diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66243-0.txt | 3479 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66243-0.zip | bin | 70781 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3479 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1997e3d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #66243 (https://www.gutenberg.org/ebooks/66243) diff --git a/old/66243-0.txt b/old/66243-0.txt deleted file mode 100644 index 6115002..0000000 --- a/old/66243-0.txt +++ /dev/null @@ -1,3479 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Onnen kannel, by Hilda Huntuvuori - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Onnen kannel - Historiallinen kertomus - -Author: Hilda Huntuvuori - -Release Date: September 8, 2021 [eBook #66243] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tuula Temonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN KANNEL *** - - - - -ONNEN KANNEL - -Historiallinen kertomus - - -Kirj. - -HILDA HUNTUVUORI - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1922. - - - - - - -SISÄLLYS: - -Kultarannan emäntä. -Etelään. -Valoa. -Pimeyttä. -Luostarissa. -Apotti on matkalla. -Vuorella. -Äiti ja tytär. -Kaskesmaalla. -Hämeessä. -Syksyinen ilta. -Sampsa. -Salolle, salolle. -Kotona. -Toinen syksy. -Metsänkävijä. -Karvetin Voima. -Ilma. -Kevät keskellä syksyä. -Pyhässä lehdossa. -Vuonna 1000. - - - - - - -Kultarannan emäntä. - - -Aamuaurinko kultasi selät ja salmet, saarien rannat ja keväisen metsän. -Siinä lahdelman rannalla, riippakoivun alla seisoi Kultarannan emäntä, -ennen nuoruudessaan maankuulu Impi. Hänen olennossaan oli vieläkin -jotain pehmeätä, kaunista, vaikka aika olikin taivuttanut hiukan -kumaraan hänen solakan vartalonsa ja sirotellut lunta tummaan tukkaan. -Nuo tavallisesti niin lempeät kasvot kuvastivat nyt tuskaa, sanomatonta -tuskaa. Oi, tuonne niemen taa katosi suuri kauppapursi, joka vei pois -hänen vanhimman poikansa, hänen rakkaan Helkkynsä. Kunnekka joutunee -matkallaan poika, kurjuutta kärsivi, kylmä on maailma kulkijalle. Se -on isän perintöä, tuo pojan kulkemishalu. Minkäs poika sille mahtaa, -että on soittajaksi syntynyt. Noin kierteli ennen hänen isänsä -Kulkija-Helkky. Vielä senkin jälkeen, kun hän oli tullut Kultarannan -isännäksi, otti tuo kulkemishalu hänet valtoihinsa. Ja hän, Impi, oli -ensin alussa ollut sanomattoman levoton sentakia. Mutta sitten hän -tyyntyi aivan, sillä hän tiesi aina, miten tuo kulkemishalu päättyi. -Näin kävi kaikki: Kulkija-Helkky istui hetken synkkänä lavitsan -reunalla. Sitten hän painoi lakin päähänsä ja lähti lehdon läpi -rannalle. Siellä hän nousi veneeseen, mutta ennenkuin kokka kosketti -toista rantaa, käänsi hän äkkiä veneen, souti takaisin ja riensi -juoksujalkaa kotiin. Täällä hän toimitti tuhannesti Impille: "Minä en -lähde koskaan sinun luotasi, en koskaan!" -- Eikä hän lähtenytkään. Ja -miten onnellisia olivatkaan ne kuusitoista vuotta, jotka he yhdessä -viettivät Kultarannassa! Sitten tuli Helkyn äkillinen sairaus ja -kuolema. Oi sitä aikaa ja niitä tuskia! Silloin sai Impi valkeita -hiuksia muutamassa vuorokaudessa. -- Niin, niin, siitä on nyt tasan -kymmenen talvea, kun Kulkija-Helkky kuoli. Miten raskasta olikaan ensin -alussa, tuntui, ettei jaksanut elää. Mutta sitten aika alkoi mennä, kun -sen täytyi mennä. Ja olihan hänellä toki lapsensa, nuo rakkaat neljä. -Tämä vanhin Helkky 15-vuotias silloin -- oli jo isän eläessä tehnyt -lyhyitä matkoja harppuineen. Isän kuoltua hän istuskeli kalmiston -kuusien alla keväiset illat ja lähti sitten ensimäiselle pitkälle -matkalleen. Ja niitä matkoja on sitten riittänyt -- välillä tosin -kotonakin. Mutta juuri kun uskalsi toivoa, ettei hän enään lähtisikään, -silloin hän tavallisesti lähti. Niin nytkin! Ja äiti huokasi syvään. - -Kuinka toisenlainen olikaan hänen toinen poikansa Sampsa, kuin ilmetty -ukko Luonto, Impin isä! Joka liike, joka askel kuin Luonnon. Isän -kuollessa oli tuo 14-vuotias äkkiä miehistynyt, ottanut talon hoidon -käsiinsä kuin isäntä ikään. Miten äiti olisikaan tullut toimeen ilman -Sampsaa! Ja nyt kymmenen vuoden kuluttua ei tuo poika hoida yksin -Kultarantaa, koko Suomen huolet ovat hänen harteillaan. Sampsa on mies, -sen tietävät kaikki. Ja sittenkin -- miten paljon lähempänä äidin -sydäntä oli Helkky, soittaja, surunlapsi! Oi, rakastaa häntä täytyi, -rakastaa! Ja tuonne hän katosi kaupin laivassa ulapan taa -- tulleeko -takaisin milloinkaan? Kyynelvuo kostutti äidin poskia. - -Koivun oksat taipuivat hiljaa syrjään, ja hellät kädet kietoutuivat -äidin kaulaan. Siinä tuli Kultarannan tytär, 21-vuotias Hyvämieli. -"Äiti rakas", sanoi hän, "miksi jäit tänne rannalle yksin itkemään? -Semmoinenhan se on Helkky. Älä nyt itke, äiti! Kyllä hän syksyllä taas -tulee kotiin. Onhan hän monasti mennyt, monasti tullut." - -Mutta äiti vastasi: "Ei hän palaa syksyllä, minä tunnen sen." - -"Äitikulta, sinä tunnet aina niin paljon. Tule nyt kotiin! Helkky -rukka, aavistaneeko hän äidin tuskaa!" -- Ja Hyvämieli veti äidin -hellästi mukaansa. - -Rinnan he astelivat lehdon läpi polveilevaa polkua. Hyvämieli -oli pitkä, solakka, kaunis, kaikessa kuin äitinsä, vain hiukan -surunvoittoisempi. Mutta kaikki hyvyyden voimat tuntuivat asuvan hänen -sielussaan. Niin hän nytkin koetti kaikin tavoin lieventää äitinsä -surua. Ja ainahan hän onnistui lohdutuksessaan, tietää sen. Hän käänsi -keskustelun nuorempaan sisareensa Ilmaan. "Arvaas, äiti, mitä Ilma -jutteli äsken?" sanoi hän. - -"Ilma! Oliko hän sitten kotona?" kysyi äiti ihmeissään. - -"Oli. Eikö hän sitten kotona ole ollut?" - -"Ei, lapsikulta! Aamulla auringon noustessa näin hänen rientävän -metsään. Jousi oli tietysti olalla, nip [kantoväline, jota metsästäjät -pitivät selässään] selässä ja vasamoita vyöllä, kun hän iloisesti -viheltäen asteli tietään." - -Hyvämieli nauroi: "Se on niin hänen kaltaistaan. Äsken juuri tapasin -hänet kodankynnyksellä itkemässä. Luulin hänen itkevän Helkyn lähtöä, -mutta kysäsin sentään: mitä itket, lapsi? Ja ajatteles, äiti, -nyyhkytysten välistä tuli: 'Miksen minä ole poika! Saisin ottaa -harppuni ja lähteä maailmalle, kuten Helkky!' -- -- --." - -Äiti ei malttanut olla hymyilemättä: "Pojaksi tuon rasavillin olisi -pitänytkin syntyä! Olen jo aivan huolissani hänen takiaan. Olen -toivonut, että hän ijän varttuessa heittäisi nuo poikamaiset hommansa. -Mutta muutoksen merkkiäkään ei näy, vaikka hän on jo kuusitoista -kesää nähnyt. Isän lemmikki hän oli palleroisena, en hennoisi käyttää -ankaruutta. Mitä luulet, pitäisikö minun, kun orjanaisetkin jo -ihmettelevät heikkouttani?" - -"Ei, äiti! Odotetaan nyt vielä! Kuka hennoisi olla ankara tuolle -lapselle, joka kaikessa poikamaisuudessaan on kuitenkin niin suloinen." - -"Suloinen hän todella on." -- -- -- - -Naiset olivat tulleet Kultarannan pihaan. He pysähtyivät pihapihlajan -alle ja Hyvämieli virkkoi: "Sinullahan on nyt jo helpompi, äiti?" - -"On, paljonkin. Eihän ole ensi kertaa, jolloin sinä huojennat äidin -surun." Ja äiti tarttui hellästi tyttärensä käteen. - - - - -Etelään... - - -Arkonassa Rügenin saarella oli tänä aamuna auringon noustessa tuiki -juhlallista. Ylipappi astui jumalten temppeliin, joka sijaitsi -korkealla kallioniemellä. Hän kumartui Svantevitin komean kuvan eteen, -Svantevitin, jolla oli neljä päätä ja joka toisessa kädessään piti -sarvea, toisessa jousta. Vihdoin nousi pappi, siveli Svantevitin kuvan -uhriverellä ja pani kultarahan jumalan kädessä olevaan sarveen. Sitten -hän lähti hitain askelin temppelistä, jonka ympärillä seisoi suuri -kansan joukko. Ylipappi heitti jonkun kerran vastalla uhriverta kansan -joukkoon ja siirtyi sitten niemen äärimmäiseen kärkeen. Jyrkänteen -reunalta hän kaatoi uhrin meren hyville haltijoille. Sitten hän nousi -korkealle kivelle. Kaikki kuuntelivat henkeään pidättäen, kun ylipappi -julisti kaupparauhan markkina-ajaksi. Kaupparauha oli ulottuva yli -Rügenin saaren ja merelle sinne asti, missä taivas ja vesi yhtyvät. Ken -tämän kaupparauhan rikkoi, hänen henkensä ja tavaransa oli oleva suuren -Svantevitin ja hänen pappiensa käsissä. - - * * * * * - -Nyt alkoi vilkas kauppa saarella, jonne matkaajia tuli kaikista -maan ääristä. Oli siinä eloa ja liikettä. Vaihdettiin, tingittiin, -ostettiin, myytiin. Tässä oli pohjolan turkiksia, tuossa vendien -hunajaa, täällä käytettiin rahoina pieniä verkkoliinoja, joita oli -tuotu Böömistä. - -Vanha, kumaraselkäinen kauppias oli aivan unohtanut tavaransa ja -tarkasteli herkeämättä nuorta soittajaa, joka jutteli erään etelän -miehen kanssa. Heti kun soittaja lopetti puhelunsa, riensi kauppias -hänen luokseen ja kysyi: "Kuka olet?" - -"Kukas sinä sitten olet? Olen ihmeissäni kuullessani suomenkieltä -täällä", sanoi soittaja. - -Mutta kauppias ei ollut kuulevinaan hänen kysymystään, vaan jatkoi: -"Tunsin nuoruudessani erään soittajan, Kulkija-Helkyn. Sinä olet kuin -hän ilmielävänä." - -"Hän olikin minun isäni." - -"Olet siis Kultarannan Impin poika", sanoi kauppias ja hänen kasvonsa -värähtivät. - -"Olen niinkin. Mutta kuka sinä oikein olet?" - -Kauppias ei vieläkään ollut kuulevinaan, vaan jatkoi: "Teillä oli -kasvattitytär, elääkö hän vielä?" - -"Tarkoitat Saijaa, lapsuuteni leikkitoveria. Kyllä hän elää. Mutta jo -monta vuotta sitten meni hän naimisiin Tuurin pojan kanssa ja silloin -he muuttivat meiltä Saijan iso-isän omistamalle saarelle. Siellä he -edelleen elävät onnellisina lapsineen. Mutta sano jo toki, kuka sinä -olet!" - -"Kukako olen. Rosvo ja ryöväri, kirkkojen polttaja, pappien surmaaja. -Ryöstötavaroita tässä nytkin kaupittelen." - -Helkky katsoi tutkien kauppiasta ja sanoi: "Sinä olet Hirvo, Saijan -isä. Saija on sinun näköisesi." - -"Sillä, jonka jälkiä peittää vain hurme ja kauhu, ei ole lapsia, ei -kotia, ei synnyinmaata. Meren kuohut ovat polkunani, Jomsborg [Itämeren -etelärannalla] levähdyspaikkani ja kuolema matkani määrä." - -Helkky katseli hetken ääneti tuota kumaraista kauppiasta, murtunutta -miestä ja hänen sydämensä täytti sääli. Vihdoin hän virkkoi: "Lähde -kotiin Suomeen! Siellä niin paljon puhuttiin sinusta. Miten iloiseksi -Saija tulisikaan, jos menisit. Ja miten hyvä sinulla siellä olisi! -- -Saijan pikku pojat ovat aika hauskoja." - -"En lähde! Paikkani on täällä. Hyvästi nuori mies!" Ja kumarainen -kauppias alkoi taas järjestellä tavaroitaan. - -"Hyvästi", sanoi Helkky hitaasti ja kääntyi lähteäkseen. Mutta silloin -nosti kauppias äkkiä päänsä, sanoi: "Kuules, joms-viikinkejä ei sinun -missään tarvitse pelätä. Ja jos joskus näillä mailla matkatessasi -joudut pulaan, niin tule silloin turvallisella mielellä Jomsborgiin, -siellä kyllä keinot keksitään." - -"Kiitoksia", sanoi Helkky, heilautti lakkiaan hyvästiksi ja kiirehti -etelään lähtevien kauppiaitten matkaan. - -Mutta kumarainen kauppias tuijotti kauan tyhjyyteen. Vihdoin hän puheli -puoliääneen itsekseen: "Itse pirstosin elämäni onnen, itse. -- Suomessa -oli kevät aina niin kaunis. Muistan, kuinka kalat polskivat lahdelmalla -ja salmen rannalla kukki pihlaja ja tuomi." -- -- -- - - - - -Valoa. - - -Helkky kulki reippain askelin vanhaa roomalaista maantietä, joka -kukkuloita kaartaen kääntyi etelään. Hänen korvissaan kaikui vielä -Champagnen markkinoitten humu, noitten maailman kuulujen markkinoitten, -vaikka markkinapaikka oli jo jäänyt kauas kukkuloitten taa. Äh, sitä -ihmismerta! Kuka uskoisi, että maailmassa on niin paljon kauppiaita -ja tavaraa! Siellä oli silkki- ja musliinikankaita aina Intiasta, -Damaskosta ja Venetsiasta asti. Voi niitä turkkilaisten roimahousuja! -Arapialaiset valkeissa viitoissaan tarjoilivat Cordovan lasiastioita ja -Toledon värillistä lampaannahkaa. Tapettikankaat olivat ihmeellisiä, -samoinkuin Tyroksen purppura. Ja ne Irlannin suippokärkiset -kengät! Ruskeaihoiset egyptiläiset kaupittelivat strutsin sulkia. -Burgundin viinit ja Flanderin kankaat olivat mainioita, Ah, ja ne -karhuntanssittajat, ilveilijät, soittajat ja laulajat! Viinituvat -olivat tulvillaan väkeä. Niin, ennen ei hän, Helkky, olisi hinnalla -millään jättänyt tuollaista huvien paikkaa, ei, ei! Mutta nyt! Hän -vilkaisi vain sivumennen kaikkia ja riensi edelleen tietään etelään, -etelään... - -Helkky kulki kuin siivin yli vuorien ja lakeuksien. Raikas aamutuuli -leyhytti hänen kauniita kutrejaan. Oi, miten ihana oli maailma! Kaikki -kukki, loisti, sädehti. Koko ilma oli täynnä voimakasta, hurmaavaa -kevääntuoksua. Linnut lauloivat tuhansin kielin. Oi, miten suloista -oli elämä! Kukat ja puut, vuoret ja laaksot, linnut ja tuuli kertoivat -keväästä ja kukkasista, lämmöstä ja hyvyydestä. Koko maailma oli täynnä -rakkauden suloisia säveleitä. - -Helkky oli tullut metsäpurolle. Rannalla kasvoi tuuhea lehmus. Sen -alla oli kömpelösti veistetty ristiinnaulitunkuva. Lehmukseen, kuvan -yläpuolelle, oli kaiverrettu: "Joka janoo, hän tulkoon ja ottakoon -elämänvettä lahjaksi!" -- Helkky tarkasteli hetken Ristiinnaulittua -ja keksi samalla lipin lehmuksen oksalta. "Erinomaisia ovat nuo -pyhät siltaveljet! Kuinka he huolehtivatkaan kulkijoista!" tuumi -hän juodessaan lipillä puron kirkasta vettä. Sitten hän istahti -lehmuksen alle, sulki silmänsä ja siinä oli etelän ihana kuva hänen -edessään: Kukkulalla meren rannalla sijaitseva vanha linna, ihanin, -mitä on auringon alla. Ruusulehdot, kukkatarhat ja varjoisat käytävät -ympäröivät tuota ikuista linnaa, jossa itse Rooman keisarit olivat -kerran käyneet vieraina. Pylväsparveke antoi merelle, ja sinisen virran -uoma välkkyi auringon laskiessa. Ja siellä ruusutarhojen ja pylväitten -siimeksessä asteli Eulelia, linnanherran ainoa tytär, suloisena kuin -vasta-auennut lilja. Kun hän, Helkky, ensi kerran tuli linnaan, oli -Eulelia vielä lapsi. Mutta kun hän tuli toisten, oli Eulelia juuri -neidoksi puhkeamassa. Oi niitä iltoja linnan parvekkeella! Linnanrouva -tyttärineen teki käsitöitä, usein oli herrakin siellä. Hän, Helkky, -istui harppuineen köynnöskasvien ympäröimän pylvään varjossa ja soitti, -soitti. Kuta enemmän ilta hämärtyi, sitä pehmeämmin soi harppu. -Naiset panivat pois työnsä. Herra lähti hevosiaan katsomaan, rouva -naistentupaan töitä tarkastamaan. Eulelia nojaa kaidepuuhun ja antaa -silmiensä levätä meren tummenevalla pinnalla. Harppu soi hiljaisemmin. -Eulelia saa kyyneleet silmiinsä. Ja kerran sitten, niin, pehmeät -käsivarret kietoutuivat soittajan kaulaan ja väristen vaipui tyttö -hänen syliinsä. Niitä iltoja tuli sitten monta. Vihdoin linnanrouva -keksi heidän salaisuutensa, ja silloin täytyi Helkyn äkkiä lähteä -linnasta, ennenkuin herra saisi tietää asiasta. Eulelian silmät olivat -itkemisestä punaiset, kun hän ruusutarhasta ilmestyi Helkyn tielle -sanoakseen hyvästi. "Sinä palaat", oli ainoa, mitä hän sai kuiskatuksi -kietoessaan kätensä Helkyn kaulaan. Ja nyt hän todella palasi! Ei -mikään voima olisi pidellyt häntä enään Kultarannassa. Hän oli tullut -kuin siivin yli merien ja maitten. - -Helkky heräsi haaveiluistaan ja hypähti pystyyn lehmuksen alta. -Joustavin askelin taas etelään. Oi, sinne, sinne on pojalla mieli, -missä siintää tumma meri, missä ylhäiset naiset muodostavat rakkauden -tuomioistuimen ja ratkaisevat sydämen asioita rakkauden lakikirjan -kahdentoista pykälän mukaan. Oi, sinne, sinne, missä ruusujen tuoksu ei -milloinkaan lopu, missä trubaduurien harppu ei milloinkaan vaikene. Oi, -Provence, Provence, ruusujen maa, laulun ja runouden, onnen ja auvon -ihmeellinen maa! Eulelia, Eulelia! - - * * * * * - -Matkustaminen oli tähän aikaan hyvin vaarallista. Paitsi että -rosvot vaanivat kaikkialla, otti jokainen linnanherra alueensa -läpi matkaajilta tullia tai muita maksuja. Ainoastaan laulajat ja -soittajat tai muut heidän kaltaisensa saivat vapaasti matkata, sillä -hehän sittenkin olivat ainoita ilon ja riemun tuojia tänä synkkänä -aikana, jolloin kirkko saarnasi kiirastulesta ja kadotuksesta, jolloin -paholainen hiilihankoineen seisoi kuolinvuoteen ääressä ja noidat -tanssivat hornan kallioilla. Vain joku juutalainen joskus sai myöskin -maksutta kulkea, jos hän linnan väen huviksi suostui astumaan linnan -ohi takaperin, kengät päälaella ja isämeitää lukien. - -Linnasta linnaan, kylästä kylään riensi Helkky. -- Tuossa illansuussa -astuu hän raittia, joka vie keskelle kylän toria. Siinä on mahtava -tammi ja sen alla käräjäkivet. Helkky istahtaa kivelle ja katselee -ympärilleen. Siinä on pieni kirkko ja kalmisto, kylän yhteinen -karja-aitaus ja nuorison kisakenttä. Helkky ottaa harppunsa. Eikä -aikaakaan, niin on hänen luonaan koko kylä, vanhat ja nuoret. Oi, nyt -oli olkikattoisen orjakylän juhlapäivä, suvisen illan auvoinen hetki, -jommoista ei usein kylälle suotu. Kun Helkky vihdoin puolenyön aikaan -lopetti, tahtoivat kaikki viedä hänet kotiinsa yöksi. Mutta soittaja -ei tuuminut, minne menisi, astelipahan vain ensimäiseen mökkiin, mikä -eteen sattui. Sytytettiin tervaspala. Sen valossa näki Helkky koko -majan: saviseinät, maalattia, räppänä katossa, homehtunutta silavaa -ja papupusseja orsilla riippumassa, huonekaluja ei ollenkaan. Helkky -istahti muitten mukana olkikuvolle ja alkoi syödä mustaa keittoa, -jota jokainen sai puukuppiinsa. Sitten pantiin lattialle oljille tai -lehville nukkumaan. Aamulla koettivat kyläläiset ehkäistä soittajan -lähtöä, mutta ei, kaikki oli turhaa. Etelään oli pojalla mieli. -Eulelia, Eulelia! - - * * * * * - -Päiviä oli kulunut, viikkojakin vierähtänyt. Oli keskipäivä. Helkky -poikkesi tieltä metsään ja istahti sypressin varjoon. "On parasta, että -lepään tässä vähän aikaa, jotta en tulisi liian aikaisin linnaan", -puheli hän puoliääneen itsekseen. Sitten hän sulki silmänsä ja taas oli -kaikki hänen edessään: Hän tulee portille ja kolkuttaa. Vartija kysyy: -kuka siellä? Hän ei vastaa, kolkuttaa vain. Vartija kysyy uudestaan. -Silloin hän ottaa harppunsa ja alkaa soittaa. Jo aukeaa portti ja -hänet saatetaan linnan suureen pylvässaliin. Jutellaan, juodaan malja -kuohuvaa punaviiniä, ja sitten hän ottaa harppunsa. Ihana Eulelia saa -vihdoin silmiinsä kyyneleitä. - -Helkky havahti unelmistaan. Päivä oli painumassa lännen maille. -Iltatuuli juoksi kilpaa metsän sinipiikojen kanssa siepatakseen -auringon viimeiset kultasäteet kukkulan laelta. "Äh, olen viivytellyt -liiaksi. -- Ennättänenkö enään ennen yötä linnaan", puheli Helkky -itsekseen ja läksi taas kuin siivin kohti etelää. - - - - -Pimeyttä. - - -Helkky oli poikennut linnaan johtavalle sivutielle. Nyt hän saapui -juuri pienelle sillalle. Mitäs tämä! Sillan korvaan oli pystytetty -salko. Se on koristettu pyhän mistelipensaan oksilla ja ruusuilla. -Hetken aprikoituaan, ihmeteltyään, lähtee Helkky taas juoksujalkaa -tietään. - -Jo nousee hän mäelle, jonka laelta linna näkyy. Oli tullut pimeä. -Helkky jää hämmästyneenä seisomaan kukkulalle. Mitä, mitä ihmettä! -Linnan valleilla paloi komeita kokkoja, jotka valaisivat kukkulan -rinteellä kasvavat sypressit, piiniat, poppelit, myrtit, laakerit, -ruusulehdot ja viinitarhat. Lähempänä linnaa näkyi taas satoja -erivärisiä tulisoihtuja. Ah, oliko tuo enään mikään todellinen linna! -Ei, ei, sehän oli satujen ihmelinna, mi kohosi kultameren kätköistä! - -Helkky oli kumman totinen, kun hän lähti mäeltä. Päästessään lähemmäksi -rupesi hän jo kuulemaan soittoa, ääniä. Linnan mäkeä ylös kavutessaan -hän jo tapasi ihmisiä. "Mitäs täällä?" kysyi hän. - -"Jopa olet kaukainen matkamies, kun et tiedä, että linnanneiti Eulelia -viettää häitään Provencen kuuluisimman urhon Ludvig Karhunhampaan -kanssa." -- Helkky vavahti, tunsi polvien pettävän. Hän tarttui -läheiseen lehmukseen pysyäkseen pystyssä. Vihdoin hän kompuroi muitten -mukana linnan pihalle. Se oli täpötäynnä seudun