NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 17440 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d5cc952
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #65468 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65468)
diff --git a/old/65468-0.txt b/old/65468-0.txt
deleted file mode 100644
index cb63ec6..0000000
--- a/old/65468-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,17440 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Zanoni, by Edward Bulwer Lytton, Translated
-by Väinö Valvanne
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Zanoni
-       Yli-ihmisen elämäntarina
-
-
-Author: Edward Bulwer Lytton
-
-
-
-Release Date: May 30, 2021  [eBook #65468]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ZANONI***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-ZANONI: YLI-IHMISEN ELÄMÄNTARINA
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-EDW. BULWER-LYTTON
-
-Englanninkielestä suomentanut
-
-V. H. V. [Väinö Valvanne]
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike,
-1909.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-      Johdanto.
-   I. Soittaja.
-  II. Taide, rakkaus ja ihme.
- III. Teurgia.
-  IV. Kynnyksen vartija.
-   V. Elämännesteen vaikutukset.
-  VI. Taikausko hylkää uskon.
- VII. Hirmuvalta.
-VIII.
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-JOHDANTO.
-
-
-Mahdollisesti joku lukijoistani tuntee erään vanhan kirjakaupan, joka
-muutamia vuosia sitten sijaitsi Lontoon Covent Gardenin läheisyydessä.
-Sanon "joku", sillä totta tosiaan oli sangen vähän joukkojen huomiota
-kiinnittävää niissä kallisarvoisissa nidoksissa, mitkä kokonainen
-elämäntyö oli kasannut vanhan ystäväni D:n pölyisille hyllyille. Siellä
-ei ollut kansantajuisia teoksia, ei huvittavia romaaneja, ei
-matkakertomuksia, ei "kansankirjastoa" eikä "lukemista tuhansille."
-Mutta siellä saattoi ehkä tiedonhaluinen koko Europan etsittyään löytää
-huomattavimman kokoelman, minkä innostunut tutkija milloinkaan on
-kerännyt, alkemistien, kabbalistien ja astrologien teoksia. Omistaja
-oli tuhlannut rikkauksia kaupaksi menemättömiin aarteisiin. Mutta vanha
-D. ei halunnutkaan niitä myydä. Hän tuli ehdottomasti murheelliseksi,
-kun joku ostaja astui myymälään. Kostoa uhkuva katse seurasi julkean
-tunkeilijan liikkeitä. Vastahakoisesti hän hääräsi tämän ympärillä,
-rypisti otsaansa ja huokaili, kun maailmanihmisen kädet ottivat hänen
-epäjumaliaan niiden komeroista. Jos joku hänen taikahaareminsa
-suosikeista herätti ostajan huomion, ja jos siitä tarjottu hinta ei
-ollut tavattoman korkea, vaati hän kirjasta usein kahdenkertaisen
-hinnan. Jos ostaja epäröi, tempasi hän ilomielin arvossapidetyn
-taikakalun tämän käsistä. Jos se suostui maksamaan, joutui hän
-epätoivoon. Usein saattoi hän sydänyöllä koputtaa ostajan ovelle ja
-pyytää tätä myymään hänelle takaisin ostajan itse määräämillä ehdoilla
-teoksen, minkä tämä niin merkillisellä tavalla vastikään oli ostanut.
-Itse uskoi hän Averroekseen ja Paracelsukseen ja oli yhtä haluton kuin
-ne filosofit, joita hän tutki, maailmanihmisille puhumaan hankkimistaan
-tiedoista.
-
-Sattuipa vuosia sitten, että minä nuorempana miehenä tunsin halua
-tutustua n.k. "rosenkreutsiläisten" omituisen lahkon todelliseen
-alkuperään ja perusoppeihin. Minua eivät tyydyttäneet ne niukat ja
-pintapuoliset tiedot, joita oli saatavana teoksissa, mihin tämän aineen
-tutkijoita neuvottiin tutustumaan. Mutta minusta tuntui, että herra D:n
-kokoelmassa, jossa oli runsaasti sekä painettuja kirjoja että
-käsikirjotuksia, mahdollisesti löytyisi tarkempia ja luotettavampia
-kertomuksia tuosta kuuluisasta veljeskunnasta -- kukaties jonkun oman
-jäsenen kirjottamia, joka asiantuntevasti ja yksityiskohtaisesti
-vahvistaisi oikeaksi kaiken sen, mitä Bringaret väitti kaldealaisten ja
-"gymnosofien"[1] merkillisestä viisaudesta ja hyveestä.
-
-Minä siis lähdin tuohon myymälään, mikä kerran -- kai tulisi hävetä
-sitä tunnustaa -- oli ollut mielipaikkojani. Mutta eivätkö meidän
-päivien aikakirjat ole täynnä erehdyksiä ja petoksia yhtä mielettömiä
-kuin vanhojen alkemistien? Sanomalehtemme voivat tulevaisuuden ihmisten
-mielestä olla yhtä harhaanviepiä kuin alkemistien kirjat meistä ovat.
-Ja kuitenkin sanomalehdistö on se ilma, jota hengitämme -- ja
-merkillisen sumuinen se ilma onkin!
-
-Myymälään astuttuani hämmästyin nähdessäni erään arvokkaannäköisen
-ostajan, jota en ennen ollut siellä nähnyt. Vielä enemmän hämmästyin
-sitä kunnioitusta, jota ylpeä kirja-aarteitten kerääjä hänelle osotti.
-"Herra", huudahti kauppias painavasti, minun käännellessäni
-kirjaluettelon lehtiä, "te olette ainoa ostajan arvoinen, jonka olen
-tavannut niinä viitenäviidettä vuotena, mitkä olen kuluttanut näissä
-tutkimuksissa. Kuinka ja mistä te tänä kevyenä aikakautena olette
-voinut saada niin syvällistä tietoa? Ja tämä kunnianarvoinen
-veljeskunta, jonka oppeihin jo vanhimmat filosofit ovat viitanneet,
-vaikka ne viimeisillekin vielä ovat salaisuuksia -- sanokaa minulle,
-onko maan päällä yhtään kirjaa, yhtään käsikirjotusta, josta voisi
-saada tietoa heidän keksinnöistään ja opeistaan?"
-
-Kuullessani sanat "kunnianarvoinen veljeskunta" minun tuskin tarvitsee
-mainita, että tarkkavaisuuteni heti jännittyi ja että halukkaasti
-kuuntelin, mitä vieras vastaisi.
-
-"Minä en usko", virkkoi vanha herra, "että tuon koulun mestarit
-milloinkaan ovat uskoneet todellisia oppejaan maailmalle muuten kuin
-himmeinä viittauksina ja salaperäisinä arvotuksina, enkä moiti heitä
-tästä varovaisuudesta."
-
-Hän vaikeni ja näytti aikovan poistua, kun minä äkkiä sanoin
-kirjainkokoojalle:
-
-"Herra D! En näe tässä luettelossa mitään, joka koskisi
-rosenkreutsiläisiä."
-
-"Rosenkreutsiläisiä", toisti vieras herra ja katsoi vuorostaan
-tutkivalla hämmästyksellä minuun. "Kuka muu kuin rosenkreutsiläinen
-voisi selittää rosenkreutsiläisiä salaisuuksia! Ja voitteko kuvitella,
-että jotkut tämän lahkon jäsenistä, joka on kaikista salaisista
-seuroista arimpia, itse nostaisi sitä huntua, mikä maailmalta peittää
-heidän viisautensa Isiksen?"
-
-"Kas vaan", ajattelin. "Tämä siis on se 'kunnianarvoinen veljeskunta',
-josta he puhuivat. Taivaan kiitos! Minä varmaankin olen tavannut jonkun
-veljeskunnan jäsenistä."
-
-Ja ääneen virkoin: "Mutta mistä, hyvä herra, saan tietoja, jollen
-kirjoista? Nykyään on uskallettua painattaa mitään, jossa ei ole
-auktoritetin leimaa, ja Shakespearen teoksista tuskin saa lainata
-kohtia mainitsematta lukua ja värssyä. Tämä on tosiasiain aikakausi --
-tosiasiain aikakausi, herra."
-
-"Hyvä", sanoi vanha herra miellyttävästi hymyillen, "jos vielä tapaamme
-toisemme, voin opastaa teitä ainakin tiedon oikeille lähteille." Ja
-tämän sanottuaan hän pani päällystakkinsa nappiin, vihelsi koiralleen
-ja poistui.
-
-Sattui sitten, että täsmälleen neljä päivää lyhyen keskustelumme
-jälkeen tapasin vanhan herran taas. Minä ratsastin verkalleen
-Highgatea[2] kohti ja ison mäen juurella äkkäsin vieraan. Hän ratsasti
-mustalla ponihevosella ja hänen edellään juoksi koira, joka myös oli
-musta.
-
-Jos tapaat miehen, jota haluat tulla tuntemaan, hevosen selässä pitkän
-mäen juurella, missä hän, luontokappaletta epäinhimillisesti
-kohtelematta ei voi ratsastaa tiehensä, niin arvelen, että on oma
-vikasi, jollet ole päässyt pitkälle asiaan, ennenkuin on huipulle
-tultu. No niin, minä onnistuin niin hyvin, että päästyämme Highgateen,
-vanha herra kutsui minut levähtämään taloonsa, joka oli vähän matkan
-päässä kylästä. Talo oli - erinomaisen sievä, vaikka pieni; siinä oli
-laaja puutarha ja ikkunoista oli mainio näköala: kirkkaalla ilmalla
-näkyivät Lontoon torninhuiput ja kirkot selvästi. Täällä oli erakon
-syrjäinen maja, siellä myrskyisä Maailman Meri.
-
-Päähuoneiden seiniä kaunistivat tavattoman kalliit taulut, sen
-taidesuunnan tuotteita, jota niin vähän ymmärretään ulkopuolella
-Italiaa. Minä hämmästyin saadessani tietää, että ne kaikki olivat
-omistajan omien kätten tekoa. Minun näkyvä ihailuni miellytti uutta
-ystävääni ja saattoi hänet puheliaaksi. Hänellä tuntui olevan yhtä
-suuria aatteita kuin hänen käytännöllinen taitonsa oli korkealla.
-Vaikken turhanpäiväisellä arvostelulla tahdo lukijoita väsyttää, lienee
-tarpeellista tämän teoksen tarkotuksen ja luonteen valaisemiseksi
-johdannossa huomauttaa, että hän pani yhtä paljon painoa taiteen
-yhtenäisyydelle kuin etevät kirjailijat tieteitten kokoamukselle, ja
-että hänen mielestään kaikissa mielikuvituksen luomissa teoksissa,
-olivatpa sitten sanoin tai kuvin esitettyjä, tuli kaikkien
-korkeampisuuntaisten taiteilijain tehdä tarkka erotus asiallisen ja
-toden välillä, toisin sanoen, varsinaisen elämän matkimisen ja luonnon
-ihanteesen kohottamisen välillä.
-
-"Edellinen", sanoi hän, "on hollantilainen koulu, jälkimäinen
-kreikkalainen."
-
-"Hollantilainen on enemmän muodissa", sanoin minä.
-
-"Kyllä ehkä maalaustaiteessa", vastasi isäntäni, "mutta
-kirjallisuudessa --"
-
-"Kirjallisuudesta minä puhuinkin. Nousevat runoilijamme tavottavat
-kaikki yksinkertaisuutta ja pikkumaista seikkaperäisyyttä, ja
-arvostelijat pitävät teoksen suurimpana ylistyksenä sanoa,
-että sen luonteet ovat otetut jokapäiväisestä elämästä.
-Kuvanveistotaiteessakin --"
-
-"Kuvanveistotaiteessa! Ei, ei! _Siinä_ täytyy ainakin korkean ihanteen
-olla pääasia!"
-
-"Anteeksi! Pelkään, ettette ole nähnyt Souter Johnnyä ja Tam
-O'Shanteria."
-
-"Ah", sanoi vanha herra päätään ravistaen. "Huomaan, että olen elänyt
-aivan liiaksi erilläni maailmasta. Luulenpa, että Shakespeariä on
-lakattu ihailemasta."
-
-"Päinvastoin! Shakespearen ihailu otetaan puolustukseksi, kun käydään
-muitten kimppuun. Mutta arvostelijamme ovatkin huomanneet, että
-Shakespeare on niin realistinen!"
-
-"Realistinen! Sekö runoilija, joka ei koskaan kuvannut luonnetta mikä
-esiintyisi tavallisessa elämässä -- hänkö, joka ei koskaan alentunut
-esittämään väärää himoa tai realistista henkilöä?"
-
-Minä olin vastaamaisillani jyrkästi tähän paradoksiin, kun huomasin
-toverini tulleen vähän pahalle tuulelle. Ja joka tahtoo saada
-rosenkreutsiläisestä kiinni, hänen täytyy olla varoillaan, ettei
-samenna vettä. Arvelin siis parhaaksi kääntää keskustelun toiseen
-suuntaan.
-
-"Palatkaamme aineesemme", sanoin minä, "te lupasitte valaista tietoani
-rosenkreutsiläisistä."
-
-"Hyvä", sanoi hän miltei ankarasti. "Mutta missä tarkotuksessa? Kenties
-haluatte päästä temppeliin saadaksenne nauraa juhlamenoille?"
-
-"Miksi te minua luulettekaan? Jos olisin semmoiseen taipuisa, niin
-varmasti Abbé de Villarsin kohtalo riittäisi varottamaan kaikkia
-huolimattomasti käsittelemästä Salamanderin ja Sylfin valtakuntia.
-Jokainen tietää, kuinka salaperäisellä tavalla tämä terävä-älyinen mies
-menetti henkensä kostoksi siitä sukkelasta pilasta, jota hän teki
-kirjassaan _Comte de Cabalis_."
-
-"Salamander ja Sylf! Kuuluu, että olette tavallisessa erhetyksessä ja
-käännätte kirjaimellisesti mystikkojen vertauskuvakieltä."
-
-Sen jälkeen vanha herra suvaitsi antautua mielenkiintoiseen ja minusta
-nähden opettavaan selostukseen rosenkreutsiläisten perusopeista;
-muutamia näistä salaisoppineista, kuten hän vakuutti, oli vielä
-olemassa, ja arvokkaassa salaperäisyydessä ne yhä jatkoivat syvällisiä
-tutkimuksiaan luonnontieteitten ja salaisen filosofian aloilla.
-
-"Mutta tämä veljeskunta", sanoi hän, "miten kunnioitettava ja
-hyveellinen se onkin -- hyveellinen, sanon minä, sillä ei mikään
-luostarijärjestö ole ankarampi siveysohjeitten käytäntöönpanossa tai
-palavampi kristillisessä uskossa -- on ainoastaan yksi haara muista,
-jotka ovat saavuttaneet vielä korkeamman mahdin ja joiden syntyperä on
-vielä loistavampi. Oletteko tutustunut platonilaisiin?"
-
-"Olen satunnaisesti eksynyt heidän labyrinttiinsa", vastasin. "He ovat
-jotakuinkin vaikeasti tajuttavia herroja."
-
-"Kuitenkaan ei heidän merkillisimpiä problemejaan ole vielä koskaan
-julaistu. Heidän ylevimmät teoksensa ovat käsikirjotuksina ja
-muodostavat sekä rosenkreutsiläisten että ennen mainittujen vielä
-jalompien veljeskuntien vihkimysopin. Vieläkin juhlallisempi ja
-suurenmoisempi on se oppi, joka löydetään vanhempien pytagorealaisten
-ja Apollonioksen kuolemattomista mestariteoksista."
-
-"Apollonioksen, tyanalaisen petturin! Onko hänen kirjotuksiaan
-säilynyt?"
-
-"Petturinko", huusi isäntäni. "Oliko Apollonios petturi?"
-
-"Pyydän anteeksi. En tietänyt häntä teidän ystäväksenne. Ja jos te
-menette takaukseen hänen luonteenarvostaan, niin tahdon uskoa että hän
-oli kaikin puolin kunnioitettava mies ja puhui täyttä totta
-kerskatessaan voimastaan olla yhtaikaa kahdessa paikassa."
-
-"Onko se niin vaikeata?" sanoi vanha herra. "Ettekö te siis koskaan ole
-nähnyt unta?"
-
-Tähän loppui keskustelumme. Mutta siitä ajasta lähtien syntyi meidän
-välillemme tuttavuussuhde, joka kesti siihen, kunnes arvoisa ystäväni
-erosi tästä elämästä. Rauha hänen tomullensa! Hän oli henkilö, jolla
-oli omituiset tavat ja mielipiteet. Mutta suurimman osan aikaansa hän
-käytti tyyneesen ja vaatimattomaan hyväntekeväisyyteen. Hän oli
-innostunut auttamiseen, ja niinkuin hänen hyveitään kannusti mitä
-puhtain rakkaus, niin perustui hänen toivonsa mitä hurskaimpaan uskoon.
-Koskaan ei hän puhunut omasta syntyperästään tai elämänvaiheistaan,
-enkä minä milloinkaan päässyt tunkeutumaan niitä peittävään pimeyteen.
-Näytti siltä kuin hän olisi paljon nähnyt maailmaa ja ollut
-silminnäkijänä läsnä Ranskan ensimäisessä vallankumouksessa, josta hän
-osasi kertoa sekä viehättävästi että opettavasti. Mutta hän ei
-kuitenkaan katsellut tuon myrskyisän aikakauden rikoksia yhtäläisellä
-filosofisella suopeudella kuin nykyajan valistuneet kirjailijat -- päät
-turvassa harteillansa -- ovat taipuvaisia katselemaan menneitten
-aikojen joukkoteurastuksia. Hän ei puhunut tutkijana, joka on lukenut
-ja järkeillyt, vaan miehenä, joka on nähnyt ja kärsinyt. Tämä vanha
-herra näytti olevan yksin maailmassa. Minä en tietänyt hänellä olevan
-yhtäkään sukulaista, kunnes hänen asiamiehensä, eräs ulkomailla asuva
-kaukainen orpana, minulle ilmotti, kuinka kauniin testamentin ystäväni
-oli tehnyt minulle. Se sisälsi ensiksikin rahasumman, jonka suuruutta
-minun on paras olla mainitsematta, jottei minua mahdollisesti
-taksotettaisi uudesta irtaimesta ja kiinteästä omaisuudesta; toiseksi
-muutamia kallisarvoisia käsikirjotuksia, joita tämä kirjani saa kiittää
-olemassaolostaan.
-
-Luulen, että viimeinen testamentinpuoli johtui eräästä käynnistä
-viisaan luona, jos siksi saan häntä kutsua, muutamia viikkoja ennen
-hänen kuolemaansa.
-
-Vaikka ystäväni hyvin vähän seurasi uudenaikaista kirjallisuutta, salli
-hän hyvänsävyisyydellään minun kysyä häneltä neuvoa muutamien
-kirjallisten hankkeiden suhteen, joita nuoren kokemattoman yrittelijän
-epämääräinen kunnianhimo suunnitteli. Pyysin silloin hänen neuvoaan
-erästä romaania varten, jonka piti kuvata innostuksen vaikutusta
-erilaisiin luonteisiin. Tavallisella kärsivällisyydellään hän kuunteli
-esitystäni, joka oli varsin kulunutta ja yksinkertaista. Sitten kääntyi
-hän miettiväisenä kirjahyllyihinsä, nouti sieltä vanhan nidoksen ja
-luki minulle, ensin kreikan, sitten englannin kielellä muutamia
-tällaisia otteita:
-
-"Plaato puhuu tässä neljänlaisesta maniasta[3], jolla minä tahdon
-ymmärtää innostusta ja jumalallista inspiratsionia; ensiksi on
-soitannollinen, toiseksi telestinen eli mystillinen, kolmanneksi
-profetallinen ja neljänneksi se mania, mikä kuuluu rakkauteen."
-
-Kirjottaja, jonka teoksista hän luki otteita, väittää, että sielussa on
-jotakin korkeampaa kuin järki, ja että luonnossamme on erilaisia
-kykyjä: yhdellä niistä me keksimme ja käsitämme melkein intuitivisella
-nopeudella tieteitä ja päätelmiä; toisen avulla luodaan suuria
-taideteoksia, kuten Feidiaan kuvapatsaita. Ja sitten hän jatkaa
-sanomalla, että "innostus sen sanan oikeassa merkityksessä tarkottaa,
-että se sielun osa, joka on yläpuolella järkeä, kohoutuu jumalien luo
-ja sieltä saa inspiratsioninsa."
-
-Kirjottaja, jatkaen Plaaton selittämistä, huomauttaa, että "yksi näistä
-manioista -- erittäinkin se, mikä kuuluu rakkauteen -- voi riittää
-saattamaan sielun takaisin sen alkuperäiseen jumalallisuuteen ja
-autuuteen, mutta kaikkien välillä on sisäinen yhteys; ja säännöllisessä
-kehityskulussa, jota seuraten sielu nousee ylöspäin, on ensimäisenä
-soitannollinen, toisena telestinen eli mystillinen, kolmantena
-profetallinen ja viimeksi rakkauden innostus."
-
-Kun minä hämmästyneenä vastenmielisen tarkkaavaisesti kuuntelin näitä
-sekavia hienouksia, sulki neuvojani kirjan ja sanoi hyvillänsä:
-
-"Tässä on alkusanat teidän kirjaanne, tässä aineenne perusteet."
-
-"En ole mikään tietäjä", sanoin tyytymättömänä päätäni pudistaen. "Tämä
-kaikki voi olla tavattoman hienoa, mutta taivas varjelkoon, minä en
-ymmärrä siitä sanaakaan. Rosenkreutsiläisten mysteriot ja teidän
-veljeskuntanne ovat pelkkää lasten leikkiä verrattuina platonilaisten
-rengonkieleen."
-
-"Kuitenkaan, ennenkuin oikein ymmärrätte tämän kohdan, ette voi
-käsittää rosenkreutsiläisten korkeampia teorioja eikä noita vielä
-jalompia veljeskuntia, joista niin kevytmielisesti puhutte."
-
-"Ah, jos niin on laita, luovun minä epätoivoisena koko yrityksestä!
-Mutta koska te olette aineesen niin perehtynyt, miksette ota äskeisiä
-sanoja johtolauseiksi johonkin omaan kirjaanne?"
-
-"Entä jos jo olenkin sepittänyt kirjan näiden päätelmien perusteelle,
-niin tahdotteko te valmistaa sitä julaistavaksi?"
-
-"Varsin mielelläni", vastasin -- voi, liian pikaisesti!
-
-"Pidän lupauksestanne kiinni", virkkoi vanha herra, "ja kun en enää ole
-täällä, saatte käsikirjotukset. Siitä päättäen, mitä sanotte vallalla
-olevasta kirjallisuuden mausta, en voi teitä houkutella toivomaan
-paljonkaan hyötyä tästä hankkeesta. Ja minä sanon teille edeltäpäin,
-että työ tulee olemaan hieman vaikeata."
-
-"Onko teoksenne romaani?"
-
-"Se on romaani eikä ole romaani. Se on totuutta niille, jotka sitä
-voivat käsittää, ja mielettömyyttä niille, jotka eivät voi."
-
-Viimein sain siis käsikirjotukset ja niitten mukana seurasi
-ystävävainajaltani kirje, jossa hän muistutti varomatonta lupaustani.
-
-Haikealla mielenkiinnolla ja kumminkin kiihkeällä maltittomuudella minä
-aukaisin käärön ja sytytin lamppuni. Mutta kuvailkaa säikähdystäni, kun
-näin, että kaikki oli kirjotettu käsittämättömillä merkeillä. Annan
-tässä lukijalle näytteen (erilaisia merkkejä) ja niin edelleen 940
-kuolettavan pitkää sivua. Tuskin saatoin uskoa silmiäni. Ajattelin
-ensin, että lampun valossa oli vika. Kaikenmoisia epäilyksiä kirjainten
-noidutusta luonteesta, jotka niin ajattelemattomasti olin saanut
-silmäini eteen, hiipi sekavaan mielikuvitukseeni, ja niitä vahvisti
-vanhan herran omituiset viittaukset ja salaperäinen puhetapa. Totta
-tosiaan oli koko työ lievemmin sanottuna _kammottavaa!_ Minä aioin
-suoraa päätä pistää paperit pöytälaatikkooni siinä hurskaassa
-päätöksessä, ettei minulla enempi tulisi olemaan niitten kanssa
-tekemistä, kun silmäni sattuivat siniseen nahkakantiseen kirjaan, joka
-minulta kiihkeässä mielentilassani oli jäänyt huomaamatta. Varovasti
-avasin teoksen -- ties mitä siitä voisi hypähtää ulos -- ja iloni oli
-suuri, kun näin, että se sisälsi näitten hieroglyfien avaimen eli
-sanakirjan.
-
-Etten lukijaa väsyttäisi vaivoistani kertomalla, tyydyn sanomaan, että
-viimein luulin oppineeni käsittämään sekä yhdistämään toisiinsa näitä
-merkkejä sekä todenteolla antautumaan kääntämistyöhön. Sittenkään se
-työ ei ollut helppoa, ja kaksi vuotta kului, ennenkuin olin
-pitkällekään päässyt. Sitten minä koetellakseni yleisöä julkaisin
-muutamia helpompia lukuja teoksesta eräässä aikakauslehdessä, jonka
-toimitukseen kuuluin muutamia kuukausia. Nämä näyttivät herättävän
-suurempaa huomiota, kuin olin osannut odottaa, ja paremmalla toivolla
-ryhdyin uudelleen vaikeaan tehtävääni. Mutta nyt kohtasi minua uusi
-onnettomuus. Työtä pitkittäessäni huomasin, että tekijä oli kirjottanut
-teoksestaan kaksi kappaletta, joista toinen oli tarkempi ja
-seikkaperäisempi kuin toinen. Minä olin sattunut kääntämään huonompaa
-aikaisemmin tehtyä kappaletta. Minulla oli siis täysi työ
-muovaillessani ja kirjottaessani toistamiseen jo valmistamani luvut.
-Saan sanoa, että ottamatta lukuun väliaikoja, joita käytin pakottaviin
-toimiin, onneton lupaukseni maksoi minulle useamman vuoden työn,
-ennenkuin sain sen asialliseen täysikuntoon. Työ oli sitäkin
-vaikeampaa, kun alkuteos oli kirjotettu eräänlaisella rytmillisellä
-proosalla, aivan kuin tekijä olisi halunnut, että hänen teostansa
-pidettäisiin jonkinlaisena runouden tuotteena. Tätä ei käynyt
-tyydyttävästi jäljentäminen, ja usein tulenkin turvautumaan lukijan
-suopeaan myötätuntoon. Luontainen kunnioitukseni vanhan herran
-runollisia harhailuja kohtaan olkoon ainoa lieventävä asianhaara,
-milloin tahansa kieli, antautumatta runopoljentaan kuitenkin käyttää
-kukkaisia, jotka eivät ole tavallisia suoralle puheelle. Totuus vaatii
-minua myöskin kaikeksi ikäväkseni tunnustamaan, etten ole ensinkään
-varma siitä, olenko joka kohdassa antanut merkeille oikean merkityksen.
-Koska siellä täällä kertomuksessa esiintyi aukko tai joku uusi merkki,
-jota varten ei ollut mitään avainta, pakotti se minut pistämään väliin
-omia sanojani, jotka epäilemättä helposti huomataan, mutta jotka eivät
--- tahtoisin uskoa -- ole epäsoinnussa yleisen luonnoksen kanssa. Tämä
-tunnustus johtaa minut lauseesen, jolla tahdon lopettaa tämän
-johdannon:
-
-Lukija! Jos tässä kirjassa on jotakin, joka sinua miellyttää, on se
-minun työtäni, mutta jos on jotakin, joka sinua ei miellytä, syytä
-siitä tuota vanhaa herraa!
-
-Lontoossa, tammikuulla 1842.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN KIRJA.
-
-Soittaja.
-
-
-
-    "Kaksi lähdettä, joiden vedellä
-    oli niin erilainen vaikutus!"
-
-         _Orlando Furioso_, canto I, 71.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-    "Hän oli neito ylevän kaunis,
-    mutta kauneudestaan huolimaton.
-
-    Huolimattomuuskin taidetta on
-    luonnon, rakkauden ja taivaan
-    suosikeissa."
-
-      _Gerusal. Lib._ canto II, 14-17.
-
-
-1700-luvun jälkipuoliskolla eli Napolissa arvossa pidetty taiteilija
-nimeltä Gaetano Pisani. Hän oli nerokas soittotaiteilija, mutta ei
-kansan suosima; hänen sävellyksissään oli jotakin mielivaltaista ja
-haaveellista, mikä ei miellyttänyt Napolin taiteenharrastajien makua.
-Hänen lempiaiheensa olivat tavallisuudesta poikkeavia ja niihin hän
-sovellutti aarioita ja symfonioja, jotka kuulijoissa herättivät
-suoranaista kammoa. Hänen säveltämiensä kappaleiden nimet varmaan
-osottavat niiden luonnetta. Huomaan hänen käsikirjotustensa joukossa
-nimiä sellaisia kuin "Kostottarien juhla", "Beneventon noidat",
-"Orfeuksen laskeutuminen Haadekseen", "Paha silmä", "Eumeniidit"[4] ja
-monta muuta, jotka todistavat voimakasta mielikuvitusta, mikä löytää
-huvinsa kammottavasta ja yliluonnollisesta, vaikka tätä usein
-lauhduttaa tavattomat sievät kohdat täynnä lennokasta ja henkevää
-kuvailua. On totta, että Gaetano Pisani valitessaan aineitaan
-muinaisajan tarustosta oli aikalaisiaan paljon uskollisempi
-italialaisen oopperan etäiselle alkuperälle ja varhaiselle hengelle.
-Tämän laulun ja näytelmän välisen yhtymän jälkeläinen, tosin hienompi
-ja hempeämpi, oli pitkän pimeyden ja alennuksen jälkeen saanut takaisin
-pienemmän valtikan vaikka loistavamman purppuran Arnon rannoilla
-ja Venedigin laguunien välissä ja siellä saanut ensimäisen
-inspiratsioninsa pakanallisten legendojen oudoista klassillisista
-lähteistä. Pisanin "Orfeuksen laskeutuminen" oli vain rohkeampi,
-synkempi ja tieteellisempi uusinto "Euridicestä", jonka Jacopi Petri
-sävelsi Henrik Navarralaisen ja Maria Medicin hääjuhlia varten.
-Kuitenkin, niinkuin jo sanoin, ei napolilaisen säveltäjän tyyli
-lainkaan miellyttänyt korvia, jotka vaativat vienompia ääniä, aikansa
-sulosointuisia säveleitä kuunneltuaan, ja helposti huomattavat virheet
-ja liiottelut, mitkä usein näyttivät tahallisilta, sopivat
-arvostelijoille moitteen puolustukseksi. Onneksi taiteilija -- muuten
-hän olisi saanut kuolla nälkään -- ei ollut ainoastaan säveltäjä vaan
-myös etevä soiton esittäjä. Varsinkin viulunsoittajana oli hän mainio
-ja ansaitsi siten vaatimattoman toimeentulonsa San Carlon suuren
-teatterin orkesterin palveluksessa. Täällä muodolliset ja määrätyt
-tehtävät pakostakin pitivät hänen riehuvaa mielikuvitustaan jotakuinkin
-aisoissa, vaikka kerrotaan, että kokonaista viisi kertaa hänet
-oli erotettu paikastaan, sentähden että hän oli säikäyttänyt
-taiteentuntijoita ja saattanut koko seurueen pois suunniltaan
-yhtäkkisillä sivusoitoilla, jotka luonteeltaan olivat niin kummallisia
-ja hurjia, että hyvin olisi voinut luulla harpyijojen[5] tai noitien,
-joista hän sai sävellystensä aiheen, ottaneen käsiinsä hänen
-soittokoneensa. Mutta koska oli mahdotonta löytää toista yhtä taitavaa
-esittäjää (niinkuin hän oli maltillisempina hetkinään), niin oli pakko
-ollut asettaa hänet entiseen toimeensa. Nyt hän olikin jo hilliytynyt
-pysymään adagiojensa ja allegrojensa ahtaassa piirissä. Kuulijakunta,
-joka hyvin tunsi hänen taipumuksensa, oli sukkela huomaamaan
-vähimmänkin poikkeuksen tekstistä; jos hän vähänkin unohti
-itsensä, minkä sekä silmä että korva saattoi havaita omituisista
-kasvonväänteistä ja pahaenteisistä jousen hypähtelyistä, niin kutsui
-hiljainen moittiva murina taitelijan takaisin Elysiumista tai
-Tartaruksesta[6] nuottialan terveellisimpiin seutuihin. Silloin hän
-heräsi ikäänkuin unesta -- loi hätäisen, pelästyneen, anteeksipyytävän
-katseen ympärilleen ja puusta pudonneen nöyrällä katsannolla veti
-kapinallisen soittokoneensa takaisin ikävän yksitoikkoisuuden
-kuluneille laduille, mutta kotonaan hän vaati korvausta tästä
-vastenmielisestä orjantyöstä. Siellä hän pidellen kiihkeillä sormillaan
-onnetonta viulua loihti siitä esiin, usein päivänkoittoon saakka, niin
-hurjia ja outoja säveleitä, että kalastaja alhaalla merenrannalla,
-taikauskoisen pelon valtaamana teki ristinmerkin, ikäänkuin merenneito
-tai muu henki olisi uikuttanut hänen korvaansa soittoa, mikä ei ollut
-maan päältä kotoisin.
-
-Tämän miehen ulkomuoto oli hänen taiteensa luonnon mukainen.
-Kasvonpiirteet olivat jalot ja huomiota herättävät, mutta rypistyneet
-ja pilatut; niitä ympäröi musta, huolimattomasti pidetty kihara tukka
-ja suurissa ontoissa silmissä oli kiinteä, miettivä ja uneksiva katse.
-Kaikki hänen liikkeensä olivat omituisia, äkillisiä, katkonaisia, ja
-hänen kävellessään kaduilla tai pitkin rantaa kuultiin hänen nauravan
-ja puhuvan itsekseen. Mutta kaiken kaikkiaan hän oli viaton, siivo ja
-vilpitön olento, joka milloin tahansa olisi tahtonut jakaa kaiken
-omansa laiskoille latsaroneille eli Napolin tyhjäntoimittajille, joita
-hän usein pysähtyi katselemaan, kun he mukavasti loikoivat auringon
-paisteessa. Mutta seuraelämään hän oli kokonaan sopimaton. Hän ei
-hankkinut ystäviä, ei suosijoita, ei käynyt huveissa, mitkä muuten ovat
-niin rakkaat soiton harrastajille ja etelän lapsille. Hän ja hänen
-taiteensa näyttivät yksinomaan soveltuvan toisiinsa -- kummatkin
-eriskummaiset, alkuperäiset, ylimaalliset ja säännöttömät. Miestä ei
-voinut erottaa hänen soitostaan, se oli hän itse. Ilman sitä hän ei
-ollut mitään, paljas kone. Mutta sen kera oli hän kuningas omissa
-maailmoissaan! Miesparka! paljon hänellä ei ollut tavaraa tässä
-maailmassa. -- Eräässä Englannin tehdaskaupungissa on hautapatsas,
-jonka kirjotus puhuu "Claudius Phillipsistä, jonka ehdoton rikkauden
-halveksiminen ja verraton viulunsoitto tekivät hänestä kaikkien
-tuntijoiden ihastuksen esineen." Vastakkaisten ansioitten
-johdonmukainen yhdistelmä! Rikkauden halveksimisen suuruudesta, oi
-nero, riippuu kykysi käytellä viulua!
-
-Gaetano Pisanin sävellyslahjat esiintyivät pääasiallisesti sellaisessa
-soitossa, mikä sopi tähän hänen lempisoittimeensa, viuluun, jolla
-epäilemättä on mitä runsaimmat ja monipuolisimmat edellytykset
-intohimojen tyynnyttämiseksi ja hallitsemiseksi. Mitä Shakespeare on
-runoilijoiden kesken, on Cremona soittokoneiden kesken. Kuitenkin oli
-hän säveltänyt muitakin kappaleita, laajempia ja suurpiirteisempiä ja
-etevin näistä oli hänen kallis -- rahalla ostamaton -- julkaisematon --
-häviämätön oopperansa "Sireeni." Tämä suuri teos oli ollut hänen
-poikaikänsä unelma, hänen miehuutensa lemmitty ja vanhempina vuosina
-"se seisoi hänen vierellään kuin nuoruus." Turhaan oli hän ponnistanut
-saadakseen sen maailmalle esitetyksi. Vieläpä lempeä kadehtimaton
-Paisiello[7] pudisti päätään, kun soittaja antoi hänen kuulla näytteen
-sen paraimmista kohdista. Ja kuitenkin, Paisiello, vaikka tämä soitto
-suuresti eroaa siitä, mitä Durante opetti sinua jäljittelemään, niin
-kenties -- mutta kärsivällisyyttä, Gaetano Pisani -- odota aikaasi ja
-pidä viulusi vireessä!
-
-Vaikka voi kuulua kummalta, niin tämä omituinen henkilö sittenkin oli
-solminnut sen siteen, jota tavalliset kuolevaiset ovat taipuvaisia
-pitämään omana yksinoikeutenaan -- hän oli naimisissa ja hänellä oli
-yksi lapsi. Ja mikä vielä kummallisempaa, hänen vaimonsa oli tyyneen,
-tervejärkisen haaveilemattoman Englannin tytär. Hän oli miestään paljon
-nuorempi, kaunis ja lempeä, vaaleaverinen aito englantilainen
-kasvoiltaan. Hän oli mennyt rakkaudesta naimisiin ja (uskotteko?)
-rakasti miestään yhä. Kuinka se avioliitto solmittiin, kuinka tuo arka,
-epäseurallinen, kömpelö olento ensin uskalsi kosia -- sitä voin
-selittää ainoastaan pyytämällä teitä katselemaan ympärillenne ja
-ensiksi selittämään minulle, millä tavalla puolet miehistä ja puolet
-vaimoista, joita tapaatte, ovat löytäneet itselleen puolison!
-Kuitenkaan tämä yhdistys, tarkemmin silmäiltynä, ei ollut niinkään
-merkillisesti syntynyt. Tyttö oli syntynyt avioliiton ulkopuolella
-vanhemmista, jotka olivat liian ylhäisiä itse häntä pitämään. Hänet
-lähetettiin Italiaan oppimaan sitä taidetta, josta hän tulisi elämään,
-sillä hänellä oli laulunääni ja taideaisti. Hän oli muista riippuvainen
-ja huonosti kohdeltu. Pisani oli hänen opettajansa ja kehdosta asti
-tyttö ei ollut kuullut muuta ääntä kuin hänen, jossa ei ollut
-ylenkatseen tai moitteen vivahdustakaan. Niinpä -- jatko seuraa
-itsestään. Oli se luonnollista tai ei, he menivät naimisiin. Nuori
-vaimo rakasti miestään, ja vaikka hän olikin hiljainen ja nuori,
-voitiin häntä melkein sanoa molempien suojelijaksi. Kuinka monesta San
-Carlon ja soitto-opiston hallitsijoiden epäsuosiosta olikaan hän
-tietämättään pelastunut vaimonsa avuliaalla välityksellä! Kuinka monen
-sairauden aikana -- sillä miehen ruumiinrakennus oli heikko -- olikaan
-vaimo häntä hoitanut ja vaalinut! Usein hän pimeinä öinä odotti
-teatterin luona lyhtyineen näyttääkseen hänelle valoa ja tukeakseen
-häntä vankalla käsivarrellaan; muussa tapauksessa kukaties soittaja
-hajamielisissä unelmissaan olisi voinut astella mereen _Sireeninsä_
-jälkeen. Ja sitten kuunteli vaimo niin ihmeen kärsivällisesti, ehkä
-huvitettunakin -- sillä tosi rakkaudessa ei ole maku aina hienoin --
-noitten eriskummaisten säännöttömien sävelten kuohuja ja houkutteli
-hänet -- koko matkan kuiskaten ylistystä -- epäterveellisestä
-yövalvonnasta lepoon ja uneen! Sanoin, että miehen soitanto oli osa
-hänestä itsestään, ja tämä hellä olento näytti olevan osa soitosta;
-olikin niin, että kun vaimonsa istui hänen vierellään, pääsi
-se mikä oli sulosointuista ja viehättävää hänen kirjavassa
-mielikuvituksessaan, ikäänkuin varkain sopusointuun sulamaan.
-Epäilemättä vaimon läsnäolo vaikutti soittoon, muovaten ja vienontaen
-sitä, mutta soittaja ei sitä tietänyt, sillä hän ei koskaan tutkinut,
-mistä ja mitä hänen innostuksensa oli. Sen hän vaan tiesi, että
-rakasti ja siunasi vaimoaan. Hän kuvitteli sanovansa tämän vaimolleen
-kaksikymmentä kertaa päivässä, mutta sitä hän ei koskaan tehnyt, sillä
-hän ei ollut monisanainen edes vaimolleen. Hänen soittonsa oli hänen,
-kielensä, niinkuin vaimon kieli oli -- huolenpito. Hän keskusteli
-enemmän viulunsa kanssa; _sille_ hän saattoi puhua tuntikausia --
-ylistää sitä -- torua -- mielistellä, vieläpä tiedettiin hänen sille
-kironneenkin, sillä sellainen on ihminen virheettöminkin, mutta
-tällaista hairahdusta hän aina syvästi katui. Ja viululla oli oma
-kielensä, se saattoi puolustautua ja kun se otti toruakseen, oli se
-voiton puolella. Se oli jalo toveri tämä viulu, Tyrolissa tehty,
-kuuluisan Steinerin tekoa. Sen pitkässä iässä oli jotakin
-salaperäistä. Kuinka monta kättä, nyt maaksi muuttunutta, oli
-koskettanut sen kieliä, ennenkuin se tuli Gaetano Pisanin parhaimmaksi
-toveriksi! Itse sen kotelo oli arvoa ansaitseva, kauniisti maalattu,
-niinkuin sanottiin Caraccin kädellä. Muuan englantilainen kokooja oli
-tarjonnut kotelosta enemmän kuin Pisani oli koskaan viululla
-ansainnut. Mutta Pisani, joka ei välittänyt siitä, missä hökkelissä
-hän itse asui, oli ylpeä saadessaan tarjota viululleen palatsin. Hänen
-viulunsa oli hänen vanhempi lapsensa! Hänellä oli toinenkin lapsi ja
-nyt käännymme siihen.
-
-Miten voisin sinua kuvailla, Viola? Varmaankin oli soitolla jotain
-tekemistä tämän nuoren vieraan tulossa. Sillä sekä ulkomuoto että
-luonne osotti sukulaisuuden jälkiä tuon omituisen ja henkimäisen
-äänielämän kanssa, joka yö toisensa jälkeen, ilmakkaana ja aavemaisena
-levisi yli tähtiä päilyvän lahdelman... kaunis hän oli, mutta outoa
-kauneutta -- vastakkaisten ominaisuuksien yhdistelmä ja sopusointu.
-Hänen hiuksissaan oli kullankarva, runsaampi ja puhtaampi kuin mitä
-Pohjolassa tavataan. Mutta silmässä oli tumma, hellä, voittava hehku,
-enemmän kuin italialainen, melkein itämaalainen. Iho oli tavattoman
-vaalea, mutta ei koskaan pysynyt samanlaisena -- milloin se oli
-punakka, milloin kalpea. Ja niinkuin iho, niin vaihteli kasvojen
-ilmekin, ollen milloin verrattoman suruinen, milloin taas verrattoman
-iloinen.
-
-Ikävä sanoa tämä omituinen pariskunta suuresti laiminlöi antaa
-tyttärelleen sitä, mitä oikeastaan kutsumme kasvatukseksi. Eipä niillä
-tosin kummallakaan ollut paljon tietoa annettavana ja suuret tiedot
-eivät silloin olleet muodissa niinkuin nyt. Mutta sallimus tai luonto
-auttoi nuorta Violaa. Hän oppi itsestään äitinsä kielen niinkuin isän
-ja pian hän jo taisi lukea ja kirjottaa. Äitinsä, joka muuten oli
-roomalais-katolilainen, opetti häntä varhain rukoilemaan. Mutta näiden
-kaikkien taitojen vastapainoksi, koska Pisanin tavat olivat niin
-omituiset ja hän vaimoltaan alituisesti kysyi huolenpitoa, jäi lapsi
-usein yksikseen vanhan hoitajattaren varaan, joka kyllä häntä suuresti
-rakasti, mutta ei mitenkään sopinut hänelle opettajaksi. Rouva Gionetta
-oli aito italialainen ja napolilainen. Hänen nuoruutensa oli ollut
-paljasta lempeä ja vanhuus oli paljasta taikauskoa. Hän oli kielas,
-oikea lörppö. Milloin hän laverteli lapselle armastelevista herroista
-ja prinsseistä, milloin hän sai veren jäätymään saduillaan ja
-tarinoillaan peikoista ja vampiireista,[8] tansseista suurten
-uhripuitten ympärillä ja "pahan silmän" lumouksesta -- yhtä vanhoja
-tarinoita varmaankin kuin kreikkalaiset ja etrurilaiset. Kaikki tämä
-oli omiansa salaisesti kutomaan lumotuita kankaita Violan
-mielikuvituksen eteen, joita kankaita myöhempien vuosien tyyneempi
-harkinta turhaan koetti hajottaa. Ja varsinkin sai kaikki tämä häntä
-pelokkaalla nautinnolla kiintymään isänsä soittoon. Syntymästä saakka
-hänen ympärillään leijailivat nuo ihmeelliset säveleet, jotka aina
-koettivat tulkita ylimaallisten olentojen kieltä hurjilla katkonaisilla
-äänillä. Voitaisiin sanoa, että lapsen koko sielu oli täynnä soittoa --
-muistot, mielikuvat, ilon tai tuskan aistimukset, kaikki sekaantuivat
-erottamattomasti noihin ääniin, jotka milloin ilahuttivat, milloin
-pelottivat -- jotka tervehtivät häntä aamuauringon avatessa hänen
-silmänsä ja herättivät hänet yksinäisellä vuoteella yön pimeydessä.
-Gionettan sadut ja tarinat vielä vain auttoivat lasta paremmin
-ymmärtämään noiden salaperäisten äänten merkityksen, ne antoivat
-soitolle sanoja.
-
-Oli luonnollista, että sellaisen isän lapsi pian osottaisi taipumusta
-hänen taiteesensa. Mutta tämä taipumus näyttäytyi etupäässä korvassa ja
-äänessä. Jo aivan pienenä hän lauloi hurmaavasti. Muuan suuri
-kardinaali kuuli hänen lahjoistaan puhuttavan ja lähetti häntä
-noutamaan puheilleen. Siitä hetkestä asti oli Violan kohtalo ratkaistu:
-hänestä oli tuleva Napolin tuleva kunnia, San Carlon primadonna.
-
-Kardinaali päätti saada ennustuksensa toteutumaan ja antoi hänen
-nauttia kuuluisimpien mestareiden opetusta. Yllyttääkseen hänen
-kilpailunhaluaan otti hänen ylhäisyytensä Violan eräänä iltana omaan
-teatteri-aitioonsa: olipa toki jotakin saada nähdä esitystä ja vielä
-enemmän saada kuulla kättentaputuksia, joita tuhlattiin loistaville
-signoroille -- niiltä hän kerran vielä tulisi viemään voiton! Oi miten
-kunniakkaalta tuo näyttämön elämä, tuo soiton ja laulun ihmemaailma,
-hänestä tuntui, ensi kerran nähtynä! Se oli ainoa maailma, joka näytti
-vastaavan hänen kummallisia lapsellisia ajatuksiaan. Hänestä tuntui
-kuin hän tähän asti olisi ollut vieraalle maalle viskattu, mutta nyt
-viimein olisi päässyt näkemään synnyinmaansa ja kuulemaan sen kieltä.
-Kaunis ja todellinen innostus, täynnä tulevaisuuden lupauksia! Poika
-tai mies, sinä et koskaan tule runoilijaksi, jollet ole tuntenut
-ihannemaan, Kalypson saaren avautuvan eteesi, kun ensi kerran teatterin
-maagillinen esirippu vedettiin syrjään ja runouden maailma aukeni
-jokapäiväisyyden maailmaan.
-
-Ja nyt oli vihkimys tapahtunut. Violan oli luettava, tutkittava,
-kuvattava yhdellä käänteellä, yhdellä silmäyksellä niitä tunteita,
-joita hänen tulisi näyttämöllä esittää. Vaarallisia opetuksia
-tosiaankin monelle, mutta ei sille puhtaalle innostukselle, joka
-perustuu taiteesen. Sillä sielu, joka oikein käsittää taiteen, on
-peili, joka uskollisesti heijastaa mitä sen pintaan sattuu, ainoastaan
-silloin kun se on tahraton. Viola osasi vaistomaisesti löytää luonnon
-ja totuuden. Hänen lausuntonsa oli täynnä itsetiedotonta voimaa, hänen
-äänensä hellytti sydämet kyyneleihin tai sytytti ne jalon suuttumuksen
-hehkuun. Mutta tämä johtui siitä myötätunnosta, mikä nerolla aina on
-kaiken tuntevan, elävän ja hengittävän suhteen jo varhaisimmassa
-viattomuusiässäänkin. Hän ei ollut suinkaan ennenaikaa kypsynyt
-nainen, joka olisi käsittänyt sanojen esittämän rakkauden, tai
-mustasukkaisuuden. Hänen taiteensa oli noita ihmeellisiä salaisuuksia,
-joita sielutieteilijät koettakoot ratkaista, jos voivat; sanokoot he,
-miksikä yksinkertaiset lapset ja puhtaimmat sydämet usein ovat niin
-herkät tuntemaan todellisen taiteen ja väärän, tunteen ja sanahelinän
-erotuksen, kun laulatte heille tai kerrotte satuja; sanokoot, miksi
-luonnollisen intohimon sointuvat ilmaisut herättävät vastakaikua
-sydämissä, jotka eivät vielä ole kokeneet sitä, mistä sanat kertovat.
-
-Ulkopuolella opintojaan oli Viola vaatimaton, tunteellinen, mutta
-hieman oikullinen lapsi; oikullinen ei mielenlaadussaan, sillä hän oli
-aina suloinen ja myöntyväinen, mutta hänellä oli "tuulia", niin että
-hän surullisesta muuttui iloiseksi ja taas surulliseksi ilman näkyvää
-syytä. Jos jotakin syytä oli, on se etsittävä siitä varhaisesta
-salaperäisestä tunnepiiristä, johon olen viitannut, ja silloin on
-katsottava, mikä vaikutus on saattanut olla hänen mielikuvitukseensa
-niillä alituisilla sävelvirroilla, jotka häntä ympäröivät. On näet
-huomattava, että niitä, jotka ovat erityisen herkät soitolle, säveleet
-usein arkielämän puuhissa tulevat kiusaamaan ja hätyyttämään. Soitto,
-kun se kerran pääsee sieluun, tulee itse jonkunlaiseksi hengeksi, joka
-ei hevin kuole. Se harhailee muistin käytävissä ja sokkeloissa ja
-kuuluu usein uudelleen yhtä selvänä ja elävänä kuin milloin se ensi
-kerran pani ilma-aallot liikkeelle. Violankin mieleen siis nämä
-äänihaamut usein tulivat takaisin; jos olivat iloisia, herättivät ne
-hymyn, jos suruisia, levittivät ne varjon hänen kasvoilleen ja saivat
-hänet lakkaamaan lapsellisesta leikkisyydestään ja istuutumaan syrjään
-aateskelemaan.
-
-Tosiaan siis kuvannollisesti tätä suloista olentoa, jonka vartalo oli
-kuin ilmasta kudottu, kauneus niin sopusuhtainen, käytös niin
-eriskummainen -- tosiaan häntä kuvannollisesti saattoi kutsua Soiton
-ennemmin kuin soittoniekan tyttäreksi. Voi arvata, että tätä olentoa
-odotti joku merkillinen kohtalo vähemmän varsinaista elämää kuin sitä
-runoiltua, mikä näkeville silmille ja tunteville sydämille aina kulkee
-rinnan tavallisen elämän kanssa, kaksoisvirtana Tummaa Merta kohti.
-
-Ja sentähden ei ollutkaan kumma, että Viola itse jo lapsuudessaan ja
-vielä enemmän silloin kun hän kukoisti neitsyeellisen nuoruutensa
-suloisessa vakavuudessa, kuvitteli elämälleen sellaisen kohtalon, joko
-autuutta tai kärsimystä, mikä sopi yhteen hänen hengittämänsä
-ilmapiirin unelmien ja haaveitten kanssa. Usein hän saattoi tiheitten
-pensaikkojen läpi kiivetä Posilipon luolalle ja istuutua Virgiliuksen
-haudalle, missä haamuja näyttäytyi, ja siellä hän antautui noihin
-haaveisiinsa, joiden hienoa utuisuutta ei mikään runoilu voi määritellä
-ja tehdä kouriintuntuvaksi -- sillä kaikkia laulajia mahtavampi on
-nuoruuden unelmoiva sydän. Usein hän myöskin istui kynnyksellä, jonka
-päällä viinilehvät kiertelivät, syyspäivän tai suvi-illan hämärissä
-katsellen tummansiniselle päilyvälle lahdelle ja rakennellen
-pilvilinnoja. Kuka ei tee samaa -- ei ainoastaan nuorena vaan
-vanhempanakin, kun toivot jo niin monasti ovat himmentyneet! Ihmisen
-etuoikeus on unelmoida, se on mökkiläisen ja kuninkaan yhteinen
-perintölahja. Mutta Violan päiväunet olivat selvempiä, vakavampia ja
-lukuisempia kuin mihin useimmat meistä antavat itselleen aikaa. Ne
-olivat kuin kreikkalaisten oramat[9] -- profetallisia vaikka
-kuviteltuja.
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    "Se oli halu, hämmästys ja riemu."
-
-                       _Gerusal. Lib._ II, 21.
-
-Nyt viimeinkin on oppikausi päättynyt! Viola on lähes 16 vuotta vanha.
-Kardinaali sanoo, että on tullut aika, jolloin uusi nimi on
-kirjotettava Kultaiseen Kirjaan, mikä kuuluu taiteen ja laulun
-lapsille. Mutta mitä osaa näytellen? -- kenen taideluomalle hän on
-antava muodon ja ruumistuksen? Ah, se on salaisuus! Huhuja käy, että
-tyhjentymätön Paisiello aikoo luoda jonkun uuden nerontuotteen
-alottelijan tervehdykseksi näyttämölle. Toiset väittävät, että Violan
-vahvin puoli on huvinäytelmä ja että Cirnarosa[10] ahkerasti
-työskentelee uutta "Matrimonio Segretoa" valmistellen. Mutta sillävälin
-sattuu neuvotteluissa joku seisahdus. Näkyy, että kardinaali on
-huonolla tuulella. Hän on sanonut julkisesti -- ja ne sanat ovat
-pahaenteisiä: "Tyttö hupsu on yhtä hullu kuin isänsä -- hän pyytää ihan
-mahdottomia." Neuvottelu seuraa neuvottelua -- kardinaali puhuu
-yksityisesti hyvin vakavasti lapsiraukan kanssa -- kaikki turhaan.
-Napoli on uteliaisuudesta ja arvailemisesta pyörällään. Lukutunti
-päättyy riitaan, ja Viola tulee kotiin ärtyisenä ja alakuloisena; hän
-ei tahdo näytellä -- hän on peruuttanut sitoumuksensa.
-
-Pisani, joka oli liian kokematon älytäkseen näyttämön kaikkia vaaroja,
-oli ihastunut siihen ajatukseen, että ainakin yksi hänen nimeään
-kantava tulisi lisäämään hänen taiteensa mainetta. Tytön omituisuus
-pahotti häntä. Mutta hän ei sanonut mitään -- hän ei koskaan sanoin
-nuhdellut -- vaan turvautui viuluunsa. Oi uskollinen viulu, kuinka
-kauheasti sinä toruit! Se vinkui -- se murisi -- se ähkyi -- se ulvoi.
-Ja Violan silmät täyttyivät kyyneleillä, sillä hän ymmärsi sitä kieltä.
-Hän hiipi äitinsä luo ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa, ja kun
-Pisani keskeytti soittonsa, kas! sekä äiti että tytär itkivät. Hän
-tuijotti heihin kummissaan ja sitten, ikäänkuin hän olisi tuntenut
-olleensa liian ankara, hän taas haki kumppaniltaan apua. Ja nyt
-olisitte luulleet kuulevanne metsän sinipiian laulavan kehtolaulua
-viihdyttääkseen pahankurista vaihdokasta, jonka se on ottanut omakseen.
-Sulavina, vienoina, hopeisina tulvailivat säveleet lumotusta jousesta.
-Itsepintaisinkin murhe olisi unohtunut kuuntelemaan, ja ajoittain tuli
-sekaan rajuja ilonääniä kuin naurua, mutta ei kuolevaisen naurua. Tämä
-oli yksi paraimmin onnistuneista aarioista hänen lempi-oopperastaan,
-missä sireeni laulaa aallot ja vihurit uinumaan. Taivas tietää, mitä
-sitten olisi seurannut, mutta hänen kätensä estettiin. Viola oli
-heittäytynyt hänen syliinsä ja suuteli häntä, silmät onnesta loistaen
-kuin auringon pilvistä pilkistäessä. Juuri tällä hetkellä avautui ovi
--- kardinaalilta kutsu -- Violan täytyi heti lähteä hänen ylhäisyytensä
-puheille. Hänen äitinsä meni mukaan. Kaikki tuli sovituksi ja
-päätetyksi: Viola sai tahtonsa täytetyksi ja valitsi mieleisensä
-oopperan.
-
-Oi te tylsät Pohjolan kansat riitoinenne ja markkinatouhuinenne, te
-ette saata arvata millainen elämä nousi soitannollisessa Napolissa, kun
-levisi huhu uudesta oopperasta ja uudesta laulajasta. Mutta kenen oli
-ooppera? Ei mikään kabinettijuoni ole sen salaisempi ollut. Pisani
-tuli eräänä iltana kotiin teatterista nähtävästi vihoissaan ja
-kiihdyksissään. Voi korviasi, jos silloin olisit kuullut viulua! Hänet
-oli toistaiseksi erotettu toimestaan. He pelkäsivät, että uusi ooppera
-ja tyttären ensi esiintyminen primadonnana olisi liikaa hänen
-hermoilleen. Voi silloin hänen soittoaan! Sireenien ja kostottarien
-äänistä tuli sellainen sekamelska, ettei moista ole kuultu. Tulla
-syrjään sysätyksi ja juuri siksi illaksi, jolloin hänen lapsensa
-esiintyisi, jonka laulu oikeastaan oli hänestä vuotanut ulos --
-syrjäytetyksi jonkun uuden kilpailijan tähden -- se oli liikaa
-soittajan lihalle ja verelle. Ensimäisen kerran hän sanoin puhui
-asiasta ja kysyi totisesti -- sillä sitä kysymystä viulu, olipa se
-kuinka kaunopuhelias, ei voinut selvästi esittää -- mikä oli oleva
-ooppera ja mikä hänen näyteltävänsä osa. Ja Viola yhtä totisesti
-vastasi luvanneensa kardinaalille olla sitä ilmaisematta. Pisani ei
-sanonut mitään vaan katosi viuluinensa ja kohta kuultiin tasakatolta
-(minne soittaja toisinaan pakeni ollessaan hyvin huonolla tuulella)
-kumppanin vinkuvan ja huokaavan kuin olisi sen sydän murtunut.
-
-Pisanin tunteet eivät paljon pinnalla näyttäytyneet. Hän ei ollut noita
-helliä hyviä isiä, joiden lapset aina leikkivät polven eessä; hänen
-sielunsa oli niin peräti taiteessaan kiinni, että kotielämä liukui
-hänen ohitsensa melkein kuin se olisi ollut unta ja sydän olemassaolon
-varsinainen muoto ja ruumis. Henkilöt, jotka paljon viljelevät
-ajattelua, ovat usein tällaisia. Matematikkojen hajamielisyys on tullut
-sananparreksi. Kun kuuluisan ranskalaisen filosofin huoneesen palvelija
-syöksyi huutaen: "Tuli on talossa irti, herra!" -- niin viisas jatkaen
-problemiensa tutkistelua virkkoi: "Mene sanomaan rouvalle, hupsu!
-Minäkö sekaantuisin talousasioihin?" Mutta mitä on matematikka soittoon
-verraten -- soittoon, joka ei ainoastaan sävellä oopperoita vaan pelaa
-viulua! Tiedättekö mitä kuuluisa Giardini sanoi, kun joku oppilas
-kysyi, kuinka kauan kestäisi oppia soittamaan viulua! Kuulkaa ja
-hämmästykää te, jotka haluatte käännellä sitä jousta, jonka suhteen
-Odysseun jousenjännitys oli vain leikintekoa: "12 tuntia päivässä 20
-vuoden kuluessa." Voiko siis ihminen, joka soittaa viulua, aina leikkiä
-pienokaistensa kanssa? Ei Pisani! Usein lapsuuden tarkassa
-epäluuloisuudessa oli Viola raukka hiipinyt ulos huoneesta itkemään
-sitä ajatusta, ettet sinä isä häntä rakastanut. Ja kuitenkin kaiken
-tämän ulkonaisen taiteilijan hajamielisyyden takana virtaili yhtä suuri
-luontainen hellyys ja kasvaessaan vanhemmaksi uneksija oppi uneksijaa
-ymmärtämään. Mutta nyt hän itse oli koko kunniasta erotettu --
-kielletty tervehtimästä tyttärensä maineen nousua! Ja tytär itse oli
-mukana salaliitossa häntä vastaan! Terävämpi kuin käärmeen pistos oli
-se kiittämättömyys ja terävämpi kuin käärmeen pistos oli viulun
-nuhteleva ruikutus.
-
-Ratkaiseva hetki on tullut. Viola on lähtenyt teatteriin äitinsä
-mukana. Pahastunut soittaja on jäänyt kotiin. Gionetta syöksyy
-huoneesen -- kardinaalin vaunut ovat ovella -- padronea (isäntää) on
-lähetetty noutamaan. Hänen täytyy heittää viulunsa -- täytyy pukea
-ylleen kirjailtu takkinsa pitsihihoineen. Tässä kaikki on joutuin,
-joutuin! Ja nopeasti vierivät vaunut ja mahtavana istuu ajaja ja
-komeasti orhit ravaavat. Pisaani raukka hämmentyy ja istuu kiusallisen
-epätietoisena. Hän saapuu teatteriin -- astuu alas pääovelle,
-kääntyilee ja katselee ympärilleen -- jotakin puuttuu. Missä on viulu?
-Voi! hänen sielunsa, hänen äänensä, hänen oma itsensä on jäänyt pois!
-Pelkkää konetta kulettavat palvelijat ylös portaita ja pitkin käytäviä
-kardinaalin aitioon. Mutta silloin, mikä häntä kohtaa! Näkeekö hän
-unta? Ensimäinen näytös on loppunut (häntä ei lähetetty noutamaan,
-ennenkuin onnistuminen oli taattu) ensimäinen näytös on kaiken
-ratkaissut. Hän tuntee sen siitä sähköisestä joukkotunteesta, mikä
-kaikilla sydämillä on yhteisenä suuressa kuulijakunnassa. Hän tuntee
-sen joukon henkeäpidättävästä äänettömyydestä -- hän tuntee sen vielä
-kardinaalin sormenkohotuksesta. Hän näkee Violansa näyttämöllä silkissä
-ja jalokivissä loistavana -- kuulee hänen äänensä, joka värähtelee
-kautta tuhansien sydänten! Mutta näytelmä -- osa -- soitto! Sehän on
-hänen toinen lapsensa -- hänen kuolematon lapsensa -- hänen sielunsa
-henkilapsi -- monen vuoden pitkällisen ja tuskallisen sielun
-ponnistuksen hedelmä -- hänen nerontuotteensa -- hänen oopperansa --
-Sireeni.
-
-Tämä siis oli se salaisuus, joka niin oli häntä sapettanut. Tämä oli
-ollut syynä riitaan kardinaalin kanssa -- tätä ei saanut ilmottaa,
-kunnes menestys olisi voitettu ja tytär liittänyt isän voitonriemun
-omaansa.
-
-Ja tuossa hän seisoo, Viola -- ja jokainen sielu notkistaa itsensä
-hänen eteensä -- ihanampana kuin itse sireeni, jonka hän on loihtinut
-esiin sydämen syvänteistä. Oi ponnistuksen kauan viipynyt suloinen
-palkinto! Missä onkaan päällä maan sellaista riemua, minkä nero tuntee,
-kun se viimeinkin salatusta sopestaan saa astua valoon ja maineesen.
-
-Hän ei ääntänyt -- hän ei liikahtanut -- hän seisoi kivettyneenä
-hengittämättä -- kyynelten poskilta valuessa: mutta aika ajoittain
-hänen kätensä hapuilivat ympäriltä, koneellisesti etsien uskollista
-soittokonetta. Miksei se ollut tässä ollakseen osallisena hänen
-voitostaan?
-
-Viimeinkin esirippu laskeutui, mutta ah! sitä suosionosotusten myrskyä.
-Kuin yhtenä miehenä nousi kuulijakunta ja yhteen ääneen huudettiin
-kallis nimi. Viola tuli takaisin vavisten ja kalpeana -- ja näki koko
-joukossa vain isänsä kasvot. Yleisö seurasi kosteata silmänluontia ja
-luki tyttären ajatuksen ja tarkotuksen. Vanha hyvä kardinaali työnsi
-Pisania eteenpäin. Hurja soittaja! Tyttäresi on sinulle antanut enemmän
-takaisin kuin elämän, minkä sinä hänelle annoit!
-
-"Viuluraukkani", sanoi hän pyyhkien silmiään, "nyt he eivät enää tule
-sinulle viheltämään!"
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-    "Sellaisten vastakkaisten vaikutinten --
-    tulen ja jään, naurun ja kyyneleitten, pelon
-    ja toivon -- välillä petollinen nainen --"
-
-                     _Gerusal. Lib._ IV, 94.
-
-Vaikka sekä laulajan että oopperan menestys oli ollut täydellinen, oli
-kuitenkin ensimäisessä näytöksessä ja ennen Pisanin tuloa ollut hetki,
-jolloin vaaka oli hyvin täpärällä. Siinä köörilaulu oli täynnä kaikkia
-säveltäjän omituisuuksia. Ja kun tämä äänten pyörrevirta vaahtosi ja
-kuohui ja raasteli korvaa ja aistia kaikilla äänivivahduksillaan, tunsi
-kuulijakunta yhtaikaa, että ooppera oli Pisanin työtä. Sille oli
-annettu nimi, joka tähänasti oli estänyt tekijää arvaamasta, ja
-alkusoitto, joka oli ollut säännöllistä ja viehättävää, aiheutti, että
-yleisö oli keksivinään suosikkinsa Paisiellon teoksen. Tottuneina
-nauramaan ja halveksimaan Pisanin pyrkimystä säveltäjäksi tuntui heistä
-nyt kuin heitä olisi vedetty nenästä ja viekotettu taputtamaan käsiään
-alkusoitolle ja ensimäisille näytöksille. Pahaenteinen humina kuului
-yli salin -- laulajat ja orkesteri -- jotka niinkuin ainakin
-sähköisesti tunsivat yleisön mielialan -- tulivat itsekin
-hermostuneiksi ja pelästyivät; heiltä puuttui se tarmo ja tarkkuus,
-joka yksin olisi voinut kannattaa outoa soittoa.
-
-Teatterissa on aina uudella tekijällä monta vastustajaa -- puolue, joka
-on voimaton, kun kaikki käy hyvin, mutta se väijyy uhkaavana sitä
-hetkeä, jolloin sattuu joku häiriö marssissa menestyksen määrään.
-Kuului vihellys tosin vain pieni, mutta kaikkien kättentaputusten
-vaikeneminen näytti merkitsevän sellaisen hetken tuloa, jolloin
-vastenmielisyys olisi kaikkiin tarttunut. Hengähdyskin voi panna
-lumivyöryn liikkeelle. Siinä kriitillisessä hetkessä Viola, sireenien
-kuningatar, astui ensi kerran esiin merenäärisestä luolastaan. Hänen
-tullessaan etualalle näyttämöä, tilaisuuden uutuus, kuulijakunnan
-jäähdyttävä välinpitämättömyys -- jota ei edes niin merkillisen
-kauneuden näkeminen heti saanut haihdutetuksi -- kateellisten
-laulajakumppanien kuiskeet näyttämöllä, valaistuksen kirkkaus ja vielä
--- enempi kuin mikään muu -- äskeinen vihellys, joka kuului ennen hänen
-tuloaan -- kaikki tämä sai hänen lahjansa kivettymään ja tukahutti
-hänen äänensä. Ja sen sijaan että hänen olisi nopeasti pitänyt kaiuttaa
-mahtavan tervehdyksen, niin kuninkaallinen Sireeni muuttui vapisevaksi
-tytöksi, joka kalpeana ja mykkänä seisoi noiden lukemattomien silmien
-ankaran kylmän katseen edessä.
-
-Sillä hetkellä kun hän jo oli pyörtymäisillään -- kun hän yli
-äänettömän joukon loi aran, rukoilevan silmäyksen -- huomasi hän
-eräässä aitiossa lähellä näyttämöä kasvot, jotka heti kuin
-taikavoimalla tekivät hänen mieleensä vaikutuksen, jota hän ei koskaan
-voinut selittää eikä unohtaa. Se herätti epämääräisen haavemaisen
-muiston, ikäänkuin hän ennen jo olisi nähnyt ne noissa päiväunelmissa,
-jotka hänelle lapsuudesta asti olivat tavallisia. Hän ei voinut kääntää
-katsettaan noista kasvoista ja hänen katsellessaan kauhu ja kylmyys,
-mikä äsken oli hänet vallannut, hävisi kuni sumu auringon tieltä.
