NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5015 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3fee05b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #67291 (https://www.gutenberg.org/ebooks/67291)
diff --git a/old/67291-0.txt b/old/67291-0.txt
deleted file mode 100644
index 5cca449..0000000
--- a/old/67291-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5015 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Isa Asp, by Helmi Setälä
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Isa Asp
-       Nuoren pohjalaisen runoilijaneitosen elämäntarina
-
-Author: Helmi Setälä
-
-Release Date: January 31, 2022 [eBook #67291]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Tuula Temonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISA ASP ***
-
-
-
-
-
-ISA ASP
-
-Nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina
-
-
-Kirj.
-
-HELMI SETÄLÄ
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1912.
-
-
-
-
-
-
-    "Oi, jospa minäkin edes
-    niin paljon kuin pieni
-    kipinä saisin valaista
-    Suomen yötä ja sitten
-    kuolla ja haihtua pois!"
-
-
-
-
-Alkulause
-
-
-Ryhtyessäni kuvamaan Isa Aspin elämäntarinaa, en ole yrittänytkään
-arvostella hänen runotuotantoansa taiteelliselta kannalta, vaan olen
-tahtonut vain koota yhteen kaikki hänen suomalaiset runonsa sekä niin
-suuren osan ruotsalaisista kuin mahdollista ja sovittaa ne hänen
-elämänsä rajojen sisäpuolelle. Mahdollisesti voi monen mielestä tämä
-kuvaus tuntua liian seikkaperäiseltä ja yksityiskohtiin menevältä,
-mutta kun kaikki tiedot perustuvat joko suullisiin kertomuksiin tai
-Isa Aspin omiin kirjeisiin, niin en ole malttanut niitä suuremmassa
-määrässä karsia.
-
-Lämpimät kiitokseni pyydän lausua niille monille henkilöille, jotka
-suurella autiudella ovat avustaneet työtäni ja antaneet käytettäväkseni
-Isa Aspin kirjeitä ja jälkeenjääneitä papereita. Varsinkin olen
-kiitollisuudenvelassa Isa Aspin nuoruudenystäville rouva _Sally
-Heikelille_ ja neiti _Fanny Hohenthalille_, joiden ystävällisettä
-avutta en olisi voinut tähän työhön ryhtyä.
-
-Helvi Setälä.
-
-
-
-
-ISA ASP
-
-
-Täsmälleen neljäkymmentä vuotta sitten, eräänä kirkkaana
-marraskuunpäivänä, laskettiin nuoren pohjalaisen runoilijaneidon
-maalliset jäännökset haudan poveen. Kaukana kotoaan hänen silmänsä
-sammui, eikä ainoakaan omainen vuodattanut kyyneleitä hänen arkkunsa
-ääressä. Mutta yksin hän ei silti ollut. Sankka toveri- ja ystäväparvi
-piiritti hänen hautaansa eikä ainoakaan silmä kuivana pysynyt. Sillä
-maan poveen he olivat saattaneet rakkaan toverin, johon kaikki olivat
-kiinnittäneet suuria toiveita.
-
-Neljäkymmentä vuotta on tuosta päivästä kulunut, ja se nimi, joka
-silloin oli niin rakas monelle, vieläpä usealle ventovieraallekin,
-on joutunut unohduksiin. Mutta ne, joiden muistossa se yhä elää,
-tietävät kertoa nuoresta puhtaasta ja kirkkaasta, alati palavasta ja
-kaikkea kaunista ja jaloa janoavasta sielusta, jonka armoton tuoni
-korjasi hempeimpänä kukkimisaikanaan. Vain yhdeksäntoista vuotta
-oli hänelle suotu, mutta tänä lyhyenä aikana olivat sittenkin hänen
-runoilijalahjansa ennättäneet puhjeta esiin, joskaan ei kehittyä
-täyteen kukkaansa. Koko hänen elämänsä ja työnsä oli täynnä lupauksia,
-jotka varmaan olisivat täyttyneet, jos hänelle olisi elonaikaa
-pitemmältä suotu. Mutta sellaisenaankin on hänen lyhyt elämänsä kuin
-kaunein runoelma, ikäänkuin kevään ja nuoruuden, viattomuuden ja
-puhtauden symboli.
-
-Suomen kirjallisuuden keväänä, kansallisuustunteen ensi herätysaikana
-kajahti tämän pohjalaisen runoilijaneidon, Isa Aspin ääni vienona kuin
-ensimäisen kesää ennustavan kevätkiurun. Hänen äänensä ei voi kilpailla
-myöhempien ja mahtavampien laulajien rinnalla, mutta sittenkin
-on meillä täysi syy muistella häntä. Sillä hänen nimensä liittyy
-eroamattomasti suomalaisen taiderunouden syntyyn. Hän oli ensimäinen
-nainen, joka suomenkielellä sepitti lyyrillisiä runoja.
-
-Isa Asp oli synnyltään pohjalainen, peremmän Pohjolan lapsi.
-Suomussalmen ja Puolangan jylhän kaunis luonto, sen korkeat vaarat,
-kuohuvat kosket ja aavat järvenselänteet painoivat leimansa hänen
-luonteeseensa. Hänen mielensä oli yhtä levoton ja kuohuva, kiihkeä ja
-tulinen kuin Niskakoski, joka lauloi hänelle yöt päivät kehtolaulua
-hänen syntymäkotinsa rannassa Utajärvellä tai kuin Ämmäkoski, jonka
-valkea vaahto kasteli hänen lapsuuskotinsa rantakiviä kaukana
-Suomussalmella. Luonto oli ikäänkuin osa hänestä itsestänsä, ja hän
-rakasti tuota kylmää ja karua, mutta samalla niin valoisaa ja kaunista
-kotiseutuansa enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Se antoi hänen
-mielikuvitukselleen lentoa, se herätti hänen runottarensa henkiin.
-
-Isa Asp syntyi 4 p:nä helmikuuta v. 1853 Utajärven kappelissa
-Myllyrannan rautatehtaalla, joka sijaitsi erään Niskakosken haaran,
-Kortekauvon partaalla, tuskin kilometrin päässä Vaalasta. Isä, Jaakko
-Asp [k. Puolangalla 1897.] oli jo 15-vuotiaana tullut Myllyrannan
-tehtaalle, jossa hän juoksupojasta kohosi omin päin opiskellen
-tehtaankirjuriksi. Aspin isä, Kinnunen nimeltänsä, oli kotoisin
-Kivijärveltä, mutta oli muuttanut perheineen Raaheen, jossa nuorin
-lapsista, Jaakko, syntyi. Aivan pienenä poika jäi orvoksi isästään, ja
-koska perheen varat olivat hyvin vähäiset, otti perämies Asp, jonka
-vaimo oli Jaakon äidin sisar, pojan kasvatiksensa antaen hänelle oman
-nimensä. Kauan ei poika kuitenkaan saanut pitää kasvatusisäänsäkään,
-tämä kun kuoli jo jonkun vuoden kuluttua, mutta poika jäi edelleen
-tätinsä taloon, jossa hän perehtyi ruotsinkieleen ja sai tilaisuuden
-kahden vuoden kuluessa nauttia kouluopetusta Raahen sunnuntaikoulussa.
-
-Jaakko Asp oli teräväpäinen ja lahjakas mies, joka omin päin lukien
-kartutti tietojansa. Taiteellisia lahjojakaan häneltä ei puuttunut,
-hän kyhäsi mielellään kirjeensä runopukuun ja sepitti leikillisiä
-runoja, joissa hän kuvasi paikkakuntalaisiaan ja sikäläisiä oloja
-ja tapahtumia. Jotkut hänen runoistaan ovat julkaistut "Oulun
-Viikkosanomien" palstoilla. Paitsi runoja sepitti hän myös säveliä
-omiin lauluihinsa, joita hän soitti kanteleella. Luonteeltaan oli
-Asp erittäin kelpo ja rehellinen, oikea miesten mies, ja siksipä
-hän kaikkialla nautti esimiestensä luottamusta ja hänelle uskottiin
-monenlaisia toimia. Tuttavapiirissään hän oli erittäin suosittu
-leikillisen ja vilkkaan olentonsa vuoksi.
-
-V. 1852, jolloin Jaakko Asp oli kirjanpitäjänä Myllyrannan
-rautatehtaalla, perusti hän oman kodin naiden Utajärveltä Briita
-Elisabet Puhakan. [82-v. vanhus, elää tyttärensä, Betty Koskelan luona
-entisellä Kurimon tehtaalla Utajärvellä.] Vaimo oli talonpoikaista
-sukua eikä ollut saanut mitään kirjasivistystä, mutta sitä suuremmassa
-määrässä hänellä oli sydämensivistystä sekä terävä, terve järki ja
-käytännöllinen luonne. Nuo ominaisuudet olivatkin hyvään tarpeeseen,
-sillä vuosien kuluessa perhe kasvoi paljoa nopeammin kuin sen vähäiset
-varat. Mutta vaikka koti olikin köyhä, niin vallitsi siinä tyytyväinen
-ja hurskas mieli. Sama hyvä ja hellä suhde, joka kiinnitti puolisot
-toisiinsa, siirtyi lapsiinkin, joita vanhemmat kasvattivat rakkaudella
-ja totuttivat jo varhain kuuliaisuuteen ja jumalanpelkoon. Jumalansanaa
-viljeltiin kodissa ahkerasti, varsinkin sen jälkeen, kun vanhemmat
-liittyivät heränneisiin. Mutta vaikka kodin henki tulikin tämän jälkeen
-entistään vakavammaksi -- isä esim. lakkasi kokonaan runoilemasta, se
-kun hänen mielestään oli vain maallista turhuutta -- niin ei lapsilta
-kuitenkaan kielletty viatonta iloa, vaan saivat sen kautta vain lujan
-perustuksen, jolle heidän tuleva elämänsä rakentui.
-
-Tällainen oli se koti, jossa Isa Asp -- Louise tai Lovisa, niinkuin
-häntä kodissa kutsuttiin aina siihen saakka, kun hän joutui Jyväskylän
-seminaariin -- kasvoi vanhimpana yhdestätoista sisaruksesta.
-
-[Isa Aspin sisarukset: Fredrik, s. 1854, sahanhoitaja ja maanviljelijä
-Kiimingissä; otti nimen Haapanen; kuoli 1906; Betty, s. 1856,
-naimisissa maanviljelijä Pekka Koskelan kanssa Utajärvellä; Jaakko,
-s. 1858, postinhoitaja Puolangalla; Amalia, s. 1860, naimisissa
-pastori K. R. Sorrin kanssa Virtasalmella; Helena, s 1862, naimisissa
-maanviljelijä Jaakko Mikkolan kanssa Amerikassa; Vilhelm, s.
-1865, kuoli lapsena; Kustaa, s. 1867, maapoliisi ja maanviljelijä
-Hyrynsalmella; Edvard, s. 1869, ylioppilas, sanomalehtimies; viimeksi
-oleskellut Pohj. Amerikassa; ottanut nimen Merikari. Oskar, s. 1871,
-kuoli lapsena; Ida Lovisa, s. 1873, opettajatar Salon kauppalan
-pientenlastenkoulussa.]
-
-Tuo pieni tummatukkainen ja mustasilmäinen tyttö, joka ulkomuodoltaan
-oli äitinsä näköinen, mutta koko olennoltaan ilmetty isänsä, oli
-tavattoman vilkas ja sukkela lapsi. Aina hän oli täydessä touhussa,
-juoksenteli mäillä ja metsissä, poimi kukkia ja ajoi perhosia takaa.
-Paikallaan hän ei malttanut hetkeäkään istua, ja kaikki kotiaskareet,
-joihin äiti koetti häntä totuttaa, olivat hänestä kovin ikäviä, sillä
-käytännöllisiä taipumuksia hänellä ei ollut nimeksikään. Hän eli
-vain omissa ajatuksissaan, omassa mielikuvitusmaailmassaan, ja kirja
-tai kynä ja paperi oli ainoa, joka hetkeksi saattoi kahlehtia hänet
-paikalleen. Tyttönen oppikin hyvin varhain lukemaan, ja siinä häntä
-opasti isän kasvatusäiti, rouva Asp, joka oleskeli usein poikansa
-kodissa. Opetus kävi kokonaan ruotsiksi, sillä isoäiti, jonka koti
-oli ollut ruotsinkielinen, oli paremmin perehtynyt ruotsin- kuin
-suomenkieleen. Ruotsi ei ollut pikku Louisellekaan mikään vieras kieli,
-sillä vaikka kodin puhekieli suurimmaksi osaksi olikin suomi, --
-äiti kun ei osannut yhtään ruotsia, niin puhui isä kernaasti ruotsia
-vanhempien lastensa kanssa. Siten tyttönen omaksui molemmat kielet ja
-viljeli kumpaakin rinnakkain, kunnes vihdoin suomenkieli, joka joksikin
-aikaa oli saanut väistyä ruotsin tieltä, saavutti lopullisen voiton.
-
-Syksyllä 1859 vei isoäiti Asp pikku Louisen neiti Bergin ruotsalaiseen
-pientenlastenkouluun Raaheen. Koulunkäynti ei tullut kuitenkaan
-pitkäaikuiseksi, sillä kun koulun oppimäärä oli suoritettu, oli hän
-liian nuori jatkaakseen korkeammassa koulussa. Hän sai siis palata
-takaisin kotiin, mutta matka ei suuntautunutkaan enää Myllyrantaan,
-vaan useita peninkulmia kauemmaksi koilliseen, Suomussalmelle,
-jonne perhe sillä välin oli muuttanut, isä kun näet oli päässyt
-kirjanpitäjäksi Ämmän rautatehtaalle. Täälläkin koti sijaitsi kohisevan
-kosken partaalla. Aivan ikkunoiden alla pyörittivät Ämmäkosken kuohut
-suuria vesirattaita, jotka pitivät tehtaan koneita liikkeessä, ja
-jonkun matkan päähän kuului mahtavan Jalokosken kohina. Ja kotilahden
-toiselta puolen avautui silmien eteen aava Kiannanjärven selkä.
-
-Eräässä seminaarinaikuisessa aineessa kuvaa Isa Asp itse tätä uutta
-kotiseutuaan:
-
- "Kaukana tuolla Pohjolassa on lapsuuteni koto", kirjoittaa hän.
- "Sanomattoman rakkaat ovat minulle sen ihanat seudut. Siihenkin
- paikkaan maatamme sopivat runoilijan sanat: Oi, maa! tuhatvesien maa!
- sillä juuri siellä pauhaavat virtaavat kosket, siellä lainehtivat
- järvet, siellä luopi tyynönen lampi ja kirkas lähde silmänsä
- korkeuteen; siellä lirisevät purot metsäin ja laaksojen läpi. Raitis
- ja viehättävä on luonto siellä,"
-
-Mutta jos tyttönen kiintyi uuteen kotiseutuunsa, niin eipä kestänyt
-myöskään kauan, ennenkuin hänkin voitti siellä paljon ystäviä. Kun
-pitäjän rouvat kerääntyivät kahvikesteihinsä, oli pikku Louise heidän
-alituisena keskusteluaineenansa. He ihailivat ja ihmettelivät tuota
-vilkasta lasta, joka erosi kokonaan muista samanikäisistänsä, mutta
-he päivittelivät myös hänen tähtensä, sillä äidille hän tuotti paljon
-huolta ja vaivaa. Vanhimmasta tyttärestään olisi äiti tietenkin
-toivonut jo varhain hyvää apulaista sekä taloudentoimissa että
-nuorempien siskojen hoidossa. Mutta kaikki sellainen, niinkuin sanottu,
-oli tytölle perin vastenmielistä. "Meidän Lovisa se käy unissaan
-kaiket päivät," oli äidillä tapana sanoa haaveilevasta tyttärestään,
-ja täydellä syylläkin, sillä kun äiti pani hänet puuroa hämmentämään,
-saattoi hän vaipua niin kokonaan ajatuksiinsa, että hän äkkiä heitti
-kauhan kädestään ja juoksi ulos ja vasta pihalla heräsi unelmistaan ja
-muisti missä työssä hän oli ollut. Tavallisesti se oli kuitenkin jo
-liian myöhäistä, sillä vahinko oli ennättänyt tapahtua ja puuro palaa
-pohjaan.
-
-Yhtä mahdoton tyttö oli myös käsitöissä. Vähäväliä neula pysähtyi
-kulussaan ja silmät vilkkuivat esiliinan alle, jonne kirja tai kynä
-ja paperi oli piiloitettu, eikä ompelu edistynyt vähääkään. Paljoa
-paremmin ei hänelle ulkona ollessaankaan käynyt, kun hänelle annettiin
-jokin tehtävä. Niinpä kerrankin oltuaan isän kanssa verkkoja kokemassa
-ja kantaessaan kalakimppua kotiin, näki hän kauniin perhosen lentävän
-tien vieressä ja läksi sen jäljissä juoksemaan huomaamatta lainkaan,
-että toinen kala toisensa jälkeen tipahti taittuneesta vitsasta maahan.
-Raskaalta tuntui jäljestäpäin, kun helteisenä kesäpäivänä oli pakko
-kerätä karkulaiset metsästä kokoon.
-
-Tällaisista pikkuonnettomuuksista huolimatta oli Louise isänsä suuri
-lemmikki, sillä tämä iloitsi huomatessansa, kuinka helppo tyttösen oli
-oppia ja kuinka herkkä ja vastaanottavainen hänen mielensä oli kaikelle
-kauniille. Milloin ikänä isällä oli aikaa, askaroitsi hän tyttärensä
-kanssa ja johti ja opetti häntä. Ja isän soittaessa kanteleella omia
-sepittämiään lauluja heräsi tyttösessäkin runoiluhalu, niinkuin käy
-selville vanhan runon muotoon sepitetystä pätkästä, joka lie kaikkein
-ensimäisiä tyttösen sepustuksia:
-
-    Isäni on oivallinen
-    runomatti, runoniekka,
-    runolaulujen latoja.
-    Oisin miekin mielelläni
-    aina siinä ammatissa,
-    jost' on Suomelle suloa,
-    isänmaalleni iloa,
-    kun ei virheet virsissäni
-    rumentaisi runoani,
-    kun ajatus aivoissani
-    virtoaisi viisahammin.
-
-Samoilta ajoilta, tytön kymmenenneltä ikävuodelta, lie myös seuraava
-muistiinpantu säe:
-
-    Jumala suojaa Suomea
-    ja sen kansaa jaloa!
-
-[Nämä molemmat runopätkät ovat siinä suhteessa merkillisiä, että
-ne ovat ainoat jälellä olevat suomalaiset runoyritykset Isa Aspin
-lapsuudenajoilta. J.H. Erkko mainitsee ne kuvauksessaan Isa Aspin
-elämästä "Ilmiö" nimisessä aikakauslehdessä (syysk. 1881). ja
-luultavasti hän silloin sai ne Isa Aspin isältä. Joitakuita poikkeuksia
-lukuunottamatta, ovat kaikki Isa Aspin muut varhaisemmat runot
-ruotsinkielisiä.]
-
-Pikku tyttö ihaili rajattomasti isäänsä ja toi hänelle useasti
-runoyrityksiään nähtäväksi pyytäen häntä korjaamaan niitä ja neuvomaan
-itseänsä. Runoistaan hän muuten oli kovin arka, eikä olisi suonut
-kenenkään muun niitä näkevän, pahoittelipa joka kerta, kun isä luki
-niitä tuttaville tai kertoi heille tyttösen toimista.
-
-Mutta paitsi isäänsä oli pikku Louisella vielä toisiakin ystäviä
-Suomussalmella, jotka kiinnittivät huomionsa hänen lahjakkaisuuteensa
-ja ottivat hänet erityiseen hoivaansa, nimittäin seurakunnan
-kappalainen Karl Adolf Lilius ja hänen vaimonsa. Lilius oli tavattoman
-suosittu ja rakastettu paikkakunnalla ystävällisen ja nöyrän
-luonteensa vuoksi ja hänen vaikutuksensa pitäjäläisiin oli varsin
-suuri. Hän, samoinkuin useimmat Pohjanmaan papit siihen aikaan oli
-harras herännäisyyden ystävä ja hänen aikanaan lisääntyi heränneiden
-joukko suuressa määrässä paikkakunnalla ja uskonnollinen elämä tuli
-hyvin virkeäksi. Samalla Lilius harrasti myös kansan valistusta ja
-sai seurakuntalaisensa suosimaan lukukinkereitä siihen määrään, että
-osanotto niihin Suomussalmella hänen aikanaan oli suurempi kuin monilla
-muilla paikkakunnilla.
-
-Suomussalmen pappila oli erittäin vieraanvarainen talo, ja seuraelämä
-siellä vilkasta ja hilpeää. Aspin perhe seurusteli ahkerasti
-pappilassa, varsinkin Asp itse, joka pitäjässä nautti suurta
-luottamusta, oli siellä hyvin suosittu sekä kelvollisen luonteensa
-että leikkisän ja iloisen mielensä vuoksi. Eikä pastorin väen suosio
-kohdistunut vain häneen, vaan myöskin hänen vilkkaaseen pikku
-tyttöönsä. He kiintyivät lapseen ehkä kahta hellemmin siksi, että
-he muutamia vuosia aikaisemmin olivat kadottaneet molemmat poikansa
-ja elivät nyt lapsettomina pappilassansa. Usein pikku Louise viipyi
-viikkokausia heidän luonaan ja sai nauttia siellä opetusta ja elää kuin
-oma lapsi ainakin hellien´vanhempien turvassa.
-
-Kesällä, 1861 saapui rouva Liliuksen serkku, neiti Lisette Ingman
-pappilaan vieraisille pienen sisarentyttärensä, Etta Favorinin [asuu
-nyk. Lohjalla.] kanssa, ja kun tyttönen jäi pappilaan koko kesäksi,
-otettiin Louise hänen leikkitoveriksensa. Nämät kuukaudet, jotka Louise
-sai viettää paria vuotta vanhemman Etta Favorinin seurassa, muodostui
-onnellisimmaksi ajaksi hänen lapsuudessansa. Sillä Suomussalmella
-ei ollut ainoatakaan hänen ikäistänsä säätyläistyttöä, ainoat hänen
-leikkitoverinsa olivat lukkari Eerik Bisin kaksi tyttöä, joista hän
-kylläkin piti, mutta toista oli sittenkin Etta, Kuusamon kirkkoherran
-tytär, "ensimäinen hieno tyttö", johon hän tutustui, niinkuin hän itse
-sanoi.
-
-Pappilassa tytöt viettivät vapaata ja iloista elämää juoksennellen
-metsässä ja uiden järvessä. Joskus tosin sattui, että rouva Lilius,
-joka oli toimelias ja puuhaava nainen, sanoi soimaten tytöille, kun he
-eivät mitään tehneet: "Kutoisitte edes sukkaa jonkun tunnin päivässä",
-mutta siihen Louise vain arveli, että pitihän sitä toki saada kesällä
-olla vapaa.
-
-Louise, joka oli vain 8 vuoden vanha, hämmästytti usein vanhempaa
-toveriansa omituisilla puheillaan ja kysymyksillään. Kerrankin heidän
-uimaretkellä ollessaan kysyi hän äkkiä: "Tahtoisitko sinä kuolla?" Ja
-usein hän kesken leikkiä ja parasta iloa kävi vakavaksi ja purskahti
-itkuun, ja kun häneltä tiedusteltiin siihen syytä, ei hän itsekään
-osannut sitä selittää. Iltasin, syyskesällä hän istui usein ikkunassa
-ja katseli tähtiä. Ja kun Etta kysyi, mitä hän niistä näki, sanoi hän
-koettavansa lukea niistä kohtaloansa.
-
-Usein tyttöset kävivät myös Louisen kotona, Ämmän tehtaalla ja istuivat
-kosken partaalla kuunnellen sen kohinaa, joka oli Louiselle kovin
-rakasta. Ja heidän istuessaan siinä saattoi Louise kysyä, kuuliko
-Ettakin kosken ikäänkuin laulavan ja kellojen soivan vedessä. Kosken
-yli johtavalla sillalla he usein myös seisoivat katsellen pitkät ajat
-sen vaahtoavia pyörteitä.
-
-Välistä sattui, että Louise, joka oli hiukan pikkuviisas ja ennen
-aikaansa kehittynyt, nuhteli toveriansa tämän lapsellisuudesta ja
-tarkkaavaisuuden puutteesta. Niinpä kerrankin, kun Etta kirkosta
-tullessa valitti, että setä Liliuksen saarna oli ollut niin pitkä ja
-ikävä, että hänen tuli uni, oli Louise heti valmis sanomaan: "Se ei ole
-papin, vaan sinun syysi, kirkossa tulee tarkoin kuunnella eikä tuolla
-tavalla puhua saarnasta."
-
-Mutta kaikesta huolimatta olivat tytöt hyvin kiintyneet toisiinsa,
-vieläpä siihen määrään, että Louisen mustasukkainen luonne, mikä
-myöhemmin monasti puhkesi hyvinkin selvästi esille, tuli jo jonkun
-kerran ilmi, hän kun ei olisi suonut Etan välittävän kenestäkään muusta
-kuin itsestään.
-
-Kesän loputtua tyttösten tiet erosivat, ei kuitenkaan kokonaan, sillä
-vielä vuosikausia myöhemmin vaihtoivat ystävykset kirjeitä keskenään.
-Ja monista Louisen myöhemmistä kirjeistä käy ilmi, että tämä kesä,
-jonka hän oli viettänyt Etan seurassa, alati pysyi hänellä rakkaassa
-muistossa.
-
-Siten varhaisimmat lapsuusvuodet Suomussalmella vierivät, kunnes vuosi
-1864 toi tärkeän muutoksen pikku Louisen elämään: äiti vei hänet ja
-hänen kahta vuotta nuoremman veljensä, Fredrikin Raaheen kouluun.
-Louise pantiin neiti Heikelin yksityiseen ruotsalaiseen tyttökouluun
-ja hän sai seurata koulun kummallakin osastolla, sekä ylemmällä että
-alemmalla, sillä lukuaineissa hän oli suurempien tyttöjen tasalla, jota
-vastoin käsitöissä yhtä harjaantumaton kuin alemman osaston oppilaat.
-
-Tuo pieni 11-vuotias, kaukaa Pohjan periltä tullut tyttö herätti heti
-koulussa sekä opettajan että oppilaiden huomiota. Hän oli erittäin
-suloinen lapsi, kasvot eivät suorastaan olleet kauniit, mutta
-tavattoman ilmeikkäät, silmät kirkkaat kuin tähdet ja tukka kiiltävän
-musta. Vartaloltaan hän oli heikko ja hento ja mieleltään tunteellinen
-ja herkkä. Hänen luonteensa pohjasävel oli vakava ja uskonnollisuuteen
-taipuva ja usein hän kävi yksin uneksien. Mutta ajoittain hän saattoi
-olla hyvinkin vilkas ja yltyä aivan poikamaisen vallattomaksi.
-
-Vieraassa kaupungissa, kaukana kotoaan tyttönen kotiutui varsin pian,
-sillä täälläkin, niinkuin kaikkialla muualla, hän voitti hyviä ystäviä.
-Varsinkin kiintyi hän hellästi kirkkoherra Hohenthalin tyttäreen,
-Fannyyn, [Fanny Hohenthal, kansakoulunopettajatar Helsingissä.]
-joka kävi samaa koulua kuin hänkin, ja tälle ystävälleen hän pysyi
-uskollisena kuolemaansa asti kirjoittaen hänelle säännöllisesti,
-vaikkeivät tyttöset tavanneet enää koskaan toisiaan Louisen erottua
-koulusta. Fanny, joka oli vuotta tai paria vanhempi, vaikutti varmaan
-suuresti Louisen kehitykseen, ja hänen kotinsa Raahessa oli tyttöselle
-aina avoinna.
-
-Monet olivat ne leikit ja puuhat, jotka alituisesti veivät ystävykset
-yhteen, mutta etupäässä meidän harrastuksensa kohdistui "Fågeln"
-(Lintu) nimiseen sanomalehteen, jota he yhdessä toimittivat. Tästä
-ensimäisestä lehdestä ei kuitenkaan olekaan numeroa enää jäljellä,
-sen sijaan on olemassa toinen "Laulaja" niminen, mutta silti
-ruotsinkielinen lehti, jonka ensimäisen numeron päivämäärä, 1/1 1865
-viittaa juuri mainittuun aikaan. [J.H. Erkko mainitsee kirjoituksessaan
-Isa Aspista "Alkaja" nimistä lehteä, mutta sellaista ei ole Isa Aspin
-jälkeenjääneiden paperien joukossa.]
-
-Raahessa Louisen runoiluhalu nyt varsinaisesti heräsi, ja koulun ja
-toverien vaikutuksesta hän alkoi kirjoittaa ruotsinkielellä. Niissä
-viidessä "Laulajan" numerossa, jotka tältä ajalta ovat säilyneet ja
-joiden sisältö on yksinomaan runomittainen, löydämme useita tyttösen
-varhaisimpia ruotsinkielisiä runoja niiden ensimäisessä lapsellisessa
-ja vajanaisessa muodossa. Myöhemmin, luultavasti v. 1870 hän korjasi
-niitä ja kopioitsi ne yhdessä myöhempien runojen kanssa pieniin
-vieläkin säilössä oleviin vihkosiin. Kahdesta on enää vain hajanaisia
-lehtiä olemassa, mutta kolmas, joka on täydellinen, on nimeltään: "Små
-dikter. Till minne åt fröken Sally T(hauvón) af Louise Asp. 10/11
-1870." (Pieniä runoja. Muistoksi Sally T(hauvónille) Louise Aspilta.)
-
-Erittäin sievä on Laulajan ensimäinen runo "Laulajas hälsning"
-(Laulajan tervehdys), [Tätä runoa, samoinkuin yleensä muitakin
-ruotsinkielisiä runoja on kevyellä kädellä hiukan korjaeltu.] joka
-myöhemmässä asussaan on saanut aivan uuden muodon, vaikka ajatus
-kummassakin on sama. Otamme tähän ainoastaan osan runosta, joka
-sisältää kokonaista 11 säkeistöä:
-
-    Jag kommer från ett härligt land,
-    där ingen sorger känner,
-    där alla genom hjärtats band
-    förblifva goda vänner.
-
-    Jag sväfvar hit till jorden ner
-    på hvita lätta vingar,
-    från sångens helga land till er
-    en hjärtlig hälsning bringar.
-
-    Jag är en liten tanke blott
-    från stora tankars himmel,
-    att irra här, det är min lott,
-    i jordens kalla hvimmel.
-
-    Förvillad ifrån syskonring
-    en liten irrton bara,
-    jag jorden irra får omkring
-    och alltid bortglömd vara.
-
-[suom.: Ma tulen ihanasta maasta, jossa ei kukaan suruja tunne, jossa
-kaikki sydänten siteitten yhdistäminä ovat hyviä ystäviä. -- Ma liidän
-valkoisin kevein siivin alas maahan, tuoden teille laulun pyhitetystä
-maasta sydämellisen tervehdyksen. -- Olen vain pieni ajatus suurten
-ajatusten taivaalla, osani on harhailla täällä maailman kylmässä
-hälinässä. -- Eksyneenä siskopiiristäni, ma pieni eksynyt sävel
-harhailen maailmassa unohduksiin joutuen.]
-
-"Laulajan" lehdillä tapaamme myöskin runon "Lyckans engel" (Onnen
-enkeli) [Tässä muodossa on herra O. Ansas sen julkaissut "Lönnrotin
-Albumissa".] ensimäisessä lapsellisessa muodossaan, joka sittemmin
-korjattuna kuuluu näin:
-
-    Ack, hur hastigt lyckans engel ilar,
-    ej sitt rätta hem han eger här!
-    Nej, först ofvan jordens sorg han hvilar,
-    ty hans hemland ljusa himlen är.
-
-    Stundom dock i låga tiggarkojor
-    har den blida engeln bosatt sig.
-    Lossar där på smärtans hårda bojor
-    delar sina håfvor rundelig.
-
-    Men uti de rikes stolta sinne
-    och i furstars höga, granna slott,
-    sällan där bor lyckans engel inne,
-    ofta samvetsoro, smärta blott.
-
-    Vill du stadigt efter lyckan sträfva,
-    sök dess hem först ofvan jordens grus.
-    Då omkring dig skall dess engel sväfva,
-    rika strålar sprida himlens ljus.
-
-[suom.: Oi, kuinka nopeasti onnen enkeli liitää, hänen oikea kotinsa
-ei ole täällä. Ei, vasta maailman huolten tuolla puolen hän levähtää,
-sillä valoisa taivas on hänen kotimaansa. -- Joskus sentään mataliin
-kerjäläismajoihin asettuu lempeä enkeli asumaan. Hellittää siellä
-tuskan kovia kahleita, jakaa runsaasti lahjojaan. -- Mutta rikkaitten
-ylpeässä mielessä ja ruhtinaiden korkeissa, komeissa linnoissa onnen
-enkeli harvoin asustaa, usein vain omantunnon rauhattomuus ja tuska. --
-Jos onnea tahdot tavoitella, niin etsi sen kotoa vasta maailman tomun
-yläpuolelta. Silloin enkelit liitelevät ympärilläsi ja kirkasta valoa
-levittävät taivaan tulet.]
-
-Tämän runon synkkä, puoleksi uskonnollinen sävy osoittaa varsin suurta
-kypsyyttä niin nuoressa tytössä. Mutta ettei se ole vain satunnainen
-mieliala, käy ilmi useista muistakin samanaikuisista pikkurunoista.
-Niipä hän esim. runossa "Tili Hilma" (Hilmalle) laulaa:
-
-    Men när ingen vänners skara
-    mer ditt hjärta trösta kan,
-    lägg ditt hopp på Herren bara.
-    I all sorg så hjälper Han.
-
-    Uti Honom njut din lycka,
-    Han oss unnar mången fröjd.
-    Då skall jordens stormar rycka
-    alldrig dig från lyckans höjd.
-
-[suom.: Kun ei mikään ystäväparvi sydäntäsi enää lohduta, luota silloin
-Herraan. Kaikissa suruissa hän apuaan antaa. -- Hänessä nauti onneasi,
-Hän meille iloa suo. Niinpä maailman myrskyt eivät koskaan voi riistää
-sinua onnen kukkuloilta.]
-
-Niinkuin jo sanottu, tuli pikku Louise Raaheen kouluun syksyllä 1864 ja
-viipyi siellä seuraavaan kevääseen, jolloin hän palasi jälleen kotiinsa
-Suomussalmelle. Siten hänen varsinainen koulunkäyntinsä supistui vain
-kymmeneen kuukauteen. Tosin hän eräässä kirjeessään Fanny Hohenthalille
-sanoo, että hänet "hyvin pian lähetetään Oulun tyttökouluun", mutta
-tämä aie raukesi varmaankin varojen puutteesta. Sen sijaan tyttönen
-sai jatkaa lukujaan kotona, niinkuin hän syyskuussa 1865 kirjoittaa
-Fannylle:
-
- "Tänne on muuttanut uusi isännöitsijä Pietarsaaresta, Malm
- nimeltään... Hänen tyttärensä, Constance, opettaa meitä, Fredrikiä,
- Bettyä ja minua sekä nuorempaa veljeänsä ja se on kovin hauskaa."
- [Nämä kirjeet, samoinkuin melkein kaikki muutkin, ovat alkujaan
- ruotsinkielisiä.]
-
-Ja eräässä myöhemmässä kirjeessään Fannylle (11/2 66) hän kertoo
-tarkemmin koulunkäynnistään ja neiti Malmista:
-
- "Meidän opettajamme on kovin hyvä ja lapsekas, sillä hän on vielä
- aivan nuori. Hän tahtoo, että olisimme oikein ahkeria ja että
- oppisimme paljon. Hän antaa meille lyhyitä läksyjä, mutta ne ovat
- hyvin osattavat. Ja koulutuntien loputtua, jos olemme olleet oikein
- kiltit, näyttää hän meille aina jotakin hauskaa, tai on meidän
- kanssamme sokkosilla ja piilosilla tai leikkii nukeilla... Joskus me
- pukeudumme hauskoihin pukuihin ja leikimme sitten."
-
-Ämmän rautatehdas, jonka palveluksessa Asp oli, oli toiminut
-paikkakunnalla jo useita vuosia, ja kun se v. 1863 joutui uudelle
-omistajalle, joka otti haltuunsa myöskin naapuripitäjässä sijaitsevan,
-Ämmää vielä paljoa suuremman Kurimon tehtaan, kasvoi liike kasvamistaan
-ja tehdasta laajennettiin suuresti, jotta siellä ajoittain oli pari
-sataakin työmiestä työssä. Ämmän ja Kurimon tehtaat sijaitsivat
-tosin useampien peninkulmien päässä toisistaan, mutta ne muodostivat
-sittenkin ikäänkuin yhteisen pienen yhteiskunnan, varsinkin kun niillä
-ajoittain oli yhteiset hoitajat ja toimimiehet. Elämä tehtailla oli
-hyvin vilkasta, ja isännöitsijät elivät niin suurellisesti, että siitä
-osittain johtui tehtaiden vararikko ja lopullinen lakkauttaminenkin.
