diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66930-0.txt | 5297 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66930-0.zip | bin | 103278 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5297 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4a35cc7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #66930 (https://www.gutenberg.org/ebooks/66930) diff --git a/old/66930-0.txt b/old/66930-0.txt deleted file mode 100644 index 0ed3495..0000000 --- a/old/66930-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5297 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kukkasia, by Maria Furuhjelm - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kukkasia - Kiehkurainen kertomuksia - -Author: Maria Furuhjelm - -Release Date: December 12, 2021 [eBook #66930] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUKKASIA *** - - - - -KUKKASIA - -Kiehkurainen kertomuksia - - -Kirj. - -MARIA FURUHJELM - - - - - -Helsingissä, -G. W. Edlund, -1883. - - - - -SISÄLLYS: - -Jaakko. -Satu. -Ajattele vanhuuttasi. -Todellinen päästökirja. -Kovan kohtalon talo. -Kutsumaton vieras. -Seppä Kummallinen. -Sunnuntai lauvantaina. -Anna-Liisa. -Niinin kosijat. - - - - -Jaakko. - - -Vähäinen köyhä tölli suuren, suuren metsän rinteessä oli hänen kotinsa. -Pieni ja pimeä oli mökki, pienet ja rikkinäiset olivat akkunat, huono -ja vanha oli lattia, mutta hyvin viihtyi hän siellä, hän oli tottunut -köyhyyteen ja kohtuulliseen asuntoon. Hänellä oli hyvä ja rehellinen -isä sekä helläsydäminen ja työskentelevä äiti. Sitä paitsi oli hänellä -nuorempi veli ja kaksi pientä sisarta. Lapset olivat leikkineet monta -iloista hetkeä kesän aikana rannalla ja metsässä, talvella mökissä -päresoihdun valossa jonka äiti oli pistänyt seinänrakoon. Silloin -kehräsi äiti, isä vesteli ja Musti makasi penkin alla, mutta kissa -istui pankolla ja lämmitteli. Monta kertaa oli tiukka leivästä, -mutta Meidän Herramme lähetti aina avun aikanansa ja ihmiset tekivät -työtä ahkerasti. Kilpi ja Jaakko kasvoivat ja vaurastuivat, he -alkoivat vähitellen auttaa isäänsä halonhakkuulla ja ajamisella sekä -heinäniityllä. Mutta tytöt olivat vielä hyvin pieniä. - -Isä tuli kipeäksi moneksi viikoksi, moneksi kuukaudeksi. Lähimmäisen -naapurin -- se asui hyvin kaukana -- täytyi toisinaan tulla auttamaan -taloon, mutta hän oli paha ihminen ja otti suuren palkan työstänsä -tältä köyhältä joukolta. Vihdoin tuli isä terveeksi ja alkoi tehdä -työtä. Ruispelto huojui ihanana auringon paisteessa, perunat kasvoivat -ja rehoittivat, lehmät ammuivat tyytyväisinä metsässä, ja heinät -kukoistivat vihantina niityllä. Silloin tuli pitkällinen kuivuus. -Aurinko paahtoi, taivas oli pilvetön, maa oli kuiva, ruoho kellastui, -kostea viheriäinen niitty oli kuiva ja turmeltunut. Pienet tytöt -itkivät. - -"Voi, mitä Kukkanen ja Muurikki syövät talvella!" valittivat he. - -"Niiden täytyy tyytyä olkiin", vastasi äiti syvällä huokauksella. - -Niin tuli syksy. Huonolta tosin näytti ruis pitkällisen kuivuuden -perästä, mutta kumminkin oli se syksypuoleen kohonnut aika lailla. Isä -kävi joka päivä sitä katsomassa. Se oli hänen ainoa toivonsa talven -varaksi. Mutta tämäkin toivo petti. Hirmuinen hallayö hävitti niin -hyvin rukiit kuin kauratkin. Vaaleana kyyneleettömällä katsannolla -katseli tämä köyhä mies peltojansa, ja vaimo itkeä nyyhkytti. Jaakko, -vanhin poika, oli ainoa lapsista, joka oikein käsitti onnettomuuden. -Niin kauvan kuin lehmät kävivät ulkona, eli tämä köyhä perhe maidolla -ja perunoilla. Isä teki päivätyötä siellä ja täällä kylissä. Mutta nyt -tuli syksy. Myrsky riehui ja sadetta tuli lakkaamatta, ruoho lakastui, -heiniä ja olkia ei ollut kuin muutamiksi viikoiksi. Kun nämä loppuivat, -sanoi isä: - -"Huomenna meidän täytyy myödä lehmät; en voi nähdä heidän nääntyvän -nälkään, eivätkä ne anna maitoakaan ilman ruuvatta. - -"Voi isä, isä!" huudahti pikku Katri, "lähetätkö sinä sitte pois meidän -kauniin Muurikkimme ja meidän sievän Kukkasemme?" - -Isä kääntyi surullisena pois, mutta äiti sanoi: - -"Armas Katri, meillä ei ole ruokaa niille; ethän sinä varmaankaan tahdo -nähdä heidän nälkään kuolevan." - -Lasten hyvät ystävät myötiin sitte rikkaalle talonpojalle. - -Kun isä tuli kotia rahojen kanssa, sanoi hän vaimollensa: - -"Minun täytyy nyt mennä pois sinun luotasi. Täällä en minä ansaitse -mitään. Minä jätän nyt sinulle nämä rahat. Perunoita on sinulla vielä -kuopassa ja vähän jauhoja aitassa. Jumala olkoon sinun ja lasten -kanssa. Jos minä olen terve ja saan työtä, niin lähetän sinulle rahoja." - -Äänetönnä ja murheissaan ojensi vaimo hänelle kätensä ja itkien -kärhentelivät lapset hänen nuttunsa liepeissä. - -Niin meni hän. Äiti teki työtä kuin orja ja Jaakko auttoi häntä -voimainsa mukaan. Mutta hän oli vielä nuori ja vähäkuntoinen. Hän -koetteli syödä niin vähän kuin mahdollista, mutta kumminkin hän näki -kuinka jauhot aitassa ja perunat kuopassa vähenivät päivä päivältä. -Silloin makasi pieni Jaakko monta yötä kovalla vuoteellansa ja itki -pienuuttansa ja rukoili Jumalan antamaan hänelle jotakin neuvoa. -Vihdoin älysi Jaakko mitä hänen oli tehtävä. Hänen oli mentävä muuanne -työhön niinkuin isänsäkin ja lähetettävä rahat äidille ja sisarille. Ja -jos ei hän saisi työtä, niin rupeisi hän kerjäämään. Tämän kertoi hän -äidillensä eräänä aamuna. - -"Voi, lapseni, sinä olet vielä liian nuori", vastasi äiti. - -"Saanhan kumminkin koettaa", sanoi poikanen, "ja minä otan Kilven -matkaani, kyllä minä teen työtä hänenkin eteensä, niin sulle ei jää -muuta kuin tytöt huolehdittavaksi." - -"No mene sitte Jumalan nimeen", sanoi äiti. "En voi nähdä teidän -nälkäänkään nääntyvän, emmekä isältäkään ole mitään saaneet. Hän on -varmaankin kipeä taikka ei ole saanut työtä. Minäkään en saa nyt enää -työtä täältä. Hätä on kova kaikkialla." - -Nyt pesi äiti molempien poikiensa ehyimmät paidat, paikkasi heidän -kuluneet takkinsa, kuroi kiinni suurimmat reijät heidän kengistään ja -pani leipäpalaset heidän taskuihinsa. Hän olisi myös antanut heille -vähän rahaakin, mutta Jaakko sanoi: - -"Ei, äiti, pidä sinä ne, sinä voit tulla kipeäksi ja suureen pulaan. -Kyllä me autamme itsemme eteenpäin. Joku armelias ihminen antaa meille -kyllä työtä tahi leipää. Ja hyvästi nyt äiti!" - -Poikaraukka nojasi päänsä äitinsä rintaa vastaan piiloittaaksensa -kyyneleitänsä. - -Äiti silitti hänen päätänsä ja kasvojansa sekä sanoi: "pidä Jumala -silmäisi edessä, ole rehellinen kuin isäsikin äläkä anna minkäänlaisen -hädän vietellä itseäsi pahuuteen. Parempi on kuolla nälkään kuin tehdä -syntiä. Muistatko tämän?" - -"Kyllä äiti", vastasi Jaakko yksitotisesti. - -"Ja pidä huolta pienestä Kilvestä; sinä olet nyt hänen äitinsä ja -isänsä." - -"Kyllä äiti", vastasi Jaakko. - -Tämä oli vähän ennen joulua. Päivän toisensa perästä vaelsivat -nämä pikku poikaset raskailla askeleilla. Joka kylään, joka -taloon poikkesivat he. Jaakko pyysi työtä, paljoa ei voinut -kaksitoistavuotias poika toimittaa, mutta ihmisiä kumminkin säälitti -tuon pienet, vaaleat kasvot ja antoivat hänen milloin hakata halkoja -ja havuja, milloin lapioida lunta taikka myöskin hakea vettä ja kuoria -perunoita. Kaikki toimitti poikanen kerkeästi ja kunnollisesti ja kun -hän sai leipäpalasen tai kupin liemikeittoa palkaksensa, niin ojensi -hän aina ensiksi lusikan pikku veljellensä; hänhän olikin luvannut -äidille pitää huolen hänestä. Kun oli kylmä ja pyryilma, sattui usein -niin, että Kilpi itki kylmyydestä ja väsymyksestä. Silloin antoi Jaakko -hänelle kintaansa ja kävi itse edeltä tehden tietä. Kun he saivat -nuhteita ja kovia sanoja ihmisiltä, lohdutti hän pientä veljeänsä ja -kehoitti häntä rohkeuteen ja toivoon. Usein veti hän Kilpeä pienessä -kelkassa, jonka he kotoa olivat ottaneet matkaansa, ja kun myötämäki -tuli, niin rupesi Jaakko taakse ja silloin menivät he niin että lumi -pölisi. Tämä oli heidän ainoa huvituksensa. Monta kertaa saivat he -kulkea koko päivän leivän palaa maistamatta. Hätä oli suuri kaikkialla -tänä vuonna. Ja monessa paikassa oli kulkenut niin paljo kerjäläisiä, -ett'ei ihmiset voineet auttaa kaikkia. - -Saatto. - -Niin tulivat he eräänä päivänä suureen metsään. Aamusella olivat he -saaneet pienen tuohisen kylmiä perunoita jossakin torpassa ja Jaakolla -oli muutamia kuparirahoja hyvästi kätkettynä vanhaan sukkaan ja -piiloitettuna takin alle; siinä oli kaikki mitä he omistivat. Päivä oli -kylmä ja tuulinen, tie raivaamaton ja lasten jalkineet huonot. Heitä -paleli hirveästi ja he väsyivät pian. Puolipäivän aikana otti Jaakko -kylmät perunansa käsille ja nautti ne yhdessä veljensä kanssa. - -"Illaksi ehdimme kyllä johonkin kylään tai taloon", sanoi Jaakko -lohduttaen. "Silloin saamme ehkä lämpimän iltasen ja yökortteerin -ehkäpä kylpyäkin, jos väki kylpee." - -Tämä ajatus kehoitti heidän jatkamaan matkaansa rivakammilla askeleilla. - -Lyhyt päivä rupesi jo käymään loppupuolilleen, mutta ei taloa eikä -kylää, ei edes pienintäkään mökkiä tullut näkyviin. Kilpi oli niin -väsynyt, että hän kerta toisensa perästä pyysi saada laskeutua -levähtämään lumelle, mutta Jaakko oli kuullut että sillä tavalla -voi helposti paleltua kuoliaaksi ja koetteli kaikilla keinoin saada -veljeänsä etemmäksi. Vihdoin luulivat he näkevänsä rakennuksen ja -kiiruhtivat sinne. Silloin lannistui Jaakonkin rohkeus. Hän heittäytyi -itkien lumeen veljensä viereen. Mitä oli nyt tehtävä. He olivat -eksyneet tässä suuressa metsässä, ja pimeässä oli heidän mahdoton osata -sieltä pois varsinkin kun olivat niin hirveän väsyksissä. - -"Minä tahdon kuolla tähän", sanoi Kilpi puoleksi suljetuin silmin. - -"Ei, et sinä kuole", sanoi Jaakko, "mutta meidän on tehtävä itsellemme -suojus ja levättävä siinä huomiseen asti." - -Nyt rupesivat he haloista ja havuista rakentamaan pientä majaa, niin -suurta että he molemmat voivat sopia sinne makaamaan; niin kaivautuivat -he lumeen ja nukkuivat molemmat. - -Varhain seuraavan päivän aamuna tuli renki lähimmäisestä herrastalosta -hakemaan puita metsästä ja löysi silloin nämä lapsiraukat heidän -pienestä majastaan. Hän kietoi heidät hevoisloimeen, pani heidät -rekeensä ja ajoi kiiruusti sotiinsa. Siellä vietiin heidät lämpimään -tupaan, hierottiin lumella ja hoidettiin kaikella tapaa. Sitte saivat -he runsaan aamiaisen ja luvan saada olla siellä koko päivän. Jaakko -tointui pian ja pyysi saada auttaa renkiä päreiden kiskomisessa, -mutta pikku Kilpi makasi väsyneenä ja vaaleana lämpimällä uunilla -puolinukuksissa koko päivän. Yöllä sai hän kovan kuumeen, joka -pyörrytti niin hänen päätänsä, että hänen oli mahdoton matkustaa -etemmäksi. Herrasrenki teetti hänelle tilan tuvan peräkammariin, -ja kanamuori rupesi hoitamaan sairasta pienokaista. Jaakko seisoi -äänetönnä ja murheellisena veljensä vuoteen vieressä. Hän näki -että hänen vähäiset työnsä oli tarpeettomia tässä talossa, sillä -paitsi voutia ja täysikasvuisia renkiä oli tässä renkipoika ja kaksi -paimenpoikaa, jotka ennen olivat olleet palveluksessa ainoastaan -kesällä, mutta nyt olivat saaneet luvan jäädä talveksi, koska heillä -muutoin olisi ollut mierontie edessä. Nämä tekivät nyt pienempiä töitä -eikä mitään jäänyt vieraalle pojalle. Kerjäläisiä kävi täällä myös -noin 20, 30 ja 50 päivässä. Hän otti sen vuoksi kolmantena päivänä -hajallisen lakkinsa, kelkkansa ja pienen pussinsa ja varustautui -poislähtöön. Mutta ensiksi meni hän isännän luokse. - -"Veljeni ei näytä tulevan paremmaksi", sanoi hän, "ja minä en voi jäädä -tänne; minun täytyy etsiä työtä. Mutta jos herra tahtoo olla niin hyvä -että hoidattaa häntä siksi kun hän tulee terveeksi, niin koettelen minä -maksaa mitä hän on kuluttanut. Minä aijon nyt lähteä Helsinkiin; siellä -kuuluvat ihmiset olevan rikkaampia kuin muualla, kenties siellä voin -ansaita jotakin, niin tulen minä takaisin hakemaan Kilpeä, jos Herramme -sallii hänen elää. Monta tuhatta kiitosta ja hyvästi nyt." - -"Sinä olet oiva poika", sanoi isäntä ystävällisesti. "Veljeäsi -hoidetaan hyvin ja hän saa jäädä tänne siksi kun sinä tulet takaisin; -sen lupaan minä. Mene nyt Jumalan haltuun. Tässä annan sinulle -kolme markkaa, niin että pääset alkamaan, koska aijot lähettää apua -äidillesi." - -Jaakko kiitti kyynelsilmin ja käytyänsä vielä kerran veljensä luona, -joka ei ollenkaan häntä tuntenut, läksi hän raskaalla sydämellä -herrastalosta, jossa hänelle osoitettiin niin suurta hyväntahtoisuutta. -Hyvä rouva oli antanut hänelle parin ehyviä saappaita ja lämpimän -röijyn, niin että köyhä poika luuli olevansa oikein rikas. Jos vaan -veli olisi nyt ollut terve! - -Jaakko läksi Helsinkiin. Pitkä ja vaivaloinen oli matka. Tammikuu -tuli kovine pakkasineen ja yhä korkeammaksi kasvoivat luminietokset. -Mutta täällä oli ihmiset jo hieman varakkaampia; hätä ei ollut niin -suuri täällä, ja työnansiota voitiin kumminkin toisinaan saada, vaikka -vähäisestä palkasta ja ainoastaan lyhyeksi ajaksi. - -Eräänä iltana tapasi Jaakko toisen kerjäläisen, aikamiehen ryysyisen ja -surkuteltavan näköisen, ja tämän kanssa päättivät he kulkea yhdessä, -sillä mies aikoi myöskin Helsinkiin ja sanoi tuntevansa tien. Iloisena -ja luottavana yhtyi poika häneen ja kertoi lapsellisuudessaan hänelle -niistä kolmesta markasta jotka hän oli saanut herrastalosta ja että hän -sitä paitsi vielä oli ansainnut 50 penniä kaikellaisilla pikkutöillä. -Yön viettivät molemmat matkalaiset suuressa talossa, jossa emäntä antoi -heille vadin jauhopuuroa illalliseksi ja olkikuvon saunanlattialle. -Jaakko nukkui syvään ja raskaasti, sillä hän oli väsynyt ja viluissaan. -Mutta esitteleppäs itsellesi hänen surunsa ja harminsa, kun hän -seuraavana aamuna huomasi kumppalinsa olevan poissa ja hänen kanssansa -vanhan sukan, jossa oli koko hänen vähäinen säästönsä. Itkien kysyi hän -talon väeltä kerjäläistä. He olivat nähneet sen menemän pois jo päivän -koittaissa, mutta eivät voineet sanoa mihin hän meni. Jaakko kyseli -häntä kylässä. Niin, rääsyisen yksisilmäisen miehen olivat he kyllä -nähneet juovan viinaa erään vaimon luona, joka myöskenteli kahvia ja -olutta matkustavaisille, mutta muutoin eivät he tienneet, minne hän oli -mennyt. Niin harmissaan ei hän vielä ennen koskaan ollut koko pitkällä -surkealla matkallaan kotoa. Iltapuoleen meni hän pieneen, sievään -tupaan tien vieressä. Valkean roihu loisti aina kylmille kinoksille -asti ja sisällä istui räätäli ahkerassa työssään. Jaakko seisoi ulkona -akkunan edessä. Annettaisiinkohan hänelle yösijaa täällä? Peloissaan -kolkutti hän ovea. Pieni tyttö tuli avaamaan ja kun Jaakko ujona jäi -seisomaan oven viereen, käski räätäli häntä ystävällisesti astumaan -peremmäksi ja istuutumaan tuliroihun viereen. Jaakko teki niin ja -katseli räätälin työtä lämmitellessään. Tämä kysyi nyt häneltä, mistä -hän oli ja mihin hän meni. Jaakko, hyvissään miehen ystävällisestä -puhuttelusta, kertoi hänelle koko pienen historiansa sekä vanhemmista -että sisaruksista, Muurikista ja Kaunikista sekä Kilven sairaudesta ja -niistä kolmesta markasta, Jotka hänen piti lähettää kotiansa ja häjystä -kerjäläisestä, joka oli ryövännyt hänen pienen aarteensa ostaaksensa -viinaa. Tämän ajalla nyyhkytti hän katkerasti, ja säälivä räätälikin -kuivasi kyyneleen, jonka ohessa hänen pieni tyttärensä itki seuran -vuoksi. - -"Etkö jää minun luokseni vähäksi aikaa auttamaan minua kaikellaisilla -askareilla?" kysyi räätäli vihdoin. "Vaimoni makaa kipeänä eikä pieni -tyttäremme voi mitään tehdä. Rivakka poika, niinkuin sinä näytät -olevan, voi tehdä yhtä ja toista, ja niin tyhmä et sinä kumminkaan -liene, ett'et opi neulomaan, jos minä panen neulan käteesi. Tahdotko -jäädä?" - -Jaakko ylenonnellisena lupasi jäädä. Nyt huomasi hän myös laihan käden -pistävän esiin esiripun takaa huoneen toisessa päässä ja siellä makasi -se kipeä vaimo ja katseli häntä lempeiden kuopalle käyneiden silmiensä -ystävällisillä katsannoilla. - -"Paljoa en voi sulle luvata", sanoi räätäli, "sillä nyt on huonot ajat, -mutta 10 penniä päivältä ja ruu'an kyllä saat, jos olet ahkera." - -Jaakko laski kerkeästi sormillansa. Kymmenen penniä päivässä, 60 penniä -viikossa, 1 markka 20 penniä 2 viikossa. Hyvä Jumala! Tällä tavallahan -hän voi tulla rikkaaksi, lähettää rahoja äidillensä ja lopettaa heidän -puutteensa! Kuinka onnellisena, kuinka kiitollisena nukkui köyhä poika -tänä yönä vanhalla matolla lieden vieressä. Kaksi kertaa luki hän "isä -meitänsä" iloissaan ja lisäsi sitä paitsi: "minä kiitän sinua hyvä -Jumala ja Isä! Siunaa hyvää räätäliä ja koko hänen huonettansa." - -Nyt alkoi onnellinen elämä Jaakolle. Hänellä oli työtä kylliksi, -selvä ruisleipä ja lämmin liemikeitto joka puolipäiväiseksi ja matto -uunin vieressä yöllä. Kun lauvantai tuli, antoi räätäli hänelle -viikkopalkkansa ja sen pisti Jaakko vanhaan nahkakukkaroon, jonka -räätälin vaimo oli hänelle lahjoittanut. Kukkaron ripusti hän nauhaan -kaulansa ympäri; ja nyt ei hän enää ollut oleva niin lapsellinen ja -kertova joka muukalaisella aarteestansa, sen lupasi hän itsellensä. -Mitä neulomiseen tuli, niin kävi se aivan hyvin. Räätäli neuloi -parhaasta päästä talonpojille, ja Jaakko oppi pian paksumpia neuleita, -vetämään pois kurttausrihmoja, panemaan rihmaa neulan silmään, -painostamaan ompeleita ja paikkamaan vanhoja vaatteita. Hän oli yhtä -ahkera kuin tarkkaavakin ja säällinen. Sillä välin hakkasi hän halkoja -ja kantoi vettä, kuori perunoita ja vieläpä voi keittää jauhopuuroakin. -Räätälin joukko piti paljon tästä siivosta pojasta. Ja tämä olisi -tuntenut itsensä oikein tyytyväiseksi ja onnelliseksi, jos ei Kilven -ajatus olisi häntä raskauttanut. Jaakon oli mahdotonta jättää hyvää -paikkansa palataksensa veljensä luo; hänen täytyi ensin ansaita vähä -enemmän rahoja, lähettää ne äidillensä ja sitte vasta mennä etsimään -Kilpeä ja hänen kanssansa kulkea etemmäksi. Viisi viikkoa oli Jaakko -ollut tämän hyvän räätälijoukon luona ja kolme markkaa oli hänellä -tallessa nahkakukkarossansa; ei yhtään penniä ollut hän kuluttanut, -vaikka hänen housunsa olivat niin kuluneet että ne tuskin verhosivat -häntä enää. Räätälin vaimo oli nyt terve. Pahaa teki hyvälle räätälin -joukolle että he olivat pakoitetut lähettämään Jaakon pois luotansa, -mutta he olivat itse köyhiä eivätkä voineet pitää useampia henkilöitä -ruu'assa kuin tarpeellista oli. Vaimo oli ehtosilla Jaakon maatessa, -laittanut vanhoista miehensä housuista pojalle housut, ja kun hän -läksi heidän luotansa, antoi tämä ne hänelle sekä muutamia leipiä ja -puolen tusinaa silakoita. Jaakon täytyi luvata käydä heitä katsomassa -paluumatkallaan ja niin eroisivat he. - -Nyt ei ollut pikku vaeltajalla enää kuin neljä peninkulmaa Helsinkiin. -Päivät rupesivat tulemaan pitemmiksi, jos kohta talvi vielä olikin -ankara, niin paistot kumminkin aurinko lämpimästi ja köyhät varpuset -visertelivät iloissaan teillä ja pihoissa. Sellaisena kylmänä -ja kirkkaana päivänä tapasi Jaakko eräänä päivänä pienen joukon -valtamaantiellä. Köyhä kipeä vaimo veti nuorinta lastansa suuressa -vasussa kelkassa. Neljä pientä poikaa, repaleisissa vaatteissa ja -vaaleana, kulkivat sivulla itkien kylmyyttä ja nälkää. He olivat -pysähtyneet korkean mäen alle. Äidin voimat olivat loppuneet. Silloin -tarttui Jaakko kelkan juksoon ja veti sen yhtäkyytiä mäen päälle ja -kantoi sitte nuorimman jälkimäisen pojan käsissänsä ylös mäen päälle. -Väsynyt äitiraukka siunasi sydämestänsä häntä. Kun Jaakko näki heidän -tyhjät pussinsa ja kuuli pienokaisten pyytävän leipää, otti hän heti -kaksi palasta ja muutamia silakoita pussistansa ja jakoi ne nälkäisille -pienokaisille. Äiti ei tahtonut ottaa mitään itselleen, mutta Jaakko -pakoitti häntä siihen, sanoen, että hänen tuli kerätä voimia lasten -tähden. Nyt kulkivat he yhdessä koko päivän; Jaakko antoi välistä yhden -välistä toisen lapsista istua kelkassa pienen sisarensa vieressä, -ja itse oli hän hevosena. Vasta seuraavana päivänä jätti hän heidät -herrastaloon, jossa tuo pieni perhekunta sai levätä renkituvassa. Itse -kulki hän eteenpäin, pyrkien heti päästä Helsinkiin, jossa hän toivoi -voivansa lisätä vähäistä aarrettansa ja sitte lähettää sen kotia, mutta -sitä ennen joutui hän vielä yhteen seikkailuun. - -Muutamien virstojen päässä kylästä näki hän hienon rouvasihmisen -seisovan keskeltä maantietä pitäen uljasta hevosta ohjaksista, reki -oli kaatunut kumoon, aisat olivat taittuneet ja lumella makasi kuski -tunnotonna verinen haava otsassa. Hämmästyneenä seisahtui Jaakko ja -katseli tapausta. Mutta rouvasihminen kertoi kiiruusti että hevonen -oli pilttoutunut, taittanut aisat ja jättänyt hänen neuvottomaksi -maantielle, sittekuin kuski kaaduttaessa oli loukannut päänsä kiveen ja -kadottanut tuntonsa. Hän pyysi pojan juoksemaan takaisin kylään apua -hakemaan, siitä saisi hän hyvän palkinnon. Jaakko kääntyi heti takaisin -ja juoksi minkä jaksoi. Kylästä sai hän miehen ja parin uusia aisoja -Ja niin kiiruhtivat he takaisin. Kuski nostettiin rekeen, hevonen -valjastettiin ja mies istui kuskilaudalle ajamaan. Kun rouvasihminen -kuuli Jaakon aikovan Helsinkiin, käski hän hänen istumaan rekeen ja -seuraamaan mukana. Jaakolle ei tarvinnut tätä sanoa kahta kertaa. Ja -nyt lähdettiin. Tieltä kylään oli Jaakko löytänyt kukkaron, jossa oli -hopearahoja ja seteleitä. Kun he nyt olivat valmiina lähtemään matkaan, -ojensi Jaakko kukkaron rouvasihmiselle ja kysyi häneltä oliko se hänen. -Niin olikin ja rouvasihminen otti heti 10 markkasen sieltä ja antoi sen -pojalle löytäjäisiksi. - -Niin tuli Jaakko Helsinkiin oikein uhkauljaana. Mutta ihmiset eivät -olleetkaan siellä niin anteliaita kuin Jaakko oli luullut taikka eivät -olleet ne niin rikkaita kun hän oli kuullut puhuttavan. Monta kertaa -kirottiin ja tyrkättiin häntä, vieläpä pidettiin epäluulonalaisena -varkauteen ja valheeseen, sillä tässä suuressa kaupungissa oli -kerjäläisiä hyvin paljon ja niiden joukossa monta valhettelijaa ja -varasta, onnetonta lasta, joilla ei ollut yhtä rehelliset vanhemmat -kuin Jaakolla. Pieni suomalainen poikamme tuli tutuksi monen kanssa -näistä ja kiusatuksi moneen paheeseen, mutta hän muisti äitinsä sanat: -"parempi kuolla nälkään kuin tehdä pahuutta!" Siitä saakka kun hän -oli tullut Helsinkiin, oli hänellä ollut päämaalina saada lähettää -rahansa äidillensä. Jaakko-raukalla ei ollut aavistustakaan, kuinka -tämä kävisi laatuun, ja sen vuoksi etsi hän vanhaa herraa, jonka hän -tiesi asuvan Helsingissä ja jonka hän kesällä oli nähnyt kotipitäjässään. -Tämä herra olisi kyllä vanhan tuttavuuden vuoksi antanut hänelle hyvän -neuvon. Mutta kuinka voi saada hänestä tietoa, kun Jaakko ei tiennyt -hänen nimeänsä? Hän kyseli sitä monessa paikassa, mutta niissä joko -ei ymmärretty suomea, tai naurettiin yksinkertaiselle pojalle, joka -suuressa kaupungissa etsi miestä, jonka nimeä hän ei tiennyt. Muutamat -kyllä säälivät häntä, mutta eivät kumminkaan voineet auttaa häntä tässä -suhteessa. - -Eräänä aamuna istui hän suruissaan porttikäytävässä miettien mitä -hänen olisi tehtävä rahojensa kanssa, jotka hän pelkäsi kadottavansa, -ja joita hän tiesi äitinsä kovin tarvitsevan. Silloin meni siitä -nuori lyyrylakkinen herra ohitse. Hän näki pojan ja puhui hänelle -ystävällisesti suomea. Jaakko tuli iloiseksi kuullessaan puhuttavan -suomea ja nousi yhtäkkiä ylös. - -"Voi, herrakulta, ettekö voi minulle sanoa missä se herra asuu, joka -kesällä oleskelee Pyhäjärvellä?" - -"Vaikea on sitä sanoa, kun et tiedä hänen nimeänsä." - -"Ei, sitä en tiedä", sanoi Jaakko alakuloisena. - -"Mitä sinä hänellä tekisit?" - -"Minulla olisi tärkeätä asiata hänelle, jota en voi uskoa kellenkään -muulle", vastasi poika. - -"Tiedätkö, mikä virka hänellä on?" - -"Minä luulen hänen olevan maanmittarin." - -"No, tule kanssani vähän matkaa, niin näytän sinulle -maamittauskonttoorin, ehkä sieltä saat jotakin tietoa hänestä." - -Jaakko seurasi iloissaan ja kiitti sydämellisesti ylioppilasta, kun -tämä jätti hänen suuren kauniin huoneen luo ja käski hänen mennä -sisään. Hän pysähtyi ujona eteiseen ja kumarsi syvään, kun vahtimestari -tuli häntä vastaan. Mutta tämä sanoi tylysti: - -"Korjaa luusi täältä, poika, ei tänne saa kerjäläisiä tulla. Herroilla -ei ole aikaa." - -Jaakko rukoili saadaksensa tietää oliko täällä herraa, joka kesillä -asui Pyhäjärvellä, mutta vahtimestari ei tahtonut kuulla häntä. Silloin -näkyi juuri ovella sama herra ja Jaakko huusi: - -"Voi, herrakulta, sallikaa minun puhua sana teidän kanssanne! Ettekö -tunne minua?" - -"En", vastasi herra, "kuka sinä olet?" - -"Minä olen Jaakko Saaren torpasta Pyhäjärveltä." - -"En muista sinua nähneeni", sanoi vanha herra ystävällisesti, -"Pyhäjärvellä on monta torpparin poikaa, mutta jos sinulla on asiaa -minulle, niin sano vaan vapaasti." - -Jaakko kertoi nyt hänelle äidistänsä ja rahoista, joita hän aikoi -hänelle lähettää. Vanhalle herralle tuli kyyneleet silmiin kuullessaan -pojan yksinkertaista kertomusta tästä vaivaloisesta matkasta ja -huomatessaan, kuinka uskollisesti Jaakko koki auttaa äitiänsä. - -"Minä olen nyt juuri kotia lähdössä", sanoi hyvä vanhus, "tule -kanssani, niin puhutaan enemmän asiasta." - -Siellä sai Jaakko puolisen, jommoista hän ei koskaan ennen ollut -syönyt, ja kerrottuansa enemmän kodistansa, veljestänsä ja kaikista, -sai hän seurata vanhaa herraa postikonttooriin. Siellä pantiin Jaakon -rahat kirjeeseen, jonka hyvä herra oli kirjoittanut Pyhäjärven papille. -Sitte painoi postimestari viisi suurta sinettiä sen päälle ja sen -tehtyä pani hän sen suureen kirjeläjään laatikkoon. Köyhä Jaakko oli -niin onnellinen ja iloinen, kun kaikki oli toimitettu, niinkuin hän -itse olisi saanut rahoja, vaikka hänellä itsellään ei ollut niin -penniäkään. Hän sai jäädä yöksi vanhan herran luokse, mutta sitte -tahtoi hän heti lähteä etsimään Kilpeä. Pitkän vaelluksensa ja suuren -hädän perästä tuli hän vihdoin herrastaloon, jonne hän oli jättänyt -pikku veljensä. - -Mutta siellä ei häntä enää tunnettu. Satoja kerjäläisiä oli siellä -käynyt sen perästä, kymmeniä oli maannut kipeinä, he eivät muistaneet -kaikkia eivätkä voineet sanoa mitään Kilvestä. Jaakko istuutui -kynnykselle ja itki. Missä olikaan hänen veliraukkansa? Oliko hän elävä -vai kuollut? Silloin näki hän isännän itsensä pihalla. Jaakko meni -hänen luoksensa. - -"Armas herra, nyt olen tullut takaisin kuulemaan veljestäni Kilvestä, -jonka jätin kipeäksi teidän tupaanne. Te lupasitte pitää häntä siksi -kuin tulen takaisin. Missä hän nyt on?" - -Isäntä vastasi: "Minä muistan sinut hyvin. Pikku veljesi makasi -kipeänä yhden viikon ja sitte otti Herramme hänen luoksensa. Älä -ole suruissasi", lisäsi hän, kun Jaakko takkinsa hihalla kuivasi -kyyneleitänsä, "älä ole suruissasi, taivaassa on hänen hyvä olla, ei -hän tarvitse kärsiä puutetta ja hän on nyt autuas enkeli." - -Nyt ei ollut Jaakolla muuta neuvoa kuin kääntyä takaisin Helsinkiin, -kenties voisi hän kumminkin saada työtä kevääksi tai kesän ajaksi. - -Eräänä päivänä maaliskuussa seisoi Jaakko suuren akkunan edessä kadulla -ja katseli kuinka muudan rouvasihminen neuloi koneella. Köyhä poika -ei ollut koskaan ennen nähnyt sellaista konetta ja hämmästyneenä -katseli hän sellaista ihmettä. Vihdoin meni hän sisään suuresta ovesta -ja pyysi saadaksensa lähempää katsella tuota taidokasta laitosta. -Huone oli suuri kauppapuoti, ja herrat antoivat hänelle muutamia -kuparirahoja ja käskivät hänen mennä tiehensä, mutta Jaakko pyysi vielä -kerran saada lähempää katsella konetta. Nyt astui puodin omistaja -sisään ja kuultuansa pojan pyynnön, myöntyi hän heti siihen, sillä -hän oli hyväntahtoinen mies. Jaakko seurasi rouvasihmisen liikuntoja -tarkkaavilla silmäyksillä. - -"Kuinka paljo voi neuloa päivässä?" kysyi hän. - -"Kyynärän minuutissa", vastasi tämä. - -"Voisiko sen saada ostamalla?" - -Puotipalvelijat rupeisivat nauramaan, mutta kauppias vastasi -ystävällisesti: - -"Meillä on niitä koko joukko, mutta ne ovat kalliita, poikaseni. Ne -maksavat 100 ja 200 markkaa." - -"Jos minulla olisi tuommoinen", sanoi Jaakko, "niin menisin sen hyvän -räätälin luo, joka asuu 4 peninkulman päässä täältä V----ssä, hän -leikkaisi ja minä neulosin." - -"Mutta suurta taitoa vaaditaan hoitamaan sellaista konetta", sanoi -kauppias. - -"Kyllä minä oppisin", sanoi Jaakko päättäväisesti. "Opinhan minä -keittämään jauhopuuroakin, vaikka se ensimmältä kävi huonosti." - -Kauppias hymyili. "Mutta tämä on paljo vaikeampaa, sitä paitsi eihän -sinulla ole rahojakaan." - -"Jos vaan te antaisitte minulle sellaisen koneen ja rouva tuolla -opettaisi minun neulomaan, niin voisin minä vähitellen työlläni maksaa -sen", sanoi poika. - -"Mutta se kestäisi monta vuotta, ennenkuin sinä saisit kokoon tämän -summan, ja mitä vakuutusta minulla olisi sinusta, että sinä todellakin -tahtosit maksaa sen?" - -"Sanani", sanoi poika yksinkertaisesti ja tähysteli luottavaisena -kauppiasta. - -Tämä tuli niin liikutetuksi että hänen täytyi kääntyä pois -peittääksensä kyyneleitänsä. Köyhän pojan olento miellytti häntä -niin, että hän päätti tehdä tämän kummallisen kaupan. Hän oli rikas -ja jos hän kadottaisikin ne 200 markkaa, niin ei hän tulisi siitä sen -köyhemmäksi. - -"No hyvä", sanoi hän, "minä annan sinulle sellaisen koneen sillä -välipuheella, että sinä vuosittain maksat minkä voit, kunnes koko velka -on maksettu. Sano minulle nimesi ja kotipaikkasi sekä räätälin, jonka -luo sinä aijot, nimi ja asuinpaikka." - -Jaakko teki niin. Ja nyt valitsi kauppias sopivan koneen hänelle. Rouva -alkoi heti opettaa, ja Jaakko oli tässä yhtä tarkkaava ja ahkera kuin -hän oli ollut räätälin luona V----ssä. Rouvasihminen, joka asui samassa -talossa, salli hänen tulla joka päivä luoksensa ja antoi hänelle vielä -päivällisenkin joka kerta. Hänkin oli mieltynyt tähän siivoon ja -uutteraan poikaan. - -Kun Jaakko nyt katsottiin kyllin taitavaksi, niin pantiin neulomakone -laadikkoon, kauppias antoi hänelle suuren vankan kelkan, ja niin -matkusti Jaakkomme V----hen runsailla eväillä, hyvillä vaatteilla ja -oli hänellä vähän rahojakin, joita puotipalvelijat olivat hänelle -keränneet, sillä he katuivat, että olivat nauraneet köyhällä pojalla. - -Voi, kuinka hämmästyneeksi tuli se hyvä räätäli kun hän näki Jaakon -laadikkoineen! Sekä hän että vaimonsa ja heidän pieni tyttärensä -ottivat hänen ystävällisesti vastaan ja kuuntelivat hämmästyksissään -kertomusta neulomakoneesta. Räätäli oli kyllä nähnyt sellaisia, mutta -ei koskaan hänellä ollut varoja sen hankkimiseen ja mielellään suostui -hän nyt tekemään työtä yhdessä. Kaikki kävi erinomaisen hyvin. Työtä -saivat he niin kuin he tahtoivat, ja Jaakko nousi ylös auringon -noustessa ja neuloi koko päivän. Pitäjän herrasmiehet saivat kuulla -historian neuIomakoneesta ja alkoivat teettää vaatteitansa täällä, -ja kun räätäli oli hyvä leikkaaja, olivat he tyytyväisiä työhön. -Mutta vuoden lopussa voi Jaakko jo lähettää vähäisen osan velastansa -hyvälle kauppiaalle. Kun viimeinen osa oli maksettava, meni Jaakko -itse kaupunkiin. "Tässä on nyt loput rahat", sanoi hän, "ja tuhansia -kiitoksia