon ei voi sovelluttaa -samoja lakeja kuin meihin. Hänen jalkansa ei kestä kivisiä polkuja, -mutta kiiltävä parketti lumoo ne vahvoiksi, sanoi Ilkka. - -Ilta oli mennyt rantaan, niin että häneltä jäivät nämä puheet -kuulematta. - -Olli ja Otso olivat jo irroittaneet veneen. Toinen auttoi Iltaa siihen -ja toinen heitti äyskärillä vettä veneen pohjalta. - -Olli oli jo aikoja sitten unohtanut päätöksensä olla saattelematta -Iltaa. Mutta Kai oli viime konventista saakka karttanut häntä. Nyt hän -seisoi syrjässä ja katseli. - -— Halloo, Kai. Tule tänne neljänneksi, niin vene on hyvässä lastissa, -huusi Ilta. - -— Minä olen vain viides pyörä vaunuissa, sanoi Kai, ja alkoi kulkea -rantaan päin. - -— Etpä ole kuin tärkeä neljäspyörä, sanoi Ilta. — Tule nyt, niin -selität minulle eri kaislojen nimiä. - -Kai ei voinut enää vastustaa. Hän hyppäsi veneeseen, työntäen sen -samassa vesille. - -Toiset alkoivat kierrellä saaren polkuja, nauttien vapaudesta. - -— Suloista, kun saa käydä ilman hattua ja polkea luonnollista maata ja -hengittää muurahaisten tuoksua, sanoi Eila. - -— Ehkä Ilta kaartinsa kanssa hengittää kalojen tuoksua, sanoi Tauno. - -— Täällä minun parempi minäni herää, unohdan pienet ihmiset ja näen -luonnon suuruuden, sanoi Sylva ja vihelsi pennuille, jotka seurasivat -häntä. - -— Mitä suuruutta sinä näet noissa koirissa? kysyi Ville. - -— Ne eivät ole sanoneet yhtään epäystävällistä sanaa eläessään. Ne -elävät ja antavat muitten elää. - -— Mutta ne haukkuvat toisiaan, joka on meiltä kielletty, sanoi Väinö. - -— Katsokaa täällä on peilityyni lammikko. Tule, Jyrki, ihailemaan -kuvaasi siinä. Älä vain pudota helmeäsi siihen, niinkuin Adalmiina -teki, sanoi Meri. - -— Minun kauneuteni ei riipu helmestä, niinkuin Adalmiinan, sanoi Jyrki. - -Kun kävelijät saapuivat kalliolle ei venettä näkynyt, mutta Iltan laulu -kaikui jo niemen takaa. - -Kaikkien kokoonnuttua päätettiin ensin ottaa valokuvia. Onni Joki oli -tuonut hyvän valokuvauskoneen mukaansa ja hän oli tottunut valokuvaaja. - -Heli oli väsymätön järjestämään kiintoisia tilanteita. - -Ensin otettiin pari yhteiskuvaa, Onni otti toisen ja Ville toisen. - -Sitten kuvattiin pienempiä ryhmiä. Yhdessä Ilta istuen kallion reunalla -hiukset hajallaan laulaen ja säestäen itseään, laudanpätkä harppuna. -Alhaalla veden rajassa makaa Olli silmät ummessa. Siinä on Loreley, -joka on houkutellut nuorukaisen turmioon. - -Toisessa kuvassa on Sylva kiivennyt koivuun, pennut kainalossa, ja -kaikki pilkistävät esiin hiirenkorvien lomitse. - -Eräässä kuvassa vetävät tytöt köyttä, ja Eila on kellahtanut istumaan. - -Toisissa painivat Otso ja Tauno tai Ilkka seppelöi puolukkaseppeleellä -Meriä. - -— Järjestäkää nyt kuvaelma Helistä ja Onnista, minä otan, sanoi Ville. - -— Sysätään Heli veteen, ja Onni ui pelastamaan. Siitä tulee eläväkuva, -sanoi Väinö. - -— Kyllä minä pelastan, jos Heli vain suostuu kastelemaan itsensä, sanoi -Onni. - -— Tämä ei olekaan uimapuku, vaan minun lähinnä paras pukuni, ja sitä ei -uhrata Väinön huviksi, sanoi Heli. - -Vihdoin