rahvasta, kaikki -kun tahtoivat nähdä ja kuulla häitten iloa. Pihalle oli nostettu -kokonaisia viinitynnyreitä, joista kukin sai mielinmäärin ammentaa. -Helkky pysähtyi portin pieleen puitten varjoon. Koko humu tuntui -hänestä niin kumman kaukaiselta. Äkkiä täyttivät iloiset suosionhuudot -ilman. Helkky havahti, nosti päänsä. Ja voi! Ruusujen koristamalle -parvekkeelle ilmestyivät nuoret: morsian vaaleana, hentona kuin lehdon -lilja, sulhanen tummana voimakkaana kuin vuoriston kuusi. Helkyn silmiä -sumensi ja hän vaipui portin pieleen kuin kokoonpuserrettu rypäle. -Siitä hän vihdoin yön aikana hoiperteli ruusutarhan läpi kukkulan -juurelle, puolitajutonna polvistuen myrttien alle maahan. - -Miten kauan hän siinä oli ollut, siitä ei hänellä ollut aavistustakaan. -Ainakin oli aurinko jo korkealla, kun hän nousi ja alkoi astella, -tietämättä minne. Mutta vaisto kai veti pohjoiseenpäin suuriin metsiin. -Siellä hän samoili sinne ja tänne kokonaisia päiviä. Oi, miten synkkää -ja kolkkoa täällä olikaan! Tummat puut seisoivat totisina kuin munkit -hautajaisissa. Vuoret huokailivat raskaan painon alla, ja illan tullen -vuodattivat kukat kyyneleitä. Linnut itkivät, ja koko ilma oli täynnä -valitusta. - -Oli iltapäivä. Helkky oli tavannut päivällä paimenen, joka oli -tarjonnut hänelle leipäpalasta. Oliko hän sen syönyt, vai ei, sitä hän -ei muistanut. Hän istahti sammalmättäälle. Ensi kerran sitten linnasta -lähdettyään muisti hän harppunsa, ja se alkoi samalla kuin polttaa -hänen harteitaan. - -Hän irrotti kiireesti pussin selästään ja pani harpun vierellensä -maahan. Äh, ikinä ei hän enään voisi koskea sen kieliin. Helkky jätti -harppunsa mättäälle ja lähti taas samoilemaan. Mutta hetken päästä -palasi hän takaisin, noin ei hän toki voinut harppuaan jättää. Hän -kaivoi matalan kuopan maahan, pani siihen harppunsa ja peitti sen -risuilla ja sammalilla. Sitä tehdessään hän ajatteli: "Isä kätki kerran -metsän sammaliin pikku siskonsa ruumiin, mutta minä -- minä kätken -tähän sieluni." - - * * * * * - -Helkky lähti taas eteenpäin. Mutkan takaa tuli äkkiä kaksi ratsua. -Etummainen hevonen hypähti hätkähtäen sivulle, kun näki Helkyn. Nainen -hevosen selässä huudahti ja päästi pelästyneenä jahtihaukkansa lentoon. -Mutta samassa oli jo mies rinnalla ja tyynnytti heti pelästyneen -hevosen. Eulelia katsahti matkamiestä ja väristys kävi läpi hänen -ruumiinsa. "Ota minut satulasi eteen!" sanoi hän miehelleen. Ja -tuntiessaan vaimonsa värisevän, sanoi Ludvig: "Tahdotko, että otan -kiinni tuon roiston, joka sinut näin pelästytti ja heitän hänet linnan -vankiluolaan?" - -"En, en, älä tee sitä! Mennään nyt vain kotiin!" -- -- -- - -Oli tullut ilta. Eulelia ei saanut rauhaa missään. Hän meni vihdoin -parvekkeelle ja katseli tummaa, kaunista merta. Mutta ei sekään -auttanut. Hänen edessään oli aina kaksi suurta, surullista silmää ja -kalpeat tuskaiset kasvot. Oi, hän ei päässyt siitä näystä. Hänen päänsä -painui käsien varaan, harpun pehmeät säveleet soivat hänen korvissaan -ja hän oli tuntevinaan hellän käden kosketuksen. Oi, soittaja oli -sittenkin jotain toista kuin raju Ludvig! ja Eulelia purskahti -katkeraan itkuun. -- Pimeys peitti meren, peitti herkän naissydämen. - - * * * * * - -Helkky oli kulkenut viikkoja milloin metsiä, milloin asutuita seutuja. -Hän oli kalpea ja laiha kuin haamu -- eihän hän muistanut syödä. Lapset -pakenivat hänet nähdessään. Joku säälivä nainen joskus pisti hänelle -ruokapalan, jonka Helkky söi, jos -- muisti. Muuan vaimo virkkoi kerran -Helkyn lähdettyä kylästä: "Tuo kulkija muistuttaa paljon erästä nuorta -soittajaa, joka täällä soitteli keväisen illan." - -Kauan ei hän enään jaksaisi kulkea, sen tiesi Helkky itse. Hän tuskin -jaksoi jalkaansa nostaa toisen eteen, ja vuoripolku oli korkea -ja jyrkkä hänen edessään. "Jospa heittäydyn sammalille ja kuolen -siihen", tuumi Helkky. "Ehkäpä kuitenkin jaksan vielä tuon vuoren -yli", jatkoi hän hetken päästä ja läksi kapuamaan vuoripolkua. Se oli -jyrkkä ja kulki kaartaen rotkon reunaa. Hämärti, kun hän viimeiset -voimansa ponnistaen pääsi vuoren harjalle. Uuvuksissaan pysähtyi hän -huoahtamaan. Hänen jalkainsa alla oli rotko huimaavan syvänä. Helkyn -päätä pyörrytti. Hänen jalkansa horjahtivat ja hän syöksyi syvyyteen. -Pimeys peitti rotkon, peitti nuorukaisen särkyneen sydämen. - - - - -Luostarissa. - - -Munkit huokasivat helpotuksesta, kun vihdoinkin pääsivät kantamuksineen -luostariin. Rotkosta löydetty mies pantiin varovasti vuoteeseen. -Yrttejä tunteva veli kumartui tutkien hänen ylitsensä ja puheli: "Ei -mies ole kuollut. Hän on vain tainnuksissa. Sydän lyö. Käsivarrenluu on -murtunut. Sidonpa sen ensin ja sitten vasta annan virvoittavaa rohtoa." - -Vihdoin heräsi Helkky ja katseli kummeksien ympärilleen. Hän ihmetteli -huonetta, jossa oli, ihmetteli kaapuniekkoja, jotka hyörivät hänen -ympärillään. Pian hänelle kuitenkin selvisi kaikki. Hän muisti matkansa -rotkon ympäri ja tiesi nyt olevansa luostarissa. Tuska kädessä oli -aivan vihlova. Äh, hän ei tahtonut elää! - - * * * * * - -Refektoriumissa keskusteltiin koko syönnin ajan miehestä, joka oli -rotkosta löydetty. Monien arvelultten jälkeen tultiin siihen tulokseen, -että hän oli varmaan pyhiinvaeltaja, joka palasi Vapahtajan haudalta ja -oli siellä kokemansa autuuden takia unohtanut syömisentaidon ja siksi -tullut haamun kaltaiseksi. Tätä oli pahahenki käyttänyt hyväkseen ja -viskannut hänet rotkon pohjaan. Hyvin oli miestä hoidettava, se oli -kaikkien mielipide. Lääkäriveli vain oli huolissaan: "Sairas ei ota -lääkkeitä, eikä puhu." Mutta apotti sanoi lohduttaen: "Annan sinulle -ihmeitä tekevän pyhimyslippaan, ja kukin veli lukee joka päivä Ave -Marian miehen puolesta." - - * * * * * - -Kaiken syksyä oli Helkky hoippunut tuon ja tämän -- elämän ja kuoleman --- välillä. Nyt vihdoinkin oli paraneminen täydellä todella alkanut. -Ja ihmeellistä, nyt hän jo melkein viihtyi täällä alussa hän ei -ollut tahtonut elää. Tuntui senkin tähden rattoisammalta, kun hän -niin hyvin ymmärsi veljien kieltä ja voi jutella heidän kanssaan. -Kyllähän hän oikeastaan Champagnessa, Burgundissa ja Provencessakin -ymmärsi, mitä ihmiset puhuivat, mutta itse hän osasi vain yksin sanoin -jotain ilmaista. Mutta tämän maan kieli oli niin Svitjodin [Svitjod = -svealaisten maa. Historiallisissa tarinoissa käytetty Keski-Ruotsin -nimitys.] kielen kaltaista, ja sitähän hän oli jo lapsuudessaan -oppinut. Erikoisesti piti Helkky parista kolmesta veljestä, jotka -usein istuivat hänen pienessä sairassuojassaan. Nuori Bruuno, veli -veikeä, tuli usein ja kertoi niin hassuja juttuja, että Helkyn täytyi -väkisinkin nauraa. Usein tuli myöskin eräs iiriläinen munkki, joka -oli niin tuiki harvapuheinen, että veli Bruuno oli heti, kun hän oli -luostariin saapunut, antanut hänelle nimen Frater Taciturnus (veli -vaitelias). Tätä nimeä sittemmin luostarissa aina käytettiin. Frater -Taciturnus puhui hyvin murtaen tämän maan kieltä ja sekotti puheeseensa -latinaa, jos ei löytänyt muita sanoja. Helkyn luo tullessaan hän ei -tavallisesti sanonut mitään, mutta hänellä oli aina jotain näytettävää. -Milloin hän toi puoleksi valmiin maalauksen, milloin puunveistoksen, -milloin harvinaisen kukan. Helkky oikein odotti hänen tuloaan. Eniten -piti Helkky kuitenkin 17-vuotiaasta luostarin sisäkoulun oppilaasta -Liudolfista, joka oli niin lahjakas, että hänestä odotettiin paljon. -Niin, heillähän oli aina kovin paljon kerrottavaa toisilleen. - -Tuossa jo astuikin Liudolf tuntiensa päätyttyä sairassuojaan. Valkea -paloi uunissa -- syksyn kylmät alkoivat -- valaisten huonetta, -jossa ei näkynyt muuta kuin sairaan sänky, pöytä, rahi ja seinällä -krusifiksi. Liudolf kohenteli tulta ja istahti rahille sanoen: "Kuules, -Helkky, kertomuksesi pitkästä talvimatkasta pohjanperillä jäi eilen -aivan kesken, kun tuli tänne toisia veljiä. Sinä pääsit siis vihdoin -Svitjodiin. Oleilit siellä kuninkaan luona ja hiivit kerran pakanoitten -uhrilehtoon, jonka keskellä oli komea temppeli. Sinä aijoit mennä -temppeliin nähdäksesi nuo kolme kuulua epäjumalan kuvaa, mutta..." - -"Niin, Liudolf, olin aivan temppelin lähellä, kun vartija tuli ja -varjelkoon! Hän oli surmata minut, muukalaisen. Minun piti kiireesti -lähteä muitten soit... kulkijoitten kanssa tuntureitten yli tröndien -[Tröndit, Keski-Norjan asukkaat] maahan. Hiihtokeli oli mainio..." - -"Hiihtokeli! Mitä se on?" - -Helkky hymyili: "Näes, kun on oikein paljon lunta ja se kovettuu, niin -silloin sidotaan jalkoihin kaksi oikein sileätä lautaa, työnnetään -sauvoilla ja hiihdetään yli nietoksien. Et usko, kuinka hirveän hauskaa -on laskea huimaavia mäkiä." - -"Kun minä tulen Kultarantaan, niin hankithan, Helkky, minullekin -sellaiset jalkalaudat?" - -"Sukset ne ovat. Tietysti hankin, jos vielä joskus Kultarannassa -lienen." - -"Mutta mihin sinun kertomuksesi jäikään. Läksitte tröndien maahan." - -"Niin, en ikinä unohda yötä, jonka vietimme tunturin laella, nuotion -ääressä. Savu nousi patsaana korkeuteen. Tähdet tuikkivat taivaan -korkeassa kuvussa ja siniset revontulet loimottivat pohjan taivaalla. -Ilma oli täynnä ihmeellisiä sointuja. Silloin tunsin, miten pieni on -ihminen, miten turhaa hänen elämänsä." - -Liudolf eli mukana. "Jatka", pyysi hän. - -"Tröndien maassa majailimme mahtavan Håkon jaarlin luona ja soit... ja -meitä kestittiin hyvin. Me pääsimme jaarlin kanssa suureen uhrijuhlaan. -Täälläkin oli lehto ja temppeli. Pääsimme temppeliinkin ja näimme -siellä kultakoristeiset jumalan kuvat. Uhriverta priiskoitettiin -meidänkin päällemme pyhällä vihdalla ja sitten siveltiin sillä -temppelin seinät punaisiksi. Sillä aikaa kun uhriliha kiehui temppelin -keskellä suuressa padassa, joimme kuohuvia olutmaljoja jumalten -kunniaksi." - -"Joitko sinäkin?" - -"Join tietysti ja söin uhrilihaa." - -"Jeesus Maria, mutta sinähän saastutit itsesi epäjumalan uhrilla ja -semmoisesta on hirveä rangaistus! Se on yksi kahdeksasta pääsynnistä." - -"Älähän nyt kauhistu! Tiedäthän, etten ole kastettu, vaikka veljet -usein puhuvatkin siitä valkeasta." - -Mutta Liudolf touhusi: "Kun tulen mieheksi, lähden tröndien maahan, -kaadan epäjumalan kuvat, syöksen maahan temppelin ja kastan kaikki." - -"Kultarantaanhan olet luvannut tulla", hymyili Helkky. - -"Tietysti Kultarantaan ensin, mutta sieltä sitten sinne, missä vielä -seisoo pahanhengen temppeli." - -"Lienevätkö nuo haltijat niin pahoja! Svitjodissa seisoo yhä temppeli -jumalankuvineen, vaikka siellä on paljon kastettuja ja monta kirkkoa." - -"Sinä olet auttamaton, Helkky! Et koskaan myönnä, että pakanain -palvelemat epäjumalat ovat pahoja." - -Helkky ei tahtonut ärsyttää innostunutta poikaa, siksi hän virkkoi: -"Lupasit eilen kertoa tämän maan kuninkaasta." - -"Nuoresta Otosta", jatkoi Liudolf heti. "Niin näes, hänelle tarjottiin -puolisoa, jos kuinkakin monesta ruhtinasperheestä. Mutta hänen isänsä -vanha Otto uneksi suuria ja lähetti kosiomiehet itse Byzantion -keisarin luo, jolla oli ihanuudestaan kuulu tytärpuoli Theophano. -Mutta Byzantiossa nousi suuri ilo, vai barbaarien kuninkaalle kaunis -Theophano! Ja kosiomiehet ajettiin pilkaten pois. -- Mutta sitten -keisari murhattiin ja uusi keisari huomasi, miten edullista hänelle -olisi, jos saisi liittolaisekseen meidän mahtavan Oton ja siksi hän -lupasi Theophanon. Ei siinä auttaneet kauniin Theophanon kyyneleet, -suuren seurueen kera lähetti keisari hänet Italiaan, jossa vanha -Otto oli poikineen. Itse pyhän Pietarin kirkossa Roomassa vietettiin -loistavat vihkiäiset, ja nuori Otto oli ylen onnellinen, kun hän palasi -nuoren vaimonsa kanssa tänne kotimaahansa. En ikinä unohda tuota -saattoa: loistavat aseet, kultatupsut, höyhentöyhdöt, silkkiloimet! -Kaikki sanoivat, että se oli vielä komeampi saattue kuin vanhan Oton -ennen vanhaan. Muistathan, mitä olen kertonut Adelheidista, jonka vanha -Otto pelasti Ivrean kreivin vallasta ja toi hänet sitten puolisonaan -tänne?" - -"Muistan niinkin! -- Taitaa olla hyvä hallitsija tämä toinenkin Otto?" - -"Luja hän ainakin on. Kyllä hän sai Baijerin Juditin ja Schvabenin -Hedvigin äkkiä tottelemaan. -- Italiaan vain kuuluu hänenkin mielensä -palavan, ja silloin täällä taas mellastavat rosvot ja ryövärit, jos hän -lähtee. On hyvä, että meidän luostarin muuri on niin korkea." -- -- -- - -Oli ilta. Muutamat vanhimmat munkit istuivat apotin huoneessa -neuvotellen Helkyn tilasta. Lääkäriveli selosti: "Käsi on kyllä terve, -mutta nyt hän on taas tullut yhtä kummalliseksi kuin alussakin: ei -puhu, ei syö, ei nouse vuoteesta." Veljet tuumivat kauan, mitä pitäisi -tehdä. Ehdotettiin yrttejä, kylpyjä, pyhäinjäännösten ihmevoimaa ja jos -jotakin. Kaikki sanoivat ajatuksensa, Frater Taciturnus vain on vaiti. -Vihdoin apotti kysyy hänen mieltään ja silloin hän vastaa: "Tekke työ. -Otiositas inimica est animæ." [Laiskuus on sielun vihollinen.] Kaikkien -kasvot kirkastuivat: työ, se se varmaan parantaa! Ja Helkyn hoito -jätettiin Frater Taciturnukselle. -- -- -- - -Tämä osasi mainiosti keksiä askarteluja Helkylle. Hän puhui vain -silloin tällöin sanan, mutta hän aivan kuin aavisti, mistä Helkky -piti. Ensin työskenneltiin luostarin asepajassa, aika kun oli kovin -rauhaton. "Rosvo tullee, pittä olla, millä frater lyö sitä nasukseen", -toimitti hän Helkylle. -- Sitten he maalailivat tauluja ja veistivät -ristiinnaulitunkuvia, joita lähetettiin pakanoille epäjumalten sijaan. -Viimeiseksi he valmistivat ihmepuun, jommoista ei ennen oltu kuultu, -eikä nähty. Itse apotti ihastui siihen niin, että se asetettiin kirkon -pääalttarille. Kultalinnut istuivat sen oksilla ja vihreät lehdet -välkkyivät kynttilöitten valossa. - -Kaikki luostarin asukkaat olivat iloissaan nähdessään, miten Helkyn -terveys nopeasti palautui veli Taciturnuksen viisaassa hoidossa. -Pian sai Helkky tehdä pieniä matkoja luostarin ympäristöön metsiin -ja vuorille. Ja sydäntalven aikana lähetti Frater Taciturnus hänet -Liudolfin kanssa läheiseen kaupunkiin katsomaan hullunkurista -narrijuhlaa, jota pojat aivan kuollakseen nauroivat. Ja onkos -hassumpaa nähty: Narripiispa astuu juhlakulkueen edellä matkien -surkeasti messua ja hänen jälessään tulevat narripapit ja -kuoripojat -mitä hullunkurisimmin puettuna. Kuoripojat soudattivat ilmassa -suitsutusastioita, joissa paloi -- kengänrajoja! Kirkossa viimeiseksi -matkittiin kaikkia toimituksia yleisen ilon vallitessa. -- Toiset -veljistä jo pudistelivat päätään näille parannuspuuhille, mutta silloin -sanoi apotti: "Frater Taciturnus kyllä tietää, mikä sopii Helkylle." - - - - -Apotti on matkalla. - - -Talvi oli kääntänyt kylkeään, tultiin kevätpuolelle. Rosvot alkoivat -taas liikuskella, kuten niin monasti ennenkin. Kaksi kertaa ne olivat -uhanneet itse luostaria, mutta sen muurit olivat vahvat, sen veljet -tottuneita aseitten käyttöön, joten vaara vältettiin. Elämä oli kaiken -kaikkiaan käynyt niin rauhattomaksi, että apotti päätti lähteä kuningas -Oton luo neuvottelemaan asiasta ennenkuin tämä lähtisi aikomalleen -Italian retkelle. - - * * * * * - -Apotti on matkalla -- Bruuno, veli veikeä, astui reippain askelin -luostarin puutarhaan. - -Apotti on matkalla -- Bruuno, veli veikeä, hymyili. - -Apotti on matkalla -- Bruuno, veli veikeä, vihelti. - -Siinä hän jo saapui kellarimestarin matalaan majaan. "Kuules, ukko, -nyt sinä aukaiset parhaan viinitynnyrisi tapin ja annat veljille -ylimääräisen viiniannoksen." - -"Enkä aukaise!" - -"Noo, mutta tiedäthän, että munkinkin sielu kaipaa joskus -ilahduttamista -- ja apottihan on matkalla. Aukaise toki!" - -"Enkä. Ei ole liikoja viinejä varastossa. Hyvä kun päästäisiin -tavallisin annoksinkin kesään." - -Bruuno kynsi korvallistaan, millä kummalla hän saisi ukon taipumaan! --- Jopa hän keksi: "Tiedätkö, kun vielä kuluu vähän kolmattakymmentä -vuotta, kun tulee vuosi 1000, silloin tulee maailmanloppu. Ja silloin -katoaa kaikki: maailma, luostari ja sinun viinitynnyrisi. Jos nyt annat -meille parasta viiniäsi, niin pelastut tuosta kauheasta kuumuudesta ja -sielusi rientää ohi kiirastulen paratiisin kukkaiskentille." - -Ukko tuli miettiväiseksi, ja kun veli Bruuno vielä hetken oli käyttänyt -kerkeätä kieltään, niin jopa aukaisi ukko tynnyrinsä. - - * * * * * - -Veli Bruuno järjesteli suurella touhulla refectoriumia, sillä illalla -piti täällä olla juhla vanhaan hyvään tapaan. "Suotta ne lähettivät -tänne tuon clunyläisen apotin", puheli hän itseksensä, "Eihän meidän -luostarissa ollut mitään sellaista kuin oli luostareissa alppien tuolla -puolen. Kunnollisesti täällä elettiin vallan. Jos joskus pidettiin -tällainen pieni juhla, niin mitäs pahaa siinä, tarvitseehan munkinkin -sielu joskus ilahduttamista. Hyvä mies tuo apotti muuten, vain liian -ankara. Mutta nyt -- apotti on matkalla." Bruuno, veli veikeä, vihelti. - -Samassa saapuivat Helkky ja Liudolf tuoden havuja ja lehviä, joilla -koristettiin seinät ja katto. Sitten he asettivat kynttilöitä pöydille -ja seinäpihteihin, jott'ei tarvinnut polttaa käryäviä tulisoihtuja. -Viimeiseksi he kantoivat pöytään viinisammion ja höyryävät -illallisruuat. Illalliskello soi. Helkky nojasi vasten akkunaluukkua ja -katseli, kuinka veljet tyytyväisesti myhäillen astuivat refectoriumiin. - -Sattui niin onnellisesti, että päivällä oli luostariin tullut kaksi -matkamiestä, jotka nyt veljien mukana tulivat illalliselle kohottamaan -juhlailoa. Toinen vieraista oli karannut munkki, joka nyt soittajana -ja laulajana kierteli maailmaa. Toinen oli virkaheitto pappi, ylen -oppinut. Vieraat olivat vaihtaneet matkavaatteensa ja esiintyivät nyt -sangen hienoina, varsinkin pappi. Hänellä oli jalassaan uusmuotiset -kengät, joissa oli kyynärän pituiset kärjet ja silkkisukat. -Kultasoljella kiinnitetty purppuramantteli teki hänen olentonsa aivan -majesteetilliseksi. Aluksi istuttiin hiljaa, mutta kun oli päästy -ateriaan, kirposivat kielien kannat. Vierailla oli äärettömän paljon -kerrottavana uutisia suuresta maailmasta. Helkkykin kuunteli yhtenä -korvana. Vieraat tulivat Bretagnesta, jonka ihmeellisistä oloista -he kertoivat. Heimopäälliköt hallitsivat siellä heimojaan kuin isät -lapsiaan. Siellä piispat ja papit olivat naimisissa, siellä ei ollut -rosvoja ei ryöväreitä. Oi, siellä kelpasi elää! Sitten he olivat -olleet Normandian kuninkaan Rikhardin luona. Rikhard rakennutti -lakkaamatta kirkkoja ja luostareita, sillä hän oli sangen hurskas, -vaikka oli isoisänsä Rollon nähnyt uhraavan ihmisiä. Paljon he tiesivät -Akvitanian, Toulousen ja Burgundin asioita. Mutta ylimmilleen nousi -jännitys, kun pappi rupesi kertomaan Englannin kuninkaan Edvardin -surkeasta murhasta, jonka äitipuoli oli kavalasti suunnitellut. - -Aterian päätyttyä täyttelivät veljet yhä maljojaan viinisammiosta. -Korkealle kohosi tunnelma, kun kulkijamunkki nouti luuttunsa. Ensin -lauloi hän pari latinaista laulua. Mutta vasta sankarilauluihin -päästyään sai hänen äänensä lämpöä. Siinä jo kaikui Ludvigin laulu, -Isambertin laulu, Vilhelmin laulu, osia Rolandin laulusta ja -viimeiseksi Kaarle Suuren ihmeellinen retki itämaille. Veljet olivat -vallan haltioissaan. Mutta Helkky istui nurkassaan kokoonkyyristyneenä. -Hän värisi tuskasta, tuo soitto raastoi hänen sieluaan pohjia myöten. --- Hetken levähdettyään lauloi kulkija vielä synkän Muspililaulun, -joka kuvasi maailmanloppua. Sitä kuunnellessaan siunasi kellarimestari -hetkeä, jolloin oli aukaissut viinitynnyrin tapin. Viimeiseksi lauloi -munkki pitkän Heliandin, jonka kauniit kuvaukset Vapahtajan elämästä -synnyttivät pyhän tunnelman refectoriumissa. Kauan istuttiin ääneti, -kunnes kulkijapappi nousi, joi maljansa pohjaan ja alotti puheen: - -"Rakkaat