diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65963-0.txt | 2968 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65963-0.zip | bin | 61831 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2968 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..34aca8d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #65963 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65963) diff --git a/old/65963-0.txt b/old/65963-0.txt deleted file mode 100644 index 407aa45..0000000 --- a/old/65963-0.txt +++ /dev/null @@ -1,2968 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Karjalan Osman nuoruus, by Hilda Huntuvuori - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Karjalan Osman nuoruus - Historiallinen kertomus yhdeksänneltä vuosisadalta - -Author: Hilda Huntuvuori - -Release Date: July 31, 2021 [eBook #65963] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tuula Temonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARJALAN OSMAN NUORUUS *** - - - - - -KARJALAN OSMAN NUORUUS - -Historiallinen seikkailukertomus yhdeksänneltä vuosisadalta - - -Kirj. - -HILDA HUNTUVUORI - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1919. - - - - - - - "On totta, että ruusunhohde lepää - Pohjolan viikinkiajan yllä, mutta jos - varustamme silmämme historian näkölasilla, - niin huomaamme pian, että tämä - ruusunhohde ei ole muuta kuin - värisekotus verestä ja kyynelistä." - - - -SISÄLLYS: - -Hämäläisten hyökkäys. -Piilopirtissä. -Heimokäräjät. -Uhrijuhla. -Nuorten ilta. -Uusi Osmala. -Sudenajo. -Päivön mailla. -Retki Kainuun. -Kesän tapahtumia pohjoisessa. -Kostoretki Karjalaan. -Hålogalannissa. -Lähtö Hålogalannista. -Osmalassa. -Viikinkiretkellä. -Hjelmissä. -Karjalassa. - - - - -HÄMÄLÄISTEN HYÖKKÄYS. - - -Hämäläisten pieni partiojoukko oli hiipien päässyt itse Karjalan -tietäjän, sankari Osman asunnolle asti. Tuossa jo palasi hämäläisten -vakoilija lepikossa lymyilevien tovereittensa luo. - -"Ei parempaa onnea ikänä pyytämistä!" virkkoi hän. "Ajatelkaas, kaikki -Osman miehet lähtivät aamun valjetessa otuksen ajoon, mutta tietäjä -itse jäi kotiin. Nyt sen pyydystämme! Kohta saa koko Karjala kuulla, -miten Hämeen miehet ovat vieneet mennessään sankari Osman, Karjalan -ylpeyden, varjaagien kauhun! Ja ensi talvena kaikuu Hämeen pirteissä -laulu näitten poikien sankarityöstä! Niin, pojat, odotamme puoleen -päivään, jotta Osman miehet ennättävät kyllin kauaksi, ja sitten äkkiä -hyökkäys!" - -Kun aurinko oli korkeimmillaan syyskesän taivaalla, lähtivät hämäläiset -piilopaikastaan. He kiertivät Osman kartanon ja ryntäsivät yht'aikaa -joka puolelta. Halli ennätti vain kahdesti haukahtaa ennenkuin keihäs -sen lävisti. Orjatyttö pikkarainen tuskin sai ämpärin kädestään, kun jo -kellistyi tantereelle. Hirveä oli ryske, hävitys, kauhu. Hämäläisten -raivolla ei ollut rajoja. Mutta voi hirtehinen, -- Osmaa ei ollut -missään! Sitä kovemmin sidottiin hänen vaimonsa, lempeä, kaunis Alja. - -"Vain kalleimmat aarteet kontteihin ja sitten tuli nurkan alle!" kuului -joukon johtajan karski käsky. -- -- - -Pahaa aavistamatta palaa Osma 14-vuotiaan poikansa, pikku Osman kanssa -kalasta. Vasta kun hän pääsee kotivaaran laelle, on sydän kauhusta -jähmettyä. Ensimäiset liekit lehahtivat korkeuteen hänen komeasta -kartanostaan, joka sijaitsi vaaran etelärinteellä. Ja voi, tuolla -oli Alja, lempeä Alja sidottuna! Osma tarttuu tapparaansa, vihan -veret syöksähtävät poskille. Mutta silloin kajahtaa huuto: "Tuolla on -Karjalan tietäjä!" Samassa koko miesjoukko hyökkää kohti Osmaa. Ei -muu neuvoksi, Osma tarttuu poikansa käteen. Alkaa hirveä pako. Nuolet -suhisevat, kirouksia, ryskettä. Kamala oli juoksu yli mäkien, soitten, -rämeitten. Se oli juoksua elämästä -- tai kuolemasta. Vasta illansuussa -uskalsivat Osmat pysähtyä. Takaa-ajajia ei kuulunut, he olivat -pelastetut. - -Väsyneinä, hikisinä palaavat hämäläiset ryöstöpaikalle. Mutta mitä! -Poissa on Alja, poissa orjattaret, poissa aarteet! Hämäläisten vihalla -ei ole määrää. - -"Hiis vieköön", virkkoo johtaja hammastaan purren, "Karjalan Osma on -sittenkin tietäjistä suurin!" - - - - -PIILOPIRTISSÄ. - - -Päiviä kulki Osma poikineen, kunnes viimein saapui piilopirtille, joka -sijaitsi keskellä mittaamatonta erämaata Osma-suvun pyhän kuusikon -läheisyydessä. Mutta ei tullut tänne entinen komea Karjalan sankari, -vaan kumarassa kulkeva, murtunut mies. Uudestaan ja uudestaan oli -Osma matkalla toistanut pojalleen: "Vaikka veivätkin kaiken muun, en -välittäisi, kun vain olisivat äidin jättäneet." - -Piilopirtti oli ihmeellisen pikkulammen, Salasilmän rannalla. Mutta -niin se oli puitten piilossa, ettei sitä ollenkaan näkynyt. Ja vielä -oli kodan huipulle asetettu ontto, käyrä puu, joka johti savun maahan. -Mahdoton oli vieraan tänne osata. - -Pari päivää oli kulunut. Pikku Osma istui veneessä keskellä Salasilmää -ja antoi airojen levätä. Vene oli yhdestä puusta koverrettu ja -ikivanha. Mietteisiinsä vaipuneena katseli Osma mahtavaa vaaraa, jonka -taakse auringonkehrä juuri oli painumassa, ja puheli itsekseen: "Noin -komeata vaaraa en ikänä ole nähnyt, ihan sen laki koskettaa pilviä. Ja -nuo hongat! Onko mahtavampia nähty! Mutta tuopa onkin Haltijavaara, -itse metsänväki siellä asustaa. Ja tämän ihmeellisen Salasilmän -syvyydessä asuvat vedenhaltijat. Niin, koko tämä seutu on haltijoitten -maata, pyhää tannerta. Ihmekös, jos haltijat täällä antavat isälle -salaisia tietojaan." - -Mutta kun Osma muisti isän, muistui mieleen äitikin, ja silloin -koski niin kipeästi rintaan, että piti oikein kädellä painaa. "Äiti, -äitikulta", vaikeroi hän kyynelten vieriessä. - -"Osma!" kuului rannalta. Se herätti pojan mietteistään. Muutama -voimakas veto ja jo kosketti veneen kokka rannan lepikkoa. - -Isä paistoi kaloja kodan hiiloksessa. Nyt ne juuri valmistuivat, ja he -söivät yksinkertaisen illallisen. Sitten he siinä hiipuvan hiilloksen -ääressä kauan juttelivat. Joka ilta oli isä kertonut salaisia tietoja -pojalleen, josta hänen jälkeensä piti tulla Karjalan heimon tietäjä. -Ikimuistoisista ajoista oli tietäjätoimi ollut Osma-suvulla, poika -sen aina peri isältä. Siksi tahtoi isä nytkin antaa pojalleen mitä -huolellisimman opetuksen. Tässä samassa kodassa oli hän itse lapsena -tietonsa saanut, samoin isä ja isoisä, niin kauas kuin muisti -kannatti. Ja uusia tietojakin täältä aina sai, olihan tämä seutu oikea -haltijoitten asunto. Täällä asuivat isien henget pyhässä kuusikossa, -metsän haltijoita liikkui kaikkialla, eikä missään voinut olla veden -väkeä lähempänä kuin Salasilmän laineilla vanhassa veneessä. Nuorihan -pikku Osma oli kuulemaan kaikkea, mutta kuka tietää miten kauan tässä -itse saisi elää. Hän tunsi itsensä niin sanomattoman väsyneeksi ja -raihnaiseksi. -- -- -- - -Vasta sydänyön saapuessa sanoi isä: "Pannaan nukkumaan! Huomenna on -raskas päivä. Miten jaksanenkaan johtaa heimokäräjiä! -- Kun eivät -olisi vieneet äitiä, vaikka veivätkin kaiken muun." - -"Mutta, isä", virkkoi nuori Osma, "nythän pääsen minäkin mukaan ensi -kerran käräjille, ja jos et sinä ehdota, niin sanon minä miehille, että -lähdetään heti paikalla kostoretkelle Hämeeseen. Tuodaan äiti takaisin, -tai kostetaan hänen kuolemansa." - -"Oi poikani; noin ajattelin minäkin ennen. Mutta nyt. Haltijatkin -kieltävät lähtemästä. Ja tiedätkö, kostoa seuraa aina kosto, vihan -kylvöä viha. Äiti, hellä äiti ei koskaan tahtonut kostaa. -- Alja, -Alja, lempeä Alja, kymmenien vaarojen ja vaivojen läpi toin sinut -Karjalaan, näinkö sinut kadotin!" - -Ja ensi kerran elämässään kuuli pikku Osma isän itkevän. - - - - -HEIMOKÄRÄJÄT. - - -Vain vähän matkaa piilopirtistä pohjoiseen aukeaa suuri selkä. Sen -etelärannalta pistäikse rinnakkain syvälle järveen kaksi kapeata -niemekettä. Toinen niemeke on matala, toinen korkea. Matala on -Käräjäniemi, korkea Uhriniemi. - -On varhainen syysaamu. Käräjäniemellä on elämää ja liikettä. Tuolta -tulee miehiä soutaen, täältä ratsain, sieltä käyden. Sotisovat ja -komeaksi kirjaillun vyön solet välkkyivät puitten välitse. Mutta -miesten muoto oli tavallista vakavampi: kaikki olivat kuulleet, mitä -oli tapahtunut suurelle Osmalle. Reippautta oli kuitenkin mielissä. -Olemme Karjalan miehiä ja Karjala on meidän heimomme, niin, Karjalan -heimon maa! Ja kellä oli sankaria Osman vertaa! Näin puhui jokaisen -katse. - -Vaan jo kaikui Osman vakava ääni yli vaarojen, ja miehet kiirehtivät -Käräjäniemelle. Siellä oli pyörässä 14 kiveä, sillä Karjalan heimo -jakaantui 14 sukuun ja kunkin suvun päämiehellä oli oma kivensä. -Kyllä tulivat suvun muutkin miehet käräjille, mutta he asettuivat -pyörän ulkopuolelle, kukin sukunsa päämiehen läheisyyteen. Osma istui -jo kivellään ja katseli, saapuivatko kaikki 14. Niin, ne saapuivat. -Vakava oli miesten mieli, kun he katselivat tietäjäänsä, jolta -entinen voimakas ryhti oli poissa. Vaan tietäjästä liukui katse pikku -Osmaan, joka totisena seisoi isänsä takana. Ja miesten mieli kävi -niin hyväksi, niin sanomattoman hyväksi, sillä nuorella Osmalla oli -kaikki tietäjäsuvun merkit: kuoppa leuassa, ylähuulen keskellä soma -kaari alaspäin, suuret harmaat silmät, korkea otsa ja tuuheat kiharat -hartioilla. Voisiko enää enempää pyytää!-- - -Jopa kaikuu suuren Osman ääni: "Mitä kuuluu Karjalan kulmilta, heimoni -mailta?" - -Osman vierellä istuva harteva ja tanakka Äyrämö, jonka suku veti -vertoja itse tietäjän suvulle, vastaa: "Minun sukuni mailta ei mitään -uutta kuulu, rauhassa olemme saaneet siellä etelässä elää. Tänä kesänä -on erikoisen paljon kulkenut Voionmaan kauppiaita vesillämme ja hehän -eivät koskaan nouse maihin ryöstämään, kuten pirkat ja jommit." - -Harmaapartainen Virras ja kumaraselkäinen Tiuro nyökkäsivät päätään -merkiksi, ettei heilläkään ollut mitään erikoista sanottavana. - -Silloin alkoi puhua Pelko, mies pitkä ja solakka kuin lehdon koivu: -"Mutta mepä Laatokan rantamilla emme ole saaneet rauhassa elää. Ei -se ole ollut idän vainolainen eikä Hämeen hätyyttäjä, jonka kanssa -olemme saaneet taistella kaiken kesää; ei, susien kanssa olemme -taistelleet yli voimain." -- Sitten hän kertoi, miten idästä päin ensin -oli tullut muutamia susia, mutta sitten yhä suurempia ja suurempia -susilaumoja. Heimon miehet olivat ajaneet ne monet kerrat takaisin -kauas itään, mutta jonkun ajan kuluttua ne taas palasivat. Miehiä oli -aina paimenessa, vaan sittenkin tapahtui tuhoja. Olivatpa sudet jo -ryöstäneet kaksi lasta ja repineet yhden paimenen. - -Yhdessä alettiin nyt tuumailla, mitä tehtäisiin, sillä olihan silloin -hätä käsissä, kun Pelko valitti. Osma kyseli tarkoin: oliko metsäonni -säilynyt, oliko kotihaltijoita muistettu; oliko vainajien hengille -uhrattu; oliko metsän haltijoita lepytetty? Mutta kun Pelko vastasi, -että kaikki uhrit ja palvelukset oli toimitettu kuten ennenkin, ja -että metsäonni oli ollut tavallista parempi, päätti Osma, etteivät -sudet olleet tulleet haltijoitten tahdosta, vaan jonkun pahansuovan -noitumisesta. Joku idän noita oli varmaan ne lähettänyt, ja silloin ei -auttanut muu kuin antaa susille rautaa. Päätettiin siis, että heti kun -sudet taas ilmestyvät, panee Pelko arpakapulan kiertämään ja kunkin -suvun parhaat metsämiehet lähtevät silloin Pelkosen maille näyttämään -susille keihästä ja nuolta. - -Sitten siinä hetken päästä alkoivat puhua Räikkö, Sarvi ja Kauko, jotka -kaikki olivat pitkiä, jykeviä miehiä. Muistotarina kertoi, että nämä -suvut olivat lähteneet samasta juuresta. Suvun kantaisällä oli ollut -kolme poikaa. Mutta ne olivat olleet niin riitaisia keskenään, että -erkanivat eri haaroille ja niin syntyi kolme sukua. -- Kun Sarvi alkoi -puhua, myhäilivät heimon miehet, sillä sehän oli vanha juttu, että -jokaisilla käräjillä soviteltiin noitten kolmen suvun asioita. Niinpä -nytkin oli taas kiistaa kalavesistä ja oravametsistä. Kun oli kuultu -kaikki valitukset ja syytökset, päätettiin, että Osman, Tiuron ja -Äyrämön suvusta lähtee kaksi miestä ja nämä kuusi miestä sitten käyvät -riitelevien sukujen rajat, jotta kiistat kerrankin loppuisivat. - -Tuskin oli tämä päätös tehty, kun vastapäätä Osmaa istuva -pienikasvuinen Päivö alkoi puhua. Hänen tukkansa oli sysimusta, -liikkeet tuliset ja tummat silmät aivan säkenöivät, kun hän puhui. -Kerrottiinkin, että Päivö oli vain puoleksi karjalainen. Hänen sukuaan -oli kaukana Yömeren rantamilla. Siellä itse suuri Päivö leiskotti -öisin ihmeellistä taikatultaan lumoten sillä yksin haltijatkin, -jotka silloin antoivat Päivölle tietoja tulevista tapauksista, tai -lahjoittivat hänelle kuolemattomuuden nestettä. Eräs Karjalan poika -oli ennen vanhaan erämatkalla tavannut tuon suuren Päivön tyttären ja -niin joutunut tummasilmän lumoihin, että toi hänet puolisonaan Karjalan -maille. Tästä sitten polveutui karjalainen Päivösuku, joka muuten oli -koko heimon lempisuku, kaikki pitivät päivöläisistä. Hyväntahtoinen -hymy levisi nytkin miesten kasvoille, kun Päivö alkoi vilkkaasti -valittaa, miten hänen sukunsa yksin sai pohjoisessa taistella vieraita -vastaan, jotka taas olivat tulleet Karjalan heimon alueelle. "Pitäisipä -taas kerran koko heimon tulla pohjoista veljeään auttamaan", päätti -Päivö. - -Niin, kukapa ei olisi tahtonut varjella heimoaluetta. Mutta ensin -toki asia tutkittiin ja silloin huomattiin, että Päivön valitus -permalaisista oli vallan aiheeton. Kesän aikana oli Perman kauppiaita -kulkenut vesiteitä Karjalan ja Kainun maan poikki Ruijaan ja siihen -heillä oli oikeus. Jos he sitten yöpyessään olivat kalastelleet ja -jonkun linnun ampuneet, ei sitäkään voitu katsoa rikokseksi, sillä -vanha perintätapa sanoi: - - "Ken syödäkseen ottaa - nauriin halmeesta, - kalan vedestä, - otuksen oksalta, - ei hän varasta." - -Mutta Päivön toinen valitus teki miehet vallan vakaviksi. Kainulaiset -elelivät kuin kotonaan Karjalan heimon pohjoisimmilla alueilla: -verottivat lappalaiset, vetivät rikkaimmat apajat, kaatoivat parhaan -metsänriistan. Olipa joku uskaltanut jäädä asumaankin Karjalan maitten -rannoille. - -Alkoipa siinä nyt pohtiminen. Ja päätökseksi tuli, että jos kainulaisia -edelleenkin kuljeksii Karjalan mailla, niin heti kun järvet saavat -kannen, suot sillan, lähdetään Kainuun. Silloin opetetaan kainulaisille -ja heidän hornan päällikölleen, Vaaraviitalle, mihinkä asti Karjalan -alue ulottuu. Jättäneet ovat hämäläiset Karjalan maan, kauan ei uhmaile -Kainun kansa! - -Kun vielä oli päätetty pari pientä asiaa, alkoi itse Osma puhua: -"Te tiedätte, mikä minua on kohdannut ja olette varmaan ajatelleet -kostoretkeä Hämeeseen." -- Vilkas humina kuului nuorten miesten -parvesta ja Päivö tapaili jo tapparaansa. Mutta tietäjä jatkoi: -"Olen kuitenkin ajatellut, että jätämme nyt kostoretken. Vaimoani -kyllä etsin siksi, kunnes hänet löydän joko elävänä tai kuolleena. -Neljä parasta miestäni on jo matkassa ja itsekin lähden kohta, mutta -yhteiselle kostoretkelle en kehota. Sillä niin se on, kostoa seuraa -kosto, vihan kylvöä viha. Jokaisen vieraan, joka tunkeutuu Karjalan -alueelle, me armotta karkotamme, mutta jättäkäämme kostoretki nyt, kun -tuho on kohdannut minua ja haltijatkin kieltävät lähtemästä." -- No -niin, mitäpä heimolla olisi ollut tietäjän tahtoa vastaan. Päivö vain -oli ihmeissään. Hän ei voinut ymmärtää, miten mies, jonka vaimo oli -ryöstetty, ei halunnut kostoa, ja hän, Päivö, tahtoi kostaa koirankin -katoamisen. Suuri on sentään sankari Osma! - -Seurasi hetken hiljaisuus. Osma oli niin vakavan juhlallinen, että -suuri odotus täytti miesten mielet, kun hän taasen alkoi: "Heimoni -miehet, te tiedätte kaikki, että isieni henget asuvat täällä pyhässä -kuusikossa, vaikka kotini onkin kaukana täältä. Eräs isistäni, kauan -sitten -- minä olen hänestä jo seitsemäs -- tahtoi tuoda pirttinsäkin -tänne pyhän lehdon liepehille voidakseen paremmin palvella haltijoita -ja uhrata isien hengille. Mutta silloin sukumme kantaisä, mahtava Osma, -jota kaikki kunnioitatte, ilmestyi hänelle yöllä unessa ja sanoi: -'Vasta sitten kun Karjalan heimon maa ulottuu merestä mereen, saa Osma -muuttaa pirttinsä pyhän maan liepeille.' -- Viime talvenahan kävimme -Valkean- ja Yömeren rannoilla ja etelässä on meri kauan ollut maamme -rajana. Kun nyt pirttini on raunioina ja Karjalan alue ulottuu merestä -mereen, niin ajattelen rakentaa uuden pirtin tänne haltijoitten maahan. -Luulenpa, että suuri onnen aika alkaa Karjalalle", lopetti Osma. - -Riemuiten päätti heimo, että Osma siirtyy tänne asumaan, ja samalla -koittaa Karjalassa ikuinen onni. -- - -Heimokäräjät päättyivät. - - - - -UHRIJUHLA. - - -Oli käräjäpäivän iltapuoli. Aurinko kallistui kohti läntistä -taivaanrantaa. Vakavina kulkivat heimon miehet ylös Uhrivaaralle. Muuta -uhrikansaa ei vielä ollutkaan, sillä varsinainen uhrijuhla oli vasta -seuraavana päivänä. Jo päästiin vaaran laelle. Kunkin suvun vanhimman -kainalossa oli kukko. Muut jäivät vähän edemmäksi, mutta Osma astui -kummun korkeimmalle kohdalle, ja vanhimmat muodostivat piirin