hyvyydestänne. Nyt voin elättää itseäni kunniallisella -tavalla ja auttaa köyhiä vanhempiani. Jumala teitä palkitkoon!" - -Nyt työskenteli Jaakko jonkun aikaa erään taitavan räätälin luona -Helsingissä oppiaksensa myöskin leikkaamaan, ja ahkerasti kävi hän -iltakouluissa oppiaksensa kirjoittamaan ja lukua laskemaan. Kohta voi -hän kirjoittaa kirjeen äidillensä. Vähän ajan perästä tuli vastaus, -pappi oli sen kirjoittanut. Isä oli tullut takaisin terveenä ja tuonut -vähän rahaa. Torpan voivat he pitää, nälkävuoden perästä oli seurannut -monta hyvää vuotta, ja nyt olivat he hyvällä jalalla. Mielellään -olisivat he tahtoneet nähdä rakkaan poikansa, mutta matka oli pitkä. - -Kun Jaakon oppiaika oli kulunut, ripusti hän laukun selkäänsä, pani -neulomakonelaadikkonsa kelkkaan ja läksi Pyhäjärvelle, kiitettyänsä -ensin tuhatkertaisesti kauppiasta, räätäliä ja kaikkia jotka olivat -olleet hyviä häntä kohtaan. - -Suuri ilo syntyi kotona, kun hän eräänä iltana astui tupaan eikä -kukaan muu kuin äitinsä tuntenut häntä enää, kun hän niin pitkänä ja -suurena seisoi heidän edessänsä, hyvin vaatetettuna ja konelaadikko -vieressänsä. Illallinen oli pöydällä: vati täynnä lämpimiä perunoita ja -muutamia suolasia särkiä sekä suuri kauraleipä. - -Jaakko otti vakan kelkastansa, ja sieltä väänsi hän aika kämpäleen -sianlihaa, voipytyn ja vehnäleivän, jotka kaikki hän pani pöydälle. -Kahvia ja sokeria toi hän äidillensä ja kokonaisen kartuusin isällensä. -Katrille ja Annille kummallenkin antoi hän kirjavat lämpimät -villahuivinsa. - -Iloinen iltanen tuli nyt. Valkea takassa oli jo kauvan aikaa sammunut, -ennenkuin Jaakko oli lopettanut kertomuksensa kaikista seikkailuistansa. - -"Niin äitikulta", sanoi Jaakko viimein, "minä lupasin huolehtia pikku -Kilvestämme ja sen teinkin minä rehellisesti, mutta Jumala otti hänen -pois meiltä." - -"Tapahtukoon Jumalan tahto", vastasi äiti hiljaa kädet ristissä. - -Jaakko asettautui nyt asumaan kotipitäjäänsä aivan lähelle -vanhempiensa torppaa ja sai runsaasti työtä. - -Hän jakoi ansionsa vanhemmillensa ja sisarillensa sekä kiitti Jumalaa, -joka niin armollisesti oli ojentanut kätensä hänelle. - - - - -Satu. - - -Oli kerran poika, joka aikoi mennä naimisiin, mutta ei ollut helppo -tietää mistä hän löytäisi oikein hyvän ja sopivan vaimon. Niin sai hän -kuulla kaukana suuren metsän takana asuvan oikein rikkaan ja kauniin -tytön, ja sitä päätti hän kosia. Hän valjastutti parin kauniimpia -valkosia hevosiansa kultavaunujen eteen, ja niin matkusti hän pois. -Ensin tuli hän koivumetsään, siellä lauloivat linnut joka oksalla, -aurinko paistoi ja kaste kimalteli helminä ruohoissa. Sitte tuli -hän mäntymetsään, jossa oli viileä ja hyvä olla ja jossa kanervat -kukkivat. Mutta kuusimetsässä oli paha suo, ja siinä ei tahtonut tie -koskaan tulla oikein hyväksi. Siellä oli kuoppia ja ruoppuja ja vaunut -kaatuivat yhtäkkiä kumoon, ja poika makasi keskellä katajapensasta. -Siellä lajotti hän ja hevoset juoksivat vaunuineen pois niin että -kaviot iski tulta. Mitä oli nyt tehtävä? Poika nousi ylös hyvin -häpeissään ja lähti käymään takaisin kotiinsa, "sillä", sanoi hän, -"jalkasin ei voi kukaan kosija kulkea." Metsässä hyppelevä harakka -nauroi näille sanoille, mutta poika pui nyrkkiä hänelle ja sanoi: -"naura sinä vaan, paha elävä, onhan minulla vielä hopeavaunut jäljellä -kotonani, mutta jos minulla nyt olisi hyvä pyssyni, niin antaisin -sinulle aika laukauksen." Vähän pahoillaan oli hän, poika raukka, mutta -heti lohduttautui hän taas, alkoi vihellellä ja laulaa sekä kulkea -nopiasti. Kotona valjastutti hän kiiltomustat hevosensa hopeaisten -vaunujen eteen, ja heti läksi hän taas samaa tietä. Aurinko paistoi ja -linnut lauloivat; kanervat kukoistivat ja havumetsä tuoksui. "Nyt pidän -minä varani suolla", sanoi poika, mutta istuissansa ja ajatellessansa -rikasta tyttöä, unhoitti hän pois kuopan ja suon, Ja taas kellotti hän -katajapensaassa, ja hevoset juoksivat pois vaunuineen, niin että kivet -tulta iskivät. "Nyt voisi minua kovasti harmittaa", sanoi poika, "mutta -kosissa pitää minun käymään, vaikk'ei minulla enää muuta olisikaan -kuin ebenholtsiset vaununi", ja niin kääntyi hän taaskin kotia. -Harakka nauroi täydestä sydämestänsä, ja poika pui hänellä nyrkkiänsä -ja sanoi: "niin naura sinä vaan, onhan minulla vielä mitä kauniimmat -hopeanväriset hevoseni jäljellä ja niillä teen minä tämän matkan vielä -kerran, mutta jos minulla olisi hyvä pyssyni, niin antoisin minä -sinulle aika laukauksen." - -Hopeanväriset hevoset tanssivat uljaina ebenholtsisten vaunuin edessä, -kun poika kolmannen kerran ajoi metsän läpi. Aurinko paahtoi kovasti -ja linnut makasivat ruokalepojansa, mutta kanervat heloittivat -vaaleanpunaisina ja metsä tuoksui hyvältä. "Tässä on nyt suo", sanoi -poika, ja sillä hetkellä oli hän niinkuin ennenkin katajapensaassa. Nyt -täytyi hänen nauraa. "Tämä on kaunis historia! Nyt olen päässyt yhtä -kauvaksi kuin ennenkin, mutta nyt ei minulla enää ole vaunuja kotona. -Kumminkin, kun oikein asiata ajattelen, on se kenties viisainta, että -menen jalkasin kosiomatkalleni, niin saan nähdä, ottaako tyttö minun -itseni tähden, vai ovatko ne vaunut, jotka loistaa hänen silmissään." - -Viisas poika vaelsi niin eteenpäin, vaikka se tuntui vähän vaikealta -siitä, joka oli tottunut ajaman kulta- ja hopeavaunuissa, mutta hyvä on -koettaa kaikkea. - -Kun hän oli kulkenut jonkun matkaa, näki hän köyhän ämmän, joka oli -kuoppaa kaivamassa. Väsyneeltä ja vaalealta näytti hän, ja hänen -vieressänsä oli kirstu jonka hän tunsi omaksi eväskirstuksensa, joka -oli pudonnut vaunuista, kun hevoset pilttoutuivat. - -"Hyvää päivää, mitä teette ja kuka olette, vanha mummo?" tervehti poika -kohteliaasti. - -"Voi, minä kaivan kuoppaa piiloittaakseni tätä kirstua jonka olen -löytänyt. Raskas on sitä kantaa, ja minä kätkisin sen, siksi kun saan -selvän sen oikeasta omistajasta. Rehellinen on minun nimeni." - -"Mutta sinä näytät kipeältä ja viheliäiseltä, et koskaan jaksa kaivaa -kuoppaa", sanoi poika. - -"En minä olen kipeä", vastasi mummo, "nälkä vaan minulla on vähäisen." - -"No sehän on eväskirstu, avaa se ja syö siitä." - -"Ei ennenkuin sen oikea omistaja tulee ja antaa luvan siihen", vastasi -mummo. - -"No minä olen sen oikea omistaja. Tässä on avain, syö kylliksesi ja -pidä loput." - -"Tuhansia kiitoksia", sanoi ämmä, "minulle ei ole mitään muuta sulle -annettavaa kuin hyvä sananlasku matkallesi. Muista: ei ole kaikki -kultaa kuin kiiltää." - -"Kiitos", sanoi poika, "se on hyvä sananlasku, hyvästi!" - -Vähän loitompana näki hän pienen pojan hyppäävän yhdellä jalallansa -maantiellä. - -"Miksi sinä noin hyppäät?" kysyi kosijamme; "onko sulla kipeä jalka?" - -"Ei", vastasi poika, "vaan minulla on uudet kengät enkä tahdo niitä -kuluttaa aivan heti, sen vuoksi käyn minä vuoron perään aina toisella -ja toisella jalalla." - -"Kylläpä sinä olet koko velikulta! Nouse selkääni, niin kannan sinua -vähän matkaa. Mikä nimesi on?" - -"Nimeni on Säästäväinen." - -He kävivät hyvän matkaa yhdessä ja tulivat vihdoin pellolle, jossa mies -kuokki ja lapioi ahkerasti. - -"Tuolla on isäni Toimellinen", sanoi Säästäväinen, "tässä laskeudun -minä alas. Kiitoksia kyydistä. Muuta ei ole minulla sinulle annettavaa -kuin hyvä neuvo matkallesi: parempi laiha sopu kuin lihava riita." - -"Se on hyvä sananlasku, kiitos siitä!" - -Nyt tuli mies pellolta ja kysyi mihin matka piti. - -"Olen kosiin menossa", vastasi poika. - -"Vai niin, se on tärkeä matka", sanoi mies, "siveä vaimo on parempi -kuin kaikkein kalliimmat helmet." - -"Pankaa tämä mieleenne", sanoi poika, "hyvästi." - -Nyt kulki poika etemmäksi, kunnes hän tuli pieneen tupaan. Ulkona istui -tyttö ja neuloi sukkaa, sen ohella luki hän myös läksyänsä ja heilutti -jalallansa kätkyttä. - -"Sinä olet ahkera, sinä", sanoi poika. - -"Aika on lyhyt", vastasi tyttö, "mutta uuttera käsi tekee rikkaaksi ja -laiska köyhäksi." - -"Sen panen minä mieleeni", sanoi poika, "mikä sinun on nimesi?" - -"Ahkera on minun nimeni", vastasi tyttö. - -Poika kulki etemmäksi. Niin tuli hän vihdoin rikkaaseen taloon. -Niityllä oli satoja lehmiä ja hevosia, ja lampaita oli keskellä -apilasketoja. Tallissa oli marmoriset soimet ja piha oli hienoimmalla -posliinilla laskettu. Mutta ei siellä kumminkaan näyttänyt haudalta -sen takia. Huolimaton oli pehtorin ja Haluton voudin nimi. He istuivat -kumpikin kivellänsä ja polttivat piippuansa työväen kuleksiessa missä -vaan tahtoi. Talouden hoitajatar Kavala juoksi aitasta kellariin ja -keittiöstä tupaan, että muka emäntä tuulisi hänen olevan ketterän ja -luotettavan, mutta oikeastaan ei hän tehnyt mitään muuta kuin piileili -alinomaa pimeissä koppeloissa, jossa hän joi kahvia ystäväinsä ja -tuttaviensa kanssa. Hänen pieni poikansa Tuhlaavainen kaatoi suuren -pussin vehnäjauhoja porsasten altaaseen, sillaikaa kuin isoisä Ahnas -seisoi portilla ja suurella oksasella sauvalla ajeli pois kerjäläisiä, -vaikka ne olisivat olleet kuin viheliäisiä ja apua tarvitsevia tahansa. -Poika puisteli tyytymätönnä päätänsä ja ajatteli: semmoinen herra, -sellainen renki, mutta kun hän sai nähdä kauniin tytön, jota hän tahtoi -kosia, unhoitti hän koko maailman, niin kaunis oli hän. Samettiin ja -silkkiin oli hän puettu ja monta oli hänellä kultasormusta, ranne- -ja korvarengasta, jotka välähtelivät auringon paisteessa. Hän oli -työtännä akkunan vieressä ja puheli neulojattarensa Laiskoittelijan -kanssa, joka istui pehmeällä sohvalla ja nakerteli pähkinöitä, -sillaikaakuin pieni koira, Juoru nimeltänsä, haukkui tuttuja ja -tuntemattomia. - -Poika astui sisään ja tervehti kohteliaasti. - -"Mitä sinulla on asiaa?" kysyi tyttö yksitoikkoisesti. - -"Olen kuullut että sinä olet kaunis ja rikas ja olen sen vuoksi tullut -sinua kosimaan", vastasi poika. - -"Vai niin kosimaan? Ja minua?" lausui tyttö. "Ei kiitoksia, minä en -heitäkään itseäni joka kulkevalle ritarille. Nykyjään meni tästä ohitse -kultaiset, hopiaiset ja ebenholtsiset vaunut; niiden omistajan minä -tahdon, mutta sinulle olen minä liian hyvä." - -Poika hymyili, sillä hänen vaununsa ne olivat olleet, mutta hän ei -sanonut mitään. - -"Jos tahdot ruveta rengiksi talooni, niin voit sinä siksi päästä, ja -sitte, jos sinä olet siivo ja ahkera, niin voit kenties saada jonkun -kyökkipiijoistani vaimoksesi, kun vuosi on lopussa." - -"Kyllä, kiitoksia", vastasi poika, "sopiihan tuota koettaa." Itseksensä -ajatteli hän: "kun hän kerran näkee, kuinka ahkera ja taitava minä -olen, niin muuttaa hän heti ajatuksensa, ja minä tahdon palvella häntä -uskollisesti." - -Poika teki työtä kahden edestä; päivä toisensa perästä kului, mutta -yhtä ylpeänä pysyi tyttö. Ja paha hän oli, niin paha että se oli oikein -hirmuista. "Ei ole kaikki kultaa kuin kiiltää", ajatteli hän. - -Tässä suuressa talossa oli pieni kyökkipiika, jonka nimi oli Uskollinen -Nakkaus. Hän oli niin ahkera kuin muurahainen, niin hurskas kuin lammas -ja niin iloinen kuin lintu. Hänen sinijuovainen liinahameensa oli aina -puhdas ja sileä. Häntä kohtaan oli emäntä kaikkein ilkein, ja poika -sääli tuota pikku raukkaa. Hän hakkasi sille puut kyökkiin, kantoi -veden sisään ja auttoi häntä monella tapaa. Uskollinen Nakkaus palkitsi -häntä lämpimimmällä kiitollisuudella. - -Vihdoin väsyi poika pahaan emäntään ja pyysi häneltä hyvästiänsä. -"Parempi laiha sopu kuin lihava riita". sanoi hän. - -Mutta tyttö ei tahtonut häntä laskea. Hän näki kyllä, että hän oli -uuttera ja rehellinen sekä huomasi hyvin, että talo oli saanut kokonaan -toisen muodon kuin ennen. Poika oli itsepäinen ja niin sai hän luvan -jättää paikkansa. Pihalla oli juoksupoika, jonka nimi oli Ketterä. -Sen lähetti poika, taloonsa salaisesti viemään sanaa, että he siellä -ottaisivat selvän niistä hänen kolmista vaunuissansa ja lähettäisivät -ne hänelle. Niin tapahtuikin. - -Kauniina päivänä, kun rikas tyttö niinkuin tavallisesti, ainakin istui -akkunassa, meni poika siitä ohitse. "Uuttera käsi tekee rikkaaksi, -mutta laiska köyhäksi", ajatteli hän ja puisteli päätänsä. Samassa -ajettiin kolmilla vaunuilla ja valkeilla, mustilla ja harmailla -hevosilla pihaan. - -"Laiskottelija", huusi tyttö, "nyt tulee oikea kosija. Anna heti minun -silkkihuivin ja uusi rannerenkaani. Voi, kuinka olen iloinen." - -Hän meni ulos portaille ottamaan vastaan kosijaa, mutta vaunut olivat -tyhjät. - -"Kenenkä olivat nämä kauniit vaunut ja nämä kauniit hevoset?" kysyi hän -ajajalta. - -"Ne omat minun herrani metsän toiselta puolen. Hän on tuolla ja on -käskenyt meidän tulemaan noutamaan häntä totia." - -"Mutta hän ei ole täällä", sanoi tyttö hämmästyksissään. - -"Tässä hän onkin", sanoi poika ja kohotti kookasta vartaloansa, "ja nyt -lähtee se täältä." - -Tyttö seisoi silmänräpähdyksen äänetönnä hämmästyksestä ja vihasta. -Mutta heti hymyili hän mairittelevana ja sanoi: "lähdetkö sinä pois? -Ei, jää tänne minun vieraakseni. Jos olisin tiennyt kuka sinä olit, en -minä olisi sallinut sinun renkinä ulia. Kavala, missä on Kavala! Laita -heti hieno puolinen, ja jouduta, meillä on harvinainen vieras." - -"Ei tarvitse laittaa", sanoi poika, "minä olen jo kyökissä syönyt -tavallisen atrian, homeista leipää ja vähän maidon heraa; nyt en enää -ole nälkäinen. Mutta minulla olisi yksi rukous sinulle." - -"Pyydä mitä tahdot", sanoi tyttö mielinkielisenä. - -"Sinä lupasit minulle jo ensimmäisenä päivänä yhden kyökkipiijoistasi -vaimoksi. Anna nyt minulle Uskollinen Nakkaus." - -"Ota ne kaikki tyyni", huusi tyttö vihoissaan, juoksi sisään ja -paiskasi ovea kiinni niin että akkunat helisivät. - -Keittiössä seisoi Uskollinen Rakkaus takan vieressä. Hän oli itkussa -silmin ja hämmensi puuropataa, kyynelten vieriessä helminä hänen -pyöreiltä poskipäiltänsä. Pahasti kävi häneen pojan matkustaminen, -sillä hän oli ollut ainoa koko talossa, joka oli ollut hyvä häntä -kohtaan. - -"Pikku Uskollinen", sanoi poika ystävällisesti ja tarttui hänen -käteensä, "tahdotko tulla kanssani ja ruveta minun vaimokseni? - -"Kyllä", vastasi Uskollinen Rakkaus Ja hymyili kyynelten takaa. - -Mutta kuka voi kertoa hänen hämmästystänsä, kun hän tuli ulos portaille -ja näki kolmet vaunut ja sai kuulla, että ne olivat pojan ja että -hän sai istua hänen vieressänsä kultavaunuissa. Niin matkustivat -he. Matkallansa ottivat he mukaansa Toimellisen ja Rehellisen, -Ahkeran ja Säästäväisen ja pääsivät onnellisesti perille kertaakaan -kaatumatta. Toimellinen tuli pehtoriksi. Hänen vaimonsa Rehellinen tuli -taloudenhoitajattareksi. Ahkera tuli neulojattareksi, ja Säästäväinen -auttoi yhtä ja toista. Niin elivät he onnellisina kuolemaansa asti ja -Uskollinen Nakkaus tuli paremmaksi vaimoksi kuin poika olisi uskonut. - -Hän oli jalompi kuin kalliimmat helmet. - - - - -Ajattele vanhuuttasi! - - -Suuren herrastalon avarassa renkituvassa istui myrskyisenä talvi-iltana -kaksi ämmää niin lähellä leimuavaa valkeata takan vieressä kuin -mahdollista. Molemmat olivat rypistyneitä ja harmaapäisiä, molemmat -olivat kehnosti vaatetettuja ja näyttivät hyvin kurjilta ja -surullisilta. He olivat vaivaisia ja olivat saapuneet nykyjään -herrastaloon, johon he jäivät ruotuun. Tuvassa oli myöskin talon -rengit, tehden mikä mitäkin pikku työtä jutellessaan ja poltellessaan -tupakkaa. Tallipoika istui uunilta ja kiskoi päreitä imeksien pieniä -sikarinpilliä, joita hän oli löytänyt sylkiastioista vierashuoneessa -sytytellessään valkeoita siellä. Ulkona oli kireä pakkanen ja myrsky -vinkui ja suhisi uuninpiipuissa, mutta täällä sisältä oli lämmin ja -hyvä olla, niin että miehet istuivat paitahihaisillaan tuo rakas lakki -kumminkin päässä. - -"Menes vähän tuonnemmaksi, vanha mummo", sanoi muudan nuori iloisen -ja vallattoman näköinen renki, "kohennatte vähän, että saan sytyttää -piippuani." - -"Kas niin, kas niin", valitti ämmä, "nyt ei saa edes vähääkään -lämmitellä, vaikka paleltuisi aivan kuoliaaksi tämmöisenä iltana." - -"Pidä suusi ämmä", vastasi nuorukainen ankarasti, "enhän minä tässä -koko päivää seiso. Emmekö ole jättäneet parhaimmat paikat teille, -vaivaiset?" - -"Vaivainen olet itse", tiuskasi ämmä, "minä olen nähnyt parempia päiviä -kuin sinä." - -"Se on vahinko sinulle", jatkoi nuorukainen, "sitä katkerammalta -maistuu armoleipä." - -"Katkerata se tosin on", huokasi ämmä, "enkä minä koskaan, en koskaan -luullut elämäni lopun olevan näin kurjaa." - -"Niin", sanoi vanha renki, joka paikkasi kenkiänsä, "kyllä minä muistan -kun sinä, Tiina, olit rikas tyttö ja kuin sinä menit naimisiin kylän -rikkaimman pojan kanssa. Mutta sitte jouduitte te rappiolle." - -"Niin vainen", huokasi ämmä ja ojensi vapisevia käsiänsä valkeaan, -kyynelten vieressä alas hänen kasvoiltansa muistellessa entisiä hyviä -päiviä. - -"Ei, kuulkaas nyt! Tämä rupee käymään liian surulliseksi", sanoi nuori -renki, "marss, Janne, ja juokse joku tilkka paloviinaa Jansonskalta. -Kovin kylmä on tänä iltana, tarvitsee saada jotakin sisäänsä, ja nuo -ämmät istuu sitte täällä ja valittelevat, niin että aivan sydämestään -tulee kipeäksi." - -"Minä luulen että sinulla on tarpeeksi lämmintä", sanoi yksi toisista -rengeistä, "ja sinä tiedät että isäntä on kieltänyt Jannea hakemasta -meille paloviinaa." - -Tiina joka istui lähinnä tallipoikaa, nykäsi häntä hiljan jalkaan ja -sanoi puoliääneen: - -"Mene, poikaseni, niin saan minäkin ehkä jonkun tilkan; minulla on niin -hirveän kylmä!" - -Mutta tallipoika veti jalkansa pois ja sanoi äkäisesti: "rupeatko -sinäkin nyt? Minä en saa mennä." - -"Etkä saa olla menemättäkään", sanoi yksi rengeistä, "sillä muutoin -saat sinä selkääsi meiltä!" - -Tallipoika oli juuri astumassa alas uunilta, epätietoisena mitä hänen -oli tehtävä, kun tuli sana että illallinen on valmis. Kyökkipiika -tuli sisään suuren höyryävän kivikupin kanssa, jossa oli lämmintä -hernekeittoa vanhoille ämmille ja pani sen rahille uunin viereen. - -"Kas niin", sanoi hän äreästi, "syökää nyt kylliksenne, sitä ette -ole tainneetkaan saada tehdä kaukaan aikaan!" Sitte meni hän ulos ja -tuli takaisin suuren olkikuvon kanssa, toi myöskin parin tyynyjä ja -nahkaiset. "Työtä olisi ollut ennestäänkin tarpeeksi", sanoi hän ja -heitti vaatteet nurkkaan lattialle, "ja nyt tulivat nuo vielä lisäksi. -Minä olen melkein liian hyvä passaamaan ruotulaisia, sanon minä." - -"Varo vaan, ett'et joudu itsekin samaan paulaan", sanot Ruotu-Tiina, -"sinulla näyttää olevan hyvä alku siihen." - -"Minun pitää saada rikas mies", vastasi kyökkipiika, "niin en tarvitse -itse tehdä työtä enkä olla muiden vastuksena." - -"Etkö tahdo minua, Regina?" kysyt nuori renki pilkallisesti. - -"Ei, kiitoksia! Parempia! Kauvan taitaa kestää ennenkuin sinä tulet -rikkaaksi, ja niin -- sinä ryyppäät." - -"Niin välistä jonkun tilkan." - -"Ja välistä kaksi. Kas niin, tulkaa nyt illalliselle! Itsekukin -katsokoon asioitansa ja ajatelkoon vanhuuttansa." - -Väki meni nyt pois, ja vanhat ämmät jäivät yksinään. "Niin, niin -ajatelkoon vanhuuttansa", valitti Tiina pistäissänsä lusikkatansa -keittovatiin, "jos olisi niin viisas kun on vielä jotakin!" - -"Kuinka olet tullut niin köyhäksi, kun olet ollut niin rikas?" kysyi -nyt toinen ämmä, joka koko illan oli istunut hiljaa. - -"Viina, viina, viina!" vastasi Tiina. "Kirottu viina teki minun -köyhäksi. Olin rikas ja kaunis ja kosijoita oli minulla kymmenittäin -ja minä otin kaikkein rikkaimman. Mutta hän joi eikä katsonut talonsa -perään ja Jumala paratkoon enkä minäkään tehnyt sitä... meillä oli -suuri suku ja paljo vieraita ja rahoja meni kuin ruohoja. Rikkautemme -hävisi. Niin meni talo. Me ostimme tuvan, johon kuului perunamaa ja -laidunta yhdelle lehmälle. Mutta vaikea oli tehdä työtä, kun siihen -ei oltu totuttu, ja suruissaan joi mieheni vielä enemmän. Kun minä -huomasin hänen unhottavan koko maailman pullonsa ääressä, niin -koettelin minä samaa keinoa, ja oli päiviä... Jumala antakoon anteeksi -meille syntisraukoille!... oli päiviä, jolloin emme nähneet selvää -hetkeä kumpikaan." - -"Entäs lapset, Ja työ?" kysyi toinen ämmä. - -"Niin lapset nuoleksivat lasija ja pääsivät makuun, hekin, ja välistä -kaadoin minä itsekin heille pisaran, haihduttaakseni heidän nälkäänsä. -Työt, niin... jäivät tekemättä, tietysti. Lapset joutuivat sitte -maailmaan, niinpiankuin voivat ansaita leipänsä ja sitte tuli meille -vähän helpompi... mutta me itse tulimme kivuloisiksi molemmat. Ihmiset -sanoivat sen tulleen juomisesta. Eikä mikään tahtonut kasvaa. Lehmä -kupli, se oli elänyt oljilla ja juuteilla koko talven. Ja kaikki meni -alaspäin. Niin kuoli mieheni, eikä sitte kauvan viipynyt kuin minä -jouduin ruotuun." - -"Entäs sukulaiset ja lapset?" kysyi toinen. - -"Sukulaiset, Riittakulta, söivät ja joivat meillä, niinkauankuin meillä -oli jotakin tarjomista, mutta kun me tulimme köyhiksi, unhottivat he -meidät heti. Pitäjä on tosin velvollinen elättämään köyhänsä, sanotaan, -ja sen voi se tehdäkin. Ja lapsemme! Niin, herra Jumala! Sananlasku -sanoo, että 'äiti voi pitää huolta kymmenestä lapsesta, mutta kymmenen -lasta ei voi pitää huolta yhdestä äidistä', ja se on totta. Lapset -ovat ympäri maailmaa, eikä yhdelläkään heistä ole pienintäkään nurkkaa -vanhalle äidillensä. Ne omat köyhiä ja luulen... että he kaikki -ryyppäävät. Rikkaudellamme ei ole ollut minkäänlaista siunausta. Hohoi! -Rikkaan miehen lapset kuljeskelevat renkinä ja piikoina ympäri maailmaa -ja turvautuvat niinkuin minäkin toisen miehen nurkkaan." - -Kammarista, renkituvan päästä, oli kuulunut koko illan hiljaista -värttinän surinaa. Nyt seisahtui värttinä, ja sievästi puettu vaimo, -ijältään noin vähän yli viisikymmentä vuotta seisoi ovella. Hänellä oli -terveennäköiset ja punaposkiset kasvot ja ilo loisti hänen silmistänsä. -Se oli Kutoja-Liisa, joka usein oli työssä herrastalossa. Hän istuutui -valkean ääreen, ämmien viereen ja sanoi heille ystävällisesti -lohduttaen: "ehkä lapsenne ottavat oppia vanhempiensa onnettomuudesta -ja tulevat uutterimmiksi ja ymmärtäväisemmiksi." - -"Niin, jollei viinaa olisi", sanoi Tiina valjusti, "kirottua viinaa, -jota ei ilman voi olla, kun on kerran päässyt sen makuun. Voi, jos -saisin edes yhden ainoan pisaran viinaa!" - -"Älkää puhuko niin jumalattomasti, Tiina", sanoi Liisa, "vast'ikään -kirositte viinaa ja nyt tahdotte te taas saada sitä kumminkin. Olkaa -nyt siivoja, niin annan teille kupin kahvia sen sijaan. Se maistuu -hyvältä hernekeiton perästä." - -Liisa toi kammarista pienen kahvipannun, parin kuppia, kahvitötterön ja -muutamia sokeripalasia ja pani pannun vettä täyteen hiilokselle. - -"En aina voi pitää kahvia itseni varalla, mutta toisinaan käy se -päinsä, ja nyt voitte nähdä, Tiina, mitä se auttaa kun viinahalu -tulee." Näiden kolmen vaimon istuessa ja kuunnellessa kahvipannun -porinata, sanoi Riitta: "en tiedä kuinka lienee maailmassa, mutta ei -työkään aina auta. Olen tehnyt työtä kuin orja kymmenvuotiaasta saakka, -ja tässä istun kumminkin, raukka, jota kuljetetaan talosta taloon, -soimataan ja tyrkitään sinne tänne, ja tuokin kehno paimenpoika pitää -itseänsä parempana kuin minua, sillä hau ansaitsee leipänsä ja minä -syön armoleipää." - -"Olette tehneet työtä", sanoi Liisa, "mutta oletteko myöskin säästäneet? -Älkää vihastuko, jos minä kysyn, kun kerran olemme ruvenneet puhelemaan -näistä asijoista, niin..." - -"Miksi minä vihastuisin? Usein ei saakaan kuulla ystävällisiä sanoja. -En -- en mitään ole säästänyt, ei koskaan ole kestänyt kauvempaa kuin -kädestä suuhun. En ole juonut eikä minulla ole ollut miestä eikä -lapsia, mutta kaikki on mennyt niinkuin ne omat tulleetkin." - -"Oletteko ollut sitte kivuloinen?" - -"En, sitä en voi sanoa, paitsi nyt vanhuuden vaivat ovat jo tulleet. -Mutta kun alkaa kahdella tyhjällä kädellä, niin ei loppukaan taida -tulla paremmaksi, jollei onnea ole myötä!" - -"Tämän talon isäntä alkoi myöskin paimenpojasta, ja nyt hänellä on -suuri herrastalo ja on naimisessa lukkarin tyttären kanssa. Minä tunsin -heidät molemmat ennen maailmassa. Katso, hänellä on ollut onni." - -"Se on totta, mutta oletteko myös kuulleet kuinka hän on elänyt?" - -"En, sitä en tiedä, mutta kyllä kai hän on ollut ahkera ja juomaton." - -"Niin on ollutkin, siihen voitte luottaa! Hän ei ole koskaan maistanut -viinaa eikä oluttakaan, sillä hänen isänsä kuoli viinaan, ja hän -päätti varoa itseänsä siitä, ja uuttera on hän ollut. Paimenessa -ollessaan, kuori hän puunvarpuja, teki vispilöitä ja vastoja, vasuja -ja tuohiteoksia, poimi marjoja ja möi niitä. Joka pennin minkä hän -niistä sai, piiloitti hän eväspussinsa pohjalle. Rengiksi päästyänsä, -säästi hän palkkansa, pani rahansa säästöpankkiin ja tyytyi kaikkein -vähimpään. Nähdessänsä nuorien tyttöjen käyvän tansseissa, ajatteli -hän: 'ne ei kelpaa köyhän miehen vaimoksi' ja odotti kunnes sai nähdä -jonkun olevan ahkeran, säästäväisen, taitavan ja yksinkertaisen. Hän -haki itsensä maanviljelyskouluun, tuli ensiksi voudiksi ja sitte -pehtoriksi tähän taloon ja nai lukkarin tyttären, joka oli kunnon tyttö --- juuri semmoinen, joka kelpaa vaimoksi. Kun herrastalon omistaja -kuoli, tuli pehtori arenttimieheksi, ja nyt on talo hänen omansa eikä -hänellä ole enää paljo velkaa maksettavana. Tosin on hänellä ollut -onnea myötänsä -- se on: hänellä on Jumalan siunaus, terveyttä ja -ymmärrystä. Mutta lopun hän on tehnyt itse." - -"Mutta kuinka on teidän laitanne, Liisa? Ihmiset sanovat, että teillä -on jonkunlainen eläkeraha tai millä te elätte." - -"Niin", vastasi Liisa hymyillen, "eläkeraha, jonka minä itselleni olen -hankkinut." - -"Mutta olettehan jo olleet leskenä kymmenen vuotta ja teillä on -ollut neljä, jollei viisi lasta, ja sitä paitsi onhan teillä nyt -lapsenlapsikin, josta te pidätte huolta hänen vanhempiensa kuoltua." - -"Se on totta, mutta minulla on myöskin ollut onni kanssani, sama onni -kuin isännälläkin: Jumalan siunaus, terveys ja ymmärrys. Tahdotteko -kuulla kuinka minun laitani on Ollut?" - -"No kerro nyt", sanoi Riitta äreästi, "olisi hauska tietää kuinka -teille on käynyt." - -"Pääsin ensin lastenhoitajattareksi herrasväelle. Silloin olin vielä -hyvin lapsellinen, mutta minulla oli hyvä emäntä. Hän opetti minun -ompelemaan, neulomaan, silittämään ja tekemään kaikellaisia töitä. -Sitte pyysin minä lasten kirjoituskirjoja, joita he eivät enää -tarvinneet, sain myöskin vanhan kirjoitustaulun ja pieniä kivikynän -päitä ja niin opin kirjoittamaan." - -"Mutta mitä siitä sitte?" kysyi Tiina. - -"Hyvä on taitaa kaikkia", vastasi Liisa. "Kun minulla oli nyt huone, -puita, ruokaa ja valoa, niinkuin muillakin palvelijoilla, niin -tarvitsin hyvin vähän palkkaani. Minulla ei ollut koskaan enempää -kuin kaksi vaatteusta. Kun jokapäiväinen hameeni kului, otin minä -pyhähameeni arkipäiväiseksi ja ostin uuden. Koko kesän kävin minä -paljasjaloin, eikä minulla ollut päivänvarjoja eikä muita puuhkioita. -Villaset kintaani olivat kyllä lämpimät, ja auringosta olen aina -pitänyt. Muiden tyttöjen puhellessa sulhasista ja naimisista, ajattelin -minä, minulla ei ole siinä kiirettä. Jos en saa kunniallista, ahkerata -ja kunnon miestä, olen ennen ilman. Mutta minä löysin -- Jumalan kiitos --- minä löysin yhden. Samana päivänä kuin tulimme uuteen kotiimme, -vertasimme säästöpankkikirjojamme ja päätimme, niin kauvan kuin -mahdollista joka vuosi, lisätä niitä vähäisellä summalla. Mieheni oli -suutari. Kun hän oli ainoa juomaton pitäjässä, sai hän työtä enemmän -kuin kerkesi tehdäkään. Silloin otti hän oppipojan, ja minäkin autoin -missä voin neulomalta koneella, ja sillä välin kudoin ja kehräsin sekä -neuloin vaatteita talonpojille ja kirjoitin kirjeitä heille ja sain -sillä tavalla kaikenlaisia pieniä tuloja. Mutta sitte ilmestyt lapsia -perheeseen, yksi toisensa perästä, välistä maattiin kipeänä ja silloin -tuli aika täperäksi, ja ruokaa sekä vaatteita tarvittiin pienille. -Monta kertaa sattui niin ettei meillä ollut voin murua palasellemme -eikä kahvikuppia moneen kuukauteen, mutta joka vuosi pantiin kumminkin -pieni summa pankkiin. Yksinkertaista oli ruokamme, mutta vahvaa -ja hyvää, ja sillä pysyimme me terveinä. Kun lapset kasvoivat, -taivutettiin heitä työhön niin pian kuin he voivat pitää neulaa -kädessänsä ja pestä lusikkata; suuremmat hoitelivat pienempiä, ja sillä -tavalla oli niistä hyötyä ruokansakin edestä paitsi sitä että minä sain -istua rauhassa työn ääressä. Sitte kuoli mieheni ja se oli kova isku, -mutta Jumala auttoi siitäkin surusta. Lapset menivät palvelukseen ja -toiset pääsivät oppiin käsityöläisille, ja kaikki ovat tulleet Jumalan -avulla ja hyvällä esimerkillä hyviksi ihmisiksi. Paljoa en tarvinnut -nyt enää oman henkeni eläkkeeksi, mutta minä ajattelin vanhuuttani, -sitä aikaa jolloin en enää jaksa tehdä työtä. Sen vuoksi olen yhä -edelleen säästänyt ja tehnyt työtä, vaikka jo joitakuita vuosia olen -saanut korkoa rahoilleni. Jos nyt tulen sairaaksi tai muu onnettomuus -kohtaa, niin en tarvitse olla muitten ihmisten vastuksina. Mutta nyt on -kahvi valmis ja se on juotava heti, jos siitä on oleva hyötyä." - -Liisa kaatoi sisään, ja vieraat joivat vuorotellen kukin kupposen, -jonka tehtyä he laskeutuivat olkivuoteelle nurkkaan, kiitettyänsä ja -siunattuansa Liisaa hänen hyväntahtoisuudestaan. - -"Niin", sanoi Riitta, vetäessänsä nahkaisia yllensä, "kenties ölisi -minullakin voinut olla säästörahoja, jos olisin ollut huoltapitäväinen. -Mutta nyt on se myöhäistä, sillä minä en ajatellut vanhuuttani." - - - - -Todellinen päästökirja. - - -"Fredrik, nyt olemme vihdoinkin saaneet sopivan palvelijattaren", sanoi -nuori rouva Virtanen, tullessaan eräänä päivänä miehensä työhuoneeseen. -"Katsos vaan tätä päästökirjaa: taitava ruu'anlaittamisessa ja -paistamisessa, silittämisessä, pesussa ja ompelemisessa." - -"No, sepä on oivallista", vastasi herra Virtanen, "nyt olemme -etsineet ja koetelleet kauvan aikaa, ja vihdoin tulee onni omalle -kynnyksellemme. Ota hänet heti." - -"Hän näyttää niin säädylliseltä sitä paitsi", sanoi rouva ja meni -keittiöön. - -Siellä oli palvelustyttö, vähän yli kahdenkymmenen vanha, hyvästi -vaatetettu ja sievännäköinen. Rouva Virtanen keskusteli hänen kanssansa -palkkaehdoista ja hänen tulevista tehtävistänsä, ja asia ratkaistiin -molempien mielihyväksi. - -Ensimmäisenä päivänä marraskuuta tuli ja samana päivänä rupesi Eva -Ahonen uuteen palveluspaikkaansa. Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli -siivota tuo likainen ja ruokoton keittiö. - -"Täällä on ennen mahtanut olla koko epatto", sanoi hän itsekseen, -avattuansa keittiökaapin ja nähtyänsä puhdistamattomat kasarit sekä -joukon luutturättiä ja likaisia käsiliinoja, ruosteisia veitsiä ja -kaikellaisia romuja. "Nyt pitää täällä tulla toinen järjestys." - -Ja Eva piti sanansa. Oikein ilo oli nähdä kuinka keittiö päivä päivältä -tuli komeammaksi, järjestetyksi ja puhdistetuksi kiiltävine kasarineen -ja lumivalkoisine puuastioineen. Herra ja rouva Virtanen saivat sitä -paitsi iloita hyvin laitetusta ruu'asta ja hyvästi silitetyistä -vaatteista. Eva oli sievä ja taitava, ja herrasväki piti häntä oikein -palvelijan esikuvana. Tosin tapahtui, että pikkukaluja katosi silloin -tällöin, milloin pesusta, milloin keittiöstä, mutta sitä tapahtuu kyllä -joka huoneessa, ajattelivat he, eikä sitä voida auttaa. Vanhempi ja -tottuneempi emäntä olisi ehkä huomannut, että muutamia ruokatavaroita -meni tavattoman paljon, mutta rouva Virtanen ei pitänyt epäluuloa -mistään, vaan oli tyytyväinen saadessaan istua kauniissa huoneessansa, -tehden käsitöitä tahi soittaen ja lukien ja antaen Evan pitää huolta -taloudesta. - -Niin kului lähi kolme vuotta. Herra Virtanen sanoi tosin, että heidän -elantonsa maksoi nyt enemmän kuin koskaan ennen, mutta sitä ei ole -voitu auttaa, ajatteli hän, ja rouva sanoi, että nyt oli hänellä ollut -hupaisat vuodet ja että hänestä oli nyt kaikki niin mukavaa ja hyvää. - -Eräänä päivänä piti herrasväen lähteä vieraisille, ja rouva avasi -laadikkonsa ottaaksensa sieltä koruneulansa, jonka hän aikoi panna -rintaansa. Mutta neulaa ei löytynytkään. Hän etsi ihmeissään hetken -aikaa, mutta kun kello oli jo paljo ja hevonen jo valjastettu, otti -hän toisen neulan sen sijasta, ja niin läksivät he. Seuraavana päivänä -päätti hän kumminkin ottaa selvän koruneulastansa, sillä se oli hänen -äitinsä antama lahja ja siis kovin rakas muisti. Nuori rouva etsi ei -ainoastaan tämän laatikon vaan vielä kaikki muutkin, hän etsi kaapin ja -pöytälaatikot, mutta neulaa ei kumminkaan löytynyt. - -"Varmaankin olet sen pudottanut jonkun kerran ulkona ollessasi", sanoi -hänen miehensä. - -"Niin, niin on mahtanut käydä", vastasi rouva, "se ei ole voinut -hävitä minun laatikostani. Mutta hyvin ikävää on että olen ollut niin -huoleton", ja häneltä pääsi itku. - -Eva oli rouvan etsiessä kulkenut muutamia kertoja huoneen läpi, -ja häneltä oli myöskin kysytty neulaa, mutta hän ei sanonut siitä -tietävänsä mitään. - -Jonkun ajan perästä, kun Eva jonakin päivänä oli pesulla ja rouva -yksinään askaroitsi keittiössä, otti hän esille muutamia käsiliinoja -suuresta arkusta, joka oli keittiökammarissa, lähettääksensä niitäkin -pesuun. Peratessaan arkkua kopahti jokin kova hänen käteensä. Hän -työnsi vaatteet syrjään ja löysi suuren pahvirasian, jota hän myöskin -kauvan aikaa sitte oli kaivannut. Ihmetyksissään avasi hän sen, ja mikä -ensiksi kiilsi hänen silmäänsä, oli tuo rakas, kadotettu neula, joka -oli siellä muutamien kaulusten, hienojen nenäliinojen ja parin pienen -silkkihuivin kanssa, jotka kaikki olivat nuoren rouvan. Hämmästyneenä, -melkein halvattuna, seisoi hän avattu rasia kädessä, kun miehensä, joka -oli tullut häntä etsimään, astui sisään. - -"Katsos tätä Fredrik", sanoi hän vihdoin, vaaleana mielenliikutuksesta. -"Mitä luulet tämän merkitsevän? Tämän olen löytänyt tämän arkun -pohjalta, käytetyn vaatekasan alta." - -"Neulasi!" huudahti mies, "kuinka se on tänne joutunut?" - -"Niin, kuinka? Se on varmaankin varastettu, eikä kukaan muu ole voinut -sitä tehdä kuin Eva." - -"Oletko ennen huomannut häntä epärehelliseksi?" - -"Voi, en koskaan ole ajatellutkaan sitä", sanoi rouva haikeasti. "Olen -uskonut kaikki avaimeni hänelle, kaikki laadikkoni ovat olleet hänelle -avonaiset. Hän on käynyt aitassa ja kellarissa, vieläpä on saattanut -ottaa rahaa minun kukkarostani." - -"Etkö ole kaivannut näitä kappaleita, jotka tässä nyt ovat sekä neulaa?" - -"Olen kyllä ja paljo muutakin, mutta en koskaan ole voinut ajatella -niitä varastetuiksi, olen luullut niiden kadonneeksi pesussa tai muulla -tavalla hukkuneeksi." - -Nyt avattiin ovi ja Eva astui yht'äkkiä sisään. Hän oli tullut hakemaan -käsiliinoja, joista rouva jo oli puhunut ja tuli suoraan pesutuvasta -hame tavallista ylemmäksi nostettuna ja käärityin käsivarsin. Nähtyänsä -herrasväkensä kyökkikammarissa ja tuon avatun rasian tuli hän valkeaksi -kuin palttina ja otti kiinni ovipielestä ett'ei kaatuisi lattialle. - -"Eva", sanoi hänen emäntänsä, "en minä luullut sinua varkaaksi. Selitä -paikalla, kuinka nämä tavarat ovat tänne tulleet!" - -Eva oli sukkelasti tehnyt päätöksensä ja puolusti itseänsä niin paljo -kuin voi. "Huivit olen ostanut ja kaulukset olen neulonut", vastasi -hän ynseästi, "ja väärin on herrasväeltä tehty että se nuuskii minun -tavaroitani." - -"Tämä arkku ei ole sinun vaan minun eikä rasiakaan, kauluksissa ja -nenäliinoissa on minun nimeni, ja neula on sama, jota olen etsinyt jo -useampia viikkoja." - -Tyttöraukka koetti vielä valhetella ja puolustaa itseänsä, mutta -herrasväki ei tahtonut enää kuulla häntä, vaan jätti huoneen ja -otti rasian mukaansa. Eva riensi takaisin pesutupaan, viha, häpeä -ja epäilys valtasi hänen. Kauvan oli hän varastellut, milloin -yhtä, milloin toista, mutta ei ollut tullut keksityksi, nyt oli -hän häväisty varkaaksi, nyt tuli hän kenties poisajetuksi, pahaan -huutoon ja pilkatuksi. Mitä oli hänen nyt tehtävä? Tyttöraukka! Ei -silmänräpäystäkään hän ajatellut mitä Jumala tästä pitää. Hän vaan -ajatteli, mitä ihmiset siitä sanovat. Ei minkäänlaista katumuksen -tunnetta herännyt hänessä, ainoastaan häpeä ja harmi siitä että se -oli tullut keksityksi. Monen tuskallisen ajatuksen ja monellaisten -tuumailujen perästä päätti hän tunnustaa kaikki ja pyytää anteeksi -sekä rukoilla herrasväkeä pitämään asian salassa eikä puhumaan siitä -kellenkään. Tämän teki hän vielä samana päivänä, mutta rouva käski -vihoissaan Evan muuttamaan ensimmäisenä päivänä marraskuuta, hän ei -tahtonut pitää varasta talossansa. - -Päästökirjaa kirjoitettaessa tahtoi rouva siihen pantavaksi että Eva -oli epärehellinen, mutta herra Virtasen mielestä oli siinä kylliksi -rangaistusta että hän tuli pois ajetuksi ja lisäsi: - -"Jos minä nyt kirjoitan että hän on epärehellinen niin ei hän saa enää -toista palveluspaikkaa. Ei kukaan ihminen huoli varasta taloonsa." - -"Niin, mutta se on aivan oikeuden mukaista", sanoi rouva; "miksi hänen -pitää varastaa? ja väärin on, että hänen entinen isäntänsä kirjoitti -väärän päästökirjan." - -"Hän kirjoitti hänen olevan taitavan ruu'anlaittamisessa ja -kaikellaisissa askareissa, ja sehän on totta", sanoi herra Virtanen -nauraen. - -"Niin, mutta hän ei kirjoittanut että hän on epärehellinen, ja siinä -teki hän väärin, sillä nyt olemme luottaneet häneen, ja hän on -varastanut meiltä kolme vuotta. Nyt myöskin huomaan, mihinkä rahani -ovat joutuneet. En koskaan enää saanut menoja sopimaan yhteen tulojen -kanssa, mutta luulin unhotitaneeni ne kirjoittaa ylös, tai luulin -väärin laskeneeni." - -"Olkoonhan nyt", sanoi herra Virtanen, joka oli hyväluontoinen mies. -"Hän on pettänyt meitä, ja se on tosin hyvin paha, mutta mahdoton on -minun turmella koko hänen tulevaisuuttansa ja sanoa koko maailmalle, -että hän on varas. Sillä tavalla voi hän nääntyä nälkään. Näin minä -kirjoitan: Eva Ahonen on palvellut minun luonani 1 päivästä marraskuuta -1865 1 päivään marraskuuta 1868 ja on nyt vapaa minun palveluksestani. -Fredrik Virtanen." - -"Katsos niin, nyt en ole kiittänyt enkä moittinutkaan häntä. Koetelkoot -nyt muut taas onneansa ja katsokoot paremmin eteensä kuin me." - -Nuori rouva, joka niin suuresti oli erehtynyt tämän muutoin erinomaisen -palvelijattaren suhteen, ei ollut oikein tyytyväinen, mutta kun -ensimmäinen vihan puuska oli mennyt ohitse, ajatteli hänkin olevan -liian ankaraa lähettää nuorta turvatonta tyttöä avaraan maailmaan -epärehellisen maineella. Sekä herra että rouva olivat sitä paitsi -hyväsydämisiä kyllä etteivät puhuneet tapauksesta kellenkään, ja niin -läksi Eva "puhtailla paperilla" heidän luotansa ja voi pystyssä päin -etsiä palvelusta missä tahansa, kenenkään voimatta aavistaa että hän -varkauden tähden oli eroitettu palveluksestansa. Jos hän nyt olisi -tuntenut syntinsä, niin olisi ehkä tämä hänen herrasväkensä hyvyys -mahdollisesti voinut saattaa hänet parannukseen ja katumukseen, mutta -hän ei tuntenut sitä, vaan oli ainoastaan iloinen että hän pääsi siitä -niin vähällä. Tosin tunsi hän hyvästijättöhetkellä vähän katumusta -että hän niin huonosti oli palkinnut herrasväkensä ystävyyttä ja -luottamusta ja vuodatti muutamia kyyneleitä, mutta tämä katumus ei -ollut kylliksi syvä matkaansaattamaan todellista parannusta. - -Eva oli saanut hyvän paikan rikkaasta rusthollista samassa pitäjässä -ja iloitsi pääsystään useimpien muiden toverien kanssa yhteen. Mutta -rusthollin emäntä oli kokonaan toisenlainen emäntä kuin nuori rouva -Virtanen. Hän kävi itse katsomassa kaikkia, antoi itse jauhot ja -suolat, lihat ja muut, piti kahvit ja sokurit lukitussa rasiassa ja -rahalaadikkonsa hyvässä tallessa. Siitä huolimatta oli hän hyvä emäntä, -sekä huoltapitävä palvelijoistansa että ystävällinen niitä kohtaan, -mutta hän oli järjestyksellinen ja säästävä, sitä paitsi oli hän -myöskin vanha kokenut vaimoihminen ja oli saanut nähdä kaikenkaltaisia -palvelijoita; hän tiesi ett'ei kaikkiin voinut täysin luottaa eikä hän -katsonut oikeaksi panna köyhiä, taitamattomia ihmisiä niin suurille -kiusauksille alttiiksi. Luonnollisesti antoi hän kumminkin, kun tarvis -niin vaati, avaimet muillekin eikä pitänyt turhaa epäluuloa, mutta -kun hän hyvin tiesi kaikki mitä talossa oli ja ymmärsi mitä meni -tarpeisiin, ei häntä ollut helppo pettää. Ei siis kauvan kestänyt -ennenkuin hän huomasi uuden palvelijattarensa olevan epärehellisen. -Eva ei ollut tullut vahingosta viisaaksi, vaan niinpiankuin hän oli -tottunut talon tapoihin ja tähystellyt missä mitäkin säilytettiin, -rupesi hän vähitellen omistelemaan yhtä ja toista. Nyt oli hän -kumminkin paljon varovaisempi kuin ennen, sillä hän huomasi heti ett'ei -rusthollin emäntää ollut niin helppo pettää kuin nuorta huoletonta -rouva Virtasta, mutta sen sijaan luotti hän siihen, että hän, kun -siellä oli useampia palvelijoita, helpommin voisi syyttää muita. Kun -rusthollin emäntä huomasi, ett'ei Evaan voinut luottaa, piti tämä -tarkan vaarin hänestä, ja ensi kerran saatuansa varman todistuksen -siitä, kutsui hän tytön huoneeseensa ja puhui vakaasti hänen kanssansa. -Eva koetteli kuten ainakin kieltää, mutta emännällä oli niin varmat -todistukset, ett'ei se auttanut. Silloin pääsi häneltä itku ja hän -lupasi parantaa itsensä, ja emäntä antoikin mielellään anteeksi. "Sinä -olet vielä nuori", sanoi hän, "jos tahdot, niin voit vielä parantaa -itsesi. Kuule nyt minun neuvoani ja ole rehellinen tyttö, muutoin tulet -sinä onnettomaksi, sillä varkaus on suuri synti Jumalan edessä ja -samoin valhekin!" - -Eva lupasi kaikki ja pysyikin vähän aikaa lupauksessaan, mutta kun -tilaisuus tuli, lankesi hän jälleen entiseen syntiinsä. Nyt alkoivat -toisetkin palvelijat huomata tämän ja vihastuivat kovasti, että Eva -alinomaa oli syyttänyt heitä. Eva oli usein kehunut olevansa taitavampi -ja siistimpi kuin muut, nyt maksoivat he hänelle uhkaamalla ilmoittaa -kaikki mitä tiesivät isäntäväelle. Jonkun ajan kuluttua varoitti emäntä -toisen kerran Evaa ja sanoi: tahdon aikanansa sinulle ilmoittaa, että -rusthollari aina antaa todellisia päästökirjoja palvelijoillensa, sillä -hän pitää petoksena tehdä toisin. Jos et luovu varastamisestasi ja -valhettekemisestasi, niin pannaan se päästökirjaasi, kun lähdet täältä, -siihen voit luottaa. Nyt olen varoittanut sinua. - -Eva peljästyi ensin kovin tätä, mutta sitte rauhoittui hän ja ajatteli -ett'ei se ollut niin vaarallista, entisetkään isäntänsä eivät olleet -maininneet mitään hänen epärehellisyydestänsä, vaikka he kyllä -olivat sen tienneet. Jonkun aikaa piti hän varansa, mutta kauvan ei -sitä kestänyt, ja vuoden lopussa eroitettiin hän palveluksestaan -rusthollissa. Päästökirjaa antaessaan kysyi isäntä häneltä: "osaatko -lukea kirjoitusta?" - -"En, en osaa", vastasi Eva ynseästi. - -"Minä luen siis päästökirjasi sinulle: Eva Ahonen on palvellut luonani -ensimäisestä päivästä marraskuuta 1868 ensimäiseen päivään marraskuuta -1869. Sillä ajalla on hän täyttänyt velvollisuutensa kunnollisesti, on -taitava ruu'anlaittamisessa, pesussa ja silityksessä y.m., mutta on -epärehellinen eikä häneen voi luottaa. Karl Selander. Rusthollari." - -Eva oli tullut sekä punaiseksi että vaaleaksi tätä päästökirjaa -luettaissa, nyt purskahti hän itkuun ja huusi vihoissaan: "minä -manuutan rusthollarin keräjään sellaisesta vääryydestä! Mitä tyhmyyttä -se on... koska olen varastanut... koska olen valhetellut... enkö ole -ollut ahkera ja säännöllinen koko vuoden, ja eikö emäntä aina ole ollut -tyytyväinen työhöni, ja tämän palkinnoksi saan tuommoisen päästökirjan." - -Rusthollari vastasi rauhallisesti: "Tosin olet ollut ahkera ja -säännöllinen, ja sen vuoksi onkin se pantu päästökirjaasi, mutta -olet myöskin ollut epärehellinen ja valhetellut, vaikka sinua on -monta kertaa siitä varoitettu ja muistutettu. Miksi pitäisi minun -mainita sinun hyviä puoliasi ja jättää virheesi mainitsematta? Minä -tekisin sillä tapaa itseni osalliseksi sinun syntiisi ja pettäisin -sen isännän, jonka luo sinä vast'edes tulet. Mitä siihen tulee, että -sinä manuutat minun käräjään, niin tiedät sinä hyvin että täällä on -todistuksia ja vieraitamiehiä sinua vastaan, ja sinä tulet ainoastaan -julkisesti rangaistuksi kotivarkaudesta. Päätä ennen tästä lähtien olla -rehellinen, niin voi seuraava todistuksesi tulla paremmaksi." - -"Niin", sanoi Eva hyvin alakuloisena, "kuka minua ottaisi -palvelukseensa, kun minulla on tällainen päästökirja? Voi, hyvä -rusthollari, antakaa minulle toinen ja olkaa armelias." - -"En anna", vastasi isäntä vakaisesti, "vaimoni sanoi sinulle jo kauvan -aikaa sitte että minä annan aina todellisia päästökirjoja, niin että -hyvin tiesit mitä sinun oli odotettava. Sinä et ole luopunut viastasi, -vaan olet ainoastaan koettanut peittää sitä. Nyt saatkin nauttia sen -hedelmiä." - -Kauvan kesti, ennenkuin Eva tällä todistuksella voi saada toisen -palveluspaikan, mutta kun syksy rupesi lähestymään, täytyi hänen -kumminkin koetta, jollei hän tahtonut jäädä aivan ilman. Hän kävi -talosta taloon, lähetti päästökirjaansa postin ja tuttavien kautta, -mutta aina tuli se takaisin. Kuka olisi uskaltanut ottaa epärehellistä -ja petollista henkilöä palvelukseensa? Vihdoin tuli ensimmäinen -päivä marraskuuta. Eva pakkasi arkkunsa ja läksi pois rusthollista, -tietämättä mistä hän seuraavaksi yöksi saisi majapaikkaa itsellensä. -Kotipitäjässään ei ollut koettelemistakaan saada palvelusta, sillä -hänen päästökirjansa oli luettu monessa paikassa ja siitä puhuttiin -kaikkialla ja hän luuli jokaisen itseänsä kohtaavan henkilön -silmäyksistä lukevansa sanan "varas", mutta hän tahtoi koettaa -naapuripitäjällä, jossa hänen sisarensa oli naimisissa. Sinne läksi -hän nyt. Jo majatalossa siellä, joka oli kirkonkylässä, kysyttiin -häneltä eikö hän tahtoisi ruveta palvelukseen; hän otti tarjouksen -ilolla vastaan, mutta kun emäntä sai nähdä päästökirjan, sanoi emäntä -kylmästi: "Vai niin, ei, kiitoksia, minä en tarvitse sinua. Semmoisessa -paikassa kuin tämä on tarvitaan rehellistä väkeä, sillä minä en jaksa -olla valveilla koko päivää, ja yksi tahtoo kahvia, toinen viinaa, -kolmas ruokaa ja tässä on alinomaa rahan vaihde -- ei, tähän et -sinä sovi." Ja niin meni hukkaan se toivo. Kun Eva tuli lähimmäiseen -metsään, repi hän päästökirjansa pieniksi kappaleiksi ja huudahti -itkien: "minä näännyn nälkään, jos pitemmältä kuljeksin tuon mokoman -paperilapun kanssa." Mutta nyt tuli uusi vaikeus. Jokainen kyseli -päästökirjaa, ja kun Eva valhetteli sen pudottaneensa, puistivat -ihmiset päätänsä eivätkä uskoneet häntä, ja aina oli hän epäluulon -alainen, minkätähden hän oli jäänyt palveluksetta aina kekriin asti. -Häntä ei huolittu mihinkään. Vihdoin tuli hän sisarensa luoksi ja -valitti hätäänsä. - -"Mutta kuinka sinä olet jättänyt itsesi noin aina syksyyn asti?" kysyi -tämä. - -"En ole saanut paikkaa." - -"Mitä juttua tuo on! Taidathan sinä kaikkia sekä olet joutuisa ja -näppärä." - -"Vaikka kohta, mutta se ei auta. Kotipitäjässämme ei ollut yhtään -avonaista paikkaa eikä kahdessa naapuripitäjässäkään, sentähden tulin -tänne luoksesi pyytämään sinulta apua." - -"No hyvä, minä koettelen hankkia. Nimismies on naimaton ja on nyt -syksystä alkaen asettanut oman talouden; hän ei ole vielä saanut -itsellensä emännöitsijää, vaan eräs matami on käynyt siellä joka -päivä. Se tosin ei ole mikään sopiva paikka niin nuorelle tytölle kuin -sinä, mutta ethän muuten voi elää, ja minulla Jumala paratkoon ei ole -mitään sinulle antamista, kahdeksan pienokaisemme tähden, ne ovat -niin täyttymättömiä kuin pääskysen pojat eikä niistä ole enempi turvaa -kuin niistäkään, Jumala heitä siunatkoon! Hätävarapaikka on nimismies -Brandt'illa, mutta katso että olet siellä vakainen, ja hae itsesi pois -sieltä niinpiankuin voit, sen sanon minä!" - -Jo seuraavana päivänä läksi Eva raskaalla sydämellä nimismieheen. Hän -oli nuori, iloinen mies, ja kun Eva sanoi pudottaneensa päästökirjansa, -puisti hän pilkallisesti päätänsä ja sanoi: "voi, voi tyttöseni, sepä -oli kova onni, nythän voisi luulla että se oli niin huono, ett'et sinä -ilkiä sitä näyttää; kenen luona viimeksi palvelit?" - -"Rusthollari Selanderin." - -"Aha", nauroi nimismies, "se jolla on tapa aina antaa todellisia -päästökirjoja. No, sinun siis lienee tietysti ollut hyvä, ha, ha, ha! -No, sanopas se, koska osaat laittaa ruokaa ja minä olen suuttunut -kaikkiin matameihin, niin olkoon menneeksi. Oletkin siksi kaunis ja -sopiva emännäksi nuorenmiehen taloudelle." - -Eva punastui harmista kuullessaan näitä sanoja. Kaikkine -vilpillisyyksineen ja valhettelevaisuuksineen oli hän kumminkin tähän -asti ollut siveä tyttö sekä melkein kylmä nuoria miehiä kohtaan, niin -että näillä harvoin oli ollut rohkeutta ja halua sanomaan hänelle -tyhmiä kohteliaisuuden osoitussanoja tai muulla tavalla lähestyä -häntä. Jollei nyt tuota onnetonta päästökirjaa olisi ollut, niin olisi -hän heti näiden nimismiehen sanojen perästä kääntänyt selkänsä ja -mennyt tiehensä, mutta nyt hän ei uskaltanut. Hänellä ei ollut muuta -kuin puolet viime vuoden palkasta elettävänä, ja talvi oli edessä. -Hän ei saanut halveksua niin edullista paikkaa. Niellen harmiansa ja -häpeätänsä, vastasi Eva siis, että hän ottaa paikan ja käski sisarensa -luota hakemaan tavaroitansa. - -Elämä, jota Eva nyt sai viettää, oli hyvin mukavaa ja miellyttävää. -Taloudenpito oli luonnollisesti vähäistä, nuorenmiehen asumus pieni ja -helppo pitää järjestyksessä ja isäntä iloinen ja ystävällinen sekä aina -tyytyväinen hänen määräyksiinsä. Tosin oli monta asiaa, johon hänen oli -vaikea totuttautua, ja kun hänen isännällänsä oli vieraita, iloisia, -vallattomia herroja, jotka ahkerasti kallistelivat totilasia, sai hän -kuulla sanoja, jotka alussa saattoivat hänet sekä punastumaan että -vaalenemaan, mutta vähitellen tottui hän siihenkin eikä pitänyt väliä -mistään semmoisesta. - -Syksypuoli tuli. Lokakuu oli tullut sateineen ja myrskyineen. Nimismies -oli usein poissa, ja Eva oli yksinään kotona. Hän oli tullut hyvin -vakaiseksi viimeisinä aikoma, näytti alakuloiselta ja levottomalta -ja itki monta katkeraa kyyneltä salaisesti. Vielä puoli vuotta -sitten käveli hän reippaana ja iloisena ja käyttäytyi kuin hieno -rouvasihminen. Yhä enemmän ja enemmän oli hän ruvennut välttämään -tuttavuutta naapuritalojen palvelijoiden kanssa ja vaatetti itsensä -niin hienosti ja herramaisesti kuin mahdollista. Pientä kultasormusta -piti hän vasemman kätensä nimettömässä sormessa, ja sitä hän oli vielä -joku aika sitte katsellut kopeudella ja ilolla. Nyt pudotti hän monta -kyyneltä sen takia ja puristi toisinaan kovasti sitä kättä, jossa -sormus oli. - -Eräänä päivänä, isännän ollessa kotona, otti Eva käsiliinan ja -meni sitten huoneeseen, jossa hän istui kirjoittamassa, muka tomua -pyyhkimään, jonka hän kumminkin jo kerran oli tehnyt samana päivänä. -Tätä tehdessään heitti hän silloin tällöin mietteellisen silmäilyn -isäntäänsä, joka oli harvoin työssä pöytänsä ääressä. Evalla näytti -olevan jotakin sanottavaa, mutta vaikea oli hänen tuoda sitä esille. -Vihdoin rohkaisi hän itsensä ja sanoi hieman vapisevalla äänellä: - -"Koska herra Brandt aikoo mennä ottamaan kuuluutuskirjaa?" - -Isäntä käänsihe äkkiä ympäri. "Mitä tarkoitat?" - -"Kysyin, koska te aijotte mennä ottamaan meille kuuluutuskirjaa", -vastasi Eva. - -Tämä seisoi hänen edessänsä katsoa tuijottaen alaspäin, ja hän huomasi, -että Eva viimeisinä aikoina oli tullut vaaleaksi ja laihaksi. - -"Olette luvanneet mennä naimisiin kanssani, herra Brandt", sanoi hän ja -katsoi levottomasti häneen. "Nyt on aika mennä panemaan kuuluutuksiin -jollen... jollen... minä tule onnettomaksi ihmiseksi." - -Herra Brandt nousi yht'äkkiä ylös. "Se on mahdotonta... aivan -mahdotonta... minä olen kihlattu... sehän oli vaan... sehän oli vaan, -petossana... sinä ymmärrät..." - -"Minulla on teidän sormuksenne, herra Brandt, ja teidän lupauksenne", -sanoi Eva kyyneleistä vapisevalla äänellä, "ja minä uskoin teidän -sanaanne. Teidän täytyy, teidän täytyy pitää lupauksenne! Muutamien -kuukausien kuluessa tulen minä äidiksi teidän lapsellenne." - -Herra Brandt käveli edestakaisin hyvin nopeilla askeleilla. "Se on -mahdotonta! Sinun pitää heti lähteä minun talostani -- kaksi viikkoa -sitten kihlauduin rovastin tyttären kanssa, ja jos hän tai isänsä -saa kuulla sanankaan mitä täällä on tapahtunut, niin tulee kihlaus -puretuksi. Minä annan sinulle kunniallisen eläkkeen, niinkauvaksi... -niinkauvaksi kuin taaskin kykenet menemään palvelukseen, ja minä -tahdon tehdä kaikki mitä voin sinun eteesi. Kas niin, Eva, ole nyt -ymmärtäväinen tyttö ja erotkaamme ystävinä. Voithan käsittää, ett'en -minä voi mennä naimisiin sinun, sivistymättömän tytön kanssa, jonka -sisar on naimisessa minun torpparini kanssa. Minun mielestäni olisi -sinun pitänyt ymmärtää tämä alusta alkaen." - -Eva seisoi äänetönnä ja vaaleana epätoivoisella katsannolla silmissä. - -Isäntä taputti häntä olkapäälle ja jatkoi: "olethan aina ollut niin -ystävällinen minua kohtaan, palvellut minua aivan minun mielikseni, -ethän tahdo tehdä minua onnettomaksi ja koko pitäjän laulettavaksi." - -Mutta Eva vetäysi inholla pois hänen luotansa ja huudahti kiivaasti: -"Niin minä tahdon tehdä teidät onnettomaksi, niin onnettomaksi kuin te -olette tehneet minun! Minä kerron morsiamellenne minkälainen te olette. -Mitä minä rahoilla teen? Niillä en voi ostaa hyvää nimeäni ja kunniaani -takaisin." - -"Sinun hyvä nimesi", sanoi herra Brandt ylenkatseellisesti. "Minä -voisin syyttää sinua kotovarkaudesta, sillä minä en ole ollut sokea -tänä vuonna, vaikka varsin tahallani en piitannut sinun pienistä -näpistelemisistäsi, ja senkin tiedän, että rusthollari Selander -on eroittanut sinut varkauden tähden. Jos siis sinä toimitat eron -morsiameni ja minun välilleni, auttaa se sinua vähän, sillä minä en voi -naida rosvoa." - -Eva painoi käsiänsä kovasti muotoansa vastaan ja jätti huoneen vallan -mielettömänä tuskasta ja häpeästä. Pantuansa pienen kammarinsa oven -salpaan, heittäytyi hän polvillensa sänkynsä viereen ja väänteli -tuskasta käsiänsä. Hän lausui tosin: "voi Jumalani, voi Jumalani", -mutta ei voinut rukoilla, sillä rukous samoin kuin Jumalakin oli -hänelle outo, ja niin onneton kuin hän tällä hetkellä olikin, niin ei -hän nytkään tuntenut syntiänsä. Hän ei ajatellut että hän oli rikkonut -sekä kuudennen että seitsemännen käskyn, vaan ainoastaan että hän oli -tullut petetyksi ja että kaikki ihmiset saivat tietää hänen langenneen. -Tulevaisuus vapisutti häntä. Täältä täytyi hänen lähteä pois, hän ei -tahtonut hetkeksikään jäädä tämän lupauksensa rikkojan luokse. Mihin -hänen olisi mentävä? Millä elettävä? Millä peitettävä häpeänsä? - -Jonkun aikaa tätä itkettyänsä, nousi hän ylös ja alkoi kiiruusti -kerätä tavaroitansa kokoon. Tämän tehtyänsä, tempasi hän sormuksen -sormestansa, pani sen pöydälle ynnä muutamat muut pienet kalut, jotka -hän vuoden kuluessa oli isännältänsä saanut, ja meni sitte keittiön -kautta ulos, ottaen myötänsä tavaroitansa ainoastaan sen verran, kuin -itse jaksoi kantaa. Hän ohjasi kulkunsa sisarensa luokse. Täällä oli -hän viime aikoina ollut hyvin harvoin, sillä sisarensa oli häntä -nuhdellut siitä ett'ei hän etsinyt itsellensä toista paikkaa ja että -tämä oli kovasti varoittanut häntä nimismiehestä. Nytkin otettiin hänet -täällä hyvin ynseästi vastaan, ja kun sisar sai tietää hänen lähteneen -pois nimismiehestä ja kuultuansa kuinka hänen laitansa oli, tuli hän -sekä vihaiseksi että pahoille mielin ja sanoi itkien: "katsos nyt -kuinka olet laittanut itsellesi! Enkö minä sitä sanonut! Minkätähden -jäit siihen kauvemmaksi aikaa? Mihinkäs nyt menet?" - -Eva sanoi: "ajattelin että voisin saada jäädä sinun luoksesi joksikuksi -aikaa ja etsiä jonkinlaista työtä." - -"Niin, minun puolestani voisit sen kyllä tehdä, sillä olethan kumminkin -minun lihallinen sisareni, mutta saadaan nähdä mitä Antti sanoo, hän on -hyvin tarkka sellaisissa asioissa ja sanoo, ett'ei meillä köyhillä ole -muuta kuin hyvä nimemme ja maineemme, ja sen suhteen täytyy meidän olla -varovaisia." - -Torpparin vaimo arvasi oikein. Kun hänen miehensä tuli sotia ja sai -kuulla Evasta, läksi hän heti nimismiehen luo, ja puheltuansa tämän -kanssa ja huomattuansa, ett'ei mitään voitu toimittaa, otti hän -Evan arkun mukaansa kotiansa, valjasti hevosensa rattaiden eteen, -nosti arkun siihen ja sanoi vaimollensa: "toimita nyt hyvää evästä -sisarellesi ja pistä kolmimarkkanen hänen kukkaroonsa ja ota sitte -hyvästit sisareltasi, sillä meille ei hän saa jäädä päiväksikään. -Kaikki tietävät että me olemme köyhiä, mutta ei kukaan ole vielä -tietänyt mitään pahaa meistä. Sinun sukusi ei myöskään pidä saattaman -häpiää meille." - -Siinä ei auttanut mikään. Evan täytyi nousta rattaille ja matkustaa -pois erääseen pitäjään muutamia peninkulmia täältä ja hyvin lähelle -Helsinkiä, ja kun lanko oli siellä hankkinut hänelle huoneen köyhän -perhekunnan luona huokeata vuokrasta, jätti tämä hänen sinne sillä -kehoituksella että hän antaisi näiden tapausten olla varoituksena -tulevaisuudessa ja pyysi häntä tarkoin ajattelemaan elämään tästälähin -niin, ett'ei hän tekisi itseänsä ja muita onnettomaksi. Täällä istui -nyt Eva vähäisessä kammarissaan vieraalla paikkakunnalla sydän täynnä -surua ja monta raskasta ajatusta. Eva oli lähtenyt nimismiehen talosta -hyvin vähillä rahoilla, sillä suurimman osan vuosipalkastansa, jonka -hän oli ottanut edeltäkäsin, oli hän käyttänyt koristuksiin ja -hienoihin vaatteisiinsa, luullessaan pääsevänsä herrasmiehen rouvaksi, -ja muutamia penniä yli varsinaisesta palkastansa ei hän voinut ottaa -vastaan siltä, joka niin oli häntä pettänyt. Tosin oli hän hyvin -taitava kaikellaisissa käsitöissä, samoinkuin hienommissa pesuissa -ja silityksissä, mutta mitään erittäin suurta tuloa ei hänellä olisi -niistä. Talonpojat maksoivat ainoastaan hyvin vähän tuommoisista eikä -tarvinneet sitä niin usein, ja ympäristöllä asuvissa herrastaloissa -oli heillä määrätyt pesijättärensä ja ompelijattarensa, joilla he -ennenkin olivat teettäneet sellaiset työnsä, ja joita sitä paitsi oli -joukottain näillä seuduin. Voidaksensa siis maksaa vuokraansa, halkoja -ja ylläpitoansa, täytyi hänen vähitellen myödä tavaroitansa yhden -toisensa perästä ja usein hyvin alennetusta hinnasta. Joulun tullessa -oli hän niin rahoitta, ja hänen vähäinen omaisuutensa oli supistunut -niin pieneksi, että hän päätti matkustaa Helsinkiin etsiäksensä sieltä -parempaa ansiota. Hän valitsi nyt pari pukua vahvoja, hyviä vaatteita -ja möi loput samoinkin arkkunsakin, jossa hän säilytti kaikkia mitä -hänellä oli. Sitte pani hän toisen puvun päällensä ja toisen kääri -hän myttyyn, ja otti sitte jäähyväiset isäntäväeltänsä, maksoi lopun -vuokrastansa ja läksi Helsinkiin. - -Myöhään jääkylmänä pimeänä talvi-iltana saapui hän väsyneenä, kipeänä -ja vilustuneena hyvin pieneen mökkiin, joka oli muutamia virstoja -ulkona kaupungin tullista. Siinä asui köyhä, yksinäinen eukko, joka -teki luutia ja huosiamia sekä taittoi havunoksia, joita hän sitte -kelkallansa veti Helsingin torille myötäväksi. Täällä pyysi Eva -yösijaa, ja saatuansa kupin kahvia ja lämmiteltyänsä valkean ääressä, -nukkui hän syvään uneen lattialle uunin viereen. - -Köyhä vanha ämmä katseli vierasta puoleksi säälivillä, puoleksi -epäilevillä silmäyksillä, mutta asuessaan valtamaantien varrella, -oli hän tottunut näkemään kaikenkaltaisia ihmisiä, jotka ohitse -kulkiessaan poikkesivat hänen luoksensa ostamaan kahvikupin tai -pyytämään yösijaa. Hänkin sammutti pienen lamppunsa ja laskihe -rauhallisena levolle. Koko hänen puutteenalaisessa tuvassaan ei -löytynyt mitään joka olisi voinut viehättää varasta, ja vaimoraukka -joka sinne oli tullut näytti niin kivuloiselta ja onnettomalta, -ett'ei hänellä varmaankaan ollut halua rikoksen tekoon. Seuravana -aamuna oli vieras niin kipeä, ett'ei hän voinut kulkea etemmäksi, ja -ennenkuin seuraava yö tuli, oli hän antanut elämän pienelle pojalle, -hyvin vähäiselle ja hennolle, niin että tuskin voitiin huomata hänen -elävänkään. Nyt oli kulunut muutamia viikkoja, jonka ajan Evan täytyi -olla köyhän luutaämmän luona suureksi rasitukseksi tälle, joka ei ollut -varma millä tavalla vieras voi maksaa hänen vaivansa ja kulunsa hänen -tähtensä. Hän tarkasteli vaatemyttyä, jonka Eva oli tuonut kanssansa, -ja huomasi siellä olevan hyviä vaatteita ja hiukan rahaa! Kun Eva -oli siksi tullut entiselleen, että hän voi ajatella poislähtöä, tuli -kysymys mitä hän ottaisi eteensä. - -"Niin", sanoi luutaämmä, "jollei sinulla muuta neuvoa ole, niin pitänee -minun koetella hankkia sinulle imettäjän paikka jossain paremmassa -perheessä kaupungissa, mutta sitte saatkin maksaa minulle hyvästi." - -"Sen teenkin aivan varmasti", sanoi Eva, "mutia mitenkäs minä teen -tämän pikkuraukan kanssa?" - -"Niin", sanoi ämmä ajattelevaisesti, "sehän se nyt on pahin. Jos -minä hänen pitäisin, niin en voisi enää koskaan mennä kaupunkiin -luutineni. Te saatte maksaa minulle niin paljo, että voin elää ilman -sitä ansiota. Mutta minä olen sitä paitsi vanha enkä juuri enää jaksa -olla tuollaisten parkujoiden kanssa, niin en juuri tiedä eiköhän olisi -parempi saada häntä johonkin kaupungissa. Minä nyt koettelen kun -aamulla menen torille." - -Seuraavan päivän istui Eva yksinään pienen poikansa kanssa, joka parkui -melkein lakkaamatta. Sillä välin tuli ämmä iltapuoleen iloisella -sanomalla, että hän todellakin oli saanut paikan nuoren herrasväen -luona, jotka tarvitsivat imettäjää vastasyntyneelle lapsellensa. -Evan omalle lapselle ei hän ollut saanut minkäänlaista paikkaa, -mutta hän oli pitävä sen itse toistaiseksi, ja Eva voi kaupunkiin -tultuansa tiedustella hänelle parempaa hoitajatarta. Eva kiitti ämmää -mitä sydämellisimmästi, antoi hänelle loput rahansa ja lupasi ensi -tilassa lähettää enemmän ja läksi hyvissä toivoin seuraavana aamuna -kaupunkiin. Nuoren herrasväen kuona kohdeltiin häntä hyvästi ja hän -oppi pian hoitamaan näiden pienoista lasta. Nuori rouva piti paljon -Evan järjestyksen halusta ja kiitti usein hänen tapaansa lapsen -hoitamisessa. Eva näiden onnellisten