Normalize

5 files changed, 8152 insertions, 8135 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/67510-0.txt b/67510-0.txt
index 901cc89..51d921c 100644
--- a/67510-0.txt
+++ b/67510-0.txt
@@ -1,8135 +1,8135 @@
-The Project Gutenberg eBook of Ylämaan kansa, by Charles G. D.

-Roberts

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you

-will have to check the laws of the country where you are located before

-using this eBook.

-

-Title: Ylämaan kansa

-

-Author: Charles G. D. Roberts

-

-Translator: I. K. Inha

-

-Release Date: February 26, 2022 [eBook #67510]

-

-Language: Finnish

-

-Produced by: Timo Ervasti and Tapio Riikonen

-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLÄMAAN KANSA ***

-

-

-

-

-

-YLÄMAAN KANSA

-

-Kirj.

-

-Charles G. D. Roberts

-

-

-Suomentanut

-

-I. K. Inha

-

-

-

-

-

-Porvoossa,

-Werner Söderström Osakeyhtiö,

-1918.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-Esipuhe.

-Aavikkojen harhailijat.

-Mac Phairrsonin onnellinen perhe.

-Ison Aution järvellä.

-Sarvas siellä, kontio täällä.

-Lumen valta-aikana.

-Puna-McWhan kesytys.

-Melindy ja ilvekset.

-Rouva Gammitin porsas.

-Mustan veden pata.

-Talven rautainen reuna.

-Syvyyden satimessa.

-Rouva Gammit ja piikkisiat.

-Melindy ja kevätkarhu.

-Kujanjuoksu kulovalkeassa.

-Oveen kolkuttava hirvi.

-

-

-

-

-Esipuhe.

-

-

-Uusi Brunswick, jossa Robertsin, samoin kuin monet Setoninkin,

-kertomukset liikkuvat, on parhaiten luonnontilassa säilyneitä osia

-Pohjois-Amerikasta, lukuunottamatta kylmää pohjolaa.

-

-Tämä on sitä omituisempaa, kun tuo maa on kaikkein varhaimmin

-tunnettuja osia siitä. Näille rannoille saapui Grönlannista Punaisen

-Eerikin heimo jo ensimäisen vuosituhannen lopulla, nimittäen sen

-Viinimaaksi paljon paremmalla syyllä kuin uuden hyisen kotinsa

-Grönlanniksi. Cabot, Cartier vakoilivat näitä rantoja vähän myöhemmin

-kuin Columbus Keski-Amerikkaa, ranskalaiset perustivat sinne,

-Akadiaansa, ensimäisen siirtokuntansa, josta tämän maan väestö yhä

-vieläkin on suureksi osaksi ranskalaista.

-

-Siitä huolimatta ei asutus tahtonut päästä Uudessa Brunswickissä

-varttumaan. Suurena syynä siihen olivat ainaiset sodat, joiden

-jalkoihin se joutui. Toiseksi ei sen kautta kulkenut maanosan sisuksiin

-valtaväylää, joka olisi voinut Pyhän Laurentin mahtavan jokireitin

-kanssa kilpailla, eikä se luonnonrikkauksien puolesta taas voinut

-kilpailla Uuden Englannin leutojen, rikkaitten maitten kanssa.

-

-Ja sotain lakattua taas se ei voinut tarjota kyllin voimallisia

-viehätyksiä poikkeuttaakseen puoleensa siirtolaistulvaa, joka pyrki yhä

-kauemmaksi ja kauemmaksi länteen valtaamaan sen odottavia rikkauksia,

-riistaa, hyvää maata ja tarumaisia kulta-aarteita. Päinvastoin jätti

-moni Akadiankin poika maansa lähteäkseen sinne uutta rikkaampaa kotia

-perustamaan.

-

-Niinpä ovat Uuden Brunswickin sisäosat suureksi osaksi pysyneet

-asumattomina, suuret salot säilyttäneet monenlaisen riistansa,

-joet, kosket oivat kalansa. Tukinhakkaajat vain ovat sen sisäosiin

-tunkeutuneet ja urheilijat, ja viime aikoina uudisasukkaatkin, jotka

-ylämaan metsiin ovat raivanneet itselleen uudisasutuksia. Riista on

-suojelevan lainsäädännön turvissa jopa lisääntynytkin, niin että

-tätä suurta niemimaata nykyään voimme pitää suurena luonnonpuistona,

-vaikkapa metsästystä ei olekaan kokonaan kielletty.

-

-Uuden Brunswickin sisäosat lukemattomine jokineen ovat urheilijain ja

-kesäretkeilijäin luvattu maa, eikä kumma, että luontoa ja sen elämää

-kuvaavat kynäniekatkin ovat sinne askelensa kääntäneet. Missäpä muualla

-olisi Amerikan lauhkeissa itäosissa enää maata, joka olisi samaan

-määrään säilynyt luonnontilassa.

-

-Samalla on sikäläinen harva asutus saanut vakaantuneisuuden leiman,

-joka Amerikan kiireellisessä riennossa on yhtä harvinainen ja yhtä

-suuressa määrin taiteilijaakin houkutteleva.

-

-_Suomentaja_.

-

-

-

-

-AAVIKKOJEN HARHAILIJAT.

-

-

-Paksulta savua kurkussaan ja liekkien humu korvissaan Pekka Noel

-heräsi, vapisi kuin painajaisen kouristuksissa. Ja siinä samassa

-hän tunsi kasvojansa polttavan. Koko mökki oli tulessa. Vuoteestaan

-ponnistaen, peitot perässään vetäen hän juoksi ovelle, repäisi sen auki

-ja karkasi ulos hankeen.

-

-Mutta aito salolaisena ja kaikin puolin yhtä valppaana kuin metsän

-omat asukkaat, hän älysi asian melkein ennen kuin vielä ruumiskaan

-valveutui, ja vaistot olivat vielä älyäkin sukkelammat. Autius

-ja erämaan hirmuinen kylmyys olivat nykäisseet häntä kylkeen

-tälläkin kammon hetkellä. Karatessaan ulos paon epätoivossa hän

-oli paitsi peitteitään hairaissut päänalustansa äärestä pyssynsä

-ja patruunavyönsä, vieläpä jalkopäästä mokkasiininsakin ja paksun

-päällystakkinsa. Ylämaan tavan mukaan hän oli nukkunut melkein täysissä

-pukimissa.

-

-Hän seisoi nyt ulkona lumessa ja katseli kärventynein, kirvelevin

-silmäluomin pöksänsä tuhoutumista. Sekunnin tai pari hän tuijotti

-kapistuksiin, joita sylissään puristi, ja ihmetteli, kuinka hän oli

-tullut ajoissa muistaneeksi. Hoksaten sitten ja hätääntyen, että hän

-tarvitsi muutakin kuin vaatteet ja rihlan, hän nakkasi ne lumelle ja

-hyökkäsi takaisin mökkiin, jos ehkä ennättäisi pelastaa siankinkun,

-taikka jonkun paksuista erämiehen limpuistaan. Mutta ennenkuin

-hän pääsi ovelle, puski siitä ulos hulmuava liekki syösten hänet

-puolisokeana takaisin. Kuopaisten lunta molempiin kouriinsa hän painoi

-siihen kasvonsa tuskia lieventääkseen. Sitten hän vähän pudisteli

-itseään, kantoi tyynesti pelastamansa aarteet riittävän kauas palosta

-ja istahti peitteille mokkasiineja jalkaansa vetämään.

-

-Kun hänellä jalassa oli vain paksut sukat, niin olivat ne vähällä

-paleltua, vaikka muu ruumis paahtui palon kuumuudessa. Aamuvalkeamaan

-oli vielä pari tuntia. Ei pienintäkään ilman henkäystä tuntunut,

-vaan liekit karkailivat suoraan ilmaan, töhryisen punaisina ja

-kirkkaan keltaisina toisiinsa punoutuen, siellä täällä sinipunertavan

-valkoisiakin kieliä sekaan tuikahdellen. Ulompana palon kuumuutta

-vankka metsä terävästi naksahteli kovassa pakkasessa. Oli tosiaan niin

-kylmä, että miehen siinä seistessä ja katsellessa vähäisen, yksinäisen

-tupansa tuhoutumista ja vuoroin toisella, vuoroin toisella kädellään

-kuumoittavia kasvojaan varjostaessa, hänen selkänsä oli jäätyä.

-

-Ihminen, joka elelee aikansa metsän yksinäisyydessä, käy helposti

-filosofiksi. Pekka Noel oli filosofi. Sen sijaan että hän olisi

-ruvennut ajattelemaan tätä suurta onnettomuutta, hän muistelikin hyvää

-onneaan, kun oli pelastunut pöksästä hengissä. Pukiessaan päällystakin

-ylleen hän mielihyvällä totesi, että sen avarissa taskuissa oli

-tulitikkuja, tupakkaa, piippu, jykevä linkkuveitsi ja rukkaset. Ruokaa

-hänellä ei ollut. Lähimpään kylään oli sata mailia, viisikymmentä

-tai kuusikymmentä lähimpään tukkilaisleiriin. Lunta oli paria

-kyynärää vahvalta ja se oli pehmeätä. Ja hänen kunnon lumikenkänsä,

-joiden päällä nämä matkat ja vaikeudet olisivat olleet aivan

-joutavanpäiväiset, ne ylläpitivät nyt paloa. Mutta siitä huolimatta

-hänen mielestään olisi voinut käydä vielä paljon hullumminkin. Entä

-jos hän olisikin pelastunut vain paljain jaloin? Tästä ajatuksesta

-hän muisti, kuinka pahoin hänen jalkojaan todella parhaillaan paleli.

-Niin aina, hyvähän tämä oli ollut mökki ja hyvin häntä suojellut.

-Tästä lähtien siitä kyllä ei enää ollut asuttavaksi, mutta hyötyä hän

-tahtoi siitä viimeiseen saakka. Hän latoi peitteensä huolellisesti

-vahvan kannon suojaan ja kävi niiden päälle istumaan. Sitten hän pani

-piippuunsa, sytytti sen, nojautui taapäin mukavaan asentoon ja ojensi

-jalkansa paloon päin. Joutuihan tästä liikkeelle lähtemään, antoipa

-tuon nyt palaa pohjiaan myöten. Olkoon koti koti, niin kauan kuin siitä

-on vähänkään jäljellä.

-

-Kovana kuin teräs ja kuulakkaana kuin lasi alkoi varhaisin salaperäinen

-aamuharmaa ikipuitten keskeltä selvitellä omituisia näköaloja ja

-samalla palokin riutui. Mökistä ei ollut jäljellä kuin tuhkaläjä,

-siellä täällä hirren pätkiä, joissa liekit vielä lepattelivat, ja

-vähäisen savupiipun rauniot hehkuvan punaisina pystyssä töröttämässä.

-Paikalla kuin rauniot olivat sen verran jäähtyneet, että niitä

-saattoi lähestyä, etsi Pekka tuoreen seipään ja alkoi sillä vakaasti

-penkoa. Hänellä oli monenlaisia epämääräisiä toiveita. Kirvestään ja

-peltikattilaansa hän varsinkin olisi tarvinnut ja jotakin syömisen

-puolta. Kirvestä ei kuitenkaan löytynyt mistään, ei ainakaan

-semmoisella etsinnällä, mikä tässä oli mahdollinen. Kaikki peltiastiat

-ilmeisestikin olivat hajonneet tai sulaneet. Mutta sai hän sentään

-seipäällään selvitellyksi nyrkin kokoisen, mustan, hiiltyneen

-kimpaleen, joka tuoksahti syötävälle. Kaavittuaan päältä palaneen

-huolellisesti hän huomasi, että se oli kinkun jäännös. Pekka kävi

-aamiaiseensa käsiksi melkein yhtä vähillä tempuilla kuin nälkäinen

-susi, sillä kurkihirren menetys oli tuntuvasti lyhentänyt sitä

-välimatkaa, jonka hän oli eläinkunnasta edellä. Syötyään palaneen

-kinkun palan ja janonsa sammutettuaan vedellä, jota hän puoleksi

-sulaneesta lumesta puristi tuohiseen, hän kääri peitteensä käteväksi

-mytyksi, kohautti olkapäitään ja lähti pyrkimään Conroyn leirille, joka

-oli viidenkymmenen mailin päässä lounaan ilmalla.

-

-Nyt vasta Pekka Noel alkoi ajatella niitä vaaroja, jotka hänen oli

-voitettava. Lumikengittään hän huomasi olevansa aivan saatuna. Polulla

-oli lunta kolmesta neljään jalkaan ja se oli pehmyttä. Ei ollut

-ollut suojia eikä kovia tuuliakaan, jotka olisivat sen kovettaneet.

-Kaaleltuaan pari-, kolmesataa syltä hänen täytyi pysähtyä lepäämään,

-maahan kyyristyen. Tuimasta pakkasesta huolimatta hänen pian tuli niin

-lämmin, että hiki tippui. Pari tuntia näin aherrettuaan hän tunsi

-polttavaa janoa. Hänellä ei ollut mitään, missä olisi lumen sulattanut;

-tarpeetonta mainitakaan, ettei hän ruvennut lunta syömään, sen hän

-tiesi varoa. Mutta hän keksi keinon, josta jo kannatti kehaistakin

-itseään. Sytytettyään polun viereen, valtavan hemlokki-kuusen suojaan

-tulen hän riisui punaisen puuvillaisen kaulahuivinsa, pani sen lunta

-täyteen ja piti sitä valkean päällä. Lumen ruvetessa sulamaan hän

-puristi siitä runsaan vesivirran. Mutta ah! se vesivirta ei väriltään

-ollut kovin houkutteleva. Hän totesi, ja se häntä vähän hävetti, ettei

-hän ollut tullut pesseeksi kaulahuiviaan — niin, eipä häntä haluttanut

-sanoa, kuinka moneen aikaan. Huolimatta karttavasta janostaan hän

-sen vuoksi jatkoi lumen sulattamista, kunnes vesi juoksi jotakuinkin

-puhtaana. Sitten hän joi kärsivällisesti ja sen päälle poltti kolme

-piipullista käryävää mustaa tupakkaa sen vankan aterian sijasta, jota

-hänen vatsansa vaati.

-

-Koko purevan hiljaisen päivän hän vakaasti kaaloi eteenpäin, silloin

-tällöin aina vähän vyötään kiristäen ja kaiken aikaa nälkäisin silmin

-vaanien, eikö näkyisi minkäänlaista riistaa. Hän toivoi jänöä, lintua

-taikka lihavaa piikkisikaa; mutta vaihteen vuoksi hän olisi pistänyt

-mahalaukkuunsa vaikkapa minkinkin suonikkaat lihat ja pitänyt sitä

-onnenpotkauksena. Auringonlaskun aikaan hän tuli laajan paljaan maan

-reunalle, jolle riutuva länsi ihannoiden valoi haaleata kultaansa

-ja autiota purppuraansa. Itää kohti juoksi matala kannas, jonka

-takavuosina kulo oli polttanut ja jolla nyt harvassa törötti aavemaisia

-keloja, kuivin paljain latvoin säälin tuntematonta taivasta rukoillen.

-Tämä oli Ison aavikon pää. Kovin Pekka Noelin mieltä kaiveli, jopa

-kuin pelon puuska käännälti, kun hän huomasi koko pitkän päivän

-ponnisteltuaan kulkeneensa vain viisitoista mailia. Ja häntä vaivasi

-kalvava nälkä. Niin, mutta hän oli liian väsynyt jaksaakseen sinä

-päivänä pidemmälle; ja kun ei ollut, mitä syödä, niin parasta kai oli

-ruveta maata. Ensin hän kuitenkin päästeli irti mokkasiiniensa nauhat

-ja viritti niistä jäniksen jäljille muutaman askelen päähän kuusikkoon

-kömpelön paulan. Metsän reunalla seisoi synkkä rintama kuusia ja aivan

-niiden alle hän tuulensuojan puolelle kuopi lumeen syvän haudan.

-Haudan toiseen päähän hän rakensi pienoisen tulen murtamastaan lahosta

-puusta ja tuoreista koivun vesoista, joita hän linkkuveitsellään

-vaivalloisesti katkoi lyhyiksi kalikoiksi. Haudan viereen hän käden

-ulottuviin pinosi kasaan lahoa ja tuoretta puuta sekaisin. Haudan

-pohjalle, kyynärän päähän tulesta, latoi kuutta tuumaa vahvalta kuusen

-oksia, jotta niistä tuli kuiva, joustava vuode.

-

-Kun nämä valmistukset saivat tehdyiksi, oli jo tuimatähtinen talviyökin

-verhonnut erämaan. Ei koko aavassa piirissä kuulunut muuta kuin

-silloin tällöin isojen puiden onttoja, hätkähdyttäviä napsahduksia

-pakkasen jännityksen lauetessa tai haudasta Pekan kotoisen pienen tulen

-kuiskailua ja pihinää. Pistäen päänsä alle hyvähkön oksakimpun Pekka

-sytytti piippunsa, kietoutui peitteihinsä ja asettui levolle, jalat

-tulta kohti.

-

-Ja siinä Pekka Noel sitten, hautansa pohjalla maaten, piippu ja

-tuli lohdutuksenaan, piilossa ulkopuolisen maailman suunnattomalta,

-äänettömältä tylyydeltä, siinä hän nyt katseli viluja tähtiä ja

-kuusikon latvoja, tulosen häälytellessä kammottavia punaisia leimujaan

-sen mustalla uhkaavalla rintamalla. Hän tunsi hyvin — eikä kukaan

-paremmin häntä —erämaan tuiman ja järkähtämättömän ankaruuden. Hän

-tiesi sen äänettömän vastustajan pelättävyyden, jota vastaan kohtalo

-nyt oli pakottanut hänet aivan valmistuksitta kaiken taitonsa

-käyttämään. Vaara oli hänet nyt yllättänyt, siitä ei epäilystä. Tähän

-saakka hänen aina oli onnistanut tavalla tai toisella työskennellä

-luonnon kanssa yksistä puolin ja oli siten tottunut pitämään luonnon

-voimia ystävinään. Mutta nyt ne olivat jyrkkään kääntyneet häntä

-vastaan, vieläpä aivan varottamatta. Hän suuttui huomatessaan, että

-tässä olikin tosi edessä. Mutta kiukun keralla heräsi myös miehuuden

-lannistamaton henki. Nousten äkkiä istumaan hän ikäänkuin uhmaten ja

-taisteluun vaatien hautansa reunan takaa loi syvistä silmistään katseen

-yön synkkiin tiloihin. Tuli mikä tuli, hän itsekseen lupasi, hän aikoi

-pitää puolensa. Tämän katseellaan julistettuaan Pekka Noel vaipui

-takaisin sijalleen ja nukkui.

-

-Talviretkeilijäin ja yleensäkin ylämaan kansan kesken vallitsevan

-tavan mukaan hän aina tuntikauden tai sillä vaiheilla nukuttuaan

-heräsi tultaan rakentamaan; mutta aamupuoleen hän vaipui uupumuksen

-raskaaseen uneen. Hänen siitä herätessään oli tulisija kiviharmaana,

-päällinen taivas valkeahkona, sinipunervia juomuja kirjavanaan ja hänen

-ylitseen kallistuvien kuusien vihannalla rintamalla päilyi ruskojen

-vienoja henkäyksiä. Kasvoja ympäröiväin peitteitten reunat olivat

-kankeat ja hengityksestä vahvassa jäässä. Reväisten ne tylysti pois

-hän nousi istumaan ja kiroili itseään, kun oli antanut valkean sammua,

-ja sitten, silmiään vähän haudan reunan takaa nostaen, loi katseen

-hohtavalle aavikolle. Siinä samassa hän taas vaistomaisesti kyyristyi

-takaisin piiloonsa. Kiihkeä tuli paloi hänen silmissään ja nyt hän

-siunasi onneaan, kun oli antanut tulen sammua. Harjun selkää pitkin

-kulki kelojen seassa suuri lauma karibu-peuroja. Mustina ja suurina ne

-näkyivät auringonnousua vasten ja söivät mennessään.

-

-Kyyristyen syvälle hautaansa Pekka kiireesti kokosi peitteensä,

-kiinnitti mytyn selkäänsä ja ryömi sitten lumen poikki kuusikon

-suojaan. Näkyvistä päästyään hän paikalla nousi ylös, korjasi

-hyödyttömästä paulastaan mokkasiininsa nauhat ja palasi takaisin

-jäljille niin pian kuin kaalaamaan pääsi. Se yksi vilkaus haudan reunan

-takaa oli hänen tottuneille silmilleen ilmaissut kaikki, mitä hänen

-tarvitsi tilanteesta tietää.

-

-Karibut, nuo rauhattomimmat, oikullisimmat ja pisimmältä

-kiertelevät erämaan kaikista asukkaista, olivat menossa etelää

-kohti tavanmukaisilla, näköjään päämäärättömillä vaelluksillaan. Ne

-matkasivat selännettä pitkin, alituiset tuulet kun olivat sieltä pois

-puhaltaneet lumen tai kovettaneet sen. Pyssyn kantomatkaa ne olivat

-paljon kauempana. Mutta hän päätti saavuttaa ne jälkiä seuraten,

-vaikka lumi olikin niin pehmeätä. Hellittämättömän itsepintaisesti ja

-viekkaasti hän aikoi sen tehdä, vaikkapa täytyisi nelin kontin ryömiä.

-

-Se, mitä oli tuulta, kevyttä purevaa ilman viimaa, joka silloin tällöin

-henkieli luoteen puolesta, puhalsi suoraan miehestä peurakarjaa kohti,

-mutta karja oli liian kaukana haistaakseen vihamiestään ja siitä

-säikähtääkseen. Pekan ensi huoli oli kiertää peurakarjan taa, kunnes

-ei tästä vaarasta olisi mitään pelkoa. Kotvaksi hän ajokiihkossaan

-aivan unohti nälkänsäkin; mutta pian se taas, hänen hitaasti rämpiessä

-eteenpäin synkässä metsässä, kävi niin tuimaksi, ettei sitä enää

-voinut laiminlyödä. Hän pysähtyi kiskaistakseen kuorta balsamikuusen

-vesoista, joita sattui tiellä olemaan, kaapi siitä ohuen makean mäihän,

-jota on kaarnan ja kypsän puuaineen välillä, ja söi sen. Hän kokosi

-niinikään kirpeitä koivun nuppuja, pureskeli niitä monet kouralliset

-ja sylki suustaan takaisin kovat kuoret. Ja tällä tavalla hän ainakin

-sai ruokahalunsa tyynnytellyksi vihaisesta vaatimuksesta jonkinlaiseksi

-epäluuloiseksi odotukseksi.

-

-Vihdoin metsä harveni hänen pari tuntia vaivalloisesti eteenpäin

-rämmittyään, maa alkoi kohota ja hän tuli harjun rinteelle, tosin

-kauaksi peurain taa, mutta joka tapauksessa tuulen alle. Hanki oli

-peuralauman jäljillä rikki sotkettua ja lunta oli vain puolentoista

-jalkaa. Mieleisensä kumpareen tavattuaan hän jaloillaan kuopi paljaan

-maan näkyviin ja löysi, kuten oli odottanutkin — vähän _gaultherian_

-[_Gaultheria procumbens_ amerikkalainen kanervakasvi, jolla on hyvät

-punaiset marjat. Suom. muist.] punaisia marjoja; ne olivat jäässä,

-mutta mehukkaita ja hyvänmakuisia. Puolella kourallisella hän taas

-hetkeksi petti nälkänsä ja ponnisteli nyt harjun selkää eteenpäin

-reippaasti, vaikka varoen, käyttäen suojanaan jokaista keloa, mitä

-eteen sattui. Kun vihdoin lauman takimmaiset jätättelijät alkoivat

-näkyä, vaikka tosin vielä paljon ampumamatkaa kauempana, kyyristyi

-hän maahan kuin kissa ja kömpi selänteen poikki toiselle rinteelle,

-pysyäkseen paremmin salassa.

-

-Harjun itärinteellä oli paljon aluspensaikkoa. Pekka hiipi nopeaan

-pensaikosta pensaikkoon ja päätteli sitä kyytiä kulkien ehkä tunnissa

-pääsevänsä verkalleen matkaavan lauman kohdalle. Tunnin kuluttua

-hän sitten taas ryömi selänteelle matalan katajapensaikon suojassa.

-Tuottavasti hän tähysti pensaitten lomitse, rihla valmiina. Hänen

-muotonsa mustui katkerasta pettymyksestä. Oikulliset eläimet olivat

-menneet menojaan. Ne olivat taas saaneet jonkun käsittämättömiä

-päähänpistojaan — Pekka oli varma siitä, ettei ainakaan hän ollut

-niitä säikäyttänyt, — ja olivat nyt kaukana valkoisella aavikolla,

-vaivalloisesti kaalellen etelää kohti.

-

-Pekka puri päättävästi hammasta. Vilu ja nälkä, kumpikin liitostaan

-yhä voimakkaampana, kävivät nyt kiukkuisesti hänen kimppuunsa. Hänen

-ensimäinen ajatuksensa oli heittää kaikki suojat ja hyökätä perään

-suorinta tietä, leveältä tallattuja jälkiä seuraten. Mutta samalla

-hän jo älysi, että niin menetellen hän enemmän menettäisi kuin

-voittaisi. Vaikka vahva pehmyt lumi haittasikin niiden kulkua, niin

-tiesi hän kuitenkin niiden voivan kulkea siinä paljon nopeammin kuin

-nyt, jos niitä peloittaisi, ja paljon nopeammin kuin hän saattoi

-seurata. Kärsivällisyys ilmeisestikin oli hänen valttinsa. Hiipien

-varovaisesti kelolta kelolle, milloin ryömien, milloin madellen kuin

-käärme, hän kulki hyvin sukkelaan alamäkeä aivan aavikon reunalle

-saakka. Siihen loppuivat kaikki suojat, mutta lauman häntäpää oli vielä

-pyssyn kantomatkaa kauempana. Rohkeasti hän nyt astui esiin pienestä

-näreiköstä ja lähti takaa ajamaan. Hänen näkyviin tullessaan joka

-sarvipää kohosi hetkeksi ilmaan ihmetellen ja säikähtäen; sitten lauma

-oikaisi pakoon vyöryvässä valkoisessa pilvessä, tehden taivalta paljon

-nopeammin kuin Pekka, vaikka hyvin tunsikin niiden kyvyn, oli pitänyt

-näin vahvassa lumessa mahdollisenakaan. Synkkänä, vaikka rohkeuttaan

-menettämättä, hän lähti niiden jälkiä rämpimään.

-

-Noelin mieleen piintyi kahta itsepäisemmin se ajatus, että hänen täytyi

-saavuttaa lauma. Kaikki muut ajatukset, tunteet ja kyvyt tympeytyivät

-nälkään ja yrityksiin olla sitä ajattelematta. Tunnin toisensa jälkeen

-hän rämpi eteenpäin seuraten valkoisia sotkuisia jälkiä äänettömän

-valkean aavikon poikki. Ei ollut mitään, mihin olisi katseensa

-kohottanut, hän sen vuoksi antoi niiden konemaisesti etsiä sotketusta

-lumesta helpoimpia kohtia, siten voimiaan säästääkseen. Näin hän ei

-tullut hoksanneeksikaan, ettei aurinko enää säteillyt aavikon päällä.

-Häneltä oli jäänyt huomaamatta, kuinka ilmankansi oli kylmänsinisestä

-muuttunut kaameankalpeaksi. Jäänyt huomaamatta, kuinka tuuli, nyt

-vasten kasvoja puhaltaen, oli kiihtynyt kovaksi. Mutta äkkiä hän

-havahtui tuiskahduksesta, joka läimäytti hienoa lunta hänen kasvoihinsa

-kuin piiskalla sivaltaen. Kohottaessaan katsettaan jäljistä hän

-huomasi, että koko lakeus oli kadonnut näkyvistä lumipilvien kiitävään

-tulvaan. Tuuli vinkui kummaa ilkkuvaa uhkaustaan hänen kasvoihinsa.

-Lumimyrsky oli hänet yllättänyt.

-

-Myrskyn täydellä raivollaan hyökätessä Pekan kimppuun ja kietoessa

-hänet helmaansa, niin että henkeä salpasi, häntä hetkisen pöyristytti.

-Tämä oli uusi vastustaja, jota vastaan hän ei ollutkaan mieltään

-karkaissut. Mutta vain hetkisen sitä kesti. Sitten hänen uupunut

-mielensä jälleen toipui ja hän tuijotti myrskyä vihaisesti silmästä

-silmään. Vilun, myrskyn, nälän, kaikki hän aikoi saattaa häpeään

-ja voittaa. Kumartaen päätään ja vetäen päällystakkinsa paarretta

-suunsa eteen, jotta hengitys olisi helpompaa, hän hyökkäsi uudelleen

-eteenpäin, ikäänkuin uudet voimavarat saatuaan.

-

-Jos metsä olisi ollut lähellä, tai jos hän ajoissa olisi havainnut

-ilman muutoksen, olisi hän paikalla lähtenyt metsän suojaan. Mutta

-hän tiesi, että hänen viimeksi ympärilleen katsoessaan lauman jäljet

-olivat pitäneet suoraan yhä leviävän aavikon keskustaa kohti. Nyt hän

-varmaan oli parin mailin päässä lähimmästä suojasta; ja hän tiesi

-varsin hyvin, ettei hän löytäisi sinne myrskyn myllerryksessä, se kun

-tylsisti hänenkin kaltaisensa miehen metsätiedon ja hämmensi näön ja

-vielä kaikki muutkin aistit. Hänen ainoa toivonsa oli pysyä peurain

-jäljillä. Karibut joko rupeisivat makuulle tai kaartaisivat metsiin.

-Tämänkaltaisessa myrskyssä ei mikään muu eläin kuin ihminen itse voinut

-metsästää eikä jälkiä seurata. Ei kukaan muu kuin ihminen voinut

-lannistumatta taistella moista ilmaa vastaan. Karibut unohtaisivat

-sekä taitonsa että muiston siitä, että heitä ajettiin takaa. Hän joko

-yllättäisi ne, tai johtaisivat ne hänet johonkin suojaan. Itsepintaisen

-ylpeänä etevämmyytensä tiedossa erämaan muitten eläjäin rinnalla hän

-vihaisesti uhmasi myrskyä ja nälän ja väsymyksen uuvuttamana mutisi

-itsekseen ja kirosi luonnonvoimia, jotka niin armotta häntä ahdistivat.

-

-Tuntikausia hän kovapintaisesti rämpi eteenpäin, pysyen jäljillä

-enemmän tunnon kuin näön avulla, niin paksulta tuiskusi purevaa

-lunta. Kinokset kasaantuivat hänen tielleen yhä tiiviimmiksi ja

-tiiviimmiksi ja kauheat pitkälliset ponnistukset alkoivat uuvuttaa

-hänen viimeisetkin voimansa ja hänen kulkunsa oli etanan kulkua.

-Itsepintaisesti hän koetti ylläpitää tarmoaan ja elinvoimiaan, mutta

-vähä vähältä hänen kaikki kykynsä vetäytyivät itseensä ja kohdistuivat

-yhteen ainoaan asiaan — eteenpäin vaikka millä hinnalla. Häntä alkoi

-viekoitella se ajatus, että olisiko heittää. Hän alkoi ajatella

-lämpöä ja lepoa, jotka olivat saatavissa ja vapautumista tuulen

-vimmatusta myllerryksestä, sillä yksinkertaisella keinolla, että

-kaivautuisi syvälle paksun lumen sisään. Hän varsin hyvin tiesi tämän

-yksinkertaisen keinon, joka oli metsälintujen turva pakkasen ja myrskyn

-yltyessä ylen määrin julmiksi. Mutta viisaampi vaisto ei sallinut

-hänen näin pettää itseänsä. Jos vatsa olisi ollut täysi ja taskussa

-olisi ollut evästä, niinihän ehkä olisi voinut turvautua metsälintujen

-sukkelaan temppuun. Mutta hän tiesi, että jos hän näin nälkiintyneenä,

-nääntyneenä, lopen riutunein elinvoimin, sallisi lumen viettelyksen

-voittaa itsensä, niin ei häntä nähtäisi, ennenkuin kevätaurinko

-hänet jälleen paljastaisi kammon esineenä palaaville vireoille ja

-nokilinnuille [amerikkalaisia lintuja. Suom. muist.] aavikon paljaalla

-vihertyvällä pinnalla. Ei, parasta olla kaivautumatta tuulen suojaan.

-Hän nauroi ääneensä ajatellessaan, kuinka mieletöntä se olisi ollut; ja

-yhä edelleen hän puski ja ryntäsi myrskyä vastaan, lannistumatta.

-

-Äkkiä hän kuitenkin lyhyeen seisahtui ja hänen mielensä masentui

-julmasti. Hän tunnusteli varovaisesti puoleen ja toiseen, ensin

-jaloillaan vahvassa lumessa haparoiden, sitten käsillään. Viimein

-hän jyrkkään käänsi selkänsä tuulta vastaan, kyyristyi alas, pää

-käsivarsien välissä, päästäkseen kuulemasta sen pirullista vihellystä

-ja vinkunaa, ja koetti ajatella, kuinka ja milloin se oli tapahtunut.

-Hän oli eksynyt lauman jäljiltä!

-

-Kaikki hänen kykynsä havahtuivat terävään valppauteen tästä

-peloittavasta havainnosta, hän älysi, kuinka se oli tapahtunut, mutta

-ei, missä. Tuisku oli täyttänyt jäljet, kunnes ne olivat kerrassaan

-hävinneet lakeuden pinnalta; mutta hän oli vain kulkenut suoraan

-eteenpäin, tuulen pusku johtonaan. Karibut taas olivat poikenneet

-syrjään ja lähteneet kulkemaan toiseen suuntaan. Minnepäin? Hänen

-täytyi itselleen myöntää, ettei hänellä ollut minkäänlaista osviittaa,

-josta olisi voinut tämän päättää, niin oikullisia ovat nämä aavikkojen

-sarvipäät kuljeksijat. Hyvä, hän kovapintaisesti ajatteli, antaa niiden

-mennä! Hän jatkaa ilman niitä. Ponnistellen pystyyn hän taas kääntyi

-tuuleen ja pinnisti tuimasti ajatuksiaan muistaakseen, missä suunnassa

-tuuli oli ollut, kun hän oli sen viimeksi merkille pannut, ja kuinka se

-synkkä metsä kulki, joka kahden puolen reunusti tätä aavikkoa.

-

-Viimein hän teki päätöksensä, millä suunnalla metsä mahtoi olla

-lähinnä. Hän näki sen sielunsa silmillä, suuren mustan kuusikkoniemen,

-joka pisti kauas aavikolle. Hän kääntyi, tarkkaan tähdelle pannen,

-koska tuuli täytenään suomi hänen vasenta poskeaan. Varmana siitä,

-että hän nyt kulki ainoata mahdollista pakopaikkaa kohti, hän jälleen

-ponnisteli eteenpäin. Ja mennessään hän mielessään kuvitteli, kuinka

-parhaillaan koko karibulauma mahtoi pyrkiä samaan suojaan. Ja vielä

-kerran hän, nälän ja heikkouden voittaen, rohkaisi mieltään ja vannoi,

-että jos eläimet jaksoivat suojaan ponnistella, niin kyllä hänkin.

-Sitten hän metsätiedoillaan pakottaisi metsän antamaan itselleen edes

-jotakin syötävää, sen verran, että se riittäisi ylläpitämään suonissa

-hengenkipinää.

-

-Ehkä puolisen tuntia tämä uhmaava, lannistumaton tarmo sai Pekka Noelin

-yhä eteenpäin ponnistamaan. Mutta kun pohjolan lyhyt päivä alkoi

-sammua ja myrskyn sakean, valkoisen synkeyden takaa tuntua pimeän

-varjo, alkoivat hänen sitkeät, suonikkaat lihaksensa ja karkaistut

-hermonsa taas raueta. Hän huomasi kompastelevansa ja etsivänsä

-puolustusta sille, että ylös noustessaan vitkasteli. Huolimatta

-kaikista tahdonponnistuksistaan hän näki näkyjä — sankkoja suojaavia

-metsiä aivan ääressä milloin toisella, milloin toisella puolella,

-taikka kodikkaan, puoleksi nietoksiin hautaantuneen tukkilaisleirin ja

-ikkunoista kuultavan lämpöisen valon. Suuttuen hän ravisti itseään,

-järkiinsä tullakseen, ja nämä pettävät harhanäyt katosivat. Mutta

-ne hämmensivät mieltä niin kauan kuin kestivät, ja äkkiä hän, aivan

-mieltäkäännättävän selkeästä harhanäystä havahtuessaan, huomasi

-pudottaneensa rihlansa! Se oli auttamattomasti menetetty. Isku

-valveutti hänet muutamaksi minuutiksi. Ja menköön, olihan hänellä

-veitsi. Se perältäkin oli niistä kahdesta tärkeämpi. Hän kahlasi

-eteenpäin, ilmi valveilla taas rupeaman, ja kamppaili kohtaloaan

-vastaan.

-

-Pimeys sakeni nopeaan; ja viimein myrskyn vimmattuun raivoon sekaantuen

-alkoi luoda kummia hirmukuvia. Näiden harhakuvien karsiminen ja

-mielestään manaaminen piti Pekka Noelia vireillä. Mutta äkkiä eräs

-näistä kummituksista ei ottanutkaan kadotakseen. Hän oli juuri

-heittäytymäisillään sen päälle puolihoureisessa kiukussa, kun se

-korskahtaen hyppäsi ylös ja ponnisteli pois hänen luotaan. Siinä

-samassa Pekan joka aisti hätkähti hereille, toivon riemastuksen

-tuikkaisemana. Loikkien, kaalellen, madellen hän seurasi, paljastettu

-veitsi kädessään. Yhä uudelleen ja uudelleen kompasteleva eläin, iso,

-kylkiään myöten lumeen uppoova karibusarvas, vältti hänet. Kun hän

-hurjassa tepastuksessaan vihdoin sai sen kiinni, sai sarvas käännytyksi

-puoleksi ympäri ja sohaisi häntä sarven kärjellä tuimasti vasempaan

-olkapäähän. Välittämättä loukkaantumisestaan Noel takertui sarveen

-vasemmalla kädellään ja armotta painoi sitä taapäin. Ja siinä samassa

-hänen puukkonsa tottuneen käden ohjaamana viilsi poikki eläimen kurkun.

-

-Pekka Noel oli, samoin kuin idän eränkävijöistä useimmatkin, hyvin

-tarkka ruoastaan ja keitti lihan aina hyvin kypsäksi. Raaka liha

-inhoitti häntä. Mutta nyt hän oli luontokappaleen asemassa ja taisteli

-henkensä edestä luonnonvoimia vastaan. Ja lisäksi hän tiesi, että hän

-nyt oli tavoittanut parhaan kaikista mahdollisista virkistysaineista.

-Hän käytti uuden kerran veistään, tällä kertaa pistäen sen sarvaan

-sydämeen. Kun saalis huokaisten heitti henkensä, kyyristyi Pekka

-alas kuin peto ja joi lämmintä, punaista nestettä, jota pulppusi

-uhrin kurkusta. Ja niin tehdessään hän tunsi lämmön, voiman ja neron

-kuiviinehtyneitten virtain tulvivan takaisin omiin suoniinsa. Hän joi

-itsensä kylläiseksi; kaivautuen sitten puoleksi jykevän ruhon alle hän

-painautui sitä vastaan pitkäkseen levätäkseen ja miettiäkseen.

-

-Siinä varmassa tiedossa, että hänellä nyt oli matkaeväät ja että

-hän hyvin kykeni voittamaan kaikki muutkin vastukset, mitä saattoi

-tiellä vastaan tulla, Pekka Noel arveli parhaaksi nukkua, ja kietoutui

-peitteihinsä kuolleen karibusarvaan alle. Mutta sitten hänessä alkoivat

-liikkua vanhat erämiehen vaistot. Kaikkialta hänen ympäriltään, tuulen

-hetkeksikin hiljetessä, kuului korsketta ja raskasta hengitystä.

-Hän oli joutunut keskelle uupunutta laumaa. Tässä oli nyt tarjolla

-mahdollisuus hankkia vähän korvausta siitä, kun oli menettänyt mökkinsä

-ja talven varustukset. Hän saattoi tappaa joitakuita näistä uupuneista

-eläimistä, piilottaa ne lumeen ja katsoa maamerkit, paikalla kun sää

-selkeni. Sitten hän sopivassa tilaisuudessa ottaisi hevoset lähimmästä

-kylästä ja vedättäisi jäätyneet lihat pois, myydäkseen ne salavihkaa,

-riistanvartijan sattuessa muita hommaamaan.

-

-Avaten jälleen linkkuveitsensä hän varkain hiipi lähintä raskasta

-hengitystä kohti. Ennenkuin hän huomasikaan eläintä sään metelissä ja

-pimeässä, hän jo olikin sen yllättänyt. Hänen kurotettu vasen kätensä

-tapasi rajusti kohoilevan kyljen. Säikähtynyt eläin nousi läähättävällä

-korskahduksella ja yritti päästä pakoon; mutta peräti uupuneena se taas

-melkein paikalla vaipui maahan, nöyrtyen tähän tuntemattomaan surmaan,

-joka myrskystä ja pimeästä hiipi hänen päälleen. Pekan käsi saavutti

-sen, samalla kuin se jälleen asettui alalleen. Hän tunsi sen värisevän

-ja vetäytyvän kokoon hänen koskettaessaan. Vaistomaisesti hän alkoi

-silitellä ja kyhniä sen kankeata karvaa, samalla kuin varovasti työnsi

-kavalaa kättään eteenpäin pitkin sen kohoilevaa kylkeä. Kohoilu kävi

-tyynemmäksi, pelokkaat korskahdukset taukosivat. Uupunut eläin näytti

-rauhoittuvan tuosta varmasta viihdyttävästä kosketuksesta.

-

-Ennätettyään kädellään vastustelemattoman eläimen kaulaan Pekkaa alkoi

-tympäistä. Toisessa kädessä oli veitsi valmiina tekemään tehtävänsä

-vinkuvassa pimeydessä; mutta mikä lienee ollut, hän ei saanut itseään

-sitä paikalla käyttämään. Se olisi ollut kavallusta. Mutta olihan hän

-kärsinyt kovin tuntuvan vahingon, ja tässä oli korvaus kuin kohtalon

-kouraan kantamana. Hän viivytteli, väitellen kärsimättömästi itsekseen.

-Mutta niin tehdessäänkin hän yhä silitteli vankkaa, lämmintä, elävää

-kaulaa. Ja kosketuksesta virisi julmassa pimeydessä myötätunto ihmisen

-ja eläimen välille. Hän ei voinut sille mitään. Eläinparat ja hän

-olivat samassa hädässä, molemmat taistelivat henkensä puolesta myrskyn

-sokeata ja raakaa vimmaa vastaan. Sitäpaitsi oli peuralauma pelastanut

-hänet. Hän se oli velallinen. Hyväily, joka oli niin kavalana alkanut,

-muuttui rehelliseksi ja hyväntahtoiseksi. Häpeänsekaisesti naurahtaen

-Pekka käänsi linkkuveitsensä kokoon ja pisti sen takaisin taskuunsa.

-

-Hän silitteli nyt tyyntynyttä kaributa molemmilla käsillään, kyhsi

-sen korvain taustaa ja sarvien juurta, ja tämä näytti tuottavan sille

-tyydytystä. Kerran, käden eksyessä sen pitkälle turvalle, eläin

-kauhistuneena kavahti ja pärskähti pelättyä ihmisen hajua, joka niin

-tylysti täytti sen sieraimet. Mutta Pekka jatkoi viihdyttävää ja

-varmaa silittelyään; ja taas eläin rauhoittui. Pekka lopulta päätteli,

-että hänen oli parasta viettää yönsä taikka ainakin odottaa myrskyn

-asettumista lumen salpaaman rauhallisen eläimen lämmössä. Kaivautuen

-lumeen, niin ettei tuuli sen koommin häneen käsiksi päässyt, hän

-kääriytyi peitteihinsä ja painautuen liki karibun kylkeä vaipui hyvällä

-luottamuksella uneen.

-

-Elävän toverin tietoisuudessa Noel nukkui raittiisti, vaikka myrsky

-myllerti. Vihdoin häntä häiritsi liikunto, joka tuntui kylkeen. Hän

-heräsi ja tunsi, että omituinen vuodekumppani oli kämpinyt jaloilleen

-ja mennyt matkoihinsa. Myrsky oli asettunut. Taivaalla tuikki tähtiä

-hänen ylöspäin kääntyneitten kasvojensa päällä. Ympäriltä kuului joka

-puolelta vaivalloista ponnistelua, raskasta tepastelua, yskimistä ja

-korskumista. Unohtaen tavanmukaisen äänettömyytensä karibut iloisesti

-murtautuivat ulos vankeudestaan. Pekka oli tuota pikaa ypö yksinään.

-Pakkanen oli vielä ennallaan, purevan tuimana; mutta hänen oli lämmin

-olla syvässä kuopassaan, peitteihinsä käärittynä. Kun häntä yhä unetti,

-peitti hän kasvonsa ja nukkui vielä jonkun tunnin.

-

-Toisen kerran herätessään hän oli virkistynyt ja ilmi valveillaan.

-Päivä oli juuri valkenemaisillaan. Pakkanen puri kuin synti. Keveitä

-salaperäisiä häiveitä näytti ainiaksi hyytyneen ilman sanomattomaan

-kristallikuultavuuteen. Pekka nousi ylös ja vilkaisi itäänpäin pitkin

-lauman sotkuisia jälkiä. Siinä oli metsä tuskin puolenkaan mailin

-päässä, mustana ja laajana ja jäljet johtivat suoraan siihen. Ja vähän

-alempana oikealla kohtasi näky, joka riemastuksesta hytkäytti hänen

-sydäntään. Suoraan ilmaan pyrkien, laventelikiehteisenä hopealiljana

-idän kalpealla sahramilla, kohosi siellä solakka savu. Savu nousi

-tukkilaisleiristä, sen hänen tottunut silmänsä paikalla sanoi; ja

-nyt hän tiesi, että tukkilaiset olivat kaukaa Ottanoonsiin latvoilta

-tulleet hänen asuinmailleen.

-

-

-

-

-MAC PHAIRRSONIN ONNELLINEN PERHE.

-

-

-I.

-

-Täytyi kulkea pienen käymäsillan poikki, jos mieli lähteä Mac

-Phairrsonia ja hänen perhettään tapaamaan, pienen, korkean, omituisesti

-kyhätyn käymäsillan poikki, joka yhdisti kapean, vaikka sangen rajun

-kosken rannat. Sillan keskellä oli portti — taikka oikeammin sanoen ovi

-— taajasta ja vankasta rautalanka-verkosta tehty. Ja tällä kohdalla

-oli sekä ovi että silta reunustettu vankasta lennätinlangasta tehdyllä

-piikkipaarteella, jonka piikit siirottivat joka suuntaan. Kun portti

-oli kiinni, olisi totisesti pitänyt olla moitteettomasti toimivat

-siivet, jos mieli päästä tuohon jyrkkään pieneen kosken saareen, Mac

-Phairrsonin kotiin ja linnaan.

-

-Vasemman käsivartensa taipeessa hellävaroen pitäen, kantoi Poika

-ruskeata hurstipussia, joka toisin ajoin rajusti reutoili, niin että

-sitä oli lepytellen rauhoitettava. Kun Poika tuli siltaovelle, joka

-oli kiinni, tuli hänen vastaansa saarelta kaksi omituista asukasta,

-jotka viisaan näköisinä kurkistelivat häntä oven silmukoista. Toinen

-oli iso mustan ja säämiskän kirjava koira, jolla oli pitkä ruumis,

-karva aaltoileva, silkkimäiset luppakorvat ja runsaskarvainen häntä

-kuin Gordon-setterillä, mutta mäyräkoiran lyhyet lenkosääret, jotka

-kannattivat tätä ruumista vain kahdeksan tuumaa korkealla maasta —

-kaiken kaikkiaan siis sangen ihmeellisen näköinen yhdistelmä. Tämä

-nurinkurinen luonnon oikku eläimekseen katseli tulijaa älykkäillä,

-tervetuloa toivottavilla silmillä, kieli ystävällisesti suusta

-roikkuen, häntäänsä hiljalleen häälytellen. Se erikoisesti hyväksyi

-tämän pojan, vaikka se yleensä piti poikia harmin kappaleina, joita

-enintään saattoi sietää, vaan ei suinkaan rohkaista. Toinen saaren

-asukkaista, joka seisoi aivan koiran vieressä, ikäänkuin vahtina, ja

-tutkisteli vierasta pienillä kalpeilla, ajatuksiaan ilmaisemattomilla

-viekkailla silmillä, oli puolikasvuinen mustan ja valkoisen kirjava

-porsas.

-

-Poika mutisi portista tuttavallisia tervehdyssanoja portin vartijoille,

-kiskaisten samalla puisesta rivasta, niin että vanha ruskea lehmänkello

-rupesi oven päältä rämisten soimaan. Kesäinen ilma oli ääriään myöten

-täynnään ääntä — alla olevan rajun kosken pauhua, kerman ja meripihkan

-värisen ryöpyn jyrinää, joka viidenkymmenen askeleen päässä kaatui

-padon reunalta, ja padon vieressä töröttävän ison sahan monien

-sahojen sihinää ja vinkunaa. Mutta kaiken tämän metelin läpi kuului

-lehmänkellon ääni mökkiin. Mökin takaa alkoi kuulua soinnukasta

-nenä-ääntä _honk-ka, honk-ka-honkk_ ja nurkan takaa tuli uteliaana

-näkyviin ison canadalaishanhen käärmemäinen musta pää. Kynnyksen

-virkaa toimittavan veistetyn pölkyn toisessa päässä istui suorana

-kuin sotamies luonnottoman kookas ja lihava murmeli ja tirkisteli,

-kuka se mahtoi olla, joka tuli. Heräsi punainen kettukin, joka oli

-maannut kippurassa Mac Phairrsonin ainoan ruusupensaan alla, ja siirtyi

-ylenkatseellisesti saaren toiselle puolelle, pois näkyvistä, se kun

-periaatteellisesti halveksi kaikkia vierailijoita. Sakean näreikön

-varjosta kompuroi sillan päästä hirvenvasikka laiskasti jaloilleen ja

-pää kumarassa ja isot korvat häälyen katsoi pitkän uneliaan kysymyksen.

-Mökin sisästä kuului vuoroin karmeita rääkäyksiä, vuoroin sorahtelevaa

-naurua ja huutoja »Ebeneser! Ebeneser! Ohhoh! Herrajesta! Halloo!»

-Sitten mökin ovi aukeni selälleen ja oveen ilmestyi Mac Phairrson,

-kainalosauvoihinsa nojaten, viheriäinen papukaija olallaan ja kaksi

-suurta valkoista kissaa rampain jalkainsa juuressa.

-

-Mac Phairrson, papukaija ja kissat tirkistivät kaikki pitkään sillan

-porttia, koettaen lankaverkon läpi erottaa, kuka tämä vieras oikein

-oli. Papukaija, mustan- ja kullankirjavine silmineen tuimasti

-tutkaillen, huomasi ensimäiseksi. Se julisti paikalla hoksanneensa

-ja hyväksyneensä tulijan kirkuen: »Poika! Poika! Ohhoh! Herrajesta!

-Halloo!» ja kapusi pää edellä alas pitkin Mac Phairrsonin rintamusta.

-Mac Phairrsonin kiireesti nilkuttaessa sillalle tervetullutta

-vierasta sisään laskemaan papukaija nokallaan ja kynsillään kiinni

-pitäen siirtyi liikkuvalle kainalosauvalle ja koetti, vaikka huonolla

-menestyksellä, näykätä toista valkoista kissaa. Kun tämä ystävällinen

-aikomus niin huonosti onnistui, kapusi se taas sukkelaan kainalosauvan

-päähän ja pääsi Mac Phairrsonin olalle paikalleen siksi ajoissa, että

-ennätti tervehtiä Pojan sisään astumista sydämellisillä sanoilla:

-»Ohhoh! Herrajesta! Halloo!»

-

-Mac Phairrson (hän kyllä kirjoitti nimensä Mac Pherson, niinkuin

-pitikin, mutta lausui sen kaikkien muitten kyläläisten tapaan Mac

-Phairrson r:ää vahvasti sorauttaen) oli vanha tukkimies. Kevätvesillä

-tukkeja uitellessaan ja vuosi vuodelta reisiään myöten jäisessä vedessä

-kaalellessaan hän oli saanut niin pahan leinin, että toinen sääri oli

-vääntynyt melkein aivan kelvottomaksi. Kainalosauvoillaan hän kuitenkin

-pääsi liikkumaan miten kuten; ja kun hän oli hyvin saava käsistään ja

-sukkelasanainen, niin tuli hän vallan välttävästi toimeen korjailemalla

-kaikenlaisia epäkuntoon joutuneita kaluja, joita kyläläiset ja sahan

-työväki liiatenkin hänen mökilleen kantoivat. Mökki oli oikea linna

-jyrkällä kallion nyppylällään sahaa käyttävän pienen rajun virran

-koskessa. Kallion päällä oli vähäinen ala maata, ja sillä oli mökki

-ja puolenkymmentä pensasta ja vielä pieni tilkku hietaista, auringon

-paahtamaa nurmeakin. Puolensadan askelen päässä toimeliaasta sahasta,

-mutta kuohuvan kosken ympäröimänä eleli Mac Phairrson kirjavan karjansa

-eli, kuten ihmiset sanoivat, »onnellisen perheensä» keralla tässä

-tyyssijassaan, käymäsilta ainoana yhdyssiteenä muuhun maailmaan.

-

-Onnellinen se perhe epäilemättä olikin vankilan ahtaista rajoista

-huolimatta, sillä Mac Phairrson hallitsi sen jäseniä isäntävallan ja

-rakkauden yhteisillä voimilla. Hänessä lisäksi oli se salaperäinen

-ymmärtämys, joka on oleellinen ehto, jos todella tahdomme päästä

-läheisiin väleihin niiden heimolaistemme kanssa, joita, sen enempää

-ajattelematta, sanomme järjettömiksi. Ja niinpä hän sai perheensä

-elämään vallan siedettävässä sovussa. Kaikki nämä eläimet suvaitsivat

-häntä mielellään, ne kun rakastivat häntä; ja koska niissä myös asui

-häntä kohtaan terveellinen pelko, niin ne ylimalkaan suvaitsivat

-hyvin toisiaankin. Osa perheestä oli semmoisia, joita saattoi sanoa

-vakinaisiksi. Ne olivat pysyvien laitosten luontoisia. Semmoisia olivat

-Pätkä, se lenkojalka mäyräkoirasetteri; hanhiukko James Edward; murmeli

-Rasvalöllö; Melindy ja Jim, ne kaksi valkoista kissaa; Luupussi,

-ruskea pöllö, joka istui kaiken päivää laatikon reunalla mökin

-pimeimmässä nurkassa; ja viheriäinen papukaija Ananias-ja-Safira, joka

-oli saanut nimensä siitä, kuten Mac Phairrsonin oli tapa selittää,

-että se oli niin inhimillinen ja ettei siitä saanut koskaan oikein

-tolkkua. Ebeneser porsas oli vielä liian nuori tullakseen ylennetyksi

-vakinaiseksi; mutta se oli jo osoittanut niin paljon luonteikkuutta,

-älyä ja arvonsa tuntevaa yksilöllisyyttä, että Mac Phairrson oli

-päättänyt säästää sen siltä alennukselta, että tekisi siitä kinkkua.

-Ebeneser jääköön siis taloon, vaikkapa kasvaisi niin suureksi, että

-siitä olisi vastusta.

-

-Mutta toisin oli hirvenvasikan, Susannan, ja seuraakarttavan

-ketunpenikan, Porkkanan laita. Mac Phairrson älysi, että kun Susanna

-kasvaisi heimonsa täyteen kokoon, mahtuisi se tuskin enää hänen

-saarelleen. Hän aikoi silloin pyytää lupakirjaa Frederictonin

-riistalainvartijalta ja myydä kiltin kasvattinsa johonkin

-eläintieteelliseen puutarhaan, jossa sen arvo ymmärrettäisiin ja

-sen loppuikä olisi turvattu. Mitä taas Porkkanaan tuli, niin ei sen

-käytöksessä ollut sijaa minkäänlaisille moitteille, se oli kerrassaan

-tahraton ja moitteeton, mutta Mac Phairrson tunsi, että se sydämeltään

-oli auttamattomasti uudestisyntymätön. Älykäs pikku eläin hyvin kyllä

-ymmärsi perheen peruslain »tiedä oma arvosi, anna arvo toisellekin»,

-ja se tiesi, että jos hän sen lain rikkoisi, niin saisi hän siitä

-aivan paikalla rangaistuksen. Mutta kun se makasi, kuono ojennetuilla

-siroilla mustilla käpälillään, ja tarkasteli ukkohanhen, James

-Edwardin, tai Rasvalöllön, lihavan murmelin, liikkeitä, niin sen

-raollaan oleviin tutkimattomiin silmiin tuli hurja välähdys, jonka

-merkityksen Mac Phairrson erehtymättä ymmärsi. Ja vaikka sen käytös

-olikin moitteeton, niin piti se kuitenkin kaikki ajatuksensa niin

-visusti omina hyvinään, ettei suvaitsevainen ja ystävällinen Mac

-Phairrsonkaan huomannut siinä mitään rakastettavaa. Sen kohtalo oli

-senvuoksi ratkaistu; se on, Mac Phairrson itse oli sen julistanut ja

-alati huomaavaiset Pätkä ja Ebeneser hyväksyneet, että Porkkana heti

-ensi tilaisuuden sattuessa myytäisiin pois.

-

-Kun Poika oli kulkenut pienestä siltaportista, tervehtivät Mac

-Phairrson ja hän toisiaan lyhyeen ja levollisesti. He kuuluivat

-kumpikin salojen vaiteliaaseen veljeskuntaan. Pätkälle ja Ebeneserille,

-jotka rakkaasti haistelivat hänen sääriään, hän ei suonut suurempaa

-huomiota kuin huolimattoman hyväilyn. Ananias-ja-Safiraakaan, joka oli

-kiireesti kavunnut Mac Phairrsonin olalta hänen olalleen ja alkanut

-hellävaroen nyppiä hänen korvaansa pelätyllä noukallaan, sitäkään hän

-ei ollut huomaavinaan. Hän tiesi pahasisuisen linnun pitävän hänestä

-yhtä paljon kuin isännästäänkin ja huolellisimmin varovan, ettei liian

-kovaan nipistäisi.

-

-Tämä pieni juhlakulkue liikkui sitten vakavasti ja vaieten

-sillalta mökille, vaikk'ei vaikeneminen tosin ollut mitenkään

-huomiotaherättävä, koko ilma kun tutisi sahain nousevista ja

-laskevista kihauksista, ryöppyjen jytyytyksestä ja saarta kiertävän

-kosken sotkuisen poljennollisesta pauhusta. Samassa heihin jo yhtyi

-Susannakin, joka kömpelöillä säärillään kompuroiden, isoja korviaan

-häälytellen, ojensi pitkän, ruman, taipuisan, riippuvan turpansa

-nuuskiakseen tutkistelevasti Pojan taskua. Ollen verraten uusi Mac

-Phairrsonin perheessä se vielä oli täynnään uteliaisuutta kaikkea

-ja jokaista kohtaan ja ilmeisestikin piti tietojensa kartuttamista

-elämäntehtävänään. Sen varma vakuutus oli, että hajun tunto oli ainoa

-keino vaikka minkä tiedon hankkimiseen.

-

-Muutaman askelen päässä ovesta villihanhi James Edward arvokkaana tuli

-heitä vastaan ja astuessaan hieman painoi alas pitkää siroa mustaa

-kaulaansa ja soukkaa käärmemäistä päätään. Jos Poika olisi ollut

-vieras, olisi häntä nyt kohdannut ensimäinen vihamielisyyden ilmaus.

-Ei Mac Phairrsonin ilmeinen suosiokaan olisi estänyt leppymätöntä,

-pelkäämätöntä ukkohanhea tervehtimästä tulijaa vihaisella kahinalla ja

-uhmalla kohotetuin siivin. Mutta Poikaa kohtaan, jonka se hyvin tunsi,

-sen tumma älykäs silmä ilmaisi suvaitsevaisuutta, joka sen osoittamaksi

-oli kylläkin suuri suosio.

-

-Kynnyksellä istui Rasvalöllö, murmeli, yhtä töykeän epäsuosiollisena

-tervehdyksessään kuin James Edward itse, ikäänkuin kantaen jotakin

-salaista kaunaa yleiseen koko maailmaa vastaan, taikka ehkä,

-mahdollista kyllä, erikoisesti Ananias-ja-Safiraa vastaan, johon

-nähden se oli valppaan puolueettomuuden kannalla. Juhlakulkueen

-lähestyessä se lähti kynnykseltä, käänsi vieraalle lihavan ruskean

-selkänsä ja syventyi kokonaan jyrsimään paksua kaalin vartta. Se

-pelkäsi, että jos se rupeisi hyvänluontoiseksi ja ystävälliseksi,

-niin sitä ehkä vaadittaisiin näyttämään muutamia temppuja, jotka Mac

-Phairrson väsymättömällä kärsivällisyydellä oli sille opettanut. Sitä

-ei huvittanut tehdä kuperkeikkoja eteen-, sen enempää kuin takaanpäin,

-eikä kävellä kuin tanssiva karhu, tulipa mimmoinen poika tahansa!

-

-Rasvalöllön nurjamielisyys ei kuitenkaan herättänyt vähääkään huomiota.

-Sekä Mac Phairrson että vieras tyytyivät siihen kuin luonnolliseen

-asiaan. Sitäpaitsi oli nyt tärkeämpiä asioita. Elävä retusteleva pussi,

-jota Poika niin huolellisesti kantoi käsitaipeessaan, herätti vanhan

-tukkimiehen uteliaisuutta. Tukkimiesten ja sahan työmiesten tapana oli,

-samoinkuin kyläkunnan maanviljelijäinkin monen mailin piirissä, tuoda

-kaikenlaisia metsän eläimiä Mac Phairrsonin onnelliseen perheeseen

-pyrkimään. Ja aina kuin siis tuli vieras, jolla oli pussissaan jotakin

-elävää, katseli Mac Phairrson pussia samanlaisella toivehikkaalla ja

-kiihkoisella odotuksella kuin lapsi joululahjojaan.

-

-Kun kumpikin oli astunut tupaan ja käynyt istumaan, Poika akkunan

-ääreen suureen tynnörituoliin, Mac Phairrson vuoteensa reunalle

-askeleen päähän siitä, kokoontui muu joukko keskelle lattiaa odottavaan

-puolipiiriin. Toisin sanoen Pätkä ja Ebeneser ja ne molemmat valkoiset

-kissat tekivät niin, niiden tarkat sieraimet ja uteliaat silmät kun

-jo olivat olleet mytyn vuoksi vilkkaassa toimessa. Astuipa James

-Edwardkin ovesta tupaan jonkun askeleen ja vaikka se hienolla älyllä

-oli olevinaan mitään välittämättä mistään, tahtoi se kuitenkin pysyä

-tapausten tasalla. Susanna vain oli todella välinpitämätön, oven

-ulkopuolella maaten – Susanna ja suuri pörhöinen ruskea höyhentukko

-tynnörillään tuvan nurkassa.

-

-Ilma oikein väreili odotuksesta, kun Poika asetti polvelleen reutovan

-pussin ja kävi sitä avaamaan. Paikalla kuin hän sai sitä vähän

-raotetuksi, ilmestyi pussista terävä pieni musta kuono, joka kiihkeästi

-työnsi ja väänsi päästäkseen vapaaksi. Tuokiossa seurasi kuonoa

-musta, älykäs, vallaton silmäpari. Sitten ryömi esiin pitkähäntäinen

-pesukarhun poikanen, kapusi Pojan olalle ja kirkkaalla uhmalla kääntyi

-silmäilemään kokousta. Ei vielä koskaan hän ollut nuoren elämänsä

-varrella nähnyt näin merkillistä kokousta; joka tosin ei ollutkaan

-ihme, sillä varmaan ei toista samanlaista ollutkaan koko maan piirissä.

-

-Uuden tulokkaan vastaanotto ei kaiken kaikkiaan ollut epäystävällinen.

-Molemmat valkoiset kissat tosin vähän pörhöttivät häntäänsä,

-peräytyivät piiristä ja lähtivät päiväliekkoseen maata, nukkuakseen

-pois vastenmielisyytensä vierasta kohtaan. James Edwardkin poistui

-ylpeänä, uteliaisuutensa tyydytettyään. Mutta Pätkä, yhteisellä

-suostumuksella perheen vanhin, heilutti häntäänsä, roikotteli

-punaista kieltään niin pitkälle kuin sitä riitti ja läähätti niin

-ilmeistä tervetuloa, että sen jo olisi ymmärtänyt pesukarhua

-paljon yksinkertaisempi eläin. Ebeneser ei yhtä selvään ilmaissut

-tunteitaan, mutta erehtymättä sen pienistä silmistä vilkkui suopeutta.

-Ananias-ja-Safira oli tavattoman utelias. Kamalalla kiireellä se

-kapusi alas pitkin Mac Phairrsonin käsivartta, sitten pitkin hänen

-säärtään, lattian poikki ja ylös pojan housuja pitkin. Poika oli hieman

-huolissaan.

-

-»Mahtaako se purra sitä?» hän kysyi, valmiina puolustamaan suosikkiaan.

-

-»Minä en sitä luule», vastasi Mac Phairrson, pannen merkille, etteivät

-oikullisen linnun höyhenet olleet pörhössä, vaan niin tiukasti ja

-sileinä ja litteinä pitkin ruumista, että se näytti tavallista paljon

-pienemmältä. »Ei se yleiseen ole häijy, kun se tuolta näyttää. Mutta

-mahdottoman utelias se on, se on vissi.»

-

-Pesukarhun penikka kyykki Pojan oikealla olkapäällä. Ananias-ja-Safira

-kapusi kynsin ja noukin ketterästi toiselle olalle. Kurkottaen

-sitten kaukaa Pojan kasvojen ohi se iski vieraaseen vääjäämättömän,

-läpitunkevan katseensa ja päästi korviasärkevän naurun rähäkän. Pikku

-pesukarhun hermot eivät olleet valmistautuneet tämmöiseen koetukseen.

-Kauhistuneena se korkealta istuinpaikaltaan mukelsi lattialle ja pakeni

-suorinta tietä hämmästyneen porsaan leveälle selälle, ja porsas piti

-sitä suurena kunniana.

-

-»Penikka-riepu on vallan erinomainen!» julisti Mac Phairrson, kun hän

-ja Poika olivat lakanneet nauramasta. »Ei Ananias-ja-Safirasta vaaraa

-ole. Se pitää kaikista eläimistä, joita se voi kuranssata ja peloittaa.

-Ja Pätkä ja tämä hullunkurinen Ebeneser-veitikka kyllä pitävät siitä

-huolta.»

-

-

-

-

-II.

-

-Viikkokauden kuluttua siitä kuin pesukarhun penikka oli perheen

-jäseneksi otettu; Mac Phairrsonille sattui tapaturma. Hänen kulkiessaan

-alas sahan pitkää luisua siltaa tarttui toisen kainalosauvan pää rakoon

-ja hän kaatui nurin niskoin, satuttaen päänsä tukkiketjun jykevään

-renkaaseen. Pyörtyneenä hänet nostettiin sillalta ja kannettiin

-lähimpään mökkiin. Monta päivää hän makasi tainnoksissa ja tohtori

-epäili, tokko hän enää toipuisikaan. Lopulta hän kuitenkin tuli

-tajuihinsa, mutta ei enää ollut sama mies kuin ennen. Hänen mielensä

-oli nyt vain jonkinlaista hyväntahtoista höperyyttä. Häntä oli

-ruokittava ja hoidettava kuin pientä lasta. Lääkäri lopulta otaksui

-jonkun luun painavan hänen aivojaan ja vamman kaipaavan leikkausta,

-jota tekemään hänen taitonsa ei likimainkaan riittänyt. Sahan miehet ja

-kyläläiset hänen ehdotuksestaan kokosivat rahasumman, ja lapsellisesta

-mielihyvästä hymyilevä Mac Phairrson toimitettiin sairashuoneeseen

-pienellä höyryllä, joka kävi kaupungissa kolmesti viikossa.

-

-Heti kuin sahan lähettyvillä tuli tunnetuksi — se oli mökkeineen vähän

-syrjässä kylästä — että Mac Phairrson viipyisi kauemminkin matkallaan,

-alettiin kysyä: »Entä miten käy perheen?» Tapaturma oli sattunut

-aamulla ja iltapäivällä Poika oli tullut eläimiä katsomaan. Kun

-sahalla lakattiin työstä auringonlaskun aikaan, niin pidettiin äkkiä

-vaienneitten raamien keskellä kokous.

-

-»Entä miten orvoille käy?» alusti Jimmy Wright asian.

-

-Musta Angus Mac Allister, päällysmies — häntä sanottiin Mustaksi

-erotukseksi Punaisesta Anguksesta, joka kuului tukinuittajiin — oli jo

-muodostanut asiasta varman mielipiteen ja päättänyt, että niin sitä

-tehdään. Hän ei totta puhuen välittänytkään juuri mitään kenenkään

-muun kuin Pojan mielipiteistä, sillä tätä hän kaikissa metsäneläimiä

-koskevissa asioissa piti viisaimpana Mac Phairrsonin itsensä jälkeen.

-Musta Angus oli hyvin suuri, isokätinen, mustapartainen mies, ääni

-kuin härällä, ja hänen käskynsä ja kirouksensa kuuluivat läpi sahain

-läpitunkevimmankin rähinän. Kun hän pinnisti mieheen vastaaninttämistä

-suvaitsemattomat silmänsä, niin tavallisesti asia kävi niinkuin hän

-sanoikin, olivatpa kuulijat siitä itsekseen kuinka toista mieltä

-tahansa. Mutta hänen luonteessaan oli hellä, melkeinpä sentimentalinen

-piirre, joka esiintyi siinä, että hän piti kaikista eläimistä.

-Hevosista ja häristä, jotka tekivät työtä sahan ympärillä, pidettiin

-hyvä huoli, joka niistä kyllä päältäkin näkyi; ja päällysmies oli

-vaikka koska valmis pieksämään miehen puolikuoliaaksi, jos näki hänen

-vähänkään huonosti kohtelevan eläintä.

-

-»Ihminen voi pitää puolensa», hän selitykseksi sanoi, »mutta voiko

-järjetön luontokappale? Meidän asiamme on pitää niiden puolta.»

-

-»Pojat», hän sanoi, ennenkuin vielä oli ennättänyt päästää mahtavaa

-ääntään vireestä syntyneen hiljaisuuden mukaiseksi, »kuulkaas nyt, mitä

-minä sanon, jaetaan ne eläimet meidän kesken, me sahan miehet ja tämä

-poika, ja pidetään niistä niin hyvää huolta kuin voidaan, siksi kuin

-Mac Phairrson paranee!»

-

-Hän katsoi Poikaan kysyvästi ja Poika, ylpeänä siitä, että häntä

-pidettiin näin tärkeänä henkilönä, vastasi vaatimattomasti —

-

-»Sitä juuri minä toivoin teidän ehdottavan, herra Mac Allister.

-Tiedättehän te, etteivät ne tule siellä yksin toimeen. Ne eivät kauan

-olisi onnellista perhettä. Ne alkaisivat tapella ja toinen puoli

-heittäisi tuota pikaa henkensä.»

-

-Seurasi hetken aprikoitseva äänettömyys. Sahassa ei ollut lupa polttaa

-tupakkaa, mutta suussaan sitä piti joka mies. Jimmy Wright pani

-merkille kahdeksan jalan päässä olevan äsken sahatun lankun kirkkaan

-pinnan ja erehtymättä sylkäisi aivan keskelle ja kohauttaen sitten

-housujaan huomautti —

-

-»Antaa pomon ja Pojan päättää. He sen parhaiten ymmärtävät.»

-

-»Se on oikein, Jimmy! Me siis sovimme asiasta!» sanoi Musta Angus.

-»Mitä minuun tulee, niin minun mieleni tekee papukaijaa ja porsasta. Se

-se vasta on lintu, tuo Ananias-ja-Safira. Ja porsas — Ebeneseriksihän

-sitä sanoo Mac Phairrson — se on niin viisas, että sitä pitää nauraa

-vallan katketakseen. Ja niin siisti — siisti kuin viini prouva. Ne

-kaksi minä haluaisin saada mökkiini. Ja otan minä vielä kolmannenkin,

-jos se on tarpeellista.»

-

-»Sitten teidän olisi parasta ottaa pesukarhukin, herra Mac Allister»,

-sanoi Poika. »Se ja Ebeneser pitävät kovin toisistaan ja niiden tulisi

-ikävä, jos ne erotettaisiin.»

-

-»All right. Pesukarhu minulle!» vastasi päällysmies. »Minkä eläimen

-Poika itse ottaa?»

-

-»Minä odotan, että näen, mitä nämä muut pojat tahtovat», vastasi Poika.

-»Minä pidän niistä kaikista, ja kaikki ne sangen hyvin tuntevat minut.

-Minä otan, mitä jää.»

-

-»No sitten», sanoi Jimmy Wright, »otan minä Susannan. Se kirottu

-hirvenvasikka on ainoa koko joukosta, jonka kanssa minä tulisin

-toimeen. Se näyttää niin vähämieliseltä ja pitävän minusta!» Ja taas

-hän pani merkkinsä lankun puhtaaseen pintaan.

-

-»No, minä ja minun muorini, me otamme mielihyvällä ne molemmat

-valkoiset kissat!» tokaisi siihen harmaaparta ukko Billy Smith. »Akka

-sanoo, ettei sen kauniimpia kissoja ole koko maakunnassa. Ehkä ne eivät

-ikävysty meillä niinkuin jossakin muualla, kun meidän mökkimme on niin

-lähellä Mac Phairrsonin siltaa ja ne itse koko ajan näkevät, ettei

-saarella enää ole ketään!»

-

-»Pätkästä ei kukaan ole puhunut mitään!» muistutti Poika. Koira oli

-yleiseen suosittu ja puolenkymmentä tarjoutui paikalla sen ottamaan.

-

-»Mikko saa koiran!» päätti päällysmies, katkaistakseen kaikki väittelyt.

-

-»No sitten minä otan sen ison ukkohanhen», sanoi Kalju Pallen, yksi

-niistä, joiden täytyi Pätkästä luopua. »Eipä olekaan paljon niin

-viisaita koiria kuin se on.»

-

-»Niin, on ainakin sinulla siitä paljon opittavaa, Kalju!» myönteli

-päällysmies. Nauru kiersi miehestä mieheen Kaljun kustannuksella.

-Sitten ei muutamaan sekuntiin kuulunut muita tarjoomuksia.

-

-»Ei kukaan näy huolivan Rasvalöllö parasta eikä Luupussista!» nauroi

-Poika. »Ne eivät kumpikaan ole seuramiehiä. Mutta Luupussilla on

-hyvätkin puolensa. Se näkee pimeässä; ja se on kovin tarkka hoitamaan

-omat asiansa. Rasvalöllöllä on koko joukko älyä, mutta se on semmoinen

-jörö, ettei näytä sitä kenellekään muulle kuin Mac Phairrsonille

-itselleen Taitaa olla parasta, kun minä otan ne kummankin, minä kun

-tunnen niiden heikkoudet.»

-

-»Eikös siellä ole ketunpoikakin?» kysyi päällysmies.

-

-»On kyllä, Porkkana; mutta jääköön se saareen», vastasi Poika. »Jos

-joku teistä käy joka päivä heittämässä sille ruokapalan, niin ei se

-muuta kaipaa. Pahaa se ei voi tehdä, eikä se poiskaan pääse. Se on niin

-arvostaan pitävä, ettei kenelläkään olisi siitä iloa!»

-

-Kun oli näin pitkälle päästy, niin kokous hajaantui, jatkaakseen

-istuntoa Mac Phairrsonin saarella, jonne otettiin mukaan köyden pätkiä,

-riimu ja pari kaurapussia. Perheen jäsenet, epämääräisen levottomuuden

-valtaamina isäntänsä pitkän poissaolon johdosta, tulivat melkein

-kaikki alas sillalle uteliaina katsomaan, keitä tuli — tosiaan kaikki,

-lukuun ottamatta kettua, joka hiipi mökin taa; Rasvalöllöä, joka

-peräytyi laatikkoonsa; ja Luupussia, joka jäi nurkkaansa halveksivan

-välinpitämättömänä. Muut silmäilivät joukkoa levottomina, mutta

-rauhoittuivat pian nähdessään Pojan heidän kerallaan. Ne todella

-kaikki kokoontuivat hänen ympärilleen niin lähelle kuin suinkin,

-lukuun ottamatta Pätkää, joka kierteli tuttaviaan tervehtimässä, ja

-James Edwardia, joka peräytyi siikemmäksi siivet koholla ja ylpeästi

-kähisten, niinkuin muka ei sallien minkäänlaisia vapauksia.

-

-Jimmy Wright teki ensi yrityksen. Hän oli keksinyt sen tempun, että oli

-tuonut vähän suolaa taskussaan. Siinä sivussa huomauttaen, ettei hän

-aikonut panna sitä sen hännän päälle, hän tarjosi kourallisen vapaalle

-Susannalle. Kömpelö eläin puhalsi enimmän osan tuuleen isohenkisellä

-korskahduksella, mutta muutti sitten mieltään ja nuoli ahneesti

-suuhunsa ne muutamat rakeet, mitä oli jäänyt. Päätellen sitten, että

-Jimmy oli miellyttävä mies, josta saattoi jotakin toivoa, se salli

-hänen sujuttaa kaulapannan kaulaansa ja vastustelematta taluttaa

-itsensä sillan yli.

-

-Musta Angus sitten teki esityksiään Ebeneserille, jonka selässä

-pesukarhun poikanen istui. Ebeneser kallisti niille korvansa sekä

-arvontunnolla että epäilykselläkin, mutta ei suostunut liikahtamaan

-tuumaakaan Pojan vierestä, ja Musta Angus ymmällään kyhni päätään.

-

-»Taitaa olla suotta lähteä sitä taluttamaan!» hän mutisi.

-

-»Niin, kyllä teidän täytyy kantaa se sylissänne, herra Mac Allister»,

-nauroi Poika. »Hyvä asia, ettei se ole vielä sen suurempi. Mutta kas

-tässä, ottakaa Ananias-ja-Safira ensin. Jos _se_ rupeaa ystäväksenne,

-niin vaikuttaa se paljon Ebeneseriin.» Ja sievästi hän siirti

-papukaijan omalta olaltaan, jonne se paikalla oli paennut hänen

-tullessaan, päällysmiehen korkealle olkapäälle.

-

-Lintu oli hetkisen ymmällä. Se painoi alas höyhenensä, kunnes näytti

-aivan silolta ja säädylliseltä ja ojensi itseään kauas ulospäin,

-ikäänkuin hypätäkseen takaisin entiselle istuinpaikalleen, Mutta kun

-toinen siipi oli leikattu niin se ei uskaltanut. Sillä oli ollut

-riittävästi kokemusta niistä kamalista lepatuksista ja kuperkeikoista,

-joiksi lento kävi, kun oli vain toinen siipi kunnossa. Kääntyen

-pois Pojasta se katsoa killisteli Mac Allisterin nenää pahalla

-vilkumattomalla silmällä. Ehkä se aikoi purra sitä. Mutta samalla

-Mac Allister kohotti valtavan kätensä silittääkseen pelottomasti sen

-päätä, aivan yhtä pelottomasti kuin ei sillä vähääkään olisi ollut

-noukkaa, jolla vaikka purra puhki saappaat. Tämä rohkeus teki siihen

-suuren vaikutuksen, se kurlutti kurkussaan ja otti suuren peukalon

-sirosti leukainsa väliin niin hellävaroen, ettei ruusun lehdelle

-olisi vikaa tullut. Jaha, se paikalla päätteli, tämä mies oli hänen

-mielensä mukainen, ja hänen kätensäkin haisi aivan kuin olisi se ollut

-Mac Phairrsonin oma käsi. Pudottaen peukalon pienellä tyydytyksen

-rääkäyksellä se vikkelään kulki sivuittain ylös ja alas Mac Allisterin

-olalla ja oli aivan kuin kotonaan.

-

-»Kas vain, mutta se taisikin mielistyä teihin, herra Mac Allister!»

-huudahti Poika. »En ole milloinkaan ennen nähnyt sen tekevän noin.»

-

-Päällysmies naurahti ylpeänä.

-

-»Ananias-ja-Safira kai kuuluu hienohelmoihin, vai mitä?» kysyi Kalju

-Pallen, katsoen viekkaasti toisiin.

-

-»Kyllä se on naisväkeä!» vastasi Poika. »Niin sanoi Mac Phairrson!»

-

-»Siinä se!» sanoi Kalju. »Niin kaikki naisväki hullaantuu tähän meidän

-päällysmieheemme. Katsokaas nyt!»

-

-»No nyt Ebeneser!» keskeytti päällysmies, puheenaihetta vaihtaakseen.

-»On parasta, kun Poika antaa sen minulle, ehkä se pitää sitä

-suosituksena.»

-

-Juhlallisena Poika kumartui lattiaan, työnsi pesukarhun penikan

-syrjään ja otti porsaan syliinsä. Ebeneser hämmästyi, sitä kun ei

-oltu milloinkaan ennen pidelty sylikoirana, mutta ei se kuitenkaan

-vastustellutkaan, ojensi vain säärensä aivan kankeiksi, niin että

-sitä oli koko vaikea pidellä. Päällysmiehen suureen syliin pantuna

-se kohotti kärsänsä suoraan ilmaan ja päästi kimakoita kiljauksia;

-mutta huomatessaan sitten Ananias-ja-Safiran, joka rauhallisena

-istui anastajansa korvan alla, sekin jonkin verran rauhoittui, eikä

-enää inttänyt sitä eikä tätä. Se ei kuitenkaan voinut hyväksyä näin

-selittämätöntä ja kerrassaan halventavaa asentoa, jonka vuoksi se

-piti kärsäänsä jäykkänä pystyssä niin korkealla kuin suinkin ja sulki

-tiukkaan pienet silmänsä, ikäänkuin odottaen jotakin uutta kohtalon

-kolausta.

-

-Tähän saakka oli kaikki käynyt hyvin, arveli Musta Angus. Ebeneserin

-suvaitsevaisuus ja Ananias-ja-Safiran suostuvaisuus hänen mielestään

-ilmeisesti kohensivat hänen arvovaltaansa.

-

-»No nyt pesukarhun poikanen!» hän sanoi leikillisesti. Mutta tuskin

-hän oli saanut sanat suustaan, kun hän tunsi terävien kynsien aika

-vauhdilla kapuavan ylös säärtään ja tuossa tuokiossa pesukarhun penikka

-oli hänen olallaan, ojentaen pitkää mustaa kuonoaan huolellisena

-haistellakseen Ebeneserin sääriä ja vakuuttautuakseen, että kaikki oli

-niinkuin pitikin.

-

-»Hyppäävä Jimmy! Ohhoh! Herrajesta!» kiljaisi Ananias-ja-Safira, tästä

-äkkihyökkäyksestä säikähtyen ja näykkäsi rauhanhäiritsijää tuimasti

-koipeen, niin että tältä pääsi huuto ja se äkkipäätä pyörähti toiselle

-olalle.

-

-»No nyt minä luulen, että te olette saanut kaikki, mitä teille kuuluu,

-herra Mac Allister», nauroi Poika.

-

-»Sitten minun taitaa olla parasta lähteä omani kanssa kotiin päin!»

-vastasi Musta Angus ylen tyytyväisenä. Varovaisesti kääntyen,

-etteivät olallaistujat putoaisi, hän kulki sillan poikki ja lähti

-nousemaan sahajauholla korjattua tietä lautaista huvilaansa kohti,

-Ebeneser yhä pitäen kärsäänsä jäykkänä ilmassa ja silmiään suljettuna

-sankarillisessa alistuvaisuudessa, jotavastoin Ananias-ja-Safira,

-kamalasti kiihtyneenä tästä retkestä ulkomaailmaan, yhtä mittaa huuteli

-voimainsa takaa: »Ebeneser, Ebeneser, Ebeneser! Ohhoh, herrajesta!

-Missä ukko!»

-

-Heti kuin Mustan Anguksen meluisa ja maalarin pensselin arvoinen

-katoaminen oli tapahtunut, lähti Kalju Pallen luottavaisena ottamaan

-kiinni villiä hanhea, James Edwardia. Hän näytti luulevan pistävänsä

-sen kainaloonsa ja muitta mutkitta astelevansa sen keralla kotiinsa.

-Tämän älytessään Poika katseli ympärilleen, totisena silmää iskien.

-Ukko Billy Smith ja puolenkymmentä katsojaa, joilla ei ollut mitään

-osaa tässä hommassa, nauraa virnistelivät. Kun Kalju lähestyi, sovinnon

-kättä kurottaen ja _tipu tiputtaen_ vakuuttelevasti, ikäänkuin pitäen

-James Edwardia kanana, kohotti viimeksimainittu käärmemäistä mustaa

-päätänsä ja tuijotti häneen ylpeän hämmästyneesti. Sitten se päästi

-terävän varoituskähähdyksen. Oliko mahdollista, että tuo hävytön

-outo mies alkoi puuttua hänen asioihinsa. Kyllä, ilmeisestikin se

-oli mahdollista. Se näytti olevan aivan varmaa. Paikalla kuin James

-Edward oli tästä selvillä, painoi se alas pitkän kaulansa, syöksi

-sen pitkälle maan suuntaisesti, levitti komeat siipensä ja hyökkäsi

-Kaljun sääriä vastaan sähisten kuin pannusta puhiseva höyry. Kalju

-säikähtyi, joutui ymmälleen. Linnun nipistäessä hänen sääriään vankalla

-kovalla noukallaan vihaisesti ja piestessä niitä kipeästi suurilla,

-satuttavilla, tuulekkailla siivillään, hän syljeskeli: »Jumppi Juutas!»

-hätääntyneellä äänellä ja pakeni Billy Smithin ja Pojan taa.

-

-Räjähti riemastuksen nauru, kun James Edward ylpeänä voittajana

-peräytyi pois ja huolettomana lähti astelemaan mökkiä kohti.

-Huudettiin: »Ota, Kalju, kiinni sukkelaan!» »Koetappas vähän

-mielitellä!» »Kalju, älä kohtele hanhi-vaaria niin pahasti!» »Vihellä

-sille, niin se tulee perässä!» Mutta näistä kokkapuheista välittämättä

-Kalju hieroi sääriään ja kääntyi Pojan puoleen ohjausta saadakseen.

-

-»Tahdotteko varmaan sen nytkin?» tämä kysyi.

-

-»Tietysti minä sen tahdon!» vastasi Kalju, tyhmistyneen irvistyksellä.

-»Kyllä minä sen pään käännän, kun saan sen kotiini liikuteltavakseni.

-Mutta millä hitolla minä saan sen? Minä pelkään, että se ottaa

-loukkaantuakseen, se näyttää niin hienotunteiselta ja herraskaiselta!»

-

-»Meidän täytyy piirittää se jollakin tavalla. Odottakaas vähän, pojat!»

-sanoi Poika. Juostuaan tupaan ynseän James Edwardin ohi hän tuota pikaa

-tuli takaisin, vahva peitto kainalossaan.

-

-Iso ukkohanhi näki hänen tulevan, mutta pysyi halveksivan

-välinpitämättömänä. Se oli tottunut pitämään Poikaa kerrassaan

-vaarattomana. Kun siis peiton kietovat poimut sen peittivät, oli jo

-liian myöhäistä vastustaa Tuossa tuokiossa se oli pimeyteen kääritty

-ja sidottu varmasti kiinni ja häpeällisesti pistetty Kaljun Pallenin

-kainaloon.

-

-»Nyt, kun olette sen saanut, niin älkää päästäkö karkuun!» varoitti

-Poika, ja rohkaisevien kokkapuheiden keskellä Kalju lähti matkaan,

-kantaen myttyä voiton merkkinä mukanaan. Mutta tuskin hän oli päässyt

-sillan poikki, kun katsojat saarelta näkivät soukan mustan pään

-pujottelevan esiin mytyn toisesta päästä, syöksyvän ylöspäin hänen

-vasemman käsivartensa taitse ja kiukkuisesti käyvän miehen korvaan

-kiinni. Kiljaisten Kalju hairasi pään käteensä ja piti sitä lujasti

-suuressa kourassaan, kunnes Poika juoksi apuun. Kun James Edwardin

-noukka oli saatu irti Kaljun vertavuotavasta korvasta ja sen raivoisa

-hyökkäilevä pää takaisin peiton sisään pistetyksi, niin Poika sanoi —

-

-»Kuulkaas nyt, Kalju, se oli teidän oma syynne, kun ette pitänyt

-paremmin kiinni. Ette voi moittia James Edwardia, vaikka se purikin!»

-

-»Enpä tietenkään!» vastasi Kalju rattoisasti. »En vähääkään minä sitä

-moiti. Sehän se vasta onkin, kun sillä on tuommoinen kuraasi. Kyllä me

-sovimme.»

-

-James Edwardin mentyä oli jännityskin lopussa. Poika nosti maasta

-molemmat valkoiset kissat, Melindyn ja Jimin, ja sijoitti ne ukko

-Billy Smithin syliin, johon ne paikalla vakautuivat, katsellen

-uneliaan viisaina ympärilleen. Varhaisimmasta penikka-ajasta oli

-kotokutoisen paidan haju merkinnyt niille kaikkea mahdollista hyvyyttä

-ja suojaa, eivätkä ne siis nähneet olevan mitään syytä moittia Billy

-Smithinkään syliä. Ukko Rasvalöllö oli näihin aikoihin, perheen

-hajaantumisesta huolissaan, yrmeissään vetäytynyt porraspäässä

-olevaan pieneen tynnöriinsä. Poika pisti tynnörin päähän kaurapussin

-ja sitoi sen kiinni. Sitten hän meni tupaan ja pisti toisen pussin

-pahaa-aavistamattoman Luupussin päälle, joka pöyhisti kaikki höyhenensä

-ja naksutteli nokallaan kuin kastanjeteilla. Parissa minuutissa se oli

-niin tiukkaan sidottu, ettei voinut purra eikä kynsiä.

-

-»Sepä kävi sievästi!» huomautti Puna-Angus, joka ei tähän saakka ollut

-puuttunut asioihin tavalla eikä toisella. Hän oli muitten miesten

-kanssa tullut perässä, toivoen vielä enemmän mielenkiihdytystä.

-

-»No nyt, Angus, auttakaa te nyt minua. Ottakaa te tuo tynnöri ja

-pitäkää varanne, ettei Rasvalöllö pääse jyrsimään reikää ja karkaamaan.»

-

-Puna-Angus otti tynnörin ja kantoi sitä huolellisesti edessään,

-pussipää ylöspäin, ettei viekas vanha murmeli pääsisi salavihkaa

-karkuun pujahtamaan. Sitten Poika otti Luupussin kaurapusseineen ja

-sulki tuvan oven. Kun joukko poistui saarelta ja pieni silta kovin

-tömisi sen jaloissa, hiipi ketunpenikka varovasti esiin mökin takaa ja

-katseli poistuvain perään, viekkaasti silmiään siristäen. Viimeinkin

-hän saisi yksin hallita koko saarta; ja se ryhtyi kaivamaan pesää

-aivan kynnyksen alle, johon ei se joka asiaan sekaantuva Mac Phairrson

-koskaan antanut kaivaa.

-

-

-

-

-III.

-

-Kesäkuu oli vihannimmillaan, kun Mac Phairrson vietiin pois. Kun

-hän pienine myttyineen palata nilkutti kotia, prameili takalisto

-ylt'yleensä jo lokakuun alkupuolen punaisissa ja keltaisissa väreissä.

-Hän oli aivan parantunut. Jaksoi harvinaisen hyvin. Mutta toivoton

-yksinäisyys synkisti hänen kotiintuloaan. Hän tiesi, että mökki olisi

-aivan samassa asussa kuin hänen lähtiessäänkin, siellä jyrkällä,

-kuohujen piirittämällä saarellaan; ja hän tiesi, että Poika olisi

-siellä avaimen kera, laskeakseen hänet sillan poikki ja lausuakseen

-hänet tervetulleeksi kotia. Mutta mitä olisi saari ilman perhettä?

-Poika epäilemättä oli tehnyt, mitä oli voinut. Arvatenkin hän oli

-pitänyt huolta Pätkästä ja Ananias-ja-Safirasta. Mutta loput perheestä

-epäilemättä oli hajaantunut tiesi minne. Kyynelet tulivat hänen

-silmiinsä, kun hän ajatteli itseään ja Pätkää ja papukaijaa, kuinka he

-surkeassa yksinäisyydessään kosken herkeämättömässä kohinassa surisivat

-menneitä tovereitaan. Hänen sydäntään vilutti eikä vain lähestyvän

-syksyisen hämärän vuoksi.

-

-Mutta kun hän saapui pienelle sillalle, niin hänen sydämensä jälleen

-lämpeni, sillä siellä oli Poika, kädellään viittoen ja rientäen

-alas portille häntä sisään laskemaan. Ja siellä totisesti oli Pojan

-kantapäillä Pätkä. Mac Phairrson huusi, ja hänen äänekkään huutonsa

-kuullessaan Pätkä kerrassaan hurjistui ja koetti väkisinkin rynnätä

-portin läpi. Kun portti aukeni, niin tulijan täytyi nojautua sen

-patsasta vasten, ennenkuin saattoi tarttua Pojan käteen, niin hurjat

-ja ylenpalttiset olivat haukkuvan Pätkän hyväilyt. Mielellään hän ne

-suvaitsi, antaen riemastuneen koiran nuolla kätensä ja kasvonsakin;

-sillä kaiken kaikkiaan oli Pätkä sentään perheen paras ja rakkain

-jäsen. Saadakseen sen asettumaan hän sitten antoi sille myttynsä

-tupaan kannettavaksi ja ylpeänä Pätkä mytyn kera juoksi edellä. Mac

-Phairrsonin ääni vavahti, kun hän koetti kiittää Poikaa siitä, että hän

-oli tuonut hänelle Pätkän takaisin — vavahteli ja takertui kurkkuun.

-

-»En voi sille mitään!» hän puolustuksekseen sanoi, kun jälleen sai

-puhutuksi. »Minä tietysti pidän enimmän Pätkästä! Sinä säilytit minulle

-parhaan. Mutta voi kehnoa, Poika, kuinka minä kaipaan niitä muitakin!»

-

-»En _minä_ ole hoitanut Pätkää!» selitti Poika, kun he nousivat polkua.

-»Mikko Sweeneyn luona se on ollut. Hän toi sen tänne tänä aamuna, koska

-hänen täytyi lähteä metsiä tarkastamaan. Minä pidin huolta Luupussista

-— se on tuvassa laatikollaan — ja häijystä Rasvalöllö-ukosta.

-Jukopätkä, kuinka Rasvalöllö on teitä kaivannut, Mac Phairrson! Se puri

-minua kahdesti siitä syystä vain, kun minä en ollut te. Tuossa se on,

-pistellen kuonoaan ulos tynnöristään.»

-

-Vanha murmeli luuli kuulleensa Mac Phairrsonin äänen, mutta ei ollut

-varma. Se tuli ulos ja istahti lihaville takakintuilleen, sieraimet

-odotuksessa eläen. Sitten se näki tutun ontuvan tulijan. Pienellä ilon

-vikahduksella se porhalsi eteenpäin ja alkoi puristella ja kynsiä

-isäntänsä sääriä, kunnes Mac Phairrson nosti sen syliinsä. Josta se

-tuli niin iloiseksi, että jos jotenkin tuhri kuonoaan Mac Phairrsonin

-kaulaan. Juuri nyt kettu ilmestyi piilostaan mökin takaa ja istahti,

-korvat viekkaasti hörössä ja pää kallellaan, todetakseen isäntänsä

-kotiatulon.

-

-»Herranen aika, kuinka Porkkana on kasvanut!» huudahti Mac Phairrson

-heltyneenä ja kutsui sitä luokseen. Mutta kettu haukotteli hänelle

-vasten naamaa, nousi ylös laiskasti ja juoksi saaren toiselle puolelle.

-Mac Phairrsonin kasvot synkistyivät.

-

-»Sillä ei ole sydäntä alkuunkaan», sanoi Poika, lieventääkseen hänen

-pettymystään.

-

-»Ei siitä ole mihinkään», sanoi Mac Phairrson »Taitaa olla parasta, kun

-luovumme siitä.» Sitten hän nilkutti tupaan tervehtimään Luupussia,

-joka hänen lähestyessään pöyhisti höyhenensä, mutta tunsi hänet ja

-salli hänen silitellä itseään.

-

-Mac Phairrson oikaisi itsensä kainalosauvainsa varassa, kääntyi ja

-nielaisi jotakin, joka pyrki kurkkua kuristamaan.

-

-»Hyvin maar me täällä taas elämme», hän sanoi, »minä ja Pätkä, ja

-Rasvalöllö ja Luupussi. Mutta minä _tahtoisin_ tietää, miten minä

-saisin Ananias-ja-Safiran luoksemme. Sitä lintua minä kaipaan koko

-joukon, se oli niin hullunkurinen ja viisas. Sinä et taida sattua

-tietämään, kuka sen sitten sai, vai mitä?»

-

-»Minä tiedän, että se sai hyvän kodin!» vastasi Poika, niinkuin asia

-olikin. »Mutta sitä minä en osaa sanoa, missä se juuri tällä haavaa

-voisi olla!»

-

-Juuri nyt kuului kuitenkin porttikellon kalina ja huutoja —

-

-»Ohhoh, herrajesta! Jumppi Jimmy! Ohhoh, Poika! Missä ukko?»

-

-Mac Phairrsonin riutuneet ja harmaantuneet kasvot loistivat. Sukkelaan

-hän nilkutti ovelle, nähdäkseen Pojan jo olevan sillalla porttia

-avaamassa. Hänen ihmeekseen astui sieltä saarelle itse päällysmies,

-Musta Angus, olallaan kirkkaan kimalteleva Ananias-ja-Safira

-kaikenlaisia rumia sanoja kirkuen — ja kukapa muu hänen kannoillaan

-kuin Ebeneser ja rengashäntäinen pesukarhun penikka. Vanha tukkimies

-hämmästyi niin, että pudotti toisen kainalosauvoistaan. Sen sijaan,

-että olisi mennyt sillalle tulevia vastaan, hän senvuoksi putosi

-istumaan ovipielessä olevalle penkille ja odotti. Ja pian saapuikin

-tuo omituinen kulkue. Mac Phairrson tunsi Mustan Anguksen mahtavasti

-puristavan kättään, Ebeneserin, joka oli kovin kasvanut, tonkivan

-polviaan ja tyytyväisenä rohkaisten, ja Ananias-ja-Safiran vanhaan

-tapaan kiihkeästi kapuavan ylös paitansa rintaa.

-

-»Kas niin, niin, oleppas nyt, vanha kumppani», hän mutisi porsaalle,

-toisella kädellään sen korvia hypistellen, toisen linnulle antaen,

-tämän ihastuneesti nokassa pideltäväksi ja tunnusteltavaksi, pesukarhun

-tätä katsellessa kirkassilmäisellä, syrjäisellä mielenkiinnolla.

-

-»Angus», sanoi nyt vanha tukkimies, yrittäen sanoa jotakin kiitokseksi,

-»sinä älyät ihmeellisesti, kuinka järjettömiä luontokappaleita on

-pideltävä — ei siltä, että Ananias-ja-Safiraa kukaan voi oikeudella

-sanoa järjettömäksi, eipä tietenkään — ja minä vannon, etten _minä_

-olisi koskaan saanut niitä kautta kesän näyttämään noin siisteiltä ja

-sileiltä. Minä luulen —»

-

-Mutta mitä hän luuli, se jäi kun jäikin sanomatta. Alas hänen

-sillalleen laskeutui juuri toinen ja vielä suurempi kulkue kuin Mustan

-Anguksen. Ensimäisenä, parhaillaan jo portista tulemassa, hän näki

-Jimmy Wrightin, joka talutti honteloa hirven mullikkaa, ja hän tunsi

-tämän Susannaksi. Aivan hänen takanaan tuli ukko Billy Smith, sylissään

-molemmat valkoiset kissat, Melindy ja Jim; ja sitten Kalju Pallen,

-kainalossaan pitkä peitemytty. Heidän perässään tulivat sahan muut

-miehet, kasvot tervetuloa loistaen. Mac Phairrsonin koko ruumis vapisi,

-suuret kyynelet herahtivat hänen silmiinsä ja kurotettuaan kättään

-pudonneen kainalosauvansa maasta ottaakseen hän nousi ylös. Kun vieraat

-tulivat ja häntä sydämellisesti tervehtivät, ei hän löytänyt sanoja,

-mitä vastaisi. Kalju laski myttynsä varovasti maahan ja kaikella

-kunnioituksella kehi sen auki. Ulos astui ylväs James Edward ja kohotti

-päätä ja siipiä huolestuneena _honkk-a-honkaten_. Heti Mac Phairrsonin

-nähtyään se tuli ja seisahtui aivan hänen viereensä, mutta se olikin

-enintä, mitä ylpeä ukkohanhi alentui innostusta osoittamaan. Kissat

-sillävälin kehräten hankasivat itseään vanhan isäntänsä säärtä vasten

-ja Susanna haisteli häntä äänekkäällä, hyväksyvällä korskahduksella.

-Mac Phairrsonin kurkku alkoi liikkua, sitten koko naama. Kuinka

-toisenlainen tämä kotiintulo oli kuin hän oli odottanut! Tässä oli,

-voi ihmeitten ihme, koko rakastettu perhe hänen ympärillään! Kylläpäs

-pojat olivat olleet hyviä! Hänen täytyi yrittää heitä kaikkia kiittää.

-Oikaisten itseään toisen kainalosauvan nojaan hän koetti heille tulkita

-sanomatonta kiitollisuuttaan ja iloaan. Turhaan hän jonkun sekunnin

-ponnisteli, nielläkseen alas sen, mitä kurkkuun pyrki. Sitten hän

-jättiläismäisellä ponnistuksella sai sanotuksi: »No hel-vetti, pojat!»

-putosi istumaan ja kätki vettyvät silmänsä Pätkän tuuheaan turkkiin.

-

-

-

-

-ISON AUTION JÄRVELLÄ.

-

-

-Osaksi varmaankin ylpeydestä, kun oli kerrankin onnistunut välttämään

-mummonsa kaikkinäkevän silmän, Mandy Ann, ja vielä juoksujalkaa,

-jaksoi kantaa korin, joka oli melkein yhtä suuri kuin hän itse —

-kantaa sen koko matkan mäen alle ja joen rannalle saakka kertaakaan

-kompastumatta taikka pysähtymättä henkeään vetämään. Kori ei ollut

-vain iso, vaan vielä vastuksellinenkin, sitä kun näyttivät häiritsevän

-sisälliset mullistukset, jotka saivat sen keikkumaan ja kallistelemaan

-niin pahoin, että se tuon tuostakin uhkasi aivan kääntää nurin Mandy

-Annin epävarman tasapainon. Mutta tällä nuorella neitosella oli

-luonteenlujuutta ja hän vain painoi päälle, välittämättä siitäkään,

-että rannan kivet olivat sangen terävät hänen paljaitten pienien

-jalkainsa tallata.

-

-Viimein hän saapui auringonpaisteiseen lahdelmaan, jonka matalassa,

-kirkkaan ruskahtavassa vedessä puikkelehti mutuparvia, ja tämä olikin

-hänen pakoretkensä määrä. Rantaan lyötyyn seipääseen kiinnitettynä oli

-siinä korkealaitainen vanha ruuhi, jota Mandy Ann kauan oli himoinnut,

-se kun hänestä olisi ollut aivan ihanteellinen leikkihuoneeksi. Korkea

-kokka hieman pohjaan tarttuneena, perä vedessä vapaasti uiden, se

-veltosti käänteli laiskan ilman satunnaisissa löyhäyksissä. Mandy Ann

-oli vain neljän vuoden ikäinen ja hänen punainen karttuunihameensa

-juuri ja juuri ulottui kuoppaisiin likaisiin pikku polviin saakka;

-mutta sukupuolensa erehtymättömällä vaistolla hän kokosi helmansa ja

-likisti ne lujaan rintansa ja korin reunan väliin. Sitten hän astui

-veteen, kahlasi vanhan ruuhen viereen ja kiipesi siihen.

-

-Vanha alus oli sisältä vallan kuiva, täynnään lämpöisen tervan raikasta

-kirpeää hajua. Mandy Ann suori punaisen hameensa ja keltaiset kiharansa

-ja laski ison peitetyn korinsa alas ruuhen pohjalle. Kori keikkui yhä

-vimmatusti.

-

-»Siivolla, siivolla!» hän huudahti, heristäen sille typykkää sormeaan.

-»Yksi minuutti, yksi pikku minuutti vain, niin sittenpähän nähdään.»

-

-Kurkistaen laidan yli Mandy Ann mielihyväkseen näki, että ruuhen

-ympärillä oli vettä joka puolella, vaikka sora raapikin pohjaa. Istuen

-sitten pohjalle hän tyytyväisyydellä totesi, että ruuhen korkeat,

-ulospäin kallistuvat laidat täydelleen suojelivat häntä kaikilta

-kotoisilta katseilta, mitä sattuisi rantaan tulemaan. Hän oli varma

-siitä, etteivät edes mummon silmät tuolta harmaasta mökistä vihannalta

-mäeltä löytäisi tähän aavistamattomaan pakopaikkaan. Huokaisten

-sanomattomasta tyydytyksestä hän meni aivan ruuhen perään, kiskoen

-temmeltävää koria perässään. Istuen pohjalle hän otti korin syliinsä ja

-päästeli irti peitteen, vienosti hyräillen sitä tehdessään. Viiksikäs

-ruskea typökuono ilmestyi paikalla reunalle, uteliaana haistellen ja

-nykien. Pyöreä musta pää pienine pyöreine korvineen ja pelottomine

-kirkkaan mustine silmineen kohosi samalla reunan yli. Mielihyvästä

-äännähtäen nuori lihava murmeli, melkein täysikasvuinen, kapusi korista

-ja hyppi Mandy Annin olalle. Saatuaan äkkiä peräänsä painoa ruuhi

-luiskahti somerelta ja hiljalleen käänteli puoleen ja toiseen köytensä

-päässä.

-

-Huomatessaan aluksen uivan vapaasti Mandy Ann ihastui. Nyt hän

-mielestään oli kahta paremmassa turvassa takaa-ajolta. Kiskaisten

-taskustaan multaisen porkkanan hän kohotti sitä murmelille, joka

-kuonollaan hyväellen kaiveli hänen hiuksiaan. Mutta tuoreen mullan

-hajusta pikku eläin muisti sen, josta se piti vielä enemmän kuin Mandy

-Annista — tosiaan vielä enemmän kuin mehukkaasta porkkanastakin. Se

-halusi päästä pois vähäksi aikaa siitä hellästä, toisinaan liian

-uutterasta huomaavaisuudesta, jota pikku emäntä sille osoitti — päästä

-pois oikein sydämensä kylläisyydeksi kaivelemaan viileätä ruskeata

-multaa, joka oli heinänjuuria täynnään. Välittämättä porkkanasta se

-pehmeään, rentoon tapaansa kapusi alas Mandy Annin olalta ja juoksi

-parrasta pitkin keulaan. Huomatessaan mahdottomaksi päästä rantaan

-menemättä veteen, jota se inhosi, se vingahdellen morisi ja työnsi

-pyöreätä päätään ylös ja alas, ikäänkuin tuumaillen, hyppäisikö.

-

-Huomatessaan nämä oireet Mandy Ann, joka oli pitänyt sitä silmällä,

-huusi sille ankarana: »Hyi kuinka paha! Palaatkos paikalla takaisin,

-hyvä herra! Vielä menet ja kantelet minusta mummolle! Tule paikalla

-emäntäsi luo, sisso!» Hänen äänensä kuullessaan pikku eläin näytti

-rupeavan katumaan hätäilyään. Veden välkkyminen ja läikkyminen peloitti

-sitä. Se palasi Mandy Annin rinnalle ja alkoi syvämietteisesti jyrsiä

-porkkanaa, jonka tämä pisti sen nokan eteen.

-

-Tästä huolesta päästyään Mandy Ann otti korista epäsäännöllisen mytyn.

-Se oli sidottu sinisen ja valkoisen kirjavaan nenäliinaan. Päästellen

-solmut mitä suurimmalla huolella, ikäänkuin sisällys olisi ollut

-erikoisen kallisarvoinen, hän paljasti kokoelman monenvärisiä lasi- ja

-kirkaskuvaisia posliinipaloja. Onnellisena katsellen näitä aarteitaan,

-jotka välkkyivät päivänpaisteessa kuin jalokivet, hän alkoi lajitella

-ja huolellisesti järjestää niitä ruuhen lähimmälle teljolle. Mandy

-Ann teki »Chaneyn taloa», joka kyläkunnan lasten kesken oli yleinen

-ja arvossapidetty leikki. Lasten kesken vallitsi kova kilpailu, kuka

-löytäisi parhaan paikan ja aineet näille ihmerakennuksille ja Mandy

-Annin rohkeaan mielikuvitukseen oli iskenyt, ettei kukaan olisi voinut

-uneksiakaan parempaa »Chaneyn talon» paikkaa kuin vanha ruuhi oli.

-

-Tuntikauden tai enemmänkin Mandy Ann oli kokonaan kiintynyt

-viehättävään tehtäväänsä. Ja niin hiljaa hän siinä oleili, että aina

-silloin tällöin keltapeipponen tai kärpässieppaaja istahti ruuhen

-parraspuulle, pyrähtääkseen taas pois pelästyneesti ja suuttuneesti

-livertäen. Murmeli porkkanansa syötyään koukistui päiväliekkoseen ja

-vaipui uneen.

-

-Mandy Annin kokoelmassa oli tosiaan runsas valikoima värejä. Joka pala

-oli koko aarre hänen silmissään. Mutta vaikka hän pitikin niin paljon

-maalatuista posliinipaloistaan, olivat lasit vielä paljon paremmat.

-Niitä oli punaisia paloja ja monenlaatuista viheriää, ja sinisiä,

-keltaisia, ruskahtavia, purppuraisia ja opaliharmaita. Jokaisen palan

-hän, ennenkuin laski sen tuhdolle sille tulevaan paikkaan, nosti

-silmänsä eteen ja tarkasteli maailmaa sen läpi. Muutamat läheiset

-puunlatvat ja sininen taivas valkoisine kesäisine untuvapilvineen,

-siinä se maailma, mikä hänen tyyssijaansa näkyi; mutta eriväristen

-lasipalojen läpi nähtynä ne vaihtelivat mitä ihmeellisimmällä ja

-ihastuttavimmalla tavalla. Ja niin hartaasti hän oli tähän kiintynyt,

-ettei vähääkään huomannut, kuinka vanhan ruuhen liikkeet olivat käyneet

-paljon levottomammiksi kuin hänen ensin siihen astuessaan. Ei hän edes

-huomannut sitä, ettei hänen värikkäässä taikamaailmassaan enää näkynyt

-puunlatvoja ensinkään. Viimein pohjan alta kuului ihmeellistä lotinaa

-ja ruuhi keikahti niin pahasti, että toinen puoli »Chaneyn talon»

-aarteista pudota kalahti pohjalle tai Mandy Annin helmaan. Murmeli

-heräsi säikähtyneenä ja kiipesi emäntänsä syliin suojaa etsimään.

-

-Suuresti hämmästyen Mandy Ann nousi polvilleen ja kurkisti ruuhen

-laidan päällitse. Hän ei enää ollut pienessä suojaisessa lahdessa, vaan

-kaukana keskellä virtaa. Rannat, jotka silosti ja nopeaan liukuivat

-hänen ohitseen, näyttivät hänestä vierailta. Sillä suunnalla, jossa

-hän oli tottunut näkemään kylän hajalliset rakennukset, sulki nyt

-näön mahdottoman korkea puiden peittämä törmä. Hänen niin hartaasti

-katsellessaan monivärisiä lasejaan oli ruuhen korkeihin laitoihin

-sattunut tuulen puuskaus, joka oli saanut veneen kiskaisemaan

-kiinnitysköyttään. Köysi, jonkun hätiköivän pojan huolimattomasti

-kiinnittämänä, oli päässyt irti; ja ruuhi oli hiljaa liukunut

-rientävään virtaan. Puolen mailin päässä myötämaassa virta kiersi

-metsäisen niemen ja siinä ajolle joutunut vene katosi näkyvistä, jos

-ehkä joku olisi rientänyt rantaan sitä kiinni ottamaan.

-

-Mandy Ann ei alussa pelästynyt vähääkään. Hänen siniset silmänsä

-säihkyivät innostuksesta, kun hän kasvoiltaan heitti pois vallattomia

-kiharoitaan. Nopeana, mutta sileänä juokseva virta välkkyi ja

-läikkyi herttaisesti päiväsydämen auringonpaisteessa, ja sangen

-mielenkiintoista oli katsella, kuinka nopeaan rannat liukuivat ohi.

-Vaarasta ei ollut merkkiäkään; ja luultavasti Mandy Ann pienen

-aivokoppansa sopukoissa aavisti luonnollisena asiana, että kaunis

-virta, josta hän aina oli pitänyt, vaikk'ei hänen koskaan sallittu

-leikkiä sen kanssa, kuljettaisi hänet takaisin mummonsa luo yhä hiljaa

-ja odottamatta, kuin oli hänet poiskin vienyt. Toistaiseksi hän vain

-ajatteli tilanteen pöyristyttävää ja uuden uutukaista jännitystä.

-Ruuhen kääntyessä ympäri tilapäisessä öljysileässä pyörteessä, hän

-iloisesti nauroi tätä liikettä ja ylpeili siitä, ikäänkuin se olisi

-ollut hänen itsensä aikaan saama. Ja murmeli, joka alussa oli ollut

-kovin hermostunut, se kun huomasi asiain tavalla tai toisella olevan

-hullusti, rauhoittui siihen määrään emäntänsä ilmeisestä mielihyvästä,

-että se uudelleen koukistui ruuhen pohjalle ja kiiruhti jatkamaan

-kesken katkennutta untaan.

-

-Vähän ajan kuluttua virta taas teki mutkan, kääntyen takaisin

-alkuperäiseen suuntaansa. Äkkiä alkoi kylän loistava kirkontorni näkyä

-etäisyydessä, sitten tutut talot. Mandy Annin nauravat kasvot kävivät

-totisiksi, kun hän huomasi, kuinka kovin, kovin kaukana ne näyttivät

-olevan. Ja täältä etäältä nähden niihin tuli jotakin vierasta, joka

-koski hänen sydämeensä. Tämä hänen ihmeteltävä seikkailunsa lakkasi

-häntä viehättämästä. Hän tahtoi paikalla palata takaisin. Sitten

-alkoi näkyä mummon pieni harmaa tupa rinteeltään. Voi, kuinka kauhean

-pieneltä ja kummalliselta ja etäiseltä se näytti. Ja joka minuutti

-se meni kauemmaksi ja kauemmaksi pois. Kauhistunut huuto »mummo!

-mummo! vie minut kotia!» pääsi hänen huuliltaan. Hän nousi ylös ja

-meni sukkelaan ruuhen toiseen päähän, joka, vastavirrassa ollen, oli

-lähempänä kotoa. Kun hänen painonsa siirtyi keulaan ja keula painui

-syvempään virran työnnettäväksi, niin ruuhi hitaasti kääntyi ympäri,

-kunnes se osoitti vastakkaiseen suuntaan. Mandy Ann kääntyi uudelleen

-ja riensi siihen päähän, joka oli lähempänä kotoa, jonka jälkeen ruuhi

-toisti hämmästyttävän temppunsa. Yht'äkkiä tilanteen koko totuus

-valtasi Mandy Annin mielen. Hän oli hukassa. Virta kuljetti häntä

-niin kauas, ettei hän koskaan, koskaan enää pääsisi takaisin. Se oli

-ryöstänyt hänet siihen kauheaan erämaahan, josta hän oli kuullut niin

-paljon puhuttavan. Hänen polvensa pettivät pelosta. Lyyhistyen pieneksi

-punaiseksi jäsenkasaksi ruuhen pohjalle hän koroitti äänensä kimakaksi

-valitukseksi, joka siihen määrään säikäytti murmelia, että se hiipi

-hänen helmainsa alle piiloon.

-

-Kylän alla joki monet mailit juoksi yhä autiommaksi käyvän seudun

-läpi, jossa ei rannalla ollut asumusta, ei raiviota, ja laski sitten

-yhä autiompaan järveen, jota sanottiin Ison Aution järveksi; se oli

-kymmentä mailia pitkä yksinäinen selkä, soitten ja kulon polttamien

-maitten ympäröimä. Ison Aution järven alapäästä joki raivoisena koskena

-laski mailin verran pauhaavia portaita kuruun, jota tukkimiesten

-kesken sanottiin »Pirun kaukaloksi». Tämän raivon uuvutettua vimmansa

-rotkon mustien seinämäin välissä, joki hitaasti jatkoi matkaansa

-merta kohti. Muutama maili kylän alapuolella virta kiihtyi ja kävi

-levottomaksi, laskien kuohuvin aalloin kivisiä koskia. Kun ruuhi laski

-ensimäiseen, katkesi Mandy Annin valitus ja nyyhkytys yht'äkkiä.

-Valkoisten aaltojen kohina ja niiden läiskivän kiukun näkö saivat hänet

-aivan ymmälle. Hän istahti keskituhdolle, puristaen värisevää murmelia

-rintaansa vasten, ja tuijotti ympärilleen hurjistunein silmin. Joka

-puolella hyppi aaltoja pystyyn, mustina, valkoisina ja pihkanruskeina

-ryntäillen keikkuvaa ruuhta vastaan. Mutta vaikka ne Mandy Annista

-näyttivät niin hirveiltä, eivät ne kuitenkaan olleet kovin vaarallisia

-vankalle korkealaitaiselle veneelle, joka häntä kuljetti. Vanha

-ruuhi oli nimenomaan rakennettu liikkumaan tämmöisillä vesillä. Ei

-mikään voinut sitä kaataa, ja kun sen laidat olivat niin korkeat ja

-ulospäin kallistuvat, niin eivät tavalliset aallokot voineet sitä

-täyttääkään. Voitokkaana se ui kohisevat kosket, milloin painaen alas

-korkean keulansa, milloin kolkaten kiviin ja kallistellen, mutta aina

-suoriutuen pahoista paikoista ilman mainittavaa tapaturmaa. Koskissa

-Mandy Ann aina istui vaieten, liikkumatta, kauhun tenhoamana. Mutta

-pitkillä, verraten sileillä virtamatkoilla hän taas sen verran tointui,

-että hiljaa itki murmelin pehmeään ruskeaan turkkiin, kunnes tämä

-järkevä pikku eläin, tuskastuneena hänen vetistävistä hyväilyistään,

-ponnisteli irti ja ryömi vihattuun koriinsa.

-

-Vihdoin, ruuhen laskettua toistakymmentä moista isoäänistä koskea,

-Mandy Ann alkoi väsyä pelkoon ja ajatella jotakin hauskempaa.

-Istahtaen jälleen ruuhen pohjalle hän murheellisena koetti virkistää

-mielenkiintoaan »Chaneyn taloon». Hän hypisteli kauneimpia maalattuja

-posliininpaloja ja hoki itsekseen, kuinka kauniita ne olivat. Tai

-valitsi hän veripunaisen tai sinipunervan lasinkappaleen, kohotti sen

-kärsineiden, kyynelten kastamain kasvojensa eteen ja koetti löytää

-jotakin mieltäkiinnittävää värikkäästä maisemasta, joka liukui ohi.

-Mutta se oli suotta. Yksin meripihkan värinenkin lasi oli menettänyt

-tenhonsa. Ja vihdoin hän, pelostaan ja yksinäisyydestään uupuneena,

-vaipui ruuhen pohjalle ja nukkui.

-

-Oli myöhä iltapäivä, kun Mandy Ann nukkui, ja hänen unensa oli sitä

-raskasta puolihorrostilaa, joka seuraa lohdutonta murhetta ja pelkoa.

-Sitä ei häirinnyt niiden kovempien koskien keikuttelut, joita ruuhi

-nyt laski. Viimeinen maili joen juoksua, ennenkuin se järven yhdytti,

-oli syvää tyyntä suvantoa; mutta kun päivän lopulla oli alkanut

-kovasti tuulla luoteesta, niin ruuhi ajelehti edelleen yhtä nopeaan

-kuin ennenkin. Illan suussa, auringon juuri vaipuessa länsirannan taa

-kelojen paljaitten latvain sekaan, ruuhi työntyi Ison Aution järven

-hylätyille vesille ja tuulen ajelemana keskijärveä riensi etsimään

-»Pirunkaukalon» jyriseviä putouksia ja ärjyviä pyörteitä.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ulkona keskijärvellä, jossa kova tuuli pääsi vapaasti puhaltamaan,

-isojen aaltojen keikuttelu ja jyskytys peloitti pientä murmeliparkaa,

-niin että se oli aivan tulla hulluksi; mutta väsyneeseen lapseen ne

-eivät tehneet mitään vaikutusta, hänen väristen nyyhkiessä unessaan.

-Mutta ne tekivät suuren vaikutuksen kevyeen tuohikanoottiin, joka

-rannan suojassa hiipi vastatuuleen kahden melan työntelemänä. Melojat

-olivat tukkilaisia, jotka palasivat joen suupuolesta. Kaiken kevään

-ja alkukesän he olivat olleet poissa kyläkunnasta uittamassa talvella

-kaadettuja tukkeja ja nyt he, hartaasti kotiin pyrkien, kovapintaisesti

-ponnistelivat eteenpäin tuulta ja aaltoja vastaan. Ison Aution järven

-kaikilla soiden rikkomilla rannoilla tuskin oli ainoatakaan kunnollista

-leiripaikkaa muuta kuin aivan järven päässä, missä joki siihen

-laski, ja tämän paikan matkamiehet olivat päättäneet saavuttaa ennen

-pimeän tuloa. Seuraavana päivänä heillä sitten olisi edessään selvä

-sauvontamatka ja illallisen ajaksi heidän piti joutua kotia.

-

-Keulassa oleva, mustapartainen roteva mies, punainen paita päällään,

-meloi hitain vakain pistoksin, upottaen syvään suuren vaahteramelansa

-ja selkä kumarassa työntäen, huolimatta mitään raskaista mustista

-aalloista, jotka joka toinen sekunti hyökkäsivät häntä vastaan ja

-uhkasivat peittää alleen hataran aluksen keulan. Edesvastuu ei

-kuulunut hänelle. Hänen tehtävänsä oli vain antaa voimaa, vakaata,

-hellittämätöntä voimaa, jolla nousta kiinteän tuulen päälle. Perässä

-olevan miehen tehtävä sitävastoin oli ajatella ja vahtia ja kohdata

-joka hyökkäys, samalla kuin myös työntää venhoa eteenpäin halki

-vellovan veden. Hän oli laiha, pitkäkätinen nuori jättiläinen, lakitta

-päin, takkuinen ruskea tukka taapäin puhaltaen puna-ahavoituneilta

-kasvoilta. Hänen terävät harmaat silmänsä panivat merkille ja

-arvostelivat jokaisen oikullisen järviaallon, joka vastaan hyökkäsi,

-ja tottunut ja voimakas ranne muunteli aina jokaista pistosta sen

-mukaan kuin tarve kulloinkin vaati. Ei siinä kyllä, että kanootti

-oli estettävä pistämästä liian terävään aaltoihin, täyttymästä tai

-kaatumasta. Hän piti tarkkaa huolta siitäkin, ettei siihen päässyt

-vettä nakkaamaan ja kastamaan aarteita, joita hän kuljetti kotia

-ylämaan metsiin pienen merenrantakaupungin puodeista. Ja samalla kuin

-hänen silmänsä näyttivät olevan niin tiukassa työssä Ison Aution

-aaltoja vastaan taistellessaan, väikkyi hänen mielessään kaiken aikaa

-toinen virkistävämpi kuva — harmaa mökki päivänpaisteisen mäen laella,

-jossa hänen äitinsä odotti ja jossa pieni keltakutrinen tyttö hänelle

-huutaisi: »Isä, voi i-sä!», nähdessään hänen tietä nousevan.

-

-Itsepintaiset matkamiehet olivat ehkä parin mailin päässä järven päästä

-ja aurinko parhaillaan teki laskuaan autioitten kelometsien taa, valaen

-aaltojen vihaiselle läikkeelle omituisia violetteja, punertavia ja

-ruskahtavia välkkeitä, kun keulamies, jonka silmät saattoivat vapaasti

-harhailla, sattui näkemään tuuliajolla olevan ruuhen. Se oli vähän

-heidän edellään, mutta kauempana järvellä.

-

-»Eikös tuo, Chris, ole ukko Joen ruuhi?» hän kysyi, tottunut

-tukkimiehen silmä kun tunsi aluksen joistakin pienistä rakenneseikoista

-tai vioista.

-

-»Niin taitaakin olla!» vastasi Chris, sitä hetkisen tarkastettuaan. »On

-päästänyt sen karkaamaan. Vesi mahtaa nousta nopeaan!»

-

-»Tunnin parin kuluttua siitä tulee hyviä kahvipuita, jos se tuota

-kyytiä kulkee», arveli toinen laimealla mielenkiinnolla. Mutta enemmän

-asia koski nuoreen jättiläiseen, joka perässä istui. Hän pahoitteli

-sitä, että ukko Joe näin menetti veneensä.

-

-»Hemmetin vanha hölmö, kun ei sitä kiinni sitonut!» hän päivitteli.

-»Ellei tuuli olisi näin kovin vastassa, niin voisimme ottaa sen kiinni

-ja soutaa rantaan. Mutta nyt emme voi.»

-

-»Minä en pysähtyisi, vaikka siinä olisi säkillinen kultaa!» murahti

-toinen, pinnistäen melallaan vielä entistäkin enemmän, kun yöpaikka

-vielä näytti olevan niin kovin kaukana. Hän oli nälissään ja väsynyt

-eikä edes malttanut piippuaan sytyttää aaltojen pauhussa.

-

-Ruuhi oli sillävälin nopeaan kulkenut tuulen alle, kulkien heidän

-ohitseen vain viidenkymmenen sylen päässä. Mieliapein Chris näki sen

-sivu luistavan särkyäkseen pirstaleiksi Pirun kaukalon ärjyvässä

-vimmassa. Kun se oli mennyt ohi, keikkuen aalloilla korkealla, kuten

-niin hyvän vanhan aluksen sopikin, niin hän katsoi taakseen naurahtaen,

-puoleksi katumapäällä. Niin tehdessään hän sattui jotakin huomaamaan

-ja vilkaisi vielä toisenkin kerran. Pieni pörhöinen ruskea eläin

-tuijotti sieltä partaan takaa kanoottia. Ruuhen laita sillä haavaa

-juuri kallistui häntä kohti ja hän näki sen selvään. Oli kuin olikin

-se murmeli, ei siitä epäilystä. Ja se näytti sanattomana pyytävän

-heitä tulemaan ja pelastamaan kamalasta kuolemasta. Chris oli kahden

-vaiheilla, katsellen epäröiden kumppaninsa kohoavaa ja laskevaa

-selkää. Se selkä näytti kovin taipumattomalta. Chris sitäpaitsi oli

-vähän häpeissään omasta tunteenpuuskauksestaan. Hän tiesi, että häntä

-pidettiin joutavanpäiväisen hellätunteisena eläimiä, lapsia ja naisia

-kohtaan, vaikka harvaa halutti sitä liian suoraan lausua hänelle. Hän

-vähin pelkäsi, että toverilla olisi tässä tapauksessa oikeus häneen

-suuttua. Mutta hän ei voinut sietää sitä ajatusta, että pikku eläin

-— joka niin ilmeisesti oli häneltä apua pyytänyt — saisi mennä Pirun

-kaukalon hirmuihin kuolemaan. Ja hän teki päätöksensä.

-

-»Mart», hän huudahti, »minä käännän takaisin. Tuossa vanhassa ruuhessa

-on jokin, jota minä tarvitsen.» Ja hän käänsi kanootin keulan isoa

-aaltoa vastaan.

-

-»Vielä mitä siellä on!» tiuskasi toinen, nostaen melansa vedestä ja

-katsoen taakseen äkeänä ja vastustaen. »Mikä se on?»

-

-»Melo, senkin vietävä! Pistä kovemmin!» komensi Chris. »Kyllä minä

-sanon, kun sinne päästään.»

-

-Tämän kovan käskyn saatuaan tukkimies totteli kiroten, sillä

-perästämelojalla on kanootissa sananvalta. Ei ollut aikaa väittelyihin

-kanoottia käännettäessä moisessa aallokossa. Mutta heti kuin kanootti

-oli käännetty ja se peloittavasti hyökkäillen karkasi aallolta aallolle

-pakenevaa ruuhta takaa ajamaan, niin hän näki ja ymmärsi.

-

-»Piru sinuas, Chris Mc Keen, mitättömän murmelinko vuoksi sinä!» hän

-huusi ja yritti huovata melallaan, ikäänkuin kanootin kääntääkseen.

-

-Chrisin harmaat silmät jäykistyivät. »Kuules nyt, Mart Babcock», hän

-huusi, »älä nyt rupea hulluttelemaan. Kirota saat niin paljon kuin

-haluttaa — mutta melo niin kuin minä käsken, tai ole aivan melomatta ja

-istu hiljaa. _Minä_ se tämän kanootin suunnan määrään.»

-

-Babcock nosti melansa venhoon ja kiroili katkeraan.

-

-»Murmelin! Kelvottoman murmelin vuoksi!» hän huusi, painostaen

-kuvaamattoman halveksivasti joka sanaa. »Olethan sinä houkaksi

-tunnettu, Chris Mc Keen, mutta en minä tiennyt sinua tuommoiseksi

-maailmanlopun narriksi!»

-

-»Murmelipa tietenkin!» myönsi Chris, työntäen tiukkaan melallaan.

-»Luuletko sinä, että minä päästäisin eläinrievun 'kaukaloon' vain sen

-vuoksi, että sinä tuntia aikaisemmin pääsisit eväittesi kimppuun? Minä

-olen aina pitänyt murmeleista.»

-

-»Otan minä tuon villin nahkastasi, kun rantaan päästään; odotappas!»

-pauhasi Babcock urheasti. Hän tiesi, että kuluisi vielä monias tunti,

-ennenkuin he rantaan pääsisivät, ja että hänellä siis olisi tilaisuus

-unohtaa uhkauksensa.

-

-»Se käy laatuun, Mart!» sanoi Mc Keen hyväksyen. »Kaikki minun nahkani

-sitä tässä odottaa. Mutta nyt sinä ole valmiina ja tee juuri niinkuin

-minä käsken, äläkä anna kanootin kolkata ruuheen, kun rinnalle tulemme.

-Taitaa käydä vähän tukalaksi saada eläinriepu käsiin näissä aalloissa.

-Minä vien sen kotia Mandy Annille.»

-

-Kanootin kiitäessä hyppivän ja keikkuvan ruuhen luo Babcock pisti

-ulos melansa ulontaakseen tai kiinni ottaakseen, miten käskettiin, ja

-kurkisti sisään, Chrisin silmien vielä ollessa hommassa kiinni. Hänen

-tummat kasvonsa lensivät valkoisiksi kuin palttina.

-

-»Jumalan tähden, Chris! Anna anteeksi! Enhän minä osannut arvata!» hän

-voihkasi.

-

-»Se on — Mandy Ann!» huudahti isä hillityllä äänellä, nousi ruuheen ja

-otti lapsen syliinsä.

-

-

-

-

-SARVAS SIELLÄ, KONTIO TÄÄLLÄ.

-

-

-Päivänpaisteisena, säille alttiina, harmaat ulkohuoneet ja matala

-harmaa navetta valoisaa siivotonta karjapihaa puolittain ympäröiden,

-seisoi mukava pieni talo paljaan mäen laella, jossa metsän kaikki

-sulotuulet saattoivat yöt ja päivät sen ympärillä löyhytellä.

-

-Mäen rinteillä nousi sitä kohti joka puolella kaura-, tatar- ja

-perunasarkoja; mutta puutarhaa oli vain väljänlainen kaali- ja

-vihannesmaa paria sataa syltä alempana metsänreunan puolessa, jossa

-pieni ala lihavaa mustaa savimultaa oli erikoisesti kehoittanut

-puutarhakokeiluihin.

-

-Samoin kuin useimmat ylämaan viljelijät, oli Sam Coxenkin tottunut

-ylimalkaan halveksimaan puutarhanhoidon kaltaisia pieniä hommia.

-Alhaalla kylässä pidetty maanviljelysnäyttely oli kuitenkin muuttanut

-hänen mielensä, ja kaalimaa oli nyt hänen paras huollettavansa. Hän

-jo hautoi ylpeitä ajatuksia, mitä palkintoja mahtaisikaan saada ensi

-näyttelyssä — johon ei enää ollut kuin kolmisen viikkoa.

-

-Hänen tapansa oli, että aina kuin hän valjasti parihevosensa kylässä

-käydäkseen, niin hän mennessään kaikkein viimeiseksi käänsi päätään

-ja loi pitkän mielihyvän silmäyksen kaalimaahansa, jonka viileä

-eloisa vihannuus niin kirkkaasti erosi ympärilläolevien vainioiden

-kellanruskeasta. Tänä aamuna hän ei kääntynyt tuota silmäystä luomaan,

-ennenkuin oli hypännyt vaunuihinsa ja ottanut ohjakset käteen.

-Mutta kun hän sitten katsoi, niin lensi suuttumuksen puuska hänen

-hyvänluontoisten kasvojensa poikki.

-

-Siellä seisoi aivan tuon kalliin kaalimaan keskellä iso hajasarvinen

-sarvas, sievistelevän herkutellen näykki aina uudesta ja uudesta ja

-veitsiviiltoisilla etukavioillaan kuin aivan pahaa tehdäkseen leikkeli

-hajalleen mureita kaalinkupuja.

-

-Sam Coxen pudotti ohjakset, hyppäsi vaunuista ja juoksi veräjälle, joka

-vei pihasta kaalimaahan; ja hevoset — arvonsa vuoksi hän aina ajoi

-parihevosilla kylään mennessään — alkoivat syödä lyhyttä hienoa nurmea,

-jota lähteen takana kasvoi. Vaikka Sam oli takalistolla kasvanut,

-puuttui häneltä kuitenkin takaliston tieto. Hän ei ollut metsämiehiä,

-ja yhtä vähän kuin hän tiesi, yhtä vähän hän välitti metsän kansasta.

-Hänellä oli semmoinen ylimalkainen käsitys, että kaikki hirvaat olivat

-pelkoja; ja jos joku olisi hänelle sanonut, että sarvaat kiima-aikanaan

-voivat olla hyvinkin sotaisia, niin hän olisi moiselle halveksien

-nauranut.

-

-Veräjälle kiiveten hän ärjyi pahantekijälle vimmatusti, ja luuli sen

-siitä punaisena viivana pois häviävän. Mutta sarvas vain kohotti

-kaunista päätään ja kummissaan töllisteli veräjältä elämöivää kummaa

-olentoa. Sitten se kylmäverisesti viilsi auki uuden mehevän kaalinkuvun

-ja näykki sen tiivistä valkoista sydäntä.

-

-Kovin suuttuneena Coxen jälleen luikkasi terveitten keuhkojensa koko

-voimalla ja huitoi hurjasti käsillään päänsä päällä. Mutta ihmisäänen

-kehutulta isäntävallalta näyttikin jollakin selittämättömällä tavalla

-puuttuvan liittymäkohtia sarvaan tietoisuuteen. Noitten vihaisten

-käsien huitominen kuitenkin teki siihen vaikutuksen. Se näytti pitävän

-sitä tappelunhaasteena, koska se ravisti kauniita sarviaan ja uhmaten

-tömisteli etujalkojaan — ja halkaisi taas uuden kallisarvoisen

-kaalinkuvun.

-

-Kiukku ja hämmästys taistelivat Sam Coxenin sielussa. Sitten hän

-päätteli, ettei tässä riittänyt paljas kosto, vaan että piti saada

-hirvaan lihatkin menetettyjen kaalinkupujen korvaukseksi.

-

-Tupaan hyökäten hän tempaisi keittiön seinältä naulasta vanhan

-suustaladattavan pyssynsä. Takaliston tapaan pyssy oli ladattu

-jonkinlaisella yleishyötypanoksella, susihauleilla ja pitkulaisilla

-rautapuikoilla, joilla piti voida pysäyttää vaikka karhu sen yrittäessä

-sikaa varastamaan. Coxen kun ei ollut mikään urheilija, niin ei hän

-edes viitsinyt vaihtaa vanhaa nallihattua, joka oli ollut kuusi

-kuukautta tappinsa päässä. Riittihän se, kun pyssy oli ladattu.

-

-Coxen riensi juoksujalkaa mäen alle vastakkaista rinnettä, niin ettei

-sarvaan sopinut häntä nähdä, ja pääsi taajan metsän suojaan. Sitten

-hän, yhä juosten, kiersi sarkain juurta, kunnes kaalimaa tuli uudelleen

-näkyviin ja pahantekijä, yhä sen keskellä herkuttelemassa.

-

-Sam Coxenissa alkoi tällä kohdalla herätä kauan uinaillut metsämiehen

-vaisto. Hänen mieleensä välähti kaikki, mitä hän oli kuullut puhuttavan

-ison riistan lähestymisestä, ja hän päätti paikalla olla sen mukaan.

-Hän pani merkille tuulen suunnan ja ilokseen huomasi, että se tuli

-hänen sieraimiinsa suoraan kaalimaasta.

-

-Hän käveli hiipien, nostellen ja laskien maahan jalkojaan raskaine

-saappaineen niin kepeästi, ettei hän ollut luullut sitä hänen

-jaloillaan mahdolliseksikaan. Hän alkoi unohtaa kiukkunsa ja ajatella

-vain sitä, kuinka saaliin saisi — niin helposti alkuvaistot elpyvät

-ihmisen aivoissa. Ja sitten Coxen, päästyään noin viidenkymmenen

-askelen päähän siitä paikasta, josta hän luuli hyvin kantavan, kävi

-vielä entistäkin varovammaksi. Hän kulki kumarassa, pysytellen

-tiheimpien suojain takana. Sitten hän, vielä paremman tempun muistaen,

-rupesi nelin kontin ryömimään.

-

-Sattuipa niin, etteivät Sam Coxenin silmät olleet ainoat, joita

-punasarvaan hommat olivat puoleensa houkutelleet. Suuri musta karhu

-oli metsän suojaisia liepeitä vaeltaessaan äkännyt vainiolla olevan

-sarvaan ja uteliaana heimonsa laatuun istahtanut viidakkoon katselemaan

-kaalimaan tuhoa.

-

-Vakaata aikomusta lähteä suurta Sarvasta pyydystämään sillä ei ollut

-vähääkään, hyvin se tiesi, että sitä olisi ollut vaikea tavoittaa ja

-että se tavoitettunakin olisi tuottanut huolta. Mutta se oli tuolla

-utelevalla, tappelunhaluisella, riitaisella päällä, joka syyspuoleen

-tapaa vallata vanhan koiraskarhun.

-

-Kun karhu sattui huomaamaan ryömivän piilottelevan Sam Coxenin parin

-askelen päässä piilopaikastaan, oli sen ensi ajatus kadota, hävitä

-metsän hiljaisiin syvyyksiin kuin suuri peloittava haamu. Seuraava

-taas, vuodenajan mukainen, hyökätä miehen kimppuun ja nytistää hänet.

-

-Mutta sitten se huomasi, ettei hän itse ollutkaan miehen hiipivän

-vainon esine. Se näki, että metsämiehen huomio olikin kiintynyt

-kaalimaahan ja sarvaaseen. Se istahtikin suurille mustille

-takakintuilleen katsellakseen tapausten kulkua. Vähänpä Sam Coxen

-aavisti, mitkä punaiset viekkaat silmät häntä tähystivät hänen siitä

-sivu ryömiessään.

-

-Tultuaan sille paikalle, jossa suoja oli lähinnä kaalimaata, Coxen

-huomasi vielä olevansa liian kaukana. Virittäen hanan hän astui

-parikymmentä askelta avomaan poikki, seisahtui ja tähtäsi pitkään ja

-tarkkaan.

-

-Huomatessaan hänet, heti kuin hän tuli esiin pensaikon suojasta, sarvas

-kohotti päänsä ja vain uteliaana katseli häntä jonkun aikaa. Oliko tuo

-vaaraton ohikulkija, vai aikoiko se tulla saaliinjaolle hänen vastikään

-keksimäänsä kaalimaahan? Tarkemmin katsoen se huomasikin tulijan

-samaksi elämöiväksi olennoksi, joka oli häntä veräjän päältä uhitellut.

-Kun tämä selvisi sarvaalle, tuli sen silmiin punainen välke. Se kääntyi

-päin, polki jalkaa ja ravisteli uhmaavasti sarviaan.

-

-Coxen, eläimen samalla jyvälle saaden, veti liipaisimesta. Nalli

-ei palanut. Kiukkuisena hän laski pyssyn alas, otti nallin pois ja

-tutki sitä. Se näytti aivan hyvältä ja vänkkireiässä oli ruutia

-niinkuin pitikin. Hän pyöräytti nallin toisin päin ja tähtäsi jälleen

-huolellisesti.

-

-Nämä temput eivät sarvaan mielestä voineet muuta tietää kuin selvää

-haastetta ryhtyä tappelemaan elämästä ja kuolemasta. Se oli juuri

-sillä päällä, että moinen haaste oli sille mieliksi. Kahdella hypyllä

-se selvisi kaalimaasta ja tuli siroin askelin kaksintaisteluun. Tämä

-odottamaton käänne ällistytti kokematonta metsämiestä siihen määrään,

-että hän aivan unohti virittää pyssyn hanan. Kahdesti hän vimmatusti

-veti liipaisimesta, mutta ilman tulosta. Sitten hän, nolouden tunteen

-valtaamana, viskasi pyssyn vihollista vastaan ja livisti pakoon.

-

-Melkein yhdellä hyppäyksellä hän lensi aidan poikki ja hyökkäsi lähintä

-puuta kohti, johon näytti helpolta kiivetä. Sattui niin pahasti, että

-tämä puu oli aivan sen viidakon laidassa, josta karhu niin suurella

-mielenkiinnolla katseli tapausten kulkua.

-

-Metsän eläin älyää, koska ihminen pakoon juoksee, ja harvoin se

-laiminlyö tilaisuutta osoittaakseen, että se tämän käsittää. Sam

-Coxenin hypätessä kiinni alimpaan oksaan ja kiikuttaessaan itsensä

-puuhun, karhu tallusti esiin viidakosta ja nousi uhkaavana puunrunkoa

-vastaan.

-

-Sarvas, joka juuri oli aidan poikki hypännyt, seisahtui siihen

-paikkaan. Ilmeisestikin oli hänen vuoronsa nyt näytellä katsojan osaa.

-

-Coxen, alas katsoessaan ja uutta vihollistaan katsellessaan, tunsi

-sydämensä kuohahtavan siitä tunteesta, että hänelle tapahtui vääryys.

-Olivatko erämaan eläimet liittoutuneet häntä vastaan? Pelkuri hän ei

-ollut, mutta hän alkoi kieltämättä ikävystyä. Hänen mieleensä välähti

-tämä ajatus: »Entä miten käy hevosille, ellen minä pääse tästä niitä

-valjaista riisumaan?» Sillävälin hän kuitenkin kiipesi yhä korkeammalle

-ja korkeammalle, etsien neuvoa pois päästäkseen.

-

-Puun keskivaiheilta pisti ulos pitkä oksa niin kauas, että se melkein

-kattoi nuoren taajan kuusen. Coxen hivutteli itseään hiljalleen tälle

-oksalle. Samalla kuin karhu saavutti oksan tyvipään, oli Coxen päässyt

-latvapäähän. Siihen hän jäi, uskaltamatta pudottaa itseään alas.

-

-Karhu lähti varovaisesti oksalle; ja vankka oksa taipui syvälle sen

-painon alaisena, kunnes Coxen oli vain parin jalan päässä nuoren kuusen

-latvasta. Hermostuneena irti päästäen hän laski itsensä putoomaan,

-tarttui epätoivon kourin taajoihin oksiin ja piti niistä lujasti kiinni.

-

-Iso oksa, täten äkkiä vapautuneena vankanlaisen miehen painosta,

-ponnahti takaisin niin rajusti, että karhu oli pudota. Vihaisesti

-möristen se kapusi takaisin runkoon ja rupesi laskeutumaan sitä maahan,

-perä edellä.

-

-Karhun liikkeitten itsetietoisesta reippaudesta Coxen arvasi, ettei

-hän kauan saisi pelastuksestaan iloita. Maahan oli vain pari syltä

-ja helposti hän olisi voinut päästä pakoon, sillä aikaa kuin karhu

-laskeutui maahan isommasta puusta. Mutta alla seisoi sarvas, pitäen

-vilkkaalla mielenkiinnolla silmällä sekä karhua että miestä. Coxenia ei

-vähääkään haluttanut antautua mokomain teräväin sarvien ja viiltävien

-kavioitten vimman esineeksi. Hän mieluummin jäi siihen, missä oli,

-toivoen odottamatonta onnenpotkausta. Samoin kuin useimmilla takaliston

-miehillä, samoin hänelläkin oli kuivan huumorin vaistoa, eikä aseman

-vakavuuskaan aivan voinut häneltä pimittää sen hullunkurisuutta.