hänen -ympärilleen. Osma asetti puupölkyn maahan, otti kirveen vyöltään ja -katkaisi kukolta pään. Kaikki katselivat henkeään pidättäen, mitä nyt -tapahtuisi. Sillä minnekäpäin kukko päätönnä lentää, sieltä käsin -kohtaa Osmasukua joku onnettomuus tulevan vuoden aikana. Mutta kukkopa -ei lentänytkään minnekään, ja ilonilme välähti koko suvun kasvoilla, -- -saatiin siis vuosi olla rauhassa. Osma antoi kukon katkaistusta päästä -veripisaran pudota tuohilevylle. - -Sitten katkaisi Osma Äyrämön kukon kaulan ja tipautti veripisaran -tuohelle. Paikalleen näytti Äyrämön kukkokin jäävän, mutta yht'äkkiä -levitti se siipensä ja lensi hyvän matkan länteen päin. Kuului -pelästyksen huudahdus, ja Äyrämö virkkoi vakavana: "Varjaagit nousevat -maihin ryöstelemään, mutta onpa meillä luja pakolinna." - -Samoin kaikki muut toivat kukkonsa. Osma katkaisi pään ja tipautti -verta samalle tuohilevylle. Minkä lensi sinne, minkä tänne. Levottomin -oli Päivön kukko. Se yritti monta kertaa suoraan ylös. Osma joutui -ymmälle, miten hän tämän selittäisi. Silloin nuori Osma lähestyi -isäänsä kuiskaten: "Ylhäältä tulee vain salama." Ja isä Osma sanoi -ääneen: "Salama tuottaa tuhoa Päivön suvulle, ellei ajoissa saada -haltijoilta apua." -- Mutta miehet kuiskailivat keskenään: "Kyllä -näkyy, kuka on tietäjäksi syntynyt." - -Kukot asetti Osma uhriroviolle. Sitten kaikki paljastivat päänsä ja -Osma puhui hiljaa: - - "Haltijaiset metsän, veden, - Ilman ikuiset asukkaat, - Tulkaa tänne vieraaksemme, - Kutsutuiksi kultaisiksi, - Suokaa antinne ainaiset, - Lahjat suuret suvuillemme." - -Nyt iski Osma tulta ja sytytti ensin sen tuohen, johon verta oli -tiputettu ja tällä tuohella koko rovion. Sopu oli säilyvä Karjalan -heimon kesken, kun 14:n uhrieläimen veri oli sekoitettu ja poltettu. - -Sitten painuttiin hiljaa metsään viemään haltijoille uhrieläimet. -Pyhän lehdon haavat kohisivat merkitsevästi, kun uhrijoukko saapui -lahjoineen. Ei varpu risahtanut, ei oksa taittunut miesten hiipiessä -lehdossa uhrilahjoja asetellen. Aivan Pyhän lehdon vieressä sijaitsi -tumma kuusikko, jonka keskellä kasvoi yksi ainoa suunnattoman suuri -honka. Miehet saapuivat kuusikon reunalle, mutta kukaan ei sinne -mennyt, sillä kuusikko kuului yksin tietäjäsuvulle, jonka vainajat -täällä asuivat. Tuossa mahtavassa hongassa asui tietäjäsuvun kanta-isä, -jota koko Karjalan heimo kunnioitti ja palveli. Osma meni kuusikkoon, -muut jäivät katselemaan. Hyvin he siitä reunalta näkivätkin, miten -Osma ensin meni hongan luo, seisoi siinä hetken hiljaa ja asetti -sitten 14 kukon päät hongan juurelle. Se oli heimon uhrilahja suurelle -Osmahaltijalle. Läheisiin puihin ripusti tietäjä muita lahjoja -vainajille. Viimeiseksi näkivät miehet, miten Osma meni natisevasta -ovesta pikkuruikkuseen uhripirttiin, joka sijaitsi suuren hongan -vierellä. Pirtti oli vanhuudestaan kallellaan ja ovi oli niin pieni, -että oikein oli ihme, kun Osma siitä niin helposti sisään puikahti. -Mutta kukaan ei enää nähnyt miten Osma pirtin keskellä seisovan onton -puun lokeroihin pani erilaisia uhrilahjoja ja miten hän viimeiseksi -kävi vasemmassa peränurkassa. Siellä oli hylly ja hyllyllä vakkanen, -jossa säilytettiin tietäjäsuvun kalleutta: puusta veistettyä -haltijankuvaa. Vakkaan panikin Osma kalliimmat lahjansa. -- - -Kun päästiin takaisin Uhrivaaralle, oli jo pilkkopimeä. Syötiin yhdessä -illallinen ja kiiruhdettiin nukkumaan havumajoihin. - -Huuhkaja ikihongan latvassa katseli ihmeissään uhrivalkean -savukierteitä ja tunnusteli ilman outoa käryä. "Jotain täällä on -hullusti", mietti se ja rauhoittui vasta, kun näki levollisen kuun -nousevan metsän takaa. - -Mutta sydänyön aikana heräsivät useimmat siihen, että metsä kohisi -mahtavasti. Kuului ryskettä ja rätinää ja laineet löivät levottomina -vasten rantakiviä. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt majastaan, veti -vain nahkoja tiukemmin päänsä yli, sillä kaikki tiesivät, että nyt -oli ensimäinen martaitten yö, jolloin vainajien henget läksivät -liikkeelle ja myrskyn siivillä kiitivät halki ilmojen. Kotipirtit -olivat nyt tyhjinä, jotta henget siellä saivat liikkua, syödä, kylpeä -mielinmäärin, Ja tänä ensimäisenä yönä ne hurjimmin kiitivätkin. - -Aamulla ani varahin oli taas uhrimatkue liikkeellä. Mentiin kohti -Haltijavaaraa viemään uhria ilman haltijoille. Kuljettiin juuri ohi -pyhän kuusikon. Mutta kummaa, sieltä kuului ryskettä! Pysähdyttiin -kuuntelemaan. Silloin suuri emäkarhu tassutteli tasaisin askelin -kohti miehiä. Osma väistyi syrjään ja lankesi polvilleen. Samoin -tekivät muut. Karhu kulki aivan miesten sivutse, luo päästyään se -nousi takajaloilleen, vei etukäpälät huulilleen ja päästi kimakan -vihellyksen. Kuului kolinaa uhripirtistä ja pikku otso teki soman -kuperkeikan hypätessään alas ovesta. Sitten se nelisti emänsä -jälestä kauas metsään. Kun miehet nousivat, kirkasti ilo Osman -kasvoja. "Jotain erinomaisen hyvää tapahtuu pian suvulleni, kun itse -metsänkuningas kuusikossa vieraili", virkkoi hän Äyrämölle. -- Jopa -päästiin Haltijavaaralle. Siellä oli suuri, laakea, pyhä kivi. Miehet -jäivät jonkun matkan päähän kivestä ja paljastetuin päin lankesivat -maahan, mutta Osma ryömi pyhän kiven luo ja asetti sille paistetun -uhrikaritsan. -- Paluumatkalla poikkesi Osma yksikseen Salasilmän -rannalle ja heitti muutaman hopearahan sen syvyyteen. Se oli koko -heimon uhri veden väelle. - -Kirjavana liikkui uhrikansa vaaralla, kun Osma saapui. Ja uusia -tuli yhä lisää. Naisten kirjavat, värikkäät puvut ja miesten aseet -välkkyivät aamuauringon valossa. Mutta Osma pysähtyy äkkiä. Hän on -hämmästyksestä aivan luhistua. Hän ei voi ottaa askelta, on aivan kuin -henki salpautuisi. Siinä tulee häntä vastaan Alja, lempeä Alja ihan -ilmi-elävänä. Osma ottaa hänen kätensä, mutta hän ei sittenkään saa -sanaa suustaan. Hetkiä kuluu. He seisovat yhä äänettöminä käsikkäin. -Vasta kun Osma vilkaisee sivulleen ja näkee uhrikansan taajoin parvin -odottavan, sanoo hän hiljaa: "Tiesin, että tänään jotain ikihyvää -tapahtuisi, mutta en näin paljon sentään osannut odottaa." -- Enempää -ei hän sano, vaan lähtee, mutta lähtijä oli taas entinen reipas Osma. -Puolimäessä pysähtyy Osma äkkiä, sillä nyt vasta hän muisti, että -puuttui tärkein uhrieläin: Osmalan komea härkä. Mitä nyt ajattelevat -haltijat, kun sitä ei ole, mutta vainolainenhan sen surmasi. Miehet -arvaavat Osman ajatukset. "On täällä eläimiä ilman Osmalan härkääkin, -ehkeivät pane haltijat pahakseen, jos se puuttuukin nyt", virkkoi vanha -Tiuro. Vaan Osma yhä seisoo, miettii. - -Silloin kaikki näkevät, miten Käräjäniemeltä heittäytyy veteen suuri -hirven vasikka ja alkaa uida kohti Uhrivaaraa. Osma astuu rannalle -vasikkaa vastaan, tarttuu sen sarventynkiin ja alkaa rauhallisesti -taluttaa sitä ylös vaaralle. Kaikki ovat vallan mykistyneinä tästä -ihmeestä. Noin lähettivät haltijat tietäjälle uhrieläimen! Osma on -päässyt vaaran laelle, mutta muut seisovat yhä liikahtamatta rinteellä. -Pitkä ja komea oli Osma aina ollut, mutta niin komeana ei häntä kukaan -koskaan ollut nähnyt kuin tällä hetkellä aamuauringon kirkastamana, -vierellään kimalteleva vasikka. Aivan huomaamattaan huudahti Päivö -hiljaa: "Karjalan kuningas!" Mutta samassa hetkessä toistivat lähellä -olevat kovemmin: "Karjalan kuningas!" Kohta vyöryi yli Uhrivaaran -voimakkaana kuin keväinen vuo: "Karjalan kuningas, Karjalan kuningas!" -Ja kautta kaukaisten vaarain kertasi kaiku: "Karjalan kuningas, -Karjalan kuningas!" - - - - -NUORTEN ILTA. - - -Oli tullut ilta. Suuret uhrit oli mutkaisin menoin toimitettu ja syöty -komea uhriateria. Rattoisasti jutellen hajaannuttiin Uhrivaaralta -pitkin rannikkoa odottamaan, mitä nuoret olivat keksineet tämän vuoden -ilo-iltaan. Vaan yht'äkkiä kaikki pysähtyivät ja kauhu täytti mielen. -Metsästä tuli kumma olento, satavuotias Kammo-Pirho. Hän oli puettu -nahkarepaleihin, mutta repaleitten välistä näkyi käärmeenpäitä ja -karhunhampaita. Sääret olivat kamalan karvaiset ja tukka takkuinen. -Kurttuisista kasvoista pisti esiin terävä nenä ja leuka, kuten -satujen noita-akalla. Oli kulunut viisi vuotta siitä, kun Kammo-Pirho -oli viimeiseksi näyttäytynyt, siksipä kaikki olivat luulleet häntä -jo kuolleeksi. Harvoin näyttäytyi Kammo-Pirho ihmisille ja vallan -kamalaa oli, jos hän näyttäytyi heimon yhteisillä uhrijuhlilla. Joskus -ennenkin oli hän tullut Uhrivaaralle, huitonut sauvallaan ilmaa ja -höpissyt käsittämättömiä sanoja, mutta jotain hirvittävää oli aina -sen jälkeen heimolle tapahtunut. Siksipä kauhu täytti nytkin mielet, -kun kokoonkurtistunut Kammo-Pirho sauvansa varassa kääpötti vaaralle. -Lapset pakenivat kirkaisten vanhempiensa turviin nähdessään liehuvat -nahkariekaleet ja käärmeenpäät. Vaan eipä ruvennutkaan Kammo-Pirho nyt -huitomaan ja manaamaan. Hän istahti vain kivelle uhritulen luo ja itki. -Silloin Osma lähestyi häntä ja kysyi: "Onko Pirholla vilu?" - -"On, Pirholla on aina vilu ja nälkä, vilu ja nälkä, Karjalan kuningas", -vastasi hän. - -Osma toi tuokkosella lämmintä huttua ja uhrilihaa. Pirho söi aivan -ahmien. Sitten hän sanoi: "Nyt on Pirholla hyvä olla, hyvä olla, -Karjalan kuningas. Pirholla vain on uni, on uni, Karjalan kuningas." - -"No, tule nukkumaan", sanoi Osma, saattoi hänet veneeseen ja peitti -hyvin nahkasilla. - -"Pirho voisi olla Osman isoäiti, Osman isoäiti, Karjalan kuningas." - -"Niin jää meille mummuksi", virkkoi Osma, "minä kyllä pidän huolen -sinusta, miksi menisitkään enää metsään kärsimään vilua ja nälkää." - -"Pirho jää, Pirho jää, Karjalan kuningas", vastasi vanhus ja oli -samassa jo unen mailla. - -Kauhu oli jättänyt ihmiset, kun Kammo-Pirho niin kiltisti jutteli -Osman kanssa. Mutta sill'aikaa kuin Osma saattoi Pirhon nukkumaan, -kertoivat äidit lapsilleen, miten Pirho kerran oli ollut Karjalan -kaunein neitonen ja hänestä piti tulla Osmalan emäntä, kaupat oli jo -tehty nykyisen Osman isoisän kanssa. Vaan silloinpa läksikin Osma -varjaagien maahan sankariretkelle ja toi sieltä emännän tullessaan. -Silloin karkasi Pirho metsään ja on siellä kulkenut puoleksi -sekapäisenä vuosikymmeniä. Kukaan ei tiedä, missä hän asuu, millä -elää, pois metsästä häntä vain ei saada. Silloin tällöin ilmestyy hän -Kammo-Pirhona asutuille maille. - -Kun nyt näin hyvin oli suoriuduttu Kammo-Pirhosta, alkoi juhlatouhu -uudestaan kaksin innoin. Vanhemmat ihmiset asettuivat mukavasti pitkin -rantoja, uhriolut virtaili ja iloinen odotus täytti mielet. Nuorten -touhulla ei näyttänyt olevan määrää, juostiin, kuiskailtiin, puuhattiin. - -Osma vaimoineen oli asettunut rannalle mahtavan riippakoivun alle. Alja -istui kivellä runkoon nojaten ja Osma maassa hänen vierellään. - -"Vihdoinkin tuli aika, jolloin voit kertoa kaikki. Miten, miten -ihmeessä pelastuit?" sanoi Osma. - -"Kun herjat lähtivät ajamaan sinua takaa, juoksi Joutti-paimen -metsästä, katkoi siteemme ja niin pääsimme pakenemaan", vastasi Alja. - -"Mutta mikset kummassa tullut pikemmin. Et usko, miten kauheassa -tuskassa olen ollut." - -Alja silitti hellästi Osman päätä ja vastasi: "Katso, meidän täytyi -paeta etelään, sillä meitä ajettiin takaa. Heti kun uskalsimme, -käännyimme tänne pohjoiseen, mutta matka vei aikansa." - -"Niin, niin, samapa se, nythän olet kuitenkin täällä ja siinä on -kaikki, mitä voin toivoa." -- -- -- - -Tähän keskeytyi puhelu, sillä yht'äkkiä remahti mahtava uhrikokko -Uhrivaaralta ja samassa kohosi toinen yhtä komea Käräjäniemeltä. -Karjalan heimon vanha valkoparta laulaja Pelko-suvusta alotti -voimakkaalla äänellään uhrilaulun, joka kaikui kauas. Mutta kun -hän oli laulanut jonkun säkeen, alkoi joku Käräjäniemellä säestää -laulua suurella kanteleella. Niin komeata uhrilaulua ei oltu kuunansa -kuultu. Tuskin oli laulu loppunut, kun pitkin rannikkoa syttyi -kuin taikavoimasta kymmeniä pikkutulia, vieläpä läheinen saaren -rannikkokin loisti tulista. Yhtä hiljaa oli järvelle liponut monta -lehvillä koristettua venettä. Niistä alkoi ensin hiljaa, sitten yhä -voimakkaammin kuulua laulua, jota monet kanteleet säestivät. Se oli -nuorten miesten sankarilaulu. Kaikki vuotiset urotyöt siinä kerrottiin. - -Vähän aikaa oli välillä hiljaista, kunnes rannan lehdikosta alkoi -kuulua laulua, niin vienoa ja kirkasta, että ihmiset aivan mykistyivät -sitä kuullessaan. Ei ainoakaan kannel uskaltanut ruveta säestämään -Pelkoneitojen ihanaa laulua, sillä kanteleen ääni olisi vain häirinnyt -sointujen puhtautta. Ja vastaiselle rannalle nousi -- sen näkivät -ihmiset nuotiotulien valossa vallan selvään -- ensin yksi, sitten yhä -useampia haltijoita, niin että lopulta jokaisella rantakivellä istui -haltija. Rasahdus kuului ylhäältä puusta, -- henget asettuivat sinnekin -kuuntelemaan. Nyt oli pyhä hetki, henkien aika. Ihmiset tunsivat, miten -lyhyt on elämä, pian hekin kaikki henkinä kuuntelevat maan lasten -laulua. - -Loppui nuorten naisten ihana laulu. Oli pilkkosen pimeä, vain uhrikokot -loimusivat. Kului hetki, toinen, kolmaskin. Silloin alkoi kaukaa -kuulua vienon vienoa hiljaista soittoa. Kukaan ei tiennyt mistä se -tuli, eikä kukaan sitä ajatellutkaan -- samahan se, karjalainen nautti -soiton tenhosta. Soittoon yhtyi kirkas lapsen ääni, joka hopeakellona -helkytteli säveliä. Ja kun laulu loppui, jatkui soitto yhä vienommin -ja hiljemmin, kunnes se huomaamatta hävisi henkien kohinaan. Kaikki -olivat hiljaa kuin jonkun käsittämättömän iäisen edessä. Toinen maailma -oli aivan lähellä, rajaa ei tuntunut olevankaan. -- Mitä on sentään -ihmislapsi ja hänen elonsa matka henkien maailmaan verrattuna! -- -- -- - - - - -UUSI OSMALA. - - -Kuu oli jo noussut metsän takaa ja valaisi pyhää seutua uhrikansan -hiljalleen hajaantuessa yöpuilleen. Osma saattoi vaimonsa ja poikansa -havumajaan, mutta itse hän päätti nukkua yönsä Uhrivaaralla siinä -paikassa, johon oli ajatellut rakentaa talonsa. Sitten sen vasta -varmasti tiesi, hyväksyikö maanhaltija sen paikan, kun siinä yönsä -nukkui. Ensin Osma pistäytyi kuitenkin veneen luona, -- Kammo-Pirho oli -poissa. - -"Arvasinhan sen", puheli Osma itsekseen, "ei Kammo-Pirhoa mikään -pidätä. Oi isoisä, ennen ei henkesi rauhaa löydä kuin Pirho Osmalan -pirtissä saa suojaa ja turvaa. Miksi jätitkään Pirhon. -- -- -- Mutta -miksipä syytänkään sinua, toinhan itsekin vaimoni Eestien maasta. --- -- -- Kunpa edes poikani tyytyisi Karjalan impeen. Soma on Päivön -Kaunohelma. Miksei hänestä voisi kerran tulla Osmalan emäntää, -pojalleni vaimoa. -- Mutta mene tiedä nuorten mieltä. Kaukaa sanotaan -kaikkien Osmain omansa ottavan. -- -- -- Niin, niin, soma vain olisi, -jos oma poikani ottaisi Päivön tyttären." -- -- -- - -Näissä mietteissään tuli Osma jo uuden pirtin paikalle. Hän sytytti -pienen tulen siihen, mihin uhripuu istutetaan sitten, jos haltija -paikan hyväksyy. Tulen luo hän teki makuutilan havuista, mutta pani -päänsä alle tulukset ja yölepakon siipioravan nahassa. Sitten paneutui -hän maata kirves kainalossa, miekka vyöllä, kintaat kädessä, kengät -jalassa ja lakki päässä, kuten matkalle lähtijä. Nyt piti maanhaltijan -näyttäytyä hänelle unessa. Jos tämä oli ystävällinen, niin sai tähän -rakentaa tuvan, mutta jos haltija oli vihainen, piti muuttaa toiseen -paikkaan ja siellä koetella samalla tavalla. - -Tuskin vielä päivä sarasti, kun Osma jo heräsi. Hän oli hyvin iloinen, -sillä hän oli nähnyt unissaan uuden komean talon, jonne haltija pyrki -sisälle. Se oli paras merkki, mitä pyytää saattoi, -- haltija hyväksyi -paikan. - -Osma läksi nyt piilokodalle ja sieltä aarreluolaan. Aarteitten seasta -valitsi Osma ihmeen kauniin miekan ja kiiruhti takaisin vaimonsa luo. -Alja istui jo kodan ovella. Isä herätti nuoren Osman. "Juokse hakemaan -Joutti-paimen tänne!" sanoi hän uniselle pojalleen. - -Pian tuli Joutti. Osma laski kätensä hänen olalleen ja sanoi: "Sinä -vaimoni pelastaja, tästä lähin saavat kiharasi kasvaa hartioille asti. -Kukaan ei enää saa sanoa sinua orjaksi. Olet vapaa ja olet poikani, -kuten Osma. -- Tässä sidon Osman miekan vyöllesi. Tiedät, mihin se -Osman miestä velvoittaa, poikani Joutti." -- -- - -Joutti ei tiennyt, oliko tämä totta vai unta, vai haltijoittenko ajassa -elettiin yhä. Hänen silmänsä loistivat, posket hehkuivat. Kerrankin -vapaa, elämän ikänsä vapaa! Voi sen riemun määrää! - -"Katso, tämä miekkani on ihan yhtä hyvä kuin sinunkin", sai hän vihdoin -sanotuksi nuorelle Osmalle, joka näytti olevan yhtä ihastunut kuin -Jouttikin. - -"Se on vähän kauniimpikin. Katsohan sen kahvaa, Joutti! Olen niin -iloinen. Yhdessä me karkoitamme kaikki vainolaiset Karjalasta", vastasi -Osma. - -"Niin, ajatteles!" päätti Joutti ja käsikädessä lähtivät pojat kodalta. - -Tuskin oli isä Osma istahtanut, kun metsästä alkoi kuulua sellaista -ryskettä ja rytinää, ettei määrää. "Mitä, mitä ihmettä", sanoi Osma ja -lähti katsomaan. Kummakseen hän näki, että heimon kaikki miehet olivat -jo jalkeilla. Kelohongat kaatuivat, pilkottiin, veistettiin. - -"Jopa nyt jotakin", ajatteli