kohtaloiden aikana sai pian -takaisin entisen iloisen luonteensa ja vähän ylpeän käytännön, Pian -oli hän unhottanut nuot haikeat valituksen, häpeän ja tuskan hetket, -joita hän oli saanut kokea, ja jos ne jonkun kerran muistuivatkin hänen -mieleensä, niin sysäsi hän ne kauhistuksella syrjään ja ajatteli vaan -kuinka hänen nyt oli hyvä olla. Tullessaan nykyisen herrasväen luokse, -olivat nämä kysyneet häneltä päästökirjaa, mutta kun Eva kiertelemällä -oli vastannut että hän viime aikoina oli ollut yksinänsä, antoivat he -asian olla sinänsä, kun kerran lääkäri oli selittänyt, että hän on -terve ja kelvollinen imettäjäksi. Eräänä päivänä sillä välin tuli -vieras palvelustyttö keittiöön ja Eva tunsi hänet yhdeksi entisistä -kumppaneistansa rusthollari Selanderilla. Peloissaan että tämä -mahdollisesti voisi jotain puhua hänen käytöksestään siltä ajalta -jolloin he palvelivat yhdessä, riensi Eva lastenkammariin, edes -tervehtimättäkään vierasta. Tyttö oli kumminkin jo sillä välin ehtinyt -tuntea Evan ja sanoi rouvalle, joka oli tullut keittiöön puhumaan hänen -kanssansa: - -"Jaha Eva Ahonen on nyt niin hienon herrasväen luona." - -"Tunnetteko hänen?" kysyi rouva levottomana. - -"Sama, joka palveli kokonaisen vuoden minun kanssani samassa talossa -rusthollari Selanderilla T----ssä. Aika luuska! varasti viisi markkaa -rusthollarin pöytälaatikosta ja lykkäsi sitä minun syykseni, joka en -koko päivänä ollut käynyt kammarissa, vaan olin ulkona heinäniityllä, -ja viisimarkkanen löydettiin hänen omasta hameensa taskusta. Mutta -hän sai palkkansa; rusthollari antoi hänelle todistuksen sen mukaan." -Rouvasta tuntui kamalalta tämä kertomus, hän sanoi tytölle ettei hän -tätä nykyä tarvinnut palvelijatarta ja meni miehensä luoksi, jolle hän -kertoi mitä oli kuullut. - -Miehensä hämmästyi. "Olemme olleetkin hyvin varomattomia, kuin olemme -ottaneen tuntemattoman henkilön palvelukseemme ilman minkäänlaista -päästökirjaa." - -"Mutta hän on käyttänyt itsensä hyvin", sanoi nuori rouva väittäen, -"enkä minä tähän asti ole huomannut mitään epärehellisyyttä hänessä. -Kenties tuo vieras vaimo oli hänen vihamiehensä ja tahtoi ainoastaan -vahingoittaa häntä." - -"Minä kirjoitan heti rusthollari Selanderille. Minä olen satunnaisesti -kuullut hänestä puhuttavan ja tiedän että hän on hyvä ja rehellinen -mies. Älä kumminkaan sillä välin sano mitään Evalle vaan pidä häntä -varalla." - -Rouva meni lapsikammariin, jossa Eva istui makaavan lapsen luona, -niinkuin rouvasta näytti, levottomalla katsannolla. Ei hän kumminkaan -mitään sanonut, suuteli vaan lastansa ja meni taas pois. - -Jonkun ajan perästä, kun herrasväki eräänä päivänä olivat olleet ulkona -vieraissa, kuulivat he kotiin tultuansa pienen lapsensa katkerasti -itkevän ja parkuvan. Rouva riensi lapsikammariin ja kysyi mitä oli -tapahtunut. Eva selitti, että lapsi luultavasti joko oli nälkäinen -tahi uninen, mutta se ei tahtonut ottaa ruokaa eikä nukkuakaan. Kun -ei se useampaan tuntiin saanut lepoa, lähetettiin hakemaan lääkäriä. -Hän tutki lasta, kyseli tarkoin hänestä ja sanoi vihdoin: "lapsen on -täytynyt loukata tai vahingoittaa itseänsä jollakin tavalla." - -Eva kielsi ja sanoi lapsen maanneen rauhallisesti, mutta heränneen -parkuen. Lääkäri riisui lapsen ja tutki sen ruumista. "Mutta se on -kumminkin pudonnut", sanoi hän. "Katsokaa punansinervä juova poikki -selkärangan ja samallainen takaraivossa. Tunnusta heti, että sinä olet -pudottanut pojan." - -"En", vastasi Eva vakavasti, mutta näytti kumminkin hyvin hätäiseltä. -Nyt tuli kyökkipiika sisään, vanhanpuoleinen rehellinen ihminen ja -sanoi: "en olisi uskonut että Eva voi olla niin häijy ja kieltää -virheensä, sentähden en kertonut heti mitä tiesin, mutta nyt täytyy -minun sanoa, että keittiön ovi oli auki hänen askaroidessaan pojan -kanssa ja nauraen jutellessaan minun kanssani, ja samassa pudotti -hän pojan poikki puolin uunin suupeltiin, hyvä ett'ei hän pudonnut -valkeaan." - -Kun kyökkipiika oli mennyt pois, lähi herra pois ja tuli vähän ajan -perästä takaisin kirje kädessä. Hän sanoi Evalle: "tämä kirje on -rusthollari Selanderilta T----sta ja kuuluu näin: 'Arvoisen kirjeenne -15 päivältä tätä kuuta olen saanut ja riennän sitä vastamaan. Eva -Ahonen on todellakin palvellut minun luonani yhden vuoden ja minun -täytyy myöntää, että minä hänen päästökirjassansa katsoin itseni -velvoitetuksi luettelemaan hänen ansionsa ja samalla lisäämään että hän -on näyttäytynyt epärehelliseksi ja luottamattomaksi, mutta koska on -mahdollista että hän on sittemmin parantanut itsensä, en suinkaan voi -väittää, että hän nyt enää ansaitsee samallaista arvolausetta.' Tämä -vastaus kysymyksiini on minulla ollut jo useampia viikkoja, mutta en -ole tahtonut sitä ilmaista, ennenkuin olisin todellakin nähnyt sinun -parantaneen itsesi. Tämän päivän tapaus on sillä välin osoittanut, -että sinä vielä vaellat valeen ja luottamattomuuden tiellä, sen -vuoksi emme tahdo enää uskoa lastamme sinun hoitoosi, vaan nyt olet -eroitettu palveluksestasi. Jos olisit parantanut itsesi, niin olisimme -unhottaneet sinun entiset virheesi ja pitäneet sinut palveluksessamme." - -Niin oli Eva taas koditon, tietymätönnä toimeentulostansa ja huonolla -päästökirjalla, sillä hänen viimeinen isäntänsä oli seurannut -rusthollari Selanderin esimerkkiä ja antanut hänelle todellisen -päästökirjan. - -Hän turvautui luutaämmään, osaksi viedäksensä hänelle luvattuja rahoja, -osaksi siitäkin syystä, ett'ei hän tiennyt mihin mennä. Luutaämmä tuli -vihaiseksi kuultuansa Evan menettäneen paikkansa ja tahtoi tietää syytä -siihen. Eva vastasi kiertelemällä. - -"No niin, saatkin ottaa penikan selkääsi ja mennä tiehesi, mutta -ensiksi pitää minun saada maksu tästä ulvoojasudesta, joka ei ole -antanut minulle yön lepoa eikä päivän rauhaa. Niin hyvä herrasväki, -rikas perhe ja yksi ainoa lapsi hoidettavana! ja käyttää itseänsä niin -että muutamien kuukausien perästä eroitetaan palveluksestaan!" - -Eva antoi ämmälle rahat jotka hänelle oli tulevat ja luki sitte -jäljellä olevat. Niitä oli hyvin vähäinen summa, mutta olihan ne -kumminkin jotakin. Olisko hän vaan tiennyt mitä lapsen kanssa oli -tehtävä! Hän kumartui kehtoon katsellaksensa häntä. Hän makasi silmät -suljettuina ja huulet tiukasti yhteen puristettuina, vaaleana ja -laihana, ja pikku rinta röhähteli raskaasti. - -"Onko hän kipeä?" kysyi Eva ja ajatteli huokauksella sitä tervettä -punaposkista lasta, jota hän näinä aikoina oli hoitanut ja kuinka hieno -ja puhdas sen vuode oli pehmeillä aluksilla ja lämpimillä huovilla. - -"Tietysti on hän kipeä", vastasi ämmä vihaisesti, "mikäpä muu hän olisi -ollut sitte synnyntänsä." - -Eva otti hiljaa ja hellästi ylös pienokaisraukan ja laski hänen -syliinsä. Hän kuikutti hiljaa, avasi silmänsä ja katseli häneen -ihmeellisen raukeilla silmäyksillä. Eva istui sillä tapaa koko illan -pienokainen sylissänsä, ja monta ajatusta kävi hänen mielessänsä. -Kiusaaja kuiskasi: parasta olisi että hän pääsisi kaikesta kurjuudesta -ja saisi kuolla, silloin olisit sinä vapaa menemään mihin tahansa. -Mutta henki sanoi: synnissä on hän siinnyt, ja sinä olet vikapää -siihen että hän on nähnyt päivän valon. Jos hän kuolee, niin olet sinä -hänen murhannut, sillä hän kuolee hoitamattomuuden takia. Sinä et -ole piitannut hänen hoidostansa, ja nyt olet sinä erhetyksen kautta -kadottanut toivon elatuksesta. Eva katseli vapistuksella kuinka tuo -pieni rinta teki työtä; pienet kädet kylmenivät ja pian laski hän -pienen kuolleen ruumiin käsivarsiltansa. Hän tunsi itsensä niin -ihmeellisen kylmäksi ja väliäpitämättömäksi eikä edes tuntenut tarvista -vuodattaa ainoatakaan kyyneltä. Mutta muutamien päivien perästä, kun -pieni arkku laskettiin maahan ja hän näki haudan peitettävän, valtasi -hänet hirveä tuska, ja hän heittäysi katkerasti nyyhkien polvillensa -johon hän vielä jäi kun haudankaivaja ja pari katselijaa oli mennyt -pois. Haudan näky, totiset sanat hautaa siunatessa, kuoleman ja -ijankaikkisuuden ajatus olivat vihdoinkin murtaneet hänen sydämensä -kovan kuoren. Tässä maatessansa virtasi koko hänen kulutettu elämänsä -hänen sielunsa silmäin ohitse, eikä hän muuta voinut kuin puoliääneen -huudahtaa: "Minä vaivainen syntinen ihminen, joka synnissä sekä siinnyt -että syntynyt olen ja sitä paitsi kaiken elinaikani syntistä elämää -pitänyt..." ja niin luki hän koko synnin tunnustuksen loppuun asti, -sanat, joita hän sunnuntai sunnuntain perästä oli ajattelemattomasti -matkinut kirkossa ja jotka nyt läksivät kuin epäilyksen huuto hänen -sydämensä syvyydestä. Lopetettuansa ja juuri hänen ylösnousemaisillaan -ollessa kuuli hän askeleita takanansa, ja käsi painui varovaisesti -hänen olkapäällensä. Hän käänne ympäri ja näki papin, joka oli lukenut -haudan hänen lapsellensa. - -"Oliko lapsi sinulle hyvin rakas ja oliko sinun vaikea erota siitä?" -kysyi hän lempeästi, "oliko niin?" - -"En tiedä", vastasi Eva vapisevilla huulilla, "en luule sitä itkeneeni." - -"No mikäs sitte niin syvästi sinua kauhistutti, sillä minä näen että -sinä karsit. Minä olen Herran palvelija; etkö tahdo lieventää sydäntäsi -minulle? Ehkä minä voin löytää Jumalan sanan, joka sinua lohduttaa, jos -vaan surusi on 'surusi on Jumalan mielen jälkeen'." - -"Olen onneton, syntinen ihminen... ja minulla on ollut -vastoinkäymisiä..." - -"Tule, istu tähän hautakivelle ja kerro minulle kaikki." - -Eva istuutui. Tämä oli toukokuun lopulla. Puut rupesivat lehdittymään -ja ruoho viheriöitsemään, ilta oli suloinen ja täällä kirkkotarhassa -oli kaikki niin hiljaa ja rauhallista. Papin ystävälliset sanat -olivat antaneet hänelle rohkeutta avaamaan sydämensä, ja hän kertoi -todenmukaisesti kaikki, aina ensimmäisistä kerroista asti, jolloin -hän oli antautunut kiusaajan huostaan varastamaan ja valhettelemaan -ja kuinka hän sittemmin oli kulkenut synnin tietä. Hän kertoi siitä -todellisesta päästökirjasta, ja kuinka se siitä päivästä alkaen oli -seurannut häntä. Hän kertoi kaikki, aina lapsen kuolemaan ja hän -päivään päivään asti, jolloin hän oli ruvennut katselemaan elämäänsä -kokonaan uudessa valossa. - -Pappi sanoi: "voitko nytkin nähdä Jumalan sormen kaikessa tässä? Sinä -sanot onnettomuuden seuranneen itseäsi, siitä pitäen kuin sait sen -todellisen päästökirjan. Se on totta, Minttu nämä onnettomuudet ovat -olleet oman käytöksesi seurauksia, Et koskaan olisi saanut sellaista -päästökirjaa, jollet olisi sitä ansainnut. Tämä esti sinun sitte -saamasta paikkaa muualla kuin semmoisen henkilön luona, johon nuoren -tytön ei koskaan olisi pitänyt ruveta. Mutta jos nyt itse olisit -käyttäytynyt hyvästi, niin olisit kumminkin voinut alkaa uuden elämän -ja vast'edes ansainnut paremman arvolauseen. Kumminkaan et sitä tehnyt, -vaan annoit turhuuden ja voitonhimon vietellä itsesi vielä pitemmälle -pahuuden tiellä. Mutta et vieläkään ottanut varoitusta kivuista, -hädästä ja tuskista, vaan päästyäsi paremmalle jalalle, aloit taaskin -valhetella ja pettää. Vihdoin täytyi Jumalan muistuttaa sinua, ettemme -aina ole pysyväisiä täällä maassa, herättääksensä sinua tästä synnin -unesta ja avataksensa sydäntäsi katumukselle. Älä nyt sysää Jumalan -isänkättä luotasi, joka niin mieluisesti tahtoo sinua taluttaa, vaan -tartu lujasti siihen kiinni ja rukoile, rukoile armoa Kristuksen tähden -ja voimaa vaeltamaan hänen edessänsä." - -Eva istui käsillään peittäen kasvojansa ja itkeä tirskutti hiljaa. -Jonkun hetken kuluttua sanoi pappi: "Mitä nyt aijot ottaa eteesi?" - -"En tiedä." - -"Etkö voi mennä takaisin rustholliin; sanoithan niiden olevan -hyviä ihmisiä, ne tuntevat sinun ja kenties paremmin uskovat sinun -katumuksesi kuin oudot, jotka taaskin tahtovat lukea sinun huonon -päästökirjasi tai ottaisivat sinun ilman sitä." - -"Se on hirmuisen vaikeata", sanoi Eva kuivaten kyyneleitänsä, "mutta -minä koettelen. Kenties heillä on vielä kärsivällisyyttä minua kohtaan. -Pahinta on kohdata kaikkia niitä, jotka ovat minun ennen tunteneet, -mutta... mitäs minä muuta ansaitsen!" - -Eva jätti nyt hyvästit hyvälle papille, kiitti hänen ystävällisyyttään -ja neuvoaan ja läksi matkustamaan kotiansa päin. - -Kauniina kesäiltana lähestyissänsä vapisevalla sydämellä rusthollia, -pysähtyi hän kauvaksi aikaa häkin taakse portin viereen, ennenkuin -uskalsi mennä sisään. Hiljaa ja tyyntä oli pihalla. Työväki ei ollut -vielä palannut töiltänsä, ja emäntä istui yksinään portailla sukanneule -kädessä. Eva avasi portin ja meni hiljanverkkaan pihan yli. Muutamia -silmänräpähdyksiä kului, ennenkuin emäntä tunsi jälleen tämän nyt -vaalean, yksitotisen tytön, joka heiltä oli lähtenyt terveenä ja -iloisena ynseällä katsannolla kauniissa kasvoissa. Eva kertoi lyhyesti -vaiheensa ja kohtalonsa ja kysyi, jos emäntä vielä kerran tahtoisi -koettaa häntä, niin hän koettelisi tulla paremmaksi ihmiseksi. - -Hyvä vaimo oli kyyneleet silmissä kuunnellut tätä surullista -kertomusta. Ja Evan lopetettua, ojensi hän kätensä ja sanoi -sydämellisesti: "virheen jota sinä olet katunut ja rukoillut pois -otettavaksi tahdon minä mielelläni unhottaa, ja nyt on sinun aljettava -alusta Jumalan avulla. Minä olen varma, että mieheni kernaasti ojentaa -sinulle auttavan kätensä. Nyt kesän ajalla tarvitsemme väkeä kyllä, -niin voit sinä jäädä tänne." Rusthollarin tultua kotiin ja saatuansa -vaimoltansa kuulla Evasta, oli hän heti myöntyväinen ottamaan hänet -vastaan, sillä hän ei ollut mikään paha mies, vaikka hänellä oli tapa -antaa todellisia päästökirjoja. Kun paikkakunnalla tuli tietyksi että -Eva oli tullut takaisin ja kun kuiskutettiin kuinka hän oli elänyt -näinä vuosina, sai hän kärsiä monta karsasta silmäystä ja pilkallista -osoittelemista. Yksi ja toinen kysyi kuinka Evalla oli halu tulla -takaisin isännän luo, joka oli antanut hänelle niin ruman päästökirjan, -mutta silloin vastasi Eva: "kenties olisi monelle hyvä kuulla totuuden -sana itsestänsä, mutta minun isäntäni ei ole paha, hän on hyvä -ihminen." Eva jäi rustholliin moneksi vuodeksi eikä koskaan katunut, -että oli seurannut papin neuvoa. Hän oli nyt emännän oikea käsi ja -ansaitsi kaiken sen luottamuksen jota hänelle osoitettiin. - - - - -Kovan kohtalon talo. - - -Vähäisessä laaksossa, Hämeen kauniimpien järvien vierustalla, oli -kauvan aikaa sitte hyvin rakettu talo, todistava sekä hyvinvointia että -järjestystä. Pellot ja niityt olivat hyvässä kunnossa, eläimet lihavia -ja kauniita, työkalut ja rakennukset hyvässä laitoksessa, kaikki näytti -hupaiselta ja hauskatta ja kumminkin oli talolla tuo surullinen nimi -"Kova kohtalo." Nimihän ei paljon merkitse. Edellinen omistaja oli, -kenties, antanut sen sille -- omistaja jolle ei käynyt niin hyvin kuin -nykyiselle näytti käyvän. Mutta katsastellessa taaskin ihmisiä, jotka -nyt asuivat tätä ihanaa paikkaa, täytyi välttämättömästi ajatella sen -surullista nimeä ja ihmetellä mikä siinä mahtoi olla, kun niinhyvin -isäntä kuin emäntäkin, jotka molemmat vielä olivat voimallisimmalla -ijällään, näyttivät niin raskautetuilta ja murheellisilta kuin suuri -suru olisi heitä vaivannut. Miehellä, vaikka ainoastaan vähän yli -40, oli harmahtavat hiukset ja vaimo oli vaalea ja laiha. Heillä oli -jotakin arkuutta silmänluonnissa eikä he olleet koskaan ulkona muiden -ihmisten joukossa, jollei vaan heillä ollut jotakin asiaa. Ei koskaan -nähty heidän nauravan tai laskevan leikkiä. He kävelivät raskailla -askeleilla ja kallella kypärin ja heillä näytti olevan ainoastaan yksi -ajatus: raskas, toivoton suru, joka heitä seurasi vuoden toisensa -perästä. Olisi voinut luulla että he olivat tehneet jonkun suuren -rikoksen, mutta he olivat saman pitäjän kasvattia ja aina olivat olleet -suuressa arvossa, vaikka köyhiä, eikä heistä tietty mitään pahaa. -Kummallinen tapahtuma heidän elämässänsä oli varmaankin herättänyt -suurta uteliaisuutta, mutta ihmiset eivät saaneet siitä selkoa, ja -se unhoitettiin sitte. Mies oli nimittäin itse hääpäivänä jättänyt -morsiamensa ja kotopaikkansa ja vaeltanut pois, ei kukaan tiennyt -mihin. Mutta 15 vuoden kuluttua tuli hän takaisin ja kun aviopari eli -hiljaa ja hyvästi, kävi ahkerasti kirkossa, nautti ehtoollista ja luki -Jumalan sanaa, ei heistä voitu ajatellakaan mitään pahaa, vaan he -saivat olla rauhassa yksinäisellä pienellä paikallaan. Luonnollisesti -eivät ihmiset voineet olla arvelematta sinne ja tänne, mutta heidän -todellinen historiansa ei tullut tunnetuksi kuin vasta kauvan aikaa -heidän kuolemansa jälkeen. Ja tämän historian tahdon minä nyt kertoa. - - * * * * * - -Isontason rikas talonpoika oli ottanut pienen kerjäläistytön -kasvattityttärekseen. Tämä oli kaunis vilkas lapsi ja tuli pian -rakastetuksi koko talon väeltä. Yksin vanhan ruotiukonkin, joka istui -takan vieressä ja kiskoi päreitä, täytyi hymyillä, kun tuo vallaton -Alina teki kepposiaan. Hänen oma äitinsä oli, tytön päästyä niin hyvään -hoitoon, lakannut kerjäämästä ja asui nyt, yhdessä toisen vanhan ämmän -kanssa, vanhassa saunassa, muutamia virstoja Isosta-talosta. Hän sai -rohtimia talveksi, ja kesällä oli hän pellolla ja niityllä, niin -että hän eli jokseenkin huolettomasti. Välistä tuli hän Isoon-taloon -tervehtimään lastansa, mutta vaikka hänet siellä otettiin vastaan -ystävällisesti ja sai sekä kahvia että ruokaa, istui hän tavallisesti -kädet ristissä sylissä, huojui edestakaisin, itki ja ruikutti ja -oli lukevinaan rukouksia ja siunauksia itsekseen. Iloinen Alina oli -ensi alussa itkenyt tietämättä minkätakia, mutta pian kyllästyi hän -siihen, ja niinpiankuin hän, emännän käskystä, oli tuonut ruokaa -äitinsä eteen, juoksi hän ulos jälleen leikkimään ja hoitamaan pikku -askareitansa. Isotalon emäntä oli kelpo ja ymmärtäväinen vaimo ja -niin rikas kuin hän olikin, teki hän työtä ahkerasti ja opetti siihen -kasvattitytärtänsäkin. Kun Alina oli noin viidentoista vuode vanha, -pestasi Isotalo uuden rengin, nuoren pojan joka myöskin oli ollut -kasvattilapsena, mutta köyhällä vaimolla, jonka vanhemmaksi tultuaan, -täyttyi antaa hänen mennä palvelukseen. Nuori Ananias oli löydetty -pensaan takaa valtamaantien varrelta, eräänä sunnuntai aamuna, kun väki -vaelsi kirkkoon. Köyhällä vaimolla, joka ensiksi oli kuullut hänen -huutonsa, oli itsellään useampia lapsia kotona, mutta hänen tuli sääli -tätä raukkaa, hän otti tämän syliinsä ja kantoi hänen kirkolle. Täällä -kertoi hän papille mitä oli tapahtunut, pappi kuuluulutti useimmissa -kirkoissa löydetystä lapsesta, mutta kun ei voitu saada selvää kenen se -oli, kastettiin se, sillä se oli vielä hyvin pienoinen, ja sama vaimo, -joka hänen oli löytänyt, päätti pitää hänet. Ananias kasvoi reippaaksi -ja sukkelaksi pojaksi ja hänestä rupesi pian olemaan hyötyä. Nyt tuli -hän, kuten sanottu, palvelukseen Isoontaloon. Hän jäi siihen viideksi -vuodeksi. Isäntä piti hänen vakavana ja luotettavana nuorukaisena ja -kohteli häntä kuin omaa poikaansa. Sillä välin oli Alinalla ollut -paljon kosijoita, sillä hän oli sekä kaunis että iloinen, ja isäntä -oli luvannut lahjoittaa hänelle pienen hyvän tilan myötäjäisiksi sekä -komeat kapiot. Mutta kosijat saivat rukkaset, yksi toisensa perästä. -Alina nauroi ja sanoi, ett'ei hänellä ollut kiirettä naimiseen, ja -siihen se jäi. Jonakin päivänä oli hän taaskin käskenyt pois kosijan, -nuoren rikkaan tilanomistajan. Silloin kysyi kasvatusisä vihdoin äijän -äreästi ketä hän sitte odotti, kun ei pitäjän rikkaimmatkaan miehet -hänelle kelvanneet. Hän oli nyt kolmenkymmenen vanha eikä siis enää -mikään lapsinulikka. Alina tuli punaiseksi kuin mansikka ja hiipi ulos -tuvasta maitokammariin, jossa kasvatti-äiti oli kirnuamassa. - -"Mikä nyt on?" kysyi emäntä ystävällisesti, "kadutko jo että lähetit -pois Uotilan Heikin?" - -"En", vastasi Alina joutusasti, "mutta minusta tuntuu niin pahalta... -isä on niin vihainen ett'en häntä ottanut... en tahdo mennä ollenkaan -naimisiin..." Ja nyt purskahti hän katkeraan itkuun. - -"Rakas lapsi", sanoi emäntä rauhoittaen, "älä itke niin turhia -kyyneleitä! Isä vähän toruu, mutta ei hän tahdo sinua pakoittaa. -Kyllä kai kerran menet naimisiin, mutta siihen ehdit vielä. Kuivaa -nyt kyyneleesi ja mene aittaan hakemaan minulle suoloja. Voi on kohta -valmis, ja minä tahtosin jouduttaa kirnumaitoa puolipäiväiseksi." - -Alina kuivasi kyyneleensä, mutta iloinen kasvojen muoto ei tahtonut -enää tulla takaisin. Hän nousi kumminkin ylös ja meni aittaan. -Pihassa tapasi hän Ananian, joka harava olalla tuli heinäniityltä. -Alina kiiruhti alaspäin katsoen hauen ohitsensa, mutta Ananias meni -hiljanverkkaan hänen perästansä ja asettausi aitan ovelle, Alinan -ottaessa suoloja. - -"Sinä olet itkenyt, Alina", sanoi hän. "Onko totta että... että täällä -taaskin on ollut kosija?" - -"Ollut ja mennyt", vastasi tyttö poiskäännetyillä kasvoilla. - -Ananias hyppäsi korkean kynnyksen yli ja seisoi hänen sivullansa. -"Alina", sanoi hän totisena ja ystävällisesti, "minä olen nyt pitänyt -sinusta viiden vuoden ajan... Jos menisin Venäjälle tai Ruotsiin ja -koettelisin kerätä rahoja... niin tahtoisitko odottaa minun ja sitte... -sitte tulla minun vaimokseni?" - -"Kyllä tahdon", vastasi tyttö ja ojensi hänelle kätensä. - -Samassa kuului työväen ääniä ulkoa, ne tulivat heinäniityltä. Ananias -kiiruhti talliin ja Alina juoksi sisään suoloineen. - -"Kauvanpa viivyitkin", sanoi emäntä, nuoren tytön tultua sisään, -mutta tuskin oli hän heittänyt silmäyksen kasvattityttärensä silmiin, -ennenkuin hän huudahti: - -"No mikä nyt sitte on? Sinähän olet oikea aprillinarri parhaillaan, -kun itket niin naurat sinä." - -Alina pani suolakon penkille ja seisoi tulipunaisena emännän edessä. -"Äiti", sanoi hän, "Ananias tahtoo minua vaimokseen." - -"Vai niin, senkö tähden sinä oletkin lähettänyt kaikki kosijat pois?" - -"Niin." - -"No", sanoi äiti ajattelevaisesti, "saa nyt nähdä mitä isä siihen -sanoo. Ananias on köyhä renki." - -"Hän matkustaa Venäjälle tai Ruotsiin ja kokoo rahoja", kiiruhti Alina -säistämään. - -"Niin, se voi kestää kymmeniä vuosia." - -"Mitä se tekee?" - -"Ja sillä välin tulet sinä vanhaksi." - -"Mitä se tekee?" - -"Hm, saas nähdä." - -"Eikö hän ole parempi kuin kaikki nuo muut, äiti, eikö hän ole? Hän on -niin hyvä, niin ahkera... isä pitää hänestä." - -"Kyllä kai, renkinä." - -"Puhukaa hänelle siitä, rakas, armas äitikulta, minä en uskalla!" - -"Kyllä puhun. Mutta tiedäthän, vanhin poikamme, joka kerran on saava -Isontalon, on kosinut sinua etkä sinä tahtonut häntä." - -"Niin, kun minä pidin Ananiasta", vastasi Alina hiljaa ja pureskeli -ujoissaan kaulahuivinsa nurkkaa. - -"No saadaan nähdä. Joudu nyt panemaan puuroa pöytään. Niinä tulen heti." - -Kun emäntä jälkeen puolisen, joukon mentyä taaskin heinäniitylle, -meni varovaisesti selittämään tukalaa asiatansa, tuli hän kovin -hämmästyneeksi kun miehensä ei ollutkaan niin taipumaton kuin hän luuli. - -"Katsos vaan tuota pikku marakattia", sanoi hän nauraen, "meidän -Jonasta ei hän tahtonut ja Uotilan Heikki sai mennä niinkuin moni -muukin hänen edestänsä, mutta tuo köyhä renkipoika kelpaa." - -"Hän aikoo mennä Venäjälle tai Ruotsiin työn etsinnälle." - -"Mitä juttua se on! Olenhan minä luvannut tilan Alinalle ja sen hän -saa. Ilola tuolta järven rannalla on nyt myytävänä, se ei ole ison iso, -mutta jos semmoinen mies kuin Ananias siihen tulee, niin laittaa hän -sen paraimmiksi pitäjässä. Ananias on niin hyvä poika kuin joku muukin." - -"Mutta hän on vaan renki", sanoi emäntä. - -"Niin kyllä, mutta hänkin on ollut kerjäläistyttö, ja heti heidän -tultuaan vihityksi on Ananias talon omistaja." - -"Se on totta." - -Iltasella, oli juuri kaunis perjantai-ilta kesäkuussa, kun väki -illallisen syötyä aikoi lähteä toiseen tupaan käydäkseen levolle, sanoi -isäntä: "Ananias, jääppäs tänne." - -Nuorukainen, joka luuli isännän tahtovan puhua kanssansa huomisen -töistä, katsahti ylös. - -"Koska aijot pappilaan?" - -Ananias seisoi vaaleana ja peljästyneenä isäntänsä edessä. Hän ei -voinut käsittää mitä tuo merkitsi. Poikaraukka heitti pikaisen -silmäyksen Alinaan, joka hehkuvin kasvoin seisoi ja hypisteli liinansa -nurkkaa. - -"Kasvattityttäreni on sanonut sinun tahtovan käydä naimisiin hänen -kanssaan", jatkoi Isotalo ystävällisesti. - -"Minulla ei ole mitään", sammalsi Ananias, "ensin täytyy minun..." - -"Kuules poikani", sanoi isäntä taputtaen häntä olkapäälle, "jos lupaat -minulle olla yhä juomaton, ahkera ja säästäväinen kuin tähänkin asti, -niin et tarvitse matkustaa sinne eikä tänne. Minä lahjoitan Alinalle -talon, jossa säännöllinen mies voipi ei ainoastaan tulla hyvin toimeen -vaan vieläpä tulla rikkaaksikin. Lupaatko? - -"Voi, isäntä, miksi en lupaisi! Te olette niin hyvä... en ole -ansainnut..." - -"Sinä olet ollut viiden vuoden ajan paras palvelijani", sanoi isäntä -vakaisesti. "Alina on ollut minulle rakas kuin oma tyttäreni, minä -annan sen huolettomasti sinun hoitoosi. Kas niin, ottakaa nyt toinen -toisianne kädestä. Sunnuntaina kuuluutetaan ensi kerran, ja kolmantena -kuuluutuspäivänä on teidän häänne. Ja vielä yksi asia. Minä en kärsi -että teistä sanottaisiin pienintäkään sanaa pahaan päin, sen vuoksi -menee Alina huomenna minun kälyni, Helkalan emännän luo, ettekä näe -toisianne ennenkuin hääpäivänä." - -Nuoret olivat tähän tyytyväisiä, ja niin meni itsekukin levollensa. - -Koko tämän keskustelun oli kuullut talon muu väki, joka oven ra'osta -eteisessä oli kuunnellut sitä. Tämä suuri uutinen levisi siis pian -laitolle ja tuli siihenkin pieneen pirttiin jossa Alinan äiti asui. -Ämmä oli hyvin kipeänä hermokuumeessa ja köyhä vaimo, jonka kanssa hän -asui, hoiti häntä. Kun sairas sai kuulla, että Ananias ja Alina menevät -naimisiin, nousi hän istualleen ja huusi: "ei, ei, ei, ei! Se ei saa -tapahtua... Taivaan Jumala, se ei saa tapahtua!" - -"Ei, ei!" huusi sairas, "päästä minua heidän luoksensa... lähetä Alinaa -hakemaan... voi Herra Jumala... minä tulen hulluksi..." Ja hän raukka -kaatui takaisin vuoteelleen houreissaan. - -"Hän on vähän ylpeä itsestänsä", mutisi hoitajatar hiljaa -askaroidessaan huoneessaan. "Hän olisi varmaankin tahtonut saada -Isotalon pojan tahi Uotilan Heikin vävykseen, mutta ei aina käy -niinkuin tahdotaan. Ja minun mielestäni voi hän olla tyytyväinen näin -kuin nyt on." - -Sillä välin houraili sairas lakkaamatta, heitteli itseänsä sinne tänne -vuoteellansa ja puhui ymmärtämättömiä sanoja. Muutamien päivien perästä -heräsi hän horroksistaan ja oli silloin niin heikko, että hän tuskin -voi puhuakaan. Hetken aikaa maattuansa huomasi hän, että kumppaninsa, -vanha Reetta, myöskin makasi sängyssänsä. - -"Kuule", sanoi hän, "olenko uneksinut että... että Alina meni naimisiin -Ananiaan kanssa?" - -"Et, kyllä se on totta", vastasi Reetta. - -"Herra Jumala, Herra Jumala! Mitä nyt teen? Riennä, Reetta! Mene, -käske Alinan tulla heti tänne! Pian, pian, ne ei varmaankaan ole vielä -naimisessa?" - -"Eivät ole vielä, mutta sunnuntaina on häät." - -"Jo sunnuntaina! Mene pian ja käske Alinan tulla tänne!" - -"Sinä lörpöttelet, Maijakulta", sanoi Reetta väsyksissä, "Alina on -toisessa päässä pitäjää Helkalasta, ja minä olen niin kipeä että luulin -kuolevani yöllä. Minä olen saanut aivokuumeen, minäkin... Makaa hiljaa -ja kiitä Jumalaa tyttärestäsi. Isotalo antaa niille Ilolan talon eikä -kerjäläiskakarat joka päivä saa sellaisia myötäjäisiä." - -Maija kääntyi seinään päin ja itki katkerasti. Sitte nousi hän ylös -ja koetteli käydä, mutta heti sängyn vieressä kaatui hän pyörtyneenä -maahan. Kun hän jälleen tuli tuntoihinsa, kuuli hän Reetan puhuvan -käsittämättömiä sanoja ja huomasi että tämä hourasi. Hän laskeutui -jälleen vuoteellensa ja ajatteli: "kenties joku tulee katsomaan meitä -kurjia, silloin voin vielä lähettää hakemaan Alinaa tai Ananiaa." Mutta -ei kukaan tullut. Isossatalossa olivat kaikki häiden laittamispuuhassa. -Emäntä oli luvannut Reetalle hyvän palkinnon, jos hän hoiti Maijaa -säännöllisesti, oli sitä paitsi lähettänyt heille maitoa, kahvia -ja ruokatavaroita useammiksi päiviksi eikä tiennyt ollenkaan että -Reettakin oli kääntynyt tautiin. Pirtti oli jokseenkin yksinäinen, -kaikki ihmiset olivat ulkona heinäniityillänsä päivät päästään, eikä -kukaan sattunut käymään sairasraukkojen luona. Kun sunnuntai-aamu -oli tullut eikä kukaan ihminen ollut käynyt, nousi Maija ylös, puki -päällensä suurella vaivalla, otti kepin käteensä ja kompuroi ulos -tuvasta. Hän hinasi itseänsä hiljalleen vähäiselle polulle, joka metsän -läpi meni suoraan Isoontaloon, ja vaelsi aslel askeleelta huokauksilla -ja kyyneleillä. Päästyänsä jonkun matkaa, täytyi hänen istuutua alas -ja levähtää. Aurinko paistoi lämpimästi, kärpäset surisivat iloissaan -ja puut hiljaa suhisivat. Väsynyt vaeltajatar nukkui heti makeaan -uneen lämpimille sammalille. Herättyänsä nousi hän hämmästyneenä ylös -ja katsoi aurinkoa, puolipäivä on jo lähellä. Kun hän ei vaan tulisi -liian myöhään! Hän vaelsi taas hiljaa ja kompuroi eteenpäin. Vihdoin -seisoi hän Isontalon portilla. Ei yhtään ihmistä näkynyt pihalla, -mutta suuren juhlatuvan ovi oli puoleksi auki, ja sisällä oli väkeä -tungokseen asti, pyhävaatteissaan ja hiljaa. Maijaraukan juuri astuessa -kynnyksen yli, kuuli hän papin korkealla äänellä ja selvästi sanovan -"amen." Seurakunnan piti juuri hiljaa itseksensä lukea siunaus, kun -hirveä huuto kaijutti tupaa. Kaikki kääntyivät oveen päin, morsiuspari -nousi yhtäkkiä ylös ja hälinä ja melu syntyi, avun huutoa ja valitusta -kuultiin. Isäntä ja emäntä tunkeutuivat joukon läpi ja löysivät Alinan -äidin, jonka he luulivat makaavan kipeänä pirtissänsä, tunnottomana -lattialla. Emäntä kannatti hänen heti suureen viileään aittaan pihalla, -jossa hänet pantiin hyvälle vuoteelle, ja lähetettiin hakemaan Alinaa. -Nuori morsian seisoi peljästyneenä ja itkien kuolonkalpean äitinsä -vuoteen vieressä eikä tiennyt mitä hänen piti tehdä. Emäntä ja muutamat -muut vaimot toivat vettä ja lihaa sekä koettelivat saada tunnotonta -eloon. Vihdoin aukasi hän silmänsä. Kun hänen silmäyksensä kohtasi -nuoren tyttären morsiuspuvussaan ja vihkimäsormus sormessa, rupesi -hän jälleen vaikeroimaan ja huusi että kaikki muut menisivät ulos ja -morsiuspari jäisi hänen luoksensa. Kun Ananias astui sisään ja ovi oli -suljettu, heittäysi sairas polvillensa, nosti kätensä ylös ja sanoi: -"tiedättekö mitä olette tehneet! Jumala armahtakoon minua, viheliäistä -syntistä!... _Te olette sisarukset_!" - -Tuo vahva nuori mies vaipui kuin ukkosen lyömä alas rahille, ja morsian -seisoi vaaleana ja hämmästyneenä oikein ymmärtämättä mitä hänen piti -uskoa ja ajatella. - -Kului muutamia minuuttia, jolla aikaa kuultiin ainoastaan vanhan vaimon -nyyhkytyksiä ja valitushuutoja. - -Sitte nousi Ananias ylös, tarttui voimallisella harppauksella hänen -olkapäihinsä, puisteli häntä tuimasti ja sanoi rajusti tuijottavilla -silmillä: "Kerro... tunnusta heti, kirottu..." - -"Hiljaa, hiljaa", sanoi vaimo, "olenhan minä sinun äitisi!" - -Nuoren miehen kädet vaipuivat alas ja hän istuutui taas vaaleana ja -äänetönnä. - -"Minä tahdon tunnustaa kaikki", valitti