veljet! Minäkin olen kerran kuulunut teidän pyhään säätyynne, -olen ollut pappi. Mutta tiedonjano ajoi minut maailmalle. Tahdoin -löytää totuuden, niin totuuden. Ja kuinka minä olenkaan etsinyt! Olen -samoillut Eerinin ääret ja Pohjan kaukaiset perukat. Olen käynyt -Roomat ja Byzantiot. Olen viettänyt öitä nuotiotulella turkkilaisen -tietäjän luona. Olen istunut rabbinin luolan suussa erämaan syvyydessä. -Mutta, oi veljet, totuutta en sittenkään löytänyt. Vasta vuosien takaa -tulin uskottomien musulmannien maahan Hispaniaan. Siellä Cordovan -korkeakoulussa löysin totuuden aarteen. Ja koska olen jalo ja ylevä -sielu -- pappi tyhjensi maljan -- tahdon jakaa teillekin, veljet, -totuuden muruja. Niin, muruja ne vain ovat, mitä tällaisena iltahetkenä -voin jakaa totuuden aarteestani, pieniä muruja! -- Veljet! Te uskotte -noitiin ja ihmissusiin. Te uskotte, että paholainen pukinsorkkineen tuo -ruton ja kuoleman. Te uskotte pyhänjäännösten voimaan, enteisiin ja -paljoon muuhun. Mutta minä sanon teille totuuden: tuo kaikki on turhaa, -on valetta! Sillä katsokaas, kunkin ihmisen kohtalo on kirjoitettu -tähtiin. Niin tähtiin! Ja mitä tähtiin on kirjoitettu, sitä ei muuksi -voi muuttaa, ei noita, ei enne, ei ryppyinen piru. Jos syntymähetkellä -tarkkaamme tähtien asentoa, saamme silloin ikäänkuin avaimen käteemme -tuon ihmisen kohtalon selittämiseksi, saamme hänen horoskooppinsa. -Veljet! Nyt on tähtikirkas ilta. Tulkaa, niin näytän teille totuuden -aakkoset yön taivaalta!" - -Helkky oli jännitetyin mielin seurannut esitystä. Nyt hän seisoi -veljien kanssa luostarin tummalla pihalla, jota rakennukset joka -puolelta ympäröivät. Kaikkien katse oli kääntynyt taivaalle, ja oppinut -pappi selitti: "Tämä taivaankannen isoympyrä jaetaan kahteentoista -osaan, 'kotiin'. Kullakin kodilla on oma salaisuutensa. Tuossa on onnen -ja elämän koti. Tuossa uskonnon, tuossa terveyden, tuossa kuoleman, -tuossa ystävyyden koti. Kullakin planetilla on erikoisvoima. Jos -Jupiter ja Saturnus lähestyvät toisiaan, tapahtuu suuria asioita. Jos -syntyy neitseen tähtien merkeissä, tulee lapsesta hiljainen, jos härän, -tulee raju." - -Veljet palasivat hiljaa refectoriumiin syvästi kunnioittaen miestä, -joka oli osannut nostaa tulevaisuuden verhoa ja näyttänyt heille -totuuden aakkoset yön ylevältä taivaalta. Kaikki istuivat ääneti -mietteissään. Helkystä tuntui, ettei hän ollutkaan refectoriumissa, -vaan jossain kaukaisuuden maassa tähtien tuolla puolla. - -Veli Bruunosta alkoi kuitenkin tunnelma tuntua liian juhlalliselta. -Siksipä hän nousi, rykäisi ja alkoi: "Veljet! Te tiedätte, kuinka -ylen oppinutta väkeä ovat naapuriluostarimme nunnat. Olemme pyhän -ihmetyksen vallassa kuulleet, kuinka abbedissa siellä puhuu kreikkaa -ja latinaa kuin äidinkieltään ja kuinka hän on opettanut nuo jalot -kielet nuorelle nunnalle, Roswithalle. Ja hänen opetuksensa on kantanut -hedelmiä, nunna Roswitha on alkanut kirjoittaa latinankielisiä runoja, -jotka ovat meitä suuresti ihastuttaneet. Mutta nyt, veljet, minä -kerron vielä ihmeellisempää. Roswitha on alkanut kirjoittaa näytelmiä! --- Tämä hurskaan sisaren esimerkki on syvästi vaikuttanut meihin -- -veli Bruunoon nimittäin -- ja me olemme seuranneet esimerkkiä ja -kirjoittaneet myöskin näytelmän tapauksesta, jonka sattumalta tiedämme -nunnaluostarista. Jos ei veljillä ole mitään sitä vastaan, esitämme -näytelmän vielä tänä iltana." - -Munkkien hartiat hytkyivät, kun Bruuno ja kulkijavieraat poistuivat. -Kohta oli refectoriumin nurkassa näyttämö. Veli Bruuno oli abbedissan -puvussa niin hullunkurisen näköinen, että itse Frater Taciturnuksen -täytyi nauraa. Kulkijapappi oli nunnan puvussa esittäen Roswithaa. -Näytelmä alkoi. - -Abbedissa (sormiaan heristäen). Niin, sisar Roswitha, minä olen lukenut -sinun näytelmäsi ja siinä on pahahenki. - -Roswitha (vavisten). Pahahenki! Ei suinkaan, äiti! Eihän se ole -mahdollista! - -Abbedissa. On, se on mahdollista. Sillä jos mies ja kaikki mitä hänessä -on, tulee sisaren mieleen, niin siinä on pahahenki. (Näyttämölle -ilmestyy sarvipäinen mies.) - -Veljet ovat pakahtua nauruun. Mutta voi -- ovella seisoi apotti! - -Syntyi kuolemanhiljaisuus. Veljet ovat hämmästyksen lyömiä, kukaan -ei saa sanaa suustaan. Veli Bruuno toipui ensiksi. Uskomattoman -pian hän vapautui abbedissan puvusta ja lähestyi hitaasti apottia, -miettien, mitä kummaa sanoisi puolustuksekseen. Silloin kuiskasi Frater -Taciturnus hänelle sanan "acedia". Veli Bruunon kasvot kirkastuivat, -niin juuri "acedia". Ja hän alotti rohkeasti: "Rakas isä! Älä tuomitse -tekoamme liian ankarasti! Emme ole tehneet mitään kahdeksasta -pääsynnistä. Olemme vain hiukan huvitelleet. Munkkikin kaipaa -vaihtelua. Muuten tulee tuo luostareitten kauhea vitsaus: acedia, -sielun tylsyys, josta jo Hieronymus varotti. Jos kuitenkin isä, sinun -pyhä tahtosi vaatii meille rangaistusta, niin rankaise sitten yksin -minua, sillä minä olen tämän illan järjestänyt ja olen syypää kaikkeen." - -Apotin viha oli Bruunon puhuessa paljon lauhtunut ja nuo viimeiset -miehekkäät sanat tekivät hyvän vaikutuksen hänen suoraan luonteeseensa. -Siksi hän vain lyhyesti sanoi: "Kukin veljistä menee heti kammioonsa ja -polvistuu krusifiksin eteen. Sitten puolen yön aikana tulette kaikki -kirkkoon yksityisrippiin. Pyhä Neitsyt avatkoon silmänne näkemään -rikoksenne suuruuden!" - -Munkit hiipivät kammioihinsa, ja Helkky ja Liudolf menivät nukkumaan. -Apotti asteli pimeän pihan poikki asuntoonsa kerraten mielessään -parannuksen asteet: conversio mentis, confessio oris, vindicta seu -satisfactio peccati [mielenmuutos, synnintunnustus, hyvitys ja -sovitus]. -- Koulutuvan viereisestä huoneesta loisti valo. Apotti -aukaisi oven ja näki, että veli Paulus, koulumestari, valvoi siellä -pergamenttiensa ääressä. Hän kirjoitti merkillistä aikakirjaa ja oli -niin syventynyt menneeseen aikaan, ettei ollenkaan huomannut, kuinka -apotti aukaisi ja sulki oven. Hänen ympärillään oli paljon aukinaisia -pergamenttikääröjä ja kirjoja. Vihdoinkin väsyi piirrintä kuljettava -käsi ja isä Paulus huokasi: "Oi, menneisyys, oi, te vuosisatoja sitten -eläneet sukupolvet! Tulette luokseni hautakumpujen hämär'yöstä! Näen -teidän kyyneleenne, näen teidän tuskasta värisevät sielunne. Näen -teidän ilonne, kuulen teidän riemuiten laulavan kevätvirsiä. Kristus, -Mestari! Sinä, joka teit sokeat näkeviksi, minun silmäni sinä aukaisit -näkemään vuossataiseen yöhön. Kiitos sinulle, Herrani ja mestarini! -Sinun rakkautesi on rajaton, sinun hyvyytesi vailla ääriä." -- Munkin -pää painui pergamentille ja hän vaipui uneen. Mutta luostaria ympäröivä -tumma metsä valvoi. Tyyneenä, värähtelemättömänä se vartioi laakson -pohjassa lepäävää luostaria. Ja juhlallisena kaartui tähtitaivas yli -öisten vuorten. - -Sydänyön aikaan kulki munkki toisensa jälkeen haamun lailla poikki -pihan kirkkoon. Kullakin oli palava kynttilä kädessä. Kirkon -ovella veli Paulus sammutti kynttilän ja sirotti jokaisen päälle -tuhkaa. Kirkko oli pimeä. Pääalttarin takaisessa komerossa oli -apotin rippituoli, jonka eteen veli toisensa jälkeen kumartui -synnintunnustusta tekemään. - -Kun viimeinen veli nousi apotin luota, syttyivät kirkon valot kuin -taikavoimasta. Apotti astui alttarille ja luki rippimessun. Sitten -veljet lähtivät kirkosta. Kirkon ovella sytytti isä Paulus kunkin -kynttilän ja priiskotti vihkivettä veljien päälle puhdistuksen merkiksi. - -Pihalla pysähtyivät veljet hetkiseksi tiedustellakseen toisiltaan, -mitä kullekin oli määrätty synnin sovitukseksi. Kaikki olivat -hämmästyksissään, sillä rangaistus oli heistä uskomattoman lievä. -Vain päivän paaston oli apotti määrännyt kullekin. Veli Bruunon piti -kuitenkin tämän lisäksi maata aamumessun ajan kirkon kiviportailla -viitenä päivänä peräkkäin, ja muut veljet kulkivat mennen tullen -hänen ylitsensä. Munkit huokasivat helpotuksesta. Tuo clunyläinen oli -sittenkin mies, oikeudenmukainen, ymmärtävä! Ja munkkien katse kääntyi -kiitollisena kohti kirkasta tähtitaivasta. Siinä oli aukinaisena -heidän edessään talviyön majesteetillinen kohtalonkirja, johon enkeli -kultaisella piirtimellä kirjoitti elämän ja kuoleman, onnen ja -kyynelten ikuisia salaisuuksia. - - - - -Vuorella. - - -Kevätpurot solisivat, laakso oli laulua täynnä. Helkky asteli -vuoripolkua jousi selässä. Hän meni luostarin metsään linnustamaan -- -veljet pitivät lintupaistista. - -Oi, miten ihanalta tuntui astua aamuilmassa. Joka pensas piipitti, joka -puu puheli. Ilma suhisi, metsä raksui. Oli kevät, kevät, kukkien aika, -onnen aika, auvon aika. Helkky muisti Kultarantaa. Sielläkin on kohta -kevät niin ihana, ettei sellaista muualla voi olla, sillä siellä on -äiti -- äiti! - -Ja katso! - -Leivonen livertää ilmassa: äiti, äiti! - -Peipponen laulaa lehdossa: äiti, äiti! - -Käki kukkuu kuusikossa: äiti, äiti! - -Sammakkokin kurnuttaa puron partaalla: äiti, äiti! - -Helkky jää ihmeissään kuuntelemaan. Ja voi! Nyt laulaa koko ilma, koko -metsä, kaikki vuoret, laaksot, maat, notkelmat yhtä ainoata suurta -kevätvirttä: äiti, äiti! - -Helkky kääntyi äkkiä ja riensi takaisin luostariin. Ensimäiselle -veljelle, jonka hän tapasi, sanoi hän: "Minä lähden kotiin -Kultarantaan. Mieleni palaa pohjolaan, synnyinmaahani Suomeen! Se on -kevään maa niin ihana, että aurinkokin sitä katselee yökaudet." - - * * * * * - -Veljet ovat tärkeässä neuvottelussa. Apotti puhuu: "Me toivoimme tuosta -miehestä niin paljon, toivoimme hänestä synnyinmaansa käännyttäjää. Ja -nyt hän lähtee, eikä hän ole edes kastettu." -- Kauan keskustelivat -veljet Helkyn lähdöstä, joka oli niin odottamatta tullut heidän -eteensä. Päätökseksi tuli, että Helkyn lähtöä ei estetä, mutta Frater -Taciturnuksen on koetettava taivuttaa hänet kasteeseen. - -Frater Taciturnus riensi iloisena Helkyn luo, sillä hän tunsi -"poikansa". Helkyllä ei ollut mitään sitä vastaan, että hänet -kastettaisiin, hän oli itsekin sitä usein ajatellut kuunnellessaan -kertomuksia Kristuksesta ja pyhimyksistä. - -Luostarikirkon ovenpielessä oli suuri kastemalja. Mutta veli -Bruuno tahtoi itsepäisesti, että Helkky kastettaisiin vanhassa -kastekappelissa, joka sijaitsi puron partaalla, vähän matkaa -luostarista. Kappelia ei vuoskymmeniin oltu käytetty ja se oli -sentähden ränsistynyt. Veli Bruuno lupasi korjata sen, ja niin -päätettiin Helkky kastaa kappelissa. - -Aamu oli ihana. Aurinko paistoi. Linnut lauloivat. Puro solisi. Helkky -ja apotti seisoivat misteliköynnösten ja kevätkukkien koristamassa -kappelissa. Nyt sinne astuivat kummit: Frater Taciturnus, Bruuno, -Paulus ja Liudolf. Veljet seisoivat kappelin ympärillä tarkoin seuraten -kastetoimitusta. Ensin tuli "luopuminen": Helkky lupasi luopua kaikista -entisistä jumalistaan ja haltijoista. Sitten tuli "tunnustus": Helkky -saneli hiljaa uskontunnustuksen. Nyt hänet upotettiin puron puhtaaseen -veteen. Kun hän sieltä nousi, pukivat kummit hänen ylleen valkean -kastepuvun. Sitten hän polvistui, ja apotti laski kätensä siunaten -hänen päälleen. Nyt apotti ja Helkky läksivät rinnan kappelista, -perässä tulivat kummit. Veljet seisoivat polun kahdenpuolen laulaen -Te-Deumia. Astuttiin luostarin kirkkoon kiitosmessuun. Kuoripojat -lauloivat: "Veni, creator spiritus!" [Tule, Pyhä Henki, Luoja!] -Sadat vahakynttilät paloivat, pyhä savu suitsusi. Helkky polvistui -pääalttarille, jonka yllä riippui ristiinnaulitunkuva. Veljet panivat -siunaten kätensä hänen päälleen. Korkealla kumisivat kirkonkellot. -Rukouksen jälkeen lauloivat kuoripojat: "Gloria sit Deo in exelsis, pax -in terra, homibus bona voluntas!" [Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, -maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!] -- Helkky oli kuin unessa. Hänestä -tuntui, että kellojen kumu nosti hänet kirkastusvuoren kultaisille -kentille. - - * * * * * - -Helkky oli koko päivän ollut veljien seurassa kantaen valkeata -kastepukuaan. Iltaa vietettiin refectoriumissa, joka Helkyn kunniaksi -oli kauniisti koristettu. Mutta keskustelu ei kulkenut kuten ennen, -vaikka apotti oli antanut ylimääräisen viiniannoksen, sillä kaikkien -mielen täytti ajatus: Heidän täytyi nyt luopua Helkystä, joka oli -tuonut luostarin yksitoikkoisuuteen niin paljon vaihtelua, ja josta -kaikki huomaamattaan olivat ruvenneet pitämään. Kun illalla vihdoin -sanottiin hyvästi, kiilsi kyynel monen veljen silmässä. Frater -Taciturnus näytti olevan kovin hämillään ja hätääntynyt. Hänen -kasvolihaksensa nykivät ja suupielet vavahtelivat. Epävarmoin askelin -kiiruhti hän kammioonsa, vaipui siellä rukousjakkaralle ja puhui: -"Kristus Mestari, sinä kovia kokenut ristinmies! Sinä annoit minulle -pojan, nyt sinä hänet otit. Anna minulle voimia kestämään! Sinähän olet -Rakkaus!" - -Liudolf oli tullut Helkyn huoneeseen, jossa he valvoen istuivat -myöhäiseen yöhön. Liudolf nojasi päätään Helkyn olkapäähän ja puheli: -"Kun minä tulen mieheksi ja minut on vihitty papiksi, lähden heti -Kultarantaan. Yhdessä sitten teemme työtä, sinä olet tulkkina ja minä -kastan pakanoita. Niinhän, Helkky?" - -"Niin!" - -"Ja sitten..." - -"Mitä sitten?" - -"Rakennetaan kirkko Suomeen, semmoinen pieni, soma puukirkko, jossa -on korkea torni. Sinä veistät ristiinnaulitunkuvan alttarille, minä -maalaan lasiakkunat. -- Tulee sunnuntai. Minä astun alttarille, kansa -polvistuu lattialle. Oi Helkky, tahtoisin olla jo mies, pappi, en jaksa -odottaa!" - -"Pianhan tulet mieheksi ja sitten tulet Kultarantaan. Muistathan tien: -Ensin Rügeniin tai Hedebyhyn [Etelä-Tanskassa, nykyinen Slesvig]. -Sieltä Voijonmaalle [Gottlannin vanha suomalainen nimitys]. Sitten -Suomeen, jossa kyllä löydät Kultarannan. Sitten rakennetaan kirkko ja -pirtti papille, kaunis pirtti, me osaamme kyllä." - -"Me osaamme, ja Kristus auttaa." - - * * * * * - -Aamulla ani varahin lähti Helkky luostarista puristaen vain -portinvartijan kättä hyvästiksi. Eväslaukku selässä kulki hän reippain -askelin vuoriston poikki vievää polkua. Kun hän pääsi viimeiselle -korkealle kukkulalle, pysähtyi hän levähtämään. Hänen eteensä -pohjoiselle ilmalle aukeni laaja tasanko, jonka halki tie kulki, mutta -eteläpuolella hymyilivät vuoriston kukkulat vaaleissa kevätpuvuissaan. -Helkky muisti, miten hän vajaa vuosi sitten oli noitten kukkuloitten -yli siivin rientänyt etelään. Miten toisin nyt oli kaikki ja miten -toinen hän oli itse. Helkky kävi miettiväksi. Vihdoin hän virkkoi -itsekseen: "Jos minä nyt saisin valita etelän ja pohjan välillä, jos -minulle nyt sanottaisiin: Eulelia odottaa, mene ja hän on sinun, niin -ilman arvelua valitsisin kuitenkin pohjolan. Sillä nyt olen mies." - -Kuitenkin särähti sielussa niin pahasti, kun hän tuli maininneeksi -Eulelian nimen, ja haavoitettu sydän alkoi vuotaa. Mutta katso! -Kevät rupesi taas soittamaan suurta, suloista virttään. Ilma ja maa, -vuoret ja laaksot, auringonnousu ja sininen taivas lauloivat: äiti, -äiti! Helkky nosti hymyillen päänsä, loi katseensa yli lakeuden -pohjan siintäville äärille asti ja hänen sielunsa yhtyi riemuiten -kevätvirteen: äiti, äiti! - - - - -Äiti ja tytär. - - -Kesäilta oli kaunis ja lämpöinen. Laulavat lehdot, siintävät salmet ja -kiemurtelevat rantapolut olivat houkutelleet luokseen koko Kultarannan -väen. Hopeahapsi emäntä yksin istui pirtin kynnyksellä katsellen -kesän kauneutta: ruispelto huojui iltatuulessa, sorsaparvi ui rannan -kaislikossa, jänöjussi halmeen laidassa maisteli kevätviljaa. Hänen -mielensä kävi auvoiseksi. Kyyneleet vierähtivät poskelle. Missähän -lienee Helkky! - -Hyvämieli tuli pihaan kädet täynnä metsän kukkia. Hän riensi äidin luo. -"Mutta, äiti! Taaskin sinulla on kyyneleitä! Et milloinkaan ole itkenyt -niin paljon kuin tänä kesänä. Helkkyä ikävöit yhä, vaikka on jo kaksi -kuunkiertoa siitä, kun hän lähti. Älä nyt itke! Onhan hän ennenkin -ollut poissa. Kyllä hän syksyllä palaa." - -"En minä ikävöimistäni itke, rakas lapsi, vaan itken sitä, että Helkky -on suuressa hädässä, eikä hän syksyllä palaa." - -"No mutta äiti! Älä nyt turhia kuvittele! Mistä tuon tietäisit?" - -"Minä tunnen sen." - -"Äitikulta, sinä tunnet aina niin paljon! Miten tuo poika tuottaakaan -sinulle tuskaa!" - -Hyvämieli pani kukat kynnykselle, istahti porraskivelle äidin jalkoihin -ja pani kätensä äidin syliin. He istuivat ääneti pitkän hetken. Vihdoin -sanoi Hyvämieli: "Onko sinulla nyt parempi, äiti?" - -"On paljonkin. Mutta onko sinullakin parempi, lapsi?" - -Hyvämieli katsahti kysyvästi äitiin ja kätki samassa nyyhkyttäen päänsä -äidin syliin. Äiti veti hänet hellästi lähemmäksi ja sanoi: "Lapsi -parka, mikset ole kertonut äidille? Olen sitä odottanut." - -"Sinähän olet tiennyt sen kertomatta, äiti. On tuntunut niin vaikealta -koskettaa siihen." - -"Olen kyllä tiennyt jotakin, mutta en kaikkea. Kerrohan nyt, rakas -lapsi, niin sinulle tulee helpompi!" - -"Sinähän tiedät, äiti, että rakastin Louhisaaren Lemminkiä. Viime -kesänä Nousiaisten suurilla uhrijuhlilla tapasin hänet ensi kerran. -Muistathan, miten usein hän kävi täällä talvella uljaalla orhillaan. -Rakastin sanomattomasti soreata Lemminkiä ja olin jo luvannut lähteä -emännäksi Louhisaareen. Minua kyllä varotettiin, sinäkin varotit, äiti, -mutta en välittänyt varotuksista, sillä en uskonut hänestä mitään -pahaa. Mutta sitten keväällä. Olimme ensi kerran veneellä tuossa -kotilahdella. Ilta oli kaunis. Lemminki puhui vain onnestamme. Kun yön -tullen palasimme, tunsin itseni niin onnelliseksi, etten voinutkaan -ruveta nukkumaan. Istuin valvoen aitassani. Vihdoin sydänyön aikana -läksin rannalle kävelemään. Ja silloin -- -- -- kuulin koivun alta -puhelua. -- -- -- - -"Siellä istui Lemminki ja hänen polvillaan oli meidän orjatyttö. -Äiti, en osaa kertoa, miltä tuntui. Aittaan palatessani värisin kuin -haavanlehti. Peite putosi silmiltäni. Silloin kuoli sydämessäni jotakin --- jotain hyvin kaunista." - -"Rakas, rakas lapsi, mikset silloin tullut minun luokseni?" - -"Olenhan tässä nyt. Äiti, sinä olet niin hyvä, sinä ymmärrät aina. Äiti -rakas!" - -Metsästä alkoi kuulua ääniä, yö toi ihmiset kotiin. Äiti suuteli -tytärtään otsalle ja yhdessä he astuivat pirttiin. - - - - -Kaskesmaalla. - - -Koko kevätkesä oli ollut tavattoman rauhatonta. Vainolainen oli -pari kertaa yrittänyt nousta maihin ja lopuksi oli tullut verottaja -oikein laivastolla. Mutta onnellisesti oli kaikista suoriuduttu. "Tuo -Kultarannan Sampsa on sitten vasta mies", olivat ihmiset sanoneet -toisenkin kerran tänä kesänä, sillä niin valppaasti ja viisaasti hän -oli johtanut puolustusta rannikolla. Vasta kun kesä alkoi kääntyä -syksylle, voitiin taas kaikin voimin tarttua kotoisiin töihin. - -Oli ilta. Aurinko loi pitkiä varjoja polulle, jota Sampsa ja Karvetin -Voima peräkkäin kulkivat. Jo astuivat Karvetin pirttiin. - -"No päivää! Näkee Sampsankin joskus meillä", sanoi Voiman sisar kaunis -Sinisukka, joka vanhempiensa kuoltua hoiti Karvetin emännyyttä, Voima -kun ei ollut tullut hankkineeksi itselleen vaimoa. - -"Joskus", pisti Sampsa väliin, "käyn täällä harva se päivä, mutta -vain 'joskus' tapaan sinut pirtissä. -- -- -- Löysimme matkallamme -mainion kaskesmaan. Sinne vasta kaski kaadetaan! -- Kuules, Voima, -eikö olisi parasta lähteä kaskeamisretkelle heti huomisaamuna, jotta -ennätettäisiin takaisin ennen Koroisten [vanha markkinapaikka Aurajoen -suussa] markkinoita?" - -"Saammeko miehiä kokoon?" kysyi Voima. - -"Kyllä kai. Minä pidän saaresta huolta, sinä rannikosta. Meiltä lähtee -kahdeksan kirvestä matkaan. Montakos teiltä?" - -"Viisi tai kuusi", vastasi Voima. "Pitäähän kai jättää miehiä -kotiinkin, kun on ollut niin rauhatonta. Verottaja ei kai sentään tänne -pian nenäänsä pistäne." - -"Ei, mutta parasta on sentään olla varuillaan, voivat lähteä -kostoretkelle. Kumpiko meistä jää kotiin?" - -"Jää sinä! Olet siellä lähempänä merta ja olet paremmin tottunut -puolustusta järjestämään", vastasi Voima. - -"Ei, kuules, haluaisin salolle kerran minäkin." - -"No mene sitten. Minä jään kotiin. Ehkäpä täällä toimeen tullaan", -puheli Voima. - -Ilta hämärtyi, kun Sampsa souti salmen yli Kultarantaan. -- Soma tyttö -tuo Sinisukka, ajatteli hän. Siitä se emäntä kerran Kultarantaan tulee, -siitä. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna lähti nelisenkymmentä miestä Karvetin pihalta kohti -kaskessaloa. Eväskontit selässä, välkkyvät kirveet vyöllä ja jousi -olalla kulki miesrailo mutkittelevaa metsäpolkua. Vasta iltapuolella -päästiin perille. Katsottiin heti kaunis pirtin paikka. Ja sillä aikaa -kun kalat paistuivat hiiloksessa ja vasta-ammutut linnut kypsyivät -tuhkassa, kohosi eräpirtti mäenrinteelle, mäntyjen alle. Sinne vietiin -eväät ja aseet, mutta nukkumaan käytiin pieniin havumajoihin. Kun kuu -keskiyöllä kohosi yli rannattoman metsän, oli se aivan ihmeissään -nähdessään sammuvan nuotion hienon savukierteen. Mikä kumma on tullut -häiritsemään erämaan ikuista rauhaa! - -Aamulla alettun työ. Ryskyen ja ratisten kaatuivat kelohongat, -korpikuuset, lehdot ja viidakot. Metsä oli täynnä kirveitten kumajavaa -kaikua. Pelästyneinä pyrähtivät linnut lentoon. Oravat riensivät kuin -siivin puusta puuhun kaskestajien edellä. Jänöjussit juoksivat sydän -kurkussa, ja susi päästi pahan ulvahduksen mäen rinteeltä. Mutta -viidakon suojassa katseli hirvi suurin, surullisin silmin tuota menoa. -Vihdoin se kääntyi metsään huoaten mennessään: "Noin ne turmelivat -keväisen leikkipaikkani, kuinka nyt lohduttelen lapsiani kotona." - -Lähes puoli kuunkiertoa oli kulunut. Ikimetsän keskelle oli -syntynyt summaton aukeama, jommoista ei ennen nähty. Arvaa sen, kun -nelisenkymmentä kirvestä oli joka päivä pannut hongat humajamaan. Monta -hikipisaraa siinä oli vuodatettu. Nyt olivat miehet kotiin lähdössä. -Tyytyväisinä he katselivat kasken laidassa kättensä töitä. Ja Sampsa -virkkoi: "Pohjolan häissä kuului kerran olleen härkä, jonka sarvien -väliä pääskynen sai päivän lentää. Meidän kaskemme taitaa olla yhtä -suuri, pääsky saisi päivän lentää päästä päähän. -- Mutta nyt kotiin! -Kunpa siellä nyt vain kaikki olisi ennallaan." - -"On kaiketi, koska ei ole tänne sanaa tullut", puuttui puheeseen vanha -Käkölä. "Vaikka on sitä kummiakin nähty. Muistan mä nuoruudessani -kerran, kun näinikään palasimme salolta, oli kotopirteistä vain -peruskivet jälellä. Vainolainen oli käynyt, ryöstänyt, polttanut. -Silloin minäkin kadotin ensimäisen vaimoni." - -"Toivotaan, ettei mitään ole tapahtunut! Onhan siellä Voima, joka -vastaa kymmentä miestä, ja paljon muita. Sitäpaitsi lähetin sanan -Nousiaisiin ja Louhisaareen, että olisivat siellä varuillaan nämät -päivät, kun me olemme poissa." - -"Sinä olet verraton Sampsa, muistat huolehtia aina kaikesta." - -"Vähät tuosta oli huolehtimista. Mutta aurinko alenee, lähdetään -kotimatkalle!" - -Kohta painuivat konttiniekat kaskimaan laidasta metsän kätköön. - - - - -Hämeessä. - - -Koroisten markkinat olivat olleet ja menneet. Myöhäiseen yöhön olivat -Kultarannan miehet kertoneet markkinauutisia kotiväelle. Vihdoinkin -sammutettiin päre ja käytiin levolle. Mutta tuskin olivat miehet -saaneet unen päästä kiinni, kun hirveällä rymyllä lyötiin pirtin -seinään. Silmänräpäyksessä oli Sampsa jalkeilla ja riensi keihäs -kädessä ovelle. Tunnettuaan Karvetin Voiman äänen hän päästi kiireesti -oven telkeet. "Mitä on tapahtunut? Onko vainolainen liikkeellä?" - -"Hirtehinen! Jos olisikin vainolainen, saisi edes tapella! Mutta kun -tulevat, herjat, salakähmäisesti, ryöstävät naisen!" - -"Mitä! Onko Sinisukka ryöstetty?" kysyi Sampsa ja kalpeni. - -"On niinkin! Hornan jäämit! [hämäläiset] Lempo soikoon!" - -"Mistäs tiedät, että ne olivat jäämejä?" - -"Näin omin silmin. Olimme juuri panneet maata, Sinisukka vielä jotain -askaroi. Silloin aukeaa äkkiä ovi, herjat hyökkäävät sisään, sieppaavat -tytön ja katoavat metsään. Rapolan Utro oli tietysti ensimäisenä. -Läksin heti miehineni jälessä, mutta sainkos minä niitä kiinni. Sen -verran vain saimme selville, että herjat olivat mereltä tulleet ja -sinne menneet." - -"Niin, jäämit olivat tänä vuonna vesiteitä tulleet Koroisten -markkinoille. Me lähdemme sotapursilla heti ajamaan lempoja takaa." - -"Mutta minäpäs tiedän, ettemme heitä löydä mutkikas on saaristo." - -"Mitä me sitten teemme?" - -"Kun saisimme parikymmentä hyvää ratsua, niin suorinta polkua -Hämeeseen. Ennättäisimme varmaan ennen ryöstäjiä sinne, sillä vesitie -Hämeeseen on pitkä. Sitten jossain kapeassa salmessa näyttäisimme -jäämeille, kuinka naisia ryöstetään." - -"No hevoset nyt saadaan. Kiireesti vain toimeen! Meidän hevoset, -teidän, Käkölän, Lierannan, Kankaisten ja muitten." - -Aamun sarastaessa kahlasi kaksikymmentä ratsua Vähäjoen yli ja kääntyi -Hämeen polulle. Sampsa ratsasti niin, että toisten oli vaikea pysytellä -jälessä. "Minä, minä sinut pelastan, kaunis Sinisukka", puheli hän -puoliääneen. "Sitten paluumatkalla pyydän emännäksi, kerron kaikki. --- -- -- Olen kulkemassa kohti elämäni suurinta onnea." - - * * * * * - -Suomen miehet piilottivat hevosensa viidakkoon kapean salmen rannalle. -Illan hämärtyessä he alkoivat laittaa sadinta salmeen veden alle. -Sitten he tekivät kummallekin rannalle rintasuojuksen. -- Aamuyön he -nukkuivat vuorotellen, sillä markkinamiesten piti pian saapua, sen he -vakoillessaan olivat saaneet selville. Valkeni aamu. Eikä aikaakaan, -niin jo näkyi uisko niemen takaa, kohta toinen, kolmas. Ne lähenivät. -Keskellä salmea tarttuu ensimäinen uisko satimeen. Miehet soutavat, -huopaavat, työntävät. Mistään ei apua. Toiset veneet rientävät -avuksi. Kauhistus -- nekin tarttuvat kiinni! Hämmästyneinä katsovat -miehet toisiinsa. Silloin suhahtaa nuolituisku kummaltakin rannalta, -ja monet veneessä olijoista kirkaisevat. Suomen miehet näkivät nyt, -että jäämeillä ei ollut mitään pelastuksen mahdollisuutta, vaikka he -kiireesti tarttuivatkin jousiinsa ja asettivat varpelaidat paikoilleen. -Voima ei malttanut olla huutamatta: "Tekisikös mieli lähteä noin -niinkuin naista ryöstämään?" - -Samassa hetkessä nousi Sinisukka veneessä seisomaan, sanoi: "Voima -sinä! Vai sinä siellä! Ole heti ampumatta! Sillä tiedä, ettei minua ole -ryöstetty. Vapaaehtoisesti läksin. Tiesin jäämien tulevan. -- Mikset -antanut minua viime kesänä Utrolle, kun hän lunnaitten kanssa kävi -kosimassa! Oma syysi!" - -Voiman jousi vaipui herpaantuneena alas. Sampsa kävi kuolonkalpeaksi -- -Sinisukka lähtenyt vapaaehtoisesti! Ei, ei, ei -- käsivarsi ei voinut -jännittää jousta. - -Hetken katselivat jäämit ja rannan miehet äänettöminä toisiaan. Sitten -he rupesivat kaikessa rauhassa juttelemaan. Ja niin siinä lopulta kävi, -että sovinto saatiin aikaan. Riemuiten päätettiin, että Suomen miehet -lähtisivät mukaan Rapolan häihin, Sinisukan ja Utron suuriin häihin, -joita jo ennen markkinoita oli valmistettu. Sampsa kyllä pani vastaan, -mutta minkä hän yksin mahtoi, hänen täytyi taipua ja lähteä mukaan. Kun -polku maitse oli mutkainen ja eksyttävä, astuivat puolet suomalaisista -jäämien veneeseen ja heidän sijalleen ratsujen selkään nousi jäämejä, -jotka hyvin tunsivat polut ja tiet näillä mailla. Sitten lähdettiin -kaksin joukoin kohti Rapolaa. Synkkänä istui Sampsa ratsunsa selässä -vaihtamatta sanaakaan koko matkalla. "Miksi piti sen Voimankin kaiken -lisäksi nousta veneeseen", kapinoi hän mielessään. - -Vihdoinkin loppuivat summattomat metsät ja siinä oli heidän edessään -kapea Saarioislahti, joka pitkänä kielekkeenä työntyi Rautunselästä -etelään. Lahden pohjukassa oli jyrkkärinteinen Linnavuori, jonka laella -oli kivinen pakolinna ja rinteillä vankat vallit. Vuoren juurella -honkien suojassa oli rykelmä savupirttejä: Linnasten kylä. Tänne -sijoittivat Suomen miehet hevosensa sillä aikaa, kun Rapolan väki -kävi jouduttamassa kyläläisten häihin lähtöä. Eikä aikaakaan niin jo -lähti Linnasten valkamoilta monta lehvillä koristettua hääpurtta kohti -pohjoista, sillä Rapola sijaitsi Rautunselän pohjoisella rannalla. Kun -kuljettiin ohi Päivölän niemen, takoi vanha seppä Päivö pajassaan niin, -että säkenet sinkoilivat yli kuusten latvojen. Pysähdyttiin huhuilemaan -seppää häihin. Pajan eteen kuusten alle ilmestyi kohta pikkuinen musta -ukkeli, joka korvallistaan kynsien sanoi: "Ei ole aikaa, eikä varaa -häihin lähteä." Rapolan miehet purskahtivat nauramaan ja soudantaa -jatkaessaan he kertoivat suomalaisille, että tuo seppä oli mahdottoman -rikas, mutta niin saita, niin saita, ettei hennonut syödäkään kuin joka -toinen päivä. -- Kantalan rannassa ei tarvinnut kauan huhuilla, siellä -kun oltiin juuri muutenkin lähdössä, ja Tartinsalon ja Sillantaan -uiskot odottivat jo niemen kainalossa. - -Kun vihdoin päästiin perille, oli Rapolassa jo hääilo ylimmillään. -Rapolan vanha, komea, harmaahapsi isäntä kantoi pöytään kokonaisia -karhunreisiä ja hirvenlapoja. Hänen tyttärensä, vaalea Pilvikki -- -Rapolan emäntä oli jo aikoja sitten kuollut -- laski tynnyristä -kuohuvaa olutta haarikan toisensa jälkeen. Suurista simasammioista -saivat vieraat itse täytellä juomasarviaan. - -Mutta vasta illan tullen oikea hääilo alkoi. Kaikki kuuluisimmat -sankarit ja ihanimmat immet aina Laukosta Sysimäkeen ja Hornanjärvestä -Harvialaan nähtiin nyt Rapolassa. Suurimmat soittajat antoivat -kanteleittensa kaikua ja laulajat lauloivat kilpaa sankareitten -urotöistä. Nuorten leikit ja kisat jatkuivat loppumattomiin. Mutta -kun ilta kääntyi yölle ja tuli pilkkosen pimeä, silloin vasta tuli -hääjuhlien ihmeellisin hetki: morsiusmatka. Kylän nuoret olivat jo -aikaisemmin tehneet morsiuspolun. Se tehtiin aina mahdollisimman salaa -nuorikoilta ja mahdollisimman mutkikkaaksi. Rapolan morsiuspolku kulki -polvitellen rannalle, sitten harjulle ja sieltä takaisin taloon. Kuin -taikavoimasta syttyivät kymmenet komeat hääkokot rannalle ja sadat -tuohukset morsiuspolun kahdenpuolen. Nyt alkoi häämatka. Ensin astuivat -morsian ja sulhanen tuohusten valaisemaa polkua. Heidän jälessään -tulivat soittajat soittaen. Ja sitten koko muu hääväki aina kaksittain -käsikädessä laulaen: - - "Ruvetkasme, rohjetkasme - Älkäs ääntämme hävetkö! - Polku pyhä kulkekasme - Kaunihissa joukossa!" - -Vielä morsiusmatkan jälkeenkin jatkui ilonpito syvälle yöhön. Voima -nautti häiden riemusta koko sielullaan. Hän oli mukana kaikissa -leikeissä, kaikissa kisoissa, varsinkin siellä, missä ihanan Pilvikin -sininen liina liehui. Mutta Sampsa jurotti yksikseen rantakivellä -välittämättä mistään. - - * * * * * - -Seuraavan päivän iltapuolella nousivat Sampsa ja Voima Rapolan -harjulle, jonka laella oli kuuluisa pakolinna. Se oli suuri ja -hyvinvarustettu. Ihmeissään katselivat miehet linnan vankkoja valleja -ja niiden päällä olevaa hirsistä rintamuuria, jossa oli paljon -ampumareikiä. Vallien sisäpuolella oli monta harjakattoista kotaa, -eläinten suojia, kaivo, suuri röykkiö kuumennuskiviä ja paljon muuta. -Vainon aikana muutti näet tänne koko seutu tavaroineen kaikkineen -linnan vallien suojaan. Sampsa katseli ihmeissään linnan rakenteita, -mutta Voima kapusi valleille, nojasi rintamuuriin ja antoi katseensa -kulkea yli siintävien selkien ja saarien, yli metsäisten vaarojen ja -kukkuloitten, yli syksyisen väriloiston. -- Äh, ihana on tämä jäämien -maa Häme, ihana! huokasi hän. Ja ihania ovat Hämeen immet! - -Samassa kapusi hänen vierelleen Sampsa. Hänkin loi katseensa yli -ihastuttavan näköalan, mutta se tuntui tekevän hänet vieläkin -surunvoittoisemmaksi. Oi, hän ei tahtonut nähdä kauneutta, ei mitään! -Voima ei kuitenkaan huomannut kumppaninsa otsakurttuja, vaan alkoi -toimessaan puhua: "Tiedätkös, että minua haluttaisi maksaa jäämeille -samalla mitalla. Et ole ikinä ihanampaa impeä nähnyt kuin tuo Rapolan -Pilvikki! Siitä se pitää emäntä tulla Harvettiin. Olen yrittänyt -lähestyä häntä kaiken aikaa, mutta turhaan. Kuules, ryöstetään tyttö -ensi yönä! Veneellä kiireesti vain selän yli ja sitten ratsuillamme -Suomeen." - -"Älä, veikkonen, ajattele mitään sellaista! Etkö muista, että ukko -Rapo on jäämien vanhin, kuningas, jota koko Häme kuulee. Näethän nuo -komeat pirtit tuossa, linnan tässä, vain reko voi tällaisia rakentaa. -Jos nyt immen ryöstäisimme, sytyttäisi Rapo heti merkkitulen tuon -kivikummun päälle, vastaukseksi syttyisivät kymmenet tulet tuonne -selkien rannoille, Hämeen kaikille äärille ja jäämien parhaat pojat -rientäisivät kiireesti Rapolaan. Sitten ne hyökkäisivät kostoretkelle -kotiseudullemme. Meri antaa meille jo kylliksi vartioimista, emme enään -uskalla ärsyttää naapureitamme maaltapäin niskaamme. -- Mutta, mies -hyvä, puhu asiasta kunnon ukko Rapolle! Ehkä hän hyvinkin antaa sinulle -tyttärensä." - -Kuin kutsuttuna astui ukko Rapo mäen rinnettä miesten luo. - -"Kuules, Rapo, etkö antaisi tytärtäsi minulle vaimoksi? Maksan lunnaat -sellaiset, ettei ikinä sinulle sellaisia tarjota!" - -Rapo myhäili: "Paljon täällä on kosijoita käynyt, paljon -- en ole -tytärtäni antanut.-- Mutta kuules, sinähän olet se, josta täällä Hämeen -mailla on puhe käynyt, että murrat miekan käsissäsi?" - -"Minä." - -"Ja sinähän se olet, joka kyykistyt hevosen alle, suoristut ja hevonen -nousee ilmaan." - -"Minä." - -"Sinähän kerran katselit kummulla lähestyvää vainolaisjoukkoa. Kaksi -miestä juoksi silloin toisten edellä kimppuusi, mutta sinä otit toisen -miehen oikeaan, toisen vasempaan käteesi ja nostit ne korkealle ilmaan. -Sitten viskasit miehet mäeltä vasten vainolaisia, ja pelästyneenä -läksivät kaikki pakoon -- yhtä miestä!" - -"Minä." - -"No niin, sinulle annan tyttäreni, sillä kuuluisampaa sankaria ei liene -ilman alla. Tuossa on kourani, lunnaista sovimme myöhemmin." - -Voima oli kuin unessa. Pilvikki oli siis hänen, hänen! -- Suurena, -ihanana aukeni siinä näköala yli syksyisen luonnon. Ja Voimasta tuntui, -ettei maailma koskaan ollut näyttänyt niin suloiselta kuin nyt, ei -tuuli koskaan puhaltanut niin pehmeästi kuin nyt, ei taivas koskaan -kaareutunut niin kauniisti kuin nyt. -- Oi, ihmeellistä on elämä! Kuka -voi sen syvyydet tutkia, sen salaisuudet ymmärtää! - - - - -Syksyinen ilta. - - -Kultarannan emäntä oli menossa Karvettiin. Hän oli vasta muutamia -kertoja nähnyt Karvetin uuden emännän, kauniin Pilvikin. Mutta -kuitenkin hän oli jo ruvennut pitämään tuosta lapsesta, joka aina -oli niin lempeän surunvoittoinen. Eikä se nyt ihme olekaan, jos -on surullinen, ajatteli hän. Niin nuorena joutui vieraan heimon -keskuuteen, sinne jäi koti, sinne jäi heimo, sinne lapsuuden -leikkikentät, muistot. -- Ja Kultarannan emäntä kiirehti askeleitaan. -Karvetin miehet ovat nyt syysmetsässä, jatkoi hän mielessään. Kuinka -nyt ikävöikään Pilvikki, hentoinen lapsi! Joutukaa jalkani! - - * * * * * - -Hämärtyi jo syksyinen ilta, kun Kultarannan emäntä vihdoin teki -lähtöä Karvetista. Pilvikki läksi saattamaan. He kulkivat äänettöminä -pimenevää polkua metsän läpi rannalle. Joskus voi äänettömyys sanoa -enemmän kuin pitkät puheet. Ainakin tunsi äiti nyt, että tuo lapsi -hänen rinnallaan kärsi. Kun he vihdoin pääsivät rannalle, painoi -Pilvikki päänsä nyyhkyttäen äidin syliin. - -"Rakas, rakas lapsi, mikä sinun on?" - -Pilvikki yhä nyyhkytti. - -"Etkö voi kertoa?" - -"Sinä olet niin hyvä", tuli nyyhkytysten välistä. "Tuntuu aivan kuin -olisin saanut uudelleen äidin. -- Äitini kuoli, kun olin lapsi." - -"Voi lapsikulta!" - -"Niin äiti, ja sitten..." - -"Mitä sitten, lapsi?" - -"Minä pelkään Voimaa. Voi, kuinka minä pelkään, sillä on niin pitkä -partakin." - -"Rakas, rakas lapsi!" - -"Sitten, äiti -- sanon sinua aina äidiksi. Olethan minulle äiti?" - -"Olen, olen." - -"Sitten, äiti, minulla oli mielitietty kotona Hämeessä, Kantalan -Ohto, jota rakastin. -- -- Jo lapsena leikimme yhdessä. Muistan, -kuinka äitini kanssa usein kävin selän toisella rannalla Kantalassa. -Kun olimme siellä viimeistä kertaa äidin eläessä, oli Kantalan -uusi pirtti juuri valmistunut. Muistan, kuinka joimme simaa uuden -pirtin porraspuulla ja rantahaapojen välistä näimme, miten aurinko -purppuroi Rautun selän ja vaipui sitten simasalon kehtoon nukkumaan. --- Äidin kuoltuakin tapasimme usein. Meillä oli niin hauskaa Ritvalan -kevätjuhlissa ja nyt viimeksi meidän häissä -- oi sentään! Illan -hiljaisuudessa kävelimme rannalla ja lupasin silloin olla hänen omansa -ijäti. Mutta seuraavana aamuna täytyi minun nousta Voiman purteen." - -"Voi, voi, lapsikulta! Tule nyt meille yöksi. Ei sinua kotona kukaan -kaipaa, Voimahan on metsällä, ja naisetkin kävivät jo lähtiessämme -levolle. Tulethan?" - -"Tulen. Äiti rakas, minulla on nyt paljon parempi, kun sain kertoa." - -Ja äiti sulki värisevän lapsen uudelleen syliinsä. - - - - -Sampsa. - - -Synkkänä oli Sampsa saapunut Hämeestä. Jos hän ennen oli ollut toimen -mies, ei hänen touhullaan nyt ollut määrää. Syystyöt tehtiin kuin -siivin. Käytiin kalassa ja metsässä, koottiin polttopuita talven -varaksi. Sitten laajennettiin ja lujitettiin pakolinnaa ja korjattiin -kaikki varustukset salmien rannalla. Vihdoin viimein rakennettiin -Kultarannan pirttien ja aittojen väliin uusi, luja hirsiaita, niin että -piha muodostui umpinaiseksi; ja vankaksi tehtiin portti. - -Kun Sampsa vielä oli kaksinkäsin näissä töissä, tuli taloon arpakapula, -joka toi käräjäkutsun. Sankoin parvin samoilivat miehet Nousiaisiin. -Täällä oli Reko, koko rannikon kuningas, äkkiä kuollut. Hänen poikansa -oli vielä pieni lapsi, siksi oli käräjäkapula niin kiireesti kutsunut -heimon koolle. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Sampsan täytyy -ottaa Suomen johto käsiinsä siksi kunnes Reon poika miehistyy. Vihdoin -Sampsa suostui, sillä hänhän oli jo kauan rantamaan puolustusta -johtanut. Kotiuduttuaan kohdistui koko hänen tulinen tarmonsa Suomeen, -ei enään yksin Kultarantaan. - -Äiti ja muutkin ihmettelivät tuota tavatonta kiirettä ja touhua, sillä -eiväthän he tienneet, että Sampsa näin työhön koetti haudata jotakin, -haudata oman sydämensä. - - * * * * * - -On ilta, talvinen ilta. Puhdetyöt Kultarannan suuressa pirtissä ovat -täydessä käynnissä. Kuului siinä läiske ja ryske, suhina ja sihinä, -kokkapuheita ja sanasutkauksia. Miehet veistelivät suksia, astioita, -purtiloita, rekiä ja veneitä. Toiset kutoivat ja paikkailivat verkkoja. -Äiti ja Hyvämieli istuivat kiukaan puolella kehräten värttinällä, ja -heidän ympärillään oli koko naisten parvi tehden mikä mitäkin. Mutta -Ilma vuoli vasamia pilttipoikien kanssa. -- Paimentyttö ja -poika -eivät joutuneet muuta kuin juoksemaan pärepihdin luota pärepihdin luo -sytyttämään uusia päreitä ja "niistämään" vanhoja. - -Vähää ennen illallista lopetettiin kuitenkin työ ja ruvettiin kertomaan -tarinoita ja arvaamaan ongelmoita, taisipa joku laulaakin illan iloksi. -Mutta kun huttu ja hirvenliikkiö oli syöty, mentiin heti nukkumaan. - -Sampsa yksin jäi vielä askartelemaan. Hän meni pihalle ja katsoi, oliko -portti hyvin teljetty ja koirat kopissaan. Sitten hän otti pirtin -seinustalta pitkän tuohitorven ja puhalsi sillä: tuu-tu! Heti vastasi -linnavuorella valvova vartija torvellaan: tuu-tu! Se oli sovittu -merkki, josta tiedettiin, että kaikki on hyvin. - -Pirttiin tullessaan jäi Sampsa hetkeksi taputtelemaan ovipielessä -olevia hevosia, noita Kultarannan kuuluja raudikkoja. Hevosia oli tähän -aikaan hyvin vähän. Kultarannassa oli niitä kaksi, muualla tavallisesti -yksi ja paljon oli niitä paikkoja, joissa ei ollut lainkaan hevosta. -Raudikot hörhättivät, kun Sampsa antoi niille apetta. Sitten sammui -viimeinenkin päre, ja Unetar otti huostaansa koko pirtin. - - * * * * * - -Tuli vihdoin kevättalvi. Kun hangenkanto oli parhaimmillaan, valjasti -Sampsa toisen raudikkonsa kirjokorjan eteen ja lähti kosiomatkalle -Joensuuhun. "Kun Sinisukka kerran meni minulta, meni ainaiseksi, en -enään välitä muusta, kuin että vaimoni on rikas ja kuuluisa", puheli -hän itsekseen ajellessaan yli sinihohteisten hankien. - -Joensuun Sarvi tuli kovin iloiseksi, kun niin kuuluisa mies kuin -Kultarannan Sampsa, koko Suomen turva, tuli kosimaan hänen tytärtään. -Ja siksipä Sampsa sai heti myöntävän vastauksen. Vielä talvikelillä toi -Sampsa nuoren vaimonsa, Joensuun Terhentytin, Kultarantaan. - - - - -Salolle, salolle... - - -Oli taaskin tullut kevät, Suomen suloinen kevät. Maa vihannoi, käki -kukkui ja lempeä lounaistuuli kuiskaili salaisuuksia kevätkoivuille, -joitten jalkojen juuressa lahdelman laineet liplattivat. Oli jo -kylvetty ohra ja nauris, korjattu kutemisrannoilta saalis ja käyty -kevätmetsällä. Aurinko kapusi jo korkeimmilleen taivaan laelle -ja pihlaja kukki. Silloin juuri kaikui huuto: salolle, salolle! -Luonnonmaan ja läheisen rannikon nuoret jättivät heti arkiset -askareensa ja toistivat hymyillen: salolle, salolle! - -Ah, nyt oli salolla suuri kaski kuivunut, nyt tuli nuorille kesän -riemuisin retki: kaskenpolttamismatka. Sillä semmoinen oli tapa ollut -hamasta muinaisuudesta, että ainoastaan nuoret pääsivät tälle retkelle. - -Alkoipa nuorille nyt touhu ja työ, kun matkaa valmistelivat. Tytöt -laittoivat suuriin eväskontteihin kaikki mahdolliset herkut, mitä vain -osasivat. Pojat teroittivat aseitaan, eikä aikaakaan niin jo kaikki oli -kunnossa. Kultarannan Sampsakin innostui niin tästä touhusta, että hän -aikoi lähteä mukaan salolle, mutta silloin Ilma tiukkasi: "Ei ukkeleita -matkalle! Mitäs toit Terhentytin talvella, oma syysi!" Ja siihen sai -Sampsa tyytyä. Kuitenkin täytyi nuorten taipua sen verran, että Käkölän -vanha isäntä tuli mukaan johtamaan polttamistyötä, sillä kuka tietää -mitä ne nuoret olisivat yksin touhuilleet kaskimaalla. - -Oli jo ilta, kun iloinen joukko vihdoinkin pääsi matkansa perille. -Väsymystä ei kukaan tuntenut, reippain mielin vain puuhailemaan. Eväät -ja aseet vietiin eräpirttiin. Tytöt laittoivat puron partaalle valkeita -ja rupesivat illallista valmistamaan. Pojat taas tekivät kauniita -havumajoja, itselleen tuonne kallion kylkeen ja tytöille tähän kuusien -alle. Siinä askarrellessa ajatteli jokainen pojista: "Kukahan noista -tytöistä kutsuu minut vieraakseen illalliskestiinsä?" Pojat olivat näet -koko retken ajan tyttöjen vieraina. - -Seuraava päivä meni siinä, kun laitettiin kasken ja kasvavan metsän -välille leveä, risuton tie, "liekin-ulottuma". Valkeni toinen huomen -ja silloin käytiin kaskea sytyttämään. Vanha Käkölä antoi vakavana -viimeiset neuvonsa ja varoituksensa. Kasken kummallekin laidalle -asetettiin tiheään vartijoita. Kaikilla oli kädessä pitkä, hakopäinen -korento, jolla piti "tappaa" metsään pyrkivä tuli. Sitten sytytettiin -kaski yhtaikaa kummastakin päästä. Räiskyen rupesivat kuivat ha'ot ja -risut palamaan. Ensin kiiriskelivät liekit pitkin maata. Jo nousevat -korkeammalle. Nyt ulottuvat puitten latvoihin. Valkeat rupeavat äkkiä -vetämään toisiaan. Syntyy hirvittävä humina, niin hirvittävä, ettei -kuullut toverinsa ääntä. Liekit hulmusivat aina pilviin asti. Veto -oli niin kauhea, että viereisessä metsässä pienet puut taipuivat -maahan asti, ja suuremmat murtuivat hirmuisella rätinällä. Kova oli -vartijain työ, sillä suuria kekäleitä viskautui kauas metsään, ja -liekit tavoittelivat puitten latvoja. Kaikki ponnistivat voimiaan -äärimmäisyyteen asti varjellakseen metsää. Siinä lyötiin, hosuttiin, -kaadettiin. Kun valkeat viimein hirvittävällä räiskeellä yhtyivät, -vaimeni tulen valta heti, ja kaikki huokasivat helpotuksesta. Suurin -vaara oli nyt ohi. Istahdettiin levähtämään. Jokainen oli hiessä -hiusmartoa myöten. Illan tullen oli palo jo tyyntynyt, joten ei -monenkaan tarvinnut jäädä yöksi vartioimaan. Seuraavina päivinä antoi -se vieläkin vähemmän työtä, pojat vain siellä paksuine virsuineen ja -pitkine korentoineen kokoilivat kekäleitä rovioihin. Ja viimeisinä -päivinä ei kaski enään ollenkaan pidellyt nuoria, vaan saivat nämä -ilokseen askarrella kauniissa koivumetsässä. Oi, kuinka paljon siellä -valmistuikaan kauniita tuohitöitä: kontteja, vakkoja, vöitä, tuppia, -lippoja, nippiä ja jos jotakin. - -Mutta illat sittenkin olivat hauskimmat, kun kokoonnuttiin kisakedolle -puron partaalle. Tytöillä oli kukkaseppel päässä ja pojat koristivat -vyönsä lehvillä. Siinä heitettiin kurraa, lyötiin keilaa, leikittiin -tuohipalloilla ja istuttiin ihmettä. Koko ilma oli iloa täynnä. Vasta -kun hongikko alkoi humista öistä tuutulauluaan ja aurinko vaipui -kultaiseen kehtoonsa, kokoonnuttiin piiriin nuotion ympärille. Siinä -kerrottiin kaikki sadut, kysyttiin kaikki arvoitukset ja laulettiin -kaikki laulut. Riemulla ei ollut rajoja. Viimeinkin käytiin nukkumaan. -Ikihongat yksin valvoivat ja huojuttelivat miettien harmaata päätään, -sillä heistä tuntui, että heidän säilytettäväkseen uskottiin liian -paljon kuiskauksia ja sydämen salaisuuksia. - - - - -Kotona. - - -Päivä oli kaunis. Aurinko paistoi. Linnut lauloivat rantapuissa. -Kultarannan emäntä asteli pihalla. Oli niin hiljaista ja väritöntä, kun -nuoret olivat salolla. Mitä sentään olisikaan elämä ilman nuorisoa, -ajatteli hän. Se olisi kuin kevät ilman kukkasia. Ja siinä muistui niin -elävästi hänen mieleensä Helkky, rakas Helkky, joka jo toista vuotta -oli ollut poissa. Missähän kiertelee nytkin poika. Palanneeko enään -milloinkaan. Oi, kuinka monasti Helkky oli istunut tuossa tuomen alla -harppuineen. Tässä leikki lapsena, tuonne istutti tammen taimen. Äiti -istahti aitan kynnykselle, huokasi. Mieli oli niin painostava, elämä -tuntui lahjoittaneen hänelle liian paljon surua, oi liian paljon. Hän -oli väsynyt, väsynyt. -- -- -- - -Äänettömin askelin tuli mies metsäpolkua, sivulta päin. Siinä jo seisoi -vieressä. Äiti katsahtaa ylös, hämmästyy. "Helkky, oma poikani", saa -hän vihdoin sanotuksi. Hän aikoo nousta, mutta jalat eivät tottele. -Samassa on Helkky polvillaan hänen vieressään nyyhkyttäen: "Äiti, -äiti!" Ja kun hän vähän tyyntyy, sanoo hän: "Äiti, minä en lähde enään -koskaan sinun luotasi, en koskaan!" - -Äiti ei vieläkään saa sanaa suustaan, kaikki oli tullut liian äkkiä, -liian odottamatta. Vihdoin hän nousi. Ja siinä pirttiin astuessa tuntui -hänestä, että kaikki oli taas niin kaunista, elämässä oli kevät ja -kukkaset. Ja kuinka paljon heillä olikaan juteltavaa! Äiti kertoi, mitä -oli tapahtunut Helkyn poissa ollessa. Ja Helkky taas kuvaili oloaan -luostarissa, kastetoimitusta ja kotiintuloaan, kuinka Hirvo purrellaan -saattoi hänet Jomsborgista Suomen vesille asti. - -"Hirvo, Hirvoko!" huudahti äiti. - -"Niin juuri Hirvo, Saijan isä, josta täällä kotona aina niin paljon -puhuttiin. Hän asuu Jomsborgissa ja halkoilee meriä Jomsviikingeitten -kanssa. Kotimaataan ei vain tahtonut nähdä, heti hän käänti purtensa, -kun Suomen rannat alkoivat siintää -- kaupin laivassa tulin Koroisiin. -Semmoinen se Hirvo, vaikka tiesi tyttärensä elävän täällä, mikä lie -miehessä." - -Äiti ei vastannut mitään, ja Helkkykin vaipui ajatuksiinsa. Hän oli -kertonut äidille niin paljon, etelän matkastaan vain ei hän maininnut -mitään, ei voinut mainita. Mutta hän tunsi niin selvästi, että äiti -tiesi kaiken kertomattakin, ymmärsi hänen sielunsa särkyneisyyden. Ja -siinä hän olikin oikeassa, äiti oli todella ensi hetkestä aavistanut -kaiken, oli huomannut harpunkin häviämisen, mutta hän ei kysynyt -mitään. Ah, kuinka hän olisikaan hennonut koskettaa sydänhaavaa, joka -ei vielä ollut arpeutunut. - - * * * * * - -Samana iltana alkoi kuulua metsästä luikkujen ja torvien toitotusta, -huutoa, laulua, iloa. Nuoret palasivat kaskenpolttomatkaltaan -reippaina, riemuisina. Siinä erotessa puristettiin käsiä hyvästiksi, -heitettiin kaipaavia silmäyksiä, joku lie ollut alakuloinenkin -- -minkäs sille mahtoi. - -Kultarannan suuri vene kulki tasaisin vedoin päin kotivalkamoita. -Hyvämieli istui kokassa ajatuksiinsa vaipuneena. Naiset soutivat toista -airoparia, miehet toista. Ilma piti perää läiskytellen tuon tuostakin -vettä poikien niskaan. Mutta äkkiä hän keskeytti leikkinsä sanoen: -"Kuka kumma tuolla kotirannassa seisoo meitä odottamassa? Sampsa se ei -ole, Sampsa on lyhempi ja hartiakkaampi." Airot pysähtyivät ja kaikki -kääntyivät katsomaan. Hyvämielen silmät sumenivat, hän tunsi Helkyn -heti. "Äiti kulta, nyt saa sydämesi taas hetkeksi levon", ajatteli hän. -Siinä jo päästiin rannalle ja muutkin tunsivat Helkyn. Hyvämieli ei -sanonut mitään, vaan puristi hiljaa Helkyn kättä. Ja Helkystä tuntui, -että tuo puristus merkitsi hänelle niin äärettömän paljon -- oi, hän -omisti äidin ja sisaren. Mutta Ilma ei ennättänyt kätellä, hän rupesi -heti sormeilemaan Helkyn parranhaivenia sanoen: "Kuules, näitä sinulla -ei ollut lähtiessäsi, poika! Oletkos olevinasi mies nyt. Noo, sinä olet -vähän muuttunut, poika sinä." -- Sitten hän ympäröi Helkyn sellaisella -kysymystulvalla, ettei tämä ennättänyt puoliinkaan vastata. - -Yö oli jo astellut pitkälle ennenkuin Kultarannassa käytiin levolle. -Ilma oli lapsesta alkaen ollut sellainen, että jos hän mistä palasi, ei -hän mennyt levolle ennen, kun oli äidille kertonut matkansa vaiheet. -Tavallisesti heräsi hänen kertomishalunsa vasta sitten, kun äiti -oli hyvin päässyt vuoteeseen. Niin hän nytkin istahti äidin vuoteen -reunalle ja kuvaili vilkkaasti, miten hauska heillä oli ollut salolla. -Mutta sitten hän kävi totiseksi, sanoi: "Tiedätkö, äiti, kun minä olen -jo jonkun aikaa ollut sellainen, että minulla on niin kovin hyvä olla, -jos tuo nuori turkiskauppias Voijolan Eerik on nuorten joukossa. Et -usko, kuinka hyvältä tuntui nytkin, kun hän lähti mukaan salolle. En -minä ollenkaan tahdo olla hänen kanssaan, en puhella, en leikkiä, en -edes nähdä häntä, mutta kun minä vain tiedän, että hän on mukana, niin -minulla on niin hyvä olla. -- Mitähän se semmoinen on, äiti?" - -Äiti ei mahtanut olla hymyilemättä tuolle suurelle lapselle. Hän -mietti, mitä hänen piti vastata. Mutta Ilma tiukkasi uudestaan: "Äiti, -mitä se semmoinen on?" - -"Sitähän juuri ajattelen. Oletko sitä tuntenut siitä asti, kun Eerik -asettui meille asumaan?" - -"En, äiti! Vaikka hän talvella läksi turkisostomatkoille, joissa viipyi -aikoja, en siitä välittänyt vähääkään. Mutta nyt, jos hän on päivänkin -poissa, on minulla niin kummallisen paha olla. Mitä se oikein on, äiti?" - -"Minä luulen melkein, että sinun sydämeesi on tullut kevät, vaikka et -sitä itse huomaa. Valkokukkien ummut aukeavat siellä hiljaa, arastellen -luoden ympärilleen ihmeellistä tuoksua. Ja sinä odotat tietämättäsi, -että joku tulisi ja huomaisi nuo ihanat valkeat kukat ja niitten -ihmeellisen tuoksun." - -"Minä mahdan sitten odottaa Eerikkiä?" - -"Niin minäkin luulen. Mutta tiedätkö, nuo kukat ovat niin valkeita, -niin arkoja, että ne eivät kestä kylmän hengähdystä, eivät tumman -käden kosketusta. Älä laske sydämesi keväiselle kukkaiskentälle -ketään sellaista, joka tuo sinne hallan ja kuoleman. Sillä katsos, -Ilma-lapseni, eivät nuo valkokukkien ummut aukene kahdesti, kevät -tulee vain kerran sydämeen. Odota nyt vain kevään tuloa! Älä ensinkään -kiirehdi, se kyllä aikanaan tulee ja sitten sinä sen ymmärrät." - -"Minä ymmärrän sitä nytkin jo vähäsen. Miten hyvä sinä olet, äiti! Ei -kukaan ole sinun kaltaisesi, ei kukaan!" - -Ilma nousi ja astui jo muutaman askeleen poispäin. Mutta sitten hän -äkkiä tuli takaisin, kietoi kätensä äidin kaulaan ja kysyi: "Äiti, -oletko sinäkin tuntenut joskus semmoista ihmeellistä kuin minä nyt?" - -Äiti hymyili: "Ehkäpä." - -Ilma suuteli äitiä hellästi: "Oi, äiti, sinä olet niin ihmeellinen, -sinä ymmärrät aina kaiken, tiedät kaiken. Ei kukaan ole niinkuin -sinä. Äiti, äiti, äiti, kuinka sinä voit olla niin sanomattoman -hyvä! -- -- --" - -Ja yötuuli vastasi räppänäreiästä: "Kenen sydämen täyttää pohjaton -hyvyys, siellä asuu ikuinen kevät ja kukkaset." - - - - -Toinen syksy. - - -Syksy salamoineen, hämär-iltoineen asteli pitkin askelin kohti -pohjolaa. Syystyöt olivat jo täydessä käynnissä, kun Sampsa kutsui -ympäristön Kultarannan käräjämäelle neuvottelemaan salokasken -kylvännästä. Sankoin parvin saapuivat miehet, mutta suuri oli -hämmästys, kun Sampsa ehdotti, että kaski vierettäisiin vielä tänä -syksynä ja kylvettäisiin heti rukiille. - -"Ruis on niin outo ja uusi vilja, ettemme nyt toki uskalla niin -suunnatonta kaskea rukiille kylvää", tuumi Käkölä. - -"Mutta olettehan nähnyt, miten hyvin se on Kultarannassa menestynyt", -selitti Sampsa. - -"Hyvinhän se kyllä on teillä menestynyt. Mutta eihän meillä ole edes -siemeneksi rukiita ja monta vakkaa menee kirveeltä tuohon kaskeen." - -Sampsa lupasi lainata siementä Kultarannan aitasta. Kauan siinä -kuitenkin vielä vastustettiin. Mutta niin siinä lopulta kävi, että -kaski päätettiin kylvää rukiille, vaikka useat vanhoista miehistä -pudistelivat päätään arvellen, että se oli liian suurta uhkapeliä. -Miten ihanan ohran se olisi ensi kesänä kasvanut ja jos nyt menee -hukkaan koko komea kaski, jos... - - * * * * * - -Helkky palasi muitten mukana kaskenkylvömatkalta. Siinä jo vedettiin -vene teloilleen. Muut lähtivät verkkaisin askelin päin pirttiä, -mutta Helkky riisui konttinsa ja rupesi rannassa viruttelemaan -nokisia käsiään. Sitten hän istahti rantakivelle. Orava raksutteli -rantatammessa, ja iso lokkiparvi kellui lahdelmalla. Kuinka hohtavan -valkea olikaan niitten rinta ja siniharmaat siivet välkkyivät. Helkyn -mieli tuli kumman kevyeksi katsellessaan siinä oravan hyppelehtimistä -ja lokkien leikkiä. Hän oli jo aivan eläytynyt näihin kotoisiin -askareihin. Kaikki olikin mennyt paremmin kuin hän oli luullutkaan. -Hän oli odottanut, että nuoret tiedustelisivat loppumattomiin, missä -hänen harppunsa oli, ja miksei hän soittanut. Mutta kukaan ei ollutkaan -maininnut yhtä halkaistua sanaa koko harpusta. Kun äiti ei siihen -koskenut, tunsivat kaikki aivan vaistomaisesti, etteivät hekään saa -siihen kajota. - -Vihdoinkin Helkky lähti. Kun hän pääsi pihalle, seisoi äiti siinä -kuin odotellen. "Kuules, Helkky", sanoi äiti, "istuhan hetkeksi tähän -pihapaadelle, minulla on jotakin kerrottavaa sinulle". - -Kun he olivat istuneet, jatkoi äiti: "Kävin tänään Karvetissa ja minun -on sanomattoman sääli nuorta, hentoa Pilvikkiä. Tiedätkö, että hän -on vasten tahtoaan joutunut Karvetin Voiman vaimoksi, isä oli vain -tehnyt kaupat kysymättä Pilvikin mieltä. Siellä Hämeessä oli Pilvikillä -kuitenkin jo mielitietty, Kantalan Ohto, jota hän kovasti rakasti. -Vuoden on hän nyt jo vuottanut, että Ohto tulisi hänet pelastamaan. -Mutta Ohtoa ei kuulu, ja Pilvikki uskoo sen johtuvan siitä, että -Ohto ei tiedä, missä Pilvikki on. Kahden yön kuluttua on Koroisten -markkinat, jonne varmaan tulee jäämejäkin. Tahtoisitko sinä ottaa -selvää, onko Ohto tullut markkinoille ja sitten kertoa hänelle Pilvikin -kohtalosta?" - -"Kyllä, äiti, minä teen sen mielelläni." - -"Jos et Ohtoa tapaa, niin lähetä sitten jonkun luotettavan miehen -mukana hänelle Pilvikin terveiset." - - * * * * * - -Ennen muita palasi Helkky markkinoilta. Hän istahti lavitsan reunalle -ja kertoi äidilleen: "Hämeen miehet kyllä tapasin, mutta Ohtoa ei -heidän kanssaan ollut. Kun sitten tarkemmin tiedustelin, sain kuulla, -että hän oli lähtenyt heti, kun Pilvikki oli kadonnut, kaupparetkelle -kauas itään ja sille matkalle jäänyt. Jäämien kimppuun olivat varjaagit -odottamatta hyökänneet idässä, vain yksi mies oli pelastunut takaisin -kotiin." - -"Voi, voi, Pilvikkirukka, miten hän tämän sanoman kestää", huokasi äiti. - -"Eikö olisi parasta, äiti, ettet kertoisi sitä vielä Pilvikille, hän -näyttää niin kovin heikolta. Voithan kertoa sen sitten vasta, kun hänen -pikku poikansa on tullut vähän isommaksi." - -"Niin kyllä. Parasta on olla kertomatta, Pilvikki on kovin heikko -vielä." - -Tuskin oli Helkky lähtenyt aittaan nukkumaan pois markkinaväsymykset, -kun Pilvikki tuli Kultarantaan. Hetkinen siinä juteltiin yhtä ja -toista, kunnes Pilvikki sanoi: "Et arvaa, äiti, mitä sinulle nyt -kerron. -- -- -- En haluakaan lähteä Hämeeseen." - -"No -- mitä nyt?" - -"Niin, se tuli vasta tänään, kun katselin pikku poi'uttani. Oi, et -usko, kuinka se on soma, kun se nukkuu tuohikehdossaan, mi riippuu -katto-orressa. Niin, kun siinä katselin, tunsin äkkiä, etten voi luopua -pojastani, minun täytyy olla täällä siksi, kunnes hän tulee vähän -isommaksi. Tapasiko Helkky Ohtoa?" - -"Ei." - -"Lähettikö hän minun terveiseni?" - -"Ei." - -"No, kiitos hyville haltijoille! Kaikki on siis hyvin tällä kertaa. -Ennättäähän sitä sitten toistenkin tuumia, kun poikani saa vähän -isommaksi." - -"Ennättää." - -"Sitten, äiti, tiedätkö, minun olisi ollut niin kovin vaikeata erota -sinustakin. Olen vähän väsynyt ja tunnen vain, että kaikki on hyvin, -kun sinä olet lähellä." - -"Minustakin tuntui vaikealta. Olen oikein iloinen, kun jäät. -- -Lapsikulta, älä nyt itke! Olet liiaksi väsynyt. Tule tänne lepäämään! -Noin, nythän sinun on parempi, eikö olekin?" - -"On, äiti. Sinun luonasi on hyvä, täällä unohtuu kaikki, suru ja -väsymys. -- Äiti rakas, anna minulle kätesi. Minä en ole kai koskaan -sanonut, kuinka paljon pidän sinusta!" - -"Et, sitä et ole sanonut sitten, kun eilen viimeiseksi." - -Ja äiti hymyili. - - - - -Metsänkävijä. - - -Helkky oli kotona, mutta tuo ainainen liikkumishalu ei häntä sentään -ollut aivan jättänyt. Se vain oli erotuksena, että hän nyt otti -jousensa ja lähti, eikä harppuaan, kuten ennen. Metsällä hän viipyi -aina jonkun päivän ja kun hän sieltä palasi, oli hänellä saalista -vallan määrättömästi. Ihmiset kertoivat, että tuo kaikki oli valkean -haltijan ansiota, Helkky kun ei koskaan lähtenyt uhrijuhliin, ei -liioin välittänyt kotihaltijoista, palvoi vain hiljaisuudessa -valkeata Kristusta. Hän osasi paljon ihmeellisiä taikalukuja, joilla -lepytti haltijoita, ja joilla sai kummia aikaan, niinkuin nyt tuon -metsäonnenkin. Ja edelleen tiesivät ihmiset, että vähin kaikki -Kultarannassa olivat sellaisia, etteivät välittäneet kotihaltijoista, -vaan palvoivat kaikessa hiljaisuudessa sitä valkeata, varsinkin oli -sellainen emäntä ja Hyvämieli. Sampsa kävi kyllä uhrijuhlissa ja taisi -hoidella kotihaltijoitakin, mutta mikään palvontamies ei hänkään ollut, -eihän hänellä ollut aikaa siihen sellaiseen. - -Oli syksyinen pakkaspäivä. Puut olivat huurteessa, maa kuurassa, järvi -jäässä. Kultarannassa ja kaikkialla lähistöllä olivat miehet kovassa -touhussa: oltiin lähdössä ylämaihin pitkälle syysmetsästysretkelle. -Eväskontit, jouset, nuolet, keihäät ja muut olivat jo valmiina. -Viimeisenä iltana lepytti kukin eräretkellelähtijä haltijoita: vei -uhrin uhripirttiin tai aitan ylisille, missä tiesi haltijan asustavan, -kävi pyhässä lehdossa tai kalmistossa lahjoineen ja kotiin tultuaan -teki vielä kaikki metsätaiat. Mutta, aamulla oli vasta tärkein -suoritettava: kylpeminen. - -Aamu oli aikainen, kun Kultarannan miehet veivät konttinsa ja aseensa -lähtöpolun viereen metsään. Sitten he kaikki menivät yöllä lämmitettyyn -kiuaskotaan. Siellä lyötiin lämmin löyly ja miehet matkivat koko -ajan löylyssä ollessaan niitten eläinten ääniä, joita toivoivat -retkellä saavansa. Helkky seisoi aamun sarastaessa pihalla eikä voinut -olla hymyilemättä kuullessaan kiuaskodasta jos jonkinlaista ääntä: -piiperrystä, raksutusta, puputusta, ulvontaa, mörinää. "Auttaneeko -tuokin", tuumi hän itsekseen. Mutta miehet