Osma ja lähestyi miehiä. Silloin tuli -Päivö reippaasti vastaan, sanoen: "Ethän ihmettele, Osma! Ymmärräthän, -ettei Karjalan heimo voi kuningastaan jättää tänne mittaamattomalle -salolle, kuten taivaanlintua. Rakennamme sinulle pirtin ja komean -rakennammekin, niin että se vetää vertoja itse Kainun kuninkaan -Vaaraviitan kartanolle." - -Niin, no, Osma tuli hyvin liikutetuksi heimonsa rakkaudesta. Ja arvaa -sen, kun sadat miehet olivat työssä, että paljon tuli valmistakin. -Toiset rakensivat pirttiä niin suurta, ettei sellaista konsana oltu -nähty Karjalan mailla. Kiukaan perustus jo oli tavallisen pirtin -kokoinen ja uuniin mahtui varmaan emäntä ja seitsemän tytärtä -värttinöineen, kuten laulussa sanotaan. Toiset miehet rakensivat -lujaa kivistä pakolinnaa vaaran laelle ja muutamat laativat kivisiä -suojavalleja niihin kohtiin rannalle, joista maihin nousu oli helpoin. -Mutta niemen kapeaan kaulaan rakennettiin vahva hirsiaita ja komea -portti. Ja nuori Osma istutti pyhän pihlajan sille paikalle, johon isä -oli tulen tehnyt. - -Jo toisen päivän iltapuolella kohotettiin kurkihirsi. Kohta oli -malkakatto ja lattiasilta valmiina. Nuori Osma katseli ovelta -suunnatonta pirttiä ja virkkoi Joutille: "Sanotaan Vaaraviitalla olevan -niin suuren pirtin, että kun kukko perällä laulaa, ei se uksen suulle -kuulu, mutta luulenpa, että tämä meidän pirtti on yhtä suuri." - -"Niin, olisipa meillä nyt vain kukko", vastasi Joutti, "niin -koettaisimme. Tiedän kuitenkin, että se kuuluisi ja kuuluu se -Vaaraviitankin majassa, mutta Päivö aina liioittelee." - -"Kunpa pääsisimme kerran Vaaraviitan pirtille ja näkisimme sen kuulun -komeuden", sanoi Osma. - -"Kuka tietää, vaikka pääsisimme piankin sinne. Päivö on kovasti -suuttunut. Ja kyllä se onkin, -- uskaltavat tulla meidän maille", -touhusi Joutti. Ja Osma vastasi: "Niin, kaikki karkoitamme Karjalan -alueelta. Mutta tahtoisin nähdä maailmaa Karjalan ulkopuoleltakin. -Eiköhän sitä nyt voisi tappelemattakin liikkua, kuten Vaaraviitta." - -"Kun tulet Osmalan isännäksi ja Karjalan kuninkaaksi", virkkoi Joutti -vilkkaasti, "niin sitten voit lähteä pitkille kaupparetkille, kuten -isoisäsi ennen. Johan syntymähetkesi merkit osoittivat, että sinä -liikut paljon kaukaisilla mailla. Otathan minut mukaan?" - -"Tietysti! Käymme kauempana kuin kukaan Osma ikänä ennen." - -Näissä tuumissaan tulivat pojat rannalle. Hetki olikin otollinen, -vene saapui juuri ja maihin nousi neljä Osman miestä. He palasivat -hämäläisiä takaa-ajamasta ja kertoivat nyt murheellisina kuningas -Osmalle, miten he kyllä olivat saavuttaneet hämäläiset, mutta kun -eivät nähneet heidän mukanaan vankeja, jättivät he koko takaa-ajon, -heitä kun oli niin vähäsen. Mutta Osma hymyili ja käski miesten katsoa -uuden pirtin porrassillalle, jossa Alja seisoi, ja kertoi sitten -hänen ihmeellisen pelastuksensa. Kyllä loistivat Joutin silmät tätä -kertomusta kuullessaan. - -Mutta nyt kertoivat miehet, että sudet olivat tulleet taas Pelkosen -maille vallan hirvittävänä laumana ja heitä oli pyydetty tuomaan siitä -sanaa Osmalle. - -Osma kynsi korvallistaan. Piti olla suuret juhlat uudessa pirtissä, ja -nyt tuli tämä tieto. Mikäs muu neuvoksi, miehet kokoon ja päätettiin -heti, ketkä lähtisivät sudenajoon. Yks kaks olivat parhaat metsämiehet -jo matkalla etelään. -- Isä ei olisi laskenut Osmaa eikä Jouttia, mutta -siitä ei päästy ei yli eikä ympäri, päästä poikien piti ja niin he -viimein saivat luvan nousta ratsuilleen. - -Osma ja Joutti olivat karauttaneet jonkun matkaa muita edelle. Ensin -he olivat iloisesti jutelleet, mutta mitä kauemmas he tulivat ja mitä -tenhovammin soitteli metsä, sitä hiljaisemmaksi ja miettiväisemmäksi -kävi Osma. Haaveillen loi hän harmaansiniset silmänsä yli äärettömän -erämaan, joka jokaisen vaaran laella aukeni heidän eteensä aina uutena, -aina toisenlaisissa värivivahteissa, mutta kuitenkin aina samana -juhlallisena, pohjattomana. - -Vilkas Joutti, joka ei ollenkaan ymmärtänyt sitä suurta -luonnontunnelmaa, jonka valtaan Osma oli joutunut, otti aikansa -kuluksi esille vanhan paimentorvensa ja alkoi puhallella pehmeitä, -surunvoittoisia säveleitä, jotka kauniisti sulivat erämaan metsän -ikuiseen huminaan. - - - - -SUDENAJO. - - -Koko päivän olivat miehet ahdistelleet susilaumaa. Nyt vihdoin oli -se ajettu leveään niemeen. Miehet lähestyivät ketjussa nientä. Ketju -ulottui jo rannasta rantaan. Monta peninkulmaa oli jo näin ajettu susia -rantaan päin, mutta ketju oli ollut harva, nyt se oli niin supistunut, -että seisoi aivan mies miehen vieressä. Se olikin tarpeen, sillä sudet -tulivat nyt hirveiksi. Tähän asti ne olivat arkoina paenneet edellä, -nyt ne jo irvistelivät hampaitaan ja silmät hehkuivat kuin tulipallot. -Mutta kun ne niemen kärjessä vihdoin näkivät edessään veden, takanaan -miesjoukon, alkoivat ne raivoissaan hyökätä miesten kimppuun. Syntyi -hirvittävä tappelu. Sudet ulvoivat ja ulisivat, miehet huusivat, -tapparat välkkyivät, keihäät rutisivat ja taittuivat. Susia kaatui -kasottain, mutta moni mies sai myöskin pureman mikä käsivarteensa, mikä -jalkaansa, jopa joku kasvoihinsakin. Kukaan ei kuitenkaan väistynyt -paikaltaan. Lähestyttiin aivan niemen kärkeä. Silloin yhtäkkiä loput -susista heittäytyivät veteen ja alkoivat uida. Miehet pysähtyivät -hengähtämään. Vaan silloin sudet kääntyivätkin takaisin rantoja kohden. -Ei muuta kuin miehet juoksemaan pitkin rantaa, jotta joka paikassa, -mistä susi yritti maihin, oli mies vastassa. Se oli tavatonta juoksua, -mutta monta sutta siinä myöskin kaadettiin. Vihdoin oli koko suuri -susilauma surmattu, vain muutamia susia oli päässyt karkuun. Mutta -miehet olivat myöskin aivan näännyksissä. Vaatteet likomärkina, -jokaisessa hiussuortuvassa hikihelmi, vaipui kukin sille paikalle, -missä sattui olemaan. Monet olivat lisäksi haavoittuneita. - -Tämä kaikki arvattiin kuitenkin jo edeltäpäin. Siksi siinä heti oli -joukko Pelko-suvun naisia eväineen, voiteineen, siteineen. Yks kaks -saivat miehet voimakasta kaljaa, ja haavat sidottiin tuossa tuokiossa. -Nyt kokoontuivat kaikki rantakedolle aterialle, jonka naiset olivat -edeltäpäin valmistaneet. Mutta vanhat miehet, jotka eivät olleet -jaksaneet ottaa osaa sudenajoon, nylkivät nyt ahkerasti kaadettuja -susia. - -Kun ateria päättyi, oli väsymys myöskin kuin poispyyhkäisty. Leikkiä -laskien kuljettiin hämärtyviä metsäpolkuja kohti Pelkosen pirttiä. -Ja sielläkös vasta ilo alkoi. Ensin arvailtiin arvoituksia ja suuri -nauru syntyi, jos kuka joutui Hymylään ja vielä suurempi, kun hän -sieltä palasi ja kertoi hullunkurisia juttuja Hymylän elämästä. Sitten -asettuivat pojat riviin toiselle puolen pirttiä, tytöt toiselle -puolen ja alkoi soma tanssi, jota laululla säestettiin. Loppu illasta -vietettiin laulaen ja kanteleita soitellen. - -Mutta nuori Osma ei ollut koko illan iloissa mukana. Joutti oli saanut -olkapäähänsä pahan haavan, niin että hänet oli asetettu lavitsalle -nukkumaan. Osma oli huolissaan Joutin takia ja muutenkin hänestä -oli ihanaa astella yksin hiljaisessa kuutamolehdossa. Nyt hän tuli -rantatörmälle ja istahti kivelle. Ihmeelliseltä näytti tyyni, kuun -hopeoima järvi. Pirtistä kuului kanteleen täyteläisiä, syviä sointuja. -Ja Osma tunsi itsensä niin pieneksi, niin tummaksi kaiken tämän suuren -ja kauniin rinnalla. - -"Mitä varten oikeastaan olen syntynyt tähän elämään", huokasi hän. -"Sankariksiko, Karjalan kuninkaaksi? -- Sankari maatuu, kuningas -kuolee. Jospa voisin lyhyen eloni matkan elää oikein, tulla niin -hyväksi, ettei henkien koskaan tarvitsisi surumielin katsella tekojani, -eikä Karjalan kansan vuodattaa kyyneleitä." - - * * * * * - -Ihmeellinen, ihana nuoruus! Jo tuhat vuotta sitten osasit sinä yhtä -hyvin kuin tänäkin päivänä loihtia ihmislasten sydämiin jaloimmat -ihanteet, puhtaimmat unelmat! -- -- -- - - - - -PÄIVÖN MAILLA. - - -Kun päivöläiset olivat kaukaa pohjoisesta, eivät he lähteneet -sudenajoon, vaan jäivät edelleen Osmalaa valmistamaan, samoinkuin monet -muutkin. Nyt oli Osmala valmiina, ja päivöläiset tekivät lähtöä. Vaan -silloinpa eräs Rongas-suvun nuorukainen vei Päivön vähän erikseen ja -sanoi: - -"Paljonko lunnaita tahdot tyttärestäsi Kaunohelmasta, ottaisin hänet -niin mielelläni vaimokseni?" - -"Kun Kaunohelma on ainoa lapseni, olen päättänyt, että hän saa olla -isänsä kodissa, kunnes hän itse haluaa miehelään, ja kihlat otan siltä -mieheltä, jonka Kaunohelma itse valitsee", vastasi Päivö. - -Nuorukainen loi kysyvän, hämmästyneen katseen Päivöön. Nainen saa itse -valita miehen milloin tahtoo! Semmoista ei oltu ikinä kuultu Karjalan -mailla! - -Mutta Päivö nyökäyttää hymyillen päätään, virkkoo: "Koeta onneasi, -koeta onneasi, poika!" - -Sitten he erosivat. Nuorukainen oli syvästi alakuloinen. Mutta Päivö -mietti: "Tämä oli jo viides, joka minulta näillä uhrijuhlilla kysyi -tytärtäni. Mutta minäpä en Kaunohelmaani myy. Kuitenkin, jos nuori Osma -joskus haluaa emäntää, niin sitten, sitten --" - -Kotiin päästyään oli Päivöllä paljon puuhaa. Niin monta päivää oli oltu -poissa, eikä kukaan ollut sillä aikaa huolehtinut vainajien hengistä. -Ja kaikkihan kuitenkin tiesivät, että vaikka Päivön suku oli pieni, ei -millään Karjalan suvulla kuitenkaan ollut niin suuria haltijoita kuin -Päivöllä. Olihan suvun tuhatvuotinen kanta-isä, suuri Päivö, melkein -enemmän kuin haltija. Hän oli jumala, ilmojen kuningas, jonka hallussa -oli tuo ihmeellinen talviöitten taikatuli. Sitä nimitettiinkin täällä -revontuleksi, s.o. kuninkaantuleksi. Monet uhrit ja menot Päivö nyt -toimitti. - -Toista kuunkiertoa oli kulunut. Martaitten kuu oli tänä vuonna ihmeen -kaunis. Oli kirkkaita, kuulakkaita pakkaspäiviä. Jäätynyt tanner tömisi -jalkain alla ja järvien jää kantoi, mutta lumihiutalettakaan ei ollut -tullut. - -Eräänä tällaisena päivänä kuului outoa töminää metsästä pirtin läheltä. -Päivö tarttui miehineen aseisiin ja hänen silmänsä salamoivat. -Vainolainenko tulossa? - -Ja aivan oikein, tuossa jo näkyi ratsujoukko. Mutta ennenkuin Päivö -ennätti edes joustaan jännittää, karautti yksi kartanolle ja huusi: -"Olemme rauhallisia kauppiaita ja matkalla Perman markkinoille. -Aseettomana tulen luoksenne pyytämään apuanne. Komea ratsuni, jonka -olen hankkinut aina Särklannista asti, nyrjäytti jalkansa. En voi -jättää sitä metsään kuolemaan. Ottaisitko sen hoitoosi, siksi kun -palaan?" - -Niin, tietysti Päivö otti, otti jo ilostakin, kun ei joutunut -vainolaisen kanssa tekemisiin. Kohta talutti vieras kaunista, mutta -pahoin ontuvaa hevosta pihaan, jonne kaikki päivöläiset olivat -tulleet katsomaan ja ihmettelemään. Vieras selitti, miten hevosta oli -hoidettava, mutta vähän-väliä pysähtyi hänen katseensa Kaunohelmaan, -ja joka kerta kun heidän katseensa yhtyivät, punastui neito ja katsoi -poispäin. Vieras oli pitkä, solakka ja notkealiikkeinen. Kasvoja olisi -voinut sanoa kauniiksi, elleivät tumma suippoparta, kihara tukka ja -palavat silmät olisi antaneet niille omituista kulkijaleimaa. - -Lähtiessään pisti vieras kultarahan Päivön käteen, loi vielä kerran -ihmeellisen hehkuvan katseensa Kaunohelmaan ja ratsasti pois. -- Mutta -Päivölässä ei moneen päivään puhuttu muusta kuin näistä ihmeellisistä -vieraista. Keitähän ne olivat? - -Kauppamatkue kulki nopeasti kohti Taikalahtea. Parahiksi päästiinkin -markkinoitten alkuun Permaan. Ja aivan oikein, täällä olikin kaupan, -kuten viesti oli kertonut, kuuluisia arapialaisia aseita, joihin miehet -vaihtoivat kalliit turkiksensa. Ennen paluumatkalle lähtöä pistäytyivät -miehet vielä Perman kuulussa kalmistossa, joka oli metsässä Taikalahden -rannalla. Kalmistoa ympäröi korkea aita, mutta hyvin aseistetut -vartijat laskivat miehet portista sisään, koska he tulivat aseettomina. -Keskellä kalmistoa oli mahtava jumalankuva, jonka kaulassa kultavitjat -välkkyivät ja joka polvillaan piti suurta hopeamaljaa. Maljaan panivat -miehet muutamia hopearahoja ja poistuivat hiljaa kalmistosta. Suotuisa -paluumatka oli nyt varma, kun Perman suuri jumala oli uhrilahjoin -lepytetty. - -Nopeasti kuljettiin taaskin halki erämaan. Miehet vain ihmettelivät -keskenään, miksi heidän nuori, verevä johtajansa oli nyt niin hiljainen -ja hajamielinen. Sillä eiväthän miehet aavistaneet, että johtajan -edessä alituisesti oli nuori, ihana nainen ja nuo ihmeelliset syvät -silmät. -- -- -- - -Kaunohelma asteli aikansa kuluksi pihamaalla pirtin takana ja muisteli -notkeata matkustajaa ja sen kummallista katsetta. Mutta mitä! Siinähän -oli vieras hänen edessään. - -"Terveisiä Perman markkinoilta! Miten on oriini laita?" sanoi vieras -iloisesti. - -"Isä sanoo, että jalka on parempi, mutta käy itse katsomaan", vastasi -Kaunohelma ja meni vieraan edellä aukaisemaan vajan ovea. - -Vieras hyppäsi ratsunsa selästä ja meni vajaan. Kaunohelma nojasi -ovenpieleen. Vieras tarkasteli jalkaa. Molemmat olivat ääneti. - -Vihdoin vieras oikaisihe, katsoi Kaunohelmaan ja sanoi: "Etkö tahtoisi -lähteä kanssani kaukaiselle maalle, pääsisit emännäksi komeaan -kartanooni." - -Kaunohelma säpsähtää, punastuu, mutta äkkiä nostaa hän painuneen päänsä -ja vastaa: "Karjalan impi ei koskaan lähde tuntemattoman miehen mukana." - -Nyt hämmästyy vieras vuorostaan: "Tuntemattoman miehen mukana! Niin -tosiaan, et tunne minua. Olen Kaukomatka, Kainun kuningas, mutta täällä -Karjalassa taidatte kutsua minua Vaaraviitaksi." - -"Vaaraviitta! Sinä! Heimoni alueen ainainen hätyyttäjä!" sanoo -Kaunohelma rajattoman hämmästyksen vallassa ja peräytyy askeleen. - -Mutta Kaukomatka-Vaaraviitta vastaa tyynesti: "Niin, miten sen asian -ottaa. Silloin kun ei edes Karjalan heimon nimeä mainittu näillä -pohjan mailla, hallitsivat esi-isäni maata Ruijasta Taikalahteen -ja Pimeydenmeren rantamilta Kymmenenvirran maahan. Kun karkoitan -karjalaiset pohjoisesta, puolustan silloin vain Kainun kansan -vuossataisia oikeuksia. Niin, kukahan siinä oikeastaan on hätyyttäjä?" - -Kaunohelma ei vastaa mitään, luo vain katseensa maahan. Tätä hän ei -ollut koskaan ajatellut. Ettäkö kuuluisa peikkojen maa, Noitapohja, -onkin Kainun kansan ikivanhaa aluetta! -- Ja tuon miehen pehmeä ääni ja -lämmin katse! - -Vaaraviitta läheni, mutta Kaunohelma ei liikahda paikaltaan. Nyt hän -kuuli aivan läheltään saman houkuttelevan, pehmeän äänen: "Etkö tule -emännäksi talooni, komea on Kaukomatkan kartano?" - -Taas nostaa Kaunohelma päänsä, vastaa: "Kuinka voisin tulla heimoni -vihollisen luo!" - -Mutta miehen ääni on niin kiehtovan pehmeä, kun hän puhuu: "Olen -kulkenut kaukaiset maat, nähnyt Särklannin, Kiovan, Miklagårdin, mutta -olen myöskin nähnyt useammin kuin kerran, kuinka naisen sisimmässä on -jotain, joka ei kysy heimoa, ei maata, ei kansaa -- -- --" - -Hän ottaa tytön käden: "Tuletko Kainun kansan luo, Kaukomatkan vaimoksi" - -Ei vastausta. - -"Pelkäät isääsi; hän ei suostuisi. Mutta on mulla vaikka kuinka suuret -lunnaat antaa." - -Ei vastausta. - -"Veisin sinut nyt jo mukanani Kainuun." - -Ei vastausta. - -Kuuluu askeleita. Kaukomatka kuiskaa hätäisesti: "Saanko tulla -myöhemmin sinua noutamaan?" - -"En tiedä", vastaa Kaunohelma, mutta hänen katseensa kertoi toista, ja -se ei jäänyt mieheltä huomaamatta. - -Ratsujoukko lähti, mutta Päivölässä puhuttiin taas pitkän aikaa näistä -merkillisistä kauppiaista ja vieläkään ei tiedetty, keitä he oikeastaan -olivat. Sillä näes, Kaunohelma kätki salaisuuden sydämeensä. Kuin -unissaan kulki hän aamusta iltaan. Hän ei oikein itsekään ymmärtänyt, -mikä hänen oli. Jotain uutta ja ihmeellistä se vain oli. Vihdoin hän -muisti sadun, jonka oli lapsena kuullut. Äiti oli kertonut monta -kertaa, miten nuoren naisen sydämeen kerran lentää ihmeellinen -taikalintu, joka muuttaa hänet vallan toiseksi. Pahan se voi tehdä -hyväksi, hyvän pahaksi. Ja kerrottuaan oli äiti aina suudellut häntä ja -sanonut: "Kunpa se taikalintu muuttaisi minun Kaunohelmani hyväksi!" -- -Olikohan se taikalintu nyt lentänyt? -- -- -- - -Kauniita pakkaspäiviä jatkui yhä. Kaunohelma kulki haaveillen rannalla, -kaukana kodistaan. Hän pysähtyy, kuuntelee. Niin, todella, kavioitten -kapse! Se lähenee. Siinä tulee Vaaraviitta! Mutta Kaunohelma ei -ihmettele, hänen täytyi tulla, hän tietää sen. Vaaraviitta kietoo -kätensä hänen ympärilleen, sanoo: "Nyt tulin sinua noutamaan!" - -"Isä on hirvenajossa ja tulee vasta huomenna kotiin. Ja sitäpaitsi, ei -hän ikinä suostu antamaan minua sinulle, Vaaraviitta." - -"Siinä tapauksessa nostan sinut heti ratsuni selkään ja ajan Kainuun." - -"Oi, ei, ei! Tahdon vielä kerran nähdä äitini. Tahdon sanoa hyvästi -hänelle!" - -"Sinä tulet siis", sanoo Vaaraviitta ja hänen silmänsä paloivat. - -"Tulen", kuiskasi Kaunohelma. -- Äiti on kauhusta kuolla. Naisen -ryöstäjät täällä! Ja Vaaraviitta, anastaja! Ja Kaunohelma ei edes -vastusta! Oi, metsien haltijat, isien henget, tulkaa, rientäkää, -juoskaa, lentäkää, apua, apua! - -Mutta oi! Tuohon pani Vaaraviitta tavattoman suuret lunnaansa, tästä -tytön otti