vanhus, "minä olen kadotettu, -tuomittu olento... eihän minulla ole ollut yhtään ilopäivää sen -perästä... kuin sinä synnyit muutamien kuukausien perästä isäsi -kuoleman jälkeen... olin silloin kerjuumatkalla vieraassa pitäjässä... -köyhiä olimme aina olleet, mutta kun isäsi kuoli, niin tuli loppu -kaikesta... Kesäpäivänä, sinä olit silloin kolmen viikon vanha, -kastamaton etkä missään vielä kirjoissa... silloin tuli kiusaaja... -ja minä panin sinut pensaaseen kirkkotien viereen... Sitte riensin -pois, aina etemmäksi ja etemmäksi poikkeematta mihinkään. Kaksi vuotta -myöhemmin syntyi Alina... synnin lapsi on hän... Mutta hänet otettiin -Isoontaloon... Se oli kyllä onni... mutta omantunnontuskat kalvoi minua -hirmuisesti! Sitte sain kuulla sinun löydetyksi, ja luulin että kaikki -oli hyvin... mutta joka kerta kuin näin tyttäreni, tuli tunnontuskat -entiselleen ja ajattelin... kenties olisin voinut tehdä työtä pojan -edestä. Mutta siitä en uskaltanut puhua kellenkään. Sitte tulit sinä -Isoontaloon. Olin iloinen että sinä sait niin hyvän paikan. En koskaan, -en koskaan, en koskaan tullut ajatelleeksi että te voisitte... että -te... voi herra Jumala, herra Jumala! Ei kukaan ole teistä puhunut... -se kävi niin sukkelaan... ja minä olin niin kipeä... kyllä olisin -lähettänyt Reetan, mutta hänkin oli kipeä enkä uskaltanut sanoa mitä -se oli... ja minä kurja, kirottu olento!" Ja taaskin heittäysi hän -lattialle, puhuen sekavia sanoja ja tuijottaen rajusti ympärillensä. - -Alina riensi nyt esiin, nosti onnettoman äitinsä vuoteelle ja koetteli -puhua ystävällisiä, rauhoittavia sanoja hänelle. - -"Pyydä papin tulemaan luokseni", kuiskasi sairas vihdoin. - -Alina kiiruhti tupaan ja toimitti vapisevilla huulilla asiansa. Mutta -kun pappi tuli vuoteelle, ei sairas jaksanut muuta sanoa kuin: "minä -kadun, minä kadun." Pappi nojautui häneen päin ja sanoi juhlallisesti: -"joka syntinsä tunnustaa ja niitä rukoilee anteeksi, hänelle ne ovat -anteeksi annetut." Sairas puristi kätensä yhteen, liikutti hiljaa -huuliansa ja kuoli. Pappi luki rukouksen hänelle ja sulki hänen -silmänsä. Sitte kääntyi hän ympäri ja katseli nuorta äsken vihkimäänsä -pariskuntaa. Morsian oli polvillansa nyyhkyttäen vuoteen vieressä ja -mies istui kuin kivettynyt rahilla purren huuliansa ja puristellen -käsiänsä. Kun kumpikaan ei näyttänyt olevan taipusa ilmoittamaan tahi -kertomaan mitä oli tapahtunut, meni pappi taas hiljaa ulos. - -Ananias istui sillä välin mykkänä ja liikkumatonna. Vihdoin nousi hän -ylös, ojensi kätensä Alinalle ja sanoi: "nyt lähden. Kenties emme enää -koskaan tapaan toisiamme täällä maassa, mutta lähteä minun pitää." - -"Lähdetkö?" kysyi nuori morsian hiljaa. - -"Niin, mitäs muuta voisin!" vastasi hän surullisesti. "Aviopari emme voi -olla... ja kuinka on laitamme, emme voi sanoa... kellenkään ihmiselle. -Minä menen Venäjälle työhön... jos jonkun kerran palaan takaisin... -niin tapahtuu se vasta monen vuoden perästä... jolloin voimme tavata -toisiamme... sisaruksina... Jumalan kirous..." - -"Ananias, Ananias!" rukoili Alina itkien. - -"No hyvä -- Jumala sinua siunatkoon ijankaikkisesti ja tavatkaamme -toisiamme taivaassa -- hyvästi!" - -Hän läksi vakavilla askeleilla aitasta. - -Hääväki seisoi siellä täällä joukottain, toiset tuvassa toiset pihalla. -Alakuloisuus oli tullut kaikille, kaikki kuiskailivat keskenänsä ja -ihmettelivät minkätähden morsiuspari viipyi niin kauvan sairaan luona. -Tehneekö hän kuolemaa? Miksi laahasi hän itsensä tänne kun hän oli niin -kipeä? Hän on varmaankin hourauksissaan lähtenyt kotoaan. Nyt näkyi -Ananias. He juoksivat hänen ympärillensä kysymään kuinka siellä sisällä -oli laita, mutta hän meni heidän ohitsensa hiljaa katsoa tuijottaen -alaspäin ja läksi pappilaan. - -Se kerrottiin emännälle. Hän kiiruhti aittaan. Täällä istui Alina -vaaleana kuumin, kuivin silmin äitinsä kuolinvuoteen vieressä. - -"Missä on Ananias?" kysyi kasvatti-äiti. - -"Poissa." - -"Mitä sanot? Vastaa minulle? Eikö hän tule takaisin?" - -"Ei!" - -"Oletko kadottanut järkesi, tyttö? Mitä tämä merkitsee?" - -Nuori vaimo katsoi ylös kasvatti-äitiinsä tuskallisella katsannolla. -"En voi kertoa mitään... voi, älkää kysykö minulta!" rukoili hän. "Hän -on mennyt... kenties ei hän tule koskaan takaisin... äitini, äitini, -äitini!" - -Isontalon emäntä riensi tupaan -- hän ei ymmärtänyt mitään kaikesta -tästä. Hän kertoi miehellensä ja papille mitä hän oli kuullut. Alina -kutsuttiin sisään, mutta ei vastannut mitään muuta kuin mitä hän -kasvatti-äidillensäkin oli sanonut. Vihdoin rukoili hän tuskallisesti: -"älkää kysykö minulta -- en kumminkaan voi vastata -- antakaa minun -mennä Ilolaan, jossa me tulemme asumaan, ja kenties -- kenties tulee -Ananias takaisin." - -Täällä ei ollut mitään tekemistä. Vieraat istuivat hiljaa alakuloisina -runsaan puolispöydän ympärillä, morsian oli vaalea ja mykkä, sulhanen -oli mennyt tiehensä ja appimuori makasi kuolleena pihalla, ne -oli surkeat häät. Heti puolisen jälkeen läksivät vieraat pois ja -morsian vietiin Ilolaan, jossa kaikki jo oli järjestyksessä, kauniit -myötäjäiset, arkut ja kaapit, heinät ladoissa, ruokatavarat aitoissa, -eläimet laitumella, ja kelpo nuori piika seisoi punaposkisena ja -iloisena eteisen ovella. Kun kiesirattaat ajoivat pihalle ja Alina -katseli ympärillensä vastarakennetuita, iloisia huoneita, sanoi hän: -"Ilola! Ei -- Kova-kohtalo on oleva talon nimi, se sopii paremmin." - -Useimpiin viikkoin ei puhuttu mistään muusta kuin tästä merkillisestä -tapauksesta. Sitte unhotettiin se. Allina oli sillä välin muuttunut -iloisesta, vallattomasta tytöstä vakaiseksi, ajattelevaiseksi vaimoksi. -Hän otti luoksensa setänsä, köyhän, mutta kunnollisen ja ahkeran -miehen, hoitamaan taloa yhdessä piijan ja renkipojan kanssa. Itse teki -nuori emäntä työtä kuin orja auringon noususta sen laskuun. Mutta -ei koskaan nähty häntä muiden ihmisten parissa, paitsi kirkossa. -Niin kului viisitoista vuotta. Silloin palasi Ananias. Hän näytti -ulkoapäin kuin hän olisi ollut 60 vuoden vanha mies, kymäräselkäinen -ja harmaapäinen. Hiljaa astui hän tupaan kesäiltana, ja jäi sinne -sitte olemaan. Setä jätti talon taaskin, ja Ananias otti itse talon -hoitoonsa. Kaikki kävi heille hyvin, mutta kuten sanottu: suuri, -toivoton suru painoi heitä kuin raskas musta pilvi. Renki ja piika -kertoi, että isäntä ja emäntä aina puhelivat keskenänsä kohteliaasti ja -ystävällisesti, mutta että talossa oli kaikki hiljaa ja rauhallista. -Jonakin päivänä tuli Alina kotia kylästä. Hän oli hyvin auttavainen -kaikkia sairaita ja köyhiä kohtaan ja oli juuri nyt käynyt nuoren -äidin luona joka oli kuollut ja jättänyt jälkeensä useimpia lapsia -suurimpaan kurjuuteen. "Ajattelin", sanoi Alina arvelevaisesti, "jos -me voisimme ottaa nuorimman luoksemme, siitä olisi apua isälle, ja me -olemme rikkaita." - -"Niin, ota vaan kernaasti", vastasi mies hiljaa. Niin tuli pikku -Johannes uuteen kotiinsa. Ihmisten mielestä oli tällä pienellä -pojalla ollut erinomaisen hyvä onni, sillä luultavasti oli hän perivä -kasvattivanhempansa, joilla ei ollut omia lapsia. Kova-kohtalo oli -talolla sillä välin nimi nyt vieläkin, mutta pieni kasvattipoika ei -tietysti ajatellut surullista nimeä eikä edes tiennytkään että sitä -ennen oli kutsuttu Ilolaksi. Kun Johanneksen ensi kerran piti käydä -Herran Ehtoolliselle, sai hän seurata kasvattivanhempiansa kirkkoon. -Jumalanpalveluksen loputtua, kun väki jo rupesi hajoilemaan teille -ja poluille, seisoi mies ja vaimo sakastissa ja pyysivät päästä -erityisesti papin pakeille. Ne olivat Ananias ja Alina. Ne olivat -siellä kauvan aikaa, mutta kun he tulivat sieltä ulos, oli heidän -kasvonsa ikäänkuin kirkastetut. He lankesivat vielä kerran polvilleen -alttarin edessä tyhjässä kirkossa ja menivät sitte kotiinsa niin -keveillä sydämillä ett'ei he 30 vuoteen olleet nähneet niin iloista -päivää. Musta pilvi oli poistettu ja raskas kuorma oli kevennetty. - - - - -Kutsumaton vieras. - - -Syvimmän salomaan keskellä Evoisten kruununmetsää oli kerran pieni -puutteenalainen mökki, jossa asui köyhä leski kahden pienen lapsensa -kanssa. Kesällä oli tuvan päivänpuolella perunamaa ja vähäinen -kolmikulmainen maakappale, johon oli kylvetty nauriita, mutta -ympäristöllä oli korkea ja synkkä männikkö, ja maa oli peitetty -kanervilla niin pitkältä kuin silmä kantoi. Mökin ainoasta pienestä -akkunasta voitiin nähdä vähäinen järvi, jota ympäröitsi hetteiset, -suokanervia ja karpaloita kasvavat rannat. Tässä eli köyhä leski -yksinään lastensa kanssa kesänsä ja talvensa ja elätti itseänsä osaksi -kehruulla ja kutomisella, osaksi leikkuulla ja heinänteolla kylissä ja -suuremmissa taloissa. Äidin ollessa poissa, usein auringon noususta -myöhään yöhön asti, olivat lapset yksinään kotona. He leikkivät -talvella tuvassa, kesällä metsässä, poimivat karpaloita keväällä ja -puolukoita syksyllä sekä olivat tyytyväisiä ja iloisia pieniä lapsia. -Välistä sattui niin että äiti oli niin kauvan poissa, ett'ei hän voinut -tulla kotia yöksi. Silloin sysäsi ymmärtäväinen pikku Leena teljen oven -eteen pimeän tultua, sammutti valkean takasta ja ryömi ylös lämpimälle -uunille pikku veljensä kanssa. Syötyänsä kovan leipäpalasensa, lukivat -he iltarukouksensa ja nukkuivat rauhallisesti. - -Sellaisena yönä, Leena taisi silloin olla kahdeksan ja Tuomas viiden -vuoden vanha, heräsivät lapset kun ovi yht'äkkiä temmattiin auki ja -kylmä tuulenpuuska hirveän rankkasateen kanssa ryntäsi sisään tähän -pieneen tölliin. Peloissaan ja unentörryksissä nousivat he ylös ja -tuijoittivat pimeyteen. - -"Onko täällä yhtään ihmistä? Sytyttäkää heti valkea", huusi karkea ääni. - -Leena ryömi vapisten alas ja kopeloi takan luo, jossa hän poron -seasta pengoskeli ylös muutamia vielä hehkuvia hiiliä, puhalsi niihin -ja muutamien lastujen sekä kuivien kanervien avulla sai hän valkian -palamaan. Nyt katseli hän ympärillensä ja huomasi kauhistuksekseen, -suurikasvuisen, parrakkaan vangin vaatteisiin puetun miehen seisovan -keskellä lattiaa katsellen häntä karsailla silmäyksillä tuuheiden -kulmakarvojen alta. Pikku tyttö pani laihat pienet sormensa ristiin -ja katseli rukoilevan näköisenä vierasta. Hän oli juuri muutamia -päiviä sitte kuullut äitinsä puhuvan että jokin vanki oli karannut -Hämeenlinnan vankilasta, ja kun siihen aikaan oli hyvin tavallista, -että rosvot ja karanneet vangit ottivat pakonsa näille salomaille, oli -lapselle tuttuja kaikki historiat näistä onnettomista ja hän tunsi -myöskin vankien vaatteiden ulkomuodon. - -"No", sanoi vanki, "ota nyt heti tänne ruokaa äläkä seiso siinä ja -ällistele, minä olen nälkäinen kuin susi ja syön sinut itsesi, jollet -tuo esiin mitä parasta talossa on." - -Leena nousi ylös penkille ja otti laudakolta alas pari leipäpalasta, -kivivadin jossa oli muutamia kylmiä perunoita sekä vähän suoloja -tuohisessa ja pani ne kaikki pöydälle. - -"Onko tässä kaikki?" kiljui vieras hirveällä äänellä. - -"On", vastasi pienokainen hiljaa. - -Vanki katseli ympärillensä tupaan, etsi lautakon, lukitsemattoman -kaapin, olet sängystä, mutta ei löytänyt mitään. "Eikö teillä ole -aittaa?" kysyi hän epäileväisesti. - -"Ei", vastasi tyttö. "Oli täällä tosin isän eläissä, mutta se oli niin -vanha että se rymähti alas, ja äidillä ei ole ollut varaa rakentaa -toista. Mutta äiti sanoo ett'ei sitä tarvitakaan, kun kaikki mitä -meillä on mahtuu tähän tupaan." - -Vieras oli istuutunut pöytään ja syödä hotkaisi tätä yksinkertaista -ruokaa. "Missä on isäsi vaatteet?" - -"Ne ovat aikoja sitte myödyt leivän tähden", vastasi lapsi -yksinkertaisesti. - -"Oletteko sitte niin köyhiä?" - -"Olemme. Mutta äiti sanoo, että meidän tulee kiittää Jumalaa siitä -hyvästä, jonka hän on meille antanut. Monta on joilla ei ole kattoa -pään päällä, se meillä on kumminkin se. Ja äiti on terve, hän tekee -työtä." - -"Pane enemmän puita valkeaan, olen märkä kuin koira ja vilustunut. -Miksi teillä vaan on paljaita pärtyjä ja risuja, vaikka asutte keskellä -metsää?" - -"Me asumme kruununmetsässä", vastasi tyttö viisastelevaisesti, "eikä -meillä ole lupa ottaa muita kuin kuivia oksia ja pärtyä joka on -kaatunut maahan." - -"Ahaa, minä ymmärrän, asuuko metsävartija lähellä?" sanoi vanki -rauhattomalla katsannolla. - -"Ei, kaukana täältä, mutta äiti sanoo että Jumalan silmä näkee meidät." - -Vanki heitti aran silmäyksen pienoisille, viattomille kasvoille hänen -edessään. Tyttö näki kuinka leipäpalanen toisensa perästä katosi, ja -kun kaikki oli lopussa, yksin suolatkin tuohisesta, purskahti hän -katkeraan itkuun. - -"Mikä nyt on?" kysyi vanki. - -"Voi", nyyhkytti Leena, "itken sitä että kaikki ruoka on lopussa. Äiti -luuli että sen piti riittää meille muutamiksi päiviksi, ja nyt mulla ei -ole edes aamiaistakaan pikku Tuomaalle." - -Tämä kävi vankiin niinkuin viimeinen leipäpala olisi tarttunut hänen -kurkkuunsa, hän sanoi lempeämmällä äänellä kuin tähän asti: "lieneehän -teillä perunoita tähän aikaan vuodesta?" - -"Ei, ne paleltuivat, ja äiti on saanut aina jonkun kapan työstänsä. - -"No hyvä", sanoi vanki ja otti kiiltävän hopearahan taskustansa, "tästä -saat maksun ruu'asta. Tällä markalla voi äiti ostaa paljo enemmän -kuin minä nyt olen syönyt tänä iltana. Se on viimeinen joka minulla -on, mutta se on sama, löytyneehän rikkaampiakin taloja joista voin -paremmalla omallatunnolla ottaa ilman edestä." - -"Voi ei!" sanoi pikku tyttö ja pani kiiruusti hopearahan takaisin -vangin käteen, "paljo ennemmin kuolemme nälkään ennenkuin otamme teidän -viimeisen rahanne. Jumala ruokkii linnut taivaan alla, hän ei unhota -meitäkään, ettekä te saa varastaa enää, hän ruokkii teidätkin, siitä -olen vakuutettu." - -Vahva vapisi tuon pikku tytön edessä. Nyt kohotti hän nyrkkiin -puristetun kätensä, puisti sitä ja sanoi: "_en enää varasta, vaikka -kuolisinkin_!" Sitte heittäysi hän penkille, peitti silmänsä käsillänsä -ja purskahti koviin nyyhkytyksiin. Hämmästyneenä ja neuvottomana -seisoi pikku Leena hänen edessänsä. Yht'äkkiä nousi vanki ylös, pani -jykeän kätensä lapsen pään päälle \a sanoi vapisevalla äänellä: "sano -terveisiä äidillesi päärosvolta Turvalta, sano myöskin hänelle, että -jos hän voi opettaa teidät yhtä kunniallisiksi, ahkeroiksi ja Jumalaa -pelkääväisiksi kuin hän itsekin on, niin... niin... ei hänen koskaan -tarvitse nähdä poikaansa raudoissa ja vanginvaatteissa. Hyvästi!" -Hän meni, mutta pysähtyi ovella, otti ylös särkyneen teljen, aukaisi -naulan ja löi sen jälleen sisään. "Sulje nyt, lapseni", sanoi hän -ystävällisesti, "ja nuku sitte Jumalan nimeen." - -Uusia kummallisia tunteita liikkui miesraukan rinnassa, kun hän jälleen -seisoi ulkona pimeällä yöllä jääkylmässä syksysateessa. Hän asettausi -räystään alle ja nojausi seinää vasten ajatellaksensa mitä hänen nyt -pitäisi tehdä. Hän oli useampia vuorokausia harhaillut rahatonna -metsissä ja salomailla, eksynyt suurissa sammalikoissa ja ollut vähällä -hukkua suohon, nähnyt vilua ja nälkää sekä kärsinyt. - -Hän oli ymmärtänyt ett'ei tässä viheliäisessä mökissä voinut olla -rahoja, mutta hän oli kumminkin päättänyt sammuttaa edes nälkäänsä -tässä ja hankkia itsellensä vaatteita voidakseen uskaltaa lähteä -metsätietä asutuille seuduille. Silloin oli pikku lapsen viattomuus, -luottamus ja vakaiset sanat valloittanut hänen paatuneen sydämensä, -ja ajatukset köyhän äidin ahkeruudesta ja kärsivällisyydestä, Jumalan -pelosta ja hyvistä opeista olivat syyttävänä omanatuntona hänen -edessänsä, ja hirveä halu päästä varastamisesta ja murhaamisesta -liikkui hänessä. Silloin kuuli hän selvästi pikku tytön äänen -avonaisesta reijästä tuvan seinässä. "Tuomas, nukutko jo? Lukekaamme -vielä kerran iltarukouksemme, niin emme ole niin peloissamme. -Kiitos, hyvä Jumala, suojelemastasi hirmuisilta rosvoilta ja -pahoilta ihmisiltä! Anna meille taaskin leipää äläkä anna meidän -nälkään nääntyä! Siunaa tuota vankiraukkaa ja auta häntä pitämään -lupaustansa, ruoki häntä niinkuin sinä ruokit profeeta Eliasta -erämaassa." Sitte luki hän "isä meidän", ja kun hän tuli sanoihin: -"anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme -meidän velvollisillemme ja älä johdata meitä kiusaukseen", laskeusi -pahantekijäraukka polvillensa, nojasi päänsä märkään maahan ja rukoili -sydämensä pohjasta kyynelten virratessa hänen kasvoillensa, ei enää -katkeria ja vihaisia kyyneliä niinkuin sisällä tuvassa, vaan lempeitä -ja hyvääteleviä kuin kesäsade. - - - - -Seppä Kummallinen. - - -Syvärannan kylässä asui räätäli, jolla oli yksi ainoa poika, -Johannes. Tämän olisi pitänyt oppia isän käsityöhön, mutta hänellä ei -näyttänyt siihen olevan halua eikä taipumustakaan. Kummallinen poika -oli hän, ja kylän kupparitiina oli ennustanut, että hänestä tulee -jokin merkillinen. Hänen syntyessä, joka tapahtui kevättalvella, oli -koko joukko ämmiä keräytynyt räätälin saunan ulkopuolelle, jossa he -innokkaasti keskustelivat mitä olisi tehtävä, kun huhu kävi, että -räätälin vaimo oli saanut kuolleena syntyneen pojan. Jutellessa -yhtä ja toista täällä ulkona ja ehdoteltaissa milloin yhtä, milloin -toista keinoa saadaksensa poikaa henkiin, liikkui monen uskoma ja -taitava Kupparitiina sisällä tavallisella varmuudellaan ja otti -mittojansa ja askeleitansa silmänräpähdystäkään epäilemättä. Pienessä -rasiassansa, jossa hän säilytti kuppisarvensa, kuppiveitsensä, sekä -kaikellaisia voiteita ja lääkkeitä, oli hänellä kappale liinavaatetta, -jonka hän oli ottanut valekuolleen kääriliinoista. Siitä repäisi -hän pienen kappaleen, sytytti sen palavassa kynttilässä, kastoi sen -lampaanihrassa, ja mytistessään käyttämättömiä sanoja, piti hän tätä -palavaa tilkkua lapsen nenän alla, joka katkerasta savusta alkoi heti -tirskua ja heräsi eloon kimakasti parkuen. Heti sen perästä pestiin -ja kapaloitiin pienokainen tarpeenmukaisesti, ja nyt avattiin vihdoin -ovi, joka tähän asti oli ollut suljettuna, ja uteliaat ämmät ryntäsivät -sisään katsomaan ja onnea toivottamaan. - -"No, eläähän se", sanoi muudan. - -"Niin, miksi ei hän eläisi?" vastasi Kupparitiina terävästi ja katseli -puhujaa kiiluvilla mustilla pienillä silmillään. "Kyllä hänestä mies -tulee ja merkilliseksi mieheksi tuleekin hän, sanon minä." - -"Merkilliseksi? kuinka niin? Mistä sen tiedätte?" - -"Minä sen nyt vaan tiedän", vastasi Kupparitiina salakähmäisesti. - - * * * * * - -Kasvavasta pojasta odotettiinkin jotakin merkillistä, mutta ei mitään -muuta voitu huomata, kuin että hän oli tavallista äänettömämpi ja -hiljaisempi poika, joka, enimmäkseen käveli allapäin tai istui -ryömyllään suurella kivellä tuvanseinän takana ja mietiskeli sekä -piirusteli pöytiä ja penkkiä kaikellaisilla kuvilla. Katkismuksen oppi -hän pian, ja saatuansa jonkin kirjan tai sanomalehden käteensä luki -hän sen päästä päähän, mutta neula ei häntä miellyttänyt. Kun isä pani -työtä hänen käteensä, neuloi hän niin nurin ja niin hitaasti kuin -mahdollista, ja kun isä hetkeksi läksi ulos huoneesta, hyppäsi poika -ulos akkunasta ja meni metsään tai kapusi rakkaille kivillensä, ojensi -säärensä, ja pani leukansa niitä vastaan ja mietiskeli. Sekä kuria että -nuhteita oli hän saanut runsaassa määrässä, mutta ei nekään tahtoneet -auttaa. Jonakin päivänä kun isä taaskin oli riidellyt hänelle, sanoi -poika: - -"Ei se kelpaa mihinkään, isä, että te tahdotte minua räätäliksi, siksi -en kumminkaan koskaan tule." - -"Mikä sinusta sitte tulee, pöllöpää?" kysyi isä vihoissaan. - -"En tiedä, mutta antakaa minun mennä kouluun ja -- ja piirustaa, niin -luulen että minusta tulee jokin kelvollinen." - -"Jahaa, herraksi aijot tulla? ja katsella isääsi olkapääsi yli? Kas -tässä on neula ja sormistin, ompele sisustin tähän hihaan taikka -muutoin näytän sinulle missä herrasi istuu." - -Poika puri hammasta, hän luuli olevansa melkein liian suuri itkemään -ja istuutui kuuliaisena pöydälle. "Ja kumminkin pitää minusta tulla -jokin", ajatteli hän itseksensä, kyynelten vastoin hänen tahtoansa -tippuessa alas hänen työllensä. - -Eräänä päivänä avasi vihdoin räätälinvaimo sydämensä Kupparitiinalle ja -valitti pojan vastahakoisuutta. - -"Ettekö voi lukea jotakin hänelle, että hän saisi paremman halun -ammattiin taikka että edes hänen jäykkä mielensä tulisi taivutetuksi?" - -"Josko minä voin!" huudahti Kupparitiina, "voisin saada koko kylän -miehet, sekä vanhat että nuoret, räätäleiksi jos vaan tahtosin mutta..." - -"No, herra Jumala, Tiina, no tehkää nyt taikojanne; te tiedätte ett'ei -minulla paljo ole, mutta kyllä Kalle neuloo teidän topatun sielikkonne -kaikkein ensiksi vaikka minä seisoisinkin hänen takanansa uuninluuta -kädessä, eikä se maksa penniäkään teille." - -"Nono, nono, anna nyt ihmisen puhua! Ensiksi on tiedustettava onko hän -määrätty räätäliksi..." - -"Määrätty?!..." - -"Niin, ei kaikkein onni ole tulla räätäliksi -- vaikka he kyllä -olisivatkin hyviä miehiä. Meidän tulee ensin sitä katsastaa." - -"Tule sitte meille", pyysi räätälin vaimo, "he ovat nyt molemmat -lautamiehessä neulomassa." - -Räätälinvaimo pani kahvipannun tulelle, ja Kupparitiina levitteli -korttiansa pöydällä. - -"Se on nyt niinkuin se on..." sanoi hän ajattelevaisesti, "täällä on -musta mies tiellä sille asialle... voi käydä... mutta... mutta... huu, -niin... niinkuin sanoin... jotakin on tiellä... Onko teillä täällä -hänen vanhoja paitojansa?" - -"On, tässä on yksi." - -"Hyvä. Joko olette panneet selvikettä kahviin?" - -"En." - -"Kaatakaa sitte pisara tähän kuppiin. Onko täällä yhtään semmoista -neulaa, jolla hän tavallisesti on neulonut?" - -"On, tässä on yksi." - -"Hyvä, anna nyt minun olla joku hetki rauhassa, ja sitte saamme nähdä." - -Kupparitiina otti paidan, neulan ja kahvipannun ja sulkeutui pienen -tuvan peräkammariin. - -Hetken kuluttua tuli hän takaisin ja sanoi: "no, jollei hän nyt saa -räätälihalua, niin ei hän saa sitä koskaan." - -"Sepä oli nyt oikein hyvä, Tiinakulta, tule nyt ottamaan kuppi kahvia." - -"Niin, kiitoksia, eipä tuo taida tehdäkään pahaa. Parastani olen -koettanut, mutta edeltäkäsin sanon jo, että jotakin on tiellä joka on -väkevämpi kuin minä. Jollei hänestä tule räätäli, niin se ei ole minun -vikani, mutta sitte -- tulee hänestä jokin muu." - - * * * * * - -Mikä nyt oli väkevämpi kuin Kupparitiina, ei ole koskaan saatu tietää, -mutta varma on, ett'ei räätälihalu tahtonut tulla. Kun Johannes oli -noin 15 vuoden vanha, hankki hän lupaa vanhemmiltansa päästäksensä -kylän sepän oppiin. Isä, joka oli väsynyt ja ikävystynyt torumiseen -ja varoittamiseen, suostui siihen, ja niin tuli Johanneksesta seppä. -Se ei tosin ollut se josta hän oli uneksinut ja toivonut, mutta -olihan se kumminkin parempi kuin räätäli, ajatteli poika. "Ja minusta -kumminkin kerran vielä tulee jokin", ajatteli hän liehtoessaan -paletta, takoessaan paljalla tahi kantaessaan hiiliä pajaan. -Joutilaana ollessaan käveli hän kädet taskussa ja ajatteli niinkuin -ennenkin taikka piirusteli kuvioita lautapalasiin, seiniin ja oviin. -Oikeastaan ei mestari ollut oikein tyytyväinen oppipoikaansa. Poika -oli köntys ja hajamielinen ja sitä paitsi oli hänellä kaikellaisia -kummallisia ajatuksia. Muun muassa tahtoi hän aina panna koristuksia ja -kaunistuksia yksinkertaisimpiinkin kaluihin, ja jollei hän niitä saanut -tehdä, niin piti hänen kumminkin saada kirjoittaa niihin vuosiluku ja -sepän nimimerkki kirvespohjaan tahi johonkin paikkaan auran sahroihin -tai lapioon. - -Jonakin iltana istui Johannes rikkinäisellä tynnyrillä pajan nurkassa -ja katsoa tuijotti hehkoon ahjossa. Mestari oli lopettanut päivän -työnsä ja mennyt tupaan. Johannes mietiskeli suruissaan kuten -tavallisesti, millä tavalla hänestä "tulisi jokin." Äkkiä hyppäsi hän -ylös: "Minä kokoon rahoja ja lähden Helsinkiin", huudahti hän suurella -äänellä. "Siellä täytyy löytyä jokin keino minulle." - -Tästä päivästä tuli hän ahkerammaksi ja tarkka-oppisemmaksi. Mestari -voi vähitellen uskoa hänelle vaikeimpiakin töitä ja antoi hänen myöskin -jonkun kerran laittaa niihin koristuksia vaikka sellaiset turhuudet -naurattivat häntä. Johannes ei ollut koskaan uskonut kelienkään -tulevaisuustuumiansa, mutia vuosi vuodelta työskenteli hän pannaksensa -niitä toimeen. Rahoja oli hän tosin koonnut, mutta aina oli jotakin -tiellä hänen Helsinkiin matkustamiselleen. Ja sitte meni myttyyn koko -tuumat. Sepällä oli tytär, isokasvuinen, punatukkainen tyttö, joka -reippaasti ja näppärästi hoiti isänsä taloutta ja oli yhtä taitava -kangastuoleilla kuin voikirnun ja leipomapöydänkin ääressä. Johannes -oli aina salaisesti ihaillut tuota kelpo tyttöä ja hiljaisella mielellä -kärsinyt hänen pisto- ja pilkkasanojansa, sillä hänkään ei ymmärtänyt -tätä uneksivaa, ihmeellistä poikaa enemmän kuin muutkaan kylässä. -Vihdoin huomasi hän pitävänsä mennä naimisiin, ja Katriinan kanssa. -Katriina oli tosin monta kertaa sekä kironnut hänen velttouttaan että -nauranut hänen aatteilleen ja kummallisuuksilleen, mutta kuinka lienee -ollutkaan, hän tunsi kumminkin itsensä vähän liikutetuksi nuoren sepän -kainolta rakkaudelta ja antoi hänelle myöntäväisen vastauksen. Mestari -murahteli vähän tästä asiasta. Hän ei ollut varma että Johannes voisi -elättää vaimoa ja lapsia, mutta Katriina vakuutti ihan varmasti, että -se kyllä kävi laatuun. Johannes oli tekevä työtä isän pajassa ja -yhdessä hänen kanssansa, ja olihan koti valmis, sillä luonnollisesti -asuisivat he isän luona. Niin antoi vanhus myönnytyksensä. Johanneksen -vähäiset säästörahat menivät korean silkkihuivin ostoon morsiamelle ja -uusiin vaatteisiin itsellensä sekä muutamiin sepän- ja talouskaluihin. -Tosin huokasi hän puutteesta päästessään viimmeistä penniä, sillä -nythän ei voinut tulla Helsinkiin matkustamisesta mitään, mutta -olihan hänellä nyt Katriina, hänestä oli tuleva kunnollinen seppä -eikä mikään muu. Vähän aikaa tyttären naimisen perästä kuoli vanha -seppä, ja nuoret saivat periä niin hyvin pajan kaikkine kaluineen -kuin tuvankin kaikkineen mitä siinä oli. Tämä oli oikein hyvä alku ja -kunnollisempi mies olisi menestynyt oikein hyvin siinä, mutta Johannes -oli taaskin ruvennut mietiskelemään. Vaimo nuhteli ja oli vihoissansa -hänelle, talonpojat uhkasivat kääntyä jonkun muun sepän puoleen, kun -he eivät koskaan saaneet takeitansa valmiiksi oikeaan aikaan, mutta -ei mikään auttanut. Välistä, kun Katriina oli ollut liian suurisuinen -ja pilkallinen, hiipi Johannes matkalle rikkinäiselle tynnörilleen -pajassa ja ajatteli: "tyhmästi tein kun nain; nyt olisin voinut olla -Helsingissä ja tulla joksikin." - -Eräänä päivänä sanoi Katriina: "tässä asumme aivan maantien vieressä ja -meillä voisi olla hyötyä matkustavaisistakin, kun vaan sinussa olisi -miestä tekemään työtä, ja sinä voisit panna kyltin portillemme niinkuin -kaupungeissakin on tapana pitää." - -Tuo hyväluontoinen mies hymyili. Hän oli usein kuullut ihmisten -kutsuvan itseänsä kummalliseksi, ja muutamien päivien kuluttua, -ihmisten aamusella ruvetessa liikkumaan, näkivät he vasta maalatun -kyltin sepän portilla. Siinä oli kirjoitettuna: "Seppä Kummallinen." -Mies sekä nauroi sille että ihmetteli sitä, ja Katriina oli sekä -pahoillaan että hämillään, mutta kyltti oli vaan paikallaan. - -Jonakin kirkkaana ja kauniina kesäiltana seisoi Johannes alasimensa -ääressä ja korjasi rikkinäistä lukkoa, sillä hän oli taitava -kaikellaisissa hienommissakin teoksissa. Silloin pisti Kupparitiina -päänsä ovenraosta ja sanoi mielissään: "no, nyt olen tuonut sinulle -pojan." - -Johannes jäi seisomaan lukko toisessa kädessä ja viila toisessa. - -"Niin niin", pitkitti Kupparitiina, "tule vaan katsomaan häntä." - -Johannes pani pois työkalunsa hyvin ajatuksissaan ja seurasi ämmää -saunaan. - -Aivan oikein. Siellä olikin pieni olento makaamassa pärevakassa, ja -juuri kun nuori isä kumartui häntä katsomaan, avasi se parin suuria, -mustia silmiänsä ja ojensi pientä laihaa nyrkkiänsä. - -"Tässä on nyt oppipoikasi", nauroi Kupparitiina. - -"Ei!" sanoi Johannes juhlallisesti, uusi ajatus juontui hänen -mieleensä. "Seppä ei hänestä ole tuleva... jokin suuri pitää hänestä -tulla." - -"Kyllä kai, kyllä kai", sanoi Kupparitiina mairittelevaisesti, mutta -lauteilta kuului pilkallinen ääni: - -"Kumpahan hänestä vaan tulisi uuttera ja kelpomies, niin on -sepänammatti yhtä hyvä kuin muukin." - -"Se on aivan totta", myönsi Tiina, heti valmisna pitämään toisenkin -puolta. "Mutta näetkös, Katriina, kummallista on tässä maailmassa, -välistä tulee sepän pojasta suutari ja räätälin pojasta seppä, niinkuin -Johanneksestakin." - -"Niin, hänestä kun piti tulla jokin merkillinen", sanoi Katriina -pilkallisesti, "Niinhän te, Tiina, edeltäpäin sanoitte." - -"Niin sanoinkin, ja me saamme nähdä vielä. Kaikissa tapauksissa on hän -nyt hyvä seppä ja hänellä on poika .. - -"No, kyllä _minä pojan_ työhön opetan, sen lupaan minä", sanoi Katriina -jälkipainolla. - -Tämän keskustelun aikana istui Johannes hiljaa pikku poikasen vuoteen -vieressä ja ajatteli, kuinka tuo pikku käsi suureksi kasvettuaan piteli -lyijypiirrintä ja kirjoituskynää, kuinka hän kävi koulua ja tuli -suureksi mieheksi ja toteutti kaikki isän unelmat ja tulevaisuuden -tuumat. Mutta siihen tarvitaan rahoja, ja nuori seppä riensi -pajaansa semmoisella kiiruulla kuin näitä rahoja olisi jo tarvittu -huomispäivänä. Hän teki työtä koko valoisan kesäisen yön, ja ihmiset -sanoivat että "paholainen oli mennyt seppään", mutta yksi ja toinen -ymmärtäväinen ihminen sanoi: "hänhän on nyt saanut pojan ja ajattelee -sen vuoksi tästälähin tulla ahkerammaksi." - -Siltä todellakin näytti. Nyt ei ollut aikaa mietiskelemisille. Palkeen -liehdonta ja paljan pauke kuului päivät päästään pajasta, vieläpä -välistä hyvin myöhään yölläkin, ja työtä oli yltäkyllin. Tähän aikaan -rakennettiin suurta herrastaloa läheisyyteen, ja seppä Kummallinen, -joka oli tullut tunnetussi hienoista ja kauniista takeistaan, sai -valmistettavakseen koko joukon lukkoja, saranoita, ripoja, käsipuita -ja satoja muita kaluja. Ihmiset puhuivat että Johanneksen olisi -pitänyt tulla rikkaaksi kaikista näistä, mutta yhä kävi hän vanhoissa -kuluneissa vaatteissaan, ja vaimo murisi, että hän sai niin vähän -rahoja. Ei kukaan tiennyt mitään vähäisestä aarteesta, jonka hän oli -kaivanut pajan nurkkaan ja joka oli aijottu pikku pojan koulunkäyntiä -varten. - -Pikku Pärttyli kasvoi isoksi. Hän oli mustakiharainen ja mustasilmäinen -niinkuin isänsäkin sekä hiljainen ajattelevainen lapsi. Niinpiankuin -hän kykeni omin voiminsa liikkumaan, ryömi hän nokisen kynnyksen yli -pajaan ja istui siellä aivan hiljaa ja siivosti lattialla katsellen -kipinöitä ahjosta ja leikitellen kuona- ja rautapalasten kanssa. Kun -äidillä oli paljo tekemistä ja kun tämä toisinaan puhutteli pienokaista -kovalla äänellä, meni se hiljaa lempeän, hiljaisen isänsä juokse -ja näytti olevan hyvin tyytyväinen hänen seuraansa. Kuinka monta -ajatusta oli tullut Johanneksen päähän hänen ahkerasti heiluttaessaan -paljaansa, silloin tällöin heittäessään silmäyksen poikaansa! Pärttyli -oli saanut veljen ja