-Vähäisen käsityksen elämästä tehtaalla ja itse seudusta saamme
-seuraavasta kirjeestä Fannylle (25/3 66):
-
- "Täällä on suuri koski ja kesäiltasin on ihanaa seisoa sillalla ja
- katsella sen mahtavia kuohuja ja pyörteitä. Ei koskaan täällä ole
- hiljaista, yöt päivät koski kohisee. Sekä pyhät että arjet, sekä
- päivin että öisin on täällä liikettä. -- Työmiesten ja johtajien talot
- sijaitsevat Ämmäkosken partaalla. Ei koko Raahen kaupungissa ole niin
- kaunista ja suurta rakennusta kuin se missä me asumme."
-
-Ja toisen kerran tyttönen kirjoittaa:
-
- "On yö, kaikki nukkuvat sikeässä unessa, ja minun pitää olla hiljaa,
- jotta en häiritsisi muita. Me asumme yläkerroksessa, kapteeni Malmin
- perhe alhaalla... On niin ihmeen hauskaa olla yksin, rauhassa päivän
- melulta ja melskeeltä."
-
-Ja sitten hän lisää, kuvaten omaa olentoaan:
-
- "Olen yhtä typerä, kokematon ja lapsellinen kuin ennenkin, eikä
- minusta koskaan mahda tulla hienoa etelän naista. Olen kuitenkin
- iloinen, jos voin säilyttää sydämeni muuttumatta, jotta se ei
- vanhenisi minun mukanani, vaan pysyisi entisellään, vailla ulkonaista
- loistoa ja hienoutta, mutta sen sijaan puhtaana ja sisällisesti
- hienona."
-
-Ehkei tyttösen aina ollut niinkään helppo säilyttää sydäntänsä
-"muuttumatta", sillä naapurit ja ystävät hemmoittelivat häntä yhä
-edelleen ja kehuivat kaikkea mitä hän teki. "Melkein kaikki täällä
-Kiannalla ihailevat minua", kirjoittaa hän Fannylle (23/3 66). "Minun
-täytyi lähettää uudet lauluni ja sanomalehteni Ståhlbergeille, [J.G.
-Ståhlberg, vv. 1862-66 pastori Liliuksen apulaisena Suomussalmella.] ja
-kaikki sanovat, että minun pitäisi päästä korkeampaan kouluun ja oppia
-enemmän, jotta minusta voisi tulla toinen Fredrika Bremer. Minä olen
-niin suuttunut tuohon nimeen," lisää tyttö kuitenkin vaatimattomasti,
-"sillä hän oli jalo nainen, mutta minä pysyn aina sinä, mikä olen, eikä
-minusta koskaan tule Fredrika Bremerin kaltaista."
-
-Itsetietoisuutta ei tyttöseltä kuitenkaan, puuttunut, niin lapsellisen
-viattomalla tavalla kuin se ilmenikin. Mainittuaan ensin kirjeessään
-(11/2 66) Fannylle, miten kaikki kehuivat Bettyä, nuorempaa sisarta
-taitavaksi käsitöissä, hän kertoo isän sanoneen, "ettei Lovisa
-välitä sellaisista töistä, vaan ainoastaan runoista ja romaaneista".
-Ja kun rouva Malmkin oli sen todentanut sanomalla: "Niin, Lovisan
-ajatukset, ne kiitävät korkeammalle", lisää tyttö siihen omasta
-puolestansa: "Niin, ne kiitävätkin korkeammalle, se on totta. Ja
-siksi olen tullut siihen päätökseen, etten elä kauan, koska kuvailen
-mielessäni aina tulevaisuuttani ihanana ja itseäni suurena ja ihailtuna
-kirjailijattarena." Ja lopuksi hän huudahtaa:
-
- "Aina kun vain ehdin, sepitän runoja, se on niin kovin hauskaa."
-
-Ja runoja hän sepittikin, siitä on kylliksi todisteita hänen
-runovihoissansa. Vuodelta 1865 on olemassa kaikkiaan 14 runoa,
-enimmäkseen tilapäärunoja, joissa kuitenkin useimmiten on sama vakava
-sävy kuin varhemmin mainituissa.
-
-Muista runoista, jotka tulkitsevat pienen 12- vuotiaan tyttösen herkkää
-sielunelämää, on erittäin soma runo "Vallgossen" (Paimenpoika),
-josta selvästi puhkeaa esiin hänen uskonnollinen mielensä ja herkkä
-luonnonrakkautensa. Paimenpoika kulkee iloisena ja tyytyväisenä
-metsässä paimentaen karjaansa:
-
-    Och lätt om hjärtat, lugn och säll
-    till skogen hurtigt vandrar,
-    jag ilar öfver dal och fjäll
-    och ingens lycka klandrar.
-    -- -- --
-    Jag muntert sjunger visor små
-    och boskapshjorden vallar,
-    jag blåser uti hornet -- då
-    ett eko berget skallar.
-
-[suom.: Keveällä mielellä, levollisena ja onnellisena ma reippaasti
-metsään astun ja kiiruhdan laaksojen ja vuorten yli kenenkään onnea
-kadehtimatta. -- Iloisesti laulan pieniä lauluja ja karjaani paimennan,
-ma soitan torveani ja vuori kaikuna vastaa.]
-
-Illalla paimen palaa taas kotiinsa ja kiitettyään iloisin mielin
-Jumalaa hän laskeutuu olkivuoteelleen lepäämään ja näkee unta
-viheriöivistä metsistä.
-
-Tämä runo kuvaa tavallaan pienen tyttösen omaa elämää. Huolettomana
-hän viettää päivänsä luonnon helmassa laulellen laulujaan, ja kun
-ilta joutuu, kääntyy hänen mielensä Jumalan puoleen, kodin hurskas
-henki puhkeaa hänessä esiin luonnollisena, hilpeänä hartautena,
-mutta vaivuttuaan uneen palaavat ajatukset jälleen päivän iloihin ja
-riemuihin.
-
-Paitsi runoja, jotka melkein kaikki ovat sovelletut tuttuihin säveliin,
-sepitti tyttönen myös "kertomuksia ja satuja milloin ikänä hänellä oli
-aikaa", niinkuin hän kertoo Fannylle. Alussa vuotta 1866 hän alkoi
-toimittaa nuorempien sisarustensa iloksi sanomalehteä, jonka nimenä
-oli "Lahja. Julbockens berättelser. Gåfva". (Joulupukin kertomuksia.)
-Toisen numeron takasivulle on merkitty, niinkuin painotuotteeseen
-ainakin, painopaikka ja aika sekä julkaisijan nimi: "Ämmä bruk, d. 2
-Mars 1866. Louise Asp." (Ämmän tehdas 2/3 66.) Lehteä ilmestyi ainakin
-22 numeroa, jotka kaikki vielä ovat tallessa.
-
-Kun kolmetoista numeroa oli ilmestynyt, oli pikku toimittaja varmaan
-väsynyt toimitustyöhönsä, sillä siinä on "Loppusanat", joissa
-toimittaja ilmoittaa "Joulupukin lopettavan nyt yksinkertaiset
-kertomuksensa" ja toivoo että "joku toinen ensi vuonna ilahduttaisi
-lukijoita uudella lehdellä ja hauskemmilla kertomuksilla". Mutta tästä
-huolimatta ilmestyy n:o 14 sekä seuraavat numerot aivan entisessä
-asussa. "Tervetuloa jälleen" on sen ensimäisen kirjoituksen nimenä,
-jossa pieni toimittaja lausuu:
-
- "Siinä toivossa, että pienet lukijat ottavat vastaan lehtensä,
- julkaisee Joulupukki edelleen 'Lahjansa' aina vuoden loppuun. Kuvia
- ei siinä tule olemaan, sillä Joulupukin sormet ovat liian karheat ja
- kohmettuneet, voidakseen näyttää heille kaikkia niitä kuvia elämästä,
- jotka ovat piirretyt hänen sydämeensä."
-
-Suurin osa lehden sisällystä on suorasanaista, ja useimmat runot
-ovat samoja kuin "Laulajassa." Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta
-on lehden koko sisällys lähtenyt pienen päätoimittajan kädestä, ja
-kertomukset kuvaavat enimmäkseen "tositapauksia". Toiset näistä ovat
-hiukan moralisoivia, mutta enimmäkseen reippaasti kirjoitettuja ja
-ilmaisevat varsin rikasta mielikuvitusta, hyviä luonnonhuomioita ja
-uskonnollista mieltä. "Den lilla skvallerbyttan" (Pieni kantelija)
-antaa hyvän luonnekuvauksen molemmista sisaruksista, Louisesta ja
-Betystä, mutta samalla siitä pilkistää vähäinen kateuden kärki esiin,
-kun Bettyä aina kehuttiin ahkeraksi ja järjestystä harrastavaksi ja
-häntä itseään moitittiin laiskaksi. Samaa aihetta tyttönen on käyttänyt
-eräässä seminaarinaikuisessa aineessaan (1872) "Satu", jossa hän muun
-muassa sanoo:
-
- "Toivolan isännällä oli kaksi poikaa, Eero ja Paavo. Hyvin erilaisia
- olivat molemmat. Eero oli kummallinen poika, ei häntä kukaan
- ymmärtänyt. Moni luuli häntä vähän löyhäpäiseksi. Hänen suurin ja
- ainoa ilonsa oli olla ulkona luonnossa, jossa hän aina näki jotakin
- kummallista. Siellä puheli hän olentojen kanssa, joita muut eivät
- koskaan nähneet. Muiden kanssa ja muissa toimissa hän ei mielellänsä
- viihtynyt; senpä tähden vanhemmat usein huoaten sanoivat: 'Mikä mahtaa
- tuosta Eero raukasta tulla? Ei hänestä ole meille muuta kuin surua.
- Toista on, Jumalan kiitos, Paavon laita; hänestä tulee vankka työmies,
- joka kunnialla elättää itsensä.'"
-
-Kertomuksessa "Skolkamraterna" (Koulutoverit) pieni
-sanomalehdentoimittaja kuvailee ystävyydensuhdettaan Fannyyn, ja
-sadussa "August och Verner" kertoo hän kahdesta pojasta, jotka olivat
-hyviä voimistelijoita ja tavattoman rohkeita ja uskaliaita, mutta
-samalla kovin pahankurisia. "Mutta mitä merkitsee rohkeus ja uljuus,
-jos ihminen on ilkeä?" päättää pieni moralisti kertomuksensa.
-
-Varsin humoristinen on kertomus "Julbockens ungdom" (Joulupukin
-nuoruus), kuvaus pienestä pojasta, joka ei tahtonut oppia lukemaan,
-vaan melusi ja ilveili, jotta hän lopulta rangaistukseksi sai niin
-pitkät korvat ja pitkän nenän, että hänen täytyi joulupukkina kiertää
-maailmaa koko ikänsä. Tämän kertomuksen "sens moral" sisältyy
-seuraaviin sanoihin: "Rakkaat lapset, olkaa kiltit ja opetelkaa
-lukemaan, jotta teidän ei kävisi yhtä huonosti kuin minun."
-
-Paitsi sanomalehteään kirjoitti tyttönen tänä aikana pari runoa, jotka
-osoittavat jo suurempaa kehitystä ja joista samalla käy ilmi, mitä
-tulevaisuudentoiveita 13 -vuotias tyttö hautoi mielessään. Runossa
-"En Fantasi" (Mielikuvitelma) hän toivoo kerran pääsevänsä ulos
-maailmaan ja kehittyvänsä runoilijaksi. Mutta toisessa "Mitt svikna
-hopp" (Pettynyt toiveeni) puhkeaa myös samalla ilmi epäilys omaan
-kykyyn. Kokonaisuutena jälkimäinen runo on edellistä heikompi, sillä
-se on tavattoman pitkä ja vailla keskitystä, mutta seuraavat säkeistöt
-osoittavat toisaalta suurempaa syvyyttä:
-
-    Manne det är synd att tänka
-    eller önska sig hvad här
-    fåfängt är att hoppas, vänta?
-    Månne sådant synd ock är?
-    -- -- --
-    Skall jag säga hvad jag tänkte,
-    i min arma barnslighet,
-    som mitt hjärta njutning skänkte --
-    Jo! se här min hemlighet:
-    -- -- --
-    Att bland fosterlandets store
-    ock mitt ringa namn engång
-    ifrån släkt till släkte fore --
-    sedan tystnad var min sång.
-    -- -- --
-    nu jag hoppet sviket finner,
-    tröstlös, hopplös står jag här.
-    -- -- --
-    Mina drömmar far med vinden,
-    sjunga ren -- sin afskedssång.
-
-[suom.: Onkohan syntiä ajatella tai toivoa itselleen sellaista, mitä
-täällä on turha toivoa ja odottaa? Onkohan se syntiä? -- Sanoisinko
-mitä lapsellisuudessani ajattelin, mikä tuotti sydämelleni onnea. --
-Kas tässä salaisuuteni. -- Jospa isänmaan suurien miesten parissa
-minunkin nimeni kerran kulkisi polvesta polveen sitten kun lauluni
-jo oli vaiennut -- nyt toiveeni näen pettyneinä, ja lohduttomana,
-toivottomana seison tässä. -- Unelmani liitävät tuulessa ja laulavat jo
--- jäähyväislauluaan.]
-
-Yhden ainoan vuoden Louise opiskeli Constance Malmin johdolla,
-sillä syksyllä 1866 muutti Asp Sotkamoon, jossa hänelle oli uskottu
-kunnallislautakunnan esimiehen toimi, ja hän otti mukaansa vanhimman
-tyttärensä, jonka oli määrä hoitaa isän taloutta kunnes muukin perhe
-myöhemmin talvella saattoi muuttaa sinne. Syynä tähän muuttoon oli se,
-ettei Asp halunnut enää työskennellä yhdessä kapteeni Malmin kanssa,
-joka oli aivan tottumaton tehtaan hoitoon ja sen vuoksi aiheutti siellä
-paljon sekaannusta ja ikävyyttä. Olo Sotkamolla ei tullut kuitenkaan
-pitkäaikuiseksi, sillä kun tehtaiden isännöitsijä, patruuna Backman
-pääsi asiasta perille, eroitti hän Malmin toimesta ja sai Aspin
-palaamaan takaisin.
-
-Sotkamoon oli Louise lähtenyt iloisella mielellä, sillä hän oli
-toivonut pääsevänsä Kajaaniin kouluun. Tämä toive raukeni kuitenkin ja
-hiukan haikealla mielellä hän kirjoittaa Sotkamosta Fannylle:
-
- "... Suurin iloni ja tulevaisuuden toiveeni, onneni, ja sydämeni
- hartain pyyntö on saada lukea, kirjoittaa, opiskella ja tehdä kaikkea
- sitä, mihin minulla on taipumusta ja halua. Mutta sellainen elämä ei
- sovi köyhille lapsille. Toista olisi, jos olisi rikas ja saisi oppia
- oikein paljon."
-
-Sama alakuloinen sävy pistää myös esiin hänen jatkaessansa:
-
- "Ei meillä ole pianoa. Isä rakastaa suuresti soittoa ja laulua ja
- hänellä on erinomainen ääni, mutta hän sanoo, että rahoja tätä nykyä
- tarvitaan muuhun kuin pianon ostoon. Monta kertaa hän on sanonut,
- ettei minusta täällä kotona tule mitään, koska en ole halukas
- taloudentoimiin enkä käsitöihin, mutta hän ei voi lähettää minua
- mihinkään korkeampaan oppilaitokseen."
-
-Tytön kouluttamisesta oli useinkin puhe perheen ja heidän ystäviensä
-kesken, varsinkin isä olisi sitä halunnut, "jotta ei tyhjään mene
-hyvä", niinkuin tyttö itse kertoo hänen sanoneen. Ja rouva Lilius
-oli suositellut Jyväskylän seminaaria, vaikkei sinne menosta tytön
-nuoruuden vuoksi vielä täydellä teolla voinut olla kysymystä. Mutta
-Jyväskylä se sittenkin näiltä ajoilta asti väikkyi tyttösen mielessä
-ihanana tulevaisuuden toivona, ja yhä uudestaan hän kirjeissään
-Fannylle palaa tähän asiaan.
-
-Niinpä hän lähes kolme vuotta myöhemmin (8/10 69) kirjoittaa:
-
- "En ole vielä kadottanut kaikkea toivoani Jyväskylän suhteen. Rouva
- Lilius on vastikään kahdessa eri kirjeessä sanonut isälle, että hänen
- välttämättä täytyy antaa minun lähteä Jyväskylään, tuohon kuuluisaan
- seminaariin. Ja jos elän ja 'Jumala sen tahtoo' ja täytän 18 vuotta,
- niin pääsen tuon tulevaisuudenunelmani perille; sillä se on ensimäinen
- maallinen päämäärä, jonne olen pyrkinyt. Suurempia matkoja en uskalla
- edes ajatellakaan. Mutta kestää vielä toista vuotta, ennenkuin olen 18
- vuoden vanha"
-
-Miten palava halu hänellä oli päästä ulos maailmaan, jossa hänellä
-olisi tilaisuutta kehittyä ja kuinka ahtaalta elämä kotona hänestä
-tuntui, näkyy seuraavasta kirjeotteesta, joka on kirjoitettu vähää
-ennen Sotkamosta lähtöä:
-
- "Olen kuin lintu, joka ikävöi pois häkistään kuullessaan toisten
- virittävän riemulaulujaan ulkona ja nähdessään auringon paistavan
- taivaan laella ja puiden vihannoivan metsässä. Turhaan sydän parka
- saa sykkiä, turhaan koetan vääntää häkin ovea auki. Oi, milloin ovi
- avautuu, jotta voisin riemuiten ja kevein siivin päästä lentämään
- Famoksen korkeuksia kohti? Oi, ei koskaan!"
-
-Sama ajatus ilmenee runossa "Jag längtar bort" (Ikävöin pois), vaikka
-se onkin kirjoitettu paljoa myöhemmin kuin yllä oleva kirje, vasta
-vuonna 1870; varsin selvästi voi siinä myös huomata ulkoa tulleita,
-kirjallisia vaikutteita. Pari säkeistöä mainitusta runosta saakoon
-tässä sijansa:
-
-    Jag längtar bort, jag längtar bort,
-    från denna dystra nejd.
-    I dessa låga klyftor jag
-    ej vinner ära, frejd.
-    Mot slägt och vänner står jag här
-    i dagligt öppen fejd.
-    Jag längtar bort, jag längtar bort,
-    från denna dystra nejd.
-    -- -- --
-    Jag fågeln är -- jag fågeln är
-    i burens stängsel än.
-    Från okänd värld, som fånge förd,
-    förutan hem och vän.
-    Ty ingen känner och förstår
-    den fångne fågelen.
-    Jag fågeln är -- jag fågeln är
-    i burens stängsel än.
-
-    Till öppen värld, till öppen rymd
-    jag längtar svinga mig.
-    Min framtid, fast af molnen skymd
-    skall klar utveckla sig.
-    Och under himlens fria hvalf
-    jag sjunger gladelig.
-    Till öppen värld, till rymden fri
-    jag längtar svinga mig.
-
-[suom.: Mä ikävöin pois tältä synkältä seudulta. Sen matalissa
-rotkoissa en saavuta kunniaa. Joka päivä taistelen sukuani ja ystäviäni
-vastaan. Mä ikävöin pois, tältä synkältä seudulta. -- Mä lintu olen
-häkissä. Kotoisin tuntemattomasta maailmasta, vankina, koditta ja
-ystävittä. Ei kukaan tunne eikä ymmärrä vangittua lintusta. Mä lintu
-olen häkissä. -- Avaraan maailmaan ma tahdon kohota. Tulevaisuuteni,
-joskin pilvien peittämä, on kirkkaaksi muuttuva. Ja taivaan vapaan
-holvin alla ma laulan riemuiten. Avaraan maailmaan ma tahdon kohota.]
-
-Asp palasi tyttärineen Sotkamosta helmi- tai maaliskuussa 1867 takaisin
-Ämmän tehtaalle ja ryhtyi siellä jälleen entiseen työhönsä oleskellen
-aika ajoittain myös Kurimon tehtaalla, jonka kirjanpito samoin oli
-hänelle uskottu. Kerran kevättalvella hän otti sinne Louisen mukanaan
-ja jätti hänet kuudeksi viikoksi tehtaanhoitaja Strömbergin luokse.
-Viikot kuluivat kuin lennossa tytöltä, sillä Kurimon tehtaalla oli
-paljon enemmän nuorisoa ja iloista seuraa kuin Suomussalmella, joka,
-niinkuin hän samana keväänä kirjoitti Fannylle (12/4) "on yhtä köyhä
-nuorista herroista kuin kaikesta muustakin. He eivät viihdy täällä
-Pohjolassa, ja ne harvat, joita täällä on, ovat kuin kuihtuneita,
-hoidotta jääneitä taimia."
-
-Kurimon tehdas sijaitsi erittäin luonnonihanalla paikalla, vuolas
-Kurimon koski kohisi korkeitten rantaäyräitten lomassa ja sen molemmin
-puolin kohosivat lukuisat tehdasrakennukset sekä komea isännöitsijäin
-asuinrakennus. Pihamaata ympäröivät kehässä korkeat, juhlalliset kuuset
-aivankuin vahtisotilaat, ja pitkä koivukuja johti rantaan, josta tie
-kulki edelleen niemen nenässä olevaan puistoon, missä ikivanhat puut
-tarjosivat viileää varjoansa.
-
-Täällä, keitaalla keskellä erämaata, asui patruuna Backman ja hänen
-lukuisa perheensä viettäen varsin suurellista elämää. Tyttäristä,
-joita oli kaikkiaan viisi, olivat vanhimmat yhtäikäisiä tai vanhempia
-kuin Louise, mutta tämä, joka oli vaatimaton ja suoraluontoinen sekä
-kasvanut yksinkertaisessa kodissa, ei pitänyt heistä, he kun hänen
-mielestään kohtelivat häntä ylenkatseellisesti "eivätkä osanneet
-muuta kuin juoruta ja valehdella." Sen sijaan hän oli suuresti
-mieltynyt perheen vanhimpaan poikaan, Joel Backmaniin, joka oli
-aivan toisellainen kuin muut sisarukset, vaatimaton, jaloluontoinen
-ja hienotunteinen. Tosin nuorukainen oli Louisea kahdeksaa vuotta
-vanhempi, mutta tyttö oli tuntenut hänet aivan lapsesta saakka, ja
-oleskellut usein yhdessä hänen kanssaan tämän ollessa konttoristina
-Ämmän tehtaalla. Tänä keväänä ystävyys heidän välillään tuli entistään
-lujemmaksi, ja eräässä kirjeessään (14/6) Louise uskoo suurena
-salaisuutena rakkaalle Fannylleen: "Olen vihdoinkin rakastunut, vaikka
-olen aina vakuuttanut, etten koskaan voisi rakastaa."
-
-Tämä ensimäinen rakkaus, jos sitä siksi edes voi sanoa, ei tullut
-kuitenkaan pitkäikäiseksi, sillä keväinen halla pani tämän kauniin
-oraan ennenkuin se ehti tähkäpäälle.
-
-Louisen ololla Kurimossa oli kuitenkin toinen vakavampikin tarkoitus
-kuin vain huvitteleminen. Yksi Backmanin neideistä ja kapteeni Malmin
-vanhin tytär pitivät koulua tehtaan työväen lapsille, ja sekä Asp
-että patruuna Backman toivoivat, että Louise perustaisi samanlaisen
-koulun myös Ämmän tehtaalle. Louise ei uskaltanut kuitenkaan ryhtyä
-niin suureen työhön, varmaan häntä myös peloitti ruveta opettamaan
-suomenkielellä, hän kun itse oli saanut koko kouluopetuksensa
-ruotsiksi. Sen sijaan hän perusti pienen kotikoulun, jossa oppilaina
-olivat hänen nuorempi veljensä Jacke, hänen kaksi pientä sisartaan
-sekä muutamia ruotsinmaalaisten työmiesten lapsia, kaikkiaan noin
-10 kappaletta. Opetus kävi yksinomaan ruotsiksi ja oppiaineina oli
-sisäluku, kirjoitus, laskento sekä käsityöt. Neljä tuntia istuttiin
-koulutyössä ja sen jälkeen nuori, 15:nnellä vuodella oleva opettajatar,
-seuraten Constance Malmin esimerkkiä, leikki pienten oppilaittensa
-kanssa tai vei heidät huviretkille, jolloin hän jatkoi opetustaan
-ottaen esimerkkejä ympäröivästä luonnosta. Tuollaista retkeä hän
-kuvailee myöhemmin eräässä seminaarinaikuisessa aineessaan, jonka
-nimenä on "Vesi". Erittäin somasti nuori tyttö siinä kertoo, miten
-hän sai tilaisuuden puhua vedestä soudellessaan pienten sisarustensa
-kanssa järvellä ja pikkusiskon kysyessä häneltä: "Mistä tämä vesi on
-tähän järveen tullut?" ja heidän sitten jatkaessaan matkaa jalkasin
-lehdikossa, jossa kirkkaat kastehelmet välkkyivät monivärisissä
-kukkasissa ja pikkusiskon jälleen kysyessä: "Onko viime yönä satanut,
-koska metsä on märkä ja lehdissä on vesipisaria?" Tuo kuvaus ilmaisee
-yhtä suuressa määrin nuoren tytön runollista mieltä kuin hänen kykyään
-ymmärtää lasta ja herättää hänen mielenkiintoaan.
-
-Koulu olikin tänä syksynä Louisen ainoana ilona, sillä pastori
-Liliuskin rouvineen oli muuttanut edellisenä keväänä Isoonkyröön eikä
-kirkkoherra Snellmanin perhe, vaikka heillä olikin nuorisoa, voinut
-palkita entisiä monivuotisia ystäviä. Fannylle Louise valittaa surujaan
-ja antaa samalla varsin humoristisen kuvauksen heidän yhdessä olostaan:
-
- "Kaikki tytöt ovat minua vanhemmat ja kiemailevia ja tunteettomia. Kun
- käyn Snellmanilla, istumme me tavallisesti salissa yhdessä vanhempien
- ihmisten kanssa, pastorin rouvan, äidin tai ketä siellä nyt sattuu
- olemaan ja sitten me juttelemme: Onko neiti Snellman itse ommellut
- pukunsa? Onko neiti Snellman käynyt nimismiehessä? Minkälaisia
- leninkikankaita te olette saaneet? j.n.e. Tai me istumme aivan ääneti
- ja katselemme salaa toisen uudenaikaista pukua tuumien: sellaisen
- minäkin haluaisin!"
-
-Joulu 1867 toi Louisen runoiluhalulle uutta virikettä, sillä
-joululahjojen parissa, jotka enimmäkseen olivat tarpeellisia, oli myös
-lastenlehti "Trollsländan", josta koitui tytölle iloa ja ajanvietettä
-koko vuodeksi. "Se oli paras kaikista joululahjoista", sanoo hän
-Fannylle.
-
-Ja jo helmikuun 1 p:nä 1868 hän kirjoittaa jälleen Fannylle: "Minulla
-on kolme kertomusta valmiina 'Trollsländaa' varten: Prinsessan
-Mariada, Den förtrollade spegeln (Lumottu peili) ja Blommornas
-drottning (Kukkasten kuningatar)." Näitä kertomuksia ei kuitenkaan
-julkaistu lehdessä, mutta mahdollista on, että viimeksimainittu
-ainakin aiheeltaan on sama kuin vieläkin tallessa oleva samanniminen
-suomalainen kertomus, "Kukkasten kuningatar", jonka kieli ja tyyli
-kuitenkin viittaa siihen, että se on kirjoitettu vasta Jyväskylässä.
-
-Eräs ruotsinkielinen kertomus "Var lydig" (Ole tottelevainen) on
-kuitenkin vielä tältä ajalta tallessa, joka niinikään oli aiottu
-"Trollsländaa" varten. Sen loppuun on näet liitetty seuraava kirje:
-
- "Rakas Trollslända! Voitko ottaa tämän pienen kertomuksen monien
- kauniitten kertomustesi pariin, joita kerrot meille? Vaikkei se
- voikaan kultana kimallella siivilläsi, niin ota se sittenkin, rakas
- pieni Trollsländani. Se on tositapaus veljestäni. Ota jos voit, pyytää
- L:e. Yksi Trollsländan pienistä ystävistä."
-
-Kertomus kuvaa erästä ikävää tapaturmaa Aspin perheessä, kun vanhin
-veli, Fredrik luvatta otti ladatun pyssyn seinältä ja ampui sillä
-jalkaansa niin pahasti, että hän oli vietävä Kajaaniin lääkärin luo ja
-sai sairastaa siellä useita viikkoja.
-
-Millä ilolla ja riemulla tyttönen odotti rakasta "Trollsländaansa",
-käy esiin runosta "Till vår Slända", (Sländallemme), joka v. 1869
-painettiin lehden palstoille ja josta nuori runoilija sai palkinnoksi
-kaksi kirjaa. Samalla toimitus kehoitti häntä kuitenkin toisella
-kertaa panemaan parempaa huolta muotoon ja lausumaan ilmi ajatuksensa
-selvemmin. Tyttönen kiittää tästä neuvosta, ja että nuo sanat kytivät
-hänen mielessään käy esiin eräästä myöhemmin (elok. 1871) kirjoitetusta
-kirjeestä "Trollsländalle."
-
- "En koskaan voi unohtaa kaunista, kilttiä Trollsländaa, joka kolmen
- vuoden kuluessa on ollut melkein ainoana ilonani täällä Pohjolassa..."
- sanoo hän siinä. "Emmekö joskus voisi saada pientä esitystä runoudesta
- ja runoilutaidosta tai jotain muuta sen kaltaista, josta me pienet
- vasta-alkajat saisimme neuvoja ja ohjausta sillä alalla?"
-
-Mutta palatkaamme jälleen tyttösen elämään talvella 1868. Tämä talvi
-oli kova monessa suhteessa, sillä täydellinen kato oli kohdannut
-näitä pohjoisia seutuja edellisenä kesänä, jolloin juhannukseen asti
-suuremmat järvet olivat olleet jäässä ja maamies turhaan sai odottaa
-kesää, joka ei koskaan tullut. Puute ja hätä oli ääretön, vaikka sekä
-valtio että yksityiset parempiosaiset koettivat parhaansa mukaan sitä
-lievittää. Tämän raskaan talven maininkeja tuntuu tyttösenkin kirjeissä
-Fannylle. Huhtikuun 24 p:nä hän kirjoittaa:
-
- "Kevät tekee tuloaan. Oi, kuinka hauskaa. Ilma onkin jo ollut hyvin
- kaunista, auringonpaistetta, lämpöä ja kesäsadetta. Mutta tänään on
- jälleen ruma ja kolkko sää, lunta tuiskuttaa, ja maa, joka oli jo
- melkein paljas, on jälleen lumen peitossa. Täällä on hirveän köyhää.
- Miten surkeaa se onkaan! Ihmisiä kuolee nälkään kymmenittäin päivässä.
- Nälkää ja sairautta! Kerjäläisiä on aivan kauheasti. Vilja on hirveän
- kallista. Jospa Jumala armahtaisi näitä kärsiviä ihmisparkoja ja
- antaisi meille hedelmällisen vuoden!"
-
-Myöhemmin kesällä hän palaa vielä samaan asiaan:
-
- "Nyt vihdoinkin on kesä tullut pohjolaan. Iloni on suurempi kuin
- koskaan ennen. Se, joka kaiken talvea on tuntenut maallista onnea ja
- saanut elää ylellisyydessä, ei käsitä, minkä ilon kevään tulo tuottaa
- niille raukoille, jotka kaiken talvea ovat saaneet kärsiä kurjuutta ja
- hätää ja joilla ei ole ollut edes leivänpalaa kodissaan, ainoastaan
- pakkasta, nälkää ja sairautta ja jotka ovat saaneet myödä lehmänsä ja
- ostaa viimeisellä rovollaan leipää ja ajaa lapsensa kerjuulle. Niin,
- kuinka surkea tämä talvi onkaan ollut, kuinka pitkä ja hirveä joka
- ainoa päivä"
-
-Kaunis kesä, joka seurasi katovuotta ja kovaa talvea, innostutti
-tyttöstä sepittämään runon "De fattiges vårsång" (Köyhien kevätlaulu).
-Sen kahdessa ensimäisessä säkeessä hän lausuu kiitoksensa Jumalalle
-kesän tulosta:
-
-    O, Gud! Du som oss sände
-    en sommar varm och skön!
-    Oss frälste från elände
-    och upptog menn'skors bön.
-
-    Dig prisa nu vi måge
-    och tacka dig med fröjd;
-    ja, ljude från oss låge
-    ditt lof till himlens höjd.
-
-[suom.: Oi Jumala! Sinä joka lähetit meille lämpimän ja ihanan kesän!
-Pelastit meidät kurjuudesta ja kuulit ihmisten rukoukset. -- Sinua
-me nyt ylistämme ja kiitämme iloisin mielin, niin, kaikukoon meidän
-alhaisten huulilta sinun ylistyksesi taivaaseen.]
-
-Ja viimeinen säkeistö ilmaisee sen toiveen, joka varmaan sinä keväänä
-kohosi jokaisen sydämestä Pohjolassa:
-
-    Välsigna årets gröda,
-    gif oss ej fåfängt hopp.
-    Oss alla gif vår föda,
-    ja, spisa själ och kropp!
-
-[suom.: Siunaa vuoden sato, älä anna toiveiden pettää. Anna meille
-kaikille ravintomme, niin, ravitse sekä sielumme että ruumiimme.]
-
-Mutta tämä talvi toi tyttöselle itselleenkin suuren surun, josta hän
-kertoo Fannylle (24/4). Huhtikuun 17 p:nä oli pitkällistä rintatautia
-sairastettuaan Joel Backman kuollut 22-vuotiaana, nuorukainen, josta
-tyttönen edellisenä keväänä oli puhunut Fannylle niin suurella
-ihastuksella ja jonka seurassa hän oli viettänyt niin monta hupaista
-hetkeä. Vaikka Louise olikin vasta 15 vuoden vanha eikä Joel Backmanin
-ja hänen välillään koskaan ollut rakkaudesta ollut puhettakaan, niin
-väikkyi sittenkin aina hänen mielessään tuon lapsuudenystävän kuva
-kirkkaana ja kauniina, varhaisimman nuoruudenkevään ihanteena. Hänestä
-hän puhui vielä viime viikkoinaan Jyväskylässäkin, muistellen hänen
-hienoa ja jaloa olentoaan, ja monessa runossaan on hän ikuistanut tämän
-varhain manalle menneen nuorukaisen muiston. Kuinka sydäntäsärkeviltä
-tuntuvatkaan nuo yksinkertaiset sanat, joilla hän Fannylle aivan
-tuoreeltaan valittaa suruaan, vaikkei niissä, yhtä vähän kuin ystävän
-muistoksi kirjoitetuissa runoissa ilmenekään suoranaista rakkautta,
-pikemmin vain hiljaista kaihoa ja kohtaloon-alistumista. Kirjeen
-mottona, jonka hän Fannylle kirjoittaa, ovat seuraavat Wallinin sanat:
-
-    Den ena går en stund förut,
-    den andra efter! men till slut
-    i himmelen de mötas.
-
-[suom.: Toinen menee edellä, toinen seuraa jäljessä! mutta vihdoin
-taivaassa he tapaavat toisensa.]
-
-Mikä enne noissa sanoissa piili, sitä elämänhaluinen 15-vuotias tyttö
-ei voinut aavistaa!
-
-Ja sitten hän kirjoittaa:
-
- "Oi Fannyni, ystäväni! Sydämeni on pakahtua!... Hän (Joel Backman)
- kuoli viikko sitten. Miten surullista kuolla kaikkein ihanimpana
- nuoruudenaikana. Mutta onnekas, onnekas hän! Häntä ei pidä sääliä, ei!
- Mutta mikä suru ja kaipaus hänen omaisilleen! Täytyypä senkin, joka
- ei ole sukulainen tuntea surua ja liikutusta. Minulle hän oli tuttu
- lapsuudesta saakka, hänen vilkas luonteensa, miehekäs kauneutensa,
- hieno käytöksensä ja sekä ulkonainen että sisäinen viehätyksensä veti
- vastustamattomasti puoleensa nuoren tytön mielen. Hän oli viehättävä
- nuorukainen, ja nyt tuntuu niin oudolta ja ikävältä... Julma kuolema!
