diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-22 18:08:30 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-22 18:08:30 -0800 |
| commit | a345ca0d9c4ded9393b3417659831734f3c66396 (patch) | |
| tree | 21d4fa8868ba12cf4fdaea8066650e077d0fa59e | |
| parent | 787fe4351942279e87810ea9a24ac6522fc9f168 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66165-0.txt | 5374 | ||||
| -rw-r--r-- | old/66165-0.zip | bin | 103959 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5374 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1ad9c70 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #66165 (https://www.gutenberg.org/ebooks/66165) diff --git a/old/66165-0.txt b/old/66165-0.txt deleted file mode 100644 index b233d63..0000000 --- a/old/66165-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5374 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Jokikylän pojat, by Aarne Mustasalo - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Jokikylän pojat - -Author: Aarne Mustasalo - -Release Date: August 29, 2021 [eBook #66165] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Anna Siren and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOKIKYLÄN POJAT *** - - - - -JOKIKYLÄN POJAT - -Kirj. - -Aarne Mustasalo [Heikki Nurmio] - - - - - -Jyväskylässä, -K. J. Gummerus Oy, -1923. - - - - -SISÄLLYS: - -Salaperäinen vihellys. -Sotanäyttämö. -Intiaanikiljahdus. -Löytöretkeilijöinä. -Voittajan paluu. -Kalliomäen keinulla. -Veneen haku. -Jokikylän poikien tulenteko. -Tulipalo. -Klemolan Reino -- runoilija. -Kirkkomatka. -Kun Antin mökiltä kuului kimotus. -Mitä Ruotsin vanha laki sanoi? -Jokikylän palokunta. -Rauha maassa. -Väljemmille vesille. - - - - -SALAPERÄINEN VIHELLYS. - - -Kun hevosella matkustaa Varsinais-Suomea pitkin Turusta valtamaantietä -pohjoista kohti, näkee matkallaan tuon tuostakin vehmaan jokilaakson -laajoine viljelysmaineen, herraskartanoineen ja vauraine -talonpoikaistaloineen. Syvässä uomassaan kiemurtelee joki vihreiden -vainioiden halki. Se sukeltautuu esille peltojen takaa sinisestä -metsänreunasta. Sen poukamat ja suvannot kimaltelevat kuin pienet -peräkkäiset lammet niin pitkälle kuin silmä kantaa. Molemmilta -suunniltaan lisävoimia imien se vihdoin uppoaa lännessä tai lounaassa -kohoavien metsien siimekseen matkallaan merta kohti. - -Siinä, missä kaupungista tuleva valtamaantie leveänä puusiltana kulkee -erään tuollaisen syväuomaisen joen yli, kohoaa joen pohjoistörmällä -ja sen jatkona olevalla rinteellä laaja Jokikylä useine taloineen, -torppineen ja mäkitupineen. Kylän editse jokirannan kanssa -samansuuntaisesti kulkee kapeampi maantie rannikolle. Tuo etelään päin -viettävälle rinteelle rakennettu kylä kohoaa suojattuna pohjoistuulilta -rakennuksineen, peltoineen ja puutarhoineen herttaisena ja hymyilevänä -suviauringon paisteessa. Kylän asukasten samoin kuin ohikulkijainkaan -mielestä se ei suinkaan ole ikävimpiä paikkoja maan pinnalla ihmisten -asuttavaksi. Kirjani kertoo tuon kylän kasvavien poikien puuhista -eräänä aurinkoisena suvena pienen tarinasarjan. - - * * * * * - -Tuolla teiden risteyksessä on Joki-Klemolan talo. Sen rakennukset ovat -vanhat; asuinrakennuksen pitkä seinä on valtamaantien suuntainen. -Vahva lautaportti, kuten kaupunkitaloissa, yhdistää asuinrakennuksen -aittaryhmään, ja koko talo muodostaa ikäänkuin neliönmuotoisen, joka -taholta suljetun linnoituksen. Talo on entisinä aikoina ollut majatalo -ja saman suvun hallussa niin kauan kuin miesmuisti riittää, minkä -vuoksi talon nykyinen haltijaväkikin on saanut Klemola-nimen. - -Aamupäivän aurinko paistoi eräänä kesäkuun maanantaina lämpimästi -Joki-Klemolan suuren väentuvan ikkunoista -- huoneeseen, missä talon -emäntä Maria Klemola par'aikaa istui rukkinsa ääressä. Ulkoa tuleva -sädevirta ihan uuvutti kehrääjää. Hän loi katseensa joen kimmeltävälle -pinnalle ja rantaäyräälle, missä haapojen lehdet tuulenvireessä -värisivät, ja hänen ajatuksensa tahtoivat väkisinkin luiskahtaa -nuoruuden päiviin. - -Mutta tuvassa oli myöskin hänen poikansa, Reino Klemola, toivorikas -11-vuotias nuorukainen, joka paraikaa oli, kuten vanhemmilla joskus -on tapana sanoa, pahimmassa iässään, se on siinä ikäkaudessa, jolloin -pojat sisäisen pakon siivittäminä riehuvat ja häiläävät melkein -kaikkialla, heittäytyvät seikkailusta seikkailuun, tahtovat tietää -ja kokea kaikki asiat auringon alla eivätkä jätä ketään rauhaan -itsepintaisessa tiedonhalussaan. - -Reino istui sängynlaidalla kutitellen varpaallaan suurta -kiiltäväkarvaista emäkissaa, joka oli oikaissut uupuneet jäsenensä -rukin viereen ja hyräili nyt hiljalleen rukkia säestäen itselleen -tuutulauluja. - -Pojalla oli parhaillaan auttamaton kyselyvimma. Keskustelu liikkui -aluksi korkeasti hengellisellä alalla, itse paratiisin vihreillä -ruohokentillä. - --- Äiti! - --- Mitä? - --- Oliko paratiisissa jo lampaita? - --- Oli oikke! - --- Kerittiinkö niiltä sielläkin villat? - -Äiti mietti hetkisen, mutta ei ollut oikein varma asiastaan. Sitten hän -päätti vastata jotakin, mitä tahansa, ja sanoi: - --- Kerittiin, kuinkas sitten. - --- Kuka niitä siellä paratiisissa keritsi? - --- Aatami ja Eeva, jatkoi äiti opettavalla äänellä. - --- Äiti! - --- Mitä taas? - --- Mitä Aatami ja Eeva tekivät niillä lampaanvilloilla? - --- Hm! Sukkia, vaatteita ja lankaa. - -Äidin ääni oli vähän epävarma. - --- Mutta paratiisissahan käytiin alastomina, intti poika. - --- Niin aina. Niin, mitä lienevät tehneet, puheli äiti ja jatkoi: -- -Kyllä sinut täytyy kouluun panna. Turkuun oikein lyseoon sinut pannaan -syksyllä. Eihän tässä yksinkertainen ihminen jaksa enää kuunnellakaan -kaikkia sinun kyselyjäsi. Kouluun sinut pannaan ja siellä saat selville -vielä enemmänkin kuin jaksat kysyä. Mutta muistakin olla ahkera, -että minä saan kerran nähdä sen päivän, jolloin meidän poika liperit -kaulassa saarnaa oman pitäjän kirkossa. - -Reino ei antautunut sen pitemmälle pohtimaan äitinsä tulevaisuuden -suunnitelmia, 11-vuotiaan itsepintaisuudella hän jatkoi vain kyselyjään -ja muutti aihetta keveästi kuin sanomalehden palstoilla. - --- Äiti, menevätkö suuret rautaiset höyrylaivat joskus kallelleen? - --- Menevät kaiketi ne joskus kallelleen, vastasi äiti koettaen pysyä -kärsivällisenä. - --- Milloin ne menevät kallelleen? - --- Myrskyssä, myrskyssä ne menevät kallelleen. - --- Mutta, väitteli poika, lukkarin Vaito on Turussa nähnyt rautaisen -höyrylaivan, joka oli kallellaan, vaikka ei ollutkaan myrsky. - -Äiti vaikeni. - --- Äiti! kysäisi Reino. - --- No, mitä sinä taas tahdot? - --- Juu, lukkarin Vaito on Turussa nähnyt suuren rautaisen höyrylaivan, -joka oli kallellaan, eikä ollutkaan myrsky. - -Äiti oli kuitenkin jo väsynyt jauhettuaan koko aamun kaikkia -mahdollisia ja mahdottomia asioita avaruuden alla ja vastasi tiukasti -ikäänkuin lopettaakseen keskustelun tällä kertaa, että olkoon lukkarin -Vaito nähnyt vaikka kymmenen höyrylaivaa kallellaan. Mitäpä se asia -liikutti enempää Reinoa kuin koko Joki-Klemolan taloa. - -Reino katseli äitiään silmät suurina. Tietysti se asia liikutti juuri -häntä. Olihan hirveän tärkeätä saada tietää, mikä se semmoinen laiva -oli, joka oli kallellaan, puolikumollaan vedessä, vaikka ei myrskyn -värettäkään käynyt vanhan Auran ruskealla kalvolla, ja kun se kerran -oli mennyt kallelleen, oliko se sitten aina maailman loppuun saakka -kallellaan vai voiko se ehkä vielä nousta siitä pystyynkin, kuka -sen silloin nostaa pystyyn ja kuka maksaa nostokustannukset. Ne ja -tuhannen muuta asiaa oli äärettömän tärkeätä saada selville, sillä -niissä kysymyksissähän piilivät koko fysiikan salaisuudet ja vieläpä -voimassaolevan porvarillisen yhteiskuntajärjestyksen perusteet, -kulmakivet, joilla koko rakennus lepäsi. Reino ei laisinkaan voinut -käsittää, miten äiti saattoi olla niin välinpitämätön noin tärkeiden ja -suurien asioiden suhteen. - -Kun Reino ei yhtä tietä saanut tiedonjanoonsa lievitystä, yritti -hän, kuten viisas mies ainakin, toista helpompaa tietä, missä ehkä -vähemmillä vastuksilla päästäisiin tiedonpuun hedelmiin käsiksi. -Rohkeasti hän muutti keskustelunaihetta. - --- Äiti, mihin äiti menee iltapäivällä? - -Äiti oli kuitenkin jo lopen väsynyt ja sanoi: - --- Ole hiljaa nyt jo. En minä jaksa enää kuunnella sinun kyselyjäsi. - --- Juu, mutta mihin äiti menee iltapäivällä? penäsi paatunut poika. - -Ei vastausta. Äiti päätti haudata kaikki keskustelun mahdollisuudetkin. -Mutta Klemolan emäntä ei tarpeeksi tuntenut esikoistaan. Kun Reino -ei saanut vastausta kysymykseensä, alkoi hän vastata itse ja katseli -samalla tarkasti, minkä vaikutuksen vastaukset tekivät. Hän aikoi äidin -kasvoista lukea ainakin joko myöntävän tai kieltävän ajatuksen. - --- Mihin äiti menee iltapäivällä? hän kysäisi vielä ja vastasi itse: -- -Jassoo, vai Rantalaan. - -Äiti naurahti tyytymättömänä. Olipa sillä vesselillä tarkka huomiokyky. -Klemolan emännällä oli vilkas luonto eikä hän kestänyt kauan -yksinäisyyttä. Milloin sopiva hetki sattui, pistäytyikin hän sen vuoksi -parhaan ystävänsä Rantalan emännän luona juttelemassa. Mutta hän ei -silti halunnut kenenkään huomaavan tuota tavaksi tullutta kylässä -käymistä. - --- Kas vain sitä poikaa, kaikki se huomaa! hän mietti, ikäänkuin -puheenaolevaa asiaa eivät muut, palkollisia myöten, olisi huomanneet. - -Poika sillä välin jatkoi kyselyä ja vastasi itse. - --- Mitä äiti taas menee Rantalaan? Tietysti kahvia juomaan. Onko se -kahvi Rantalassa parempaa kuin kotona? - --- Häh! ärähti emäntä. Nyt häntä jo suututti. Nuo lorut täytyi -lopettaa, ja äiti tiesi kuin tiesikin siihen keinon. -- Oletko sinä -vielä pessyt silmiäsikään? hän kysyi ankaralla äänellä: - --- Jaa silmiänikö? kertasi poika hämmästyneenä tästä asian käänteestä. -Oli nähtävästi siirrytty epämieluisalle alalle ja poika oli -menettämäisillään aloitteen. - --- Tietysti minä olen pessyt silmäni, hän jatkoi, ainakin eilen -aamulla, ja täytyykö niitä nyt joka aamu hangata ja tahkota. Rikki ne -menevät, kun aina... - --- Vai rikki menevät. Jopa nyt kummia kuuluu. Etkö sinä tiedä, että -silmät pestään joka aamu! - -Äiti oli nyt paremmalla puolella. Pojan kyselyt olivat loppupuolella -olleet pikkuisen pistäviä, ja äidin teki mieli hiukan rangaista -Reinoaan. - --- Eikä pestä, väitti Reino. -- Ei Rantalan Anssunkaan tarvitse joka -aamu pestä. Eikä ne tee sitä muutkaan kuin rovastin väki ja muut -herrat. Ei talonpojan tarvitse pestä joka aamu silmiään. Ne tulevat -kumminkin taas likaisiksi illaksi. - --- Mene pesemään silmäsi ja pian, sanoi äiti tiukasti. - --- Minkätähden niitä nyt täytyy pestä, kun ne kuitenkin taas heti -tulevat likaisiksi? - --- Mene pesemään silmäsi! - --- Onko siellä saippuaakaan? uteli Reino. Tiedustelu ei suinkaan -johtunut puhtauden harrastuksesta eikä halusta todella käyttää -saippuaa, vaan Reino toivoi, ettei saippuaa olisi saatavilla, sillä -silloin mahdollisesti koko toimitus siirtyisi seuraavaan aamuun. - --- On siellä saippuaa, vastasi äiti. - -Silloin tapahtui jotakin merkillistä, joka täydelleen muutti tilanteen. -Ulkoa kuului hiljainen, kimakka vihellys. Äiti sitä tuskin huomasikaan, -mutta poikaan se vaikutti kuin tuli tappuroihin. Kohta oli kaikki -ilmiliekissä. - -Reinon silmät välähtivät, posket hehkuivat. Hän hyppäsi kuin tuulispää -permannolle. Kissa kauhuissaan suhahti emännän villakoriin. Poika -tempaisi lakin seinältä ja pyrähti ovelle. Mutta hän kuuli perässään -kiivaan kysymyksen: - --- Reino, mihin sinä menet? - -Reino pysähtyi ovessa. Hän epäröi. Silloin kuului uusi vihellys, -entistä kovemmin. Sitä oli mahdoton vastustaa. - --- Minä en nyt ehdi, äiti. Minä pesen illalla, tai huomenaamulla ihan -varmasti. - --- Reino, sinäpä olet paha poika! - -Mutta Reinon äänessä värisi jo melkein itku. - --- Minä pesen varmasti huomenna, hän uhkasi, oikein saippualla pesen -korvat ja kaulan ja kaikki. Mutta nyt minulla on kamala kiire, kun -toiset pojat jo menevät... - --- Hyi sinua, Reino! - -Reino oli epätoivoinen. Hän oli jo oven ulkopuolella ja hänen -kasvoillaan kuvastuivat koko Pohjois-Euroopan kaikki tuskat ja -kärsimykset. Nenän toisella puolella kiilsi kyynelpisara. - --- Kunniasanalla pesen, hän huudahti. Se oli hänen viimeinen valttinsa. -Hän ei kylläkään oikein ymmärtänyt, mitä se sana merkitsi, mutta -lukkarin Vaito, joka kävi lyseota, sanoi niin välistä kaikkein -juhlallisimmissa tapauksissa. Ja nyt Reino muistaen tuon taikasanan -viskasi sen vaa'alle. - --- Pesen kunniasanalla ja saippualla, hän huusi. Äiti heltyi. - --- Mene nyt, senkin kunniasana, hän sanoi, mutta tule pian takaisin, -ettekä saa tehdä mitään pahaa. - -Reino läähätti lupauksen elää siivommin ja kunniallisemmin kuin kaikki -Suomen vanhat suojeluspyhimykset yhteensä ja katosi avaraan maailmaan. -Voi sitä riemua! Päivä paistoi, joki kimmelsi, puut humisivat tuulessa -ja maantie pölysi. Siellä oli mahdollisuuksia tuhansittain. - -Suoraa päätä Reino juoksi veräjälle, niin että jalkapohjat vilkkuivat, -veräjältä tarhaan ja sieltä tien vierellä olevalle kukkulalle hypähtäen -kuin ammuttuna istumaan keskelle viiden, kuuden samanikäisen tai -vähän vanhemman pojan muodostamaa piiriä. Siellä oli lukkarin Vaito, -13-vuotias poika, joka kävi lyseota Turussa, Kankareen Epa ja Rantalan -Anssu, jotka vast'ikään kumpikin olivat täyttäneet 14:nnen ikävuotensa, -ja pari muuta Jokikylän poikaa. - - - - -SOTANÄYTTÄMÖ. - - -Pojat makasivat vatsallaan kukkulan laella päivän paahtamalla -nurmikolla, minkä korsien läpi heillä oli hyvä näköala yli koko -jokilaakson. Itse he luulivat olevansa ehdottomasti näkymättömissä, -ja olisivat olleetkin, elleivät heinänkorsien yläpuolelle kohoavat -heiluvat jalkaparit olisi heitä ilmaisseet. Mutta nekin voi vain valpas -tarkastelija huomata. - -Kukkulan juurella aivan heidän edessään alhaalla levisi heidän -kotikylänsä, maailman uljain Jokikylä, jonka mainetta ja kunniaa -he mielestään olivat jo useassa kiivaassa kahakassa puolustaneet -moitteettoman uljaasti. - -Joen vastapäisellä rannalla näet kohosivat aivan rantatörmällä, -jokeen viettävän kallion laella, keltaisiksi maalatut Kukolan talot, -ympärillään laajat vainiot länteen päin, mutta idässä heti maantien -toisella puolen ulottui korkea metsän peittämä kukkulasarja aivan -maantien läheisyyteen. Maantie kulki Kukolan ohi, ja talossa oli -samanlainen portti kuin Klemolassakin. Tie jatkui edelleen taempana -sijaitsevaan kirkonkylään, mistä mäkisen maiseman vuoksi näkyi vain -pari kaukaista taloa, mutta aina kattoa myöten vanha, mäelle rakennettu -kivikirkko torneineen ja kullankiiltävine risteineen, mikä aina oli -herättänyt pojissa hartaita mielialoja, varsinkin kun se oikein välkkyi -ilta-auringon valossa ja kun muualle jo laskeutui hämärä. - -Kaunis oli tuo viljava aukeakin. Kun uuden uutukaiset, kirkasväriset, -pehmeät matot levisivät sarat rinnakkain jokitörmältä alkaen -metsänrantaa kohti. Siellä oli vuoroin vihreä orasmaa, vuoroin -keltaisten kukkien peittämä heinävainio, ja kaiken taustana kohosivat -metsäiset kukkulat ja mäet. Siellä täällä peltojen keskelläkin oli -pieniä metsäsaarekkeita. Taivaan sinisellä laella leijaili valkoisia -hattaroita, poutapilviä, jotka kuvastuivat salaperäisinä syvässä -uomassa jyrkkien äyräiden välissä hiljaa liplattavaan säihkyvään -joenkalvoon. - -Pääskysiä oli ilmassa. Ihan auringon kohdalta kuului niiden liverrys. -Näin ne liversivät: - -"Kesä on tullut, päivä paistaa. Älkää huolehtiko, ihmislapset! Iloitkaa -ja tehkää työtä! Kylväkää ruskeaan multaan! Aurinko pitää huolen -muusta. Se nostaa maasta laihot ja kukat. Eihän meillä enää ole mitään -huolta eikä surua. Nyt on kesä, toukojen ja ilon aika." - -Näöltään oli poikien eteen leviävä maisema mitä rauhallisin, mutta -ilmassa oli siitä huolimatta sähköä. Jokikylän pojat tähystelivät -tarkkoina kuin etuvartiopatrulli vastapäiselle rannalle Kukolan taloa -ja kirkonkylän maantietä. He tiesivät, että heitäkin tähysteltiin. - -Annas olla! Eikös tuolla heinämaan laidassa tuvan nurkalla liikahda -jotakin? Aivan oikein. Neljä päätä sieltä pistää esille, neljä kaulaa -kurottautuu korkealle ja kirkkaat silmät pälyvät Jokikylää kohti. - -Jokikylän pojat huokaisevat helpotuksesta. Siellä on vihollinen, nyt se -tiedetään. On aina paljon turvallisempaa, kun tietää, missä vihollinen -piileksii. Sitä voi silloin pitää silmällä eikä se kykene salakavalasti -hyökkäämään kimppuumme. - -Rantalan Anssu jo innokkaasti viittoili Kukolaa kohti. - --- Tuolla ne ovat, katsokaa! hän kuiskasi. -- Siellä on Kukolan Kalle -ja Antti ja kirkonkylän poikia. - -Poikaparvesta kuului hyväksymisen murina. - -Miksi sitten Kukolan ja Jokikylän pojat olivat vihoissa keskenään? - -Kumma kysymys! Ovathan riidoissa suuret valtakunnatkin, kuten ryssä, -turkki ja monet muut. Aivan kuten heidän rajoillaan metsästys- ja -kalastusoikeuksista ym. syntyy aluksi rajakahakoita ja lopuksi -julkisotia, samoin oli alkanut sota Kukolan ja Jokikylän poikien -välillä. - -Kumpi on sitten syypää, kuka oli sodan aloittanut? - -Jokikylän pojat olisivat voineet vaikka vannoa, että syy oli täydelleen -ja yksinomaan kukolalaisissa. Muistihan heistä itsekukin vielä -päivänselvästi kiistan alkutapahtumat viime syyskesällä, jolloin -kukolalaiset käyttäytyivät niin inhottavan nolosti. - -Mutta kysäisitpä asiaa Kukolan pojilta! Ei perääkään! He, kukolalaiset, -olivat puhtaita kuin lumivalkeat karitsat tämän riidan alkamisesta, -eikä mitään kinaa olisi koskaan maailmassa syntynytkään, elleivät -Jokikylän pojat olisi aivan ilkeyttään ja pahuuttaan saaneet aikaan -ensimmäistä tappelua. - -Niin ovat riitapuolet aina kiukun ja intohimojen sokaisemat eivätkä -kykene vähimmässäkään määrässä puolueettomasti arvostelemaan asioita. -He syyttävät vain toisiaan ja itse muka liitelevät puhtaina kuin -pulmuset kaiken pahuuden yläpuolella. Samoin on asianlaita, kun -valtakunnat kamppailevat keskenään. Mutta myöhempi aika vasta kykenee -kylmästi ja tasapuolisesti arvostelemaan asioita. Historioitsijat, -niille on helppoa vapaina kaikesta intohimosta ja puolueellisuudesta -lausua tyynesti harkittu, luotettava ja oikea arvostelunsa asioista, -objektiivinen ratkaisunsa, olivatpa sitten kysymyksessä joko -menneet tapahtumat tai historiallisten henkilöiden toimet ja niiden -vaikuttimet. Heille on helppo työ antaa tuo pätevä historian tuomio, -jonka edessä kansakunnat ja hallitsijat vapisevat. - -Mitä nyt tulee tuohon sotakantaan Jokikylän ja Kukolan poikien -välillä, antakaamme me tuo historian tuomio, ratkaiskaamme täysin -puolueettomasti selvällä valistuneella järjellämme, kumpi heistä oli -oikeassa tai väärässä. Meillehän se tehtävä on maailman helpoin asia. - -Kuulkaamme vain ensin itse tapahtumat. - -Riita alkoi ravunpyyntiaikaan viime kesänä. Kukolan pojat olivat eräänä -kauniina iltapäivänä laskeneet rapuverkkoja jokeen omalle rannalleen ja -paneutuneet sen jälkeen loikoilemaan päivänpaisteeseen, kunnes tulisi -aika vetää saalis rannalle. Juuri silloin saapui vastapäiselle rannalle -joukko Jokikylän poikia tavalliselle uimapaikalleen suutarinmökin -kohdalle, ja he alkoivat ilman muuta nauraen ja leikkiä lyöden riisua -vaatteitaan. - -Kukolan pojat hyökkäsivät pystyyn. Heillä ei ollut vielä ainoatakaan -rapua, ja nyt tulivat Jokikylän pojat uimaan ja peloittelemaan ravut -pois koko paikkakunnalta. - --- Ei sinne nyt saa mennä uimaan, huudahti Kukolan Kalle, kun meillä on -rapuverkot joessa. - --- Tämä on meidän uimapaikka, vastasi Kankareen Epa, vetäen pitkillä -käsillään housut, jotka jo olivat nilkoissa, takaisin vyötäröille asti. --- Miksi te ihan meidän uimapaikallemme tuotte rapuverkkonne. Viekää -tuonne sillalle päin, siellähän oikeat rapupaikat ovat. - --- Emme me vie niitä enää mihinkään. - --- Olkaa sitten viemättä. Me kyllä osaamme uida verkkoon menemättä. -Ja me uimme, kun olemme näin pitkän matkan kävelleet, uhkasi lukkarin -Vaito. - --- Tuommoiset miehet eivät mene uimaan silloin, kun näillä pojilla on -rapuverkot joessa, kivahti Kukolan Antti, ja toiset säestivät, että -- -jäi kuin jäikin uiminen tällä kertaa. - -Mutta nyt alkoi Jokikylän poikien sisu kuohahtaa. Eivätkö he muka -saaneet mennä uimaan tällä ikivanhalla uimapaikalla, missä koko -Jokikylä polvi polvelta kuului uineen niin kauan kuin nämä mäkitöyräät -olivat olleet viljelyksen hallussa. Kukolan rapuverkoista ei noina -vuosisatoina liene välitetty hivenen vertaa. - -Pojat päästivät oikein pilkallisen höhönaurun ja alkoivat nopeasti -riisuutua. - --- Älkää menkö veteen, huusi Kukolan Kalle uhkaavalla äänellä. -- -Menkää tuonne kosken rannalle. - --- Ei siellä ole mitään uimapaikkoja. - --- Tässä ei nyt uida! - --- Kuka sen kieltää? - --- Me! - --- Me uitamme lystiksemme pian teidätkin. - -Jokikylän pojat seisoivat nyt ilkialastomina. Vesi viekoitteli, -liplatteli ja kimmelsi. Vastapäisellä rannalla taas Kukolan pojat -astuivat uhkaavina jokirantaan estääkseen uimisen. - -Kankareen Epa, joka oli pitkä, erikoisen pitkillä käsivarsilla ja -suurilla kourilla varustettu vakava poika, astui nyt jokirantaan, -koetteli jalallaan vettä, polskahutti kerran hiljaa, toisen kovemmin -ja oli juuri hypätä jokeen, kun toiselta puolen lensi multakokkare -jokeen aivan pojan nenän eteen ja kasteli hänen keskiruumiinsa. Epa -tempaisi samanlaisen kokkareen viskaten sen Kukolan Kallen niskaan. Nyt -alkoi savea sataa alastomia Jokikylän poikia vastaan, jotka temmaten -vaatteensa mukaansa peräytyivät nopeasti suutarin mökin turviin saakka. -Kukolan joukko riemuitsi voitostaan ja pojat heittäytyivät jälleen -rantaruohikkoon lepäämään. - -Kului muutama päivänpaisteinen, rauhalla kyllästetty sekunti. Äskeinen -ukkospilvi näytti häipyneen taivaanrannan taa. - -Yht'äkkiä Kukolan pojat heräsivät kovaan polskinaan. - --- Rapu verkot, rapuverkot! he kirkaisivat hädissään ja katselivat -ällistyneinä jokeen, missä rapuverkkojen koko ympäristö kiehui ja -kuohui, mölisi ja pölisi kuin hiiden kattila. - -Pian heille kuitenkin selveni ilmiön syy. Jokikylän pojat saivat sen -aikaan. He olivat koonneet taskunsa täyteen kiviä ja viskasivat ne nyt -yhtenä kuurona kohti kukolalaisten rapuverkkoja. - -Kukolan pojat karkasivat pystyyn. Ällistyneinä he hyppelivät -edestakaisin rannalla saadakseen käsiinsä kiviä, puita tai mitä -tahansa, mutta ennen kuin he olivat asekuntoisia, oli Jokikylän -poikaparvi hurraata huutaen marssinut takaisin kylään. - -Sen tapauksen jälkeen eivät välit jokirannassa olleet ennallaan. -Vihollisuudet olivat alkaneet, ja ne jatkuivat pieninä kahakoina -milloin missäkin pitkin jokirantaa. Vain varovasti ojia ja aidanvieriä -pitkin kierrellen ja kaarrellen uskalsivat kummatkin riitapuolet -lähestyä rantaa ja suorittaa ennen niin hauskat ja virkistävät -uintiretkensä. Ja tuskin oli veteen päästy, kun jo täytyi nopeasti -kavuta rannalle pukeutumaan, ettei vihollinen yllättäisi. - -Sellainen oli kiistan alkuvaihe. Lausukaamme nyt rauhallisesti ja -tyynesti tuomiomme, julistakaamme, kenessä oli syy riidan alkamiseen. -Meillehän on helppoa antaa tuo historian tuomio. - -Sanokaamme siis, että - -1) Jokikylän poikien olisi tietysti pitänyt... tuota... jaa... tai -oikeammin ei olisi pitänyt? Ei, ei! Olisi sittenkin pitänyt... Siis -olisi ja ei olisi pitänyt! - -Merkillistä! - -Aloittakaamme heti toisesta pykälästä. Ehkä se on selvempi. - -2) Kukolan poikien syy oli siinä -- niin, sehän on selviö -- että he -laskivat rapuverkkonsa jokeen... hm! Mutta mihinkäs he sitten olisivat -ne laskeneet? Eivät kai he kalliolta olisi saaneet rapuja? - -Menemme heti loppuponteen koetteeksi: - -Se on siis ainakin varmaa, että elleivät Kukolan pojat koskaan olisi -laskeneet rapuverkkojaan jokeen ja jos Jokikylän pojat eivät laisinkaan -olisi saapuneetkaan joen rannalle -- sanokaamme, ellei jokea olisi -ollut olemassakaan -- ei ehkä mitään kahakkaa sen rannalla olisi -syntynyt, varsinkaan jos siellä ei olisi ollut ketään muitakaan poikia. -Ja vielä voitaneen joltisellakin varmuudella väittää, että eiköhän, jos -sovittelunhalua olisi ollut puolella jos toisellakin enemmän kuin mitä -sitä todellisuudessa oli, ehkä olisi saatu asiat selviämään kutsumalla -puolueettomia henkilöitä sovintotuomareiksi. - -Tosin ravut sillä aikaa olisivat ehtineet täydelleen syödä Kukolan -poikien syötit ja Jokikylän pojat olisivat palelluttaneet kananlihalle -koko ihonsa. - -Niin, sittenkin taitaa olla riitakysymysten arvostelu niin vaikea -tehtävä, että vain asianajajan omallatunnolla kyetään syy työntämään -häikäilemättä toisen puolueen niskoille. Mutta Suomen kansalla, jonka -rajariitaisuudet ovat yleisesti tunnetut, on sananlasku, joka sopinee -useimpiin riitakysymyksiin: - -"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin." Ja se sopii parhaiten -tähänkin tilaisuuteen. - -Sellainen oli tilanne jokilaaksossa ja siksi oli sähköä ilmassa. - -Kiistan kestäessä olivat Jokikylän pojat tehneet vielä erään katkeran -kokemuksen. Suutari, jonka mökki oli jokirannassa ja jonka vainion läpi -tie uimapaikalle vei, oli julkisesti asettunut kukolalaisten puolelle. -Hänen mökkinsä seinään oli kerran lentänyt kivi, tietysti Kukolasta -päin heitettynä, mutta siitä lähtien suutari ei päästänyt poikia -kivenheiton matkaa lähemmäs asuntoaan. - -Pojat koettivat vakuuttaa viattomuuttaan, mutta mikään ei auttanut. -Yrititpä astua suutarin aidan yli, heti oli ukko pelättävä nahkahihna -kourassaan karjumassa mökin portailla. Kerran oli Rantalan Anssu saanut -maistaa tuosta sittemmin kuuluisasta nahkahihnasta ja silloin huutanut -niinkuin sika joulun edellä, siis silloin kun sitä tapetaan. - -Tämän uuden vihollisen ilmestyminen katkeroitti kovasti Jokikylän -poikia. He eivät olleet pitäneet mahdollisenakaan, että Jokikylän mies -petti kurjasti omat kyläläisensä ja meni vihollisen puolelle. Lukkarin -Vaito, joka lyseossa oli perehtynyt historian opetuksiin, tosin tiesi -kertoa samanlaatuisia esimerkkejä entisiltäkin ajoilta. Mm. silloin, -kun persialaiset Kserkseen johdolla hyökkäsivät Kreikkaan, oli eräs, -luultavasti suutari, Efialtes, mennyt vihollisen puolelle, mutta -hänen nimensä oli sitten säilynyt peloittavana esimerkkinä historian -lehdillä, seikka, mitä Jokikylän suutari nähtävästi ei tietänyt, koska -uskalsi panna maineensa alttiiksi samanlaiselle kohtalolle. - -Asia oli surkuteltava, mutta ei ollut autettavissa, ja niin oli nyt -Jokikylän pojilla voimakas vihollisrintama edessään joen takana ja sen -lisäksi kiivas patteri, joka heitä pommitti sivustalta. - - - - -INTIAANIKILJAHDUS. - - -Poikien huomio kääntyi seuraavassa silmänräpäyksessä suutarin mökille. -Suutari Ananias Nahum Lumperi seisoi mökkinsä portailla knallihattu -päässään ja eukko suki hänen takinselkämystään harjalla. Suutari -Lumperi lukeutui herrasväkeen sen vuoksi, että hänellä oli ruotsalainen -nimi ja että hänen eukkonsa osasi vähäisen puhuakin ruotsia. Hän oli -vakuuttunut siitä, että juuri hänen esi-isänsä olivat v. 1157 Erik -Pyhän johdolla tuoneet Suomeen sekä kristinuskon että länsimaisen -sivistyksen ja niiden mukana jalkineidentekotaidonkin. - -Suutari aikoi silminnähtävästi lähteä kylään, ehkäpä kauppiaalle -nahkaa ostamaan. Pojat piiloutuivat heti heinikkoon ja kurkistelivat -jännittyneinä suutarin toimia. Musta takki yllään hän asteli -arvokkaasti vainionsa poikki. Nyt hän kääntyi pellolle. Siellä ynisi -hänen nupipää lehmänsä "Koevas". Se oli kiertänyt köyden, johon se oli -kiinnitetty, kuusi kertaa takajalkojensa ja neljä kertaa etujalkojensa -ympäri ja seisoi nyt siinä aivan neuvotonna siitä, mitä temppuja sen -oikeastaan olisi pitänyt vielä tehdä vapautuakseen pinnistyksestään, -sillä se oli juuri käyttänyt pienen älynsä viimeistä kipinää myöten -selvittääkseen paulansa, pyörinyt ja tepastellut kuin vuoden vanha -vasikka, ja omien laskujensa mukaan sen piti juuri nyt olla vapaa kuin -taivaan lintu, irti koko köydestä. Mutta eikös se yhä vain salponut -pahemmin kuin koskaan ennen! - -Onneksi näkyi suutari maantiellä astelemassa. Suutari ja Koevas olivat -aina olleet hyviä ystäviä. Suutari vartioi ja valvoi lehmäänsä kuin -silmäteräänsä. Kun hän näki tien varressa rehevän heinätukon, tempaisi -hän sen maasta ja vei tuliaisiksi Koevakselle. Kerrotaanpa välistä -tien varressa olevien vierasten kaurantähkien ja perunanvarsienkin -suutarin ohi kulkiessa värisseen vaarasta joutua suutarin takinliepeen -alla kuljetetuksi suoraan Koevaksen ammottavaan kitaan. Koevas pani -suuren arvon näille ystävyyden palveluksille ja puolestaan osoitti -sitä ynisemällä, jopa joskus tuttavallisella nuoleskelullakin, mitä -viimeksimainittua liiton merkkiä suutari kuitenkaan ei laisinkaan -ymmärtänyt eikä sen vuoksi suosinutkaan. Siitä huolimatta tunsi suutari -Koevasta kohtaan lämmintä myötätuntoa, mikä suinkaan ei ihmeellistä -ollutkaan, kun tiedämme, että Koevas puolestaan palkitsi saamansa -suhteellisen niukat makupalat monilla kermaisilla maitolitroilla -päivässä. Jos olisimme ilkeitä, voisimme tosin huomauttaa eräistä -salaisista aatoksista, jotka joskus askarruttivat suutarin aivoja -hänen taputellessaan Koevaksen lihavia kupeita. Ne aatokset koskivat -Koevaksen vanhuudenpäiviä ja autuaallista eroa tästä matoisesta -maailmasta. Suutarin mielessä vilahti silloin lihapalleroita, pihvejä, -makkaroita ym. sellaista, mihin kuitenkaan emme tahdo kiinnittää sen -enempää huomiota muuten kuin todetaksemme, miten tässä maailmassa -uskollisimmankin ystävyyden muuten niin kirkkaan tähtisikermän usein -saattavat himmentää itsekkyyden harmajahenkiset usvapilvet. - -Suutari irroitti taitavin ottein Koevaksen kahleistaan. Koevas ynisi -tyytyväisenä ikäänkuin se olisi palkinnoksi pelastajalleen toivottanut -täyden kuorman perunanvarsia sekä ämpärillisen leivänkannikkailla -höystettyä astiainpesuvettä päivälliseksi, -- toivomus, mille suutari -Koevaksen maun tuntien osasikin antaa sille tulevan arvon. - -Suutari jatkoi taas matkaansa. Hän asteli veräjälle päin juhlallisin -askelin luoden ankaria ja arvostelevia katseita pitkin Jokilaakson -rakennusrivejä. - --- Maailman turhuutta ja katoavaa korskeilua kaikki! hän huokaisi, -sillä hän oli lahkolainen ja oli lukenut erästä maailmanlopun -ennustuskirjaa, mistä hänen etsivä katseensa oli löytänyt kertomuksen -tuomiopäivän pasuunista, ja se taas täytti hänen sielunsa ylevällä -juhlatunnelmalla. Sen johdosta hän vaistomaisesti