sisaren, molemmat pieniä valkotukkaisia, -lihavia ja vallattomia mukuloita, mutta niitä näytti Johannes tuskin -huomaavankaan. Hän eli ja teki työtä ainoastaan vanhimman poikansa -eteen, hänen, josta "piti tulla jokin." Tosin täytyi hänen nyt, kun -perhe oli tullut suuremmaksi, antaa enemmän rahoja vaimollensa, mutta -aina löysi kumminkin osa tuloista tiensä kuoppaan pajan nurkassa. - -Kuusvuotiaana osasi Pärttyli jo lukea selvästi kirjaa ja auttavasti -kirjoitella kirjaimia. Voi kuinka ylpeä oli isä hänen taidostansa! -Hänestä oli ihan varmaan tuleva jokin suuri. - -Ei! -- Hänen ratansa maassa tuli hyvin lyhyeksi, sillä ihminen päättää -ja Jumala säätää. Kova kaulatauti teki hyvin äkkiä lopun kaikista -toiveista, ja kolmen vuorokauden kuluttua makasi pikku Pärttyli kylmänä -ja vaaleana arkussansa. Isäraukka seisoi äänetönnä ja murheissaan -sen vieressä. Hautajaisten perästä otettuansa yllensä työnuttunsa ja -mentyänsä pajaan, istuutui hän vanhan tynnörinsä päälle, peitti -käsillään kasvonsa ja itki katkerasti. - -Kolme tai neljä pientä valkotukkaista tirkisti silloin tällöin ovelta, -mutta vetäytyi taaskin peloissaan takaisin. Ne olivat hänen omia -lapsiansa, mutta niistä hän ei välittänyt. Pärttylistähän piti jokin -tulla, mutta nyt hän makasi haudan syvyydessä ja kaikki toiveet hänen -kanssansa. - -Katriina rupesi taaskin tulemaan huolelliseksi miehestänsä. Kaikki -työhalu oli kadonnut. Vanhoja uhkauksia, että olisi muka muitakin -seppiä, kuultiin taaskin lausuttavan, ja puute alkoi tulla tuntuvaksi -kotona. Nuo neljä pientä suuta tarvitsivat ruokaa ja tulot olivat -vähäiset. Vaimo torui ja itki, ja päiväksi tai kahdeksi voi Johannes -ryhtyä taaskin työhön, mutta oikea työhalu oli poissa. Välistä, kun -hätä pakoitti, meni Johannes pienelle kuopallensa pajan nurkkaan ja -otti lapion käteensä kaivaaksensa aarrettansa ja antaaksensa siitä -talouteen, mutta siihen ei hänellä kumminkaan ollut sydäntä. - -Eräänä päivänä tuli hän pajaan ja jäi seisomaan uuden re'en eteen, jota -hänen juuri piti raudoittaa. - -"Kuka tätä on tehnyt!" huudahti hän kovalla äänellä ja tähysteli -hiilellä tai nokisella sormella piirrettyjä kuvia maalaamattoman re'en -perästä. - -Ei kukaan vastannut, sillä paja oli tyhjä eikä Johannes huomannut -pienokaista, joka vapisten oli ryöminyt vanhan tynnörin taakse ja nyt -istui hiljaa kuin hiiri peläten isän vihaa. Seppä katseli tarkemmin -kuvioita re'essä. Ne olivat tosin hyvin vaillinaisesti piirrettyjä, -mutta selvästi voitiin huomata, että ne olivat esittävinään pyöriä ja -vääntiöitä sekä kaikellaisia maanviljelykseen kuuluvia tarviskaluja, -joita Johanneksella nykyjään oli korjattavana. Hän kiiruhti tupaan. - -"Onko kukaan ollut pajassa. Kuka on piirrellyt uuteen rekeen?" kysyi hän -kivakasti. - -Lapset, jotka luulivat isän olevan hyvin vihaisen, vaikenivat -pelästyneinä ja seisoivat sormet suussa hänen edessänsä. Mutta vaimo -vastasi vihaisesti: "no ei se nyt taida olla niin vaarallista, voihan -ne pestä pois ja sitä paitsi kyllä kai se maalataankin." - -Seppä meni takaisin pajaan. Silloin näki hän oman pienen poikansa, -seitsenvuotiaan Simon, seisovan re'en edessä, kiivaasti syljeskelevän -piirretyille kuville ja sitte koettavan pyyhkiä niitä pois pienellä -nokisella paidallansa. - -"Sinäkö näitä olet piirrellyt?" kysyi isä liikutetulla äänellä. - -"Älkää lyökö minua!" rukoili poika itku silmissä, "koettelenhan minä -pestä pois niitä." - -"Mutta oletkos sinä ne piirtänyt?" - -"Olen." - -Onnellinen isä otti pikku poikansa syliinsä ja nosti hänet korkealle -ylös. "Sinäkö se siis oletkin? -- Sinä Jumalan avulla? Hyvä ett'en -antanut pois aarretta." - -Ja nyt "meni paholainen seppään toisen kerran", niinkuin ihmiset -sanoivat. Johannes teki työtä reippaasti eikä hänen vaimonsa eikä -suosittelijansa tarvinneet enää valittaa hänestä. - - * * * * * - -Viisitoista vuotta myöhemmin pysähtyi kyytirattaat seppä Kummallisen -portin eteen. Nuori hienosti puettu herrasmies hyppäsi alas rattailta -ja meni tupaan. Huhu levisi kuin kulovalkea pitkin kylää, että sepän -poika, insinööri, oli tullut kotiin tervehtimään vanhempiansa. Heti -kokoontui joukko uteliaita ämmiä ja lapsia kylän läpi kulkevalle tielle -ja pihalle, ja rohkeimmat tunkeutuivat aina juhlatupaan asti. - -Täällä näytti kaikki paljon paremmalta kuin entiseen aikaan. Aina -paremmin ja paremmin oli käynyt seppä Kummalliselle. Hän oli -puhdistanut vanhan tuvan, rakentanut huoneita lisäksi ja saanut -suuremman pajan. Insinöörillä oli jo kauvan ollut oma huoneensa -kotona ollessaan. Aika ajottain lähetti hän sekä rahoja että lahjoja -vanhemmillensa ja sisaruksillensa. - -Kun vanha isä istui punaiseksi maalatun pöydän ääressä juhlatuvassa -ja tyytyväisenä katseli leveärintaista poikaansa, sen paksuja -valkeita kiharoita ja iloisia sinisiä silmiä ja kuunteli, kuinka tämä -vilkkaasti kertoili töistänsä Helsingissä, ulkomaanmatkastansa, johon -hän oli saanut apurahoja, ja kun hän vähän väliä, selvittääksensä -kertomuksiansa, piirusteli kaikellaisia summallisia kappaleita -isällensä, silloin muisti Johannes hyvästi omat unelmansa ja toiveensa -sekä ajatteli: "Jumala on saattanut kaikki hyvään päätökseen!" - -Mutta vastapäätä porttia istui vanha Kupparitiina kynnyksellään -auringon paisteessa ja kertoili naapureille, kuinka hän oli tiennyt -kaikki edeltäpäin ja kuinka hän aina oli ennustanut että jokin suuri -tulee sepän pojasta. - -"Mutta sepästä itsestäänhän sinä sanoit tulevan jonkin merkillisen -miehen", säisti muudan ämmä. - -"Niin", vastasi Tiina sukkelasti, "toisinaan käy ennustus toiseen -polveen, aina lapsiin ja lasten lapsiin. Mutta kyllä minä tiesin sen -edeltäpäin." - - - - -Sunnuntai lauvantaina. - - -Talonpoika Mikko Syrjänen oli kunnollinen, uuttera ja toimellinen -mies, mutta hänellä oli jäykkä ja itsepintainen luonto, joka teki, -että hän niin hyvin kylässä kuin kotonakin oli enemmän pelätty kuin -rakastettu. Hänellä ja hänen vaimollansa oli ollut koko lauma lapsia, -joista vanhemmat kumminkin jo olivat naimisissa ja poismuuttaneet -kotoa. Nyt hoiti hän taloa yhdessä vaimonsa ja renkien kanssa ja piti -myöskin kahta nuorta tyttöänsä, joista toinen oli vielä melkein lapsi, -sekä ainoata, kaksitoista vuotiasta poikaansa, kovassa työssä. Isännän -ankaruus ja käskevä tapa oli tullut laajalta tunnetuksi ympäristöllä, -ja sen vuoksi kerrottiin suurella hauskuudella, historiata, kuinka -hän kerran oli tullut nöyryytetyksi, kun hän tahtoi pitää lauvantaita -sunnuntaina. - -Ukko Mikon oli eräänä päivänä kovasti kolottanut selkää ja hänen -oli, niin vastenmielisesti kuin hän tahtoikin jättää tärkeän työnsä -uudisviljelyksellä, kumminkin jäätävä sängyn omaksi. Tässä makasi hän -hyvin kärsimättömänä, ähki ja puhki, torui lapsiansa ja potki alinomaa -mustaa kanaa, joka oli tehnyt vuoteensa sängyn jalkopäähän, kunnes se -kaakattaen lensi ylös ja juoksi pöydän alle, jossa se ärsytettynä ja -peloitettuna vielä kauvan aikaa hääräsi edestakaisin kaakattaen ka, ka, -katansa. Sillä välin oli lähetetty hakemaan Kupparitiina, ja kiitos -hänen taitavalle hieromisellensa, sillä isäntä nukkui iltapuoleen ja -heräsi seuraavana aamuna hyvin kerkeänä ja reippaana. - -"Hän on yhtä taitava kuin kaupungin lääkärikin, tuo Tiina", sanoi -Mikko, mielissään voimallisia käsiään kattoa kohti oikoessaan ja -haukotellessaan, "mutta paljo parempi on olla tekemisessä hänen -kanssansa, sillä kaupungin lääkärille pitää olla rahat paikalla -näppiin, vaikk'ei hän muuta tekisi kuin katsoisi jonkun kieltä, ja -sitte pitää hänen kirjoitella paperilappuja, ja niiden kanssa juosta -sitte apteekkiin ja taaskin tarvitaan rahoja. Nyt tulee sinun, Leena, -pitää eukkoa hyvänä, sillä todellakin on hän tällä kertaa tehnyt -minulle suuren palveluksen." - -"Hän on jo saanut kahvia tänä aamuna", vastasi vaimo, "ja kohta on -aamiainen valmis." - -"Niin, niin, mutta sitä paitsi pitää sinun antaa hänelle kappale -sianlihaa ja pari kappaa perunoita." - -"Hän saa." - -Tiinan aikoessa aamiaisen perästä lähteä kotiinsa, sanoi isäntä: - -"Kiitoksia nyt hyvästä hoidostasi, Tiina, olen terve ja se oli hyvä, -sillä työt tuolla niityllä olivat tärkeät saada pois tieltä ennenkuin -lunta tulee." - -"Jumalalle kiitos siitä, isäntä", vastasi Tiina ja nyykisti polviansa, -"pitäkää kumminkin vaaria, ett'ei se tule takaisin. Ei ole hyvä juoda -kylmää vettä tuolla ulkona, ollessanne hiestynyt ja hengästynyt, -vaan käskekää rengin ottaa kaljaa mukaan ja sitte..." Nyt lähestyi -Tiina isäntää ja sanoi hiukan alennetulla äänellä: "pitäkää sen käden -kinnasta nurin, jossa pidätte kassaraa." - -Syrjänen lupasi sen ja sanoi: "Leena antaa sinulle vähän evästä -matkaasi, ja jos tarvitset hevosta kirkkoon huommenna, niin tule vaan -tänne." - -Tiina näytti ensin vähän kummastuneelta, sillä tänäpänä oli perjantai, -mutta toimeutui heti, kiitti nyökäyttäen polviansa eikä sanonut -aikovansa kirkkoon huomenna. Hän varoi tarkasti muistuttamasta että -huomenna oli lauvantai, sillä hän tiesi hyvin, että Mikko Syrjänen ei -pitänyt hyvänä vastaansanomisista, sen vuoksi nyökäytti hän polviansa -vielä kerran, antoi isännälle kättä ja meni ulos pihalle, jossa emäntä -kohtasi hänet kantaen luvattuja lahjoja, sianlihaa ja perunoita. - -Kun isäntä puolenpäivän rinnassa kulki kodan ohitse, jossa emäntä pesi -puuastioita, sanoi hän ankarasti: "miksi saunan uunissa ei ole jo -tulta, aijotko tarjota meille 'kylmääkylpyä' tänä päivänä?" - -"En aikonut lämmittääkään saunaa tänä päivänä", sanoi vaimonsa hiljaa. - -"Eikö! No, onko Mikko Syrjänen nyt tullut niin köyhäksi, ett'ei hänellä -ole varaa kustantaa itsellensä kylpyä lauvantaina, tahi ehkä sinä vaan -pelkäätkin vaivaasi." - -"Mutta isä, perjantaihan tänään on", säisti vaimo ihmetellen. - -"Lauvantai nyt on", huusi miehensä vihoissaan, "ja toimita itsesi pian -saunaan. Ei maksa vaivaa vastustaa minua." Sitä tietänsä hän meni. - -Emäntä jätti heti työnsä ja teki kiiruusti valkean saunan uuniin. -"Mikko ei ole tottunut olemaan työttä kokonaista päivää", sanoi hän -itsekseen, "ja eilinen päivä oli sen vuoksi niin pitkä kuin kaksi." - -Heti sen perästä tuli nuorin tytär Inka etsimään äitiä. "Jahaa, sinä -lämmität saunaa, äiti", huudahti hän iloissaan, "sepä on hauskaa, mutta -minkätähden perjantaina?" - -"Isä tahtoo", vastasi äiti levollisesti pitemmittä selityksittä. - -Nämä sanat, "isä tahtoo", olivat olleet tunnussanana tässä talossa -koko hänen avioliittonsa aikana, joka nyt oli kestänyt 25 vuotia. Hän -oli heti alussa huomannut, että ainoa keino rauhan säilyttämiseen oli -peräänantaminen ja kaikki lapsensa oli hän opettanut vastustamatta -tottelemaan isäänsä. Palvelijat, jotka näkivät emännän hiljaa ja -nurisematta ojentautuvan isännän toisinaan hyvin luonnottomien -vaatimusten mukaan, tekivät tietämättänsä samalla tapaa, vaikka he -eivät kauvan jaksaneet sitä kestää, vaan tavallisesti vuoden kuluttua -jättivät palveluksensa. Mutta emäntä ei voinut jättää paikkaansa, sillä -hän oli luvannut rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä ja hänellä -oli yhdeksän lasta hoidettavana ja usein kyllä niiden suojelemista isän -ankaruudelta. Lempeässä mielessään ajatteli kumminkin tämä hyvä vaimo: -"hän on raitis, uuttera ja rehellinen. Voinhan minä olla tyytyväinen, -kun hän niin hyvin pitää huolta minusta ja lapsista eikä tee kellenkään -ihmiselle väärin ahneudella tai petoksella." - -Tänä samana päivänä, josta nyt olemme puhuneet, meni isäntä -ruokalepojen aikana karjakartanolle ja talliin katselemaan oliko kaikki -niinkuin piti olla. Hän tirkisti myöskin pieneen heinälatoon pihalla ja -huomasi sen olevan melkein tyhjän. - -"Matti!" huusi hän jykeällä äänellä. - -Renki, joka juuri seisoi portailta ja veteli savuja piipustansa, -vastasi: "täällä olen." - -"Tule tänne! Enkö minä sanonut sinulle, lurjus, että sinun tänä päivänä -piti hakea heiniä metsäladosta, kun heinävarasto täällä kotona ei -piisaa sunnuntain yli? Nyt tulee heti pimeä ja lato on vielä tyhjä." - -"Isäntä käski minun hakea heiniä lauvantaina", vastasi renki. - -"Mikäs sitte tänäpäivänä on?" ärjäsi isäntä. - -"Perjantai", vastasi renki ihmeissään, mutta samalla sai hän -korvapuustin, joka pani hänet horjumaan. - -"Kyllä minä opetan sinua vastustamaan isäntääsi", sanoi Mikko, -"valjasta hevonen ja mene metsäladolle." - -Rengin silmät iskivät tulta, mutta hän oli vielä nuori poika ja sen -vuoksi painoi hän lakkiaan syvempään ja meni talliin, jossa hän -jokseenkin säälimättömästi kohteli hevoista ja tempasi heinähäkin -suojuksesta niin että sen saumat ritisivät. Mennessään sitte -sytyttämään piippuansa kodasta, näki hän valkean saunan uunista ja -emännän levittävän olkia lauteille. - -"Jahaa, emäntä lämmittää saunaa tänäpänä", sanoi hän, "onko isäntä -vielä kipeänä?" - -"Ei", vastasi emäntä vitkaan, "mutta hän tahtoo nyt kumminkin kylpyä." - -Renki huomasi heti, että isäntä yhä edelleenkin luuli olevan lauvantain -ja hän hymyili itseksensä, samalla kumminkin surkutellessaan emäntää -tuon pahanilkisen miehen tähden. Hän pani pois piippunsa ja kantoi -suuren sylyyksellisensä hyviä koivusia halkoja ja pani ne saunan -kiukaan viereen ja meni sitte vihellellen tiehensä. Emännän hiljainen -ja ystävällinen olento oli kokonaan karkoittanut hänen pahan luontonsa. - -"Sama minulle", ajatteli Matti mennessään röykkyläistä metsätietä -ladolle, "sama minulle on. Kyllä kai minä voin hakea heiniä yhtä hyvin -tänäpäivänä kuin huomennakin, mutta enemmän hyötyä olisi hänellä -kumminkin ollut minusta niityllä. Ja sauna! Ha-ha!" - -Nyt sai hevoinen läiskäyksen, ja Matti rupesi laulamaan: - - "Jos tänäpäin olis lauvantak' - ja huomen' olis pyhä, - Niin saisin kultani kohdata - Ja mielen' olis hyvä." - -Jälkeen puolisen avasi emäntä tuvan ovea ja käski vanhimman tyttärensä -tulemaan kantamaan vettä saunaan. - -Tyttö istui kangastuolilla ja vastasi vähän vihaisesti: "mikä -perjantaikylpy nyt on? Ajattelin saada matot valmiiksi tänään!" - -Isä, joka oli tullut sisään hakemaan kassaratansa ja taaskin lähtemään -työhönsä, kuuli tämän ja jäi pitämään kiinni ovenrivasta. "Mitä sinä -uskallat jupista? Pidä suusi kiinni ja tee niinkuin äitisi käskee." -Sitte meni hän ulos ja paiskasi ovea mutistessaan: "luulen kaikkien -ihmisten olevan hulluja tänäpaivänä." - -Niin tottunut oli tämä itsepintainen mies itsellään pitämään oikeutta, -ett'ei hän edes ajatellutkaan erehtyvänsä. Sitä paitsi oli hän nyt niin -kiintynyt tärkeään työhönsä, joka hänen olisi pitänyt saada lopetetuksi -tänäpäivänä, että hän unhotti kaikki vihastumiset. - -Seuraavana aamuna nousi isäntä ylös tavallista myöhemmin, niinkuin -hänen tapansa oli sunnuntaisin, puki päällensä pyhävaatteet ja istuutui -pöydän päähän, polttaen levollisesti piippuansa veistelemisen sijasta, -kuten hänen tapansa muutoin oli tehdä pimeinä aamuina syksyllä ja -talvella. Emäntä, joka huomasi sunnuntain pitävän olla tänäpaivänä, -koska eilen oli lauvantai, antoi kieltävän merkin Ingalle, joka unisena -ja kampaamattomana aikoi ottaa esille sukanneuleensa. Inka, pysähtyi -keskellä haukottelemistaan ja tähysteli hämmästyneenä äitiänsä. Mutta -tämä katsoi sopivan tilaisuuden, mennessään maitorainnin kanssa hänen -ohitsensa, kuiskata: - -"Etkö huomaa, isä luulee että tänään on sunnuntai? Kampaa ja pese -itsesi ja lakaise tupa puhtaaksi ja katso että kahvipannu kiehuu." - -Äidin ja vanhemman tyttären tehtyä aamu-askareensa karjakartanolla -ja kodassa, puhdistivat hekin itsensä ja istuutuivat tupaan aivan -joutilaina niinkuin sunnuntai-aamuna ainakin. Matti, joka oli ollut -tallissa hoitamassa hevoisia, tuli juuri tupaan kysymään töitä, -mutta nähtyänsä värttinät syrjähän sysätyksi, tuvan lakaistuksi, -ihmiset pyhävaatteissaan ja isännän lukevan virsikirjaansa, ymmärsi -hän heti kuinka asian laita oli. Veitikkamainen nauru vetäytyi hänen -kasvoillensa, mutta heti sen perästä pyysi hän hyvin vakaisena -pesuastiata ja saippuapalasta Ingalta. Tyttö, joka oli sekä hämillään -että harmissaan tästä naurettavasta sunnuntaista, antoi hänelle -pyytämänsä, mutta kun hän samalla tuli katsahtamaan rengin silmiin, -joista taaskin lystillinen nauru ilmaisi, purskahti hänkin hiljaiseen -nauruun ja juoksi sukkelaan eteiseen, ett'ei isä huomaisi hänen -iloisuuttaan. - -Vähä myöhemmin jälkeen puolenpäivän tuli yksi naiduista tyttäristä, -joka asui lähellä, jollekin asialle äidin luokse. Hän oli tietysti -arkipäiväisessä puvussaan ja laski, tervehdittyänsä pienen hyvin -lauvantakimaiseen paitaan puetun poikansa lattialle, johon pienokainen -jäi seisomaan likainen sormi suussa. - -"Eikö äitisi ole kylvettänyt sinua eilen ja antanut sinulle puhdasta -paitaa?" kysyi vaari nostaen päätänsä virsikirjasta. - -Naineella tyttärellä oli jotakin tulemassa huulilta, että muka -nyt oli lauvantai eikä siis ollut niin kummallista jos oli vähän -likainenkin, mutta äidin silmäyksistä ja sisaren viittauksista tuli hän -tarkkaavaiseksi, ja katsasteltuansa ympärilleen tuvassa ja nähtyänsä -isän virsikirjan ja juhlavaatteet, huomasi hän että jotakin outoa oli -tapahtunut. Hyvin tuntien isän ankaruuden ja yksipäisyyden, vaikeni -hän ja vilkutti ainoastaan äitiä tuvan nurkkaan, jossa hän kuiskuttaen -pyysi lainata karttoja ja samalla kysyi myöskin mitä se merkitsi, että -he viettivät pyhäpäivää lauvantaina. - -"Luulin isän olevan uudisviljelyksellään", sanoi hän vihdoin. - -"Niinhän se on", sanoi äiti, hänkin vähän hämillään tästä erhetyksestä, -"mutta isä oli kipeänä yhden päivän ja se varmaankin tuntui hänestä -niin pitkältä kuin kaksi, ja nyt luulee hän olevan sunnuntain -tänäpäivänä. Tiedäthän, ett'ei maksa vaivaa häntä vastustaa. Herra -Jumala, voimmehan nyt juuri levätäkin yhden päivän, eihän siitä mitään -vahinkoa tule, ja työt lopetettiin niityllä jo eilen." - -"Entäs huomenna?" kysyi tytär, "ette suinkaan voi tehdä työtä -sunnuntaina?" - -"No, huomenna saamme nähdä, ehkä isä sitte huomaa..." - -Hän ei kerinnyt lopettaa ajatustansa, sillä isäntä sanoi hämmästyneenä; -"mikäs nyt papilla on, kun kirkkoaikana on ulkona matkustamassa?" - -Kaikki riensivät akkunaan. Aivan oikein. Ajokalut oli portaiden edessä, -ja niistä nousi seurakunnan pastori, nähtävästi aikovana tupaan. Emäntä -kiiruhti puhaltamaan hiilosta takassa ja panemaan muutamia tikkuja -ja kolikoita siihen. Inka lähetettiin hakemaan vettä kahvipannuun ja -naimisessa olema sisar puhdisti pikku poikansa nenää muistuttaen häntä -antamaan kauniisti kättä papille, kun tämä tuli häntä tervehtimään. -Pastori astui sisään, tervehti ystävällisesti kaikkia, ja istuutui -sitte esiintuodulle tuolille. - -"Minä tulen sairaan luota täältä läheltä", sanoi hän, "ja aijoin -poiketa teidän luonanne, Syrjänen, puhumaan siitä ruotulaismuorista, -josta te viimeksi kerroitte. -- Oikein ilahuttavaa on", pitkitti -pastori katsellen mielissään ympärilleen tuvassa, "tulla näin -järjestettyyn ja hupaiseen kotiin kun tämä on." - -Ukko Syrjänen aikoi muistuttaa, että kumminkin sunnuntaiksi -tavallisesti köyhemmässäkin kodissa koetellaan laittaa kaikkia -siistiksi, jolloin kaikki työt voidaan sysätä syrjään, mutta hän oli -niin hämmästyksissään nähdessään seurakunnan ainoan papin matkalla -keskellä kirkkoaikaa, niin ett'ei hän osannut sanoa sanaakaan. Pikainen -erhetys ett'ei tänään ollut sunnuntai lensi myöskin hänen aivojensa -läpi ja sai veren hehkumaan hänen poskillansa, muistaissansa kuinka hän -eilen oli pakoittanut koko talonväen pitämään sitä päivää lauvantaina. - -"Sanotaan", jatkoi pastori puhettansa, "ett'ei talonpojilla suurimmassa -osassa Hämettä ole oikein siistejä ja kunnollisia huoneita, mutta -hupaista on nähdä poikkeuksia olevan." - -Emäntä, joka osaksi tiesi ett'ei hänen huoneensa tavallisesti -likimainkaan ollut siisti ja tunsi että tämä oli ansaitsematonta -kiitosta, osaksi pelkäsi miehensä lausuvan jotakin josta pappi huomaisi -päivän erhetyksen, seisoi allapäin keskellä permantoa eikä tiennyt mitä -vastata, vihdoin sanoi hän: - -"Missä on vaan yksi huone, jossa täytyy tehdä kaikki työt, niin ei sitä -aina voi pitää niin siistinä." - -"Se on totta", myönsi pastori, "mutta suuri eroitus on kumminkin -huoneella jota jokapäivä puhdistetaan ja huoneella joka koko viikon on -samallaisessa siivossa. Näen virsikirjan pöydällä. Minua ilahuttaa, -että te alotatte päivänne Jumalan sanalla. Jokaisen perheenisän tulisi -ottaa esimerkkiä teistä ja väellensä lukea virrenvärssy tai lyhyt -rukous joka aamu. Sillä olisi suuri siunaus myötänsä, eikä siihen -menisi aikaa kuin muutamia minuuttia." - -Emäntä kuuli nyt kahvipannun kiehuvan yli ja riensi sen vuoksi uunin -eteen. Inka ja Henriika juoksivat edestakaisin aitan ja tuvan, pöydän -ja kaapin väliä hakemassa kermaa, hakkaamassa sokuria ja asettelemassa -kuppia, naimisessa olevan tyttären juostessa kotoaan hakemassa -vehnäistä, kun kotitalossa ei ollut. - -Juotuansa kahvit ja keskusteltuansa isännän kanssa asiasta, matkusti -pastori pois. Mutta nyt tuli tuskallinen hetki talon väestölle. Ei -edes nuorisokaan uskaltanut nauraa. Matti seisoi selin huoneesen, pani -piippuunsa. Inka rupesi kampaamaan pikku veljensä päätä, ja Henriika -meni ulos saattamaan vanhempaa sisartansa joka, kartat saatuansa, läksi -kiiruusti kotiinsa, peläten oikeata ukkosenilmaa, kun isä huomasi -erhetyksensä ja soimauksilla kohtelisi talonväkeänsä niinkuin hän -tavallisesti teki vihaiseksi tultuaan. Emäntä avasi vaatearkkunsa ja -oli etsivinänsä jotakin, hänkin odotti myrskyä. Isäntä istui äänetönnä -ja allapäin pöydän ääressä. Sellaista nöyryytystä ei hän elinpäivinänsä -ollut saanut kokea. Liian ylpeä oli hän sanoilla tunnustamaan -erhetystänsä, mutta tavattoman sävyisellä äänellä käski hän Matin -valjastamaan nuoremman hevosen, hän muka lähtisi kauppiaan luo -kirkonkylään jolla oli lypsylehmä myötävänä. Suuttuessaan ajokaluille, -sanoi hän: - -"Voit hakata loput niistä havuista joita viikolla toit ja mene sitte -seppään toisen hevosen kanssa, se on kengitettävä." - -Matti kumarsi hyvin totisena niinkuin ei olisi ikinä alkanut päiväänsä -sunnuntaina, mutta kun ei isäntää enää näkynyt, avasi hän leveän suunsa -sydämelliseen nauruun ja läksi sitte työhönsä. "Turhaan pesinkin -itseni", sanoi hän, "mutta samapa se, kiittihän pappi puhtautta." Ja -sitte nauroi hän taas. - -Sisällä surisivat rukit ja Henriika kutoa helskytti kangasta, iloiten -kaunisjuovaisista matoista, jotka hän huomenna sai levittää permannolle -pikku kammariin tuvan perässä. Emäntä ei virkkanut sen enempää isän -erhetyksestä, mutta jälestä puolenpäivän rupesi hän molempien tyttöjen -kanssa pesemään ja puhdistamaan sekä tupaa että kammaria, viemään pois -kaikkia tarpeettomia kaluja, romuja ja rikkinäistä astioita, likaisia -vaatteita ja tyhjiä vakkoja. Pastorin ansaitsematon kiitos oli tehnyt -häneen hyvän vaikutuksen, ja hänelle tuli tarvis koettaa eikö kävisi -laatuun pitää kotia siistimpänä. - -Kun isäntä sitte iltasella tuli kotia, huomasi hän saunan vielä -kerran lämmitetyksi, havut hakatuksi hevosen kengitetyksi, tuvan niin -siistiksi ja puhdistetuksi kuin se muutoin oli ainoastaan suuriksi -juhliksi laitettu ja hyvän kauraryynipuuron höyryävän vadissa pöydällä, -tunsi hän hiljaisen mielihyvän virtaavan koko olentonsa läpi, ja -ensi kerran 25 vuoden kuluessa liikkui hänessä tunnustamisen ja -kiitollisuuden tunne hiljaista hyvää emäntää kohtaan, joka niin kauvan -oli ollut hänen kuuliainen orjattarensa. - -Mutta historia lauvantai-sunnuntaista levisi yht'äkkiä paikkakunnalla. -Matti ei voinut olla sitä kertomatta tuttavillensa, ja jokainen joka -tunsi Mikko Syrjäsen, piti sitä oivallisena rangaistuksena hänen -itsepäisyydelleen ja vallanhimolleen. - -Kaksi hyvää asiaa oli sen ohessa tämä merkillinen sunnuntai -aikaansaanut. Syrjäsen tupa oli varmaankin siitä päivästä saanut -komeamman näyn ja isäntä sävyisemmän tavan perheväkeänsä kohtaan. - -Semmoinen oli se historia. - - - - -Anna-Liisa. - - - "Vähän päällä olit sinä uskollinen." - - Math. 25:21. - -Anna-Liisa oli majatalon piika. Se ei ole juuri korkea tahi ylhäinen -paikka tässä maailmassa eikä se ole niin kadehdittavakaan, mutta -siinäkin on velvollisuuksia, joita voi täyttää hyvin tai huonosti, -ja silläkin alalla voi toimittaa jotakin jos tahtoo. Anna-Liisa oli -itse ansainnut leipänsä melkein siitä asti kun käymään kykeni. Ensin -kerjäläisenä, sitte paimentyttönä ja lastenpiikana, ja seitsentoista -vuotiaana tuli hän Kaukolan majataloon, johon johon hän sitte jäi -moneksi vuodeksi, sillä hän sanoi pääasian olevan olla työtä ja sama -minkälaista työtä, kunhan se vaan oli kunniallista. Ei hänellä ollut -niinkään hyvät päivät, mutta Anna-Liisa ajatteli että "jonkun pitää -olla majatalonkin piikana, ja silloinhan hän voi olla yhtä hyvin sinä -kuin joku muukin." Hän olikin tyttö, jota ei kukaan emäntä päästänyt -luotaan, jos vaan hän itse tahtoi jäädä. Hän oli vahva ja terve, ahkera -ja väsymätön, niin kunniallinen kuin kulta ja niin kärsivällinen -ja hyväluontoinen kuin vaan voitiin toivoa. Hänellä oli raskas työ -päivällä ja hyvin vähän lepoa yöllä. Alinomaa häntä huudettiin ja -lähetettiin, välistä piti hänen leipoa, välistä keittää juomaa, välistä -jouduttaa kahvia matkustavaisille, välistä hankkia kyytihevosta. Ja kun -hän ehtoolla oli kerinnyt nukkua paraimpaan uneen, niin kolkutettiin -oveen. Silloin täytyi hänen nousta ylös, sytyttää päre ja avata ovi, -sytyttää kynttilä ja etsiä päiväkirja. Mutta ei tässä vielä ollut -kaikki. Välistä, kun oli sateinen syysyö ja kylmä talvi-ilta, tahtoi -matkustavainen saada ryypyn vahvistuksekseen tahi vähän ruokaa taikka -tulennoksen, ja kauvan aikaa viipyi ennen kuin hän taas matkusti. Kun -Anna-Liisa sitte taas, viluisena ja unisena, etsi kovan olkivuoteensa -ja mielihyvissään veti nahkaiset päällensä, voi tapahtua että kaksi tai -kolme rekeä ajoi pihaan. Niissä oli ehkä vanhoja, käheitä herroja jotka -tahtoivat totia, viluisia rouvasihmisiä jotka tarvitsivat tulennoksia -ja koko joukko unisia, kärtysiä lapsia, joille oli laitettava vuode, -ja kaikki piti tapahtua heti. Yksi tahtoi pesuvettä, toinen voileipää, -yksi pyysi kynttilätä ja toinen papyrossia. Kello oli jo kaksitoista ja -yksi, ennenkuin kaikki pääsivät levolle ja ennenkuin tuo väsynyt tyttö -pääsi lepäämään. - -Majatalo oli aivan lähellä kirkkoa, ja usein kyllä sunnuntaina sai -siis Anna-Liisa tilaisuuden pistäytyä sinne, jos ei kauvemmaksi aikaa -niin kumminkin saarna-ajaksi, mutta yhtä usein tapahtui myöskin, että -hän oli niin kiinnitetty herrojen passaamiseen, ett'ei hänellä ollut -aikaa mennä Jumalan huoneeseen. Silloin piti hän varalla ensimäisen -joutohetken jonka hän sai ja hiipi huomaamatta pikku kammariin saunan -perässä, jonne hän voi kuulla virrenveisuun kirkosta ja jossa hänellä, -arkussansa, oli virsikirjansa ja katkismuksensa samoinkuin muutkin -tavaransa. Ensin luki hän aamuvirren, sitte päivän evangelion ja -muutamia kirkkorukouksia, ja lopuksi jonkun kappaleen katkismuksesta. -Kun tämä oli tehty, otti hän käsiin vanhoja sanomalehtiä, joita -matkustavaisilta oli jäänyt vierashuoneisiin. Näissä oli voi- ja -sianlihapilkkuja tai haisivat ne silliltä, sillä ne olivat olleet -eväsvakoissa, mutta toisinaan olivat ne vielä puhtaita ja uusia. Näitä -luki köyhä tyttö ahkerasti. Sellaiset vähäiset hetket saunakammarissa -olivat Anna-Liisan ainoa ilo viikon ajalla ja ikäänkuin antoivat -hänelle uusia voimia uudestaan alkamaan paljotöistä elämäänsä. - -Joku hänen tuttavansa herrastalon neitsy oli kerran sanonut: "en -minkään edestä maailmassa tahtoisi olla piikana majatalossa. Ensiksi on -se niin orjallista elämää ja toiseksi ei niistä moni ole kunniallinen." - -Anna-Liisa suuttui harvoin, mutta nyt tuli hän vihaiseksi ja sanoi: -"kunniallinen -- moni kunniallinen! Katso vaan että herrastalon -neitsyet vastustavat kiusauksiansa, kyllä minä omistani pidän huolen." - -Ja tohellakaan ei ollut yhtään vakavampaa ja kunniallisempaa tyttöä -koko pitäjässä. - -Oli aika, jolloin Anna-Liisakin oli ajattelematon tyttö, joka -töintuskin teki mikä hänen oli täytymys, mutta ei enempää, ja joka -ajatteli enimmän itseänsä ja omaa huviansa. Se oli vanhan papin aikana. -Hänellä oli pitkät saarnat täynnä kauniita sanoja ja värssyjä, mutta -ne ei auttaneet paljo Anna-Liisaa, sillä hän nukkui tavallisesti heti -alussa, väsyneenä vaivaloisesta työstänsä ja vähäisestä makuustansa. -Mutta sitte tuli uusi pappi pitäjään. Hän oli vielä nuori eikä hänen -saarnansa olleet hyvin pitkiä, mutta kummallista oli kuinka ne voivat -pitää ihmiset valveilla. Anna-Liisa oli hyvin taitamaton, tyttö raukka, -mutta kaksi lausetta uudelta papilta oli tehnyt häneen erittäin syvän -vaikutuksen. - -Jonakin päivänä oli hän puhunut kristityn velvollisuuksista ja -uskon hedelmistä, ja kuinka jokaisella on tilaisuus tehdä hyvää -lähimmäisellensä, sekä täyttää velvollisuuksiansa enemmän tai vähemmän, -kun hän vaan ottaa niistä vaarin. Anna-Liisa ajatteli: "niin tuo voi -olla muille, tuo, mutta ei minulle, tälläiselle köyhälle kyytihevoselle -kuin minä olen. Minunhan täytyy mennä sinne minne lähetetään." Samassa -sanoi pappi: ei mikään paikka maailmassa ole niin vähäinen, ett'ei -nämät sanat soveltuisi joka kristittyyn. _Köyhinkin palvelija on saanut -leiviskänsä hoidettavaksi ja hänen täytyy kerran tehdä tili siitä_. - -Toinen muistettava sana jonka pappi sanoi oli "_kaikki tapahtuu meidän -parhaaksemme_." Jumala, joka johtaa meidän kohtaloitamme, on niin rikas -rakkaudesta ja viisaudesta, että kuinka synkältä meistä toisinaan -näyttäisikin, voimme me kumminkin olla vakuutetut että se kaikki koituu -lopullisesti hyväksi. - -Tämä antoi nyt köyhälle tytölle paljon ajattelemista. Kotiin tultuansa -kirkosta, tuntui hänestä kuin hän nyt vasta olisi tullut palvelukseen. -Kaikki oli niin uutta, katseltaissa jokaista tointa kristillisenä -velvollisuutena. Suuremmalla nöyryydellä kuin koskaan ennen palveli -hän matkustavaisia, jotka tänäpäivänä kulkivat ja auttoi sitte emäntää -karjakartanolla rivakasti ja kelvollisesti. - -Syksyllä tuli uusi renki taloon. Antti oli iloinen ja kaunis poika ja -tuli heti ei ainoastaan Anna-Liisan, vaan koko kylänkin lemmikiksi. -Hän oli leikkisä ja ystävällinen kaikkia tyttöjä kohtaan, mutta -erittäinkin näytti hän olevan se Anna-Liisaa kohtaan. Kerran oli hän -oikein kosinutkin häntä, mutta vallattomalla ja ilkivaltaisella tavalla -niin että nuori tyttö juoksi pois mitään vastaamatta. Seuraavana -kesänä liikkui rokkotauti paikkakunnalla. Anttikin sairastui siihen -kovasti. Kun hän nyt huokaillen ja voihkien tuskasta ja kuumeesta -makasi vuoteellansa, korkealla laipion rajassa hollituvassa, liikutti -se Anna-Liisan säälivää sydäntä, ja hän pyysi saada muuttaa potilasta -sinne pikkuseen saunakammariin. - -"Täällä on niin lämmin", sanoi hän, "ja niin paljo kärpäsiä, jaaritusta -ja melua." - -"Kyllä se on totta", sanoi emäntä, "mutta kuka häntä hoitaa siellä? -Täällä voi yksi ja toinen antaa hänelle vettä juodaksensa, mutta siellä -on hän