kotasaunassa pukivat uudet, -puhtaat vaatteensa ensin nurinpäin ylleen, sitten vasta oikein. -Koivikkaat sidottiin lujasti jalkoihin ja nahkareuhka painettiin -syvälle päähän. Ja nyt tuli tuskallisin mutka matkassa: kunkin täytyi -takaperin kontata kodan perällä olevasta pienestä reiästä ulos, sillä -näes, eräonni menee, jos poistuu ovesta, josta on kotaan tullut. Sitten -kaikki riensivät juoksujalkaa konttien luo, vihellettiin koirille ja -kiireesti taipaleelle, jotta ei vain nainen ennättäisi tulla vastaan, -ei edes vilahdusta hänestä missään näkyisi, sillä silloin olisi -riistaonni auttamattomasti mennyttä. Kultarannan naiset pysyivätkin -visusti pirteissään lähtöaamuna. - -Vähän myöhemmin oli Helkkykin matkavalmiina. Hänkin lähti pitkälle -eräretkelle, mutta hän tahtoi mennä aivan yksin toiselle ilmalle, -toisille saloille. "Hyvästi, äiti ja muut", sanoi hän. "Naisia tässä -viimeksi katselen, saapas nähdä kaikkoavatko otukset nyt polultani." - -Äiti ja Hyvämieli jäivät kynnykselle katselemaan, kun poika painui -polkua metsään. Mutta muutamat orjanaiset kuiskailivat sill'aikaa -pirtin nurkassa: "Paremmat taiat sillä on Helkyllä itsellä, ei näitä -meidän taikoja tarvitse. Se valkea sille kyllä annit tuo. Mutta -varokoon vain, voi se metsän ukko sille vielä kostaakin, kun noin -julkeasti rikkoo sen käskyjä." - -Ilma oli piiloutunut polun varrelle ja tuli nyt tahallaan Helkkyä -vastaan, jotta ei Helkyllä olisi niin paljon kantamista salolla, kuten -hän -- veitikka silmäkulmassa -- toimitti. Hän lähti Helkkyä saattamaan -vähäksi matkaa puhellen: "Onpa se aika hassuraksua, kun lähdet aivan -yksiksesi salolle. Jos nyt Eerik olisi täällä, kaiketi toki hänet -olisit ottanut mukaasi?" - -"Niinkös luulet? Eerik on sinusta erinomainen, ei hänen kaltaistaan -ole, vai?" - -"Eikös olekin! Reima poika! Lähti niin äkkiä! Milloin palannee! -Tiedätkö sinä?" - -"Etkö sinä sitten tiedä! Luulin, että hän olisi sinulle kertonut -kahdenkesken." - -"Kahdenkesken! Ole höpisemättä! Mitä minulla olisi Eerikin kanssa -kahdenkesken puhelemista!" Ja Ilma läimäytti Helkkyä selkään. - -Helkky juoksi vähän matkan takaperin edelle ja sanoi kiusotellen: "No, -minusta hän olisi hyvin voinut kertoa esimerkiksi sen, milloin hän -aikoo tulla purppurapurjeuiskolla sinua Voijolaan noutamaan." - -Ilma poikasi jalkaansa. "Vai Voijolaan! Tiedä sitten, etten lähde -ikinä Kultarannasta. Kuka nyt lähtisi äidin luota! Sen sinä kyllä -tiedät, senkin ilkimys!" Ja Ilma otti polun viereltä aimo raipan -lähtien sillä veljeään kurittamaan. Helkky juoksi edellä, mutta pian -Ilma hänet saavutti hosuen kovin vitsallaan. "Vieläkös istutat minut -purppurapurjeen alle ja lähetät Voijolaan?" tiukkasi hän. - -"En, en! Älä nyt lyö, kerron sitten sinulle, milloin Eerik tulee!" - -Ilma pani heti vitsansa pois ja sanoi vilkkaasti: "Milloin Eerik tulee?" - -"Hän tulee..." - -"No hyvä ihminen, sano nyt jo, milloin Eerik tulee!" - -"Hän tulee..." Ja Helkky juoksi nauraen edellä. - -Ilma kivahti: "Sinä olet kauhea, kuinka sinä kiusaat! Milloin hän -tulee? Sano nyt, tai minä kuolen!" - -"Vai kuolet, etkä kuitenkaan lähde Voijolaan!" - -Ilma tarttui raippaansa ja rupesi taas kurittamaan Helkkyä. "No jokos -sanot, paha poika?" - -"Jo, jo! Eerik tulee talvella Nousiaisten turkismarkkinoille, jos vain -jäät kestävät. Voijolaiset kokoovat nyt äärettömän turkisvaraston, -jonka sitten kesällä vievät Champagnen markkinoille, siellä ovat -turkikset olleet kovin kalliita. Siksi Eerik jo kesänkin täällä oli -turkiksia ostamassa." - -"Nyt jo talvella hän tulee! Enhän minä osannut ennen kesää odottaakaan." - -"Niin hän tulee. Mutta lähde nyt jo takaisin, sinulle tulee kylmä! -Hyvästi Kultarannan suuri vauva!" - -"Hyvästi Helkky! Eihän sinulle vain mahda mitään pahaa tapahtua siellä -salolla!" - -"Eihän nyt toki! Älä ole huolissasi!" - -"Helkky tiedätkös, Kultarannassa on silloin aina niin ikävä, kun te -molemmat olette poissa." - -"Ketkä -- me molemmat?" - -"Hupsu! Sinä tietysti ja Eerik." - -"Niin, niin, tietysti. Mutta Eerikhän tulee talvella, sinun pitää nyt -vain kiltisti odottaa. Pian aika kuluu. -- -- Ja niin, kyllä Eerik -olisi päässyt mukaan, ettäs tiedät. Onko kuopus nyt tyytyväinen?" - -"Tyytyväinen! Kyllähän sen tiesin ilmankin, että Eerik olisi päässyt -mukaan. Eerik on sentään Eerik!" - -"Niin, Eerik on Eerik", nauroi Helkky. "Hyvästi, lapsi!" - -"Hyvästi!" - -Karvetin pihalla pysähtyi Helkky hetkeksi juttelemaan Pilvikin kanssa. -Siitä hän sitten painui reippain askelin kohti eräsaloa. - -Vasta kolmannen päivän iltana saapui hän saalismetsälleen. Siellä oli -ennestään eräsauna, pieni ja soma, jonka Helkky ja isä kerran olivat -rakentaneet, kun ensi kerran saapuivat näille maille metsästämään. -Helkky asetti tavaransa saunaan ja teki kiukaaseen tulen. Savu -tuprusi sakeana saunan alaosaan. Helkky tuli ulos. Hän nojasi -mahtavaan ikihonkaan ja antoi katseensa kulkea metsän läpi siintävälle -salojärvelle. Koko metsä oli täynnä pihkan ja havun tuoretta tuoksua. -Helkky kuunteli erämaan metsän ikuista huminaa. Se oli sanomattoman -syvää, aivan pohjatonta. Koko asuttu maailma tuntui olevan äärettömän -kaukana, se häipyi ajatustenkin taa. Ihmeellinen, salaperäinen tuntu -valtasi sielun. Erämaan ikuinen alakuloisuus, ikuinen kaipaus, ikuinen -suru, ikuinen auvo pani Helkyn sielussa soimaan korkeuden pyhät kielet. -Hän tunsi olevansa yhtä luonnon kanssa. Ja erämaa ymmärsi häntä, kietoi -hellien suruvaipan hänen ympärilleen, tuuditti hänet auvoiseen uneen -ja kitki sitten varovasti sielusta pois kaiken tumman, jättäen jälelle -vain kauneuden ja sopusoinnun. Oi, suuri yksinäisyys, erämaan ylevä -pyhyys, sinä yksin voit sitoa sydänkanteleen katkenneet kielet. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna ani varhain lähti Helkky kulkemaan vanhaa -keinopolkua, joka kierteli halki salojen ympäri järven, päättyen -lopulta takaisin eräsaunalle. Polku oli niin pitkä, että sen kulkeminen -kesti koko päivän, ja tämä matka olikin metsämiehen päivätyö. Mutta -nyt ensimäiselle kierrokselle varasi Helkky kaksi päivää, sillä oli -paljon tehtäviä matkan varrella. Eväskontti ja nuolinippu selässä, -jousi ja kirves olalla läksi hän kierrokselle. Jänöjussi loikki polun -poikki, pyy pyrähti lentoon, orava oksalla katseli suurin, kysyvin -silmin kulkijaa. Paljon antoi tämä ensimäinen kierto Helkylle työtä, -sillä kaikki keinopolun eräsaannit oli korjattava, pitkiin aikoihin -kun täällä ei oltu käyty saalistamassa. Helkky korjasi ja viritti -kaikki loukut. Niitä oli monenlaisia, siinä jänisloukku, metsoloukku, -näädänloukku. Sitten hän viritti vanhat karhun ja ketun satimet -sekä perkasi pyydyskuopat. Vielä hän laitteli pauloja, rihmoja ja -paljon ansaita. Lintulavoille, saihoille ja kahoille hän ripotteli -ohria houkutukseksi. Tähän kotus, tuohon ilvestakka, puron partaalle -saukonlisku. Viimeiseksi valmisti Helkky ihmeellisen käpälyspuun, -jommoisia hän oli nähnyt matkatessaan Svitjodissa. Korkean, teräväksi -veistetyn kannon päähän pani hän syötiksi metson, mutta kannon -kummallekin puolelle laittoi hän halkeimen. Kun kettu alkoi kiivetä -kantoa ylös saadakseen metson, tarttui sen käpälä lujasti halkeimeen, -siitä se ei irti päässyt. -- Illan tullen teki hän hyvän rakovalkean, -kyhäsi havumajan ja nukkui siinä yönsä. Seuraavana päivänä jatkui -sama työ, kunnes hän ehtoolla ennätti takaisin eräsaunalleen. Nyt -oli raskain työ tehty, hauskin jälellä. Joka päivä kulki Helkky -keinotiensä, koki pyydykset, viritteli, ampueli. Saalista sai hän niin -määrättömästi, ettei aina tahtonut jaksaa kantaa kaikkea. Koville otti -sinä päivänä, kun karhu oli kuopassa. Hurja oli otso, mutta kellistyä -senkin täytyi. Karhun lihat Helkky jäädytti ja pani ne kivillä -sisustettuun maakuoppaan, purnuun. Lihojen päälle pani hän jäätyneitä -lintuja ja peitti purnun halkaistuilla puilla. Toisia lintuja hän -suolasi ja ripusti korkealle puihin. Nahat säilyivät parhaiten -eräsaunassa. Vasta talvikelillä käytiin saalis säilytyspaikoista -kiesiöimässä. - -Pian kuluivat syksyiset päivät keinotietä kierrellessä täällä -loppumattomassa erämaassa, jossa ei kuulunut muuta kuin suden ulvonta, -huuhkaimen huuto, oravan raksutus, tikan koputus, palokärjen valitus -ja metsän ikuinen humina. Mutta sitten päivänä muutamana sattui -outoja. Helkky on kulkemassa keinotietä. Kapuaa kivelle pannakseen -uuden syötin käpälyspuuhun. Nuoli suhahtaa hänen korvansa ohi. Helkky -hypähtää kiveltä ja kääntyy tähyämään sinnepäin, josta nuoli tuli. Ja -katso! Mäen rinteellä, kuusen alla seisoo pieni ukkeli. "Lappalainen", -hymähtää Helkky ja lähtee kohti ukkoa. Mutta ukko kääntyy pakoon. -Helkky perässä ja niin sitä mentiin yli mäkien ja maitten. Viimein -väsyi ukkeli ja Helkky saavutti hänet. Ukko ei yrittänytkään -vastarintaan, vaan odotti vavisten kuoliniskua. Mutta Helkky hymyili, -taputti ukkoa olalle, sanoi: "Ystävä!" Se oli yksi niitä harvoja -lappalaiskielen sanoja, joita hän lapsuudessaan oli isältä oppinut. -Ukon kasvot kirkastuivat ja hän rupesi vilkkaasti käsin ja elein -juttelemaan. Helkky puolestaan koetti parastaan. Ja sen verran siinä -tolkulle tultiin, että lähdettiin yhdessä sille paikalle, jonne oli -jäänyt Helkyn kontti ja saalis. Ukko tuli iki-ihmeisiinsä nähdessään, -miten paljon Helkyllä oli lintuja ja muita. Silloin Helkky antoi koko -saaliinsa lappalaiselle ja tämän ilolla ei ollut määrää. Hän otti -Helkkyä kädestä ja niin lähdettiin yhdessä matkalle. Ilta oli jo -pilkkopimeä, kun vihdoin puitten välistä alkoi tuli pilkistää. Siinä -oli heidän edessään kallion kyljessä kota. Lappalaisen vaimo alkoi -vavista nähdessään Helkyn, mutta ukkeli sanoi vain jonkun sanan, ja -heti vaimo rauhottui. Helkky astui kotaan ja istui havuille tervastulen -ääreen, joka paloi keskellä kodan lattiaa. Lapset, nuo herttaiset -sysisilmät, nokitukat, piiloutuivat ensin, mutta pian toinen toisensa -jälkeen tuli Helkyn luo. Kohta he olivat parhaita ystäviä. Helkky -tarkasti heidän jousensa, vasamansa, luikkunsa. Mutta lapsista oli -Helkyn puku niin ihmeellinen, että heidän täytyi uudestaan ja uudestaan -sitä sormiella. Isän puku oli nahasta, äidin puku oli nahasta, lapsilla -oli päällä vain kaksi nahkaa, koivet solmittu sivulta kiinni. Mutta -Helkyn puku! Millä kumman eläimellä oli tuommoinen nahka! Helkky koetti -selittää, ettei se ollut ollenkaan nahkaa, vaan kangasta, mutta eivät -lapset sitä ymmärtäneet, sillä he eivät voineet ajatella pukua ilman -nahkaa. -- Ukko ihaili kovin Helkyn rautapäänuolia -- hänellä oli vain -puisia tai luisia -- niin että Helkky lopulta lahjoitti ukolle muutaman -nuolen. Ja ihastuneena hieroi ukko nenäänsä Helkyn nenään osottaakseen, -kuinka kiitollinen hän oli. Kun linnut olivat paistuneet hiiloksessa, -syötiin siinä tervastulen ääressä illallinen. Sitten vedettiin nahka -oven yli, ja Helkky nukahti muitten mukana tulen ääreen haoille. Savu -kodan huipulta kohosi pehmeinä kierteinä yli öisen metsän. - -Sydänyön aikana heräsi Helkky omituiseen pärinään. Hiiloksen valossa -näki hän kodan perimmäisessä nurkassa ukon, joka oli kummallisessa -pukimessa: siinä näkyi sudenpäitä, karhunhampaita, ketunhäntiä, luita -ja pauloja. Polvilla piti ukko suurta kuviorumpua, johon löi hurjasti. -Hän ei huomannut Helkyn heräämistä, sillä hän istui silmät ummessa, -huojutteli ruumistaan ja höpisi lyöntien tahdissa: - - "Ystävä, vai vihollinen, - elämä, vai kuolema? - Ystävä, vai vihollinen, - elämä, vai kuolema?" - -Jos Helkky olisi ymmärtänyt lappalaisen kieltä, olisi hänelle heti -selvinnyt, että hänen elämänsä siinä hyppi ennusrummun kuvioilla. -Lopuksi sai ukkeli vastauksen kysymykseensä: ystävä, elämä! Ja syvimmän -salon pikku mies paneutui turvallisena nukkumaan. Mutta Helkky -tuumi itsekseen: "Olen siis tullut suuren lappalaisnoidan kodalle, -lappalaisen, joka taioillaan on monet verottajat takaisin käännyttänyt." - -Seuraavana päivänä kävi Helkky lappalaisen pyyntimailla ja opetti ukon -tekemään monenlaisia uusia pyydyksiä, varsinkin linnunliskuja, saihoja -ja kotuksia. - -Kun Helkky seuraavana aamuna lähti, jäivät ukko ja eukko kodan suulle -kyynelsilmin katselemaan, kuinka hän häipyi metsän piiloon. - -"Eivät kaikki pitkät miehet sentään ole pahoja", tuumi ukko -mietteissään. - -"Eivät", myönsi eukko. - -Koko päivän he sitten juttelivat tästä erämaan elämässä niin -tavattomasta tapauksesta. Ja lopulta he tulivat siihen, että tuo -vieras ei ollutkaan mikään ihminen, vaan metsänjumala, lempeä -Leib-olmai, joka joskus lähtee ihmislapsia tervehtimään. Ah, voisiko -metsien ainainen kiertäjä enään enempää toivoa! Eläinten suojelija, -karhujen isäntä Leib-olmai oli käynyt hänen kaltevassa kodassaan! -- -Ja onnesta vavisten sanoo pikku mies vaimolleen: "Me lähdemme tuonne -kauas pohjoisten vuorten taa heimomme luo. Siellä on lappalaiskansan -tuhatvuotinen tietäjä, siellä sukumme suuri seita, jolle uhraamme uhrin -vailla vertoja. Leib-olmai, sinä metsän mahtava isäntä, sinä olet -näkevä, että osaamme hyvyytesi palkita!" - -"Niin, me osaamme ja me lähdemme matkalle vielä tänään", säesti eukko. - - * * * * * - -"Olipa se hyvä, kun näin pian palasit, olin niin peloissani sinun -puolestasi", sanoi Ilma, kun Helkky palasi syys-erästä. - -"Turhaa pelkoa! Ei susi metsämiestä syö", nauroi Helkky. - -"Ei, mutta siellä salolla liikkuu niitä lapinlapsiakin, jotka voivat -milloin hyvänsä surmannuolen singahuttaa." - -"No, niillä on puunuolia, ei niistä vaaraa", lohdutteli Helkky, mutta -ei käynyt kertomaan seikkailustaan salon pikku miehen kanssa. -- -- -- - -Pian palasivat toisetkin metsästysmatkaltaan. Kun sitten talvikelillä -käytiin syksyinen saalis kiesiöimässä, huomattiin, että Helkky oli -yksikseen pyydystänyt yhtä paljon otuksia kuin toiset yhteensä. Siinä -täysinäisiä ahkioita vetäessään puhelivat hiihtäjät keskenään: "Se -valkea haltija sille Helkylle tämmöisen saalismäärän on antanut, -mitenkäs yksi mies muuten olisi saanut näin määrättömästi otuksia." --- "Niin, se sille", puheli toinen, "mutta Helkkypä osaakin kaikki -Keesushaltijan luvut ja loitsut". - -"Osaavathan ne vähin kaikki Kultarannassa sitä valkeata palvoa. -Eivät ne juuri välitä kotihaltijoista, eivät metsän väestä, eivät -kalman asukkaista. Semmoinen oli jo isä-Helkky, semmoisia ovat -emäntä ja lapset, paitsi Sampsa. Ja siitä se niiden rikkaus johtuu, -Keesushaltijan palvonnasta. Mutta saapas nähdä, eivätkö haltijat niille -vielä kosta. Kertovat ne naiset, että näkivät kerran kotihaltijan kodan -kynnyksellä itkevän. Mitä lie ukko itkenyt. Ehkäpä sitä, kun hänet -unohtavat, Keesusta vain muistavat. Hyviä ihmisiä ne sentään ovat, ne -Kultarannan, valkea haltija kuuluu vaativan hyvyyttä -- -- --." - - - - -Karvetin Voima. - - -Pian päästiin talvesta kesään. Vapaana vaahtosi meri, vihreisiin -pukeutui ranta. Kuparivuoren juurelta kuului kirveen kalkkina aamusta -iltaan. Karvetin Voima siinä korjaili sotapurttaan lähtökuntoon. -Kultarannan Sampsa oli käynyt monastikin varottamassa: "Älä nyt suotta -lähde Sveaa ärsyttämään! Tulevat takaisin kostoretkelle ja niin saamme -taas olla aseissa kaiken kesää!" - -Mutta Voima vastasi: "Lähden mä sittenkin. Verotamme koko Svitjodin. -Niitten pitää siellä kerrankin kokea, mihin pystyvät Suomen miehet! Älä -huolehdi! Tiedän mä, ettei niitten mieli pian tee Suomeen, kun tämä -poika iskee." - -Ja tietää sen, kun Voiman sota-into kerran nousi, niin hänen täytyi -saada se tyydyttää. Eräänä kauniina aamuna nostivat sotapurret -purjeensa ja lähtivät hyvin asestettuine miehineen ulos kotoisilta -valkamoilta. Pilvikki pikku poikanen käsivarrellaan katseli -Kuparivuoren laelta lähteviä. Ja kun viimeinen purje katosi saarien -taa, kävi hänen mielensä niin kumman apeaksi -- mikä lie mieleen -tullut, aavistus. - - * * * * * - -Voima oli luvannut palata kuunkierron kuluttua uisko täynnä aarteita. -Kuunkierto kului, Voimaa ei kuulunut. Viimein palasi yksi veneistä -ja se toi kummia sanomia: Suomen miehet olivat nousseet maihin meren -tuolla rannalla, verottaneet seutua laajalti, ryöstäneet aarteita -paljon. Olivat jo tulleet takaisin pursilleen ja kääntäneet kokat -kohti Suomea. Mutta merellä sitten saavutti heidät Svean kuningas -Eerik Voittoisa. Syntyi hirvittävä taistelu. Eerikin joukko oli puolta -voimakkaampi. Vene toisensa jälkeen antautui. Voiman pursi teki -hurjinta vastarintaa. Vihdoin kymmenkunta viikinkivenettä ympäröi sen. -Kaikki miehet kaatuivat, Voima yksin löi kuin vimmattu. Mutta lopulta -anastivat Eerikin miehet hänenkin purtensa ja lähettivät hänet itsensä -soutelemaan Manalan mustalle virralle. Yksi ainoa uisko pelastui -Suomeen. -- Näin oli sanoma. - -Kyynel vierähti Pilvikin silmästä, kun hän ajatteli miehensä kovaa -kohtaloa. Miten hyvältä tuntuikaan tulla Kultarantaan, josta aina sai -ymmärtämystä, lohtua. Siellähän oli äiti, äiti. Mutta Pilvikki tarvitsi -nyt muutakin tukea kuin lohdutusta, koko suuri Karvetti kun jäi hänen -hoitoonsa. Ja niin päätti äiti, että Helkyn pitää koko tämän kesän -huolehtia Karvetin töitten kulusta, sillä eihän Pilvikki ymmärrä niitä -sellaisia, miesten töitä. - - - - -Ilma. - - -Keskikesän auvoiset yöhämärät alkoivat, ihanan keskikesän. Käki ei -enään kukahdellut, ruisrääkkä ei huhuillut halmepellon äärellä, jänö -ei puputtanut puolisolleen puron partaalla. Sillä näes, nyt sai jänö -puputtaa pojilleen naavakuusen alla, pääsky puhella lapsilleen räystään -kolossa ja yökehrääjä laulaa tuutulaulua kuopukselleen. Kevätkalastus -oli lopetettu, kalatkin jo kuivattu. Rantaniityt ja kaislikot oli -aikoja niitetty. Metsäniitty viheriöi jo uudestaan ja sen reunoilla -välkkyivät vesurit, kun koottiin lehdeksiä kerppoihin talven varalle. - -Sampsa palasi salolta, jossa oli käynyt halmetta katsomassa ja hän -kertoi nyt äidilleen: "En ole ikinä nähnyt mitään komeampaa kuin tämän -kesäinen ruishalme salolla. Ajatteles, metsän keskellä aukio niin -suuri, että ääret siintävät! Ja koko tuo aukio kellertävänä ruismaana. -Vartijat kertoivat, että kun ruis vielä oli pystyssä, niin se peitti -hirven niin, että ainoastaan sarvet näkyivät. Mutta nyt nuokkuu ruis -maata kohti, tähät ovat tavattoman suuria ja painavia. Jo huomenna on -lähdettävä leikkuumatkalle salolle. Nyt ei riitä, että vain nuoret -lähtisivät, nyt täytyy lähteä kaikkien, jotka suinkin voivat. -- Mitäs -jos sinäkin, äiti, tulisit vielä mukaan salolle?" - -"En minä nyt sentään, mutta lähtekää te kaikki muut. Vain muutamia -vankkoja miehiä jätä tänne vainolaisen varalle! Olet kaiketi lähettänyt -sanan Nousiaisiin, että olisivat siellä nyt varuillaan nämä päivät, kun -täältä ollaan salolla?" - -"Olen!" - -"Sitten kuules, koetakin houkutella Karvetin Pilvikki mukaan. Se -tekisi hänelle hyvää. Hän on ollut nyt Voiman kuoleman jälkeen niin -alakuloinen, puhuu aina Hämeeseen lähdöstään, vaikka olen hänelle jo -kertonut, miten on käynyt hänen mielitietylleen, ihan kuin Voimallekin. -Mutta hän kaipaa lapsuutensa leikkikenttiä, heimoaan. Koeta nyt saada -hänet mukaan salolle, minä kyllä otan poi'un hoitooni siksi aikaa!" - -"Koetan, äiti! Ja kyllä hän lähteekin. -- Terhentyttikin lupasi tulla." --- -- -- - -Seuraavana päivänä oli koko tienoo eloa täynnä. Salolle, salolle, -kaikui taaskin kaikkialta. Ja niin jo painui konttiniekkajoukkue -salopolulle, jonka molemmin puolin seisoi yönmetsä tummantotisena -kuin ihmetellen, mikä toi tänne tuon pitkän ihmisrailon häiritsemään -haltijoitten hiljaista hämärää. - -Päiviä vieri salolla. Työ oli raskasta, mutta riemukasta. Vieri siinä -toinenkin hikikarpalo ennenkuin sadat kavejat kohosivat nokisten -kantojen keskeltä. Mutta kukaan ei tuntenut työn