- Fanny, miten nyt kävikään, tuulentuvat ovat vain tuulentupia! Ah,
- jospa tietäisit, miten surullinen olen. Iloinen ja surullinen samalla
- kertaa... Pian hänet -- haudataan. Hänen suunsa on sulkeutunut, oi --
- sulkeutunut!" --
-
-Runo vihkosissa on kolme runoa, jotka varmaan kohdistuvat Joel
-Backmaniin. "Tili en slumrande vän" (Uinuvalle ystävälle) soveltuu
-ainakin aivan siihen kuvaan, jonka nuorukaisesta olemme saaneet, sitä
-paitsi sen viimeinen säkeistö tuo mieleen nuo Wallinin sanat, jotka
-olivat edellä mainitun kirjeen mottona. Runo kuuluu näin:
-
-    Jag tänker på dig ofta
-    o, hulda goda vän!
-    Där rosor evigt dofta
-    skall jag dig se igen.
-
-    Nyss ifrån knoppen vecklad
-    din ungdomsblomma var;
-    i lifsens bok dock tecknadt
-    ditt namn och dina dar.
-
-    Ren bröts din blomsterstängel,
-    o, hur jag saknar dig!
-    Sä säll du är, o engel,
-    ack, bed du ock för mig!
-
-    Ack, slumra saligt stilla,
-    o, sof i Jesu namn!
-    Din själ från världens villa
-    ren är i säker hamn.
-
-    Engång i himlens salar
-    dig träffa får min själ,
-    så hoppet till mig talar,
-    till dess ett långt -- farväl!
-
-[suom.: Ma muistan sua usein, oi, rakas, hyvä ystävä! Siellä missä
-ruusut ikuisesti tuoksuvat, saan jälleen nähdä sinut. -- Vastikään
-nuoruutesi kukka kehittyi ummustaan, mutta elämän kirjaan merkitty oli
-sittenkin nimesi ja päiväsi. -- Jo kukkavartesi taittui, oi, miten sua
-kaipaan! Sa onnekas olet, oi enkelini, rukoile myös puolestani! -- Oi,
-nuku autuaasti, oi nuku Jeesuksen nimeen! Sielusi maailman melskeestä
-on jo varmassa satamassa. -- Kerran taivaan saleissa sinut kohtaa
-sieluni, niin toivo minulle puhuu, siksi aikaa jää -- hyvästi!]
-
-Samoin runot "Barndomen" (Lapsuus) ja "Kyrkogården" (Hautausmaa) ovat
-varmaan syntyneet tämän haikean kokemuksen johdosta. "Barndomen"
-antaa kuvan tyttösen huolettomasta lapsuusajasta, jonka ilo äkisti
-sammuu hänen kadottaessaan ystävänsä. Ja runossa "Kyrkogården" hän
-kertoo kuun kiertävän hautausmaata, missä tuuheiden koivujen varjossa,
-monien kumpujen keskellä on vasta umpeenluotu ja kukkasien peittämä
-hauta. Maan kylmässä povessa lepää nyt ystävä, joka vasta vielä kulki
-elävien parissa. Ei maailman melske, suru eikä kiista häiritse enää
-häntä, sillä hän on päässyt kaikista vaivoista parempaan elämään.
-Luonnonkuvaus tässä runossa on varsin viehkeä:
-
-    Med vemodsfulla blickar ser
-    den bleka månen neder,
-    till jorden från sin klara sfer
-    och stum naturen beder.
-    -- -- --
-    -- -- --
-    Men månen vandrar städs sin gång
-    och blickar ner till kullen
-    och vågen sjunger städs sin sång
-    för grafvarna i mullen.
-
-[suom.: Alakuloisin katsein katsoo kalpea kuu alas maahan kirkkaasta
-avaruudesta ja äänettömänä luonto rukoilee. -- Mutta kuu jatkaa alati
-kulkuaan katsellen kumpua, ja aalto laulaa alati lauluaan haudoille
-maan povessa.]
-
-Tänä synkkänä keväänä on syntynyt myöskin runo "Mitt sista
-hopp" (Viimeinen toivoni), jossa nuoren tytön yksinäisyydentunne ja
-luottamus Jumalaan saa kauniin tulkintansa:
-
-    Förskjuten jag är ibland vännernas tal,
-    förskjuten, att ensam här lida mitt kval,
-    förskjuten, att ensam här gråta och le,
-    förskjuten, så ensam i glädje och ve.
-
-    I världen så ensam, så ensam jag går,
-    i världen för alla i vägen jag står;
-    i världen så okänd jag irrar blott här,
-    i världen mig ingen en glädje beskär.
-
-    Jag hoppas på Herren, Han är ju mitt stöd.
-    Jag hoppas på Herren i lif och i död.
-    Jag hoppas att Herren sin glädje mig ger;
-    jag hoppas, jag tror det och sörjer ej mer.
-
-[suom.: Hyljätty ma olen ystävieni parissa, hyljättynä saan yksin
-kärsiä tuskaani, hyljättynä saan yksin itkeä ja hymyillä, hyljättynä
-olen yksin ilossa ja surussa. -- Yksin ma maailmassa kuljen, kaikkien
-tiellä vaan seison; tuntemattomana maailmassa harhailen, kaikkea iloa
-vailla. -- Ma toivon Herraan, Hän on minun tukeni. Ma toivon Herraan
-elämässä ja kuolemassa. Ma toivon, että Herra antaa minulle ilonsa, ma
-toivon, ma uskon siihen, enkä sure enää.]
-
-Uskonnollinen mieli, joka tässä runossa puhkeaa esille, ilmenee myöskin
-parissa seuraavana keväänä sepitetyssä virressä, joita Louisen pienet
-oppilaat lauloivat Aleksanteri II:n syntymäpäivänä vietetyssä juhlassa.
-Toinen on nimeltään "Bönepsalm" (Rukousvirsi), ja siinä nuori runoilija
-rukoilee Jumalalta terveyttä ja onnea suuriruhtinaalle. Toisessa
-runossa "Små barns bön för Kejsaren" (Pienten lasten rukous keisarin
-puolesta) hän puhkeaa sanomaan:
-
-    Låt honom -- Gud! -- befordra det,
-    som är för Dig blott godt och rätt,
-    gif honom vishet, kraft och mod,
-    Du störste konung, Herre god!
-
-[suom.: Jumala, anna hänen edistää sitä, mikä Sinulle on hyvää ja
-oikeaa, anna hänelle viisautta, voimaa ja rohkeutta, sinä suurin
-kuninkaista, rakas Herrani!]
-
-Molemmat runot ovat sepitetyt virren sävyyn, ja pienet oppilaat
-lauloivat niitä myös virren nuotilla. Varsinkin ensimainitun runon
-viimeinen säkeistö on syntynyt kokonaan virren vaikutuksesta:
-
-    Gif o Herre! att på jorden
-    under hans regeringstid
-    Jesu rike vidgadt vorde
-    blefve genom ordets frid.
-
-[suom.: Oi Herra, anna hänen hallitusaikanansa Jeesuksen vallan
-laajentua maan päällä sanasi rauhan kautta.]
-
-Kevät 1869 oli jälleen surun ja huolen aika Aspin perheelle, joskaan
-ei iloakaan puuttunut. Kuolema korjasi näet perheen pienen lemmikin,
-Vilhelmin, ja vaikka melkein samoihin aikoihin perhe lisääntyikin
-uudella tulokkaalla, niin ei tyhjä paikka, jonka Vilhelm oli jättänyt,
-niinkään pian täyttynyt. Kaksi runoa on tältä ajalta olemassa, jotka
-varmaan kohdistuvat pieneen vainajaan: "På ett barns graf" (Lapsen
-haudalla) ja "Vid lilla Vilhelms död" (Pikku Vilhelmin kuollessa).
-Tämän viimeksimainitun runon loppusäkeistä voimme huomata, etteivät
-nuoren runoilijan ajatukset ensi kertaa viivähtäneet kuoleman tuvilla:
-
-    Ej människovisdom dödens skörd kan hindra,
-    ej tårars flöden här vår smärta lindra;
-    blott tron och hoppet, som af Herran går,
-    kan själen trösta, läka hjärtats sår.
-
-[suom.: Ei ihmisviisaus voi tuonen satoa estää, ei kyynelvirrat täällä
-tuskaamme helpoittaa, vain usko ja toivo, jonka Herra antaa, voi
-lohduttaa sielua, parantaa sydämen haavat.]
-
-Samoinkuin elämän ulkonaiset tapahtumat vuoroin tänä aikana toivat
-iloa, vuoroin surua, samoin näyttävät Louisen mielialatkin olleen
-milloin iloisia milloin vakavia. Mikä nuoruuden ilo ja tyytyväisyys
-ilmeneekään hänen kirjeestään 4:ltä p:ltä kesäkuuta, jossa hän sanoo
-Fannylle:
-
- "Minulla on täysi syy olla iloinen ja kiitollinen, kun Jumala on
- antanut meille niin ihanan kesän jälleen... Täällä Pohjolassa sydän
- nauttii kaikkein enimmin kesän ilosta. Ei täällä ole suuren maailman
- huveja. Mutta kun tyynenä aamuna tai viileänä ja ihanana iltahetkenä
- lähtee ulos nauttimaan kauniista luonnosta, kun kuuntelee hartain
- mielin lintujen viserrystä, katselee synkkää, juhlallista metsää tai
- rehevää koivu-, leppä- ja haapalehtoa ja kosken kohinan säestäessä
- laulaa sellaisia lauluja, jotka soveltuvat hetken mielialaan, silloin
- ei mieli kaipaa meluavia huveja. Suuri kaunis metsä on meidän
- teatterikatsomomme. Hyttyset ja perhoset siellä näyttelevät osiaan.
- Linnut ovat meidän laulajiamme, jos haluamme lähteä konserttiin, ja
- koko luonto on mitä ihanin 'tableau vivant'. Ullakoltamme johtavat
- leveät portaat katolle, missä on luukku, ja kun siellä seisoo, niin
- tuntuu siltä, kuin olisi Mont Blancilla ja näkisi allaan Italian
- alpit, järvet, kaupungit ja kansat."
-
-Tuollaisena hetkenä epäilemättä on syntynyt tunnesävyltään erittäin
-reipas laulu "Sommaren" (Kesä), joka kuvaa miten kevät voittaa talven
-vallan ja kesä saapuu heinäntekoineen ja elonkorjuineen:
-
-    Kom och beskåda!
-    Härlig naturen
-    synes för ögat
-    och tjusande ler.
-    Himlen sig hvälfver,
-    blånande, vida.
-    Värmande solen
-    blickar hit ner.
-
-[suom.: Tule ja katso! Ihanana luonto silmään hohtaa ja hurmaten
-hymyilee. Taivas kaareutuu sinisen avarana. Lämmittävä aurinko
-silmäilee alas maahan.]
-
-laulaa nuori runoilija. Mutta keskelle iloa pujahtaa sittenkin sekaan
-surunvoittoinen sävy:
-
-    Hinner nog sorgen
-    komma till Eder
-    fast I nu leken
-    i jubel och sång.
-    Smärta, bekymmer,
-    gråna skall håren,
-    blekna ock kindernas
-    rosor engång.
-
-    Barnen de leka
-    glada i gräset
-    fria af lifvets
-    tusende kval.
-    Leken, o leken,
-    utan att ana
-    ännu de sorger
-    af tusende tal.
-
-    Se huru våren
-    vacker och härlig
-    doftar af vällukt
-    Eder emot!
-    Vänten I käre!
-    Hösten den följer
-    snart efter våren
-    med stormarnas hot.
-
-[suom.: Kyllä suru vielä teidät ennättää, vaikka leikittekin nyt
-riemuiten ja laulaen. Tuska, huoli harmentaa hiukset, kalventaa myös
-kerran poskien ruusut. -- Lapset leikkivät iloisina heinikossa, vapaina
-elämän tuhansista suruista. Leikkikää, oi leikkikää aavistamatta noita
-tuhansia suruja. -- Katsokaa kuinka kevät kauniina ja ihanana tuoksuaa
-teitä vastaan! Odottakaa armaat! Syksy seuraa pian kevättä myrskyjen
-uhkaamana.]
-
-Tuo vakava piirre, joka on niin ominainen kaikille tyttösen
-varhaisemmillekin runoille, puhkeaa tänä kesänä ehkä sitä valtavampana
-esille, siksi että hän kävi rippikoulua kirkkoherra Snellmanin luona
-yhdessä tämän pojan ja tyttären kanssa. Miten tuo aika vaikutti häneen,
-kertoo hän useita vuosia myöhemmin kirjeessään Sally Thauvónille (6/1
-72):
-
- "Rippikouluni päätyttyä olin ensin sanomattoman onnellinen, minusta
- tuntui kuin olisin ollut hyvin lähellä Jumalaa. Mutta kauan ei tuota
- autuutta kestänyt, aloin epäillä, tokko ansaitsin sellaista armoa.
- Luotin liiaksi omiin voimiini ja omaan kykyyni enkä tahtonut turvata
- Häneen, jonka välityksellä me yksin voimme tulla autuaiksi, ja siten
- eksyin yhä kauemmaksi oikealta tieltä."
-
-Tänä rippikoulu-aikana, jolloin tuollaiset ristiriitaiset tunteet
-taistelevat tytön sielussa, on varmaan sellainen runo kuin "Vårt lif"
-(Elämämme) syntynyt, jossa nuori tyttö kysyy itseltänsä:
-
-    Hvad är vårt lif, hvad är vår lott,
-    då vi på jorden irra?
-    Det är en flyktig stormil blott,
-    som tanken kan förirra!
-    Vår lott är idel sorg och kif.
-    Hvad är vår lott, hvad är vårt lif
-
-    Så flyktig är på jordens rund
-    vår fröjd -- så obeständig.
-    Den kommer -- och i samma stund
-    man är så arm, eländig.
-    Man njuter den så sällan blott.
-    Hvad är vårt lif? Hvad är vår lott?
-
-[suom.: Mikä on elämämme, mikä kohtalomme, kun harhailemme maailmassa?
-Vain kevyt tuulenpuuska, mi ajatukset saattaa harhaan. Kohtalomme
-on vain surua ja kiistaa. Mikä on kohtalomme, mikä elämämme? --Niin
-lyhyt maailmassa on ilomme -- niin epävarma. Se tulee -- ja samassa
-meolemmekin jälleen köyhät ja kurjat. Harvoin vain siitä saamme
-nauttia. Mikä on elämämme? Mikä kohtalomme?]
-
-
-Nuoren tytön rauhatonta, alati läikkyvää mieltä kuvaa myös seuraava
-pieni runo "Tillmitt hjärta" (Sydämelleni), jonka yksinkertaisista
-säkeistä kuulemme jo "Aallon kehtolaulun" kaukaista huminaa:
-
-    Tankar komma, tankar ila,
-    känslor födas, känslor dö,
-    stormby, när skall du dig hvila?
-    Bölja, när blir lugn din sjö?
-    Tanke, när skall du ock finna
-    gränsen på din vida färd?
-    Hjärta, skall ej ro du vinna,
-    när blir stillhet dig beskärd?
-
-[suom.: Ajatukset tulevat, ajatukset kiitävät, tunteet heräävät,
-tunteet haihtuvat, myrsky, milloin rauhan löydät? Aalto, milloin
-tyyntyy kuohusi? Ajatus, milloin sinäkin pääset avaran kulkusi perille
-Sydän, etkö lepoa löydä, milloin rauhan saavutat?]
-
-Tähän samaan kehityskauteen kuuluvat niinikään runot "Tidens dyrbarhet"
-(Ajan kalleus), ja "Kvällen och hoppet" (Ilta ja toivo). Edellisessä
-ilmaantuva isänmaanrakkaus ja halu saada työskennellä oman maan
-puolesta on varsin harvinainen hänen ruotsinkielisille runoilleen.
-Ensi kertaa niissä nyt myös ilmenee, tosin aivan tiedottomana ja vain
-sattumasta riippuvana, varhaisen kuoleman aavistus. Toisen runon
-sävy on paljoa valoisampi kuvastaen sitä iloa ja tyydytystä, minkä
-runoileminen hänelle tuottaa.
-
-Pieniä koti-interiöörejä kuvaavat monet tyttösen kehtolauluista.
-Sattui kai useinkin, että äidin mennessä jollekin asialle tai kylään
-vieraisille talon nuorin taimi uskottiin vanhimman sisaren hoitoon, ja
-hänen tuudittaessaan pienokaista syntyi pieniä runoja, joista toiset
-ilmaisevat kärsimättömyyttä, kun oli pakko istua kahlehdittuna kehdon
-ääressä, toiset taaskin, niinkuin runo "Vaggvisa" suurta hellyyttä,
-melkeinpä äidillistä rakkautta pientä veljeä kohtaan:
-
-    Slumra lilla, snälla broder,
-    slumra sakta, slumra tyst,
-    sen så kärleksfullt din moder
-    dig på runda kinden kysst.
-
-    Nu dig syster vaggar stilla,
-    sjunger dig sin lilla sång:
-    sof så roligt kära, lilla!
-    Sof, så blir du stark och lång!
-
-    När dig morderskyssar inga,
-    följa kärleksfullt till sömns,
-    när de sånger, som nu klinga
-    ha förklingat och förglöms,
-
-    äfven då jag önskar detta,
-    slumra ljufligt, liksom nu!
-    Hjärtats slag förblifve lätta,
-    oskuldsfull och salig du!
-
-    Herrans englar milda, rena
-    sjunge sina sånger då.
-    Tills sin röst du får förena
-    med de sällas du också!
-
-[suom.: Nuku, pieni kiltti veli, nuku hiljaa, ääneti. Äidin hellästi
-suudeltua pyöreätä poskeasi. -- Nyt sisko sinua tuudittaa, laulaa
-sinulle pienen laulunsa: nuku rauhassa, armas pienokainen! Nuku, niin
-kasvat vahvaksi ja pitkäksi! -- Kun äidin suudelmat eivät hellinä enää
-saata sinua uneen, kun nämä laulut ovat vaienneet ja unohtuneet --
-niin silloin toivon, että nukkuisit yhtä suloisesti kuin nytkin! Sydän
-kevyesti tykyttäköön ja mielesi olkoon viaton ja onnekas! -- Herran
-lempeät puhtaat enkelit laulakoon silloin sinulle lauluansa. Kunnes
-saat itsekin yhtyä autuaitten lauluun!]
-
-Täten elämä Suomussalmella tyttöseltä kului hiljaisessa työssä ja
-haaveilussa, kunnes vuosi 1870 toi suuren muutoksen sekä hänen että
-koko perheen elämään. Yhtiö, joka omisti Ämmän ja Kurimon tehtaat,
-oli vuoden 1869 lopulla tehnyt vararikon ja työ pysähtyi niissä nyt
-pariksi vuodeksi. Asp, jonka toimeentulo kokonaan riippui tehtaista,
-oli pakoitettu hankkimaan itselleen työtä muualta ja ostettuaan Parola
-nimisen talon Puolangalta, muutti hän kevättalvella 1870 perheineen
-uuteen kotiinsa.
-
-Vaikka muutto aluksi tuntuikin koko perheelle raskaalta, sillä
-Suomussalmi, jossa he olivat asuneet toistakymmentä vuotta, oli heille
-hyvin rakas, niin kotiutuivat he piankin uudella paikkakunnalla ja
-kiintyivät siihen lujilla siteillä. Asp itse pääsi täälläkin useihin
-kunnan luottamustöihin, toimien kunnankirjurina sekä jonkun aikaa
-nimismiehen apulaisena, ja kun Kurimon tehdas, joka sijaitsi vain
-kahden peninkulman päässä Puolangalta, v. 1872 tuli jälleen käyntiin,
-sai hän siellä entisen toimensa, jolloin hän vuoroin asui tehtaalla,
-vuoroin tilallaan Parolassa.
-
-Parolan talo tuli ikäänkuin koko perheen varsinaiseksi kotipaikaksi.
-Täällä vanhin tytär vietti hempeimmät nuoruutensa vuodet, täällä
-nuoremmat sisarukset varttuivat aikaihmisiksi, täältä kukin läksi
-maailmalle alottaakseen omaa elämää ja tänne he alituisesti palasivat
-vanhusten ja lapsuusmuistojen pariin. Ja lastenlapsille tämä Parolan
-talo vuosien kuluessa tuli rakkaimmaksi paikaksi maailmassa, jossa
-vanhan isoisän kuoltua vanha mummo vielä eli kahdessa pienessä
-kamarissa vanhojen perintökalujen ja -muistojen ympäröimänä. Eipä
-siis ihme, jos lasten ja lastenlasten mielestä tuntui kuin osa heistä
-itsestään olisi näivettynyt, kun 21 p. huhtikuuta 1912 tuli tuhosi
-tämän vanhan kodin kaikkine muistoineen ja aarteineen. Mustuneet hirret
-ja puoleksi sortuneet uuninpiiput kertovat täällä enää siitä ajasta,
-joka kerran oli.
-
-Mutta luonto Parolan talon ympärillä on vielä ennallansa. Puolangan
-järven laineet huuhtelevat sen lehteviä rantoja, kirkko kohoaa
-vastakkaisella puolella ja järven pohjukasta siintää Kiiskilän pappilan
-rakennukset. Koillisella taivaalla kohoavat Leipi- ja Kuirivaara
-suojellen pohjoistuulia vastaan. Luonto Puolangalla on kaunista
-tunturimaisemaa. Kun idästäpäin nousee Leipivaaran rinnettä ylös ja
-pääsee sen korkeimmalle laelle, leviää silmien eteen ihana, laaja
-maisema. Sinertäviä vaaroja joka puolella ja alhaalla vaaran juurella,
-ikäänkuin syvässä kattilassa parin kilometrin pituinen kapea järvi,
-jonka rannalla vaalean kirkon torni kohoaa kuin haamu metsän tummaa
-taustaa vastaan. Minkä valtavan vaikutuksen tämä näky mahtoikaan
-tehdä nuoreen neitoseen, jonka mieli oli niin herkkä kaikelle
-luonnonkauneudelle! Tosin hänen silmänsä Suomussalmella oli hyvinkin
-tottunut kauniiseen luontoon, mutta sittenkin Puolanka voitti hänen
-sydämensä kaikista ennakkoluuloista ja vastustelemisista huolimatta.
-
-Sillä kaikkea muuta kuin iloisella mielellä tyttönen ajatteli
-poismuuttoa Ämmän tehtaalta, niinkuin näemme runosta "Afskedssång"
-(Hyvästijättölaulu), jonka hän kirjoitti vähää ennen poismuuttoa
-Suomussalmelta, sekä seuraavasta kirje-otteesta (11/3 70):
-
- "En odota mitään erityisempää iloa tästä muutosta, sillä jos täällä
- olemme eläneetkin erossa kaikista huveista ja seuroista, niin siellä
- tulee elämä kaksin verroin hiljaisemmaksi ja yksitoikkoisemmaksi. Ei
- mitään muuta kuin kaunis luonto, ei ketään muita säätyläisiä kuin
- pappilalaiset... 'Dit ut till världen står min håg -- den sväfvar,
- sträfvar bort' -- siten on minulla tapana laulaa. Saa nähdä, enköhän
- pian pääse pois näiltä synkiltä seuduilta."
-
-Mutta että hän oli erehtynyt uuden kotinsa suhteen, eikä niinkään
-vähäisessä määrässä, käy esille jo 6 p:nä kesäkuuta Parolasta
-kirjoitetusta kirjeestä Fannylle:
-
- "Rauhallisena ja vaatimattomana seisoo kotimme tyynen järven rannalla,
- vihantien niittyjen keskellä; joka puolelta siintävät korkeat vaarat,
- jotka juhlallisina koristavat taivaanrantaa. Tänne näkyy useita
- taloja: kirkko -- pappila -- lukkarin asunto, y. m. Maantie kulkee
- aivan läheltä, jotta voimme usein saada ohikulkevia matkustajia
- vieraiksemme."
-
-Syynä siihen, että tyttö heti alusta aikain viihtyi Puolangalla ja
-että olo siellä muodostui rikkaaksi sekä kehitti suuressa määrin hänen
-henkisiä lahjojansa, oli se, että paikkakunnalle muutti melkein yhteen
-aikaan kuin Aspinkin perhe, hienosti sivistynyt, kirjallisuutta ja
-valistusta harrastava kirkkoherra J.F. Thauvón.[nykyään kirkkoherrana
-Iissä.] Hänen kodissaan, jossa kasvoi Louisea tosin kahta vuotta
-nuorempi, mutta ikäisekseen hyvin kehittynyt, vilkasluontoinen ja
-lahjakas tytär, Sally,[Sally Thauvón, naimisissa metsänhoitaja
-Heikelin kanssa Oulussa.] sai Louise paljon rakkautta osakseen ja
-häntä kohdeltiin melkein kuin perheeseen kuuluvaa jäsentä. Sallyyn hän
-kiintyi heti lujilla ystävyydensiteillä, ja pappilassa, jonne järven
-poikki oli vain kilometrin matka, hän kävi melkein joka päivä, jatkaen
-yhdessä Sallyn kanssa lukujaan tai lukien kaunokirjallisuutta, jota
-pappilassa oli runsain määrin. Monasti häntä pappilassa autettiin myös
-ompelutyössä, joka edelleen oli hänen vaikein loukkauskivensä, ja
-väsymättömällä rakkaudella ja kärsivällisyydellä rouva Thauvón, joka
-samoinkuin hänen miehensäkin, oli hienosti sivistynyt, lämminsydäminen
-ja jaloluontoinen, ohjasi ja neuvoi tyttöstä. Siten Louiselle avautui
-oikea onnela Kiiskilässä, joka olikin aikansa kaikkein edistyneimpiä
-ja henkisesti virkeimpiä pappiloita. Sillä täällä hän sai osakseen
-runsaassa määrin ymmärtämystä ja hänen runolliset taipumuksensa
-kannatusta ja kehoitusta.
-
-Minkä arvon hän itsekin osasi antaa Thauvónin perheelle ja kuinka
-kiitollinen hän oli heitä kohtaan, käy kauniilla tavalla esille
-seuraavista sanoista, jotka hän kirjoitti Sallylle Jyväskylästä 3 p.
-syyskuuta 1872, siis pari kuukautta ennen kuolemaansa:
-
- "Milloin ja miten olisin kehittänyt sieluani, jotta olisin voinut
- jättää sinut jälkeeni? Etkö muista kuinka kehittymätön olin
- tutustuessani ensin sinuun ja äitiisi? Sally! etkö sinä juuri
- opettanut minua tuntemaan ja ajattelemaan. Sinun ystävyytesi, sinun
- seurasi on tietämättäsi kehittänyt minua."
-
-Ja kesäkuun alussa Louise kertoo Fannylle ihastuneena uusista
-ystävistään (9/6):
-
- "Nyt olemme saaneet tänne kirkkoherra Thauvónin Kuolajärveltä. Se
- on erittäin hauska perhe, johon kuuluu herra, rouva ja neljä lasta,
- vanhin tyttäristä on 15-16 vuoden vaiheilla. Hänen nimensä on Sally
- Hän on hyvin suloinen ja hauska ja meistä on jo tullut oikein hyvät
- ystävät. Jo toisena päivänä heidän saavuttuansa Puolangalle tulivat he
- meille käymään ja sen jälkeen on kummin puolin vierailtu ahkerasti.
- Jo ensimäisenä iltana Sally ja minä tulimme tuttavallisiksi. --
- Täällä maalla ei välitetä hienommista tavoista, vaan eletään vapaasti
- ja ilman minkäänlaista pakkoa ja nautitaan täysin määrin siitä
- hauskuudesta, jota maaelämä voi tarjota. Ja koska täällä ei ole muuta
- kuin kaksi perhettä, jotka voivat seurustella keskenään, niin me heti
- liityimme tuttavallisesti toisiimme; sitä paitsi ovat Thauvónit kaikki
- niin herttaisia ja hauskoja, että ilolla ja riemulla seurustelee
- heidän kanssaan. Eilen viimeksi olin pappilassa. Täti toivoisi, että
- olisin alituisesti siellä, sillä hän pelkää, ettei hänen rakas pieni
- Sallynsa viihdy Puolangalla."
-
-Louiselle oli todellakin iloinen yllätys se, että hän saattoi viihtyä
-niin hyvin Sallyn seurassa, josta hän oli luullut nuoremman sisarensa,
-Betyn, saavan itselleen toverin. Mutta jo ensimäisenä iltana, kun tytöt
-istuivat käsitöinensä yhdessä ja juttelivat, selvisi kumpaisellekin,
-että juuri heistä molemmista tulisi eroamattomat ystävät. Samalla
-kertaa keksittiin tavallaan myös nimi Isa, jonka nuori tyttö sittemmin
-omisti itselleen. Sally luki näet hänelle ääneen erään kertomuksen,
-jossa puhuttiin Isa nimisestä tytöstä, ja vaikka tuo nimi seminaarissa
-vasta varsinaisesti tuli käytäntöön, niin nimittivät uudet ystävät
-häntä tästä lähin jo joskus tällä nimellä.
-
-Syksyllä 1870 tuli neiti Edla Niska [sittemmin rouva Lundgren,
-oli kansakoulunopettajattarena Verlan tehtaalla.] Oulusta Sallyn
-kotiopettajaksi, ja hänestä sanoo Isa, joksi mekin tästä lähin tahdomme
-häntä nimittää, Fannylle (18/11), että "hän on hyvin suloinen ja kelpo
-tyttö". Ja sitten hän kertoo heidän elämästänsä seuraavasti: "Me kolme
-tyttöä huvittelemme täällä parhaamme mukaan, Sally tanssii, Edla laulaa
-ja minä kirjoitan runoja, ajattelehan kuinka oppineita naisia me
-olemme. Kirjallisuutta on meillä myös vaikka kuinka paljon."
-
-Nuo kolme tyttöä olivatkin alituisesti yhdessä. Tuntien loputtua he
-istuivat käsitöineen ruustinnan kamarissa, jolloin aina luettiin jotain
-kirjaa ääneen, tai he leikkivät yhdessä. Isa oli hyvin huvitettu
-paperinukeista, joita hän itse piirusti ja leikkeli, ja kerran hän
-kirjoitti suunnitelman näytelmääkin varten, jota oli määrä esittää
-paperinukeilla. Milloin tuo suunnitelma "Familjen Arnskjölds memoirer"
-(Arnskjöldin perheen muistelmat) on kirjoitettu, on epävarmaa, mutta
-luonteenkuvaukset siinä todistavat jo varsin suurta kypsyyttä ja
-hyvää huomiokykyä. Mutta varsinkin juhla-, nimi- ja syntymäpäivät
-antoivat paljon ilonaihetta. Paitsi välttämätöntä kahvikestitystä,
-johon molemmat perheet täysilukuisina kerääntyivät, kirjoitti Isa
-tilaisuutta varten aina runoja, joita jollakin tutulla nuotilla
-laulettiin. Lukuisat ovat ne vielä tallessa olevat runot, joita hän
-kirjoitti Jaakon päivänä isälleen, Emilian päivänä Sallyn äidille,
-Fredrikin päivänä veljelleen tai Sallylle hänen syntymäpäivänänsä.
-Sallyn kunniaksi Isa kerrankin sepitti runomittaisen vuoropuhelun,
-jonka esittämiseen perheiden pienemmätkin lapset saivat ottaa osaa.
-Siinä metsänhaltija tulee yhdessä puolisonsa ja lastensa kanssa
-toivottamaan onnea päivän sankarille ja kukin lapsista tarjoaa hänelle
-lahjoja: mikä rakkautta, mikä onnea, toivoa, ahkeruutta, tyytyväistä
-mieltä ja mielenrauhaa. Toisen kerran nuoret esittivät uskollisuuden,
-rauhan, ilon, rikkauden ja rakkauden symboleja kukin lausuen pienen
-runopätkänsä. Joskus Isa sepitti nuorempia sisariaan varten runot
-suomeksi, koska ruotsinkielen käyttö kävi heiltä kankeammin; näitä
-sepustuksia ei kuitenkaan ole enää tallella.
-
-Isan 18:tena syntymäpäivänä, jolloin ystävät vuorossaan herättivät
-hänet laululla, sepitti hän runon "På min 18:de födelsedag" (18:tena
-syntymäpäivänäni) tulkiten siinä tunteitaan tänä tärkeänä päivänä, joka
-merkitsi suurta ratkaisua hänen elämässään, hän kun nyt oli saavuttanut
-sen iän, jota seminaariin pyrkijöiltä vaadittiin. Tuo runo on ikäänkuin
-hyvästijättö lapsuudelle, sillä tämän jälkeen hänen on astuttava
-tuntemattomaan maailmaan. Kiitettyään lapsuutensa tähteä seuraavin
-sanoin:
-
-    Haf tack ännu, min barndoms blida stjärna
-    för hvarje fröjd som gafs!
-    O! kom ännu att mildt belysa, värna,
-    när vägen bär till hafs,
-    till vida stormars ras, från barndoms lugna strand,
-    en seglare så ung och darrande på hand.
-
-    Jag känner icke gömda skär och bankar,
-    ej vet, hvart kosan bär.
-    Hvar finns en fridfull hamn, där jag får kasta ankar,
-    där lugna målet är?
-    O kom, o kom! min blida barndoms stjärna,
-    den vilse seglarn led, belys och värna.
-
-[suom.: Kiitos sulle, lapsuuteni lempeä tähti, joka ilosta, jonka mulle
-annoit! Oi, tule vielä ja valaise lempeästi ja suojaa, kun nuori ja
-pelokas purjehtija lähtee lapsuuden rauhalliselta rannalta merelle,
-keskelle myrskyn raivoa. En tunne kareja enkä särkkiä, en tiedä matkan
-suuntaa. Missä on rauhaisa satama, jonne saan ankkurini heittää, jossa
-saavutan rauhallisen matkani määrän? Oi tule, oi tule! Lapsuuteni
-lempeä tähti, ohjaa eksynyttä purjehtijaa, valaise ja suojele häntä.]
-
-Isan ja Sally Thauvönin välinen ystävyys, niin lämmin ja luja kuin
-se olikin, ei sittenkään ollut vailla "auringonpimennyksiään" --
-Isa nimitti näet Sallyä auringokseen, ja silloin tällöin sattuvia
-erimielisyyksiä auringonpimennyksiksi ja siihen varmaan oli Isan
-kiihkeä ja mustasukkainen luonne syynä. Niitä monia vaiheita, joiden
-alaisena tämä ystävyys oli, voimme seurata päiväkirjasta, jota Isa piti
-keväällä 1871. Pienen kellastuneen vihkosen nimenä on "Dagbok eller
-aftontankar för mars månad 1871. Ensam för Louise Asp". (Päiväkirja eli
-iltamietteitä maaliskuulla 1871 yksinomaan Louise Aspia varten) ja sen
-mottona ovat seuraavat sanat:
-
-    Göm sorgsna minnen. Glada minnen göm!
-    Göm mången sviken lycklig ungdomsdröm!
-    Göm hoppets gudagnista. Göm också
-    en önskligt glad fullbordan däruppå!
-
-[suom.: Ota talteen surulliset muistot. Ota talteen iloiset muistot!
-Ota talteen nuoruuden pettyneet onnenunelmat! Ota talteen toivon
-jumalallinen kipinä. Ota talteen myös toive sen onnellisesta
-täyttymisestä.]
-
-Päiväkirjaa jatkuu kuitenkin maaliskuuta pitemmällekin, aina toukokuun
-loppuun asti.
-
-Isa alkaa kirjoittaa päiväkirjaansa, niinkuin hän sanoo, siksi että
-hänen ja Sallyn välinen ystävyys "on saanut kolauksen". Ja syynä tähän
-oli se, että tyttöset eräänä iltana jutellessansa olivat tunnustaneet
-toisilleen suuren rakkautensa ja lapsellisuudessaan asettivat sen
-jälkeen toisilleen liian suuria vaatimuksia. Isan kiihkeys tympäisi
-Sallya, joka ei ollut yhtä haaveellinen kuin hän eikä jaksanut seurata
-Isan hehkuvia tunteita, jotka väsyttivät ja ärsyttivät häntä. Isaa
-vuorossaan loukkasi Sallyn väliäpitämättömyys ja kylmyys, joksi
-hän selitti Sallyn hillitymmät tunteet. Sitä paitsi hän oli ylpeä
-luonteeltansa, ja kun hänen sydämessään heräsi epäilys, ettei hän
-toiselle ollutkaan kaikki kaikessa, tuli hän kopeaksi ja katkeraksi.
-Hän koetti tukahduttaa ystävyydentunnettaan, tekeytyä kylmäksi ja
-väliäpitämättömäksi hänkin, mutta se ei onnistunut. "Kuinka voisin
-olla sydämetön ja tunteeton! Miten voisin tukahduttaa sydämeni! Kuinka
-voisin teeskennellä, minä, joka aina olen halveksinut teeskentelyä
-muissa ihmisissä!" sanoo hän. Syyt tyttösten välisiin eripuraisuuksiin
-olivat kuitenkin hyvin vähäpätöisiä, ja oikeastaan ne vaikuttivat vain
-pientä tyytymättömyyden karehtelua ystävyyden pinnalla, rikkomatta
-koskaan hyvää suhdetta, sillä Sally oli yhtä kiintynyt Isaan kuin
-Isakin häneen, vaikka hänen oli vaikeampi osoittaa tunteitansa.