-
-Noissa tummissa loistavissa silmissä uhkui häntä vastaan niin paljon
-lempeätä rohkaisua, säälivää ja kunnioittavaa ihailua, niin paljon
-varottavaa ja vahvistavaa ja innostavaa, että jokainen -- näyttelijä
-tai muu esiintyjä -- joka joskus on huomannut, minkä vaikutuksen hänen
-mieleensä tekee yksikin vakava ja hyvänsuopa silmäys siitä
-kuulijakunnasta, jota on puhuteltava ja puolelleen taivutettava -- hän
-helposti käsittää, kuinka intoa sytyttävä muukalaisen silmäys ja
-hymyily oli alottelijalle.
-
-Ja laulajan katsellessa ja punan palatessa sydämestä kasvoille, nousi
-muukalainen puoleksi, ikäänkuin muistuttaakseen yleisöä osottamaan
-kohteliaisuutta noin nuorelle, kauniille olennolle, ja niin pian kuin
-hän antoi merkin, seurasivat muut hänen esimerkkiään yleisellä
-kättentaputuksella. Sillä tämä muukalainen oli itsekin huomattava
-henkilö ja hänen äskeinen saapumisensa Napoliin oli yhtä suurena
-puheenaiheena kaupungissa kuin uusi ooppera. Ja sitten kun taputus
-lakkasi -- kirkkaana, täyteläisenä ja kahleettomana -- kuin maan
-tomusta vapautuneen hengen -- kaikuivat sireenin tenhoisat säveleet
-ilmoille. Siinä tuokiossa Viola unohti joukon, unohti uhkapelin, koko
-maailman,-- paitsi sen haavemaailman, jota hän nyt hallitsi. Oli
-ikäänkuin vieraan läsnäolo vielä enemmän olisi korottanut sitä
-harhatunnetta, jossa taiteilija ei tiedä muusta kuin taiteensa
-alueista. Laulaja tunsi kuin tuo tyyni otsa ja nuo loistavat silmät
-olisivat hänelle suoneet ennen tuntemattomia voimia ja kuin hänen
-etsiessään ilmaisua vieraan läsnäolon aiheuttamille oudoille tunteille
-tuo olento itse olisi hänelle kuiskannut laulun ja säveleet.
-
-Vasta kun kaikki oli ohi ja hän näki isänsä ja tunsi hänen ilonsa,
-vasta silloin tämä lumous hävisi ja antoi sijaa suloisemmalle, kodin ja
-tyttären ilolle. Kuitenkin vielä kääntyessään näyttämöltä hän
-tahtomattaan katsahti taaksensa ja vieraan rauhallinen ja miltei
-kaihomielinen hymyily syöpyi hänen sydämeensä -- elääkseen siellä -- ja
-herätäkseen hajanaisten muistojen kera, puoleksi mieluisten, puoleksi
-tuskallisten.
-
-Älkäämme viipykö hyvän kardinaalin onnitteluissa. Hän sanoi
-hämmästyneensä huomatessaan, että hän itse ja koko Napoli tähänasti
-olivat erehtyneet taidemaussaan -- ja vielä enemmän hämmästyneensä
-tavatessaan itsensä ja koko Napolin yhdessä erehdystään tunnustamassa
--- jättäkäämme syrjään hurmautuneet ihailun kuiskeet, jotka suhisivat
-laulajattaren korvissa, kun hän hunnutettuna vaatimattomassa puvussaan
-pakeni läpi herrojen parven, joka täytti kaikki käytävät näyttämön
-takana, sivuuttakaamme isän ja lapsen armaan syleilyn, heidän
-paluumatkansa tähtien valaisemia katuja pitkin kardinaalin vaunuissa;
-älkäämme pysähtykö kertomaan hyväsydämisen yksinkertaisen äidin
-kyyneleistä ja huudahduksista. Katsokaamme heitä, kun he ovat palanneet
-tuttuun huoneesen -- kuinka vanha Gionetta häärii illallisen laitossa
--- kuinka Pisani ottaa viulunsa laatikosta ja ilmottaa kaiken
-tapahtuneen älykkäälle kumppanille, kuulkaamme äidin matalaa
-englantilaista naurua! Mutta Viola, sinä kummallinen lapsi, miksi istut
-yksinäsi, nojaten päätäsi kaunokätösiisi ja kiinnittäen silmäsi ulos
-avaruuteen? Ylös, nouse! Jokainen soppi tänään hymyilköön kodissa!
-
-Ja onnellinen seura siinä istui vaatimattoman pöydän ääressä. Itse
-Lukullus olisi voinut kadehtia noita kuivattuja viinirypäleitä ja
-maukkaita sardiineja ja vanhaa _lacrima_-viiniä, kunnon kardinaalin
-lahjaa.
-
-Korkeaselkäisessä nojatuolissa lähellä soittajaa oli viulu, myöskin
-ikäänkuin osallisena juhla-ateriasta. Sen kunniakas vernissoitu naama
-loisti lampunvalossa, mutta sen äänettömyydessä oli pahankurinen äkeys,
-kun sen mestari joka suupalan välissä kääntyi puhumaan sille jostakin,
-mikä oli jäänyt kertomatta. Äiti rakas istui liikutettuna katselemassa
-voimatta syödäkään pelkästä ilosta, mutta äkkiä hän nousi ja laski
-säveltäjän otsalle laakeriseppeleen, jonka hän ennakolta oli
-valmistanut onnellisessa aavistuksessa, ja Viola, joka istui veljensä,
-viulun, toisella puolella, järjesteli seppelettä ja silitteli isänsä
-kiharoita kuiskaten "Caro padre, isäkulta, ethän enää anna _hänen_
-minua torua!"
-
-Silloin Pisani parka neuvottomana molempien lastensa keskellä, viinin
-ja voiton hämmentämänä kääntyi nuoremman lapsensa puoleen naiivilla ja
-hullunkurisella ylpeydellä: "En tiedä kumpaa enempi kiittää. Sinä
-lapseni annoit minulle niin paljon iloa -- minä olen niin ylpeä sinusta
-ja itsestäni -- mutta hän ja minä, miesrukka, me olemme monasti yhdessä
-onnettomuutta kärsineet."
-
-Violan uni oli rauhaton, niinkuin luonnollista. Turhamielisyyden ja
-voiton hurmaus ja onnen tunne tuottamastaan onnesta, kaikki tämä oli
-nukkumista ihanampi. Mutta kuitenkin siitä uudelleen ja yhä uudelleen
-hänen ajatuksensa liitelivät noihin kummitteleviin silmiin, tuohon
-hymyilyyn, johon ainiaaksi liittyi ensimäisen voitonilon ja onnen
-muisto. Hänen tunteensa tällä hetkellä olivat sangen omituiset --
-niinkuin hänen luonteensakin. Ne eivät olleet tytön tunteita, jonka
-sydän ensimäisen silmänluonnin koskettamana huokailee ensi lemmen
-tuttua ja luonnollista säveltä. Se ei ollut varsin ihailukaan, vaikka
-ne kasvot, jotka kuvastuivat mielikuvien lentävän virran jokahiseen
-aaltoon, olivat harvinaisen ihanat ja majesteetilliset. Eikä se ollut
-mieltymistä ja ihastusta, minkä vieras oli jättänyt jälkeensä, se oli
-inhimillinen kiitollisuuden ja ilon tunne, johon sekottui jotain
-muutakin, salaperäistä, kammottavaa. Totisesti hän oli nähnyt ennen nuo
-piirteet, mutta milloin ja missä? Ainoastaan silloin kun hänen
-ajatuksensa olivat koettaneet kuvitella tulevaisuutta ja kun kaikista
-yrityksistä huolimatta kukkakaunoisen ja päivänpaisteisen elämän
-sijasta kylmä ja pimeä aavistus oli noussut eteen ja saanut hänet
-säikähtymään syvimmässä sydämessään. Siinä oli jotakin löytynyt, mitä
-hän kauan oli turhaan etsinyt levottomalla kaipuullaan ja
-epämääräisillä haaveiluillaan vähemmän sydämellä kuin ajatuksella; ei
-niinkuin nuorukainen löytää tulevan rakastettunsa vaan pikemmin
-niinkuin tutkija, kauan etsittyään avainta johonkin tieteelliseen
-totuuteen, näkee sen tuikahtelevan edessään, kutsuillen, väistyillen,
-viekotellen ja taas kadoten. Lopuksi hän vaipui levottomaan uneen, jota
-häiritsivät rumat muodottomat haamut. Hän havahti, kun aurinko
-pilviautereitten takaa hämäränä pilkisti huoneesen, ja hän kuuli isänsä
-taas jo varhain palanneen vanhaan toimeensa ja kumppanistaan tuovan
-ilmoille pitkän kaihomielisen, suruisan säveleen, niinkuin kuolinmessun
-vainajalle.
-
-"Mutta miksi", kysyi hän astuessaan alakertaan, "miksi, isä, on
-soittosi niin murheinen eilisillan riemun jälkeen?"
-
-"En tiedä, lapseni. Aioin olla iloinen ja sepittää aarian sinun
-kunniaksesi, mutta se on itsepäinen kumppani tämä -- ja hän tahtoi
-tällaista."
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    -- "Näin sysäsivät hitaat ja arat intohimot."
-
-                    _Gerusal. Lib._ IV, 88.
-
-
-Pisanin tapana oli, milloin virkatoimet eivät erityisesti
-vaatineet hänen aikaansa, käyttää yhtä osaa päivällistunnistaan
-nukkumiseen, mikä tapa ei niin paljon johtunut mukavuudenhalusta kuin
-välttämättömyydestä, koska hän öisin niin vähän nukkui. Ja keskipäivä
-ei muuten soveltunutkaan Pisanille säveltämiseen tai soittamiseen.
-Hänen neronlahjansa muistutti lähdettä, joka aamuin ja illoin on täysi,
-yöllä ylitsevuotava ja puolipäivän ajoissa aivan kuiva. Tuona aikana,
-jolloin hänen puolisonsa useimmiten lepäsi, Signora tapasi pistäytyä
-tekemässä pieneen talouteen tarvittavia ostoksia tai nauttimaan pientä
-virkistystä juttelemalla naistuttujensa kanssa -- kuka nainen ei sitä
-tekisi? Ja nyt, loistavan voiton jälkeisenä päivänä, kuinka paljon
-onnitteluja hän tulisikaan saamaan!
-
-Tänä aikana oli Violan tapana istua talonoven ulkopuolella kattoverhon
-alla, joka suojeli auringolta sulkematta näköalaa; siellä nytkin
-näkisitte hänen istumassa, piirustuskirja polvellaan, johon hän tuon
-tuostakin huolimattomasti katsahti. Viiniköynnökset kiertelivät
-säleittensä ympäri pihtipielissä hänen takanaan ja hitaasti liikkuivat
-hohtavat valkopurjeet merellä hänen edessään.
-
-Hänen näin istuessaan pikemmin uneksivana kuin ajattelevana tuli
-Posilipolta päin astellen mies hitain askelin ja alasluoduin kasvoin.
-Hän kulki ihan talon vieritse ja Viola nostaen silmänsä hätkähti
-pelästyen tuntiessaan muukalaisen. Tahtomattaan päästi hän huudahduksen
-ja mies kääntyi, näki hänet ja pysähtyi.
-
-Hän seisoi tuokion ajan tytön ja kimmeltävän meren välillä, liian
-vakavana ja hienona yrittääkseen mielistelyä, ja katseli vaieten
-punastuvia kasvoja ja nuorta hentoa olentoa edessään. Viimein hän
-puhui.
-
-"Oletko onnellinen, lapseni", virkkoi hän melkein isällisellä
-äänellä, "siitä unesta, joka on edessäsi? Kuudentoista ikäisestä
-kolmeenkymmeneen on kättentaputusten soitto oleva suloisempaa kuin se
-soitto, minkä kielesi voi esittää!"
-
-"En tiedä", vastasi Viola viivähdellen mutta rohkaistuen siitä
-lempeästä äänenpainosta, millä häntä puhuteltiin. "En tiedä olenko
-onnellinen nyt, mutta olin eilen illalla. Ja minä tunnen myöskin,
-teidän ylhäisyytenne, että minun on teitä kiittäminen, vaikka te tuskin
-tiedätte mistä."
-
-"Sinä erehdyt", sanoi herrasmies hymyillen, "minä tiedän kyllä, että
-autoin ansaittua onnistumistasi, mutta sinä et tiedä, millä tavalla. Ja
-sanonpa _mistä syystä_ sen tein: koska näin sydämessäsi jalomman halun
-kuin naisellisen turhamaisuuden. Tytär minua miellytti. Ehkä mieluummin
-olisit suonut, että olisin laulajaa ihaillut?"
-
-"Ei! Ah ei!"
-
-"Hyvä, uskon sinua. Ja nyt, koska me näin olemme tavanneet toisemme,
-niin pysähdyn sinua neuvomaan. Kun ensi kerran menet teatteriin, on
-jaloissasi kaikki nuoret Napolin keikarit. Lapsi rukka! Liekki, joka
-huikaisee silmiäsi, voi kärventää siipiäsi! Muista, että ainoa
-arvonanto, joka ei tahraa, on sellainen, jota et saa noilta
-keikareilta. Ja mitkä lienevätkin tulevaisuuden unelmasi -- ja minä
-näen puhutellessani sinua, kuinka häilyvät ne ovat ja villit --
-täyttykööt ainoastaan ne, jotka keskittyvät kotilieden ympärille."
-
-Hän vaikeni Violan poven noustessa nutun alla. Ja luonnollisten ja
-viattomain tunteitten tulvaillessa hän huudahti, käsittäen neuvon
-vakavuuden, vaikka olikin italialainen:
-
-"Ah, teidän ylhäisyytenne, ette tiedä, kuinka kallis minulle tämä koti
-nyt jo on. Ja isäni -- ilman häntä ei voisikaan olla minulla kotia,
-signor."
-
-Syvä alakuloinen varjo laskeutui vieraan kasvoille. Hän loi silmänsä
-hiljaiseen taloon viinilehvästön peitossa ja käänsi ne taas nuoren
-näyttelijättären eloisiin henkeviin kasvoihin.
-
-"Hyvä", sanoi hän. "Vilpitön sydän on itsellensä paras opas ja niinpä
-jatka ja menesty! Hyvästi kaunis laulaja."
-
-"Hyvästi, teidän ylhäisyytenne, mutta" -- ja joku vastustamaton --
-hätäinen, epämieluinen pelon ja toivon tunne -- pakotti häntä kysymään:
-
-"Saanko nähdä teidät uudelleen San Carlossa vai ei?"
-
-"Ei ainakaan muutamaan aikaan. Lähden Napolista tänään."
-
-"Niinkö tosiaan!" Ja Violan sydän lysähti umpeen: näyttämön runollisuus
-oli mennyttä.
-
-"Kenties", sanoi vieras kääntyen ja hiljaa kädellään koskettaen hänen
-kättään, "kenties ennenkuin taas tapaamme toisemme, olet saanut kärsiä
--- olet tuntenut ihmiselämän ensimäisiä katkeria suruja -- tuntenut,
-kuinka vähän maineen ruusut voivat korvata mitä sydän menettää. Mutta
-ole rohkea äläkä alistu -- ei edes sille, mikä näyttää hurskaalta
-surulta.
-
-"Tarkasta tuota puuta naapurin puutarhassa. Katso, kuinka se kasvaa
-vääränä ja mutkaisena. Tuuli toi kalliorotkoon siemenen, josta se lähti
-kasvamaan. Talojen ja kivien peitossa tukahtumaisillaan, luonnon ja
-ihmisen hylkimänä, on sen elämä ollut ainaista taistelua vapauden
-puolesta -- vapauden, joka sille on elinehto ja pääperuste. Sinä näet
-kuinka se on vääntynyt ja oksittunut, kuinka se on yhdessä kohdin
-tavatessaan esteen tehnyt työtä ja ponnistellut saadakseen runkonsa ja
-oksansa viimeinkin kirkkaan taivaan valoon. Mikä on ylläpitänyt sitä
-kautta kaikkien syntymän ja olosuhteiden asettamien vaikeuksien? Miksi
-sen lehdet ovat yhtä vihreät ja kauniit kuin viiniköynnöksen takanasi,
-joka kaikkine haaroinensa voi juoda täyttä päivänvaloa? Lapseni! syy on
-siinä vaistossa, joka sitä pakotti taistelemaan -- taistelu valon
-puolesta raivasi lopulta tiensä valoon. Niin jokainen urhea sydän,
-kaikissa kohtalon vaikeissa käänteissä ja murheiden tullessa kääntyköön
-aina aurinkoon, pyrkiköön taivasta kohti! Siitä lähtee vahvalle tietoa
-ja heikolle onnea. Ennenkuin taas tapaamme toisemme, tulet sinä luomaan
-murheisia ja raskaita silmäyksiä noihin hiljaisiin oksiin ja kun kuulet
-lintujen niiltä laulavan ja näet päivänpaisteen kallioiden ja kattojen
-välistä leikkivän sen lehvissä, niin ota vaarin siitä opetuksesta,
-jonka Luonto antaa ja pyri pimeyden puhki valoon!"
-
-Puhuessaan hän hitaasti asteli eteenpäin ja jätti Violan ihmettelemään
--- vaieten murehtimaan tulevan onnettomuuden hämärää ennustusta, ja
-kuitenkin kaikessa surussaankin tuntemaan hurmausta. Tahtomattaan
-seurasivat hänen silmänsä poistuvaa -- tahtomattaan hän ojensi kätensä
-ikäänkuin sillä liikkeellä kutsuakseen häntä takaisin. Hän olisi
-antanut maailman aarteet nähdäkseen hänen palaavan -- kuullakseen vielä
-kerran hänen matalaa tyyntä hopeista ääntään -- tunteakseen vielä
-kerran hänen kätensä vienoa kosketusta. Niinkuin kuutamo pehmentää ja
-kaunistaa joka sopen, johon se sattuu, niin oli hänen läsnäolonsa ollut
--- niinkuin kuutamo häviää ja esineet taas saavat entisen ruman ja
-ikävän näkönsä -- niin hänkin näkyvistä poistui -- ja ulkonainen
-näköala tuntui heti jokapäiväiseltä.
-
-Muukalainen kulki edelleen viehättävää tietä myöten, joka viimein johti
-vastapäätä yleisiä puistoja oleville palatseille ja kaupungin
-väkirikkaampiin osiin.
-
-Joukko nuoria veltostuneita hovimiehiä oli keräytynyt erään talon
-edustalle, joka oli avoinna ajan mielihuvitusta varten -- varakkaampien
-ja ylhäisempien pelaajien kokouspaikka. He antoivat tietä ja
-kohteliaasti kumartaen hän astui heidän ohitsensa.
-
-"Totta tosiaan", sanoi yksi, "eikö tuo ole rikas Zanoni, josta koko
-kaupunki puhuu?"
-
-"Ah, sanotaan, että hänen rikkautensa on arvaamaton."
-
-"Sanotaan -- kutka sanovat? -- Kuka siitä vastaa? Hän ei ole ollut
-montakaan päivää Napolissa enkä minä ole tavannut ketään, joka tietäisi
-mitään hänen syntymäpaikastaan, hänen suvustaan tai -- mikä on
-tärkeintä -- hänen omaisuudestaan."
-
-"Se on totta; mutta hän saapui komeassa aluksessa, jonka sanottiin
-olevan hänen omansa. Katsokaa -- ei, se ei näy tästä -- mutta se on
-tuolla lahdessa ankkuroituna. Pankkiirit, joiden kanssa hän on
-tekemisissä, puhuvat suurella kunnioituksella hänen sijottamistaan
-rahasummista."
-
-"Mistä hän tuli?"
-
-"ltäisestä väylästä. Palvelijani kuuli muutamalta merimieheltä, että
-hän on monta vuotta asunut Intian sisäosissa."
-
-"Oho, olen kuullut kerrottavan, että Intiassa noukitaan kultaa kuin
-pikkukiviä ja että siellä on lintuja, jotka rakentavat pesänsä
-jalokivistä houkutellakseen luokseen hyönteisiä. Mutta tässä tulee
-pelurien prinssi, Cetoxa; olen varma siitä, että hän jo on tehnyt
-tuttavuutta nuoren rikkaan herran kanssa; hänellä on sama vetovoima
-kultaan kuin magnetilla teräkseen. No, Cetoxa, mitä uutta signor
-Zanonin dukaateista?"
-
-"Oh", sanoi Cetoxa huolettomasti, "minun ystäväni --"
-
-"Ha, ha, kuulkaa! -- Hänen ystävänsä --"
-
-"Niin, ystäväni Zanoni aikoo lähteä Roomaan vähäksi aikaa. Palatessaan
-on hän luvannut tulla luokseni jonakin päivänä illalliselle ja silloin
-esitän hänet teille ja Napolin parhaalle seurapiirille. Diavolo! hän on
-mitä viehättävin ja älykkäin herrasmies."
-
-"Kerrohan, mitenkä niin äkkiä pääsit hänen ystäväkseen."
-
-"Hyvä Belgioso, mikään ei olisi käynyt luonnollisemmin. Hän halusi
-saada aition San Carlossa, mutta tarvitseeko minun sanoa, että joka
-nurkka oli vallattu uutta oopperaa odotettaessa -- ja miten mainio se
-olikaan! kuka olisi sitä odottanut tuolta perhanan Pisanilta! Ja uusi
-laulaja sitten! niitä kasvoja ja sitä ääntä -- ah! Minä sain kuulla,
-että Zanoni halusi kunnioittaa Napolin taidetta, ja niinkuin ainakin
-osotan kohteliaisuutta eteville vieraille, lähetin tarjoomaan aitioni
-hänen käytettäväkseen. Hän suostuu tarjoukseen -- minä pidän hänelle
-seuraa näytösten väliaikoina -- hän on ihastuttava -- hän pyytää minua
-illalliselle. Mikä palveluskunta hänellä on! Me istumme myöhään -- minä
-kerron hänelle kaikki Napolin uutiset -- tulemme hyviksi ystäviksi --
-hän vaatii minua ottamaan tämän jalokiven ennenkuin eroamme -- se on
-vain pikkuasia, sanoo hän -- mutta kultasepät arvioivat sen 5000
-pistoolin[11] hintaiseksi -- iloisin ilta, mikä minulla on ollut
-kymmeneen vuoteen."
-
-Kavaljeerit keräytyivät ympärille ihailemaan jalokiveä.
-
-"Signor, kreivi Cetoxa", sanoi muuan arvokkaan ja totisen näköinen
-mies, joka oli tehnyt ristinmerkin pari kolme kertaa napolilaisen
-kertoillessa. "Ettekö te tunne niitä omituisia huhuja, joita käy tästä
-henkilöstä, ja ettekö pelkää ottaa häneltä vastaan lahjaa, joka voi
-muassaan tuoda arveluttavia seurauksia? Ettekö te tiedä, että häntä
-sanotaan noidaksi -- että hänellä on 'paha silmä'[12] että --"
-
-"Olkaa hyvä ja säästäkää meiltä vanhanaikaiset taikauskonne", keskeytti
-Cetoxa halveksivasti. "Ne eivät enää ole muodissa, ei mikään muu nyt
-lyö leiville kuin skeptillisyys ja filosofia. Ja mitä muuten nämä huhut
-merkitsevät, jos niitä punnitaan? Ne johtuvat yksinomaan siitä, että
-joku 86-vuotias vanhus -- aivan höpelö vanhuuttaan -- juhlallisesti
-vakuuttaa nähneensä tämän saman Zanonin Milanossa 70 vuotta sitten (kun
-kertoja itse oli pieni poika) -- vaikka Zanoni, niinkuin kaikki näette,
-on ainakin yhtä nuori kuin te tai minä, Belgioso."
-
-"Mutta", sanoi totinen mies, "_siinäpä_ se mysterio onkin. Vanha Avelli
-sanoo, ettei Zanoni näytä päivääkään vanhemmalta kuin milloin he
-tapasivat toisensa Milanossa. Hän sanoo, että silloinkin Milanossa --
-huomaa tämä -- Zanoni toisennimisenä esiintyi samalla loistolla ja
-samalla salaperäisyydellä -- ja että muuan vanha mies _sielläkin_
-muisti nähneensä hänet 60 vuotta aikaisemmin Ruotsissa."
-
-"Turhia", vastasi Cetoxa, "samaa on sanottu silmänkääntäjä
-Cagliostrosta -- pelkkiä satuja. Tahdon uskoa niitä, kun näen tämän
-timantin muuttuvan heinätukoksi. Ja muuten", lisäsi hän vakavasti,
-"pidän tätä etevää miestä ystävänä ja kuiskauskin hänen kunniaansa ja
-arvoansa vastaan tulee vastedes olemaan samaa kuin loukkaus minua
-kohtaan."
-
-Cetoxa oli pelätty miekkailija ja oli keksinyt oman omituisen tuhoisan
-iskun. Vaikka totinen herra olisi ollut kuinka huolissaan kreivi
-Zanonin henkisestä tilasta oli hänellä yhtä suuri huoli omasta
-ruumiillisesta turvallisuudestaan. Hän kääntyi säälivästi silmäillen ja
-astui ylös portaita palatsiin.
-
-"Ha, ha", naurahti Cetoxa. "Kunnon Loredano kadehti jalokiveäni.
-Herrat, te syötte tänään illallista luonani. Vakuutan teille, ettette
-koskaan tapaa älykkäämpää, seurallisempaa ja huvittavampaa henkilöä
-kuin on tämä kallis ystäväni, signor Zanoni."
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-    "Hippogryyfi,[13] suuri ihmelintu
-    kantaa hänet matkaansa."
-
-                     _Orl. Fur._ VI, 18.
-
-Ja nyt, seuraten tätä salaperäistä Zanonia, olen pakotettu jättämään
-hyvästit Napolille. Nouse taakseni, lukija, hippogryyfini selkään ja
-asetu mukavaan asentoon. Minä ostin satulan tuonnoin eräältä
-runoilijalta, joka rakastaa mukavuutta, ja se on uudestaan täytetty
-varsin sinua varten. No, sitten me nousemme ilmaan. Katso, kuinka me
-ratsastamme korkealla -- katsele äläkä pelkää, hippogryyfit eivät
-koskaan kompastu, ja jokainen hippogryyfi Italiassa on taattu
-kulkuneuvo vanhanpuoleisille herroille. Katso alas ohikiitäviä
-maisemia. Tuolla kohoaa Aversa, jossa kerran oli Normannilaisen linna.
-Terve teille, viljapellot ja maanmainiot viinitarhat, terve teille
-oranssilehdot, ja terve te kaikki ihanat ketojen ja ahojen moniväriset
-kukkaiset! Pysähtyisimmekö Anxurin korkealle kalliolle, joka seisoo
-jättiläismäisenä vartijana eteläisen Lemmenmaan suojana? Ei, pois,
-pois! Mutta pidätä henkeäsi, kun liitelemme yli pontilaisten soiden.
-Kolkkous ja autius! Niiden ilkeät höyryt ovat verrattuina ohimentyihin
-puutarhoihin samaa kuin elämän karkea jokapäiväisyys sille sydämelle,
-joka on heittänyt luotaan rakkauden. Suruinen Kampanja, sinä aukeat
-eteemme majesteetillisessä murheessasi. Rooma, seitsenkukkulainen
-Rooma! Ota meidät vastaan niinkuin muisto matkasta väsyneen, ota meidät
-vaieten raunioittesi keskelle! Missä on matkustaja, jota etsimme?
-Hippogryyfi menköön ruohoa syömään: se rakastaa akantuksia, jotka
-kiertelevät murtuneita pilareita pitkin. Niin, tuossahan on Tiituksen
-kaariportti, sen kautta kulki jumaloitu Jerusalemin voittaja. Tuossa on
-Kolosseum, jossa gladiaattorit teurastivat toisiaan. Murhan
-muistomerkkejä! Kuinka köyhiä ajatuksia, kuinka alhaisia muistoja te
-herätätte, verraten niihin, jotka puhuvat sydämelle Fyyleen kukkuloilla
-ja Maratonin harmaalla kentällä! Me seisomme rikkaruohojen ja
-orjantappurapensaitten keskellä. Täällä, missä olemme, hallitsi Neero
--- tässä kaari kaaren päällä ja pilari pilaria kannattaen, kimmelsi
-maailmalle sen valtiaan palatsi, -- Neeron Kultainen Talo. Kultainen
-Talo on hävitetty, mutta sen raunioille luonto istuttaa kukkiaan. Kas,
-miten sisilisko vahtii meitä aralla terävällä silmällään! Me
-häiritsemme sitä sen valtakunnassa.
-
-Näiden autioiden[14] raunioiden keskellä on vanha keskiaikainen
-rakennus. Täällä asuu yksinäinen erakko. Malariakaudella paikkakunnan
-asukkaat pakenevat sairautta tuottavaa rämekasveikkoa, mutta hän,
-vieras ja muukalainen, hengittää turvallisesti ruttoista ilmaa. Hänellä
-ei ole ystäviä, ei tovereita, ei kumppaneita, paitsi kirjoja ja
-tieteellisiä koneitaan. Usein hänet nähdään kulkemassa ruohoisilla
-kallioilla tai kiertelemässä uuden kaupungin katuja, mutta hänen
-kasvoillaan ei ole oppineen hajamielistä, välinpitämätöntä ilmettä vaan
-silmänsä ovat tarkkaavaiset ja terävät ja näyttävät tunkeutuvan
-vastaantulijoiden sydämen syvyyteen. -- Vanha mies, mutta ei heikko --
-suora ja muhkea kuin nuorukainen ainakin. Kukaan ei tiedä, onko hän
-rikas vai köyhä. Hän ei pyydä almua eikä anna, hän ei tee pahaa eikä
-näytä tuottavan mitään hyvääkään. Hän on mies, jolla ei näytä olevan
-mitään maailmaa ulkopuolellaan, mutta näkö usein pettää ja Tiede
-niinkuin Hyvyys elää suuressa Kaikkeudessa. -- Tähän asuntoon astuu
-vieras ensimäinen. Se on Zanoni.
-
-Te näette nämä molemmat miehet istumassa kahden hartaasti keskustellen.
-Monta pitkää vuotta on kulunut siitä, kuin he viimeksi tapasivat
-toisensa -- ainakin ruumiillisesti, silmästä silmään. Mutta jos he ovat
-"tietäjiä", voi ajatus tavottaa ajatusta ja henki henkeä, vaikka
-valtameret erottaisivat muotoja. Itse kuolema ei viisasta poistuta.
-Sinä tapaat Plaaton, kun silmäsi kostuvat _Faidonia_ lukiessasi.
-
-He keskustelevat -- antavat toisilleen tunnustuksia -- loihtivat esiin
-menneisyyden ja herättävät sen eloon, mutta kuinka eri tavalla nämä
-muistot vaikuttavat kumpaankin! Zanonin kasvoilla vaihtuvat tunteiden
-ilmeet, vaikka niillä onkin tavallinen tyyneys. Hän on toiminut tuossa
-menneisyydessä, mutta hänen kumppaninsa tunteettomilla kasvoilla ei näy
-jälkeäkään siitä ihmisyydestä, joka ottaa osaa iloon ja suruun;
-menneisyys on hänelle niinkuin nykyisyyskin ainoastaan mitä luonto on
-viisaalle, mitä kirja tutkijalle -- tyyni ja henkinen elämä --
-tutkimusala -- mietiskelyn aihe.
-
-Menneestä he kääntyvät vastaiseen. Ah, kahdeksannentoista vuosisadan
-lopulla näytti tulevaisuus miltei käsin kosketeltavalta -- se kutoutui
-kaikkien ihmisten nykyisistä peloista ja toiveista.
-
-Uuden vuosisadan kynnyksellä seisoi Ihminen, ajan esikoislapsi vanhan
-maailman kuolinvuoteen ääressä ja katseli Uutta Kehää, veripunaista,
-pilvien ja höyryjen peittämää, lieneekö se pyrstötähti vai aurinko.
-Katso, mikä jäinen syvä ylenkatse on vanhan miehen otsalla -- ja mikä
-ylevä mutta liikuttava murhe Zanonin ihanilla kasvoilla. Katsooko
-kenties toinen halveksien taistelua ja sen päätöstä ja toinen kammoen
-ja säälien? Viisaus, joka ihmiskuntaa silmäilee, viepi ainoastaan
-kahteen tulokseen -- sääliin tai inhoon. Joka uskoo muihin maailmoihin,
-voi tottua katselemaan tätä maallista kuin luonnontutkija muurahaiskeon
-tai puunlehden vallankumousta. Mitä on maa Äärettömyyden suhteen --
-mitä sen kestävyys Ikuisuuden suhteen! Oi kuinka paljon tärkeämpi on
-yhden ihmisen sielu kuin koko maapallon vaiheet! Taivaan lapsi ja
-kuolemattomuuden perillinen, kuinka sinä vielä kerran joltakin tähdeltä
-katselet takaisin muurahaiskekoon ja sen tapauksiin, Klodvigista
-Robespierreen, Noakista viimeiseen tuleen. Se henki, joka voi
-mietiskellä, joka elää ainoastaan järkimaailmassa, voi nousta omaan
-tähteensä sen Kalmiston keskeltä, jota Maaksi mainitaan, jo silloinkin,
-kun vielä Elämäksi kutsuttu Ruumisarkku savinen salpaa Ikielävän.
-
-Mutta sinä Zanoni -- sinä olet kieltäytynyt elämästä _ainoastaan_
-järjessäsi -- sinä et ole sydäntäsi kuolettanut -- suonesi vielä
-sykkivät kuolevaisten intohimojen sulosoiton mukaan -- sinun vertaisesi
-ovat sinulle vielä jotakin lämpimämpää kuin ajatusaihe -- sinä tahdoit
-katsella tätä vallankumousta sen kehdossa, jota tuulet järkyttävät --
-sinä tahdoit nähdä, kuinka maailman elementit kamppailevat läpi
-kaaoksen -- sekasoan!
-
-Mene!
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-    "Tämän raihnaisen maailman
-    tiedottomia opettajia."
-
-                  _Voltaire_.
-
-    "Me söimme illallista erään
-    akatemian jäsenen luona, joka
-    oli aatelismies ja teräväpäinen
-    henkilö." --
-
-                  _La Harpe_.
-
-Eräänä iltana, useampia kuukausia viimeisen luvun aikamäärästä lukien
-oli Parisissa joukko ajan etevimpiä ja älykkäimpiä henkilöitä
-kokoontunut muutaman korkeasukuisen ja lahjakkaan ylimyksen luo. Miltei
-kaikilla läsnäolijoilla oli ajanmukaiset mielipiteet. Sillä niinkuin
-myöhemmin tuli aika, jolloin kansa oli kaikkein "epäkansallisinta",
-niin oli nyt sellainen aika, jolloin ei mikään ollut niin
-rahvaanmoista kuin ylimystö. Kaikkein hienoimmatkin herrat pakisivat
-yhdenvertaisuudesta ja sopottivat valistuksesta.
-
-Huomattavimmista vieraista mainittakoon Condorcet, joka silloin oli
-maineensa huipulla, Preussin kuninkaan kanssa kirjeenvaihdossa,
-Voltairen likeinen tuttava, puolen Europan yliopistojen kunniajäsen --
-korkeasukuinen, hienotapainen, mielipiteiltään tasavaltalainen. Siellä
-oli myös kunnianarvoisa Malesherbes, "kansakunnan ilo ja epäjumala" --
-siellä oli lahjakas oppinut Bailly -- politikoitsijaksi pyrkivä.
-Vietettiin "pikku-illallisia", joista kaikkien seurahuvien pääpaikka
-Parisi on niin kuuluisa. Keskustelu, niinkuin saattoi odottaa, liikkui
-kirjallisilla ja oppineilla aloilla, hienolla leikinlaskulla
-höystettynä. Monet vanhimman ja ylpeimmän aateliston naisista -- sillä
-aatelisto oli vielä olemassa, vaikka sen päivät jo olivat luetut --
-olivat seuran viehättäväisyyttä lisäämässä ja heidän puoleltaan
-kuuluivat usein rohkeimmat päätelmät ja vapaimmat ajatukset.
-
-Turha vaiva minun -- turha vaiva meidän vakavalla kielellämme
-kunnollisesti tulkita niitä säkenöiviä nerokkaita sukkeluuksia, jotka
-lentelivät huulilta huulille. Mieliaineena oli nykyihmisten ylevämmyys
-vanhoihin kansoihin nähden. Condorcet puhui kaunopuheliaasti tästä
-asiasta ja -- ainakin muutamien mielestä -- vakuuttavasti. Että
-Voltaire oli suurempi kuin Homerus, sitä harva tahtoi kieltää. Terävää
-pilaa laskettiin siitä tylsästä lukeneisuudesta, joka pitää kaikkea
-vanhaa ehdottomasti erinomaisena.
-
-"Mutta", sanoi komeileva markiisi de ---- samppanjan vaahtoillessa,
-"vielä naurettavampi on se taikausko, joka pitää kaikkea käsittämätöntä
-pyhänä! Mutta älykkäisyys leviää, Condorcet; niinkuin vesi se etsii
-tasapintaa. Hiuskähertäjäni sanoi tänä aamuna: 'Vaikken ole tämän
-kummempi, niin minä en usko enempää kuin hienoin herrasmies'."
-
-"Kieltämättä suuri vallankumous lähenee jättiläisaskelin!"
-
-Ja silloin kaikkien joukossa -- oppineiden ja hovilaisten ja
-tasavaltalaisten -- syntyi sekava puhehälinä, jossa ei ollut muuta
-yhtenäisyyttä kuin ennustukset niistä mainioista asioista, joita "suuri
-vallankumous" olisi aikaansaava. Tästä asiasta puhui Condorcet vielä
-sulavammin kuin äsken.
-
-"Ehdottomasti tulee tapahtumaan, että taikausko ja fanatismi jättävät
-paikkansa filosofialle. Kuninkaat sortavat personallisuutta, papit
-ajattelua. Ilman kuninkaita ihmiset ovat turvassa ja ilman pappeja on
-järki varmasti vapaa."
-
-"Ah", mutisi markiisi, "niinkuin rakas Diderot niin kauniisti laulaa --
-
-"Viimeisen papin suolilla kurista viimeisen kuninkaan kaula."
-
-"Ja sitten", jatkoi Condorcet, "sitten alkaa Järjen Aikakausi!
-Yhtäläinen kasvatus -- yhtäläiset valtionlaitokset -- yhtäläinen
-rikkaus! Tiedon suurimmat esteet ovat ensiksi yhteisen kielen puute ja
-toiseksi olemassaolon lyhyys. Mutta ensinnäkin kun kaikki ihmiset ovat
-veljiä, miksei heillä olisi yhteinen kieli? Ja toiseksi on
-kasvimaailman elimistöjen Täydellisyys ilmeinen; olisiko luonto
-voimattomampi ajattelevan ihmisen jalompaa olemassaoloa turvaamaan ja
-täydentämään! Jo se seikka, että molemmat suurimmat syyt fyysilliseen
-turmeltumiseen häviäisivät, toiselta puolen ylenmääräinen rikkaus --
-toiselta puolen mitä kurjin köyhyys, se jo tulee välttämättä
-pidentämään tavallista elonaikaa. Lääketiede pääsee silloin arvoonsa
-sodan sijasta, joka on tappamisen taito; teräväpäisten jaloin harrastus
-tulee tarkottamaan taudin syiden keksimistä ja poistamista. Elämää, sen
-myönnän, ei voi tehdä ikuiseksi, mutta sitä voidaan miltei rajattomiin
-asti pitkittää. Ja niinkuin alempi eläin jättää voimansa sikiöilleen,
-niin ihminenkin on antava pojilleen perinnöksi parannetun elimistön,
-sekä henkisen että fyysillisen. Oi, sellaista täydellistymistä lähestyy
-meidän aikamme."
-
-Kunnianarvoisa Malesherbes huokasi. Ehkä hän pelkäsi, että
-täydellistyminen ei tapahtuisi hänen ajallaan. Sievä markiisi de ----
-ja rouvasnaiset vielä kauniimmat loistivat vakaumusta ja iloa.
-
-Mutta kaksi miestä siellä oli, jotka istuivat vierekkäin eivätkä
-ottaneet osaa yhteiseen keskusteluun. Toinen oli muukalainen, vastikään
-saapunut Parisiin, missä hänen rikkautensa, hänen lahjakkaisuutensa ja
-koko persoonansa jo oli tullut huomatuksi. Toinen oli vanha -- lähemmä
-70 -- nerokas ja hyveellinen, urhoollinen ja kuitenkin huoleton
-Cazotte, kirjan _Le Diable Amoureux_ tekijä.
-
-Nämä kaksi haastelivat tuttavallisesti keskenään erillään muista ja
-ainoastaan silloin tällöin todisti hymyily, että he tarkkasivat
-yleistäkin keskustelua.
-
-"Niin", sanoi muukalainen, "niin, me olemme ennenkin tavanneet
-toisemme."
-
-"Minusta teidän kasvojanne ei voisi unohtaa ja kuitenkin turhaan etsin
-niitä menneistä muistoista."
-
-"Minä autan teitä. Palatkaa ajatuksissanne siihen aikaan, jolloin
-uteliaisuuden tai ehkä jalomman tiedonhalun johtamana pyritte
-päästäksenne Martines de Pasqualiksen salaperäiseen seuraan."
-
-"Ah, se on mahdollista. Te kuulutte tuohon teurgiseen veljeskuntaan?"
-
-"Ei, mutta minä seurasin heidän menojansa ainoastaan nähdäkseni, kuinka
-turhaan he yrittävät elvyttää kabbalan muinaisia ihmeitä."
-
-"Miellyttääkö teitä salaiset tutkimukset? Minä olen heittänyt päältäni
-sen viehätyksen, minkä ne kerran antoivat mielikuvitukselleni."
-
-"Te ette ole sitä heittänyt", vastasi vieras totisesti, "se on teissä
-vielä -- on teissä tällä hetkellä -- se sykkii sydämessänne -- se
-sytyttää järkenne, se puhuu kielellänne!"
-
-Ja sitten vielä matalammalla äänellä vieras jatkoi puhettaan
-muistuttaen hänelle muutamia salaistoimituksia ja -oppeja -- selittäen
-niitä ja tukien niitä viittaamalla kuulijansa omaan kokemukseen ja
-elämäkertaan, jotka Cazotten ihmeeksi näkyivät olevan muukalaiselle
-tarkoin tunnettuja.
-
-Vähitellen vanhuksen mieltynyt ja hyvänsävyisä katsanto pimeni ja hän
-loi aika ajottain tutkivia uteliaita pelokkaita silmäyksiä
-kumppaniinsa.
-
-Ihastuttava herttuatar de G---- kiusottavasti huomautti vilkkaalle
-seurapiirille kuinka runoilijan näkö oli hajamielinen ja hänen otsansa
-pilvissä, ja Condorcet, joka ei pitänyt siitä, että kellekään muulle
-osotettiin huomiota hänen läsnä ollessaan, sanoi Cazottelle: "No, ja
-mitä _te_ ennustatte vallankumouksesta -- varsinkin mitä meitä koskee?"
-
-Cazotte säikähti kysymyksestä -- hänen poskensa kalpenivat ja otsalla
-näkyi suuria hikipisaroita -- huulet värisivät -- hänen iloiset
-kumppaninsa tuijottivat häneen hämmästyneinä.
-
-"Puhu!" kuiskasi vieras laskien hiljaa kätensä nerokkaan vanhuksen
-käsivarrelle.
-
-Silloin Cazotten kasvojen ilme sulkeutui ja jäykistyi, hänen silmänsä
-harhailivat tyhjään avaruuteen ja matalalla ontolla äänellä hän vastasi
-näin:
-
-"Te kysytte, kuinka se tulee kohtaamaan teitä itseänne, -- teitä sen
-oppineita ja vähimmän itsekkäitä kannattajia. Minä vastaan: te markiisi
-de Condorcet tulette kuolemaan vankilassa, mutta ei mestaajan kädestä.
-Tuona rauhan ja onnen aikana filosofi kantaa mukanaan, ei elonnestettä
-vaan myrkkyä."[15]
-
-"Cazotte parka", sanoi Condorcet, leppeästi hymyillen, "mitä on
-vankiloilla, mestaajilla, ja myrkyllä tekemistä tuon vapauden ja
-veljeyden ajan kanssa?"
-
-"Juuri vapauden ja veljeyden nimessä vankilat täyttyvät ja telottaja
-saa työtä yllinkyllin."
-
-"Te ajattelette pappisvehkeitä eikä filosofiaa, Cazotte", sanoi
-Champfort.[16] "Entäs kuinka minun käy?"
-
-"Te avaatte itse valtimonne suonet päästäksenne pois Kainin
-veljeydestä. Mutta olkaa huoleti, veitsi ei vie viimeisiä
-verenpisaroitanne. Teille, kunnioitettava Malesherbes, teillä Aimar
-Nicolai, teille, oppinut Bailly, minä näen mestauslavaa valmistettavan.
-Ja kaiken aikaa, oi suuret filosofit, teidän murhaajillanne ei ole
-kielellään muuta kuin filosofiaa!"
-
-Seurasi yleinen ja täydellinen äänettömyys, kunnes Voltairen oppilas --
-skeptillisten akatemikkojen prinssi, kuumaverinen La Harpe huudahti
-pilkallisesti nauraen: "Älkää minua imarrelko, oi profetta, jättämällä
-minut pois kumppaneitteni kohtalon osallisuudesta! Enkö _minä_ saa
-mitään osaa näytelläkseni teidän haavenäytelmissänne?"
-
-Näin kysyttäessä Cazotten kasvot kadottivat luonnottoman kammon ja
-synkkyyden ilmeensä. Väkinäinen hymy, joka siinä tavallisesti oli,
-palasi ja leikki hänen kirkastuvissa silmissään.
-
-"Saatte, La Harpe, kaikkein ihmeellisimmän osan: teistä tulee --
-kristitty!"
-
-Tämä oli liikaa kuulijakunnalle, joka hetkistä aikaisemmin oli
-näyttänyt vakavalta ja miettiväiseltä. He purskahtivat ylenmääräiseen
-naurunhohotukseen, kun taas Cazotte ikäänkuin ennustavan näkynsä
-uuvuttamana vaipui tuolilleen ja hengitti äänekkäästi ja raskaasti.
-
-"Ei", sanoi Madame de G----, "te kun olette ennustanut niin vakavia
-asioita meille, teidän täytyy ennustaa jotakin myös' itsestänne."
-
-Ankara puistatus valtasi vasten tahtoaan profetan. Se poistui ja hänen
-kasvoilleen jäi ylevä alistumisen ja tyyneyden ilme. "Madame", sanoi
-hän pitkän vaitiolon jälkeen, "historia kertoo, että Jerusalemin
-piirityksessä muuan mies seitsemän päivää peräkkäin kulki pitkin
-muurinharjaa huutaen: 'Voi sinua, Jerusalem -- ja voi itseäni!'"
-
-"No, Cazotte, mitä sitten?"
-
-"Ja seitsemäntenä päivänä hänen näin huutaessaan tuli roomalaisten
-heittokoneista kivi, joka hänet murskasi."
-
-Näin sanoen Cazotte nousi, ja vieraat tahtomattaankin kauhistuneina
-hajosivat vähäistä myöhemmin kukin suunnilleen.
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-    "Kuka sinulle on antanut tehtäväksi kansan edessä kieltää
-    jumaluuden olemassa-oloa? Mitä hyötyä luulet olevan ihmiselle
-    kun vakuutat, että sokea voima hallitsee hänen kohtaloltaan ja
-    umpimähkään iskee vuoroin rikosta vuoroin hyvettä?"
-
-                        _Robespierre_, Discours, Mai 7, 1794.
-
-Vähän ennen puoliyötä palasi muukalainen kotiinsa. Hänen asuntonsa oli
-tuollaisessa suuressa talossa, jota voidaan kutsua Parisin
-pienoiskuvaksi. Kellarit olivat vuokrattuina käsityöläisille ja miltei
-loiseläjille, usein rikollisille ja lainpakolaisille. Usein siellä asui
-joku uskallikko kirjailija, joka levitettyään kansaan kaikkea
-järjestystä mullistavia aatteita tai panetteluja pappien, ministerien
-ja kuninkaan luonteista, oli vetäytynyt rottien pariin välttääkseen
-"hyveellistä" uhkaavaa vainoa. Alakerta kuului kauppapuodeille --
-välikerros taiteilijoille -- pääkerrokset ylimystölle ja vinttihuoneet
-päivätyöläisille tai ilotytöille.
-
-Vieraan astellessa ylös rappusia syöksyi eräästä välikerroksen ovesta
-ulos nuori mies, erinomaisen vastenmielinen vartaloltaan ja naamaltaan,
-ja riensi hänen ohitsensa. Hänen katseensa oli kavala, synkkä, hurja ja
-samalla arka. Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat ja liikkuivat
-suonenvedontapaisesti. Vieras pysähtyi ja tarkkasi epäilevästi hänen
-juoksuaan alas rappuja. Näin seisoessaan kuuli hän huoneesta, mistä
-nuori mies vastikään oli lähtenyt, valitusta; mies oli nopeasti ja
-rajusti tuupannut oven kiinni, mutta joku lastu oli estänyt ovea
-menemästä lukkoon ja se seisoi nyt raollaan. Vieras aukaisi sen ja
-astui sisään; hän kulki pienen huonosti sisustetun etehisen läpi ja
-astui makuuhuoneesen, jossa vallitsi likaisuus, epäjärjestys ja
-köyhyys. Vuoteella viruen ja tuskissaan väännellehtien makasi siinä
-vanha mies; yksi ainoa kynttilä loi heikkoa valoansa sairaan ryppyjen
-uurtamille kalmankalpeille kasvoille. Ei ketään palvelijaa ollut läsnä,
-hän näytti olevan jätetty oman onnensa nojaan heittämään henkensä.
-"Vettä", hän heikosti ähki -- "vettä, minä kuivun, sisukseni palavat!"
-Sisääntullut lähestyi vuodetta, kurottui hänen ylitsensä ja tarttui
-hänen käteensä. -- "Oi siunattu olet, Jean, siunattu!" sanoi kärsivä,
-"joko nyt olet tuonut lääkärin? Ah herra, minä olen köyhä, mutta minä
-voin maksaa teille hyvin. En tahtoisi vielä kuolla, tuon nuoren miehen
-tähden." Nousten istualleen vuoteessa hän loi huolestuneen silmäyksen
-tulijaan.
-
-"Mitä oireita on teidän taudillanne?"
-
-"Tulta -- tulta -- tulta, sydämessä, sisuksissa -- minä palan."
-
-"Kuinka kauan on siitä kun saitte syödäksenne?"
-
-"Syödäkseni! Ainoastaan tätä lientä. Tuossa on vati, siinä kaikki mitä
-minä olen kuuteen tuntiin syönyt. Tuskin olin sitä juonut, ennenkuin
-nämä tuskat alkoivat."
-
-Muukalainen katseli vatia, johon vielä oli jäänyt pikkuisen sisällystä.
-
-"Kuka teille tämän hankki?"
-
-"Kuka? Jean! Kuka muu? Minulla ei ole palvelijaa, ei yhtäkään! Olen
-köyhä, sangen köyhä, herra. Vaan eipä! Lääkärit eivät välitä köyhistä.
-_Minä olen rikas!_ Voitteko parantaa minut?"
-
-"Voin, jos taivas sallii. Odottakaa muutamia hetkiä."
-
-Vanhus oli menehtymäisillään myrkyn nopeasta vaikutuksesta. Vieras
-kiiruhti omaan huoneesensa ja palasi kotvasen päästä tuoden laitteen,
-joka vaikutti vastamyrkyn tavoin. Tuska lakkasi, sininen väri poistui
-huulilta, vanhus vaipui syvään uneen. Vieras veti uutimet vuoteen
-ympärille, otti kynttilän ja tarkasti huoneustoa. Molempien huoneiden
-seinillä riippui mestarillisia maalauksia. Eräs salkku oli täynnä
-harjotelmia, yhtä taitavasti tehtyjä, mutta näissä viimemainituissa oli
-aiheet tavallisesti silmälle kammottavia ja maulle inhottavia. Ne
-esittivät ihmisruumista kaikenmoisten erilaisten kärsimysten alaisena
--- piinapenkillä, telotuspyörän alla, hirsipuussa -- siinä oli kaikki
-mitä julmuus on keksinyt enentääkseen kuolontuskia, ja kaikki näytti
-vielä kauheammalta piirtäjän voimakkaan ja intohimoisen taiteen
-vaikutuksesta. Ja muutamat näin piirretyistä kasvoista olivat niin
-kaukana ihanteellisuudesta, että ne näkyivät olevan elävien muotokuvia;
-suurella, rohkealla, säännöttömällä käsialalla seisoi näiden alla:
-"Ylimysten tulevaisuus." Eräässä huoneen nurkassa ja lähellä vanhaa
-kaappia oli pieni käärö, jonka ylitse ikäänkuin peitteeksi oli
-huolimattomasti heitetty takki. Monta hyllyä oli täynnä kirjoja; ne
-olivat melkein yksinomaan ajan filosofien teoksia -- materialististen
-filosofien, varsinkin "encyclopedistien", joita Robespierre myöhemmin
-niin urheasti ahdisti, kun pelkuri ei pitänyt turvallisena jättää
-valtakuntaansa Jumalata vaille.[17]
-
-Pöydällä makasi eräs kirja; se oli Voltairen tekemä, ja avattu sivu
-sisälsi hänen todistelunsa Korkeimman Olennon olemassaolosta. Reunus
-oli lyijykynällä täyteen kirjotettu vanhuksen jäykällä, mutta
-vapisevalla kädellä; kaikki yritystä näyttää vääräksi tai panna
-pilkaksi viisaan Ferney-ukon logiikan. Voltaire ei mennyt tarpeeksi
-pitkälle muistiinpanijan mielestä!
-
-Kello löi kaksi, kun ulkoa kuului askeleita. Vieras istuutui hiljaa
-vuoteen vastaiseen päähän, missä verhot peittivät hänet sisääntulijan
-silmiltä. Se tuli varpaisillaan hiipien -- sama henkilö, joka oli
-rappusilla syössyt hänen ohitsensa. Vanhuksen kasvot olivat poispäin
-käännetyt, mutta hän makasi niin hiljaa ja hänen hengityksensä oli niin
-kuulumaton, että nopea, arka syyllisen katse helposti saattoi luulla
-unta kuolonuneksi. Tulija peräytyi ja julma hymy nousi hänen
-kasvoilleen; hän asetti kynttilän takaisin pöydälle, avasi kaapin
-taskustaan otetulla avaimella ja sulloi taskunsa täyteen kultarahoja,
-joita hän löysi laatikosta. Silloin alkoi ukko havahtua. Hän liikahti,
-avasi silmänsä ja katsoi kynttilää, joka nyt oli sammumaisillaan, näki
-rosvon työssään ja istui hetkisen pystyssä kuin kivettynyt, enemmän
-hämmästyneenä kuin pelästyneenä. Viimein hän hyppäsi vuoteeltaan:
-
-"Vanhurskas taivas! Näenkö unta! Sinä -- sinä -- sinä, jonka edestä
-olen raatanut ja nälkää nähnyt! -- _Sinä_!"
-
-Rosvo säpsähti, kulta putosi hänen käsistään ja kilahti lattiaan.
-
-"Mitä!" sanoi hän, "etkö vielä kuollutkaan? Eikö myrkky ole
-vaikuttanut?"
-
-"Myrkky, ah! Poika!" vaikeroi vanhus ja peitti käsillään kasvonsa,
-sitten äkkinäisellä tarmolla hän huudahti: "Jean, Jean, ota sanasi
-takaisin! Ryöstä minulta mitä tahdot, mutta älä sano, että saatoit
-murhata häntä, joka yksin sinun tähtesi eli! Siinä, siinä, ota kulta,
-minä sitä kokosin ainoastaan sinua varten. Mene, mene!" ja ukko, joka
-intohimonsa vallassa oli lähtenyt vuoteesta, putosi salamurhaa
-yrittäneen jalkoihin ja vääntelihe permannolla -- henkisessä
-kamppailussa, joka oli tuskallisempi kuin ruumiillinen, jonka hän
-vastikään oli kestänyt. Rosvo katseli häntä kovalla ylenkatseella.
-
-"Mitä muuta olen koskaan tehnyt sinulle, heittiö", huusi vanhus, "kuin
-rakastanut ja hellinyt? Sinä olit orpo, hylätty. Minä elätin, vaalin
-sinua ja otin omaksi pojakseni. Jos minua kutsutaan saidaksi, tapahtuu
-se siitä syystä, ettei kukaan sinua halveksisi, minun perillistäni,
-vaikka luonto on tehnyt sinut epämuotoiseksi. Sinä olisit saanut kaikki
-minun kuoltuani. Etkö voinut säästää minua vielä muutamia kuukausia tai
-päiviä -- mitä se merkitsee nuoruudelle, mutta minun vanhalle iälleni
-se on kaikki! Mitä minä olen sinulle tehnyt?"
-
-"Sinä olet jatkanut elämistäsi etkä tahtonut tehdä testamenttia."
-
-"Jumalani, Jumalani!"
-
-"_Sinun Jumalasi!_ Sinun Jumalasi! Hullu! Etkö ole minulle kertonut
-lapsuudesta asti, _ettei ole_ mitään Jumalaa? Etkö ole minua ruokkinut
-filosofialla? Etkö ole sanonut: 'Ole hyveellinen, ole hyvä, ole
-oikeamielinen ihmiskunnan tähden; mutta tämän elämän perästä ei ole
-muuta elämää'? Ihmiskunta! Miksi minä ihmiskuntaa rakastaisin? Ruma ja
-epämuotoinen kun olen, ihmiset minulle nauravat kun kuljen kadulla.
-Mitä sinä olet tehnyt minulle? Sinä olet ottanut pois minulta, joka
-tässä maailmassa olen pilkanalainen, toisen maailman toivon! Eikö ole
-muuta elämää? Hyvä, sitten tarvitsen sinun kultaasi, jotta ainakin
-ehtisin tehdä tästä elämästä parhainta."
-
-"Hirviö! Kirous sinun kiittämättömyydellesi, sinun --"
-
-"Ja kuka kuulee kirouksiasi? Tiedäthän sinä, että ei ole Jumalaa!
-Huomaa, minä olen valmistanut kaikki pakoa varten. Katso, minulla on
-passi, tilatut hevoset odottavat ulkona. Minulla on sinun kultasi. (Ja
-konna näin puhuessaan jatkoi kylmästi kultakolikoitten sälyttämistä
-päällensä.) Ja nyt, jos säästän sinun henkesi, kuinka voisin olla varma
-siitä, ettet turvaudu oikeuteen minun henkeäni vastaan?" Hän lähestyi
-katsannoltaan karmeana uhkaavin elein.
-
-Vanhan miehen viha muuttui peloksi. Hän lyyhistyi villi-ihmisen eteen.
-"Anna minun elää, anna minun elää! -- että -- että --"
-
-"Että -- mitä?"
-
-"Että minä voisin antaa sinulle anteeksi! Niin, sinulla ei ole mitään
-pelättävää minun puoleltani. Minä vannon."
-
-"Vannot! Mutta minkä nimeen, ukkoparka? Minä en voi sinuun uskoa,
-jollet sinä usko mihinkään Jumalaan! Ha, ha! katso opetustesi
-tuloksia."
-
-Vielä silmänräpäys ja nuo murhanhimoiset sormet olisivat kuristaneet
-uhrinsa, mutta murhaajan ja ukon välille nousi olento, joka kummallekin
-näytti heidän kieltämänsä toisen maailman lähettiläältä -- mies
-majesteetillisessa voimassaan mahtava, kauneudessaan loistava.
-
-Murhaaja peräytyi, tuijotti eteensä, vapisi, kääntyi -- ja pakeni
-huoneesta. Ukko vaipui tajuttomana lattialle.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-    "Tietääksesi, kuinka huono ihminen tulee toimimaan valtaan
-    päästyään, käännä vastapäin kaikki opit, joita hän saarnaa
-    vilpistellessään."
-
-                                               _Montague_.
-
-    "Vastenmielisyydetkin ovat eräänlaista (väärin nimitettyä) magiaa.
-    Ihmisellä on luonnostaan samat vaistot kuin eläimillä; nämä
-    vaistot varottavat eläimiä kaikilta olennoilta, jotka ovat
-    vihamielisiä ja vaarallisia niiden olemassaololle. Mutta ihminen
-    on niin usein tätä vaistoa kuulematta, että se surkastuu. Niin ei
-    tee Suuren Tieteen totinen harjottaja" j.n.e.
-
-                  _Trismegistus neljäs_ (eräs rosenkreutsiläinen.)
-
-Kun muukalainen seuraavana päivänä taas tapasi vanhuksen, oli tämä
-tyyni ja ihmeteltävästi toipunut yöllisen näytelmän ja kärsimyksen
-jälkeen. Hän ilmaisi kuumin kyynelin kiitollisuuttaan pelastajalleen ja
-vakuutti jo lähettäneensä kutsumaan erään sukulaisen, joka pitäisi
-huolta hänen vastaisesta turvallisuudestaan ja elannostaan. "Minulla on
-näet vielä rahoja jälellä", sanoi ukko, "eikä minulla tästälähin ole
-mitään syytä kitsastella." Hän sitten lyhyesti kertoi, mitenkä oli
-joutunut tekemisiin sen miehen kanssa, joka oli aikonut häntä murhata.
-
-Kävi ilmi, että hän varhemmin elämässään oli ollut riidoissa
-sukulaistensa kanssa -- ollut eri mieltä uskon asioissa. Hän hylkäsi
-kaiken uskonnon pitäen sitä satuna, mutta säilytti kuitenkin ominaisia
-tunteitaan -- sillä vaikka hän oli heikko, oli aikomuksensa hyvä --
-jopa oli hänellä sitä väärää ja liioteltua herkkätunteisuutta, jota
-tyhmät usein erehtyvät pitämään hyvyytenä. Hänellä ei ollut lapsia ja
-hän päätti ottaa itselleen ottopojan rahvaan joukosta. Tätä poikaa hän
-päätti kasvattaa "järjen" mukaan. Hän valitsi erään orpolapsen
-alimmista yhteiskuntakerroksista, jonka luonteenviat ja ruumiilliset
-puutteet ainoastaan herättivät hänen surkutteluaan ja lopulta lisäsivät
-hänen kiintymystään. Tässä hylkiössä hän ei rakastanut ainoastaan
-poikaa, hän rakasti teoriaa! Hän kasvatti häntä hyvin filosofisesti.
-Helvetius oli todistanut hänelle, että kasvatus voi kaiken tehdä, ja
-ennenkuin pikku Jean oli 8 vuoden vanha, olivat hänen lempisanansa
-"valistus ja hyve." Poika näkyi olevan lahjakas, varsinkin
-taiteellisesti. Kasvatusisä etsi hänelle opettajaa, joka olisi yhtä
-vapaa "taikauskosta" kuin hän itse ja valitsi siksi maalaaja Davidin.
-Tämä henkilö, joka oli yhtä ruma kuin hänen kasvattinsa ja jonka
-luonteenlaatu oli yhtä paheellinen kuin hänen taiteellinen kykynsä oli
-ilmeinen, olikin kyllä niin vapaa "taikauskosta" kuin holhooja suinkin
-saattoi haluta. Robespierrelle suotiin myöhemmin kunnia saattaa
-herkkäverinen maalaaja uskomaan Korkeimpaan Olentoon.
-
-Poika tunsi jo varhain oman rumuutensa, joka oli miltei luonnoton.
-Hänen hyväntekijänsä huomasi turhaksi saada häntä leppymään pahalle
-luonnolle filosofisten lauselmien avulla; mutta kun hän selitti, että
-tässä maailmassa raha (niinkuin laupeudesta sanotaan) peittää suuren
-määrän virheitä, niin poika kuunteli hartaasti ja tuli lohdutetuksi.
-Säästää rahoja holhokilleen -- ainoalle, mitä hän maailmassa rakasti --
-tämä tuli kasvatusisän intohimoksi. Totisesti hän nyt oli saanut
-palkkansa.
-
-"Mutta minä olen kiitollinen siitä, että hän pääsi pakoon", sanoi ukko
-silmiään pyyhkien. "Jos hän olisi jättänyt minut vaikka kerjäläiseksi,
-en koskaan olisi häntä syyttänyt."
-
-"Niin oikein, sillä te olette itse hänen rikostensa matkaan saattaja."
-
-"Kuinka! Minä, joka en koskaan ole lakannut terottamasta hänelle hyveen
-kauneutta? Selittäkää!"
-
-"Voi, jollei oppilaanne tehnyt sitä selväksi teille viime yönä omin
-sanoin, niin turhaan teille taivaan enkeli saarnaisi."
-
-Ukko kääntelihe levottomasti ja oli vastaamaisillaan, kun kutsuttu
-sukulainen -- joka oli Nancystä kotoisin, mutta samaan aikaan sattui
-olemaan Parisissa -- astui huoneesen. Hän oli vähän yli 30 ikäinen,
-kasvot kuivat, laihat, "saturnolaiset",[18] silmät rauhattomat ja
-huulet yhteenpuristetut. Hän kuunteli kauhusta huudahdellen
-sukulaisensa kertomusta ja koetti hartaasti, mutta turhaan saada häntä
-antamaan ilmi suosikkinsa.
-
-"Hiljaa, hiljaa, René Dumas", sanoi ukko, "te olette lakimies. Te
-olette kasvatettu halveksien katsomaan ihmishenkeä. Jos joku rikkoo
-lakia vastaan, olette te heti huutamassa: 'mestatkaa'!"
-
-"Minä", huudahti Dumas, kohottaen kätensä ja silmänsä, "kunnioitettava
-viisas, kuinka väärin te minua arvostelette! Minä valitan enempi kuin
-kukaan muu lakiemme ankaruutta. Minun mielestäni valtion ei koskaan
-pitäisi ottaa ihmisen henkeä -- ei edes murhaajan. Olen samaa mieltä
-kuin tuo suuri politikoitsija -- Maksimilien Robespierre -- että
-pyöveli on tyrannin keksintö. Sentähden juuri ikävöitsen lähestyvää
-vallankumousta, jotta se lakaisisi pois tämän laillisen teurastuksen."
-
-Lakimies pysähtyi hengästyneenä puheessaan. Muukalainen katseli häntä
-kiinteästi ja kalpeni.
-
-"Te muutatte karvaa, herra, ettekö ole samaa mieltä?"
-
-"Suokaa anteeksi, minä koetin juuri tukahuttaa erästä pelkoa, joka
-tuntui profetalliselta --"
-
-"Ja se oli --"
-
-"Että me joskus tapaisimme toisemme silloin kun teidän mielipiteenne
-kuolemasta ja vallankumouksen filosofiasta ehkä ovat muuttuneet."
-
-"Ei koskaan!"
-
-"Te ihastutatte minua, serkkuni René", sanoi ukko, joka oli
-tyytyväisenä sukulaistaan kuunnellut. "Ah, minä näen, että teillä on
-oikea ihmisrakkauden ja oikeuden tunne.
-
-"Miksen ennemmin pyrkinyt teitä tuntemaan? Te ihailette vallankumousta?
-Te samoin kuin minä kirootte kuningasten raakamaisuutta ja pappien
-petollisuutta."
-
-"Kiroon! Kuinka voisin rakastaa ihmiskuntaa, jollen sitä tekisi?"
-
-"Ja te", virkkoi verkalleen vanhus, "ette luule, niinkuin tämä jalo
-herra, että minä erehdyin niissä neuvoissa, joita istutin tuohon
-miespahaan?"
-
-"Erehtyä! Ansaitsiko Sookrates moitetta siitä, että Alkibiades oli
-avionrikkoja ja maanpettäjä?"
-
-"Kuulkaa, kuulkaa! Mutta Sookrateella oli myöskin Plaato: tästä lähin
-te olette minulle Plaato. Kuuletteko?" huudahti vanhus kääntyen
-muukalaisen puoleen.
-
-Mutta tämä seisoi jo kynnyksellä. Kuka väittelisi kaikista
-ahdasmielisyyksistä itsepintaisimman -- uskottomuuden fanatismin
-kanssa?
-
-"Joko menette?" huudahti Dumas, "ja ennenkuin minä olen teitä
-kiittänyt, teitä siunannut ja kiittänyt tämän kalliin ja
-kunnioitettavan miehen hengen edestä. Oi, jos koskaan voin teille
-maksaa tätä; jos koskaan tarvitsette René Dumas'n sydänverta!" Näin
-kaunopuheliaasti laverrellen hän seurasi muukalaista toisen huoneen
-kynnykselle ja siellä pidätti häntä hiljaa ja, vilkaistuaan olkansa
-taakse ollakseen varma siitä, ettei omistaja häntä kuulisi, kuiskasi:
-"Minun pitää pian palata Nancyyn. En tahtoisi kadottaa aikaa.
-Luuletteko, herra, että tuo heittiö otti _kaikki_ vanhan hupsun rahat?"
-
-"Noinko Plaato puhui Sookrateesta, herra Dumas?"
-
-"Ha, ha, te olette terävä. Hyvä, olette oikeassa. Kerran vielä tapaamme
-toisemme."
-
-"_Kerran vielä_", mutisi muukalainen ja hänen katseensa synkkeni. Hän
-kiiruhti huoneesensa, vietti päivän ja yön yksinään, tutkisteluissa,
-mitä mahtoivatkaan olla -- mutta ainakin ne lisäsivät hänen mielensä
-synkkyyttä.