-

-Coxenin mielessään hautoessa jos minkälaisia tuumia, miten pälkähästä

-päästä, tapahtui se kaikkein viimeinen asia, mikä hänen päähänsä

-olisi voinut pälkähtää. Sarvas menetti mielenkiintonsa mieheen ja

-käänsi huomionsa karhuun, joka nyt oli seitsemän tai kahdeksan jalan

-päässä maasta, suurta runkoa halaillen ja varovasti päästellen itseään

-alemmaksi kuin pieni poika, joka pelkää housunsa repivänsä.

-

-Mahdollista on, että erikoisesti tämä sarvas kantoi jotakin vanhaa

-kaunaa karhuja vastaan. Jos niin oli, niin oli tässä tietysti tarjolla

-mitä paras tilaisuus maksaa vanhoja velkoja. Karhun tukala asema ja

-suojelematon takaruumis ilmeisestikin houkuttelivat sitä pieneen

-koetukseen. Se astua sipsutteli eteenpäin, puoleksi leikillään,

-puoleksi kostonhimoisesti nousi takajaloilleen ja pukkasi karhua oikein

-vihaisesti sarviensa terävillä kärjillä. Sitten se hyppäsi taapäin

-kahdeksan tai kymmenen askelta ja odotti, karhun kiiruumman kaupalla

-luisuessa maahan ja päästäessä raisun vihan mörähdyksen.

-

-Sam Coxen oikein väänteli itseään sisällisestä naurusta ja oli vähällä

-kuusestaan pudota.

-

-Karhussa ei nyt ollut mitään sijaa miehen muistelemiselle. Se oli

-sarvaan julkeudesta raivon vimmassa ja syöksi sen kimppuun kuin

-hirmumyrsky. Sarvas ei ajatellutkaan jäädä niin musertavaa hyökkäystä

-vastustamaan. Aivan viime nipukassa se ponnahti syrjään loikkauksella,

-joka siirti sen kerrassaan kolmenkymmenen jalan päähän. Vielä semmoinen

-hyppy, vielä, vielä: ja sitten se lähti vallattomasti keikkuen

-samoamaan metsän kaartoja, karhun voimattomana vääntäessä perässä.

-

-Sam Coxen livahti alas puusta, ennenkuin ne olivat näkymättömiin

-päässeet, ja meni kiiruimman kaupalla aidan yli. Aukealla vainiolla

-hän tunsi olevansa vähän paremmassa turvassa, otaksuen hädän tullen

-voittavansa karhun juoksussa. Mutta sen verran hän sentään ennätti

-seisahtua, että hairasi pyssynsä maasta.

-

-Luotuaan sitten tuhottuihin kaalinkupuihin murheellisen silmäyksen hän

-nopeaan nousi mäkeä, kurkistellen tuon tuostakin taakseen paremmaksi

-varmuudeksi, ettei kumpikaan vihollinen takaisin palannut, uusi yritys

-mielessään.

-

-

-

-

-LUMEN VALTA-AIKANA.

-

-

-I.

-

-Lunta oli melkein neljää jalkaa vahvalti raivion pienen hirsimökin

-ympärillä. Sitä oli katolla, minkä se kantaa jaksoi. Matala leveä

-hirsinavetta oli melkein räystäitä myöten kinoksissa. Se ympäröi

-valkoisena muurina sen tallatun pihan-osan, joka lastukkoineen ja

-heinänjätteineen oli navetan ja tuvan välillä. Sitä oli pinoutunut

-kummiksi keoiksi, ru'oiksi ja patsaiksi kantojen päälle, joita puoleksi

-raivattu nuori uudismaa oli täynnään. Vahvalti sitä oli kiintynyt

-kuusten, jalokuusten ja tsugain syväänvaipuneille oksille. Se verhosi

-erämaan aution piirin jonkinlaiseen hengettömään hiljaisuuteen.

-

-Työntäen alas peitteet ja kirjavan tilkkuryijyn Taavi Patton

-kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan ja katsoi nuoren vaimonsa

-kalpeihin kasvoihin. Vaimo nukkui. Ääneti hän hiipi vuoteesta, suori

-peitteet keveällä kädellä jälleen paikoilleen ja veti sukkelaan

-jalkaansa kaksi paria paksuja karkeita kotokutoisia villasukkia.

-Aamuvalkeaman varhaisin harmaa hämärä täytti tuvan ja pakkanen oli niin

-pureva, että ylämaan miehen karkaistuja sormia pisteli. Astuen hiipien

-kuin kissa karkeatekoisen lankkupermannon poikki hän riensi latomaan

-hellaan koivun tuohta sytykkeeksi ja kuivia, kovasta puusta pilkottuja

-nalikkahalkoja. Tulitikun koskettaessa tuohi syttyi ja käpristyi

-terhakasti ritisten, ja jylisten taiten ladotut puut syttyivät palamaan

-kovassa ilmankulussa. Taavi Patton oikaisi itseään ja hänen harmaat

-silmänsä kääntyivät pieneen matalaan, korkealaitaiseen vuoteeseen, joka

-oli tuvan vastakkaisessa nurkassa.

-

-Vuoteen laidan takaa kurkistivat suurilla halukkailla sinisilmillään

-pienet pyöreät kasvot, joita ympäröi sekaantunut keltainen

-hiuskuontalo. Lieden avoimesta ovesta sattui lapsen kasvoihin punainen

-hohde. Heti huomatessaan isänsä katselevan tyttö lähti kiipeämään ulos

-vuoteestaan; mutta Taavi tuli paikalla hänen rinnalleen, suuteli häntä

-ja pisti hänet jälleen alas peittojen sisään.

-

-»Elä tule pois vuoteesta, tyttöni», hän kuiskasi, »ennenkuin huone on

-hiukan lämminnyt. Eläkä herätä vielä äitiä.»

-

-Lapsen silmät elivät vilkkaasti, mutta hän vastasi hillityllä äänellä.

-

-»Isä, minä ajattelin, että jos nyt on joulu!» hän kuiskasi, ottaen

-kiinni hänen sormistaan. »Ja ensin minä luulin, että jos sinä, isä,

-oletkin Santta Klau. Voi, kun joulu pian tulisi!»

-

-Mielipahan varjo kulki Taavi Pattonin kasvojen poikki.

-

-»Jouluun on vielä melkein viikko, tyttöseni!» hän vastasi hiljaa

-puhuen, vaimonsa unta säälien. »Ja miten luulet Santta Klaun löytävän

-näihin suuriin metsiin tämän määrättömän lumen läpi?»

-

-»Voi, _isä_!» huudahti lapsi kiihtyneenä. Sitten mielensä malttaen hän

-taas hiljensi äänensä kuiskaukseksi. »Etkö sinä tiedä, että Santta Klau

-löytää vaikka _minne_? Lumesta ja kylmästä ja niistä — niistä – niistä

-suurista mustista metsistä — niistä _hän_ ei välitä mitään, ei yhtään

-mitään. Hän löytää minut täältä aivan yhtä hyvin, kuin jos me asuisimme

-kylässä! Eikö totta, isä?»

-

-Äiti liikahti vuoteessaan, pienokaisen äänen herättämänä. Hän nousi

-väristen istumaan ja heitti punaisen saalin olkapäilleen. Hänen

-silmänsä etsivät Taavin silmiä merkitsevästi ja myötätuntoisesti

-katsoen.

-

-»Äidin tytön ei pidä ajatella niin paljon Santta Klauta», hän pyyteli.

-»Minä en tahtoisi, että hän sitten pettyisi. Kylissä Santta Klau

-poikkeaa, ja tiedäthän sinä hyvin, tyttöseni, että jos hän tulisi tänne

-jouluaattona, niin sitten kaikki kylän pojat ja tytöt jäisivät ilman.

-Ethän sinä tahdo, että _ne kaikki_ jäisivät ilman vain sen vuoksi, että

-hän voisi käydä täällä metsissä pienen tyttömme luona, jolla kuitenkin

-on isä ja äiti!»

-

-Lapsi nousi vuoteessaan pystyyn istumaan, hänen silmänsä aukenivat

-suuren suuriksi ja täyttyivät kyynelistä ja huulet värisivät. Tämä oli

-ensimäinen todella tehokas isku, mitä hänen uskonsa jouluun ja Santta

-Klauhun oli koskaan saanut. Mutta paikalla hänen luottamuksensa taas

-sai uutta ryhtiä. Innon hehku palasi hänen kasvoilleen ja itsepäisesti

-hän ravisti keltaista päätään.

-

-»Kyllä kai hän silti voi käydä kyläinkin lasten luona, isä?» hän

-huudahti. Ja vastausta odottamatta hän jatkoi: »Santta Klau voi olla

-kaikkialla samalla haavaa, niin voikin. Hän on niin kiltti ja hyvä,

-että hän muistaa kaikki kylän pienet pojat ja tytöt, eikä unhota

-minuakaan, vaikka me asummekin metsässä. Voi, äiti, kun tänä iltana jo

-olisi jouluaatto!» Ja iloisissa odotuksissaan hän hyppi vuoteessaan,

-sinisessä flanellisessa yöhameessaan kuin iloinen keiju.

-

-Taavi kääntyi pois raskaalla sydämellä ja tukki lieteen enemmän

-puita. Vetäen sitten jalkaansa vahvat lehmännahkaiset varrelliset

-mokkasiininsa, takkinsa ylleen ja saatuaan käteensä villaiset

-tumppunsa hän lähti ulos karjaa ruokkimaan. Rattoisan tulen hormissa

-humutessa tupa jo alkoi lämmetä, mutta ulkona pakkanen puri kivakasti,

-vaikka salavihkaa, oli terävä kuin veitsen terä. Vankalle miehelle

-se kuitenkin oli raikasta ja reipastuttavaa, vastarintaan vaativaa.

-Mielenmasennuksestaan huolimatta Taavi vaistomaisesti verestyi kylmän

-ilman kiihoituksesta, seisahtui porraspäähän vetämään laajat keuhkonsa

-täyteen ilmaa ja luomaan katseen edessään olevan auringonnousun

-salaperäiseen lumoukseen.

-

-Mökki oli raivion ylälaidassa, takanaan sankka kuusimetsä, joka

-suojeli sitä pohjoista ja koillista vastaan. Pihan takana, mökin

-länsipuolella, kohosivat lumesta hirsinavetan ja siihen liittyvän

-vajan nietoksia kantavat katot. Etupuolella raivattu maa verkalleen

-kallistui alapuolella olevaan metsään, lumen kietomana, salaviehkeän

-kimaltelevana, pinta täynnään lumihattupäitä kantoja. Raivion

-itäkulmasta, aivan oven ja sen edessä seisovan Taavin kohdalta lähti

-suora tie kyläkuntaan ja se oli nyt ihmeteltävän ihanana, johtaen

-suoraan auringonnousuun.

-

-Erämaa aleni itää kohti monen monet mailit ja polku oli kuin avoin

-portti taivaan ja maan väliseen suureen avaruuteen. Ilmankansi oli

-idän ääriltä taivaannapaan saakka — siihen Taavi Pattonin koko huomio

-nyt kiintyi — täynnään taivaallisia ruuhkia, ruusunpunertavia huuruja,

-ohuita ilman tukkoja, väriltään melkein ajatuksen arvaamattomia. Ei

-kuitenkaan taivaanranta! Tämä oli juuri siltä kohdalta, jossa se

-polun lumotusta portista näkyi, väkevän läpikuultavan, oranssin ja

-purppuranpunaisen hohteen pohjatonta sädetulvaa, jonka omituisuus oli

-niin sykäyttelevää, että Taavia himotti vetää sitä itseensä, samoin

-kuin hänen keuhkonsa vetivät sisäänsä elähyttävää ilmaa. Tästä elävän

-valon lähteestä tulvi lukemattomia virtoja ohutta väriä, muodostaen

-salaperäisen punaisia viivoja, häiveitä ja läikkiä matalamman metsän

-latvoihin ja virittäen raivion lumipinnan helmiäisen ja opalin

-värivivahduksiin. Taavi käänsi päätään luodakseen katseen mökkiin,

-navettaan ja takaisin metsiin. Kaikki ui samassa kirkastavassa

-valotulvassa. Sen kauneus koski kummasti hänen tunteeseensa, mutta tämä

-vaikutus paikalla muuttui jonkun hänen käsitettäväkseen liian hämärän

-aateyhdistelmän kautta kipeäksi mielihaikeaksi, kun hän ajatteli sitä

-pettymyksen iskua, joka uhkasi hänen pienokaisensa iloista luottavaa

-sydäntä. Näköalan kuulakas tarumaisuus sai hänet myötätunnon ja

-kaukaisen hämärän muiston vaikutuksesta ajattelemaan sitä tarumaista

-kimaltelua ja epätodellista kauneussäteilyä, joissa joulukuusi ja

-joululahjat hohtivat lapsen valoisissa odotuksissa. Hän muisteli niitä

-kimaltelevia helyjä, joita sukulaiset olivat kolmena viimeksikuluneena

-jouluna hellyydessään koonneet hänen ympärilleen. Eikä hän, isä, nyt

-voinut millään tavalla hankkia lapselle semmoista joulua, että se olisi

-vähääkään eronnut kaikista muista päivistä, joiden ahdaspuitteinen

-yksitoikkoisuus häntä ikävystytti. Toivo ja ihmetyksen kiihtymys

-antoivat nyt pienokaiselle uutta elämää. Taavia peloitti, kun hän

-ajatteli, mikä havahtumus, pettymys ja surun epätoivo valtaisi lapsen

-sydämen joulupäivän valjetessa. Hän tunsi masentavia omantunnon

-soimauksia, kun ei ollut ajoissa tätä kaikkea ajatellut ja sen mukaan

-toiminut, ennenkuin lumen vahvuus oli aivan sulkenut kylään vievän

-tien. Mitä voi hän nyt tehdä?

-

-Raskain askelin Taavi kulki pihan poikki navetan ovelle. Tallatun

-ja kuivan lumen narskuessa hänen jalkainsa alla kuului navetasta

-odottavan karjan matalaäänistä ruokahaluista ynisemistä. Kun hän

-kohotti vankan puusäpin ja avasi oven, niin hepo hänelle hirnahti

-pilttuustaan, joka oli perällä, kapisteli tervetuloaan kavioillaankin,

-ja vasten hänen kasvojaan löyhähti höyryävä hyvä lämpö. Hevosen

-pilttuusta ja lehmäin karsinoista kääntyi häntä kohti suuria lempeitä

-silmiä. Nakatessaan hyvähajuista heinää seimiin ja kuunnellessaan

-tyytyväisyyden päristyksiä ja puhalluksia pehmeiden turpain apetta

-pohtiessa hän ajatteli, kuinka onnellisia nämä eläimet sentään olivat

-lämpöisessä turvallisuudessaan. Hän ajatteli, kuinka onnellisia hän

-ja hänen vaimonsa nyt olivat, vaimon kolmen vuoden pakollisen ja

-melkein yhtämittaisen eron jälkeen jälleen kotia päästyä. Hänelle

-ja nuorelle vaimolle, joka monivuotisesta sairaudestaan toivuttuaan

-nyt voimistui kuusimetsien raikkaassa ilmassa, oli tästä lupaillut

-tulla häiritsemättömän ilon joulu. Vain yhdelle ainoalle, hänen

-sydänkävylleen, jonka onni oli hänen ainainen ajatuksensa, oli tuo

-päivä oleva surun ja murtuneiden toiveiden päivä. Kuta enemmän hän tätä

-ajatteli, sitä paremmin hän tunsi, että se ei käynyt päinsä. Hämäriä,

-mutta säälittäviä muistoja omilta lapsuudenajoilta liikkui hänen

-aivoissaan ja hän käsitti, kuinka korjaamattomia, kuinka lopullisia ja

-lohduttomia lapsen pienet surut sentään ovat. Äkkipäätös iski hänen

-mieleensä. Sitä katkeruutta ei hänen pienokaisensa ainakaan saisi

-tuntea. Hän heitti heinähangon päättävästi takaisin heinävajaan ja

-lähti navetasta varman aikomuksen nopein askelin.

-

-Taavi Patton oli kolme vuotta aikaisemmin kylässä asuessaan monen

-toinen toistaan seuraavan onnettomuuden johdosta menettänyt melkein

-kaiken omaisuutensa, jonka vuoksi hänen oli täytynyt jättää vaimonsa

-ja kolmivuotias tyttönsä vaimon omaisten luo, lähteäkseen itse

-kaukaisimmille saloille perustamaan uutta kotia metsämaahan, ainoalle

-palstalle, mitä hänelle oli entisistä tiluksistaan jäänyt. Maa oli

-hedelmällistä, siinä oli hyvä metsä, ja hänen yrityksensä oli alkanut

-menestyä. Mutta vaimon oli heikon terveytensä vuoksi ollut mahdotonta

-lähteä jakamaan uudisasukaselämän rasituksia ja vaaroja kahden

-päivämatkan päähän lähimmästä asutuksesta. Vasta edellisenä kevännä

-Taavi oli uskaltanut tuoda perheensä salokotiin, jota hän niin kauan

-oli heille valmistellut. Mutta elämä olikin sen jälkeen menestynyt mitä

-parhaiten. Täällä ylämaan parantavassa ilmassa hän oli nähnyt värin

-vähitellen palaavan vaimonsa kalpeille poskille; ja lapsi taas oli

-ollut muuta muistamattoman onnellinen erämaan seurassa, kunnes suuret

-lumet tulivat ja erottivat hänet tästä uudesta ja mielenkiintoisesta

-maailmasta.

-

-Taavin palatessa tupaan oli pöytä asetettu ikkunan eteen ja hän

-tapasi vaimonsa vastaamassa taikinaa tatarpiiraihin, joita hän aikoi

-aamiaiseksi paistaa. Pöydän toisessa päässä istui Lidey, yllään yhä

-pieni sininen flanelli-yöhameensa, mutta pienoisissa jaloissaan

-helmikirjaiset hirvaannahka-mokkasiinit ja vallattomat kullankeltaiset

-hiukset sinisellä nauhalla somasti yhteen sidottuina. Hänen innokkaat

-kasvonsa olivat vaipuneet paperiarkin päälle, jolle hän — suurella

-vaivalla, ehkä jo kahdettakymmenettä kertaa, kirjoitti kirjettä Santta

-Klaulle ilmoittaakseen hänelle, mitä hän toivoi saavansa.

-

-Tämä jos mikään vahvisti Taavi Pattonin päätöksen. Kirjoittamisen

-hommaan syventyneestä lapsesta hänen silmänsä kohosivat ja kohtasivat

-vaimon kysyvän katseen.

-

-»Minä tässä arvelen, etteikö pitäne sentään lähteä, Mari!» hän tyynesti

-sanoi. »Minä ajattelen, että etteköhän te tule tässä neljää tai viittä

-päivää toimeen minuttakin? Ei taida tässä kuussa enää tulla lisää

-lunta.»

-

-Vaimon rinnasta kohosi pieni huokaus, mutta rattoisata myöntymystä

-sisälsi katse, jonka hän mieheensä loi.

-

-»Taidat olla oikeassa, kultani! Minun kai täytyy päästää sinut

-lähtemään, vaikka tuntuukin niin kamalalta olla täällä yksinään viisi

-pitkää päivää. Minä olen asiaa ajatellut», hän jatkoi, sovitellen

-sanojaan siten, ettei Lidey mitään ymmärtäisi, — »ja kovin vaikeata

-olisi sitä katsella, Taavi!»

-

-»Olet oikeassa!» myönsi mies. »Pilkon ison kasan puita ja sytykkeitä,

-eikä sinun, armaani, tarvitse muuta kuin lypsää ja hoitaa eläimet.

-Ellet sinä _pelkää_ olla yksin, niin käy kaikki hyvin, vai mitä?»

-

-»Koska lähdet?» kysyi vaimo, kääntyen työhönsä valaen taikinaa pieniksi

-kihiseviksi, harmaan valkoisiksi rinkeleiksi kuumalle rasvatulle

-paistinpellille.

-

-»Huomisaamuna ensi työkseni!» vastasi Taavi, istuen pöydän ääreen

-kypsyvien piiraitten tuoksun täyttäessä huoneen ruokahalua

-kiihoittavasti. »Keli on aivan parhaallaan lumikengillä kulkea ja

-helposti minä pääsen jouluaatoksi takaisin.»

-

-»Isä, katso vain, ettet myöhästy», keskeytti lapsi ja katsoi häneen,

-pelokas ilme pyöreissä silmissään. »Minä en välitä vähääkään Santta

-Klausta, ellet sinäkin ole täällä!»

-

-»Ehkäpä hän käskee minut pieneen rekeensä! Mutta oli miten oli, kyllä

-minä ajoissa palaan!» nauroi Taavi iloisesti.

-

-

-II.

-

-Taavi lähti matkaan aamun koittaessa hirvennahka-lumikengillään,

-jotka soinnukkaasti narskuttelivat hankea, ja yksinäisellä raiviolla

-tultiin sitten joku aika sangen hyvin toimeen. Se ei sentään tuntunut

-kovinkaan yksinäiseltä päiväsydämen kirkkaudessa, auringonpaisteen

-kootessa suojaiseen pihaan miltei lämpöä. Puolenpäivän aikaan molemmat

-valkoisen ja punaisen kirjavat lehmät ja leveäsarvinen punainen

-härkäpari paistattivat päivää vajan edustalla kaivon vieressä,

-tyytyväisinä palaansa märehtien. Tähän aikaan kanatkin, keltaisen ja

-mustan kirjavat ja pilkulliset, tulivat pihalle ruuhkia kuopimaan,

-viisastumatta koskaan, vaikk'ei niiden alta löytynyt mitään muuta kuin

-lunta. Punaisen, mustan ja valkoisen kirjavia ristinokkiakin tuli

-parvittain pihaan ja harmaan vihertäviä pulmusia, ja suuria, luottavia,

-lapsellisia mänty-nokkavarpusia loistavan ruusun punaisine päälaki- ja

-kaulatäplineen. Nämä kiinnittivät Lideyn mieltä ja auttoivat kulumaan

-päiviä, jotka hänen kiihkeän odotuksensa vuoksi nyt tuntuivat niin

-pitkiltä. Jopa puolenkymmentä kertaa päivässä hän riipusti Santta

-Klaulle vaikeatajuista tiedonantoa, keksien yhä uusia aatteita ja

-ehdotuksia. Nämä epistolat lähetettiin lasten hyvälle pyhimykselle

-nopeinta tietä, kyökin humuavan tulen kautta; ja kun veto heitti ilmaan

-hiiltyneet palat, oli Lidey varma siitä, että ne menivät suorinta

-tietä sinne, minne pitikin. Lapsen odottava ilo oli nyt entistä

-täydellisempi, kun äiti isän lähdettyä oli lakannut hänen toiveitaan

-horjuttamasta.

-

-Jouluaaton edellisenä päivänä äiti kuitenkin tunsi merkkejä vanhan

-tautinsa palaamisesta. Hän huolestui siitä kovin, sillä monta vertaa

-tärkeämpää hänelle nyt oli pysyä tervennä. Tämä hermostunut pelko

-kiiruhti sitä, mitä hän kaikkein enimmän pelkäsi. Hänen vaivansa ja

-heikkoutensa pahenivat hetki hetkeltä. Tuskastuneena entisten vaivain

-muistoista hän ei ensinkään ollut siinä mielentilassa, että olisi

-kyennyt hyökkäystä vastustamaan. Illalla kuljettuaan navettaan suurella

-vaivalla hän hämmästytti hevosta ja lehmiä tyrkyttämällä niille

-uudelleen juotavaa, sitten tunki seimiin kahden päivän heinävarat,

-ja lopulta sirotteli kanoille jos kuinka paljon tattaria. Seuraavana

-aamuna hän tuskin sai kompuroiduksi vuoteesta tulta tekemään; ja Lidey

-sai aamiaiseksi vain leipää ja voita ja määrättömän paljon siirappia,

-ja oli sen puolesta kylläkin tyytyväinen.

-

-Tämä oli pienokaiselle sangen ikävä päivä, vaikka hänellä olikin niin

-tärkeät emännän huolet. Saaleihin käärittynä, tumput kädessä, hän sai

-äitinsä ohjeita seuraten kannetuksi karjalle vähän vettä pienessä

-peltikattilassa, monta matkaa tehden. Ja vieläpä hän kykeni pitämään

-liedessä tulenkin. Mutta tunnit kuluivat niin hitaasti, ja levottomuus

-vaivasi häntä niin kovin, että kaikki hänen tavanmukaiset leikkinsä

-menettivät makunsa. Ei edes se harvinainen huvi, että äiti salli hänen

-leikellä kuvia vanhoista kuvalehdistä, voinut kääntää hänen mieltään

-illan loistavista toiveista. Mutta ennenkuin joulu saattoi tulla,

-täytyi hänen isänsä tulla; ja puolestapäivästä alkaen hän aina muutaman

-minuutin kuluttua juoksi ovelle, kurkistaakseen tielle odottavin

-silmin. Hän oli varma siitä, että pahimmassakin tapauksessa isä tulisi

-ainakin illalliseksi, sillä häntä tarvittiin illallista tekemään —

-taikka oikeammin, Lideyn sanoja käyttääksemme, auttamaan häntä tekemään

-illallista äidille! Lideyn ei tietenkään ollut nälkä, mutta hän alkoi

-aivan kamalasti tyrtyä paljaaseen leipään ja voihin ja siirappiin.

-

-Mutta illallisen aika tuli ja meni, eikä Taavia vain näkynyt, ei

-kuulunut. Itkuun puhkeamaisillaan Lidey vähän haukkasi hänelle

-nyt vastenmieliseksi käynyttä ruokaa. Uupuneena tuskistaan, jotka

-viimeinkin olivat helpottaneet, äiti oli vaipunut raskaaseen uneen.

-Tuvassa ei ollut muuta valoa kuin avoimen lieden hehkuva hiilusta ja

-kirkas sinivalkoinen kuutamo, joka tulvi huoneeseen etuikkunasta.

-Lapsen kärsimättömyys kävi sietämättömäksi.

-

-Paiskaten oven auki jokohan sadannen kerran hän ikävöiden katseli kuun

-valaiseman lumen poikki tielle. Pilvetön kuu, aivan kapean yksinäisen

-tien päällä päilyen, muutti sen satumaan poluksi. Salaviehkeä

-sinertävän valkoinen valo heikkoine, puoleksi mielikuvituksellisine,

-smaragdinvärisine ja ruusunpunervine henkäyksineen ei Lideystä ollut

-vähääkään yksinäinen. Hirmuinen erämaa muuttui hänen silmissään hopea-

-ja kristallipuistoksi. Vastustamatta se hänen katsellessaan viehätti

-häntä puoleensa.

-

-Äkkipäätöksen tehden hän hiljaa sulki oven, sytytti lampun ja alkoi

-pukea ylleen päällysvaatteitaan, hiipien ympäri varpaillaan, ettei

-äitiään herättäisi. Hän oli aivan vakuutettu siitä, että isän jo täytyi

-olla melkein kotona. Hautoessaan tätä ajatusta pienissä aivoissaan

-hän jo oli hänet näkevinään, kuinka hän nopein askelin lähestyi

-kuutamossa juuri tien mutkassa. Kiirettä pitäen hän ehkä ennättäisi

-isäänsä vastaan, ennenkuin tämä pääsisi raivion aukealle. Tämä ajatus

-valtasi hänet. Luoden varovan katseen äitinsä kasvoihin ollakseen

-varma siitä, että hän nukkui, hän hiipi ulos kuutamoon. Ja pian nyt

-tyttönen, hilkka päässä, tumput kädessä, lämmin päällysnuttu yllään,

-mokkasiinipukuisilla jaloillaan hyppeli lumen poikki.

-

-Metsätien päässä Lidey ensi kerran tunsi mieltään ahdistavan. Valo-ura

-kyllä oli suorana hänen edessään kaikkine satukirja-viehätyksineen.

-Mutta tien kahden puolen olivat juhlalliset metsät täynnään suuria

-varjoja ja niin kammottavan ääneti. Lidey tällä kohdalla vähin

-ajatteli, kääntyisikö takaisin. Mutta nuoruudestaan huolimatta oli

-hänellä jo sangen varmat mielipiteet, hän ei vähällä luopunut siitä,

-mihin oli ryhtynyt; ja liian vilkkaan mielikuvituksensa vaikutuksesta

-hän yhä vielä luuli näkevänsä isänsä, joka juuri tien mutkan takana

-nopeaan lähestyi. Jopa hän kuvitteli kuulevansa hänen askelensakin

-peloittavassa hiljaisuudessa. Vapisevalla sydämellä, mutta kiihkeän

-toivon innostamana, hän juoksi edelleen, uskaltamatta enää vilkaista

-metsään. Rohkeuttaan ylläpitääkseen hän koko ajan ajatteli, kuinka

-hänen isänsä ilostuisi ja hämmästyisi nähdessään hänet vastaansa

-juoksevan — aivan tien mutkassa!

-

-Mutkaan oli melkein neljännesmailin matka, mutta vihdoin lapsi siihen

-saapui. Huudahtaen luottavasta helpotuksesta hän juoksi edelleen. Pitkä

-tien aukea — joka nyt oli puoleksi varjossa suuntaa muutettuaan —

-jatkui tyhjänä edelleen. Pettymyksensä haikeudesta hän puhkesi itkemään

-ja istahti lumelle epätietoisena, mitä tehdä.

-

-Hänen ensi ajatuksensa — kun hän oli minuutin verran itkenyt ja

-pyyhkinyt silmiään pienillä tumpuillaan, jotka purevassa pakkasessa

-paikalla kohmettuivat — oli kääntyä takaisin ja juosta kotiin niin

-sukkelaan kuin suinkin. Mutta kääntyessään ja taakseen katsoessaan

-hän näkikin paluumatkan aivan toisenlaisena. Maailma näytti kolkolta

-ja tylyltä, kun hän ei enää kulkenut kuuta kohti. Joka puolella oli

-tuntemattomia hirmuja tuolla tylyllä sinervän valkoisella tiellä,

-metsän pelättävä synkkyys kahden puolen. Epätoivoisesti nyyhkyttäen

-hän jälleen kääntyi kuuta kohti. Edessäpäin tieaukea kaikesta

-hänen pelostaan huolimatta vielä oli koko kirkas ja häikäisevä. Ja

-edessäpäin varmaan oli isäkin, kuten hän taas muisti, riensi tyttöään

-vastaan, vaikk'ei hän ollutkaan aivan niin lähellä kuin Lidey oli

-otaksunut. Rohkaisten jälleen itseään ja lohduttaen yksinäistä mieltään

-ajattelemalla, mitä kaikkea Santta Klau mahtoikaan hänelle tuoda, hän

-taas nousi ylös ja jatkoi matkaansa, sukkelaan astua taputtaen.

-

-Hän ei ollut kulkenut kuin muutaman askelen, kun jostakin kaukaa

-takaapäin kuului kummaa korkeata ääntä, joka kerrassaan salpasi hänen

-henkeään ja kiiruhti hänen kulkuaan juoksuksi.

-

-Taas kuului sama pitkäveteinen, korkea, väreilevä ääni; lapsen sydän

-melkein seisahtui. Olisi vain isä näkynyt! Tyttönen ei ollut koskaan

-kuullut senkaltaista ääntä; se ei ollut vihaista, eikä kovin kovaakaan,

-mutta sen sulavassa laskussa oli siitä huolimatta joku selittämätön

-kauhu. Se hänestä muistutti, jonkun verran vain, muutamien kylän

-koirien ulvomista, jonka hän oli kuullut. Koiria hän ei pelännyt. Mutta

-hän tiesi, ettei metsässä ollut koiria.

-

-Juurikuin hän alkoi hengästyä ja hiljentää juoksuaan, kuului

-samaa kamalaa ulinaa taas puitten keskeltä, ja nyt se oli paljon

-kovempaa ja lähempänä. Se antoi uutta voimaa hänen väsyneille pikku

-jaloilleen ja hän pakeni vielä entistäkin nopeammin, punaiset huulet

-auki ja silmät selällään. Jälleen tie vähän kääntyi ja juoksi taas

-suorempaan kuuta kohti, jatkuen sitten yhä edelleen ja edelleen,

-kunnes kapeni näkymättömäksi. Mutta Taavia ei vain näkynyt hohtavalla

-aukealla missään. Lideyllä ei värisevässä mielessään nyt ollut kuin

-yksi ajatus, juosta ja juosta vain ja päästä isän luo, ennenkuin

-ne kamalat äänet hänet saavuttaisivat. Hän tiesi, että ne nopeaan

-lähestyivät. Ne tuntuivat olevan kamalan lähellä. Päästyään satakunnan

-syltä viimeisestä tien mutkasta hän huomasi muutaman askelen päässä

-edessäpäin aivan vähäisen raivion, jonka toisella reunalla pienen mökin

-pääty kohosi joitakuita jalkoja lumesta. Hän tunsi paikan. Hän oli

-kesällä leikkinyt tässä, isän niittäessä raiviolta nurmea. Yksinäiset

-erämiehet ja tukkimiehet olivat aikanaan asuneet mökissä. Kun se oli

-ihmiskätten työtä, niin lapsi tunsi hetkellistä lohdutusta, ikäänkuin

-hän olisi saanut seuraa tässä kamalassa erämaassa. Hän seisahtui,

-epävarmana siitä, jatkaisiko tietä pitkin, vai menisikö tyhjän tuvan

-turviin.

-

-Mutta kun hänen omien pienten jalanjälkiensä karske vaikeni, niin

-hän paikalla kuuli takaa päin muitten jalkain tassutusta. Taakseen

-katsoessaan hän näki, kuinka mutkan takaa samalla tuli parvi harmaita

-eläimiä. Ne olivat vähän koiran näköisiä. Mutta Lidey tiesi, etteivät

-ne olleet koiria. Hän oli nähnyt niitten kuvia — kamalia kuvia. Hän oli

-lukenut niistä juttuja, jotka olivat saaneet veren hyytymään. Nyt hän

-tunsi, kuin olisivat kerrassaan hänen luunsa sulaneet. Ne olivat susia!

-Hetkeksi hän ei saanut ääntäkään kurkustaan. »Isä!» — hän sitten huusi

-epätoivoisesti ja hyökkäsi mökkiin.

-

-Sudet olivat tuskin kymmenenkään askelen päässä, kun hän sen saavutti.

-Ovi oli puoliavoinna ja siitä oli tuiskunut sisään niin paljon lunta,

-että katon alla oli vain jalan verta tyhjää tilaa. Tähän matalaan

-tilaan lapsi ryömi, pää edellä kuin kaniini, ryömi oven taa ja vaipui

-huohottaen lumelle, ollen niin kauhun masentama, ettei saanut edes

-huudetuksi. Askelen päähän ovesta sudet äkkiä seisahtuivat. Lumen

-hautaama maja ja pimeä reikä, joka siihen vei — ne olivat niistä

-käsittämättömiä asioita, vaikka ne kyllä tiesivät ne ihmisen töiksi.

-Mutta vaarallista oli kaikki, mikä ihmisestä oli. Ne epäilivät ansaksi

-mokomaa mustaa aukkoa. Johtaja tuli sen luokse ja melkein pisti sisään

-haistelevan kuononsa. Mutta sitten se äkkipikaa peräytyi taapäin,

-ikäänkuin olisi sitä joku kuonolle läimäyttänyt, ja sen sieraimet

-menivät kiukkuisesta vihasta kurttuun. Ihmisen haju oli mökissä kovin

-väkevä. Kovin se oli ansan kaltainen.

-

-Vatsallaan, maaten oven takana Lidey tuijotti kapeasta raosta silmillä,

-jotka näyttivät päästä pullistuvan. Ulkona kimaltelevassa kuutamossa

-hän näki susien vihaisina kulkevan edes ja takaisin ja kuuli niiden

-askelet, kun ne varovaisina kiersivät mökin ympäri toista aukkoa

-etsien. Ensin ne pysyttelivät siitä viiden tai kuuden jalan päässä,

-niin kovin ne epäilivät ihmishajua, joka oli johtajan nokkaan pistänyt

-sen majan sisustaa tutkaillessa. Useita minuutteja kierrettyään mökin

-ympäri ne kaikki istahtivat oven eteen takajaloilleen ja näyttivät

-tuumivan asiaa. Lapsi tunsi niiden peloittavien silmien katsovan aivan

-hänen lävitseen, niiden etsiessä häntä raosta ja tutkiessa hänen

-hataraa pakopaikkaansa.

-

-Äkkiä hän, lauman kääntäessä häntä kohti kiiluvat silmänsä, näki

-johtajan sukkelaan tulevan eteenpäin ja tunkevan verenhimoista kuonoaan

-ovenrakoon. Mielettömänä pelosta tyttö löi sitä pienellä tumpullisella

-kädellään. Susi näytti vielä epäröivän miehen hajun vuoksi, joka

-ensimäiseksi oli sen nokkaan pistänyt, ja kavahti varovasti taapäin.

-Sitten koko lauma lähestyi jalan tai kaksi avointa ovea. Vaikka ne

-olivatkin kovin nälissään, eivät ne vielä olleet vakuutettuja siitä,

-etteikö mökki ollutkin ansa. Ne eivät vielä olleet aivan valmiit sisään

-ryömimään ja saalista anastamaan. Mutta vähitellen ne yrittivät yhä

-lähemmäksi. Muutaman hetkisen kuluttua verenhimoinen, vaikka samalla

-varovakin johtaja varmaan ryömisi sisään. Se oli jo ennättänyt tottua

-tuohon uhkaavaan hajuun. Nyt se ryömi sisään, etupuoli ruumista

-tutkisteli. Sen punaiset leuat ja pitkät valkoiset hampaat ilmestyivät

-oven reunan taa. Tämä näkö se palautti Lideylle äänen lahjan. Ryömien

-taapäin etäisintä seinää vastaan hän päästi huudon toisensa jälkeen,

-ja ne tuntuivat kuin viiltävän kamalaa hiljaisuutta. Kauhistuksensa

-mielettömyydessä hän tuskin huomasikaan, että suden pää oli äkkiä

-kadonnut.

-

-

-III.

-

-Lähtiessään kylille pyrkimään Taavi Patton huomasi lumikenkäkelin

-niin hyväksi, purevan pakkasen niin virkistäväksi ja oman sydämensä

-toivosta ja terveydestä niin kevyeksi, että hän kykeni tekemään matkan

-vähemmässä kuin puolessatoista päivässä. Neljän tunnin unet hän oli

-suonut itselleen tästä ajasta, nukkuen vanhassa tukkilaismajassa tien

-vieressä. Kylässä oli, eikä se ollut siitä vähän ylpeä, montakin

-sekatavaran kauppaa, joista saattoi ostaa vaikka mitä lapsen

-kalistimesta pussilantaan tai makuuhuonesisustukseen asti, ja hänen

-oli varsin helppo kerätä kaikenlaista kirkkaanväristä pikkurihkamaa ja

-niiden keralla arvokkaampiakin lahjoja, joiden hän arveli käyvän yhteen

-Lideyn toiveitten kanssa. Käydessään vaimonsa kodissa oli sielläkin

-jokaisella joku pieni lisä hänen Santta Klaun kantamukseensa, oli sekä

-Marin että pienokaisen varalle; ja ilomielin hän ajatteli, mikä joulu

-siitä tulisi heidän yksinäisessä erämaan mökissään. Vaimolleen hän oli

-ostanut pari kolme lahjaa; ja kun hän nakkasi tavaramytyn selkäänsä,

-lyhentäen viilekkeitä ja sitoen sen tiukkaan, ettei se päässyt

-hölskymään hänen nopeaan astuessaan, niin hänen täytyi tunnustaa, ettei

-se ollut mikään kevyt kuorma. Mutta hänen sydämensä oli sitä kevyempi.

-

-Sinä yönä hän nukkui vain kaksi tuntia vanhassa tukkilaismajassa,

-aikoen heti puolenpäivän aikaan päästä kotiin. Mutta aamulla alkoi olla

-kaikenlaisia vastuksia. Myttyyn ensin ilmestyi, niinkuin myttyihin

-enimmäkseen tapaa ilmestyä ilman huomattavaa syytä, joku pakkula,

-joka hellittämättä hieroi hänen olkaansa. Tavan takaa hän pysähtyi,

-koettaen sitä korjata. Mutta siitä ei tullut apua. Vihdoin hänen täytyi

-pysähtyä, avata myttynsä ja sovittaa uudella tavalla joka esine,

-ennenkuin se alkoi selkään sopia.

-

-Kun hän puolen tuntia myöhemmin poikkesi polulta jonkun askelen

-juodakseen kumpuavasta lähteestä, joka pysyi sulana kovimmillakin

-talvipakkasilla, tarttui lumikenkä lumen peittämään oksaan, niin

-että hän kompastui ja samalla lumikengän sanka katkesi. Äkeässä

-malttamattomuudessaan hän vain pikimmältään korjasi vian, sen verran

-että kotiin pääsisi. Mutta korjaus oli niin hatara, että se jo toisella

-maililla hajosi. Taavilla ei ollut muuta neuvoa kuin pysähtyä sen

-verran, että ennätti korjata kunnolla. Sitä varten hän leikkasi saarnen

-kappaleen ja siitä vuoli pari ohutta sitkeää lastaa, sitoen sitten

-taittuneen kohdan lujasti vankalla lohisiimalla, joka hänellä aina oli

-mukanaan. Näinkin hän käsitti, että hänen täytyi kulkea varovasti ja

-sääliä korjattua kohtaa. Ja pian hänen täytyi itsekseen myöntää, että

-hän vasta myöhään illallisen ja Lideyn maatamenoajan jälkeen kotiin

-ennättäisi.

-

-Kuun noustessa hän sai seurakseen varjonsa, jättiläismäisen, kumman

-muotoisen haamun, joka ihmeellisesti hyppeli lumella hänen edessään.

-Kuun noustua korkeammalle hyiselle taivaalle varjo lyheni ja alkoi

-käytellä itseään järkevämmin. Ponnistaen kovapintaisesti edelleen,

-liian uupuneena ajatellakseen, Taavi huvikseen katseli varjon kummia

-temppuja, jotka näyttivät osaksi aiheuttavan hänen lumikenkäinsä

-kirpeän soinnahtelun.

-

-Tästä huolettomasta haaveilusta Taavin äkkiä herätti äänen henkäys,

-joka metsän kautta ajelehti häntä kohti. Se oli pitkää, valittavaa

-luikkuuta, joka syystä tai toisesta karmi hänen hiusjuuriaan. Hän ei

-osannut sanoa, mikä se mahtoi olla. Mutta hän tunsi, ettei se voinut

-olla mitään inhimillistä. Mutta se lähti jostakin kodin tältä puolelta;

-ja vaistomaisesti hän kiirehti askeliaan, mielihyvällä ajatellen

-lämmintä kodikasta tupaa, joka hänen rakkaitaan suojasi.

-

-Tuota pikaa sama pitkäveteinen luikkuu kuului uudelleen, ja se oli

-lähempänä, selvempää ja vavahtelevaa. Taavi oli ennenkin kuullut

-susia, sekä Labradorissa että Lännessä. Ellei hän olisi varmaan

-tiennyt, ettei susia oltu tässä osassa maata nähty, ei kuultu, niin

-hän olisi voinut vaikka vannoa, että ääni oli susilauman ajoluikkuuta.

-Mutta sehän oli mahdotonta. Tuskin hän kuitenkaan oli tullut tähän

-päätökseen, ennenkuin ääni kuului uudelleen. Taavi muutti nyt mieltään,

-vaikka vastahakoisesti. Että ääni oli susilauman, se ei ollut vain

-mahdollista, se oli varmaa. Hänen mieltään harmitti se ajatus, että

-nämä ahnaat rosvot olivat maahan osanneet.

-

-Taavin tottuneet korvat tuota pikaa selvittivät, että sudet tulivat

-suoraan häntä kohti. Mutta samalla hän myös älysi, että niillä oli

-saalis ajettavanaan. Taavi halveksi susia, kuten idän metsäkansa

-yleiseenkin, ellei niitä ollut hyvin suurta laumaa; ja tämä lauma

-taas oli pieni, niin hän tuota pikaa päätti. Hän ei luullut, että ne

-uskaltaisivat käydä hänen kimppuunsa. Mutta siitä huolimatta hänen

-täytyi tunnustaa mahdolliseksi, että ne ehkä ankaran nälän pakosta

-unohtaisivat ihmispelkonsa. Hän ei kuitenkaan vähääkään epäillyt,

-ettei kirves siinä tapauksessa olisi aivan riittävä puolustusase.

-Mutta hänellä oli nyt kiivas kiire ennättää kotia. Häntä ei vähääkään

-haluttanut tulla pysäytetyksi ja tappeluun pakotetuksi. Hetkisen

-hän ajatteli, kiertäisikö metsän kautta, jättäen näille yöllisille

-rosvoille väljältä tilaa. Sitten hän muisti vialliset lumikenkänsä.

-Lumi oli metsässä sangen pehmeää ja siellä lumikenkä ehkä taas

-rikkoutuisi. Oliko hän sitten niin huono mies, että muutama susihurtta

-hänet pakottaisi tieltä väistymään? Lumikenkä ratkaisi asian. Hän

-puri hammasta, päästi irti kirveensä ja ponnisti eteenpäin. Susilauma

-oli nyt niin lähellä, että sen ulvontaan aivan hukkui yksi ainoa

-viiltävä »Isä!» huuto, joka muutoin olisi hänen korviinsa kantanut.

-Ulvonnalla oli nyt lisäksi uusi sävy, jonka Taavin korva selitti siten,

-että saalis nyt oli näkyvissä. Sitten meteli äkkiä taukosi, jotakuta

-kärsimätöntä haukahdusta lukuun ottamatta.

-

-»Mikä lieneekin, jota ajavat, nyt se pääsi pakopaikkaan», sanoi Taavi

-itsekseen. »Ja tuohon vanhaan mökkiin!» hän sanoi, nähdessään pienen

-raivion edessään.

-

-Nähdessään susien huomion kokonaan kiintyneen hommaansa hän ääneti

-hiipi eteenpäin aivan metsän reunaan. Riippuvan hemlokkikuusen takaa

-kurkistaen hän näki mökin katon, puoleksi avoimen, lumen melkein umpeen

-tukkiman oven ja sudet ympäri kuljeskellen ja haistellen, pysyen siitä

-kuitenkin muutaman askelen päässä.

-

-»Pelkäävät ansaa!» hän naurahtaen ajatteli ja sadatteli huonoa onneaan,

-kun hänellä ei ollut rihlaa matkassaan.

-

-»Pari tuommoista paksua harmaata nahkaa!» hän ajatteli — »tulisipa

-niistä pienokaiselle kelpo turkki!»

-

-Niitä oli kuusi sutta ja ne olivat suuria — enemmän kuin tarpeeksi

-yhdelle miehelle, jolla oli vain kirves aseena. Taavi oli hyvillään,

-että niillä oli jotakin, joka esti niitä häntä huomaamasta. Hän katseli

-niitä vähän aikaa ja päätti sitten kiertää raivion toista puolta,

-etteivät ne häntä huomaisi.

-

-Hän peräytyi takaisinpäin hiljaa kuin ilves. Missä metsän katto oli

-taaja, siellä lumi oli pehmeää, hankiaista ei pinnalla ensinkään;

-tieaukealla hänen askeleensa olivat narskuneet, mutta täällä lumi ei

-päästänyt mitään ääntä hänen astuessaan, pehmeästi vain huokaili.

-

-Taavi oli astunut useita askelia taapäin, kun hänen mieleensä välähti

-ajatus, joka sai hänet pysähtymään. _Miksi_ sudet niin pelkäsivät mennä

-mökkiin, kun saalis varmaankin oli sisällä? Ansan pelko ei itsessään

-riittänyt selittämään niiden varovaisuutta. Ajatus herätti hänessä

-tuskallista levottomuutta. Paras kääntyä takaisin ja katsoa uudelleen!

-Sitten hänen kärsimättömyytensä taas sai vallan. Mari ja pienokainen

-häntä kotona odottelivat ja tähystelivät. Hän peräytyi taas askelen

-tai pari. Mitä joutavaa hän kulutti aikaansa susisakin vuoksi, joka

-oli ajanut ketun tuohon vanhaan mökkiin? Taavi oli varma siitä, että

-se oli kettu. Mutta ei! Hän ei voinut päästä siitä vakuutuksesta —

-vaikka olisi kuinka halunnut — että jos pakolainen oli kettu, taikka

-mikä muu Koillisen metsäeläin tahansa, niin kuudessa sekunnissa kuusi

-nälkäistä sutta olisi voittanut epäilyksensä ja lähtenyt sen perään.

-Entäpä jos se oli joku nälkiintynyt intiaani, joka palasi kyläkuntaan

-huonosti menestyneeltä eräretkeltä! Oli kuka oli, pyssyä hänellä ei

-ollut, muutoin olisi jo aikoja sitten kuulunut ammuntaa. Taavi älysi,

-että hänen täytyi lähteä asiaa peräämään. Mutta tämä uusi viivytys

-suututti häntä. Kiroten susia ja intiaania, joka ei sen paremmin

-osannut itsestään huolta pitää, Taavi hiipi takaisin lymypaikkaansa

-hemlokinoksan taa ja kurkisti vielä kerran, ei enää uteliaana, vaan

-harmistuneena. Sudet istuivat nyt takajaloillaan mökin ovella. Niiden

-omituinen käytös sai hänet vakuutetuksi siitä, että sisällä oli

-ihminen. Jaa-a, siitä ei päässyt mihinkään, tässä täytyi tapella. Hän

-vain toivoi, että se vietävä, joka siellä sisällä oli, myös kykenisi

-jotakin puolestaan tekemään. Taavi hiljaa päästeli mytyn selästään ja

-heitti pois paksun takkinsa, voidakseen heiluttaa kättään vapaammin.

-Juuri tällä hetkellä lauman johtaja päätti ryömiä majaan.

-

-Kun susi pisti päänsä matalaan oveen, tarttui Taavi kirveeseensä,

-työnsi syrjään hemlokin oksan ja syöksyi vaieten raiviolle. Hän ei

-huolinut huutaa, koska hän halusi, jos suinkin, yllättää vihollisensa.

-Matkaa ei ollut kuin parikymmentä askelta. Niin kiihkeästi sudet

-pitivät silmällä johtajansa liikkeitä, että Taavi melkein saattoi

-yllättää ne, ennenkuin ne kuulivat hänen tulevan. Silloin ne

-vilkaisivat taakseen. Kolme kavahti takaperin, miehen suurta, uhkaavaa

-haahmoa pelästyen. Mutta kaksi hyppäsi hänen kurkkuaan kohti haukkovin

-leuoin. Ensimäistä kirves sattui rintaan iskun koko voimalla ja se

-putosi maahan hervotonna. Toinen sai väistetyksi lyhyen iskun ja

-peräytyi varovaisesti takaisin. Sitten kuuluivat mökin pimeydestä ne

-kauhun mielettömyyden huudot.

-

-Taavin sydän yhdeksi sykäykseksi seisahtui. Hän tunsi äänen!

-

-Iso susi parhaillaan peräytyi ulos. Se kääntyi ja kiepahti ympäri kuin

-löysätty jousi, nähdessään Taavin korkean haahmon päällään. Mutta se

-ei ennättänyt ajoissa. Kirves putosi, leikaten sen reidet poikki, se

-oikaisi itsensä ja suonenvedontapaisesti loksutti vankkoja leukojaan.

-Taavi huomasi, ettei sen leuoissa ollut verta, ja samalla hänen oma

-verensä palasi sydämeen. Hän oli ennättänyt ajoissa. Mökissä huudot

-tukehtuivat säälittäviin nyyhkytyksiin.

-

-Taavin mieleen välähtivät näyt siitä kauhun tuskasta, jota Lidey

-oli kärsinyt näiden luikkuitten ensin tavattua hänen korvansa.

-Hänen sydämentuskansa muuttui vimmatuksi koston raivoksi. Karkeasti

-huutaen kääntyessään muitten sutten kimppuun hän tunsi kaulallaan

-kuuman hengityksen ja irvistävät hampaat tavoittivat vimmatusti hänen

-kurkkuaan, päästen tuuman päähän siitä. Hyökkääjä sai siksi ajoissa

-takaisin ponnahdetuksi, että vältti kirveen surmaniskun, mutta samalla

-kolme muuta hyppäsi sijaan. Yksi sai viiston sivalluksen, joka

-karkoitti sen äristen. Mutta kaksi muuta oli jo niin lähellä, ettei

-Taavi joutunut uudelleen sivaltamaan. Vaistomaisesti hän kirvesvarren

-päällä sysäsi lyhyen taka-iskun, joka sattui erään hyökkääjän mahaan.

-Vatsanväänteissä ja pelästyneenä tästä odottamattomasta tappelun

-mallista peto selkänsä koukistaen kiljaisi hätäisesti ja juoksi pois

-häntä koipien välissä. Samalla Taavi, kirveensä pudottaen, sai toista

-petoa tukevasti kurkusta kiinni. Kouristava käsi oli sentapainen

-ase, jota vastaan peto ei ollut koskaan oppinut varaansa pitämään,

-ja se joutui paikalla alakynteen. Raivosta ja voimanponnistuksesta

-ärjäisten Taavi sulki hellittämättömän kouransa, jännitti itsensä ja

-nosti raskaan pedon maasta. Kiepauttaen sitä ilmassa päänsä ympäri

-hän heitti sen menemään. Eläin lensi kautta ilman koivet harallaan

-ja ympäri kiepahtaen, ja putosi sitten selälleen parin sylen päähän.

-Maahan pudottuaan se oli menettänyt tappelun halun. Ennenkuin Taavi

-sen kirveellään tavoitti, se oli päässyt jaloilleen ja kauhistuneena

-kiirehti kahden eloonjääneen kumppaninsa perään.

-

-Huohottaen raskaasti voimanponnistuksistaan ja rinnassaan yhä vielä

-raivoavasta mielenliikutuksen myrskystä Taavi kääntyi mökin ovea kohti

-ja huudahti —

-

-»Lidey! Lidey! Oletko siellä?»

-

-»Isä! Oi isä _rakas!_ Minä luulin, ettet sinä tulisikaan!» huudahti

-hento värisevä ääni. Ja lapsi hiipi ulos kuutamoon.

-

-»Voi isä!» hän nyyhkytti, painaen silmänsä isän kaulaan kiinni, tämän

-puristaessa häntä rintaansa vastaan, »ne aikoivat syödä minut, ja minä

-ajattelin, ettet sinä tulisi ollenkaan!»

-

-

-IV.

-

-Mytty selässään ja Lidey käsivarrellaan Taavi astui kotia kohti,

-väsymystään muistamatta. Hänen ensi huolensa vaimoonsa nähden jonkun

-verran keventyi, kun hän kuuli hänen jääneen nukkumaan Lideyn

-lähtiessä; sillä hän muisti, että raskas uni aina merkitsi kohtauksen

-päättymistä. Sitä hän vain toivoi, että unta kestäisi, kunnes he kotia

-ennättäisivät, sillä hänen sydäntänsä kouristi, kun hän ajatteli

-vaimonsa kauhistusta, jos tämä heräisi ja huomaisi Lideyn kadonneeksi.

-Kun he tulivat ulos raivion reunalle ja näkivät, että mökissä kaikki

-oli rauhallista, niin Taavi sanoi —

-

-»Emme tänä iltana kerro mitään äidille susista, tyttöseni, eikö niin?

-Hän siitä kiihtyisi niin kovin, eikä kestäisi sitä nyt, kun on niin

-sairas. Emme puhu siitä mitään, ennenkuin huomenna!»

-

-»Niin!» kuiskasi Lidey, »hän pelästyisi kauheasti!»

-

-He olivat päässeet kotirinteen puoliväliin, kun tuvasta kuului

-säikähtynyt huuto »Lidey! Lidey!» Ovi ponnahti auki, lampunvaloa valui

-ulos, suotta yrittäen kuutamon kanssa kilpailla, ja rouva Patton tuli

-näkyviin. Hänen kasvonsa olivat pelosta valkeat. Kun hän näki Taavin

-ja pienokaisen itseään kohden rientävän, pusersi hän molemmat kätensä

-sydäntään vastaan huojennuksen tunteen ylenpalttisuudessa, ja vaipui

-ovensuuhun tuolille.

-

-Taavi sievällä väännällyksellä potkaisi lumikengät jalastaan, astui

-sisään, veti oven kiinni ja naurahtaen ja suudellen laski Lideyn äidin

-syliin.

-

-»Hän juuri juoksi alas minua vastaan!» selitti Taavi totuuden

-mukaisesti, samalla peitellenkin.

-

-»Voi, lapsi rakas, kuinka sinä minua säikäytit!» huudahti vaimo, sekä

-itkien että nauraen. »Minä heräsin, Taavi, ja huomasin hänen kadonneen;

-ja puolipökerryksissä ollen en voinut sitä käsittää!»

-

-Vaimo tarttui miehensä käteen ja tämä katsoi hellästi häntä kasvoihin.

-

-»Vaimoparka!» hän hiljaa sanoi, »onko vaivasi taas palannut? Niin sanoi

-Lidey. Tuntuuko nyt helpommalta?»

-

-»Minä olen aivan terve nyt, Taavi, kun te olette palanneet», hän

-vastasi, puristaen kovasti hänen kättään. »Mutta Taavi, miten ihmeellä

-olet tahrannut housusi noin vereen?»

-

-»Kah», sanoi hänen miehensä kevyesti, »ei se ole mitään. Kyllähän

-sitten kerron. Nyt minun on nälkä. Syökäämme nyt sukkelaan illallista

-ja antaapa ukko Santta Klaun sitten tulla. Huomenna me kolme

-vietämmekin semmoisen joulun, ettei paremmasta väliä.»

-

-

-

-

-PUNA-MCWHAN KESYTYS.

-

-

-I.

-

-Raskasta oli keli Ylä-Ottanoonsiin reitillä. Kyliltä oli tukkilaisten

-leiriin neljän päivän kova vedätysmatka ja kaksi tukkimiestä

-parhaillaan päätteli kolmannen päivän taivalta. Edellimäisen kuorman

-edellä rämpi kookas Puna-McWha, leveä leuka tiukkana ja pienet harmaat

-silmät uupumuksesta kiukutellen, etsi ja avasi tietä puhki paksun

-lumen. Puna-McWhan suuri suku oikeastaan oli niin mustaveristä, että

-heitä sanottiin »Mustiksi McWhoiksi», mutta tämä oli tulipunaisine

-hiuksineen ja isoine punakkoine kasvoineen ainoa poikkeus, ja tämä

-hänen ulkonaisen ihmisensä erikoisuus se näytti ainiaksi hapattaneen

-hänen mielensä. Mutta hyvä tukkimies hän oli ja hyvä ajomies, ja

-luottavaisina kuin koirat seurasivat parihevoset hänen kintereillään.

-Toista kuormaa ajoi pitkä, laihaleukainen, yks'silmäinen tukkimies,

-nimeltään Jim Johnson, jota kaikki siitä huolimatta sanoivat

-»Walleyksi». Hänen sokea silmänsä kun oli omituisen valkoinen,

-melkein kuin maitoposliini, oli häntä ruvettu sanomaan »Wall-eyeksi»

-(valkosilmäksi); mutta koska hän oli yleiseen suosittu mies ja hänellä

-tästä erikoisesta asiasta oli sangen jyrkkä mielipide, oli liikanimi

-lievennetty Walleyksi.

-

-He vedättivät kahteen mieheen ruokavaroja Conroyn leiriin Vähälle

-Ottanoonsiin järvelle. Ääneti, lukuunottamatta valjaitten natinaa ja

-kalahtelua sekä poljetun lumen pehmeää »tuhutt, tuhuttia», ponnisteli

-pieni retkikunta äänettömässä yksinäisyydessä. Puiden — lehdettömien

-koivujen ja hajallisten, tummanviheriäin kuusien — välitse valui

-hämärtävän talvi-iltapäivän autiota, kellervänviolettia valoa. Valon

-sammuttua metsän kujanteissa aavemaiseksi harmajaksi molemmat valjaikot

-selviytyivät eräästä tien mutkasta ja alkoivat laskea alas jyrkkää

-rinnettä, joka johti Joe Goddingin yksinäiselle mökille Palaneen joen

-niityille. Nyt tuli mökin tumma ulkoreuna näkyviin avoimen raivion

-kalpeutta vastaan.

-

-Mutta ikkunassa ei ollutkaan valoa. Eikä hengähtänyt puusavun kodikas

-kitkeryys tervetuloa purevassa pakkasessa. Mökki näytti oudostuttavan

-hylätyltä.

-

-»Noh noh!» hoputti McWha terävään ja vilkaisi taakseen Johnsoniin,

-kiukkuinen aavistus silmissään. Valjaikot pysähtyivät, kaikkia

-kulkusiaan ravistellen.

-

-Äkillisestä äänettömyydestä kuului sitten lapsen heikkoa ääntä,

-epätoivoista itkua.

-

-»Täällä on asiat hullusti!» murahti McWha, jolta lämpöisen illallisen

-toiveet äkkiä raukesivat.

-

-Hänen puhuessaan Walley Johnson juoksi sivu ja loikki mäkeä alas kuin

-hirvi pitkin honteloin askelin.

-

-Puna-McWha tuli perässä kuormain keralla kiirettä pitämättä. Hän

-kammoksui kaikkea tunteellisuutta. Ja hänen teki mielensä pitää itseään

-loukattuna.

-

-Itku oli lakannut hänen saapuessaan tuvan ovelle. Sisällä hän

-tapasi Walley Johnsonin polvillaan lieden edessä, kiireellä tulta

-sytyttämässä. Hänen nuttuunsa käärittynä ja hänen käsivarrestaan

-kiinni pitäen, ikäänkuin peläten hänen jättävän, seisoi pienoinen

-pellavatukkainen lapsi, ehkä viiden vuoden ikäinen. Mökki oli kylmä,

-melkein yhtä kylmä kuin ulkona paukkuva pakkanenkin. Keskellä lattiaa

-venyi kangistuneena Joe Goddingin pitkä ja hoikka ruumis, päällään

-sikin sokin kasattuja vuodevaatteita, joilla pienokainen oli koettanut

-sitä lämmittää ja eloon herättää.

-

-Puna-McWha tuijotti hetken ääneti, kumartui sitten, tutki kuolleen

-kasvoja ja tunnusteli hänen rintaansa.

-

-»Kuollut kuin silli!» hän mutisi.

-

-»Niin on! se vanha nälkäkurki!» vastasi Johnson, hommastaan katsomatta.

-

-»Sydän?» kysäisi McWha lyhyeen.

-

-Johnson ei vastannut, ennenkuin liekki oli tarttunut sytykkeihin ja

-herttaisella humulla noussut avoimesta liedestä hormiin.

-

-»En tiedä siitä mitään», hän sanoi. »Mutta hän on ollut kuolleena jo

-jos kuinka kauan! Ja tuli sammunut! Ja lapsi puolikuolleena vilusta!

-Hänenkin kaltaisensa sairas mies, kun piti lasta täällä yksinään

-luonaan tuolla tavalla!»

-

-Ja hän loi vainajaan jyrkästi moittivan katseen.

-

-»Ei siitä ollut koskaan paljon mihinkään koko Joe Goddingista!» mutisi

-McWha, alati moittivana.

-

-Tukkimiesten pohtiessa tilannetta lapsi, hienopiirteinen sinisilmäinen

-tyttö, katseli heitä heleän hiuskuontalonsa alta, vuoroin toista ja

-toista. Walley Johnson se oli vihdoin kuullut hänen kauan kestäneet

-valituksensa, puristanut hänet rintaansa vasten, kietonut hänen

-ympärilleen vaatetta, säälitellyt häntä, karkoittanut pois kauhut.

-Mutta tyttö ei mielellään katsonut häneen, vaikka hänen näivettyneet,

-kalvakat kasvonsa olivat voimakkaat ja ystävälliset.

-

-Ihmiset halusta haastelevat kaikenlaisia yleisyyksiä lasten

-välittömästä havaintokyvystä. Todellisuudessa eivät lapset kuitenkaan

-ole vanhempia ihmisiä paremmat pintapuolisen ja väärän arvostelun

-puolesta. Lapsi katseli suojelijansa sokeaa silmää, kääntyi sitten

-pois ja kulki sivuittain McWhan luo, ojentaen miellytellen toista

-kättään. McWha väänsi happamesti suutaan. Ei ollut näkevinäänkään

-pienoista kättä, vaan sukkelaan vältti sen. Kumartuen kuolleen yli hän

-nosti hänet maasta, oikoi hänet kunnolla vuoteeseensa ja verhosi hänet

-kokonaan peitoilla, niin ettei häntä näkynyt.

-

-»Suotta sinun on olla lapselle noin tyly, kun se pyrkii ystäväksesi!»

-nuhteli Walley, pienokaisen kääntyessä takaisin hänen puoleensa,

-hämmästynyt ilme kyyneltyneissä sinisilmissään.

-

-»Ne ovat kaikki samanlaisia, olipa niillä ikää kuusi, kuusitoista tai

-kuusikymmentäkuusi vuotta!» huomautti McWha ivallisesti, astuen ovea

-kohti. »Minä en niitä kaipaa! Pidä sinä hänestä huoli! Minä hoidan

-hevoset.»

-

-»Älkää puhuko niin kovaan», pyysi pienokainen. »Herätätte isän.

-Isäparka on kipeä!»

-

-»Voi sinua raukkaa!» mutisi Johnson, painaen hänet suurta rintaansa

-vastaan, säälin pistos sydämessään. »Ei, emme me herätä isää. Kerro

-nyt, mikä sinun nimesi on?»

-

-»Isä sanoi minua Ruusa-Liljaksi!» vastasi lapsi, leikkien Johnsonin

-liivinnapilla. »Tuleeko hänen nyt lämmin? Hän oli niin kylmä eikä

-puhunut mitään Ruusa-Liljalle.»

-

-»Vai Ruusa-Lilja!» toisteli Johnson. »Annetaan isän olla rauhassa, hän

-on niin sairas! Tehdään me yhdessä illallista.»

-

-Tupa oli nyt lämminnyt, ja varpaillaan Johnson ja Ruusa-Lilja

-kulkivat hommissaan, kattoivat pöydän, keittivät teen ja käristivät

-silavan. Kun Puna-McWha tuli navetasta ja tömisteli lunta jaloistaan,

-sanoi Ruusa-Lilja »Hsh!», laski sormen suulleen ja loi tarkoittavan

-silmäyksen vuoteessa olevaan liikkumattomaan isäänsä.

-

-»Meidän pitää antaa hänen maata, sanoo Ruusa-Lilja», ilmoitti Johnson

-juhlallisuudella, joka koski McWhankin myötätunnottomaan tajuntaan ja

-sai hänet murahtamaan, että kyllä hän tietää.

-

-Kun illallinen oli valmis, viivytteli Ruusa-Lilja minuutin tai

-pari hänen luonaan, ennenkuin veti tuolinsa pöydän luo. Tyttö

-silminnähtävästi aikoi suoda hänelle sen suosion, että istuisi hänen

-viereensä ja antaisi hänen leikata lihan. Mutta huomatessaan, ettei

-McWha katsahtanutkaan häneen, hän huoahti syvään ja istahti Johnsonin

-viereen. Aterian jälkeen, kun vielä astiatkin oli pesty, hän salli

-Johnsonin suoria itsensä nukkumaan pieneen vuoteeseensa, joka oli

-uunin vieressä. Hän halusi suudella isäänsä kuten tavallisesti, ennen

-maatamenoaan; mutta kun Johnson intti, että isä siitä heräisi ja että

-se oli hänelle paha, niin tyttönen kyynelsilmin myöntyi; ja he kuulivat

-hänen nyyhkyttävän, kunnes nukkui.

-

-Lähes tuntikauden molemmat miehet vaieten tupakoivat, höyryävät jalat

-liedellä, selkä pitkään vainajaan päin, joka liikkumatonna makasi

-vuoteessaan. Viimein Johnson nousi ylös ja ravisteli itseään.

-

-»Niin no», hän hitaasti päätteli, »meidän täytynee tehdä Joe-raukan

-puolesta mitä voimme.»

-

-»Onkos hän jättänyt meille valitsemisen varaa!» ärähti McWha.

-

-»Emme kai voi jättää häntä tänne huoneeseen», jatkoi Johnson epäröiden.

-

-»Emmepä tietenkään!» vastasi McWha. »Jäisi tänne aina kummittelemaan,

-eikä antaisi meillekään rauhaa. Annamme hänelle tukkimiehen korjuun,

-kunnes päällikkö voi lähettää viemään ruumiin kylään, jotta pappi saa

-sen maahan siunata.»

-

-He siis käärivät Joe Godding-rukan öljyvaatteeseen, joka oli kuorman

-peittona, ja hautasivat hänet syvälle lumeen mökin taa suuren jalavan

-alle, kasaten hänen päälleen sitten ison pinon halkoja, etteivät ketut

-eivätkä villikissat pääsisi hänen yksinäistä untaan häiritsemään, ja

-pystyttäen viimein pinon päälle jonkinmoisen ristin sen merkitystä

-ilmaisemaan. Kevyemmällä mielellä he sitten palasivat takaisin tupaan

-valkean ääreen, joka näytti palavan rattoisammin nyt, kun oli päässyt

-entisen isännän kolkosta läsnäolosta.

-

-»Entä mikäs tyttöparalle neuvoksi — Ruusa-Liljalle?» alkoi Johnson.

-

-Puna-McWha otti piipun suustaan ja sylkäisi täsmälleen hella-arinan

-rakoon merkiksi siitä, ettei hänellä ollut mitään mielipidettä tästä

-tärkeästä asiasta.

-

-»Kylällä on puhuttu, ettei Joe Goddingilla ole maailmassa ainoatakaan

-omaista, paitsi tämä lapsi», jatkoi Johnson.

-

-McWha nyökkäsi välinpitämättömästi päätään.

-

-»Niin no», jatkoi Johnson, »mitäs muuta me voimme tehdä, kuin viedä

-hänet nyt leiriin. Ehkä päällikkö sitten lähettää hänet takaisin

-kylään, kun ruumiskin viedään. Taikka ehkä hän antaa poikain pitää

-hänet leiriä ilostuttamassa, kun alkaa ikävältä tuntua. Minä arvelen,

-että kun pojat saavat nähdä hänen suloiset kasvonsa, niin he mielellään

-vaikka joka mies rupeavat hänen holhoojikseen.»

-

-McWha sylkäisi jälleen täsmälleen arinan rakoon.

-

-»Minä kyllä en tykkää siitä, että leirissä pidetään pieniä, mutta tee

-kuin tahdot Walley Johnson» hän nurkuen vastasi. »Mutta se olkoon

-nyt kerta kaikkiaan sanottu, etten minä ole enkä rupea kenenkään

-holhoojaksi, jolla on hameet päällään! Mutta minä ajattelen tuota

-vanhaa lehmää, ja kanoja, joita näkyä olevan navetassa orrella.»

-

-»Ne ovat kaikki Ruusa-Liljan, ja seuraavat hänen kanssaan huomenna

-leiriin», vastasi Johnson päättävästi. »Kerromme tyttörievulle, että

-hänen isänsä vietiin yöllä pois, kun hän oli niin kipeä, eikä voinut

-puhua kenenkään kanssa, ja että me olimme luvanneet pitää hänestä

-huolta, kunnes isä palaa takaisin! Ja niin se kyllä onkin», hän lisäsi,

-äänessä äkkinäinen hellyyden ja säälin liikutus.

-

-McWha ivallisesti naurahti tätä mielenliikutuksen oiretta. Kopauttaen

-sitten piippunsa tyhjäksi hän alkoi täyttää liettä yöksi ja levitti

-peitteensä sen viereen permannolle.

-

-»Jos tahdotte tehdä leiristä lastentarhan», hän murahti, »niin miks'ei

-minun puolestani!»

-

-

-II.

-

-Conroyn leiri joutui heti ensi näkemällä Ruusa-Liljan vallan alle,

-antautuen ilman ehtoja hänen kyyneltyneiden sinisilmiensä ja pienen

-murheellisen punasuukkonsa ensi vaatimuksella. Leirin päällikkö Taavi

-Logan sattui tietämään, kuinka ypöyksinäiseksi lapsi oli jäänyt isänsä

-kuoltua, ja hän heti ensimäisenä esitti, että leiri ottaisi hänet

-omakseen. Ja täydelleen vahvistaen sen otaksuman, jonka Walley Johnson

-oli niin luottavasti julki lausunut vainajan mökissä, kannatti kokki

-Jimmy Brackett, jonka osalle pakostakin lankesi päähuoli tästä perheen

-lisäyksestä, innokkaasti päällikön ehdotusta.

-

-»Me tahdomme joka mies olla hänen holhoojinaan!» hän sanoi

-määräämisvallalla, joka hänen virkaansa kuului, hän kun oli päällikön

-jälkeen leirin suurivaltaisin mies. Joka mies kannatti ehdotusta

-suurella äänellä, Puna-McWhata lukuun ottamatta; hän istui syrjässä ja

-irvisti, eikä hänestä muuta odotettukaan.

-

-Ruusa-Lilja oli leirissä kuin kotonaan heti alun pitäen. Jonkun

-päivän hän kaipasi isäänsä, milloin vain hetkenkään sai olla omissa

-ajatuksissaan; mutta Jimmy Brackett oli aina valmiina askarruttamassa

-hänen mieltään mitä ihmeellisimmillä saduilla sillä ajalla kuin

-muut miehet olivat tukkeja hakkaamassa ja vedättämässä. Mutta kauan

-suremastakin lakattuaan tyttö öisin silloin tällöin itki tovin isänsä

-hyvänyön-suudelmaa muistellessaan. Onneksi lapsen suru on muistoa

-lyhyempi; ja Ruusa-Lilja oppi pian toistamaan lauseensa: »Isä-raukan

-täytyi lähteä kauas, kauas pois» ilman sitä huulen värähdystä ja

-silmäin surua, joka oli niin kipeästi koskenut isojen tukkimiesten

-sydämeen, kotokutoisen paidan alle.

-

-Conroyn leiri oli avara pitkulainen hirsirakennus, iso liesi keskellä

-lattiaa. Makuulaverit olivat yhdellä seinällä kahdessa rivissä,

-toisella seinällä oli lankuista kyhätty pöytä, karkeatekoinen, mutta

-jykevä. Toiseen päähän oli oven viereen rakennettu keittiö, joka

-tosin oli tavaroita täynnään, mutta siisti ja hyvin järjestetty,

-loistavien peltiastiain kirkastama. Päähuoneen sisäpäästä oli toisesta

-nurkasta laudoilla erotettu vähäinen makuukomero, tuskin astiakaappia

-suurempi. Se oli päällikön yksityinen huone. Siinä oli kaksi kapeaa

-vuodetta — toinen päällikköä itseään varten, joka näytti ihan liian

-isolta siihen mahtuakseen; ja toinen ainoata vierasta varten, jota

-leiri saattoi syyllä odottaa, uutteraa lähetyspappia varten, jonka

-tapana oli lumikengillään kerran tai pari talvessa käydä tukkimiesten

-etäällä toisistaan olevilla leireillä. Päällikkö paikalla määräsi tämän

-vierasvuoteen Ruusa-Liljalle, mutta sillä nimenomaisella ehdolla,

-että Johnsonin piti olla lapsenhoitajana ja pitää huolta pienokaisen

-makuulle suorimisesta.

-

-Tuskin oli Ruusa-Lilja ollut leirissä viikon päivät, kun McWhan

-töykeys häntä kohtaan alkoi harmittaa päällikköäkin, ja päällikkö

-oli oikeamielinen mies. Tietysti yleiseen myönnettiin, ettei mikään,

-ei laki eikä tapa, velvoittanut McWhata lapsesta välittämään, ja

-vielä vähemmän hääräilemään hänen tähtensä muitten mukana. Mutta

-Jimmy Brackett lausui julki yleisen mielipiteen, kun hän, McWhan nenä

-lautasessa ahnaasti appaessa papuruokaansa, happamesti katsahti tämän

-pahaa-aavistamattomaan päälakeen ja kiukkuisesti sanoi:

-

-»Kun se vain _tekisi_ jotakin, jotta saisimme kurituksella opettaa

-hänelle säädyllisyyttä!»

-

-Asiaa ei kuitenkaan voinut millään tavalla auttaa, sillä Puna-McWhalla

-oli täysi oikeus olla niinkuin tahtoi.

-

-Ruusa-Lilja ei vielä ollut, kuten mainitsimme, viidenkään vuoden

-vanha; mutta eräät sukupuolen tunnuspiirteistä olivat hänessä jo

-hyvin kehittyneet. Sen jumaloimisen, jonka muu leiri kantoi hänen

-pikkuisten jalkainsa juureen, hän otti vastaan kylläkin armollisesti,

-— kuten luonnollisen asian. Se kaikki oli hänelle tulevaa. Mutta sitä

-paitsi hän tahtoi, että tuo iso, ruma, punapäinen mieskin, jolla oli

-niin tylyt harmaat silmät ja kova ääni, olisi hänelle hyvä. Tyttönen

-tahtoi, että McWha nostaisi hänet ylös ja istuttaisi häntä polvillaan

-ja vuolisi ihmeellisiä puisia koiria ja nukkia ja veneitä ja laatikoita

-linkkuveitsellään, samoin kuin Walley Johnson ja muut. Walleyta hän

-tuskin viitsi alentua mielistelemäänkään, niin varma hän oli siitä,

-että tämä oli hänen oikkujensa ehdoton orja; ja lisäksi, kuten on

-valitettavasti tunnustettava, niin vähän hän sydämessään saattoi

-suostua hänen kaihisilmäänsä. Tyttönen vain suostui käyttämään hänen

-palveluksiaan, melkein kuin hän olisi ollut avulias ja hemmotteleva,

-vaikka mielenkiinnoton isoäiti. Kaikille muille leirin jäsenille

-—päällikköä lukuun ottamatta, jota hän hieman vierasti — hän jakoi

-lapsenrakkauttaan puolueettomasti ja huolettomasti. Mutta Puna-McWhan

-mielisuosiota hän kaipasi.

-

-Kun illallinen oli syöty ja piiput täytetty ja sytytetty, niin joku

-tavallisesti alkoi laulun — jonkun noista päättömistä yksitoikkoisista

-ballaadeista, jotka kuuluvat tukkilaisleirien omituisuuksiin.

-

-Näitä lauluja lauletaan, miten reheviä lienevätkin sanat ja tapaukset,

-aina valittavalla mollinuotilla, joka tuntuu hyvin kummalta

-laulajain jykevän miehuuden rinnalla. Toiset ovat ylenpalttisen

-hempeämielisiä tai uskonnollisia, toisista löyhkää rivous moinen, että

-saavat paatuneenkin punastumaan. Kumpikin laatu on leireissä yhtä

-suuressa suosiossa, ja kummankin naivisuus on aivan hämmästyttävä.

-Yksinkertaiset tukkimiehet eivät vähääkään häpeä pahimpiakaan. He eivät

-näy vähääkään huomaavan niiden ylöttömyyttä. Siitä huolimatta tapahtui,

-vaikk'ei kukaan sanallakaan kehoittanut, että heti Ruusa-Liljan leiriin

-tultua kaikki rivot laulut katosivat tukkimiesten illanvietoista,

-ikäänkuin olisivat ne aivan unohtuneet.

-

-Laulettaessa, tupakoitaessa ja velttoa leikkiä laskettaessa Ruusa-Lilja

-hiiviskeli toiselta isolta tukkimieheltä toiselle, pienenä ja

-huomaamattomana molempien öljylamppujen savun samentamassa valossa.

-Mies toisensa jälkeen nosti hänet polvelleen, laski piipun luotaan,

-kietaisi hänen silkkimäisiä keltaisia kutrejaan suurien tylppien

-sormiensa ympäri ja kuiskaili metsäläissatuja tai lasten hölynpölyä

-hänen ruusunpunertavaan pikku korvaansa. Tyttö kuunteli totisena

-minuutin tai pari, sitten väänsi itsensä alas lattialle ja lähti

-jonkun toisen ihailijan luo. Mutta ennen pitkää hän joutui seisomaan

-sen penkin ääreen, jolla Puna-McWha istui, toinen polvi tavallisesti

-korkealle nostettuna toisen yli ja leveä selkä vuoteen kulmaa vastaan

-nojaten. Jonkun minuutin lapsi seisoi siinä lannistumattomassa

-luottamuksessa, hymyillen ja odottaen, että hänet huomattaisiin.

-Sitten hän tuli lähemmä, sanankaan lähtemättä hänen muutoin kylläkin

-sukkelalta pikku kieleltään, nojautui McWhan polvea vastaan ja

-mairitellen katsoi häntä kasvoihin. Jos McWha sattui laulamaan,

-sillä hän oli siihen taitoon paremmanpuolinen, niin hän näytti niin

-kokonaan kiintyneen tähän hommaansa, että Ruusa-Lilja, kasvoissaan

-loukkaantuneen kummastuksen ilme, lopulta hiipi pois jonkun ihailijansa

-lohdutettavaksi. Mutta ellei McWha ollut laulun hommissa, niin hänen

-pian kävi mahdottomaksi olla tyttöä huomaamatta. Silloin hän äkkiä

-katsoi tyttöseen vihaisilla silmillään, rypisti tuuheita kulmakarvojaan

-ja kysyi töykeästi: »No mitä se Keltapää nyt tahtoo?»

-

-Lapsi kiireesti pakeni tätä kovaa ääntä ja vihaista silmää, pakeni

-kerrassaan huoneen toiseen päähän, ja joskus suuri kyynel etsi

-tietään pitkin toista tai toista poskea. Moisen kokemuksen jälkeen

-hän tavallisesti lähti Jimmy Brackettin luo, joka lohdutti häntä

-joillakin sormiin takertuvilla makeisilla ja koetti tuhota McWhan

-murhaavilla katseillaan. McWha tavallisesti vastasi virnistyksellä,

-ikäänkuin ylpeänä siitä, että oli niin helposti ajanut käpälämäkeen

-pikku vastustajansa. Hän oli huomannut, että nimi »Keltapää» oli

-pettämätön puolustus-ase, Ruusa-Lilja kun piti sanaa hävyttömyytenä.

-Hänen nurjaa luontoaan näytti jopa huvittavan nolata Ruusa-Lilja sillä

-nimityksellä, josta tämä kaikkein vähimmän piti. Sitä paitsi se samalla

-oli sivuletkaus muille siitä, että he kohtelivat tyttöä niin »imelästi».

-

-Mutta vaikka McWhan tylyys hetkeksi nolasikin Ruusa-Liljan, niin näytti

-tyttönen seuraavalla kerralla jo unohtaneen sen. Illan toisensa jälkeen

-hän hiipi miehen polven luo, kosiskellen tämän huomiota; ja illan

-toisensa jälkeen hänen täytyi masentuneella mielellä peräytyä. Mutta

-kerran oli McWhan vuoro tulla nolatuksi. Tyttönen oli saanut palkakseen

-tavanmukaisen tylyn kysymyksen:

-

-»No mitä se Keltapää nyt tahtoo?»

-

-Mutta tällä kertaa tyttö piti paikkansa, vaikka värisevin huulin.

-

-»Keltapää ei ole minun nimeni», hän selitti lapsellisen kohteliaasti,

-»vaan Ruusa-Lilja; ja minä ajattelin, että te _ehkä_ tahdoitte ottaa

-minut polvellenne istumaan yhdeksi lyhyeksi pikku minuutiksi vain.»

-

-Sangen ihmeissään McWha katseli ympärilleen, tyhmistyneesti irvistäen.

-Sitten hän kiukusta punastui, älytessään äkillisen hiljaisuuden

-vaatimuksen. Katsoen sitten julmistuneena odottavan Ruusa-Liljan pikku

-kasvoihin hän tiuskasi: »Tuskinpa vain!» ja nousi seisomaan, työntäen

-hänet tuimasti syrjään.

-

-»Piruko sitä riivaa?» mutisi Bird Pigeon Walley Johnsonille, sylkäisten

-harmistuneena lieden alustaan. »Se olisi lyönyt lasta, jos olisi

-uskaltanut, niin häijysti se siihen katsoi!»

-

-»Antaapahan koettaa!» vastasi Johnson hampaittensa välistä ja

-katseella, jolle hänen kaihisilmänsä antoi salaperäistä uhkausta.

-

-Mutta pian McWha taas istahti vanhalle paikalleen ja oli kuin ennenkin.

-Ruusa-Lilja karttoi häntä kaksi iltaa, mutta kolmantena vanha viehätys

-sai loukkaantumisesta vallan. McWha näki hänen tulevan ja havahtuen

-rupesi heti laulamaan kovan äänensä koko voimalla.

-

-Laulu oli hyvin tunnettu, eikä siinä ollut mitään, jota tytön olisi

-tarvinnut punastua; mutta siinä oli kovin viljalti kaikenlaista

-semmoista törkyä, joka näyttää erottumattomasti kuuluvan tukkilaisten

-elämään ja olevan kuin heidän toinen äidinkielensä. Jos joku muu kuin

-McWha olisi laulun aloittanut, niin ei siihen olisi kenelläkään ollut

-mitään virkkamista; mutta asiain tällä kannalla Walley Johnson paikalla

-nosti hälinän. Hänen yliherkän valppautensa kannalta nähden McWha

-lauloi tuota laulua »vain lapsen mieltä pahoittaakseen». Hänen päähänsä

-ei pälkähtänyt se ajatus, ettei lapsi luultavasti ymmärtänyt laulusta

-sanaakaan. Nousten seisomaan uunin takaa penkiltään hän ärjäisi

-savuisen huoneen poikki: »Heitä jo, Puna!»

-

-Laulu lakkasi. Jokainen katsoi Johnsoniin kysyvästi. Useita minuutteja

-vallitsi hiljaisuus, jota vain jalkain levoton liikuttelu häiritsi.

-Sitten McWha hitaasti nousi ylös, silmäkulmat pörhöllään ja vihaiset

-silmät kiiluen kuin neulan nenät. Ensin hän kääntyi Johnsonin puoleen.

-

-»Mitä p— se sinua liikuttaa, mitä minä laulan?» hän kysyi, aukoen ja

-sulkien suurta kouraansa.

-

-»Kyllä minä näytän, mitä», alkoi Johnson tuikealla äänellä. Mutta

-päällikkö puuttui nyt asiaan. Taavi Logan oli rauhan mies, mutta hän

-oli isäntä leirissään. Sitä paitsi hän oli oikeamielinen mies, ja

-Johnson oli riidan alkanut.

-

-»Tuki suus, Walley!» hän tiuskasi terävään kuin piiskalla sivaltaen.

-»Jos tässä leirissä täytyy riita aloittaa, niin teen minä sen itse,

-älkääkä te, pojat, sitä kukaan unohtako!»

-

-McWha vetosi häneen kiukkuisesti.

-

-»Sinä olet päällikkö, Taavi Logan, ja olkoon vain niin kuin sanot minun

-puolestani», hän sanoi. »Mutta kun sinä _olet_ päällikkö, niin minä

-kysyn sinulta, onko tämä tukkileiri, vai hartauskokous? Walley Johnson

-menköön helvettiin; mutta jos _sinä_ sanot, että me emme saa laulaa

-muuta kuin virsiä, niin olkoon virsiä minun puolestani — siksi kuin

-minä pääsen semmoiseen leiriin, jossa on miehiä eikä lapsenpiikoja.»

-

-»Tuo on kaikki oikein, Puna!» sanoi päällikkö. »Minä ymmärrän, että

-sinä suutuit, kun Walley niin pahasti sinut keskeytti! Hänellä ei

-ollut oikeutta keskeyttää sinua, eikä syytäkään. Tämä ei ole mikään

-hartauskokous. Pojilla on oikeus kirota niin paljon kuin haluttaa.

-Semmoinen leiri olisi näihin aikoihin luontoa vastaan, jossa pojat

-eivät saisi kirota, pian siinä jokin kohta repeisi. Eikä pojilta

-voi vaatia, että he käyvät varpaillaan ja puhuvat siirappia pienen

-keltatukkaisen tyttölapsen vuoksi, joka on tullut tänne vanhaa

-leiriämme ilostuttamaan. Se olisi järjetöntä! Meidän ei tarvitse muuta

-muistaa, kuin vain tämä — _ei mitään ruokotonta!_ Siinä kaikki, pojat.

-Koetetaan tulla toimeen ilman sitä.»

-

-Kun päällikkö puhui, niin hän mielellään sanoi sanottavansa juurta

-jaksain. Kun hän oli päättänyt, niin ei kenellään ollut sanaakaan

-sanottavaa. Kaikki olivat tyytyväisiä paitsi Johnson; ja tämän

-ei auttanut muuta kuin pitää hyvänään. Seurasi muutaman sekunnin

-painostava hiljaisuus. Sen rikkoi Ruusa-Liljan pehmeä kimakka ääni. Hän

-oli seisonut päällikön edessä ja katsonut häntä pelokkaan tarkkaavasti

-kasvoihin hänen puhuessaan.

-

-»Mitä te sanoitte, Taavi?» hän kimitti, kädet selän takana ristissä.

-

-»Se puhui semmoista, joka ei vähääkään koskenut sinua, Ruusa-Lilja!»

-sanoi Johnson, siepaten lapsen syliinsä ja kantaen hänet vuoteeseen

-kesken naurun meteliä, joka pelasti Taavi Loganin vastauksen pulasta.

-

-Joksikin aikaa Ruusa-Lilja nyt jätti McWhan rauhaan, jopa niin

-huomattavasti, että näytti siltä, kuin Walley Johnson tai Jimmy

-Brackett olisivat häntä siihen kehoittaneet. Tosin tyttö edelleenkin

-loi häneen rukoilevia soimauksen silmäyksiä, mutta aina matkan päästä.

-Semmoiset vetoamiset kilpistyivät McWhan karkeasta käsityksestä kuin

-vesi biisamirotan nahasta. Hänellä ei ollut mitään »tyttöä vastaan»,

-kuten hän tahtoi saada ymmärretyksi, jos tämä vain pysyi hänestä

-erillään. Mutta todellisena naisena ei Ruusa-Lilja suinkaan tuntenut

-itseään voitetuksi, päinvastoin. Hän vain odotti aikaansa. Bird Pigeon,

-joka oli kylän keikareita, ymmärsi tämän ja sanoi sen herättäen sillä

-Walley Johnsonin oikeutetun vihan.

-

-»Puna-McWhassa ei ole mitään, josta Ruusa-Lilja välittäisi hölyn

-pölyäkään, paitsi se, ettei häntä saa!» sanoi Bird. »Nainen hän jo on,

-vaikk'ei olekaan kuin viiden vuoden vanha!»

-

-Johnson kiinnitti häneen ymmälle saattavan silmänsä ja vastasi

-musertavasti:

-

-»Sinä luulet paljonkin tietäväsi naisista, Bird Pigeon. Mutta

-Ruusa-Liljasta ei tulekaan koskaan semmoista naista, kuin se sinun

-sorttisi on!»

-

-Kului lähes viikko, ennenkuin Ruusa-Lilja sai uuden tilaisuuden käydä

-McWhan tylyjen puolustuslaitosten kimppuun. Tällä kertaa hän teki oman

-viattoman sydämensä käsityksen mukaan aivan vastustamattoman yrityksen

-nurjamielisen tukkimiehen suosion voittaakseen. Sattui niin, että

-hän samalla ilmaisi salaisuudenkin, jota päällikkö ja Walley olivat

-syyntietoisella huolella pitäneet takanaan aina siitä pitäen kuin hän

-leiriin tuli.

-

-Sattui niin, että päällikön ja Johnsonin täytyi kummankin olla leiristä

-poissa eräs yö seuraavaan aamuun saakka, heidän kun oli raivattava

-Haarapurolle uusi tukinlähtöpaikka. Kun siis tuli se aika, että

-Ruusa-Lilja oli suorittava nukkumaan, niin kuului tämä kunniatehtävä

-luonnollisesti Jimmy Brackettille. Ruusa-Lilja meni hänen kerallaan

-kylläkin mielellään, ei kuitenkaan kuin vasta hetken epäröityään,

-jolla hetkellä hänen silmänsä vaistomaisesti kääntyivät McWhan leveään

-punakkaan naamaan, joka hohti savupilven takaa.

-

-Jimmy Brackett hyvitteli itseään sillä luulolla, että hän

-lapsenhoitajana oli sangen onnistunut — kunnes tuli se hetki, että

-Ruusa-Lilja oli vuoteeseensa peitettävä. Silloin tyttö nousikin

-seisomaan ja katsoi häneen juhlallisen kysyvästi.

-

-»No, missä vika, mesimarjaseni?» kysyi Brackett levottomana.

-

-»Te ette ole luettanut minulla rukousta!» vastasi Ruusa-Lilja, moitteen

-soinnahdus äänessään.

-

-»Häh? Mitä se on?» änkkäsi Brackett, hätääntyen niin, että aivan unohti

-tavallisen malttinsa.

-

-»Ettekös te tiedä, että pikku tyttöjen tulee lukea rukouksensa,

-ennenkuin menevät maata?» tyttönen kysyi.

-

-»En!» vastasi Brackett, niinkuin asia olikin, ihmetellen itsekseen,

-miten hänen oli tästä odottamattomasta pulasta selviydyttävä.

-

-»Walley Johnson aina luettaa minulla!» jatkoi lapsi, silmät sangen

-suurina, punnitessaan Brackettin puutteellisuuksia ankarassa pikku

-vaa'assaan.

-

-Brackett hairahtui naurahtamaan ajatellessaan, että hän nyt saisi tehdä

-pilkkaa päälliköstä ja Walleysta. Tämä naurahdus ratkaisi asian.

-

-»Te luultavasti ette tiedäkään, Jimmy, kuinka ne on luetettava!»

-tyttö sanoi taipumattomana. Ja kooten sinisen kotokutoisen yöhameensa

-helmat, niin että hänen pienet punaiset villasukkansa ja valkoiset,

-hirvaannahkaiset mokkasiininsa näkyivät, hän sipsutteli isoon meluiseen

-pirttiin.

-

-Niin heleän viehkeä hän oli, kullanpellavaiset hiukset päälaelle

-solmuun sidottuina, etteivät sekaantuisi, että pirtti paikalla vaikeni

-ja joka silmä kääntyi häneen. Vähääkään ujostelematta tätä tarkastelua

-hän tyynesti kulki huoneen toiseen päähän ja sitten sen poikki McWhan

-penkille. Tämä kun ei voinut olla häntä huomaamatta ja lisäksi suuttui

-siitä, kun tunsi olevansa hämillään, koetti tuijottaa tyttöön sitä

-julmemmin. Mutta Ruusa-Lilja luottamuksella ojensi hänelle kätensä.

-

-»Minä annan teidän luettaa rukoukseni», hän sanoi kirkkaalla

-lapsenäänellään, joka kantoi joka tavun huoneen etäisimpäänkin soppeen.

-

-Häijy liekki leimahti McWhan silmissä ja hän hyppäsi seisomaan,

-työntäen tytön tylysti tieltään.

-

-»Tämä on Jimmy Brackettin vehkeitä!» hän ärjäisi. »Hän se on lasta

-yllyttänyt, kirottu mies!»

-

-Koko pirtti purskahti naurunrähäkkään hänen vihansa nähdessään.

-Siepaten lakkinsa naulasta McWha vihapäissään lähti ulos talliin,

-paiskaten oven kiinni perässään.

-

-Nauraessaan sitä, kuinka nolosti McWhalle kävi, tukkimiehet aivan

-unohtivat Ruusa-Liljan tunteet. Sekunnin tai pari tämä seisoi

-liikkumatta, suu ja silmät selkisten selällään hämmästyksestä.

-Sitten hän, yhtä paljon loukkautuen kaikkien naurusta kuin McWhan

-töykeydestäkin, puhkesi itkemään ja seisoi siinä epätoivon kuvana

-molemmin käsin kasvonsa peittäen.

-

-Kun miehet huomasivat tyttösen luulevan heidän häntä nauravan, tukkivat

-he suunsa hämmästyttävän nopeaan ja kokoontuivat hänen ympärilleen.

-Toinen toisensa jälkeen nosti hänet syliinsä, koettaen häntä lohduttaa

-hyväilyillä ja kaikenlaisilla lupauksilla. Tyttö ei kuitenkaan tahtonut

-näyttää kasvojaan ainoallekaan heistä, eivätkä hänen epätoivoiset

-nyyhkytyksensä lakanneet, ennenkuin Brackett tunkeutui joukon läpi ja

-purkaen tolkuttomia morkkaushuudahduksia heitä kaikkia vastaan kantoi

-tytön takaisin makuuhuoneeseen. Hänen tullessaan sieltä parinkymmenen

-minuutin kuluttua, ei kukaan kysynyt Ruusa-Liljan rukouksia. Mitä taas

-Ruusa-Liljaan tulee, niin olivat hänen tunteensa tällä kertaa niin

-syvästi solvaistut, ettei hän enää katsonutkaan McWhahan.

-

-

-III.

-

-Ylämaan pitkä talvi läheni nyt loppuaan ja avopaikoilla lumi alkoi olla

-niin pehmeätä, että se pahoin upotti ja hevostyö kävi ylen raskaaksi.

-Joka mies oli tuimassa työssä, tukit kun oli kaikki saatava jokirantaan

-lähtöpaikoilleen, ennenkuin vedätys kävi tuiki mahdottomaksi. Illalla

-uupuneet tukkimiehet kallistuivat vuoteelleen, heti kuin illallinen

-oli syöty, liian unen ahnaina lauluja ja juttuja muistaakseen. Ja

-Ruusa-Lilja alkoi olla vähän huolissaan siitä riittämättömästä

-huomiosta, joka nyt tuli hänen osakseen, Jimmy Brackettia ja alati

-uskollista Johnsonia lukuun ottamatta. Hän alkoi antaa anteeksi

-McWhalle ja uudelleen viritellä häntä vastaan lapsenjuoniaan. Mutta

-McWha oli kylmä ja tunnoton kuin kivi.

-

-Eräänä päivänä onnettaret kuitenkin päättivätkin auttaa Ruusa-Liljaa.

-McWhan päähän putosi kuivunut oksa, jonka kaatuva puu oli ilmaan

-sinkauttanut, ja hänet kannettiin pirttiin, päänahassa pitkä

-vertavuotava haava. Päällikkö, joka osasi jonkun verran haavoja sidellä

-ja parsia, niinkuin päälliköiden tuleekin osata, pesi haavan ja neuloi

-sen kiinni. Sitten hän luovutti haavoitetulle oman vuoteensa ja sanoi

-luottavasti, että kyllä McWhasta pian mies tulee, henki on siinä

-suvussa niin sitkeässä.

-

-Kului tunteja, ennenkuin McWha alkoi tulla tajuihinsa, ja juuri silloin

-sattui Ruusa-Lilja olemaan ainoa, joka oli hänen lähellään. Säälin

-valtaamana lapsi seisoi vuoteen vieressä, mutisten: »Raukka! raukka!

-Ruusa-Liljan on niin paha mieli!» ja hitaasti päätään ravistaen hiljaa

-taputti isoa vankkaa kättä, joka lepäsi peitteen päällä.

-

-McWha raotti silmiään ja niiden raukea katse tapasi Ruusa-Liljan

-päälaen, lapsen kumartuessa hänen kätensä yli. Naamansa omituiseen

-hymyyn vääntäen hän uudelleen sulki ne; mutta omaksi ihmeekseen

-hänestä tuntuikin hyvältä. Jimmy Brackett tuli nyt sisään ja pyöräytti

-lapsen pois. »Luuli kai, että minä puren sitä!» tuumasi McWha kylläkin

-epäjohdonmukaisesti.

-

-Kauan aikaa hän makasi sekavissa houreissa. Vihdoin hän avasi silmänsä

-selälleen, tunnusteli sidottua päätään ja pyysi vettä, koettaen

-huonolla menestyksellä saada äänensä sointumaan niin luonnollisena

-kuin suinkin. Hänen kummakseen Ruusa-Lilja vastasi paikalla, ikäänkuin

-olisi hän kaiken aikaa hänen sanojaan odottanut. Tyttö tuli kantaen

-kahdella pienellä kätösellään vesituoppia ja hyvin varovaisesti tätä

-nostaen koetti pitää sitä sairaan huulilla. Mutta se ei tahtonut

-oikein luonnistaa hänelle sen enempää kuin McWhallekaan. Heidän siinä

-haparoidessa kiiruhti Jimmy Brackett huoneeseen ja hänen jälkeensä

-päällikkö, ja Ruusa-Liljan oli luopuminen sairaanhoito-puuhastaan.

-Päällikön täytyi kannattaa sairasta istuvassa asennossa, niin että hän

-saattoi juoda, ja kun tämä oli kiihkeästi nielaissut korttelin verran,

-kallistui hän takaisin pielustalleen valtavasti huokaisten ja ilmoitti

-sitten heikosti jaksavansa aivan hyvin.

-

-»Helpolla sinä pääsitkin, Puna», sanoi päällikkö rattoisasti, »vaikka

-niin suuri mukura sinuun sattui. Mutta teissä McWhoissa on henki aina

-ollut lujassa.»

-

-McWhan käsi riippui velttona vuoteen reunalla. Hän tunsi lapsen

-pienoisten sormien jälleen vienosti ja hellästi sitä silittelevän.

-Sitten hän tunsi lapsen sitä suutelevan, ja vaikutus oli niin uuden

-uutukainen, että hän aivan unohti vastata päällikön pilapuheeseen.

-

-McWha oli sinä yönä paljon parempi ja vaati päästä omaan vuoteeseensa,

-hän kun »ei ollut kuin kotonaan tämmöisessä astiakaapissa»; ja

-päällikkö suostui. Seuraavana päivänä hän aikoi lähteä työhön, mutta

-sen homman päällikkö kerrassaan löi leikiksi ja jyrkästi kielsi, ja

-kaksi päivää McWhan täytyi pysyä vankina.

-

-Kaiken tämän aikaa Jimmy Brackett ankarilla ja ainaisilla varoituksilla

-esti Ruusa-Liljaa sen koommin häiritsemästä sairaan rauhaa; eikä

-McWalla ollut muuta tehtävää kuin poltella piippua ja vuoleskella. Hän

-vuoleskeli ahkeraan, mutta ei näyttänyt kenellekään, mitä hän vuoli.

-Lainaten sitten kokilta pienen läkkiastian hän lieden ääressä tuhraili

-jotakin haisevaa lökää, jota teki tupakan mehusta ja musteesta.

-Ruusa-Lilja oli menehtyä uteliaisuudesta, etenkin kun hän selvästi näki

-McWhan noukkivan helmiä intiaanilaisesta tupakkikukkarostaan. Lapsi ei

-kuitenkaan mennyt niin lähelle, että olisi nähnyt, mitä hän oikeastaan

-niin salamyhkäisesti valmisteli.

-

-Seuraavana päivänä McWha jälleen meni työhön, mutta vasta aamiaisen

-jälkeen, muiden jo aikoja sitten lähdettyä. Ruusa-Lilja seisoi

-hänen ulos mennessään ovensuussa, toinen käsi pieneen esiliinaansa

-kääräistynä. Tyttönen katsoi häneen mairittelevimmalla hymyllä,

-mitä oli hänen koko viehätysvarastossaan. McWha ei viitsinyt häneen

-katsoakaan, hänen kasvonsa olivat kolkot ja tylyt kuten ainakin.

-Mutta sivu mennessään hän pisti jotakin Ruusa-Liljan käteen. Tyttösen

-sanomattomaksi iloksi se oli pieni tummanruskea puunukke, taitavasti

-vuoltu ja naamassa kaksi valkoista, mustapilkullista somaa helmeä

-silminä.

-

-Ruusa-Lilja painoi aarteen rintaansa vastaan. Hänen ensimäinen

-ajatuksensa oli juosta näyttämään sitä Jimmy Brackettille. Mutta

-hienompi vaisto häntä pidätti. Lahja oli annettu niin salavihkaa, että

-se hänen mielestään oli salaisuudeksi aiottukin. Hän kantoi sen pois ja

-piilotti sen vuoteeseensa, jossa hän tuon tuostakin kävi pitkin päivää

-sitä katsomassa. Illalla hän otti sen esiin, mutta yhdessä niin monien

-muitten aarteitten kanssa, ettei sitä kukaan osannut ihmetellä. Hän

-ei sanonut asiasta mitään McWhalle, mutta kun tämän täytyi se nähdä,

-leikki hän sillä. Ja siitä pitäen hän alati kanteli »neekerilasta»

-sylissään.

-

-Tämä ei kuitenkaan näyttänyt vähääkään tehoovan McWhahan, joka taas oli

-kuin ei olisi tyttöä ollut olemassakaan. Eikä Ruusa-Lilja puolestaan

-sen koommin koettanut hänen huomiotaan herättää. Joko hän tyytyi siihen

-voittoon, minkä oli saanut, taikka siihen salaiseen ymmärtämykseen,

-joka nyt vallitsi heidän välillään. Ja leirissä asiat näin ollen

-luistivat tyydyttävästi, jokaisella kun oli niin kyllälti työtä, ettei

-joutunut muuta kuin omaansa muistamaan.

-

-Sattui niin, että kevätsuojat tänä vuonna tulivat varhain ja

-tavallista rutompaan. Lämpöiset sateet vuorottelivat kuuman,

-hautovan päivänpaisteen kanssa ja ne riuduttivat ja tuhosivat lumen.

-Jäät lähtivät rynnistäen nopeaan nousevasta Ottanoonsiista; ja

-jokaisen purovarren lähtöpaikalta lähtivät tukit liikkeelle mustina

-myllertelevinä parvina. Aivan Conroyn leirin alapuolella joki vyöryen

-kierti kapean, liuskeriuttojen rikkoman polven. Se oli matalallakin

-vedellä kylläkin paha paikka, mutta tulvalla se oli kaikille

-jokimiehille pauhaava hirmu. Kun tukkeja kulki vähänkin runsaammin,

-oli polvea valppaasti vartioitava, ettei siihen päässyt muodostumaan

-ruuhkaa, vesi patoutumaan ja tukit yläjuoksulla hajaantumaan pitkin

-soita.

-

-Mutta huolimatta Taavi Loganin ja hänen miestensä vimmatuista

-ponnistuksista alkoivat tukit tässä äkkiä ruuhkaantua. Sukeltaen

-pystyyn alkoivat jotkut isot pölkyt kuin juntalla lyöden tunkea päätään

-pystyjen liuskekerrosten väliin, kestäen siinä kosken painon, kunnes

-tuli muita, jotka pönkittivät ne vielä lujempaan. Ruuhka alkoi kosken

-keskeltä kahden riutan välistä, jonne oli mahdoton päästä. Muutamassa

-minuutissa salpaus ulottui rannasta rantaan ja rajuina maidonvalkeina

-suihkuina vesi purskui ja ryöppysi sen läpi. Pölkyn toisensa

-jälkeen miehet hakkasivat rannasta irti, mutta ryteikkö ei ottanut

-liikahtaakseenkaan. Yläpuolelle keräytyi sillä välin nopeaan pölkkyjä,

-jotka puskivat rakennuksen yhä tiukempaan ja kiinteämmäksi ja patosivat

-tulvan, kunnes sen ankara jyrinä oli hiljentynyt myllynruuhen toruvaksi

-räpätykseksi. Tuossa tuokiossa joki oli tukkoutunut kiinteäksi rannasta

-rantaan, satoja syliä ruuhkan rinnasta taapäin; ja ylempänä vesi nousi

-niin nopeaan, että se uhkasi muutamassa tunnissa täyttää koko laakson

-ja viedä leirin mennessään.

-

-Asiain tällä kannalla ollessa päällikkö, kirves kädessä, kulki suurten

-valkoisten suihkujen välitse, ruuhkarintaman kammottavan sekasorron

-poikki, kunnes pääsi ryteikön keskelle. Siellä hänen kokenut silmänsä

-tuota pikaa keksi ne pölkyt, jotka pitivät rakennusta koossa,

-»avainpölkyt», joiksi niitä miehet sanovat. Muutamalla vaarallisella

-kirveeniskulla — jotka millä hetkellä tahansa olisivat voineet kukistaa

-koko töröttävän röykkiön hänen päällensä — hän merkitsi ne. Palaten

-sitten rannalle hän kehoitti kahta vapaaehtoista lähtemään siihen

-vaaralliseen hommaan, että hakkaisivat nämä avainpölkyt poikki.

-

-Tehtävä on kaikkein vaarallisin, mitä tukkimiehen uskaliaassa

-toimessaan milloinkaan tarvitsee tehdä. Se on niin vaarallinen, että

-siihen aina pyydetään vapaaehtoisia. Taavi Logan itse oli saanut

-mainetta monen vaarallisen ruuhkan laukaisemisesta niihin aikoihin,

-kuin hän vielä oli tavallinen tukkimies; ja kun hän nyt kysyi

-vapaaehtoisia, pyrki siihen jokainen naimaton mies, mitä leirissä oli,

-lukuunottamatta tietenkään Walley Johnsonia, joka vaillinaisen näkönsä

-vuoksi oli moiseen tehtävään sopimaton. Päällikkö valitsi Bird Pigeonin

-ja Andy Whiten, koska he olivat käteviä kirvesmiehiä ja lisäksi

-taitavat tukkien päällä juoksemaan, kuten oikeat uittajat ainakin.

-

-Huolettoman näköisinä molemmat nuoret miehet sylkäisivät käsiinsä,

-tarttuivat kirveihinsä ja juoksivat ruuhkalle sen alareunaa

-pitkin. Joka silmä, mitä leirissä oli, tähysti heihin pelokkaassa

-mielenkiinnossa heidän käytellessä raskaita kirveitään. Sankarillista

-oli näiden kahden työ, suurenmoista urheutta, jonka vertoja

-harvoin nähdään millään alalla, mutta tyynesti he vain hakkasivat

-keskellä peloittavaa meteliä valtavan hirmurintaman alla. Heidän

-velvollisuutensa ei ollut sen vähempi kuin saada ruuhkan kurkottava

-rinta päälleen kukistumaan, ja siitä huolimatta, jos suinkin, viime

-tingassa nolata kuolema juoksemalla rantaan, ennenkuin sekasorto heidät

-alleen hautasi.

-

-Äkkiä, ennenkuin avainpölkyt vielä olivat puoleksikaan poikki

-hakatut, päällikön kokenut silmä keksi ruuhkan selän vaipuvan. Hänen

-varoituskiljauksensa viilsi puhki vetten kohinan. Kuului samalla

-laajaa jyrinää, kuin maanalaista ukkosta, ei olevinaan kovin kovaa,

-mutta hämmentäen kuitenkin kaikki muut äänet. Molemmat kirvesmiehet

-hyökkäsivät hurjasti rantaa kohden, samalla kuin koko ruuhkarintama

-näytti yhdessä hengähdyksessä sortuvan.

-

-Tällä hetkellä kuului kauhistuksen huuto — ja joka sydän seisahtui.

-Parinkymmenen sylen päässä vastavirrassa ja ehkä kuusi syltä

-rannasta seisoi Ruusa-Lilja pölkyllä. Hän oli kenenkään huomaamatta

-innoissaan kiivennyt ruuhkalle kuusen pihkoja etsimään. Mutta nyt,

-pölkkyjen liikkeelle lähtiessä, hän oli niin kauhistuksissaan, ettei

-yrittänytkään rantaan pyrkiä. Hän vain kyyristyi pölkylleen, piti siitä

-kiinni ja parkui.

-

-Kohosi kauhistuksen voihkina. Laukeamisen kammottavat väänteet olivat

-jo käymässä. Jokaiselle kokeneelle silmälle oli selvää, ettei ollut

-ihmiselle mahdollista lasta saavuttaa, saatikka häntä pelastaa. Yhtä

-mieletöntä olisi ollut sitä yrittää, kuin hypätä suoraa päätä myllyn

-tuuttiin. Joukko tunkeutui veden rajaan — ja hyppäsi taapäin, lähimpäin

-tukkien ponnahdellessa heitä vastaan. Paitsi Walley Johnsonia. Hän

-hyppäsi umpimähkään lähimmille pölkyille, mutta suistui sekaan

-päistikkaa. Kymmenkunta hellittämätöntä kättä veti hänet kuitenkin

-takaisin, vaikka hän hurjasti tappeli vastaan.

-

-Samalla kuin Johnson putosi, kuului rannalta mölisevä raivon ja

-tuskan huuto; sitten Puna-McWhan kookas hahmo ampui ohi, hypäten

-kauas tukeille. Poikki kammottavan myllerryksen hän hyppi sinne ja

-tänne ihmeen varmoin jaloin. Hän saavutti pystyyn painuvan pölkyn,

-josta Ruusa-Lilja yhä piti kiinni. Tarttui tytön mekkoon. Pisti hänet

-kainaloonsa kuin tilkkunuken. Sitten kääntyi ja hetkisen tasapainoaan

-punnittuaan hyppeli takaisin rantaa kohti.

-

-Puhkesi suuri ihmettelyn ja ihastuksen huuto — silmänräpäyksessä

-vaietakseen, kun McWhan tiellä pölkky nousi pystyyn ja paiskasi hänet

-taapäin. Syvään, hirmuisten jauhettavien pyörteeseen hän upposi.

-Mutta yli-inhimillisiltä näyttävin voimin taas pääsi ylös, ponnisti

-vettä valuen jaloilleen ja loikki edelleen pitkin, erehtymättömin

-harppauksin. Tällä kertaa ei huudettu. Miehet odottivat kurkku kuivana.

-He näkivät hänen punakkain kasvojensa kääntyneen liituvalkoisiksi.

-Parin jalan päässä rannasta pölkky, jolle hän oli hypännyt, nytkähti

-syrjään vähää ennen kuin hän sen saavutti; ilmassa käännähtäen, niin

-että lapsi pelastui, hän putosi sen poikki kyljelleen pyörryttävällä

-voimalla. Samalla kuin hän kaatui, hyppäsivät päällikkö ja Brackett

-ja pari muuta miestä vastaan. He saavuttivat hänet miten kuten

-ja täynnään ruhjevammoja, joita eivät huomanneetkaan, saivat

-kiskotuksi hänet kalliin taakkansa kanssa kouristavasta hornasta

-maalle turvaan. Koskettaessaan jaloillaan kovaa maata McWha vaipui

-törmälle tunnottomana, mutta pitäen yhä Ruusa-Liljaa niin lujasti

-käsikoukussaan, ettei lasta tahdottu irtikään saada.

-

-Ruusa-Lilja värisi kauhusta, kun hänet maasta nostettiin, mutta

-oli muutoin aivan terve. Kun tyttönen näki McWhan makaavan siinä

-liikkumatta, silmät kiinni ja valkoiset huulet raollaan, riuhtoi

-hän vimmatusti alas päästäkseen. Hän juoksi ja heittäysi maahan

-pelastajansa viereen, otti hänen suuret valkoiset kasvonsa pienten

-kätöstensä väliin ja alkoi häntä suudella. McWha vähän päästä avasi

-silmänsä ja kohottautui suuren suurella ponnistuksella toisen

-kyynärpäänsä varaan. Hän näytti olevan hetkisen hämillään katsellessaan

-ympärillään seisovia miehiä. Sitten hän katsoi alas Ruusa-Liljaan,

-häveliään hellästi hymyillen ja vetäisten tyttöä hiljaa puoleensa.

-

-»Olen oikein — iloinen — että sinä -» hän alkoi tuskallisella

-ponnistuksella. Mutta ennenkuin hän sai lausetta päätetyksi, raukesivat

-hänen silmänsä ja hän vaipui takaisin hytkähtävällä läähähdyksellä.

-

-Jimmy Brackett sieppasi maasta Ruusa-Liljan huolimatta hänen itkuistaan

-ja vastusteluistaan ja kantoi hänet pois pirttiin.

-

-

-

-

-MELINDY JA ILVEKSET.

-

-

-Helmikuun paksu, verkalleen karttuva lumi oli laidunpalstalla

-haudannut alleen joka kannon ja näkymättömiin verhonnut pienen,

-yksinäisen raivion noin näin kulkevat aidat. Kylätie oli tukkoutunut

-kerrassaan olemattomaksi. Hirsimökkikin mataline kattoineen ja ainoine

-savupiippuineen oli puoleksi lumeen vajonnut, sitä jo kertyi sen kolmen

-vähäisen akkunan alempien ruutujen eteen.

-

-Hirsinavetasta ja vajasta, jossa puita ja ajoneuvoja säilytettiin,

-ei kohonnut kimaltelevan ja matala-aaltoisen valkoisen pinnan päälle

-paljon muuta kuin lumitaakkaisten kattojen mustia räystäitä.

-

-Pihan keskellä pieni kaivon katos, joka malliltaan oli kuin isoisän

-kellokaappi, kantoi kiireellään paksua valkoista hankihattua, ja sen

-ympärillä oli juomuinen, epäsäännöllinen jääiljanne, joka vähitellen

-oli kohonnut melkein juottokaukalon reunaan saakka. Mökin ovesta

-navetan oveen ja enimmäkseen muualtakin pihamaasta ja varsinkin päivää

-kohti antavan vajan edustalta lumi oli tallattu kovaksi ja peittynyt

-lastuihin ja olkiin.

-

-Täällä tungeskeli ilkkuvassa auringonpaisteessa neljä valkoista

-lammasta, ja näiden vieressä puolikymmentä kanaa ja punainen

-shanghai-kukko kuopieli ruuhkia. Navetan matala ovi oli huolellisesti

-suljettu, lehmää ja hevosta kun oli suojeltava purevalta pakkaselta —

-josta taas lampaat paksuine villaturkkeineen eivät näyttäneet paljoa

-välittävän.

-

-Mökissä oli vanhanaikuinen korkea rautaliesi helloineen lämmitetty

-niin kuumaksi, että tummaa punahehkua jo alkoi toisin paikoin

-kuumottaa, ja oli lämmin kuin kesällä. Pöydän ääressä seisoi hoikka

-tyttö, kalpeakasvoinen, vaaleahiuksinen, ja tarmokkaasti vaivasi

-tatarjauhoista piirastaikinaa. Hänen hoikat nuoret käsivartensa olivat

-jauhossa, ja niin oli otsakin, hän kun tuon tuostakin pyyhkäisi hiuksia

-silmiltään käsivarttaan hät’hätää ylöspäin heilauttaen.

-

-Lieden toisella puolella, niin lähellä sitä, että ryppyiset

-kasvot kuumuudesta punoittivat, istui jykevä vanha vaimo vankassa

-keinutuolissaan ja kutoi sukkaa. Kiivaasti, malttamattomasti hän kutoi,

-ikäänkuin vihoitellen sitä, että hänen voimallisten vanhojen sormiensa

-täytyi tyytyä niin joutavaan työhön.

-

-Vieressään olevan akkunan yhden ruudun kirkkaasta kohdasta — kohdasta,

-jossa sisäpuolen lämpö oli voittanut ulkopuolen pakkasen, — hän

-terävään, levottomasti katseli pihan poikki sitä paikkaa, mihin tie,

-tuo ainoa yhdysside heidän ja kyläkunnan välillä, oli näkymättömiin

-peittynyt.

-

-»Tänään on kulunut viikko, Melindy», hän sanoi syyttävän suuttumuksen

-äänellä, »siitä kuin tästä on hevosta kulkenut; ja vielä kuluu

-toinenkin, ennenkuin saavat tien auki!»

-

-»Niin kyllä, mummo», vastasi tyttö, vaivaten taikinaansa

-levottomuudella, joka riiteli äänensävyn rattoisuutta vastaan. »Mutta

-mitä sillä on väliä? Kyllä me täällä yhden kuukauden toimeen tulemme!»

-Puhuessaan hänkin kuitenkin loi umpeentuiskunneelle tielle ikävöiviä

-katseita. Hän kaipasi tiukujen ääntä ja ikävöitsi pientä retkeä kylille.

-

-Metsän reunasta mökin toiselta puolelta, navetan ja vajan katon

-peitossa sisälläolevain tarkoilta silmiltä, hiipi sillävälin kaksi isoa

-harmaata, kissamaista petoa, vatsa lunta hipoen.

-

-Leveät, pehmeäkäsnäiset käpälät kannattivat niitä tuulen tuivertamalla

-hangella kuin lumikengät. Niiden tupsulliset korvat olivat hörössä,

-kaikkia outoja ääniä varoen. Ei neljänkään tuuman mittainen kumma

-typöhäntä, joka on kuin poikki purtu, tempoili kiihkosta. Isot,

-pyöreät, kalpean vihertävän keltaiset silmät vilkuivat joka askelella

-varovaisesti puoleen ja toiseen, terät pystyiksi mustiksi rihmaraoiksi

-kavenneina häikäisevässä päivänpaisteessa.

-

-Ilveksille oli kovin vastenmielistä kulkea leveän laitumen poikki

-keskipäivällä, mutta nälkä oli pannut ne niin ahtaalle, että ne

-mistään välittämättä olivat heittäneet varovaisen sukunsa tavat ja

-arkailut. Nälkä oli saanut nämä kaksi yhdessä metsästämään siinä

-toivossa, että ne yhdessä voisivat kaataa semmoisia otuksia, joiden

-voittamiseen yksi oli liian heikko. Nälkä se oli voittanut niiden

-metsäläisvihamielisyyden ihmisen läheisyyttä vastaan ja saanut ne yön

-pimeydessä hiiviskelemään navetan ympärillä ja himokkaasti vetämään

-nenäänsä lammasten lämmintä hajua, jota huokui kömpelötekoisen oven

-raoista.

-

-Lumiverhoisten oksien alta väijyen ne olivat huomanneet, että lampaat

-vain päiväsaikaan pääsivät ulos kömpelön oven takaa turvallisesta

-tyyssijastaan. Ja unohtaen kaiken muun nälän tuimain tuskain vuoksi

-molemmat pedot kulkivat laitumen aaltoilevan rinteen poikki suoraan

-navettaa kohti.

-

-Muutaman minuutin kuluttua pihasta kuului kanain hurjaa rääkymistä ja

-kaakatusta, jota seurasi jalkain töminä ja hätääntynyt määkiminen.

-Eukko kohottihen tuolissa pystympään, mutta vaipui paikalla takaisin,

-kasvot tuskan väänteissä, hän kun oli leinin rikkoma. Impi pudotti

-lattialle kauhan ja hyökkäsi pihanpuoleiseen akkunaan. Hänen kalpeat

-kasvonsa kävivät kauhusta vielä kalpeammiksi, sitten lensivät

-vihasta ja säälistä punaisiksi; ja tuima tuli leimahti hänen suuriin

-sinisilmiinsä.

-

-»Ilveksiä!» hän huudahti, siepaten kauhan lattialta ja ovea kohti

-syöksyen. »Ja ne ovat ottaneet yhden meidän lampaistamme! Voih, voih,

-ne repivät sitä!»

-

-»Melindy!» huusi eukko terävällä käskyäänellä — semmoisella

-pakottavalla äänellä, että tyttö paikalla tahtomattaankin pysähtyi.

-»Heitä tuo kelvoton kauha ja ota pyssy!»

-

-Tyttö heitti kauhan, kuin olisi se hänen sormiaan polttanut, ja

-katsoi epäröiden suurta hirsiseinällä riippuvaa haulikkoa. »Minä en

-osaa ampua!» hän huudahti, päätään ravistaen. »Minä pelästyisin siitä

-kuoliaaksi!»

-

-Mutta samassa kuin nämä sanat hänen suustaan pääsivät, syntyi pihassa

-uusi jalkain töminä ja hätämeteli. Impi sieppasi käteensä pienen

-pitkävartisen kirveen, joka ovipielessä nojasi seinää vasten, paiskasi

-oven selki selälleen ja surkuttelevin »voih! voih!» huudoin lensi

-rakkaitten lampaittensa avuksi.

-

-»Onko tässä maailmassa nähty?» mutisi vanha eukko, mielenliikutuksen

-ja suuren mielihyvän kuvastuessa hänen kasvoistaan. »Pelästyy pyssyä

-kuoliaaksi — ja lähtee yksin ilveksiä vastaan tappelemaan!»

-

-Ja tuskallisin ponnistuksin hän alkoi nykiä itseään ja isoa tuoliaan

-lattian poikki etsien paikkaa, josta hän sekä voisi siepata pyssyn että

-nähdä pihalle ovesta, joka oli jäänyt selko selälleen.

-

-Kun Melindy hyökkäsi pihaan, sydän säälistä palaen turvattomia lampaita

-kohtaan, näki hän yhden kiherävillaisen uhrin jo kaadettuna, ääneti

-sätkien veren tahraamalla lumella, ja suuren ilveksen sen päällä

-kyyryssä, kääntäen impeä kohden kalpeat silmänsä, jotka paloivat raivon

-tulta siitä, että sen ateriaa häirittiin.

-

-Muut lampaat olivat uponneet pääsemättömiin kaivon taa syvään lumeen

-— yhtä lukuun ottamatta. Tämä yksi, joka ilmeisestikin oli tullut

-laumasta erotetuksi ja päässyt pakenemaan juottokaukalon toiselle

-puolelle, ennenkuin julma vainolainen sen kiinni sai, ei ollut mökin

-ovesta kuin kymmenkunnan askeleen päässä. Se oli juuri sortumaisillaan

-kuonolleen, epätoivoisesti määkäisten, toisen ja suuremman ilveksen

-sen selässä kyyröttäessä ja ahnaasti paksun suojaavan villan läpi

-tapaillessa sen kurkkua. Tavallisissa oloissa immyt oli arka, kuten

-hänen pienistä kalpeista kasvoistaan ja lempeistä sinisilmistään

-näkyikin. Tässä hädässä kuitenkin jonkinlainen säälin raivo vei kaiken

-pelon hänen sydämestään.

-

-Ikäänkuin ilmasta iskevä suuri lintu, hameen helmat perässä liehuen,

-hän hyökkäsi ison kissaeläimen kimppuun ja kirveellään iski salaman

-nopean iskun sen päätä tavoitellakseen. Kirves hänen heikossa

-kourassaan kääntyi, niin että lappea terän sijasta sattui petoon.

-

-Jonkun verran huumautuneena peto hellitti irti lampaasta ja

-pelästyksestä sähähtäen putosi lumelle, ja verta vuotaen, vaikk'ei

-kuolettavasti haavoitettuna, pääsi määkivä uhri juoksemaan muuta laumaa

-kohti, joka tyhmän saamattomana kahlasi kolmea jalkaa syvässä pehmeässä

-lumessa.

-

-Samassa saaliinsa menettänyt ilves jo toipui ja kääntyi impeä vastaan

-niin uhkaavasti äristen, ettei tämä uskaltanut jatkaa hyökkäystä, vaan

-kirves valmiina seisahtui hyökkäystä torjumaan.

-

-Muutaman sekunnin he näin katselivat toisiaan, tyttö ja peto.

-Sitten pedon kalpeat silmät horjahtivat sinisten ihmissilmäin

-vakaan hallitsevan katseen edessä; ja sylkien ja äristen ja kaiken

-päälle käheästi rääkäisten iso kissaeläin hyppäsi syrjään ja hiipi

-kaivonkatoksen taa. Seuraavassa tuokiossa se taas oli lammasten seassa,

-jotka yhä tunkeilivat yhteen, kykenemättä taistelemaan.

-

-Jälleen impi hyppäsi apuun; ja sen ensimäisen pelon hätkähdyksen

-vuoksi, joka oli häneltä riistänyt ensimäisen voiton edut, hänen

-kostava kiukkunsa nyt oli ankarampi ja varmempi entistään. Tällä

-kertaa hän vihollisen kimppuun hyökätessään vaistomaisesti päästi

-raivon kiljauksen, läpitunkevan ja luonnottoman. Kuullessaan tämän

-odottamattoman äänen ilves menetti rohkeutensa, vaikka olikin raivosta

-ja nälästä niin hurjana.

-

-Nähdessään immen melkein ylitseen kallistuvan se mahtavalla

-loikkauksella ponnahti taapäin, töin tuskin välttäen kirveen kostavan

-iskun, ja syöksyi takaisin vajan edustalle, jossa naaras nyt ahnaasti

-raasti ja söi helppoa saalistaan.

-

-Vaikka ensimäinen uhri jo oli kaikista kärsimyksistään päässyt, eikä

-enää sankaruuteen kiihoittanut enempää kuin sama verta lampaan paistia,

-oli immen veri liian kuumana voitokkaasta suuttumuksesta, jotta hän

-olisi vähääkään kiinnittänyt huomiota niin vähäpätöiseen seikkaan. Hän

-oli voittaja. Hän oli lannistanut vihollisen katseen ja ajanut sen

-pakoon. Toisen uhreista hän oli pelastanut. Toisen puolesta hän aikoi

-kostaa.

-

-Pelkonsa voittaneen lujalla rohkeudella, hysteerisellä uhkauksen

-huudolla hän nyt hyökkäsi molempien ilvesten päälle karkoittaakseen ne

-saaliin kimpusta.

-

-Se tilanne, joka häntä nyt kohtasi, oli kuitenkin edelliseen verraten

-kokonaan muuttunut. Molemmat ilvekset olivat nyt yhdessä ja tietoisina

-liiton voimasta, jonka ne olivat tappelua varten tehneet. Ne olivat

-nälästä vimmoissaan — muutoin ne eivät tietenkään olisikaan uskaltaneet

-tulla ihmisen vaarallisille kartanoille.

-

-Sitäpaitsi ne puolustivat oman käsityksensä mukaan laillista saalistaan

-— ne olivat asemassa, jonka puolesta metsän kaikki saalistavaaniva

-kansa taistelee melkein vaikka mimmoista vastustajaa vastaan.

-Nähdessään oudon vastustajansa lähestyvän, ne nostivat pystyyn kaikki

-selkäkarvansa ja häntätyngät pörhistyivät kuin lampunlasi-harjat,

-korvat olivat niuhassa pitkin kalloa ja yhteen ääneen ne ärhentelivät

-uhmaansa. Sitten ne, ikäänkuin yhteisestä aikeesta, kääntyivät pois

-saaliistaan ja varkain hiipivät impeä vastaan.

-

-Ne eivät pitäneet hänen sinisilmäinsä vakaasta valosta, mutta joku

-vaisto niille sanoi, että tämä ihminen oli nuori ja hermoiltaan

-heikko. Tämä niiden odottamaton temppu sai immen siihen paikkaan

-pysähtymään äkkiä epäröiden, taistella vaiko paeta. Samassa ilveksetkin

-pysähtyivät, kyyristyivät maahan ja kiihkeästi väijyivät, kynnet

-kovaksi tallattuun lumeen syvään upotettuina, voidakseen sitä

-voimallisemmin silmänräpäyksessä hypätä mille taholle tahansa.

-

-Rampa vanha eukko ei sillävälin ollut hänkään tahollaan ollut

-toimetonna. Rohkealuontoisena ja vaivastaan huolimatta yhä jäntevänä

-hän oli saanut raskaan tuolin ja oman vankan ruumiinsa painon

-siirretyksi koko tuvan permannon poikki. Ollen aivan oven edessä

-hän oli nähnyt melkein kaikki, mitä tapahtui; ja hänen urhoollinen

-vanha berserkkisydämensä paisui ylpeydestä, kun hän näki tämän heikon

-lapsen rohkeuden. Siihen saakka hän oli kohdellut häntä jonkinlaisella

-hellällä pilkalla.

-

-Nackawickin ja Vähän Joen Griffisit olivat aina olleet kookkaita

-miehiä, jänteviä ja rotevia, ja naiset pitkiä ja vereviä; ja tämä hento

-sinisilmäinen tyttö oli hänestä aina tavallaan saattanut suvun häpeään.

-Mutta pian hän nyt älysi, että luonteen ryhti se on pääasia.

-

-Tällä henkeäsalpaavan jännityksen hetkellä, kun hän näki Melindyn ja

-molempien suurien petojen näin katsovan toisiaan silmästä silmään

-tahtojen elämän- ja kuolemankamppailussa, hänen sydäntään viilsi hurja

-pelko. Hän sai sen vavahduksissa noustuksi melkein suoraksi ja täten

-käsiinsä ison haulikon, jota hänen poikansa, vaikka itse oli tätä nykyä

-tukkitöissä, aina piti ladattuna. Virittäessään hanan ja laskeutuessaan

-takaisin tuoliinsa hän huusi läpitunkevalla äänellä:

-

-»Älä liikahda askeltakaan, Melindy! Minä ammun!»

-

-Impi ei liikahuttanut jäsentäkään, vaikka hän kauhusta kalpeni kovaa

-pamausta, jonka kohta piti hänen korviinsa koskea. Mutta molemmat

-ilvekset käänsivät päätään ja kiinnittivät silmäinsä kalpean

-tuijotuksen olentoon, joka istui tuvan ovessa.

-

-Siinä samassa tuiskahti punaista tulta, pöllähti savua ja kuului kauhea

-pamaus, jonka olisi luullut särkevän tuvasta joka ruudun. Isompi

-ilveksistä kellahti paikalla selälleen eikä liikauttanut sen koommin

-jäsentäkään, sen olivat siihen paikkaan lopettaneet susihaulit, joilla

-Jake oli pyssyn ladannut. Toinen, jota hauli vain oli sipaissut,

-hypähti rääkäisten ilmaan, sitten kääntyi ja juoksi lumen poikki

-henkensä edestä, laukaten kuin pelästynyt kissa.

-

-Ylpeästi hymähtäen vanha eukko asetti savuavan pyssyn seinää vasten

-ja suori myssynsä. Melindy seisoi jäykkänä ehkä puolen minuuttia,

-tuijottaen kuolleeseen ilvekseen. Pudottaen sitten kirveen maahan hän

-pakeni tupaan, heittäysi polvilleen, kasvot isoäitinsä helmaan kätkien,

-ja puhkesi hillittömään itkuun.

-

-Vanha eukko katsahti häneen hieman hämmästyneenä ja hellästi, silitteli

-hänen vaaleita kähäriä hiuksiaan sanoen: »No kaikkia! Mitä turhista!

-Vaikka sinä oletkin tuommoinen pieni pellavatukka, niin on sinussa

-oikea luonto, oikea luonto sinussa on, Melindy Griffis. Ylpeä minä olen

-sinusta, ja ylpeä on isäsikin, kun minä kerron hänelle tämän.»

-

-Sitten hän, tytön yhä itkiessä ja hänen hentojen olkapäittensä

-nyyhkytyksestä hytkyessä, kallisti hänen puoleensa tuimat vanhat

-kasvonsa ja kävi hellän huolestuneeksi.

-

-»No kaikkia!» hän taas mutisi. »Ei ole sinulle terveellistä noin itkeä,

-kultaseni. Eikö sinun olisi parempi tehdä piiraat valmiiksi, ennenkuin

-taikina menee pilalle?»

-

-Näin painavilla syillä vaadittuna tyttö nousi ylös, vaikka hän tiesi

-yhtä hyvin kuin hänen isoäitinsäkin, ettei ollut mitään välitöntä

-vaaraa taikinan pilautumisesta, lyhyeen naurahtaen pyyhkäisi käden

-selkäpuolella silmänsä, sulki oven, otti pöytälaatikosta toisen kauhan

-ja ryhtyi reippaasti jatkamaan keskenjäänyttä työtään, piiraita

-leipomaan. Ja lampaat tukkivat taas yhteen, verkalleen selviydyttyään

-kaivon takaa paksusta lumesta, seisoivat pää kumarassa keskellä pihaa

-ja pelokkaina katselivat hervotonta ruumista, joka makasi vajan edessä.

-

-

-

-

-ROUVA GAMMITIN PORSAS.

-

-

-»Minä olen tullut lainaamaan teidän pyssyänne!» sanoi rouva Gammit,

-ilmestyen äkkiä kaikessa itsetietoisuudessaan vajan avoimeen oveen,

-jonka pielessä Joe Barron istui valjaitaan korjaamassa. Eukolla oli

-yllään lyhyt kotikutoinen pumpulihame ja tumpura liivi; vetelä punainen

-pumpulihilkka, joka oli työnnetty kauas taapäin hikoilevalta otsalta,

-laski valloilleen itsepäisiä tukkoja hänen jäykistä raudanharmaista

-hiuksistaan.

-

-»Mitäs _te_ teette pyssyllä, rouva Gammit?» kysyi takaliston mies,

-nostaen häneen hämmästymättä silmänsä. Hän ei tosin ollut nähnyt rouva

-Gammitia kolmeen kuukauteen; mutta kaiken aikaa hän oli tiennyt,

-että eukko, hänen lähin naapurinsa, eleli mökissään vuorenselänteen

-toisella puolella, ei sen etäämpänä kuin seitsemän tai kahdeksan mailia

-linnuntietä.

-

-»No kun ne karhut!» eukko selitti. »Ne alkavat olla hieman liian

-hävyttömiä siellä minun puolellani. Niiden kanssa ei tule enää toimeen.

-Öisin ne käyvät puutarhassa penkomassa. Ja ovat syöneet minun valkoisen

-tupsupään kanani, ja kaikki munat, joista ensi maanantaina olisi tullut

-poikaset. Ja ankan ne ovat vieneet. Ja viime yönä kävivät porsasta

-ottamassa.»

-

-»Mutta sitäkö ne eivät saaneet, vai?» kysyi Joe Barron myötätuntoisesti.

-

-»Eivät, herra Barron!» vastasi rouva Gammit varmasti. »Eivätkä saa

-vastakaan! Mutta kovin ne sen pelästyttivät, nuuskien kaikki paikat

-lätin ulkopuolella, kun koettivat sisään päästä. — Minä olen kuullut,

-että ne ovat kovin sianlihan ahnaita. — Porsas kun alkoi kiljua, niin

-että minä siihen heräsin; ja minä akkunasta huusin niille. Minä näin,

-kun yksi iso musta junkkari juoksi tiehensä navetan taa. Minulla kun ei

-ollut muuta asetta kuin varsiluuta, niin se pääsi menemään. Mutta ensi

-yönä kai minä sen saan, jos te lainaatte minulle pyssyänne.»

-

-»Kyllä vain», myönteli mies, laskien kädestään häntävyön, jota hän

-parhaillaan korjasi. »Olettekos te koskaan pyssyllä ampunut?» hän äkkiä

-kysyi, lähtiessään pihan poikki asetta tuvasta ottamaan.

-

-»Enkä voi sanoa, että olen» vastasi rouva Gammit, harmin värähdys

-äänessään. »Mutta siitä päättäen, minkälaiset miehet sillä osaavat

-ampua, ei se taida olla vallan mutkikasta oppia.»

-

-Joe Barron nauroi ja lähti asetta hakemaan. Hän täydelleen luotti

-vieraansa kykyyn tulla toimeen omin päin ja oli jotenkin varma

-siitä, että karhut vielä saisivat katua, kun olivat yrittäneet eukon

-turvattomuudesta hyötyä. Kun hän palasi pyssyineen — se oli vanha

-suustaladattava haulikko, hyvin isoreikäinen — otti eukko sen vastaan

-kevyen huolettomasti ja kantoi sitä kuin varsiluutaa. Mutta kun

-omistaja hänelle tarjosi ruutisarvea ja pientä susihaulipussia, epäröi

-eukko.

-

-»Mitäs _niillä_ tehdään?» hän kysyi.

-

-Joe Barron kävi totiseksi.

-

-»Rouva Gammit», hän sanoi, »minä tiedän, että te pystytte melkein

-kaikkeen, mihin mieskin — ja ehkäpä paremminkin. Mutta te ette ole

-_kasvanut_ metsissä, ettekä te kai luule osaavanne pyssyä käyttää sillä

-hyvällä vain, että saatte sen käteenne. Semmoisille ihmisille, jotka

-ovat kasvaneet kaupungissa, niinkuin te, on _kerrottava_, kuinka sitä

-on käsiteltävä. Tämä pyssy nähkääs ei ole _ladattu_. Ja tässä ovat

-ruuti ja susihaulit, joilla se ladataan. Ja tässä nallit» hän lisäsi,

-ottaen housuntaskustaan pienen ruskean peltirasian, jossa oli nalleja.

-

-Rouva Gammit häpesi tietämättömyyttään, mutta oli samalla hyvillään

-siitä, kun häntä moitittiin kaupunkilaisuudesta. Tämä syytös

-kaupunkilaisesta taitamattomuudesta oli kovin imartelevaa hänen

-kotikauppalalleen Burdille ja sen seitsemälle lautatalolle ja yhdelle

-kulmapuodille.

-

-»Ehkä on parasta, kun näytätte, kuinka se ladataan, herra Barron»,

-eukko myönsi varsin säyseästi. Ja hänen terävät harmaat silmänsä

-katsoivat joka seikan, kun mies pani kovat tukot ruudin päälle,

-susihaulien päälle taas vain kevyen, ja näytti hänelle, mihin hänen oli

-nalli pantava, kun hän oli valmis vaatimaan pyssyä tekemään tehtävänsä.

-

-»Ja sitten», hän lopuksi sanoi, nostaessaan pyssyn olalleen ja

-sihdatessaan piippua pitkin, »kaippa te lopun tiedättekin. Toinen

-silmä vain pannaan kiinni ja katsotaan jyvä karhun päälle, ja antaa

-sen sitten saada — esimerkiksi vähän lavan taa! Niin kyllä _se_

-karhu lakkaa porsaan lihaa kärttämästä ja puutarhakasveja samaten.

-Ja muistakaa, rouva Gammit, tähän aikaan vuodesta se on kovin lihava

-mustikoista ja oikein parasta laatua paistia itsekin, ellei se ole

-_liian_ vanha ja sitkeä.»

-

-Rouva Gammit astui kotiapäin pyssyineen halki helteisten, hiljaisten

-metsäin — pyssyä hän yhä kantoi kuin varsiluutaa — eikä häntä vähääkään

-epäilyttänyt, etteikö hän nyt ollut mahdollinen vastustamaan ja

-voittamaan pelättävintä koko metsän heimosta. Hän luotti itseensä —

-eikä vain hänen kotikauppalansa Burd, vaan yleensä koko takalistokin

-oli siinä luulossa, että hänellä oli siihen syytä. Ainaisessa

-työntouhussaan hän ei ollut koskaan joutunut hankkimaan miehen

-kaltaista ylellisyysesinettä; mutta kunnianimityksen »rouva» hän

-siitä huolimatta oli saanut jo varhain tunnustukseksi runsaasta ja

-luottavasta yksilöllisyydestään ja kyvystään tulla omin neuvoin

-toimeen, olipa asia mikä tahansa. Sanoa häntä neidiksi, sehän olisi

-ollut suora loukkaus sopivaisuutta vastaan. Kun hän kuudenkymmenen

-ikäisenä peri ainoalta veljeltään, paatuneelta vanhaltapojalta,

-pienen maatilan, joka oli erämaan sydämessä, nelisenkymmentä mailia

-lähimmästä kyläkunnasta, ei kukaan epäillyt, etteikö hän kykenisi

-takalistonasukkaan ja uudisraivaajan osaa täyttämään. Arveltiin sinne

-ja tänne, että elleivät takalisto ja rouva Gammit jostakin tärkeästä

-kohdasta sopisi, niin sen pahempi takalistolle.

-

-Ja tosiaan olikin kaikki käynyt kuin voideltu puolenkolmatta vuotta.

-Yksinäisyys ei ollut milloinkaan huolestuttanut rouva Gammitia, joka

-aina parhaiten tyytyi omaan seuraansa — varsinkin kun se seura hänen

-mielestään oli ainoa, johon hän saattoi luottaa. Sitten hänellä oli

-nuori härkäparinsa hyvin ikeeseen opetettu; kirjava lehmä, jonka

-toinen sarvi oli ylös, toinen alas kääntynyt; harmaan keltainen

-kissa, jonka kanssa hän eli molemminpuolisen suvaitsevaisuuden

-ehdoilla; kalkkunakukko ja kaksi naaraskalkkunaa, joista hänellä

-oli suuret toiveet; valikoima kanoja, mustan ruskeita, valkoisia,

-punaisia ja pilkullisia; lihava ankka, joka ei siilien saakka ollut

-tuottanut hänelle muuta kuin pettymyksiä; ja valkoinen porsas, joka

-oli hänen ylpeytensä. Oliko ihme, ettei hän koskaan tuntenut itseään

-yksinäiseksi, kun oli niin paljon hyviä tuttuja, joiden kanssa puhua.

-Sitäpaitsi olivat erämaan voimat ensi hetkestä pitäen eläneet hänen

-kanssaan sovinnossa, nähtävästi hyvin älyten, että hän oli vaimo, joka

-aikoi kulkea omia teitään. Saloseudun oikulliset ja käsittämättömät

-alkukesän hallat olivat jättäneet koskematta hänen kalliin

-puutarhatilkkunsa; kaalimato ja muut tuhotoukat olivat hommanneet

-jossakin muualla; varhaisimmat kananpoikueet olivat säilyneet taudilta;

-ja mitä villikissan, portimon, ketun ja skunkin tavanmukaisiin

-tihutöihin tulee, niin oli hän kaikista näistä suoriutunut niin

-voitollisesti, että hän jo alkoi luulla sulaa hyvää onneaan kaikkein

-hienoimmaksi metsätiedoksi. Ei tosiaan ollut tapahtunut mitään, joka

-olisi riidellyt hänen erehtymättömyyttään vastaan, ei kerrassaan

-mitään, ennenkuin hän sai kokea, että karhut alkoivat hänen asioihinsa

-sekaantua.