-
-Suhde Sallyyn tulikin entistään läheisemmäksi ja viimeinenkin epäsovun
-varjo poistui tyttösten väliltä, kun Isa, Thauvónin perheen kerran
-ollessa Kurimon tehtaalla vieraisilla, kirjoitti runon "Solen"
-(Aurinko) Sallylle. Sen viimeinen säkeistö huokuu mitä sydämellisintä
-ihailua:
-
-    Förutan dig är natt uti mitt hjärta;
-    du ensam hittills kunnat skingra den.
-    En blick af dig bortjaga kan hvar smärta,
-    i hjärtat gjuta friden -- sällheten.
-
-[suom.: Sinutta on yö sydämessäni; sä yksin tähän asti olet voinut sen
-karkoittaa. Sinun katseesi voi poistaa kaiken tuskan, sydämeen valaa
-rauhan -- onnen.]
-
-Pienessä suorasanaisessa kuvauksessa on Isa myös allegorisesti kuvannut
-suhdettaan Sallyyn:
-
- "Aurinko tuottaa suurta siunausta pienelle, pimeälle ja vähäpätöiselle
- maalle", sanoo hän siinä. "Kuinka onneton maa olisi ilman sitä! Sen
- elämä ja valo riippuu kokonaan siitä. Aurinko valaisee, virkistää ja
- lämmittää maata ja kiitollisena kaikesta tästä hyvästä kiertää maa
- ikuisesti ja uskollisesti aurinkoa. Sisäinen vetovoima lähentää ne
- toisiinsa. Mutta joskus kuu peittää auringon maan katseilta. Topelius
- sanoo: Silloin kuun varjo lankeaa maan päälle ja peittää meiltä
- auringon ja sitä me kutsumme auringonpimennykseksi... Mutta hetken
- kuluttua vaihtuu maan ja kuun asento. Kaikki kirkastuu jälleen.
-
- "Minäkin tunnen pimeän ja vähäpätöisen maapallon, joka itsessään on
- kylmä ja pimeä, mutta Jumala on antanut sillekin auringon, joka sitä
- valaisee ja kirkastaa. Maa rakastaa aurinkoaan, mutta joskus tulee
- kateellinen kuu ja peittää häneltä auringon. Silloin maa suree, linnut
- lakkaavat laulamasta, kukat painuvat näivettyneinä maata vasten.
- Kaikkialla on pimeää, autiota ja kylmää. Mutta hetken kuluttua loppuu
- maan koettelemus. Aurinko paistaa jälleen; kuu väistyy tieltä. Maa
- virkistyy, linnut laulavat, kukat hymyilevät. Pimeys katoaa ja kaikki
- lausuvat auringon tervetulleeksi. Kuu katselee kadehtien kaukaa heidän
- onneaan. Mutta hän ei voi muuttaa kaikkivaltiaan lakeja."
-
-Isan mieli tänä talvena oli herkkä kuin järven pinta, joka vuoroin
-myrskynä lainehtii, vuoroin on tyyni ja kirkas. Istuessaan yksin
-iltasin ja pannessaan ajatuksiaan paperille, hän saattoi alakuloisena
-sanoa:
-
- "Olen sietämätön, ilkeä, inhottava, köyhä, ruma ja epähieno." Ja
- toisen kerran hän selittää laajemmalta synkkää mielialaansa (12/3):
-
- "En voi vastustaa sitä haikeaa ajatusta, että olen kovin onneton;
- tunnen olevani kaukana Jumalasta; ei kukaan voi täyttää sitä tyhjyyttä
- eikä poistaa sitä kaipausta, jota tunnen sielussani; maallisessakaan
- suhteessa en ole oikealla alalla, sillä ei suinkaan minua luotu näin
- omituiseksi elääkseni vain täällä; ei kukaan ymmärrä minua enkä
- kellekään voi sydäntäni avata eikä minulla ole ainoatakaan tosi
- ystävää, joka täyttäisi sekä ulkonaiset että sisäiset vaatimukseni."
-
-Usein Isa suree myös sitä, ettei hänellä ole oikeaa työalaa ja että
-aika häneltä hupenee vain hukkaan (13/3):
-
- "Jos voisin, niin opiskelisin, lukisin niitä runoja ja kertomuksia,
- joita olen saanut luvan lainata pappilasta ja sepittäisin runoja.
- Mutta sen sijaan, että tekisin jotain tosityötä, tuhrin vain
- turhanpäiten, kuljeskelen ympäri taloa, autan hiukan äitiä, haaveilen
- ja mietiskelen. Siten ne päivät kuluvat, jolloin olen kotona, eikä
- niistä ole muuta hyötyä kuin että saan toruja ja nuhteita äidiltä. Ja
- ollessani pappilassa en saa myöskään mitään kunnollista aikaan." Ja
- viikkoa myöhemmin hän kirjoittaa (20/3): "Olen toimeton siksi, ettei
- työalani ole täällä. Tahdon toimia ja kylvää toisella maaperällä ja
- niittää toisia hedelmiä, ajatuksen ja neron aarteita. Olen tyytymätön,
- kun en saa kehittyä siksi, joksi olen luotu." Mutta ajatellessaan
- toisella kertaa mahdollista seminaariin menoaan on hänen mielensä taas
- hilpeä ja hän puhkeaa seuraaviin sanoihin: "Iloitsen ajatellessani
- tulevaa rauhallista työtäni. Silloin minulla ei ole aikaa turhaan
- huolla ja sureksia. Tahdon uhrata aikani kaikkeen jaloon, hyvään ja
- hyödylliseen sekä isänmaani hyväksi"
-
-Yhtä selvästi kuin Isan päiväkirjasta voimme seurata hänen vaihtelevia
-mielikuvijaan myöskin niistä runotuotteista, joita hän tänä
-talvena sepitti. Useassa runossa huomaamme entistäänkin suurempaa
-alakuloisuutta ja epäilystä omaan kykyyn, joka varmaan johtui siitä,
-että hän tänä aikana tutustui niin monen suuren runoilijan teoksiin ja
-huomasi, miten heikkoja ja vajanaisia hänen omat yrityksensä olivat.
-Mutta toisaalta hänen runoiluintonsa sai vielä entistään suurempaa
-vauhtia ja samalla aivan uusi puoli hänen luonteestaan puhkesi esille.
-Tänä aikana syntyi näet muutamia runoja, joissa ei ole vähintäkään
-alakuloisuuden eikä hempeämielisyyden vivahdusta, vaan ovat ne
-leikillisiä sävyltään ja aiheeltaan rakkausrunoja. Taiteellisesti ehein
-näistä on
-
-    HVEM ÄR AMOR?
-
-    Hvem är väl den stygge Amor,
-    som så ofta jag hör dömmas,
-    och så bittra skymford tömmas
-    öfver stackars liten Amor? --
-    Mor min sade mig en dag:
-    "Kära dotter väl dig akta,
-    känslor, tankar noga vakta
-    för den listeliga Amor."
-    Därför ropar ständigt jag:
-    "Amor, Amor med din svit,
-    stygge Amor, kom ej hit!" --
-    Föga bryr jag mig om Amor,
-    aktar ej hans list och svek.
-    Hoppar, sjunger, leker, dansar,
-    strör mitt hår med blad och kransar
-    under sommarvindars smek.
-    Stundom där i gröna lunden
-    kysser jag den vackra Adolf,
-    som mig evigt lofvat älska.
-    Sätter kransen, af mig bunden,
-    på hans ljusa lockars guld.
-    Bryr mig ej om stygge Amor,
-    blott min Adolf är mig huld!
-
-[suom.: Ken lie tuo paha Amor, jota niin usein kuulen moitittavan,
-tuo pieni Amor parka, jolle niin katkeria häväistyssanoja heitetään?
-Äiti sanoi eräänä päivänä: "Rakas tyttäreni, varo itseäsi, tunteitasi
-ja ajatuksia viekkaalta Amorilta." Siksi huudan aina: "Amor, Amor
-joukkoinesi, paha Amor älä tule tänne!" -- Vähät minä Amorista, en
-välitä hänen viekkaudestaan enkä petoksistaan. Hypin, laulan, leikin,
-tanssin, koristan hiuksiani lehdillä ja seppeleillä kesätuulen
-hyväillessä. Joskus viheriässä lehdossa suutelen kaunista Adolfia,
-joka on luvannut iäti rakastaa minua. Sitomani seppeleen lasken hänen
-kullankeltaisille kiharoilleen. En välitä ilkeästä Amorista, kun vain
-Adolf on minulle suopea!]
-
-Samaan ryhmään kuuluu myös runo "Stygnet" (Pistos), joka muistuttaa
-jossakin määrin kansanrunoudessa tavattavia vuoropuheluja:
-
-    När jag fordom lekte yster
-    ibland ängens sköna blomster
-    och förgätmigej'er fäste
-    vid min barm, jag kände stygnet
-    uti hjärtat och till modern
-    sprang förskräckt från gröna ängen,
-    och förtäljde hvad som timat.
-    "Det var väl en liten ödla",
-    sade modern -- "eller kanske
-    var det då en liten geting." --
-    "Nej", jag sad', "ej någon ödla
-    eller geting har mig stuckit,
-    det var blott en liten engel
-    med en bindel, som så glänste
-    utaf röda, blåa färger,
-    och med tvenne skäimska
-    ögon log hon som en liten engel."
-    Då min vise broder sade:
-    "Syster, det var liten Astrild;
-    akta dig för dennes pilar!"
-
-[suom.: Kun muinoin vallattomana leikin niityn kauniitten kukkien
-parissa ja lemmikkejä kiinnitin rintaani, tunsin pistoksen sydämessäni
-ja kiiruhdin peloissani äidin luo vihreältä niityltä ja kerroin mitä
-oli tapahtunut. "Varmaan pieni sisilisko", sanoi äiti -- "tai ehkä
-pieni ampiainen." -- "Ei", ma sanoin, "ei sisilisko eikä ampiainen
-minua pistänyt, vain pieni enkeli, joka veitikkamaisesti hymyillen
-katseli minuun kuin pieni enkeli." Silloin sanoi viisas veljeni:
-"Sisko, se oli pieni Astrild, varo hänen nuoliansa!"]
-
-Erittäin näppärä on myöskin pieni runo "Eros".
-
-    Dig jag känner, glada Eros,
-    med de lätta rosenvingar,
-    som jag fordom sökte fånga
-    när jag var en sorglös flicka.
-    Ack! jag blef dock själf din fånge!
-    Grymme Eros! falsk som ormen
-    är du alltid mot den arma.
-    Hvarför sköt du i mitt hjärta
-    pilen från din säkra båge?
-
-[suom.: Sinut tunnen, iloinen Eros, keveine punertavine siipinesi, jota
-muinoin tavoittelin ollessani suruton tyttö. Oi, mä jouduin itse sinun
-vangiksesi! Julma Eros! viekas kuin käärme olet aina minua raukkaa
-kohtaan. Miksi ammuit sydämeeni nuolen varmasta jousestasi?]
-
-Leikillisen sävynsä vuoksi lie täysi syy olettaa, etteivät nämät
-runot ole persoonallisten kokemusten synnyttämiä, vaan pikemmin vain
-kirjallisten vaikutusten johdosta ikäänkuin leikillä sepitettyjä.
-Eräästä "Vinterkvällen" (Talvi-ilta) nimisestä runosta, joka sävyltään
-on paljoa kiihkeämpi ja rakkautta uhkuvampi kuin edelliset, sanookin
-Isa itse, "ettei aihe ole kokemuksesta saatu". Persoonallisempi leima
-on kuitenkin runolla "Den obekanta känslan" (Outo tunne), siinä kun
-on piirteitä, jotka voisivat viitata Isan Oulunmatkaan keväällä 1871,
-jolloin hän tutustui Oulun alkeiskoulunopettajaan, maisteri Thor
-Stenbäckiin, ja joka, niinkuin Isa kertoo Fannylle, herätti varsin
-suuressa määrin hänen mielenkiintoaan, vaikka tuttavuus supistuikin
-yhteen ainoaan iltaan. Sävy tässäkin runossa on kauttaaltaan leikkisä,
-varsinkin sen viimeinen säkeistö uhkuu elämänhalua ja reipasta
-tunnelmaa, mikä on niin harvinaista Isan filosofis-uskonnollisiin
-mietteihin vaipuvalle mielelle.
-
-Päiväkirjasta voimmekin nähdä, että Isan ajatukset tämän talven
-kuluessa yhä uudestaan kääntyivät uskonnollisiin kysymyksiin. Eräänä
-iltana hän päättää päivän mietteensä seuraavalla runonpätkällä:
-
-    Efter dagens mödor kommer kvällen,
-    full af klara stjärnor tindrar himlapällen,
-    hvarje stjärna vinkar mig så gladt,
-    visar vägen bort till fridens boning,
-    säga: "Friden, hoppet och försoning,
-    allt finns där, du sorgens barn, godnatt!"
-
-[suom.: Päivän huolien jälkeen tulee ilta, tähtikirkkaana loistaa
-taivaanlaki, kaikki tähdet vilkuttavat minulle iloisesti, osoittavat
-tietä rauhan maille, sanovat: "Rauha, toivo ja sovitus, kaikki löytyy
-siellä, surun lapsi, hyvää yötä!"]
-
-Pitkänäperjantaina (7/4), jolloin taistelu ja epäilys täyttää mielen,
-hän kirjoittaa:
-
- "Jumalani, kuinka kauan minun täytyy olla erilläni sinun yhteydestäsi,
- johon me kuitenkin olemme määrätyt? Kauanko minä onnun molemmille
- puolille? Minä tahdon tulla osalliseksi sinun sovituskuolemastasi,
- mutta tahtoni ei ole sellainen, kuin sen pitäisi olla... Sydämeni ei
- ole vielä vapautunut maailmasta."
-
-Sama tuska puhkeaa myös esille runosta "Långfredagen" (Pitkäperjantai):
-
-    O! Jesu kom! intag hos mig
-    Din plats -- från synden rena!
-    O, Jesu, kär! min själ med dig
-    du evigt må förena;
-    låt aldrig synden, världen få
-    mig rycka bort från Dig. Därpå
-    säg Du, o Fader: Amen!
-
-[suom.: Oi Jesus tule! käy luokseni puhdista synnistä! Oi Jesus rakas!
-yhdistä sieluni Sinun kanssasi ikuisesti, älä anna koskaan synnin,
-maailman riistää minua luotasi. Siihen sano, oi Isä: Amen!]
-
-Tämä runo, josta yllämainittu säkeistö on, on muuten niitä harvoja
-puhtaasti uskonnollisia runoja, joita tapaamme Isan tuotannossa. Sillä
-vaikka Isa aivan lapsesta saakka olikin mieleltään uskonnollinen,
-niin ilmeni se sittenkin vielä hänen viimeisinä aikoinaankin, jolloin
-kuitenkin yltyvä tauti ja lähestyvä kuolema johti yhä useammin hänen
-ajatuksensa Jumalaan, vain kaipauksena ja pyrkimyksenä johonkin
-korkeampaan, eikä jo saavutettuna rauhana ja sopusointuna Jumalassa.
-Hän tiesi ja tunsi, että hänen olisi pitänyt elää Jumalan yhteydessä,
-mutta hän ei voinut _kokonaan_ antautua hänelle ja siksi hänen
-sydämessään oli alituista taistelua ja levottomuutta.
-
-Kevään lähetessä kääntyi nyt puhe sekä pappilassa että kotona yhä
-useammin seminaariin. Huhtikuussa Isa matkustaa isänsä kanssa
-Ouluun saadakseen lääkärintodistuksen, ja toukokuun lopulla ovat
-hakemuspaperit kunnossa. Fannylle hän kirjoittaa asiasta seuraavasti
-(26/4):
-
- "Olen nyt saanut kyllikseni Pohjolan yksitoikkoisesta elämästä ja olen
- aikonut koettaa onneani Jyväskylässä... Kaikki kehuvat seminaaria
- ja siksi sain minäkin halun lähteä sinne. Alussa oli minulla oikein
- palava halu -- mutta se on kuitenkin hiukan laimentunut. Paljon,
- hirveän paljon siellä täytyy lukea, mutta siihenhän minulla on aina
- ollut halua. Mutta seminaari kuuluu olevan aivan kuin jokin luostari
- ja oppilaita pidetään kovin ankarasti silmällä, vaikka voihan sekin
- olla hyvä. Eihän haita, vaikka hiukan tasaantuisi ja tulisi vakavaksi.
- Pääasia vain, että saa jotakin oppia -- ja sitten koevuosien
- jälkeen... mikä ilo jos saisin oman koulun jossakin etelä-Suomessa,
- hiukan valistuneemmalla seudulla. Vapauden ja oman pienen kodin!"
-
-Kesäkuun lopulla sai Isa kehoituksen tulla seminaariin ja heti hän
-alkoi valmistautua matkaa varten. Pappilassa avulias ruustinna auttoi
-häntä vaatteiden ompelussa, ja kaikessa kiireessä Isa selaili vielä
-niitä oppikirjoja, joita tutkintoa varten vaadittiin. Sillä samalla kun
-hän iloitsi nähdessään hartaan toiveensa vihdoinkin toteutuvan, hän
-kuitenkin pelkäsi, ettei hän voisi täyttää niitä oppivaatimuksia, joita
-seminaariin pyrkijöille asetettiin. Sillä olivathan hänen lukunsa,
-tuota ainoaa kouluvuotta Raahessa lukuunottamatta, olleet kerrassaan
-sattuman varassa.
-
-Matka Puolangalta Jyväskylään, niin pitkä kuin se vielä tänäkin päivänä
-on, oli 40 vuotta sitten vielä monta vertaa pitempi ja vaivalloisempi.
-Hevosella oli ajettava Kajaanin ja Iisalmen kautta Kuopioon ja sieltä
-sitten edelleen Jyväskylään, mikä matka kaikkiaan teki noin 50
-peninkulmaa. Iisalmesta tosin saattoi päästä laivalla Kuopioon, mutta
-Isalla oli niin huono onni, että laiva hänen saapuessaan perille oli
-ennättänyt juuri lähteä, eikä hänellä ollut aikaa odottaa seuraavaa
-vuoroa. Huono onni seurasi häntä muutoinkin tällä matkalla. Kajaanista
-hän ei saanut matkaseuraa, niinkuin hän oli toivonut, ja lähdettyään
-sieltä yksin ajamaan, yllätti hänet rankkasade, jota kesti koko matkan,
-aina Jyväskylään asti. Läpimärkänä hän istui rattailla useita päiviä ja
-vilustui niin pahasti, että hän koko talven sairasti kovaa yskää, joka
-vähitellen muuttui ankaraksi rintataudiksi ja ennen aikaansa katkaisi
-hänen nuoren elämänsä.
-
-Elokuun 16 p:nä, iltaa ennen pääsytutkintoa, Isa saapui Jyväskylään
-ja läksi heti seminaarin johtajan [K.G. Leinberg, vv. 1868-1894 J:n
-seminaarin johtajana.] ja johtajattaren puheille. "Neiti Lydecken
-[Charlotte Lydecken, vv. 1867-1894 J:n seminaarin johtajattarena, asuu
-nykyään Viipurissa.] otti minut niin ystävällisesti vastaan, että
-sydämeni oikein lämpeni", kirjoittaa Isa Sallylle. "Hän taputti minua
-olalle ja kehoitti olemaan rohkea ja levollinen (seuraavana päivänä oli
-näet sisään pääsytutkinto)."
-
-Mutta vaikka ensimäinen vastaanotto olikin näin ystävällinen, niin
-tuntui sittenkin ensi ilta vieraassa kaupungissa kolkolta nuoren tytön
-mielestä, ja koti-ikävä ja levottomuus painosti häntä.
-
- "Ensi iltana Jyväskylässä ajattelin teitä kaikkia, ja omaa
- elämääni", kirjoittaa hän Sallylle (10/9) "ja olin kovin levoton,
- etten tulisi hyväksytyksi. Istuessani illalla yksin otin raamatun
- esille matkalaukusta ja aloin lukea Joh. 14 lukua. Harvoin olen sen
- totuuksia niin syvästi tuntenut ja harvoin sen ihmeellinen oppi on
- niin liikuttanut minua. Luettuani olin aivan levollinen ja ajattelin,
- että Jumala kyllä pitää huolta minusta, vaikka olenkin niin kaukana
- maallisesta kodistani."
-
-Turhaan Isa olikin levoton sisäänpääsytutkinnon vuoksi, sillä hän
-suoriutui siitä suurella kunnialla, niinkuin käy selville heti
-tutkinnon jälkeen kirjoitetusta kirjeestä Sallylle (18/8):
-
- "Kaikki seminaariin pyrkijät jaettiin useampiin eri ryhmiin. Ensin
- meitä tutkittiin laulussa... Sitten tohtori Bonsdorff [Ernst
- Bonsdorff, vv. 1863-75 matematiikan opettajana J:n seminaarissa,
- nykyään professori ja yliopettaja Suomalaisessa normaalilyseossa.]
- kuulusteli matematiikkaa ja se kävi kohtalaisesti. Sitten lehtori
- Järvinen [Nestor Järvinen, uskonnonopettaja J:n seminaarissa,
- sittemmin kirkkoherrana Juvalla.] uskontoa, ja siitä suoriuduin
- mainiosti:... Viimeksi neiti Soldan [Edla Soldan, suomenkielen ja
- piirustuksen opettajatar J:n seminaarissa. K. 1894.] kuulusteli
- suomea... Sekin kävi minulta hyvin... Iltapuolella oli opettajien
- kokous ja illalla kl. 9:ltä me keräännyimme jälleen seminaariin
- kiusallisen odotuksen jälkeen. Asetuttuamme paikoillemme astui
- johtaja esiin, piti kauniin puheen ja mainitsi kaikkien niiden
- nimet, jotka olivat hyväksytyt Hagman, Asp, j.n.e. Nimiä ei lueteltu
- aakkosjärjestyksessä, vaan tietojen mukaan. Katsos, se oli suuri
- kunnia minulle, että olin toinen. Sillä monet pyrkijöistä olivat
- juuri äsken lopettaneet koulunsa, mitkä olivat käyneet Tampereen
- tyttökoulua, mitkä Vaasassa tai Helsingissä ja tiedäthän itsekin, että
- kuusi vuotta sitten lopetin vajanaisen koulunkäyntini ja miten vähän
- sen jälkeen olen lukenut."
-
-Seminaariin tuloaan kuvaa Isa erittäin hauskasti ensimäisessä
-aineessaan, jonka hän seminaarissa kirjoitti. Koska se antaa selvän
-kuvan siitä, miten seminaariajatus hänessä heräsi, mitä hän toivoi
-siellä saavuttavansa ja miltä kannalta hän käsitti opetustoimen, otamme
-sen tähän kokonaisuudessansa:
-
- "Lapsuudestani saakka on luontoni ollut taipuvainen lukemiseen
- ja kirjoittelemiseen, ja haluni päästä johonkuhun julkiseen
- oppilaitokseen on aina ollut suuri. -- Muutamia vuosia sitten kuulin
- puhuttavan Jyväskylän seminaarista ja luin myös sanomalehdistä siitä
- samasta; silloin syttyi mielessäni sammuttamaton halu päästä tänne.
-
- "Ajatuksissani kuvasin ainoastaan seminaarin semmoiseksi, että
- mieleni voisi tulla tyydytetyksi; kuvailin siellä olevan aarteen tai
- lähteen, josta sieluni saisi ammentaa sivistystä, tietoja ja taitoja
- sammuttamattomaan janoonsa; kuvailin seminaarin olevan sen paikan,
- jossa ihmisen mieli tulisi kerrassaan ylennetyksi tuosta jokapäiväisen
- elämän mudasta; ja sitten kun ajattelin vielä kauemmas, nimittäin
- sitä aikaa, jolloin saisin kansakoulunopettajana voimaini jälkeen
- hyödyttää rakasta isänmaatani ja istuttaa sivistystä ja valoa Suomen
- lasten sydämiin ja saattaa heitä pimeydestä ja tietämättömyydestä
- sivistyksen ja valkeuden tielle; niin silloin tunsin enemmän kuin
- koskaan muulloin, että minun piti päästä tänne.
-
- "Muutamia viikkoja toivon ja pelon välillä odotettuani sain
- kutsumuskirjeen. Sanomattomat olivat tunteeni sen vastaanottaessani.
- Silloin vasta selveni minulle koko tämä asia. Nyt vasta tulin oikein
- ajatelleeksi sen askeleen tärkeyttä, ja elämäni tarkoitus tuli nyt
- vasta minulle ilmi. Raskaat ja monet tunsin velvollisuuteni olevan,
- vaan jalon ja suloisen kutsumukseni.
-
- "Siihen asti en ollut ollenkaan huolinut valmistautua tänne; siksi
- rupesin kiireesti ulkonaisesti valmistamaan itseäni...
-
- "Jyväskylään tultuani olin, niinkuin monet ajat jälkeenkinpäin aivan
- kuin puolipyörryksissä, sillä en tahtonut voida uskoa, että näin
- yhtäkkiä olin täällä, monivuotisten unelmieni perillä..."
-
-Isa oli siis nyt "toiveittensa perillä", niinkuin hän aloittaa
-ensimäisen kirjeensä Sallylle Jyväskylästä. "Kaikki on käynyt täällä
-paremmin kuin mitä uskalsin toivoakaan." Ja voisipa melkein sanoa, että
-Isa otettiin täälläkin, niinkuin yleensä kaikkialla, minne hän joutui,
-avosylin vastaan. Sillä alusta aikain hän voitti kaikkien suosion, sekä
-opettajien että toverien.
-
-Jyväskylän seminaari oli toiminut lähes 10 vuotta, kun Isa tuli sinne.
-Sama ihanteellinen ja isänmaallinen henki, joka oli lämmittänyt sekä
-opettajia että oppilaita alkuaikoina ja antanut intoa ja tarmoa heidän
-työlleen, oli yhä vieläkin täällä vallalla, vaikka sen ensimäinen
-johtaja ja luoja olikin jättänyt laitoksen ohjakset toisiin käsiin.
-Kerääntyihän tänne kaikkialta Suomesta nuoria naisia ja miehiä,
-jotka tahtoivat palvella isänmaata ja levittää valoa ja valistusta
-kansan syviin riveihin. Naisoppilaista varsinkin oli suuri joukko
-sivistyneistä kodeista lähteneitä neitosia, jotka eivät vain työansion
-vuoksi tulleet seminaariin, vaan sen suuren aatteen innostamina, joka
-itse laitoksenkin oli luonut. Ja tuo isänmaallinen innostus, joka
-täällä oli vallalla, vaikutti kuin ilmestys Isan herkkään mieleen.
-Se johti hänen sielunelämänsä aivan uusille poluille, se sytytti
-voimakkaaksi, suureksi liekiksi sen pienen kipinän, joka sielun
-pohjalla oli hiljalleen kytenyt. Se kypsytti hänen runoilijalahjansa,
-antoi niille ikäänkuin uudet siivet.
-
-Ja tuo isänmaallinen, kansallinen henki, joka puhkesi esiin
-seminaarissa joka tilaisuudessa, oppitunneilla, väliaikoina,
-juhlatilaisuuksissa, se antoi Isalle hänen varsinaisen äidinkielensä,
-suomen ikäänkuin uutena lahjana. Vaikka Isan tähänastiset runot,
-niinkuin tiedämme, olivat melkein kaikki ruotsinkielisiä, niin juuri
-hänen ruotsinkielensä ja sen monet suomenvoittoiset käänteet ovat
-parhaana todistuksena siitä, että suomi sittenkin oli lähempänä hänen
-sydäntänsä, se kieli, jota hän parhaiten hallitsi. Ruotsinkielellä
-hän tuskin koskaan olisi voinut kehittyä runoilijaksi. Suomi sen
-sijaan oli hänellä niin veressä, että hän suuremmitta ponnistuksitta
-saattoi nyt seminaarissa muuttaa kieltä tai oikeastaan vapautua
-entisestä. Sillä hänen suomalaiset runonsa, jotka seminaarissa nyt
-syntyivät ilman mitään varsinaista edelläkäypää kielenharjoitusta, --
-olihan hän saanut kasvatuksensa kokonaan ruotsiksi ja olihan puhe-
-sekä kirjeenvaihtokieli hänen ja hänen ystäviensä välillä yksinomaan
-ollut ruotsi, puhumattakaan hänen runoistansa ja päiväkirjastansa
--- ovat sekä taiteellisessa että kielellisessä suhteessa edellisiä
-paljoa etevämmät. Samalla tulee suomenkielen mukana uusi aines hänen
-runoiluunsa: isänmaan rakkaus, jota hänen ruotsalaisista runoistansa
-melkein turhaan saamme etsiä. Siten ne aiheeltaankin ovat paljoa
-laajemmat kuin melkein yksinomaan kodin ja läheisten ystävien piiriin
-rajoittuvat ruotsalaiset runot.
-
-Tullessaan seminaariin Isa herätti heti opettajien ja toverien
-huomiota. Jo hänen ulkonainen olentonsa, pitkä, solakka vartalo,
-tumma tukka ja vilkkaat mustat silmät, erosi useimmista muista, eikä
-kestänyt kauan ennenkuin hänen sisällisetkin ominaisuutensa puhkesivat
-esille: hänen vaatimaton ja kaikkea turhuutta välttävä, mutta samalla
-itsenäinen ja jossakin määrin itsetietoinen olentonsa, joka tunsi oman
-kykynsä, mutta ei silti ollut ylpeä, ja hänen miettiväisyyteen ja
-runollisuuteen taipuva luonteensa. Olematta varsinaisesti mikään "hyvä
-oppilas" -- sillä vaikka hän oli hyväpäinen, ei hän läksyistä eikä
-tunneista suuresti välittänyt -- tuli hänen lahjakkaisuutensa sittenkin
-monella tavalla esille. Ja nuo henkiset lahjat sekä hänen vaatimaton,
-puhdas ja välitön luonteensa vaikuttivat sen, että hän varsin pian oli
-kaikkien suosikki ja että sekä opettajat että oppilaat kilvan häntä
-hemmoittelivat.
-
-Koko ensimäisen vuoden Isa oli lapsuudenystävänsä, Etta Favorinin
-sisaren, Hannan [Hanna Favorin, opettajatar, kirjailija.]
-huonetoverina, ja hän kiintyi heti tähän "suloiseen, vakavaan ja
-syvästi uskonnolliseen tyttöön", niinkuin hän kirjoittaa Fanny
-Hohenthalille hänestä. Hannan kanssa yhdessä he lukivat ja sepittivät
-runoja, heidän huoneensa olikin aivan kuin jokin runopaja, sillä aina
-kun jonkun toverin nimi- tai syntymäpäivä oli tulossa, tilattiin heiltä
-runoja, joita sitten laulettiin joukolla päivänsankarille. Mutta koska
-runot tavallisesti syntyivät vasta myöhään illalla, jolloin oppilaat
-eivät saaneet enää liikkua toistensa huoneissa, ripustivat runoniekat
-tekeleensä rihmasta riippumaan ikkunasta ulos, josta muut ne sitten
-aamulla kävivät hakemassa.
-
-Runopätkiä Isa kirjoitti joka paperipalalle, jonka hän käsiinsä sai,
-sekä tunneilla että väliajoilla, ja jakeli niitä tovereilleen, milloin
-pistäen niitä heidän päänaluksensa alle vuoteeseen tai kukkamaljakon
-alle, johon hän oli poiminut kukkia. Sillä sellaiseen häneltä aina
-aikaa riitti. Toista se oli, kun jotakin käytännöllistä työtä oli
-tehtävä. Vaatteitaan esim. hän ei osannut lainkaan korjata, ja kun
-pahaksi onneksi hame sattui repeytymään, veti hän reijän vain pitkin
-pistoksin kokoon koukkuisella silmäneulallaan, jota hän säilytti
-uutimessa. Sillä huolimaton ja epäkäytännöllinen hän oli tavattomassa
-määrässä, eikä hän pannut vähintäkään huomiota mihinkään sellaiseen,
-kun hän vain sai tehdä mielitöitään: lukea ja kirjoittaa. Silloin
-läksytkin saivat jäädä oman onnensa nojaan. Niinpä kerrankin saatuaan
-Malmströmin runot käsiinsä, hän hyökkäsi huoneeseensa huutaen Hannalle:
-"Olen saanut Malmströmin runoelmat, mitäpä nyt läksyistä välittäisin!"
-
-Elämästään seminaarissa kertoo Isa varsin laveasti kirjeissään sekä
-Sallylle että Fannylle:
-
- "Kaikki sinuttelevat täällä toisiaan", kirjoittaa hän aivan
- alkuaikoina, "ja joka kerta kun joku entinen oppilas saapuu
- seminaariin, ei suutelemisesta, syleilystä eikä huutamisesta tahdo
- tulla loppua... Minuakin ovat aivan tuntemattomat suudelleet, mutta
- olemmehan me kaikki tovereita..." Ja sitten hän lisää: "Kaikki hirveät
- kuvaukset seminaarin kovasta kurista ovat pelkkää valhetta."
-
- "Alottajaisissa", kertoo Isa edelleen, "piti myös ylitarkastaja,
- pastori Cygnaeus erittäin kauniin puheen meille. Hän puhui siinä
- muun muassa turhamaisuudesta, koreiluhalusta ja ylellisyydestä. Ja
- totta se onkin", vakuuttaa hän juhlallisesti, "että useimmat täällä
- ovat puetut muodikkaasti ja hienosti... Hatuissa heillä on harsot ja
- kukat, itse hatut ovat leveälieriset ja matalat; sellaiset on kaikilla
- helsinkiläisillä, muilla on vielä pienet, reunoistaan ylöspäin
- käännetyt hatut; hameissa volangit ja koristeet, suuret nauharuusut
- ja tynikit, ripsut ja korut; ja kaulassa korkea kaulus, joka on tehty
- samasta kankaasta kuin itse pukukin; sellaiset on kaikilla. Ei neiti
- Lydecken pidä siitä, että tytöt matkivat kaikkia muoteja, mutta sen
- he tekevät sittenkin. Ja useimmilla on leveät hihat ja koristeita
- hihansuissa. Et usko kuinka lystikkäiltä he näyttävät."
-
-Mutta nuo muodikkaat puvut, jotka erämailla kasvaneen Isan mielestä
-tuntuivat kovin ylellisiltä, eivät estäneet häntä näkemästä enimmäkseen
-vain kauniita ja ihailtavia puolia tovereissaan. Paitsi Hanna Favorinia
-sai hän jo aivan ensi aikoina monta hyvää ystävää, joista varsinkin
-kolme oli koko seminaariajan hänelle hyvin läheistä, nimittäin Gusti
-Demander [Augusta Demander, kansakoulun-opettajatar Ristiinassa.],
-"nuori sinisukka", niinkuin Isa häntä karakterisoi, Aina Sumelius
-[opettajatar, sittemmin naimisissa majuri Backmanin kanssa.] ja Lydia
-Hellstén [opettajatar Vihdissä.], "kiltti, vakava ja syväluonteinen
-tyttö Pyhäjärveltä", käyttääksemme jälleen Isan omia sanoja. Näiden
-kolmen ystävänsä kanssa Isa perusti liiton, jota he nimittivät
-"Neliapilaaksi."
-
-Erittäin hauskasti Isa kertoo yhteisistä huviretkistä kaupungin
-ulkopuolella olevalle "Kiusaniemelle", jolloin koko seminaari ja
-kaikki opettajat perheineen viettivät kauniin syksyisen päivän
-luonnon helmassa ja jolloin "oltiin leskisillä, heitettiin volangia,
-tanssittiin piiritansseja, laulettiin, poimittiin marjoja ja syötiin
-päivällistä vihreässä metsässä". Samoin hän kertoo kutsuista opettajien
-luona, jolloin myös leikittiin, laulettiin ja keskusteltiin yhdessä.
-Isa oli hyvin huvitettu näistä tilaisuuksista, ja vähitellen hän
-kirjeissään kertoo kaikista huomattavimmista henkilöistä sekä
-oppilaiden että opettajien parissa. Eräässäkin kirjeessä mainitaan
-(17/9): "Täällä on kaksi sisarusta, Thilda [T Lagus, rouva Tilta
-Killinen, opettajatar Kuuro-mykkäinkoulussa Kuopiossa.] ja Lydia
-Lagus,[laulajatar, nykyään naimisissa piispa J. Koskimiehen kanssa
-Oulussa.] jotka laulavat erittäin hyvin", ja toisen kerran hän kertoo
-(10/9):
-
- "Miesosastolla on eräs Erkko [J.H. Erkko, 1849-1906.] niminen nuori
- runoilija ... En ole vielä tavannut häntä, sillä hän on parasta aikaa
- Kuopiossa, mutta hän kuuluu olevan erittäin nerokas, sivistynyt,
- haaveellinen ja tunteellinen... Hänen runojaan on ilmestynyt painosta,
- ja niitä ihaillaan suuresti. Opettajat ja sekä hänen nais- että
- miestoverinsa ihailevat häntä kovin. Hänen laulujaan lauletaan täällä
- moniäänisesti, sillä tohtori Hagfors [E.A. Hagfors, säveltäjä,
- laulunopettaja J:n seminaarissa.] on sovittanut niihin suloisia
- säveliä. Hyvin kernaasti tahtoisin nähdä nuorta runoilijaa."