-
-Mikähän voisi yhdistää hänen kohtalonsa René Dumas'n kohtaloon? Tai
-paenneen salamurhaajan? Miksi Parisin kevyt ilma tuntui hänestä niin
-raskaalta kuin se olisi verihöyryjen täyttämä? Miksi vaisto käski häntä
-pakenemaan noista älyä säkenöivistä seurapiireistä, maailman
-heränneitten toiveitten polttopisteestä? Miksi se varotti häntä
-palaamasta? Häntä, jonka korkeaa olemassaoloa ei liikuttanut... mutta
-pois nämä unet ja enteet! Hän lähtee Ranskasta -- takaisin Italiaan,
-arvokkaitten raunioitten maahan. Alpeilla tämä sielu jälleen hengittää
-raitista ilmaa. Raitista ilmaa! Niin, koettakoot maailmanparantajat
-vaan kaikkia kemiansa keinoja, -- ihminenpä ei ole koskaan
-markkinapaikalla niin vapaa kuin vuoristossa. Mekin, lukija, mekin
-lähtekäämme noilta seuduilta, missä väärä viisaus verhoo jumalatonta
-rikosta. Pois taas, niinkuin runoilija sanoo: "-- ihaniin maihin, missä
-puhtaat muodot asuvat." Näennäisestä saastumatta Ihanne elää ainoastaan
-Taiteen ja Kauneuden seurassa. Suloinen Viola, tuolla Partenopen
-rannikolla, me palaamme vielä luoksesi!
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-    "Koskei hän tahtonut, että hänen ratsunsa (hippogryyfi) enää
-    korkeuksia kiitelisi, sitoi hän sen meren rannikolle vihreään
-    myrttiin laakeripuun ja pinjapuun väliin."
-
-                                           _Orl. Fur._ VI, 23.
-
-Oi soittaja! oletko nyt onnellinen? Sinä olet päässyt entiselle
-paikallesi soittokuntaan -- uskollisella viululla on osansa
-riemuvoitossa. Sinun mestariteoksesi nyt kaikuu korvissasi -- sinun
-tyttäresi nyt täyttää näyttämön, ja kun soitto ja näyttelijä näin ovat
-yhtyneinä, koskee kättentaputus kumpaakin. Sinulle annetaan tietä
-soittokunnassa -- ei enää isketä silmää ja hymyillä, kun sinä ylpeällä
-rakkaudella hyväilet "kumppaniasi", joka valittaa ja itkee ja nuhtelee
-ja voihkii sinun säälimättömässä kädessäsi. Nyt ne ymmärtävät, kuinka
-epäsääntöinen aina on todellisen neron sopusuhta. Kuukin tulee
-ihmisille loistavaksi pintansa epätasaisuuksien vuoksi. Giovanni
-Paisiello, kapellimestari, jos sinun lempeä sielusi voisi tuntea
-kateutta, niin pitäisi sinun sairastua nähdessäsi _Elfridasi_ ja
-_Pinosi_ syrjäytettävän ja koko Napolin kiihkoisena kääntyvän
-_Sireenin_ puoleen, jonka runopoljennolle sinä niin surkutellen
-pudistit jaloa päätäsi!
-
-Mutta sinä, Paisiello, tiedät, että uudella on aikansa ja lohdutat
-itseäsi sillä, että sinun Elfridasi elää ainiaan. Kenties se on
-erehdys, mutta sellaisilla erehdyksillä voittaa nero kateuden.
-"Ollaksesi kuolematon", sanoi Schiller, "elä kokonaisuudessa!"
-Ollaksesi hetkeä vahvempi, elä omassa arvontunnossa.
-
-Kuulijakunta olisi nyt mielellään kuunnellut noita sivusoittoja ja
-jousenlentoja, joille ennen aina vihellettiin. Eipä niitä! -- Pisani on
-kaksi kolmasosaa elämässään tehnyt hiljaista työtä mestariteostaan
-valmistellen: _siihen_ ei ole mitään lisättävää, vaikka hän usein onkin
-koettanut parantaa muiden mestariteoksia. Eikö tämä ole yleinen ilmiö?
-Pikkumainen kriitikko arvostellessaan jotakin taideteosta sanoo:
-"tuossa vika ja tuossa vika"; "tuo olisi pitänyt olla toisin -- tuo
-olisi pitänyt jättää." Niin, jos hänellä on viulunjousi kädessään,
-vinguttaa hän ilmoille sen lemmon toisintoja. Mutta istukoon hän itse
-säveltämään joskus! _Silloin_ hän ei näe mitään, jota toisinnoilla
-parannettaisiin. Joka mies voi silloin hillitä soittokonettaan, kun on
-käsillä hänen oma tekeleensä, sillä sivusoitoista silloin olisi hukka.
-
-Ja Viola on Napolin epäjumala -- sen puheenaihe. Hän on seuramaailman
-hemmoteltu ruhtinatar. Helppoa lienee turmella hänen näyttelemistään --
-mutta tuleeko hänen luontonsakin turmelluksi? Ei, sitä en luule. Tuolla
-kotonaan hän on hyvä ja vaatimaton -- siellä etehisen päivänverhon alla
-hän istuu hiljaa, aavistuksin aateskellen. Kuinka usein, väärärunkoinen
-puu, hän katsookaan sinun vihreitä oksiasi; kuinka usein, niinkuin
-sinä, hän unelmissaan ja kuvitteluissaan ponnistelee valoa kohti --
-joka ei ole näyttämön keinotekoista valoa. Lapsi rukka! tyydy
-lamppuihisi! Kynttilänpätkä on taloutta varten hyödyllisempi kuin
-tähtien valo.
-
-Viikkoja meni eikä muukalainen palannut; kuukausia kului eikä hänen
-surunennustuksensa täyttynyt. Mutta eräänä iltana Pisani sairastui.
-Menestys oli kauan hylätylle säveltäjälle hankkinut vaativia pyyntöjä
-ja tilauksia konsertteja ja sonaateja varten. Hän oli työskennellyt
-muutamia viikkoja yötä päivää yhtä kappaletta valmistellen, jossa hän
-toivoi kunnostautuvansa. Hän valitsi niinkuin tavallisesti yhden noita
-näöltään sopimattomia aineita, joiden sovittamisesta omaan taidealaansa
-hän ylpeili -- kauhean legendan Filomelan muuttumisesta.[19] Soiton
-kuvanäytelmä alkoi iloisen juhlan kuvauksella. Trakian hallitsija pitää
-juhla-aterian: äkkinäinen epäsointu murtautuu iloisiin säveleihin --
-viulunkieli tuntuu kauhusta kiljahtavan. Kuningas saa tietää, että
-hänen poikansa on murhattu kostonhaluisten sisarten käsissä. Nopeasti
-riehuvat äänet pelon, kauhun, raivon ja inhon kautta. Isä ajaa sisaria
-takaa. Kuule! mikä muuttaa kauhun -- epäsoinnun -- tuoksi pitkäksi
-hopeiseksi kaihosävelmäksi? Muutos on tapahtunut ja Filomela, joka nyt
-on satakieli, kaiuttaa myrtinoksalta täyteläisiä, soinnukkaita,
-voittavia säveleitä, jotka ainiaan kertovat maailmalle vääryyksistä ja
-kärsimyksistä.
-
-Nyt juuri keskellä tätä mutkikasta ja vaikeata yritystä liiaksi
-rasittuneen soittajan terveys äkkiä murtui, kiihtynyt kun hän oli
-viimeisestä voitostaan ja uudesta hankkeestaan. Yöllä hän sairastui.
-Aamulla ilmotti lääkäri, että hänen tautinsa oli paha tarttuvainen
-kuume. Hänen vaimonsa ja Viola vuorottelivat hellästi häntä hoidellen,
-mutta pian jäi tämä toimi yksin viimemainitulle. Signora (rouva) Pisani
-sai tartunnan ja oli muutamassa tunnissa vielä pelottavammassa tilassa
-kuin hänen miehensä. Napolilaiset, niinkuin yleensä lämpimien maitten
-asukkaat, tahtovat tulla itsekkäiksi ja karkeiksi pelätessään tarttuvia
-tauteja. Itse Gionetta oli olevinaan kipeä välttääkseen sairashuonetta.
-Koko tuo rakkauden ja surun täyttämä työ tuli Violan osalle. Se oli
-kauhea koetus -- kiiruhdan yli yksityiskohtien. Vaimo kuoli ensiksi!
-
-Eräänä päivänä, vähän ennen auringonlaskua, Pisani heräsi puolittain
-vapautuneena siitä hourailusta, mikä pieniä väliaikoja lukematta oli
-häntä vaivannut sairautensa ensi päivästä asti. Katsoen ympärilleen
-sameilla heikoilla silmillään hän tunsi Violan ja hymyili. Hän sopersi
-tyttärensä nimeä nousten istualleen ja ojentaen käsivartensa. Viola
-vaipui hänen rinnoilleen ja oli tukahuttaa häntä kyyneleillään.
-
-"Mutta äitisi", sanoi sairas. "Nukkuuko hän?"
-
-"Hän nukkuu -- ah, nukkuu!" ja kyyneleet vuosivat virtanaan.
-
-"Minä luulin -- eh! En tiedä _mitä_ luulin. Mutta älä itke -- minä
-tulen nyt terveeksi -- aivan terveeksi. Äitisi tulee luokseni, kun hän
-herää -- eikö niin?"
-
-Viola ei voinut puhua vaan hän puuhasi valmistaakseen rauhottavaa
-lääkettä, jota oli käsketty antaa sairaalle, niin pian kuin hourailu
-lakkaisi. Lääkäri oli myöskin pyytänyt, että häntä kohta lähetettäisiin
-noutamaan, kun niin tärkeä käänne tapahtuisi.
-
-Viola meni ovelle ja huusi vaimoa, joka Gionettan teeskennellyn
-sairauden aikana oli hankittu hänen tilalleen, mutta palkkavaimo ei
-vastannut. Viola juoksi läpi huoneiden häntä etsien -- turhaan; hän oli
-saanut päähänsä Gionettan pelon ja hävinnyt. Mitä oli tehtävä? Asia oli
-kiireellinen -- lääkäri oli selittänyt, ettei hetkeäkään saisi
-viivyttää hänen kutsumistaan paikalle. Violan täytyi jättää isänsä --
-täytyi lähteä itse! Hän hiipi varpaillaan huoneeseen -- rauhotusjuoma
-oli jo tehnyt siunattua työtään -- potilaan silmät olivat kiinni ja hän
-hengitti säännöllisesti niinkuin nukkuva. Viola veti huntunsa
-kasvoilleen ja kiiruhti talosta.
-
-Mutta rauhottava lääke ei ollut tehnyt sitä vaikutusta kuin näytti;
-terveellisen unen sijasta se oli saanut aikaan jonkunlaisen keveän
-horroksen, jossa mieli luonnottoman rauhattomana harhailee tavallisilla
-aloillaan, viipyen vanhoissa tutuissa tunteissaan ja ajatuksissaan. Se
-ei ollut unta -- se ei ollut hourettakaan; se oli samanlaista
-univalvomista, jota ooppiumi usein synnyttää, jolloin joka hermo on
-sykähtelevän eloisa ja saa aikaan vastaavan toimeliaisuuden ruumiissa,
-jolle se antaa väärän ja kuumeentapaisen eloisuuden. Pisanilta puuttui
-jotakin -- tuskin hän itsekään tiesi mitä; siinä oli yhtyneenä ne kaksi
-tarvetta, jotka hänen sieluelämälleen olivat tähdellisimmät -- hänen
-vaimonsa ääni ja kumppanin kosketus. Hän nousi -- lähti vuoteestaan --
-otti päälleen vanhan pitkän takkinsa, jota hän oli tottunut pitämään
-säveltäessään. Hän hymyili tyytyväisesti, kun pukuun liittyvät
-ajatukset johtuivat hänen mieleensä. Horjuvasti hän käveli huoneen
-poikki ja astui pienempään viereiseen kamariin, missä hänen vaimonsa
-oli ollut tapana valvoa useammin kuin nukkua, kun tauti piti häntä
-poissa puolisonsa vierestä. Huone oli autio ja tyhjä. Hän katseli
-ympärilleen miettivästi ja mutisi jotakin itsekseen, asteli sitten
-kuulumattomin askelin järjestään äänettömän talon kaikkien huoneitten
-läpi, toisen toisensa jälkeen.
-
-Viimeiseksi hän tuli siihen huoneeseen, missä vanha Gionetta -- omasta
-turvallisuudestaan ainakin jollei muusta huolissaan -- oleskeli, talon
-äärimmäisessä päässä tartunnasta kaukana. Kun hän haamusti sisään,
-kalpeana, taudin murtamana, tuijottavissa silmissään rauhaton,
-hätäinen, etsivä katse -- niin vanha nainen päästi kiljahduksen ja
-lankesi hänen jalkoihinsa. Hän kumartui vaimon ylitse, piteli laihoilla
-käsillään poiskäännettyjä kasvoja, pudisti päätään ja sanoi ontolla
-äänellä:
-
-"En voi löytää heitä; missä he ovat?"
-
-"Kutka, isäntä hyvä? Oi säälikää itseänne, ne eivät ole täällä.
-Siunatut pyhimykset! tämä on kamalata: hän on koskenut minuun: minä
-olen kuollut!"
-
-"Kuollut! Kuka on kuollut? Onko joku kuollut?"
-
-"Voi älkää puhuko noin; tiedättehän te hyvin: emäntä parka -- hän sai
-teistä kuumeen; se on niin tarttuvaista, että se voisi tappaa koko
-kaupungin. Pyhä Gennaro, varjele minua! Emäntä raukka -- hän kuoli --
-ja haudattiin; ja minä, teidän uskollinen Gionettanne, voi minua!
-Menkää -- menkää ta-ta-takaisin vuoteeseen, rakas isäntä -- menkää!"
-
-Soittaja raukka seisoi kotvan aikaa mykkänä ja liikkumattomana, sitten
-kävi vavahdus hänen ruumiinsa lävitse, hän kääntyi ja liukui takaisin,
-äänettömästi, haamun tavalla niinkuin hän oli tullutkin. Hän tuli
-siihen huoneeseen, missä hänen tapansa oli tehdä sävellyksiään -- missä
-hänen vaimonsa suloisessa kärsivällisyydessään niin usein oli istunut
-hänen vierellään kiitellen ja mielistellen, kun muu maailma ainoastaan
-nauroi ja ivasi. Yhdessä nurkassa löysi hän laakeriseppeleen, jonka
-vaimo oli laskenut hänen otsalleen tuona onnellisena maineen ja riemun
-iltana, ja lähellä sitä makasi laatikossaan laiminlyöty soittokone.
-
-Viola ei ollut kauan poissa; hän oli tavannut lääkärin ja saanut hänen
-mukaansa. Lähestyessään he kuulivat sisältä läpitunkevan, sydäntä
-vihlovan säveleen; se ei tuntunut tulevan elottomasta soittimesta, joka
-koneellisesti tottelee ihmiskättä -- vaan se oli niinkuin henki olisi
-äärettömässä tuskassa huutanut varjojen maailmasta enkelien puoleen,
-jotka se näkee kaukana Ikuisen Syvänteen takana. He vaihtoivat suruisia
-silmäyksiä, kiiruhtivat askeleitaan ja astuivat sisään. Pisani kääntyi
-ja hänen katseensa, täynnä aavemaista älykkyyttä ja ankaraa käskyä,
-piti heitä loitolla. Vaimon musta viitta ja kuihtunut laakeriseppele
-makasivat hänen edessään. Violan sydän arvasi ensimäisellä
-silmänluonnilla kaiken -- hän juoksi isän jalkojen juureen, syleili
-niitä: "Isä, isä, _minähän_ olen sinulle jäänyt."
-
-Vaikerrus lakkasi, viulunsävel muuttui; sekavassa yhtymässä -- puoleksi
-mieheltä, puoleksi taiteilijalta lähteneenä -- murheen säveleeseen
-sulautui ihanampia ääniä ja aatteita. Satakieli oli takaa-ajosta
-pelastunut, vienoina, ilmamaisina, livertelevinä, kaikuivat hienot
-äänet vielä jonkun hetken ja sitten sammuivat. Viulu putosi lattiaan ja
-sen kielet katkesivat. Helähdys kuului hiljaisuudessa. Soittaja katseli
-polvistuvaa lasta ja sitten katkenneita kieliä... "Haudatkaa minut
-vaimoni viereen", sanoi hän hyvin tyyneellä, matalalla äänellä, "ja
-_tuo_ minun viereeni." Ja näin sanoessaan koko ruumis kangistui,
-ikäänkuin kivettyen. Viimeinen värähdys kävi hänen kasvoillaan.
-Hän putosi lattiaan, äkkiä ja raskaasti. Myöskin _siellä_ --
-ihmiskoneistossa kielet katkesivat. Hänen pudotessaan veti takinhelma
-mukanaan laakeriseppeleen ja sekin putosi lähelle kuolleen miehen
-hermotonta kättä.
-
-Särkynyt soitin -- murtunut sydän -- lakastunut laakerinlehvä -- ja
-laskeva aurinko viiniköynnösten välistä valaisten kaikkea! Näin
-hymyilee ikuinen luonto raunioille kaiken sen, mikä elämätä kaunistaa!
-Eikä ainoakaan päivä laske näkemättä jossakin vaienneen soiton --
-kuihtuneen seppeleen!
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-    "Parempi turva kuin kilpi tai
-    rintapanssari on pyhä viattomuus
-    paljaalle sydämelle."
-
-             _Ger. Lib._ VIII, 41.
-
-Ja soittaja haudattiin yhdessä viulunsa kanssa, samaan ruumisarkkuun.
-Kuuluisan Steinerin -- tyrolilaisen titaanin -- kätten tuote, usein
-olet taivasta tavotellut ja sentähden täytyy sinun nyt, niinkuin
-heikkojen ihmislasten, astua alas synkkään Haadekseen! Mutta kovempi on
-sinun kohtalosi kuin kuolevaisen mestarisi. Sillä _sinun_ sielusi
-nukkuu kerallasi kirstussa. Mutta se soitto, joka kuuluu _hänelle_,
-nousee soitinta vaillakin korkealle kuuluakseen usein tyttären
-hurskaille korville, kun taivas on kirkas ja maassa murhe. Sillä yksi
-on kuulonaistin, jota maailma ei tunne. Ja vainajien äänet usein
-hiljaisina henkivät niille, jotka voivat muistoonsa liittää uskon.
-
-Ja nyt on Viola yksin maailmassa. Yksin siinä kodissa, jossa
-yksinäisyys kehdosta asti on tuntunut olevan jotakin aivan luonnotonta.
-Aluksi yksinäisyys ja äänettömyys oli sietämätöntä. Ettekö te, te
-surevat, joille nämä sibylla-lehdet, monia outoja arvotuksia täynnänsä,
-tulevat joutumaan, ettekö ole tunteneet, kun jonkun hellästi rakastetun
-kuolema on tehnyt asunnon autioksi -- ettekö ole tunteneet, ikäänkuin
-muuttuneen talon alakuloisuus olisi liian raskasta ajatukselle kestää?
-Te tahtoisitte vaihtaa sen, vaikka se olisi palatsi, pienimpään
-mökkiin. Ja kuitenkin -- ikävä sanoa -- kun tottelette tunnettanne, kun
-pakenette sen seinien sisältä, kun vieraassa paikassa, missä etsitte
-turvaa, ei mikään puhu teille kadonneesta, niin ettekö taas ole
-tunteneet kaipausta juuri siihen muistin ravintoon, joka vastikään oli
-katkerata kuin sappi? Eikö tunnu miltei pyhyyden loukkaukselta jättää
-kallis kotiliesi vieraille? Sen kodin hylkääminen, missä vanhempanne
-teitä vaalien ovat asuneet, loukkaa omaatuntoanne, ikäänkuin olisitte
-myyneet heidän hautansa. Kaunis oli etruskilaisten taikausko, että
-esi-isät tulivat kotijumaliksi. Kuuro on se sydän, jolle perhehaltijat
-hylätyiltä asuinsijoilta turhaan huutavat.
-
-Ensiksi Viola sietämättömässä tuskassaan oli kiitollisena suostunut
-muuttamaan kotia erään hyvän naapurin tarjouksesta, joka oli hänen
-isäänsä hyvin kiintynyt ja kuului samaan soittokuntaan, jota Pisani ei
-nyt enää tulisi häiritsemään. Mutta outojen seura ja vieraiden lohdutus
-murheen ajalla, kuinka se kiihottaa haavaa! Ja sitten, kuulla muualla
-mainittavan: "isä, äiti, lapsi!" -- ikäänkuin kuolema olisi käynyt
-yksistään teidän luonanne -- nähdä muualla rakkaudessa ja
-järjestyksessä vietetyn elämän tyyntä säännöllisyyttä, onnellisten
-hetkien tasaista jatkumista kodin helmassa, ikäänkuin ei missään
-muualla pyörät olisi pysähtyneet, ketju taittunut, kellolaitos
-vaiennut! Ei, itse hauta ei niin paljon muistuta meille menetystämme
-kuin niiden seura, joilla ei ole mitään menetystä surtavana. Mene
-takaisin yksinäisyyteesi, nuori orpo, mene takaisin kotiisi: suru, joka
-kynnyksellä astuu vastaasi, tervehtii sinua lempeästi niinkuin hymy
-kuolleen kasvoilla. Ja siellä, istuinpaikaltasi oven edessä voit yhä
-nähdä puun, joka on yksin niinkuin sinäkin ja joka kallionkolosta
-lähteneenä raivaa tiensä valoon niinkuin ihmissydämen vaisto
-ponnistautuu kaikkien murheiden läpi, niin kauan kuin ajan vaiheet
-vielä kykenevät uudistamaan nuoruuden vehreyden ja kukoistuksen. Vasta
-silloin kun elonneste on kuivunut, kun vanhuus saapuu, niin aurinko
-turhaan paistaa ihmiselle kuten puulle.
-
-Viikkoja ja kuukausia -- monta ja ikävää -- on jo kulunut eikä Napoli
-kauemmin kärsi, että sen epäjumala väistyy palveltavista. Maailma aina
-raastaa meidät pois itsemme luota tuhansin käsivarsin. Ja jälleen
-kaikuu Violan ääni näyttämöltä, joka on salaperäisen uskollinen kuva
-elämästä kaikkein enimmän juuri siinä, että näyttämöllä liikkuu vain
-näennäisiä muotoja emmekä pysähdy kysymäänkään, mitä todellisuuksia ne
-edustavat. Kun atenalainen näyttelijä liikutti kaikkien sydämiä
-syleillessään kuolonuurnaa ja purskahtaessaan nyyhkytyksiin, kuinka
-harvat silloin tiesivät, että se sisälsi hänen poikansa tuhan!
-
-Kultaa niinkuin kunniaa tuhlattiin nuorelle näyttelijättärelle, mutta
-hän yhä jatkoi yksinkertaista elämäntapaansa, tyytyi halpaan kotiinsa
-ja siihen yhteen palvelijaan, jonka vikoja, jopa itsekkyyttä, hän oli
-liian kokematon huomatakseen. Olihan Gionetta hänet vastasyntyneenä
-laskenut isän käsivarsiin. Violaa ympäröivät kaikki paulat ja
-kiusaukset, joita hänen turvaton kauneutensa ja vaarallinen asemansa
-aiheutti. Mutta hänen kaino hyveensä kävi saastumatta läpi kaiken.
-Totta kyllä nyt mykistyneet huulet olivat hänelle opettaneet naisen
-hyveitä sekä kunnian ja uskonnon vaatimuksia. Ja sellainen lempi, mikä
-ei puhunut alttarista, oli hänelle tympäisevä. Mutta paitsi tätä murhe
-ja yksinäisyys kypsytti sydäntä ja pani toisinaan hänet miltei
-vapisemaan ajatellessaan, kuinka syvät hänen tunteensa saattoivat olla.
-Hänen varhaisista epämääräisistä näyistään kasvoi esiin rakkauden
-ihanne. Ja ennenkuin ihanne on löytynyt, eikö aina sen edellä käyvä
-varjo tee meitä kylmäksi jokapäiväiselle todellisuudelle! Tuon ihanteen
-yhteydessä uudelleen ja yhä uudelleen itsetiedottomasti ja jonkunmoisen
-pelon ja kammon kera, nousi esiin varottavan muukalaisen olento ja
-ääni. Melkein kaksi vuotta oli kulunut siitä kuin tämä kävi Napolissa.
-Ei mitään oltu hänestä kuultu, paitsi että hänen laivansa oli muutamia
-kuukausia hänen lähdettyään purjehtinut Livornoon. Napolin kielikellot
-olivat jo melkein unohtaneet hänen olemassaolonsa, jota pidettiin niin
-ihmeellisenä, mutta Violan sydän oli uskollisempi. Usein liiteli
-muukalaisen kuva hänen unelmiinsa, ja kun tuuli humisi tuossa
-oudonnäköisessä puussa, johon hänen muistonsa liittyi, niin Viola
-vavahti ja punastui, ikäänkuin olisi kuullut hänen puhuvan.
-
-Mutta Violan mielistelijöiden joukossa oli yksi, jota hän kuunteli
-suopeammin kuin muita; osaksi kenties sentähden että tämä puhui hänen
-äitinsä kieltä, osaksi sentähden että tämä ei ollut tunkeileva tai
-epämiellyttävä vaan enempi ujo; osaksi sentähden että tämän
-yhteiskunta-asema oli lähempänä Violan omaa asemaa kuin ylhäisempien
-ihailijoiden, jonka vuoksi hänen ihailunsa ei tuntunut loukkaukselta;
-osaksi sentähden että tämä, ollen itse haaveilija ja kaunopuhuja, usein
-lausui ajatuksia, samanlaatuisia kuin mitä syvimmällä Violan sydämessä
-kätkeytyi. Viola alkoi pitää hänestä -- ehkä rakastaa, mutta niinkuin
-sisar rakastaa; heidän välilleen syntyi tuttavallinen suhde. Jos
-englantilaisen sydämessä heräsi hurjia ja sopimattomia toiveita, niin
-hän ei ollut vielä niitä ilmaissut. Onko sinulla tässä vaaraa, turvaton
-Viola? vai onko vaara suurempi vielä löytymättömän ihanteesi puolelta?
-
-Ja nyt tämä johtava luku päättyy, ikäänkuin alkusoittona lumottuun
-näytelmään. Tahdotko kuulla enempi? Pidä uskosi valmiina. Minä en pyydä
-sokaistuneita silmiä vaan herännyttä mieltä. Niinkuin Tenhosaari,
-kaukana ihmisten asumasijoilta
-
-    ... "minne laiva harvoin tai ei koskaan
-    tulee meidän rantamilta." --
-
-                     _Ger. Lib._ XIV, 69.
-
-niin on "tosielämän" uuvuttavalla ulapalla se saari, minne Muusa tai
-Sibylla -- Runotar tai Tietäjätär (vuosiltaan vanha, mutta muodoltaan
-aina uusi) kutsuu sinua pyhälle purjehdukselle:
-
-    "Korkea vuorenharja siellä nousee
-    Asumaton ja synkkä, kolea;
-    Tai'alla rinteet puolitiehen alas
-    Jääniljanteen ja lumen peittämät,
-    Vaan huipulle luo päivänpaiste kruunun
-    Oranssilehtoja ja myrttipuita --
-    Ja katso! Vuorijärven rannalle
-    Palatsi uljas kohoaa."
-
-                         _Ger. Lib_.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN KIRJA.
-
-Taide, rakkaus ja ihme.
-
-
-    "Näyt erilaiset yhteenkietoutuneet."
-
-                   _Ger. Lib._ IV, 5.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-    "Kentaureja ja sfinksejä ja
-    gorgoneja kalvakkaita."[20]
-
-           _Ger. Lib._ IV, 5.
-
-Eräänä kuutamoiltana istui Napolin puistikossa neljä tai viisi miestä
-suuren puun alla nauttien virvotusjuomia ja kuunnellen keskustelun
-väliaikoina soittoa, joka elostutti tätä huolettoman kansan mieluisinta
-olopaikkaa. Yksi pienestä seurueesta oli nuori englantilainen, joka oli
-ollut iloisimpana miehenä joukossa, mutta joka viimeisinä tuokioina oli
-vaipunut synkkään uneksivaan mietiskelyyn. Eräs hänen maamiehistään
-huomasi tämän äkkinäisen synkkämielisyyden ja taputtaen häntä selkään
-sanoi: "Mikä sinua vaivaa, Glyndon? Oletko sairas? Olet käynyt vallan
-kalpeaksi. Sinä vapiset. Oletko vilustunut? Sinun olisi paras mennä
-kotiin: nämä italialaiset yöt ovat usein vaarallisia meidän
-englantilaisten ruumiinrakennukselle."
-
-"Ei, nyt on taas hyvin! Se oli ohimenevä väristys. En voi itsekään sitä
-selvittää."
-
-Eräs miehistä, näöltään noin 30 ikäinen ja kasvonpiirteiltään ja
-ilmeeltään huomattavasti korkeammalla ympärillään olevia, kääntyi äkkiä
-ja katsoi tiukasti Glyndonia.
-
-"Luulen ymmärtäväni, mitä tarkotatte", sanoi hän ja lisäsi vakavasti
-hymyillen: "ehkä voisin selittää sen paremmin kuin te itse." Ja
-kääntyen muitten puoleen hän virkkoi: "Te herrat varmaan usein olette
-tunteneet, jokainen teistä, usein istuessanne illalla yksinänne, kuinka
-merkillinen ja selittämätön kylmän ja kammon tunne hiipii päällenne;
-verenne jähmettyy ja sydän on lakkaamaisillaan tykkimästä; jäsenet
-vapisevat, tukka nousee pystyyn; te ette uskalla nostaa silmiänne ja
-katsoa huoneen pimeämpiin nurkkiin; teillä on pelottava tunne siitä,
-että jotakin ylimaallista on läsnä. Yhtäkkiä koko lumous, jos niin saan
-sanoa, menee ohi ja te olette valmis nauramaan omalle heikkoudellenne.
-Ettekö ole usein tunteneet mitä minä näin epätäydellisesti kuvailen?
-Siinä tapauksessa voitte ymmärtää, mitä nuori ystävämme äsken on
-kokenut keskellä tämän näyttämön viehättäväisyyttä ja heinäkuun illan
-vilpoisia tuulenhenkäyksiä."
-
-"Herra", vastasi Glyndon, nähtävästi hyvin hämmästyneenä, "te olette
-tarkasti kuvanneet sen väristyksen luontoa, joka äsken tuli päälleni.
-Mutta kuinka saattoi ulkonäköni niin uskollisesti todistaa tunteitani?"
-
-"Minä tunnen painajaisen merkit", vastasi vieras vakavasti, "niistä ei
-erehdy se, jolla on ne kokemukset kuin minulla."
-
-Kaikki läsnäolevat selittivät ymmärtävänsä ja itsekin tunteneensa sitä,
-mitä vieras oli kuvannut.
-
-"Yksi meidän kansamme taikauskoja", sanoi Mervale, se englantilainen,
-joka ensiksi oli puhutellut Glyndonia, "arvelee, että sinä hetkenä kun
-näin tunnet veresi jäätyvän ja hiuksesi pöyristyvän, niin joku kävelee
-yli sen kohdan, joka on oleva hautasi."
-
-"Eri maissa on erilaisia taikauskoisia selityksiä tähän yleiseen
-sielulliseen ilmiöön", vastasi muukalainen, "muuan arapialainen lahko
-sanoo, että sillä hetkellä Jumala ratkaisee joko teidän tai jonkun
-teille rakkaan henkilön kuolinhetken. Afrikkalainen villi, jonka
-mielikuvitus on synkän epäjumalanpalveluksen inhottavien menojen
-pimittämä, uskoo, että piru silloin vetää teitä luokseen tukasta: täten
-hassunkurisuus ja kammottavaisuus sekaantuvat yhteen."
-
-"Se on varmaan ainoastaan fyysillinen seikka -- vatsan joutuminen
-epäkuntoon -- veren kylmentyminen", sanoi eräs nuori napolilainen,
-johon Glyndon oli tutustunut.
-
-"Miksikä sitten kaikissa kansoissa siihen liittyy joku taikauskoinen
-aavistus ja kammo -- jotakin, mikä yhdistää aineellisen muodon siihen
-toiseen maailmaan, jonka otaksutaan olevan meidän ympärillämme? Minä
-puolestani luulen --"
-
-"Ah, mitä luulette, herra?" kysyi Glyndon uteliaana.
-
-"Minä luulen", jatkoi muukalainen, "että se on sellaista kammoa, mitä
-ihmismäisemmät ainekset meissä tuntevat jotakin näkymätöntä, luontoamme
-töykäisevää kohtaan, jota tuntemasta meitä onneksi turvaa aistiemme
-vajavaisuus."
-
-"Te siis uskotte henkiin?" sanoi Mervale epäilevästi hymyillen.
-
-"Ei, en puhunut varsin hengistä, mutta saattaa olla sellaisia
-ainemuotoja, jotka ovat meille yhtä näkymättömiä ja aistimillemme
-tuntumattomia kuin pikkueläimet siinä ilmassa, jota hengitämme -- siinä
-vedessä, joka tuossa suihkukaivossa loiskii. Sellaisilla olennoilla voi
-olla himoja ja voimia niinkuin meillä -- aivan niinkuin niillä
-pikkueläimillä, joihin niitä vertasin. Se hirviö, joka elää ja kuolee
-vesipisarassa, joka raatelevaisena ja verenhimoisena syö vielä
-pienempiä olentoja, on yhtä kamala raivossaan, yhtä raaka luonnoltaan
-kuin erämaan tiikeri. Meidän ympärillämme saattaa olla olijoita, jotka
-olisivat ihmisille vaarallisia ja turmiollisia, jollei Kaitselmus olisi
-pannut heidän ja meidän välillemme seinän, sen kautta että niiden aine
-on eri tavalla kokoonpantu kuin meidän."
-
-"Ja luuletteko, että sitä seinää koskaan voi ihminen poistaa", puuttui
-nuori Glyndon puheeseen, "ovatko traditsionit noidista ja tietäjistä
-paljaita satuja, niin yleisiä ja häviämättömiä kuin ovatkin?"
-
-"Ehkä ovatkin, ehkä ei", vastasi muukalainen välinpitämättömästi.
-"Mutta kuka tällaisena aikana, jolloin järki on saanut varmat rajansa,
-olisi niin hullu, että murtaisi sen väliaidan, joka hänen erottaa
-käärmeestä ja leijonasta -- että rupeisi napisemaan ja kapinoimaan sitä
-lakia vastaan, joka määrää hauen vetten syvyyksien asukkaaksi? Riittää
-jo näitä turhia aateskeluja."
-
-Ja muukalainen nousi, kutsui palvelijan, maksoi laskunsa ja keveästi
-nyökäyttäen päätään seurueelle katosi puiden sekaan.
-
-"Kuka oli tuo herrasmies?" kysyi Glyndon kiihkeästi.
-
-Muut katsoivat toisiinsa muutamia hetkiä vastaamatta.
-
-"Minä en ole koskaan häntä nähnyt", sanoi viimein Mervale.
-
-"Enkä minä."
-
-"Enkä minä."
-
-"Minä tunnen hänen hyvin", sanoi napolilainen, joka olikin kreivi
-Cetoxa. "Jos muistatte, yhtyi hän meidän joukkoomme minun seurassani.
-Hän kävi Napolissa noin kaksi vuotta sitten ja on hiljakkoin palannut.
-Hän on hyvin rikas -- niin, tosiaan suunnattoman rikas. Sangen
-miellyttävä henkilö. Olen pahoillani, että hän puhui niin kummallisesti
-tänä iltana; se on omiansa antamaan yllykettä niille monenlaisille
-tyhmille huhuille, joita hänestä kerrotaan."
-
-"Ja varmaan", sanoi toinen napolilainen, "se mitä toissa päivänä
-tapahtui ja minkä te Cetoxa niin hyvin tunnette, antaa oikeutusta
-niille huhuille, joita olette kieltävinänne."
-
-"Minä ja minun maanmieheni", sanoi Glyndon, sekaannumme niin vähän
-napolilaisten seuraan, että meiltä jää paljon kuulematta, mikä hyvin
-ansaitsisi kuulemista. Saanko kysyä, mitä kertomuksia ja mitä
-tapahtumaa tarkotatte?"
-
-"Mitä tulee kertomuksiin, hyvät herrat", sanoi Cetoxa kohteliaasti
-puhutellen molempia englantilaisia, "niin olkoon mainittuna, että
-signor Zanonin uskotaan omistavan muutamia kykyjä, joita jokainen
-haluaisi itselleen, vaikka tuomitaan jokaista niiden omistajaa. Se
-tapahtuma, johon signor Belgioso viittasi, on juuri näitä kykyjä
-kuvaava ja onkin, sen tunnustan, jokseenkin hämmästyttävä. Te varmaan
-pelaatte, herrasmiehet. (Koska molemmat englantilaiset joskus olivat
-muutamilla 'skuudeilla' koettaneet onneansa yleisissä pelipaikoissa,
-nyökäyttivät he myöntävästi päätään. Cetoxa jatkoi): "Hyvä, muutamia
-päiviä sitten ja samana päivänä kuin Zanoni palasi Napoliin, sattui
-niin, että minä olin pelannut jokseenkin korkeilla summilla ja hävinnyt
-aika lailla. Nousin pöydästä, päätin olla enempi kiusaamatta Onnetarta,
-kun äkkiä huomasin Zanonin, johonka ennen olin tutustunut (ja jolla on,
-saanen sanoa, pieni kiitollisuudenvelka minulle) -- huomasin Zanonin
-seisovan katselijana läsnä. Ennenkuin ennätin lausua iloni tästä
-odottamattomasta huomiosta, laski hän kätensä minun käsivarrelleni
-sanoen: 'Te olette hävinnyt paljon, enemmän kuin voitte maksaa. Omasta
-puolestani en pidä pelaamisesta, mutta kuitenkin tahtoisin ottaa peliin
-osaa. Tahdotteko pelata tästä summasta minun puolestani? Tappio on
-minun, puoli voittoa teidän'. Minä hämmästyin, niinkuin voitte arvata,
-sellaisesta tarjouksesta, mutta Zanonilla oli sellainen ääni ja
-esiintyminen, jota oli mahdoton vastustaa. Muuten minä olin ylen
-kiihkeä korvaamaan tappioni enkä olisikaan noussut, jos minulla olisi
-ollut vähänkin rahoja jälellä. Sanoin suostuvani hänen tarjoukseensa
-sillä ehdolla, että myöskin tappio yhtä hyvin kuin voitto olisi
-kummallekin yhteinen. 'Niinkuin tahdotte' sanoi hän hymyillen, 'emme
-tarvitse pelätä, sillä te varmasti kyllä voitatte.' Minä istuuduin,
-Zanoni seisoi takanani, onni suosi minua, voitin yhtäpäätä. Itse
-asiassa nousin pöydästä rikkaana miehenä."
-
-"Eihän julkisissa pelipöydissä voi olla petosta, varsinkin jos petos
-olisi pankin etuja vastaan?" Tämän kysymyksen teki Glyndon.
-
-"Ei tietenkään", vastasi kreivi. "Mutta meidän hyvä onnemme oli todella
-merkillinen -- niin ihmeellinen, että eräs sisilialainen (sisilialaiset
-ovat sivistymättömiä ja pahanilkisiä heittiöitä) kiivastui ja rupesi
-hävyttömäksi. Kääntyen uuden ystäväni puoleen huudahti hän: 'Herra,
-teidän ei tarvitse seisoa niin lähellä tätä pöytää. Minä en ymmärrä
-tätä; teillä on jotain vehkeitä tässä'. Zanoni vastasi hyvin tyyneesti,
-ettei hän ollut tehnyt mitään sääntöjä vastaan -- sanoi olevansa
-pahoillaan siitä, ettei yksi voinut voittaa toisten menettämättä, ja
-ettei hän olisi voinut tehdä kelienkään väärin, jos olisi tahtonutkin.
-Sisilialainen piti vieraan siivoa esiintymistä epäiltävänä ja alkoi yhä
-äänekkäämmin pauhata. Viimein hän nousi pöydästä ja astui Zanonia
-vastaan sellaisella tavalla, joka lievimmin sanottuna olisi ollut
-loukkaava joka miehelle, ken vähänkin on pikainen ja osaa miekkaa
-käyttää."
-
-"Ja kaikkein merkillisin seikka", keskeytti Belgioso, "oli minusta se,
-että tämä Zanoni, joka seisoi minun istuinpaikkaani vastapäätä ja jonka
-kasvot minä selvästi näin, ei vastannut mitään eikä näyttänyt mitään
-vihan tunteita. Hän kiinnitti silmänsä lujasti sisilialaiseen; en
-milloinkaan unohda sitä katsetta. On mahdotonta sitä kuvata, se
-jäähdytti veren minun suonissani. Sisilialainen peräytyi, kuin
-ukoniskemänä. Minä näin hänen vapisevan, vaipuvan penkille.
-Ja sitten --"
-
-"Niin sitten", sanoi Cetoxa, "äärettömäksi hämmästyksekseni tämä mies,
-jonka Zanonin paljas katse oli tehnyt aseettomaksi, käänsi koko vihansa
-minua kohtaan, joka -- mutta ehkette tiedä, herrat, että minulla on
-vähän mainetta aseenkäytössä?"
-
-"Paras miekkailija Italiassa", sanoi Belgioso.
-
-"Ennenkuin saatoin arvatakaan, olin puutarhassa talon takana ja
-vastassani Ughelli (se oli sisilialaisen nimi) ja ympärilläni viis tai
-kuus miestä aiotun kaksintaistelun todistajina. Zanoni viittasi minut
-syrjään. 'Tämä mies on kaatuva', hän sanoi. 'Kun hän makaa maassa, mene
-hänen luokseen ja kysy, tahtooko hän tulla haudatuksi isänsä viereen
-San Gennaron kirkkoon.' 'Tunnetteko siis hänen perheensä?' kysyin minä
-suuresti kummissani. Zanoni ei vastannut ja seuraavalla hetkellä olin
-käsikähmässä sisilialaisen kanssa. Ollakseni vilpitön, hänen
-miekankäyttönsä oli mainiota, vikkelämpää taistelijaa en ole tavannut.
-Kuitenkin", lisäsi Cetoxa vaatimattomasti, "hän sai piston läpi
-ruumiinsa. Minä menin hänen luokseen, hän taisi tuskin puhua. 'Onko
-teillä joku pyyntö tehtävänä -- joku asia määrättävänä?' Hän pudisti
-päätään. 'Missä tahdotte tulla haudatuksi?' Hän viittasi sisilialaista
-rannikkoa. 'Mitä!' sanoin kummastellen, 'eikä siis isänne viereen San
-Gennaron kirkkoon?' Tämän kuullessaan hänen kasvojensa karva muuttui
-kauheaksi -- hän päästi läpitunkevan huudon -- veri syöksyi hänen
-suustaan ja hän vaipui pitkälleen kuolleena. Nyt tulee tämän
-kertomuksen merkillisin kohta. Me hautasimme hänet San Gennaron
-kirkkoon. Tällöin nostimme hänen isänsä kirstua; kansi raottui ja
-luuranko tuli näkyviin. Pääkallossa tapasimme hyvin ohuen ja terävän
-teräspuikon. Se synnytti tutkistelua. Isä, joka oli rikas ja saita, oli
-äkkiä kuollut ja äkkiä haudattu helteisen ilman vuoksi, niinkuin
-luultiin. Kun kerran epäluulo oli herännyt, tehtiin tarkempia
-tutkisteluja. Vanhan miehen palvelijalta kyseltiin ja hän viimein
-tunnusti, että poika oli murhannut isänsä; teko oli ovelasti tehty;
-teräspuikko oli niin ohut, että se tunkeutui aivoihin pusertaen ulos
-ainoastaan yhden verenpisaran, jonka harmaat hiukset kätkivät.
-Rikoskumppani tulee mestattavaksi."
-
-"Entäs Zanoni -- oliko hänkin todistamassa? Tekikö hän selvää?"
-
-"Ei", vastasi kreivi, "hän kertoi käyneensä sattumalta samana aamuna
-tuossa kirkossa; hän oli huomannut kreivi Ughellin hautakiven, opas oli
-kertonut, että kreivin poika parhaillaan oli Napolissa -- tuhlarina ja
-pelurina -- meidän pelatessamme hän oli kuullut kreiviä mainittavan
-nimeltä, ja kun taisteluvaatimus tehtiin ja siihen suostuttiin, oli
-hänen mieleensä tullut hautauspaikka muka sellaisen vaiston kautta,
-josta hän ei voinut eikä tahtonut tehdä selkoa."
-
-"Hyvin ontuva kertomus", sanoi Mervale.
-
-"Niin! Mutta me italialaiset olemme taikauskoisia -- tuota vaistoksi
-nimitettyä monet pitivät Kaitselmuksen kuiskauksena. Seuraavana päivänä
-oli vieras yleisen huomion ja uteliaisuuden esineenä. Hänen
-rikkautensa, hänen elintapansa, hänen merkillinen kauneutensa ovat
-myöskin lisänneet hänen kuuluisuuttaan. Muuten minulla on ollut ilo
-saada esittää tämän etevän henkilön hienoimmille kavaljeereillemme ja
-kauneimmalle rouvasväelle."
-
-"Sangen merkillinen kertomus", sanoi Mervale nousten. "Tule Glyndon,
-lähdetään hotelliin. Pian jo päivä koittaa. Hyvästi signor!"
-
-"Mitä ajattelet tuosta kertomuksesta?" kysyi Glyndon nuorten miesten
-kävellessä asuntoonsa.
-
-"Mitäkö ajattelen? Selväähän on, että Zanoni on petkuttaja -- sukkela
-roisto ja tuo napolilainen on saaliista osallinen ja koristelee häntä
-kaikilla ihmeellisyyden kuluneilla helyillä. Tuntematon seikkailija
-pääsee hienoon seuraan, kun hän on voittanut puolelleen pelon ja
-uteliaisuuden. Hän on harvinaisen kaunis ja naisväki on kyllä valmis
-ottamaan hänet vastaan kaipaamatta muita suosituksia kuin hänen
-kasvojaan ja Cetoxan satuja."
-
-"Minä en voi olla samaa mieltä. Cetoxa, vaikka onkin peluri ja
-hurjastelija, on synnyltään aatelismies ja pidetään suuressa arvossa
-rohkeutensa ja kunniantuntonsa tähden. Muuten tämän muukalaisen olento
-on niin jalo, hänen puheensa niin ylevä, hän on niin tyyni, niin
-tunkeilematon, ettei hän vähääkään muistuta röyhkeätä lavertelevaa
-petkuttajaa."
-
-"Rakas Glyndon, suo anteeksi, mutta sinä et vielä ole oppinut maailmaa
-tuntemaan. Muukalainen käyttää hyväkseen kaunista ulkomuotoaan ja hänen
-arvokas käytöksensä on ainoastaan asiaankuuluva juoni. Mutta
-muuttakaamme puheenaihetta -- kuinka edistyy rakkausjuttusi?"
-
-"Voi, Viola ei voinut ottaa minua vastaan tänään."
-
-"Sinä et saa mennä naimisiin hänen kanssaan. Mitä sinun kotonasi
-sanottaisiin?"
-
-"Nauttikaamme nykyhetkestä", sanoi Glyndon vilkkaasti, "me olemme
-nuoria, rikkaita, kauniita, älkäämme ajatelko huomispäivää."
-
-"Noin Glyndon, oikein sanottu! Ja nyt olemme perillä hotellissa. Nuku
-hyvin äläkä uneksi signor Zanonista."
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    "Ota, rohkea ja kärsimätön nuorukainen,
-    kiihkeästi vastaan tarjottu tilaisuus."
-
-                     _Ger, Lib._ VI, 29.
-
-Clarence Glyndon oli nuori, varakas mies, ei ylen rikas, mutta sentään
-niin että hänellä oli huoleton riippumaton toimeentulo. Hänen
-vanhempansa olivat kuolleet ja läheisiä sukulaisia oli hänellä
-ainoastaan monta vuotta nuorempi sisar, joka oli jäänyt Englantiin
-tätinsä huostaan. Varhain elämässään jo hän oli osottanut suuria
-maalaustaiteen taipumuksia ja enemmän harrastuksesta kuin rahallisesta
-ammatintarpeesta päätti hän antautua sille alalle, missä englantilainen
-taiteilija tavallisesti alkaa innostuksella ja historiallisia tauluja
-luomalla ja lopettaa ahneisiin laskelmiin ja arki-ihmisten muotokuviin.
-
-Glyndonilla oli hänen ystäviensä mielestä paljon nerokkuutta, mutta se
-oli rajua ja hillitöntä laatua. Häntä ei huvittanut kestäväinen vakava
-työnteko ja hänen kunnianhalunsa pyrki enemmän hedelmiä kokoomaan kuin
-puuta istuttamaan. Samoin kuin niin monet taiteilijat nuoruudessaan hän
-rakasti huvituksia ja mielenkiihotteita. Hän antautui häikäilemättä
-kaikkeen, mikä viehätti hänen mielikuvitustaan tai intohimojaan. Hän
-oli matkustanut Europan kuuluisimpien kaupunkien läpi sillä vakavalla
-päätöksellä ja aikomuksella että tutkisi taiteen jumalallisia
-mestariteoksia. Mutta joka kaupungissa olivat huvitukset aina
-houkutelleet häntä ponnistuksen poluilta ja elävä kauneus oli vetänyt
-häntä pois jumaloimasta tunteetonta maalauskangasta. Hän oli urhea,
-seikkailunhaluinen, levottomasti tutkisteleva, aina valmis hurjiin
-suunnitelmiin ja hauskoihin uhkatekoihin -- hetken hurmauksen uhri ja
-mielikuvituksen orja.
-
-Nyt oli juuri se aika, jolloin kuumeentapainen muutoksenhenki teki
-työtään tuossa ihmistoiveitten julmassa ivanäytelmässä, Ranskan
-vallankumouksessa. Ja siitä sekasotkusta, mihin jo maailman
-kunnioitettavan uskon pyhät jäännökset olivat hautaantuneet, nousi
-monta muodotonta ja epämuotoista pilvilinnaa. Tarvitseeko minun
-muistuttaa lukijalle, että vaikka tämä oli silotetun epäilyksen ja
-tekaistun viisauden aika, oli se myöskin äärimmäisen herkkäuskoisuuden
-ja mitä salaperäisimpien taikauskojen aika -- aika, jolloin magnetismi
-ja magia saavuttivat kannatusta itse Diderotin oppilaissa,-- jolloin
-ennustuksia kulki suusta suuhun, -- jolloin filosofisen deistin salonki
-muuttui nekromantian harjotuspaikaksi, missä koetettiin nostattaa
-vainajien varjoja -- jolloin piispansauvaa ja pipliaa pilkattiin, mutta
-Mesmeriin ja Cagliostroon uskottiin. Tässä aamunsarastuksessa ennen
-uuden auringon nousua, joka edestään karkottaisi kaikki usvat, astui
-muinaisaikaisista haudoistaan ylös kaikennäköisiä haamuja, joita oli
-liidellyt Paracelsuksen ja Agrippan silmien edessä.
-
-Vallankumouksen koite häikäisi Glyndonia, mutta vielä enemmän häntä
-miellytti sen outo saattojoukko, ja haaveilu, joka mellasteli
-yhteiskunnallisen ihanneunelman toiveitten kera, valtasi kiihkeästi
-häntä niinkuin muitakin suurilla lupauksillaan ja saattoi uskomaan,
-että vanhentuneen tieteen harmailta poluilta syrjässä rohkea etsijä
-voisi löytää jonkun ihmeellisen Elysiumin -- Onnelan.
-
-Matkoillaan oli hän hartaasti vaikkei ehdottomasti uskoen kuunnellut
-mitä ihmeitä kerrottiin kustakin kuuluisammasta henkiennäkijästä, ja
-hänen mielensä oli sentähden altis sille vaikutukselle, jonka
-salaperäinen Zanoni heti ensi näkemältä herätti.
-
-Saattoi olla toinenkin syy tähän herkkäuskoisuuden taipumukseen. Muuan
-Glyndonin kaukainen esi-isä äidin puolelta oli saavuttanut jokseenkin
-suuren maineen filosofina ja alkemistina. Kummia kertomuksia oli
-liikkeellä tästä viisaasta vanhuksesta. Hänen sanottiin eläneen paljon
-kauemmin kuin tavallisesti on kuolevaiselle suotu ja säilyttäneen
-viimeiseen asti keski-ikäisen miehen ulkonäön. Lopulta hän oli kuollut
-ja niinkuin otaksuttiin surusta lapsenlapsenlapsena äkillisen poismenon
-johdosta, ainoan olennon, jota hän koskaan oli näyttänyt rakastavan.
-Tämän filosofin teoksia oli vielä jälellä, vaikka harvassa, ja niitä
-löytyi Glyndonin kodin kirjastossa. Niiden plaatolainen mystisismi,
-niiden rohkeat väitteet ja korkeat lupaukset siitä, mikä oli
-voitettavissa niiden vertauskuvallisen salakielen avulla, oli jo
-varhain syvästi vaikuttanut nuoren Clarence Glyndonin mieleen. Hänen
-vanhempansa useinkin pitkinä talvi-iltoina huvikseen keskustelivat
-tämän arvokkaan esi-isän tarunsekaisesta historiasta. He eivät
-älynneet, mitä seurauksia siitä saattaisi olla pojan mielikuvitukselle,
-vaan arvelivat, että ajan valistus helposti karkottaisi ja tukahuttaisi
-tuollaiset haaveet. Mutta Clarencelle oli pelonsekainen nautinto
-kuulla, kun äitinsä leikillä huomautti siitä silmiinpistävästä
-yhtäläisyydestä, mikä oli nuoren perillisen kasvoissa ja alkemistin
-vanhassa muotokuvassa, joka riippui kunniapaikalla talon seinällä
-perheen kerskauksen ja ystävien ihailun aiheena. Lapsi on todella
-useammin kuin luulemmekaan "miehen isä."
-
-Olen sanonut että Glyndon oli nautinnonhaluinen. Niinkuin nero ainakin
-oli hän alttiina kaikelle hauskalle ja kauniille. Hänen huoleton
-taiteilijaelämänsä oli ollut kulkemista kukasta kukkaan eikä vieläkään
-se ollut työhön vakaantunut. Hän oli nauttinut melkein kyllästykseen
-asti Napolin huvituksista, kun hän rakastui Viola Pisanin kasvoihin ja
-ääneen. Mutta hänen rakkautensa niinkuin kunnianhimonsa oli
-epämääräinen ja epävakainen. Se ei tyydyttänyt hänen koko sydäntään
-eikä täyttänyt hänen koko luontoaan. Ei siksi että häneltä olisi
-puuttunut voimakkaat ja jalot tunteet vaan siksi, että hänen mielensä
-ei vielä ollut tarpeeksi kypsynyt ja lujittunut niiden kehittymistä
-varten. Toinen aika on kukoistusta varten, toinen hedelmää varten;
-samoin vasta silloin kun haaveiden kukoistus alkaa kuihtua, on sydän
-kypsynyt niille tunteille, joita kukoistus ainoastaan on ennustanut.
-Glyndon oli yhtä iloinen ollessaan yksinään maalauksineen kuin hyvien
-tovereitten seurassa eikä hän vielä ollut tarpeeksi tuntenut surua
-voidakseen syvästi rakastaa. Ihmisen täytyy näet suuttua elämän
-pienempiin seikkoihin ennenkuin hän voi antaa täyden arvon
-suurimmille. Ranskan matalamieliset aistillisuuden ystävät kutsuvat
-salonkikielellään rakkautta "hullutukseksi." Mutta rakkaus on
-viisautta, paremmin käsitettynä. Sitäpaitsi merkitsi maailma vielä
-liian paljon Clarence Glyndonille. Hänen taiteellinen kunnianhimonsa
-oli riippuvainen säälittävän pintapuolisen vähemmistön suosiosta ja
-arvonannosta, sen vähemmistön, jota me kutsumme yleisöksi.
-
-Niinkuin petolliset ainakin hän alati pelkäsi tulevansa petetyksi. Hän
-ei luottanut Violan suloiseen viattomuuteen. Hän ei tohtinut ryhtyä
-siihen uhkapeliin, että toden teolla olisi kosinut italialaista
-näyttelijätärtä, mutta ei hän myöskään tähän saakka ollut ajatellutkaan
-tavallisempia vaan vähemmän kunniallisia tarkotuksia: siitä häntä esti
-tytön kaino arvokkuus ja joku hyvä ja ylevä puoli omassa luonteessaan.
-Sentähden heidän välinen tuttavuus oli pikemmin ystävällisyyttä ja
-kunnioitusta kuin lempeä. Glyndon kävi joka ilta teatterissa ja
-pistäytyi kulissien taakse juttelemaan Violan kanssa. Hän täytti
-piirrossalkkunsa moninaisilla kuvilla siitä kaunottaresta, johon hän
-taiteilijana yhtähyvin kuin rakastajana oli mieltynyt. Ja päivä päivän
-perästä hän häilyi kuin laineiden päällä epäröimisen ja
-päättämättömyyden, rakkauden ja epäluoton vaiheilla. Ja epäluottoa
-ylläpiti aina vasten hänen parempaa tietoansa Mervalen, tuon
-arki-ihmisen tervejärkiset kehotukset!
-
-Viime luvussa mainitun illan jälkeisenä päivänä ratsasti Glyndon
-yksinään pitkin Napolinlahden rantaa Posilipon luolan toisella
-puolella. Oli iltapäivä; puolipäivän helle oli lauhtunut ja
-kimmeltävältä mereltä puhalsi vilpoisa tuuli. Tienvieressä hän huomasi
-miehen kumartuneena marmoriraunion yli ja lähestyessään hän tunsi
-Zanonin.
-
-Englantilainen tervehti kohteliaasti. "Oletteko löytänyt jonkun
-muinaisesineen?" sanoi hän hymyillen; "ne ovat tällä tiellä yhtä
-yleiset kuin mukulakivet."
-
-"Ei", vastasi Zanoni, "se oli ainoastaan yksi niitä muinaisesineitä,
-joiden syntyperä ulottuu vedenpaisumukseen asti, vaikka luonto niitä
-ikuisesti muuttaa mullaksi ja jälleen uudistaa." Näin sanoen hän näytti
-Glyndonille pientä vaaleansinistä kukkaa, jonka hän sitten varovasti
-pisti poveensa.
-
-"Te olette kasvintutkija?"
-
-"Niin olen."
-
-"Sehän kuuluu olevan mieltäkiinnittävä tutkimus."
-
-"Epäilemättä -- niille jotka sitä ymmärtävät."
-
-"Onko se tieto sitten niin harvinainen?"
-
-"Harvinainen! Pikemmin sanoen sen syvempi tunteminen on tykkönään
-_kadonnut_ nykyiseltä pintapuoliselta ja jokapäiväiseltä
-viisaustieteeltä. Luuletteko te, ettei ole mitään perustusta niissä
-traditsioneissa, jotka meille tulevat hämärinä etäisimmistä ajoista --
-niinkuin vuorten huipuilla löydetyt simpukankuoret osottavat, missä
-meri ennen on aaltoillut? Mitä oli vanha 'kolkhilainen magia' muuta
-kuin tarkkaa luonnon tutkimista sen kaikkein vähäpätöisimmistä
-muodoista? Mitä Medean tarina muuta kuin todistus niistä voimista,
-joita kasvien hedelmistä ja lehdistä voidaan saada? Kaikista tietäjistä
-tietävimmät, Cuthin salaperäiset sisarukset, joiden loitsujen perille
-tiede turhaan kokee päästä, vaikka se hämmentyy legendojen usvaan, he
-etsivät pienimmissä yrteissä sitä, mitä babylonilaiset viisaat kukaties
-turhaan etsivät taivaan tähdistä. Traditsioni kertoo, että ennen oli
-olemassa sellainen kansa, joka voi tappaa vihollisensa matkan päästä
-aseitta ja koskematta. Se kasvi, jota jalkanne tallaa, saattaa sisältää
-tappavampia voimia kuin mitä on tuhoisimmissa sotakeksinnöissä.
-Voitteko ajatella, että näille Italian rannikoille, vanhan Circen
-niemenkärjelle tuli Viisaita kaukaisimmasta idästä etsimään niitä
-kukkia ja yrttejä, joita teidän farmaseutinne heittäisivät luotaan
-rikkaruohoina? Ensimäiset kasvitieteilijät -- maailman mestarikemistit
--- olivat sitä joukkoa, jota muinaisaika kunnioitti nimellä _titaanit_.
-Muistan kerran Hebron luona, missä hallitsi -- mutta tämä puhe",
-keskeytti samassa Zanoni kylmästi hymyillen, "ei muuta hyödytä kuin
-tuhlaa teidän ja minun aikaa." Hän vaikeni, silmäili tiukasti Glyndonia
-ja jatkoi: "Nuorukainen, luuletteko, että hämärä uteliaisuus voi
-täyttää vakavan työn paikan? Minä luen teidän sydämenne ajatukset. Te
-haluatte oppia minua tuntemaan eikä tätä mitätöntä kukkaa: mutta menkää
-edelleen, halunne ei voi tulla tyydytetyksi."
-
-"Te ette ole yhtä kohtelias kuin maamiehenne", sanoi Glyndon vähän
-harmistuneena. "Otaksukaa, että tahtoisin päästä teidän tuttavuuteenne,
-niin miksikä työntäisitte minua luotanne?"
-
-"En työnnä ketään luotani", vastasi Zanoni, "minun täytyy tuntea heitä,
-jos he niin haluavat; mutta minua sitävastoin he eivät voi koskaan
-käsittää. Jos pyydätte minun tuttavuuttani, on se teille tarjona, mutta
-minä kehotan teitä välttämään minua."
-
-"Ja miksikä te sitten olisitte niin vaarallinen?"
-
-"Täällä maan päällä kohtalo usein tekee muutamat ihmiset ilman omaa
-syytänsä muille vaarallisiksi. Jos minä ennustaisin teidän kohtaloanne
-astrologien vajavaisten laskelmien avulla, niin sanoisin heidän
-hämärällä kielellään, että minun planettani istui synkkänä teidän
-elämänne huoneessa. Älkää tulko tielleni, jos voitte välttää. Varotan
-teitä ensimäisen ja viimeisen kerran."
-
-"Te halveksitte astrologeja, mutta käytätte itse yhtä salaperäistä
-puheentapaa kuin he. Minä en pelaa enkä riitele, miksikä sitten
-pelkäisin teitä?"
-
-"Tehkää niinkuin tahdotte; minä olen tehnyt voitavani."
-
-"Suoraan puhuakseni -- teidän keskustelunne eilen illalla minua huvitti
-ja ihastutti."
-
-"Tiedän sen; sellaiset luonteet kuin teidän ovat mysterioihin
-viehätetyt."
-
-Glyndonia kiusottivat nämä sanat, vaikka niiden äänenpainossa ei ollut
-mitään ylenkatsetta.
-
-"Minä näen, ettette pidä minua ystävyytenne arvoisena. Olkoon
-menneeksi. Hyvästi!"
-
-Zanoni vastasi kylmästi hyvästijättöön ja englantilaisen ratsastaessa
-tiehensä hän palasi kasvejansa tarkastelemaan.
-
-Samana iltana Glyndon tapansa mukaan meni teatteriin. Hän seisoi
-näyttämön takana katsellen Violaa, joka näytteli erästä loistavinta
-osaansa. Sali kaikui kättentaputuksia. Glyndon joutui hurmauksiin
-nuorukaisen intohimosta ja nuorukaisen ylpeydestä. Hän ajatteli: "Tämä
-ihana olento on tuleva minun omakseni."
-
-Seisoessaan näin vaipuneena suloisiin unelmiin hän tunsi olallaan
-keveän kosketuksen: hän kääntyi ja näki Zanonin. "Te olette vaarassa",
-sanoi tämä. "Älkää menkö jalkaisin kotiin tänä iltana tai älkää
-ainakaan menkö yksin."
-
-Ennenkuin Glyndon toipui ällistyksestään, katosi Zanoni, ja kun
-englantilainen taas näki hänet, oli hän erään napolilaisen ylimyksen
-aitiossa, minne Glyndon ei voinut häntä seurata. Viola tuli nyt
-näyttämöltä ja Glyndon kiiruhti häntä puhuttelemaan tavallista
-suuremmalla lämmöllä. Mutta Viola vastoin entistä ystävällistä
-käytöstään kääntyi nyt selvällä tuskastumisella ihailijansa luota.
-Vetäen syrjään Gionettan, joka alituisesti seurasi häntä teatteriin,
-sanoi Viola totisena kuiskaten:
-
-"Oi Gionetta! Hän on täällä taas! -- muukalainen, josta minä puhuin --
-ja taas hän yksin koko teatterissa on taputtamatta minulle."
-
-"Kuka hän on, lemmittyni?" sanoi eukko hyväilevästi. Hän on tosiaan
-tyhmä -- ei kannata häntä ajatella."
-
-"Ei kannata ajatella, Gionetta!" vastasi Viola -- "ei kannata ajatella!
-Voi, olla häntä ajattelematta tuntuisi samalta kuin jos jättäisi kaikki
-ajatukset."
-
-Jo kutsuttiin näyttämölle Signora Pisania. "Hanki tietoa hänen
-nimestään, Gionetta", sanoi Viola astuen hitaasti näyttämölle Glyndonin
-ohi, joka häntä katseli surullisen moittivasti.
-
-Se kohtaus, johon näyttelijätär nyt astui, oli viimeinen loppusuoritus,
-missä hänen erinomainen äänensä ja taiteelliset lahjansa erityisesti
-loistivat esiin. Sali riippui kiinni joka sanassa hiiskumattomana
-jumaloiden, mutta Violan silmät etsivät ainoastaan yhden tyynen ja
-liikutuksesta vapaan katselijan silmiä: hän näytteli kuin haltioissaan
-oleva. Zanoni kuunteli ja seurasi tarkkaavasti, mutta ei osottanut
-mitään suosion merkkiä; ei mikään tunne kirkastanut hänen kylmää ja
-puolittain halveksivaa katsantoaan. Violalla oli näyteltävänä sellaisen
-naisen rooli, joka rakastaa vastarakkautta saamatta, eikä hän koskaan
-ollut niin syvästi kiintynyt osaansa kuin nyt. Hänen kyyneleensä olivat
-todellisia, hänen tuskansa oli luonnollinen: sitä oli miltei kauheata
-katsella. Hänet kannettiin näyttämöltä menehtyneenä ja taintuneena ja
-häntä seurasi sellainen ihastuksen myrsky, ettei moista ole monasti
-kuultu. Väki nousi seisaalleen -- nenäliinoja liehutettiin --
-seppeleitä ja kukkia heitettiin näyttämölle -- miehet pyyhkivät
-silmiään ja naiset nyyhkyttivät ääneen.
-
-"Taivaan nimessä", sanoi eräs nuori ylhäinen napolilainen, "hän on
-sytyttänyt minua enempi kuin voin kestää. Tänä iltana, juuri tänä
-iltana hän on oleva minun! Oletko järjestänyt kaikki, Mascari?"
-
-"Kaikki, signor. Entäs nuori englantilainen?"
-
-"Tuo pöyhkeä tyhmyri! Niinkuin jo ennen sanoin, saakoon hänen verensä
-vuotaa hänen tyhmyytensä tähden. Minä en tahdo kilpailijaa."
-
-"Mutta ajatelkaa: englantilainen! Ainahan pidetään sellaista hälinää
-englantilaisen ruumiista."
-
-"Tuhma! Eikö meri ole kylliksi syvä tai maa kylliksi vaitelias, että se
-kätkee kuolleen miehen? Meidän palkatut rosvomme ovat ääneti kuin
-hauta. Ja minä! -- kuka uskaltaisi epäillä, kuka syyttää prinssi
-di ----? Pane toimeen -- tänä iltana. Minä uskon hänet sinulle --
-rosvot ovat hänen murhanneet. Ymmärräthän; maakunta on täynnä niitä;
-ryöstä ja riisu hänet puhtaaksi, että paremmin uskotaan. Ota kolme
-miestä. Muut olkoot minun saatossani."
-
-Mascari kohotti olkapäitään ja kumarsi alistuvasti.
-
-Napolin kadut eivät olleet siihen aikaan niin turvalliset kuin nyt ja
-vaunut olivat sekä huokeammat että tarpeellisemmat. Mutta nyt ei
-löydettykään sitä ajuria, joka tavallisesti oli tilattu viemään nuorta
-näyttelijätärtä. Gionetta oli kyllä siksi huolissaan emäntänsä
-kauneuden ja ihailijoiden lukuisuuden johdosta, ettei hän voinut
-pelotta ajatellakaan jalkaisin palaamista, vaan uskoi huolensa
-Glyndonille. Tämä tarjosi omat ajopelinsä Violan käytettäväksi, joka
-vähitellen toipui tainnoksistaan. Ehkä ennen sitä iltaa Viola ei olisi
-hylännyt tätä pientä palvelusta. Mutta nyt hän kieltäytyi syystä tai
-toisesta. Glyndon loukkaantui ja oli ärtyisästi vetäytymäisillään pois,
-kun Gionetta pysäytti hänet. "Odottakaa, signor", sanoi hän
-mielistelevästä, "signora raukka ei ole oikein terve. Älkää suuttuko
-häneen. -- Minä laitan hänen ottamaan teidän tarjouksenne vastaan."
-
-Glyndon jäi, ja kun Gionetta kotvan aikaa oli koettanut taivuttaa
-vastustelevaa Violaa, suostui tämä tarjoukseen. Gionetta suojattineen
-astui vaunuihin ja Glyndon jäi teatterin ovelle palataksensa jalkaisin
-kotiin. Silloin hänen mieleensä äkkiä johtui Zanonin varotus; hän oli
-unohtanut sen puhellessaan Violan kanssa. Nyt hän piti parhaimpana olla
-varuillaan vaaraa vastaan, josta nuo salaperäiset huulet olivat
-kuiskanneet; hän haki silmillään jotakin tuttavaa; joukot tulvailivat
-teatterista, tunkeiltiin ja tuupittiin ja painettiin, mutta hän ei
-nähnyt yhtään tuttuja kasvoja. Päättämättömänä seisoessaan hän kuuli
-Mervalen kutsuvan äänen ja suureksi helpotuksekseen näki hän ystävänsä
-tekevän tietä joukon halki.
-
-"Olen hankkinut sinulle paikan", sanoi hän, "kreivi Cetoxan vaunuissa;
-tule mukaan! Hän odottaa meitä."