otettiin hauska kuva Helistä ja Onnista heidän työntäessään -venettä rannasta. - -Kun kuvat oli otettu, istuuduttiin kehään kalliolle, ja Meri asetti -karamellilaatikon keskelle. - -— Lasketaan, kuinka monenlaista nautintoa meillä nyt on, sanoi Ilta. - -— Ruumiillista, sekä sisäistä että ulkonaista — karamellien aiheuttamaa -ja auringon säteitten vaikuttamaa, sanoi Eila. - -— Se on kaksi nautintoa, sanoi Väinö ja laski sormillaan. — Muuta minä -en tunnekaan. - -— Entä sielullista, henkevän keskustelun muodossa. Ja tunteellista, -joka riehuu jokaisen sydämessä, sanoi Eila. - -— Nautintoko riehuu? kysyi Tauno. - -— Sinä käsität minut tahallasi väärin, sanoi Eila. - -— Lasketaan vielä nautintoja. Minusta esteettinen nautinto on -voimakkain katsellessamme tätä ihanaa luontoa ja samoin tyttöjen -pukujen ja poikien jakauksien ihanaa luonnottomuutta, sanoi Ilkka. - -— Eläimellinen nautinto on myöskin edustettu, sanoi Sylva ja pörrötti -pentujen karvaa. - -— Laula, Tuovi, niin me saamme taidenautintoakin, pyysi Meri. Ja Tuovi -lauloi niin ihanasti, että kaikkien kasvot saivat hartaan ilmeen. - -— Kauniisti sinä laulat, vaikka sinun äänesi kuuluu heikolta näin -isossa salissa, sanoi Kai. - -— Ehkäpä Tuovi on kadottanut voimansa senjälkeen, kun hän bobbasi -hiuksensa? sanoi Terttu. - -— Ihan niinkuin Simson, huudahti Heli. — Mutta totta puhuen minusta -Tuovin ääni vetää vertoja Adelina Patille. - -— Vai pidit sinä Adelina Patin äänestä, ilkkui Väinö. - -— Voihan verrata sellaiseen, jota ei ole kuullut. Etkö ole kuullut, -että sanotaan jonkun olevan kauniin kuin Venuksen? Eikä kukaan ole -nähnyt Venusta, sanoi Heli. - -— Nauttikaa nyt ja ajatelkaa, että viikon perästä luokka on vain -suloinen muisto. Jokainen saa iloita ja kärsiä ilman toverien -osanottoa, sanoi Meri. - -— Tai kiusoittelua, lisäsi Terttu. - -— Niin. Ajatelkaa kuinka kuivaa! Elämässä ei ole suolaa eikä mehua, -sanoi Heli. - -— Minkähän tähden aikaihmiset eivät ole yhtä nerokkaita, kuin esim. -meidän luokkamme? aprikoi Sylva. - -— Kahdestakymmenestä vuodesta eteenpäin alkaa ihminen tylsistyä. Hän -voi tulla tieteellisemmäksi ja käytännöllisemmäksi ja järkevämmäksi. -Mutta mielen kuivuus lisääntyy, kunnes hän on läpeensä ikävä, tuumi -Heli. - -— Minä aion nyt kumminkin tulla aikaihmiseksi. Ehkä jo viikon kuluttua, -sanoi Aissi. - -— Älä, opeta minuakin, sanoi Terttu. - -— Minä jään luokalle ja eroan koulusta. - -— Luokalle jääminen kypsentää tavattomasti, vakuutti Ville. - -— Mutta ei tee aikaihmiseksi. Eroaminen koulusta on ensimmäinen askel -sitä päämäärää kohti, sanoi Aissi. - -— Kuinka monta askelta sinulla on otettavana, Aissi? kysyi Tauno. - -— Kolme askelta. Kolmas on, että minä lähden äidin kanssa ulkomaille. -Minä olen aina toivonut sitä, mutta nyt kun pääsen, tuntuu ikävältä -jättää toverit. Teissä on paljon mukaviakin puolia, jatkoi Aissi. - -— Kiitos, Aissi. Meissä on, kissa vie, mukaviakin puolia, nauroi Otso. - -— Minusta Aissi on ollut kuin joutsen ankkalammikossa. Laulatko sinä -nyt joutsenlauluasi, kysyi Heli. - -— Niinkuin