äidin sylistä, tuonne katosi tunturin taa. -- -- -- - -Miehet palasivat seuraavana päivänä metsästämästä, ja äiti kertoi -kauhulla naisenryöstön. Mutta voi hirmua sitä Päivön vihaa! Hän löi -jalkaa ja pui nyrkkiä, että sormet natisivat. Jo lensivät lunnaat ulos -uksesta. Päivö aivan sähisi. Nyt hän lähestyy kiuasta. Silloin kaikki -riensivät kiireesti pois pirtistä, sillä he tiesivät, mitä tuleman -piti. Ja aivan oikein, pirtistä kuului kohta kauhistuttava kolina. -Päivö viskeli vihansa vimmassa kiukaan kiviä pirtin kaikille kulmille. -Ensin oli pirtti yhtenä ryskeenä, mutta vähitellen alkoivat kivet -putoilla yhä hitaammin. Vihdoin kolina lakkasi kokonaan. Äiti meni -pirttiin. Päivö istui kiukaan korvalla. Hän katsoi ensin vaimoaan, -sitten nokisia kiviä lattialla ja purskahti nauramaan. Äiti rupesi -myöskin nauramaan. Sitten tuli siihen koko Päivön väki ja kaikki -nauroivat katketakseen ja kokoilivat kiviä pitkin lattiaa. Eniten -kuitenkin nauroi Päivö itse, sillä hänestä tuntui niin hassunaikaiselta -tuo kiukkunsa tavaton purkaus. Vihdoin hän kuivasi naurusta vetiset -silmänsä ja sanoi: "Miehet, tuokaa paras hevoseni, ja vaimot, pankaa -evästä konttiin!" - -"Mutta minne kummassa sitten lähdet?" kysyi äiti. - -"Osmalaan! Naisenryöstäjä ei totisesti kostamatta kulje!" - - - - -RETKI KAINUUN. - - -On sydäntalvi ja ankara pakkanen. Metsä on paksussa huurteessa ja savu -Päivölän räppänästä nousee pehmeinä kierteinä kohti korkeutta. Päivölän -pihalla on elämää ja liikettä. Oli sovittu niin, että ne Karjalan -miehet, jotka tänä vuonna kävivät Lappia verottamassa, kokoontuvat -Päivön luo. Sinne sitten saapuvat samaan aikaan muut Karjalan miehet -ja yhdistynein joukoin sitten lähdetään Kainuun. Lapinverottajat -olivat saaneet pari päivää odottaa, sillä verotusmatka oli onnistunut -erinomaisen hyvin. Helposti löydettiin lappalaiskodat ja helposti -saatiin verot, sillä nyt oli hyvä turkisvuosi. Lapin verot olivat -yhteisenä ihailun esineenä. Noita valkonahkoja ja noita mustan revon -turkkeja! - -Mutta kun etelän miehet saapuivat, jo unohtuivat nahat, kaikki. Nuoret -miehet olivat yhtenä intona. Vihdoinkin, vihdoin viimeinkin päästiin -sotaretkelle. Senkin kirottu Vaaraviitta, heimomaitten anastaja, -naisenryöstäjä! Saatpas nähdä, että Karjalassa on miehiä! Niin, -nuorissa kuohui sota-into, Päivössä viha, sammumaton viha. - -Mutta tyyneenä ja komeana seisoi Osma lähtökäskyjä jaellen. Nuori -Osma ja Joutti seisoivat suksillaan hänen vieressään. Ensi kerran -pääsivät pojat mukaan tällaiselle retkelle. Mutta miten erilaisin -tuntein seisoivatkaan he siinä. Jouttiin oli pohjia myöten tarttunut -nuorten miesten innostus ja hän mietti vain, millä aseella antaa ensi -iskun Vaaraviitalle, keihäälläkö, vai tapparalla. Vaan nuori Osma on -aivan kuin ulkopuolella kaikkea tuota touhua. Hän ajattelee, miten -rajaton, rannaton onkaan Karjalan heimon maa. Ja näitä samoja teitä -ovat esi-isät samoilleet vuosisatoja sitten. Samat ovat maat, metsät, -vaarat, -- vain ihmiset toisia. Mitähän miettivät nyt isien henget -katsellessaan uuden polven touhua? Iloitsivatko, vai surivatko? Isä -Osma on niin vakava. -- -- -- - -Suksikeli oli erinomainen. Aseet välkkyivät ja rattoisa puhe täytti -ilman miesten liukuessa yli vaarojen kohti Kainua. - -Kun viimeinen yö nukuttiin nuotiolla, tuumittiin vakavasti, mitä -tehdään, hyökätäänkö ensin Pohjois-Kainuun ja viimeksi etelään, -Vaaraviitan kimppuun. Mutta Päivö oli taipumaton: suorinta tietä -Vaaraviitan niskaan, oli hänen neuvonsa, ja se hyväksyttiin. - -Yö oli verrattain pimeä, kun karjalaiset hiljaa hiipien lähestyivät -Vaaraviitan kartanoa. Se sijaitsi korkealla vuorella. Vuoren rinteet -olivat tavattoman äkkijyrkkiä ja missä oli vähänkin loivempi kohta, -siinä oli heti kivivalli vastassa. Osa karjalaisia oli päässyt -verrattain ylös, he kiipesivät jo ensimäisen suojavallin yli. Vaan -silloinpa kuului vuoren harjalta pitkä kaamea torven törähdys, jota -seurasi kohta toinen, kolmas. Koirat alkoivat hirveästi ulista, kuului -hälinää ja aseitten kalsketta, ja ennenkuin karjalaiset huomasivatkaan, -ryntäsi heitä vastaan miesjoukko. Syntyi taistelu. Mutta kun -kainulaisilla korkeammalla ollen oli edullisempi asema ja pimeyskin -oli esteenä, antoi Osma miehilleen käskyn peräytyä vuoren juurelle. -Yöllinen yllätys oli mennyt hukkaan, mutta karjalaisille se maksoi -yhden kelpo miehen hengen. - -Eihän Osma oikeastaan kannattanutkaan tällaisia yöllisiä yrityksiä, -sillä selvä rehellinen taistelu oli hänestä parasta, mutta muitten -tahdosta oli hän tähän yritykseen suostunut. Nyt vasta alkaakin Osma -kaksin innoin suunnitella vuorikartanon valloitusta. Ja kun aamu -valkeni, oli vuori piiritetty ja karjalaiset alkoivat hitaasti rynnätä -yht'aikaa joka puolelta. Mutta mitä ylemmäs tultiin, sitä kiihkeämmäksi -kävi taistelu. Aseet kalskuivat, huudettiin, kiroiltiin ja lakkaamatta -soi hätätorvi vuoren harjalla. Verrattain helposti pääsivät karjalaiset -uloimman vallituksen yli, mutta nouseminen sisemmälle vallitukselle -näytti vallan mahdottomalta. Sillä vaikka puolustajia oli vähän, -olivat he sitä urhoollisempia, ja missä karjalaiset olivat juuri -pääsemäisillään vallituksen yli, sinne ilmestyi aina Vaaraviitta -punareunaisessa turkissaan, ja silloin olivat kaikki ponnistukset -turhia. Niin, niin, se vaarallinen punareunainen viitta tunnettiin -kyllä Karjalan mailla! - -Keskipäivällä tekivät karjalaiset hurjan hyökkäyksen ja olisivat -kenties onnistuneet, mutta silloin tapahtui se, mitä Osma oli pelännyt: -hätätorvi toi Vaaraviitalle apua, alhaalla vuoren juurella näkyi -kainulaisia. Ei muu neuvoksi kuin piti kääntyä näitä vastaan. Onneksi -oli Vaaraviitalla niin vähän väkeä, ettei hän uskaltanut jättää vahvaa -linnaansa, joten karjalaiset säästyivät joutumasta kahden tulen -väliin. -- Pian ajoivat karjalaiset vihollisensa pakosalle, sillä -näillä ei ollut johtajaa. Osa kainulaisia pääsi kuitenkin vuorilinnaan -Vaaraviitan luo. Mutta vuoren juurella pohjolan hanki punerti, ja -kaatuneita oli monta. - -Seuraavana päivänä alkoivat karjalaiset taas hyökkäyksen. Mutta -tuskin he olivat päässeet ensimäiselle vallitukselle, kun Vaaraviitta -purppurareunaturkissaan nousi sisimmälle vallitukselle ja huusi: -"Karjalan miehet, se päivä ei valkene, jolloin valloittaisitte -Kaukomatkan kartanon, vaikka jatkaisitte piiritystänne siksi, kunnes -partanne hopeana polvia tavottaa. Mitä kauemmin piiritätte, sitä -useampia miehiänne kellistyy vallieni eteen. Jättäkää mieletön -yrityksenne!" - -Ennenkuin Osma ennätti mitään vastata, sähähti Päivö: "Suus kiinni, -rosvo, naisenryöstäjä!" - -"Naisenryöstäjä! Ohoh! Taidat olla Päivö, Kaunohelman isä. Tiedä -sitten, etten ole tytärtäsi ryöstänyt, itse hän ilomielin läksi -mukaani." - -Jotain jäätävää, kamalaa hiipi Päivön sydämeen, mutta hän huusi: -"Meillä Karjalassa pidetään naisenviettelijää vielä pahempana kuin -naisenryöstäjää. Konna, Vaaraviitta!" - -Nuoli suhahti ilmassa, mutta Vaaraviitta tarttui siihen juuri, kun se -hipaisi hänen korvaansa ja viskasi sen pilkallisesti takaisin sanoen: -"Nuolenne eivät kaada Kainun Kaukomatkaa ja häväistyssanoihinne vastaan -miekallani." Sitten hän hyppäsi notkeasti alas vallilta. - -Mutta karjalaisista oli valloitusinto kadonnut. Näön vuoksi he -hyökkäilivät sen päivän, mutta yön tullen hiipivät he hiljaa pois. -Lähdettiin ympäri Kainua ryöstämään, kostamaan. Mutta mitä ihmettä! -Pirtit olivat tyhjinä, ihmisolentoa ei ollut missään, eikä liioin -ryöstettävää tavaraa. Miehet olisivat panneet tulen joka nurkan alle, -mutta Osma esti sen vakavana. "Kaksinkertaista kostoa se vain herättää -kainulaisissa, ja meille ei se tuota mitään hyötyä", sanoi hän. - -Osma ehdotti viimein, että käännyttäisiin takaisin Karjalaan, olihan -toki saatu vähän saalistakin. Vaan nuoret miehet panivat jyrkästi -vastaan. Ja kun Päivö yhtyi heihin, niin mitäs muuta kun päätettiin -hiihtää tunturien poikki Norjaan. Mutta nuoren Osman ja Joutin lähetti -Osma parin luotettavan miehen kanssa takaisin Karjalaan. - -Miesmuistiin ei ollut vainolainen käynyt Hålogalannissa, siksipä -sitä ei siellä enää pelättykään. Tähystysvuoret olivat vartijatta, -pakolinnat rappiolla, vieläpä paikoin talojen portitkin salpaamatta. -Kamalana yllätyksenä tuli sentähden karjalaisten yöllinen hyökkäys. He -pääsivät ryöstellen aina Hålogalannin kuninkaan, Torulvin kartanolle -asti. Ja voi niitä aarteita, joita he sieltä saivat: kulta- ja -hopeakaluja, soljista ja juomasarvista aina hevosen kuolaimiin asti. -- -Myrskynä olivat karjalaiset tulleet tunturien takaa, myrskyn lailla he -sinne katosivatkin. - -Kauhulla kerrottiin kautta Norjan Hålogalannin onnettomuudesta. Mutta -Karjalan mailla kaikui laulu heimon miesten viimeisestä sotaretkestä -revontulien maahan. - - - - -KESÄN TAPAHTUMIA POHJOISESSA. - - -Oli mitä ihanin kevätpäivä. Vaaraviitta kalkutteli purressaan joen -rannalla. Vedet olivat vast'ikään vapautuneet jääpeitteestään, ja -Vaaraviitan mieli paloi taas kaukaisille maille. Siksipä hän nyt -innolla laitteli purttansa kuntoon. Niin hän oli kiinni työssään, ettei -ollenkaan huomannut, kuinka kolme miestä laskeutui vaaran rinnettä -rantaa kohti. Siinä jo pääsivät luo. - -"Terve, Kaukomatka, Kainun kuningas", virkkoi yksi miehistä. - -Vaaraviitta nosti ihmeissään päätään, suoristihe ja vastasi: "Terve! -Mitä mä näenkään, Hålogalannin miehiä!" - -"Niin, kuninkaamme Torulv tervehtii sinua meidän kauttamme ja kysyy: -lähteekö Kainun Kaukomatka kanssamme kostamaan niille, jotka tulevat -kuin huuhkaimet yöllä, levittävät kamalaa kauhua ja katoavat kuin -tuulispäät tunturien taakse?" - -"Enpä mä lähde nyt Karjalaan, pitemmät ovat matkat mielessäni", vastasi -Vaaraviitta. - -"Mutta jos tämän kostomatkan nyt jätämme, ovat karjalaiset taas ensi -talvena niskassamme, ja sinun maasi on vielä suuremmassa vaarassa kuin -meidän", puhuivat miehet. - -"Niinpä tulkoot, Kaukomatkan kartano kyllä kestää. Mitä mä huolin -tulevasta talvesta, tahdonpa nähdä vain Birkan ja Hedebyn", vastasi -Vaaraviitta. - -"Torulv pyytää vielä sanomaan: Kaikki on valmiina Hålogalannissa, -aseita ja eväitä riittää Kainunkin miehille! Jos nyt vain sinä, joka -tunnet kaikki maat, lähdet mukaan, niin kohta laskemme uiskoinemme -tunturijokia Kainuun", jatkoivat miehet. - -Mutta Vaaraviitta vastasi: "En lähde mä en, pitemmät ovat matkat -mielessäni. Ne terveiset viekää Torulville." - -Eikä Vaaraviitta lähtenyt. Mutta kohta soljui hänen lohikäärmelaivansa -kotoisilta valkamoilta kohti etelää. Ja Vaaraviitta lauleli purressaan: - - "Pian Mälarin rantoja katsella saan - ja Birkassa neitoja vierahan maan."? - - * * * * * - -Ihmeellinen on pohjolan keskikesän valo. Ei se himmene öisinkään, -hiukan vain vaalenee, mutta on sitä tenhovampi, pehmeämpi. Ja semmoinen -se on ollut jo tuhat vuotta sitten. - -Vaalennut oli nytkin valo, keskikesän auvoinen ilta oli tullut. Päivön -vaimo Päivätär istui rannalla ja odotti miestään kotiin. Usein oli -hän tänä kesänä rannalla iltasin istunut, odottanut, sillä tuonne -kaukaiselle saarelle rakennutti Päivö nyt lujaa kartanoa, jonne koko -Päivölä muutetaan. Kainun hyökkäyksiä näet pelättiin. - -Mutta ihmeen kauan viipyvät miehet tänä iltana. Ei ilmestynyt venettä -niemen takaa, ei kuulunut aironloisketta. Päivätär vaipui suruisiin -muistoihinsa, kuten usein ennenkin. Vaan kummaa! Päivättärestä -tuntui kuin kuuluisi askeleita metsästä. Niin, varmasti askeleita. -Päivättäreltä melkein hengitys salpautui, kun hän karkasi pystyyn. -Vaan silloinpa kuului ääni huokauksen lailla: "Äiti, äitikulta, äiti!" -Ja seuraavassa hetkessä vaipui Kaunohelma näännyksiin asti väsyneenä -äitinsä syliin. Hän ei saa sanaa suustaan, itkee, itkee vain. Oi, ja -ne kyyneleet kertoivat niin paljon, koko sielun sanomattoman tuskan, -sydämen äärettömän pettymyksen. Vaivoin sai äiti hänet senverran -tyyntymään, että lähdettiin pirttiin päin. Tuskin jaksoi Kaunohelma -nousta paasiportaita, tuskin astua yli kynnyksen. Hiukan hän söi, kun -äiti oikein tarjosi, mutta kohta hän vaipui lavitsalle ja oli samassa -jo sikeässä unessa. - -Kuului ääniä pihalta. Äiti riensi vastaan. Ja voi sitä Päivön riemua! -Todellako Kaunohelma kotona! Ei, hän ei voinut uskoa. Mutta äiti veti -hänet mukanaan pirttiin. Siinä he nyt käsikädessä katselivat nukkuvaa -tytärtään, jolta entinen lapsenomainen kauneus oli kadonnut. Kalpea -oli poski ja tummat renkaat silmien alla. Mutta mitäpä siitä, olihan -siinä kuitenkin heidän oma Kaunohelmansa. Päivö istui vihdoin kiukaan -korvalle. Oi, nuo mustat kiuaskivet, miten hyviä ne olivat! Päivön -piti oikein silittää niitä pirtin hämärässä. Sitten hän lähti pihalle. -Kas, kuinka se Hallikin nyt on niin äärettömän kiltti. Kauan sitä -Päivö hyväili. Vene oli jäänyt rannalle vetämättä. Päivö meni sitä -vetämään. Mutta hän veti sen hyvin hellävaroin, ettei vain koskisi -vanhaan venerukkaan. Ikihonkakin rannalla näytti niin hyvin ymmärtävän, -että nyt oli juhlahetki; ja Päivö silitti hiljaa sen karkeata kaarnaa. -Taas hän tuli pirttiin, mutta ei vain käynyt nukkumaan. Uudestaan ja -uudestaan piti Päivättären kertoa, miten kaikki oli tapahtunut, miten -Kaunohelma oli tullut. Vihdoinkin läksi Päivö levolle. Mutta vielä -vuoteeltaan hän kysyi, oliko Kaunohelmalla kylliksi peittoa. Ja vaikka -äiti istui tyttärensä lavitsan reunalla, ei Päivö uskonut ennenkuin -tuli vielä kerran katsomaan ja itse peitteli tytärtään. Äitiä huvitti -sanomattomasti, kun Päivö kömpelösti, mutta sittenkin hellävaroin -asetteli peittoa, ja hän sanoi itsekseen Päivön lähdettyä: "Oi metsien -henget, kiivas on Päivö, mutta parempaa miestä ei ole sittenkään siinä -maassa, jota Noitapohjan revontulet valaisevat." - -Äiti ei käynyt nukkumaan, sillä aivan mahdoton oli hänen erota -Kaunohelman vuoteen äärestä. Siinä hän istui yön hiljaiset hetket ja -muisteli menneitä aikoja. Kaunohelma nukkui niin rauhallisesti kuin -kehdossa ennen. Äiti vain mietti, oliko hän onnellisempi silloin, kun -hän heijaili lastaan tuohisessa kehdossa, joka riippui kevätkoivun -oksalla, vaiko nyt. Oi, nyt tietysti hän oli tuhat kertaa onnellisempi, -nyt, nyt! - -Sydänyön aikana heräsi Kaunohelma. Uni oli paljon häntä virkistänyt. -Ihmeissään hän loi katseensa ylös ja sanoi: "Äiti!" Äiti kumartui -ja tunsi heti, miten pehmeät kädet kietoutuivat hänen kaulaansa. Ja -taaskin itki Kaunohelma, mutta ne olivat nyt onnen kyyneleitä. Äiti -ei tyynnytä, odottaa vain. Vihdoin irroittaakin Kaunohelma kätensä, -ja äiti pyyhkii kyyneleet hänen silmistään. Sitten hän pani kätensä -Kaunohelman pään alle ja suuteli häntä hellästi. Ja Kaunohelmasta -tuntui, että hän oli taaskin se pieni vallaton tyttö, joka äidin -sylissä unohti surunsa ja tuskansa. - -Nyt hän kertoi äidille kaiken sen tuskan, minkä oli kantanut. Kaikki -tyyni hän puhui, miten oli omasta halustaan lähtenyt Vaaraviitan -kanssa, miten oli tätä rakastanut. Mutta sitten heti Kainussa oli -aivan kuin olisi jääkerros tullut sydämen ympärille. Hän sai nähdä -siellä monta vaimoa, jotka Vaaraviitta oli tuonut samoin kuin hänetkin, -mutta jotka sitten olivat saaneet väistyä aina uuden tieltä. Vallan -toinen pirttikin oli rakennettu, jossa nuo entiset vaimot lapsineen -asuivat. Kaunohelma pääsi kyllä komean pirtin emännäksi, mutta kaikki -oli kuitenkin särkynyt, ainaiseksi särkynyt. Sitten hän kertoi, -miten kauhea oli hänen tuskansa, kun Karjalan miehet piirittivät -linnakartanoa ja isäkin oli joukossa. Hän oli kauhusta kuolla. -- Mutta -Vaaraviitta oli hänelle hyvin hyvä, vähitellen kauhu talttui ja elämä -tuntui helpommalta. Vaan keväällä, kun Vaaraviitta oli lähtenyt noille -ainaisille matkoilleen, ei hän enää kestänyt. Hänestä oli kuolemaakin -kamalampi ajatus, että syksyn tullen Vaaraviitta palaa uusi emäntä -purressaan, ja hänet sysätään pieneen pirttiin, kuten monet muut ennen -häntä. Ja silloin, eräänä hiljaisena yönä, hän pakeni. Uskollinen -palvelija saattoi hänet kauaksi; mutta yksin hän kuitenkin kulki -suurimman osan matkasta. Oi sitä loppumatonta saloa ja niitä yksinäisiä -öitä taivasalla! Niin, niin, kyllä äiti ymmärsi, ymmärsi niin hyvin, -ja tuntui kuin ei hän olisi koskaan voinut kyllikseen hyväillä pientä -Kaunohelmaansa. - -Kun Kaunohelma vihdoin nukkui uudestaan, meni äitikin levolle. Mutta -tietää sen, Päivö ei silloin voinut liikahtaa Kaunohelman lavitsan -luota. - - * * * * * - -Kun syys sirotteli ensimäisiä kultalehtiään koivumetsiin, halkoili -Vaaraviitan lohikäärmelaiva kotoisia kuohuja. - -"Voimakkaampi soutu", sanoi hän, kun kuljettiin vastavirtaa kohti -kotirantaa. - -"Kaukomatkalla tuntuu olevan aika kiire kotiin", kuiskasi yksi -soutajista kumppanilleen. - -Ja niin hänellä olikin. "Ihana, kaunis Kaunohelma, kohta olen luonasi", -puheli hän itsekseen. "Minkä taikavoiman omistatkaan, lapsi? Kuinka -olen sinua kaivannut kaiken kesää! Mutta kohta olen luonasi, kohta." - -Tuskin kosketti veneen