-
-"Hyvin tehty sinulta. Mutta kuinka löysit minun?"
-
-"Tapasin Zanonin käytävässä. 'Teidän ystävänne on teatterin ovella',
-sanoi hän, 'älkää laskeko häntä jalkaisin kotiin tänä iltana. Napolin
-kadut eivät aina ole turvallisia.' Heti muistin, että muutamia
-kalabrialaisia rosvoja oli nähty kuleksivan kaupungissa viimeisinä
-viikkoina, ja kun satuin tapaamaan Cetoxan -- niin, tuossa hän onkin!"
-
-Enempi selvittely jäi, kun he tapasivat kreivin. Ja kun Glyndon astui
-vaunuihin ja veti akkunaverhot syrjään, näki hän neljä miestä seisovan
-kadulla ja tarkkaavasti katselevan häntä.
-
-"Saakeli!" huusi yksi, "siinä oli englantilainen!" Glyndon kuuli
-epäselvästi tuon huudahduksen vaunujen ajaessa tiehensä. Hän pääsi
-turvallisesti asuntoonsa.
-
-Italiassa vallitsee lapsen ja hänen hoitajattarensa välillä hyvin
-likeinen tuttavuussuhde, jota ei ole ollenkaan liioteltu "Romeo ja
-Julia" näytelmässä. Mutta orvolle näyttelijättärelle se luonnollisesti
-tuli vielä tavallista likeisemmäksi ja hellemmäksi, hän kun oli niin
-vailla ystäviä. Kaikessa, mikä koski sydämenheikkouksia, oli
-Gionettalla paljon kokemusta, ja kun Viola kolme iltaa takaperin heidän
-palatessaan teatterista oli katkerasti itkenyt, niin hoitajatar oli
-onnistunut saamaan häntä tunnustamaan, että hän oli nähnyt yhden --
-jota ei ollut näkynyt kahden väsyttävän pitkän ja tapauksista rikkaan
-vuoden aikaan -- mutta joka ei ollut koskaan unohtunut. Mutta nyt, voi!
-hän ei ollut antanut mitään tuntemisen merkkiä itsestään. Gionetta ei
-voinut käsittää kaikkia niitä epämääräisiä ja viattomia tunteita, joita
-tähän suruun yhtyi, mutta yksinkertaisella, pintapuolisella
-ymmärryksellä hän päätti, että ne kaikki olivat samaa, lemmen tunteita.
-Ja siinä suhteessa hän hyvin kelpasi antamaan myötätuntoa ja
-lohduttamaan. Hän ei voinut kokonaan olla Violan syvän sydämen uskottu
--- sillä se sydän ei voinut edes sanoin lausua kaikkia salaisuuksiaan.
-Mutta sikäli kuin Gionetta saattoi ottaa luottamusta vastaan, oli hän
-myös valmis maksamaan mitä hartaimmalla myötätunnolla ja
-palvelushalulla.
-
-"Oletko saanut tietää, kuka hän on?" kysyi Viola, ollessaan vaunuissa
-yksin Gionettan kanssa.
-
-"Olen; hän on kuuluisa signor Zanoni, johon kaikki ylhäiset naiset ovat
-hullaantuneet. Sanotaan, että hän on niin rikas! -- paljon rikkaampi
-kuin kukaan englantilaisista! -- ei hänen rinnallaan ole mitään signor
-Glyndon --"
-
-"Lopeta!" keskeytti nuori näyttelijätär. "Zanoni! Älä puhu mitään
-englantilaisesta."
-
-Vaunut tulivat nyt siihen yksinäisempään ja kaukaisempaan
-kaupunginosaan, missä Violan koti oli, kun äkkiä sattui pysähdys.
-
-Gionetta hätääntyneenä pisti päänsä ulos akkunasta ja huomasi kalpeassa
-kuunvalossa, että ajaja oli vedetty alas istuimeltaan ja että kaksi
-miestä piteli häntä; seuraavassa tuokiossa kiskottiin ovi auki ja
-pitkään viittaan puettu naamioitu mies astui esiin.
-
-"Älkää pelätkö, kaunis Pisani", sanoi hän kohteliaasti, "ei teille
-tehdä mitään pahaa." Puhuessaan hän kietoi käsivartensa kauniin
-näyttelijättären vyötäreelle ja koetti nostaa häntä vaunuista. Mutta
-Gionetta ei ollutkaan mikään kehno liittolainen. Hämmästyttävällä
-voimalla hän työnsi tunkeilijan syrjään ja heitti hänelle mitä
-hurjimman tulvan haukkumasanoja.
-
-Naamioitu vetäytyi takaisin ja kääriytyi paremmin viittaansa.
-
-"Bakkuksen nimessä!" sanoi hän väkinäisesti naurahtaen. "Hän on hyvin
-suojattu. Tänne Luigi! Giovanni! Ottakaa akka kiinni, äkkiä! Mitä
-vitkastelette?"
-
-Naamio peräytyi ovelta ja toinen pitempi vartalo näyttäytyi.
-
-"Ole levollinen, Viola Pisani", hän sanoi matalalla äänellä, "minun
-läheisyydessäni olet aina turvassa!" Hän kohotti naamiotaan puhuessaan
-ja Zanonin jalot piirteet näyttäytyivät.
-
-"Tyynny, pysy hiljaa, minä voin sinut pelastaa." Hän poistui jättäen
-Violan hämmästyksen, pelon ja ihastuksen valtaan. Kaikkiaan oli
-naamioituja yhdeksän: kaksi piteli ajajaa; yksi seisoi hevosten
-pääpuolessa, kolme muuta paitsi Zanonia ja sitä, joka ensin oli
-lähennellyt Violaa, seisoi syrjässä tien toisella puolella olevien
-vaunujen luona. Näille kolmelle viittasi Zanoni; he lähestyivät. Hän
-viittasi ensimäistä naamiota, joka olikin prinssi di ----, ja
-sanattomaksi ällistynyt prinssi tunsi äkkiä itseensä tartuttavan
-takaapäin.
-
-"Kavallusta!" hän huusi. "Kavallusta omien miesteni joukossa. Mitä tämä
-merkitsee?"
-
-"Asettakaa hänet vaunuihinsa! Jos hän vastustaa, tulkoon verensä hänen
-päänsä päälle", virkkoi Zanoni tyyneesti.
-
-Hän lähestyi miehiä, jotka pitelivät ajajaa.
-
-"Te olette vähälukuisemmat, olette joutuneet ansaan", sanoi hän,
-"menkää herranne luo. Teitä on kolme, meitä kuusi, hampaisiin saakka
-asestettua. Kiittäkää onneanne, että säästämme teidän henkenne.
-Menkää!"
-
-Miehet menivät vihaisina matkaansa. Ajaja nousi paikoilleen.
-
-"Leikatkaa poikki heidän vaunujensa vetoköydet ja hevosten ohjakset",
-sanoi Zanoni astuessaan Violan viereen vaunuihin, jotka nyt nopeasti
-vierivät tietään, mutta rosvo jäi jälkeen kuvaamattoman raivon ja
-hämmästyksen valtaan.
-
-"Antakaapa minä selitän tämän mysterion", sanoi Zanoni. "Minä sain
-selville teitä vastaan suunnitellun salaliiton -- yhdentekevä miten;
-minä tein sen tyhjäksi. Tämän aikeen päämies oli eräs ylimys, joka
-kauvan oli teitä turhaan tavotellut. Hän ja kaksi hänen kätyreistään
-odotti teitä teatterin ovella ja hän oli palkannut kuusi muuta
-odottamaan teitä sillä paikalla, missä yllätys tehtiin. Minä ja viisi
-minun palvelijoistani menimme samalle paikalle ja hän luuli meitä
-omiksi miehikseen. Minä olin sitä ennen ratsastanut sinne, missä miehet
-olivat odottamassa, ja kertonut heille, että heidän isäntänsä ei
-tarvinnut heidän palvelustaan sinä iltana. He uskoivat minua ja
-hajaantuivat senvuoksi. Senjälkeen minä yhdyin omaan joukkooni, joiden
-edelle olin ratsastanut. Te tiedätte kaiken, me olemme jo ovella."
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-    "Mit' enemmän uinun, sen selvemmin silmäni näkee,
-    Sill' alati ne katsoo näkymättömiä,
-    Vaan nukkuissani sinua ne unissa silmäilee,
-    Ja kirkkaita ovat keskellä pimeyttäkin."
-
-                                  _Shakespeare_.
-
-Zanoni seurasi nuorta napolitarta hänen kotiinsa. Gionetta hävisi -- he
-jäivät kahdenkesken.
-
-Tässä huoneessa, joka niin usein, entiseen onnelliseen aikaan, oli
-täyttynyt Pisanin hurjilla viulunsäveleillä, tässä nyt Viola näki
-edessään tuon salaperäisen, kummittelevan, mutta muhkean ja kauniin
-muukalaisen seisomassa samalla paikalla, missä hän itse oli tavannut
-istua isänsä jaloissa soiton lumoomana. Hän melkein luuli, niinkuin
-hänen tapansa oli olennoida omia liiteleviä mielikuviaan, että tuo
-henkevä soitanto oli saanut elollisen muodon ja seisoi hänen edessään
-ihanana kuvana. Kaiken aikaa oli neito omasta viehättäväisyydestään
-tiedotonna. Hän oli heittänyt päältään huntunsa ja päähineensä, vähän
-hajanaisena levisi tukka marmorivalkealle kaulalle, jonka puku jätti
-paljaaksi. Ja siinä kun hänen tummat silmänsä olivat hulveisillaan
-kiitollisuuden kyyneleitä ja posket rusottivat äsköisestä
-kiihtymyksestä, niin ei totta tosiaan itse Apollo, valon ja soiton
-jumala, Arkadian laaksoloissa ihmisverhossaan pyydystellyt ihanampia
-impejä.
-
-Zanoni häntä silmäili selvällä ihailulla mutta samalla säälivästi.
-Mutistuaan itsekseen jotakin hän ääneen lausui:
-
-"Viola! olen pelastanut sinut suuresta vaarasta, ei ainoastaan häpeästä
-vaan ehkäpä kuolemastakin. Kun hallitsija on heikko ja virkamiehet
-lahjottavia, on prinssi di ---- lain yläpuolella. Mikään rikos ei ole
-hänelle mahdoton, sillä keskellä intohimojaan on hänellä kunnianhimoa
-ja sen tukena hyvä ymmärrys. Jollet sinä olisi hyvällä suostunut
-häpeääsi, et olisi koskaan palannut maailmaan kertomaan muistojasi.
-Ilkiöllä ei ole katumuksen sydäntä, mutta hänen kätensä on murhaan
-valmis. Olen pelastanut sinut, Viola. Ehkä kysyt minulta, miksi?"
-Zanoni viivähti ja hymyili murheellisesti lisätessään: "Sinä et saa
-tehdä minulle sitä vääryyttä, että ajattelisit: pelastaja on yhtä
-itsekäs kuin se, joka loukata tahtoi. Orpo, en puhu sinulle
-kosijoittesi kieltä, siinä kyllä, että tunnen sääliä enkä ole
-rakkaudelle kiittämätön. Miksi punastua, miksi vapista sitä sanaa? Luen
-sydämesi puhuessani enkä näe siinä ainoatakaan ajatusta, jota
-tarvitsisi hävetä. En sano, että rakastaisit minua vielä, mielikuvitus
-voi herätä kauan ennen kuin sydän liikahtaa -- kaikeksi onneksi. Minun
-kohtaloni on ollut lumota silmäsi ja tenhota mielikuvitustasi. Olen
-täällä varottaakseni sinua siitä, mikä tuottaisi vain surua, niinkuin
-kerran varotin sinua itse valmistumaan suruun. Englantilainen Glyndon
-rakastaa sinua -- paremmin ehkä kuin minä koskaan voisin; jollei hän
-ole sinun arvoisesi vielä, tarvitsee hänen ainoastaan oppia paremmin
-tuntemaan sinua ansaitaksensa sinut paremmin. Naikoon hän sinut,
-vieköön sinut omaan vapaaseen ja onnelliseen maahansa, äitisi
-kotimaahan. Unohda minut, opeta itseäsi palaamaan ja tulemaan hänen
-arvoisekseen ja minä sanon sinulle, että tulet löytämään kunniata ja
-onnea."
-
-Viola kuunteli hiljaisella sanattomalla liikutuksella ja palavasti
-punastuen tätä outoa puhetta, ja kun se oli loppunut, kätki hän
-kasvonsa käsiinsä ja itki. Ja kuitenkin, vaikka nuo sanat kyllä olivat
-omiansa nöyryyttämään tai kiihottamaan, suututtamaan tai häpeätä
-herättämään, eivät _nämä_ tunteet hänen silmiänsä kostuttaneet eivätkä
-hänen poveansa kohottaneet. Nainen sillä hetkellä oli lapsi, ja
-niinkuin lapsi itkee vaativalla, ikävöivällä mutta viattomalla
-kaipuulla saada rakkautta osakseen, ja nurkumatta suruisena, kun sen
-hellyys kovasydämisesti sysätään pois -- niin Viola, vihatta ja
-häpeättä, itki.
-
-Zanoni katseli häntä siinä, kun tuo kaunis pää, tuuheitten
-palmikkojensa varjostamana hänen eteensä taipui, ja hetkisen vaiettuaan
-hän lähestyi ja virkkoi mitä hellimmällä äänellä ja puoleksi hymyillen:
-
-"Etkö muista, kuinka puhuin sinulle ponnistelusta valoa kohti, kuinka
-viittasin sinua katsomaan tuota päättäväistä ja vakavaa puuta: en
-silloin kehottanut sinua, lapsi kaunis, esimerkiksi ottamaan perhosta,
-joka tahtoisi tähteen lentää, mutta putoo kärvennetyin siivin lampun
-viereen. Tule, minä puhun kanssasi. Tuo englantilainen --"
-
-Viola väistyili ja itki yhä valtavammin.
-
-"Tuo englantilainen on sinun ikäisesi eikä paljon ylempänä omaa
-säätyäsi. Sinä voit elämässä olla osallinen hänen ajatuksistaan, voit
-kuollessasi nukkua hänen vierellään samassa haudassa! Ja minä! Mutta se
-kuolon kuva älköön meitä liikuttako. Katso omaan sydämeesi ja sinä
-näet, että siihen asti, kunnes minun varjoni taas lankesi tiellesi,
-sinussa kasvoi tätä vertaistasi kohtaan puhdas ja rauhallinen
-kiintymyksen tunne, joka olisi rakkaudeksi kypsynyt. Etkö ole koskaan
-kuvitellut kotia, jossa sinulla olisi kumppanina tämä nuori
-ihailijasi?"
-
-"En koskaan", sanoi Viola äkkinäisellä voimalla, "en koskaan, sillä
-heti silloin olen tuntenut, ettei se ole minun kohtalokseni määrätty.
-Ja oi!" hän jatkoi nousten nopeasti ja siirtäen syrjään tukan
-silmiltään kiinnitti silmänsä kysyjään. "Ja oi! kuka tahansa sinä olet,
-joka voit lukea sieluni sisällyksen ja muodostaa kohtaloni, älä erehdy
-siitä tunteesta, joka -- joka" -- (hän sammalsi hiukan ja jatkoi
-alasluoduin katsein): "joka on vetänyt minun ajatukseni sinuun. Älä
-ajattele, että minä tahtoisin ylläpitää lempeä, josta ei huolita, johon
-ei lemmellä vastata. En lempeä minä tunne sinua kohtaan, muukalainen.
-Kuinka sitä tuntisin? Sinä et ole koskaan puhunut minulle muuta kuin
-neuvoaksesi -- ja nyt, haavottaaksesi!"
-
-Taas hän pysähtyi, taas hänen äänensä petti; kyyneleet tulvivat hänen
-silmistään, hän pyyhki ne pois ja jatkoi:
-
-"Ei lempeä -- ei ainakaan sitä lempeä, josta olen kuullut ja lukenut ja
-jota olen näyttämöllä jäljitellyt -- vaan juhlallisempi, arempi ja,
-minusta näyttää, melkein yliluonnollinen side minut vetää sinuun ja
-loihtii mieleeni sekä valvoessani että nukkuessani kuvia, jotka samalla
-viehättävät ja kammottavat. Luuletko sinä, että minä, jos se olisi
-lempeä, voisin sinulle näin puhua ja että (hän nosti äkkiä silmänsä)
-silmäni näin voisivat katsoa suoraan sinun silmiisi? Muukalainen, minä
-pyydän ainoastaan saada silloin tällöin nähdä sinua, saada kuulla sinun
-ääntäsi! Älä puhu minulle muista. Varota, nuhtele ja vaikka murra minun
-sydämeni -- hylkää se harras kiitollisuus, jota sinulle tarjoon, mutta
-älä tule aina luokseni surun ja onnettomuuden enteenä. Joskus olen
-nähnyt sinut unissani, kunnian ja valkeuden muotojen ympäröimänä ja
-katseesi kirkkaasti loistaen taivaallista iloa, jota ne nyt eivät
-osota. Vieras, sinä olet pelastanut minut ja minä sinua kiitän ja
-siunaan. Onko tämäkin kunnioitus sinusta halpa?"
-
-Näin sanoen neito nöyrästi risti käsivartensa rinnoilleen ja kallisti
-päänsä hänen edessään. Eikä tämä alamaisuus näyttänyt epänaiselliselta
-eikä halpamaiselta, ei se ollut niinkuin rakastajattaren nöyryys
-rakastajansa edessä tai orjan isäntänsä edessä, vaan pikemmin niinkuin
-lapsen hoitajansa tai niinkuin muinaisten uskontojen opetuslapsen
-vihkijänsä edessä. Zanonin otsa oli raskas ja miettiväinen. Hän katseli
-neitoa silmissään kummallinen ilme lempeyttä, surua ja samalla hellää
-rakkautta, mutta hänen huulensa olivat ankarat ja äänensä kylmä, kun
-hän vastasi:
-
-"Ymmärrätkö, mitä pyydät, Viola? Arvaatko, mitä vaaraa itsellesi --
-ehkä meille molemmille -- sinä nostatat? Tiedätkö, että minun elämäni
-liikkuu kaukana levottomain ihmisten ilmoilta ja on yhtä ainoata
-Ihanteen palvelusta, josta Ihanteesta minä pyrin poistamaan juuri
-kaiken sen, mikä muita enimmän viehättää? Onnettomuutena minä kartan
-sitä, mikä muille miehille näyttää olevan kohtalonsa kukka -- maan
-tyttärien lempeä. Tätä nykyä minä voin varottaa sinua ja pelastaa
-monesta pahasta; jos useammin sinut tapaisin, niin voisiko tämä voima
-yhä pysyä hallussani? Sinä et ymmärrä minua. Ehkä on helpompi ymmärtää,
-mitä nyt lisään. Pyydän, että karkotat sydämestäsi kaikki ajatukset
-minun suhteeni, paitsi että minä olen sellainen, jota Onnetar
-äänekkäästi huutaa sinua karttamaan. Jos suostut Glyndonin kosintaan,
-on hän sinua rakastava, kunnes hauta peittää teidät molemmat. Minäkin
-(hän lisäsi tunteellisesti) -- minäkin voisin sinua rakastaa!"
-
-"Sinä!" huudahti Viola äkkinäisellä ilon, riemastuksen puuskalla, jota
-hän ei voinut hillitä; mutta hetkistä myöhemmin hän olisi antanut
-aarteita voidakseen saada huudahdustaan takaisin.
-
-"Niin, Viola, minä voisin sinua rakastaa, mutta kuinka suuri ero,
-kuinka paljon murhetta on siinä rakkaudessa! Kukka antaa tuoksuaan
-sille vuorelle, jonka kyljellä se kasvaa. Vähän aikaa, niin kukka on
-kuollut, mutta vuori seisoo yhä -- rinnallaan lumipeite, huipullaan
-päivänpaiste. Viivähdä -- ajattele tarkasti! Vielä väijyy vaara sinua.
-Muutaman päivän vielä olet turvassa häikäilemättömältä ahdistajaltasi,
-mutta pian tulee hetki, jolloin ainoa pelastuksesi on pako. Jos
-englantilainen rakastaa sinua arvokkaasti, on sinun kunniasi oleva
-hänelle yhtä kallis kuin hänen omansa. Muussa tapauksessa on niitä
-muita maita, missä rakkaus on todellisempi kuin täällä ja hyve vähemmin
-vaarassa petoksen ja väkivallan puolelta. Jää hyvästi! Omaa kohtaloani
-en voi nähdä muuten kuin pilvien ja varjojen takaa. Sen ainakin tiedän,
-että me tulemme vielä tapaamaan toisemme, mutta opi sitä ennen, ihana
-kukkainen, että on armahampia olopaikkoja kuin kallionkylki."
-
-Hän kääntyi puhuessaan ja tuli ulko-ovelle, missä Gionetta tahdikkaasti
-pysytteli. Zanoni laski keveästi kätensä hänen käsivarrelleen.
-Leikillisen kavaljeerin iloisella äänellä hän sanoi:
-
-"Signor Glyndon kosii teidän emäntäänne: ottakoon hän hänet vaimokseen.
-Minä tiedän, että rakastatte emäntäänne. Nuhdelkaa häntä, jos näette
-hänessä tunteita minua kohtaan. Minä lintu olen aina lennossa."
-
-Hän laski puhuessaan kukkaron Gionettan käteen ja meni.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    "Taivaalliset Järkiolennot näyttäytyvät ja antavat itsestään
-    tietoa kaikkein vapaimmin hiljaisuudessa ja yksinäisyyden
-    rauhassa. Sentähden tarvitaan pieni huone eli salainen kammio",
-    j.n.e.
-
-                    _Les Clavicules de Rabbi Salomon_, (luku 3).
-                    Tarkallensa käänt. hepreankielistä E. Pierre
-                    Morissoneau, itämaisten kielten professori
-                    ja kabbalistisen filosofian tutkija.
-
-Se palatsi, jossa Zanoni asui, sijaitsi kaupungin vilkasliikkeisimmissä
-osissa. Se on vielä olemassa, vaikka nyt autiona rauniona, ainoastaan
-muistomerkkinä siitä ritarillisesta loistosta, joka kauan sitten on
-hävinnyt Napolista ylväitten normannilaisten ja espanjalaisten keralla.
-
-Kun hän astui yksityisiin huoneisiinsa, niin kaksi intialaista, maansa
-tapaan puettuina otti hänet vastaan kynnyksellä itämaalaisten
-arvokkaalla tervehdyksellä. He olivat seuranneet häntä niistä
-kaukaisista maista, joissa hän huhun mukaan oli asunut monta vuotta.
-Mutta he eivät voineet kertoa mitään, joka olisi uteliaisuutta
-tyydyttänyt tai antanut epäilyksille yllykettä. He eivät puhuneet muuta
-kieltä kuin omaansa. Näitä kahta lukuunottamatta kuului hänen
-ruhtinaalliseen seurueeseensa vain kaupungin palkattua väkeä, joita
-hänen tuhlaava anteliaisuutensa ja luja tahtonsa teki tottelevaisiksi
-käskyläisiksi. Hänen talossaan ja hänen tavoissaan ei ollut mitään,
-joka olisi voinut antaa tukea kierteleville huhuille. Häntä eivät
-utuiset olennot palvelleet, niinkuin kerrotaan Albertus Magnuksesta tai
-suuresta Leonardo da Vincistä. Mikään kuparikuva, maagillisesti
-kokoonpantu, ei hänelle ilmottanut tähtien vaikutuksia. Mitkään
-alkemistien laitokset -- sulattimet, kauhat ja metallit -- eivät hänen
-huoneitansa koristaneet eivätkä hänen rikkauksiansa selittäneet; eipä
-hän myöskään koskaan näyttänyt harrastavan niitä aatteellisia
-tutkimuksia, joista olisi voinut luulla hänen saaneen keskustelussaan
-ilmeneviä merkillisiä ajatuksia ja salaperäisiä tietojansa. Mitkään
-kirjat eivät hänelle puhuneet hänen yksinäisyydessään, ja jos hän
-koskaan niistä oli ammentanut oppia, niin ainakin nyt näytti Luonnon
-suuri kirja olevan ainoa, jota hän luki, ja hämmästyttävän laaja muisti
-häntä sen ohessa auttoi.
-
-Kaikki muu hänen asunnossaan näytti tavalliselta ja jokapäiväiseltä
-paitsi yksi ainoa seikka, joka todella saattoi osottaa häntä salaisten
-tieteitten seuraajaksi, niiden auktoriteetin sanojen mukaan, jotka
-olemme panneet tämän luvun alkuun. Asui hän Roomassa tai Napolissa tai
-missä tahansa, niin hän aina valitsi yhden huoneen erikseen muista ja
-salpasi sen lukolla, joka tuskin oli sormusta suurempi mutta kuitenkin
-riittävä lukkosepän parhaimpiakin aseita vastustamaan. Niinpä yksi
-hänen palvelijoistaan, vastustamattoman uteliaisuuden pakottamana, oli
-tehnyt turhan yrityksen murtautua sisään, ja vaikka hän luuli
-valinneensa mitä suotuisimman ja salaisimman hetken -- yön pimeydessä
--- ei sieluakaan lähimailla -- Zanoni itse kotoaan poissa, niin
-seuraavana päivänä kuitenkin talon isäntä pitemmittä selityksittä
-erotti hänet palveluksesta: hänen taikauskonsa ja omatuntonsa kertoi
-hänelle syyn. Hän lohdutti itseään tämän onnettomuuden suhteen sillä,
-että levitteli kertomustaan yltympäri, tuhansilla liiotteluilla
-höystettynä. Hän selitti, että hänen lähestyessään ovea näkymättömät
-kädet olivat sysänneet hänen takaisin, ja että kun hän koski lukkoon,
-kaatui hän maahan ikäänkuin halvauksen iskemänä. Muuan lääkäri, joka
-kuuli kertomuksen, huomautti, ihmeidenuskojain harmiksi, että
-mahdollisesti Zanoni taitavasti osasi käyttää sähköä hyväkseen. --
-Olkoon kuinka tahansa, tähän huoneeseen, joka näin oli varjeltu, ei
-astunut kenkään muu kuin Zanoni itse.
-
-Ajan juhlallinen tunninlyönti kuului läheisestä kirkosta ja herätti
-palatsin herran siitä syvästä ja liikkumattomasta uneksimisesta, johon
-hän oli vaipunut, horrokseen mennyttä muistuttaen.
-
-"Taas santapisara vierinyt äärettömästä Tuntilasista", mutisi hän
-itsekseen, "eikä kuitenkaan aika lisää eikä vähennä yhtäkään
-Äärettömyyden hiukkaista! -- Sieluni, loistava Augoeides,[21] miksi
-astut alas taivaallisesta piiristäsi -- miksi ikuisesta, tähtöisestä ja
-himottomasta Rauhasta sinä laskeudut synkän ruumiskammion usviin?
-Kuinka katkerasti sinä olet oppinut, että kumppanuus kuolevaisten
-olioitten kanssa tuo mukanaan ainoastaan surua suloudessaankin, ja
-kuinka kauan jo olet asunut tyydytettynä suurenmoisessa
-yksinäisyydessäsi?"
-
-Kun hän näin huokaili, puhkesi äkkiä yksi päivänkoiton varhaisimmista
-linnuista visertämään puutarhan oranssipuiden seasta hänen ikkunansa
-alta. Ja yhtä äkkiä vastaili laulu laulua; kumppani, säveleen
-herättämänä, vastasi onnellisena viserrykseen. Zanoni kuunteli, mutta
-ei se sielu, jota hän oli puhutellut, vaan sydän vastasi. Hän nousi ja
-mitteli lattiata rauhattomin askelin. "Pois tästä maailmasta!" hän
-lopulta huudahti kärsimättömästi. "Eikö aika joskus katkaise kohtalon
-siteitä? Niinkuin vetovoima pidättää maan radassaan, niin kiinnittää
-sieluakin side tähän maahan. Pois tästä tummanharmaasta planeetasta!
-Murtukaa siteet, kohotkaa siivet!"
-
-Hän kulki hiljaisten käytäväin kautta -- ylös korkeita portaita -- ja
-astui salaiseen huoneeseen.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-    -- -- -- "Minä ja kumppanini
-    olemme kohtalon käskyntäyttäjiä."
-
-             Shakespeare, _Myrsky_.
-
-Seuraavana päivänä Glyndon käänsi askeleensa Zanonin palatsia kohti.
-Nuorukaisen mielikuvitus, joka luonnostaankin oli herkkä, oli nyt
-erityisesti kiihtynyt siitä vähästä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut
-tästä merkillisestä olennosta, ja lumous, jota hän ei osannut hallita
-eikä selittää, veti häntä muukalaisen puoleen. Zanonin voima näytti
-suurelta ja salaperäiseltä, hänen vaikuttimensa hyviltä ja suopeilta,
-mutta hänen käytöksensä tuntui kylmästi työntävän luotaan. Miksikä hän
-toisena hetkenä hylkäsi Glyndonin tuttavuuden ja toisena hetkenä
-pelasti hänet vaarasta? Kuinka oli Zanoni hankkinut itselleen tiedon
-vihollisista, jotka Glyndonille itselleen olivat tuntemattomia? Hänen
-mielenkiintonsa oli herännyt, hänen kiitollisuutensa nostettu, hän
-päätti tehdä uuden yrityksen päästäkseen epäseurallisen kasvintutkijan
-tuttavuuksiin.
-
-Signor oli kotona ja Glyndon laskettiin korkeaan salonkiin, minne
-muutamien minuuttien kuluttua saapui myöskin Zanoni.
-
-"Olen tullut kiittämään teitä eilisiltaisesta varotuksesta", sanoi hän,
-"ja pyytämään teitä täydentämään kiitollisuuttani kertomalla minulle,
-miltä taholta minun on tähystettävä vihollista ja vaaraa."
-
-"Te olette naisten suosiossa", sanoi Zanoni hymyillen,
-englanninkielellä, "ja niinkö vähän tunnette etelämaita, ettette tiedä,
-kuinka paljon vihollisia sellaisilla aina on?"
-
-"Puhutteko tosissanne?" sanoi Glyndon ja vaihtoi väriä.
-
-"Täysin tosissani. Te rakastatte Viola Pisania ja teillä on
-kilpailijana eräs mahtavimpia ja häikäilemättömimpiä Napolin
-prinsseistä. Te olette todellakin suuressa vaarassa."
-
-"Mutta suokaa anteeksi! -- mistä te olette saanut tämän tietää?"
-
-"Minä en tee itsestäni tiliä kellekään kuolevaiselle", sanoi Zanoni
-ylväästi, "ja minulle on yhdentekevää, panetteko arvoa minun
-varotukselleni vai halveksitteko sitä."
-
-"No, olkoon menneeksi, jollen saa tehdä teille kysymyksiä; mutta
-neuvokaa minulle ainakin mitä tehdä."
-
-"Seuraisitteko te neuvoani?"
-
-"Miksen seuraisi?"
-
-"Sentähden että te olette rohkea luonnoltanne ja mieltynyt
-seikkailuihin ja salaperäisyyteen; te tahtoisitte olla romaanin
-sankari. Jos minä neuvoisin teitä lähtemään Napolista, niin
-tahtoisitteko sen tehdä, niin kauan kuin Napolissa löytyy vihollinen
-nujerrettavana tai neitonen tavoteltavana?"
-
-"Olette oikeassa", sanoi nuori englantilainen painavasti. "En! ettekä
-voi minua moittia tästä päättäväisyydestä."
-
-"Mutta teillä on toinenkin mahdollisuus: rakastatteko Viola Pisania
-vilpittömästi ja hartaasti? -- siinä tapauksessa naikaa hänet ja viekää
-vaimonanne kotimaahanne."
-
-"Ei!" vastasi Glyndon hämmentyneenä, "Viola ei ole minun säätyni
-tasalla. Hänen toimialansa myöskin on -- lyhyesti sanoen, minä olen
-hänen kauneutensa orja, mutta en voi häntä naida."
-
-Zanoni rypisti otsaansa.
-
-"Teidän rakkautenne on siis itsekäs himo, enkä minä enää teitä kehota
-omaa onneanne ottamaan. Nuori mies, Kohtalo on taipumattomampi kuin
-miltä näyttää. Maailman Suuren Hallitsijan keinot ja neuvot eivät ole
-niin vähäiset ja vaativaiset, että hän ihmisiltä kieltäisi Vapaan
-Tahdon jumalallisen etuoikeuden; kaikki me voimme itsellemme uurtaa
-uramme ja Jumala voi itse ristiriidatkin soinnuttaa yhteen pyhien
-tarkotustensa mukaisesti. Teillä on edessänne valinta. Rehellinen ja
-jalo rakkaus voisi vielä nytkin valmistaa teille onnen ja hankkia
-pelastuksen; kevyt ja itsekäs intohimo on vievä teidät kurjuuteen ja
-tuomioon."
-
-"Oletteko te osaavinanne lukea tulevaisuuden?"
-
-"Olen sanonut juuri sen, mikä oli haluni sanoa."
-
-"Vaikka te tekeydytte siveydensaarnaajaksi minua kohtaan, signor
-Zanoni", sanoi Glyndon hymähtäen, "niin oletteko itse siksi
-välinpitämätön kauneudesta, ettette sen lumouksesta huoli enempi kuin
-stoalainen?"
-
-"Jos ehdottomasti vaadittaisiin, että käytös aina olisi opetuksen
-tasalla", sanoi Zanoni katkerasti hymyillen, "niin opastajia ei olisi
-montakaan. Mutta yksilön käytös voi vaikuttaa ainoastaan pieneen
-piiriin ulkopuolella häntä itseään; sitävastoin hän pysyväisesti
-tuottaa muille ihmisille hyvää tai pahaa juuri niillä ajatuksillaan ja
-tunteillaan, joita hän levittää ympärilleen. Hänen tekonsa ovat
-rajotettuja ja hetkellisiä, mutta hänen ajatuksensa voivat kulkea yli
-maailman ja yllyttää sukupolvia toistensa jälkeen viimeiseen päivään
-asti. Kaikki meidän hyveemme, kaikki lakimme ovat johtuneet kirjoista
-ja viisasten lauselmista, jotka ovat ajatuksia, eikä teoista.
-Käytökseltään Julianuksella oli kristityn hyveet ja Konstantinuksella
-pakanan paheet. Julianuksen ajatukset käänsivät tuhansia takaisin
-pakanuuteen; Konstantinuksen ajatukset auttoivat taivaan tahdosta
-taivuttamaan länsimaan kansat kristinuskoon. Halvin kalastaja, joka
-tuolla merellä laskee verkkojansa ja hartaasti uskoo San Gennaron
-ihmetekoihin, voi käytökseltään olla parempi mies kuin Luterus. Mutta
-Luteruksen aatteita saa uudenaikainen Eurooppa kiittää jaloimmasta
-vallankumouksesta, mikä sen ajatusmaailmassa on tapahtunut. Nuori
-englantilainen, meidän mielipiteemme ja tunteemme ovat taivaasta
-kotoisin, meidän tekomme ovat maallinen osa."
-
-"Te olette mietiskelleet syvemmälti kuin muut italialaiset."
-
-"Kuka on sanonut, että minä olen italialainen?"
-
-"Ettekö ole? Ja todella, kun kuulen teidän puhuvan omaa kieltäni yhtä
-hyvin kuin aito englantilainen, niin minä --"
-
-"Hiljaa!" keskeytti Zanoni kärsimättömästi kääntäen päänsä poispäin.
-Sitten hetkisen vaiettuaan hän jatkoi lempeästi: "Glyndon, luovutteko
-Viola Pisanista? Tahdotteko ottaa muutamia päiviä miettiäksenne mitä
-minä olen puhunut."
-
-"Luopua hänestä -- ei, sitä en tee!"
-
-"Siis tahdotte naida hänet?"
-
-"Mahdotonta!"
-
-"Vai niin; silloin Viola teistä luopuu. Minäpä sanon, että teillä on
-kilpailijoita."
-
-"Niin on, prinssi di ----, mutta minä en häntä pelkää."
-
-"Teillä on toinenkin, jota saatte enemmän pelätä."
-
-"Ja kuka hän on?"
-
-"Minä itse."
-
-Glyndon kalpeni ja hypähti paikaltaan. "Te, signor Zanoni! -- te! -- ja
-te uskallatte sen sanoa minulle näinikään?"
-
-"Uskallan! Voi! toisinaan minä toivon, että osaisin pelätä."
-
-Nämä ylpeät sanat eivät olleet pöyhkeästi lausutut vaan mitä syvimmän
-surumielisyyden äänellä. Glyndon harmistui, hämmentyi ja oli kuitenkin
-peloissaan. Mutta hänellä oli englantilaisen urhoollinen sydän, hän
-toipui pian ja virkkoi tyyneesti:
-
-"Signor, minua eivät tuollaiset juhlalliset lauseet ja mystilliset
-viittaukset petä. Teillä saattaa olla voimia, joita minä en voi
-käsittää enkä käyttää, taikka saatatte olla ovela petturi."
-
-"Hyvä, jatkakaa!"
-
-"Minä tarkotan siis", jatkoi Glyndon päättäväisesti, vaikka hieman
-hämillään, "minä tarkotan: huomatkaa, että vaikka kukaan vieras ei voi
-minua taivuttaa tai pakottaa naimaan Viola Pisania, niin siitä
-huolimatta on se päätökseni yhtä luja, etten häntä hyvällä toiselle
-luovuta."
-
-Zanoni katseli totisena nuorta miestä, jonka säihkyvät silmät ja
-kohonnut poskien väri todisti hengen olevan hänen sanojensa takana, ja
-vastasi: "Noin rohkea! Hyvä, se kaunistaa teitä. Mutta kuulkaa minun
-neuvoani: odottakaa vielä vähän aikaa ja sanokaa sitten minulle,
-tahdotteko ottaa vaimoksenne kauneimman ja puhtaimman olennon, mikä
-koskaan on tiellenne osunut."
-
-"Mutta jos te rakastatte häntä, niin miksikä -- miksikä --"
-
-"Miksikä minä olen niin kiihkeä tahtomaan häntä toiselle? --
-Pelastaakseni häntä minusta itsestäni! Kuulkaa minua. Niin halpa ja
-oppimaton kuin lieneekin tuo tyttö, niin hänellä on sielussaan mitä
-ylevimpien ominaisuuksien ja hyveiden siemenet. Hän voi olla kaikki
-kaikessa sille miehelle, jota hän rakastaa -- kaikki mitä mies voi
-vaimostansa toivoa. Hänen sielunsa tulisi, rakkaudesta kehittyen,
-kohtaamaan teidän sieluanne, se tulisi vaikuttamaan teidän kohtaloonne
-ja menestykseenne: teistä tulisi suuri mies ja onnellinen. Jos
-sitävastoin Viola joutuu minulle, niin enpä tiedä, mitä hänen osakseen
-tulee; mutta sen tiedän, että hänen on kestettävä tulikoetus, jota
-harvat voivat kestää ja jota tähän asti tuskin yksikään nainen on
-kestänyt."
-
-Zanonin näin puhuessa kävivät hänen kasvonsa elottomiksi ja hänen
-äänessään oli jotakin, mikä pani kuulijan kuuman veren jäähtymään.
-
-"Mikä kumma salaperäisyys teitä ympäröi?" huudahti Glyndon voimatta
-tunteitaan hillitä. "Oletteko todella erilainen kuin muut ihmiset?
-Oletteko te käyneet yli luvallisen tiedon rajain? Oletteko, niinkuin
-muutamat väittävät, tietäjä tai ainoastaan --"
-
-"Hiljaa!" keskeytti Zanoni, lempeästi ja suloisesti mutta
-surumielisesti hymyillen, "mistä olette saanut oikeuden tehdä minulle
-näitä kysymyksiä? Vaikka Italiassa vielä ylläpidetään inkvisitsionia,
-on sen voima niin pieneksi supistettu, että se on kuin lakastunut
-lehti, jonka pieni tuulenpuuska pudottaa. Kidutuksen ja vainon ajat
-ovat ohi ja jokainen voi nyt elää niinkuin mielii ja puhua niinkuin
-hänestä sopii pelkäämättä kidutuspenkkiä tai häpeäpaalua. Koska minä
-voin vainoa uhmata, niin suokaa anteeksi, etten tyydytä
-uteliaisuuttanne."
-
-Glyndon punastui ja nousi seisaalleen. Huolimatta siitä, että hän
-rakasti Violaa ja pelkäsi tätä kilpailijaansa, tunsi hän kuitenkin
-vastustamatonta vetovoimaa juuri siihen mieheen, jota hänellä kaikkein
-enimmän oli syytä epäillä ja pelätä. Hän ojensi kätensä Zanonille
-sanoen: "No niin, jos meistä tulee kilpakosijat, ratkaiskoon miekka
-välillämme: mutta sitä ennen tahtoisin, että olisimme ystäviä."
-
-"Ystäviä! Ette tiedä, mitä pyydätte."
-
-"Arvotuksia taasenkin!"
-
-"Arvotuksia!" huudahti Zanoni intohimoisesti -- "niin! uskallatteko
-niitä ratkaista? Sitä ennen en voi antaa teille kättäni ja kutsua teitä
-ystäväkseni."
-
-"Minä voisin uskaltaa kaiken ja mitä tahansa sen eteen, että
-saavuttaisin yli-inhimillistä viisautta", sanoi Glyndon ja hänen
-kasvojansa valaisi hurja ja palava innostus.
-
-Zanoni tarkkasi häntä miettivästi vaieten.
-
-"Esi-isän siemen puhkee pojassa eloon", mutisi hän, "hän voisi ehkä --
-mutta --." Hän keskeytti ajatusjuoksunsa ja lausui ääneen: "Mene
-Glyndon, me tapaamme vielä toisemme, mutta minä en pyydä sinulta
-vastausta, ennenkuin on tullut ratkaisun hetki."
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-    "Tällä miehellä on varmasti 50 tuhannen livren omaisuus
-    ja hän näyttää olevan erinomaisen etevä ja kyvykäs. Entä
-    jos hän olisi noita? Mutta ovatko noidat niin hurskaita
-    kuin hän näyttää olevan? Sanalla sanoen, minä en voinut
-    siitä löytää päätä enkä häntää."
-
-                                    Kreivi _de Gabalis_.
-
-Kaikista heikkouksista, joita vastaan pikku-ihmiset ryntäilevät, ei
-mikään ole enempi heidän pilkallensa altis kuin uskomisen taipumus. Ja
-turmeltunutta ihmistä ja heikkoa päätä ei mikään varmemmin ja
-luonnollisemmin todista kuin kykenemättömyys uskomaan.
-
-Todellinen filosofia pyrkii ennemmin ratkaisemaan kuin kieltämään.
-Vaikka me jokapäivä kuulemme pienten tieteilijöiden puhuvan alkemian
-"hullutuksista" ja "viisasten kiven" saavuttamattomasta unelmasta, niin
-syvemmin oppinut tietää, että alkemisteiltä ovat lähteneet suurimmat
-keksinnöt tieteen alalla, ja että paljon, joka vielä näyttää
-järjettömältä heidän kirjotuksissaan, voisi avata tien vielä
-mahtavampiin saavutuksiin, jos meillä vaan olisi avaimet siihen
-mystilliseen sananparteen, jota he olivat pakotetut käyttämään. Itse
-"viisasten kivi" ei ole pelkältä unikuvalta tuntunut edes kaikille
-tämän vuosisadan tervejärkisille kemisteille. Ihminen ei voi tehdä
-tyhjäksi luonnonlakeja. Mutta ovatko kaikki luonnonlait jo
-keksityt?[22]
-
-"Antakaa minulle todistus taidostanne", sanoo järkevä kyselijä. "Kun
-minä saan nähdä tuloksen, niin tahdon teidän avullanne koettaa päästä
-syitten perille."
-
-Jotenkin tähän suuntaan kävivät Clarence Glyndonin ensimäiset ajatukset
-hänen lähtiessään Zanonin luota. Mutta Clarence Glyndon ei ollut
-"järkevä kyselijä". Mitä epämääräisempi ja salaperäisempi oli Zanonin
-puhe, sitä enemmän se vaikutti häneen. Todistus olisi ollut jotakin
-kouriintuntuvaa, jonka kanssa hän ei olisi voinut painiskella. Hänen
-uteliaisuutensa olisi tuntenut pettymystä, jos yliluonnollinen olisi
-näyttäytynyt luonnolliseksi. Hän koetti turhaan muutamia hetkiä
-kohottautua herkkäuskoisuudesta siihen skeptillisyyteen, jota hän oli
-moittinut, ja koetti saada kuulemansa sopimaan _petturin_ mahdollisten
-vaikutinten ja tarkotusten kanssa yhteen. Mutta mitä Zanoni olikin
-olevinaan, ei hän tehnyt kyvyistään itselleen tulolähdettä, niinkuin
-Mesmer ja Cagliostro, eikä Glyndonin asema elämässä ollut niin
-loistava, että hänen ylitsensä saavutettu vaikutusvalta olisi voinut
-edistää mitään suunnitelmia joko ahneuden tai kunnianhimon
-tyydyttämiseksi -- jos Zanoni olisi petturi.
-
-Kuitenkin yhä uudelleen hän maailmantuntemuksen epäluulolla koetti
-uskotella itselleen, että Zanonilla sittenkin oli joku kiero tarkotus
-koettaessaan viekottaa häntä, Glyndonia menemään naimisiin köyhän
-näyttelijättären kanssa, jota naimista hän englantilaisessa
-ylpeydessään ja ahdasmielisyydessään piti itselleen alentavana. Eikö
-Viola ja mystikko voineet olla liitossa keskenään? Eikö kaikki tuo
-komea ennustelu ja uhkailu ollut vain tekaistu hänen pettämisekseen?
-Hän tunsi väärää mielikarvautta Violaa kohtaan, koska tämä muka oli
-hankkinut itselleen Zanonin liittolaiseksi. Mutta tähän mielikarvauteen
-liittyi luonnollinen mustasukkaisuus. Zanoni uhkasi häntä
-kilpakosijana. Ja olipa Zanonin luonne tai hänen kykynsä millaiset
-tahansa, niin hänellä ainakin oli kaikki ulkonaiset edellytykset mitä
-tarvittiin toisten häikäisemiseksi ja hallitsemiseksi.
-
-Omiin epäilyksiinsä tuskastuneena Glyndon heittäytyi seurusteluun
-niiden tuttavien kanssa, jotka hän oli Napolissa hankkinut -- etupäässä
-taiteilijoita, niinkuin hänkin, kirjailijoita tai rikkaita porvareita,
-jotka jo teeskentelivät ylimystön loistoa, vaikka heiltä puuttui
-ylimysten suku-arvo. Näiltä hän sai paljon kuulla Zanonista, joka
-näillekin jo niinkuin kielikelloille oli tullut uteliaisuuden ja
-arvailun esineeksi.
-
-Hän oli pannut merkille sen kummallisen seikan, että Zanoni hänen
-kanssaan oli puhunut englannin kieltä ja niin täydellisellä taidolla,
-että häntä olisi voinut luulla aito englantilaiseksi. Toisaalta Zanoni
-mainiosti käytti italiankieltä. Huomasipa Glyndon, että hänen taitonsa
-oli sama muissakin kielissä, joita muukalaiset harvemmin oppivat. Eräs
-ruotsalainen maalari, joka oli Zanonin kanssa keskustellut, väitti
-kivenkovaan, että hän oli ruotsalainen, ja eräs Konstantinopelin
-kauppias, joka oli myynyt tavaroitaan Zanonille, sanoi olevansa
-vakuutettu siitä ettei kukaan muu kuin oikea turkkilainen tai ainakin
-itämaalainen olisi voinut niin täydellisesti noudattaa pehmeätä
-itämaalaista ääntämistapaa. Kuitenkin kun nämä miehet vertailivat
-muistojaan, oli pieni tuskin huomattava erotus Zanonin ja syntyperäisen
-maanasukkaan puheen välillä, ei ääntämisessä, ei edes sanojen
-korostuksessa vaan ikäänkuin äänen pohjasäveleessä.
-
-Tällainen kielikyky -- niin johtui Glyndonin mieleen -- oli juuri
-erityisenä ylpeyden lähteenä sillä lahkolla, jonka oppeja ja kykyjä
-tähän asti ei ole muuta kuin sangen vaillinaisesti tutkittu --
-rosenkreutsiläisillä. Hän muisti Saksassa kuulleensa puhuttavan John
-Bringaretin teoksesta,[23] jossa väitettiin että todellinen Ruusuristin
-Veljeskunta tunsi kaikki maailman kielet. Kuuluiko Zanoni tähän
-salaperäiseen veljeskuntaan, mikä jo kauan sitten oli väittänyt
-omaavansa salaisuuksia, joista yksi vähimpiä oli "viisasten kivi?"
-Veljeskunnan jäsenet pitivät itseänsä kaikkien kaldealaisten, maagien,
-gymnosofistien ja plaatolaisten opetusten perillisinä; he erosivat
-kaikista mustemman magian oppilaista elämänsä hyveellisyydessä,
-oppiensa puhtaudessa ja siinä, että he kaiken viisauden perustana
-terottivat aistimien alistamista ja uskonnollisen tunteen syventämistä
--- loistoisa lahko, jos vaan se ei valehdellut! Ja totta tosiaan, jos
-Zanonilla oli voimia suurempia kuin maailman viisasten joukolla,
-niin niitä voimia ei nähtävästi käytetty väärin. Se vähä, mitä
-tiedettiin hänen elämästään, puhui hänen edukseen. Mainittiin monta
-jalomielisyyden ja hyväntekeväisyyden osotusta, paikalleen sattunutta
-eikä umpimähkäistä; näistä puhuessaan kuitenkin kertojat puistivat
-päätään ja ilmaisivat kummastustaan sen johdosta että muukalaisella
-saattoi olla niin tarkat tiedot autettujen salatuista ja hämäristä
-tarpeista. Hän oli käynyt muutamien sairasten luona, jotka jo olivat
-lääkärien puolelta hylätyt, ja keskustellut heidän kanssaan
-kahdenkesken. He olivat parantuneet ja lukivat ansion siitä hänelle,
-mutta eivät voineet sanoa, millä lääkkeellä he olivat parantuneet. Sen
-he vain tiesivät että hän oli tullut, puhutellut heitä ja he olivat
-paranneet; tavallisesti kuitenkin oli syvä uni käynyt paranemisen
-edellä.
-
-Toinen asianhaara oli myöskin alkanut herättää huomiota ja puhui vielä
-enemmän hänen kunniakseen. Ne, joiden kanssa hän etupäässä seurusteli
--- iloiset, huolettomat hurjastelijat, hienoston syntiset ja publikanit
--- kaikki näyttivät nopeasti mutta itse huomaamattaan heräävän
-puhtaampiin ajatuksiin ja säännöllisempään elämänlaatuun. Itse Cetoxa,
-keikailijoiden, kaksintaistelijoiden ja pelaajien prinssi, ei enää
-lainkaan ollut sama ihminen sen illan jälkeen, jonka merkillisistä
-tapauksista hän oli kertonut Glyndonille. Ensimäinen jälki hänen
-muutoksestaan oli pelipöytien jättäminen; seuraava oli sovinnonteko
-erään hänen sukunsa perivihollisen kanssa, jota hän viimeisinä kuutena
-vuotena alituisesti oli kaikilla mahdollisilla keinoilla koettanut
-yllyttää riitaan, missä hän olisi päässyt käyttämään omaa verratonta
-miekkailupistoaan.
-
-Ja kun Cetoxa ja hänen nuoret kumppaninsa puhuivat Zanonista, ei
-suinkaan kuulunut siltä, että tuo mielenmuutos olisi saatu aikaan
-järkevillä neuvoilla ja opetuksilla. He kaikki kuvasivat Zanonia
-mieheksi, joka kaikkiin huvituksiin oli suostuvainen -- joka tavoiltaan
-oli kaikkea muuta kuin säntillinen -- ei juuri hurjastelija, vaan
-tasapuolinen, hauska ja iloinen, aina valmis kuuntelemaan miehen
-puhetta kuinkakin turhanpäiväisistä asioista tai ilahuttamaan
-kuuntelijoita mainioiden juttujensa ja kokemustensa loppumattomalla
-varastolla. Kaikki seuratavat, kaikki kansakunnat, kaikki
-luonteenlaadut olivat hänelle tuttuja. Hän oli vaitelias ainoastaan
-silloin kun joskus sattui puheeksi hänen syntynsä tai historiansa.
-Yleinen mielipide hänen sukuperänsä suhteen tuntui olevan kylläkin
-otaksuttava. Hänen rikkautensa, itämaisten kielten tuntemus, oleskelu
-Intiassa, erityinen arvokkuus, jota hän ei koskaan jättänyt edes
-iloisimpina ja tuttavallisimpina hetkinä, silmien ja tukan kiiltävä
-tummuus ja vieläpä ulkomuodon merkillisyydet, pienet, somat kädet ja
-komea pään heitto arabialaisten tapaan -- kaikki näytti viittaavan
-häntä toiseen tai toiseen itämaiseen kansaan kuuluvaksi. Koettipa eräs
-itämaisten kielten opiskelija johtaa Zanonin nimen sammuneiden kielten
-juurista. _Zan_ oli kieltämättä kaldealaisten nimitys auringolle.
-Kreikkalaiset, jotka vääristelivät kaikkia itämaisia nimiä, olivat
-tässä tapauksessa säilyttäneet oikean muodon, niinkuin merkitsevästi
-kyllä osottaa kreetalaisten kirjotus Zeuksen haudalla.[24] Muuten Zan
-eli Zaun oli sidonilaisilla jotenkin tavallinen On'in nimitys. Adonis
-oli ainoastaan toisinto Zanonas'ista, jota Hesykiuksen mukaan Sidonissa
-palveltiin. Tätä syvällistä ja kiistämätöntä sanajohtoa Mervale
-kuunteli tarkkaavasti ja huomautti, että hän nyt uskalsi esittää erään
-nerokkaan keksinnön, jonka hän itse kauan sitten oli tehnyt, nim. että
-lukuisat Smith'ien suvut Englannissa epäilemättä olivat Fryygialaisten
-Apollon-pappien vanhaa sukua. "Sillä eikö Apollon nimi fryygialaisten
-kesken ollut Smintheus? Kuinka selvät ovatkaan tuon ylevän nimen
-myöhemmät muodostumat -- Smintheus -- Smitheus -- Smith! Ja vielä
-nytkin, tahdon huomauttaa, tämän mainehikkaan suvun vanhemmat haarat
-tietämättään haluavat lähennellä ainakin yhdellä kirjaimella
-alkuperäistä nimeä, koska pitävät hurskaana huolenaan aina kirjottaa
-nimensä Smithe!"
-
-Kielimies ällistyi suuresti tästä keksinnöstä ja pyysi Mervalen lupaa
-kirjottaakseen siitä teokseensa, jonka hän aikoi laatia kielten
-sukuperästä. Se saisi nimekseen Babel ja julaistaisiin kolmessa
-kvarto-nidoksessa tilauksen mukaan.[25]
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-    "Opi olemaan hengessä köyhä, poikani, jos tahdot tunkeutua
-    siihen pyhään yöhön, joka piirittää totuuden. Opi Viisailta,
-    ettet saa antaa pahoille hengille mitään valtaa luonnossa,
-    senjälkeen kun kaitselmuksen kivi on heidät salvannut syvyyden
-    kuiluun. Opi filosofeilta aina kaikissa eriskummaisissa
-    tapauksissa näkemään luonnolliset syyt, ja kun sellaiset
-    luonnolliset syyt puuttuvat, niin turvaudu Jumalaan." --
-                                      Kreivi _de Gabalis_.
-
-Kaikki nämä lisätiedot Zanonista, joita Glyndon oli poiminut
-ravintoloista ja huvipaikoista, olivat hänelle riittämättömiä. Sinä
-iltana ei Viola näytellyt teatterissa, ja seuraavana päivänä Glyndon
-sekavien kuvittelujensa häiritsemänä ja Mervalen kylmänjärkevään ja
-ivalliseen seuranpitoon suuttuneena harhaili miettiväisenä yleisissä
-puistoissa ja pysähtyi saman puun alle, missä hän ensikerran oli
-kuullut sen äänen, joka niin merkillisesti oli vaikuttanut hänen
-mieleensä. Puisto oli tyhjä ihmisistä. Hän heittäytyi puiden varjoon
-asetetulle penkille ja taas, keskellä unelmia, tuli hänelle sama kylmä
-väristys, jota Zanoni niin tarkasti oli kuvannut ja jonka selitykseksi
-hän oli maininnut niin eriskummaisen syyn.
-
-Hän nousi äkkinäisellä ponnistuksella ja säpsähti nähdessään vieressään
-penkillä olennon, joka oli siksi ilettävän näköinen, että häntä hyvin
-olisi voinut luulla yhdeksi niistä pahansuovista olennoista, joista
-Zanoni oli puhunut. Se oli vähäläntä mies, puettuna räikeästi toisin
-kuin sen ajan hieno muoti vaati. Teeskennelty yksinkertaisuus ja
-köyhyys, milteipä epäsiisteys, avarat housut, karkeat kuin purjekangas,
-kehno takki, joka näytti tahallisesti reikiin revityltä -- ja tummat,
-takkuiset, sekavat suortuvat, jotka pistivät esiin villaisen lakin alta
--- nämä seikat puhuivat yhtä kieltä, mutta toiset seikat taas
-todistivat rikkautta. Rinnasta avoin paita oli kiinnitetty
-jalokivisoljella ja kaksi raskasta kultaketjua osotti kahden kellon
-ylellisyyttä.
-
-Miehen vartalo ei ollut suorastaan viallinen, mutta ihmeesti
-rumannäköinen; hartiat olivat korkeat ja leveät, rinta litteä ja
-sisäänpainunut, sormet niveleistä paksut ja kädet suuret, luiset,
-jäntevät, laihoista ranteista roikkuen ikäänkuin eivät lainkaan niihin
-kuuluisi. Hänen kasvonpiirteensä osottivat samaa tuskallista
-vääristystä, joka usein näkyy raajarikon kasvoissa, ne olivat karkeat,
-nenä melkein leukaa tapaileva, silmät pienet, mutta viekasta tulta
-hehkuvat Glyndonia vilkaistessaan, ja suu raotettu irveen, joka paljasti
-epätasaiset, mustat, murtuneet hampaat. Mutta näissä kammottavissa
-kasvoissa asui kuitenkin jonkunlainen epämiellyttävä älykkäisyys ja
-ovela sekä samalla röyhkeä ilme. Kun Glyndon ensimäisestä vaikutelmasta
-tointuen taas katsoi naapuriaan, punastui hän äskeistä kauhistustaan
-häveten, sillä nyt hän tunsi miehen erääksi ranskalaiseksi
-taiteilijaksi, johonka hän oli tutustunut ja joka alallaan oli
-jotakuinkin lahjakas. Oli todellakin merkillistä että tämä olento,
-jonka ulkomuoto oli niin sulottarien hylkimä, erityisesti harrasti
-suuruutta tapailevia piirroksia. Vaikka hänen värityksensä oli
-kovaa ja onttoa, niinkuin yleensä sen ajan ranskalaisten, olivat
-hänen värittömät piirroksensa huomattavat sopusuhtaisuudestaan,
-yksinkertaisesta hienoudestaan ja klassillisesta elävyydestään, vaikka
-niiltä kieltämättä puuttui ihanteellinen sulous. Hänen oli tapana
-valita aiheitansa Rooman historiasta eikä kreikkalaisten rikkaasta
-kauneusmaailmasta tai vielä ylevämmistä raamatun kertomuksista, joista
-Rafael ja Michel Angelo ottivat inspiratsioninsa aiheet. Hänen
-suuruutensa ei ollut jumalien eikä pyhimysten vaan kuolevaisten. Hänen
-kauneudenesityksensä oli sellaista, jota silmä ei voi moittia eikä
-sielu sittenkään tunnusta. Sanalla sanoen hän oli "ihmismaalaaja"
-niinkuin "Dionysos Antropografos".
-
-Tällä henkilöllä kuului muuten olevan hirveä kohtuuttomuus kaikissa
-intohimoissaan, rakkaudessa niinkuin vihassa; hän oli kostossa
-leppymätön, irstaudessa kyllästymätön. Mutta se merkillinen
-epäjohdonmukaisuus hänessä oli, että hän samalla laverti mitä
-kauneimpia ja nerokkaimpia sanoja korkeasta puhtaudesta ja
-ihmisrakkaudesta. Maailma ei ollut hänelle tarpeeksi hyvä, hän oli
-_maailmanparantaja!_ Mutta kaiken aikaa hänen ivalliset huulensa
-näyttivät pilkkaavan hänen Iausumiaan aatteita, niinkuin ne olisivat
-tahtoneet luulotella, että hän oli yläpuolella sitäkin maailmaa, jota
-hän tahtoi rakentaa.
-
-Lopuksi tämä taidemaalari oli läheisessä kirjeenvaihdossa Parisin
-vallankumouksellisten kanssa ja häntä pidettiin yhtenä niistä
-sananviejistä, joita vallankumouksen alkuajoista asti "ihmiskunnan
-uudestisynnyttäjät" suvaitsivat lähettää muihin valtakuntiin, jotka
-vielä olivat joko todellisen hirmuvallan tai terveellisten lakien
-aisoissa pitämät. Historioitsijat huomauttavat, ettei Italiassa ollut
-yhtään kaupunkia, jossa uusia oppeja olisi innokkaammin otettu vastaan
-kuin Napolissa. Tämä johtui osaksi kansan vilkkaasta luonteenlaadusta
-mutta vielä enemmän siitä, että vihatut aateliston etuoikeudet yhä
-saivat jokapäiväisessä elämässä aikaan alituisia käytännöllisiä
-hankaluuksia ja ikävyyksiä, vaikka suuri ministeri Tanuccini olikin
-niitä koko lailla supistanut pari vuotta aikaisemmin. Siellä sentähden
-mullistuksella oli myöskin todellista merkitystä eikä ollut ainoastaan
-valeväriä Uutuuden Narrin poskipäillä.
-
-Tämä mies, jota tahdon kutsua Jean Nicotiksi, oli Napolin nuoremman ja
-rohkeamman polven keskuudessa oikea profetta, ja Glyndonkin, ennenkuin
-oli tavannut Zanonin, oli häikäistynyt ilkeännäköisen ihmisystävän
-kaunopuheisista esityksistä.
-
-"On niin kauan siitä kun me olemme tavanneet toisemme, veli rakas",
-sanoi Nicot vetäytyen lähemmäksi Glyndonia istumaan, "ettette suinkaan
-ihmettele, vaikka minä ihastuin teidät nähdessäni ja otin vapauden
-häiritä teidän mietteitänne."
-
-"Ne mietteet eivät olleet juuri iloista laatua", sanoi Glyndon, "ja
-häiritseminen ei olisi voinut sattua sopivampaan aikaan."
-
-"Teitä varmaan ihastuttaa kuulla", sanoi Nicot vetäen povestaan
-muutamia kirjeitä, "että hyvä työ edistyy ihmeen nopeasti. Mirabeau ei
-tosin enää ole elossa, mutta, piru vieköön, Ranska on nyt itse
-Mirabeau."
-
-Tästä alkuhuomautuksesta lähti Nicot lukemaan ja selittelemään useita
-nerokkaita ja intohimoisia kohtia kirjeistä, joissa sana "hyve"
-esiintyi 27 kertaa eikä "Jumala" kertaakaan. Ja sitten näin avautuvista
-toiveista innostuen hän alkoi kuvailla noita tulevaisuuden näköaloja,
-joihin me jo yleispiirtein tutustuimme Condorcet'n puhetulvassa. Kaikki
-vanhat hyveet sysättiin istuimiltaan tehdäkseen tilaa uusille
-jumalille: isänmaanrakkaus oli ahdas tunne, ihmisrakkaus oli tuleva sen
-sijalle. Ei mikään rakkaus, joka ei yhtä lämpimästi koskettanut koko
-ihmiskuntaa pohjoisnavan seuduilta päiväntasaajaan asti kuin kotimaan
-asukkaita -- ollut jalon ihmisen sydämelle sovelias. Ajatus oli oleva
-vapaa kuin tuuli ja sitävarten oli välttämätöntä karkottaa kaikki ne,
-joilla oli eri mielipiteet kuin herra Jean Nicotilla. Paljon tässä oli
-Glyndonista huvittavaa, paljon myös vastenmielistä, mutta kun maalaaja
-kääntyi puhumaan siitä tieteestä, jota kaikkien piti käsittää -- ja
-jonka tuloksista kaikkien tuli saada nauttia -- tieteestä, joka
-yhdenvertaisten valtionlaitosten ja yhtäläisen hengenviljelyksen
-maaperästä nousten antaisi kaikille maapallon kansoille rikkauden ilman
-työntekoa, huolettoman toimeentulon ja pitemmän elinajan kuin
-patriarkoille oli suotu -- silloin Glyndon kuunteli kiintyen ja
-ihastuen, mutta samalla kuitenkin kammoen.
-
-"Huomatkaa", sanoi Nicot, "kuinka paljon sellaista, jota me nyt
-suosimme hyveenä, silloin on halpana hylättävä. Meidän sortajamme
-saarnaavat meille esim., kuinka erinomainen on kiitollisuudentunne.
-Mutta kiitollisuushan on alemmuutensa tunnustamista! Ja mikä on
-jumalalliselle hengelle niin vihattavaa kuin alistumisen nöyryyttävä
-tunne? Missä tasa-arvoisuus vallitsee, siellä ei mitenkään valta pääse
-tällä tavalla orjuuttamaan ansiota. Hyväntekijät ja autetut lakkaavat
-yhtaikaa olemasta ja --"
-
-"Ja silloin", kuului samassa ääni heidän vierestään, "ja silloin, Jean
-Nicot?"
-
-Molemmat taiteilijat säpsähtivät ja Glyndon tunsi Zanonin. Tämä katseli
-tavattoman ankarasti Nicotia, joka vaipuen kokoon istuimellaan häntä
-kulman alta tähysteli pelon ja inhon ilmeet vääristyneillä kasvoillaan.
-
-"Ho, ho, Jean Nicot, te joka ette pelkää Jumalaa ettekä pirua, miksikä
-kavahdatte ihmisen katsetta? Tämä ei ole ensi kerta kuin minä olen
-todistajana teidän esittäessänne kiitollisuudentunteen kehnoutta",
-sanoi Zanoni.
-
-Nicot oli päästämäisillään huudahduksen, mutta sai sen tukahutetuksi,
-ja tutkittuaan Zanonia valppaalla ja pahaenteisellä syrjäkatseella,
-jossa hehkui voimaton ja sanaton viha, hän virkkoi: "En tunne teitä.
-Mitä minusta tahdotte?"
-
-"Poistumista. Jättäkää meidät!"
-
-Nicot juoksi eteenpäin pari askelta, kädet nyrkissä ja suu korvasta
-korvaan irvessä, niinkuin julmistunut petoeläin. Zanoni seisoi
-liikkumatonna ja silmäili häntä ylenkatseellisesti. Äkkiä Nicot
-pysähtyi ikäänkuin katseen lumoomana ja kiinni naulitsemana, värisi
-päästä jalkoihin ja kääntyi poispäin kiukkuisena sekä poistui ikäänkuin
-väkevämmän tahdon pakottamana.
-
-Glyndon ällistyneenä seurasi häntä silmillään.
-
-"Ja mitä tiedätte tästä miehestä?" sanoi Zanoni.
-
-"Minä tunnen hänet vertaisekseni -- taiteen seuraajaksi."
-
-"Taiteen! Älkää häpäiskö sitä kunniakasta nimeä. Mitä Luonto on
-Jumalalle, olkoon taide ihmiselle -- ylevä, siunauksellinen, nerokas ja
-lämmin luomus. Tuo ilkiö lienee _maalaaja_ -- mutta ei _taiteilija_."
-
-"Ja suokaa anteeksi, että kysyn: Mitä _te_ sitten tiedätte hänestä,
-jota noin halveksitte?"
-
-"Minä tiedän sen verran, että pidän teistä huolta, jos on tarpeen
-varottaa teitä hänestä: hänen omat huulensa todistavat hänen sydämensä
-törkeyttä. Miksi kertoisin teille rikoksista, joita hän on tehnyt, Hän
-_puhuu_ rikosta."
-
-"Te ette, signor Zanoni, näytä olevan läheisen vallankumouksen
-ihailijoita. Ehkä teitä yllyttää tätä miestä vastaan ennakkotunne, kun
-ette pidä hänen mielipiteistään?"
-
-"Mistä mielipiteistä?"
-
-Glyndon vaikeni ensin hämillään kykenemättä määrittelemään, mutta
-virkkoi viimein: "Niin, taidan ajatella teistä väärin, sillä ettehän te
-suinkaan voi vastustaa niitä oppeja, jotka saarnaavat ihmisen rajatonta
-kehittymistä."
-
-"Sen sanotte oikein; kullakin ajalla harvat kehittävät joukkoa; joukko
-voi nyt olla niin viisas kuin harvat ennen olivat; mutta kehitys jää
-seisomaan, jos väitätte, että joukko nyt on yhtä viisas kuin harvat
-_ovat_."
-
-"Minä käsitän; te ette tunnusta yleisen yhdenvertaisuuden lakia."
-
-"Lakia! Jos koko maailma lyöttäytyisi valheita puolustamaan, ei
-siitä sittenkään lakia syntyisi. Tasottakaa kaikki olosuhteet tänä
-päivänä, niin sillä saatte aikaan ainoastaan sen, että huomenna kaikki
-esteet ovat raivatut sortovallan tieltä. Kansa, joka pyrkii
-_yhdenvertaisuuteen_, on vielä kypsymätön _vapauteen_. Läpi koko
-luomakunnan, pääenkelistä matoseen, Olymposta sorakiveen asti, joka
-arvaamattomia aikoja oltuaan usvaa ja liejua viimein kovettuu
-asuttavaksi maailmaksi -- kaikkialla on luonnon ensimäinen laki
-eriarvoisuus."