minä sanoin: Ollaksenne koululaisia te olette hauskoja -tyttöjä ja poikia. Kun minä palaan Helsinkiin, niin kutsun teidät -joskus luokseni. - -— Kiitos vielä kerran, Aissi. Mutta silloin on välillämme ehkä liian -suuri juopa, sanoi Otso. - -— Ei se mitään tee. Meillähän on kuitenkin paljon yhteisiä muistoja. - -— Sinä olet etevä, Aissi. No, sanohan mikä oli se toinen askel? Sinä -hyppäsit sen yli, sanoi Ilkka. - -— Siitä kerron vain vaitiololupauksen jälkeen. Se on salaisuus. - -Kaikki vakuuttivat vaikenevansa. - -— Teille on niin vaikea kertoa oikeita asioita. Hienotunteisuus ei ole -luokan vahvin puoli, sanoi Aissi. - -— Sano nyt jo. Me ollaan hurjan hienotunteisia. Aiotko filmata -trikoovaatteissa? kysyi Eila. - -— Siinä on Eilan hienotunteisuutta! No, minä kerron teille asian, mehän -olemme tovereita, ja minä olen hempeämielinen näin eronhetkellä. — Minä -olen kihloissa. - -Toinen salamanisku samana päivänä! Kaikki istuivat vaiti ja -tuijottivat. Eilan kieli alkoi ensiksi liikkua: - -— Hassua! Etkö sinä sulattanut Rosaprosan yllätystä? Ai, tosiaankin, -meidänhän tuli olla hienotunteisia. Toivotan onnea omasta ja luokan -puolesta. Kuka on sinun sulhasesi? Kenraali vai laivaston ylipäällikkö? - -— Johannes Norr. - -Nyt luokka alkoi tointua. Jokainen kyseli ja uteli. Tytöt syleilivät -Aissia, ja pojat olivat hiukan noloja. - -— Minun isälläni on virastotoveri, tohtori Norr. Mutta hän on vain -hiukan nuorempi isää ja minä kutsun häntä sedäksi, sanoi Meri. - -— Se on juuri minun sulhaseni. Me menemme syksyllä naimisiin, sanoi -Aissi rauhallisesti. - -— Kamalan jännittävää! Oletko sinä rakastunut? kysyi Terttu. - -— Tietysti ja Johannes on myöskin. Hän on hyvin tyylikäs. Puhuu -vieraita kieliä ja soittaa viulua kotitarpeeksi. - -— Tohtori Norrhan on hurjan rikas, sanoi Meri. - -— Se ei vähennä hänen arvoaan, sanoi Aissi. - -— Sinä olet onnenpoika, kun satuit rakastumaan tyylikkääseen ja -rikkaaseen mieheen. Minä aavistan, että minä ihastun keuhkotautiseen -konttoristiin, jolla on äiti ja halvattu sisar elätettävänä, sanoi Eila. - -— Miltä tuntuu, Aissi? Kerro aivan tarkasti. Oletko sinä -halkeamaisillasi tunteista ja jännityksestä? kysyi Heli. - -— En minä ole ollenkaan sellainen luonne. Minä olen onnellinen ja -tyytyväinen, mutta en hupsu, sanoi Aissi. - -— Minä luulin, että kihlaantuneet hykertäisivät käsiään koko ajan, -sanoi Väinö. - -— Eikö ole hauskaa, että ollaan yhteiskoulussa? Poikakouluissa ei -tapahdu koskaan tällaista, sanoi Ilkka. - -— Mitä muuta iloa meillä on tällaisesta, kuin että toveri eroaa -koulusta? kysyi Kai. - -— Se on tietysti jännittävää, sanoi Ilkka. - -— Eikö sinusta ole noloa jättää näin nuorena elämän ilot ja tyytyä vain -koti-iloihin? kysyi Ilta. - -— Minä olen jo nauttinut nuoruuden huveista: tansseista, hakkailusta, -ratsastuksesta. Nyt minä täytän 19 vuotta, vietän puoli vuotta -ulkomailla ja alan elää uutta mielenkiintoista elämää. Me saamme ison -seurustelupiirin, hienon kodin ja paljon ulkomaalaisia tuttavia, sanoi -Aissi. - -— Kuulkaa