raskautta, ei -väsymystä, koottiinhan nyt satoa, jommoista ei ennen nähty Suomen -mailla. Puute sai poistua ikipäiviksi, sen sanoivat kaikki. Ja Sampsaa -ylistivät vanhat ja nuoret. Hänen kaltaistaan ei ollut Otavan alla. -Niin, Sampsastahan se piti tulla Nousmaan vakinainen johtaja, koko -Suomen heimon kuningas, joka tekisi heimon yhtä mahtavaksi kuin se -kerran oli ollut suuren Väinävallan aikana. - - * * * * * - -Oli palattu leikkuumaalta. Oli ilta. Oli levon aika. Ilma tapansa -mukaan hiipi äidin vuoteen laidalle istumaan. Hetken hän ääneti -tuijotti pirtin hämärään. Sitten hän äkkiä painoi päänsä nyyhkyttäen -äidin rinnoille. - -"No mutta, lapsikulta, mikä sinun on?" - -Ilma yhä nyyhkytti. Äiti kohotti hänen päänsä, pyyhki kyyneleiset -silmät ja sanoi levottomana: "Rakas lapsi, mitä on tapahtunut?" - -Ja nyyhkytysten välistä tuli: "Äiti, älä ole levoton! Minä olen hyvin -onnellinen. Mutta minusta tuntuu niin hirveältä ajatus, että minun -täytyy erota sinusta!" - -"Täytyykö sinun?" - -"Kyllä äiti! Sillä katsos, nyt minä tiedän, että -- -- --" - -"Että rakastat Eerikkiä." - -"Niin. Sitä se oli jo viime kesänäkin, vaikka en sitä ymmärtänyt. Mutta -nyt salolla -- -- -- Eerik oli kovin hyvä. Sydämeeni tuli se kevät, -josta sinä viime vuonna niin kauniisti puhuit. Valkokukkien ummut -aukenivat ja Eerik on saanut kaikki. Äiti rakas, olen niin onnellinen, -en vain jaksa ajatella sinusta eroamista." - -"Eikö Eerik voi jäädä meille?" - -"Ei. Hän on ainoa poika. Heillä on siellä pirtit ja purret ja äiti -vuottaa kotiin. Isä on Voijolan suurin kauppamies ja merien matkaaja." - -"Sitten sinun täytyy lähteä." - -"Sen lupasin jo Eerikille. Mutta en voi erota sinusta!" - -"Kyllä voit, -- rakkaus antaa voimia." - -"Mutta äiti! Olen aina luullut, että se -- -- -- että se tuntuisi -sinusta vaikealta!" - -Äiti veti Ilman äkkiä luokseen, sanoi: "Kun tiedän sinun tulevan -onnelliseksi, ei mikään tunnu vaikealta. Ajattelemme nyt vain sinua. -Eerik on hyvä poika, pidän hänestä paljon." - -"Niin, äiti, niin hän on. Tämä kaikki on vain kovin ihmeellistä. --- -- -- Ymmärrätkö sinä?" - -"Kyllä lapseni! Mene nyt levolle, olet väsynyt! Nuku sydämesi -kevätkukkien tuoksuun!" Ja hetkisen tuntui äidistä, kuin ei hän -voisikaan luopua nuorimmastaan, mutta vain hetkisen. - -"Äiti, rakas äiti", oli ainoa, mitä Ilma sai sanotuksi. - - * * * * * - -Syysmarkkinat Koroisissa olivat päättyneet. Kauppauisko toisen -jälkeen laskihe alas Aurajokea saarekkaalle merelle. Mutta Airiston -selällä erkani kaunis pursi voijolaisten joukosta ja käänti kokkansa -pohjoiseen. Saarien suojassa nosti se purppurapurjeet ja laski -Kultarannan valkamaan. Kohta kerrottiin koko Luonnonmaalla, koko -Suomessa, kuinka Voijolan Eerik vei Kultarannnan Ilman komeassa -purressaan kotiinsa Voijolaan. Tehtiinpä tapauksesta laulukin, joka -talvi-iltoina kaikui monen nokisen kurkihirren alla. - - - - -Kevät keskellä syksyä. - - -Saapui sateinen syksy. Helkky ei lähtenytkään syysmetsälle, kuten -ennen. Miksi ei häntä nyt salolle vetänyt, ei hän oikein itsekään -tiennyt, tekemättä vain matka jäi. Monet ajat kuluivat myöskin -Karvetissa. Päivisin hän huolehti töistä ja iltasin oli niin soma -istua hiiloksen ääressä ja jutella Pilvikin kanssa kaikesta. Helkky -kertoili matkoistaan, ja Pilvikki taas kuvaili kotiseutuaan Hämettä, -kuinka kauniita siellä olivat vaarat ja järvet, pakkas-yöt ja kesäiset -illat. Pilvikin kasvot värähtelivät ja silmät kyyneltyivät kotiseudun -kaipauksesta. Ja Helkky tunsi sydämessään syvää sääliä ajattellessaan, -kuinka tuo hento ja herkkä lapsi oli riistetty heimonsa keskuudesta ja -heitetty ypöyksin vieraitten luo, puolisoksi miehelle, jota hän vain -pelkäsi. Voi kohtalon kovuutta! Ja Helkky rupesi kertomaan uusista -suunnitelmistaan, miten Pilvikki parhaiten pääsisi Hämeeseen heti, kun -poi'ut vain on varttunut senverran, että voi ajatella matkaa. Pikku -Voima tuntui aivankuin tietävän, että hänestä oli kysymys ja kapusi -Helkyn syliin jokeltamaan. - -Tällaisia hämäräiltoja sattui sitten usein syksy on pitkä -- ja aina -heillä oli niin paljon juteltavaa. Kerran kun Helkky tuli Karvetista -kotiin, ei hän mennytkään suureen pirttiin, jossa väki puhdetöitään -teki, vaan astui yli pikkupirtin kynnyksen. Äiti sattui täällä -yksin askaroimaan. Helkky heitti turkin yltään ja hyräili itsekseen -korjatessaan pärettä pihdissä. Sitten hän kääntyi äitiin, sanoi: -"Kuules äiti, onko isävainajan harppu ja kannel tallella?" - -Äiti loi hämmästyneenä katseensa Helkkyyn. Vihdoin virkkoi hän -verkkaan: "On kyllä. Tuo kämssä tuolla nurkassa tehtiin vallan niitä -varten. Katsotaan yhdessä!" - -Äiti näytti päreellä valkeata, ja Helkky aukaisi varovasti kämssän -kannen. Siinä ne olivat: harppu, huilu ja kannel. Helkky otti kaikki -kämssästä. Ensin hän näppäili ja viritteli kanteletta. Mutta sitten -pani hän sen pois ja otti harpun. Hetken päästä oli pirtti täynnä -ihania, täyteläisiä sointuja. Äiti istui hiljaa lavitsalla kädet -ristissä, silmät ummessa. Oi, nuo säveleet loihtivat hänen eteensä -kokonaisen muistojen maailman, auvoisen onnen, ihanan toivon ja -katkeran kaipauksen maan. Hetken päästä täyttyivät hänen silmänsä -kyyneleillä. Oi, nyt hän tiesi, että hänen poikansa, hänen rakkaan -Helkkynsä sielu oli tullut terveeksi. - -Seuraavana iltana astui Helkky harppuineen Karvetin pirttiin. Ja voi -sitä riemua, mikä nyt syntyi. Koko illan piti hänen soitella Karvetin -väen iloksi, kuten edellisenä iltana kotonaan Kultarannassa. Eivätkä -kuulijat tyytyneet vain yhteen iltaan, Helkyn täytyi soittaa usein. - -Kerran oli taaskin hämär-ilta Karvetin pienessä pirtissä. Poi'ut -nukkui tuohikehdossa, joka riippui kurkihirrestä. Hiiloksen luona -istui Helkky soitellen, ja kiukaan korvalla kuunteli Pilvikki. Hiilos -sammui. Säveleet yhä pehmenivät. Pilvikki oli kuin unessa, syysillan -sävelten suloisissa lumoissa. Tuntui aivan kuin harppu olisi osannut -kertoa hänen sisimpänsä, hänen murheensa, kyyneleensä. Minkälainen -olikaan mies, joka sai harpun sanomaan tuon kaiken? Oi, ihmeellinen hän -oli -- kärsinyt paljon. Aivan huomaamattaan nousi Pilvikki ja kietoi -kätensä hiljaa hellien Helkyn kaulaan. Harppu vaipui alas ja Helkky -veti hennon, värisevän Pilvikin syliinsä. Hänen sydämensä täytti suuri, -ennen aavistamaton onni. Oi, hän tahtoi suojella Pilvikkiä kaikessa, -kaikessa, lohduttaa, auttaa, tukea. Hän oli niin voimakas, voimakas, -kun hänen sylissään oli tuo ääretön aarre. -- Oi, ikuisesti ihmeellinen -on se sointu, jonka rakkaus luo kahden sydämen kultakielistä! - - * * * * * - -Aamulla läksi Pilvikki Kultarantaan miettien mielessään, miten kertoisi -äidille kaiken. Mutta kun hän pääsi perille, sulki äiti hänet syliinsä -ja sanoi: "Helkky kertoi jo illalla kaiken, kun palasi teiltä. Et usko, -miten sanomattoman onnellinen olen saadessani sinut miniäkseni!" - -Parin päivän päästä muutti Helkky Karvetin isännäksi. Ja koko saari ja -koko Suomi sanoi, että he sopivat hyvin toisilleen. - - - - -Pyhässä lehdossa. - - -Kesän aurinko loi varjojaan Karvetin pyhään lehtoon. Siinä pyhän -lähteen partaalla seisoi äiti, Hyvämieli, Helkky ja Pilvikki, joka piti -sylissään pientä tyttöään, vain viiden kuunkierron kulkemaa. Kaikki -näyttivät mietteihinsä vaipuneilta, kunnes Pilvikki virkkoi: "Kuules, -Helkky, kun sinä minut kastoit, piti minun ensin luopua kaikista -haltijoista. Eihän tämä pikku Virpi tässä osaa edes sopertaa sellaista!" - -Helkky: "Ei! Mutta näes, eihän se ole vielä palvonutkaan haltijoita. Ja -sitten -- -- -- enhän minä osaa tätä kastetta niin oikein toimittaa, -mutta kun Liudolf tulee, niin kastaa hän sinut ja tämän pikku pääskyn -uudelleen." - -Äiti: "Sitten kai Liudolf kastaa minutkin uudestaan ja Hyvämielen, -sillä eihän isävainaja osannut kaikkia niitä taikalukuja kastaessaan." - -Hyvämieli: "Ja minä en edes muista, kun isä minut kastoi." - -Helkky: "Ei siinä muistaminen niin välttämätöntä ole. Mutta kyllä -Liudolf teidät kastaa uudelleen, kun hän tulee." - -Äiti: "Milloin hän tulee?" - -Helkky: "Mene, sano! Ehkäpä piankin. Hän sanoi, että hänen täytyy olla -munkki ja pappi ennenkuin hän lähtee. Pitäisi hänen näihin aikoihin -valmistua. Hän voi jo ensi kesänä saapua." - -Pilvikki: "Pikku Virpi tulee levottomaksi. Äläpäs nyt jo, Helkky!" - -Helkky: "Tulkaa kaikki tähän lähteen reunalle!" - -Helkky otti nyt lapsen ja sanoi: "Manaan sinusta pois pahanhengen." -Sitten hän kysyi: "Uskotko, Virpi, Kristukseen, Marjattarouvaan ja -pyhiin?" - -Pilvikki vastasi lapsen puolesta: "Uskon!" - -Helkky teki ristinmerkin lapsen rintaan ja upotti hänet lähteeseen -sanoen: "Kastan sinut, Virpi, Kristuksen ja Marjattarouvan -palvelijaksi. -- Aamen." - -Kun itkevä lapsi oli kiedottu vaatteisiin, panivat kaikki kätensä sen -päälle, ja Helkky luki hitaasti Pater nosterin. Lapsi tyyntyi. Pyhä -tunnelma täytti kaikkien sielun. Toinen maailma oli aivan lähellä. -Kaikki seisoivat kauan äänettöminä. Vain pyhä lähde kumpuili kirkkaana -syvyyksistä ja uhrilehdon puut huminoivat salaperäisesti. - -Vihdoin sanoi Helkky: "Olen veistänyt valkean Kristuksen kuvan, -luostarissa opin niitä tekemään. Panin sen tänne uhripirttiin. -Tahdotte kaiketi nähdä sen!" Helkky aukaisi pienen uhripirtin oven. -Perällä siellä, missä ennen oli ollut haltijan kuva, riippui nyt -ristiinnaulittu. Naiset katselivat kynnyksen takaa iki-ihmeissään -kuvaa. Äiti sanoi viimein: "Onko tuo nyt se valkea haltija?" - -Helkky: "Ei, ei tuo ole Valkea Kristus, vaan se on sen kuva. Kristus -itse asuu taivaassa." - -Äiti: "Missä maan ääressä semmoinen paikka on?" - -Helkky: "Ei se ole ollenkaan maassa, vaan tuolla ylhäällä pilvien -päällä." - -Hyvämieli hätääntyen: "Kuinka hän siellä pysyy! Eikö hän putoa?" - -Helkky: "Ei. Sillä katsos, Kristus on henki. Koko taivaassa asuu vain -henkiä. Kun ihminen kuolee, pääsee hänen martaansa taivaaseen. Jos -nimittäin tuo ihminen on eläessään oikein osannut palvoa Kristusta ja -niitä muita, jotka asuvat pilvien päällä." - -Äiti: "Onko martaitten siellä hyvä olla?" - -Helkky: "On, sanomattoman hyvä! Kultaportista pääsee kuollut suloiseen -lehtoon. Välkkyvä virta kulkee lehdon läpi. Kaikkialla on mitä -ihanimpia kukkia, ja keskellä lehtoa kasvaa ihmeellinen elämänpuu. -Siellä hallitsee Kristuskuningas ja hänen ihmeellinen äitinsä. Siellä -asuu pyhien ääretön joukko. -- Näin kertoivat veljet luostarissa." - -Äiti: "Pääsevätkö kaikki sinne kuoltuaan?" - -Helkky: "Eivät. Ainoastaan ne pääsevät, jotka täällä ahkerasti palvovat -Kristusta, polvistuvat joka päivä kuvan eteen ja lukevat taikaluvun, -jonka hän itse on opettanut." - -Äiti: "Polvistukaamme mekin tuonne kuvan eteen ja lue sinä Helkky se -taikaluku!" - -Siinä olivat kaikki polvillaan pienessä uhripirtissä ristiinnaulitun -edessä ja Helkky luki uudestaan: "Pater noster..." Ja Ristiinnaulittu -katseli heitä niin lempeästi kuin tahtoen sanoa: "Minä näen kyllä -käsitteiden vajavaisuudet, erehdyksenne. Mutta näen myöskin sydäntenne -vilpittömyyden. Joka minun luokseni tulee, sitä en työnnä pois." - - * * * * * - -Äiti ja Hyvämieli saapuivat rantaan ja pysähtyivät hetkeksi -hengähtämään ennenkuin nousivat veneeseen. Laskeva aurinko purppuroi -lännen taivaan, ja meren mainingit nukahtivat pyhän lehdon rantaan. -Äiti sanoi viimein: "Niin juhlallista oli tuolla pyhän lähteen -reunalla. Pikku Virpi! Koko henkien lehto tuntui kuuntelevan, -kummeksivan. Miten ne henget voisivatkaan ymmärtää niitä valkean -haltijan luoteita, joita Helkky luki. -- Soma on pikku Virpi, ja kovin -on Helkky ihastuksissaan." - -"Tottahan nyt, mistäs sitten enään! -- Onnellinen Helkky!" vastasi -Hyvämieli surunvoittoisesti. - -Äiti katsahti tutkien tytärtään ja hänen lämmin äidin sydämensä aavisti -samalla paljon. Siksi hän virkkoi hiljaa: "Minä tiedän, että sinäkin -kaipaat onnea, mi on tullut Helkyn osaksi. Mikset ole kertonut minulle -kaikkea?" - -Hyvämielen poskille kohosi helakka, puna ja hänen päänsä painui alas. -Sitten se taas nousi hitaasti ja hän katsoi äitiään läpi kyynelverhon. -Äiti aukaisi hänelle sylinsä, ja siinä kertoi Hyvämieli katkonaisesti: -"Sinä tiedät, äiti, miten usein tuo kaukaisen erämetsästäjän poika, -Seppo, on käynyt meillä." - -"Tiedän. Ja sinä rakastat häntä." - -"Niin, äiti! Olen jo kauan rakastanut Seppoa, sillä hän on hyvä, -sanomattoman hyvä. Kuulisit, kuinka hän soittaa joskus huiluaan -rantakivellä. Äiti, minä todella rakastan, en sille mitään mahda." - -"No mutta, eikö Seppo sitten pidä sinusta?" - -"Pitää kyllä -- niin luulen ainakin. Mutta hän on niin ujo ja arka, ei -hän edes uskalla uneksia kuulun Kultarannan tytärtä vaimokseen." - -"Mikset sinä ole vapauttanut häntä arkuudestaan, kun kerran pidät -hänestä?" - -"Olen ajatellut, ettet sinä pitäisi siitä, jos Seppo jäisi vävyksi -Kultarantaan." - -"Rakas, rakas lapsi! Kuinka sellaista olet voinut ajatella! Otinhan -itsekin kerran kulkijan hyvän ja hellän. Tiedätkö, suurempaa iloa et -voisi minulle tuottaa, kuin että jäät Kultarantaan. En kestäisi enään -uudestaan sitä, mitä tunsin, kun Ilma nousi Eerikin purteen." - -"Sitten, äiti, olen pelännyt sitäkin, että saan usein kuulla, kuinka -puolisonani on köyhä metsästäjä. Sampsan Terhen on pisteliäs. Hän -tietää olevansa suuren Joensuun tytär, eikä voi ollenkaan ymmärtää, -että sydän voi kiintyä sellaiseenkin, jolla ei ole sukua, ei rikkautta --- -- --." - -Äiti suoristautui äkkiä, sanoi: "Älä unohda, että Kultaranta on minun -kotini, jonka nokisen kurkihirren alla oma tyttäreni aina on asuva -turvassa. -- Katsos, suku ja rikkaus on kyllä muualla kaikki kaikessa, -mutta ei Kultarannassa. Niin kauas ajassa taaksepäin kuin kertovat -pyhän tammen vuosimerkit, on Kultarannassa aina sydämen tunteet -asetettu rikkauden edelle. Ja siksipä meillä aina onkin ollut enemmän -onnea kuin muualla. Jos joskus on sattunut, ettei sukuni jäsen ole -saanut sydämensä valittua, silloin on onnikin kaikkonut kauas. Onneton -oli isäni, eikä voi Sampsaakaan sanoa onnelliseksi. Mutta isoisäni, -joka orjanaisen kohotti Kultarannan emännäksi, oli sanomattoman -onnellinen. -- Oma lapseni, ota Seppo ja ole onnellinen!" - -"Äiti, rakas äiti, sinä olet niin ihmeellinen", sai Hyvämieli vaivoin -sanotuksi. - -Ilta jo hämärtyi, kun he nousivat veneeseen kulkeakseen salmen poikki -kotirantaan. Soutaessaan sanoi Hyvämieli: "Seppo on kai jäänyt meille, -kun hän vasta tänään päivällä tuli. Äiti, minä tiedän, että hän odottaa -meitä." - -"Odottaa sinua", oikaisi äiti hymyillen. - -Hyvämielikin hymyili ja hänestä tuntui kuin tuo painostava -surumielisyys olisi ijäksi jättänyt hänet. Kun vihdoin päästiin -kotirantaan, olikin siinä heti Seppo vetämässä venettä maalle. -Äidillä tuntui olevan niin kumma kiire pirttiin, mutta Hyvämieli jäi -odottamaan Seppoa. Vene oli paikoillaan ja Seppo kääntyi lähteäkseen. -Silloin Hyvämieli ojensi hänelle molemmat kätensä. Vavahtaen tarttui -Seppo niihin, sillä tämä tuli niin odottamatta. He seisoivat kauan -käsityksin. Vihdoin sanoi Hyvämieli hiljaa: "Etkö tahtoisi jäädä -Kultarantaan ja olla ikuisesti minun?" -- Seppo vavahti uudestaan. -Hän veti Hyvämielen luoksensa ja vasta pitkän ajan kuluttua sai hän -sanotuksi: "Minä olisin ollut ikuisesti sinun, vaikka en koskaan olisi -saanut jäädä Kultarantaan." - - * * * * * - -Melkein samoihin aikoihin kuin Seppo jäi vävyksi Kultarantaan, -tapahtui muitakin muutoksia. Nousiaisten Reon pieni poika oli kuollut -ja hänen äitinsä päätti nyt lähteä oman heimonsa luo Eestiin. Mitäpä -hänellä enään olikaan täällä Suomessa, kun hän oli kadottanut molemmat -rakkaansa: miehensä ja poikansa. -- Kun nyt asiat näin olivat, sanoivat -kaikki, että Sampsan täytyy muuttaa Nousiaisiin ja ruveta rannikon -vakinaiseksi johtajaksi, kuninkaaksi. Talvikäräjillä markkinoitten -aikana päätettiin asia lopullisesti ja silloin ei Sampsa enään -vastustanut, vaan muutti vaimoineen ja lapsineen Nousiaisiin. Siellä -hän otti huostaansa Reolle kuuluvan kartanon ja suuret alueet ja rupesi -täydellä todella hoitamaan alueensa asioita. Siihen hän olikin kuin -luotu eivät syntymämerkit suotta olleet ennustaneet, että hänestä oli -tuleva heimonsa suurin kuningas. Kuinka hyvin hän osasikaan järjestää -puolustuksen! Ja niin lujasti sai hän Suomen heimon liittymään yhteen, -ettei edes verottaja Svitjodista uskaltanut näyttäytyä. Yli merien ja -maitten kulki maine Sampsan viisaudesta ja Suomen mahtavuudesta. - -Mutta nuori Seppo jäi Kultarantaan äidin avuksi. Pian hän perehtyikin -isännän tehtäviin. Miten suloiselta tuntuikaan, kun hän illalla palasi -töistään kotiin, jossa odotti hyvä äiti ja hellä, rakas Hyvämieli. Ja -vanha äiti mietti usein itsekseen: "On se ihmeellistä, miten suuresti -onni suosii tätä Kultarantaa!" - - - - -Vuonna 1000. - - -Kaksikymmentä vuotta oli vierähtänyt. Kuinka paljon ne olivatkaan -matkallaan kylväneet kukkia ja kyyneleitä. Mutta näitten vuosien -kuluessa olivat lastenlapset heijailleet utu-unelmansa tuohikehdossaan, -soperrelleet sormi suussa ensimäiset sanansa, leikkineet leikkinsä -keväisillä kentillä, poimineet punaiset mansikat mäen rinteiltä ja -puhallelleet paimentorvea suvisen illan suussa. - -Kultarannan vanha emäntä, rakas mummo, oli saanut Ajattaren -lahjoittaman valkean seppeleen, jota lastenlapset niin mielellään -hyväilivät. Karvetin vanhin tytär, kaunis Virpi, oli jo immeksi ylennyt -ja siksi yritti jo toinenkin tytär, mutta 15-vuotias Uulo-poika ei -liioin välittänyt tämän maailman huolista. Jos kunne kulki, jos mistä -tuli, oli huilu aina kainalossa. Ja soitto se näytti Karvetin pikku -pojillakin olevan tärkeintä. Kultarannan Hyvämielen vanhin poika, -Helkky, oli myöskin haaveksiva soittaja, kannel oli hänelle kaikki -kaikessa. Sanottiinkin, että hän oli suurin soittaja koko suvussaan, -isoisäänsäkin suurempi. Ja mummo sanoi usein hymyillen: "Jos vain -Helkky pannaan pojalle nimeksi, tulee siitä aina soittaja." -- Muut -Hyvämielen lapsista olivatkin tyttäriä. - -Kevään ja kukkaset loi tämä kasvava polvi ympärilleen. Oli aivan kuin -Kultarannan ja Karvetin maat ja metsät, salmet ja selät olisivat -helkkyneet pelkkää laulua ja riemua. Ja vanhasta Kultarannan emännästä -tuntui kuin pysyisi hän tässä keväisen onnen tuoksussa ikuisesti -nuorena. Monasti, kun hän keväisen illan hämärissä katseli nuorten -leikkiä ja kuunteli kanteleen kaunista soittoa, tuntui hänestä kuin -ei hän olisikaan 70-vuotias isoäiti, vaan nuori, maankuulu Impi, ja -soittaja tuolla tuomen alla Kulkija-Helkky, joka juuri oli palannut -kaukaisilta mailta. -- -- -- - -Mutta tulipa kevät, jolloin ilo ja riemu katosi Kultarannasta, -katosi koko Suomesta -- ah, koko maailmasta. Se oli kesä v. 999. -Etelässä tiedettiin, että maailman viimeiset ajat olivat käsissä. Kun -tulee talvipäivän seisaus ja kirjoitetaan vuosi 1000, silloin tulee -maailmanloppu. Niin silloin. Ja väristys kävi läpi kristikunnan, -ja kauhun aallot vyöryivät maailman ääriin asti. Ainoastaan -Provencessa, ruusujen maassa, jatkui vielä jonkun aikaa elämän ilo. -Naiset istuivat oikeutta rakkauden tuomioistuimissa, ja trubaduurit -virittelivät harppujaan. Mutta muualla! Ah, taivas varjelkoon! Itse -karvajalka pääpaholainen asteli Rooman kaduilla, ja aurinko laski -kerran sahraminkeltaisena. Maantien rosvot ja metsien ryövärit -pukeutuivat katumusvaippaan ja riensivät kirkon siipien suojaan, -jotta pelastuisivat siitä hirmuisesta tulimerestä. Itsensäkiduttajat -ruoskivat ruumiinsa verille, jotta sielu sitä kirkkaampana rientäisi -Herraa vastaan. Luostareitten asukkaat toimittivat päivittäin -kaksinkertaiset katumusharjoitukset, ja haudankaameana kaikui -kaikkialla virsi: - - "Dies irae, - dies