oli uloslähtiessään -kiskaissut hartioilleen mustan kirkkotakkinsakin. Eukko tästä -ällistyneenä oli tosin saidankireällä äänellään kysynyt: - --- Mitääs snää nyy parhaimppii krekkalei päälles tällää arkkiopäevän? - -Suutari ei suonut hänelle silmäystäkään vastaukseksi. Mennessään tiellä -hän uudelleen aprikoi tuota pasuunajuttua. - --- Mahtavat ne olla pasuunia, kun niistä lähtee sellainen maan kamala -jylinä! hän tuumaili. -- Ensin alkaa ensimmäinen pasuuna. Idästä -länteen se puhaltaa: hihi hihii ja hu hu huu! Sitten tulee rakeita ja -tulta, verellä sekoitettua, kuin maan päälle heitetään. Ja sen kuulevat -niin rikkaat kuin köyhätkin, niin pienet kuin suuretkin, niin valmiit -kuin valmistumattomatkin. Ja rikkaat, hän ajatteli vahingoniloisena, -rikkaat ne ovat siinä kiipelissä. Mitäpäs auttaa tuota Klemolan -isäntääkään vilja-aittansa kukkuraiset laarit. Pasuuna puhaltaa idästä -länteen -- huhuu huhuu! Mikäs auttaa, kiipeä sillä minuutilla tukka -pörrölläsi ja silmät pyöreinä katsomaan sitä pitkäisen jylinää yhtä -alastomana kuin olet tänne tullutkin. - -Sitten kuolleet nousevat haudoistaan. Tekemistä on sillä -vallesmanni-vainaallakin, jonka haudalle viime viikolla tuotiin kiviä -neljättäsataa kiloa. Sillä lailla ne rikkaat rehkivät, mutta siitä -rehkimisestään he tuomionsa saavatkin, ja hyvä onkin, että nekin kerran -ovat kiipelissä. Toista on köyhän, ei pidätä maailmassa mikään. Iloinen -on meillä lähtö, vaikka heti paukahtaisi se pasuuna... - -Yht'äkkiä kuului hirmuinen kiljunta aivan suutarin kohdalla. Oli kuin -kamala kaiku olisi kiirinyt idästä hamaan länteen saakka. Suutarin -polvet horjahtivat. - --- Nytkö se tuli! hän kirkaisi, ja suutari Ananias Nahum Lumperi, jonka -esi-isät olivat tämän maan valloittaneet ja tuoneet tänne kaiken, -mitä täällä oli kunniallista, pudota töksähti pyhätakissaan istumaan -keskelle maantietä. Kylmä hiki kihosi yli koko hänen syntisen ruhonsa. -Hän loi kaihoisat katseensa Klemolaan, odottaen Klemolan isännän -alastomana putkahtavan esille viljalaareistaan tuomittavaksi. Olisihan -saanut silloin edes onnettomuuskumppanin. - -Uusi entistään kamalampi kiljahdus täytti ilmapiirin. Se tuntui ihan -tärisyttävän maata, ja pilvenhattarat rupesivat tanssimaan auringon -ympärillä, ihan kiikkumaan ylös ja alas. - --- Toinen pasuuna! huokaisi suutari. -- Nopeastipa tämä kehittyykin. -Hohoi jaa! Hohoi jaa! Hiukan se tuli ikäänkuin liian aikaisin. Kunpa -vielä parikin viikkoa olisi jatkunut armon aikaa, ei se olisi pahaa -tehnyt enempää hänelle itselleen kuin naapureilleenkaan. - -Suutari katsahti alakuloisena sivulleen. Hänestä tuntui aivan kuin -olisi pasuunanpuhaltaja seisonut tien varrella olevan kukkulan huipulla -ja sieltä töräytellyt. Hän loi kyyneleiset katseensa kukkulan harjaa -kohti. - -Ei sitä pasuunanpuhaltajaa siellä ollutkaan, vaan viisi kuusi päätä -sieltä nousi hiljalleen kohoten kukkulan yläpuolelle taivaanrantaa -vasten. - --- Aa-aa! vaikeroi suutari. -- Kuolleet nousevat haudoistaan. Koska -niitä tuohon kumpuun niin paljon on haudattukaan? Kas, kun siitä ei -koko pitäjässä kukaan ennen ole tietänyt! Kammottavaa joka tapauksessa! - -Mutta nyt kuuli suutari jotakin, joka ei soveltunut laisinkaan tuohon -juhlalliseen mielikuvaan. Joku nauroi, tai oikeammin, jotkut nauroivat. - --- Kuka hitto siellä uskalsi nauraa, vieläpä niin sydämensä pohjasta -kikattaa tällä ankaralla hetkellä? ärjäisi suutari. Hänen kurkkuaan -ahdisti, hän nieleskeli ilmaa, mutta sitten hänen kasvonsa hiukan -kirkastuivat. Nuo naamat kukkulalla eivät kuuluneetkaan niille -hänen esi-isilleen, jotka v. 1157 olivat kaatuneet ensimmäisellä -ristiretkellä Suomeen, vaan ihan ne tuntuivat tutuilta. - --- Ka, eikö siellä ole Kankareen Epa ja Rantalan Anssu ja, ja -- ne -muut poikakullat! -- He, he! No ovat tosiaan! - -Mutta nyt suutari alkoi ajatella rohkeammin. Asia alkoi selvetä, -ja suutarin otsalle nousi hitaasti, mutta uhkaavan varmasti synkeä -ukkospilvi, joka ennusti vielä paljon pahempia asioita kuin koko -tuomiopäivän pasuuna. - -Hän kiristeli hampaitaan, joiden välistä livahteli pidätettyjä -r-kirjaimia kiljuva lauma ilmoille. Suutari tuli aivan murhaavalle -tuulelle. Tosin hänen ilonsa oli suuri, kun hänen toivomuksensa -armonajan pitentämisestä niin odottamatta oli tullut huomioon -otetuksi, mutta kuin meren salskea tyrsky kohosi hänen vihansa, -sillä hän huomasi tulleensa törkeästi petetyksi. Kylän poikaviikarit -olivat kätkeytyneet kukkulan taa ja hänen ohi kulkiessaan päästäneen -yhteisen intiaanikiljunnan, jota he säestivät monenlaisilla -äänensynnyttämiskojeilla. Ja nuo lurjukset olivat pelästyttäneet -suutarin puolikuoliaaksi. - --- Tulimmaista! riehui suutari. -- Mitähän tästä kylällä puhutaan -iltapäivällä? Sitten hänen mielensä kuitenkin jonkin verran rauhoittui, -sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä hän kylälle mennessään oli -ajatellut. - --- Saivatpa lurjukset säikäytetyksi minua, mutta vuoronsa kullakin, -murisi suutari, nousi seisoalleen, oikoi jäseniään ja tempaisi käteensä -aidanseipään. Hän koikkelehti kukkulalle ryhtyäkseen itse järjestämään -tuomiopäivää, joka näytti antavan odottaa itseään. Suutari päätti -ensiksi ottaa käsiteltäväksi Jokikylän poikaviikarit. - -Hän saapui kukkulan laelle, mutta siellä ei näkynyt pojista jälkeäkään. -Ei ristinsielua, tirkisteli minnepäin tahansa. Ei takin lievettäkään. -Suutari siristeli silmiään ja päästi ilmoille huudahduksen, jota -samalla voinee pitää kysymyksenä: - --- Häh? Hähäh! - -Paljon ilmaiseva huudahdus! Se merkitsee, että eipäs ollutkaan asia -aivan niinkuin luulisi sen olevan. Ei ollut sinne päinkään. Jotakin on -vinossa. Täällä on jossakin koira haudattuna. - -Suutari risteili kukkulan idästä länteen, kaarteli ja kierteli kaikki -paikat, mutta hiiskahdustakaan ei kuulunut. Sitten hän alkoi jälleen -tuntea epävarmuutta. Hän vei kouransa otsalleen. Kaikki tuntui olevan -tallella, ei ainoastaan kallon ulko-, vaan sisäpuolellakin, -- vai -olisikohan siellä järjestys jollakin tavalla häiriintynyt? Oliko hän -nähnyt näkyjä keskellä päivää? - -Suutari käveli hiljaa maantielle ja supisi itsekseen kulkiessaan. Hän -ei edes silmäillytkään vastaantulijoihin, jotka katselivat taakseen, -pudistivat päätään ja miettivät, että vanhuudenoireet alkavat jo näkyä -Ananias Nahum Lumperissakin. - -Mutta olisivatpa nähneet hänet, kun hän palasi takaisin! Nopeasti -pistelivät jalat eteenpäin. Varsi oli jälleen suorana ja katse pälyi -uhkaavana puolelta toiselle. Nyt hän oli päässyt asiasta täyteen -selvyyteen. Kauppa-Eveliina oli nähnyt koko jutun ja kertonut sen -suutarille. Suutari pisti heti markan Eveliinan käteen, mutta jutun hän -lupasi panna korvansa taakse, ja se oli paljon sanottu, se. - - - - -LÖYTÖRETKEILIJÖINÄ. - - -Suutarin mentyä matkaansa alkoi maantien vieressä olevalla -kukkulallakin taas näkyä elonmerkkejä. Pojat nousivat varovaisesti -kukkulan laelle. He olivat aikanaan kaivaneet syvän kuopan kukkulan -rinteeseen, paaluttaneet sen, laatineet siihen seinät ja katon -laudoista ja tarkasti verhonneet ja peittäneet sisäänmenoaukon. Sitten -he olivat tehneet pyhän lupauksen olla ainoallekaan elävälle olennolle -hiiskumatta, että heillä oli sellainen mainio pakopaikka, "sillä", -oli Vaito sanonut, "nykyisinä rauhattomina aikoina voidaan tuota -piilopaikkaa tarvita". - -Sinne olivat pojat äsken kadonneet jäljettömiin, eikä yksikään ihminen, -saatikka tuomiopäivän pasuunain pelästyttämä suutari Lumperi, olisi -voinut heitä sieltä löytää. Tulos, minkä he intiaanikiljunnallaan -olivat saavuttaneet, oli mennyt yli heidän uhkarohkeimpien -odotustensakin. He olivat keksineet sen edellisenä päivänä ja ryhtyneet -sen aikaansaamiseksi suuripiirteisiin varusteluihin. Lukkarin Vaito oli -tuonut mukanaan joululahjaksi saamansa suuren rummun ja kaksi vanhaa -kattilan kantta. Kankareen Epalla oli kaksi paria hirveitä päristimiä. -Ne oli tehty päreestä ja niitä pyöritettiin ympäri. Silloin ne antoivat -äänen, jolla saattoi herättää koko Jokikylän unestaan. Klemolan -Reinolla taas oli isänsä vanha metsästystorvi, jonka äänen kerrottiin -kuuluvan kolmelle kirkolle sakeimmasta korpimetsästä. Muut pojat -kiljaisivat, joten kaikki äänivarat tulivat käytetyiksi. - -Kun suutari putosi maantielle istualleen, valtasi pelko pojat. - --- Jos se kuoli, vaikeroi lukkarin Vaito. - -He nousivat polvilleen kukkulan harjalle, tukat kauhusta ja -jännityksestä pörröisinä, missä asennossa suutari heidät sitten näki, -arvellen kumpuun haudattujen kuolleiden nousevan kätköpaikoistaan. -Kun sitten suutari huutaen ja mekastaen nousi seisoalleen ja seiväs -ojolla kompuroi kukkulalle, pääsi kuudesta seitsemästä rinnasta riemun -huuto. Kuin haamut katosivat pojat maan uumeniin äsken mainittuun -piilopaikkaansa ja kuuntelivat hiljaa kuin hiiret suutarin kiivasta -pärmänttäystä kukkulan laella. Vasta kun se jo aikoja oli lakannut -ja kun tähystäjä ilmoitti myrskypilven laskeneen, tulivat pakolaiset -takaisin auringon valoon aprikoimaan kaikkea ihmeellistä, mitä oli -tapahtunut. - -Kun sitten suutarin jokainen liike oli tarkalleen muisteltu, pohdittu -ja eritelty yhä uudelleen, ehdotti Rantalan Anssu, että lähdettäisiin -seilaamaan heidän veneellään joelle. Hän oli laatinut siihen -säkkikankaasta purjeen, joka oli "melkein yhtä suuri kuin Klemolan -talon pääty". Tuuli kävi luoteesta ja sillä tuulella oli erittäin -sopiva purjehtia jokea alaspäin. Takaisin kyllä täytyi soutaa, mutta -sellaisen retken jälkeen soutaminen oli muka pelkkää huvia. - -Jokikylän pojille oli ominaista, että he äkkiä eräässä paikassa -katosivat kuin maan alle ja sukelsivat aavistamatta esiin kokonaan -toisaalla, joskus kilometrien päässä. Ei ollut lähiseudulla sitä -metsäpolkua, mitä he eivät tunteneet. Jokainen pellonoja ja aidanvieri -oli heidän liittolaisensa, heinäladot, riihenalustat heidän -kokoontumis- ja piilopaikkojaan. Niinpä sattui usein, että kun poikia -olisi tarvittu asioita toimittamaan, pikkutehtäviin jne., oli heitä -mahdoton löytää mistään. Äsken he metakoivat talon pihalla, mutta nyt -näytti maa nielleen heidät housuineen päivineen. - -Mutta annapas, että toimitettiin jotakin, mitä tahdottiin pojilta -salata! Heillä oli hajuaisti kehittynyt kuin ketuilla. Jostakin -ullakolta tai nurkasta kuului kahinaa, ja kun katsoit sinne, näit -pyöreitä, sinisiä silmäpareja, jotka ripsiä väräyttämättä seurasivat -tapahtumia ja jälkeenpäin muistivat ne vaihe vaiheelta, piirre -piirteeltä, unohtamatta pienintä yksityiskohtaakaan. - -Niin katosi poikaparvi nytkin kukkulan varjoon ja Jokikylässä vallitsi -rauha. Unisina astelivat kaupungista palaavien maalaisten hevoset -pölyävää maantietä mannerta kohti. Joki kimalteli päivänpaisteessa. -Ruisvainiot lainehtivat hiljalleen suvituulessa ja pääskyset liitelivät -pitkin pihoja kärpäsiä pyydystellen. Jokikylä haukotteli hiljalleen -kuumana kesäpäivänä. Siellä täällä kalskahti kirves. Jossakin vikisi -vaivautunut kaivonvintti, ja tuvissa istuivat emännät ajatellen -hiljainen pelko sydänalassa poikiaan sekä suunnitellen heidän -tulevaisuuttaan tehdäkseen sen mahdollisimman ruusunhohtoiseksi. Pojat -itse taas eivät olleet vielä koskaan nähneet huoli-sanaa tositekstissä. - -Rantalan talo sijaitsi Jokikylän vasemmassa laidassa noin kilometrin -päässä valtamaantiestä, aivan jokirannalla. Talon edustalla oli pieni -laituri, ja siihen kiinnitettynä kellui laineilla vanhahko vene. - - Vesille venosen mieli - tervatuiltakin teloilta, - -saatikka Rantalan laituripahasesta, arvelee sananlasku. - -Mutta ken näki Rantalan veneen, ei uskonut sananlaskuihin. Se -loikoili mukavasti helteisessä auringonpaisteessa kuunnellen -laineiden liplatusta ja käänsi laiskasti vuoroin kummankin kylkensä -aurinkokylvylle. Nuoran pätkä piti sitä paikoillaan ja veden päällä -se pysyi luonnostaan. Sillä ei näyttänyt olevan pienintäkään ajatusta -lähteä kyntämään ulapoita hankkiakseen enempää mainetta kuin saaliin -kilisevää kultaakaan kaukaisilta taistotanterilta. Näin se tuntui -hyräilevän hiljakseen: - --- Laiskuus, veljet, on hyvä avu, kun sitä osataan oikein käyttää, -mutta siinäpä, veljet, temppu onkin! Palttua maineelle, joka on iän -ikuisen rehkimisen takana, ja vielä enemmän palttua kullalle ja -saaliille, joka on satojen kiljuvien karien, tuhansien taistojen ja -vaarojen takana. Mikä on suurempi ilo ja nautinto vanhukselle kuin se, -että ylevin kaikista taivaan kappaleista, aurinko, lämmittää kylkeä, -että tuoksuva suvituuli suvaitsee puhallella kärpäset loitommaksi, -pois nenän edessä ärhentelemästä. Siinä sitä on yllin kyllin kunniaa -ja mainetta vanhalle venepahaselle. Ihmiset ovat hulluja. Ne rehkivät -ja ponnistelevat yöt päivät turhuuksien takia eivätkä osaa levätä ja -nauttia levosta sekä niistä rikkaista ja ihanista antimista, mitä -luonto suorastaan tuhlaamalla tuhlaa heidän hyväkseen. - -Katsokaa Rantalan vanhaa vaaria! Ukko on yli 80 vuoden. Mitä hän tekee -tänne rannalle joskus tultuaan? Katselee ympärilleen leimuavin silmin, -yskii verta, nojaa hoiperoiden keppiinsä, mutta puhuu itsekseen: - --- En minä tätä menoa kauan kärsi. Jahka minä rupean, tuon -rahkasuon minä kuivautan. Kymmenessä vuodessa se on ruismaana, -silmänkantamattomana ruismaana. Siitä saa rahaa. Sitten minä laitan -navetan ja riihen uudestaan. Ne lahoavat jo. Sitten minä laitan uuden -päärakennuksen. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua ei tätä taloa enää -tunneta. - --- Hän ei tiedä, että tämä kesä on hänen viimeinen kesänsä. Ihmisellä -on levoton henki. - -Niin mietti Rantalan vene. Se oli vanhuudenheikkouden filosofiaa. -Mutta viimeisille sanoilleen se sai pian vahvistuksen, sillä valkamaan -ilmestyi hyppien ja hälisten parvi vaaleatukkaisia nuorukaisia, -etumaisena Rantalan Anssu, joka ylpeällä äänellä selitti: - --- Otetaan tästä tämä meidän vene. Ei sillä ole pitkään aikaan missään -oltukaan. - -Samassa oli vene täynnä paljasjalkaisia, ruskeita, päivänpaahtamia -poikaviikareita. Eivät nekään välittäneet kullasta eivätkä hopeasta. -Sellainen saalis ei ollut heille äyrinkään arvoinen. Kunnian kukkokin -lauleskeli vielä heidän näköpiirinsä ulkopuolella. Mutta heillä oli -veressä eräs voima, joka terästi jäsenet ja sai silmät hehkumaan. Se -on halu nähdä ja kokea jotakin uutta ja repäisevää, halu antautua -vaaroihin, panna kaikki alttiiksi, kärsiä rasituksia, ponnistaa -voimiaan ja nähdä, miten pitkälle ne riittävät. Sellainen on poika. - -Rantalan vene irroitettiin säälimättömästi valkamasta. Se sai -tuuppauksia puolelta ja toiselta, kallistui, haukkasi vettä, -kallistui toiselle puolelle ja keikkui kuin äkkinäisissä -vatsanväännekohtauksissa. Kankareen Epa ja lukkarin Vaito riitelivät -keulapaikasta, kunnes Epa pitkine käsivarsineen sen valtasi tyynesti, -ikäänkuin paikka olisi ollut hänen. Reino taas asetti airot paikoilleen -ja vetäisi innoissaan. Sitä hänen kuitenkaan ei olisi pitänyt tehdä, -sillä itse Anssu, aluksen kapteeni, istui veneen takalaidalla ja -piti kädellään laiturin käsipuusta siksi, kunnes kaikki olisivat -sijoittuneet alukseen. Sitten hän aikoi nostaa purjeensa ja tarttua -peräsimeen. - -Kun nyt Reino vetäisi venettä, jäi Anssu riippumaan hetkeksi maan -ja taivaan tai oikeammin taivaan ja veden välille. Käsistään hän -riippui laiturin kaidepuusta ja kantapäillään yritti saada tukea -veneen laidasta. Hän päästikin hätähuudon, mikä kuitenkin hukkui -yleiseen meluun. Reino vaaraa aavistamatta vetäisi uudelleen. Kuului -kumea molskahdus, vesi pärskähti korkealle. Hetkisen kuluttua kohosi -Anssun pää majesteetillisena veden pinnalle. Hänet otettiin vastaan -riemuhuudoin. - --- Ahti, aaltojen kuningas! huusi Reino, ja Epa kehoitti hänen -majesteettiaan nousemaan kuivemmalle. - -Mutta majesteetti oli pahalla tuulella. Hän pyöritteli kamalasti -silmiään; tukka oli valahtanut otsalle ja suu oli täynnä savista -jokivettä. Hän yski, yökkäsi, huitoi ja potki, suorittaen kaikki -nuo temput samalla kertaa. Hovimiesten naamat venyivät pitkiksi ja -osoittivat huolestumisen merkkejä. Kauhean epäsuosion vaara sai heidät -vihdoin toimimaan. - -Ellei hetki olisi ollut vakava, olisivat he täysin siemauksin -nauttineet tuosta arvaamattomasta uimanäytöksestä, noudattaen kuuluisaa -"antaa mennä"-oppia, jolloin Anssu olisi saanut tulla toimeen omin -neuvoin. Mutta hetken vakavuuden aiheutti se seikka, että vene -oli Anssun, ja jos hän sydämistyi ylenpalttisesti, ei lupaavasta -viikinkiretkestä voinut tulla mitään. Kankareen Epa tarttui Anssun -takinkaulukseen ja veti miehen kuivalle maalle. Siinä seisoi nyt Anssu -vaatteet vettä valuen ja lotisten. Aluksi hän oli pakahtua kiukusta, -mietti jo juosta kotiinsa ja antaa palttua koko purjehdusretkelle, -mutta halu näyttää pojille purjehtimistaitoa voitti kaikki muut -vaikutelmat. Ei hän enää toveriensakaan mielestä näyttänyt kovin -majesteetilliselta. Pikemmin olisi saattanut luulla, että siinä oli -joesta laiturille pulpahtanut jokin Ahdin ja Vellamon nuorimmista -pojista, joka matkustaa tuntemattoman siviilipuvussa seikkaillen mailla -ja mantereilla ja on sattumalta osunut Rantalan laituriin odottamaan -uutta kulkuneuvoa ja kaiken lisäksi nyrpeällä tuulella. Mutta vahvasti -syljeskeltyään ja yökkäiltyään prinssi nosti kasvonsa, kääntyi -arvokkaasti yleisön puoleen ja -- hymyili. - -Pojat uskalsivat vasta nyt purskahtaa iloiseen nauruun. Anssu nauroi -itsekin täyttä kurkkua, ja aurinkokin tuli esille pilvenhattaran -takaa hymyillen sekin, niin lämpimästi, että Anssun vaatteet alkoivat -höyryten kuivaa. Hän riisuutui. Vaatteista väännettiin ensin vesi -jokeen, ja sitten ne levitettiin päivänpaisteeseen kuivamaan. - -Tämä odottamaton tapaus viivytti hetkisen liikkeelle lähtöä. Pian -kuitenkin Anssun vaatteet olivat ainakin puolikuivat ja hän puki ne -ylleen. Astuttiin taas veneeseen. Nytkös Anssu oli elementissään! Hän -komenteli kuin mikäkin viikinkipäällikkö. - --- Pankkaast airot pois! Luuletteks' te et' tämän pojan paatis' tarttee -soutaa? Ei suinkaan tämä silloin mikään seilipaatti ja luuppi oliskaan. -Me seilataan nyt, etteks' te sitä tiärä! - -Sitten Anssu nosti veneen pohjalta seipään, jota hän kunnioitti nimellä -"masto", kiinnitti sen keskimmäiseen istuinlautaan ja levitti purjeen. -Se oli ommeltu neljästä säkistä, siinä oli monta väriä, päävärinä -likaisenharmaa, ja jo useita paikkoja reikien tukkeena. - -Ei se tosin ollut Klemolan talon päädyn levyinen, mutta purje se oli, -sitä ei voinut kieltää, ja veneessä istujista se näytti suorastaan -valtavalta, varsinkin kun tuuli pullisti sitä. Anssu tarttui -peräsimeen, ja vene lähti hiljalleen liikkeelle. - -Pojat olivat juhlatunnelman vallassa. Näky oli heistä suurenmoinen. -Vene lipui eteenpäin soutamatta, luonnonvoimien kiidättämänä. Koko -venekunnan täytti salaperäinen kunnioitus suurta luontoäitiä kohtaan, -jonka mahtavat puhallukset tuon purjepahasen avulla nyt kiidättivät -heitä kohti tuntematonta tulevaisuutta. Pojat istuivat kauan -äänettöminä ja katselivat sitä menoa. Talot ja puiden latvat tuntuivat -vierivän hiljalleen heidän ohitseen. Joen loivat mutkatkaan eivät -vauhtia haitanneet, ja pian alkoi keulasta kuulua iloinen solina veneen -vauhdin kasvaessa. - -Tuolla näkyi jo Jokikylän maantieranta, missä eukot pesivät pyykkiä. -Poikien rinta paisui ylpeydestä. Nytpähän näkevät kerran kummia -jokikyläläisetkin, näkevät, millaisia purjehtijoita ja merisankareita -Jokikylän pojat ovat. - --- Kai ne meitä nyt töllistelevät ja ihmettelevät, arveli Vaito, ja -Reino lisäsi: - --- Kun ne vain nyt kaikki näkisivät tämän menon, ettei sitten kenenkään -tarvitsisi harmitella, ettei ollut rannalla. - -Vene kulki nyt maantierannan ohitse. Ja se huomattiinkin, mutta pari -eukkoa vain hetkeksi kääntyi katselemaan purjevenettä. He hymähtivät -hiukan ja jatkoivat taas työtään ikäänkuin mitään erikoista ei -olisi tapahtunutkaan, vaikka tämä tapaus, mikäli historialliseen -tietämättömyyteen varmasti voidaan luottaa, oli ensimmäinen, jolloin -purjevene "nuolen nopeudella" kiiti Jokikylän vesiä, ja tapahtuma -niin ollen oli käänteentekevä koko Jokikylän liikenneolojen -kehityshistoriassa. - --- Kylläpä ovat nuo ämmät tyhmiä! kirkaisi Reino Klemola tulipunaisena -kiukusta, minkä todellisissa keksijöissä ja löytöretkeilijöissä aina -herättää aikalaisten epäusko ja välinpitämättömyys. - -Lukkarin Vaito yhtyi täydellisesti Reinon mielipiteeseen. Hän ei -ajatellessaan ämmien tyhmyyden syvyyttä, sen loppumattomuutta ja -rannattomuutta -- kaihotonta rannattomuutta -- voinut parhaimmalla -tahdollaankaan sanoa muuta kuin tuon tuostakin toistaa säälivästi: - --- Voi ämmiä, voi ämmiä ja voi -- mämmiä! Se oli hänestä sattuvasti -sanottu. Hän ei ollut edes pahoillaan. Hänen mieleensä muistui kertomus -Kolumbuksen munasta, mikä juttu historian tunnilla jää jokaisen -koulupojan mieleen, ja Vaito vain hymyili. - -Mutta Reino oli kiivasta poikaa. - --- Täräytetäänpäs niille intiaanikiljunta! hän ehdotti. Se puhe oli -löytöretkeilijäin makuun. - --- Tietysti täräytetään, mutta täräytetään tällä kerralla sotahuuto, -että alkuasukkaat tietävät täältä saapuvan puhdasverisiä espanjalaisia -löytöretkeilijöitä. - --- Onko se sotahuuto erilainen kuin intiaanikiljunta? kyseli Reino -epäröiden. - -Vaito mietti hetkisen. - --- Ei! Se on aivan sama, mutta se on muuten vain tällä kertaa -sotahuuto. Se sopii asiaan näet paremmin. Sotahuutoon tarvittavat -kojeet temmattiin esille. Vaito nousi rumpuineen seisomaan, asetti -hattunsa kallelleen ja komensi kaikuvalla äänellä: - --- Hänen oikeauskoisen majesteettinsa Espanjan kuningas Ferdinandin ja -kauniin kuningatar Isabellan nimessä, hurraa! - -Sama kaamea kiljuna, mikä oli pudottanut suutari Lumperin maantielle, -kajahti nyt uudelleen iltapäivän hiljaisuuteen. Vaikutus oli valtava. -Ikkunoita tempaistiin auki ja pyykkimuijat alkoivat siunata. Muutamat -heikompihermoiset juoksivat jo rantatöyräälle pakoon. - -Reino loi pyhää kiivautta hehkuvan katseen ympärilleen. - --- Ähä, hän mietti, jopa te hoksasitte meidät -- senkin ämmät! - -Kyynelpisara pirahti hänen poskelleen. Nytkös heitä katseltiin ja -tirkisteltiin. Siellä huidottiin, viittoiltiin ja siunailtiin. Vaidon -mieli oli kuitenkin käynyt alakuloiseksi. - --- Siinä sitä oltiin, hän tuumaili. -- Todellinen uraa uurtava -keksintö, vuosisadan repäisevin yritys Jokikylässä ei kiinnitä -pienintäkään huomiota puoleensa, mutta remuava pauhina, huuto ja -rähinä, se on toista. Nostapa oikein kamala ääni ja meteli, silloin -sinut huomataan. Vain tyhjänpäiväiselle räminälle täällä arvo annetaan. - -Vaito huokaisi ajatellessaan, miten kaikki todelliset nerot, keksijät, -löytöretkeilijät ym. ovat suurtyönsä suoritettuaan saaneet vastaansa -tuon jääkylmän välinpitämättömyyden aikalaisiltaan, jotka eivät ole -heitä ymmärtäneet. - --- Mutta mitäpä siitä, hän ajatteli. -- Mitäpä välitti siitä -yksinäisessä suuruudessaan Kristoffer Kolumbus, ja mitä välitämme siitä -me Jokikylän Kolumbukset. Maailma on nyt kerta kaikkiaan sellainen kuin -se on, ja sen päätunnusmerkkinä on ja on ollut -- tyhmyys. - -Sitten sanoi Epakin ajatuksensa rauhallisesti kuin loppupäätöksenä koko -keskustelulle: - --- Kyllä sen nyt näkee, ettei ihmiskunta ämmien järjellä ole kohonnut -luomakunnan herraksi. - --- Siis eteenpäin uusiin seikkailuihin, me miehet! huudahti Vaito. - -Mutta Jokikylän Kolumbukset saivat pian muuta ajattelemista. Kukolan -puolelta kuului huutoja, ja Kukolan pojat mukanaan joukko kirkonkylän -poikia juoksivat jokirantaan. Aluksi he hämmästyneinä näkemästään -äänettöminä katselivat purjevenettä. Siinä se käänteli, paisutteli -purjeitaan, niin että vesi keulassa lotisi. Kukolalaiset seurasivat -sen menoa juosten rantaa pitkin veneen kohdalla. Jokikylän poikien -veneessä oli vihollisen ilmestyminen heti huomattu. Tuo äkkiarvaamatta -esiintyvä vaara herätti siellä aluksi hämmästystä, ja Anssu aikoi jo -ohjata veneensä rantaan, mutta muu miehistö ei ollut siihen laisinkaan -suostuvainen. - --- Purjehditaan koskelle asti, kun kerran on liikkeelle lähdetty, -pyyteli Reino. - --- Mitäs noista vääräsäärisistä, arveli Kankareen Epa ja heilautti -uhkaavasti kouriaan. - -Anssu ohjasi jälleen keskelle jokea, vaikkakin hänen kurkussaan -karvasteli. Olihan vene hänen, so. hänen isänsä, ja Anssu oli vastuussa -sen eheänä säilymisestä. Hän ei kuitenkaan tahtonut näyttää pelkurilta. -Pian lipui Jokikylän poikien vene taas uljaana keskellä jokea. - -Kukolalaiset juoksivat yhä rantaa pitkin. He tunsivat, että Jokikylät -pojat olivat tehneet keksinnön, jolla he yhdellä iskulla olivat -astuneet ikäänkuin etualalle jokilaaksossa molempien kylien silmissä, -ja se harmitti heitä. Jokikylä oli voittanut rauhallisessa kilpailussa -ja keksinnöissä. Se teki heidät kateellisiksi, ja pian rupesi kompia -satelemaan Jokikylän venettä vastaan. - --- Sillä on säkkirääsy seilinä! - --- Rantalan Anssu on tyyrmannina! - --- Meri-Anssu, hohoijaa! Meri-Anssu, hohoijaa! - -Jokikylän pojat eivät puhuneet sanaakaan. He tunsivat olonsa veneessä -vähän turvattomaksi. Kukolan pojat saattoivat aloittaa kivisodan ja -vene voi kaatua. Synkännäköisinä he istuivat purressaan kallistamatta -korvaansa kukolalaisten pilkalle. - --- Mitenkähän tässä mahtaa veneen käydä, tuumaili Anssu. Jos se menee -rikki, niin kaiken muun murheen kaupanpäälliseksi hän saa isältään -selkäsaunan. - -Vene lipui eteenpäin. Lähestyi joen mutka, jossa oli kukolalaisten -laituri ja uimapaikka. Ennen sitä kohosi jyrkkä kallio jokirannalla. - --- Kun vain pääsisimme tuon kallion ohi, kuiskasi Vaito, silloin -olisimme turvassa. Kukolan pojat eivät ehdi kiertämään sitä kyllin -nopeasti. - -Heidän toiveensa toteutui, mutta vain osaksi. Vene lipui kallion ohi. -He näkivät, miten Kukolan pojat hätääntyivät, pysähtyivät kallion -juurelle. Rantaa pitkin ei enää voinut kulkea. Jotkut heistä alkoivat -juosta ylös törmälle kiertääkseen esteen. Jokikylän poikien mieliala -parani. Pian he arvelivat olevansa turvassa. Vene kulki vuoren ohi ja -saapui joen mutkan kohdalle aivan vastapäätä Kukolan laituria. Mutta -siihen se pysähtyi. Ei liikahtanut tuumaakaan. Kallio, minkä vene äsken -oli kiertänyt, varjosi joen mutkan tuulelta. Ei värettäkään tuntunut, -joen kalvo oli peilityyni. Jokikylän purje lysähti kokoon, painui -voimattomana pitkin mastoa. - -Tämä uusi ilmiö tuli aivan odottamatta. Pojat istuivat nyt tietämättä -mihin ryhtyä ja odottivat tuulta. Olihan siinä veneen pohjalla -airotkin, mutta kukapa niitä nyt otti esille, kun kerran oltiin -purjehtimassa. Mitä kauemmin heidän täytyi tuossa poukamassa viipyä, -sitä uhkaavammaksi kävi tilanne, sillä Kukolan ja kirkonkylän pojat -olivat tulossa. - -Heidän aprikoidessaan ilmestyikin jo ensimmäinen vihollinen laiturille. -Nähtyään jokikyläläisten tukalan aseman hän päästi kaikuvan -riemuhuudon, ja hänen perässään lappoi koko vihollisjoukko laiturille. - --- Kukolan vene vesille, kuului huuto. Kehoitusta seurasi heti -toiminta. Jo työnnettiin Kukolan venettä irti laiturista, ja pian se -oli täynnä poikia. Rantalan veneessä syntyi hälinää. Yksi huusi sitä, -toinen tätä, kunnes lukkarin Vaito otti ylijohdon ja kirkaisi: - --- Intiaanikiljunta! - -Se neuvo kelpasi. Pojat ottivat orkesterinsa esille, asettivat -räikät pyörimään, torvet ja pillit huulilleen, ja tuo kuuluisa -intiaanikiljunta kajahti jälleen tyynessä kesäillassa. - -Sen vaikutus oli valtava täälläkin. Kukolan veneessä syntyi tavaton -hämminki. Eräät hyppäsivät pystyyn, toiset painautuivat veneen -pohjalle. Sepän Mikko, pieni, kiharatukkainen miehenalku, hyppäsi -suin päin jokeen ja ui laiturille joutuen siten kokonaan eristettyyn -asemaan, mutta sieltäkös hän sitten piti ääntä ja kirkui koko ajan -kehoitushuutoja omalle puolueelleen. - -Aluksi tuli hiljaisuus. Veneet olivat nyt vastakkain, ja vaieten -töllistelivät niissä istujat toisiaan. Silloin Jokikylän veneen -päällikkö teki kohtalokkaan virheen. Kun hän huomasi, miten voimakas -vaikutus intiaanikiljunnalla oli, komensi hän sen uudelleen ja yhä -uudelleen. - -Kukolan pojat kuuntelivat aluksi kauhuissaan, mutta kun mitään sen -enempää ei tapahtunutkaan, häipyi sen vaikutus kokonaan mitättömiin. Ja -seitsemännen kerran jälkeen se sai vastauksekseen pilkkanaurun. - --- Käydään kimppuun! kuului Kukolan veneestä. Siellä oltiin sotaisella -tuulella, sillä eniten harmitti kukolalaisia tuo Jokikylän poikien -uusi keksintö -- purje. He pitivät kunniaansa pelastettuna vain, jos -he kykenisivät repäisemään tuon rääsyn riekaleiksi. Ja nyt he lähtivät -tappeluun. Kukolan vene souti kohti, ja pian se kolhaisi voimakkaasti -Jokikylän veneeseen. Täälläkin oli jo airot temmattu esille, mutta -niillä ja irtonaisilla laudanpalasilla pärskytettiin nyt suuria -vesisuihkuja Kukolan veneeseen, josta samalla mitalla vastattiin. -Laidoilla olijat joutuivat käsirysyyn. Kuului huutoja ja läiskäyksiä. -Ilmassa vesisuihkujen keskellä näkyi nyrkkejä ja käsivarsia, jotka -risteilivät keskenään. Lakit lensivät päästä ja tukat törröttivät pian -märkinä ja sekaisina. - -Ankarimmin riehui Anssu, joka oli varma vielä toisesta selkäsaunasta, -jos tässä tappelussa kärsittäisiin tappio. Hän taisteli ei ainoastaan -omastaan, vaan myöskin Jokikylän laivaston puolesta. Kankareen Epa taas -käytti koko taidollaan hirveän pitkiä käsivarsiaan tarttuen milloin -minkin vastustajansa tukkaan ja pöllytti sitä, ilman että vastustaja -kykeni ulottumaan edes rintapieliin käsiksi. - -Veneet kolahtivat vastakkain, erosivat taas milloin perä-, milloin -keulapuolelta, olivat joskus irtautumaisillaankin, mutta aina oli -jossakin kahden miehenalun muodostama kiemurteleva ja vääntelehtivä -side, mikä piti veneitä yhdessä, ja kähäkkä alkoi taas pitkin veneen -laitoja. - -Kukolan miehet ponnistelivat hekin hartaasti. Heillä oli ylivoima, -mutta heidän oli vaikea käyttää sitä. He yrittivät hyökätä, tunkeutua -Jokikylän veneeseen, päästäkseen tuohon vihaamaansa purjeeseen -käsiksi, mutta varovaisuus pidätti heitä. Olisihan voinut tapahtua, -että pari miestä olisi jäänyt vihollisveneeseen, jonka tuuli äkkiä -olisi kiidättänyt pois. He olisivat silloin tulleet mukiloiduiksi -pahanpäiväisiksi. - -Mutta sitä innokkaammin Kukolan veneen perässä olijat alkoivat nyt -rusikoida laudoilla Rantalan veneen peräsintä. Anssu nähdessään -veneensä