-
-Yhtä paljon hyvää kuin tovereistaan on Isalla kerrottavana myös
-opettajistaan. Sallylle, joka tuumi lähteä vasta perustettuun
-Tammisaaren seminaariin, hän kirjoittaa (10/9): "Kunhan näkisit meidän
-opettajamme, niin epäilisit varmaan, tokko sellaisia Tammisaaressa on
-tarjona." Ja jo aikaisemmin (23/8) hän kuvasi eri aineiden opettajia
-seuraavasti:
-
- "Maanantaisin on meillä laskentoa, tuo herttainen ja kelpo Bonsdorff.
- Laskento on aina ollut minun kiusani, mutta hänen tähtensä se
- tuntuu paljoa siedettävämmältä... Suomea opettaa neiti Soldan ja
- se on erittäin hauska aine " Ja kuukautta myöhemmin, puhuessaan
- jälleen suomentunneista, hän sanoo: "Olen kovin kiitollinen sedälle
- (kirkkoherra Thauvónille), joka luki suomea minun kanssani. Se
- käy minulta nyt niin helposti, etten tarvitse juuri yhtään lukea
- kielioppia, mikä kuitenkin useimmille täällä on kaikkein vaikeinta.
- Uskontoa opettaa kelpo Järvinen", kertoo Isa edelleen. Ja myöhemmin
- hän kehuu Sallylle uudelleen "erinomaisen hyvää uskonnonopettajaansa",
- mutta lisää samalla: "Hän ei osaa kuitenkaan puhua niin kummalliselle
- sydämelle kuin minun on."
-
-Uskonnollisia kysymyksiä Isa usein hautoo mielessänsä jo näinä
-seminaarin alkuaikoina.
-
- "Puolangalla luulin", sanoo hän Sallylle, "että vieraalla maalla ja
- ulkonaisten kieltäymysten ja huolten pakosta turvautuisin Herraan.
- Vaan ei! Olen niin kurja ja heikko, etten voi enkä uskalla mennä Hänen
- luokseen. Sehän on niin tavallista tässä maailmassa, että siirrämme
- parannuksenteon sopivampaan aikaan; mutta sopivampi aika ei ota
- koskaan tullaksensa... Olen niin rauhaton, niin levoton juuri tämän
- asian vuoksi." -- "Jospa Jumala auttaisi minua tulemaan hyväksi ja
- antaisi minulle uuden ja puhtaan sydämen", kirjoittaa hän toisella
- kertaa, "niin voisin myös paremmin täyttää velvollisuuteni Jumalaa ja
- itseäni kohtaan."
-
-Hanna Favorinin kanssa hän usein myös keskusteli uskon asioista. "Me
-ymmärrämme toisiamme erittäin hyvin", kertoo hän Sallylle. "Mutta Hanna
-on onnellisempi, sillä hän on löytänyt rauhan Jumalassa. Minä sen
-sijaan yhä haparoin, pyrin ja ikävöin rauhaan ja valoon." Monet yöt
-Isa ja Hanna valvoivatkin yhdessä istuen ikkunan ääressä huoneessaan
-ja keskustellen tulevasta elämästä ja kuolemasta, sillä kesken kaikkia
-muita harrastuksia Isan ajatukset alituisesti palasivat uskontoon.
-Uskonto ei ollut pääasiana hänen elämässään, mutta sittenkin niin
-voimakas tekijä, että se alituisesti kohosi hänen eteensä pakoittaen
-häntä taisteluun ja suomatta hänelle koskaan rauhaa.
-
-Ensimäisen suomenkielisen runon seminaariaikanaan kirjoitti Isa
-neiti Lydeckenin kehoituksesta juhlaa varten, jonka seminaari vietti
-Tammisaaren ruotsalaisen naisseminaarin avajaisten johdosta 12 p.
-lokakuuta 1871. Kieli on siinä jäykempää kuin myöhemmissä runoissa,
-mutta tässäkin puhkeaa jo ilmi hänen lämmin isänmaallinen tunteensa
-ja samalla siitä kuohahtaa ilmoille iloa sen johdosta, että Suomen
-naiselle avautuu nyt uusi tilaisuus opiskeluun ja kehitykseen.
-Sisältyyhän sen seuraavaan säkeistöön miltei naisemansipatsioonin koko
-ohjelma, mikä on sitä merkillisempää, kun muistaa, että nuo sanat
-lausui enemmän kuin 40 vuotta sitten 18- vuotias neitonen:
-
-    Kiitos Hälle, joka sääsi
-    naisellekin oikeuden
-    kalliin isänmaansa eestä
-    elää, kuolla myöskin hän!
-    Miks' ei hän sais' yhtä hyvin
-    isänmaata hyödyttää?
-    Oisko hänen Luoja luonut
-    että mieltään tyydyttää
-    semmoisissa askareissa,
-    joissa vuosisadat hän
-    usein nähtiin kuolettavan
-    suuret riennot sydämen?
-
-Tämän juhlan seuraukset olivat kuitenkin varsin myrskyiset päättäen
-siitä mitä Isa kertoo Sallylle:
-
- "Illalla olivat kaikki miespuolella koolla... Lehtori Järvinen piti
- puheen, joka tunkeutui luiden ja ydinten läpi ja se on aiheuttanut
- varsin suurta mielten kuohua... Se oli niin aito suomalainen ja
- suomenkiihkoinen ja esitetty niin arvokkaasti kuin jos itse Cicero
- olisi sen pitänyt. Melkein kaikki olivat kovin innostuneita, sillä
- hän tulkitsi useimpien sisimmät ajatukset, puhui meidän maastamme,
- kielestämme ja taisteluistamme, mutta muutamat, häpeä kyllä, eivät
- pitäneet siitä, sillä täällä on sellaisiakin, jotka vain puoleksi
- harrastavat suomea, puoleksi ruotsia."
-
-Jyväskylän seminaarissa, joka tähän asti oli ollut ainoa korkeampi
-opinahjo, jossa naisilla oli tilaisuutta hankkia itselleen tietoja
-ja kehittää lahjojansa, oli näet paljon sivistyneistä kodeista
-lähteneitä oppilaita, joiden kotikieli oli ruotsi, olipa joukossa
-vielä sellaisiakin, jotka vain aivan vaillinaisesti osasivat käyttää
-suomenkieltä. Näitä oppilaita loukkasi lehtori Järvisen kiihkeä puhe,
-niinkuin Isan selostuksesta käy selville.
-
- "Järvisen puhe sisälsi lyhykäisyydessään seuraavaa", jatkaa Isa.
- "Ensin hän puhui siitä ilosta, jota varmaan me kaikki tunsimme
- tämän muistorikkaan päivän johdosta. Mutta sitten seurasi heti
- vastaväite. Hän sanoi nimittäin, että tämä uusi seminaari oli meille
- onnettomuudeksi. Hän ei voinut iloita siitä ajatellessansa, kuinka
- paljon suomalaisuus saa vielä taistella ja kärsiä ennenkuin se
- pääsee voitolle... Suomessa on liiaksikin niitä, jotka kiivailevat
- ja työskentelevät ruotsinkielen puolesta, ja heillä on niin paljon
- enemmän valtaa, että meidän asemamme tuntuu varsin epäilyttävältä.
-
- "Ajattelehan, kuinka paljon lukuisampi suomenkielinen kansa on kuin
- ruotsalainen ja kuitenkin molemmilla on nyt yhtä suuri seminaari ja
- ruotsalaiselle on myönnetty yhtä paljon varoja kuin suomalaisellekin.
- Suomalaisen seminaarin puolesta oli pakko kauan taistella ennenkuin
- se saatiin perustetuksi, ja nyt ruotsalainen saatiin 'puhalletuksi
- yhtenä aamuna'. Ja pian ruotsalainen pääsee voitolle. Sinne lähtevät
- nyt kaikki nerot ja oppineet tytöt, jotka muuten olisivat varmaan
- tulleet tänne, jos he vain olisivat osanneet suomea. Eihän Suomessa
- ole suomalaisia valmistavia kouluja, joista he pääsisivät tänne. Ja
- kukapa rakastaisi niin paljon suomenkieltä, että viitsisi vaivautua
- oppimaan sitä, kun se ei ole pakollista, vaan voi mennä ruotsalaiseen
- seminaariin... Monet arvelevat, että on aivan yhdentekevää millä
- kielellä työskentelee, kunhan vain tekee työtä yhteisen isänmaan
- hyväksi, mutta kaikkien niiden, jotka ovat sitä mieltä, olisi pitänyt
- kuulla Järvisen voimakkaan puheen. Hän sanoi mm.: 'Moni ajattelee,
- se on sama, mitä rahaa saa, kunhan saa lainata. Se on sama kuinka
- on vaatteet päällä, oli ne sitten omat tai lainatut.'[Nämä sanat
- on Isa suomeksi siteerannut.] Onko Suomi niin köyhä ja kurja,
- että sen täytyy lainata kieltä?" puhkeaa Isa sanomaan. "Me emme
- kadehdi ruotsalaisen seminaarin menestystä. Sivistystä tarvitsee
- myös ruotsalainen rahvas, mutta koko Suomen tähden olisin toivonut
- suurempaa oikeudenmukaisuutta. Onhan Suomi meidän äidinkielemme, miksi
- sitä syrjäytetään! Miksi se ei ole ensi sijalla? Onhan ruotsalainen
- kansa vain Suomi-äitimme lapsipuoli, miksi se saa periä yhtä paljon
- kuin oma lapsikin? ... Järvisen lopetettua puheensa sykki moni sydän
- entistä kiihkeämmin. Kaikki me olimme valmiit uhraamaan sydänveremme
- Suomen ja sen oikeuksien puolesta."
-
-Suomalaisuuden aate, niinkuin tästä näkee, oli iskenyt kuin salama
-Isan sydämeen. "Onhan suomi meidän äidinkielemme", sanoo hän Sallylle,
-ja kuitenkin tuntuisi yhtä luonnolliselta ajatellessamme hänen
-kehitystänsä, jos hän olisi sanonut aivan päinvastoin. Mutta suomi oli
-kaikesta opista ja sivistyksestä huolimatta hänen sydämensä kieli, se
-kieli, joka sitoi hänet hänen kansaansa ja syntymämaahansa.
-
-Seurauksena siitä, että suurin osa seminaarin naisoppilaista oli
-lähtenyt ruotsinkielisistä kodeista, oli se, että nais-osastolla
-opetuksen ulkopuolella viljeltiin melkein yksinomaan ruotsia. Mutta
-lehtori Järvisen sytyttävän puheen jälkeen päätettiin käyttää
-yksinomaan suomea. "Kuinka emme parhaamme mukaan koettaisi kohottaa
-äidinkieltämme sen oikeudenmukaiseen asemaan", sanoo Isa Sallylle.
-
-Seuraavassa kirjeessään Isa palaa vieläkin tähän asiaan:
-
- "Monet suuret kysymykset ovat joka päivä täällä keskustelunalaisina.
- Tärkein on kiista 'fennomaanien ja svekomaanien' välillä. Minä olen
- suuri fennomaani, ja väittelen niin kauheasti, että eilen viimeksi
- sain kuulla neiti Forsbergilta,[Charlotta Forsberg, historian ja
- maantieteen opettajatar J:n seminaarissa, asuu nykyään Helsingissä.]
- että Isa on yksipuolinen ja että hän liioittelee. Mutta sellainen
- hänen pitääkin olla, hän ei tahdo ontua molemmin puolin. Joko yhtä tai
- toista.
-
- "Luokkamme priimus, Cina Hagman, [Lucina Hagman, Uuden suom.
- yhteiskoulun johtajatar Helsingissä.] on kuitenkin kaikkein innokkain
- fennomaani. Hän on suorastaan ihailtava. Häpeäksi meidän suomalaiselle
- seminaarillemme on tunnustettava, että monet täällä suosivat
- paljoa enemmän ruotsinkieltä kuin suomea, toiset taas ovat aivan
- väliäpitämättömiä ja vain hyvin harvat harrastavat koko sielullaan
- ja sydämellään suomalaisuuden asiaa. Tosin ei kukaan myönnä olevansa
- svekomaani, mutta sana ja työ, jotka muka naisella ovat yhtä, ovat
- sittenkin kaksi eri asiaa."
-
-Toinen kiista, vaikka aivan toisellainen kuin yllämainittu, sai myös
-oppilaiden mielet niin kiihoittumaan, että koko Isan luokka oli erota
-seminaarista. Toverien parissa oli näet eräs varsin vähälahjainen,
-mutta muuten "erittäin kiltti ja kelvollinen tyttö", niinkuin Isa
-hänestä sanoo, joka ei kyennyt suorittamaan tutkintoa joulun edellä
-ja sen vuoksi tuli eroitetuksi seminaarista. Toverien mielestä tässä
-kohdin tapahtui vääryys, sillä niinkuin Isa kirjoittaa, hänessä ei
-ollut muuta vikaa, kuin että hän oli "lapsellinen, huolimaton ja
-ajattelematon". Alussa vuotta 1872 (6/1) Isa kertoo Sallylle vielä
-tarkemmin tästä asiasta:
-
- "Meillä on ollut oikein suurenmoisia salahankkeita tai kapinallisia
- aikeita täällä... Hirveätä elämää on pidetty, monet tovereista saivat
- käskyn tulla johtajan puheille, ja ken tietää miten asia olisi
- päättynyt, jollemme olisi antautuneet. Kerran koko ensimäinen luokka
- päätti jo 'sanoa itsensä ylös' eli erota seminaarista. Minä olin
- pahin kapinanhenki, eikä teidän pidä kovin hämmästyä, jos jonakin
- kauniina päivänä ilmestyn kotiin ja kerron olevani relegeerattu.
- Onneksi me ajoissa rauhoituimme, mutta paljon kyyneliä tämä ottelu
- kysyi kummallakin puolella. Tiedätkös, neiti Lydecken itki meidän
- kynsissämme. -- Älä pelästy sentään! Ei siinä mitään käsikahakkaa
- ollut!"
-
-Ja kun Sally vastauksessaan kehoittaa Isaa hillitsemään itseään,
-vastaa hän siihen: "Meidän taistelumme oli jalo, oikeutettu ja tarkoin
-harkittu, siitä voit olla varma."
-
-Kesken kiistoja ja erimielisyyksiä vietti seminaari marraskuun 9 p:nä
-juhlaa Porthanin syntymäpäivän kunniaksi, ja siihen johtaja Leinberg
-pyysi Isaa jälleen sepittämään runon. Juhlaa vietettiin varsin
-"suurella komeudella", kertoo Isa Fanny Hohenthalille (25/11) ja sanoo
-sepittäneensä tilaisuutta varten "muutamia yksinkertaisia suomalaisia
-säkeitä". Ja sitten hän jatkaa varsin vaatimattomasti: "Kyllä täällä
-on monta muutakin, jotka kirjoittavat runoja, mutta ei kukaan niistä
-ole kirjoittanut suomeksi, ja siksi minun poloisen täytyy kyhätä niitä
-kokoon."
-
-Sallylle Isa kertoo myöskin juhlasta, jossa "kaupungin kaikki
-säätyläiset olivat läsnä ... Siellä laulettiin, soitettiin ja
-lausuttiin -- ajattelehan! Isan sepittämä runo..." Mutta ikäänkuin
-puolustuksekseen hän lisää: "Älä usko, että olen tullut itserakkaaksi,
-vaikka minulle osoitetaankin näin paljon huomiota. En lainkaan.
-Kaikeksi onneksi on täällä jotain, mikä lannistaa itserakkauteni. Monet
-tovereistani näet aivan selvästä kateudesta 'sättivät runojani' ja
-siten usein loukkaavat minua."
-
-Tämä runo, vaikka sekin muotonsa puolesta on vielä kankea ja
-vajanainen, on ajatukseltaan kaunis viitaten niihin velvollisuuksiin,
-joita Porthanin elämäntyö ja esimerkki asettaa myöhemmille polville.
-Tämä runo sekä eräs Isan mukailema suorasanainen kertomus nimeltä
-"Muistokukka", julkaistiin seminaarilaisten ensimäisessä albumissa
-"Suomen saloilta", joka ilmestyi saman vuoden jouluna. Isa oli
-ainoa naisoppilaista, joka avusti julkaisua. Muista kirjoittajista
-mainittakoon J.H. Erkko, Kustaa Killinen [Kuuromykkäinkoulun
-johtaja Kuopiossa.], Olli Vuorinen [(Berg), runoilija, ollut
-kansakoulunopettajana Haminassa.] ja G. Lönnbäck,[kansakoulujen
-ylitarkastaja kouluylihallituksessa, k. 1912.] jotka kaikki siihen
-aikaan olivat seminaarissa oppilaina.
-
-Pienempiä ruotsalaisiakin runoja herahti tänä aikana Isan runottaren
-runsaasta lähteestä, vaikka hän oli päättänytkin, ettei hän enää
-ruotsiksi kirjoittaisi, ja niitä hän lähetti monivuotiselle ystävälleen
-"Trollsländalle". Sen lehdiltä me löydämme hänen runomittaiset
-kirjeensä Sallylle "Min lilla Ljungblomma" (Pieni kanervakukkani) ja
-"Till Ljungblomman", niinkuin hän usein Sallya nimitti, käyttäen itse
-nimimerkkiä "Pensée" (Orvokki) sekä runot "Selma och molnet" (Selma
-ja pilvi) ja "Höstvisa" (Syyslaulu). Viimemainittu runo, jonka hän
-kuitenkin oli sepittänyt jo paljoa varhemmin, v. 1869, saakoon tässä
-sijansa.
-
-    Nu är den glada sommarn slut,
-    hvar liten ros har blommat ut,
-    hvar fågelsång nu tystnat af --
-    de foro öfver stormigt haf,
-    från finska fosterjorden,
-    från deras hem i norden.
-
-    Mörk blef vår ljusa sommarnatt,
-    och solens strålar falla matt
-    och utan värme, utan ljus
-    den blickar stelt från skyars hus,
-    på snöbetäckta jorden,
-    som kall och hvit är vorden.
-
-[suom.: Nyt iloinen kesä on loppunut, kukat ovat kukkineet ja lintujen
-laulu lakannut -- ne lensivät myrskyisen meren yli, läksivät Suomesta,
-syntymämaastaan Pohjolasta. -- Valoisa kesäyö pimeni ja auringonsäteet
-himmenivät, lämmöttä ja valotta aurinko silmäilee jäykkänä pilvien
-kartanoista lumenpeittämää maata, joka on muuttunut kylmäksi ja
-valkoiseksi.]
-
-Tuntuipa siltä kuin oleskelu seminaarissa olisi aluksi karkoittanut
-Isan alakuloisuuden ja antanut hänelle täyttä tyydytystä. Ainakin hän 1
-p. marraskuuta kirjoittaa Sallylle:
-
- "Tiedätkös mistä minun alakuloisuuteni ja luulosairauteni johtui?
- Siitä, ettei minulla ollut oikeata työtä, vaan että istuin työttömänä
- ja kuvailin mielessäni kaikenlaisia onnettomuuksia, mutta nyt, kun
- minulla on työtä ja päämäärä, mihin pyrkiä, olen kokonaan vieraantunut
- 'huokausten maailmasta'. En tunne enää entistä tyhjyyttä enkä sanoin
- selittämätöntä kaipausta. Suokoon Jumala, että voisin olla oikein
- tyytyväinen ja ahkera, ja siunatkoon Hän minun työtäni."
-
-Tuollaiset hetket olivat sittenkin harvinaisia, sillä toisella kertaa
-hän taas kirjoittaa:
-
- "Sanot minua onnelliseksi, kun saan oleskella niin oppineiden ja
- sivistyneiden ihmisten parissa. Kohtalaisesti onnellinen, Sally!
- Paljonhan täällä puhutaan sivistyksestä ja harrastetaan sitä,
- mutta ei siitä vielä mitään ole tunkeutunut minun sydämeeni, jossa
- proosallisuus on niin syvälle juurtunut. -- _Tahdista_ ja hyvistä
- tavoista täällä myös puhutaan ja useimmat ovat niihin perehtyneetkin;
- mutta minä olen aivan ennallani enkä ole edes oppinut 'tahdissa
- käymään', jota meille voimistelussa opetetaan. -- Mutta en minä syytä
- mitään muuta kuin omaa sivistykseen taipumatonta mieltäni. Sillä itse
- seminaarin opettajat ja useimmat toverit ovat kylläkin sivistyneitä,
- eikä kirjoistakaan puutetta ole; minä olen kuitenkin aivan ennallani
- -- tyytymätön aina. -- Rauhaa, rauhaa! huutaa minun janoava sieluni,
- mutta sitä rauhaa eivät hyvät tavat, ei Runebergin eikä Schillerin
- teokset voi antaa, sitä on vain siellä -- minne en tahdo mennä.
-
- "Jos luen jonkun suuren kirjailijan teoksen tai vietän iltani jossakin
- sivistävässä seurassa, en ole tyydytetty sittenkään. Ääni sielussani
- sanoo aina: sinulta puuttuu jotakin -- -- Minun laitani on aivan kuin
- Dionin savikuvan. Juuri kun luulen jotain omistavani, huomaankin, että
- siitä sittenkin puuttuu jotakin, ja juuri kun luulen, että minulla
- on kaikki, koskettaa Jumala sydämeni ylvästelevää savikuvaa ja minä
- lyyhistyn kokoon kuin tomu hänen edessään."
-
-Ja vuoden vaihteessa Isa palaa jälleen samaan asiaan (6/1):
-
- "Rauhattomuus ja omantunnon levottomuus seuraa minua alituisesti.
- Maailma ja sen ilot tulevat minulle yhä rakkaammiksi -- ja nyt
- pelkään, että Jumala lakkaa kokonaan kolkuttamasta sydämeni suljetulle
- ovelle. En tiedä, mikä minusta lopulta tulee, mutta onnellinen en ole
- enkä koskaan siksi tule, jollei minussa tapahdu suurta sisällistä
- muutosta. Mutta milloin se tapahtuu? Tuleeko syntinen sydämeni koskaan
- levollisemmaksi -- Minulla on niin monia maallisia epäjumalia, jotka
- estävät minua antamasta sydäntäni Jumalalle..."
-
-Lähestyvä joulu vaikutti myös osaltaan Isan alakuloisuuteen. Matka oli
-niin pitkä Puolangalle, ettei hän voinut ajatellakaan kotiinlähtöä,
-eikä varojen puutteesta menosta Lapuallekaan tullut mitään, jonne Fanny
-Hohenthal oli hänet kutsunut joulua viettämään. "Jos isä lähettää
-minulle rahoja Lapuan matkaa varten", kirjoittaa Isa Sallylle (11/11),
-"niin luulen mielemmin ostavani niillä uuden leninkikankaan, sillä
-musta pukuni näyttää jo aivan kauhealta, kun olen käyttänyt sitä niin
-usein sunnuntaisin ja aina joka tilaisuudessa."
-
-Hyvin säästäväisesti Isan täytyikin elää, sillä suuret ne varat eivät
-olleet, jotka kotoa hänelle riittivät. "Kyllä tiedän, että isä ja äiti
-mielellään antaisivat minulle mitä ikänä voisivat", sanoo Isa Sallylle,
-"mutta isä parka on aivan epätoivoissaan raha-asioittensa vuoksi, tulot
-ovat kovin vähäiset ja menot suuret."
-
-Kodin kaipuu kävikin päivä päivältä yhä suuremmaksi, kun useat
-tovereista läksivät jouluksi kotiin, ja alakuloisin mielin Isa kertoo
-Sallylle, että Gusti Demander ja Lydia Hellsténkin luultavasti
-matkustavat pois. "Se olisi kovin ikävää", lisää hän, "sillä heidän
-luokseen minä aina pakenen, kun minun on ikävä tai kun olen oikein
-iloinen."
-
-Mutta joulu, jota Isa oli pelolla odottanut, oli sittenkin "oikein
-hauska" ja hän "sai paljon enemmän lahjoja, kuin mitä hän oli
-odottanut". Ja kertoessaan Sallylle, mitä lahjoja hän oli saanut,
-mainitsee hän jälleen Lydia Laguksen nimen. "Nyt joululomalla on meistä
-tullut oikein hyvät ystävät", sanoo hän. "Hän on niin hehkuva sielu.
-Kaunis ja sielukas, vaikka ehkä hiukan lapsellinen; ja ääni hänellä
-on, josta olen kuullut sanottavan, että jos hän saisi yhtä hyvän
-koulutuksen kuin Ida Bàsilier, niin voisi olla vaikea tietää, kuka
-olisi Suomen suurin laulajatar." Ja eräässä myöhemmässä kirjeessään
-hän sanoo, että Lydia Laguksella on "aito-etelämaalainen sielu, mutta
-ulkomuodoltaan hän on oikea Pohjolan neito. Hän on vaalea kuin keväinen
-päivä."
-
-Ystävyydestään Lydia Lagukseen, joka talven kuluessa kasvoi mitä
-kiihkeimmäksi ihastukseksi, ja jonka innostamana Isa sepitti useita
-viehkeitä runoja, kirjoittaa hän paria päivää myöhemmin Sallylle
-seuraavin sanoin, joissa ihastuksen rinnalla piilee kuitenkin aika
-annos huumoriakin:
-
- "Me olemme molemmat niin merkillisiä, lapsellisia, eksentrisiä ja
- varsinkin Lydia äärettömän kiihkeä. Samoin meidän ystävyytemmekin. Se
- on sekä koomillinen että traagillinen. Vaikka me pidämme äärettömästi
- toisistamme, kiistelemme me varsin usein ja näytämme happamilta,
- jolloin Lydia syyttää minua kylmyydestä ja väittää, että leikittelen
- hänen tunteillaan, joita muka en ymmärrä. Minä, joka olen vuotta
- vanhempi ja paljoa kokeneempi, hymyilen vain hänelle; mutta samalla
- ajattelen, ettei Lydia voi koskaan ymmärtää minua, minä sen sijaan
- ymmärrän häntä erinomaisesti."
-
- Uskottuna tässä ystävyydenliitossa oli Lydia Laguksen vanhempi sisar,
- Thilda, joka sai toimekseen vartioida, kun tytöt iltasin viipyivät
- ulkona yli luvallisen ajan, ja hänelle Isa kevensi myös sydäntänsä,
- kun Lydia hänen mielestään laiminlöi häntä. Sillä, niinkuin
- Isa itsekin sanoo, heidän ystävyyttään samensivat usein pienet
- keskinäiset kiistat tai mustasukkaisuus toisten toverien puolelta,
- ne kun eivät olisi suoneet heidän eroittuvan muista ja antautuvan
- kokonaan toisilleen. Usein Isan mielenapeuteen vaikutti myös se,
- ettei Lydia antanut niin suurta tunnustusta hänen runoilleen, kuin
- mitä hän olisi toivonut. Monet Isan pikkurunoista Lydialle, jotka
- enimmäkseen ovat sepitetyt keskellä tuntia, ovat syntyneet juuri
- tuollaisen mielenmasennuksen johdosta. Useimmat niistä ovat suomeksi
- kirjoitettuja, mutta joukossa on ruotsalaisiakin. Tilapäisyydestään
- huolimatta ovat ne erittäin somia ja ilmaisevat kaikki Isan rajatonta
- ihastusta.
-
- Luokalla sepitetty on esim. seuraava pieni runonpätkä:
-
-    Mitä sinä Lyydiseni
-    naurat siellä itseksesi?
-    Naurat ehkä mulle -- vaan
-    senpä sanoa nyt saan,
-    että jollei sulla lie
-    parempaa mi suusi vie
-    nauruhun; niin naura vain!
-    Lystimpi on katsoo ain'
-    nauravahan suuhusi,
-    kuin jos suutuksissasi
-    katseleisit päälleni.
-    Naura siis vain, Lyydini!
-
- Toisella kertaa, kun Lydia on vajonnut tilapäisen epätoivon valtaan,
- lohduttaa Isa häntä kauniilla runolla, jonka nimenä on "Miksi suret,
- Lyydi kulta?"
-
-    Miksi suret, Lyydi kulta,
-    miksi olet rauhaton?
-    Joko elon myrskyt sulta
-    ryöstänyt sun rauhas' on?
-
-    Nuori viel' on sydämesi
-    runneltavaks surujen;
-    peittää ei saa kyynelvesi
-    loistetta sun silmien.
-
-    Katsos aurinkoinen jalo
-    sateen jälkeen loistelee,
-    kyyneleet sen lämmin valo
-    nurmen päistä kuivailee.
-
-    Anna, Lyydi, ikäväsi
-    lentää pois, ja katso vaan,
-    kuinka hyvän Luojan käsi
-    hyvyydellä täyttää maan!
-
-    Katso, kuinka Luoja muuttaa
-    luonnon uuteen elämään!
-    Nauti luonnon ihanuutta,
-    elä näänny ikävään!
-
-    Sydämesi, Lyydi! anna
-    päästä uuteen elämään!
-    Anna toivon tunteet panna
-    ilosta sen sykkimään!
-
- Miten ihastunut Isa oli Lydia Laguksen lauluun, käy myös esille
- monesta runosta. Niinpä runonpätkä "Sjung" (Laula) tuntuu aivan
- välittömästi syntyneen toisen laulaessa:
-
-    Lydi, liten vän!
-    Sjung, ack! sjung igen,
-    sjung din lefnadsglada visa!
-    För ditt eget bröst
-    sjung om ro och tröst --
-    sjung till sorgsna själars lisa!
-    Skiner solen: sjung af glädje, mod och lust,
-    brusar stormen, se mot hoppets gröna kust.
-    Du min lilla vän!
-    Sjung, ack! sjung igen
-    då din lefnadsglada visa!
-
- [suom.: Lyydi, pieni ystäväni! Laula, oi! laula jälleen, laula
- elämäniloinen laulusi! Itsellesi laula rauhaa ja lohdutusta -- laula
- surullisten huojennukseksi! Jos aurinko paistaa: laula ilosta,
- rohkeudesta ja halusta, jos myrsky pauhaa: kohota silmäsi toivon
- vihertävää rantaa kohti. Pieni ystäväni! Laula, oi, laula jälleen
- elämäniloinen laulusi!]
-
- Sama ajatus, joskin paljoa laajemmaksi kehitettynä on runossa "Laula,
- Lyydi!", joka onkin kauneimpia Lydia Lagukselle sepitetyistä runoista:
-
-    Laula, Lyydi! Sulle antoi Luoja
-    äänen, todisteeksi lemmestään,
-    vaan Hän käskee, kaiken onnen tuoja,
-    sillä ylistellä nimeään.
-
-    Laula Lyydi, kunniaksi Hälle,
-    suloksi myös ihmislapsien!
-    Laula onneksi sun elämälle
-    rauhaksi sun oman sydämen!
-
-    Laula Lyydi! koska sydämesi
-    tuntee laulun voiman. Laula niin,
-    että kuivaa silmistäsi vesi,
-    puhjeten vaan ilokyyneliin!
-
-    Laula Lyydi! koska surut painaa,
-    laula, koska myrsky raivoaa!
-    Laulu yksin lohdutuksen lainaa,
-    myrskyn sielussasi rauhoittaa.
-
-    Laula Lyydi, koska ilokäet
-    kukkuu sulle nautinnoista vaan!
-    Laulaen sä parahiten näet
-    laskee laivas' toivon satamaan.
-
-    Laula Lyydi, koska lemmen tulta
-    sielus' kätkee! Laula silloinki,
-    ystäväs' kun elonmyrskyt suita
-    vie, -- oi! laula silloin Lyydini!
-
- Mutta niin suuresti kuin Isa ihailikin Lydian laulua, tuotti se
- hänelle myös monta levotonta hetkeä. Hän pelkäsi, että ystävä voisi
- tulla "itserakkaaksi ja ylimieliseksi", eikä muistaisi, että "kaikki
- on Jumalan lahjaa, jonka hän helposti voi riistää ihmiseltä."
- Tuollaisena hetkenä on varmaan seuraava pieni runo syntynyt:
-
-    Lydia! Du vet hur varmt din Isas själ
-    beder för din sällhet och ditt väl;
-    ej behöfver hon ju särskildt nämna dig
-    hvad hon önskar dig på lifvets stig,
-    ty hon önskar dig allt godt som finnes
-    på vår jord -. och bortom grafven vinnes.
-
-    Må din lefnadshimmel stråla klart!
-    Komma töcken: må de skingras snart!
-    Och med nordens näktergalar må
-    du i täflan glada toner slå!
-    Må med rosor våren dig besmycka!
-    Må du vinna kärlek, frid och lycka!
-
-    Hjärtats frid den bästa skatten är;
-    har man den, man föga mer begär.
-    Må den rätta friden trifvas väl
-    Lydi liten! i din varma själ!
-    O! jag hoppas att dig Gud förlänar
-    hvad Han tror att till ditt bästa tjänar.
-
- [suom.: Lyydi! Sä tiedät kuinka lämpimästi Isan sielu rukoilee onnea
- ja menestystä sulle, eihän hänen tarvitse erityisesti mainita, mitä
- hän sinulle toivoo elämäsi tiellä, sillä hän toivoo sinulle kaikkea
- hyvää, mitä maailmassa on -- sekä haudan toisella puolen. -- Kirkkaana
- loistakoon elämäsi taivas! Jos se pilveen menee, hajotkoon pilvet
- pian! Ja kilpaa Pohjolan satakielien kanssa laulaos iloisesti! Kevät
- koristakoon sinua ruusuillaan. Voittaos rakkautta, rauhaa ja onnea!
- -- Sydämen rauha on paras aarre; ken sen omistaa, ei pyydä muuta.
- Viihtyköön oikea rauha, pikku Lyydi! sinun lämpimässä sielussasi. Oi!
- Jumala antakoon sinulle mitä Hän parhaaksi sinulle näkee.]
-
- Myöhemmältä ajalta on ehkä runo "Förr och nu" (Ennen ja nyt), joka
- huokuu katkeruutta ja pettymystä, ja jossa Isa ikäänkuin jo sivulta
- katselee heidän ystävyyttänsä. Siinä hän sanoo:
-
-    Förr satt jag med klappande hjärta
-    och såg på din tjusande bild.
-    Än kände jag fröjd och än smärta,
-    än var jag så lugn och än vild,
-    än svartsjuk, än stolt i det hoppet
-    att jag vore något för dig; --
-    men tiden har flytt -- under loppet
-    den känslorna tagit med sig.
-
-    Beständigt på dig jag blott tänkte,
-    din tanke jag gissade på
-    och frågade mig om du skänkte
-    åt mig någon tanke också;
-    så läste jag säll i ditt öga,
-    att något jag var ock för dig;
-    men nu har en vinter fått snöga
-    på min kärleksvår -- och på mig.
-
-    Förr såg jag i dig idealet,
-    såg himmel och jord uti dig, --
-    det låter kanhända för galet, --
-    jag rådde dock icke för mig.
-    Nu tycker jag, du är som andra,
-    har dygder, men fel likaså;
-    dig tänker jag visst inte klandra,
-    men icke beundra ändå.
-
- [suom.: Ennen mä istuin sykkivin sydämin ja katselin sinun
- ihastuttavaa kuvaasi. Vuoroin tunsin iloa ja tuskaa, vuoroin olin
- levollinen ja hurja, vuoroin mustasukkainen ja ylpeä toivoessani
- voivani olla jotain sinulle; -- mutta aika on kulunut -- ja sen
- mukana tunteet vaihtuneet. -- Alituisesti vain sinua ajattelin, sinun
- ajatuksesi minä arvasin ja kysyin tokkopa minuakin ajattelit; silloin
- onnellisena näin katseestasi, että jotain sinullekin merkitsin, mutta
- nyt on jo talvi heittänyt lumensa rakkaudenkevääni ja minun itseni
- ylitse. -- Ennen näin sinussa ihanteen, näin sinussa taivaan ja maan,
- -- se kuuluu ehkä liian hullulta, mutta en mahda itselleni mitään. Nyt
- mielestäni olet kuin muutkin, sinulla on hyveitä, mutta myös vikoja;
- en aio moittia sinua, mutta en ihailekaan.]
-
- Toinen ruotsalainen runo "Ett litet minne till Lydia" (Pieni
- muisto Lydialle), on luultavasti sepitetty vasta syksyllä 1872, ja
- siinä Isa, tuntiessaan lähestyvän kuoleman, tahtoo antaa pienen
- muiston ystävälleen ja samalla ajatuksissaan käydä läpikoko heidän
- ystävyytensä ajan. Se kuuluu näin:
-
-    Lydi! tag ett litet minne här
-    af din Isa -- fast det ringa är,
-    men du af detsamma kanske minns
-    Isa -- sen hon icke mera finns.