-
-"Kova oppi valtioihin sovellettuna. Eivätkö koskaan siis elämän julmat
-epätasaisuudet tule poistetuksi?"
-
-"Fyysillisen elämän epätasaisuudet? Siihen uskokaamme ja toivokaamme.
-Mutta _älylliset_ ja _siveelliset_ eroavaisuudet, ei milloinkaan!
-Kaikkialla olisi muka sama älyn, järjen, nerokkuuden, hyveen tasapinta!
-Jollei se olisi mahdoton olotila, _mikä toivoton tulevaisuus se olisi
-ihmiskunnalle!_ Ei! niin kauan kuin maailma pysyy, on aurinko kultaava
-vuorenhuippuja ennenkuin sen säteet laaksoihin ennättävät. Jaettakoon
-kaikki tieto, mikä maan päällä löytyy, yhtäläisesti kaikille ihmisille
-tänään, niin jo huomenna toiset tulevat olemaan viisaampia kuin toiset.
-Mitä viisaampia harvat ovat yhdessä sukupolvessa, sitä viisaampi tulee
-suuri joukko olemaan seuraavassa polvessa!"
-
-Zanonin näin puhuessa he astelivat hymyilevien puistojen kautta ja
-ihana lahti päilyi kimmeltäen keskipäivän auringonloistossa. Hienoinen
-henkäys soi helteeseen viileyttä ja liikutti vedenkalvoa ja ilman
-kuvailematon kirkkaus virkisti kaikkia aistimia. Itse sielu tuntui
-kevenevän ja puhdistuvan tässä selkeässä ilmassa.
-
-"Ja nämä ihmiset, jotka tahtoisivat alottaa parantumisen ja
-yhdenvertaisuuden aikaansa, ovat itse Luojalle kateellisia. He
-tahtoisivat kieltää Ikijärjen -- Jumalan!" puhkesi Zanoni. ikäänkuin
-tahtomattaan sanoihin. "Te, joka olette taiteilija, voitteko maailmaa
-katsellessanne kuunnella sellaista oppia? Jumalan ja neron välillä on
-olemassa side -- on melkein vastaavainen kieli. Oikein sanoi
-pytagorealainen:[26] 'Hyvä äly on Jumaluuden kuorosävel'."
-
-Nämä ajatukset koskivat Glyndoniin. Hän ei olisi niitä odottanut
-mieheltä, jolla hän luuli olevan sellaisia yliluonnollisia kykyjä, mitä
-taikauskoinen lapsellisuus kuvittelee pahoilla hengillä olevan. Hän
-virkkoi: "Ja kuitenkin te tunnustatte, että teidän elämänne on muiden
-ihmisten elämästä erotettu ja että siihen joutumista tulisi kammoa.
-Onko olemassa yhteyttä magian ja uskonnon välillä?"
-
-"Magian! Ja mitä on magia? Kun matkustaja Persiassa katselee palatsien
-ja temppelien raunioita, kertovat tietämättömät asukkaat, että ne ovat
-maagikkojen työtä! Sitä, mikä on sen omaa voimaa ylempänä, ei rahvas
-voi käsittää muiden ihmisten voimille lainmukaiseksi. Mutta jos
-magialla tarkotatte kaiken sen, mikä luonnossa on kätkettyä ja
-hämärää, lakkaamatonta tutkimista, niin minä tunnustan tätä magiaa
-harjottavani ja sanon, että tämän harjottaja vain yhä enemmän lähenee
-kaiken uskonnon lähdettä. Ettekö tiedä, että magiaa opetettiin
-muinaisaikaisissa kouluissa? Mutta kutka sitä opettivat ja millä
-lailla? Viisaimpana ja juhlallisimpana opetuksena sitä jakoivat
-temppelissä palvelevat papit.[27] Ja te, joka tahtoisitte tulla
-maalariksi, eikö siinäkin taiteessa, jota te opiskelette, ole magiaa?
-Eikö teidän, kauan tutkittuanne entisajan kauneutta, tule tavotella
-uusia ja ilmamaisia kauneuden muotoja, joiden tulee syntyä eloon?
-Ettekö näe, että suuri taide, joko runous tai maalaustaide, alati
-etsiessään _todellista_, kammoksuu _asiallista_ ja arkiaikaista, että
-siis teidän täytyy luontoa käsitellä mestarina eikä sitä kumarrella
-orjana? Te tahtoisitte päästä menneisyyden herraksi ja tulevaisuuden
-tietäjäksi. Eikö tosi ylevän taiteen valtakunta ole sekä menneisyyttä
-että tulevaisuutta? Te tahdotte lumota näkymättömiä olentoja teitä
-palvelemaan, ja mitä on maalaaminen muuta kuin näkymättömän
-kiinnittämistä muodoiksi näkyväisiksi? Tämä maailma ei ollut koskaan
-tarkotettu neroa varten! Voidakseen olla olemassa, täytyy neron luoda
-itselleen uusi maailma. Mitä muuta maagikko voi tehdä, niin, mitä
-tiedekään enempi toimittaa? Kaksi tietä johtaa ulos maailman
-pikkupyyteistä ja kamalista onnettomuuksista; molemmat johtavat
-taivaaseen päin helvetistä -- taide ja tiede. Mutta taide on
-jumalallisempi kuin tiede; tiede keksii, taide luo. Teillä on kykyjä,
-joilla voitte hallita taidetta. Olkaa osaanne tyytyväinen.
-Tähteintutkija, joka laatii luetteloita tähdistä, ei voi yhtäkään
-atomia lisätä avaruuteen; mutta runoilija voi atomista luoda kokonaisen
-maailman; kemisti voi rohdoillaan parantaa ihmismuodon vikoja; maalari
-tai kuvanveistäjä antaa jumalallisille muodoille ikuisen nuoruuden,
-jota ei mikään tauti voi turmella eikä vuodet hävittää. Luopukaa niistä
-häilyvistä kuvitteluista, jotka teitä vetävät milloin minuun, milloin
-tuohon ihmiskunnan puhemieheen: meihin kahteen, jotka olemme niin
-vastakkaisia toisillemme! Teidän siveltimenne on taikasauva, teidän
-kankaanne voi nostattaa utopioja kauniimpia kuin mitä Condorcet uneksi.
-Minä en vielä vaadi teiltä ratkaisua, mutta mitä tarvitsee ja pyytää
-nero koskaan tiensä sulostuttamiseksi hautaan asti enempi kuin
-rakkautta ja kunniaa?"
-
-"Mutta", sanoi Glyndon, kiinteästi Zanoniin katsoen, "jos löytyy voima,
-joka vie haudastakin voiton --"
-
-Zanonin otsa synkkeni. "Ja jos niin olisi", virkkoi hän vaiettuaan,
-"olisiko niin ihana kohtalo elää ohi kaikkien rakastettujen ja irtautua
-kaikista maallisista siteistä? Ehkä kaunein kuolemattomuus maan päällä
-onkin jalo nimi."
-
-"Te ette vastaa minulle suoraan, te puhutte peitellen. Minä olen
-lukenut pitkistä elinkausista, paljon pitemmistä kuin tavallisille
-kuolevaisille on suotu", jatkoi Glyndon itsepintaisesti, "ja sitä
-muutamat alkemistit nauttivat. Onko heidän 'kultainen nesteensä'
-ainoastaan satua?"
-
-"Jollei se ole ja jos nuo ihmiset sen salaisuuden keksivät, niin he
-kuitenkin kuolivat, sentähden etteivät tahtoneet elää. Teidän
-otaksumisessanne voi olla surullinen varotus.
-
-"Kääntykää vielä mieluummin siveltimeeseen ja kankaaseen!"
-
-Näin sanoen Zanoni viittasi kädellään ja alasluoduin katsein ja hitain
-askelin kääntyi astumaan takaisin kaupunkiin.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-Viisauden Jumalatar.
-
-
-    "Muutamille hän on suuri jumalatar;
-    Muutamille pellon lypsylehmä.
-    Heidän huolensa on vain laskea.
-    Mitä siitä saatanehe voittoa."
-
-                      _Schiller_.
-
-Tämä viimeinen keskustelu Zanonin kanssa oli Glyndonin mielelle
-tyynnyttävä ja terveellinen. Mielikuvitusten sekavuudesta välähtivät
-taas hänelle esiin nuo onnelliset kultaiset suunnitelmat, jotka
-syntyvät nuoresta taiteenharrastuksesta, jotka liitelevät ilmassa ja
-valaisevat maailmaa niinkuin auringon eloasytyttävät säteet. Ja näihin
-unelmiin yhtyi samalla näky lemmestä, puhtaammasta ja kirkkaammasta
-kuin mitä hän elämässään vielä oli tuntenut. Hänen sielunsa palasi
-siihen ihanaan hengen lapsuuteen, jolloin kielletty hedelmä vielä ei
-ole syöty emmekä tunne muuta maailmaa kuin sen Eedenin, jota Eva
-sulostuttaa. Hänen sielunsa eteen nousi itsestään kuvia kodista, missä
-taide soi virkistystä ja missä Violan rakkaus ympäröitsi työntekoa
-onnella ja tyytyväisyydellä. Silloin, keskellä näitä tulevaisuuden
-haaveita, jotka nyt olivat hänen saavutettavissaan, kutsui hänet
-nykyisyyteen Mervalen, järki-ihmisen luja selvä ääni.
-
-Jokainen ken on tutkinut sellaisten henkilöiden elämää, joissa tunteet
-ovat tahtoa voimakkaammat ja jotka epäilevät omaa tietoaan olevista
-oloista ja tuntevat oman alttiutensa ulkopuolisille sysäyksille -- hän
-on huomannut, kuinka suuresti sellaisiin luonteisiin voi vaikuttaa
-yksinkertainen, terve, käytännöllinen ymmärrys. Näin oli laita
-Glyndoninkin. Usein oli hänen ystävänsä päästänyt hänet selkkauksista
-ja pelastanut tyhmyyksien seurauksista, ja Mervalen äänessä oli
-jotakin, mikä heti kylmensi hänen innostuksensa ja saattoi häntä
-häpeemään hyviä aikeitaan vielä enemmän kuin heikkoa käytöstään. Sillä
-vaikka Mervale olikin suora ja rehellinen mies, ei hän suvainnut
-liiallista jalomielisyyttä eikä myöskään liiallista herkkäuskoisuutta.
-Hän kulki tietään suoraan eteenpäin elämässä ja tunsi syvää
-ylenkatsetta sitä kohtaan, joka kunnaille pyrki, joko sitten perhosta
-tavottamaan tai saadakseen valtamerta nähdä.
-
-"Minä sanon sinulle, mitä mietit, Clarence, vaikken olekaan Zanoni",
-virkkoi Mervale nauraen. "Minä tiedän sen silmiesi kosteudesta ja
-väkinäisestä hymystäsi. Sinä ajattelet tuota kaunista lumoojaa -- San
-Carlon pientä laulajatarta."
-
-San Carlon pientä laulajatarta! Glyndon punastui vastatessaan:
-
-"Puhuisitko noin hänestä, jos hän olisi minun vaimoni?"
-
-"En! sillä jos silloin uskaltaisin jotakuta halveksia, niin se olisi
-sinua. Pettäjä voi olla vastenmielinen, mutta petetty on
-halveksittava."
-
-"Oletko varma siitä, että minä siinä tapauksessa olisin petetty? Missä
-voisin tavata niin rakastettavaa ja viatonta ja niin kovia koetuksia
-puhtaana kestänyttä? Voiko ainoakaan panettelun vihje tahrata Viola
-Pisanin nimeä?"
-
-"Minä en tunne kaikkia Napolin juoruja enkä senvuoksi voi vastata.
-Mutta sen tiedän, että kun Englannissa saavat kuulla, kuinka nuori
-englantilainen, arvokasta sukua ja hyvävarainen, on ottanut vaimokseen
-laulajattaren Napolin teatterista, niin ei kukaan ajattele muuta kuin
-että häntä on surkeasti vedetty nenästä. Minä tahtoisin pelastaa sinun
-noin auttamattomasta arvonalennuksesta. Ajattele, kuinka monta
-nöyryytystä saat kärsiä; kuinka paljon nuoria miehiä tulee kodissasi
-käymään ja kuinka monta nuorta vaimoa tulee yhtä huolellisesti pysymään
-sieltä poissa."
-
-"Minä voin määrätä oman urani eikä sen kanssa ole tyhjänpäiväisillä
-seuratavoilla mitään tekemistä. Minä uskallan odottaa maailman
-arvonantoa taiteeni nojalla eikä sellaisten tilapääseikkojen kuin
-syntyperän ja rikkauden nojalla."
-
-"Sinä siis yhä vielä pysyt toisessa hullutuksessasi -- mielettömässä
-kankaan töhrimisen halussa. Taivas varjelkoon, että minä mitään
-sanoisin sitä vastaan, jos joku tuota ammattia harjottaa toimeentulonsa
-vuoksi; mutta miksikä sinä, jolla on mahdollisuuksia ja tilaisuuksia
-nousemaan korkeammalle elämässä, miksikä sinä tahallasi alentuisit
-pelkäksi taiteilijaksi? Vapaahetkien huvituksena on taide sangen hyvä
-olemassa, mutta suoranaisena elintoimena on se hupsuutta."
-
-"Taiteilijat ovat olleet prinssienkin ystäviä."
-
-"Hyvin harvoin, luullakseni, ainakaan järkevässä Englannin maassa.
-Valtiollisen ylimistön piireissä kunnioitetaan juuri käytännöllistä
-järkeä eikä ihanteellisuutta. Annappas minäkin piirrän pari kuvaa.
-Clarence Glyndon palaa Englantiin; hän nai hienon rikkaan naisen omasta
-yhteiskuntaluokastaan ja pääsee arvoanostaviin ystävyys- ja
-tuttavuussuhteisiin. Clarence Glyndon, rikas ja kunnioitettava mies,
-lahjakas ja toimelias ja tarmokas, astuu ulos käytännölliseen elämään.
-Hänellä on koti, missä hän voi ottaa vastaan vieraiksi sellaisia,
-joiden tuttavuus on sekä eduksi että kunniaksi; hänellä on
-vapaa-aikoja, jotka hän voi käyttää hyödyllisiin tutkimuksiin, hänen
-maineensa lepää lujalla perustalla ja kasvaa ihmisten suussa. Hän
-liittyy johonkin puolueeseen, hän antautuu valtiolliseen elämään ja
-nämä uudet suhteet ovat hänen tarkotusperillensä ainoastaan avuksi.
-Mitä kaikkea voikaan vielä Clarence Glyndon olla 45 vuoden ikäisenä?
-Jätän tämän kysymyksen oman kunniahimosi ratkaistavaksi.
-
-"Nyt kääntykäämme toiseen kuvaan. Clarence Glyndon palaa Englantiin
-muassaan vaimo, josta ei hänelle lähde mitään rahaa, jollei hän laske
-häntä näyttämölle, vaimo niin yksinkertainen, että jokainen kohta
-kysyy, kuka hän on, ja jokainen saa kuulla: hän on kuuluisa laulajatar
-Pisani. Clarence Glyndon salpautuu huoneisiinsa sotkemaan värejä ja
-maalaamaan suurpiirteisiä tauluja, joita ei kukaan huoli ostaa. Häntä
-katsotaan epäluulolla, koskei hän ole taideakatemiassa opiskellut vaan
-omin päin harjotellut. Kuka on Mr. Clarence Glyndon? No, hänhän on
-kuuluisaan Pisanin mies! Mitä muuta? No, hän maalaa noita suuria
-juhlallisia tauluja. Mies raukka! ne ovat kyllä tavallaan ansiokkaita,
-mutta Teniers ja Watteau maalaavat sopivampia aiheita ja melkein yhtä
-halvalla. Clarence Glyndon, joka yksinäisenä miehenä olisi voinut elää
-huolettomasti, on nyt suuren perheen isä, ja koska hän naimisellaan ei
-ole saanut mitään varoja, voi hän kasvattaa lapsensa ainoastaan vielä
-halvempiin toimiin ja ammatteihin kuin hänen omansa on. Hän vetäytyy
-maalle säästäväisyyttä harjottamaan ja maalailemaan, hän tulee tylsäksi
-ja tyytymättömäksi, sanoo, ettei maailma hänestä välitä, ja juoksee
-itse pois maailman piiristä. Mitä on Clarence Glyndon 45 ikäisenä?
-Ratkaiskoon kunniantuntosi senkin kysymyksen!"
-
-"Jos kaikki ihmiset olisivat yhtä maailmallisia kuin sinä", sanoi
-Glyndon, "niin ei koskaan olisi syntynyt yhtään taiteilijaa tai
-runoilijaa!"
-
-"Ehkä me yhtä hyvin tulisimmekin toimeen ilman niitä", vastasi Mervale.
-"Mutta eikö nyt olisi aika meidän ajatella päivällistä? Täällä
-tarjotaan ihmeen hienoa paistikalaa!"
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-    "Jos tahdot siivilläsi liitää korkealle,
-    Niin heitä luotas maallisuuden taakka!
-    Pois synkeän ja ahtaan elon pauloista
-    Pakene ihanteitten valtakuntaan!"
-
-                      Ihanne ja Elämä. (Saks.)
-
-Muutamat väärät taiteen opettajat alentavat ja pahentavat oppilaittensa
-aistia kohdistamalla heidän huomiotansa siihen, mitä he aivan väärin
-kutsuvat luonnollisuudeksi, vaikkei se ole muuta kuin jokapäiväisyyttä;
-he eivät ymmärrä sitä taiteen kauneutta, jota Rafael niin oikein kuvaa
-sanoilla "_kauneuden aate maalarin sielussa_"; eivät ymmärrä, että
-kaikessa taiteessa, olkoon sen plastillinen ilmaisu sanoissa,
-marmorissa, väreissä tai äänessä, luonnon orjamainen matkiminen kuuluu
-taiteen päivätyöläisille ja vasta-alkajille.
-
-Sama on siveellisyyden laita. Maailmanihmiset halventavat ja alentavat
-jalompien luonteitten rohkeata innostusta kääntämällä kaiken ylevän ja
-rehellisen joksikin halpamaiseksi ja arvottomaksi. Muuan suuri
-saksalainen runoilija on hyvin selittänyt erotuksen varovaisuuden ja
-suuremman viisauden välillä. Viisaudessa on sellaista rohkeata uhmaa,
-jota pelkuruus ei suvaitse:
-
-    "Heikkosilmäinen näkee vain väistyvän rannan
-    Eikä sitä maata, minne pursi rohkeasti rientää."
-
-Kuitenkin tervejärkisten ja maailmallisten ihmisten ajatuksenjuoksussa
-on usein heidän omalta kannaltaan eittämätön johdonmukaisuus. Sinulla
-täytyy olla luja tunne eli usko kaikkeen epäitsekkääseen ja
-jumalalliseen -- olkoon se uskonnon tai taiteen alalla, maineessa tai
-rakkaudessa -- muuten "terve järki" viisasteluillaan tekee aiotun
-uhrautumisen tyhjäksi ja muuttaa väärillä johtopäätöksillään
-jumalallisen voiman kauppatavaraksi.
-
-Jokainen todellinen taidearvostelija -- Aristoteleesta ja Pliniuksesta
-Reynoldsiin ja Fuselliin -- on koettanut opettaa maalareille, ettei
-luontoa ole kopioitava vaan _kohotettava_; että taiteen suurin
-tarkotusperä on mitä ylevimmissä muodoissa esittää ihmiskunnan
-lakkaamatonta pyrkimystä Jumaluutta kohti. Totuutta on Hamletissa,
-Makbetissa ja hänen noidissaan, Desdemoniassa, Prosperossa ja
-Kalibanissa; totuutta on Rafaelin maalauksissa, Apollon patsaassa,
-Antinouksessa ja Laokoonissa. Mutta sanojen ja kuvien ja patsaiden
-mallit eivät ole joka kaupungin kaduilla tavattavissa. Kaikki ne,
-Rafaelin sanoilla lausuen, ovat aatteen luomuksia taiteilijan päässä.
-Eikä aate ole synnynnäinen vaan on lähtenyt ahkerasta tutkimuksesta.
-Mutta se tutkimus on tarkottanut aatteen nostamista jokapäiväisyyden
-maaperästä kauneuteen ja kunniaan.
-
-Ihan arkipäiväinen malli tarjoo erinomaisia sysäyksiä sille, joka jo
-sisässään tuntee aatteen, mutta lihaan ja vereen puettu Venus kävisi
-alhaiseksi, jos häntä kuvaisi taiteilija, jolla ei ole aatetta
-sielussaan.
-
-Kun Guidolta kysyttiin, mistä hän sai tauluihinsa malleja, lähetti hän
-noutamaan tavallisen tarjoilijan ja piirsi hänen mukaansa mitä
-ihanimman miehenpään. Se muistutti tuota miestä, mutta oli samalla
-sankarin kuva. Se oli tosi, mutta ei asiallinen. Monen kriitikon
-mielestä se ei ollut "luonnonmukainen." Taiteessa kysytään
-ihannoimista, jota ei käsitä mikä yleisö tahansa. Korkea taide on näet
-lahja, joka ei tule itsestään.
-
-Mutta tahdon palata vertaukseeni. Tämä sama perusaate on siveellisen
-käytöksen suhteen vielä vähemmän ymmärretty. Maailmallisen
-ymmärtäväisyyden neuvo pelottaa yhtä paljon antautumasta hyveen
-vaaroihin kuin paheen rangaistuksiin; mutta käytöksessä, niinkuin
-taiteessakin, löytyy suuruuden ja kauneuden ihanne, jolla elämän
-turhanpäiväisyyttä ja arkiaikaisuutta pitäisi ylentää.
-
-Glyndon tunsi Mervalen neuvojen terveen maallisen järkevyyden, hän
-kammoksui eteensä avattua mahdollista tulevaisuutta Violan parissa,
-vaikka hänellä oli todellinen harrastus taiteeseensa ja vaikka hänen
-intohimoinen rakkautensa olisi oikealle ohjattuna voinut puhdistaa koko
-hänen olemuksensa, niinkuin vahva tuuli puhdistaa ilman.
-
-Hän ei tosiaankaan voinut tehdä mitään päätöstä tuon järkevän neuvojan
-kynsissä eikä hän myöskään voinut päättää heti jättää Violan
-tavottamista. Peläten seurata Zanonin neuvoja ja oman sydämensä
-vaatimuksia hän oli viimeiset kaksi päivää pysynyt poissa nuoren
-näyttelijättären nähtävistä. Mutta eräänä yönä ylempänä kerrottujen
-keskustelujen jälkeen Zanonin ja Mervalen kanssa hän näki niin
-merkillisiä ja niin selviä unia vastaisesta tulevaisuudesta taiteen ja
-Violan kera, että hän olisi voinut luulla itse Zanonin niitä
-lähettäneen hänelle Untamolasta. Aamulla herätessään hän päätti totella
-sydämensä ääntä ja lähteä tapaamaan Violaa vaikkei hän itsekään ollut
-selvillä tarkotuksistaan ja päätöksistään.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-    "Oi mikä huoli, epäilys ja jäätävä
-    pelko syntyykään mietinnästä!"
-
-                 Tasso, Canzone VI.
-
-Ovensa edustalla istui nuori näyttelijätär. Hänen edessään tuo
-taivahinen merenlahti näytti rantojen helmassa nukkuvan; oikealla käsin
-kohosivat nuo tummat ryhmyiset vuoret, joille matkailijat meidän
-päivinämme nousevat katsomaan Virgiliuksen hautaa ja Posilipon luolaa.
-Muutamia kalastajia kuljeksi kallioilla, missä heidän verkkonsa
-riippuivat kuivamassa ja kauempana paimenpilli silloin tällöin yhtyi
-hitaitten muulien kellojen ääneen ja katkaisi suloisen hiljaisuuden --
-hiljaisuuden, mikä Napolin rannikoilla vallitsee päivällishetken
-loppuessa. Älkää luulkokaan voivanne täysin ymmärtää _dolce far
-nienten_ -- "suloisen joutenolon" -- merkitystä, jollette ole käyneet
-etelämaissa ja tunteneet sen veltostuttavaa viehättäväisyyttä; ja kun
-sen nautinnon rikkauden olette tunteneet, kun olette hengittäneet
-Välimeren maitten hurmaavaa ilmaa, silloin ette enää ihmettele, miksikä
-sydän niin äkisti ja niin rikkaasti kypsyy Etelän ruusuisen taivaan ja
-loistavan päivänhelteen tienoilla.
-
-Laulajattaren silmät olivat luodut hänen edessään olevalle avaralle
-siniulapalle. Hänen pukunsa harvinainen huolimattomuus oli merkkinä
-hajamielisyydestä. Hänen kaunis tukkansa oli valloillaan ja ainoastaan
-osaksi huivin peittämä, jonka purppuraväri vielä lisäsi kultaisten
-hiusten loistoa. Vallaton kihara oli pujahtanut alas hienohipiäiselle
-kaulalle. Avara aamuvaippa, kirjavan nauhan kiinnipitämä, salli mereltä
-tulevan tuulahduksen laskeutua lepoon hänen rinnoilleen ja pikku
-kenkäset näyttivät olevan aivan liian suuria jalalle. Mahtoi päivän
-helle olla aiheena poskien ruusunpunan syventymiselle ja tummien
-suurten silmien merkilliselle kaihomielisyydelle. Kaikessa näyttämön
-prameudessa -- kaikessa huikaisevan kirkkaiden lamppujen loistossa --
-ei ollut Viola niin viehättävältä näyttänyt.
-
-Näyttelijättären vieressä seisoi Gionetta kynnyksellä pyylevänä, kädet
-kyynäspäitä myöten pistettyinä hameen kummallakin puolella oleviin
-syviin taskuihin.
-
-"Mutta sen vakuutan", sanoi hoitajatar nopealla terävällä äänellään,
-"mutta sen vakuutan, lemmittyni, ettei koko Napolissa ole hienompaa
-herrasmiestä eikä kauniimpaa kuin tämä 'inglesi' (englantilainen), ja
-olen kuullut, että inglesit ovat paljon rikkaampia kuin miltä
-näyttävät. Kyllähän heillä ei kuulu olevan mitään puita maassaan,
-noilla raukoilla! ja 24 tunnin sijasta heillä on ainoastaan 12 tuntia
-päivässään, mutta minä olen kuullut, että he kengittävät hevosensa
-kultakengillä, ja koskeivät he -- kerettiläisparat! -- voi muuttaa
-rypäleitä viiniksi, ajavat he kultaa ruumiiseensa; kun heitä vaivaa
-vatsankipu, nauttivat he jonkun lasin kultarahoja. Mutta sinähän et
-kuuntele minua, sydänkäpy, sinähän et kuuntele!"
-
-"Ja tätä kaikkea huhuillaan juuri Zanonista!" sanoi Viola puoleksi
-itsekseen välittämättä Gionettan laverteluista Glyndonin ja
-englantilaisten kiitokseksi.
-
-"Siunatkoon Maria, älä puhu tuosta kauheasta Zanonista. Ole varma
-siitä, että hänen kauniit kasvonsa niinkuin hänen vielä kauniimmat
-kolikkonsa ovat noidutut. Minä katselen joka tuokion päästä niitä
-rahoja, joita hän antoi minulle eilisiltana ja odotan, muuttuvatko ne
-kiviksi."
-
-"Uskotko sinä siis todella", sanoi Viola arasti mutta vakavasti, "että
-noituutta vielä on olemassa?"
-
-"Uskonko! -- uskonko minä San Gennaroon, pyhimykseen? Kuinka luulet,
-että Zanoni paransi vanhan Filippon, kalastajan, jonka tohtori oli
-heittänyt sikseen? Kuinka luulet, että hän on voinut pysytellä elossa
-ainakin kolmetuhatta vuotta? Kuinka luulet että hän voi kaikkia lumota
-ja masentaa katseellaan niinkuin vampiirit tekevät?"
-
-"Ah olisiko se ainoastaan taikaa? Siltä se tuntuukin -- niin sitä se
-on!" mutisi Viola kalveten. Soittajan tytär oli miltei yhtä
-taikauskoinen kuin vanha Gionetta. Ja hänen viaton sydämensä, jota
-neitsyeellisen intohimon outuus pelotti, oli valmis lukemaan noituuden
-syyksi sen, minkä kokeneemmat olisivat päättäneet rakkaudeksi.
-
-"Niin", jatkoi Gionetta yhä, "ja miksi tuo mahtava prinssi di ---- on
-häntä niin pelästynyt? Miksi hän on lakannut meitä ahdistamasta? Miksi
-hän on ollut niin hiljoillaan? Eikö siinä ole mitään taikatemppuja?"
-
-"Luuletko sinä siis", sanoi Viola sievällä epäjohdonmukaisuudella,
-"että tämä onnellisuus ja turvallisuus on hänen ansiotaan? Oi, anna
-minun sitä uskoa! Älä puhu mitään, Gionetta! Miksei minulla ole ketään,
-jolta voisin kysyä neuvoa, paitsi sinua ja omaa pelkoani? Oi armas
-aurinko!" ja tyttö painoi kättä povelleen kiihkeästi, "joka paikkaa
-sinä valaiset paitsi tätä. Mene nyt, Gionetta, jätä minut yksin --
-mene!"
-
-"Jo onkin minun aika lähteä tästä. Polenta-puuro jo palaa pohjaan etkä
-sinä ole mitään tänäpänä syönyt. Jollet sinä syö, kultamuruseni, niin
-kadotat kauneutesi eikä sinusta kukaan huoli. Kuka meistä naisista
-välittää, kun olemme rumia; minä sen tiedän, ja silloinhan sinun
-pitäisi niinkuin Gionettan hankkia itsellesi joku tyttölapsi
-kiusattavaksi. Minä menen, menen polentaa katsomaan."
-
-"Siitä asti kuin hänet näin", sanoi tyttö puoliääneen, "siitä asti kuin
-hänen mustat silmänsä ovat minua seuranneet, en enää ole sama ihminen.
-Minä tahtoisin päästä pakoon omaa itseäni -- kiitää päivänsäteen kera
-vuoriston huipuille -- tulla joksikin ilmojen asukkaaksi. Haamuja
-liitelee silmieni edessä yöllä ja sydämessäni tuntuu lintusen
-siivenlepatus, ikäänkuin henki olisi pelästynyt ja tahtoisi häkistään
-murtautua."
-
-Tällaisia hajanaisia lauseita mutisi näyttelijätär ja hänen
-kuulemattaan läheni askeleita ja hänen käsivarteensa tuntui keveä
-kosketus.
-
-"Viola -- bellissima (kaunein) -- Viola!"
-
-Hän kääntyi ja näki Glyndonin. Nuorukaisen kasvojen näkeminen tyynnytti
-häntä heti ja tuotti iloa.
-
-"Viola", sanoi englantilainen ottaen tytön käden ja vetäen hänet
-takaisin penkille, mistä hän oli noussut; itse hän istuutui hänen
-viereensä. "Viola, kuule, mitä sanon. Tiedäthän sinä jo, että minä
-rakastan sinua. Ei yksin sääli tai ihailu ole minua yhä uudelleen
-tuonut sinun armaaseen läheisyyteesi; on ollut syitä, miksen ennen ole
-puhunut muuta kuin silmilläni, mutta tänään -- en tiedä miten lie --
-tunnen suurempaa rohkeutta puhutella sinua ja kuulla joko parhainta tai
-pahinta. Minulla on kilpailijoita, sen tiedän, ja voimakkaampia kuin
-tällainen pieni taiteilija; mutta onko niillä myöskin suurempia
-toiveita?"
-
-Viola punastui vähäsen, mutta hänen kasvonsa olivat vakavat ja
-huolestuneet. Katsellen maata ja kenkänsä kärellä piirtäen santaan
-kuviota hän virkkoi, epäröiden ja turhaan yrittäen näytellä iloisuutta:
-"Signor, se joka hukkaa ajatuksiaan näyttelijättäreen, saa odottaa
-kilpailijoita. Meidän onneton kohtalomme on, ettemme saa kuulua edes
-itsellemme."
-
-"Mutta sinä et rakasta tätä kohtaloa, vaikka se onkin loistava;
-sydämesi ei ole siinä toimessa, jota lahjoillasi kaunistat."
-
-"Eipä olekaan!" sanoi näyttelijätär, kyyneleet silmissä. "Kerran
-tahdoin olla laulun ja soiton papitar; nyt tunnen kyllä surkeaksi
-kohtaloksi olla joukon orjana."
-
-"Pakene siis minun kerallani", sanoi taiteilija intohimoisesti. "Jätä
-ainiaaksi se toimi, joka ei salli minun kokonaan omistaa sydäntäsi.
-Tule olemaan kohtaloni kumppani nyt ja aina -- ylpeyteni, iloni ja
-ihanteeni! Sinä annat eloa minun maalauksilleni; sinun kauneutesi tulee
-pyhäksi ja kunnioitetuksi. Prinssien taulukokoelmissa tulevat joukot
-tungeskelemaan Venuksen tai jonkun Pyhän naisen kuvan edessä ja
-kuiskaus tulee käymään: 'se on Viola Pisani'. Ah, Viola, minä rakastan
-sinua; sano minulle, etten turhaan lähesty sinua."
-
-"Sinä olet hyvä ja kaunis", sanoi Viola silmäillen rakastajaansa, joka
-hänen kättään puristaen painautui häntä lähemmä, "mutta mitä minä annan
-sinulle vastalahjaksi?"
-
-"Rakkautta, rakkautta -- ainoastaan rakkauttasi!"
-
-"Sisaren rakkautta?
-
-"Voi älä puhu niin julman kylmästi."
-
-"Muuta ei minulla ole sinulle antaa. Kuule minua, signor: kun katselen
-sinun kasvojasi, kun kuulen sinun ääntäsi, hiipii päälleni rauhallinen
-tyyneys ja viihdyttää ajatukseni, jotka ovat niin kuumeisia ja hurjia,
-ah! Kun sinä menet pois, tuntuu päivä pimeämmältä, mutta pian pakenee
-taas varjo. Minä en sinua ikävöi, minä en sinua ajattele, niin, minä en
-sinua rakasta enkä tahdo itseäni antaa, paitsi kun rakastan."
-
-"Mutta minä opettaisin sinua rakastamaan minua: älä pelkää. Sellainen
-rakkaus, josta sinä puhut, on juuri meidän kylmemmissä maissa
-viattomuuden ja nuoruuden rakkautta."
-
-"Viattomuuden!" sanoi Viola. "Niinkö? Ehkäpä" -- hän pysähtyi ja lisäsi
-ponnistaen: "muukalainen, ottaisitko omaksesi orvon? Ah, _sinähän_
-ainakin olet jalo. Sinä et tahtoisi viattomuutta turmella!"
-
-Glyndon hätkähti, omantuntonsa satuttamana.
-
-"Ei, siitä ei tule mitään", sanoi Viola nousten, vaikkei hän tajunnut
-niitä puoleksi häpeäviä, puoleksi epäluuloisia ajatuksia, jotka
-kulkivat hänen rakastajansa mielessä. "Jätä minut ja koeta unohtaa.
-Sinä et ymmärrä, sinä et voisi ymmärtää sen luontoa, jota luulet
-rakastavasi. Lapsuudestani asti minä olen tuntenut olevani määrätty
-johonkin outoon ja yliluonnolliseen kohtaloon, tuntenut olevani
-vertaisistani erotettu. Tämä tunne kasvaa sisässäni päivä päivältä --
-ja oi, toisinaan se on epämääräistä iloa ja hurmaa, toisinaan synkintä
-murhetta. Se on ikäänkuin varjo hämärissä, joka hitaasti ja vakavasti
-levitteleikse. Tuntini lähenee: vielä tuokio ja yö on tullut!"
-
-Glyndon kuunteli liikutettuna ja hämmästyneenä. "Viola", hän huudahti,
-"sanasi vielä enemmän kuin ennen vetävät minua sinuun. Niinkuin sinä
-tunnet, niin minäkin tunnen. Minuakin on ahdistanut jäätävä
-ylimaallinen aavistus. Ihmisten joukossa olen tuntenut olevani yksin.
-Kaikissa nautinnoissani, työssäni, ponnistuksissani on varottava ääni
-alati korvaani kuiskannut: 'Aika kätkee miehuutesi varalle mustan
-mysterion.' Kun sinä puhuit, oli äänesi niinkuin omasta sielustani
-lähtenyt!"
-
-Viola tuijotti häneen ihmetellen ja kauhistuen. Tytön kasvot olivat
-marmorinvalkeat ja olisivat kelvanneet kreikkalaiselle kuvanveistäjälle
-Pytonessan[28] malliksi, kun tämä mystillisestä luolastaan ja lirisevän
-vesilähteen partaalta ensi kerran kuulee innostavan jumalan äänen.
-Vähitellen poistui jäykkyys ja jännitys noilta ihmeellisiltä,
-tasapiirteisiltä kasvoilta, väri palasi, suonet sykkivät ja sydän
-elähytti katsantoa.
-
-"Sano minulle", virkkoi Viola puoleksi poispäin kääntyen, "sano
-minulle, oletko nähnyt -- tunnetko -- erään muukalaisen tässä
-kaupungissa, erään, josta kiertelee hurjia huhuja?"
-
-"Sinä tarkotat Zanonia? Minä olen nähnyt hänet -- minä tunnen hänet --
-entä sinä? Ah, hänkin pyrkii kanssani kilpailemaan -- hänkin tahtoo
-vallata sinua minulta!"
-
-"Sinä erehdyt", sanoi Viola nopeasti ja syvään huoaten, "hän pitää
-sinun puoltasi: hän kertoi minulle sinun rakkaudestasi; hän pyysi
-minua, että -- että en sinua hylkäisi."
-
-"Kummallinen olento! Käsittämätön arvotus! Miksi mainitsit häntä?"
-
-"Miksi? Ah, minä aioin kysyä sinulta, tokko silloin kun ensiksi hänet
-näit, se aavistus, se vaistomainen tunne, josta puhuit, tuli päällesi
-valtaavampana, selvempänä kuin ennen -- tokko tunsit (ja näyttelijätär
-puhui kiivaasti hengittäen) tokko tunsit, että _häneen_ liittyi elämäsi
-salaisuus?"
-
-"Kaikkea tuota tunsin", vastasi Glyndon, "silloin kun ensi kerran olin
-hänen seurassaan. Vaikka kaikki ympärilläni oli hauskaa -- soitto,
-juhlavalaistus, keveä keskustelu ja taivas ilman pilven hattaraa --
-niin polveni tärisivät, hiukseni pöyristyivät ja vereni jähmettyi.
-Senjälkeen hän on anastanut ajatuksissani paikan sinun rinnallasi."
-
-"Ei enempää, ei enempää nyt", sanoi Viola ikäänkuin tukehtumaisillaan,
-"tässä täytyy olla kohtalon sormi. En voi enempi puhua nyt. Hyvästi!"
-
-Viola juoksi hänen ohitsensa huoneeseen ja sulki oven. Glyndon ei
-seurannut häntä eikä hänen, kumma kyllä, olisi tehnyt mielikään. Hänen
-ajatellessaan ja muistellessaan tuota hetkeä kuutamossa, kuinka Zanoni
-häntä oli puhutellut, pani se hänen inhimilliset tunteensa jäätymään.
-Hän vapisi astuessaan päivänpaisteeseen ja käveli syvissä mietteissä
-tuon vilkkaan italialaisen kaupungin väkirikkaampiin osiin.
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS KIRJA.
-
-Teurgia.
-
-
-    -- "Ritarit rannalle saapuivat,
-    missä vaaroihin vievä laiva
-    heitä satamassa odotti."
-
-              _Gerus. Lib._ XV.
-
-
-
-
-LUKU I.
-
-
-    "Mutta se mikä erityisesti veljeskunnalle on merkillistä,
-    on sen ihmeellinen taito kaikilla lääketieteen aloilla.
-    He eivät toimi loitsukeinoilla vaan yrteillä."
-
-    -- Käsinkirjotettu kertomus todellisten rosenkreutsiläisten
-    synnystä ja ominaisuuksista, kirj. J. von D----.
-
-Tähän aikaan tapahtui, että Viola sai tilaisuuden vastapalveluksella
-maksaa siitä hyvyydestä, jota hänelle oli osottanut isänsä
-soittajakumppani ottamalla hänet taloonsa ja vaalimalla häntä silloin
-kun hän ensin jäi orvoksi maailmaan. Vanha Bernardi oli kasvattanut
-kolme poikaa samaan toimeen, mikä hänellä itsellään oli, ja he olivat
-äskettäin lähteneet Napolista koettamaan onneansa pohjoisempien maiden
-rikkaammissa kaupungeissa, missä vielä soittajia ei ollut yli tarpeen
-ja varojen. Hänen ja iäkkään puolisonsa kotia ei ollut enää kenkään muu
-hauskuuttamassa kuin vilkas, laverteleva tummasilmäinen tyttö, noin 8
-vuoden vanha, isän pojantytär, jonka äiti oli kuollut synnytystuskiin.
-
-Nytpä oli Bernardille sattunut halvaus, joka esti häntä tointansa
-harjottamasta. Hän oli aina ollut hyväsydäminen, leppoisa, antelias ja
-seuranhaluinen -- ja käyttänyt sen, mitä ansaitsi, kädestä suuhun,
-ikäänkuin taudin ja vanhuuden päivää ei voisi koskaan tullakaan. Vaikka
-hän saikin vähäsen eläkettä entisistä palveluksistaan, oli se aivan
-riittämätön hänen tarpeisiinsa eikä hän ollut aivan velatonkaan.
-Köyhyys astui hänen tupaansa -- mutta silloinpa Violan lämmin hymy ja
-aulis käsi tuli karkottamaan julman vihollisen. Eikä tosihyvälle
-sydämelle ole tarpeeksi antaa ja lähettää, siunaavampaa on käydä luona
-ja lohdutella. "Älä unohda isäsi ystävää", sanoo sananlasku.
-Senpätähden kävi Napolin kukka harva se päivä Bernardin talossa. Mutta
-äkkiä kohtasi soittajaa vielä raskaampi isku kuin köyhyys tai halvaus.
-Hänen lapsenlapsensa, pikku Beatrice, sairastui odottamatta tuollaiseen
-nopeaan vaaralliseen kuumetautiin, joka etelämaissa on niin tavallinen.
-Ja Viola kutsuttiin oudoista, ujoista rakkauden ja mielikuvituksen
-unelmista pienen sairaan vuoteelle.
-
-Lapsi rakasti suuresti Violaa ja isovanhemmat arvelivat, että Violan
-paljas läsnäolo vaikuttaisi parantavasti, mutta kun Viola saapui, oli
-Beatrice jo tajuttomana. Onneksi sinä iltana ei näytelty San Carlossa,
-ja Viola päätti jäädä yöksi ja ottaa osaa vaaralliseen ja pelottavaan
-valvontaan ja huolenpitoon.
-
-Mutta yöllä kävi tauti pahemmaksi ja lääkäri pudisti puuteroitua
-päätään, piti nenänsä alla puhdistavia nesteitä, määräsi rauhottavia
-lääkkeitä ja lähti matkaansa. Vanha Bernardi istuutui itse vuoteen
-ääreen totisena ja äänettömänä: siinä oli viimeinen side, mikä häntä
-kiinnitti elämään. Katketkoon sitten ankkuriköysi ja menköön vanha
-ruhjoutunut laiva pirstoiksi Kalman kallioita vastaan! Se oli rautaista
-päättäväisyyttä, pelottavampaa kuin suru. Vanhus, jonka toinen jalka jo
-oli haudan reunalla, istui kuolevan lapsensa vuoteen ääressä -- kas
-siinä sydäntä kouristava näky inhimillistä onnettomuutta. Vaimo oli
-toimeliaampi, toivehikkaampi, mutta vuodatti runsaammin kyyneleitä.
-Viola piti huolta kaikista kolmesta. Mutta aamupuolla tuli Beatricen
-tila niin arveluttavaksi, että Violakin vaipui epätoivoon. Silloin hän
-näki vanhan naisen äkkiä nousevan pyhimyskuvan äärestä, missä hän oli
-polvillaan maannut, näki hänen kääriytyvän päällysvaippaan ja
-hiljaisesti hiipivän huoneesta. Viola pujahti hänen jälkeensä.
-
-"Ilma on liian kylmä sinulle, äitiseni, anna minun mennä lääkäriä
-noutamaan."
-
-"Lapsi, minä en mene lääkärin luo. Olen kuullut yhdestä, joka on hyvä
-köyhille ja joka voi parantaa sairaan, kun lääkärit eivät enää kykene.
-Minä menen ja sanon hänelle: 'Signor, me olemme köyhiä kaikessa muussa,
-mutta eilen vielä olimme rikkaita rakkaudesta. Meidän elämämme on
-loppumassa, mutta me elimme uudelleen lapsenlapsessamme. Anna meille
-takaisin rikkautemme -- anna meille takaisin nuoruutemme -- anna meidän
-mennä hautaan kiittäen Jumalaa siitä, että se, jota rakastimme, jää
-jälkeemme eloon'."
-
-Ja hän meni. Miksi sydämesi sykkii niin rajusti, Viola? -- Lapsen
-kiivas parku kutsui hänet taas vuoteen luo, ja siellä istui vanha ukko
-vaimonsa toimista tietämättä, istui liikkumattomana, tuijottamassa
-silmiään räpäyttämättä pienokaisen kuolonkamppailua. Vähitellen
-tuskanvaikerrus hiljeni matalaksi voihkinaksi, kouristukset kävivät
-heikommiksi mutta taajemmiksi, kuumeenhehku laimeni sinivalkeaksi
-väriksi, joka vielä erottaa puoleksi värittömät kasvot marmorin
-valkeudesta.
-
-Aamusarastus tulvi yhä kirkkaampana akkunasta sisään -- rapuilla kuului
-askeleita. Vanha nainen astui nopeasti sisään, syöksyi vuoteelle,
-katsahti sairaaseen ja huudahti: "Hän elää vielä, signor, hän elää."
-
-Viola nosti silmänsä -- lapsen pää lepäsi hänen povellaan -- ja näki
-Zanonin. Tämä hymyili hellästi ja lempeän hyväksyvästi ja otti lapsen
-syliinsä. Mutta silläkin hetkellä kun Viola näki Zanonin vaieten
-tarkkaavan lapsen kalmankalpeita kasvoja, silloinkin sekottui toivoon
-taikauskoinen pelko. "Tapahtuiko se luvallisilla, pyhillä keinoilla?"
-Hänen itsetutkistelunsa lakkasi kerrassaan, sillä Zanonin tummat silmät
-olivat häneen kääntyneet, ikäänkuin sielun ajatuksia lukien, ja hänen
-katseensa moitti Violan omaatuntoa epäilyksestä, sillä se oli
-pahotteleva, miltei halveksiva.
-
-"Ole levollinen", hän sanoi, puhutellen lempeästi vanhaa ukkoa, "vaara
-ei ole liian suuri ihmistaidolle", ja ottaen taskustaan pienen
-kristallipullon hän siitä kaatoi muutamia pisaroita veden sekaan.
-Tuskin oli lääke kostuttanut lapsen huulia kuin se näytti aikaansaavan
-hämmästyttävän vaikutuksen. Nopeasti palasi puna huulille ja poskille;
-kotvasen jälkeen sairas nukkui levollisesti ja hengitys kävi
-säännöllisesti niinkuin terveeltä. Silloin ukko nousi, kankeasti
-ikäänkuin ruumis jo olisi toimintaan kykenemätön, hän kumartui lapsen
-yli -- kuunteli -- ja kompuroi huoneen nurkkaan itkemään ja taivasta
-ylistämään.
-
-Vanha Bernardi oli tähän asti ollut kylmä uskonnolle, suru ei koskaan
-ennen ollut häntä kohottanut ylös maasta. Vaikka hän oli vanha, ei hän
-milloinkaan ollut ajatellut niinkuin vanhan tulisi ajatella kuolemaa --
-nyt oli lapsen hengenvaara herättänyt vanhuksen suruttoman sielun.
-Zanoni kuiskasi jotain vaimolle ja tämä lempeästi veti ukkonsa pois
-huoneesta.
-
-"Pelkäätkö jättää minua tunniksi hoidokkaasi seuraan, Viola? Luuletko
-vielä, että tämä taito on paholaiselta saatu?"
-
-"Ah!" sanoi Viola nöyrtyneenä mutta sittenkin ilostuneena, "anna
-anteeksi, signor, anna anteeksi. Sinä saatat nuoret elämään ja vanhat
-rukoilemaan. Minun ajatukseni eivät koskaan enää tule sinulle tekemään
-vääryyttä."
-
-Ennenkuin aurinko nousi, oli Beatrice vaarasta vapaa, keskipäivällä
-Zanoni lähti vanhusten siunaamisia pakoon, ja kun hän sulki oven
-jälkeensä, tapasi hän Violan ulkopuolella odottamassa. Hän seisoi siinä
-kainona, käsivarret viehkeästi rinnoilla ristissä ja maahanluodut
-silmät hulveisillaan kyyneleitä.
-
-"Älä anna minun olla ainoa, jonka jätät onnettomaksi."
-
-"Ja miten yrtit ja rauhotuslääkkeet sinua voisivat auttaa? Jos sinä
-niin helposti voit uskoa pahaa niistä, jotka sinua ovat auttaneet ja
-vielä tahtovat auttaa, niin tautisi on sydämestä kotoisin ja -- Mutta
-älähän itke, minäkö sairasten parantaja ja murheellisten lohduttaja,
-minäkö sinua toruisin? ei, vaan kiittelen. Sinulleko antaa anteeksi!
-Elämä kaipaa aina anteeksiantoa ja sentähden on ensimäinen velvollisuus
-antaa anteeksi."
-
-"Ei, älä vielä anna minulle anteeksi. Minä en sitä ansaitse, sillä
-nytkin, vaikka tunnen, kuinka kiittämätön olin, kun uskoin ja epäilin
-jotain pahaa pelastajastani, niin kyyneleeni vuotavat onnesta eikä
-katumuksesta. Oi!" hän jatkoi puhtaalla innolla, viattomine jaloine
-tunteineen itsetiedottomana siitä, mitä kaikkia sydämensä salaisuuksia
-hän paljasti -- "sinä et tiedä, kuinka katkerata oli ajatella, ettet
-sinä olisi parempi, puhtaampi, pyhempi kuin koko muu maailma. Ja kun
-minä näin sinut -- rikkaan, ylhäisen, tulevan palatsistasi hökkelin
-kärsimyksiä lieventämään -- kun kuulin noiden köyhien siunaukset, jotka
-askeleitasi seurasivat, niin tunsin itsekin siitä ylentyväni -- tunsin
-itseni hyväksi sinun hyvyydessäsi -- jaloksi niissä ajatuksissa
-ainakin, jotka sinua eivät loukanneet."
-
-"Ja luuletko, Viola, että pelkkä tieteen harjottaminen on joku hyve?
-Tavallisin lääkärikin hoitaa palkasta sairaita. Ovatko sitten rukoukset
-ja siunaukset vähempi palkinto kuin kulta?"
-
-"Eivätkö minunkaan siunaukseni sitten ole arvottomia, sinä siis otat
-niitä vastaan?"
-
-"Ah, Viola", huudahti Zanoni äkkinäisellä intohimolla, joka nosti veren
-Violan kasvoille, "sinähän olet koko maan päällä ainoa, joka kykenet
-minua haavottamaan tai ilahuttamaan!"
-
-Hän hätkähti, kasvonsa kävivät vakaviksi ja surullisiksi ja hän lisäsi
-muuttuneella äänellä: "sanon tämän sentähden että jos välität minun
-neuvoistani, niin voin luullakseni johtaa viattoman sydämesi
-onnelliseen oloon."
-
-"Sinun neuvoistasi! Minä tottelen niitä kaikkia. Tee minulle mitä
-tahdot. Sinun poissaollessasi olen niinkuin lapsi, joka pimeässä pelkää
-jokahista varjoa. Sinun seurassasi sieluni laajenee ja koko maailma
-tuntuu rauhaisana uinuvan taivaallisessa kirkkaudessa. Älä kiellä
-minulta läsnäoloasi. Minä olen orpo ja oppimaton ja yksinäinen!"
-
-Zanoni käänsi kasvonsa syrjään, vaikeni muutaman minuutin ajaksi ja
-vastasi sitten tyyneesti: "Olkoon niin. Sisar, vielä tulen tapaamaan
-sinut."
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    "Virtoja valkeita se kultaa
-    taivaallisella alkemialla."
-
-               _Shakespeare_.
-
-Missä ihmistä niin onnellista kuin Viola nyt on! Raskas paino on hänen
-sydämestään kirvonnut, hänen jalkansa kulkee kuin tuulien päällä, hän
-olisi tahtonut ilosta laulaa kulkiessaan kotiin. Mikä onni onkaan
-puhtaalle saada rakastaa -- mutta oi! vielä suurempaa onnea on saada
-uskoa rakastettunsa arvoon. Heidän välillään saattoi olla maallisia
-esteitä -- rikkaus, asema, koko ihmisten pieni maailma. Mutta nyt ei
-ollut enää sitä mustaa kuilua, jota ajatus kammolla pakenee ja joka
-erottaa sielun toisesta sielusta. Zanonilla ei tosin ollut
-vastarakkautta Violaa kohtaan. Kuinka hän voisi Violaa lempiä? Mutta
-pyysikö Viola edes rakkautta? Rakastiko hän itsekään? Ei! Viola ei
-olisi voinut olla niin alhainen ja niin uskalias. Kuinka hauskalta
-kuului nyt tytön korvissa valtameren pauhu, kuinka miellyttävältä
-näytti jokainen ohikulkija! Hän saapui kotiin -- katseli puuta, joka
-väärine oksineen päivänpaisteessa helotti. "Niin, veljeni", sanoi hän
-nauraen iloissaan, "niinkuin sinä olen minäkin raivannut tieni valoon."
-
-Hän ei ollut koskaan ennen, niinkuin pohjolan tytärten on tapana,
-tottunut päiväkirjaan uskomaan salaisuuksiaan ja antamaan ajatuksilleen
-ilmaisun. Nyt yhtäkkiä hänen sydämensä tunsi siihen halua;
-vastaherännyt vaisto kehotti häntä uskomaan itselleen ajatuksensa ja
-selvittämään kultaisten mielikuvitusten vyyhdin katselemaan niinkuin
-peilistä sisintä itseään. Rakkauden ja Sielun syleilystä syntynyt ihana
-jälkeläinen, innostuksen haltija, Genius![29] Hän punastui, hän
-huokaili, hän vapisi kirjottaessaan. Ja siitä uudesta maailmasta, minkä
-hän oli itselleen rakentanut, hänen täytyi herätä valmistautuakseen
-teatteria varten. Kuinka eloton nyt oli soitto, kuinka himmeä näyttämö,
-joka ennen oli niin ihmeellinen ja kirkas! Näyttämö on kuolevaisille
-tarujen ihmemaa. Mutta unten sisäinen maailma, jonka soitto ei maahan
-kuulu, jonka maisemat eivät ihmisten käskystä muutu, niinkuin teatteri
-on nykymaailmalle, niin olet sinä tulevaisuudelle ja menneisyydelle!
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-    "Totta tosiaan en sinua rakasta
-    ainoastaan silmilläni."
-
-               _Shakespeare_.
-
-Seuraavana päivänä, puolipäivän tienoissa, kävi Zanoni Violan luona, ja
-seuraavana ja sitten seuraavana ja taas seuraavana -- ja ne päivät
-Violasta tuntuivat muusta elämästä lohkaistulta ihmeajalta. Ja
-kuitenkaan Zanoni ei milloinkaan käyttänyt sitä imartelun, melkeinpä
-jumaloimisen kieltä, jota näyttelijätär oli tottunut kuulemaan. Ehkä
-juuri hänen kylmyytensä, niin lempeä kuin se oli, lisäsi hänen
-salaperäistä viehätystään. Hän puhui paljon Violan menneestä elämästä,
-ja tuskin tyttö enää ihmettelikään (_pelkoa_ hän ei ajatellutkaan),
-että hän niin paljon näytti tietävän ja tuntevan.
-
-Zanoni pani tytön puhumaan isästään ja muistuttelemaan muutamia Pisanin
-hurjista sävellyksistä. Ja niitä kuunnellessaan hän saattoi vaipua
-ikäänkuin horroksiin. Mutta hän sanoi:
-
-"Niinkuin soitto soittajalle, niin olkoon tiede viisaalle. Isäsi
-katseli maailmaa ympärillään ja kaikki oli epäsointua, sentähden että
-hänen sielussaan oli niin hieno sympatia niille sopusoinnun säveleille,
-jotka päivin ja öin virtaavat taivasten valtaistuimen juureen. Elämä
-täynnä hälinää ja intohimoja ja alhaisia pyyteitä, kuinka köyhä se
-vielä on tämän maan päällä! Mutta sisällään hän loi toisen elämän ja
-maailman, johon hänen sielunsa paremmin sopi. Viola, sinä olet sen
-elämän lapsi ja tulet olemaan sen valtakunnan asukas."
-
-Ensimäisillä käynneillään Zanoni ei puhunut Glyndonista. Pian tuli
-kuitenkin päivä, jolloin hän palasi siihen aineeseen. Ja niin luottava,
-totteleva oli Violan suhde häneen, että vaikka se aine oli ikävä,
-hillitsi hän sydäntään ja kuunteli vaieten.
-
-Viimein sanoi Zanoni: "Sinä olet luvannut, että tottelet minun
-neuvojani, ja jos, Viola, minä kysyisin sinulta, niin, jos vakavasti
-kehottaisin sinua rupeemaan tämän muukalaisen vaimoksi, jakamaan hänen
-kohtaloaan, jos hän sinua pyytäisi -- kieltäytyisitkö silloin?"
-
-Viola silloin tukahutti kyyneleet, jotka samensivat hänen silmänsä, ja
-omituisella nautinnolla keskellä tuskaa, nautinnolla sen, joka uhraa
-itse sydämensä sen hallitsijan käskystä, hän vastasi sopertaen: "Jos
-sinä _voit_ niin määrätä -- miksei --"
-
-"Niin -- sano!"
-
-"Tee minulle niinkuin tahdot!"
-
-Zanoni seisoi vaieten muutamia hetkiä; hän näki sen taistelun, jota
-tyttö luuli niin hyvin peittävänsä. Hän teki tahtomattaan liikkeen
-häntä kohti ja painoi hänen kätensä huulilleen. Ensimäisen kerran hän
-poikkesi siitä arvokkuudesta, joka kenties oli estänyt Violaa
-pelkäämästä häntä ja omia ajatuksiaan.
-
-"Viola", sanoi hän väräjävin äänin, "en voi enempi torjua vaaraa. Jos
-kauemmin viivyt Napolissa, tulee vaara joka hetki lähemmälle.
-Kolmantena päivänä tästä on kohtalosi ratkaistu. Minä otan
-lupauksestasi vaarin. Ennen sen päivän viimeistä tunninlyöntiä minä
-olen taas tapaava sinut, tulkoon mitä tahansa, tässä paikassa, omassa
-huoneessasi. Siihen asti, jää hyvästi!"
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    "Kahden maailman välillä elämä
-    leijuu niinkuin tähti, joka illan
-    ja aamun vaiheella tuikkii."
-
-                       _Byron_.
-
-Kun Glyndon erosi Violasta, niinkuin kerrottiin tämän teoksen toisen
-osan viimeisessä luvussa, antautui hän taas noiden mystillisten
-kaipausten ja arvelujen valtaan, joita Zanonin muisto aina nosti
-mieleen. Ja kulkiessaan pitkin katuja hän tuskin oli omista
-liikkeistään tietoinen, kunnes hän konemaisen tavan ohjaamana tapasi
-itsensä keskellä noita yleviä maalauskokoelmia, joista Italian
-kaupungit ylpeilevät, kun niillä nykyisissä oloissaan ei ole mitään
-kerskailtavaa. Tänne oli hän tavannut tulla harva se päivä katsomaan
-hienoimpia tauluja erään mestarin, joka erityisesti herätti hänen
-tutkimushaluaan, nim. Salvatorin.
-
-Hänen teostensa edessä oli hän usein seisonut syvässä kunnioituksessa.
-Tämän taiteilijan erityisenä piirteenä on tahdonvoima: hän hakkaa
-ikäänkuin kalliosta esiin omat aiheensa eikä tavottele aatteellisen
-kauneuden ylevimpiä ihanteita, niinkuin loistavammat nerot. Hänen
-kuvillaan on suuremmoista voimaa, hän on aivan vapaa tavallisesta
-jäljittelystä ja pikkumaisesta asiallisuudesta, hän tarttuu
-mielikuvitukseen ja pakottaa sitä palvelemaan itseään ja kulettamaan --
-ei taivaaseen vaan tämän maan kaikkein jylhimpiin ja eriskummaisimpiin
-paikkoihin. Siinä on taikaa, ei suuren tietäjän vaan synkkämielisen
-taikurin -- miehen, jonka sydän sykki voimakkaasti ja joka rautaisin
-käsin tarttui taiteeseen ja pakotti sitä ihannoimaan ympäröivän elämän
-näytelmiä. Tämän lujan tarmokkuuden edessä Glyndon tunsi suurempaa
-kammonsekaista ihailua kuin katsellessaan sitä tyynempää kauneutta,
-mikä Rafaelin sielusta puhkesi ilmi, niinkuin Afrodite merten
-syvyyksistä syntyi. Ja nyt Glyndon haaveistaan heräten seisoi
-tuijottaen luonnon jylhänvaltavaan synkeyteen, joka kankaalla kuvastui.
-Noiden väärien puurunkojen lehdetkin kuiskailivat sibyllan salaisuuksia
-hänen korvaansa. Apenninien röhmyiset vuorensakarat ja niiden välissä
-ryöppyilevä vesiputous sopi Glyndonin nykyiseen mielentilaan paremmin
-kuin muun maailman näyt. Taulussa kuvastui valtaavasti Luonnon ankara
-mahti ja ihmisen pienuus sen rinnalla. Henkisemmät taiteilijat panevat
-elävän ihmisen ja hänessä asuvan sielun tauluunsa pääaiheeksi ja itse
-näyttämö on syrjäasiana, ikäänkuin osottaakseen, että paratiisin
-pakolainen yhä vieläkin on ulkonaisen maailman herra. Sitävastoin
-Salvator panee pääasiaksi puut ja vuoret ja vesiputouksen ja ihminen
-itse siirtyy syrjemmälle. Aine hallitsee ja sen herra kyyristyy sen
-pelottavan varjon alle. Toimeton aine vetää huomion puoleensa eikä
-kuolematon ihmissielu. Kaamea filosofia taiteen esittämänä!
-
-Tämänlaatuisia mietteitä kulki Glyndonin mielessä, kun yhtäkkiä hänen
-käsivarteensa koskettiin ja Nicot seisoi hänen vieressään!
-
-"Suuri mestari, vaikken minä hänen suuntaansa rakasta", virkkoi Nicot.
-
-"En minäkään sitä rakasta vaan tunnen kammonsekaista kunnioitusta sitä
-kohtaan. Kauneutta ja sievää rauhallisuutta rakastetaan, mutta se
-tunne, joka meillä on tummaa ja pelottavaa kohtaan, on yhtä syvä kuin
-rakkaus."
-
-"Totta on", vastasi Nicot miettiväisenä. "Ja kuitenkin se on ainoastaan
-taikauskoa. Lapsenkamarista ovat lähteneet monet käsityksemme
-maailmasta -- siellähän peikoista ja kummituksista laverrellaan. Mutta
-taiteen ei pitäisi suositella meidän tietämättömyyttämme, sen pitäisi
-kuvata ainoastaan totuutta. Minä tunnustan, että Rafael ei juuri minua
-miellytä, koskei minulla ei ole mitään sympatiaa hänen aiheitansa
-kohtaan. Minun kannaltani hänen pyhimyksensä ja neitsyeensä ovat
-ainoastaan tavallisia ihmisiä."
-
-"Mutta mistä taiteen sitten pitäisi ottaa aiheensa?"
-
-"Historiasta, epäilemättä, ja etenkin roomalaisten suurista
-sankariteoista, jotka herättävät vapauden ja urhouden tunteita,
-tasavaltalaisia hyveitä. Minä olisin tahtonut, että Rafael olisi
-kuvittanut Horatiusten tarinaa, mutta Ranskalle jääkin tehtäväksi
-palauttaa maailmalle tämä oikea taidesuunta, joka ei voisi syntyä
-pappisvallan ja petoksen hallitsemassa maassa."
-
-"Vai teille ovat Rafaelin pyhimykset ja neitsyeet ainoastaan tavallisia
-ihmisiä?" toisti Glyndon, palaten Nicotin avomieliseen tunnustukseen,
-tuskin kuulienkaan niitä johtopäätöksiä, joita ranskalainen selvitteli.
-
-"Totta tosiaan! Ha, ha!" virnisteli Nicot. "Ettehän kai tahdo, että
-minä uskoisin koko pyhimyskokoelmaan, vai mitä?"
-
-"Mutta ihanne!"
-
-"Ihanne!" keskeytti Nicot. "Italialaiset kriitikot ovat kääntäneet
-päänne nurin. He puhuvat aina suuria sanoja ihanteellisesta
-kauneudesta, joka vaikuttaa sieluun, -- sieluun! -- _onko_ sitten
-sielua olemassa? Minä ymmärrän sitä, joka maalaa hienostunutta aistia,
-älykästä ja koulutettua ymmärrystä varten. Mutta sielu -- joutavia, me
-olemme vain aineen muunnoksia ja maalauskin on yhtä aineen muunnosta."
-
-Glyndon käänsi kasvonsa edessään olevasta taulusta Nicotiin ja
-Nicotista tauluun. Järkeilijä ilmaisi samoja ajatuksia, joita taulujen
-näkeminen oli herättänyt. Hän pudisti päätään vastaamatta.
-
-"Sanoppas minulle", kysäisi Nicot äkkiä, "mitä tuo petturi -- Zanoni --
-niin, minä olen nyt saanut tietää hänen nimensä ja kaikki konstinsa --
-mitä hän puhuikaan sinulle minusta?"
-
-"Sinusta. Ei mitään, ainoastaan varotti minua kuuntelemasta sinun
-oppejasi."
-
-"Ahaa, siinäkö kaikki? Hän on kuuluisa kavaltaja, ja koska minä, kun me
-viimeksi tavattiin toisemme, paljastin hänen petoksensa, arvelin minä,
-että hän kostoksi sepittäisi minusta jonkun juorun."
-
-"Paljastitte hänen petoksensa! Kuinka sitten?"
-
-"Pitkä ja ikävä juttu: hän tahtoi opettaa eräälle minun ystävälleni,
-vanhalle ukkohöperölle filosofisen alkemiansa salaisuuksia ja elämän
-pidentämisen temppua. Minä neuvoisin teitä välttämään tuollaisia
-epäiltäviä tuttavuuksia." Näin sanoen Nicot merkitsevästi nyökäytti
-päätänsä ja lähti matkaansa tahtomatta vastata enempiin kyselyihin.
-
-Glyndonin oli hetkeksi vallannut syvempi tunne ennenkuin Nicot
-puheineen tuli siihen väliin. Hän kääntyi nyt Salvatorin maisemista ja
-huomasi erään Correggion seimenkuvan. Häntä hämmästytti kuin iskemällä
-näiden nerojen vastakkaisuus. Levollinen tyyneys -- täydellinen
-kauneudentunne -- voima ilman ponnistusta -- ja henkevä siveellinen
-pohja, joka sielulle puhuu silmän kautta ja kohottaa ajatuksia
-sopusointuun ja hyvyyteen ja ihailuun -- ah, siinä olikin oikea taide.
-Hän lähti galleriasta vastahakoisin askelin ja käveli suurissa
-aatteissa kotiinsa päin. Ilokseen hän ei siellä tavannut Mervalea. Hän
-nojasi päänsä käsien varaan ja koetti muistella Zanonin sanoja heidän
-viimeisen kohtauksensa kuluessa. Nicotin puhe taiteestakin oli rikosta,
-se alensi mielikuvituksen koneellisuudeksi. Hänkö, joka sielun käsitti
-aineen muunnokseksi, hänkö voisi puhua Rafaelia korkeammasta
-taidesuunnasta! Totta tosiaan, taide on magiaa, ja kun hän oikein
-oivalsi tämän lauseen totuuden, ymmärsi hän myöskin, että magiassa voi
-olla uskontoa, sillä uskonto on juuri taiteelle ominaista. Hänen
-vanha harrastuksensa vapautui siitä kylmästä kultaisen vasikan
-palvelemisesta, johon Mervalen käytännöllisyys tahtoi sen alentaa,
-hänen intonsa alkoi taas hehkua ja leimahti palamaan. Hän huomasi nyt,
-että tähänasti noudattamassaan suunnassa oli ollut hieno erehdys.
-Nicotin sanat olivat tehneet tämän vielä selvemmäksi -- ja uusi maailma
-näytti avautuvan. Hän tarttui otolliseen hetkeen -- otti esille värit
-ja kankaan. Hänen mielensä kokonaan vapautui uutta ihannetta
-seuraamaan, hän kohosi kauneuden ilmamaisiin korkeuksiin, kaikki mustat
-ajatukset ja intohimot katosivat. Zanoni oli oikeassa: ainemaailma
-vaipui alas hänen katseensa edessä, hän katseli luontoa etäiseltä
-kukkulalta, ja kun hänen levottoman sydämensä aallot tyystin
-tyyntyivät, niin Violan enkelisilmät häntä kohti loistivat niinkuin
-pyhät kaksoistähdet.