-

-Juttuun ei tietenkään ollut sekaantunut muuta kuin yksi karhu;

-mutta tämä sattui olemaan ylen valpas, harras ja ovela, eikä ole

-vähääkään ihmettelemistä, että se rouva Gammitin kiukustuneessa

-mielikuvituksessa oli jakaantunut moneksi. Kertoessaan Joe Barronille

-»karhujen käyneen niin hävyttömiksi, ettei niiden kanssa enää tullut

-toimeen», hän ei voinut aavistaakaan, että niitä olikin vain yksi

-yksinäinen, näivettynyt, vähän koin syömä eläin, jolle kokemus ja

-ikä olivat monet koukut opettaneet. Tällä karhulla sattui olemaan

-kasvatuksen edut, joita harvalle toiselle salon tallustajalle on

-suotu. Se oli viettänyt monta vuosikautta vankeudessa kaukana etelässä

-Quah-Davic-laakson kyläkunnissa. Sen jälkeen se oli viettänyt ikäviä

-aikoja kirppujen vaivaamassa, matkustavassa eläinnäyttelyssä, josta

-rautatieyhteentörmäys oli sen pelastanut sangen kohtuullisella

-kaupalla, toisen silmän hinnalla. Vankeudessa se oli alkanut syvästi

-kunnioittaa miehiä olentoina, jotka pyrkivät lyömään sitä nenälle

-ja loukkaamaan kovin kipeään, jos ei tehnyt, niinkuin he käskivät,

-ja joilla oli katseessa ja äänessä kohtalon käsittämätön, mutta

-vastustamaton valta. Naisia se sitävastoin oli tottunut tilaisuuden

-tullen ylenkatsomaan. Ne kirkuivat, kun se mörisi, ja juoksivat

-pakoon, kun se ojensi heitä kohti kämmenensä. Kuu se siis huomasi

-taas uuden kerran päässeensä metsän laajaan omaehtoiseen vapauteen

-ja veresti vanhoja unohdettuja taitoja, miten sitä piti omin neuvoin

-toimeen tulla, oli se kaukaa kiertänyt kaikki metsämiesten majat ja

-tukkilaisten ja uudisasukkaitten mökit. Mutta kun se taas, toiselta

-puolen, oli sattunut rouva Gammitin raiviolle ja pitkällisen ja

-varovaisen tarkastuksen jälkeen todennut, ettei siellä isännöitsevä

-olento ollut sen kummempi kuin yksi sitä hameväkeä, joiden oli tapana

-väristä sen möristessä, nuoli se leukojaan mieluisissa odotuksissa.

-Tässä vihdoinkin oli hänen mielensä mukainen tilaisuus – orjuuden

-lihapadat vapaudessa.

-

-Vanha karhu muisti siitä huolimatta varoakin. Se ei huolinut liian

-äkkiä eikä ehdottomasti luottaa kaiken hameväen vaarattomuuteen, ja

-— kuten se huomasi taajasta mustavatukka-pensaasta aidan takaa eukon

-perunoitaan mullatessa — rouva Gammitissa oli jotakin, joka ei oikein

-käynyt yhteen hänen hameittensa kanssa. Se oli pitänyt eukkoa kappaleen

-aikaa silmällä, ennenkuin tuli täysin vakuutetuksi siitä, että hän

-todella oli nainen. Sitten se oli tehnyt muutamia yöllisiä koeretkiä

-eukon puutarhaan, poimien nuoria omenakurpitsoja, jotka olivat rouva

-Gammitin erikoinen ylpeys, ja huomaten ne niin herkullisiksi, että se

-varmasti luuli jotakin nyt tapahtuvan. Mutta ei tapahtunutkaan mitään,

-rouva Gammit kun nukkui niin sikeästi; hänen suuttumustaan seuraavana

-aamuna mesikämmenen taas ei ollut sallittu nähdä.

-

-Tämän jälkeen mesikämmen kävi rohkeammaksi — vaikka tosin aina yön

-suojassa. Se oli nyt maistellut puutarhassa joka lajia — jälkien

-paljous sai rouva Gammitin vakuutetuksi siitä, että oli paljon

-karhujakin. Puutarhasta se lopulta oli uskaltanut lähteä pihaan ja

-navettaan. Tynnyrin puolikkaasta vajan nurkasta se oli sattuman

-kaupalla löytänyt valkotupsun kanaparan, joka uskollisesti hautoi

-muniaan. Säikähtämättä lintu-pahan urheata torumista ja sitä pientä

-ikävää, että höyhenet hampaihin tarttuivat, mesikämmen oli syönyt sen

-suurella mielihyvällä. Eikä kuitenkaan näkynyt, ei kuulunut rouva

-Gammitia, joka kaikesta suuttumuksestaan huolimatta ei voinut luopua

-sikeistä unistaan. Jos se olisi viitsinyt nähdä sen vaivan, että olisi

-palannut takaisin aamupuhteella, niin se olisi voinut todeta, ettei

-hyvä rouva suinkaan ollut asiasta mielissään, ja että pikapuoleen

-epäilemättä tapahtuisi jotakin, jos hän edelleenkin aikoi ottaa

-itselleen moisia vapauksia eukon puutarhassa. Ja sitten se oli löytänyt

-ankan — mutta _sen_ menetyksen rouva Gammit oli kestänyt tyynellä

-mielellä, arvellen, että tuo vain oli ollut hyvä keino päästä erilleen

-huonosta tavarasta.

-

-Vasta kuutamoöitten palattua karhu oli keksinyt valkoisen porsaan

-ja siten vihdoinkin joutunut katsomaan silmästä silmään perin

-pohjin sydäntynyttä rouva Gammitia. Heimonsa tapaan se tosiaan piti

-porsaanpaistista; mutta mieli kokonaan kiintyneenä puutarhan ja vajan

-helpompiin seikkailuihin se ei ollutkaan alussa huomannut navetan

-nurkkaan, parven alle rakennetun sikolätin runsaita mahdollisuuksia.

-Ansoja epäillen se ei alussa uskaltanut mennä sisään kapeasta tallin

-ovesta, leveiden pääovien ollessa suljettuina. Se oli pitänyt

-parempana nuuskia navetan ulkonurkkia sen oksaisen koivun alla, jossa

-ison kalkkunakukon oli tapana nukkua. Valpas ja varovainen vanha

-lintu tirkisteli sitä epäluuloisesti ja terävään toruen _kuit kuit_

-varoitti kaikkia, joita asia saattoi koskea; sillävälin kuin porsas

-ymmällään ja peloissaan oli noussut jalkeilleen pimeässä lätissään ja

-vaieten tuijottanut nuuskijaa lautain raoista. Malttinsa menettäen

-karhu lopulta oli saanut lautain reunan kynsiinsä ja koettanut repiä

-niitä irti. Mutta se ei saanut muuta lähtemään kuin muutamia isoja

-pirstaleita; tämä yritys ja sen aikaansaama kamala melu oli kuitenkin

-ollut liikaa valkoisen porsaan hermoille. Lätin pimeydestä oli alkanut

-kuulua korviavihlovaa kiljunaa ja karhu oli hämmästyneenä peräytynyt

-loitommalle.

-

-Ennenkuin se ennätti tointua ja uudistaa hyökkäyksensä, oli tuvan

-akkuna rämähtänyt auki. Valkoisen porsaan avunhuudot olivat voittaneet

-rouva Gammitin sikeät unet ja hän ymmärsi nyt, miten asiat olivat.

-»Menekkös siitä! senkin hylky!» hän oli vimmatusti kiljunut, kurkottaen

-päätään ja olkapäitään niin pitkälle ulos akkunasta, että oli vähällä

-tasapainonsa menettää koettaessaan puida kumpaakin nyrkkiään samalla

-haavaa.

-

-Karhu kun ei ymmärtänyt hänen haukkumisiaan, oli istahtanut ja

-leppoisesti kääntänyt ainoan silmänsä pörhöisiä harmaita hiustupsuja

-kohti, jotka jonkinlaisena sädekehänä ympäröivät rouva Gammitin

-neitseellistä yömyssyä. Sitten rouva Gammit, käsittäen toimen ajan nyt

-tulleen, oli juossut portaita alas kyökkiin, tarttunut ensimäiseen

-aseeseen, joka käteen sattui — se sattui olemaan varsiluuta —,

-paiskannut kyökin oven auki ja hyökännyt pihan poikki suuttumuksesta

-kiljuen.

-

-Kieltämättä hän oli koko kumma nähdä siinä kirkkaassa kuuvalossa,

-tarmokkaasti liikutellessaan vankkoja paljaita sääriään ohuen

-yöhameensa alla ja rajusti kieputtaessaan luutaa päänsä ympäri.

-Hetkisen mesikämmen katseli häntä ihmetellen. Sitten sen hermot

-pettivät. Epäilemättä tuo _oli_ nainen; — mutta ei aivan tavallista

-sorttia. Olikohan parempi olla varuillaan? Vastahakoisesti mörähtäen se

-oli kääntynyt ympäri ja paennut, arvonsa unohtaen. Ja se oli arvellut

-viisaimmaksi pysähtyä vasta sittenkuin ei enää kuullut rouva Gammitin

-mieltä järkyttäviä soimauksia, jotka räikeästi julistivat hänen

-voittoaan metsän juhlalliseen, hopeoituun hiljaisuuteen.

-

-Tämä porsasta uhkaava välitön vaara se tietysti oli nostattanut rouva

-Gammitin toimeen ja saanut hänet tallustamaan moisen pitkän matkan

-vuorten poikki Joe Barronin pyssyä lainaamaan. Huolimatta helposta

-voitostaan tässä erikoisessa tapauksessa hän oli täysin selvillä tämän

-karhun kämmenvoimista ja myönteli itsekseen, että jos sattuisi uusia

-ikävyyksiä, niin ei varsiluuta ehkä ollut aseitten parhaita. Mutta

-kun hänellä nyt oli pyssy ja hän tarkkaan muisti Joe Barronin ohjeet

-sen käyttämisestä, niin hän luuli ajavansa käpälämäkeen vaikka kuinka

-monta karhua, elleivät ne nimittäin kaikki tulleet samalla kertaa. Kun

-hänen mieleensä juolahti ajatus, että niitä ehkä tulisi samalla koko

-joukko, kävi hän sekunnin ajaksi levottomaksi, jopa tuumi tuoda porsaan

-yöksi tupaan ja käydä sotaa makuuhuoneensa akkunasta. Sitten hän muisti

-kuulleensa, etteivät karhut milloinkaan metsästä joukolla, ja hänen

-vähät pelkonsa hälvenivät. Hän päinvastoin alkoi oikein innolla odottaa

-yötä ja ottelua.

-

-Rouva Gammitin mielilauseita oli, ettei »odottavan pata vähällä kiehu»;

-ja seuraavan yön kokemukset sen kyllä selvään todistivat. Kyökin ovi

-raollaan hän istui vähän matkan päässä akkunasta. Itse piilossa ollen

-hän näki selvään poikki kuutamoisen pihan. Sangen hitaasti kuun pyörä

-nousi kalpealle kesätaivaalle, muutellen varjojen haahmoja sitä myöten

-kuin nousi. Mutta karhua ei kuulunutkaan. Rouva Gammit alkoi ajatella,

-jopa pelätäkin, että hän eilisellä tuittupäisyydellään oli säikyttänyt

-sen pois. Lopulta hänen haaveensa alkoivat käydä sangen sekaviksi.

-Hän nousi aivan oikoiseksi istumaan ja räpäytti tuimasti silmiään

-ollakseen varma siitä, että hän todella oli ilmi valveilla. Juurikuin

-hän oli tullut tästä täydelleen vakuutetuksi, pää vaipui hitaasti

-akkunalaudalle ja hän uinahti sikeään, poski pyssyn kylmää ruskeata

-piippua vasten.

-

-Niin aina, karhu oli sinä yönä kauan epäröinyt. Lopulta se kumminkin

-tuli. Kuu oli jo alkanut mäkeä laskea ja oli pihassa kääntänyt mustat

-varjonsa aivan toiseen suuntaan, kun se tuli. Se oli näihin mennen

-jälleen rohkaissut mielensä ja tullut vakuutetuksi siitä, että rouva

-Gammit _oli_ vain nainen. Haisteltuaan vielä kerran rakoja suuremmaksi

-varmuudeksi siitä, että porsas oli siellä, se meni ympäri tallin ovelle

-ja hiipi varovasti sisään.

-

-Kömpelön mustan haahmon ilmestyessä valoisaan oviaukkoon porsas huomasi

-sen. Sen sydän täyttyi aivan oikeutetusta kauhusta, joka paikalla tuli

-korviasärkevällä tavalla julkilausutuksikin. Tuo poru kuului niin

-hirveän kovalta neljän seinän välissä, että karhu tahtomattaankin

-peräytyi — ei tosin paon aikomuksessa, vaan tarkemmin tuumiakseen

-asiaa. Mutta sattuikin, että se, yhden ainoan silmän varassa kun oli,

-peräytyikin seinää vasten nojaavan rautaharavan vartta vastaan. Tuo

-ei tietenkään sopinut haravan rauhaan. Se kaatui karhun päälle ja

-puri sitä kuin vietävä selkälihoihin. Aivan suunniltaan säikähtyen

-mesikämmen kiiruimmiten peräytyi ulos kuutamoon tuumiakseen vähän

-enemmänkin näitä odottamattomia ilmiöitä. Ja sen siinä hommassa ollessa

-sävähti ovi auki pihan toisella puolella ja rouva Gammit pyssyineen

-hyökkäsi ulos.

-

-Karhu oli aikonut mennä muutamaksi minuutiksi navetan taa, voidakseen

-paremmassa rauhassa punnita tilannetta. Mutta nähdessään rouva Gammitin

-liehuvan hameen se alkoi harmistua. Se käsitti, että sen aikomuksia

-sopimattomasti häirittiin. Navetan nurkalla se koivun haaran alla

-seisahtui, nousi kintuilleen istumaan ja mörähti. Vanha kalkkunakukko

-kurkotti pitkälle hoikkaa kaulaansa ja mulkoili siihen, äreillä _kuit!

-kuit!_ varoituksilla suuttumustaan ilmaisten.

-

-Karhun asettuessa tähän päättävään ja uhkaavaan asentoon rouva

-Gammitkin vaistomaisesti pysähtyi. Ei niin, kuten hän olisi selittänyt,

-jos siinä olisi ollut ketään, kelle selittää, että hän olisi kynnen

-vertaakaan pelännyt, vaan hän muka tahtoi nyt koettaa Joe Barronin

-pyssyä. Nostaen pyssyn olalleen hän sulki toisen silmänsä, toisella

-katsoi tarkkaan piipun päässä olevaa jyvää ja veti liipaisimesta.

-Ei tapahtunut niin mitään. Laskien pyssyn poskeltaan hän loi siihen

-ankaran katseen ja huomasi nyt, että hän oli unohtanut virittää hanan.

-Hätääntymisen varjo hetkeksi pimitti hänen kasvonsa, kun hän huomasi

-tämän, ja hän loi terävän katseen karhuun nähdäkseen, oliko tämä

-huomannut hänen erehdyksensä. Ilmeisestikään se ei ollut. Se istui

-siinä yhä, killistäen häneen ilkeästi ainoalla pienellä silmällään.

-

-»Älä luulekaan pois pääseväsi, vaikka minulle sattui pieni vahinko!»

-mutisi rouva Gammit, sulkien hampaat että naksahti ja virittäen hanan,

-pyssyä jälleen olalleen kohottaessaan.

-

-Sattui kuitenkin niin, ettei Joe Barron ollut muistanutkaan kertoa

-hänelle, kumpi silmä se oli suljettava, ja rouva Gammit siis, niinkuin

-oli kylläkin luonnollista, sulki sen silmän, joka oli lähempänä pyssyä

-— ja nallia, joka nyt oli räjähtävä. Takatähtäimen hän niinikään jätti

-luvusta aivan pois. Hänen mielestään riitti se, että pyssyn suu näytti

-olevan karhun kohdalla. Ja näin hän mielestään sai otuksen kylläkin

-tarkkaan jyvälle, vaikka tähtäsikin hiukan liian korkealle. Sitten hän

-veti liipaisimesta.

-

-Tällä kertaa kaikki kävi niinkuin pitikin. Seurasi hirmuinen

-räjähdyksen pamaus ja eukko horjahti taapäin pyssyn ankarasta

-potkaisusta. Malttaen paikalla mielensä ja ylpeänä aikaansaamastaan

-suuresta äänestä hän kurkisti savun läpi, luullen näkevänsä karhun

-kuonolleen keikahtavan, henkensä heittäen. Sen sijaan hän kuitenkin

-huomasi karhun pään kohdalla koivussa vimmattua siipien pieksämistä.

-Ja sitten vanha kalkkunakukko putosi raskaasti maahan, yhden

-ainoan moittivan lutkutuksen päästäen, joka koski kipeästi rouva

-Gammitin korviin. Se olisi pudonnut aivan mesikämmenen päälle, ellei

-viimeksimainittu, mielen tasapainon kerrassaan menetettyään niin

-paljosta häiriöstä, olisi jo kapaissut käpälämäkeen, jotta pensaikko

-lakoili.

-

-Rouva Gammitin kasvoilla seurasi riemastusta hämmästys. Sitten hän

-punastui korvia myöten vihasta, paiskasi tihutyön tehneen pyssyn maahan

-ja tallasi sitä jaloillaan. Hän oli hyvin tehnyt osansa, sen hän tiesi,

-mutta tuo kehno pyssyhän se oli pettänyt. Niin, niin, hän olikin aina

-pitänyt niitä kelvottomina kapineina. Tämän jälkeen hän aikoi luottaa

-vain itseensä.

-

-Kalkkunakukko, se raukka, makasi siinä nyt aivan liikkumatta.

-Rouva Gammit kulki pihan poikki ja kumartui kovin pahalla mielellä

-maassa makaavan linnun yli. Hän oli niin pitänyt tuosta meluavasta

-itserakkaasta vanhasta linnusta, joka oli ollut oikein kuin seurana

-pihassa lutkutellessaan ja astua patsastellessaan, siivillä maata

-lakaisten, naaraitten muniaan hautoessa. »Kävipä tuo nyt kovin

-hullusti», hän mutisi linnulle kuin hautajaispuhetta pitäen, »kun

-sinun piti joutua tuon pyssy-hylyn tielle!» Muistaen sitten äkkiä,

-että linnusta lähti paljon helpommin höyhen sen ollessa vielä lämmin,

-hän kantoi hervottoman kalkkunan koivista pihan poikki, otti kyökistä

-kopan, istui kynnykselle kuutamoon ja alkoi murheellisena kyniä. Kuinka

-se oli komea ja raskas. Katsellessaan sen kookasta ruumista rouva

-Gammit miettiväisenä mutisi: »Kylläpä taidan kyllästyä kalkkunaan,

-ennenkuin saan tämän kaiken syödyksi!»

-

-Seuraavana päivänä rouva Gammit huolellisesti puhdisti pyssyn

-tomuliinalla, poistaen kaikki eilisen pahoinpitelyn merkit, ja asetti

-sen sitten astiakaapin taa seisomaan. Hän oli päättänyt tämän jälkeen

-käydä omia teitään ja sotia karhuja vastaan omilla aseillaan. Nyt hän

-ryhtyi mitä suurimmalla huolella pohtimaan, mitä teitä ja aseita hän

-käyttäisi.

-

-Todellisena naisena ja kunnon emäntänä hän pakostakin tuli ensimäiseksi

-ajatelleeksi kiehuvan veden rajattomia mahdollisuuksia ja kaikki

-muutkin keinot hiilihangosta väkevään pippuriin huomioon otettuaan,

-siihen tyytyi. Ei tietenkään ollut mahdollista pitää sitä aivan

-kiehuvana siihen hetkeen saakka, jolloin sitä tarvittiin; mutta

-julmasti hymähtäen hän arveli, että riittävän kuumana hän sen sittenkin

-säilyttäisi. Hän oli huomannut, että porsasta tavoittava karhu oli

-keksinyt, kuinka lättiin pääsi. Eukko oli varma siitä, että karhu

-palaisi porsasta tavoittamaan tultuaan kokeneeksi, etteivät kovat

-pamaukset tuottaneet ruumiillisia vammoja, ja että se tämän jälkeen

-olisi vielä entistäkin rohkeampi.

-

-Ja hän päättelikin tällä kertaa oikein, kun ei yleensä tuntenut

-karhuja. Useimmat karhut olisivat menettäneet rohkeutensa. Mutta tämä

-karhu erikoisesti oli tullut siihen kokemukseen, että kun miehet

-ryhtyivät hätyyttämään, niin luonnisti se heille liiankin hyvin.

-Mesikämmen oli selvään älynnyt, että rouva Gammit oli aikonut häntä

-hätyyttää. Eukon aikeista ei voinut olla epäilystä. Mutta ne eivät

-olleetkaan onnistuneet. Hän ei siis ollut mies, kuten karhu jo oli

-vähältä luullut, vaan toden teolla todellinen nainen. Se palasi

-takaisin seuraavana yönä ja oli lujasti päättänyt, etteivät mitkään

-kiljumiset, luudat, liehuvat hameet eivätkä räjähdykset saisi häntä

-säikyttää asiaansa ja porsaanpaistiaan heittämään. Se tuli varhain;

-eipä kuitenkaan sattunut tulemaan varhemmin kuin rouva Gammitin

-varustukset valmistuivat, sillä tämä oli tavalla tai toisella arvannut

-sen aikeet ja käyttänyt aikansa hyvin.

-

-Valkoisen porsaan lätti oli navetan nurkassa ja ullakon toisen pään

-alla. Aivan sen paikan päältä, josta karhun täytyi kiivetä ylös, jos

-mieli lättiin päästä, rouva Gammit oli ullakon permannosta ottanut pois

-useita löysiä lankkuja, joista se oli kyhätty. Tämän aukon ääreen hän

-jo iltayöstä oli varustautunut turvalliseen väijytykseen, vieressään

-kolme sankoa tulikuumaa vettä. Sangot oli kiedottu monenkertaisiin

-peittoihin, saaleihin ja heiniin, jott'eivät päässeet jäähtymään. Ja

-kaiken lisäksi hänellä oli käsillä heinähankokin, voidakseen sillä

-sysätä vihollisen alas jos se panisi pahakseen hänen hyökkäyksensä ja

-kiipeisi ullakolle juttua tekemään.

-

-Rouva Gammitia ei ehtinyt nukuttamaan, ei hän edes ehtinyt odotustaan

-pitkäksymään, niin varhain karhu tuli. Valkoinen porsas oli vielä

-valveilla sekin, levottomana ja kummissaan siitä tavattomasta hommasta,

-jota lätin ullakolla oli pidetty. Se asteli levottomana edestakaisin ja

-näki sitten raoista, kuinka navetan oven pimitti kamala musta haahmo.

-Se ei menettänyt sekuntiakaan, vaan paikalla koroitti joka äänensä ja

-päästi taas korvia vihlovan hätähuudon, joka kahdesti ennenkin oli

-osoittautunut niin tehokkaaksi.

-

-Karhu pysähtyi vain hetkeksi, tutkaistakseen tilannetta sillä ainoalla

-silmällään. Rouva Gammit ei uskaltanut paljon hengittääkään. Sitten

-se, melkein ennenkuin eukko oikein käsitti, mitä oli tekeillä, jo oli

-aivan hänen allaan ja kiipesi lättiin. Valkoisen porsaan kirkuna kävi

-kahta kovemmaksi herättäen eukon toimeen. Hän sieppasi höyryävän sangon

-kääreistään ja heitti sen alla liikkuvan hämärän olennon päälle.

-

-Syttyi paikalla outo, sekava, peloittava meteli, josta valkoisen

-porsaan kiljuna kuului ohuena ja säälittävänä. Joutumatta katsomaan,

-mitä jo oli aikaan saanut, rouva Gammit sieppasi toisen sangon ja

-kumartui eteenpäin toiseen iskuun. Höyrypilven läpi hän näki karhun

-hätäisesti tapailevan lätin seinää ja vimmatusti kynsivän pois

-päästäkseen. Selvää oli, että se oli saanut turkkiinsa, mutta eukko

-päätti antaa sille vielä perusteellisemman löylyn, kun nyt kerran oli

-siihen ryhtynyt. Nojautuen kauas eteenpäin hän heitti kamalan aseensa

-suoraan karhun mahtaviin takamuksiin, juurikuin nämä luiskahtivat

-seinän yli. Mutta samalla hän itsekin menetti tasapainon. Harmin

-kiljauksella hän putosi suoraan sikolättiin.

-

-Rouva Gammitin onni oli kuitenkin semmoinen, ettei se hylännyt häntä

-tälläkään synkällä hetkellä. Hän putosi suoraan porsaan selkään. Tämä

-masensi tärskähdystä, eikä porsaskaan, kumma kyllä, ruhjoutunut. Aivan

-mielettömänä kaikista päälleen kasautuneista hirmuista viimeksimainittu

-hurjistuneena hyppäsi eukon hameitten alta ja syöksyi lätin poikki

-seinästä seinään niin vimmatusti, että sekä porsas että lätti olivat

-siitä tuhoutua.

-

-Hieman hengästyneenä, mutta ylpeällä tietoisuudella siitä, että oli

-saanut suurenmoisen voiton, rouva Gammit kompuroi jaloilleen ja

-ravisteli itsensä entisilleen. Karhu oli kadonnut. Eukko katseli

-hämmästyen porsaan herkeämätöntä karkailua.

-

-»Voi raukkaa!» hän sitten säälitellen mutisi, »varmaan siihen sattui

-sitä kiehuvaa vettä! Mutta kyllä kai se siitä pian tointuu. On kai se

-joka tapauksessa hiukan parempi, kuin joutua karhun revittäväksi ja

-syötäväksi, on aina!»

-

-Rouva Gammit oli nyt vakuutettu siitä, ettei tämä karhu häntä enää

-häiritsisi, ja hän vahvasti toivoi, että sen kuumavesi-kokemukset

-olisivat opiksi niille muillekin karhuille, joitten hän luuli mökkinsä

-ympärillä luimistelevan. Ja toteutuivatkin hänen rohkeimmatkin

-toiveensa. Palaneet paikat kirvellen ja kaikki ennakkokäsityksensä

-naisesta mullistettuina karhu viipymättä lähti toisille etäämmille

-metsästysmaille. Suuri osa sen karvasta lähti laikoittain ja monet ajat

-se senjälkeen halveksi itseään.

-

-Kun ei enempään kuin viikkoon tapahtunut sen koommin rosvoretkiä

-navettaan eikä kanakoppiinkaan, eikä puutarhassakaan enää näkynyt

-karhunjälkiä, niin rouva Gammit älysi, että hänen voittonsa oli pysyvä,

-ja hän ilostui siitä niin, että mielihalulla tyytyi viikkoiseen

-kalkkunaruokaansakin. Eräänä hivelevänä aamuna, sulotuoksuisen tuulen

-humistessa metsässä, hän sitten lähti viemään takaisin Joe Barronin

-pyssyä.

-

-»No kuinka se luonnisti, rouva Gammit?» kysyi naapuri uteliaana.

-

-»Kyllä karhut saivat kyytinsä, herra Barron!» eukko vastasi. »Mutta

-pyssy sitä ei tehnyt, vaan kiehuva vesi. Sen minä olen tullut

-huomaamaan, että kiehuvaan veteen voi aina luottaa!»

-

-»Minä toivon, että te sentään tulitte pyssynkin kanssa juttuun, vai?»

-kysyi naapuri.

-

-Rouva Gammitin äänessä oli empivä soinnahdus.

-

-»No niin, herra Barron, minä kiitän teitä kovin pyssyn lainasta. Hyvää

-te sillä _tarkoititte_. Mutta minä tahtoisin vähän varoittaa teitä.

-Älkää luottako tuohon pyssyyn liikoja, taikka vielä saatte sitä katua.

-_Se ei käy siihen, mihin sillä tähtää_.»

-

-

-

-

-MUSTAN VEDEN PATA.

-

-

-Myöhään Henderson sai oppia, mitä pelko on. Mutta kun se aika tuli,

-niin sai hän kylläkin perusteellisen opetuksen. Ja Mustan veden pata

-sen hänelle opetti.

-

-Hitaasti, vastahakoisesti, avuttomasti kuusipölkyt peräkkäin kiersivät

-piiriä suuren kalliopadan ympäri. Suurta pataa kiertävä vesi oli

-sileätä, syvää ja mustaa, mutta vaahtojuovissa. Kalliopaarteen kyljessä

-oli halkeama joen vuolaaseen päävirtaan, joka vavisten ja kihisten

-syöksyi jyrisevän putouksen kammottavaan kattilaan. Tästä jyrisevästä

-kattilasta runneltujen vetten hurjasta sotkusta ja ärjynästä kohosi

-valkoinen vihmavaippa, joka aina välistä liehui korkeammalle ja padan

-partaalla kasteli vihannat koivut. Kalliopaarteen halkeamasta, joka

-nielaisi osan ohi kiitävästä vedestä ja imi sen Mustan veden padan

-hitaihin pyörteihin, ei ollut kuin pari syltä putouksen kynnykseen.

-

-Henderson istui ränstyneen valkokoivun juurella, joka nuokkui padan

-partaalla. Kädessään sytyttämätön piippu hän melkein kuin lumottu

-seuraili silmillään pölkkyjen kulkua. Ulkopuolella hän näki niiden

-kiitävän ohi kömpelössä kiireessä, puskien kosken valkoisien kuohujen

-läpi hirmuiseen putoukseen. Kun pölkky sattui kulkemaan läheltä rantaa

-pitkin, näytti sen kohtalo sekunnin tai pari epätietoiselta. Joko

-se saattoi syöksyä suoraan eteenpäin kynnyksen päällitse häälyvään

-vihmavaippaan ja sitten kadota kattilan hirmuihin. Taikka saattoi

-kostevirta viime hetkessä varkain tarttua siihen kiinni ja vetää sen

-padan synkkään kiertävään pyörteeseen. Siellä se ei kuitenkaan muuta

-hyötynyt, kuin sai vain lyhyen kamalan armonajan, muutamia tuskastuneen

-odotuksen hengenvetoja. Ympäri kierrettyään ja jälleen saavuttuaan

-aukolle, josta oli sisäänkin tullut, se saattoi jatkaa ja samaan tapaan

-tehdä vielä toisenkin tapauksettoman kierroksen, taikka saattoi se,

-mikä kulloinkin pyörteen oikku oli, tulla uudelleen auttamattomasti

-suistetuksi vihaisen virran valtaan. Toisinaan pysähtyi kaksi pölkkyä

-ikäänkuin salaiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta, tunkeakseen

-sitten toinen toisensa ulos ja yhdessä putoukseen suistuakseen.

-Ja toisinaan taas kaikki pölkyt suorittivat kierroksen toisensa

-jälkeen hyvässä turvassa. Mutta aina oli partaan halkeaman kohdalla

-epätietoisuuden hetki, pöyristyttävän, kammottavan uhan hetki.

-

-Tämä yhä palaava hetki se näytti saavan Hendersonin mielikuvituksessa

-niin turmiota tuottavan vallan, ettei hän muistanut piippuaankaan

-sytyttää. Ennenkin hän oli katsellut Mustan veden pataa, mutta siinä

-ei ollut koskaan ennen ollut tukkeja. Hän oli sitäpaitsi tänä aamuna

-ylenmäärin rasittunut ja uupunut. Hän oli melkein kolme päivää

-jännittänyt ruumistaan, aivojaan ja hermojaan äärimmilleen ajaessaan

-kiivaasti, vaikka samalla varoenkin takaa rikoksentekijää, jonka hän

-kreivikunnan sheriffinä oli velvollinen ottamaan kiinni ja tuomaan

-.tuomittavaksi.

-

-Tämä rosvo, ranskalainen puoliveri, tunnettiin kauttaaltaan koko

-takalisto-kreivikunnassa »Puna-Pichotin» nimellä. Hän oli erään toisen

-keralla viimeinen — ja kaikkien tieten vaarallisin — rosvojoukosta,

-jota Henderson oli ryhtynyt hävittämään. Henderson oli ollut sheriffinä

-kaksi vuotta ja tullut virkaan valituksi siitä, että häntä nimenomaan

-tähän tehtävään pidettiin sopivimpana miehenä. Pelko oli hänelle

-tuntematon, ja lisäksi hän kautta koko ylämaan oli vailla vertaistaan

-hienon metsätietonsa, valppaan kestävyytensä ja oveluutensa puolesta.

-

-Pari vuotta hän nyt oli ollut tässä hommassa. Yksi rosvoista oli

-hirtetty. Kaksi oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Henderson

-oli täyttänyt kaikkien muitten paitsi itsensä toiveet. Niin kauan

-kuin Pichot ja hänen typerä apurinsa, Lutu-Mitchell, vielä olivat

-hirttämättä, piti Henderson työtään keskeneräisenä, jopa häpeällisesti

-epäonnistuneena. Mitchelliä hän halveksi. Mutta Pichotia, joukon

-neroa, hän kunnioitti persoonallisella vihalla, joka melkein haiskahti

-kilpailijakateudelta. Sillä vaikka Pichot oli petomaisen julma ja

-petollinen ja hänellä oli naisenkin murha mustassa ansioluettelossaan —

-ja tämä Hendersonin mielestä asetti hänet aivan eri luokkaan kuin ne,

-jotka olivat murhanneet vain miehiä — niin oli hän kuitenkin samalla

-kuin johtajaksi luotu ja rohkeudestaan tunnettu. Joku satunnainen tippa

-Skotlannin ylämaitten verta, joka monen muun sekoituksessa juoksi hänen

-suonissaan, oli pannut hänen mustien, tylyjen silmiensä ja julmain

-tummain kasvojensa yläpuolelle tulipunaisen hiusmättään. Se lisäksi

-oli lyönyt hänen konnantöihinsä mielikuvituksellisen leiman, joka teki

-ne sitä julmemmiksi. Ja samalla kuin Henderson häntä ihmisenä vihasi,

-kunnioitti hän häntä kykynsä arvoisena vastustajana.

-

-Putoukselle tultuaan Hendersonin oli täytynyt tunnustaa, että Pichot

-jälleen oli hänet jäljiltään eksyttänyt. Siinä vakaumuksessa, että

-hänen saaliinsa tällä kertaa oli kaukana saamattomissa Kaksoisvuoren

-takaisissa sotkuisissa rotkoissa, hän lähetti kotia molemmat uupuneet

-jokimiehet, jotka olivat olleet mukana apulaisina, käskien heitä

-menemään jokivartta alas Greensvilleen ja siellä häntä odottamaan. Hän

-aikoi jatkaa ajoa yksin pari päivää, toivoen yllättävänsä vastustajansa

-näiden aavistamatta. Hänellä oli liittolainen, josta ei kukaan tiennyt,

-mutta joka oli sitä arvokkaampi, pitkäsäärinen kesytön tyttöletukka,

-joka eli isänsä kera kahden pienessä mökissä mailin verran putouksen

-alapuolella, ja lapsen tavoin jumaloi Hendersonia sankarinaan. Tämä

-ujo pikku metsäläinen, jota kautta kyläkunnan sanottiin »Baisleyn

-Sissiksi», tunsi vaistomaisesti erämaan ja sen polut, jopa niin hyvin,

-että tuskin Hendersonkaan kaikkine kehittyneine metsätietoineen veti

-hänelle vertoja; ja uupumaton sheriffi arvasi hyvin suureksi tämän

-tytön avun. Nyt hän oli aikeissa tuota pikaa lähteä mökille ja kysyä

-tytöltä muutamia asioita. Mutta ensin hän tahtoi vähän ajatella.

-Voidakseen paremmin ajatella, paremmin koota uupuneet ja hajaantuneet

-kykynsä hän oli huolellisesti asettanut repeteririhlansa seisomaan

-kahden näreen väliin, täyttänyt piippunsa, sytyttänyt sen nautinnolla

-ja istahtanut vanhan koivun alle, josta hän saattoi katsella suoraan

-alas Mustan veden padassa piiriään kulkevia pölkkyjä.

-

-Hänen katsellessaan tätä kammottavaa pyörrettä petti ajatuskyky ja

-piippu sammui ja pyörteen vangitsemien pölkkyjen kohtalon herättämä

-mielenkiinto vähitellen yöpainajaisen muodossa valtasi hänen

-rasittuneen mielikuvituksensa. Hän pani tähdelle, kuinka toinen

-toisensa jälkeen joutui oikulliseen pyörteeseen ja senkautta lyhyeksi

-hetkeksi vältti kohtalonsa. Toisen toisensa perästä hän näki jälleen

-selittämättömän oikun pakosta kulkevan ulos ja syöksyvän putouksen

-riehuvaan hornaan. Hän tuli kuvitelleeksi vangittua pölkkyä eläväksi

-olennoksi, että sillä oli tuntoa, ja kuvitteli, mitä se mahtoi tuntea

-joka kerta, kuin se niin pöyristyttävän läheltä kulki paarteen

-halkeaman ohi, saaden jälleen lyhyen rupeaman armonaikaa.

-

-Viimein hän, joko siitä syystä, että oli uupuneempi kuin itse

-tiesikään, tai että oli nukahtanut avosilmin ja haaveellisine

-kuvitelmineen luiskahtanut todelliseen uneen, äkkiä tunsi olevansa yksi

-samaisista pölkyistä. Ja pölkky, joka juuri kiersi uhkaavaa halkeamaa

-kohti. Pääsisikö se vielä kerran ohi? Ei; se oli liian reunalla.

-Se tunsi, kuinka sitä alkoi imeä ulospäin, hiljaa ja salakavalasti

-alussa, sitten vastustamatta kuin vuoren vyöry. Jännitetyin hermoin

-ja pamppailevin sydämin Henderson koetti pidättää sitä sulalla

-tahdonvoimalla ja silmäin ponnistuksella. Mutta se oli suotta. Hitaasti

-pölkyn pää kääntyi ulospäin piiriä kiertävistä tovereista, tutisi

-hetken halkeamassa ja syöksyi sitten tasaisesti könkääseen. Voihkaisten

-Henderson samalla tointui tajuihinsa, kavahti pystyyn ja vaistomaisesti

-tapasi vyöltään ison revollinsa perää. Samassa silmänräpäyksessä putosi

-hänen olkapäilleen köyden silmukka, joka likisti hänen käsivartensa

-kylkiin kiinni, ja hänet temmattiin taapäin niin rajusti, että hän

-melkein ilmassa lensi esiinpistävän koivun juuren yli. Pudotessaan hän

-satutti päänsä kantoon eikä sen koommin tiennyt maailmasta mitään.

-

-Kun Henderson jälleen tuli tajuihinsa, huomasi hän olevansa sangen

-ihmeellisessä asemassa. Hän makasi tukin päällä, kasvot alaspäin,

-suu karkeaan kaarnaan painettuna. Hänen kätensä ja säärensä olivat

-vedessä, pölkyn kahden puolen. Muita pölkkyjä kulki hitaasti hänen

-sivuitseen. Hetkisen hän luuli yhä olevansa yöpainajaisensa lumoissa ja

-pinnisti ajatuksiaan herätäkseen. Mutta nämä pinnistykset osoittivat

-hänelle, että hän olikin sidottu pölkkyyn kiinni. Nyt hänen tajunsa

-äkkiä selkeni tuskan kouristuksella, joka oli lähempänä epätoivoa kuin

-kaikki, mitä hän oli siihen saakka tuntenut. Sitten hänen hermonsa

-vakautuivat takaisin tavalliseen mielenmalttiin.

-

-Hän käsitti, mitä hänelle oli tapahtunut. Vihamiehet olivat seuranneet

-hänen jälkiään ja tavanneet hänet tuolla varomattomuuden hetkellä.

-Hän oli nyt juuri siellä, missä hän kamalassa unessaan oli kuvitellut

-olevansa. Hän oli sidottu pölkkyyn, joka kiersi rataansa Mustan veden

-ison kivipadan pyörteessä.

-

-Sekunniksi tai pariksi veri hyytyi hänen suonissaan, kun hän oli

-huomaavinaan pölkkynsä horjahtavan ulospäin koskea kohti, syöksyäkseen

-sitten hornan myllerrykseen. Sitten hän huomasi, että muut pölkyt

-saavuttivat hänet ja kulkivat hänen sivuitseen. Hänen pölkkynsä ei

-tosiaan liikkunutkaan ensinkään. Ilmeisestikin sitä joku piti kiinni.

-Hän koetti katsella ympärilleen, mutta huomasi olevansa niin tiukkaan

-sidottu, että saattoi kohottaa kasvojaan pölkystä vain muutaman tuuman.

-Niinkin hän kuitenkin saattoi nähdä pyörteen koko pinnan ja turman

-halkeaman ja sen kautta raivoisen virran aina valkoiseen vihmavaippaan

-saakka, joka häälyi kattilan päällä. Mutta vaikka hän olisi kuinka

-väännellyt ja kurottanut kaulaansa, ei hän voinut nähdä kuin pari

-jalkaa padan sileätä kalliopaarretta.

-

-Pingoittaessaan siteitään hän kuuli takaansa raakaa naurua; ja pölkky

-lähti äkkiä nytkähtäen liikkeelle, josta hän saattoi päättää, että

-sitä oli keksillä pidetty kiinni. Tuossa tuokiossa keksin terävä nokka

-sitten iski terävästi kiinni pölkyn etupäähän, jalan päähän Hendersonin

-päästä, puraisten varmasti kiinni. Pölkky jälleen pysähtyi. Hitaasti

-se pyörähti ulospäin, keksin painamana, niin että Hendersonin oikea

-olkapää joutui veteen ja hänen kasvonsa kääntyivät ylöspäin, kunnes hän

-näki padan koko äyrään.

-

-Ja hän näki nyt Puna-Pichotin, joka seisoi kallioportaalla, kolmisen

-jalkaa vedestä, keksin varsi kädessään ja hänelle lipeästi hymyillen.

-Korkeammalla partaalla kyykki Lutu-Mitchell ilkeästi virnistäen

-ja puukko kädessä, ikäänkuin himoiten tehdä paikalla kaikki tilit

-selviksi. Mitchellin luonnonlaadussa ei ollut vähääkään mielikuvitusta;

-ja hän oli kärsimätön — mikäli uskalsi — Pichotin haaveellisten

-viivyttelyjen vuoksi.

-

-Kun Hendersonin silmä kohtasi vihamiehen ilkeän, hymyilevän katseen,

-oli se vakaa ja kylmä kuin teräs. Hendersonille, joka aina ja joka

-tilanteessa oli tuntenut itsensä valtiaaksi, ei nyt jäänyt muuta kuin

-oman tahtonsa, oman henkensä valtius. Hänen käsityksensä mukaan ei

-saattanut olla niin kamalaa kuolemaa, ettei olisi kymmentä vertaa

-pahempaa antaa mielensä lannistua vastustajansa edessä. Vaikka hän oli

-niin avuton, niin häpeällisen ja hurjan kamalassa asemassa, ja vaikka

-hirmukuolema oli aivan vieressä ja silmäin edessä, niin eivät hänen

-hermonsa hetkeksikään pettäneet. Kylmän halveksiva ja uhmaava oli se

-katse, joka kohtasi Puna-Pichotin hymyn.

-

-»Minä olen aina ihmetellyt», sanoi puoliveri, nyt lipeällä äänellä,

-joka tunkeutui kautta putouksenkin mahtavain vavahdusten, »että eiköhän

-mies pölkyn päällä sentään meloskelisi aika kauan tämän pyörteen

-ympäri, ennenkuin hän pakostakin imeytyisi putoukseen!»

-

-Tämä oli kieltämättä sangen mieltäkiinnittävä tuuma, mutta Henderson ei

-vastannut siihen mitään.

-

-»Minä olen kauan hautonut tätä tuumaa, vaikk'en ole vielä koskaan

-tavannut miestä, enkä sen puolesta naistakaan, joka olisi suostunut

-kunnolla koettamaan. Mutta minä olen varma siitä, että te olettekin

-se mies, joka teette minulle tämän palveluksen. Minä olen jättänyt

-teidän käsivartenne jonkun verran vapaiksi, ainakin kyynärpäästä

-alkaen, ja sääret samoin jonkun verran, niin että teidän on helpompi

-niillä soudella. Kun padan reunat ovat joka puolelta niin sileiksi

-kuluneet tulvavesirajasta alkaen, niin ei niissä ole mitään, josta

-voisi pitää kiinni, niin etteivät nekään voi huomiotanne vieroittaa.

-Minä toivon, että te teette tämän koetuksen oikein perusteellisesti.

-Mutta jos te sattuisitte väsymään ja haluaisitte luopua yrityksestä,

-niin älkää suinkaan ottako lukuun minun tunteitani. Onhan siellä putous

-odottamassa. Enkä minä kanna kaunaa, vaikk'ette voisikaan täyttää

-kaikkia toiveita, mitä minulla on teistä.»

-

-Päätettyään harkitun puheensa Pichot vetäisi keksinsä irti. Pölkky

-alkoi paikalla hivuutua eteenpäin, yhtyen muitten pölkkyjen

-vastahakoiseen jonoon. Hetken Hendersonin teki mieli sulkea silmänsä

-ja purra hammasta ja päästää itsensä kiiruimman kautta kadotukseen,

-josta ei ollut mitään pelastusta. Mutta sitten hän, harmissaan moisesta

-heikkouden puuskasta, muutti mieltään. Viimeiseen hengenvetoon hän

-aikoi taistella henkensä edestä ja luottaa onneen, jos se ehkä auttaisi

-häntä. Sittenkuin hän ei kauempaa jaksaisi, olisi edesvastuu kohtalon,

-eikä hänen. Voidakseen paremmin taistella kamalassa koetuksessa, joka

-häntä nyt odotti, hän kokonaan karkoitti mielestään Puna-Pichotin ja

-Mitchellin, jotka ylhäällä partaalla istuen tupakoivat ja nauroivat

-uhrinsa tuskille. Paikalla kuin pölkky alkoi lähestyä halkeamaa, hän

-kokonaan unohti heidän kuvansa. Hänen kaikissa sielunkyvyissään ei nyt

-ollut sijaa muuta kuin yhdelle ajatukselle, yhdelle huolelle.

-

-Pölkky, johon hänet oli sidottu, oli äärimmäisenä jonon ulkoreunalla,

-ja Henderson arvasi, että se todennäköisesti paikalla työntyisi

-ulos, kun oli aukon kohdalle tullut. Epätoivon ponnistuksella hän

-sai kiinni lähimmästä pölkystä, sen eteenpäin työnnetyksi, ja viime

-tingassa, juurikuin oli halkeaman kohdalle päässyt, oman pölkkynsä

-työnnetyksi sen tilalle. Seuraavassa silmänräpäyksessä se tutisten

-syöksyi könkääseen; ja tuntien äkkiä kylmän hien tihkuvan pitkin

-koko ruumistaan, Henderson hitaasti kiersi kamalan halkeaman ohi.

-Partaaltakatsojat onnittelivat häntä ivallisilla huudahduksilla.

-Mutta hän tuskin kuuli niitä eikä välittänyt niistä mitään. Hän teki

-epätoivon ponnistuksia, souti toisella kädellä eteenpäin, toisella

-taapäin, ohjatakseen hitaan, syvässäkulkevan pölkkynsä ulkopiiristä

-sisempään. Hän oli jo huomannut, että ulkopiirillä oleminen tuottaisi

-paikalla tuhon, koska ulontava virtaus oli syvemmältä kovempi kuin

-pinnalta ja hänen syvälläkulkeva pölkkynsä ennen tunsi sen tehon kuin

-nuo toiset. Hänen käsivartensa olivat niin sidotut, että hän vain

-kyynärpäätä myöten saattoi niitä vapaasti liikuttaa. Hän sai kuitenkin,

-hengästyksiin saakka ponnistellen, pujotelluksi itsensä toisen pölkyn

-taa — siksi ajoissa juuri, että näki tämänkin pölkyn imeytyvän pois

-hornan kuiluun ja itse taas joutuneensa kiertävän jonon ulkoreunalle.

-

-Tällä kertaa Henderson ei tiennyt, nauroivatko partaaltakatsojat vai

-eivätkö hänen pelastuessaan halkeaman ohi. Hän tuumi epätoivoisesti,

-eikö keksisi jotakin vähemmän uuvuttavaa menetelmää. Vakaasti ja

-tahdissa, mutta kaiken voimansa takaa, hän huopasi sekä käsin että

-jaloin, kunnes hänen pölkkynsä melkein pysähtyi. Sitten hänelle

-onnistui ohi mennessä tavoittaa vielä muuan pölkky ja päästä sen taa.

-Tämän tapahtuessa hän taas oli kulkenut puolen kierrosta padan ympäri.

-Mutta jälleen hän epätoivoisella huopauksella sai pysäytetyksi itsensä

-ja tuota pikaa erinomaisen taitavilla tempuilla pujotelluksi vielä

-uuden pölkyn taa, niin että kun hän jälleen tuli halkeaman kohdalle,

-oli hänen ja kuoleman välillä kaksi pölkkyä. Ulompi näistä kuitenkin

-imeytyi tuota pikaa könkään kitaan, ikäänkuin olisi Hendersonin

-syvälläkulkevan pölkyn paino sen ulos työntänyt. Vaikka hän tunsi

-melkein nääntyvänsä uupumuksesta, huopasi hän kuitenkin yhä ja ohjaili

-ja pujotteli sisemmäksi, kunnes oli saanut kolme pölkkyriviä itsensä

-ja ulkoreunan väliin. Sitten hän puolisokeana ja veren kiehuessa

-korvissaan niin ääneensä, että tuskin kuuli putouksen pauhua, raukesi

-pölkylleen hervottomaksi ja rukoili, että voimat nopeaan virtaisivat

-takaisin hänen suoniinsa ja hermoihinsa.

-

-Vasta kuin hän oli kulkenut vielä kahdesti padan ympäri ja vielä

-kahdesti nähnyt pölkyn työntyvän ulos aivan kyynärvartensa äärestä

-kuilun valkeihin hirmuihin syöstäkseen, Henderson jälleen ryhtyi

-työhön. Lyhyt, tahdon hallitsema lepo oli hetkeksi häntä virkistänyt.

-Hän oli nyt kylmäverinen, suunnitteli terävästi, säästeli taiten

-voimiaan. Viimeiseen sekuntiin hän aikoi taistella henkensä edestä,

-niin kauan kuin se oli mahdollista, toivoen yhä odottamatonta onnen

-sattumaa.

-

-Kun enää oli vain yksi pölkky hänen ja kuoleman välillä, hän taas

-kulki halkeaman ohi ja näki sen ainoan pölkyn lähtevän ulos. Ollen

-aivan lähellä padan seinää hän koetti pidättää kulkuaan tarraamalla

-siihen kiinni vasemmalla kädellään ja jalallaan siitä jarruttamalla.

-Mutta kallion pinta oli kulunut niin sileäksi pyörteen ainaisesta

-hinkkauksesta, ettei näistä yrityksistä ollut paljoakaan apua.

-Ennenkuin hän huomasikaan hän jälleen oli kierroksen päättämäisillään

-ja vain mitä epätoivoisimmilla ponnistuksilla hän vielä kerran pelasti

-itsensä. Tällä kertaa ei siinä lähettyvillä ollut toista pölkkyä,

-jonka hän olisi voinut tavoittaa ja sysätä eteen omalle paikalleen.

-Hän ei muuta voinut kuin käsin ja jaloin soutaa ulospäin vetävää

-virtaa vastaan. Lähes minuutin tukki viipyi aivan aukon edessä

-kahden vaiheilla, virtauksen imiessä sen päätä ulospäin kääntymään

-ja Hendersonin soutaessa vastaan ei vain käsin ja jaloin, vaan

-myös jokaisella tahdon ja mielenlujuuden hitusella, mitä oli hänen

-ruumiissaan. Viimein hän tuuma tuumalta alkoi voittaa. Hänen pölkkynsä

-kulki surman portin ohi; ja hämärästi hän taas kuuli pauhun puhki saman

-ilkkuvan äänen.

-

-Sivu päästyään Henderson jälleen rupesi huopaamaan — tyynemmin tällä

-kertaa — kunnes tuli muita pölkkyjä hänen kätensä ulottuviin ja

-hän saattoi pujotella vähäksi aikaa niiden taa turviin. Hän tuli

-pian pakostakin vakuutetuksi siitä, että jos hän ponnisteli vähän

-vähemmän kuin kaikella voimallaan, niin hän saattoi pitää puolensa

-ja aina pitää yhden pölkyn itsensä ja aukon välillä. Mutta samalla

-hän käsitti, että se, mikä nyt vaati hänen koko voimansa, tuota pikaa

-kävisi kerrassaan ylivoimaiseksi. Muuta neuvoa ei kuitenkaan ollut kuin

-yrittää ja yrittää. Ja niin hän jatkoi kiertokulkuaan kamalan tyynen,

-varman pyörteen keralla, ympäri ja ympäri, yhä ja yhä, ja joka kerta

-sulkien silmänsä, kun hänen viereisensä pölkky sukelsi könkääseen.

-Vähitellen hän sitten tunsi turtuvansa alati palaavan hirmun ja

-niiden välisen pidemmän odotuksen vaikutuksesta. Hänen täytyi uudella

-tuimalla voimanponnistuksella kannustaa itseään saattaakseen uudelleen

-vapaasti käyttää kykyjään. Vihaisesti hän otti kiinni pölkystä toisensa

-jälkeen vähääkään herkeämättä, kunnes hän, onnen jälleen kerran häntä

-suosittua, huomasi päässeensä jonojen sisä- eikä ulkoreunalle. Sitten

-hänen nopeasti sumentuvaan mieleensä iski uusi ajatus, ja hän kirosi

-itseään, kun ei ollut sitä ennen huomannut. Aivan pyörteen keskellä

-tietenkin täytyi olla jonkinmoinen tyyni kohta. Ankaran taistelun

-jälkeen hän sen saavutti ja sai kartetuksi, ettei kulkenut sen poikki.

-Hiljaa ja varovaisesti meloskellen hän pysytteli pölkkyään poikittain

-pyörteen navassa, johon oli ajautunut koko joukko lastuja ja ruuhkaa.

-Pölkky pyöri siinä keskustansa ympäri hitaasti, ylen hitaasti; ja

-muutaman sekunnin suloista lepoa saadakseen Henderson salli itsensä

-vaipua puolihorroksiin. Hänet havautti siitä äkillinen laukaus ja ison

-luodin räiskähdys pölkkyyn kolmisen tuuman päähän hänen päästään.

-Koprun järisevän pauhunkin läpi hän oli tuntevinaan oman ison colttinsa

-äänen; ja se ajatus, että se koettu ase nyt käännettiin häntä vastaan,

-täytti hänet lapsellisella raivolla. Päätään kohottamatta hän makasi

-ja kirosi, purren voimattomana hampaitaan. Muutaman sekunnin kuluttua

-tuli toinen laukaus, ja tällä kertaa luoti sattui pölkkyyn aivan

-hänen oikean olkansa eteen. Silloin hän älysi ja havahtui. Pichot

-osasi, mihin tahtoi. Tämä oli hänen ilmoituksensa, että Hendersonin

-oli taas ruvettava jonottamaan. Pyörteen navassa hän tuotti liian

-vähän huvia pyöveleilleen. Ajatus, että hän saisi luodin päähänsä,

-ei ollut häntä suurestikaan huolettanut — hänestä oli tuntunut, että

-se kaiken kaikkiaan olisi miltei lohdullista. Mutta se ajatus, että

-hän saisi luodin käsivarteensa, joka vain ottaisi häneltä työkyvyn ja

-jättäisi hänet avuttomana ulospäin menevän virtauksen armoille, se sai

-kauhun väristyksen käymään kautta ruumiin. Hän lähti taas soutamaan

-kaikin voimin, mitä hänellä vielä oli jäljellä, ja kuljetti pölkkynsä

-uudelleen kammon jonotukseen. Ne kehuvat huomautukset, joilla Pichot

-säesti tätä tekoa, kulkivat hänen korvainsa ohi kuulematta.

-

-Näihin saakka oli pataan paistanut päivä täydellä terällään, eikä

-tuulen hengähdyskään ollut liikuttanut sen äyräillä seisovia puita.

-Mutta nyt vaipui äkillinen pimeys kaikkialle ja halkeamasta alkoi tulla

-tuimia oikullisia tuulenpuuskia, jotka auttoivat pölkkyjä pyörteessä

-pysymään. Henderson oli silloin jo niin vähällä pyörtyä uupumuksesta,

-että hänen järkensä menetti selkeytensä. Ainoastaan se kauhu, jota

-kuolonportti, raivoava putous, häälyvä vihmavaippa hänessä synnyttivät,

-pysyi edelleenkin selkeänä. Mutta kaikesta muusta hän alkoi sekaantua,

-niin että hän tuskin älysi sitäkään, kuinka aukosta tulevat kovat,

-vihmaa mukanaan tuovat vihurit häntä auttoivat. Hän souteli ja ohjaili

-ja pujotteli nyt sisemmässä jonossa pysyäkseen melkein koneellisesti.

-Kun äkkiä häikäisevä sinertävä leimaus kirkasti hänen ympärillään

-vallitsevan pimeyden ja ukkonen jyrähti kajahtelevan padan päällä

-räjäyksellä, joka voitti putouksenkin jyrinän, niin hän tuskin huomasi

-sitä. Kun taivas näytti aukeavan ja rankkasade kaatui maahan tuulen

-kanssa, joka melkein puhalsi sen vaakasuoraan, niin ei se tehnyt

-hänelle eroa. Hän jatkoi tylsällä mielellä souteluaan, välittämättä

-pölkyistä, jotka puskivat häntä olkapäihin.

-

-Mutta Puna-Pichot ja Mitchell eivät suinkaan olleet välinpitämättömiä

-tästä ankarasta myrskystä, joka taivutti padan äyräällä puut melkein

-maata myöden. Muutaman kymmenen sylen päässä putouksen liepeestä heillä

-oli sievoinen pakopaikka, josta he samalla saattoivat väijyä. Se oli

-mökki, joka oli rakennettu kuilun seinämän komeroon ja johon pääsi vain

-kapeata, helposti puolustettavaa polkua. Rajuilman puhjetessa Pichot

-hyppäsi pystyyn.

-

-»Mennään takaisin läpeemme», hän huusi seurakumppanilleen, kopauttaen

-perät piipustaan. »Me näemme sieltä yhtä hyvin kuin täältäkin, kuinka

-aarteemme koskea laskee, sittenkuin hänen aikansa tulee.»

-

-Pichot kulki edellä soutavien, viuhuvien puitten keskitse, ja Mitchell

-tuli perässä, vastaan muristen, mutta totellen. Mutta Henderson,

-melkein tiedottomana pölkyllään luonnonvoimien riehunassa, ei tiennyt

-mitään heidän lähdöstään.

-

-Tuskin oli kulunut paria minuuttia heidän lähdöstään, kun viuhtovien

-koivujen välistä kurkisti märät pienet tummat kasvot, joille

-mustat hiussuortuvat olivat kiinni liivautuneet, vilkaisten sitten

-hätääntyneesti pataan. Tyttö näki Hendersonin pölkyllään aivan

-melkein rannassa kiinni ja kaukana kammottavasta aukosta, ja hänen

-metsäläissilmiinsä tuli kauhun sijasta sanomattoman lohdutuksen ilme.

-Kasvot nyt katosivat; mutta tuossa tuokiossa ilmestyi paljassäärinen

-lapsi, kantaen keksiä, jonka Pichot oli nakannut pensaihin.

-Välittämättä roiskuvasta sateesta ja tuimista vihureista, jotka

-pieksivät kotokutoista hametta polvia vasten, tyttö ketterästi kapusi

-kalliorinteen alle pykälälle, jolla Pichot oli seisonut. Huolellisesti

-ruumistaan tukien hän kurotti keksillään, jota hän näytti osaavan hyvin

-käyttää, niin lapsi kuin olikin.

-

-Henderson alkoi juuri toipua horrostilastaan ja kiinnittää huomiotaan

-myrskyn vimmaan, kun hän tunsi, että terävä esine iski pölkkyyn

-jalkopäähän. Hän älysi, että se oli keksin isku ja halveksivalla

-inholla ihmetteli, mitä Pichot nyt mahtoi hänestä tahtoa. Hän tunsi,

-kuinka pölkkyä kiskottiin taapäin ja sitten pidätettiin padan sileässä

-seinässä kiinni. Samassa hänen siteitäänkin ruvettiin leikkaamaan,

-mutta suurella vaivalla, ikäänkuin pienellä veitsellä ja heikoin käsin.

-Sitten hän näki kädet, jotka olivat pienet, ruskeat ja karkeat, ja

-ihmetykseen ja hellyyteen sulaen käsitti, että vanhan Baisleyn »Sissi»

-jonkun ihmeen kautta oli tullut häntä pelastamaan. Muutaman sekunnin

-kuluttua köydet katkesivat ja Henderson pääsi kohottamaan itseään,

-nähdäkseen lapsen kumartuvan hänen puoleensa, silmät tuskallisesta

-ihailusta loistaen.

-

-»Sissi!» vapautettu huudahti. »Sinäkö!»

-

-»Voi, herra Henderson, tulkaa pian!» tyttö huohotti. »Ne voivat palata

-takaisin millä hetkellä vain.» Ja tarttuen hänen olkapäihinsä kiinni

-tyttö koetti kaikki voimansa ponnistaen kiskaista hänet rannalle. Mutta

-Hendersonia ei tarvinnut kehoittaa. Palanneen toivon keralla tulvi

-elämäkin takaisin hänen hermoihinsa ja jäseniinsä; ja melkein yhtä

-lyhyessä ajassa, kuin tarvitsemme sen sanoaksemme, molemmat rinnakkain

-juoksivat padan reunalle ja syöksyivät huojuvain puitten peittoon.

-

-Tuskin he olivat päässeet piiloon, kun Henderson muisti rihlansa ja

-hiipi takaisin sitä noutamaan. Vihamiehet eivät olleet sitä huomanneet.

-Se oli kaatunut sammaleen, mutta hyvin öljytty tarkkatekoinen pesä oli

-suojellut patruunia kastumiselta. Tämä ase kädessään Henderson jälleen

-tunsi olevansa tilanteen herra. Väsymys ja pelko jäivät ja yksi ajatus

-valtasi hänet kokonaan. Hän aikoi tehdä tilinsä Puna-Pichotin kanssa

-nyt kohta, samassa paikassa, jossa hänelle oli opetettu pelkäämisen

-kamala läksy. Hän ei enää voinut tuntea itseään oikeaksi mieheksi,

-ellei hän ennen auringonlaskua selvittänyt tätä asiaa.

-

-Sade ja tuuli alkoivat asettua; salamat olivat enää vain kaameata

-hehkua joen takaisilla kukkuloilla; eikä ukkosen jyrinä enää kuulunut

-koprun pauhulta. Sukkelaan Henderson teki suunnitelmansa. Sitten hän

-kääntyi Sissin puoleen, joka vaieten ja liikahtamatta seisoi aivan

-hänen rinnallaan, aroin katsein kuin takaa-ajettu hirvas väjyen polkua,

-jota pitkin Puna-Pichotin piti palata. Sydämessään hän pelkäsi joka

-hetkeä, minkä Henderson viipyi tässä vaaran piirissä. Mutta niin rohkea

-hän ei ollut, että olisi mitään ehdottanut.

-

-Henderson äkkiä kääntyi hänen puoleensa ja laski käsivartensa hänen

-pienien olkapäittensä ympäri.

-

-»Sinä pelastit henkeni, tyttöseni!» hän lausui hiljaa. »Mistä ihmeestä

-sinä saatoit tietää, että minä olin tuossa kadotuksessa?»

-

-»Minä _tiesin_, että te se olitte, kun minä näin Puna-Pichotin ja

-Lutu-Mitchellin jälkiä seuraavan», vastasi lapsi, polkua pitkin yhä

-katsellen, ikäänkuin olisi hänen asiansa ollut pitää huolta siitä,

-ettei Hendersonin kimppuun päästy äkkiarvaamatta. »Minä _tiesin_, että

-te se olitte, herra Henderson, ja minä seurasin heitä; ja voi, minä

-näin kaikki, minä näin kaikki, ja minä olin kuolla, kun minulla ei

-ollut pyssyä. Mutta minä olisin jonakin päivänä tappanut kummankin, se

-on vissi, jolleivät — jolleivät ne olisi menneet pois! Mutta ne tulevat

-hyvin pian takaisin.»

-

-Henderson kumartui ja suuteli tytön märkää mustaa päätä, sanoen:

-»Jumala siunatkoon sinua, lapsukainen! Sinä ja minä olemme nyt tämän

-jälkeen ainaiset ystävät!»

-

-Lapsen kasvot lensivät punaisiksi hänen suudellessaan ja sekunnin

-ajaksi unohtaen väijyä polkua tyttö kohotti hehkuvat silmänsä hänen

-silmiään kohti. Mutta Henderson jo katseli toiseen suuntaan.

-

-»Tule mukaan», hän kuiskasi. »Tämä ei nyt _vielä_ ole sinulle ja

-minulle terveellinen paikka.»

-

-Tehden varovaisen kierroksen taajan alusmetsän läpi, nopeaan ja

-hiljaa kuin kaksi villikissaa, tämä omituinen pari piiloutui taajaan

-pensaikkoon sen polun viereen, jota Pichotin ja Mitchellin piti palata

-padan reunalle. Varmaan väijytykseen päästyään Henderson laski kätensä

-varmasti lapsen käsivarrelle, lepuuttaen sitä siinä pari kolme sekuntia

-vaitiolon merkiksi.

-

-Minuutti toisensa jälkeen kului jännitetyssä hiljaisuudessa. Vihdoin

-lapsi, jonka korvat olivat vielä tarkemmat kuin Hendersonin, vetäisi ja

-pidätti henkeään ja katsoi toveriaan kasvoihin. Henderson ymmärsi; ja

-hänen joka lihaksensa jäykistyi. Hetkisen kuluttua hänkin kuuli nopeaan

-lähestyvien askelien töminää. Sitten Pichot kulki sivu rennoin askelin

-ja Mitchell tottelevaisena kämpi hänen perässään.

-

-Henderson kohotti rihlansa puolitiehen ja hänen kasvonsa kävivät

-harmaiksi ja kylmiksi kuin teräs. Mutta hänen luonnolleen ei sopinut

-ampua takaapäin edes Puna-Pichotia. Molempien roistojen käytös

-osoitti selvään, etteivät he vähääkään epäilleet, miten asiat olivat

-kääntyneet. Henderson tietysti vielä oli padassa pölkkynsä selässä, se

-oli heistä yhtä selvää, kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä, ellei

-hän nimittäin jo ollut hornankattilaan suistunut. Kun he olivat tulleet

-sen partaalle, astui Henderson polulle heidän taakseen, pyssy valmiina

-poskella kuin ansa-ampujan.

-

-Kun Pichot aivan partaalle tultuaan katseli alas pataan ja huomasi,

-ettei hänen uhrinsa enää ollutkaan siellä, kääntyi hän Mitchellin

-puoleen samalla sekä voitonriemusta että pettymyksestä hymyillen.

-

-Mutta samassa hymy jähmettyikin hänen kasvoilleen. Oli kuin olisi hän

-tuntenut Hendersonin kylmän, harmaan katseen niskassaan. Epäilemättä

-välähti joku varoitus tuolle salaperäiselle kuudennelle aistille, joka

-joskus näyttää olevan erämaan kansalla, sekä ihmisillä että eläimillä.

-Hän kääntyi ympäri kuin leimaus ja revolveri näytti itsestään hyppäävän

-käteen hänen vyöstään samalla liikkeellä. Mutta samassa sekunnin

-murto-osassa, jona hänen silmänsä kohtasivat Hendersonin, kohtasivat

-ne myös Hendersonin rihlan tulen tuiskahduksen — ja sitten pimeyden.

-Maahan lyyhistyessään Pichotin ruumis suistui partaalta Mustan veden

-pataan ja putosi poikittain kahden rataansa kiertävän pölkyn päälle.

-Mitchell oli kohottanut molemmat kätensä ilmaan samalla kun Pichot

-kaatui, hän kun paikalla älysi, että se oli ainoa keino välttää

-johtajan kohtalo.

-

-Vilkaus Hendersonin kasvoihin kuitenkin riitti hänelle vakuuttamaan,

-ettei hänen tilejään selvitettäisi siinä samassa, ja yrmeästi hän

-jäykisti paksun leukansa. Sitten hänen silmänsä vaelsivat pataan,

-seuraten johtajaansa, jota hän tavallaan oli rakastanut, jos hän

-yleensä oli ketään tai mitään rakastanut. Lumottuna hänen katseensa

-seurasivat molempia pölkkyjä, niiden ympäri kulkiessa, Pichotin

-hervoton ruumis selässään poikittain reuskottaen, kasvot taivasta

-kohti. Ne saapuivat aukolle, kääntyivät ja syöksyivät edelleen

-raivoisaan putoukseen, ja kauhistuksen mörähdys pääsi »Ludun» huulilta.

-Siitä Henderson tiesi, mitä oli tapahtunut, ja syvästi hän halveksi

-itseänsä, kun mieleen muistuvan pelon kouristus pöyristytti hänen

-sydäntään. Mutta ei hänen äänessään sen enempää kuin kasvoissaankaan

-huomannut siitä mitään.

-

-»Lähdetäänpäs nyt, Mitchell!» hän sanoi reippaasti. »Minun on kiire.

-Astupa edelle ja pidä varasi, että molemmat kätesi pysyvät selvinä

-ilmassa, muutoin säästät maalta hirttonuoran hinnan. No, mars matkaan.»

-

-Hän astui syrjään, Sissi vieressään, antaakseen rosvolle tilaa. Kun

-Mitchell kulki ohi, molemmat kädet suorina ilmassa, leimahti raivoisa

-tuli hänen kolkkoihin silmiinsä, ja hän oli vähällä syöksyä kuin susi

-vangitsijansa kurkkuun kiinni. Mutta Hendersonin katse oli kylmä ja

-vakaa ja rihla ojennettu. Päähänpisto sammui pedon juroihin suoniin.

-Mutta Sissin huomatessaan hän äkkiä älysi, että tämä se oli saanut

-kaiken tämän aikaan. Hänen mustat kasvonsa ärähtivät lapselle kuin

-henkeänsä puolustavan suden, syytäen tolkuttoman kirouksen, joka oli

-kamalampi kuin mitkään sanat. Väristen lapsi pujahti Hendersonin selän

-taa ja kätki kasvonsa.

-

-»Älä säikähdä häntä, tyttöseni, älä vähäistäkään», sanoi Henderson

-rauhallisesti. »Hän ei tee tässä maailmassa enää kenellekään pahaa.

-Ja minä hankin isällesi paikan jossakin Greensvillen seuduilla, otan

-apulaisekseni — sillä minä en saisi yöllä unta, jos tietäisin sinun yhä

-juoksentelevan tuon helvetin kuopan likettyvillä!»

-

-

-

-

-TALVEN RAUTAINEN REUNA.

-

-

-Lehtien syysihanuus oli mennyt; lumen ihanuus ei ollut vielä tullut; ja

-purevan pakkasen lyömänä maailma oli harmaa kuin teräs. Metsälampareet

-olivat jäässä, mustina, kiiltävinä ja lasimaisina. Kynnetyillä

-pelloilla olivat viilut, laidunmailla rikkisotketut mättäät, ylämaan

-kiertelevällä tiellä raitti kova kuin rauta, helkkyen kavioissa.

-Äänettömät paljaat metsät, joita pohjoisen kalsea viima häälytteli,

-olivat kuin elämän hylkäämät.

-

-Äkkiä kuului keveätä tupsahtelua ja hauraitten lehtien rapinaa; ja

-joutilas jänö loikki sivu, ilmeisestikin ilman erikoista asiaa. Heti

-näiden äänien kuuluessa oli vanhan vaahteran juuren alta reiästään

-ilmestynyt pieni ruosteenkarvainen pää, ulospullistuvine, isoine

-kirkkaine silmineen. Nämä kirkkaat silmät olivat paikalla huomanneet

-jänön ja kurkistelivat nyt huolestuneina joka suunnalle nähdäkseen,

-oliko vihollista tulossa. Ei näkynyt vaaraa minkäänlaista.

-

-Jänö pysähtyi parin kolmen jalan päähän reiästä, vaahteran alle, nousi

-istumaan kuin kerjätäkseen, heilutteli suuria korviaan puoleen ja

-toiseen ja mulkoili ympärilleen uteliaasti hupsuine muljosilmineen.

-Noustessaan istumaan se tunsi valkoisen villahäntätypykkänsä alla

-jotakin kovaa, joka ei ollut kivi, ja laskeutui paikalla takaisin

-neljälle jalalleen asiaa perätäkseen. Kuonollaan lehtiä kaahien ja

-etukäpälillään kuopien se keksi kasan pyökin terhoja ja alkoi niitä

-haistella. Mutta aivan samassa pyörähti vaahteran alta reiästään

-punaorava kimakasti sättiä räkättäen ja uhkasi aivan lentää ison

-hyvänluontoisen tunkeilijan silmille. Säikähtyneenä ja hämillään tästä

-kovin äänekkäästä väliintulosta jänö loikki pois kellastuneitten

-lehtien poikki ja katosi metsän hylättyihin, harmaihin holveihin.

-

-Äänettömyys oli nyt perusteellisesti häiritty. Kirkuen ja sättien kuin

-hermokohtauksessa, pitkää häntäänsä katkonaisesti nytkäytellen ja

-kutsuen elottoman erämaan todistamaan, kuinka typerä tunkeilija oli

-paljastanut hänen aarteensa, kiukustunut orava karkasi runkoa ylös ja

-alas ainakin kaksi minuuttia. Lauhdutettuaan kiukkuaan hieman tällä

-rajulla tunteenpurkauksella se sitten ryhtyi kokoamaan hajoitettuja

-terhoja ja viemään niitä toiseen, varmempaan talteen.

-

-Mukavuudesta se ei paljoa piitannut tässä hommassa, ajanhukasta

-se ei näyttänyt välittävän vähääkään. Osan terhoista se vei

-viidenkymmenen askelen päähän suuren jalavan juurelle, tupaten ne

-yksitellen huolellisesti ja lujaan kaarnan rakoihin. Toiset se kantoi

-vastakkaiseen suuntaan, sen aukean reunaan, josta tie kulki sivu.

-Nämä se kätki kiven alle, jotta ohikulkijat kyllä saattoivat niiden

-päälle astua, mutta eivät osanneet aavistaakaan, mikä aarre heidän

-jalkainsa alla oli. Sen näitä puuhaillessa astua laahusti siitä sivu

-vanha maamies, nenä punaisena kirpeästä, tuimasta pakkasesta, raskaat

-saappaat kolisten jäätyneellä tiellä. Aidan seipäälle nousten orava

-tervehti häntä viheltävällä ja räkättävällä haukkumatulvalla; ja

-ymmärtämättä oravien kieltä ukko melkein kadehtien mutisi itsekseen:

-»Kumma, kun nuo oravat ovat niin hyvällä päällä, vaikk' on tämmöinen

-ilma.» Väsymätön pikku eläin seurasi häntä aidan selkää juosten

-ehkä puolensataa syltä, saatellen häntä pois omilta mailtaan ja

-kehoittaen häntä olemaan vasta tulematta, ja palasi sitten työhönsä

-kovin koppavana. Kun kaikki terhot taas olivat kunnolla kätkössä,

-paria kolmea lukuun ottamatta, kantoi se nämä kannon päähän lähelle

-vaahteran koloa ja rupesi murkinoimaan. Kannolta oli hyvä näköala joka

-puolelle; ja siinä istuessaan, terho pienissä käsimäisissä sukkelissa

-etukäpälissään, se säteilevin silmin vahti joka polkua, jota vihollinen

-ehkä saattoi lähestyä.

-

-Syönnin lopetettuaan ja korvansa kynsittyään, sekä kahdesti ympäri

-hypähdettyyn kannon päällä, ikäänkuin täynnään oikkuilevia vietereitä,

-se ilmaisi mielihyvänsä pitkällä värisevällä _tshirr-r-rillä_ ja aikoi

-palata reikäänsä vaahteran tyvelle. Mutta aivan ovella se muutti

-mieltään. Sipsutteli sinne tänne ilman huomattavaa syytä, hyppeli maata

-pitkin suurelle jalavalle, juoksi suoraan ylös sen pitkää runkoa ja

-katosi risukimppuun, joka oli latvaoksien seassa.

-

-Tämä risukimppu oli hylätty variksen pesä, jonka orava, yhteen

-asumukseen tyytymättä, oli sovittanut omiin yksityisiin tarpeisiinsa.

-Se oli paljon parantanut variksien rakennusta, varustanut pesälle

-oksista ja sammalesta tiiviin katon ja sisustanut sen kodikkaaksi

-hienolla kuivalla heinällä ja ketrinkaarnan pehmeillä säikeillä.

-Tässä turvallisessa ja hiljalleen häälyvässä tyyssijassa, korkealla

-väijyvistä ketuista, se hommainsa päälle koukistui nukkumaan.

-

-Se nukkui makeasti, mutta ei kauan; sillä punaoravalla on aina jotakin

-hommaa mielessään. Vajaan puolen tunnin kuluttua se jälleen pujahti

-ulos kovin kiihtyneenä, hyppi oksalta oksalle, kunnes oli monen sylen

-päässä omasta puustaan ja puhkesi sitten kiukkuiseen rupatukseen.

-Se oli mahtanut nähdä unta, että joku oli käynyt hänen varastojaan

-rosvoamassa, sillä nyt se intoillen juoksi piilopaikasta toiseen ja

-tutki kaikki epäluuloisena; kun niitä oli puoleen sataan, niin eivät ne

-olleet niinkään käden käänteessä tarkastellut; mutta vasta kuin se oli

-jokaisella käynyt, näytti se tyytyvän. Sitten se suuttui ylenmäärin ja

-sätti ja parpatti, ikäänkuin olisi joku koettanut pitää sitä narrinaan.

-Että se todella olikin ollut narri, se tuskin milloinkaan juolahti sen

-luottavaan ja itsekylläiseen pikku päähän.

-

-Antaessaan näin valtaa meluisille tunteenpurkauksilleen se istui

-ruokakantonsa päässä. Äkkiä se näki näyn, joka sai sen vaikenemaan kuin

-seinä ja sekunnin ajaksi jähmettymään kiveksi. Muutaman askeleen päässä

-vain oli portimo, joka hiipi sitä kohti kuin turmantuova valojuova.

-Mutta vain sekunnin ajan orava viivytteli. Sitten sen kyvyt palasivat

-ja kautta ilman ponnahtaen se iski kiinni vaahteran runkoon ja syöksyi

-oksain sekaan.

-

-Yhtä sukkelaan portimo tuli perässä, nälkäisenä, verenhimoisena,

-hellittämättä seuraten jälkiä. Mielettömän pelon vallassa

-kuolemanvaaran äkillisyydestä orava juoksi puuhun liian korkealle ja

-oli vähällä joutua umpimutkaan. Kun oksat olivat niin heikot, ei ollut

-mahdollista hypätä toiseen puuhun. Huomatessaan tämän erehdyksen se

-päästi kauhun rääkäyksen ja hyppäsi sitten hurjasti aivan vihollisensa

-pään yli ja onnekseen tapasi paljon alemman oksan ulkopään. Paikalla

-mielensä malttaen se ponnahti toiseen puuhun ja siitä yhä toiseen

-ja toiseen. Sitten se, kauhistuksesta pikemminkin kuin uupumuksesta

-hengästyneenä, vavisten kyyristyi oksan taa ja odotti.

-

-Portimo seurasi hitaammin, mutta hellittämättä kuin kuolema. Se ei

-ollut yhtä sukkela oksalta oksalle hyppäämään kuin vainoamansa saalis,

-mutta se oli itsepintainen. Tuskin oli minuuttiakaan kulunut, ennenkuin

-se jo oli hajua myöden nousemassa siihen puuhun, johon orava oli

-piiloutunut; ja taas orava syöksyi epätoivoiseen pakoonsa. Kahdesti

-tämä sama vielä uudistui ja orava yhä enemmän kauhusta lamautui, sen

-hermot ja lihakset yhä enemmän herpaantuivat. Sitten järki kerrassaan

-pakeni sen aivokopasta. Se pakeni suoraa päätä jalavaansa ja kiirehti

-pesäänsä, joka oli sen huojuvassa latvassa. Portimo juoksi notkeasti

-ylös puun rosoista runkoa, hyvin tietäen, että takaa-ajo nyt oli

-päättynyt. Tästä umpimutkasta oravan oli mahdoton paeta.

-

-Mutta oikullisesti kohtalo sekaantuu luonnonlasten elämään. Sitä

-näyttävät huvittavan odottamattomat ratkaisut. Oravan väristessä

-pimeässä pesässään ja portimon mistään välittämättä juostessa ylös

-oksatonta tyveä, tuntien jo lämpöisen veren esimakua kurkussaan,

-huomasi riistaaetsivä haukka odottamansa hetken tulleen. Haukkakin oli

-seurannut tätä tuimaa ajometsästystä, mutta välissä olevat oksat olivat

-aina tehneet tyhjiksi sen aikeet. Nyt se sukelsi alas ja iski. Kuin

-teräs sen kynnet kouristivat. Vastustamattomalla voimalla puun rungosta

-irti temmattuna kynsissä vääntelevä portimo jo oli matkalla haukan

-pitoihin. Kun orava vihdoin huomasi, että uhkaava kuolema tavalla tai

-toisella oli tullut vältetyksi, lähti se pesästään ja koetti heikosti

-rupattaa voittonsa kunniaksi.

-

-

-

-

-SYVYYDEN SATIMESSA.

-

-

-Putousten jyrinä, koskien keveämpi ja korkeampi kohina oli viimeinkin

-kuollut metsän sankan seinän taa, kun Barnes laaksoa pitkin tunkeutui

-myötämaahan. Tyynessä alusmetsässä oli tukahuttavan kuuma ja kiehui

-hyönteisiä. Hän päätti uudelleen palata jokirantaan, toivoen sen

-luonteen jo muuttuneen avoimemmaksi ja helpommaksi kulkea. Tunkeutuen

-sivulle vasemmalle kädelle hän tuota pikaa näki synkän vihannuuden

-edessään vaalenevan. Sinitaivasta ja kultaista valoa näkyi yhä alempaa

-harvenevien puitten läpi ja sitten kareettoman veden kiiltoa. Hän

-lähestyi nyt äyrästä; ja alusmetsä kun oli joka puolella niin sankkaa,

-alkoi hän astua varovammin.

-

-Yht'äkkiä hän tunsi jalkainsa vajoavan; ja hänen edestään sakea

-pensaspeitto kallistui alas kuin ankaran vihurin taivuttamana.

-Hätääntyneenä hän kahden käden kävi kiinni kummankin puolen pensaihin

-ja näreihin; mutta ne antoivat kaikki perään. Lehtien ja sokaisevain,

-kasvoja piiskaavain oksien sotkussa hän vaipui alas, alussa hitaasti,

-siltä tuntui, koska hänellä oli aikaa ajatella paljon asioita sydämen

-kurkkuun hytkähtäessä. Sujahtaen kevyempien putouskumppaniensa,

-pensaitten läpi ja yhä kouristaen kovaan niitä, joista oli kiinni

-saanut, hän jalat edellä pulahti mustaan veteen.

-

-Vesi oli syvää ja kylmää. Barnes putosi suoraan, aivan upoksiin kurkkua

-kurovalla korahduksella. Hänen jalkansa sysäsivät melko kovaan jotakin

-sotkuista myötäävää risua, joka taas ponnahdutti häntä ylöspäin. Pää

-pulpahti vedestä vaahdon, lehtien ja ruuhkan keskeltä; ja sylkien vettä

-suustaan hän taas ahmaisi keuhkonsa täyteen ilmaa. Mutta ennenkuin

-hän vielä ennätti selvittää silmiään ja sieraimiaan, taikka mieltään

-malttaa, veti häntä taas jokin salakähmää syvyyteen. Ja kauhusta

-jähmettyen hän älysi tarttuneensa jalastaan kiinni.

-

-Voimallisena uimarina Barnes väkevästi tempoi vettä käsivarsillaan

-ja pullahti taas äkkiä pinnalle, kohoten vedestä hartioitaan

-myöten. Mutta sitä rajummin se taas tempasi hänet takaisin, hänen

-epätoivoisista ponnistuksistaan huolimatta, ennenkuin hän oli

-ennättänyt edes keuhkojaan tyhjentää ja uudelleen henkeä vetää. Tällä

-kertaa pelästys vaikutti häneen selvittävästi, välähdyttäen aseman

-vaaran yht'äkkiä hänen säikähtyneen mielensä tietoisuuteen. Julmalla

-tahdonponnistuksella hän lakkasi tepastelemasta ja tyytyi vain

-hiljalleen käsin soutelemaan, pystyssä pysyäkseen. Tällä kertaa hän

-nousi pinnalle hiljemmin, jääden leukaa myöten veteen. Hänen huulillaan

-hääri vaahtoa, ruuhkaa ja pientä karetta ja päivänpaiste läikkyi

-hämmentävästi hänen vettävaluviin silmiinsä; mutta hän sai vetäistyksi

-keuhkonsa täyteen ilmaa, ennenkuin taas painui veden alle.

-

-Soudellen nyt varovasti hän taas nousi veden pintaan ja kätensä

-levittäen saattoi ylläpitää epävarmaa tasapainoa, suu juuri ja juuri

-veden pinnan yläpuolella, kun hän taivutti päätään hyvän matkaa

-taapäin. Pysytellen aivan hiljaa hän selvitteli hämmentynyttä mieltään

-ja antoi häiriytyneen veden tyyntyä.

-

-Hän oli syvässä tyvenessä poukamassa, johon tuskin tunkeutui ainoakaan

-pyörre. Kymmenisen askelta kauempana rannasta valtavuo hitaasti

-vieri edelleen, ikäänkuin uupuneena putousten ja koskien riehunasta.

-Lehtevästä rannasta pisti virtaan poikittain pieni hiekkasärkkä, joka

-kultaisena loisti päivänpaisteessa. Ei vastavirtaan sen enempää kuin

-myötävirtaankaan näkynyt, mikäli hänen kovin rajoitettu näköpiirinsä

-salli selvittää, mitään muuta kuin tiheitä virran päälle riippuvia

-oksia ja unteloa virtaa. Hyvin varovasti hän käänsi päätään — vaikkapa

-vesi nousikin huulien yli hänen niin tehdessään — ja näki takanaan

-juuri mitä oli odottanutkin näkevänsä. Korkeassa, melkein äkkijyrkässä

-äyräässä näkyi kirkkaan veres, punertava repeämä, maa oli siitä

-paikasta lohjennut ja suistunut jokeen hänen painonsa alla.

-

-Aivan hänen kätensä ulottuvissa oli puoleksi veteen vajonneen nuoren

-poppelin paksu lehtevä latva, juuret ilmeisestikin vielä törmässä

-kiinni. Varovasti hän tarttui siihen kiinni ja koetteli sitä, toivoen

-sen kestävän hänen vetäistä itsensä irti. Mutta se myötäsi paikalla

-hänen kiinni käydessään. Ja tämä pieni tasapainon häiritseminen painoi

-hänen päänsä taas veden alle.

-

-Barnesille tämä tuotti pettymyksen, mutta nyt hän täydelleen hallitsi

-mieltään. Tuokiossa hän taas sai asettuneeksi ainoaan asentoon, joka

-salli vapaasti hengittää. Aurinko paahtoi polttavasti hänen päälakeaan,

-ja varovasti hän veti puoleensa poppelin tuuhean latvan semmoiseen

-asentoon, että se häntä varjosti. Sen juuret kun olivat vielä maassa

-kiinni, ei se pyrkinyt pois uimaan ja hylkäämään hätääntynyttä miestä.

-

-Hetkisen ajatus ja vapaan jalan varovainen tunnustelu riitti

-vakuuttamaan Barnes'ille, kokeneelle metsänkävijälle, ettei ansa,

-johon hän oli tarttunut, voinut olla muuta kuin jonkun varhaisemman

-repeämän johdosta jokeen sortuneen puun yhteenpunoutuneiden oksien tai

-juurien muodostama päläs. Sielunsa silmillä hän oli selvään näkevinään

-sen pimeässä syvyydessä, jossa hänen jalkansa oli kiinni — vettyneen,

-ruskeanvihertävän, limaisen, hellittämättömän silmukan, joka oli sen

-verran auennut, että oli pälkääseensä ottanut hänen jäsen-parkansa,

-mutta sitten käynyt hänen nilkkaansa kiinni kuin saukonrautain sangat.

-Hän selvään tunsi, kuinka tämä paula hellittämättömän itsepäisesti,

-vaikka tuskattomasti, piti pihdissään hänen nilkkataivettaan. Kun

-hän asiaa punnitsi, lohdutti häntä se, että näkymätön vangitsija oli

-jonkun verran myödännyt sekä itseensä että pois päin. Tämä joustavuus

-osoitti, että joko olivat ne pari kiinnipitävää oksaa siksi hoikkia,

-että ne taipuivat, taikka oli vedenalainen puu itse pieni, eikä kovin

-lujaan pohjaan juuttunut. Hän senvuoksi päätti kylläkin helposti irti

-pääsevänsä, kunhan rupeaisi kylmäverisesti ja järjestelmällisesti

-yrittämään.

-

-Henkeään pitkään vetäen hän upotti päänsä veteen ja katsoi alas

-pihkanruskeaan läpikuultavaan pimeyteen. Ulomman virtauksen

-pyörteistä sattui sinne pieniä väreileviä, väänteleviä kirkkaampia

-valonvälähdyksiä. Barnes ei voinut nähdä haudan pohjaan asti, se

-ilmeisestikin oli sangen syvä; mutta hän näki aivan selvään sen osan

-vedenalaisesta puusta, jonka oksiin hänen jalkansa oli sekaantunut.

-Hohtava kultainen säde sattui juuri siihen kohtaan, jossa hänen

-jalkansa nilkkaa myöten katosi kahden jykevän kaaren väliin, ikäänkuin

-limaisen ruskean touvin tai jämeän käärmeen muodostamiin pitimiin.

-

-Epäilemättä se oli sangen ilkeän näköinen ansa; ja Barnesin täytyi

-arvelematta tunnustaa, että hän oli pahassa pälkähässä. Hän

-kohotti kasvonsa veden päälle, vakaannutti varovasti asentonsa ja

-hengitti muutaman minuutin sysään ja rauhallisesti, kooten voimia

-nopeaan, voimalliseen ponnistukseen. Täyttäen sitten keuhkonsa vain

-kohtuullisesti, ponnistuksen paremmin kestääkseen, hän äkkiä kumartui

-alas, syvälle keltaiseen hämäryyteen ja alkoi kaikin voimin reutoa

-mutaisia oksanmutkia, saadakseen ne eroamaan. Vähän ne liestyivät,

-mutta eivät niin paljoa, että tarttunut jalka olisi irti päässyt.

-Tuokiossa hänen taas oli nostettava päänsä pinnalle hengittääkseen.

-

-Muutaman minuutin levättyään hän taas uudisti tukehduttavan

-yrityksensä, mutta nytkin turhaan. Sen verran hän saattoi liikuttaa

-ansansa sankoja, että sai toivoa, mutta ei sen vertaa, että olisi irti

-päässyt. Kerran toisensa jälkeen hän yritti, kerran toisensa jälkeen

-yritys petti, juurikuin hän luuli sen menestyvän. Viimein hänen täytyi

-hetkeksi myöntää tappionsa, ja nyt hän oli niin uupunut, että tuskin

-jaksoi pitää suutaan veden päällä. Vetäen alas kankeahkon pystyn

-poppelin oksan hän puri siihen hampain kiinni pysyäkseen pystyssä sen

-aikaa, kuin lepuutti käsivarsiaan. Tämä oli lepoa sekä hermoille että

-lihaksille, se kun tuki tasapainoa, joka oli hengityksen ehtona.

-

-Hänen siinä itseään kiikuttaessa ja pohtiessa, puolisen tuumaa vain

-hukkumisen yläpuolella, selveni tilanteen toivottomuus hänelle

-kammottavassa alastomuudessaan. Kuinka päiväpaisteiselta, lämpöiseltä

-ja turvalliselta metsän vihanta maailma ylt'ympärinsä näytti hänen

-metsätieteiselle silmälleen! Ei ääntäkään kuulunut, joka olisi

-häirinnyt erämaan lempeätä tyyneyttä, paitsi silloin tällöin hitaan

-vuolteen salamyhkäinen kohahdus, näkymättömän tiaisen suloisen

-rattoisa _tsikkä-dii-dii_, taikka taivaannavan hehkuvasta sinestä

-liitelevän kalasääsken kiperä kiljuna. Barnesista tuo maailma oli

-niin turvallista, ystävällistä, olihan se ollut hänen läheisin

-hyvin ymmärretty uskottunsa pienestä pojasta pitäen. Mutta nyt se

-ilmeisestikin oli lopun lopuksi kääntynyt kavalaksi petturiksi, aikoen

-nyt tuhota hänet yhtä armottomasti kuin polttavin hieta-aavikko tai

-lumimyrskyn suomima jääkenttä. Sanaton raivo syttyi äkkiä hänen joka

-suonessaan — joka olikin hyvä, sillä lähteistä lähteneen virran

-kylmyys oli alkanut varkain tunnustella hänen sydäntään. Pieni hento,

-haaleansininen perho, kuin talvivihreän hengen saanut terälehti,

-lentää lepatteli Barnesin tuimain, ylöspäin kääntyneitten kasvojen

-yli ja karkeloi iloisesti poikki hohtavan veden, päiväliekkosessa

-iloiten. Sattui karkeloidessaan laskemaan hiuskarvan verran liian alas.

-Petollinen kirkas pinta tarttui siihen kiinni, pidätti sen; ja niin

-sen täytyi lähteä sen mukaan, avuttomana ja hämmentyneenä taistellen

-tätä äkkiarvaamatonta kohtaloa vastaan. Barnesin vielä nähdessä sen

-nousi vedestä suuri taimen ja nieli sen suuhunsa. Barnesin riutuneissa

-silmissä oli sen kohtalo pienoiskuva hänen kohtalostaan.

-

-Mutta metsänkävijän luonto ei myöntänyt ihmisen sen enempää kuin

-kohtalonkaan itseään voittaneen, niin kauan kuin aivokopassa oli

-kipinäkään tahtoa ylläpitämässä. Hän alkoi nyt katseillaan etsiä

-poppelin vesasta siksi vankkaa oksaa, että se olisi pätenyt vivuksi.

-Saisi vain käteensä vankanlaisen karahkan, hän arveli, niin ehkäpä

-sillä voisi keinotella satimen sangat auki ja päästää jalan pälkähästä.

-Vihdoin hän keksikin oksan, jonka hän arveli pätevän. Hän aikoi juuri

-kurottaa kätensä ja taittaa sen irti, kun hänen korvaansa joen takaa

-alusmetsästä kantautui pieni risahdus.

-

-Metsämiehen vaisto piti häntä hiljaa, samalla kuin hän käänsi sitä

-kohti silmänsä. Tiheässä lehvistössä näkyi huisketta, joka eteni rantaa

-pitkin myötävirtaan, mutta hänen oli mahdoton erottaa, mikä sen sai

-aikaan. Hän veti varovasti alas lehtevän poppelin oksaa, kunnes se

-täydelleen peitti hänet, ja katsoi sitten jokea pitkin vastavirtaan,

-mitä näkymätön matkamies mahtoi seurata.

-

-Mahdottoman suuri lohi, joka oli turhaan koettanut hyppiä putousten

-päälle, ujui nyt ruhjottuna, haavoissaan ja maha ilmassa virran

-mukana Barnesin puolta ja aivan hänen ohitseen. Heikko pyörre sai sen

-valtoihinsa ja kuljetti sen poukamaan. Hiljalleen se ajeli Barnesin

-kätkettyjä kasvoja kohti. Se pysähtyi poppeliin viimeisen elonkipinän

-sammuessa suurten veripunaisten kidusten väreilyyn.

-

-Barnes käsitti nyt, mikä näkymätön liikkuja se rannalla seurasi

-kuolevan lohen menoa. Hän ei vähääkään hämmästynyt, kun kellertävälle

-hiekkasärkälle ilmestyi suuri musta karhu, seisahtuen siihen joen

-poikki katsomaan. Se näytti katsovan suoraan Barnesin vedenpinnalla

-taivasta kohti käännettyihin kasvoihin. Mutta Barnes tiesi, että se

-silmäili kuolleeseen loheen. Hänen sydäntään hytkäytti äkillinen

-toivonvälähdys, aivoihin juolahti ihmeellinen pelastuksen mahdollisuus.

-Tuossahan oli hänen pelastajansa — vaikka kieltämättä vaarallinen —

-metsän tutkimattomien kohtalon oikkujen lähettämä. Hän taivutti vielä

-toisen lehvän kasvojensa eteen, peläten piiloaan riittämättömäksi.

-Mutta kiihkossaan hän menetti tasapainonsa ja sitä taas tavoitellessaan

-liikutteli vettä aivan huomattavasti. Häntä peloitti. Varmaankin karhu

-säikähti, eikä uskaltaisikaan tulla kalaa ottamaan.

-

-Mutta hänen ihmeekseen iso peto, joka oli näyttänyt epäröivän, nyt

-hyökkäsikin virtaan rajulla kiireellä. Mikäs muu kuin kalanahne

-saukko tai minkki olisi karhun asiantuntemuksen mukaan aikaansaanut

-tuon äkillisen liikkeen, aikeissa anastaa saaliin. Se vimmastui

-ajatellessaan, että moinen hiipivä rosvo ennättäisi ennen häntä, ja

-pyyhälsi eteenpäin semmoisella voimalla, että vesi roiskui korkealle

-lehviin, ja se kun vettä läiskytteli, niin oli se selvä tieto, että

-kaikkien sivullisten ja varkaitten oli parasta pysyä loitompana. Lohi

-oli hänen, löydön oikeudella; ja hän se aikoi sen ottaa.

-

-Ruhonsa näennäisestä kömpelyydestä huolimatta karhu oli erinomainen

-uimari; ja melkein ennenkuin Barnes vielä oli päässyt selville siitä,

-miten tässä oli paras keinotella, kuuluivat sen röhkivät korskahdukset

-ja mahtavat puuskutukset aivan hänen korvanjuurestaan. Ne olivat aivan

-tavattoman äänekkäät tullessaan niin vierestä veden pintaa pitkin.

-Pakostakin Barnes siinä samassa teki päätöksensä.

-

-Oksakimppu, joka oli pidättänyt veden pinnalla kelluvan lohen, oli

-sopivasti käsivarren mitan päässä Barnesin kasvoista. Uiden korkealla

-ja nostattaen inahtavilla olkapäillään aallon, joka hautasi Barnesin

-pään aivan näkymättömiin, karhu saavutti lohen. Voitonriemuisena sen

-kitaansa haukaten karhu kääntyi, palatakseen takaisin rantaan.

-

-Nyt oli Barnesin hetki tullut. Hän kurotti äkkiä molemmat kätensä.

-Tukahuttavan tuhrun läpi hänen kouraavat kyntensä tapasivat karhun

-reidet. Upoten pitkien karvojen sekaan ne teräskouristuksella

-tarrasivat niihin kiinni. Sitten Barnes vaistomaisesti sulki silmänsä

-ja puri yhteen hampaansa ja odotti kovan koetusta, keuhkot hengen

-pidättämisestä repeämäisillään.

-

-Kauan hänen ei tarvinnut odottaa — ehkä kaksi sekuntia, kunnes

-hämmästys oli muuttunut karhun aivoissa kauhuksi, kauhu toimeksi.

-Suunniltaan kauhistuen tästä takaa ja syvyydestä tulevasta

-selittämättömästä hyökkäyksestä karhu ponnisti olkapäitä myöten

-ylös vedestä ja syöksähti koko voimallaan eteenpäin. Barnes tunsi,

-kuinka sen hirmuiset reidet vastustamattomalla voimalla ponnistivat

-hänen kouristavain sormiensa alla. Hän tunsi, kuinka hänet vedettiin

-oikopäätä ulos ja raastettiin eteenpäin, niin että hän luuli nilkkansa

-katkeavan. Hän oli vähältä päästää irti pelastaakseen nilkkansa. Mutta

-piti sittenkin kiinni, yhtä paljon tahdollaan kuin käsillään. Ja nyt

-syvyyden limaiset sangat hellittivät. Hän tunsi puhkaisevansa vettä —

-vapaana. Hän hellitti sormensa karhun karvoista — ja nousi pinnalle

-huohottaen, silmiään vilkuttaen ja yskien.

-

-Vähän aikaa hän uiskenteli hiljalleen, päästäkseen hengästyksestään,

-ja ravisteli vettä silmistään ja sieraimistaan. Hetkisen hän pelkäsi,

-että karhu kääntyisi häntä vastaan ja kävisi hänen kimppuunsa tässä

-tukalassa tilassa; ja varovaisuuden vuoksi hän sentähden päästi hurjan,

-läpitunkevan kiljauksen, minkä huohottavista keuhkoista suinkin ääntä

-lähti. Mutta pian hän näki, ettei siitä ollut mitään pelkoa. Karhu

-oli perin pohjin säikähtynyt ja ui vimmatusti hiekkasärkkää kohti; ja

-kuollut lohi taas ajelehti aivan unohdettuna hiljalleen pois untelon

-vuolteen kantamana.

-

-Barnesin jalkaa särki ankarasti, mutta hänen sydämensä oli kevyt.

-Hiljalleen uiden, niin ettei virta juuri päässyt alaspäin kantamaan,

-hän näki karhun hyppäävän hietikolle. Kuivalle maalle päästyään iso

-peto kääntyi ja katsoi taakseen arasti nähdäkseen, minkälaatuinen

-olento se oli, joka oli niin kuulumattomalla tavalla hänen kimppuunsa

-käynyt. Ihmisiä se oli nähnyt ennenkin, mutta ei milloinkaan

-ihmistä, joka ui kuin saukko; eikä näkö suinkaan ollut omiaan sitä

-rauhoittamaan. Se loi kaipaavan katseen loheen, joka jo oli jonkun

-matkan päässä; mutta säikähtyneessä mielessään se nyt luulikin

-sitä syötiksi, saman peloittavan ja kavalan olennon asettamaksi,

-jonka kirkkaat harmaat silmät nyt katsoivat häneen niin vakaasti

-vedenkalvosta. Se teki äkkiä koko käänteen ja pakeni metsään kamalan

-naurun rähäkän saattamana, joka kannusti sen lähdön hurjaksi laukaksi.

-

-Barnes ui sen mentyä hietasärkälle. Sillä hän väänsi kuiviksi

-vettävaluvat vaatteensa, kävi sitten pitkäkseen kuumaan hiekkaan,

-antaakseen päivänpaisteen lämmitellä hänen syvälti jäähtyneitä suoniaan.

-

-

-

-

-ROUVA GAMMIT JA PIIKKISIAT.

-

-

-»Nyt minä en tullut teiltä pyssyä lainaamaan, herra Barron, vaan

-kysymään neuvoa.»

-

-Rouva Gammit esiintyi vieraisiin tullessaan yhtä äkkikääntein kuin

-puheissaankin; ja hämmästymättä Joe Barron kääntyi häntä tervehtimään —

-vaikk'ei ollut häntä nähnyt kuukauteen tai enempäänkään.

-

-»Se on teidän käytettävänänne, samoinkuin olisi pyssykin ollut, jos

-olisitte sitä tarvinnut, rouva Gammit — ja olkaa tervetullut! Mutta

-käykää pirttiin levähtämään ja vähän vilvoittelemaan. Ei täällä käy

-juttuun rupeaminen, palavassa päivänpaisteessa.»

-

-Rouva Gammit istahti penkinpäähän, aivan kyökin ovipieleen, nykäisi

-päästään velton, punaisen pumpulimyssynsä ja pyyhkieli punoittavia

-kasvojaan karttuuniröijynsä hihaan. Vähääkään välittämättä paahteisen

-päiväsydämen helteestä ja hiestä ja yhdeksän mailin jalkapatikasta

-läpi metsän hänen lyhyet, kankeat, harmaat hiuksensa seisoivat

-epäsäännöllisissä tupsuissa päivänpaahtaman otsan päällä. Talon

-isäntä, joka istui sivuittain pöydän kulmalla, niin että hän vapaasti

-saattoi heiluttaa toista säärtään ja säädyllisesti sylkäistä avoimesta

-akkunasta, puraisi miettiväisenä pikanellista palasen ja odotti, että

-eukko puhuisi asiat, jotka häntä huolestuttivat.

-

-Rouva Gammitin tuimat kasvot olivat siihen laatuun muotoillut,

-että lujan, jopa taistelunhaluisen itseluottamuksen ilme asui

-niillä luontevammin kuin mikään muu. Hän tunsi voimansa, jonka

-kuudenkymmenen vuoden olo vanhanapiikana ja suojelijaa vailla oli

-hyvin koetellut. Ansiot ne olivat, eivätkä lemmenliitot, jotka olivat

-tälle tahrattomalle neitsyelle hankkineet »rouvan» kunnianimen. Hän

-enimmäkseen piti jykevää ja tarmokasta nenäänsä jotenkin korkealla,

-ikäänkuin hyvällä syyllä uhmaten kaikkia typeriä asioita, jotka ehkä

-aikoivat vastustaa hänen tahtoaan.

-

-Mutta tänään nämä tarmokkaat kasvonpiirteet oli yllättänyt epäilyksen,

-hämmästyksen, melkeinpä tekisi mieli sanoa nöyryyden ilme. Hänen

-pienellä uudismökillään suuren erämaan sydämessä oli tapahtunut

-asioita, joita hän ei ihmeekseen voinut käsittää. Tähän saakka hän

-ainakin itse mielestään oli löytänyt syyt ja selitykset kaikelle, mitä

-hänelle tapahtui näissä äänettömissä, muiden mielestä niin kumman

-salaperäisissä ylämaan metsissä. Itseluottamuksensa turvissa hän oli

-tähän saakka selviytynyt joka tilanteesta, johon oli joutunut, vieläpä

-tavalla, joka täydelleen tyydytti häntä, vaikkapa ikuiset totuudet ehkä

-sille hymyilivätkin. Mutta nyt hän oli joutunut ymmälle.

-

-Joe Barron odotti kärsivällisenä kuin takaliston mies ainakin, taikka

-kuin intiaani, jolle ei aika, sen enempää kuin itse luonnollekaan,

-merkitse mitään, vaikka kumpikin tavalla tai toisella aina on ajoissa

-paikallaan. Rouva Gammit yhä löyhytteli palavia kasvojaan myssyllään

-ja punnitsi asioitaan, silmäinvälisten ryppyjen syventyessä. Suuri

-mustan ja keltaisen kirjava kimalainen puski vihaisesti akkunaruutua

-vastaan ymmällään siitä, kun ei päässyt läpinäkyvästä seinästä ulos.

-Kynnykselle hyppäsi pieni harmaa kana, jolla oli suuret, riippuvat,

-tulipunaiset heltat, katsoi rouva Gammitiin hämmästyneenä ja paheksuen,

-juosten sitten pois varoittamaan muita kanoja, että taloon oli tullut

-nainen. Se merkitsi, kuten ne kaikki tiesivät esipolvien kärsimistä

-hätistyksistä, ettei niitä enää laskettaisi kyökkiin murenia noukkimaan.

-

-Rouva Gammit vihdoin sai puheen päästä kiinni, vaikka se olikin

-tukalaa, sillä vaikeaksi hänen kävi ruveta keneltäkään neuvoa kysymään.

-

-»Minä tässä ajattelen, herra Barron, että kai te sentään mahdatte

-tietää metsän eläimistä enemmän kuin minä?» hän kysyi toivovana, vaikka

-epäröiden.

-

-Takaliston mies kohautti silmäkulmiaan, hieman hämmästyneenä

-semmoisesta kysymyksestä.

-

-»No niin, vaikk'en tietäisikään, niin ainakin minun kai _pitäisi_

-tietää», hän sanoi, »joka olen koko elämäni niiden parissa viettänyt.

-Jos minä _mitään_ tiedän, niin kai maar juuri nämä metsät!»

-

-»Niin aina, kyllä teidän _pitäisi_ tietää niistä enemmän kuin minun!»

-myönsi rouva Gammit, äänessä jyrkkyyden soinnahdus, joka tuntui

-lisäävän »ja katsokin, ettäs tiedät!» Sitten hän sulki suunsa lujasti

-ja alkoi taas löyhytellä itseään ja näytti ajattelevan muita kaukaisia

-asioita.

-

-»Minä toivon, ettei teille ole sattunut mitään _vakavaa_ ikävyyttä!»

-yritti nyt talon isäntä ystävällisessä aikomuksessa auttaa eukkoa

-vapautumaan mieltään painavasta taakasta.

-

-Mutta miesten tapaan hän iski harhaan. »Luuletteko te», kivahti rouva

-Gammit, »että minä kömpisin yhdeksän mailia näitä palavia metsiä

-kysymään teiltä neuvoa, ellei asia _olisi_ vakava, herra Barron?» Ja

-eukkoa alkoi jo kaduttaa, että hän oli ollenkaan tullut. Miehet eivät

-kumminkaan käsitä mitään.

-

-Tämä äkillinen pistopuhe sai talon isännän kädellään leukaansa

-pyyhkäisemään, salatakseen naurun henkäyksen, joka värähti hänen

-laihoilla huulillaan. »Niinkuin nainen ainakin, suuttuu tyhjästä!» hän

-ajatteli. »Kuuluu oikein somalta ja kodikkaalta!» Mutta ääneensä hän

-sanoi, kärsivällisyyteen ja mielistelyyn tottuneena toisen sukupuolen

-kanssa:

-

-»Sitten minä olen oikein ylpeä, että te olette tullut minulta neuvoa

-kysymään, rouva Gammit. Ehkäpä minä tiedänkin avun. Mikä nyt sitten on

-käynyt hullusti?»

-

-Huojennuksen äkkinäisellä tunteella rouva Gammit ilmaisi surunsa syyn.

-

-»No ne munat», hän sanoi kiihkoisasti. »Kun minulta on nyt melkein

-kuukausi viety niitä yhtä sukkelaan, kuin kanat ovat ennättäneet niitä

-munia. Ja vaikka minä tekisin mitä, niin minä vain en saa selville,

-mikä niitä vie.»

-

-Päästyään niin pitkälle, että oli saanut neuvoa kysyneeksi, eukko tunsi

-toiveikasta mielenliikutusta, joka kuvastui hänen ahavoituneisiin

-kasvoihinsa. Aivan toisenlaisissa oloissa rouva Gammit ehkä olisi

-voinut kerrassaan oppia mieheen turvautumaan, jos tämä huolella olisi

-välttänyt olemasta hänen kanssaan eri mieltä.

-

-»Ahaa! Vai munia!» sanoi ylämaan mies, jonka jännittynyt osanotto

-hieman laukesi. »Jaha, niin aina, koetetaanpa nyt päästä pahan perille.

-Olettekos te ensiksikin aivan vissi siitä, että kanat todella munivat

-ne munat, joita te ette saa?»

-

-Rouva Gammit oikaisi selkäänsä.

-

-»Näytänkö minä itiootilta?» hän kysyi.

-

-»Ette vähänkään vertaa, ettehän toki!» myönsi ylämaan mies paikalla ja

-kaikesta sydämestään.

-

-»Minä jo aloin luulla, että ehkäpä näytän!» intti loukkaantunut eukko.

-

-»Tietäähän sen jokainen», puolusteli takaliston mies itseään,

-»että mitä te ette tiedä, rouva Gammit, ei se ole juuri tietämisen

-väärttiäkään.»

-

-»Se tietenkin on sentään vähän liikaa, herra Barron», vastasi eukko,

-melko lailla leppyneenä. »Mutta jotakin hevosen järkeä on sentään

-minunkin päässäni. Niin aina, minä _ajattelinkin_, että jos ne kanat

-_olisivat_ äkkiä lakanneet munimasta; ja minä senvuoksi nousin pitämään

-niitä silmällä. Mitä kanssa, ne munivat ettei sen paremmin. Aina kuin

-minulta liikenee aikaa seisoa vieressä ja _vahtia_, kun ne munivat,

-niin minä saan niin paljon munia kuin pitääkin. Mutta kun minä _en_

-jouda vahtimaan, niin ei munaakaan. Ette kaiketi te voi väittää, että

-kana voi heittää munimisen, kun sen päähän pistää, ja odottaa siksi,

-kunnes te ojennatte kätenne ja sanotte, että tehkää niin hyvin!»

-

-»Niitä on paljon semmoisia kanoja, jotka ovat niin nurinkurisia, että

-syövät omat munansa!» arveli talon isäntä, sylkäisten miettiväisenä

-avoimesta ikkunasta. Kissa, joka makasi pölkyllä ulkona päivää

-paistattamassa, hypähti vihaisena ylös, tuijotti viheriäisin silmin

-häijyyn akkunaan ja juoksi pois puhdistamaan ryvetettyä turkkiaan.

-

-»_Minun_ kanani eivät ole sentapaisia!» sanoi rouva Gammit päättävästi.

-»Ajattelin minä jo sitäkin. Ja minä pidin niitä salavihkaa silmällä.

-Mutta niiden joukossa ei ole ainoatakaan, jolla olisi niin luonnottomia

-konsteja. Kun ne ovat munineet, niin ne hyppäävät ylös ja juoksevat

-pois kaakattamaan, niinkuin niiden pitääkin.» Ja hän pudisti raskaasti

-päätään kuin semmoinen, joka ei enää uskalla toivoakaan valoa asiaan.

-»Niin aina, ellette te tiedä muuta syytä, niin voin yhtä hyvin mennä

-matkoihini.»

-

-»Kah, minä vain raivasin pois alusmetsää, että paremmin näemme

-asianlaidan», selitti Barron. »Tiedän minä asiasta vähän kuin

-tiedänkin. Ensiksikin se voi olla portimo, kun se on niin viekas ja

-sukkela ja rohkea! Kymmenen yhtä vastaan, että se on portimo; ja teidän

-täytyy virittää sille ansa. Ja toiseksi, ellei se ole portimo, niin se

-on kettu ja kovin viekas kettu, jota ette saakaan niin vähällä kiinni.

-Ja kolmanneksi — ja viimeiseksi — ellei se ole portimo eikä kettu, niin

-sen täytyy olla oikein sakramentskatun viekas skunkki, joka on ruvennut

-varovaiseksi. Eivät skunkit kyllä ylimalkaan ole varovaisia, niiden kun

-ei tarvitse olla, sillä kenenpä juuri tekisi mieli sekaantua niiden

-asioihin. Mutta joskus sitä aina tapaa niidenkin joukossa jonkun, joka

-on viekas kuin portimo.»

-

-»Voi, voi! ei se ole mikään niistä!» sanoi rouva Gammit äänellä, joka

-ilmaisi sangen huonoja luuloja talon isännän älystä ja metsätiedosta.

-»Minä olen epäillyt portimoita ja kettuja ja murmeleita, mutta en

-merkkiäkään minä ole niistä tavannut koko paikalla. Ja mitä taas

-_skunkkeihin_ tulee, niin — on kai minulla naamassani nenä.» Ja tätä

-seikkaa painostaakseen hän haisteli halveksien.

-

-»_Tiettä_-västi! Ja kaunis ja hyvä nenä onkin!» vastasi ylämaan

-mies diplomaattisesti. »Mutta sitä asiaa te _ette_ näytä skunkeista

-tietävän, että kun ne ovat pahanteossa, niin silloinpa ne eivät

-haisekaan. Pitäkääpä se mielessänne!»

-

-Rouva Gammit katsoi häntä epäluuloisena.

-

-»Onkos se totta?» hän ankarasti kysyi.

-

-»Totta kuin evankeliumi!» vastasi Barron. »Skunkki ei haise, ellei itse

-halua.»

-

-»No niin», sanoi eukko, »mutta ei se taida sentään olla skunkkikaan.

-Minä tunnen vähän kuin luissani, ettei se ole skunkki, haisipa tuo tai

-ei.»

-

-Erämies näytti ällistyneeltä. Hän ei ollut luullut mahdolliseksi, että

-tämä vieras olisi niin tolkuttoman itsepintainen. Hän alkoi itsekseen

-ihmetellä, oliko hän mahtanut luulla liikoja eukon älystä.

-

-»Sitten minä en yritäkään arvata enää», hän sanoi sillä äänellä, kuin

-olisi hän kokonaan menettänyt mielenkiintonsa koko asiaan.

-

-Mutta se ei vähääkään tyydyttänyt hänen vierastaan. Eukon käytös

-muuttui leppoisemmaksi. Nojautuen eteenpäin, kasvoillaan melkein

-mielistelevä ilme, hän kuiskasi —

-

-»Minä olen vähän ajatellut, että se _voisi_ olla — huomatkaa se, etten

-minä väitä, että se _on_, vaan että se _voisi_ olla —» ja hän piti nyt

-vaikuttavan paussin.

-

-»Voisi olla mikä?» kysyi Barron, jonka mielenkiinto taas alkoi herätä.

-

-»Piikkisika!» huudahti rouva Gammit, voitonriemun äkkihymähdyksellä.

-

-Joe Barron ei puhunut eikä hymyillyt. Mutta hänen vaikenemisensa oli

-sitä laatua, että rouva Gammit kävi siitä levottomaksi.

-

-»Miksikä ei piikkisika?» hän kysyi, ja hänen kasvonsa kävivät jälleen

-ankariksi.

-

-»Se _saattoi_ olla piikkisika, joka otti ne teidän munanne, taikka

-vaikka _mettiäinen!_» vastasi Barron. »Mutta se ei ole luultavaa.»

-

-Rouva Gammit sähähti pistopuheesta.

-

-»Ehkäpä te», hän tiuskaisi, »sitten voitte sanoa senkin, miksi se on

-niin mahdotonta, että se olisi piikkisika. Minä näin navetan takana

-ison piikkisian vielä eilispäivänä. Mutta sitä ei voi sanoa teidän

-portimoistanne, eikä ketuistanne, eikä skunkeistanne, joista te olette

-niin varma, herra Barron.»

-

-»Ei piikkisian välttämättä tarvitse olla munia varastamassa silti,

-vaikka se onkin navetan takana», sanoi ylämaan mies. »Ja oli miten

-oli, niin ei piikkisika syö munia. Sillä ei ole sensorttisia hampaita,

-joita semmoiseen ravintoon tarvitaan. Sille pitää olla semmoista,

-jota se voi jyrsiä, jotakin kovaa ja tukevaa — ja kaikkein mieluimmin

-hyvä sitkeä kuusen oksa, vaikka sen liha saakin siitä vähän makua.

-Ei, rouva Gammit, ei se ole piikkisika, joka teidän munanne vie, sen

-saatte uskoa. Ja kuta enemmän minä asiaa ajattelen, sitä varmempi minä

-olen, että se on portimo. Kun portimo oppii munia juomaan, niin se käy

-kovin viekkaaksi. Saattepa käyttää hyvin järkeänne, sen minä sanon, jos

-aiotte saada sen ansaan.»

-

-Barronin tätä todistellessa hänen itsepintainen ja loukkaantunut

-vieraansa oli tullut täydelleen vakuutetuksi omien johtopäätöstensä

-oikeudesta. Pistopuhe se ratkaisi asian. Eukko tiesi nyt, että hän oli

-ollut kaiken aikaa oikeassa piikkisikoja epäillessään. Ja tämä varmuus

-lauhdutti äkkiä hänen kiukkunsa. Varmuus on aina niin lohdullista. Hän

-ei siis sanonut metsämiehelle vasten kasvoja, että tämä oli tietämätön

-houkka, vaan oli uskovinaan — muistaen tarvitsevansa hänen neuvojaan

-siitä, miten nuo kehnot piikkisiat oli ansaan saatava.

-

-»Niin no, herra Barron», hän sanoi, ikäänkuin olisi mielisuosiolla

-myöntänyt väärässä olevansa, »jos otaksumme teidän olevan oikeassa — ja

-_pitäisihän_ teidän tietää — niin kuinka te ottaisitte portimot kiinni?»

-

-Mielissään tästä äkillisestä sävyisästä mielen maittamisesta ylämaan

-mies taas alkoi ajatella asiaa mielenkiinnolla.

-

-»No _siitä_ pian taidamme päästä selville!» hän sanoi luottavasti ja

-herttaisesti. »Annan teille kolmet pienet minkin raudat. Varmaan on

-teidän vajanne tai navettanne alla reikiä, vai missä kananne pesivät?»

-

-»Onpa tietenkin!» vastasi rouva Gammit. »Eiväthän toki kehtaakaan mennä

-sisään etuovesta, aivan nokkani edessä, varastamaan, vai mitä?»

-

-»Eipä tietenkään!» myönsi ylämaan mies. »Niin aina, pankaa nyt nämä

-raudat kolmeen reikään, aivan niskahirsien alle ja siten, ettei niitä

-huomaa. Mutta syöttiä niihin ei pidä panna, sillä muutoin herra Portimo

-paikalla alkaa epäillä. Ripotelkaa vähän olkia ja heinänsiemeniä ja

-muuta ruuhkaa päälle, niin että paikka näyttää aivan tavalliselta.

-Tehkääpäs tämä vain oikein, rouva Gammit; niin äkkiäpä on varas kiinni.

-Minäpä tuon raudat ja näytän teille, kuinka ne viritetään.»

-

-Ja kun rouva Gammit lähti matkoihinsa, kolmet raudat kainalossaan,

-mutisi hän itsekseen:

-

-»Niin, Joe Barron, minä teille näytän, kuka varas on. Ja takaanpa minä,

-että sillä on semmoiset piikit, ettei vielä koskaan _portimolla_ ole

-semmoisia ollut.»

-

-Rouva Gammitia tervehti kanatarhassa, hänen palatessaan, suuri

-kiihtymys. Kaikki kanat kaakattivat vimmatusti ja ojentelivat

-kaulaansa vajaan katsellakseen, ikäänkuin juuri olisivat nähneet

-siellä kummituksen. Rouva Gammit juoksi sisään katsomaan, mistä kaikki

-tämä meteli johtui. Paikka oli tyhjä; mutta erään pesän vieressä oli

-särkynyt muna, ja melko kimppu vereksiä höyheniä osoitti, että siinä

-oli kahakoitu. Vihoissaan mutta uteliaana rouva Gammit poimi höyhenet

-ja tutki niitä asiantuntijan silmillä nähdäkseen, mikä kanoista oli ne

-menettänyt.

-

-»Hyvä Jumala!» hän tuota pikaa huudahti, »eikös vain ole ollut vanha

-kukko itse! Se on tapellut tuon munan puolesta! Olipa se onni, että se

-säilyi piikeiltä!»

-

-Sitten hän ehkä sadannen kerran juoksi ankarana ja suurella melulla

-navetan taa, toivoen yllättävänsä siellä vihollisen. Tietysti hän ei

-yllättänyt mitään, jolle luonto olisi antanut silmistä ja korvista

-merkkiäkään; ja metsäkirsikkapuista kattirastas räkätti hänelle

-pilkallisesti. Hiipiminen oli niitä asioita, joihin rouva Gammitin oli

-vaikein tottua. Kun hän uhmaa uhkuen katseli ympärilleen, sattuivat

-hänen silmänsä tummaan palleroiseen elukkaan, joka oli aidan takana

-vanhan hemlokin latvassa. Näköjään aivan välinpitämättömänä hänen

-kiihtyneestä läheisyydestään ja kokonaan omiin asioihinsa syventyneenä

-se ryömi ylhäiselle oksalle ja sitä tehdessään näykkäsi sieltä täältä

-vereksiä versoja.

-

-»Ahhaa! Mitä minä sanoin? Tiesinhän minä alusta saakka, että se oli

-piikkisika!» huudahti rouva Gammit voitonriemuisena, ikäänkuin olisi

-Joe Barron voinut sen kuulla kahdeksan mailin salomatkan taa. Sitten

-hänen kasvonsa äkkiä lensivät punaisiksi, kun hän katsoi oksalla

-istuvaa rauhallista eläintä, ja kopaten maasta nyrkin kokoisen kiven

-hän nakkasi sen koko voimallaan, eläintä tavoittaen.

-

-Tyynemmällä mielellä hän ei olisi koskaan niin tehnyt — ei senvuoksi,

-että se oli raakamaista, vaan koska hän omasta kokemuksestaan

-hyvin tiesi, että kivi sattuu jos mihin mieluummin kuin siihen

-esineeseen, johon se on osoitettu. Eikä tämä tapaus suinkaan ollut

-omiaan muuttamaan tätä hänen käsitystään asiasta. Kivi ei sattunut

-piikkisikaan. Se ei edes hetkeksikään vieroittanut tämän huomiota

-hemlokin versoista. Sen sijaan kivi puun takana sattui muutamaan

-matalaan oksaan ja ponnahti terhakasti takaisin rouva Gammitin

-varpaille.

-

-Käheästi rääkäisten hämmästyksestä ja tuskasta kelpo rouva hyppäsi

-taapäin ja hyppi muutaman sekunnin yhdellä jalalla, toista kahden

-käden puserrellessaan. Se oli tuima ja tyhmistyttävä kolaus. Tuskan

-hellittäessä tuli sen sijaan kahta väkevöityneempi kiukku. Piikkisika

-katsoa killisteli nyt häntä puusta, ikäänkuin hieman kummissaan hänen

-ihmeellisistä pyörähdyksistään. Eukko tuijotti siihen, ja pumpulimyssyn

-alla hänen harmaat hiustupsunsa näyttivät aivan pystyyn nousevan.

-

-»Luuletpas sinä olevasi sukkela!» hän mutisi hampaisiinsa. »Mutta kyllä

-minä sinut opetan! Odotas vain!» Ja kannallaan ympäri kääntyen hän

-ylpeänä astui takaisin tupaan. Uuninkorvalla oli iso ruskea teepannu,

-oli ollut siinä aamiaisesta pitäen, sisällään ruosteen punainen ja

-katkeran väkevä liemi, jolla olisi vaikka hirvennahkoja parkinnut.

-Vasta kun hän oli sen uudelleen kuumentanut ja nauttinut viisi

-siirapilla imellettyä kuppia, saattoi hän taas vähän tyytyä itseensä.

-

-Vielä samana iltana, auringon viimeisten ruskojen kalvetessa aholla

-haaleaksi sinipunervaksi ja molempain lehmäin hiljalleen kotia kohti

-kalkkastessa hämärän lepikkorämeen reunalla, rouva Gammit salavihkaa

-viritti ansat ylämaan miehen neuvojen mukaan. Jykevien hirsien välissä

-oli navetan ja vajan perustuksessa kylläkin riittävästi aukkoja,

-toiset niistä melkein niin väljiä, että vaikka karhu — hyvin pieni ja

-laiha — olisi läpi mahtunut. Valiten niistä kolme, jotka syystä tai

-toisesta olivat hänestä semmoisia, että ne piikkisikaa tyydyttivät, hän

-viritti raudat, sitoi ne kiinni ja peitti ohuelti hienolla ruuhkalla,

-niin että, kuten hän itsekseen mutisi kaikki tehtyään, »kaikki näytti

-niin luonnolliselta kuin ei mitään». Ilta-askareensa tehtyään hän

-sitten kävi nukkumaan siinä levollisessa luottamuksessa, että aamulla

-raudoissa olisi yksi taikka useampikin piikkisika.

-

-Ja teensä voimallisuudesta huolimatta rouva Gammit nukkui raittiisti,

-hänellä kun oli hyvä omatunto ja mainio ruokahalu. Siitä huolimatta

-kantoi hänen korviinsa yömyssyn alle aamupuoleen yöstä, sinä hetkenä,

-jolloin uni ja todellisuus yhteen sotkeutuvat, ihmeellistä ääntä

-pihasta. Hän kakisti kärsimättömästi kurkkuaan ja nousi vuoteessaan

-istumaan. Olisiko joku ystävällinen yöllinen olento tullut sinne

-hänelle puita sahaamaan? Siltä se kuului. Mutta sitten hän paikalla

-hylkäsi tämän ajatuksen. Hieroen silmiään molemmilla nyrkeillään hän

-hiipi akkunalle ja katsoi ulos.

-

-Kuu oli taivaalla täytenä, paistaen navetan katon takaa, ja piha

-oli täynnään valkoista taikahohdetta. Keskellä pihaa kyyrötti kaksi

-isoa piikkisikaa, pientä puupönttöä uutterasti nakertaen. Niiden

-toimeliaiden hampaiden jyrsiessä lähti kovasta puusta yön hiljaisuuteen

-paljon ääntä, ja laitumelta kuului lehmänkellojen leppoisaa kalahtelua,

-elukkain kohottaessa päätään kuunnellessaan.

-

-Pönttö oli hyvä ja moitteeton ja rouva Gammit harmistui kovin

-nähdessään sitä syötävän. Siinä oli ollut suolattuja sillejä; ja hän

-oli aikonut suolata siihen talvivoinsa, kalan maun pois virutettuaan.

-Eukko ei tiennyt, että juuri suolan vuoksi piikkisiat sitä jyrsivät,

-vaan hänen päähänsä iski paikalla se ajatus, että niiden ainoa

-tarkoitus oli kiusata ja vainota häntä.

-

-»Huis! huis!» hän huusi, tempaisten päästään yömyssynsä ja huiskien

-sitä vimmatusti. Mutta eläimien oli liian kiire, eivät ne viitsineet

-edes katsoa häneen. Ainoaksi merkiksi siitä, että olivat kuulleet,

-ne nostivat kaikki piikkinsä pystyyn, niin että ne äkkiä näyttivät

-entistään kahta vertaa suuremmilta.

-

-Tämä oli rouva Gammitista jo liikaa. Kääntyessään ja juostessaan

-portaita alas hän mutisi, »ensiksi munani — ja nyt pikku pönttöni — ja

-Herra tiesi, mitä ensi kerralla!» Sitten hänen peloton sisunsa jälleen

-leimahti ja hän tiuskaisi: »Mutta sitä ensi kertaapa ei tulekaan!» ja

-katseli ympärilleen, missä luuta oli.

-

-Mutta tätä tavallisissa oloissa niin mallikelpoista esinettä ei

-tietysti näkynyt siinä, missä sen olisi pitänyt olla — pystyssä

-astiakaapin luona — juurikuin sitä kaikkein kipeimmin tarvittiin.

-Kun ei ollut aikaa sitä etsiä, sieppasi rouva Gammit perunapulkin ja

-hyökkäsi ulos kuutamoon korahtavalla kiljauksella, varmasti aikoen

-pelastaa pönttönsä.

-

-Hän oli pelättävä katsella pihan poikki hyökätessään, ja tavallisissa

-oloissa piikkisiat ehkä olisivat paenneet. Mutta kun piikkisika on

-tavannut oikein mieleistänsä syötävää, on se mainion rohkea. Näiden

-molempien piikkisikojen mielestä sillipönttö oli herkullisinta

-syötävää, mitä ne olivat vielä milloinkaan maistaneet. Vastahakoisesti

-ne hetkeksi herkesivät jyrsimästä ja jurolla uhmalla käänsivät

-vilkkuvat silmänsä rouva Gammitia kohti.

-

-Tätä hän ei suinkaan osannut odottaa, ja hänen hyökkäyksensä hurjuus

-laukesi. Jos se olisi ollut ilves, taikka vaikkapa karhukin, niin

-rohkeus luultavasti ei olisi pettänyt. Jos se olisi ollut mies,

-rosvo puukko kädessä ja murhanliekki silmissä, olisi hän luultavasti

-hyökännyt kimppuun halveksivalla raivolla. Mutta piikkisikain laita

-oli toinen. Ne olivat hänelle salaperäisiä olentoja. Hän kiven kovaan

-uskoi, että ne kykenivät ampumaan piikkinsä kuin nuolen kymmenen jalan

-päähän. Vilaukselta hän jo näki itsensä kuin neulatyynyn piikkejä

-täynnään. Yhdentoista jalan päähän päästyään hän äkkiä pysähtyi ja

-nakkasi perunapulkin vimmatulla voimalla, niin että se lensi kerrassaan

-navetan yli. Piikkisiat jatkoivat sitten taas ateriaansa ja eukko

-tuijotti niihin avuttomana. Eukon silmissä kimalsi kaksi isoa kiukun

-kyyneltä, vierähti hänen riutuneille poskilleen; ja peräytyen sitten

-muutamia askelia hän istahti sahapukille tilannetta aprikoimaan.

-

-Mutta ei olisi rouva Gammit ollut se, mikä hän oli, jos hänessä olisi

-ollut tappionsa myöntäjää. Muutamassa harvassa hetkessä hänen kekseliäs

-päänsä jälleen piti puolensa.

-

-»Kumma tuo!» hän tuumi. »Kun sitä ei näy koskaan osaavan siihen, mihin

-sitä yrittää! Mutta _johonkin_ sitä aina osaa! Ainakin minä! Entä

-jos minä nakkaan hyvin paljon ja kyllin kauan, niin voi se lopulti

-käydä piikkisikaan yhtä hyvin kuin mihin muuhun tahansa. Ei suinkaan

-piikkisiassa ole mitään yliluonnollista, miksei voisi siihenkin sattua.»

-

-Puupino oli siinä ääressä; ja nalikat, jotka hän oli kyökin hellaan

-sahannut ja pilkkonut, olivat juuri parhaan kokoisia. Nyt hän piti

-tarkkaan varansa, ettei tähdännyt, vaan kuvitteli suurella hopulla

-muuttavansa puupinon juuri siihen paikkaan, josta kuului tuo härnäävä

-yötä häiritsevä jyrsintä. Ja siinä samassa alkoi sillipöntön ympärille

-joka puolelle sadella jykevänlaisia nalikoita.

-

-Vaikutus oli paikalla huomattava. Jyrsiminen taukosi ja piikkisiat

-vilkuivat levottomasti ympärilleen. Keskelle pöntön pohjaa lensi

-nalikka, puhkaisten pohjan. Piikkisiat kulkivat jonkun askeleen taapäin

-ja silmäilivät sitä murheellisella epäluulolla. Toinen nalikka sattui

-pöntön laitaan, niin että se pompahti kuin hyppäävä elävä olento ja

-sattui kipeästi toiseen piikkisikaan, keikauttaen sen selälleen.

-Paikalla sen urheat piikit lankesivat alas aivan pitkin selkää; ja kun

-se säikähdyksestä kiljaisten ponnisteli jaloilleen, niin näytti se

-äkkiä pieneltä ja laihalta ja tummalta kuin märkä kana. Rouva Gammit

-hymyili tuikean hymyn.

-

-»Ei taida haluttaa pahantekoon tällä haavaa, vai mitä?» eukko mutisi;

-ja yhä sukkelammin alkoi nalikkoja lentää hänen pontevista käsistään.

-Monikaan ei tosin lentänyt vähääkään siihen suuntaan kuin hän oli

-osuuttanut, mutta sillipöntön ympärillekin putoili kuitenkin siksi

-paljon, että piikkisiat muistivat itsellään olevan muuta hommaa. Se,

-johon oli sattunut, ei enää vähääkään välittänyt arvostaan, vaan

-tekeytyi niin pieneksi kuin suinkin ja luikki pois kuin pelästynyt

-rotta. Toinen, joka oli voittamaton ja kiukustunut, peräytyi hitaasti,

-pystyssä joka piikki. Nalikkoja lenteli sen ympäri joka puolelle, mutta

-voitonkiihkoissaan rouva Gammit hairahtui tähtäämään, eikä senvuoksi

-ainoakaan heittoase sattunut siihen. Ja nyt se kiirettä pitämättä

-katosi navetan taa.

-

-Rouva Gammit katseli sen lähtöä melkein ihailun tuntein.

-

-»Jaa, siihen nähden, ettet sinä ole sen pahemmin pelästynyt», hän

-kuivakiskoisesti mutisi, »niin ehkä minun mielikseni palaat takaisin

-ja menet ansaani. Mutta koetaskin vielä tulla syömään minun hyvää

-sillipönttöäni. Se ei olekkaan sinun syötäväs.» Ja hän kulki pihan

-poikki pönttöä ottamaan. Mutta se ei enää ollut hyvä pönttö, piikkisiat

-kun olivat jyrsineet laitoihin kaksi isoa reikää ja rouva Gammitin oma

-heittoase oli pohjan puhkaissut. Mutta itsepäisenä hän kantoi rauskan

-kyökkiin. Menköön vaikka pesään, mutta ei koskaan vihollisten ruuaksi.

-

-Sinä yönä ei kunnon eukon unta enää häiritty ja hän nukkui tavallista

-myöhempään. Kun hän oli nousemassa ylös kuullessaan tunnonpistoksin

-lehmäin laitumelta ammahtelevan lypsäjäänsä, kuului navetan alta

-rääkynää ja siipien lepatusta ja kesken pukeutumistaan hän juoksi

-ulos katsomaan, mitä se oli. Hän oli varma siitä, että hävyttömistä

-piikkisioista toinen oli mennyt ansaan.

-

-Mutta ei, se ei ollut piikkisika eikä kettu eikä portimo. Hänen

-surukseen se olikin hänen vanha punatupsuinen kanansa, joka nyt makasi

-raudoilla selällään siivet levällään, vimmatusta räpyttelystään

-uupuneena. Eukko nosti sen ylös, irroitti reidestä kamalat sangat ja

-nakkasi kehnon ansan navetan poikki semmoisella voimalla, että se

-poukahti maasta ja putosi likavesipönttöön. Hiukan kevennettyään täten

-kiukkuaan hän huolellisesti tutki Punatupsun reittä. Se oli ruhjoutunut

-ja repeytynyt aivan kunnottomaksi.

-

-»Ethän sinä enää voi kuopia tuommoisella jalalla, ethän!» rouva Gammit

-mutisi säälitellen. »Voi sinua raukkaa, ethän sinä enää kelpaa muuksi

-kuin pataan pantavaksi! Voi kumminkin! Voi kumminkin! Sinä, joka aina

-munit niin hyvin ja haudoit niin mainiosti!» Ja kantaen uhrin pölkylle,

-jolla hänen oli tapansa pilkkoa syttöjä, hän säälien, mutta varmasti

-löi siltä pään poikki.

-

-Kun rouva Gammit puolen tuntia myöhemmin palasi laitumelta, rainta

-reunojaan myöten maitoa täynnä, kuuli hän jälleen navetan alta meteliä.

-Mutta hän ei nyt pitänyt kiirettä, peläten maidon läikkyvän. »Mitä

-lieneekään, pysyy kai se siellä, siksi kuin tästä kerkiän!» hän

-järkevästi päätteli; ja jatkoi maitoineen kulkua viileään kellariin.

-Mutta heti rainnan kädestään saatuaan hän kääntyi takaisin ja aivan

-juoksi hopuissaan. Pilkullinen kana kaakatti kopeasti; ja kun rouva

-Gammit vajassa kulki pesärivin ohi, näki hän valkoisen munan hohtavan.

-Mutta hän ei pysähtynyt sitä ottamaan.

-

-Kun hän astui navettaan, juoksi häntä vastaan pieni kellervän ruskea

-eläin, jolla oli terävä kolmikulmainen kuono ja vihaiset silmät kuin

-tulipisarat, juoksi semmoisella raivolla, että hän hetkeksi peräytyi

-takaisin. Karjaisten kiukusta moisen uhkarohkeuden vuoksi eukko

-hyökkäsi eteenpäin ja potkaisi sitä. Potku tapasi tyhjää ilmaa, mutta

-jalan melkoinen koko näytti säikäyttävän rohkeaa pikku petoa ja se

-livahti pois kuin nopea liekki navetan permannon alle. Kun hän sitten

-kumartui katsomaan lähempää molempia ansoja, hyppäsi toinen hoikka,

-edellistä suurempi kellervä eläin ilmaan ja ilkeästi kirkaisten oli

-vähältä purra häntä kasvoihin. Mutta eukon onneksi sen molemmat

-takakintut olivat raudoissa kiinni ja se putosi voimatonna takaisin.

-

-Säikähtyneenä ja raivostuneena rouva Gammit potkaisi sitä, sen maassa

-nyökkäillessä ja kiemurrellessa kuin käärme. Hän ei tietysti osannut;

-mutta se osasi häneen. Erehtymättömän tarkkaan se sai hampaisiinsa

-hänen vankkain lehmännahka-kenkäinsä varpaan ja puri sitkeään nahkaan

-kiinni. Tämä oli rouva Gammitille täydellinen yllätys ja hän koetti

-hypätä taapäin. Mutta sen sijaan hän lensikin selälleen, kovasti

-parkaisten. Hänen jykevät kantapäänsä keikahtivat ilmaan ja hameet

-heilahtivat kasvoille, niin että hän oli aivan ymmällä. Mutta portimo

-vain piti kiukkuisesti kiinni kengänvarpaasta; jonkin tässä siis

-_täytyi pettää_. Ja se nauha petti, jolla ansa oli kiinni sidottu. Se

-katkesi rajusta tempauksesta. Raudat ja portimo lensivät yhdessä rouva

-Gammitin maassa makaavan pään yli. Ne lensivät isolla mäjäyksellä

-sikolätin seinää vasten, niin että porsas säikähdyksestä kiljaisi.

-

-Ymmällään ja häveten rouva Gammit kompuroi pystyyn, pudisteli

-hameensa suoriksi ja katsoi ympärilleen, oliko erämaa yleensä nähnyt

-hänen tapaturmaansa. Ilmeisestikään ei mikään ollut sitä huomannut.

-Helpotuksen tuntein hän sitten katsoi alas häijyä pikku vastustajaansa.

-Portimo makasi tunnotonna, näköjään kuolleena. Mutta hän ei aikonut

-luottaa ulkonäköön. Ottaen raudat ja saaliin yhdessä heinähangon

-päähän hän kantoi ne ulos ja pudotti ne mökin nurkalla seisovaan

-sadevesi-tynnyriin. Puoleksi toipuen kylmässä vedessä kellertävä ruumis

-vähän aikaa väänteli tynnyrin pohjalla. Katsellessaan sitä rouva Gammit

-tunsi epäilyksen hiipivän mieleensä. Oliko tuo Joe Barron sittenkin

-oikeassa? Portimotko ne perältikin olivat ottaneet hänen munansa? Mutta

-hän hylkäsi paikalla sen ajatuksen. Ei Joe Barronkaan sentään ollut

-kaikkitietävä! Eivätkö piikkisiat tehneet hänelle koko ajan kiusaa

-kuulumattoman julkeasti? Vai portimot!

-

-»En minä _sinua_ pyytänyt», hän itsepintaisesti mutisi, kääntyen

-sanoineen vesitynnyrin pohjalla makaavaan, liikkumattomaksi

-jäykistyneeseen eläimeen. »Vaan niitä kirottuja piikkisikoja, jotka

-varastavat munani. Mutta kelvottomia olette tekin, ja onpa mieleni

-hyvä, ettet enää pääse pahantekoon.»

-

-Mielenliikutuksesta vielä väristen rouva Gammit kiireesti teki

-aamuaskareensa eikä suonut itselleen muuta aamiaista kuin

-puolenkymmentä tuimaa kuppia teetä imellyksineen. Vakuutettuna sitten

-siitä, että tynnyrin pohjalle jäänyt portimo niihin aikoihin jo

-oli varmasti ja pysyväisesti kuollut, hän onki sen pois ja viritti

-pyydyksen uudelleen navetan permannon alle. Toisen ansan hän kauan

-etsittyään löysi likavesipöntön pohjasta. Keventyneellä mielellä,

-kun se oli ehjä, hän puhdisti sen huolellisesti ja pani sen talteen

-palauttaakseen sen ajan tullen omistajalleen. Sitä hän ei enää huolinut

-virittää –– mieluummin hän olisi lyönyt sen mäsäksi, kunnioittaakseen

-Punatupsu-raukan muistoa.

-

-»Minulle ei kelpaa semmoinen piikkisika-ansa, joka unohtaa tehtävänsä

-ja rupeaa kanoja pyydystämään», hän nurkui.

-

-Hiljainen kesä-aamupäivä tämän jälkeen kului muitta seikkailuitta.

-Rouva Gammit puuhaili puutarhassaan tupansa takana, sieraimissaan

-kukkivan tatarvainion kuuma makea tuoksu, nakkasi maahan kuokkansa joka

-puolitunti ja juoksi navettaan suurin odotuksin ansojaan kokemaan.

-Mutta ei mikään häirinnyt niiden rauhaa. Eikä mikään häirinnyt hänen

-kanojaankaan, jotka nyt tekivät tehtävänsä niin reippaasti, että rouva

-Gammit puolenpäivän aikaan saattoi kantaa varastoonsa seitsemän verestä

-munaa. Kun tuli yö eivätkä portimot sen enempää kuin piikkisiatkaan

-enää itseään näyttäneet, joutui rouva Gammit ymmälle. Hän oli yksi

-niitä rajuluontoisia naisia, jotka luulevat kaiken tapahtuvan

-yht'äkkiä. Kun hän oli lypsettävät lypsänyt ja nauttinut yksinkertaisen

-vankan illallisensa, kävi hän kyökin kynnykselle istumaan ja punnitsi

-tilannetta perusteellisesti.