perässä lastuja lentelevän tunsi uuden selkäsaunan enteet jo -pohjoispuolellaan ja hyökkäsi nyt hurjasti esille. Hän hyppäsi suoraa -päätä Kukolan veneen laidalle, tarttui kiinni kahden vastustajansa -tukkaan, notkautti polviaan ja painalsi Kukolan veneen laidan veden -alle. - -Kuului kumea hörppäys. Kukolan vene ryyppäsi valtavan annoksen -jokivettä. Sen perä vajosi. Molemmin puolin kajahti hätäinen kirkaisu. -Kukolan ja kirkonkylän pojat veneineen ja Rantalan Anssu mukanaan -vaipuivat jokeen. Jokikylän pojat taas kohdistivat hurjan vesipärskyn -tuon uponneen veneen yli. Kaikkein suurinta ääntä koko taistelun ajan -piti kuitenkin sepän Mikko laiturilla. Hän huusi, kirkui ja heilutti -käsiään kuin tuulimylly. Hän edusti tunnettua lausepartta: - -"Kyllä maalla ollaan viisaita, kun merellä on hätä." - -Anssun pää pisti pian esille vedestä. Joki oli rannalta matala, -joten vaaraa ei ollut kummallakaan taholla. Päästyään veneensä luo -Anssu tarttui siihen molemmin käsin, ja sitten sattui taas jotakin -odottamatonta. - -Samalla kuin Kukolan poikien päät pulpahtivat veden pinnalle, lähti -Jokikylän vene liikkeelle. Taistelun kestäessä se oli kulkeutunut -ulommas ja oli jälleen tuulen saavutettavissa. Klemolan Reino oli -äkännyt, miten vihurit jo leyhyttelivät märkää purjetta. Hän veti sen -kireälle ja vene lähti liikkeelle. Kukolan pojat yrittivät uhkauksia -kirkuen uida sen perässä, mutta vene sai pian vauhtia ja kiiti -nopeasti pois taistelunäyttämöltä laahaten mukanaan Anssunkin, joka -yhä piti kiinni veneen laidasta, ollen niin pää pyörällä, ettei hänen -mieleensä johtunut edes pyytää apua tai pyrkiä veneeseen. Muutkaan -eivät kiinnittäneet häneen aluksi huomiota, kun kerran tiedettiin hänen -olevan mukana. - -Siten Jokikylän retkikunta oli suoriutunut lopuksi voittajana -taistelusta. Vene oli pysynyt veden pinnalla. Sen purje hulmusi ja -pullistui yhä entistään ylpeämpänä. Tosin oli saatu kolhauksia, -mustelmia ja tukkapöllyä, tosin olivat vaatteet likomärät, rummut ja -räikät olivat taistelun kuluessa vierähtäneet jokeen, mistä matkalla -onnistuttiin pelastamaankin lukkarin Vaidon iso rumpu, mutta kaikkien -mielestä oli taistelu suoritettu kunnialla. - -Tyytyväisinä ohjasivat pojat veneensä myllärin laituriin, mihin se -toistaiseksi oli jätettävä ja missä Anssu vedettiin maihin. Heidän -päästyään rannalle, varmalle vakavalle pohjalle, kohosi poikien -mieliala ja heidän kielensä lukot laukesivat. Kun myllärillä oli -leipomapäivä, saatiin vaatteet kuivatuiksi. Koko kotimatkan riitti -pojille juttua taistelun yksityiskohdista. Tuskin he huomasivatkaan, -että aurinko jo laskeutui metsänrannan taa ja purppurahohteinen -suvi-ilta alkoi tummentua yöksi. - - - - -VOITTAJAN PALUU. - - -Joki-Klemolan tuvassa oli toimitettu ilta-askareet. Emäntä istui -vielä sukankudin kädessään penkillä pöydän takana maantielle antavan -ikkunan ääressä ja hänen vieressään istui kädet ristissä sylissä ja -peukaloitaan toistensa ympäri pyöritellen Valkealan Vendla, joka -kaupungista tullessaan oli pistäytynyt jalkojaan lepuuttamaan. - -Joki-Klemolan emäntä oli äiti ja hänellä, varsinkin kun hän oli -vilkasluonteinen, oli tallella se äitien pieni heikkous, että he -vieraille tahtovat aina jutella lapsistaan, jotka heidän mielestään -ovat maailman ihmeellisimpiä, viisaimpia ja kekseliäimpiä olentoja. - --- Se on ihan merkillistä, jatkoi Joki-Klemolan emäntä puhettaan, -miten sillä Reinolla on hyvä pää ja lukutaito ja niin hyvät numerot se -saa joka todistuksessa, että me olemme Klemolan kanssa (hän nimitti -miestänsä Klemolaksi) päättäneet panna sen Turkuun papinkouluun. -Juu, ei se ole hänelle yhtään raskasta, lukeminen, se on sukuvika. -Minulta, vaikka ma sen itse sanon, on kanssa luistanut se lukeminen -aina pikkuisesta naapikasta asti, niin että se Aalperi-vainaa, se -rovasti Aalperi, ei se poika, vaan itse rovasti Aalperi-vainaa, joka -muutti täältä sinä vuonna kun tämä Rantalan hevonen kuoli rahkaojaan --- eikös se Vendla oo sitäkään kuullut -- juu, juu, siellä se oli -selällään kontit pystyssä ja suu täynnä mujua, eikä siihen enää henkeä -saatu -- niin, se oli vissiin siellä rahkaojassa yli yön -- niin niin, -se oli mennyt juomaan, kun sinä kesänä oli niin kamalan kuuma suvi, -etteivät luontokappaleet tahtoneet mistään saada juotavaa -- juu, että -mitäs minun piti sanomanikaan, niin oikkeen, se rovasti Aalperi-vainaa -sanoi minulle viimeisillä lukusilla: "Lukija sinä oot, Maria, ja sinä -oot lukijasukua." Ma olin silloin nuori tyttö -- niin, ihan uusi -ma silloin olin, ja sitten se Aalperi-vainaa antoi minulle kirjan -ylösrakennukseksi, niin että se on lukeminen meillä niinkuin suvussa. -En minä tuosta Klemolasta niin tiedä, mutta äitivainaa oli kylän paras -lukija, ja Reino on vissiin saanut sen meidän lukutaidon perinnöksi. Se -kuuluu kanssa menevän perintönä niinkuin moni muukin tässä maailmassa. - -Valkealan Vendla jatkoi peukaloittensa pyörittämistä sillä aikaa kuin -kahvipannu pirisi tulella. Hän ei saanut sananvuoroakaan silloin, -kun Klemolan emäntä rupesi lapsistaan juttelemaan, ehti vain joskus -myöntelemään, että: - --- Menee kaiketi ja on kaiketi. - -Klemolan emäntä oli innostunut ja ihan herkutteli mielikuvissaan. - --- Kun sillä Reinolla kerran on niin hyvä pää, niin ihanhan olisi -synti, jollei sellaista poikaa pantaisi kouluun, kun sinne tupataan -paljon huonompilahjaisiakin. Pannaan se sinne lyseoon, jossa lukkarin -Vaitokin on käynyt, ja koulutetaan se papiksi. Aina sitä niin paljon -rahaa tämmöisestä talosta saa, että yksi poika koulutetaan. - --- Saa kaiketi, myönteli Vendla. - --- On se sitten niin kovin sukkela paikka, jatkoi Klemolan emäntä -Vendlaa kuuntelematta, kun oma poika pappina saarnaa oman pitäjän -kirkossa Jumalan sanaa. Ja se on vakava paikka kanssa. Ajatelkaapas -sitäkin kohtaa, kun minä ja Klemola istutaan sivupenkissä ja -saarnavirttä veisataan. Ja sitten aukenee hiljaa sakastin ovi ja nuori -pastori nousee saarnatuoliin mustassa kaavussa ja liperit kaulassa. -Ihan siinä itse hätkähtää, ja sen minä sanon, että humauksen siinä -pitää kirkkoväessäkin kuuluman. - -Samassa aukeni ovi ja hän, josta puhuttu oli, astui tupaan. Siinä -seisoi nyt Joki-Klemolan nuori pastori, mutta missä kunnossa. Vaatteet -läpimärkinä, tukka pörröllään otsalla, paljaat jalat polvia myöten -savessa. Näky oli surkea. Ja liperitkin sillä oli kaulassa, mutta ne -oli laitettu rikkirevityistä paidankauluksista. - -Klemolan emäntä tuijotti kauhistuneena poikaansa. - --- Herra varjelkoon! hän kirkaisi, kuka sinut on tuon näköiseksi -peitonnut? - -Reino astui askelen huolestunutta äitiään kohti. Hänen mielestään äitiä -täytyi vähäsen lohduttaa, ja Reino tekikin sen parhaansa mukaan lausuen: - --- Äiti, tämä ei vielä ole mitään, mutta olisittepa nähnyt Kukolan -poikia. Ne vasta kurassa ja ravassa olivat. - -Reinon silmät leimahtivat ja hän jäi odottamaan tunnustuksen sanaa -äidiltään, jonka hän odotti jo saaneen kuulla Jokikylän poikien -kunniakkaasta purjehdusmatkasta ja suuresta meritaistelusta. Hänen -hämmästyksekseen äiti puhkesi itkuun. Klemolan emäntä-parka oli -tullut perin odottamattomalla tavalla keskeytetyksi ruusunhohteisissa -tulevaisuudenunelmissaan, ja nyt hänen mielensä synkistyi. Hän oli -näkevinään poikansa tappelijana, juomarina ja pelaajana, jota poliisit -ajoivat takaa ja joka nyt yön pimeässä hiipi hakemaan piilopaikkaa -vanhan äitinsä asunnosta. - --- Ei! huudahti Klemolan emäntä, ei sinnepäin, ei sinnepäin! Ja sitten -hän mutisi sananlaskun: - -"Nuorena on vitsa väännettävä." - -Reino ei ollut kuullut mitään tällaisesta sananlaskusta ja seisoi -sen vuoksi pahaa aavistamatta paikallaan. Mutta hänen äitinsä päätti -käyttää tätä erinomaisen otollista tilaisuutta hyväkseen poikansa -ohjauksessa kohti kasvatusopin korkeimpia tarkoitusperiä, siis lujan, -siveellisen luonteen kehittämiseksi. Hän päätti antaa äidin hellien -tunteiden hetkeksi astua syrjään ja antaa tilaa rankaisijan ja -ojentajan ankaralle vaikutukselle. - --- Minäkö sinua olen opettanut tappelemaan, ja minäkö sinua opetan -pelaamaan ja juomaan! hän kirkaisi kimeällä äänellä, kasvot -tulipunaisina. -- Sanopas paikalla, minäkö sinua olen täällä pahuuteen -opettanut? - -Emäntä tarttui kiivaudessaan uuteen vahvaan luutaan, kiskaisi siitä -oksan irti, niin että varvut lentelivät. Eivät siinä auttaneet Reinon -rimpuilemiset. Housut avattiin ja vitsa alkoi tanssia kahdella -värisevällä pakaralla: - --- Tolla lailla minä sinua opetan, tolla lailla minä sinua opetan! -pauhasi emäntä kyynelsilmin rangaistusta toimittaessaan. - --- Ja pappi sinusta tehdään sittenkin -- eikä mitään leipäpappia -tehdäkään, hän lausui tuikeasti ja lopetti toimituksen. - -Reinoon olivat äidin kyyneleet vaikuttaneet niin syvästi, ettei hän -iskuja paljon tuntenutkaan. Rangaistuksen kestäessä hän mietti asiaa, -ja hänen täytyi kylläkin myöntää, että äiti osaksi oli oikeassa, mutta -vain osaksi, sillä mitäpä he olisivat voineet tehdä muuta kuin tapella, -kun kerran heidän kimppuunsa käytiin ja vielä keskellä jokea. Kun äiti -sitten rangaistuksen lopetettuaan kysäisi: - --- Vieläkö sinä nyt aiot kulkea pitkin kyliä tappelemassa? sai hän -vastaukseksi sydämistyneen kysymyksen: - --- Täytyykö minun sitten antaa Kukolan poikien hakata itseni mäskiksi? - -Äiti ei oikein ymmärtänyt asiain keskinäistä suhdetta, mutta hänestä -tuntui siltä kuin todenteolla ei voitaisi vaatia, että Reino antaisi -vastustelematta hakata mäskiksi itsensä. Mistäpä sitten saataisiin uusi -pappi pitäjään, kun tämä vanha kuolisi? - -Ja Vendlaa hyvästellessään hän jo puheli: - --- Kukolan pojissa on kaikki syy, ne kun ovat isompia ja niin kovin -huonon kasvatuksen saaneita, että se on ihan kamalaa, kun ihmiset eivät -yhtään välitä lastensa kasvatuksesta. - -Reino meni sinä iltana nukkumaan sekavin tuntein. Äiti oli loppujen -lopuksi vaatinut häneltä sellaista lupausta, ettei hän koskaan enää -tappelisi, ja lopulta pyynnöillä ja uhkauksilla saanutkin pojaltaan -lupauksen, että tämä koettaisi, mikäli mahdollista, välttää kahnauksia -ja tappelua Kukolan poikain kanssa. - -Rauha näytti yön tullen täydelleen palanneen Klemolaankin. Reinokin -nukkui, vaikka hänen unensa olivatkin alakuloisia, sillä hänen -kotiinpaluunsa ei totta tosiaan vähääkään muistuttanut tunnettua -kuuluisaa maalausta "Voittajien kotiintulo". - - - - -KALLIOMÄEN KEINULLA. - - -Seuraavana aamuna, kun jää taas rinnoista oli sulanut, alkoi Reino -selittää äidilleen eilispäivän tapahtumia. Äiti oli ehdottomasti "aseet -pois" kannalla. Reino taas puolusti sitä mielipidettä, että jos toinen -aloittaa tappelun syyttömästi, saa lyödä takaisin. - --- Äläpäs lyö takaisin, niin silloin eivät toisetkaan pojat enää kehtaa -lyödä, selitti äiti. - -Reino loi äitiinsä hämmästyneen katseen ajatellen, että äiti -silminnähtävästi ei tuntenut Kukolan poikia, ja kysäisi sitten: - --- Mutta jos toinen poika lyö kuitenkin, -- lyö vain, eikä välitä -mistään? - -Taas oli äiti pulassa, mutta kun hän juuri eilen oli antanut pojalleen -selkään, ei hän voinut peräytyä "aseet pois" kannaltaan, vaan vakuutti -varmasti, että niin pahoja poikia ei ollenkaan maailmassa olekaan, -jotka lyövät, vaikka toinen ei tee edes vastarintaa. - -Reino taas arveli, että hän voisi uskoa sen kyllä muista pojista, mutta -ei missään tapauksessa Kukolan eikä kirkonkylän pojista. Ne olivat -kaikki kerrassaan kenkkuja poikia. - -Aamiaisen jälkeen, kun kaikki pesut ja putsaukset oli suoritettu, lähti -Reino pihalle ja alkoi miettiä, mitä maineikasta tänä päivänä voisi -tehdä. Hän päätti lähteä astelemaan metsän rannassa olevaa Kalliomäen -torppaa kohti, siellä oli näet keinu ja -- kaksi kaunista tyttöä, -joista varsinkin vanhempi, Elli, oli kylän kaunein tyttö. - -Reino ajatteli, miten hän pääsisi torpalle toisten poikien huomaamatta. -Hän aikoi ensin kulkea maantietä myllärin asuntoa kohti ja viheltää -huolettomasti, ikäänkuin hän vain muuten olisi kävelemässä, ja kun hän -sitten olisi tullut metsän sisään, niin kauas, että aukealta ei enää -voitaisi nähdä, päätti Reino poiketa metsään ja sen kautta kiertää -torpan edustalle kahden jykevän männyn väliin rakennetulle keinulle. -Siellä hän aikoi keinua niin, että koje vinkuisi ja kitisisi oikein -kuuluvasti, ja yskiä väliajoilla, jolloin tytöt varmasti tulisivat -katsomaan, kuka siellä keinui. Sehän oli yksinkertainen ja selvä -suunnitelma. - -Reino lähti astelemaan maantietä pitkin ja vihelteli kuin huilu. Hän -ei näyttänyt välittävän koko maailmassa mistään muusta kuin enintään -kauniista ilmasta. Mutta hänen sydämensä sykähti, kun hän ajatteli -Kalliomäen Elliä, joka nyt hänen mielestään alkoi olla maailman kaunein -tyttö ja vielä niin kovin mukava tyttö. Hänellä oli mustat kulmakarvat -ja tummanruskeat silmät, joiden hymyily oli niin lumoava, ettei sitä -voinut verrata mihinkään. Ei mikään ollut niin kaunista. - -Äkkiä Reino hätkähti. Peltotiellä hänen edessään tuli maantielle -kaksi poikaa. Ne olivat lukkarin Vaito ja Rantalan Anssu, ja nyt -juuri ne huomasivat Reinon. Ne osoittivat häntä jo sormillaan, joten -piilottautumisajatuskin oli hylättävä. Jos hän taas olisi kääntynyt -takaisin, olisivat pojat varmasti epäilleet hänen aikovan Kalliomäkeen -ja sitä ei Reino millään muotoa tahtonut antaa poikain luulla. - -Reino päätti jatkaa matkaansa viheltäen entistä huolettomammin. Hän -pisti kädet housuntaskuihin ja katseli varpaitaan. - --- Morjens! Mihin sinä menet? - --- Ka, morjens, morjens! Mihinkäs te menette? - --- Myllärille! - --- Vai niin. - -Reino alkoi aavistaa, että nuo toisetkin pojat olivat matkalla -Kalliomäen keinulle. Mitäpä he muuten olisivat kierrelleet vainion -kautta, kun maantietä oli lyhin matka. - --- Mihin sinä sitten menet? he tiukkasivat. - --- Myllärille minä menen myös, vastasi Reino. - -Pojat katselivat epäillen häntä, mutta jatkoivat sitten matkaansa -yhdessä, vaikkapa he hiljaa toivoivatkin toisensa tällä kerralla sinne, -missä pippuri kasvaa. - -Reinoa harmitti. Hänessä heräsi jotakin mustasukkaisuudelle vivahtavaa. - --- Olipa tämä nolo yhteensattuma, hän ajatteli ja alkoi miettiä keinoa, -millä sopivalla tavalla pääsisi erilleen joukosta, mutta sitten hän -pelkäsi noiden toisten heti hänen poistuttuaan rientävän suorinta tietä -Kalliomäkeen. - -Siten astelivat pojat hiljalleen maantietä Kalliomäen ohi, mutta he -eivät uskaltaneet luoda torppaan edes silmäystäkään. Päinvastoin he -katselivat aivan vastakkaiselle suunnalle ja koettivat arvailla, miten -pitkä matka oli eräälle vuorelle, joka häämötti kaukana metsänrannan -yläpuolella. - -He tulivat metsään ja uskalsivat jo kääntää katseensa sillekin puolelle -tietä, missä Kalliomäki sijaitsi, se kun oli heidän takanaan. Metsään -tultua ei kävelystä enää tahtonut tulla mitään. Sehän oli aivan -hyödytöntä, sillä mitäpä he myllärillä tekivät. Rantalan venettäkään he -eivät vielä uskaltaneet sieltä noutaa. - -Anssu seisahtui ensiksi ja kääntyi katsomaan taaksensa aukealle. - --- Katsokaa, miten pieneltä Rantalan talo näyttää tuolla aukealla, hän -sanoi jotakin sanoakseen. - -Toiset kääntyivät heti takaisin. Heistä oli yhtäkkiä tavattoman -mielenkiintoista huomata, miten pieneltä Rantalan talo tosiaankin -näytti. - --- On mar' se pienen näköinen, sanoi Vaito. - --- En minä luullutkaan, että se noin pieneltä olisi näyttänyt, tuumi -Reino. - -Äänettömyys. Hermostuttava äänettömyys! - --- Tuossa on sitten se Kalliomäkikin, sanoi Anssu, joka tällaisissa -asioissa oli vielä hiukan yksinkertainen. - --- Siellä kuuluu olevan keinukin, innostui Reino kehumaan. - --- Vai niin, vai on siellä keinu, kysyivät toiset, ikäänkuin asia olisi -ollut aivan uutuus. - --- Mennäänpäs katsomaan sitä, ehdotti Anssu, ja toiset suostuivat heti -asiaan. - -He saapuivat pian metsän halki kuljettuaan keinulle ja alkoivat -vinguttaa sitä ankarasti. Tytöistä ei kukaan puhunut sanaakaan, mutta -jokainen odotti jännittyneenä heidän ilmestymistään. He puhelivat -kovalla äänellä ja nauroivat huomattavan kirkkaasti ilmaistakseen -läsnäolonsa. - -Pian ilmestyikin veräjälle kaksi punaposkista tyttöä. Ne olivat -Kalliomäen Elli, 13-vuotias sievä tyttö, ja hänen vuotta nuorempi -sisarensa. Pojat tervehtivät ja tyttö vastasi. - --- Kyllä hän on kaunis! ajatteli Anssu. - --- Kylläpä hänellä on kauniit silmät, kauniimmat kuin mitä minä -muistinkaan, tuumaili Vaito ja hänen sydämensä sykähti. - --- Maailman kaunein tyttö, päätteli Reino varmasti. Pojat alkoivat -keskustella. - --- Me olimme matkalla myllärille, mutta poikkesimme tänne, kun täällä -on keinu. Saako tällä keinua? - --- Saa tietysti, vastasi tyttö. - --- Tämä on hyvä keinu. - --- Onhan se. - -Äänettömyys. - --- On hauska, että täällä on tämmöinen keinu. - --- Ja että saa keinua. - --- Niin on. - -Äänettömyys. - -Vähitellen kuitenkin keskustelu pääsi vauhtiin. Elli oli eilen nähnyt -läheiseltä kalliolta poikien purjehdusmatkan ja tappelun ja se asia sai -kielet luistamaan. - --- Voi voi, kun minä pelkäsin, sanoi Elli. - --- Ja minä vasta oikein pelkäsin, kertoi Liisa. - -Sitten tytötkin tulivat keinumaan ja pojat keinuttelivat heitä. -Sillä välin he katselivat tuon pienen, metsän reunassa olevan torpan -rakennuksia, peltotilkkua, aitoja ja työkaluja, ja kaikki näytti heistä -sanomattoman kauniilta ja somalta. Hartain mielin he antoivat katseensa -siirtyä sammaleisesta seinästä toiseen, hirrestä hirteen, aidanrisuista -veräjään, veräjästä metsän puihin ja savuun, joka sinisenä nousi -piipusta, hajaantuen hiljaa korkeiden mäntyjen latvoihin. - --- Teillä on kaunis asunto täällä metsän reunassa, vakuutteli Vaito. - --- Tuo on niin kaunis, tuo teidän punainen tupanne ja valkoiset -ikkunalaudat, ihasteli Reino. - --- Ja piha teillä vasta on oikein kaunis, lausui Anssu. - -Kaikki oli siellä kaunista. Kaikelle antoi hohtoa ummustaan pilkistävä -nuoren ihailun valmu. Pojat olisivat mielellään uhranneet talot ja -tavarat, jos olisivat saaneet jäädä asumaan tuohon pieneen torppaan -ainiaaksi. Eivätkä he enää tunteneet mitään mustasukkaisuuttakaan -toisiaan kohtaan. He vain haaveilivat kukin omalta kohdaltaan. - --- Saanko minä keinuttaa _sinua_? he sanoivat tytölle. - --- Tahdotko tuon ulpukan? Minä haen sen _sinulle_. - --- Minä otan pois tuon oksan. Se on _sinun_ tielläsi. - -Kaikki he halusivat vain palvella tuota mustasilmäistä tyttöä. He -olivat siellä kauan ja kun he lähtivät pois, olivat he onnellisia ja -ajattelivat kukin: - --- Ensi kerralla minä tuon hänelle jotakin, mistä hän tulee iloiseksi. - - - - -VENEEN HAKU. - - -Neljä päivää oli kulunut Jokikylän poikain purjehdusretkestä ja -meritaistelusta Kukolan rannikolla. Vielä lepäsi Rantalan vene myllärin -laiturissa ja poti taistelussa saamiaan naarmuja ja haavoja. Se oli -puolillaan vettä ja savessa reunojaan myöten. Se näytti itkevän -kohtaloaan, joka oli määrännyt sen Jokikylän poikien seikkailualukseksi. - -Mutta nyt se täytyi hakea pois myllärin asunnosta ja puhdistaa, sillä -Rantalan isäntä oli kysäissyt kaksi kertaa Anssulta: - --- Missä se vene oikein on? - -Anssu taas oli vastannut, että: - --- Johan minä olen kymmenen kertaa sanonut, että se on myllärillä, eikä -se sieltä ottamatta lähde. - -Rantalan isäntä ei silloin sanonut enää mitään, mutta hän katsahti -poikaansa silmillä, jotka puhuivat kyllin selvää kieltä. Anssu käsitti -niiden aivoitukset seuraavalla tavalla: - --- Ellei se vene huomenna ole kotona, niin katajankaares laulelee -peräpakaroillasi. - -Anssu tiesi liiankin hyvin, millainen laulunääni katajankaareksella -oli. Se osasi vain ikäviä lauluja, ja niitäkin se lauleli niin kylmästi -ja kovaa, että hirvitti. Se oli epämusikaalisin laulaja, mitä Anssu -tunsi, mutta silti ei Anssu mitenkään halveksinut tuota laulajaa. -Päinvastoin hän nytkin päätti heti seuraavana aamuna mennä hakemaan -venettä kotiin ja ryhtyi jo samana iltana toimiin saadakseen apumiehiä -paikalle. - -Saatuaan pojat kokoon hän kertoi heille lyhyen tarinan -katajankaareksesta, ja sen kuultuaan pojat olivat heti valmiit -auttamaan häntä. Sitten oli päätettävä, koska vene haettaisiin, sillä -sen toimituksen täytyi tapahtua Kukolan poikien huomaamatta, koska -muuten saatettiin odottaa uutta taistelua matkan varrella. Harkittuaan -asiaa vakavasti pojat päättivät lähteä retkelleen jo huomisaamuna kello -6, jolloin varmasti voitiin päättää Kukolan poikien vielä nukkuvan. - -Lukkarin Vaito suostui jalomielisesti ryhtymään retken päälliköksi, -kuitenkin vain sillä nimenomaisella ehdolla, että häntä tämän retken -kestäessä kutsuttaisiin "Juho Vesaiseksi". - -Pojat olivat vähän ihmeissään, sillä milloin Vaito tähän saakka oli -johtanut Jokikylän poikain retkiä, oli hänellä tavallisimmin ollut nimi: - -"Attila, Jumalan ruoska." - -Mutta nyt hän oli päättänyt muuttaa nimensä. Hän oli kaksi päivää -sairastanut, vilustuttuaan sekä purjehdusretkellä että keinulla, ja -sinä aikana hän oli lukenut "Juho Vesaisen". Seurauksena oli, ettei -hänen näköpiirissään tätä nykyä ollut ketään muuta niin uljasta -sankaria, joka olisi vetänyt vertoja Vesaiselle. Olihan Attilakin -kyllä suuri mies, mutta ihminen ei nyt kerta kaikkiaan jaksa koko -ikäänsä esiintyä Jumalan ruoskana. Sitten Vaito kertoi pojille -tärkeimmät tapahtumat Vesaisen retkistä Vienan Karjalaan, jotta pojat -ymmärtäisivät, mitä vaatimuksia päällikkö aikoi heille asettaa. - -Seuraavana päivänä pojat olivat liikkeellä jo varhain aamulla -ja saapuivat myllärin laituriin, myllärin väen aloittaessa -aamuaskareitansa. Heidän ensimmäinen tehtävänsä oli veneen -puhdistaminen. Siinä olikin paljon työtä. Ensin täytyi ajaa vesi -pois veneestä, sitten se puhdistettiin ja kuurattiin ruohoilla ja -huuhdeltiin kerran vielä jokivedellä, ja siedettävään kuntoon se taas -tulikin. - -Mutta tuohon perinpohjaiseen puhdistustyöhön oli mennyt aikaa -arveluttavan paljon. Nyt oli nopeasti lähdettävä liikkeelle, jos -aiottiin ehein nahoin päästä Kukolan talon ohi. Pojat alkoivatkin -soutaa kahdella airoparilla jokea ylöspäin, niin että hyrsky kohisi -keulassa. Vesainen piti itse perää. Kun vene lähestyi Kukolan laituria, -huomattiin, että talon väki oli jo aikoja sitten ollut työssä pelloilla -ja vainioilla. Kukolan poikia ei kuitenkaan näkynyt ja laiturilla -vallitsi hiljaisuus. - --- Kuolonhiljaisuus! lausui Vaito Vesainen jyleällä äänellä. - --- Mitä kasoja nuo ovat? kysyi Anssu viitaten laituria kohti. Rannalla -näkyi merkillisiä röykkiöitä. Kun soutajat pääsivät lähemmäksi, -huomasivat he, että rannalle oli rakennettu pieniä majoja joesta -kootuista kaisloista ja seipäistä. Niiden ovet aukenivat joelle päin -ja yhteensä ne pihoineen, aituuksineen ja polkuineen muodostivat kuin -pienen, soman kafferikylän. Vain asukkaita ei näkynyt. - -Pojat katselivat kaislamajoja hetken. Sitten Vaito kuiskasi: - --- Tuo kylä pitäisi hävittää! - --- Se olisi oikein Kukolan pojille. Miksi he hyökkäsivät meidän -kimppuumme, vaikka me ihan rauhassa purjehdimme, sanoi Reino. - -Anssu oli panna vastaan. Hänelle oli tärkeintä saada vene kunnolla -Rantalaan. Tämä kaunis aie saattoi kuitenkin mennä myttyyn, jos Kukolan -pojat saapuisivat. Mutta Epa oli jo lakannut soutamasta ja lausui: - --- Jos se hävitetään, niin nyt se on tehtävä. - -Pojat valtasi silloin vastustamaton sotainto. - --- Näytetään Kukolan pojille, ettei meidän kimppuun ole hyvä käydä, -huudahti Reino. - --- Soutakaa! kuiskasi Vaito. -- Minä ohjaan laiturille. - -Parilla vetäisyllä oli vene laiturissa. Vaito hyppäsi maalle ja huusi: - --- Eteenpäin, Iin ja Limingan miehet! Tuossa on Petsingin monasteri. -Nyt se hävitetään. - -Pojat syöksyivät kaislamajojen kimppuun. Heidät oli vallannut -hurja hävitysvimma. Kuin partioretkeilijät he riehuivat kylässä, -syöksyivät välistä majain aukoista sisälle näkymättömiin ja nousivat -heti sen jälkeen ylös katon kautta pirstoten seipäät ja viskoen -kaislat ylt'ympäri tuuleen. Majalta toiselle eteni tuo hävitysvyöry. -Hurjapäisinä karkasivat pojat eteenpäin tehden tuhoaan. Kukolalaisten -kaislakylä oli pian huiskin haiskin pitkin rantatörmää. Ei missään -ollut enää seivästä, enempää kuin kaislojakaan pystyssä. Oli kuin -hirmumyrsky olisi äkkiä yllättänyt tuon äsken rauhallisen joen rannalla -kohonneen kyläkunnan. - -Nyt Jokikylän pojat pysähtyivät. He katselivat Kukolaa kohti ja sitten -toisiaan. He olivat itsekin sen näköiset kuin olisivat he noiden -onnettomien majojen viimeiset asukkaat, jotka hirmumyrsky oli jättänyt -eloon, luhistettuaan ensin majat heidän niskaansa. - --- Hei! Kukolasta tulee joku rantaan! kuiskasi Anssu ja livahti -laiturille. Pojat käänsivät jälleen katseensa Kukolaa kohti. Sieltä -tuli joku vanha naisihminen rantaa kohti. - --- Lähdetään pois, kuiskasi Reino huolestuneena. - -Mutta Vaito oli nyt olevinaan. - --- Me olemme kostaneet! hän huusi. -- Jatkakaamme työmme loppuun asti -ja hävittäkäämme koko Kukolan linna! - -Pojat katselivat suu auki Vaitoa ja ajattelivat, oliko hän tullut -hulluksi. Pian kuitenkin selvisi, ettei Vaito tuolla uljaalla -kehoituksellaan totta tarkoittanutkaan. Hän vaati vain, että poikien -piti vastata hänen huutoonsa: - --- Juho Vesainen, älä nyt ole visainen! - -Se oli hänestä tavattoman juhlallinen paikka tuossa kirjassa, ja hän -halusi nyt kuulla, miltä se kajahti tositaistelussa. - --- Tule pois! Tule pois, Vaito! kehoittivat jo Reino ja Anssu, sillä -nainen tuli yhä lähemmäksi. - --- Sanokaa nyt pöllöt pian, että "Juho Vesainen, älä nyt ole visainen", -kiljaisi Vaito pojille, jotka pötkivät laituria kohti. - -Mutta pojat olivat niin kuohuksissaan, etteivät he käsittäneet hänen -tarkoitustaan. Vaito seisoi yhä keskellä hävityksen kauhistusta ja -odotti tuota ylevää kehoitusta: "Juho Vesainen, älä nyt ole visainen!" - --- Ettekö te, haljut, nyt ymmärrä! Huutakaa pian nyt, niin minä tulen -heti, koetti Vaito vielä kehoitella, polkien jalkaansa harmista ja -miltei itku kurkussa. - -Mutta samassa saapui tuo akka jokirantaan. Kun hän näki kaislamajojen -kohtalon, alkoi hän kirkua kimeällä äänellä: - --- Hoi Kaallee ja Aaanttii, tulkaa auttamaan! Sitten hän hyökkäsi -Vaitoa kohti, aikoen pidättää edes yhden pahantekijän. - -Jopa tuli hätä Juho Vesaisellekin. Suuttumuksen ja pettymyksen puna -kasvoillaan hän pakeni rantaan ja hyppäsi veneeseen. - -Nyt oli syytä soutaa lujasti, sillä Kukolan pojat näkyivät jo talon -pihalla. Jokikylän pojat soutivatkin voimainsa takaa. He näkivät Kallen -ja Antin juoksevan rantaan hävitettyjen kaislamajojen raunioille. -Sitten Kukola katosi näkyvistä joenpoukaman taa. - -Päästyään Rantalaan pojat olivat vakavalla tuulella. He tiesivät, mitä -heillä tämän jälkeen oli odotettavana Kukolan taholta. - -Pahimmalla päällä oli Vaito. Hän, Juho Vesainen, iiläisten ja -liminkalaisten johtaja, oli pötkinyt pakoon naisen vuoksi. Sellaista -hän ei ollut lukenut mistään Vesais-kertomuksesta. Ihmeellinen olento -on nainen. - -Anssu sitä vastoin oli iloinen ja hyvällä mielellä, sillä vene oli nyt -vihdoin entisellä paikallaan. Pelko katajankaareksen esiintymisestä -näyttämöllä oli häipynyt -- ainakin hämärään tulevaisuuteen. - - - - -JOKIKYLÄN POIKIEN TULENTEKO ELI MIKSI SUUTARI JA RÄÄTÄLI RIITAUTUIVAT? - - -Jokirannassa suutari Lumperin torpan lähellä asui kauniissa keltaiseksi -maalatussa tuvassaan räätäli Pasa, jota yleisesti kutsuttiin -hoviräätäliksi, sen vuoksi, että kaikki talolliset ja varakkaat ihmiset -yleensä teettivät hänellä vaatteensa, ja paras räätäli hän pitäjässä -olikin. - -Että räätäli Pasa oli taipuvainen ryypiskelemään, oli tunnettu -tosiasia, mutta yhtä tunnettua oli, että hän oli mainio leikkaaja -ja viisas mies, minkä hänen korkea ajattelijanotsansa ja suuri -päänsä antoivat vieraankin aavistaa. Ja ennen kaikkea hän oli -maaseuturäätäliksi erikoinen siinä, että hän oli perin pohjin selvillä -eräästä räätälin ammatin syvimmästä salaisuudesta, nim. siitä, mikä on -_snitti_. Ja tuohon snittiin juuri perustui hänen suuri maineensa sekä -räätälinä että ajattelijana. - -Hän osasi selittää snitin tavalla, joka häikäisi kuulijan, ja silloin -hän oli intoa ja taiteilijaa koko mies. Hän asetti ensin koukistetut -käsivartensa hienoon asentoon kämmenet vastakkain eteemme, kallisti -hiukan päänsä ja hänen silmänsä pienenivät saaden haaveksuvan -ilmeen. Hän hymyili hiljaa ja aloitti esityksensä pienen tukkatupsun -heilahtaessa hänen takaraivollaan: - --- Hyvä isäntä! Kangas maksaa muutaman markan metri, liivin vuori, -napit ja lanka maksavat muutaman markan, mutta kun ne kaikki on -troklattu yhteen, onko silloin syntynyt puku? Siihen täytyy vastata: -Ei! Ja tuhat kertaa ei! Mutta, hyvä isäntä, kun taitava räätäli, kun -mestari, joka on taiteilija ammatissaan, muovailee siihen snitin, -silloin vasta syntyy puku. Snitti, hyvä isäntä, on paljon, paljon -enemmän kuin kangas, vuori ja napit yhteensä siitä yksinkertaisesta -syystä, että snitti on snitti, ja puku, jossa ei ole snittiä, ei ole -mikään puku, mutta snitti on snitti ilman pukuakin, ja kun snitti -on puvussa, on puku snitissä, ja snitti puvussa on ikäänkuin puvun -olemuksen juurikuva. Mutta kuitenkin, kuinka paljon korkeampi vielä -onkaan snitti, joka ei ole puvussa, vaan puvun ulkopuolella, puvuton -snitti. Se vasta, hyvä isäntä, on oikea snitti, se on snitin snitti -ja snitin olemuksen juurikuva. Se on snitti, hyvä isäntä, jota kukaan -ei ole koskaan nähnyt, ei edes rhäätälikään (hän lausui tuon sanan -tunteella ja ihailulla, ikäänkuin tuo ammatti olisi ollut taiteista -korkein), mutta todellinen räätäli, todellinen rhäätäli, yksin räätäli, -joka koko sielustaan on rhäätäli ja seisoo taiteen korkeimmassa -kukoistuksessa, -- hän voi aavistaa, mikä on puvuton snitti, eli snitin -snitti. - -Sillä tavalla hän selitti takkia koetellessaan aina, milloin hän -oli pienessä nousuhumalassa, ja liikutuksen kyynel kimelsi hänen -silmäkulmassaan, kun hän ajatteli räätälin korkeata kutsumusta, miten -vähän räätäleitä aikalaisensa ymmärtävät, miten paljon räätäleiltä -vaaditaan, millaisia heidän pitäisi olla -- ja millaisia he todella -olivat! - -Mutta kun hän ryyppäsi vielä kaksi naukkua, silloin hän tuli pahalle -tuulelle, äyski, tiuski ja räyski joka puolelle, paiskasi snitit ja -puvut, puvun snitit ja -- itse snitin snititkin mullin mallin, haukkuen -kaikki muut räätälit penkin alle, missä muka oli heidän ainoa todella -sopiva