pojat! Tällaisiksi meidän tyttötoverimme tulevat käden -käänteessä. Kuinka me pysymme heidän tasallaan? kysyi Olli. - -— Aissi on aina ollut meistä edellä, paitsi algebrassa ja sellaisessa, -sanoi Meri. - -— Minusta me muut olemme vielä pikkutyttöjä, jotka nauravat ja -hupsuttelevat, kun vain on tilaisuutta. Eikö teillä ole lisää -kihlauksia kerrottavana? Ei kaks kolmatta, sanoi Heli. - -— Minulla on myöskin vähän kerrottavaa itsestäni, jos se huvittaa -teitä? sanoi Tuovi. - -— Hei, Tuovi, saanko onnitella. Onko sulhasesi Helge Lindberg? huusi -Eila. - -— Minä en ole kihloissa enkä ehdi ajatellakaan sellaista. Mutta minä -voin luultavasti jatkaa lauluopintojani. - -— Sehän on hurjan hauskaa. Saitko kiedotuksi jonkun taiteensuosijan -Kuusijuuren tansseissa? kysyi Meri. - -— En, mutta apu tuli kuitenkin aivan odottamatta ja aivan -luonnollisella tavalla, sanoi Tuovi. - -— Luonnolliset tavat ovat aina kuivia, pisti Eila väliin. - -— Isällä oli iso, hyvin lajiteltu postimerkkikokoelma. Se ja soitto -olivat hänen ainoat harrastuksensa Minä tulin sattumalta maininneeksi -Helin isälle tästä. Hän innostui heti ja tahtoi nähdä kokoelman, kertoi -Tuovi. - -— Ja ajatelkaa, että Tuovi oli sullonut koko kallisarvoisen kokoelman -ullakon komeroon. Tämä komero ei ollut yksin hänen hallussaan, vaan -eräs räätäli, joka oli muuttanut Havaksien entiseen asuntoon, omisti -nyt komeron. Tuovilla ei ollut avaintakaan siihen. Isä oli aivan -suunniltaan tästä, sanoi Heli. - -— Onneksi ne olivat vahvassa arkussa ja hyvin säilyneet. Me veimme -ne Sarkamaalle, ja Helin isä oli niin ystävällinen, että hän -tarkasteli niitä melkein viikon ajan. Sitten hän tarjosi ne kaupaksi -postimerkkimarkkinoille. Minä en olisi koskaan suoriutunut yksin tästä -tehtävästä. Minä olisin myynyt ne muutamasta tuhannesta, sanoi Tuovi. - -— Minä olisin myynyt ne kahdesta sadasta markasta, sanoi Terttu. - -— Isä oli usein sanonut, että ne olivat arvokkaita. Minä olin aikonut -säästää niitä johonkin tarpeeseen, esimerkiksi polkupyörän ostoon. Kun -olisin kansakoulun opettajattarena maalla. Mutta Helin isä pelasti -minun tulevaisuuteni, sanoi Tuovi. - -— Sen hän teki mielellään, etenkin kun Tuovi antoi hänelle korvaukseksi -harvinaisen merkin, joka puuttui isän omasta kokoelmasta. - -— Se oli liian pieni korvaus. Pitkän, jännittävän ajan kuluttua minä -myin koko kokoelman Ranskaan. Monta kirjettä ja lopulla sähkösanomaa -vaihdettiin. Ja ajatelkaa, että minä sain siitä niin paljon, että voin -ylioppilaaksi tultuani jatkaa laulunopintojani monta vuotta, sanoi -Tuovi silmät säteilevinä. - -— Sehän on uskomatonta! Postimerkeistä sellaisia summia! sanoi Aissi. - -Pojat innostuivat puhelemaan postimerkeistä ja niiden arvosta, mutta -tytöt ympäröivät Tuovin ja kyselivät tarkemmin hänen suunnitelmiaan. - -— On ihanaa, että sinä olet uskollinen toveri ja vaatimaton. Me voimme -sitten seurustella tuttavallisesti suuren, koko maailman ihaileman -taiteilijan kanssa, sanoi Sylva. - -Jokainen ajatteli, että Aissi luultavasti häviäisi heidän piiristään. - -— Kuinka