-
-Oven hän pani lukkoon eikä edes Mervalea ottanut vastaan. Uuden
-elämänsä puhtaan ilman päihdyttämänä hän pysyi kolme päivää ja miltei
-kolme yötäkin kokonaan työssä kiinni. Mutta neljäntenä aamuna tuli
-vastavaikutus, joka aina seuraa voimanponnistusta. Hän heräsi väsyneenä
-ja haluttomana ja katsahtaessaan kankaaseen näytti sen kauneus
-hävinneen. Nöyryyttäviä muistoja niistä suurista mestariteoksista,
-joiden kanssa hän pyrki kilpailemaan, tunkeutui hänen päälleen. Ennen
-huomaamattomat puutteet suurenivat kerrassaan ilkeiksi hänen
-ikävystyneelle ja tyytymättömälle siimalleen. Hän korjaili ja korjaili,
-mutta hänen kätensä petti; epätoivoisena hän heitti käsistään
-siveltimen ja avasi ikkunan; päivä ulkona oli kirkas ja iloinen;
-kadulla lainehti vilkas elämä, joka on niin iloista ja huoletonta
-eloisassa Napolissa. Hän näki rakastajan kulkevan ohi puhuen
-rakastettunsa kanssa tuolla mykällä kielellä, joka on kestänyt kaikki
-muut kielimuutokset, ja joka nyt on sama kuin muinaisina aikoina, esim.
-etruskilaisten maalauksista päättäen. Päivänpaiste kutsuili nuorukaista
-iloihin ja nautintoihin ja ikävät seinät, jotka äsken kyllä
-tuntuivat sisältävän sekä maan että taivaat, olivat nyt muuttuneet
-rikoksentekijän vankilaksi. Hän kuuli kynnyksellään Mervalen askeleet
-ja avasi oven.
-
-"Tuossako kaikki mitä olet tehnyt?" sanoi Mervale halveksivasti
-vilkaisten taulua. "Ja tuonko tähden olet sinä sulkeutunut pois Napolin
-kirkkailta päiviltä ja kuutamoisilta öiltä?"
-
-"Niinkauankuin into oli päälläni, helotti minulle kirkkaampi aurinko ja
-minä nautin hempeämmän kuutamon hekkumata."
-
-"Tunnustat siis, entä into on mennyt. Hyvä, siitä näkyy, että alat
-palata järkiisi. No niin, parempi on töhriä kankaita pari kolme päivää
-kuin tehdä hullun päätöksen koko elämäkseen. Tuo pikku sireeni --"
-
-"Ole vait: Minä en kärsi kuulla sinun lausuvan hänen nimeänsä."
-
-Mervale veti tuolinsa lähemmä Glyndonia, pisti kätensä syvälle
-housuntaskuihin, ojensi säärensä pitkälleen ja oli juuri alkamaisillaan
-vakavan ripityksen, kun Nicot lupaa pyytämättä pisti sisään ruman
-päänsä.
-
-"Hyvää päivää, rakas veikko. Minä tahdon vähän puhua teidän kanssanne.
-Hoo, te olette ollut työssä, näemmä. Tämäpä hyvää -- sangen hyvää.
-Tuossa rohkea veto -- ja tuossa kohdassa vapaa käännähdys. Mutta
-varrohan! onko aihe hyvin valittu? Tässä on suuri pyramidimuoto. Mutta
-ettekö luule, että vaikutusten vastakkaisuus on unohdettu tässä
-kuvassa? Koska oikea jalka on pantu eteenpäin, niin eiköhän oikean
-käsivarren pitäisi olla vähän taaksepäin? Mutta kas! tuo pikkusormi on
-vallan mainio!"
-
-Mervale inhosi Nicotia. Kaikki haaveilijat, tuulentupien rakentajat ja
-maailmanparantajat ja uusien urien aukaisijat olivat hänelle yhtä
-vastenmielisiä, mutta tällä hetkellä hän olisi tahtonut syleillä
-ranskalaista. Hän näki, kuinka Glyndonin kasvoilla kuvastui väsähdys ja
-inho. Saada tuollaisen innonpuuskan jälkeen kuulla laverreltavan
-pyramiidimuodoista ja oikeasta jalasta ja käsivarresta --
-syrjäseikoista -- itse pääaihetta syrjäytettävän ja koko arvostelun
-vihdoin päättyvän pikkusormen kiittelemiseen!
-
-Ärtyisesti heittäen vaatteen maalauksensa yli virkkoi Glyndon: "Oh!
-Mitä minun kehnoista tekeleistäni! Vaan oliko teillä jotakin asiata?"
-
-"Ensinnäkin", sanoi Nicot, heittäytyen tuolille, "ensinnäkin tuo signor
-Zanoni -- uusi Cagliostro -- joka väittelee minun aatteitani vastaan
-(epäilemättä hän on Capet'in[30] vakoilija). En ole kostonhaluinen.
-Oikein sanoo Helvetius: 'Erehdyksemme syntyvät intohimoistamme.' Minä
-pidän omat haluni kurissa, mutta hyveellistä on vihata ihmiskunnan
-tähden; minä soisin että signor Zanoni Parisissa joutuisi syytteeseen
-ja tuomittaisiin." Ja Nicotin pienet silmät iskivät tulta ja hän
-kiristeli hampaitansa.
-
-"Onko teillä joku uusi syy vihataksenne häntä?"
-
-"On", sanoi Nicot vihaisesti. "On, sillä olen kuullut että hän kosii
-sitä tyttöä, jonka minä aion naida."
-
-"Te! Kenestä sitten puhutte?"
-
-"Kuuluisasta Pisanista! Hän on jumalallisen sievä. Hänen kauttansa minä
-voisin tasavallassa kohota. Ja tasavalta pitää meillä olla ennenkuin
-tämä vuosi on lopussa."
-
-Mervale hieroi käsiänsä ja nauroi itsekseen. Glyndon punastui harmista
-ja häpeästä.
-
-"Tunnetteko te signora Pisanin? Oletteko koskaan puhutelleet häntä?"
-
-"En vielä. Mutta kun minä kerran olen päättänyt jotakin, niin se on
-pian tehty. Minä aion kohta palata Pariisiin. Sieltä kirjotetaan
-minulle, että sievä vaimo edistää isänmaanystävän menestymistä.
-Ennakkoluulojen aika on mennyt. Nyt ruvetaan ymmärtämään hienompia
-hyveitä. Minä vien täältä mennessäni Europan koreimman vaimon."
-
-"Ole hiljaa! Mitä sinä aiot?" sanoi Mervale ja tarttui Glyndoniin, kun
-hän näki tämän lähenevän ranskalaista, silmät säihkyvinä ja nyrkit
-puristettuina.
-
-"Herra!" huudahti Glyndon hampaittensa välistä, "te ette tiedä kenestä
-puhutte. Tohtisitteko otaksuakaan, että Viola Pisani teistä huolisi?"
-
-"Ei siinä tapauksessa, että hän saisi paremman tarjouksen", sanoi
-Mervale, katsoen ylös kattoon.
-
-"Paremman tarjouksen? Te ette ymmärrä minua", sanoi Nicot, "minä Jean
-Nicot, tulen kosimaan tyttöä, tulen ottamaan hänet vaimokseni! Muut
-voivat tehdä hänelle rikkaampia tarjouksia, mutta ei kukaan minun
-käsittääkseni niin kunniallista. Minä yksin säälin hänen avutonta
-tilaansa. Muuten niin Ranskassa, missä olosuhteet alkavat muuttua,
-päästään kyllä eroon vaimosta, milloin tahdotaan. Meillä tulee olemaan
-uusi avioeron laki. Luuletteko että italialainen tyttö kieltäytyisi
-naimasta taiteilijaa päästäkseen sen sijaan jonkun prinssin lemmityksi?
-Ei, minä uskon parempaa Pisanista kuin te. Minä tulen kiiruusti
-menemään hänen puheilleen."
-
-"Toivon teille kaikkea menestystä, monsieur Nicot", sanoi Mervale
-puristaen sydämellisesti hänen kättään.
-
-Glyndon katseli kumpaakin halveksivasti. Viimein hän virkkoi vääntäen
-huulensa katkeraan hymyyn:
-
-"Ehkä teillä, monsieur Nicot, voi olla kilpailijoita."
-
-"Sen parempi", vastasi monsieur Nicot huolettomasti, iskien
-kantapäitään yhteen ja näyttäen kokonaan syventyneen ihmettelemään
-jalkojensa suurta kokoa.
-
-"Minäkin ihailen Viola Pisania."
-
-"Jokaisen maalarin täytyy niin tehdä."
-
-"Minä voin kosia häntä yhtä hyvin kuin tekin."
-
-"Se olisi tyhmästi tehty teiltä, vaikka viisaasti minulta. Te ette
-kuitenkaan osaisi hankkia kaupasta voittoa. Hyvä ystävä! teillä on
-ennakkoluuloja."
-
-"Ettehän julkee sanoa, että voisitte hankkia voittoa omalla
-vaimollanne?"
-
-"Hyveellinen Cato lainasi vaimonsa ystävälleen. Minä rakastan hyvettä
-enkä voi tehdä muuta kuin jäljitellä Catoa. Mutta vakavasti puhuen --
-en minä kilpailijaa pelkää. Te olette hyvännäköinen ja minä ruma. Mutta
-te olette päättämätön ja minä päättäväinen. Sillä aikaa kuin te pidätte
-kauniita puheita, niin minä ihan yksinkertaisesti sanon: 'Minulla on
-varoja. Tahdotteko tulla puolisokseni?' Koettakaa siis parastanne, hyvä
-ystäväni. Näkemiin! -- me tapaamme toisemme näyttämön takana."
-
-Näin sanoen Nicot nousi, ojenteli pitkiä käsivarsiaan ja lyhyitä
-sääriään, haukotteli, kunnes hänen epätasaiset hampaansa näkyivät
-korvasta korvaan, painoi lakkinsa pörröiseen päähänsä uhmaavalla
-liikkeellä, vilkaisi yli olkansa voitonriemuisasti ja ilkeästi
-suuttunutta Glyndonia ja laahusti ulos huoneesta.
-
-Mervale purskahti hurjaan nauruun. "Katsos, kuinka ystäväsi arvostelee
-sinun Violaasi! Aika somaa olisi sinun ottaa Viola rumimman koiran
-kynsistä, mikä löytyy Lapin ja kalmukkilaisten maan välillä."
-
-Glyndon oli liian harmistunut voidakseen vastata. Silloin saapuikin
-uusi vieras; se oli itse Zanoni. Mervaleen tämän henkilön esiintyminen
-vaikutti vastenmielisen nöyryyttävästi, vaikkei hän sitä tahtonut
-tunnustaa, siksipä hän nyökäytti päätään Glyndonille ja sanoi lyhyesti:
-"enemmän toisten kun tavataan", ja jätti maalarin yksikseen
-odottamattoman vieraansa seuraan.
-
-"Minä näen", sanoi Zanoni nostaen kankaan maalauksen päältä, "ettette
-ole halveksineet sitä neuvoa, jonka annoin teille. Rohkeutta, nuori
-taiteilija, tämä on jotakin omintakeista, se on todellisen nerokkuuden
-uljasta itseluottamusta. Teillä ei ollut mikään Nicot eikä mikään
-Mervale kyynäspään takana, kun tämä todellinen kauneuden kuva syntyi
-mieleen!"
-
-Glyndon taas tunsi taiteeseen vetovoimaa saadessaan tätä odottamatonta
-kiitosta ja hän vastasi vaatimattomasti: "Luulin hyvääkin teoksestani
-tähän aamuun asti, mutta sitten minut vapautettiin tästä onnellisesta
-vakaumuksesta."
-
-"Sanokaa pikemmin, että tottumattomana jatkuvaan työhön te väsyitte
-toimeenne."
-
-"Se on totta. Pitääkö minun se tunnustaa? Minä aloin kaivata
-ulkopuolista maailmaa. Minusta tuntui, että tuhlatessani sydämeni ja
-nuoruuteni kauneuden näkyihin, kadotinkin varsinaisen elämän ihania
-todellisuuksia. Ja silloin minä kadehdin iloista kalastajaa, joka
-lauleli kulkiessaan ikkunani ohi, ja rakastajaa, joka pakisi
-lemmittynsä kanssa."
-
-Rohkaisevasti hymyillen vastasi Zanoni: "Mutta miksi moititte itseänne
-tuosta ihan luonnollisesta ja välttämättömästä takaisintulosta maahan.
-Sekin, joka tavan takaa käy innostuksen taivaissa, etsii taas maasta
-jännityksen hellitystä ja virkistystä. Ihmisen sielu on lintu, joka ei
-aina voi olla lennossa; kun tuntuu halu näkyväiseen elämään, täytyy sen
-saada jotakin tyydytystä. Ne jotka paraiten ihanteita hallitsevat, ne
-aina eniten ulkopuolisesta elämästäkin nauttivat. Katso kuinka
-todellinen taiteilija liikkuu ihmismelskeessä, aina sydämeen
-tunkeutuvana, aina valppaana tuntemaan sekä pienintä että suurinta
-olemassaolon mutkikkaista totuuksista. Hän laskeutuu juuri siihen, mitä
-pedantit kutsuvat turhanpäiväiseksi ja pikkumaiseksi. Yhteiskunnallisen
-kankaan kustakin kudelmasta hän voi löytää jonkun viehätyksen. Hänen
-silmissään jokainen ilmamainen hämähäkin verkko kimaltelee
-päivänpaisteen kultaamana. Tiedättekö, että sen pikkueläimen ympärillä,
-joka elää vesipisarassa, loistaa valoverho,[31] samoinkuin tähden
-ympärillä, joka kirkkaana vyöryilee kautta avaruuksien? Todellinen
-taide tapaa kauneutta kaikkialla. Kadulta, markkinapaikalta, hökkelistä
--- joka paikasta se kokoo ravintoa ajatustensa mehiläiskekoon.
-Politikan mudasta kokosivat Dante ja Milton runoseppeleeseensä. Kuka on
-teille sanonut, ettei Rafael nauttinut ulkopuolisesta maailmasta,
-samalla kuin hän aina kantoi mukanaan ainoan sisäisen kauneuden
-ihanteen, joka häikäisyllään veti puoleensa ja valaisi jokaista kortta,
-mitä muut tietämättömät lokaan tallasivat? Niinkuin joku metsän valtias
-kiertelee ympäri saalistaan hakien, vainuu ja seuraa sitä yli salojen
-ja maitten, yli soiden ja läpi viidakkojen ja viimein siihen iskee
-kiinni ja kantaa sen muassaan kätkettyyn luolaansa -- niin etsii nero
-kautta metsän ja maitten, hartaasti ja väsymättä, jokainen aisti
-valppaana, jokainen hermo jännitettynä nopeuteen ja voimaan, etsii
-hajanaisia ja välkkyviä ainekuvia, joihin se viimein tarttuu kiinni
-voimakkain käsin ja vie muassaan siihen yksinäisyyteen, johon ei pääse
-ihmisjalka. Mene ja etsi ulkopuolista maailmaa; se on taiteelle
-tyhjentymätön laidun, ja korjuuvainio sisäistä maailmaa varten."
-
-"Te lohdutatte minua", sanoi Glyndon kirkastuen. "Minä olin luullut,
-että väsymykseni olisi kykenemättömyyteni todistus. Mutta nyt en
-tahtoisi puhua näistä toimista. Suokaa anteeksi, jos minä siirryn
-työstä palkintoon. Te olette lausuneet hämäriä ennustuksia siitä
-tulevaisuudesta, joka minulle koittaisi, jos naisin sellaisen, joka
-järkeväin ihmisten mielestä ainoastaan himmentää minun toiveitani ja
-panee esteitä menestykseni tielle. Puhutteko siitä sillä viisaudella,
-joka on kokemusta, vai sillä, joka on ennustavinaan?"
-
-"Eivätkö ne sitten ole rinnastettuja? Eikö se paraiten pysty ennakolta
-laskemaan, joka yhdellä silmäyksellä voi ratkaista jokaisen uuden
-problemin mahdollisuuksien laskentotieteessä?"
-
-"Te väistätte minun kysymystäni."
-
-"Enpä, vaan sovitan vastaukseni käsityskykynne mukaiseksi, sillä juuri
-tästä asiasta puhuakseni olen tullut luoksenne. Kuunnelkaa minua!"
-Zanoni katsoi kiinteästi kuuntelijaan ja jatkoi: "Kaiken suuren ja
-ylevän aikaansaamiseksi tarvitaan ensinnäkin totuuksien selvä ymmärrys,
-niiden totuuksien, jotka kuuluvat asiaan. Sotapäällikkö laskee voiton
-mahdollisuudet taisteluun ruvetessaan melkein matemaattisella
-tarkkuudella. Hän voisi ennustaa kaikki tulokset, jos hän vaan voisi
-luottaa niihin aineksiin, jotka ovat hänen käytettävinään. Sillä ja
-sillä mieshukalla voi hän kulkea tuon sillan yli; siinä ja siinä ajassa
-voi hän vallottaa tuon linnotuksen. Puhtaampien tieteitten ja
-jumalallisemman taiteen harjottaja voi vielä tarkemmin ennustaa, mitä
-hän voi aikaansaada ja missä suhteessa hänelle ei ole suotu menestystä,
-jos hän nim. vain käsittää tarpeelliset tosiasiat itsessään ja
-ympärillään. Hän voi vielä tarkemmin laskea siksi, ettei hän ole niin
-paljon riippuvainen aineellisista syistä kuin käytettävänään olevista
-aatteista. Mutta tuo totuuksien käsittäminen häiriintyy monesta
-aiheesta -- turhuudesta, intohimosta, pelosta, velttoudesta ja niiden
-keinojen tuntemattomuudesta, jotka ovat parhaimpia aiottuun
-tarkotukseen. Hän voi laskea väärin omia voimiaan; hänellä ehkä ei ole
-karttaa siihen maailmaan, johonka hän aikoo tunkeutua. Mutta ainoastaan
-yksi erikoinen mielentila kykenee käsittämään totuuden; ja se tila on
-suuri selkeys ja tyyneys. Teidän mielenne palaa totuudenhalusta: te
-tahtoisitte väkipakolla sulkea sen syleilyynne; te tahtoisitte vaatia
-minua teille uskomaan, ilman koetuksia ja valmistuksia, luonnon
-suurimpia salaisuuksia. Mutta totuutta voi siihen valmistumaton mieli
-yhtä vähän ottaa vastaan kuin aurinko voi yön sumuissa paistaa.
-Tuollainen sielu tahraisi totuuden, jos se siitä saisi kiinni;
-käyttääkseni erään miehen[32] vertausta, joka oli päässyt syvälle
-suuren Goeetian salaisuuksiin: 'Joka kaataa vettä mutaiseen kaivoon,
-saa ainoastaan enemmän mutaa liikkeelle'."
-
-"Mihin te oikein tähtäätte?"
-
-"Tähän: että teillä on kykyjä, jotka voisivat saavuttaa erinomaisen
-voiman ja asettaa teidät niiden lumoojien joukkoon, mitkä ovat vielä
-suuremmat kuin maagikot ja jättävät jälkeensä pysyväisen vaikutuksen,
-niiden taiteilijoiden, joita kunnioitetaan kaikkialla, missä kauneutta
-tajutaan ja missä sielu tuntee korkeampia maailmoita kuin tämän, jossa
-aine ponnistelee edes karkeata ja puutteellista elämää ylläpitämään.
-
-"Mutta voidaksenne oppia noita kykyjä käyttämään, tarvitseeko minun
-olla profeetta sanoakseni, että teidän on opittava keskittämään kaikkia
-halujanne suuriin tarkotusperiin. Sydämen täytyy olla levossa, jotta
-ymmärrys voisi olla toimessa. Tätä nykyä te harhailette toisesta
-asiasta toiseen. Mitä painolasti on laivalle, sitä on hengelle Usko ja
-Rakkaus. Jos teidän koko sydämenne, rakkautenne, ihmisyytenne olisi
-keskitettynä yhteen ainoaan päämäärään, niin myöskin ajatuksenne ja
-tunteenne tulisivat yhtä vahvoiksi ja vakaviksi. Viola on vielä lapsi:
-te ette aavista, kuinka korkeaksi elämän kokemukset voisivat kehittää
-hänen luontoaan. Suokaa anteeksi, jos sanon, että hänen sielunsa, joka
-on puhtaampi ja ylevämpi kuin omanne, kantaisi teitä ylöspäin, niinkuin
-pyhä hymni nostaa yläilmoihin maailman henget. Teidän luontonne kaipaa
-sopusointua, sitä soittoa, joka samalla ylentää ja rauhottaa, niinkuin
-viisaat pytagorealaiset opettivat. Minä tarjoon teille tätä soittoa
-Violan lemmen muodossa."
-
-"Mutta voinko olla varma siitä, että hän rakastaa minua?"
-
-"Ei, taiteilija; hän ei teitä rakasta tällä hetkellä; hänen tunteensa
-ovat nyt toisessa. Mutta jos, niinkuin magnetti siirtää vaikutuksensa
-rautaan, -- minä voisin siirtää teihin sen rakkauden, joka hänellä nyt
-on minua kohtaan -- jos minä voisin saada häntä teissä näkemään
-unelmainsa ihanteen --"
-
-"Onko sellainen lahja ihmisvoimissa antaa?"
-
-"Minä sen tarjoon teille, jos rakkautenne on totinen ja uskonne
-hyveeseen ja omaan itseenne syvä ja puhdas. Muussa tapauksessa älkää
-luulko, että minä häntä vapauttaisin totuuden lumouksesta ja panisin
-harhaa ihailemaan?"
-
-"Mutta jos", jatkoi Glyndon, "jos hän on kaikkea sitä, mitä sanotte, ja
-jos hän teitä rakastaa, niin kuinka voitte itseltänne riistää niin
-verrattoman aarteen?"
-
-"Oi sinä ihmisen matala sydän!" huudahti Zanoni odottamattoman
-intohimoisesti, "niinkö vähän sinä käsität rakkautta, ettet tiedä sen
-uhraavan kaiken -- itse lemmenkin -- sen olennon onneksi, jota se
-rakastaa! Kuulkaa minua!" -- ja Zanonin kasvot kävivät kalpeiksi --
-"kuulkaa minua! Minä painan tämän teihin, koska rakastan Violaa ja
-koska pelkään, että hänen kohtalonsa minun rinnallani ei tulisi olemaan
-niin hyvä kuin teidän rinnallanne. Ja miksikä niin on -- älkää sitä
-kysykö, sillä minä en tule sitä kertomaan. Aika on lyhyt! Se vaatii
-teiltä vastausta eikä sitä voi toistaiseksi jättää. Ennen kolmannen
-päivän loppua tästä lukien, on kaikki valinta teiltä päättynyt."
-
-"Mutta", sanoi Glyndon, yhäti epäluuloisena, "mutta miksikä tämä
-kiire?"
-
-"Ihminen, te ette ansaitse häntä, koska kysytte noin. Kaikki, mitä minä
-tässä voin kertoa, olisi teidän jo pitänyt itsekin tietää. Tuo
-irstailija, tuo tahdonvoimainen vanhan Viscontin jälkeläinen,
-toisenlainen kuin te -- päättäväinen ja varma rikoksissaankin -- hän ei
-koskaan jätä aikomustaan kesken. Ainoastaan yksi himo hillitsee hänen
-lemmenviettiään: se on ahneus. Toisena päivänä sen jälkeen kuin hän oli
-yrittänyt Violaa siepata, hänen enonsa, kardinaali, jolta hän odottaa
-perinnöksi maata ja kultaa, lähetti häntä hakemaan ja kielsi häntä
-kunniattomin aikein ahdistamasta sitä tyttöä, jota kardinaali oli
-lapsuudesta asti suojellut ja auttanut, ja uhkasi muuten tehdä tyhjäksi
-kaikki entiset lupauksensa. Siinä syy, miksi hän nyttemmin on lakannut
-Violaa kiusaamasta. Meidän täällä puhuessamme poistuu tämä syy. Kun
-kello ehtii keskipäivän tienoille, ei kardinaalia ole enää elävitten
-mailla. Juuri tällä hetkellä sinun ystäväsi, Jean Nicot, on prinssi
-di ----:n luona --"
-
-"Hänkö! ja miksikä?"
-
-"Kysymässä, mitä myötäjäisiä Viola Pisani saa mukaansa sinä aamuna,
-jolloin hän lähtee prinssin palatsista."
-
-"Ja kuinka te kaiken tämän tiedätte?"
-
-"Tyhmyri! sanon sen vielä kerran: sentähden että rakastaja valvoo
-päivällä ja yöllä: sentähden ettei rakkaus koskaan nuku, kun vaara
-uhkaa rakastettua."
-
-"Ja tekö ilmotitte kardinaalille --?"
-
-"Minä, ja mikä oli minun tehtäväni, olisi yhtä hyvin voinut olla sinun.
-Puhu -- sano vastauksesi!"
-
-"Kolmantena päivänä on se annettava."
-
-"Olkoon niin. Lykkää onnesi viime hetkeen asti, horjuva raukka.
-Kolmantena päivänä tästä lukien minä kysyn päätöstäsi."
-
-"Ja missä me tapaamme toisemme?"
-
-"Missä vähimmän odotat tapaavasi minut, ennen puoliyötä. Sinä et voi
-minua välttää, vaikka kuinka koettaisit niin tehdä."
-
-"Pysähtykää vielä hetkinen! Te tuomitsette minua epäileväksi,
-päättämättömäksi, epäluuloiseksi. Eikö minulla ole siihen syytä? Voinko
-minä taistelutta antaa perää sille oudolle lumoukselle, jolla te minuun
-vaikutatte? Mitä harrastusta voi teillä, muukalaisella, olla minuun,
-koska näin minulle määräätte tärkeimmän teon, jonka mies voi elämässään
-tehdä? Luuletteko, että kukaan järki-ihminen voisi olla pysähtymättä ja
-punnitsematta ja kysymättä itseltään: 'Miksikä tuo vieras minusta noin
-huolehtii?'"
-
-"Ja kuitenkin", sanoi Zanoni, "jos minä sanoisin, että voisin sinut
-vihkiä sen magian salaisuuksiin, jota koko nykymaailman filosofia
-kohtelee utukuvana tai petoksena -- jos minä lupaisin opettaa sinua
-komentamaan ilman ja meren olentoja ja kokoomaan rikkauksia helpommin
-kuin lapsi kokoilee rannan kiviä, jos minä käsiisi uskoisin niiden
-yrttien ytimen, jotka pidentävät elämän ajasta aikaan, ja ilmaisisin
-sen voiman salaisuuden, jolla voidaan kaikkia vaaroja uhmata ja kaikki
-väkivalta voittaa ja masentaa joka ihminen, niinkuin käärme katseellaan
-lumoo linnun; jos minä sanoisin, että tämä kaikki on minun vallassani
-ja minun annettavissani, silloin varmaan kuuntelisit minua ja
-tottelisit epäilyksittä!"
-
-"Se on totta, ja tämän voin selittää ainoastaan lapsuuteni hämärillä
-muistoilla -- ja perhetarinoilla, jotka puhuvat --"
-
-"Esi-isästäsi, joka tieteen elpymiskautena etsi Apolloniuksen ja
-Paracelsuksen salaisuuksia."
-
-"Mitä!" huudahti Glyndon ällistyneenä "te tunnette niin hyvin näitä
-hämäräperäisiä sukumuistoja?"
-
-"Sille, joka pyrkii tietämään, ei pitäisi olla tuntematon halvinkaan
-totuudentutkija, joka on elänyt. Sinä kysyt, miksi minä olen
-tällaisella osanotolla sekottunut kohtaloosi. Tuossa on yksi syy, jota
-en ollut vielä sinulle kertonut. On olemassa Veljeskunta, jonka
-säännöistä ja mysterioista tarkimmatkin oppineet ovat tuiki
-tietämättömiä. Sen sääntöjen mukaan kaikki jäsenet ovat velvolliset
-varottamaan, auttamaan ja johdattamaan kaukaisintakin jälkeläistä
-niistä miehistä, jotka Veljeskunnan mysterioissa ovat työskennelleet,
-vaikkapa turhaan, niinkuin sinunkin esi-isäsi. Me olemme velvotetut
-neuvomaan heille heidän menestystään, jopa enemmänkin -- jos he meitä
-siihen käskevät, täytyy meidän ottaa heidät oppilaiksi. Minä olen tämän
-vanhan ja ikimuistoisen veljistön jälkeläinen. Siksipä olin alusta
-pitäin sinuun sidottu. Tämä kenties myöskin itsetiedottomasti veti
-sinua, Veljeskuntamme poikaa, minuun."
-
-"Jos niin on, käsken minä sinua, niiden lakien nimessä, joita sinä
-tottelet, ottamaan minua oppilaaksesi!"
-
-"Mitä sinä pyydät?" huudahti Zanoni kiivaasti. "Opi ensin tietämään
-ehdot. Ei kellään kokelaalla saa olla valmistuessaan vihkimykseen
-yhtäkään halua tai sidettä, joka hänet kahlehtii maahan. Hänen täytyy
-olla vapaa naisen lemmestä, vapaa ahneudesta ja kunnianhimosta, vapaa
-itse taiteenkin unelmista ja maallisen maineen toivosta. Ensimäinen
-uhraus, joka sinun tulee tehdä, on -- Viola. Ja minkä vuoksi?
-Käydäksesi tulikoetukseen, jota vain kaikkein suurin uskallus voi
-katsoa silmiin ja jonka läpi ainoastaan ihan eetterimäiset luonnot
-voivat kulkea. Sinä olet kypsymätön siihen tieteeseen, joka on tehnyt
-minut ja monet muut sellaisiksi kuin me olemme tai olemme olleet, sillä
-sinun koko luontosi on yhtä pelkoa!"
-
-"Pelkoa!" huusi Glyndon, harmista punastuen ja nousten suoraksi
-seisomaan.
-
-"Pelkoa! ja pelkoa pahinta -- maailman mielipiteen pelkoa. Nicotin ja
-Mervalen tapaisten ihmisten pelkoa, omien jaloimpienkin halujesi
-pelkoa, omien voimiesi pelkoa, kun nerosi uljaimmin tahtoisi luoda,
-pelkoa, ettei hyve ole ikuisesti kestävä, pelkoa, ettei Jumala elä
-taivaassa, maata valvoen, pelkoa, pikkuihmisten pelkoa -- sitä pelkoa
-eivät konsanaan suuret tunne."
-
-Näin sanoen Zanoni äkkiä nousi ja lähti, jättäen taiteilijan
-nöyryytetyksi, ällistyneeksi eikä sittenkään vakuutetuksi. Hän jäi nyt
-yksin ajatustensa seuraan, kunnes kellonlyönti hänet havahutti. Silloin
-hän samalla muisti Zanonin ennustuksen kardinaalin kuolemasta ja hänet
-valtasi kiihkeä halu saada tietää asianlaidan. Hän syöksyi pitkin
-katuja ja saapui kardinaalin palatsille. Viisi minuuttia ennen
-kahtatoista oli hänen Ylhäisyytensä siirtynyt manalle tuntiakaan
-sairastamatta.
-
-Zanonin käynti oli kestänyt kauemman aikaa kuin kardinaalin sairaus.
-Kammo ja kumma! Hän kääntyi palatsin luota ja käydessään yli torin näki
-Nicotin astuvan ulos prinssi di ----:n portista.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-    "Kaksi on lempeä minulla,
-      lohdullista, toivotonta,
-    Ne niinkuin henkeä kaksi
-      korvanani kuiskailevat."
-
-             _Shakespeare_.
-
-Kunnioitettava Veljeskunta, niin pyhä ja niin vähän tunnettu, jonka
-salaisista kallisarvoisista aikakirjoista tämän kertomuksen ainekset
-ovat kootut; te, jotka vuosisadasta vuosisataan olette tallettaneet
-kaiken, minkä aika ylevästä kunnioitettavasta tieteestä on säästänyt --
-kiitos teille, jos nyt ensimäisen kerran joku ilmaus, vaikka kuinkakin
-puutteellinen, maailmalle annetaan niistä ajatuksista ja teoista, joita
-oli yhdellä Veljistönne todellisella eikä itsetehdyllä jäsenellä. Monet
-ovat sanoneet itseänne teidän joukkoonne kuuluviksi. Monta väärää
-henkilöä on myöskin siihen lukenut tieteellinen tietämättömyys, joka
-yhä vielä hämmentyneenä on pakotettu tunnustamaan, ettei se mitäkään
-tiedä teidän alkuperästänne, teidän menoistanne ja opeistanne eikä
-sitäkään tiedä, onko teillä vielä maan päällä olinpaikkaa. Kiitos
-teille siitä että minä, ainoa maassani tällä ajalla, joka maallisin
-jaloin olen saanut astua teidän salaperäiseen akatemiaanne, että
-minä[33] olen teiltä saanut luvan ja vapauden vihkimättömien
-käsityskykyyn sovelluttaa muutamia harvoja niistä tähtöisistä
-totuuksista, jotka loistivat Kaldealaisen Viisauden suurelle Shemaialle
-ja myöhempien oppilaiden hämärtyneen tiedon kautta himmeästi pilkotti,
-sellaisten kuin Pselluksen ja Jamblikuksen, jotka koettivat puhaltaa
-liekkiin kekäleitä siitä tulesta, joka paloi Idän _Hamarinissa_,
-Vaikkei meille, ikälopun aikakauden lapsille, ole suotu sitä _nimeä_,
-joka maan varhaisimpien oraakkelien sanoilla puhuen "syöksyy
-äärettömiin maailmoihin", niin kuitenkin on meidän tehtävämme pyrkiä
-kadonneitten totuuksien jäljille jokaisen filosofin tai kemistin uuden
-keksinnön avulla. Painovoiman, sähkön lait ja se vielä ihmeellisempi
-elämänvoima, joka maailmasta jos poistuisi jättäisi maailman haudaksi
--- ne totuudet olivat vain osia siitä kirjasta, mistä muinainen teurgia
-etsi ohjeita lainlaadintaansa ja tieteeseensä. Kun minä tahdon sanoilla
-pystyyn rakentaa tämän historian jäännöksiä, niin tuntuu niinkuin
-juhlallisessa unitilassa minua kuljetettaisiin läpi kaupungin
-raunioitten, missä ainoastaan on haudat jälellä. Hautakammioista ja
-uurnista minä herätän sammuneen soihdun Geniuksen[34] ja se muistuttaa
-niin likeisesti Erosta, että toisinaan en tiedä, kumpi teistä minulle
-sanelee -- oi Lempi, oi Tuoni!
-
-Kovin se myllersi neidon sydäntä tämä uusi rajaton ja jumalallinen
-tunne. Oliko se sitä tavallista suonen sykkinää ja mielikuvituksen
-kiihotusta, silmän vetovoimaa kauniiseen ja korvan kääntymistä
-kaunopuheiseen, vai oliko jotain oikeutusta siinä käsityksessä, mikä
-Violalla itsellään oli -- että nim. se ei ollut aistimista syntynyt
-eikä maallista ja inhimillistä lempeä vaan ennemmin jonkun ihmeellisen
-ja kuitenkin pyhän tai'an vaikutusta. Kerroin jo edempänä, että siitä
-päivästä, jolloin Viola enempää kauhistumatta ja vapisematta antautui
-Zanonin vaikutuksen alaiseksi, oli hän koettanut pukea ajatuksiansa
-sanoiksi. Puhukoot nämä ajatukset itse puolestaan.
-
-_ltsetunnustus_.
-
-Päivänpaisteko minua valaisee vai sinun läsnäolosi muisto? Minne
-katsonkin tuntuu maailma olevan sinua täynnä; jokaisessa
-päivänsäteessä, joka veden kalvossa välkkyy ja puitten lehdillä
-hymyilee, minä vaan näen sinun silmiesi kuvan. Mitä on tämä, joka
-muuttaa ei ainoastaan minut itseni vaan koko maailman ulkonäön?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuinka äkisti elämääni iski se voima, jolla sinä nyt hallitset sydämeni
-aallokkoa. Tuhansia oli ympärilläni ja minä näin ainoastaan sinut. Se
-oli juuri sama ilta, jolloin minä ensiksi astuin näyttämön maailmaan.
-Kuinka kummasti ja äkisti tuo maailma ainaiseksi liittyi sinuun! Mitä
-näyttämön lumous oli muille, sitä oli minulle sinun läsnäolosi!
-Elämänikin tuntui keskittyvän noihin lyhyihin hetkiin, ja sinun
-huuliltasi kuulin soittoa, jota eivät mitkään muut korvat kuulleet.
-Istun nyt siinä huoneessa, missä isäni asui. Täällä tuona onnellisena
-iltana ensimäisen menestyksen jälkeen minä aivan unohdin, miksi _he_ --
-vanhempani -- olivat niin onnellisia, ja vaivuin varjoon ja koetin
-arvata, mitä sinä merkitsit minulle, ja silloin äitini matala ääni
-herätti minut ja minä hiivin isäni viereen, likelle, likelle, omia
-ajatuksiani peläten.
-
-Ah, suloinen ja suruinen oli seuraava aamu, jolloin sinä varottelit
-minua kohtalostani. Nyt olen orpo -- mitä on elämässä minulla
-ajateltavaa, mitä uneksittavaa muuta kuin sinua!
-
-Kuinka hellästi sinä minua nuhtelit siitä, että ajatuksissani sinua
-kohtaan niin julman vääryyden tein! Eipä tarvinnut minun säikähtää,
-vaikka sinä katselit ajatuksiani niinkuin auringonsäde yksinäistä
-puuta, johon sinä kerran minua vertasit. Niinkuin tuo puu minäkin
-taistelin, kamppailin valoa kohti ja valohon pääsin. Minulle puhutaan
-rakkaudesta ja koko näyttämöelämä on rakkaudesta huulilla puhumista.
-Ei, sanon sen yhä uudestaan, minä tiedän, ettei sitä samaa ole se
-rakkaus, jota minä tunnen sinua kohtaan -- siinä ei ole intohimoa, se
-on vain ajatus. Minä en pyydä vastarakkautta. Minä en nurise, vaikka
-sinun sanasi ovat ankaria ja katseesi kylmä. En kysy, onko minulla
-kilpailijoita, en huokaillen halaja olla kaunis sinun silmissäsi. Minun
-henkeni tahtoisi yhtyä sinun henkeesi. Minä antaisin maailman aarteita,
-jos saisin tietää sen hetken, jolloin katseesi kohoaa tähtiä kohti --
-jolloin sydämesi tyhjentyy rukoukseen, vaikkapa valtameret välillämme
-pauhaisivat. Minulle puhutaan, että sinä olet kauniimpi kuin ihanimmat
-marmorikuvat, mutta minä en koskaan ole uskaltanut kiinteästi katsoa
-sinua silmiin, jotta muistossani voisin sua verrata muihin. Ainoastaan
-silmäsi ja lempeä, tyyni hymyilysi seuraa minua aina; niin myös kun
-kuuta katson, ei sydämeeni tule muuta kuin sen äänetön valo.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Usein tyyneellä säällä olen kuulevinani isäni soiton säveleitä, usein,
-vaikka ne jo kauan sitten hautaan vaikenivat, ovat ne herättäneet minua
-yön unesta. Ennenkuin sinä tulet luokseni, olen kuulevinani sävelten
-tervehtivän sinun lähestymistäsi. Minä olen kuulevinani niiden
-valittelevan ja huokailevan, kun minä itseeni takaisin vaivun sinun
-lähtiessäsi luotani. Sinä olet tuon soiton luontoa -- sen henki ja
-haltija. Isäni mahtoi aavistuksin tuntea sinut ja sinun synnyinseutusi,
-kun tuulet humisevat hänen soittoonsa vastaukseksi ja maailma päätteli
-häntä hulluksi! Minä kuulen tässä, missä istun, meren kaukaista pauhua.
-Pauhatkaa siunatut aallot iloisesti aamutuulessa -- niin minun sydämeni
-sykkii siinä valossa ja virkeydessä, joka sinua ajatellessa mieleen
-syntyy.
-
-Usein lapsuudessani olen miettinyt ja kysellyt, miksikä olen
-syntynyt, ja sieluni vastasi sydäntäni ja sanoi: -- 'Sinä synnyit
-kunnioittamaan!' Niin kyllä, siitäpä tiedän, miksi varsinainen maailma
-aina on tuntunut minusta niin valheelliselta ja kylmältä. Minä tiedän,
-miksi näyttämön maailma niin lumosi ja häikäisi minua. Tiedän, miksikä
-oli niin suloista istua erikseen ja koko sielullani katsella etäistä
-taivasta. Luontoni ei ole luotu tätä elämää varten, vaikka se muista
-näyttääkin niin onnekkaalta. Sen ainainen puute on, että sen edessä on
-ylevämpi kuva kuin se itse! Muukalainen, missähän korkeassa maailmassa
-haudan yli tultuani minun sieluni hetkestä hetkeen saa Elämää ylistää
-saman lähteen partaalla kuin sinä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Naapurini puutarhassa on pieni suihkukaivo. Minä seisoin sen vieressä
-aamulla varhain. Kuinka kiivaasti vesi suihkusi ylös auringonsäteihin!
-Ja silloin ajattelin, että saisin nähdä sinut taas tänä päivänä, ja
-sydämeni sykähti vastaukseksi siihen päivänkoittoon, jonka sinä minulle
-mukanasi tuot.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minä olen nähnyt, minä olen kuunnellut sinua taasenkin. Kuinka
-rohkeaksi olen tullutkaan! Annoin lapsekasten ajatusteni juosta ja
-kerroin muistojani, ikäänkuin olisin sinua lapsesta asti tuntenut.
-Äkkiä minut valtasi ajatus uskalluksestani. Pysähdyin ja etsin arasti
-sinun silmiäsi.
-
-"No, ja kun huomasit, ettei satakieli tahtonutkaan laulaa?"
-
-"Ah", sanoin minä, "mitä sinua liikuttaa tämä kertomus
-lapsensydämestä?"
-
-"Viola", vastasit sinä, tuolla äänellä, joka on niin selittämättömän
-tyyni ja totinen: "Viola, lapsensydämen pimeys on usein ainoastaan
-tähden varjoa. Jatka puhettasi! Ja satakielesi, kun se otettiin kiinni
-ja pantiin häkkiin, ei tahtonutkaan laulaa."
-
-"Ja minä kannoin häkin tuonne, viinilehvien joukkoon ja otin kanteleeni
-ja puhuin sille sävelillä, sillä minä ajattelin, että soitto oli sen
-äidinkieltä ja että se ymmärtäisi minun koettavan sitä lohdutella."
-
-"Niin", sanoit sinä. "Ja viimein se vastasi sinulle, mutta ei laululla
-vaan lyhyellä terävällä kirkaisulla, niin surullisella, että kätesi
-putosivat alas kanteleelle ja kyyneleet tulvivat silmistäsi. Silloin
-sinä hiljaa avasit häkin ja satakieli lensi tuohon pensaikkoon ja sinä
-kuulit lehtien rasahtelevan, ja kun kuutamossa katsoit sinne, näit,
-että se oli löytänyt kumppaninsa. Ja sitten se oksaltaan lauloi sinulle
-pitkän, riemuisan kiitoslaulun. Ja miettiessäsi sinä tunsit, ettei
-kuutamo tai viinistön lehvät antaneet linnulle säveleiden aihetta vaan
-että laulun salaisuus oli rakastetun läsnäolo. Näin sanoit.
-
-"Kuinka sinä tunsit tuon lapsuusajan ajatukset paremmin kuin minä
-itsekään! Kuinka minun vähäpätöinen elämäni pikkutapauksineen on niin
-kummasti tuttu sinulle, vaalea muukalainen! Minä kummastelen -- mutt'en
-enää uskalla sinua pelätä!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kerran minua masensi ajatus hänestä. Niinkuin lapsi kuuhun kaipaa, niin
-oli koko olemuksessani hämärä ikävä johonkin saavuttamattomaan. Nyt
-tuntuu minusta, niinkuin sinua ajatteleminen kirvottaisi hengestäni
-jokaisen kahleen. Minä liitelen valomeressä eikä mikään tunnu
-siivilleni liian korkealta eikä silmilleni liian kirkkaalta.
-Tietämättömyyteni se pani minut sinua pelkäämään. Mutta sinun
-ympärilläsi asuu ikäänkuin ilmapiirinä kirjoissa löytymätön tieto.
-Kuinka vähän olen minä lukenut, kuinka vähän opiskellut! Kuitenkin, kun
-sinä olet sivullani, tuntuu kuin peite olisi poistettu koko luonnon
-kasvoilta. Minä hätkähdän katsoessani kirjottamiani sanoja; ne eivät
-tunnu minusta tulleilta vaan ovat jotakin muuta kieltä, jota sinä olet
-sydämelleni opettanut ja jota käteni nopeasti piirtelee paperille
-niinkuin sanelun jälkeen. Joskus kun kirjotan tai ajattelen voisin
-kuvitella kuulevani keveitä siivenlyöntejä ympärilläni ja näkeväni
-himmeitä kauniita muotoja liitelevän edessäni ja hymyilevän
-haihtuessaan ilmaan. Nyt ei tule enää luokseni rauhattomia ja
-pelottavia unia nukkuissani, mutta yö- ja päiväelämä tuntuvat nyt
-molemmat jatkuvalta unennäöltä. Unessani minä käyskelen kanssasi, ei
-maisia polkuja pitkin vaan kautta ilmojen -- ja se ilma on kuin soittoa
--- ylöspäin, ylöspäin sieluni nousee kanteloisen soiton siivillä!
-Ennenkuin sinut opin tuntemaan, olin maan orja. Sinä olet antanut
-minulle koko maailman vapauden! Ennen elin elämää -- nyt tuntuu kuin
-olisin alkanut elämään iankaikkisuutta!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ennen, kun minun piti näyttämöllä esiintyä, tykytti sydämeni kahta
-kovemmasti. Minä vapisin astuessani yleisön eteen, jonka henkäisystä
-riippui maine tai häpeä, mutta nyt en heitä pelkää. Minä en heitä näe,
-en kuule enkä välitä heistä. Tiedän että ääneni on oleva soittoa, sillä
-minä sinulle lausun hymniä. Sinä et tule koskaan teatteriin eikä sekään
-minua sureta. Sinä olet liian pyhä esiintyäksesi yhtenä osana
-tavallisesta maailmasta ja minä olen iloinen siitä, ettet ole läsnä
-silloin kuin joukolla on oikeus minua arvostella.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja hän puhui minulle _toisesta!_ Toiselle olisi hän minut määrännyt!
-Ei, lempeä minä en tunne sinua kohtaan, Zanoni! Kuinka muuten olisin
-sinua kuunnellut suuttumatta? Kuinka muuten käskysi olisi voinut olla
-kuulumatta mahdottomalta? Niinkuin soittokoneen kielet tottelevat
-mestarinsa kättä, niin äänesi virittää sydämeni hurjimpiakin kieliä
-tahtonsa mukaan. Jos sinua miellyttää -- olkoon! Sinä olet kohtaloni
-herra! Se ei voi kapinoida sinua vastaan! Minä aivan luulisin voivani
-lempiä ketä tahansa, johon sinä vaan vuodattaisit sinusta säteilevän
-valosi. Kaikkea mihin sinä olet koskenut, minä rakastan. Sinun kätesi
-leikki näillä viinipuun lehdillä, minä kannan niitä povellani. Sinä
-tunnut minusta kaiken rakkauden lähteeltä! Liian korkea ja liian kirkas
-olet, jotta sinua voisin lempiä, mutta sinä luot valoa muihin
-esineisiin, joita silmä voi katsella vähemmän häikäistyneenä. Ei,
-lempeä minä en tunne sinua kohtaan, ja sentähden en punastu, kun
-tunnustan tätä kaikkea. Häpeä minulle, jos lempisin sinua, kun tiedän
-sinun rinnallasi olevani niin mitätön olento.
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Toinen_ -- muistossani kaikuu se sana. Toinen! Tarkotatko, etten saisi
-sinua enempää nähdä? Ei murhe, ei epätoivo minuun tullut. Minä en voisi
-itkeä. Se on vaan ääretön yksinäisyyden tunne. Minä vaivun takaisin
-tavalliseen elämään ja värisen kylmästä sen autiudessa. Mutta minä
-tottelen sinua, jos niin tahdot. Saanhan toki sinut nähdä haudan tuolla
-puolla? Oi, kuinka ihanaa olisi saada kuolla!
-
-Miksen ponnistele irtautuakseni siitä verkosta, johon tahtoni on
-kiedottu? Onko sinulla oikeutta minua noin hallita? Anna minulle
-takaisin, anna minulle takaisin se elämä, josta tiesin, ennenkuin
-sinulle itse elämänikin annoin. Anna minulle takaisin nuoruuteni
-huolettomat unelmat -- anna vapaus sydämelleni, joka ääneensä ennen
-lauleli. Sinä olet vapauttanut minut kaikesta, mikä ei ole sinua
-itseäsi. Miksi syntiä olisi ainakin ajatella sinua -- joskus nähdä
-sinut? Suudelmasi vielä hehkuu kädelläni: onko se käsi minun vallassani
-enää? Sinun suudelmasi pyhitti sen itsellesi. Muukalainen, minä _en_
-tahdo sinua totella!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Taas yksi päivä -- yksi noista tärkeistä kolmesta on mennyt!
-Kummallista, että viime yön unen jälkeen on rintaani laskeutunut syvä
-rauha. Tunnen niin varmaksi, että olemukseni on sinuun yhdistyvä, enkä
-voi ajatella eroa sinusta. Tässä vakaumuksessa laskeudun levolle ja
-hymyilen sinun sanoillesi ja omalle pelolleni. Sinä pidät eräästä
-lauseesta, jota toistelet tuhansissa muodoissa -- että sielun kauneus
-on usko -- että mitä ihanteellinen sulo on kuvanveistäjälle, sitä on
-usko sydämelle -- että usko oikein käsitettynä, ulottuu kaikkiin luojan
-tekoihin, ja Häntä me ainoastaan uskon kautta voimme tuntea -- että
-usko luo meissä tyynen luottamuksen ja levollisen tulevaisuuden toivon
--- että se on kuutamovalo ihmismeren aallokossa. Nyt minä ymmärrän tätä
-uskoa. Minä hylkään kaiken epäilyksen ja kaiken pelon. Minä tiedän,
-että se side on heltiämättömäksi tehty, joka minun sisäisen elämäni
-yhdistää sinuun etkä sinä voi sitä katkaista, jos tahtoisitkin. Ja tämä
-muutos taistelusta tyyneyteen tuli minulle nukkuissani -- nukkuissani
-ilman unennäköjä. Mutta kun heräsin, tunsin salaperäistä onnea --
-epämääräistä muistoa jostakin siunatusta -- ikäänkuin sinä olisit
-jostakin kaukaa luonut hymyilyn minun uneeni. Illalla maata mennessäni
-olin niin surullinen; jokainen kukka tuntui ainiaaksi sulkeutuneen
-auringonvalosta, ja itse yö vallitsi sekä sydämessä että maan päällä.
-Nyt on maailma jälleen kaunis, mutta rauhallisen kaunis -- ei
-tuulenhenkäyskään liikuta puuta -- sinun puutasi -- eikä yksikään
-epäilys minun sieluani.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-    "Joko väkivallan tai viekkauden
-    kautta olet kärsimälläsi häpeän
-    tai hirvittävän hukan."
-
-             _Ori. Fur._ Canto XIII, I.
-
-Pieni huone, seinät täynnä maalauksia, joista yksikin oli enemmän
-arvoinen kuin palatsin omistajan koko sukupuu. Oikein lausui Zanoni:
-"Maalari on maagikko"; hän ainakin osaa sulattimestaan koota oikeata
-kultaa. Venetsialainen aatelismies voi olla keikari tai salamurhaaja --
-lurjus tai tyhmyri, mitätön tai mitätöntäkin huonompi, mutta jos hän on
-saanut istua Titianin[35] mallina, on hänen valokuvansa arvoltaan
-verraton. Muutamia tuumia maalattua kangasta on kalliimpi kuin ihminen
-suonineen ja lihaksineen, aivoineen ja pikku ajatuksineen.
-
-Tässä huoneessa istui noin 43 vuoden ikäinen mies, tummasilmäinen,
-kellankalpea, kasvonpiirteet lyhyet, esiinpistävät, leuka suuri ja
-huulet paksut, aistilliset mutta päättäväiset; tämä mies oli prinssi
-di ----. Hänen vartalonsa, keskikokoinen ja lihavahko, oli käärittynä
-avaraan rikkaasti koristettuun vaippaan. Pöydällä hänen edessään makasi
-vanhanaikainen miekka ja hattu, naamari, arpanappulat, kirjotussalkku
-ja kummallisesti veistetty hopeinen mustepullo.
-
-"No hyvä, Mascari", sanoi prinssi, katsahtaen elättiin, joka seisoi
-raudotetun ikkuna-aukon alapuolella -- "niin, kardinaali nukkuu isäinsä
-kanssa. Minä kaipaan jotakin lohdutusta kuulla niin mainion sukulaisen
-kuoltua, ja kellä on sen suloisempi ääni kuin Viola Pisanilla?"
-
-"Tosissaanko teidän korkeutenne puhuu? Niin pian hänen Ylhäisyytensä
-kuoleman jälkeen?"
-
-"Sen vähemmän siitä puhutaan ja sen vähemmän minua epäillään. Oletko
-saanut selvää sen hävyttömän miehen nimestä, joka tuona yönä teki
-yritykseni tyhjäksi ja seuraavana päivänä ilmotti siitä kardinaalille?"
-
-"En vielä."
-
-"Viisas Mascari! Minä sen sinulle ilmotan. Se oli tuo tuntematon."
-
-"Signor Zanoni! Oletteko siitä varma, prinssini?"
-
-"Olen. Sen miehen äänessä on jotakin, josta en voi erehtyä: se on niin
-selvä, että sitä kuullessani miltei kuvittelen omantunnon löytyvän.
-Kuitenkin täytyy meidän päästä tuosta kiusallisesta miehestä. Mascari,
-signor Zanoni ei ole vielä kunnioittanut meidän halpaa taloamme
-läsnäolollaan. Hän on huomattava vieras -- meidän täytyy pitää juhla
-hänen kunniakseen."
-
-"Ah, ja Kypros-viini! Kypressi soveltuu juuri hautaan."
-
-"Mutta varrohan! Minä olen taikauskoinen: kerrotaan kummallisia juttuja
-Zanonin voimasta ja ennakkonäöstä; muistahan Ughellin kuolemaa. Mutta
-mitä siitä! vaikka hiisi olisi hänen liitossaan, ei hän minulta
-riistäisi palkintoani eikä myöskään kostoani."
-
-"Teidän korkeutenne on kiihtynyt; näyttelijätär on teidät lumonnut."
-
-"Mascari", sanoi prinssi ylpeästi hymyillen, "näissä suonissa virtailee
-vanhojen Viscontien verta -- noiden, jotka kerskailivat, ettei mikään
-nainen ollut välttänyt heidän himoaan eikä mikään mies heidän kostoaan.
-Isäni kruunu on nyt vain kiiltokultaa ja leikkikalu; mutta heidän
-henkensä elää vielä minussa. Kunniani on nyt kiedottu tähän pyrintöön
--- Violan täytyy tulla omakseni!"
-
-"Pannaanko toimeen uusi väijytys ja äkkiyllätys?" ehdotti Mascari
-kysellen.
-
-"Ei, miksen menisi itse samaan taloon? Se on yksinäisellä paikalla eikä
-ovi ole rautaa."
-
-"Mutta entä jos hän palatessaan takaisin kertoisi väkivallasta?
-Sisäänmurto -- neidonryöstö? Ajattele! Vaikkeivät aateliston oikeudet
-vielä ole kaikki lopussa, ei Viscontikaan ole enää lain yläpuolella."
-
-"Eikö ole, Mascari? Hullu! missä maailman ajassa, vaikka Ranskan
-riivatut onnistuisivatkin haaveissaan, missä lain miekka ei taipuisi
-niinkuin pajunoksa vallan ja kullan herran väkevässä kädessä? Mutta älä
-noin kalpene, Mascari, minä olen kaikki suunnitellut. Sinä päivänä,
-jolloin hän lähtee tästä palatsista, on hän matkustava Ranskaan herra
-Jean Nicotin kanssa."
-
-Ennenkuin Mascari ehti vastata, ilmotti huonepalvelija signor Zanonin
-tulleeksi.
-
-Tahtomattaan kävi prinssin käsi pöydällä olevaan miekkaan; sitten hän
-hymyillen omalle mielenjohteelleen nousi ja otti vieraan kynnyksellä
-vastaan kaikella italialaisella kohteliaisuudella ja kunnioituksella.
-
-"Tämä on minulle korkea kunnia", sanoi prinssi. "Minä olen kauan
-halunnut saada puristaa niin etevän miehen kättä --"
-
-"Ja minä tarjoon käteni samassa hengessä kuin tekin", vastasi Zanoni.
-
-Napolilainen kumartui kättä puristaessaan: mutta siihen koskiessaan
-kävi hänen ruumiissaan väristys ja hänen sydämensä pysähtyi. Zanoni
-katsoi häneen tummilla hymyilevillä silmillään ja istuutui
-tuttavallisesti.
-
-"Niin se on päätetty ja vahvistettu, meidän ystävyytemme nimittäin,
-jalo prinssi. Ja nyt minä kerron käyntini tarkotuksen. Minä
-huomaan, teidän Korkeutenne, että me olemme kilpailijoita, ehkä
-itsetiedottomasti. Emmekö voisi saada vaatimuksiamme soveltumaan
-yhteen?"
-
-"Ah", sanoi prinssi huolettomasti, "te siis olitte se kavaljeeri, joka
-minulta ryösti takaa-ajoni saaliin. Kaikki keinot ovat luvallisia
-sodassa ja lemmessä. Sovitella vaatimuksiamme! Olkoon menneeksi; tuossa
-on arpanappulat; heittäkäämme hänestä arpaa; joka saapi alemman, hän
-väistyköön."
-
-"Onko tämä sellainen ratkaisu, jota te sitoudutte noudattamaan?"
-
-"Kunniasanallani."
-
-"Ja mikä on sille tuleva, joka rikkoo tämän sanansa?"
-
-"Miekka on arpakotelon vieressä, signor Zanoni. Joka ei pidä
-kunniasanastaan kiinni, hän miekalla kaatukoon."
-
-"Ja te ehdotatte tämän tuomion sille meistä, joka ei pidä sanaansa?
-Olkoon niin; signor Mascari heittäköön meidän puolestamme."
-
-"Oikein sanottu! Mascari, tuo nopat tänne!"
-
-Prinssi heittäytyi tuolissaan taappäin, ja vaikka hän olikin
-teeskentelyyn tottunut, ei hän voinut estää riemun ja tyydytyksen
-hehkua leviämästä kasvoilleen. Mascari otti kolme arpanoppaa ja
-kalisteli niitä. Zanoni nojasi kättä poskelleen ja kumartui yli pöydän,
-kiinnittäen silmänsä lujasti prinssin käskyläiseen; turhaan koetti
-Mascari irrottautua hänen tutkivan katseensa lumouksesta: hän kalpeni,
-hän vapisi -- hän laski käsistään kotelon.
-
-"Minä annan ensimäisen heiton teidän Korkeudellenne. Signor Mascari,
-olkaa hyvä ja lopettakaa meidän odotuksemme."
-
-Taas tarttui Mascari koteloon, taas vapisi hänen kätensä ja nopat
-kalisivat. Hän heitti; tuli 16.
-
-"Se on korkea heitto", sanoi Zanoni tyyneesti; "kuitenkaan minä en
-heitä toivoani, signor Mascari."
-
-Mascari kokosi nopat, pudisteli niitä ja heitti ne taas pöydälle: luku
-oli korkein mahdollinen -- 18.
-
-"Minä olen voittanut, te näette", sanoi Zanoni, "voimmeko yhä olla
-ystäviä?"
-
-"Signor", sanoi prinssi, nähtävästi taistellen suuttumuksen ja
-hämmästyksen vaiheella, "voitto on teidän. Mutta suokaa anteeksi, te
-olette puhuneet keveästi tästä neitosesta -- voiko mikään saada teitä
-luopumaan vaatimuksestanne?"
-
-"Ah, älkää niin pahaa luulko, vaikka puhuinkin keveästi", jatkoi Zanoni
-ja lisäsi, äänessään ankara sointu: "Älkää unohtako sitä tuomiota,
-minkä omin huulin lausuitte."
-
-Prinssi rypisti otsaansa, mutta pidätti sen ylpeän vastauksen, joka
-ensin oli hänen huulillaan.
-
-"Olkoon, minä alistun", hän sanoi väkinäisesti naurahtaen. "Mutta
-antakaa minun osottaa, etten vihoissani myönny: suvaitkaa
-läsnäolollanne kunnioittaa pientä juhlaa, jonka minä aion pitää", hän
-puhui terävällä ivalla, "minun sukulaiseni, hurskaasti muistettavan
-kardinaalin kunniaksi, kun hän korotettiin pyhän Pietarin istuimen
-ääreen."
-
-"On todella iloista kuulla teiltä pyyntö, jota voin totella."
-
-Sitten käänsi Zanoni keskustelun aiheen, puhui jonkun aikaa iloisesti
-ja keveästi ja poistui sitten pian.
-
-"Roisto!" ärjäsi prinssi, käyden Mascaria kaulaan, "sinä kavalsit
-minun!"
-
-"Minä vakuutan teidän Korkeudellenne, että arvat olivat oikein
-asetetut! hänen olisi pitänyt heittää kaksitoista, mutta hän on itse
-piru, siinä kaikki."
-
-"Ei ole mitään aikaa hukattavana", sanoi prinssi, päästäen käsistään
-käskyläisensä, joka vaieten järjesteli kaulahuiviansa. "Minun vereni
-kiehuu -- minä tahdon voittaa tämän tytön, vaikka siihen kuolisin! Mikä
-kolaus se oli?"
-
-"Ei muuta kuin että mainehikkaan esi-isänne miekka putosi alas
-pöydältä."
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-    "Ei mitään henkiolentoja saa kutsua esiin,
-    jollei ilma ole selkeä ja puhdas."
-
-                _Rabbi Salomonin Avaimet_ (ransk.)
-
-Kirje Zanonilta Mejnourille.
-
-Taitoni on jo himmeä ja hämmentynyt. Olen kadottanut sen levollisuuden,
-joka on valtaa. Minä en voi vaikuttaa niiden päätökseen, joita
-mieluummin tahtoisin johdattaa rannikolle; minä näen heidän vaeltavan
-kauemmaksi ja syvemmäksi äärettömälle ulapalle, missä aluksemme aina
-kulkevat kohti väistyvää taivaanrantaa! Kummissani ja kauhuissani
-siitä, että voin ainoastaan varottaa siinä missä tahtoisin ohjata, olen
-minä katsahtanut oman sieluni syvyyteen. On totta että maiset halut
-minut sitovat nykyisyyteen ja erottavat niistä juhlallisista
-salaisuuksista, joita Järki ainoastaan maan mullasta puhdistuneena voi
-tutkia. Jalojen jumalallisten lahjojemme järkähtämätön ehto on, että
-jos ketään kohtaan tunnemme vajanaisia ihmistunteita, vihaa tai lempeä,
-niin heidän suhteensa pimenee tulevaisuusnäkömme. Mejnour, kaikki
-ympärilläni on sumua ja usvaa, minä olen langennut pois meidän
-ylhäisestä olemassaolostamme, ja katoomattoman nuoruuteni povesta, sen,
-joka hengessä yksin kukoistaa, on putkahtanut inhimillisen rakkauden
-tumma myrkkykukka.
-
-Tuo mies ei ansaitse Violaa -- sen tiedän. Mutta hänen -- Glyndonin --
-luonnossa on hyvyyden ja suuruuden siemeniä, jos vaan maallisen
-turhamaisuuden ja pelokkuuden rikkaruohot eivät niitä tukahuttaisi
-kasvamasta. Jos Viola olisi hänen ja minä näin olisin istuttanut
-toiseen maaperään sen lemmen, joka katsettani himmentää ja voimaani
-lamauttaa, niin voisin näkymättömänä, tuntemattomana valvoa hänen
-kohtaloaan ja salaisesti ohjata hänen tekojaan ja auttaa Violan
-menestystä miehen menestyksen kautta. Mutta aika kiitää! Ympärillä
-olevien usvien kautta näen Violaa mustien vaarojen ahdistavan. Ei muuta
-valintaa kuin pako -- ei pelastusta muuta kuin minun tai tuon miehen
-keralla. Minun kanssani! -- hurmaava ajatus -- mutta kauhistuttava
-varmuus. Minun kanssani! Mejnour, voitko ihmetellä, että minä tahtoisin
-hänet pelastaa joutumasta minulle? Hetkinen aikakausien elämässä --
-kupla rannattomalla meren selällä. Mitä muuta voi minulle olla
-ihmislempi? Ja tuossa Violan erinomaisessa luonnossa -- joka on
-puhtaampi, henkisempi nuorine tunteineen kuin mitä koskaan ennen
-lukemattomat sydänten kirjat, polvesta polveen, ovat minun katseelleni
-näyttäneet -- siinä on syvälläpiilevä varotus välttämätöntä
-onnettomuutta vastaan. Sinä arvokas ja nuhteeton hierofanti -- sinä
-joka olet koettanut kääntää meidän veljeskuntamme puoleen jokaista
-henkeä, joka on näyttänyt uljaalta ja suurelta -- sinäkin tiedät
-kauheasta kokemuksesta, kuinka turha toivo on saada _pelkoa_
-haihdutetuksi naisen sydämestä. Minun elämäni olisi Violalle
-täydellinen ihme. Ja jos minä toiselta puolen koettaisin ohjata hänen
-tietään kautta kauhun seutujen totiseen valoon, niin ajattele Kynnyksen
-Vartijaa ja vapise niinkuin minäkin, pelottavan uhkapelin edessä! Minä
-olen koettanut täyttää englantilaisen itsetuntoa hänen taiteensa
-todellisella kunnialla, mutta hänen esi-isänsä levoton henki näyttää
-vieläkin kuiskailevan ja vetävän häntä sellaiseen piiriin, missä se
-itse joutui eksyksiin. Ihmisen isiltään saamassa perinnössä piilee
-mysterio. Omituiset sielun ominaisuudet, niinkuin ruumiin taudit,
-pysyvät kätkettyinä sukupolvissa ja heräävät eloon jossakin kaukaisessa
-jälkeläisessä, uhmaten kaikkia ihmisten neuvoja. Tule minun luokseni
-yksinäisestä olinpaikastasi Rooman raunioissa. Minä ikävöin elävää
-kumppania -- yhtä, joka myöskin ennen vanhaan itse tunsi lempeä ja
-mustasukkaisuutta. Minä olen koettanut päästä yhteyteen Adonain kanssa,
-mutta hänen olemuksensa, joka kerran innosti taivaalliseen tiedonjanoon
-ja levolliseen Kaitselmuksen uskoon, nyt ainoastaan hämmentää minua.
-Siitä korkeudesta, mistä pyrin tutkimaan tulevaisten asioitten varjoja,
-siitä nyt näen vihan ja koston sekavia kuvia. Minusta tuntuu kuin
-näkisin kammottavan lopun entiselle ihmeelliselle elämälleni -- tuntuu
-kuin vuosisataisen ihanne-elämän jälkeen minun tieni kulkisi
-ainemaailman hurjimpaan myrskynpyörteeseen. Missä ennen aukeni tähtien
-tie, siellä nyt irvistää mestauslava -- ja näen paksuja verivirtoja
-niinkuin teurastimossa. Ja kaikkein kummallisinta: yksi olento, oikea
-perikuva tavallisten ihmisten väärästä ihanteesta -- ilettävä irvikuva
-kauneuden taiteesta ja täydellisyyteen pyrkimyksestä -- sellainen
-vainoo aina minua, ennustaen hämärillä pilvikuvilla tulevaa kohtaloa.
-Himmeä mestauslava seisoo kammottavana, vismaa ja hurmetta valuvana.
-Tule kaukainen ystäväni, minuun nähden ainakaan ei ole viisautesi
-tehnyt loppua ihmistunteistasi. Meidän juhlallisen veljistömme
-sääntöjen mukaan, vaikka me nyt olemme niin monien ylpeitten
-pyrkijöitten ainoita jälkeläisiä, olet sinäkin velvollinen varottamaan
-niiden lapsia, jotka sinun johdollasi etsivät vihkimystä muinaisaikojen
-suuriin salaisuuksiin. Uljaan Viscontin, joka kerran oli sinun
-oppilaasi, yksi pojanpoika on tämän kauniin tytön ahdistaja. Himon ja
-murhan ajatuksilla hän kaivaa omaa hautaansa; sinä ehkä vielä voisit
-pelastaa häntä tuomiostaan. Ja minäkin saman lupauksen kautta olen
-salaperäisesti velvollinen tottelemaan yhtä viattomampaa henkilöä, jos
-hän niin tahtoo, koska hänkin polveutuu jalosta, mutta epäonnistuneesta
-tutkijasta. Jos hän hylkää minun neuvoni ja pitää lupauksestani kiinni,
-niin sinä, Mejnour, saat uuden oppilaan. Varo, ettei siitä tule uusi
-uhri! Tule minun luokseni! Tämä kirje saapuu nopeasti sinulle. Vastaa
-siihen sellaisella kädenpuristuksella, johon minäkin uskallan vastata.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-    "Haavotettu susi mahtoi minut tuntea
-    ja kääntyi kita verisenä minuun."
-
-                    _Aminta_, IV, I.
-
-Napolissa kunnioitetaan Virgiliuksen hautaa, joka on Posilipon luolan
-suulla, ei ainoastaan runoilijan muiston vuoksi vaan sitä ympäröi
-maagikon maine. Puhutaan, että hän tai'allaan olisi vuoreen kovertanut
-luolan ja että vieläkin siellä liikkuvat ne henget, jotka hän nostatti
-luolaa rakentamaan. Tämä paikka, joka oli ihan lähellä Violan kotia,
-oli usein vetänyt luokseen hänen askeleensa. Violan lempihuveja oli
-haaveillen katsella luolan hämäriä syvänteitä tai nousta ylös
-hautakummulle ja sieltä katsella kääpiömuotoja, jotka levottomina
-näyttivät ryömivän niinkuin pikkuelukat pitkin alhaalla mutkittelevia
-teitä. Nytkin hän päivällishetkenä oli ajatuksissaan käyden kääntynyt
-sinne. Hän asteli kapeata polkua, kulki ohi viinitarhojen, jotka
-ikäänkuin kalliossa riippuvat kiinni, ja saapui korkealle paikalle,
-missä sammaleet ja pensaat rehevimpinä versovat ja missä uskotaan
-olevan suuren runoilijan lepopaikka. Kaukana kajasti S:t Elmon korkea
-linnotus, joka uhkaavana seisoi kimmeltelevien kirkontornien takana.