työskentely- ja rypemispaikkansa. Hän yksin oli oikea räätäli, -oikea mestari, räätälimestari, ja kerrassaan sikamaista oli, että -muut vaivaiset tuhrijat uskalsivat nimittää itseään tuolla ylevällä -arvonimellä. - -Räätälin eukko oli käytännöllinen ihminen, joka, kuten suurten -taistelijain eukot tavallisimmin, ei ymmärtänyt puolisonsa utuisista -ammattiunelmista mitään. Niinpä hän, Pasaska, kuten häntä nimitettiin, -ei koskaan kyennyt henkevyydessä kohoamaan niin korkealle, että hän -olisi miehensä snitti-esitysten aateväreilystä kyennyt sieppaamaan -pieneen, siroon päähänsä edes aavistuksen häivettäkään esim. -sellaisesta ihmeellisestä käsitteestä kuin snitin snitti oli -- ja se -oli hänen onnettomuutensa. Sen vuoksi hän, kuten sällitkin ja heidän -mukaansa naapuritkin, kutsui räätäli Pasaa aina mestariksi. Ja Pasan -kurkihirren alla kyllä tiedettiin, kuka oli mestari sekä että koko -pitäjässä oli olemassa vain yksi ainoa mestari. Muut olivat räkänokkia, -oppipoikia. - -Pasaskalla oli aina kuun ensimmäisenä maanantaina pyykinpesu, mestarin -pyykki ja sällien pyykit. Niinpä nytkin, ja Pasaska aikoi aamiaisen -jälkeen lähteä jokilaituriin aloittaakseen työnsä. Nähdessään Jokikylän -poikien kävelevän maantiellä kädet housuntaskuissa ja sen näköisinä -kuin ihmiskunnan pääosa ainakin olisi vielä asunut paratiisissa, missä -manteli- ja leipäpuut notkuivat hedelmien painosta eikä niin ollen -elatushuolia vielä ollut opittu tuntemaankaan, Pasaska viittasi nuo -huolettomuuden tunnusmerkit luokseen, pyytäen kauniilla, lempeällä -äänellään, että pojat menisivät jokirantaan ja tekisivät pyykkipesään -valkean ja panisivat padan tulelle. Hän tulisi itse heti perässä. - -Pojat olivat heti valmiit noudattamaan pyyntöä, ei niin paljon -pyytäjän, ei edes hänen kauniin äänensäkään vuoksi, jonka elämän kovuus -oli tehnyt pehmeäksi kuin vaha. Mutta voiko alun toisella kymmenellä -oleville pojille ehdottaa jännittävämpää tekemistä kuin tulen kanssa -tuhraaminen on, niin vaarallista kuin se lieneekin! - -Pojat laputtivat "viivana" rannalle ja kokosivat puita ja korsia pesän -täyteen. Sitten he sytyttivät. Tuli leimahti kuiviin korsiin, sytytti -puut, ja iloinen sinertävä savu leijaili korkeuteen. Sitä kelpasi -katsella. Pesässä räiskyi ja rätisi ja savupiipusta tuprusi sinistä -savua, joka tuulen mukana hiljalleen leijaili Kukolaa kohti. - -Kun Jokikylän pojat huomasivat, mihin tuuli vei savun, unohtivat he -pian varsinaisen tehtävänsä. - --- Haetaan märkiä ruohoja, niistä lähtee enemmän savua, huudahti -lukkarin Vaito ihastuksissaan. - --- Savustetaan hiukan vain Kukolan poikia, ehdotti Reino. - --- Ei se taida tehdä pahaa isäntäväellekään, sanoi Anssu, joka tiesi, -että Klemolan ja Kukolan vanha väkikään eivät erikoisista syistä juuri -harrastaneet kanssakäymistä keskenään. - -Kun heiniä ja kosteita ruohoja oli asetettu pesä täyteen, oli -tuloskin monta vertaa voimakkaampi. Nyt suorastaan pursusi, eikä vain -savupiipusta, vaan pesän suusta ja padan reunustoiltakin sellainen -savutupru, että tulen sytyttäjät saivat kyyneleitä silmiinsä ja olivat -yskiä "sisuskuntansa pellolle", kuten he itse kerskailivat. Mutta -kyyneltensä läpi he hymyilivät, sillä mahtava savupatsas vyöryi nyt yhä -vain laajeten ja paisuen Kukolaa kohti peittäen hämäräänsä koko talon. - --- Lisää heiniä! kirkui Vaito. - --- Märkiä, märkiä, yllytti Reino, kantaen itse koko sylin täyden moskaa -jokirannasta. - --- Ei mitään hätää, pannaan heiniä eteen! tuumasi Anssu. - -Mutta Kankareen Epa, joka oli hiljainen poika, laskeutui rantatörmälle -selälleen ja asetti pitkät käsivartensa niskansa alle oikein -nauttiakseen tuosta ylevästä näystä. - --- Kyllä Kukolasta kärpäset häviää! - --- Paarmatkin, paarmatkin häviävät! - --- Tämä on eri kivaa! - --- Pankaahan taas lisää, muuten se loppuu, puheli Kankareen Epa, hänkin -innostuen asiaan. - -Mutta kaikkien mielestä ei Pasaskan pyykinpesun alkuvaihe ollutkaan -yhtä kivaa. - -Suutari Lumperi istui tuvassaan joenpuoleisen ikkunan ääressä ja -lopetteli parhaillaan Valkealan Vendlan puolipohjia. Hän käänteli ja -väänteli noita pieniä naisen kenkiä ja ajatteli: - --- Mikähän siinä mahtaa olla, ettei tämä Vendlakaan ole saanut -sulhasta. Se vasta on kursseja ja kouluja käynyt, eikä sen -touhukkaampaa ihmistä ole mailla halmeilla. Kirkossakin se käy joka -sunnuntai näyttämässä sitä erinomaista ääntään ja hyvää nuottiaan. Ei -niitä tämän ajan nuoria miehiä ymmärrä...! Kah-kah! Kah! -- kah! - -Suutari vilkaisi ikkunasta jokirantaan ja hänen mielestään oli siellä -jotakin vinossa. - --- Ka-ka-kah! Savua! hän kaakotti ja Valkealan Vendlan kengät -putosivat pöydän alle. Sitten teki suutari Lumperi saman nerokkaan -johtopäätöksen, minkä kuuluisa intiaanipäällikkö "Kiitävä Haukka" -kaukaisessa lännessä jo täsmälleen 120 vuotta sitten oli tehnyt -ratsastaessaan Kansas'in ruohoaavikoilla: "Ei savua ilman tulta." - --- Akka! huusi suutari Lumperi särkyneellä äänellään ja yskäisi. -- -Akka! toisti hän sitten hätäisesti aivan kuin akan hameet olisivat -olleet liekeissä. - -Lumperska kompuroi peräkamarista nostaen laseja nenältään. - --- No mitä? hän kysyi ovenraosta. - --- Sa-sa-savua! änkytti suutari. - --- Vai savua, sanoi eukko tylysti ja paukautti oven kiinni. Hänellä -ja suutarilla oli aamulla ollut pientä kinaa, minkä johdosta eukko -oli päättänyt olla kolme vuorokautta puhumatta, ja hän oli siitä -harvinainen eukko, että jos hän kerran päätti olla kolme vuorokautta -puhumatta, hän piti päätöksensä. Ja tuon tuostakin hänellä oli tapana, -pitääkseen Lumperin luontoa norjana, olla puhumatta kolme päivää. Sitä -ei Lumperi koskaan kestänyt. Kolmantena päivänä hän aina nöyrtyi. - -Lumperi huomasi nyt, että eukosta ei tänä päivänä saanut mitään -järkevää irti, ja päätti toimia omintakeisesti. - --- Sehän on kamalaa, hän huudahti, kun kakarat rupeavat laittamaan -kuivalla ilmalla valkeaa jokirannalla ja polttavat ihmisten navetat ja -asuinrakennuksetkin poroksi. Sus' siunatkoon, mikä savu sieltä nousee! - -Suutari vetäisi puolikengät jalkaansa, tempaisi nahkahihnan käteensä -ja astui pihalle. Siellä hän käänsi nenänsä myötätuuleen ja katseli -lasiensa yli kuten akkakin. He katselivat molemmat lasiensa yli, ja -se yhteinen ominaisuus heitä eniten harmitti toisissaan, varsinkin -silloin, kun he molemmat sattuivat yht'aikaa muljauttamaan toisiaan. - --- Ka, kah! Jokikylän pojan-lurjukset ja niin ylen taitamaton savu! -hän pauhasi. Koko Kukola ja kirkonkylä ihan harmaana. Minäpäs heitä -pamputan, jahka saan heidät käsiini! Jonkinlainen relijuuni tässä pitää -aikaansaataman sentään! - -Väärillä säärillään suutari kompuroi maantielle, meni Pasan perunamaan -aidan viertä jokirantaan ja ilmestyi kuin ukkospilvi poikien selän taa. - -Anssu pyllistyi parhaillaan tuppaamaan kauheata, märkää heinä- ja -kaislasylillistä pesän suusta sisään ja toiset pojat olivat siinä -polvillaan ja kyykyillään Anssun vieressä, tarkaten niin kiihkeästi -pesän suuhun, etteivät laisinkaan huomanneet lähestyvää vaaraa. -Suutarin mielestä tilanne oli suorastaan herkullinen. Neljä tiukalle -käännettyä pyllyä oli hänellä edessään. Hän mietti vain: - --- Läjäytänkö minä yhdellä kerralla kaikkia, vai ehtisinkö läjäyttää -kaksi kertaa. Se olisi nasevampaa. Ensin kahta oikealla olevaa, sitten -vasemmanpuoleisia. Mutta pysyvätkö nuo toiset kaksi paikoillaan, kun -ensi kerran läimähtää. Jos minä taas läjäytän kaikkia yhdellä kertaa, -saa kukin osansa, mutta iskun teho kussakin yksityistapauksessa on -paljon laimeampi. - -Hetken harkittuaan hän päätti läjäyttää ensin oikeanpuoleisia pyllyjä, -sillä silloin ne ainakin saisivat suolaa tarpeeksi. Ja tämän päätöksen -hän perusti tunnettuun sananlaskuun: - -"Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla." - -Sitten hän kohotti kätensä. Hänen suupielensä värähtivät vahingonilosta -ja silmänsä pienenivät. Sitten hän iski. - -Kuului kimeä läiskäys ja isku sattui -- Pasaskan pyykkipadan kylkeen. -Suutari itse lensi suin päin pyykkipadan mukana pesän toiselle puolelle -kourat edellä veteen ja rapaan. - -Hän hölmö oli innostuksissaan sanonut ääneen sanat: - --- Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla. - -Ja hän hölmö oli luullut, että noiden sanojen jälkeenkin nuo neljä -pyllyä odottaisivat kuuliaisesti, kunnes hän, suutari Lumperi, -suvaitsisi läjäyttää. Mutta hän laski pahasti väärin. Pojat olivat -kuin oravat livahtaneet hänen kynsistään. Kyllä suutaria kaiveli. -Jo oli saalis ollut hänen kämmenellään. Nyt se oli tiessään ja hän -itse vaatteet märkinä (vesi oli onneksi vasta haaleata) ja ravassa -vatsallaan suuren savupatsaan hyväillessä hänen haiveniaan. - --- Akka! kirkaisi suutari hädissään, mutta akkansa suloista ääntä hän -voi toivoa kuulevansa parhaassa tapauksessa vasta kolmen vuorokauden -kuluttua. - -Jättäkäämme hetkeksi suutari Lumperi tepastelemaan Pasaskan pyykkipadan -ääreen ja ihmettelemään, voiko kuitenkin kaikitenkin tämä matoisen -maan kylmä pinta yksinkertaisesti avautua ja nielaista neljä äsken -elävää ja kukoistavaa nuorukaista, vai oliko heidän katoamisensa -selitettävissä jollakin muulla, mahdollisesti vielä ihmeellisemmällä -tavalla. Seuratkaamme Jokikylän poikia. Toteamme ensiksi, että he -par'aikaa juosta piipottivat henki kurkussa ja pelästyksestä väristen -räätälin mökille ilmoittaakseen Pasaskalle, että suutari tuli rantaan -pyy pivossa ja kaksi oksalla ja nähtävästi aikoi keittää pyypaistia -itselleen ja akalleen sovinnon tekiäisiksi. - -Ennenkuin he kuitenkaan ehtivät perille, tuli Pasaska heitä vastaan -seiväs ojolla kourassaan. Pojat kalpenivat ja pysähtyivät. Pian he -kuitenkin huomasivat, että vaara tällä kerralla ei uhannutkaan heitä, -vaan suutarin Koevasta. Miten oli Koevas, tuo iloinen, ynisevä lehmä -sitten hankkinut päälleen Pasaskan vihat? - -Koevaksen oli Lumperska päästänyt hetkiseksi syömään apilaa ja se -tallusteli pian polvia myöten apilassa kuin suuressa ruoka-astiassa -ja imaisi ruohoja nahkaansa niin että silmiä hämärsi. Se oli -nähtävästi päättänyt kuolla ylensyömiseen, sillä mistäpä se tiesi, -että peräkamarin ikkunan luona istui Lumperska lasit nenällä, kutoen -Lumperin sukkaa, seikka, mistä sivultakatsoja voi heti tehdä sen -johtopäätöksen, ettei Lumperska kaikesta huolimatta aikonut vielä -hylätä Lumperia. Eikä hän hylännyt Koevastakaan, jonka hän hetkeksi oli -heittänyt aistillisten intohimojen valtaan tuoksuvan ja mesirikkaan -apilapellon keskelle. - -Nielaistessaan parhaillaan kammottavan suurta apilakimppua, -joka väkisinkin oli takertua sille kurkkuun, ja pyöritellessään -hengenahdistuksen ulospullistamia silmiään sai Koevas äkkiä suutarin -haahmon silmiinsä ja mietti silloin: - --- Tuo visukinttu aikoo ajaa minut nyt jo navettaan, mutta minä en mene! - -Se pani loikaksi ja juoksi aidanvierelle. Mutta suutari ei nähnytkään -lehmää. Hänellä oli muuta ajattelemista; hän oli juuri menossa -jokirantaan kylän poikia löylyttämään. Innoissaan oli suutari niin -huolimaton, että jätti veräjän raolleen. Koevas seurasi suutaria -maantielle ja näki silloin tien avoimeksi Pasan perunamaahan. Vesi -herahti sen kielelle. Parin minuutin kuluttua se seisoi uljaana -keskellä perunamaata, kiskaisi perunanvarsia juurineen maasta, heilutti -niitä päänsä ympäri, niin että multa tuiski, ja teki pahaa jälkeä. - -Pasaska hyökkäsi seipäineen sen kimppuun, mutta se puhisi kamalasti -astuen kaksi askelta Pasaskaa kohti, jolloin eukko pudotti seipään -kädestään ja nostaen hameenhelmojaan pakeni mökin ovelle. - -Kun pojat näkivät tapahtuman, sekaantuivat he empimättä asiaan. - --- Se on suutarin Koevas! - --- Annetaan sille selkään! - --- Ajetaan se maantielle. - -Sellaisia uhkauksia kuului pian joka haaralta. Pojat valmistautuivat -kostamaan Koevakselle ne nöyryytykset, mitkä suutari oli heille -tuottanut. Heistä oli sama, oliko kysymyksessä suutari itse, hänen -eukkonsa, vaiko lehmänsä. "Samaa maata kuin maalarin housut", he -ajattelivat, katkaisivat aidasta seipään ja hyökkäsivät Koevaksen -kimppuun. - -Lehmä puolestaan ei aluksi huolinut pojista laisinkaan. Kun se puhisi, -peräytyi vihollinen aina, ja milloin se sivulta tai takaapäin sai -iskun, murtautui se ahdistajainsa ketjun läpi. Perunamaa alkoi jo olla -sangen sekaisen näköinen, kun suutari itse tuli jokirannasta ja näki -lehmänsä urhean kamppailun. - -Hän karjaisi pojille ja kiiruhti lehmänsä apuun. Pojat, nähdessään -selkäpuolensa uhatuksi, peräytyivät hyvässä järjestyksessä Pasaskan -turviin, joka oli huutanut äänensä aivan käheäksi ja kykeni enää vain -korisemaan epäselviä sanoja. - -Suutari lähestyi nyt lehmäänsä: - --- Seh Koevas! Kiltti Koevas, seh, seh! hän puheli mairittelevalla -äänellä. Mutta Koevas katseli häntä synkein silmäyksin eikä ollut -tuntevinaankaan. - --- Häh! se näytti sanovan. -- Mikä otus sinä olet? Tiedäpä, että minä -olen suutari Lumperin Koevas ja syön nyt, kun sattui sopiva tilaisuus, -vähäsen perunanvarsia. - --- Koevas, seh, kiltti Koevas! mairitteli suutari, hiipien samalla -lähemmäksi. - -Koevas alkoi puhista ja heilautti vihaisesti häntäänsä. - -Silloin suutari tarrasi kiinni sen sarviin, mutta samassa olikin -hänellä toinen ääni kellossa. Ei siinä enää seisonutkaan mikään "kiltti -Koevas". Suutarin ääni muuttui tylyksi, eikä hän enää laisinkaan -valinnut sanojaan. - --- Pahuksen nupipää! hän ärjäisi. -- Kyllä minä opetan sinut sotkemaan -vierasten perunamaita. - -Ja vahvistukseksi näille sanoille antoi suutari nahkahihnallaan -kipeän läimäyksen Koevaksen peräpakaroille, -- läimäyksen sellaisen, -että pojat Pasaskan ovenpielessä vaistomaisesti nytkäyttivät -keskipaikkaansa, vieden nopeasti kätensä pohjoispuolensa turvaksi. - -Mutta Koevas, sepä ei laisinkaan pitänyt suutarin uudesta -esiintymistavasta. Se suuttui, ja itsepäisesti, kuten eläimet -suuttuvat. Se murahti kumeasti kuin härkä. Yhdellä tempauksella se -vapautti sarvensa suutarin kourista ja aikoi kääntyä päin, mutta saikin -aimo läiskäyksen nahkahihnasta lapaluilleen. - -Koevaksen ajatukset suutarista muuttuivat yhä huonommiksi. Mutta se -piti nyt suutaria paitsi ilkeänä myöskin väkevänä, jonka nahkahihnan -iskut kirvelivät arveluttavasti, ja sen vuoksi se pakeni perunamaan -toiseen laitaan. Suutari juoksi perässä, mutta kun hän juuri oli -saamaisillaan kiinni lehmän, hypähti se uuteen hölkkään ja juoksi -päinvastaiselle puolelle, missä se ahmaisi suuhunsa valtavan -perunanvarsitukon ja heilutti sitä, niin että multa tuiskusi. Suutari -meni perässä, mutta Koevas muutti taas puolta. Silloin suutari päätti -uudelleen koettaa viekkautta. - --- Kiltti Koevas, se, seh! huuteli suutari suu messingillä ja mitä -suloisin hymy petollisilla huulillaan. - -Mutta Koevas ymmärsi koiruuden. Ei sitä enää niin vain petetty. -Rauhallisesti se asteli perunamaan toiselle puolelle, vältellen vain -suutaria, aivan kuin se olisi tahtonut sanoa: - --- Ei riidellä, Lumperi, minä syön tällä reunalla, syö sinä sillä -reunalla. Onhan tässä nyt perunanvarsia tarpeeksi meille kahdelle -vähäruokaiselle. - -Silloin suutari suuttui, hän sydämistyi nyt täydellä todella ja säntäsi -hurjana lehmän perään niin nopeaan kuin pääsi, vähääkään välittämättä -siitä, miten räätälin perunamaalle kävi. Koevas kiiti ynisten ja -puhkuen edellä, suutari kintereillä. Neljä kertaa he juoksivat -perunamaan ympäri. Suutari alkoi jo surkeasti huohottaa, mutta hänen -kiukkunsa vain kasvoi sitä mukaa, mitä uupuneemmaksi hän tuli. Hän -olisi mielellään jo lyönyt pään poikki tuolta itsepäiseltä elukalta. -Hm! Eikö ihminen ole sokea? Elukka, joka ei heti antaudu hänen -lyötäväkseen, on muka -- itsepäinen! - -Koevas taas juoksi äkkiä veräjästä maantielle. Suutari, joka ei ollut -tätä käännettä aavistanutkaan, törmäsi hurjaa vauhtia veräjäntolppaa -vastaan, niin että koko aita rysähti ja Rantalan Anssu livahti räätälin -ovesta sisälle. Pian kuitenkin suutari taas oli jalkeillaan ja -Koevaksen kintereillä. Lehmä pakeni nyt omalle pihalle, mutta suutari -oli aivan liiaksi sydämistynyt voidakseen antaa lehmälleen ilman muuta -armahduksen ja täydellisen kansalaisluottamuksen takaisin. Hän kiiti -yhä Koevaksen perässä ja sai kuin saikin eräässä käänteessä lehmän -hännästä kiinni. Mutta nyt suutari unohti kaiken valtioviisauden ja -läimäytti uudelleen lehmäänsä nahkahihnalla peräpakaroille. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kaatui vatsalleen. Hän näki ilmassa -jotakin mustaa ja vetelää ja kuuli epämääräisiä ääniä. Vielä hetkisen -hän piti lehmän hännästä kiinni laahautuen sen perässä, ja maa tuntui -hänestä perin pehmeältä ja liukkaalta. Sitten hän hellitti otteensa. -Vaivoin hän kompuroi seisoalleen. Kaikkia jäseniä pakotti, päätä -huimasi, ja koko maailma tuntui pyörivän ympäri, -- hänen napansa -ympäri. Jossakin korkealla portailla hän näki eukkonsa ankaran haahmon -ja teki sen hämmästyttävän havainnon, että hänen akkansa tällä -kerralla oli saanut puhelahjansa takaisin ennenkuin kolme vuorokautta -oli umpeen kulunut. Mutta voi, voi, miten hyvää lyhytkin lepo tekee -varsinkin naisihmisen äänelle! Lumperskan ääni kimotti nyt kuin -satakielen liverrys, vertaus, mikä ontuu kuten useimmat vertaukset, -sillä satakielen ääni on monessa suhteessa kauniimpi ja pehmeämpi kuin -Lumperskan liverrys. Mitä Lumperska sanoi, jääköön esittämättä, sillä -ei ole hyvä tapa sekaantua aviopuolisoiden perhekohtauksiin. Niissä saa -kolmas henkilö pian korvapuustin palkakseen. - -Suutari Lumperin koettelemukset eivät kuitenkaan vieläkään olleet -loppuneet, sillä nyt sekaantui itse Pasan räätäli asiaan. Hän oli -käynyt katselemassa perunamaassaan nykyisin vallitsevaa sekasortoa -ja ratkennut naukkailemaan. Ei hän oikeastaan välittänyt niin -paljoa perunamaastaan, mutta hän kantoi suutaria kohtaan kaunaa -eräistä muista asioista. Oli näet sinä kevättalvena käynyt ilmi, -että eräät renkimiehet iltahämärissä puikkelehtivat Pasan räätälin -ohitse kangaspakat kainalossa ja menivät Lumperille. Kauan oli Pasa -pohtinut, mitä tämä kaikki merkitsi, kunnes hän kerran pidätti Kukolan -muonarengin ja kysyi: minne matka? Muonarenki sutkautti sen enempää -arvelematta: - --- Lumperille. - --- Onko sitten suutari ruvennut räätäliksikin? kysyi Pasa -ällistyksissään. - --- On. Ja kyllä sen tekemät vaatteet näin renkimiehelle kelpaavat. - -Pasa aivan kauhistui hengessä. Eikö hänen snittinsä enää merkinnyt -mitään? Eikö räätälin ammatti enää ollutkaan mikään ammatti, koska -kuka pikilanganpyörittäjä tahansa saattoi ruveta räätäliksi? Oliko -suloisessa Suomen maassa tapahtunut jokin kumous, joka oli kukistanut -kaikki entiset vallat ja mahdit? - -Pasa rupesi ottamaan selkoa, mikä merkillinen mies tuo Lumperi oikein -on ja minkälainen hänen entisyytensä oli. Hän saikin tietää, että -Lumperi oli sellainen monitaituri, jollaisia joskus tapaa maaseudulla. -Lumperilla oli näet nuorena ollut häilyväinen ja heikko luonto. Jo -poikana hän oli mennyt peltisepän oppiin, mutta kyllästynyt siihen -ja ruvennut kellosepän oppilaaksi. Parin vuoden kuluttua alkoi -räätälintyössä hyvä aika ja eräs toveri sai houkutelluksi Lumperin -räätälinoppiin. - -Viimeisen tyhmyytensä Lumperi teki vaihtaessaan vielä kerran ammattia. -Hän rakastui ja päälle päätteeksi suutarin tyttäreen. Tuleva appi -oli kuuluisa suutari, joka ei ymmärtänyt, miksi ihmisten kirjoissa -pidettiin muitakin kuin pappeja, lukkareita ja suutareita. Hän oli -arvellut parhaiden luontaisten taipumustensa oikeastaan viittaavan -papin uralle, mutta kun hän ei voinut päästä kouluun, rupesi hän -suutariksi, ja mestarisuutari hänestä tulikin. Siellä palveli Lumperi -vuosikausia, oppi suutariksi ja nai suutarin tyttären, joka piti -huolta, että Lumperi siitä lähtien pysyi lestissään. Mutta niin -monta eri alaa kokeillut mies oli todellinen monitaituri. Hän teki -melkein mitä tahansa, tosin huonosti ja pintapuolisesti kaikkea, -mutta aina hänellä oli työtä. Hän korjaili kelloja, lehmänkelloista -alkaen aina könniläisiin seinäkelloihin saakka, tinasi kahvipannuja, -laittoi ja paikkasi kenkiä, korjasi kalosseja, ja jopa harjoitti -räätälintointakin, jos tiukalle pantiin. - -Tämä viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan ollut yhtään mieleen Pasan -räätälille. Mitä tahansa muuta olisi Lumperi saanut tehdä, paitsi -pukuja, koska niissä ei voinut olla snittiä, ja "olihan kamalaa nähdä -ihmisten kulkevan maanteillä pukujen irvikuvat selässään, niin että -joka hetki sai pelätä heitä rumuudesta sakotettavan". Se oli Pasan -mielipide. - -Kuukauden päivät oli Pasa haukkunut ja sättinyt Lumperia, tuota muka -mestaria, joka sotki kaikki ammatit, ja heidän välinsä oli siitä asti -aivan rikki. Lumperi oli Pasalle "ammattikuntain epäsikiö" ja Pasa oli -Lumperille "variksenpelätin". - -Nyt räätäli naukkaili koko iltapäivän ja tuli aina pahemmalle tuulelle. -Illan hämärtäessä hän heitti selkäänsä pyssyn, -- se oli tosin vain -vaaraton salonkikivääri, johon hänellä ei ollut yhtään patruunaa. Mutta -pyssy se vain oli ja se selässään lähti räätäli ulos. Hän kuljeskeli -kokonaista kaksi tuntia edestakaisin Lumperin torpan takana ja piti -yhtämittaista suunkopua. Ohikulkijat kuulivat hänen uhkaavalla äänellä -murisevan: - --- Mestari! Myrsky on suuri! -- Tästä nousee maan kamala prosessi! - -Sellaisia uhkauksia huuteli Pasa tuolle suutarimestarille -- -Lumperille. Lumperilta ei kuulunut hiiskahdustakaan. Akan kimotuskin -oli tauonnut. - -Sinä iltana Jokikylän pojat piipertelivät varovaisesti pitkin -kallionrinteitä ja aidanvieriä. He olivat uteliaita näkemään -tapahtumia, mutta he tiesivät, että mahtavammat voimat olivat nyt -liikkeellä, ja pysyivät näkymättömissä. Sitä he ihmettelivät, miten -sellaisesta pikkutapahtumasta kuin pyykkipesän sytyttämisestä saattaa -toisinaan johtua niin paljon hälinää ja ihmeellisiä asioita. - -Kun pojat seuraavana aamupäivänä saapuivat Pasan mökille, tapasivat he -mestarin syvissä mietteissä. Hän alkoi heti puhutella heitä. - --- Kuulepas Vaito, sanoi hän arvokkaalla äänellä. -- Sinä, joka käyt -koulua, tiedät varmaankin, tai ainakin sinun pitäisi tietää, miten -sinne valtiopäiville päästään? - -Vaito raapi korvallistaan. Hän näet ei tietänyt sitä asiaa, mutta -viisas poika kun oli, ei hän jäänyt sanattomaksi. - --- Kenen sinne pitäisi päästä? hän kysyi. - --- Minun! sanoi räätäli painavalla äänellä. -- Minun sinne pitäisi -päästä niin pian, ettei kaikki vielä ole myöhäistä. Nyt siellä istuvat -sekä herrat että narrit, mutta aina hullummaksi vain maailma tulee. -Mitä ne siellä ovat tehneet; vuosisatoja siellä on istuttu. Eivät -tietenkään mitään muuta kuin palkkojaan nostelleet. Ei ainakaan minun -oloni ole heidän hommistaan rahtuakaan parantunut. Ei tämä vetele, -tämä vanha järjestys. Sellaisten miesten pitäisi meillä päästä -valtiopäiville, joilla on äly tallella aivokopassaan. Mitäs, pahus -sentään, ne kaupunkilaisherrat ja muutamat manttaaliporhot ymmärtävät -kansan asioista ja näistä maaseudun oloista! Jo olisi koko asia ihan -toisella kannalla, jos minä ja muutamia muita tämmöisiä miehiä pääsisi -valtiopäiville. Kyllä minä panisin kiirettä niille mokomille herroille -ja lainlaatijoille. Aijai, jospa minä pääsisin viikoksikin niitä -hoputtelemaan! Kyllä silloin tunnettaisiin täällä Jokikylässäkin, -ettei esivalta turhaan miekkaansa kanna. Ensimmäiseksi minä antaisin -sellaisen lain, jossa määrättäisiin kaikki nurkkaräätälit hirtettäviksi -veräjäntolppiinsa. Sitten määrättäisiin ankara tutkinto jokaiselle, -joka yrittäisi räätäliksi, ja minä itse tutkisin niitä mokomia! Siitä -seuraisi uusi aika maailmanhistoriassa, -- ja minä, minä en pääse -valtiopäiville! - -Räätäli huokasi ja pojat huokasivat ajatellessaan, miten surullisella -kannalla asiat tätä nykyä maassamme olivat. - - - - -TULIPALO. - - -Joki-Klemolan väki istui helteisen työpäivän päätettyään illallisella -väentuvan pitkän tammipöydän ääressä. Päivä oli laskemassa ja -ikkunoista kiilsi hiljainen ruskon punerrus. Tuvassa vallitsi harras -tunnelma, kuten aina siellä, missä työntekijä, joka päivän on -rehellisesti ponnistellut, istuutuu ilta-ateriaansa nauttimaan ja -lepuuttamaan jäseniään. - -On ollut ensimmäinen niittopäivä. Koko jokirannan vainio oli lyöty -maahan ja saroilla kohosivat pyöreät heinäseipäät. Koko päivän oli -aurinko paahtanut miesten ruskeita hartioita ja silmiä huikaisevana -säihkynyt naisten valkeilla huiveilla. Sellaisen työpäivän jälkeen -ei ilta-aterialla monta sanaa kaivattu. Ruumis tuntui raukealta, oli -suloista istahtaa, ojentaa jalkansa pöydän alle levälleen ja vaipua -mietteisiin. - -Kun lisäksi kaikilla oli tallella vanha tunnettu varsinaissuomalainen -ruokahalunsa ja pöydälle kannettiin höyryäviä peruna- ja puurovateja, -eivät pitkät puheet olleet tilaisuudessa paikallaankaan. Ensimmäinen -puolituntia syötiin aivan ääneti. Kun siten oli rakennettava vahva -pohja vatsan täyttämistä varten, alkoi tämä viimeksimainittu toimitus, -jonka aikana taas puhekin rupesi pääsemään vauhtiinsa. - -Tällä kerralla avasi ensiksi suunsa vanha muonarenki Antti, joka muuten -illallispöydässä enimmäkseen istui tuppisuuna. Antilla oli oma torppa -Klemolan maalla, noin puolen kilometrin päässä talosta, mutta siellä -hänellä oli niin paha eukko, että Antti mieluimmin asui talossa eikä -käynyt torpassaan muuta kuin palkkaansa viemässä. Silloinkin eukko -parpatti, että rahaa tulee liian vähän, ettei sillä elä. Antille -hän antoi tuskin silakkaa ja leipää, mutta Antin mentyä hän paistoi -pannukakut ja keitti kahvit vieläpä naapuritorppain muijillekin. -Molemmat olivat erossa oloon tyytyväiset, etenkin Antti, jonka -vanhuuden päivät kuluivat iloisemmin Klemolan talossa. Hän, vanha mies, -oli saanut emännäkseen liian nuoren naisen. Sen jälkeen hän oli paljon -kokenut ja kärsinyt ja tullut hiljaiseksi mieheksi. - --- Kylläpä siellä nyt rusko loimottaa, sanoi Antti ja jatkoi taas -syömistään. - -Pöydässä istujat arvelivat, että perusta varsinaiselle illalliselle -oli nyt rakennettu Antin vatsassa, jossa hänen oli tapana kehua -omaavansa erinomaisen "ruoansulatusorkesterin", eivätkä he sen vuoksi -kiinnittäneet sen enempää huomiota tuohon punertavaan loimotukseen, -mikä kultasi Klemolan talon lännenpuoleiset ikkunat. - -Mutta hetken kuluttua Antti avasi uudelleen suunsa ja teki jotakin, -mikä hämmästytti koko pöytäkuntaa. Hän näet piti lusikkaa kädessään -jonkin aikaa pistämättä sitä puurovatiin ja heti sen jälkeen suuhunsa. -Sitten hän sanoi painavasti: - --- Kylläpä siellä, sanon tuota, nyt rusko loimottaa! - -Nyt vasta kääntyi muidenkin pöydässä istujain huomio asiaan. Mikäs -ihmeellinen loimotus siellä nyt sitten on, kun Anttikaan ei saa -syödyksi! ruvettiin ajattelemaan. Siellä taitaakin olla jotakin -erikoista loimotusta. - -Jo käännyttiin ikkunoihin katselemaan asiaa, ja totta tosiaan, -siellähän alkoi koko taivas punertaa. Aitan seinäkin hohti -kuparinvärisenä ja pilvet punoittivat uhkaavina taivaan laella, -synkistyivät vuoroin ja taas lehahtivat hehkumaan. - --- Onkohan tuli päässyt irti? kysyi joku tuskallisella äänellä. - -Silloin Reino juoksi pihalle tähystämään. - --- Tulipalo, tulipalo! kuultiin hänen huutavan ja sitten hän katosi -näkyvistä. - -Pöydässä istujat jättivät aterian kesken ja kiiruhtivat mikä ikkunaan, -mikä pihalle. Heitä kohtasi kaamea näky. Aurinko oli juuri painumassa -metsänreunan taa ja sen laskua liekehti nyt koko läntinen taivaanranta. -Mutta etelän suunnalla, metsän reunassa, roihusi täydessä tulessa -Kalliomäen torpan asuinrakennus. Synkät savupilvet lehahtivat -kipinöitä tulvillaan metsänrannan yli. Liekit vuorotellen kohosivat -ja laskivat, joskus ne räiskyen ja humisten hulmahtivat vihaisina -kielekkeinä yli savupatsasten ja hipoivat taivaankantta, joskus ne taas -sähisten painuivat maata kohti kiemurrellen ja kuhisten kuin vihaiset -taistelussa uupuneet käärmeet, kooten voimia taas noustakseen uuteen -uhkaavaan ja kaikki tuhoavaan rynnistykseen. - --- Ruisku esille ja hevonen valjaisiin! kuului pihalta isännän -komennus. Talossa alkoi juokseminen ja yleinen hälinä. Kalle-renki toi -hevosen juoksujalkaa tallista. Se valjastettiin tuota pikaa. Vaikeampi -oli saada ruiskua esille. Se näet oli tallin vajassa rekien ja -tynnyrien takana, mistä se vasta talon koko miesvoimalla saatiin ulos. - -Tällä välin, kun muut hääräsivät, istui Antti yksinään ruokapöydässä. -Hän oli nyt saanut tietää, että Kalliomäessä oli tulipalo, ja se riitti -hänelle. Hän oli vähän pelästynyt tuota kummallista loimotusta. -- Joko -se on tulipalo tai on maailman loppu tulossa, hän ajatteli. Nyt hän -tiesi, että se oli pienempi noista kahdesta pahasta. Sen vuoksi hän -istuikin levollisena ja puheli suupalojen lomassa itsekseen: - --- Ähä (hän nielaisi ja vahvisti asian ähä-sanalla) -- -- kai tästä -pitäisi lähteä -- -- ähä -- -- mutta mitenkäs tässä -- -- ähä -- -- -kesken syöntiä -- -- ähä. -- -- Täytyyhän sitä auttaa -- -- ähä -- -- -lähimmäistä -- -- ähä, -- -- mutta jos vielä muutaman lusikan -- -- -ähä. Kyllä ne sen sammuttavat -- -- ähä, -- -- enpähän minä yksinäni --- -- ähä -- -- suurtakaan aikaansaa -- -- ähä. Jaa, lähtisiköhän -tuota -- -- ähä, ähä, ähä. - -Antti otti puuroa toisen lautasellisen luoden pelokkaan ja säälivän -katseen Kalliomäkeä kohti, millä suunnalla taivas alkoi loimottaa -entistä enemmän, ja sitten pihalle nähdäkseen, miten pitkälle -sammutuspuuhat olivat edistyneet. Kun hän näki ruiskua kannettavan -rattaille, rauhoittui hänen äsken jonkin verran huonovointinen -omatuntonsa. - --- Kyllä se nyt sammuu! sanoi Antti nostaen jälleen puurolusikan -huulilleen -- -- ähä, -- -- kun ne saavat sinne ruiskun -- -- ähä, --- -- pakkohan sen on sammua -- -- ähä. Mutta jollei siellä ole -vedensaanti selvä, niin ei siinä sitten auta ruiskukaan -- -- ähä, --- -- ka kun on ihan syöminen unohtua -- -- ähä! - -Pihalla nousi miehiä rattaille ja hevonen lähti kuin pyry liikkeelle. -Antti ihan pelästyi. - --- No ka, joko ne nyt lähtivät -- -- ähä, olisivat ne nyt saaneet ottaa -minutkin -- -- ähä, mutta mitäs ne vanhasta ruojasta -- ähä, ähä! - -Antti söi illallisensa ja lähti sitten hiljalleen tallustelemaan -palopaikalle. - -Kalliomäkeläisten onneksi oli Jokikylässä kuitenkin vikkelämpiäkin -miehiä kuin Klemolan muonarenki Antti. Torpalle alkoi vähitellen -kokoontua miestä ja naista, ja kun torpan