sinä maltat lukea vielä vuoden? kysyi Aissi. - -— Tietysti minä tahdon voittaa valkolakin tovereitteni kanssa. Kun -näkee, miten jännittävä vuosi yhdeksäsluokkalaisilla on ollut, niin -tuntuisi kamalalta, jos täytyisi luopua samanlaisista elämyksistä, -sanoi Tuovi. - -— Minulle niitä ei kuitenkaan tulisi. Dauphinillä ja minulla on aina -eri mielipiteet probleemoista, sanoi Aissi, — jota minä toivon, ettei -Johanneksella ja minulla tule olemaan. - -Samalla kuului etäinen laukaus. - -— Lähdetään pakoon. Rosvot ovat tunkeutuneet huvilaan, huusi Terttu. - -— Entä äiti? kysyi Meri nauraen. - -— Hän viruu luultavasti tajuttomana kynnyksellä, sanoi Terttu. - -— Laukaus oli merkki, että meidän on jouduttava päivälliselle. -Puutarhuri laukaisi sen, sanoi Meri. - -Kaikki noudattivat kutsua tavattoman auliisti. - -— Meri on niin suolaista, että tulee nälkä ja jano, sanoi Väinö. - -— Kuka soutaa minua takaisin? kysyi Ilta ja katsoi Kaihin. - -— Terttu ja minä soudamme sinut mielellämme, sanoi Heli tehdäkseen -vähän harmia Iltalle. - -— Minä soudan, jos saan tehdä sen yksin. Jos veneessä on kolme poikaa -ja Ilta niin se keikkuu kuin myrskyssä, sanoi Otso. - -— Minä sanon samat sanat kuin Otso, sanoi Olli. - -— Ja minä, sanoi Kai. - -— Minä myöskin, ilmoittautui Tauno. - -— Minä ratkaisen kysymyksen, sanoi Sylva. — Mene veneeseen, Ilta. Otso, -Olli, Kai ja Tauno, seisokaa tässä kivellä. - -Ilta meni veneeseen. Sylva työnsi sen lähtövalmiiksi. Sitten hän -heitti äkkiä molemmat pennut veneen pohjalle, työnsi sen ulos rannasta -ja hyppäsi itse sisään. Hän istuutui tuhdolle ja alkoi soutaa hyvää -vauhtia. - -— Kavalaa petosta! Ilta saa itse valita. Pysäytä heti, Sylva, huusi -Otso. - -— Tulkaa rantaan. Te ette ehdi ajoissa huvilalle, sanoi Kai. - -— Kyllä minä soudan yhtä hyvin kuin hakkaileva nuorukainen. Uikaa -jäljessä pojat, syötti on veneessä. Ilta, lintuseni, aloita nyt laulaa -suloisia jokelluksiasi, sanoi Sylva. - -Vene oli jo etäällä ja maalla olijat nauroivat makeasti. - -— Kävellään kilpaa veneen kanssa. Saapa nähdä, kuka voittaa. Halloo, -Sylva, souda kilpaa, huusi Tauno kädet torvena suun edessä. - -Kun kävelijät saapuivat huvilalle, nousivat Ilta ja Sylva mäkeä ylös ja -pennut syöksivät edellä. - -— Ilta vaikeni kuin synkkä muuri. Minä sain sekä laulaa että soutaa, -sanoi Sylva. — Mutta vauhti oli hyvä. - -— Minä olen ollut hengenvaarassa. Sylva ja kaksi koiranpentua voisivat -hukuttaa ison lotjankin, sanoi Ilta pahantuulisena. - -Vasta päivällispöydän ääressä alkoivat kaikki taas saada hyvän tuulensa -takaisin. - -Meri oli järjestänyt kaikki istumaan aakkosjärjestykseen. Nimet oli -kirjoitettu sieville korteille, jotka kuvasivat jokaiselle jotakin -huomattavaa ominaisuutta. - -Ne kiertelivät sitten ympäri pöytää ja herättivät naurua. Niinkuin -Aissin kortti, jossa morsian ja sulhanen polvistuvat vihkipallilla. -Meri oli, tietämättä Aissin kihlauksesta, ostanut kortin. Sulhanen -oli komea upseeri, jolla Meri tarkoitti luutnantti Moringia. Heli -sai autokuvan: iso iloinen seurue