-    Kanske minns du af mitt mörka hår
-    Isas glädjelösa ungdomsår,
-    och mitt mörka, vilda, sorgsna hjärta,
-    med dess kärleksglöd, dess strid, dess smärta?
-
-    Kanske mins du, ljusa engel! då
-    Isas vilda vänskap emot dig också,
-    hennes många nycker, hennes tusen fel,
-    hennes varma, men så vilda själ?
-    Kanske redan då själen från sitt grus
-    flytt till Fadershemmet renad, klar och ljus.
-    Här är Lydi ljus och mörk är Isa -- men
-    båda blifva ljusa vi i -- himmelen.
-
- [suom.: Lyydi! Ota pieni muisto Isaltasi -- vaikka se onkin
- vähäpätöinen, mutta ehkäpä siitä muistat Isaa -- sitten kun häntä
- ei enää ole. Ehkäpä tumma tukkani kertoo sinulle Isan ilottomasta
- nuoruudesta ja synkästä, hurjasta, surullisesta sydämestäni, sen
- rakkauden hehkusta, taistelusta, tuskasta? -- Ehkäpä muistat silloin,
- valoisa enkeli! Isan hurjaa ystävyyttä sinua kohtaan, hänen monia
- oikkujaan, hänen tuhansia vikojaan, hänen lämmintä, mutta niin hurjaa
- sieluaan? Ehkäpä sielu jo silloin on paennut tomustaan puhdistuneena,
- kirkkaana ja valoisana Isän kotiin. Täällä on Lyydi vaalea ja tumma
- Isa -- mutta molemmat me olemme valoisia -- taivaassa.]
-
- Uusi ystävyys, niin kiihkeä kuin se olikin, ei kuitenkaan vieroittanut
- Isaa hänen entisistä ystävistään, sillä uskollisuus oli hänen
- luonteensa kuvaavimpia piirteitä. Joka kerta kun hän Sallyn kautta,
- joka oli voimakkain yhdysside Isan ja hänen kotinsa välillä, sai
- tietoja omaisistaan, sekä kaikesta mitä Puolangalla tapahtui, tunsi
- hän mitä suurinta iloa. "Sinun kirjeesi ja kertomuksesi teidän
- elämästänne tuotti minulle niin sanomatonta iloa", kirjoittaa hän
- Sallylle (6/2), "että olin aivan unohtaa missä olin ja elin vain
- teidän mukananne. Mutta sellainen kuvittelu ei ole yhtä terveellinen
- kuin suloinen; sillä jos missään, niin täällä täytyy pitää ajatuksensa
- koossa ja keskittää ne yhteen pisteeseen, olkoon tuona pisteenä
- Bonsdorffin 'tuntemattomat luvut' -- Hagforsin 'tahdit, paussit,
- oktaavit ja kvartit' tai neiti Soldanin 'yhdistetyt lauseet' y.m."
-
- Mutta vaikka ajatukset usein eksyivätkin kotiin, ja omiin haaveiluihin
- niin käy sittenkin seuraavasta kirje-otteesta ilmi, miten hän koko
- sielullaan antautui seminaarityöhön (6/1):
-
- "Vasta täällä minä heräsin unelmistani. Vasta täällä minulle kaikki
- selveni. Vasta täällä tulin ajatelleeksi, miten tärkeä se askel oli,
- jonka olin ottanut -- ja elämäni päämäärä selvisi minulle. Vaikeat ja
- monet ovat tulevat velvollisuuteni ja tehtäväni, mutta kutsumukseni on
- samalla suloinen ja jalo. En koskaan enää saa antautua omiin unelmiini
- eikä sydämeni -- se huolestuttaa minua hiukan -- saa enää lämmetä vain
- omille huveilleni ja ystävilleni, sen täytyy nyt sykkiä isänmaalle,
- sen valon ja valistuksen hyväksi. Toimettomasta tytöstä on siten
- tullut miltei hiukan hyödyllinen ja toimekas nuori nainen ja omien
- itsekkäiden unelmieni sijalle ovat astuneet ainakin jossakin määrin
- yleistä parasta tarkoittavat riennot...
-
- "Saa nähdä, missä kaitselmus määrää minulle pienen toiminta-alan? Jos
- vain _jaksan niin pitkälle_..."
-
-Ensi kertaa nyt Isan kirjeissä ilmenee pelko, etteivät voimat
-ehkä kestäisi. Ei kertaakaan talven kuluessa hän tätä ennen ollut
-valittanut terveydentilaansa, mutta varmaan yskä, jonka hän syksyllä
-seminaarimatkallaan hankki itselleen, ei ollut hellittänyt koko aikana.
-Helmikuun lopulla hän näet kirjoittaa Sallylle, että hänen "rintansa on
-ollut niin kipeä", että hän "yhden viikon ajan sylki verta". Muutamia
-päiviä hän oli ollut tunneilta poissa. Mutta kerrottuaan tämän hän
-heti varoittaa Sallya: "Älä kerro kotona, että olen tullut hiukan
-kivulloiseksi. Äiti tulisi kovin levottomaksi. Toivon, että kaikki taas
-paranee, kunhan olen hiukan varovaisempi."
-
-Ruumiillinen heikkous ja sairaus ei vaikuttanut kuitenkaan
-vähimmässäkään määrässä hänen henkisiin voimiinsa. Kun helmikuun 9
-p:nä seminaarissa oli määrä viettää Franzénin satavuotis-muistojuhlaa,
-uskottiin Isalle jälleen juhlarunon sepittäminen, ja ihmetellä täytyy
-hänen henkistä joustavuuttansa, kun hän väliaikoina, ikäänkuin
-leikillä, saattoi saada sen käsistään. Kielellinen kankeus, joka
-syksyisissä juhlarunoissa oli varsin tuntuva, on tästä jo suuressa
-määrässä kadonnut, varsinkin viides ja kuudes säkeistö ovat kauniit ja
-eheät sekä muotoon että ajatukseen nähden.
-
-Juhla, jonka ohjelmaan paitsi tätä runoa kuului laulua, soittoa ja
-esitelmä, oli erittäin onnistunut, ja salin oli neiti Soldan kauniisti
-ja taiteellisesti koristanut. "Taustalla", niinkuin Isa kertoo, "loisti
-harmaaseen kallioon uurrettuna Franzénin nimi tulikirjaimin, jotka
-himmeässä valossa ja synkkien kuusien ympäröiminä tekivät satumaisen
-vaikutuksen." Isan juhlaruno herätti suurta ihastusta, se käy selvästi
-hänen omista sanoistaan esille:
-
- "Unelmani runojeni suhteen ovat monin kerroin täyttyneet... Opettajat
- imartelevat minua, koko kaupunki puhuu minusta; toverit hemmoittelevat
- ja koettavat kilvan voittaa ystävyyttäni. Cygnaeus lähetti minulle
- neiti Lydeckenin kautta 'Till Franzéns sekulärminne' nimisen julkaisun
- sekä Franzénin ja oman kuvansa. Niin, kyllä imartelua on minun
- ylitseni vuotanut. Mutta Isa on onnettomampi kuin koskaan ennen...
- Kaikki tuo vie minut vain yhä kauemmaksi Jumalasta ja nöyryydestä."
-
-Tämän mielialan vallassa on varmaan runo "Isas önskan" (Isan toive)
-syntynyt, joka hänen omien sanojensa mukaan "on sepitetty -- ei
-kuitenkaan kirjoitettu, vaan ajateltu -- luokalla, suomen tunnilla,
-ollessani hiukan kipeä". Sairaus on myös painanut leimansa sen
-viimeisiin säkeistöihin:
-
-    O! om jag kunde som fågeln sjunga,
-    O! om jag kunde som hon vara glad,
-    bort skulle jag sjunga sorgen den tunga,
-    sjunga som fågeln på blommornas blad.
-
-    O! om jag kunde som stjärnorna glimma,
-    sprida en strimma af glädje och ljus,
-    så skulle jag glimma i sorgernas timma
-    och söfva de stormande känslornas brus.
-
-    O! om jag kunde som englarne älska,
-    älska så rent och så troget som de,
-    så skulle jag älska min sörjande nästa,
-    mot alla, som lida så tröstande se.
-
-    Fastän jag icke kan sjunga och stråla,
-    fast ej min kärlek som englarnas var,
-    får jag väl tåla mitt öde -- och måla
-    framtiden hoppfull och solljus och klar.
-
-    Nej, aldrig, nej aldrig jag mera kan drömma
-    mig säll sedan friden har lämnat min själ,
-    jag vill icke drömma, men nu vill jag glömma,
-    att lycklig jag varit, min dröm ock farväl.
-
-    Ack, hvarför, ack hvarför skall Isa så klaga,
-    ler icke lifvet mot henne också?
-    Skall stormen förjaga min skönaste saga,
-    som lycklig jag drömde? Hur sorgligt ändå!
-
-    Ja, Isa skall glädjas, fast hjärtat vill brista,
-    Isa skall le genom tårar ännu.
-    Snart skall du brista, mitt hjärta: -- det sista
-    slaget -- skall dö -- hvad den döden är ljuf!
-
-    Kom ljufliga död med ro för mitt hjärta!
-    Kom att mig föra till sällare land!
-    Lugna mitt hjärta, lindra min smärta!
-    knyt själen med nya, heliga band!
-
-[suom.: Ah, jospa voisin kuin lintu laulaa, ah jospa voisin olla
-iloinen kuin se, vapaaksi raskaasta surusta ma mieleni laulaisin,
-laulaisin kuin lintu kukkasten parissa. -- Ah, jospa voisin kuin tähti
-kimallella, levittää iloa ja valoa, niin kimaltelisin surun hetkinä
-ja saattaisin lepoon myrskyävät tunteet. -- Ah, jospa voisin rakastaa
-kuin enkelit, rakastaa yhtä puhtaasti ja uskollisesti kuin he, niin
-rakastaisin surevaa lähimäistäni ja lohduttaisin kaikkia kärsiviä. --
-Vaikken voi laulaa enkä loistaa, vaikken voi rakastaa kuin enkelit,
-täytyy minun kestää kohtaloni -- ja kuvailla mielessäni tulevaisuutta
-toivorikkaana ja kirkkaana. -- En koskaan voi enää uneksia onnesta
-rauhan haihduttua sielustani, en tahdo uneksia, vaan unohtaa, että
-olen ollut onnellinen, jää hyvästi unelmani. -- Oi miksi Isa näin
-valittaa, eikö elämä hänellekin hymyile? Karkoittaako myrsky kauneimman
-uneni? Kuinka surullista! -- Niin, Isa tahtoo iloita, vaikka sydän
-on pakahtua, Isa hymyilee kyynelten takaa. Pian sä, sydämeni murrut!
-Viimeinen tykytys lakkaa. -- Miten suloinen on kuolema! -- Tule,
-suloinen kuolema, tuo rauha sydämeeni! Vie minut parempaan maahan.
-Tyynnytä sydämeni, lievitä tuskani. Sido sieluni uusin, pyhin sitein!]
-
-Mutta kesken tätä runsasta tuotantoa on hetkiä, jolloin kaikki tuntuu
-hänestä tyhjältä ja turhalta: Niinpä hän (25/2) kirjoittaa Sallylle:
-
- "Olen tullut aivan väliäpitämättömäksi runoutta ja kaikkea sellaista
- kohtaan... Lainakirjastossamme on paljon uusinta kirjallisuutta
- saatavana, mutta jos otan sieltä jonkun kirjan, niin vien sen kolmen,
- neljän viikon kuluttua lukematta takaisin."
-
-Olemme jo aikaisemmin huomauttaneet, miten Isa, kirjoittaessaan
-seminaarissa aineita, löysi aina joitakin persoonallisia
-kosketuskohtia, jotka soveltuivat esitettävänä olevaan aineeseen.
-Niinpä kirjoittaessaan aineen "Vesi" hän kuvasi Suomussalmen aikuista
-pientä kotikouluaan ja "Satu" nimisessä aineessa suhdettaan Betty
-sisareen. Kun nyt helmikuussa oli kirjoitettava aine "Haavasta",
-seurasi hän siinäkin entisten esimerkkiä kuvaten omaa luonnettaan ja
-alituista kaipaustansa. Koska tämä aine on oikeastaan kaunokirjallinen
-tuote, otamme siitä pienen otteen.
-
-Isa kirjoittaa ensin kulkevansa lehdossa, jossa vallitsee suuri rauha.
-Hän istahtaa mättäälle ja kuunnellessansa metsän hiljaista huminaa, hän
-huomaa vieressään haavan, jonka lehdet värähtelevät yhtä rauhattomasti
-kuin hänen oma sielunsa. "Miksi et sinäkin nuku niinkuin muut puut
-ympärilläsi?" kysyy Isa haavalta. Ja haapa alkaa kertoa hänelle
-tarinaansa:
-
- "Alkuni on pienestä siemenestä, jonka tuuli lennätti tähän, sillä
- niinkuin näet, eivät ympärilläni seisovat puut ole samanlaisia
- kuin minä. Aina olen ollut erilainen muita puita. Kuta isommaksi
- kasvoin, sitä suuremmaksi tuli eroitus välillämme. Minä olen hyvin
- herkkätuntoinen, synkkämielinen ja rauhaton; jonka tähden minua usein
- pilkataankin. Kun olin pienempänä, ainoastaan ruohojen ja kanervien
- kokoinen, olin levollisempi; heidän suojassaan kasvaessani eivät
- tuulet minua pudistelleet. Vähän suuremmaksi tultuani aloin jo tuntea,
- että maailma usein oli kylmä ja kolkko, ja vähimmätkin tuulenviuhkat
- saivat lehteni tärisemään, mutta silloin olivat lehteni vielä niin
- hienot, lauheat ja pienet, ettei niiden liikunto aikaansaanut
- sellaista kohinaa kuin nyt.
-
- "Mielessäni on aina ollut ihmeellinen halajaminen pois täältä, jonne
- olen tuomittu seisomaan; minä kaipaan vapautta. Kun näen lintujen
- ilmassa lentävän, niin kulkee kummallinen värähdys ruumiissani;
- silloin ajattelen: miksen minäkin saa katsella millainen maailma on
- tuolla vuorten takana?
-
- "Kun näen iltaruskon taivaan rannassa, syttyy mieleeni halu päästä
- sinne korkeampiin maailmoihin, jossa on valoa ja vapautta minullekin.
- Vaan turha on kaipaukseni. Juureni ovat lujasti maassa kiinni.
-
- "Kerran levähti pieni laululintu oksillani; hän kertoi minulle, että
- kerran on aamu valkeneva, jolloin koko luonto uudistuu uuteen,
- parempaan eloon, kaikki saavat vapauden ja levon; mutta hän sanoi sen
- aamun seuraavan vasta kuolon synkkää yötä. Sydämeni sykki silloin
- ilosta ja toivosta; luulin vapauden aamun minullekin koittavan,
- jolloin pääsisin vapaaksi maallisista siteistäni ja niinkuin lintunen
- saisin lentää tuonne iltatähden luo, jonne ikävöin. Mutta eräänä
- iltana sanoi lehtimato, että se aamu valkenee vain ihmisille. Minä
- en ole ansainnut parempaa. Ihmiset tekivät näet haavasta ristin ja
- naulitsivat Hänet siihen, joka tuli sovittajaksi heidän ja Jumalan
- välillä. Siitä ajasta olen tuomittu vapisemaan. Minulla on syytä
- vapista, rauhaa en koskaan saa."
-
-Kevät vuonna 1872 teki varhain tuloaan, ja jo toukokuun keskivaiheilla
-oli lehti puhjennut puuhun seminaarin puistossa. Varjoisassa
-lehtimajassa nuoret oppilaat istuivat usein kirjojensa tai
-käsitöittensä ääressä ja pistivät silloin tällöin lauluksi, jota
-lintujen tuhatääninen kuoro puiden latvoissa säesti.
-
-Isakin samoili päivät päästään ulkona "Malmström, Topelius tai Thomas
-Moore" kainalossaan, eikä hän malttanut illallakaan palata määräajalla
-huoneeseensa, vaan istui myöhään yöhön suurella kivellä seminaarin
-puutarhassa haaveillen ja miettien. Hän ei välittänyt siitä, vaikka
-yskä kosteassa iltailmassa yltyi niin pahaksi, että hänen täytyi
-useampia päiviä olla vuoteen omana voimatta "lukea tai edes ajatella".
-Ja vaikka hän vallan hyvin tiesi, että syynä sairauteen oli hänen oma
-"varomattomuutensa" ja "kuutamokävelynsä", ei hän luopunut niistä
-sittekään. Sillä hänen mielensä oli niin rauhaton, ettei hän voinut
-nukkua.
-
- "Jospa tietäisit, kuinka äärettömän onneton tänä keväänä olen ollut",
- puhkeaa hän Sallylle sanomaan (18|5). "Minun sielussani on riehunut
- kumma taistelu. Joskus olen melkein hulluuteeni asti ihaillut
- luontoa, runoutta, y.m. ikäänkuin olisin tiennyt sen olevan väärää
- -- ja että pian olisin pakoitettu siitä eroamaan; toisen kerran olen
- tuntenut suorastaan inhoa ja vastenmielisyyttä kaikkea kaunista ja
- suurta kohtaan, niinkuin maailma sitä nimittää, ja syyttänyt sitä
- rauhattomuudestani. Ja totta se onkin, jollen pitäisi luontoa,
- runoutta ja ystäviäni epäjumalinani, niin olisin paljoa onnellisempi
- ja levollisempi, sillä ne estävät minua rakastamasta Jumalaa ja glädje
- utan Gud ej finnes, utan Gud ej finnes frid."
-
- [Iloa Jumalatta ei ole, Jumalatta ei rauhaa ole.]
-
-"Miksi Isa pitää maallisia epäjumalia?... Jospa rauhallinen olo
-Puolangalla saattaisi sieluni tasapainoon! -- Kysymys, johon en löydä
-vastausta, on seuraava: Miksi Jumala antaa ihmiselle tunteita ja
-taipumuksia, kun Hän kuitenkin tietää, ettei ihminen voi muuta kuin
-käyttää väärin Hänen lahjaansa ja sen kautta tulla sekä ajallisesti
-että iankaikkisesti onnettomaksi."
-
-Samaa kysymystä Isa koettaa selvitellä itselleen runossa
-
-    KAHDEN VAIHEILLA.
-
-    Ääni tuttu kuiskaa sielussani:
-    "Laula, koska laulunlahjan sait!"
-    Mutta tunnon ääni intoani
-    estää, käskien mun olla vait!
-    Mielelläni laulelisin kerran!
-    Vaan, tuo kielto tunnossain on -- Herran.
-
-    Toisinaan kun intoin vallan saapi,
-    laulan, vaikka soimaa tuntoni;
-    toisinaan, jos kuinka haluttaapi,
-    vaiti oon -- vaikk' laulaa syömmeni.
-    Kahden mielt' en voi mä noudatella:
-    olla ääneti -- ja lauleskella.
-
-    Loiko ilman tarkoitusta Luoja
-    vienot sävelet mun sydämeen?
-    Eipä niin. Vaan kaikkein lahjain tuoja
-    vaatii arvon niistä itselleen.
-    Sulle, Herra, lauluni jos soisi,
-    silloin suotu, sallittu se oisi.
-
-Tämän kevään taistelut sopusointuun sulautuneina, ovat löytäneet
-taiteellisen muotonsa runossa "Aallon kehtolaulu", joka onkin Isan
-kaikkein kauneimpia ja ehjimpiä tuotteita.
-
-    Nuku, nuku aaltonen,
-    nuku jo!
-    Tuolla laulaa humisten
-    kuusisto!
-    Kehtolaulusi se on --
-    nuku aalto rauhaton,
-    nuku jo!
-
-    Miksi tahdot katsella
-    kuinka jo
-    loukannut on luontoa
-    turmio!
-    Kuinka kukat surkastuu,
-    kuinka tuuless' paljastuu
-    lehdikko?
-
-    Nuku aalto, vahtopää!
-    Nuku jo!
-    Kerran sinun herättää
-    aurinko.
-    Senpä sulle, rauhaton,
-    hellä silloin suotu on
-    suutelo.
-
-    Herätessäis heloittaa
-    kukat jo,
-    suloisesti tuoksuaa
-    tuomisto.
-    Liverrykset lintuisten
-    silloin soi kuin Väinösen
-    kantelo!
-
-    Sydän! nuku sinäkin,
-    nuku jo!
-    Uni sull' on suloisin
-    nautinto.
-    Toivo aikaa armaampaa,
-    nuku, kunnes lopun saa
-    taistelo.
-
-Luultavasti tänä aikana on myöskin runo "Kesäyönä" syntynyt.
-
-    Yöllä unelmaini taivas
-    armas aina aukeaa,
-    maailma -- sun monet vaivas
-    silloin ei voi vaivuttaa.
-
-    Silloin sielu askarissa
-    onpi onnen löytävä,
-    vaikk' on ruumis vaivuksissa,
-    tekee sielu töitänsä.
-
-    Vähän muistan murheitani,
-    luontoa kun katselen
-    ja kun kynä kädessäni
-    Luojan töitä aattelen.
-
-    Auki onpi akkunani,
-    raitis ilma aaltoaa,
-    niinpä myös mun sieluani
-    henki uusi valloittaa.
-
-    Nytpä toivot, unelmani
-    saavat uuden muotonsa,
-    huonot, pienet laulelmani
-    kalliin, pyhän verhonsa.
-
-    Sielu uudet siivet saapi,
-    sydän tuoreet toivonsa:
-    toivo sinne vuodattaapi
-    kauniin kultakasteensa.
-
-    Mitä kuiskaa toivon ääni
-    sydämeeni sykkivään?
-    Ett' en koko elämääni
-    ole luotu itkemään.
-
-Lukukausi läheni jo loppuaan, Isan ensimäinen seminaari vuosi, jossa
-oli ollut niin runsaasti sekä iloa että sisällisiä taisteluja. Samalla
-kun hän nyt iloitsi päästessään taas rakkaitten omaistensa luo, tuntui
-ero Lydia Laguksesta kovin katkeralta, kaksin verroin katkeralta sen
-johdosta, että ero näytti tulevan pitkäaikuiseksi. Toukokuussa oli
-näet Ida Basilier ollut konserttimatkalla Jyväskylässä ja kuullut
-Lydia Laguksen laulavan, ja nuoren tytön korkea, kirkas sopraano oli
-siihen määrään ihastuttanut kuuluisaa laulajatarta, että hän mitä
-lämpimimmin kehoitti häntä antautumaan taiteilijauralle. Isa iloitsi
-ja oli ylpeä ystävänsä puolesta, mutta samalla hän ei voinut hillitä
-alakuloisuuttaan ajatellessaan, että Lydia keskeyttäisi opintonsa
-seminaarissa ja että heidän tiensä eroaisivat toisistaan. Ja tuo haikea
-ajatus seurasi häntä yhä hänen kotiin palattuaankin. "Saankohan koskaan
-enää kiertää käsivarteni sinun liljamaisen vartalosi ympärille",
-kirjoitti hän ystävälleen Puolangalta (30/6), "saankohan vielä kuulla
-sinun laulavan lempilaulujani?"
-
-Ja sitten hän jatkaa:
-
- "Jos Jumala antaa minun parantua, niin palaan kai jälleen seminaariin.
- Tahdon tulla sinne työtä tekemään ja raatamaan, tahdon nähdä kaikki
- ne rakkaat paikat, jossa sinun rinnallasi uneksin ihanimmat unelmani.
- Koittaakohan sinun vai minun onneni päivä? Sinun -- jos pääset
- ulkomaille -- vai minun -- jos palaan jälleen seminaariin. En tahdo
- olla itsekäs. Verta vuotavin sydämin, mutta silti hartaasti ja
- rehellisesti toivon ja rukoilen, että sinun onnenpäiväsi koittaisi."
-
-Isa palasi kotiin seminaarista juhannuksen aikana yhdessä isänsä
-kanssa, joka oli tullut häntä Kajaaniin vastaan. Hän palasi kotiin
-hyvin heikkona, sillä pitkä matka oli rasittanut häntä siihen määrään,
-että hän jälleen oli sylkenyt verta. Hän ei jaksanut lähteä edes
-pappilaankaan, vaan lähetti Sallylle sanan, joka heti seurasikin
-kutsua. Koko iltapuolen ystävykset juttelivat yhdessä, vaikkeivät
-entiset lempikeskustelut enää ottaneetkaan sujuaksensa. Sillä kun Sally
-tahtoi kuulla, mitä kirjallisuutta Isa kevään kuluessa oli lukenut,
-vastasi hän lukeneensa vain enimmäkseen raamattua ja käänsi puheen
-toisaalle.
-
-Tämä oli viimeinen kerta, jolloin Sally ja Isa, jotka olivat niin
-monta yhteistä iloa ja surua kokeneet, tapasivat toisensa. Pari päivää
-myöhemmin läksi näet Sally pitkälle matkalle, aina Murmannin rannikolle
-isänsä kanssa, jolle sikäläisen suomalaisen väestön sielunhoito oli jo
-useampana vuonna uskottu.
-
-Vähitellen Isan heikontuneet voimat vahvistuivat rauhallisessa kodissa
-ja omaisten hyvässä hoidossa. Hän joi joka aamu lämmintä maitoa, käveli
-mäntymetsässä ja koetti olla mahdollisimman varovainen. Pappilassa hän
-kävi usein, vaikka Sally olikin poissa, lukien ääneen rouva Thauvónille
-tai tehden käsitöitä hänen kanssaan. Ja iltasin istuessaan yksin
-pienessä ullakkokamarissaan hän jatkoi jälleen päiväkirjaansa. Tuon
-pienen vihkosen, jonka nimenä on "Aftontankar tillegnade Ljungblomman
-af hennes Pensée" (Ilta-ajatuksia, omistetut Kanervalle hänen
-Orvokiltansa), oli määrä Sallylle säilyttää kaikki Isan ajatukset ja
-pienet tapaukset sinä aikana, jolloin ystävä oli poissa kotoa. Sillä
-vaikka Lydia Lagus olikin Isalle kaikkia muita ystäviä kalliimpi,
-osoittavat tämän pienen vihkosen tiheään kirjoitetut sivut, kuinka
-rakas myös Sally oli hänelle.
-
-Heinäkuun 7 p:nä kertoo Isa päiväkirjassansa, että hän yhdessä Sallyn
-äidin kanssa on lukenut "Salaminin kuninkaita".
-
- "Miten ihana ja suurenmoinen se on!" huudahtaa hän. "Olen kovin
- ihastunut siihen. Kreikkalaiset ovat aina olleet lempikansani -- nuo
- sivistyneet, isänmaalliset, runolliset muinaiskreikkalaiset nimittäin.
- Ihana, hurmaava satumaa! Minun mielestäni heidän muinainen suuruutensa
- on aina tuntunut pikemmin sadulta kuin todellisuudelta." Mutta sitten
- hän äkkiä innostuneena puhkeaa sanomaan: "Mutta miksi ihailisin vain
- Kreikkaa? -- Ei! Suomi on yhtä ihailtava. Suomi,[Seuraavat lauseet
- on Isa kirjoittanut suomeksi.] sinä olet minulle yhtä rakas, yhtä
- rakas, yhtä mieluisa, sinä olet yhtä täynnä ihanuutta, runoutta,
- voimaa ja muinaismuistoja! Kalevala on minusta yhtä ihmeellisiä ja
- jaloja muistoja täynnä kuin Iliaadi ja Odysseyakin -- Kalevalan
- urhot: Väinämöinen, Ilmarinen, Joukahainen ja Lemminkäinen -- kyllä
- ne piisaavat Herkuleelle, Theseylle, Akilleylle ynnä muille. Maamme,
- kansamme -- kaikki ovat yhtä ihmeteltäviä; Pindaroa, Homeroa,
- Sofoklesta ynnä muita kyllä vastaa Runebergimme, Topeliuksemme,
- Stenbäck -- Lönnrot ja monet muut."
-
-Isan suurimpana ilona tänä kesänä olivat postipäivät, jolloin hän sai
-ystäviltään kirjeitä. Oikea onnenpäivä siinä suhteessa oli heinäkuun
-14:s, sillä niinkuin hän päiväkirjassaan kirjoittaa, sai hän sinä
-päivänä kirjeitä "kahdelta rakkaimmalta naisystävältään", Lydialta ja
-Sallylta sekä kolmannen "parhaimmalta miesystävältään". Hän oikaisee
-kuitenkin heti: "Ei! Hän ei ole minun ystäväni, hän on vaan hyvä
-tuttava minulle, mutta meitä yhdistää sielun sympatiia, vaikkemme
-ole toistemme kanssa montakaan sanaa vaihtaneet -- me olemme vain
-ajatelleet -- ja katselleet toisiamme. Minä ihailen häntä suuresti."
-
-Tämä hyvä tuttava, käyttääksemme Isan omia sanoja, oli sama nuori
-runoilija, josta hän jo edellisenä syksynä oli kirjoittanut Sallylle ja
-toivonut saavansa nähdä häntä, J.H. Erkko.
-
-Erkko, joka vuotta aikaisemmin oli tullut seminaariin kuin Isa, asui
-neiti Soldanin luona ja siellä Isa epäilemättä oli joskus tavannut
-hänet. Neiti Soldan oli kiintynyt kumpaankin oppilaaseensa, joiden
-lahjat kävivät niin samaan suuntaan, ja useasti lukukauden aikana
-oli hän koettanut viedä heitä yhteen varsinkin huomattuaan, millä
-ihastuksella Erkko seurasi nuorta runoilija-neitosta. Isaa kiusasi
-kuitenkin neiti Soldanin hyväntahtoinen välittely, ja jos hänen
-tunteensa Erkkoa kohtaan oli muuta kuin hänen runottarensa ihailua,
-niin ei hän sitä ainakaan seminaaritovereilleen osoittanut. Mahdollista
-on kuitenkin, että jollei kuolema olisi katkaissut niin varhain hänen
-elämäänsä, tuo ystävyys helpostikin olisi voinut muuttua syvemmäksi ja
-kiihkeämmäksi tunteeksi.
-
-Vähää ennen Jyväskylästä lähtöä oli Isa käynyt hyvästijätöllä neiti
-Soldanin luona ja salin pöydällä oli hän silloin nähnyt kokonaisen
-pinkan Erkon vasta ilmestyneitä runoja. Huoneessa ei sattumalta ollut
-ketään, ja silloin nuori tyttö, seuraten äkillistä mielijohdetta,
-kirjoitti ylimmän runovihon kannelle Erkon nimen alle seuraavat kolme
-sanaa: "Nuorukainen, maasi toivo!" Noilla sanoilla hän tahtoi, niinkuin
-hän päiväkirjassaan sanoo (14/7), antaa "ystävällisen varoituksen
-nuorelle runoilijalle, jonka elämä oli niin täynnä kiusauksia." Että
-Erkko arvasi, kuka nuo sanat oli kirjoittanut, oli suuri yllätys
-Isalle, mutta vieläkin suurempi oli hänen ilonsa nähdessään Erkon
-kirjeestä, että hän oli ymmärtänyt hänen tarkoituksensa.
-
-Isa käänsi Sallya varten ruotsiksi Erkon kirjeen, joka uudelleen
-suomennettuna kuuluu näin: [Alkuperäinen kirje joutui luultavasti
-liekkien uhriksi Parolan talon tulipalossa. Kursiveeratut sanat on Isa
-itse siteerannut suomeksi.]
-
- "Jalo ja kunnioitettava neiti Isa Asp.
-
- "Uskallan lähestyä Teitä kirjeellisesti, koska toivon, että Teidän jalo
- sydämenne ei tiedä mitään niistä peloittavista ennakkoluuloista, jotka
- ehkä kahlehtivat useiden -- samoihin oloihin sidottujen mieltä.
-
- Uskallan sen tehdä sitä suuremmalla syyllä, koska luulen, että
- jossakin määrin tunnen Teidän suuret, jalot ja korkeat pyrkimyksenne,
- joita olen seurannut sydämellisellä kunnioituksella ja -- jollette
- paheksu sanojani -- samalla myös osanotolla. Tämä kirje on kuitenkin
- lähinnä Teidän oman sydämenne aiheuttama.
-
- _Kolme jaloa sanaa yhtä jalosta rinnasta ovat kylläksi herättämään
- intoa ja rohkeutta._
-
- Arvaamalla pääsin selville siitä, että nuo kolme sanaa: _Nuorukainen,
- maasi toivo!_ olivat Teidän kädestänne lähteneet.
-
- Teidän sananne ihastuttivat minua suuresti ja nostattivat
- selittämättömän tunteen rintaani.
-
- Nuo sanat olivat Teidän kirjoittamianne.
-
- Nuo sanat olisivat ehkä aivan liian suuret minulle, jolleivät ne
- samalla kiihoittaisi ja innostuttaisi jokaista nuorukaista. Jos
- milloin niin nuoruudenaikana ihmiset ovat valmiit toivomaan ja
- uskomaan itsestään paljon. Mutta jollei niin olisi, niin eivät nuoret
- olisikaan nuoria, eikä myöskään saataisi mitään suurta ja kunnollista
- maailmassa aikaan.
-
- Pyydän anteeksi, että niin kernaasti siirryn yksityisistä asioista
- yleisiin. Tahdon vain vakuuttaa, että niin totta kuin Te sanoillanne
- annoitte minulle rakkaan ja kehoittavan muiston, niin totta tahdon
- minäkin ahkerasti käyttää Luojan antamia lahjojani rakkaan maani ja
- kansani kunniaksi, sillä palvellessamme omaa kansaamme palvelemme
- samalla koko ihmiskuntaa. ('Huomaatko hänen korkealle tähtäävää
- kunnianhimoansa', puhkeaa Isa kesken kaikkea Sallylle sanomaan.)
- Samalla minä myöskin uskon, että ilman luottamusta kahden välillä, ei
- voi saada mitään kunnollista ja arvokasta aikaan.
-
- Koska Te olette niitä harvoja naisoppilaita seminaarissa, joiden
- tuttavuuteen minun on onnistunut päästä, niin toivoisin hartaasti
- saavani Teidän valokuvanne, ja vieläkin iloisempi olisin,
- jollette olisi _loukkaantunut_ tästä kirjeestä, ettekä halveksisi
- kirjeenvaihdon jatkamista kanssani.
-
- Iloista, nautintorikasta ja virkistävää kesää toivoo vilpittömällä
- ystävyydellä ja kunnioituksella
-
-                                          J.H. Erkko."
-
-[Isan vastausta tähän kirjeeseen en ole onnistunut saamaan, mutta että
-he vaihtoivat ainakin jonkun kirjeen keskenään kesän kuluessa, on
-varma.]
-
-Päiväkirjassaan kuvailee Isa Sallylle Erkkoa vielä seuraavin sanoin:
-
-"On hyvin jalostavaa ja kehoittavaa sielulle seurustella tai vieläkin
-paremmin olla kirjeenvaihdossa itseään etevämmän ihmisen kanssa.
-Olisitpa nähnyt, miten kaunis, haaveellinen ja hieno hän oli! Niin,
-kaikki, kaikki oli vain runoutta ja sopusointua tuossa nuorukaisessa.
-Erkko on nuori (noin 22-vuotias), tulinen, huima nuorukainen. Neiti
-Soldan, hänen äidillinen ystävänsä pelkää, että yhä kasvavat kiusaukset
-voivat saada hänet horjahtamaan hyveen tieltä; sillä hän on vielä niin
-kokematon ja herkkä kaikille vaikutteille. Hänen runonsa ovat myös
-joskus täynnä niin kummallista, kevyttä vallattomuutta, kun hän antaa
-runottarensa liian vapaasti leijailla tyttöjen ja heidän ruusuisten
-huuliensa ympärillä. Mutta alakuloisuus ja raskasmielisyys on sittenkin
-hänen luonteensa pohjasävel. Sitä todistavat useimmat laulut hänen
-runoelmiensa ensimäisessä vihossa. Ja ken hänet on nähnyt, sanoo häntä
-täydellä syyllä 'synkkämieliseksi'.
-
-"Hän on nuori ja hän liitelee kuin perhonen kukasta kukkaan. Mutta sitä
-hän tekee vain runoissaan. Aivan kauniisti hän pysyttelee loitolla
-naisista. Mutta ne, jotka ovat keskustelleet hänen kanssaan, sanovat,
-että hän ujoudestaan huolimatta on tavattoman hauska, puhelias ja hieno
-seurassa. En minä ole paljon ollut hänen kanssaan. Joskus hän kuuluu
-olevan vallattoman iloinen, on neiti Soldanilla tapana kertoa."
-
-Isan terveys oli kaiken kesää varsin epävakavalla kannalla. Niinpä hän
-kirjoittaa Lydia Lagukselle (19/7), ettei hän ole voinut lainkaan hyvin.