-

-Keskustelu Joe Barronin kanssa oli kypsyttänyt hänessä sen ajatuksen,

-että hänen oli paras pyydystää piikkisika omilla ansoillaan ja siten,

-semmoinen oli hänen omituinen ajatuksenjuoksunsa, saada itsestään

-luuleva ylämaan mies vakuutetuksi siitä, että piikkisiat todella

-_söivät_ munia! Mitä portimojuttuun tuli, niin siitä eukko ei aikonut

-sanoa mitään, jottei hän saisi siitä syytä väittää olleensa oikeassa.

-Mitä niihin seitsemään munaan tuli, jotka hän nyt oli saanut suureksi

-ilokseen pitää, niin päätteli hän portimon pyydykseen menemisen ja

-kaiken sen yhteydessä tapahtuneen metelin varoittaneen piikkisikoja,

-niin että ne nyt tiesivät pitää varansa. Jaa, mutta hän aikoi antaa

-niille muuta ajattelemisen aihetta. Hän oli nyt kovin malttamaton, eikä

-halunnut odottaa seuraavaan päivään, miten asiat kehittyisivät, että

-jospa ne eivät kehittyisikään! Äkkipäätöksen tehden hän nousi ylös,

-otti kyökistä oven takaa sillipöntön tähteet kätköstään ja pani ne

-rakennuksen seinälle pystyyn, aivan makuuhuoneensa akkunan alle.

-

-Ensin hän ei itsekään oikein älynnyt, mikä hänen tarkoituksensa oli.

-Mutta muisto menneen yön voitosta kutitteli vielä hänen suoniaan ja

-hän vain tiesi haluavansa houkutella piikkisiat takaisin voidakseen

-niille yleensä _jotakin_ tehdä. Ja kun hän oli nainen, niin se jokin

-hänen mielessään ensimmäiseksi liittyi kiehuvaan veteen. Se vasta

-olisi, jos odottaisi, kunnes piikkisiat olisivat täydessä touhussa

-sillipöntön kimpussa ja sitten kaataisi niiden päälle tulikuumaa vettä!

-Olihan perältikin tärkeämpää voittaa viholliset kuin mokomalle miehelle

-todistaa, että ne ne todella olivat hänen vihollisensa. Mitä hänen

-tarvitsi välittää siitä, mitä Joe Barron ajatteli? Mutta sitten häneen

-taas iski uusi epäilys. Entäpä jos tuo mies pahus olikin oikeassa? Ei

-silti, että eukko hetkeksikään olisi sitä myöntänyt. Mutta otaksuen!

-Kaataisiko hän nyt piikkisikani päälle kuumaa vettä ja kalttaisi niiden

-selästä kaikki piikit, elleivät ne todella olleetkaan munavarkaita?

-Rouva Gammit oli pohjaltaan oikeamielinen ja helläsydäminen ihminen, ja

-hän lopun lopuksi päätti, että tuuma ehkä oli liian julma.

-

-»Jos te olette se, joka varastaa minun munani», hän miettiväisenä

-mutisi, »niin kannattaisi teidän kyllä saada kattilallinen kuumaa vettä

-selkäänne! Mutta _jos_ te ette muuta hae kuin vanhaa sillipönttöäni,

-niin sitten kiehuva vesi on liian ankara kuritus!»

-

-Lopun lopuksi hän päätti aseena käyttää suurta pippuritölkkiään ja

-panna sen täyteen jauhettua pippuria.

-

-Rouva Gammit istui kärsivällisesti ja liikkumatta avoimen akkunansa

-ääressä koko hämärän ajan, pihan ollessa kauttaaltaan vielä pimeänä.

-Kuu nousi, näyttäen vaivoin selviytyvän sekavista etäisistä

-metsänlatvoista. Erämaan heikkoon, sykähtelevään hengitykseen, jonka

-herkkä korva aina erottaa syvimmänkin hiljaisuuden vallitessa, tuli

-yön voittaen salaperäisyyden kuiskaus, uhkauksen hiipivä vihje,

-joka päivänvalolta puuttuu. Rouva Gammit tunsi tämän kaiken siinä

-väijyessään ja hänen innostuneet kasvonsa kävivät hiljaisiksi,

-kalpeiksi ja juhlallisiksi kuin kuvapatsaan. Kuutamo hiipi alas pitkin

-navetan ja vajan ja asuinrakennuksen kattoja ja sitten seiniä pitkin,

-kunnes vain maa oli varjossa. Ja kautta tämän alemman pimeän kerroksen

-rouva Gammit vihdoin näki kaksi jäntterää typykkää olentoa, jotka

-kiirettä pitämättä lähestyivät navetan takaa.

-

-Hän pidätti henkeään. Niin aina, siinä epäilemättä tulivat piikkisiat.

-Entisistä vastoinkäymisistään välittämättä ne tulivat suoraan pihan

-poikki asuinrakennukselle ja paikalla rupesivat sillipönttöä syödä

-herkuttelemaan. Kiihkeän jyrsimisen ääni kuului kummalta herkässä

-ilmassa.

-

-Sangen hiljaa, melkein huomaamattomalla liikkeellä rouva Gammit ojensi

-oikean kätensä pippuritölkkeineen ikkunalaudan reunalle. Piikkisiat

-eivät edes silmiään nostaneet, niin innostuneet ne olivat sillin

-makuun. Rouva Gammit aikoi juuri kumota pippuritölkin, kun hän näki

-kolmannen hämärän olennon lähestyvän ja pidätti kätensä. Se oli

-suurempi kuin piikkisiat. Eukko pysyi aivan hiljaa, hengittäenkin suun

-kautta. Kuutamo ennätti nyt maahan, varjot katosivat ja hän näki ison

-villikissan, joka hiipien lähestyi katsomaan, mitä piikkisiat söivät.

-

-Huomatessaan piikkisikain niin luottavaisina ja melua pitäen ja siitä

-huolimatta häiritsemättä olevan ruokansa kimpussa, arveli villikissa,

-joka tavallisesti on kovin varovainen, ettei tässä voinut olla vaaraa

-minkäänlaista. Jos rouva Gammit olisi liikahtanut kuinkakin vähän, niin

-se olisi hänet huomannut; mutta liikkumattomuudessaan hänen päänsä ja

-kätensä kävivät vaarattomista elottomista esineistä. Villikissa, hiipi

-hiljaa lähemmäksi ja sen lähestyessä piikkisiat nostivat piikkinsä

-uhkaavasti pystyyn, kunnes niiden ruumiista ei näkynyt muuta kuin

-tylpät kuonot, jotka yhä uutterasti askaroivat sillipöntön laidassa.

-Noin kuuden jalan päähän iso kissa pysähtyi ja kyyristyi, suurilla

-kalpeilla silmillään tuijottaen ja ahnaasti haistellen. Rouva Gammit

-hämmästyi, kun piikkisiat eivät paikalla ampuneet sitä vastaan

-piikki-yhteislaukausta, niin että tunkeilija olisi saanut ruumiinsa

-niitä täyteen.

-

-Villikissa tunsi piikkisiat liian hyvin ajatellakseenkaan hyökkäystä.

-Mitä ne siinä söivät, se asia sitä huvitti. Ne kun näyttivät olevan

-siihen niin kovin ihastuneet. Se hiipi vielä muutaman tuuman

-lähemmäksi, ja sillipönttö haiskahti sen nokkaan. Totta tosiaan, kalaa.

-Todellisena kissaeläimenä se kovin piti kalasta, suolaisestakin. Se

-hiipi taas varovasti eteenpäin, toivoen piikkisikain hyvällä poistuvan.

-Mutta nämä sen sijaan vain herkesivät jyrsimästä, panivat kuononsa

-etukäpäliensä väliin, kyyristyivät maahan ja käänsivät vaarallista

-lähestyjää vastaan aukottomat neulankärki-varustuksensa.

-

-Iso kissa ymmällään tästä pysähtyi, vinkkuroiden vihaisesti pientä

-lyhyttä, tuskin kolmen tuuman mittaista häntäänsä. Se ei nähnyt, että

-pönttö olikin tyhjä; se vain haistoi ja veti sen lemua henkeensä

-kuuluvasti nuuskien. Se raivostui, kun ei voinut asialle mitään; sillä

-se tiesi, kuinka vaarallista oli mennä lähemmäksi, niin että piikkisiat

-olisivat voineet aseellisella hännällään antaa hengenvaarallisen

-sivalluksen.

-

-Mitä se ahneudessaan viimein olisi tehnyt, se ei koskaan tule

-tunnetuksi. Sillä tällä hetkellä rouva Gammitin uteliaisuus sai väistyä

-malttamattomuuden edestä. Varovaisella ranteen liikahduksella hän

-käänsi pippuritölkin ylösalaisin ja hiljaa ravisteli sitä. Villikissan

-silmät olivat kiintyneet ihmeelliseen, saavuttamattomaan sillipönttöön,

-eikä se mitään muuta nähnyt. Mutta rouva Gammit näki kirkkaassa

-kuutamossa, kuinka hieno pippuripilvi verkalleen laskeutui alas

-liikkumattomassa ilmassa.

-

-Äkkiä villikissa pyyhkäisi nokkaansa, peräytyi jonkun askeleen ja

-jäykistyi, ikäänkuin kaikin voimin koettaen hallita jotakin syvää

-sisällistä liikutusta. Seuraavassa silmänräpäyksessä siltä pääsi kova

-kouristusmainen aivastus, ja se alkoi vimmatusti sylkeä. Se näytti

-kiukustuneen aivan suunniltaan ja hämmästyneenkin. Rouva Gammit oli

-aivan läkähtyä nauruaan pidätellessään, kun se molemmilla käpälillään

-alkoi hurjasti kynsiä silmiään ja kuonoaan. Mutta hän piti puolensa ja

-ravisteli yhä tölkistään nenään pistävää pippuripilveä. Ja villikissa

-räjähteli aivastuksiin, niin että oli melkein päällään seistä, puhkesi

-sitten hämmästyksen naukunaan ja kääntyi käpälämäkeen. Pihan poikki

-loikkiessaan se ei ilmeisestikään kovin tarkkaan nähnyt, minne meni,

-sillä se juoksi suoraa päätä työntökärryihin, jotka paikalla käänsivät

-sen nurin niskoin ja antoivat sille kelpo kolauksen. Hetkisen se

-hurjasti kynsi niitä, luullen niitä eläväksi viholliseksi. Sitten

-se hiukan toipui ja lähti laukkaamaan laitumen poikki, aivastaen ja

-sylkien mennessään.

-

-Piikkisiat taas, nenä maassa ja silmäluomet alhaalla, olivat siihen

-saakka välttäneet katalan pippurikoetuksen. Mutta vihdoin pilvi

-yllätti nekin. Rouva Gammit näki omituisen väristyksen käyvän kautta

-piikkivarustuksen.

-

-Piikkisika-heimon kaikkein ankarimpia lakeja on, etteivät ne saa

-oikaista itseään koukistuksestaan, kun vaara uhkaa. Mutta niiden

-oli mahdotonta aivastaa niin piukassa asennossa. Sankarillisesti ne

-koettivat pidättää itseään, mutta lopulti ne eivät enää voineet hillitä

-itseään. Toinen piikkipalloista oikeni äkkiä kuin löysätty vieteri ja

-aivasti ja aivasti ja aivasti. Sitten toinen vuorostaan koki saman

-luonnon pakon, rouva Gammitin nojautuessa puoleksi ulos akkunasta aivan

-ulvoen ja läkähtyen naurusta. Mutta piikkisiat olivat itsepintaiset,

-eivätkä vain suostuneet poistumaan juoksujalkaa. Sangen hitaasti ne

-kääntyivät ja peräytyivät pihan poikki, aina muutaman askeleen päästä

-pysähtyen aivastamaan. Kyynelet pitkin poskia valuen rouva Gammit

-katseli niiden peräytymistä, kunnes äkkiä ripponen leijailevaa pippuria

-sattui hänenkin nokkaansa ja häntä itseään puistatti valtava aivastus.

-Tämä paikalla tukahutti hänen naurunsa. Hänen kasvonsa kävivät

-totisiksi, ja harmistuneen näköisenä huoneeseen vetäytyen hän mäjäytti

-akkunan kiinni.

-

-»Pitihän minun tietää, että siinä saattaa kylmettyä», hän mutisi, »kun

-tähän aikaan yöstä vedossa istuu.»

-

-Vasta kuin hän oli täydelleen voittanut sieraimiensa kutkutuksen,

-katsoi hän jälleen ulos. Piikkisiat olivat nyt kadonneet, eikä

-kaikukaan kantanut hänen korviinsa niiden etenevistä aivastuksista.

-

-Tätä seuraavina päivinä ei rouva Gammitin talolla käynyt portimoa,

-villikissaa eikä piikkisikaa, ja joka päivä hän nyt sai hänelle tulevan

-sadon aivan tuoreita munia. Lopulla viikkoa kunnon eukko päätti

-voivansa hyvällä syyllä lähteä viemään Joe Barronille ansoja takaisin

-ja kertomaan hänelle, kuinka väärässä hän oli ollut.

-

-»Kas tässä, herra Barron», hän sanoi, ojentaessaan hänelle kolmet

-raudat, »kiitoksia hyvin paljon, tässä ovat rautanne, mutta yhdet

-niistä eivät kelpaa mihinkään.»

-

-»Mitkä sitten?» kysyi ylämaan mies ne vastaanottaessaan.

-

-»Minä olen sitonut niihin langan pätkän merkiksi», vastasi rouva Gammit.

-

-»Mikä niitä sitten vaivaa? En minä huomaa niissä mitään vikaa!» sanoi

-Barron, tutkien niitä tarkoin.

-

-»Eivät ne kelpaa mihinkään! Saatte uskoa minun sanani! Siinä kaikki,

-mitä voin sanoa!» intti rouva Gammit.

-

-»Jaha, no niin, kun te niin sanotte, niin täytyy uskoa, rouva Gammit»,

-myönsi ylämaan mies kohteliaasti. »Mutta niissä muissa ei suinkaan

-ollut mitään vikaa, vai? Menikö niihin mitään?»

-

-»Menipä kyllä, iso portimo!» sanoi rouva Gammit, katsoen häneen uhmaten.

-

-Leveä hymy levisi Barronin kasvoille.

-

-»Tiesinhän minä», hän huudahti, »tiesinhän minä, että se oli portimo.»

-

-»Ja _minä_ tiesin, että te sanoisitte juuri samat sanat», vastasi rouva

-Gammit. »Mutta tepä ette olekaan kaikkitietävä, Joe Barron. Ei se ollut

-portimo, joka munat vei!»

-

-»Mikäs se oli?» kysyi ylämaan mies epäillen.

-

-»Kaksi isoa piikkisikaa ja kamalan iso villikissa», vastasi rouva

-Gammit voitonriemuisesti.

-

-»Näittekö ne siinä toimessa?» kysyi toinen, vähän ivan häivettä

-äänessään. Mutta iva kilpistyi rouva Gammitin varustuksista. Hän piti

-kysymystä kaikin puolin oikeutettuna.

-

-»En, en minä _oikeastaan_ voi sitä sanoa», hän vastasi. »Mutta ne

-kulkivat ja nuuskivat kaikki talon paikat, ja opettaakseni niitä

-pitämään nokkansa poissa muitten ihmisten kananpesistä, ravistin

-minä niitten päälle vähän pippuria. Ja sen minä sanon, että kyllä ne

-metsään pääsivät ja aivastivat sillä lailla, että minä luulin teidän

-kuulevan sen tänne asti. Te olisitte aivan läkähtynyt naurusta, jos te

-olisitte nähnyt niiden menon. Ja siitä pitäen minä, herra Barron, saan

-niin paljon munia kuin pitääkin. Älkää puhuko minulle _portimoista_ —

-semmoisista pienistä nahkimuksista. _Ne_ eivät kykene mihinkään, eivät

-sen enempää kuin maaorava.»

-

-

-

-

-MELINDY JA KEVÄTKARHU.

-

-

-Vienona, tuoreena ja suloisena oli kevät tullut takaliston yksinäiselle

-pienelle raiviolle. Kostealla laidunaukiolla oli jo vihannan henkäystä,

-vaahterilla rusottavaa harsoa, siniharmaiden norkkojen väriä tummilla

-lepillä. Puron rämeisiltä rantaniityiltä, mökiltä lähtevän tien ja

-olkiruuhkaisen karjapihan takaa kuului illansuussa tuota pohjolan

-kevään soitantoa, joka on sen tunnuspiirteitä — sammakkojen väreilevää,

-pehmyttä, sanomattoman tunnelmallista viheltelyä.

-

-Auringon yläreuna parhaillaan vaipui kuusenlatvain etäisen,

-mustan reunan taa. Mökin ovi oli selkoisten selällään, jotta

-herttainen ilmanhenki ja illan sulosoinnut pääsivät mökkiin. Heti

-oven sisäpuolella istui vanha rouva Griffis, raskaasti ruumistaan

-häälytellen, ja villasukka, jota hän parhaillaan kutoi, makasi

-unohdettuna hänen helmassaan. Hän oli lujapiirteinen, jäntevä nainen,

-tarmoa täynnä vielä, vaikka luuvalo olikin hänet yllättänyt ja

-seisauttanut elämän uutteran toimeliaisuuden. Hänen terävät ja valppaat

-silmänsä seurasivat hartaasti hoikan, vaaleahiuksisen tytön joka

-liikettä, kun tämä siniseen pumpuliliiviin ja kotokutoiseen hameeseensa

-puettuna puuhaili pihan toisella puolella ja ajoi pientä lammaslaumaa

-yöksi navettaan petoeläimiltä turvaan.

-

-Tyttö paiskasi nyt kiinni navetan oven, löi määrlyyn tammivaarnan,

-suori hermostuneesti vaaleita löyhiä hiuksiaan sormillaan ja riensi

-pihan poikki takaisin mökin ovelle, hymy hienoilla nuorilla kasvoillaan.

-

-»_Kas niin,_ mummo!» hän huudahti semmoisen äänellä, joka juuri on

-saanut suorittaneeksi koko joukon huolekkaita pieniä velvollisuuksia,

-»nyt minä en luule ilveksien enkä muittenkaan ainakaan tänä yönä

-lampaita saavan. Nyt minun täytyy lähteä vanhaa Kirjoa hakemaan,

-ennenkuin tulee liian pimeä. Mikä lienee saanut sen tänä iltana niin

-kauas kuljeskelemaan. Tavallisesti se aina pysyy navetan lähettyvillä

-kuin takkiainen!»

-

-Eukko hymyili, hyvin tietäen, että jäännös metsäeläimen vaistoa oli

-saanut lehmän etsimään jotakin kodin läheistä, mutta samalla syrjäistä

-kätköä, kuhun piilottaa äskensyntyneen vasikkansa.

-

-»Eiköhän vanha Kirjo ole niin viisas, että tulee kotia, kun sen aika

-on, lapsukainen!» hän vastasi. »Se on ollut kaiken talvea niin ahtaalla

-tilalla, kun on ollut niin vahvalti lunta, ja nyt se tahtoo kuljeskella

-vähän kauemmaksikin, kun pääsee. Hyvä Jumala, kun _minäkin_ voisin

-vielä vähän kuljeskella näillä vanhoilla huonoilla säärilläni, eikä

-tarvitsisi aina vain istua ja istua ja kutoa ja kutoa aamusta iltaan

-kaiket päivät!»

-

-»Mummoparka!» sanoi tyttö hiljaa ja hellästi, kyyneltyvin silmin. »Kun

-voisimme lähteä ulos näihin hyvänhajuisiin kevätmetsiin poimimaan

-yhdessä ensimäisiä toukokukkia [amerikkalainen kevätkukka, _Epigaea

-repens_. S.m.]. Etkö voisi nyt koettaa, mummo? Minä luulen, että sinä

-tuota pikaa taas pääset aivan hyvin liikkumaan, yhtä hyvin kuin kukaan

-meistä. Koetappas!»

-

-Näin vaadittuna vanha eukko tarttui käsin vankasti nojatuolinsa

-kaiteihin kiinni, puri hammasta ja nousi aivan seisomaan. Mutta

-ponnistus pusersi valituksen hänen huuliltaan ja hän vaipui raskaasti

-takaisin paikoilleen, kasvot tuskista vääntyen. Malttaen mielensä

-lujalla päätöksellä hän kuitenkin hymyili, vaikka surunvoittoisesti.

-

-»Ehkäpä kyllä jonakin päivänä, jos Jumala suo!» hän sanoi, päätään

-pudistaen. »Mutta tänään ei ole se päivä, Melindy! Sinä vielä tapat

-minut, lapseni, kun niin aina tahdot saada minut liikkeelle!»

-

-»Mutta mummo, sehän kävi mainiosti!» huudahti lapsi. »Se oli paras

-yritys, minkä sinä olet vielä milloinkaan tehnyt siitä kuin minä tulin

-luoksesi. Sinä seisoit minuutin suorana kuin vaikka kuka. Nyt minun

-täytyy lähteä Kirjoa hakemaan». Ja hän kääntyi pientä polkua kohti,

-joka kulki laitumen poikki palomaille.

-

-Mutta rouva Griffis huusi hänet takaisin.

-

-»Älä nyt välitä Kirjosta tänä iltana, Melindy! Antaa sen nyt juosta

-vähän. Nuo sammakot ne ovat syynä, että minusta tänä iltana tuntuu

-niin yksinäiseltä, niin etten minä voi päästää sinua hetkeksikään

-näkyvistäni, lapseni! Ei ole minun mielestäni yhtään toista ääntä,

-joka soisi niin kauniilta ja yksinäiseltä. Sen sulous saa aivan

-sydämeni pakahtumaan, niin suloiselta se kuuluu, kun se noin kohoo ja

-laskee hämärässä. Mutta jonkun pitää olla minun luonani, kun minä sitä

-kuuntelen!»

-

-»Kyllä, kyllä, mummo, minäkin pidän siitä!» myönsi Melindy

-huolestuneella äänellä, »kun vain joudan kuuntelemaan. Mutta tällä

-haavaa juuri ajattelen vanhaa Kirjoa, joka on yksin metsässä, ja

-nälkäisiä ilveksiä, jotka ehkä väijyvät sitä ja odottavat, että se

-menisi nukkumaan. Ja sinä tiedät, mummo, kuinka nälkäisiä karhut ovat

-tänä kevännä, kun lumi on ollut niin kauan maassa. Minä en saisi

-unta silmiini, jos tietäisin Kirjon olevan yötä synkässä, harmaassa,

-tyhjässä metsässä. Kesällä asian laita on toisin ja silloin metsä on

-kuin koti.»

-

-»Niin, mutta», sanoi mummo, nähdessään tytön vakaasti aikovan lähteä,

-»jos sinä pelkäät vanhan Kirjon puolesta, niin olisi sinun parempi

-vähän pelätä itsesikin puolesta, lapseni! Ota pyssy mukaasi. Ehkäpä

-näet maaoravan oikein pahasti purevan vanhaa lehmää!»

-

-Välittämättä mummonsa pilapuheesta Melindy, jonka löyhäin vaaleain

-hiuksien alla oli sangen käytännölliset aivot, otti kätevän pienen

-kirveensä, jolla hänen oli tapansa syttöjä pilkkoa.

-

-»Mitä minä pyssyllä, mummo», hän vastasi. »Tämä pikku kirves on minulle

-kyllin hyvä!» Ja heittäen sen olalleen hän kepein askelin riensi polkua

-ylöspäin, päätään kääntäen ja pieni suu kurtussa, hän kun kaikin

-mokomin, vaikka huonolla menestyksellä, yritti oppia viheltämään.

-

-Se, mitä Melindy ja hänen isoäitinsä sanoivat »palomaaksi», oli alue,

-jota ulottui raiviolta monet mailit samaan suuntaan. Kulovalkea oli sen

-takavuosina polttanut, leikaten metsään teräväreunaisen, vähitellen

-leviävän aukeaman ja jättäen sen taa vain sinne tänne muutaman kuivan

-kelon tai pitkiä oksattomia, monen talvimyrskyn valkoisiksi haalistamia

-pökköjä. Sinne tänne oli näille karuille aloille versonut taajaa,

-matalaa alusmetsää, tehden turvallisen piilopaikan joka notkelmasta,

-jonka maaperästä palo ei ollut kaikkea elämää näivettänyt.

-

-Kuljettuaan laitumen poikki Melindy piankin löysi semmoisia heikkoja

-jälkien merkkejä, joita tottumattoman silmän on niin mahdoton huomata.

-Hänen huomionsa kiintyi mustikanvarsiin ja kalmiavarvukkoihin, missä

-ne olivat hieman taipuneet tai rikki tallatut. Sitten hän eräästä

-paljaasta paikasta löysi selvän sorkan painalmuksen. Nyt hän oli

-jäljistä aivan selvillä; ja ilmeisestikin ne olivat vanhan Kirjon

-jäljet. Etsintäänsä kiintyneenä hän riensi eteenpäin, välittämättä

-keskitaivaan herkistä vaihtelevista värivivahduksista, ensimäisistä

-pääskysistä, jotka sen poikki suihkivat ja visertivät, kirpeästä, mutta

-samalla suloisesta tuoksusta, jota nousi mehun täyttämistä umpuista

-tai sammakoiden suloisesta suostuttelevasta vihellyksestä, jota kuului

-rämeniityltä. Hän ei joutanut tällä hetkellä muuta ajattelemaan, kuin

-mistä löytäisi viivyttelevän lehmän ja saisi sen navettaan hyvään

-turvaan ennen pimeän tuloa.

-

-Jäljet johtivat oikopäätä kalliorotkoon, johon laitumelta oli

-satakunnan askelta — ja ehkä sataviisikymmentä avoimelta ovelta, jonka

-pielessä rouva Griffis istui, tarkkaan katsellen Melindyn hommaa.

-Rotkossa kasvoi taajaa nuorta näreikköä ja koivuviidakkoa yhden ainoan

-pitkän ja paksun kelohongan ympärillä.

-

-Tähän varjoisaan tiheikköön impi rohkeasti tunkeutui, kurkistellen

-eteensä tummien, pihkalle tuoksuavien oksien alle. Hän näki, vaikka

-vain laikoittani, aina kelohonkaan saakka, jonka juurella makasi

-poikittain valtava kaatunut puunrunko. Mutta vanhasta Kirjosta ei

-näkynyt merkkiäkään, vaikka se kirkkaine punaisine ja valkoisine

-täplineen olisi paikalla pistänyt silmään tässä tummassa ympäristössä.

-

-Hiljaisuus ja se, ettei lehmää löytynyt, kuten hän oli varmaan

-luullut, sisälsivät jotakin kammottavaa, ja pieni kylmän väristys

-kävi hänen ruumiinsa kautta. Hän kouraisi kovemmin kirvestään ja

-seisoi aivan hiljaa, totuttaakseen silmiään sekavaan pimeään; ja tuota

-pikaa hän luuli erottavansa pienen ruskahtavan olennon, joka lepäsi

-sammalmättäällä kelohongan juurella. Kun oli kulunut vielä vähän aikaa,

-huomasi hän sen katselevan häntä suurilla lempeillä silmillä. Sitten

-liikahtivat suuret korvat. Impi älysi, että se oli vasikka, jota hän

-katseli. Vanhan Kirjon viivyttely oli saanut selityksensä.

-

-Mutta missä oli vanha Kirjo? Melindy hetkisen ajatteli ja arvasi

-aivan oikein, että emä, vasikan hyvin kätkettyään, oli pujahtanut

-lähteelle juomaan. Hän aikoi juuri astua eteenpäin ihaillakseen nuorta

-vastasyntynyttä ja katsellakseen, oliko se niin voimallinen, että sen

-saattoi navettaan viedä, kun tiheikön takapuolelta kuului hiipivää

-rapinaa, joka kiinnitti hänen huomionsa.

-

-Lehmä se ei saattanut olla, se ei suinkaan kulkenut hiipien. Mutta mikä

-sitten?

-

-Melindy tunsi äkillistä vaaran aavistusta. Mutta hän karkaisi hermonsa

-eikä ajatellutkaan pakoa. Ehkäpä se oli vihainen ilves, joka emän

-poissa ollessa vainusi vasikkaa. Tämä ajatus sai Melindyn tuimasti

-jäykistämään pienen suunsa ja hän oli hyvillään nyt, kun oli ottanut

-kirveen mukaansa. Kaikista metsän pedoista hän piti ilveksiä erikoisina

-vihollisinaan.

-

-Hiipivät liikkeet tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi, sitten äkkiä

-taukosivat. Sitten haahmoutui kuusenoksain sekaan, kymmenisen jalan

-päähän siitä paikasta, jossa saamaton pikku vasikka makasi, tumma musta

-ruho.

-

-Hetkeksi Melindyn sydän seisahtui. Mitä apua oli hänen pienestä

-kirveestään karhua vastaan! Sitten hän muisti ylämaan yleisen luulon,

-että isoinkin musta karhu juoksee ihmisen edessä pakoon, jos sillä

-vain on riittävästi tilaa juostakseen. Impi katsahti saamattomaan

-pienokaiseen, joka makasi koukussa sammalvuoteellaan. Sitten hän

-katsahti julmaan mustaan muotoon, joka hitaasti hiipi eteenpäin sen

-syödäkseen. Ja immen sydän paisui palaavasta rohkeudesta.

-

-Karhu oli nyt sylen päässä himoitsemastaan saaliista, vilkuen julmilla

-silmillään puoleen ja toiseen. Kimakalla varoituksen ja uhman huudolla

-Melindy hyppäsi eteenpäin kirveensä kohottaen ja huutaen pedolle: »Pois

-täältä!» Hän toivoi suuresti, että ihmisäänen arvovalta taltuttaisi

-pedon ja saisi sen häpeissään poistumaan.

-

-Jonakin muuna vuodenaikana karhu luultavasti olisi menetellyt juuri

-niinkuin hän toivoi. Mutta nyt siinä asui hiukaisevan kevätnälän

-rohkeus. Se kuitenkin pelästyi ja hämmästyi tytön äkillisestä

-ilmestyksestä ja kimakasta kiljauksesta; ja epäröiden se vähän taantui.

-Mutta Melindykin epäröi; ja karhu sukkelaan huomasi hänen epäröintinsä.

-Muutaman sekunnin se seisoi ja katseli häntä, pää kumarassa ja puolesta

-toiseen häälyen. Sitten se näytti päätelleen, ettei tämä ollut mikään

-vaarallinen vastustaja, päästi kovan rohkaisevan mörähdyksen ja kämpi

-eteenpäin vasikkaa kohti.

-

-Hurjasti parkaisten, puoleksi vihasta, puoleksi pelosta Melindykin

-syöksähti eteenpäin, luottaen siihen, ettei eläin, tosi edessään,

-uskaltaisi vastustaa hänen hyökkäystään. Kauhistuneena äkillisestä

-huudosta vasikkakin kompuroi jaloilleen, ääneensä mölähtäen.

-

-Karhu oli sen juuri saavuttamaisillaan, surman iskuun kohotettuna

-valtava musta kämmen, joka olisi sen selän katkaissut, mutta huomasi

-samalla Melindyn kirveen iskevän. Taitavasti kuin tottunut nyrkkeilijä

-se poikkeutti iskun suunnastaan ja torjui sen niin sukkelasti, että

-kirves oli lentää tytön kädestä. Pystyvä terä kuitenkin tapasi mitä

-purra ja halkaisi karhun kämmenen luuta myöden.

-

-Tuskasta raivostuen ja tappelun himo nyt täysin heränneenä karhu unohti

-vasikan ja hyökkäsi rohkean vastustajansa kimppuun. Kevyesti kuin

-kissa impi hyppäsi syrjään viime tingassa, hyppäsi kaatuneen puun yli

-ja kiersi kelohongan taa. Hän käsitti nyt ryhtyneensä liian rohkeaan

-yritykseen ja hänen ainoa toivonsa oli, että joko pääsisi juosten

-pakoon, taikka että karhu jälleen kääntäisi huomionsa vasikkaan ja

-unohtaisi hänet.

-

-Karhulla ei kuitenkaan ollut vähääkään aikomusta säästää häntä

-kostoltaan. Valtavasta koostaan huolimatta se oli hämmästyttävän

-sukkela ja silmänräpäyksessä seurasi hänen kintereillään. Vaikka

-neitonen ehkä olisikin ollut avomaalla nopeampi, olisi karhu

-luultavasti kuitenkin hänet tavoittanut hankalassa viidakossa; mutta

-tällä täperällä hetkellä sen takaa kuului mölinää ja oksien ryskettä ja

-karhu pyörähti ympäri juuri siksi, että ennätti vastaanottaa vasikkansa

-apuun ryntäävän Kirjon hyökkäyksen.

-

-Karhulla ei ollut aikaa tämän hyökkäyksen väistämiseen eikä

-torjumiseen, se vain ennätti rohkaista itseään. Pahaksi onneksi

-lehmän sarvet olivat liian lyhyet ja levällään. Kirjo puski keskelle

-karhun rintaa muurinmurtajan voimalla ja olisi tölmäissyt sen nurin

-niskoin, elleivät sen mahtavat kynnet ja etukämmenet samalla haavaa

-olisi iskeneet lehmän lapoihin kiinni raatelevaan kouristukseen. Lehmä

-puski sen taapäin puuhun saakka, mutta siinä karhu teki tenän; ja kun

-lehmä yritti peräytyä, ottaakseen vauhtia uuteen hyökkäykseen, ei se

-päässytkään erilleen. Kun tästä tempusta ei tullut mitään, niin se

-taas koko voimallaan töytäsi eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen,

-raivoisasti mölisten ja koettaen rusentaa vastustajansa hengettömäksi

-puuta vastaan. Mutta röhisten, möristen ja vinkuen karhu piti siitä

-kiinni ja repi sitä hirveillä kynsillään.

-

-Liian kiihtyneenä enää pakoa ajatellakseen Melindy seisoi kaatuneella

-puulla ja henkeään pidätellen katseli tappelua. Tuota pikaa hän älysi,

-että vanha Kirjo oli joutumaisillaan alakynteen; ja samalla hänen

-rohkeutensa taas palasi. Juosten puun selkää niin lähelle kuin uskalsi

-kohotti kirveensä ja hieman viivähti, ennenkuin iski. Juurikuin hän

-aikoi iskeä, pysäytti iskun tutun tuttu ääni ja hän hypähti takaisin.

-

-»Pois tieltä, lapsi», se käski, tunkeutuen läpi metelin. »Pois tieltä,

-että saan ampua!»

-

-Rampa vanha vaimokin oli kuullut lapsensa huudon. Kun Melindyn

-parkaus oli leikannut läpi iltatyvenen, oli rouva Griffis ponnahtanut

-tuolistaan, ikäänkuin hän ei olisi kuullut puhuttavankaan leinistä.

-Hän ei tuntenutkaan kipua. Tämän pakottavan hädän vaatimus palautti

-häneen entisen voiman. Tempaisten nurkasta jykevän haulikon, joka

-seisoi siinä aina ladattuna ja valmiina, hän riensi poikki laitumen ja

-puhki kalmiavarvukkojen sitä kyytiä, ettei Melindynkään olisi tarvinnut

-sitä hävetä. Kun hän pensaitten läpi hyökkäsi notkelmaan ja näki asian

-kannan, niin terästi rautainen tahto hänen hermonsa hetken pakon

-mukaisiksi.

-

-Paikalla kuin Melindy oli hypännyt tieltä, juoksi rouva Griffis

-aivan tappelevain viereen. Karhulla oli niin täysi työ, ettei se

-joutanut häntä huomaamaankaan. Työntäen jykevän pyssyn suun (se oli

-susihauleilla ladattu) kylmäverisesti melkein pedon kylkeen kiinni,

-aivan etulapain taa, eukko painoi liipaisinta. Kuului räjäys, joka

-täytti notkelman kuin tykin laukaus, ja karhu lyyhistyi kokoon

-jäseniään oikoen, suuri reikä läpi sydämen.

-

-Vanha Kirjo peräytyi hämmästyneenä, korskui kovaa ja mulkoili

-emäntäänsä hurjin silmin. Käsittämättä, ettei äskeisestä vihollisesta

-enää ollut sen rakkaalle vasikalle vaaraa, se uudelleen kävi

-hengettömän ruhon kimppuun ja alkoi muokata sitä niin, ettei sitä

-tuota pikaa olisi tuntenutkaan karhuksi. Vasikka, joka oli tullut

-kumoon survaistuksi karhun hyökätessä Melindyn kimppuun, oli jälleen

-kompuroinut jalkeille; ja rouva Griffis työnsi sitä eteenpäin, jotta

-emä sen huomaisi. Tämä temppu tehosikin; ja nuollessaan pienokaisen

-kiireestä kantapäähän paremmin älytäkseen, ettei sille ollut tullut

-mitään vikaa, Kirjo unohti pyhän vihansa. Työntäen, vetäen ja

-maanitellen molemmat naiset sitten hitaasti ja kärsivällisesti saivat

-vasikan notkelmasta kototielle, emon verta valuvista haavoistaan

-huolimatta tupatessa niin lähelle kuin suinkin ja tyytyväisyydestä

-hiljaa ynisten. Nyt se vaati pienokaiselleen karjapihan varmaa suojaa.

-

-Kaivolla tämä kumma seura pysähtyi ja vasikka rupesi imemään. Melindy

-taas sillä välin pesi lehmän haavat ja rouva Griffis lähti tervaa

-hakemaan sillä voidellakseen ne. Hänen rivakasti liikkuessaan pitkin

-pihaa Melindy puhkesi riemuiseen, melkeinpä hysteriseen naurun

-helkkynään.

-

-»No, mutta hyvänen aika, mummo», hän huudahti vastaukseksi eukon

-kysyvään katseeseen, »sinähän olet aivan yhtä virkku kuin minäkin. Minä

-olen kuullut sanottavan, että karhun rasva on kaikkein parasta rohtoa

-leiniä vastaan. Kyllä näkee, mummo, että sinä olet käyttänyt kokonaisen

-karhun tautiisi.»

-

-»Ei se karhu ollut, lapseni!» vastasi eukko vakavana. »Vaan se

-sinun kamala huutosi, se paransi minun leinini! Vanha Kirjo tuli

-pienokaisensa avuksi, kun se kutsui. Saatoinko minä tehdä vähempää,

-lapseni, kun kuulin sydänkäpyni minua huutavan?»

-

-

-

-

-KUJANJUOKSU KULOVALKEASSA.

-

-

-Tavallaan he tunsivat toisensa kylläkin hyvin, mies ja karhu. Lähes

-kaksi vuotta he olivat olleet julkiset vihamiehet.

-

-Mies oikeastaan oli nähnyt karhun vain kerran ja silloinkin vain

-vilaukselta — viekkaitten, vihaisten, uteliaitten silmäin leimauksen

-tiheästä näreiköstä ja kammottavan suuren mustan haahmon, joka

-ääneti painui alas tiheikön sekaviin varjoihin. Mutta hän tunsi

-hyvin sen suuret jäljet — ne olivat kolmannesta suuremmat kuin

-Itä-Canadan tavallisen mustan karhun — jotka uhkaavasti kiertelivät

-ylt'yleensä hänen mökkinsä ympärillä. Hän tunsi sen kynnen jäljet

-syvään uurretuista hinkkuupuista, niiden kynsien haltija oli pistänyt

-merkkinsä melkein yhtä korkealle kuin valtava harmaakarhu olisi

-raapaissut.

-

-Ja hän oli siellä täällä tutkistellut isoja, vain puoleksi lahonneita

-kantoja, jotka ne samat kamalat kynnet olivat repäisseet auki kuin

-käävän, muurahaisia ja toukkia etsiessään. Tästä kaikesta oli

-helppo älytä, että mahtava vastustaja kilpaili hänen kanssaan tämän

-erämaaläänin omistamisesta, jonka hän juuri oli omakseen katsonut —

-vastustaja, joka luultavasti vielä ottaisi kovat vaot hänen lammas- ja

-lehmikarjastaan, kun hän oli saanut pienen talonsa täyteen kuntoon.

-

-Ja vielä hän älysi, että tällä kilpailijalla mahtoi olla erikoisen

-komea nahka, josta turkismarkkinoilla maksettaisiin aivan erikoinen

-hinta. Mies, milloin jouti puunhakkuulta ja maanraivaukselta,

-perunainistutukselta ja tattarinkylvämiseltä, navetanrakennukselta

-ja rovioiden poltolta, viritteli ansoja tälle vaaralliselle

-vastustajalleen, joka, kuten hän aivan oikein päätteli, oli liian

-viekas, tullakseen hänen pyssynsä kantomatkan päähän.

-

-Karhu puolestaan tunsi miehen paljoa paremmin kuin mies sen. Heti siitä

-pitäen, kuin mies oli ensiksi saapunut jylhän Etelähaaran rannoille,

-oli tämä suuri musta peto pitänyt häntä silmällä — tietenkin jossakin

-määrin vihamielisenä, koska hän oli muukalainen ja oli tullut erämaata

-häiritsemään, mutta vielä enemmän hartaasta uteliaisuudesta. Valtavasta

-koostaan huolimatta se saattoi liikkua, milloin hyväksi näki, ääneti

-kuin minkki tai käärme. Liikkumatonna kuin joku ammoin unohdettujen

-tukkimiesten jättämä kanto se oli katsellut miehen kirveen välähtelyä

-ja heilumista, koivun ja kuusen ja saarnen rytisevää kaatumista raivion

-levetessä ja auringonpaisteen päästessä valaisemaan metsän takkuista

-permantoa.

-

-Ihmetellen se oli nähnyt, kuinka voimallinen punainen härkäpari,

-miehen tuimia käskysanoja totellen, oli vetänyt oksitut hirret

-yhteen paikkaan; ja sitten se oli huomannut mökin kohoavan ja saavan

-muodon, ihmeellisen muodon, miehen taitavain kätten toimesta. Ensinnä

-se oli hämmästellyt, kuinka ne kaksi suurta härkää viitsivät olla

-niin kuuliaisia, sen sijaan että olisivat kääntyneet häntä vastaan

-ja lävistäneet hänet pitkillä sarvillaan, taikka sotkeneet hänet

-kaksijakoisiin sorkkiinsa.

-

-Mutta pian se oli oppinut huomaamaan selittämättömän valtiuden miehen

-äänessä ja hänen itsetietoisessa huolettomuudessaan, väijyivätpä häntä

-synkkäin salokätköjen piiristä mitkä silmät tahansa. Selvää se, ettei

-mies pelännyt. Varmaan hän siis oli sangen voimallinen. Karhu senvuoksi

-rupesi pelkäämään, vaikk'ei alussa voinutkaan huomata mitään pelon

-syytä, lukuunottamatta tuota äänen salaperäistä mitä lienee ollut,

-joka näytti pakottavan härät kärsivällisesti, vaikka vastahakoisesti

-tottelemaan ja työtä tekemään.

-

-Ja muutamana päivänä mökin valmistumisen jälkeen, miehen ollessa

-sisällä näkymättömissä ja auringonpaahteisen kuuman raivion kiehuessa

-sääskiä ja kärpäsiä ja punaisten härkien maatessa varjossa ja

-märehtiessä laiskasti purujaan ja puhaltaessa täyteläitä ilmakkaita

-huokauksia, se sitten oli nähnyt ison sarvaan astuvan esiin metsästä ja

-seisahtuvan mökkiä ihmettelemään.

-

-Mies oli tullut ulos mökin ovesta ja nostanut olkaansa vasten kuin

-pitkän ruskean sauvan. Sauvan päästä oli paikalla tuiskahtanut pitkä

-valkoinen tulisuihku ja samalla oli paukahtanut lyhyeen ja terävästi.

-Ja vaikka sarvas oli ollut kaukana raivion toisella puolella, oli se

-hypännyt korkealle ilmaan ja pudonnut eteenpäin turvalleen, kuolleena.

-Kylmä väristys oli käynyt karhun hermojen läpi, kun se näki tämän, ja

-se oli paikalla peräytynyt kauemmaksi tiheikköön.

-

-Ihmekö se, että ne isot punaiset härät pahannäköisistä sarvistaan

-huolimatta tottelivat tuota olentoa, joka saattoi niin kaukaa tappaa,

-kun vain pienellä sauvalla osoitti ja kovasti paukautti. Karhu rupesi

-tämän jälkeen vielä paljoa varovaisemmaksi tämän pelättävän tunkeilijan

-hommia tarkastellessaan, mutta tämä pelko ja vihamielisyys tekivät sen

-vain entistä uteliaammaksi. Ei ilmeisestikään ollut hyvä päästää miestä

-näkyvistään vähänkään pidemmäksi ajaksi, muutoin saattoi tapahtua

-vaikka mitä kummia ja aavistamattomia asioita.

-

-Ja tämä oli syynä siihen, että kun mies ensi kylvöistään ja

-istutuksistaan päästyään ja mökkinsä tukittuaan säänpitäväksi ryhtyi

-karhulle loukkuja rakentamaan, niin tiesi karhu jo hänestä koko joukon.

-Kaikista niistä näkymättömistä, uteliaista vilkujista, joiden arat

-metsäläissilmät olivat työtä katselleet — oravista, pyistä, jäniksistä,

-pesukarhuista, sadelinnuista, metsähiiristä, hirvaista, ketuista ja

-pöllöistä — karhu oli muita paljoa hartaampi ja muita paljoa paremmin

-ymmärsi.

-

-Kun ensimäinen ansa — jykevä loukku — oli valmis, syötetty ja viritetty

-ja mies oli poistunut ja jättänyt sen tihutyönsä tekemään, oli karhu

-ottanut sen mitä terävimmän tutkistelun alaiseksi. Vaikk'ei kenkään

-ollut sille maininnut, miksi Troija kukistui, oli se luonnolta saanut

-sen alkeellisen viisauden lahjan, josta troijalaiset näyttävät olleen

-niin surkean kuitit; se pelkäsi miestä, lahjojakin tarjoavana. Se

-haisteli syöttiä — hyvälle tuoksahtavaa lihavaa sianlihan palasta

-— sopivan matkan päästä; ja päätti, että jääköön häneltä rauhaan.

-Ei missään hyvässä aikomuksessa, se ajatteli, oltu moista makupalaa

-jätetty vaikka kenen armoille, joka sattui ensiksi paikalle.

-

-Sen katsellessa ja tuumiessa piiloutuneena nuoreen tiheään näreikköön,

-jonka hyvä tuoksu sekoitti pois sen oman hajun, kuljeskeli siitä

-ohi typyhäntä villikissa. Tämä näki hohtavan valkoisen syötin, joka

-oli siinä niin houkuttelevana loukun tutkaimessa aivan kuin häntä

-varten. Sen pyöreihin haaleihin silmiin tuli himokas kiilto, vaikka

-korvat painuivat niuhaan pitkin selkää vihaisen pelon vuoksi —

-olihan ympärillä jälkiä, jotka haisivat kovin väkevästi ihmiselle.

-Älyä puuttui villikissalta. Se tiesi vain sen, että herkkupala oli

-tuon miehen omaisuutta. Mutta miestäpä ei näkynyt. Ääntä vain kuului

-etäältä, hänen huudellessa typerälle härkäparilleen. Matalaksi

-kyyristyen villikissa nopeaan ja hiipien juoksi eteenpäin ja matalalla

-riemastuksen murinalla hyökkäsi syötin kimppuun. Siinä näytti jokin

-paikka antavan perään. Säikähtynein silmin karhu näki, kuinka ne

-neljä jykevää hirttä, jotka olivat kuin kattona syötin päällä, pudota

-romahtivat sen päälle. Onneton villikissa päästi korviasärkevän

-rääkäyksen, joka katkesi melkein ennen kuin oli alkanutkaan, ja

-pusertui niiden alle aivan litteäksi.

-

-Punaorava, joka oli tätä kaikkea tarkastellut läheiseltä oksalta,

-puhkesi kiihkeään räkitykseen. Ja puun latvasta pudotti itsensä mustine

-siipineen varis, laskeutui sievästi hirren selkään, pää kallellaan,

-ikäänkuin se olisi tahtonut sanoa: »enkö minä sitä sanonut?» ja

-killisteli kovilla kirkkailla silmillään kuollutta villikissaa. Sen

-mielestä kaikki villikissat joutivat kuolla. Ei niistä muuhun. Mutta se

-tapa, jolla tämä tässä oli tuhottu, näytti siitä kovin salaperäiseltä.

-

-Karhun mielestä oli tämän jälkeen kaikki, mitä miehellä oli, ansan

-luontoista — pelokkaalla mielenkiinnolla tutkittavaa, mutta ei millään

-ilveellä koskettavaa. Ja niin tapahtui, että kun mies ajan tullen toi

-laajenevalle raiviolleen lehmän ja vasikan, ja sian ja sitten lampaita,

-ja puolenkymmentä puuhailevaa kanaa, ei karhu niihin kertaakaan

-koskenut. Vesi kyllä tuli sen suuhun varsinkin lampaita katsellessa,

-mutta ne näyttivät niin epäilyttävän huolettomilta. Varmaan nekin

-olivat ansoja. Jos hän koettaisi jonkun tavoittaa, niin mene tiedä,

-vaikka taivas putoaisi hänen päälleen ja likistäisi hänet litteäksi

-kuin pölkyt sen villikissan. Käsittämättä tämän pidättyväisyyden syytä

-mies piti sitä luonnollisena asiana eikä sen koommin ajatellutkaan

-sitä. Mutta lopulti hän suuttui, kun kaikki pyydystysyritykset menivät

-myttyyn, ja vannoi, että karhun talja ennen talven tuloa olisi hänen.

-

-Loppukesästä tuli kovin kuuma ja kuiva aika. Etelähaaran joki, joka

-aina oli vuolas ja koskinen ja sai vetensä paljaitten ylämaitten

-lähdejärvistä, ei paljoakaan ehtynyt. Ottanoonsiista sitävastoin

-ilmestyi näkyviin auringon paahtamia särkkiä ja harmahtavia kynnyksiä,

-joita eivät kolmen piirikunnan vanhimmatkaan erämiehet vielä olleet

-kuivilla nähneet. Moni metsäpuro katosi kokonaan, jättäen muistonsa

-säilyttäjiksi vain jonon seisovia mustia vesilätäköitä, jotka

-lymysivät ketri- ja lehtikuusisoissa valtavien juurien alla. Ja

-moni erämaan lampi näki ulpukkainsa kuolevan raakoihin haiseviin,

-juurisotkuisiin liejuihin. Mies ei kuitenkaan ollut juuri milläänkään,

-sillä kolmisensadan askeleen päässä virtasi raivion liepeen alla

-Etelähaara välittämättä kuivista mitään. Hänen tattarinsa ja perunansa

-olivat ehtineet niin pitkälle, ettei sateen puute enää voinut niitä

-vahingoittaa. Ja hänen karjansa oli janolta hyvässä turvassa.

-

-Etelähaara oli tältä kohdalta ja puolisen mailia raiviolta sekä ylös-

-että alaspäin vähän rauhallisempaa, niin että mies vaivatta saattoi

-sillä liikkua isolla, yhdestä puusta koverretulla kanootillaan ja

-kalastella sen puhki ja poikki. Alempana kosket olivat puoliväliin

-toistakymmentä mailia melkein mahdottomat veneellä kulkea, kunnes

-hurja virta lopulti raukesi matalarantaiseen suvantojärveen, jota

-mustikkamaat paartoivat.

-

-Metsä näytti raskaasti huokailevan elottoman ilman ja kuivan,

-liikkumattoman helteen alaisena, sadetta odottaen. Mutta toivottujen

-harmaanviileiden ja sateentuoksuisten pilvien sijasta maattui

-taivaan kova sini ruskahtavaan utuun, jonka läpi aurinko kuulsi

-kuin kuuma kuparikiekko. Metsän palsamituoksu hävisi ja sijaan tuli

-heikkoja, kitkeriä henkäyksiä, jotka kirvelivät silmiä ja polttivat

-sieraimia. Kotkat, haukat, varikset ja kaikki muut hyvät lentäjät

-katosivat. Kaikki metsän lymypaikkojen nelijalkaiset kuljeksijat

-kävivät levottomiksi, peläten vaaroja, joita eivät tienneet miten

-vastustaa, miten paeta. Suuri musta karhu haisteli huolestuneena

-kaikki ilmansuunnat, kuono korkealla ilmassa, menetti sitten kaiken

-mielenkiintonsa ihmistä ja hänen töitään kohtaan ja kulki viidet mailit

-vinkuen myötävirtaan, kunnes tuli erääseen kohtaan, jossa Etelähaaran

-kuohuvasta virrasta poikkesi syrjään syvä umpipudas.

-

-Vähän myöhemmin mies, joka oli alakuloisena mullannut kituvannäköisiä

-perunoitaan, seisahtui kuokkansa nojalle ja silmäili pelokkaasti

-muotoaan muuttavaa taivasta.

-

-»Metsävalkea», hän mutisi, »jossakin, missä lienee, ehkä likelläkin!

-Kun nyt vain ei rupeaisi tuulemaan!»

-

-Heittäen kuokan maahan hän sitten valjasti härkäparin reen eteen

-vedättääkseen joesta mökilleen pari kolme tynnyriä vettä. Jos sattuisi

-raivion poikki kipeniä lentämään, hän ajatteli, niin oli hyvä olemassa

-vettä lähellä.

-

-Jotenkin haluttomana hän lähti tähän hommaan, häntä masensi painostava

-ilma ja epämääräinen aavistuksen tunne. Mutta pysäyttäessään

-jokirantaan hitaat juhtansa hän sen takana näki näyn, joka äkkiä antoi

-hänelle kiirettä. Härätkin sen huomasivat ja havahtuivat ja alkoivat

-korskua ja levottomina kiskoa iestään. Toisella rannalla tuprusi

-metsänlatvain takaa savupilviä ja juurella pisteli siellä täällä

-punaisia liekkejä.

-

-Mieheen iski vimmattu tarmo. Juosten sankoilleen edes ja takaisin

-rannan ja reellä olevan tynnyrin väliä ja rajusti huutaen härille

-olemaan alallaan hän nopeaan täytti tynnyrin reunoja myöten. Mökille

-palatessaan hän ei kuitenkaan voinut rientää kiireellä. Polku oli

-koleikkoa ja hänen täytyi alinomaa tukea tynnyriä, ettei kallis neste

-päässyt maahan kaatumaan. Mutta härkiä ei tarvinnut hoputtaa, ja

-hikipäissään ponnisteltuaan tynnyrinsä rinnalla helteisellä kapealla

-polulla hän vei sen raivatulle kunnaalle, joka oli mökin takana. Siihen

-hän äkkiä hämmästyen pysähtyi.

-

-Raivion takana tupruaa eteläiselläkin ilmalla samoja uhkaavia pilviä,

-tuikkaa taivaalle ja taas katoaa samoja hoikkia häijyjä punaisia

-kieliä. Palo lähestyi häntä vastakkaisilta puolilta. Ja vasta nyt

-hän käsitti, mikä hirmuinen vaara häntä uhkasi. Vesitynnyreistäkö

-apu, muka! Katkerasti naurahtaen ja ponnistustensa turhuutta kiroten,

-raivosta kähähtäen, kun kaikki hänen toiveensa näin sortuivat, hän

-päästi härkäparin valjaista ja harppasi pitkin askelin rinnettä alas,

-laskeakseen irti muunkin karjansa. Olkoon heillä ainakin tilaisuus

-paeta henkensä edestä, sama tilaisuus kuin hänelläkin. Hairaten sitten

-käteensä tyhjän matkalaukkunsa ja vuoteestaan peitteen hän karkasi

-joelle.

-

-Karhu oli sillävälin tullut pienelle umpiputaalle — eli boganille,

-intiaanien sanaa käyttääksemme — joka oli viisi mailia alempana. Se

-tapasi sen jo täpö täynnään äänettömiä, väriseviä pakolaisia. Sillä

-sekä pohjoisella että eteläisellä ilmalla taivas jo oli täynnään

-savupilviä, jotka sankkoina ja tummina tuprusivat taivasta kohti, ja

-siivekkäät liekit hyppivät ahnaasti latvasta latvaan.

-

-Iltapuolella molemmat palot nopeaan yhtyivät kiihtyvän itätuulen

-viimassa. Suunnattoman nopeaan ne lähenivät jokea, joka juuri tällä

-kohdalla teki mutkan ja louhisten kynnysten poikki kuohuen pauhaten

-kääntyi lounasta kohti. Kosken pauhun alkoi kuitenkin voittaa

-kammottavampi ääni — palon kihisevä humu ja rytinä. Oksien läpi puhalsi

-milloin mistäkin pistäviä, tukehduttavia savunpöllähdyksiä, laskeutuen

-sitten veden päälle, siinä ohetakseen ja levetäkseen ja ikäänkuin

-suotaakseen vaahdon sisään, joka hetkeksi muutti väriään. Siellä

-täällä puhkesi ahtaaksi sulkeutuneella ilmanrannalla korkea yksinäinen

-honganlatva loimuaviin liekkeihin kuin suunnaton merkkisoihtu. Ja tuota

-pikaa alkoi kuin jostakin näkymättömästä räjähdyksestä raketteina

-sinkoilla palavia, kipenöiviä kekäleitä, jotka virittivät edessäpäin

-kuin tiedustelijain tulia tai käheästi, kammottavasti kihahtaen

-putosivat veteen.

-

-Eläimiä keräytyi joka puolelta kapean putaan rannoille, jossa ne suurin

-lumotuin silmin katselivat näitten tuhoisain heittoaseitten lentoa ja

-putoamista. Veden partaalla ja ulkonevilla oksilla ja juurilla kyyhötti

-useita villikissoja ja valtava harmaa Canadan ilves. Kekäleen pudotessa

-lähelle ne painoivat korvansa pitkin kalloa, hypähtivät taapäin ja

-sylkivät vihaisesti. Pelko oli kerrassaan vienyt niiltä raatelevan

-riistanälän eivätkä ne vähääkään välittäneet värisevistä jäniksistä,

-kujertelevista oravista tai jäykistä, harmistuneista murmeleista, joita

-tunkeili niiden ympärillä. Verenhimoiset portimotkin kerran unohtivat

-tappamisen halun ja puikkivat hermostuneesti sinne ja tänne värisevillä

-oksilla. Rantaan ajautuneen lieon päässä istui punainen kettu, joka ei

-malttiaan eikä tarmoaan menettänyt, olipa mimmoinen paikka tahansa,

-katsellen puunlatvoja. Syvämietteisessä viisaassa mielessään se

-etsiskeli jotakin keinoa, jolla tämänkin kamalan vastustajan pettää.

-Putaan pinnalla vilisi uivaa minkkiä, biisamia ja vesirottaa, jotka

-maailmaa uhkaava tuho oli liikkeelle säikähyttänyt ja jotka nyt

-luottivat siihen, että niiden suosiman kylmän elementin voima olisi

-riittävä suoja. Musta uroshirvi kahden lehmän keralla ja kymmenkunta

-punaista hirvasta seisoi mahaa myöden vedessä, silloin tällöin

-piehtaroiden siinä itseään jäähdyttääkseen. Mutta karhuja ei tässä

-omituisessa kokouksessa ollut ainoatakaan, suurta mustaa karhua itseään

-lukuunottamatta, se kun oli kateellisena karkoittanut läänistään kaikki

-kilpailijat.

-

-Tilannetta hetkisen tarkasteltuaan karhu kahlasi veteen. Se upotti

-päänsä veden sisään lieventääkseen polttavien silmien ja sieraimien

-tuskia. Pudas oli matala siltä kohdalta, josta se siihen poikkesi, ja

-pohja oli pehmeätä, sitkeätä, vastenmielistä sen jalalle. Sen siinä

-seistessä ja levottomana nostellessa jalkojaan singahti sankkenevasta

-savuvaipasta suuri punahehkuinen kekäle ja sattui läheisellä oksalla

-kyyröttävään villikissaan. Rääkäisten kissa ponnahti ilmaan, mutta

-huomatessaan putoavansa veteen, jota se inhosi, se kierteli itseään

-vähän sivulle päin ja sai kiinni karhun leveästä selästä. Sen kynnet

-upposivat syvään ja tuskasta mörähtäen karhu koetti ravistaa sitä irti.

-Pelosta mielettömänä ja ilmeisestikin pitäen karhua vain elollisena

-liekona kissa piti kiinni ja kynsi kahta kovapintaisemmin. Milloin

-muulloin tahansa karhu olisi kiskaissut kissan paikaltaan ja reväissyt

-sen kappaleiksi. Mutta nyt ei sen mieleen juolahtanutkaan vihastua.

-Tässä ei ollut mitään yksilökohtaista. Karhu vain käsitti, että hänen

-selässään oli jotakin, joka koski kipeään, ja tahtoi päästä siitä

-erilleen. Kumoon heittäytyen se piehtaroi vedessä ja upotti kissan

-liejun sisään. Sen ylös noustessa oli paha taakka tiessään. Mutta

-nyt karhu oli tyytymätön paikkaan. Vesi ei ollut niin syvää kuin

-sille olisi pitänyt. Ja sitäpaitsi se mielestään oli umpimutkassa. Se

-kaipasi enemmän tilaa, enemmän ilmaa, laajempaa näköalaa, vaikkapa ei

-ollutkaan muuta kuin hirmuja, mitä katsella. Työntäen syrjään pari

-punaista sarvasta, jotka tuskin vilkaisivat siihen suurilla, lempeillä,

-kauhua-uhovilla silmillään, se kahlasi putaan suulle. Siinä se tunsi

-pyörteen, joka pyrki koskeen kiskomaan, ja meni lapojaan myöten veteen.

-Aivan vieressä seisoi kömpelö naarashirvi raukeasti lepattaen suuria

-korviaan ja tuijottaen, ei liekkeihin, vaan samentuneisiin aaltoihin

-ja vaahtoriekaleisiin, joita kiiti siitä ohi. Sitten sen nenän editse

-kaikessa rauhassa uiskenteli iso ruskea saukko. Kohottaen päänsä ja

-lapansa korkealle vedestä kuin tähyilevä hylje uija silmäili koskia

-ja laski sitten oikopäätä niihin, paetakseen rohkeasti virran mukana.

-Ilmeisestikin se oli tullut vakuutetuksi siitä, ettei pikku pudas kauan

-kelpaisi pakopaikaksi. Karhu katseli sen lähtöä kaihomielin ja punnitsi

-asiaa, mutta ei uskaltanut lähteä tyrskyviin aaltoihin, jyriseviin

-kopruihin.

-

-Putousten jyrinää ei kuitenkaan enää kuulunut liekkien laajalta

-ahnaalta pauhulta. Hyppiessään ja hyökätessään ne melkein näyttivät

-karjuvan ja oli kuin itse savupilvetkin olisivat saaneet äänen ja

-alkaneet jyristä. Kuumuus kävi tukehduttavaksi, sietämättömäksi; ja

-kipeniä ja kekäleitä putoili putaaseen niin tiheään, että toiset

-eläimistä karvansa äkkiä kärventyessä mielettömän kauhun valtaamina

-karkasivat suoraa päätä palavaan pätsiin, toisten taas kupsahtaessa

-suinpäin veteen ja paikalla hukkuessa. Ne eläimet, joille vesi

-oli tuttava, upottivat itsensä siihen niin syvään kuin saattoivat

-ja vavistuksella odottivat lähestyvää tuhoa, mutta viisas kettu,

-varovaisesti uiskenneltuaan putaan rantoja ja niitä tutkittuaan,

-löysi vihdoinkin rantaäyrään alta kolon, jonka suuta vettyneet juuret

-peittivät. Tämä oivallinen pikku tyyssija oli jo tunkien täynnään

-biisamirottia ja minkkejä, mutta kettu kursailematta tunkeutui sisään,

-työntäen toisia ulos, tulemaan toimeen miten parhaiten taisivat. Ja kun

-heimon hämärät aikatiedot kertovat, että se myöhemmin vielä pyydysti

-monet jänikset ja metsälinnat miehen hylätyn raivion lahoavilla

-kannokoilla, niin oli pakopaikka ilmeisestikin turvallinen.

-

-Tulikuoleman lähestyessä karhu kuitenkin alkoi vavista. Viisasta kettua

-lukuunottamatta se oli tässä kurjassa joukossa ainoa eläin, jolla

-oli sen verran älyä, että se pystyi käsittämään heidän kohtalonsa

-koko hirmuisuuden. Törmässä ei ollut niin suurta koloa, että sen

-valtava ruho olisi siihen mahtunut. Surkeasti vinkuen se katseli

-alaspäin pitkin kuohuvaa solaa, jota pitkin saukko oli paennut. Mutta

-ei uskaltanut lähteä perään. Se näytti yhtä varmalta tuholta. Ja se

-olikin jo vain kiehuvaa pimenevää kauhujen kujaa kahden savu- ja

-liekkiseinämän välissä.

-

-Ja pudaskin oli nyt hirmujen paikka. Sen pinta oli täynnään pieniä

-eläimiä, mitä oli eloon jäänyt, siinä oli villikissa tai pari,

-lukemattomia oravia, portimoita, näätiä, murmeleita, hiiriä,

-pesukarhuja ja moniaita jäniksiäkin, jotka suurimman epätoivon

-hetkellä olivat oppineet uimaan. Loput olivat joutuneet surman omaksi.

-Hirvaistakin oli useita tuhoutunut siinä mielettömässä kamppailussa,

-joka parhaillaan umpimähkään myllerteli lampareen keskellä. Paitsi

-karhua pysyivät vain synkät, jäykät hirvet erillään tästä vaarallisesta

-sotkusta. Ne olivat kyyristyneet syvälle veteen ja vain turpaansa

-kohottelivat vähän väliä vetäistäkseen henkeensä palavaa, tukehduttavaa

-ilmaa.

-

-Sattuessaan kääntämään epätoivoiset silmänsä vastavirtaan karhu äkkiä

-näki kumman otuksen, joka läpi tyrskyjen ja savun syöksyi alaspäin

-häntä kohti. Ja samalla se jo tunsikin tulijan. Se oli mies, joka oli

-kyyristynyt matalaksi puukanoottinsa perään ja hurjasti melallaan vettä

-piesten ohjasi sitä louhien ja pystyynkarkaavien hyökyaaltojen välitse.

-Peitteensä hän oli osaksi kietonut päänsä ympäri; ja takana liehuen

-yksi kulma savusi ja kyti. Kanootin hän pyöräytti lahdelmaan ja hädin

-tuskin pelastui kaatumasta ajaessaan viistoon hirven vedenalaiselle

-selälle. Käsivarren matkan päähän karhusta hän pysähtyi, ja karhu

-näki, että hänen muotonsa oli kummasti muuttunut. Suuret suonikkaat

-kädet ja laihat kasvot olivat mustuneet ja näivettyneet ja silmät

-tuijottivat kaameina kuopista, joitten sekä silmäkarvat että ripset

-olivat kärventyneet. Siitä huolimatta hänen tulonsa tuotti karhulle

-turvallisuuden tunteen. Tässä se oli hallitsijahenki, se ajatteli, jota

-eivät edes tulen hirviöt kyenneet voittamaan. Se vinkui ja tuli lähemmä

-kanoottia ja sen sydämessä alkoi orastaa hämärä toivo. Mies huomasi sen

-ja tälläkin epätoivon hetkellä, kasvojensa irviin vääntyessä, tunsi sen

-vastustajaksi, joka oli niin kauan välttänyt hänen ansansa.

-

-»Tällä kertaa olemme molemmat kiikissä, vanha kaveri, eikö niin!» hän

-mutisi hampaisiinsa, tempasi peitteen päänsä ympäriltä ja upotti sen

-kanootin viereen veteen. Kietaisten sen sitten jälleen olkainsa ja

-päänsä ympäri vettä valuvana ja pistäen kulman hampaisiinsa voidakseen

-hengittää sen läpi paksussa savussa hän jälleen sysäsi virtaan venhonsa

-ja matalalla vyöryvän savupeitteen alla kiiti koskelle. Hetkisen karhu

-epäröi, vinkuen kuin koiranpenikka, sitten hyppäsi hänen peräänsä.

-

-Karhu tietenkin oli paljoa parempi uimari kuin se itse tiesikään.

-Muutaman silmänräpäyksen hämmennyksen jälkeen virran kamalassa

-kiertävässä puserruksessa ja kiskonnassa se huomasi yleensä voivansa

-pitää päänsä veden päällä ja sitten johonkin määrään kykenevänsä

-suuntaansakin katsomaan.

-

-Ensiksi se valitsi sen huonosti, kun ei ymmärtänyt veden merkkejä.

-Pulikoituaan ensin puoliläkähdyksissään peräkkäisissä hurjissa

-aallokoissa se huomasi edessään oikean käden puolessa tyrskyjen välillä

-näköjään aivan sileän väylän. Päättäväisenä se ponnisteli sitä kohti,

-veden mukana alaspäin kiitäessään. Ja se pääsikin sinne. Sen kämmenet

-kolusivat pitkin pohjaa. Vimmatusti kynsien se koetti pysäyttää

-itsensä, mutta mukelsikin kuperkeikan ja ponnahti pystysuoran kynnyksen

-reunalta alla olevaan kirnuavaan kattilaan.

-

-Kattila oli karhun onneksi kyllin syvä lauhduttaakseen koprun

-suoranaista survontaa, ja se joutui jonkinlaiseen pyörteeseen, kunnes

-tointui pökerryksistään ja taas sai henkeä vedetyksi. Sitten se pääsi

-soutamaan vähän syrjään ja pyyhkäisi taas alaspäin raivoavaa koskea

-laskien. Mutta nyt se oli sen verran viisastunut, että vältti moisia

-petollisia tyveniä ja valitsi ennen jyrkät pauhaavat solat suurine

-hyrskyineen, joissa oli vettä vahvalti ja selvä väylä.

-

-Mies voimallisella melallaan työnnellen oli päässyt kauas edelle,

-näkymättömiin, mutta karhu seurasi luottavaisena samaa tietä, jota

-hän oli edellä kulkenut. Joen molemmat rannat olivat nyt hehkuvana

-pätsinä, myllertelevinä mustina savunpurkauksina, joita valtavat

-punaiset, keltaiset liekkiläikät repelivät. Mahtavat rungot loimottivat

-moniaan minuutin muuta mullerrusta korkeammalla, sitten katkesivat ja

-kaatuivat, tämän romahduksen vähääkään erottumatta kaiken rytinästä.

-Kohottaessaan vedestä vettävaluvaa päätään ja vaivalla henkeä

-haukkoessaan karhu toisin ajoin tunsi, kuinka hänen huulensa ja

-sieraimensakin jo alkoivat kuumuudesta riutua. Mutta se ei ollut enää

-toivoton, niin täydellisesti se luotti miehen johtajakykyyn.

-

-Etelähaaran valtavesi lopulti pusertui kammottavaan kaukaloon ja

-syöksyi siitä alas jyrinällä, joka kuului liekkienkin riehunnassa.

-Karhu ponnisteli kovasti päästäkseen kivisille matalikoille, joita oli

-rannoilla, mutta liian myöhään. Armotta vuoksi tempasi sen mukaansa.

-Seuraavassa silmänräpäyksessä se jo oli kuurnassa. Vastustamattomat

-ristivirtaukset anastivat sen, pyörittelivät nurin niskoin, vetivät

-veden alle. Kumeita ääniä jytisi sen korvissa ja keuhkot olivat

-haljeta. Sitten se taas äkkiä ponnahti pinnalle, läkähtymäisillään, ja

-tunsi, kuinka jalkain alitse luisti sileitä kallioita. Ja sitten sen

-kynnet tapasivat puuta, tarrasivat kiinni kuin takkiainen ja pysyivät

-kiinni. Sekunnin tai parin kuluttua se saattoi kiskaista itsensä aivan

-koskesta pois ja koko voimallaan pitää kiinni muutamista pölkyistä,

-jotka olivat tunkeutuneet ja suutiutuneet sivuhalkeaman leukoihin.

-Aivan kuononsa edessä karhu hämmästyksekseen näki miehen kiinni pitävän

-kallion halkeamasta, ruumis vedessä ja pää, silmiä lukuunottamatta,

-vettävaluvaan peitteeseen kietaistunsa. Kanoottia ei näkynyt missään.

-

-Mies loi punoittavista silmistään tuttavallisen katseen

-rähjäytyneeseen, läähättävään petoon ja siirtyi pölkkyjä pitkin vähän

-etäämmälle, sillekin tilaa antaakseen.

-

-»Hauska tavata, toveri!» hän huusi. »Ole vain kuin kotonasi. Me

-taidammekin olla ainoat, mitä näillä mailla on henkiin jäänyt!»

-

-Lieneekö karhu kuullut heikkoa kaikua miehen sanoista, vai häiritsikö

-sitä se, että miehen silmät kohtasivat sen katseen, kun se niin

-arastellen vetäytyi kauemmaksi. Mutta tuntiessaan virran uudelleen

-käyvän takapuoleensa kiinni, se taas palasi lähemmäksi ja kyyristyi

-kosteveteen käden ulottuviin miehestä.

-

-Toistaiseksi molemmat pakolaiset nyt olivat turvassa. Vettä oli siksi

-vahvalti, että se peitti heidät, ja siitä nousevat kallion syrjät

-suojelivat heidän kasvojaan tuhoisilta liekin löyhäyksiltä, jotka

-toisinaan nuolaisivat kosken pintaa. He eivät voineet muuta tehdä kuin

-odottaa.

-

-Kaiken sen päivää ja koko yönkin (vaikk'eivät he tienneet, koska

-päivä vaihtui yöksi) mies ja peto siinä makailivat rinnan henkeänsä

-säilytellen, valkean raivotessa kahden puolen ja ylhäällä ilmassa.

-Mutta sitten palo alkoi laimeta, jättäen molemmille rannoille hehkuvia

-kantoja ja pökköjä savuamaan ja kytemään sekä vasta- että myötävirran

-puolessa. Siellä täällä vain palaa soikotti enää yksinäinen kuusi.

-Ilma oli nyt siksi viilennyt, että saattoi vaivatta hengittää; ja

-toivottoman harmaa aamuhämärä valaisi palon hävityksiä.

-

-Mies nousi vedestä, oikoi turtuneita jäseniään, väänteli vettä

-vaatteistaan; ja niin pian tarpeemme vaihtuvat, että hän nyt käänsi

-ruumiinsa lähintä tulta kohti lämmitelläkseen. Karhu vahti häntä

-hätäisenä, mutta ei uskaltanut tulla likemmäksi. Se seurasi silmillään

-miehen liikkeitä kuin koira. Hetkeksi se menetti kaiken aloitekykynsä.

-

-Mies tällä haavaa älysi selkeästi vain yhden asian: ei moneen päivään

-ollut mahdollista lähteä noille tulisille rannoille, ellei tulisi

-rankkasadetta, joka sammuttaisi kytevät sammalikot. Mutta vähän

-alempana hän huomasi tukalan pakopaikkansa ja rannan välillä hieta-

-ja sorasärkän, jolle oli tarttunut muutamia pölkkyjä ja jolla kasvoi

-harvassa lyhyttä raitaa ja tuomea. Se oli niin könkäistä lentävän

-vihman tiessä, että pensaat olivat tulelta säilyneet, vaikka kuumuus

-olikin lehdet lakastuttanut ja kähertänyt. Pölkyistä ahnaat liekit

-olivat vain pihkaisia halkeamia kärventäneet. Miehen silmällä nähden

-tämä särkkä pölkkyineen tarjosi pelastuskeinoja, jos sille vain oli

-mahdollinen päästä. Mutta välillä kuohui syvä ja isoaaltoinen virta,

-jonka hän luuli lennättävän itsensä ohi kuin oljenkorren, vaikka hän

-olikin hyvä uimaan. Kun tuo karhu yrittäisi ensin, hän ajatteli!

-Mutta heti senjälkeen hän älysi, ettei se merkitsisi mitään missään

-tapauksessa, karhu kun hyvin suoriutuisi semmoisessakin koskessa, johon

-hän olisi hukkunut kuin kissanpenikka. Hän loi kuitenkin kehoittavan

-katseen karhuun ja huusi kovalla äänellä, joka voitti koskenkin kohinan:

-

-»Lähdepäs koettamaan, veikkonen! Emme voi jäädä tähän koko päiväksi!»

-

-Karhu luuli, että häntä syytettiin tiesi mistä kunnottomuudesta, ja

-hermostuneesti vetäytyi pakopaikan alempaan päähän.

-

-Hyvin käsittäen, ettei tässä ollut mitään muuta neuvoa kuin yrittää,

-mies siekailematta ryhtyi toimeen. Hän tiesi, etteivät odotuksesta

-vahvistuisi ruumiin, sen enempää kuin sielunkaan voimat. Huolellisesti

-pysyen molempien uomain välisen kallioriutan selällä hän kulki ylöspäin

-jakautunutta ja heikontunutta virtausta vastaan, käyttääkseen hyväkseen

-kaikki mahdolliset edut tähän vaaralliseen ylitykseen ryhtyessään. Kun

-hän ei enää kyennyt vastustamaan virran voimaa, hyppäsi hän siihen

-niin kauas kuin saattoi ja veteli vimmatusti, toivottomuudessaankin

-toivoen pääsevänsä niin kauas, että tavoittaisi särkän nenän, ennenkuin

-virta ohi veisi. Mutta siinä samassa hän jo huomasi yrityksensä

-toivottomuudenkin. Sen virran voimassa hän ei ollut muuta kuin kieppuva

-lehti.

-

-Karhu oli sillävälin pitänyt kiihkeästi silmällä hänen liikkeitään,

-hänen vastavirtaan kahlatessaan. Sillä ei ollut käsitystäkään, mitä

-tämä temppu merkitsi, mutta sen se varsin hyvin tiesi, ettei mies

-voinut sitä kautta poistua yhteisestä pakopaikasta. Mutta nähdessään

-miehen suinpäin heittäytyvän koskeen, rantaa kohden ponnistaen, tunsi

-se itsensä hylätyksi. Vingahtavalla kirjauksella sekin hyppäsi koskeen.

-Se ei uskaltanut päästää miestä näkyvistä, peläten palon muutoin taas

-saavuttavan.

-

-Se taisteli uljaasti kosken kourissa, pitäen kuonoaan korkealla; ja

-vaikka vesi kamalaa kyytiä kiidätti sitä alaspäin, edistyi sen matka

-kuitenkin poikittainkin. Se oli juuri saanut arvanneeksi vastustavain

-voimain suuruuden ja asettanut suuntansa siten, että tavoittaisi

-hietasärkän, kun mies sen hämmästykseksi ajautuikin alas sen päälle

-ja kävi kaksin kourin sen pitkiin lapakarvoihin kiinni. Säikähtyneenä

-tästä odottamattomasta hyökkäyksestä karhu pieksi vettä vielä

-entistäkin tuimemmin. Ja mies kiersi sen peräpuolitse alemman kyljen

-puolelle ja piti hellittämättä kiinni.

-

-Pelästynyt karhu saavutti sorarannan vielä ylempänä kuin olisi

-tarvinnutkaan ja laukkasi sinne kuin säikähtynyt kissa. Mutta ne

-kamalat kourat eivät enää olleetkaan sen kyljessä kiinni. Kun se

-kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut, seisoi mies ja hengästyneenä

-nauroi somerikon reunalla, ja huusi:

-

-»Kiitos, kumppani! Jalosti sinä vetelit!»

-

-Suuresti hämmästyneenä naurusta, jonka merkitys kävi aivan yli sen

-ymmärryksen, karhu pujahti hietasärkän toiselle puolelle ja kaihomielin

-katseli kyteviä rantoja.

-

-Hengästyksestään päästyään mies alkoi vierittää kahta pölkkyä

-rinnakkain tyveneen veteen, jota oli hietasärkän kainalossa. Tuomen

-rihmamaisilla juurilla ja kärventyneiden pajujen pienillä vesoilla hän

-sitoi molemmat pölkyt lujasti yhteen ja sitten vielä toisiakin yhtä

-lujasti, kunnes hänellä oli lautta, jonka hän arveli kestävän vaikka

-minkä kosken, mitä vielä oli edessäpäin. Hän tiesi, ettei järvelle ja

-aukeille paljaille maille enää ollut puolta mailiakaan; ja Etelähaaran

-kaikki pahimmat könkäät ja putoukset olivat jo takanapäin, senkin hän

-tiesi. Hänellä ei ollut melaa eikä sauvointa, millä matkaansa ohjata,

-mutta hyvällä luottamuksella hän siitä huolimatta työnsi ulos rannasta.

-Tätä tehdessään hän kättään heiluttaen hyvästeli pakotoverinsa.

-

-»Parasta, kun nyt pysyt siinä, toveri!» hän huusi, »siksi, kunnes

-metsät vähän jäähtyvät. Ei sinulla ole siinä hätää mitään.»

-

-Karhu, joka nyt oli päässyt liekkien uhkaavasta tuhosta, mutta vielä

-oli hermostunut siitä, kun valtiaan käsi niin oli hänen kylkiään

-kouristellut, näytti huomaavan tämän neuvon hyväksi. Ensin se kuitenkin

-seurasi lauttaa syvänteen rajalle saakka, kahden vaiheilla vinkuen.

-Sitten se istahti takakintuilleen ja katseli, kuinka lautta keikkui ja

-kynti aaltoja, mies päällä kyyröttäen, katseli, kunnes se joen polven

-taa katosi.

-

-

-

-

-OVEEN KOLKUTTAVA HIRVI.

-

-

-I.

-

-Pyryn ja tuulen tauotessa oli Carsonin raivio aidanseipäitä myöten

-lumeen hautaantunut. Vanha yksikerroksinen, patsaille rakennettu talo

-— pitkine vajoineen, ja sitten matala navetta, joka oli vajaan nähden

-suorassa kulmassa, muodostaen sen kanssa L kirjaimen — oli melkein

-akkunanpäällisiä myöten lumen peitossa. Tuulen lumesta puhdistamat

-katot erottuivat mustina ympäröivästä valkeudesta. Huolimatta

-siitä, että kahden päivän myrsky oli tauonnut ja aurinko jälleen

-paistoi, oli taivas vielä utuisen kalpeana, ikäänkuin olisi siellä

-ollut vielä enemmänkin lunta syytää kuormatun maailman päälle; ja

-auringonpaiste oli loistoaan vailla. Raivion toiselle reunalle lumi oli

-kasautunut korkeiksi kinoksiksi, joista kohosivat taivaalle puhtaiksi

-ravisteltuina kuusien mustat rivit; kun taas toisella puolella, metsän

-suojassa, kaikki puut olivat valkeaan verhotut, kuormatut oksat maata

-kohti riippuen.

-

-Mutta vaikka ulkomaailma olikin niin kuollut ja autio, oli katon

-alla rattoisaa. Päähuoneessa, joka samalla oli arkihuone, eteinen ja

-keittiö, oli omituisen hämärä lumikinosten vuoksi, jotka peittivät

-akkunamudut, mutta tämä vaikutti vain sen, ettei yksinäisyys eikä vilu

-päässyt ulkoa sisään tunkeutumaan. Suuressa keittiöliedessä humusi

-kuivista koivu- ja vaahterapuista kelpo tuli ja lieden avoimesta ovesta

-leviävä punainen hehku läikkyi kiilloitetuilla peltiastioilla, joita

-riippui vastakkaisella seinällä, ja kimalteli sieltä täältä valkoisista

-vadeista ja vanhoista sinisistä posliiniastioista, joita oli rivissä

-avaran astiakaapin hyllyillä.

-

-Pitkän honkapöydän toiseen päähän oli katettu kahdelle, päivä kun oli

-kohta puolessa, joka takametsissä on päivällisen aika. Pöydän toisessa

-päässä seisoi rouva Carson — kookas, roteva nainen, mustat hiukset

-hemmoittelematta taapäin kammattuina ystävällisistä, mutta pikaisista

-punakoista kasvoistaan — seisoi ja vastasi taikinaa viikon leivontaa

-varten. Paikalla kuin hän sai leivät uuniin, oli hänen ja Amandan aika

-ruveta päivällistä syömään. Kyökin lämpöiseen ilmaan huokui suolatun

-häränlihan ja nauriitten tuoksua mustasta padasta, joka seisoi hellan

-syrjällä hiljalleen porisemassa.

-

-Amanda tömisteli lujasti jalkojaan ovella ja karisteli lunta sinisestä

-villahameestaan, käyttäen siihen luudan sijasta melkein ikäloppua

-harmaata hanhensiipeä. Hänen kirkkaille kukkeille kasvoilleen oli

-työn homma valanut punaa ja vaaleankeltaisia vallattomia suortuvia

-oli päässyt valloilleen paksun sinisen kotokutoisen hilkan alta,

-joka oli leuan alle kiinni sitaistu, ja varjosti nyt kiehkuroineen

-veitikkamaista sinisilmäparia ja lyhyttä, suoraa, hyvämuotoista

-nenää, joka pyrki pystyyn kohoamaan. Ja pystyyn se nyt nousikin,

-kun hän rattoisan reippaalla liikkeellä keikautti pientä päätään,

-saadakseen harmilliset kutrit silmiltään. Vaikka hengästyneenä kovista

-voimanponnistuksistaan nauroi hän, ikäänkuin hyvällekin lystille. Hän

-oli luonut teitä suurien kinoksien läpi — asuinrakennukselta navetan

-luo, navetan ovelta kaivolle ja kaivolta takaisin eteisen ovelle —

-tehnyt siis kylläkin kovaa työtä, mutta nuoressa innossaan ja iloissaan

-siitä, kun kuukausia etäällä kyläkunnassa oltuaan opettajana jälleen

-oli kotia päässyt, hän oli pitänyt sitä huvina. Lattialla makasi

-hänen vieressään iso puinen lumilapio samassa paikassa, johon hän

-oli sen pudottanut sisään tullessaan, ja siinä istui vielä kiinni

-lumikokkareita.

-

-»Kas niin!» hän iloisesti huudahti. »Se oli sentään, äiti, koko joukon

-hauskempaa kuin opettaa yksitoista kertaa yksitoista. Nyt ovat tiet

-auki. Ja auki ne pysyvätkin — ainakin ensi myrskyyn asti.»

-

-Rouva Carson hymyili, katsomatta kuitenkaan hommastaan, hän kun

-parhaillaan tottuneesti jakoi taikinaa syviin mustiin paistinkupposiin.

-

-»Niin aina, tyttöseni, mutta nostapas nyt lapio lattialta ja pane se

-pystyyn puulaatikon taa, jossa sen paikka on. Etpä ole tainnut tapojasi

-muuttaa, vaikka olet ollut opettajana Brine Settlementissä. Pitäisi kai

-olla aivan kuin ennenkin pieni neekeripoika perässäsi juoksemassa ja

-kapineita poimimassa?»

-

-Amanda loi puulapioon soimaavan hämmästyksen katseen, kuinka se

-ajattelemattomuudessaan oli uskaltanut jäädä lattialle makaamaan. Hän

-antoi sille pienen potkun, nosti sen sitten ylös ja kiltisti vei sen

-oikeaan paikkaansa puulaatikon taa. Kääntyen sitten äitinsä puoleen

-toivehikkaan näköisenä kuin palkinnon ansainnut, hän huudahti: »Kas

-niin, muorikulta! Ja nyt minun tulee saada päivällistä. Minä olen ihan

-nälänkuoliaana.»

-

-»Se on ollut valmiina jo puolen tuntia», vastasi äiti, pistäen uuniin

-taikinakupposen. »Kanna ruoka pöytään, tyttöseni, tuossa paikassa minä

-teen sinulle seuraa.»

-

-Amanda riisui päästään hilkan, nakkasi sen tuolille keittiön toiselle

-puolelle, oli hiuksensa suorivinaan siten, että kämmenillään pyyhkäisi

-ne ylös kummaltakin ohimolta, otti sitten kahvelin ja uteliaana kohotti

-höyryävän padan kantta.

-

-Juuri samassa joku kolkutti oveen. Kolkutus kuului niin oudolta, että

-Amanda säikähtyen pudotti padan kannen ja rouva Carson, joka juuri

-aikoi paiskata uunin luukun kiinni reippaaseen tapaansa, jätti sen

-kesken ja mutisi masennetulla äänellä: »Hyvänen aika! Mitä tuo on?» Se

-oli aivan selvään kolkutus, raskas ja epämääräinen, ja samalla kuului

-jonkinmoista raapinaa ja haparoimista.

-

-Amanda, rohkeuden vaistoa noudattaen, astui pari askelta ovea kohti.

-Sitten hän pysähtyi. Tässä sisäänpääsy-pyynnössä epäilemättä oli

-jotakin sangen »omituista». Haparoimista ja raapinaa jatkui, ja sille

-antoivat enemmän painoa useat keveät napaukset, jotka melkein kuuluivat

-siltä, kuin niillä ei olisi mitään tarkoitettu. Raskas puusalpa sitten

-nousi vähän matkaa syvästä haastaan, ikäänkuin sitä olisi nykinyt

-joku, joka ei oikein ymmärtänyt, miten sitä oli käsiteltävä. Neitosen

-hienoissa niskahiuksissa alkoi tuntua pöyristystä.

-

-»Mandy, koetaskin avata ovi!» kuiskasi äiti, astuen sukkelaan lieden

-ympäri hänen rinnalleen ja tarttuen häntä käsivarteen.

-

-Mutta nuoren immen leikkivän lapsellisen itsepäisyyden alla piilikin

-uljas tyyni rohkeus.

-

-»Joutavia, äiti!» hän vastasi matalalla äänellä. »Se luultavasti on

-joku, joka on vilusta puolikuolleena ja joka ei enää kykene kunnolla

-kolkuttamaan. Meidän täytyy avata ovi. Me olisimme katalia, ellemme

-sitä tekisi.» Mutta kesken puhettaan hän juoksi makuuhuoneeseen ja

-palasi taas paikalla, rihla kädessään. Ovelle mennessään hän tyynesti

-avasi patruunapesän katsoakseen, oliko patruuna paikallaan, ja livautti

-sen sitten kiinni kovalla naksahduksella, joka tarpeen mukaan saattoi

-olla vieraalle varoitus.

-

-Välittämättä äitinsä kiihkeistä kielloista Amanda vasemmalla kädellään

-tavoitti salpaa, pysyen kuitenkin ovesta niin loitolla kuin suinkin ja

-pitäen rihlaansa varalla, niin että se silmänräpäyksessä saattoi lentää

-poskelle. Mutta ennenkuin hänen sormensa saivat salpaan koskeneeksi,

-kohosi se itsestään kammottavalla tavalla hitaasti haastaan ja jykevä

-ovi lensi auki. Amandan ensi mielijohde oli syöksyä sitä vastaan ja

-koettaa salvata se kiinni salaperäiseltä tulijalta. Mutta ennenkuin hän

-sai sen tehneeksi, sattui hän näkemään vieraan ja hämmästyen pysähtyi.

-Hänen edessään seisoi koko oven pimittäen valtava hirvi, jonka sarvet

-ulottuivat vielä ohi ovipielienkin, ja epäröiden pisti sisään suuren

-mustan turpansa.

-

-»Ammu! Ammu!» huusi rouva Carson. »Se koettaa tulla sisään! Ammu,

-kuuletko!»

-

-Mutta Amanda laski rihlansa alas ja puhkesi hermostuneeseen nauruun.

-Jännitys oli ollut lyhyt, mutta ankara, ja huojennus oli sanomaton.

-Hän ei ollut huomannutkaan, kuinka kamalan pelästynyt hän oli. Mutta

-hän ymmärsi vaistomaisesti eläimiä, sekä villejä että kesyjä; ja hän

-piti niistä kaikista. Ojentaen kätensä hän taputteli sen suurta anovaa

-turpaa.

-

-»Pitäisikö minun ampua se, äiti? Eihän toki! Elä puhu semmoisia! Kas,

-kuinka se värisee. Sitä on ajettu takaa ja se on tullut meiltä turvaa

-pyytämään. Mikä on voinut säikyttää näin suuren eläimen?»

-

-Rouva Carson oli nyt tointunut, mutta oli suutuksissaan, kun oli niin

-pahoin pelästynyt.

-

-»Ellei sinulla ole sen vertaa järkeä, että ammut sen, Mandy, niin aja

-se ainakin pois ja sulje ovi sukkelaan. Koettakoonkin tulla sisään

-sotkemaan, kuuletko! Mikä hävytön elukka. Suljetkos sen oven paikalla!

-Päästät kaiken lämmön mäelle.»

-

-Amanda nauroi rattoisasti.

-

-»Äitikulta, eihän se mitenkään pääse sisään! Katsos, sen sarvethan

-ovat paljon leveämmät kuin ovi. Minä luulen, että tämä on kesy hirvi,

-jota on paljon hyväilty, jonka vuoksi se luulee ihmisten asunnoista

-löytävänsä ystävyyttä ja turvaa. No hyvä, ukkoseni, sinä oletkin tullut

-oikeaan paikkaan. Olisipa hauska tietää, mikä sinua on sillä tavalla

-säikäyttänyt.»

-

-Suuren eläimen kyljet nousivat ja laskivat rajusti ja se värisi vielä;

-mutta Amanda paikalla huomasi, että se nyt luuli löytäneensä ystäviä.

-Kurottaen naurettavan pitkää, riippuvaa, melkein tartuntaelimeksi

-muodostunutta ylähuultaan se koetti saada kiinni immen hameen poimusta.

-Siinä selitys, kuinka se oli voinut nostaa salpaa. Hän oli tuolla

-tutkistelevalla huulellaan vetänyt nuorasta.

-

-Amanda hetkeksi herkesi puhumasta, tarkastellen ihastuneena

-suojattiaan. Äiti, joka yhä oli kiihdyksissä, oli juuri ryhtymäisillään

-uuteen hyökkäykseen, mutta Amanda ennätti ennen häntä.

-

-»Voi, katsos!» hän huudahti, »sanoinhan minä, äiti, että se on kesy!

-Se on ollut valjastettuna. Katsos, kuinka sen olat ovat hieraantuneet.

-Kuinka ihanaa! Tahtoisinpa tietää, etkö sinä hyvä rakas hirvi syö

-jauhoja!»

-

-Siepaten pöydältä lautasen hän juoksi jauhotynnyrille ja kahmaisi siitä

-pari pivollista karkeita kullankeltaisia maissijauhoja. Rouva Carson,

-jo puoleksi leppyneenä siitä ajatuksesta, että eläin todella olikin

-kesy, katseli sitä epäluuloisena, Amandan pistäessä jauholautasen sen

-turvan alle. Hirvi haisteli, mutta kun ei tarjottua hyvää tuntenut,

-niin se sieraimistaan puhalsi epäröivän henkäyksen. Jauhot lensivät

-pitkin lattiaa ja Amandan vaatteille. Hirvi näytti nyt päättäneen, että

-se olikin hyvää syödä, laskeutui oikopäätä polvilleen ja alkoi ahneesti

-nuolla keltaista jauhoa. Tavoittaakseen sitä paremmin hän käänsi

-päätään sivuittain ja sai työnnetyksi toisen suuren sarvensa ovesta

-puoleksi huoneeseen.

-

-Mutta maahan lentäneiden jauhojen näkeminen oli liikaa rouva Carsonin

-siisteydentunteelle, varsinkin kun hänen kiusaantuneita hermojaan vielä

-loukkasi Amandan iloinen naurukin, jolla hän tervehti elukan kömpelöä

-tekoa. Syösten eteenpäin ja huudahtaen: »Menetkös siitä, mokoma

-likainen elukka!» hän, sieppasi perunapulkin ja iski tuimasti eläintä

-turpaan, ennenkuin Amanda ennätti sitä estää.

-

-Käden tarkkuus ei kuitenkaan ollut rouva Carsonin vahvoja puolia.

-Ja sitäpaitsi Amanda juuri pahimmalla hetkellä oli tarttunut hänen

-käsivarteensa kiinni. Isku ei sattunutkaan eläimen turpaan, vaan

-sisään pistetyn sarven haaraan. Se oli naseva isku, kuten tämä hyvä

-eukko hädissään oli aikonutkin. Mutta sen vaikutus oli niin kerrassaan

-toinen kuin tarkoitus, että eukko kauhistuksen huudahduksella ponnahti

-takaisin ja pudotti perunapulkin, Amandan mielipahasta vaikeroidessa:

-»Äiti, äiti, kuinka sinä saatoit?»

-

-Hirvi oli, rouva Carsonin hyökkäyksestä säikähtyneenä, ponnahtanut

-pystyyn ja riuhtaissut päänsä takaisin niin rajusti, että sarvi repesi

-aivan irti. Se vielä putosi rouva Carsonin varpaille ja sen tyvipää

-pienine veripisaroineen syytti hänen hämmästyneitä silmiään, että hän

-oli tehnyt kamalan ilkityön. Hän väänteli käsiään ja itku kurkussa

-puolusteli itseään: »Voi, Mandy, se ei ollut tarkoitukseni! Mistä minä

-tiesin, että se niin vähästä irtaantuisi?»

-

-Uhri ei kuitenkaan näyttänyt olevan paljon milläänkään tästä

-hämmästyttävästä vammasta. Ravistettuaan kovasti päätään, ikäänkuin

-sitä olisi pistänyt vaikkapa mehiläinen, se tuota pikaa heitti

-mielestään koko asian ja taas kurotti turpaansa Amandaa kohti,

-ikäänkuin pyydellen häntä hyväilemään. Sarven menetystä se ei näyttänyt

-huomaavankaan. Amanda silloin huomasi, että juuri tähän aikaan

-hirvien oli tapana pudottaa sarvensa. Hänen kauhistuneet kasvonsa

-rauhoittuivat. Hän oli juuri puhkeamaisillaan hurjaan nauruun. Mutta

-samalla hän lujalla ponnistuksella pidätti ilonsa »arvellen paremmaksi,

-että äidin katumusta kestäisi vähän kauemmin.

-

-»Eläinparka!» mutisi rouva Carson, ottaen pudonneen sarven maasta ja

-pystyttäen sen varovasti seinää vasten ja katsellen sitä, ikäänkuin

-olisi aikonut pistää sen uudelleen paikalleen. »Se näyttää olevan kovin

-hyväluontoinen, kun ei käy tuommoisesta sen häijymmäksi. Eikö siihen

-olisi, Mandy, parempi hieroa vähän lampaantalia?»

-

-»Äiti hyvä, en minä luule siihen tarvittavan», vastasi impi. »Näetsen,

-eihän tähän aikaan vuodesta ole kärpäsiäkään, jotka haavaa söisivät.

-Enkä minä luule, että se koski kovinkaan kipeään; sillä ennen kevään

-tuloahan sen, näetsen, joka tapauksessa täytyisi sarvensa menettää.

-Hirvet aina pudottavat sarvensa talven aikana; niin että ei sitä

-tarvitse pelätä, etteikö sille kasva uusia sarvia.»

-

-»Ahaa!» huudahti eukko sanomattoman huojennuksen äänellä. »Minä

-kun aivan unohdin, että ne pudottavat sarvensa. Mutta kyllä kai se

-sentään koski aika kipeään. Se paikka näyttää niin punaiselta ja

-vereslihaiselta. Ja sen minä ainakin tiedän, että toinen elämä siitä

-olisi tullut, jos joku olisi minulle sen tehnyt!»

-

-Amanda purskahti raikuvaan nauruun, josta hirvi hämmästyneenä perääntyi.

-

-»No, no, lapseni», sanoi äiti itseensä ottaen, »tiedäthän sinä, mitä

-minä tarkoitan! Elä ole olevinasi niin sukkela. Vie elukkasi navettaan

-ja sido se, jos aiot sen pitää, eläkä anna päivällisen odottaa koko

-päivää.»

-

-Amanda kävi miettiväksi. »Mutta minä en oikein ymmärrä, kuinka me

-saamme sen sinne», hän vastasi.

-

-»Kah», sanoi rouva Carson, »jos se olisi hevonen, niin taluttaisit

-sen. Ja jos se olisi lehmä, niin ajaisit. No kumpi se on? Se on

-sinun ratkaistava, joka olet koulunopettaja, sinun asiasi on tietää

-semmoiset. Mutta joudu nyt, ennenkuin aivan palellumme.» Ja hän kääntyi

-päättävästi pois, kantaakseen ruuat pöytään.

-

-»Tietysti», sanoi impi paremman tietonsa mukaan, »se on paljon enemmän

-lehmän kuin hevosen kaltainen. Mutta minä taidan siitä huolimatta

-yrittää, enkö voisi sitä taluttaa. Se ei näytä siltä, että sitä olisi

-helppo ajaa. Äiti, ole hyvä ja anna minulle tuo vaatenuoran pätkä, tuo

-tuolta!»

-

-Rouva Carson noudatti pyyntöä ja toi immelle sitten hänen hilkkansa ja

-pani sen kärsimättömänä hänen päähänsä. Kätevästi kuten maalla kasvanut

-ainakin Amanda ensin köytti nuoran eläimen kaulan ja sitten sen kuonon

-ympäri, niin että siitä tuli riimu — ja hirvi salli sen tapahtua niin

-kärsivällisen näköisenä, että hyvin huomasi sen siihen tottuneen.

-Sitten hän kaksin käsin voimallisesti työnsi sen suurta otsaa

-saadakseen sen poistumaan oviaukosta. Se paikalla totteli, peräytyen

-varovasti, ikäänkuin aisain välissä astuen; ja kun impi kääntyi,

-taluttaakseen sitä syvää kapeata polkua myöten navettaan, niin se kulki

-perässä niin lähellä, että sen jykevä kuono pisti hänen olkansa yli.

-

-He olivat tulleet melkein navettaan saakka, kun hirvi riuhtaisten

-kohotti päätään ja päästi vihaisen korskahduksen. Amanda pani tähdelle,

-mihin suuntaan se katsoi, ja keksi lumikentän valkoisen aaltoilevan

-pinnan takaa kolme varjomaista harmaata olentoa, jotka juuri pujahtivat

-metsään.

-

-»Susia!» hän huomautti seuralaiselleen. »Vai ne ne sinua ajoivat,

-niinkö? Niin, mutta etpä nyt näy niitä paljoa pelkäävän!» Ja hän

-päätteli, että hiipivät pedot olivat ahdistaneet ja jälkiä pitkin

-ajaneet suurta otustaan, uskaltamatta kuitenkaan tulla sen kavioitten

-ja sarvien ulottuviin, ennenkuin se olisi niin uupunut, ettei enää

-voisi itseään puolustaa. Ilmeistä oli, ettei niitä nyt vähääkään

-haluttanut jatkaa yritystään.

-

-Muutaman sekunnin hirvi vihaisesti tuijotti kadonneitten vihollistensa

-jälkeen, sitten tottelevaisesti kulki taluttajansa perässä navettaan.

-Vanha Jerry-raudikko, jolla Amanda oli lapsena ratsastanut, hirnahteli

-uteliaasti pilttuustaan, korkean oudon tulijan nähdessään; ja molemmat

-punaisen ja valkoisen kirjavat lehmät korskuivat ja peräytyivät niin

-kauas kuin pääsivät. Mutta hirvi ei ollut niitä huomaavinaankaan.

-Selvästikin se oli kuin kotonaan navetassa hevosten ja lehmäin

-seurassa. Amanda sitoi sen heinäkasan viereen, josta se saattoi syödä

-tarpeen mukaan; hieroen palelevia sormiaan hän sitten juoksi minkä

-pääsi takaisin asuinrakennukseen, päästäkseen mitä pikimmin purevasta

-pakkasesta. Äiti jo istui pöydän ääressä häntä odottamassa.

-

-»Tästä isä nyt saa uljaan joululahjan!» impi iloisesti huudahti,

-sivellen silmiltään vallattomia kutrejaan ja hätäpikaa huuhtoen hoikat

-sormensa, ennenkuin istui syömään.

-

-»Tahtoisinpa tietää, mitä hyötyä hänellä voisi siitä olla!» sanoi rouva

-Carson epäillen. »Se astuu noilla pitkillä jaloillaan kaikkien aitojen

-yli ja syö mitä vain haluaa. Minä en ymmärrä, kuinka sinä, Mandy, voit

-niin mieltyä tuommoisiin ulkomaisiin eläimiin. Hyvä hevonen, tai lehmä,

-joka ei hyppää, taikka vaikka koira, ne sentään ovat jotakin se on

-minun ajatukseni asiasta.»

-

-»Niin mutta äiti, pidänhän minäkin niistä!» myönsi Amanda hyvillä

-mielin, välttäen väittelyä.

-

-

-II.

-

-Oli vain kaksi päivää jouluun ja vielä oli paljon saatava valmiiksi

-ennen jouluaattoa, jolloin John Carson tapansa mukaan saapui kotiin

-kaukaa Mustan joen tukkileiristä, terveenä, ahavoituneena ja

-nälissään. Rouva Carson ja Amanda rakensivat iltapäivällä hikipäissä

-kurpitsa-, omena- ja lihapaistoksia ja paistoivat suuressa porisevassa

-rasvapadassa loppumattomat kasat tuoksuvia, kullanruskeita munkkeja.

-Vähänpä nämä molemmat naiset ennättivät ajatella myrskyä, joka oli

-tuiskunnut umpeen takametsän kapeat tiet. He tiesivät, etteivät vähät

-myrskyt voineet estää John Carsonia lumikengillään tulemasta jouluksi

-kotia. Mitä hänelle merkitsi nelisenkymmentä mailia erämaan teitä,

-vaikkapa kolmenkymmenen asteen pakkasessa? Erehtymättä kuin almanakka

-he tiesivät hänen tulevan ja huutavan hämärtyväin kinosten poikki,

-potkaisevan lumikengät jalastaan ovensuuhun ja kiireellä pyyhkäisevän

-huurteen parrakkaista huulistaan, ennenkuin sulkisi syliinsä vaimonsa

-ja tyttärensä. Sen asian puolesta nämä naiset olivat aivan levolliset.

-Talven suurta tapausta ei tarvinnut epäillä.

-

-Amanda ei kiireissään joutunut ajattelemaan suurta jouluvierasta, jonka

-hän oli navettaan taluttanut. Mutta kun hän äitinsä keralla lähti

-iltahämärissä lehmiä lypsämään ja antamaan karjalle yöksi ruokaa,

-huomasi hän, että se oli saanut toisenkin sarvensa irti nyhdetyksi,

-ehkäpä siitä syystä, että painon epätasaisuus siitä tuntui ilkeältä.

-Rouva Carson oli sydämellisesti hyvillään siitä muutoksesta, joka

-sen ulkomuodossa oli tapahtunut, huomauttaen Amandalle, että »se

-nyt näytti paljon luonnollisemmalta». Hän meni sen luo ja silitti

-sitä alentuvasti; ja kun se puolestaan luottavasti tavoitteli hänen

-esiliinaansa pitkällä tunteellisella turvallaan, niin Amanda päätti,

-että sen perheeseenkuuluvaisuus oli taattu. Hän tiesi, että hänen

-äitinsä siihen kerran suostuttuaan pitäisi siitä aivan yhtä paljon kuin

-vanhasta Jerrystä ja punaisen ja valkean kirjavista lehmistä.

-

-Seuraavana aamuna oli pureva pakkanen eikä pilvenhattaraakaan taivaan

-sinisellä kannella. Amanda oli aikonut valjastaa hirven nähdäkseen,

-oliko se tosiaan opetettu. Mutta kotona oli vielä liian paljon

-hommaa. Luumuvanukas oli vielä valmistamatta. Vaikka hirvijättiläisen

-valjastaminen olisikin ollut niin uutta ja kiihoittavaa huvia, niin

-vaati velvollisuus häntä vakaasti perkaamaan siemeniä rusinoista.

-Huoahtaen hän totteli; ja jonkun verran lohdutusta hän osasi hankkia

-rusinoista itsestään, ne kun olivat makeita ja mehukkaita, kaikkein

-parhaita, mitä Brine Settlementistä oli voinut saada.

-

-Rusinavati oli valtava, sillä John Carsonilla oli hyvä ruokahalu ja

-hän tahtoi, että vanukkaassa piti olla paljon tavaraa. Mutta ennenkuin

-Amanda oli työtään vielä puoleksikaan suorittanut, tuli keskeytys — ja

-rusinat unohtuivat.

-

-Kuului varma kolkutus, joka uudistui, ennenkuin rouva Carson ennätti

-mennä ovelle. Vieras oli hyvännäköinen nuori mies, joka ulkona potkaisi

-lumikengät jalasta ja kohteliaasti otti päästään ison karvalakkinsa

-sisään astuessaan. Rouva Carson kiirehti viemään hänelle tuolia;

-ja Amanda taas, jonka kädet olivat huomattavasti ryvettyneet,

-korjasi hiuksiaan taapäin pyöreällä valkoisella käsivarrella ja

-väläytti hänelle sydämellisen tervetuliaishymyn. Vieras oli puettu

-tukkimiehen paksuihin kotokutoisiin vaatteisiin ja lehmännahkaisiin

-varsimokkasiineihin, mutta kun hän avasi paksun takkinsa, näkyi

-hänellä kaulassaan olevan huomattavan puhdas, palttinainen kaulus ja

-sievästi solmittu rusetti. Hänen kasvonsa olivat lujapiirteiset, vaikka

-poikamaiset, silmät tummat, katse suora, ruskeat viikset lyhyiksi

-leikatut, ja heti tervehdyksen laadusta Amanda päätti, että vaikka hän

-ehkä olikin tukkilaisleiristä tullut, niin ei hän varmaankaan itse

-ollut tukkilainen.

-

-»Ettekö tahdo istua lähemmäksi tulta?» ehdotti rouva Carson

-sydämellisesti. »Ulkona on oikein kylmä.»

-

-»Ei, kiitoksia, ei juuri vielä. Sormeni ovat vähän paleltuneet!»

-vastasi vieras, vetäen kädestään villaiset tumput ja hieroen käsiään —

-jotka Amanda huomasi voimallisiksi ja hyvin hoidetuiksi. »Tehän olette

-rouva Carson, eikö niin?» hän jatkoi.

-

-»Se sama», sanoi rouva Carson, ja Amanda, mukaan päästäkseen, nyökkäsi

-päätään.

-

-»Minun nimeni on Ross — Alec Ross. Ja minä olen parhaillaan tulossa

-Forks Brookista, Donovanin leiriltä. Satuin poikkeamaan Crimminsille

-— ja hyvä oli, että sen tein. Tapasin rouva Crimminsin vaarallisesti

-sairaana — luulisin sitä keuhkokuumeeksi tai joksikin sentapaiseksi. Ja

-hän on aivan yksinään. Ei koko talossa muuta kuin kolmivuotias poika ja

-heikko vanha isoisä, joka, kuten tiedätte, kaipaa melkein yhtä paljon

-hoitoa kuin lapsikin.»

-

-»Voi kuitenkin!» huudahti Amanda säälivästi, laskien rusinamaljan

-pöydälle ja lähtien käsiään pesemään. Nuoren miehen katse seurasi häntä

-vilpittömän hyväksyvänä.

-

-»Voi voi, kuinka ikävää!» sanoi rouva Carson huolestuneella äänellä.

-»Ukko on melkein umpisokea ja kuuro kuin pölkky.»

-

-»Minä hoidin asiat niin hyvin kuin taisin», Ross jatkoi, »ja nyt minä

-olen matkalla kauppalaan tohtoria hakemaan. Mutta te tiedätte, kuinka

-sen asian laita on. Vaikka pitäisin kuinka kiirettä, niin en pääse

-sinne takaisin ennen huomisaamua. Kamalaa on ajatella, mitä sillävälin

-voi tapahtua. Minä ajattelin — toivoin — että täällä ehkä voisi olla

-joku, joka lähtisi sinne ja jäisi heidän luokseen, kunnes palaan. Mutta

-minä huomaan, että se on mahdotonta. Naisen olisi mahdotonta ajaa

-hevosella ne viisitoista mailia nietoksia, jotka juuri olen kulkenut.»

-

-Rouva Carson väänteli käsiään.

-

-»Voih», hän huudahti tuskissaan, »Nancy Crimmins parka semmoisessa

-hädässä, emmekä me voi sormeammekaan liikuttaa häntä auttaaksemme!

-Sukkelaan, Mandy, laita herra Rossille kuppi kuumaa teetä. Ei, herra

-Ross, istukaa rauhassa», hän jatkoi käskevästi, huomatessaan nuoren

-vieraan aikovan nousta. »Odottakaa pari minuuttia, kunnes saatte teetä,

-niin kuljette sitten sitä nopeammin ja kauemmaksi.»

-

-Kun Brine Settlementiin vielä oli runsaasti viidenkolmatta mailin

-matka, myönsi Ross hänen neuvonsa viisaaksi ja vaipui takaisin

-tuolilleen, turtuneita pohjelihaksiaan hieroen. Mutta hän huomasi,

-ettei Amanda ryhtynytkään teetä laittamaan. Impi sen sijaan otti

-keltaisesta vaatekaapista, joka oli makuuhuoneen oven vieressä, paksut

-pesukarhunnahkaiset turkit.

-

-»Mitä ihmettä sinä aiot, lapseni?» äiti kysyi terävästi, vaikka

-pelästynyt sävy äänessään.

-

-»Minä aion mennä rouva Crimminsiä hoitamaan, kunnes tohtori tulee»,

-impi rauhallisesti sanoi.

-

-»Etpä mene! Sinä et lähde tästä huoneesta, Mandy Carson», sanoi äiti

-päättävästi.

-

-Amanda oli kuitenkin lähes kahdenkolmatta vuoden ikäinen, ja yleiseen

-tiedettiin, että hän Brine Settlementin melko vallattoman nuorison

-kesken ylläpiti koulussaan mallikelpoista järjestystä. Mutta hänen

-suunsa, joka tavallisesti oli niin itsepäinen, oli nyt vakava ja luja.

-

-»Tiedät varsin hyvin, että minun täytyy lähteä, äiti», hän vastasi

-hiljaa. »Kuinka voit luullakaan, että minä jäisin kotia, kun rouva

-Crimmins ehkä on parhaillaan kuolemaisillaan? Olla täällä hyvässä

-turvassa ja lämmössä — perkaamassa rusinoita?» hän jatkoi, äänen hieman

-värähtäessä. »Ole hyvä, äiti, ja laita herra Rossille teetä niin

-sukkelaan kuin suinkin, ja tule sitten auttamaan minua saamaan itseni

-valmiiksi.»

-

-Tämä rauhallinen puhe oli niin päättävää, että rouva Carson paikalla

-mukautui. Hän rupesi teetä hommaamaan, mutta samalla hän miltei alkoi

-itkeä huolesta.

-

-»Voi, miks'et sinä koskaan välitä järkisyistä, Mandy?» hän vaikeroi.

-»Sinä olet aina niin itsepäinen! Sinä et koskaan pääse sinne asti.

-Sinä takerrut lumeen. Ja kuolet viluun, sen tiedät itsekin. Ja voi!

-mitä sanoo isäparkasi, kun hän tulee kotia ja huomaa sinun menneen?

-Herra Ross», hän huudahti, kääntyen äkkiä nuoren vieraan puoleen,

-joka innokkaan ihailevana oli katsellut Amandaa, »puhukaa te hänelle.

-Sanokaa te hänelle, ettei hän voi sitä tehdä ja ettei hänen pitäisi

-koettaakaan. Ehkä hän uskoo miestä!»

-

-Alec Ross nousi istumasta. »Sallikaa minun sanoa, neiti Carson, minä

-luulen, että äitinne on oikeassa. Minä hyvin käsitän tunteenne; ja

-luvallanne sanoen on reippautenne ihailtava. Mutta ette mitenkään voisi

-omin neuvoin saada hevosta kulkemaan niitten nietosten poikki. Surkeata

-se on, mutta minä luulen, että teidän on heittäminen se sikseen.»

-

-Amanda keikautti uhmaten päätään. »Joutavia!» hän selitti. »Ettekö

-luule minun pääsevän lumikengillä aivan yhtä hyvin kuin tekin, jos

-tahdon? Mitä on viisitoista mailia?»

-

-Ross epäröi. Hän ei olisi tahtonut peloittaa molempia naisia, jotka

-elivät täällä suuren erämaan keskellä, mutta selvästikin oli nyt

-tarpeen puhua asia, niinkuin se oli.

-

-»Epäilemättä voisitte sen tehdä, koska itse sanotte», hän vastasi.

-»Mutta tänä talvena on, kumma kyllä, susia liikkeellä. Niitä ei ole

-näissä maan osissa nähty eikä kuultu viiteenkymmeneen vuoteen, kuten

-itsekin tiedätte; mutta nyt ne ovat tulleet takaisin.»

-

-Hän puhui semmoisella äänellä, kuin olisi tämä ratkaissut asian. Ja

-rouva Carson säteili hyväksymistä asettaessaan hänen eteensä kupin

-kuumaa, väkevää teetä.

-

-Mutta Amanda vastasi hyvin levollisesti: »Aivan niin, minä tiedän, että

-sudet ovat palanneet takaisin!» Sekä Ross että rouva Carson katsoivat

-häneen hämmästyneinä. »Ettepä _te_ näytä niistä paljoa välittävän!» hän

-jatkoi.

-

-Ross heitti takkinsa auki poikamaisella liikkeellä ja paljasti

-nähtäväksi kaksi revolveria, jotka hänellä oli vyöllään. »Minä olen

-varustettu, jos niiden tekee mieli tulla köniinsä saamaan», hän sanoi.

-

-»Niin, mutta», sanoi Amanda, »minä en tosiaankaan välitä niistäkään

-vähääkään. Nämä idän sudet eivät ole kuin raukkamaisia pelkureita. Ja

-onhan minulla winchesterini, repeteri, ja minä myös osaan sitä käyttää.

-Susia minä en pelkää — eilen minä näin niitä kolme, jotka hiipivät

-pitkin raivion reunaa, ja ne paikalla menivät pakoon, kun huomasivat

-minut. Ne ne, äiti, olivat ajaneet takaa minun hirveäni. Niin, nyt minä

-menen ja valjastan hirveni laitareen eteen, niin saamme nähdä, eivätkö

-sen pitkät koivet vie minua kinoksien poikki — sillä sen minä tiedän

-sangen hyvin, ettei vanha Jerry jaksaisi. Ellei hirvestä ole apua, niin

-minä lasken sen menemään ja jatkan matkaa lumikengilläni. Mutta minä

-luulen, äiti, että juuri tätä varten hirvi meille lähetettiin.»

-

-Rouva Carsonin syvästi uskonnollisessa ja jonkun verran

-taikaluuloisessa mielessä tämä viimeksimainittu huomautus painoi

-niin paljon, että hänen vastustuksensa paikalla raukesi, uhkaavasta

-susivaarasta huolimatta. Se oli hänen mielestään »merkki». Mutta Alec

-Ross näytti niin hämmästyneeltä, että heidän täytyi kertoa hänelle

-koko juttu, sillävälin kuin hän joi teetään. Hän pelkäsi pahaa; mutta

-samalla hän huomasi, että oli aivan suotta koettaa muuttaa immen lujaa

-päätöstä. Hän senvuoksi oli olevinaan rohkealla mielellä, vaikka

-sisässään olikin pelkoa täynnään, ja reippaasti lupasi tavata hänet

-Crimminsillä seuraavana aamuna. Vetäen sitten karvalakkinsa syvälle

-korvilleen hän pujotteli jalkansa lumikenkiensä päläksiin ja lähti

-matkaan tottuneen lumikenkä-astujan pitkillä heittoaskelilla.

-

-»Tukkilainen hän ei ole», sanoi rouva Carson, katsellen häntä

-punnitsevin silmin hänen mennessään, »mutta hän näyttää tietävän, mitä

-tahtoo.» Ja Amanda, joka veti jalkaansa vielä yhdet paksut villasukat,

-oli samaa mieltä kuin äitinsä.

-

-

-III.

-

-Hirven suhteen Amanda oli aivan oikeassa. Se oli täydelleen tottunut

-valjaisiin. Ilmeistä oli, että se oli löydetty aivan pienenä vasikkana

-ja kaikkien suosikkina kasvanut jossakin takametsän talossa. Se oli

-erinomaisen tottelevainen ja ilmeisestikin oli hyvillään, kun sitä

-näin tarvittiin. Mutta kun sitä ei oltu kuolaimiin totutettu, niin

-Amandan täytyi ajaa sitä riimuun kiinnitetyillä suitsilla. Suitsia hän

-ei kuitenkaan paljoakaan tarvinnut, sillä hirvi totteli aivan samoja

-käskysanoja kuin hyvinopetettu ja aulis härkä, se vain oli paljoa

-herkempi kuin älykkäinkään härkä.

-

-Istuen syvällä vankassa laitareessä, jalkopäässä kuuma tiili,

-lämpimästi puettuna ja peitettynä vanhanaikuisiin puhvelinnahkoihin,

-käsissä kahdet tumput ja kasvot rusottaen valkoisen villahuivin

-kehästä, Amanda suuresti nautti matkastaan sen pelotuksista ja asiansa

-surullisuudesta huolimatta. Hän ihastui sanomattomasti huomatessaan,

-kuinka helppo hänen oli ohjata outoa ja uljasta vetojuhtaansa. Suuret

-laajat kaviot, jotka olivat melkein kuin lumikengät ja jonkun verran

-sitä kannattivat, suuret olkavoimat ja pitkät koivet auttoivat

-hirveä helposti kulkemaan kinoksien läpi, joihin hevonen auttamatta

-olisi takertunut. Se kaaloi eteenpäin vakaasti, vaikk'ei nopeaan, ja

-mataline, leveine anturoineen laitareki ui korkealla, lumeen paljoakaan

-painumatta.

-

-Susista hän ei nähnyt merkkiäkään; ja niin hän muitta seikkailuitta

-saapui iltapäivällä hyvissä ajoin Crimminsin avaralle raiviolle.

-

-Sairas vaimo jo puoleksi houraili tuskiensa, kuumeensa ja huolensa

-valloissa, lapsi itkeä tihuutti peloissaan ja raihnas vanhus mutisi

-itsekseen, haparoidessaan tuleen puita, joita Alec Ross oli kasannut

-lieden taa suuren pinon. Asiat olivat sanomattoman surkealla kannalla

-ja Amanda kiitti Jumalaa, kun oli päänsä pitänyt ja tullut. Hänen

-tulonsa näytti tosiaan paikalla saaneen aikaan ihmeitä, se kun asetti

-lapsen pelon, rauhoitti sairaan vaimon tuskan huolet, ja vanhuskin

-saattoi jälleen uinahtaa suuressa nojatuolissaan. Työtä oli niin

-paljon, ettei Amanda moneen tuntiin joutunut mitään muuta muistamaan.

-Vasta myöhään yöllä, lapsen nukuttua pyörävuoteeseensa ja vanhuksen

-kadottua pieneen kaappihuoneeseensa, hän saattoi istahtaa ja levähtää.

-

-Hän löysi nurkkahyllyltä vanhan kuvalehden ja alkoi sitä selailla.

-Mutta lukea hän ei voinut, sairaan vaimon tuskallinen hengitys

-korvissaan. Hän huomasi, vaikk'ei sitä sen enempää ajatellut, että

-ainoa keino vieroittaa mieltään tästä äänestä oli ajatella sitä

-miestä, joka niin odottamatta oli lähettänyt hänet tälle asialle.

-Hän muisteli hänen ystävällisiä ja lujia nuoria kasvojaan, hänen

-kohteliaisuuttaan, epäitsekkyyttään, avuliaisuuttaan, hänen vartalonsa

-nuorteutta ja voimaa hänen lähtiessään kodin porraspäästä lumen poikki

-harppaamaan. Immen sydäntä kouristi, kun hän ajatteli susien ehkä

-ajavan takaa tätä nuorta miestä, ehkä hyökkäävän hänen kimppuunsakin,

-ennenkuin hän kylille ennättäisi. Mutta sitten hän halveksien karkoitti

-moisen ajatuksen mielestään. _Hänen_ kimppuunsa eivät mokomat

-hiipivät pedot uskaltaisi käydä. Sitten hän itsekseen hymyili, hellän

-anteeksiantavasti, ajatellessaan hänen ystävällisiä, vaikka kömpelöitä

-apuhommiaan, joiden jälkiä huomasi sairashuoneessa. Miehen hommiksi

-eivät ne sentään olleet hullumpiakaan, hän sitten taas ajatteli.

-

-Kello alkoi lyödä puoltayötä. Muutama sekunti enää jouluaattoon. Hän

-ihmetteli, ennättäisikö hän kotia ennenkuin isä. Koko sydämestään

-hän toivoi ennättävänsä. Hän oikein pahastui ajatellessaan isänsä

-kasvoihin kuvastuvaa pettymystä, ellei hän olisi kotona vastassa —

-hänen epätoivoista huolestumistaan tyttären varomattoman retken vuoksi.

-Vihdoin hän tunsi silmäluomiensa vastustamatta vaipuvan umpeen ja

-hyppäsi pystyyn. Hän ei saanut nukkua. Hän lähti vuoteen luo ja huomasi

-potilaan vähän rauhoittuneen ja hänen hengityksensä käyneen kevyemmäksi

-pellavansiemen-puuron vaikutuksesta, jota Amanda oli runsaalla mitalla

-pannut hänen rinnalleen. Paljoa Amanda ei taudeista tiennyt, sen verran

-kuitenkin, että oli tyytyväinen huomatessaan sairaan kiivaan valtimon

-vähän tasaantuneen ja käyneen täyteläisemmäksi.

-

-Ja nyt tuntikausien taistelu unta vastaan. Se kiinnitti hänen koko

-huomionsa. Hän ei ollut koskaan tiennyt, että tunnit voivat olla

-niin loppumattoman pitkiä. Hän ei uskaltanut istahtaa kuin tunniksi

-kerrallaan. Ja usein hän ajatteli, että kello lienee seisahtunut, niin

-hitaasti viisarit edistyivät. Mutta yö kuitenkin päättyi, ja juuri

-päivänkoiton tuimalla tutkaimella kuului kulkusien helinää. Lääkäri ja

-Ross olivat tulleet, tuoden kauppalasta sairaanhoitajattaren mukanaan.

-

-Amanda kuuli tohtorin sanovan, että hänen hoitonsa ja

-pellavansiemen-hauteensa luultavasti olivat saaneet aikaan käänteen

-— että rouva Crimmins luultavasti paranisi. Impi kohtasi Alec Rossin

-silmäin mittaamattoman ihailun. Lyyhistyen sitten onnellisena kuin

-lapsi vanhuksen isoon nojatuoliin hän nopeaan nukkui.

-

-Kestämänsä pitkällisen jännityksen vuoksi Amanda vasta jälkeen

-puolenpäivän saattoi ruveta kotomatkalle suoriutumaan. Alec Ross,

-jonka jänteet näyttivät olevan teräksiset, oli juuri aikeissa palata

-kauppalaan ja Amanda tarjosi hänelle paikan laitareessään, hämmentyen

-kuitenkin samalla ja siitä itselleen suuttuen. Nuori mies innolla

-suostui — pannen kuitenkin leikillisesti ehdoksi, ettei häntä

-pyydettäisi ajamaan.

-

-»Minä olisin huono Hagenbeck!» hän itseään puolusteli.

-

-»Älkää vähääkään luulko, että minä antaisin teidän ajaa tätä kelpo

-eläintä!» sutkautti Amanda päättävästi. »Se näyttää niin hyvin

-tietävän, mitä minä tahdon. Minä en luule, että se tyytyisi, jos sitä

-ajaisi kukaan muu kuin minä.»

-

-»Se on viisas eläin. Olen aivan samaa mieltä kuin sekin», sanoi nuori

-mies tukkiessaan peitteitä huolellisesti immen ympärille, ennenkuin

-itse kävi istumaan.

-

-Amandan pieni nenä kohosi ilmaan, sekä epäilyksen että uhman

-merkiksi. Hän ei ollut aivan varma siitä, laskiko Alec Ross hänestä

-leikkiä, vai eikö. Ehkäpä hän piti pilanaan hirveäkin, jota impi

-olisi pitänyt anteeksiantamattomana typeryytenä. Hän tunsi sekä

-harmia että pettymystä. Mutta kun immen huomio nyt kokonaan

-kiintyi liikkeellelähtöön, niin ei nuori mies edes huomannut hänen

-pahastustaan. Nuori mies alkoi iloisesti ja mielenkiintoisesti jutella.

-Ja hän oli niin ilmeisen ja poikamaisen onnellinen asiain tilasta,

-että Amanda piankin tuli vakuutetuksi siitä, että hän oli tehnyt

-vääryyttä, ja ryhtyi nyt hyvittämään tätä vääryyttä, jota tuo toinen

-ei aavistanutkaan. Siinä mielialassa hän, kaunis, pirteä, lapsellisen

-luottava ja rohkean suora kuin oli, oli vaarallisen hurmaava; ja Alec

-Ross tunsi, että impi nopeaan alkoi nousta hänen päähänsä. Hän kävi

-vakavaksi ja tyyneksi, voidakseen paremmin hallita itsensä. Mutta kun

-Amanda huomasi, silmäpielestään vilkaistessaan hänen kasvoihinsa,

-ettei hän suinkaan ollut tyytymätön, ei tuon toisen vakavuus suinkaan

-lannistanut hänen pirteyttään. Itsekseen hän ajatteli, että tämä oli

-sangen hauskaa.

-

-Hirvi teki sillävälin uskosta taivalta. Mutta kinokset olivat paksut ja

-matka edistyi hitaasti. Talvi-illan aikainen hämärä saavutti heidät,

-ennenkuin he vielä olivat kulkeneet paljoa muuta kuin puolet matkaa.

-Tämä ei kuitenkaan mitään merkinnyt, sillä taivas oli niin kirpeän

-kirkkaassa tähdessä, että melkein näytti ritisevän, ja lumesta levisi

-kaikkialle aavemaista hohdetta. Pimeän tullen Amanda kävi vaiteliaaksi

-ja hänen huomionsa näytti kokonaan kiintyvän ajamiseen. Mutta hän oli

-tyytyväinen. Hän salli itsensä istua aivan lähellä toveriaan, kuten

-moisessa pakkasessa oli soveliasta, jopa asian vaatimaakin, eikä tämän

-vaiteliaisuus tuntunut ensinkään seuraa vierovalta.

-

-Tuntikausi sen jälkeen kuin oli tullut pimeä, he saapuivat, yhä

-äänettöminä, siihen autioon tienhaaraan, jossa Mustan joen leiriltä

-tuleva tie palaneilta mailta, oksattomain ja latvattomain ja

-kaatuneitten puitten murrokosta yhtyi päätiehen.

-

-»Tuota tietä isä tulee», sanoi Amanda. »Toivoakseni olemme edellä

-hänestä, ettei hän huolestu. Ei hän tavallisesti tule näin aikaisin.»

-

-»Ei», sanoi Alec Ross, »ei hän vielä ole kulkenut ohi. Ei näy muita

-lumikengän jälkiä kuin minun eiliseni. Te ennätätte vaikka kuinka

-ajoissa sitä kyytiä kuin tämä teidän oiva sirkuksenne kulkee. Mutta

-ei! Toden totta, minä olen väärässä! Tuossa on toiset jäljet — minun

-jälkieni päällä, teidän oikealla puolellanne.»

-

-»Voi, rientäkäämme!» huudahti impi. »Meidän täytyy rientää ja koettaa

-saada hänet kiinni. Hei, hei! hirviseni. Nyt on kiire!»

-

-»Mutta ehkä ne eivät perältikään ole isänne jäljet», sanoi siihen Ross.

-

-»Tietysti ne ovat! Kuka muu voisi sieltäpäin tulla?» sanoi Amanda

-vastaan kärsimättömästi.

-

-»Tiedättehän te», muistutti hänelle Ross, »että Johnsonin tie yhtyy

-Mustan joen tiehen mailin päässä tästä.»

-

-»Mutta minä tiedän, että ne ovat hänen», alkoi Amanda, »sillä —»

-

-Hän keskeytti äkkiä, sillä Mustan joen tieltä kuului samalla räikeä

-ääni, puoleksi haukkunaa, puoleksi ulvonaa. Siihen yhtyi paikalla

-toinen, hieman matalampi.

-

-Hirvi hypähti eteenpäin, sitten korskahtaen lyhyeen pysähtyi.

-

-»Siellä ovat ystävänne, sudet, ja lähellä ovatkin», sanoi Alec Ross.

-Hän puhui kevyesti. Mutta samalla hän pisti oikean kätensä takkinsa

-alle, kunnes tapasi colttinsa perän.

-

-Amandan kasvoihin kuvastui mielipaha ja epäröinti. Hän oli suuressa

-menon kiihkossa, kun tahtoi saada isänsä kiinni, ennenkuin tämä

-kotia ennättäisi. Mutta noissa äänissä oli jotakin, joka hänessä

-herätti kamalia aavistuksia. Hän ei voinut jatkaa matkaa. Kimakkaa,

-pöyristyttävää luikkuuta alkoi taas kuulua.

-

-»Minusta kuulostaa siltä, kuin ne olisivat jonkun kimpussa», hän

-arveli. »Entäpä jos ne ovat ajaneet jonkun puuhun?»

-

-Tämä oman arvelun synnyttämä kuva syöpyi kamalan selkeäksi hänen

-mieleensä.

-

-»Ehkä ne _ovat_ ajaneet jotakin puuhun. Vanhan murisevan piikkisian, se

-on luultavinta. Siitä ne eivät paljoa kostu!»

-

-»Minä en susista tiedä mitään muuta, kuin mitä olen lukenut; mutta en

-minä luule niitä niin tyhmiksi», sanoi tyttö. Ja äkkipäätöksen tehden

-hän rupesi hirveä kääntämään. »Ettekö tahtoisi nousta reestä ja nostaa

-sitä, niin ettemme kääntyessämme kaadu?»

-

-»Toden totta, te olette reipas!» huudahti nuori mies, innolla totellen.

-»Mutta kestääkö sitä juhtanne?»

-

-Juhdalla ei ilmeisestikään ollut mitään asiaa vastaan, vaan

-pikemminkin, ihmissuojelijoihinsa rajattomasti luottaen, näytti

-haluavan käydä vihollistensa kimppuun.

-

-Kun laitareki kääntyi ylös Mustan joen tielle, sanoi Amanda itseään

-puolustellen: »Minä taidan olla kovin houkkamainen! Mutta tiedättekös,

-se voisi olla — ihminen! Enkä minä voisi mennä kotiin ja tuntea itseäni

-onnelliseksi, ellen olisi varmuudeksi käynyt katsomassa, voisinko?

-voisitteko te?»

-

-»Minun mielestäni te olette» — hän epäröi, hehkuvat sanat kielelleen

-tulvien, ja vihdoin sanoi: »oikeassa.»

-

-Tämä oli kylläkin lievästi sanottu, mutta katsoen äänensävyyn, jolla se

-sanottiin, se Amandan mielestä oli kuin ylistysruno. Innostuneena hän

-hoputti hirveä eteenpäin. Vaaraa hän ei sen enempää ajatellut kuin jos

-olisi ollut matkalla kananäyttelyyn.

-

-Juuri samalla sudet jälleen alkoivat luikata, vieläpä moniäänisesti ja

-ilmeisen kiihkeästi.

-

-»Jotakin ne ovat saaneet kynsiinsä, se on varma!» huudahti Ross. »Ja ne

-ovat lähellä — tuossa aivan mutkan takana.»

-

-Tuskin hän oli saanut sanat sanotuksi, kun susilauman ulinan puhki

-kuului huuto — miehen peloton ja käskevä huuto.

-

-Amandan sydän seisahtui. »Hyvä Jumala!» hän huohotti. »Se on isä!»

-

-

-IV.

-

-Viisi sutta oli seurannut hänen kintereillään viimeiset kuusi mailia,

-mutta tämä seikka ei suurestikaan huolestuttanut John Carsonia.

-Mutta se suututti häntä, ja hän toivoi niiden sen verran rohkaisevan

-mieltään, että tulisivat hänen kirveensä ulottuviin. Viimein hän

-alkoi ajatella, kuinka hullusti sentään saattaisi käydä, jos jotakin

-tapahtuisi. Ja juuri kuin hän sitä mietti, se tapahtuikin. Kaatuneen

-puun hajonnut latva, jonka lumi oli peittänyt näkyvistä, tarttui hänen

-lumikenkäänsä kiinni sillä tavalla, että hän kesken harppaustaan

-keikahti nurin ja päistikkaa putkahti pienen haudan pohjaan.

-Pudotessaan hän kuuli lumikenkänsä kehyksen katkeavan.

-

-Hänen niskalihaansa karmaisi hampaitten rauskahtavan puraisun

-ennakkotunne. Paikalla hän taas ponnahti lumituhrusta pystyyn, kääntyen

-vihollisiaan vastaan ja pyyhkäisten lunta silmiltään. Mutta yhtä äkkiä

-hän vaipui takaisin, oikea sääri petti.

-

-Sudet olivat syöksyneet eteenpäin, mutta eivät olleet vielä juuri

-siihen määrin rohkeuttaan kannustaneet, että olisivat hänen kimppuunsa

-käyneet. Kolme niistä seisoi ja tuijotti häneen hampaat irvissä,

-vihrein silmin. Salamannopea kirveen sivallus vakuutti niille, että

-mies vielä oli liian vaarallinen, ja ne vähän peräytyivät. Ne tiesivät,

-että niillä oli aikaa odottaa. Mutta niitä ei haluttanut odottaa. Pari

-kolme istahti lumelle pettyneen näköisinä ja alkoi kärsimättömyydessään

-ulvoa — ehkäpä kutsuakseen muitakin sukulaisiaan avuksi, lopettaakseen

-saaliin paikalla.

-

-John Carsonin mieleen välähti ruma pelko, että hän ehkä oli säärensä

-taittanut — ettei hän, kipujen uuvuttamana ja salakavalan pakkasen

-jäätämänä, lopulti jaksaisi torjua päältään pelkurimaista susiparvea.

-Pamppailevin sydämin hän tunnusteli sitä paikkaa, jota särki. Pian hän

-oli selvillä siitä, ettei luuta ollut murtunut. Mutta selvää oli, että

-hän oli venähdyttänyt jonkun suurista säärijänteistään. Kauanko, hän

-ihmetteli, hän mahtaisikaan viipyä matkalla kotia kompuroidessaan ja

-syli syleltä, tunti tunnilta, perässään vetäen voimatonta jalkaansa,

-taistellen susia vastaan, jotka kävisivät vain rohkeammiksi hänen

-kurjan tilansa huomatessaan? Hän puri hammasta ja päätti ryhtyä

-taisteluun, riisui jaloistaan lumikengät, jotka nyt olivat hyödyttömät,

-ja nousi toiselle jalalleen, ehjää lumikenkäänsä kainalosauvana

-käyttäen. Suoriutuisiko hän yrityksestä? Ainakin hän aikoi ponnistaa

-viimeiseen saakka.

-

-Hänen siinä seistessään ja oikoessaan jäseniään sankarimaisen vihan

-vallassa, kantoi hänen korviinsa äkkiä kulkusien helinää. Hän päästi

-julman huudon. Naisen ääni ja miehen vastasivat. Hänen ihmeekseen

-oli naisen ääni Amandan. Mutta hänen hämmästyksensä muuttui aivan

-mielenhämmennykseksi, kun minuutin perästä tien mutkan takaa ilmestyi

-valtava hirvi, joka voitokkaasti kaaloi kinoksien läpi ja perässään

-veti kuormattua laitarekeä. Sudet levottomina peräytyivät takaisin

-tämän kumman ilmestyessä, Laitareestä pamahti laukaus ja pian

-toinenkin, ja yksi susista kaatui ja potki maassa ääntä päästämättä.

-Muut kääntyivät ympäri ja pakenivat metsän peittoon sitä kyytiä, että

-maha lunta viisti. Siinä samassa kummat ajoneuvot pysähtyivät aivan

-hänen eteensä, hirvi korskuen ja päätään pudistaen, ikäänkuin vaatien

-koko voiton kunnian itselleen.

-

-»Isä! isä!» huusi Amanda äänellä, joka jo värähteli hermostuneen

-itkuunpuhkeamisen rajoilla, hypäten samalla reestä ja kaaloen hänen

-luokseen, »mitä — mitä on tapahtunut?»

-

-John Carsonin rehevä rintanauru tyynnytti häntä.

-

-»Ei muuta kuin pieni kuperkeikka ja venähdytin sääreni», hän sanoi.

-»Mutta satuitpa sinä oikealla ajalla paikalle, Siis, sinä ja tuo

-sirkuksesi. Niillä kehnoilla oli oma mielensä siitä, kuinka minut

-piti parantaa, ja kun emme voineet siitä sopia, niin tässä oli syntyä

-tappelu.»

-

-»Voi, isä!» kuiskasi Amanda. Ja ajatellessaan sitten, mitä olisi

-tapahtunut, jos hän olisi jatkanut matkaa suoraan kotia, Mustan joen

-tielle ensinkään poikkeamatta, hän tuli niin liikutetuksi, että istui

-lumelle ja alkoi itkeä.

-

-»Älä nyt! Älä pelkää, sydänkäpyni!» pyyteli isä häntä huolestuneena.

-»Se on kaikki ollutta ja mennyttä. Ne menivät hiiteen kaikki. Ja kaikki

-on taas hyvin.»

-

-»En minä luule neiti Carsonin pelkäävän», sanoi Alec Ross

-kuivakiskoisesti. »Hän on urhoollisin nainen, mitä on maan päällä.

-Mutta hän on vähän liiaksi rasittunut. Tulkaa, neiti Carson, jos

-tahdotte kääntää elukkanne ympäri, niin autamme isänne rekeen ja viemme

-hänet kotia niin sukkelaan kuin suinkin.»

-

-Kotomatka ei tuntunut pitkältä Alec Rossista sen enempää kuin

-Amandastakaan; eikä iso John Carsonkaan kaikista tuskistaan huolimatta

-näyttänyt ikävystyvän. Vaikkapa hänen kasvonsa tuon tuostakin

-kalpenivatkin laitareen kinoksissa kallistellessa ja tuskain sitä

-myöten vihloessa, niin ei sitä paljoakaan huomannut, ja hänen

-miehuullinen äänensä pysyi rattoisana kuin ennenkin. Paljon hän kyseli,

-paljon hänelle piti kertoa, ennenkuin hän käsitti, minkä onnellisen

-ihmeen johdosta Amanda niin täperimmällä hetkellä oli hänen avukseen

-saapunut. Kun heidän kulkusiensa helinä ja puheensa saivat rouva

-Carsonin ovelle lähtemään ja hän hämärässä valossa näki Amandan ja

-nuoren Rossin melkein nostavan hänen miehensä reestä, syöksähti hän

-parkaisten ulos lumeen. Mutta säikähdys pian vaihtui kiitollisuuteen ja

-iloon, kun hän kuuli, miten hänen miehensä oli pelastunut.

-

-Kun Alec Ross illallisen jälkeen nousi lähteäkseen pitkälle matkalleen

-Brine Settlementiin, vastustivat sitä John Carson ja hänen vaimonsa

-jyrkästi.

-

-»Te ette, nuori mies, lähde tänä iltana tästä talosta», pauhasi Carson.

-

-»No kaikkia sitä päähän pistääkin!» huudahti rouva Carson sydämellisen

-kiihtyneesti. »Kaiken sen jälkeen, mitä olette näinä viimeisinä päivinä

-kokenut! Jos teidän täytyy lähteä Settlementiin, niin onhan teillä

-aikaa lähteä huomennakin, vaikka kuinka!»

-

-»Aivan mieletöntähän olisi lähteä tänä iltana», sanoi Amanda.

-

-»Ja eikö teidän sovi yhtä hyvin viettää jouluanne täällä meillä?»

-kehoitti John Carson, joka ei käsittänyt olevankaan hauskempaa paikkaa

-kuin tämä hänen takametsäkotinsa, josta hänen oli täytynyt olla niin

-paljon poissa. »Me pidämme teistä täällä hyvän huolen ja annamme teille

-vaikka kuinka paljon plumputinkia ja munkkeja — eikö niin, äiti?

-Ottakaa te, nuori mies, minun neuvoni onkeen ja jääkää tänne!»

-

-»Mutta, isä», intti Amanda, »sinä unohdat, että herra Rossilla ehkä on

-Settlementissä omia ystäviään, niin ettei hän voi suoda meille niin

-paljoa ajastaan.»

-

-»Ellei teillä ole mitään erikoista, erinomaista syytä lähteä huomenna

-matkaan, niin parempi, kun sitten jäätte!» sanoi rouva. »Me mielellämme

-pidämme teidät, se on varma.»

-

-Alec Ross oli kahden vaiheilla, poikamaisesti epäillen, saattoiko hän

-sallia itsensä suostuvan tähän houkuttelevaan pyyntöön. Hänen silmänsä

-hakivat Amandan silmiä, mutta nämäpä karttoivat kohtausta.

-

-»Joulua viettämään minä juuri olin menossa», hän vastasi. Sitten lisäsi

-hätäpikaa: »Minulla ei ole puoleksikaan niin suurta syytä lähteä

-Settlementiin kuin jäädä tänne.»

-

-»Olkaa sitten hyvä ja jääkää!» sanoi Amanda, nousten äkkiä lampun luota

-salatakseen punastustaan, jonka hän tunsi nousevan poskilleen.