oma väki oli vähäisen -selvinnyt pelästyksestään, pantiin sammutustoimet alulle. Haettiin -saaveja ja ämpäreitä, kaivon vintti alkoi vinkua ja ensimmäiset -ämpärilliset vettä heitettiin palaville seinille. Niiden vaikutus -näytti kuitenkin kokonaan tehottomalta. Tuli sähähti kiukkuisesti -kuin saunan löyly, hypähti syrjään hetkeksi, mutta valtasi muhkealla -rynnäköllä uudelleen äsken menettämänsä alan. - --- Poroksi se palaa, ei siinä mikään auta, vaikeroi Kalliomäen emäntä. --- Voi hyvä Jumala, kun lähetti tämmöisen onnettomuuden köyhälle -ihmiselle. - -Tulen valta näytti todellakin aivan vastustamattomalta, ikäänkuin olisi -koko rakennus jo sen armottomassa syleilyssä ja heti romahtamassa -maahan. Sillä välin tuli lisää apua palopaikalle. Hevosilla tuotiin -vesitynnyreitä ja jo saapuivat Klemolan ja vähän sen jälkeen Kukolan -ruiskut paikalle. - -Sammutustoimet saivat nyt uutta vauhtia. Ruiskut asetettiin kuntoon -ja täytettiin vedellä. Miesvoiman painolla pulpahti vesi kirkkaana -suihkuna kohti palavaa rakennusta. Miehet alkoivat hikoilla. Tuon -suuren rovion loimotus ja hehku tuntui kymmenien sylien päähän ja -palavaa rakennusta oli vaarallista lähestyä. - -Mutta kun siinä ruiskumiehet arastelivat, tarttuivat eräät pojat -ruiskun letkuun ja etenivät uhkarohkeasti asumusta. Voimakas suihku -huuhteli nyt rakennuksen seiniä. Siellä räiskyi ja paukahteli, sihisten -ja suhisten tuli väistyi syrjään pahimman vihollisensa veden tieltä -jättäen jäljelle mustia, hiiltyneitä ja karstaisia seinähirsiä. - -Jo kiipesi pari rohkeata poikaa äsken vielä palavaa, nyt kosteata, -höyryävää rakennuksen nurkkaa pitkin katolle kohdistaen vesisuihkun -torpan välikatolle ja sisäosiin, missä palava katontäyte pöllähteli -korkealle ja valkeat jättiläissavupilvet kätkivät kokonaan peittoonsa -sammuttajat. - --- Voi, nyt ne tukehtuvat! kuului huutoja väkijoukosta. Kalliomäen -Elli seisoi suuren petäjän juurella. Hän oli aluksi ollut aivan kauhun -lamauttamana, niin ettei voinut tehdä muuta kuin ristiä käsiään -ja yhtyä äitinsä tuskanhuutoihin. Mutta kun väkeä tuli paikalle -ja sammutustoimet alkoivat todella, otti hän tarmokkaasti niihin -osaa neuvoen; mistä saa vettä, mistä ämpäreitä jne. Nyt hän seisoi -uupuneena, katsellen ihaillen noiden nuorten poikien ponnistelua. Hän -tunsi heidät heti. Hän näki Klemolan Reinon ja Kankareen Epan kiipeävän -katolle, ja pian heidän perässään kiirehti lukkarin Vaito ruiskun letku -kainalossa. Nyt olivat pojat synkän savun keskellä aivan näkymättömissä. - --- Auttakaa niitä! huudahti tyttö uudelleen tuskissaan. - -Silloin pistäytyi savusta esille toinen toisensa perästä tuo kolmikko. -Pojat peräytyivät tukahduttavan savun tieltä ja Ellin huulilta pääsi -jo ilon huudahdus kaiken tuskan ja pelon keskellä. Mutta tuskin oli -savu vähän hälvennyt, kun pojat kävivät uudestaan ryntäämään. Taas -he kiipesivät katolle. He olivat koko ajan ajatelleet vain tuota -mustakulmaista tyttöä ja hänen puolestaan he olivat rynnänneet tulta -vastaan. Nyt he jälleen valmiina mitä hurjimpiin ja uhkarohkeimpiin -yrityksiin, toivoivat vain, että tyttö näkisi heidät, katselisi, miten -he ponnistelivat hänen tähtensä, ja antaisi heille urhoollisuuden -palkinnoksi kiitollisen hymyilyn. - -Nyt ei mikään voinut pidättää Jokikylän poikia. He kuulivat tytön -huudahdukset. Kuin sotaan kehoitus se kajahti heidän korvissaan. Mitään -vaaroja pelkäämättä he syöksyivät uudelleen savuavaa ja liekehtivää -rakennusta kohti. Pian kohosivat heidän ohuet, nuorekkaat vartalonsa -jälleen rakennuksen katolla ja taas he katosivat hirveään savutulvaan, -minkä heidän ruiskujensa vesisuihkut loihtivat ilmoille palavan -rakennuksen uumenista. Sieltä nousi hulmahtavia savuvyöryjä täynnään -säkeniä ja kipinöitä. Ne paisuivat pilviksi ja punertivat peloittavasti -laskevan auringon viime säteissä. - -Taas täytyi poikien peräytyä. Heille huudettiin nyt varoituksia -kaikilta tahoilta. Kalliomäen emäntä tarttui Reinon käsivarteen -estääkseen tätä toteuttamasta uutta hyökkäystä. Mutta tuo yritys vain -kannusti poikaa. Elli koetti pidättää Epaa ja Vaitoa, mutta hänen -estelynsä juuri tekikin heidät aivan huimapäiksi. Kolmannen kerran -he vedettyään keuhkoihinsa pari henkäystä ilmaa kiipesivät uudelleen -katolle koko sammutusjoukon ihmetellessä heidän rohkeuttaan ja henkeään -pidättäen katsellessa heidän vaaraansa. - -Kukolan pojat ja paljon kirkonkylän poikiakin oli tällä välin saapunut -paikalle. Myöskin he kävivät käsiksi sammutustyöhön kilpaillakseen -Jokikylän poikien kanssa. Tuolla kohosi jo katonrajassa Kukolan -Kallen pää Klemolan Reinon vieressä, joka seisoi mahtavana hajareisin -kainalossaan kimalteleva metallinen letkun pää ja ohjasi uuden -vesiryöpyn rakennuksen palaviin ja sähiseviin sisuksiin. Vuorena kohosi -jälleen harmaa säkenöivä savu, tulen valta teki viime ponnistuksiaan. -Oli kuin se vihdoinkin olisi päässyt selville siitä, kutka olivat -sen lähimmät viholliset, ja se näytti nyt avaavan koko tukahduttavan -kitansa nielläkseen pienet vastustajansa. Tämän valtavan savumassan -tieltä peräytyivät useimmat ryntääjät. Kukolan Kalle hellitti otteensa -ja hyppäsi maahan. Pari kirkonkylän poikaa ryömi yökäten ja ähkien pois -palopaikalta, mutta Jokikylän poikia ei kuulunut, heistä ei näkynyt -vilahdustakaan. - --- Nyt se romahtaa! kuului huutoja. - --- Ne ovat pyörtyneet ja pudonneet rakennuksen sisään! - --- Auttakaa! Pelastakaa nuo hurjat pojat! huuteli Kalliomäen emäntä -juosten tuskissaan edestakaisin torpan edustalla ja kohottaen ristiin -puristettuja käsiään korkeutta kohti. Hän tunsi olevansa vastuussa -noista pojista, jotka niin usein olivat kiikkuneet hänen keinussaan ja -jotka nyt palkkioksi siitä yrittivät pelastaa hänen omaisuutensa. - -Elli seisoi nojaten mustaa palmikkoaan naavaiseen petäjään. Hän oli -aivan kalpea, mutta ei puhunut sanaakaan. Hänen silmäkulmissaan kiilsi -kyyneleitä, sillä hän ymmärsi kaiken. - -Kauan peitti sakea savu Kalliomäen torpan, mutta vähitellen se alkoi -harveta. Ja vihdoin tulivat savun keskeltä näkyviin poikien haahmot. -He seisoivat kukin kulmallaan järkkymättä, peräytymättä askeltakaan, -painoivat märkiä lakkejaan kasvoihinsa ja pitivät kukin ruiskun letkua -lujasti käsissään. Ja veden valta alkoi vihdoin voittaa, savu hajosi. -Mitä Kalliomäestä vielä oli jäljellä, oli pelastunut. - -Palopaikalle kokoontunut yleisö katseli ihmetellen noita nuoria poikia, -jotka lopen uupuneina, noen ja lian peittäminä sekä läpimärkinä -palasivat taistelustaan tulen valtaa vastaan. He olivat voittajia, nyt -siitä ei voitu kiistelläkään. Ensi kerran Jokikylä antoi pojilleen -yksimielisen tunnustuksen. - -Hetken levähdettyään ja hengähdettyään pojat kävivät jälleen palaneen -torpan luo. Siellä oli vielä väkeä, ja kipinöivästä sorasta torpan -asukkaat koettivat kaivaa ilmoille, mitä tulen raivolta mahdollisesti -oli säilynyt. Emäntä veti esiin pinkan mustuneita, osaksi särkyneitä -posliinilautasia. - -Reinon sydämessä sykähti. Hänestä tuntui mahdottomalta, että Kalliomäen -Elli voisi enää syödä ruokaansa noilta pakoutuneilta lautasilta. - --- Ei niitä enää voi käyttää, uudet täytyy ostaa lautasetkin! hän -huudahti säälivällä äänellä. - -Eräs vanha mies katsoi häneen terävästi ja sanoi: - --- Köyhillä ihmisillä ei ole varaa ostaa uusia. Niiden täytyy katsoa, -voisiko huonommillakin tulla toimeen. - -Reino loi hämmästyneen katseen tuohon vanhaan mieheen, mutta -vaikeni. Hän ei löytänyt sanoja vastatakseen. Ensi kerran hän sai -kouraantuntuvan kokemuksen siitä, että toiset ihmiset olivat rikkaita, -toiset köyhiä. Tuo jako oli hänestä tällä paikkakunnalla väärä. Hän -olisi tahtonut, että Kalliomäen Elli ei olisi ollut köyhä, ei ainakaan -niin köyhä, ettei hänellä ollut varaa ostaa uusia lautasia. - -Tuon vanhan miehen takana Reino näki mustan tukan ja etsimänsä tytön -suuret, kosteat silmät. Ne katsoivat häneen kauan ja kiitollisina. -Kumpikaan ei puhunut sanaakaan toisilleen. He eivät edes lähestyneet -toisiaan, sillä he pelkäsivät, että vieraat ihmiset saisivat tietää -heidän pitävän toisistaan. - -Puolen yön tienoissa Klemolan väki palasi kotiin. Reino kiipesi -vuoteeseensa, mutta vasta aamuyöstä hän sai unta silmiinsä. Hän makasi -kuitenkin hiljaa ja unelmoi, muisteli tuota mahtavaa tulipaloa, mitä -kaikkea hän, Epa ja Vaito olivat tehneet, ja arvaili, mitä muut -ihmiset, ennen kaikkea Elli, olivat silloin heistä ajatelleet. Ja -muistoja riitti vielä seuraavaksi päiväksikin. - - - - -KLEMOLAN REINO -- RUNOILIJA. - - -Klemolan talossa oli suuri hälinä. Siellä tehtiin parhaillaan taikinaa, -mutta huomattiin, että hiiva oli loppunut. - --- On se ihan merkillistä, pauhasi emäntä, kun hiiva on taas loppunut. -Siitä olisi pitänyt ilmoittaa minulle ajoissa, että olisi ehditty hakea -kauppiaalta uutta hiivaa. Se on niin merkillistä, että jollen minä itse -ole joka paikassa, huolehdi itse kaikesta, niin kohta kaikki loppuu -talosta. Miksei sitä saanut viime leipomisen jälkeen ilmoittaa, että -nyt siihen meni kaikki hiiva. - -Piikatytöt livahtelivat pois pauhaavan emännän tieltä. Eivät he -hänen moittimisistaan paljoakaan harmistuneet, sillä he tiesivät -kokemuksesta, että Klemolan emäntä oli pitäjän paras emäntä, toimelias -ja riuska, oikea entisen ajan emäntä, jonka läsnäolo vasta tekee talon -taloksi. Kuten kaikki tarmokkaat luonteet, oli hän samalla kiivas ja -komentava, mutta hyväsydäminen. - --- Missä se Reino on? kysäisi emäntä. - --- Reino hoi! Reino hoooiii! huudettiin heti ovesta ja kolmesta -ikkunasta. - -Reinon pää kohosi hitaasti navetan katolta katonharjan yli. Hän -tirkisteli ensin varovaisesti saadakseen selville, oliko asia hauska -vai ikävä. - --- Reino hooii! - --- Mitä? - --- Tule pian tupaan, emännällä on asiaa. - -Reino arveli silloin äidin laittaneen pannukakkua ja tahtovan lepyttää -häntä erään heidän välillään viime viikolla sattuneen erimielisyyden -takia, josta edellä on puhuttu. Emäntä oli näet ottanut käytäntöön -sellaisen perin arveluttavan tavan, minkä johdosta Reino oli jo toista -viikkoa odottanut joko pannukakkua tai lautasellisen vadelmahilloa. Nyt -hän juoksi pyrynä tupaan. - --- Reino! huuteli emäntä kimeällä äänellä. -- Se on ihan merkillistä, -kun nyt hiivakin taas on loppunut. Reino! Juoksepas kiltisti hakemaan -hiivaa kirkonkylän kauppiaalta. - -Reino hiukan nolostui. Hän oli ollut pannukakusta jokseenkin varma. -Ja sitä paitsi, ei sinne kirkonkylän kauppiaan luo niin vain kiltisti -juosta. Äiti näytti unohtavan Kukolan talon, joka oli maantien -varrella, ja ennen kaikkea Kukolan pojat. Sillä matkalla voi saada, -selkäänsä. - -Reino koetti estellä. - --- E-en minä oikein mielelläni sinne lähtisi. - --- No, se nyt on vähän merkillistä, pauhasi emäntä, kun noista, -suurista pojistakaan ei ole ihkasen mitään hyötyä. Etkö sinä nyt jaksa -edes hiukkasen auttaa vanhaa äitäsi? - -Piiatkin katselivat paheksuen Reinoa ja sanoivat: - --- Reino, hyi olkoon, miten huono mies! - --- Minä menen, sanoi silloin Reino kolealla äänellä. Hän ajatteli, -että koska äiti kerran ajaa hänet suoraan surman suuhun, niin käyköön -miten tahansa, mitäpä hän itsestään välittää. Koska kerran äiti, -jonka pitäisi rakastaa lastaan, oikein tahtoo työntää hänet vaaraan, -niin hän menee. Sittenpähän saavat nähdä, miten siellä käy. Ja vielä -sitä häntäkin surraan ja itketään, kun hän on kuollut ja haudattu. -Kylläpähän silloin moittivat itseään siitä, että ajoivat hänet siten -ajattelemattomasti matkaan. - -Niin hän lähti synkkine ajatuksineen ja paukautti oven kiinni -perässään. Sillalta alkaen hän hiljalleen juoksi ohi Kukolan tapaamatta -ketään ja jatkoi sitten rauhallisesti matkaansa kirkolle asti. Matka -oli tavallaan hauskakin. Vaikka hän pelkäsikin väijytyksiä, oli -tutustuminen vihollispuolen elämään sangen mielenkiintoista. Suuren -kirkonkylän läpi hän kuljeskeli jo aivan levollisesti, sillä hän tiesi, -että siellä asui poliisi, ja nyt hän ensi kertaa elämässään tuli -ajatelleeksi, miten suurta hyötyä poliisilaitoksestakin sentään on. -Tietysti ihmiset tappelisivat joka päivä kaikista pikkuasioistakin, -ellei kruunun rautakoura olisi silloin pian niskassa, ja mars, -käräjätupaan sakotettavaksi! Poliisi, ajatteli Reino, on parempi mies -kuin luullaankaan, sillä hänen läsnäolonsa antaa jokaiselle rauhan ja -turvallisuuden tunteen. - -Kauppiaalla käytyään Reino alkoi jälleen laputtaa kaukana häämöttävää -Jokikylää kohti. Mitä kauemmas hän eteni kirkonkylästä ja poliisin -siipien suojasta, sitä epävarmemmaksi ja aremmaksi hän kävi. - -Tuolla kaukana joen takana välkkyi päivänpaisteessa hänen kotikylänsä --- kaunis Jokikylä. Kunpa hän saavuttaisi sen enemmittä kommelluksitta! -Silloin olisi koko retki ollut vain hauska, jännittävä seikkailu, josta -kelpaisi kerskailla toisille pojille. Hän kuvitteli jo mielessään, -miten Anssu ja Vaito tiedustelisivat häneltä, missä hän oli ollut -aamupäivällä. - --- Kirkonkylässä! sanoa paukauttaisi hän huolettomasti, ikäänkuin -asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Kyllä poikien naamat venyisivät -pitkiksi. - --- Hä! Mitä? Kirkonkylässä! he utelisivat. - --- Niin, kävin vain hakemassa hiivaa kauppiaalta, kun meillä leivotaan -tänään. - --- Yksinkö? kysyisivät pojat epäillen, mutta samalla kunnioittava ilme -kasvoillaan. - --- Yksin tietysti, hän vastaisi ja hymähtäisi. - --- Eivätkö Kukolan pojat härnäilleet sinua? - -Silloin Reino katselisi heitä pitkään ja sanoisi: - --- Kukolan pojat! Eivät suinkaan ne uskalla minua härnätä. Silloin ne -saisivat sellaisen selkäsaunan, että... - -Reinon haaveilut loppuivat kesken, sillä hän huomasi tulevansa Kukolan -kohdalle. Hän oli kävellyt niin nopeasti, että oli aivan hengästynyt. -Samassa astui Kukolan portista kaksi poikaa maantielle. Ne olivat -Kukolan Antti ja Sairisten Jaska. Silminnähtävästi he olivat nähneet -Reinon menevän kirkonkylään ja olivat asettuneet väijyksiin. - -He lähestyivät nyt naurunvirnistys naamassaan ja katselivat -voitonriemuisina Reinoa, joka kalpeni ja seisahtui. - --- Kas Klemolan mamman poikaa, he ilkkuivat ja alkoivat astella Reinon -rinnalla. - --- Kas Klemolan mamman poikaa! Oletkos saanut hiljan selkääsikään? -ilkkui Sairisten Jaska antaen vastustajalleen tuuppauksen kylkeen. - -Reino ei puhunut sanaakaan. Hän päätti olla vastustelematta. Saisipahan -sitten nähdä, oliko äidin puheissa perää, ja mitäpä hän olisi -voinutkaan kahta voimakkaampaa poikaa vastaan. Äkkiä hän alkoi juosta -siltaa kohti. - -Pojat säntäsivät perään ja saavuttivat pian pakenijan. - --- Kas Klemolan mamman poikaa, hoki Jaska luullen puhuvansa sukkelasti. --- Oletkos saanut hiljan selkääsikään? Ja taas hän antoi Reinolle -pukkauksen kylkeen. - --- Antakaa minun olla rauhassa, pyyteli Reino. -- Ei meillä koskaan -kaksi käy yhden kimppuun. - --- Kutka kaksi tässä nyt yhden kimppuun käyvät? puheli Jaska -ivallisesti. -- Tämä Antti tulee vain todistajaksi siitä, että Klemolan -mamman poika saa löylyä. Sen sanottuaan hän läimäytti Reinoa korvalle. - -Reino pyrki ääneti eteenpäin. Jaska antoi uuden läimäyksen kävellen yhä -Reinon rinnalla. - -Silloin Reino lähti taas juoksemaan, tuo suuri poika perässään. Hän -olisi pian taas joutunut kiinni, mutta sillan korvassa asuva karvari -näki tapauksen ja saapui paikalle ajaen Antin ja Jaskan tiehensä, -uhkasipa heitä selkäsaunalla ja poliisilla, jos vielä kerran kiusaavat -pienempiään. - -Reinon silmistä tipahtivat kyyneleet. Hän katseli kiitollisena karvaria -päättäen heti Klemolan isännäksi tultuaan palkita pelastajaansa tästä -mitä vaikeimmalla hetkellä saamastaan avusta. - -Sitten hän lähti nousemaan ahdetta sillan korvalta Jokikylään päin, -seisahtui sen laelle ja loi katseensa Kukolaa kohti. Siellä ne pojat -taas seisoa töllöttivät jokirannassa katsellen tuota lintua, joka oli -livahtanut heidän käsistään. - -Klemolan Reino sai silloin äkkiä suuren aatteen. Hän alkoi laulaa -kaikuvalla äänellä itse tekemäänsä pilkkarunoa Kukolan Antista ja -Sairisten Jaskasta. Lyhyt se oli, mutta alkuperäinen ja naseva. Se -kuului: - - -- Ja Sairisten Jaska ja Kuukoolaah, - ja Sairisten Jaska ja Kuukoolaah! - -Hän pani vahvan painon viimeiselle tavulle, kirkaisten sen joka kerta -korkealle ja kimeästi. Hänen äänensä kuului sekä Jokikylään että -Kukolaan, kun hän seisoi korkealla mäen törmällä ja lauloi: - - - -- Ja Sairisten Jaska ja Kuukoolaah, - ja Sairisten Jaska ja Kuukoolaah! - -Hän oikein tunsi, että se koski asianomaisiin. Olihan siinä kaikki, -niinkuin laulussa ainakin. Hän huusi yhä kovemmin pilkkarunoaan ja -kirkaisi lopputavun yhä kimakammin. - -Hänen vastustajansa seisoivat kuin puulla päähän lyötyinä vastapäisellä -rantatörmällä. He olivat aivan ällistyksissään. Reinon ääni vain -koveni. Hän huusi mahtavana kuin lukkari lehterillään heidän nimiään. -Kyllä se koski heihin. Voi tavatonta, miten se heitä harmitti, -varsinkin tuo kimeä lopputavu! - -Ensin he huusivat Reinolle, että hän pitäisi suunsa kiinni, mutta -mitäpä tämä enää välitti heidän huudoistaan. Kauempaa he eivät -kestäneet, vaan luikkivat tiehensä kuin koirat, jotka ovat saaneet -piiskaa. Ja yhä voitonvarmempana kajahti Jokikylän puoleiselta törmältä -Reinon pilkkalaulu: - - Ja Sairisten Jaska ja Kuukoolaah! - -Pojat vetäytyivät vähitellen Kukolan portin taa tirkistäen aidan raosta -maantielle ja kyllä he häpesivät. Laulu kuului Kukolaan saakka, siellä -pelloilla rengit ja päivätyöläiset jo alkoivat kuunnella ja nauroivat -pian täyttä kurkkua. - --- Voi tuhannen tulimmaista! Jos siitä tulee yleinen pilkkalaulu koko -pitäjässä, mitä sitten tehdään? tuumailivat Jaska ja Antti. Koko -Kukolan ja Sairisten maine on silloin mennyttä. Kaikkialla heitä -nauretaan. - -Aikansa laulettuaan Reino jatkoi matkaansa Jokikylään, mutta laulamasta -hän ei lakannut. Hän oli ylen sydämistynyt. Koko Jokikylän piti saada -tietää asia. Ja kyllä hänen laulunsa siellä kuultiinkin. Ikkunat -avattiin ja sieltä pisti ulos hymyileviä kasvoja, jotka täydelleen -ymmärsivät tilanteen. - -Reino kulki eteenpäin synkkänä kuin ukkospilvi, eikä leppymisen -värettäkään näkynyt hänen kasvoillaan. Hän kirkaisi edelleen vieläpä -väännellen keksimäänsä säettä: - - -- Ja Sairisten Jaska ja Kökölääh, - ja Sairisten Jäskä ja Kikölääh! - -Aina kotiportilleen asti hän lauloi ja hän tunsi laulunsa voiman. Hän -oli voittanut, voittanut täydelleen. Koko pitäjä tiesi, että hän oli -tehnyt suurenmoisen ivarunon Kukolan Antista ja Sairisten Jaskasta. -Pojat olivat luikkineet tiehensä kuin jänikset. Reinoa ihan nauratti. -Mitä merkitsi nyt heidän voimansa? Hänellä oli runon voima ja laulun -mahti ja sen tiesi nyt koko Jokikylä. Reino Klemola tunsi, että hänen -nyt kannatti elää ja että hänellä voi olla vielä suuri tulevaisuus -edessään. Hän tunsi, että hän oli _runoilija_. - -Kotona äiti jo odotti häntä ja pannukakku höyrysi pöydällä. Reinon -silmästä tipahti liikutuksen kyynel. Miten rakas ja hyvä äiti hänellä -sentään oli. Ei hän ollut laisinkaan aikonut syöstä poikaansa turmioon. -Hän oli tehnyt kaiken tietämättömänä matkalla uhkaavista vaaroista. Sen -Reino ymmärsi nyt päivän selvästi, ja hän katui niitä kertoja, jolloin -hän oli ollut äidilleen paha ja uppiniskainen. Syötyään hän kiipesi -ylisänkyyn lepäämään ja katseli sieltä salaa rajattoman onnentunteen -vallassa, miten hänen rakas äitinsä hääräili ja hommaili tuvassa, -leipoi ja veti uunista hyvältä tuoksuvia, ruskeita nisuleipiä. - - - - -KIRKKOMATKA. - - -Tyynin, kirkkain äänin kumahtelivat sunnuntain aamukellot kirkonkylästä -Jokikylään, minkä takana kohoavista metsäisistä vuorenharjanteista -kaiku kantoi ne moninkertaisina takaisin. Jokikylä lepäsi siinä -nousevalla rinteellään kirkkaassa päivänpaisteessa ja joki sen edessä -ihan säihkyi syvässä uomassaan. Kaukaa kuului kosken kohina. - -Taloista ja pihoilta lähti ihmisiä astelemaan kirkonkylää kohti. -Edellä kulkivat miehet, pyöreä, musta hattu päässään, harjatuissa -juhlatakeissaan ja kolmen askeleen päässä vaimot pyhähameissa sekä -mustat, kiiltävät silkkihuivit päässään. Jos poika oli mukana, -astui hän vanhempiensa välimailla suuri hattu korviin saakka päähän -painettuna, koettaen astua yhtä pitkiä askeleita kuin isäkin. Tytöt -tulivat joko äitinsä perässä tai rinnalla. - -Varakkaista taloista ajettiin kirkolle korskuvilla orheilla, jotka -sitten jumalanpalveluksen aikana kirkon aidan ulkopuolella kuopivat -maata vaahto suussa ja hirnuen kärsimättöminä. - -Jokikylän pojat olivat hekin pyhäaamuna puetut juhlapukuunsa. Klemolan -Reino, lukkarin Vaito, Rantalan Anssu ja Kankareen Epa seisoivat -maantien varrella Klemolan riihiveräjän takana ja katselivat ihmisten -kirkkoonmenoa. Paljon oli jo väkeä mennyt heidän ohitseen, sitten tuli -kimmeltävät silkkihuivit päässään Kalliomäen emäntä ja hänen molemmat -tyttärensä. - -Poikien sydämet hätkähtivät pitkin linjaa. Noin ihmeen kauniina he -eivät olleet vielä koskaan nähneet Kalliomäen tyttäriä. Ellin mustat -kulmakarvat kaartuivat häikäisevinä hänen lumivalkealle iholleen, kun -hän hymyili pojille hyvän päivän. - -Heidän ohimentyään pojat olivat joka jäsen jännityksissä. Kuitenkin he -vaikenivat ja miettivät kukin, miten pääsisi erilleen toisista pojista -ja voisi huomaamatta pujahtaa kirkkoon sekä istuutua siellä sellaiseen -paikkaan, mistä saattoi itse piilossa pysyen joskus vilkaista -kalliomäkeläisten penkkiin. - -Reino rupesi yht'äkkiä kamalasti haukottelemaan ja tuumaili: - --- Tämä on hahhaa! hahhaa! tämä auringonpaiste niin, hahhaa, -väsyttävää, että minä menen hahhaa -- maata. - --- Minun myöskin taitaa pitää lähteä. Meidän lampaannahkoja on -karvarilla ja isä käski minun käydä katsomassa, joko ne pian -valmistuvat, sanoi Anssu. - -Reino lakkasi heti haukottelemasta luoden Anssuun epäluuloisen katseen. -Karvarin asuntohan oli aivan jokitörmällä kirkkotien varrella. Jos -Anssu meni sinne, katkaisi hän samalla Reinolta tien kirkkoon, -vaikkakin silminnähtävää oli, että Anssu aikoi karvarin varjoon -kätkeytyen livahtaa suoraa päätä kalliomäkeläisten perässä kirkkoon. - -Silloin Vaito ällistytti poikia lausumalla hirvittävän uhkauksen: - --- Minä lähden kirkkoon. -- Hän, lyseolainen kun oli, piti Kalliomäen -Elliä jo aivan omanaan ja arveli, etteivät tuollaiset pojannaskalit -kuin Reino ja Anssu vielä ymmärtäneet tytöistä mitään. Epa taas oli -hiljainen ja jörö luonteeltaan, ettei häntä tarvinnut ottaa lukuun. - --- Meneks' sää kirkkoon? kirkaisivat pojat kuin yhdestä suusta. - --- Menen, sanoi Vaito. -- Minä vain käyn siellä, kyllä minä pian tulen -takaisin. Isä käski tuomaan itselleen uuden virsikirjan. - --- Kuule! Jos minä tulisin sinun kanssasi? Mentäisiin parvelle -istumaan, ehdotti Reino. - --- Niin, ja saisin kai sitä minäkin kerran vuodessa mennä kirkkoon, -vakuutteli Anssu. - --- Mennään sitten noiden kalliomäkeläisten perässä, ehdotti Epa -vakavana ja rauhallisesti. - --- Mitä me kalliomäkeläisistä välitetään, kivahti Reino. - --- En minä ainakaan rupea heidän perässään hyppäämään, kiivaili Anssu. -Vaito taas selitti, ettei ole ollenkaan varmaa, että kalliomäkeläiset -menevätkään kirkkoon. Ne käyvät usein muuten vain kirkonkylässä. - -Lopputulokseksi tuli, että he lähtivät joukolla, naamat vakavina -astelemaan kirkolle päin. Kun maantie oli täynnä väkeä, ei tarvinnut -pelätä tappelua enempää Kukolan kuin kirkonkylän poikienkaan kanssa, -mutta siellä niitä seisoi pitkin veräjiä huolettomassa asennossa -ja katseet, joita he loivat Jokikylän poikiin, olivat enemmän kuin -höystetyt ivalla. Jokikylän pojat kulkivat kuin kävelykilpailuissa, -mutta koko ajan he tunsivat noiden ivallisten katseiden painon -hartioillaan. He huokasivat alakuloisesti, mutta tunsivat sitten -olevansa marttyyrejä, jotka uskonsa tähden saavat kärsiä vainoa ja -pilkkaa ilkeämielisiltä maailman lapsilta. - -He saapuivat kirkkoon, seisahtuivat ulko-ovelle ja ottivat lakit -päästään. Vaito ehdotti, että mentäisiin heti lehterille, sieltä kun -muka näkyi koko kirkko alttaria myöten. Pojat kiipesivät nyt kamalasti -jalkojaan kopistellen lehterille, mutta suureksi pettymyksekseen he -huomasivat, että molemmat etupenkit olivat jo väkeä täynnä. - --- Mennään tänne, mennään tänne, kuiskasi Vaito hämillään, hiusmartoa -myöten punaisena kuin rapu. - -Syvästi pettyneenä pojat istuutuivat lehterin kolmanteen penkkiin, -missä heillä ei ollut muuta katsottavaa kuin edessä istujain -punaiset niskat tai parhaassa tapauksessa lehterin seinille asetetut -kulmikkaat ja kömpelöt keskiaikaiset maalaukset, jotka esittivät -vanhan testamentin kuninkaita ja profeettoja. Niissä oli taustana -ihmeellisiä maisemia vuorineen, virtoineen ja kaupunkeineen. Etualalla -seisoi paljain jaloin ja kirja kainalossa partasuinen ukko, jonka -pää oli aivan tavaton ruumiiseen verrattuna. Ihmisillä oli yllään -leveät, siniset tai punaiset kaavut ja paljaat varpaat olivat pystyyn -kääntyneet. - -Aluksi pojat olivat aivan kuohuksissaan. He arvelivat ensin, että Vaito -oli tahallaan tuonut heidät tänne rotanloukkuun, ja miettivät jo, -missä olisi sopivin paikka antaa Vaidolle selkäsauna tämän konnuuden -rangaistukseksi, mutta heidän sydämensä heltyi, kun Vaidon suuret -silmät pettymyksen aiheuttaman mieliharmin kostuttamina ja avuttomina -katselivat heitä ikäänkuin kysyen: - --- Mitäs nyt tehdään, pojat? - --- Mitäpä muuta kuin kärsitään; on sitä kärsitty ennenkin, ajattelivat -pojat ja huokaisivat. - -Kun kirkonmenot alkoivat, virkistytti toiminta aluksi paljon Jokikylän -murheen murtamia miehenalkuja. Urut helähtivät soimaan ja suvivirren -toiveikkaat sävelet täyttivät kirkon holvit. Ensimmäisenä kaikista -virkosi musikaalinen Klemolan Reino, joka kirkkaalla pojan äänellään -yhtyi laulamaan: - - -- Aurinko maamme puoleen - lähestyy lähemmäs, - virvoittaa luonnon kuolleen, - sen tekee eläväks'. - -Sitten alkoi saarna. Ensimmäiset viisi minuuttia pojat kuuntelivat, kun -rovasti puhui maan asukasten huolista ja murheista, leipätaistelusta, -synnistä ja pahoista himoista, joista vasta kristinopin valo kykenee -ihmiset kirvoittamaan. Sitten pojat alkoivat ajatella muita asioita, -sillä he eivät ymmärtäneet vielä elämää. Huoli ja murhe -- siitä he -eivät tietäneet mitään, leipätaisteluun saakka he eivät vielä olleet -jaksaneet ulottaa katsettaan. He tiesivät, että synti oli jotakin -kamalaa, samoin kuin lihan himokin, mutta mitä ne olivat, sitä he eivät -käsittäneet. - -Nuo vanhat ihmiset, ne näyttivät kehittyneemmällä älyllään kyllä -ymmärtävän joka sanan, ja että he ottivat kukin saarnasta osansa, sitä -todisti pian nenäliina naisten kädessä ja miesten leukojen harras -täräjäminen. - -Jokikylän pojat alkoivat tuumailla, missä Kalliomäen Elli mahtoi -istua? Anssu nousi seisomaan saadakseen nähdä edes vilauksen Ellin -silkistä, mutta hänen toivonsa oli turha. Neljännestunnin he sitten -katselivat ulos vahvaan kiviseinään laitetuista ikkunoista, mistä -kirkas päivänvalo virtasi lehterille kullaten kattokruunut ja välkkyen -sadoin värivivahduksin niiden suurilla kristalleilla. Ulkoa siinti -hautuumaan vehmaiden lehtipuiden latvat ja kaukainen metsänranta. Pojat -haaveilivat marjamatkoistaan sekä iloisista, huolettomista hetkistä -tienvarren kukkuloilla tai jokirannan raitojen varjossa. - -Sitten Epa pitkillä käsillään alkoi silitellä profeettain partoja. Se -näytti tavattoman hassunkuriselta. Epa pisti pikkusormensa Aaprahamin -nenään. Pojat alkoivat tirskua ja herättämästään huomiosta innostuneena -Epa alkoi kutitella kuningas Salomon jalkapohjia, juuri kun Saban -kuningatar saapui tämän luokse kuuluisalle tervehdyskäynnilleen. - -Silloin heidän sivultaan kuului vihainen ja äänekäs kuiskutus. He -käänsivät katseensa ja näkivät kauhukseen suutari Lumperin seisovan -vierellään. Laihalla etusormellaan ja pikisellä peukalollaan hän -taittui Epan ohimotukkaan, venytellen sitä ja samalla puoliääneen -antaen ankaraa satikutia tuolle nuorelle majesteettirikolliselle. -Ja suutari sätti poikia tahallaan niin kovalla äänellä, että koko -lehteri kuuli sen. Pian oli kymmenkunta vihaista naamaa kääntynyt -töllistelemään Jokikylän poikia. - -Suutari innoissaan nipisti Epaa uudelleen ohimotukasta, kunnes Epa -hädissään päästi pienen, pidätetyn kirkaisun. Sitten suutari siirsi -laihat sormensa Anssun ohimotukkaan. Anssu oli heti pillahtavinaan -itkuun. Hän oli siinä konstissa erikoisen taitava ja oli säännöllisesti -siten pelastunut selkäsaunasta kotonaan, sillä heti kun Anssu pillahti -itkemään, tuli hänen helläluontoinen äitinsä väliin ja lopetti -toimituksen alkuunsa. Vieläpä täälläkin suutari heti hellitti otteen, -varsinkin kun lukkari samassa pisti päänsä esille urkujen takaa -katsoen, mitä meteliä lehterillä oikein pidettiin. - -Mutta suutari jäi seisomaan poikien viereen pitäen heitä alituisesti -silmällä, ja jos he liikahtivatkin, ärjyi Lumperi heille puoliääneen -kamalia uhkauksia. - --- Kädet ristiin, senkin tomppelit! -- Kakarat kun tulevat melskaamaan -kirkon lehterillekin. Kyllä minä teidät opetan! -- Sshhsshh, sihisi hän -uhkaustensa lomassa. - -Anssu yritti niistää nenäänsä, mutta heti suutari ärjäisi: - --- Hiljaa pitää istuman, senkin mukulat; hävetkää, mullikat! - -Pian eivät pojat uskaltaneet liikahtaakaan. Paras paikka oli sittenkin -Epalla seinän vieressä. Hän voi Lumperin huomaamatta edes liikutella -varpaitaan, joihin hän nyt kokosikin kaiken liike-energiansa, -- tuohon -ainoaan paikkaan, mistä se nyt voi purkautua. - -Poikien koettelemusten malja alkoi olla kukkuroillaan. Puhuaksemme -kuvaannollisesti täytyi heidän hörppäillä sen vaahtoava sakka pohjaa -myöten. - -Reino keksi pian uuden liikemuodon. Hän alkoi liikutella kieltään -suussa tahdissa eteen- ja taaksepäin. Se helpotti hiukan aikaa. -Sitten hän koetteli saada korviaan heilumaan ja sai siten tilaisuuden -ponnistaa kaikki voimansa äärimmilleen. Mutta näistä "hätäaputöistä" -huolimatta poikien asema oli äärimmäisen tukala. - -Heitä ihan ällötti. He olivat siinä aivan avuttomina pahimman -vihamiehensä suutari Lumperin kynsissä. Eivät he olleet voineet -aavistaakaan, että sellainen mies kuin suutari Lumperi tulisi -sellaiseen paikkaan kuin kirkko oli. Ja nyt se seisoa törrötti heidän -vieressään nauttien voitonriemuisena poikien ahdingosta. Vihdoin -viimeinkin hän oli saanut heidät kynsiinsä ja näytti nyt heille -havainnollisesti, kuka kukin