yksin." - -"Kyllä minä häntä hoidan", vastasi Anna-Liisa, "minä juoksen siellä -aina vähän väliä." - -Niin muutettiin Antti viileään, rauhalliseen saunakammariin, ja -Anna-Liisa piti lupauksensa käyden häntä katsomassa aina vähän -väliä. Hän oli kuullut lääkärin jollekin määränneen kylmässä vedessä -kastettuja liinalappuja pidettäväksi kasvojen päällä estääksi rokon -pääsemästä silmiin ja nenään. Tätä koetti nyt Anna-Liisakin. Pitkinä -kesäöinä istui hän tuntikausittain hautomassa hänen muotoansa, taikka -makasi ainoastaan kovalla lattialla paremmin kuullaksensa hänen -huutoansa kun hän tahtoi juodaksensa. Alttiiksipanevan tytön suureksi -iloksi paranikin Antti. Mutta nyt tuli hänen vuoronsa. Hänkin sai -maata saunakammarissa ja kyllä siellä olikin viileä ja rauhallinen, -mutta voi! ei kukaan hautonut hänen kasvojansa, ja harvoin muisti joku -tuoda hänelle edes raitista vettä. Tuli heinäntekoaika, kaikki olivat -heinäniityllä, ja emännän, joka yksinään oli kotona, täytyi palvella -matkustavaisia, laittaa ruokaa väelle ja hänellä oli ainoastaan silloin -tällöin tilaisuus käydä katsomassa sairasta. - -"Tämäkin on tuleva minun parhaakseni", huokasi Anna-Liisa, "vaikka -vaikea on sitä uskoa." - -Kymmenen viikon kuluttua voi Anna-Liisa nousta ylös ja ruveta -helpompiin töihin. Päivällispöydässä oli nuori renki taaskin puhelias -ja täynnä iloisia kokkapuheita kuin tavallisesti ainakin. Lopulla -kääntyi hän Anna-Liisankin puoleen ja sanoi ivallisesti: "tyttöraukka; -et sinä ollut kaunis ennenkään, mutta nyt olet semmoinen, että saat -hevoset peljästymään näyttämällä itseäsi niille." - -Isäntä oli harvapuheinen mies, mutta nyt kapsahti hän ja sanoi -vakaisesti: "minun mielestäni sinun, Antti, pitäisi olla viimeinen -puhumaan hänen rokonarvistaan." - -Antti tuli tulipunaiseksi ja kumartui ottamaan veitseänsä jonka hän -oli pudottanut, ja muut söivät hiljaa alakuloisina, mutta Anna-Liisan -kyyneleet juoksivat hiljaa ja tulvillaan. - -Jonkun ajan kuluttua oli hän pesemässä vaatteita kodassa, kun hän, -harvan seinän läpi, näki Antin tulevan hakemaan vettä kaivosta, joka -oli juuri lähellä. - -Naapuritalon nuori tyttö seisoi aidan vieressä ja puheli hänen -kanssansa. - -Yht'äkkiä sanoi Antti: "oletko jo puhunut isällesi?" - -"Niin, mutta hän sanoi yleensä puhuttavan että sinä aijot naida -Anna-Liisan." - -"Majatalon piijan? ei kiitoksia! Sinustahan olen pitänyt koko ajan." - -"Hyvä, sano se sitte isälle, hän ei usko minua. Hän sanoo ett'ei sinun -pitäisi jättää Anna-Liisaa." - -"Enhän minä koskaan ole luvannut hänelle mitään", sanoi Antti -vihastuneena, "kuka tuommoisen tarhapöllön naisi... kyllä hän on -hyväluontoinen, mutta..." - -Silloin hyppäsi hän aidan yli ja katosi Anna-Liisan näkyvistä. - -Kuumat kyyneleet tippuivat alas pesupönttöön, tyttöraukan ajatellessa -mitä oli kuullut. Mutta sitä ei voitu auttaa. "Kyllä papin on hyvä -puhua", sanoi hän itseksensä. "Hänellä on nuori, kaunis rouva ja hauska -pappila ja pieniä, suloisia lapsia, mutta minä -- olen myöskin oleva -parhaakseni? Ei, surukseni ja vahingokseni on se vaan." - -Anna-Liisan lopetettua työnsä oli jo melkein pimeä. Tuvassa istui -valkean ympärillä kyytimiehiä ja Antti, jotka vihelsivät iloista -laulua, sekä toinen palvelustyttö karttoineen ja villoineen. Anna-Liisa -oli hyvin väsynyt ja myöskin vähän viluissaan, sillä nyt oli kylmä -syysilta ja rankasti oli ruvennut satamaan. Ei kukaan näyttänyt -tahtovan antaa hänelle lämmintä sijaa. Silloin meni hän sänkyynsä tuvan -nurkkaan, muutti vaatteensa ja otti sukanneuleensa. - -Iltasella myöhään, kaikkien syötyä ja etsittyä makuupaikkansa, tuli -pieni kyytipoika kotia aivan läpimärkänä itkien kylmän tähden. -Anna-Liisan, joka juuri aikoi panna maata, kävi sääliksi tuo pikkumies -ja hän puhalsi valkeaa uudestaan takkaan. Sitte käski tämä riisua -hänen päältänsä märät vaatteensa, antoi hänelle vanhan villahameen ja -lammasnahkaturkin käärittäväksi ympärilleen sill'aikaa kuin vaatteet -kuivivat ja lämmitti sitte keiton tähdettä pojalle, joka söi hyvällä -ruokahalulla ja meni kohta lämpimänä ja ravittuna uunille makaamaan. - -Anna-Liisa oli nähnyt kuinka repaleiset ja huonot poikaraukan vaatteet -olivat. "Ei ole kumma jos häntä paleltaa", sanoi hän, "kun hänellä on -niin monta reikää takissa, ja tuuli puhaltaa niiden läpi kuin seulasta." - -Seuraavana iltana otti hän muutamia vaatetilkkuja omista varoistansa -ja paikkasi pojan takin ja housut, parsi hänen sukkansa ja kintaansa, -ja kun tämä iloissaan ja liikutettuna kiitti tästä tavattomasta -ystävällisyydestä, tunsi köyhä tyttö itsensä niin tyytyväiseksi ja -sydämensä niin helpoitetuksi, kuin olisi joku osa hänen surustansa -otettu pois. - -Sitte piti hau vaaria köyhistä pienistä kyytipojista, joita hyljättyinä -ja usein huonosti vaatetettuna isäntänsä olivat lähettäneet -kyydintekoon. - -Jonakin talvi-iltana tuli matkustavainen herra, joka välttämättömästi -tahtoi saada hevoista ja matkustaa etemmäksi. Kymmenvuotiaan -pienokaisen vuoro tuli lähteä kyytiin, valjastaessaan hevosta pienillä -kohmettuneilla käsillänsä, itki hän katkerasti. - -"Mitä itket? kysäisi Anna-Liisa. - -"Pelkään niin paluumatkaa", vastasi poika, "pitkä on väli ja tie on -kolkko, ja kerrotaan juosneen koko susilauman tien poikki suuren mäen -kohdalla." - -Tämä hyväluontoinen majatalon piika meni herättämään muita miehiä -ja kysyi eikö kukaan heistä tahtoisi mennä pojan sijasta, mutta -nämä sanoivat ett'eivät he turhan takia viitsi lähteä jääkylmään, -myrskyiseen yöhön, ja että poika oli kyllä suuri pitämään omaa -vuoroansa. - -Silloin otti Anna-Liisa lämpimän nahkaröijyn päällensä, kietoi suuren -huivin päähänsä ja istuutui kutsilaudalle. "Mene nyt makaamaan", 'sanoi -hän pojalle, "minä menen sinun edestäsi, ja nyt hoidan minä sinun -hevoistasi." - -Kuinka iloinen tämä pikkumies oli, tästä voidaan kyllä arvata. - -Seuraavana aamuna oli taaskin kylmä ja lumipyry. Kaikki kyytihevoset -olivat väsyksissä, sillä matkustavaisia oli ollut tavallista enemmän, -niin että kaikki vuorot olivat kulkeneet. Silloin tuli vielä herra joka -aikoi lähimmäiseen kaupunkiin. - -"Hän mahtaa olla rikas patruuna", sanoi häntä tuonut kyytimies, -"hänellä on suuri nahkalaukku vyöllä, ja kun hän maksoi minulle, näin -minä että hänen lompakkonsa oli täynnä seteliä ja hopeita, niin että se -hädintuskin meni kiinni." - -Kestikievari tuli nyt sisään ja käski Antin valjastamaan talon hevosen -ja kyyditsemään matkustavaista kaupunkiin. Antti läksi. Pannessaan -turkkia päällensä ja sitoessaan paslikkata päähänsä, oli hän tavallista -suulaampi ja iloisempi, lauloi ja vihelteli, mutta Anna-Liisasta, joka -aivan äänetönnä istui nurkassansa sukanneuleineen, tuntui kuin hänen -silmänsä olisivat näyttäneet kummallisen rajuilta ja levottomilta. Ja -juuri ennen lähtöänsä, joi hän melkein puolikorttelia viinaa yhdellä -harppauksella -- lämmitelläkseen, sanoi hän. - -Kahdentoista aikana yöllä palasi hän takaisin. Anna- Liisa, joka oli -ollut päiväkirjahuoneessa sammuttamassa kynttiIätä, postiljoonin -mentyä, oli vielä valveilla ja sytytti päreen näyttääksensä valkeata -Antille. - -"Mitä sinä istut ja vartoot ihmisiä", öyhkäsi hän, mennessään hänen -sivuitsensa ovessa. - -"En sinua ole varronnut", vastasi hän hämmästyksissään hänen tavattoman -vihaisesta äänestään, "postiljooni läksi juuri, ja minä olin ylhäällä -sammuttamassa kynttilää." - -"Vai niin, menikö hän?" - -"Meni. Kyllä kai sinä tulit häntä vastaan?" - -"Kyllä, se on totta." - -Antti istuutui rahille takan viereen ja tähysteli äänetönnä palavaan -päreeseen. Hän oli vaalea ja hänen huulensa vapisivat. Silloin -tällöin laski hän kätensä otsalleen, ja käsi vapisi. Hämmästyneenä ja -peloissaan katseli Anna-Liisa häntä eikä muistanut että hänen oli maata -ruvettava. - -"No mitä sinä täällä seisot?" sanoi Antti ja nousi äkkiä ylös, "kyllä -on niinkuin sanoin, sinä vartoot minua." - -"Antti", sanoi Anna-Liisa hiljaa ja vapisten, "kuinka sinulle käy, mitä -olet tehnyt?" - -"Varo itseäsi tyttö!" huudahti Antti vihoissaan, mutta hillitsi itsensä -ja heitti sukkelan silmäyksen makaavaan talonväkeen, mutta ei kukaan -ollut herännyt. - -"Suuri Jumala, paitasi hiha on verinen?" puhkesi Anna-Liisa sanomaan, -ja hänen polvensa horjuivat. - -Antti tarttui hänen kurkkuunsa ja sanoi hammasta purren: "jollet -vaikene, niin on tämä viimeinen hetkesi... minä olen... loukannut -käteni aisaan... hevonen, tuo kirottu luontokappale tahtoi purra minua, -puri minua vähän... mene nyt makaamaan... älä ole vihoissasi minulle... -ainahan olet ollut hyvä minua kohtaan... hoidit minua kipeänä -ollessani... kyllähän voit ymmärtää ett'en minä tehnyt muuta kuin vein -sen herran -- jonkun luokse kaupunkini." - -Anna-Liisa ei uskaltanut vastata sanakaan, mutta hän tuli yhä enemmän -ja enemmän vakuutetuksi, että Antti oli tehnyt jotakin pahaa, kenties -jotakin hirmuista. Hän kävi verkalleen vuoteellensa, pani maata, mutta -ei voinut saada unta. Antti istui vielä kauvan aikaa takan edessä -ja heitti silloin tällöin aran silmäyksen pimeään nurkkaan, jossa -Anna-Liisan vuode oli. Vihdoin, päreen loppuun palettua, meni hänkin -levolle ja nukkui raskaasti. - -Muutamien päivien kuluttua tuli nimismies taloon. Hän kävi siinä -aikavälistä tarkastamassa majataloa, mutta tällä kertaa tuli Anna-Liisa -niin valkeaksi kuin palttina, nähdessään re'en seisattuvan portaitten -eteen. - -"Kuka se oli, joka tässä muutamana päivänä kyyditsi tuota oluenpanijaa -kaupunkiin?" kysyi nimismies Anna-Liisan tullessa avaamaan -vierashuoneen ovea. - -"Onko täällä matkustanut oluenpanija?" kysyi Anna-Liisa. - -"On, se lihava punavöinen, toissilmäinen herra." - -"Jahaa. Talon renki Antti kyyditsi häntä. Onko... jotakin... hänelle -tapahtunut?" kysyi Anna-Liisa vapisevilla huulilla, hänen sydämensä -tykytti niin että hän tuskin voi hengittää. - -"Missä se mies nyt on?" - -"Hän hakkaa havuja pihalta." - -"Onko isäntä kotona?" - -"On." - -"Käskekää hänen tulla tänne." - -Isäntä tuli. Heti kutsuttiin sisään Antti, emäntä ja muutamia -kyytimiehiä sekä Anna-Liisaa. Siltavouti tuli myöskin lautamiehen -kanssa, ja oikea kuulusteleminen alkoi. Matkustavainen oluenpanija -ei ollut koskaan saapunut kaupunkiin; postiljooni oli, viimeksi -kulkiessaan, nähnyt verijälkien vievän metsään tien vieressä, ja -oluenpanija oli löydetty, murhattuna ja kaivettuna lumeen. Hänen -kultakellonsa ja kaikki hänen rahansa, monta, monta sataa markkaa oli -poissa. Kyytimiestä ruvettiin epäilemään. Alussa kielsi hän jäykästi -ja väitti vaan vieneensä matkustajan kaupunkiin, mutta sitte alkoi -hän puhua itseänsä pussiin, tuli aina vaaleammaksi ja levottomammaksi -ja rupesi vihdoin itkemään. Nyt piti Anna-Liisankin sanoa mitä hän -tiesi. Kuinka raskasta ja vaikeata oli todistaminen sitä vastaan -josta hän niin paljo oli pitänyt! Mutta totuus täytyi sanoa. Paljoa -ei hän tosin tiennyt, mutta Antin levottomuuden ja kummallisen tavan, -sekä hänen verisen paidanhihansa kertoi hän. Mieluummin olisi hän -antanut leikata kielensä poikki kuin sanoa tätä, mutta totuus piti -tuoda esille. Vihdoin tunnusti Antti. Kohta aikoi hän mennä naimisiin -ja tarvitsi rahoja, eikä hänen tarkoituksensa ollut murhata, mutta -oluenpanija huomasi hänen aikovan varastaa nahkalaukkua ja kun hän otti -revolverinsa, silloin antoi Antti hänelle syvän piston puukollansa, -ja -- niin oli se tehty. Kun nimismies meni pois, ja Antti vaaleana, -allapäin istuutui siltavoudin viereen ja vietiin pois vankina, -puristi Anna-Liisa kätensä ristiin ja sanoi hiljaa vuodattaen kuumia -kyyneleitä: "sekin, jonka luulin olevan surukseni ja vahingokseni, oli -minun parhaakseni..." - -Sitte rupesi hän järjestämään huoneita ja laittelemaan valkeita -uuniloihin niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta hänen sydämensä -oli raskas kuin kivi. - -Miksi piti tuon nuoren, iloisen pojan tehdä itsensä niin onnettomaksi! - -Nyt ajoi taaskin reki pihaan. Nuori lyyrylakkinen herra nousi siitä -ylös ja tuli päiväkirjahuoneeseen. Hän melusi ja kirosi ja kutsui kaksi -pulloa olutta. Anna-Liisa pani päiväkirjan ja mustetolpon esille ja -korjasi pöytäliinaa. - -"No tuleeko sitä pian?" kysyi ylioppilas äkäisesti. - -"Kyllä", vastasi Anna-Liisa rauhallisesti, "mutta minun mielestäni on -herra saanut kylliksi sitä lajia. Parasta olisi panna maata ja sitte -syödä palanen silliä voileivän kanssa." - -Silloin vihastui nuori herra ja sanoi tietävänsä mitä hän tarvitsi, ja -käski tottelemaan heti. Hän saikin pyytämänsä. - -Tunnin kuluttua, kun Anna-Liisa tuli katsomaan eikö herra jo -matkustaisi, makasi tämä lattialla, turkki päällä ja lakki päässä, ja -hänen vieressään oli taskusta pudonnut täysi kukkaro, pöydällä oli -molemmat olutpullot tyhjinä. - -"Voi sinua poloista", sanoi Anna-Liisa sääliväisesti, "ethän sinä ole -parempi kuin huonoin kyytimies, ja sinun pitäisi kumminkin ymmärtää -paremmin." - -Sitte otti hän rahakukkaron talteen, pani tyynyn makaavan pään alle ja -meni pois. - -Iltasella heräsi ylioppilas. Kun Anna-Liisa tuli kynttilää sytyttämään, -istui hän hyvin häpeissään ja vakavana pöydän ääressä. - -"Ethän toki liene nähnyt rahakukkaroani?" kysyi hän alakuloisena. - -"Täällä on ollut monta matkustajaa sen perästä ja herra on maannut -lukitsemattomassa huoneessa", vastasi Anna-Liisa. - -"Se on totta. Vaan mitä on minun nyt tekeminen, siinä olivat kaikki -minun matkarahani." - -"Niin, toiste tulee herran pitää parempi huoli matkarahoistaan", penäsi -Anna-Liisa, "ehkä herralla on köyhä äiti niinkuin monella muullakin -ylioppilaalla, ja tässä on rahat." - -"Mitä sanot? Rahani!" ylioppilas kavahti ylös, sieppasi rahakukkaron. -"Rehellinen tyttö! Minä olin ehkä tullessani epäkohtelias sinua -vastaan, anna minulle anteeksi!" - -"En ole tottunutkaan juuri suureen kohteliaisuuteen", vastasi -Anna-Liisa tyynesti hymyillen. - -"Kas tässä edes juomarahoja rehellisyydestäsi." - -"Ei, kiitoksia", sanoi Anna-Liisa, "pitäkää matkarahanne, en ollut -rehellinen palkinnon tähden." - -Vuoden perästä tuli yksinäinen rouvasihminen majataloon. Oli myrsky -ja räntäsade, jo ilta ja rupesi pimenemään. Matkustavainen oli hyvin -nuori tyttö ja monta vuotta oli hän matkustanut tätä tietä kouluun -mennessä ja koulusta tullessa. Anna-Liisa tunsi hänen, mutta ihmetteli -kuinka hän, joka ennen oli aina ollut niin iloinen ja puhelias, nyt -oli niin hiljainen ja vaalea ja kuinka hän näytti niin sanomattoman -surulliselta. Turhaan hääräsi Anna-Liisa hänen ympärillänsä, ripusti -hänen vaippansa kuivamaan, teki hänelle vuoteen ja kysyi eikö hän -tahtoisi jotakin lämpöistä illalliseksi. Ei, hän ei tahtonut mitään. -Anna-Liisa oli nyt tehnyt kaikki mitä oli voinut, mutta vaikea oli -hänen jättää nuori tyttöraukka yksinään ja suruiseksi. Sen vuoksi nosti -hän tuolin valkean eteen ja sanoi: - -"Rakas nuori neitikultani, tulkaa ja istukaa tähän, te olette -vilustunut ja väsynyt." - -Ja kun vieras oli tehnyt niin, laskeutui Anna-Liisa polvillensa, riisui -märjät kengät, ripusti sukat uunin nuoralle ja rupesi varovaisesti -hieromaan pieniä kylmiä jalkoja suurilla, karkeilla käsillään. - -Silloin suli vieraan nuoren naisen hiljainen, raskas suru, ja hän -purskahti katkeraan itkuun. - -"Voi kuinka sinä olet hyvä ja ystävällinen", sanoi hän, "kiitos, -kiitos! Jumala sinulle palkitkoon!" - -"No minä huomasin neidillä olevan suuren surun, ja minä tiedän mitä -suru on. Neitihän onkin matkustanut täällä ennen monta kertaa vuodessa, -niin että te olitte kuin tuttava." - -"Niin, kultaseni." - -"Mutta minä vaan tahdoin sanoa että kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu -meidän parhaaksemme. Niin sanoi pastorimme ja vaikka minä en voinut -sitä ennen oikein uskoa, niin tiedän minä sen nyt." - -Anna-Liisa kertoi nyt oman pienen historiansa Antista ja sanoi sitte: -"kuinka hirmuista olisi ollut jos olisin joutunut naimiseen sellaisen -miehen kanssa ja jos hän olisi tullut isäksi useimmille pienille -viattomille lapsille." - -Nuori nainen sanoi: "minä tulen juuri hautaamasta sulhastani. Vaikeata -on tosin uskoa että se tulee minun parhaakseni, mutta tiedän Jumalan -lähettäneen minulle tämän surun, ja täytyyhän minun luottaa hänen -rakkauteensa. Kiitos sitä muistuttamastasi." Nyt otti hän esiin -valokuvan ja näytti sitä Anna-Liisalle. "Sen näköinen hän oli." - -Tämä oli nuori kiherähiuksinen mies ja ylioppilaslakki kädessä. -Anna-Liisa tunsi heti nuoren herran, jonka matkarahat hän kerran oli -ottanut talteen. - -"Niin, niin", sanoi hän kyyneleet silmissä, "kyllä hän oli kaunis nuori -mies, mutta ehkä Jumala huomasi hänen teille tuottavan surua, ja sen -vuoksi otti se hänen teiltä. Menkää nyt makaamaan, minä tuon kupin -lämmintä maitoa ja vähän korppua." - -Tämän nuoren vieraan rauhoituttua, sammutti Anna-Liisa valkean, pani -hiljaa oven kiinni ja heittäysi itse matolle uunin eteen etuhuoneessa. -"Sillä", sanoi hän, "vaikeata on olla yksin, kun on suruissaan." - -Niin teki köyhä majatalon piika edelleenkin hyvää ja osoitti rakkautta -alhaisessa toimessansa ja koetteli tunnokkaasti täyttää monia -velvollisuuksiansa, sillä hän tiesi, että ne oli hänen hoidettava. -Harvoin sai hän kiitosta ahkeroimisistansa, mutta sisällinen -tyytyväisyys täytti hänen sydämensä, ja siten vähitellen haihtui se -raskas suru häneltä, niin että hän sai jälleen tyytyväisen mielen ja -kulki hiljaa rataansa eteenpäin, luottaen Jumalaan. - -Anna-Liisan tultua vanhaksi, oli hän säästänyt niin paljon, että hän -voi ostaa pienen oman tuvan. Se oli niin lähellä kirkkoa, että hän -siihen, niinkuin entiseenkin saunakammariin, voi kuulla virrenveisuun -sunnuntaina. Siinä eli hän onnellisena ja levollisena kissansa ja -kanansa, rukkinsa, virsikirjansa ja kahvipannunsa kanssa, ja nyt sai -hän levätä kaikista vaivoistansa. - - - - -Niinin kosijat. - - -Oli kirkas talvipäivä. Tenhiälän talon suuressa tuvassa istui muutamia -vaimoja tehden mikä mitäkin käsityötä, jolloin komea reki ajoi pihaan -ja pysähtyi tallin eteen. Reistä nousi keski-ikäinen mies, jolla oli -päällänsä uusi ja kaunis turkki monta kyynärää pitkällä punaisella -vyöllä ympäröittynä. Hän otti suitset hevosensa suusta, sitoi -marhaminnan rautarenkaaseen tallin seinässä ja otti sitte kirjavan -loimen reistä, jolla hän peitti hiostuneen hevosen. Tällä aikaa oli -tuvassa suuri hälinä. Emäntä väisti heti rukkinsa syrjähän ja sanoi: - -"Se on varmaankin Järvenpään isäntä. Tytöt pankaa kahvipannu tulelle. -Niini, mene kiiruusti kammariin ja pue itsesi hienoksi ja siistiksi. -Maija, viskaa pois nuo romut tuosta oven edestä, täällä näyttää kaikki -kuin Jerusalemin hävityksessä, Tiina, juokse kiiruusti Pippa-Eevaan -hakemaan vehnäistä. Voi, voi minulla ei ole niin korppuakaan kotona! -Missä on esiliinani? Jahaa, tuolla. Hametta en kerkiä enää muuttamaan. -No, Niini, etkö kuullut? mene kiiruusti panemaan päällesi." - -Noin neljäntoista vuotias pitkä ja kaunis tyttö jätti vitkastellen -kangastuolinsa ja sanoi: - -"Minkätähden minun pitäisi pukea päälleni? Hänellä on kai asiaa -äidille, minä menen sillä aikaa juottamaan vasikoita." - -"Et, sinä menet pukemaan päällesi. Nyt hän tulee!" - -Niini meni äreissään pieneen porstua-pohjakammariin ja äiti -valmistautui mielittelevällä hymyllä ottamaan vastaan tuota rikasta -ja arvokasta vierasta. Piijat, jotka uteliaina olivat juosneet -akkunaan, kiiruhtivat nyt ulos, yksi Pippa-Eevaan, toinen kotaan, -ruotimummon Saaran tehdessä hyvää tulennosta ainoastaan silloin tällöin -lämmitettyyn juhlatupaan, jonne Järvenpään isäntä nyt vietiin. - -Jonkun hetken kuluttua tuli talon tytär kammarista ja asettautui -epäileväisen näköisenä jokapäiväsen tuvan akkunaan. - -"Se oli oikein, Niini", sanoi vanha Saara, "nyt olet sinä hieno. -Tottapahan oli minun sanani ett'ei suotta jäänyt pitkä kekäle kammarin -uuniin tänä aamuna; Jonas on varmaankin kosiomatkalla. Katsos vaan -tuota nuorta mustaa hevosta ja lointa, ja tuota uutta rekeä, ja -hopeahelaista piippua joka hänellä on suussa. Ohhoh Niini!" - -"Mitä minulle tarvitsee osoitella? Minä olen nuorin talossa. Kosijoita -tänne voi tulla yhtä hyvin äidille ja tytöille kuin sinulle ja -minullekin, minä luulen että olette joutavia kaikki." Tälle nauroi -Niini imelästi. - -"Hiljaa vaan ett'ei hän kuule sinua", muistutti Saara, "semmoinen kuin -Jonas ei kosikaan köyhiä piikoja." - -"Miks'ei! Minun mielestäni kävisi se juuri hyvin laatuun." - -"Ei se käy laatuun. Mutta kyllä kai kerran tähänkin taloon kosijoita -otetaan vastaan. Monta on jo poislähetetty." - -"Äidinkö kosijoita sitte?" - -"Niin, mutta myöskin sinun." - -"Minun! Mitä juttelet. Karttaa villojasi ja ole ääneti. Kuka minua -kosisi? Enhän ole vielä ripilläkään käynyt." - -"Ei se mitään tee. Huolellinen kosija odottaa siksi kun sinä tulet -valmiiksi." - -Nyt tuli emäntä sisään aika touhussa. "Missä se Tiina viipyy! Eikö -kahvi ole jo valmista? Tässä sinä seisot, Niini, etkä toimita mitään. -Mene sisään tervehtimään, sill'aikaa kuin minä laitan kahvitarjottimen -järjestykseen. - -"En", vastasi Niini, "en tahdo." - -"Sinä olet aina itsepäinen! Juokse sitte kotaan jouduttamaan kahvia, -täss' on kahvilaadikko ja mylly, ota sokeria arkusta ja tuo itse sisään -kahvia. Joudu nyt!" - -Niini laittoi kaikki taitavasti ja kerkeästi järjestykseen, mutta -kun kahvi oli vietävä sisään, rupesi hän pyytämään Tiinaa ja Maijaa -menemään hänen edestänsä. - -"Mitä puhut, Niini!" sanoi Maija, "minä joka näytän kuin pesemätön -porsas. Mene itse, sinä olet hienosti vaatetettu ja sitä paitsi talon -tytär." - -"Tiinakulta", rukoili Niini. - -"En, en minä ilkiä, emäntä käski sinun menemään, enkä minä myöskään ole -vaatetettu. Mene vaan itse, niin saat ehkä nähdä isintimäsi", pitkitti -tuo iloinen tyttö pilkallisesti. - -Kun ei mikään auttanut, otti Niini ynseän katsannon peittääksensä -kainouttansa, ja sitte meni hän sisään iarjoittimineen. - -"Tuollahan talon kukka tuleekin", sanoi Järvenpään isäntä nuoren tytön -astuessa sisään. "Hyvää päivää, mitäs kuuluu?" - -Niini pani tarjottimen pöydälle ja tervehti vakaisesti. - -"Yhtenä päivänä on hän naimaijässä", sanoi vieras tyytyväisellä -naurulla. - -Niini nytkäytti vihoissaan päätänsä ja sävähti punaiseksi kuin -mansikka. - -"Kyllähän nyt aika onkin saada häntä ihmiseksi", sanoi äiti kahvia -tarjotessaan, sitte rykäisi hän ajatuksissaan ja kumarsi, "niin, niin, -kyilähän niistä lapsista on vaivaa!" - -"No teillä niitä ei ole ollut niin monta, emäntakulta", muistutti -vieras. - -"Ei, Jumalan kiitos ja sen vuoksi... sen vuoksi onkin voitu kerätä -vähän arkunpohjalle ja pitää taloa kunnossa. Ei mikään kuluta niin -paljo kuin lasten suut. Ei, Jumalan kiitos, meillä ole kuin yksi lapsi -vaan ja hän saa periä kaikki, meillä ei ole läheisiä sukulaisiakaan." -Emäntä oli silminnähtävästi hyvällä tuulella ja kaatoi kupin toisensa -perästä tuota hyvää kahvia. - -Vieras nautti runsaasti, kuunteli tarkkaavaisesti, mutta katseli talon -nuorta tytärtä lakkaamatta ja mieltyneellä katsannolla. Vanhojen sitte -ruvetessa puhumaan talon viljelyksestä, tuloista ja muista asioista, -hiipi Niini jälleen ulos. Vieraan mentyä pois, tuli emäntä taaskin -arkipäivätupaan. Hän oli tavattoman iloinen ja ystävällinen, antoi -piijoille ja ruotumummolle kaksi kuppia kahvia itsekullekin ja käski -sitte Niinin tulla kammariin, häneltä olisi vähän asiaa. - -"Nyt menee emäntä naimisiin", sanoi Maija niinpiankuin tuvan ovi oli -suljettu, "hän on niin hyvillään kuin olisi saanut sata markkaa." - -"Sata markkaa!" sanoi Saara halveksien, "mitä sata markkaa on hänelle? -Ei, paljo enemmän -- _vävyn_ on hän saanut." - -"Vävyn!" toistivat molemmat tytöt yhtä aikaa. - -"Siihen olen varma." - -"Niini raukka!" sanoi Tiina sääliväisesti. - -"Niin raukka", matki Maija, "suuri talo, jossa on 20 lehmää, omat -piijat ja rahaa kuin ruohoa." - -"Ja vanha saituri kaupan päällisiksi", sanoi Tiina. - -"Sinä ottaisit hänen huomispäivänä", sanoi Maija pilkallisesti. - -"En", sanoi Tiina, "tosin olen köyhä, mutta Joonasta en ottaisi, monta -on joilla on parempi oikeus häneen ja puoli tusinaa lapsia juoksee -pitkin maantietä kerjäläispussi seljässä sen sijaan kuin heidän pitäsi -istua Järvenpään tuvan pöydässä -- ohoh!" - -Vanha Saara, karsinanurkassa, jupisi jotakin nuoruudesta ja hulluudesta. - -"Ihmettelen miksi hän ei ole ennen mennyt naimisiin", sanoi Maija, "hän -on varmaankin jo neljänkymmenen vuoden vanha mies." - -"Niin, hän on kerännyt ensin", sanoi Saara, "ei se maksa vähää elättää -vaimoa ja lapsia." - -"Ei, ei", sanoi Tiina, "sentähden..." - -"Hiljaa tyttö! Sentähden on hän odottanut kuten ainakin ymmärtäväinen -mies, ja nyt kun hänellä on varoja, niin menee hän naimisiin." - -Kammarissa sai Niini sillä välin kuulla suuria uutisia. - -"Nyt pitää meidän olla oikein ahkeroita, tyttöseni", alotti äiti, -"sillä nyt alkaa todellakin sinun laittamisesi." - -"No sitä vartenhan olemme jo tehneet melkein yhden vuoden", vastasi -Niini. - -"Niin, niin, mutta nyt aivan todenperästä. Järvenpään isäntä on -pyytänyt sinua vaimoksensa." - -"Minun mielestäni olisi hänen pitänyt pyytää sinua, äiti." - -"No, minusta ei ole kysymyskään. Sinua hän pyysi ja sinun hän sai." - -"Äiti, etköhän vaan luvannut! huudahti Niini peloissaan. - -"Tietysti olen luvannut." - -"Tuo vanha..." - -"Älä puhu pahaa sulhostasi. Ei hän ole niinkään vanha, vähän yli 40 -vuotta, eikä ikä haittaa tässä maailmassa. Häneltä on muhkea talo, -rahoja ja tavaroita oikeen Porvoon mitalla." - -"Mutta minä en huoli hänestä", sanoi Niini itkien, "minkätähden minun -pitäisi mennä naimiseen, kun en vielä ole käynyt rippikouluakaan enkä -minä voi hoitaa suurta taloa?" - -"Voi, kun sinä olet lapsellinen! Eihän häät nyt ole vielä huomenna -eikä vielä ensi viikollakaan. Ensisti pitää sinun täyttää vähintäänkin -kuusitoista vuotta, ja siksi on meillä kyllä tekemistä sinun laitoksesi -kanssa. Monta kymmentä kyynärää saamme kutoa ja monta lankavyyhteä -kehrätä ennenkuin sinä tulet semmoiseen laitokseen kuin Tenhiälän -tyttären pitää olla." - -"Mutta olishan äiti voinut ottaa hänet itse, minä en hänestä välitä." - -"Sellaista miestä ei _oteta_. Pääasia on, että hänen omaisuutensa tulee -yhdistetyksi yhteen meidän omaisuutemme kanssa. Puolessa pitäjässä ei -ole semmoista kosijaa kuin hän on." - -"Mutta Tiina sanoo, että hän on niin ahnas." - -"Tiinalla on lampaan pää. Uskotko että Joonas Järvenpää on ahnas, -kun on kysymys hänen omasta morsiamestansa tai vaimostansa. Ensi -sunnuntaina tuo hän kihlasormuksen, ja siitä voit olla varma että se on -puhdasta kultaa." - -"Voi, voi minua lapsiraukkaa, kun minut myödään pois niinkuin Joosepin -ennen möivät hänen veljensä", valitti Niini. - -"Se ei ole niin vaarallista, sun pääsee Egyptin lihapatain ääreen", -sanoi äiti rauhallisesti. - -"Minun mielestäni olisi meillä ollut lihaa ja läskiä täällä kotona", -sanoi Niini harmillisella nyyhkytyksellä. - -"Kas niin, ole nyt hiljaa", huusi äiti ankarasti. "Niin käy kuin olen -määrännyt. Sinulla ei ole mitään sanomista, ja minä tiedän kyllä -miten parhaiten huolehdin sinun tulevaisuudestasi. Kas niin, marssi -kangastuolille!" - -Tytär ei uskaltanut enempää vastustella, mutta tupaan ei hän tahtonut -mennä sillä väki olisi silloin huomannut hänen itkeneet silmänsä, -vaan hän meni vasikkanavettaan jossa hänellä oli oma pieni ruskea, -valkopäinen lehmävasikka, jota hän itse juotti jokapäivä. Täällä -istui hän hirrennenälle, kietoi kätensä vasikan kaulan ympäri ja itki -katkerasti. Vasikat nuoleksivat hänen kasvojansa, imeksivät hänen -korvanlehtiänsä ja hyrysivät hiljaa ja lempeästi. Nuoren ruokkijan yhä -edelleenkin istuessa hiljaa ja itkiessä, tuli vasikka kärsimättömäksi, -koetti reuhtota päätänsä irti, ja tämän onnistuttua, hyppeli se niin -somasti, että Niiniä heti rupesi naurattamaan ja hän unhotti koko -surunsa leikkiessään vasikan kanssa. - - * * * * * - -Sunnuntai tuli. Ei äiti eikä tytärkään ollut puhunut mitään -kihlajaisista, mutta kun tuo rikas tilanomistaja toisen kerran yhden -viikon ajalla ilmestyi taloon, arvasi jokainen että jotakin oli -tekeillä, ja että se nyt saataisiin tietää. - -Rengit menivät ulos ottamaan vastaan hevoista, jota tehdessä he -tavallista kohteliaammin nostivat lakkiansa tervehtiessään. Piijat -juoksentelivat edestakaisin kuin hullut kanat, ja vanha Saara, joka -seisoi eteisessä kädet esiliinan alla, notkisti polviansa niin syvään, -kuin hänen huonot jalkansa kannattivat. Emäntä ja Niini istuivat jo -juhlatuvassa, joka oli puhdistettu ja järjestetty mitä parhaimmalla -tavalla, puhtaat hurstit sängyissä ja hienoksi hakatut katajat -lattialla. Paitsi emäntää ja Niiniä oli siellä vielä pari rusthollaria -vaimoinen, kaukaisia sukulaisia Tenhiälään, ja Järvenpään kanssa -tuli hänen vanhempi veljensä vaimonsa ja poikansa kanssa. Kahvia ja -viiniä tarjottiin runsaissa määrin, joita nautittiin juhlallisella -hiljaisuudella. Sitte sai Niini kihlasormuksensa, ja kyllä se oli -"puhdasta kultaa", se oli varma. Veisattua pari virrenvärssyä, -istuuduttiin puolispöytään. Alussa olivat kaikki ääneti tässäkin, -vaan kun muutamia haarikoita olutta oli tyhjennetty ja paljo viinaa -juotu, alettiin vilkastua. Sulhanen, joka luonnollisesti istui Niinin -vieressä, tahtoi panna käsivarttaan hänen vyötäisilleen, vaan hän -keikahti äkkiä ylös ja juoksi pois. Kaikki nauroivat. - -"Voit antaa olla hänen rauhassa jonkun aikaa", kehoitti Järvenpään -nato, "hänhän on vasta lapsiriepu. Hän tottuu kyllä vähitellen olemaan -morsiamena." - -"Niin se käy kyllä päinsä", sanoi toinen rusthollareista, "kun minä -kosin vaimoani ja tahdoin suudella häntä, puri se marakatti minua -poskeen. Ja nyt me olemme kyllä hyviä ystävyksiä, vai kuinka muoriseni?" - -Lihava rusthollarin emäntä nauroi niin sydämmellisesti että paksut -kultaperät hyppivät rinnoilla. "Niin, lapset ovat lapsia", sanoi hän -sävyisästi. - -Porstuakammarissa istui Niini sängyn laihalla ja vaikeroi hyvälle -ystävälleen Tiinalle. - -"Minä olen niin vihoissani", sanoi hän, "jos se viettelys vielä aikoo -koskea minuun, niin karkaan minä kotoa. Eikö hän voi odottaa kunnes nuo -toiset ovat lähteneet. Ja jos minun välttämättömästi täytyy olla hänen -morsiamensa, niin voinhan olla se ilman että hän koskee minuun." - -Tiina nauroi. "Rakas Niini, hän tulee varmaan pyytämään enemmänkin, -minä olen monasti nähnyt kihlautuneiden suutelevankin." - -"Hyi, mokoma tupakkakuono! ja viinalta hän haisee!" Niini sylki. "Vaan -minä olenkin niin surullinen", jatkoi hän sitte. "Minun pitää jättää -äiti ja sinut ja kaunis kotini ja Kaunikki." - -Tiina nauroi taas. "No mitä siihen tulee, niin on Kaunikki silloin -hyvä lypsylehmä, jonka varmaankin saat ottaa mukaasi ja minä tulen -piijaksesi." - -"Tahdotko niin, Tiina!" huudahti Niini iloisena. - -"Ihan varmaan, josma elän, sinusta tulee varmaankin hyvä emäntä." - -"Se minusta tulee, minä en aijo torua enkä häsiä koko päivää. Sinä -tulet olemaan etevin ja aina saamaan parhaan lämpöiskakkaran sekä -suuren