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLÄMAAN KANSA ***

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the

-United States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for an eBook, except by following

-the terms of the trademark license, including paying royalties for use

-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

-copies of this eBook, complying with the trademark license is very

-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

-of derivative works, reports, performances and research. Project

-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may

-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

-license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country other than the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you will have to check the laws of the country where

-  you are located before using this eBook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm website

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that:

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set

-forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,

-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

-to date contact information can be found at the Foundation's website

-and official page at www.gutenberg.org/contact

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without

-widespread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our website which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This website includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+The Project Gutenberg eBook of Ylämaan kansa, by Charles G. D.
+Roberts
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
+will have to check the laws of the country where you are located before
+using this eBook.
+
+Title: Ylämaan kansa
+
+Author: Charles G. D. Roberts
+
+Translator: I. K. Inha
+
+Release Date: February 26, 2022 [eBook #67510]
+
+Language: Finnish
+
+Produced by: Timo Ervasti and Tapio Riikonen
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLÄMAAN KANSA ***
+
+
+
+
+
+YLÄMAAN KANSA
+
+Kirj.
+
+Charles G. D. Roberts
+
+
+Suomentanut
+
+I. K. Inha
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1918.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Esipuhe.
+Aavikkojen harhailijat.
+Mac Phairrsonin onnellinen perhe.
+Ison Aution järvellä.
+Sarvas siellä, kontio täällä.
+Lumen valta-aikana.
+Puna-McWhan kesytys.
+Melindy ja ilvekset.
+Rouva Gammitin porsas.
+Mustan veden pata.
+Talven rautainen reuna.
+Syvyyden satimessa.
+Rouva Gammit ja piikkisiat.
+Melindy ja kevätkarhu.
+Kujanjuoksu kulovalkeassa.
+Oveen kolkuttava hirvi.
+
+
+
+
+Esipuhe.
+
+
+Uusi Brunswick, jossa Robertsin, samoin kuin monet Setoninkin,
+kertomukset liikkuvat, on parhaiten luonnontilassa säilyneitä osia
+Pohjois-Amerikasta, lukuunottamatta kylmää pohjolaa.
+
+Tämä on sitä omituisempaa, kun tuo maa on kaikkein varhaimmin
+tunnettuja osia siitä. Näille rannoille saapui Grönlannista Punaisen
+Eerikin heimo jo ensimäisen vuosituhannen lopulla, nimittäen sen
+Viinimaaksi paljon paremmalla syyllä kuin uuden hyisen kotinsa
+Grönlanniksi. Cabot, Cartier vakoilivat näitä rantoja vähän myöhemmin
+kuin Columbus Keski-Amerikkaa, ranskalaiset perustivat sinne,
+Akadiaansa, ensimäisen siirtokuntansa, josta tämän maan väestö yhä
+vieläkin on suureksi osaksi ranskalaista.
+
+Siitä huolimatta ei asutus tahtonut päästä Uudessa Brunswickissä
+varttumaan. Suurena syynä siihen olivat ainaiset sodat, joiden
+jalkoihin se joutui. Toiseksi ei sen kautta kulkenut maanosan sisuksiin
+valtaväylää, joka olisi voinut Pyhän Laurentin mahtavan jokireitin
+kanssa kilpailla, eikä se luonnonrikkauksien puolesta taas voinut
+kilpailla Uuden Englannin leutojen, rikkaitten maitten kanssa.
+
+Ja sotain lakattua taas se ei voinut tarjota kyllin voimallisia
+viehätyksiä poikkeuttaakseen puoleensa siirtolaistulvaa, joka pyrki yhä
+kauemmaksi ja kauemmaksi länteen valtaamaan sen odottavia rikkauksia,
+riistaa, hyvää maata ja tarumaisia kulta-aarteita. Päinvastoin jätti
+moni Akadiankin poika maansa lähteäkseen sinne uutta rikkaampaa kotia
+perustamaan.
+
+Niinpä ovat Uuden Brunswickin sisäosat suureksi osaksi pysyneet
+asumattomina, suuret salot säilyttäneet monenlaisen riistansa,
+joet, kosket oivat kalansa. Tukinhakkaajat vain ovat sen sisäosiin
+tunkeutuneet ja urheilijat, ja viime aikoina uudisasukkaatkin, jotka
+ylämaan metsiin ovat raivanneet itselleen uudisasutuksia. Riista on
+suojelevan lainsäädännön turvissa jopa lisääntynytkin, niin että
+tätä suurta niemimaata nykyään voimme pitää suurena luonnonpuistona,
+vaikkapa metsästystä ei olekaan kokonaan kielletty.
+
+Uuden Brunswickin sisäosat lukemattomine jokineen ovat urheilijain ja
+kesäretkeilijäin luvattu maa, eikä kumma, että luontoa ja sen elämää
+kuvaavat kynäniekatkin ovat sinne askelensa kääntäneet. Missäpä muualla
+olisi Amerikan lauhkeissa itäosissa enää maata, joka olisi samaan
+määrään säilynyt luonnontilassa.
+
+Samalla on sikäläinen harva asutus saanut vakaantuneisuuden leiman,
+joka Amerikan kiireellisessä riennossa on yhtä harvinainen ja yhtä
+suuressa määrin taiteilijaakin houkutteleva.
+
+_Suomentaja_.
+
+
+
+
+AAVIKKOJEN HARHAILIJAT.
+
+
+Paksulta savua kurkussaan ja liekkien humu korvissaan Pekka Noel
+heräsi, vapisi kuin painajaisen kouristuksissa. Ja siinä samassa
+hän tunsi kasvojansa polttavan. Koko mökki oli tulessa. Vuoteestaan
+ponnistaen, peitot perässään vetäen hän juoksi ovelle, repäisi sen auki
+ja karkasi ulos hankeen.
+
+Mutta aito salolaisena ja kaikin puolin yhtä valppaana kuin metsän
+omat asukkaat, hän älysi asian melkein ennen kuin vielä ruumiskaan
+valveutui, ja vaistot olivat vielä älyäkin sukkelammat. Autius
+ja erämaan hirmuinen kylmyys olivat nykäisseet häntä kylkeen
+tälläkin kammon hetkellä. Karatessaan ulos paon epätoivossa hän
+oli paitsi peitteitään hairaissut päänalustansa äärestä pyssynsä
+ja patruunavyönsä, vieläpä jalkopäästä mokkasiininsakin ja paksun
+päällystakkinsa. Ylämaan tavan mukaan hän oli nukkunut melkein täysissä
+pukimissa.
+
+Hän seisoi nyt ulkona lumessa ja katseli kärventynein, kirvelevin
+silmäluomin pöksänsä tuhoutumista. Sekunnin tai pari hän tuijotti
+kapistuksiin, joita sylissään puristi, ja ihmetteli, kuinka hän oli
+tullut ajoissa muistaneeksi. Hoksaten sitten ja hätääntyen, että hän
+tarvitsi muutakin kuin vaatteet ja rihlan, hän nakkasi ne lumelle ja
+hyökkäsi takaisin mökkiin, jos ehkä ennättäisi pelastaa siankinkun,
+taikka jonkun paksuista erämiehen limpuistaan. Mutta ennenkuin
+hän pääsi ovelle, puski siitä ulos hulmuava liekki syösten hänet
+puolisokeana takaisin. Kuopaisten lunta molempiin kouriinsa hän painoi
+siihen kasvonsa tuskia lieventääkseen. Sitten hän vähän pudisteli
+itseään, kantoi tyynesti pelastamansa aarteet riittävän kauas palosta
+ja istahti peitteille mokkasiineja jalkaansa vetämään.
+
+Kun hänellä jalassa oli vain paksut sukat, niin olivat ne vähällä
+paleltua, vaikka muu ruumis paahtui palon kuumuudessa. Aamuvalkeamaan
+oli vielä pari tuntia. Ei pienintäkään ilman henkäystä tuntunut,
+vaan liekit karkailivat suoraan ilmaan, töhryisen punaisina ja
+kirkkaan keltaisina toisiinsa punoutuen, siellä täällä sinipunertavan
+valkoisiakin kieliä sekaan tuikahdellen. Ulompana palon kuumuutta
+vankka metsä terävästi naksahteli kovassa pakkasessa. Oli tosiaan niin
+kylmä, että miehen siinä seistessä ja katsellessa vähäisen, yksinäisen
+tupansa tuhoutumista ja vuoroin toisella, vuoroin toisella kädellään
+kuumoittavia kasvojaan varjostaessa, hänen selkänsä oli jäätyä.
+
+Ihminen, joka elelee aikansa metsän yksinäisyydessä, käy helposti
+filosofiksi. Pekka Noel oli filosofi. Sen sijaan että hän olisi
+ruvennut ajattelemaan tätä suurta onnettomuutta, hän muistelikin hyvää
+onneaan, kun oli pelastunut pöksästä hengissä. Pukiessaan päällystakin
+ylleen hän mielihyvällä totesi, että sen avarissa taskuissa oli
+tulitikkuja, tupakkaa, piippu, jykevä linkkuveitsi ja rukkaset. Ruokaa
+hänellä ei ollut. Lähimpään kylään oli sata mailia, viisikymmentä
+tai kuusikymmentä lähimpään tukkilaisleiriin. Lunta oli paria
+kyynärää vahvalta ja se oli pehmeätä. Ja hänen kunnon lumikenkänsä,
+joiden päällä nämä matkat ja vaikeudet olisivat olleet aivan
+joutavanpäiväiset, ne ylläpitivät nyt paloa. Mutta siitä huolimatta
+hänen mielestään olisi voinut käydä vielä paljon hullumminkin. Entä
+jos hän olisikin pelastunut vain paljain jaloin? Tästä ajatuksesta
+hän muisti, kuinka pahoin hänen jalkojaan todella parhaillaan paleli.
+Niin aina, hyvähän tämä oli ollut mökki ja hyvin häntä suojellut.
+Tästä lähtien siitä kyllä ei enää ollut asuttavaksi, mutta hyötyä hän
+tahtoi siitä viimeiseen saakka. Hän latoi peitteensä huolellisesti
+vahvan kannon suojaan ja kävi niiden päälle istumaan. Sitten hän pani
+piippuunsa, sytytti sen, nojautui taapäin mukavaan asentoon ja ojensi
+jalkansa paloon päin. Joutuihan tästä liikkeelle lähtemään, antoipa
+tuon nyt palaa pohjiaan myöten. Olkoon koti koti, niin kauan kuin siitä
+on vähänkään jäljellä.
+
+Kovana kuin teräs ja kuulakkaana kuin lasi alkoi varhaisin salaperäinen
+aamuharmaa ikipuitten keskeltä selvitellä omituisia näköaloja ja
+samalla palokin riutui. Mökistä ei ollut jäljellä kuin tuhkaläjä,
+siellä täällä hirren pätkiä, joissa liekit vielä lepattelivat, ja
+vähäisen savupiipun rauniot hehkuvan punaisina pystyssä töröttämässä.
+Paikalla kuin rauniot olivat sen verran jäähtyneet, että niitä
+saattoi lähestyä, etsi Pekka tuoreen seipään ja alkoi sillä vakaasti
+penkoa. Hänellä oli monenlaisia epämääräisiä toiveita. Kirvestään ja
+peltikattilaansa hän varsinkin olisi tarvinnut ja jotakin syömisen
+puolta. Kirvestä ei kuitenkaan löytynyt mistään, ei ainakaan
+semmoisella etsinnällä, mikä tässä oli mahdollinen. Kaikki peltiastiat
+ilmeisestikin olivat hajonneet tai sulaneet. Mutta sai hän sentään
+seipäällään selvitellyksi nyrkin kokoisen, mustan, hiiltyneen
+kimpaleen, joka tuoksahti syötävälle. Kaavittuaan päältä palaneen
+huolellisesti hän huomasi, että se oli kinkun jäännös. Pekka kävi
+aamiaiseensa käsiksi melkein yhtä vähillä tempuilla kuin nälkäinen
+susi, sillä kurkihirren menetys oli tuntuvasti lyhentänyt sitä
+välimatkaa, jonka hän oli eläinkunnasta edellä. Syötyään palaneen
+kinkun palan ja janonsa sammutettuaan vedellä, jota hän puoleksi
+sulaneesta lumesta puristi tuohiseen, hän kääri peitteensä käteväksi
+mytyksi, kohautti olkapäitään ja lähti pyrkimään Conroyn leirille, joka
+oli viidenkymmenen mailin päässä lounaan ilmalla.
+
+Nyt vasta Pekka Noel alkoi ajatella niitä vaaroja, jotka hänen oli
+voitettava. Lumikengittään hän huomasi olevansa aivan saatuna. Polulla
+oli lunta kolmesta neljään jalkaan ja se oli pehmyttä. Ei ollut
+ollut suojia eikä kovia tuuliakaan, jotka olisivat sen kovettaneet.
+Kaaleltuaan pari-, kolmesataa syltä hänen täytyi pysähtyä lepäämään,
+maahan kyyristyen. Tuimasta pakkasesta huolimatta hänen pian tuli niin
+lämmin, että hiki tippui. Pari tuntia näin aherrettuaan hän tunsi
+polttavaa janoa. Hänellä ei ollut mitään, missä olisi lumen sulattanut;
+tarpeetonta mainitakaan, ettei hän ruvennut lunta syömään, sen hän
+tiesi varoa. Mutta hän keksi keinon, josta jo kannatti kehaistakin
+itseään. Sytytettyään polun viereen, valtavan hemlokki-kuusen suojaan
+tulen hän riisui punaisen puuvillaisen kaulahuivinsa, pani sen lunta
+täyteen ja piti sitä valkean päällä. Lumen ruvetessa sulamaan hän
+puristi siitä runsaan vesivirran. Mutta ah! se vesivirta ei väriltään
+ollut kovin houkutteleva. Hän totesi, ja se häntä vähän hävetti, ettei
+hän ollut tullut pesseeksi kaulahuiviaan — niin, eipä häntä haluttanut
+sanoa, kuinka moneen aikaan. Huolimatta karttavasta janostaan hän
+sen vuoksi jatkoi lumen sulattamista, kunnes vesi juoksi jotakuinkin
+puhtaana. Sitten hän joi kärsivällisesti ja sen päälle poltti kolme
+piipullista käryävää mustaa tupakkaa sen vankan aterian sijasta, jota
+hänen vatsansa vaati.
+
+Koko purevan hiljaisen päivän hän vakaasti kaaloi eteenpäin, silloin
+tällöin aina vähän vyötään kiristäen ja kaiken aikaa nälkäisin silmin
+vaanien, eikö näkyisi minkäänlaista riistaa. Hän toivoi jänöä, lintua
+taikka lihavaa piikkisikaa; mutta vaihteen vuoksi hän olisi pistänyt
+mahalaukkuunsa vaikkapa minkinkin suonikkaat lihat ja pitänyt sitä
+onnenpotkauksena. Auringonlaskun aikaan hän tuli laajan paljaan maan
+reunalle, jolle riutuva länsi ihannoiden valoi haaleata kultaansa
+ja autiota purppuraansa. Itää kohti juoksi matala kannas, jonka
+takavuosina kulo oli polttanut ja jolla nyt harvassa törötti aavemaisia
+keloja, kuivin paljain latvoin säälin tuntematonta taivasta rukoillen.
+Tämä oli Ison aavikon pää. Kovin Pekka Noelin mieltä kaiveli, jopa
+kuin pelon puuska käännälti, kun hän huomasi koko pitkän päivän
+ponnisteltuaan kulkeneensa vain viisitoista mailia. Ja häntä vaivasi
+kalvava nälkä. Niin, mutta hän oli liian väsynyt jaksaakseen sinä
+päivänä pidemmälle; ja kun ei ollut, mitä syödä, niin parasta kai oli
+ruveta maata. Ensin hän kuitenkin päästeli irti mokkasiiniensa nauhat
+ja viritti niistä jäniksen jäljille muutaman askelen päähän kuusikkoon
+kömpelön paulan. Metsän reunalla seisoi synkkä rintama kuusia ja aivan
+niiden alle hän tuulensuojan puolelle kuopi lumeen syvän haudan.
+Haudan toiseen päähän hän rakensi pienoisen tulen murtamastaan lahosta
+puusta ja tuoreista koivun vesoista, joita hän linkkuveitsellään
+vaivalloisesti katkoi lyhyiksi kalikoiksi. Haudan viereen hän käden
+ulottuviin pinosi kasaan lahoa ja tuoretta puuta sekaisin. Haudan
+pohjalle, kyynärän päähän tulesta, latoi kuutta tuumaa vahvalta kuusen
+oksia, jotta niistä tuli kuiva, joustava vuode.
+
+Kun nämä valmistukset saivat tehdyiksi, oli jo tuimatähtinen talviyökin
+verhonnut erämaan. Ei koko aavassa piirissä kuulunut muuta kuin
+silloin tällöin isojen puiden onttoja, hätkähdyttäviä napsahduksia
+pakkasen jännityksen lauetessa tai haudasta Pekan kotoisen pienen tulen
+kuiskailua ja pihinää. Pistäen päänsä alle hyvähkön oksakimpun Pekka
+sytytti piippunsa, kietoutui peitteihinsä ja asettui levolle, jalat
+tulta kohti.
+
+Ja siinä Pekka Noel sitten, hautansa pohjalla maaten, piippu ja
+tuli lohdutuksenaan, piilossa ulkopuolisen maailman suunnattomalta,
+äänettömältä tylyydeltä, siinä hän nyt katseli viluja tähtiä ja
+kuusikon latvoja, tulosen häälytellessä kammottavia punaisia leimujaan
+sen mustalla uhkaavalla rintamalla. Hän tunsi hyvin — eikä kukaan
+paremmin häntä —erämaan tuiman ja järkähtämättömän ankaruuden. Hän
+tiesi sen äänettömän vastustajan pelättävyyden, jota vastaan kohtalo
+nyt oli pakottanut hänet aivan valmistuksitta kaiken taitonsa
+käyttämään. Vaara oli hänet nyt yllättänyt, siitä ei epäilystä. Tähän
+saakka hänen aina oli onnistanut tavalla tai toisella työskennellä
+luonnon kanssa yksistä puolin ja oli siten tottunut pitämään luonnon
+voimia ystävinään. Mutta nyt ne olivat jyrkkään kääntyneet häntä
+vastaan, vieläpä aivan varottamatta. Hän suuttui huomatessaan, että
+tässä olikin tosi edessä. Mutta kiukun keralla heräsi myös miehuuden
+lannistamaton henki. Nousten äkkiä istumaan hän ikäänkuin uhmaten ja
+taisteluun vaatien hautansa reunan takaa loi syvistä silmistään katseen
+yön synkkiin tiloihin. Tuli mikä tuli, hän itsekseen lupasi, hän aikoi
+pitää puolensa. Tämän katseellaan julistettuaan Pekka Noel vaipui
+takaisin sijalleen ja nukkui.
+
+Talviretkeilijäin ja yleensäkin ylämaan kansan kesken vallitsevan
+tavan mukaan hän aina tuntikauden tai sillä vaiheilla nukuttuaan
+heräsi tultaan rakentamaan; mutta aamupuoleen hän vaipui uupumuksen
+raskaaseen uneen. Hänen siitä herätessään oli tulisija kiviharmaana,
+päällinen taivas valkeahkona, sinipunervia juomuja kirjavanaan ja hänen
+ylitseen kallistuvien kuusien vihannalla rintamalla päilyi ruskojen
+vienoja henkäyksiä. Kasvoja ympäröiväin peitteitten reunat olivat
+kankeat ja hengityksestä vahvassa jäässä. Reväisten ne tylysti pois
+hän nousi istumaan ja kiroili itseään, kun oli antanut valkean sammua,
+ja sitten, silmiään vähän haudan reunan takaa nostaen, loi katseen
+hohtavalle aavikolle. Siinä samassa hän taas vaistomaisesti kyyristyi
+takaisin piiloonsa. Kiihkeä tuli paloi hänen silmissään ja nyt hän
+siunasi onneaan, kun oli antanut tulen sammua. Harjun selkää pitkin
+kulki kelojen seassa suuri lauma karibu-peuroja. Mustina ja suurina ne
+näkyivät auringonnousua vasten ja söivät mennessään.
+
+Kyyristyen syvälle hautaansa Pekka kiireesti kokosi peitteensä,
+kiinnitti mytyn selkäänsä ja ryömi sitten lumen poikki kuusikon
+suojaan. Näkyvistä päästyään hän paikalla nousi ylös, korjasi
+hyödyttömästä paulastaan mokkasiininsa nauhat ja palasi takaisin
+jäljille niin pian kuin kaalaamaan pääsi. Se yksi vilkaus haudan reunan
+takaa oli hänen tottuneille silmilleen ilmaissut kaikki, mitä hänen
+tarvitsi tilanteesta tietää.
+
+Karibut, nuo rauhattomimmat, oikullisimmat ja pisimmältä
+kiertelevät erämaan kaikista asukkaista, olivat menossa etelää
+kohti tavanmukaisilla, näköjään päämäärättömillä vaelluksillaan. Ne
+matkasivat selännettä pitkin, alituiset tuulet kun olivat sieltä pois
+puhaltaneet lumen tai kovettaneet sen. Pyssyn kantomatkaa ne olivat
+paljon kauempana. Mutta hän päätti saavuttaa ne jälkiä seuraten,
+vaikka lumi olikin niin pehmeätä. Hellittämättömän itsepintaisesti ja
+viekkaasti hän aikoi sen tehdä, vaikkapa täytyisi nelin kontin ryömiä.
+
+Se, mitä oli tuulta, kevyttä purevaa ilman viimaa, joka silloin tällöin
+henkieli luoteen puolesta, puhalsi suoraan miehestä peurakarjaa kohti,
+mutta karja oli liian kaukana haistaakseen vihamiestään ja siitä
+säikähtääkseen. Pekan ensi huoli oli kiertää peurakarjan taa, kunnes
+ei tästä vaarasta olisi mitään pelkoa. Kotvaksi hän ajokiihkossaan
+aivan unohti nälkänsäkin; mutta pian se taas, hänen hitaasti rämpiessä
+eteenpäin synkässä metsässä, kävi niin tuimaksi, ettei sitä enää
+voinut laiminlyödä. Hän pysähtyi kiskaistakseen kuorta balsamikuusen
+vesoista, joita sattui tiellä olemaan, kaapi siitä ohuen makean mäihän,
+jota on kaarnan ja kypsän puuaineen välillä, ja söi sen. Hän kokosi
+niinikään kirpeitä koivun nuppuja, pureskeli niitä monet kouralliset
+ja sylki suustaan takaisin kovat kuoret. Ja tällä tavalla hän ainakin
+sai ruokahalunsa tyynnytellyksi vihaisesta vaatimuksesta jonkinlaiseksi
+epäluuloiseksi odotukseksi.
+
+Vihdoin metsä harveni hänen pari tuntia vaivalloisesti eteenpäin
+rämmittyään, maa alkoi kohota ja hän tuli harjun rinteelle, tosin
+kauaksi peurain taa, mutta joka tapauksessa tuulen alle. Hanki oli
+peuralauman jäljillä rikki sotkettua ja lunta oli vain puolentoista
+jalkaa. Mieleisensä kumpareen tavattuaan hän jaloillaan kuopi paljaan
+maan näkyviin ja löysi, kuten oli odottanutkin — vähän _gaultherian_
+[_Gaultheria procumbens_ amerikkalainen kanervakasvi, jolla on hyvät
+punaiset marjat. Suom. muist.] punaisia marjoja; ne olivat jäässä,
+mutta mehukkaita ja hyvänmakuisia. Puolella kourallisella hän taas
+hetkeksi petti nälkänsä ja ponnisteli nyt harjun selkää eteenpäin
+reippaasti, vaikka varoen, käyttäen suojanaan jokaista keloa, mitä
+eteen sattui. Kun vihdoin lauman takimmaiset jätättelijät alkoivat
+näkyä, vaikka tosin vielä paljon ampumamatkaa kauempana, kyyristyi
+hän maahan kuin kissa ja kömpi selänteen poikki toiselle rinteelle,
+pysyäkseen paremmin salassa.
+
+Harjun itärinteellä oli paljon aluspensaikkoa. Pekka hiipi nopeaan
+pensaikosta pensaikkoon ja päätteli sitä kyytiä kulkien ehkä tunnissa
+pääsevänsä verkalleen matkaavan lauman kohdalle. Tunnin kuluttua
+hän sitten taas ryömi selänteelle matalan katajapensaikon suojassa.
+Tuottavasti hän tähysti pensaitten lomitse, rihla valmiina. Hänen
+muotonsa mustui katkerasta pettymyksestä. Oikulliset eläimet olivat
+menneet menojaan. Ne olivat taas saaneet jonkun käsittämättömiä
+päähänpistojaan — Pekka oli varma siitä, ettei ainakaan hän ollut
+niitä säikäyttänyt, — ja olivat nyt kaukana valkoisella aavikolla,
+vaivalloisesti kaalellen etelää kohti.
+
+Pekka puri päättävästi hammasta. Vilu ja nälkä, kumpikin liitostaan
+yhä voimakkaampana, kävivät nyt kiukkuisesti hänen kimppuunsa. Hänen
+ensimäinen ajatuksensa oli heittää kaikki suojat ja hyökätä perään
+suorinta tietä, leveältä tallattuja jälkiä seuraten. Mutta samalla
+hän jo älysi, että niin menetellen hän enemmän menettäisi kuin
+voittaisi. Vaikka vahva pehmyt lumi haittasikin niiden kulkua, niin
+tiesi hän kuitenkin niiden voivan kulkea siinä paljon nopeammin kuin
+nyt, jos niitä peloittaisi, ja paljon nopeammin kuin hän saattoi
+seurata. Kärsivällisyys ilmeisestikin oli hänen valttinsa. Hiipien
+varovaisesti kelolta kelolle, milloin ryömien, milloin madellen kuin
+käärme, hän kulki hyvin sukkelaan alamäkeä aivan aavikon reunalle
+saakka. Siihen loppuivat kaikki suojat, mutta lauman häntäpää oli vielä
+pyssyn kantomatkaa kauempana. Rohkeasti hän nyt astui esiin pienestä
+näreiköstä ja lähti takaa ajamaan. Hänen näkyviin tullessaan joka
+sarvipää kohosi hetkeksi ilmaan ihmetellen ja säikähtäen; sitten lauma
+oikaisi pakoon vyöryvässä valkoisessa pilvessä, tehden taivalta paljon
+nopeammin kuin Pekka, vaikka hyvin tunsikin niiden kyvyn, oli pitänyt
+näin vahvassa lumessa mahdollisenakaan. Synkkänä, vaikka rohkeuttaan
+menettämättä, hän lähti niiden jälkiä rämpimään.
+
+Noelin mieleen piintyi kahta itsepäisemmin se ajatus, että hänen täytyi
+saavuttaa lauma. Kaikki muut ajatukset, tunteet ja kyvyt tympeytyivät
+nälkään ja yrityksiin olla sitä ajattelematta. Tunnin toisensa jälkeen
+hän rämpi eteenpäin seuraten valkoisia sotkuisia jälkiä äänettömän
+valkean aavikon poikki. Ei ollut mitään, mihin olisi katseensa
+kohottanut, hän sen vuoksi antoi niiden konemaisesti etsiä sotketusta
+lumesta helpoimpia kohtia, siten voimiaan säästääkseen. Näin hän ei
+tullut hoksanneeksikaan, ettei aurinko enää säteillyt aavikon päällä.
+Häneltä oli jäänyt huomaamatta, kuinka ilmankansi oli kylmänsinisestä
+muuttunut kaameankalpeaksi. Jäänyt huomaamatta, kuinka tuuli, nyt
+vasten kasvoja puhaltaen, oli kiihtynyt kovaksi. Mutta äkkiä hän
+havahtui tuiskahduksesta, joka läimäytti hienoa lunta hänen kasvoihinsa
+kuin piiskalla sivaltaen. Kohottaessaan katsettaan jäljistä hän
+huomasi, että koko lakeus oli kadonnut näkyvistä lumipilvien kiitävään
+tulvaan. Tuuli vinkui kummaa ilkkuvaa uhkaustaan hänen kasvoihinsa.
+Lumimyrsky oli hänet yllättänyt.
+
+Myrskyn täydellä raivollaan hyökätessä Pekan kimppuun ja kietoessa
+hänet helmaansa, niin että henkeä salpasi, häntä hetkisen pöyristytti.
+Tämä oli uusi vastustaja, jota vastaan hän ei ollutkaan mieltään
+karkaissut. Mutta vain hetkisen sitä kesti. Sitten hänen uupunut
+mielensä jälleen toipui ja hän tuijotti myrskyä vihaisesti silmästä
+silmään. Vilun, myrskyn, nälän, kaikki hän aikoi saattaa häpeään
+ja voittaa. Kumartaen päätään ja vetäen päällystakkinsa paarretta
+suunsa eteen, jotta hengitys olisi helpompaa, hän hyökkäsi uudelleen
+eteenpäin, ikäänkuin uudet voimavarat saatuaan.
+
+Jos metsä olisi ollut lähellä, tai jos hän ajoissa olisi havainnut
+ilman muutoksen, olisi hän paikalla lähtenyt metsän suojaan. Mutta
+hän tiesi, että hänen viimeksi ympärilleen katsoessaan lauman jäljet
+olivat pitäneet suoraan yhä leviävän aavikon keskustaa kohti. Nyt hän
+varmaan oli parin mailin päässä lähimmästä suojasta; ja hän tiesi
+varsin hyvin, ettei hän löytäisi sinne myrskyn myllerryksessä, se kun
+tylsisti hänenkin kaltaisensa miehen metsätiedon ja hämmensi näön ja
+vielä kaikki muutkin aistit. Hänen ainoa toivonsa oli pysyä peurain
+jäljillä. Karibut joko rupeisivat makuulle tai kaartaisivat metsiin.
+Tämänkaltaisessa myrskyssä ei mikään muu eläin kuin ihminen itse voinut
+metsästää eikä jälkiä seurata. Ei kukaan muu kuin ihminen voinut
+lannistumatta taistella moista ilmaa vastaan. Karibut unohtaisivat
+sekä taitonsa että muiston siitä, että heitä ajettiin takaa. Hän joko
+yllättäisi ne, tai johtaisivat ne hänet johonkin suojaan. Itsepintaisen
+ylpeänä etevämmyytensä tiedossa erämaan muitten eläjäin rinnalla hän
+vihaisesti uhmasi myrskyä ja nälän ja väsymyksen uuvuttamana mutisi
+itsekseen ja kirosi luonnonvoimia, jotka niin armotta häntä ahdistivat.
+
+Tuntikausia hän kovapintaisesti rämpi eteenpäin, pysyen jäljillä
+enemmän tunnon kuin näön avulla, niin paksulta tuiskusi purevaa
+lunta. Kinokset kasaantuivat hänen tielleen yhä tiiviimmiksi ja
+tiiviimmiksi ja kauheat pitkälliset ponnistukset alkoivat uuvuttaa
+hänen viimeisetkin voimansa ja hänen kulkunsa oli etanan kulkua.
+Itsepintaisesti hän koetti ylläpitää tarmoaan ja elinvoimiaan, mutta
+vähä vähältä hänen kaikki kykynsä vetäytyivät itseensä ja kohdistuivat
+yhteen ainoaan asiaan — eteenpäin vaikka millä hinnalla. Häntä alkoi
+viekoitella se ajatus, että olisiko heittää. Hän alkoi ajatella
+lämpöä ja lepoa, jotka olivat saatavissa ja vapautumista tuulen
+vimmatusta myllerryksestä, sillä yksinkertaisella keinolla, että
+kaivautuisi syvälle paksun lumen sisään. Hän varsin hyvin tiesi tämän
+yksinkertaisen keinon, joka oli metsälintujen turva pakkasen ja myrskyn
+yltyessä ylen määrin julmiksi. Mutta viisaampi vaisto ei sallinut
+hänen näin pettää itseänsä. Jos vatsa olisi ollut täysi ja taskussa
+olisi ollut evästä, niinihän ehkä olisi voinut turvautua metsälintujen
+sukkelaan temppuun. Mutta hän tiesi, että jos hän näin nälkiintyneenä,
+nääntyneenä, lopen riutunein elinvoimin, sallisi lumen viettelyksen
+voittaa itsensä, niin ei häntä nähtäisi, ennenkuin kevätaurinko
+hänet jälleen paljastaisi kammon esineenä palaaville vireoille ja
+nokilinnuille [amerikkalaisia lintuja. Suom. muist.] aavikon paljaalla
+vihertyvällä pinnalla. Ei, parasta olla kaivautumatta tuulen suojaan.
+Hän nauroi ääneensä ajatellessaan, kuinka mieletöntä se olisi ollut; ja
+yhä edelleen hän puski ja ryntäsi myrskyä vastaan, lannistumatta.
+
+Äkkiä hän kuitenkin lyhyeen seisahtui ja hänen mielensä masentui
+julmasti. Hän tunnusteli varovaisesti puoleen ja toiseen, ensin
+jaloillaan vahvassa lumessa haparoiden, sitten käsillään. Viimein
+hän jyrkkään käänsi selkänsä tuulta vastaan, kyyristyi alas, pää
+käsivarsien välissä, päästäkseen kuulemasta sen pirullista vihellystä
+ja vinkunaa, ja koetti ajatella, kuinka ja milloin se oli tapahtunut.
+Hän oli eksynyt lauman jäljiltä!
+
+Kaikki hänen kykynsä havahtuivat terävään valppauteen tästä
+peloittavasta havainnosta, hän älysi, kuinka se oli tapahtunut, mutta
+ei, missä. Tuisku oli täyttänyt jäljet, kunnes ne olivat kerrassaan
+hävinneet lakeuden pinnalta; mutta hän oli vain kulkenut suoraan
+eteenpäin, tuulen pusku johtonaan. Karibut taas olivat poikenneet
+syrjään ja lähteneet kulkemaan toiseen suuntaan. Minnepäin? Hänen
+täytyi itselleen myöntää, ettei hänellä ollut minkäänlaista osviittaa,
+josta olisi voinut tämän päättää, niin oikullisia ovat nämä aavikkojen
+sarvipäät kuljeksijat. Hyvä, hän kovapintaisesti ajatteli, antaa niiden
+mennä! Hän jatkaa ilman niitä. Ponnistellen pystyyn hän taas kääntyi
+tuuleen ja pinnisti tuimasti ajatuksiaan muistaakseen, missä suunnassa
+tuuli oli ollut, kun hän oli sen viimeksi merkille pannut, ja kuinka se
+synkkä metsä kulki, joka kahden puolen reunusti tätä aavikkoa.
+
+Viimein hän teki päätöksensä, millä suunnalla metsä mahtoi olla
+lähinnä. Hän näki sen sielunsa silmillä, suuren mustan kuusikkoniemen,
+joka pisti kauas aavikolle. Hän kääntyi, tarkkaan tähdelle pannen,
+koska tuuli täytenään suomi hänen vasenta poskeaan. Varmana siitä,
+että hän nyt kulki ainoata mahdollista pakopaikkaa kohti, hän jälleen
+ponnisteli eteenpäin. Ja mennessään hän mielessään kuvitteli, kuinka
+parhaillaan koko karibulauma mahtoi pyrkiä samaan suojaan. Ja vielä
+kerran hän, nälän ja heikkouden voittaen, rohkaisi mieltään ja vannoi,
+että jos eläimet jaksoivat suojaan ponnistella, niin kyllä hänkin.
+Sitten hän metsätiedoillaan pakottaisi metsän antamaan itselleen edes
+jotakin syötävää, sen verran, että se riittäisi ylläpitämään suonissa
+hengenkipinää.
+
+Ehkä puolisen tuntia tämä uhmaava, lannistumaton tarmo sai Pekka Noelin
+yhä eteenpäin ponnistamaan. Mutta kun pohjolan lyhyt päivä alkoi
+sammua ja myrskyn sakean, valkoisen synkeyden takaa tuntua pimeän
+varjo, alkoivat hänen sitkeät, suonikkaat lihaksensa ja karkaistut
+hermonsa taas raueta. Hän huomasi kompastelevansa ja etsivänsä
+puolustusta sille, että ylös noustessaan vitkasteli. Huolimatta
+kaikista tahdonponnistuksistaan hän näki näkyjä — sankkoja suojaavia
+metsiä aivan ääressä milloin toisella, milloin toisella puolella,
+taikka kodikkaan, puoleksi nietoksiin hautaantuneen tukkilaisleirin ja
+ikkunoista kuultavan lämpöisen valon. Suuttuen hän ravisti itseään,
+järkiinsä tullakseen, ja nämä pettävät harhanäyt katosivat. Mutta
+ne hämmensivät mieltä niin kauan kuin kestivät, ja äkkiä hän, aivan
+mieltäkäännättävän selkeästä harhanäystä havahtuessaan, huomasi
+pudottaneensa rihlansa! Se oli auttamattomasti menetetty. Isku
+valveutti hänet muutamaksi minuutiksi. Ja menköön, olihan hänellä
+veitsi. Se perältäkin oli niistä kahdesta tärkeämpi. Hän kahlasi
+eteenpäin, ilmi valveilla taas rupeaman, ja kamppaili kohtaloaan
+vastaan.
+
+Pimeys sakeni nopeaan; ja viimein myrskyn vimmattuun raivoon sekaantuen
+alkoi luoda kummia hirmukuvia. Näiden harhakuvien karsiminen ja
+mielestään manaaminen piti Pekka Noelia vireillä. Mutta äkkiä eräs
+näistä kummituksista ei ottanutkaan kadotakseen. Hän oli juuri
+heittäytymäisillään sen päälle puolihoureisessa kiukussa, kun se
+korskahtaen hyppäsi ylös ja ponnisteli pois hänen luotaan. Siinä
+samassa Pekan joka aisti hätkähti hereille, toivon riemastuksen
+tuikkaisemana. Loikkien, kaalellen, madellen hän seurasi, paljastettu
+veitsi kädessään. Yhä uudelleen ja uudelleen kompasteleva eläin, iso,
+kylkiään myöten lumeen uppoova karibusarvas, vältti hänet. Kun hän
+hurjassa tepastuksessaan vihdoin sai sen kiinni, sai sarvas käännytyksi
+puoleksi ympäri ja sohaisi häntä sarven kärjellä tuimasti vasempaan
+olkapäähän. Välittämättä loukkaantumisestaan Noel takertui sarveen
+vasemmalla kädellään ja armotta painoi sitä taapäin. Ja siinä samassa
+hänen puukkonsa tottuneen käden ohjaamana viilsi poikki eläimen kurkun.
+
+Pekka Noel oli, samoin kuin idän eränkävijöistä useimmatkin, hyvin
+tarkka ruoastaan ja keitti lihan aina hyvin kypsäksi. Raaka liha
+inhoitti häntä. Mutta nyt hän oli luontokappaleen asemassa ja taisteli
+henkensä edestä luonnonvoimia vastaan. Ja lisäksi hän tiesi, että hän
+nyt oli tavoittanut parhaan kaikista mahdollisista virkistysaineista.
+Hän käytti uuden kerran veistään, tällä kertaa pistäen sen sarvaan
+sydämeen. Kun saalis huokaisten heitti henkensä, kyyristyi Pekka
+alas kuin peto ja joi lämmintä, punaista nestettä, jota pulppusi
+uhrin kurkusta. Ja niin tehdessään hän tunsi lämmön, voiman ja neron
+kuiviinehtyneitten virtain tulvivan takaisin omiin suoniinsa. Hän joi
+itsensä kylläiseksi; kaivautuen sitten puoleksi jykevän ruhon alle hän
+painautui sitä vastaan pitkäkseen levätäkseen ja miettiäkseen.
+
+Siinä varmassa tiedossa, että hänellä nyt oli matkaeväät ja että
+hän hyvin kykeni voittamaan kaikki muutkin vastukset, mitä saattoi
+tiellä vastaan tulla, Pekka Noel arveli parhaaksi nukkua, ja kietoutui
+peitteihinsä kuolleen karibusarvaan alle. Mutta sitten hänessä alkoivat
+liikkua vanhat erämiehen vaistot. Kaikkialta hänen ympäriltään, tuulen
+hetkeksikin hiljetessä, kuului korsketta ja raskasta hengitystä.
+Hän oli joutunut keskelle uupunutta laumaa. Tässä oli nyt tarjolla
+mahdollisuus hankkia vähän korvausta siitä, kun oli menettänyt mökkinsä
+ja talven varustukset. Hän saattoi tappaa joitakuita näistä uupuneista
+eläimistä, piilottaa ne lumeen ja katsoa maamerkit, paikalla kun sää
+selkeni. Sitten hän sopivassa tilaisuudessa ottaisi hevoset lähimmästä
+kylästä ja vedättäisi jäätyneet lihat pois, myydäkseen ne salavihkaa,
+riistanvartijan sattuessa muita hommaamaan.
+
+Avaten jälleen linkkuveitsensä hän varkain hiipi lähintä raskasta
+hengitystä kohti. Ennenkuin hän huomasikaan eläintä sään metelissä ja
+pimeässä, hän jo olikin sen yllättänyt. Hänen kurotettu vasen kätensä
+tapasi rajusti kohoilevan kyljen. Säikähtynyt eläin nousi läähättävällä
+korskahduksella ja yritti päästä pakoon; mutta peräti uupuneena se taas
+melkein paikalla vaipui maahan, nöyrtyen tähän tuntemattomaan surmaan,
+joka myrskystä ja pimeästä hiipi hänen päälleen. Pekan käsi saavutti
+sen, samalla kuin se jälleen asettui alalleen. Hän tunsi sen värisevän
+ja vetäytyvän kokoon hänen koskettaessaan. Vaistomaisesti hän alkoi
+silitellä ja kyhniä sen kankeata karvaa, samalla kuin varovasti työnsi
+kavalaa kättään eteenpäin pitkin sen kohoilevaa kylkeä. Kohoilu kävi
+tyynemmäksi, pelokkaat korskahdukset taukosivat. Uupunut eläin näytti
+rauhoittuvan tuosta varmasta viihdyttävästä kosketuksesta.
+
+Ennätettyään kädellään vastustelemattoman eläimen kaulaan Pekkaa alkoi
+tympäistä. Toisessa kädessä oli veitsi valmiina tekemään tehtävänsä
+vinkuvassa pimeydessä; mutta mikä lienee ollut, hän ei saanut itseään
+sitä paikalla käyttämään. Se olisi ollut kavallusta. Mutta olihan hän
+kärsinyt kovin tuntuvan vahingon, ja tässä oli korvaus kuin kohtalon
+kouraan kantamana. Hän viivytteli, väitellen kärsimättömästi itsekseen.
+Mutta niin tehdessäänkin hän yhä silitteli vankkaa, lämmintä, elävää
+kaulaa. Ja kosketuksesta virisi julmassa pimeydessä myötätunto ihmisen
+ja eläimen välille. Hän ei voinut sille mitään. Eläinparat ja hän
+olivat samassa hädässä, molemmat taistelivat henkensä puolesta myrskyn
+sokeata ja raakaa vimmaa vastaan. Sitäpaitsi oli peuralauma pelastanut
+hänet. Hän se oli velallinen. Hyväily, joka oli niin kavalana alkanut,
+muuttui rehelliseksi ja hyväntahtoiseksi. Häpeänsekaisesti naurahtaen
+Pekka käänsi linkkuveitsensä kokoon ja pisti sen takaisin taskuunsa.
+
+Hän silitteli nyt tyyntynyttä kaributa molemmilla käsillään, kyhsi
+sen korvain taustaa ja sarvien juurta, ja tämä näytti tuottavan sille
+tyydytystä. Kerran, käden eksyessä sen pitkälle turvalle, eläin
+kauhistuneena kavahti ja pärskähti pelättyä ihmisen hajua, joka niin
+tylysti täytti sen sieraimet. Mutta Pekka jatkoi viihdyttävää ja
+varmaa silittelyään; ja taas eläin rauhoittui. Pekka lopulta päätteli,
+että hänen oli parasta viettää yönsä taikka ainakin odottaa myrskyn
+asettumista lumen salpaaman rauhallisen eläimen lämmössä. Kaivautuen
+lumeen, niin ettei tuuli sen koommin häneen käsiksi päässyt, hän
+kääriytyi peitteihinsä ja painautuen liki karibun kylkeä vaipui hyvällä
+luottamuksella uneen.
+
+Elävän toverin tietoisuudessa Noel nukkui raittiisti, vaikka myrsky
+myllerti. Vihdoin häntä häiritsi liikunto, joka tuntui kylkeen. Hän
+heräsi ja tunsi, että omituinen vuodekumppani oli kämpinyt jaloilleen
+ja mennyt matkoihinsa. Myrsky oli asettunut. Taivaalla tuikki tähtiä
+hänen ylöspäin kääntyneitten kasvojensa päällä. Ympäriltä kuului joka
+puolelta vaivalloista ponnistelua, raskasta tepastelua, yskimistä ja
+korskumista. Unohtaen tavanmukaisen äänettömyytensä karibut iloisesti
+murtautuivat ulos vankeudestaan. Pekka oli tuota pikaa ypö yksinään.
+Pakkanen oli vielä ennallaan, purevan tuimana; mutta hänen oli lämmin
+olla syvässä kuopassaan, peitteihinsä käärittynä. Kun häntä yhä unetti,
+peitti hän kasvonsa ja nukkui vielä jonkun tunnin.
+
+Toisen kerran herätessään hän oli virkistynyt ja ilmi valveillaan.
+Päivä oli juuri valkenemaisillaan. Pakkanen puri kuin synti. Keveitä
+salaperäisiä häiveitä näytti ainiaksi hyytyneen ilman sanomattomaan
+kristallikuultavuuteen. Pekka nousi ylös ja vilkaisi itäänpäin pitkin
+lauman sotkuisia jälkiä. Siinä oli metsä tuskin puolenkaan mailin
+päässä, mustana ja laajana ja jäljet johtivat suoraan siihen. Ja vähän
+alempana oikealla kohtasi näky, joka riemastuksesta hytkäytti hänen
+sydäntään. Suoraan ilmaan pyrkien, laventelikiehteisenä hopealiljana
+idän kalpealla sahramilla, kohosi siellä solakka savu. Savu nousi
+tukkilaisleiristä, sen hänen tottunut silmänsä paikalla sanoi; ja
+nyt hän tiesi, että tukkilaiset olivat kaukaa Ottanoonsiin latvoilta
+tulleet hänen asuinmailleen.
+
+
+
+
+MAC PHAIRRSONIN ONNELLINEN PERHE.
+
+
+I.
+
+Täytyi kulkea pienen käymäsillan poikki, jos mieli lähteä Mac
+Phairrsonia ja hänen perhettään tapaamaan, pienen, korkean, omituisesti
+kyhätyn käymäsillan poikki, joka yhdisti kapean, vaikka sangen rajun
+kosken rannat. Sillan keskellä oli portti — taikka oikeammin sanoen ovi
+— taajasta ja vankasta rautalanka-verkosta tehty. Ja tällä kohdalla
+oli sekä ovi että silta reunustettu vankasta lennätinlangasta tehdyllä
+piikkipaarteella, jonka piikit siirottivat joka suuntaan. Kun portti
+oli kiinni, olisi totisesti pitänyt olla moitteettomasti toimivat
+siivet, jos mieli päästä tuohon jyrkkään pieneen kosken saareen, Mac
+Phairrsonin kotiin ja linnaan.
+
+Vasemman käsivartensa taipeessa hellävaroen pitäen, kantoi Poika
+ruskeata hurstipussia, joka toisin ajoin rajusti reutoili, niin että
+sitä oli lepytellen rauhoitettava. Kun Poika tuli siltaovelle, joka
+oli kiinni, tuli hänen vastaansa saarelta kaksi omituista asukasta,
+jotka viisaan näköisinä kurkistelivat häntä oven silmukoista. Toinen
+oli iso mustan ja säämiskän kirjava koira, jolla oli pitkä ruumis,
+karva aaltoileva, silkkimäiset luppakorvat ja runsaskarvainen häntä
+kuin Gordon-setterillä, mutta mäyräkoiran lyhyet lenkosääret, jotka
+kannattivat tätä ruumista vain kahdeksan tuumaa korkealla maasta —
+kaiken kaikkiaan siis sangen ihmeellisen näköinen yhdistelmä. Tämä
+nurinkurinen luonnon oikku eläimekseen katseli tulijaa älykkäillä,
+tervetuloa toivottavilla silmillä, kieli ystävällisesti suusta
+roikkuen, häntäänsä hiljalleen häälytellen. Se erikoisesti hyväksyi
+tämän pojan, vaikka se yleensä piti poikia harmin kappaleina, joita
+enintään saattoi sietää, vaan ei suinkaan rohkaista. Toinen saaren
+asukkaista, joka seisoi aivan koiran vieressä, ikäänkuin vahtina, ja
+tutkisteli vierasta pienillä kalpeilla, ajatuksiaan ilmaisemattomilla
+viekkailla silmillä, oli puolikasvuinen mustan ja valkoisen kirjava
+porsas.
+
+Poika mutisi portista tuttavallisia tervehdyssanoja portin vartijoille,
+kiskaisten samalla puisesta rivasta, niin että vanha ruskea lehmänkello
+rupesi oven päältä rämisten soimaan. Kesäinen ilma oli ääriään myöten
+täynnään ääntä — alla olevan rajun kosken pauhua, kerman ja meripihkan
+värisen ryöpyn jyrinää, joka viidenkymmenen askeleen päässä kaatui
+padon reunalta, ja padon vieressä töröttävän ison sahan monien
+sahojen sihinää ja vinkunaa. Mutta kaiken tämän metelin läpi kuului
+lehmänkellon ääni mökkiin. Mökin takaa alkoi kuulua soinnukasta
+nenä-ääntä _honk-ka, honk-ka-honkk_ ja nurkan takaa tuli uteliaana
+näkyviin ison canadalaishanhen käärmemäinen musta pää. Kynnyksen
+virkaa toimittavan veistetyn pölkyn toisessa päässä istui suorana
+kuin sotamies luonnottoman kookas ja lihava murmeli ja tirkisteli,
+kuka se mahtoi olla, joka tuli. Heräsi punainen kettukin, joka oli
+maannut kippurassa Mac Phairrsonin ainoan ruusupensaan alla, ja siirtyi
+ylenkatseellisesti saaren toiselle puolelle, pois näkyvistä, se kun
+periaatteellisesti halveksi kaikkia vierailijoita. Sakean näreikön
+varjosta kompuroi sillan päästä hirvenvasikka laiskasti jaloilleen ja
+pää kumarassa ja isot korvat häälyen katsoi pitkän uneliaan kysymyksen.
+Mökin sisästä kuului vuoroin karmeita rääkäyksiä, vuoroin sorahtelevaa
+naurua ja huutoja »Ebeneser! Ebeneser! Ohhoh! Herrajesta! Halloo!»
+Sitten mökin ovi aukeni selälleen ja oveen ilmestyi Mac Phairrson,
+kainalosauvoihinsa nojaten, viheriäinen papukaija olallaan ja kaksi
+suurta valkoista kissaa rampain jalkainsa juuressa.
+
+Mac Phairrson, papukaija ja kissat tirkistivät kaikki pitkään sillan
+porttia, koettaen lankaverkon läpi erottaa, kuka tämä vieras oikein
+oli. Papukaija, mustan- ja kullankirjavine silmineen tuimasti
+tutkaillen, huomasi ensimäiseksi. Se julisti paikalla hoksanneensa
+ja hyväksyneensä tulijan kirkuen: »Poika! Poika! Ohhoh! Herrajesta!
+Halloo!» ja kapusi pää edellä alas pitkin Mac Phairrsonin rintamusta.
+Mac Phairrsonin kiireesti nilkuttaessa sillalle tervetullutta
+vierasta sisään laskemaan papukaija nokallaan ja kynsillään kiinni
+pitäen siirtyi liikkuvalle kainalosauvalle ja koetti, vaikka huonolla
+menestyksellä, näykätä toista valkoista kissaa. Kun tämä ystävällinen
+aikomus niin huonosti onnistui, kapusi se taas sukkelaan kainalosauvan
+päähän ja pääsi Mac Phairrsonin olalle paikalleen siksi ajoissa, että
+ennätti tervehtiä Pojan sisään astumista sydämellisillä sanoilla:
+»Ohhoh! Herrajesta! Halloo!»
+
+Mac Phairrson (hän kyllä kirjoitti nimensä Mac Pherson, niinkuin
+pitikin, mutta lausui sen kaikkien muitten kyläläisten tapaan Mac
+Phairrson r:ää vahvasti sorauttaen) oli vanha tukkimies. Kevätvesillä
+tukkeja uitellessaan ja vuosi vuodelta reisiään myöten jäisessä vedessä
+kaalellessaan hän oli saanut niin pahan leinin, että toinen sääri oli
+vääntynyt melkein aivan kelvottomaksi. Kainalosauvoillaan hän kuitenkin
+pääsi liikkumaan miten kuten; ja kun hän oli hyvin saava käsistään ja
+sukkelasanainen, niin tuli hän vallan välttävästi toimeen korjailemalla
+kaikenlaisia epäkuntoon joutuneita kaluja, joita kyläläiset ja sahan
+työväki liiatenkin hänen mökilleen kantoivat. Mökki oli oikea linna
+jyrkällä kallion nyppylällään sahaa käyttävän pienen rajun virran
+koskessa. Kallion päällä oli vähäinen ala maata, ja sillä oli mökki
+ja puolenkymmentä pensasta ja vielä pieni tilkku hietaista, auringon
+paahtamaa nurmeakin. Puolensadan askelen päässä toimeliaasta sahasta,
+mutta kuohuvan kosken ympäröimänä eleli Mac Phairrson kirjavan karjansa
+eli, kuten ihmiset sanoivat, »onnellisen perheensä» keralla tässä
+tyyssijassaan, käymäsilta ainoana yhdyssiteenä muuhun maailmaan.
+
+Onnellinen se perhe epäilemättä olikin vankilan ahtaista rajoista
+huolimatta, sillä Mac Phairrson hallitsi sen jäseniä isäntävallan ja
+rakkauden yhteisillä voimilla. Hänessä lisäksi oli se salaperäinen
+ymmärtämys, joka on oleellinen ehto, jos todella tahdomme päästä
+läheisiin väleihin niiden heimolaistemme kanssa, joita, sen enempää
+ajattelematta, sanomme järjettömiksi. Ja niinpä hän sai perheensä
+elämään vallan siedettävässä sovussa. Kaikki nämä eläimet suvaitsivat
+häntä mielellään, ne kun rakastivat häntä; ja koska niissä myös asui
+häntä kohtaan terveellinen pelko, niin ne ylimalkaan suvaitsivat
+hyvin toisiaankin. Osa perheestä oli semmoisia, joita saattoi sanoa
+vakinaisiksi. Ne olivat pysyvien laitosten luontoisia. Semmoisia olivat
+Pätkä, se lenkojalka mäyräkoirasetteri; hanhiukko James Edward; murmeli
+Rasvalöllö; Melindy ja Jim, ne kaksi valkoista kissaa; Luupussi,
+ruskea pöllö, joka istui kaiken päivää laatikon reunalla mökin
+pimeimmässä nurkassa; ja viheriäinen papukaija Ananias-ja-Safira, joka
+oli saanut nimensä siitä, kuten Mac Phairrsonin oli tapa selittää,
+että se oli niin inhimillinen ja ettei siitä saanut koskaan oikein
+tolkkua. Ebeneser porsas oli vielä liian nuori tullakseen ylennetyksi
+vakinaiseksi; mutta se oli jo osoittanut niin paljon luonteikkuutta,
+älyä ja arvonsa tuntevaa yksilöllisyyttä, että Mac Phairrson oli
+päättänyt säästää sen siltä alennukselta, että tekisi siitä kinkkua.
+Ebeneser jääköön siis taloon, vaikkapa kasvaisi niin suureksi, että
+siitä olisi vastusta.
+
+Mutta toisin oli hirvenvasikan, Susannan, ja seuraakarttavan
+ketunpenikan, Porkkanan laita. Mac Phairrson älysi, että kun Susanna
+kasvaisi heimonsa täyteen kokoon, mahtuisi se tuskin enää hänen
+saarelleen. Hän aikoi silloin pyytää lupakirjaa Frederictonin
+riistalainvartijalta ja myydä kiltin kasvattinsa johonkin
+eläintieteelliseen puutarhaan, jossa sen arvo ymmärrettäisiin ja
+sen loppuikä olisi turvattu. Mitä taas Porkkanaan tuli, niin ei sen
+käytöksessä ollut sijaa minkäänlaisille moitteille, se oli kerrassaan
+tahraton ja moitteeton, mutta Mac Phairrson tunsi, että se sydämeltään
+oli auttamattomasti uudestisyntymätön. Älykäs pikku eläin hyvin kyllä
+ymmärsi perheen peruslain »tiedä oma arvosi, anna arvo toisellekin»,
+ja se tiesi, että jos hän sen lain rikkoisi, niin saisi hän siitä
+aivan paikalla rangaistuksen. Mutta kun se makasi, kuono ojennetuilla
+siroilla mustilla käpälillään, ja tarkasteli ukkohanhen, James
+Edwardin, tai Rasvalöllön, lihavan murmelin, liikkeitä, niin sen
+raollaan oleviin tutkimattomiin silmiin tuli hurja välähdys, jonka
+merkityksen Mac Phairrson erehtymättä ymmärsi. Ja vaikka sen käytös
+olikin moitteeton, niin piti se kuitenkin kaikki ajatuksensa niin
+visusti omina hyvinään, ettei suvaitsevainen ja ystävällinen Mac
+Phairrsonkaan huomannut siinä mitään rakastettavaa. Sen kohtalo oli
+senvuoksi ratkaistu; se on, Mac Phairrson itse oli sen julistanut ja
+alati huomaavaiset Pätkä ja Ebeneser hyväksyneet, että Porkkana heti
+ensi tilaisuuden sattuessa myytäisiin pois.
+
+Kun Poika oli kulkenut pienestä siltaportista, tervehtivät Mac
+Phairrson ja hän toisiaan lyhyeen ja levollisesti. He kuuluivat
+kumpikin salojen vaiteliaaseen veljeskuntaan. Pätkälle ja Ebeneserille,
+jotka rakkaasti haistelivat hänen sääriään, hän ei suonut suurempaa
+huomiota kuin huolimattoman hyväilyn. Ananias-ja-Safiraakaan, joka oli
+kiireesti kavunnut Mac Phairrsonin olalta hänen olalleen ja alkanut
+hellävaroen nyppiä hänen korvaansa pelätyllä noukallaan, sitäkään hän
+ei ollut huomaavinaan. Hän tiesi pahasisuisen linnun pitävän hänestä
+yhtä paljon kuin isännästäänkin ja huolellisimmin varovan, ettei liian
+kovaan nipistäisi.
+
+Tämä pieni juhlakulkue liikkui sitten vakavasti ja vaieten
+sillalta mökille, vaikk'ei vaikeneminen tosin ollut mitenkään
+huomiotaherättävä, koko ilma kun tutisi sahain nousevista ja
+laskevista kihauksista, ryöppyjen jytyytyksestä ja saarta kiertävän
+kosken sotkuisen poljennollisesta pauhusta. Samassa heihin jo yhtyi
+Susannakin, joka kömpelöillä säärillään kompuroiden, isoja korviaan
+häälytellen, ojensi pitkän, ruman, taipuisan, riippuvan turpansa
+nuuskiakseen tutkistelevasti Pojan taskua. Ollen verraten uusi Mac
+Phairrsonin perheessä se vielä oli täynnään uteliaisuutta kaikkea
+ja jokaista kohtaan ja ilmeisestikin piti tietojensa kartuttamista
+elämäntehtävänään. Sen varma vakuutus oli, että hajun tunto oli ainoa
+keino vaikka minkä tiedon hankkimiseen.
+
+Muutaman askelen päässä ovesta villihanhi James Edward arvokkaana tuli
+heitä vastaan ja astuessaan hieman painoi alas pitkää siroa mustaa
+kaulaansa ja soukkaa käärmemäistä päätään. Jos Poika olisi ollut
+vieras, olisi häntä nyt kohdannut ensimäinen vihamielisyyden ilmaus.
+Ei Mac Phairrsonin ilmeinen suosiokaan olisi estänyt leppymätöntä,
+pelkäämätöntä ukkohanhea tervehtimästä tulijaa vihaisella kahinalla ja
+uhmalla kohotetuin siivin. Mutta Poikaa kohtaan, jonka se hyvin tunsi,
+sen tumma älykäs silmä ilmaisi suvaitsevaisuutta, joka sen osoittamaksi
+oli kylläkin suuri suosio.
+
+Kynnyksellä istui Rasvalöllö, murmeli, yhtä töykeän epäsuosiollisena
+tervehdyksessään kuin James Edward itse, ikäänkuin kantaen jotakin
+salaista kaunaa yleiseen koko maailmaa vastaan, taikka ehkä,
+mahdollista kyllä, erikoisesti Ananias-ja-Safiraa vastaan, johon
+nähden se oli valppaan puolueettomuuden kannalla. Juhlakulkueen
+lähestyessä se lähti kynnykseltä, käänsi vieraalle lihavan ruskean
+selkänsä ja syventyi kokonaan jyrsimään paksua kaalin vartta. Se
+pelkäsi, että jos se rupeisi hyvänluontoiseksi ja ystävälliseksi,
+niin sitä ehkä vaadittaisiin näyttämään muutamia temppuja, jotka Mac
+Phairrson väsymättömällä kärsivällisyydellä oli sille opettanut. Sitä
+ei huvittanut tehdä kuperkeikkoja eteen-, sen enempää kuin takaanpäin,
+eikä kävellä kuin tanssiva karhu, tulipa mimmoinen poika tahansa!
+
+Rasvalöllön nurjamielisyys ei kuitenkaan herättänyt vähääkään huomiota.
+Sekä Mac Phairrson että vieras tyytyivät siihen kuin luonnolliseen
+asiaan. Sitäpaitsi oli nyt tärkeämpiä asioita. Elävä retusteleva pussi,
+jota Poika niin huolellisesti kantoi käsitaipeessaan, herätti vanhan
+tukkimiehen uteliaisuutta. Tukkimiesten ja sahan työmiesten tapana oli,
+samoinkuin kyläkunnan maanviljelijäinkin monen mailin piirissä, tuoda
+kaikenlaisia metsän eläimiä Mac Phairrsonin onnelliseen perheeseen
+pyrkimään. Ja aina kuin siis tuli vieras, jolla oli pussissaan jotakin
+elävää, katseli Mac Phairrson pussia samanlaisella toivehikkaalla ja
+kiihkoisella odotuksella kuin lapsi joululahjojaan.
+
+Kun kumpikin oli astunut tupaan ja käynyt istumaan, Poika akkunan
+ääreen suureen tynnörituoliin, Mac Phairrson vuoteensa reunalle
+askeleen päähän siitä, kokoontui muu joukko keskelle lattiaa odottavaan
+puolipiiriin. Toisin sanoen Pätkä ja Ebeneser ja ne molemmat valkoiset
+kissat tekivät niin, niiden tarkat sieraimet ja uteliaat silmät kun
+jo olivat olleet mytyn vuoksi vilkkaassa toimessa. Astuipa James
+Edwardkin ovesta tupaan jonkun askeleen ja vaikka se hienolla älyllä
+oli olevinaan mitään välittämättä mistään, tahtoi se kuitenkin pysyä
+tapausten tasalla. Susanna vain oli todella välinpitämätön, oven
+ulkopuolella maaten – Susanna ja suuri pörhöinen ruskea höyhentukko
+tynnörillään tuvan nurkassa.
+
+Ilma oikein väreili odotuksesta, kun Poika asetti polvelleen reutovan
+pussin ja kävi sitä avaamaan. Paikalla kuin hän sai sitä vähän
+raotetuksi, ilmestyi pussista terävä pieni musta kuono, joka kiihkeästi
+työnsi ja väänsi päästäkseen vapaaksi. Tuokiossa seurasi kuonoa
+musta, älykäs, vallaton silmäpari. Sitten ryömi esiin pitkähäntäinen
+pesukarhun poikanen, kapusi Pojan olalle ja kirkkaalla uhmalla kääntyi
+silmäilemään kokousta. Ei vielä koskaan hän ollut nuoren elämänsä
+varrella nähnyt näin merkillistä kokousta; joka tosin ei ollutkaan
+ihme, sillä varmaan ei toista samanlaista ollutkaan koko maan piirissä.
+
+Uuden tulokkaan vastaanotto ei kaiken kaikkiaan ollut epäystävällinen.
+Molemmat valkoiset kissat tosin vähän pörhöttivät häntäänsä,
+peräytyivät piiristä ja lähtivät päiväliekkoseen maata, nukkuakseen
+pois vastenmielisyytensä vierasta kohtaan. James Edwardkin poistui
+ylpeänä, uteliaisuutensa tyydytettyään. Mutta Pätkä, yhteisellä
+suostumuksella perheen vanhin, heilutti häntäänsä, roikotteli
+punaista kieltään niin pitkälle kuin sitä riitti ja läähätti niin
+ilmeistä tervetuloa, että sen jo olisi ymmärtänyt pesukarhua
+paljon yksinkertaisempi eläin. Ebeneser ei yhtä selvään ilmaissut
+tunteitaan, mutta erehtymättä sen pienistä silmistä vilkkui suopeutta.
+Ananias-ja-Safira oli tavattoman utelias. Kamalalla kiireellä se
+kapusi alas pitkin Mac Phairrsonin käsivartta, sitten pitkin hänen
+säärtään, lattian poikki ja ylös pojan housuja pitkin. Poika oli hieman
+huolissaan.
+
+»Mahtaako se purra sitä?» hän kysyi, valmiina puolustamaan suosikkiaan.
+
+»Minä en sitä luule», vastasi Mac Phairrson, pannen merkille, etteivät
+oikullisen linnun höyhenet olleet pörhössä, vaan niin tiukasti ja
+sileinä ja litteinä pitkin ruumista, että se näytti tavallista paljon
+pienemmältä. »Ei se yleiseen ole häijy, kun se tuolta näyttää. Mutta
+mahdottoman utelias se on, se on vissi.»
+
+Pesukarhun penikka kyykki Pojan oikealla olkapäällä. Ananias-ja-Safira
+kapusi kynsin ja noukin ketterästi toiselle olalle. Kurkottaen
+sitten kaukaa Pojan kasvojen ohi se iski vieraaseen vääjäämättömän,
+läpitunkevan katseensa ja päästi korviasärkevän naurun rähäkän. Pikku
+pesukarhun hermot eivät olleet valmistautuneet tämmöiseen koetukseen.
+Kauhistuneena se korkealta istuinpaikaltaan mukelsi lattialle ja pakeni
+suorinta tietä hämmästyneen porsaan leveälle selälle, ja porsas piti
+sitä suurena kunniana.
+
+»Penikka-riepu on vallan erinomainen!» julisti Mac Phairrson, kun hän
+ja Poika olivat lakanneet nauramasta. »Ei Ananias-ja-Safirasta vaaraa
+ole. Se pitää kaikista eläimistä, joita se voi kuranssata ja peloittaa.
+Ja Pätkä ja tämä hullunkurinen Ebeneser-veitikka kyllä pitävät siitä
+huolta.»
+
+
+
+
+II.
+
+Viikkokauden kuluttua siitä kuin pesukarhun penikka oli perheen
+jäseneksi otettu; Mac Phairrsonille sattui tapaturma. Hänen kulkiessaan
+alas sahan pitkää luisua siltaa tarttui toisen kainalosauvan pää rakoon
+ja hän kaatui nurin niskoin, satuttaen päänsä tukkiketjun jykevään
+renkaaseen. Pyörtyneenä hänet nostettiin sillalta ja kannettiin
+lähimpään mökkiin. Monta päivää hän makasi tainnoksissa ja tohtori
+epäili, tokko hän enää toipuisikaan. Lopulta hän kuitenkin tuli
+tajuihinsa, mutta ei enää ollut sama mies kuin ennen. Hänen mielensä
+oli nyt vain jonkinlaista hyväntahtoista höperyyttä. Häntä oli
+ruokittava ja hoidettava kuin pientä lasta. Lääkäri lopulta otaksui
+jonkun luun painavan hänen aivojaan ja vamman kaipaavan leikkausta,
+jota tekemään hänen taitonsa ei likimainkaan riittänyt. Sahan miehet ja
+kyläläiset hänen ehdotuksestaan kokosivat rahasumman, ja lapsellisesta
+mielihyvästä hymyilevä Mac Phairrson toimitettiin sairashuoneeseen
+pienellä höyryllä, joka kävi kaupungissa kolmesti viikossa.
+
+Heti kuin sahan lähettyvillä tuli tunnetuksi — se oli mökkeineen vähän
+syrjässä kylästä — että Mac Phairrson viipyisi kauemminkin matkallaan,
+alettiin kysyä: »Entä miten käy perheen?» Tapaturma oli sattunut
+aamulla ja iltapäivällä Poika oli tullut eläimiä katsomaan. Kun
+sahalla lakattiin työstä auringonlaskun aikaan, niin pidettiin äkkiä
+vaienneitten raamien keskellä kokous.
+
+»Entä miten orvoille käy?» alusti Jimmy Wright asian.
+
+Musta Angus Mac Allister, päällysmies — häntä sanottiin Mustaksi
+erotukseksi Punaisesta Anguksesta, joka kuului tukinuittajiin — oli jo
+muodostanut asiasta varman mielipiteen ja päättänyt, että niin sitä
+tehdään. Hän ei totta puhuen välittänytkään juuri mitään kenenkään
+muun kuin Pojan mielipiteistä, sillä tätä hän kaikissa metsäneläimiä
+koskevissa asioissa piti viisaimpana Mac Phairrsonin itsensä jälkeen.
+Musta Angus oli hyvin suuri, isokätinen, mustapartainen mies, ääni
+kuin härällä, ja hänen käskynsä ja kirouksensa kuuluivat läpi sahain
+läpitunkevimmankin rähinän. Kun hän pinnisti mieheen vastaaninttämistä
+suvaitsemattomat silmänsä, niin tavallisesti asia kävi niinkuin hän
+sanoikin, olivatpa kuulijat siitä itsekseen kuinka toista mieltä
+tahansa. Mutta hänen luonteessaan oli hellä, melkeinpä sentimentalinen
+piirre, joka esiintyi siinä, että hän piti kaikista eläimistä.
+Hevosista ja häristä, jotka tekivät työtä sahan ympärillä, pidettiin
+hyvä huoli, joka niistä kyllä päältäkin näkyi; ja päällysmies oli
+vaikka koska valmis pieksämään miehen puolikuoliaaksi, jos näki hänen
+vähänkään huonosti kohtelevan eläintä.
+
+»Ihminen voi pitää puolensa», hän selitykseksi sanoi, »mutta voiko
+järjetön luontokappale? Meidän asiamme on pitää niiden puolta.»
+
+»Pojat», hän sanoi, ennenkuin vielä oli ennättänyt päästää mahtavaa
+ääntään vireestä syntyneen hiljaisuuden mukaiseksi, »kuulkaas nyt, mitä
+minä sanon, jaetaan ne eläimet meidän kesken, me sahan miehet ja tämä
+poika, ja pidetään niistä niin hyvää huolta kuin voidaan, siksi kuin
+Mac Phairrson paranee!»
+
+Hän katsoi Poikaan kysyvästi ja Poika, ylpeänä siitä, että häntä
+pidettiin näin tärkeänä henkilönä, vastasi vaatimattomasti —
+
+»Sitä juuri minä toivoin teidän ehdottavan, herra Mac Allister.
+Tiedättehän te, etteivät ne tule siellä yksin toimeen. Ne eivät kauan
+olisi onnellista perhettä. Ne alkaisivat tapella ja toinen puoli
+heittäisi tuota pikaa henkensä.»
+
+Seurasi hetken aprikoitseva äänettömyys. Sahassa ei ollut lupa polttaa
+tupakkaa, mutta suussaan sitä piti joka mies. Jimmy Wright pani
+merkille kahdeksan jalan päässä olevan äsken sahatun lankun kirkkaan
+pinnan ja erehtymättä sylkäisi aivan keskelle ja kohauttaen sitten
+housujaan huomautti —
+
+»Antaa pomon ja Pojan päättää. He sen parhaiten ymmärtävät.»
+
+»Se on oikein, Jimmy! Me siis sovimme asiasta!» sanoi Musta Angus.
+»Mitä minuun tulee, niin minun mieleni tekee papukaijaa ja porsasta. Se
+se vasta on lintu, tuo Ananias-ja-Safira. Ja porsas — Ebeneseriksihän
+sitä sanoo Mac Phairrson — se on niin viisas, että sitä pitää nauraa
+vallan katketakseen. Ja niin siisti — siisti kuin viini prouva. Ne
+kaksi minä haluaisin saada mökkiini. Ja otan minä vielä kolmannenkin,
+jos se on tarpeellista.»
+
+»Sitten teidän olisi parasta ottaa pesukarhukin, herra Mac Allister»,
+sanoi Poika. »Se ja Ebeneser pitävät kovin toisistaan ja niiden tulisi
+ikävä, jos ne erotettaisiin.»
+
+»All right. Pesukarhu minulle!» vastasi päällysmies. »Minkä eläimen
+Poika itse ottaa?»
+
+»Minä odotan, että näen, mitä nämä muut pojat tahtovat», vastasi Poika.
+»Minä pidän niistä kaikista, ja kaikki ne sangen hyvin tuntevat minut.
+Minä otan, mitä jää.»
+
+»No sitten», sanoi Jimmy Wright, »otan minä Susannan. Se kirottu
+hirvenvasikka on ainoa koko joukosta, jonka kanssa minä tulisin
+toimeen. Se näyttää niin vähämieliseltä ja pitävän minusta!» Ja taas
+hän pani merkkinsä lankun puhtaaseen pintaan.
+
+»No, minä ja minun muorini, me otamme mielihyvällä ne molemmat
+valkoiset kissat!» tokaisi siihen harmaaparta ukko Billy Smith. »Akka
+sanoo, ettei sen kauniimpia kissoja ole koko maakunnassa. Ehkä ne eivät
+ikävysty meillä niinkuin jossakin muualla, kun meidän mökkimme on niin
+lähellä Mac Phairrsonin siltaa ja ne itse koko ajan näkevät, ettei
+saarella enää ole ketään!»
+
+»Pätkästä ei kukaan ole puhunut mitään!» muistutti Poika. Koira oli
+yleiseen suosittu ja puolenkymmentä tarjoutui paikalla sen ottamaan.
+
+»Mikko saa koiran!» päätti päällysmies, katkaistakseen kaikki väittelyt.
+
+»No sitten minä otan sen ison ukkohanhen», sanoi Kalju Pallen, yksi
+niistä, joiden täytyi Pätkästä luopua. »Eipä olekaan paljon niin
+viisaita koiria kuin se on.»
+
+»Niin, on ainakin sinulla siitä paljon opittavaa, Kalju!» myönteli
+päällysmies. Nauru kiersi miehestä mieheen Kaljun kustannuksella.
+Sitten ei muutamaan sekuntiin kuulunut muita tarjoomuksia.
+
+»Ei kukaan näy huolivan Rasvalöllö parasta eikä Luupussista!» nauroi
+Poika. »Ne eivät kumpikaan ole seuramiehiä. Mutta Luupussilla on
+hyvätkin puolensa. Se näkee pimeässä; ja se on kovin tarkka hoitamaan
+omat asiansa. Rasvalöllöllä on koko joukko älyä, mutta se on semmoinen
+jörö, ettei näytä sitä kenellekään muulle kuin Mac Phairrsonille
+itselleen Taitaa olla parasta, kun minä otan ne kummankin, minä kun
+tunnen niiden heikkoudet.»
+
+»Eikös siellä ole ketunpoikakin?» kysyi päällysmies.
+
+»On kyllä, Porkkana; mutta jääköön se saareen», vastasi Poika. »Jos
+joku teistä käy joka päivä heittämässä sille ruokapalan, niin ei se
+muuta kaipaa. Pahaa se ei voi tehdä, eikä se poiskaan pääse. Se on niin
+arvostaan pitävä, ettei kenelläkään olisi siitä iloa!»
+
+Kun oli näin pitkälle päästy, niin kokous hajaantui, jatkaakseen
+istuntoa Mac Phairrsonin saarella, jonne otettiin mukaan köyden pätkiä,
+riimu ja pari kaurapussia. Perheen jäsenet, epämääräisen levottomuuden
+valtaamina isäntänsä pitkän poissaolon johdosta, tulivat melkein
+kaikki alas sillalle uteliaina katsomaan, keitä tuli — tosiaan kaikki,
+lukuun ottamatta kettua, joka hiipi mökin taa; Rasvalöllöä, joka
+peräytyi laatikkoonsa; ja Luupussia, joka jäi nurkkaansa halveksivan
+välinpitämättömänä. Muut silmäilivät joukkoa levottomina, mutta
+rauhoittuivat pian nähdessään Pojan heidän kerallaan. Ne todella
+kaikki kokoontuivat hänen ympärilleen niin lähelle kuin suinkin,
+lukuun ottamatta Pätkää, joka kierteli tuttaviaan tervehtimässä, ja
+James Edwardia, joka peräytyi siikemmäksi siivet koholla ja ylpeästi
+kähisten, niinkuin muka ei sallien minkäänlaisia vapauksia.
+
+Jimmy Wright teki ensi yrityksen. Hän oli keksinyt sen tempun, että oli
+tuonut vähän suolaa taskussaan. Siinä sivussa huomauttaen, ettei hän
+aikonut panna sitä sen hännän päälle, hän tarjosi kourallisen vapaalle
+Susannalle. Kömpelö eläin puhalsi enimmän osan tuuleen isohenkisellä
+korskahduksella, mutta muutti sitten mieltään ja nuoli ahneesti
+suuhunsa ne muutamat rakeet, mitä oli jäänyt. Päätellen sitten, että
+Jimmy oli miellyttävä mies, josta saattoi jotakin toivoa, se salli
+hänen sujuttaa kaulapannan kaulaansa ja vastustelematta taluttaa
+itsensä sillan yli.
+
+Musta Angus sitten teki esityksiään Ebeneserille, jonka selässä
+pesukarhun poikanen istui. Ebeneser kallisti niille korvansa sekä
+arvontunnolla että epäilykselläkin, mutta ei suostunut liikahtamaan
+tuumaakaan Pojan vierestä, ja Musta Angus ymmällään kyhni päätään.
+
+»Taitaa olla suotta lähteä sitä taluttamaan!» hän mutisi.
+
+»Niin, kyllä teidän täytyy kantaa se sylissänne, herra Mac Allister»,
+nauroi Poika. »Hyvä asia, ettei se ole vielä sen suurempi. Mutta kas
+tässä, ottakaa Ananias-ja-Safira ensin. Jos _se_ rupeaa ystäväksenne,
+niin vaikuttaa se paljon Ebeneseriin.» Ja sievästi hän siirti
+papukaijan omalta olaltaan, jonne se paikalla oli paennut hänen
+tullessaan, päällysmiehen korkealle olkapäälle.
+
+Lintu oli hetkisen ymmällä. Se painoi alas höyhenensä, kunnes näytti
+aivan silolta ja säädylliseltä ja ojensi itseään kauas ulospäin,
+ikäänkuin hypätäkseen takaisin entiselle istuinpaikalleen, Mutta kun
+toinen siipi oli leikattu niin se ei uskaltanut. Sillä oli ollut
+riittävästi kokemusta niistä kamalista lepatuksista ja kuperkeikoista,
+joiksi lento kävi, kun oli vain toinen siipi kunnossa. Kääntyen
+pois Pojasta se katsoa killisteli Mac Allisterin nenää pahalla
+vilkumattomalla silmällä. Ehkä se aikoi purra sitä. Mutta samalla
+Mac Allister kohotti valtavan kätensä silittääkseen pelottomasti sen
+päätä, aivan yhtä pelottomasti kuin ei sillä vähääkään olisi ollut
+noukkaa, jolla vaikka purra puhki saappaat. Tämä rohkeus teki siihen
+suuren vaikutuksen, se kurlutti kurkussaan ja otti suuren peukalon
+sirosti leukainsa väliin niin hellävaroen, ettei ruusun lehdelle
+olisi vikaa tullut. Jaha, se paikalla päätteli, tämä mies oli hänen
+mielensä mukainen, ja hänen kätensäkin haisi aivan kuin olisi se ollut
+Mac Phairrsonin oma käsi. Pudottaen peukalon pienellä tyydytyksen
+rääkäyksellä se vikkelään kulki sivuittain ylös ja alas Mac Allisterin
+olalla ja oli aivan kuin kotonaan.
+
+»Kas vain, mutta se taisikin mielistyä teihin, herra Mac Allister!»
+huudahti Poika. »En ole milloinkaan ennen nähnyt sen tekevän noin.»
+
+Päällysmies naurahti ylpeänä.
+
+»Ananias-ja-Safira kai kuuluu hienohelmoihin, vai mitä?» kysyi Kalju
+Pallen, katsoen viekkaasti toisiin.
+
+»Kyllä se on naisväkeä!» vastasi Poika. »Niin sanoi Mac Phairrson!»
+
+»Siinä se!» sanoi Kalju. »Niin kaikki naisväki hullaantuu tähän meidän
+päällysmieheemme. Katsokaas nyt!»
+
+»No nyt Ebeneser!» keskeytti päällysmies, puheenaihetta vaihtaakseen.
+»On parasta, kun Poika antaa sen minulle, ehkä se pitää sitä
+suosituksena.»
+
+Juhlallisena Poika kumartui lattiaan, työnsi pesukarhun penikan
+syrjään ja otti porsaan syliinsä. Ebeneser hämmästyi, sitä kun ei
+oltu milloinkaan ennen pidelty sylikoirana, mutta ei se kuitenkaan
+vastustellutkaan, ojensi vain säärensä aivan kankeiksi, niin että
+sitä oli koko vaikea pidellä. Päällysmiehen suureen syliin pantuna
+se kohotti kärsänsä suoraan ilmaan ja päästi kimakoita kiljauksia;
+mutta huomatessaan sitten Ananias-ja-Safiran, joka rauhallisena
+istui anastajansa korvan alla, sekin jonkin verran rauhoittui, eikä
+enää inttänyt sitä eikä tätä. Se ei kuitenkaan voinut hyväksyä näin
+selittämätöntä ja kerrassaan halventavaa asentoa, jonka vuoksi se
+piti kärsäänsä jäykkänä pystyssä niin korkealla kuin suinkin ja sulki
+tiukkaan pienet silmänsä, ikäänkuin odottaen jotakin uutta kohtalon
+kolausta.
+
+Tähän saakka oli kaikki käynyt hyvin, arveli Musta Angus. Ebeneserin
+suvaitsevaisuus ja Ananias-ja-Safiran suostuvaisuus hänen mielestään
+ilmeisesti kohensivat hänen arvovaltaansa.
+
+»No nyt pesukarhun poikanen!» hän sanoi leikillisesti. Mutta tuskin
+hän oli saanut sanat suustaan, kun hän tunsi terävien kynsien aika
+vauhdilla kapuavan ylös säärtään ja tuossa tuokiossa pesukarhun penikka
+oli hänen olallaan, ojentaen pitkää mustaa kuonoaan huolellisena
+haistellakseen Ebeneserin sääriä ja vakuuttautuakseen, että kaikki oli
+niinkuin pitikin.
+
+»Hyppäävä Jimmy! Ohhoh! Herrajesta!» kiljaisi Ananias-ja-Safira, tästä
+äkkihyökkäyksestä säikähtyen ja näykkäsi rauhanhäiritsijää tuimasti
+koipeen, niin että tältä pääsi huuto ja se äkkipäätä pyörähti toiselle
+olalle.
+
+»No nyt minä luulen, että te olette saanut kaikki, mitä teille kuuluu,
+herra Mac Allister», nauroi Poika.
+
+»Sitten minun taitaa olla parasta lähteä omani kanssa kotiin päin!»
+vastasi Musta Angus ylen tyytyväisenä. Varovaisesti kääntyen,
+etteivät olallaistujat putoaisi, hän kulki sillan poikki ja lähti
+nousemaan sahajauholla korjattua tietä lautaista huvilaansa kohti,
+Ebeneser yhä pitäen kärsäänsä jäykkänä ilmassa ja silmiään suljettuna
+sankarillisessa alistuvaisuudessa, jotavastoin Ananias-ja-Safira,
+kamalasti kiihtyneenä tästä retkestä ulkomaailmaan, yhtä mittaa huuteli
+voimainsa takaa: »Ebeneser, Ebeneser, Ebeneser! Ohhoh, herrajesta!
+Missä ukko!»
+
+Heti kuin Mustan Anguksen meluisa ja maalarin pensselin arvoinen
+katoaminen oli tapahtunut, lähti Kalju Pallen luottavaisena ottamaan
+kiinni villiä hanhea, James Edwardia. Hän näytti luulevan pistävänsä
+sen kainaloonsa ja muitta mutkitta astelevansa sen keralla kotiinsa.
+Tämän älytessään Poika katseli ympärilleen, totisena silmää iskien.
+Ukko Billy Smith ja puolenkymmentä katsojaa, joilla ei ollut mitään
+osaa tässä hommassa, nauraa virnistelivät. Kun Kalju lähestyi, sovinnon
+kättä kurottaen ja _tipu tiputtaen_ vakuuttelevasti, ikäänkuin pitäen
+James Edwardia kanana, kohotti viimeksimainittu käärmemäistä mustaa
+päätänsä ja tuijotti häneen ylpeän hämmästyneesti. Sitten se päästi
+terävän varoituskähähdyksen. Oliko mahdollista, että tuo hävytön
+outo mies alkoi puuttua hänen asioihinsa. Kyllä, ilmeisestikin se
+oli mahdollista. Se näytti olevan aivan varmaa. Paikalla kuin James
+Edward oli tästä selvillä, painoi se alas pitkän kaulansa, syöksi
+sen pitkälle maan suuntaisesti, levitti komeat siipensä ja hyökkäsi
+Kaljun sääriä vastaan sähisten kuin pannusta puhiseva höyry. Kalju
+säikähtyi, joutui ymmälleen. Linnun nipistäessä hänen sääriään vankalla
+kovalla noukallaan vihaisesti ja piestessä niitä kipeästi suurilla,
+satuttavilla, tuulekkailla siivillään, hän syljeskeli: »Jumppi Juutas!»
+hätääntyneellä äänellä ja pakeni Billy Smithin ja Pojan taa.
+
+Räjähti riemastuksen nauru, kun James Edward ylpeänä voittajana
+peräytyi pois ja huolettomana lähti astelemaan mökkiä kohti.
+Huudettiin: »Ota, Kalju, kiinni sukkelaan!» »Koetappas vähän
+mielitellä!» »Kalju, älä kohtele hanhi-vaaria niin pahasti!» »Vihellä
+sille, niin se tulee perässä!» Mutta näistä kokkapuheista välittämättä
+Kalju hieroi sääriään ja kääntyi Pojan puoleen ohjausta saadakseen.
+
+»Tahdotteko varmaan sen nytkin?» tämä kysyi.
+
+»Tietysti minä sen tahdon!» vastasi Kalju, tyhmistyneen irvistyksellä.
+»Kyllä minä sen pään käännän, kun saan sen kotiini liikuteltavakseni.
+Mutta millä hitolla minä saan sen? Minä pelkään, että se ottaa
+loukkaantuakseen, se näyttää niin hienotunteiselta ja herraskaiselta!»
+
+»Meidän täytyy piirittää se jollakin tavalla. Odottakaas vähän, pojat!»
+sanoi Poika. Juostuaan tupaan ynseän James Edwardin ohi hän tuota pikaa
+tuli takaisin, vahva peitto kainalossaan.
+
+Iso ukkohanhi näki hänen tulevan, mutta pysyi halveksivan
+välinpitämättömänä. Se oli tottunut pitämään Poikaa kerrassaan
+vaarattomana. Kun siis peiton kietovat poimut sen peittivät, oli jo
+liian myöhäistä vastustaa Tuossa tuokiossa se oli pimeyteen kääritty
+ja sidottu varmasti kiinni ja häpeällisesti pistetty Kaljun Pallenin
+kainaloon.
+
+»Nyt, kun olette sen saanut, niin älkää päästäkö karkuun!» varoitti
+Poika, ja rohkaisevien kokkapuheiden keskellä Kalju lähti matkaan,
+kantaen myttyä voiton merkkinä mukanaan. Mutta tuskin hän oli päässyt
+sillan poikki, kun katsojat saarelta näkivät soukan mustan pään
+pujottelevan esiin mytyn toisesta päästä, syöksyvän ylöspäin hänen
+vasemman käsivartensa taitse ja kiukkuisesti käyvän miehen korvaan
+kiinni. Kiljaisten Kalju hairasi pään käteensä ja piti sitä lujasti
+suuressa kourassaan, kunnes Poika juoksi apuun. Kun James Edwardin
+noukka oli saatu irti Kaljun vertavuotavasta korvasta ja sen raivoisa
+hyökkäilevä pää takaisin peiton sisään pistetyksi, niin Poika sanoi —
+
+»Kuulkaas nyt, Kalju, se oli teidän oma syynne, kun ette pitänyt
+paremmin kiinni. Ette voi moittia James Edwardia, vaikka se purikin!»
+
+»Enpä tietenkään!» vastasi Kalju rattoisasti. »En vähääkään minä sitä
+moiti. Sehän se vasta onkin, kun sillä on tuommoinen kuraasi. Kyllä me
+sovimme.»
+
+James Edwardin mentyä oli jännityskin lopussa. Poika nosti maasta
+molemmat valkoiset kissat, Melindyn ja Jimin, ja sijoitti ne ukko
+Billy Smithin syliin, johon ne paikalla vakautuivat, katsellen
+uneliaan viisaina ympärilleen. Varhaisimmasta penikka-ajasta oli
+kotokutoisen paidan haju merkinnyt niille kaikkea mahdollista hyvyyttä
+ja suojaa, eivätkä ne siis nähneet olevan mitään syytä moittia Billy
+Smithinkään syliä. Ukko Rasvalöllö oli näihin aikoihin, perheen
+hajaantumisesta huolissaan, yrmeissään vetäytynyt porraspäässä
+olevaan pieneen tynnöriinsä. Poika pisti tynnörin päähän kaurapussin
+ja sitoi sen kiinni. Sitten hän meni tupaan ja pisti toisen pussin
+pahaa-aavistamattoman Luupussin päälle, joka pöyhisti kaikki höyhenensä
+ja naksutteli nokallaan kuin kastanjeteilla. Parissa minuutissa se oli
+niin tiukkaan sidottu, ettei voinut purra eikä kynsiä.
+
+»Sepä kävi sievästi!» huomautti Puna-Angus, joka ei tähän saakka ollut
+puuttunut asioihin tavalla eikä toisella. Hän oli muitten miesten
+kanssa tullut perässä, toivoen vielä enemmän mielenkiihdytystä.
+
+»No nyt, Angus, auttakaa te nyt minua. Ottakaa te tuo tynnöri ja
+pitäkää varanne, ettei Rasvalöllö pääse jyrsimään reikää ja karkaamaan.»
+
+Puna-Angus otti tynnörin ja kantoi sitä huolellisesti edessään,
+pussipää ylöspäin, ettei viekas vanha murmeli pääsisi salavihkaa
+karkuun pujahtamaan. Sitten Poika otti Luupussin kaurapusseineen ja
+sulki tuvan oven. Kun joukko poistui saarelta ja pieni silta kovin
+tömisi sen jaloissa, hiipi ketunpenikka varovasti esiin mökin takaa ja
+katseli poistuvain perään, viekkaasti silmiään siristäen. Viimeinkin
+hän saisi yksin hallita koko saarta; ja se ryhtyi kaivamaan pesää
+aivan kynnyksen alle, johon ei se joka asiaan sekaantuva Mac Phairrson
+koskaan antanut kaivaa.
+
+
+
+
+III.
+
+Kesäkuu oli vihannimmillaan, kun Mac Phairrson vietiin pois. Kun
+hän pienine myttyineen palata nilkutti kotia, prameili takalisto
+ylt'yleensä jo lokakuun alkupuolen punaisissa ja keltaisissa väreissä.
+Hän oli aivan parantunut. Jaksoi harvinaisen hyvin. Mutta toivoton
+yksinäisyys synkisti hänen kotiintuloaan. Hän tiesi, että mökki olisi
+aivan samassa asussa kuin hänen lähtiessäänkin, siellä jyrkällä,
+kuohujen piirittämällä saarellaan; ja hän tiesi, että Poika olisi
+siellä avaimen kera, laskeakseen hänet sillan poikki ja lausuakseen
+hänet tervetulleeksi kotia. Mutta mitä olisi saari ilman perhettä?
+Poika epäilemättä oli tehnyt, mitä oli voinut. Arvatenkin hän oli
+pitänyt huolta Pätkästä ja Ananias-ja-Safirasta. Mutta loput perheestä
+epäilemättä oli hajaantunut tiesi minne. Kyynelet tulivat hänen
+silmiinsä, kun hän ajatteli itseään ja Pätkää ja papukaijaa, kuinka he
+surkeassa yksinäisyydessään kosken herkeämättömässä kohinassa surisivat
+menneitä tovereitaan. Hänen sydäntään vilutti eikä vain lähestyvän
+syksyisen hämärän vuoksi.
+
+Mutta kun hän saapui pienelle sillalle, niin hänen sydämensä jälleen
+lämpeni, sillä siellä oli Poika, kädellään viittoen ja rientäen
+alas portille häntä sisään laskemaan. Ja siellä totisesti oli Pojan
+kantapäillä Pätkä. Mac Phairrson huusi, ja hänen äänekkään huutonsa
+kuullessaan Pätkä kerrassaan hurjistui ja koetti väkisinkin rynnätä
+portin läpi. Kun portti aukeni, niin tulijan täytyi nojautua sen
+patsasta vasten, ennenkuin saattoi tarttua Pojan käteen, niin hurjat
+ja ylenpalttiset olivat haukkuvan Pätkän hyväilyt. Mielellään hän ne
+suvaitsi, antaen riemastuneen koiran nuolla kätensä ja kasvonsakin;
+sillä kaiken kaikkiaan oli Pätkä sentään perheen paras ja rakkain
+jäsen. Saadakseen sen asettumaan hän sitten antoi sille myttynsä
+tupaan kannettavaksi ja ylpeänä Pätkä mytyn kera juoksi edellä. Mac
+Phairrsonin ääni vavahti, kun hän koetti kiittää Poikaa siitä, että hän
+oli tuonut hänelle Pätkän takaisin — vavahteli ja takertui kurkkuun.
+
+»En voi sille mitään!» hän puolustuksekseen sanoi, kun jälleen sai
+puhutuksi. »Minä tietysti pidän enimmän Pätkästä! Sinä säilytit minulle
+parhaan. Mutta voi kehnoa, Poika, kuinka minä kaipaan niitä muitakin!»
+
+»En _minä_ ole hoitanut Pätkää!» selitti Poika, kun he nousivat polkua.
+»Mikko Sweeneyn luona se on ollut. Hän toi sen tänne tänä aamuna, koska
+hänen täytyi lähteä metsiä tarkastamaan. Minä pidin huolta Luupussista
+— se on tuvassa laatikollaan — ja häijystä Rasvalöllö-ukosta.
+Jukopätkä, kuinka Rasvalöllö on teitä kaivannut, Mac Phairrson! Se puri
+minua kahdesti siitä syystä vain, kun minä en ollut te. Tuossa se on,
+pistellen kuonoaan ulos tynnöristään.»
+
+Vanha murmeli luuli kuulleensa Mac Phairrsonin äänen, mutta ei ollut
+varma. Se tuli ulos ja istahti lihaville takakintuilleen, sieraimet
+odotuksessa eläen. Sitten se näki tutun ontuvan tulijan. Pienellä ilon
+vikahduksella se porhalsi eteenpäin ja alkoi puristella ja kynsiä
+isäntänsä sääriä, kunnes Mac Phairrson nosti sen syliinsä. Josta se
+tuli niin iloiseksi, että jos jotenkin tuhri kuonoaan Mac Phairrsonin
+kaulaan. Juuri nyt kettu ilmestyi piilostaan mökin takaa ja istahti,
+korvat viekkaasti hörössä ja pää kallellaan, todetakseen isäntänsä
+kotiatulon.
+
+»Herranen aika, kuinka Porkkana on kasvanut!» huudahti Mac Phairrson
+heltyneenä ja kutsui sitä luokseen. Mutta kettu haukotteli hänelle
+vasten naamaa, nousi ylös laiskasti ja juoksi saaren toiselle puolelle.
+Mac Phairrsonin kasvot synkistyivät.
+
+»Sillä ei ole sydäntä alkuunkaan», sanoi Poika, lieventääkseen hänen
+pettymystään.
+
+»Ei siitä ole mihinkään», sanoi Mac Phairrson »Taitaa olla parasta, kun
+luovumme siitä.» Sitten hän nilkutti tupaan tervehtimään Luupussia,
+joka hänen lähestyessään pöyhisti höyhenensä, mutta tunsi hänet ja
+salli hänen silitellä itseään.
+
+Mac Phairrson oikaisi itsensä kainalosauvainsa varassa, kääntyi ja
+nielaisi jotakin, joka pyrki kurkkua kuristamaan.
+
+»Hyvin maar me täällä taas elämme», hän sanoi, »minä ja Pätkä, ja
+Rasvalöllö ja Luupussi. Mutta minä _tahtoisin_ tietää, miten minä
+saisin Ananias-ja-Safiran luoksemme. Sitä lintua minä kaipaan koko
+joukon, se oli niin hullunkurinen ja viisas. Sinä et taida sattua
+tietämään, kuka sen sitten sai, vai mitä?»
+
+»Minä tiedän, että se sai hyvän kodin!» vastasi Poika, niinkuin asia
+olikin. »Mutta sitä minä en osaa sanoa, missä se juuri tällä haavaa
+voisi olla!»
+
+Juuri nyt kuului kuitenkin porttikellon kalina ja huutoja —
+
+»Ohhoh, herrajesta! Jumppi Jimmy! Ohhoh, Poika! Missä ukko?»
+
+Mac Phairrsonin riutuneet ja harmaantuneet kasvot loistivat. Sukkelaan
+hän nilkutti ovelle, nähdäkseen Pojan jo olevan sillalla porttia
+avaamassa. Hänen ihmeekseen astui sieltä saarelle itse päällysmies,
+Musta Angus, olallaan kirkkaan kimalteleva Ananias-ja-Safira
+kaikenlaisia rumia sanoja kirkuen — ja kukapa muu hänen kannoillaan
+kuin Ebeneser ja rengashäntäinen pesukarhun penikka. Vanha tukkimies
+hämmästyi niin, että pudotti toisen kainalosauvoistaan. Sen sijaan,
+että olisi mennyt sillalle tulevia vastaan, hän senvuoksi putosi
+istumaan ovipielessä olevalle penkille ja odotti. Ja pian saapuikin
+tuo omituinen kulkue. Mac Phairrson tunsi Mustan Anguksen mahtavasti
+puristavan kättään, Ebeneserin, joka oli kovin kasvanut, tonkivan
+polviaan ja tyytyväisenä rohkaisten, ja Ananias-ja-Safiran vanhaan
+tapaan kiihkeästi kapuavan ylös paitansa rintaa.
+
+»Kas niin, niin, oleppas nyt, vanha kumppani», hän mutisi porsaalle,
+toisella kädellään sen korvia hypistellen, toisen linnulle antaen,
+tämän ihastuneesti nokassa pideltäväksi ja tunnusteltavaksi, pesukarhun
+tätä katsellessa kirkassilmäisellä, syrjäisellä mielenkiinnolla.
+
+»Angus», sanoi nyt vanha tukkimies, yrittäen sanoa jotakin kiitokseksi,
+»sinä älyät ihmeellisesti, kuinka järjettömiä luontokappaleita on
+pideltävä — ei siltä, että Ananias-ja-Safiraa kukaan voi oikeudella
+sanoa järjettömäksi, eipä tietenkään — ja minä vannon, etten _minä_
+olisi koskaan saanut niitä kautta kesän näyttämään noin siisteiltä ja
+sileiltä. Minä luulen —»
+
+Mutta mitä hän luuli, se jäi kun jäikin sanomatta. Alas hänen
+sillalleen laskeutui juuri toinen ja vielä suurempi kulkue kuin Mustan
+Anguksen. Ensimäisenä, parhaillaan jo portista tulemassa, hän näki
+Jimmy Wrightin, joka talutti honteloa hirven mullikkaa, ja hän tunsi
+tämän Susannaksi. Aivan hänen takanaan tuli ukko Billy Smith, sylissään
+molemmat valkoiset kissat, Melindy ja Jim; ja sitten Kalju Pallen,
+kainalossaan pitkä peitemytty. Heidän perässään tulivat sahan muut
+miehet, kasvot tervetuloa loistaen. Mac Phairrsonin koko ruumis vapisi,
+suuret kyynelet herahtivat hänen silmiinsä ja kurotettuaan kättään
+pudonneen kainalosauvansa maasta ottaakseen hän nousi ylös. Kun vieraat
+tulivat ja häntä sydämellisesti tervehtivät, ei hän löytänyt sanoja,
+mitä vastaisi. Kalju laski myttynsä varovasti maahan ja kaikella
+kunnioituksella kehi sen auki. Ulos astui ylväs James Edward ja kohotti
+päätä ja siipiä huolestuneena _honkk-a-honkaten_. Heti Mac Phairrsonin
+nähtyään se tuli ja seisahtui aivan hänen viereensä, mutta se olikin
+enintä, mitä ylpeä ukkohanhi alentui innostusta osoittamaan. Kissat
+sillävälin kehräten hankasivat itseään vanhan isäntänsä säärtä vasten
+ja Susanna haisteli häntä äänekkäällä, hyväksyvällä korskahduksella.
+Mac Phairrsonin kurkku alkoi liikkua, sitten koko naama. Kuinka
+toisenlainen tämä kotiintulo oli kuin hän oli odottanut! Tässä oli,
+voi ihmeitten ihme, koko rakastettu perhe hänen ympärillään! Kylläpäs
+pojat olivat olleet hyviä! Hänen täytyi yrittää heitä kaikkia kiittää.
+Oikaisten itseään toisen kainalosauvan nojaan hän koetti heille tulkita
+sanomatonta kiitollisuuttaan ja iloaan. Turhaan hän jonkun sekunnin
+ponnisteli, nielläkseen alas sen, mitä kurkkuun pyrki. Sitten hän
+jättiläismäisellä ponnistuksella sai sanotuksi: »No hel-vetti, pojat!»
+putosi istumaan ja kätki vettyvät silmänsä Pätkän tuuheaan turkkiin.
+
+
+
+
+ISON AUTION JÄRVELLÄ.
+
+
+Osaksi varmaankin ylpeydestä, kun oli kerrankin onnistunut välttämään
+mummonsa kaikkinäkevän silmän, Mandy Ann, ja vielä juoksujalkaa,
+jaksoi kantaa korin, joka oli melkein yhtä suuri kuin hän itse —
+kantaa sen koko matkan mäen alle ja joen rannalle saakka kertaakaan
+kompastumatta taikka pysähtymättä henkeään vetämään. Kori ei ollut
+vain iso, vaan vielä vastuksellinenkin, sitä kun näyttivät häiritsevän
+sisälliset mullistukset, jotka saivat sen keikkumaan ja kallistelemaan
+niin pahoin, että se tuon tuostakin uhkasi aivan kääntää nurin Mandy
+Annin epävarman tasapainon. Mutta tällä nuorella neitosella oli
+luonteenlujuutta ja hän vain painoi päälle, välittämättä siitäkään,
+että rannan kivet olivat sangen terävät hänen paljaitten pienien
+jalkainsa tallata.
+
+Viimein hän saapui auringonpaisteiseen lahdelmaan, jonka matalassa,
+kirkkaan ruskahtavassa vedessä puikkelehti mutuparvia, ja tämä olikin
+hänen pakoretkensä määrä. Rantaan lyötyyn seipääseen kiinnitettynä oli
+siinä korkealaitainen vanha ruuhi, jota Mandy Ann kauan oli himoinnut,
+se kun hänestä olisi ollut aivan ihanteellinen leikkihuoneeksi. Korkea
+kokka hieman pohjaan tarttuneena, perä vedessä vapaasti uiden, se
+veltosti käänteli laiskan ilman satunnaisissa löyhäyksissä. Mandy Ann
+oli vain neljän vuoden ikäinen ja hänen punainen karttuunihameensa
+juuri ja juuri ulottui kuoppaisiin likaisiin pikku polviin saakka;
+mutta sukupuolensa erehtymättömällä vaistolla hän kokosi helmansa ja
+likisti ne lujaan rintansa ja korin reunan väliin. Sitten hän astui
+veteen, kahlasi vanhan ruuhen viereen ja kiipesi siihen.
+
+Vanha alus oli sisältä vallan kuiva, täynnään lämpöisen tervan raikasta
+kirpeää hajua. Mandy Ann suori punaisen hameensa ja keltaiset kiharansa
+ja laski ison peitetyn korinsa alas ruuhen pohjalle. Kori keikkui yhä
+vimmatusti.
+
+»Siivolla, siivolla!» hän huudahti, heristäen sille typykkää sormeaan.
+»Yksi minuutti, yksi pikku minuutti vain, niin sittenpähän nähdään.»
+
+Kurkistaen laidan yli Mandy Ann mielihyväkseen näki, että ruuhen
+ympärillä oli vettä joka puolella, vaikka sora raapikin pohjaa. Istuen
+sitten pohjalle hän tyytyväisyydellä totesi, että ruuhen korkeat,
+ulospäin kallistuvat laidat täydelleen suojelivat häntä kaikilta
+kotoisilta katseilta, mitä sattuisi rantaan tulemaan. Hän oli varma
+siitä, etteivät edes mummon silmät tuolta harmaasta mökistä vihannalta
+mäeltä löytäisi tähän aavistamattomaan pakopaikkaan. Huokaisten
+sanomattomasta tyydytyksestä hän meni aivan ruuhen perään, kiskoen
+temmeltävää koria perässään. Istuen pohjalle hän otti korin syliinsä ja
+päästeli irti peitteen, vienosti hyräillen sitä tehdessään. Viiksikäs
+ruskea typökuono ilmestyi paikalla reunalle, uteliaana haistellen ja
+nykien. Pyöreä musta pää pienine pyöreine korvineen ja pelottomine
+kirkkaan mustine silmineen kohosi samalla reunan yli. Mielihyvästä
+äännähtäen nuori lihava murmeli, melkein täysikasvuinen, kapusi korista
+ja hyppi Mandy Annin olalle. Saatuaan äkkiä peräänsä painoa ruuhi
+luiskahti somerelta ja hiljalleen käänteli puoleen ja toiseen köytensä
+päässä.
+
+Huomatessaan aluksen uivan vapaasti Mandy Ann ihastui. Nyt hän
+mielestään oli kahta paremmassa turvassa takaa-ajolta. Kiskaisten
+taskustaan multaisen porkkanan hän kohotti sitä murmelille, joka
+kuonollaan hyväellen kaiveli hänen hiuksiaan. Mutta tuoreen mullan
+hajusta pikku eläin muisti sen, josta se piti vielä enemmän kuin Mandy
+Annista — tosiaan vielä enemmän kuin mehukkaasta porkkanastakin. Se
+halusi päästä pois vähäksi aikaa siitä hellästä, toisinaan liian
+uutterasta huomaavaisuudesta, jota pikku emäntä sille osoitti — päästä
+pois oikein sydämensä kylläisyydeksi kaivelemaan viileätä ruskeata
+multaa, joka oli heinänjuuria täynnään. Välittämättä porkkanasta se
+pehmeään, rentoon tapaansa kapusi alas Mandy Annin olalta ja juoksi
+parrasta pitkin keulaan. Huomatessaan mahdottomaksi päästä rantaan
+menemättä veteen, jota se inhosi, se vingahdellen morisi ja työnsi
+pyöreätä päätään ylös ja alas, ikäänkuin tuumaillen, hyppäisikö.
+
+Huomatessaan nämä oireet Mandy Ann, joka oli pitänyt sitä silmällä,
+huusi sille ankarana: »Hyi kuinka paha! Palaatkos paikalla takaisin,
+hyvä herra! Vielä menet ja kantelet minusta mummolle! Tule paikalla
+emäntäsi luo, sisso!» Hänen äänensä kuullessaan pikku eläin näytti
+rupeavan katumaan hätäilyään. Veden välkkyminen ja läikkyminen peloitti
+sitä. Se palasi Mandy Annin rinnalle ja alkoi syvämietteisesti jyrsiä
+porkkanaa, jonka tämä pisti sen nokan eteen.
+
+Tästä huolesta päästyään Mandy Ann otti korista epäsäännöllisen mytyn.
+Se oli sidottu sinisen ja valkoisen kirjavaan nenäliinaan. Päästellen
+solmut mitä suurimmalla huolella, ikäänkuin sisällys olisi ollut
+erikoisen kallisarvoinen, hän paljasti kokoelman monenvärisiä lasi- ja
+kirkaskuvaisia posliinipaloja. Onnellisena katsellen näitä aarteitaan,
+jotka välkkyivät päivänpaisteessa kuin jalokivet, hän alkoi lajitella
+ja huolellisesti järjestää niitä ruuhen lähimmälle teljolle. Mandy
+Ann teki »Chaneyn taloa», joka kyläkunnan lasten kesken oli yleinen
+ja arvossapidetty leikki. Lasten kesken vallitsi kova kilpailu, kuka
+löytäisi parhaan paikan ja aineet näille ihmerakennuksille ja Mandy
+Annin rohkeaan mielikuvitukseen oli iskenyt, ettei kukaan olisi voinut
+uneksiakaan parempaa »Chaneyn talon» paikkaa kuin vanha ruuhi oli.
+
+Tuntikauden tai enemmänkin Mandy Ann oli kokonaan kiintynyt
+viehättävään tehtäväänsä. Ja niin hiljaa hän siinä oleili, että aina
+silloin tällöin keltapeipponen tai kärpässieppaaja istahti ruuhen
+parraspuulle, pyrähtääkseen taas pois pelästyneesti ja suuttuneesti
+livertäen. Murmeli porkkanansa syötyään koukistui päiväliekkoseen ja
+vaipui uneen.
+
+Mandy Annin kokoelmassa oli tosiaan runsas valikoima värejä. Joka pala
+oli koko aarre hänen silmissään. Mutta vaikka hän pitikin niin paljon
+maalatuista posliinipaloistaan, olivat lasit vielä paljon paremmat.
+Niitä oli punaisia paloja ja monenlaatuista viheriää, ja sinisiä,
+keltaisia, ruskahtavia, purppuraisia ja opaliharmaita. Jokaisen palan
+hän, ennenkuin laski sen tuhdolle sille tulevaan paikkaan, nosti
+silmänsä eteen ja tarkasteli maailmaa sen läpi. Muutamat läheiset
+puunlatvat ja sininen taivas valkoisine kesäisine untuvapilvineen,
+siinä se maailma, mikä hänen tyyssijaansa näkyi; mutta eriväristen
+lasipalojen läpi nähtynä ne vaihtelivat mitä ihmeellisimmällä ja
+ihastuttavimmalla tavalla. Ja niin hartaasti hän oli tähän kiintynyt,
+ettei vähääkään huomannut, kuinka vanhan ruuhen liikkeet olivat käyneet
+paljon levottomammiksi kuin hänen ensin siihen astuessaan. Ei hän edes
+huomannut sitä, ettei hänen värikkäässä taikamaailmassaan enää näkynyt
+puunlatvoja ensinkään. Viimein pohjan alta kuului ihmeellistä lotinaa
+ja ruuhi keikahti niin pahasti, että toinen puoli »Chaneyn talon»
+aarteista pudota kalahti pohjalle tai Mandy Annin helmaan. Murmeli
+heräsi säikähtyneenä ja kiipesi emäntänsä syliin suojaa etsimään.
+
+Suuresti hämmästyen Mandy Ann nousi polvilleen ja kurkisti ruuhen
+laidan päällitse. Hän ei enää ollut pienessä suojaisessa lahdessa, vaan
+kaukana keskellä virtaa. Rannat, jotka silosti ja nopeaan liukuivat
+hänen ohitseen, näyttivät hänestä vierailta. Sillä suunnalla, jossa
+hän oli tottunut näkemään kylän hajalliset rakennukset, sulki nyt
+näön mahdottoman korkea puiden peittämä törmä. Hänen niin hartaasti
+katsellessaan monivärisiä lasejaan oli ruuhen korkeihin laitoihin
+sattunut tuulen puuskaus, joka oli saanut veneen kiskaisemaan
+kiinnitysköyttään. Köysi, jonkun hätiköivän pojan huolimattomasti
+kiinnittämänä, oli päässyt irti; ja ruuhi oli hiljaa liukunut
+rientävään virtaan. Puolen mailin päässä myötämaassa virta kiersi
+metsäisen niemen ja siinä ajolle joutunut vene katosi näkyvistä, jos
+ehkä joku olisi rientänyt rantaan sitä kiinni ottamaan.
+
+Mandy Ann ei alussa pelästynyt vähääkään. Hänen siniset silmänsä
+säihkyivät innostuksesta, kun hän kasvoiltaan heitti pois vallattomia
+kiharoitaan. Nopeana, mutta sileänä juokseva virta välkkyi ja
+läikkyi herttaisesti päiväsydämen auringonpaisteessa, ja sangen
+mielenkiintoista oli katsella, kuinka nopeaan rannat liukuivat ohi.
+Vaarasta ei ollut merkkiäkään; ja luultavasti Mandy Ann pienen
+aivokoppansa sopukoissa aavisti luonnollisena asiana, että kaunis
+virta, josta hän aina oli pitänyt, vaikk'ei hänen koskaan sallittu
+leikkiä sen kanssa, kuljettaisi hänet takaisin mummonsa luo yhä hiljaa
+ja odottamatta, kuin oli hänet poiskin vienyt. Toistaiseksi hän vain
+ajatteli tilanteen pöyristyttävää ja uuden uutukaista jännitystä.
+Ruuhen kääntyessä ympäri tilapäisessä öljysileässä pyörteessä, hän
+iloisesti nauroi tätä liikettä ja ylpeili siitä, ikäänkuin se olisi
+ollut hänen itsensä aikaan saama. Ja murmeli, joka alussa oli ollut
+kovin hermostunut, se kun huomasi asiain tavalla tai toisella olevan
+hullusti, rauhoittui siihen määrään emäntänsä ilmeisestä mielihyvästä,
+että se uudelleen koukistui ruuhen pohjalle ja kiiruhti jatkamaan
+kesken katkennutta untaan.
+
+Vähän ajan kuluttua virta taas teki mutkan, kääntyen takaisin
+alkuperäiseen suuntaansa. Äkkiä alkoi kylän loistava kirkontorni näkyä
+etäisyydessä, sitten tutut talot. Mandy Annin nauravat kasvot kävivät
+totisiksi, kun hän huomasi, kuinka kovin, kovin kaukana ne näyttivät
+olevan. Ja täältä etäältä nähden niihin tuli jotakin vierasta, joka
+koski hänen sydämeensä. Tämä hänen ihmeteltävä seikkailunsa lakkasi
+häntä viehättämästä. Hän tahtoi paikalla palata takaisin. Sitten
+alkoi näkyä mummon pieni harmaa tupa rinteeltään. Voi, kuinka kauhean
+pieneltä ja kummalliselta ja etäiseltä se näytti. Ja joka minuutti
+se meni kauemmaksi ja kauemmaksi pois. Kauhistunut huuto »mummo!
+mummo! vie minut kotia!» pääsi hänen huuliltaan. Hän nousi ylös ja
+meni sukkelaan ruuhen toiseen päähän, joka, vastavirrassa ollen, oli
+lähempänä kotoa. Kun hänen painonsa siirtyi keulaan ja keula painui
+syvempään virran työnnettäväksi, niin ruuhi hitaasti kääntyi ympäri,
+kunnes se osoitti vastakkaiseen suuntaan. Mandy Ann kääntyi uudelleen
+ja riensi siihen päähän, joka oli lähempänä kotoa, jonka jälkeen ruuhi
+toisti hämmästyttävän temppunsa. Yht'äkkiä tilanteen koko totuus
+valtasi Mandy Annin mielen. Hän oli hukassa. Virta kuljetti häntä
+niin kauas, ettei hän koskaan, koskaan enää pääsisi takaisin. Se oli
+ryöstänyt hänet siihen kauheaan erämaahan, josta hän oli kuullut niin
+paljon puhuttavan. Hänen polvensa pettivät pelosta. Lyyhistyen pieneksi
+punaiseksi jäsenkasaksi ruuhen pohjalle hän koroitti äänensä kimakaksi
+valitukseksi, joka siihen määrään säikäytti murmelia, että se hiipi
+hänen helmainsa alle piiloon.
+
+Kylän alla joki monet mailit juoksi yhä autiommaksi käyvän seudun
+läpi, jossa ei rannalla ollut asumusta, ei raiviota, ja laski sitten
+yhä autiompaan järveen, jota sanottiin Ison Aution järveksi; se oli
+kymmentä mailia pitkä yksinäinen selkä, soitten ja kulon polttamien
+maitten ympäröimä. Ison Aution järven alapäästä joki raivoisena koskena
+laski mailin verran pauhaavia portaita kuruun, jota tukkimiesten
+kesken sanottiin »Pirun kaukaloksi». Tämän raivon uuvutettua vimmansa
+rotkon mustien seinämäin välissä, joki hitaasti jatkoi matkaansa
+merta kohti. Muutama maili kylän alapuolella virta kiihtyi ja kävi
+levottomaksi, laskien kuohuvin aalloin kivisiä koskia. Kun ruuhi laski
+ensimäiseen, katkesi Mandy Annin valitus ja nyyhkytys yht'äkkiä.
+Valkoisten aaltojen kohina ja niiden läiskivän kiukun näkö saivat hänet
+aivan ymmälle. Hän istahti keskituhdolle, puristaen värisevää murmelia
+rintaansa vasten, ja tuijotti ympärilleen hurjistunein silmin. Joka
+puolella hyppi aaltoja pystyyn, mustina, valkoisina ja pihkanruskeina
+ryntäillen keikkuvaa ruuhta vastaan. Mutta vaikka ne Mandy Annista
+näyttivät niin hirveiltä, eivät ne kuitenkaan olleet kovin vaarallisia
+vankalle korkealaitaiselle veneelle, joka häntä kuljetti. Vanha
+ruuhi oli nimenomaan rakennettu liikkumaan tämmöisillä vesillä. Ei
+mikään voinut sitä kaataa, ja kun sen laidat olivat niin korkeat ja
+ulospäin kallistuvat, niin eivät tavalliset aallokot voineet sitä
+täyttääkään. Voitokkaana se ui kohisevat kosket, milloin painaen alas
+korkean keulansa, milloin kolkaten kiviin ja kallistellen, mutta aina
+suoriutuen pahoista paikoista ilman mainittavaa tapaturmaa. Koskissa
+Mandy Ann aina istui vaieten, liikkumatta, kauhun tenhoamana. Mutta
+pitkillä, verraten sileillä virtamatkoilla hän taas sen verran tointui,
+että hiljaa itki murmelin pehmeään ruskeaan turkkiin, kunnes tämä
+järkevä pikku eläin, tuskastuneena hänen vetistävistä hyväilyistään,
+ponnisteli irti ja ryömi vihattuun koriinsa.
+
+Vihdoin, ruuhen laskettua toistakymmentä moista isoäänistä koskea,
+Mandy Ann alkoi väsyä pelkoon ja ajatella jotakin hauskempaa.
+Istahtaen jälleen ruuhen pohjalle hän murheellisena koetti virkistää
+mielenkiintoaan »Chaneyn taloon». Hän hypisteli kauneimpia maalattuja
+posliininpaloja ja hoki itsekseen, kuinka kauniita ne olivat. Tai
+valitsi hän veripunaisen tai sinipunervan lasinkappaleen, kohotti sen
+kärsineiden, kyynelten kastamain kasvojensa eteen ja koetti löytää
+jotakin mieltäkiinnittävää värikkäästä maisemasta, joka liukui ohi.
+Mutta se oli suotta. Yksin meripihkan värinenkin lasi oli menettänyt
+tenhonsa. Ja vihdoin hän, pelostaan ja yksinäisyydestään uupuneena,
+vaipui ruuhen pohjalle ja nukkui.
+
+Oli myöhä iltapäivä, kun Mandy Ann nukkui, ja hänen unensa oli sitä
+raskasta puolihorrostilaa, joka seuraa lohdutonta murhetta ja pelkoa.
+Sitä ei häirinnyt niiden kovempien koskien keikuttelut, joita ruuhi
+nyt laski. Viimeinen maili joen juoksua, ennenkuin se järven yhdytti,
+oli syvää tyyntä suvantoa; mutta kun päivän lopulla oli alkanut
+kovasti tuulla luoteesta, niin ruuhi ajelehti edelleen yhtä nopeaan
+kuin ennenkin. Illan suussa, auringon juuri vaipuessa länsirannan taa
+kelojen paljaitten latvain sekaan, ruuhi työntyi Ison Aution järven
+hylätyille vesille ja tuulen ajelemana keskijärveä riensi etsimään
+»Pirunkaukalon» jyriseviä putouksia ja ärjyviä pyörteitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ulkona keskijärvellä, jossa kova tuuli pääsi vapaasti puhaltamaan,
+isojen aaltojen keikuttelu ja jyskytys peloitti pientä murmeliparkaa,
+niin että se oli aivan tulla hulluksi; mutta väsyneeseen lapseen ne
+eivät tehneet mitään vaikutusta, hänen väristen nyyhkiessä unessaan.
+Mutta ne tekivät suuren vaikutuksen kevyeen tuohikanoottiin, joka
+rannan suojassa hiipi vastatuuleen kahden melan työntelemänä. Melojat
+olivat tukkilaisia, jotka palasivat joen suupuolesta. Kaiken kevään
+ja alkukesän he olivat olleet poissa kyläkunnasta uittamassa talvella
+kaadettuja tukkeja ja nyt he, hartaasti kotiin pyrkien, kovapintaisesti
+ponnistelivat eteenpäin tuulta ja aaltoja vastaan. Ison Aution järven
+kaikilla soiden rikkomilla rannoilla tuskin oli ainoatakaan kunnollista
+leiripaikkaa muuta kuin aivan järven päässä, missä joki siihen
+laski, ja tämän paikan matkamiehet olivat päättäneet saavuttaa ennen
+pimeän tuloa. Seuraavana päivänä heillä sitten olisi edessään selvä
+sauvontamatka ja illallisen ajaksi heidän piti joutua kotia.
+
+Keulassa oleva, mustapartainen roteva mies, punainen paita päällään,
+meloi hitain vakain pistoksin, upottaen syvään suuren vaahteramelansa
+ja selkä kumarassa työntäen, huolimatta mitään raskaista mustista
+aalloista, jotka joka toinen sekunti hyökkäsivät häntä vastaan ja
+uhkasivat peittää alleen hataran aluksen keulan. Edesvastuu ei
+kuulunut hänelle. Hänen tehtävänsä oli vain antaa voimaa, vakaata,
+hellittämätöntä voimaa, jolla nousta kiinteän tuulen päälle. Perässä
+olevan miehen tehtävä sitävastoin oli ajatella ja vahtia ja kohdata
+joka hyökkäys, samalla kuin myös työntää venhoa eteenpäin halki
+vellovan veden. Hän oli laiha, pitkäkätinen nuori jättiläinen, lakitta
+päin, takkuinen ruskea tukka taapäin puhaltaen puna-ahavoituneilta
+kasvoilta. Hänen terävät harmaat silmänsä panivat merkille ja
+arvostelivat jokaisen oikullisen järviaallon, joka vastaan hyökkäsi,
+ja tottunut ja voimakas ranne muunteli aina jokaista pistosta sen
+mukaan kuin tarve kulloinkin vaati. Ei siinä kyllä, että kanootti
+oli estettävä pistämästä liian terävään aaltoihin, täyttymästä tai
+kaatumasta. Hän piti tarkkaa huolta siitäkin, ettei siihen päässyt
+vettä nakkaamaan ja kastamaan aarteita, joita hän kuljetti kotia
+ylämaan metsiin pienen merenrantakaupungin puodeista. Ja samalla kuin
+hänen silmänsä näyttivät olevan niin tiukassa työssä Ison Aution
+aaltoja vastaan taistellessaan, väikkyi hänen mielessään kaiken aikaa
+toinen virkistävämpi kuva — harmaa mökki päivänpaisteisen mäen laella,
+jossa hänen äitinsä odotti ja jossa pieni keltakutrinen tyttö hänelle
+huutaisi: »Isä, voi i-sä!», nähdessään hänen tietä nousevan.
+
+Itsepintaiset matkamiehet olivat ehkä parin mailin päässä järven päästä
+ja aurinko parhaillaan teki laskuaan autioitten kelometsien taa, valaen
+aaltojen vihaiselle läikkeelle omituisia violetteja, punertavia ja
+ruskahtavia välkkeitä, kun keulamies, jonka silmät saattoivat vapaasti
+harhailla, sattui näkemään tuuliajolla olevan ruuhen. Se oli vähän
+heidän edellään, mutta kauempana järvellä.
+
+»Eikös tuo, Chris, ole ukko Joen ruuhi?» hän kysyi, tottunut
+tukkimiehen silmä kun tunsi aluksen joistakin pienistä rakenneseikoista
+tai vioista.
+
+»Niin taitaakin olla!» vastasi Chris, sitä hetkisen tarkastettuaan. »On
+päästänyt sen karkaamaan. Vesi mahtaa nousta nopeaan!»
+
+»Tunnin parin kuluttua siitä tulee hyviä kahvipuita, jos se tuota
+kyytiä kulkee», arveli toinen laimealla mielenkiinnolla. Mutta enemmän
+asia koski nuoreen jättiläiseen, joka perässä istui. Hän pahoitteli
+sitä, että ukko Joe näin menetti veneensä.
+
+»Hemmetin vanha hölmö, kun ei sitä kiinni sitonut!» hän päivitteli.
+»Ellei tuuli olisi näin kovin vastassa, niin voisimme ottaa sen kiinni
+ja soutaa rantaan. Mutta nyt emme voi.»
+
+»Minä en pysähtyisi, vaikka siinä olisi säkillinen kultaa!» murahti
+toinen, pinnistäen melallaan vielä entistäkin enemmän, kun yöpaikka
+vielä näytti olevan niin kovin kaukana. Hän oli nälissään ja väsynyt
+eikä edes malttanut piippuaan sytyttää aaltojen pauhussa.
+
+Ruuhi oli sillävälin nopeaan kulkenut tuulen alle, kulkien heidän
+ohitseen vain viidenkymmenen sylen päässä. Mieliapein Chris näki sen
+sivu luistavan särkyäkseen pirstaleiksi Pirun kaukalon ärjyvässä
+vimmassa. Kun se oli mennyt ohi, keikkuen aalloilla korkealla, kuten
+niin hyvän vanhan aluksen sopikin, niin hän katsoi taakseen naurahtaen,
+puoleksi katumapäällä. Niin tehdessään hän sattui jotakin huomaamaan
+ja vilkaisi vielä toisenkin kerran. Pieni pörhöinen ruskea eläin
+tuijotti sieltä partaan takaa kanoottia. Ruuhen laita sillä haavaa
+juuri kallistui häntä kohti ja hän näki sen selvään. Oli kuin olikin
+se murmeli, ei siitä epäilystä. Ja se näytti sanattomana pyytävän
+heitä tulemaan ja pelastamaan kamalasta kuolemasta. Chris oli kahden
+vaiheilla, katsellen epäröiden kumppaninsa kohoavaa ja laskevaa
+selkää. Se selkä näytti kovin taipumattomalta. Chris sitäpaitsi oli
+vähän häpeissään omasta tunteenpuuskauksestaan. Hän tiesi, että häntä
+pidettiin joutavanpäiväisen hellätunteisena eläimiä, lapsia ja naisia
+kohtaan, vaikka harvaa halutti sitä liian suoraan lausua hänelle. Hän
+vähin pelkäsi, että toverilla olisi tässä tapauksessa oikeus häneen
+suuttua. Mutta hän ei voinut sietää sitä ajatusta, että pikku eläin
+— joka niin ilmeisesti oli häneltä apua pyytänyt — saisi mennä Pirun
+kaukalon hirmuihin kuolemaan. Ja hän teki päätöksensä.
+
+»Mart», hän huudahti, »minä käännän takaisin. Tuossa vanhassa ruuhessa
+on jokin, jota minä tarvitsen.» Ja hän käänsi kanootin keulan isoa
+aaltoa vastaan.
+
+»Vielä mitä siellä on!» tiuskasi toinen, nostaen melansa vedestä ja
+katsoen taakseen äkeänä ja vastustaen. »Mikä se on?»
+
+»Melo, senkin vietävä! Pistä kovemmin!» komensi Chris. »Kyllä minä
+sanon, kun sinne päästään.»
+
+Tämän kovan käskyn saatuaan tukkimies totteli kiroten, sillä
+perästämelojalla on kanootissa sananvalta. Ei ollut aikaa väittelyihin
+kanoottia käännettäessä moisessa aallokossa. Mutta heti kuin kanootti
+oli käännetty ja se peloittavasti hyökkäillen karkasi aallolta aallolle
+pakenevaa ruuhta takaa ajamaan, niin hän näki ja ymmärsi.
+
+»Piru sinuas, Chris Mc Keen, mitättömän murmelinko vuoksi sinä!» hän
+huusi ja yritti huovata melallaan, ikäänkuin kanootin kääntääkseen.
+
+Chrisin harmaat silmät jäykistyivät. »Kuules nyt, Mart Babcock», hän
+huusi, »älä nyt rupea hulluttelemaan. Kirota saat niin paljon kuin
+haluttaa — mutta melo niin kuin minä käsken, tai ole aivan melomatta ja
+istu hiljaa. _Minä_ se tämän kanootin suunnan määrään.»
+
+Babcock nosti melansa venhoon ja kiroili katkeraan.
+
+»Murmelin! Kelvottoman murmelin vuoksi!» hän huusi, painostaen
+kuvaamattoman halveksivasti joka sanaa. »Olethan sinä houkaksi
+tunnettu, Chris Mc Keen, mutta en minä tiennyt sinua tuommoiseksi
+maailmanlopun narriksi!»
+
+»Murmelipa tietenkin!» myönsi Chris, työntäen tiukkaan melallaan.
+»Luuletko sinä, että minä päästäisin eläinrievun 'kaukaloon' vain sen
+vuoksi, että sinä tuntia aikaisemmin pääsisit eväittesi kimppuun? Minä
+olen aina pitänyt murmeleista.»
+
+»Otan minä tuon villin nahkastasi, kun rantaan päästään; odotappas!»
+pauhasi Babcock urheasti. Hän tiesi, että kuluisi vielä monias tunti,
+ennenkuin he rantaan pääsisivät, ja että hänellä siis olisi tilaisuus
+unohtaa uhkauksensa.
+
+»Se käy laatuun, Mart!» sanoi Mc Keen hyväksyen. »Kaikki minun nahkani
+sitä tässä odottaa. Mutta nyt sinä ole valmiina ja tee juuri niinkuin
+minä käsken, äläkä anna kanootin kolkata ruuheen, kun rinnalle tulemme.
+Taitaa käydä vähän tukalaksi saada eläinriepu käsiin näissä aalloissa.
+Minä vien sen kotia Mandy Annille.»
+
+Kanootin kiitäessä hyppivän ja keikkuvan ruuhen luo Babcock pisti
+ulos melansa ulontaakseen tai kiinni ottaakseen, miten käskettiin, ja
+kurkisti sisään, Chrisin silmien vielä ollessa hommassa kiinni. Hänen
+tummat kasvonsa lensivät valkoisiksi kuin palttina.
+
+»Jumalan tähden, Chris! Anna anteeksi! Enhän minä osannut arvata!» hän
+voihkasi.
+
+»Se on — Mandy Ann!» huudahti isä hillityllä äänellä, nousi ruuheen ja
+otti lapsen syliinsä.
+
+
+
+
+SARVAS SIELLÄ, KONTIO TÄÄLLÄ.
+
+
+Päivänpaisteisena, säille alttiina, harmaat ulkohuoneet ja matala
+harmaa navetta valoisaa siivotonta karjapihaa puolittain ympäröiden,
+seisoi mukava pieni talo paljaan mäen laella, jossa metsän kaikki
+sulotuulet saattoivat yöt ja päivät sen ympärillä löyhytellä.
+
+Mäen rinteillä nousi sitä kohti joka puolella kaura-, tatar- ja
+perunasarkoja; mutta puutarhaa oli vain väljänlainen kaali- ja
+vihannesmaa paria sataa syltä alempana metsänreunan puolessa, jossa
+pieni ala lihavaa mustaa savimultaa oli erikoisesti kehoittanut
+puutarhakokeiluihin.
+
+Samoin kuin useimmat ylämaan viljelijät, oli Sam Coxenkin tottunut
+ylimalkaan halveksimaan puutarhanhoidon kaltaisia pieniä hommia.
+Alhaalla kylässä pidetty maanviljelysnäyttely oli kuitenkin muuttanut
+hänen mielensä, ja kaalimaa oli nyt hänen paras huollettavansa. Hän
+jo hautoi ylpeitä ajatuksia, mitä palkintoja mahtaisikaan saada ensi
+näyttelyssä — johon ei enää ollut kuin kolmisen viikkoa.
+
+Hänen tapansa oli, että aina kuin hän valjasti parihevosensa kylässä
+käydäkseen, niin hän mennessään kaikkein viimeiseksi käänsi päätään
+ja loi pitkän mielihyvän silmäyksen kaalimaahansa, jonka viileä
+eloisa vihannuus niin kirkkaasti erosi ympärilläolevien vainioiden
+kellanruskeasta. Tänä aamuna hän ei kääntynyt tuota silmäystä luomaan,
+ennenkuin oli hypännyt vaunuihinsa ja ottanut ohjakset käteen.
+Mutta kun hän sitten katsoi, niin lensi suuttumuksen puuska hänen
+hyvänluontoisten kasvojensa poikki.
+
+Siellä seisoi aivan tuon kalliin kaalimaan keskellä iso hajasarvinen
+sarvas, sievistelevän herkutellen näykki aina uudesta ja uudesta ja
+veitsiviiltoisilla etukavioillaan kuin aivan pahaa tehdäkseen leikkeli
+hajalleen mureita kaalinkupuja.
+
+Sam Coxen pudotti ohjakset, hyppäsi vaunuista ja juoksi veräjälle, joka
+vei pihasta kaalimaahan; ja hevoset — arvonsa vuoksi hän aina ajoi
+parihevosilla kylään mennessään — alkoivat syödä lyhyttä hienoa nurmea,
+jota lähteen takana kasvoi. Vaikka Sam oli takalistolla kasvanut,
+puuttui häneltä kuitenkin takaliston tieto. Hän ei ollut metsämiehiä,
+ja yhtä vähän kuin hän tiesi, yhtä vähän hän välitti metsän kansasta.
+Hänellä oli semmoinen ylimalkainen käsitys, että kaikki hirvaat olivat
+pelkoja; ja jos joku olisi hänelle sanonut, että sarvaat kiima-aikanaan
+voivat olla hyvinkin sotaisia, niin hän olisi moiselle halveksien
+nauranut.
+
+Veräjälle kiiveten hän ärjyi pahantekijälle vimmatusti, ja luuli sen
+siitä punaisena viivana pois häviävän. Mutta sarvas vain kohotti
+kaunista päätään ja kummissaan töllisteli veräjältä elämöivää kummaa
+olentoa. Sitten se kylmäverisesti viilsi auki uuden mehevän kaalinkuvun
+ja näykki sen tiivistä valkoista sydäntä.
+
+Kovin suuttuneena Coxen jälleen luikkasi terveitten keuhkojensa koko
+voimalla ja huitoi hurjasti käsillään päänsä päällä. Mutta ihmisäänen
+kehutulta isäntävallalta näyttikin jollakin selittämättömällä tavalla
+puuttuvan liittymäkohtia sarvaan tietoisuuteen. Noitten vihaisten
+käsien huitominen kuitenkin teki siihen vaikutuksen. Se näytti pitävän
+sitä tappelunhaasteena, koska se ravisti kauniita sarviaan ja uhmaten
+tömisteli etujalkojaan — ja halkaisi taas uuden kallisarvoisen
+kaalinkuvun.
+
+Kiukku ja hämmästys taistelivat Sam Coxenin sielussa. Sitten hän
+päätteli, ettei tässä riittänyt paljas kosto, vaan että piti saada
+hirvaan lihatkin menetettyjen kaalinkupujen korvaukseksi.
+
+Tupaan hyökäten hän tempaisi keittiön seinältä naulasta vanhan
+suustaladattavan pyssynsä. Takaliston tapaan pyssy oli ladattu
+jonkinlaisella yleishyötypanoksella, susihauleilla ja pitkulaisilla
+rautapuikoilla, joilla piti voida pysäyttää vaikka karhu sen yrittäessä
+sikaa varastamaan. Coxen kun ei ollut mikään urheilija, niin ei hän
+edes viitsinyt vaihtaa vanhaa nallihattua, joka oli ollut kuusi
+kuukautta tappinsa päässä. Riittihän se, kun pyssy oli ladattu.
+
+Coxen riensi juoksujalkaa mäen alle vastakkaista rinnettä, niin ettei
+sarvaan sopinut häntä nähdä, ja pääsi taajan metsän suojaan. Sitten
+hän, yhä juosten, kiersi sarkain juurta, kunnes kaalimaa tuli uudelleen
+näkyviin ja pahantekijä, yhä sen keskellä herkuttelemassa.
+
+Sam Coxenissa alkoi tällä kohdalla herätä kauan uinaillut metsämiehen
+vaisto. Hänen mieleensä välähti kaikki, mitä hän oli kuullut puhuttavan
+ison riistan lähestymisestä, ja hän päätti paikalla olla sen mukaan.
+Hän pani merkille tuulen suunnan ja ilokseen huomasi, että se tuli
+hänen sieraimiinsa suoraan kaalimaasta.
+
+Hän käveli hiipien, nostellen ja laskien maahan jalkojaan raskaine
+saappaineen niin kepeästi, ettei hän ollut luullut sitä hänen
+jaloillaan mahdolliseksikaan. Hän alkoi unohtaa kiukkunsa ja ajatella
+vain sitä, kuinka saaliin saisi — niin helposti alkuvaistot elpyvät
+ihmisen aivoissa. Ja sitten Coxen, päästyään noin viidenkymmenen
+askelen päähän siitä paikasta, josta hän luuli hyvin kantavan, kävi
+vielä entistäkin varovammaksi. Hän kulki kumarassa, pysytellen
+tiheimpien suojain takana. Sitten hän, vielä paremman tempun muistaen,
+rupesi nelin kontin ryömimään.
+
+Sattuipa niin, etteivät Sam Coxenin silmät olleet ainoat, joita
+punasarvaan hommat olivat puoleensa houkutelleet. Suuri musta karhu
+oli metsän suojaisia liepeitä vaeltaessaan äkännyt vainiolla olevan
+sarvaan ja uteliaana heimonsa laatuun istahtanut viidakkoon katselemaan
+kaalimaan tuhoa.
+
+Vakaata aikomusta lähteä suurta Sarvasta pyydystämään sillä ei ollut
+vähääkään, hyvin se tiesi, että sitä olisi ollut vaikea tavoittaa ja
+että se tavoitettunakin olisi tuottanut huolta. Mutta se oli tuolla
+utelevalla, tappelunhaluisella, riitaisella päällä, joka syyspuoleen
+tapaa vallata vanhan koiraskarhun.
+
+Kun karhu sattui huomaamaan ryömivän piilottelevan Sam Coxenin parin
+askelen päässä piilopaikastaan, oli sen ensi ajatus kadota, hävitä
+metsän hiljaisiin syvyyksiin kuin suuri peloittava haamu. Seuraava
+taas, vuodenajan mukainen, hyökätä miehen kimppuun ja nytistää hänet.
+
+Mutta sitten se huomasi, ettei hän itse ollutkaan miehen hiipivän
+vainon esine. Se näki, että metsämiehen huomio olikin kiintynyt
+kaalimaahan ja sarvaaseen. Se istahtikin suurille mustille
+takakintuilleen katsellakseen tapausten kulkua. Vähänpä Sam Coxen
+aavisti, mitkä punaiset viekkaat silmät häntä tähystivät hänen siitä
+sivu ryömiessään.
+
+Tultuaan sille paikalle, jossa suoja oli lähinnä kaalimaata, Coxen
+huomasi vielä olevansa liian kaukana. Virittäen hanan hän astui
+parikymmentä askelta avomaan poikki, seisahtui ja tähtäsi pitkään ja
+tarkkaan.
+
+Huomatessaan hänet, heti kuin hän tuli esiin pensaikon suojasta, sarvas
+kohotti päänsä ja vain uteliaana katseli häntä jonkun aikaa. Oliko tuo
+vaaraton ohikulkija, vai aikoiko se tulla saaliinjaolle hänen vastikään
+keksimäänsä kaalimaahan? Tarkemmin katsoen se huomasikin tulijan
+samaksi elämöiväksi olennoksi, joka oli häntä veräjän päältä uhitellut.
+Kun tämä selvisi sarvaalle, tuli sen silmiin punainen välke. Se kääntyi
+päin, polki jalkaa ja ravisteli uhmaavasti sarviaan.
+
+Coxen, eläimen samalla jyvälle saaden, veti liipaisimesta. Nalli
+ei palanut. Kiukkuisena hän laski pyssyn alas, otti nallin pois ja
+tutki sitä. Se näytti aivan hyvältä ja vänkkireiässä oli ruutia
+niinkuin pitikin. Hän pyöräytti nallin toisin päin ja tähtäsi jälleen
+huolellisesti.
+
+Nämä temput eivät sarvaan mielestä voineet muuta tietää kuin selvää
+haastetta ryhtyä tappelemaan elämästä ja kuolemasta. Se oli juuri
+sillä päällä, että moinen haaste oli sille mieliksi. Kahdella hypyllä
+se selvisi kaalimaasta ja tuli siroin askelin kaksintaisteluun. Tämä
+odottamaton käänne ällistytti kokematonta metsämiestä siihen määrään,
+että hän aivan unohti virittää pyssyn hanan. Kahdesti hän vimmatusti
+veti liipaisimesta, mutta ilman tulosta. Sitten hän, nolouden tunteen
+valtaamana, viskasi pyssyn vihollista vastaan ja livisti pakoon.
+
+Melkein yhdellä hyppäyksellä hän lensi aidan poikki ja hyökkäsi lähintä
+puuta kohti, johon näytti helpolta kiivetä. Sattui niin pahasti, että
+tämä puu oli aivan sen viidakon laidassa, josta karhu niin suurella
+mielenkiinnolla katseli tapausten kulkua.
+
+Metsän eläin älyää, koska ihminen pakoon juoksee, ja harvoin se
+laiminlyö tilaisuutta osoittaakseen, että se tämän käsittää. Sam
+Coxenin hypätessä kiinni alimpaan oksaan ja kiikuttaessaan itsensä
+puuhun, karhu tallusti esiin viidakosta ja nousi uhkaavana puunrunkoa
+vastaan.
+
+Sarvas, joka juuri oli aidan poikki hypännyt, seisahtui siihen
+paikkaan. Ilmeisestikin oli hänen vuoronsa nyt näytellä katsojan osaa.
+
+Coxen, alas katsoessaan ja uutta vihollistaan katsellessaan, tunsi
+sydämensä kuohahtavan siitä tunteesta, että hänelle tapahtui vääryys.
+Olivatko erämaan eläimet liittoutuneet häntä vastaan? Pelkuri hän ei
+ollut, mutta hän alkoi kieltämättä ikävystyä. Hänen mieleensä välähti
+tämä ajatus: »Entä miten käy hevosille, ellen minä pääse tästä niitä
+valjaista riisumaan?» Sillävälin hän kuitenkin kiipesi yhä korkeammalle
+ja korkeammalle, etsien neuvoa pois päästäkseen.
+
+Puun keskivaiheilta pisti ulos pitkä oksa niin kauas, että se melkein
+kattoi nuoren taajan kuusen. Coxen hivutteli itseään hiljalleen tälle
+oksalle. Samalla kuin karhu saavutti oksan tyvipään, oli Coxen päässyt
+latvapäähän. Siihen hän jäi, uskaltamatta pudottaa itseään alas.
+
+Karhu lähti varovaisesti oksalle; ja vankka oksa taipui syvälle sen
+painon alaisena, kunnes Coxen oli vain parin jalan päässä nuoren kuusen
+latvasta. Hermostuneena irti päästäen hän laski itsensä putoomaan,