on. Vieläpä hänellä tuntui olevan -jonkinlaista toimitustakin kirkonmenojen kestäessä. Hän näet istui -lukkarin vieressä ja avusti tätä asettamalla valkoisia numeroita -suureen, mustaan tauluun, joka sitten käännettiin seurakuntaan päin. Ja -aina kun virren numero oli valmis, käänsi Lumperi ylhäisellä liikkeellä -leukapartansa lukkaria kohti, joka vielä ylhäisemmällä liikkeellä -nyökäytti päätään hyväksymisen merkiksi. He molemmat oikein sähisivät -pelkästä arvonsa tunnosta. Jokikylän poikien mielestä kaikki tuo oli -aivan tavatonta ja samalla syvästi surullista. - -Heidän täytyi nyt istua liikkumatta aika, jonka he yksimielisesti -arvioivat "varttia vaille iankaikkisuudeksi". He olivat saarnan lopulla -aivan pakahtumaisillaan. Reino istui tulipunaisena kädet ristissä ja -liikkumattomana kuin kuvapatsas, paitsi että hän yhtämittaa nieleskeli, -kokosi sylkeä suuhun ja nieli sen taas. Hän sai ponnistella kaikki -voimansa saadakseen aikaan nielemisen, mutta jotakin hänen täytyi tehdä. - -Vihdoinkin saarna loppui. Suutari kiirehti asettamaan mustalle taululle -uutta virrennumeroa. Urkuri viritti alkusoiton. - -Silloin Vaito, joka istui äärimmäisenä, käytti vikkelästi hyväkseen -tilaisuutta ja hiipi lehterin portaita alas. Muut pojat seurasivat -esimerkkiä, mutta koko matkan he olivat tuntevinaan suutarin peukalon -ja etusormen aivan niskahaivenissaan ja pitivät joka sekunti -mahdollisena, että heidät temmattaisiin takaisin lehterille ja -vietäisiin kuningas Salomon eteen, sitten kun Saban kuningatar oli -poistunut, vastaamaan hänen majesteettinsa jalkapohjien kutituksesta -ja tuomittavaksi rangaistukseen, mikä sellaisesta rikoksesta ei voinut -olla ainakaan vähempi kuin teilaus. - -Pojat valtasi pakokauhu. Lehterin portaat kolisivat heidän -kompuroimisestaan. Epa, joka tuli viimeiseksi, laukkasi kolme porrasta -kerrallaan. Monet kirkkoväestä kääntyivät paheksuvin ilmein katsomaan -taakseen. Nyt he vihdoin näkivät Ellinkin hämmästystä kuvastavat -kasvot, kun hän käänsi päänsä kirkon perälle päin hälinää kohti. - -Onneksi alkoi virsi. Pojat punoittivat häpeästä. He toivoivat, -että maa olisi niellyt heidät, mutta sitten he näkivät kirkon oven -avoinna ja vaihtoivat edellisen toivomuksensa nopeasti uuteen paljon -hauskempaan asiaan. He livahtivat ovesta kirkon porstuaan ja siitä -ulos avaraan maailmaan. Ja kyllä he riemuitsivat. He olivat jälleen -vapaat painajaisestaan, saivat liikutella jäseniään, aukoa leukojaan, -potkia, tuuppia toisiaan, syljeskellä, väännellä niskojaan ja tehdä -lukemattomia yhtä hauskoja asioita. Pahimmin oli Reinon laita, hän kun -ei mitenkään tahtonut voida lakata nieleskelemästä, vaan vielä koko -seuraavankin päivän vain kalmankalpeana kokoili sylkeä suuhunsa ja -nieleskeli, kunnes yöllä näki sellaista unta, että hän putosi korkealta -lehteriltä suoraan Saban kuningattaren jalkojen juureen ja huomasi, -että tämän leijonankesyttäjien päämiehellä oli -- Lumperin kasvot. -Silloin Reino pelästyi niin kauheasti, että unohti joksikin aikaa koko -nielemistaidon. - -Kirkon porstuasta ulos astuessaankin pojat olivat niin kauhuissaan, -että Anssu löi päänsä ovenpieleen, kun kirkonkello äkkiä kumahti -korkealla heidän yläpuolellaan. - -Väkeä alkoi vähitellen tulla ulos kirkon ovesta. Pojat liittyivät -ensimmäisiin jokikyläläisiin. Kukolan ohi kuljettuaan he hypellen kuin -nuoret, virmat varsat saapuivat jälleen Klemolan riihelle, missä he -vanhan riihen salaperäisiin sokkeloihin katosivat näkymättömiin. Mutta -nokisten hirsien raosta tirkisteli pian neljä uteliasta silmäparia -seuraten Kalliomäen tytärten joustavia askeleita jokitörmältä kylätietä -pitkin kauas Valkealan metsän laitaan asti, mihin maantie upposi heidän -näkyvistään komeiden honkien keskeen. - - - - -KUN ANTIN MÖKILTÄ KUULUI KIMOTUS. - - -Kykäs peltoon ja kynttilä pöytään, sanoo sananparsi. Klemolan -väentuvassa istuivat Reino, Vaito ja Kankareen Epa iltapuhdetta -viettämässä ja kuuntelemassa vanhan Antin tarinoita. Iltaisin oli -Antti joskus puhetuulella ja silloin hän harvakseen kertoili menneistä -ajoista, jolloin hänkin oli huoleton kuin taivaan lintu, ja mitenkä -sitten huolet alkoivat tulla ensin yksitellen putoillen kuin alkavan -syyssateen pisarat ja sitten tiheämmin yhä, kunnes niihinkin lopulta -tottui, niinkuin ihminen tottuu kaikkeen tässä maailmassa. Kun Antin -sai puhetuulelle, oli häntä hauska kuunnella, sillä hän tiesi kaikki -pitäjän vanhat asiat, tunsi kaikki nykyeläjät ja paljon menneen polven -ihmisiä. Ja niin oli elämä täällä Jokikylässäkin ollut kuin ihmeellistä -satua ajastajasta ajastaikaan. Antti kertoi Klemolankin suvun vaiheet -kolmessa polvessa sikäli kuin hän tiesi asioista. Hän muisti papit ja -lukkarit puolen vuosisadan ajalta, ja kaikista hän tiesi kaskuja toisen -toistaan hauskempia. Kun hän kerran oli kertonut omasta elämästään -vähäisen, sanoi Vaito hartaana: - --- Ei ole elämä sitten enää Antille hymyillyt. - --- Hm! sanoi Antti, hymyillyt... Ei ole, mutta sillon minä rupesin -hymyilemään elämälle, eikä sekään sitten kauan jaksanut vastaan -irvistellä. Ja siinä, pojat, siinä se konsti onkin, sillä kauan ei -elämä hymyile kenellekään. Muistakaa se. - -Mutta yhdestä asiasta Antti ei suostunut keskustelemaan, -- vaimostaan -ja torpastaan. Jos kuka tahallaan ja asioita udellakseen viittasi -sinnepäin, silloin lopetti Antti paikalla juttunsa ja vaikeni kokonaan. -Hän vetäisi suuren tupakkakukkaron housuntaskustaan, kaivoi sieltä -jotakin mustaa, avasi suunsa selälleen ja heitti mällin ikeniinsä. -Sitten hän sylkäisi ruskean laikan lattialle, sanoi olevan myöhäistä ja -kömpi uunille. - -Kesken juttelua tuli karjakko sisälle ja sytytti himmeän kattolampun. -Silloin pojat huomasivat, että Antin otsassa ja poskessa oli punaisia -naarmuja. - --- Mistä ne ovat tulleet, onko Antti loukkaantunut? he alkoivat heti -udella. - -Antti huokaisi ja sanoi: - --- Hevonen potkaisi. - -Sitten hän nousi ja lopetti puheensa. - -Karjakko hymyili pojille ja laverteli sitten: - --- Akaltaan Antti ne on saanut muistoksi. Lauantaina oli viemässä taas -palkkaansa viimeistä penniä myöten ja sillä on nyt otsassa kuitti -paistamassa. Antti parka! - -Uunilta kuului vain hiljainen murahdus, mutta pojat olivat aivan -kauhistuksissaan. - --- Onko sen akka niin paha? he kysyivät. - --- Käykää katsomassa, vastasi karjakko. - -Pojat astuivat pihalle. Siellä tähtitaivas tuikki ja kuu oli suurena, -punaisena pyöränä nousemassa taivaanrannalla idässä päin. Siinä he -seisoivat katsellen tähtien lentoja ja miettien elämän ongelmia. He -keskustelivat Antista. Poikien yksimielinen mielipide oli, että syyn -täytyi kokonaan olla akassa, sillä parempaa miestä kuin Antti ei voinut -löytää miltään maan kulmalta. Mutta sen akan menettely oli saanut -heidät aivan kuohuksiin. Miten saattoikaan ihminen käyttäytyä sillä -tavalla Anttia kohtaan, joka nöyrästi ja uskollisesti häntä elätti ja -kantoi viimeiset roponsa vaimolleen. He päättivät seuraavana päivänä -käydä vähäisen tutkimassa, mitä se Antin akka torpassaan oikein -hommaili, kun sille ei mikään raha riittänyt, eikä se koskaan ollut -oloonsa tyytyväinen. - -Seuraavan päivän aamuna pojat sitten kokoontuivatkin tienvarren -kukkulalle salaperäiseen luolaansa ja pitivät neuvottelua Antin akasta -ja siitä, uskallettaisiinko käydä häntä katsomassa. - --- Jos mentäisiin ja haukuttaisiin sitä oikein kamalasti, ehdotti Reino -miettiväinen ilme naamallaan. - --- Taikka jos uhattaisiin sitä jalkapuilla! Ainakin ennen aikaan -tuommoisia muijia pantiin jalkapuuhun. Meidän isä on sellaisen -tapauksen nähnytkin, kertoi Vaito. - --- Mutta jos se paneekin meidät jalkapuuhun, tuumaili Epa harvakseen. - -Vaito ehdotti, että käytäisiin ainakin katsomassa, onko siellä torpassa -akkaa ollenkaan. Jokin selvyys tässä täytyi tulla. Anssu väitti kyllä, -että siellä on akka. Hän oli nähnyt sen monta kertaa ja Epa oli myöskin -nähnyt. - -Vaito kysyi silloin, minkänäköinen se oli, mutta sitä eivät pojat -osanneet selvittää. - --- Siinäpä sitä ollaan. Ei siis ole mitään varmuutta, että se todella -on akka. Mitäs sanoisitte, jos se olisi noita? Ennen aikaan noitia oli -hyvin paljon, mutta vaikka ne ovatkin nykyaikana vähentyneet, voi niitä -vieläkin joskus tavata. - -Poikien hiukset nousivat pystyyn. - --- Noita! Se on kamalaa, vaikeroi Anssu, jonka housut alkoivat tutista. - --- Pyydettäisiinköhän poliisi mukaan, sanoi Reino. Mutta silloin Vaito -nousi. Hän muisti jälleen, että hänen nimensä entisinä aikoina oli -ollut Attila, Jumalan ruoska. Nyt hän tunsi, että maakunta taas kaipasi -häntä; hänen täytyi esiintyä. - --- Jännittävää se vain on, hän sanoi. -- Tulettehan mukaan, niin -näytämme taas kerran maailmalle, että Attilan hevosen jälki ei ruohoa -kasva. - -Pojat eivät tästä viimeisestä uhkauksesta ymmärtäneet enempää kuin -Vaito itsekään, mutta se vaikutti. Se sai pojat uskomaan, että Vaito -omasi jonkin ehkä isältään perimänsä keinon noitia vastaan, ja se -rohkaisi kaikkia. - -He lähtivät ja päättivät tällä kerralla ottaa asiasta lopullisesti -täyden selon. Niin kauan kuin Antin torppaa ei vielä näkynyt, he -olivat perin miesmäisellä tuulella ja keskustelivat vain siitä, miten -he näyttävät nyt yhtä ja toista niin yhdelle kuin toisellekin. Mutta -kun torppa alkoi näkyä, muuttuivat pojat yhä harvasanaisemmiksi ja -varovaisemmiksi. - -Torppa oli metsän reunassa, pieni, harmaa rakennus, jossa oli vain -ikkuna ja ovi. Ikkunan edessä oli pieni puutarha -- pari marjapensasta -ja kolme rehevää omenapuuta, jotka Antti itse oli istuttanut. Torpan -savupiipusta nousi par'aikaa vieno, sininen savu, josta sai arvata, -että asukas oli kotomailla. - -Pojat hiipivät aluksi metsänreunaan asti ja paneutuivat siihen -pitkälleen tähystämään. Heidän sydämensä tykytti kovasti ja jälkeenpäin -Epa kertoi selvästi kuulleensa, miten Anssun hampaat kalisivat. He -puhuivat kuiskaamalla ja kääntyivät usein katsomaan taaksensa, sillä -heillä oli sellainen tunne kuin joku aikoisi tarttua heidän niskaansa -takaapäin. - -Jonkin aikaa maattuaan ja tirkisteltyään he äkkiä säpsähtivät. Torpan -ovi aukeni ja naishenkilö astui sieltä portaille huuhtomaan astioita ja -hyräili itsekseen tuttua laulua. - --- Siinä otus on, kuiskasi Vaito. -- Kyllä se on selvä akka. - --- Eikä se ole hullumman näköinenkään, vastasi Epa. - -Pojat huokaisivat helpotuksesta. Oli tavattoman hyvä, ettei se -ollutkaan noita. Samassa kuului veräjän ritinää. Kaksi leveätä eukkoa -tuli Antin torppaa kohti. Kuin suuret laivat he purjehtivat veräjän -kautta sekä edelleen polkua pitkin torpalle. Ne olivat kauppa-Eveliina -ja Matsonska, kolmen pitäjän kuuluisimmat juorukellot. - --- Siellä tulee kahvikekkerit, sanoi Vaito kiivaasti. - --- Siellä juodaan meidän Antin rahoja, selitti Reino. - -Pojat makasivat taas hetken paikallaan. Sitten he päättivät hiipiä -omenapuiden alle nähdäkseen ikkunasta sisälle. Se oli helppo tehtävä. -Toinen toisensa perästä he ryömivät aidanraosta pellon ojaan ja pian -pisti neljä päätä esille omenapuiden juurelta. Pojat nousivat pystyyn -puun runkoa vasten ja kurottautuivat ikkunaa kohti. - -Lasi oli vanha ja hohti kaikkia sateenkaaren eri värejä, mutta siitä -saattoi kuitenkin helposti nähdä, mitä sisällä tapahtui. Ikkunan edessä -oli pöytä ja sillä höyrysi suuri kahvipannu. Sen ympärillä istui kolme -eukkoa, kullakin edessään kuppi höyryävää kahvia. Kaikilla oli pitkä -nenänpää ja eteenpäin pistävä leuka. Antin eukko oli muita suurempi ja -sievempi. Torpasta kuului nyt sellainen papatus kuin kaikki Jokikylän -harakat olisi koottu samaan häkkiin. Antin eukko otti esille voipytyn -ja pisti teelusikallisen voita kuhunkin kahvikuppiin. - --- Noin sitä herkutellaan, kuiskasi Vaito nyrkkiään puristaen. - --- Ja Antille se ei anna edes silakkaa, vaan raapii otsankin -naarmuille, kiivaili Reino. - --- Pönkitetään ovi ulkoapäin, kuului nyt kuiskaus joka taholta. Vaito -ryömi jo sille sivulle, missä ovi oli, ja kohosi siellä rohkeasti -seisomaan viitaten pojat luokseen. He tarkastelivat nyt ovea joka -taholta ja huomasivat pian, että oli helppo sulkea se lujasti -ulkoapäin. Siinä oli näet kaksi lautaa poikinpäin. Jos otti suoria -seipäitä, tuki niiden toisen pään maahan ja väänsi toisen pään laudan -alle, ei mikään voima saanut sisältäpäin ovea auki. - -Pojat olivat pian touhussa. He kantoivat pari vahvaa riukua ovelle, -työnsivät ne maahan niin syvälle kuin jaksoivat ja sysäsivät sitten -niiden toisen pään varovasti, mutta voimakkaasti oven poikkilaudan -alle. Vahvistukseksi pönkille tuotiin vielä muutamia lujia lautoja, -joilla tuettiin oven alaosa. - --- Mutta, puheli Epa harvalleen, ne tulevat ikkunasta. Anssu keksi -siihen keinon. Oven vieressä oli suuri, syvä kaukalo pystyssä -kuivamassa. Se kannettiin varovaisesti ikkunan alle ja sitten alettiin -täyttää sitä ojavedellä. Pojat toimivat nyt jo rohkeammin, sillä oven -pönkittämisen jälkeen oli heidän oma turvallisuutensa taattu. Ennenkuin -akat saivat oven auki, olisivat pojat jo toisella laidalla Jokikylää. -Kaikki, mikä astiaksi kelpasi, otettiin nyt käytäntöön, mutta työtä -siinä oli sittenkin. Vihdoin voitiin kaukalon katsoa olevan niin -täynnä, että se puolestaan täytti tehtävänsä. Torpasta sisältä kuului -yhä sama huoleton papatus ja nauru. Siellä ei aavistettukaan vaaraa. - -Lopetettuaan työnsä pojat vetäytyivät jälleen metsään ja asettuivat -erään kallion laelle odottamaan työnsä tuloksia. He istuivat ja -odottelivat. Torpassa jatkui yhä papatus. Taas he odottelivat ja -tulivat jo kärsimättömiksi. Vaito arveli, että akkojen täytyi jo olla -ainakin kahdennessakymmenennessä kupissa. - -Vihdoin pojat kyllästyivät odottelemaan. Heidän kaikki jäsenensä olivat -jo aivan puutuneet. He päättivät lähteä kylään ja palata parin tunnin -kuluttua katsomaan, oliko tilanne vielä ennallaan. - -Kylään päästyään pojat keksivät pian uusia hommia ja hetken kuluttua he -olivat unohtaneet koko Antin torpan ja sinne sulkemansa eukot. Mutta -heidän juuri astuessaan iltapäivällä Klemolan pihaan alkoi jostakin -kuulua kaukaista kirkunaa ja huutoa. - --- Mitä se mahtaa olla? - --- Olisikohan taas syttynyt tulipalo? kyseltiin. - -Kirkuna sillä välin yhä kiihtyi ja koveni. Pojat juoksivat maantielle, -mihin pian kokoontui koko Klemolan väki. Nyt huomattiin, että huuto -kuului Antin torpalta. Sieltä kuului lisäksi sellaista kuminaa ja -pauketta kuin riihtä olisi puitu. Pojat katsahtivat merkitsevästi -toisiinsa, mutta pelkäsivät niin kovasti, etteivät uskaltaneet -sanaakaan hiiskahtaa. - --- Mitä merkillistä siellä tapahtuu? kyseli Klemolan emäntä. - --- Ihan siellä taidetaan sikaa tappaa, sanoi karjakko nauraen ja -katseli tutkivasti poikia epäillen heidän sormiensa olevan tässä -pelissä. - -Kyllä olikin asiassa arvelemista, sillä kova mökä ja kirkuna kävi nyt -Antin mökissä. Onneksi Antti oli lähtenyt takamaalle työhön, joten hän -pelastui tuota näytelmää katsomasta. Pojat olivatkin hänen vuokseen -olleet levottomia, sillä hänelle he eivät tahtoneet tuottaa harmia. He -olivat vain antaneet pienen muistutuksen hänen eukolleen. - -Torpassa jatkui ryminä ja pauke yhä. Kukolan ja muidenkin talojen väki -tuli maantielle kuuntelemaan. Jo puhuttiin lähteä miehissä katsomaan, -mitä tuo elämä merkitsi, mutta juuri silloin avautui torpan ikkuna -selki selälleen. Sieltä pisti esille eukon pää ja samalla alkoi kuulua -niin hirvittävä kimotus, että Jokikylän pojat kauhuissaan pistivät -sormet korviinsa. - -Vihdoin tuo pää katosi, mutta sen sijaan ilmestyi sätkyttelevä -jalkapari ikkunaan. Vähitellen sieltä tuli ulos akan takapuoli. Hameet -vain liehuivat tuulessa ja jalat koettivat vuoron perään kurottautua -maahan etsien tukea. Sitten tulija pudota muksahti maahan. Samassa -kajahti korvia vihlova kiljahdus halki jokilaakson. Pojat olivat lentää -istualleen. He yksin tiesivät, että kaukalo oli kunnialla täyttänyt -tärkeän tehtävänsä. - -Maahan pudonnut eukko alkoi nyt hyppiä torpan edustalla kuin vimmattu. -Hän heilutteli käsiään ja huusi sydäntävihlovasti sanoja, joita kukaan -ei voinut ymmärtää. Kaksi eukon päätä pisti sitten ulos ikkunasta, ja -kun ne yhtyivät kimotukseen, puhkesi koko Klemolan väki nauramaan. Moni -katseli poikia epäillen ja tutkivasti, mutta siinähän he seisoivat -maantiellä yhtä viattoman ja ällistyneen näköisinä kuin muutkin ihmiset. - -Antin torpalla huuto laimeni. Akat olivat tulleet käheiksi. Siellä -oli ovi saatu auki. Eukot sulkeutuivat nyt uudelleen torppaan, mistä -sitten vielä aika ajoin kuului hiljaisempaa kimotusta koko iltapäivän. -Ja uudelleen nousi tuo paljon puhuva, hieno, sininen savu torpan -savupiipusta. - -Mutta Jokikylän pojat päättivät jäätyään vihdoin yksin maantielle, -että ei siihen torppaan pistä itse sarvijalkakaan nenäänsä, ja hiljaa -he kuuntelivat, kun pitäjällä ainakin viikonpäivät ihmeteltiin sitä -paukkinaa ja kimotusta, mikä Antin torpasta kuului toisella viikolla -tiistaina. - - - - -MITÄ RUOTSIN VANHA LAKI SANOI? - - -Oli tultu kuin huomaamatta syyspuolelle kesää. Pohjolan kesä on lyhyt. -Useimmiten se loppuu ikäänkuin kesken ihmisten mielestä. - -Päivät olivat usein sateisia ja illat pimenivät. Tuli kuitenkin -vielä monta kuulasta ja kirkasta loppukesän poutapäivää. Sellaisina -päivinä alkoivat omenat puissa punertaa. Ja sitten tuli eräänä päivänä -Jalavan Kalle Jokikylään kertoen, että Laukan puutarhassa puut olivat -niin täynnä omenia, että oksien tueksi oli täytynyt asettaa vahvoja -seipäitä, ne kun muuten olisivat hedelmien painosta katkenneet. Ja -erikoisen lämpimästi hän kuvaili, miten nuo Laukan omenat olivat -punaisia ja mehukkaita, sanalla sanoen maailman parhaita omenia. Kyllä -hän, Jalavan Kalle, oli eläessään ehtinyt syödä omenan jos toisenkin. -Hän oli ostanut niitä Turun markkinoilta, oli maistellut puutarhain -tuotteita niin Jokikylässä kuin kirkollakin, mutta se hänen täytyi -loppujen lopuksi tunnustaa, ettei hän koskaan ennen ollut syönyt -todellisia omenia, ennenkuin sai maistaa Laukan puutarhan hedelmiä. - -Ne olivat sitä lajia, joka ihan suli ja hajosi suussa. Ja koko puutarha -oli punaisenaan omenia, maassakin puiden alustat olivat täynnä hedelmiä -ja pudonneet omenat olivat kaikista kypsimmät. Hän, Kalle, tiesi asian -sen vuoksi, että hänen oli tapana kauppiaalla käydessään kulkea Laukan -puutarhan aidan vierustaa pitkin isolle maantielle vievää polkua ja -nyt sattuu yksi puu olemaan ihan aidan vieressä, vieläpä niin, että -pari suurta oksaa ulottuu aidan toiselle puolelle. Noista oksista -oli omenia varissut polulle, ja kun ne eivät siten olleet oikeastaan -kenenkään omenia, niin Kalle oli maistanut niitä -- ja voi mesikämmen -ja metsämarjat! Ne ne olivat omenia! - -Siinä omenista puhellessaan ja ennen kaikkea kuunnellessaan Jalavan -Kallen luistavaa esitystä pojat olivat aivan kuin huomaamattaan -kääntyneet Laukan kartanoa kohti. Kun sitten Kalle päätti -kertomuksensa, näkyi jo pienen metsäkkeen takana Laukan kartanon -valkoinen päärakennus ja puutarha, missä todellakin laskevan auringon -valossa jotakin puiden oksilla punerti ihmeellisen kiehtovasti. Kalle -ehdotti: - --- Jollette usko, mitä minä olen kertonut, niin tulkaa katsomaan. Pian -me siellä käydään. - -Poikajoukko saapuikin pian Laukan puutarhan aidan taa, ja silloin -huomattiin, että mitä omenien paljouteen tulee, Jalavan Kalle ei -ollut yhtään liioitellut. Oksat ihan notkuivat suurten, punaisten -hedelmien painosta. Mutta sitä puuta, jonka oksien piti ulottua aidan -ulkopuolelle, he eivät nähneet. Kun Vaito kysyi sitä puuta, selitti -Kalle sen olevan "tuon toisen syrjän takana". - -Pojat seisoivat aidan takana puiden varjossa ja alkoivat keskustella -hyvin hiljaisella äänellä. Kalle kertoi taas noiden omenain -ihmeellisistä ominaisuuksista, niin että vesi kihosi poikien kielelle -ja lopuksi Kalle teki sellaisen huimapään ehdotuksen että: - --- Mennäänpäs hiukan maistamaan niitä. - -Pojat vaikenivat hetkeksi. - --- Mahtaako sitä viitsiä mennä toisten puutarhaan, vastusteli lukkarin -Vaito. - --- No mutta kun itsellä ei ole puutarhaa, sanoa penäsi Jalavan Kalle. - -Poikien silmät paloivat puutarhan puoleen ja Vaitokin alkoi horjua -vastustelussaan, kun Rantalan Anssu, lautamiehen poika, meni Kallen -puolelle ja vakuutti kiven kovaan, että Ruotsin vanhan lain mukaan -omenien ottaminen ei muka ole synti, kun "syö paikan päällä". - --- Onkohan siinä sellaista pykälää? kysäisi Reino epäröiden. - --- Onko sellainen pykälä? Tietysti on. Hän, Anssu, on omin silmin -nähnyt sen pykälän. - --- No jos se varmasti on voimassa, niin mennään, vastasi Vaito, mutta -ne omenat täytyy sitten syödä "paikan päällä". - --- Tietysti paikan päällä, sanoi Anssu. -- Kuka tässä nyt rupeaisi -lakia rikkomaan. - -Pojat livahtivat aidan raoista puutarhaan, ryömivät lähimpäin puiden -alle, nappasivat omenan pari kouraansa ja alkoivat pureskella niitä -nielaisten hirveän suuria suupaloja ja uskaltamatta liikkua paikaltaan. -Ei ääntäkään kuulunut lähiseudulla lukuunottamatta nakerrusta puiden -alla. Mutta sitten äkkiä kartanon pihalta kuului kumea ulvahdus. Laukan -kahlekoira pisti kamalan päänsä ulos kopistaan, haisteli ilmaa ja -ulvahti. - -Puutarhassa tuo ulvahdus sai aikaan pakokauhun. Pojat pujahtivat -puutarhan aidan lävitse vielä nopeammin kuin olivat tulleet ja -katosivat katajapensaikkoon. Vasta metsän reunassa maantien varrella he -pysähtyivät ja istuutuivat hengähtämään. - --- Enkö minä sanonut, että ne ovat hyviä omenia, kerskaili Kalle. - --- Eivät ne mitään erikoisia olleet, vastasi Vaito kylmästi katsellen -miettiväisenä kaukaisuuteen. - -Pojista tuntui koko juttu nololta. - --- Näkiköhän meitä kukaan? uteli Reino peloissaan. - --- Näki tai ei, se retki ei kannattanut, lausui Vaito. Hän koulua -käyneenä tunsi olevansa suurin syyllinen ja sitten hän jatkoi: -- Minä -epäilen sitä Ruotsin vanhaa lakiakin. - --- Jaa, kyllä ne sanovat asian niin olevan kuin minä väitin, lausui -Anssu. Hän oli tulipunainen kasvoiltaan. - --- Etkö sinä sitten omin silmin ole nähnytkään sitä pykälää? - --- Omin silminkö? Hm! En minä nyt sitä ihan varmasti muista. Olisikohan -niin, että siitä oli kerran puhetta isän ja Vuorenpään torpparin kera, -taikka mistä minä sen nyt olen saanut päähäni. Mutta totta sen vain -pitäisi olla. - -Vaito ja Reino katselivat Anssua vihaisin silmin. Sellainen hän oli. -Suuri oli miehellä suu, mutta kun tuli tosipaikka eteen, silloin jäi -jäljelle perin vähän kelvollista. "Paljon porua, mutta vähän villoja." -Se sananlasku oli kuin luotu Anssua varten. Pojat tulivat entistään -synkemmälle tuulelle. - -Mutta Jalavan Kalle, hän alkoi nyt selitellä huolettomalla -äänellä, että olipahan pykälä millainen tahansa, niin ei se Laukan -patruuna paljon olisi rikastunut niistä muutamista madonsyömistä -omena-vaivaisista, joita hänen puutarhassaan nyt oli vähemmän kuin -tunti sitten. - -Samassa kuului maantieltä töminää. Mäellä näkyi hevonen ja rattaat. -Pojat pyrähtivät kuin lintuparvi liikkeelle ja pakenivat metsään. Sen -sai aikaan syyllisyyden tunto. Monta vallattomuutta ja ilkeyttäkin -oli heidän omallatunnollaan, ei siitä puhetta, mutta he olivat tällä -kerralla varastaneet, vaikkapa vain omenapuun altakin. Heistä tuntui -kuin koko maailma olisi sen tietänyt. - -Metsän toisessa rannassa he taas tulivat kokoon, mutta heillä ei ollut -enää mitään puhuttavaa keskenään. Illan hämärtäessä he erosivat hiipien -kukin niska kumarassa kotiinsa. - -Lukkarin Vaito juoksi kotiin tultuaan suoraa päätä isänsä luo ja teki -hänelle kysymyksen, joka oli saattaa ukon aivan ymmälleen. - --- Isä! Onkohan Ruotsin vanhassa laissa sellainen pykälä, että omenia -saa varastaa, jos syö ne paikan päällä. - -Lukkari katseli poikaansa, katseli kirjakaappiaan ja taas poikaansa -ja räjähti nauramaan. Hän nauroi ja nauroi, löi suurilla lihavilla -kämmenillään polviaan ja nauroi. - -Vaito tuli levottomaksi, sitten hän suuttui ja lausui katsellen -tiukasti isäänsä: - --- No niin! Sanotaan sitten, että minä ja Klemolan Reino ja muut pojat -olemme olleet Laukan puutarhassa omenavarkaissa, ja nyt olisi hyvä -tietää, onko se luvallista vai ei? - -Lukkari lakkasi nauramasta. Hän nosteli uhkaavasti suuria -kulmakarvojaan. Mitä hän kuulikaan ja kuuliko hän oikein? Oliko hänen -poikansa ollut omenavarkaissa Laukan kartanon puutarhassa ja uskalsiko -se lurjus tulla tänne tunnustamaan sellaisia asioita? - --- Häh! ärähti hän julmasti. - -Poika oli vaiti. - --- Oletko sinä varastanut omenia? kuului kuin ukkosen jyrinä. - --- Olen, mutta minä olen syönyt ne paikan päällä. - --- Paikan päällä! Minkä riivatun paikan päällä? Lukkarin ääni meni -yht'äkkiä oktaavia korkeammalle. - -Tauko! Ja vielä kaksi taukoa! - --- Rantalan Anssu sanoi, että omenain ottaminen ei ole synti, jos syö -ne paikan päällä. Niin sanoo kuulemma Ruotsin vanha laki. - --- Tule tänne, ärjäisi lukkari käheästi liikutellen hermostuneesti -lihavia sormiaan. - -Vaito astui askeleen isäänsä kohti. Hän tiesi, mitä tuleman piti, -mutta hän ei väistänyt vaaraa. Lukkari tempaisi seinältä kuuluisan, -pitkävartisen piippunsa, asetti poikansa vatsalleen polvillensa ja -alkoi paukutella hokien iskujen välissä: - --- Vai -- varastanut -- omenia --. Olisiko hyvä tietää -- mitä -- -Ruotsin laki sanoo -- -- -- jaha -- jaha -- se sanoo näin -- -- -- -tässä tapauksessa. - --- Montako omenaa sinä varastit? - --- Kaksi! vaikeroi Vaito, mutta minä söin ne paikan päällä. - --- Jaha, näin -- ensimmäiselle ja näin -- -- toiselle omenalle ja tämä --- tämä se tapahtuu varmasti oikean paikan päällä. - -Sitten lukkari heitti pojan luotaan sanoen: - --- Kas noin! Juuri sillä lailla sanoo Ruotsin vanha laki, mutta se on -vasta toinen puoli asiasta. - --- Mikä se toinen puoli sitten on? kysyi Vaito kyynelten vuotaessa -silmistä ja leukapielten värähdellessä. - --- Tahdotko sinä tietää sen toisen puolenkin? kysyi lukkari leppyneenä. - --- Tahdon! vastasi Vaito. - --- Sinun on korvattava varastamasi tavara Laukan patruunalle. - --- Millä minä sen korvaan? - --- Milläkö korvaat! Työlläsi! Saat itse hankkia korvaussumman. - -Vaito meni illalla miettiväisenä vuoteeseensa. Hänestä tuntui -oikeastaan rauhalliselta ja hyvältä nyt, kun kaikki oli ohi ja selvänä. -Hän oli vakavasti päättänyt omalla työllään korvata sen vahingon, -minkä poikajoukko oli tuottanut Laukan isännälle. Eikä siinä muu olisi -auttanutkaan, nyt kun hänen isänsä oli saanut kuulla asian. - -Vaito mietti valveillaan puolen yötä ja keksikin keinon. Pian kypsyvät -puolukat. Mikäpä on yksinkertaisempaa kuin poimia niitä muutamia -litroja, myydä ne kauppiaalle, jättää rahat isälle ja pyytää häntä -sopimaan asian Laukan herran kanssa. - -Seuraavana päivänä Vaito nousi varhain aamulla, meni Klemolaan ja -vihelsi. Pian hän näki Reinon juosta piipertävän vastaansa. He menivät -nyt rantatien vieressä sijaitsevalle kukkulalle, paneutuivat pitkälleen -päivänpaisteeseen ja Vaito kertoi kaiken, mitä hän eilispäivänä oli -kokenut. Tällä välin tulivat toisetkin pojat paikalle. Vaito selvitti -heillekin asian ja ehdotti pikaista marjaretkeä. - -Jalavan Kalle pani vastaan. Ei hän suostunut parin omenapahasen tähden -raahaamaan marjakoreja kauppiaalle. Ennemmin hän otti vaikka selkäänsä. - --- Mikäpä siinä auttaa, kun asia on tullut ilmi, puolustautui Vaito. - -Kalle nousi, sylkäisi ja lähti astelemaan pois. Hän lähti hakemaan -hauskempia poikia, jotka osasivat varastaa omeniakin. Jokikylän pojat -olivat hänestä ämmämäisiä. - -Myöskin Anssu pani aluksi vastaan, mutta Reino ja Kankareen Epa -asettuivat Vaidon puolelle. Niin päätettiin lähteä marjaan. - - * * * * * - -Marjapäivä oli kuulas syyskesän päivä. Aurinko paistoi, puiden latvat -ja rungot hohtivat. Jokikylän pojat astelivat marjakorit kädessä metsän -suuria holvikäytäviä yhä syvemmälle saloa kohti. Oli sanomattoman -juhlallista ja ihanaa kulkea syvälle metsään. Kun siellä vähänkin -huudahti kovemmin, vastasi kaiku kahdelta jopa kolmeltakin suunnalta. -Joskus lehahti aivan heidän edessään teeriparvi lentoon ja oravat -pakenivat heidän aikaansaamaansa melua peläten huimaavaan korkeuteen -honkien latvoihin, mistä näytti olevan vain lyhyt hyppäys alimmalle -pilven hattaralle. - -Metsässä kulki polkuja ristiin rastiin. Mitä syvemmälle he tulivat, -sitä harvemmiksi ja pienemmiksi tulivat polut. Sammaleet muodostuivat -pehmeiksi, suuriksi mättäiksi, joille saattoi heittäytyä lepäämään ja -maata paljon mukavammin kuin oikeassa vuoteessa. Hongat pitenivät. -Niiden rungot kohosivat kuin valtavat mastot korkeuteen. Alhaalla -ne olivat aivan oksattomat, ylhäällä huipussa ne vasta haarautuivat -muodostaen komean latvan, jonka lävitse päivän säteet tirkistelivät -sammalikkoon. - -Sitten he tulivat nummelle, joka ihan punersi puolukoista, ja nyt vasta -he alkoivat poimia marjoja tehden nopeasti työtä. Korin pohja peittyi -tuossa tuokiossa ja puolukka-astian paino kasvoi kasvamistaan. Metsä -kajahteli, kun he korkeilla pojanäänillään keskustelivat, ja korret -risahtelivat heidän astuessaan. Kaikki äänet kuuluivat moninkertaisina -noissa suurissa metsän saleissa. Nummen rinnettä lämmitti jo -puolipäivän aurinko, kun pojat poimittuaan korinsa täyteen asettuivat -sammalille lepäämään kuunnellakseen rauhassa korven ihmeellisiä ääniä -ja risahteluja. Juoksipa kerran suuri, harmaa jänis aivan poikaparven -ohitse kadoten synkeään kuusikkoon, missä kimalsi ainainen kaste. - -Iltapuolella pojat lähtivät paluumatkalle, mutta huomasivat pian, -ettei se ollutkaan yhtä helppoa kuin metsään tulo. Yksi polku vei -oikealle, toinen vasemmalle ja kaikilla oli vielä risteilevät -sivupolkunsa. Toisaalla metsä harveni, mutta kauempana se taas sakeni. -Pojat astelivat peräkkäin ja heitä alkoi jo väsyttää. He istuutuivat -lepäämään korkean vuoren juurelle tietämättä, mihinpäin siitä olisi -lähdettävä. Aurinko paistoi jo vinosti puiden latvoihin ja runkoihin. -Korkeilla harjanteilla kävi säihkyvä sädekarkelo. Silloin Vaito -ehdotti, että kiivettäisiin vuorelle. Sieltä näkyisi laajalle ja -varmastikin nähtäisiin jokin tuttava paikka, mikä johtaisi heidät -Jokikylään. - -Keino osoittautui erinomaiseksi. Jo ennen vuoren huipulle pääsyään -he saivat katseisiinsa kirkon tornin ja sen kultaristin, ja tuo näky -täytti heidän rintansa sanoin kuvaamattomalla riemulla. He tiesivät -olevansa turvassa ja kauan