-
- "Olen hiukan sylkenyt verta ja rintani on ollut kovin kipeä. Yhden
- päivän makasin vuoteessa kovin sairaana; mutta se meni taaskin ohi."
-
-Ja päiväkirjassaan hän elokuun alussa sanoo maanneensa kokonaisen
-viikon sairaana vilustuttuaan huviretkellä Jaakonpäivänä. "Rinta
-parkani ei siedä enää mitään."
-
-Mutta sittenkin on seminaari hänellä alituisesti mielessä.
-
- "Ehkäpä on mieletöntä ajatellakaan enää seminaariin menoa,"
- kirjoittaa hän Lydialle, "mutta koska kaikki ennustavat minulle
- kuolemaa, niin voinhan yhtä hyvin kuolla siellä, missä opin elämään."
- Ja päiväkirjassaan hän sanoo: "Joskus olen aivan varmaan luullut
- kuolevani -- ja siksi en ole yhtään sietänyt kuulla puhuttavankaan
- Jyväskylästä. Viikon kuluttua minun pitäisi lähteä matkalle, mutta se
- tuntuu aivan mahdottomalta, kun rintani on niin kipeä."
-
-Sairasvuoteella maatessa ja unettomia öitä valvoessa nousi Isan mieleen
-monta tuskallista ajatusta, sillä samalla kun hän aavisti kuoleman
-lähestyvän, mieli paloi yhä elämään. Tuollaisina synkkinä hetkinä,
-jolloin kuoleman pelko ja samalla toivo päästä rauhaan taistelivat
-hänen sielussaan, hän sepitti pari sävyltään synkkää ja epätoivoista
-runoa, joille hän on antanut nimeksi "Natt-tankar". Toinen niistä
-kuuluu näin:
-
-    Brusa, brusa vilda bölja!
-    Storma, storma vilda bröst!
-    Töcken än min himmel dölja,
-    än för mig ej finnes tröst!
-    Mörka skuggor falla neder
-    öfver dig, du trötta själ,
-    döden mot dig famnen breder,
-    snart hon kramar dig ihjäl.
-    Alla lifvets sorger -- alla,
-    stormar vilda, hemska, kalla,
-    nu farväl!
-
-    Sista striden kämpas redan --
-    O! hur ljuft att hvila få!
-    Döden nalkas. Nå, än sedan?
-    Hvila får jag ej ändå!
-    Aldrig, aldrig får jag hvila,
-    aldrig blir det lugnt hos mig;
-    hvart än själen skulle ila,
-    skulle du infinna dig
-    spöke! som mig städs förföljer
-    och min stjärnas glans fördöljer
-    nu för mig.
-
-    Himmel! du mig nu förlossa!
-    Gif mig uppå vägen ljus!
-    Eller vill du mig förkrossa,
-    så förtrampa mig i grus!
-    Gör det snart och sluta striden!
-    Nog jag smakat ren i tiden
-    af dess rus.
-
-    Ack! nu nalkas hvita andar
-    och de gripa ren mig fast.
-    Dödens sång med storm sig blandar;
-    Allt sker tyst, men i en hast.
-    Hörde ej du hur mitt hjärta
-    nu utaf sin sista smärta
-    stilla brast.
-
-    Ack! så sällsamt! nu finns ingen
-    Isa mer på jorden här,
-    hon med lätta englavingen
-    svingat sig till ljusets sfär. --
-    Nej! hon irrar ibland töcken,
-    uti rymdens vilda öken,
-    utan frid.
-
-[suom.: Kohise hurja aalto! Myrskyä hurja rinta! Pilvessä on vielä
-taivaani, ei minulle vielä lohtua löydy! Mustat varjot laskeutuvat
-ylitsesi, väsynyt sielu; kuolema avaa sinulle sylinsä ja musertaa sinut
-pian. Kaikki elämän surut kaikki kurjat, kammottavat taistelut lausuvat
-nyt jäähyväisensä. -- Viimeistä taistelua jo taistellaan. -- Oi, miten
-suloista saada levätä! Kuolema lähestyy. No, mitäs siitä? Levätä en
-kuitenkaan saa! En koskaan saa levätä, ei koskaan mieleni saa rauhaa,
-sielu kulkekoon minne hyvänsä, aina sinä, kummitus, joka alituisesti
-seuraat minua, ilmestyisit ja peittäisit minulta tähteni valon. --
-Taivas, vapahda minut! Valaise tieni! Tai jos tahdot musertaa minut,
-niin tallaa minut tomuun! Tee se pian ja lopeta taistelu! Kylläkseni
-olen jo sen kohinasta saanut. -- Oi! nyt lähestyvät valkeat henget ja
-tarttuvat jo minuun. Kuoleman laulu yhtyy myrskyn ääneen; kaikki käy
-hiljaa, mutta nopeasti. Kuulitko miten sydämeni tuskasta nyt hiljaa
-pakahtui. -- Oi, miten kummaa! Nyt ei Isaa enää ole maailmassa, kevein
-enkelinsiivin hän liitää valon valtakuntaan. -- Ei! hän harhailee
-pilvissä, avaruuden autiossa erämaassa rauhatonna.]
-
-Vaikka epäilemättä olisi ollut paljon järkevämpää, jos Isa olisi jäänyt
-kotiin, matkusti hän sittenkin elokuussa Jyväskylään. Matkalla hän
-oli hyvin heikko ja kävi Kuopiossa lääkärin puheilla, joka kehoitti
-häntä palaamaan kotiin; mutta sittenkin Isa jatkoi matkaansa, sillä
-hän tahtoi hinnalla millä hyvänsä jatkaa opintojaan. Perille tultuaan
-oli hän jälleen useita päiviä sairaana ja "sylki paljon enemmän verta
-kuin matkalla. Mutta se johtui vain mielenliikutuksesta", vakuuttaa hän
-Sallylle kirjeessä (29/8).
-
-Mielenliikutus johtui varmaan siitä, että Isa Jyväskylässä
-kohtasi jälleen Lydia Laguksen, joka oli jäähyväisiä sanomassa
-seminaaritovereilleen, sillä Kaarlo Bergbom oli kutsunut hänet
-Helsinkiin, jotta hän samalla, harjoittaessaan lauluopintoja
-neiti Mechelinin johdolla, esiintyisi Suomalaisessa teatterissa
-laulukappaleissa. Lydia Lagus viipyi kuitenkin Jyväskylässä vain kolme
-päivää, ja sinä aikana toverit hänen kunniaksensa panivat toimeen
-juhlan, jossa Isa itse lausui tilaisuutta varten sepittämänsä runon
-"Lydialle".
-
-Lukukauden alussa heräsi seminaarin nais-oppilaiden keskuudessa
-ajatus perustaa yhteinen lukuyhdistys eli konventti, jossa "eri
-luokkien oppilailla olisi tilaisuutta lähemmin tutustua toisiinsa
-ja jossa keskusteltaisiin päivän polttavista kysymyksistä sekä
-oppilaiden tulevasta tehtävästä ja kaikesta, mikä koski kansakouluja
-ja isänmaata", niinkuin Isa selittää kirjeessään Sallylle. Isa oli
-hyvin innostunut tähän uuteen yritykseen ja lukuyhdistyksen ensimäiseen
-kokoukseen hän "kaikessa kiireessä" sepitti runon "Kutsu taistohon",
-joka muotonsa puolesta on kaikkein parhaita hänen tuotteitansa ja
-josta selvemmin kuin mistään muusta runosta voimme nähdä, miten paljon
-lupauksia ja kehitysmahdollisuuksia hänessä piili. Se kuuluu näin:
-
-    Maailmassa raivoaapi
-    sota alinomainen,
-    kunnes valo vallan saapi
-    yli öisen pimeyden.
-    Pimeydellä vielä valta
-    suuri Suomenmaassa on,
-    kunnes pilvipeitteen alta
-    koittaa päivä sumuton.
-
-    Ylös, Suomen nuoret naiset!
-    Lähtään mekin taistohon!
-    Vaikk' on voimat vajavaiset,
-    ehkä apuna ne on.
-    Kyllä kutsumus on suuri --
-    lähtään matkahan nyt vaan!
-    Pimeyden jäykkä muuri
-    kerran maahan kaadetaan.
-
-    Valon lippunen jo liehuu,
-    kutsuu sodan kunniaan.
-    Veri urhon rinnass' kiehuu,
-    neiden posket punottaa,
-    sydän hehkuu, silmä loistaa,
-    liehuessa lippusen --
-    suokoon Luoja hänen poistaa
-    Suomestamme pimeyden!
-
-    Onnee sulle, sointusalle
-    kielellemme ainian!
-    Julista jo maailmalle
-    ajan tulleen armahan.
-    Ajan, jona arvon kantaa
-    riennot ihmishenkien,
-    ajan, joka voiton antaa
-    valon sotaurhoillen!
-
-    Siis sä, Suomi, pääsi nosta
-    muiden maiden rinnalla!
-    Itsellesi maine osta
-    hikes, veres hinnalla!
-    Vielä kerran päivän koitto
-    valkeneepi Suomelle.
-    Sodan päättyessä voitto
-    tunnustetaan valolle.
-
-    Armoo valon lähtehestä
-    anokaamme ainian!
-    Muutoin intomme ei kestä:
-    pimeys vie valtikan.
-    Kyllä vastuksemme voittaa
-    lempi, väsymätön työ.
-    Kyllä aamu kerran koittaa,
-    vaikka synkkä viel' on yö!
-
-Lukuyhdistyksestä kertoo Isa myös Lydia Lagukselle seuraavassa
-kirjeessä, joka muuten on ainoa suomenkielinen kirje, joitakuita pieniä
-kirjelippuja lukuunottamatta, jonka olen onnistunut saamaan (31/8):
-
-"Me olemme ruvenneet pitämään lukuyhtiöitä joka maanantai-ilta. Yksi
-on vasta ollut. Siellä luettiin sanomalehtiä ja 'diskuteerattiin' 'af
-hjärtans grund'. Enimmästi kaksittain ja kolmittain käveltiin lattialla
-ja 'resonerattiin'. Mutta Isa oli koko illan ihan yksinään. Lukuyhtiön
-avaamiseksi lausuin minä erään runon ja toverit olivat muka niin
-kohteliaita, että taputtivat käsiään ja huusivat hyvä, hyvä!"
-
-Samassa kirjeessä kertoessaan eräästä huviretkestä puhkeaa myös hänen
-kaipauksensa esille:
-
- "Tänä päivänä oli meillä huvimatka Kiusaniemelle. Kyllä Sinä tiedät
- minkälaista siellä on elämä. Oli nyt kuitenkin hupaisempaa kuin mennä
- kesänä, jolloin kaikki olivat ihan outoja. Sieltä tultua pyysi neiti
- Forsberg minua luoksensa... Me lauloimme siellä ja minä lausuin erään
- runokappaleen ja luin ääneen erään kertomuksen Kristina Nilsonin
- lapsuudenkodista. Se antoi minulle aihetta ruveta sinusta puhumaan ja
- se oli niin suloista ... Lydia, jos Suomenmaa kerran antaa sinusta
- saman todistuksen kuin Ruotsi siinä antaa tyttärestään, niin itkee Isa
- ilosta.
-
- "Jos minut unohtaisitkin -- seuraisi Sinua kuitenkin tulinen,
- sammumaton lempeni ja heikko esirukoukseni kuolemaan asti."
-
-Huonetoverinaan oli Isalla nyt Gusti Demander, ja eräänä iltapuolena
-syyskuun keskivaiheilla nuoret tytöt läksivät yhdessä luokkatoverinsa,
-Maria Lönnrotin [Elias Lönnrotin tytär, kuoli keuhkotautiin 1873.]
-luo, joka ei ollut sisäoppilaana seminaarissa, vaan asui yksityisessä
-perheessä kaupungilla. Tytöt olivat keskustelleet hyvin vilkkaasti,
-varsinkin Isa oli innostunut siihen määrään, että hänen poskilleen
-nousi kirkas puna. Kotimatkalla, heidän noustessaan jyrkkää mäkeä
-ylös, sai Isa äkkiä kovan verensyöksyn, ja tuon kohtauksen jälkeen ei
-hän jaksanut enää olla mukana tunneilla. Neiti Lydecken otti hänet
-nyt luokseen asumaan, jotta tytön ei tarvitsisi päivisin maata yksin
-huoneessaan ja jotta hän saisi tarpeellista hoitoa.
-
-Neiti Lydeckenin luota kirjoittaa Isa Sallylle (7/10) seuraavasti:
-
- "Et aavista kuinka sairas olen ollut ja yhä vielä olen. Istun neiti
- Lydeckenin keinutuolissa tyynyjen ja peitteitten välissä, sillä en
- saa istua pöydän ääressä... Tultuani tänne on minulla ollut seitsemän
- kertaa verensyöksy. Voithan arvata, kuinka heikoksi sellaisesta
- verenhukasta olen tullut -- ja kun veri on liikkeellä, niin saan
- kuumetta ja päänsärkyä kaiken muun lisäksi. Olen maannut lähes kaksi
- viikkoa. Neiti Lydecken on hyvin ystävällinen ja hellä ja pitää
- minusta äidillistä huolta. Hän ei salli kenenkään muun yöllä maata
- luonani. Kaikki muutkin opettajat ja toverit osoittavat kilpaa
- ystävällisyyttään minulle raukalle. Joka päivä saan kukkia, omenia,
- limonaadia, punssia tai hilloa. Varsinkin neiti Soldan ei tiedä miten
- ilahduttaa ja hyvitellä 'pikku Isaa'.
-
- "Saa nyt nähdä, miten minun käy. Kukapa tietää, vaikka Jumala meille
- käsittämättömässä säädöksessään olisi päättänyt katkaista Isan elämän,
- joka vasta on alullaan -- mutta kai Hän tietää, milloin oikea aika on
- tullut. -- Jospa Jumala opettaisi minua oikein tuottavasti sanomaan:
- tapahtukoon Sinun tahtosi. Mutta voihan se myös olla, että saan vielä
- kauan elää. Jumala yksin tietää."
-
-Ja puhuttuaan Sallyn matkasta ynnä muista asioista lopettaa hän:
-
- "Nyt en uskalla enää kirjoittaa, sillä tämä ponnistus voi käydä
- minulle kalliiksi... Kirjoita pian, -- ehkä Jumala sallii minun kokea
- vielä sen maallisen ilon, että saan kirjeitä teiltä.
-
- "Rakas Sally, älä ole huolissasi terveyteni vuoksi, vaikka näin
- valmistamatta kirjoitan sinulle. Olen varma siitä, että Jumala johtaa
- kaikki parhaaksi."
-
-Usein Isan ajatukset tänä sairauden aikana kulkivat kotiin omaisten
-ja ystävien luo ja usein hän puhui heistä ja lapsuudenajastaan
-tovereillensa. Mutta sama ilo ja rauha kuin pohjoista kotiseutuaan
-ajatellessa ei täyttänyt hänen mieltänsä, kun ajatukset liitivät
-etelämmäksi, Lydian luo. Tuskalla ja kärsimättömyydellä hän odotti
-häneltä kirjeitä, ja ilo ja pettymys vaihtelivat hänen mielessään sen
-mukaan toiko posti hänelle tietoja rakkaimmasta ystävästään vai ei.
-Ikäväänsä hän usein valittaa Lydian sisarelle, Thildalle pienissä
-kirjelipuissa, ja haikeutta piilee seuraavienkin sanojen takana, joilla
-hän lopettaa erään kirjeensä Sallylle. "Tänään sain kirjeen Lydialta,
-vain pari sanaa; hän moittii minua siitä, etten ole kirjoittanut." Ja
-kirjoittaessaan Lydialle neiti Lydeckenin luota (11/10) ja kerrottuaan
-sairaudestaan ei Isa voi hillitä suruaan ja ikäväänsä, vaikka se
-puhkeaakin esiin vain hiljaisena resignatsioonina:
-
- "Ehkäpä nyt viimeistä kertaa kirjoitan sinulle... Minun täytyy
- vihdoinkin ruveta uskomaan, että kirjeeni vain rasittavat sinua...
- Älä syytä kuitenkaan itseäsi, jos joskus huomaisit kylmenneesi. Eivät
- mitkään lupaukset ja vakuutukset enää tule kysymykseen. Mutta kuule,
- Lydi, jos joskus illalla maata pantuasi, kun kaikki on hiljaista
- ympärilläsi, ajatuksesi liitäisivät entisiin aikoihin ja mieleesi
- ehkä muistuisi seminaari, kuutamo-ilta, joulu tai keväinen yö, niin
- ehkäpä silloin silmääsi kirpoaa kyynel -- haikea kyynel -- muistuttaen
- sinulle Isan alakuloista sielua...
-
- "Olen viime aikoina ollut aivan levollinen, vaikka olenkin sairas.
- Minulla ei ole mitään niin suurta toivetta, jota taivaallinen Isäni ei
- voisi täyttää. En vaadi mitään ihmisiltä; siksi olen tyytyväinen. On
- suloista rakastaa ja kieltäytyä."
-
-Mutta Isan mieli muuttui heti iloiseksi, kun hän Thildan kautta sai
-tervehdyksen Lydialta tai kun Lydialta tuli kirje, joka uhkui entistä
-ystävyyttä. Niinpä hänen kirjeessään Lydialle (16/10) on myös aivan
-toinen sävy kuin edellisessä. "Älä ole huolissasi minun tähteni, kyllä
-toivon pian tulevani terveeksi", sanoo hän siinä. "Paranen nyt aivan
-varmaan, kun tiedän, että sinä olet sama kuin ennenkin."
-
-Paria päivää myöhemmin Isa kirjoittaa jälleen Lydialle, tällä kertaa
-todellakin viimeisen kirjeensä:
-
- "Nyt on minun paljoa helpompi erota seminaarista, kun et sinäkään ole
- enää täällä. Silloin olin terve sekä ruumiiltani että sielultani. Nyt
- olen kadottanut kaiken voiman ja halun elää. Olen vielä hyvin huono.
- Toiset pukevat ylleni ja suorivat hiukseni ja vähinkin sielun ja
- ruumiin ponnistus rasittaa minua siihen määrään, että henki voi siitä
- riippua!
-
- "Jos olisin rikas ja eläisin ensi kesään, matkustaisin Italiaan. Ehkä
- Italian balsaminen ja puhdas ilma voisi parantaa keuhkoni. Vaan -- ei
- -- ei! -- Tapahtukoon Jumalan tahto!"
-
-Lokakuun 12 p:nä Isa muutettiin opettajatar Charlotta Forsbergin luo,
-sillä hänen pienessä kodissaan oli hiljaisempaa ja rauhallisempaa kuin
-seminaarin seinien sisällä, ja hiljaisuutta Isan ankara tauti ennen
-kaikkea vaati. Lukujen jatkamisesta ei voinut enää olla puhettakaan,
-ja Isa odotti nyt vain tietoja vanhemmiltaan, halusivatko he saada
-hänet kotiin vai voisivatko he lähettää hänelle matkarahoja, jotta hän
-pääsisi Helsinkiin jonkun taitavan lääkärin hoidettavaksi.
-
-Sairaudestaan huolimatta oli Isa enimmäkseen ylhäällä ja pukimissaan,
-istuen tavallisesti ikkunan ääressä neiti Forsbergin keinutuolissa
-punaruutuinen shaali hartioillaan. Kasvoiltaan hän oli käynyt laihaksi,
-mutta poskilla paloi kirkas puna ja silmät olivat entistään suuremmat
-ja syvemmät. Usein toverit ja opettajat kävivät häntä tervehtimässä,
-ja monasti iltasin, kun hän oli hiukan virkeämpi, hän keskusteli neiti
-Forsbergin kanssa suunnitellen joululomalla matkaa Helsinkiin, jolloin
-hän saisi taas nähdä Lydian ja kuulla hänen laulavan.
-
-Neiti Forsberg ja hänen sisarensa hoitivat Isaa hellästi kuin omaa
-lasta, mutta sittenkin tauti edistyi nopeasti. Ja voimien yhä
-heikontuessa Isan ajatukset irtaantuivat yhä enemmän elämästä ja
-kääntyivät sitä ratkaisua kohti, joka nyt selvänä väikkyi hänen
-edessään. Kovaa taistelua siinä kysyttiin ennenkuin nuori, palava sielu
-jaksoi nöyrästi taipua kovaan kohtaloonsa. Ja tuollaisena taistelun
-hetkenä hän kääntyi tuskassaan ainoan lohduttajansa, Jumalan puoleen
-rukoillen:
-
-    Hjälp mig min Gud i all min nöd,
-    hjälp mig i plågor alla!
-    Jag vill, min Gud, i lif och död
-    mig i ditt hägn befalla.
-    När jordens sorger trycka mig,
-    jag finner endast tröst hos Dig,
-    världen den ej finnes.
-
-    Det är ett under, store Gud
-    med detta syndahjärta!
-    Jag frambär mina klagoljud
-    för Dig i all min smärta.
-    Men när mig intet fattas här,
-    jag ej din nåd, o Gud, begär,
-    då är min fröjd i världen.
-
-    Blott då, när där ej finnes frid
-    ej bot, ej hjälp för nöden,
-    man flyr till Dig -- i ångst, i strid,
-    när man blir rädd för döden.
-    O, hvarför, hvarför älska vi
-    den onda värld, då vi dock bli
-    i nöd af den ohulpne?
-
-    Låt Gud mig städs i lust och nöd
-    min fröjd i Jesu finna,
-    så skall jag öfver sorg och död
-    en lycklig seger vinna.
-    Om jag i glädjen älskar Dig,
-    kan jag i sorgen hålla mig
-    helt tryggt till Dig, o Fader!
-
-[suom.: Auta minua, Jumalani, tuskassani, auta kaikissa kärsimyksissä!
-Mä tahdon, Jumalani, elämässä ja kuolemassa antaa itseni sinun
-huomaasi. Kun maailman surut painavat minua, saan lohdutusta vain
-sinulta, maailmassa sitä ei ole. -- Mikä ihme, Jumalani, on tämä
-synninsydän! Kaikki huoleni kannan sinulle tuskanhetkenä. Mutta kun
-minua ei mikään vaivaa, niin en pyydä, Jumalani, sinun armoasi, silloin
-iloni on maailmassa. -- Vaan silloin, kun maailmassa ei ole rauhaa, ei
-parannusta, ei apua tuskassa, me pakenemme sinun luoksesi -- tuskassa
-ja taistelussa, kun kuolema kauhistuttaa. Oi, miksi me rakastamme pahaa
-maailmaa, kun se hädässä ei kuitenkaan voi meitä auttaa?
-
--- Anna Jumala sekä ilossa että surussa minun löytää iloni Jeesuksessa,
-niin sekä surussa että kuolemassa saavutan onnellisen voiton. Jos
-ilossa sinua rakastan, niin surussakin voin turvata huoleti sinuun, oi
-Isä!]
-
-Kaikkein viimeinen Isan runollinen tuote lie runo "I mörka stunder"
-(Synkkinä hetkinä), jossa seuraavin sanoin puhkeaa esiin hänen
-yksinäisyydentunteensa ja koti-ikävänsä sekä keskenjääneen elämäntyön
-tuottama huoli. Mutta samalla myös kaikesta maallisesta jo irtaantunut
-ja uutta, kirkkaampaa elämää kohti kohoava mieli:
-
-    Här dör jag ensam, utan vän,
-    när lifvets dag tar ända.
-    till norden, till mitt hem igen
-    kan jag ej återvända;
-    jag vissnar i min ungdomsvår,
-    och intet öga skall en tår
-    den glömda Isa sända.
-
-    O! hvarför Suomi! har ej jag
-    mitt lif för dig fått gifva!
-    Hur skulle här min lefnadsdag
-    så kort, så gagnlös blifva?
-    Jag har ej nått den drömmens höjd,
-    hvars aning blott till himmelsk fröjd
-    mitt hjärta kunde lifva.
-
-    Men knota får -- och vill jag ej,
-    då det är Herrens vilja.
-    Att kalla bort mig nu -- ack nej!
-    Jag vill mitt hjärta skilja
-    från jordiskt allt -- och renad så
-    mot ljuset -- från min vass uppstå,
-    lik strandens vattenlilja.
-
-    Kanske i himmelns blomstergård
-    en plats mig Herren unnar,
-    där jag uti den Högstes vård
-    uppblomstrar och förkunnar
-    med englarna för er, på jord
-    Guds allmakts och Guds vishetsord
-    med klara stjärnors munnar.
-
-[suom.: Täällä minä kuolen yksin, ystävittä, kun elämän päivät
-loppuvat, Pohjolaan, kotiini en voi enää palata; minä kuihdun
-nuoruudenkeväänäni, eikä ainoakaan silmä vuodata kyyneltä unohdetun
-Isan tähden. -- Oi! miksikä Suomi, en saanut uhrata elämääni sinulle?
-Miksikä piti elämäni tulla niin lyhyeksi ja hyödyttömäksi? En
-saavuttanut sitä unelmieni huippua, jonka aavistuskin saattoi täyttää
-sydämeni taivaallisella ilolla. -- Mutta napista en saa -- enkä
-tahdokaan, koska se on Herran tahto. Hän kutsuu minut nyt pois -- oi
-ei! Sydämeni mä tahdon irroittaa kaikesta maallisesta -- ja sitten
-puhdistuneena nousta valoa kohti kuin vesililja kaislikosta. -- Ehkäpä
-taivaan kukkatarhassa Herra suo minulle paikan, jossa korkeimman
-huomassa voi kukoistaa ja enkelien kera julistaa teille, maan päällä,
-Jumalan]
-
-Vielä viikkoa ennen kuolemaansa Isa kirjoitti Sallylle kirjeen (5/9),
-josta näkyy, ettei taistelu vielä lähimainkaan ole loppunut.
-
- "Vielä en ole niiden joukossa, jotka ovat taistelleet taistelunsa
- loppuun tässä elämässä", kirjoittaa hän. "Vielä henki korisee
- rinnassani ja ilmaisee joka hetki olemassaoloaan... Minun on niin
- raskasta hengittää, mutta minun tulee kai helpompi olla, kun se
- lakkaa. Hikoilen myös yöllä, mutta pääsen siitäkin rasituksesta, kun
- sydän on kylmennyt. Kyllä Jumala rakkaudessaan tekee lopun kaikesta
- pahasta.
-
- Kuinka suloista kuulla, että te rakastatte minua ja otatte osaa
- kohtalooni. Hyviä, ystävällisiä ja uhrautuvaisia ovat ihmiset
- täälläkin -- vaikka minä olen paha, oikullinen ja kiittämätön. Sally!
- muistathan sinä Isaa -- hän on aivan entisellään -- surullista kyllä!
-
- Parasta olisi minulle itselleni päästä kaikesta. Silloin muutkin
- pääsisivät minusta. Katkeruutta alusta loppuun, se on sittekin minun
- luonteeni pääpiirre. Oi, Sally, vuodata kyynel kylmän ja pahan
- sydämeni tähden pian lumi karistelee jäätyneitä kyyneliä sen yli ja
- sitten Huh! Mieleni on niin kaamea! Luulen, että minua paleltaa...
-
- Tuntuu niin ikävältä, kun on pakko jättää kaikki seminaarituumat...
-
- Minulla on monta matkan määrää: Italia -- Visby -- Helsinki --
- Puolanka -- ja hauta. Voitko arvata minne matkustan? Eikö totta? Sinä
- rukoilet Isan puolesta, että Jumala antaa hänen matkansa päättyä hänen
- luokseen?
-
- Sinä katsot niin surullisesti minuun. (Kuvasi on pöydällä edessäni.)
- Älä katso tuolla tavoin! Olen laulanut sinulle kauneimmat lauluni,
- vaikka koskeekin rintaani. Päätäni särkee tänään -- mutta se ei
- merkitse mitään.
-
- Sano terveisiä omaisilleni ja kerro, että olen terve, melkein aivan
- terve.
-
- Saa nähdä, saanko nähdä vielä Puolankaa ja teitä kaikkia. Voisinhan
- minä saada levätä pikku Alicen [Sally Thauvónin sisar, joka kuoli
- aivan pienenä.] vieressä yhtä hyvin kuin täälläkin. En tahtoisi
- valittaa. Koetan sanoa: tapahtukoon sinun tahtosi, Herra -- mutta,
- mutta, tiedäthän, miten petollinen ihmissydän on."
-
-Vielä seuraavana aamuna Isa kirjoitti muutamia rivejä Sallylle
-puhuen siinä suunnitellusta matkasta Helsinkiin. Ja ikäänkuin katuen
-edellisen-iltaista kirjettään hän lisää: "Eilen illalla kirjoitin
-sinulle pitkän kirjeen, mutta sitä en voi lähettää -- muuten voisit
-luulla, että Isa raukka on tullut hulluksi."
-
-Isan matkan määrä, hänen viimeistä kertaa kynään tarttuessaan, oli jo
-määrätty. Hänen ei tarvinnut lähteä kauaksi parannusta hakemaan, sillä
-kaiken tuskan ja vaivan vaimentaja, kuolema, toi hänelle parannuksen
-nopeammin kuin mitä kukaan oli saattanut aavistaa.
-
-Kirkkaana ja kauniina valkeni marraskuun 12 p:n aamu. Yökylmät olivat
-jäädyttäneet järven laineet ja kirkkaana peilinä kimalteli Jyväsjärven
-selkä. Ensi kertaa tänä syksynä saivat seminaarin oppilaat luistinlupaa
-ja iloisin ja reippain mielin nuori parvi kiiruhti rantaan. Mutta
-tiellä heitä kohtasi odottamaton sanoma: vain hetki sitten, kello
-kymmeneltä aamulla oli Isa, kaikkien lempimä ja rakastama toveri,
-vetänyt viimeisen henkäyksensä. Noustessaan aamulla tapansa mukaan
-ja pukeutuessaan ylleen oli entistään kovempi verensyöksy yllättänyt
-hänet. Kerran vain kädet ennättivät rukoukseen taipua, kun uusi
-verensyöksy muutamassa silmänräpäyksessä teki lopun, ja eloton ruumis
-vaipui neiti Forsbergin syliin.
-
-Kun toverit, keskeytettyään luistinretkensä saapuivat neiti Forsbergin
-asunnolle, lepäsi Isa kylmänä ja liikkumattomana vuoteella. Kaunis hän
-oli katsoa kuolemassansa, kuin marmorikuva, josta kaikki taistelun
-jäljet olivat kadonneet ja johon ikuinen rauha ja autuus oli leimansa
-painanut.
-
-Mitä toverit tällä hetkellä tunsivat, sen Gusti Demander tulkitsee
-kirjeessään Sallylle (13/5 73):
-
- "Minäkin uskalsin nimittää Isaa ystäväkseni, sillä rakastin häntä
- enemmän kuin ketään muuta nuorta tyttöä ennen häntä; minä rakastin
- häntä siksi, että näin hänessä ilmielävinä kaikki ne ominaisuudet,
- jotka muodostivat naisihanteeni. Isa oli pieni kanervakukka, sillä
- samaa suloutta kuin se levittää ympärilleen kuivalla kankaalla,
- saattoi myös Isa levittää ympäristössänsä. Kaikki, jotka tunsivat
- hänet rakastivat ja ihailivat hänen vaatimatonta olentoansa ja
- lahjakasta sieluansa, joka kuului enemmän taivaaseen kuin maan
- päälle...
-
- Ihana oli Isan lyhyt elämä, mutta vieläkin ihanampi hänen kuolemansa.
- En koskaan voi unohtaa häntä sellaisena kuin näin hänet muutamia
- minuutteja hänen kuolemansa jälkeen. Siinä oli jotain niin ylevää,
- hurmaavaa, sillä kuolema ei ollut painanut häneen jäykkää, kylmää
- leimaansa, ei, päinvastoin hän makasi siinä aivan levollisena,
- rauhallisena, marmorinvalkeana kuin vasta syntynyt ihannekuva...
-
- Tyhjän sijan on Isa jättänyt jälkeensä, joka ei hevillä voi tulla
- täytetyksi..."
-
-Vasta kolme viikkoa kuoleman jälkeen Isan ruumis haudattiin, sillä
-odotettiin lähempiä tietoja ja määräyksiä Puolangalta. Pitkän matkan
-ja huonon kelin vuoksi ei ruumista kuitenkaan voitu kuljettaa kotiin,
-niinkuin Isa oli toivonut, eikä kukaan omaisista edes päässyt
-hautajaisiinkaan. Vain opettajien ja toverien saattamana kätkettiin
-Isan maalliset jäännökset maan poveen Jyväskylän hautausmaalla,
-ensimäisen syyslumen kietoessa luonnon valkoiseen verhaansa.
-Toverien laulettua hänelle jäähyväislaulun tulkitsi lehtori Järvinen
-lämpimin sanoin kaikkien läsnäolevien kaipauksen ja surun tunteet.
-Ja pienenä muistona jälkeenjääneille ystäville jaettiin painettu
-vihkonen, "Muisteliaisia" nimeltänsä, joka sisälsi viisi Isan parasta
-suomenkielistä runoa. Lähes kaksi vuotta myöhemmin, 7 p:nä kesäkuuta
-1874, kun Isan hautaa varjostavat tuuheat koivut olivat puhjenneet
-lehteen ja Lohijoki hautausmaan jyrkän rinteen alapuolella oli katkonut
-jäiset kahleensa, kokoontuivat seminaarin opettajat ja oppilaat
-jälleen Isan haudalle. Pieni valkea marmoriristi, toverien ja ystävien
-pystyttämä, kohosi nyt kummulla, jonka alla lepäävä vainaja oli vielä
-kaikkien kalliissa muistossa. Kaipaavien ystävien parissa oli myös J.H.
-Erkko, joka runossaan "Isa Aspin haudalla" kuvasi tämän nuoren neitosen
-puhdasta ja jaloa luonnetta sekä hänen palavaa isänmaanrakkauttansa
-seuraavin sanoin:
-
-    Tuoll' aina, missä Pohjantulten palo,
-    yön synkeydeltä rauhan valloittaa,
-    siell' yleni se ihmishenki jalo,
-    jon ruumista tuo hauta tallentaa.
-
-    Siell' yleni hän, siellä syttyi koitto
-    sieluunsa Pohjan taivaspalosta,
-    ja isänmaalle kunnia ja voitto
-    säteili vienosti sen valosta.
-
-    Ja siellä hälle sielun hartautta
-    herätti salon syvä huokaus;
-    siell' antoi rauhan, riemun runsautta
-    kotoisen lammen tyyni kirkkaus.
-
-    Mut Pohjan tuli, kerta syttyneenä,
-    ei rauhaa suo, se tahtoo valaista,
-    kun päiväks' yön se näkis muuttuneena,
-    silloinpa vasta löytäis lepoa.
-
-    Se Pohjan neiden rauhatonna syöksi
-    valoa isänmaalle kantamaan,
-    se rinnastansa levonlaulut ryösti,
-    kamppaavan kosken nosti pauhaamaan.
-
-    Vaan taivaan tult' on kauan mahdotonta
-    maan lapsen kestää, tomu-asunnon:
-    tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta
-    taivaisten tulten asuinpaikka on.
-
-    Kas sinne Pohjan leimuna myös lenti
-    kukinto-ajallansa neitonen;
-    tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki,
-    kotoisen lammen tyyntä nauttien.
-
-    Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne
-    jäi ystävät ja siskot suremaan.
-    Vaan hautakumpu kuiskaa, elämänne
-    valoksi loistakohon synnyinmaan!
-
-Kaksi voimakasta tekijää voimme huomata Isa Aspin elämässä: rakkauden
-isänmaahan ja rakkauden Jumalaan. Tosin molemmat nuo tunteet olivat
-hänessä vain alullansa, palavana toivona ja hartaana haluna. Samoin
-kuin hän toivoi kerran voivansa toteuttaa elämäntehtävänsä, samoin hän
-toivoi myös kerran löytävänsä Jumalassa rauhan levottomalle sielulleen.
-Koko hänen olentonsa oli kaipausta ja pyrkimystä eteenpäin, mutta
-vaikka hän ei eläissään ennättänyt mihinkään varsinaiseen päämäärään,
-ei jättänyt mitään valmista jälkeensä, niin herättää sittenkin koko
-hänen elämänsä ja olentonsa mitä lämpimintä myötätuntoa. Hänen
-syvästi lyyrilliset, enimmäkseen surunvoittoiset, syvää uskonnollista
-tunnetta ja herkkää luonnonrakkautta henkivät runonsa liikuttavat
-meitä yhtä syvästi kuin hänen elämänsä lyhyt ja yksinkertainen,
-mutta syvästi traagillinen tarina. Hän oli yksi noita monia, joiden
-toivorikas elämä loppui ennenaikaiseen kuolemaan -- keväthallat Suomen
-henkisellä viljavainiolla, niinkuin tiedämme, ovat tehneet monta
-tuhoa -- ja vaikka emme voikaan muuta kuin aavistaa kuinka pitkälle
-hän suotuisemman kohtalon käsissä olisi voinut kehittyä, niin näemme
-hänessä sittenkin tienraivaajan, joka oli mukana avaamassa ensimäisiä
-aukkoja koskemattomaan korpeen. Sellaisena Isa Aspin muisto on kauan
-säilyvä ja pysyvä rakkaana tulevienkin polvien parissa.