+tarttui epätoivon kourin taajoihin oksiin ja piti niistä lujasti kiinni.
+
+Iso oksa, täten äkkiä vapautuneena vankanlaisen miehen painosta,
+ponnahti takaisin niin rajusti, että karhu oli pudota. Vihaisesti
+möristen se kapusi takaisin runkoon ja rupesi laskeutumaan sitä maahan,
+perä edellä.
+
+Karhun liikkeitten itsetietoisesta reippaudesta Coxen arvasi, ettei
+hän kauan saisi pelastuksestaan iloita. Maahan oli vain pari syltä
+ja helposti hän olisi voinut päästä pakoon, sillä aikaa kuin karhu
+laskeutui maahan isommasta puusta. Mutta alla seisoi sarvas, pitäen
+vilkkaalla mielenkiinnolla silmällä sekä karhua että miestä. Coxenia ei
+vähääkään haluttanut antautua mokomain teräväin sarvien ja viiltävien
+kavioitten vimman esineeksi. Hän mieluummin jäi siihen, missä oli,
+toivoen odottamatonta onnenpotkausta. Samoin kuin useimmilla takaliston
+miehillä, samoin hänelläkin oli kuivan huumorin vaistoa, eikä aseman
+vakavuuskaan aivan voinut häneltä pimittää sen hullunkurisuutta.
+
+Coxenin mielessään hautoessa jos minkälaisia tuumia, miten pälkähästä
+päästä, tapahtui se kaikkein viimeinen asia, mikä hänen päähänsä
+olisi voinut pälkähtää. Sarvas menetti mielenkiintonsa mieheen ja
+käänsi huomionsa karhuun, joka nyt oli seitsemän tai kahdeksan jalan
+päässä maasta, suurta runkoa halaillen ja varovasti päästellen itseään
+alemmaksi kuin pieni poika, joka pelkää housunsa repivänsä.
+
+Mahdollista on, että erikoisesti tämä sarvas kantoi jotakin vanhaa
+kaunaa karhuja vastaan. Jos niin oli, niin oli tässä tietysti tarjolla
+mitä paras tilaisuus maksaa vanhoja velkoja. Karhun tukala asema ja
+suojelematon takaruumis ilmeisestikin houkuttelivat sitä pieneen
+koetukseen. Se astua sipsutteli eteenpäin, puoleksi leikillään,
+puoleksi kostonhimoisesti nousi takajaloilleen ja pukkasi karhua oikein
+vihaisesti sarviensa terävillä kärjillä. Sitten se hyppäsi taapäin
+kahdeksan tai kymmenen askelta ja odotti, karhun kiiruumman kaupalla
+luisuessa maahan ja päästäessä raisun vihan mörähdyksen.
+
+Sam Coxen oikein väänteli itseään sisällisestä naurusta ja oli vähällä
+kuusestaan pudota.
+
+Karhussa ei nyt ollut mitään sijaa miehen muistelemiselle. Se oli
+sarvaan julkeudesta raivon vimmassa ja syöksi sen kimppuun kuin
+hirmumyrsky. Sarvas ei ajatellutkaan jäädä niin musertavaa hyökkäystä
+vastustamaan. Aivan viime nipukassa se ponnahti syrjään loikkauksella,
+joka siirti sen kerrassaan kolmenkymmenen jalan päähän. Vielä semmoinen
+hyppy, vielä, vielä: ja sitten se lähti vallattomasti keikkuen
+samoamaan metsän kaartoja, karhun voimattomana vääntäessä perässä.
+
+Sam Coxen livahti alas puusta, ennenkuin ne olivat näkymättömiin
+päässeet, ja meni kiiruimman kaupalla aidan yli. Aukealla vainiolla
+hän tunsi olevansa vähän paremmassa turvassa, otaksuen hädän tullen
+voittavansa karhun juoksussa. Mutta sen verran hän sentään ennätti
+seisahtua, että hairasi pyssynsä maasta.
+
+Luotuaan sitten tuhottuihin kaalinkupuihin murheellisen silmäyksen hän
+nopeaan nousi mäkeä, kurkistellen tuon tuostakin taakseen paremmaksi
+varmuudeksi, ettei kumpikaan vihollinen takaisin palannut, uusi yritys
+mielessään.
+
+
+
+
+LUMEN VALTA-AIKANA.
+
+
+I.
+
+Lunta oli melkein neljää jalkaa vahvalti raivion pienen hirsimökin
+ympärillä. Sitä oli katolla, minkä se kantaa jaksoi. Matala leveä
+hirsinavetta oli melkein räystäitä myöten kinoksissa. Se ympäröi
+valkoisena muurina sen tallatun pihan-osan, joka lastukkoineen ja
+heinänjätteineen oli navetan ja tuvan välillä. Sitä oli pinoutunut
+kummiksi keoiksi, ru'oiksi ja patsaiksi kantojen päälle, joita puoleksi
+raivattu nuori uudismaa oli täynnään. Vahvalti sitä oli kiintynyt
+kuusten, jalokuusten ja tsugain syväänvaipuneille oksille. Se verhosi
+erämaan aution piirin jonkinlaiseen hengettömään hiljaisuuteen.
+
+Työntäen alas peitteet ja kirjavan tilkkuryijyn Taavi Patton
+kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan ja katsoi nuoren vaimonsa
+kalpeihin kasvoihin. Vaimo nukkui. Ääneti hän hiipi vuoteesta, suori
+peitteet keveällä kädellä jälleen paikoilleen ja veti sukkelaan
+jalkaansa kaksi paria paksuja karkeita kotokutoisia villasukkia.
+Aamuvalkeaman varhaisin harmaa hämärä täytti tuvan ja pakkanen oli niin
+pureva, että ylämaan miehen karkaistuja sormia pisteli. Astuen hiipien
+kuin kissa karkeatekoisen lankkupermannon poikki hän riensi latomaan
+hellaan koivun tuohta sytykkeeksi ja kuivia, kovasta puusta pilkottuja
+nalikkahalkoja. Tulitikun koskettaessa tuohi syttyi ja käpristyi
+terhakasti ritisten, ja jylisten taiten ladotut puut syttyivät palamaan
+kovassa ilmankulussa. Taavi Patton oikaisi itseään ja hänen harmaat
+silmänsä kääntyivät pieneen matalaan, korkealaitaiseen vuoteeseen, joka
+oli tuvan vastakkaisessa nurkassa.
+
+Vuoteen laidan takaa kurkistivat suurilla halukkailla sinisilmillään
+pienet pyöreät kasvot, joita ympäröi sekaantunut keltainen
+hiuskuontalo. Lieden avoimesta ovesta sattui lapsen kasvoihin punainen
+hohde. Heti huomatessaan isänsä katselevan tyttö lähti kiipeämään ulos
+vuoteestaan; mutta Taavi tuli paikalla hänen rinnalleen, suuteli häntä
+ja pisti hänet jälleen alas peittojen sisään.
+
+»Elä tule pois vuoteesta, tyttöni», hän kuiskasi, »ennenkuin huone on
+hiukan lämminnyt. Eläkä herätä vielä äitiä.»
+
+Lapsen silmät elivät vilkkaasti, mutta hän vastasi hillityllä äänellä.
+
+»Isä, minä ajattelin, että jos nyt on joulu!» hän kuiskasi, ottaen
+kiinni hänen sormistaan. »Ja ensin minä luulin, että jos sinä, isä,
+oletkin Santta Klau. Voi, kun joulu pian tulisi!»
+
+Mielipahan varjo kulki Taavi Pattonin kasvojen poikki.
+
+»Jouluun on vielä melkein viikko, tyttöseni!» hän vastasi hiljaa
+puhuen, vaimonsa unta säälien. »Ja miten luulet Santta Klaun löytävän
+näihin suuriin metsiin tämän määrättömän lumen läpi?»
+
+»Voi, _isä_!» huudahti lapsi kiihtyneenä. Sitten mielensä malttaen hän
+taas hiljensi äänensä kuiskaukseksi. »Etkö sinä tiedä, että Santta Klau
+löytää vaikka _minne_? Lumesta ja kylmästä ja niistä — niistä – niistä
+suurista mustista metsistä — niistä _hän_ ei välitä mitään, ei yhtään
+mitään. Hän löytää minut täältä aivan yhtä hyvin, kuin jos me asuisimme
+kylässä! Eikö totta, isä?»
+
+Äiti liikahti vuoteessaan, pienokaisen äänen herättämänä. Hän nousi
+väristen istumaan ja heitti punaisen saalin olkapäilleen. Hänen
+silmänsä etsivät Taavin silmiä merkitsevästi ja myötätuntoisesti
+katsoen.
+
+»Äidin tytön ei pidä ajatella niin paljon Santta Klauta», hän pyyteli.
+»Minä en tahtoisi, että hän sitten pettyisi. Kylissä Santta Klau
+poikkeaa, ja tiedäthän sinä hyvin, tyttöseni, että jos hän tulisi tänne
+jouluaattona, niin sitten kaikki kylän pojat ja tytöt jäisivät ilman.
+Ethän sinä tahdo, että _ne kaikki_ jäisivät ilman vain sen vuoksi, että
+hän voisi käydä täällä metsissä pienen tyttömme luona, jolla kuitenkin
+on isä ja äiti!»
+
+Lapsi nousi vuoteessaan pystyyn istumaan, hänen silmänsä aukenivat
+suuren suuriksi ja täyttyivät kyynelistä ja huulet värisivät. Tämä oli
+ensimäinen todella tehokas isku, mitä hänen uskonsa jouluun ja Santta
+Klauhun oli koskaan saanut. Mutta paikalla hänen luottamuksensa taas
+sai uutta ryhtiä. Innon hehku palasi hänen kasvoilleen ja itsepäisesti
+hän ravisti keltaista päätään.
+
+»Kyllä kai hän silti voi käydä kyläinkin lasten luona, isä?» hän
+huudahti. Ja vastausta odottamatta hän jatkoi: »Santta Klau voi olla
+kaikkialla samalla haavaa, niin voikin. Hän on niin kiltti ja hyvä,
+että hän muistaa kaikki kylän pienet pojat ja tytöt, eikä unhota
+minuakaan, vaikka me asummekin metsässä. Voi, äiti, kun tänä iltana jo
+olisi jouluaatto!» Ja iloisissa odotuksissaan hän hyppi vuoteessaan,
+sinisessä flanellisessa yöhameessaan kuin iloinen keiju.
+
+Taavi kääntyi pois raskaalla sydämellä ja tukki lieteen enemmän
+puita. Vetäen sitten jalkaansa vahvat lehmännahkaiset varrelliset
+mokkasiininsa, takkinsa ylleen ja saatuaan käteensä villaiset
+tumppunsa hän lähti ulos karjaa ruokkimaan. Rattoisan tulen hormissa
+humutessa tupa jo alkoi lämmetä, mutta ulkona pakkanen puri kivakasti,
+vaikka salavihkaa, oli terävä kuin veitsen terä. Vankalle miehelle
+se kuitenkin oli raikasta ja reipastuttavaa, vastarintaan vaativaa.
+Mielenmasennuksestaan huolimatta Taavi vaistomaisesti verestyi kylmän
+ilman kiihoituksesta, seisahtui porraspäähän vetämään laajat keuhkonsa
+täyteen ilmaa ja luomaan katseen edessään olevan auringonnousun
+salaperäiseen lumoukseen.
+
+Mökki oli raivion ylälaidassa, takanaan sankka kuusimetsä, joka
+suojeli sitä pohjoista ja koillista vastaan. Pihan takana, mökin
+länsipuolella, kohosivat lumesta hirsinavetan ja siihen liittyvän
+vajan nietoksia kantavat katot. Etupuolella raivattu maa verkalleen
+kallistui alapuolella olevaan metsään, lumen kietomana, salaviehkeän
+kimaltelevana, pinta täynnään lumihattupäitä kantoja. Raivion
+itäkulmasta, aivan oven ja sen edessä seisovan Taavin kohdalta lähti
+suora tie kyläkuntaan ja se oli nyt ihmeteltävän ihanana, johtaen
+suoraan auringonnousuun.
+
+Erämaa aleni itää kohti monen monet mailit ja polku oli kuin avoin
+portti taivaan ja maan väliseen suureen avaruuteen. Ilmankansi oli
+idän ääriltä taivaannapaan saakka — siihen Taavi Pattonin koko huomio
+nyt kiintyi — täynnään taivaallisia ruuhkia, ruusunpunertavia huuruja,
+ohuita ilman tukkoja, väriltään melkein ajatuksen arvaamattomia. Ei
+kuitenkaan taivaanranta! Tämä oli juuri siltä kohdalta, jossa se
+polun lumotusta portista näkyi, väkevän läpikuultavan, oranssin ja
+purppuranpunaisen hohteen pohjatonta sädetulvaa, jonka omituisuus oli
+niin sykäyttelevää, että Taavia himotti vetää sitä itseensä, samoin
+kuin hänen keuhkonsa vetivät sisäänsä elähyttävää ilmaa. Tästä elävän
+valon lähteestä tulvi lukemattomia virtoja ohutta väriä, muodostaen
+salaperäisen punaisia viivoja, häiveitä ja läikkiä matalamman metsän
+latvoihin ja virittäen raivion lumipinnan helmiäisen ja opalin
+värivivahduksiin. Taavi käänsi päätään luodakseen katseen mökkiin,
+navettaan ja takaisin metsiin. Kaikki ui samassa kirkastavassa
+valotulvassa. Sen kauneus koski kummasti hänen tunteeseensa, mutta tämä
+vaikutus paikalla muuttui jonkun hänen käsitettäväkseen liian hämärän
+aateyhdistelmän kautta kipeäksi mielihaikeaksi, kun hän ajatteli sitä
+pettymyksen iskua, joka uhkasi hänen pienokaisensa iloista luottavaa
+sydäntä. Näköalan kuulakas tarumaisuus sai hänet myötätunnon ja
+kaukaisen hämärän muiston vaikutuksesta ajattelemaan sitä tarumaista
+kimaltelua ja epätodellista kauneussäteilyä, joissa joulukuusi ja
+joululahjat hohtivat lapsen valoisissa odotuksissa. Hän muisteli niitä
+kimaltelevia helyjä, joita sukulaiset olivat kolmena viimeksikuluneena
+jouluna hellyydessään koonneet hänen ympärilleen. Eikä hän, isä, nyt
+voinut millään tavalla hankkia lapselle semmoista joulua, että se olisi
+vähääkään eronnut kaikista muista päivistä, joiden ahdaspuitteinen
+yksitoikkoisuus häntä ikävystytti. Toivo ja ihmetyksen kiihtymys
+antoivat nyt pienokaiselle uutta elämää. Taavia peloitti, kun hän
+ajatteli, mikä havahtumus, pettymys ja surun epätoivo valtaisi lapsen
+sydämen joulupäivän valjetessa. Hän tunsi masentavia omantunnon
+soimauksia, kun ei ollut ajoissa tätä kaikkea ajatellut ja sen mukaan
+toiminut, ennenkuin lumen vahvuus oli aivan sulkenut kylään vievän
+tien. Mitä voi hän nyt tehdä?
+
+Raskain askelin Taavi kulki pihan poikki navetan ovelle. Tallatun
+ja kuivan lumen narskuessa hänen jalkainsa alla kuului navetasta
+odottavan karjan matalaäänistä ruokahaluista ynisemistä. Kun hän
+kohotti vankan puusäpin ja avasi oven, niin hepo hänelle hirnahti
+pilttuustaan, joka oli perällä, kapisteli tervetuloaan kavioillaankin,
+ja vasten hänen kasvojaan löyhähti höyryävä hyvä lämpö. Hevosen
+pilttuusta ja lehmäin karsinoista kääntyi häntä kohti suuria lempeitä
+silmiä. Nakatessaan hyvähajuista heinää seimiin ja kuunnellessaan
+tyytyväisyyden päristyksiä ja puhalluksia pehmeiden turpain apetta
+pohtiessa hän ajatteli, kuinka onnellisia nämä eläimet sentään olivat
+lämpöisessä turvallisuudessaan. Hän ajatteli, kuinka onnellisia hän
+ja hänen vaimonsa nyt olivat, vaimon kolmen vuoden pakollisen ja
+melkein yhtämittaisen eron jälkeen jälleen kotia päästyä. Hänelle
+ja nuorelle vaimolle, joka monivuotisesta sairaudestaan toivuttuaan
+nyt voimistui kuusimetsien raikkaassa ilmassa, oli tästä lupaillut
+tulla häiritsemättömän ilon joulu. Vain yhdelle ainoalle, hänen
+sydänkävylleen, jonka onni oli hänen ainainen ajatuksensa, oli tuo
+päivä oleva surun ja murtuneiden toiveiden päivä. Kuta enemmän hän tätä
+ajatteli, sitä paremmin hän tunsi, että se ei käynyt päinsä. Hämäriä,
+mutta säälittäviä muistoja omilta lapsuudenajoilta liikkui hänen
+aivoissaan ja hän käsitti, kuinka korjaamattomia, kuinka lopullisia ja
+lohduttomia lapsen pienet surut sentään ovat. Äkkipäätös iski hänen
+mieleensä. Sitä katkeruutta ei hänen pienokaisensa ainakaan saisi
+tuntea. Hän heitti heinähangon päättävästi takaisin heinävajaan ja
+lähti navetasta varman aikomuksen nopein askelin.
+
+Taavi Patton oli kolme vuotta aikaisemmin kylässä asuessaan monen
+toinen toistaan seuraavan onnettomuuden johdosta menettänyt melkein
+kaiken omaisuutensa, jonka vuoksi hänen oli täytynyt jättää vaimonsa
+ja kolmivuotias tyttönsä vaimon omaisten luo, lähteäkseen itse
+kaukaisimmille saloille perustamaan uutta kotia metsämaahan, ainoalle
+palstalle, mitä hänelle oli entisistä tiluksistaan jäänyt. Maa oli
+hedelmällistä, siinä oli hyvä metsä, ja hänen yrityksensä oli alkanut
+menestyä. Mutta vaimon oli heikon terveytensä vuoksi ollut mahdotonta
+lähteä jakamaan uudisasukaselämän rasituksia ja vaaroja kahden
+päivämatkan päähän lähimmästä asutuksesta. Vasta edellisenä kevännä
+Taavi oli uskaltanut tuoda perheensä salokotiin, jota hän niin kauan
+oli heille valmistellut. Mutta elämä olikin sen jälkeen menestynyt mitä
+parhaiten. Täällä ylämaan parantavassa ilmassa hän oli nähnyt värin
+vähitellen palaavan vaimonsa kalpeille poskille; ja lapsi taas oli
+ollut muuta muistamattoman onnellinen erämaan seurassa, kunnes suuret
+lumet tulivat ja erottivat hänet tästä uudesta ja mielenkiintoisesta
+maailmasta.
+
+Taavin palatessa tupaan oli pöytä asetettu ikkunan eteen ja hän
+tapasi vaimonsa vastaamassa taikinaa tatarpiiraihin, joita hän aikoi
+aamiaiseksi paistaa. Pöydän toisessa päässä istui Lidey, yllään yhä
+pieni sininen flanelli-yöhameensa, mutta pienoisissa jaloissaan
+helmikirjaiset hirvaannahka-mokkasiinit ja vallattomat kullankeltaiset
+hiukset sinisellä nauhalla somasti yhteen sidottuina. Hänen innokkaat
+kasvonsa olivat vaipuneet paperiarkin päälle, jolle hän — suurella
+vaivalla, ehkä jo kahdettakymmenettä kertaa, kirjoitti kirjettä Santta
+Klaulle ilmoittaakseen hänelle, mitä hän toivoi saavansa.
+
+Tämä jos mikään vahvisti Taavi Pattonin päätöksen. Kirjoittamisen
+hommaan syventyneestä lapsesta hänen silmänsä kohosivat ja kohtasivat
+vaimon kysyvän katseen.
+
+»Minä tässä arvelen, etteikö pitäne sentään lähteä, Mari!» hän tyynesti
+sanoi. »Minä ajattelen, että etteköhän te tule tässä neljää tai viittä
+päivää toimeen minuttakin? Ei taida tässä kuussa enää tulla lisää
+lunta.»
+
+Vaimon rinnasta kohosi pieni huokaus, mutta rattoisata myöntymystä
+sisälsi katse, jonka hän mieheensä loi.
+
+»Taidat olla oikeassa, kultani! Minun kai täytyy päästää sinut
+lähtemään, vaikka tuntuukin niin kamalalta olla täällä yksinään viisi
+pitkää päivää. Minä olen asiaa ajatellut», hän jatkoi, sovitellen
+sanojaan siten, ettei Lidey mitään ymmärtäisi, — »ja kovin vaikeata
+olisi sitä katsella, Taavi!»
+
+»Olet oikeassa!» myönsi mies. »Pilkon ison kasan puita ja sytykkeitä,
+eikä sinun, armaani, tarvitse muuta kuin lypsää ja hoitaa eläimet.
+Ellet sinä _pelkää_ olla yksin, niin käy kaikki hyvin, vai mitä?»
+
+»Koska lähdet?» kysyi vaimo, kääntyen työhönsä valaen taikinaa pieniksi
+kihiseviksi, harmaan valkoisiksi rinkeleiksi kuumalle rasvatulle
+paistinpellille.
+
+»Huomisaamuna ensi työkseni!» vastasi Taavi, istuen pöydän ääreen
+kypsyvien piiraitten tuoksun täyttäessä huoneen ruokahalua
+kiihoittavasti. »Keli on aivan parhaallaan lumikengillä kulkea ja
+helposti minä pääsen jouluaatoksi takaisin.»
+
+»Isä, katso vain, ettet myöhästy», keskeytti lapsi ja katsoi häneen,
+pelokas ilme pyöreissä silmissään. »Minä en välitä vähääkään Santta
+Klausta, ellet sinäkin ole täällä!»
+
+»Ehkäpä hän käskee minut pieneen rekeensä! Mutta oli miten oli, kyllä
+minä ajoissa palaan!» nauroi Taavi iloisesti.
+
+
+II.
+
+Taavi lähti matkaan aamun koittaessa hirvennahka-lumikengillään,
+jotka soinnukkaasti narskuttelivat hankea, ja yksinäisellä raiviolla
+tultiin sitten joku aika sangen hyvin toimeen. Se ei sentään tuntunut
+kovinkaan yksinäiseltä päiväsydämen kirkkaudessa, auringonpaisteen
+kootessa suojaiseen pihaan miltei lämpöä. Puolenpäivän aikaan molemmat
+valkoisen ja punaisen kirjavat lehmät ja leveäsarvinen punainen
+härkäpari paistattivat päivää vajan edustalla kaivon vieressä,
+tyytyväisinä palaansa märehtien. Tähän aikaan kanatkin, keltaisen ja
+mustan kirjavat ja pilkulliset, tulivat pihalle ruuhkia kuopimaan,
+viisastumatta koskaan, vaikk'ei niiden alta löytynyt mitään muuta kuin
+lunta. Punaisen, mustan ja valkoisen kirjavia ristinokkiakin tuli
+parvittain pihaan ja harmaan vihertäviä pulmusia, ja suuria, luottavia,
+lapsellisia mänty-nokkavarpusia loistavan ruusun punaisine päälaki- ja
+kaulatäplineen. Nämä kiinnittivät Lideyn mieltä ja auttoivat kulumaan
+päiviä, jotka hänen kiihkeän odotuksensa vuoksi nyt tuntuivat niin
+pitkiltä. Jopa puolenkymmentä kertaa päivässä hän riipusti Santta
+Klaulle vaikeatajuista tiedonantoa, keksien yhä uusia aatteita ja
+ehdotuksia. Nämä epistolat lähetettiin lasten hyvälle pyhimykselle
+nopeinta tietä, kyökin humuavan tulen kautta; ja kun veto heitti ilmaan
+hiiltyneet palat, oli Lidey varma siitä, että ne menivät suorinta
+tietä sinne, minne pitikin. Lapsen odottava ilo oli nyt entistä
+täydellisempi, kun äiti isän lähdettyä oli lakannut hänen toiveitaan
+horjuttamasta.
+
+Jouluaaton edellisenä päivänä äiti kuitenkin tunsi merkkejä vanhan
+tautinsa palaamisesta. Hän huolestui siitä kovin, sillä monta vertaa
+tärkeämpää hänelle nyt oli pysyä tervennä. Tämä hermostunut pelko
+kiiruhti sitä, mitä hän kaikkein enimmän pelkäsi. Hänen vaivansa ja
+heikkoutensa pahenivat hetki hetkeltä. Tuskastuneena entisten vaivain
+muistoista hän ei ensinkään ollut siinä mielentilassa, että olisi
+kyennyt hyökkäystä vastustamaan. Illalla kuljettuaan navettaan suurella
+vaivalla hän hämmästytti hevosta ja lehmiä tyrkyttämällä niille
+uudelleen juotavaa, sitten tunki seimiin kahden päivän heinävarat,
+ja lopulta sirotteli kanoille jos kuinka paljon tattaria. Seuraavana
+aamuna hän tuskin sai kompuroiduksi vuoteesta tulta tekemään; ja Lidey
+sai aamiaiseksi vain leipää ja voita ja määrättömän paljon siirappia,
+ja oli sen puolesta kylläkin tyytyväinen.
+
+Tämä oli pienokaiselle sangen ikävä päivä, vaikka hänellä olikin niin
+tärkeät emännän huolet. Saaleihin käärittynä, tumput kädessä, hän sai
+äitinsä ohjeita seuraten kannetuksi karjalle vähän vettä pienessä
+peltikattilassa, monta matkaa tehden. Ja vieläpä hän kykeni pitämään
+liedessä tulenkin. Mutta tunnit kuluivat niin hitaasti, ja levottomuus
+vaivasi häntä niin kovin, että kaikki hänen tavanmukaiset leikkinsä
+menettivät makunsa. Ei edes se harvinainen huvi, että äiti salli hänen
+leikellä kuvia vanhoista kuvalehdistä, voinut kääntää hänen mieltään
+illan loistavista toiveista. Mutta ennenkuin joulu saattoi tulla,
+täytyi hänen isänsä tulla; ja puolestapäivästä alkaen hän aina muutaman
+minuutin kuluttua juoksi ovelle, kurkistaakseen tielle odottavin
+silmin. Hän oli varma siitä, että pahimmassakin tapauksessa isä tulisi
+ainakin illalliseksi, sillä häntä tarvittiin illallista tekemään —
+taikka oikeammin, Lideyn sanoja käyttääksemme, auttamaan häntä tekemään
+illallista äidille! Lideyn ei tietenkään ollut nälkä, mutta hän alkoi
+aivan kamalasti tyrtyä paljaaseen leipään ja voihin ja siirappiin.
+
+Mutta illallisen aika tuli ja meni, eikä Taavia vain näkynyt, ei
+kuulunut. Itkuun puhkeamaisillaan Lidey vähän haukkasi hänelle
+nyt vastenmieliseksi käynyttä ruokaa. Uupuneena tuskistaan, jotka
+viimeinkin olivat helpottaneet, äiti oli vaipunut raskaaseen uneen.
+Tuvassa ei ollut muuta valoa kuin avoimen lieden hehkuva hiilusta ja
+kirkas sinivalkoinen kuutamo, joka tulvi huoneeseen etuikkunasta.
+Lapsen kärsimättömyys kävi sietämättömäksi.
+
+Paiskaten oven auki jokohan sadannen kerran hän ikävöiden katseli kuun
+valaiseman lumen poikki tielle. Pilvetön kuu, aivan kapean yksinäisen
+tien päällä päilyen, muutti sen satumaan poluksi. Salaviehkeä
+sinertävän valkoinen valo heikkoine, puoleksi mielikuvituksellisine,
+smaragdinvärisine ja ruusunpunervine henkäyksineen ei Lideystä ollut
+vähääkään yksinäinen. Hirmuinen erämaa muuttui hänen silmissään hopea-
+ja kristallipuistoksi. Vastustamatta se hänen katsellessaan viehätti
+häntä puoleensa.
+
+Äkkipäätöksen tehden hän hiljaa sulki oven, sytytti lampun ja alkoi
+pukea ylleen päällysvaatteitaan, hiipien ympäri varpaillaan, ettei
+äitiään herättäisi. Hän oli aivan vakuutettu siitä, että isän jo täytyi
+olla melkein kotona. Hautoessaan tätä ajatusta pienissä aivoissaan
+hän jo oli hänet näkevinään, kuinka hän nopein askelin lähestyi
+kuutamossa juuri tien mutkassa. Kiirettä pitäen hän ehkä ennättäisi
+isäänsä vastaan, ennenkuin tämä pääsisi raivion aukealle. Tämä ajatus
+valtasi hänet. Luoden varovan katseen äitinsä kasvoihin ollakseen
+varma siitä, että hän nukkui, hän hiipi ulos kuutamoon. Ja pian nyt
+tyttönen, hilkka päässä, tumput kädessä, lämmin päällysnuttu yllään,
+mokkasiinipukuisilla jaloillaan hyppeli lumen poikki.
+
+Metsätien päässä Lidey ensi kerran tunsi mieltään ahdistavan. Valo-ura
+kyllä oli suorana hänen edessään kaikkine satukirja-viehätyksineen.
+Mutta tien kahden puolen olivat juhlalliset metsät täynnään suuria
+varjoja ja niin kammottavan ääneti. Lidey tällä kohdalla vähin
+ajatteli, kääntyisikö takaisin. Mutta nuoruudestaan huolimatta oli
+hänellä jo sangen varmat mielipiteet, hän ei vähällä luopunut siitä,
+mihin oli ryhtynyt; ja liian vilkkaan mielikuvituksensa vaikutuksesta
+hän yhä vielä luuli näkevänsä isänsä, joka juuri tien mutkan takana
+nopeaan lähestyi. Jopa hän kuvitteli kuulevansa hänen askelensakin
+peloittavassa hiljaisuudessa. Vapisevalla sydämellä, mutta kiihkeän
+toivon innostamana, hän juoksi edelleen, uskaltamatta enää vilkaista
+metsään. Rohkeuttaan ylläpitääkseen hän koko ajan ajatteli, kuinka
+hänen isänsä ilostuisi ja hämmästyisi nähdessään hänet vastaansa
+juoksevan — aivan tien mutkassa!
+
+Mutkaan oli melkein neljännesmailin matka, mutta vihdoin lapsi siihen
+saapui. Huudahtaen luottavasta helpotuksesta hän juoksi edelleen. Pitkä
+tien aukea — joka nyt oli puoleksi varjossa suuntaa muutettuaan —
+jatkui tyhjänä edelleen. Pettymyksensä haikeudesta hän puhkesi itkemään
+ja istahti lumelle epätietoisena, mitä tehdä.
+
+Hänen ensi ajatuksensa — kun hän oli minuutin verran itkenyt ja
+pyyhkinyt silmiään pienillä tumpuillaan, jotka purevassa pakkasessa
+paikalla kohmettuivat — oli kääntyä takaisin ja juosta kotiin niin
+sukkelaan kuin suinkin. Mutta kääntyessään ja taakseen katsoessaan
+hän näkikin paluumatkan aivan toisenlaisena. Maailma näytti kolkolta
+ja tylyltä, kun hän ei enää kulkenut kuuta kohti. Joka puolella oli
+tuntemattomia hirmuja tuolla tylyllä sinervän valkoisella tiellä,
+metsän pelättävä synkkyys kahden puolen. Epätoivoisesti nyyhkyttäen
+hän jälleen kääntyi kuuta kohti. Edessäpäin tieaukea kaikesta
+hänen pelostaan huolimatta vielä oli koko kirkas ja häikäisevä. Ja
+edessäpäin varmaan oli isäkin, kuten hän taas muisti, riensi tyttöään
+vastaan, vaikk'ei hän ollutkaan aivan niin lähellä kuin Lidey oli
+otaksunut. Rohkaisten jälleen itseään ja lohduttaen yksinäistä mieltään
+ajattelemalla, mitä kaikkea Santta Klau mahtoikaan hänelle tuoda, hän
+taas nousi ylös ja jatkoi matkaansa, sukkelaan astua taputtaen.
+
+Hän ei ollut kulkenut kuin muutaman askelen, kun jostakin kaukaa
+takaapäin kuului kummaa korkeata ääntä, joka kerrassaan salpasi hänen
+henkeään ja kiiruhti hänen kulkuaan juoksuksi.
+
+Taas kuului sama pitkäveteinen, korkea, väreilevä ääni; lapsen sydän
+melkein seisahtui. Olisi vain isä näkynyt! Tyttönen ei ollut koskaan
+kuullut senkaltaista ääntä; se ei ollut vihaista, eikä kovin kovaakaan,
+mutta sen sulavassa laskussa oli siitä huolimatta joku selittämätön
+kauhu. Se hänestä muistutti, jonkun verran vain, muutamien kylän
+koirien ulvomista, jonka hän oli kuullut. Koiria hän ei pelännyt. Mutta
+hän tiesi, ettei metsässä ollut koiria.
+
+Juurikuin hän alkoi hengästyä ja hiljentää juoksuaan, kuului
+samaa kamalaa ulinaa taas puitten keskeltä, ja nyt se oli paljon
+kovempaa ja lähempänä. Se antoi uutta voimaa hänen väsyneille pikku
+jaloilleen ja hän pakeni vielä entistäkin nopeammin, punaiset huulet
+auki ja silmät selällään. Jälleen tie vähän kääntyi ja juoksi taas
+suorempaan kuuta kohti, jatkuen sitten yhä edelleen ja edelleen,
+kunnes kapeni näkymättömäksi. Mutta Taavia ei vain näkynyt hohtavalla
+aukealla missään. Lideyllä ei värisevässä mielessään nyt ollut kuin
+yksi ajatus, juosta ja juosta vain ja päästä isän luo, ennenkuin
+ne kamalat äänet hänet saavuttaisivat. Hän tiesi, että ne nopeaan
+lähestyivät. Ne tuntuivat olevan kamalan lähellä. Päästyään satakunnan
+syltä viimeisestä tien mutkasta hän huomasi muutaman askelen päässä
+edessäpäin aivan vähäisen raivion, jonka toisella reunalla pienen mökin
+pääty kohosi joitakuita jalkoja lumesta. Hän tunsi paikan. Hän oli
+kesällä leikkinyt tässä, isän niittäessä raiviolta nurmea. Yksinäiset
+erämiehet ja tukkimiehet olivat aikanaan asuneet mökissä. Kun se oli
+ihmiskätten työtä, niin lapsi tunsi hetkellistä lohdutusta, ikäänkuin
+hän olisi saanut seuraa tässä kamalassa erämaassa. Hän seisahtui,
+epävarmana siitä, jatkaisiko tietä pitkin, vai menisikö tyhjän tuvan
+turviin.
+
+Mutta kun hänen omien pienten jalanjälkiensä karske vaikeni, niin
+hän paikalla kuuli takaa päin muitten jalkain tassutusta. Taakseen
+katsoessaan hän näki, kuinka mutkan takaa samalla tuli parvi harmaita
+eläimiä. Ne olivat vähän koiran näköisiä. Mutta Lidey tiesi, etteivät
+ne olleet koiria. Hän oli nähnyt niitten kuvia — kamalia kuvia. Hän oli
+lukenut niistä juttuja, jotka olivat saaneet veren hyytymään. Nyt hän
+tunsi, kuin olisivat kerrassaan hänen luunsa sulaneet. Ne olivat susia!
+Hetkeksi hän ei saanut ääntäkään kurkustaan. »Isä!» — hän sitten huusi
+epätoivoisesti ja hyökkäsi mökkiin.
+
+Sudet olivat tuskin kymmenenkään askelen päässä, kun hän sen saavutti.
+Ovi oli puoliavoinna ja siitä oli tuiskunut sisään niin paljon lunta,
+että katon alla oli vain jalan verta tyhjää tilaa. Tähän matalaan
+tilaan lapsi ryömi, pää edellä kuin kaniini, ryömi oven taa ja vaipui
+huohottaen lumelle, ollen niin kauhun masentama, ettei saanut edes
+huudetuksi. Askelen päähän ovesta sudet äkkiä seisahtuivat. Lumen
+hautaama maja ja pimeä reikä, joka siihen vei — ne olivat niistä
+käsittämättömiä asioita, vaikka ne kyllä tiesivät ne ihmisen töiksi.
+Mutta vaarallista oli kaikki, mikä ihmisestä oli. Ne epäilivät ansaksi
+mokomaa mustaa aukkoa. Johtaja tuli sen luokse ja melkein pisti sisään
+haistelevan kuononsa. Mutta sitten se äkkipikaa peräytyi taapäin,
+ikäänkuin olisi sitä joku kuonolle läimäyttänyt, ja sen sieraimet
+menivät kiukkuisesta vihasta kurttuun. Ihmisen haju oli mökissä kovin
+väkevä. Kovin se oli ansan kaltainen.
+
+Vatsallaan, maaten oven takana Lidey tuijotti kapeasta raosta silmillä,
+jotka näyttivät päästä pullistuvan. Ulkona kimaltelevassa kuutamossa
+hän näki susien vihaisina kulkevan edes ja takaisin ja kuuli niiden
+askelet, kun ne varovaisina kiersivät mökin ympäri toista aukkoa
+etsien. Ensin ne pysyttelivät siitä viiden tai kuuden jalan päässä,
+niin kovin ne epäilivät ihmishajua, joka oli johtajan nokkaan pistänyt
+sen majan sisustaa tutkaillessa. Useita minuutteja kierrettyään mökin
+ympäri ne kaikki istahtivat oven eteen takajaloilleen ja näyttivät
+tuumivan asiaa. Lapsi tunsi niiden peloittavien silmien katsovan aivan
+hänen lävitseen, niiden etsiessä häntä raosta ja tutkiessa hänen
+hataraa pakopaikkaansa.
+
+Äkkiä hän, lauman kääntäessä häntä kohti kiiluvat silmänsä, näki
+johtajan sukkelaan tulevan eteenpäin ja tunkevan verenhimoista kuonoaan
+ovenrakoon. Mielettömänä pelosta tyttö löi sitä pienellä tumpullisella
+kädellään. Susi näytti vielä epäröivän miehen hajun vuoksi, joka
+ensimäiseksi oli sen nokkaan pistänyt, ja kavahti varovasti taapäin.
+Sitten koko lauma lähestyi jalan tai kaksi avointa ovea. Vaikka ne
+olivatkin kovin nälissään, eivät ne vielä olleet vakuutettuja siitä,
+etteikö mökki ollutkin ansa. Ne eivät vielä olleet aivan valmiit sisään
+ryömimään ja saalista anastamaan. Mutta vähitellen ne yrittivät yhä
+lähemmäksi. Muutaman hetkisen kuluttua verenhimoinen, vaikka samalla
+varovakin johtaja varmaan ryömisi sisään. Se oli jo ennättänyt tottua
+tuohon uhkaavaan hajuun. Nyt se ryömi sisään, etupuoli ruumista
+tutkisteli. Sen punaiset leuat ja pitkät valkoiset hampaat ilmestyivät
+oven reunan taa. Tämä näkö se palautti Lideylle äänen lahjan. Ryömien
+taapäin etäisintä seinää vastaan hän päästi huudon toisensa jälkeen,
+ja ne tuntuivat kuin viiltävän kamalaa hiljaisuutta. Kauhistuksensa
+mielettömyydessä hän tuskin huomasikaan, että suden pää oli äkkiä
+kadonnut.
+
+
+III.
+
+Lähtiessään kylille pyrkimään Taavi Patton huomasi lumikenkäkelin
+niin hyväksi, purevan pakkasen niin virkistäväksi ja oman sydämensä
+toivosta ja terveydestä niin kevyeksi, että hän kykeni tekemään matkan
+vähemmässä kuin puolessatoista päivässä. Neljän tunnin unet hän oli
+suonut itselleen tästä ajasta, nukkuen vanhassa tukkilaismajassa tien
+vieressä. Kylässä oli, eikä se ollut siitä vähän ylpeä, montakin
+sekatavaran kauppaa, joista saattoi ostaa vaikka mitä lapsen
+kalistimesta pussilantaan tai makuuhuonesisustukseen asti, ja hänen
+oli varsin helppo kerätä kaikenlaista kirkkaanväristä pikkurihkamaa ja
+niiden keralla arvokkaampiakin lahjoja, joiden hän arveli käyvän yhteen
+Lideyn toiveitten kanssa. Käydessään vaimonsa kodissa oli sielläkin
+jokaisella joku pieni lisä hänen Santta Klaun kantamukseensa, oli sekä
+Marin että pienokaisen varalle; ja ilomielin hän ajatteli, mikä joulu
+siitä tulisi heidän yksinäisessä erämaan mökissään. Vaimolleen hän oli
+ostanut pari kolme lahjaa; ja kun hän nakkasi tavaramytyn selkäänsä,
+lyhentäen viilekkeitä ja sitoen sen tiukkaan, ettei se päässyt
+hölskymään hänen nopeaan astuessaan, niin hänen täytyi tunnustaa, ettei
+se ollut mikään kevyt kuorma. Mutta hänen sydämensä oli sitä kevyempi.
+
+Sinä yönä hän nukkui vain kaksi tuntia vanhassa tukkilaismajassa,
+aikoen heti puolenpäivän aikaan päästä kotiin. Mutta aamulla alkoi olla
+kaikenlaisia vastuksia. Myttyyn ensin ilmestyi, niinkuin myttyihin
+enimmäkseen tapaa ilmestyä ilman huomattavaa syytä, joku pakkula,
+joka hellittämättä hieroi hänen olkaansa. Tavan takaa hän pysähtyi,
+koettaen sitä korjata. Mutta siitä ei tullut apua. Vihdoin hänen täytyi
+pysähtyä, avata myttynsä ja sovittaa uudella tavalla joka esine,
+ennenkuin se alkoi selkään sopia.
+
+Kun hän puolen tuntia myöhemmin poikkesi polulta jonkun askelen
+juodakseen kumpuavasta lähteestä, joka pysyi sulana kovimmillakin
+talvipakkasilla, tarttui lumikenkä lumen peittämään oksaan, niin
+että hän kompastui ja samalla lumikengän sanka katkesi. Äkeässä
+malttamattomuudessaan hän vain pikimmältään korjasi vian, sen verran
+että kotiin pääsisi. Mutta korjaus oli niin hatara, että se jo toisella
+maililla hajosi. Taavilla ei ollut muuta neuvoa kuin pysähtyä sen
+verran, että ennätti korjata kunnolla. Sitä varten hän leikkasi saarnen
+kappaleen ja siitä vuoli pari ohutta sitkeää lastaa, sitoen sitten
+taittuneen kohdan lujasti vankalla lohisiimalla, joka hänellä aina oli
+mukanaan. Näinkin hän käsitti, että hänen täytyi kulkea varovasti ja
+sääliä korjattua kohtaa. Ja pian hänen täytyi itsekseen myöntää, että
+hän vasta myöhään illallisen ja Lideyn maatamenoajan jälkeen kotiin
+ennättäisi.
+
+Kuun noustessa hän sai seurakseen varjonsa, jättiläismäisen, kumman
+muotoisen haamun, joka ihmeellisesti hyppeli lumella hänen edessään.
+Kuun noustua korkeammalle hyiselle taivaalle varjo lyheni ja alkoi
+käytellä itseään järkevämmin. Ponnistaen kovapintaisesti edelleen,
+liian uupuneena ajatellakseen, Taavi huvikseen katseli varjon kummia
+temppuja, jotka näyttivät osaksi aiheuttavan hänen lumikenkäinsä
+kirpeän soinnahtelun.
+
+Tästä huolettomasta haaveilusta Taavin äkkiä herätti äänen henkäys,
+joka metsän kautta ajelehti häntä kohti. Se oli pitkää, valittavaa
+luikkuuta, joka syystä tai toisesta karmi hänen hiusjuuriaan. Hän ei
+osannut sanoa, mikä se mahtoi olla. Mutta hän tunsi, ettei se voinut
+olla mitään inhimillistä. Mutta se lähti jostakin kodin tältä puolelta;
+ja vaistomaisesti hän kiirehti askeliaan, mielihyvällä ajatellen
+lämmintä kodikasta tupaa, joka hänen rakkaitaan suojasi.
+
+Tuota pikaa sama pitkäveteinen luikkuu kuului uudelleen, ja se oli
+lähempänä, selvempää ja vavahtelevaa. Taavi oli ennenkin kuullut
+susia, sekä Labradorissa että Lännessä. Ellei hän olisi varmaan
+tiennyt, ettei susia oltu tässä osassa maata nähty, ei kuultu, niin
+hän olisi voinut vaikka vannoa, että ääni oli susilauman ajoluikkuuta.
+Mutta sehän oli mahdotonta. Tuskin hän kuitenkaan oli tullut tähän
+päätökseen, ennenkuin ääni kuului uudelleen. Taavi muutti nyt mieltään,
+vaikka vastahakoisesti. Että ääni oli susilauman, se ei ollut vain
+mahdollista, se oli varmaa. Hänen mieltään harmitti se ajatus, että
+nämä ahnaat rosvot olivat maahan osanneet.
+
+Taavin tottuneet korvat tuota pikaa selvittivät, että sudet tulivat
+suoraan häntä kohti. Mutta samalla hän myös älysi, että niillä oli
+saalis ajettavanaan. Taavi halveksi susia, kuten idän metsäkansa
+yleiseenkin, ellei niitä ollut hyvin suurta laumaa; ja tämä lauma
+taas oli pieni, niin hän tuota pikaa päätti. Hän ei luullut, että ne
+uskaltaisivat käydä hänen kimppuunsa. Mutta siitä huolimatta hänen
+täytyi tunnustaa mahdolliseksi, että ne ehkä ankaran nälän pakosta
+unohtaisivat ihmispelkonsa. Hän ei kuitenkaan vähääkään epäillyt,
+ettei kirves siinä tapauksessa olisi aivan riittävä puolustusase.
+Mutta hänellä oli nyt kiivas kiire ennättää kotia. Häntä ei vähääkään
+haluttanut tulla pysäytetyksi ja tappeluun pakotetuksi. Hetkisen
+hän ajatteli, kiertäisikö metsän kautta, jättäen näille yöllisille
+rosvoille väljältä tilaa. Sitten hän muisti vialliset lumikenkänsä.
+Lumi oli metsässä sangen pehmeää ja siellä lumikenkä ehkä taas
+rikkoutuisi. Oliko hän sitten niin huono mies, että muutama susihurtta
+hänet pakottaisi tieltä väistymään? Lumikenkä ratkaisi asian. Hän
+puri hammasta, päästi irti kirveensä ja ponnisti eteenpäin. Susilauma
+oli nyt niin lähellä, että sen ulvontaan aivan hukkui yksi ainoa
+viiltävä »Isä!» huuto, joka muutoin olisi hänen korviinsa kantanut.
+Ulvonnalla oli nyt lisäksi uusi sävy, jonka Taavin korva selitti siten,
+että saalis nyt oli näkyvissä. Sitten meteli äkkiä taukosi, jotakuta
+kärsimätöntä haukahdusta lukuun ottamatta.
+
+»Mikä lieneekin, jota ajavat, nyt se pääsi pakopaikkaan», sanoi Taavi
+itsekseen. »Ja tuohon vanhaan mökkiin!» hän sanoi, nähdessään pienen
+raivion edessään.
+
+Nähdessään susien huomion kokonaan kiintyneen hommaansa hän ääneti
+hiipi eteenpäin aivan metsän reunaan. Riippuvan hemlokkikuusen takaa
+kurkistaen hän näki mökin katon, puoleksi avoimen, lumen melkein umpeen
+tukkiman oven ja sudet ympäri kuljeskellen ja haistellen, pysyen siitä
+kuitenkin muutaman askelen päässä.
+
+»Pelkäävät ansaa!» hän naurahtaen ajatteli ja sadatteli huonoa onneaan,
+kun hänellä ei ollut rihlaa matkassaan.
+
+»Pari tuommoista paksua harmaata nahkaa!» hän ajatteli — »tulisipa
+niistä pienokaiselle kelpo turkki!»
+
+Niitä oli kuusi sutta ja ne olivat suuria — enemmän kuin tarpeeksi
+yhdelle miehelle, jolla oli vain kirves aseena. Taavi oli hyvillään,
+että niillä oli jotakin, joka esti niitä häntä huomaamasta. Hän katseli
+niitä vähän aikaa ja päätti sitten kiertää raivion toista puolta,
+etteivät ne häntä huomaisi.
+
+Hän peräytyi takaisinpäin hiljaa kuin ilves. Missä metsän katto oli
+taaja, siellä lumi oli pehmeää, hankiaista ei pinnalla ensinkään;
+tieaukealla hänen askeleensa olivat narskuneet, mutta täällä lumi ei
+päästänyt mitään ääntä hänen astuessaan, pehmeästi vain huokaili.
+
+Taavi oli astunut useita askelia taapäin, kun hänen mieleensä välähti
+ajatus, joka sai hänet pysähtymään. _Miksi_ sudet niin pelkäsivät mennä
+mökkiin, kun saalis varmaankin oli sisällä? Ansan pelko ei itsessään
+riittänyt selittämään niiden varovaisuutta. Ajatus herätti hänessä
+tuskallista levottomuutta. Paras kääntyä takaisin ja katsoa uudelleen!
+Sitten hänen kärsimättömyytensä taas sai vallan. Mari ja pienokainen
+häntä kotona odottelivat ja tähystelivät. Hän peräytyi taas askelen
+tai pari. Mitä joutavaa hän kulutti aikaansa susisakin vuoksi, joka
+oli ajanut ketun tuohon vanhaan mökkiin? Taavi oli varma siitä, että
+se oli kettu. Mutta ei! Hän ei voinut päästä siitä vakuutuksesta —
+vaikka olisi kuinka halunnut — että jos pakolainen oli kettu, taikka
+mikä muu Koillisen metsäeläin tahansa, niin kuudessa sekunnissa kuusi
+nälkäistä sutta olisi voittanut epäilyksensä ja lähtenyt sen perään.
+Entäpä jos se oli joku nälkiintynyt intiaani, joka palasi kyläkuntaan
+huonosti menestyneeltä eräretkeltä! Oli kuka oli, pyssyä hänellä ei
+ollut, muutoin olisi jo aikoja sitten kuulunut ammuntaa. Taavi älysi,
+että hänen täytyi lähteä asiaa peräämään. Mutta tämä uusi viivytys
+suututti häntä. Kiroten susia ja intiaania, joka ei sen paremmin
+osannut itsestään huolta pitää, Taavi hiipi takaisin lymypaikkaansa
+hemlokinoksan taa ja kurkisti vielä kerran, ei enää uteliaana, vaan
+harmistuneena. Sudet istuivat nyt takajaloillaan mökin ovella. Niiden
+omituinen käytös sai hänet vakuutetuksi siitä, että sisällä oli
+ihminen. Jaa-a, siitä ei päässyt mihinkään, tässä täytyi tapella. Hän
+vain toivoi, että se vietävä, joka siellä sisällä oli, myös kykenisi
+jotakin puolestaan tekemään. Taavi hiljaa päästeli mytyn selästään ja
+heitti pois paksun takkinsa, voidakseen heiluttaa kättään vapaammin.
+Juuri tällä hetkellä lauman johtaja päätti ryömiä majaan.
+
+Kun susi pisti päänsä matalaan oveen, tarttui Taavi kirveeseensä,
+työnsi syrjään hemlokin oksan ja syöksyi vaieten raiviolle. Hän ei
+huolinut huutaa, koska hän halusi, jos suinkin, yllättää vihollisensa.
+Matkaa ei ollut kuin parikymmentä askelta. Niin kiihkeästi sudet
+pitivät silmällä johtajansa liikkeitä, että Taavi melkein saattoi
+yllättää ne, ennenkuin ne kuulivat hänen tulevan. Silloin ne
+vilkaisivat taakseen. Kolme kavahti takaperin, miehen suurta, uhkaavaa
+haahmoa pelästyen. Mutta kaksi hyppäsi hänen kurkkuaan kohti haukkovin
+leuoin. Ensimäistä kirves sattui rintaan iskun koko voimalla ja se
+putosi maahan hervotonna. Toinen sai väistetyksi lyhyen iskun ja
+peräytyi varovaisesti takaisin. Sitten kuuluivat mökin pimeydestä ne
+kauhun mielettömyyden huudot.
+
+Taavin sydän yhdeksi sykäykseksi seisahtui. Hän tunsi äänen!
+
+Iso susi parhaillaan peräytyi ulos. Se kääntyi ja kiepahti ympäri kuin
+löysätty jousi, nähdessään Taavin korkean haahmon päällään. Mutta se
+ei ennättänyt ajoissa. Kirves putosi, leikaten sen reidet poikki, se
+oikaisi itsensä ja suonenvedontapaisesti loksutti vankkoja leukojaan.
+Taavi huomasi, ettei sen leuoissa ollut verta, ja samalla hänen oma
+verensä palasi sydämeen. Hän oli ennättänyt ajoissa. Mökissä huudot
+tukehtuivat säälittäviin nyyhkytyksiin.
+
+Taavin mieleen välähtivät näyt siitä kauhun tuskasta, jota Lidey
+oli kärsinyt näiden luikkuitten ensin tavattua hänen korvansa.
+Hänen sydämentuskansa muuttui vimmatuksi koston raivoksi. Karkeasti
+huutaen kääntyessään muitten sutten kimppuun hän tunsi kaulallaan
+kuuman hengityksen ja irvistävät hampaat tavoittivat vimmatusti hänen
+kurkkuaan, päästen tuuman päähän siitä. Hyökkääjä sai siksi ajoissa
+takaisin ponnahdetuksi, että vältti kirveen surmaniskun, mutta samalla
+kolme muuta hyppäsi sijaan. Yksi sai viiston sivalluksen, joka
+karkoitti sen äristen. Mutta kaksi muuta oli jo niin lähellä, ettei
+Taavi joutunut uudelleen sivaltamaan. Vaistomaisesti hän kirvesvarren
+päällä sysäsi lyhyen taka-iskun, joka sattui erään hyökkääjän mahaan.
+Vatsanväänteissä ja pelästyneenä tästä odottamattomasta tappelun
+mallista peto selkänsä koukistaen kiljaisi hätäisesti ja juoksi pois
+häntä koipien välissä. Samalla Taavi, kirveensä pudottaen, sai toista
+petoa tukevasti kurkusta kiinni. Kouristava käsi oli sentapainen
+ase, jota vastaan peto ei ollut koskaan oppinut varaansa pitämään,
+ja se joutui paikalla alakynteen. Raivosta ja voimanponnistuksesta
+ärjäisten Taavi sulki hellittämättömän kouransa, jännitti itsensä ja
+nosti raskaan pedon maasta. Kiepauttaen sitä ilmassa päänsä ympäri
+hän heitti sen menemään. Eläin lensi kautta ilman koivet harallaan
+ja ympäri kiepahtaen, ja putosi sitten selälleen parin sylen päähän.
+Maahan pudottuaan se oli menettänyt tappelun halun. Ennenkuin Taavi
+sen kirveellään tavoitti, se oli päässyt jaloilleen ja kauhistuneena
+kiirehti kahden eloonjääneen kumppaninsa perään.
+
+Huohottaen raskaasti voimanponnistuksistaan ja rinnassaan yhä vielä
+raivoavasta mielenliikutuksen myrskystä Taavi kääntyi mökin ovea kohti
+ja huudahti —
+
+»Lidey! Lidey! Oletko siellä?»
+
+»Isä! Oi isä _rakas!_ Minä luulin, ettet sinä tulisikaan!» huudahti
+hento värisevä ääni. Ja lapsi hiipi ulos kuutamoon.
+
+»Voi isä!» hän nyyhkytti, painaen silmänsä isän kaulaan kiinni, tämän
+puristaessa häntä rintaansa vastaan, »ne aikoivat syödä minut, ja minä
+ajattelin, ettet sinä tulisi ollenkaan!»
+
+
+IV.
+
+Mytty selässään ja Lidey käsivarrellaan Taavi astui kotia kohti,
+väsymystään muistamatta. Hänen ensi huolensa vaimoonsa nähden jonkun
+verran keventyi, kun hän kuuli hänen jääneen nukkumaan Lideyn
+lähtiessä; sillä hän muisti, että raskas uni aina merkitsi kohtauksen
+päättymistä. Sitä hän vain toivoi, että unta kestäisi, kunnes he kotia
+ennättäisivät, sillä hänen sydäntänsä kouristi, kun hän ajatteli
+vaimonsa kauhistusta, jos tämä heräisi ja huomaisi Lideyn kadonneeksi.
+Kun he tulivat ulos raivion reunalle ja näkivät, että mökissä kaikki
+oli rauhallista, niin Taavi sanoi —
+
+»Emme tänä iltana kerro mitään äidille susista, tyttöseni, eikö niin?
+Hän siitä kiihtyisi niin kovin, eikä kestäisi sitä nyt, kun on niin
+sairas. Emme puhu siitä mitään, ennenkuin huomenna!»
+
+»Niin!» kuiskasi Lidey, »hän pelästyisi kauheasti!»
+
+He olivat päässeet kotirinteen puoliväliin, kun tuvasta kuului
+säikähtynyt huuto »Lidey! Lidey!» Ovi ponnahti auki, lampunvaloa valui
+ulos, suotta yrittäen kuutamon kanssa kilpailla, ja rouva Patton tuli
+näkyviin. Hänen kasvonsa olivat pelosta valkeat. Kun hän näki Taavin
+ja pienokaisen itseään kohden rientävän, pusersi hän molemmat kätensä
+sydäntään vastaan huojennuksen tunteen ylenpalttisuudessa, ja vaipui
+ovensuuhun tuolille.
+
+Taavi sievällä väännällyksellä potkaisi lumikengät jalastaan, astui
+sisään, veti oven kiinni ja naurahtaen ja suudellen laski Lideyn äidin
+syliin.
+
+»Hän juuri juoksi alas minua vastaan!» selitti Taavi totuuden
+mukaisesti, samalla peitellenkin.
+
+»Voi, lapsi rakas, kuinka sinä minua säikäytit!» huudahti vaimo, sekä
+itkien että nauraen. »Minä heräsin, Taavi, ja huomasin hänen kadonneen;
+ja puolipökerryksissä ollen en voinut sitä käsittää!»
+
+Vaimo tarttui miehensä käteen ja tämä katsoi hellästi häntä kasvoihin.
+
+»Vaimoparka!» hän hiljaa sanoi, »onko vaivasi taas palannut? Niin sanoi
+Lidey. Tuntuuko nyt helpommalta?»
+
+»Minä olen aivan terve nyt, Taavi, kun te olette palanneet», hän
+vastasi, puristaen kovasti hänen kättään. »Mutta Taavi, miten ihmeellä
+olet tahrannut housusi noin vereen?»
+
+»Kah», sanoi hänen miehensä kevyesti, »ei se ole mitään. Kyllähän
+sitten kerron. Nyt minun on nälkä. Syökäämme nyt sukkelaan illallista
+ja antaapa ukko Santta Klaun sitten tulla. Huomenna me kolme
+vietämmekin semmoisen joulun, ettei paremmasta väliä.»
+
+
+
+
+PUNA-MCWHAN KESYTYS.
+
+
+I.
+
+Raskasta oli keli Ylä-Ottanoonsiin reitillä. Kyliltä oli tukkilaisten
+leiriin neljän päivän kova vedätysmatka ja kaksi tukkimiestä
+parhaillaan päätteli kolmannen päivän taivalta. Edellimäisen kuorman
+edellä rämpi kookas Puna-McWha, leveä leuka tiukkana ja pienet harmaat
+silmät uupumuksesta kiukutellen, etsi ja avasi tietä puhki paksun
+lumen. Puna-McWhan suuri suku oikeastaan oli niin mustaveristä, että
+heitä sanottiin »Mustiksi McWhoiksi», mutta tämä oli tulipunaisine
+hiuksineen ja isoine punakkoine kasvoineen ainoa poikkeus, ja tämä
+hänen ulkonaisen ihmisensä erikoisuus se näytti ainiaksi hapattaneen
+hänen mielensä. Mutta hyvä tukkimies hän oli ja hyvä ajomies, ja
+luottavaisina kuin koirat seurasivat parihevoset hänen kintereillään.
+Toista kuormaa ajoi pitkä, laihaleukainen, yks'silmäinen tukkimies,
+nimeltään Jim Johnson, jota kaikki siitä huolimatta sanoivat
+»Walleyksi». Hänen sokea silmänsä kun oli omituisen valkoinen,
+melkein kuin maitoposliini, oli häntä ruvettu sanomaan »Wall-eyeksi»
+(valkosilmäksi); mutta koska hän oli yleiseen suosittu mies ja hänellä
+tästä erikoisesta asiasta oli sangen jyrkkä mielipide, oli liikanimi
+lievennetty Walleyksi.
+
+He vedättivät kahteen mieheen ruokavaroja Conroyn leiriin Vähälle
+Ottanoonsiin järvelle. Ääneti, lukuunottamatta valjaitten natinaa ja
+kalahtelua sekä poljetun lumen pehmeää »tuhutt, tuhuttia», ponnisteli
+pieni retkikunta äänettömässä yksinäisyydessä. Puiden — lehdettömien
+koivujen ja hajallisten, tummanviheriäin kuusien — välitse valui
+hämärtävän talvi-iltapäivän autiota, kellervänviolettia valoa. Valon
+sammuttua metsän kujanteissa aavemaiseksi harmajaksi molemmat valjaikot
+selviytyivät eräästä tien mutkasta ja alkoivat laskea alas jyrkkää
+rinnettä, joka johti Joe Goddingin yksinäiselle mökille Palaneen joen
+niityille. Nyt tuli mökin tumma ulkoreuna näkyviin avoimen raivion
+kalpeutta vastaan.
+
+Mutta ikkunassa ei ollutkaan valoa. Eikä hengähtänyt puusavun kodikas
+kitkeryys tervetuloa purevassa pakkasessa. Mökki näytti oudostuttavan
+hylätyltä.
+
+»Noh noh!» hoputti McWha terävään ja vilkaisi taakseen Johnsoniin,
+kiukkuinen aavistus silmissään. Valjaikot pysähtyivät, kaikkia
+kulkusiaan ravistellen.
+
+Äkillisestä äänettömyydestä kuului sitten lapsen heikkoa ääntä,
+epätoivoista itkua.
+
+»Täällä on asiat hullusti!» murahti McWha, jolta lämpöisen illallisen
+toiveet äkkiä raukesivat.
+
+Hänen puhuessaan Walley Johnson juoksi sivu ja loikki mäkeä alas kuin
+hirvi pitkin honteloin askelin.
+
+Puna-McWha tuli perässä kuormain keralla kiirettä pitämättä. Hän
+kammoksui kaikkea tunteellisuutta. Ja hänen teki mielensä pitää itseään
+loukattuna.
+
+Itku oli lakannut hänen saapuessaan tuvan ovelle. Sisällä hän
+tapasi Walley Johnsonin polvillaan lieden edessä, kiireellä tulta
+sytyttämässä. Hänen nuttuunsa käärittynä ja hänen käsivarrestaan
+kiinni pitäen, ikäänkuin peläten hänen jättävän, seisoi pienoinen
+pellavatukkainen lapsi, ehkä viiden vuoden ikäinen. Mökki oli kylmä,
+melkein yhtä kylmä kuin ulkona paukkuva pakkanenkin. Keskellä lattiaa
+venyi kangistuneena Joe Goddingin pitkä ja hoikka ruumis, päällään
+sikin sokin kasattuja vuodevaatteita, joilla pienokainen oli koettanut
+sitä lämmittää ja eloon herättää.
+
+Puna-McWha tuijotti hetken ääneti, kumartui sitten, tutki kuolleen
+kasvoja ja tunnusteli hänen rintaansa.
+
+»Kuollut kuin silli!» hän mutisi.
+
+»Niin on! se vanha nälkäkurki!» vastasi Johnson, hommastaan katsomatta.
+
+»Sydän?» kysäisi McWha lyhyeen.
+
+Johnson ei vastannut, ennenkuin liekki oli tarttunut sytykkeihin ja
+herttaisella humulla noussut avoimesta liedestä hormiin.
+
+»En tiedä siitä mitään», hän sanoi. »Mutta hän on ollut kuolleena jo
+jos kuinka kauan! Ja tuli sammunut! Ja lapsi puolikuolleena vilusta!
+Hänenkin kaltaisensa sairas mies, kun piti lasta täällä yksinään
+luonaan tuolla tavalla!»
+
+Ja hän loi vainajaan jyrkästi moittivan katseen.
+
+»Ei siitä ollut koskaan paljon mihinkään koko Joe Goddingista!» mutisi
+McWha, alati moittivana.
+
+Tukkimiesten pohtiessa tilannetta lapsi, hienopiirteinen sinisilmäinen
+tyttö, katseli heitä heleän hiuskuontalonsa alta, vuoroin toista ja
+toista. Walley Johnson se oli vihdoin kuullut hänen kauan kestäneet
+valituksensa, puristanut hänet rintaansa vasten, kietonut hänen
+ympärilleen vaatetta, säälitellyt häntä, karkoittanut pois kauhut.
+Mutta tyttö ei mielellään katsonut häneen, vaikka hänen näivettyneet,
+kalvakat kasvonsa olivat voimakkaat ja ystävälliset.
+
+Ihmiset halusta haastelevat kaikenlaisia yleisyyksiä lasten
+välittömästä havaintokyvystä. Todellisuudessa eivät lapset kuitenkaan
+ole vanhempia ihmisiä paremmat pintapuolisen ja väärän arvostelun
+puolesta. Lapsi katseli suojelijansa sokeaa silmää, kääntyi sitten
+pois ja kulki sivuittain McWhan luo, ojentaen miellytellen toista
+kättään. McWha väänsi happamesti suutaan. Ei ollut näkevinäänkään
+pienoista kättä, vaan sukkelaan vältti sen. Kumartuen kuolleen yli hän
+nosti hänet maasta, oikoi hänet kunnolla vuoteeseensa ja verhosi hänet
+kokonaan peitoilla, niin ettei häntä näkynyt.
+
+»Suotta sinun on olla lapselle noin tyly, kun se pyrkii ystäväksesi!»
+nuhteli Walley, pienokaisen kääntyessä takaisin hänen puoleensa,
+hämmästynyt ilme kyyneltyneissä sinisilmissään.
+
+»Ne ovat kaikki samanlaisia, olipa niillä ikää kuusi, kuusitoista tai
+kuusikymmentäkuusi vuotta!» huomautti McWha ivallisesti, astuen ovea
+kohti. »Minä en niitä kaipaa! Pidä sinä hänestä huoli! Minä hoidan
+hevoset.»
+
+»Älkää puhuko niin kovaan», pyysi pienokainen. »Herätätte isän.
+Isäparka on kipeä!»
+
+»Voi sinua raukkaa!» mutisi Johnson, painaen hänet suurta rintaansa
+vastaan, säälin pistos sydämessään. »Ei, emme me herätä isää. Kerro
+nyt, mikä sinun nimesi on?»
+
+»Isä sanoi minua Ruusa-Liljaksi!» vastasi lapsi, leikkien Johnsonin
+liivinnapilla. »Tuleeko hänen nyt lämmin? Hän oli niin kylmä eikä
+puhunut mitään Ruusa-Liljalle.»
+
+»Vai Ruusa-Lilja!» toisteli Johnson. »Annetaan isän olla rauhassa, hän
+on niin sairas! Tehdään me yhdessä illallista.»
+
+Tupa oli nyt lämminnyt, ja varpaillaan Johnson ja Ruusa-Lilja
+kulkivat hommissaan, kattoivat pöydän, keittivät teen ja käristivät
+silavan. Kun Puna-McWha tuli navetasta ja tömisteli lunta jaloistaan,
+sanoi Ruusa-Lilja »Hsh!», laski sormen suulleen ja loi tarkoittavan
+silmäyksen vuoteessa olevaan liikkumattomaan isäänsä.
+
+»Meidän pitää antaa hänen maata, sanoo Ruusa-Lilja», ilmoitti Johnson
+juhlallisuudella, joka koski McWhankin myötätunnottomaan tajuntaan ja
+sai hänet murahtamaan, että kyllä hän tietää.
+
+Kun illallinen oli valmis, viivytteli Ruusa-Lilja minuutin tai
+pari hänen luonaan, ennenkuin veti tuolinsa pöydän luo. Tyttö
+silminnähtävästi aikoi suoda hänelle sen suosion, että istuisi hänen
+viereensä ja antaisi hänen leikata lihan. Mutta huomatessaan, ettei
+McWha katsahtanutkaan häneen, hän huoahti syvään ja istahti Johnsonin
+viereen. Aterian jälkeen, kun vielä astiatkin oli pesty, hän salli
+Johnsonin suoria itsensä nukkumaan pieneen vuoteeseensa, joka oli
+uunin vieressä. Hän halusi suudella isäänsä kuten tavallisesti, ennen
+maatamenoaan; mutta kun Johnson intti, että isä siitä heräisi ja että
+se oli hänelle paha, niin tyttönen kyynelsilmin myöntyi; ja he kuulivat
+hänen nyyhkyttävän, kunnes nukkui.
+
+Lähes tuntikauden molemmat miehet vaieten tupakoivat, höyryävät jalat
+liedellä, selkä pitkään vainajaan päin, joka liikkumatonna makasi
+vuoteessaan. Viimein Johnson nousi ylös ja ravisteli itseään.
+
+»Niin no», hän hitaasti päätteli, »meidän täytynee tehdä Joe-raukan
+puolesta mitä voimme.»
+
+»Onkos hän jättänyt meille valitsemisen varaa!» ärähti McWha.
+
+»Emme kai voi jättää häntä tänne huoneeseen», jatkoi Johnson epäröiden.
+
+»Emmepä tietenkään!» vastasi McWha. »Jäisi tänne aina kummittelemaan,
+eikä antaisi meillekään rauhaa. Annamme hänelle tukkimiehen korjuun,
+kunnes päällikkö voi lähettää viemään ruumiin kylään, jotta pappi saa
+sen maahan siunata.»
+
+He siis käärivät Joe Godding-rukan öljyvaatteeseen, joka oli kuorman
+peittona, ja hautasivat hänet syvälle lumeen mökin taa suuren jalavan
+alle, kasaten hänen päälleen sitten ison pinon halkoja, etteivät ketut
+eivätkä villikissat pääsisi hänen yksinäistä untaan häiritsemään, ja
+pystyttäen viimein pinon päälle jonkinmoisen ristin sen merkitystä
+ilmaisemaan. Kevyemmällä mielellä he sitten palasivat takaisin tupaan
+valkean ääreen, joka näytti palavan rattoisammin nyt, kun oli päässyt
+entisen isännän kolkosta läsnäolosta.
+
+»Entä mikäs tyttöparalle neuvoksi — Ruusa-Liljalle?» alkoi Johnson.
+
+Puna-McWha otti piipun suustaan ja sylkäisi täsmälleen hella-arinan
+rakoon merkiksi siitä, ettei hänellä ollut mitään mielipidettä tästä
+tärkeästä asiasta.
+
+»Kylällä on puhuttu, ettei Joe Goddingilla ole maailmassa ainoatakaan
+omaista, paitsi tämä lapsi», jatkoi Johnson.
+
+McWha nyökkäsi välinpitämättömästi päätään.
+
+»Niin no», jatkoi Johnson, »mitäs muuta me voimme tehdä, kuin viedä
+hänet nyt leiriin. Ehkä päällikkö sitten lähettää hänet takaisin
+kylään, kun ruumiskin viedään. Taikka ehkä hän antaa poikain pitää
+hänet leiriä ilostuttamassa, kun alkaa ikävältä tuntua. Minä arvelen,
+että kun pojat saavat nähdä hänen suloiset kasvonsa, niin he mielellään
+vaikka joka mies rupeavat hänen holhoojikseen.»
+
+McWha sylkäisi jälleen täsmälleen arinan rakoon.
+
+»Minä kyllä en tykkää siitä, että leirissä pidetään pieniä, mutta tee
+kuin tahdot Walley Johnson» hän nurkuen vastasi. »Mutta se olkoon
+nyt kerta kaikkiaan sanottu, etten minä ole enkä rupea kenenkään
+holhoojaksi, jolla on hameet päällään! Mutta minä ajattelen tuota
+vanhaa lehmää, ja kanoja, joita näkyä olevan navetassa orrella.»
+
+»Ne ovat kaikki Ruusa-Liljan, ja seuraavat hänen kanssaan huomenna
+leiriin», vastasi Johnson päättävästi. »Kerromme tyttörievulle, että
+hänen isänsä vietiin yöllä pois, kun hän oli niin kipeä, eikä voinut
+puhua kenenkään kanssa, ja että me olimme luvanneet pitää hänestä
+huolta, kunnes isä palaa takaisin! Ja niin se kyllä onkin», hän lisäsi,
+äänessä äkkinäinen hellyyden ja säälin liikutus.
+
+McWha ivallisesti naurahti tätä mielenliikutuksen oiretta. Kopauttaen
+sitten piippunsa tyhjäksi hän alkoi täyttää liettä yöksi ja levitti
+peitteensä sen viereen permannolle.
+
+»Jos tahdotte tehdä leiristä lastentarhan», hän murahti, »niin miks'ei
+minun puolestani!»
+
+
+II.
+
+Conroyn leiri joutui heti ensi näkemällä Ruusa-Liljan vallan alle,
+antautuen ilman ehtoja hänen kyyneltyneiden sinisilmiensä ja pienen
+murheellisen punasuukkonsa ensi vaatimuksella. Leirin päällikkö Taavi
+Logan sattui tietämään, kuinka ypöyksinäiseksi lapsi oli jäänyt isänsä
+kuoltua, ja hän heti ensimäisenä esitti, että leiri ottaisi hänet
+omakseen. Ja täydelleen vahvistaen sen otaksuman, jonka Walley Johnson
+oli niin luottavasti julki lausunut vainajan mökissä, kannatti kokki
+Jimmy Brackett, jonka osalle pakostakin lankesi päähuoli tästä perheen
+lisäyksestä, innokkaasti päällikön ehdotusta.
+
+»Me tahdomme joka mies olla hänen holhoojinaan!» hän sanoi
+määräämisvallalla, joka hänen virkaansa kuului, hän kun oli päällikön
+jälkeen leirin suurivaltaisin mies. Joka mies kannatti ehdotusta
+suurella äänellä, Puna-McWhata lukuun ottamatta; hän istui syrjässä ja
+irvisti, eikä hänestä muuta odotettukaan.
+
+Ruusa-Lilja oli leirissä kuin kotonaan heti alun pitäen. Jonkun
+päivän hän kaipasi isäänsä, milloin vain hetkenkään sai olla omissa
+ajatuksissaan; mutta Jimmy Brackett oli aina valmiina askarruttamassa
+hänen mieltään mitä ihmeellisimmillä saduilla sillä ajalla kuin
+muut miehet olivat tukkeja hakkaamassa ja vedättämässä. Mutta kauan
+suremastakin lakattuaan tyttö öisin silloin tällöin itki tovin isänsä
+hyvänyön-suudelmaa muistellessaan. Onneksi lapsen suru on muistoa
+lyhyempi; ja Ruusa-Lilja oppi pian toistamaan lauseensa: »Isä-raukan
+täytyi lähteä kauas, kauas pois» ilman sitä huulen värähdystä ja
+silmäin surua, joka oli niin kipeästi koskenut isojen tukkimiesten
+sydämeen, kotokutoisen paidan alle.
+
+Conroyn leiri oli avara pitkulainen hirsirakennus, iso liesi keskellä
+lattiaa. Makuulaverit olivat yhdellä seinällä kahdessa rivissä,
+toisella seinällä oli lankuista kyhätty pöytä, karkeatekoinen, mutta
+jykevä. Toiseen päähän oli oven viereen rakennettu keittiö, joka
+tosin oli tavaroita täynnään, mutta siisti ja hyvin järjestetty,
+loistavien peltiastiain kirkastama. Päähuoneen sisäpäästä oli toisesta
+nurkasta laudoilla erotettu vähäinen makuukomero, tuskin astiakaappia
+suurempi. Se oli päällikön yksityinen huone. Siinä oli kaksi kapeaa
+vuodetta — toinen päällikköä itseään varten, joka näytti ihan liian
+isolta siihen mahtuakseen; ja toinen ainoata vierasta varten, jota
+leiri saattoi syyllä odottaa, uutteraa lähetyspappia varten, jonka
+tapana oli lumikengillään kerran tai pari talvessa käydä tukkimiesten
+etäällä toisistaan olevilla leireillä. Päällikkö paikalla määräsi tämän
+vierasvuoteen Ruusa-Liljalle, mutta sillä nimenomaisella ehdolla,
+että Johnsonin piti olla lapsenhoitajana ja pitää huolta pienokaisen
+makuulle suorimisesta.
+
+Tuskin oli Ruusa-Lilja ollut leirissä viikon päivät, kun McWhan
+töykeys häntä kohtaan alkoi harmittaa päällikköäkin, ja päällikkö
+oli oikeamielinen mies. Tietysti yleiseen myönnettiin, ettei mikään,
+ei laki eikä tapa, velvoittanut McWhata lapsesta välittämään, ja
+vielä vähemmän hääräilemään hänen tähtensä muitten mukana. Mutta
+Jimmy Brackett lausui julki yleisen mielipiteen, kun hän, McWhan nenä
+lautasessa ahnaasti appaessa papuruokaansa, happamesti katsahti tämän
+pahaa-aavistamattomaan päälakeen ja kiukkuisesti sanoi:
+
+»Kun se vain _tekisi_ jotakin, jotta saisimme kurituksella opettaa
+hänelle säädyllisyyttä!»
+
+Asiaa ei kuitenkaan voinut millään tavalla auttaa, sillä Puna-McWhalla
+oli täysi oikeus olla niinkuin tahtoi.
+
+Ruusa-Lilja ei vielä ollut, kuten mainitsimme, viidenkään vuoden
+vanha; mutta eräät sukupuolen tunnuspiirteistä olivat hänessä jo
+hyvin kehittyneet. Sen jumaloimisen, jonka muu leiri kantoi hänen
+pikkuisten jalkainsa juureen, hän otti vastaan kylläkin armollisesti,
+— kuten luonnollisen asian. Se kaikki oli hänelle tulevaa. Mutta sitä
+paitsi hän tahtoi, että tuo iso, ruma, punapäinen mieskin, jolla oli
+niin tylyt harmaat silmät ja kova ääni, olisi hänelle hyvä. Tyttönen
+tahtoi, että McWha nostaisi hänet ylös ja istuttaisi häntä polvillaan
+ja vuolisi ihmeellisiä puisia koiria ja nukkia ja veneitä ja laatikoita
+linkkuveitsellään, samoin kuin Walley Johnson ja muut. Walleyta hän
+tuskin viitsi alentua mielistelemäänkään, niin varma hän oli siitä,
+että tämä oli hänen oikkujensa ehdoton orja; ja lisäksi, kuten on
+valitettavasti tunnustettava, niin vähän hän sydämessään saattoi
+suostua hänen kaihisilmäänsä. Tyttönen vain suostui käyttämään hänen
+palveluksiaan, melkein kuin hän olisi ollut avulias ja hemmotteleva,
+vaikka mielenkiinnoton isoäiti. Kaikille muille leirin jäsenille
+—päällikköä lukuun ottamatta, jota hän hieman vierasti — hän jakoi
+lapsenrakkauttaan puolueettomasti ja huolettomasti. Mutta Puna-McWhan
+mielisuosiota hän kaipasi.
+
+Kun illallinen oli syöty ja piiput täytetty ja sytytetty, niin joku
+tavallisesti alkoi laulun — jonkun noista päättömistä yksitoikkoisista
+ballaadeista, jotka kuuluvat tukkilaisleirien omituisuuksiin.
+
+Näitä lauluja lauletaan, miten reheviä lienevätkin sanat ja tapaukset,
+aina valittavalla mollinuotilla, joka tuntuu hyvin kummalta
+laulajain jykevän miehuuden rinnalla. Toiset ovat ylenpalttisen
+hempeämielisiä tai uskonnollisia, toisista löyhkää rivous moinen, että
+saavat paatuneenkin punastumaan. Kumpikin laatu on leireissä yhtä
+suuressa suosiossa, ja kummankin naivisuus on aivan hämmästyttävä.
+Yksinkertaiset tukkimiehet eivät vähääkään häpeä pahimpiakaan. He eivät
+näy vähääkään huomaavan niiden ylöttömyyttä. Siitä huolimatta tapahtui,
+vaikk'ei kukaan sanallakaan kehoittanut, että heti Ruusa-Liljan leiriin
+tultua kaikki rivot laulut katosivat tukkimiesten illanvietoista,
+ikäänkuin olisivat ne aivan unohtuneet.
+
+Laulettaessa, tupakoitaessa ja velttoa leikkiä laskettaessa Ruusa-Lilja
+hiiviskeli toiselta isolta tukkimieheltä toiselle, pienenä ja
+huomaamattomana molempien öljylamppujen savun samentamassa valossa.
+Mies toisensa jälkeen nosti hänet polvelleen, laski piipun luotaan,
+kietaisi hänen silkkimäisiä keltaisia kutrejaan suurien tylppien
+sormiensa ympäri ja kuiskaili metsäläissatuja tai lasten hölynpölyä
+hänen ruusunpunertavaan pikku korvaansa. Tyttö kuunteli totisena
+minuutin tai pari, sitten väänsi itsensä alas lattialle ja lähti
+jonkun toisen ihailijan luo. Mutta ennen pitkää hän joutui seisomaan
+sen penkin ääreen, jolla Puna-McWha istui, toinen polvi tavallisesti
+korkealle nostettuna toisen yli ja leveä selkä vuoteen kulmaa vastaan
+nojaten. Jonkun minuutin lapsi seisoi siinä lannistumattomassa
+luottamuksessa, hymyillen ja odottaen, että hänet huomattaisiin.
+Sitten hän tuli lähemmä, sanankaan lähtemättä hänen muutoin kylläkin
+sukkelalta pikku kieleltään, nojautui McWhan polvea vastaan ja
+mairitellen katsoi häntä kasvoihin. Jos McWha sattui laulamaan,
+sillä hän oli siihen taitoon paremmanpuolinen, niin hän näytti niin
+kokonaan kiintyneen tähän hommaansa, että Ruusa-Lilja, kasvoissaan
+loukkaantuneen kummastuksen ilme, lopulta hiipi pois jonkun ihailijansa
+lohdutettavaksi. Mutta ellei McWha ollut laulun hommissa, niin hänen
+pian kävi mahdottomaksi olla tyttöä huomaamatta. Silloin hän äkkiä
+katsoi tyttöseen vihaisilla silmillään, rypisti tuuheita kulmakarvojaan
+ja kysyi töykeästi: »No mitä se Keltapää nyt tahtoo?»
+
+Lapsi kiireesti pakeni tätä kovaa ääntä ja vihaista silmää, pakeni
+kerrassaan huoneen toiseen päähän, ja joskus suuri kyynel etsi
+tietään pitkin toista tai toista poskea. Moisen kokemuksen jälkeen
+hän tavallisesti lähti Jimmy Brackettin luo, joka lohdutti häntä
+joillakin sormiin takertuvilla makeisilla ja koetti tuhota McWhan
+murhaavilla katseillaan. McWha tavallisesti vastasi virnistyksellä,
+ikäänkuin ylpeänä siitä, että oli niin helposti ajanut käpälämäkeen
+pikku vastustajansa. Hän oli huomannut, että nimi »Keltapää» oli
+pettämätön puolustus-ase, Ruusa-Lilja kun piti sanaa hävyttömyytenä.
+Hänen nurjaa luontoaan näytti jopa huvittavan nolata Ruusa-Lilja sillä
+nimityksellä, josta tämä kaikkein vähimmän piti. Sitä paitsi se samalla
+oli sivuletkaus muille siitä, että he kohtelivat tyttöä niin »imelästi».
+
+Mutta vaikka McWhan tylyys hetkeksi nolasikin Ruusa-Liljan, niin näytti
+tyttönen seuraavalla kerralla jo unohtaneen sen. Illan toisensa jälkeen
+hän hiipi miehen polven luo, kosiskellen tämän huomiota; ja illan
+toisensa jälkeen hänen täytyi masentuneella mielellä peräytyä. Mutta
+kerran oli McWhan vuoro tulla nolatuksi. Tyttönen oli saanut palkakseen
+tavanmukaisen tylyn kysymyksen:
+
+»No mitä se Keltapää nyt tahtoo?»
+
+Mutta tällä kertaa tyttö piti paikkansa, vaikka värisevin huulin.
+
+»Keltapää ei ole minun nimeni», hän selitti lapsellisen kohteliaasti,
+»vaan Ruusa-Lilja; ja minä ajattelin, että te _ehkä_ tahdoitte ottaa
+minut polvellenne istumaan yhdeksi lyhyeksi pikku minuutiksi vain.»
+
+Sangen ihmeissään McWha katseli ympärilleen, tyhmistyneesti irvistäen.
+Sitten hän kiukusta punastui, älytessään äkillisen hiljaisuuden
+vaatimuksen. Katsoen sitten julmistuneena odottavan Ruusa-Liljan pikku
+kasvoihin hän tiuskasi: »Tuskinpa vain!» ja nousi seisomaan, työntäen
+hänet tuimasti syrjään.
+
+»Piruko sitä riivaa?» mutisi Bird Pigeon Walley Johnsonille, sylkäisten
+harmistuneena lieden alustaan. »Se olisi lyönyt lasta, jos olisi
+uskaltanut, niin häijysti se siihen katsoi!»
+
+»Antaapahan koettaa!» vastasi Johnson hampaittensa välistä ja
+katseella, jolle hänen kaihisilmänsä antoi salaperäistä uhkausta.
+
+Mutta pian McWha taas istahti vanhalle paikalleen ja oli kuin ennenkin.
+Ruusa-Lilja karttoi häntä kaksi iltaa, mutta kolmantena vanha viehätys
+sai loukkaantumisesta vallan. McWha näki hänen tulevan ja havahtuen
+rupesi heti laulamaan kovan äänensä koko voimalla.
+
+Laulu oli hyvin tunnettu, eikä siinä ollut mitään, jota tytön olisi
+tarvinnut punastua; mutta siinä oli kovin viljalti kaikenlaista
+semmoista törkyä, joka näyttää erottumattomasti kuuluvan tukkilaisten
+elämään ja olevan kuin heidän toinen äidinkielensä. Jos joku muu kuin
+McWha olisi laulun aloittanut, niin ei siihen olisi kenelläkään ollut
+mitään virkkamista; mutta asiain tällä kannalla Walley Johnson paikalla
+nosti hälinän. Hänen yliherkän valppautensa kannalta nähden McWha
+lauloi tuota laulua »vain lapsen mieltä pahoittaakseen». Hänen päähänsä
+ei pälkähtänyt se ajatus, ettei lapsi luultavasti ymmärtänyt laulusta
+sanaakaan. Nousten seisomaan uunin takaa penkiltään hän ärjäisi
+savuisen huoneen poikki: »Heitä jo, Puna!»
+
+Laulu lakkasi. Jokainen katsoi Johnsoniin kysyvästi. Useita minuutteja
+vallitsi hiljaisuus, jota vain jalkain levoton liikuttelu häiritsi.
+Sitten McWha hitaasti nousi ylös, silmäkulmat pörhöllään ja vihaiset
+silmät kiiluen kuin neulan nenät. Ensin hän kääntyi Johnsonin puoleen.
+
+»Mitä p— se sinua liikuttaa, mitä minä laulan?» hän kysyi, aukoen ja
+sulkien suurta kouraansa.
+
+»Kyllä minä näytän, mitä», alkoi Johnson tuikealla äänellä. Mutta
+päällikkö puuttui nyt asiaan. Taavi Logan oli rauhan mies, mutta hän
+oli isäntä leirissään. Sitä paitsi hän oli oikeamielinen mies, ja
+Johnson oli riidan alkanut.
+
+»Tuki suus, Walley!» hän tiuskasi terävään kuin piiskalla sivaltaen.
+»Jos tässä leirissä täytyy riita aloittaa, niin teen minä sen itse,
+älkääkä te, pojat, sitä kukaan unohtako!»
+
+McWha vetosi häneen kiukkuisesti.
+
+»Sinä olet päällikkö, Taavi Logan, ja olkoon vain niin kuin sanot minun
+puolestani», hän sanoi. »Mutta kun sinä _olet_ päällikkö, niin minä
+kysyn sinulta, onko tämä tukkileiri, vai hartauskokous? Walley Johnson
+menköön helvettiin; mutta jos _sinä_ sanot, että me emme saa laulaa
+muuta kuin virsiä, niin olkoon virsiä minun puolestani — siksi kuin
+minä pääsen semmoiseen leiriin, jossa on miehiä eikä lapsenpiikoja.»
+
+»Tuo on kaikki oikein, Puna!» sanoi päällikkö. »Minä ymmärrän, että
+sinä suutuit, kun Walley niin pahasti sinut keskeytti! Hänellä ei
+ollut oikeutta keskeyttää sinua, eikä syytäkään. Tämä ei ole mikään
+hartauskokous. Pojilla on oikeus kirota niin paljon kuin haluttaa.
+Semmoinen leiri olisi näihin aikoihin luontoa vastaan, jossa pojat
+eivät saisi kirota, pian siinä jokin kohta repeisi. Eikä pojilta
+voi vaatia, että he käyvät varpaillaan ja puhuvat siirappia pienen
+keltatukkaisen tyttölapsen vuoksi, joka on tullut tänne vanhaa
+leiriämme ilostuttamaan. Se olisi järjetöntä! Meidän ei tarvitse muuta
+muistaa, kuin vain tämä — _ei mitään ruokotonta!_ Siinä kaikki, pojat.
+Koetetaan tulla toimeen ilman sitä.»
+
+Kun päällikkö puhui, niin hän mielellään sanoi sanottavansa juurta
+jaksain. Kun hän oli päättänyt, niin ei kenellään ollut sanaakaan
+sanottavaa. Kaikki olivat tyytyväisiä paitsi Johnson; ja tämän
+ei auttanut muuta kuin pitää hyvänään. Seurasi muutaman sekunnin
+painostava hiljaisuus. Sen rikkoi Ruusa-Liljan pehmeä kimakka ääni. Hän
+oli seisonut päällikön edessä ja katsonut häntä pelokkaan tarkkaavasti
+kasvoihin hänen puhuessaan.
+
+»Mitä te sanoitte, Taavi?» hän kimitti, kädet selän takana ristissä.
+
+»Se puhui semmoista, joka ei vähääkään koskenut sinua, Ruusa-Lilja!»
+sanoi Johnson, siepaten lapsen syliinsä ja kantaen hänet vuoteeseen
+kesken naurun meteliä, joka pelasti Taavi Loganin vastauksen pulasta.
+
+Joksikin aikaa Ruusa-Lilja nyt jätti McWhan rauhaan, jopa niin
+huomattavasti, että näytti siltä, kuin Walley Johnson tai Jimmy
+Brackett olisivat häntä siihen kehoittaneet. Tosin tyttö edelleenkin
+loi häneen rukoilevia soimauksen silmäyksiä, mutta aina matkan päästä.
+Semmoiset vetoamiset kilpistyivät McWhan karkeasta käsityksestä kuin
+vesi biisamirotan nahasta. Hänellä ei ollut mitään »tyttöä vastaan»,
+kuten hän tahtoi saada ymmärretyksi, jos tämä vain pysyi hänestä
+erillään. Mutta todellisena naisena ei Ruusa-Lilja suinkaan tuntenut
+itseään voitetuksi, päinvastoin. Hän vain odotti aikaansa. Bird Pigeon,
+joka oli kylän keikareita, ymmärsi tämän ja sanoi sen herättäen sillä
+Walley Johnsonin oikeutetun vihan.
+
+»Puna-McWhassa ei ole mitään, josta Ruusa-Lilja välittäisi hölyn
+pölyäkään, paitsi se, ettei häntä saa!» sanoi Bird. »Nainen hän jo on,
+vaikk'ei olekaan kuin viiden vuoden vanha!»
+
+Johnson kiinnitti häneen ymmälle saattavan silmänsä ja vastasi
+musertavasti:
+
+»Sinä luulet paljonkin tietäväsi naisista, Bird Pigeon. Mutta
+Ruusa-Liljasta ei tulekaan koskaan semmoista naista, kuin se sinun
+sorttisi on!»
+
+Kului lähes viikko, ennenkuin Ruusa-Lilja sai uuden tilaisuuden käydä
+McWhan tylyjen puolustuslaitosten kimppuun. Tällä kertaa hän teki oman
+viattoman sydämensä käsityksen mukaan aivan vastustamattoman yrityksen
+nurjamielisen tukkimiehen suosion voittaakseen. Sattui niin, että
+hän samalla ilmaisi salaisuudenkin, jota päällikkö ja Walley olivat
+syyntietoisella huolella pitäneet takanaan aina siitä pitäen kuin hän
+leiriin tuli.
+
+Sattui niin, että päällikön ja Johnsonin täytyi kummankin olla leiristä
+poissa eräs yö seuraavaan aamuun saakka, heidän kun oli raivattava
+Haarapurolle uusi tukinlähtöpaikka. Kun siis tuli se aika, että
+Ruusa-Lilja oli suorittava nukkumaan, niin kuului tämä kunniatehtävä
+luonnollisesti Jimmy Brackettille. Ruusa-Lilja meni hänen kerallaan
+kylläkin mielellään, ei kuitenkaan kuin vasta hetken epäröityään,
+jolla hetkellä hänen silmänsä vaistomaisesti kääntyivät McWhan leveään
+punakkaan naamaan, joka hohti savupilven takaa.
+
+Jimmy Brackett hyvitteli itseään sillä luulolla, että hän
+lapsenhoitajana oli sangen onnistunut — kunnes tuli se hetki, että
+Ruusa-Lilja oli vuoteeseensa peitettävä. Silloin tyttö nousikin
+seisomaan ja katsoi häneen juhlallisen kysyvästi.
+
+»No, missä vika, mesimarjaseni?» kysyi Brackett levottomana.
+
+»Te ette ole luettanut minulla rukousta!» vastasi Ruusa-Lilja, moitteen
+soinnahdus äänessään.
+
+»Häh? Mitä se on?» änkkäsi Brackett, hätääntyen niin, että aivan unohti
+tavallisen malttinsa.
+
+»Ettekös te tiedä, että pikku tyttöjen tulee lukea rukouksensa,
+ennenkuin menevät maata?» tyttönen kysyi.
+
+»En!» vastasi Brackett, niinkuin asia olikin, ihmetellen itsekseen,
+miten hänen oli tästä odottamattomasta pulasta selviydyttävä.
+
+»Walley Johnson aina luettaa minulla!» jatkoi lapsi, silmät sangen
+suurina, punnitessaan Brackettin puutteellisuuksia ankarassa pikku
+vaa'assaan.
+
+Brackett hairahtui naurahtamaan ajatellessaan, että hän nyt saisi tehdä
+pilkkaa päälliköstä ja Walleysta. Tämä naurahdus ratkaisi asian.
+
+»Te luultavasti ette tiedäkään, Jimmy, kuinka ne on luetettava!»
+tyttö sanoi taipumattomana. Ja kooten sinisen kotokutoisen yöhameensa
+helmat, niin että hänen pienet punaiset villasukkansa ja valkoiset,
+hirvaannahkaiset mokkasiininsa näkyivät, hän sipsutteli isoon meluiseen
+pirttiin.
+
+Niin heleän viehkeä hän oli, kullanpellavaiset hiukset päälaelle
+solmuun sidottuina, etteivät sekaantuisi, että pirtti paikalla vaikeni
+ja joka silmä kääntyi häneen. Vähääkään ujostelematta tätä tarkastelua
+hän tyynesti kulki huoneen toiseen päähän ja sitten sen poikki McWhan
+penkille. Tämä kun ei voinut olla häntä huomaamatta ja lisäksi suuttui
+siitä, kun tunsi olevansa hämillään, koetti tuijottaa tyttöön sitä
+julmemmin. Mutta Ruusa-Lilja luottamuksella ojensi hänelle kätensä.
+
+»Minä annan teidän luettaa rukoukseni», hän sanoi kirkkaalla
+lapsenäänellään, joka kantoi joka tavun huoneen etäisimpäänkin soppeen.
+
+Häijy liekki leimahti McWhan silmissä ja hän hyppäsi seisomaan,
+työntäen tytön tylysti tieltään.
+
+»Tämä on Jimmy Brackettin vehkeitä!» hän ärjäisi. »Hän se on lasta
+yllyttänyt, kirottu mies!»
+
+Koko pirtti purskahti naurunrähäkkään hänen vihansa nähdessään.
+Siepaten lakkinsa naulasta McWha vihapäissään lähti ulos talliin,
+paiskaten oven kiinni perässään.
+
+Nauraessaan sitä, kuinka nolosti McWhalle kävi, tukkimiehet aivan
+unohtivat Ruusa-Liljan tunteet. Sekunnin tai pari tämä seisoi
+liikkumatta, suu ja silmät selkisten selällään hämmästyksestä.
+Sitten hän, yhtä paljon loukkautuen kaikkien naurusta kuin McWhan
+töykeydestäkin, puhkesi itkemään ja seisoi siinä epätoivon kuvana
+molemmin käsin kasvonsa peittäen.
+
+Kun miehet huomasivat tyttösen luulevan heidän häntä nauravan, tukkivat
+he suunsa hämmästyttävän nopeaan ja kokoontuivat hänen ympärilleen.
+Toinen toisensa jälkeen nosti hänet syliinsä, koettaen häntä lohduttaa
+hyväilyillä ja kaikenlaisilla lupauksilla. Tyttö ei kuitenkaan tahtonut
+näyttää kasvojaan ainoallekaan heistä, eivätkä hänen epätoivoiset
+nyyhkytyksensä lakanneet, ennenkuin Brackett tunkeutui joukon läpi ja
+purkaen tolkuttomia morkkaushuudahduksia heitä kaikkia vastaan kantoi
+tytön takaisin makuuhuoneeseen. Hänen tullessaan sieltä parinkymmenen
+minuutin kuluttua, ei kukaan kysynyt Ruusa-Liljan rukouksia. Mitä taas
+Ruusa-Liljaan tulee, niin olivat hänen tunteensa tällä kertaa niin
+syvästi solvaistut, ettei hän enää katsonutkaan McWhahan.
+
+
+III.
+
+Ylämaan pitkä talvi läheni nyt loppuaan ja avopaikoilla lumi alkoi olla
+niin pehmeätä, että se pahoin upotti ja hevostyö kävi ylen raskaaksi.
+Joka mies oli tuimassa työssä, tukit kun oli kaikki saatava jokirantaan
+lähtöpaikoilleen, ennenkuin vedätys kävi tuiki mahdottomaksi. Illalla
+uupuneet tukkimiehet kallistuivat vuoteelleen, heti kuin illallinen
+oli syöty, liian unen ahnaina lauluja ja juttuja muistaakseen. Ja
+Ruusa-Lilja alkoi olla vähän huolissaan siitä riittämättömästä
+huomiosta, joka nyt tuli hänen osakseen, Jimmy Brackettia ja alati
+uskollista Johnsonia lukuun ottamatta. Hän alkoi antaa anteeksi
+McWhalle ja uudelleen viritellä häntä vastaan lapsenjuoniaan. Mutta
+McWha oli kylmä ja tunnoton kuin kivi.
+
+Eräänä päivänä onnettaret kuitenkin päättivätkin auttaa Ruusa-Liljaa.
+McWhan päähän putosi kuivunut oksa, jonka kaatuva puu oli ilmaan
+sinkauttanut, ja hänet kannettiin pirttiin, päänahassa pitkä
+vertavuotava haava. Päällikkö, joka osasi jonkun verran haavoja sidellä
+ja parsia, niinkuin päälliköiden tuleekin osata, pesi haavan ja neuloi
+sen kiinni. Sitten hän luovutti haavoitetulle oman vuoteensa ja sanoi
+luottavasti, että kyllä McWhasta pian mies tulee, henki on siinä
+suvussa niin sitkeässä.
+
+Kului tunteja, ennenkuin McWha alkoi tulla tajuihinsa, ja juuri silloin
+sattui Ruusa-Lilja olemaan ainoa, joka oli hänen lähellään. Säälin
+valtaamana lapsi seisoi vuoteen vieressä, mutisten: »Raukka! raukka!
+Ruusa-Liljan on niin paha mieli!» ja hitaasti päätään ravistaen hiljaa
+taputti isoa vankkaa kättä, joka lepäsi peitteen päällä.
+
+McWha raotti silmiään ja niiden raukea katse tapasi Ruusa-Liljan
+päälaen, lapsen kumartuessa hänen kätensä yli. Naamansa omituiseen
+hymyyn vääntäen hän uudelleen sulki ne; mutta omaksi ihmeekseen
+hänestä tuntuikin hyvältä. Jimmy Brackett tuli nyt sisään ja pyöräytti
+lapsen pois. »Luuli kai, että minä puren sitä!» tuumasi McWha kylläkin
+epäjohdonmukaisesti.
+
+Kauan aikaa hän makasi sekavissa houreissa. Vihdoin hän avasi silmänsä
+selälleen, tunnusteli sidottua päätään ja pyysi vettä, koettaen
+huonolla menestyksellä saada äänensä sointumaan niin luonnollisena
+kuin suinkin. Hänen kummakseen Ruusa-Lilja vastasi paikalla, ikäänkuin
+olisi hän kaiken aikaa hänen sanojaan odottanut. Tyttö tuli kantaen
+kahdella pienellä kätösellään vesituoppia ja hyvin varovaisesti tätä
+nostaen koetti pitää sitä sairaan huulilla. Mutta se ei tahtonut
+oikein luonnistaa hänelle sen enempää kuin McWhallekaan. Heidän siinä
+haparoidessa kiiruhti Jimmy Brackett huoneeseen ja hänen jälkeensä
+päällikkö, ja Ruusa-Liljan oli luopuminen sairaanhoito-puuhastaan.
+Päällikön täytyi kannattaa sairasta istuvassa asennossa, niin että hän
+saattoi juoda, ja kun tämä oli kiihkeästi nielaissut korttelin verran,
+kallistui hän takaisin pielustalleen valtavasti huokaisten ja ilmoitti
+sitten heikosti jaksavansa aivan hyvin.
+
+»Helpolla sinä pääsitkin, Puna», sanoi päällikkö rattoisasti, »vaikka
+niin suuri mukura sinuun sattui. Mutta teissä McWhoissa on henki aina
+ollut lujassa.»
+
+McWhan käsi riippui velttona vuoteen reunalla. Hän tunsi lapsen
+pienoisten sormien jälleen vienosti ja hellästi sitä silittelevän.
+Sitten hän tunsi lapsen sitä suutelevan, ja vaikutus oli niin uuden
+uutukainen, että hän aivan unohti vastata päällikön pilapuheeseen.
+
+McWha oli sinä yönä paljon parempi ja vaati päästä omaan vuoteeseensa,
+hän kun »ei ollut kuin kotonaan tämmöisessä astiakaapissa»; ja
+päällikkö suostui. Seuraavana päivänä hän aikoi lähteä työhön, mutta
+sen homman päällikkö kerrassaan löi leikiksi ja jyrkästi kielsi, ja
+kaksi päivää McWhan täytyi pysyä vankina.
+
+Kaiken tämän aikaa Jimmy Brackett ankarilla ja ainaisilla varoituksilla
+esti Ruusa-Liljaa sen koommin häiritsemästä sairaan rauhaa; eikä
+McWalla ollut muuta tehtävää kuin poltella piippua ja vuoleskella. Hän
+vuoleskeli ahkeraan, mutta ei näyttänyt kenellekään, mitä hän vuoli.
+Lainaten sitten kokilta pienen läkkiastian hän lieden ääressä tuhraili
+jotakin haisevaa lökää, jota teki tupakan mehusta ja musteesta.
+Ruusa-Lilja oli menehtyä uteliaisuudesta, etenkin kun hän selvästi näki
+McWhan noukkivan helmiä intiaanilaisesta tupakkikukkarostaan. Lapsi ei
+kuitenkaan mennyt niin lähelle, että olisi nähnyt, mitä hän oikeastaan
+niin salamyhkäisesti valmisteli.
+
+Seuraavana päivänä McWha jälleen meni työhön, mutta vasta aamiaisen
+jälkeen, muiden jo aikoja sitten lähdettyä. Ruusa-Lilja seisoi
+hänen ulos mennessään ovensuussa, toinen käsi pieneen esiliinaansa
+kääräistynä. Tyttönen katsoi häneen mairittelevimmalla hymyllä,
+mitä oli hänen koko viehätysvarastossaan. McWha ei viitsinyt häneen
+katsoakaan, hänen kasvonsa olivat kolkot ja tylyt kuten ainakin.
+Mutta sivu mennessään hän pisti jotakin Ruusa-Liljan käteen. Tyttösen
+sanomattomaksi iloksi se oli pieni tummanruskea puunukke, taitavasti
+vuoltu ja naamassa kaksi valkoista, mustapilkullista somaa helmeä
+silminä.
+
+Ruusa-Lilja painoi aarteen rintaansa vastaan. Hänen ensimäinen
+ajatuksensa oli juosta näyttämään sitä Jimmy Brackettille. Mutta
+hienompi vaisto häntä pidätti. Lahja oli annettu niin salavihkaa, että
+se hänen mielestään oli salaisuudeksi aiottukin. Hän kantoi sen pois ja
+piilotti sen vuoteeseensa, jossa hän tuon tuostakin kävi pitkin päivää
+sitä katsomassa. Illalla hän otti sen esiin, mutta yhdessä niin monien
+muitten aarteitten kanssa, ettei sitä kukaan osannut ihmetellä. Hän
+ei sanonut asiasta mitään McWhalle, mutta kun tämän täytyi se nähdä,
+leikki hän sillä. Ja siitä pitäen hän alati kanteli »neekerilasta»
+sylissään.
+
+Tämä ei kuitenkaan näyttänyt vähääkään tehoovan McWhahan, joka taas oli
+kuin ei olisi tyttöä ollut olemassakaan. Eikä Ruusa-Lilja puolestaan
+sen koommin koettanut hänen huomiotaan herättää. Joko hän tyytyi siihen
+voittoon, minkä oli saanut, taikka siihen salaiseen ymmärtämykseen,
+joka nyt vallitsi heidän välillään. Ja leirissä asiat näin ollen
+luistivat tyydyttävästi, jokaisella kun oli niin kyllälti työtä, ettei
+joutunut muuta kuin omaansa muistamaan.
+
+Sattui niin, että kevätsuojat tänä vuonna tulivat varhain ja
+tavallista rutompaan. Lämpöiset sateet vuorottelivat kuuman,
+hautovan päivänpaisteen kanssa ja ne riuduttivat ja tuhosivat lumen.
+Jäät lähtivät rynnistäen nopeaan nousevasta Ottanoonsiista; ja
+jokaisen purovarren lähtöpaikalta lähtivät tukit liikkeelle mustina
+myllertelevinä parvina. Aivan Conroyn leirin alapuolella joki vyöryen
+kierti kapean, liuskeriuttojen rikkoman polven. Se oli matalallakin
+vedellä kylläkin paha paikka, mutta tulvalla se oli kaikille
+jokimiehille pauhaava hirmu. Kun tukkeja kulki vähänkin runsaammin,
+oli polvea valppaasti vartioitava, ettei siihen päässyt muodostumaan
+ruuhkaa, vesi patoutumaan ja tukit yläjuoksulla hajaantumaan pitkin
+soita.
+
+Mutta huolimatta Taavi Loganin ja hänen miestensä vimmatuista
+ponnistuksista alkoivat tukit tässä äkkiä ruuhkaantua. Sukeltaen
+pystyyn alkoivat jotkut isot pölkyt kuin juntalla lyöden tunkea päätään
+pystyjen liuskekerrosten väliin, kestäen siinä kosken painon, kunnes
+tuli muita, jotka pönkittivät ne vielä lujempaan. Ruuhka alkoi kosken
+keskeltä kahden riutan välistä, jonne oli mahdoton päästä. Muutamassa
+minuutissa salpaus ulottui rannasta rantaan ja rajuina maidonvalkeina
+suihkuina vesi purskui ja ryöppysi sen läpi. Pölkyn toisensa
+jälkeen miehet hakkasivat rannasta irti, mutta ryteikkö ei ottanut
+liikahtaakseenkaan. Yläpuolelle keräytyi sillä välin nopeaan pölkkyjä,
+jotka puskivat rakennuksen yhä tiukempaan ja kiinteämmäksi ja patosivat
+tulvan, kunnes sen ankara jyrinä oli hiljentynyt myllynruuhen toruvaksi
+räpätykseksi. Tuossa tuokiossa joki oli tukkoutunut kiinteäksi rannasta
+rantaan, satoja syliä ruuhkan rinnasta taapäin; ja ylempänä vesi nousi
+niin nopeaan, että se uhkasi muutamassa tunnissa täyttää koko laakson
+ja viedä leirin mennessään.
+
+Asiain tällä kannalla ollessa päällikkö, kirves kädessä, kulki suurten
+valkoisten suihkujen välitse, ruuhkarintaman kammottavan sekasorron
+poikki, kunnes pääsi ryteikön keskelle. Siellä hänen kokenut silmänsä
+tuota pikaa keksi ne pölkyt, jotka pitivät rakennusta koossa,
+»avainpölkyt», joiksi niitä miehet sanovat. Muutamalla vaarallisella
+kirveeniskulla — jotka millä hetkellä tahansa olisivat voineet kukistaa
+koko töröttävän röykkiön hänen päällensä — hän merkitsi ne. Palaten
+sitten rannalle hän kehoitti kahta vapaaehtoista lähtemään siihen
+vaaralliseen hommaan, että hakkaisivat nämä avainpölkyt poikki.
+
+Tehtävä on kaikkein vaarallisin, mitä tukkimiehen uskaliaassa
+toimessaan milloinkaan tarvitsee tehdä. Se on niin vaarallinen, että
+siihen aina pyydetään vapaaehtoisia. Taavi Logan itse oli saanut
+mainetta monen vaarallisen ruuhkan laukaisemisesta niihin aikoihin,
+kuin hän vielä oli tavallinen tukkimies; ja kun hän nyt kysyi
+vapaaehtoisia, pyrki siihen jokainen naimaton mies, mitä leirissä oli,
+lukuunottamatta tietenkään Walley Johnsonia, joka vaillinaisen näkönsä
+vuoksi oli moiseen tehtävään sopimaton. Päällikkö valitsi Bird Pigeonin
+ja Andy Whiten, koska he olivat käteviä kirvesmiehiä ja lisäksi
+taitavat tukkien päällä juoksemaan, kuten oikeat uittajat ainakin.
+
+Huolettoman näköisinä molemmat nuoret miehet sylkäisivät käsiinsä,
+tarttuivat kirveihinsä ja juoksivat ruuhkalle sen alareunaa
+pitkin. Joka silmä, mitä leirissä oli, tähysti heihin pelokkaassa
+mielenkiinnossa heidän käytellessä raskaita kirveitään. Sankarillista
+oli näiden kahden työ, suurenmoista urheutta, jonka vertoja
+harvoin nähdään millään alalla, mutta tyynesti he vain hakkasivat
+keskellä peloittavaa meteliä valtavan hirmurintaman alla. Heidän
+velvollisuutensa ei ollut sen vähempi kuin saada ruuhkan kurkottava
+rinta päälleen kukistumaan, ja siitä huolimatta, jos suinkin, viime
+tingassa nolata kuolema juoksemalla rantaan, ennenkuin sekasorto heidät
+alleen hautasi.
+
+Äkkiä, ennenkuin avainpölkyt vielä olivat puoleksikaan poikki
+hakatut, päällikön kokenut silmä keksi ruuhkan selän vaipuvan. Hänen
+varoituskiljauksensa viilsi puhki vetten kohinan. Kuului samalla
+laajaa jyrinää, kuin maanalaista ukkosta, ei olevinaan kovin kovaa,
+mutta hämmentäen kuitenkin kaikki muut äänet. Molemmat kirvesmiehet
+hyökkäsivät hurjasti rantaa kohden, samalla kuin koko ruuhkarintama
+näytti yhdessä hengähdyksessä sortuvan.
+
+Tällä hetkellä kuului kauhistuksen huuto — ja joka sydän seisahtui.
+Parinkymmenen sylen päässä vastavirrassa ja ehkä kuusi syltä
+rannasta seisoi Ruusa-Lilja pölkyllä. Hän oli kenenkään huomaamatta
+innoissaan kiivennyt ruuhkalle kuusen pihkoja etsimään. Mutta nyt,
+pölkkyjen liikkeelle lähtiessä, hän oli niin kauhistuksissaan, ettei
+yrittänytkään rantaan pyrkiä. Hän vain kyyristyi pölkylleen, piti siitä
+kiinni ja parkui.
+
+Kohosi kauhistuksen voihkina. Laukeamisen kammottavat väänteet olivat
+jo käymässä. Jokaiselle kokeneelle silmälle oli selvää, ettei ollut
+ihmiselle mahdollista lasta saavuttaa, saatikka häntä pelastaa. Yhtä
+mieletöntä olisi ollut sitä yrittää, kuin hypätä suoraa päätä myllyn
+tuuttiin. Joukko tunkeutui veden rajaan — ja hyppäsi taapäin, lähimpäin
+tukkien ponnahdellessa heitä vastaan. Paitsi Walley Johnsonia. Hän
+hyppäsi umpimähkään lähimmille pölkyille, mutta suistui sekaan
+päistikkaa. Kymmenkunta hellittämätöntä kättä veti hänet kuitenkin
+takaisin, vaikka hän hurjasti tappeli vastaan.
+
+Samalla kuin Johnson putosi, kuului rannalta mölisevä raivon ja
+tuskan huuto; sitten Puna-McWhan kookas hahmo ampui ohi, hypäten
+kauas tukeille. Poikki kammottavan myllerryksen hän hyppi sinne ja
+tänne ihmeen varmoin jaloin. Hän saavutti pystyyn painuvan pölkyn,
+josta Ruusa-Lilja yhä piti kiinni. Tarttui tytön mekkoon. Pisti hänet
+kainaloonsa kuin tilkkunuken. Sitten kääntyi ja hetkisen tasapainoaan
+punnittuaan hyppeli takaisin rantaa kohti.
+
+Puhkesi suuri ihmettelyn ja ihastuksen huuto — silmänräpäyksessä
+vaietakseen, kun McWhan tiellä pölkky nousi pystyyn ja paiskasi hänet
+taapäin. Syvään, hirmuisten jauhettavien pyörteeseen hän upposi.
+Mutta yli-inhimillisiltä näyttävin voimin taas pääsi ylös, ponnisti
+vettä valuen jaloilleen ja loikki edelleen pitkin, erehtymättömin
+harppauksin. Tällä kertaa ei huudettu. Miehet odottivat kurkku kuivana.
+He näkivät hänen punakkain kasvojensa kääntyneen liituvalkoisiksi.
+Parin jalan päässä rannasta pölkky, jolle hän oli hypännyt, nytkähti
+syrjään vähää ennen kuin hän sen saavutti; ilmassa käännähtäen, niin
+että lapsi pelastui, hän putosi sen poikki kyljelleen pyörryttävällä
+voimalla. Samalla kuin hän kaatui, hyppäsivät päällikkö ja Brackett
+ja pari muuta miestä vastaan. He saavuttivat hänet miten kuten
+ja täynnään ruhjevammoja, joita eivät huomanneetkaan, saivat
+kiskotuksi hänet kalliin taakkansa kanssa kouristavasta hornasta
+maalle turvaan. Koskettaessaan jaloillaan kovaa maata McWha vaipui
+törmälle tunnottomana, mutta pitäen yhä Ruusa-Liljaa niin lujasti
+käsikoukussaan, ettei lasta tahdottu irtikään saada.
+
+Ruusa-Lilja värisi kauhusta, kun hänet maasta nostettiin, mutta
+oli muutoin aivan terve. Kun tyttönen näki McWhan makaavan siinä
+liikkumatta, silmät kiinni ja valkoiset huulet raollaan, riuhtoi
+hän vimmatusti alas päästäkseen. Hän juoksi ja heittäysi maahan
+pelastajansa viereen, otti hänen suuret valkoiset kasvonsa pienten
+kätöstensä väliin ja alkoi häntä suudella. McWha vähän päästä avasi
+silmänsä ja kohottautui suuren suurella ponnistuksella toisen
+kyynärpäänsä varaan. Hän näytti olevan hetkisen hämillään katsellessaan
+ympärillään seisovia miehiä. Sitten hän katsoi alas Ruusa-Liljaan,
+häveliään hellästi hymyillen ja vetäisten tyttöä hiljaa puoleensa.
+
+»Olen oikein — iloinen — että sinä -» hän alkoi tuskallisella
+ponnistuksella. Mutta ennenkuin hän sai lausetta päätetyksi, raukesivat
+hänen silmänsä ja hän vaipui takaisin hytkähtävällä läähähdyksellä.
+
+Jimmy Brackett sieppasi maasta Ruusa-Liljan huolimatta hänen itkuistaan
+ja vastusteluistaan ja kantoi hänet pois pirttiin.
+
+
+
+
+MELINDY JA ILVEKSET.
+
+
+Helmikuun paksu, verkalleen karttuva lumi oli laidunpalstalla
+haudannut alleen joka kannon ja näkymättömiin verhonnut pienen,
+yksinäisen raivion noin näin kulkevat aidat. Kylätie oli tukkoutunut
+kerrassaan olemattomaksi. Hirsimökkikin mataline kattoineen ja ainoine
+savupiippuineen oli puoleksi lumeen vajonnut, sitä jo kertyi sen kolmen
+vähäisen akkunan alempien ruutujen eteen.
+
+Hirsinavetasta ja vajasta, jossa puita ja ajoneuvoja säilytettiin,
+ei kohonnut kimaltelevan ja matala-aaltoisen valkoisen pinnan päälle
+paljon muuta kuin lumitaakkaisten kattojen mustia räystäitä.
+
+Pihan keskellä pieni kaivon katos, joka malliltaan oli kuin isoisän
+kellokaappi, kantoi kiireellään paksua valkoista hankihattua, ja sen
+ympärillä oli juomuinen, epäsäännöllinen jääiljanne, joka vähitellen
+oli kohonnut melkein juottokaukalon reunaan saakka. Mökin ovesta
+navetan oveen ja enimmäkseen muualtakin pihamaasta ja varsinkin päivää
+kohti antavan vajan edustalta lumi oli tallattu kovaksi ja peittynyt
+lastuihin ja olkiin.
+
+Täällä tungeskeli ilkkuvassa auringonpaisteessa neljä valkoista
+lammasta, ja näiden vieressä puolikymmentä kanaa ja punainen
+shanghai-kukko kuopieli ruuhkia. Navetan matala ovi oli huolellisesti
+suljettu, lehmää ja hevosta kun oli suojeltava purevalta pakkaselta —
+josta taas lampaat paksuine villaturkkeineen eivät näyttäneet paljoa
+välittävän.
+
+Mökissä oli vanhanaikuinen korkea rautaliesi helloineen lämmitetty
+niin kuumaksi, että tummaa punahehkua jo alkoi toisin paikoin
+kuumottaa, ja oli lämmin kuin kesällä. Pöydän ääressä seisoi hoikka
+tyttö, kalpeakasvoinen, vaaleahiuksinen, ja tarmokkaasti vaivasi
+tatarjauhoista piirastaikinaa. Hänen hoikat nuoret käsivartensa olivat
+jauhossa, ja niin oli otsakin, hän kun tuon tuostakin pyyhkäisi hiuksia
+silmiltään käsivarttaan hät’hätää ylöspäin heilauttaen.
+
+Lieden toisella puolella, niin lähellä sitä, että ryppyiset
+kasvot kuumuudesta punoittivat, istui jykevä vanha vaimo vankassa
+keinutuolissaan ja kutoi sukkaa. Kiivaasti, malttamattomasti hän kutoi,
+ikäänkuin vihoitellen sitä, että hänen voimallisten vanhojen sormiensa
+täytyi tyytyä niin joutavaan työhön.
+
+Vieressään olevan akkunan yhden ruudun kirkkaasta kohdasta — kohdasta,
+jossa sisäpuolen lämpö oli voittanut ulkopuolen pakkasen, — hän
+terävään, levottomasti katseli pihan poikki sitä paikkaa, mihin tie,
+tuo ainoa yhdysside heidän ja kyläkunnan välillä, oli näkymättömiin
+peittynyt.
+
+»Tänään on kulunut viikko, Melindy», hän sanoi syyttävän suuttumuksen
+äänellä, »siitä kuin tästä on hevosta kulkenut; ja vielä kuluu
+toinenkin, ennenkuin saavat tien auki!»
+
+»Niin kyllä, mummo», vastasi tyttö, vaivaten taikinaansa
+levottomuudella, joka riiteli äänensävyn rattoisuutta vastaan. »Mutta
+mitä sillä on väliä? Kyllä me täällä yhden kuukauden toimeen tulemme!»
+Puhuessaan hänkin kuitenkin loi umpeentuiskunneelle tielle ikävöiviä
+katseita. Hän kaipasi tiukujen ääntä ja ikävöitsi pientä retkeä kylille.
+
+Metsän reunasta mökin toiselta puolelta, navetan ja vajan katon
+peitossa sisälläolevain tarkoilta silmiltä, hiipi sillävälin kaksi isoa
+harmaata, kissamaista petoa, vatsa lunta hipoen.
+
+Leveät, pehmeäkäsnäiset käpälät kannattivat niitä tuulen tuivertamalla
+hangella kuin lumikengät. Niiden tupsulliset korvat olivat hörössä,
+kaikkia outoja ääniä varoen. Ei neljänkään tuuman mittainen kumma
+typöhäntä, joka on kuin poikki purtu, tempoili kiihkosta. Isot,
+pyöreät, kalpean vihertävän keltaiset silmät vilkuivat joka askelella
+varovaisesti puoleen ja toiseen, terät pystyiksi mustiksi rihmaraoiksi
+kavenneina häikäisevässä päivänpaisteessa.
+
+Ilveksille oli kovin vastenmielistä kulkea leveän laitumen poikki
+keskipäivällä, mutta nälkä oli pannut ne niin ahtaalle, että ne
+mistään välittämättä olivat heittäneet varovaisen sukunsa tavat ja
+arkailut. Nälkä oli saanut nämä kaksi yhdessä metsästämään siinä
+toivossa, että ne yhdessä voisivat kaataa semmoisia otuksia, joiden
+voittamiseen yksi oli liian heikko. Nälkä se oli voittanut niiden
+metsäläisvihamielisyyden ihmisen läheisyyttä vastaan ja saanut ne yön
+pimeydessä hiiviskelemään navetan ympärillä ja himokkaasti vetämään
+nenäänsä lammasten lämmintä hajua, jota huokui kömpelötekoisen oven
+raoista.
+
+Lumiverhoisten oksien alta väijyen ne olivat huomanneet, että lampaat
+vain päiväsaikaan pääsivät ulos kömpelön oven takaa turvallisesta
+tyyssijastaan. Ja unohtaen kaiken muun nälän tuimain tuskain vuoksi
+molemmat pedot kulkivat laitumen aaltoilevan rinteen poikki suoraan
+navettaa kohti.
+
+Muutaman minuutin kuluttua pihasta kuului kanain hurjaa rääkymistä ja
+kaakatusta, jota seurasi jalkain töminä ja hätääntynyt määkiminen.
+Eukko kohottihen tuolissa pystympään, mutta vaipui paikalla takaisin,
+kasvot tuskan väänteissä, hän kun oli leinin rikkoma. Impi pudotti
+lattialle kauhan ja hyökkäsi pihanpuoleiseen akkunaan. Hänen kalpeat
+kasvonsa kävivät kauhusta vielä kalpeammiksi, sitten lensivät
+vihasta ja säälistä punaisiksi; ja tuima tuli leimahti hänen suuriin
+sinisilmiinsä.
+
+»Ilveksiä!» hän huudahti, siepaten kauhan lattialta ja ovea kohti
+syöksyen. »Ja ne ovat ottaneet yhden meidän lampaistamme! Voih, voih,
+ne repivät sitä!»
+
+»Melindy!» huusi eukko terävällä käskyäänellä — semmoisella
+pakottavalla äänellä, että tyttö paikalla tahtomattaankin pysähtyi.
+»Heitä tuo kelvoton kauha ja ota pyssy!»
+
+Tyttö heitti kauhan, kuin olisi se hänen sormiaan polttanut, ja
+katsoi epäröiden suurta hirsiseinällä riippuvaa haulikkoa. »Minä en
+osaa ampua!» hän huudahti, päätään ravistaen. »Minä pelästyisin siitä
+kuoliaaksi!»
+
+Mutta samassa kuin nämä sanat hänen suustaan pääsivät, syntyi pihassa
+uusi jalkain töminä ja hätämeteli. Impi sieppasi käteensä pienen
+pitkävartisen kirveen, joka ovipielessä nojasi seinää vasten, paiskasi
+oven selki selälleen ja surkuttelevin »voih! voih!» huudoin lensi
+rakkaitten lampaittensa avuksi.
+
+»Onko tässä maailmassa nähty?» mutisi vanha eukko, mielenliikutuksen
+ja suuren mielihyvän kuvastuessa hänen kasvoistaan. »Pelästyy pyssyä
+kuoliaaksi — ja lähtee yksin ilveksiä vastaan tappelemaan!»
+
+Ja tuskallisin ponnistuksin hän alkoi nykiä itseään ja isoa tuoliaan
+lattian poikki etsien paikkaa, josta hän sekä voisi siepata pyssyn että
+nähdä pihalle ovesta, joka oli jäänyt selko selälleen.
+
+Kun Melindy hyökkäsi pihaan, sydän säälistä palaen turvattomia lampaita
+kohtaan, näki hän yhden kiherävillaisen uhrin jo kaadettuna, ääneti
+sätkien veren tahraamalla lumella, ja suuren ilveksen sen päällä
+kyyryssä, kääntäen impeä kohden kalpeat silmänsä, jotka paloivat raivon
+tulta siitä, että sen ateriaa häirittiin.
+
+Muut lampaat olivat uponneet pääsemättömiin kaivon taa syvään lumeen
+— yhtä lukuun ottamatta. Tämä yksi, joka ilmeisestikin oli tullut
+laumasta erotetuksi ja päässyt pakenemaan juottokaukalon toiselle
+puolelle, ennenkuin julma vainolainen sen kiinni sai, ei ollut mökin
+ovesta kuin kymmenkunnan askeleen päässä. Se oli juuri sortumaisillaan
+kuonolleen, epätoivoisesti määkäisten, toisen ja suuremman ilveksen
+sen selässä kyyröttäessä ja ahnaasti paksun suojaavan villan läpi
+tapaillessa sen kurkkua. Tavallisissa oloissa immyt oli arka, kuten
+hänen pienistä kalpeista kasvoistaan ja lempeistä sinisilmistään
+näkyikin. Tässä hädässä kuitenkin jonkinlainen säälin raivo vei kaiken
+pelon hänen sydämestään.
+
+Ikäänkuin ilmasta iskevä suuri lintu, hameen helmat perässä liehuen,
+hän hyökkäsi ison kissaeläimen kimppuun ja kirveellään iski salaman
+nopean iskun sen päätä tavoitellakseen. Kirves hänen heikossa
+kourassaan kääntyi, niin että lappea terän sijasta sattui petoon.
+
+Jonkun verran huumautuneena peto hellitti irti lampaasta ja
+pelästyksestä sähähtäen putosi lumelle, ja verta vuotaen, vaikk'ei
+kuolettavasti haavoitettuna, pääsi määkivä uhri juoksemaan muuta laumaa
+kohti, joka tyhmän saamattomana kahlasi kolmea jalkaa syvässä pehmeässä
+lumessa.
+
+Samassa saaliinsa menettänyt ilves jo toipui ja kääntyi impeä vastaan
+niin uhkaavasti äristen, ettei tämä uskaltanut jatkaa hyökkäystä, vaan
+kirves valmiina seisahtui hyökkäystä torjumaan.
+
+Muutaman sekunnin he näin katselivat toisiaan, tyttö ja peto.
+Sitten pedon kalpeat silmät horjahtivat sinisten ihmissilmäin
+vakaan hallitsevan katseen edessä; ja sylkien ja äristen ja kaiken
+päälle käheästi rääkäisten iso kissaeläin hyppäsi syrjään ja hiipi
+kaivonkatoksen taa. Seuraavassa tuokiossa se taas oli lammasten seassa,
+jotka yhä tunkeilivat yhteen, kykenemättä taistelemaan.
+
+Jälleen impi hyppäsi apuun; ja sen ensimäisen pelon hätkähdyksen
+vuoksi, joka oli häneltä riistänyt ensimäisen voiton edut, hänen
+kostava kiukkunsa nyt oli ankarampi ja varmempi entistään. Tällä
+kertaa hän vihollisen kimppuun hyökätessään vaistomaisesti päästi
+raivon kiljauksen, läpitunkevan ja luonnottoman. Kuullessaan tämän
+odottamattoman äänen ilves menetti rohkeutensa, vaikka olikin raivosta
+ja nälästä niin hurjana.
+
+Nähdessään immen melkein ylitseen kallistuvan se mahtavalla
+loikkauksella ponnahti taapäin, töin tuskin välttäen kirveen kostavan
+iskun, ja syöksyi takaisin vajan edustalle, jossa naaras nyt ahnaasti
+raasti ja söi helppoa saalistaan.
+
+Vaikka ensimäinen uhri jo oli kaikista kärsimyksistään päässyt, eikä
+enää sankaruuteen kiihoittanut enempää kuin sama verta lampaan paistia,
+oli immen veri liian kuumana voitokkaasta suuttumuksesta, jotta hän
+olisi vähääkään kiinnittänyt huomiota niin vähäpätöiseen seikkaan. Hän
+oli voittaja. Hän oli lannistanut vihollisen katseen ja ajanut sen
+pakoon. Toisen uhreista hän oli pelastanut. Toisen puolesta hän aikoi
+kostaa.
+
+Pelkonsa voittaneen lujalla rohkeudella, hysteerisellä uhkauksen
+huudolla hän nyt hyökkäsi molempien ilvesten päälle karkoittaakseen ne
+saaliin kimpusta.
+
+Se tilanne, joka häntä nyt kohtasi, oli kuitenkin edelliseen verraten
+kokonaan muuttunut. Molemmat ilvekset olivat nyt yhdessä ja tietoisina
+liiton voimasta, jonka ne olivat tappelua varten tehneet. Ne olivat
+nälästä vimmoissaan — muutoin ne eivät tietenkään olisikaan uskaltaneet
+tulla ihmisen vaarallisille kartanoille.
+
+Sitäpaitsi ne puolustivat oman käsityksensä mukaan laillista saalistaan
+— ne olivat asemassa, jonka puolesta metsän kaikki saalistavaaniva
+kansa taistelee melkein vaikka mimmoista vastustajaa vastaan.
+Nähdessään oudon vastustajansa lähestyvän, ne nostivat pystyyn kaikki
+selkäkarvansa ja häntätyngät pörhistyivät kuin lampunlasi-harjat,
+korvat olivat niuhassa pitkin kalloa ja yhteen ääneen ne ärhentelivät
+uhmaansa. Sitten ne, ikäänkuin yhteisestä aikeesta, kääntyivät pois
+saaliistaan ja varkain hiipivät impeä vastaan.
+
+Ne eivät pitäneet hänen sinisilmäinsä vakaasta valosta, mutta joku
+vaisto niille sanoi, että tämä ihminen oli nuori ja hermoiltaan
+heikko. Tämä niiden odottamaton temppu sai immen siihen paikkaan
+pysähtymään äkkiä epäröiden, taistella vaiko paeta. Samassa ilveksetkin
+pysähtyivät, kyyristyivät maahan ja kiihkeästi väijyivät, kynnet
+kovaksi tallattuun lumeen syvään upotettuina, voidakseen sitä
+voimallisemmin silmänräpäyksessä hypätä mille taholle tahansa.
+
+Rampa vanha eukko ei sillävälin ollut hänkään tahollaan ollut
+toimetonna. Rohkealuontoisena ja vaivastaan huolimatta yhä jäntevänä
+hän oli saanut raskaan tuolin ja oman vankan ruumiinsa painon
+siirretyksi koko tuvan permannon poikki. Ollen aivan oven edessä
+hän oli nähnyt melkein kaikki, mitä tapahtui; ja hänen urhoollinen
+vanha berserkkisydämensä paisui ylpeydestä, kun hän näki tämän heikon
+lapsen rohkeuden. Siihen saakka hän oli kohdellut häntä jonkinlaisella
+hellällä pilkalla.
+
+Nackawickin ja Vähän Joen Griffisit olivat aina olleet kookkaita
+miehiä, jänteviä ja rotevia, ja naiset pitkiä ja vereviä; ja tämä hento
+sinisilmäinen tyttö oli hänestä aina tavallaan saattanut suvun häpeään.
+Mutta pian hän nyt älysi, että luonteen ryhti se on pääasia.
+
+Tällä henkeäsalpaavan jännityksen hetkellä, kun hän näki Melindyn ja
+molempien suurien petojen näin katsovan toisiaan silmästä silmään
+tahtojen elämän- ja kuolemankamppailussa, hänen sydäntään viilsi hurja
+pelko. Hän sai sen vavahduksissa noustuksi melkein suoraksi ja täten
+käsiinsä ison haulikon, jota hänen poikansa, vaikka itse oli tätä nykyä
+tukkitöissä, aina piti ladattuna. Virittäessään hanan ja laskeutuessaan
+takaisin tuoliinsa hän huusi läpitunkevalla äänellä:
+
+»Älä liikahda askeltakaan, Melindy! Minä ammun!»
+
+Impi ei liikahuttanut jäsentäkään, vaikka hän kauhusta kalpeni kovaa
+pamausta, jonka kohta piti hänen korviinsa koskea. Mutta molemmat
+ilvekset käänsivät päätään ja kiinnittivät silmäinsä kalpean
+tuijotuksen olentoon, joka istui tuvan ovessa.
+
+Siinä samassa tuiskahti punaista tulta, pöllähti savua ja kuului kauhea
+pamaus, jonka olisi luullut särkevän tuvasta joka ruudun. Isompi
+ilveksistä kellahti paikalla selälleen eikä liikauttanut sen koommin
+jäsentäkään, sen olivat siihen paikkaan lopettaneet susihaulit, joilla
+Jake oli pyssyn ladannut. Toinen, jota hauli vain oli sipaissut,
+hypähti rääkäisten ilmaan, sitten kääntyi ja juoksi lumen poikki
+henkensä edestä, laukaten kuin pelästynyt kissa.
+
+Ylpeästi hymähtäen vanha eukko asetti savuavan pyssyn seinää vasten
+ja suori myssynsä. Melindy seisoi jäykkänä ehkä puolen minuuttia,
+tuijottaen kuolleeseen ilvekseen. Pudottaen sitten kirveen maahan hän
+pakeni tupaan, heittäysi polvilleen, kasvot isoäitinsä helmaan kätkien,
+ja puhkesi hillittömään itkuun.
+
+Vanha eukko katsahti häneen hieman hämmästyneenä ja hellästi, silitteli
+hänen vaaleita kähäriä hiuksiaan sanoen: »No kaikkia! Mitä turhista!
+Vaikka sinä oletkin tuommoinen pieni pellavatukka, niin on sinussa
+oikea luonto, oikea luonto sinussa on, Melindy Griffis. Ylpeä minä olen
+sinusta, ja ylpeä on isäsikin, kun minä kerron hänelle tämän.»
+
+Sitten hän, tytön yhä itkiessä ja hänen hentojen olkapäittensä
+nyyhkytyksestä hytkyessä, kallisti hänen puoleensa tuimat vanhat
+kasvonsa ja kävi hellän huolestuneeksi.
+
+»No kaikkia!» hän taas mutisi. »Ei ole sinulle terveellistä noin itkeä,
+kultaseni. Eikö sinun olisi parempi tehdä piiraat valmiiksi, ennenkuin
+taikina menee pilalle?»
+
+Näin painavilla syillä vaadittuna tyttö nousi ylös, vaikka hän tiesi
+yhtä hyvin kuin hänen isoäitinsäkin, ettei ollut mitään välitöntä
+vaaraa taikinan pilautumisesta, lyhyeen naurahtaen pyyhkäisi käden
+selkäpuolella silmänsä, sulki oven, otti pöytälaatikosta toisen kauhan
+ja ryhtyi reippaasti jatkamaan keskenjäänyttä työtään, piiraita
+leipomaan. Ja lampaat tukkivat taas yhteen, verkalleen selviydyttyään
+kaivon takaa paksusta lumesta, seisoivat pää kumarassa keskellä pihaa
+ja pelokkaina katselivat hervotonta ruumista, joka makasi vajan edessä.
+
+
+
+
+ROUVA GAMMITIN PORSAS.
+
+
+»Minä olen tullut lainaamaan teidän pyssyänne!» sanoi rouva Gammit,
+ilmestyen äkkiä kaikessa itsetietoisuudessaan vajan avoimeen oveen,
+jonka pielessä Joe Barron istui valjaitaan korjaamassa. Eukolla oli
+yllään lyhyt kotikutoinen pumpulihame ja tumpura liivi; vetelä punainen
+pumpulihilkka, joka oli työnnetty kauas taapäin hikoilevalta otsalta,
+laski valloilleen itsepäisiä tukkoja hänen jäykistä raudanharmaista
+hiuksistaan.
+
+»Mitäs _te_ teette pyssyllä, rouva Gammit?» kysyi takaliston mies,
+nostaen häneen hämmästymättä silmänsä. Hän ei tosin ollut nähnyt rouva
+Gammitia kolmeen kuukauteen; mutta kaiken aikaa hän oli tiennyt,
+että eukko, hänen lähin naapurinsa, eleli mökissään vuorenselänteen
+toisella puolella, ei sen etäämpänä kuin seitsemän tai kahdeksan mailia
+linnuntietä.
+
+»No kun ne karhut!» eukko selitti. »Ne alkavat olla hieman liian
+hävyttömiä siellä minun puolellani. Niiden kanssa ei tule enää toimeen.
+Öisin ne käyvät puutarhassa penkomassa. Ja ovat syöneet minun valkoisen
+tupsupään kanani, ja kaikki munat, joista ensi maanantaina olisi tullut
+poikaset. Ja ankan ne ovat vieneet. Ja viime yönä kävivät porsasta
+ottamassa.»
+
+»Mutta sitäkö ne eivät saaneet, vai?» kysyi Joe Barron myötätuntoisesti.
+
+»Eivät, herra Barron!» vastasi rouva Gammit varmasti. »Eivätkä saa
+vastakaan! Mutta kovin ne sen pelästyttivät, nuuskien kaikki paikat
+lätin ulkopuolella, kun koettivat sisään päästä. — Minä olen kuullut,
+että ne ovat kovin sianlihan ahnaita. — Porsas kun alkoi kiljua, niin
+että minä siihen heräsin; ja minä akkunasta huusin niille. Minä näin,
+kun yksi iso musta junkkari juoksi tiehensä navetan taa. Minulla kun ei
+ollut muuta asetta kuin varsiluuta, niin se pääsi menemään. Mutta ensi
+yönä kai minä sen saan, jos te lainaatte minulle pyssyänne.»
+
+»Kyllä vain», myönteli mies, laskien kädestään häntävyön, jota hän
+parhaillaan korjasi. »Olettekos te koskaan pyssyllä ampunut?» hän äkkiä
+kysyi, lähtiessään pihan poikki asetta tuvasta ottamaan.
+
+»Enkä voi sanoa, että olen» vastasi rouva Gammit, harmin värähdys
+äänessään. »Mutta siitä päättäen, minkälaiset miehet sillä osaavat
+ampua, ei se taida olla vallan mutkikasta oppia.»
+
+Joe Barron nauroi ja lähti asetta hakemaan. Hän täydelleen luotti
+vieraansa kykyyn tulla toimeen omin päin ja oli jotenkin varma
+siitä, että karhut vielä saisivat katua, kun olivat yrittäneet eukon
+turvattomuudesta hyötyä. Kun hän palasi pyssyineen — se oli vanha
+suustaladattava haulikko, hyvin isoreikäinen — otti eukko sen vastaan
+kevyen huolettomasti ja kantoi sitä kuin varsiluutaa. Mutta kun
+omistaja hänelle tarjosi ruutisarvea ja pientä susihaulipussia, epäröi
+eukko.
+
+»Mitäs _niillä_ tehdään?» hän kysyi.
+
+Joe Barron kävi totiseksi.
+
+»Rouva Gammit», hän sanoi, »minä tiedän, että te pystytte melkein
+kaikkeen, mihin mieskin — ja ehkäpä paremminkin. Mutta te ette ole
+_kasvanut_ metsissä, ettekä te kai luule osaavanne pyssyä käyttää sillä
+hyvällä vain, että saatte sen käteenne. Semmoisille ihmisille, jotka
+ovat kasvaneet kaupungissa, niinkuin te, on _kerrottava_, kuinka sitä
+on käsiteltävä. Tämä pyssy nähkääs ei ole _ladattu_. Ja tässä ovat
+ruuti ja susihaulit, joilla se ladataan. Ja tässä nallit» hän lisäsi,
+ottaen housuntaskustaan pienen ruskean peltirasian, jossa oli nalleja.
+
+Rouva Gammit häpesi tietämättömyyttään, mutta oli samalla hyvillään
+siitä, kun häntä moitittiin kaupunkilaisuudesta. Tämä syytös
+kaupunkilaisesta taitamattomuudesta oli kovin imartelevaa hänen
+kotikauppalalleen Burdille ja sen seitsemälle lautatalolle ja yhdelle
+kulmapuodille.
+
+»Ehkä on parasta, kun näytätte, kuinka se ladataan, herra Barron»,
+eukko myönsi varsin säyseästi. Ja hänen terävät harmaat silmänsä
+katsoivat joka seikan, kun mies pani kovat tukot ruudin päälle,
+susihaulien päälle taas vain kevyen, ja näytti hänelle, mihin hänen oli
+nalli pantava, kun hän oli valmis vaatimaan pyssyä tekemään tehtävänsä.
+
+»Ja sitten», hän lopuksi sanoi, nostaessaan pyssyn olalleen ja
+sihdatessaan piippua pitkin, »kaippa te lopun tiedättekin. Toinen
+silmä vain pannaan kiinni ja katsotaan jyvä karhun päälle, ja antaa
+sen sitten saada — esimerkiksi vähän lavan taa! Niin kyllä _se_
+karhu lakkaa porsaan lihaa kärttämästä ja puutarhakasveja samaten.
+Ja muistakaa, rouva Gammit, tähän aikaan vuodesta se on kovin lihava
+mustikoista ja oikein parasta laatua paistia itsekin, ellei se ole
+_liian_ vanha ja sitkeä.»
+
+Rouva Gammit astui kotiapäin pyssyineen halki helteisten, hiljaisten
+metsäin — pyssyä hän yhä kantoi kuin varsiluutaa — eikä häntä vähääkään
+epäilyttänyt, etteikö hän nyt ollut mahdollinen vastustamaan ja
+voittamaan pelättävintä koko metsän heimosta. Hän luotti itseensä —
+eikä vain hänen kotikauppalansa Burd, vaan yleensä koko takalistokin
+oli siinä luulossa, että hänellä oli siihen syytä. Ainaisessa
+työntouhussaan hän ei ollut koskaan joutunut hankkimaan miehen
+kaltaista ylellisyysesinettä; mutta kunnianimityksen »rouva» hän
+siitä huolimatta oli saanut jo varhain tunnustukseksi runsaasta ja
+luottavasta yksilöllisyydestään ja kyvystään tulla omin neuvoin
+toimeen, olipa asia mikä tahansa. Sanoa häntä neidiksi, sehän olisi
+ollut suora loukkaus sopivaisuutta vastaan. Kun hän kuudenkymmenen
+ikäisenä peri ainoalta veljeltään, paatuneelta vanhaltapojalta,
+pienen maatilan, joka oli erämaan sydämessä, nelisenkymmentä mailia
+lähimmästä kyläkunnasta, ei kukaan epäillyt, etteikö hän kykenisi
+takalistonasukkaan ja uudisraivaajan osaa täyttämään. Arveltiin sinne
+ja tänne, että elleivät takalisto ja rouva Gammit jostakin tärkeästä
+kohdasta sopisi, niin sen pahempi takalistolle.
+
+Ja tosiaan olikin kaikki käynyt kuin voideltu puolenkolmatta vuotta.
+Yksinäisyys ei ollut milloinkaan huolestuttanut rouva Gammitia, joka
+aina parhaiten tyytyi omaan seuraansa — varsinkin kun se seura hänen
+mielestään oli ainoa, johon hän saattoi luottaa. Sitten hänellä oli
+nuori härkäparinsa hyvin ikeeseen opetettu; kirjava lehmä, jonka
+toinen sarvi oli ylös, toinen alas kääntynyt; harmaan keltainen
+kissa, jonka kanssa hän eli molemminpuolisen suvaitsevaisuuden
+ehdoilla; kalkkunakukko ja kaksi naaraskalkkunaa, joista hänellä
+oli suuret toiveet; valikoima kanoja, mustan ruskeita, valkoisia,
+punaisia ja pilkullisia; lihava ankka, joka ei siilien saakka ollut
+tuottanut hänelle muuta kuin pettymyksiä; ja valkoinen porsas, joka
+oli hänen ylpeytensä. Oliko ihme, ettei hän koskaan tuntenut itseään
+yksinäiseksi, kun oli niin paljon hyviä tuttuja, joiden kanssa puhua.
+Sitäpaitsi olivat erämaan voimat ensi hetkestä pitäen eläneet hänen
+kanssaan sovinnossa, nähtävästi hyvin älyten, että hän oli vaimo, joka
+aikoi kulkea omia teitään. Saloseudun oikulliset ja käsittämättömät
+alkukesän hallat olivat jättäneet koskematta hänen kalliin
+puutarhatilkkunsa; kaalimato ja muut tuhotoukat olivat hommanneet
+jossakin muualla; varhaisimmat kananpoikueet olivat säilyneet taudilta;
+ja mitä villikissan, portimon, ketun ja skunkin tavanmukaisiin
+tihutöihin tulee, niin oli hän kaikista näistä suoriutunut niin
+voitollisesti, että hän jo alkoi luulla sulaa hyvää onneaan kaikkein
+hienoimmaksi metsätiedoksi. Ei tosiaan ollut tapahtunut mitään, joka
+olisi riidellyt hänen erehtymättömyyttään vastaan, ei kerrassaan
+mitään, ennenkuin hän sai kokea, että karhut alkoivat hänen asioihinsa
+sekaantua.
+
+Juttuun ei tietenkään ollut sekaantunut muuta kuin yksi karhu;
+mutta tämä sattui olemaan ylen valpas, harras ja ovela, eikä ole
+vähääkään ihmettelemistä, että se rouva Gammitin kiukustuneessa
+mielikuvituksessa oli jakaantunut moneksi. Kertoessaan Joe Barronille
+»karhujen käyneen niin hävyttömiksi, ettei niiden kanssa enää tullut
+toimeen», hän ei voinut aavistaakaan, että niitä olikin vain yksi