kokka rantaa, kun Vaaraviitta jo hyppäsi maihin. -Notkeana rientää hän ylös vaaran rinnettä. Nyt katsoo hän pirtin yhden -kolkan, toisen, kolmannenkin. Jo kurkistaa pihalle. "Mitä, missä -Kaunohelma?" kysyy hän. - -"Kaunohelma katosi eräänä kesäyönä jo kuunkierto sitten. Kertoivat -hänen lähteneen Karjalaan", vastasi eräs vanha vaimo viimein. -Vaaraviitta ei vastaa mitään, heittäytyy vain lavitsalle pirtin -perimmäiseen nurkkaan, ei syö eikä juo. Niin hän makasi sanatonna sen -päivän. Vasta seuraavana aamuna huutaa hän luokseen kolme luotettavinta -miestään. Näille hän sanoo: "Lähtekää Hålogalantiin ja sanokaa kuningas -Torulville: Laita miehesi aseisiin, uiskosi kuntoon! Kainun Kaukomatka -on miehineen valmiina lähtemään Karjalaan!" - - - - -KOSTORETKI KARJALAAN. - - -Kainun ja Hålogalannin miehet olivat yhdessä samoilleet jo kauas -Karjalan alueelle. Illan tullen leiriydyttiin taas metsään. Oltiin -verrattain lähellä Päivölän seutuja ja päälliköt tuumivat, tehtäisiinkö -yöllä äkkiä hyökkäys, vai vastako aamulla rynnätään. Silloin ehdotti -Vaaraviitta, että hän lähtisi muutamien miesten kanssa vakoilemaan ja -sitten vasta päätettäisiin asiasta. Tämä neuvo oli kaikista hyvä, ja -Vaaraviitta valitsi kymmenen parasta miestään ja lähti. - -Vaaraviitalla oli kuitenkin vallan muuta mielessä kuin vakoilu. -Hän oli päättänyt yllättäen vallata Päivölän, ottaa sieltä ihanan -Kaunohelman ja palata takaisin Kainuun. "Jatkakoon Torulv sitten -matkaansa Karjalaan. Kainun miehet saavat kyllä mennä mukaan. Niin, -kostakoot muut, mitä mä huolin, kunhan vain saan Kaunohelmani", puheli -Vaaraviitta itsekseen. - -Hiljaa hiipien lähestyivät miehet Päivölää. He olivat kovasti -mielissään, ettei edes Halli herännyt. Lähemmäksi, lähemmäs yhä. -Vaan hiis vieköön, eihän täällä ollut elävää olentoa! Pirtistä oli -vain peruskivet jäljellä ja tyhjinä, uksettomina seisoivat aitat. -Tyrmistyneenä seisoi Vaaraviitta pihalla. Katkeruus ja sanomaton viha -paloi hänen silmissään. "Löydänpä sinut vielä kerran", virkkoi hän -hammastaan purren. - -Mutta miehet sytyttivät aitat tuleen, ja kohta roihusivat liekit kohti -syysyön tummaa taivasta. - -Liekit huomattiin kaukana ulapan saarella uudessa Päivölässä. Ja kun -vainolaiset seuraavana aamuna lähtivät etelään, oli pikaviesti jo -aikoja ennen heitä rientänyt kohti Osmalaa. - -Hyökkäys pohjoisesta tuli vallan odottamatta. Keväällä ja kesällä oli -sitä pelätty, mutta nyt syksyn tullen oli pelko heitetty ja päätetty, -että vasta talven aikana ne sieltä tulevat. Siksipä nyt oltiinkin -vallan valmistumattomia. Osma miehineen jäi puolustamaan kotiaan, mutta -lähetti nuoren Osman, Joutin ja pari miestä viestinviejiksi etelään, -jos mahdollisesti siellä ennättäisivät saada niin paljon miehiä kokoon, -että voitaisiin käydä vihollista vastaan. Muussa tapauksessa piti joka -paikassa panna vain tavarat piiloon, vetäytyä pakolinnoihin ja jättää -pirtit armottoman vainolaisen poltettaviksi. - -Ei aikaakaan kun jo lähestyi vankka miesjoukko Osmalaa. Mutta pian -he huomasivat, että mahdoton oli vallata Osmalaa näin kesäaikana. -Kapea niemen kaula oli niin hyvin varustettu, ettei siitä voinut -läpi murtautua, ja muulta puolen ympäröi Osmalaa syvä vesi ja lujat -rantavallit. Kun lisäksi hyökkääjät olivat tehneet sen havainnon, -että Osmalan puolustajajoukko oli harvalukuinen, jättivät he koko -hyökkäyksen ja samosivat edelleen etelään. Osmalan muutamat miehet -eivät heidän selkäänsä uskalla hyökätä, sen he tiesivät. - -Mutta Karjalan miehet olivat tällä välin ennättäneet kokoontua. Kauas -ei vainojoukko päässyt, kun jo alkoi sataa nuolia vuoren rinteeltä. -Karjalaisia oli niin paljon, että he päättivät heti antautua taisteluun -ja ajaa vainolaiset maasta. He olivat valinneet taistelupaikaksi -vuoren juuren, niin että jyrkkä kallion kylki soi heille selkäsuojaa. -Eivätpä siinä epäröineet vainolaisetkaan. Vaaraviitta teki heti hurjan -hyökkäyksen. Se tosin torjuttiin, mutta karjalaiset näkivät kauhukseen, -että vainolaisia oli paljon enemmän kuin he olivat aavistaneetkaan. -Mutta mikäs auttoi, peräytyminen oli mahdoton, täytyi siis joko -voittaa tai kuolla. Yhä hurjemmin hyökkäsi Vaaraviitta miehineen, ja -yhä enemmän alkoivat karjalaisten rivit horjua. Vaaraviitta kokosi -joukkonsa, näkyi, että hän valmisti viimeistä, ratkaisevaa rynnäkköä. -Suljetuin rivein he lähestyivät joka puolelta. Karjalaiset olivat -vallan saarroksissa ja he näkivät jo kohtalonsa ratkaistuna. Ei siinä -auttanut, vaikka nuori Osma nosti uljaana päätään kehottaen pelkäämättä -taisteluun, ylivoiman edessä oli murtuminen. Mutta juuri kun hyökkääjät -valmistuivat loppuotteluun, pysähtyivät he äkkiä. Käsi, joka oli -ojentanut keihään tai tapparan, vaipui hitaasti alas ja hämmästyneinä -tuijottivat vainolaiset ylöspäin. Silloin vilkaisivat karjalaiset -taakseen. Ja mitä he näkivät! Ylhäällä kallion kielekkeellä seisoi -Kammo-Pirho, huitoi sauvallaan minkä jaksoi ja manasi kiljuvalla -äänellä, että metsä raikui. Karvaiset sääret ja paljaat käsivarret -näkyivät nahkariekaleitten seasta ja kun takkuinen tukkakin vielä -hurjasti hulmusi tuulessa, oli hän mitä kamalimman metsäkummituksen -näköinen. Ihmekös, jos se lamaannutti hyökkääjäin voiman. Mutta -karjalaiset tunsivat heti Kammo-Pirhon ja he käyttivät hyväkseen -vihollisen tyrmistymistä tehden äkkiä hyökkäyksen. Ja kumma! Viholliset -kiiruhtivat suinpäin pakoon. Karjalaiset läksivät perässä. Mutta -kauas ei ennätetty, ennenkuin Vaaraviitta malttoi mielensä, kokosi -joukkonsa ja asettui vastarintaan. Karjalaiset olivat takaa-ajaessaan -hajaantuneet, joten Vaaraviitta löi heidät vuorostaan pakosalle. Nuori -Osma ja Joutti olivat tunkeutuneet hyvin kauas. Äkkiä he huomasivat -olevansa saarroksissa, ja joku vainolaisista huusi: "Älkää surmatko, -ne ovat Osman poikia!" -- Osma ja Joutti otettiin vangeiksi. Kainun -ja Hålogalannin miehet olisivat voineet nyt uudestaan lähteä Karjalaa -hävittämään, mutta heiltä oli kaatunut niin paljon miehiä, että -he päättivät hiljaa vetäytyä kotiinsa. Olihan kuitenkin kostettu -Karjalalle, monta sen miestä maahan lyöty. - -Kun päästiin Kainun ja Karjalan rajamaille, pitivät päälliköt -neuvottelun. Kohta sen jälkeen tulivat Torulv ja Vaaraviitta -vangittujen poikien luo. He päästivät Joutin siteistä ja Vaaraviitta -sanoi hänelle: "Mene nyt Osmalaan ja sano Karjalan kuninkaalle näin: -Turhaa on sinun etsiä poikaasi, Osmaa, ikänä et häntä löydä. Mutta -niinkauan kun et lähde vainoretkelle Kainuun etkä Hålogalantiin, on -pojallasi hyvä olla, vaan heti kun ensimäinen vainolainen ilmestyy -alueillemme, saa nuori Osma kärsiä mitä kamalimman kuoleman. -Kuunkierron häntä kidutamme." Ja Joutti läksi. - -Karjalassa vallitsi nyt suuri suru. Vainolainen ei tosin ollut tehnyt -juuri nimeksikään aineellista vahinkoa, mutta paljon miehiä oli -kaatunut ja poissa oli nuori Osma, tietäjäsuvun ainoa perillinen, -Karjalan toivo. - -Vaan Kammo-Pirhopa lähti vapaaehtoisesti Osmalaan höpisten yhä -itsekseen: "Nyt jään tänne. Nyt on kostettu, on kostettu. Yhden Osman -pitää kodittomana harhailla maailmaa, kuten Pirhon metsiä, Pirhon -metsiä. Niin määräävät metsien henget, metsien henget." - - - - -HÅLOGALANNISSA. - - -Merkillisiä teitä oli Osma tuotu Hålogalantiin. Neljä miestä oli -kuljettanut häntä päivän toisensa jälkeen sinne tänne, niin että -vihdoin, kun päästiin kuningas Torulvin komeaan taloon, ei Osmalla -ollut aavistustakaan, missä päin oli Karjala. Mutta Osma ymmärsi, että -tämä oli tehty vain siinä tarkoituksessa, että pakenemisajatuksetkin -katoaisivat hänestä. Muuten Osmalla oli sangen hyvä olla. Hänen pitkiä -kiharoitaan ei katkottu eikä orjantöihin häntä pantu. Päinvastoin -kaikki kohtelivat häntä ei ainoastaan vapaana miehenä, vaan vieläpä -tavallaan kuninkaan poikanakin. Torulvin pojan, nuoren Ulvin seurassa -sai hän aina olla tämän samoillessa metsiä ja maita. - -Mutta tietää sen, miten ikävä, katkera kaipaus täytti koko Osman -olennon. Karjala, Karjala ja Osmala asukkaineen! Oli aivan kuin sydän -olisi rinnasta lähtenyt näitä sanoja lausuessa. "Oi isien maa ja -heimoni, jos en luoksenne pääse, niin kuolen", huokasi hän. - -Ikävöimistä lisäsi vielä sekin, ettei hän ensi alussa ollenkaan -ymmärtänyt sitä kieltä, jota täällä puhuttiin. Vieläpä hänen -nimensäkin, Osma, täällä heti sai toisen kaiun, hänestä tuli Osmund. -Mutta olihan täällä sentään paljon ihmeellistä ja uutta, joka monasti -kiinnitti Osman huomion niin kokonaan, että kalvava ikäväkin hetkiseksi -unohtui. Jo itse kuningas Torulvin tupa! Onko kummempaa nähty: Kiuas -keskellä, jykevät pylväsrivit kahden puolen ja nuo sivustat! Suureksi -sanottiin Osmalan pirttiä, mutta mitä se oli tähän verrattuna. Toista -sataa henkeä kuului Torulvin perheeseen ja kuitenkin olisi vielä toinen -sen verta mahtunut pirttiin asumaan. Todentotta ei tiennyt, mitä pirtin -toisessa nurkassa tapahtui, vaikka itse oli saman pirtin toisessa -nurkassa. - -Ja ajatteles, pyhää karsikkoa ei ollut missään, mutta sen sijaan näki -Osma ihmeellisen temppeli-aitan, jonka pyhyydelle ei vertaa. - -Hiljalleen kuluivat syksyiset päivät. Usein oli Osma Ulvin kanssa -metsästämässä tai muissa töissä. Hän tunsi kuitenkin olevansa -alituisen silmälläpidon alaisena. Vain öisin antoi hän katkerien -kyyneleitten valua, mutta päivät hän kulki tyynenä ja hiljaisena tehden -tunnollisesti kaikki työnsä. Ja aina oli hänellä mielessä: Jospa vain -tietäisin, missä päin on Karjala, niin pian täältä pakenisin! -- -Hiljaisuudessa hän pani merkille monta pientä seikkaa, jotka saattoivat -olla paetessa tarpeen. - -Tuli talvi. Osma rupesi jo ymmärtämään kieltä ja hänelle aukeni -aivankuin uusi maailma, ihmeellinen maailma. Nyt hän vasta ymmärsi -senkin, kuka oli se merkillinen mies Torulvin perheessä, joka ei -milloinkaan ottanut osaa työhön, vaan kulki yksikseen salot ja saaret, -mutta jota aina kohdeltiin suurella kunnioituksella. Niin, sehän oli -suuri skald [skald = runoilija ja laulaja], nimeltään Orvar. Paljon -kerrottiin Torulvin nähneen vaivaa, ennenkuin sai tämän miehen jäämään -pysyväisesti luokseen. Mutta eihän hän olisi ollut kuningas eikä -mikään, ellei hänellä olisi ollut omaa runoilijaa ja laulajaa. - -Ja ihmeen hupaisesti kuluivatkin illat Torulvin suuressa tuvassa. -Oluthaarikat kiertelivät, käyrätorvet raikuivat ja mahtavana kaikui -skaldin ääni. Sadat sankarilaulut hän lauloi, monet maineteot kertoili, -mutta viimeiseksi hän aina lauluissaan ylisti suurta Odinia, joka -Valhallan ukset aukoo kuolemattomille sankareille. Paljon sai Osma -kuulla muistakin jumalista eli isoista. Aivan kyyneliin hän suli sinä -iltana, jolloin Orvar-skald ensi kerran lauloi Balderista, viattomuuden -jumalasta, jota kaikki Valhallassa ja maan päällä rakastivat, mutta -jonka ilkeä Loke surmasi. Mutta saipa siitä Lokekin rangaistuksensa: -kallioon hänet kytkettiin ja käärmeen myrkkyä tippuu lakkaamatta -hänen kasvoilleen. Ja kun tulee maailmanpalo, ragnarök, silloin saa -Loke surmansa, eikä hän pääse siihen uuteen, ihanaan, täydelliseen -maailmaan, joka ikivihreänä kohoaa merestä, mutta Balder saapuu sinne -kaikkien hyvien ihmisten kanssa, ja uusi ihmissuku kansoittaa maan. - -Niin, niin, ihmeellistä tämä kaikki oli Osmasta. Mutta kun hän oikein -ajatteli, niin melkein samanlaista oli Karjalassa, sankarilaulut -sielläkin kaikuivat talvi-iltojen iloksi ja kuolemattomat henget -liikkuivat kaikkialla, kuka tiesikään haltijoitten luvun. Usein kun -skaldin ääni soi kauneimpana, sulki Osma silmänsä ja oli olevinaan -kotona Karjalassa. - -Eräänä kirkkaana maaliskuun aamuna kertoi Ulv Osmalle, että sinä -päivänä piti lappalaisten tulla verojaan maksamaan. Osma ei sanonut -mitään, mutta veret syöksähtivät hänen poskilleen. Kas nyt ei tarvinnut -muuta kuin pitää varansa, mistäpäin lappalaiset tulivat, ja silloin oli -pakotie valmiina. Sillä jos hän vain kerran pääsee lappalaisten luo, -niin kylläpä sieltä aina Karjalaan löytää. - -Muuten oli Osma kovin ihmeissään, kun lappalaiset itse tulivat veroja -tuomaan. Ja niinpä hän siinä lappalaisia odotellessa virkkoi Ulville: -"Karjalan miehet kävivät aina Lappia verottamassa, eivät siellä -lappalaiset olisi verojaan tuoneet." - -"Niin kyllä, Osmund", vastasi Ulv, "mutta teidän lappalaisenne -asuvatkin määrättömien matkojen päässä erämaissaan ja harjoittavat -vain metsästystä ja kalastusta. Meidän lappalaisemme ovat verrattain -lähellä. He paimentavat porokarjojaan meidän tuntureillamme ja -tarvitsevat merikalastuksessa apuamme. Yleensä he eivät tule toimeen -ilman meidän suojelustamme ja siksi he mielellään maksavat siitä -veroa"... - -Jopa näkyi ensimäinen komea sarvipää laskeutuvan tunturilta ja sen -jälkeen heti toinen, kolmas, koko pororailo. - -Kohta oli elämää ja liikettä kuninkaan kartanolla. Lappalaisia -kestittiin hyvin, mutta kylläpä he verojakin toivat. Osma oli vallan -ihmeissään. Karjalassa saatiin Lapista vain turkiksia, mutta täällä! -Tuossa toi rikas lappalainen veronsa: viisitoista näädännahkaa, viisi -porontaljaa, yhden karhuntaljan, kymmenen vasua höyheniä, yhden -saukonnahkaisen peskin ja kaksi laivaköyttä, kumpikin kuudenkymmenen -kyynärän pituisia, toinen tehty mursun-, toinen hylkeennahasta. Oli -siinä jo veroja, oli! - -Seuraavana aamuna läksivät lappalaiset paluumatkalle, ja arvaa sen, -kuka pani heidän matkansa suunnan tarkoin mieleensä. - -Kului päiviä muutamia. Torulvin tuvassa oltiin suuressa puuhassa, sillä -odotettiin korkeita vieraita: Tröndalagin kuuluisaa kuningasta ja -hänen urhojaan. Siinä jo puhallettiinkin torveen, ja odotettu kuningas -urhoineen ratsasti korskuen pihaan. Ja kylläpä nyt juhlittiin. Sima ja -olut juoksivat virtanaan. Karhunreidet, poronkyljet, linnut ja herkut -olivat pöydässä. Laulu ja soitto kaikuivat ja nuoret leikkivät iltojen -iloksi. - -Mutta Torulv istui kuningasvieraansa ja muutamien suurimpien -sankareitten kanssa pirtin sivulla kunniaistuimella tammisen pöydän -ääressä. Ja tärkeistä asioista siinä puhuttiin. Nyt sai Torulv kuulla, -miten Etelä-Norjassa asiat kävivät aina huonommin. Tuo kavala Harald -Hårfagre kukisti kuninkaan toisensa jälkeen, otti heidän maansa ja -asetti läänimiehensä veroja kokoomaan. Tröndalag oli vielä vapaana, -mutta kohta tulee senkin vuoro ja sitten tietysti Hålogalannin. "Ja -Haraldilla on joukko sellainen, ettei sitä kukaan voi vastustaa", -päätti Tröndalagin kuningas puiden nyrkkiään. -- -- -- - -Kun leikki pirtissä oli ylimmillä ja keskustelu pöydän luona kiihkein, -läksi Osma hiljaa pirtistä. Aitan takana olivat sukset valmiina. -Kas noin, hän hiihti hurjasti yli lumisen laakson. Kohta hän katosi -sen tunturin taa, josta pororailo oli tullut. Eteenpäin, eteenpäin -yhä. Vasta monta tuntia hiihdettyään pysähtyi Osma erään tunturin -laelle kuuntelemaan. Ei kuulunut takaa-ajajia. Mahtavat revontulet -hulmusivat sinisinä, punaisina, valkeina pohjoisella taivaalla. -Hiljainen, salaperäinen humina täytti ilman. Osma joutui merkillisen, -käsittämättömän tunnelman valtaan. Kuinka ääretön olikaan erämaa ja -miten pieni, vähäpätöinen ihminen! Ja hän oli yksin, ypöyksin tämän -äärettömyyden keskellä. Kenties ei hän enää koskaan näe ihmisiä. -Kenties hänen elonsa täällä katkeaa ja hän saa henkenä kiitää -Karjalaan. Mitähän jos kääntyisi takaisin? -- Ei, ei, tuhannesti ei. -Kaukaa kuului suden ulvahdus, ja samassa hetkessä pääsi Osma luonnon -lumoista. Hän survaisi sauvansa lumeen ja kiiti alas tunturin rinnettä. - -Näin hän hiihti yhtä mittaa koko yön, seuraavan päivän ja vielä yön. -Mutta kun aamu uudelleen valkeni, oli hän niin lopen väsynyt, että -tuskin pysyi pystyssä. Evästä, keihään, tapparan oli hän varannut -matkalle, mutta jotain oli unohtunut, -- tulukset. Jos hän paneutuisi -havuille maata, niin siihen hän kohmettuisi ja sudet söisivät hänet. -Silmäluomissa oli aivan kuin lyijypainot, ja pehmeä lumi houkutteli: -heittäydy vain hetkeksi syliini, vain hetkeksi syliini! Mutta Osma -muisti, miten isä monasti oli varottaen kertonut, että nukkuminen -pitkillä erämaanmatkoilla oli hyvin vaarallista, jollei voinut laittaa -tulta. Siksi hän ponnisti kaikki voimansa, jotta ei nukkuisi -- -seisoalleen. Voimat olivat aivan lopussa, hän ei jaksanut enää. Osma -parka, pitikö hänen nääntyä yksin erämaahan? Hän kokosi vielä kerran -viimeiset voimansa ja pääsi äärettömin ponnistuksin korkean tunturin -laelle. Hän varjosti kädellään silmiään ja katseli kaikille ilmoille. -Ja voi! Etäältä taivaanrantaa vasten kohosi pehmeä sinervä savukierre. -"Lappalaiskota," huudahti Osma. Oli aivan kuin voimat äkkiä olisivat -palautuneet. Hän otti voimakkaan ponnahduksen, eikä aikaakaan niin oli -hän jo kodan luona. - -Lappalais-ukko syöksähti ulos kodasta. Hänen silmänsä iskivät tulta -ja koko ruumis vapisi. Oli aivan kuin hän olisi katseellaan tahtonut -musertaa Osman. Mutta Osma hymyili nähdessään pikku miehen vimman. -Joskus on hymyllä vallan käsittämätön voima. Niin