he mieli hartaana seisoivat katsellen kirkon -ristiä, jonka he niin monta kertaa ennenkin olivat nähneet Jokikylästä -päin. Nyt se puhui heille taas uutta, lempeää kieltään ja lupasi -heille, kuten kaikille eksyneille, varman turvan. - -Kun he sitten kohosivat korkeammalle, näkyi pian koko kirkonkylä ja -kaukana kohosi heidän oma Jokikylänsä. Siellä se taas kuten sadat -kerrat ennenkin päilyi ilta-auringon paisteessa. Katot hohtivat ja -ikkunat välkkyivät kuin kirkkain kulta. Ne olivat kuin täynnä valoa ja -kultaa. Ei mikään ollut Jokikylän veroinen. Se oli kaiken vertailun -yläpuolella, paras kaikista paikoista maan päällä. - -Väsyneinä suuntasivat pojat nyt askeleensa kirkkoa kohti ja tulivatkin -pian ulos metsästä kirkonkylän aukealle. Sieltä oli lyhyt matka -maantielle, mutta kaunis taipale vielä Jokikylään. Marjakorit tuntuivat -jo raskailta ja poikia raukaisi, mutta heidän mielensä oli tyytyväinen. - -Enemmittä seikkailuitta he saapuivat Kukolan tienhaaraan, mutta siinä -seisoi heitä vastassa uhkaava poikajoukko. Jokikylän pojat eivät nyt -laisinkaan olleet tappelunhaluisia. He pysähtyivät ja alkoivat miettiä, -miten pääsisivät tuon uhkaavan vaaran ohi. He näkivät, miten tuossa -toisessa poikajoukossa heidän tulonsa jo oli herättänyt huomiota ja -miten siinä viittailtiin ja kuiskuteltiin. Marjamiehet istuutuivat -tien varrelle lepäämään toivoen, että heidän vastustajansa lähtisivät -tiehensä, mutta kirkonkylän pojat istuutuivat myöskin ja molemmat -puolet pitivät nyt toisiaan tarkasti silmällä. Aidan viereltä pisti -esille kurottavia kauloja ja päitä ja välistä osuivat kahdet vihaisesti -katsovat silmäparit vastakkain. - -Vihdoin Jokikylän pojat kyllästyivät odottamaan ja päättivät lähteä, -kävi miten tahansa. Itse he eivät aikoneet antaa aihetta riitaan. -He päättivät kulkea keskellä tietä aivan rauhallisina, eikä olla -tietävinään kirkonkylän pojista. Kuitenkin heidän mielensä oli -alakuloinen ja he pelkäsivät pahinta. - -He lähestyivät tuota synkännäköistä, äänetöntä poikajoukkoa. Kun he -olivat aivan sen kohdalla, nousi eräs tuntematon pitkätukkainen poika -seisoalleen ja kysyi, mitä marjat maksoivat. Samassa toisetkin nousivat -pystyyn ja äskeinen kysyjä pisti kätensä Anssun marjakoriin vetäen -sieltä kouran täyden puolukoita niin huolimattomasti, että kaikilta -syrjiltä tipahteli maahan punaisia marjoja virtanaan. Jokikylän poikien -oli nyt pakko pysähtyä, ja pian ojentui vieras käsi jokaista marjakoria -kohti. Rantalan Anssu tempaisi koriaan irti hyökkääjänsä käsistä -ja siinä rymäkässä yht'äkkiä koko kori repesi ja marjat putosivat -maantielle. - -Anssu päästi kaikuvan hätähuudon. Epa ja Vaito asettivat nyt korinsa -maantielle ja hyökkäsivät tulipunaisina vastustajiensa kimppuun, mutta -nämä peräytyivät nähtävästi Anssun korin halkeamisesta ällistyneinä. -Jokikylän pojat käyttivät heti tilaisuutta hyväkseen temmaten korinsa -ja juosten siltaa kohti. Mutta heidän jäljessään tuli Anssu kirkuen -kamalia uhkauksia hirveistä prosesseista, jotka hän aikoi nostaa koko -kirkonkylää ja Kukolaa vastaan. Hänen isänsä oli lautamies, joka oli -ennenkin ajanut oikeusjuttuja. - --- Vielä te saatte myydä kengänriekaleennekin, pauhasi Anssu, ennenkuin -nämä sakot saatte maksetuiksi. Sanokaa vain Kukolan isännälle, että hän -on huomenna kotona, kun meidän isä tulee kahden todistajan kanssa häntä -haastamaan. - -Jokikylän pojat saapuivat vihdoin omalle rannalle, mutta heidän -mielensä oli apea ja heiltä oli pitkäksi ajaksi mennyt usko tuohon -nykyaikojen tunnuslauseeseen, joka rohkenee julistaa, että maailma -aikojen kuluessa aina tulee paremmaksi. - - - - -JOKIKYLÄN PALOKUNTA. - - -Elokuun päivät olivat sinä vuonna erittäin kirkkaat ja kuulaat. Syksy -tuli harvinaisen varhain. Nummet punersivat puolukoita. Lehtimetsässä -taas pihlajanmarjat kypsyivät. Oli jälleen tuon hauskan vuodenajan -kuulas iltapäivä. Jokikylän pojat palasivat metsästä vatsassaan sekava -kokoelma kaikennäköisiä luonnon antimia. Silloin suuren maantien -risteyksessä heitä vastaan saapui karvari ja alkoi puhella: - --- Pojat, teillä kaiketi ei ole minkään valtakunnan kiireitä? - --- Meillä ei ole mitään ja kaikkein vähimmin kiireitä, vastasivat pojat -iloisesti. - --- Silloin teistä tehdäänkin tämän pitäjän parhaat palokuntalaiset. - --- Pa-palo-kuntalaiset? - --- No mitkäs sitten. Katsokaapas tuonne tienristeyksessä olevaan -ilmoitustauluun. Siellä näette ilmoituksen palokunnan kokouksesta ja -uusien jäsenten ottamisesta ja tuo viimeksimainittu asia on pantu sinne -erikoisesti teitä varten. - -Pojat juoksivat pyrynä ilmoitustaululle. Kyllähän he tuon taulun -olivat nähneet jo vuosikausia ja tienneet, että siihen kiinnitettiin -ilmoituksia kuntakokouksista, iltamista, koulujen alkamisista ym., -mutta mitäpä sellaiset asiat, siis isojen ihmisten hommat, olisivat -kiinnittäneet heidän, Jokikylän poikien, mieltä. Ei heidän päähänsäkään -olisi pälkähtänyt ruveta tankkaamaan noita variksenvarpaita, joiden -avulla pitkäveteisissä, ikävissä lauseissa tehtiin selkoa esim. -jostakin maantiesyynin pidosta. Mitäpä sellaiset asiat olisivat heitä -liikuttaneet. He olivat tähän asti tallustelleet ja pölyytelleet -maantietä kysymättä koskaan, oliko se jo syynätty vai ei? Eivätkä -he sitä paitsi yhtään käsittäneet, mitä syynäämistä maantiessä oli. -Leveyttä siinä oli ihan tarpeeksi, pituutta välistä liiaksikin. -Sateella se oli märkä ja kurainen, poudalla se pölysi. Niin oli ollut -laita heidän pienen ikänsä eikä siinä ainakaan mitään parannuksia -ollut voitu havaita, paitsi niitä muutamia kuormia santaa, jotka juuri -ennen syyniä heitettiin tavallista suurempiin kuoppiin. Karvari saapui -myöskin taululle ja näytti väärällä, tärisevällä etusormellaan heille -keskellä taulua paperin, johon oli kirjoitettu: - - Ilmoitus. - - T.k. 16 päivä klo 3 i.p. piretän Palokunna kokous kansakoululla - ja piretän sen jälkke Pruutasyyni Kukolan rantaniitylä. Savutan - puvuisa ja marsitan kromofoni säestyksen kansa. Uuret jäsenet - terve tullet. - - Päälikkö. - -Pojat tankkasivat ilmoituksen viisi kertaa alusta loppuun ja kaksi -kertaa lopusta alkuun. Sitten he sen uskoivat ja vieläpä pitivät -tuota ilmoitusta juuri heille itselleen erinomaisen tärkeänä. He -olivat miltei loukkautuneita siitä, ettei heille henkilökohtaisesti -ollut tultu asiasta ilmoittamaan. Mutta karvari selitti, että eihän -palokunnan päälliköllä ole aikaa juosta kaikkien palokuntalaisten -ja vieläpä siihen kuulumattomienkin henkilöiden luona ilmoittamassa -kunnan kokouksista. Tämä ilmoitustaulu on juuri sitä varten, että siitä -yhdellä iskulla kaikki asianomaiset saavat tiedon. - -Silloin pojat ymmärsivät asian ja heidän poskensa jo hehkuivat innosta. -Tietysti he jos kukaan liittyisivät palokuntaan, sillä Kalliomäen -tulipalosta asti he olivat pitäneet itseään itseoikeutettuina -palokuntalaisina. - -Mutta äkkiä heidän mieleensä muistui eräs arveluttava asia, joka pani -heidät epäröimään. Kansakoulu oli Kukolan puolella, vieläpä verraten -lähellä taloa. Sinne meneminen oli yhtä vaarallista kuin tunkeutuminen -syvälle vihollismaahan, samalla kun voimakas vihollislinnoitus -jätettäisiin valloittamattomana selän taakse. Niin paljon strategista -älyä oli Jokikylän pojilla, etteivät he vain ilman muuta tehneet noin -karkeita virheitä. - -Heitä hävetti tunnustaa karvarille asian todellista laitaa, mutta kun -karvari vain hoputti heitä lähtemään mukaansa viipymättä, niin Klemolan -Reino rohkaisi luontonsa, sylkäisi vasemmasta suupielestään ja sanoi: - --- Mää meinaan vaan, että siällä voi syntyä piäni tappelunkrahina -noiren Kukolan poikatten kans, eikä me tahrottais häiritä. - --- Jaa, emme me pelkää, oikaisi Anssu silmät pyöreinä. - -Karvari hymyili, hän kun oli harvapuheinen. Hän muisti tuon illan, -jolloin hän oli pelastanut Klemolan Reinon Kukolan poikien kynsistä -ja erikoisesti hän muisti sen pilkkalaulun, minkä Reino oli hoilannut -kukolalaisten kunniaksi. - --- Saisitte jo jättää tappelemiset sikseen, hän sanoi. -- Tulkaa nyt -vain mukaan. Minä pidän huolta siitä, ettei teidän kimppuunne hyökätä. - -Karvarin puhe rauhoitti poikia. Vaikkakin palokunta oli yhteinen -koko pitäjälle ja yhteishyvää tarkoittava laitos, oli kuitenkin -turvallisinta mennä joen toiselle puolelle tuollaisen vahvaselkäisen -puolueettoman vallan turvissa. - -He astelivat pitkin maantietä Kukolan ohi, mistä ei kuulunut muuta -kuin tuota tavallista työkalujen kalketta, mikä maatalolle aina on -ominaista. Sitten he saapuivat kansakoululle. Koulun pihalle oli koottu -kaikki pitäjän ruiskut. Siellä vallitsi liike ja hälinä. Ihmisiä, -hevosia ja rattaita oli kaikkialla. Palokunnan kokousta pidettiin -koulun suuressa salissa. Kun karvari ja Jokikylän pojat astuivat -saliin, piti palokunnan päällikkö, maakauppias Viilmanni par'aikaa -puhetta järjestetyn palokunnan tarpeellisuudesta, etenkin kun tulipalot -viime aikoina olivat pitäjässä huomattavasti lisääntyneet. - -Puheen kestäessä oli Jokikylän pojilla tilaisuus katsella ympärilleen -ja tarkastaa joukkoa, mihin he aikoivat liittyä. Siellä oli paljon -tuntemattomia miehiä, nuoria ja vanhoja, mutta paljon myöskin tuttuja, -Jokikylän miehiä. Ja olipa siellä eräitä hyvinkin tuttuja nuoria -miehiä. Ikkunan pielessä näet istuivat Sairisten Jaska ja Kukolan pojat -hypistellen lakkiaan, jossa loisti leveä punainen nauha ja siinä suuret -mustat kirjaimet V.P.K. - -Kyllä ne nyt näyttivät olevan miestä. Aivan he istuivat kuin ikivanhat -palokuntalaiset, jotka eivät elämässään ole paljon muuta tehneetkään -kuin sammutelleet tulipaloja. Heti he nostivat nenäänsä Jokikylän -poikien edessä, jotka taas tämän yllättävän huomion tehtyään alkoivat -tuntea asemansa hiukan noloksi. - -Puheenjohtajan päätettyä esityksensä ehdotti Rantalan isäntä, että -palokuntaan perustettaisiin erikoinen Jokikylän alaosasto, koska -sieltä oli vahvasti miehiä saapuvilla. Kokous hyväksyikin ehdotuksen. -Jokikylän miehet määrättiin omaan alaosastoonsa, jonka päälliköksi -tuli Rantala, hän kun oli palvellut vanhassa Suomen kaartissa ja osasi -sotilaskomentoja. - -Jokikylän pojat olivat kovasti mielissään tästä järjestelystä, sillä -he pääsivät nyt aivan erilleen kukolalaisista, tuttuun joukkoon. He -saivat nyt samanlaiset punaiset nauhat kuin kukolalaisillakin oli; -vieläpä palokunnan päällikkö julkisesti muutamalla sanalla kiitti heitä -siitä urheudesta, mitä he Kalliomäen tulipalossa olivat osoittaneet. -Silloin oli poikain suuri hetki tullut. Ainoa seikka, mikä sitä hiukan -hämmensi, oli, että Anssun kiinnittäessä lakkiinsa tuota koreaa -punaista nauhaa Sairisten Jaska ivaili nauhassa olevien kirjainten -tässä tapauksessa merkitsevän "Vino Pää-Kallo", vaikkapa se tosiasiassa -merkitsi "Vapaaehtoinen Palo-Kunta". - -Kokouksen jälkeen alkoi sitten ruiskujen tarkastus. Astuttiin -koulun pihalle, mistä palokunnan piti juhlamarssissa samota -Kukolan rantaniitylle. Palokunnan perässä piti ruiskujen saapuman -kuni sotajoukon kuormasto. Tarkoituksena oli tällaisella uhkealla -esiintymisellä innostuttaa pitäjäläisiä palokunta-aatteeseen yleensä. - -Mutta ennenkuin palokunta oli saatu marssijärjestykseen, siinäpä oli -työ. Nykyaika, joka on tottunut sekä sotaväen että suojeluskuntalaisten -paraateihin, ei varmaankaan enää muistakaan, miten hirveä asia -pieninkin äkseeraukselle vivahtava oli maaseudun miehille, etenkin -sellaisille, jotka eivät olleet palvelleet sotaväessä koskaan. - -Maakauppias Viilmanni ei ymmärtänyt sotilaskomennosta hölynpölyä, -mutta se seikka ei ollut esteenä hänen kohoamiselleen palokunnan -päälliköksi, sillä muutkaan ihmiset eivät ymmärtäneet siitä mitään, -lukuunottamatta aniharvoja sellaisia miehiä kuin Rantala, jotka olivat -palvelleet vakinaisessa väessä, mutta sellaisille asioille ei silloinen -Suomen kansa pannut mitään arvoa. Se luuli olevansa syntynyt vain -helskyttämään Väinönkanneltaan, se luuli olevansa ikuisen rauhanaatteen -uranuurtaja ja se sekä pelkäsi että vihasi kaikkea sotilaskomentoa. - -Viilmanni astui keskelle pihaa ja rupesi sen ajan tapojen mukaan -komentelemaan palokuntaansa. - --- Hjaaha! hän aloitti, jos asetuttais oikke jonkunnäkössee rivissee -tän veräjän piälee. - -Sitten hän seisahtui rinta pystyssä ja kenraalin ilme kasvoillaan -katsomaan komentonsa seurauksia. Ja liikahtihan siellä yksi ja toinen -vähän veräjälle päin. Suurin osa kuitenkaan ei kiinnittänyt koko asiaan -sen enempää huomiota, sillä koulun portailla keskusteltiin parhaillaan -rukiin hintojen kohoamisesta sekä siitä, mitä etuja tämä seikka tuotti -maanviljelijöille. - --- Jaa saisinkos mää pyytää arvoisaa yleisöä saapumaan tänne veräjän -pieleen. Ohjelmassa seuraisi sitten marssi Kukolan rantaan, komenteli -taas kauppias. Läsnäolijat olivat sitä mieltä, että kyllä se on mukava -mies tuo Viilmanni. Ei yhtään ole tullut ylpeäksi, vaikka onkin valittu -päälliköksi. Ei se ärjy eikä komentele ihmisiä, ja kaikki sille -luonnistuu hyvällä puheella. - -Taas lähti osa miehistä veräjää kohti. Viilmanni kävi niiden luo, jotka -vielä vitkastelivat, ja puheli heille mairittelevalla äänellä: - --- Kuulkkaas, kuulkkaas, Vuorelan isänt. Tääl tlee pimiä, ennenko me -kerkkii alkamaankaa. Eiköst tee viittis ol nyy nii ystävälline ja tul -rivissee. - -Hän otti Vuorelaa käsikynkästä ja veti hänet lempeästi veräjää kohti. -Vuorela lähti huudellen kuitenkin vielä tovereilleen arveluitaan rukiin -hinnoista huhti- ja toukokuussa. - -Tapaus oli kurjuuden huippu, mutta kukapa sen silloin huomasi. Vielä -hullummaksi tuli asia, kun miehiä alettiin asetella riveihin. Niin he -olivat kömpelöitä ja kankeita kuin tervaskannot. - -Silloin Rantala alkoi järjestää Jokikylän osastoa nelimiehisiin -riveihin. Hän lausui terävällä äänellä pari kehoitusta ja komentoa. -Seuraus oli aivan ihmeellinen. Parissa minuutissa oli Jokikylän osasto -marssirivistössä, vieläpä järjestettynä pituuden mukaan ja rivistön -perässä seisoivat Jokikylän pojat suorina kuin kynttilät. Heistä oli -tapaus sanoin kuvaamattoman juhlallinen. - -Kun siinä oli jonkin aikaa töllistelty toisiaan, meni Rantala -päällikön avuksi, eikä kauan kestänytkään, ennenkuin koko palokunta -oli marssirivistössä. Vain päällikkö ja pari isäntää oli pukeutunut -palokunnan valkoiseen paitaan ja punaisiin vöihin; muut olivat -tavallisissa arkivaatteissaan. Olipa paikalle kutsuttu kaksi -viulunsoittajaakin, joiden piti vinguttaa Porin marssia, minkä tahtiin -palokuntalaiset uhkasivat sovittaa kömpelöt askeleensa. - -Nyt otti Viilmanni taas komennon ja ilmoitti jotakin, mikä täytti -koko miesjoukon uteliaisuudella. Asia koski marssimusiikkia. Ensin -piti viuluniekkain tehdä parastaan, mutta kun tultiin Kukolan talon -kohdalle, piti viulujen vaieta, sillä silloin alkaisi Kukolan uusi -gramofoni soittaa marssia. - -Sekös oli uutuus. Vain harva oli siihen aikaan kuullut saatikka nähnyt -gramofonia. Kukolaan, joka aina kulki edistysrientojen etunenässä, -oli ostettu tuo soittokone, jonka nyt piti antaa tahtia ja voimaa -koko palokunnan askelille. Kukolan poikien rinta paisui ylpeydestä, -kun tuo uutuus palokunnalle julistettiin. He katselivat salavihkaa, -minkä vaikutuksen ilmoitus teki Jokikylän poikiin. Nämä taas seisoivat -paikallaan rivistön perässä sekä hämmästyneinä että uteliaina. He -olivat jo ennen kuulleet huhuja tuosta Kukolan uudesta soittokoneesta. -Nyt he saivat nähdä sen ja kuulla sen valtavin sävelin täräyttävän -reippaan marssin palokunnan astuessa Kukolan talon ohi rantaniitylle. - -Ilmoitukset tehtyään Viilmanni yritti saada aikaan lähtökomennon. Hän -koetti jäljitellä Rantalan ääntä ja ryhtiä ja ärjäisi: - --- Lähretään -- sit!!! - -Viulut vingahtivat. Porin uljas marssi kajahti taas kerran vanhalla -tenhovoimallaan ja palokunta lähti liikkeelle. Sen perässä seurasi -pitkä rivi rattaita ja ruiskuja. - -Kun lähestyttiin Kukolaa, kohosi jännitys korkeimmilleen. - --- Viulumiehet hiljaa, huudettiin miesjoukosta, nyt ne panevat sen -gramofonin soimaan. - -Viulumiehet vaikenivat. Marssijat kurottivat kurkkujaan. Nyt sen -pitäisi alkaa. Mahtaa se olla toista kuin tuo vaivainen viulun vingutus. - -Kukolan kaikki ikkunat oli avattu ja niissä näkyi ihmisiä. - --- Mikähän siinä on, etteivät ne jo ala soittaa? tuumaili päällikkö. -Hän läheni jo arveluttavasti Kukolaa, oli korjannut rintaröyhelyksensä -ja kohotti rintaansa sekä nenäänsä näyttääkseen, kuten hän arveli, -kerrankin komean ja pulskan miehen Kukolan luo kokoontuneelle -yleisölle. Vain tuota uljasta marssin säestystä vielä puuttui hänen -joustaville askeleilleen. Sitten olisi vaikutus ollut täydellinen. - -Pian oli koko palokunta sitä mieltä, että nyt jos milloinkaan oli aika -antaa marssin kajahtaa. Kukolan pojat olivat aivan pää pyörällä. - --- Mitä ne viivyttelevät, onkohan siihen tullut vika? ihmeteltiin -jo joka puolella. Kukolan Kalle ei jaksanut enää kestää, vaan lähti -paikaltaan rivistä ja juoksi Kukolan ikkunain alle. Hänen kuultiin -huutavan jotakin ja viittailevan käsillään; sitten hän nopeasti livahti -talon portista sisään. - -Samassa marssia odottava palokunta saapui Kukolan kohdalle. Ja -todellakin sieltä kuului jotakin pärinää, jotakin surinaa ikäänkuin -paremmanpuoleisesta mehiläispesästä. Ne, jotka marssivat aivan ikkunan -alitse, näkivät pienen, vihreän gramofonin torven ammollaan ja sieltä -kuului: - -"ä-ä-äh-härr-rä-rä-ähhähhäh-rä-rää!" - -Koko palokunta räjähti nauramaan, päällikkö nauroi, viulunsoittajat -nauroivat, miehistö nauroi, ja palokunnan perässä Jokikylän pojat vasta -oikein nauroivat. - --- Se pelasi nyt sitä Kukolan kunniamarssia! sanoi Kankareen Epa, -jonka yksivakaisesta sielusta usein pilkahti ilmoille puolikuivahkoja -sukkeluuksia, jotka ovat varsinaissuomalaisen luonteen yhtenä -tunnusmerkkinä. Mutta Kukolan poikien naamat olivat synkkiä, kun he -kuuntelivat jokikyläläisten kokkapuheita. - -Hilpeän mielialan vallitessa palokunta saapui Kukolan rantaniitylle. -Päällikkö oli unohtunut juttuihin sillankorvalle saapuneen lukkarin -kanssa, mutta pian kuultiin hänen kimeä äänensä, kun hän oikeassa -hetkessä taas otti osaston huostaansa. - --- Top, top, top! Älkää nyt sitä ladon seinää hajottako. - -Rivistö oli näet hiljalleen lähestynyt latoa ja ensi rivin miehet -olivat jo aivan nenä kiinni ladon seinässä perässä tulevien tunkiessa -päälle. Kun pitemmälle ei päästy, pysähtyi rivistö. Etumaiset miehet -nostelivat vielä tahdissa jalkojaan ylös ja alas. Heidän mielestään -sellainen kuului asiaan. Päällikkö taas ei oikein tietänyt, mitä hänen -nyt olisi pitänyt komentaa. Tuo poljenta hermostutti häntä. Hän päätti -lopettaa sen ja kysäisi: - --- Mitä tee ny siin viäl niit kokkarei poljet, ei tämä nyy niin jämttii -oi kun sotaväes! - -Miehet lakkasivat polkemasta, mutta nyt miettivät monet mielessään, -että ei tuosta kauppiaasta oikein ole näin suuren joukon päälliköksi. -Kauppias tunsi tämänkaltaisen epäilyksen hajua ilmassa ja päätti -parantaa mainettaan ärjäisemällä lujalla äänellä: - --- Käännytään sitten tuonne karvarin halkopinoon päin. - -Riveissä syntyi kuitenkin nyt jonkin verran sekasortoa, sillä toisella -rannalla sattui olemaan kaksi halkopinoa ja vain harvat tiesivät, kumpi -niistä oli karvarin. Syntyi tuuppimista ja sanakopua, kunnes karvari -julisti että: - --- See on tua oikkianpuoline, kun on mnuun halkopinon. Mää sen -koloseerasin sin kevääl juur ennen kelirikkoo, ko sillo ol niin -myöhhään pakassiiki. - -Rantalaa alkoi jo todella harmittaa tuo komento. Hän meni päällikön luo -ja sanoi kireällä äänellä: - --- Ei tämä käy päinsä. Komennusta ja liikkeitä täytyy harjoitella. - -Hänen hämmästyksekseen kauppias hymyili rauhallisesti ja myönteli: - --- Tietysti täytyy harjoitella. Ei tämä millään muotoa käy päinsä ilman -harjoitusta. - -Rantala poistui. Hän ei viitsinyt enää sanoa mitään, sillä hän tiesi -ponnistelunsa turhaksi. Hänet leimattaisiin vain päällikön toimen -tavoittelijaksi. Kaikki meni täällä päin mäntyä, mutta kenenkään muiden -rauhaa se seikka ei häirinnyt. - --- Ei se nyt niin ensiluokkaista tarvitse olla, näin maaseudulla, -sanottiin. -- Eihän tästä saa palkkaakaan. - -Ei siinä auttanut ruveta yksinään taistelemaan yleistä mielipidettä -vastaan. - -Palokunnan päällikkö asettautui nyt rivin eteen ja otti uljaan -asennon. Hän asetti vasemman jalkansa hiukan eteenpäin ja nojautui -kokonaan ruumiillaan oikeaan, joten rinta ja vatsa nousivat pystyyn. -Sitten hän pisti oikean kätensä sormet takin nappien väliin ja alkoi -puhua. Puheen pito oli yleisön arvostelun mukaan kauppiaan vahvin -puoli. Tosin hän sekoitti ummet ja lammet, hyppäsi yht'äkkiä asiasta -toiseen eikä välittänyt järjestyksestä kerrassaan mitään. Mutta -seikka, mille pantiin pääpaino, oli, että hänellä oli erikoinen -juhlanuotti puheessaan, ja sellaista kykeni vain harva aikaansaamaan. -Sitten hänen suustaan tuli sanoja kuin syytämällä, niitä tuntui -siellä olevan loppumattomat varastot. Ja kaiken lisäksi hänessä oli -pisara runollisuutta. Hän puhui lainehtivista ruispelloista, kevään -pulppuavista puroista ja tantereista, joilla esi-isämme ovat vertaan -vuodattaneet, puhui niin, että naiset parhaissa paikoissa turvautuivat -nenäliinoihinsa ja miehetkin joskus karauttelivat kurkkujaan. Tämän -"puhetaitonsa" vuoksi hän olikin aina yhteisissä asioissa johtavana -sieluna, eikä kukaan voinut häneltä tuota paikkaa riistää. Sen hän -tiesi itse kylläkin hyvin ja milloin hän jossakin asiassa tunsi -epäonnistuneensa, silloin hän aina vetosi puhetaitoonsa ja saavutti -loppujen lopuksi aina yleisön jakamattoman suosion. - --- Arvoisat palokuntalaiset! aloitti maakauppias kimeällä äänellään. - --- Hiljaa! Kauppias puhuu, kauppias puhuu! kuului heti miesjoukosta. -Erikoisesti tämä varoitus oli kohdistettu Kukolan Kallelle, joka -turhaan koetti eräälle kirkonkylän pojalle puolustaa heidän -gramofoniaan, asia, mihin kukaan muu ei enää kiinnittänyt huomiotaan. - -Mutta kauppias oli hiukan hermostuneella tuulella. Hän tunsi -ehdottomasti joutuneensa komentopuolessa alakynteen ja yleisön kirpeän -arvostelun kohteeksi. Nyt hänen täytyi, mikäli hän tahtoi säilyttää -asemansa, puhetaidollaan häikäistä kuulijansa, ennen kaikkea puolueeton -yleisö ja viimeksi vastustajansa. Hän aloitti puheensa sen vuoksi -juhlallisimmilla vertauskuvillaan. - --- Kesä, pohjolan sorea kesä on taasen saapunut jokilaaksoommekin ja -luonto kukoistaa viheriäisenä ympärillämme. Armas aurinko paistaa -taas synkän yön jälkeen lainehtivien ruispeltojen päälle, jotka -tuota, tuota -- -- -- niin, jotka näyttävät lupaavan maanviljelijälle -ei ainoastaan suuntäytettä, vaan kukkaronkin täytettä ja samalla -isänmaallemme ja paljon nälkävuosia ja sortoa kärsineelle kansallemme -jotakin mihin perustaa -- -- tuota, perustaa ponnistelunsa ja -siten kunnialla täyttää se raataminen ja kuokkiminen ja kantojen -perkaaminen, miten minä sanoisin -- tuota, jonka meidän esi-isämme -ovat ammoisina aikoina panneet alulle ja ylläpitäneet tässä suloisessa -Suomessamme ja kaunihissa Karjalassa, kuin myöskin ja juuri kaikkein -ensimmäiseksi tässä ikivanhassa ja monin kerroin kunnialla kruunatussa -Varsinais-Suomessamme. - -Nämä lennokkaat sanat kajautettuaan kauppias loi hallitsevan katseen -ympärilleen ja vaikeni hetkeksi, -- pitäen taidetauon, jolla hän -arveli tekevänsä syvän vaikutuksen kuulijakuntaansa. Hän näki sillalle -kokoontuneen väkijoukon mustana parvena sivullaan ja silloin hän päätti -kohdistaa sanansa myöskin sille. - --- Niin, arvoisat palokuntalaiset ja arvoisa juhlayleisö! lausui -hän uudelleen kääntyen sillallekin päin. Näiden mukaansa tempaavien -alkusanojen jälkeen hän päätti sitten siirtyä varsinaiseen asiaan. - --- Asiain näin ollen, hän jatkoi, kuin myös ottamalla samalla huomioon -nykyajan valtavan kehityksen kaikenlaisen tekniikan, kulkuneuvojen -samoin kuin kaikenlaisten sammutusvehkeidenkin alalla, on nyt tässä -pitäjässä seurattu inhimillisen sivistyksen eteenpäin pyrkimystä ja -saatu kuntoon todellinen ja täydellisesti järjestetty palokunta ja -pidetään ruiskujen tarkastus nyt ensi kertaa minun omaperäisellä -johdollani tässä Kukolan ikivanhalla rantaniityllä, jossa -- voi -olla, että paljon esi-isäimme viatonta verta jo on vuotanut ennenkin -yhteishyvän alttarille. - -Puhuja ilmoitti sitten, että pitäjän ruiskujen tarkastus alkaa heti -aivan jokirannassa, mihin ruiskut järjestetään riviin, ja lopetti -toivomuksella, että "tämäkin tilaisuus olisi omiaan yhdistämään kaikkia -eripuraisuuden siemeniä toisiinsa, jotta kaikkinainen kanssakäyminen -voisi edelleenkin hedelmällisesti jatkua ja synnyinmaamme vihdoin -saisi ikuisen rauhan, mitä se niin kipeästi kaipaa, ja että tulen -valta voitaisiin rajoittaa siihen minimimäärään, missä se ei vielä -miesmuistiin ole ollut tällä paikkakunnalla". - -Samalla puhuja ilmoitti käyttävänsä tilaisuutta hyväkseen lausuakseen -kiitoksensa "Kukolan aina valistuneelle haltijaväelle, joka vaivojaan -säästämättä ja kulujaan kysymättä oli luovuttanut sellaisenkin nykyajan -kunniakkaan keksinnön, jollaisena gramofonia lienee pidettävä, -palokunta-aatteen palvelukseen". - -Siihen hän lopetti varmana siitä, että oli jälleen vallannut -vastaansanomattoman johtoaseman palokunnassa. Eikä hän siinä -erehtynytkään, sillä koko kentällä kävi juhlallinen supina. - --- Kyllä se poika puhuu! Jos meidän pappikin puhuisi noin hyvin, niin -kyllä silloin täällä hengenviljelys olisi kiitettävällä kannalla. - -Maakauppias kuuli kuiskutukset, joista jotkut tahallisesti lausuttiin -kyllin kovalla äänellä suorastaan hänen kuultavikseen. Hän lähti nyt -päättäväisin askelin jokirantaan, mihin koko palokunta häntä seurasi. -Ruiskujen tarkastus alkoi. - -Ensimmäinen ruisku täytettiin vedellä. Se oli Kukolan ruisku. Talon -rengit alkoivat painaa vipuja. Jo nousi letku pullolleen, mutta samassa -kohosi letkun seinämistä lukemattomia kohtisuoria säteitä, pieniä -vesisuihkuja, jotka mailleen painuvan auringon valossa loistivat kaikin -sateenkaaren värein. Letkun päästä sitä vastoin ei vielä tullut mitään. - -Kukolan Kalle seisoi siellä tanakkana hajareisin pitäen letkun päätä -käsissään, suu auki ja jännittynyt ilme hartaalla naamallaan ikäänkuin -koko Kukolan talon kunnia olisi laskettu hänen harteilleen. - --- Purista peukalollasi letkunpään aukkoa! opasti päällikkö. - -Kalle ponnisti viimeisetkin voimansa painaakseen peukalon kyllin -lujaan letkunpäässä olevan vesiaukon tukkeeksi. Äkkiä se lipsahti -hänen käsistään ja kirkas vesisuihku lensi räiskyen ja omituisesti -pamahdellen -- suoraan sillalle kokoontuneen yleisön niskaan. Kun Kalle -kuuli hätähuudot, nosti hän hämmentyneenä letkun pystyyn, jolloin vesi -rankkasateena valui korkeudesta palokunnan syvien rivien ylle. - -Onneksi päällikkö ehti pian paikalle ja pelasti tilanteen. Hän tempaisi -letkun Kallen kädestä ja ohjasi suihkun joelle. Ruiskun voitiin nyt -todeta olevan "välttävässä" kunnossa. - -Saman arvostelun sai sitten suurin osa ruiskuista tarkastuksen -jatkuessa. Mutta suureksi tuli yllätys, kun tarkastajat saapuivat -Jokikylän viiden ruiskun luo. Rantala, vanha sotilas, oli ensiksikin -järjestänyt ruiskut aivan suoraan riviin. Niin ne olivat kuin -viivottimella vetäen samalla viirulla. Sitten oli Rantala jakanut -kullekin ruiskumiehelle eri tehtävät, letkut oli kasteltu valmiiksi ja -itse ruiskut oli hangattu kirkkaiksi, niin ettei niissä näkynyt tomun -hiventäkään. Niiden suihkut lensivät heti puolta korkeammalle kuin -edellisten. - -Yleisö oli haltioissaan. - --- Kyllä se Rantala on poikaa! sanottiin. - --- Hän onkin ollut sotaväessä. - --- Kyllähän Rantala tietää, mitä komento merkitsee. - -Tarkastajainkin täytyi antaa näistä ruiskuista parempi arvostelu kuin -muista. Mutta kun he eivät tahtoneet loukata kauppiasta ja toiselta -puolen olivat jo vähän kateellisia Rantalalle, tuli arvolauseeksi vain -"tyydyttävä". - -Kauppias oli suunniltaan. - --- Tämähän on kamalaa, hän kuiskaili ympärillään seisoville, kun se -rupeaa panemaan sotilaskomentoa voimaan palokunnassa, vapaaehtoisessa -järjestössä. Eihän se mitenkään käy laatuun. - -Tarkastus oli päättynyt. Mutta vielä kerran suurenivat maakauppiaan -silmät hämmästyksestä. Yleisö ja palokuntalaiset alkoivat hajaantua -mikä minnekin. Silloin kuului rannalta muutamia kireitä komentosanoja -ja Jokikylän osasto marssi järjestetyin rivein sotilaallisen uhkeasti -maantielle jatkaen matkaansa sillan yli kylään. Etumaisena kulki -pitkä ja ryhdikäs osaston komentaja, Rantala, ja hän oli pyytänyt -soittoniekkoja saattamaan osastoaan kylään saakka. - -Yleisö antoi kunnioittavasti tilaa ja palokunnan varsinainen päällikkö, -maakauppias, sai karvain mielin katsella, miten suuri osa yleisöä -seurasi Jokikylän osastoa sillan toiselle puolen. Kaikkein uljain -oli ryhti rivistön loppupäähän asetetuilla Jokikylän pojilla, jotka -tiukoin, uhkaavin silmäyksin katselivat Kukolan ja kirkonkylän poikia -ohimennessään ja miettivät keskenään, mikä ihme siinä oikein pitää -olla, että Jokikylä aina on paras kaikista kylistä, olipa sitten homma -mikä tahansa. - -Maantiellä jatkui sitten kauan keskustelua miesten kesken siitä, mitä -Rantala oli tarkoittanut esiintymisellään. Toiset nyt suoraan lausuivat -ihailunsa hänen osastonsa järjestystä ja ryhdikkyyttä kohtaan. Mutta -toiset arvelivat Rantalan vain pyrkivän palokunnan päälliköksi ja he -alkoivat ylistää sitä erinomaista puhetta, minkä maakauppias taaskin -oli pitänyt ilman papereita tai plakaatteja, ja heidän mielestään -täytyi sellaisille "henkisille taidesaavutuksille" kuin puhetaito antaa -aina suurempi arvo kuin kylmälle ja jäykälle sotilaskomennolle, joka -ei muka laisinkaan sovellu Suomen syvämietteiselle, laulua ja soittoa -rakastavalle salokansalle. - -Kun siinä asiasta oli hetken kiistelty, avasi Törmälän Iisakki suunsa. -Hän oli hevosteurastaja, hevoshuijari, luihunaamainen, tekohurskas -äijänkänttyrä ja hän asetti nyt alahuulensa ylähuulen etupuolelle, -väänteli vähäisen kapeita, tupakanpolttamia huuliaan, sylkäisi ja sanoi: - --- Jaa vaik' hän olis kuin hyvä, niin ei hänen vaan tartte olla parei -kum me muutkaan. - -Ja häneen yhtyi suurin osa yleisöä. - - - - -RAUHA MAASSA. - - -Joki-Klemolan emäntä oli aivan suunniltaan. Kyyneleet kimaltelivat -hänen silmäkulmissaan ja hän kulki huoneesta huoneeseen puhellen -itsekseen. - --- Täytyykö