nokareen voita joka kirnuuksesta." - -"Niin jos sinä saat hallita", sanoi Tiina ilkamoiden "mutta isännällä -on myöskin sananvaltansa." - -Niini kävi totiseksi. "Ja hän on niin ahne", sanoi hän miettiväisesti. - -Tiina ryki hämillään, sillä juuri hän oli usein puhunut siitä. -Nyt sanoi hän: "No ehkä ihmiset vaan lörpöttelevät. Rintalan Aatu -kertoi nähneensä hänen tänään panevan ihan uuden markan kappaleen -vaivaishaaviin, niin että se kilahti kuparikolikoita vasten." - -"Niin, iloissaan siitä että saa minut", sanoi Niini halveksivasti, -"vaan minä olen niin peloissani hänestä ja tiedän, ettei häntä yleensä -rakasteta. Voi, voi jos äiti ottaisi hänet." - -"On vielä pitkä aika häihin", lohdutti Tiina, "kuka tietää mitä vielä -siksi tapahtuu." - -"Niin, se on totta; auta sinä, Tiina, minua pyytämään äitiä päästämään -minut koko asiasta." - -"En, sitä en tohdi, ennen purisin kielen itseltäni. Vaan elä sure, -Niini, Joka voittaa aikaa, voittaa kaikkea." - -Neljätoistavuotiaana on helppo toivoa ja Niini sai pian lohdutusta -tämänpäiväseen suruunsa. Sulhanen ei vaivannutkaan häntä usein. Useita -viikkoja kului hänen tulemattaan ollenkaan taloon, sitä paitsi oli -Niinillä tapana heti, nähtyään tuon kaukaa tunnetun re'en, juosta -johonkin naapuriin hetkiseksi tai myöskin piiloutua vasikkakarsinaan -tai istua kodassa katsomassa kuinka Tiina pesi astioita. Ei äiti -enemmän kuin sulhanenkaan välittäneet tästä menetyksestä. Molemmat -olivat iloissaan kihlauksesta ja kahden rikkaan talon yhdistyksestä. -He pitivät morsiamen inhoa lapsellisuutena, joka ei merkitseisi -mitään. Kun Niini siten sai olla rauhassa ja kun sitä paitsi oli -niin pitkä aika häihin, alkoi kihlauskin tuntua vähemmän raskaalta -tytön lapsellisesta mielestä ja hän tuli jälleen iloiseksi kuten -ennenkin eikä myöskään ollut niin vähän hauskaa olla monen häntä -paljoa vanhemman tytön kadehtimana ja sunnuntaisin saada kantaa -uutta kiiltävää sormusta sekä jokaiselle vieraalle näyttää komeita -silkkihuivia, kultasia korvarenkaita helmineen ja muita tuon rikkaan -sulhasen antimia. On mahdollista että nuori morsian vähitellen olisi -tottunut oloihin ja lopulta napisematta mennyt avioliittoon, jollei -jotakin olisi tapahtunut, jota ei Niini eikä kukaan muu ollut ajatellut. - - * * * * * - -Kauniina päivänä maaliskuussa, kun lumi suli katoilta ja varpuset -viserrellen hyppivät kaikkialla missä luulivat löytävänsä kauran -jyvän tai pienen heinänsiemenen, seisoi Niini pihalla kaivon -vieressä ja katseli kuinka vasikat, jotka olivat lasketut ulos vähän -jaloittelemaan, potkivat iloisina auringonpaisteessa. Silloin kulki -reki hitaasti mäkeä ylös ja seisattui kaivolle. - -"Vai niin, sinäkö Sakari!" huudahti Niini iloisena, "mitä kuuluu? -On varmaankin kulunut puoli vuotta siitä, kun sinua on nähty näillä -mailla." - -"Jaa, niille paikoin", vastasi nuorukainen, "paljon on tapahtunutkin -sill'aikaa." - -"Luonnollisesti", vastasi Niini, "Hallilan vanha emäntä on kuollut, -Martti Hietalan lapsi samoin ja Seru on naimisissa ja Pekka Niskamäki -on ostanut Isotalon, vaan tuosta kaikestahan lienet jo kuullut." - -"Olen, olen ja paljosta muustakin." Sakari oli nostanut vettä kaivosta -ja juottanut hevosensa. "Tulin eilen kotiin... olen matkustanut -puoli maailmaa ympäri siitä kun viimeksi tapasimme... olin kahdesti -Pietarissa ja Helsingissä monta kertaa... No, Niini, sinähän olet -kasvanut siitä kuin viimeksi olin täällä... sanotaan sinun olevan -kihloissa -- onko se totta?" - -"On, Järvenpään Joonaan kanssa", vastasi Niini hymyillen, "eikö se ole -naurettavaa?" - -"Minun mielestäni on se enemmän surullista kuin naurettavaa", vastasi -Sakari yksitotisesti ja katsoen alaspäin. - -Niini katsahti ylös hyvin hämmästyneenä. Nuori mies seisoi siinä niin -vaaleana, ja nyt juuri katsoi se häneen surullisella katsannolla. - -"Voi Niini, Niini, mitä olet tehnyt! Olin aina ajatellut..." - -"Mitä olit ajatellut?" kysyi Niini äkkiä. - -Sakari puri niin kovasti piippunsa imuketta että se lohkesi. Hän sylki -palaset pois suustaan ja sanoi: "minä olin ajatellut että meistä tulisi -pari. Aina lapsuudesta saakka, jolloin leikimme yhdessä ja poimimme -marjoja metsässä ja jolloin minä autoin sinua tuohisia tehdessä, olen -minä sitä ajatellut. Sentähden alotinkin voikauppani ja toivoin sillä -tapaa voivani vaurastua paremmin kuin pienen talon nuorempi poika. Ja -nyt olet sinä turmellut kaikki tyyni." - -Niini ei ollut koskaan ajatellut rakasta lapsuuden ystäväänsä ja -leikkikumppaliansa sulhasenansa, mutta kun hän kuuli Sakarin sanat, -niin valloitti hänet kummallinen surumielisyys. - -"Enhän minä tahtonut, äitihän se toimitti sitä", sanoi hän -epäileväisesti. - -"Etkö sinä tahtonut?" kysyi Sakari innokkaasti. - -"En. Mitä minä välittäisin vanhasta ukosta?" - -"Hänellä on niin komea talo." - -"Talo on minulla itsellänikin", sanoi Niini ylpeästi. - -"Se on juuri pahinta. Sinä olet rikas ja minulla ei ole toistaiseksi -mitään vakuutta, kuinka voisin pyytää sinua äidiltäsi!" - -"Elä puhu niin, Sakari", sanoi Niini vienosti, "kyllä minä sinusta -pidän paljo enemmin tyhjin käsin kuin Joonaasta koko tiloineen." - -"Teetkö niin, Niini, armas tyttöseni!" - -"Se on varma." - -"Ja tulisit minun vaimokseni, vaikka minulla ei olisi mitään rikkautta -sinulle tarjottavana?" - -"Eihän sitä tarvitakaan, kun minulla on rahoja kylläksi. Sinä tulisit -tähän ja saisit talon minun kanssani, me kyllä tarvitsemme tässä -isäntää." - -"Mutta äitisi?..." - -"Hän kyllä myöntyy", sanoi Niini tyynesti. - -"Hyvä, siis on kaikki puhuttu. Nyt otan minä osani talosta ja alotan -oikein todenperästä voikauppani. Jollei vaan haukka vie kyyhkyistäni -sillä ajalla." - -"Kyyhkynen ei ole niin otettavissa", nauroi Niini. - -Nyt kuului kimakka ääni portailta: "Mitä sinä Niini siellä seisot ja et -katso vasikoita, vaan annat niiden kävellä pitkin maantietä." - -Niini riensi ulos portista hehkuvin poskin. - -"Jahaa se olet sinä, Sakari. Mitäs kuuluu? Oletko voin ostolla?" - -"Niin olen. Poikkesin tänne kysymään saisinko täältä niinkuin ennenkin." - -"Kyllä kai, aina vähäisen, mutta lehmäni ovat hiukan pettäneet minua -tänä vuonna. Muutamia leivisköitä on sentään. Käy nyt sisään, niin -saamme jutella." - -Sakari pani hevosensa kiinni kaivolle ja astui tupaan, jossa hän -ystävällisesti tervehti palvelustyttöjä ja vanhaa Saaraa. Pian tuli -Niinikin punaisena ja hengästyneenä, hän oli viimeinkin saanut vasikat -sisään. - -"Kun vanha ihminen voi olla niin ajattelematon", nuhteli äiti. - -"Se oli juuri Sakarin syy", nauroi Niini, "hän tuli puhuman minun -kanssani, ja silloin unhotin minä elävät." - -"Sinun pitää opetella pitämään ajatuksiasi koossa, sinun, joka tulet -kohta emännäksi suureen taloon." - -"En ole siellä vielä", mutisi Niini vetäessään esille rukkiansa. - -"Olet kai kuullut, että tyttäreni on morsiamena?" kysyi emäntä. - -"Kyllä olen kuullut", vastasi Sakari, kopistellessaan piippuansa. - -"Hän on tosin nuori vielä", jatkoi emäntä, "mutta ei se haittaa. - -"Ei, ei." - -Nyt meni emäntä Maijan kanssa ulos hommaamaan voita, ja sillä välin -juttelivat nuoret tuvassa. - -Rengit tulivat nyt kotiin metsästä ja tervehtivät sydämmellisesti -Sakaria, jonka koko kylä tunsi aina lapsuudesta saakka. Kun puolinen -oli valmis, pyysi emäntä vierastakin syömään, ja Sakari kertoi monta -asiata matkoiltansa, välistä hauskojakin seikkailuja, jotka saattoivat -nuorison nauramaan. Mitään erityistä puhumaan Niinin kanssa ei hän -enää saanut tilaisuutta, mutta kun he puristivat toinen toisensa -kättä hyvästijätöksi, tekivät molemmat itsissänsä lupauksen, että he -kuuluisivat toisillensa. - -Seuraava vuosi kului hiljaa ja rauhallisesti, Järvenpää kävi -silloin tällöin Tenhiälässä, mutta paljoa ei hän nytkään saanut -nähdä morsiantansa. Sakari tuli vietä pari kertaa voin ostolle ja -jonkun kerran muutenkin kun hän oli kotona veljensä luona. Harvoin -tahi ei koskaan saaneet nuoret puhua kahden kesken, mutta entinen -lapsuudenystävyys oli nyt, Niinissäkin, muuttunut lämpimämmäksi -tunteeksi, ja joka kerta kuin he kohtasivat toisensa tuli side -heidän välillänsä vielä vahvemmaksi. Niini oli nyt kuudennellatoista -vuodellansa. Hän oli ahkera kuin muurahainen ja auttoi äitiänsä -kaikissa talon askareissa. Aina täydemmäksi tulivat arkut kauniista -liinavaatteista,. komeista villahameista ja juovikkaista sukista. Äidin -ja tyttären ajatukset näiden töiden ohella olivat kumminkin hyvin -erilaiset. Toinen ajatteli ilolla ja ylpeydellä tytärtänsä Järvenpään -emäntänä ja kuvitteli hänen tavaransa riippumassa ylisillä ja pantuina -kauniisiin piironginlootiin. Toinen iloitsi saadakseen tehdä rakkaan -Sakarinsa rikkaaksi ja ajatteli nuoruuden luottamuksella, että tämä -rikkaus aivan hyvin riittäisi sekä äidille että tyttärelle ja vävylle. -Silloin ei hänen tarvitsisi jättää kotoansa, ja Sakari voisi saada -myödä voita omasta karjasta, ja voisi tulla vielä rikkaammaksi kuin -Järvenpää. Ikävä ajatus vaivasi kumminkin sekä äitiä että tytärtä. -Niini oli useita kertoja, varsinkin viimeisenä vuonna, pyytänyt saada -purkaa kihlauksensa Joonaan kanssa, mutta siitä ei äiti tahtonut hänen -ollenkaan kuulla puhuvaankaan, vastaukseksi sai hän muutamia kovia -sanoja, taikka äiti selitti myöskin kuinka hyvä hänen oli saada se ja -kertoi monta historiaa kuinka tyytyväisiksi tyttäret olivat tulleet -jotka olivat totelleet aitijänsä ja menneet naimisiin rikkaiden ja -kunnioitettuin miesten kanssa. Välistä oli Niini vihainen, välistä hän -myös itki, mutta ei mikään auttanut. Ja aika kulut hirmuisen nopeasti. -Ukko Järvenpää ei tiennyt mitään näistä riidoista ja katseli jo melkein -itseänsä sekä tytön että tavaroiden omistajaksi. Hän oli jo luettanut -puutkin Tenhiälän metsästä ja laski nyt kuinka paljo hän voisi myödä -hirsiä ja halkoja. Tämä oli tullut morsiamenkin korville, ja tämä -vihastui siitä hirveän kovasti. - -"Hän on niinkuin minä sanonkin", huudahti hän, "hän on ahmatti. Laskea -mitä hän voi saada meidän metsästämme!" - -"No, mitä se tekee?" sanoi äiti keskeyttäen, "jos hän tutkittaa metsän -vuotta ennemmin tai myöhemmin voi olla sama. Kyllä hän tulee hoitamaan -sinun tavaraasi yhtä hyvin kuin omaansakin." - -"Niin, sen minä kyllä luulen, mutta sitä ei hänellä vielä ole. Minä -sanon papille ei, jollei äiti anna sitä minun tehdä ennen." - -"Niin, niin, saammehan nyt nähdä. Järvenpää ei tahtone ruveta kenenkään -narriksi." - -Silleen jäi se sillä kertaa. - -Jonakin päivänä tuli sulhanen taaskin Tenhiälään. Hän oli jo ennen -ollut jonkun naapurin luona ja juonut olutta, niin että hän oli -jokseenkin hyvällä tuulella. Juotuansa Tenhiälässä vielä vähän lisää, -kysyi hän Niiniä. Hän tuli. Järvenpää meni häntä vastaan hyvillään ja -ystävällisellä katsannolla ja tarttui hänen molempiin käsiinsä. - -"Kauniimmaksi tulet sinä päivä päivältä, Niini, ja minä alan jo tulla -kärsimättömäksi. Kuinka vanha sinä olet? Kuusitoista vuotta? Mitä? - -"Ei, vasta ensi kuussa täytän", vastasi Niini vihaisesti. - -"Vai niin, vai niin. Ja keväällä käyt sinä rippikoulun?" - -"Niin." - -"Ja sitte syksyllä vietämme me häät." - -Nyt laski sulhanen kätensä tytön vyötäisille ja nojasi punaisen, leveän -naamansa häntä vastaan. - -Mutta Niini tempasi itsensä irti ja huudahti: "mene pois, vanha -kummitus! Elä koske minuun! Minä en tahdo olla minkäänlaisessa -tekemisessä sinun kanssasi." - -Järvenpää tuli niin hämilleen, että hän tuli aivan selväksi ja sanoi -vähän tuimasti: "kauvan olen tosin kärsinyt sinun juoniasi, mutta nyt -olet sinä suuri tyttö, ja nyt siitä täytyy tulla loppu." - -"Mutta minä en huoli teistä ollenkaan", huusi Niini vihoissaan. - -"Ole hiljaa, Niini, ja mene tiehesi", sanoi äiti, ja Niini ei antanut -sanoa itsellensä tätä kahta kertaa, hän juoksi ulos ja lukitsi itsensä -porstuakammariin, jossa hän sai oikein rauhassa itkeä. - -"Ihmiset ovat panneet tyhmyyksiä hänen päähänsä", selitti äiti, "ne -ovat kertoneet tuosta metsäntutkimisesta." - -"No, mitä se häntä liikuttaa?" - -"Ei ollenkaan", kiiruhti äiti vastaamaan mielinkielisesti, "mutta mitä -semmoinen lapsinulikka ei voisi kuvitella." - -"Niin, niin; no, kyllä hän vielä kesyy", lohdutti itseänsä sulhanen, -sytytti sikarinsa, joi vielä aika kulauksen olutta haarikasta ja läksi -pois. - -Kohta sen perästä tuli Niini sisään. Hän pani kihlasormuksen pöydälle -ja sanoi: "nyt, äiti, sanon minä viimeisen kerran ett'en minä tahdo -mennä naimiseen Joonas Järvenpään kanssa. Minä pidän Sakarista, ja me -olemme päättäneet tulla mieheksi ja vaimoksi." - -"Ohoh! päättäneet!" sanoi äiti ylenkatseellisesti, "et taida tietää, -että minä olen sinun holhoojasi." - -"Se on sama, mutta Joonasta en ota." - -"Kyllä minä otan sormuksen talteen hääpäivään asti", sanoi äiti. - -"Niin ja pitää sen", sanoi tytär, "minun sormeeni ei se tule enää." - -"Ja sinä luulet minun antavan sinun Sakarille, ympärikuljeksivalle -kauppiaalle, jolla ei ole muuta kuin joitakuita seteleitä vanhassa -lompakossaan." - -"Minulla on kylliksi molemmille." - -"Sinä ymmärrät, sinä! Elä puhu kellenkään ihmiselle siitä tyhmyydestä", -varoitti äiti, "minä häpeisin aivan silmät korvat täyteen." - -"Ei kenenkään tarvitsekaan tietää sitä paitsi teidän, äiti. Ja nyt olen -minä sen sanonut." - - * * * * * - -Nyt tuli kesä. Niini oli loistolla käynyt rippikoulunsa. Laitokset -oli valmiina, pestyinä, silitettyinä, ja kesätöitä tehtiin hyvin -innokkaasti, sillä ilma oli suotuisa ja kaikki ennusti hyvää vuotta. -Järvenpään isäntä oli melkein yhtä usein Tenhiälän pelloilla ja -niityillä kuin omillansakin. Rengit murisivat hänen sekaantumisestaan -ja sanoivat, ett'ei koskaan voitu tehdä hänen mieliksensä. Emäntä -sovitti ja välitti riidan, tarjosi usein ylimääräistä kahvia ja -paloviinaa ja koetteli tyydyttää kaikkia. Niinikin teki työtä -ahkerasti, mutta hyvin vakainen oli hän ja meni piiloon, niinpiankuin -tuo vihattu sulhanen saapui. - -Jonakin lauvantaina, kun Niini oli levittelemässä mattoja vasta -pestylle kammarinlattialle, kuuli hän askeleita eteisestä, ja -käännyttyänsä katsomaan, oli se Järvenpää. Niini oli useita viikkoja -levottomasti odottanut Sakaria ja häntä harmitti nyt kovasti että hän -ystävänsä sijasta sai nähdä tuon ikävän ukon. - -"Olipa hyvä että tapaan sinun kerran", sanoi Joonas, "tulin juuri -puhumaan pappilaan menosta..." - -"Pappilaan menosta!" huudahti Niini hämillään, "eihän häiden pitänyt -olla ennenkuin syksyllä..." - -"Niin, mutta äitisi ja minä olemme päättäneet toisella tapaa." - -"Mutta minä olen antanut sormuksen äidille ja pyytänyt hänen sanomaan -teille ett'en minä huoli siitä", sanoi Niini päättäväisesti. - -"Tahdotpa sinä tai et, se ei tule kysymykseen", sanoi Joonas Järvenpää, -"äiti tahtoo ja minä tahdon, ja se on pääasia." Sen perästä meni hän -nauraen juhlatupaan. - -Kohta tuli emäntä. Hän oli ollut liinamaalla katsomassa ruohkaajattaria -ja oli nähnyt Järvenpään kohoovan pihaan. - -"Äiti", sanoi Niini ja piti häntä hameesta, "hän aikoo mennä pappilaan -huommenna!" - -"Niin, minä tiedän, mene sisään ja ota parempi hame päällesi." - -"Ei, äiti, rakas äiti, älä salli hänen sitä tehdä! En tahdo mennä -naimiseen hänen kanssansa. Kaikki sanovat että hän on niin paha." - -"Mene nyt sisään, lapseni, ja ole rauhassa. Hän ei ole niin paha kuin -luulet. Hän on hoitama sinua kuin silmäteräänsä." - -"En huoli!" - -"Kyllä sinä sitte tulet tyytyväiseksi. Anna minun nyt mennä." Äiti -irroitti hameensa Niinin käsistä ja meni sisään. - -Kuulutettiin. Ensimäisen kerran. Toisen kerran ja kolmannen kerran. -Eikä Sakari tullut! Niini oli vallan mielettömänä. Hän tiesi että kun -oli kolme kertaa kuuluutettu, niin ei sitä enää voitu purkaa. - -"Vihillä sanon minä ei", ajatteli hän. "Mutta missä viipyy Sakari? -Minkätähden hän ei ole tullut? Hän on kuollut. Muutoin ei voi olla." - -Keskiviikkona kolmannen kuuluutuksen jälkeen oli häät vietettävät. -Tiistai-iltana istui Niini suuren pihlajan alla portin edustalla -maantien vieressä, kun hän näki rattaat tulevan maantiellä. Ne -pysähtyivät pihlajan luo, ja Sakari hyppäsi niistä alas. - -"Missä olet ollut! Nyt tulet myöhään... huomenna on minun hääni. - -"Niin kuulin juuri tuolla kylässä", vastasi Sakari hammasta purren. -"Olen ollut aina Moskovassa ja Pietarissa enkä voinut tulla ennenkuin -sain asiani selväksi. Nyt minulla olisi kokonainen kirstu rahoja." - -"Ja nyt on liian myöhäistä", valitti Niini. - -"Mutta minä luotin niin varmasti siihen ett'ei häiden pitänyt olla -ennenkuin syksyllä." - -"Niin oli aikomus, mutta äiti ja hän joudutti niitä." - -"Ja etkö sinä ole heille sanonut...?" - -"Olen, olen rukoillut äitiä sekä riidellyt ja itkenyt, mutta he ovat -kuuroja. Toivon voivani matkustaa pois heidän luotansa ja jättää talon -ja kaikki mitä minulla on heille, sillä rahoja Järvenpää kumminkin -kärkkii." - -"Niin, nouse siis rattailleni ja tule pois." - -"Niin tähkäämme. Odota, minä haen huivin." - -Sakari käänsi hevosen, ja Niini kiiti pieneen vinnikammariin, jossa -hän kesillä asui. Sieltä otti hän silkkihuivin päähänsä, solmisi -virsikirjansa ja muutamia vaatekappaleita suureen paksuun villahuiviin -ja hiipi ulos jälleen, hyppäsi rattaille Sakarin viereen, ja niin -menivät he pois. - -Häätalossa juostiin ja tarinoitiin, leivottiin, paistettiin ja -puuhattiin lakkaamatta. Keittäjätär oli haettu Hämeenlinnasta, ja -hän ymmärsi panna koko talon vaimoväen liikkeeseen. Arkituvasta -tuli vastapaistetun vehnäsen ja läskin haju, kammarissa kirnuttiin -ja kodassa keitettiin munajuustoa. Ei kellään ollut aikaa ottamaan -vaaria rattaista pihlajan luona ja Niinin katoamisesta. Sitte tuli -ilta. Illallispöydässä kysyttiin Niiniä. Häntä ei löytynyt. Oliko -hän ollut lypsyllä Tiinan ja Maijan kanssa? Ei. Hän oli varmaankin -mennyt naapuriin, jossa hänen rippikoulukumppalinsa asuivat. Kello -tuli yhdeksän, ja kymmenen, hän ei tullut. Emäntä oli harmissaan. -Minkätähden hänen juuri viimeisenä iltana piti juosta ympäri kylää? -Kävikö se laatuun! Yö tuli ja nyt tultiin levottomaksi toden perästä, -piikoja ja renkiä lähetettiin etsimään talon tytärtä. Vanha Saara istui -karsinannurkassa ja kertoi kaikellaisia kamaloita juttuja morsiamista, -jotka olivat hirttäneet ja hivuttaneet itsensä tahi tulleet viedyksi -hiiteen. Emäntä istui penkillä akkunan vieressä ja vähän väliä meni hän -ulos portaille katsomaan eikö joku tulisi. Keittäjätär makasi korsnaten -suuressa sängyssä tuvassa. Puoliyön aikana tuli väki takaisin. Ei -yksikään ihminen ollut nähnyt haamuakaan kadonneesta. Mentiin levolle. -Heti nukkuivat kaikki, ainoastaan emäntä väänteli itseänsä edestakaisin -vuoteella. Mitä sanoo sulhanen? ja mitä vieraat sanovat? Rikkaita -rusthollaria ja tilanomistajia oli kutsuttu kolmesta pitäjästä, he -tulevat turhaan -- mikä häpeä! Mutta missä mahtoi tyttö olla? Jos hän -todellakin oli lopettanut itsensä? Täristys kävi hänen ruumiinsa läpi -ja hän vapisi kovasti. Äiti muisti Niinin vastahakoisuuden, kyyneleet -ja rukoukset. Hänen juohtui mieleensä kuinka vaalea hän viime aikoina -oli ollut, kuinka hiljainen ja surullinen. Hirmuista oli kumminkin! -Hänen ainoa lapsensa! ja häpiä -- kauhea häpiä! - -Päivän koittaissa lähetti emäntä sanan sulhaselle. Hän tuli heti -Tenhiälään ja oli vihainen, kiroili, torui ja pauhasi sekä lähetti -taaskin talon miehiä häntä etsimään ja kyselemään. Itse matkusti hän -kahteen lähimmäiseen majataloon kuulustelemaan sieltä. Kaikki oli -turhaa. Keskiviikkona puolenpäivän aikana rupesi vieraita tulemaan. -Monta kymmentä kertaa täytyi äitiraukan toistaa tuota tuskallista -kertomusta -- morsian on poissa! - -Vieraita kestittiin ruu'alla ja juomalla ja he menivät taaskin jälleen -pois, pudistaen päätänsä semmoisille häille. Äiti luuli kuolevansa -häpiästä ja surusta. - -Niin kului viikko. Silloin tuli Tenhiälän emännälle kirje. Itse ei hän -voinut tukea kirjoitusta, mutta Tiina, joka oli käynyt kansakoulussa, -luki sen hänelle. Se oli Niiniltä. - - "Rakas äiti", kirjoitti hän, "minä matkustin pois Sakarin kanssa - kun en tahtonut mennä naimiseen Joonaan kanssa. Jos äiti olisi - ennen kuullut minun rukoukseni, niin ei minun olisi tarvinnut - saattaa teille sitä surua, mutta kuten oli, en voinut pakoittaa - itseäni tottelemaan teitä. Jos äiti tahtoo sallia minun saada - Sakarin, niin tulemme me takaisin, ja silloin voi Järvenpää saada - vaikka koko minun osani talosta, sillä Sakari ei siitä välitä, - hänellä on rahoja kylliksi ja enempi saa hän. Hän on hyvä minua - kohtaan ja hänen tahdon minä saada, mutta ei ketään muuta. - - Niini Tenhiälä." - -Äiti tempasi kirjeen Tiinan kädestä ja heitti sen tuleen koteloineen ja -kaikkineen. Sitte läksi hän Järvenpäähän. Kun isäntä kuuli kuinka asian -laita oli, sanoi hän julmistuneena: "niin, pitäkää tyttärenne, en voi -mennä naimiseen sellaisen karkulaistytön kanssa. Mutta kaksi tuhatta -markkaa pitää minun saada vahingonpalkkiota, sillä kaksi vuotta olen -minä ollut hänen narrinansa ja olen kuuluututtanut kolme kertaa." - -"Mutta, Joonas, mistä Herran nimessä voin minä ottaa 2,000 markkaa", -muistutti emäntä itkien. - -"Myökää metsänne! Olisitte voineet pitää huolta tyttärestänne. Laskea -hänet karkaamaan keskellä päivää!" - -"Kuinka voin aavistaa..." - -"Niin sentähden saatte nyt maksaa 2,000 markkaa." - -"Mutta jos hän tulee takaisin?" - -Joonas mietti. Kaksi tuhatta markkaa oli hyvä, mutta koko talo oli ehkä -20,000 arvoinen metsineen. - -"No hyvä", sanoi hän mahtavalla äänellä, "jos hän tulee takaisin ja -suostuu nöyrästi sekä lupaa tulla hyväksi vaimoksi, niin voin antaa -hänelle anteeksi ja ottaa hänet armoihin. Kirjoita niin hänelle. Missä -hän on?" - -"Niin siitä ei hän kirjoittanut." - -"No mistä postikonttoorista kirje tuli? Olihan se kirjeen päällä." - -"Sitä en katsonut", vastasi äiti levottomasti. - -"Mutta on kai teillä kirje ja kotelo tallessa?" - -"Ei, -- minä -- minä vihastuin niin, että heitin sen tuleen." - -"Niin, se on vaimoväen tapa!" sanoi Järvenpää ivanaurulla. "Laita sitte -2,000 markkaa." - -Äiti läksi pois vihoissaan. Kaksi kuhatta markkaa! Ei, ei, hyvällä! - -Huhu Niinin katoamisesta ja sitte myöskin kenen kanssa hän oli -matkustanut, levisi laajalle. Ja ihmiset puhuivat siitä paljon, sillä -se oli kumminkin hyvin harvinainen tapaus. Muutamien mielestä oli -se oikein Järvenpäälle, joka tahtoi kiintyä niin nuoreen tyttöön -saadaksensa ainoastaan hänen rahansa. Toiset taas ajattelivat että -hänellä oli täysi oikeus, kun hän oli säädyllisesti kosinut, saanut -myöntävän vastauksen ja kuuluututtanut. - -Mutta Järvenpää meni lainoppineen tykö joka asui paikkakunnalla ja -esitteli hänelle asiansa sekä pyysi häntä asianajajakseen. - -"Niskoitteleva oli hän alusta alkaen", pitkitti Joonas, "mutta äiti -syytti hänen lapsellisuuttaan. Kaunis lapsellisuus! Minä luulen -paholainen oli hänessä jo alusta alkaen." - -"Jahaa, tyttö oli itse kauppaa vastaan?" kysyi lainoppinut. - -"Niin, niin, mutta äiti oli sen puolesta." - -"Se ei ole riittävä", muistutti herrasmies hymyillen, "tavallisesti -katsotaan asiaa että morsiamenkin suostumusta tarvitaan." - -"Herrakulta, mitä semmoinen tytöntynkä ymmärtää? Hän ei ymmärrä enemmän -kuin vasikka, joka joisi itsensä kuoliaaksi, jollei aikanansa oteta -kiulua sen edestä. Minun luonanihan hänellä olisi ollut hyvät päivät." - -"Joko hän silloin piti Sakarista?" - -"Sitä en tiedä, mutta kyllä hän oli jokseenkin tyhmä jos hän sitä teki. -Tuommoinen ympärikuljeksiva voipölhö, joka juttelemalla hankkii, myö ja -pettää, ja on köyhä kuin kirkonrotta." - -"Mahtoiko hän kosia häntä jo silloin?" - -"Kyllä siellä oli kosijoita kuin harmaita kissoja, mutta kun minä -tulin, niin hajosivat ne kuin akanat tuuleen. Jos Sakari oli myöskin, -sitä en viitsinyt tarkastaa." - -"No, oliko tyttö vanhemmaksi tultuaan, suoraan sanonut, ett'ei hän -huoli teistä?" - -"Kyllä, kyllä, kyllä. Hän oli niin hävitöin, että viskasi minun -sornukseni (puhdasta kultaa, maksoi 25 markkaa Hämeenlinnassa) -äidilleen ja sanoi itsensä erilleen kaikista. Ja kun minä tahdoin -kuuluutuksiin, huusi hän eteisessä minulle, 'minä en tahdo', ja lupasi -sanoa ei papille." - -"Mutta silloin minun mielestäni teitte väärin kun pakoititte häntä", -muistutti lainoppinut yksitotisesti. - -"Muutamat hiehot ei myöskään tahdo antaa lypsää itsiänsä", vastasi -Järvenpää rauhallisesti, "mutta huonosti heille kävisi, jos niiden -tahdolle annettaisiin valtaa. Herra ei voi uskoa minkälaiseksi Tenhiälä -tulisi, jos taitava mies tulisi sitä hoitamaan. Ja metsä! Herra Jumala, -hirsiä voitaisiin myödä huoletta 15,000 markan edestä." - -"Se ei kuulu tähän. Tyttö on vapaa ihminen eikä häntä voida ostaa ja -myödä kuin metsää. Jos omaisuutta ajattelette, niin voisittehan naida -äidin." - -"Kyllä kai, olen sitä kyllä ajatellut, mutta hän on tuhlaavainen -ja riitaisa ja nuoren hevosen voi totuttaa helpommin pois pahoilta -tavoilta kuin vanhan." - -"Tiedättekö mitä, Järvenpää", sanoi nyt lainoppinut, "minun täytyy -sanoa, että minun mielestäni on asianne katalata laatua. Jos minä -rupeisin jonkun asiamieheksi, niin rupeisin minä tyttöraukan, mutta en -teidän." - -"Hyvästi sitte herra", sanoi Järvenpää ylpeästi, "ettehän te liene -ainoa lainoppinut maailmassa." - -Tenhiälän emäntä suri yötä päivää mitä hänen olisi tehtävä. Mielellään -olisi hän tahtonut saada kirjoitetuksi tyttärellensä, mutta ei voinut -saada selkoa missä hän oli. Sakari matkusteli tavallisesti sekä -Pietarissa että Helsingissä, ja kirjeessä ei ollut mitään sinnepäin -vivahtavaa joka olisi näyttänyt missä he olivat. Järvenpää oli nyt -manuuttanut heidät käräjään, ja emäntä oli hirveän peloissaan että -hänet pakoitetaan maksamaan 2,000 markkaa. Viimeinkin tuli kirje -Niiniltä. Se oli ystävällinen ja nöyrä. Hän suri että oli saattanut -äidillensä murhetta, eikä sanonut ollenkaan välittävänsä laillisesta -omaisuudestansa, jos vaan äiti tahtoisi antaa hänelle anteeksi ja sitte -suostuisi heidän naimiseensa Sakarin kanssa. Sitte tulisivat he kotiin. -Sakari ostaisi heille asunnon kotikylässä ja he eläisivät ystävyydessä -ja rauhassa äidin kanssa. - -Tähän oli selvä osoite liitetty ja äiti kirjoitutti heti Tiinalla ja -rukoili heidän tulemaan heti kotiin, sillä Järvenpää oli manuuttanut -heidät käräjään ja pyysi 2,000 markkaa vahingonpalkkiota. - -Ensimäisellä junalla, kirjeen saatuansa, matkustivat nuoret kotiansa. -Niini ei ollut koskaan ajatellut että se tulisi maksamaan rahoja ja -kärsi nyt hirveästi äidin valituksista ja rukouksista. Yhden kerran -pyysi hän tyttären menemään naimisiin Järvenpään kanssa, toisen kerran -sanoi hän taas, että vaikka he riiteleisivät tuomiopäivään asti, niin -ei kumminkaan saisi Järvenpää tyttöä eikä rahoja. Ja riidankäynti -kesti ja kesti. Niini rukoili sydämellisesti äitiänsä maksamaan rahat -pois, niin että he pääsisivät tuosta harmista, mutta äiti ei tahtonut. -Tyttö oli hirveästi peloissaan että oikeus tuomitsisi hänen vihdoin -viimeinkin kuulumaan tuolle ilkeälle ukolle. - -Vihdoin teki kantaja itse lopun riidasta. - -Hän istui eräänä päivänä majatalossa muutamien muiden kanssa ja joi -ahkerasti olutta. Koko rivi oli Jo tyhjiä pulloja pöydällä. Juteltiin -kaikellaisista asijoista ja tietysti myöskin riita-asiasta. Kaikki -olivat enemmän tai vähemmän juovuksissa ja sanoja ei säästetty. - -Yht'äkkiä sanoi joku rikas tilanomistaja: "Kuuleppas, Järvenpää, -sanotaan että sinä oikeastaan kosit taloa." - -"Joka sitä sanoo, valehtelee..." - -"Niin, mutta niin puhutaan yleisesti. Ehkä käy huonosti asiasi kanssa?" - -"Minun asiani? Minä toivon että se olisi minun kanssani täällä joka -sitä uskaltaa sanoa." - -"No, kun sinä niin hirmuisesti pidät kiinni noista joutavista kahdesta -tuhannesta markasta." - -"Niin, vahingonpalkkiona vaan. Ei minun tarvitse turhan takia antaa -ämmien ja tyttöhempukoiden vetää itseäni nenästä." - -"Sinun sijassasi sanoisin minä näin: pidä tyttö; karannut morsian ei -ole 2 penninkään arvoinen saatikka sitte 2,000 markan." - -"Mutta harmi ja häpeä." - -"No sitä ei voida rahoilla maksaa." - -Järvenpää ruopi korvallistaan, ja oli ääneti. Kotimatkalla ajatteli hän -perinpohjin asiaa. Hänen pöyhkeytensä ja ylpeilemisensä rikkauksistaan -oli saanut kovan iskun tänäpäivänä. Ahneus vaati rahoja ja ylpeys -ylenkatseella tekemään lopun koko jutusta. Ylpeys pääsi voitolle. - -"Sitä paitsi voin minä aikaa myöten naida äidin", ajatteli Joonas ja -painoi toisen silmänsä kiinni hyvin viekkaalla katsannolla. "Samaa en -tosin saa, mitä olisin saanut tyttären kanssa, mutta kumminkin paljo -enemmän kuin 2,000 markkaa. Kun pahoilleen paneksen, tulee äidistä -kunnollisempi emäntä suureen taloon kuin tyttöhuipukasta. Nuori olisi -varmaankin tahtonut koristuksia ja silkkivaatteita, mutta vanha ei -tarvitse niitä, ja kyllä minä pidän kiinni rahoista, sen sanon minä." - -Ja nyt rupesi Joonas laskemaan kuinka suuri osa äidille tulisi talosta -ja mitä etuja hän voisi voittaa. Paraimmalla mielellä tuli hän kotia, -ja seuraavissa käräjissä astui tuo muhkea tilanomistaja esiin ja -selitti, että hän lopettaa koto jutun. - -"Tarkemmin ajateltuani", sanoi hän mahtavasti, "olen huomannut tämän -asian olevan mitätöntä laatua. Karkulaistyttö ei ole parempi kuin -karkulaiskoira, eikä kaksi tuhatta eikä kaksikymmentäkään tuhatta -markkaa voi minua enää saattaa menemään naimisiin hänen kanssansa -- -hän ei ole edes kahden penninkään arvoinen. Sakari ottakoon hänet, minä -en kadehti. Ja sillä tehty." - -Nyt kului vielä joku aika ennenkuin kaikki tuli entiselleen. -Kihlakunnanoikeus ja konsistorio kirjoitteli muutamia kirjeitä, ja -vihdoin oli kaikki selvänä. Nuoret menivät naimisiin ja muuttivat, -äidin toivomuksen mukaan Tenhiälään, jossa emäntä oli hallitsijana -niinkuin ennenkin ja pian oppi hän arvoittamaan vävyänsä. - -Jonkun ajan perästä näytti kuin Järvenpään isäntä olisi unhoittanut -kaiken vihan. Hän rupesi käymään usein Tenhiälässä ja oli hyvin -kohtelias ja puhelias erittäinkin vanhaa emäntää kohtaan. - -Kauniina päivänä tuli hän kosiin. Mutta täällä sai hän kieltävän -vastauksen. Äiti oli ymmärtänyt miehen ahneuden ja huonon luonteen -ja tahtoi mieluummin jäädä vanhaan kotiinsa, jossa lapset kohtelivat -häntä kunnioituksella ja rakkaudella, ja jossa jo pieni tyttärentytär -tarvitsi hänen hoitoansa. - -Niin sai rikas Järvenpää matkustaa kotiinsa pitkällä nenällä. -Kiusallaan nai hän vanhan, toissilmän piijan, joka piti hänen niin -kovassa kurissa, että pani viinat ja voit lukon taakse ja piiloitti -avaimet alushameensa taskuun. Niin sai ukko vanhoilla päivillään nähdä -mihin ahneus vie. - -Mutta Sakari ja Niini elivät onnellisina ja tyytyväisinä kauniissa -Tenhiälässään ja vanha emäntä ajatteli, että kun loppu oli hyvä, niin -oli kaikki hyvin. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUKKASIA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/66930-0.zip b/old/66930-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b6faf8a..0000000 --- a/old/66930-0.zip +++ /dev/null |