nytkin. Ukon jännitys -laukesi samassa hetkessä, kun hän näki Osman hymyilevän. Osma virkkoi: -"Älä minua pelkää! Olen vain eksynyt matkamies ja tahtoisin hetken -levätä kodassasi, jos siihen suostut." - -"En ota sinua kotaani, pahat aikeet on kaikilla lapinkävijöillä", -vastasi ukko ja näytti taas vihaiselta. - -Osma mietti, mitä keinoa käyttäisi, sillä vaikeata oli yleensä -lappalaisia hyvällä taivuttaa. Vihdoin hän sanoi: "Oletko kuullut -puhuttavan Karjalan Osmasta?" - -"Tottahan nyt! Pienet lapsetkin meillä tietävät, kuka on kuningas -Osma", vastasi ukko. Mutta Osma jatkoi: "Olen kuningas Osman poika. Jos -nyt annat minun levätä kodassasi ja sitten opastat minut Karjalaan, -niin saat muuttaa Karjalan erämaille parhaaseen paikkaan, minne vain -haluat. Sinulta ei koskaan oteta veroa, ei vähääkään, ja Karjalan Osma -on aina sinua suojeleva kaikilta vainolaisilta." - -Ilon välähdys näkyi ukon kasvoilla. "Tule kotaan!" sanoi hän. Kiireesti -pani nyt ukko parhaita nahkojaan lattialle. Osma heittäytyi niille ja -nukkui melkein samassa silmänräpäyksessä. - -Mutta ukko ja akka istuivat hiipuvan hiiloksen luona ja puhelivat -riemuiten siitä uudesta onnenajasta, joka heille pian oli koittava. -"Niin, ajatteles", sanoi ukko lopuksi, "milloinkaan ei tarvitse meidän -pelätä verottajan tuloa, milloinkaan ei meitä lyödä, vaikkei olekaan -veroja, ja milloinkaan ei meiltä riistetä tytärtä!" Ja vaimon silmissä -kiilsi kirkas kyynel kaikkea tätä ihanuutta ajatellessa. - -Kauan ei Osma ollut nukkunut, kun hän heräsi siihen, että häntä kovasti -ravistettiin. Vihdoinkin hän sai silmänsä auki ja siinä oli hänen -edessään -- Torulvin miehiä. Mikäs auttoi, takaisin Hålogalantiin nyt -lähdettiin. Ja Osmaan koski enemmän kuin voi kertoa. - -Mutta kodan ovella katselivat lappalaiset lähteneitten jälkeen ja -samalla kun miesjoukko katosi tunturin taa, katosi myöskin lappalaisten -ihana onnen kuva. Niin, niin, sehän on lappalaisten kohtalo ollut -kautta aikain: he voivat vain kuvitella onnesta, ei sitä omistaa. - -Osma pelkäsi kovasti, mitä hänelle tehdään, kun päästään Torulvin luo. -Mutta kumma kyllä, kukaan ei sanallakaan koskenut koko pakomatkaan. -Kuitenkin tapahtui muuta. Hän sai vain yön levätä Torulvin tutussa -tuvassa. Seuraavana aamuna piti hänen nousta rekeen ja side pantiin -silmille. Ja taaskin kierreltiin hirveästi, että Osman oli mahdoton -tietää, minne päin lopulta lähdettiin. Vasta kauan, kauan ajettua -pysähdyttiin. Side otettiin pois silmiltä, ja Osma huomasi olevansa -lumisen ulapan ympäröimällä saarella. He astuivat tupaan ja Ulv -virkkoi: "Tämä on myöskin isäni talo, vaikka hän tavallisesti täällä -asuukin vain kalanpyynnin aikana. Nyt jään minä tänne isännäksi ja usko -pois, hauskaa täällä vielä pidämme!" - -Osma ei vastannut mitään, sillä hänen sydämensä täytti vain yksi -ajatus: "Karjala, Karjala, isien Karjala, muistojen maa, tännekö pitää -yhden poikasi ijäksi jäädä!" - - - - -LÄHTÖ HÅLOGALANNISTA. - - -Oli kulunut viisi vuotta. Osma oli kehittynyt mieheksi. Hän oli pitkä, -hartiakas, komea kuten kaikki Osmat ja parranhaiveniakin oli jo leuassa. - -Nuoresta ijästään ja vieraasta syntyperästään huolimatta oli hän -saavuttanut suuren luottamuksen. Ulvin uskottu oli hän alun pitäen -ollut, mutta aivan huomaamattaan oli Torulvkin tullut siihen, ettei -päättänyt mitään tärkeämpää asiaa kysymättä Osman mieltä. Ja viisaita -olivat Osman neuvot aina. Myöskin häneen luotettiin niin, että hän -usein sitä itsekin ihmetteli. Yhdessä asiassa vain ei luotettu: aina -oltiin varuillaan, ettei hän pääsisi pakenemaan. Eikä Osma päässyt, -mutta silti oli hänen kaipauksensa sanomaton, -- niin, ehkä suurempikin -juuri siksi, kun tiesi turhaksi toiveetkin kotiin pääsemisestä. -- -- -- - -Kaunis oli keväinen aamu. Tunturien tummat kuuset seisoivat kyllä -yhtä vakavina kuin talvellakin, mutta lehtimetsä upeili uudessa -vaaleanviheriässä puvussaan ja leivon laulu soi laaksossa. Torulvin -miehet olivat juuri lähdössä merelle kalastamaan, kun pikaviesti tulla -lennähytti etelästä, minkä hevosen kavioista lähti. Tuskin oli hän -päässyt pihaan, kun jo huusi: "Kaikki on mennyttä, Tröndalagin vapaus -on mennyttä! Kamalasti kävi taistelussa! Meidät voitettiin perinpohjin, -ja kuninkaamme, Tröndalagin kuuluisa kuningas, joutui Harald Hårfagren -vangiksi. Ja viikon päästä on Harald täällä! Vastustaa ette voi, paitsi -jos itse Odin Valhallan urhojen kera avuksenne rientää!" -- -- -- - -Torulv vetäytyi heti tupaan neuvottelemaan luotettavimpien urhojensa -kanssa. Joukossa oli Osmakin. Ja pian oli päätös tehty. "En koskaan, -en koskaan alistu Haraldin läänimieheksi ja veronmaksajaksi", sanoi -Torulv. "Ennemmin jätän ijäksi päiviksi tämän Hålogalannin ja lähden -sinne, jonne Haraldin kavala käsi ei ulotu. Kaukana Lännenmeren -vaahtoisessa sylissä on Islanti. Sinne lähti uljas Ingolfr Arnarson, -siellä on tilaa minullekin. Tuskaista on jättää isien maa, mutta -ennemmin vapaana Islannissa kuin orjana täällä Norjassa Ja koittanee -kerran kostonhetki Haraldillekin." -- -- -- - -Näin oli maastalähtö päätetty. Heti lähetettiin viesti Hålogalannin -huomatuimmille perheille, että voivat lähteä kuninkaansa mukana -Islantiin, jos niin tahtoivat. Ja moni päättikin lähteä. - -Kiireesti valmistettiin Torulvin kartanossa lähtöä. Pitkät meriuiskot -otettiin esille ja korjailtiin tarkoin. Kaikki kalleudet ja irtain -omaisuus vietiin veneisiin ja mitä, ei saatu sopimaan, se kätkettiin -tarkoin saarille, josta ne myöhemmin päätettiin käydä noutamassa. - -Torulv ja Orvar-skald vetivät parhaan veneen erikseen. Sitten he hitain -askelin menivät temppeliaitan luo. Paljastetuin päin he katselivat sitä -kauan. Vihdoin virkkoi Torulv: "Oletko varma, Orvar-skald, että åsat -hyväksyvät työmme?" - -"Olen", oli runoilijan lyhyt vastaus, ja niin alkoi työ. Hellävaroin -hajoittivat he nyt temppeliaitan ja veivät sen osa osalta veneeseen. -Ei pientäkään naulaa tai sirua jätetty viemättä. Ja kun koko aitta -oli veneessä, nostivat he peruskivet maasta ja vierittivät nekin -veneeseen. Viimeiseksi lapioivat he temppeliaitan alla olevan mullan -nahkasäkkeihin ja veivät säkit veneeseen. - -Muutaman päivän kuluttua oli kaikki lähtökunnossa, ja joka puolelta -saapui venematkueita, jotka kuninkaan mukana tahtoivat jättää maansa. -Oi, kyllä oli surullistakin surullisempi jättää synnyinmaa! Monta -kyyneltä oli näinä päivinä vuodatettu. Surullisin oli kuitenkin Osma, -sillä hänen suruunsa yhtyi synkkä toivottomuus. Tähän asti oli hän -toki ollut samalla maankamaralla kuin Karjala, mutta nyt lähdettiin -mittaamattoman ulapan taa. Siellä ei ollut enää pelastuksen toivoa. -Mutta mikäs auttoi, lähteä täytyi. - -Kun kaikki olivat paikoillaan veneissä, käski Torulv puhaltaa torveen -lähtömerkiksi; vaan samassa huomattiin, että Orvar-skald oli poissa. -Lähteminen jäi ja alettiin tiedustella, mutta kukaan ei tiennyt hänestä -mitään. Torulv tuli jo levottomaksi, vaan silloin näkyi runoilijan -komea olento korkealla kalliolla, meren rannalla. Ja ennenkuin kukaan -ennätti mitään sanoa, alkoi hän valtavalla, miehekkäällä äänellään -laulaa sepittämäänsä jäähyväislaulua. Ensin hän ylisti Hålogalannin -kauneutta, sen valoisia kesäöitä ja mahtavia pohjanpaloja. Sitten hän -lauloi menneitten aikain suurista sankareista. Viimeksi hän kertoi -Torulvista ja hänen mainetöistään. Lopuksi hän lauloi lähtöhetken -kaipauksesta ja kaihosta tavalla, joka pehmitti kovimmatkin sydämet. -Ainoakaan silmä ei ollut kuivana, kun runoilija surun murtamalla -äänellä toisti laulunsa viimeisen säkeistön: - - Jää ijäti hyvästi isien maa, - minä katoan kauaksi ulapan taa, - vaan muistosi pyhän mä kanssani vien, - ja kunnekka åsat mun johtavat tien. - Tääll' lapsuutein kehto - ja lauluni lehto, - vaan missähän sammuu eloni ehtoo? - Oi Valhallan åsat, oi Odin ja Frej, - tää lähtö mun iloni ijäksi vei! - -Hitaasti kului matka. Sattui kuitenkin olemaan kauniita ilmoja ja niin -vihdoin päivien päästä alkoi Islanti häämöittää etäisyydessä. Torulv, -joka oli täällä ennen käynyt, löysi helposti Ingolfrin valkamoille. Ja -voi sitä riemun määrää, joka nyt syntyi meren myrskyjen ympäröimällä -saarella. - -"Tämä ei ole ainoastaan jäiden maa, tämä on myöskin tulen maa, lämmön -kultainen pohjola", puheli Ingolfr innoissaan. - - - - -OSMALASSA. - - -Aurinko painui juuri metsän taa kullaten vastarannan kuusikon, jossa -käki harvakseen kukahteli. Iltatuuli huojutteli rannan lehviä ja -satakieli viritti ihanan ylistysvirren morsiamensa kunniaksi. - -Osmalan rannassa vetivät miehet juuri veneitä teloille. Osma oli -väsyneenä istahtanut kivelle ja katseli siinä miestensä puuhia. Puhelun -halua ei näkynyt kellään olevan. Jotakin omituista painostavaa tuntui -olevan ilmassa, vaikka luonto kertoi keväästä, kukkasista, rakkaudesta. --- Joku asteli rantaa kohden. Kaikki kääntyivät katsomaan. - -"No Joutti! Jopa vihdoinkin tulet, luulin jo sinutkin menettäneeni! -Vaan ah, muodostasi näen, ettei ole sinulla hyviä uutisia -kerrottavana." Näin puheli Osma noustessaan. - -"Ei, isä, hyviä uutisia ei minulla todellakaan ole." - -"Koko tällä pitkällä ajalla et siis saanut mitään tietoja pojastani, -Osma-raukasta?" - -"Oh, sainpa kyllä tietoja, isä, paljonkin. Suurilla lahjoilla -suostuttelin puolelleni mahtavan lappalaisen poropäällikön, joka eleli -Hålogalannin metsissä. Yhdessä saimme viimein selville Osman olopaikan, -poropäällikkö hänet kerran näkikin, Osma oli ollut terve ja komea. -Olimme päättäneet muutamien vankkojen miesten kanssa murtautua taloon -ja pelastaa Osman. Kaikki oli valmiina, odotimme vain tunturipurojen -kevätkuohujen laskemista. Sitten läksimme matkalle. Sydänyöllä -saavuimme Torulvin talolle, vaan ah, -- se oli tyhjä. Käännyimme -muualle, kaikkialla kohtasimme vain tyhjiä taloja ja raunioita. Aamulla -tapasimme vihdoin vanhan vaimon, joka syötti vuohtaan tunturin kupeella -ja hän kertoi, että kolme päivää sitten Torulv oli väkineen lähtenyt -hirvittävän kauas jonnekin läntisen meren kaukaiselle saarelle. Sinne -oli joutunut Osma, sinne oli lähtenyt melkein koko Hålogalanti." - -Osma huokasi syvään ja näytti painuvan vieläkin kumarammaksi. Vihdoin -hän virkkoi: "Miksi kummassa he sinne lähtivät, kaiketi he palaavat -syksyllä?" - -"Eivät, eivät he palaa. Torulv ja hänen väkensä jätti ennemmin isiensä -maan kuin antautui kuningas Haraldin valtaan. Jäämaa kaukana läntisen -meren tyrskyissä on nyt heidän kotisaarensa." - -Osma ei enää sanonut mitään. Raskain askelin hän lähti pirttiin. Siellä -Alja istui kiukaan korvalla ja Itki hiljaa. - - - - -VIIKINKIRETKELLÄ. - - -Tyynen lahden poukamasta kuului aamusta iltaan räiskettä ja pauketta. -Torulv se siellä miehineen rakenteli uutta kotia itselleen. Vaan pianpa -keskeytyi tämä kotoinen työ, sillä Ingolfrin lohikäärmelaivat olivat -juuri lähdössä sankariretkelle etelään, ja kun miehistä oli puute, -kysyi Ingolfr Torulvilta, antaisiko tämä muutamien miestensä lähteä -mukaan. Torulvilla ei ollut mitään sitä vastaan, toistakymmentä miestä -hänen joukostaan sai käskyn valmistua matkalle. Ja lähtevien joukossa -oli Osmakin. - -Uljaasti halkoilivat pitkät uiskot valtameren aaltoja. Kun tuuli oli -myötäinen, mentiin suorinta tietä Sudersaarille ja päätettiin vasta -paluumatkalla poiketa Hjaltlantiin, jossa piti toimittaa Ingolfrin -asioita. Kauan eivät he kuitenkaan malttaneet Sudersaarilla levätä, -eteenpäin taas ja pian oltiin Eerinin länsirannalla. Soudettiin -Shannonin suulahden perukkaan. Siellä oli saarella virran suussa -Limerickin kuuluisa kaupunki, ja koko maata Shannonin ympärillä -sanottiin Limerickin kuningaskunnaksi. Pohjanmiehet olivat sen -perustaneet ja he täällä edelleen hallitsivatkin. Limerickin -kuninkaalla oli puolisona Ingolfrin tytär, siksipä ei ollut -kuningattaren ilolla määrää, kun sai nyt isänsä miehiä vieraikseen. -Komeat pidot laitettiin heti ja ylimmilleen nousi ilo, kun kuuluisa -eerilainen bardi saapui harppuineen. Sanoja eivät pohjan miehet -ymmärtäneet, mutta ihmeellisinä kaikuivat harpun säveleet ja soinnukas -oli bardin ääni. - -Osma vetäytyi huomaamatta akkunakomeroon. Tämä kaikki muistutti liiaksi -kotoista kanteleensoittoa Karjalassa. Ja tuo sointuva, pehmeä ääni, --- ihan kuin Osmalassa ennen. Hyvä, että sai olla näin yksikseen -muistoineen, kaikkineen. - -Mutta kuningatar oli huomannut Osman. Hän meni veljensä, nuoren -Ingolfrin luo ja kysyi: "Kuka on tuo surunvoittoinen, komea mies, joka -yksikseen vetäytyi tuonne akkunakomeroon, en ole häntä ennen nähnyt -isäni miesten joukossa?" - -"Hän onkin Torulvin miehiä, Osmund nimeltään", vastasi Ingolfr. "Kuuluu -olevan kuninkaanpoika Karjalasta ja vankina tuotu Hålogalantiin vuosia -sitten. Sanotaan, ettei viisaampaa miestä ole nähty Hålogalannissa, -mutta surunvoittoinen ja miettivä on hän aina. Tuntikausia kerrotaan -hänen katselleen kosken kuohuja tai kuunnellen metsän huminaa. Ja -kyllä hän nytkin matkalla usein unohti soutamisen ja katseli uneksien -ulapalle." - -Tämä kertomus herätti kuningattaressa myötätuntoa ja hän meni Osman -luo. "Mitä mietit, Osmund, täällä yksin?" kysyi hän. - -Osma nosti päätään ja heräsi kuin unesta. "Tuo laulu ja soitto on niin -kaunista, ettei sitä kuunnellessa joudu mitään miettimään", vastasi hän. - -"Niin, ihanata se todella on, mutta laulaja onkin Eerinin suurin -bardi", sanoi kuningatar. - -"Ja miten kaunista se olisikaan, jos vielä ymmärtäisi laulun -sisällönkin", jatkoi Osma. - -"Niin, et ymmärrä Eerinin kieltä. Äsken lauloi bardi kuningas Fingalin -pojasta, kuuluisasta Ossianista. Nyt hän laulaa Walesin kuninkaasta, -Artturista, jonka vertaista ei synny auringon alle. Kuule, kuule, mitä -ihmettä ne pyöreän pöydän miehet, ne Artturin kaksitoista sankaria taas -tekivätkään." Ja kuningatar eli niin mukana sankareitten seikkailuissa, -että hän vallan unohti, ettei Osma ymmärtänyt bardin kieltä. - -Vihdoin lopetti laulaja. Hän oli itsekin niin vaipunut runoutensa -maailmaan, että unohti harppunsa, unohti ympäristönsä. Kaikki luulivat -jo, ettei tänä iltana enää saataisikaan kuulla bardin laulua. -Mutta äkkiä kohotti bardi päänsä, otti harppunsa ja rupesi hiljaa -näppäilemään. Kohta hän alkoi laulaakin. - -"Nyt hän laulaa valkoisesta Kristuksesta", sanoi kuningatar. - -Jokainen lihas jännittyi Osman kasvoilla kun hän kysyi: "Mitä bardi -laulaa siitä valkeasta? Miehet puhuivat hänestä niin paljon matkalla?" - -Ja kuningatar kertoi säe säkeeltä: "Päivänä muutamana astui Kristus -opetuslapsineen purteen. -- -- -- Hän sanoi: menkäämme meren tuolle -puolen. -- -- -- Vaan katso, nousi myrsky mahdoton, -- -- -- haahti -aaltoihin peittyi vallan. -- -- -- Kristus vain peräkeulassa nukkui. --- -- -- Oppilaat riensivät luo, herättivät, sanoivat: Kristus, et -välitä siitä, jos hukumme kaikki. -- -- -- Nousi nyt Kristus. Merelle -huusi: vaikene! Tuulelle sanoi: tyynny! -- -- -- Ja tuuli tyyntyi -ja meri asettui. -- -- -- Silmänräpäyksessä tapahtui kaikki. -- -- -- -Mutta Kristus katseli tyyntä vettä, virkkoi: Oi te pelkurit! -Uskoa teillä ei ole! -- -- -- Vaan iki-ihmeissään sanoivat oppilaat -toisilleen: Kuka lieneekään tämä, hän ihminen ei ole! -- -- -- Kun hän -käskee tuulta, käskee vettä, ja katso, ne tottelevat. -- -- --" - -"Mitä", sanoi Osma hämmästyen, "myrskykö asettui, kun Kristus käski! -Oi, eihän se ole mahdollista, kuningatar!" - -"Ja miksei olisi! Herättihän Kristus sanallaan monet kuolleet, -katseellaan paransi sadat sairaat, miksei siis tuulikin tyyntynyt, -olihan hän Jumalan oma poika." - -Kaikki oli Osmasta liian ihmeellistä, käsittämätöntä. Vihdoin hän -virkkoi: "Mikä on enkeli, runoilija puhui sellaisesta?" - -"Se on lempeyden henki, fylgia", vastasi kuningatar. - - * * * * * - -Muutaman päivän päästä lähtivät pohjanmiehet. He kulkivat Eerinin -länsirannikkoa pohjoiseen, josta olivat tulleetkin. Illan tullen -noustiin maihin. Kätkettiin veneet rantaviidakkoon ja hiivittiin hiljaa -eeriläistä kylää kohden. Pari miestä lähti edellä vakoilemaan. Pian -he palasivat: "Mitä hirtehistä! Kylä on puolustuskunnossa! Ne ovat -tienneet tulostamme!" kertoi toinen vakooja. Muu ei nyt auttanut kuin -avonainen taistelu. Ja miehet palasivat veneilleen nukkuakseen siellä -yönsä, sitten aamulla aletaan taistelu. - - * * * * * - -Laaksossa, kylän lähellä sijaitsee vanha luostari. Isä Johannes istui -akkunan edessä ja oli kokonaan syventynyt raamattuunsa. Silloin törmäsi -poikanen hengästyneenä sisään ja sanoi: "Isä, isä Johannes, etkö sinä -tiedä, että kaikki luostarin asukkaat ja kaikki lapset ja vanhukset -kylästä ovat paenneet virran taakse, suon saarelle, sillä pohjanmiehet -ovat rannikolla?" - -"En, sitä en tiedä", vastasi isä Johannes ihmeissään. Mutta poika -jatkoi: "Sen minä arvasin! Kun en nähnyt sinua muitten luostarin -asukkaiden kanssa suon saarella, niin ajattelin heti: nyt on isä -Johannes taas ollut niin ajatuksiinsa vaipuneena, ettei ole ollenkaan -huomannut, mitä ympärillä on tapahtunut. Ja silloin en voinut jäädä -sinne, kun ajattelin, että sinä olet vaarassa. Jos tietäisivät, miten -minä juoksin! Tule, tule nyt pian, isä, ehkä vielä ennätämme virran -taakse, ennenkuin nuo kauheat pohjanmiehet tulevat!" - -"En minä lähde sinne", sanoi isä Johannes. - -"Et lähde! Mitä! Silloin pohjanmiehet surmaavat sinut, isä!" - -"Eivät, eivät ne surmaa", sanoi isä Johannes ja pani kätensä pojan -päälaelle. Sitten hän laski toisen kätensä raamatulle ja jatkoi: -"Tässä kirjassa sanotaan, ettei hiuskarvaakaan putoa päästämme Jumalan -tahtomatta. Ei hiuskarvaakaan, ajatteles! Jumala on suuri, voimakas, -ijäinen rakkaus. Hänen tahtomattaan ei minulle tapahdu mitään pahaa." - -Poika ei vastannut mitään. Hänen oli niin ihmeen rauhallinen ja hyvä -olla. Mutta isä Johannes sanoi: "Istuppa tähän vierelleni, niin luen -sinulle, mitä juuri äsken luin tässä yksin." Ja isä Johannes alkoi -aukiolevasta raamatusta lukea: - -"Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä -söisitte tai mitä joisitte, eikä ruumiistanne, mitä pukisitte -yllenne. Eikö henki ole enempi kuin ruoka ja ruumis enempi kuin -vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivätkä -leikkaa, eivätkä kokoo aittoihin, ja taivaallinen isänne ruokkii -ne. Ettekö te ole paljon suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä -voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te -murehditte vaatteistanne? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; -eivät ne työtä tee, eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei -Salomonkaan kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi -niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään -kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa enemmän teitä, te -vääräuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?" tahi: -"Mitä me juomme?" tahi: "Millä me vaatetamme itsemme?' Sillä tätä -kaikkea pakanat tavoittelevat, Taivaallinen isänne kyllä tietää teidän -kaikkea tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen -vanhurskauttaan, niin annetaan teille sen ohessa kaikki tämäkin. Älkää -siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää huolen -itsestään. Riittää kullekin päivälle vaivansa." - -Lopetettuaan vaipui munkki ajatuksiinsa, ja pojasta tuntui niin -hyvältä, niin rauhalliselta. Hän ei pelännyt yhtään enää. Viimein hän -tarttui munkin käteen ja sanoi: "Isä Johannes, minä jään tänne sinun -kanssasi, en pelkää enää ollenkaan." - -"Niin jää, poikani, ja muista, ettei hiuskarvaakaan putoa päästämme -Jumalan tahtomatta." - -Munkki pani pojan nukkumaan omaan vuoteeseensa, mutta itse hän jäi -valvomaan raamattunsa ääreen. Oli mitä ihanin kevät-yö. Isä Johannes -nosti raskaan raamattunsa akkunalaudalle ja työnsi akkunan auki. -Vilpoinen, raitis yöilma virtaili sisään. Mutta oi, se oli tuoksua -täynnä, suloista kevättuoksua. Ja lehdossa tuolla viritti yörastas -laulunsa. Isä Johannes unohti raamattunsa. - -"Oi Jumala, ihmeelliseksi, ylen ihmeelliseksi olet luonut tämän maan", -huokasi hän. - -Ja yörastas lauloi. - -"Miten ihmeellistä ja ihanata lieneekään taivaassasi. Niin, sitähän ei -silmä voi nähdä, ei korva kuulla, ei ihmis-sydän tajuta." - -Ja yörastas lauloi. - -"Oi, ja sinä Jumala olet rakkaus, ijäinen rakkaus. Sinun rakkaudellasi -ei ole määrää, ei ääriä. Se on kuin meri vailla rantoja. Jumala, -Jumala, sulje minutkin pohjattoman rakkautesi mereen!" - -Ja yörastas lauloi. - -Isä Johannes otti piirtimensä ja kirjoitti raamattunsa reunaan, miten -ihmeellisesti yörastaa lauloi silloin, kun oli kevät-öistä ihanin. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna tekivät viikingit hyökkäyksen. Kylän luona tasangolla -tuli eeriläinen sotajoukko heitä vastaan. Mutta minkälainen joukko! -Edellä tuli naisia, joilla oli aseina vain pitkät väkäpäiset koukut. - -"Hirtehinen", huudahti Ingolfr, "kyllähän tässä miesten kanssa aina -tappelee, mutta nuo muijat, silmät he repivät päästä koukuillaan!" -Tuima oli taistelu, mutta pohjan miehet lopulta pääsivät voitolle. -Ja niin kiire heillä oli kylää ryöstämään, että tuskin ennättivät -katsoa, montako miestä omista riveistä jäi tantereelle. Osma yksin jäi -haavoittuneita sitomaan. Hän huomasi, että kaksi miestä oli kaatunut, -kolme vaikeasti haavoittunut ja monta lievästi. Hellävaroin hän sitoi -haavat ja saattoi miehen toisensa jälkeen veneille. Samaan aikaan -toivat toiset sinne ryöstötavarataakkoja. - -Kun Osma oli haavoittuneet hoitanut, palasi hän vielä tantereelle. -Mietteissään hän katseli taistelukenttää. Oi, sieltä kuului valituksia. -Osma meni ja sitoi monen eeriläisen haavat. Hän kulki ruumiskasojen -ohi. Kasassa muuan käsi liikkui. Tuossa jalkapuoli näytti vielä -elonmerkkejä. Tuolla nenä ja posket revittyinä. Täällä katkennut käsi, -jalka, korva, ja verta, verta. Osma pysähtyi. Häntä värisytti. Tuolla -menivät taas toverit ryöstösaaliineen, -- naurunrähäkkä täytti ilman. -Ja tuon kurjan tavaran takia piti uhrata kaksi urhoa ja pari saattaa -raajarikoksi ja hakata maahan koko vihollisjoukko! Ja tämä hirveä -näky tässä! Toiset tässä iloitsevat, ryöstävät, ja hän, Osma, värisi -kauhusta! Mistähän se johtui? Oliko hän pelkuri? Ei, -- kyllä hänkin -uskaltaisi taistella, lyödä, jos olisi Karjalaa puolustamassa. Mutta -mistä se sitten johtui? Ehkäpä siitä, että nuo toverit tuolla olivat -pohjanmiehiä, hän karjalainen. Ei, ei se siitäkään johtunut, sillä yhtä -hurjia olivat Karjalan miehet, kyllä hän muisti Kainun matkan ja sen -vimman, millä miehet tahtoivat Hålogalantiin, vaikka isä olisi kuinka -estänyt. Mutta mistä? Ah, siitä: hän oli Osman poika, suuren Osman, ja -isä kammoksui kauhun töitä. Eikö isä sitten ollutkaan sankari? Oi oli, -suurimmaksi Osmaksi häntä sanottiin, ja Karjalan mahtavuuden oli hän -luonut. Ja mikä teki hänet niin suureksi? Juuri se, että hän kammoksui -kauhun töitä ja puolusti vain Karjalaa. Hän ei lähtenyt vainomatkoille, -teki vain työtä. - -Osma heräsi mietteistään ja läksi hitain askelin pois tästä kauhun -paikasta. Mutta vielä kerran hän pysähtyi, loi katseensa yli kuoleman -kentän ja sanoi: "Valkea Kristus, jos olet haltijoista suurin, niin -suo, ettei minun enää koskaan tarvitsisi lähteä tällaiselle retkelle!" - -Kun Osma pääsi rannalle, toivat toiset jo viimeisiä ryöstötavaroita. -Sitten kaikki pesivät vaatteensa ja kätensä verestä sekä lähtivät -kohti luostaria. Portin luona he riisuivat aseensa ja astuivat -luostarikirkkoon. Isä Johannes seisoi alttarilla. Hän katseli tyynesti -tuota joukkoa ja sanoi: "Rikoksenne ei jää rankaisematta, niin totta -kuin Jumala on kaikkivaltias!" - -Eräs miehistä, joka oli kauan ollut Limerickissä, ymmärsi eerinin -kieltä ja vastasi: "Olemme tulleet tänne kunnioittamaan valkeata -Kristusta, ja sinä uskallat toivoa meille pahaa! Tiedä, munkki, että -olet meidän vallassamme. Rukoile heti valkeata Kristusta meidän -puolestamme, tai katkaisen kaulasi!" - -"Ohoh, mies! Vai katkaiset kaulani! Teistä ei kukaan voi katkaista -hiuskarvaakaan päästäni! Ja rukoilla Kristusta teidän puolestanne! -Niin, minä rukoilen, että Kristus rankaisisi teitä niin, ettette enää -koskaan tekisi noita hirvittäviä kauhuntöitä", puhui isä Johannes. - -Viikingin silmät välähtivät. Hän tapaili miekkaansa, -- se oli poissa. -Mutta puukko oli tallella. "Vai en voi katkaista hiuskarvaakaan -päästäsi! Katsotaanpa", sanoi hän. Ja puukko välähti ilmassa. Mutta -samassa tarttui Osma käteen, joka piteli puukkoa ja sanoi: "Täällä -Kristuksen huoneessa ei tehdä veritöitä!" Ihmeellisesti lauhtui miehen -viha heti, tyynesti hän virkkoi munkille: "Lähesty kuitenkin Kristusta -puolestamme!" -- "Lähestykää itse!" vastasi munkki ja viittasi -viikinkejä polvistumaan. Kohta oli koko kirkko täynnä polvistuneita -miehiä, ja isä Johanneskin vaipui alttarille rukoukseen. - -Osma oli polvistunut hiukan sivulle pieneen syvennykseen. Siinä hän -puheli valkealle haltijalle: "Auta, etten enää koskaan joutuisi -tällaiselle retkelle! Opasta minut kotiini, Karjalaan, -- vaikka -mahdotontahan se sinullekin on, valkea Kristus, niin myrskyn kuin -osasitkin asettaa." - -Osma oli niin vaipunut rukoukseen, ettei yhtään huomannut, kun toiset -hiljaa poistuivat kirkosta. Isä Johanneskin oli noussut. Hän katseli -miestä, joka oli jäänyt kirkkoon. Äkkiä hänen katseensa kirkastui: -Sehän on sama mies, joka tarttui puukkoa pitelevään käteen! Ja isä -Johannes astui hiljaa Osman luo, pani kätensä hänen päälleen ja sanoi: -"Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua kaikissa vaaroissa nyt ja -ijankaikkisesti, aamen!" -- -- -- - -Osma saapui parahiksi rannalle. Noustiin veneisiin. Tuuli oli -vastainen, mutta pian soudettiin Sudersaarille. Sieltä lähdettäessä -kävi jo verrattain voimakas vihuri lännestä, ja kun käännyttiin -Hjaltlantiin päin, muuttui vihuri vähitellen myrskyksi. "Ennätämme kai -hyvin Hjaltlantiin pahimman myrskyn tieltä", virkkoi nuori Ingolfr -miehilleen. Hjaltlanti häämöttikin jo etäällä, mutta silloin nousi mitä -kamalin hirmumyrsky. Lastujen lailla lensivät viikinki-uiskot hajalleen -Pohjanmerelle. Toisesta veneestä ei nähty, minne toinen katosi, sillä -vuoren korkuisina vyöryivät aallot. Nyt vene hävisi laineitten väliin, -nyt taas sen kokka kohosi pystysuorana aallon harjalle. Kamala oli -pauhina, noustiin, vajottiin ja vene natisi. Osma koetti lujasti pitää -perää, mutta eihän siitä mitään apua. "Valkea Kristus, olisitpa nyt -purressani, niin sinä vain viittaisit merelle ja se tyyntyisi," huokasi -hän. - -Vuorokausia ajelehtivat veneet hurjassa aallokossa. Usein näki -Osma maan häämöittävän edessään, vaan kohta kääntyi myrsky, heitti -toisaalle. -- Mutta jopa taas näkyi maata. Kuljettiin hurjaa vauhtia -kohti rantaa. Lähemmäs, lähemmäs yhä. Aallot pärskyivät hirmuisina -rantaa vasten. Kuului kamala kolahdus, -- viikinkivene oli pirstaleina. -Osma tarrautui kiinni laitalankkuun, mutta samassa kaikki pimeni, -sammui hänen ympärillään. - - - - -HJELMISSÄ. - - -Synkän kivilinnan sisällä ei ollut läheskään niin kolkkoa kuin olisi -ulkoapäin luullut. Tuli paloi takassa, keittopata porisi ja naiset -ahertivat käsitöineen. Vanha vaimo astui tupaan, katseli etsien -naisparveen ja virkkoi: "Ah Åse lintuseni, siellähän sinä olet. Nyt se -meren tuoma mies, jonka takia sinä olet niin suuressa touhussa ollut, -alkaa todella näyttää elonmerkkejä." - -"Oi, jo nyt jotakin", sanoi Åse, pyörähytti mummoa sivumennen ympäri -ja riensi kevyesti hyppien ja iloisesti rallattaen huoneesta. Mummo -kulki vähän nyrpeissään perässä mutisten itsekseen: "Voi tuota lasta! -Aikaihmiseksi ei hän näy tulevan, vaikka on kyllä jo ikää. Annas, -kun lasken! Kymmenen kesää on äitinsä, tuon lempeän linnarouvan -kuolemasta, ja silloin oli yhdeksänvuotias, siis nyt yhdeksäntoista on -kesää elänyt. Mutta iloitkoon ja rallatelkoon nyt! Kohta tulee synkkä -linnanherra kotiin, ja kylläpä silloin taas ilo katoaa näitten seinien -sisältä, kun tuo suorajalka täällä köpöttää." -- -- -- - -Osma ponnisti ajatuksiaan: missä hän oli, oliko elävitten vai -kuolleitten mailla? Hän koetti nostaa päätään; se ei noussut. Hän -koetti siirtää kättään; se ei liikahtanut. Jospa edes saisi silmänsä -auki; ei, ne eivät auenneet. Hän yritti uudestaan. Kas, hiukan, hiukan -ne aukenivat, taisipa olla maailmassa. Oli aivan kuin joku olisi -kumartunut hänen ylitsensä. Ah, hän ei jaksanut enää ponnistaa. Ja Osma -meni uudestaan tainnoksiin. - -Mutta Åse haki linnan yrttienkeittäjän ja tiukkasi tälle: "Sanoinhan -sinulle, että hän elää, näin itse hänen silmäluomiensa liikkuvan. Keitä -heti sellaista juomaa, että hän herää, tai kerron isälleni, kun hän -tulee, ettet sinä tahdo totella minua." - -Vanha harmaaparta yrttienkeittäjä hymyili kuullessaan tytön uhkauksen, -sillä hän tiesi, että Åse se nyt viimeiseksi kantelisi jotain isälle. -Kiireesti hän kuitenkin alkoi sekoittaa lääkkeitä ja puheli itsekseen: -"Herätä sinun täytyy, mies parka, kun Åse sen kerran on saanut -päähänsä." - -Verrattain pian alkoi Osma toipua. Päivät vain tuntuivat sanomattoman -pitkiltä, kun täytyi pysyä vuoteessa. Kuka olisi jaksanutkaan, jollei -Åse silloin tällöin olisi käynyt kurkistamassa. Ja kun Åse oli poissa, -koetti Osma itsekseen ajatella, minkä näköinen tämä oli. Ja pian hän -muistikin: suuret tummat silmät, läpikuultavan hieno iho, tummanruskea, -melkein musta, aaltoileva tukka. Sen näköisiä eivät olleet muut naiset. -Åselta kuuli Osma myöskin, että hän oli pienessä Hjelm-nimisessä -saaressa, joka sijaitsi Kattegatissa, lähellä Juutin niemimaata. Kerran -kertoi Åse Voionmaan kauppiaista, jotka Norjasta tullessaan olivat -poikenneet myrskyn suojaan Hjelmiin. Osma ei silloin sanonut mitään, -mutta hän tunsi, miten veri kohosi hänen poskilleen. Jos täältä kerran -pääsisi Voionmaalle, silloin olisi jo kuin Karjalan kynnyksellä! Mutta -jollei häntä lasketakaan täältä pois, jos hänestä tehdään orja! Ja -synkkä pilvi peitti pilkahtaneen valonsäteen. - -Vilkas Åse oli vihdoinkin saanut Osmalta udelluksi niin paljon, että -Osma oli Karjalasta, ja että Karjala oli kaukana pohjoisessa, jossakin -Voionmaan takana. Juosten tuli Åse naistupaan ja huusi jo tullessaan: -"Oi, tiedän, tiedänpä jotakin!" Naiset herkesivät työstään, sillä ei -ollut ensi kerta, kun Åse ilot laittoi. Mutta Åse jatkoi vallattomana: -"Se meren tuoma mies on kuin onkin kuninkaanpoika." Ja hän nauroi -itsekin aivan ääneen tälle hullutukselleen; mistä pistikin hänen -päähänsä sanoa kuninkaanpoika! Mutta muut huusivat: "Ja minkä maan -kuninkaanpoika?" - -"Niin nähkääs, sen Naisten maan, sen Koirankuonolaisten maan -kuninkaanpoika", jatkoi Åse. "Ettekö muista, kuinka täällä kerran -kävi laulaja, joka lauloi, miten kaukana pohjan perukoilla on -Koirankuonolaisten maa, jossa ihmiset syntyvät hienon, valkean villan -peitossa, ja jossa naiset ovat hirveän kauniita, mutta miehillä on -kaikilla koiran pää." - -"Mutta eihän tällä miehellä ole koiran päätä, ihan hän on oikean -ihmisen näköinen", huudettiin monesta suusta. - -Åse oli joutumaisillaan pulaan, mutta keksikin samassa: "Oi, johan sen -sanoin, hänhän on kuninkaanpoika ja ne ovat siellä ihmisten näköisiä, -vaikkeivät muut miehet olekaan." -- Koko illan pidettiin sitten hauskaa -tästä ihmeellisestä naisten maasta, Kveenlannista. -- -- -- - -Oli kulunut muutamia viikkoja. Osma istui rantakivellä. Hänen takanaan -oli viidakko, mutta edessään aava ulappa, niin aava, että vesi ja -taivas yhtyivät. Osma oli ajatuksineen Karjalassa. Mitähän siellä nyt -tehtiin? Elikö isä vielä ja äiti, niin äiti? Hän heräsi mietteistään -vasta, kun kuuli askeleita takanaan. Åsehan se oli. Olihan siinä -rannalla toinenkin kivi, ihan kuin Åsea varten ja hän istahti siihen. - -"Miksi täällä yksin istut", kysyi Åse. - -"Muistelin vain Karjalaa", vastasi Osma. - -"Elääkö äitisi ja isäsi vielä", jatkoi Åse kuin Osman ajatukset -aavistaen. - -"Kysy sitä tuolta illan tuulelta, joka meren mainingeita hiljaa -tuudittaa, se sen tietää paremmin kuin minä." - -"Oletko sitten jo kauan ollut poissa Karjalasta?" - -Osma painoi päänsä käden varaan ja rupesi aivan huomaamattaan kertomaan -koko elämänsä tarinan. Hän kuvaili Karjalan, Osmalan, Päivön, -vankeutensa ajan, retken Eeriniin ja vihdoin hirveän paluumatkan. Eipä -kai jättänyt mainitsematta sitä polttavaa kaipaustaan, jota hän oli -kantanut kaikki nämät vuodet. - -Kun hän vihdoin lopetti, nousivat kirkkaat kyyneleet hänen silmiinsä, -sillä tämä oli ensi kerran sitten Karjalasta lähdettyä, kun hän voi -jollekin aukaista sydämensä. Vaan mitä, mitä nyt! Hiljaa kietoutuivat -käsivarret hänen kaulaansa ja pehmeät kädet pyyhkivät pois hänen -kyyneleensä. Oi, tämä oli enemmän kuin mitä Osma saattoi kestää. Mutta -samassa Åse oli poissa. -- Nyt hän ei kertonutkaan toisille, mitä tiesi -meren tuomasta miehestä. - -Osma istui kauan, kauan paikoillaan. Jotain ihmeellistä oli hänessä -tapahtunut. Hän ei enää ymmärtänyt itseään. Voiko hän todella kaivata -jotain muutakin kuin Karjalaa? Oi, kuka sen ymmärtää! -- -- -- - -Seuraavina päivinä Osma tuskin näki Åsea, sillä tämä aivan karttamalla -karttoi häntä. Eipä näinä päivinä kuultu edes Åsen helkkyvää naurua -linnassa. Ja vanha hoitajamummo loi häneen monta kertaa hellän, -tutkivan katseen ja sanoi: "No, Åse lintuseni. Åse lintuseni, mikä -sinua vaivaa?" - -Jos Osma muutenkin oli alakuloinen, tuli hän vielä murheellisemmaksi -tästä Åsen muuttuneesta käytöksestä. Surukurtuissa oli otsa, kun -hän illan tullen hiipi taas piilopaikkaansa rannalle. Vaan ihmettä, -Åsekin osasi sinne! Ja hän oli taas entisellään, niin luonnollinen ja -herttainen, ehkä kuitenkin vähän surunvoittoinen. Hetken aikaa istuivat -molemmat ääneti, kunnes Åse virkkoi: "Tiedätkö, Osma, että lapsena -istuin äidin kanssa usein juuri tällä paikalla ja äiti kertoi silloin -kaukaisesta kotimaastaan." - -"Eikö äitisi sitten ollutkaan täältä lähistöltä kotoisin?" - -"Ei, ei, -- äiti-raukka! Oletko