illa." - -[Päivä vihan, päivä vaivan.] - -Vavisten jätti kansa arkiset työnsä ja täytti kirkot ääriään myöten. -Itse ruhtinashoveihinkin hiipi kauhu. Haaveellinen Otto III lähti -katumusretkelle Gnesiin ollakseen juuri rukoukseen vaipuneena ystävänsä -Adalbertin haudalla, kun se suuri hetki tulee. Puolan ruhtinaalle hän -lahjoitti suuria oikeuksia, jotta Herrakin muistaisi häntä lahjoillaan. -Ranskan Robert II päästi omin käsin aarreaittansa varkaat pakenemaan, -jotta ei Herrakaan lukisi hänen syntejään. Anjoun hurja Fulko Musta -lähti toivioretkelle Palestinaan asti. Mutta Englannin Etelred ei -osannut tehdä mitään, hän vain astui ja päivitteli, niin että hoviväki -alkoi kutsua häntä Etelred Neuvottomaksi. - -Kaamea kohina täytti kokomaan. Abbasidien valtakunnan kuuluisin -runoilija, silmäpuoli Abul'ala Ma'arri istui miettien puun alla ja -kirjoitti runovihkoonsa: "Mielipuolen tavoin me hymyilemme, mutta -parempi olisi, jos itkisimme." Beduinipäällikkö seisoi sydänyön aikana -telttansa ovella, katseli tummaa taivaanrantaa ja oudot aavistukset -täyttivät hänen mielensä. Erakko erämaassa vaipui syvään mietiskelyyn, -ja intiaani Mexikossa kalkutti kallion seinään ihmeellisiä -kirjoitusmerkkejään. Viimein Pro veneessäkin, ruusujen maassa, vaikeni -trubaduurin harppu ja sielläkin kaikui kaameana: - - "Dies irae, - dies illa." - -Mutta ihmeellisintä oli, että nuo synkät aavistukset riensivät yötuulen -mukana yli mahtavien tuntureitten Dovren tuhatvuotisen tietäjän -kalliolinnaan. Ja valkopartainen tietäjä ravisteli päätään: "Jaa, -jaa, nuoruudessaan tulee tehneeksi yhtä ja toista, jota sitten saa -katua ja sovittaa! Olisi mullakin kai jo aika sovittaa kolttonen, min -mä nuoruudessani tein veljelleni Päivölle, maanpiirin suurimmalle -sepälle." Näin tuumi Dovren tuhatvuotinen tietäjä kalliolinnassaan. -Sitten hän muisteli, miten kaikki oli tapahtunut. Niin näin: Suuri -Päivö, hän, jolla oli ihmepaja Pimeyden meren äärellä, hän, joka -hallitsee talviöitten hulmuavia taikatulia pohjantaivaalla, sulki -kerran kesäaikana ihmepajansa ja lähti matkailemaan etelään. Tapaa -täällä ihanan kuninkaantyttären, jonka tahtoo ottaa vaimokseen ja -viedä mukanaan Yönmeren rannalle. Mutta tyttö ei lähde, paitsi jos -Päivö takoo hänelle kultaisen kanteleen, joka tuo tullessaan ikuisen -onnen. Päivö palaa ja takoo, takoo seitsemän vuotta. Leiskottivat -siinä taikatulet pohjantaivaalla! Valmistuu vihdoin kannel, onnen -kultainen kannel. Päivö lähtee riemuiten etelään. Mutta kuollut on -kuninkaantytär. Suruissaan palaa Päivö pajaansa, ja seitsemän vuoteen -ei hulmua talviöitten taikatuli. -- Kerran sitten, kun Dovren tietäjä -oli käymässä veljensä luona Yönmaassa, sanoo Päivö: "Ota sinä tuo -kultainen kannel! Vie se teidän maan kuninkaalle ja sano: Tässä on -onnen kultainen kannel. Sen saa omakseen parhain soittaja, mi asuu -taikatulteni valaisemassa maassa. Anna siis tieto soittajille Pohjan -rannoilla! Ken soittaa onnen kultaista kannelta niin, että urootkin -itkevät, hän saa sen omakseen. Ja ikuinen onni tulee sille kansalle, -josta soittaja on." -- Dovren tietäjä otti kanteleen ja lähti etelään. -Mutta matkalla lumosi kultainen kannel niin hänen mielensä, ettei hän -hennonutkaan viedä sitä kuninkaalle, vaan kätki sen kalliolinnansa -syvyyksiin yhdeksän lukon taakse. Nyt kesällä 999, kun synkät pilvet -nousivat yli Dovren, muisti tuhatvuotinen tietäjä äkkiä nuoruutensa -kolttosen, otti kanteleen linnansa syvyyksistä ja vei sen kuningas -Olaville. Mutta maailmanlopunpelko täytti niin kuningas Olavi -Trygvenpojankin mielen, ettei hän edes ajatellut soittokilpailua -tänä kesänä. Eihän nyt kukaan soittanutkaan, sillä synkät pilvet -peittivät pohjolan taivaankin. Vakavina, tuiki mustina astelivat -ihmiset Suomessa, ja pahat unet häiritsivät öitten rauhaa. Kesän -markkinoille ei saapunut ketään, ja pitkäinen jylisi koko uhrijuhlan -ajan. Kultarannassa ja Karvetissa oltiin kaikkein vakavimpia, he olivat -saaneet enimmän viestejä etelästä. Harppu, huilu ja kannel vaikenivat -kokonaan, ja kaikki kävivät joka päivä Karvetin pyhässä majassa -ristiinnaulitun kuvan edessä. - -Tuli sitten vihdoin sydäntalven aika. Ihmiset joutuivat kamalan kauhun -valtaan. Yhä vihlovampana kaikui: - - "Dies irae, - dies illa." - -Ja nääntyneinä huokasivat nunnat kirkon lattialla: "Miserere, Domine, -miserere Domine!" [Herra, armahda meitä!] - -Talvipäivänseisaus tuli ja meni -- maailmanloppua ei tullut! Hetken -vielä viipyivät synkät aavistukset mielissä. Hetken vielä hurjimoi -karvajalka paholainen maan päällä. Hetken vielä saarnasi kaapuniekka -munkki vapiseville kuulijoille tulevasta kauhusta. Mutta kevätauringon -keralla häipyi kaikki synkkyys kuin usva ilmaan. Uusi toivo ja innostus -täytti mielen, elämäninnostus, jolla ei näyttänyt olevan rajoja. Ja -kun tulivat Nousiaisten kevättalven markkinat, vilisi siellä väkeä -niin paljon, ettei ilmoisna ikänä sellaista oltu nähty. Silloin saapui -myöskin kuningas Olavi Trygvenpojan kutsu: Kaikki soittajat tulkoot -keväällä Tunsbergiin [nykyinen Tönsberg, Norjassa Kristianian vuonon -länsirannalla] kilpailemaan onnen kultaisesta kanteleesta! - - * * * * * - -Kevät-aurinko oli voittanut yön ja hallan, jään ja tuiskut. Vapaana -lainehti meri, vihreään pukeutui koivikko. Kultarannan valkamalla oli -hyörinätä. Komein sotauisko oli lähtökunnossa. Sen lohikäärmekokka -oli kullattu ja keulapurje oli purppurainen. Kolmekymmentä -hyvin-aseistettua miestä oli laivassa odottamassa. Siinä jo astuivatkin -rantaa kohti matkallelähtijät: Karvetin Helkky, hänen poikansa Uulo ja -Hyvämielen poika, nuori Kultarannan Helkky, joka oli pitkä ja hoikka -kuin lehdon koivu. Vanha emäntä, Pilvikki, Hyvämieli ja koko liuta -nuorta polvea tuli rannalle saattamaan. Vanha isoäiti sanoi huoaten: -"Matkanne on niin pitkä, viivytte siellä kauan. Kunpa palaisitte -terveinä!" - -Karvetin Helkky: "Ole huoleti, äiti, kaikki käy hyvin. Minä tunnen tien -Voijolaan ja sieltä tulee Eerik mukaan tiennäyttäjäksi. Merirosvojakaan -emme pelkää, sillä olemme lujasti varustautuneet." - -Vanha emäntä: "Minä tiedän kyllä, että kaikki käy hyvin, kun sinä olet -mukana. En muuta odota kuin että tulisitte kaikki terveinä takaisin." - -Pilvikki: "Mutta minä odotan muutakin! Olisipa kovin ihmeellistä ja -hauskaa, jos tuo ikuisen onnen kultainen kannel tulisi tänne Suomeen." - -Karvetin Helkky: "Kaikki riippuu tuosta nuoresta Helkystä, hänhän -on meistä ainoa, joka hallitsee kanteleen kieliä, minä kun soitan -mieluummin harppua ja poikani Uulo huilua." - -Hyvämieli katseli hellästi poikaansa: "Niin, Helkky, älä vain hätäile -siellä kilpailussa, soita kaikessa rauhassa, aivankuin istuisit -kotipirtin kynnyspuulla! Sitten kaikki menee hyvin!" - -Karvetin Helkky: "Sitähän minäkin olen sanonut. Kun vain olet -rauhallinen, vedät kyllä vertoja harmaapääsoittajille. -- En minä -oikeastaan muita pelkää kilpailussa kuin Karjalan soittajia. -Kilpailijoita kyllä tulee paljon. Paitsi läheltä Tröndien maasta, -Hålogalannista, Svitjodista ja Lejrestä, kuuluu sinne tulevan soittajia -Karjalasta, Eestistä, Hålmgårdista [Tröndien maa, Trondhjemin -ympäristö, Hålogaland, Pohjois-Norja. Lejre, vanha uhripaikka -Själlannissa. Hålmgård, Novgorod], Jomsborgista ja Islannista asti. -Mutta karjalaisia minä vain pelkään. Sinne tai meille joutuu tuo onnen -kultainen kannel." - -Hyvämieli: "Kunpa se tulisi meille!" - -Helkky: "Ei odoteta liikoja!" - -Vanha emäntä: "Kun vain terveinä palaatte, en välitä muusta. -- Viekää -Ilma-lapselleni paljon terveisiä ja pyytäkää, että hän tänä kesänä -tulisi Kultarantaan. Siitä on jo vuosia, kun hän viimeksi täällä kävi. --- Olen häntä ikävöinyt." - -Helkky: "Saatan pyyntösi Ilmalle, äiti! Vaan ei -- meidän täytyy -lähteä! Hyvästi äiti, ja muut!" - -Kymmenet voimakkaat kädet tarttuivat airoihin, ja kohisten läksi vene -ulapalle. - - * * * * * - -Kevätpäivä oli kaunis. Voijolasta tulikin oma pursi matkaan, täältäkin -kun lähdettiin kilpailemaan onnen kultaisesta kanteleesta. Päiviä oli -purjehdittu, Voijolan uisko edellä, Kultarannan perässä. Aikoja sitten -oli Juutinraumasta purjehdittu Vikenin aavalle selälle. Nyt päästiin -senkin yli ja käännyttiin Tunsbergin kapeaan vuonoon. Soutajat vetivät -tasaisessa tahdissa ja ihmettelivät itsekseen, tuleeko milloinkaan -loppua tästä vuonosta, yhä vain uusia käänteitä. Ja nuo rannat! -Tämmöistä ihmelahtea ei Suomessa ollut. Mutta mitä kummaa! Kun vihdoin -lähestyttiin Tunsbergin kuuluisaa kauppakylää, oli vuonon kummallakin -rannalla sotalaiva sotalaivan vieressä. Kilpailupursia olivat he pitkin -matkaa nähneet, mutta nuo keihäskokkaiset sotauiskot, mitä niillä -täällä soittokilpailuissa! Ja Helkky laski ohikuljettaessa. "Ainakin -viisikymmentä sotapurtta", huusi hän Voijolan Eerikille toiseen -veneeseen. -- "Kuusikymmentä olen minä saanut. -- Katsos, katsos -tuota! Oletko ikinä nähnyt suurempaa purtta! Se on kuin meren suuri -lohikäärme." Mutta Helkky ei enään ennättänyt vastata Eerikille, sillä -laskettiin jo Tunsbergin rantaan. - -Kuningas Olavin miehet olivat vastaanottamassa kilpailuun saapuvia. -Näiltä kysyi Eerik heti, miksi tuolla vuonon partailla oli niin paljon -sotapursia. Ja Olavin miehet kertoivat iloisina, että he olivat menossa -kuninkaansa kanssa suurelle sankariretkelle Vendien maahan [Itämeren -etelärannalla] noutamaan Olavin puolison, kuningatar Tyyran, suurta -omaisuutta sieltä. Lähtö oli tapahtunut vallan äkkiä. Kuningas asui -puolisoineen kaikessa rauhassa Nidarosissa [Nidaros, Trondhjemin vanha -nimi]. Eräänä päivänä käveli Olavi rantakujalla ja tapasi siellä -miehen, jolla oli ihmeen ihania ruusuja. Kun koko Nidarosissa ei tähän -vuodenaikaan vielä ollut ruusuja, valitsi kuningas kauneimman ruusun -ja lähti sitä viemään puolisolleen Tyyralle. Mutta Tyyra työnsi itkien -ruusun luotaan ja sanoi: "Suurempia lahjoja antoi isäni ennen mulle, -mutta hän ei pelännytkään lähteä muille maille rikkautta etsimään. -Mutta sinä, sinä et uskalla lähteä Vendinmaalle minun aarteitani -noutamaan, sillä sinä pelkäät veljeäni kuningas Sven Pörhöpartaa -Juutinmaalla." Kuningas Olavi hypähti vihanvimmassa pystyyn. Kuin -tulessa ja ilmassa lähetti hän käräjäkapulat kaikille ilmoille. -Nidarosin käräjillä sitten päätettiin heti lähteä suurelle retkelle -Vendiin. "Ja tällä retkellä nyt olemme", päätti kertoja. "Katsokaas, -tuo suunnaton pursi tuolla on kuninkaan laiva 'Iso Käärme'. Tuo hiukan -pienempi on 'Pikku Käärme'. Tuolla on 'Kurki', tuolla 'Kotka', tuolla -'Susi'. Tänne Tunsbergiin poikkesimme vain kilpailujen ajaksi. Heti -kilpailujen jälkeen jatketaan matkaa etelään. Oh, on ihanata olla -kuningas Olavin miehenä, sillä suurempaa sankarikuningasta ei ole ikinä -ollut pohjan tähtien alla." -- -- -- - -Miehet sijoitettiin asumaan kauppakylään, joka sijaitsi vuonon -pohjukassa, mutta kilpailijat saatettiin kuninkaan komeaan -sankarihoviin, joka sijaitsi uljaan Linnatunturin harjalla, kauppakylän -pohjoispuolella. - -Seuraavana aamuna alkoi kilpailu. Suuren sankaripirtin kunniapaikalla -istui kuningas Olavi ja hänen puolisonsa Tyyra. Kuninkaan seurue, -"hird", asettui ympärille, kukin määrätylle paikalleen, kuninkaan -lähimmät sukulaiset vähän korkeammalle muita. Koko suuri sankaripirtti -täyttyi pian skaldeista, soittajista ja laulajista. Onnen kultainen -kannel oli pöydällä pylväitten välissä, vastapäätä kunniaistuinta. -Ensin soittivat kuningas Olavin hoviskaldit, mutta kyyneleitä ei -urhojen silmissä näkynyt. Sitten siinä soitti Olavi Sylikuninkaan paras -hoviskald, sitten kuningas Sven Pörhöparran lähettämä soittaja, mutta -tulos oli molemmilla sama: ei kyyneleitä! -- Nyt soittivat kymmenet -muut Svitjodista ja muualta tulleet soittajat, mutta ei vain näkynyt -kyyneleitä. Vasta kun Islannista tullut soittaja otti kanteleen -polvilleen, valtasi liikutus sydämet, ja urhojen kasvot vavahtelivat --- mutta ei muuta. Nyt soittivat eestit. Kun Karjalan Osman lähettämät -soittajat astuivat esiin, pidätti vanhempi Helkky henkeään -- miten nyt -kävisi! Ensin soitti toinen, urhojen kasvot värähtelivät. Sitten otti -toinen kanteleen, ja mitä! Tyyran pitkien silmäripsien alta helmeili -kirkkaita kyyneleitä. Urhot olivat liikutettuja, mutta sittenkään -ei kellään ollut kyyneleitä. Kun karjalaiset lopettivat, oli hetken -keskeytys. Kuningas Olavi luuli jo, ettei kilpailijoita enään ollut, ja -että siis onnen kannel jäisi hänen hoviinsa seuraavaan soittojuhlaan -asti. Siksi hän iloisena kysyi: "Eikö kukaan enään tahdo kilpailla -kultakanteleesta?" - -Silloin astui esiin nuori Helkky, kalpeana, arkana. Urhot katsoivat -ihmetellen toisiinsa: Tuommoinenko parraton nuorukainen aikoi kilpailla -harmaapäitten rinnalla! Kuningas ja kuningatar kumartuivat eteenpäin -katsomaan nuorukaista, joka hennoin sormin näppäili, viritteli -kanteletta. Helkystä tuntui niin pahalta, että hän olisi tahtonut -juosta metsään. Kuinka kummassa Helkky-eno olikaan saanut hänet -taivutettua lähtemään tänne! Oi, miten paljon parempi olisi kotona! -Siellä on äiti ja isoäiti ja pieni, hento orjatyttö, joka kerran -oli ryöstetty vanhempiensa ihanasta kodista. Kuinka hän oli heitä -ikävöinyt kaiken matkaa! Kunpa kerran vielä pääsisi kotiin. Helkky -alkoi soittaa. Ja voi, tämän kultaisen kanteleen ihmeellinen sointu -tempasi hänet mukaansa. Hän ei nähnyt ketään, ei muistanut olevansa -sankaripirtissä, hän vain soitti, soitti. Koko sielunsa syvän ikävän -vuodatti hän kanteleen kieliin. Oi, äiti, äiti ja surullinen, pieni -orjatyttö, jonka tie oli ollut kyyneleitä täynnä, siksi kunnes hänet -ostettiin Kultarantaan. Tyttö-rukka, kyyneltyttö, surunlapsi, nyt saat -yksin itkeä rantakivellä surmatuita vanhempiasi ja poltettua kotiasi! -Tyttöraukka, kyyneltyttö, surunlapsi! Ja kannel kaikui yhä pehmeämmin, -oi nyt se aivan itkee orjatytön kärsimyksiä. Kuningatar Tyyra -nyyhkytti, kuningas Olavi sai silmiinsä kuumia kyyneleitä ja lopulta -kihosi kyynel jokaisen urhon silmistä. - -Helkky heräsi kuin unesta ja herkesi soittamasta. Sankaripirtissä -vallitsi haudanhiljaisuus. Vihdoin nousi kuningas Olavi ja sanoi: -"Nuorukainen, kuka lienetkin, minä julistan sinut voittajaksi! -- Kuka -olet ja mistä?" - -"Olen Suomesta Kultarannan Helkky." - -"Ah, kuningas Sampsan maasta. Ota kannel omaksesi ja tuokoon se -Suomelle ikuisen onnen!" -- -- -- - -Sankaripirtin vieressä oli ennen ollut pyhä lehto ja sen keskellä Freyn -temppeli. Mutta kuningas Olavi, joka innokkaasti levitti kristinuskoa, -oli hävittänyt temppelin perustuksiaan myöten ja kaadattanut pyhät -puut. Näin oli paikalle muodostunut käräjäkenttä. Tälle kentälle oli -nyt järjestetty yhteinen ateria, johon kaikki kuninkaan miehet, kaikki -vieraat, koko sotajoukko ja koko kauppakylä oli kutsuttu. Kokonaisena -paistetut hirvet, karhut, lehmät ja muut siellä odottivat ja olutta -oli suurissa sammioissa. Aterian aikana soittelivat maan ääristä -tulleet kilpailijat ihmisten iloksi. Mutta kun nuori Helkky otti -kultaisen kanteleensa, Helkky-eno harppunsa ja Uulo huilunsa ja he -sitten yhdessä soittivat, sanoi kuningas ja kuningatar ja koko kansa, -että se oli soittoa, jommoista ei ikinä ennen oltu kuultu Tunsbergin -soittojuhlilla. -- -- -- - -Seuraavana aamuna lähti koko suuri sotalaivasto kohti etelää ja sitä -seurasivat monet soittajapurret. Kun oli kuljettu läpi Juutinrauman, -kääntyi Kultarannan ja Voijolan pursi pohjoiseen, mutta kuningas -Olavin mahtava laivasto jatkoi edelleen matkaansa itään. Suomen miehet -katselivat vielä erotessakin noita satumaisen komeita laivoja. Siinä -uivat Iso Käärme ja Pikku Käärme kuin sorsaemot poikueensa keskellä. -Kuningatar Tyyra seisoi puolisonsa vieressä Ison Käärmeen kokassa, -katseli pohjoiseen kääntyviä laivoja ja sanoi: "Siinä nyt menee onnen -kultainen kannel Suomeen. Kun ei nyt vain onni erkanisi retkeltämme, -niinkuin tuo kannel erkani." - -"Minä en ainakaan pelkää, tulkoon mitä hyvänsä, yrittäköön Sigrid -Ylpeä vaikka kuinkakin kostaa", vastasi kuningas Olavi ja sai sankarin -ryhdin. Ja hän piti sanansa. Kun muutamien viikkojen päästä taisteltiin -Svolderin mainehikas taistelu, syöksyi hän, viimeiseen asti taistellen, -mereen. Ja aallot kietoivat pehmeään vaippaansa tämän Pohjolan satujen -suurimman sankarin, kuningas Olavi Trygvenpojan. - - * * * * * - -Vihdoinkin näkyivät kotoiset selät, kotoiset rannat. Saarien lomitse -palasi Kultarannan komea pursi pitkältä matkaltaan. Sitä seurasi -Voijolasta asti toinen pienempi, Ilma ja Eerik kun lapsineen tulivat -vierailemaan Kultarantaan pitkästä ajasta. Miten soma olikaan tuo -kotilahti, ja Ilman sydän vavahti ilosta, kun veneen kokka kosketti -valkamaa. Tulijat olivat päässeet aivan huomaamatta rannalle. Vasta -kun he nousivat rantatörmää, syöksyivät pikku pojat hirveällä rymyllä -vastaan. Mutta kun he näkivät Ilman ja Eerikin ja heidän lapsensa, -pysähtyivät he ujoina katselemaan. Tuommoinenko oli Ilma-täti! -- -Pihalla vasta ehättivät kaikki vastaan. "Ilma, Ilmalapseni", sanoi -äiti ja sulki Ilman syliinsä. Kirkkaat kyyneleet täyttivät Ilman -silmät. "Katsos, äiti, tässä ovat lapseni", sanoi hän vihdoin -kyyneleitään kuivaten. Nyt vasta huomasi äiti Eerikin ja lapset ja -kaikki matkaltapalaavat, ja sanomaton riemu täytti hänen sielunsa. -Kun Helkky vielä iloisena sanoi: "Äiti me voitimme onnen kultaisen -kanteleen, nyt tulee Suomellemme ikuinen onni", tuntui äidistä, ettei -hän enään kestänyt kaikkea tätä onnea. Hän istahti paadelle pyhän -pihlajan alle levähtämään. Joka taholta kuului nyt huutoja: "Helkky, -sinun pitää soittaa, sinun pitää soittaa onnen kultaista kannelta!" -- -Nuori Helkky otti kanteleensa ja asettui pihatuomen alle. Ilma istahti -äidin viereen paadelle ja siihen lähelle tulivat vielä Hyvämieli, -Pilvikki ja Helkky. Eerik ja Uulo istuivat lasten kanssa kedolle. Nuori -Helkky alkoi soittaa. Ja voi sitä soittoa! Siinä soi todella kultainen -kannel, joka Suomelle toi ikuisen onnen! -- Äidistä tuntui, ettei -hän kestä tätä onnen äärettömyyttä. Ilma ja Hyvämieli tässä, Helkky -ja Pilvikki tuossa, lapsenlapset tuolla ja onnen kultakannel soi. -Hän sulki silmänsä ja painoi kädellään sydäntään, siellä tuntui niin -omituiselta. Sitten hän taas aukaisi silmänsä. Mitä ihmettä! Hän näki -kaiken kuin sumun läpi. Ja voi! Tuo soittaja tuolla kaukana, kaukana -etäisyydessä ei ollutkaan nuori Helkky, vaan Kulkija-Helkky, joka -istui ihmeen ihanassa puutarhassa ja soitti ikuisen onnen kannelta. -Nyt aukeaa kultainen portti ja ihana olento viittaa häntä tulemaan -puolisonsa luo. Säveleet muuttuvat ijäisyyden sulosoinnuiksi. -- -"Oi, ihanuuden äärettömyyttä! Minä olen niin onnellinen, onnellinen, -onnellinen...", kuiskasi äiti. -- Ilma katsahti äitiinsä ja kalpeni. -Äiti painoi päänsä pihlajaan ja näytti nukkuvan. Ilma tarttui hänen -käteensä, se oli kylmä. Hyvämieli nousi pelästyneenä, kumartui äidin -yli ja sanoi: "Äiti." Mutta äiti ei vastannut. Hätääntyneinä riensivät -siihen kaikki. Ja salamana selvisi heille: äiti on kuollut, oi kuollut! -Ilta-aurinko loi hänen ylitsensä lempeän hohteen ja hänen kasvoillaan -oli kirkastettu hymy. Melkein tiedottomina vaipuivat lapset ja -lastenlapset polvilleen äidin ympärille ja heidän olentoaan värisytti -yksi ainoa syvä nyyhkytys: äiti, äiti, äiti! Ja keväinen metsä ja -lahdelman laineet, illan tuuli ja nurmikon kukat nyyhkyttivät heidän -kanssaan: äiti, äiti, äiti! - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN KANNEL *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/66243-0.zip b/old/66243-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 04a2016..0000000 --- a/old/66243-0.zip +++ /dev/null |