-
-
-
-
-LIITE
-
-ISA ASPIN RUNOJA
-
-
-
-
-EN FANTASI.
-
-Mitt hjärta längtat, längtar än, men hvart -- det vet ej jag. Det
-klappar, längtande igen, ja mest i denna dag.
-
-Dit ut till världen står min håg, den sväfvar, sträfvar bort; fast som
-en oceanens våg, är lif och lycka kort.
-
-Dock, själen genom sorgens natt, mot morgonsolen ser; där lyckans
-stjärna, fast så matt, mot själens öga ler.
-
-Den hviskar om min framtidsfröjd, om frid och stilla hopp: att än jag
-står på Famas höjd och uppå Pindens topp.
-
-Fast fåfängt är mitt ljufva hopp, om fröjd och lyckligt slut. Min
-lyckas blomma ur sin knopp skall aldrig vecklas ut. --
-
-Men nöjdt kan ej mitt hjärta bli, det längta vill ändå, fast själens
-ljufva fantasi sitt mål kan aldrig nå.
-
-1866.
-
-
-
-
-BARNDOMEN.
-
-I fordomstid, när barn jag var och lefde fram de glada dar, jag ofta
-tänkte blott så här: hur ljuf, hur skön dock världen är!
-
-Så säll jag tyckte vara mig, då jag på lifvets törnestig blott rosor
-fann, hvart än jag gick, jag glädjens rosor plocka fick.
-
-I lekar lustigt tiden gick; så ljus var då hvar framtidsblick. Jag
-kunde icke ana då, att barndomsfröjden kan förgå.
-
-Men ack! den tiden var så kort! Ren lifvets rosor bleknat bort; och
-törnens mängd i tusental mig bringat redan tunga kval.
-
-Med bitter saknad mins jag än dig, ljufva, kära barndomsvän! Dig, sälla
-glada barndomstid, dig helga, ädla hjärtats frid!
-
-Jag återfår ej mer min ro, ej mer min frid, min barnatro. Min
-barndomsvän ej finnes mer, mig minnet endast saknad ger.
-
-Jag minnes ej min barndomslek, ej fläktar mildt min vårvindssmek. Jag
-endast nu en saknad har af all min fordna glädje kvar.
-
-1868.
-
-
-
-
-VÅRENS ANKOMST.
-
-Yra dansa barnen alla ute -- där blott glädjen rår. Ifrån alla munnar
-skalla ropet: "ack, nu är det vår!"
-
-Ingen mera trifves inne, alla till det fria gå. Främst i muntert
-barnasinne synes ystra glädjen rå.
-
-Ack! det är så skönt. Nu falla första vattendroppar ner. Åt dess första
-hälsning alla dansa, jubla mer och mer.
-
-Solen värmer ren och tittar ifrån dunkla molnens rand. Första
-sommarfågeln hittar vägen till vårt fosterland.
-
-Första gröna gräset hälsar solens varma morgonkyss; ifrån drifvans
-tvång hon frälsar blomman -- ty där låg hon nyss.
-
-Öfver allt sig barnen fröjda, hälsa jublande sin vän. Alla synas glada,
-nöjda, att en vår de fått igen.
-
-Tungt det är vid läxan, sedan våren kom med lekar hit. Hon från
-fönstret tittar redan, lockar oss så gärna dit.
-
-Men ju för vi läxan kunna -- sade mamma -- få vi gå. Ty hon vill så
-gärna unna äfven glädje åt de små.
-
-Därför läsa vi beskedligt tills vi läxan kunna bra. Gladt vi springa
-sen -- ty redligt vi vår fröjd förtjänat ha.
-
-1868.
-
-
-
-
-TIDENS DYRBARHET.
-
-Ack, hur den tiden hastigt flyr! Ack, hur de år försvinna! Nu lifvets
-morgon ännu gryr, men höstens stormar hinna mig midt i lifvets
-solskensdag och snart står också arma jag bland andra ålderstigna.
-Snart bäddas grafven ock för mig, och ändad är min korta stig bland
-grafvens sammanvigda.
-
-Ack, hur den tiden ändas snart, och lifvets dar försvinna! Jag lifvet
-ser med hastig fart, liksom en bäck förrinna; ibland en sakta, stilla
-älf, ibland som vilda forsen själf ses lifvet framåt ila. Men båda
-sluta vid ett haf, det är vårt sista rum, vår graf, där vi engång få
-hvila.
-
-Hvarthän så hastigt, vandringsman, hvarthän, förutan hvila? Hvar månn'
-din resa ändas kan, hvart månn' du tänker ila? Ett mål dig säkert
-förestår, hvart än du utan hvila går, så skall dig målet hinna. Om
-lifvets tid var ganska rädd, snart står du invid grafvens brädd. Hvad
-har du där att finna?
-
-Jo, Herren skall oss träffa där och kräfva pundet åter; vi som Hans
-fogdar voro här och rikes undersåter, förkofra skall Hans ego del med
-flit, med trohet, att ej fel hos oss Han måtte finna. Ty late tjänaren
-som har ej användt pundet som han bar, ett straff till lön skall vinna.
-
-Se, veckorna och åren fly, och dagar, timmar ila. Hvar dag som kommer
-är en ny, de ej hos oss få hvila; de rastlös vandra blott sin gång och
-växa till en tidrymd lång, som bakom oss vi finna. Blott nyttan af hvad
-verkadt är, vi lämna kvar på jorden här, sen mänskolif förrinna.
-
-Så låtom oss, när dagen är, hvar i sin stad så verka, för eftervärlden
--- att man, när vi somnat in -- må märka, att också verk utaf vår hand
-har gagnat älskadt fosterland och de oss efterlefva. Och om vi glömmas
-i vår graf, göms verket ej i glömskans haf, dem seklen ej upphäfva. --
-
-1869.
-
-
-
-KVÄLLEN OCH HOPPET.
-
-Hjärtat klappar stilla, stilla, lugn och frid i själen bor; när jag
-skild från världens villa här åt pennan anförtror: hvarje fröjd och
-strid, här i kvällens frid.
-
-Hvarje smärta här jag glömmer, när jag skild från lifvets kval, här om
-stilla sällhet drömmer och om tusen fröjders tal, om den flydda tid,
-här i kvällens frid.
-
-Hoppet lifvas i mitt hjärta, och var dyster tanke far med dess oro, med
-dess smärta bort -- men ensam blifver kvar hoppets stjärna blid, här i
-kvällens frid.
-
-Det är hoppets röst som klingar fast så tyst i hjärtat nu; lugn och
-frid i själen bringar, hviskar sakta: "lycklig du." Jagar sorg och
-strid, bort i kvällens frid.
-
-Och om mörka tviflet jagar stundom hoppets lugna ro: efter dessa lugna
-dagar kommer kvällen till mitt bo, kommer hoppets tid, sen i kvällens
-frid.
-
-1869.
-
-
-
-
-TILL VÅR SLÄNDA.
-
-God dag lilla Slända! Ett trefligt nytt år, af hjärtat -- kanhända jag
-önska dig får.
-
-Du kommer nu åter att roa de små. Så ofta du låter oss lära också.
-
-Det säkert kan lända till nytta åt hvar, som du, lilla Slända på
-vingarna har.
-
-I luften du svingar och samlar dig då visdom, och bringar åt vännerna
-små.
-
-På jorden -- de skänker dig himmelen gaf -- blott flitigt jag tänker,
-får jag ock däraf.
-
-Kom ofta till alla som tycka om dig, till Norden den kalla, kom också
-till mig!
-
-Och vintern förkorta, bebåda en vår, som är så långt borta. Men tiden
-förgår.
-
-Så kommer dock våren till Norden igen. Men visa du spåren, bebåda du
-den.
-
-Blif länge en liten kamrat till de små och aldrig utsliten, du fröjda
-oss må.
-
-Med sagor så sköna, med visor och sång, så vill vi belöna med jubel h
-var gång
-
-din möda och sjunga ett välkommen dig. En vän för de unga, kom ofta
-till mig!
-
-Julkaistu "Trollsländassa" 1869
-
-
-
-
-AFSKEDSSÅNG.
-
-Farväl, du kära fosterbygd, farväl, du barndomshem! Du, lugna bäck, i
-dalens skygd, din afskedsvisa stäm! Sjung denna gång din vemodssång vid
-kort en afskedsstund, ty ack så snart i brådsam fart jag lämnar denna
-lund.
-
-Farväl, du sköna fosterdal! Farväl, min faders bo! Du sköna lund i
-skogens sal, du stilla, öde mo! O, susen än' -- er unga vän skall snart
-från Eder fly. I fjärran land, från hemmets strand skall hennes framtid
-gry.
-
-Farväl, du dyra fosterjord, farväl, mitt bardomslif! Din sista suck,
-sitt afskedsord nu ur ditt hjärta gif! Du älsklingsdal, och blommors
-tal, o, doften än en gång. Du fågelsvärm, mitt hjärta värm än med din
-afskedssång!
-
-Hvart berg, hvar sten i denna dal, jag hviskar Er farväl! För alla
-Er af smärtans kval tärs bittert nu min själ. Min sista blick min
-afskedsnick jag skänker alla Er Månn' nånsin jag i lifvets dag Er,
-dyre, återser!
-
-Men om jag dröjer långt från Er och synes mer ej till, och ingen vän Ni
-komma ser, som så Ni älska vill -- så hör, o al! I skogens sal, du susa
-än mitt namn! Du lugna bäck, ur böljan väck min bild uti din famn!
-
-Så kommer _han_ engång till Er, min käre barndomsvän, och hör mitt
-namn, min bild han och minnes så mig än. Han tänker då: "För mig också
-Er vän engång var kär." Och tyst mitt namn han suckar fram -- och
-drömmer om mig här.
-
-1870.
-
-
-
-
-TILL MIN FANNY OM VÅREN.
-
-Våren har kommit och fåglarnas skara kvittrande fyller vår löfrika
-skog. Fria de gungande böljorna fara framåt -- sen solen bort
-fjättrarne tog.
-
-Blomman har öppnat strålande ögat, leende blickar till himmelen blå.
-Vintern var kulen, det stormat och snögat. Ack! huru våren är härlig
-därpå.
-
-Ack! huru ljufligt från vintrarnas dvala väckas till lifvet af
-vårvindars kyss: höra hur muntert båd' lärka och svala kvittra i luften
--- den klanglösa nyss.
-
-Andas den doftande luften af alla tusende blommor i lysande glans,
-höra hur muntert nu tonerna skalla fram ifrån barnens lekar och dans.
--- -- -- -- -- -- Fanny! Se våren du äger i lifvet! dofta som rosen i
-skönhetens prakt. Dig är ett hjärta så känslofullt gifvet, sjung och
-beundra du Skaparens makt.
-
-Lek du som böljan i oskuldens tider, kvittra som fågeln i skogarnas
-sal. Vet du, min Fanny! att tiden den lider, hösten oss hinner med
-sorger och kval.
-
-Innan den kommer -- o! må vi besinna hur den är dyrbar dock, barndomens
-tid. Lugna vi möta då hösten och vinna slutligt som lön endast sällhet
-och frid.
-
-Julkaistu "Trollsländassa" 1870.
-
-
-
-
-DEN OBEKANTA KÄNSLAN.
-
-Hvad är det väl för en känsla, som mitt hjärta så kan fängsla, som har
-röfvat bort min ro? Samma känsla nätter, dagar sömnen från mitt öga
-jagar, jagar bort min barnatro.
-
-Ej jag visste, att den känsla, som man kallar _kärlek_ -- fängsla så
-mitt hjärta nånsin kan. Men nu vill jag äfven fråga: föremålet för min
-låga -- är det värkeligen -- han?
-
-Är det han, den sköne, lärde, som med sommarn far sin färde, kommer
-åter hvarje vår? Unge mannen -- som ett hjärta stal utaf en liten
-snärta -- en student på tjugo år?
-
-Jo han är det. Hur mitt hjärta klappade af fröjd och smärta, när jag
-blygt för honom neg! Höll det då ej på att brista? Och jag själf min
-fattning mista? Men jag bara stilla teg.
-
-Hur han såg på mig! Jag kände, att mitt hjärta slog och brände, när han
-sade mig farväl. -- O! jag kan det ej förklara -- Sköne yngling! --
-hvilken snara är ditt öga för min själ! --
-
-Hvarför är det ock mitt öde: att fast arma hjärtat glöde utaf idel
-kärleksbrand, måste kall min blick dock vara, och jag får ej mig
-förklara, lösa hjärtats tunga band?
-
-Arma flickor! så vi alla synas hårda, stumma, kalla, så oss tvingar
-ödets hot. Säga vi väl hvad vi tänka? Hvad för nöje kan oss skänka:
-tiga -- säga tvärtemot?
-
-Ser ni! Det är konvenancen, som oss håller på distancen, det är dygd
-och kvinlighet! Hvad det likväl plär oss kosta, att sålunda hyckla
-måsta -- hvar förälskad flicka vet.
-
-Ja, vi måste oss behärska, aldrig säga om vi älska, synas kalla liksom
-is! Dock, vi äga ock ett hjärta, känna både fröjd och smärta, fast vi
-lefva på vårt vis.
-
-Men när ensam här jag tänker, här min kärlek åt mig skänker mången
-ljuf, orolig stund. När jag tänker på hans öga, på hans sätt, det ädla,
-höga; skrattet på hans purpurmund.
-
-På hans blickar fast så kalla, när jag tänker på dem alla, tryckande på
-hjärtat sen, känner jag med ljuflig smärta, att mitt varma, unga hjärta
-klappar nu för gossar ren.
-
-Likväl är det dumt kanhända -- kanske kan för mig det lända blott till
-ånger och till skam. Visste mamma, må hon bäfva, att mitt unga hjärta
-häfva vågar -- kärlekssuckar fram.
-
-Tyst mitt hjärta! Skäms du icke? Vet, att alla gossar blicke lika ömt
-på hvar och en. Aldrig skall jag älskad blifva, fast jag är så snabb
-att gifva kärleken åt honom ren.
-
-Visste han, den stolte, sköna, skulle han din kärlek löna med ett löje,
-fullt af hån. Klappa icke hjärta, varma! Tystnen, lidelser, som larma!
-Känslorna! -- till hvila gån!
-
-"Jag kan icke!" så du svarar; men jag ännu dig förklarar: han en annan
-älskar nu. Kan du ej förstå, -- att tvenne han ej älskar, mig och
-_henne_? Därför klappa icke du!
-
-Skulle du, mitt unga sinne, med din ungdomsglöd därinne täras och för
-dystras? -- Nej! Unga hjärta! gläds åt lifvet; ej för sorg det blef dig
-gifvet och för kärleksgriller ej.
-
-1871.
-
-
-
-
-TAMMISAAREN NAISSEMINAARIN AVAJAISTEN JOHDOSTA.
-
-12 p:nä lokakuuta 1871.
-
-Kallis päivä ompi tämä armahalle Suomelle, kun nyt taasen heräjääpi
-uudet toiveet hänelle sivistyksen, valkeuden ovet toiset aukaistaan,
-senpä tähden riemuäänet kaikuu yli Suomenmaan.
-
-Tänne oomme kokoontuneet valmistumaan toimehen: kylvääksemme valon
-siemen Suomen lasten syömmehen. Suloinen on tehtävämme, jos se oikein
-tehtänee. Luoja taivaan kylvöllemme kasvun runsaan antanee.
-
-Avara on isänmaamme, laajat peltoalat siinä kylvöö oottaa pellot,
-joita vuosisadat perattiin. Rientäkäämme, neidot nuoret, kylvämään sen
-sarkoja! Lemmellämme holhomahan noita taimiparkoja.
-
-Kiitos Hälle, joka sääsi naisellekin oikeuden: kalliin isänmaansa
-eestä elää, kuolla, myöskin hän! Miks' ei hän sais' yhtä hyvin
-isänmaata hyödyttää? Oisko hänen Luoja luonut, että mieltään tyydyttää
-semmoisissa askareissa, joissa vuosisadat hän usein nähtiin kuolettavan
-suuret riennot sydämen?
-
-Nyt on ajat muuttununna hälläkin on arvonsa. Hyödyksi nyt isänmaalle
-käyttää hänkin voimansa. Lemmellänsä kasvattaapi hän ne pienet taimet
-nyt. Kerran kasvun kauniin saapi kun on työnsä päättänyt.
-
-Suomenlahden suulla myöskin tänään kokoontunehen tiedämme vihittäväksi
-samaan pyhään toimehen, neitosia isänmaamme, siskoja myös meillekin;
-sillä kumppania saamme toimehemme heistäkin.
-
-Siskoinamme tervehdimme samaan vaikutuksehen heitäki, ja syömestämme
-heille suomme siunauksen. Eri kieli ompi meillä, vaan on samat
-pyrinnöt, sama maa ja sama kansa, samat työt ja elännöt. Ne on siteet,
-jotka meitä toisihimme yhdistää. -- Levitköhön tiedon valo, isänmaamme
-eläköön!
-
-
-
-
-PORTHANIN MUISTOJUHLANA.
-
-9 p:nä marraskuuta 1871.
-
-Me juhlan tässä vietämme muistoksi Porthanille. Jos ken on arvon
-ansainnut, niin kuuluu kait se sille, jok' eestä maamme armahan niin
-paljon toimitti. Ken enemmin on tehnynnä kuin teki Porthani?
-
-Hän on se, jonka mielehen juolahti ensi kerran, ett' ollut muinaisuutta
-on Suomellai jonkun verran, ett' löytyi monta aarretta, joist' ei viel'
-tiettykään; ja senpä tähden rupesi hän niitä etsimään.
-
-Vaikk' alla synkän peittehen lepäsi aartehemme, hän sieltäkin ne
-ilmitoi ja saatti etehemme. Ne aarteet, joista hälle on ikuinen kunnia,
-on muinaissadut, runomme ja meidän historja.
-
-Hän suomalaisen luontoa kun tutki, löysi siellä avuja, joita huomattu
-ei oltukahan vielä: se tyly ulkomuoto vaan ol' peite sielujen, joihinka
-Luoja laskenut ol' suuren rikkauden.
-
-Hän muinaisuuden Suomenmaan kun valkeuteen veti, myös tulevista
-tarpeista hän rakkaan huolen piti, opettajana monelle. Hän alku onpi
-niin tietoihin, jotka kauttansa myös meihin kylvettiin.
-
-Ja seuraellen polkujaan me eestä isänmaamme myös voimamme ja hikemme
-ilolla uhratkaamme! Ja siunaellen muistoaan nähkäämme siitä myös, ett'
-toimi, lempi, uutteruus voittaapi joka työss'.
-
-Porthan on pellot perkanut ja raivannunna tiemme; me taasen peltoon
-valmiisen nyt kevätkylvön teemme. Ja tulevaiset suvut meit' on siitä
-siunaavat, ja vaivoistamme hedelmät on heille tulevat.
-
-
-
-
-TILL LJUNGBLOMMAN.
-
-Ack! hvad jag är glad igen, och så tacksam i det samma: hej! jag kan
-för dig, min vän, ej med ord min gläjde stamma; men jag tror, att själf
-du vet samma lilla hemlighet: att i hjärtat glädje känna, men ej finna
-ord ändå, att det rätt uttolka få.
-
-Egen älsklingsblomma! tag mot mitt tack! fast den är ringa; men ett
-bättre offer jag kan ju icke nu dig bringa. Ack! hur nordiskt, friskt
-och rent, med förnöjsamhet förent låter ej ditt bref! Jag längtar
-liksom svalan dit igen! Ack, jag kommer snart med den.
-
-Roligt är ju äfven här, då man får sig mycket lära; men i minnet
-ständigt är norden -- och mitt hem, det kära. -- Liksom svalans är mitt
-lif -- O! Du store Fader! gif att som hon, jag kunde verka: glädja,
-gagna helst ett grand så min nästa och mitt land; --
-
-långt mitt bref nu blifvit har, sluta måste jag det redan, fast så
-mycket vore kvar att dig säga -- men och sedan när vi träffas, du
-och jag, skola vi ju natt och dag allt berätta för hvarandra? Hälsa
-hjärtligt hvar och en af de kära -- från Penséen.
-
-Julkaistu "Trollsländassa" 1872.
-
-
-
-
-SELMA OCH MOLNET.
-
-Selma satt en aftonstund i en liten blomrik lund vid det höga fjället,
--- men till jorden icke var fästad hennes blick så klar, den var höjd
-i stället upp mot himlaranden, hvar aftonrodnan underbar purpurmanteln
-bredde.
-
-Sakta rördes Selmas mund där i fridfull aftonstund och man hörde orden:
-"hvarför, hvarför skaptes jag, att min korta lefnadsdag dväljas lågt på
-jorden? Hvilken ljuf och härlig lott är det dock, som molnet fått! Hon
-kan högt sig svinga.
-
-"Hvarför får ej också jag lätt och fri med ljuft behag mig i luften
-höja? Där jag blefve ljus och skär liksom hvita molnet där, finge
-purpurslöja; och till jordens kval och grus finge från en sfär så ljus
-jag befriad blicka." --
-
-I det samma Selma såg, hur i tyst och långsamt tåg ner ett moln sig
-sänker. Ner det sjönk vid Selmas fot, blomman som det tog emot, det med
-dagg bestänker. Selma hör en stämma då mild och vek ur molnet gå och
-den hviskar sakta:
-
-"Klaga, mennskobarn, ej du, ty din lott långt mera ljuf är, än mina
-öden: ty af stoftet född i dag ren i morgon väntar jag af detsamma
-döden. -- Mellan jord och himmel blott ständigt sväfva är min lott och
-i gråt upplösas. --
-
-"Men du finnes evigt kvar, ty ditt lif ej ände har, och du skall få höja
-dig långt högre upp än jag, och din sällhets sommardag skall för evigt
-dröja. -- Vandra nöjd din lefnad här, och din längtan, ditt begär ställ
-till rätta hemmet!"
-
-Julkaistu "Trollsländassa" 1872.
-
-
-
-
-FRANZÉNIN MUISTOJUHLANA.
-
-9/2 1872.
-
-Kokoontuneet emme suotta liene tänne? Emme niin. Tänään täyttyy sata
-vuotta päivästä, jon' havaittiin tähti Pohjan taivahalla, yli Suomen
-loistellen, säteitänsä yli muiden maiden myöskin heitellen.
-
-Franzén oli tähden nimi: kuk' ei häntä tuntisi? Kuka suomalainen häntä
-lemmellä ei mainisi? Suomessa on synnyinmaansa: täällä tähti ilmestyi;
-täällä häneen runotarki ensi kerran mielistyi.
-
-Emme häntä siitä tahdo kovin paljo soimata, että jätti kotomaansa,
-muualla sai kotonsa: Pohjantähti taivahalla monta maata valaisee; kuka
-sitä omanansa, yli muita, mainitsee?
-
-Lappalainen tuntureilta sitä riemuin katselee; samoin Kreikan
-taivahalla sama tähti loistelee. Niinpä Franzén. Monet kansat hänen
-näit ja ihastuit; sillä hän on aikanansa, loistellunna yli muit'.
-
-Yksi maa on liian ahdas runoniekan hengelle; maailmat on hänen; --
-taivas kuuluu myöskin hänelle. Suuret aatteet, suuret riennot ovat
-kaiken maailman. Suuret miehet, suuret työnsä samoin joka ainoan.
-
-Aika rientää. Ihmislapset nielee hauta pohjaton; työnsä seuraa heitä;
--- mutta kuolematon henki on. Hengen työt ja suuret riennot yli muiden
-seisovat. Muistonsa on vuosisatain jälkeen tuoreet, rakkahat.
-
-Tuoreena ja rakkahana pysyy muisto Franzénin; nimensä hän piirustanna
-töihinsä on ainakin. Suomi kyllä häntä muistat; sinun on hän poikasi.
-Ikuisesti mielehesi kätket nimen Franzéni.
-
-
-
-
-LYDIAN PÄIVÄNÄ.
-
-23/5 1872.
-
-Armas aamu valkenee, taivas synkkä selkenee, Varpu pieni laulellen
-sanoo aamun tullehen; tuuli herää hiljalleen, panee aallon
-läikkyilleen; kukat, lehdet nuppujaan rupeavat aukomaan.
-
-Herää, Lyydi, unestais, ettei sua kukaan sais hitaammaksi luontoa
-syyttömästi soimata! Avaa silmäs sininen, kukka pieni, hymyillen, joudu
-äänes yhtehen liittään kanssa lintusten.
-
-Lyydi! sulle toivottaa sydämestä rakkaasta kaikki tässä olevat, että
-päiväs tulevat olisivat onnea, rakkautta, rauhaa täynnä -- ja sun
-mieles ain' iloinen ja raitis vain!
-
-
-
-LYDIALLE.
-
-Yks' pieni lintu lennähti nyt äsken kuusehemme, hän siinä laulaa
-ennätti, jo rientää tyköämme. Ken sijansa nyt täyttänee? Ken illoin,
-aamuin laulanee nyt iloksemme täällä?
-
-Oi! kauan suree kuusemme ja muistaa laulujansa! Oi! kauan kaipaa
-sielumme tääll' laulurastastansa! Sun sijas' kauan tyhjä on, vaan
-ikuisehen muistohon sun aina kätkenemme.
-
-Sä riennät pois -- oi! vieköhön myrskyjen maailmasta sun tiesi lahteen
-tyynehen onnea autuasta nauttimaan -- ja sydämen ja tunnon siellä
-rauhaisen sun löytäväsi suomme.
-
-Ylhäälle rientos olkohon, ei viihtyin alahalla, tääll' riemu on niin
-kelvoton, vaan tuolla korkealla on koto kaunis sävelten ja puhtahitten
-sydänten on koto myöskin siellä.
-
-Jää hyvästi nyt Lydia! Oo onnellinen aina! Ja muisto meistä kaikista
-sun mielehesi paina! Lempemme, osanottomme ja rehellisin toivomme
-seuraapi sua aina!
-
-1872.
-
-<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<tark
-
-
-KUKKASTEN KUNINGATAR.
-
-Eräässä laaksossa, joka todella ansaitsi nimensä "kukkaislaakso",
-kukoisti lukematon määrä maailman ihanimpia ruusuja. Siellä loistelivat
-muutamat kauniissa monivärisissä puvuissaan, toiset seisoivat kainosti
-muiden seassa ja levittivät näkymättömänä hyvänhajuista tuoksuaan yli
-koko seudun. Mutta siellä oli myöskin eräs kukka, jonka vertaista ei
-ole nähty; se oli maailman ihanin ruusu. Sen lehdet ja kukat loistivat
-niin sanomattoman kauniina, ikäänkuin kuninkaallisessa herttaudessa
-ja komeudessa. Häntä kutsuttiinkin "kukkasten kuningattareksi"; ja
-hän olikin ylpeä näiden etujensa vuoksi. Hän seisoi niin mahtavana
-kukoistavassa valtakunnassaan ja sanoi muille laakson kukkasille: "Minä
-olen kaunis, verrattoman kaunis ja loistava, koko kasvivaltakunnan
-jumalatar, te ette ole vertaisiani; te kuolette ja lakastutte; mutta
-kukkasten kuningatar elää; hän elää iankaikkisesti." Näin puhuessaan
-kohotti hän päätänsä vielä ylemmäksi, ikäänkuin vahvistaakseen
-sanojaan, ja silmäili ylenkatseella laaksoon.
-
-Vanha koivu, joka seisoi likellä ja kuuli hänen sanansa, naurahti
-surullisesti. "Kukkaraukka!" sanoi hän itseksensä, "älä ylpeile;
-syksykin on kerran tuleva." Koivu oli nähnyt monta kaunista kesää,
-monta kolkkoa talvea; hän tunsi kukkasten lyhyen elon; hän tunsi heidän
-katoavan kauneutensa.
-
-Mutta uljaana, loistavana seisoi "kukkasten jalo kuningatar". Hän
-ei pelännyt syksyn hävitystä: hän ei luullut myrskyn eikä sateen
-uskaltavan lähetä häntä.
-
-Syksy tuli. Kesä laululintuineen, tuoksuvine ruusuineen ja tuhansine
-riemuineen oli ohitse mennyt. Nyt kellastuivat laakson kukkaset;
-lehdet putoilivat varsistaan; "kukkasten kuningatarkin" näki lehtensä
-muuttavan väriään ja irtautuvan. Hän lohdutti itseään: "Tämä on vain
-pian ohitse menevä tauti, seuraus tästä ikävästä ilmanmuutoksesta.
-Kuinka olen ihana ja viehättävä kullankarvaisessa puvussani. Nyt vasta
-olen oikein kuninkaallisesti puettu. Hupaista on muutella pukuaan; tämä
-on syksypukuni; tuo vihreäinen minua jo kyllästytti. -- Ah, lehteni
-putoilevat! Noh, ne olivatkin joutilaita; pian tulee uusia, kauniimpia
-sijaan." Näin lohdutteli hän itseään, seisoen suorana ja ylpeänä ja
-naurahtaen, kun muutamat kukkaraukat päitänsä notkistelivat tuulen
-käsissä.
-
-Tuuli kiihtyi, ilma kylmeni, ja yhä useammat kukkasista painuivat
-maahan. "Kukkasten kuningattarenkin" luottamus ja urhoollisuus alkoi
-kadota; hän tuli murheelliseksi; vielä koki hän sotia myrskyä vastaan,
-joka tahtoi repiä häntä irti juuristaan. Hän nojasi heikon vartalonsa
-maahan ja huusi: "Armahda minua! Minä olen kukkasten kuningatar!"
-
-Mutta myrskyllä ei ollutkaan sääliväisyyttä, hän raivosi julmasti
-laakson heikkojen lapsukaisten seassa. Jo painoi "kukkasten kuningatar"
-itsensä maahan ja huokasi syvästi. Katkeralta mahtoi se tuntua kukka
-raukasta!
-
-Talvi tuli; lunta tuli talven mukana. Lumi peitti kukkasten verrattoman
-kuningattaren; hän, joka luuli elävänsä iankaikkisesti, oli siis
-kuollut.
-
-Usein vanha koivu kertoi tätä sivukulkeville, kirkas kyynel välkkyi
-aina silloin sen lehdissä.
-
-Satuinpa minäkin kerran sen soman "kukkaislaakson" läpi kulkemaan.
-"Kukkasten kuningatarta" en enää nähnyt eivätkä muutkaan kukkaset
-olleet tavallisia kummempia; vaan vanha vakava koivu seisoi vielä
-paikallaan; häneltä kuulin tämän tarinan "kukkasten kuningattaresta",
-jonka nyt olen sinulle kertonut; vaan kauniimmalta kuuluisi se, jos sen
-sattuisit koivulta kuulemaan.
-
-
-
-
-MALINAN VÄRSSYT.
-
-
-Kaukana tuolla Pohjolassa seisoo järven rannalla pienoinen mökki.
-Koska se on niin pieni, voimme sitä tässä nimittääkin Pikkulaksi,
-vaikkei se olisikaan sen oikea nimi. Niin, suuri talo tuo Pikkula ei
-ole, eikä suuret sen tilukset -- muuta rikkautta ei ole sen isännällä
-kuin yhdeksän lasta, joista ei yksikään voi henkeänsä elättää. Useinpa
-Pikkulan emäntä, tuo töissä ja huolissa ennen aikaansa vanhennut eukko,
-vesissä silmin katselee lapsijoukkoansa ja huokaa itseksensä: Jumala
-tiennee miten nuo lapset pääsevät maailman läpi -- -- mikä lienee
-heidänkin osansa kuolemassa, lisää hän vielä -- sillä Pikkulan emäntä
-on hurskaudestaan yleensä tunnettu.
-
-Mutta hurskaimmillakin ihmisillä on joskus synkkiä hetkiä, jolloin he
-eivät enää voi luottaa Jumalaansakaan. Niinpä Pikkulan emännälläkin.
-Erittäin häntä talven lähetessä huoletti, että hänen ehkä täytyisi
-hävittää ainoat lehmänsä, sillä hän ei jaksanut niille ruokaa kesän
-ajalla hankkia. Pohjolassa yleensä on niittyjä vähän -- ja Pikkulassa
-niitä ei ole nimeksikään, siitä syystäpä antoi emäntä huolten
-liiaksikin sydäntänsä painaa.
-
-Mutta iloiset olivat lapset Pikkulassakin; ei heitä huolet painaneet.
-Suruttomina ja iloisina leikittelivät he Pikkulan pientareilla,
-noukkivat kukkasia, joilla nukkiansa koristelivat; poimivat marjoja,
-joista valmistivat mielestään parhaimpia herkkuja; ruokkivat kivilehmiä
-ja puuhevosia, jotka eivät koskaan niin paljo syöneet, että lasten
-olisi tarvinnut pelätä nurmen pientarelta loppuvan.
-
-Pikkulan lapsilla oli tapana toistensa nimipäivinä koristaa kukkapöytä,
-jonka päälle parempien lahjojen puutteessa pantiin muutamia
-mesimarjoja, muuan paperinukke tai kukkaseppele. Ja sitten he vielä
-kirjoittelivat pieniä yksinkertaisia värssyjä, joita jollakin vanhalla
-tutulla nuotilla laulettiin, ellei isällä ollut aikaa uutta nuottia
-tehdä.
-
-Oltiinpa nytkin heinäkuussa, jonka lopulla Helenan päivä on. On siis
-Pikkulan 10-vuotisen Leenan nimipäivä. Varhain aamulla nousi pikkuinen
-12-vuotias Malina ylös valmistaakseen sisarelleen kukkapöytää, jonka
-valmiiksi saatua hänellä vielä oli värssyt sepittämättä.
-
-Syvissä mietteissä istui Malina kynä kädessä ja sepitteli lauluansa.
-Äsken oli hän Pääskysestä opetellut nuotin erääseen lauluun, jonka
-nimi oli "Simon tyttö", ja nytpä tahtoi hän samalle nuotille
-värssynsä sommitella. Ensimäisen rivin tahtoi hän saada loppumaan
-sanalla "tukka". Mutta siinä hän oli todella neuvoa vailla. Leenalla
-ei olekaan, niinkuin Simon tytöllä keltatukka. Leenan tukka on
-mustanruskea, ja nämä sanat eivät sopineetkaan Malinan värssyyn. Iso
-sisar, joka häntä muutenkin vähän auttoi runomitan ja riimin puolesta,
-sanoi että hän voisi kirjoittaa "mustatukka", koska Leenan tukka
-tosiaan olikin ennemmin musta kuin valkea.
-
-Niin alkuun päästyä sepitti Malina värssynsä valmiiksi ison sisaren
-avulla, niinkuin jo olemme maininneet; ja sitten Liisa sisar ja Malina
-kiiruhtivat niitä Leenalle laulamaan.
-
-Värssyt kuuluivat näin:
-
-    Pikku Leena, mustatukka,
-    ole aina iloinen!
-    Kasva niinkuin kedon kukka!
-    viserrä kuin lintunen!
-
-    Työtä tee kuin muurahainen.
-    Käytä oikein aikasi!
-    Niinkuin tähti loistavainen
-    puhdas olkoon tuntosi.
-
-    Ja nyt piisaa opetukset,
-    mieli loukkoon jätetään,
-    pois nyt vanhain varotukset! --
-    Taasen leikkiin lähdetään!
-
-    Nuket, kukat, mesimarjat
-    parhaat tavaramme on;
-    kivistä on lehmäkarjat,
-    vaan on sydän suruton.
-
-    Kun vain aurinkoinen paistaa,
-    eikä haittaa pakkanen;
-    kun vaan leipä, piimä maistaa,
-    niin on mieli iloinen.
-
-    Huolen muusta pitää Luoja --
-    se on minun toivoni: --
-    pikkulintuin apu, suoja,
-    kyllä auttaa meitäki.
-
-Heleällä, ehkä ujolla äänellä soivat nyt laulun yksinkertaiset sävelet
-ja herättivät koko Pikkulan perheen heidän unestansa.
-
-Pikku Leena ilmaisi tyydytystään ja kiitollisuuttaan taputtamalla
-käsiään, ja äiti sanoi pyyhkien kyyneleitä silmistään: "Sepä vasta
-oli sievä laulu: kivistä on lehmäkarjat, vaan on sydän suruton. --
-Pikkulintuin apu, suoja, kyllä auttaa meitäki."
-
-Nuo Malinan yksinkertaiset sanat olivat apuna Pikkulan emännän mielestä
-murheen sumua haihduttamaan, ja saattoivat hänetkin lapsellisella
-uskolla sanomaan: "Pikkulintuin apu, suoja, kyllä auttaa meitäki."
-
-Julkaistu "Pääskysessä" 1872.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISA ASP ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/67291-0.zip b/old/67291-0.zip
deleted file mode 100644
index 01af5ed..0000000
--- a/old/67291-0.zip
+++ /dev/null