+yksinäinen, näivettynyt, vähän koin syömä eläin, jolle kokemus ja
+ikä olivat monet koukut opettaneet. Tällä karhulla sattui olemaan
+kasvatuksen edut, joita harvalle toiselle salon tallustajalle on
+suotu. Se oli viettänyt monta vuosikautta vankeudessa kaukana etelässä
+Quah-Davic-laakson kyläkunnissa. Sen jälkeen se oli viettänyt ikäviä
+aikoja kirppujen vaivaamassa, matkustavassa eläinnäyttelyssä, josta
+rautatieyhteentörmäys oli sen pelastanut sangen kohtuullisella
+kaupalla, toisen silmän hinnalla. Vankeudessa se oli alkanut syvästi
+kunnioittaa miehiä olentoina, jotka pyrkivät lyömään sitä nenälle
+ja loukkaamaan kovin kipeään, jos ei tehnyt, niinkuin he käskivät,
+ja joilla oli katseessa ja äänessä kohtalon käsittämätön, mutta
+vastustamaton valta. Naisia se sitävastoin oli tottunut tilaisuuden
+tullen ylenkatsomaan. Ne kirkuivat, kun se mörisi, ja juoksivat
+pakoon, kun se ojensi heitä kohti kämmenensä. Kuu se siis huomasi
+taas uuden kerran päässeensä metsän laajaan omaehtoiseen vapauteen
+ja veresti vanhoja unohdettuja taitoja, miten sitä piti omin neuvoin
+toimeen tulla, oli se kaukaa kiertänyt kaikki metsämiesten majat ja
+tukkilaisten ja uudisasukkaitten mökit. Mutta kun se taas, toiselta
+puolen, oli sattunut rouva Gammitin raiviolle ja pitkällisen ja
+varovaisen tarkastuksen jälkeen todennut, ettei siellä isännöitsevä
+olento ollut sen kummempi kuin yksi sitä hameväkeä, joiden oli tapana
+väristä sen möristessä, nuoli se leukojaan mieluisissa odotuksissa.
+Tässä vihdoinkin oli hänen mielensä mukainen tilaisuus – orjuuden
+lihapadat vapaudessa.
+
+Vanha karhu muisti siitä huolimatta varoakin. Se ei huolinut liian
+äkkiä eikä ehdottomasti luottaa kaiken hameväen vaarattomuuteen, ja
+— kuten se huomasi taajasta mustavatukka-pensaasta aidan takaa eukon
+perunoitaan mullatessa — rouva Gammitissa oli jotakin, joka ei oikein
+käynyt yhteen hänen hameittensa kanssa. Se oli pitänyt eukkoa kappaleen
+aikaa silmällä, ennenkuin tuli täysin vakuutetuksi siitä, että hän
+todella oli nainen. Sitten se oli tehnyt muutamia yöllisiä koeretkiä
+eukon puutarhaan, poimien nuoria omenakurpitsoja, jotka olivat rouva
+Gammitin erikoinen ylpeys, ja huomaten ne niin herkullisiksi, että se
+varmasti luuli jotakin nyt tapahtuvan. Mutta ei tapahtunutkaan mitään,
+rouva Gammit kun nukkui niin sikeästi; hänen suuttumustaan seuraavana
+aamuna mesikämmenen taas ei ollut sallittu nähdä.
+
+Tämän jälkeen mesikämmen kävi rohkeammaksi — vaikka tosin aina yön
+suojassa. Se oli nyt maistellut puutarhassa joka lajia — jälkien
+paljous sai rouva Gammitin vakuutetuksi siitä, että oli paljon
+karhujakin. Puutarhasta se lopulta oli uskaltanut lähteä pihaan ja
+navettaan. Tynnyrin puolikkaasta vajan nurkasta se oli sattuman
+kaupalla löytänyt valkotupsun kanaparan, joka uskollisesti hautoi
+muniaan. Säikähtämättä lintu-pahan urheata torumista ja sitä pientä
+ikävää, että höyhenet hampaihin tarttuivat, mesikämmen oli syönyt sen
+suurella mielihyvällä. Eikä kuitenkaan näkynyt, ei kuulunut rouva
+Gammitia, joka kaikesta suuttumuksestaan huolimatta ei voinut luopua
+sikeistä unistaan. Jos se olisi viitsinyt nähdä sen vaivan, että olisi
+palannut takaisin aamupuhteella, niin se olisi voinut todeta, ettei
+hyvä rouva suinkaan ollut asiasta mielissään, ja että pikapuoleen
+epäilemättä tapahtuisi jotakin, jos hän edelleenkin aikoi ottaa
+itselleen moisia vapauksia eukon puutarhassa. Ja sitten se oli löytänyt
+ankan — mutta _sen_ menetyksen rouva Gammit oli kestänyt tyynellä
+mielellä, arvellen, että tuo vain oli ollut hyvä keino päästä erilleen
+huonosta tavarasta.
+
+Vasta kuutamoöitten palattua karhu oli keksinyt valkoisen porsaan
+ja siten vihdoinkin joutunut katsomaan silmästä silmään perin
+pohjin sydäntynyttä rouva Gammitia. Heimonsa tapaan se tosiaan piti
+porsaanpaistista; mutta mieli kokonaan kiintyneenä puutarhan ja vajan
+helpompiin seikkailuihin se ei ollutkaan alussa huomannut navetan
+nurkkaan, parven alle rakennetun sikolätin runsaita mahdollisuuksia.
+Ansoja epäillen se ei alussa uskaltanut mennä sisään kapeasta tallin
+ovesta, leveiden pääovien ollessa suljettuina. Se oli pitänyt
+parempana nuuskia navetan ulkonurkkia sen oksaisen koivun alla, jossa
+ison kalkkunakukon oli tapana nukkua. Valpas ja varovainen vanha
+lintu tirkisteli sitä epäluuloisesti ja terävään toruen _kuit kuit_
+varoitti kaikkia, joita asia saattoi koskea; sillävälin kuin porsas
+ymmällään ja peloissaan oli noussut jalkeilleen pimeässä lätissään ja
+vaieten tuijottanut nuuskijaa lautain raoista. Malttinsa menettäen
+karhu lopulta oli saanut lautain reunan kynsiinsä ja koettanut repiä
+niitä irti. Mutta se ei saanut muuta lähtemään kuin muutamia isoja
+pirstaleita; tämä yritys ja sen aikaansaama kamala melu oli kuitenkin
+ollut liikaa valkoisen porsaan hermoille. Lätin pimeydestä oli alkanut
+kuulua korviavihlovaa kiljunaa ja karhu oli hämmästyneenä peräytynyt
+loitommalle.
+
+Ennenkuin se ennätti tointua ja uudistaa hyökkäyksensä, oli tuvan
+akkuna rämähtänyt auki. Valkoisen porsaan avunhuudot olivat voittaneet
+rouva Gammitin sikeät unet ja hän ymmärsi nyt, miten asiat olivat.
+»Menekkös siitä! senkin hylky!» hän oli vimmatusti kiljunut, kurkottaen
+päätään ja olkapäitään niin pitkälle ulos akkunasta, että oli vähällä
+tasapainonsa menettää koettaessaan puida kumpaakin nyrkkiään samalla
+haavaa.
+
+Karhu kun ei ymmärtänyt hänen haukkumisiaan, oli istahtanut ja
+leppoisesti kääntänyt ainoan silmänsä pörhöisiä harmaita hiustupsuja
+kohti, jotka jonkinlaisena sädekehänä ympäröivät rouva Gammitin
+neitseellistä yömyssyä. Sitten rouva Gammit, käsittäen toimen ajan nyt
+tulleen, oli juossut portaita alas kyökkiin, tarttunut ensimäiseen
+aseeseen, joka käteen sattui — se sattui olemaan varsiluuta —,
+paiskannut kyökin oven auki ja hyökännyt pihan poikki suuttumuksesta
+kiljuen.
+
+Kieltämättä hän oli koko kumma nähdä siinä kirkkaassa kuuvalossa,
+tarmokkaasti liikutellessaan vankkoja paljaita sääriään ohuen
+yöhameensa alla ja rajusti kieputtaessaan luutaa päänsä ympäri.
+Hetkisen mesikämmen katseli häntä ihmetellen. Sitten sen hermot
+pettivät. Epäilemättä tuo _oli_ nainen; — mutta ei aivan tavallista
+sorttia. Olikohan parempi olla varuillaan? Vastahakoisesti mörähtäen se
+oli kääntynyt ympäri ja paennut, arvonsa unohtaen. Ja se oli arvellut
+viisaimmaksi pysähtyä vasta sittenkuin ei enää kuullut rouva Gammitin
+mieltä järkyttäviä soimauksia, jotka räikeästi julistivat hänen
+voittoaan metsän juhlalliseen, hopeoituun hiljaisuuteen.
+
+Tämä porsasta uhkaava välitön vaara se tietysti oli nostattanut rouva
+Gammitin toimeen ja saanut hänet tallustamaan moisen pitkän matkan
+vuorten poikki Joe Barronin pyssyä lainaamaan. Huolimatta helposta
+voitostaan tässä erikoisessa tapauksessa hän oli täysin selvillä tämän
+karhun kämmenvoimista ja myönteli itsekseen, että jos sattuisi uusia
+ikävyyksiä, niin ei varsiluuta ehkä ollut aseitten parhaita. Mutta
+kun hänellä nyt oli pyssy ja hän tarkkaan muisti Joe Barronin ohjeet
+sen käyttämisestä, niin hän luuli ajavansa käpälämäkeen vaikka kuinka
+monta karhua, elleivät ne nimittäin kaikki tulleet samalla kertaa. Kun
+hänen mieleensä juolahti ajatus, että niitä ehkä tulisi samalla koko
+joukko, kävi hän sekunnin ajaksi levottomaksi, jopa tuumi tuoda porsaan
+yöksi tupaan ja käydä sotaa makuuhuoneensa akkunasta. Sitten hän muisti
+kuulleensa, etteivät karhut milloinkaan metsästä joukolla, ja hänen
+vähät pelkonsa hälvenivät. Hän päinvastoin alkoi oikein innolla odottaa
+yötä ja ottelua.
+
+Rouva Gammitin mielilauseita oli, ettei »odottavan pata vähällä kiehu»;
+ja seuraavan yön kokemukset sen kyllä selvään todistivat. Kyökin ovi
+raollaan hän istui vähän matkan päässä akkunasta. Itse piilossa ollen
+hän näki selvään poikki kuutamoisen pihan. Sangen hitaasti kuun pyörä
+nousi kalpealle kesätaivaalle, muutellen varjojen haahmoja sitä myöten
+kuin nousi. Mutta karhua ei kuulunutkaan. Rouva Gammit alkoi ajatella,
+jopa pelätäkin, että hän eilisellä tuittupäisyydellään oli säikyttänyt
+sen pois. Lopulta hänen haaveensa alkoivat käydä sangen sekaviksi.
+Hän nousi aivan oikoiseksi istumaan ja räpäytti tuimasti silmiään
+ollakseen varma siitä, että hän todella oli ilmi valveilla. Juurikuin
+hän oli tullut tästä täydelleen vakuutetuksi, pää vaipui hitaasti
+akkunalaudalle ja hän uinahti sikeään, poski pyssyn kylmää ruskeata
+piippua vasten.
+
+Niin aina, karhu oli sinä yönä kauan epäröinyt. Lopulta se kumminkin
+tuli. Kuu oli jo alkanut mäkeä laskea ja oli pihassa kääntänyt mustat
+varjonsa aivan toiseen suuntaan, kun se tuli. Se oli näihin mennen
+jälleen rohkaissut mielensä ja tullut vakuutetuksi siitä, että rouva
+Gammit _oli_ vain nainen. Haisteltuaan vielä kerran rakoja suuremmaksi
+varmuudeksi siitä, että porsas oli siellä, se meni ympäri tallin ovelle
+ja hiipi varovasti sisään.
+
+Kömpelön mustan haahmon ilmestyessä valoisaan oviaukkoon porsas huomasi
+sen. Sen sydän täyttyi aivan oikeutetusta kauhusta, joka paikalla tuli
+korviasärkevällä tavalla julkilausutuksikin. Tuo poru kuului niin
+hirveän kovalta neljän seinän välissä, että karhu tahtomattaankin
+peräytyi — ei tosin paon aikomuksessa, vaan tarkemmin tuumiakseen
+asiaa. Mutta sattuikin, että se, yhden ainoan silmän varassa kun oli,
+peräytyikin seinää vasten nojaavan rautaharavan vartta vastaan. Tuo
+ei tietenkään sopinut haravan rauhaan. Se kaatui karhun päälle ja
+puri sitä kuin vietävä selkälihoihin. Aivan suunniltaan säikähtyen
+mesikämmen kiiruimmiten peräytyi ulos kuutamoon tuumiakseen vähän
+enemmänkin näitä odottamattomia ilmiöitä. Ja sen siinä hommassa ollessa
+sävähti ovi auki pihan toisella puolella ja rouva Gammit pyssyineen
+hyökkäsi ulos.
+
+Karhu oli aikonut mennä muutamaksi minuutiksi navetan taa, voidakseen
+paremmassa rauhassa punnita tilannetta. Mutta nähdessään rouva Gammitin
+liehuvan hameen se alkoi harmistua. Se käsitti, että sen aikomuksia
+sopimattomasti häirittiin. Navetan nurkalla se koivun haaran alla
+seisahtui, nousi kintuilleen istumaan ja mörähti. Vanha kalkkunakukko
+kurkotti pitkälle hoikkaa kaulaansa ja mulkoili siihen, äreillä _kuit!
+kuit!_ varoituksilla suuttumustaan ilmaisten.
+
+Karhun asettuessa tähän päättävään ja uhkaavaan asentoon rouva
+Gammitkin vaistomaisesti pysähtyi. Ei niin, kuten hän olisi selittänyt,
+jos siinä olisi ollut ketään, kelle selittää, että hän olisi kynnen
+vertaakaan pelännyt, vaan hän muka tahtoi nyt koettaa Joe Barronin
+pyssyä. Nostaen pyssyn olalleen hän sulki toisen silmänsä, toisella
+katsoi tarkkaan piipun päässä olevaa jyvää ja veti liipaisimesta.
+Ei tapahtunut niin mitään. Laskien pyssyn poskeltaan hän loi siihen
+ankaran katseen ja huomasi nyt, että hän oli unohtanut virittää hanan.
+Hätääntymisen varjo hetkeksi pimitti hänen kasvonsa, kun hän huomasi
+tämän, ja hän loi terävän katseen karhuun nähdäkseen, oliko tämä
+huomannut hänen erehdyksensä. Ilmeisestikään se ei ollut. Se istui
+siinä yhä, killistäen häneen ilkeästi ainoalla pienellä silmällään.
+
+»Älä luulekaan pois pääseväsi, vaikka minulle sattui pieni vahinko!»
+mutisi rouva Gammit, sulkien hampaat että naksahti ja virittäen hanan,
+pyssyä jälleen olalleen kohottaessaan.
+
+Sattui kuitenkin niin, ettei Joe Barron ollut muistanutkaan kertoa
+hänelle, kumpi silmä se oli suljettava, ja rouva Gammit siis, niinkuin
+oli kylläkin luonnollista, sulki sen silmän, joka oli lähempänä pyssyä
+— ja nallia, joka nyt oli räjähtävä. Takatähtäimen hän niinikään jätti
+luvusta aivan pois. Hänen mielestään riitti se, että pyssyn suu näytti
+olevan karhun kohdalla. Ja näin hän mielestään sai otuksen kylläkin
+tarkkaan jyvälle, vaikka tähtäsikin hiukan liian korkealle. Sitten hän
+veti liipaisimesta.
+
+Tällä kertaa kaikki kävi niinkuin pitikin. Seurasi hirmuinen
+räjähdyksen pamaus ja eukko horjahti taapäin pyssyn ankarasta
+potkaisusta. Malttaen paikalla mielensä ja ylpeänä aikaansaamastaan
+suuresta äänestä hän kurkisti savun läpi, luullen näkevänsä karhun
+kuonolleen keikahtavan, henkensä heittäen. Sen sijaan hän kuitenkin
+huomasi karhun pään kohdalla koivussa vimmattua siipien pieksämistä.
+Ja sitten vanha kalkkunakukko putosi raskaasti maahan, yhden
+ainoan moittivan lutkutuksen päästäen, joka koski kipeästi rouva
+Gammitin korviin. Se olisi pudonnut aivan mesikämmenen päälle, ellei
+viimeksimainittu, mielen tasapainon kerrassaan menetettyään niin
+paljosta häiriöstä, olisi jo kapaissut käpälämäkeen, jotta pensaikko
+lakoili.
+
+Rouva Gammitin kasvoilla seurasi riemastusta hämmästys. Sitten hän
+punastui korvia myöten vihasta, paiskasi tihutyön tehneen pyssyn maahan
+ja tallasi sitä jaloillaan. Hän oli hyvin tehnyt osansa, sen hän tiesi,
+mutta tuo kehno pyssyhän se oli pettänyt. Niin, niin, hän olikin aina
+pitänyt niitä kelvottomina kapineina. Tämän jälkeen hän aikoi luottaa
+vain itseensä.
+
+Kalkkunakukko, se raukka, makasi siinä nyt aivan liikkumatta.
+Rouva Gammit kulki pihan poikki ja kumartui kovin pahalla mielellä
+maassa makaavan linnun yli. Hän oli niin pitänyt tuosta meluavasta
+itserakkaasta vanhasta linnusta, joka oli ollut oikein kuin seurana
+pihassa lutkutellessaan ja astua patsastellessaan, siivillä maata
+lakaisten, naaraitten muniaan hautoessa. »Kävipä tuo nyt kovin
+hullusti», hän mutisi linnulle kuin hautajaispuhetta pitäen, »kun
+sinun piti joutua tuon pyssy-hylyn tielle!» Muistaen sitten äkkiä,
+että linnusta lähti paljon helpommin höyhen sen ollessa vielä lämmin,
+hän kantoi hervottoman kalkkunan koivista pihan poikki, otti kyökistä
+kopan, istui kynnykselle kuutamoon ja alkoi murheellisena kyniä. Kuinka
+se oli komea ja raskas. Katsellessaan sen kookasta ruumista rouva
+Gammit miettiväisenä mutisi: »Kylläpä taidan kyllästyä kalkkunaan,
+ennenkuin saan tämän kaiken syödyksi!»
+
+Seuraavana päivänä rouva Gammit huolellisesti puhdisti pyssyn
+tomuliinalla, poistaen kaikki eilisen pahoinpitelyn merkit, ja asetti
+sen sitten astiakaapin taa seisomaan. Hän oli päättänyt tämän jälkeen
+käydä omia teitään ja sotia karhuja vastaan omilla aseillaan. Nyt hän
+ryhtyi mitä suurimmalla huolella pohtimaan, mitä teitä ja aseita hän
+käyttäisi.
+
+Todellisena naisena ja kunnon emäntänä hän pakostakin tuli ensimäiseksi
+ajatelleeksi kiehuvan veden rajattomia mahdollisuuksia ja kaikki
+muutkin keinot hiilihangosta väkevään pippuriin huomioon otettuaan,
+siihen tyytyi. Ei tietenkään ollut mahdollista pitää sitä aivan
+kiehuvana siihen hetkeen saakka, jolloin sitä tarvittiin; mutta
+julmasti hymähtäen hän arveli, että riittävän kuumana hän sen sittenkin
+säilyttäisi. Hän oli huomannut, että porsasta tavoittava karhu oli
+keksinyt, kuinka lättiin pääsi. Eukko oli varma siitä, että karhu
+palaisi porsasta tavoittamaan tultuaan kokeneeksi, etteivät kovat
+pamaukset tuottaneet ruumiillisia vammoja, ja että se tämän jälkeen
+olisi vielä entistäkin rohkeampi.
+
+Ja hän päättelikin tällä kertaa oikein, kun ei yleensä tuntenut
+karhuja. Useimmat karhut olisivat menettäneet rohkeutensa. Mutta tämä
+karhu erikoisesti oli tullut siihen kokemukseen, että kun miehet
+ryhtyivät hätyyttämään, niin luonnisti se heille liiankin hyvin.
+Mesikämmen oli selvään älynnyt, että rouva Gammit oli aikonut häntä
+hätyyttää. Eukon aikeista ei voinut olla epäilystä. Mutta ne eivät
+olleetkaan onnistuneet. Hän ei siis ollut mies, kuten karhu jo oli
+vähältä luullut, vaan toden teolla todellinen nainen. Se palasi
+takaisin seuraavana yönä ja oli lujasti päättänyt, etteivät mitkään
+kiljumiset, luudat, liehuvat hameet eivätkä räjähdykset saisi häntä
+säikyttää asiaansa ja porsaanpaistiaan heittämään. Se tuli varhain;
+eipä kuitenkaan sattunut tulemaan varhemmin kuin rouva Gammitin
+varustukset valmistuivat, sillä tämä oli tavalla tai toisella arvannut
+sen aikeet ja käyttänyt aikansa hyvin.
+
+Valkoisen porsaan lätti oli navetan nurkassa ja ullakon toisen pään
+alla. Aivan sen paikan päältä, josta karhun täytyi kiivetä ylös, jos
+mieli lättiin päästä, rouva Gammit oli ullakon permannosta ottanut pois
+useita löysiä lankkuja, joista se oli kyhätty. Tämän aukon ääreen hän
+jo iltayöstä oli varustautunut turvalliseen väijytykseen, vieressään
+kolme sankoa tulikuumaa vettä. Sangot oli kiedottu monenkertaisiin
+peittoihin, saaleihin ja heiniin, jott'eivät päässeet jäähtymään. Ja
+kaiken lisäksi hänellä oli käsillä heinähankokin, voidakseen sillä
+sysätä vihollisen alas jos se panisi pahakseen hänen hyökkäyksensä ja
+kiipeisi ullakolle juttua tekemään.
+
+Rouva Gammitia ei ehtinyt nukuttamaan, ei hän edes ehtinyt odotustaan
+pitkäksymään, niin varhain karhu tuli. Valkoinen porsas oli vielä
+valveilla sekin, levottomana ja kummissaan siitä tavattomasta hommasta,
+jota lätin ullakolla oli pidetty. Se asteli levottomana edestakaisin ja
+näki sitten raoista, kuinka navetan oven pimitti kamala musta haahmo.
+Se ei menettänyt sekuntiakaan, vaan paikalla koroitti joka äänensä ja
+päästi taas korvia vihlovan hätähuudon, joka kahdesti ennenkin oli
+osoittautunut niin tehokkaaksi.
+
+Karhu pysähtyi vain hetkeksi, tutkaistakseen tilannetta sillä ainoalla
+silmällään. Rouva Gammit ei uskaltanut paljon hengittääkään. Sitten
+se, melkein ennenkuin eukko oikein käsitti, mitä oli tekeillä, jo oli
+aivan hänen allaan ja kiipesi lättiin. Valkoisen porsaan kirkuna kävi
+kahta kovemmaksi herättäen eukon toimeen. Hän sieppasi höyryävän sangon
+kääreistään ja heitti sen alla liikkuvan hämärän olennon päälle.
+
+Syttyi paikalla outo, sekava, peloittava meteli, josta valkoisen
+porsaan kiljuna kuului ohuena ja säälittävänä. Joutumatta katsomaan,
+mitä jo oli aikaan saanut, rouva Gammit sieppasi toisen sangon ja
+kumartui eteenpäin toiseen iskuun. Höyrypilven läpi hän näki karhun
+hätäisesti tapailevan lätin seinää ja vimmatusti kynsivän pois
+päästäkseen. Selvää oli, että se oli saanut turkkiinsa, mutta eukko
+päätti antaa sille vielä perusteellisemman löylyn, kun nyt kerran oli
+siihen ryhtynyt. Nojautuen kauas eteenpäin hän heitti kamalan aseensa
+suoraan karhun mahtaviin takamuksiin, juurikuin nämä luiskahtivat
+seinän yli. Mutta samalla hän itsekin menetti tasapainon. Harmin
+kiljauksella hän putosi suoraan sikolättiin.
+
+Rouva Gammitin onni oli kuitenkin semmoinen, ettei se hylännyt häntä
+tälläkään synkällä hetkellä. Hän putosi suoraan porsaan selkään. Tämä
+masensi tärskähdystä, eikä porsaskaan, kumma kyllä, ruhjoutunut. Aivan
+mielettömänä kaikista päälleen kasautuneista hirmuista viimeksimainittu
+hurjistuneena hyppäsi eukon hameitten alta ja syöksyi lätin poikki
+seinästä seinään niin vimmatusti, että sekä porsas että lätti olivat
+siitä tuhoutua.
+
+Hieman hengästyneenä, mutta ylpeällä tietoisuudella siitä, että oli
+saanut suurenmoisen voiton, rouva Gammit kompuroi jaloilleen ja
+ravisteli itsensä entisilleen. Karhu oli kadonnut. Eukko katseli
+hämmästyen porsaan herkeämätöntä karkailua.
+
+»Voi raukkaa!» hän sitten säälitellen mutisi, »varmaan siihen sattui
+sitä kiehuvaa vettä! Mutta kyllä kai se siitä pian tointuu. On kai se
+joka tapauksessa hiukan parempi, kuin joutua karhun revittäväksi ja
+syötäväksi, on aina!»
+
+Rouva Gammit oli nyt vakuutettu siitä, ettei tämä karhu häntä enää
+häiritsisi, ja hän vahvasti toivoi, että sen kuumavesi-kokemukset
+olisivat opiksi niille muillekin karhuille, joitten hän luuli mökkinsä
+ympärillä luimistelevan. Ja toteutuivatkin hänen rohkeimmatkin
+toiveensa. Palaneet paikat kirvellen ja kaikki ennakkokäsityksensä
+naisesta mullistettuina karhu viipymättä lähti toisille etäämmille
+metsästysmaille. Suuri osa sen karvasta lähti laikoittain ja monet ajat
+se senjälkeen halveksi itseään.
+
+Kun ei enempään kuin viikkoon tapahtunut sen koommin rosvoretkiä
+navettaan eikä kanakoppiinkaan, eikä puutarhassakaan enää näkynyt
+karhunjälkiä, niin rouva Gammit älysi, että hänen voittonsa oli pysyvä,
+ja hän ilostui siitä niin, että mielihalulla tyytyi viikkoiseen
+kalkkunaruokaansakin. Eräänä hivelevänä aamuna, sulotuoksuisen tuulen
+humistessa metsässä, hän sitten lähti viemään takaisin Joe Barronin
+pyssyä.
+
+»No kuinka se luonnisti, rouva Gammit?» kysyi naapuri uteliaana.
+
+»Kyllä karhut saivat kyytinsä, herra Barron!» eukko vastasi. »Mutta
+pyssy sitä ei tehnyt, vaan kiehuva vesi. Sen minä olen tullut
+huomaamaan, että kiehuvaan veteen voi aina luottaa!»
+
+»Minä toivon, että te sentään tulitte pyssynkin kanssa juttuun, vai?»
+kysyi naapuri.
+
+Rouva Gammitin äänessä oli empivä soinnahdus.
+
+»No niin, herra Barron, minä kiitän teitä kovin pyssyn lainasta. Hyvää
+te sillä _tarkoititte_. Mutta minä tahtoisin vähän varoittaa teitä.
+Älkää luottako tuohon pyssyyn liikoja, taikka vielä saatte sitä katua.
+_Se ei käy siihen, mihin sillä tähtää_.»
+
+
+
+
+MUSTAN VEDEN PATA.
+
+
+Myöhään Henderson sai oppia, mitä pelko on. Mutta kun se aika tuli,
+niin sai hän kylläkin perusteellisen opetuksen. Ja Mustan veden pata
+sen hänelle opetti.
+
+Hitaasti, vastahakoisesti, avuttomasti kuusipölkyt peräkkäin kiersivät
+piiriä suuren kalliopadan ympäri. Suurta pataa kiertävä vesi oli
+sileätä, syvää ja mustaa, mutta vaahtojuovissa. Kalliopaarteen kyljessä
+oli halkeama joen vuolaaseen päävirtaan, joka vavisten ja kihisten
+syöksyi jyrisevän putouksen kammottavaan kattilaan. Tästä jyrisevästä
+kattilasta runneltujen vetten hurjasta sotkusta ja ärjynästä kohosi
+valkoinen vihmavaippa, joka aina välistä liehui korkeammalle ja padan
+partaalla kasteli vihannat koivut. Kalliopaarteen halkeamasta, joka
+nielaisi osan ohi kiitävästä vedestä ja imi sen Mustan veden padan
+hitaihin pyörteihin, ei ollut kuin pari syltä putouksen kynnykseen.
+
+Henderson istui ränstyneen valkokoivun juurella, joka nuokkui padan
+partaalla. Kädessään sytyttämätön piippu hän melkein kuin lumottu
+seuraili silmillään pölkkyjen kulkua. Ulkopuolella hän näki niiden
+kiitävän ohi kömpelössä kiireessä, puskien kosken valkoisien kuohujen
+läpi hirmuiseen putoukseen. Kun pölkky sattui kulkemaan läheltä rantaa
+pitkin, näytti sen kohtalo sekunnin tai pari epätietoiselta. Joko
+se saattoi syöksyä suoraan eteenpäin kynnyksen päällitse häälyvään
+vihmavaippaan ja sitten kadota kattilan hirmuihin. Taikka saattoi
+kostevirta viime hetkessä varkain tarttua siihen kiinni ja vetää sen
+padan synkkään kiertävään pyörteeseen. Siellä se ei kuitenkaan muuta
+hyötynyt, kuin sai vain lyhyen kamalan armonajan, muutamia tuskastuneen
+odotuksen hengenvetoja. Ympäri kierrettyään ja jälleen saavuttuaan
+aukolle, josta oli sisäänkin tullut, se saattoi jatkaa ja samaan tapaan
+tehdä vielä toisenkin tapauksettoman kierroksen, taikka saattoi se,
+mikä kulloinkin pyörteen oikku oli, tulla uudelleen auttamattomasti
+suistetuksi vihaisen virran valtaan. Toisinaan pysähtyi kaksi pölkkyä
+ikäänkuin salaiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta, tunkeakseen
+sitten toinen toisensa ulos ja yhdessä putoukseen suistuakseen.
+Ja toisinaan taas kaikki pölkyt suorittivat kierroksen toisensa
+jälkeen hyvässä turvassa. Mutta aina oli partaan halkeaman kohdalla
+epätietoisuuden hetki, pöyristyttävän, kammottavan uhan hetki.
+
+Tämä yhä palaava hetki se näytti saavan Hendersonin mielikuvituksessa
+niin turmiota tuottavan vallan, ettei hän muistanut piippuaankaan
+sytyttää. Ennenkin hän oli katsellut Mustan veden pataa, mutta siinä
+ei ollut koskaan ennen ollut tukkeja. Hän oli sitäpaitsi tänä aamuna
+ylenmäärin rasittunut ja uupunut. Hän oli melkein kolme päivää
+jännittänyt ruumistaan, aivojaan ja hermojaan äärimmilleen ajaessaan
+kiivaasti, vaikka samalla varoenkin takaa rikoksentekijää, jonka hän
+kreivikunnan sheriffinä oli velvollinen ottamaan kiinni ja tuomaan
+.tuomittavaksi.
+
+Tämä rosvo, ranskalainen puoliveri, tunnettiin kauttaaltaan koko
+takalisto-kreivikunnassa »Puna-Pichotin» nimellä. Hän oli erään toisen
+keralla viimeinen — ja kaikkien tieten vaarallisin — rosvojoukosta,
+jota Henderson oli ryhtynyt hävittämään. Henderson oli ollut sheriffinä
+kaksi vuotta ja tullut virkaan valituksi siitä, että häntä nimenomaan
+tähän tehtävään pidettiin sopivimpana miehenä. Pelko oli hänelle
+tuntematon, ja lisäksi hän kautta koko ylämaan oli vailla vertaistaan
+hienon metsätietonsa, valppaan kestävyytensä ja oveluutensa puolesta.
+
+Pari vuotta hän nyt oli ollut tässä hommassa. Yksi rosvoista oli
+hirtetty. Kaksi oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Henderson
+oli täyttänyt kaikkien muitten paitsi itsensä toiveet. Niin kauan
+kuin Pichot ja hänen typerä apurinsa, Lutu-Mitchell, vielä olivat
+hirttämättä, piti Henderson työtään keskeneräisenä, jopa häpeällisesti
+epäonnistuneena. Mitchelliä hän halveksi. Mutta Pichotia, joukon
+neroa, hän kunnioitti persoonallisella vihalla, joka melkein haiskahti
+kilpailijakateudelta. Sillä vaikka Pichot oli petomaisen julma ja
+petollinen ja hänellä oli naisenkin murha mustassa ansioluettelossaan —
+ja tämä Hendersonin mielestä asetti hänet aivan eri luokkaan kuin ne,
+jotka olivat murhanneet vain miehiä — niin oli hän kuitenkin samalla
+kuin johtajaksi luotu ja rohkeudestaan tunnettu. Joku satunnainen tippa
+Skotlannin ylämaitten verta, joka monen muun sekoituksessa juoksi hänen
+suonissaan, oli pannut hänen mustien, tylyjen silmiensä ja julmain
+tummain kasvojensa yläpuolelle tulipunaisen hiusmättään. Se lisäksi
+oli lyönyt hänen konnantöihinsä mielikuvituksellisen leiman, joka teki
+ne sitä julmemmiksi. Ja samalla kuin Henderson häntä ihmisenä vihasi,
+kunnioitti hän häntä kykynsä arvoisena vastustajana.
+
+Putoukselle tultuaan Hendersonin oli täytynyt tunnustaa, että Pichot
+jälleen oli hänet jäljiltään eksyttänyt. Siinä vakaumuksessa, että
+hänen saaliinsa tällä kertaa oli kaukana saamattomissa Kaksoisvuoren
+takaisissa sotkuisissa rotkoissa, hän lähetti kotia molemmat uupuneet
+jokimiehet, jotka olivat olleet mukana apulaisina, käskien heitä
+menemään jokivartta alas Greensvilleen ja siellä häntä odottamaan. Hän
+aikoi jatkaa ajoa yksin pari päivää, toivoen yllättävänsä vastustajansa
+näiden aavistamatta. Hänellä oli liittolainen, josta ei kukaan tiennyt,
+mutta joka oli sitä arvokkaampi, pitkäsäärinen kesytön tyttöletukka,
+joka eli isänsä kera kahden pienessä mökissä mailin verran putouksen
+alapuolella, ja lapsen tavoin jumaloi Hendersonia sankarinaan. Tämä
+ujo pikku metsäläinen, jota kautta kyläkunnan sanottiin »Baisleyn
+Sissiksi», tunsi vaistomaisesti erämaan ja sen polut, jopa niin hyvin,
+että tuskin Hendersonkaan kaikkine kehittyneine metsätietoineen veti
+hänelle vertoja; ja uupumaton sheriffi arvasi hyvin suureksi tämän
+tytön avun. Nyt hän oli aikeissa tuota pikaa lähteä mökille ja kysyä
+tytöltä muutamia asioita. Mutta ensin hän tahtoi vähän ajatella.
+Voidakseen paremmin ajatella, paremmin koota uupuneet ja hajaantuneet
+kykynsä hän oli huolellisesti asettanut repeteririhlansa seisomaan
+kahden näreen väliin, täyttänyt piippunsa, sytyttänyt sen nautinnolla
+ja istahtanut vanhan koivun alle, josta hän saattoi katsella suoraan
+alas Mustan veden padassa piiriään kulkevia pölkkyjä.
+
+Hänen katsellessaan tätä kammottavaa pyörrettä petti ajatuskyky ja
+piippu sammui ja pyörteen vangitsemien pölkkyjen kohtalon herättämä
+mielenkiinto vähitellen yöpainajaisen muodossa valtasi hänen
+rasittuneen mielikuvituksensa. Hän pani tähdelle, kuinka toinen
+toisensa jälkeen joutui oikulliseen pyörteeseen ja senkautta lyhyeksi
+hetkeksi vältti kohtalonsa. Toisen toisensa perästä hän näki jälleen
+selittämättömän oikun pakosta kulkevan ulos ja syöksyvän putouksen
+riehuvaan hornaan. Hän tuli kuvitelleeksi vangittua pölkkyä eläväksi
+olennoksi, että sillä oli tuntoa, ja kuvitteli, mitä se mahtoi tuntea
+joka kerta, kuin se niin pöyristyttävän läheltä kulki paarteen
+halkeaman ohi, saaden jälleen lyhyen rupeaman armonaikaa.
+
+Viimein hän, joko siitä syystä, että oli uupuneempi kuin itse
+tiesikään, tai että oli nukahtanut avosilmin ja haaveellisine
+kuvitelmineen luiskahtanut todelliseen uneen, äkkiä tunsi olevansa yksi
+samaisista pölkyistä. Ja pölkky, joka juuri kiersi uhkaavaa halkeamaa
+kohti. Pääsisikö se vielä kerran ohi? Ei; se oli liian reunalla.
+Se tunsi, kuinka sitä alkoi imeä ulospäin, hiljaa ja salakavalasti
+alussa, sitten vastustamatta kuin vuoren vyöry. Jännitetyin hermoin
+ja pamppailevin sydämin Henderson koetti pidättää sitä sulalla
+tahdonvoimalla ja silmäin ponnistuksella. Mutta se oli suotta. Hitaasti
+pölkyn pää kääntyi ulospäin piiriä kiertävistä tovereista, tutisi
+hetken halkeamassa ja syöksyi sitten tasaisesti könkääseen. Voihkaisten
+Henderson samalla tointui tajuihinsa, kavahti pystyyn ja vaistomaisesti
+tapasi vyöltään ison revollinsa perää. Samassa silmänräpäyksessä putosi
+hänen olkapäilleen köyden silmukka, joka likisti hänen käsivartensa
+kylkiin kiinni, ja hänet temmattiin taapäin niin rajusti, että hän
+melkein ilmassa lensi esiinpistävän koivun juuren yli. Pudotessaan hän
+satutti päänsä kantoon eikä sen koommin tiennyt maailmasta mitään.
+
+Kun Henderson jälleen tuli tajuihinsa, huomasi hän olevansa sangen
+ihmeellisessä asemassa. Hän makasi tukin päällä, kasvot alaspäin,
+suu karkeaan kaarnaan painettuna. Hänen kätensä ja säärensä olivat
+vedessä, pölkyn kahden puolen. Muita pölkkyjä kulki hitaasti hänen
+sivuitseen. Hetkisen hän luuli yhä olevansa yöpainajaisensa lumoissa ja
+pinnisti ajatuksiaan herätäkseen. Mutta nämä pinnistykset osoittivat
+hänelle, että hän olikin sidottu pölkkyyn kiinni. Nyt hänen tajunsa
+äkkiä selkeni tuskan kouristuksella, joka oli lähempänä epätoivoa kuin
+kaikki, mitä hän oli siihen saakka tuntenut. Sitten hänen hermonsa
+vakautuivat takaisin tavalliseen mielenmalttiin.
+
+Hän käsitti, mitä hänelle oli tapahtunut. Vihamiehet olivat seuranneet
+hänen jälkiään ja tavanneet hänet tuolla varomattomuuden hetkellä.
+Hän oli nyt juuri siellä, missä hän kamalassa unessaan oli kuvitellut
+olevansa. Hän oli sidottu pölkkyyn, joka kiersi rataansa Mustan veden
+ison kivipadan pyörteessä.
+
+Sekunniksi tai pariksi veri hyytyi hänen suonissaan, kun hän oli
+huomaavinaan pölkkynsä horjahtavan ulospäin koskea kohti, syöksyäkseen
+sitten hornan myllerrykseen. Sitten hän huomasi, että muut pölkyt
+saavuttivat hänet ja kulkivat hänen sivuitseen. Hänen pölkkynsä ei
+tosiaan liikkunutkaan ensinkään. Ilmeisestikin sitä joku piti kiinni.
+Hän koetti katsella ympärilleen, mutta huomasi olevansa niin tiukkaan
+sidottu, että saattoi kohottaa kasvojaan pölkystä vain muutaman tuuman.
+Niinkin hän kuitenkin saattoi nähdä pyörteen koko pinnan ja turman
+halkeaman ja sen kautta raivoisen virran aina valkoiseen vihmavaippaan
+saakka, joka häälyi kattilan päällä. Mutta vaikka hän olisi kuinka
+väännellyt ja kurottanut kaulaansa, ei hän voinut nähdä kuin pari
+jalkaa padan sileätä kalliopaarretta.
+
+Pingoittaessaan siteitään hän kuuli takaansa raakaa naurua; ja pölkky
+lähti äkkiä nytkähtäen liikkeelle, josta hän saattoi päättää, että
+sitä oli keksillä pidetty kiinni. Tuossa tuokiossa keksin terävä nokka
+sitten iski terävästi kiinni pölkyn etupäähän, jalan päähän Hendersonin
+päästä, puraisten varmasti kiinni. Pölkky jälleen pysähtyi. Hitaasti
+se pyörähti ulospäin, keksin painamana, niin että Hendersonin oikea
+olkapää joutui veteen ja hänen kasvonsa kääntyivät ylöspäin, kunnes hän
+näki padan koko äyrään.
+
+Ja hän näki nyt Puna-Pichotin, joka seisoi kallioportaalla, kolmisen
+jalkaa vedestä, keksin varsi kädessään ja hänelle lipeästi hymyillen.
+Korkeammalla partaalla kyykki Lutu-Mitchell ilkeästi virnistäen
+ja puukko kädessä, ikäänkuin himoiten tehdä paikalla kaikki tilit
+selviksi. Mitchellin luonnonlaadussa ei ollut vähääkään mielikuvitusta;
+ja hän oli kärsimätön — mikäli uskalsi — Pichotin haaveellisten
+viivyttelyjen vuoksi.
+
+Kun Hendersonin silmä kohtasi vihamiehen ilkeän, hymyilevän katseen,
+oli se vakaa ja kylmä kuin teräs. Hendersonille, joka aina ja joka
+tilanteessa oli tuntenut itsensä valtiaaksi, ei nyt jäänyt muuta kuin
+oman tahtonsa, oman henkensä valtius. Hänen käsityksensä mukaan ei
+saattanut olla niin kamalaa kuolemaa, ettei olisi kymmentä vertaa
+pahempaa antaa mielensä lannistua vastustajansa edessä. Vaikka hän oli
+niin avuton, niin häpeällisen ja hurjan kamalassa asemassa, ja vaikka
+hirmukuolema oli aivan vieressä ja silmäin edessä, niin eivät hänen
+hermonsa hetkeksikään pettäneet. Kylmän halveksiva ja uhmaava oli se
+katse, joka kohtasi Puna-Pichotin hymyn.
+
+»Minä olen aina ihmetellyt», sanoi puoliveri, nyt lipeällä äänellä,
+joka tunkeutui kautta putouksenkin mahtavain vavahdusten, »että eiköhän
+mies pölkyn päällä sentään meloskelisi aika kauan tämän pyörteen
+ympäri, ennenkuin hän pakostakin imeytyisi putoukseen!»
+
+Tämä oli kieltämättä sangen mieltäkiinnittävä tuuma, mutta Henderson ei
+vastannut siihen mitään.
+
+»Minä olen kauan hautonut tätä tuumaa, vaikk'en ole vielä koskaan
+tavannut miestä, enkä sen puolesta naistakaan, joka olisi suostunut
+kunnolla koettamaan. Mutta minä olen varma siitä, että te olettekin
+se mies, joka teette minulle tämän palveluksen. Minä olen jättänyt
+teidän käsivartenne jonkun verran vapaiksi, ainakin kyynärpäästä
+alkaen, ja sääret samoin jonkun verran, niin että teidän on helpompi
+niillä soudella. Kun padan reunat ovat joka puolelta niin sileiksi
+kuluneet tulvavesirajasta alkaen, niin ei niissä ole mitään, josta
+voisi pitää kiinni, niin etteivät nekään voi huomiotanne vieroittaa.
+Minä toivon, että te teette tämän koetuksen oikein perusteellisesti.
+Mutta jos te sattuisitte väsymään ja haluaisitte luopua yrityksestä,
+niin älkää suinkaan ottako lukuun minun tunteitani. Onhan siellä putous
+odottamassa. Enkä minä kanna kaunaa, vaikk'ette voisikaan täyttää
+kaikkia toiveita, mitä minulla on teistä.»
+
+Päätettyään harkitun puheensa Pichot vetäisi keksinsä irti. Pölkky
+alkoi paikalla hivuutua eteenpäin, yhtyen muitten pölkkyjen
+vastahakoiseen jonoon. Hetken Hendersonin teki mieli sulkea silmänsä
+ja purra hammasta ja päästää itsensä kiiruimman kautta kadotukseen,
+josta ei ollut mitään pelastusta. Mutta sitten hän, harmissaan moisesta
+heikkouden puuskasta, muutti mieltään. Viimeiseen hengenvetoon hän
+aikoi taistella henkensä edestä ja luottaa onneen, jos se ehkä auttaisi
+häntä. Sittenkuin hän ei kauempaa jaksaisi, olisi edesvastuu kohtalon,
+eikä hänen. Voidakseen paremmin taistella kamalassa koetuksessa, joka
+häntä nyt odotti, hän kokonaan karkoitti mielestään Puna-Pichotin ja
+Mitchellin, jotka ylhäällä partaalla istuen tupakoivat ja nauroivat
+uhrinsa tuskille. Paikalla kuin pölkky alkoi lähestyä halkeamaa, hän
+kokonaan unohti heidän kuvansa. Hänen kaikissa sielunkyvyissään ei nyt
+ollut sijaa muuta kuin yhdelle ajatukselle, yhdelle huolelle.
+
+Pölkky, johon hänet oli sidottu, oli äärimmäisenä jonon ulkoreunalla,
+ja Henderson arvasi, että se todennäköisesti paikalla työntyisi
+ulos, kun oli aukon kohdalle tullut. Epätoivon ponnistuksella hän
+sai kiinni lähimmästä pölkystä, sen eteenpäin työnnetyksi, ja viime
+tingassa, juurikuin oli halkeaman kohdalle päässyt, oman pölkkynsä
+työnnetyksi sen tilalle. Seuraavassa silmänräpäyksessä se tutisten
+syöksyi könkääseen; ja tuntien äkkiä kylmän hien tihkuvan pitkin
+koko ruumistaan, Henderson hitaasti kiersi kamalan halkeaman ohi.
+Partaaltakatsojat onnittelivat häntä ivallisilla huudahduksilla.
+Mutta hän tuskin kuuli niitä eikä välittänyt niistä mitään. Hän teki
+epätoivon ponnistuksia, souti toisella kädellä eteenpäin, toisella
+taapäin, ohjatakseen hitaan, syvässäkulkevan pölkkynsä ulkopiiristä
+sisempään. Hän oli jo huomannut, että ulkopiirillä oleminen tuottaisi
+paikalla tuhon, koska ulontava virtaus oli syvemmältä kovempi kuin
+pinnalta ja hänen syvälläkulkeva pölkkynsä ennen tunsi sen tehon kuin
+nuo toiset. Hänen käsivartensa olivat niin sidotut, että hän vain
+kyynärpäätä myöten saattoi niitä vapaasti liikuttaa. Hän sai kuitenkin,
+hengästyksiin saakka ponnistellen, pujotelluksi itsensä toisen pölkyn
+taa — siksi ajoissa juuri, että näki tämänkin pölkyn imeytyvän pois
+hornan kuiluun ja itse taas joutuneensa kiertävän jonon ulkoreunalle.
+
+Tällä kertaa Henderson ei tiennyt, nauroivatko partaaltakatsojat vai
+eivätkö hänen pelastuessaan halkeaman ohi. Hän tuumi epätoivoisesti,
+eikö keksisi jotakin vähemmän uuvuttavaa menetelmää. Vakaasti ja
+tahdissa, mutta kaiken voimansa takaa, hän huopasi sekä käsin että
+jaloin, kunnes hänen pölkkynsä melkein pysähtyi. Sitten hänelle
+onnistui ohi mennessä tavoittaa vielä muuan pölkky ja päästä sen taa.
+Tämän tapahtuessa hän taas oli kulkenut puolen kierrosta padan ympäri.
+Mutta jälleen hän epätoivoisella huopauksella sai pysäytetyksi itsensä
+ja tuota pikaa erinomaisen taitavilla tempuilla pujotelluksi vielä
+uuden pölkyn taa, niin että kun hän jälleen tuli halkeaman kohdalle,
+oli hänen ja kuoleman välillä kaksi pölkkyä. Ulompi näistä kuitenkin
+imeytyi tuota pikaa könkään kitaan, ikäänkuin olisi Hendersonin
+syvälläkulkevan pölkyn paino sen ulos työntänyt. Vaikka hän tunsi
+melkein nääntyvänsä uupumuksesta, huopasi hän kuitenkin yhä ja ohjaili
+ja pujotteli sisemmäksi, kunnes oli saanut kolme pölkkyriviä itsensä
+ja ulkoreunan väliin. Sitten hän puolisokeana ja veren kiehuessa
+korvissaan niin ääneensä, että tuskin kuuli putouksen pauhua, raukesi
+pölkylleen hervottomaksi ja rukoili, että voimat nopeaan virtaisivat
+takaisin hänen suoniinsa ja hermoihinsa.
+
+Vasta kuin hän oli kulkenut vielä kahdesti padan ympäri ja vielä
+kahdesti nähnyt pölkyn työntyvän ulos aivan kyynärvartensa äärestä
+kuilun valkeihin hirmuihin syöstäkseen, Henderson jälleen ryhtyi
+työhön. Lyhyt, tahdon hallitsema lepo oli hetkeksi häntä virkistänyt.
+Hän oli nyt kylmäverinen, suunnitteli terävästi, säästeli taiten
+voimiaan. Viimeiseen sekuntiin hän aikoi taistella henkensä edestä,
+niin kauan kuin se oli mahdollista, toivoen yhä odottamatonta onnen
+sattumaa.
+
+Kun enää oli vain yksi pölkky hänen ja kuoleman välillä, hän taas
+kulki halkeaman ohi ja näki sen ainoan pölkyn lähtevän ulos. Ollen
+aivan lähellä padan seinää hän koetti pidättää kulkuaan tarraamalla
+siihen kiinni vasemmalla kädellään ja jalallaan siitä jarruttamalla.
+Mutta kallion pinta oli kulunut niin sileäksi pyörteen ainaisesta
+hinkkauksesta, ettei näistä yrityksistä ollut paljoakaan apua.
+Ennenkuin hän huomasikaan hän jälleen oli kierroksen päättämäisillään
+ja vain mitä epätoivoisimmilla ponnistuksilla hän vielä kerran pelasti
+itsensä. Tällä kertaa ei siinä lähettyvillä ollut toista pölkkyä,
+jonka hän olisi voinut tavoittaa ja sysätä eteen omalle paikalleen.
+Hän ei muuta voinut kuin käsin ja jaloin soutaa ulospäin vetävää
+virtaa vastaan. Lähes minuutin tukki viipyi aivan aukon edessä
+kahden vaiheilla, virtauksen imiessä sen päätä ulospäin kääntymään
+ja Hendersonin soutaessa vastaan ei vain käsin ja jaloin, vaan
+myös jokaisella tahdon ja mielenlujuuden hitusella, mitä oli hänen
+ruumiissaan. Viimein hän tuuma tuumalta alkoi voittaa. Hänen pölkkynsä
+kulki surman portin ohi; ja hämärästi hän taas kuuli pauhun puhki saman
+ilkkuvan äänen.
+
+Sivu päästyään Henderson jälleen rupesi huopaamaan — tyynemmin tällä
+kertaa — kunnes tuli muita pölkkyjä hänen kätensä ulottuviin ja
+hän saattoi pujotella vähäksi aikaa niiden taa turviin. Hän tuli
+pian pakostakin vakuutetuksi siitä, että jos hän ponnisteli vähän
+vähemmän kuin kaikella voimallaan, niin hän saattoi pitää puolensa
+ja aina pitää yhden pölkyn itsensä ja aukon välillä. Mutta samalla
+hän käsitti, että se, mikä nyt vaati hänen koko voimansa, tuota pikaa
+kävisi kerrassaan ylivoimaiseksi. Muuta neuvoa ei kuitenkaan ollut kuin
+yrittää ja yrittää. Ja niin hän jatkoi kiertokulkuaan kamalan tyynen,
+varman pyörteen keralla, ympäri ja ympäri, yhä ja yhä, ja joka kerta
+sulkien silmänsä, kun hänen viereisensä pölkky sukelsi könkääseen.
+Vähitellen hän sitten tunsi turtuvansa alati palaavan hirmun ja
+niiden välisen pidemmän odotuksen vaikutuksesta. Hänen täytyi uudella
+tuimalla voimanponnistuksella kannustaa itseään saattaakseen uudelleen
+vapaasti käyttää kykyjään. Vihaisesti hän otti kiinni pölkystä toisensa
+jälkeen vähääkään herkeämättä, kunnes hän, onnen jälleen kerran häntä
+suosittua, huomasi päässeensä jonojen sisä- eikä ulkoreunalle. Sitten
+hänen nopeasti sumentuvaan mieleensä iski uusi ajatus, ja hän kirosi
+itseään, kun ei ollut sitä ennen huomannut. Aivan pyörteen keskellä
+tietenkin täytyi olla jonkinmoinen tyyni kohta. Ankaran taistelun
+jälkeen hän sen saavutti ja sai kartetuksi, ettei kulkenut sen poikki.
+Hiljaa ja varovaisesti meloskellen hän pysytteli pölkkyään poikittain
+pyörteen navassa, johon oli ajautunut koko joukko lastuja ja ruuhkaa.
+Pölkky pyöri siinä keskustansa ympäri hitaasti, ylen hitaasti; ja
+muutaman sekunnin suloista lepoa saadakseen Henderson salli itsensä
+vaipua puolihorroksiin. Hänet havautti siitä äkillinen laukaus ja ison
+luodin räiskähdys pölkkyyn kolmisen tuuman päähän hänen päästään.
+Koprun järisevän pauhunkin läpi hän oli tuntevinaan oman ison colttinsa
+äänen; ja se ajatus, että se koettu ase nyt käännettiin häntä vastaan,
+täytti hänet lapsellisella raivolla. Päätään kohottamatta hän makasi
+ja kirosi, purren voimattomana hampaitaan. Muutaman sekunnin kuluttua
+tuli toinen laukaus, ja tällä kertaa luoti sattui pölkkyyn aivan
+hänen oikean olkansa eteen. Silloin hän älysi ja havahtui. Pichot
+osasi, mihin tahtoi. Tämä oli hänen ilmoituksensa, että Hendersonin
+oli taas ruvettava jonottamaan. Pyörteen navassa hän tuotti liian
+vähän huvia pyöveleilleen. Ajatus, että hän saisi luodin päähänsä,
+ei ollut häntä suurestikaan huolettanut — hänestä oli tuntunut, että
+se kaiken kaikkiaan olisi miltei lohdullista. Mutta se ajatus, että
+hän saisi luodin käsivarteensa, joka vain ottaisi häneltä työkyvyn ja
+jättäisi hänet avuttomana ulospäin menevän virtauksen armoille, se sai
+kauhun väristyksen käymään kautta ruumiin. Hän lähti taas soutamaan
+kaikin voimin, mitä hänellä vielä oli jäljellä, ja kuljetti pölkkynsä
+uudelleen kammon jonotukseen. Ne kehuvat huomautukset, joilla Pichot
+säesti tätä tekoa, kulkivat hänen korvainsa ohi kuulematta.
+
+Näihin saakka oli pataan paistanut päivä täydellä terällään, eikä
+tuulen hengähdyskään ollut liikuttanut sen äyräillä seisovia puita.
+Mutta nyt vaipui äkillinen pimeys kaikkialle ja halkeamasta alkoi tulla
+tuimia oikullisia tuulenpuuskia, jotka auttoivat pölkkyjä pyörteessä
+pysymään. Henderson oli silloin jo niin vähällä pyörtyä uupumuksesta,
+että hänen järkensä menetti selkeytensä. Ainoastaan se kauhu, jota
+kuolonportti, raivoava putous, häälyvä vihmavaippa hänessä synnyttivät,
+pysyi edelleenkin selkeänä. Mutta kaikesta muusta hän alkoi sekaantua,
+niin että hän tuskin älysi sitäkään, kuinka aukosta tulevat kovat,
+vihmaa mukanaan tuovat vihurit häntä auttoivat. Hän souteli ja ohjaili
+ja pujotteli nyt sisemmässä jonossa pysyäkseen melkein koneellisesti.
+Kun äkkiä häikäisevä sinertävä leimaus kirkasti hänen ympärillään
+vallitsevan pimeyden ja ukkonen jyrähti kajahtelevan padan päällä
+räjäyksellä, joka voitti putouksenkin jyrinän, niin hän tuskin huomasi
+sitä. Kun taivas näytti aukeavan ja rankkasade kaatui maahan tuulen
+kanssa, joka melkein puhalsi sen vaakasuoraan, niin ei se tehnyt
+hänelle eroa. Hän jatkoi tylsällä mielellä souteluaan, välittämättä
+pölkyistä, jotka puskivat häntä olkapäihin.
+
+Mutta Puna-Pichot ja Mitchell eivät suinkaan olleet välinpitämättömiä
+tästä ankarasta myrskystä, joka taivutti padan äyräällä puut melkein
+maata myöden. Muutaman kymmenen sylen päässä putouksen liepeestä heillä
+oli sievoinen pakopaikka, josta he samalla saattoivat väijyä. Se oli
+mökki, joka oli rakennettu kuilun seinämän komeroon ja johon pääsi vain
+kapeata, helposti puolustettavaa polkua. Rajuilman puhjetessa Pichot
+hyppäsi pystyyn.
+
+»Mennään takaisin läpeemme», hän huusi seurakumppanilleen, kopauttaen
+perät piipustaan. »Me näemme sieltä yhtä hyvin kuin täältäkin, kuinka
+aarteemme koskea laskee, sittenkuin hänen aikansa tulee.»
+
+Pichot kulki edellä soutavien, viuhuvien puitten keskitse, ja Mitchell
+tuli perässä, vastaan muristen, mutta totellen. Mutta Henderson,
+melkein tiedottomana pölkyllään luonnonvoimien riehunassa, ei tiennyt
+mitään heidän lähdöstään.
+
+Tuskin oli kulunut paria minuuttia heidän lähdöstään, kun viuhtovien
+koivujen välistä kurkisti märät pienet tummat kasvot, joille
+mustat hiussuortuvat olivat kiinni liivautuneet, vilkaisten sitten
+hätääntyneesti pataan. Tyttö näki Hendersonin pölkyllään aivan
+melkein rannassa kiinni ja kaukana kammottavasta aukosta, ja hänen
+metsäläissilmiinsä tuli kauhun sijasta sanomattoman lohdutuksen ilme.
+Kasvot nyt katosivat; mutta tuossa tuokiossa ilmestyi paljassäärinen
+lapsi, kantaen keksiä, jonka Pichot oli nakannut pensaihin.
+Välittämättä roiskuvasta sateesta ja tuimista vihureista, jotka
+pieksivät kotokutoista hametta polvia vasten, tyttö ketterästi kapusi
+kalliorinteen alle pykälälle, jolla Pichot oli seisonut. Huolellisesti
+ruumistaan tukien hän kurotti keksillään, jota hän näytti osaavan hyvin
+käyttää, niin lapsi kuin olikin.
+
+Henderson alkoi juuri toipua horrostilastaan ja kiinnittää huomiotaan
+myrskyn vimmaan, kun hän tunsi, että terävä esine iski pölkkyyn
+jalkopäähän. Hän älysi, että se oli keksin isku ja halveksivalla
+inholla ihmetteli, mitä Pichot nyt mahtoi hänestä tahtoa. Hän tunsi,
+kuinka pölkkyä kiskottiin taapäin ja sitten pidätettiin padan sileässä
+seinässä kiinni. Samassa hänen siteitäänkin ruvettiin leikkaamaan,
+mutta suurella vaivalla, ikäänkuin pienellä veitsellä ja heikoin käsin.
+Sitten hän näki kädet, jotka olivat pienet, ruskeat ja karkeat, ja
+ihmetykseen ja hellyyteen sulaen käsitti, että vanhan Baisleyn »Sissi»
+jonkun ihmeen kautta oli tullut häntä pelastamaan. Muutaman sekunnin
+kuluttua köydet katkesivat ja Henderson pääsi kohottamaan itseään,
+nähdäkseen lapsen kumartuvan hänen puoleensa, silmät tuskallisesta
+ihailusta loistaen.
+
+»Sissi!» vapautettu huudahti. »Sinäkö!»
+
+»Voi, herra Henderson, tulkaa pian!» tyttö huohotti. »Ne voivat palata
+takaisin millä hetkellä vain.» Ja tarttuen hänen olkapäihinsä kiinni
+tyttö koetti kaikki voimansa ponnistaen kiskaista hänet rannalle. Mutta
+Hendersonia ei tarvinnut kehoittaa. Palanneen toivon keralla tulvi
+elämäkin takaisin hänen hermoihinsa ja jäseniinsä; ja melkein yhtä
+lyhyessä ajassa, kuin tarvitsemme sen sanoaksemme, molemmat rinnakkain
+juoksivat padan reunalle ja syöksyivät huojuvain puitten peittoon.
+
+Tuskin he olivat päässeet piiloon, kun Henderson muisti rihlansa ja
+hiipi takaisin sitä noutamaan. Vihamiehet eivät olleet sitä huomanneet.
+Se oli kaatunut sammaleen, mutta hyvin öljytty tarkkatekoinen pesä oli
+suojellut patruunia kastumiselta. Tämä ase kädessään Henderson jälleen
+tunsi olevansa tilanteen herra. Väsymys ja pelko jäivät ja yksi ajatus
+valtasi hänet kokonaan. Hän aikoi tehdä tilinsä Puna-Pichotin kanssa
+nyt kohta, samassa paikassa, jossa hänelle oli opetettu pelkäämisen
+kamala läksy. Hän ei enää voinut tuntea itseään oikeaksi mieheksi,
+ellei hän ennen auringonlaskua selvittänyt tätä asiaa.
+
+Sade ja tuuli alkoivat asettua; salamat olivat enää vain kaameata
+hehkua joen takaisilla kukkuloilla; eikä ukkosen jyrinä enää kuulunut
+koprun pauhulta. Sukkelaan Henderson teki suunnitelmansa. Sitten hän
+kääntyi Sissin puoleen, joka vaieten ja liikahtamatta seisoi aivan
+hänen rinnallaan, aroin katsein kuin takaa-ajettu hirvas väjyen polkua,
+jota pitkin Puna-Pichotin piti palata. Sydämessään hän pelkäsi joka
+hetkeä, minkä Henderson viipyi tässä vaaran piirissä. Mutta niin rohkea
+hän ei ollut, että olisi mitään ehdottanut.
+
+Henderson äkkiä kääntyi hänen puoleensa ja laski käsivartensa hänen
+pienien olkapäittensä ympäri.
+
+»Sinä pelastit henkeni, tyttöseni!» hän lausui hiljaa. »Mistä ihmeestä
+sinä saatoit tietää, että minä olin tuossa kadotuksessa?»
+
+»Minä _tiesin_, että te se olitte, kun minä näin Puna-Pichotin ja
+Lutu-Mitchellin jälkiä seuraavan», vastasi lapsi, polkua pitkin yhä
+katsellen, ikäänkuin olisi hänen asiansa ollut pitää huolta siitä,
+ettei Hendersonin kimppuun päästy äkkiarvaamatta. »Minä _tiesin_, että
+te se olitte, herra Henderson, ja minä seurasin heitä; ja voi, minä
+näin kaikki, minä näin kaikki, ja minä olin kuolla, kun minulla ei
+ollut pyssyä. Mutta minä olisin jonakin päivänä tappanut kummankin, se
+on vissi, jolleivät — jolleivät ne olisi menneet pois! Mutta ne tulevat
+hyvin pian takaisin.»
+
+Henderson kumartui ja suuteli tytön märkää mustaa päätä, sanoen:
+»Jumala siunatkoon sinua, lapsukainen! Sinä ja minä olemme nyt tämän
+jälkeen ainaiset ystävät!»
+
+Lapsen kasvot lensivät punaisiksi hänen suudellessaan ja sekunnin
+ajaksi unohtaen väijyä polkua tyttö kohotti hehkuvat silmänsä hänen
+silmiään kohti. Mutta Henderson jo katseli toiseen suuntaan.
+
+»Tule mukaan», hän kuiskasi. »Tämä ei nyt _vielä_ ole sinulle ja
+minulle terveellinen paikka.»
+
+Tehden varovaisen kierroksen taajan alusmetsän läpi, nopeaan ja
+hiljaa kuin kaksi villikissaa, tämä omituinen pari piiloutui taajaan
+pensaikkoon sen polun viereen, jota Pichotin ja Mitchellin piti palata
+padan reunalle. Varmaan väijytykseen päästyään Henderson laski kätensä
+varmasti lapsen käsivarrelle, lepuuttaen sitä siinä pari kolme sekuntia
+vaitiolon merkiksi.
+
+Minuutti toisensa jälkeen kului jännitetyssä hiljaisuudessa. Vihdoin
+lapsi, jonka korvat olivat vielä tarkemmat kuin Hendersonin, vetäisi ja
+pidätti henkeään ja katsoi toveriaan kasvoihin. Henderson ymmärsi; ja
+hänen joka lihaksensa jäykistyi. Hetkisen kuluttua hänkin kuuli nopeaan
+lähestyvien askelien töminää. Sitten Pichot kulki sivu rennoin askelin
+ja Mitchell tottelevaisena kämpi hänen perässään.
+
+Henderson kohotti rihlansa puolitiehen ja hänen kasvonsa kävivät
+harmaiksi ja kylmiksi kuin teräs. Mutta hänen luonnolleen ei sopinut
+ampua takaapäin edes Puna-Pichotia. Molempien roistojen käytös
+osoitti selvään, etteivät he vähääkään epäilleet, miten asiat olivat
+kääntyneet. Henderson tietysti vielä oli padassa pölkkynsä selässä, se
+oli heistä yhtä selvää, kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä, ellei
+hän nimittäin jo ollut hornankattilaan suistunut. Kun he olivat tulleet
+sen partaalle, astui Henderson polulle heidän taakseen, pyssy valmiina
+poskella kuin ansa-ampujan.
+
+Kun Pichot aivan partaalle tultuaan katseli alas pataan ja huomasi,
+ettei hänen uhrinsa enää ollutkaan siellä, kääntyi hän Mitchellin
+puoleen samalla sekä voitonriemusta että pettymyksestä hymyillen.
+
+Mutta samassa hymy jähmettyikin hänen kasvoilleen. Oli kuin olisi hän
+tuntenut Hendersonin kylmän, harmaan katseen niskassaan. Epäilemättä
+välähti joku varoitus tuolle salaperäiselle kuudennelle aistille, joka
+joskus näyttää olevan erämaan kansalla, sekä ihmisillä että eläimillä.
+Hän kääntyi ympäri kuin leimaus ja revolveri näytti itsestään hyppäävän
+käteen hänen vyöstään samalla liikkeellä. Mutta samassa sekunnin
+murto-osassa, jona hänen silmänsä kohtasivat Hendersonin, kohtasivat
+ne myös Hendersonin rihlan tulen tuiskahduksen — ja sitten pimeyden.
+Maahan lyyhistyessään Pichotin ruumis suistui partaalta Mustan veden
+pataan ja putosi poikittain kahden rataansa kiertävän pölkyn päälle.
+Mitchell oli kohottanut molemmat kätensä ilmaan samalla kun Pichot
+kaatui, hän kun paikalla älysi, että se oli ainoa keino välttää
+johtajan kohtalo.
+
+Vilkaus Hendersonin kasvoihin kuitenkin riitti hänelle vakuuttamaan,
+ettei hänen tilejään selvitettäisi siinä samassa, ja yrmeästi hän
+jäykisti paksun leukansa. Sitten hänen silmänsä vaelsivat pataan,
+seuraten johtajaansa, jota hän tavallaan oli rakastanut, jos hän
+yleensä oli ketään tai mitään rakastanut. Lumottuna hänen katseensa
+seurasivat molempia pölkkyjä, niiden ympäri kulkiessa, Pichotin
+hervoton ruumis selässään poikittain reuskottaen, kasvot taivasta
+kohti. Ne saapuivat aukolle, kääntyivät ja syöksyivät edelleen
+raivoisaan putoukseen, ja kauhistuksen mörähdys pääsi »Ludun» huulilta.
+Siitä Henderson tiesi, mitä oli tapahtunut, ja syvästi hän halveksi
+itseänsä, kun mieleen muistuvan pelon kouristus pöyristytti hänen
+sydäntään. Mutta ei hänen äänessään sen enempää kuin kasvoissaankaan
+huomannut siitä mitään.
+
+»Lähdetäänpäs nyt, Mitchell!» hän sanoi reippaasti. »Minun on kiire.
+Astupa edelle ja pidä varasi, että molemmat kätesi pysyvät selvinä
+ilmassa, muutoin säästät maalta hirttonuoran hinnan. No, mars matkaan.»
+
+Hän astui syrjään, Sissi vieressään, antaakseen rosvolle tilaa. Kun
+Mitchell kulki ohi, molemmat kädet suorina ilmassa, leimahti raivoisa
+tuli hänen kolkkoihin silmiinsä, ja hän oli vähällä syöksyä kuin susi
+vangitsijansa kurkkuun kiinni. Mutta Hendersonin katse oli kylmä ja
+vakaa ja rihla ojennettu. Päähänpisto sammui pedon juroihin suoniin.
+Mutta Sissin huomatessaan hän äkkiä älysi, että tämä se oli saanut
+kaiken tämän aikaan. Hänen mustat kasvonsa ärähtivät lapselle kuin
+henkeänsä puolustavan suden, syytäen tolkuttoman kirouksen, joka oli
+kamalampi kuin mitkään sanat. Väristen lapsi pujahti Hendersonin selän
+taa ja kätki kasvonsa.
+
+»Älä säikähdä häntä, tyttöseni, älä vähäistäkään», sanoi Henderson
+rauhallisesti. »Hän ei tee tässä maailmassa enää kenellekään pahaa.
+Ja minä hankin isällesi paikan jossakin Greensvillen seuduilla, otan
+apulaisekseni — sillä minä en saisi yöllä unta, jos tietäisin sinun yhä
+juoksentelevan tuon helvetin kuopan likettyvillä!»
+
+
+
+
+TALVEN RAUTAINEN REUNA.
+
+
+Lehtien syysihanuus oli mennyt; lumen ihanuus ei ollut vielä tullut; ja
+purevan pakkasen lyömänä maailma oli harmaa kuin teräs. Metsälampareet
+olivat jäässä, mustina, kiiltävinä ja lasimaisina. Kynnetyillä
+pelloilla olivat viilut, laidunmailla rikkisotketut mättäät, ylämaan
+kiertelevällä tiellä raitti kova kuin rauta, helkkyen kavioissa.
+Äänettömät paljaat metsät, joita pohjoisen kalsea viima häälytteli,
+olivat kuin elämän hylkäämät.
+
+Äkkiä kuului keveätä tupsahtelua ja hauraitten lehtien rapinaa; ja
+joutilas jänö loikki sivu, ilmeisestikin ilman erikoista asiaa. Heti
+näiden äänien kuuluessa oli vanhan vaahteran juuren alta reiästään
+ilmestynyt pieni ruosteenkarvainen pää, ulospullistuvine, isoine
+kirkkaine silmineen. Nämä kirkkaat silmät olivat paikalla huomanneet
+jänön ja kurkistelivat nyt huolestuneina joka suunnalle nähdäkseen,
+oliko vihollista tulossa. Ei näkynyt vaaraa minkäänlaista.
+
+Jänö pysähtyi parin kolmen jalan päähän reiästä, vaahteran alle, nousi
+istumaan kuin kerjätäkseen, heilutteli suuria korviaan puoleen ja
+toiseen ja mulkoili ympärilleen uteliaasti hupsuine muljosilmineen.
+Noustessaan istumaan se tunsi valkoisen villahäntätypykkänsä alla
+jotakin kovaa, joka ei ollut kivi, ja laskeutui paikalla takaisin
+neljälle jalalleen asiaa perätäkseen. Kuonollaan lehtiä kaahien ja
+etukäpälillään kuopien se keksi kasan pyökin terhoja ja alkoi niitä
+haistella. Mutta aivan samassa pyörähti vaahteran alta reiästään
+punaorava kimakasti sättiä räkättäen ja uhkasi aivan lentää ison
+hyvänluontoisen tunkeilijan silmille. Säikähtyneenä ja hämillään tästä
+kovin äänekkäästä väliintulosta jänö loikki pois kellastuneitten
+lehtien poikki ja katosi metsän hylättyihin, harmaihin holveihin.
+
+Äänettömyys oli nyt perusteellisesti häiritty. Kirkuen ja sättien kuin
+hermokohtauksessa, pitkää häntäänsä katkonaisesti nytkäytellen ja
+kutsuen elottoman erämaan todistamaan, kuinka typerä tunkeilija oli
+paljastanut hänen aarteensa, kiukustunut orava karkasi runkoa ylös ja
+alas ainakin kaksi minuuttia. Lauhdutettuaan kiukkuaan hieman tällä
+rajulla tunteenpurkauksella se sitten ryhtyi kokoamaan hajoitettuja
+terhoja ja viemään niitä toiseen, varmempaan talteen.
+
+Mukavuudesta se ei paljoa piitannut tässä hommassa, ajanhukasta
+se ei näyttänyt välittävän vähääkään. Osan terhoista se vei
+viidenkymmenen askelen päähän suuren jalavan juurelle, tupaten ne
+yksitellen huolellisesti ja lujaan kaarnan rakoihin. Toiset se kantoi
+vastakkaiseen suuntaan, sen aukean reunaan, josta tie kulki sivu.
+Nämä se kätki kiven alle, jotta ohikulkijat kyllä saattoivat niiden
+päälle astua, mutta eivät osanneet aavistaakaan, mikä aarre heidän
+jalkainsa alla oli. Sen näitä puuhaillessa astua laahusti siitä sivu
+vanha maamies, nenä punaisena kirpeästä, tuimasta pakkasesta, raskaat
+saappaat kolisten jäätyneellä tiellä. Aidan seipäälle nousten orava
+tervehti häntä viheltävällä ja räkättävällä haukkumatulvalla; ja
+ymmärtämättä oravien kieltä ukko melkein kadehtien mutisi itsekseen:
+»Kumma, kun nuo oravat ovat niin hyvällä päällä, vaikk' on tämmöinen
+ilma.» Väsymätön pikku eläin seurasi häntä aidan selkää juosten
+ehkä puolensataa syltä, saatellen häntä pois omilta mailtaan ja
+kehoittaen häntä olemaan vasta tulematta, ja palasi sitten työhönsä
+kovin koppavana. Kun kaikki terhot taas olivat kunnolla kätkössä,
+paria kolmea lukuun ottamatta, kantoi se nämä kannon päähän lähelle
+vaahteran koloa ja rupesi murkinoimaan. Kannolta oli hyvä näköala joka
+puolelle; ja siinä istuessaan, terho pienissä käsimäisissä sukkelissa
+etukäpälissään, se säteilevin silmin vahti joka polkua, jota vihollinen
+ehkä saattoi lähestyä.
+
+Syönnin lopetettuaan ja korvansa kynsittyään, sekä kahdesti ympäri
+hypähdettyyn kannon päällä, ikäänkuin täynnään oikkuilevia vietereitä,
+se ilmaisi mielihyvänsä pitkällä värisevällä _tshirr-r-rillä_ ja aikoi
+palata reikäänsä vaahteran tyvelle. Mutta aivan ovella se muutti
+mieltään. Sipsutteli sinne tänne ilman huomattavaa syytä, hyppeli maata
+pitkin suurelle jalavalle, juoksi suoraan ylös sen pitkää runkoa ja
+katosi risukimppuun, joka oli latvaoksien seassa.
+
+Tämä risukimppu oli hylätty variksen pesä, jonka orava, yhteen
+asumukseen tyytymättä, oli sovittanut omiin yksityisiin tarpeisiinsa.
+Se oli paljon parantanut variksien rakennusta, varustanut pesälle
+oksista ja sammalesta tiiviin katon ja sisustanut sen kodikkaaksi
+hienolla kuivalla heinällä ja ketrinkaarnan pehmeillä säikeillä.
+Tässä turvallisessa ja hiljalleen häälyvässä tyyssijassa, korkealla
+väijyvistä ketuista, se hommainsa päälle koukistui nukkumaan.
+
+Se nukkui makeasti, mutta ei kauan; sillä punaoravalla on aina jotakin
+hommaa mielessään. Vajaan puolen tunnin kuluttua se jälleen pujahti
+ulos kovin kiihtyneenä, hyppi oksalta oksalle, kunnes oli monen sylen
+päässä omasta puustaan ja puhkesi sitten kiukkuiseen rupatukseen.
+Se oli mahtanut nähdä unta, että joku oli käynyt hänen varastojaan
+rosvoamassa, sillä nyt se intoillen juoksi piilopaikasta toiseen ja
+tutki kaikki epäluuloisena; kun niitä oli puoleen sataan, niin eivät ne
+olleet niinkään käden käänteessä tarkastellut; mutta vasta kuin se oli
+jokaisella käynyt, näytti se tyytyvän. Sitten se suuttui ylenmäärin ja
+sätti ja parpatti, ikäänkuin olisi joku koettanut pitää sitä narrinaan.
+Että se todella olikin ollut narri, se tuskin milloinkaan juolahti sen
+luottavaan ja itsekylläiseen pikku päähän.
+
+Antaessaan näin valtaa meluisille tunteenpurkauksilleen se istui
+ruokakantonsa päässä. Äkkiä se näki näyn, joka sai sen vaikenemaan kuin
+seinä ja sekunnin ajaksi jähmettymään kiveksi. Muutaman askeleen päässä
+vain oli portimo, joka hiipi sitä kohti kuin turmantuova valojuova.
+Mutta vain sekunnin ajan orava viivytteli. Sitten sen kyvyt palasivat
+ja kautta ilman ponnahtaen se iski kiinni vaahteran runkoon ja syöksyi
+oksain sekaan.
+
+Yhtä sukkelaan portimo tuli perässä, nälkäisenä, verenhimoisena,
+hellittämättä seuraten jälkiä. Mielettömän pelon vallassa
+kuolemanvaaran äkillisyydestä orava juoksi puuhun liian korkealle ja
+oli vähällä joutua umpimutkaan. Kun oksat olivat niin heikot, ei ollut
+mahdollista hypätä toiseen puuhun. Huomatessaan tämän erehdyksen se
+päästi kauhun rääkäyksen ja hyppäsi sitten hurjasti aivan vihollisensa
+pään yli ja onnekseen tapasi paljon alemman oksan ulkopään. Paikalla
+mielensä malttaen se ponnahti toiseen puuhun ja siitä yhä toiseen
+ja toiseen. Sitten se, kauhistuksesta pikemminkin kuin uupumuksesta
+hengästyneenä, vavisten kyyristyi oksan taa ja odotti.
+
+Portimo seurasi hitaammin, mutta hellittämättä kuin kuolema. Se ei
+ollut yhtä sukkela oksalta oksalle hyppäämään kuin vainoamansa saalis,
+mutta se oli itsepintainen. Tuskin oli minuuttiakaan kulunut, ennenkuin
+se jo oli hajua myöden nousemassa siihen puuhun, johon orava oli
+piiloutunut; ja taas orava syöksyi epätoivoiseen pakoonsa. Kahdesti
+tämä sama vielä uudistui ja orava yhä enemmän kauhusta lamautui, sen
+hermot ja lihakset yhä enemmän herpaantuivat. Sitten järki kerrassaan
+pakeni sen aivokopasta. Se pakeni suoraa päätä jalavaansa ja kiirehti
+pesäänsä, joka oli sen huojuvassa latvassa. Portimo juoksi notkeasti
+ylös puun rosoista runkoa, hyvin tietäen, että takaa-ajo nyt oli
+päättynyt. Tästä umpimutkasta oravan oli mahdoton paeta.
+
+Mutta oikullisesti kohtalo sekaantuu luonnonlasten elämään. Sitä
+näyttävät huvittavan odottamattomat ratkaisut. Oravan väristessä
+pimeässä pesässään ja portimon mistään välittämättä juostessa ylös
+oksatonta tyveä, tuntien jo lämpöisen veren esimakua kurkussaan,
+huomasi riistaaetsivä haukka odottamansa hetken tulleen. Haukkakin oli
+seurannut tätä tuimaa ajometsästystä, mutta välissä olevat oksat olivat
+aina tehneet tyhjiksi sen aikeet. Nyt se sukelsi alas ja iski. Kuin
+teräs sen kynnet kouristivat. Vastustamattomalla voimalla puun rungosta
+irti temmattuna kynsissä vääntelevä portimo jo oli matkalla haukan
+pitoihin. Kun orava vihdoin huomasi, että uhkaava kuolema tavalla tai
+toisella oli tullut vältetyksi, lähti se pesästään ja koetti heikosti
+rupattaa voittonsa kunniaksi.
+
+
+
+
+SYVYYDEN SATIMESSA.
+
+
+Putousten jyrinä, koskien keveämpi ja korkeampi kohina oli viimeinkin
+kuollut metsän sankan seinän taa, kun Barnes laaksoa pitkin tunkeutui
+myötämaahan. Tyynessä alusmetsässä oli tukahuttavan kuuma ja kiehui
+hyönteisiä. Hän päätti uudelleen palata jokirantaan, toivoen sen
+luonteen jo muuttuneen avoimemmaksi ja helpommaksi kulkea. Tunkeutuen
+sivulle vasemmalle kädelle hän tuota pikaa näki synkän vihannuuden
+edessään vaalenevan. Sinitaivasta ja kultaista valoa näkyi yhä alempaa
+harvenevien puitten läpi ja sitten kareettoman veden kiiltoa. Hän
+lähestyi nyt äyrästä; ja alusmetsä kun oli joka puolella niin sankkaa,
+alkoi hän astua varovammin.
+
+Yht'äkkiä hän tunsi jalkainsa vajoavan; ja hänen edestään sakea
+pensaspeitto kallistui alas kuin ankaran vihurin taivuttamana.
+Hätääntyneenä hän kahden käden kävi kiinni kummankin puolen pensaihin
+ja näreihin; mutta ne antoivat kaikki perään. Lehtien ja sokaisevain,
+kasvoja piiskaavain oksien sotkussa hän vaipui alas, alussa hitaasti,
+siltä tuntui, koska hänellä oli aikaa ajatella paljon asioita sydämen
+kurkkuun hytkähtäessä. Sujahtaen kevyempien putouskumppaniensa,
+pensaitten läpi ja yhä kouristaen kovaan niitä, joista oli kiinni
+saanut, hän jalat edellä pulahti mustaan veteen.
+
+Vesi oli syvää ja kylmää. Barnes putosi suoraan, aivan upoksiin kurkkua
+kurovalla korahduksella. Hänen jalkansa sysäsivät melko kovaan jotakin
+sotkuista myötäävää risua, joka taas ponnahdutti häntä ylöspäin. Pää
+pulpahti vedestä vaahdon, lehtien ja ruuhkan keskeltä; ja sylkien vettä
+suustaan hän taas ahmaisi keuhkonsa täyteen ilmaa. Mutta ennenkuin
+hän vielä ennätti selvittää silmiään ja sieraimiaan, taikka mieltään
+malttaa, veti häntä taas jokin salakähmää syvyyteen. Ja kauhusta
+jähmettyen hän älysi tarttuneensa jalastaan kiinni.
+
+Voimallisena uimarina Barnes väkevästi tempoi vettä käsivarsillaan
+ja pullahti taas äkkiä pinnalle, kohoten vedestä hartioitaan
+myöten. Mutta sitä rajummin se taas tempasi hänet takaisin, hänen
+epätoivoisista ponnistuksistaan huolimatta, ennenkuin hän oli
+ennättänyt edes keuhkojaan tyhjentää ja uudelleen henkeä vetää. Tällä
+kertaa pelästys vaikutti häneen selvittävästi, välähdyttäen aseman
+vaaran yht'äkkiä hänen säikähtyneen mielensä tietoisuuteen. Julmalla
+tahdonponnistuksella hän lakkasi tepastelemasta ja tyytyi vain
+hiljalleen käsin soutelemaan, pystyssä pysyäkseen. Tällä kertaa hän
+nousi pinnalle hiljemmin, jääden leukaa myöten veteen. Hänen huulillaan
+hääri vaahtoa, ruuhkaa ja pientä karetta ja päivänpaiste läikkyi
+hämmentävästi hänen vettävaluviin silmiinsä; mutta hän sai vetäistyksi
+keuhkonsa täyteen ilmaa, ennenkuin taas painui veden alle.
+
+Soudellen nyt varovasti hän taas nousi veden pintaan ja kätensä
+levittäen saattoi ylläpitää epävarmaa tasapainoa, suu juuri ja juuri
+veden pinnan yläpuolella, kun hän taivutti päätään hyvän matkaa
+taapäin. Pysytellen aivan hiljaa hän selvitteli hämmentynyttä mieltään
+ja antoi häiriytyneen veden tyyntyä.
+
+Hän oli syvässä tyvenessä poukamassa, johon tuskin tunkeutui ainoakaan
+pyörre. Kymmenisen askelta kauempana rannasta valtavuo hitaasti
+vieri edelleen, ikäänkuin uupuneena putousten ja koskien riehunasta.
+Lehtevästä rannasta pisti virtaan poikittain pieni hiekkasärkkä, joka
+kultaisena loisti päivänpaisteessa. Ei vastavirtaan sen enempää kuin
+myötävirtaankaan näkynyt, mikäli hänen kovin rajoitettu näköpiirinsä
+salli selvittää, mitään muuta kuin tiheitä virran päälle riippuvia
+oksia ja unteloa virtaa. Hyvin varovasti hän käänsi päätään — vaikkapa
+vesi nousikin huulien yli hänen niin tehdessään — ja näki takanaan
+juuri mitä oli odottanutkin näkevänsä. Korkeassa, melkein äkkijyrkässä
+äyräässä näkyi kirkkaan veres, punertava repeämä, maa oli siitä
+paikasta lohjennut ja suistunut jokeen hänen painonsa alla.
+
+Aivan hänen kätensä ulottuvissa oli puoleksi veteen vajonneen nuoren
+poppelin paksu lehtevä latva, juuret ilmeisestikin vielä törmässä
+kiinni. Varovasti hän tarttui siihen kiinni ja koetteli sitä, toivoen
+sen kestävän hänen vetäistä itsensä irti. Mutta se myötäsi paikalla
+hänen kiinni käydessään. Ja tämä pieni tasapainon häiritseminen painoi
+hänen päänsä taas veden alle.
+
+Barnesille tämä tuotti pettymyksen, mutta nyt hän täydelleen hallitsi
+mieltään. Tuokiossa hän taas sai asettuneeksi ainoaan asentoon, joka
+salli vapaasti hengittää. Aurinko paahtoi polttavasti hänen päälakeaan,
+ja varovasti hän veti puoleensa poppelin tuuhean latvan semmoiseen
+asentoon, että se häntä varjosti. Sen juuret kun olivat vielä maassa
+kiinni, ei se pyrkinyt pois uimaan ja hylkäämään hätääntynyttä miestä.
+
+Hetkisen ajatus ja vapaan jalan varovainen tunnustelu riitti
+vakuuttamaan Barnes'ille, kokeneelle metsänkävijälle, ettei ansa,
+johon hän oli tarttunut, voinut olla muuta kuin jonkun varhaisemman
+repeämän johdosta jokeen sortuneen puun yhteenpunoutuneiden oksien tai
+juurien muodostama päläs. Sielunsa silmillä hän oli selvään näkevinään
+sen pimeässä syvyydessä, jossa hänen jalkansa oli kiinni — vettyneen,
+ruskeanvihertävän, limaisen, hellittämättömän silmukan, joka oli sen
+verran auennut, että oli pälkääseensä ottanut hänen jäsen-parkansa,
+mutta sitten käynyt hänen nilkkaansa kiinni kuin saukonrautain sangat.
+Hän selvään tunsi, kuinka tämä paula hellittämättömän itsepäisesti,
+vaikka tuskattomasti, piti pihdissään hänen nilkkataivettaan. Kun
+hän asiaa punnitsi, lohdutti häntä se, että näkymätön vangitsija oli
+jonkun verran myödännyt sekä itseensä että pois päin. Tämä joustavuus
+osoitti, että joko olivat ne pari kiinnipitävää oksaa siksi hoikkia,
+että ne taipuivat, taikka oli vedenalainen puu itse pieni, eikä kovin
+lujaan pohjaan juuttunut. Hän senvuoksi päätti kylläkin helposti irti
+pääsevänsä, kunhan rupeaisi kylmäverisesti ja järjestelmällisesti
+yrittämään.
+
+Henkeään pitkään vetäen hän upotti päänsä veteen ja katsoi alas
+pihkanruskeaan läpikuultavaan pimeyteen. Ulomman virtauksen
+pyörteistä sattui sinne pieniä väreileviä, väänteleviä kirkkaampia
+valonvälähdyksiä. Barnes ei voinut nähdä haudan pohjaan asti, se
+ilmeisestikin oli sangen syvä; mutta hän näki aivan selvään sen osan
+vedenalaisesta puusta, jonka oksiin hänen jalkansa oli sekaantunut.
+Hohtava kultainen säde sattui juuri siihen kohtaan, jossa hänen
+jalkansa nilkkaa myöten katosi kahden jykevän kaaren väliin, ikäänkuin
+limaisen ruskean touvin tai jämeän käärmeen muodostamiin pitimiin.
+
+Epäilemättä se oli sangen ilkeän näköinen ansa; ja Barnesin täytyi
+arvelematta tunnustaa, että hän oli pahassa pälkähässä. Hän
+kohotti kasvonsa veden päälle, vakaannutti varovasti asentonsa ja
+hengitti muutaman minuutin sysään ja rauhallisesti, kooten voimia
+nopeaan, voimalliseen ponnistukseen. Täyttäen sitten keuhkonsa vain
+kohtuullisesti, ponnistuksen paremmin kestääkseen, hän äkkiä kumartui
+alas, syvälle keltaiseen hämäryyteen ja alkoi kaikin voimin reutoa
+mutaisia oksanmutkia, saadakseen ne eroamaan. Vähän ne liestyivät,
+mutta eivät niin paljoa, että tarttunut jalka olisi irti päässyt.
+Tuokiossa hänen taas oli nostettava päänsä pinnalle hengittääkseen.
+
+Muutaman minuutin levättyään hän taas uudisti tukehduttavan
+yrityksensä, mutta nytkin turhaan. Sen verran hän saattoi liikuttaa
+ansansa sankoja, että sai toivoa, mutta ei sen vertaa, että olisi irti
+päässyt. Kerran toisensa jälkeen hän yritti, kerran toisensa jälkeen
+yritys petti, juurikuin hän luuli sen menestyvän. Viimein hänen täytyi
+hetkeksi myöntää tappionsa, ja nyt hän oli niin uupunut, että tuskin
+jaksoi pitää suutaan veden päällä. Vetäen alas kankeahkon pystyn
+poppelin oksan hän puri siihen hampain kiinni pysyäkseen pystyssä sen
+aikaa, kuin lepuutti käsivarsiaan. Tämä oli lepoa sekä hermoille että
+lihaksille, se kun tuki tasapainoa, joka oli hengityksen ehtona.
+
+Hänen siinä itseään kiikuttaessa ja pohtiessa, puolisen tuumaa vain
+hukkumisen yläpuolella, selveni tilanteen toivottomuus hänelle
+kammottavassa alastomuudessaan. Kuinka päiväpaisteiselta, lämpöiseltä
+ja turvalliselta metsän vihanta maailma ylt'ympärinsä näytti hänen
+metsätieteiselle silmälleen! Ei ääntäkään kuulunut, joka olisi
+häirinnyt erämaan lempeätä tyyneyttä, paitsi silloin tällöin hitaan
+vuolteen salamyhkäinen kohahdus, näkymättömän tiaisen suloisen
+rattoisa _tsikkä-dii-dii_, taikka taivaannavan hehkuvasta sinestä
+liitelevän kalasääsken kiperä kiljuna. Barnesista tuo maailma oli
+niin turvallista, ystävällistä, olihan se ollut hänen läheisin
+hyvin ymmärretty uskottunsa pienestä pojasta pitäen. Mutta nyt se
+ilmeisestikin oli lopun lopuksi kääntynyt kavalaksi petturiksi, aikoen
+nyt tuhota hänet yhtä armottomasti kuin polttavin hieta-aavikko tai
+lumimyrskyn suomima jääkenttä. Sanaton raivo syttyi äkkiä hänen joka
+suonessaan — joka olikin hyvä, sillä lähteistä lähteneen virran
+kylmyys oli alkanut varkain tunnustella hänen sydäntään. Pieni hento,
+haaleansininen perho, kuin talvivihreän hengen saanut terälehti,
+lentää lepatteli Barnesin tuimain, ylöspäin kääntyneitten kasvojen
+yli ja karkeloi iloisesti poikki hohtavan veden, päiväliekkosessa
+iloiten. Sattui karkeloidessaan laskemaan hiuskarvan verran liian alas.
+Petollinen kirkas pinta tarttui siihen kiinni, pidätti sen; ja niin
+sen täytyi lähteä sen mukaan, avuttomana ja hämmentyneenä taistellen
+tätä äkkiarvaamatonta kohtaloa vastaan. Barnesin vielä nähdessä sen
+nousi vedestä suuri taimen ja nieli sen suuhunsa. Barnesin riutuneissa
+silmissä oli sen kohtalo pienoiskuva hänen kohtalostaan.
+
+Mutta metsänkävijän luonto ei myöntänyt ihmisen sen enempää kuin
+kohtalonkaan itseään voittaneen, niin kauan kuin aivokopassa oli
+kipinäkään tahtoa ylläpitämässä. Hän alkoi nyt katseillaan etsiä
+poppelin vesasta siksi vankkaa oksaa, että se olisi pätenyt vivuksi.
+Saisi vain käteensä vankanlaisen karahkan, hän arveli, niin ehkäpä
+sillä voisi keinotella satimen sangat auki ja päästää jalan pälkähästä.
+Vihdoin hän keksikin oksan, jonka hän arveli pätevän. Hän aikoi juuri
+kurottaa kätensä ja taittaa sen irti, kun hänen korvaansa joen takaa
+alusmetsästä kantautui pieni risahdus.
+
+Metsämiehen vaisto piti häntä hiljaa, samalla kuin hän käänsi sitä
+kohti silmänsä. Tiheässä lehvistössä näkyi huisketta, joka eteni rantaa
+pitkin myötävirtaan, mutta hänen oli mahdoton erottaa, mikä sen sai
+aikaan. Hän veti varovasti alas lehtevän poppelin oksaa, kunnes se
+täydelleen peitti hänet, ja katsoi sitten jokea pitkin vastavirtaan,
+mitä näkymätön matkamies mahtoi seurata.
+
+Mahdottoman suuri lohi, joka oli turhaan koettanut hyppiä putousten
+päälle, ujui nyt ruhjottuna, haavoissaan ja maha ilmassa virran
+mukana Barnesin puolta ja aivan hänen ohitseen. Heikko pyörre sai sen
+valtoihinsa ja kuljetti sen poukamaan. Hiljalleen se ajeli Barnesin
+kätkettyjä kasvoja kohti. Se pysähtyi poppeliin viimeisen elonkipinän
+sammuessa suurten veripunaisten kidusten väreilyyn.
+
+Barnes käsitti nyt, mikä näkymätön liikkuja se rannalla seurasi
+kuolevan lohen menoa. Hän ei vähääkään hämmästynyt, kun kellertävälle
+hiekkasärkälle ilmestyi suuri musta karhu, seisahtuen siihen joen
+poikki katsomaan. Se näytti katsovan suoraan Barnesin vedenpinnalla
+taivasta kohti käännettyihin kasvoihin. Mutta Barnes tiesi, että se
+silmäili kuolleeseen loheen. Hänen sydäntään hytkäytti äkillinen
+toivonvälähdys, aivoihin juolahti ihmeellinen pelastuksen mahdollisuus.
+Tuossahan oli hänen pelastajansa — vaikka kieltämättä vaarallinen —
+metsän tutkimattomien kohtalon oikkujen lähettämä. Hän taivutti vielä
+toisen lehvän kasvojensa eteen, peläten piiloaan riittämättömäksi.
+Mutta kiihkossaan hän menetti tasapainonsa ja sitä taas tavoitellessaan
+liikutteli vettä aivan huomattavasti. Häntä peloitti. Varmaankin karhu
+säikähti, eikä uskaltaisikaan tulla kalaa ottamaan.
+
+Mutta hänen ihmeekseen iso peto, joka oli näyttänyt epäröivän, nyt
+hyökkäsikin virtaan rajulla kiireellä. Mikäs muu kuin kalanahne
+saukko tai minkki olisi karhun asiantuntemuksen mukaan aikaansaanut
+tuon äkillisen liikkeen, aikeissa anastaa saaliin. Se vimmastui
+ajatellessaan, että moinen hiipivä rosvo ennättäisi ennen häntä, ja
+pyyhälsi eteenpäin semmoisella voimalla, että vesi roiskui korkealle
+lehviin, ja se kun vettä läiskytteli, niin oli se selvä tieto, että
+kaikkien sivullisten ja varkaitten oli parasta pysyä loitompana. Lohi
+oli hänen, löydön oikeudella; ja hän se aikoi sen ottaa.
+
+Ruhonsa näennäisestä kömpelyydestä huolimatta karhu oli erinomainen
+uimari; ja melkein ennenkuin Barnes vielä oli päässyt selville siitä,
+miten tässä oli paras keinotella, kuuluivat sen röhkivät korskahdukset
+ja mahtavat puuskutukset aivan hänen korvanjuurestaan. Ne olivat aivan
+tavattoman äänekkäät tullessaan niin vierestä veden pintaa pitkin.
+Pakostakin Barnes siinä samassa teki päätöksensä.
+
+Oksakimppu, joka oli pidättänyt veden pinnalla kelluvan lohen, oli
+sopivasti käsivarren mitan päässä Barnesin kasvoista. Uiden korkealla
+ja nostattaen inahtavilla olkapäillään aallon, joka hautasi Barnesin
+pään aivan näkymättömiin, karhu saavutti lohen. Voitonriemuisena sen
+kitaansa haukaten karhu kääntyi, palatakseen takaisin rantaan.
+
+Nyt oli Barnesin hetki tullut. Hän kurotti äkkiä molemmat kätensä.
+Tukahuttavan tuhrun läpi hänen kouraavat kyntensä tapasivat karhun
+reidet. Upoten pitkien karvojen sekaan ne teräskouristuksella
+tarrasivat niihin kiinni. Sitten Barnes vaistomaisesti sulki silmänsä
+ja puri yhteen hampaansa ja odotti kovan koetusta, keuhkot hengen
+pidättämisestä repeämäisillään.
+
+Kauan hänen ei tarvinnut odottaa — ehkä kaksi sekuntia, kunnes
+hämmästys oli muuttunut karhun aivoissa kauhuksi, kauhu toimeksi.
+Suunniltaan kauhistuen tästä takaa ja syvyydestä tulevasta
+selittämättömästä hyökkäyksestä karhu ponnisti olkapäitä myöten
+ylös vedestä ja syöksähti koko voimallaan eteenpäin. Barnes tunsi,
+kuinka sen hirmuiset reidet vastustamattomalla voimalla ponnistivat
+hänen kouristavain sormiensa alla. Hän tunsi, kuinka hänet vedettiin
+oikopäätä ulos ja raastettiin eteenpäin, niin että hän luuli nilkkansa
+katkeavan. Hän oli vähältä päästää irti pelastaakseen nilkkansa. Mutta
+piti sittenkin kiinni, yhtä paljon tahdollaan kuin käsillään. Ja nyt
+syvyyden limaiset sangat hellittivät. Hän tunsi puhkaisevansa vettä —
+vapaana. Hän hellitti sormensa karhun karvoista — ja nousi pinnalle
+huohottaen, silmiään vilkuttaen ja yskien.
+
+Vähän aikaa hän uiskenteli hiljalleen, päästäkseen hengästyksestään,
+ja ravisteli vettä silmistään ja sieraimistaan. Hetkisen hän pelkäsi,
+että karhu kääntyisi häntä vastaan ja kävisi hänen kimppuunsa tässä
+tukalassa tilassa; ja varovaisuuden vuoksi hän sentähden päästi hurjan,
+läpitunkevan kiljauksen, minkä huohottavista keuhkoista suinkin ääntä
+lähti. Mutta pian hän näki, ettei siitä ollut mitään pelkoa. Karhu
+oli perin pohjin säikähtynyt ja ui vimmatusti hiekkasärkkää kohti; ja
+kuollut lohi taas ajelehti aivan unohdettuna hiljalleen pois untelon
+vuolteen kantamana.
+
+Barnesin jalkaa särki ankarasti, mutta hänen sydämensä oli kevyt.
+Hiljalleen uiden, niin ettei virta juuri päässyt alaspäin kantamaan,
+hän näki karhun hyppäävän hietikolle. Kuivalle maalle päästyään iso
+peto kääntyi ja katsoi taakseen arasti nähdäkseen, minkälaatuinen
+olento se oli, joka oli niin kuulumattomalla tavalla hänen kimppuunsa
+käynyt. Ihmisiä se oli nähnyt ennenkin, mutta ei milloinkaan
+ihmistä, joka ui kuin saukko; eikä näkö suinkaan ollut omiaan sitä
+rauhoittamaan. Se loi kaipaavan katseen loheen, joka jo oli jonkun
+matkan päässä; mutta säikähtyneessä mielessään se nyt luulikin
+sitä syötiksi, saman peloittavan ja kavalan olennon asettamaksi,
+jonka kirkkaat harmaat silmät nyt katsoivat häneen niin vakaasti
+vedenkalvosta. Se teki äkkiä koko käänteen ja pakeni metsään kamalan
+naurun rähäkän saattamana, joka kannusti sen lähdön hurjaksi laukaksi.
+
+Barnes ui sen mentyä hietasärkälle. Sillä hän väänsi kuiviksi
+vettävaluvat vaatteensa, kävi sitten pitkäkseen kuumaan hiekkaan,
+antaakseen päivänpaisteen lämmitellä hänen syvälti jäähtyneitä suoniaan.
+
+
+
+
+ROUVA GAMMIT JA PIIKKISIAT.
+
+
+»Nyt minä en tullut teiltä pyssyä lainaamaan, herra Barron, vaan
+kysymään neuvoa.»
+
+Rouva Gammit esiintyi vieraisiin tullessaan yhtä äkkikääntein kuin
+puheissaankin; ja hämmästymättä Joe Barron kääntyi häntä tervehtimään —
+vaikk'ei ollut häntä nähnyt kuukauteen tai enempäänkään.
+
+»Se on teidän käytettävänänne, samoinkuin olisi pyssykin ollut, jos
+olisitte sitä tarvinnut, rouva Gammit — ja olkaa tervetullut! Mutta
+käykää pirttiin levähtämään ja vähän vilvoittelemaan. Ei täällä käy
+juttuun rupeaminen, palavassa päivänpaisteessa.»
+
+Rouva Gammit istahti penkinpäähän, aivan kyökin ovipieleen, nykäisi
+päästään velton, punaisen pumpulimyssynsä ja pyyhkieli punoittavia
+kasvojaan karttuuniröijynsä hihaan. Vähääkään välittämättä paahteisen
+päiväsydämen helteestä ja hiestä ja yhdeksän mailin jalkapatikasta
+läpi metsän hänen lyhyet, kankeat, harmaat hiuksensa seisoivat
+epäsäännöllisissä tupsuissa päivänpaahtaman otsan päällä. Talon
+isäntä, joka istui sivuittain pöydän kulmalla, niin että hän vapaasti
+saattoi heiluttaa toista säärtään ja säädyllisesti sylkäistä avoimesta
+akkunasta, puraisi miettiväisenä pikanellista palasen ja odotti, että
+eukko puhuisi asiat, jotka häntä huolestuttivat.
+
+Rouva Gammitin tuimat kasvot olivat siihen laatuun muotoillut,
+että lujan, jopa taistelunhaluisen itseluottamuksen ilme asui
+niillä luontevammin kuin mikään muu. Hän tunsi voimansa, jonka
+kuudenkymmenen vuoden olo vanhanapiikana ja suojelijaa vailla oli
+hyvin koetellut. Ansiot ne olivat, eivätkä lemmenliitot, jotka olivat
+tälle tahrattomalle neitsyelle hankkineet »rouvan» kunnianimen. Hän
+enimmäkseen piti jykevää ja tarmokasta nenäänsä jotenkin korkealla,
+ikäänkuin hyvällä syyllä uhmaten kaikkia typeriä asioita, jotka ehkä
+aikoivat vastustaa hänen tahtoaan.
+
+Mutta tänään nämä tarmokkaat kasvonpiirteet oli yllättänyt epäilyksen,
+hämmästyksen, melkeinpä tekisi mieli sanoa nöyryyden ilme. Hänen
+pienellä uudismökillään suuren erämaan sydämessä oli tapahtunut
+asioita, joita hän ei ihmeekseen voinut käsittää. Tähän saakka hän
+ainakin itse mielestään oli löytänyt syyt ja selitykset kaikelle, mitä
+hänelle tapahtui näissä äänettömissä, muiden mielestä niin kumman
+salaperäisissä ylämaan metsissä. Itseluottamuksensa turvissa hän oli
+tähän saakka selviytynyt joka tilanteesta, johon oli joutunut, vieläpä
+tavalla, joka täydelleen tyydytti häntä, vaikkapa ikuiset totuudet ehkä
+sille hymyilivätkin. Mutta nyt hän oli joutunut ymmälle.
+
+Joe Barron odotti kärsivällisenä kuin takaliston mies ainakin, taikka
+kuin intiaani, jolle ei aika, sen enempää kuin itse luonnollekaan,
+merkitse mitään, vaikka kumpikin tavalla tai toisella aina on ajoissa
+paikallaan. Rouva Gammit yhä löyhytteli palavia kasvojaan myssyllään
+ja punnitsi asioitaan, silmäinvälisten ryppyjen syventyessä. Suuri
+mustan ja keltaisen kirjava kimalainen puski vihaisesti akkunaruutua
+vastaan ymmällään siitä, kun ei päässyt läpinäkyvästä seinästä ulos.
+Kynnykselle hyppäsi pieni harmaa kana, jolla oli suuret, riippuvat,
+tulipunaiset heltat, katsoi rouva Gammitiin hämmästyneenä ja paheksuen,
+juosten sitten pois varoittamaan muita kanoja, että taloon oli tullut
+nainen. Se merkitsi, kuten ne kaikki tiesivät esipolvien kärsimistä
+hätistyksistä, ettei niitä enää laskettaisi kyökkiin murenia noukkimaan.
+
+Rouva Gammit vihdoin sai puheen päästä kiinni, vaikka se olikin
+tukalaa, sillä vaikeaksi hänen kävi ruveta keneltäkään neuvoa kysymään.
+
+»Minä tässä ajattelen, herra Barron, että kai te sentään mahdatte
+tietää metsän eläimistä enemmän kuin minä?» hän kysyi toivovana, vaikka
+epäröiden.
+
+Takaliston mies kohautti silmäkulmiaan, hieman hämmästyneenä
+semmoisesta kysymyksestä.
+
+»No niin, vaikk'en tietäisikään, niin ainakin minun kai _pitäisi_
+tietää», hän sanoi, »joka olen koko elämäni niiden parissa viettänyt.
+Jos minä _mitään_ tiedän, niin kai maar juuri nämä metsät!»
+
+»Niin aina, kyllä teidän _pitäisi_ tietää niistä enemmän kuin minun!»
+myönsi rouva Gammit, äänessä jyrkkyyden soinnahdus, joka tuntui
+lisäävän »ja katsokin, ettäs tiedät!» Sitten hän sulki suunsa lujasti
+ja alkoi taas löyhytellä itseään ja näytti ajattelevan muita kaukaisia
+asioita.
+
+»Minä toivon, ettei teille ole sattunut mitään _vakavaa_ ikävyyttä!»
+yritti nyt talon isäntä ystävällisessä aikomuksessa auttaa eukkoa
+vapautumaan mieltään painavasta taakasta.
+
+Mutta miesten tapaan hän iski harhaan. »Luuletteko te», kivahti rouva
+Gammit, »että minä kömpisin yhdeksän mailia näitä palavia metsiä
+kysymään teiltä neuvoa, ellei asia _olisi_ vakava, herra Barron?» Ja
+eukkoa alkoi jo kaduttaa, että hän oli ollenkaan tullut. Miehet eivät
+kumminkaan käsitä mitään.
+
+Tämä äkillinen pistopuhe sai talon isännän kädellään leukaansa
+pyyhkäisemään, salatakseen naurun henkäyksen, joka värähti hänen
+laihoilla huulillaan. »Niinkuin nainen ainakin, suuttuu tyhjästä!» hän
+ajatteli. »Kuuluu oikein somalta ja kodikkaalta!» Mutta ääneensä hän
+sanoi, kärsivällisyyteen ja mielistelyyn tottuneena toisen sukupuolen
+kanssa:
+
+»Sitten minä olen oikein ylpeä, että te olette tullut minulta neuvoa
+kysymään, rouva Gammit. Ehkäpä minä tiedänkin avun. Mikä nyt sitten on
+käynyt hullusti?»
+
+Huojennuksen äkkinäisellä tunteella rouva Gammit ilmaisi surunsa syyn.
+
+»No ne munat», hän sanoi kiihkoisasti. »Kun minulta on nyt melkein
+kuukausi viety niitä yhtä sukkelaan, kuin kanat ovat ennättäneet niitä
+munia. Ja vaikka minä tekisin mitä, niin minä vain en saa selville,
+mikä niitä vie.»
+
+Päästyään niin pitkälle, että oli saanut neuvoa kysyneeksi, eukko tunsi
+toiveikasta mielenliikutusta, joka kuvastui hänen ahavoituneisiin
+kasvoihinsa. Aivan toisenlaisissa oloissa rouva Gammit ehkä olisi
+voinut kerrassaan oppia mieheen turvautumaan, jos tämä huolella olisi
+välttänyt olemasta hänen kanssaan eri mieltä.
+
+»Ahaa! Vai munia!» sanoi ylämaan mies, jonka jännittynyt osanotto
+hieman laukesi. »Jaha, niin aina, koetetaanpa nyt päästä pahan perille.
+Olettekos te ensiksikin aivan vissi siitä, että kanat todella munivat
+ne munat, joita te ette saa?»
+
+Rouva Gammit oikaisi selkäänsä.
+
+»Näytänkö minä itiootilta?» hän kysyi.
+
+»Ette vähänkään vertaa, ettehän toki!» myönsi ylämaan mies paikalla ja
+kaikesta sydämestään.
+
+»Minä jo aloin luulla, että ehkäpä näytän!» intti loukkaantunut eukko.
+
+»Tietäähän sen jokainen», puolusteli takaliston mies itseään,
+»että mitä te ette tiedä, rouva Gammit, ei se ole juuri tietämisen
+väärttiäkään.»
+
+»Se tietenkin on sentään vähän liikaa, herra Barron», vastasi eukko,
+melko lailla leppyneenä. »Mutta jotakin hevosen järkeä on sentään
+minunkin päässäni. Niin aina, minä _ajattelinkin_, että jos ne kanat
+_olisivat_ äkkiä lakanneet munimasta; ja minä senvuoksi nousin pitämään
+niitä silmällä. Mitä kanssa, ne munivat ettei sen paremmin. Aina kuin
+minulta liikenee aikaa seisoa vieressä ja _vahtia_, kun ne munivat,
+niin minä saan niin paljon munia kuin pitääkin. Mutta kun minä _en_
+jouda vahtimaan, niin ei munaakaan. Ette kaiketi te voi väittää, että
+kana voi heittää munimisen, kun sen päähän pistää, ja odottaa siksi,
+kunnes te ojennatte kätenne ja sanotte, että tehkää niin hyvin!»
+
+»Niitä on paljon semmoisia kanoja, jotka ovat niin nurinkurisia, että
+syövät omat munansa!» arveli talon isäntä, sylkäisten miettiväisenä
+avoimesta ikkunasta. Kissa, joka makasi pölkyllä ulkona päivää
+paistattamassa, hypähti vihaisena ylös, tuijotti viheriäisin silmin
+häijyyn akkunaan ja juoksi pois puhdistamaan ryvetettyä turkkiaan.
+
+»_Minun_ kanani eivät ole sentapaisia!» sanoi rouva Gammit päättävästi.
+»Ajattelin minä jo sitäkin. Ja minä pidin niitä salavihkaa silmällä.
+Mutta niiden joukossa ei ole ainoatakaan, jolla olisi niin luonnottomia
+konsteja. Kun ne ovat munineet, niin ne hyppäävät ylös ja juoksevat
+pois kaakattamaan, niinkuin niiden pitääkin.» Ja hän pudisti raskaasti
+päätään kuin semmoinen, joka ei enää uskalla toivoakaan valoa asiaan.
+»Niin aina, ellette te tiedä muuta syytä, niin voin yhtä hyvin mennä
+matkoihini.»
+
+»Kah, minä vain raivasin pois alusmetsää, että paremmin näemme
+asianlaidan», selitti Barron. »Tiedän minä asiasta vähän kuin
+tiedänkin. Ensiksikin se voi olla portimo, kun se on niin viekas ja
+sukkela ja rohkea! Kymmenen yhtä vastaan, että se on portimo; ja teidän
+täytyy virittää sille ansa. Ja toiseksi, ellei se ole portimo, niin se
+on kettu ja kovin viekas kettu, jota ette saakaan niin vähällä kiinni.
+Ja kolmanneksi — ja viimeiseksi — ellei se ole portimo eikä kettu, niin
+sen täytyy olla oikein sakramentskatun viekas skunkki, joka on ruvennut
+varovaiseksi. Eivät skunkit kyllä ylimalkaan ole varovaisia, niiden kun
+ei tarvitse olla, sillä kenenpä juuri tekisi mieli sekaantua niiden
+asioihin. Mutta joskus sitä aina tapaa niidenkin joukossa jonkun, joka
+on viekas kuin portimo.»
+
+»Voi, voi! ei se ole mikään niistä!» sanoi rouva Gammit äänellä, joka
+ilmaisi sangen huonoja luuloja talon isännän älystä ja metsätiedosta.
+»Minä olen epäillyt portimoita ja kettuja ja murmeleita, mutta en
+merkkiäkään minä ole niistä tavannut koko paikalla. Ja mitä taas
+_skunkkeihin_ tulee, niin — on kai minulla naamassani nenä.» Ja tätä
+seikkaa painostaakseen hän haisteli halveksien.
+
+»_Tiettä_-västi! Ja kaunis ja hyvä nenä onkin!» vastasi ylämaan
+mies diplomaattisesti. »Mutta sitä asiaa te _ette_ näytä skunkeista
+tietävän, että kun ne ovat pahanteossa, niin silloinpa ne eivät
+haisekaan. Pitäkääpä se mielessänne!»
+
+Rouva Gammit katsoi häntä epäluuloisena.
+
+»Onkos se totta?» hän ankarasti kysyi.
+
+»Totta kuin evankeliumi!» vastasi Barron. »Skunkki ei haise, ellei itse
+halua.»
+
+»No niin», sanoi eukko, »mutta ei se taida sentään olla skunkkikaan.
+Minä tunnen vähän kuin luissani, ettei se ole skunkki, haisipa tuo tai
+ei.»
+
+Erämies näytti ällistyneeltä. Hän ei ollut luullut mahdolliseksi, että
+tämä vieras olisi niin tolkuttoman itsepintainen. Hän alkoi itsekseen
+ihmetellä, oliko hän mahtanut luulla liikoja eukon älystä.
+
+»Sitten minä en yritäkään arvata enää», hän sanoi sillä äänellä, kuin
+olisi hän kokonaan menettänyt mielenkiintonsa koko asiaan.
+
+Mutta se ei vähääkään tyydyttänyt hänen vierastaan. Eukon käytös
+muuttui leppoisemmaksi. Nojautuen eteenpäin, kasvoillaan melkein
+mielistelevä ilme, hän kuiskasi —
+
+»Minä olen vähän ajatellut, että se _voisi_ olla — huomatkaa se, etten
+minä väitä, että se _on_, vaan että se _voisi_ olla —» ja hän piti nyt
+vaikuttavan paussin.
+
+»Voisi olla mikä?» kysyi Barron, jonka mielenkiinto taas alkoi herätä.
+
+»Piikkisika!» huudahti rouva Gammit, voitonriemun äkkihymähdyksellä.
+
+Joe Barron ei puhunut eikä hymyillyt. Mutta hänen vaikenemisensa oli
+sitä laatua, että rouva Gammit kävi siitä levottomaksi.
+
+»Miksikä ei piikkisika?» hän kysyi, ja hänen kasvonsa kävivät jälleen
+ankariksi.
+
+»Se _saattoi_ olla piikkisika, joka otti ne teidän munanne, taikka
+vaikka _mettiäinen!_» vastasi Barron. »Mutta se ei ole luultavaa.»
+
+Rouva Gammit sähähti pistopuheesta.
+
+»Ehkäpä te», hän tiuskaisi, »sitten voitte sanoa senkin, miksi se on
+niin mahdotonta, että se olisi piikkisika. Minä näin navetan takana
+ison piikkisian vielä eilispäivänä. Mutta sitä ei voi sanoa teidän
+portimoistanne, eikä ketuistanne, eikä skunkeistanne, joista te olette
+niin varma, herra Barron.»
+
+»Ei piikkisian välttämättä tarvitse olla munia varastamassa silti,
+vaikka se onkin navetan takana», sanoi ylämaan mies. »Ja oli miten
+oli, niin ei piikkisika syö munia. Sillä ei ole sensorttisia hampaita,
+joita semmoiseen ravintoon tarvitaan. Sille pitää olla semmoista,
+jota se voi jyrsiä, jotakin kovaa ja tukevaa — ja kaikkein mieluimmin
+hyvä sitkeä kuusen oksa, vaikka sen liha saakin siitä vähän makua.
+Ei, rouva Gammit, ei se ole piikkisika, joka teidän munanne vie, sen
+saatte uskoa. Ja kuta enemmän minä asiaa ajattelen, sitä varmempi minä
+olen, että se on portimo. Kun portimo oppii munia juomaan, niin se käy
+kovin viekkaaksi. Saattepa käyttää hyvin järkeänne, sen minä sanon, jos
+aiotte saada sen ansaan.»
+
+Barronin tätä todistellessa hänen itsepintainen ja loukkaantunut
+vieraansa oli tullut täydelleen vakuutetuksi omien johtopäätöstensä
+oikeudesta. Pistopuhe se ratkaisi asian. Eukko tiesi nyt, että hän oli
+ollut kaiken aikaa oikeassa piikkisikoja epäillessään. Ja tämä varmuus
+lauhdutti äkkiä hänen kiukkunsa. Varmuus on aina niin lohdullista. Hän
+ei siis sanonut metsämiehelle vasten kasvoja, että tämä oli tietämätön
+houkka, vaan oli uskovinaan — muistaen tarvitsevansa hänen neuvojaan
+siitä, miten nuo kehnot piikkisiat oli ansaan saatava.
+
+»Niin no, herra Barron», hän sanoi, ikäänkuin olisi mielisuosiolla
+myöntänyt väärässä olevansa, »jos otaksumme teidän olevan oikeassa — ja
+_pitäisihän_ teidän tietää — niin kuinka te ottaisitte portimot kiinni?»
+
+Mielissään tästä äkillisestä sävyisästä mielen maittamisesta ylämaan
+mies taas alkoi ajatella asiaa mielenkiinnolla.
+
+»No _siitä_ pian taidamme päästä selville!» hän sanoi luottavasti ja
+herttaisesti. »Annan teille kolmet pienet minkin raudat. Varmaan on
+teidän vajanne tai navettanne alla reikiä, vai missä kananne pesivät?»
+
+»Onpa tietenkin!» vastasi rouva Gammit. »Eiväthän toki kehtaakaan mennä
+sisään etuovesta, aivan nokkani edessä, varastamaan, vai mitä?»
+
+»Eipä tietenkään!» myönsi ylämaan mies. »Niin aina, pankaa nyt nämä
+raudat kolmeen reikään, aivan niskahirsien alle ja siten, ettei niitä
+huomaa. Mutta syöttiä niihin ei pidä panna, sillä muutoin herra Portimo
+paikalla alkaa epäillä. Ripotelkaa vähän olkia ja heinänsiemeniä ja
+muuta ruuhkaa päälle, niin että paikka näyttää aivan tavalliselta.
+Tehkääpäs tämä vain oikein, rouva Gammit; niin äkkiäpä on varas kiinni.
+Minäpä tuon raudat ja näytän teille, kuinka ne viritetään.»
+
+Ja kun rouva Gammit lähti matkoihinsa, kolmet raudat kainalossaan,
+mutisi hän itsekseen:
+
+»Niin, Joe Barron, minä teille näytän, kuka varas on. Ja takaanpa minä,
+että sillä on semmoiset piikit, ettei vielä koskaan _portimolla_ ole
+semmoisia ollut.»
+
+Rouva Gammitia tervehti kanatarhassa, hänen palatessaan, suuri
+kiihtymys. Kaikki kanat kaakattivat vimmatusti ja ojentelivat
+kaulaansa vajaan katsellakseen, ikäänkuin juuri olisivat nähneet
+siellä kummituksen. Rouva Gammit juoksi sisään katsomaan, mistä kaikki
+tämä meteli johtui. Paikka oli tyhjä; mutta erään pesän vieressä oli
+särkynyt muna, ja melko kimppu vereksiä höyheniä osoitti, että siinä
+oli kahakoitu. Vihoissaan mutta uteliaana rouva Gammit poimi höyhenet
+ja tutki niitä asiantuntijan silmillä nähdäkseen, mikä kanoista oli ne
+menettänyt.
+
+»Hyvä Jumala!» hän tuota pikaa huudahti, »eikös vain ole ollut vanha
+kukko itse! Se on tapellut tuon munan puolesta! Olipa se onni, että se
+säilyi piikeiltä!»
+
+Sitten hän ehkä sadannen kerran juoksi ankarana ja suurella melulla
+navetan taa, toivoen yllättävänsä siellä vihollisen. Tietysti hän ei
+yllättänyt mitään, jolle luonto olisi antanut silmistä ja korvista
+merkkiäkään; ja metsäkirsikkapuista kattirastas räkätti hänelle
+pilkallisesti. Hiipiminen oli niitä asioita, joihin rouva Gammitin oli
+vaikein tottua. Kun hän uhmaa uhkuen katseli ympärilleen, sattuivat
+hänen silmänsä tummaan palleroiseen elukkaan, joka oli aidan takana
+vanhan hemlokin latvassa. Näköjään aivan välinpitämättömänä hänen
+kiihtyneestä läheisyydestään ja kokonaan omiin asioihinsa syventyneenä
+se ryömi ylhäiselle oksalle ja sitä tehdessään näykkäsi sieltä täältä
+vereksiä versoja.
+
+»Ahhaa! Mitä minä sanoin? Tiesinhän minä alusta saakka, että se oli
+piikkisika!» huudahti rouva Gammit voitonriemuisena, ikäänkuin olisi
+Joe Barron voinut sen kuulla kahdeksan mailin salomatkan taa. Sitten
+hänen kasvonsa äkkiä lensivät punaisiksi, kun hän katsoi oksalla
+istuvaa rauhallista eläintä, ja kopaten maasta nyrkin kokoisen kiven
+hän nakkasi sen koko voimallaan, eläintä tavoittaen.
+
+Tyynemmällä mielellä hän ei olisi koskaan niin tehnyt — ei senvuoksi,
+että se oli raakamaista, vaan koska hän omasta kokemuksestaan
+hyvin tiesi, että kivi sattuu jos mihin mieluummin kuin siihen
+esineeseen, johon se on osoitettu. Eikä tämä tapaus suinkaan ollut
+omiaan muuttamaan tätä hänen käsitystään asiasta. Kivi ei sattunut
+piikkisikaan. Se ei edes hetkeksikään vieroittanut tämän huomiota
+hemlokin versoista. Sen sijaan kivi puun takana sattui muutamaan
+matalaan oksaan ja ponnahti terhakasti takaisin rouva Gammitin
+varpaille.
+
+Käheästi rääkäisten hämmästyksestä ja tuskasta kelpo rouva hyppäsi
+taapäin ja hyppi muutaman sekunnin yhdellä jalalla, toista kahden
+käden puserrellessaan. Se oli tuima ja tyhmistyttävä kolaus. Tuskan
+hellittäessä tuli sen sijaan kahta väkevöityneempi kiukku. Piikkisika
+katsoa killisteli nyt häntä puusta, ikäänkuin hieman kummissaan hänen
+ihmeellisistä pyörähdyksistään. Eukko tuijotti siihen, ja pumpulimyssyn
+alla hänen harmaat hiustupsunsa näyttivät aivan pystyyn nousevan.
+
+»Luuletpas sinä olevasi sukkela!» hän mutisi hampaisiinsa. »Mutta kyllä
+minä sinut opetan! Odotas vain!» Ja kannallaan ympäri kääntyen hän
+ylpeänä astui takaisin tupaan. Uuninkorvalla oli iso ruskea teepannu,
+oli ollut siinä aamiaisesta pitäen, sisällään ruosteen punainen ja
+katkeran väkevä liemi, jolla olisi vaikka hirvennahkoja parkinnut.
+Vasta kun hän oli sen uudelleen kuumentanut ja nauttinut viisi
+siirapilla imellettyä kuppia, saattoi hän taas vähän tyytyä itseensä.
+
+Vielä samana iltana, auringon viimeisten ruskojen kalvetessa aholla
+haaleaksi sinipunervaksi ja molempain lehmäin hiljalleen kotia kohti
+kalkkastessa hämärän lepikkorämeen reunalla, rouva Gammit salavihkaa
+viritti ansat ylämaan miehen neuvojen mukaan. Jykevien hirsien välissä
+oli navetan ja vajan perustuksessa kylläkin riittävästi aukkoja,
+toiset niistä melkein niin väljiä, että vaikka karhu — hyvin pieni ja
+laiha — olisi läpi mahtunut. Valiten niistä kolme, jotka syystä tai
+toisesta olivat hänestä semmoisia, että ne piikkisikaa tyydyttivät, hän
+viritti raudat, sitoi ne kiinni ja peitti ohuelti hienolla ruuhkalla,
+niin että, kuten hän itsekseen mutisi kaikki tehtyään, »kaikki näytti
+niin luonnolliselta kuin ei mitään». Ilta-askareensa tehtyään hän
+sitten kävi nukkumaan siinä levollisessa luottamuksessa, että aamulla
+raudoissa olisi yksi taikka useampikin piikkisika.
+
+Ja teensä voimallisuudesta huolimatta rouva Gammit nukkui raittiisti,
+hänellä kun oli hyvä omatunto ja mainio ruokahalu. Siitä huolimatta
+kantoi hänen korviinsa yömyssyn alle aamupuoleen yöstä, sinä hetkenä,
+jolloin uni ja todellisuus yhteen sotkeutuvat, ihmeellistä ääntä
+pihasta. Hän kakisti kärsimättömästi kurkkuaan ja nousi vuoteessaan
+istumaan. Olisiko joku ystävällinen yöllinen olento tullut sinne
+hänelle puita sahaamaan? Siltä se kuului. Mutta sitten hän paikalla
+hylkäsi tämän ajatuksen. Hieroen silmiään molemmilla nyrkeillään hän
+hiipi akkunalle ja katsoi ulos.
+
+Kuu oli taivaalla täytenä, paistaen navetan katon takaa, ja piha
+oli täynnään valkoista taikahohdetta. Keskellä pihaa kyyrötti kaksi
+isoa piikkisikaa, pientä puupönttöä uutterasti nakertaen. Niiden
+toimeliaiden hampaiden jyrsiessä lähti kovasta puusta yön hiljaisuuteen
+paljon ääntä, ja laitumelta kuului lehmänkellojen leppoisaa kalahtelua,
+elukkain kohottaessa päätään kuunnellessaan.
+
+Pönttö oli hyvä ja moitteeton ja rouva Gammit harmistui kovin
+nähdessään sitä syötävän. Siinä oli ollut suolattuja sillejä; ja hän
+oli aikonut suolata siihen talvivoinsa, kalan maun pois virutettuaan.
+Eukko ei tiennyt, että juuri suolan vuoksi piikkisiat sitä jyrsivät,
+vaan hänen päähänsä iski paikalla se ajatus, että niiden ainoa
+tarkoitus oli kiusata ja vainota häntä.
+
+»Huis! huis!» hän huusi, tempaisten päästään yömyssynsä ja huiskien
+sitä vimmatusti. Mutta eläimien oli liian kiire, eivät ne viitsineet
+edes katsoa häneen. Ainoaksi merkiksi siitä, että olivat kuulleet,
+ne nostivat kaikki piikkinsä pystyyn, niin että ne äkkiä näyttivät
+entistään kahta vertaa suuremmilta.
+
+Tämä oli rouva Gammitista jo liikaa. Kääntyessään ja juostessaan
+portaita alas hän mutisi, »ensiksi munani — ja nyt pikku pönttöni — ja
+Herra tiesi, mitä ensi kerralla!» Sitten hänen peloton sisunsa jälleen
+leimahti ja hän tiuskaisi: »Mutta sitä ensi kertaapa ei tulekaan!» ja
+katseli ympärilleen, missä luuta oli.
+
+Mutta tätä tavallisissa oloissa niin mallikelpoista esinettä ei
+tietysti näkynyt siinä, missä sen olisi pitänyt olla — pystyssä
+astiakaapin luona — juurikuin sitä kaikkein kipeimmin tarvittiin.
+Kun ei ollut aikaa sitä etsiä, sieppasi rouva Gammit perunapulkin ja
+hyökkäsi ulos kuutamoon korahtavalla kiljauksella, varmasti aikoen
+pelastaa pönttönsä.
+
+Hän oli pelättävä katsella pihan poikki hyökätessään, ja tavallisissa
+oloissa piikkisiat ehkä olisivat paenneet. Mutta kun piikkisika on
+tavannut oikein mieleistänsä syötävää, on se mainion rohkea. Näiden
+molempien piikkisikojen mielestä sillipönttö oli herkullisinta
+syötävää, mitä ne olivat vielä milloinkaan maistaneet. Vastahakoisesti
+ne hetkeksi herkesivät jyrsimästä ja jurolla uhmalla käänsivät
+vilkkuvat silmänsä rouva Gammitia kohti.
+
+Tätä hän ei suinkaan osannut odottaa, ja hänen hyökkäyksensä hurjuus
+laukesi. Jos se olisi ollut ilves, taikka vaikkapa karhukin, niin
+rohkeus luultavasti ei olisi pettänyt. Jos se olisi ollut mies,
+rosvo puukko kädessä ja murhanliekki silmissä, olisi hän luultavasti
+hyökännyt kimppuun halveksivalla raivolla. Mutta piikkisikain laita
+oli toinen. Ne olivat hänelle salaperäisiä olentoja. Hän kiven kovaan
+uskoi, että ne kykenivät ampumaan piikkinsä kuin nuolen kymmenen jalan
+päähän. Vilaukselta hän jo näki itsensä kuin neulatyynyn piikkejä
+täynnään. Yhdentoista jalan päähän päästyään hän äkkiä pysähtyi ja
+nakkasi perunapulkin vimmatulla voimalla, niin että se lensi kerrassaan
+navetan yli. Piikkisiat jatkoivat sitten taas ateriaansa ja eukko
+tuijotti niihin avuttomana. Eukon silmissä kimalsi kaksi isoa kiukun
+kyyneltä, vierähti hänen riutuneille poskilleen; ja peräytyen sitten
+muutamia askelia hän istahti sahapukille tilannetta aprikoimaan.
+
+Mutta ei olisi rouva Gammit ollut se, mikä hän oli, jos hänessä olisi
+ollut tappionsa myöntäjää. Muutamassa harvassa hetkessä hänen kekseliäs
+päänsä jälleen piti puolensa.
+
+»Kumma tuo!» hän tuumi. »Kun sitä ei näy koskaan osaavan siihen, mihin
+sitä yrittää! Mutta _johonkin_ sitä aina osaa! Ainakin minä! Entä
+jos minä nakkaan hyvin paljon ja kyllin kauan, niin voi se lopulti
+käydä piikkisikaan yhtä hyvin kuin mihin muuhun tahansa. Ei suinkaan
+piikkisiassa ole mitään yliluonnollista, miksei voisi siihenkin sattua.»
+
+Puupino oli siinä ääressä; ja nalikat, jotka hän oli kyökin hellaan
+sahannut ja pilkkonut, olivat juuri parhaan kokoisia. Nyt hän piti
+tarkkaan varansa, ettei tähdännyt, vaan kuvitteli suurella hopulla
+muuttavansa puupinon juuri siihen paikkaan, josta kuului tuo härnäävä
+yötä häiritsevä jyrsintä. Ja siinä samassa alkoi sillipöntön ympärille
+joka puolelle sadella jykevänlaisia nalikoita.
+
+Vaikutus oli paikalla huomattava. Jyrsiminen taukosi ja piikkisiat
+vilkuivat levottomasti ympärilleen. Keskelle pöntön pohjaa lensi
+nalikka, puhkaisten pohjan. Piikkisiat kulkivat jonkun askeleen taapäin
+ja silmäilivät sitä murheellisella epäluulolla. Toinen nalikka sattui
+pöntön laitaan, niin että se pompahti kuin hyppäävä elävä olento ja
+sattui kipeästi toiseen piikkisikaan, keikauttaen sen selälleen.
+Paikalla sen urheat piikit lankesivat alas aivan pitkin selkää; ja kun
+se säikähdyksestä kiljaisten ponnisteli jaloilleen, niin näytti se
+äkkiä pieneltä ja laihalta ja tummalta kuin märkä kana. Rouva Gammit
+hymyili tuikean hymyn.
+
+»Ei taida haluttaa pahantekoon tällä haavaa, vai mitä?» eukko mutisi;
+ja yhä sukkelammin alkoi nalikkoja lentää hänen pontevista käsistään.
+Monikaan ei tosin lentänyt vähääkään siihen suuntaan kuin hän oli
+osuuttanut, mutta sillipöntön ympärillekin putoili kuitenkin siksi
+paljon, että piikkisiat muistivat itsellään olevan muuta hommaa. Se,
+johon oli sattunut, ei enää vähääkään välittänyt arvostaan, vaan
+tekeytyi niin pieneksi kuin suinkin ja luikki pois kuin pelästynyt
+rotta. Toinen, joka oli voittamaton ja kiukustunut, peräytyi hitaasti,
+pystyssä joka piikki. Nalikkoja lenteli sen ympäri joka puolelle, mutta
+voitonkiihkoissaan rouva Gammit hairahtui tähtäämään, eikä senvuoksi
+ainoakaan heittoase sattunut siihen. Ja nyt se kiirettä pitämättä
+katosi navetan taa.
+
+Rouva Gammit katseli sen lähtöä melkein ihailun tuntein.
+
+»Jaa, siihen nähden, ettet sinä ole sen pahemmin pelästynyt», hän
+kuivakiskoisesti mutisi, »niin ehkä minun mielikseni palaat takaisin
+ja menet ansaani. Mutta koetaskin vielä tulla syömään minun hyvää
+sillipönttöäni. Se ei olekkaan sinun syötäväs.» Ja hän kulki pihan
+poikki pönttöä ottamaan. Mutta se ei enää ollut hyvä pönttö, piikkisiat
+kun olivat jyrsineet laitoihin kaksi isoa reikää ja rouva Gammitin oma
+heittoase oli pohjan puhkaissut. Mutta itsepäisenä hän kantoi rauskan
+kyökkiin. Menköön vaikka pesään, mutta ei koskaan vihollisten ruuaksi.
+
+Sinä yönä ei kunnon eukon unta enää häiritty ja hän nukkui tavallista
+myöhempään. Kun hän oli nousemassa ylös kuullessaan tunnonpistoksin
+lehmäin laitumelta ammahtelevan lypsäjäänsä, kuului navetan alta
+rääkynää ja siipien lepatusta ja kesken pukeutumistaan hän juoksi
+ulos katsomaan, mitä se oli. Hän oli varma siitä, että hävyttömistä
+piikkisioista toinen oli mennyt ansaan.
+
+Mutta ei, se ei ollut piikkisika eikä kettu eikä portimo. Hänen
+surukseen se olikin hänen vanha punatupsuinen kanansa, joka nyt makasi
+raudoilla selällään siivet levällään, vimmatusta räpyttelystään
+uupuneena. Eukko nosti sen ylös, irroitti reidestä kamalat sangat ja
+nakkasi kehnon ansan navetan poikki semmoisella voimalla, että se
+poukahti maasta ja putosi likavesipönttöön. Hiukan kevennettyään täten
+kiukkuaan hän huolellisesti tutki Punatupsun reittä. Se oli ruhjoutunut
+ja repeytynyt aivan kunnottomaksi.
+
+»Ethän sinä enää voi kuopia tuommoisella jalalla, ethän!» rouva Gammit
+mutisi säälitellen. »Voi sinua raukkaa, ethän sinä enää kelpaa muuksi
+kuin pataan pantavaksi! Voi kumminkin! Voi kumminkin! Sinä, joka aina
+munit niin hyvin ja haudoit niin mainiosti!» Ja kantaen uhrin pölkylle,
+jolla hänen oli tapansa pilkkoa syttöjä, hän säälien, mutta varmasti
+löi siltä pään poikki.
+
+Kun rouva Gammit puolen tuntia myöhemmin palasi laitumelta, rainta
+reunojaan myöten maitoa täynnä, kuuli hän jälleen navetan alta meteliä.
+Mutta hän ei nyt pitänyt kiirettä, peläten maidon läikkyvän. »Mitä
+lieneekään, pysyy kai se siellä, siksi kuin tästä kerkiän!» hän
+järkevästi päätteli; ja jatkoi maitoineen kulkua viileään kellariin.
+Mutta heti rainnan kädestään saatuaan hän kääntyi takaisin ja aivan
+juoksi hopuissaan. Pilkullinen kana kaakatti kopeasti; ja kun rouva
+Gammit vajassa kulki pesärivin ohi, näki hän valkoisen munan hohtavan.
+Mutta hän ei pysähtynyt sitä ottamaan.
+
+Kun hän astui navettaan, juoksi häntä vastaan pieni kellervän ruskea
+eläin, jolla oli terävä kolmikulmainen kuono ja vihaiset silmät kuin
+tulipisarat, juoksi semmoisella raivolla, että hän hetkeksi peräytyi
+takaisin. Karjaisten kiukusta moisen uhkarohkeuden vuoksi eukko
+hyökkäsi eteenpäin ja potkaisi sitä. Potku tapasi tyhjää ilmaa, mutta
+jalan melkoinen koko näytti säikäyttävän rohkeaa pikku petoa ja se
+livahti pois kuin nopea liekki navetan permannon alle. Kun hän sitten
+kumartui katsomaan lähempää molempia ansoja, hyppäsi toinen hoikka,
+edellistä suurempi kellervä eläin ilmaan ja ilkeästi kirkaisten oli
+vähältä purra häntä kasvoihin. Mutta eukon onneksi sen molemmat
+takakintut olivat raudoissa kiinni ja se putosi voimatonna takaisin.
+
+Säikähtyneenä ja raivostuneena rouva Gammit potkaisi sitä, sen maassa
+nyökkäillessä ja kiemurrellessa kuin käärme. Hän ei tietysti osannut;
+mutta se osasi häneen. Erehtymättömän tarkkaan se sai hampaisiinsa
+hänen vankkain lehmännahka-kenkäinsä varpaan ja puri sitkeään nahkaan
+kiinni. Tämä oli rouva Gammitille täydellinen yllätys ja hän koetti
+hypätä taapäin. Mutta sen sijaan hän lensikin selälleen, kovasti
+parkaisten. Hänen jykevät kantapäänsä keikahtivat ilmaan ja hameet
+heilahtivat kasvoille, niin että hän oli aivan ymmällä. Mutta portimo
+vain piti kiukkuisesti kiinni kengänvarpaasta; jonkin tässä siis
+_täytyi pettää_. Ja se nauha petti, jolla ansa oli kiinni sidottu. Se
+katkesi rajusta tempauksesta. Raudat ja portimo lensivät yhdessä rouva
+Gammitin maassa makaavan pään yli. Ne lensivät isolla mäjäyksellä
+sikolätin seinää vasten, niin että porsas säikähdyksestä kiljaisi.
+
+Ymmällään ja häveten rouva Gammit kompuroi pystyyn, pudisteli
+hameensa suoriksi ja katsoi ympärilleen, oliko erämaa yleensä nähnyt
+hänen tapaturmaansa. Ilmeisestikään ei mikään ollut sitä huomannut.
+Helpotuksen tuntein hän sitten katsoi alas häijyä pikku vastustajaansa.
+Portimo makasi tunnotonna, näköjään kuolleena. Mutta hän ei aikonut
+luottaa ulkonäköön. Ottaen raudat ja saaliin yhdessä heinähangon
+päähän hän kantoi ne ulos ja pudotti ne mökin nurkalla seisovaan
+sadevesi-tynnyriin. Puoleksi toipuen kylmässä vedessä kellertävä ruumis
+vähän aikaa väänteli tynnyrin pohjalla. Katsellessaan sitä rouva Gammit
+tunsi epäilyksen hiipivän mieleensä. Oliko tuo Joe Barron sittenkin
+oikeassa? Portimotko ne perältikin olivat ottaneet hänen munansa? Mutta
+hän hylkäsi paikalla sen ajatuksen. Ei Joe Barronkaan sentään ollut
+kaikkitietävä! Eivätkö piikkisiat tehneet hänelle koko ajan kiusaa
+kuulumattoman julkeasti? Vai portimot!
+
+»En minä _sinua_ pyytänyt», hän itsepintaisesti mutisi, kääntyen
+sanoineen vesitynnyrin pohjalla makaavaan, liikkumattomaksi
+jäykistyneeseen eläimeen. »Vaan niitä kirottuja piikkisikoja, jotka
+varastavat munani. Mutta kelvottomia olette tekin, ja onpa mieleni
+hyvä, ettet enää pääse pahantekoon.»
+
+Mielenliikutuksesta vielä väristen rouva Gammit kiireesti teki
+aamuaskareensa eikä suonut itselleen muuta aamiaista kuin
+puolenkymmentä tuimaa kuppia teetä imellyksineen. Vakuutettuna sitten
+siitä, että tynnyrin pohjalle jäänyt portimo niihin aikoihin jo
+oli varmasti ja pysyväisesti kuollut, hän onki sen pois ja viritti
+pyydyksen uudelleen navetan permannon alle. Toisen ansan hän kauan
+etsittyään löysi likavesipöntön pohjasta. Keventyneellä mielellä,
+kun se oli ehjä, hän puhdisti sen huolellisesti ja pani sen talteen
+palauttaakseen sen ajan tullen omistajalleen. Sitä hän ei enää huolinut
+virittää –– mieluummin hän olisi lyönyt sen mäsäksi, kunnioittaakseen
+Punatupsu-raukan muistoa.
+
+»Minulle ei kelpaa semmoinen piikkisika-ansa, joka unohtaa tehtävänsä
+ja rupeaa kanoja pyydystämään», hän nurkui.
+
+Hiljainen kesä-aamupäivä tämän jälkeen kului muitta seikkailuitta.
+Rouva Gammit puuhaili puutarhassaan tupansa takana, sieraimissaan
+kukkivan tatarvainion kuuma makea tuoksu, nakkasi maahan kuokkansa joka
+puolitunti ja juoksi navettaan suurin odotuksin ansojaan kokemaan.
+Mutta ei mikään häirinnyt niiden rauhaa. Eikä mikään häirinnyt hänen
+kanojaankaan, jotka nyt tekivät tehtävänsä niin reippaasti, että rouva
+Gammit puolenpäivän aikaan saattoi kantaa varastoonsa seitsemän verestä
+munaa. Kun tuli yö eivätkä portimot sen enempää kuin piikkisiatkaan
+enää itseään näyttäneet, joutui rouva Gammit ymmälle. Hän oli yksi
+niitä rajuluontoisia naisia, jotka luulevat kaiken tapahtuvan
+yht'äkkiä. Kun hän oli lypsettävät lypsänyt ja nauttinut yksinkertaisen
+vankan illallisensa, kävi hän kyökin kynnykselle istumaan ja punnitsi
+tilannetta perusteellisesti.
+
+Keskustelu Joe Barronin kanssa oli kypsyttänyt hänessä sen ajatuksen,
+että hänen oli paras pyydystää piikkisika omilla ansoillaan ja siten,
+semmoinen oli hänen omituinen ajatuksenjuoksunsa, saada itsestään
+luuleva ylämaan mies vakuutetuksi siitä, että piikkisiat todella
+_söivät_ munia! Mitä portimojuttuun tuli, niin siitä eukko ei aikonut
+sanoa mitään, jottei hän saisi siitä syytä väittää olleensa oikeassa.
+Mitä niihin seitsemään munaan tuli, jotka hän nyt oli saanut suureksi
+ilokseen pitää, niin päätteli hän portimon pyydykseen menemisen ja
+kaiken sen yhteydessä tapahtuneen metelin varoittaneen piikkisikoja,
+niin että ne nyt tiesivät pitää varansa. Jaa, mutta hän aikoi antaa
+niille muuta ajattelemisen aihetta. Hän oli nyt kovin malttamaton, eikä
+halunnut odottaa seuraavaan päivään, miten asiat kehittyisivät, että