meidän lastemmekin nyt tulla ikuisiksi vihamiehiksi jo -nuoruudestaan alkaen. Täytyykö vanhempien epäsovun mennä perintönä -heidän lapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen? Se on jo kamalaa, -enkä ainakaan minä tahdo ottaa sitä syntiä päälleni. Sitä kirousta en -minä tahdo olla kylvämässä. - -Mitä sitten oli tapahtunut? - -Reino oli jälleen saapunut kotiin nenä verta vuotavana. Hän oli taas -ollut tappelussa Kukolan poikain kanssa ja vakuutti heidän saaneen -vielä enemmän selkäänsä. - -Äiti oli jo kauan tiennyt yhtä ja toista noista pitkin kesää -jokilaaksossa käydyistä kahakoista, ja hän oli hiljaa surrut poikansa -puolesta ja ajatellut, koettanut päästä selvyyteen, mistä hänen -avokatseinen Reinonsa oli saanut tuollaisen tappeluvimman ja mitä -hänestä tuli sellaisella luonnolla. - -Nyt hän vihdoin oli kovistanut Reinolta koko totuuden. Viimeksi olivat -Kankareen Epa, Rantalan Anssu ja hän, Reino, ainakin omien sanojensa -mukaan perinpohjaisesti löylyttäneet Sairisten Jaskan ja Kukolan Antin, -vieläpä maantiesillalla koko maailman nähden. Heidän oman ulkonäkönsä -perusteella ei kuitenkaan voinut mennä varmasti vakuuttamaan, kumpi -puoli todella oli selkäänsä saanut, sillä kuhmuja ja mustelmia oli -Jokikylän pojillakin. - -Mutta nyt vasta Klemolan emäntä tarttui asiaan koko tarmollaan, sillä -nyt vasta hänelle oli paljastunut uhkaava todellisuus. Oli siis -koko kesä, aina viime kesän loppupuoliskolta alkaen käyty kiivaita -tappeluita, missä sangen huomattavaa osaa näyttelivät ensiksikin hänen -oma poikansa ja vastapuolella Kukolan pojat. Reinon puheessakin alkoi -jo kalskahdella sammumaton katkeruus, ehkäpä viha koko Kukolaa ja sen -asukkaita kohtaan. Ja juuri tämä seikka, tämä kasvava epäsopu Kukolan -ja Klemolan talojen välillä nyt kiusasi emäntää, antamatta hänelle -hetkenkään rauhaa. - --- En minä voi sallia sukuvihan syntyvän meidän välillemme, en voi sitä -sallia lastemme ja lastenlastemme vuoksi, sillä viha turmelee suvun, -vie sen rappiolle ja kurjuuteen! - -Niin puheli Klemolan emäntä päättäväisenä ja pyyhkäisi ruskean -kiharan otsaltaan. Sitten hän kietaisi päähänsä huivin, veti saalin -hartioilleen ja lähti astelemaan jokirantaan Klemolan laituria kohti. - -Klemolan laituri oli vastapäätä Kukolan taloa. Siinä oli rannalla -kuin muusta maailmasta erotettu ja rauhoitettu alue. Suuret haapapuut -muodostivat rantatörmällä humisevan lehvistön, joka puoliympyränä -varjosti laiturin tienoon niin maantielle kuin kylällekin päin. -Klemolan emäntä rakasti tuota haapapuistikkoa. Hän oli antanut laittaa -siihen penkin, millä hän usein, varsinkin vaikeina aikoina, oli istunut -kuuntelemassa haapojen lehtien ainaista helskettä ja laineitten -liplatusta. Siinä hän ennenkin oli miettinyt ja ratkaissut elämänsä -ongelmat. - -Siinä olivat nuo haapapuut helskytelleet jo hänen nuoruutensa päivinä. -Klemolahan oli hänen lapsuudenkotinsa, johon hänen miehensä Kustaa oli -tullut kotivävyksi ja sitten ottanut Klemolan nimen. Kustaa oli erään -rantakulman talon nuorin poika. Vanhin veli oli, kuten siihen aikaan -oli tapana, saanut talon, ja muut lapset saivat lähteä maailmalle. - -Klemolan emäntä istuutui nyt rantapenkille ja nojasi päänsä voimakasta -haavanrunkoa vasten, jonka lehdet heti alkoivat helistä hänen -nuoruutensa muistoja. - -Hän näki itsensä 18-vuotiaana tyttönä. Silloin oli hänen sisarensa -Almakin vielä naimaton nuori neito, häntä kahta vuotta vanhempi, ja -asui kotonaan Klemolassa kuten Mariakin. Siihen aikaan alkoi Klemolassa -käydä kosijoita. Taloa muka olivat katselevinaan ostaakseen sen, vaikka -koko pitäjä tiesi, että Klemolan taloa ei koskaan myydä vieraalle. Kun -Jumala ei ollut Klemolan vanhaa väkeä siunannut pojilla, arveltiin, -että talo meni perinnöksi vanhimmalle tyttärelle Almalle. - -Miten toisin kuitenkin olikaan kaikki käynyt. - -Suosituin kaikista nuorista miehistä, joita Klemolassa kävi, oli -Kukolan Antti. Hän saapui usein korskuvalla orhillaan, niin että koko -Jokikylä piti häntä ainoana varmana sulhasmiehenä. Saipa hän Klemolan -tytärten vanhempain luottamuksen siinä määrin osakseen, että sai luvan -ottaa molemmat tyttäret rattailleen ja virkulla hevosellaan kierrellä -maita ja mantereita. Mutta pitkiin aikoihin eivät edes tytöt itse -tienneet, kumpaa heistä Kukolan Antti oli aikonut pyytää vaimokseen. -Sitten eräänä päivänä selvisi, että hän tarkoitti Mariaa. - -Tyttö itse ei oikein jaksanut käsittää, mitä tuo kaikki merkitsi ja -rakastiko hän Anttia, vai eikö rakastanut, mutta Alman käytöksessä -tapahtui heti paikalla täydellinen muutos. Hän lopetti kaiken -kanssakäymisen sisarensa kanssa, oli tälle kylmä ja kova kuin vieraalle -ihmiselle. - -Maria oli siihen aikaan vielä lapsi eikä ymmärtänyt enempää sisarensa -käytöstä kuin muitakaan ihmeellisiä tapahtumia noina aikoina. Hän -muisti nyt eläneensä silloin kuin puoliunessa. Joitakin ihmeellisiä -väreitä kävi hänen rinnassaan. Hän kaipasi kovasti jotakin, mutta ei -itsekään tiennyt mitä. Ei hän ainakaan Kukolan Anttiakaan erikoisesti -kaivannut. - -Eräänä syyskuun sunnuntaiaamuna sitten tapahtui kummia asioita -Klemolassa. Kukolan Antti saapui jo varhain taloon ja hänet vietiin -heti salikamariin, missä emäntä istui mustissa pyhävaatteissa ja -kirjava silkki hartioillaan. Hän oli oikea entisajan talonemäntä, -sellainen, jonka ohi ei mikään asia talossa päässyt livahtamaan, -luja ja jäykkä luonteeltaan, mutta samalla oikeamielinen ja -hyväsydäminenkin. Isäntä oli jättänyt tytärtensä naimisasian täydelleen -emännän huostaan. - -Kun Kukolan Antti astui salikamariin, punastui hän hiusmartoa myöten ja -jäi hyvän päivän sanottuaan oven suuhun seisomaan lakkiaan hypistellen. -Mutta emäntä kävi suoraan asiaan. - --- Sinä olet tullut pyytämään minun tytärtäni Almaa omaksesi. - --- Niin -- tuota --, änkytti Antti, asia on niin, että Ma-Mariaa minä -oikeastaan olen ajatellut. - --- Mariaa! sanoi emäntä ankaralla äänellä. -- Maria on vielä lapsi, en -minä häntä vielä vuosikausiin anna pois kotoa. - -Antti vaikeni. - --- Mikä vika Almassa sitten on? Eikö hän ole kyllin hyvä sinulle? sanoi -taas emäntä kylmällä, terävällä äänellä. - --- On, on! vastasi Antti seisoessaan siinä kiiltonahkasaappaissaan ja -kellonperien roikkuessa moninkertaisina liivillä. - --- Ei minun tyttäriäni tarvitse valita. Hyviä ne ovat kumpikin ja -samalla lailla kasvatetut. Jos tahdot, niin Alman saat ja parempaa et -löydäkään, mutta Mariaa en anna, sillä hän ei ole vielä siinä iässä. - -Kyllähän Antti oli ällistynyt. Kokipa hän vielä puolustautuakin, mutta -kun ovi oli suljettu ja Antti jäänyt kahdenkesken Klemolan muorin -kanssa, alkoi asia kääntyä muorin tahdon mukaan. Kauan he puhuivat, -mutta mitä he puhuivat, siitä ei kukaan ihminen ole koskaan kuullut -hiiskahdustakaan. Pääasia oli, että Alma kutsuttiin sisälle. Hän meni -sinne kalpeana kuin liina, mutta palasi kihlat käsissään sekä kauniina -ja ylpeänä kuin keisarinnan kuva. Kukolan Antti oli kihlannut Klemolan -Alman. - -Kun Maria sai kuulla, mitä oli tapahtunut, musteni maailma hänen -silmissään. Hän sulkeutui kamariinsa ja eli siellä viikon kuin unessa. -Miten kaikki oli tapahtunut, sitä hän ei koskaan saanut selville. -Olivatko Alma ja äiti yhdessä sopineet asian häntä vastaan, vai oliko -äiti yksinään harkinnut, mikä hänen mielestään oli paras ratkaisu hänen -tytärtensä onnelle. - -Klemolan muori piti kiirettä häitten valmistuksessa ja syksyllä -nuorikot vihittiin Klemolan suuressa salissa. Kaikki kävi, niinkuin -häissä pitikin. Kynttiläkruunut loistivat, häämarssia soitettiin, samaa -marssia, jonka sävelten mukaan kaikki Klemolan tyttäret, niin kauaksi -kuin perintötieto riitti, oli johdettu vihkipallille. Morsian saapui -häikäisevän valkoisena, myrttikruunu päässään sulhasensa rinnalla. -Hän oli kalpea, mutta lausui lujasti ja päättäväisesti pyhän valansa -rovastin sanojen mukaan. - -Mariasta tuntui yhä koko tapahtumasarja unennäöltä. Ei hän ollut -suruissaankaan, ei kärsinytkään kuten aluksi oli luullut, mutta katkera -hän oli -- sanomattoman katkera. Hän istui yksinään ja ajatteli vain: - --- Koskahan minä tästä herään; onkohan tämä unta? - -Siten siirtyi Klemolan vanhempi tytär Alma emännäksi Kukolan taloon -toiselle puolen jokea. Mutta samalla hetkellä muuttui äidin ja Marian -suhde kokonaan ja aavistamattomalla tavalla. Maria oli siitä lähtien -kaikki kaikessa äidilleen. Kuin silmäteräänsä vaali Klemolan muori -tytärtään. Ei mitään häneltä kielletty. Mitä ikinä hän halusi, niin -tehtiin. Ja varsinkin kävi tämä äidin suosio ilmi silloin, kun Alma -joskus tuli käymään entisessä kodissaan. Äiti antoi hänen suorastaan -tuntea, että hän kuului Kukolaan ja että kaikki, mitä Klemolassa oli, -oli Marian omaa. Aluksi tuo kaikki rasitti Mariaa, mutta hän tottui -siihen vähitellen. Hän ja kaikki muutkin tottuivat siihen ajatukseen, -että Maria hallitsi itsevaltiattarena Klemolaa. - -Tämä uusi asema antoi hänelle paljon huoltakin. Hän sai vähitellen -ottaa kaikki talon asiat huostaansa. Äiti vetäytyi hiljaa syrjään ja -antoi hänen huostaansa suuren, kilisevän avainkimpun, mikä on emännän -vallan tunnusmerkkinä. Maria oli siitä lähtien Klemolan todellinen -emäntä. - -Sitten äiti kuoli. Aluksi tuntui talo Mariasta jonkin aikaa -yksinäiseltä ja autiolta, mutta aika paransi senkin haavan, ja elämä -kun kerran on elettävä, niin mikäpä siinä auttaa. Mitään erikoista -muutosta Klemolan talon elämään ei äidin kuolema tehnyt, sillä tuo -muutos oli tapahtunut jo vähitellen hänen eläessään. - -Isän eläessä meni Maria naimisiin. Hänen miehensä Kustaa siirtyi -Klemolaan kotivävyksi. Tähän aikaan oli Maria jo täydelleen toipunut -nuoruutensa haaveitten särkymisestä, eikä hän enää oikeastaan tuntenut, -että mitään oli särkynytkään. Hän oli reipas ja toimelias emäntä, -joka suuresti kohotti Klemolan talon arvoa pitäjässä. Ja mies oli -Kustaakin paikallaan, oikea maamies, turpeenpuskija koko luonnoltaan ja -vakaumukseltaan. - -70-vuotiaana painui hautaan Klemolan vanha isäntä. Kun sitten hänen -testamenttinsa avattiin, huomattiin, että Maria oli saanut Klemolan -talon ja vanhempainsa kaiken irtaimen omaisuudenkin. Se seikka -kuitenkin antoi puheenaihetta kyläläisille, että vanhalla Klemolalla, -jonka äveriäisyys oli tullut puheenparreksi pitäjässä, ei ollut -säästöjä talletettuna muuta kuin muutama sata markkaa. Maria ei -kuitenkaan enempää kuin hänen miehensäkään kiinnittänyt asiaan mitään -huomiota. - -Jos Alma äitinsä eläessä oli harvoin käynyt Klemolassa, niin äidin -kuoltua hän kävi siellä vielä harvemmin ja isän kuoleman jälkeen hän -lakkasi kokonaan käymästä. Mariakaan ei mennyt Kukolaan muulloin kuin -milloin siellä pidettiin suuret pidot ja koko lähiseudun talolliset -olivat kutsutut. Hän ja Alma olivat toisilleen aivan kuin vieraat -ihmiset. Lapsuutensa muistoista he eivät koskaan puhuneet. He tiesivät, -että he olivat sisarukset, mutta koskaan he eivät sitä toisilleen -osoittaneet ja vuosien kuluessa he vieraantuivat täydelleen. - -Niin seisoivat siinä vastakkain Kukolan ja Klemolan talot, joita -niin läheiset ja voimakkaat verisiteet liittivät toisiinsa. Mutta -siinä välillä oli syvä, salaperäinen joki ikäänkuin sen pohjattoman -kuilun tunnuskuvana, mikä ainiaaksi näytti erottavan nuo sukulaiset -keskinäisestä kanssakäymisestä ja tekevän heidät ventovieraiksi -toisilleen. - -Oliko Alma koskaan kaivannut lähestymistä ja sisarsuhteen uudistamista, -siitä ei Maria tietänyt. Mutta hän itse tunsi nyt voimakkaammin kuin -koskaan ennen, että hän oli kaivannut. Hän oli ajatellut ja ajatellut, -mistä voitaisiin rakentaa silta tuon kuilun yli, miten tasoittaa tie, -millä he voivat jälleen ojentaa sovinnon käden toisilleen ja unohtaa -kaiken, mikä oli jo mennyttä eikä ollut muutettavissa. - -Maria Klemola istui kauan haapojen alla ja nojasi yhä päätään -haavanrunkoa vasten. Aurinko alkoi jo laskea länteen ja joki säihkyi -kultapilvien kuvia. Silloin Maria Klemola nousi. Hän oli tehnyt -päätöksensä. Hän kiirehti tupaan, pukeutui pyhähameeseensa, kietoi -silkin päähänsä ja sanoi sisäkölle: - --- Jos isäntä kysyy minua, niin Manta sanoo, että minä olen Kukolassa -ja tulen joko heti taikka myöhään kotiin. - -Sisäkön silmät lensivät suuriksi ja hän jäi sanattomana katsomaan -emäntänsä jälkeen, joka suorana ja ylhäisen näköisenä astui maantietä -sillalle ja edelleen Kukolaa kohti. Nyt vasta, lähes kahdenkymmenen -vuoden kuluttua edelläkerrotuista tapahtumista, Maria Klemola -lähti ottamaan selville, oliko hänellä Kukolan emännässä sisar vai -ventovieras ihminen. Ja hän teki tuon matkan heidän molempien lastensa -vuoksi. - -Vasta myöhään pimeässä emäntä palasi. Hänen silmänsä olivat kosteat -mutta kirkkaat, ja hän oli silminnähtävästi liikuttunut. Kukaan ei -uskaltanut häneltä mitään kysyä, eikä hän kenellekään mitään sanonut. -Astui vain huoneeseensa ja sulki kiivaasti oven. - -Mutta seuraavana päivänä koko talo tunsi jälleen, että emäntä oli -kotona. Hän oli kylläkin mitä parhaimmalla tuulella. Hän antoi -käskyjä hymyillen, mutta sellaisella äänellä, että auta armias sitä, -joka ei paikalla pyyhkäissyt niitä toteuttamaan. Kaikki lattiat -pestiin ja tomut pyyhittiin kattoja ja muurinpäällyksiä myöten kuin -juhannusaattona tai jouluna. Kaiken piti olla puhdasta, kiiltää ja -hohtaa. Parhaat matot vedettiin salin ja salinkamarin permannolle ja -kukkia tuotiin huoneisiin. Koko talo oli hämmästynyt ja odotti jotakin -ihmeellistä, mutta mitä se oli, siitä ei kukaan saanut tietää halaistua -sanaa. - --- Reino, sanoi emäntä pojalleen jo aamulla, sanoi niin tiukalla -äänellä, että tämä ei ollut sellaista vielä koskaan kuullut äitinsä -huulilta. -- Pane pyhävaatteet yllesi. Aamupäivällä saat mennä ulos, -mutta tiedäkin, että olet kotona täsmälleen kello kahdelta. Muuten -sinun ei tarvitse tämän talon ovia avata. - -Reino oli muutaman sekunnin elävänä kysymysmerkkinä. Sitten hän alkoi -udella, mitä kello kahdelta tapahtuisi. Hän näki koko talon touhuavan -ja aavisti, että jotakin erikoista oli tulossa. Hän kyseli piioilta, -jotka eivät tienneet mitään, ja sitten hän pommitti kysymyksillään -äitiään, mutta tällä kerralla äiti vastasi vain tylysti kaikkiin -kyselyihin. - --- Sanoinhan sinulle, että ole kotona kello kahdelta. Silloin saat -nähdä. - -Reino puki saamansa käskyn mukaan pyhävaatteet ylleen. Sitten hän -kuljeksi huoneesta huoneeseen, ihmetellen tuota tohinaa, lattiain -kuurausta, huoneiden toimittamista ja puhdistusta, vaikka ei ollutkaan -joulu eikä juhannus. Pian hän väsyi katselemiseen, varsinkin kun -huomasi olevansa kaikkien tiellä ja hän meni pihalle. Kun kuitenkin -sinnekin kuului avatuista ikkunoista tuo tohina, lähti Reino tien -varrella olevalle kukkulalle. - -Jonkin ajan kuluttua saapui sinne Vaito ja pian sen jälkeen Rantalan -Anssu. - --- Minne sinä menet? he kysyivät Reinolta. - --- En minä tiedä. - --- Minkätähden sinulla on pyhävaatteet ylläsi? - --- En minä tiedä. - --- No mi-mitä sinä meinaat tehdä? Sepä oli kummallista. - -Sitten Reino kertoi, mitä ihmeellistä hän varhaisesta aamusta alkaen -oli kokenut, että hänen äitinsä oli "huimalla" tuulella ja oli antanut -hänelle vain kylmän käskyn pukeutua juhlapukuun ja olla kotona kello -kaksi. - -Pojat alkoivat miettiä ja tulivat vähän levottomiksi. - --- Jos siellä pidetään käräjiä, arvaili Vaito. - --- Ja olisikohan nostettu "numero" jostakin meidän hommista, tuumaili -Anssu huolissaan. - -Sitten he istuutuivat ja alkoivat harkita entistä elämäänsä, löytyisikö -sieltä ehkä hakemalla sellaisia pimeitä paikkoja, joista voisi nostaa -numeron ja joihin vasta käräjätuvissa päästetään päivänvaloa. - --- Olisikohan se siitä eilispäiväisestä tappelusta, jossa Sairisten -Jaska ja Kukolan Antti saivat selkäänsä? Kumpiko sen oikein aloitti? - --- Tai olisikohan se siitä, että me silloin kerran telkesimme Klemolan -Antti-rengin muijan torppaansa. Siellä kun istui vielä kaksi muuta -muijaa kahvilla, eivätkä he päässeet pois, ennenkuin iltapäivällä. -Kyllä se ämmä ainakin ääntä piti. - -Hm! Mahdollisuuksia tuntui olevan. Mitä kauemmin pojat harkitsivat, -sitä useampia niitä ilmestyi ja sitä levottomammiksi he tulivat. Se -vain tuntui vielä epäselvältä, että kukaan muu ei ollut saanut käskyä -käräjille kuin Klemolan Reino. Oikeuden puolesta ja vääryyttä vastaan -he kyllä olivat aina ponnistelleet, mutta sittenkin, onko sanottu että -oikeus aina tulee voitolle. Vakavan neuvottelun jälkeen he päättivät -toistaiseksi hajaantua ja mennä kotiinsa kukin katsomaan, olisiko -määräys saapua johonkin pyhävaatteissa mahdollisesti odottamassa heitä. -Sehän olisi voinut tulla sinä aikana, minkä he nyt olivat olleet poissa -kotoaan. Jos vastoin otaksumia sellaista määräystä kuitenkaan ei olisi -tullut, silloin he päättivät saapua kenenkään huomaamatta metsänreunaan -Klemolan läheisyyteen katsomaan, miten Reinon kävi, ja kaiken varalta -he pyhästi lupasivat tarvittaessa kaikin voimin auttaa Reinoa, -tapahtuipa mitä tahansa. - -Reino jäi yksin. Hän asteli nyt maantielle kädet housuntaskuissaan -ja oli syvissä mietteissä. Siitä milloin kello tuli kaksi, ei hänen -tarvinnut pitää erikoista huolta, sillä Kukolan ruokakello soi -täsmälleen kello kahdelta. Reino päätti siihen saakka kuljeskella maita -mantereita saadakseen ajan kulumaan. Hän oli niin jännityksissään, että -teki ajattelemattoman päätöksen lähteä astelemaan kotiin päin "vähän -ennen kuin Kukolan ruokakello alkoi soida". - -Tämän johdosta kellon ääni hämmästytti hänet silloin, kun hän -parhaillaan tallusteli maantietä Kalliomäen torppaa kohti. Nyt -Reino sai jalat alleen. Hän oli hiukan myöhästynyt. Punaisena ja -hengästyneenä hän juoksi tuvan ovesta sisään ja kysyi kuumuutta puhkuen: - --- Missä äiti on? - --- Salikamarissa, vastasi sisäkkö hymyillen merkitsevästi. Reino ei -arvellut kannattavan udella asiaa piioilta, vaan juoksi uudelleen -eteiseen, tempasi salin oven auki ja siellä istui -- Kukolan emäntä -molempine poikineen. - -Reino hieroi silmiään. - --- Herranen aika, hän ajatteli, olenko minä nyt niin pyörällä päästäni, -että olen tullut väärään taloon. - -Hän katseli uudelleen salikamariin, mutta asia ei parantunut vähääkään. -Siellä istuivat kuin istuivatkin Kukolan Kalle ja Antti ja Antilla -oli vielä vasen silmänympärystä sinisenä, muistomerkki, minkä -aikaansaamisen Reino voi laskea omalle kontolleen. - --- Kamalaa, hän mietti, mitenkähän tässä vielä käy? - -Sitten hän arveli, että tämänhän tietenkin täytyi olla unta. Hän -sulki silmänsä, ponnisti kaikki voimansa herätäkseen ja aukaisi taas -silmänsä. Taaskin paljastui sama murheellinen totuus, sama kylmä, -vääjäämätön tosiasia. - -Siinä seisoi nyt Klemolan Reino oman kotinsa kynnyksellä kuin vieras -kulkija, joka kyselee yösijaa. - --- Reino! kuuli hän äitinsä huutavan. - --- Mitä? hän vastasi itku kurkussa. - --- Tulepas tänne sanomaan päivää Kukolan tädille ja serkuillesi. Tehän -olette läheisimmät sukulaiset koko maailmassa. - -Nyt Reino ällistyi kokonaan. Ensin hän ajatteli sylkäistä kaksi kertaa -ja livahtaa ovesta ulos, pyyhkäistä aina metsään saakka eikä palata -edes yöksikään kotiin. Mutta ajateltuaan tarkemmin tätä aikomustaan -hän huomasi sen suuret varjopuolet ja hylkäsi sen. Mutta sitä hän ei -jaksanut käsittää, millä voimalla Kukolan pojat oli saatu tulemaan -Klemolaan ja miten he olivat kehdanneet. - -Samassa tuli äiti saliin ja sanoi hyvin ankaralla äänellä: - --- Kuuliko Reino, mitä minä sanoin? - -Tuollaisena ei Reino ollut vielä koskaan nähnyt äitiään. Ihan se puhui -kuin vieras ihminen. Olisikohan äiti mennyt kukolalaisten puolelle? -Hirveä epäilys hiipi hänen mieleensä. Nykyaikana ei voi luottaa -kehenkään. - --- Ky-kyllä! sai hän suurella vaivalla sanotuksi. - --- No, mars kamariin! Serkkusi ovat jo odottaneet sinua. - -Reinosta tuntui siltä kuin kaikki tahdonvoima olisi hänestä hävinnyt. -Huoneet pyörivät hänen silmissään, kun hän hoiperrellen astui äitiänsä -kohti, joka tarttui lujasti hänen käteensä ja talutti hänet suoraa -päätä Kukolan emännän luo. - -Kukolan emäntä tarttui toisella kädellä hänen käsivarteensa ja laski -toisen kätensä hänen hiuksilleen ja painoi suudelman suoraan hänen -poskelleen. Reino lensi aivan tulipunaiseksi. Mitään sellaista ei vielä -koskaan ollut hänelle tapahtunut. Se oli ennen kuulumatonta. Mutta se -hänen täytyi tunnustaa, että Kukolan emäntä oli erinomaisen kauniin ja -niin ylhäisen näköinen, että ihan hirvitti. - --- Miten pitkä poika siitä Reinosta on kasvanut, puheli Kukolan emäntä -metallinsointuisella äänellä. Sitten hän katsahti Klemolan emäntään ja -Reino luuli näkevänsä kyyneleitä kummankin silmissä. - --- Niin ne vuodet vierivät täällä jokilaaksossakin, jatkoi Kukolan -emäntä. - -Sitten hän otti Reinoa kädestä kiinni ja vei hänet poikainsa luo -hymyillen kyyneltensä lävitse. - --- Katselkaa nyt toisianne, tappelupukarit, ja muistakaa tästä lähtien, -että olette serkkuja ja että serkkujen välinen tappelu on melkein yhtä -kamala ja suuri synti kuin veljestenkin välinen. - -Reino kätteli Kallea ja Anttia ja kumarsi niin, että kolautti otsansa -Antin päähän, joka myöskin kumarsi. Kyllä hän häpesi aluksi koko asiaa. -Enemmän hän häpesi tällä kerralla kuin tähän asti muisti hävenneensä -koko elämänsä aikana. Se häntä vain hiukan lohdutti, että näkyivät nuo -Kalle ja Anttikin häpeävän. - -Hänet pantiin nyt istumaan Kukolan poikien keskelle. Siitä uhkasi -tulla ensin aivan äänetön istunto. Molemmat emännät taas istuivat -pöydän takana sohvassa ja keskustelivat kuin parhaat ystävät keskenään -ja kaasivat kahvia suuriin kuppeihin. Reino ei käsittänyt, mitä he -puhuivat, kaikki oli hänestä vielä niin epäselvää. -- Mutta hän ei -voinut lakata katselemasta Kukolan emännän kasvoja. Niin kaunista ja -juhlallista ihmistä hän ei muistanut koskaan nähneensä ja nyt se oli -hänen tätinsä. - -Sitten hän äkkiä hätkähti. Kukolan Antti kysyi häneltä jotakin. - --- Mi-mitä? kysäisi Reino takaisin. - -Antti katsoi häneen iskien veikeästi silmiään. - --- Onko sinun nenäsi vielä kipeä? - --- Mi-minun nenänikö? - --- Niin. Se on vielä vähän punainen. Minun silmistäni juoksi vesi koko -eilisillan. - -Tämä puheenalku laukaisi yhdellä iskulla jännityksen ja nyt heillä -riitti juttua yllin kyllin. Ensin tarkasteltiin kummankin puolin -silmät ja korvat viimeisen tappelun jäljeltä ja sitten kosketeltiin -hellävaroen ja humoristiselta puolelta koko tuota pitkää riitaa. Ja nyt -tuntui aivan luonnolliselta, että he eivät enää koskaan voisi keskenään -ruveta tappelemaan. - --- Luuletko, että Turun pojat ovat kovia tappelemaan? kysäisi Antti. - --- En tiedä varmaan, mutta lukkarin Vaito kyllä tietää. - --- Minä kysyn vain sen tähden, että minä joudun ensi syksynä Turkuun -kouluun. - --- Vai niin; minun pitäisi myöskin mennä nyt syksyllä pääsytutkintoon. - --- Äiti sanoi minulle, että meidät pannaan yhteen asumaan, kertoi Antti. - --- Soo! Sitä minä en ole tiennytkään, vastasi Reino ja katsahti vielä -kerran tuota entistä vastustajaansa kiireestä kantapäähän. Heistäkö -tulee nyt asuintoverit ja siis varmat liittolaiset? - -Sitten Reino ehdotti, että mentäisiin ulos katsomaan "heidän paikkoja". -Kukolan pojat olivat heti valmiit, eikä äideilläkään ollut mitään asiaa -vastaan. - -Kun pojat saapuivat pihalle, muisti Reino yht'äkkiä, että Vaito ja -Anssu olivat metsän reunassa valmiina tulemaan hänen avukseen, jos -apua tarvittaisiin. Aluksi tuo tieto painosti häntä. Tuntui aivan kuin -hän olisi pettänyt heidät, entiset liittolaisensa ja mennyt vihollisen -puolelle, mutta sitten hän päätti paikalla selvittää asian. - -Hän vihelsi, ja parin sekunnin kuluttua Vaito ja Anssu olivat veräjän -takana. He loivat epäluuloisia katseita Kukolan poikiin. Silloin Reino -selvitti asian. - --- Tulkaa tänne pihalle. Asia on nyt niin, että nämä Kalle ja Antti -ovat minun serkkujani ja me -- emme tuota -- eiköhän olisi parasta, -että ollaan tästä lähtien sovinnossa. - -Vaito ja Anssu tulla jörröttivät veräjästä sisälle. - -Tunnin kuluttua oli kaikki vanhat vihat unohdettu. Pojat olivat -näyttäneet Kukolan pojille kaikki salaisimmat kätkönsä aina tien vieren -kukkulaan kaivettua luolaa myöten. Kukolan pojat kutsuivat heidät heti -seuraavana päivänä katsomaan, millaisia kätköpaikkoja heillä oli. - -Kun Kukolan väki lähti talosta, otti Kukolan emäntä vielä kerran Reinoa -kädestä ja suuteli häntä poskelle. Reino punastui uudelleen, hiukan -häntä hävetti vieläkin, mutta sen jälkeen hän koko loppukesän oli -hurmaantunut Kukolan emäntään, joka kaiken muun hyvän lisäksi vielä oli -hänen tätinsä. - - - - -VÄLJEMMILLE VESILLE. - - -Syksy oli saapunut sateineen, myrskyineen ja kellastuvine lehtineen. -Jokilaaksossa korjattiin viljaa. Klemolan ja Kukolan riihet jymisivät -vastakkain varstain iskuista ikäänkuin merkiksi siitä, että molempien -sukulaistalojen välille nyt oli rakennettu kauan kaivattu rauha ja -sovinto. - -Suuressa osassa Suomea oli tänä vuonna tullut kato. Halla oli -kulkenut laajoilla alueilla ja sanomalehdet esittivät toimenpiteitä -hädänalaisten seutujen avustamiseksi. Mutta Varsinais-Suomi lepäsi -tuolla merien ympäröimällä ja saarien suojaamalla niemellään kuin -Jumalan silmäin alla ja kukoisti. Nyt syksyn tultua täyttyivät aittojen -laarit puhtaalla viljalla. - -Tämä vuodentulon runsaus sai Klemolan väen lopullisesti päättämään -Reinon lähettämisen Turun kouluun opin tielle. Reino itse oli jo koko -kesän ollut asiasta tietoinen, mutta kun sitten lähdön hetki tuli, -alkoi häntä jänistää. - --- Minkätähden kaikista ihmisistä tähän aikaan koetetaan tehdä herroja? -Mitä niillä herroilla niin paljolla tehdään ja kuka sitten lopulta maat -viljelee, kun talonpojistakin tulee herroja? - -Sellaisia kysymyksiä koetti Reino tuoda vuoroin sekä isän että äidin -kuuluville, mutta hän ei saanut heidän sydämiään heltymään. - --- Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä, sanoi isä ja jatkoi: --- Kun olet ensin käynyt koulusi, sitten saat, jos tahdot, palata tätä -vanhaa Klemolaa viljelemään. - -Valkeni sitten syyskuun 1 päivä, kouluun lähtöpäivä. Klemolan -"taatihevonen" seisoi valjaissa oven edessä ja molemmat portinpielet -olivat avatut. Suuri matkakirstu oli köysillä kiinnitetty rattaitten -taakse. Isäntä itse lähti viemään poikaansa ensimmäiselle -kouluretkelle. Äiti seisoi kyyneleet silmissä ovensuussa. Ja Reino -itse, päivän sankari -- hän istui rattailla niska kyyryssä, synkkänä ja -sanattomana. - -Isä nykäisi suitsista ja hevonen lähti liikkeelle. Reino kääntyi -katsomaan taaksepäin. Hän näki äitinsä seisovan surullisena tuvan -ovella, suuri valkoinen liina kädessään. Sinne jäi Klemolan talo, -hänen kotinsa, sinne sen harmaat navetat ja aitat, tallinparvi, sinne -tienvieren kukkulan salaperäinen luola. Sinne jäivät huolettoman -lapsuuden ilot, ajatteli Reino. Nyt alkaa huolien aika, työn vakava -ajanjakso. - -Hän ei aavistanut, että Jumala oli säästänyt ihmisen rikkaimmat ilot -nuoruusvuosien osalle, joten ne Reinolla olivat vielä edessäpäin. - -He ajoivat alas jokirannan ahdetta ja saapuivat sillalle. Jälleen -käänsi Reino katseensa taaksepäin. Hän tahtoi vielä kerran nähdä -Jokikylän. - -Siellä se kohosi uljaampana ja kauniimpana kuin koskaan ennen. -Syysauringon valossa kimaltelivat siellä kasteiset puutarhat, -rakennusten seinät ja katot hohtivat monivivahteisina. Ruskea maantie -juoksi siellä yhtä iloisena kuin konsanaan ennen tehden nopeita -kiemuroita kaikkien noiden tuttujen paikkojen kautta Kalliomäen -torpalle upoten siellä metsään. Se aivan kuin vilkutti hänelle sieltä -ja täältä päivänpaisteiset tervehdyksensä. - -Reinon silmistä oli pusertautua kyynelvirta. Hän ajatteli, että vaikka -hän tulisi kuinka viisaaksi ja oppineeksi, Jokikylää hän ei hylkää -koskaan. Aina se on oleva hänen oma kylänsä -- hänen kotinsa. Klemolaa, -tuota esi-isien raivaamaa tilaa, kenellekään hän ei sitä luovuta. Niin -kauan kuin hänellä on terveet käsivarret, hän sitä viljelee. Siellä on -hänen kotimaansa ja sitä hän ei petä. - -Aurinko tuli jälleen esille suuren pilvenlongan aukeamasta ja kietoi -kirkkaaseen sädeverkkoonsa laajan Jokikylän. Kaikki muu maailma oli -Reinon mielestä sumuista ja hämärää. Jokikylä yksin oli kirkas ja -valoisa -- ihana kuin taivaan valtakunta. - -Tuskin he olivat menneet Kukolan ohi, kun sieltä lähti liikkeelle -samanlainen kuorma. Kukolan Antti lähti koulumatkalleen. Kukolan -hevonen saavutti pian klemolalaiset, ja kun pojat pääsivät toistensa -kanssa keskusteluun, parantui molempien mieliala jonkin verran, kuten -aina tapahtuu, milloin arvaamatta kohtaamme onnettomuuskumppanin. - -He alkoivat nyt katsella maisemia. Aluksi he pitivät tarkasti silmällä, -miten kauan oman pitäjän kirkon suuri, kullattu risti loisti metsän -reunan takaa. Kun se katosi, tuntui kuin kotiseutu olisi katkaissut -kaikki siteet poiskiitäviin poikiinsa. - -Suuret herraskartanot vilahtivat ohi komeine päärakennuksineen ja -avarine viljelysmaineen, joilla oli paljon väkeä ja hevosia työssä. -Sitten eräällä kummulla kohosi näkyviin Turun tuomiokirkon valtava -torni, joka näkyi edelleen koko loppumatkan kuin kaukainen, korkea -majakka, joka ohjaa merimiehen kulkua lakeilla ulapoilla. Yhä -korkeammaksi ja mahtavammaksi se kohosi ja lopuksi kokonaan hallitsi -maisemaa. - -Erään aukean keskellä ajettaessa, missä pellot ulottuivat aina sinisen -veden rantaan asti, Reino loi katseensa sivulleen ja ihan hätkähti -hämmästyksestä. Kaukana taivaanrannalla välkkyi päivänpaisteessa -valtava lumivalkoinen rakennus korkeine torneineen. - --- Mikä tuo on? hän huudahti uteliaana. - --- Turun vanha linna, sanoi isä. - -Tunnelmaa, mikä Reinon valtasi hänen nähdessään nyt ensi kerran -nuo vanhat muistot muinaisajoilta, muistomerkit, joista hän jo -Maammekirjasta oli lukenut kansakoulua käydessään, on mahdoton sanoin -kuvailla. Se täytti hänet hartaudella ja salaperäisellä kunnioituksella -tuota maakunnan ja entisinä aikoina koko Suomen kunnianarvoisaa -pääkaupunkia kohtaan, jonka kaduille he samassa ajoivat Aningaisten -vilkasliikenteisen tullin kautta. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOKIKYLÄN POJAT *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/66165-0.zip b/old/66165-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 28bf137..0000000 --- a/old/66165-0.zip +++ /dev/null |