-Sireenin järvi lepäsi kirkkaansinisenä ja Vesuviuksen harmaa savupatsas
-nousi ylös pilvettömälle taivaalle. Liikkumattomana äkkijyrkän
-partaalla Viola katseli eloisaa ja ihanaa maailmaa, joka alhaalla
-levisi; ja Vesuviuksen synkkä savu viehätti häntä vielä enemmän kuin
-kirjavat puutarhat siellä täällä tai kaunis Kaprea keskellä hymyilevää
-merenulappaa. Viola ei ollut huomannut, että hänen jälessään seurasi
-askeleita, ja hän säikähti kuullessaan äänen lähellään. Niin äkkinäinen
-oli ilmestys, joka ryysyisenä astui esiin pensaikosta, ja niin
-merkillisesti se outona ja rumana soveltui ympäröivään vuoriluontoon ja
-paikan kummittelumuistoihin, että Viola kovasti kalpeni ja päästi
-huudahduksen.
-
-"Hiljaa, kaunis vapisija! -- älä pelästy minun kasvojani", sanoi mies
-vähän katkerasti. "Kolmen kuukauden naimisen jälkeen ei ole mitään eroa
-rumuuden ja kauneuden välillä. Tottumus on suuri tasottaja. Minä olin
-tulemaisillani teidän taloonne, kun näin teidän lähtevän kotoanne.
-Sentähden, koska minulla on tärkeitä asioita puhuttavana, uskalsin
-seurata askeleitanne. Nimeni on Jean Nicot, joka jo tunnetaan etevän
-ranskalaisen maalarin nimenä. Maalauksen taide ja soiton taide ovat
-läheisessä yhteydessä keskenään ja näyttämö on alttari, joka yhdistää
-molemmat."
-
-Miehen puheessa oli jotakin suoraa ja ujoksumatonta, mikä oli omiansa
-karkottamaan hänen ulkonäkönsä aiheuttaman pelon. Hän oli puhuessaan
-istuutunut kivelle ja jatkoi, katsoen Violaa lujasti silmiin;
-
-"Te olette sangen kaunis, Viola Pisani, enkä minä ihmettele, että
-teillä on lukuisasti ihailijoita. Jos minä rohkenen yhtyä heidän
-joukkoonsa, niin teen sen sillä perusteella, että minä yksin rakastan
-sinua rehellisesti ja kosin sinua suoraan. Ei, älä katso minua niin
-harmistuneesti! Kuuntelehan! Onko prinssi di ---- koskaan puhunut
-sinulle naimisiin menosta? -- taikka kaunis petturi Zanoni? -- tai
-nuori sinisilmäinen englantilainen Clarence Glyndon? Mutta mitä minä
-sinulle tarjoon? Naimista, kotia, turvaa, hyvää mainetta! Ja nämä
-kestävät silloin vielä, kun suora vartalo käy kumaraksi ja kirkkaat
-silmät hämäriksi. Mitä nyt sanot?" ja hän tavotteli Violan kättä.
-
-Viola väistyili häntä ja kääntyi vaieten pois lähteäkseen. Mies nousi
-ja asettui hänen tielleen.
-
-"Näyttelijätär, teidän täytyy kuulla minua! Tiedättekö, mitä tämä
-näyttelijän toimi on ennakkoluuloisten silmissä -- eli ihmisten yleisen
-mielipiteen mukaan? Se on olla prinsessa näyttämöllä ja hylkiö
-päivällä. Ei kukaan usko teidän hyveeseenne, ei kukaan luota teidän
-lupauksiinne. Te olette nukke, jota he suvaitsevat helyillä koristella
-huviksensa, mutta te ette ole heidän rakkautensa epäjumala. Onko
-loistava ura teitä niin häikäissyt, ettette kaipaakaan turvallisuutta
-ja hyvää nimeä? Ehkä olette erilainen kuin miltä näytätte. Ehkä
-nauratte noille halventaville ennakkoluuloille ja käytätte niitä
-eduksenne aivan mukavasti. Puhukaa suoraan minulle; minullakaan ei ole
-näitä ennakkoluuloja. Suloinen neito, minä olen varma, että me voisimme
-sopia. Kuulkaahan, tuo prinssi di ----, minulla on häneltä sanoma.
-Kerronko sen?"
-
-Ei koskaan ollut Viola tuntenut mitä hän nyt tunsi. Ei koskaan ollut
-hän niin selvästi nähnyt, mitä kaikkia vaaroja johtui hänen avuttomasta
-tilastaan ja arkaluontoisesta ammatistaan. Nicot jatkoi:
-
-"Zanoni ainoastaan tahtoisi huvitella itseään sinun
-turhamielisyydelläsi; Glyndon halveksisi itseään, jos hän sinulle
-tarjoisi oman nimensä, mutta prinssi di ---- on tosissaan ja hän on
-rikas. Kuuntele!"
-
-Ja Nicot lähenteli huuliaan ja kuiskasi lauseen, jota Viola ei sallinut
-hänen lopettaa. Tyttö riuhtautui hänen käsistään sanomattoman
-inhon ilmeellä. Nicot pyrkiessään saamaan jälleen kiinni hänen
-käsivarrestaan, kadotti jalansijansa ja putosi alas kalliolta, joka
-repi ja loukkasi häntä, kunnes pinjapensas hänet pelasti putoamasta
-alhaalla ammottavaan syvyyteen. Viola kuuli hänen vihan ja tuskan
-huutonsa juostessaan alas polkua myöten ja kääntymättä katsomaankaan
-taakseen saapui hän kotiinsa. Portilla seisoi Glyndon, keskustellen
-Gionettan kanssa. Viola riensi heidän ohitsensa, syöksyi sisään ja
-vaipui lattialle purskahtaen äänekkääseen itkuun.
-
-Glyndon oli hämmästyneenä seurannut häntä ja koetti nyt turhaan
-lohduttaa ja tyynnyttää. Viola ei vastannut kysymyksiin, eikä näyttänyt
-kuulevankaan hänen rakkauden vakuutuksiaan, kunnes äkkiä hänen
-mieleensä tunkeutui Nicotin pelottava kuvaus maailman tuomiosta sitä
-virkaa kohtaan, jota hän lapsekkaissa mietteissään ennen oli pitänyt
-ainoastaan soiton ja kauneuden palveluksena. Hän nosti kasvonsa
-käsistään, katsoi vakavasti englantilaista silmiin ja sanoi: "sinä
-petollinen, puhutko minulle rakkaudesta?"
-
-"Kunniani kautta, minulta puuttuu sanoja kertoakseni, kuinka sinua
-rakastan."
-
-"Tahdotko antaa minulle kotisi -- nimesi? Pyydätkö minua vaimoksesi?"
-Ja jos Glyndon sillä hetkellä olisi vastannut niinkuin hänen parempi
-itsensä neuvoi, niin ehkä siinä mielentilan myllerryksessä, jonka
-Nicotin sanat olivat aikaansaaneet, nyt kun Viola piti halpana omaa
-itseään ja oli korkeista haaveistaan sairas, tulevaisuudesta toivoton
-ja koko ihanteestaan epätietoinen -- ehkä, sanon, Glyndon olisi voinut
-palauttaa hänen itsetuntonsa ja voittaa hänen luottamuksensa ja viimein
-saavuttaa hänen rakkautensa. Mutta hänen paremman luontonsa äänestä
-huolimatta heräsi tuosta äkkinäisestä kysymyksestä kaikki epäilykset,
-jotka olivat hänen sielunsa todelliset viholliset, niinkuin Zanoni
-aivan oikein oli lausunut. Pitikö hänen noin äkkiä kietoutua paulaan,
-jonka pettäjät kenties olivat virittäneet hänen herkkäuskoisuutensa
-tielle? Ehkä Viola oli opetettu käyttämään hyväkseen tilaisuutta ja
-pakottamaan esille tunnustuksen, jota järki sitten panisi katumaan?
-Ehkä taitava näyttelijätär toisteli ennalta valmistettuja sanoja? Hän
-käänsi päänsä, kun nämä ajatukset, maailman lapset, tulivat hänen
-mieleensä, sillä hän luuli todellakin kuulevansa Mervalen ivallista
-naurua ulkoa. Eikä hän siinä erehtynyt. Mervale oli kynnyksellä ja
-Gionetta oli kertonut hänen ystävänsä olevan sisällä. Kuka ei tuntisi
-maailman naurun vaikutusta? Mervale oli maailman personallinen
-ilmennys. Koko maailman iva ilkkui hänen kauttaan. Glyndon empi ja
-vetäytyi taaksepäin. Violan hartaat, kärsimättömät silmät seurasivat
-häntä. Viimein hän sopersi: "Eiväthän kaikki sinun asemassasi, kaunis
-Viola, vaadi naimista ainoana rakkauden ehtona?" Oi katkera kysymys! Oi
-myrkytetty pisto! Hän katui sanojaan seuraavassa tuokiossa. Häneen iski
-järjen ja omantunnon moite. Hän näki Violan ikäänkuin vaipuvan kokoon
-hänen julmien sanojensa vaikutuksesta. Hän näki punan tulevan ja
-menevän, jättäen väräjävät huulet marmorinvärisiksi. Ja sitten
-surullisella, lempeällä katseella, joka pikemmin oli itse-sääliä kuin
-nuhtelua, Viola painoi käsiään rintaansa vastaan ja sanoi:
-
-"Hän oli oikeassa! Suokaa minulle anteeksi, englantilainen, minä näen
-nyt todella, että olen halveksittava hylkiö."
-
-"Kuule minua! Minä otan sanani takaisin. Viola, Viola, sinun täytyy
-antaa anteeksi!"
-
-Mutta Viola viittasi häntä poistumaan ja hiipi ulos huoneesta
-surullisesti hymyillen eikä Glyndon uskaltanut häntä pidättää.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-    _Dafne_: Ken kaukana on rakkaudesta?
-    _Tirsi_: Se joka pelkää, pakenee.
-    _Dafne_: Vaan kuinka siivekästä paeta?
-    _Tirsi_: Rakkauden siivet syntyessä lyhyet.
-
-                         Aminta, At. II, 2.
-
-Kun Glyndon löysi itsensä Violan kodin edustalta, tarttui hänen
-käteensä Mervale, joka vielä odotti ovella. Glyndon työnsi hänet
-jyrkästi luotaan.
-
-"Sinä ja sinun neuvosi", hän katkerasti sanoi, "ovat tehneet minut
-pelkuriksi ja heittiöksi. Mutta minä menen kotiin -- minä kirjotan
-hänelle. Minä tyhjennän koko sieluni; hän voi vielä antaa anteeksi."
-
-Mervale oli mies, jota ei voinut saada suuttumaan. Hän järjesti
-takkiaan, jota hänen ystävänsä vihainen liike oli vähäsen rypistänyt,
-eikä hän maailmaa kokeneena ruvennut siimaa kiristämään, ennenkuin
-Glyndon oli väsyttänyt itseään kiivailla huudahduksilla ja
-itsemoitteilla. Silloin hän onki Glyndonilta selityksen siitä, mitä oli
-tapahtunut, ja koetti taidokkaasti rauhottaa häntä eikä kiihdyttää.
-Mervale ei suinkaan ollut paha mies; hänellä oli paremmatkin
-siveelliset periaatteet kuin ylimalkaan nuorilla. Hän nuhteli
-ystävätään siitä, että tällä oli ollut sopimattomia aikeita
-näyttelijättären suhteen.
-
-"Vaikka minä en tahtoisi häntä sinun vaimoksesi, en silti
-uneksinutkaan, että sinä alentaisit häntä rakastajattareksi. Kahdesta
-pahasta on typerä naimiskauppa parempi kuin luvaton rakkausjuttu. Mutta
-odota vielä, älä toimi hetken mielijohteesta."
-
-"Mutta ei ole mitään aikaa menetettävänä. Minä olen luvannut Zanonille
-antaa vastauksen huomisiltana. Sen perästä loppuu kaikki valinnan
-mahdollisuus."
-
-"Ah, tämä näyttää epäilyttävältä. Selitä tarkemmin."
-
-Ja Glyndon vilpittömyyden puuskassa kertoi ystävälleen mitä oli puhuttu
-Zanonin ja hänen välillään -- salaten ainoastaan, tietämättä miksi, sen
-mikä koski hänen esi-isäänsä ja salaperäistä veljeskuntaa.
-
-Tämä antoi Mervalen käteen kaikki valtit, mitkä hän saattoi toivoa.
-Taivas! millä terveellä, maltillisella järkevyydellä hän haasteli.
-Kuinka silminnähtävästi tuossa oli joku petollinen juoni Violan ja
-Zanonin välillä. Ehkä -- kuka tietää -- Zanoni jo oli saanut hänen
-rakkaudestaan tarpeeksi ja nyt häntä salaisesti suojeli. Kuinka
-epäilyttävä oli toisen luonne ja toisen asema! Kuinka ovela oli
-näyttelijättären kysymys! Kuinka hyvin olikaan Glyndon, heti terveen
-järkensä ensimäisestä sysäyksestä, keksinyt ansan. Mitä! Antaisiko hän
-itseään noin mystillisesti houkutella äkkipikaisiin naimisiin,
-sentähden että Zanoni, vento vieras, totisella äänellä oli häntä
-käskenyt tekemään päätöksen ennen määrättyä tunninlyöntiä?
-
-"Tee ainakin näin", sanoi Mervale, älykkäästi kyllä, "odota kunnes aika
-päättyy; siinähän on vain yhden päivän viivytys. Narrataanpa Zanonia.
-Hän sanoo tapaavansa sinut ennen puoliyötä huomenna ja väittää, ettet
-voi häntä välttää. Tyhjiä! Lähtekäämme Napolista johonkin lähiseutuun,
-missä hän ei millään muotoa voi meitä löytää, olkoon hän vaikka itse
-piru. Näytä hänelle, ettei sinua sokeasti taluteta mihinkään, jota
-itsekin voit harkita. Älä vielä kirjota Violalle äläkä mene häntä
-tapaamaan ennen huomisiltaa. Näin minä kehotan. Sitten mene hänen
-luokseen ja ratkaise itse."
-
-Glyndon alkoi epäröidä. Hän ei voinut todistaa järjettömiksi ystävänsä
-neuvoja. Hän ei enää ollut itsestään varma vaan kahden vaiheilla, ja
-sinä hetkenä kulki Nicot heidän ohitsensa. Hän kääntyi ympäri ja
-pysähtyi nähdessään Glyndonin.
-
-"No, vieläkö ajattelet Viola Pisania?" kysyi Nicot.
-
-"Vielä, entäs sinä --"
-
-"Olen nähnyt ja puhutellut häntä. Hän on oleva rouva Nicot ennen viikon
-kuluttua. Minä menen Toledon kahvilaan. Ja kuulkaahan: kun ensi kerran
-tapaatte Zanonin, sanokaa hänelle, että hän on kaksi kertaa astunut
-minun tielleni. Jean Nicot on suora rehellinen mies ja maksaa aina
-velkansa."
-
-"Se on hyvä oppi raha-asioissa", sanoi Mervale, "mutta kostona
-se ei ole niin siveellistä eikä ainakaan niin viisasta. Mutta
-rakkausasioissako Zanoni on tullut teidän tiellenne? Kuinka niin, jos
-kosimisenne onnistui niin hyvin?"
-
-"Kysy sitä Viola Pisanilta. Hoh, Glyndon, hän ujostelee ainoastaan
-sinua. Mutta minulla ei ole ennakkoluuloja. Vielä kerran, hyvästi."
-
-"Ota itsestäsi vaarin, mies", sanoi Mervale, taputtaen Glyndonia
-olalle. "Mitä nyt ajattelet linnustasi?"
-
-"Tuo mies valehtelee."
-
-"Aiotko heti kirjottaa Violalle?"
-
-"Ei, jos hän todella pelaa kanssani, niin minä hänestä luovun ilman
-huokaustakaan. Minä tarkastan häntä vielä, ja kaikissa tapauksissa
-Zanoni ei ole minun kohtaloni herra. Lähtekäämme, niinkuin neuvoit,
-huomenna varhain Napolista."
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-    "Oi sinä, ken oletkin, joka kaikella tavalla
-    taivutat Luontoa outoihin ja ihmeellisiin tekoihin,
-    ja hänen salaisuuksiansa urkkien voit tahtos
-    jälkeen astua salaisimpiinkin soppiin ihmismielen,
-    oi sano, puhu!"
-
-                             _Gerus Lib._ X. 18.
-
-Päivänkoitteessa seuraavana aamuna nuoret englantilaiset astuivat
-hevostensa selkään ja ratsastivat Baiaehen päin. Glyndon jätti
-hotelliinsa sanan, että jos signor Zanoni etsisi häntä, oli hän
-löydettävä tuon ennen muinoin[36] niin kuuluisan kylpypaikan
-läheisyydessä.
-
-He ratsastivat ohi Violan kodin, mutta Glyndon kesti kiusauksen poiketa
-sisään, ja käytyään Posilipon luolalla he kääntyivät kiertoteitä
-takaisin esikaupunkeihin ja lähtivät vastakkaista ilmansuuntaa
-Porticiin ja Pompeijiin päin. Vasta keskipäivällä he ehtivät Porticiin.
-Tänne he pysähtyivät syömään, sillä Mervale oli kuullut kehuttavan
-Portkin makaroonia ja Mervale oli herkuttelija.
-
-He astuivat maahan hyvin vaatimattoman ravintolan kohdalle ja söivät
-auringonkatoksen alla. Mervale oli tavallista hauskemmalla tuulella,
-hän tyrkytteli ystävälleen lakrymaviiniä ja jutteli iloisesti.
-
-"Nyt ystäväiseni, me olemme tehneet tyhjäksi ainakin yhden signor
-Zanonin ennustuksista. Tästälähin sinä et kai häneen usko."
-
-"Idus on tullut -- ei vielä mennyt."[37]
-
-"Vait! Jos hän on tietäjä, et sinä ole Cesar. Turhamaisuutesi tekee
-sinut herkkäuskoiseksi. Taivaan kiitos, minä en pidä itseäni niin
-tärkeänä, että luonnon toiminta muuttuisi pelottaakseen minua."
-
-"Mutta miksi puhut luonnon toiminnan muuttamisesta? Miksei voisi olla
-joku syvempi viisaustiede kuin me aavistammekaan -- tiede, joka keksii
-luonnon salaisuudet ja tunkee olioitten syihin niiden luontoa
-muuttamatta."
-
-"Ah, sinä taas lankeet harhauskoihin. Sinä todellakin luulet, että
-Zanoni on profeetta -- tulevaisuudentietäjä -- ehkä henkien ja
-haltioitten kanssa liitossa!"
-
-Samassa tuli isäntä, pieni paksu öljyinen ukko, tuoden uuden pullon
-lakryma-viiniä. Hän toivoi, että heidän korkeutensa pitäisivät
-hyvänään. Hän oli sangen liikutettu -- sydämestään liikutettu, että he
-pitivät makaroonista. Lähtivätkö heidän korkeutensa Vesuviukselle?
-siellä oli parhaillaan pieni purkaus, tältä kohdalta se ei näkynyt,
-mutta se oli sievä ja vielä sievempi se on auringon laskettua.
-
-"Mainio aate", huudahti Mervale. "Mitä sanot, Glyndon?"
-
-"Minä en ole nähnyt purkausta, se olisi hyvin hauskaa."
-
-"Mutta onko siinä vaaraa?" kysyi varovainen Mervale.
-
-"Oh, ei lainkaan. Vuori on varsin siivo tätä nykyä. Se ainoastaan vähän
-leikkii juuri huvittaakseen herroja englantilaisia."
-
-"Hyvä, tuokaa hevoset ja näyttäkää lasku; me lähdemme ennenkuin pimeä
-tulee. Clarence, ystäväni -- _Nunc est bibendum_ mutta varo _pede
-libero_,[38] sillä muuten ei kelpaa laavalla kävellä."
-
-Pullo oli tyhjennetty, lasku maksettu, herrat hevosen selässä, isäntä
-selkä köyryssä -- ja ihanan illan viileässä he lähtivät matkaan Resinaa
-kohti.
-
-Viinikö vai kiihtyneet ajatukset innostivat Glyndonia, jonka
-mielentilat olivat hyvin vaihtelevaisia. Hän oli nyt mainion hauskalla
-tuulella niinkuin luvalle laskettu koulupoika, ja matkailijain nauru
-kaikui tuon tuostakin hauskasti laavaan hautautuneitten kaupunkien
-kolkoilla mailla.
-
-Iltarusko oli syttynyt ruusuiselle taivaanrannalle heidän saapuessaan
-Resinaan. Tänne he jättivät hevosensa, vuokrasivat muuleja ja ottivat
-oppaan. Mitä tummempana taivas kajasti, sitä kirkkaampana paloi
-vuorituli. Puroina ja pyörteinä virtasi palava laava alas rinteitä
-pitkin ja englantilaiset alkoivat ylemmälle noustessaan tuntea tuota
-juhlallista vakavuutta ja kammon tunnetta, joka ikäänkuin ainaisena
-ilmapiirinä ympäröi tasankojen jättiläistä, muinaisen Haadeksen
-valtiasta.[39]
-
-Oli jo yö, kun he jättivät muulit ja jalan jatkoivat matkaansa oppaan
-saattamana ja erään talonpojan, joka kantoi suurta soihtua. Opas oli
-puhelias mies, niinkuin useimmat hänen maamiehensä ja varsinkin oppaat.
-Mervalekin oli vilkkaalla tuulella ja käytti tilaisuutta hyväkseen
-saadakseen kaikenmoisia hauskoja tietoja.
-
-"Ah, teidän korkeutenne", sanoi opas, "englantilaisilla on kova halu
-nousta tulivuorelle. Pitkä elämä heille! he tuovat meille paljon rahaa.
-Jos me olisimme napolilaisista riippuvia, niin pian kuolisimme
-nälkään."
-
-"Niin, he eivät ole uteliaita", sanoi Mervale. "Muistatko, Glyndon,
-kuinka halveksivasti kreivi sanoi meille: 'Te menette kai
-Vesuviukselle, sen arvaan; minä en ole koskaan siellä ollut, ja miksi
-menisinkään? Saada kokea kylmää, nälkää, väsymystä, vaaraa -- ja kaikki
-sitä varten että saataisiin katsella tulta, joka yhtä hyvin näkyy
-takassa kuin vuorella!' Ha, ha! Vanha veitikka oli oikeassa."
-
-"Mutta, teidän korkeutenne", sanoi opas, "vielä kummempaa; muutamat
-herrat tahtovat nousta vuorelle ilman meidän apuamme. Minusta heidän
-kannattaisi pyörähtää sisään kraaterin aukosta."
-
-"He ovat aika rohkeita, kun menevät yksin -- sellaisia kai harvoin
-tavataan."
-
-"Joskus niitä on ranskalaisten joukossa, signor. Mutta toissa yönä --
-en koskaan ole niin säikähtänyt -- minä olin englantilaista seuraa
-saattamassa ja eräs neiti oli jättänyt vuorelle kirjan, johon hän oli
-piirustellut. Hän tarjosi minulle hyvän summan, jos kävisin sen
-noutamassa ja toisin sen hänelle Napoliin. Minä lähdin illalla ja
-löysin sen kyllä. Olin juuri palaamaisillani, kun näin olennon, joka
-näytti astuvan ulos itse kraaterista. Ilma oli niin myrkyllinen, etten
-voi käsittää, kuinka mikään ihminen sitä voi hengittää ja elää. Minä
-niin kauhistuin, että seisoin kun kivi, kunnes mies tuli kuumaa tuhkaa
-pitkin käyden ja seisoi edessäni silmästä silmään. Pyhä Maria,
-millainen pää!"
-
-"Mitä, rumako?"
-
-"Ei! -- niin kaunis, niin pelottava! Siinä muodossa ei ollut mitään
-ihmismoista."
-
-"Ja mitä sanoi tuo salamanteri?"
-
-"Ei mitään. Se ei näyttänyt huomaavankaan minua, vaikka minä olin niin
-lähellä sitä kuin nyt teitä, vaan sen silmät näyttivät katsovan läpi
-ilman. Se kulki kiireesti minun ohitseni, käveli yli palavan
-laavavirran ja hävisi pian toiselle puolelle vuorta. Minä olin utelias
-ja uhkarohkea ja päätin koettaa, voisinko kestää sitä ilmaa, josta mies
-oli tullut. Mutta vaikken tullut kolmenkymmenen jalan päähänkään sitä
-paikkaa, missä hän ensiksi oli näkynyt, ajoi minun takaisin sauhu ja
-olin vähällä tukahtua. Cospetto! Siitä saakka olen sylkenyt verta!"
-
-"Lyönpä vetoa, että kuvittelet tätä tulenhaltijaa Zanoniksi", kuiskasi
-Mervale naurahtaen Glyndonille.
-
-Pieni seurue oli nyt saapunut lähelle vuoren huippua ja sanomattoman
-mahtava näky oli heidän edessään. Aukosta nousi höyryä, tavattoman
-sankkaa, ja täytti toisen puolen taivasta; sen keskellä näkyi liekki,
-joka muodostui sangen kauniiksi. Sitä olisi voinut verrata suureen
-höyhentöyhtöön, joka varjosti vuoren päätä kallistuen alas sivuille.
-Sen värivivahdukset olivat ihmeen kauniita ja se liehui ja värisi
-niinkuin töyhtö sotilaan kypärissä. Liekkien hehku näkyi keltaisena
-loistona tummalla jylhällä maaperällä, missä he seisoivat ja loi
-lukemattomia erilaisia varjoja kallioihin ja halkeamiin. Karvas
-tulikiven katku vielä lisäsi paikan synkkää ja juhlallista tunnelmaa.
-Mutta jos vuorelta kääntyi näkymättömälle merelle päin, oli vastakohta
-ihmeellinen: taivas selkeä, tummansininen ja tähdet rauhalliset
-niinkuin jumalallisen rakkauden silmät. Oli ikäänkuin hyvän ja pahan
-vastakkaisten prinsiippien taistelu olisi avattu ihmissilmälle!
-Glyndon, taaskin intoilija, taaskin taiteilija, hurmautui ja vaipui
-hämäriin ja epämääräisiin tunteisiin, puoleksi mieluisiin, puoleksi
-tuskallisiin. Nojautuen ystävänsä olkapäähän hän katseli ympärilleen ja
-kuunteli kasvavalla kammolla maan järinää allansa, luonnonvoimien ääniä
-ja liikkeitä synkistä tutkimattomista syvyyksistä. Äkkiä niinkuin pommi
-suuri kivi singahti satoja jalkoja ilmaan kraaterin kidasta ja putosi
-hirmuisella jyräyksellä vähän alempana olevalle kalliolle, murskaten
-sen tuhansiksi sirpaleiksi, jotka lentelivät alas vuoren rinteitä
-myöten, kolisten ja rasahtaen. Yksi suurimpia kivenlohkoja putosi ihan
-englantilaisen ja oppaan välille, ei kolme jalkaakaan ensinmainitusta.
-Mervale päästi kauhun huudahduksen ja Glyndon seisoi väristen, henkeään
-pidätellen.
-
-"Diavolo!" huusi opas. "Alas, teidän korkeutenne, tulkaa mukaan, meillä
-ei ole hetkeäkään menetettävänä: seuratkaa kintereillä!"
-
-Näin sanoen opas ja talonpoika pakenivat niin nopeasti kuin saattoivat.
-Mervale oli valmiimpi pakoon kuin hänen ystävänsä ja Glyndon tuli
-viimeisenä, enemmän hämmentyneenä kuin pelästyneenä. Mutta eivät he
-olleet pitkällekään ehtineet, ennenkuin äkkiä kraaterista syöksyi
-hirmuinen savupatsas. Se seurasi heitä -- se saavutti -- se peitti
-heidät. Se sammutti kaiken valon. Täydellinen pimeys vallitsi ja siinä
-kuului vaan oppaan ääni jostakin kaukaa ja vielä kovemmin pauhasi tuuli
-ja maa jymähteli jalkojen alla. Glyndon pysähtyi. Hän oli joutunut
-erilleen ystävästään -- erilleen oppaasta. Hän oli yksin -- pimeyden ja
-kauhun vallassa. Synkkänä kulki savu edelleen, taas alkoi hämärästi
-näkyä aukosta nouseva tulitöyhtö ja sen liehuva heijastus valaisi
-vaarallista polkua. Glyndon malttoi mielensä ja riensi edelleen.
-Alempana hän kuuli Mervalen äänen, joka kutsui häntä, vaikkei enää
-miestä nähnyt. Ääni häntä opasti. Päästään sekavana ja hengästyneenä
-hän syöksyi eteenpäin, kun -- oih! -- kumeasti, kaameasti vyöryvä ääni
-kuului hänen korviinsa. Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan. Tuli oli
-rikkonut rajansa ja avannut itselleen tiehyeen vuoren halkeamiin.
-Laavavirta ajoi häntä takaa -- nopeasti -- nopeasti, ja yliluonnollisen
-vihollisen kuuma henkäys tuli yhä lähemmälle hänen kasvojansa! Hän
-kääntyi syrjään, hän kiipeili epätoivoisen ripeästi käsin ja jaloin
-ylös vuorensakaralle, joka oikealla käsin kohosi röhmyisestä
-kuivaneesta laavamassasta. Hehkuva virta vieri hänen sivuitseen ja
-alitseen ja sitten, tehden äkkinäisen kierroksen hänen olinpaikkansa
-ympärille se asettui leveänä ylipääsemättömänä tulisena sulkuna --
-hänen pakopaikkansa ja muun maailman välille. Siinä hän nyt seisoi,
-palaamasta estettynä, ilman muuta mahdollisuutta kuin kääntyä takaisin
-kraaterin aukolle päin ja sieltä käsin etsiä ilman oppaita ja
-tienviittoja jotakin uutta pakopolkua.
-
-Hetkisen hänen rohkeutensa petti: hän kirkaisi epätoivoisesti
-sellaisella jännitetyllä kimakalla äänellä, joka ei kuulu kauaksi,
-huusi opasta ja Mervalea tulemaan avuksi.
-
-Ei tullut vastausta ja englantilainen, joka näin jäi omaan varaansa,
-tunsi nyt oman tarmonsa nousevan vaaraa uhmaamaan. Hän kääntyi takaisin
-ja uskalsi lähestyä kraateria niin paljon kuin vaarallinen höyry salli.
-Sitten hän katseli alas, huolellisesti ja päättävästi, ja pani merkille
-polun, jolla hän toivoi voivansa välttää tuliselle laavavirralle
-joutumista. Nopeasti hän astui mutkikasta kuumaa tietään.
-
-Noin 50 jalkaa oli hän kulkenut, kun hän äkkiä kääntyi; sanomaton,
-selittämätön kauhu, jota hän tähän asti ei ollut kokenut keskellä
-vaarojaankaan, valtasi hänet nyt. Joka jäsen värisi, lihakset eivät
-totelleet hänen tahtoaan ja hän tuntui olevan kuin halvauksen saanut
-tai ukkoseniskemä. Kauhu, niinkuin sanoin, oli selittämätön, sillä
-polku näytti selvältä ja turvalliselta. Tuli paloi kirkkaasti ylhäällä
-ja sivulla ja edessä tähdet tuikkivat toivoa. Ei mitään estettä näkynyt
--- ei mitään vaaraa ollut tällä kohdalla. Mutta ikäänkuin lumottuna hän
-seisoi maahannaulittuna -- rinta kohoili ja raskaat hikihelmet pälyivät
-otsalla. Hänen silmänsä tuijottivat hurjina kuopistaan, sillä edessään,
-matkan päässä hänen katseensa edessä yhä selvempänä muodostui mahtava
-varjo, joka tuntui osaksi muistuttavan ihmismuotoa, mutta olevan
-mittaamattoman paljon suurempi kooltaan. Se oli hämärä, tumma, miltei
-kiinteyttä vailla; se kokonaan erosi ihmisen muodosta -- ei hän
-tiennyt miten tai miksi -- ei ainoastaan kooltaan vaan myöskin
-ulkopiirteiltään.
-
-Tulivuoren hehku, joka ei tuntunut uskaltavan koskea tähän mahtavaan,
-kauhistuttavaan näkyyn, loi sitävastoin kirkkaasti ja varmasti valoaan
-toiseen olentoon, joka seisoi sen vieressä hiljaa ja liikkumatta. Juuri
-näiden kahden olennon vastakohta -- ihmisen ja varjon -- painoi
-katselijan mieleen eron ihmisen ja yli-ihmisen välillä. Ei muuta kuin
-yhden tuokion -- ei täyttä silmänräpäystäkään -- tämä näky ollut
-Glyndonille suotu. Uusi purkaus tulikivikäryistä savua, vieläpä
-rajumpi, vielä sankempi kuin edellinen, vieri yli vuoren, ja tämä
-purkaus tai hänen oma pelkonsa vaikutti, että Glyndon kerran kiivaasti
-henkäistyään tajuttomana vaipui maahan.
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-
-    "Mitä on minulla, jollei Kaikkea ole? --
-    sanoi nuorukainen."
-
-                _Saiksen hunnutettu kuva_.
-
-Mervale ja italialaiset saapuivat turvallisesti sille paikalle, minne
-he olivat jättäneet muulinsa, eivätkä he ajatelleetkaan Glyndonia,
-ennenkuin olivat toipuneet omasta kauhustaan ja hengästyksestään. Mutta
-silloin, kun hetket kuluivat eikä hän tullutkaan, niin Mervale, jonka
-sydän oli yhtä hyvä kuin muittenkin ihmisten sydän ylimalkaan, tuli
-hyvin vakavalle mielelle. Hän vaati, että palattaisiin ystävää
-etsimään, ja saikin viimein suurilla lupauksilla oppaan saattamaan
-itseään. Vuoren ala-osa oli levollisen kaunis tähtien valossa ja oppaan
-tottunut silmä näki kaikki esineet jo pitkän matkan päästä. He eivät
-olleet kauas kulkeneet ennenkuin he huomasivat kaksi olentoa, jotka
-hitaasti lähestyivät.
-
-Likelle tultuaan Mervale tunsi ystävänsä. "Taivaan kiitos, hän on
-turvassa!" huusi hän oppaalle.
-
-"Taivaan enkelit varjelkoot meitä!" huusi italialainen vapisten.
-"Tuohan on sama olento, joka kulki ohitseni perjantai-iltana. Se on
-hän, mutta hänen kasvonsa ovat nyt ihmismäiset."
-
-"Signor Inglese", kuului Zanonin ääni, kun Glyndon -- kalpeana,
-heikkona ja äänettömänä -- laimeasti vastasi Mervalen iloisiin
-tervehdyksiin -- "signor Inglese, minä sanoin ystävällenne, että me
-tänä iltana tavattaisiin. Te näette, että _ette_ ole tehneet
-ennustustani tyhjäksi."
-
-"Mutta kuinka? -- missä?" sopersi Mervale hämillään.
-
-"Minä tapasin ystävänne maassa makaamassa kraaterin mefiitisten[40]
-höyryjen uuvuttamana. Minä kannoin hänet puhtaampaan ilmaan, ja koska
-tunnen vuoren hyvin, olen tuonut hänet eheänä teidän luoksenne. Siinä
-koko asia. Te näette, että ilman sitä ennustusta, jonka te koetitte
-tehdä tyhjäksi, olisi teidän ystävänne nyt jo maannut ruumiina:
-minuuttikin vielä, niin savu olisi päättänyt työnsä. Hyvästi, hyvää
-yötä ja kauniita unia."
-
-"Mutta, pelastajani, ettehän näin vaan meitä jätä?" sanoi Glyndon
-hätäisesti, nyt vasta puuttuen puheeseen. "Ettekö tahdo palata
-kaupunkiin meidän seurassamme?"
-
-Zanoni pysähtyi, veti Glyndonin syrjään ja lausui painavasti:
-"Nuorukainen! on välttämätöntä, että me vielä tänä yönä tavataan
-toisemme. On välttämätöntä, että sinä ennen puoliyön hetkeä olet
-ratkaissut oman kohtalosi. Minä tiedän, että olet loukannut häntä, jota
-sanot rakastavasi. Katuminen ei ole vielä liian myöhäinen. Älä
-neuvottele ystäväsi kanssa -- hän on kyllä järkevä, mutta nyt ei
-tarvita hänen viisauttaan. Elämässä on aikoja, jolloin viisauden pitää
-tulla sisäisestä tunnosta eikä ymmärryksestä. Nyt on sinulla sellainen
-aika. Minä en tällä hetkellä pyydä sinulta vastausta. Kokoo ajatuksesi,
-palaa voimiisi! Nyt on pääsi lopen väsynyt ja ajatuksesi hajallaan.
-Puuttuu kaksi tuntia tästä vuorokaudesta. Ennen keskiyötä olen minä
-luonasi."
-
-"Käsittämätön olento", vastasi englantilainen. "Minä tahtoisin jättää
-elämäni, minkä olet pelastanut, omiin käsiisi, mutta se, mitä olen tänä
-yönä nähnyt, on haihduttanut Violankin ajatuksistani. Suonissani palaa
-nyt hurjempi halu kuin lempi -- halu päästä ei ainoastaan vertaisteni
-tasalle vaan vielä heidän yläpuolelleen -- halu yliluonnolliseen
-tietoon ja ylimaalliseen valtaan. Minä teen jo valintani. Esi-isäni
-nimessä minä vannotan sinua ja muistutan lupaustasi. Opeta minua,
-kouluuta, tee minut omaksesi ja minä jätän sinulle heti nurisematta sen
-naisen, jota saavuttaakseni olisin uhmannut koko maailmaa, ennenkuin
-sinut tapasin."
-
-"Kehotan sinua tarkoin punnitsemaan: toisella puolella Viola,
-rauhallinen koti, onnellinen, valoisa elämä. Toisella puolella kaikki
-on pimeyttä -- pimeyttä, jota nämäkään silmät eivät voi läpäistä."
-
-"Mutta olethan sanonut, että jos otan Violan vaimokseni, täytyy minun
-tyytyä tavalliseen olemassaoloon -- jos hänestä kieltäydyn, merkitsee
-se sinunlaiseen tietoon ja valtaan pyrkimistä."
-
-"Mies houkka! -- tieto ja valta eivät ole onnea."
-
-"Vaan onnea paremmat. Sano: jos nain Violan, tahdotko olla minun
-opettajani? Sano tämä niin minä päätän."
-
-"Se ei kävisi laatuun."
-
-"Silloin minä luovun hänestä! Minä jätän lemmen. Minä hylkään onnen.
-Tervetuloa yksinäisyys -- tervetuloa epätoivo! jos ne ovat teinä sinun
-mustiin syviin salaisuuksiisi."
-
-"Minä en nyt ota vastausta sinulta. Ennen viimeistä tunninlyöntiä saat
-sanoa viimeisen sanasi -- jaa tai ei! Hyvästi siihen asti!"
-
-Zanoni viittasi kädellään, astui nopeasti alaspäin ja katosi näkyvistä.
-
-Glyndon yhtyi jälleen kärsimättömän ja kummastelevan ystävänsä seuraan,
-mutta Mervale katsoessaan hänen kasvoihinsa näki, että hänessä oli
-tapahtunut suuri muutos. Nuoruuden taipuisa ja epämääräinen ilme oli
-ainiaaksi poistunut. Kasvonpiirteet olivat suletut, jäykät, totiset;
-haihtunut oli luonnollinen kukoistus niin tyystin, että puolitunti oli
-toimittanut vuosikausien työn.
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-
-    "Mikä piileekään tämän verhon takana?"
-
-             _Saiksen hunnutettu kuva_.
-
-Vesuviukselta tai Pompeijista käsin palataan Napoliin vilkkaimman
-kaupunginosan kautta, missä uudenaikainen elämä likeisemmin muistuttaa
-vanhaa aikaa ja missä kauniina päivänä kadut ovat täynnä joutilasta
-väkeä ja markkinahumua, niin että heti muistuu mieleen se levoton,
-eloisa kansa, josta napolilaiset periytyvät. Jos olette käyneet
-Pompeijissa, olette nähneet kaukaisen ajan asumuksia ja Napolissa taas
-voitte kuvitella näkevänne samoja ihmisiä, jotka olivat asuneet noissa
-vanhoissa taloissa.
-
-Mutta nyt kun englantilaiset hitaasti ratsastivat pitkin autioita
-katuja, joita ainoastaan taivaan lamput valaisivat, oli päivän ilo ja
-melu tyvennyt. Siellä täällä, porttiholvin alla tai jossakin likaisessa
-vajassa loikoi kodittomia latsarooneja -- tyhjäntoimittajia, jotka
-tämän tarmokkaan ja työteliään kansan keskellä muodostavat oman
-välinpitämättömän, työttömän kansakuntansa.
-
-Vaieten ratsastivat englantilaiset, sillä Glyndon ei ollut
-kuulevinaankaan Mervalen kysymyksiä ja huomautuksia ja Mervale oli itse
-melkein yhtä väsynyt kuin se eläin, jolla hän ratsasti.
-
-Äkkiä katkaisi maan ja meren hiljaisuuden kaukaisen tornikellon ääni,
-joka julisti viimeistä neljännestuntia ennen kahtatoista. Glyndon
-havahti mietteistään ja katseli hätäisenä ympärilleen. Kun viimeinen
-lyönti taukosi kuulumasta, kaikui kavioitten kapse katukivillä ja
-oikealta käsin ahtaalta kadulta tuli näkyviin yksinäinen ratsastaja.
-Hän läheni englantilaisia ja Glyndon tunsi Zanonin piirteet.
-
-"Mitä! Taasko me tavataan, signor?" sanoi Mervale kiusaantuneella mutta
-unisella äänellä.
-
-"Teidän ystävällänne ja minulla on asioita keskenämme", vastasi Zanoni
-ohjatessaan ratsuaan Glyndonin viereen. "Mutta ne on pian suoritettu.
-Ehkä te, hyvä herra, tahtoisitte ratsastaa edellä hotelliin."
-
-"Yksin?"
-
-"Ei ole mitään vaaraa", vastasi Zanoni, äänessään pieni ylenkatse.
-
-"Ei minulle -- mutta Glyndonille?
-
-"Vaaraa minun puoleltani! Ah, kenties olette oikeassa."
-
-"Jatka matkaa, rakas Mervale", sanoi Glyndon. "Minä saavutan sinut,
-ennenkuin ehdit hotelliin."
-
-Mervale nyökkäsi päätään, vihelsi ja ajoi verkalleen eteenpäin.
-
-"Nyt vastauksesi -- nopeaan!"
-
-"Päätökseni olen tehnyt. Violan rakkaus on sydämestäni hävinnyt.
-Kosinta on loppunut."
-
-"Sinä olet päättänyt?"
-
-"Olen. Ja nyt palkintoni."
-
-"Palkintosi! Niin, se on oleva sinulla ennen tätä hetkeä
-huomispäivänä."
-
-Zanoni laski hevosensa laukkaamaan, sen kaviot iskivät kipinöitä, ja
-pian katosi ajaja ratsuineen kadun varjoihin, mistä hän oli sukeltanut
-esiin.
-
-Mervale hämmästyi nähdessään vierellään ystävänsä ainoastaan tuokion
-kuluttua.
-
-"Mitä oli teillä asiaa toisillenne, sinulla ja Zanonilla?"
-
-"Mervale, älä minulta kysy tänä yönä; minä olen kuin unessa."
-
-"Minä en sitä ihmettele, sillä itsekin olen uninen. Hoi, hevonen."
-
-Huoneeseensa tultuaan Glyndon koetti koota ajatuksiaan. Hän istuutui
-vuoteensa viereen ja painoi kätensä tykyttäviä ohimoita vasten.
-Viimeisten tuntien tapahtumat, mystikon jättiläismäisen varjokumppanin
-näky Vesuviuksen tulen ja savun keskellä; merkillinen kohtaus itse
-Zanonin kanssa, sellaisella paikalla, missä hän tavallisella järjellä
-ei mitenkään olisi voinut arvata Glyndonia tapaavansa -- tämä kaikki
-täytti hänen mielensä tunteilla, joissa ei kauhistus ollut etusijalla.
-Tuli, joka jo kauan oli piilossa kytenyt, leimahti nyt liekkiin hänen
-sydämessään -- asbestos-tuli, joka kerran syttyneenä ei koskaan sammu.
-Kaikki hänen entiset halunsa -- nuoruuden kunnianhimo --
-laakeriseppeleen tavotus -- lemmen pyynti -- kaikki oli muuttunut
-yhdeksi ainoaksi intohimoiseksi kaipuuksi päästä yli tavallisen
-ihmistiedon rajojen ja saapua sille ylevälle paikalle kahden maailman
-välillä, minne salaperäinen muukalainen näytti pystyttäneen
-asuinsijansa.
-
-Tuon kammoksuttavan näyn muisto ei enää uudelleen herättänyt hänessä
-pelkoa vaan se ainoastaan sytytti hänen uteliaisuuttaan ja keskitti sen
-yhteen polttopisteeseen. Oikein hän oli sanonut -- _rakkaus oli
-hävinnyt hänen sydämestään_ -- sielun sekavassa mylläkässä ei enää
-ollut tyyntä sijaa, missä inhimillinen rakkaus olisi voinut asua ja
-hengittää. Intoilija oli tempautunut irti tästä maasta, hän olisi
-mielellään uhrannut kaiken, mitä kuolevainen kauneus koskaan on
-luvannut, mitä kuolevainen toivo koskaan on kuiskannut saadakseen yhden
-hetken olla Zanonin lailla näkyväisen maailman porttien takana.
-
-Hän nousi, sisässään riehuvien uusien ajatusten kiihdyttämänä ja
-tulehduttamana ja avasi ikkunan raitista ilmaa saadakseen. Meri lepäsi
-tyynenä tähtien valossa ja taivaan ja maan suuri hiljaisuus huokui
-rauhaa ja viihdytystä maallisten intohimojen hurjuuteen. Mutta
-sellainen oli Glyndonin mielentila, että hiljaisuuskin vaan syvensi
-sitä himoa, mikä nyt hallitsi hänen sieluaan. Ja juhlalliset tähdet,
-jotka itse ovat mysterioita, tuntuivat myötätunnon voimalla panevan
-liikkeelle siipiä sen hengen, joka ei enää ollut häkkiinsä tyytyväinen.
-Kun hän siinä seisoi, lensi taivaalta tähti ja katosi avaruuksien
-syvyyteen!
-
-
-
-
-XIII LUKU.
-
-
-    -- "Oi, lumottu! Taivaan nimessä sua rakastan
-    enemmän kuin itseäni. Sillä tulin tänne
-    itseäni vastaan taistellen."
-
-                           _Romeo ja Julia_.
-
-Nuori näyttelijätär ja Gionetta olivat palanneet teatterista, ja Viola
-äärimmäisen uupuneena oli heittäytynyt sohvalle sillä aikaa kuin
-Gionetta järjesteli pitkiä palmikoita. Päähineestä irrotettuna peitti
-vaaleankeltainen tukka näyttelijättären niinkuin kultalankainen
-harso. Harjatessaan tuuheita kiharoita vanha hoitajatar pakisi
-kaikista illan pikkutapauksista, näyttämön ja pukuhuoneitten
-rettelöistä ja selkkauksista. Gionetta oli aika eukko. Mitä suurimmalla
-piittaamattomuudella hän piti milloin yhden milloin toisen kilpailijan
-puolta. Se häntä pahotti, ettei Viola ollut valinnut yhtään kavaljeeria
-suosikikseen. Mutta valinnan hän jätti kokonaan kauniin holhokkinsa
-asiaksi. Zegri tai Abenderrage, Glyndon tai Zanoni, se oli hänelle
-samantekevä, vaikka hän viimemainituista kyllä kenties olisi antanut
-etusijan englantilaiselle, sentähden että hän Zanonista oli
-kuullut niin pelottavia huhuja ja että tämä itse oli suositellut
-kilpailijaansa. Gionetta käsitti väärin sen raskaan ja kärsimättömän
-huokauksen, jonka Viola päästi, kun hän Glyndonia ylisteli ja
-ihmetteli, miksei tuo viime aikoina ollut enää käynyt tapaamassa.
-Gionetta tyhjensi kaikki kiitoksensa Glyndonille, luullen Violan
-huokaisseen ikävästä häneen. "Ja muuten se toinen signor, jos ei muuta
-hänessä olisikaan vikana, aikoo juuri lähteä pois Napolista."
-
-"Lähteä Napolista -- Zanoni!"
-
-"Niin, rakkaani! Näin tänään satamassa ihmisjoukon seisovan muutamien
-oudonnäköisten merimiesten ympärillä. Hänen laivansa kuuluu saapuneen
-tänä aamuna ja olevan lahdessa ankkuroituna. Merimiehet sanoivat, että
-kaikki oli valmiina lähtöön, kun vaan sopiva tuuli tulisi. He ottivat
-juuri varastoja laivaan. He --"
-
-"Mene nyt Gionetta! Jätä minut!"
-
-Se aika oli jo ohi, jolloin tyttö taisi uskoa salaisuutensa
-Gionettalle. Hänen ajatuksensa olivat nyt tulleet siihen kohtaan,
-jolloin ei enää uskottua kaivata, koska sydän tuntee, ettei sitä
-ymmärrettäisi. Yksinään Viola nyt asteli huoneessaan levottomin
-askelin. Hän muisteli Nicotin inhottavaa kosintaa, Glyndonin
-haavottavia sanoja ja hän tunsi ihan pahoinvointia ajatellessaan niitä
-tyhjänpäiväisiä kättentaputuksia, joita annettiin näyttelijättärelle
-eikä naiselle ja jotka ainoastaan alensivat hänen arvoaan ihmisten
-silmissä. Niinkuin kylmä viima kulki hänen silmäinsä ohi kuva isän
-kuolemasta, kuihtuneesta laakerista ja murtuneista viulunkielistä.
-Hänen oma kohtalonsa oli vielä synkempi -- kielet saattaisivat murtua
-laakerin vielä viheriöidessä. Lamppu alkoi sammua, huone kävi hämäräksi
-ja pimeimpiin soppiin hän ei uskaltanut katsoa. Orpo, pelkäätkö haamuja
-isäsi kotilieden ääressä?
-
-Aikoiko Zanoni todella lähteä Napolista? Eikö häntä saisi koskaan enää
-nähdä? Houkka, mitä olivat kaikki muut surut tämän rinnalla? Menneisyys
-oli ohi -- tulevaisuus! -- hänellä ei olisi mitään tulevaisuutta, jos
-Zanoni olisi poissa. Mutta nyt oli juuri kolmannen päivän ilta, jolloin
-Zanoni taas oli luvannut käydä hänen luonaan, olkoon kuinka hyvänsä.
-Nyt tulisi hänen kohtaloonsa joku käänne, jos saisi uskoa Zanonin
-sanoja. Kuinka hän voisi Zanonille kertoa Glyndonin pahoja sanoja?
-Puhdas ja ylväs sydän ei voi koskaan uskoa toiselle kärsimiään
-vääryyksiä vaan ainoastaan riemuaan ja onneaan. Mutta tulisiko Zanoni
-näin myöhään käymään -- ja voisiko Viola ottaa häntä vastaan? Puoliyö
-oli jo käsissä. Ja yhä vaan Viola epämääräisen jännityksen ja kiihkeän
-levottomuuden valtaamana viipyi huoneessa. Kumeasti ja selvästi kuului
-viimeisen neljänneksen lyönti ennen puoliyötä. Kaikki oli hiljaista ja
-Viola oli juuri lähtemäisillään levolle, kun hän kuuli täyttä laukkaa
-tulevan hevosen kavioitten kalskeen. Ääni lakkasi, ovella joku koputti.
-Violan sydän tykytti hurjasti, mutta pelko sai väistyä toisen tunteen
-tieltä, kun hän kuuli tutun äänen kutsuvan itseään. Hän pysähtyi ja
-sitten viattomuuden rohkeudella lähti alas ja avasi oven.
-
-Zanoni astui keveästi ja nopeasti sisään. Hänen ratsukaapunsa liittyi
-kiinteästi hänen uhkean vartalonsa ympäri ja hänen leveä hattunsa loi
-tumman varjon hänen käskeville kasvoilleen.
-
-Tyttö seurasi häntä takaisin huoneeseen vapisten ja syvästi punastuen
-ja piteli edessään lamppua, joka valaisi hänen poskiaan ja pitkää alas
-valuvaa tukkaa, puoleksi peitettyjä hartioita ja kohoilevaa rintaa.
-
-"Viola", sanoi Zanoni syvästi liikutettuna, "minä olen taas luonasi
-sinua pelastaakseni. Emme saa hetkeäkään hukata. Sinun täytyy paeta
-minun kanssani tai jäädä prinssi di ----:n uhriksi. Minä olisin
-tahtonut jättää toisen tehtäväksi tämän pelastuksen, sinä tiedät, että
-olisin tahtonut -- sinä tiedät -- mutta hän ei ansaitse sinua, tuo
-kylmä englantilainen! Minä heittäydyn sinun jalkoihisi, luota minuun ja
-pakene."
-
-Hän tarttui intohimoisesti Violan käteen polvistuessaan ja katsoi ylös
-neidon kasvoihin kirkkailla pyytävillä silmillä.
-
-"Paeta sinun kanssasi!" sanoi Viola tuskin korviaan uskoen.
-
-"Minun kanssani. Nimi, maine, arvo -- kaikki joutuu uhriksi, jollet
-lähde."
-
-"Siis -- siis", sanoi kaino tyttö sopertaen ja kääntäen päänsä syrjään,
-"siis en olekaan sinulle yhdentekevä? Sinä et antaisi minua toiselle?"
-
-Zanoni vaikeni, mutta hänen rintansa nousi, hänen poskensa paloivat,
-hänen silmistään syöksyi tumma intohimon tuli.
-
-"Puhu!" huudahti Viola mustasukkaisesti epäillen hänen vaitioloaan.
-
-"Minulle yhdentekevä! Ei, mutta en uskalla sanoa, että rakastaisin
-sinua."
-
-"Mitä silloin minun kohtalostani?" sanoi Viola kalveten ja väistyen
-taaksepäin, "lähde pois, minä en pelkää vaaraa. Elämäni ja kunniani on
-omissa käsissäni."
-
-"Älä ole niin mieletön", sanoi Zanoni. "Kuule, kuinka hevoseni hirnuu!
--- se on merkki, joka varottaa. Vaara on lähellä. Kiiruhda tai me
-olemme hukassa."
-
-"Mitä sinä minusta välität?" sanoi tyttö katkerasti. "Sinä olet lukenut
-sydämeni ajatukset, sinä tiedät, että olet kohtaloni herra. Mutta
-minäkö antaisin kylmän velvollisuuden sitoa itseäni, minäkö kerjäisin
-välinpitämättömyydeltä suosiota, minäkö heittäytyisin sen jalkoihin,
-joka ei minua rakasta? Se todellakin olisi minun sukupuoleni kurjin
-synti. Oi, Zanoni, anna minun ennemmin kuolla!"
-
-Viola oli työntänyt hiukset kasvoiltaan puhuessaan ja seisoi nyt
-käsivarret murheellisesti alaspainuneina ja kädet epätoivoisesti
-yhteenpuristettuina uppiniskaisen henkensä ylpeässä katkeruudessa, joka
-antoi uutta lumousta hänen ihmeelliselle kauneudelleen. Mahdotonta
-oli kuvitella näköä, joka silmälle ja sydämelle olisi ollut
-vastustamattomampi.
-
-"Älä minua kiusaa! Se tietää itsellesi vaaraa -- ehkä turmiota",
-huudahti Zanoni. "Sinä et uneksikaan, mitä merkitsee pyyntösi --
-tule!" Ja ottaen askeleen hän kiersi käsivartensa Violan vyötäreen
-ympäri. "Tule, Viola, usko ainakin minun ystävyyteeni, kunniaani,
-suojelukseeni --"
-
-"Eikä rakkauteesi", sanoi italialainen, kääntäen häneen moittivat
-silmänsä. Kun ne silmät Zanonia kohtasivat, ei hän voinut niiden
-lumousta karttaa. Hän tunsi Violan sydämen lyövän omaa rintaansa
-vastaan ja hänen henkäyksensä kuumana poskellaan. Hän vapisi -- _Hän!_
-korkea, salaperäinen Zanoni, joka oli näyttänyt yli-ihmiseltä.
-Syvään hän huokasi: "Viola, minä rakastan sinua! Oi!" hän jatkoi
-intohimoisesti, päästi kätensä irti ja heittäytyi Violan jalkoihin,
-"minä en enää käske; niinkuin naista kositaan, minä kosin sinua.
-Silmiesi ensimäisestä katseesta -- äänesi ensimäisestä soinnusta tulit
-sinä onnettoman rakkaaksi minulle. Sinä puhut lumouksesta -- ja
-itsestäsi se juuri huokuu. Minä pakenin Napolista päästäkseni sinun
-näkyvistäsi... Kuukausia, vuosia kului ja yhä vaan kasvosi seurasivat
-minua ja silmäsi paistoivat sydämeeni. Minä palasin, koska näin sinut
-yksinäiseksi ja kärsiväksi ja tiesin, että ympärillesi läheltä ja
-kaukaa kasaantui vaaroja, joista minä ehkä voisin pelastaa. Ihana
-sielu, jonka lehtiä minä olen kunnioituksella lukenut, sinun tähtesi,
-sinun tähtesi ainoastaan, olisin tahtonut sinut antaa yhdelle, joka
-olisi voinut tehdä sinut onnellisemmaksi maan päällä kuin minä voin.
-Viola! Viola! -- sinä et tiedä -- et voi koskaan tietää -- kuinka rakas
-olet minulle!"
-
-On turha etsiä sanoja kuvailemaan sitä iloa -- ylpeätä, eheätä ja
-rajatonta, joka täytti napolittaren sydämen. Hän, jota Viola oli
-pitänyt liian ylhäisenä rakastajaksi -- makasi hänen jaloissaan
-nöyrempänä kuin ne ihailijat, joita hän aina oli puolittain
-halveksinut. Viola oli vaiti, mutta hänen silmänsä puhuivat ja sitten,
-kun hän hitaasti heräsi tajuamaan että ihmisrakkaus oli huippuunsa
-kohonnut, hän lankesi kainon ja hyveellisen luontonsa pelkoon. Hän ei
-uskaltanut -- hän ei olisi uneksinutkaan tehdä Zanonille sitä
-kysymystä, jonka hän niin rohkeasti oli tehnyt Glyndonille, mutta hän
-tunsi vaan äkkinäistä kylmyyttä -- tunsi, että yksi sulku; oli vielä
-rakkauden välillä. "Oi, Zanoni!" hän sopersi laskien silmänsä, "älä
-pyydä minua pakenemaan kanssasi, älä minua houkuttele häpeään. Sinä
-tahdot pelastaa minua muilta. Oi, pelasta minut itseltäsi!"
-
-"Orpo raukka", sanoi Zanoni hellästi, "voitko luulla, että minä sinulta
-vaatisin uhria -- suurinta mitä nainen voi antaa? Vaimokseni minä sinua
-kosin ja kaikilla siteillä, kaikilla lupauksilla tulen pyhittämään
-tämän liiton. Voi, valhetta on ollut se rakkaus, josta sinulle on
-puhuttu, jollet tiedä, mikä uskonto siihen kuuluu. Ne jotka totisesti
-rakastavat, he etsivät oman aarteensa tähden siteitä, jotka voivat
-tehdä rakkauden pysyväiseksi. Viola, älä itke, jollet anna minulle
-pyhää oikeutta suudella pois kyyneleitäsi!"
-
-Eikä Viola enää kääntänyt pois päätänsä vaan laski sen Zanonin
-rinnalle, heidän huulensa etsivät toisiaan: pitkä polttava suutelo...
-ja vaara -- elämä -- maailma -- kaikki oli unohdettu! Äkkiä Zanoni
-riuhtautui irti.
-
-"Kuuletko, kuinka tuuli huokaisee ja häipyy kuulumattomiin? Niinkuin se
-tuuli, niin minun voimani suojella sinua ja ennalta nähdä taivasten
-myrskyjä on mennyt. Mitä siitä! Kiiruhda, kiiruhda, ja rakkauteni
-antakoon korvausta kaikesta, mitä se on uskaltanut panna alttiiksi!
-Tule."
-
-"Liian myöhään -- houkka kun olin, liian myöhään!" huudahti Zanoni
-tuskaisen katkerasti ja riensi ovelle. Hän avasi sen ja työnnettiin
-takaisin asevoimin. Huone täyttyi rosvon seuralaisista, jotka olivat
-naamioituja ja täysin asestettuja. Viola oli jo kahden tunkeilijan
-käsissä, hänen huutonsa koski Zanonin korviin. Hän juoksi eteenpäin ja
-Viola kuuli hänen huutavan jotakin vieraalla kielellä. Hän näki
-rosvojen miekkojen tavottavan Zanonin rintaa ja silloin hän meni
-tainnoksiin. Kun hän heräsi, huomasi hän olevansa vaunuissa, jotka
-nopeasti vierivät tietään, ja sivullaan oli naamioitu liikkumaton
-olento. Vaunut pysähtyivät synkän talon edustalle. Äänettömästi aukeni
-portti; näkyi leveät portaat, kirkkaasti valaistut. Viola oli prinssi
-di ----:n palatsissa.
-
-
-
-
-XIV LUKU.
-
-
-    "Mutta jätä minut, minä vakavasti pyydän, signor,
-    puhuakseni vihasta ja laulaakseni kuolemasta."
-
-                       _Raivoava Roland_ XV, 18.
-
-Nuori näyttelijätär vietiin huoneeseen, joka oli sisustettu itämaisella
-ylellisyydellä, ja jätettiin sinne yksin. Hän ajatteli kohta Zanonia.
-Vieläkö hän eli? Oliko hän pelastunut miekoista, hänen uusi aarteensa,
-hänen elämänsä valo -- hänen herransa, joka nyt oli myöskin rakastettu?
-
-Hänellä ei ollut paljon aikaa miettimiseen. Hän kuuli askeleita
-lähenevän. Hän ei kuitenkaan vavissut. Rohkeus, jota hän ei ennen ollut
-tuntenut, säkenöi hänen silmissään ja jännitti hänen vartalonsa
-suoraksi. Elävänä tai kuolleena hän pysyisi Zanonille uskollisena!
-Hänellä oli uusi syy kunniansa suojelemiseen. Ovi avautui ja prinssi
-astui sisään hienossa räikeä-värisessä puvussa, joka siihenaikaan oli
-Napolissa yleinen.
-
-Hän astui eteenpäin huulillaan puolinainen iva: "Julma kaunotar, ethän
-sinä liian ankarasti moiti rakkauden väkivaltaa." Hän tapaili näin
-puhuen Violan kättä.
-
-Kun Viola väistyi, jatkoi hän: "Ajattelehan, että nyt olet sellaisen
-miehen käsissä, joka ei koskaan ole peräytynyt ajamasta takaa edes
-vähemmän haluttua saalista kuin sinä olet. Rakastajasi on kyllä
-uskalias, mutta hän ei pääse sinua pelastamaan. Minun sinä olet, mutta
-anna minun olla orjasi eikä herrasi."
-
-"Prinssi", sanoi Viola vakavasti, "turhaan ylpeilette. Mikä on
-voimanne? minä _en_ ole vallassanne. Elämä ja kuolema on omissa
-käsissäni. Minä en uhmaile, mutta en myöskään pelkää. Minä tunnen -- ja
-muutamissa tunteissa on kaikki tiedon voima ja juhlallisuus -- minä
-tunnen, että täälläkin olen turvassa. Mutta te -- te prinssi di ----,
-olette tuoneet vaaran omaan kotiinne!"
-
-Napolilainen hätkähti tämän odottamattoman vakavuuden ja pelottomuuden
-edessä. Hän ei kuitenkaan ollut vähällä säikäytetty ja päämäärästään
-horjautettu. Hän lähestyi Violaa ja aikoi vastata lämpimästi, kun
-ovella kuului koputus. Se uudistui ja prinssi keskeytystä harmitellen
-avasi oven ja kysyi kärsimättömästi, kuka oli uskaltanut rikkoa hänen
-käskyjään ja häiritä häntä. Mascari itse näyttäytyi kalpeana ja
-kiihtyneenä ja sanoi kuiskaten: "Herrani, suokaa anteeksi, mutta tuolla
-alhaalla on muukalainen, joka vaatii heti saada teitä tavata, ja
-muutamista hänen sanoistaan päättäen ei minusta ollut hyvä jättää hänen
-pyyntöään täyttämättä."
-
-"Muukalainen -- ja tähän aikaan päivästä! Mitä on hänellä olevinaan
-asiaa? Miksi häntä ollenkaan päästettiin sisään?"
-
-"Hän väittää, että teidän elämänne on suuressa vaarassa. Mistä hän on
-saanut tietonsa, sen hän kertoo yksin teidän ylhäisyydellenne."
-
-Prinssi oli harmistunut, mutta samalla levoton. Hän mietti hetkisen,
-palasi sitten huoneeseen ja sanoi Violalle:
-
-"Usko minua, kaunis tyttö, minä en tahdo käyttää hyväkseni valtaani.
-Minä luotan ainoastaan rakkauden lempeään valtaan. Ole näiden seinien
-sisäpuolella kuningatar vielä täydellisemmin kuin koskaan olet
-näyttämöllä ollut. Täksi yöksi, hyvästi! Olkoon unesi rauhallinen ja
-tuokoon se minun toiveilleni apua."
-
-Näin sanoen hän lähti ja Violaa ympäröivät palvelijat, jotka hän vain
-vaivalla sai itsestään eroamaan. Tahtomatta mennä levolle hän tutki
-huonetta ja huomasi sen lujasti varustetuksi. Hän vietti yön ajatellen
-Zanonia, jonka voimaa hän piti yliluonnollisena.
-
-Sillävälin prinssi meni alas portaita ja tuli siihen huoneeseen, mihin
-muukalainen oli laskettu.
-
-Hän tapasi miehen, joka päästä jalkoihin oli kääriytynyt pitkään
-kaapuun eli viittaan, jota papit yhteen aikaan käyttivät. Tämän
-muukalaisen kasvot olivat merkilliset. Ne olivat niin tummat ja
-päivettyneet, että hän näytti syntyneen kaukaisimman idän kansoista.
-Hänen otsansa oli korkea ja hänen silmänsä läpitunkevat, vaikka tyynet.
-Prinssi vältti niihin katsomasta niinkuin vältetään kysyjää, joka
-sydämestämme urkkii sen rikollisimmat salaisuudet.
-
-"Mitä tahdot minusta?" kysyi prinssi viitaten vierastaan istumaan.
-
-Äänellä syvällä, mutta vierassointuisella vastasi muukalainen: "Prinssi
-di ----, sinä, joka olet syntynyt voimakkaimmasta suvusta, mikä koskaan
-käytti jumalaista nerollisuutta palvelemaan inhimillisiä haluja,
-ylpeyttä, pahuutta ja itsekkäisyyttä! Sinä suuren Viscontin
-jälkeläinen, hänen, jonka historia on Italian kunnia-ajan historia ja
-joka nousi aikansa mahtavimmaksi neroksi sammumattoman vallanhimonsa
-kannustamana, minä tulen katsomaan pimenevän taivaan viimeistä tähteä.
-Tällä hetkellä huomisena päivänä ei sinusta tiedä tämä maa. Ihminen!
-jollei koko luontosi muutu, niin päiväsi ovat luetut!"
-
-"Mitä tarkottaa tämä lavertelu?" kysyi prinssi, nähtävästi ällistyen ja
-salaa kammoksuen. "Tuletko uhkaamaan minua omassa talossani vai
-tahdotko minua varottaa? Oletko joku vaeltava munkki vai joku salainen
-ystävä? Puhu selvästi! Mikä vaara minua uhkaa?"
-
-"Zanoni ja esi-isäsi miekka."
-
-"Ha, ha!" sanoi prinssi ylenkatseellisesti naurahtaen, "minä kohta
-alusta puolittain sinua epäilin. Sinä olet siis tuon petkuttajan
-seuralainen tai kätyri. Hän on kyllä varsin ovela mutta tällä hetkellä
-on hän voitettu. Ja minä arvaan, mitä tulet kertomaan, nim. että jos
-lasken vapaaksi erään vangin, niin vaara on vältetty ja ajan viisari
-käännetty takaisin?"
-
-"Päätä minua miksi tahdot, prinssi di ----. Minä tunnustan, että tunnen
-Zanonin. Sinäkin tulet tuntemaan häneen voimansa, mutta ei ennenkuin se
-sinut kuluttaa. Minä tahtoisin sinut pelastaa ja sentähden varotan.