huvimatkalla. Otson paikalla oli -härkämäinen painija, Jyrkin osalle tuli keikari, joka suki hiuksiaan -peilin ääressä. Eilan kuvassa lyhyt, suunnattoman lihava nainen seisoo -vaa'alla ja alla on kirjoitus: »Tämä on väärä vaaka, minä en paina -enemmän kuin muutkaan.» Tuovi sai kukitetun laulajattaren pianon -ääressä. Iltan korttiin oli kirjoitettu yhtälö 2.o + k + t = d. - -— Tätä yhtälöä minä en ratkaise. Siinä on liian monta tuntematonta -suuretta, sanoi Ilta. - -— Anna tänne, sanoi Ilkka ja otti kortin. — Kaksi o:ta — isoilla -kirjaimilla kirjoitettuna — he istuvat tämän pöydän ääressä, samoin k -ja t. Jos emme ota lukuun Onnia, jota ei ole pantu Iltan tehtäviin, -niin ei voi sattua erehdystä. Mutta mikä surkeus! Kaikkien näitten -summa vastaa yhtä d:tä. Minä en tunne muita sen nimisiä kuin Dauphinin. -Hän hyväksyy varmaankin tämän ratkaisun. - -— Mutta sitä minä en tee, sanoi Kai. - -— Katso, mitä minä olen saanut, äläkä napise, sanoi Ville. - -Kuvassa oli kaljupää ukko, jolla oli iso, valkoinen parta. Hän istui -pulpetin ääressä ja viittasi opettajalle. - -Ateria kesti kauan, sillä kaikki olivat nälkäisiä ja sitäpaitsi täytyi -puhua ja nauraa yhtämittaa. Merin äiti oli itse niin iloinen ja -puhelias, että jäykkyys ei tullut kysymykseenkään. - -Kahvia juotiin verannalla. - -— Minä kiitän teitä tästä käynnistä meillä. Samalla toivotan jokaiselle -hyvää kesää. Syksyllä tapaamme toisemme jälleen virkistyneinä ja -terveinä. Tämä on virallinen puhe säädetyn reseptin mukaan, sanoi Meri. -— Mutta Onni on luvannut pitää juhlapuheen. Se seuraa nyt. - -Merille taputettiin käsiä ja Eila sanoi: - -— Rakas, Onni, älä puhu Hunnien vaelluksista tai iilimatojen -merkityksestä maanviljelykselle, sanoi Eila. - -Onni nousi ja asettui pöydän yläpäähän. - -— Arvoisa kahdeksasluokka. Te ymmärrätte, että luokkaa voi katsoa -kahdella tavalla: opettajien kannalta ja toverien kannalta. Mutta -sitä voi myöskin katsoa kahdella tavalla, vaikka onkin jäsen -luokasta. Sitä minä olen tehnyt. Minä olin houkka, jonka näkökulmaan -sattuivat vain pinnalliset tapahtumat. Minä olin ulkojäsen, jonka ohi -kiiti jännittäviä tapahtumia. Mutta minä en nähnyt, että ne olivat -jännittäviä. - -Sitten sattui tapaus, joka sekoitti minut luokan vaikeuksiin. Silloin -minä jouduin suhteisiin tovereitteni kanssa. Nyt minä olen elänyt -todellisena jäsenenä tässä elävässä, kärsivässä ja iloitsevassa -piirissä. - -Ennen te olitte mielestäni joukko itsekkäitä ja itserakkaita -koululaisia. Hienotunteisuus puuttui, ja kaikki oli luvallista. -Rangaistuksille naurettiin, opettajia moitittiin ja epäonnistuneille -tovereille oltiin säälimättömiä. Minä pysyttelin syrjässä tästä -ylimielisestä, vastustamattomasta joukosta. - -Ensimmäinen yllätys oli Heli. Hän vaati minua seisomaan lojaalisena -Otson tyhmän tempun uhrina. Itse hän tiesi, että luokka ei tehnyt -sellaisesta marttyyria, joka rohkeasti puolusti sitä. Toinen yllätys -oli Otso, joka ei antanut minun kärsiä syyttömästi. Silloin minä en -vielä tiennyt, että luokalla ei kukaan antanut