kuullut puhuttavan Roomaborgista, Osma?" - -"Olen kylläkin. Eerinin matkalla kertoivat miehet paljon siitä. Sehän -on hyvin kaukana, jossain eteläisen meren rannalla." - -"Niin äärettömän kaukana se on. Mutta siellä kuitenkin lähellä -Roomaborgia oli äitini koti. Oi, se oli ihana koti. Kyllä muistan -vielä, kuinka äiti kuvaili pylvässalien kauneutta ja äärettömän ihanata -puutarhaa, jossa oli paljon varjoisia polkuja, kauniita lammikoita, -kuvapatsaita ja kukkia, kukkia loppumattomiin. Ja puutarhan perällä -oli ihmeellinen valkean Kristuksen asunto, kirkko, jonka loistolle ei -vertaa. Niin näes, äitini kuului sen maan kaikkein ylhäisimpään sukuun. -Ja yhtä ylhäinen oli hänen sulhasensakin, uljas Donato, jota äiti -rakasti viimeiseen hengenvetoonsa asti. Häätkin oli jo määrätty, mutta -silloin eräänä pimeänä yönä tulivat pohjanmiehet. Se oli kamala yö, -silloin isä ryösti äidin ja toi tänne. Oi, et tiedä, miten äiti kärsi -täällä! Siellä oli ollut kaikki pehmeätä, kaunista; -- täällä kaikki -karkeata. Siellä lakkaamaton kesä; -- täällä lunta ja jäätä. Ja isää -hän pelkäsi koko ikänsä. Niin, hento äiti ei kestänyt täällä karkeassa -ja kylmässä. Hän kuihtui, kuoli pois, kun minä olin yhdeksän kesäinen. -Oi äiti, äiti!" - -Kirkas kyynelvuo tulvehti Åsen silmistä. Silloin Osma kumartui hänen -ylitsensä ja kietoi kätensä hänen kaulaansa. Åse vavahti, värisi, mutta -tunsi samalla, miten Osma pyyhki hiljaa hänen kyyneleensä. Silloin -hänestä tuntui niin turvalliselta ja hyvältä. Ja hänestä oli aivan -luonnollista, että Osma istui maahan ihan hänen vierellensä. Åse laski -kätensä hänen olkapäälleen ja jatkoi hiljaa: "Hoitajamummoni kertoo, -että isä oli ne kymmenen vuotta paljon lempeämpi ja parempi, kun äiti -eli täällä Hjelmissä. Isä on nimittäin kuninkaanpoika Juutinmaalta, -mutta oli nuoruudessaan niin hirvittävän hurja ja vainosi niin -kamalasti Kristuksen pappeja, että hänet ajettiin pois maasta. Silloin -hän varusti tämän saaren ja teki täältä noita kauheita retkiään kautta -maailman. Äidin eläessä hän oli sitten parempi, mutta voi kauhistus -sitä aikaa äidin kuoleman jälkeen! Isä raivosi vallan villinä kautta -maiden ja mannerten. Muistan hyvin kuinka hän toi ryöstötavaraa -määräämättömästi Hjelmiin. Vain talvisydämet hän oli kotona. -- Mutta -sitten eräältä matkaltaan hän palasi haavoittuneena vain kahden -miehensä kanssa. Parannuttuaan hän jäi jäykkäpolveksi, eikä hän sen -jälkeen ole ryöstöretkille lähtenyt. Vasta viime kesänä sain toiselta -noista miehistä kuulla, miten sillä matkalla oikein oli käynyt. Isä -oli kulkenut Reiniä pitkin Schwabin maalle. Siellä hän ryösti, poltti, -murhasi hirmuisesti. Mutta juuri, kun hän aikoi poistua Schwabista, -tuli idästä päin kummallinen ratsujoukko. Miehet olivat kuin kasvaneet -hevosen selkään. He olivat hirveän rumia: päät syvällä hartioitten -välissä, ulkonevat poskipäät ja otsaa tuskin ollenkaan. Nämät hurjat -ratsastajat kuljettivat edellään punaista sotalippuaan, jonka keskellä -oli vihreä kissa. Tätä kissaa he palvelivat jumalanaan. Niin, tämä -ratsujoukko se voitti voittamattoman isäni. Itse ei isä koskaan kerro -sanaakaan tästä matkasta, mutta ryöstöretkelle ei hän sen jälkeen ole -lähtenyt." -- - -Osma oli kuunnellut melkein henkeään pidättäen. Nyt hän virkkoi: "Mutta -onhan isäsi nyt poissa. Olen luullut, että hän on juuri tällaisella -matkalla." - -"Ei hän nyt ole ryöstöretkellä, vaan Danelagenissa vero-osuuttaan -noutamassa. Joka kesä hän käy siellä." -- Kun Osma ei puhunut mitään, -jatkoi Åse: "Isää odotetaan näinä päivinä kotiin ja olisi kai parasta, -että sinä lähtisit sitä ennen Hjelmistä, ehkä et myöhemmin enää -pääsisikään. Sitä oikeastaan tulinkin sinulle tänne rannalle sanomaan." - -"Minne täältä sitten lähtisin?" kysyi Osma. - -"Karjalaan tietysti", sanoi Åse iloisesti, "Bornholmin -rahdinkuljettajat veivät tässä juuri vendiläisten orjakauppiaitten -orjia Norjaan Tunsbergin orjamarkkinoille, ja olen järjestänyt siten, -että yksi veneistä palatessaan poikkeaa tänne. Bornholmista pääset -sitten Voionmaalle ja sieltä Karjalaan." - -Osma ei tiennyt, oliko tämä totta vai unta. Pääsisikö hän todella -Karjalaan! Mutta sitten yht'äkkiä meni kirkastunut taivas pilveen: --- Pitääkö hänen jättää Åse tänne? Hän tarttui hiljaa Åsen käteen ja -kuiskasi: "Tule sinä kanssani Karjalaan!" - -"En -- en voi tulla. Isäni surmaisi kaikki Hjelmin asukkaat, jos olisin -poissa hänen tullessaan. -- -- -- Mutta -- -- -- mutta jää sinä tänne?" - -Osman päätä huimasi: jäädä ijäksi Åsen luo, -- mikä ihanuus! -- Vaan -Karjala, Karjala, heimoni maa! Kova oli taistelu, mutta äkkiä nosti -Osma painuneen päänsä ja vastasi varmalla äänellä: "Minä lähden -Karjalaan, isieni maahan!" - -Åse vavahti, mutta hän hillitsi itsensä ja sanoi: "Huomenna tulee -luultavasti vene sinua noutamaan. Olen maksanut rahtimiehille niin -paljon, että he varmasti vievät sinut Voionmaalle. Ja tässä on lisäksi -pussi täynnä kultarahoja. Ne kyllä riittävät loppumatkallesi. -- Nyt on -meidän erottava, huomenna sinä lähdet." - -"Mutta emme eroa iäksi, Åse", sanoi Osma ja tarttui lujemmin hänen -käteensä. - -"Kuka sen tietää", vastasi Åse surullisesti. - -"Minä en koskaan voi ottaa vaimokseni ketään muuta kuin sinua", sanoi -Osma hiljaa. - -"Niin tunnen minäkin, Osma, että kuulun vain sinulle. Mutta sinähän -tiedät, ettei minun tunteeni merkitse yhtään mitään. Jo tällä -matkallaan on isä voinut tavata miehen, jonka hän tuo minulle -puolisoksi, niinhän hän on usein luvannut. Ja meidän naisten täytyy -alistua, -- se on kohtalomme. Mutta sydämessäni olen uskollinen -sinulle, Osma." - -Osmaa kauhistutti ajatus, että Åse joutuisi jollekin toiselle -puolisoksi ja taistelu alkoi uudestaan. Mutta päätös oli nytkin sama: -Lähden Karjalaan! -- Åselle hän sanoi: "Jospa säästyisit vielä tämän -kesän. Ensi kesänä kyllä neuvot keksitään, millä sinut Karjalaan -saadaan. Tulethan Karjalaan, Åse?" - -"Tulen", vastasi Åse hiljaa. "Ja rukoillaan valkeata Kristusta, että -hän minut vielä tämän kesän säästää." - -"Rukoillaan", kuiskasi Osma. - -Sitten Åse nousi, irroitti Osman vastustelevat kädet ja hiipi linnaan. - -Seuraavana päivänä lähti Osma Hjelmistä. Åse katseli rannalta, kunnes -vene häipyi ulapalle ja hänestä tuntui, että samalla painui hänen -onnensa aurinko ijäksi taivaanrannan taa. - -Osma veneessä katseli herkeämättä yhä pienenevää saarta, ja kun se -vihdoin katosi näköpiiristä, oli aivan kuin kesä olisi kadonnut hänen -elämästään ja vain kolkko, loppumaton talvi jäänyt jäljelle. Vain -tuuli ja linnut olivat viestinviejiä heidän välillään, kuten eräässä -muinaisajan laulussa sanotaan: - - "Leppoisa, kiitävä etelätuuli, - Nuorten sydämen sykinnän kuuli. - Lintunen pieni viestiksi lähti, - Ah, matkan sai määrätä taivahan tähti." - - - - -KARJALASSA. - - -Osma pysähtyi ja nojautui vasten ikihonkaa: Ah, siinä oli hänen -edessään lahden takana Osmala, -- niin Osmala. Kukapa sitä voi todeksi -uskoa, että hänen silmänsä vielä kerran katselivat Osmalaa. Tummunut -oli valkea pirtin seinä, aittarakennuksia tullut paljon lisää. -- -Osma lähti astumaan. Tuttuja olivat kivet ja polut, tahtoisi oikein -hyväillä niitä. No, Penikin eli vielä! Todellako sai tarttua pirtin -oveen. Noin, hän astui pirttiin. Isä herkeää työstään, katsoo. Äiti -varjostaa kädellään silmiään: kukahan se tulija oli, vieras on puku -yllä. Ei virka vieras mitään, seisoo, katsoo. Isä kummeksii. Vaan -yht'äkkiä äidin kasvot kirkastuvat: "Osma, poikani", sanoo hän. Ja -seuraavassa hetkessä vaipuu Osma äitinsä syliin. Kuka voisikaan kertoa -sen riemun suuruutta, joka nyt Osmalassa syntyi. Ja kautta Karjalan -kävi ilonhumahdus: Nuori Osma saapunut, ei enää hätää Karjalan mailla! - - * * * * * - -Paljon oli tapahtunut Karjalassa Osman poissaollessa. Kammo-Pirho oli -kuollut Osmalassa. Päivö oli asunut kauan etelässä, sillä Vaaraviitta -oli kovasti ahdistellut häntä pohjoisessa. Mutta sitten oli viesti -tiennyt kertoa, että Vaaraviitta oli jäänyt ijäksi eräälle matkalleen, -ja Päivö uskalsi taas lähteä omille mailleen pohjoiseen. Nuori Rongas -oli kotivävynä Päivölässä, hän oli viimeinkin saanut Kaunohelman -omakseen. Joutillakin oli jo vaimo ja hänen pikku poikansa tassutteli -Osmalan pirtissä. - -Pian Osma kuitenkin ryhtyi kaksin innoin työhön. Monta merkillistä -muutosta hän pani heti toimeen. Vanha Osma oli vallan ihmeissään niistä -uusista kalastustavoista ja -pyydyksistä, joita nuori Osma opasteli. -Miten mukavia ne olivatkaan ja miten paljon enemmän saatiin kaloja. -Metsämaillakin osasi hän paljon uutta. - -Mutta enin hommasi nuori Osma kuitenkin suurien meriveneitten -rakentamisessa. Hän selitti isälle, miten paljon edullisempaa oli viedä -itse tavarat Ilmen rannalle ja Voionmaalle kuin myydä ne Karjalaan -saapuville kauppiaille siitä hinnasta, mitä nämät tarjosivat. Niin, -tietysti isä ymmärsi tämän vallan mainiosti. - -Suuren kauppaväylän varrella Tiuron saaren rannalla kalkuteltiin -lakkaamatta pitkiä kymmensylisiä meri-uiskoja. Ja Osma oli intoa -täynnä. "Syksy saapuu, joten emme enää tänä vuonna ennätä käydä -uusilla uiskoillamme Voionmaalla, mutta keväällä, keväällä", puheli -hän miehilleen, mutta lisäsi aina itsekseen: "Sitä matkaa jatketaankin -sitten vähäisen Voionmaan tuolle puolen, sinne asti, missä kevään immyt -tummatukka vuottaa." -- -- -- - -Kumaraselkäinen, valkopartainen Tiuro katseli eräänä päivänä uiskojen -rakentajia. Hänen mielensä kävi ikihyväksi nähdessään siinä komean -nuoren Osman ja nuo tietäjäsuvun tuntomerkit: kuopan leuassa, syvän -kaaren ylähuulessa ja korkean otsan. "Ei hätää Karjalan mailla, -ei", puheli hän itsekseen. Mutta Osmalle hän huusi: "Tiedätkö, että -Voionmaan kauppiaita on saapunut Linnasaarelle, vaikka on näin -myöhäinen syksy. Aikonevat kai talvehtia Ilmen järven rannalla, luulen. -Huomenna ne saapuvat jo tänne." - -Osma herkesi työstään. "No, jo nyt jotakin, vai tulee vielä voiolaisia -tänä vuonna." Ja koko päivän ajatteli Osma voiolaisia ja koko yön hän -uneksi heistä. - -Aamulla ei tarvinnutkaan kauan odottaa, ennenkuin jo pisti joen -mutkasta esiin komeakokkainen kauppauisko, kohta toinen ja vähän -ajan kuluttua kolmaskin. Mutta kummassakaan ensimäisessä ei ollut -ainoatakaan tuttua voiolaista. Jopa joutui kolmaskin uisko perille. -Osma hätkähti! Mitä, mitä nyt! Siinä souti kuusi tuttua miestä -pientä venettä, ja hento, hoikka nuorukainen piti perää. Nyt katsoi -nuorukainen rannalle, ja Osma huudahti hiljaa: "Åse!" Tämä nyökkäsi -päätään ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Hän oli koko matkan -pelännyt, ettei koskaan löytäisi Osmaa, ja nyt oli tämä ensimäisenä -rannalla vastassa. Osmalle tämä oli niin odottamaton riemu, että -hänestä tuntui aivan kun hän ei kestäisi sitä. Sydän löi haljetakseen, -kuin hän meni rantaan vastaan. Mutta Åse oli niin jännityksestä ja -matkasta väsynyt, ettei hän osannut muuta kuin itkeä. Siksi saattoi -Osma hänet ja hoitajamummon, joka myöskin oli mukana miehen puvussa, -Tiuron tupaan nukkumaan. - -Sitten hän tuli miesten luo rannalle ja sai näiltä kuulla, miten kaikki -oli tapahtunut. Puoli kuunkiertoa Osman lähdettyä oli Åsen isä palanut -Danelagenista ja suurella touhulla kertonut, miten hän heti aikoi -lähteä noutamaan Åselle miestä, erästä kuninkaanpoikaa. Kaikki piti -Hjelmissä panna kuntoon suuria hääjuhlia varten. Sitten isä lähti, ja -linnassa alkoi hirveä juhlatouhu. - -Mutta Åse värisi kauhusta. Vihdoin hän kertoi sydämensä kauheat tuskat -mummolle ja mummo edelleen näille kuudelle uskotulle miehelle. Yhdessä -sitten päätettiin, että niinkauankuin linnanherra oli poissa, ei -Åse uskaltaisi paeta, sillä silloin menettäisivät kaikki Hjelmissä -henkensä, mutta hääjuhlien aikana koettasi Åse poistua. Edeltäpäin oli -jo vankka uisko pantu kuntoon ja sinne kuljetettu kaikki matkatarpeet -sekä Åsen suuret aarteet. Kaikki onnistuikin sitten odottamattoman -hyvin. Punakka sulhanen ja linnanherra eivät säästelleet viinejä, ja -silloin Åse pääsi huomaamatta pujahtamaan linnasta. "Ja varmaa on, -ettei tuo jäykkäpolvi linnanherra koskaan täältä asti osaa tytärtään -etsiä", päättivät miehet. Osma oli sanomattoman iloinen. Voi sentään, -mistä tämä riemu johtuikaan! -- Ah, valkean haltijan työtä se oli! - -Herättyään Åse ja mummo pukeutuivat naisen vaatteihin. Sitten -lähdettiin kohti Osmalaa. Vanha Tiuro vaimoineen jäi pihalle lähteviä -katsomaan. Ja kun matkaajat olivat painuneet metsän peittoon, nyökkäsi -Tiuro harmaata päätään vaimolleen ja virkkoi: "Niin se on, kaukaa -täytyy kaikkien Osmain vaimonsa saada, kaukaa." - -Kyllä syntyi ilo ääretön Osmalassa. Alja sulki kauniin Åsen syliinsä ja -sanoi: "En luullut koskaan saavani poikaanikaan takaisin ja nyt omistan -vielä tyttärenkin." Ja vaikka Åse ei ymmärtänyt hänen puhettaan, tuntui -hänestä kuin olisi äiti haudastaan noussut. - -Ja vaikka nuori Osma olisi kuinkakin koettanut estellä isää, ei siitä -ollut apua, sillä isä veisti sittenkin komean arpakapulan, piirsi -siihen suurimmat ilojuhlamerkit ja lähetti sen kiertämään kautta -Karjalan, -- kas, nyt pidettiin häät sellaiset, ettei ennen nähty. -- -- - -Vasta illan tullen saivat Åse ja Osma olla kahden. Oli jo verrattain -pimeä, kun he astelivat rannalla. He tulivat Käräjäniemelle ja -pysähtyivät riippakoivun alle. Oli pehmeä, leppoisa syysilta. Salama -silloin tällöin valaisi pimeyttä. Hitaasti kohosi täysikuu metsän takaa -ja antoi kauniin hopeahohteen suurelle selälle, joka tyynenä lepäsi -heidän edessään. "Täällä Karjalassa on sanomattoman kaunista. Oi, en -luullut saavani elämässä tuntea näin suurta onnea", kuiskasi Åse. - -Osma veti hänet luokseen ja vastasi: "Niin, enhän sitä luullut, enkä -uneksinut minäkään silloin, kun Hjelmistä läksin. Varmaan tämä on -suuren valkean Kristuksen työtä." - -"Varmaan! -- -- -- Kuule, Osma, kerron sinulle jotakin! Katso, tässä -kannan kaulassani kultaketjuissa valkean Kristuksen kuvaa!" - -Osma koetti hämärässä katsoa kultaista ristiinnaulitun kuvaa, mutta Åse -jatkoi: "Tämä kuva on äärettömän kallis, sillä siihen on kätketty yksi -Kristuksen hiussuortuva. Siunauksen ja onnen tuo tämä kuva tullessaan. -Ja ajatteles, miten olen tämän kalleuden saanut!" - -"Miten sitten?" - -"Äitini kuoleman jälkeen heti seuraavana kesänä tuli Hjelmiin eräs -skald harppuineen. Niin pehmeästi ja surunvoittoisesti ei ole ainoakaan -ihminen koskaan soittanut kuin tämä skald. Isä oli silloinkin poissa. -Illan tullen tarttui skald käteeni ja sanoi hiljaa: Vie minut äitisi -haudalle! Käsikädessä kuljimme sitten äidin haudalle. Ja niin en -ole vielä nähnyt kenenkään itkevän kuin skald itki äitini haudalla, -hän aivan suli kyyneliinsä. -- Sitten menimme rannalle, skald otti -minut polvilleen ja sanoi: Sinä olet äitisi ilmeinen kuva! Silloin -minä kiedoin käteni hänen kaulaansa ja sanoin: Sinä olet Donato. -- -Skald säpsähti kovin ja kysyi, mistä sen tiesin. Silloin kerroin -hänelle kaikki, mitä äitini oli kertonut Donatosta. Et usko, Osma, -miten äärettömän iloiseksi skald tuli. Yhä uudestaan ja uudestaan -hän huokasi: Ole kiitetty jumalanäiti, että sain elää tämän hetken -Kymmenen vuotta olen turhaan etsinyt rakastettuani pohjan mailta, olin -kadottanut jo toivonikin ja nyt en löydä ainoastaan hänen hautaansa, -vaan vielä saan kuulla, että hän oli minulle uskollinen kuolemaansa -asti. Ole kiitetty pyhä neitsyt! -- Sitten puhui Donato minulle paljon -Kristuksesta. Lopuksi hän ripusti tämän pyhän esineen kaulaani ja -kertoi, miten hän oli sen äärettömällä vaivalla hankkinut äidilleni -häälahjaksi, mutta niitä häitä ei tullutkaan koskaan, siksi sain minä -tämän kalleuden, ja siitä päivästä olen sitä kaulassani kantanut. -- -Rannalta läksi Donato vielä yksikseen äidin haudalle ja minä palasin -linnaan. Mutta aamulla oli Donato kadonnut Hjelmistä." - -Kun Åse oli lopettanut, olivat Osman silmät kyyneleitä täynnä. Hän -sulki Åsen syliinsä ja sanoi: "Ajatteles, jos minäkin olisin saanut -etsiä sinua kymmenen vuotta ja sitten olisin löytänyt vain hautasi!" -- - -Åse ei vastannut, sulki vain silmänsä. Ah, ihmissieluissa voi joskus -väreillä sointuja, joitten alkulähde on ijäisyydessä. -- Vihdoin -kuiskaa Åse: "Äiti ja Donato sanoivat, että valkea Kristus rakasti -meitä niin äärettömästi, että hän antoi henkensä meidän edestämme, ja -että meidänkin tulee sentähden rakastaa häntä koko sielullamme ja olla -hyviä kaikille, kaikille. -- Voimmeko rakastaa valkeata Kristusta?" - -Ja Osma vastasi: "Hän meille lahjoitti tämän äärettömän onnen, kuinka -siis emme häntä rakastaisi. Sinä ihmeellinen Kristus, me rakastamme -sinua!" - -"Niin, me rakastamme sinua aina, oi valkea Kristus!" - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARJALAN OSMAN NUORUUS *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/65963-0.zip b/old/65963-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 06d3dac..0000000 --- a/old/65963-0.zip +++ /dev/null |