+jospa ne eivät kehittyisikään! Äkkipäätöksen tehden hän nousi ylös,
+otti kyökistä oven takaa sillipöntön tähteet kätköstään ja pani ne
+rakennuksen seinälle pystyyn, aivan makuuhuoneensa akkunan alle.
+
+Ensin hän ei itsekään oikein älynnyt, mikä hänen tarkoituksensa oli.
+Mutta muisto menneen yön voitosta kutitteli vielä hänen suoniaan ja
+hän vain tiesi haluavansa houkutella piikkisiat takaisin voidakseen
+niille yleensä _jotakin_ tehdä. Ja kun hän oli nainen, niin se jokin
+hänen mielessään ensimmäiseksi liittyi kiehuvaan veteen. Se vasta
+olisi, jos odottaisi, kunnes piikkisiat olisivat täydessä touhussa
+sillipöntön kimpussa ja sitten kaataisi niiden päälle tulikuumaa vettä!
+Olihan perältikin tärkeämpää voittaa viholliset kuin mokomalle miehelle
+todistaa, että ne ne todella olivat hänen vihollisensa. Mitä hänen
+tarvitsi välittää siitä, mitä Joe Barron ajatteli? Mutta sitten häneen
+taas iski uusi epäilys. Entäpä jos tuo mies pahus olikin oikeassa? Ei
+silti, että eukko hetkeksikään olisi sitä myöntänyt. Mutta otaksuen!
+Kaataisiko hän nyt piikkisikani päälle kuumaa vettä ja kalttaisi niiden
+selästä kaikki piikit, elleivät ne todella olleetkaan munavarkaita?
+Rouva Gammit oli pohjaltaan oikeamielinen ja helläsydäminen ihminen, ja
+hän lopun lopuksi päätti, että tuuma ehkä oli liian julma.
+
+»Jos te olette se, joka varastaa minun munani», hän miettiväisenä
+mutisi, »niin kannattaisi teidän kyllä saada kattilallinen kuumaa vettä
+selkäänne! Mutta _jos_ te ette muuta hae kuin vanhaa sillipönttöäni,
+niin sitten kiehuva vesi on liian ankara kuritus!»
+
+Lopun lopuksi hän päätti aseena käyttää suurta pippuritölkkiään ja
+panna sen täyteen jauhettua pippuria.
+
+Rouva Gammit istui kärsivällisesti ja liikkumatta avoimen akkunansa
+ääressä koko hämärän ajan, pihan ollessa kauttaaltaan vielä pimeänä.
+Kuu nousi, näyttäen vaivoin selviytyvän sekavista etäisistä
+metsänlatvoista. Erämaan heikkoon, sykähtelevään hengitykseen, jonka
+herkkä korva aina erottaa syvimmänkin hiljaisuuden vallitessa, tuli
+yön voittaen salaperäisyyden kuiskaus, uhkauksen hiipivä vihje,
+joka päivänvalolta puuttuu. Rouva Gammit tunsi tämän kaiken siinä
+väijyessään ja hänen innostuneet kasvonsa kävivät hiljaisiksi,
+kalpeiksi ja juhlallisiksi kuin kuvapatsaan. Kuutamo hiipi alas pitkin
+navetan ja vajan ja asuinrakennuksen kattoja ja sitten seiniä pitkin,
+kunnes vain maa oli varjossa. Ja kautta tämän alemman pimeän kerroksen
+rouva Gammit vihdoin näki kaksi jäntterää typykkää olentoa, jotka
+kiirettä pitämättä lähestyivät navetan takaa.
+
+Hän pidätti henkeään. Niin aina, siinä epäilemättä tulivat piikkisiat.
+Entisistä vastoinkäymisistään välittämättä ne tulivat suoraan pihan
+poikki asuinrakennukselle ja paikalla rupesivat sillipönttöä syödä
+herkuttelemaan. Kiihkeän jyrsimisen ääni kuului kummalta herkässä
+ilmassa.
+
+Sangen hiljaa, melkein huomaamattomalla liikkeellä rouva Gammit ojensi
+oikean kätensä pippuritölkkeineen ikkunalaudan reunalle. Piikkisiat
+eivät edes silmiään nostaneet, niin innostuneet ne olivat sillin
+makuun. Rouva Gammit aikoi juuri kumota pippuritölkin, kun hän näki
+kolmannen hämärän olennon lähestyvän ja pidätti kätensä. Se oli
+suurempi kuin piikkisiat. Eukko pysyi aivan hiljaa, hengittäenkin suun
+kautta. Kuutamo ennätti nyt maahan, varjot katosivat ja hän näki ison
+villikissan, joka hiipien lähestyi katsomaan, mitä piikkisiat söivät.
+
+Huomatessaan piikkisikain niin luottavaisina ja melua pitäen ja siitä
+huolimatta häiritsemättä olevan ruokansa kimpussa, arveli villikissa,
+joka tavallisesti on kovin varovainen, ettei tässä voinut olla vaaraa
+minkäänlaista. Jos rouva Gammit olisi liikahtanut kuinkakin vähän, niin
+se olisi hänet huomannut; mutta liikkumattomuudessaan hänen päänsä ja
+kätensä kävivät vaarattomista elottomista esineistä. Villikissa, hiipi
+hiljaa lähemmäksi ja sen lähestyessä piikkisiat nostivat piikkinsä
+uhkaavasti pystyyn, kunnes niiden ruumiista ei näkynyt muuta kuin
+tylpät kuonot, jotka yhä uutterasti askaroivat sillipöntön laidassa.
+Noin kuuden jalan päähän iso kissa pysähtyi ja kyyristyi, suurilla
+kalpeilla silmillään tuijottaen ja ahnaasti haistellen. Rouva Gammit
+hämmästyi, kun piikkisiat eivät paikalla ampuneet sitä vastaan
+piikki-yhteislaukausta, niin että tunkeilija olisi saanut ruumiinsa
+niitä täyteen.
+
+Villikissa tunsi piikkisiat liian hyvin ajatellakseenkaan hyökkäystä.
+Mitä ne siinä söivät, se asia sitä huvitti. Ne kun näyttivät olevan
+siihen niin kovin ihastuneet. Se hiipi vielä muutaman tuuman
+lähemmäksi, ja sillipönttö haiskahti sen nokkaan. Totta tosiaan, kalaa.
+Todellisena kissaeläimenä se kovin piti kalasta, suolaisestakin. Se
+hiipi taas varovasti eteenpäin, toivoen piikkisikain hyvällä poistuvan.
+Mutta nämä sen sijaan vain herkesivät jyrsimästä, panivat kuononsa
+etukäpäliensä väliin, kyyristyivät maahan ja käänsivät vaarallista
+lähestyjää vastaan aukottomat neulankärki-varustuksensa.
+
+Iso kissa ymmällään tästä pysähtyi, vinkkuroiden vihaisesti pientä
+lyhyttä, tuskin kolmen tuuman mittaista häntäänsä. Se ei nähnyt, että
+pönttö olikin tyhjä; se vain haistoi ja veti sen lemua henkeensä
+kuuluvasti nuuskien. Se raivostui, kun ei voinut asialle mitään; sillä
+se tiesi, kuinka vaarallista oli mennä lähemmäksi, niin että piikkisiat
+olisivat voineet aseellisella hännällään antaa hengenvaarallisen
+sivalluksen.
+
+Mitä se ahneudessaan viimein olisi tehnyt, se ei koskaan tule
+tunnetuksi. Sillä tällä hetkellä rouva Gammitin uteliaisuus sai väistyä
+malttamattomuuden edestä. Varovaisella ranteen liikahduksella hän
+käänsi pippuritölkin ylösalaisin ja hiljaa ravisteli sitä. Villikissan
+silmät olivat kiintyneet ihmeelliseen, saavuttamattomaan sillipönttöön,
+eikä se mitään muuta nähnyt. Mutta rouva Gammit näki kirkkaassa
+kuutamossa, kuinka hieno pippuripilvi verkalleen laskeutui alas
+liikkumattomassa ilmassa.
+
+Äkkiä villikissa pyyhkäisi nokkaansa, peräytyi jonkun askeleen ja
+jäykistyi, ikäänkuin kaikin voimin koettaen hallita jotakin syvää
+sisällistä liikutusta. Seuraavassa silmänräpäyksessä siltä pääsi kova
+kouristusmainen aivastus, ja se alkoi vimmatusti sylkeä. Se näytti
+kiukustuneen aivan suunniltaan ja hämmästyneenkin. Rouva Gammit oli
+aivan läkähtyä nauruaan pidätellessään, kun se molemmilla käpälillään
+alkoi hurjasti kynsiä silmiään ja kuonoaan. Mutta hän piti puolensa ja
+ravisteli yhä tölkistään nenään pistävää pippuripilveä. Ja villikissa
+räjähteli aivastuksiin, niin että oli melkein päällään seistä, puhkesi
+sitten hämmästyksen naukunaan ja kääntyi käpälämäkeen. Pihan poikki
+loikkiessaan se ei ilmeisestikään kovin tarkkaan nähnyt, minne meni,
+sillä se juoksi suoraa päätä työntökärryihin, jotka paikalla käänsivät
+sen nurin niskoin ja antoivat sille kelpo kolauksen. Hetkisen se
+hurjasti kynsi niitä, luullen niitä eläväksi viholliseksi. Sitten
+se hiukan toipui ja lähti laukkaamaan laitumen poikki, aivastaen ja
+sylkien mennessään.
+
+Piikkisiat taas, nenä maassa ja silmäluomet alhaalla, olivat siihen
+saakka välttäneet katalan pippurikoetuksen. Mutta vihdoin pilvi
+yllätti nekin. Rouva Gammit näki omituisen väristyksen käyvän kautta
+piikkivarustuksen.
+
+Piikkisika-heimon kaikkein ankarimpia lakeja on, etteivät ne saa
+oikaista itseään koukistuksestaan, kun vaara uhkaa. Mutta niiden
+oli mahdotonta aivastaa niin piukassa asennossa. Sankarillisesti ne
+koettivat pidättää itseään, mutta lopulti ne eivät enää voineet hillitä
+itseään. Toinen piikkipalloista oikeni äkkiä kuin löysätty vieteri ja
+aivasti ja aivasti ja aivasti. Sitten toinen vuorostaan koki saman
+luonnon pakon, rouva Gammitin nojautuessa puoleksi ulos akkunasta aivan
+ulvoen ja läkähtyen naurusta. Mutta piikkisiat olivat itsepintaiset,
+eivätkä vain suostuneet poistumaan juoksujalkaa. Sangen hitaasti ne
+kääntyivät ja peräytyivät pihan poikki, aina muutaman askeleen päästä
+pysähtyen aivastamaan. Kyynelet pitkin poskia valuen rouva Gammit
+katseli niiden peräytymistä, kunnes äkkiä ripponen leijailevaa pippuria
+sattui hänenkin nokkaansa ja häntä itseään puistatti valtava aivastus.
+Tämä paikalla tukahutti hänen naurunsa. Hänen kasvonsa kävivät
+totisiksi, ja harmistuneen näköisenä huoneeseen vetäytyen hän mäjäytti
+akkunan kiinni.
+
+»Pitihän minun tietää, että siinä saattaa kylmettyä», hän mutisi, »kun
+tähän aikaan yöstä vedossa istuu.»
+
+Vasta kuin hän oli täydelleen voittanut sieraimiensa kutkutuksen,
+katsoi hän jälleen ulos. Piikkisiat olivat nyt kadonneet, eikä
+kaikukaan kantanut hänen korviinsa niiden etenevistä aivastuksista.
+
+Tätä seuraavina päivinä ei rouva Gammitin talolla käynyt portimoa,
+villikissaa eikä piikkisikaa, ja joka päivä hän nyt sai hänelle tulevan
+sadon aivan tuoreita munia. Lopulla viikkoa kunnon eukko päätti
+voivansa hyvällä syyllä lähteä viemään Joe Barronille ansoja takaisin
+ja kertomaan hänelle, kuinka väärässä hän oli ollut.
+
+»Kas tässä, herra Barron», hän sanoi, ojentaessaan hänelle kolmet
+raudat, »kiitoksia hyvin paljon, tässä ovat rautanne, mutta yhdet
+niistä eivät kelpaa mihinkään.»
+
+»Mitkä sitten?» kysyi ylämaan mies ne vastaanottaessaan.
+
+»Minä olen sitonut niihin langan pätkän merkiksi», vastasi rouva Gammit.
+
+»Mikä niitä sitten vaivaa? En minä huomaa niissä mitään vikaa!» sanoi
+Barron, tutkien niitä tarkoin.
+
+»Eivät ne kelpaa mihinkään! Saatte uskoa minun sanani! Siinä kaikki,
+mitä voin sanoa!» intti rouva Gammit.
+
+»Jaha, no niin, kun te niin sanotte, niin täytyy uskoa, rouva Gammit»,
+myönsi ylämaan mies kohteliaasti. »Mutta niissä muissa ei suinkaan
+ollut mitään vikaa, vai? Menikö niihin mitään?»
+
+»Menipä kyllä, iso portimo!» sanoi rouva Gammit, katsoen häneen uhmaten.
+
+Leveä hymy levisi Barronin kasvoille.
+
+»Tiesinhän minä», hän huudahti, »tiesinhän minä, että se oli portimo.»
+
+»Ja _minä_ tiesin, että te sanoisitte juuri samat sanat», vastasi rouva
+Gammit. »Mutta tepä ette olekaan kaikkitietävä, Joe Barron. Ei se ollut
+portimo, joka munat vei!»
+
+»Mikäs se oli?» kysyi ylämaan mies epäillen.
+
+»Kaksi isoa piikkisikaa ja kamalan iso villikissa», vastasi rouva
+Gammit voitonriemuisesti.
+
+»Näittekö ne siinä toimessa?» kysyi toinen, vähän ivan häivettä
+äänessään. Mutta iva kilpistyi rouva Gammitin varustuksista. Hän piti
+kysymystä kaikin puolin oikeutettuna.
+
+»En, en minä _oikeastaan_ voi sitä sanoa», hän vastasi. »Mutta ne
+kulkivat ja nuuskivat kaikki talon paikat, ja opettaakseni niitä
+pitämään nokkansa poissa muitten ihmisten kananpesistä, ravistin
+minä niitten päälle vähän pippuria. Ja sen minä sanon, että kyllä ne
+metsään pääsivät ja aivastivat sillä lailla, että minä luulin teidän
+kuulevan sen tänne asti. Te olisitte aivan läkähtynyt naurusta, jos te
+olisitte nähnyt niiden menon. Ja siitä pitäen minä, herra Barron, saan
+niin paljon munia kuin pitääkin. Älkää puhuko minulle _portimoista_ —
+semmoisista pienistä nahkimuksista. _Ne_ eivät kykene mihinkään, eivät
+sen enempää kuin maaorava.»
+
+
+
+
+MELINDY JA KEVÄTKARHU.
+
+
+Vienona, tuoreena ja suloisena oli kevät tullut takaliston yksinäiselle
+pienelle raiviolle. Kostealla laidunaukiolla oli jo vihannan henkäystä,
+vaahterilla rusottavaa harsoa, siniharmaiden norkkojen väriä tummilla
+lepillä. Puron rämeisiltä rantaniityiltä, mökiltä lähtevän tien ja
+olkiruuhkaisen karjapihan takaa kuului illansuussa tuota pohjolan
+kevään soitantoa, joka on sen tunnuspiirteitä — sammakkojen väreilevää,
+pehmyttä, sanomattoman tunnelmallista viheltelyä.
+
+Auringon yläreuna parhaillaan vaipui kuusenlatvain etäisen,
+mustan reunan taa. Mökin ovi oli selkoisten selällään, jotta
+herttainen ilmanhenki ja illan sulosoinnut pääsivät mökkiin. Heti
+oven sisäpuolella istui vanha rouva Griffis, raskaasti ruumistaan
+häälytellen, ja villasukka, jota hän parhaillaan kutoi, makasi
+unohdettuna hänen helmassaan. Hän oli lujapiirteinen, jäntevä nainen,
+tarmoa täynnä vielä, vaikka luuvalo olikin hänet yllättänyt ja
+seisauttanut elämän uutteran toimeliaisuuden. Hänen terävät ja valppaat
+silmänsä seurasivat hartaasti hoikan, vaaleahiuksisen tytön joka
+liikettä, kun tämä siniseen pumpuliliiviin ja kotokutoiseen hameeseensa
+puettuna puuhaili pihan toisella puolella ja ajoi pientä lammaslaumaa
+yöksi navettaan petoeläimiltä turvaan.
+
+Tyttö paiskasi nyt kiinni navetan oven, löi määrlyyn tammivaarnan,
+suori hermostuneesti vaaleita löyhiä hiuksiaan sormillaan ja riensi
+pihan poikki takaisin mökin ovelle, hymy hienoilla nuorilla kasvoillaan.
+
+»_Kas niin,_ mummo!» hän huudahti semmoisen äänellä, joka juuri on
+saanut suorittaneeksi koko joukon huolekkaita pieniä velvollisuuksia,
+»nyt minä en luule ilveksien enkä muittenkaan ainakaan tänä yönä
+lampaita saavan. Nyt minun täytyy lähteä vanhaa Kirjoa hakemaan,
+ennenkuin tulee liian pimeä. Mikä lienee saanut sen tänä iltana niin
+kauas kuljeskelemaan. Tavallisesti se aina pysyy navetan lähettyvillä
+kuin takkiainen!»
+
+Eukko hymyili, hyvin tietäen, että jäännös metsäeläimen vaistoa oli
+saanut lehmän etsimään jotakin kodin läheistä, mutta samalla syrjäistä
+kätköä, kuhun piilottaa äskensyntyneen vasikkansa.
+
+»Eiköhän vanha Kirjo ole niin viisas, että tulee kotia, kun sen aika
+on, lapsukainen!» hän vastasi. »Se on ollut kaiken talvea niin ahtaalla
+tilalla, kun on ollut niin vahvalti lunta, ja nyt se tahtoo kuljeskella
+vähän kauemmaksikin, kun pääsee. Hyvä Jumala, kun _minäkin_ voisin
+vielä vähän kuljeskella näillä vanhoilla huonoilla säärilläni, eikä
+tarvitsisi aina vain istua ja istua ja kutoa ja kutoa aamusta iltaan
+kaiket päivät!»
+
+»Mummoparka!» sanoi tyttö hiljaa ja hellästi, kyyneltyvin silmin. »Kun
+voisimme lähteä ulos näihin hyvänhajuisiin kevätmetsiin poimimaan
+yhdessä ensimäisiä toukokukkia [amerikkalainen kevätkukka, _Epigaea
+repens_. S.m.]. Etkö voisi nyt koettaa, mummo? Minä luulen, että sinä
+tuota pikaa taas pääset aivan hyvin liikkumaan, yhtä hyvin kuin kukaan
+meistä. Koetappas!»
+
+Näin vaadittuna vanha eukko tarttui käsin vankasti nojatuolinsa
+kaiteihin kiinni, puri hammasta ja nousi aivan seisomaan. Mutta
+ponnistus pusersi valituksen hänen huuliltaan ja hän vaipui raskaasti
+takaisin paikoilleen, kasvot tuskista vääntyen. Malttaen mielensä
+lujalla päätöksellä hän kuitenkin hymyili, vaikka surunvoittoisesti.
+
+»Ehkäpä kyllä jonakin päivänä, jos Jumala suo!» hän sanoi, päätään
+pudistaen. »Mutta tänään ei ole se päivä, Melindy! Sinä vielä tapat
+minut, lapseni, kun niin aina tahdot saada minut liikkeelle!»
+
+»Mutta mummo, sehän kävi mainiosti!» huudahti lapsi. »Se oli paras
+yritys, minkä sinä olet vielä milloinkaan tehnyt siitä kuin minä tulin
+luoksesi. Sinä seisoit minuutin suorana kuin vaikka kuka. Nyt minun
+täytyy lähteä Kirjoa hakemaan». Ja hän kääntyi pientä polkua kohti,
+joka kulki laitumen poikki palomaille.
+
+Mutta rouva Griffis huusi hänet takaisin.
+
+»Älä nyt välitä Kirjosta tänä iltana, Melindy! Antaa sen nyt juosta
+vähän. Nuo sammakot ne ovat syynä, että minusta tänä iltana tuntuu
+niin yksinäiseltä, niin etten minä voi päästää sinua hetkeksikään
+näkyvistäni, lapseni! Ei ole minun mielestäni yhtään toista ääntä,
+joka soisi niin kauniilta ja yksinäiseltä. Sen sulous saa aivan
+sydämeni pakahtumaan, niin suloiselta se kuuluu, kun se noin kohoo ja
+laskee hämärässä. Mutta jonkun pitää olla minun luonani, kun minä sitä
+kuuntelen!»
+
+»Kyllä, kyllä, mummo, minäkin pidän siitä!» myönsi Melindy
+huolestuneella äänellä, »kun vain joudan kuuntelemaan. Mutta tällä
+haavaa juuri ajattelen vanhaa Kirjoa, joka on yksin metsässä, ja
+nälkäisiä ilveksiä, jotka ehkä väijyvät sitä ja odottavat, että se
+menisi nukkumaan. Ja sinä tiedät, mummo, kuinka nälkäisiä karhut ovat
+tänä kevännä, kun lumi on ollut niin kauan maassa. Minä en saisi
+unta silmiini, jos tietäisin Kirjon olevan yötä synkässä, harmaassa,
+tyhjässä metsässä. Kesällä asian laita on toisin ja silloin metsä on
+kuin koti.»
+
+»Niin, mutta», sanoi mummo, nähdessään tytön vakaasti aikovan lähteä,
+»jos sinä pelkäät vanhan Kirjon puolesta, niin olisi sinun parempi
+vähän pelätä itsesikin puolesta, lapseni! Ota pyssy mukaasi. Ehkäpä
+näet maaoravan oikein pahasti purevan vanhaa lehmää!»
+
+Välittämättä mummonsa pilapuheesta Melindy, jonka löyhäin vaaleain
+hiuksien alla oli sangen käytännölliset aivot, otti kätevän pienen
+kirveensä, jolla hänen oli tapansa syttöjä pilkkoa.
+
+»Mitä minä pyssyllä, mummo», hän vastasi. »Tämä pikku kirves on minulle
+kyllin hyvä!» Ja heittäen sen olalleen hän kepein askelin riensi polkua
+ylöspäin, päätään kääntäen ja pieni suu kurtussa, hän kun kaikin
+mokomin, vaikka huonolla menestyksellä, yritti oppia viheltämään.
+
+Se, mitä Melindy ja hänen isoäitinsä sanoivat »palomaaksi», oli alue,
+jota ulottui raiviolta monet mailit samaan suuntaan. Kulovalkea oli sen
+takavuosina polttanut, leikaten metsään teräväreunaisen, vähitellen
+leviävän aukeaman ja jättäen sen taa vain sinne tänne muutaman kuivan
+kelon tai pitkiä oksattomia, monen talvimyrskyn valkoisiksi haalistamia
+pökköjä. Sinne tänne oli näille karuille aloille versonut taajaa,
+matalaa alusmetsää, tehden turvallisen piilopaikan joka notkelmasta,
+jonka maaperästä palo ei ollut kaikkea elämää näivettänyt.
+
+Kuljettuaan laitumen poikki Melindy piankin löysi semmoisia heikkoja
+jälkien merkkejä, joita tottumattoman silmän on niin mahdoton huomata.
+Hänen huomionsa kiintyi mustikanvarsiin ja kalmiavarvukkoihin, missä
+ne olivat hieman taipuneet tai rikki tallatut. Sitten hän eräästä
+paljaasta paikasta löysi selvän sorkan painalmuksen. Nyt hän oli
+jäljistä aivan selvillä; ja ilmeisestikin ne olivat vanhan Kirjon
+jäljet. Etsintäänsä kiintyneenä hän riensi eteenpäin, välittämättä
+keskitaivaan herkistä vaihtelevista värivivahduksista, ensimäisistä
+pääskysistä, jotka sen poikki suihkivat ja visertivät, kirpeästä, mutta
+samalla suloisesta tuoksusta, jota nousi mehun täyttämistä umpuista
+tai sammakoiden suloisesta suostuttelevasta vihellyksestä, jota kuului
+rämeniityltä. Hän ei joutanut tällä hetkellä muuta ajattelemaan, kuin
+mistä löytäisi viivyttelevän lehmän ja saisi sen navettaan hyvään
+turvaan ennen pimeän tuloa.
+
+Jäljet johtivat oikopäätä kalliorotkoon, johon laitumelta oli
+satakunnan askelta — ja ehkä sataviisikymmentä avoimelta ovelta, jonka
+pielessä rouva Griffis istui, tarkkaan katsellen Melindyn hommaa.
+Rotkossa kasvoi taajaa nuorta näreikköä ja koivuviidakkoa yhden ainoan
+pitkän ja paksun kelohongan ympärillä.
+
+Tähän varjoisaan tiheikköön impi rohkeasti tunkeutui, kurkistellen
+eteensä tummien, pihkalle tuoksuavien oksien alle. Hän näki, vaikka
+vain laikoittani, aina kelohonkaan saakka, jonka juurella makasi
+poikittain valtava kaatunut puunrunko. Mutta vanhasta Kirjosta ei
+näkynyt merkkiäkään, vaikka se kirkkaine punaisine ja valkoisine
+täplineen olisi paikalla pistänyt silmään tässä tummassa ympäristössä.
+
+Hiljaisuus ja se, ettei lehmää löytynyt, kuten hän oli varmaan
+luullut, sisälsivät jotakin kammottavaa, ja pieni kylmän väristys
+kävi hänen ruumiinsa kautta. Hän kouraisi kovemmin kirvestään ja
+seisoi aivan hiljaa, totuttaakseen silmiään sekavaan pimeään; ja tuota
+pikaa hän luuli erottavansa pienen ruskahtavan olennon, joka lepäsi
+sammalmättäällä kelohongan juurella. Kun oli kulunut vielä vähän aikaa,
+huomasi hän sen katselevan häntä suurilla lempeillä silmillä. Sitten
+liikahtivat suuret korvat. Impi älysi, että se oli vasikka, jota hän
+katseli. Vanhan Kirjon viivyttely oli saanut selityksensä.
+
+Mutta missä oli vanha Kirjo? Melindy hetkisen ajatteli ja arvasi
+aivan oikein, että emä, vasikan hyvin kätkettyään, oli pujahtanut
+lähteelle juomaan. Hän aikoi juuri astua eteenpäin ihaillakseen nuorta
+vastasyntynyttä ja katsellakseen, oliko se niin voimallinen, että sen
+saattoi navettaan viedä, kun tiheikön takapuolelta kuului hiipivää
+rapinaa, joka kiinnitti hänen huomionsa.
+
+Lehmä se ei saattanut olla, se ei suinkaan kulkenut hiipien. Mutta mikä
+sitten?
+
+Melindy tunsi äkillistä vaaran aavistusta. Mutta hän karkaisi hermonsa
+eikä ajatellutkaan pakoa. Ehkäpä se oli vihainen ilves, joka emän
+poissa ollessa vainusi vasikkaa. Tämä ajatus sai Melindyn tuimasti
+jäykistämään pienen suunsa ja hän oli hyvillään nyt, kun oli ottanut
+kirveen mukaansa. Kaikista metsän pedoista hän piti ilveksiä erikoisina
+vihollisinaan.
+
+Hiipivät liikkeet tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi, sitten äkkiä
+taukosivat. Sitten haahmoutui kuusenoksain sekaan, kymmenisen jalan
+päähän siitä paikasta, jossa saamaton pikku vasikka makasi, tumma musta
+ruho.
+
+Hetkeksi Melindyn sydän seisahtui. Mitä apua oli hänen pienestä
+kirveestään karhua vastaan! Sitten hän muisti ylämaan yleisen luulon,
+että isoinkin musta karhu juoksee ihmisen edessä pakoon, jos sillä
+vain on riittävästi tilaa juostakseen. Impi katsahti saamattomaan
+pienokaiseen, joka makasi koukussa sammalvuoteellaan. Sitten hän
+katsahti julmaan mustaan muotoon, joka hitaasti hiipi eteenpäin sen
+syödäkseen. Ja immen sydän paisui palaavasta rohkeudesta.
+
+Karhu oli nyt sylen päässä himoitsemastaan saaliista, vilkuen julmilla
+silmillään puoleen ja toiseen. Kimakalla varoituksen ja uhman huudolla
+Melindy hyppäsi eteenpäin kirveensä kohottaen ja huutaen pedolle: »Pois
+täältä!» Hän toivoi suuresti, että ihmisäänen arvovalta taltuttaisi
+pedon ja saisi sen häpeissään poistumaan.
+
+Jonakin muuna vuodenaikana karhu luultavasti olisi menetellyt juuri
+niinkuin hän toivoi. Mutta nyt siinä asui hiukaisevan kevätnälän
+rohkeus. Se kuitenkin pelästyi ja hämmästyi tytön äkillisestä
+ilmestyksestä ja kimakasta kiljauksesta; ja epäröiden se vähän taantui.
+Mutta Melindykin epäröi; ja karhu sukkelaan huomasi hänen epäröintinsä.
+Muutaman sekunnin se seisoi ja katseli häntä, pää kumarassa ja puolesta
+toiseen häälyen. Sitten se näytti päätelleen, ettei tämä ollut mikään
+vaarallinen vastustaja, päästi kovan rohkaisevan mörähdyksen ja kämpi
+eteenpäin vasikkaa kohti.
+
+Hurjasti parkaisten, puoleksi vihasta, puoleksi pelosta Melindykin
+syöksähti eteenpäin, luottaen siihen, ettei eläin, tosi edessään,
+uskaltaisi vastustaa hänen hyökkäystään. Kauhistuneena äkillisestä
+huudosta vasikkakin kompuroi jaloilleen, ääneensä mölähtäen.
+
+Karhu oli sen juuri saavuttamaisillaan, surman iskuun kohotettuna
+valtava musta kämmen, joka olisi sen selän katkaissut, mutta huomasi
+samalla Melindyn kirveen iskevän. Taitavasti kuin tottunut nyrkkeilijä
+se poikkeutti iskun suunnastaan ja torjui sen niin sukkelasti, että
+kirves oli lentää tytön kädestä. Pystyvä terä kuitenkin tapasi mitä
+purra ja halkaisi karhun kämmenen luuta myöden.
+
+Tuskasta raivostuen ja tappelun himo nyt täysin heränneenä karhu unohti
+vasikan ja hyökkäsi rohkean vastustajansa kimppuun. Kevyesti kuin
+kissa impi hyppäsi syrjään viime tingassa, hyppäsi kaatuneen puun yli
+ja kiersi kelohongan taa. Hän käsitti nyt ryhtyneensä liian rohkeaan
+yritykseen ja hänen ainoa toivonsa oli, että joko pääsisi juosten
+pakoon, taikka että karhu jälleen kääntäisi huomionsa vasikkaan ja
+unohtaisi hänet.
+
+Karhulla ei kuitenkaan ollut vähääkään aikomusta säästää häntä
+kostoltaan. Valtavasta koostaan huolimatta se oli hämmästyttävän
+sukkela ja silmänräpäyksessä seurasi hänen kintereillään. Vaikka
+neitonen ehkä olisikin ollut avomaalla nopeampi, olisi karhu
+luultavasti kuitenkin hänet tavoittanut hankalassa viidakossa; mutta
+tällä täperällä hetkellä sen takaa kuului mölinää ja oksien ryskettä ja
+karhu pyörähti ympäri juuri siksi, että ennätti vastaanottaa vasikkansa
+apuun ryntäävän Kirjon hyökkäyksen.
+
+Karhulla ei ollut aikaa tämän hyökkäyksen väistämiseen eikä
+torjumiseen, se vain ennätti rohkaista itseään. Pahaksi onneksi
+lehmän sarvet olivat liian lyhyet ja levällään. Kirjo puski keskelle
+karhun rintaa muurinmurtajan voimalla ja olisi tölmäissyt sen nurin
+niskoin, elleivät sen mahtavat kynnet ja etukämmenet samalla haavaa
+olisi iskeneet lehmän lapoihin kiinni raatelevaan kouristukseen. Lehmä
+puski sen taapäin puuhun saakka, mutta siinä karhu teki tenän; ja kun
+lehmä yritti peräytyä, ottaakseen vauhtia uuteen hyökkäykseen, ei se
+päässytkään erilleen. Kun tästä tempusta ei tullut mitään, niin se
+taas koko voimallaan töytäsi eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen,
+raivoisasti mölisten ja koettaen rusentaa vastustajansa hengettömäksi
+puuta vastaan. Mutta röhisten, möristen ja vinkuen karhu piti siitä
+kiinni ja repi sitä hirveillä kynsillään.
+
+Liian kiihtyneenä enää pakoa ajatellakseen Melindy seisoi kaatuneella
+puulla ja henkeään pidätellen katseli tappelua. Tuota pikaa hän älysi,
+että vanha Kirjo oli joutumaisillaan alakynteen; ja samalla hänen
+rohkeutensa taas palasi. Juosten puun selkää niin lähelle kuin uskalsi
+kohotti kirveensä ja hieman viivähti, ennenkuin iski. Juurikuin hän
+aikoi iskeä, pysäytti iskun tutun tuttu ääni ja hän hypähti takaisin.
+
+»Pois tieltä, lapsi», se käski, tunkeutuen läpi metelin. »Pois tieltä,
+että saan ampua!»
+
+Rampa vanha vaimokin oli kuullut lapsensa huudon. Kun Melindyn
+parkaus oli leikannut läpi iltatyvenen, oli rouva Griffis ponnahtanut
+tuolistaan, ikäänkuin hän ei olisi kuullut puhuttavankaan leinistä.
+Hän ei tuntenutkaan kipua. Tämän pakottavan hädän vaatimus palautti
+häneen entisen voiman. Tempaisten nurkasta jykevän haulikon, joka
+seisoi siinä aina ladattuna ja valmiina, hän riensi poikki laitumen ja
+puhki kalmiavarvukkojen sitä kyytiä, ettei Melindynkään olisi tarvinnut
+sitä hävetä. Kun hän pensaitten läpi hyökkäsi notkelmaan ja näki asian
+kannan, niin terästi rautainen tahto hänen hermonsa hetken pakon
+mukaisiksi.
+
+Paikalla kuin Melindy oli hypännyt tieltä, juoksi rouva Griffis
+aivan tappelevain viereen. Karhulla oli niin täysi työ, ettei se
+joutanut häntä huomaamaankaan. Työntäen jykevän pyssyn suun (se oli
+susihauleilla ladattu) kylmäverisesti melkein pedon kylkeen kiinni,
+aivan etulapain taa, eukko painoi liipaisinta. Kuului räjäys, joka
+täytti notkelman kuin tykin laukaus, ja karhu lyyhistyi kokoon
+jäseniään oikoen, suuri reikä läpi sydämen.
+
+Vanha Kirjo peräytyi hämmästyneenä, korskui kovaa ja mulkoili
+emäntäänsä hurjin silmin. Käsittämättä, ettei äskeisestä vihollisesta
+enää ollut sen rakkaalle vasikalle vaaraa, se uudelleen kävi
+hengettömän ruhon kimppuun ja alkoi muokata sitä niin, ettei sitä
+tuota pikaa olisi tuntenutkaan karhuksi. Vasikka, joka oli tullut
+kumoon survaistuksi karhun hyökätessä Melindyn kimppuun, oli jälleen
+kompuroinut jalkeille; ja rouva Griffis työnsi sitä eteenpäin, jotta
+emä sen huomaisi. Tämä temppu tehosikin; ja nuollessaan pienokaisen
+kiireestä kantapäähän paremmin älytäkseen, ettei sille ollut tullut
+mitään vikaa, Kirjo unohti pyhän vihansa. Työntäen, vetäen ja
+maanitellen molemmat naiset sitten hitaasti ja kärsivällisesti saivat
+vasikan notkelmasta kototielle, emon verta valuvista haavoistaan
+huolimatta tupatessa niin lähelle kuin suinkin ja tyytyväisyydestä
+hiljaa ynisten. Nyt se vaati pienokaiselleen karjapihan varmaa suojaa.
+
+Kaivolla tämä kumma seura pysähtyi ja vasikka rupesi imemään. Melindy
+taas sillä välin pesi lehmän haavat ja rouva Griffis lähti tervaa
+hakemaan sillä voidellakseen ne. Hänen rivakasti liikkuessaan pitkin
+pihaa Melindy puhkesi riemuiseen, melkeinpä hysteriseen naurun
+helkkynään.
+
+»No, mutta hyvänen aika, mummo», hän huudahti vastaukseksi eukon
+kysyvään katseeseen, »sinähän olet aivan yhtä virkku kuin minäkin. Minä
+olen kuullut sanottavan, että karhun rasva on kaikkein parasta rohtoa
+leiniä vastaan. Kyllä näkee, mummo, että sinä olet käyttänyt kokonaisen
+karhun tautiisi.»
+
+»Ei se karhu ollut, lapseni!» vastasi eukko vakavana. »Vaan se
+sinun kamala huutosi, se paransi minun leinini! Vanha Kirjo tuli
+pienokaisensa avuksi, kun se kutsui. Saatoinko minä tehdä vähempää,
+lapseni, kun kuulin sydänkäpyni minua huutavan?»
+
+
+
+
+KUJANJUOKSU KULOVALKEASSA.
+
+
+Tavallaan he tunsivat toisensa kylläkin hyvin, mies ja karhu. Lähes
+kaksi vuotta he olivat olleet julkiset vihamiehet.
+
+Mies oikeastaan oli nähnyt karhun vain kerran ja silloinkin vain
+vilaukselta — viekkaitten, vihaisten, uteliaitten silmäin leimauksen
+tiheästä näreiköstä ja kammottavan suuren mustan haahmon, joka
+ääneti painui alas tiheikön sekaviin varjoihin. Mutta hän tunsi
+hyvin sen suuret jäljet — ne olivat kolmannesta suuremmat kuin
+Itä-Canadan tavallisen mustan karhun — jotka uhkaavasti kiertelivät
+ylt'yleensä hänen mökkinsä ympärillä. Hän tunsi sen kynnen jäljet
+syvään uurretuista hinkkuupuista, niiden kynsien haltija oli pistänyt
+merkkinsä melkein yhtä korkealle kuin valtava harmaakarhu olisi
+raapaissut.
+
+Ja hän oli siellä täällä tutkistellut isoja, vain puoleksi lahonneita
+kantoja, jotka ne samat kamalat kynnet olivat repäisseet auki kuin
+käävän, muurahaisia ja toukkia etsiessään. Tästä kaikesta oli
+helppo älytä, että mahtava vastustaja kilpaili hänen kanssaan tämän
+erämaaläänin omistamisesta, jonka hän juuri oli omakseen katsonut —
+vastustaja, joka luultavasti vielä ottaisi kovat vaot hänen lammas- ja
+lehmikarjastaan, kun hän oli saanut pienen talonsa täyteen kuntoon.
+
+Ja vielä hän älysi, että tällä kilpailijalla mahtoi olla erikoisen
+komea nahka, josta turkismarkkinoilla maksettaisiin aivan erikoinen
+hinta. Mies, milloin jouti puunhakkuulta ja maanraivaukselta,
+perunainistutukselta ja tattarinkylvämiseltä, navetanrakennukselta
+ja rovioiden poltolta, viritteli ansoja tälle vaaralliselle
+vastustajalleen, joka, kuten hän aivan oikein päätteli, oli liian
+viekas, tullakseen hänen pyssynsä kantomatkan päähän.
+
+Karhu puolestaan tunsi miehen paljoa paremmin kuin mies sen. Heti siitä
+pitäen, kuin mies oli ensiksi saapunut jylhän Etelähaaran rannoille,
+oli tämä suuri musta peto pitänyt häntä silmällä — tietenkin jossakin
+määrin vihamielisenä, koska hän oli muukalainen ja oli tullut erämaata
+häiritsemään, mutta vielä enemmän hartaasta uteliaisuudesta. Valtavasta
+koostaan huolimatta se saattoi liikkua, milloin hyväksi näki, ääneti
+kuin minkki tai käärme. Liikkumatonna kuin joku ammoin unohdettujen
+tukkimiesten jättämä kanto se oli katsellut miehen kirveen välähtelyä
+ja heilumista, koivun ja kuusen ja saarnen rytisevää kaatumista raivion
+levetessä ja auringonpaisteen päästessä valaisemaan metsän takkuista
+permantoa.
+
+Ihmetellen se oli nähnyt, kuinka voimallinen punainen härkäpari,
+miehen tuimia käskysanoja totellen, oli vetänyt oksitut hirret
+yhteen paikkaan; ja sitten se oli huomannut mökin kohoavan ja saavan
+muodon, ihmeellisen muodon, miehen taitavain kätten toimesta. Ensinnä
+se oli hämmästellyt, kuinka ne kaksi suurta härkää viitsivät olla
+niin kuuliaisia, sen sijaan että olisivat kääntyneet häntä vastaan
+ja lävistäneet hänet pitkillä sarvillaan, taikka sotkeneet hänet
+kaksijakoisiin sorkkiinsa.
+
+Mutta pian se oli oppinut huomaamaan selittämättömän valtiuden miehen
+äänessä ja hänen itsetietoisessa huolettomuudessaan, väijyivätpä häntä
+synkkäin salokätköjen piiristä mitkä silmät tahansa. Selvää se, ettei
+mies pelännyt. Varmaan hän siis oli sangen voimallinen. Karhu senvuoksi
+rupesi pelkäämään, vaikk'ei alussa voinutkaan huomata mitään pelon
+syytä, lukuunottamatta tuota äänen salaperäistä mitä lienee ollut,
+joka näytti pakottavan härät kärsivällisesti, vaikka vastahakoisesti
+tottelemaan ja työtä tekemään.
+
+Ja muutamana päivänä mökin valmistumisen jälkeen, miehen ollessa
+sisällä näkymättömissä ja auringonpaahteisen kuuman raivion kiehuessa
+sääskiä ja kärpäsiä ja punaisten härkien maatessa varjossa ja
+märehtiessä laiskasti purujaan ja puhaltaessa täyteläitä ilmakkaita
+huokauksia, se sitten oli nähnyt ison sarvaan astuvan esiin metsästä ja
+seisahtuvan mökkiä ihmettelemään.
+
+Mies oli tullut ulos mökin ovesta ja nostanut olkaansa vasten kuin
+pitkän ruskean sauvan. Sauvan päästä oli paikalla tuiskahtanut pitkä
+valkoinen tulisuihku ja samalla oli paukahtanut lyhyeen ja terävästi.
+Ja vaikka sarvas oli ollut kaukana raivion toisella puolella, oli se
+hypännyt korkealle ilmaan ja pudonnut eteenpäin turvalleen, kuolleena.
+Kylmä väristys oli käynyt karhun hermojen läpi, kun se näki tämän, ja
+se oli paikalla peräytynyt kauemmaksi tiheikköön.
+
+Ihmekö se, että ne isot punaiset härät pahannäköisistä sarvistaan
+huolimatta tottelivat tuota olentoa, joka saattoi niin kaukaa tappaa,
+kun vain pienellä sauvalla osoitti ja kovasti paukautti. Karhu rupesi
+tämän jälkeen vielä paljoa varovaisemmaksi tämän pelättävän tunkeilijan
+hommia tarkastellessaan, mutta tämä pelko ja vihamielisyys tekivät sen
+vain entistä uteliaammaksi. Ei ilmeisestikään ollut hyvä päästää miestä
+näkyvistään vähänkään pidemmäksi ajaksi, muutoin saattoi tapahtua
+vaikka mitä kummia ja aavistamattomia asioita.
+
+Ja tämä oli syynä siihen, että kun mies ensi kylvöistään ja
+istutuksistaan päästyään ja mökkinsä tukittuaan säänpitäväksi ryhtyi
+karhulle loukkuja rakentamaan, niin tiesi karhu jo hänestä koko joukon.
+Kaikista niistä näkymättömistä, uteliaista vilkujista, joiden arat
+metsäläissilmät olivat työtä katselleet — oravista, pyistä, jäniksistä,
+pesukarhuista, sadelinnuista, metsähiiristä, hirvaista, ketuista ja
+pöllöistä — karhu oli muita paljoa hartaampi ja muita paljoa paremmin
+ymmärsi.
+
+Kun ensimäinen ansa — jykevä loukku — oli valmis, syötetty ja viritetty
+ja mies oli poistunut ja jättänyt sen tihutyönsä tekemään, oli karhu
+ottanut sen mitä terävimmän tutkistelun alaiseksi. Vaikk'ei kenkään
+ollut sille maininnut, miksi Troija kukistui, oli se luonnolta saanut
+sen alkeellisen viisauden lahjan, josta troijalaiset näyttävät olleen
+niin surkean kuitit; se pelkäsi miestä, lahjojakin tarjoavana. Se
+haisteli syöttiä — hyvälle tuoksahtavaa lihavaa sianlihan palasta
+— sopivan matkan päästä; ja päätti, että jääköön häneltä rauhaan.
+Ei missään hyvässä aikomuksessa, se ajatteli, oltu moista makupalaa
+jätetty vaikka kenen armoille, joka sattui ensiksi paikalle.
+
+Sen katsellessa ja tuumiessa piiloutuneena nuoreen tiheään näreikköön,
+jonka hyvä tuoksu sekoitti pois sen oman hajun, kuljeskeli siitä
+ohi typyhäntä villikissa. Tämä näki hohtavan valkoisen syötin, joka
+oli siinä niin houkuttelevana loukun tutkaimessa aivan kuin häntä
+varten. Sen pyöreihin haaleihin silmiin tuli himokas kiilto, vaikka
+korvat painuivat niuhaan pitkin selkää vihaisen pelon vuoksi —
+olihan ympärillä jälkiä, jotka haisivat kovin väkevästi ihmiselle.
+Älyä puuttui villikissalta. Se tiesi vain sen, että herkkupala oli
+tuon miehen omaisuutta. Mutta miestäpä ei näkynyt. Ääntä vain kuului
+etäältä, hänen huudellessa typerälle härkäparilleen. Matalaksi
+kyyristyen villikissa nopeaan ja hiipien juoksi eteenpäin ja matalalla
+riemastuksen murinalla hyökkäsi syötin kimppuun. Siinä näytti jokin
+paikka antavan perään. Säikähtynein silmin karhu näki, kuinka ne
+neljä jykevää hirttä, jotka olivat kuin kattona syötin päällä, pudota
+romahtivat sen päälle. Onneton villikissa päästi korviasärkevän
+rääkäyksen, joka katkesi melkein ennen kuin oli alkanutkaan, ja
+pusertui niiden alle aivan litteäksi.
+
+Punaorava, joka oli tätä kaikkea tarkastellut läheiseltä oksalta,
+puhkesi kiihkeään räkitykseen. Ja puun latvasta pudotti itsensä mustine
+siipineen varis, laskeutui sievästi hirren selkään, pää kallellaan,
+ikäänkuin se olisi tahtonut sanoa: »enkö minä sitä sanonut?» ja
+killisteli kovilla kirkkailla silmillään kuollutta villikissaa. Sen
+mielestä kaikki villikissat joutivat kuolla. Ei niistä muuhun. Mutta se
+tapa, jolla tämä tässä oli tuhottu, näytti siitä kovin salaperäiseltä.
+
+Karhun mielestä oli tämän jälkeen kaikki, mitä miehellä oli, ansan
+luontoista — pelokkaalla mielenkiinnolla tutkittavaa, mutta ei millään
+ilveellä koskettavaa. Ja niin tapahtui, että kun mies ajan tullen toi
+laajenevalle raiviolleen lehmän ja vasikan, ja sian ja sitten lampaita,
+ja puolenkymmentä puuhailevaa kanaa, ei karhu niihin kertaakaan
+koskenut. Vesi kyllä tuli sen suuhun varsinkin lampaita katsellessa,
+mutta ne näyttivät niin epäilyttävän huolettomilta. Varmaan nekin
+olivat ansoja. Jos hän koettaisi jonkun tavoittaa, niin mene tiedä,
+vaikka taivas putoaisi hänen päälleen ja likistäisi hänet litteäksi
+kuin pölkyt sen villikissan. Käsittämättä tämän pidättyväisyyden syytä
+mies piti sitä luonnollisena asiana eikä sen koommin ajatellutkaan
+sitä. Mutta lopulti hän suuttui, kun kaikki pyydystysyritykset menivät
+myttyyn, ja vannoi, että karhun talja ennen talven tuloa olisi hänen.
+
+Loppukesästä tuli kovin kuuma ja kuiva aika. Etelähaaran joki, joka
+aina oli vuolas ja koskinen ja sai vetensä paljaitten ylämaitten
+lähdejärvistä, ei paljoakaan ehtynyt. Ottanoonsiista sitävastoin
+ilmestyi näkyviin auringon paahtamia särkkiä ja harmahtavia kynnyksiä,
+joita eivät kolmen piirikunnan vanhimmatkaan erämiehet vielä olleet
+kuivilla nähneet. Moni metsäpuro katosi kokonaan, jättäen muistonsa
+säilyttäjiksi vain jonon seisovia mustia vesilätäköitä, jotka
+lymysivät ketri- ja lehtikuusisoissa valtavien juurien alla. Ja
+moni erämaan lampi näki ulpukkainsa kuolevan raakoihin haiseviin,
+juurisotkuisiin liejuihin. Mies ei kuitenkaan ollut juuri milläänkään,
+sillä kolmisensadan askeleen päässä virtasi raivion liepeen alla
+Etelähaara välittämättä kuivista mitään. Hänen tattarinsa ja perunansa
+olivat ehtineet niin pitkälle, ettei sateen puute enää voinut niitä
+vahingoittaa. Ja hänen karjansa oli janolta hyvässä turvassa.
+
+Etelähaara oli tältä kohdalta ja puolisen mailia raiviolta sekä ylös-
+että alaspäin vähän rauhallisempaa, niin että mies vaivatta saattoi
+sillä liikkua isolla, yhdestä puusta koverretulla kanootillaan ja
+kalastella sen puhki ja poikki. Alempana kosket olivat puoliväliin
+toistakymmentä mailia melkein mahdottomat veneellä kulkea, kunnes
+hurja virta lopulti raukesi matalarantaiseen suvantojärveen, jota
+mustikkamaat paartoivat.
+
+Metsä näytti raskaasti huokailevan elottoman ilman ja kuivan,
+liikkumattoman helteen alaisena, sadetta odottaen. Mutta toivottujen
+harmaanviileiden ja sateentuoksuisten pilvien sijasta maattui
+taivaan kova sini ruskahtavaan utuun, jonka läpi aurinko kuulsi
+kuin kuuma kuparikiekko. Metsän palsamituoksu hävisi ja sijaan tuli
+heikkoja, kitkeriä henkäyksiä, jotka kirvelivät silmiä ja polttivat
+sieraimia. Kotkat, haukat, varikset ja kaikki muut hyvät lentäjät
+katosivat. Kaikki metsän lymypaikkojen nelijalkaiset kuljeksijat
+kävivät levottomiksi, peläten vaaroja, joita eivät tienneet miten
+vastustaa, miten paeta. Suuri musta karhu haisteli huolestuneena
+kaikki ilmansuunnat, kuono korkealla ilmassa, menetti sitten kaiken
+mielenkiintonsa ihmistä ja hänen töitään kohtaan ja kulki viidet mailit
+vinkuen myötävirtaan, kunnes tuli erääseen kohtaan, jossa Etelähaaran
+kuohuvasta virrasta poikkesi syrjään syvä umpipudas.
+
+Vähän myöhemmin mies, joka oli alakuloisena mullannut kituvannäköisiä
+perunoitaan, seisahtui kuokkansa nojalle ja silmäili pelokkaasti
+muotoaan muuttavaa taivasta.
+
+»Metsävalkea», hän mutisi, »jossakin, missä lienee, ehkä likelläkin!
+Kun nyt vain ei rupeaisi tuulemaan!»
+
+Heittäen kuokan maahan hän sitten valjasti härkäparin reen eteen
+vedättääkseen joesta mökilleen pari kolme tynnyriä vettä. Jos sattuisi
+raivion poikki kipeniä lentämään, hän ajatteli, niin oli hyvä olemassa
+vettä lähellä.
+
+Jotenkin haluttomana hän lähti tähän hommaan, häntä masensi painostava
+ilma ja epämääräinen aavistuksen tunne. Mutta pysäyttäessään
+jokirantaan hitaat juhtansa hän sen takana näki näyn, joka äkkiä antoi
+hänelle kiirettä. Härätkin sen huomasivat ja havahtuivat ja alkoivat
+korskua ja levottomina kiskoa iestään. Toisella rannalla tuprusi
+metsänlatvain takaa savupilviä ja juurella pisteli siellä täällä
+punaisia liekkejä.
+
+Mieheen iski vimmattu tarmo. Juosten sankoilleen edes ja takaisin
+rannan ja reellä olevan tynnyrin väliä ja rajusti huutaen härille
+olemaan alallaan hän nopeaan täytti tynnyrin reunoja myöten. Mökille
+palatessaan hän ei kuitenkaan voinut rientää kiireellä. Polku oli
+koleikkoa ja hänen täytyi alinomaa tukea tynnyriä, ettei kallis neste
+päässyt maahan kaatumaan. Mutta härkiä ei tarvinnut hoputtaa, ja
+hikipäissään ponnisteltuaan tynnyrinsä rinnalla helteisellä kapealla
+polulla hän vei sen raivatulle kunnaalle, joka oli mökin takana. Siihen
+hän äkkiä hämmästyen pysähtyi.
+
+Raivion takana tupruaa eteläiselläkin ilmalla samoja uhkaavia pilviä,
+tuikkaa taivaalle ja taas katoaa samoja hoikkia häijyjä punaisia
+kieliä. Palo lähestyi häntä vastakkaisilta puolilta. Ja vasta nyt
+hän käsitti, mikä hirmuinen vaara häntä uhkasi. Vesitynnyreistäkö
+apu, muka! Katkerasti naurahtaen ja ponnistustensa turhuutta kiroten,
+raivosta kähähtäen, kun kaikki hänen toiveensa näin sortuivat, hän
+päästi härkäparin valjaista ja harppasi pitkin askelin rinnettä alas,
+laskeakseen irti muunkin karjansa. Olkoon heillä ainakin tilaisuus
+paeta henkensä edestä, sama tilaisuus kuin hänelläkin. Hairaten sitten
+käteensä tyhjän matkalaukkunsa ja vuoteestaan peitteen hän karkasi
+joelle.
+
+Karhu oli sillävälin tullut pienelle umpiputaalle — eli boganille,
+intiaanien sanaa käyttääksemme — joka oli viisi mailia alempana. Se
+tapasi sen jo täpö täynnään äänettömiä, väriseviä pakolaisia. Sillä
+sekä pohjoisella että eteläisellä ilmalla taivas jo oli täynnään
+savupilviä, jotka sankkoina ja tummina tuprusivat taivasta kohti, ja
+siivekkäät liekit hyppivät ahnaasti latvasta latvaan.
+
+Iltapuolella molemmat palot nopeaan yhtyivät kiihtyvän itätuulen
+viimassa. Suunnattoman nopeaan ne lähenivät jokea, joka juuri tällä
+kohdalla teki mutkan ja louhisten kynnysten poikki kuohuen pauhaten
+kääntyi lounasta kohti. Kosken pauhun alkoi kuitenkin voittaa
+kammottavampi ääni — palon kihisevä humu ja rytinä. Oksien läpi puhalsi
+milloin mistäkin pistäviä, tukehduttavia savunpöllähdyksiä, laskeutuen
+sitten veden päälle, siinä ohetakseen ja levetäkseen ja ikäänkuin
+suotaakseen vaahdon sisään, joka hetkeksi muutti väriään. Siellä
+täällä puhkesi ahtaaksi sulkeutuneella ilmanrannalla korkea yksinäinen
+honganlatva loimuaviin liekkeihin kuin suunnaton merkkisoihtu. Ja tuota
+pikaa alkoi kuin jostakin näkymättömästä räjähdyksestä raketteina
+sinkoilla palavia, kipenöiviä kekäleitä, jotka virittivät edessäpäin
+kuin tiedustelijain tulia tai käheästi, kammottavasti kihahtaen
+putosivat veteen.
+
+Eläimiä keräytyi joka puolelta kapean putaan rannoille, jossa ne suurin
+lumotuin silmin katselivat näitten tuhoisain heittoaseitten lentoa ja
+putoamista. Veden partaalla ja ulkonevilla oksilla ja juurilla kyyhötti
+useita villikissoja ja valtava harmaa Canadan ilves. Kekäleen pudotessa
+lähelle ne painoivat korvansa pitkin kalloa, hypähtivät taapäin ja
+sylkivät vihaisesti. Pelko oli kerrassaan vienyt niiltä raatelevan
+riistanälän eivätkä ne vähääkään välittäneet värisevistä jäniksistä,
+kujertelevista oravista tai jäykistä, harmistuneista murmeleista, joita
+tunkeili niiden ympärillä. Verenhimoiset portimotkin kerran unohtivat
+tappamisen halun ja puikkivat hermostuneesti sinne ja tänne värisevillä
+oksilla. Rantaan ajautuneen lieon päässä istui punainen kettu, joka ei
+malttiaan eikä tarmoaan menettänyt, olipa mimmoinen paikka tahansa,
+katsellen puunlatvoja. Syvämietteisessä viisaassa mielessään se
+etsiskeli jotakin keinoa, jolla tämänkin kamalan vastustajan pettää.
+Putaan pinnalla vilisi uivaa minkkiä, biisamia ja vesirottaa, jotka
+maailmaa uhkaava tuho oli liikkeelle säikähyttänyt ja jotka nyt
+luottivat siihen, että niiden suosiman kylmän elementin voima olisi
+riittävä suoja. Musta uroshirvi kahden lehmän keralla ja kymmenkunta
+punaista hirvasta seisoi mahaa myöden vedessä, silloin tällöin
+piehtaroiden siinä itseään jäähdyttääkseen. Mutta karhuja ei tässä
+omituisessa kokouksessa ollut ainoatakaan, suurta mustaa karhua itseään
+lukuunottamatta, se kun oli kateellisena karkoittanut läänistään kaikki
+kilpailijat.
+
+Tilannetta hetkisen tarkasteltuaan karhu kahlasi veteen. Se upotti
+päänsä veden sisään lieventääkseen polttavien silmien ja sieraimien
+tuskia. Pudas oli matala siltä kohdalta, josta se siihen poikkesi, ja
+pohja oli pehmeätä, sitkeätä, vastenmielistä sen jalalle. Sen siinä
+seistessä ja levottomana nostellessa jalkojaan singahti sankkenevasta
+savuvaipasta suuri punahehkuinen kekäle ja sattui läheisellä oksalla
+kyyröttävään villikissaan. Rääkäisten kissa ponnahti ilmaan, mutta
+huomatessaan putoavansa veteen, jota se inhosi, se kierteli itseään
+vähän sivulle päin ja sai kiinni karhun leveästä selästä. Sen kynnet
+upposivat syvään ja tuskasta mörähtäen karhu koetti ravistaa sitä irti.
+Pelosta mielettömänä ja ilmeisestikin pitäen karhua vain elollisena
+liekona kissa piti kiinni ja kynsi kahta kovapintaisemmin. Milloin
+muulloin tahansa karhu olisi kiskaissut kissan paikaltaan ja reväissyt
+sen kappaleiksi. Mutta nyt ei sen mieleen juolahtanutkaan vihastua.
+Tässä ei ollut mitään yksilökohtaista. Karhu vain käsitti, että hänen
+selässään oli jotakin, joka koski kipeään, ja tahtoi päästä siitä
+erilleen. Kumoon heittäytyen se piehtaroi vedessä ja upotti kissan
+liejun sisään. Sen ylös noustessa oli paha taakka tiessään. Mutta
+nyt karhu oli tyytymätön paikkaan. Vesi ei ollut niin syvää kuin
+sille olisi pitänyt. Ja sitäpaitsi se mielestään oli umpimutkassa. Se
+kaipasi enemmän tilaa, enemmän ilmaa, laajempaa näköalaa, vaikkapa ei
+ollutkaan muuta kuin hirmuja, mitä katsella. Työntäen syrjään pari
+punaista sarvasta, jotka tuskin vilkaisivat siihen suurilla, lempeillä,
+kauhua-uhovilla silmillään, se kahlasi putaan suulle. Siinä se tunsi
+pyörteen, joka pyrki koskeen kiskomaan, ja meni lapojaan myöten veteen.
+Aivan vieressä seisoi kömpelö naarashirvi raukeasti lepattaen suuria
+korviaan ja tuijottaen, ei liekkeihin, vaan samentuneisiin aaltoihin
+ja vaahtoriekaleisiin, joita kiiti siitä ohi. Sitten sen nenän editse
+kaikessa rauhassa uiskenteli iso ruskea saukko. Kohottaen päänsä ja
+lapansa korkealle vedestä kuin tähyilevä hylje uija silmäili koskia
+ja laski sitten oikopäätä niihin, paetakseen rohkeasti virran mukana.
+Ilmeisestikin se oli tullut vakuutetuksi siitä, ettei pikku pudas kauan
+kelpaisi pakopaikaksi. Karhu katseli sen lähtöä kaihomielin ja punnitsi
+asiaa, mutta ei uskaltanut lähteä tyrskyviin aaltoihin, jyriseviin
+kopruihin.
+
+Putousten jyrinää ei kuitenkaan enää kuulunut liekkien laajalta
+ahnaalta pauhulta. Hyppiessään ja hyökätessään ne melkein näyttivät
+karjuvan ja oli kuin itse savupilvetkin olisivat saaneet äänen ja
+alkaneet jyristä. Kuumuus kävi tukehduttavaksi, sietämättömäksi; ja
+kipeniä ja kekäleitä putoili putaaseen niin tiheään, että toiset
+eläimistä karvansa äkkiä kärventyessä mielettömän kauhun valtaamina
+karkasivat suoraa päätä palavaan pätsiin, toisten taas kupsahtaessa
+suinpäin veteen ja paikalla hukkuessa. Ne eläimet, joille vesi
+oli tuttava, upottivat itsensä siihen niin syvään kuin saattoivat
+ja vavistuksella odottivat lähestyvää tuhoa, mutta viisas kettu,
+varovaisesti uiskenneltuaan putaan rantoja ja niitä tutkittuaan,
+löysi vihdoinkin rantaäyrään alta kolon, jonka suuta vettyneet juuret
+peittivät. Tämä oivallinen pikku tyyssija oli jo tunkien täynnään
+biisamirottia ja minkkejä, mutta kettu kursailematta tunkeutui sisään,
+työntäen toisia ulos, tulemaan toimeen miten parhaiten taisivat. Ja kun
+heimon hämärät aikatiedot kertovat, että se myöhemmin vielä pyydysti
+monet jänikset ja metsälinnat miehen hylätyn raivion lahoavilla
+kannokoilla, niin oli pakopaikka ilmeisestikin turvallinen.
+
+Tulikuoleman lähestyessä karhu kuitenkin alkoi vavista. Viisasta kettua
+lukuunottamatta se oli tässä kurjassa joukossa ainoa eläin, jolla
+oli sen verran älyä, että se pystyi käsittämään heidän kohtalonsa
+koko hirmuisuuden. Törmässä ei ollut niin suurta koloa, että sen
+valtava ruho olisi siihen mahtunut. Surkeasti vinkuen se katseli
+alaspäin pitkin kuohuvaa solaa, jota pitkin saukko oli paennut. Mutta
+ei uskaltanut lähteä perään. Se näytti yhtä varmalta tuholta. Ja se
+olikin jo vain kiehuvaa pimenevää kauhujen kujaa kahden savu- ja
+liekkiseinämän välissä.
+
+Ja pudaskin oli nyt hirmujen paikka. Sen pinta oli täynnään pieniä
+eläimiä, mitä oli eloon jäänyt, siinä oli villikissa tai pari,
+lukemattomia oravia, portimoita, näätiä, murmeleita, hiiriä,
+pesukarhuja ja moniaita jäniksiäkin, jotka suurimman epätoivon
+hetkellä olivat oppineet uimaan. Loput olivat joutuneet surman omaksi.
+Hirvaistakin oli useita tuhoutunut siinä mielettömässä kamppailussa,
+joka parhaillaan umpimähkään myllerteli lampareen keskellä. Paitsi
+karhua pysyivät vain synkät, jäykät hirvet erillään tästä vaarallisesta
+sotkusta. Ne olivat kyyristyneet syvälle veteen ja vain turpaansa
+kohottelivat vähän väliä vetäistäkseen henkeensä palavaa, tukehduttavaa
+ilmaa.
+
+Sattuessaan kääntämään epätoivoiset silmänsä vastavirtaan karhu äkkiä
+näki kumman otuksen, joka läpi tyrskyjen ja savun syöksyi alaspäin
+häntä kohti. Ja samalla se jo tunsikin tulijan. Se oli mies, joka oli
+kyyristynyt matalaksi puukanoottinsa perään ja hurjasti melallaan vettä
+piesten ohjasi sitä louhien ja pystyynkarkaavien hyökyaaltojen välitse.
+Peitteensä hän oli osaksi kietonut päänsä ympäri; ja takana liehuen
+yksi kulma savusi ja kyti. Kanootin hän pyöräytti lahdelmaan ja hädin
+tuskin pelastui kaatumasta ajaessaan viistoon hirven vedenalaiselle
+selälle. Käsivarren matkan päähän karhusta hän pysähtyi, ja karhu
+näki, että hänen muotonsa oli kummasti muuttunut. Suuret suonikkaat
+kädet ja laihat kasvot olivat mustuneet ja näivettyneet ja silmät
+tuijottivat kaameina kuopista, joitten sekä silmäkarvat että ripset
+olivat kärventyneet. Siitä huolimatta hänen tulonsa tuotti karhulle
+turvallisuuden tunteen. Tässä se oli hallitsijahenki, se ajatteli, jota
+eivät edes tulen hirviöt kyenneet voittamaan. Se vinkui ja tuli lähemmä
+kanoottia ja sen sydämessä alkoi orastaa hämärä toivo. Mies huomasi sen
+ja tälläkin epätoivon hetkellä, kasvojensa irviin vääntyessä, tunsi sen
+vastustajaksi, joka oli niin kauan välttänyt hänen ansansa.
+
+»Tällä kertaa olemme molemmat kiikissä, vanha kaveri, eikö niin!» hän
+mutisi hampaisiinsa, tempasi peitteen päänsä ympäriltä ja upotti sen
+kanootin viereen veteen. Kietaisten sen sitten jälleen olkainsa ja
+päänsä ympäri vettä valuvana ja pistäen kulman hampaisiinsa voidakseen
+hengittää sen läpi paksussa savussa hän jälleen sysäsi virtaan venhonsa
+ja matalalla vyöryvän savupeitteen alla kiiti koskelle. Hetkisen karhu
+epäröi, vinkuen kuin koiranpenikka, sitten hyppäsi hänen peräänsä.
+
+Karhu tietenkin oli paljoa parempi uimari kuin se itse tiesikään.
+Muutaman silmänräpäyksen hämmennyksen jälkeen virran kamalassa
+kiertävässä puserruksessa ja kiskonnassa se huomasi yleensä voivansa
+pitää päänsä veden päällä ja sitten johonkin määrään kykenevänsä
+suuntaansakin katsomaan.
+
+Ensiksi se valitsi sen huonosti, kun ei ymmärtänyt veden merkkejä.
+Pulikoituaan ensin puoliläkähdyksissään peräkkäisissä hurjissa
+aallokoissa se huomasi edessään oikean käden puolessa tyrskyjen välillä
+näköjään aivan sileän väylän. Päättäväisenä se ponnisteli sitä kohti,
+veden mukana alaspäin kiitäessään. Ja se pääsikin sinne. Sen kämmenet
+kolusivat pitkin pohjaa. Vimmatusti kynsien se koetti pysäyttää
+itsensä, mutta mukelsikin kuperkeikan ja ponnahti pystysuoran kynnyksen
+reunalta alla olevaan kirnuavaan kattilaan.
+
+Kattila oli karhun onneksi kyllin syvä lauhduttaakseen koprun
+suoranaista survontaa, ja se joutui jonkinlaiseen pyörteeseen, kunnes
+tointui pökerryksistään ja taas sai henkeä vedetyksi. Sitten se pääsi
+soutamaan vähän syrjään ja pyyhkäisi taas alaspäin raivoavaa koskea
+laskien. Mutta nyt se oli sen verran viisastunut, että vältti moisia
+petollisia tyveniä ja valitsi ennen jyrkät pauhaavat solat suurine
+hyrskyineen, joissa oli vettä vahvalti ja selvä väylä.
+
+Mies voimallisella melallaan työnnellen oli päässyt kauas edelle,
+näkymättömiin, mutta karhu seurasi luottavaisena samaa tietä, jota
+hän oli edellä kulkenut. Joen molemmat rannat olivat nyt hehkuvana
+pätsinä, myllertelevinä mustina savunpurkauksina, joita valtavat
+punaiset, keltaiset liekkiläikät repelivät. Mahtavat rungot loimottivat
+moniaan minuutin muuta mullerrusta korkeammalla, sitten katkesivat ja
+kaatuivat, tämän romahduksen vähääkään erottumatta kaiken rytinästä.
+Kohottaessaan vedestä vettävaluvaa päätään ja vaivalla henkeä
+haukkoessaan karhu toisin ajoin tunsi, kuinka hänen huulensa ja
+sieraimensakin jo alkoivat kuumuudesta riutua. Mutta se ei ollut enää
+toivoton, niin täydellisesti se luotti miehen johtajakykyyn.
+
+Etelähaaran valtavesi lopulti pusertui kammottavaan kaukaloon ja
+syöksyi siitä alas jyrinällä, joka kuului liekkienkin riehunnassa.
+Karhu ponnisteli kovasti päästäkseen kivisille matalikoille, joita oli
+rannoilla, mutta liian myöhään. Armotta vuoksi tempasi sen mukaansa.
+Seuraavassa silmänräpäyksessä se jo oli kuurnassa. Vastustamattomat
+ristivirtaukset anastivat sen, pyörittelivät nurin niskoin, vetivät
+veden alle. Kumeita ääniä jytisi sen korvissa ja keuhkot olivat
+haljeta. Sitten se taas äkkiä ponnahti pinnalle, läkähtymäisillään, ja
+tunsi, kuinka jalkain alitse luisti sileitä kallioita. Ja sitten sen
+kynnet tapasivat puuta, tarrasivat kiinni kuin takkiainen ja pysyivät
+kiinni. Sekunnin tai parin kuluttua se saattoi kiskaista itsensä aivan
+koskesta pois ja koko voimallaan pitää kiinni muutamista pölkyistä,
+jotka olivat tunkeutuneet ja suutiutuneet sivuhalkeaman leukoihin.
+Aivan kuononsa edessä karhu hämmästyksekseen näki miehen kiinni pitävän
+kallion halkeamasta, ruumis vedessä ja pää, silmiä lukuunottamatta,
+vettävaluvaan peitteeseen kietaistunsa. Kanoottia ei näkynyt missään.
+
+Mies loi punoittavista silmistään tuttavallisen katseen
+rähjäytyneeseen, läähättävään petoon ja siirtyi pölkkyjä pitkin vähän
+etäämmälle, sillekin tilaa antaakseen.
+
+»Hauska tavata, toveri!» hän huusi. »Ole vain kuin kotonasi. Me
+taidammekin olla ainoat, mitä näillä mailla on henkiin jäänyt!»
+
+Lieneekö karhu kuullut heikkoa kaikua miehen sanoista, vai häiritsikö
+sitä se, että miehen silmät kohtasivat sen katseen, kun se niin
+arastellen vetäytyi kauemmaksi. Mutta tuntiessaan virran uudelleen
+käyvän takapuoleensa kiinni, se taas palasi lähemmäksi ja kyyristyi
+kosteveteen käden ulottuviin miehestä.
+
+Toistaiseksi molemmat pakolaiset nyt olivat turvassa. Vettä oli siksi
+vahvalti, että se peitti heidät, ja siitä nousevat kallion syrjät
+suojelivat heidän kasvojaan tuhoisilta liekin löyhäyksiltä, jotka
+toisinaan nuolaisivat kosken pintaa. He eivät voineet muuta tehdä kuin
+odottaa.
+
+Kaiken sen päivää ja koko yönkin (vaikk'eivät he tienneet, koska
+päivä vaihtui yöksi) mies ja peto siinä makailivat rinnan henkeänsä
+säilytellen, valkean raivotessa kahden puolen ja ylhäällä ilmassa.
+Mutta sitten palo alkoi laimeta, jättäen molemmille rannoille hehkuvia
+kantoja ja pökköjä savuamaan ja kytemään sekä vasta- että myötävirran
+puolessa. Siellä täällä vain palaa soikotti enää yksinäinen kuusi.
+Ilma oli nyt siksi viilennyt, että saattoi vaivatta hengittää; ja
+toivottoman harmaa aamuhämärä valaisi palon hävityksiä.
+
+Mies nousi vedestä, oikoi turtuneita jäseniään, väänteli vettä
+vaatteistaan; ja niin pian tarpeemme vaihtuvat, että hän nyt käänsi
+ruumiinsa lähintä tulta kohti lämmitelläkseen. Karhu vahti häntä
+hätäisenä, mutta ei uskaltanut tulla likemmäksi. Se seurasi silmillään
+miehen liikkeitä kuin koira. Hetkeksi se menetti kaiken aloitekykynsä.
+
+Mies tällä haavaa älysi selkeästi vain yhden asian: ei moneen päivään
+ollut mahdollista lähteä noille tulisille rannoille, ellei tulisi
+rankkasadetta, joka sammuttaisi kytevät sammalikot. Mutta vähän
+alempana hän huomasi tukalan pakopaikkansa ja rannan välillä hieta-
+ja sorasärkän, jolle oli tarttunut muutamia pölkkyjä ja jolla kasvoi
+harvassa lyhyttä raitaa ja tuomea. Se oli niin könkäistä lentävän
+vihman tiessä, että pensaat olivat tulelta säilyneet, vaikka kuumuus
+olikin lehdet lakastuttanut ja kähertänyt. Pölkyistä ahnaat liekit
+olivat vain pihkaisia halkeamia kärventäneet. Miehen silmällä nähden
+tämä särkkä pölkkyineen tarjosi pelastuskeinoja, jos sille vain oli
+mahdollinen päästä. Mutta välillä kuohui syvä ja isoaaltoinen virta,
+jonka hän luuli lennättävän itsensä ohi kuin oljenkorren, vaikka hän
+olikin hyvä uimaan. Kun tuo karhu yrittäisi ensin, hän ajatteli!
+Mutta heti senjälkeen hän älysi, ettei se merkitsisi mitään missään
+tapauksessa, karhu kun hyvin suoriutuisi semmoisessakin koskessa, johon
+hän olisi hukkunut kuin kissanpenikka. Hän loi kuitenkin kehoittavan
+katseen karhuun ja huusi kovalla äänellä, joka voitti koskenkin kohinan:
+
+»Lähdepäs koettamaan, veikkonen! Emme voi jäädä tähän koko päiväksi!»
+
+Karhu luuli, että häntä syytettiin tiesi mistä kunnottomuudesta, ja
+hermostuneesti vetäytyi pakopaikan alempaan päähän.
+
+Hyvin käsittäen, ettei tässä ollut mitään muuta neuvoa kuin yrittää,
+mies siekailematta ryhtyi toimeen. Hän tiesi, etteivät odotuksesta
+vahvistuisi ruumiin, sen enempää kuin sielunkaan voimat. Huolellisesti
+pysyen molempien uomain välisen kallioriutan selällä hän kulki ylöspäin
+jakautunutta ja heikontunutta virtausta vastaan, käyttääkseen hyväkseen
+kaikki mahdolliset edut tähän vaaralliseen ylitykseen ryhtyessään. Kun
+hän ei enää kyennyt vastustamaan virran voimaa, hyppäsi hän siihen
+niin kauas kuin saattoi ja veteli vimmatusti, toivottomuudessaankin
+toivoen pääsevänsä niin kauas, että tavoittaisi särkän nenän, ennenkuin
+virta ohi veisi. Mutta siinä samassa hän jo huomasi yrityksensä
+toivottomuudenkin. Sen virran voimassa hän ei ollut muuta kuin kieppuva
+lehti.
+
+Karhu oli sillävälin pitänyt kiihkeästi silmällä hänen liikkeitään,
+hänen vastavirtaan kahlatessaan. Sillä ei ollut käsitystäkään, mitä
+tämä temppu merkitsi, mutta sen se varsin hyvin tiesi, ettei mies
+voinut sitä kautta poistua yhteisestä pakopaikasta. Mutta nähdessään
+miehen suinpäin heittäytyvän koskeen, rantaa kohden ponnistaen, tunsi
+se itsensä hylätyksi. Vingahtavalla kirjauksella sekin hyppäsi koskeen.
+Se ei uskaltanut päästää miestä näkyvistä, peläten palon muutoin taas
+saavuttavan.
+
+Se taisteli uljaasti kosken kourissa, pitäen kuonoaan korkealla; ja
+vaikka vesi kamalaa kyytiä kiidätti sitä alaspäin, edistyi sen matka
+kuitenkin poikittainkin. Se oli juuri saanut arvanneeksi vastustavain
+voimain suuruuden ja asettanut suuntansa siten, että tavoittaisi
+hietasärkän, kun mies sen hämmästykseksi ajautuikin alas sen päälle
+ja kävi kaksin kourin sen pitkiin lapakarvoihin kiinni. Säikähtyneenä
+tästä odottamattomasta hyökkäyksestä karhu pieksi vettä vielä
+entistäkin tuimemmin. Ja mies kiersi sen peräpuolitse alemman kyljen
+puolelle ja piti hellittämättä kiinni.
+
+Pelästynyt karhu saavutti sorarannan vielä ylempänä kuin olisi
+tarvinnutkaan ja laukkasi sinne kuin säikähtynyt kissa. Mutta ne
+kamalat kourat eivät enää olleetkaan sen kyljessä kiinni. Kun se
+kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut, seisoi mies ja hengästyneenä
+nauroi somerikon reunalla, ja huusi:
+
+»Kiitos, kumppani! Jalosti sinä vetelit!»
+
+Suuresti hämmästyneenä naurusta, jonka merkitys kävi aivan yli sen
+ymmärryksen, karhu pujahti hietasärkän toiselle puolelle ja kaihomielin
+katseli kyteviä rantoja.
+
+Hengästyksestään päästyään mies alkoi vierittää kahta pölkkyä
+rinnakkain tyveneen veteen, jota oli hietasärkän kainalossa. Tuomen
+rihmamaisilla juurilla ja kärventyneiden pajujen pienillä vesoilla hän
+sitoi molemmat pölkyt lujasti yhteen ja sitten vielä toisiakin yhtä
+lujasti, kunnes hänellä oli lautta, jonka hän arveli kestävän vaikka
+minkä kosken, mitä vielä oli edessäpäin. Hän tiesi, ettei järvelle ja
+aukeille paljaille maille enää ollut puolta mailiakaan; ja Etelähaaran
+kaikki pahimmat könkäät ja putoukset olivat jo takanapäin, senkin hän
+tiesi. Hänellä ei ollut melaa eikä sauvointa, millä matkaansa ohjata,
+mutta hyvällä luottamuksella hän siitä huolimatta työnsi ulos rannasta.
+Tätä tehdessään hän kättään heiluttaen hyvästeli pakotoverinsa.
+
+»Parasta, kun nyt pysyt siinä, toveri!» hän huusi, »siksi, kunnes
+metsät vähän jäähtyvät. Ei sinulla ole siinä hätää mitään.»
+
+Karhu, joka nyt oli päässyt liekkien uhkaavasta tuhosta, mutta vielä
+oli hermostunut siitä, kun valtiaan käsi niin oli hänen kylkiään
+kouristellut, näytti huomaavan tämän neuvon hyväksi. Ensin se kuitenkin
+seurasi lauttaa syvänteen rajalle saakka, kahden vaiheilla vinkuen.
+Sitten se istahti takakintuilleen ja katseli, kuinka lautta keikkui ja
+kynti aaltoja, mies päällä kyyröttäen, katseli, kunnes se joen polven
+taa katosi.
+
+
+
+
+OVEEN KOLKUTTAVA HIRVI.
+
+
+I.
+
+Pyryn ja tuulen tauotessa oli Carsonin raivio aidanseipäitä myöten
+lumeen hautaantunut. Vanha yksikerroksinen, patsaille rakennettu talo
+— pitkine vajoineen, ja sitten matala navetta, joka oli vajaan nähden
+suorassa kulmassa, muodostaen sen kanssa L kirjaimen — oli melkein
+akkunanpäällisiä myöten lumen peitossa. Tuulen lumesta puhdistamat
+katot erottuivat mustina ympäröivästä valkeudesta. Huolimatta
+siitä, että kahden päivän myrsky oli tauonnut ja aurinko jälleen
+paistoi, oli taivas vielä utuisen kalpeana, ikäänkuin olisi siellä
+ollut vielä enemmänkin lunta syytää kuormatun maailman päälle; ja
+auringonpaiste oli loistoaan vailla. Raivion toiselle reunalle lumi oli
+kasautunut korkeiksi kinoksiksi, joista kohosivat taivaalle puhtaiksi
+ravisteltuina kuusien mustat rivit; kun taas toisella puolella, metsän
+suojassa, kaikki puut olivat valkeaan verhotut, kuormatut oksat maata
+kohti riippuen.
+
+Mutta vaikka ulkomaailma olikin niin kuollut ja autio, oli katon
+alla rattoisaa. Päähuoneessa, joka samalla oli arkihuone, eteinen ja
+keittiö, oli omituisen hämärä lumikinosten vuoksi, jotka peittivät
+akkunamudut, mutta tämä vaikutti vain sen, ettei yksinäisyys eikä vilu
+päässyt ulkoa sisään tunkeutumaan. Suuressa keittiöliedessä humusi
+kuivista koivu- ja vaahterapuista kelpo tuli ja lieden avoimesta ovesta
+leviävä punainen hehku läikkyi kiilloitetuilla peltiastioilla, joita
+riippui vastakkaisella seinällä, ja kimalteli sieltä täältä valkoisista
+vadeista ja vanhoista sinisistä posliiniastioista, joita oli rivissä
+avaran astiakaapin hyllyillä.
+
+Pitkän honkapöydän toiseen päähän oli katettu kahdelle, päivä kun oli
+kohta puolessa, joka takametsissä on päivällisen aika. Pöydän toisessa
+päässä seisoi rouva Carson — kookas, roteva nainen, mustat hiukset
+hemmoittelematta taapäin kammattuina ystävällisistä, mutta pikaisista
+punakoista kasvoistaan — seisoi ja vastasi taikinaa viikon leivontaa
+varten. Paikalla kuin hän sai leivät uuniin, oli hänen ja Amandan aika
+ruveta päivällistä syömään. Kyökin lämpöiseen ilmaan huokui suolatun
+häränlihan ja nauriitten tuoksua mustasta padasta, joka seisoi hellan
+syrjällä hiljalleen porisemassa.
+
+Amanda tömisteli lujasti jalkojaan ovella ja karisteli lunta sinisestä
+villahameestaan, käyttäen siihen luudan sijasta melkein ikäloppua
+harmaata hanhensiipeä. Hänen kirkkaille kukkeille kasvoilleen oli
+työn homma valanut punaa ja vaaleankeltaisia vallattomia suortuvia
+oli päässyt valloilleen paksun sinisen kotokutoisen hilkan alta,
+joka oli leuan alle kiinni sitaistu, ja varjosti nyt kiehkuroineen
+veitikkamaista sinisilmäparia ja lyhyttä, suoraa, hyvämuotoista
+nenää, joka pyrki pystyyn kohoamaan. Ja pystyyn se nyt nousikin,
+kun hän rattoisan reippaalla liikkeellä keikautti pientä päätään,
+saadakseen harmilliset kutrit silmiltään. Vaikka hengästyneenä kovista
+voimanponnistuksistaan nauroi hän, ikäänkuin hyvällekin lystille. Hän
+oli luonut teitä suurien kinoksien läpi — asuinrakennukselta navetan
+luo, navetan ovelta kaivolle ja kaivolta takaisin eteisen ovelle —
+tehnyt siis kylläkin kovaa työtä, mutta nuoressa innossaan ja iloissaan
+siitä, kun kuukausia etäällä kyläkunnassa oltuaan opettajana jälleen
+oli kotia päässyt, hän oli pitänyt sitä huvina. Lattialla makasi
+hänen vieressään iso puinen lumilapio samassa paikassa, johon hän
+oli sen pudottanut sisään tullessaan, ja siinä istui vielä kiinni
+lumikokkareita.
+
+»Kas niin!» hän iloisesti huudahti. »Se oli sentään, äiti, koko joukon
+hauskempaa kuin opettaa yksitoista kertaa yksitoista. Nyt ovat tiet
+auki. Ja auki ne pysyvätkin — ainakin ensi myrskyyn asti.»
+
+Rouva Carson hymyili, katsomatta kuitenkaan hommastaan, hän kun
+parhaillaan tottuneesti jakoi taikinaa syviin mustiin paistinkupposiin.
+
+»Niin aina, tyttöseni, mutta nostapas nyt lapio lattialta ja pane se
+pystyyn puulaatikon taa, jossa sen paikka on. Etpä ole tainnut tapojasi
+muuttaa, vaikka olet ollut opettajana Brine Settlementissä. Pitäisi kai
+olla aivan kuin ennenkin pieni neekeripoika perässäsi juoksemassa ja
+kapineita poimimassa?»
+
+Amanda loi puulapioon soimaavan hämmästyksen katseen, kuinka se
+ajattelemattomuudessaan oli uskaltanut jäädä lattialle makaamaan. Hän
+antoi sille pienen potkun, nosti sen sitten ylös ja kiltisti vei sen
+oikeaan paikkaansa puulaatikon taa. Kääntyen sitten äitinsä puoleen
+toivehikkaan näköisenä kuin palkinnon ansainnut, hän huudahti: »Kas
+niin, muorikulta! Ja nyt minun tulee saada päivällistä. Minä olen ihan
+nälänkuoliaana.»
+
+»Se on ollut valmiina jo puolen tuntia», vastasi äiti, pistäen uuniin
+taikinakupposen. »Kanna ruoka pöytään, tyttöseni, tuossa paikassa minä
+teen sinulle seuraa.»
+
+Amanda riisui päästään hilkan, nakkasi sen tuolille keittiön toiselle
+puolelle, oli hiuksensa suorivinaan siten, että kämmenillään pyyhkäisi
+ne ylös kummaltakin ohimolta, otti sitten kahvelin ja uteliaana kohotti
+höyryävän padan kantta.
+
+Juuri samassa joku kolkutti oveen. Kolkutus kuului niin oudolta, että
+Amanda säikähtyen pudotti padan kannen ja rouva Carson, joka juuri
+aikoi paiskata uunin luukun kiinni reippaaseen tapaansa, jätti sen
+kesken ja mutisi masennetulla äänellä: »Hyvänen aika! Mitä tuo on?» Se
+oli aivan selvään kolkutus, raskas ja epämääräinen, ja samalla kuului
+jonkinmoista raapinaa ja haparoimista.
+
+Amanda, rohkeuden vaistoa noudattaen, astui pari askelta ovea kohti.
+Sitten hän pysähtyi. Tässä sisäänpääsy-pyynnössä epäilemättä oli
+jotakin sangen »omituista». Haparoimista ja raapinaa jatkui, ja sille
+antoivat enemmän painoa useat keveät napaukset, jotka melkein kuuluivat
+siltä, kuin niillä ei olisi mitään tarkoitettu. Raskas puusalpa sitten
+nousi vähän matkaa syvästä haastaan, ikäänkuin sitä olisi nykinyt
+joku, joka ei oikein ymmärtänyt, miten sitä oli käsiteltävä. Neitosen
+hienoissa niskahiuksissa alkoi tuntua pöyristystä.
+
+»Mandy, koetaskin avata ovi!» kuiskasi äiti, astuen sukkelaan lieden
+ympäri hänen rinnalleen ja tarttuen häntä käsivarteen.
+
+Mutta nuoren immen leikkivän lapsellisen itsepäisyyden alla piilikin
+uljas tyyni rohkeus.
+
+»Joutavia, äiti!» hän vastasi matalalla äänellä. »Se luultavasti on
+joku, joka on vilusta puolikuolleena ja joka ei enää kykene kunnolla
+kolkuttamaan. Meidän täytyy avata ovi. Me olisimme katalia, ellemme
+sitä tekisi.» Mutta kesken puhettaan hän juoksi makuuhuoneeseen ja
+palasi taas paikalla, rihla kädessään. Ovelle mennessään hän tyynesti
+avasi patruunapesän katsoakseen, oliko patruuna paikallaan, ja livautti
+sen sitten kiinni kovalla naksahduksella, joka tarpeen mukaan saattoi
+olla vieraalle varoitus.
+
+Välittämättä äitinsä kiihkeistä kielloista Amanda vasemmalla kädellään
+tavoitti salpaa, pysyen kuitenkin ovesta niin loitolla kuin suinkin ja
+pitäen rihlaansa varalla, niin että se silmänräpäyksessä saattoi lentää
+poskelle. Mutta ennenkuin hänen sormensa saivat salpaan koskeneeksi,
+kohosi se itsestään kammottavalla tavalla hitaasti haastaan ja jykevä
+ovi lensi auki. Amandan ensi mielijohde oli syöksyä sitä vastaan ja
+koettaa salvata se kiinni salaperäiseltä tulijalta. Mutta ennenkuin hän
+sai sen tehneeksi, sattui hän näkemään vieraan ja hämmästyen pysähtyi.
+Hänen edessään seisoi koko oven pimittäen valtava hirvi, jonka sarvet
+ulottuivat vielä ohi ovipielienkin, ja epäröiden pisti sisään suuren
+mustan turpansa.
+
+»Ammu! Ammu!» huusi rouva Carson. »Se koettaa tulla sisään! Ammu,
+kuuletko!»
+
+Mutta Amanda laski rihlansa alas ja puhkesi hermostuneeseen nauruun.
+Jännitys oli ollut lyhyt, mutta ankara, ja huojennus oli sanomaton.
+Hän ei ollut huomannutkaan, kuinka kamalan pelästynyt hän oli. Mutta
+hän ymmärsi vaistomaisesti eläimiä, sekä villejä että kesyjä; ja hän
+piti niistä kaikista. Ojentaen kätensä hän taputteli sen suurta anovaa
+turpaa.
+
+»Pitäisikö minun ampua se, äiti? Eihän toki! Elä puhu semmoisia! Kas,
+kuinka se värisee. Sitä on ajettu takaa ja se on tullut meiltä turvaa
+pyytämään. Mikä on voinut säikyttää näin suuren eläimen?»
+
+Rouva Carson oli nyt tointunut, mutta oli suutuksissaan, kun oli niin
+pahoin pelästynyt.
+
+»Ellei sinulla ole sen vertaa järkeä, että ammut sen, Mandy, niin aja
+se ainakin pois ja sulje ovi sukkelaan. Koettakoonkin tulla sisään
+sotkemaan, kuuletko! Mikä hävytön elukka. Suljetkos sen oven paikalla!
+Päästät kaiken lämmön mäelle.»
+
+Amanda nauroi rattoisasti.
+
+»Äitikulta, eihän se mitenkään pääse sisään! Katsos, sen sarvethan
+ovat paljon leveämmät kuin ovi. Minä luulen, että tämä on kesy hirvi,
+jota on paljon hyväilty, jonka vuoksi se luulee ihmisten asunnoista
+löytävänsä ystävyyttä ja turvaa. No hyvä, ukkoseni, sinä oletkin tullut
+oikeaan paikkaan. Olisipa hauska tietää, mikä sinua on sillä tavalla
+säikäyttänyt.»
+
+Suuren eläimen kyljet nousivat ja laskivat rajusti ja se värisi vielä;
+mutta Amanda paikalla huomasi, että se nyt luuli löytäneensä ystäviä.
+Kurottaen naurettavan pitkää, riippuvaa, melkein tartuntaelimeksi
+muodostunutta ylähuultaan se koetti saada kiinni immen hameen poimusta.
+Siinä selitys, kuinka se oli voinut nostaa salpaa. Hän oli tuolla
+tutkistelevalla huulellaan vetänyt nuorasta.
+
+Amanda hetkeksi herkesi puhumasta, tarkastellen ihastuneena
+suojattiaan. Äiti, joka yhä oli kiihdyksissä, oli juuri ryhtymäisillään
+uuteen hyökkäykseen, mutta Amanda ennätti ennen häntä.
+
+»Voi, katsos!» hän huudahti, »sanoinhan minä, äiti, että se on kesy!
+Se on ollut valjastettuna. Katsos, kuinka sen olat ovat hieraantuneet.
+Kuinka ihanaa! Tahtoisinpa tietää, etkö sinä hyvä rakas hirvi syö
+jauhoja!»
+
+Siepaten pöydältä lautasen hän juoksi jauhotynnyrille ja kahmaisi siitä
+pari pivollista karkeita kullankeltaisia maissijauhoja. Rouva Carson,
+jo puoleksi leppyneenä siitä ajatuksesta, että eläin todella olikin
+kesy, katseli sitä epäluuloisena, Amandan pistäessä jauholautasen sen
+turvan alle. Hirvi haisteli, mutta kun ei tarjottua hyvää tuntenut,
+niin se sieraimistaan puhalsi epäröivän henkäyksen. Jauhot lensivät
+pitkin lattiaa ja Amandan vaatteille. Hirvi näytti nyt päättäneen, että
+se olikin hyvää syödä, laskeutui oikopäätä polvilleen ja alkoi ahneesti
+nuolla keltaista jauhoa. Tavoittaakseen sitä paremmin hän käänsi
+päätään sivuittain ja sai työnnetyksi toisen suuren sarvensa ovesta
+puoleksi huoneeseen.
+
+Mutta maahan lentäneiden jauhojen näkeminen oli liikaa rouva Carsonin
+siisteydentunteelle, varsinkin kun hänen kiusaantuneita hermojaan vielä
+loukkasi Amandan iloinen naurukin, jolla hän tervehti elukan kömpelöä
+tekoa. Syösten eteenpäin ja huudahtaen: »Menetkös siitä, mokoma
+likainen elukka!» hän, sieppasi perunapulkin ja iski tuimasti eläintä
+turpaan, ennenkuin Amanda ennätti sitä estää.
+
+Käden tarkkuus ei kuitenkaan ollut rouva Carsonin vahvoja puolia.
+Ja sitäpaitsi Amanda juuri pahimmalla hetkellä oli tarttunut hänen
+käsivarteensa kiinni. Isku ei sattunutkaan eläimen turpaan, vaan
+sisään pistetyn sarven haaraan. Se oli naseva isku, kuten tämä hyvä
+eukko hädissään oli aikonutkin. Mutta sen vaikutus oli niin kerrassaan
+toinen kuin tarkoitus, että eukko kauhistuksen huudahduksella ponnahti
+takaisin ja pudotti perunapulkin, Amandan mielipahasta vaikeroidessa:
+»Äiti, äiti, kuinka sinä saatoit?»
+
+Hirvi oli, rouva Carsonin hyökkäyksestä säikähtyneenä, ponnahtanut
+pystyyn ja riuhtaissut päänsä takaisin niin rajusti, että sarvi repesi
+aivan irti. Se vielä putosi rouva Carsonin varpaille ja sen tyvipää
+pienine veripisaroineen syytti hänen hämmästyneitä silmiään, että hän
+oli tehnyt kamalan ilkityön. Hän väänteli käsiään ja itku kurkussa
+puolusteli itseään: »Voi, Mandy, se ei ollut tarkoitukseni! Mistä minä
+tiesin, että se niin vähästä irtaantuisi?»
+
+Uhri ei kuitenkaan näyttänyt olevan paljon milläänkään tästä
+hämmästyttävästä vammasta. Ravistettuaan kovasti päätään, ikäänkuin
+sitä olisi pistänyt vaikkapa mehiläinen, se tuota pikaa heitti
+mielestään koko asian ja taas kurotti turpaansa Amandaa kohti,
+ikäänkuin pyydellen häntä hyväilemään. Sarven menetystä se ei näyttänyt
+huomaavankaan. Amanda silloin huomasi, että juuri tähän aikaan
+hirvien oli tapana pudottaa sarvensa. Hänen kauhistuneet kasvonsa
+rauhoittuivat. Hän oli juuri puhkeamaisillaan hurjaan nauruun. Mutta
+samalla hän lujalla ponnistuksella pidätti ilonsa »arvellen paremmaksi,
+että äidin katumusta kestäisi vähän kauemmin.
+
+»Eläinparka!» mutisi rouva Carson, ottaen pudonneen sarven maasta ja
+pystyttäen sen varovasti seinää vasten ja katsellen sitä, ikäänkuin
+olisi aikonut pistää sen uudelleen paikalleen. »Se näyttää olevan kovin
+hyväluontoinen, kun ei käy tuommoisesta sen häijymmäksi. Eikö siihen
+olisi, Mandy, parempi hieroa vähän lampaantalia?»
+
+»Äiti hyvä, en minä luule siihen tarvittavan», vastasi impi. »Näetsen,
+eihän tähän aikaan vuodesta ole kärpäsiäkään, jotka haavaa söisivät.
+Enkä minä luule, että se koski kovinkaan kipeään; sillä ennen kevään
+tuloahan sen, näetsen, joka tapauksessa täytyisi sarvensa menettää.
+Hirvet aina pudottavat sarvensa talven aikana; niin että ei sitä
+tarvitse pelätä, etteikö sille kasva uusia sarvia.»
+
+»Ahaa!» huudahti eukko sanomattoman huojennuksen äänellä. »Minä
+kun aivan unohdin, että ne pudottavat sarvensa. Mutta kyllä kai se
+sentään koski aika kipeään. Se paikka näyttää niin punaiselta ja
+vereslihaiselta. Ja sen minä ainakin tiedän, että toinen elämä siitä
+olisi tullut, jos joku olisi minulle sen tehnyt!»
+
+Amanda purskahti raikuvaan nauruun, josta hirvi hämmästyneenä perääntyi.
+
+»No, no, lapseni», sanoi äiti itseensä ottaen, »tiedäthän sinä, mitä
+minä tarkoitan! Elä ole olevinasi niin sukkela. Vie elukkasi navettaan
+ja sido se, jos aiot sen pitää, eläkä anna päivällisen odottaa koko
+päivää.»
+
+Amanda kävi miettiväksi. »Mutta minä en oikein ymmärrä, kuinka me
+saamme sen sinne», hän vastasi.
+
+»Kah», sanoi rouva Carson, »jos se olisi hevonen, niin taluttaisit
+sen. Ja jos se olisi lehmä, niin ajaisit. No kumpi se on? Se on
+sinun ratkaistava, joka olet koulunopettaja, sinun asiasi on tietää
+semmoiset. Mutta joudu nyt, ennenkuin aivan palellumme.» Ja hän kääntyi
+päättävästi pois, kantaakseen ruuat pöytään.
+
+»Tietysti», sanoi impi paremman tietonsa mukaan, »se on paljon enemmän
+lehmän kuin hevosen kaltainen. Mutta minä taidan siitä huolimatta
+yrittää, enkö voisi sitä taluttaa. Se ei näytä siltä, että sitä olisi
+helppo ajaa. Äiti, ole hyvä ja anna minulle tuo vaatenuoran pätkä, tuo
+tuolta!»
+
+Rouva Carson noudatti pyyntöä ja toi immelle sitten hänen hilkkansa ja
+pani sen kärsimättömänä hänen päähänsä. Kätevästi kuten maalla kasvanut
+ainakin Amanda ensin köytti nuoran eläimen kaulan ja sitten sen kuonon
+ympäri, niin että siitä tuli riimu — ja hirvi salli sen tapahtua niin
+kärsivällisen näköisenä, että hyvin huomasi sen siihen tottuneen.
+Sitten hän kaksin käsin voimallisesti työnsi sen suurta otsaa
+saadakseen sen poistumaan oviaukosta. Se paikalla totteli, peräytyen
+varovasti, ikäänkuin aisain välissä astuen; ja kun impi kääntyi,
+taluttaakseen sitä syvää kapeata polkua myöten navettaan, niin se kulki
+perässä niin lähellä, että sen jykevä kuono pisti hänen olkansa yli.
+
+He olivat tulleet melkein navettaan saakka, kun hirvi riuhtaisten
+kohotti päätään ja päästi vihaisen korskahduksen. Amanda pani tähdelle,
+mihin suuntaan se katsoi, ja keksi lumikentän valkoisen aaltoilevan
+pinnan takaa kolme varjomaista harmaata olentoa, jotka juuri pujahtivat
+metsään.
+
+»Susia!» hän huomautti seuralaiselleen. »Vai ne ne sinua ajoivat,
+niinkö? Niin, mutta etpä nyt näy niitä paljoa pelkäävän!» Ja hän
+päätteli, että hiipivät pedot olivat ahdistaneet ja jälkiä pitkin
+ajaneet suurta otustaan, uskaltamatta kuitenkaan tulla sen kavioitten
+ja sarvien ulottuviin, ennenkuin se olisi niin uupunut, ettei enää
+voisi itseään puolustaa. Ilmeistä oli, ettei niitä nyt vähääkään
+haluttanut jatkaa yritystään.
+
+Muutaman sekunnin hirvi vihaisesti tuijotti kadonneitten vihollistensa
+jälkeen, sitten tottelevaisesti kulki taluttajansa perässä navettaan.
+Vanha Jerry-raudikko, jolla Amanda oli lapsena ratsastanut, hirnahteli
+uteliaasti pilttuustaan, korkean oudon tulijan nähdessään; ja molemmat
+punaisen ja valkoisen kirjavat lehmät korskuivat ja peräytyivät niin
+kauas kuin pääsivät. Mutta hirvi ei ollut niitä huomaavinaankaan.
+Selvästikin se oli kuin kotonaan navetassa hevosten ja lehmäin
+seurassa. Amanda sitoi sen heinäkasan viereen, josta se saattoi syödä
+tarpeen mukaan; hieroen palelevia sormiaan hän sitten juoksi minkä
+pääsi takaisin asuinrakennukseen, päästäkseen mitä pikimmin purevasta
+pakkasesta. Äiti jo istui pöydän ääressä häntä odottamassa.
+
+»Tästä isä nyt saa uljaan joululahjan!» impi iloisesti huudahti,
+sivellen silmiltään vallattomia kutrejaan ja hätäpikaa huuhtoen hoikat
+sormensa, ennenkuin istui syömään.
+
+»Tahtoisinpa tietää, mitä hyötyä hänellä voisi siitä olla!» sanoi rouva
+Carson epäillen. »Se astuu noilla pitkillä jaloillaan kaikkien aitojen
+yli ja syö mitä vain haluaa. Minä en ymmärrä, kuinka sinä, Mandy, voit
+niin mieltyä tuommoisiin ulkomaisiin eläimiin. Hyvä hevonen, tai lehmä,
+joka ei hyppää, taikka vaikka koira, ne sentään ovat jotakin se on
+minun ajatukseni asiasta.»
+
+»Niin mutta äiti, pidänhän minäkin niistä!» myönsi Amanda hyvillä
+mielin, välttäen väittelyä.
+
+
+II.
+
+Oli vain kaksi päivää jouluun ja vielä oli paljon saatava valmiiksi
+ennen jouluaattoa, jolloin John Carson tapansa mukaan saapui kotiin
+kaukaa Mustan joen tukkileiristä, terveenä, ahavoituneena ja
+nälissään. Rouva Carson ja Amanda rakensivat iltapäivällä hikipäissä
+kurpitsa-, omena- ja lihapaistoksia ja paistoivat suuressa porisevassa
+rasvapadassa loppumattomat kasat tuoksuvia, kullanruskeita munkkeja.
+Vähänpä nämä molemmat naiset ennättivät ajatella myrskyä, joka oli
+tuiskunnut umpeen takametsän kapeat tiet. He tiesivät, etteivät vähät
+myrskyt voineet estää John Carsonia lumikengillään tulemasta jouluksi
+kotia. Mitä hänelle merkitsi nelisenkymmentä mailia erämaan teitä,
+vaikkapa kolmenkymmenen asteen pakkasessa? Erehtymättä kuin almanakka
+he tiesivät hänen tulevan ja huutavan hämärtyväin kinosten poikki,
+potkaisevan lumikengät jalastaan ovensuuhun ja kiireellä pyyhkäisevän
+huurteen parrakkaista huulistaan, ennenkuin sulkisi syliinsä vaimonsa
+ja tyttärensä. Sen asian puolesta nämä naiset olivat aivan levolliset.
+Talven suurta tapausta ei tarvinnut epäillä.
+
+Amanda ei kiireissään joutunut ajattelemaan suurta jouluvierasta, jonka
+hän oli navettaan taluttanut. Mutta kun hän äitinsä keralla lähti
+iltahämärissä lehmiä lypsämään ja antamaan karjalle yöksi ruokaa,
+huomasi hän, että se oli saanut toisenkin sarvensa irti nyhdetyksi,
+ehkäpä siitä syystä, että painon epätasaisuus siitä tuntui ilkeältä.
+Rouva Carson oli sydämellisesti hyvillään siitä muutoksesta, joka
+sen ulkomuodossa oli tapahtunut, huomauttaen Amandalle, että »se
+nyt näytti paljon luonnollisemmalta». Hän meni sen luo ja silitti
+sitä alentuvasti; ja kun se puolestaan luottavasti tavoitteli hänen
+esiliinaansa pitkällä tunteellisella turvallaan, niin Amanda päätti,
+että sen perheeseenkuuluvaisuus oli taattu. Hän tiesi, että hänen
+äitinsä siihen kerran suostuttuaan pitäisi siitä aivan yhtä paljon kuin
+vanhasta Jerrystä ja punaisen ja valkean kirjavista lehmistä.
+
+Seuraavana aamuna oli pureva pakkanen eikä pilvenhattaraakaan taivaan
+sinisellä kannella. Amanda oli aikonut valjastaa hirven nähdäkseen,
+oliko se tosiaan opetettu. Mutta kotona oli vielä liian paljon
+hommaa. Luumuvanukas oli vielä valmistamatta. Vaikka hirvijättiläisen
+valjastaminen olisikin ollut niin uutta ja kiihoittavaa huvia, niin
+vaati velvollisuus häntä vakaasti perkaamaan siemeniä rusinoista.
+Huoahtaen hän totteli; ja jonkun verran lohdutusta hän osasi hankkia
+rusinoista itsestään, ne kun olivat makeita ja mehukkaita, kaikkein
+parhaita, mitä Brine Settlementistä oli voinut saada.
+
+Rusinavati oli valtava, sillä John Carsonilla oli hyvä ruokahalu ja
+hän tahtoi, että vanukkaassa piti olla paljon tavaraa. Mutta ennenkuin
+Amanda oli työtään vielä puoleksikaan suorittanut, tuli keskeytys — ja
+rusinat unohtuivat.
+
+Kuului varma kolkutus, joka uudistui, ennenkuin rouva Carson ennätti
+mennä ovelle. Vieras oli hyvännäköinen nuori mies, joka ulkona potkaisi
+lumikengät jalasta ja kohteliaasti otti päästään ison karvalakkinsa
+sisään astuessaan. Rouva Carson kiirehti viemään hänelle tuolia;
+ja Amanda taas, jonka kädet olivat huomattavasti ryvettyneet,
+korjasi hiuksiaan taapäin pyöreällä valkoisella käsivarrella ja
+väläytti hänelle sydämellisen tervetuliaishymyn. Vieras oli puettu
+tukkimiehen paksuihin kotokutoisiin vaatteisiin ja lehmännahkaisiin
+varsimokkasiineihin, mutta kun hän avasi paksun takkinsa, näkyi
+hänellä kaulassaan olevan huomattavan puhdas, palttinainen kaulus ja
+sievästi solmittu rusetti. Hänen kasvonsa olivat lujapiirteiset, vaikka
+poikamaiset, silmät tummat, katse suora, ruskeat viikset lyhyiksi
+leikatut, ja heti tervehdyksen laadusta Amanda päätti, että vaikka hän
+ehkä olikin tukkilaisleiristä tullut, niin ei hän varmaankaan itse
+ollut tukkilainen.
+
+»Ettekö tahdo istua lähemmäksi tulta?» ehdotti rouva Carson
+sydämellisesti. »Ulkona on oikein kylmä.»
+
+»Ei, kiitoksia, ei juuri vielä. Sormeni ovat vähän paleltuneet!»
+vastasi vieras, vetäen kädestään villaiset tumput ja hieroen käsiään —
+jotka Amanda huomasi voimallisiksi ja hyvin hoidetuiksi. »Tehän olette
+rouva Carson, eikö niin?» hän jatkoi.
+
+»Se sama», sanoi rouva Carson, ja Amanda, mukaan päästäkseen, nyökkäsi
+päätään.
+
+»Minun nimeni on Ross — Alec Ross. Ja minä olen parhaillaan tulossa
+Forks Brookista, Donovanin leiriltä. Satuin poikkeamaan Crimminsille
+— ja hyvä oli, että sen tein. Tapasin rouva Crimminsin vaarallisesti
+sairaana — luulisin sitä keuhkokuumeeksi tai joksikin sentapaiseksi. Ja
+hän on aivan yksinään. Ei koko talossa muuta kuin kolmivuotias poika ja
+heikko vanha isoisä, joka, kuten tiedätte, kaipaa melkein yhtä paljon
+hoitoa kuin lapsikin.»
+
+»Voi kuitenkin!» huudahti Amanda säälivästi, laskien rusinamaljan
+pöydälle ja lähtien käsiään pesemään. Nuoren miehen katse seurasi häntä
+vilpittömän hyväksyvänä.
+
+»Voi voi, kuinka ikävää!» sanoi rouva Carson huolestuneella äänellä.
+»Ukko on melkein umpisokea ja kuuro kuin pölkky.»
+
+»Minä hoidin asiat niin hyvin kuin taisin», Ross jatkoi, »ja nyt minä
+olen matkalla kauppalaan tohtoria hakemaan. Mutta te tiedätte, kuinka
+sen asian laita on. Vaikka pitäisin kuinka kiirettä, niin en pääse
+sinne takaisin ennen huomisaamua. Kamalaa on ajatella, mitä sillävälin
+voi tapahtua. Minä ajattelin — toivoin — että täällä ehkä voisi olla
+joku, joka lähtisi sinne ja jäisi heidän luokseen, kunnes palaan. Mutta
+minä huomaan, että se on mahdotonta. Naisen olisi mahdotonta ajaa
+hevosella ne viisitoista mailia nietoksia, jotka juuri olen kulkenut.»
+
+Rouva Carson väänteli käsiään.
+
+»Voih», hän huudahti tuskissaan, »Nancy Crimmins parka semmoisessa
+hädässä, emmekä me voi sormeammekaan liikuttaa häntä auttaaksemme!
+Sukkelaan, Mandy, laita herra Rossille kuppi kuumaa teetä. Ei, herra
+Ross, istukaa rauhassa», hän jatkoi käskevästi, huomatessaan nuoren
+vieraan aikovan nousta. »Odottakaa pari minuuttia, kunnes saatte teetä,
+niin kuljette sitten sitä nopeammin ja kauemmaksi.»
+
+Kun Brine Settlementiin vielä oli runsaasti viidenkolmatta mailin
+matka, myönsi Ross hänen neuvonsa viisaaksi ja vaipui takaisin
+tuolilleen, turtuneita pohjelihaksiaan hieroen. Mutta hän huomasi,
+ettei Amanda ryhtynytkään teetä laittamaan. Impi sen sijaan otti
+keltaisesta vaatekaapista, joka oli makuuhuoneen oven vieressä, paksut
+pesukarhunnahkaiset turkit.
+
+»Mitä ihmettä sinä aiot, lapseni?» äiti kysyi terävästi, vaikka
+pelästynyt sävy äänessään.
+
+»Minä aion mennä rouva Crimminsiä hoitamaan, kunnes tohtori tulee»,
+impi rauhallisesti sanoi.
+
+»Etpä mene! Sinä et lähde tästä huoneesta, Mandy Carson», sanoi äiti
+päättävästi.
+
+Amanda oli kuitenkin lähes kahdenkolmatta vuoden ikäinen, ja yleiseen
+tiedettiin, että hän Brine Settlementin melko vallattoman nuorison
+kesken ylläpiti koulussaan mallikelpoista järjestystä. Mutta hänen
+suunsa, joka tavallisesti oli niin itsepäinen, oli nyt vakava ja luja.
+
+»Tiedät varsin hyvin, että minun täytyy lähteä, äiti», hän vastasi
+hiljaa. »Kuinka voit luullakaan, että minä jäisin kotia, kun rouva
+Crimmins ehkä on parhaillaan kuolemaisillaan? Olla täällä hyvässä
+turvassa ja lämmössä — perkaamassa rusinoita?» hän jatkoi, äänen hieman
+värähtäessä. »Ole hyvä, äiti, ja laita herra Rossille teetä niin
+sukkelaan kuin suinkin, ja tule sitten auttamaan minua saamaan itseni
+valmiiksi.»
+
+Tämä rauhallinen puhe oli niin päättävää, että rouva Carson paikalla
+mukautui. Hän rupesi teetä hommaamaan, mutta samalla hän miltei alkoi
+itkeä huolesta.
+
+»Voi, miks'et sinä koskaan välitä järkisyistä, Mandy?» hän vaikeroi.
+»Sinä olet aina niin itsepäinen! Sinä et koskaan pääse sinne asti.
+Sinä takerrut lumeen. Ja kuolet viluun, sen tiedät itsekin. Ja voi!
+mitä sanoo isäparkasi, kun hän tulee kotia ja huomaa sinun menneen?
+Herra Ross», hän huudahti, kääntyen äkkiä nuoren vieraan puoleen,
+joka innokkaan ihailevana oli katsellut Amandaa, »puhukaa te hänelle.
+Sanokaa te hänelle, ettei hän voi sitä tehdä ja ettei hänen pitäisi
+koettaakaan. Ehkä hän uskoo miestä!»
+
+Alec Ross nousi istumasta. »Sallikaa minun sanoa, neiti Carson, minä
+luulen, että äitinne on oikeassa. Minä hyvin käsitän tunteenne; ja
+luvallanne sanoen on reippautenne ihailtava. Mutta ette mitenkään voisi
+omin neuvoin saada hevosta kulkemaan niitten nietosten poikki. Surkeata
+se on, mutta minä luulen, että teidän on heittäminen se sikseen.»
+
+Amanda keikautti uhmaten päätään. »Joutavia!» hän selitti. »Ettekö
+luule minun pääsevän lumikengillä aivan yhtä hyvin kuin tekin, jos
+tahdon? Mitä on viisitoista mailia?»
+
+Ross epäröi. Hän ei olisi tahtonut peloittaa molempia naisia, jotka
+elivät täällä suuren erämaan keskellä, mutta selvästikin oli nyt
+tarpeen puhua asia, niinkuin se oli.
+
+»Epäilemättä voisitte sen tehdä, koska itse sanotte», hän vastasi.
+»Mutta tänä talvena on, kumma kyllä, susia liikkeellä. Niitä ei ole
+näissä maan osissa nähty eikä kuultu viiteenkymmeneen vuoteen, kuten
+itsekin tiedätte; mutta nyt ne ovat tulleet takaisin.»
+
+Hän puhui semmoisella äänellä, kuin olisi tämä ratkaissut asian. Ja
+rouva Carson säteili hyväksymistä asettaessaan hänen eteensä kupin
+kuumaa, väkevää teetä.
+
+Mutta Amanda vastasi hyvin levollisesti: »Aivan niin, minä tiedän, että
+sudet ovat palanneet takaisin!» Sekä Ross että rouva Carson katsoivat
+häneen hämmästyneinä. »Ettepä _te_ näytä niistä paljoa välittävän!» hän
+jatkoi.
+
+Ross heitti takkinsa auki poikamaisella liikkeellä ja paljasti
+nähtäväksi kaksi revolveria, jotka hänellä oli vyöllään. »Minä olen
+varustettu, jos niiden tekee mieli tulla köniinsä saamaan», hän sanoi.
+
+»Niin, mutta», sanoi Amanda, »minä en tosiaankaan välitä niistäkään
+vähääkään. Nämä idän sudet eivät ole kuin raukkamaisia pelkureita. Ja
+onhan minulla winchesterini, repeteri, ja minä myös osaan sitä käyttää.
+Susia minä en pelkää — eilen minä näin niitä kolme, jotka hiipivät
+pitkin raivion reunaa, ja ne paikalla menivät pakoon, kun huomasivat
+minut. Ne ne, äiti, olivat ajaneet takaa minun hirveäni. Niin, nyt minä
+menen ja valjastan hirveni laitareen eteen, niin saamme nähdä, eivätkö
+sen pitkät koivet vie minua kinoksien poikki — sillä sen minä tiedän
+sangen hyvin, ettei vanha Jerry jaksaisi. Ellei hirvestä ole apua, niin
+minä lasken sen menemään ja jatkan matkaa lumikengilläni. Mutta minä
+luulen, äiti, että juuri tätä varten hirvi meille lähetettiin.»
+
+Rouva Carsonin syvästi uskonnollisessa ja jonkun verran
+taikaluuloisessa mielessä tämä viimeksimainittu huomautus painoi
+niin paljon, että hänen vastustuksensa paikalla raukesi, uhkaavasta
+susivaarasta huolimatta. Se oli hänen mielestään »merkki». Mutta Alec
+Ross näytti niin hämmästyneeltä, että heidän täytyi kertoa hänelle
+koko juttu, sillävälin kuin hän joi teetään. Hän pelkäsi pahaa; mutta
+samalla hän huomasi, että oli aivan suotta koettaa muuttaa immen lujaa
+päätöstä. Hän senvuoksi oli olevinaan rohkealla mielellä, vaikka
+sisässään olikin pelkoa täynnään, ja reippaasti lupasi tavata hänet
+Crimminsillä seuraavana aamuna. Vetäen sitten karvalakkinsa syvälle
+korvilleen hän pujotteli jalkansa lumikenkiensä päläksiin ja lähti
+matkaan tottuneen lumikenkä-astujan pitkillä heittoaskelilla.
+
+»Tukkilainen hän ei ole», sanoi rouva Carson, katsellen häntä
+punnitsevin silmin hänen mennessään, »mutta hän näyttää tietävän, mitä
+tahtoo.» Ja Amanda, joka veti jalkaansa vielä yhdet paksut villasukat,
+oli samaa mieltä kuin äitinsä.
+
+
+III.
+
+Hirven suhteen Amanda oli aivan oikeassa. Se oli täydelleen tottunut
+valjaisiin. Ilmeistä oli, että se oli löydetty aivan pienenä vasikkana
+ja kaikkien suosikkina kasvanut jossakin takametsän talossa. Se oli
+erinomaisen tottelevainen ja ilmeisestikin oli hyvillään, kun sitä
+näin tarvittiin. Mutta kun sitä ei oltu kuolaimiin totutettu, niin
+Amandan täytyi ajaa sitä riimuun kiinnitetyillä suitsilla. Suitsia hän
+ei kuitenkaan paljoakaan tarvinnut, sillä hirvi totteli aivan samoja
+käskysanoja kuin hyvinopetettu ja aulis härkä, se vain oli paljoa
+herkempi kuin älykkäinkään härkä.
+
+Istuen syvällä vankassa laitareessä, jalkopäässä kuuma tiili,
+lämpimästi puettuna ja peitettynä vanhanaikuisiin puhvelinnahkoihin,
+käsissä kahdet tumput ja kasvot rusottaen valkoisen villahuivin
+kehästä, Amanda suuresti nautti matkastaan sen pelotuksista ja asiansa
+surullisuudesta huolimatta. Hän ihastui sanomattomasti huomatessaan,
+kuinka helppo hänen oli ohjata outoa ja uljasta vetojuhtaansa. Suuret
+laajat kaviot, jotka olivat melkein kuin lumikengät ja jonkun verran
+sitä kannattivat, suuret olkavoimat ja pitkät koivet auttoivat
+hirveä helposti kulkemaan kinoksien läpi, joihin hevonen auttamatta
+olisi takertunut. Se kaaloi eteenpäin vakaasti, vaikk'ei nopeaan, ja
+mataline, leveine anturoineen laitareki ui korkealla, lumeen paljoakaan
+painumatta.
+
+Susista hän ei nähnyt merkkiäkään; ja niin hän muitta seikkailuitta
+saapui iltapäivällä hyvissä ajoin Crimminsin avaralle raiviolle.
+
+Sairas vaimo jo puoleksi houraili tuskiensa, kuumeensa ja huolensa
+valloissa, lapsi itkeä tihuutti peloissaan ja raihnas vanhus mutisi
+itsekseen, haparoidessaan tuleen puita, joita Alec Ross oli kasannut
+lieden taa suuren pinon. Asiat olivat sanomattoman surkealla kannalla
+ja Amanda kiitti Jumalaa, kun oli päänsä pitänyt ja tullut. Hänen
+tulonsa näytti tosiaan paikalla saaneen aikaan ihmeitä, se kun asetti
+lapsen pelon, rauhoitti sairaan vaimon tuskan huolet, ja vanhuskin
+saattoi jälleen uinahtaa suuressa nojatuolissaan. Työtä oli niin
+paljon, ettei Amanda moneen tuntiin joutunut mitään muuta muistamaan.
+Vasta myöhään yöllä, lapsen nukuttua pyörävuoteeseensa ja vanhuksen
+kadottua pieneen kaappihuoneeseensa, hän saattoi istahtaa ja levähtää.
+
+Hän löysi nurkkahyllyltä vanhan kuvalehden ja alkoi sitä selailla.
+Mutta lukea hän ei voinut, sairaan vaimon tuskallinen hengitys
+korvissaan. Hän huomasi, vaikk'ei sitä sen enempää ajatellut, että
+ainoa keino vieroittaa mieltään tästä äänestä oli ajatella sitä
+miestä, joka niin odottamatta oli lähettänyt hänet tälle asialle.
+Hän muisteli hänen ystävällisiä ja lujia nuoria kasvojaan, hänen
+kohteliaisuuttaan, epäitsekkyyttään, avuliaisuuttaan, hänen vartalonsa
+nuorteutta ja voimaa hänen lähtiessään kodin porraspäästä lumen poikki
+harppaamaan. Immen sydäntä kouristi, kun hän ajatteli susien ehkä
+ajavan takaa tätä nuorta miestä, ehkä hyökkäävän hänen kimppuunsakin,
+ennenkuin hän kylille ennättäisi. Mutta sitten hän halveksien karkoitti
+moisen ajatuksen mielestään. _Hänen_ kimppuunsa eivät mokomat
+hiipivät pedot uskaltaisi käydä. Sitten hän itsekseen hymyili, hellän
+anteeksiantavasti, ajatellessaan hänen ystävällisiä, vaikka kömpelöitä
+apuhommiaan, joiden jälkiä huomasi sairashuoneessa. Miehen hommiksi
+eivät ne sentään olleet hullumpiakaan, hän sitten taas ajatteli.
+
+Kello alkoi lyödä puoltayötä. Muutama sekunti enää jouluaattoon. Hän
+ihmetteli, ennättäisikö hän kotia ennenkuin isä. Koko sydämestään
+hän toivoi ennättävänsä. Hän oikein pahastui ajatellessaan isänsä
+kasvoihin kuvastuvaa pettymystä, ellei hän olisi kotona vastassa —
+hänen epätoivoista huolestumistaan tyttären varomattoman retken vuoksi.
+Vihdoin hän tunsi silmäluomiensa vastustamatta vaipuvan umpeen ja
+hyppäsi pystyyn. Hän ei saanut nukkua. Hän lähti vuoteen luo ja huomasi
+potilaan vähän rauhoittuneen ja hänen hengityksensä käyneen kevyemmäksi
+pellavansiemen-puuron vaikutuksesta, jota Amanda oli runsaalla mitalla
+pannut hänen rinnalleen. Paljoa Amanda ei taudeista tiennyt, sen verran
+kuitenkin, että oli tyytyväinen huomatessaan sairaan kiivaan valtimon
+vähän tasaantuneen ja käyneen täyteläisemmäksi.
+
+Ja nyt tuntikausien taistelu unta vastaan. Se kiinnitti hänen koko
+huomionsa. Hän ei ollut koskaan tiennyt, että tunnit voivat olla
+niin loppumattoman pitkiä. Hän ei uskaltanut istahtaa kuin tunniksi
+kerrallaan. Ja usein hän ajatteli, että kello lienee seisahtunut, niin
+hitaasti viisarit edistyivät. Mutta yö kuitenkin päättyi, ja juuri
+päivänkoiton tuimalla tutkaimella kuului kulkusien helinää. Lääkäri ja
+Ross olivat tulleet, tuoden kauppalasta sairaanhoitajattaren mukanaan.
+
+Amanda kuuli tohtorin sanovan, että hänen hoitonsa ja
+pellavansiemen-hauteensa luultavasti olivat saaneet aikaan käänteen
+— että rouva Crimmins luultavasti paranisi. Impi kohtasi Alec Rossin
+silmäin mittaamattoman ihailun. Lyyhistyen sitten onnellisena kuin
+lapsi vanhuksen isoon nojatuoliin hän nopeaan nukkui.
+
+Kestämänsä pitkällisen jännityksen vuoksi Amanda vasta jälkeen
+puolenpäivän saattoi ruveta kotomatkalle suoriutumaan. Alec Ross,
+jonka jänteet näyttivät olevan teräksiset, oli juuri aikeissa palata
+kauppalaan ja Amanda tarjosi hänelle paikan laitareessään, hämmentyen
+kuitenkin samalla ja siitä itselleen suuttuen. Nuori mies innolla
+suostui — pannen kuitenkin leikillisesti ehdoksi, ettei häntä
+pyydettäisi ajamaan.
+
+»Minä olisin huono Hagenbeck!» hän itseään puolusteli.
+
+»Älkää vähääkään luulko, että minä antaisin teidän ajaa tätä kelpo
+eläintä!» sutkautti Amanda päättävästi. »Se näyttää niin hyvin
+tietävän, mitä minä tahdon. Minä en luule, että se tyytyisi, jos sitä
+ajaisi kukaan muu kuin minä.»
+
+»Se on viisas eläin. Olen aivan samaa mieltä kuin sekin», sanoi nuori
+mies tukkiessaan peitteitä huolellisesti immen ympärille, ennenkuin
+itse kävi istumaan.
+
+Amandan pieni nenä kohosi ilmaan, sekä epäilyksen että uhman
+merkiksi. Hän ei ollut aivan varma siitä, laskiko Alec Ross hänestä
+leikkiä, vai eikö. Ehkäpä hän piti pilanaan hirveäkin, jota impi
+olisi pitänyt anteeksiantamattomana typeryytenä. Hän tunsi sekä
+harmia että pettymystä. Mutta kun immen huomio nyt kokonaan
+kiintyi liikkeellelähtöön, niin ei nuori mies edes huomannut hänen
+pahastustaan. Nuori mies alkoi iloisesti ja mielenkiintoisesti jutella.
+Ja hän oli niin ilmeisen ja poikamaisen onnellinen asiain tilasta,
+että Amanda piankin tuli vakuutetuksi siitä, että hän oli tehnyt
+vääryyttä, ja ryhtyi nyt hyvittämään tätä vääryyttä, jota tuo toinen
+ei aavistanutkaan. Siinä mielialassa hän, kaunis, pirteä, lapsellisen
+luottava ja rohkean suora kuin oli, oli vaarallisen hurmaava; ja Alec
+Ross tunsi, että impi nopeaan alkoi nousta hänen päähänsä. Hän kävi
+vakavaksi ja tyyneksi, voidakseen paremmin hallita itsensä. Mutta kun
+Amanda huomasi, silmäpielestään vilkaistessaan hänen kasvoihinsa,
+ettei hän suinkaan ollut tyytymätön, ei tuon toisen vakavuus suinkaan
+lannistanut hänen pirteyttään. Itsekseen hän ajatteli, että tämä oli
+sangen hauskaa.
+
+Hirvi teki sillävälin uskosta taivalta. Mutta kinokset olivat paksut ja
+matka edistyi hitaasti. Talvi-illan aikainen hämärä saavutti heidät,
+ennenkuin he vielä olivat kulkeneet paljoa muuta kuin puolet matkaa.
+Tämä ei kuitenkaan mitään merkinnyt, sillä taivas oli niin kirpeän
+kirkkaassa tähdessä, että melkein näytti ritisevän, ja lumesta levisi
+kaikkialle aavemaista hohdetta. Pimeän tullen Amanda kävi vaiteliaaksi
+ja hänen huomionsa näytti kokonaan kiintyvän ajamiseen. Mutta hän oli
+tyytyväinen. Hän salli itsensä istua aivan lähellä toveriaan, kuten
+moisessa pakkasessa oli soveliasta, jopa asian vaatimaakin, eikä tämän
+vaiteliaisuus tuntunut ensinkään seuraa vierovalta.
+
+Tuntikausi sen jälkeen kuin oli tullut pimeä, he saapuivat, yhä
+äänettöminä, siihen autioon tienhaaraan, jossa Mustan joen leiriltä
+tuleva tie palaneilta mailta, oksattomain ja latvattomain ja
+kaatuneitten puitten murrokosta yhtyi päätiehen.
+
+»Tuota tietä isä tulee», sanoi Amanda. »Toivoakseni olemme edellä
+hänestä, ettei hän huolestu. Ei hän tavallisesti tule näin aikaisin.»
+
+»Ei», sanoi Alec Ross, »ei hän vielä ole kulkenut ohi. Ei näy muita
+lumikengän jälkiä kuin minun eiliseni. Te ennätätte vaikka kuinka
+ajoissa sitä kyytiä kuin tämä teidän oiva sirkuksenne kulkee. Mutta
+ei! Toden totta, minä olen väärässä! Tuossa on toiset jäljet — minun
+jälkieni päällä, teidän oikealla puolellanne.»
+
+»Voi, rientäkäämme!» huudahti impi. »Meidän täytyy rientää ja koettaa
+saada hänet kiinni. Hei, hei! hirviseni. Nyt on kiire!»
+
+»Mutta ehkä ne eivät perältikään ole isänne jäljet», sanoi siihen Ross.
+
+»Tietysti ne ovat! Kuka muu voisi sieltäpäin tulla?» sanoi Amanda
+vastaan kärsimättömästi.
+
+»Tiedättehän te», muistutti hänelle Ross, »että Johnsonin tie yhtyy
+Mustan joen tiehen mailin päässä tästä.»
+
+»Mutta minä tiedän, että ne ovat hänen», alkoi Amanda, »sillä —»
+
+Hän keskeytti äkkiä, sillä Mustan joen tieltä kuului samalla räikeä
+ääni, puoleksi haukkunaa, puoleksi ulvonaa. Siihen yhtyi paikalla
+toinen, hieman matalampi.
+
+Hirvi hypähti eteenpäin, sitten korskahtaen lyhyeen pysähtyi.
+
+»Siellä ovat ystävänne, sudet, ja lähellä ovatkin», sanoi Alec Ross.
+Hän puhui kevyesti. Mutta samalla hän pisti oikean kätensä takkinsa
+alle, kunnes tapasi colttinsa perän.
+
+Amandan kasvoihin kuvastui mielipaha ja epäröinti. Hän oli suuressa
+menon kiihkossa, kun tahtoi saada isänsä kiinni, ennenkuin tämä
+kotia ennättäisi. Mutta noissa äänissä oli jotakin, joka hänessä
+herätti kamalia aavistuksia. Hän ei voinut jatkaa matkaa. Kimakkaa,
+pöyristyttävää luikkuuta alkoi taas kuulua.
+
+»Minusta kuulostaa siltä, kuin ne olisivat jonkun kimpussa», hän
+arveli. »Entäpä jos ne ovat ajaneet jonkun puuhun?»
+
+Tämä oman arvelun synnyttämä kuva syöpyi kamalan selkeäksi hänen
+mieleensä.
+
+»Ehkä ne _ovat_ ajaneet jotakin puuhun. Vanhan murisevan piikkisian, se
+on luultavinta. Siitä ne eivät paljoa kostu!»
+
+»Minä en susista tiedä mitään muuta, kuin mitä olen lukenut; mutta en
+minä luule niitä niin tyhmiksi», sanoi tyttö. Ja äkkipäätöksen tehden
+hän rupesi hirveä kääntämään. »Ettekö tahtoisi nousta reestä ja nostaa
+sitä, niin ettemme kääntyessämme kaadu?»
+
+»Toden totta, te olette reipas!» huudahti nuori mies, innolla totellen.
+»Mutta kestääkö sitä juhtanne?»
+
+Juhdalla ei ilmeisestikään ollut mitään asiaa vastaan, vaan
+pikemminkin, ihmissuojelijoihinsa rajattomasti luottaen, näytti
+haluavan käydä vihollistensa kimppuun.
+
+Kun laitareki kääntyi ylös Mustan joen tielle, sanoi Amanda itseään
+puolustellen: »Minä taidan olla kovin houkkamainen! Mutta tiedättekös,
+se voisi olla — ihminen! Enkä minä voisi mennä kotiin ja tuntea itseäni
+onnelliseksi, ellen olisi varmuudeksi käynyt katsomassa, voisinko?
+voisitteko te?»
+
+»Minun mielestäni te olette» — hän epäröi, hehkuvat sanat kielelleen
+tulvien, ja vihdoin sanoi: »oikeassa.»
+
+Tämä oli kylläkin lievästi sanottu, mutta katsoen äänensävyyn, jolla se
+sanottiin, se Amandan mielestä oli kuin ylistysruno. Innostuneena hän
+hoputti hirveä eteenpäin. Vaaraa hän ei sen enempää ajatellut kuin jos
+olisi ollut matkalla kananäyttelyyn.
+
+Juuri samalla sudet jälleen alkoivat luikata, vieläpä moniäänisesti ja
+ilmeisen kiihkeästi.
+
+»Jotakin ne ovat saaneet kynsiinsä, se on varma!» huudahti Ross. »Ja ne
+ovat lähellä — tuossa aivan mutkan takana.»
+
+Tuskin hän oli saanut sanat sanotuksi, kun susilauman ulinan puhki
+kuului huuto — miehen peloton ja käskevä huuto.
+
+Amandan sydän seisahtui. »Hyvä Jumala!» hän huohotti. »Se on isä!»
+
+
+IV.
+
+Viisi sutta oli seurannut hänen kintereillään viimeiset kuusi mailia,
+mutta tämä seikka ei suurestikaan huolestuttanut John Carsonia.
+Mutta se suututti häntä, ja hän toivoi niiden sen verran rohkaisevan
+mieltään, että tulisivat hänen kirveensä ulottuviin. Viimein hän
+alkoi ajatella, kuinka hullusti sentään saattaisi käydä, jos jotakin
+tapahtuisi. Ja juuri kuin hän sitä mietti, se tapahtuikin. Kaatuneen
+puun hajonnut latva, jonka lumi oli peittänyt näkyvistä, tarttui hänen
+lumikenkäänsä kiinni sillä tavalla, että hän kesken harppaustaan
+keikahti nurin ja päistikkaa putkahti pienen haudan pohjaan.
+Pudotessaan hän kuuli lumikenkänsä kehyksen katkeavan.
+
+Hänen niskalihaansa karmaisi hampaitten rauskahtavan puraisun
+ennakkotunne. Paikalla hän taas ponnahti lumituhrusta pystyyn, kääntyen
+vihollisiaan vastaan ja pyyhkäisten lunta silmiltään. Mutta yhtä äkkiä
+hän vaipui takaisin, oikea sääri petti.
+
+Sudet olivat syöksyneet eteenpäin, mutta eivät olleet vielä juuri
+siihen määrin rohkeuttaan kannustaneet, että olisivat hänen kimppuunsa
+käyneet. Kolme niistä seisoi ja tuijotti häneen hampaat irvissä,
+vihrein silmin. Salamannopea kirveen sivallus vakuutti niille, että
+mies vielä oli liian vaarallinen, ja ne vähän peräytyivät. Ne tiesivät,
+että niillä oli aikaa odottaa. Mutta niitä ei haluttanut odottaa. Pari
+kolme istahti lumelle pettyneen näköisinä ja alkoi kärsimättömyydessään
+ulvoa — ehkäpä kutsuakseen muitakin sukulaisiaan avuksi, lopettaakseen
+saaliin paikalla.
+
+John Carsonin mieleen välähti ruma pelko, että hän ehkä oli säärensä
+taittanut — ettei hän, kipujen uuvuttamana ja salakavalan pakkasen
+jäätämänä, lopulti jaksaisi torjua päältään pelkurimaista susiparvea.
+Pamppailevin sydämin hän tunnusteli sitä paikkaa, jota särki. Pian hän
+oli selvillä siitä, ettei luuta ollut murtunut. Mutta selvää oli, että
+hän oli venähdyttänyt jonkun suurista säärijänteistään. Kauanko, hän
+ihmetteli, hän mahtaisikaan viipyä matkalla kotia kompuroidessaan ja
+syli syleltä, tunti tunnilta, perässään vetäen voimatonta jalkaansa,
+taistellen susia vastaan, jotka kävisivät vain rohkeammiksi hänen
+kurjan tilansa huomatessaan? Hän puri hammasta ja päätti ryhtyä
+taisteluun, riisui jaloistaan lumikengät, jotka nyt olivat hyödyttömät,
+ja nousi toiselle jalalleen, ehjää lumikenkäänsä kainalosauvana
+käyttäen. Suoriutuisiko hän yrityksestä? Ainakin hän aikoi ponnistaa
+viimeiseen saakka.
+
+Hänen siinä seistessään ja oikoessaan jäseniään sankarimaisen vihan
+vallassa, kantoi hänen korviinsa äkkiä kulkusien helinää. Hän päästi
+julman huudon. Naisen ääni ja miehen vastasivat. Hänen ihmeekseen
+oli naisen ääni Amandan. Mutta hänen hämmästyksensä muuttui aivan
+mielenhämmennykseksi, kun minuutin perästä tien mutkan takaa ilmestyi
+valtava hirvi, joka voitokkaasti kaaloi kinoksien läpi ja perässään
+veti kuormattua laitarekeä. Sudet levottomina peräytyivät takaisin
+tämän kumman ilmestyessä, Laitareestä pamahti laukaus ja pian
+toinenkin, ja yksi susista kaatui ja potki maassa ääntä päästämättä.
+Muut kääntyivät ympäri ja pakenivat metsän peittoon sitä kyytiä, että
+maha lunta viisti. Siinä samassa kummat ajoneuvot pysähtyivät aivan
+hänen eteensä, hirvi korskuen ja päätään pudistaen, ikäänkuin vaatien
+koko voiton kunnian itselleen.
+
+»Isä! isä!» huusi Amanda äänellä, joka jo värähteli hermostuneen
+itkuunpuhkeamisen rajoilla, hypäten samalla reestä ja kaaloen hänen
+luokseen, »mitä — mitä on tapahtunut?»
+
+John Carsonin rehevä rintanauru tyynnytti häntä.
+
+»Ei muuta kuin pieni kuperkeikka ja venähdytin sääreni», hän sanoi.
+»Mutta satuitpa sinä oikealla ajalla paikalle, Siis, sinä ja tuo
+sirkuksesi. Niillä kehnoilla oli oma mielensä siitä, kuinka minut
+piti parantaa, ja kun emme voineet siitä sopia, niin tässä oli syntyä
+tappelu.»
+
+»Voi, isä!» kuiskasi Amanda. Ja ajatellessaan sitten, mitä olisi
+tapahtunut, jos hän olisi jatkanut matkaa suoraan kotia, Mustan joen
+tielle ensinkään poikkeamatta, hän tuli niin liikutetuksi, että istui
+lumelle ja alkoi itkeä.
+
+»Älä nyt! Älä pelkää, sydänkäpyni!» pyyteli isä häntä huolestuneena.
+»Se on kaikki ollutta ja mennyttä. Ne menivät hiiteen kaikki. Ja kaikki
+on taas hyvin.»
+
+»En minä luule neiti Carsonin pelkäävän», sanoi Alec Ross
+kuivakiskoisesti. »Hän on urhoollisin nainen, mitä on maan päällä.
+Mutta hän on vähän liiaksi rasittunut. Tulkaa, neiti Carson, jos
+tahdotte kääntää elukkanne ympäri, niin autamme isänne rekeen ja viemme
+hänet kotia niin sukkelaan kuin suinkin.»
+
+Kotomatka ei tuntunut pitkältä Alec Rossista sen enempää kuin
+Amandastakaan; eikä iso John Carsonkaan kaikista tuskistaan huolimatta
+näyttänyt ikävystyvän. Vaikkapa hänen kasvonsa tuon tuostakin
+kalpenivatkin laitareen kinoksissa kallistellessa ja tuskain sitä
+myöten vihloessa, niin ei sitä paljoakaan huomannut, ja hänen
+miehuullinen äänensä pysyi rattoisana kuin ennenkin. Paljon hän kyseli,
+paljon hänelle piti kertoa, ennenkuin hän käsitti, minkä onnellisen
+ihmeen johdosta Amanda niin täperimmällä hetkellä oli hänen avukseen
+saapunut. Kun heidän kulkusiensa helinä ja puheensa saivat rouva
+Carsonin ovelle lähtemään ja hän hämärässä valossa näki Amandan ja
+nuoren Rossin melkein nostavan hänen miehensä reestä, syöksähti hän
+parkaisten ulos lumeen. Mutta säikähdys pian vaihtui kiitollisuuteen ja
+iloon, kun hän kuuli, miten hänen miehensä oli pelastunut.
+
+Kun Alec Ross illallisen jälkeen nousi lähteäkseen pitkälle matkalleen
+Brine Settlementiin, vastustivat sitä John Carson ja hänen vaimonsa
+jyrkästi.
+
+»Te ette, nuori mies, lähde tänä iltana tästä talosta», pauhasi Carson.
+
+»No kaikkia sitä päähän pistääkin!» huudahti rouva Carson sydämellisen
+kiihtyneesti. »Kaiken sen jälkeen, mitä olette näinä viimeisinä päivinä
+kokenut! Jos teidän täytyy lähteä Settlementiin, niin onhan teillä
+aikaa lähteä huomennakin, vaikka kuinka!»
+
+»Aivan mieletöntähän olisi lähteä tänä iltana», sanoi Amanda.
+
+»Ja eikö teidän sovi yhtä hyvin viettää jouluanne täällä meillä?»
+kehoitti John Carson, joka ei käsittänyt olevankaan hauskempaa paikkaa
+kuin tämä hänen takametsäkotinsa, josta hänen oli täytynyt olla niin
+paljon poissa. »Me pidämme teistä täällä hyvän huolen ja annamme teille
+vaikka kuinka paljon plumputinkia ja munkkeja — eikö niin, äiti?
+Ottakaa te, nuori mies, minun neuvoni onkeen ja jääkää tänne!»
+
+»Mutta, isä», intti Amanda, »sinä unohdat, että herra Rossilla ehkä on
+Settlementissä omia ystäviään, niin ettei hän voi suoda meille niin
+paljoa ajastaan.»
+
+»Ellei teillä ole mitään erikoista, erinomaista syytä lähteä huomenna
+matkaan, niin parempi, kun sitten jäätte!» sanoi rouva. »Me mielellämme
+pidämme teidät, se on varma.»
+
+Alec Ross oli kahden vaiheilla, poikamaisesti epäillen, saattoiko hän
+sallia itsensä suostuvan tähän houkuttelevaan pyyntöön. Hänen silmänsä
+hakivat Amandan silmiä, mutta nämäpä karttoivat kohtausta.
+
+»Joulua viettämään minä juuri olin menossa», hän vastasi. Sitten lisäsi
+hätäpikaa: »Minulla ei ole puoleksikaan niin suurta syytä lähteä
+Settlementiin kuin jäädä tänne.»
+
+»Olkaa sitten hyvä ja jääkää!» sanoi Amanda, nousten äkkiä lampun luota
+salatakseen punastustaan, jonka hän tunsi nousevan poskilleen.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLÄMAAN KANSA ***
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
+United States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for an eBook, except by following
+the terms of the trademark license, including paying royalties for use
+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
+copies of this eBook, complying with the trademark license is very
+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
+of derivative works, reports, performances and research. Project
+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
+license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country other than the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you will have to check the laws of the country where
+  you are located before using this eBook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm website
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that:
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
+the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
+forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
+to date contact information can be found at the Foundation's website
+and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
+widespread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our website which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This website includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/67510-0.zip b/67510-0.zip
deleted file mode 100644
index 78e3dda..0000000
--- a/67510-0.zip
+++ /dev/null
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2525e1a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #67510 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67510)