toisen kärsiä puolestaan. - -Sitten seurasi ahkera seurustelu Sarkamaan perheessä. Minun täytyi vain -ottaa ensimmäinen askel. Minä näin, mitä sisarpiiri merkitsee, ja sain -itsekin osakseni välitöntä ystävyyttä. - -Sittemmin te olette kaikki kirkastuneet silmieni edessä. Näkökulma -on nyt oikea. Toivoisin, että opettajatkin näkisivät meidät samalla -tavalla. Rosaprosalla on siihen suuret edellytykset ja monella -muulla. Mutta heidän paikkansa kateederin takana onkin epäedullinen -sihtauspaikka. Mutta tämä puhe ei ole omistettu opettajille vaan -tovereille. Jääkööt syrjäiset rauhaan. - -Luokkaa tutkiessani uudelta kannalta minä keksin, että kiusanteko oli -ystävyyttä ja pilkka hienoa hakkailua. Tosi itsekkyyttä ei ollutkaan. -Jokainen on valmis auttamaan toveria ja antamaan lähinnä viimeisen -karamellinsa ystävälleen. Kun tytöt nauraen puhuivat toistensa -vastoinkäymisistä, oli se usein keino saada toveria pitämään asiaa -vähäpätöisenä. Kun joku poika kärsi nöyryytyksen, liittyvät toverit -kostamaan hänen puolestaan. - -Meri ei ollut ylpeä nerostaan, vaan vaatimaton ja avulias. Eilaa -kiusoitellaan, mutta jokainen kuolisi ikävään, niinkuin hän itse sanoi, -jos hän häviäisi näyttämöltä. Ilkka antaa hyväntahtoisesti Merin -kasvattaa itseään. Otso oli vaaraton voimamies ja Olli hänen varjonsa, -ja Kain naisviha on helposti voitettavaa. Tauno iskee armotta Eilan -puheisiin, mutta sekin on silkkaa mielenkiintoa häneen. Terttu on -liikuttavan kiitollinen pienestäkin ystävällisyydestä, ja vanhapoika -Ville sietää ihmeteltävästi purevaa pilaa. Sitten olen nähnyt Jyrkin -uskollisesti ottavan osaa luokan poikien hommiin, sellaisiinkin, jotka -tärvelevät vaatteita. Ilta ihanainen on monen kadehtima, mutta hän -tuo jännitystä arkielämään, niinkuin Aissi tuo heikon kaiun isosta -maailmasta. Lopuksi lähetän Kestilän tuhkarokkoisille kaksoisille -lämpimän ajatuksen ja huomenna kukkia. Ja pisteeksi kiitän Meriä tästä -päivästä, joka on meidän varsinainen hyvästijättömme ennen kesää. Tämä -on vaillinainen selostus luokkien luokasta, jota minä ensi vuonna aion -tutkia tarkemmin. - -Onni meni paikoilleen, ja luokka taputti käsiään ja huusi -hyväksymisensä. - -— Tähän on vielä lisättävä, että me näimme myöskin ennen Onnin väärässä -näkökulmassa. Hän on äkkiä selvinnyt meille, ja me aiomme samoin ensi -vuonna tutkia häntä, sanoi Meri. - -— Etkö sinä voisi puhua vielä pitemmältä, Onni? Oli niin jännittävää -kuulla, kuinka sinä kuolisit ikävään, jos minä häviäisin, sanoi Eila. - -— Onni puhui niinkuin eduskuntalainen, kehui Terttu. - -— Ensi kerran, kun tapaamme näin koulun ulkopuolella, olemme -yhdeksäsluokkalaisia, ja valkolakki häämöttää käden ulottuvilla, sanoi -Heli. - -Samalla kuului kimaltelevalta mereltä laivan vihellys, ja se merkitsi -kotimatkaa. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN ELÄMÄ ON IHANAA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/67762-0.zip b/old/67762-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4eb6c73..0000000 --- a/old/67762-0.zip +++ /dev/null |