-Kysytkö miksi? Minä sen kerron. Oletko kuullut kerrottavan hurjia
-juttuja suuresta esi-isästäsi? Oletko kuullut, kuinka hän halusi tietoa
-suurempaa kuin mitä kouluissa ja luostareissa löytyi? Oletko kuullut
-merkillisestä itämaalaisesta, joka oli hänen tuttavansa ja opettajansa
-ja jota vastaan Vatikaani turhaan aika ajoittain sinkautteli
-salamoitaan? Muistatko esi-isäsi kohtaloa, kuinka hänellä nuoruudessa
-tuskin oli muuta kuin nimi ja kuinka hän vietettyään hurjaa
-intohimoista elämää niinkuin sinä, äkkiä katosi Milanosta, köyhänä
-paeten maastaan - kuinka hän vuosikausien jälkeen oltuaan kukaties
-missä maissa ja missä toimissa, taas palasi kaupunkiin, missä hänen
-esi-isänsä olivat hallinneet, kuinka hänen kanssaan tuli viisas
-itämaalainen, salaperäinen Mejnour -- kuinka ne, jotka hänet näkivät,
-hämmästyksellä ja pelolla huomasivat, ettei aika ollut mitään jälkeä
-piirtänyt hänen kasvoihinsa, että nuoruus oli ikäänkuin tai'alla
-kiinnitetty hänen kasvonpiirteihinsä ja vartaloonsa? Etkö tiedä, että
-siitä lähtien hänen kohtalonsa nousi suuruuteen? Kaukaisimmat
-sukulaiset kuolivat ja toinen omaisuus toisensa jälkeen lankesi
-köyhtyneelle aatelismiehelle. Hän tuli prinssien johtajaksi, Italian
-ensimäiseksi suurmieheksi. Hän perusti uudelleen ruhtinassuvun, jonka
-viimeinen miespuolinen perillinen sinä olet, ja hänen loistonsa ulottui
-Milanosta Sisiliaan asti. Suuria kunnianhimoisia unelmia liikkui hänen
-mielessään päivin ja öin. Jos hän olisi elänyt, olisi Italia nähnyt
-uuden suurvallan syntyvän ja Visconti olisi hallinnut uudestaan
-noussutta Magna Graeciaa.[41] Hän oli mies sellainen, jonka maailma
-harvoin näkee, mutta hänen aikomuksensa olivat liian maalliset niiden
-välikappalten käyttämiseen, joita hän etsi. Jos hänen vallanhimonsa
-olisi ollut joko suurempi tai pienempi, niin hän olisi ansainnut saada
-mahtavamman valtakunnan kuin mitä Rooman keisarit hallitsivat, ja hän
-olisi ollut meidän veljeskuntamme arvoinen, ollut Mejnourin
-kumppanuuden arvoinen, hänen, jonka nyt näet edessäsi."
-
-Prinssi, joka henkeään hievahtamatta oli kuunnellut merkillisen
-vieraansa viimeisiä sanoja, hypähti nyt paikaltaan. "Kavaltaja", hän
-huusi, "uskallatko minulle syöttää juttuja? Kuusikymmentä vuotta on
-kulunut siitä kuin isoisäni kuoli; jos hän olisi elänyt, olisi hän yli
-120 vuoden vanha, ja sinä, joka vielä olet suoraselkäinen ja eloisa,
-sinä uskallat tekeytyä hänen aikalaisekseen! Mutta sinä olet huonosti
-oppinut läksysi. Sinä et nähtävästi tiedä, että minun isoisäni, joka
-todella oli viisas ja loistava, kaikessa paitsi uskossaan petturiin,
-tavattiin kuoliaana vuoteellaan juuri sillä hetkellä kuin hänen
-suunnattomat suunnitelmansa olivat valmiita toimeenpantaviksi, ja että
-Mejnour oli hänen murhaansa syypää."
-
-"Voi!" vastasi vieras murheellisella äänellä, "jos hän vaan olisi
-kuunnellut Mejnouria, jos hän vaan olisi jättänyt toistaiseksi
-viimeistä vaarallista tulikoetusta yliluonnollisen viisauden
-saavuttamiseksi, kunnes tarpeellinen harjotus ja vihkimys olisi ollut
-täytetty, niin olisi hän, isoisäsi, seisonut minun rinnallani
-sellaisella paikalla, jota Tuonelan vedet alinomaa huuhtelevat voimatta
-konsanaan peittää. Isoisäsi vastusti minun palavia rukouksiani, ei
-totellut minun järkähtämättömiä käskyjäni, hänen sielunsa himoitsi
-kiivaasti niitä salaisuuksia, joita vallan ja valtikan tavottaja ei
-koskaan saavuta, ja hän kuoli oman hurjuutensa uhrina."
-
-"Hän tuli myrkytetyksi ja Mejnour pakeni."
-
-"Mejnour ei paennut", vastasi vieras ylpeästi. "Mejnourin ei tarvitse
-paeta vaaraa, hänelle on vaara jotakin kauan sitten taakse jätettyä.
-Kun isoisäsi nautti sen juoman, jonka hän luuli antavan kuolevaiselle
-kuolemattomuuden, niin minä samana päivänä, huomatessani, että
-vaikutukseni häneen oli loppunut, jätin hänen oman tuomionsa alaiseksi.
-Mutta siitä tarpeeksi, minä rakastin esi-isääsi! Minä tahtoisin
-pelastaa viimeistäkin hänen jälkeläisistään. Älä asetu Zanonia vastaan.
-Älä anna sielusi joutua pahojen himojesi valtaan. Vetäydy takaisin
-äkkijyrkän reunalta, niinkauan kuin vielä on aikaa. Sinun otsassasi,
-sinun silmissäsi minä huomaan vähän sitä jumalaista loistoa, mikä
-suvullesi kuului. Sinussa on vähän siementä heidän nerokkuudestaan,
-mutta syntyperäiset himosi sen tukahuttavat. Muistele, että neronsa
-voimalla sukusi nousi, mutta pahe aina esti sitä lujittamasta
-valtaansa. Ne lait, jotka Maailmankaikkeutta hallitsevat, säätävät,
-ettei mikään paha voi kauan kestää. Ole viisas ja ota varotusta
-historialta. Sinä seisot kahden maailman, menneisyyden ja tulevaisuuden
-vaiheilla, ja kummastakin kuuluu korviisi ennustavia ääniä. Minä olen
-tehnyt tehtäväni. Jää hyvästi!"
-
-"Etpä niinkään lähde tästä talosta. Minä panen kerskatun voimasi
-koetukselle. Hoi, hoi, tänne miehet! -- hoi!"
-
-Prinssi huusi ja huone täyttyi palvelijoista.
-
-"Ottakaa kiinni tuo mies!" hän huusi osottaen sitä paikkaa, missä
-Mejnour oli seisonut. Hänen kuvaamattomaksi kauhukseen oli paikka
-tyhjä. Salaperäinen vieras oli kadonnut niinkuin uni. Ainoastaan ohut
-tuoksuva savu leijaili ylös seinille. "Kuinka on sinun laitasi,
-herrani?" huudahti Mascari. Prinssi oli tajuttomana pudonnut
-pitkälleen. Monta tuntia hän makasi horroksessa. Kun hän toipui,
-lähetti hän kaikki palvelijat pois ja hänen askeleensa kuuluivat käyvän
-edestakaisin huoneessa, raskaina ja epäsäännöllisinä. Eikä hän tuntunut
-olevan oma itsensä ennenkuin vähää ennen seuraavan päivän juhlaa.
-
-
-
-
-XV LUKU.
-
-
-    "Oi, kuinka voin toista löytää,
-    kun en löydä itseänikään."
-
-                   _Aminta_. At. I, 2.
-
-Glyndon nukkui tavallista syvemmin yöllä viimeisen keskustelunsa
-jälkeen Zanonin kanssa. Aurinko jo täytenä helotti hänen silmiinsä, kun
-hän ne toisena päivänä avasi. Hän nousi virkistyneenä ja tunsi
-omituista rauhaa, joka enemmän johtui päättäväisyydestä kuin
-väsymyksestä. Viimeisen yön tapaukset ja tunteet olivat kiteytyneet
-selviksi ja varmoiksi ajatuskuviksi. Hänen mielensä ei paljon niissä
-viivähtänyt, hän ajatteli enemmän tulevaisuutta. Hän oli samassa
-mielentilassa kuin Egyptin vanhojen mysterioiden vihitty, joka on
-kulkenut läpi portin, mutta vaan sitä kiihkeämmin toivoo itse pyhäkköön
-pääsevänsä.
-
-Hän pukeutui ja sai ilokseen kuulla, että Mervale oli muitten
-maamiestensä seurassa lähtenyt huviretkelle Iskiaan. Kuuman
-päivällisajan hän vietti yksinäisyydessä mietiskellen ja vähitellen
-palasi Violan kuva hänen sydämeensä. Se oli pyhä kuva, sillä se oli
-inhimillinen. Hän oli luopunut Violasta, ja vaikkei hän sitä katunut,
-häiritsi häntä ajatus, että katumus nyt olisi liian myöhäinen.
-
-Kärsimättömänä hän nousi istualtaan ja käveli nopein askelin
-näyttelijättären halvalle asunnolle.
-
-Matka oli jokseenkin pitkä ja uuvuttava. Glyndon saapui hiestyneenä
-perille. Hän avasi salvan ja astui sisään. Hän tuli ylös portaita, ei
-ääntä, ei hengen hievahdustakaan kuulunut. Etuhuoneessa makasi pöydällä
-näyttelijättären kitara ja muutamia käsinkirjotettuja osia
-mielinäytelmistä. Hän pysähtyi, rohkaisi itseään ja koputti sisemmälle
-ovelle. Ovi oli raollaan, ja kun ei hän kuullut mitään sisältä, sysäsi
-hän sen auki. Se oli Violan makuuhuone, rakastajan pyhin paikka, ja
-hyvin se sopikin haliitsijattarelleen. Ei mitään näyttämön koruja
-näkynyt eikä myöskään ollut sitä epäjärjestystä, joka etelämaiden
-alemmissa luokissa on niin yleinen. Kaikki oli puhdasta ja
-yksinkertaista. Kaikki koristuksetkin olivat hienoja ja viattomia.
-Muutamia kirjoja huolellisesti hyllyllä seisomassa ja muutamia kukkia
-saviruukussa, joka oli vanhaan etruskilaiseen tapaan maalattu.
-Auringonvalo tulvi vuoteen lumivalkeille verhoille. Viola ei ollut
-sisällä, mutta hoitajatar -- oliko hänkin poissa? Glyndon pani talon
-kaikumaan Gionettan nimeä, mutta ei mitään vastausta kuulunut. Kun hän
-viimein vastenmielisesti lähti pois, näki hän Gionettan tulevan vastaan
-kadulla. Vanha vaimo raukka päästi ilohuudon hänet nähdessään, mutta
-molemminpuolisella pettymyksellä havaitsivat he, ettei kummallakaan
-ollut tarjota iloisia sanomia eikä tyydyttäviä selvityksiä. Gionetta
-oli herännyt edellisenä iltana kuullessaan ääniä alhaalta. Mutta
-ennenkuin hän sai rohkeutta mennäkseen alas, oli Viola kadonnut.
-Ulko-ovella näkyi väkivallan merkkejä, mutta naapureilta ei voitu saada
-muuta tietoa kuin että eräs latsaroni, joka yöllä makasi Chiajan
-torilla, oli kuunvalossa nähnyt vaunujen, jotka hän tunsi prinssi
-di ----:n vaunuiksi, ajavan kahdesti edestakaisin sen paikan ohi
-vuorokauden ensimäisellä tunnilla. Kun Glyndon sai nämä pääkohdat
-urkituksi vanhalta hoitajattarelta nyyhkytysten ja voivotusten välistä,
-lähti hän kohta kiirusti Zanoniin palatsille. Siellä sai hän tietää,
-että signor oli mennyt prinssi di ----:n juhlaan eikä tulisi palaamaan
-ennenkuin myöhään yöllä. Glyndon seisoi liikkumattomana hämmästyksestä.
-Hän ei tiennyt mitä uskoa ja miten toimia. Mervalekaan ei ollut käsillä
-häntä neuvomassa. Hänen omatuntonsa syytti häntä katkerasti. Hänellä
-oli ollut valta pelastaa rakastamansa nainen, mutta hän oli luopunut
-siitä vallasta. Mutta kuinka olisi itse Zanoni tässä langennut? Kuinka
-oli hän lähtenyt itse ryöstäjän toimeenpanemaan juhlaan? Mahtoiko
-Zanoni tietääkään mitä oli tapahtunut? Jollei hän tiennyt, ei pitänyt
-Glyndonin hukata hetkeäkään ilmottaakseen. Vaikka hän sielussaan oli
-päättämätön, oli hän fyysillisesti urhoollinen, jos kukaan. Hän aikoi
-kohta lähteä itse prinssin palatsiin, ja jos Zanoni olikin pettänyt sen
-luottamuksen, jonka hän puolittain oli itselleen vaatinut, niin
-Glyndon, vähäpätöinen muukalainen tulisi vaatimaan vankia vapaaksi,
-vaikkapa keskellä prinssin saleja ja kokoontuneitten vieraitten edessä.
-
-
-
-
-XVI LUKU.
-
-    "Korkeaa viisautta ympäröivät koleat kalliot."
-
-                   _Hadr. Junior_, XXXVII.
-
-Menkäämme kertomuksessamme muutamia tunteja taakse päin. Oli kesäaamun
-ensimäinen koitto ja kaksi miestä seisoi parvekkeella puutarhan
-yläpuolella, josta aukenevat kukat lähettivät tuoksujaan. Tähdet eivät
-vielä olleet taivaalta sammuneet -- linnut olivat vielä oksillaan
-ääneti, kaikki oli hiljaa, tyyntä, hiiskumatonta. Mutta kuinka
-toisenlainen oli lähestyvän aamunkoiton tyyneys kuin yön juhlallinen
-lepo! Hiljaisuuden soitossa on tuhansia toisintoja. Nämä miehet, jotka
-yksin näyttivät Napolissa valvovan, olivat Zanoni ja salaperäinen
-muukalainen, joka noin tunnin verran sitten oli säikäyttänyt
-prinssi di ----:tä hänen nautinnonhimonsa keskellä.
-
-"Ei", virkkoi viimeksimainittu, "jos sinä olisit jättänyt Korkeimman
-Lahjan ottamisen siksi kuin olisit tullut iäkkäämmäksi ja käynyt läpi
-kaikkien niiden kokemusten, joissa minä karastuin kylmää ja kuumuutta
-vastaan, kunnes tutkimuksillani sain sen omakseni, niin et olisi
-joutunut siihen kiroukseen, jota nyt valitat. Sinä et olisi silloin
-murehtinut sitä, että inhimillinen rakkaus on niin lyhyt sinun oman
-olemassaolosi rinnalla, sillä silloin olisi sinusta kuollut jokainen
-unelmakin naisen rakkaudesta. Sinä ilman tätä erehdystä ehkä olisit
-loistavin jäsen siitä salaisesta suvusta, mikä luomisketjussa täyttää
-välimatkan ihmiskunnan ja paratiisin lasten välillä, mutta aikakausien
-kuluessa tulet sinä katumaan sitä rohkeata uhmaa, että pyysit kantaa
-nuoruuden intohimot maallisen kuolemattomuuden pelottavaan suuruuteen."
-
-"Minä en sitä kadu enkä tule katumaan", vastasi Zanoni. "Autuus ja
-suru, mitkä kohtalossani hurjasti vaihtelevat, ovat paremmat kuin sinun
-yksinäisen tiesi tyyni, veretön yhdenkaltaisuus. Sinä, joka et mitään
-rakasta, et mitään vihaa, et mitään tunne, sinä astelet maan päällä
-unennäön äänettömillä ja ilottomilla askelilla."
-
-"Sinä erehdyt", vastasi Mejnourin nimellä kutsuttu, "vaikka en välitä
-lemmestä, ja vaikka minussa ovat kuolleet ne himot, jotka tavallisia
-maan lapsia pitävät liikkeellä, niin en ole tyynemmille nautinnoille
-kuollut. Minä kuljetan alaspäin lukemattomien vuosien virtaa myöten, ei
-nuoruuden vallattomia intohimoja, vaan vanhuuden rauhaisia henkisiä
-iloja. Viisaasti minä tahallani nuoruuden ainiaaksi heitin erotessani
-muiden ihmisten kohtalosta. Älkäämme kadehtiko tai moittiko toisiamme.
-Minä olisin tahtonut pelastaa tämän napolilaisen prinssin, osaksi
-sentähden että hänen esi-isänsä oli ainoastaan viimeisimmän välimuurin
-erottamana meidän veljeskunnastamme -- osaksi sentähden että tiesin
-miehessä itsessään kätkeytyvän muinaisaikaisen voiman ja rohkeuden
-aineksia, jotka aikaisemmalla iällä olisivat tehneet hänet meikäläisten
-joukkoon kypsyneeksi. Maan päällä ei ole monta, joilla olisi
-tulikoetukseen tarvittavia ominaisuuksia. Mutta aika ja kohtuuttomuus,
-mitkä ovat koventaneet hänen karkeampia aistimiaan, ovat myöskin
-tylsyttäneet hänen tunteitaan. Minä jätän hänet tuomionsa alaiseksi."
-
-"Ja yhä vaan sinulla on halu uudelleen elvyttää veljeskuntaamme uusilla
-tulokkailla. Kyllä kuitenkin, kuitenkin kokemuksen olisi pitänyt
-opettaa sinulle, että tuskin kerran tuhannessa vuodessa syntyy yksi
-sellainen, joka voi kulkea läpi niitten pelottavien porttien, jotka
-johtavat suurempiin maailmoihin. Eikö sinun tiesi jo ole uhrien
-täyttämä? Eivätkö heidän aavemaiset tuskan ja pelon vääristämät
-kasvonsa -- veristen itsemurhantekijäin ja hurjien mielipuolten kasvot
--- nouse eteesi ja varota sinua mieletöntä haluasi jatkamasta, jos
-sinulla vielä on inhimillistä myötätuntoa jälellä."
-
-"Ei", vastasi Mejnour, "eikö minulla ole ollut menestystäkin
-tappioitten vastapainona? Ja voisinko minä luopua tästä korkeasta
-toivosta, joka sopii meidän ylevään olotilaamme, siitä toivosta, että
-voisimme muodostaa mahtavan ja lukuisan heimon, jolla olisi voimaa
-näyttämään ihmiskunnalle majesteetillista valtaansa -- tulla tämän
-planetan hallitsijoiksi -- ehkä kulkea muihin planettoihin -- vallita
-niitä vihamielisiä raakalaiskansoja, jotka nyt ovat ympärillämme --
-heimon, joka voisi kuolemattomuudessaan kehittyä askel askeleelta
-ylemmäksi taivaalliseen kunniaan ja viimeksi kohota niitten lähimpäin
-palvelijoitten ja käskyntäyttäjien joukkoon, jotka seisovat
-Valtaistuinten Valtaistuimen ympärillä? Mitä minä huolin tuhansista
-uhreista, jos yksikin uusi astuu joukkoomme? Ja sinä Zanoni?" jatkoi
-Mejnour, hetken vaiettuaan, "sinäkin, jos tämä tunne kuolevaista
-kauneutta kohtaan, jota olet uskaltanut helliä, jos se kestäisi ja
-pääsisi tunkeutumaan sisimpään luontoosi ja yhdistymään sen
-katoomattomaan olemukseen -- silloin sinunkin täytyy panna kaikki
-alttiiksi kohottaaksesi rakastettusi vertaiseksi. Ei, älä minua
-keskeytä. Voitko nähdä sairauksien häntä uhkaavan -- vaarojen väijyvän
--- vuosien kuluvan -- silmien himmenevän -- kauneuden katoovan --
-samalla kuin hänen sydämensä aina nuorena sinussa riippuu kiinni --
-voitko tätä kaikkea katsella ja kuitenkin tietää, että voisit --"
-
-"Lopeta!" huusi Zanoni kiivaasti. "Mitä on kaikki muu kohtalo
-kauhunkuoleman rinnalla? Eikö merkitse mitään, että kylmäverisinkin
-viisas -- kiihkoisinkin intoilija -- kovakouraisinkin sotija rautaisine
-hermostoineen -- on löydetty kuolleena vuoteellaan, hiukset pystyssä ja
-silmät päästä ulkonevina, tuon kammottavan tien ensi askeleella -- ja
-luuletko, että tämä heikko nainen -- jonka poskilta viepi veren
-ikkunaluukun kolaus, huuhkajan huuto, tai veripisara miehen
-miekankärjellä -- luuletko, että hän kestäisi yhden silmäyksenkin
-tuohon -- --? Pois se! Ajatuskin, että hänen pitäisi sellaista nähdä,
-saattaa minut pelkuriksi."
-
-"Kun kerroit hänelle rakastavasi häntä -- kun painoit häntä povellesi,
-niin luovuit sinä kaikesta vallasta nähdä hänen tulevaisuutensa
-kohtaloita ja suojella häntä vahingolta. Tästälähin sinä olet hänen
-suhteensa ihminen. Kuinka siis voit tietää, mitä kiusauksia vielä saat
-kestää? Mutta olkoon tässä tarpeeksi -- sinä pidät kiinni
-aikomuksestasi?"
-
-"Tapahtukoon! on sanottu."
-
-"Ja huomenna?"
-
-"Huomenna tällä tunnilla kulkee purtemme tuolla merellä ja aikakausien
-paino on hartioiltani pudonnut. Sinua minä vaan säälin --- viisas
-houkkio -- _sinä_ olet nuoruudestasi luopunut!"
-
-
-
-
-XVII LUKU.
-
-
-    "Alkemisti: Aina puhut arvotuksia. Sano minulle,
-    oletko se lähde, josta Bernard Lord Trevizan kirjotti?
-
-    Merkurius: Minä en ole se lähde vaan ainoastaan vesi.
-    Lähde sulkee minutkin itseensä."
-
-                Sandivogius. _Uutta valoa alkemiaan_.
-
-Prinssi di ---- ei ollut sellainen mies, jota kukaan olisi voinut
-luulla taikauskon tartuttamaksi. Mutta kuumassa Italiassa oli ja on
-vieläkin jonkunmoinen uskovaisuuden henki, joka yhä uusissa muodoissa
-voi näyttäytyä heidän filosofiensa ja epäilijöittensä rohkeimmissakin
-opinkappaleissa. Lapsuudessaan oli prinssi kuullut kerrottavan
-merkillisiä kertomuksia isoisänsä kunnianhimosta, nerokkuudesta ja
-loistavasta urasta, ja salaisesti hän itsekin varhaisessa nuoruudessa
-oli seurannut tiedettä ei ainoastaan sen "luvallisille" poluille vaan
-ikimuinoisen salaisen tieteen eksyttäviin sokkeloihin. Minä olen
-todella Napolissa nähnyt pienen kirjan Viscontin vaakunalla koristetun
-ja tälle prinssille kuuluneen, jossa alkemiaa käsitellään puoleksi
-pilkallisessa, puoleksi kunnioittavassa hengessä.
-
-Nautinnot piankin hänet erottivat näistä aateskeluista, ja hänen
-lahjansa, jotka kieltämättä olivat suuret, käytettiin tykkönään hurjiin
-juoniin ja seikkailuihin tai koristamaan onttoa pöyhkeilyä klassillisen
-taiteen värityksellä. Hänen suunnaton rikkautensa, hänen ylpeytensä,
-hänen häikäilemätön ja rohkea luonteensa tekivät hänet tavattoman
-pelottavaksi heikommalle ja aremmalle sukupuolelle. Leväperäisen
-hallituksen virkamiehet ummistivat silmänsä niiltä pilloilta, jotka hän
-teki, jottei hän kurottaisi kunnianhimoansa valtiollisiin vehkeilyihin.
-
-Mejnourin merkillinen vierailu ja varsinkin hänen kummallinen lähtönsä
-teki napolilaiseen järkyttävän vaikutuksen, jota vastaan hän turhaan
-koetti taistella kypsyneen miehuutensa röyhkeydellä ja maailmaakokeneen
-epäileväisyydellä. Todella Mejnourin esiintyminen antoi Zanonille
-sellaisen luonteen, jota prinssi ei ennen ollut älynnyt. Hän tunsi outoa
-kammoa ajatellessaan sitä, jota hän oli vaatinut kilpasille -- ja --
-Jonka hän oli tehnyt vihollisekseen. Kun hän vähäistä ennen juhlaansa
-oli jälleen tullut itsensä herraksi, punnitsi hän mielessään synkällä
-päättäväisyydellä ennen rakentamiansa kavalia suunnitelmia. Hänestä
-tuntui, että salaperäisen Zanonin kuolema oli välttämätön hänen oman
-henkensä säilyttämiseksi, ja Mejnourin varotukset olivat ainoastaan
-omiansa hänen päätöstänsä lujittamaan.
-
-"Koetetaanpa, voiko hänen magiansa keksiä vastamyrkkyä minun
-myrkylleni", sanoi hän puoliääneen jäykästi hymyillen ja kutsui
-Mascarin luokseen. Se myrkky, minkä prinssi omin käsin sekotti
-vieraallensa aiottuun viiniin, oli muodostettu aineksista, joiden
-salaisuus oli ollut hänen lahjakkaan mutta rikollisen hallitsijasukunsa
-ylpeimpiä perintöjä. Se vaikutti nopeasti, eikä kuitenkaan liian äkkiä,
-se ei tuottanut tuskia, se ei jättänyt ruumiiseen mitään julmaa
-kouristusta eikä ihoon punaisia täpliä epäluuloa synnyttämään. Vaikka
-olisi leikattu ja urkittu joka jänne ja kudos ruumiissa, niin ei
-kokeneinkaan lääkärin silmä olisi voinut keksiä elämänsammuttajaa.
-Kahteentoista tuntiin ei myrkyn uhri tiennyt mistään. Ainoastaan
-veressä tuntui suloinen virkeys ja sitä seurasi miellyttävä raukeus,
-halvauksen edelläkävijä. Silloin ei mikään suoneniskentä voinut
-pelastaa. "Halvaus" oli tehnyt paljon tuhoa Viscontien vihollisten
-perheissä!
-
-Juhlan hetki joutui -- vieraat kokoontuivat. Sinne saapui napolilainen
-ylimystö, normannien, teutonien ja goottien jälkeläisiä.
-
-Viimeisenä vieraista tuli Zanoni ja joukko antoi tietä, kun muhkea
-muukalainen astui palatsin herran eteen. Prinssi tervehti häntä paljoa
-puhuvalla hymyilyllä, johon Zanoni kuiskaten vastasi: "Joka pelaa
-väärillä nopilla, ei aina voita." Prinssi puri huultaan ja Zanoni
-siirtyi syrjään ja jäi keskustelemaan matelevan Mascarin kanssa.
-
-"Kuka tulee prinssin perilliseksi?" kysyi vieras.
-
-"Eräs kaukainen sukulainen äidin puolelta. Miespuolinen haara kuolee
-hänen ylhäisyytensä keralla."
-
-"Onko hänen perillisensä läsnä näissä kemuissa?"
-
-"Ei, hän ei ole prinssin ystävä."
-
-"Samantekevä, huomenna hän on oleva täällä."
-
-Mascari tuijotti hämmästyneenä, mutta samassa annettiin aterian merkki
-ja vieraat kokoontuivat pöytään. Niinkuin silloin oli tapana, pidettiin
-juhla vähän aikaa keskipäivän jälkeen. Oltiin pitkässä salissa, jonka
-toinen pääty avautui marmoripilariston kautta pihalle eli puutarhaan,
-missä silmä löysi viihdytystä kylmistä suihkulähteistä ja valkeista
-marmoripatsaista, jotka puoleksi peittyivät oranssipuiden väliin.
-Kaikki oli otettu huomioon, mitä suinkin ylellisyys saattoi keksiä
-vilpoisuuden hankkimiseksi tänä tukahuttavan kuumana aikana.
-Näkymättömistä torvista virtaili kylmää ilmaa ja silkkiliinat
-liikkuivat edestakaisin ikäänkuin uskotellakseen, että huhtikuun tuuli
-puhalteli. Pikkuiset vesisuihkut talon kaikilla kulmilla antoivat
-italialaiselle samaa hauskuuden ja kodikkuuden tunnetta kuin
-alaslasketut uutimet ja loimuava pesävalkea kylmempien maitten
-asukkaille.
-
-Keskustelu oli hieman vilkkaampi ja älykkäämpi kuin on tavallista
-etelän velttojen nautinnonhaluisten keskuudessa, sillä prinssi oli itse
-hienosti sivistynyt ja etsi tuttavuuksiaan ei ainoastaan oman maansa
-lahjakkaista vaan myöskin niistä hienoista muukalaisista, jotka olivat
-napolilaisen seuraelämän suolana. Juhlassa oli läsnä pari kolme vanhan
-hallitusajan ranskalaista, jotka olivat paenneet maastaan lähestyvän
-vallankumouksen tieltä. Heidän ajatustapansa ja sukkeluutensa sopivat
-hyvin tähän maanseutuun, missä "suloinen joutenolo" on sekä
-elämänfilosofia että usko. Prinssi itse oli kuitenkin tavallista
-vaiteliaampi, ja kun hän koetti olla iloisempi, tuntui se pakotetulta
-ja liiotetulta. Isäntänsä käytöksen rinnalla oli Zanonin esiintyminen
-suuri poikkeus. Tämän merkillisen henkilön koko olemus oli kaikissa
-tilaisuuksissa tyyntä ja kohteliasta levollisuutta, jota pidettiin
-pitkän tottumuksen tuloksena. Häntä ei oikein olisi sopinut sanoa
-iloiseksi ja kuitenkin harvat niin suuresti saattoivat korottaa yleistä
-mielialaa seurustelussa kuin hän. Oli ikäänkuin hän jokaisesta
-seuralaisestaan olisi vaistomaisesti löytänyt ne ominaisuudet, jotka
-hänessä olivat parhaimmat, ja jos joskus pieni vivahdus peitettyyn
-ivaan tuntui hänen sanoissaan keskustelun kuluessa, niin se tuntui vain
-viisaalta ja nerokkaalta noista ihmisistä, jotka eivät olleet tottuneet
-ottamaan mitään vakavalta kannalta. Ranskalaiset panivat eritoten
-huomiota siihen, että hän niin tarkasti tunsi pienimmätkin tapaukset
-heidän maastaan ja pääkaupungistaan ja että hän niin tavattoman syvälle
-oli tunkeutunut niiden henkilöiden luonteeseen, jotka silloin
-näyttelivät pääosaa Europan valtioelämän näyttämöllä. Juuri silloin
-kuin juhlailo oli ylimmillään, saapui Glyndon palatsiin. Portinvartija
-huomasi hänen puvustaan, ettei hän kuulunut kutsuttuihin vieraisiin, ja
-sanoi hänelle, että hänen ylhäisyytensä ei mitenkään voinut tulla
-häirityksi, ja silloin vasta Glyndon ensimäisen kerran älysi, kuinka
-omituisen vaikean tehtävän hän oli ottanut itselleen. Tunkeutua väkisin
-suuren ja mahtavan ylimyksen juhlaan ja keskelle Napolin hienostoa ja
-vaatia häntä tilille asiasta, mikä hänen vieraistaan tulisi näyttämään
-ainoastaan hauskalta kepposelta -- se teko tulisi varmasti olemaan sekä
-naurettava että tulokseton. Hän mietti tuokion ja laski sitten
-kultakolikon palvelijan käteen sanoen olevansa lähetetty puhuttelemaan
-signor Zanonia asiasta, joka koski elämää ja kuolemaa. Siten hän
-helposti pääsi yli pihan ja rakennuksen sisään. Hän tuli ylös leveistä
-rappusista ja jo kaukaa kuului häneen korviinsa juhlivien iloiset
-äänet. Astuessaan etuhuoneisiin tapasi hän paasipojan, jonka hän
-lähetti viemään sanaa Zanonille. Paasi sanoi asian ja Zanoni
-kuullessaan Glyndonin nimeä kuiskattavan kääntyi isäntänsä puoleen.
-
-"Suokaa anteeksi, herrani. Eräs englantilainen ystäväni, signor Glyndon
-(jonka nimi ei liene teidän ylhäisyydellenne tuntematon) odottaa
-ulkopuolella -- hänen asiansa mahtaa olla hyvin tärkeä, koska hän
-tällaisella hetkellä pyrkii puheilleni. Te suotte kai anteeksi, että
-hetkeksi poistun."
-
-"Ei, signor", vastasi prinssi kohteliaasti, mutta pahaenteisesti
-hymyillen, "eikö olisi parempi, että teidän ystävänne liittyisi meidän
-seuraamme? Englantilainen on aina tervetullut, ja vaikka hän olisi
-saksalainen, niin teidän ystävyytenne soisi hänelle arvoa ja
-viehätystä. Pyytäkää häntä astumaan sisään -- teitä emme tahtoisi olla
-hetkeäkään vailla."
-
-Zanoni kumarsi päätään -- poika lähetettiin ylen imartelevaa
-tervehdystä viemään Glyndonille; hänelle tehtiin istumasija Zanonin
-viereen ja nuori englantilainen tuli sisään.
-
-"Te olette sangen tervetullut, herra. Minä toivon, että asianne
-kuuluisalle vieraallemme on hyväenteinen ja ilahuttava. Jos se sitä
-vastoin on ikävä, jättäkää se tuonnemmaksi, pyydän."
-
-Glyndonin otsa oli synkkä ja hän oli säikäyttämäisillään vieraita
-vastauksellaan, kun Zanoni merkitsevästi kosketti hänen käsivarttaan ja
-englanninkielellä kuiskasi: "Minä tiedän, miksi olet minua etsinyt. Ole
-hiljaa ja ota vaarin, mitä seuraa."
-
-"Te tiedätte siis, että Viola, jota kehuitte voivanne pelastaa
-vaarasta, on tässä talossa --"
-
-"On tässä talossa! -- niin, sen tiedän. Tiedän myöskin, että Surma
-istuu isäntämme oikealla kädellä. Mutta hänen kohtalonsa on nyt
-ainaiseksi erotettu Violan kohtalosta, ja se peili, joka minulle tämän
-heijastaa, on selvänä verivirtojen keskelläkin.[42] Ole hiljaa ja pane
-merkille, mikä kohtalo häntä odottaa."
-
-"Herrani", sanoi Zanoni ääneen, "signor Glyndon on todella tuonut
-minulle sanomia, jotka eivät olleet ihan odottamattomia. Minä olen
-pakotettu lähtemään Napolista -- siinä uusi syy meille tehdäksemme
-parhainta tästä hetkestä."
-
-"Ja mikä, jos uskallan kysyä, mahtaa olla se syy, joka saattaa tämän
-ikävyyden Napolin kauniille naisille?"
-
-"Se on erään henkilön lähestyvä kuolema, joka on minulle suonut mitä
-vilpittömintä ystävyyttä", vastasi Zanoni totisena. "Älkäämme puhuko
-siitä, suru ei voi ajan kulkua muuttaa. Niinkuin me uusilla kukilla
-korvaamme ne, jotka maljakoissamme ovat kuihtuneet, niin on
-maailmallisen viisauden salaisuus uusilla ystävyyksillä korvata niitä,
-jotka tieltämme haihtuvat."
-
-"Oikea filosofia!" huudahti prinssi. "'Ei ihmetellä', oli roomalaisen
-lauseparsi. 'Ei surra' on minun. Ei ole elämässä muuta surtavaa,
-paitsi, totta vieköön, signor Zanoni, jos meiltä riistetään joku nuori
-kaunotar, johon olemme kiinnittäneet sydämemme. Sellaisella hetkellä
-kysytään kaikkea viisauttamme, jottemme epätoivoon sorru ja pudista
-veljenkättä Kuoleman kanssa. Mitä sanotte, signor? Te hymyilette!
-Sellainen kohtalo ei voisi teille tulla. Juokaa minun kanssani malja
-tälle lauseelle: 'Pitkä elämä onnelliselle rakastajalle -- nopea lähtö
-epäonnistuneelle kosijalle'."
-
-"Minä juon sen", sanoi Zanoni. Ja kun kohtalokas viini kaadettiin
-lasiin, lisäsi hän, tuikeasti prinssiin katsoen: "minä juon sen
-tässäkin viinissä."
-
-Hän kohotti lasin huulilleen. Prinssi oli kalmankalpea vieraansa
-katseen edessä. Tuon ankaran, lujan kirkkauden voimasta vetäytyi hän
-taaksepäin omantuntonsa lyömänä. Ei kääntänyt Zanoni silmiään
-prinssistä, ennenkuin viimeinen pisara oli juotu ja lasi oli laskettu
-takaisin pöydälle. Silloin hän sanoi: "Teidän viininne on laimistunut,
-se on menettänyt voimansa. Se ei sopisi kaikille, mutta älkää pelätkö,
-minua se ei pahenna, prinssi. Signor Mascari, te olette viinin tuntija.
-Tahtoisitteko meille sanoa mielipiteenne?"
-
-"Ei", vastasi Mascari hyvin teeskennellyllä tyyneydellä, "minä en pidä
-Kypron viineistä, ne ovat liian kuumia. Ehkä signor Glyndonilla on
-toinen maku? Sanotaan että englantilaiset tahtovat nauttia kuumia ja
-kirveleviä juomia."
-
-"Tahdotteko, että myöskin ystäväni juo tätä viiniä, prinssi?" sanoi
-Zanoni, "muistakaa, se ei ole kaikkein suussa yhtä vaaraton kuin minun
-suussani."
-
-"Ei", sanoi prinssi nopeasti. "Jos te ette sitä suosita, niin taivas
-varjelkoon meitä tyrkyttämästä sitä vieraallemme. Hyvä herttua", jatkoi
-hän kääntyen erään ranskalaisen puoleen, "teidän maanne on Bakkuksen
-maa. Mitä ajattelette tästä burgundilaisesta? Onko se kestänyt matkaa?"
-
-"Ah", sanoi Zanoni, "muuttakaamme sekä viiniä että puheluainetta."
-
-Tästä lähin Zanoni kävi vielä vilkkaammaksi. Ei koskaan ole
-seuranpitäjän huulilta sukkeluus tullut niin keveänä, säkenöivänä,
-ilostuttavana. Hänen intonsa tarttui kaikkiin läsnäoleviin itse
-prinssiinkiin, jopa Glyndoniin -- merkillisellä voimalla. Prinssissä
-olivat kyllä Zanonin sanat ja katse hänen tyhjentäessään myrkkyä
-herättäneet pelottavia enteitä, mutta nyt -- arveli prinssi -- hänen
-loistavassa kaunopuheisuudessaan alkoi tuntua jälkiä myrkyn
-vaikutuksesta. Viini kierteli vielä mutta kukaan ei näyttänyt huomaavan
-sen vaikutuksia. Yksi toisensa jälkeen muusta seurasta vaipui kuin
-lumottuun vaitioloon, mutta Zanoni lasketteli yhä jutun toisensa
-jälkeen, toisen toista huvittavamman. He riippuivat kiinni hänen
-sanoissaan, he miltei pidättivät henkeään kuunnellakseen. Ja kuitenkin
--- kuinka täynnä katkeruutta oli hänen sukkeluutensa! Kuinka täynnä
-ylenkatsetta läsnäolevia turhaneläjiä ja niitä turhuuksia kohtaan,
-jotka täyttivät heidän elämänsä.
-
-Yö tuli, huone kävi hämäräksi. Juhla oli kestänyt muutamia tunteja
-kauemmin kuin siihen aikaan oli tapana juhlia pitää. Vielä vieraat
-eivät liikkuneet paikoiltaan ja vielä Zanoni silmät säihkyen ja
-hymyhuulin jatkoi kertomuksiaan, älykkäitä ja huvittavia, kun äkkiä kuu
-nousi taivaalle ja valaisi säteillään kukkia ja suihkulähteitä
-ulkopuolisessa pihassa, mutta itse sali jäi puolihämäräksi ja
-aavemaisen hiljaiseksi.
-
-Silloin Zanoni nousi paikaltaan.
-
-"Nyt herrat, minä toivon, ettemme ole väsyttäneet isäntäämme liiaksi,
-ja hänen puutarhansa tarjoo uuden houkutuksen meille. Eikö teillä ole
-täällä soittajia, prinssi, jotta ne korviamme ilahuttaisivat samalla
-kuin me hengitämme oranssipuitten tuoksua?"
-
-"Mainio ajatus!" sanoi prinssi. "Mascari, hae soittoa!" Seurue nousi
-kohta ja lähti puutarhaan vilvottelemaan, ja silloin ensimäisen kerran
-viini, joka oli juotu, alkoi näyttää vaikutustaan.
-
-Posket hehkuvina ja askeleet epävarmoina he tulivat raittiiseen ilmaan,
-joka vielä enemmän kiihotti viinin nostamaa kuumetta. Ikäänkuin
-korvatakseen sitä hiljaisuutta, jolla he tähän asti olivat Zanonia
-kuunnelleet, joka kieli nyt pääsi valloilleen -- kaikki puhuivat,
-kukaan ei kuunnellut. Oli jotakin hurjaa ja kammottavaa tuossa
-vastakohdassa yön tyynen kauneuden ja hillittömien elostelijoiden
-hoilotusten välillä. Varsinkin yksi ranskalaisista, nuori herttua
-de R----, hyvin ylhäistä sukua, älykäs, vilkas, pikainen, niinkuin
-maamiehensä ainakin -- hän varsinkin piti suurta suuta ja oli
-kiihtynyt. Ja koska asianhaarat, joiden muisto vielä on säilyneenä
-muutamissa Napolin piireissä, myöhemmin tekivät herttualle
-välttämättömäksi itse todistaa tapahtuneesta, niin tähän käännän hänen
-laatimansa lyhyen kuvauksen, jonka minulle muutamia vuosia sitten
-lähetti oppinut ystäväni cavaliere di B----.
-
-"Minä en muista", kirjottaa herttua, "koskaan tunteneeni sellaista
-kiihtymystä kuin sinä iltana. Me olimme kaikki niinkuin vapaiksi
-laskettuja koulupoikia, jotka keskenämme ilakoitsimme, kun tulimme
-juosten alas noita seitsentä tai kahdeksaa porrasta, jotka pilaristosta
-veivät puutarhaan -- muutamat nauroivat, muutamat hoilasivat, muutamat
-toruilivat, muutamat lörpöttelivät. Viini oli ikäänkuin tuonut ilmoille
-kunkin sisäisimmän luonteen. Muutamat olivat kovaäänisiä ja riitaisia,
-toiset viehkeätunteisia ja itkusuisia. Muutamat, joita siihen asti
-olimme pitäneet umpimielisinä, olivat kaikkein iloisimpia. Muutamat,
-joita aina olimme pitäneet tuppisuina, olivat nyt lavertelevia. Minä
-muistan, että keskellä äänekästä hauskuuttamme silmäni sattuivat signor
-Zanoniin, jonka keskustelu niin oli meitä kaikkia yllyttänyt. Silloin
-tunsin kylmän väreen karmivan itseäni, kun näin, että hänellä oli sama
-rauhallinen ja luotansatorjuva hymy, jonka olin pannut merkille, kun
-hän kertoi merkillisiä tarinoitaan kuningas Ludvig XlV:nen hovista.
-Minä tunsin melkein halua etsiä riitaa tuon miehen kanssa, jonka
-tyyneys oli loukkaus meidän hillittömyyttämme kohtaan. Eikä hänen
-pilkallisen ja kiihottavan tyyneytensä vaikutus koskenut ainoastaan
-minuun. Useat ovat kertoneet, että he katsoessaan Zanoniin tunsivat
-verensä vielä enemmän kuumenevan ja ilonsa muuttuvan suuttumukseksi.
-Hänen jäisessä hymyssään oli jotakin taikaa, mikä haavoitti
-turhamielisyyttä ja herätti vihaa. Juuri tällä hetkellä tuli prinssi
-minun luokseni, pisti kätensä minun kainalooni ja vei minut hieman
-syrjemmälle. Hän oli kyllä nauttinut juomaa niinkuin mekin, mutta se ei
-tuottanut hänessä sellaista äänekästä kiihtymistä. Päinvastoin hänen
-käytöksessään ja puheessaan oli kylmää röyhkeyttä ja ivaa, joka nosti
-minun itserakkauttani häntä vastaan, vaikka hän minua kohtaan kuinkakin
-teeskenteli kohteliaisuutta. Oli ikäänkuin Zanonin kylmyys olisi häneen
-tarttunut. Hän jäljitteli vieraansa tapaa, jopa meni alkuperäistä
-kauemmaksi. Hän laski leikkiä erään kauniin ja ylhäisen sisilialaisen
-vallasnaisen suosiosta minua kohtaan ja puhui halveksivasti siitä,
-mistä minä olisin ylpeillyt, jos se olisi ollut totta. Hänen puheensa
-kuulosti siltä kuin hän itse olisi koonnut kaikki Napolin kukat ja
-jättänyt meille muukalaisille ainoastaan hylkäämänsä tähteet. Tästä
-loukkaantui minun syntyperäinen ja kansallinen miehuuteni ja minä
-vastasin muutamilla pistosanoilla, jotka varmaan olisin välttänyt, jos
-vereni olisi ollut kylmempi. Ehkä -- tunnustaakseni totuuden -- viini
-minussa oli herättänyt hurjan kiihkon, että olin niin valmis
-loukkaantumaan ja nostamaan riitaa. Prinssin mentyä luotani käännyin ja
-näin vierelläni Zanonin.
-
-"'Prinssi on kerskuri', sanoi hän hymyillen sillä tavalla, mikä
-vastikään oli minua suututtanut. 'Hän tahtoisi itselleen yksinoikeuden
-kaikkeen onneen ja kaikkeen lempeen. Pitäkäämme puoliamme.'
-
-"'Ja kuinka?' kysyin minä.
-
-"'Hänellä on tällä hetkellä talossaan Napolin hurmaavin laulajatar --
-kuuluisa Viola Pisani. Hän ei ole täällä omalla suostumuksellaan; hänet
-tuotiin tänne väkisin, mutta prinssi kyllä tulee uskottelemaan, että
-Viola häntä jumaloi. Vaatikaamme, että hän tuopi näytteille tämän
-salaisen aarteensa, ja kun hän tulee, niin te, ruhtinas de R-----,
-epäilemättä tulette hienolla kielellänne ja kohteliaisuudellanne
-viehättämään tuota neitiä ja herättämään isäntämme mustasukkaisuuden ja
-pelon. Se olisi mainio kosto hänen ylimieliselle turhamaisuudelleen.'
-
-"Tämä ehdotus miellytti minua. Minä riensin prinssin luo. Sillä
-hetkellä oli soittokunta juuri alkanut soittonsa. Minä kädenliikkeellä
-keskeytin soiton ja puhuttelin prinssiä, joka seisoi iloisen ryhmän
-keskellä; minä valitin hänen huonoa vieraanvaraisuuttaan, kun hän
-meille tarjosi noin vähäarvoista taidetta, vaikka hän omaksi
-nautinnokseen oli varannut Napolin parhaimman laulajan ja
-kitaransoittajan. Minä vaadin puoleksi naurusuin, puoleksi vakavasti,
-että hän toisi esille Pisanin. Muut vastasivat pyyntööni hyväksyvillä
-huudoilla. Me tukahutimme isäntämme vastaukset kirkunaan, emmekä
-tahtoneet kuullakaan kiellosta. 'Herrat', sanoi prinssi, kun hän
-viimein sai äänensä kuuluviin, 'minä en voisi taivuttaa signoraa
-esiintymään tällaisen seuran edessä, joka on näin hillitön kaikesta
-ylhäisyydestään huolimatta. Teillä on tarpeeksi ritarillisuutta,
-ettette häneen käytä pakkoa, vaikka ruhtinas de R---- siihen määrään
-unohtaa arvonsa, että hän sellaista minulle ehdottaa.'
-
-"Minua loukkasi tämä pisto, vaikka sen hyvin ansaitsinkin. 'Prinssi',
-sanoin minä, 'minulla on edessäni niin loistava esimerkki epähienosta
-pakotuksesta, etten tarvitse häikäillä kulkemasta samaa tietä, jota
-itse olette suvainneet edellä astua. Koko Napoli tietää, että Pisani
-halveksii sekä teidän kultaanne että lempeänne -- että ainoastaan
-väkivalta olisi voinut saada hänet teidän kattonne alle -- ja että te
-kieltäydytte häntä näyttämästä, sentähden että pelkäätte hänen
-valittavan kohtaloaan. Ja niin paljon te tunnette sitä kansamme
-ritarillisuutta, johon ivallisesti viittasitte, että kyllä tiedätte
-Ranskan ylimysten olevan yhtä valmiita kauneutta puolustamaan vääryyttä
-vastaan, kuin sitä ihailemaan.'
-
-"'Hyvin puhuttu', sanoi Zanoni painavasti. 'Prinssi ei uskalla tuoda
-esille saalistaan.'
-
-"Prinssi jäi muutamaksi hetkeksi sanattomaksi, ikäänkuin pahastuneena.
-Viimein hän puhkesi mitä herjaavimpiin sanoihin signor Zanonia ja minua
-vastan. Zanoni ei vastannut, mutta minä olin kuumaverisempi. Vieraita
-näytti huvittavan meidän kiistamme. Ei kukaan yrittänyt sopua rakentaa,
-paitsi Mascari, jonka me työnsimme syrjään viitsimättä kuunnella.
-Muutamat vieraista pitivät yhtä puolta, toiset toista. Tulos on
-helposti arvattu. Huudettiin miekkoja ja tuotiin niitä. Minulle
-tarjottiin joukosta kahta ja olin juuri valitsemaisillani toisen, kun
-Zanoni pani käteeni toisen, joka kannasta päättäen oli hyvin vanhaa
-tekoa. Samalla hetkellä hän katsoen prinssiin sanoi hymyillen: 'Herttua
-ottaa esi-isänne miekan. Prinssi, te olette liian miehuullinen
-ollaksenne taikauskoinen, ja olettehan jo unohtaneetkin meidän
-välipuheemme!' Minusta näytti siltä kuin isäntämme olisi hätkähtänyt ja
-kalvennut kuullessaan nämä sanat. Kuitenkin hän Zanonin hymyyn vastasi
-uhkamielisellä katseella. Seuraavassa hetkessä oli kahakka täydessä
-käynnissä. Kuusi tai kahdeksan miestä tappeli yhdessä mylläkässä, mutta
-prinssi ja minä etsimme vaan toisiamme. Melu ympärillämme, vieraiden
-hämminki, soittajien huudot, omien miekkojemme kalske oli kaikki
-omiansa vain yllyttämään onnetonta raivoamme. Me pelkäsimme, että
-läsnäolevat meidät keskeyttäisivät ja taistelimme niinkuin hullut,
-miekkailusääntöjä muistamattakaan. Minä hyökkäsin ja torjuilin
-konemaisesti, sokeasti ja hurjasti, ikäänkuin sisääni olisi mennyt
-piru, kunnes näin prinssin pitkällään jalkojeni juuressa veressään
-kylpien, ja Zanonin kumartuvan hänen ylitseen ja kuiskaavan jotakin
-hänen korvaansa. Se näkö jäähdytti meidän veremme. Kahakka loppui, me
-kokoonnuimme häpeissämme, katuvina ja kauhistuneina onnen hylkäämän
-isäntämme ympärille -- mutta se oli liian myöhäistä -- hänen silmänsä
-jo pelottavasti pyörivät päässään. Minä olen nähnyt monta miestä
-kuolevan, mutta ei koskaan ole kenenkään kasvoilla ollut sellaista
-kammoa. Viimein oli kaikki ohi! Zanoni nousi ruumiin ääreltä ja, ottaen
-ihan levollisesti minua kädestä, sanoi hän: 'Te todistatte herrat, että
-prinssi itse saattoi tämän kohtalon itselleen. Tämän loistavan suvun
-viimeinen jälkeläinen on miekkailussa kaatunut.'
-
-"Minä en nähnyt Zanonia sen koommin. Minä kiiruhdin Ranskan lähetystöön
-kertomaan tapauksesta ja odottamaan asian päätöstä. Olen kiitollinen
-Napolin hallitukselle ja onnettoman ylimyksen perilliselle siitä, että
-tuota ikävää tapausta tulkittiin lempeästi ja jalomielisesti ja samalla
-oikeudenmukaisesti. Sen muisto tulee kuitenkin koskemaan minuun
-viimeiseen hetkeeni asti."
-
-(Allekirjotus:) Louis Victor, R:n herttua.
-
-Ylläoleva kirjelmä antaa lukijalle tarkimman ja yksityiskohtaisimman
-selonteon tästä tapauksesta, joka aikoinaan synnytti niin tavatonta
-huomiota Napolissa.
-
-Glyndon ei ottanut osaa miekanmittelyyn eikä muutenkaan ollut
-hurjastelussa mukana. Tähän kumpaankin seikkaan oli ehkä syynä Zanonin
-kehottavat kuiskaukset. Kun Zanoni nousi ruumiin luota ja vetäytyi pois
-sekavasta joukosta, huomasi Glyndon, että hän ohikulkiessaan kosketti
-Mascaria olkapäähän ja sanoi jotakin, jota englantilainen ei kuullut.
-Glyndon seurasi Zanonia juhlahuoneeseen, jossa vallitsi lähestyvän yön
-synkkä hämäryys, paitsi missä kuun hohde sattui marmorilattialle.
-
-"Kuinka saatoitte ennalta tietää tämän kauhean tapauksen? Eihän hän
-kaatunut teidän kädestänne!" sanoi Glyndon vapisevalla ja ontolla
-äänellä.
-
-"Kenraali, joka tekee voiton laskelmat, ei itse ota taisteluun osaa",
-vastasi Zanoni, "levätköön menneisyys kuolleen keralla. Tule tapaamaan
-minut keskiyöllä merenrannikolla, puoli virstaa hotellista vasempaan.
-Paikan tunnet suuresta pilarista -- ainoa lähimailla -- johon on
-kiinnitetty taittunut ketju. Siellä silloin saat tavata mestarisi, jos
-tahdot meidän oppiimme tulla. Mene! Minulla on täällä vielä tehtäviä.
-Muista, Viola on vielä vainajan talossa."
-
-Samassa Mascari lähestyi, Zanoni kääntyi italialaisen puoleen ja
-viitaten kädellään Glyndonille meni Mascarin kanssa syrjään. Glyndon
-asteli hitaasti poispäin.
-
-"Mascari", sanoi Zanoni, "isäntänne ei ole enää elossa. Teidän
-palveluksianne ei hänen perillisensä kaipaa; hän on raitis mies ja
-köyhyytensä kautta paheelta säilynyt. Mitä tulee teihin, kiittäkää
-minua, etten jätä teitä viranomaisten haltuun, muistakaa Kypron viiniä.
-Ei, älkää vapisko mies! Se ei voinut minuun vaikuttaa, vaan sen
-vaikutus kääntyi takaisin; siinä se on tavallisten rikosten laatua.
-Minä suon teille anteeksi, ja jos viini minut tappaisi, niin lupaan,
-että haamuni ei tule kummittelemaan niin hurskaan katujan luona. Se
-siitä! Mutta vie minut nyt Viola Pisanin huoneeseen. Sinä et enää
-tarvitse häntä. Linnanpäällikön kuolema avaa vangille ovet. Anna käydä
-joutuisasti, minä tahdon täältä päästä."
-
-Mascari mutisi jotain itsekseen, kumarsi syvään ja näytti tietä siihen
-huoneeseen, mihin Viola oli suljettu.
-
-
-
-
-XVIII LUKU
-
-
-    _Merkurius_: kerro minulle siis, mitä etsit ja
-    mitä tahdot saada. Mitä haluat sinä valmistaa?
-
-    _Alkemisti_: Viisasten kiven.
-
-                             Sandivogius.
-
-Puuttui muutamia minuutteja puoliyöstä, kun Glyndon lähti kulkemaan
-sovitulle paikalle. Zanonin saavuttama salaperäinen valta häneen oli
-saanut vielä vahvempaa tukea viimeisten tuntien tapahtumista. Prinssin
-äkillinen kuolema näytti johtuneen aivan sattumasta eli perin
-luonnollisesta syystä, vaikka sen edellä oli käynyt niin juhlalliset ja
-varmat ennustukset. Glyndonissa tämä herätti mitä syvimpiä ihailun ja
-kammon tunteita. Tuntui siltä kuin tämä hämärä ihmeellinen olento voisi
-kääntää tavallisimmatkin tapaukset ja vähäpätöisimmätkin välikappaleet
-tutkimattoman tahtonsa toimeenpanijoiksi. Mutta jos niin oli, kuinka
-oli hän sallinut Violaa ryöstettävän? Miksei hän ollut estänyt rikosta
-ennemmin kuin hän rikollista rankaisi? Ja rakastiko Zanoni todella
-Violaa? Rakastiko, vaikka hän tarjoutui hänestä luopumaan Glyndonin,
-kilpailijan hyväksi, jonka hän kyvyillään helposti saattoi työntää
-tieltään. Glyndon ei enää palannutkaan siihen luuloon, että Zanoni tai
-Viola olisivat koettaneet viekottaa häntä naimisiin. Hänen pelkonsa ja
-kunnioituksensa Zanonia kohtaan kielsi ajattelemastakaan niin halpaa
-petosta.
-
-Rakastiko hän itse enää Violaa? Ei! Kun hän edellisenä aamuna oli
-kuullut Violan vaarasta, oli hänessä kyllä jälleen herännyt rakastajan
-myötätunto ja pelko, mutta prinssin kuoleman jälkeen oli Violan kuva
-häipynyt hänen sydämestään eikä hän tuntenut mustasukkaista tuskaa
-ajatellessaan, että Zanoni oli Violan pelastanut ja että Viola ehkä
-tällä hetkellä oli Zanonin talossa. Se joka elämänsä aikana joskus on
-joutunut kaikkisyövän pelihalun orjaksi, hän muistaa, kuinka silloin
-kaikki muut asiat ja aatteet häviävät mielestä, kuinka tuo ainoa hurja
-intohimo kokonaan täyttää mielen ja kuinka pirullinen itsevaltias
-taikavoimalla hallitsee joka tunnetta ja joka ajatusta. Vielä kiivaampi
-kuin pelihalu oli se hillitön mutta jalo halu, joka oli Glyndonin nyt
-vallannut. Hän tahtoi tulla Zanonin kilpailijaksi, ei inhimillisten
-katoovaisten tunteitten leikissä vaan yliluonnollisen ja ikuisen
-viisauden vainioilla. Hän olisi huoleti -- niin, jopa ilomielin,
-antanut henkensä maksuksi noiden suurten salaisuuksien oppimisesta,
-jotka erottivat muukalaisen muusta ihmiskunnasta. Jumalattarien
-jumalattaren lumoomana hän ojensi käsivartensa, niinkuin tarujen hurja
-Iksion[43] pilveä syleilläkseen.
-
-Yö oli kirkas ja ihana ja veden kalvo tuskin väreili hänen jalkojensa
-juuressa, kun hän tähtien valossa kulki pitkin rannikkoa. Viimein hän
-saapui paikalle ja siellä, murtunutta pilaria vastaan nojaamassa seisoi
-pitkään viittaan puettu mies liikkumattomana. Glyndon läheni ja lausui
-Zanonin nimen. Olento kääntyi ja näyttäytyi muukalaiseksi. Hänen
-kasvoissaan ei ollut Zanonin loistavaa kauneutta mutta ne olivat yhtä
-majesteetilliset ja ehkä vielä vaikuttavammat, sillä korkealta otsalta
-ja syvistä läpitunkevista silmistä hohti kypsynyt ikä ja himoton
-ajatuksensyvyys.
-
-"Te etsitte Zanonia", sanoi muukalainen, "hän saapuu tänne kohta. Mutta
-kenties se, jonka näette edessänne, on enemmän tekemisissä kohtalonne
-kanssa ja lähempi unelmianne toteuttamaan."
-
-"Onko maan päällä toista Zanonia?"
-
-"Jollei olisi", vastasi muukalainen, "niin miksikä tekään niin hurjasti
-toivoisitte ja uskoisitte itse tulevanne Zanonin veroiseksi?
-Luuletteko, ettei kenessäkään muussa ihmisessä olisi palanut sama
-jumalallisen kaipuun tuli? Kuka, totta tosiaan, ensimäisessä
-nuoruudessaan -- jolloin sielu on lähimpänä taivasta, mistä se on
-lähtenyt, ja jolloin sen jumalallisia ja syntyperäisiä kaipauksia eivät
-likaiset halut ja pikkumaiset nuolet ole vielä tukahuttaneet -- kuka ei
-silloin nuoruudessa olisi uskonut, että maailmankaikkeudessa on
-salaisuuksia, joita ei tunne yhteinen lauma! Kuka nuorukainen ei olisi,
-niinkuin peura himoitsee tuoretta vettä, himoinnut niille totuuden
-lähteille, jotka ovat salassa ja kaukana tiettömän tieteen aavoilla
-erämailla? Lähteen lirinä kuuluu sielussa, _sisällä_, ennenkuin kulkija
-hairahtuneena ja petettynä on vaeltanut liian kauaksi vesien luota ja
-eksynyt suureen korpeen. Mutta luuletteko, ettei kukaan, joka suuria
-toivoi, ole totuutta löytänyt? Luuletteko, että Sanomattoman Tiedon
-kaipuu on meille annettu aivan turhaan? Ei! Jokainen halu ihmisen
-sydämessä on välähdys sellaisesta, mikä on olemassa, kaukaisesta ja
-jumalallisesta. Ei! Maailmassa on ollut aika ajoittain muutamia
-nerokkaampia ja onnellisempia henkiä, jotka ovat päässeet siihen
-ilmapiiriin, missä ihmistä ylemmät olennot elävät ja liikkuvat. Zanoni,
-vaikka on suuri, ei ole ainoa. Hänellä on ollut edeltäjiä ja hänellä
-voi tulevaisuudessa olla suuri sarja seuraajia."
-
-"Ja tarkotatteko te", sanoi Glyndon, "että minä teissä näen yhden
-niistä harvoista tietäjistä, jotka eivät ole Zanonia halvemmat voimassa
-ja viisaudessa?"
-
-"Minussa", vastasi vieras, "näette yhden, jolta itse Zanonikin on
-oppinut muutamia korkeimmista salaisuuksistaan. Näillä rannikoilla,
-tällä kohdalla olen seisonut sellaisina aikoina, joista teidän
-aikakirjanne vain heikosti voivat kertoa. Foinikilaiset, kreikkalaiset,
-askanit, roomalaiset, lombardilaiset -- kaikki minä olen nähnyt --
-lehtiä, jotka lepattavat ja välkehtivät kaikkiallisen elämän rungolla,
-aikanansa karisten pois ja taas kasvaen uudelleen, kunnes sama rotu,
-joka antoi kunniansa vanhalle ajalle, taas suo uudelle maailmalle uuden
-nuoruuden. Puhtaat kreikkalaiset, helleenit, joiden syntyperä on
-teidän oppineitanne hämmentänyt, olivat samaa suurta heimoa kuin
-normannilaiset, maailman herroiksi syntyneet, eivätkä he missään
-maanpaikassa ole olleet paljaita puunhakkaajia.[44] Oppineittenkin
-hämärät traditsionit kertovat Hellaan poikien tulleen pohjoisen
-Traakian laajoilta ja hämäriltä alueilta, kukistaneen paimentolaiset
-pelasgit ja perustaneen puoli-jumalien sukupuun; ne traditsionit
-asettavat keskelle etelän auringonpaahtamia kansoja sinisilmäisen
-Minervan ja keltatukkaisen Akilleen -- jotka paimenkansojen keskuuteen
-perustivat sotaisia harvainvaltoja ja rajotettuja yksinvaltoja,
-klassillisen ajan läänityslaitoksia. Nämäkin traditsionit siis voisivat
-opastaa teitä näkemään helleenien aikaisimmaksi kotipaikaksi saman
-tienoon, josta myöhempinä aikoina normannilaiset sotilaat ryntäsivät
-keltiläisten raakojen ja velttojen heimojen kimppuun ja tulivat
-kristillisen maailman kreikkalaisiksi. Mutta tämä ei viehätä teitä ja
-teidän välinpitämättömyytenne on viisas. Ei ulkonaisten asioiden
-tiedosta vaan sielun sisäisestä täydellistymisestä riippuu ihmisen
-pyrkiminen korkeammalle ihmistä."
-
-"Ja mitä kirjoja sitten on tuolla tieteellä -- minkälaisissa
-laboratorioissa se työskentelee?"
-
-"Luonto antaa ainekset, ne ovat ympärillänne joka päivä, missä
-kuljettekin. Kasveissa, joita karja syö ja joita kemisti ei huoli
-tutkia, alkuaineissa, joista luonnon halvimmat ja mahtavimmat muodot
-ovat kokoonpantuja, ilman avaruudessa, maan syvänteissä, kaikkialla
-löytyy kuolevaisille kuolemattoman tiedon lähteitä ja kirjastoja. Mutta
-niinkuin yksinkertaisimmankin tieteen helpoimmat kysymykset ovat
-hämäriä sille, jonka järki ei ole kypsynyt niitä käsittämään, niinkuin
-soutaja tuossa purressa ei voi sanoa, miksi kaksi ympyrän kehää ei voi
-sivuuttaa toisiaan muuta kuin yhdessä pisteessä -- niinpä myös, vaikka
-koko maa olisi yltä yleensä kirjailtu jumalallisen tiedon kirjaimilla,
-ovat merkit ja piirrokset arvottomia sille, joka ei pysähdy kieltä
-tutkistelemaan ja totuutta miettimään. Nuori mies, jos mielikuvituksesi
-on elävä, jos sydämesi on uljas, jos tiedonhalusi on kyllästymätön,
-niin minä otan sinut oppilaakseni. Mutta jo ensimäiset opetukset ovat
-vakavia ja pelottavia."
-
-"Jos te olette jaksanut niitä hallita, niin miksen minäkin?" vastasi
-Glyndon rohkeasti. "Minä olen lapsuudestani asti tuntenut, että minua
-vartoo kummalliset salaisuudet, ja tavallisen kunnianhimon ylpeimmistä
-ihanteista olen kääntänyt katseeni siihen pimeyteen, joka aukenee
-tuolla puolen. Sinä hetkenä kun näin Zanonin, tunsin löytäneeni
-holhoojan ja oppaan, jota pitkin nuoruuttani turhaan olin ikävöinyt ja
-palavasti odottanut."
-
-"Ja minulle on siirtynyt hänen velvollisuutensa", vastasi muukalainen.
-"Tuolla satamassa on ankkuroituna se laiva, missä Zanoni lähtee
-kauniimpaa kotipaikkaa etsimään; vielä hetkinen, niin nousee aamutuuli,
-purjeet pullistuvat ja vieras on mennyt menojaan niinkuin vihuri. Mutta
-hän on niinkuin tuuli tuonut ja sydämeesi jättänyt siemeniä, jotka
-voivat kukoistaa ja kantaa hedelmiä. Zanoni on tehtävänsä tehnyt, häntä
-ei enää tarvita; hänen työnsä täydentäjä seisoo vieressäsi. -- Nyt hän
-tulee. Minä kuulen airojen loisketta. Sinulle jätetään valinta. Omasta
-ratkaisustasi riippuu, tapaammeko vielä toisemme." Näin sanoen vieras
-verkallensa poistui ja painui kallioitten varjoon. Yli vesien liukui
-ruuhi, se tapasi maata; rannalle hyppäsi mies, jonka Glyndon tunsi
-Zanoniksi.
-
-"Nyt, Glyndon, minä en anna sinulle enää onnellisen lemmen ja rauhaisan
-ilon toivoa. Sen hetki on mennyt ja kohtalo on minuun liittänyt sen
-käden, joka olisi voinut tulla sinulle. Mutta minulla on sinulle vielä
-tarjottavana suuria lahjoja, jos luovut siitä halusta, joka sydäntäsi
-kalvaa ja jonka toteutumisia en minäkään kykene ennalta näkemään.
-Olkoon pyrintösi inhimillinen, niin minä lupaan sen täydellisesti
-tyydyttää. Neljää seikkaa ihmiset halajavat elämältä: lempeä,
-rikkautta, mainetta ja valtaa. Ensimäistä en voi sinulle antaa, mutta
-muut ovat sinun valittavissasi. Valitse niistä minkä tahdot ja
-erotkaamme rauhassa."
-
-"Sellaisia antimia minä en tavottele. Minä valitsen tiedon ja sellaisen
-tiedon kuin on sinulla. Sitä varten ja yksin sitä varten minä luovun
-Violan lemmestä; tieto ja ainoastaan tieto olkoon minun palkintoni."
-
-"Minä en voi sinua kieltää, vaikka voin varottaa. Oppimisen halu ei
-aina sisällä saavuttamisen kykyä. Minä voin sinulle antaa opettajan --
-mutta muu riippuu sinusta itsestäsi. Ole ajoissa viisas ja valitse se,
-minkä minä varmasti voin sinulle taata."
-
-"Vastaa ainoastaan näihin kysymyksiin ja vastauksesi mukaan teen
-päätökseni. Onko ihmiselle mahdollista päästä kanssakäymiseen muiden
-maailmoiden asukkaiden kanssa? Onko ihmisen vallassa vaikuttaa
-luonnonvoimiin ja turvata elämänsä miekkaa ja tautia vastaan?"
-
-"Kaikki tämä voi olla mahdollista muutamille", vastasi Zanoni
-vältellen. "Mutta yhtä vastaan, joka saavuttaa nämä salaisuudet,
-tuhannet voivat yrityksessä joutua häviölle."
-
-"Vielä yksi kysymys. Sinä --"
-
-"Malta! Itsestäni, niinkuin jo olen sanonut, en tee tiliä."
-
-"No, entä se muukalainen, jonka tänä yönä tapasin, onko hänen
-kerskauksensa uskottavaa? Onko hän totisesti yksi niitä tietäjiä,
-joiden vakuutat päässeen niiden mysterioitten herraksi, joita minäkin
-ikävöin päästä käsittämään?"
-
-"Uskalikko", sanoi Zanoni säälivällä äänellä, "olet mennyt yli
-käännekohdan ja valintasi on tehty! Minä voin ainoastaan kehottaa
-sinua: ole uljas ja menesty! Minä jätän sinut nyt sellaiselle
-mestarille, jolla _on_ voimaa ja tahtoa avaamaan sinulle tuon
-pelottavan maailman portit. Sinun menestyksesi tai tappiosi on
-mitättömän veroista hänen vääjäämättömän viisautensa silmissä. Mejnour,
-ota vastaan oppilas!" Glyndon kääntyi ja hänen sydämensä sykki, kun hän
-huomasi, että muukalainen, jonka askeleita hän ei ollut kuullut
-hietikolla ja jonka lähestymistä hän ei kuunvalossakaan ollut nähnyt,
-taas seisoi hänen vieressään!
-
-"Hyvästi", jatkoi Zanoni, "koetuksesi alkaa. Kun ensi kerran tapaamme
-toisemme, olet sinä taistelun uhri tai voittaja."
-
-Glyndonin silmät seurasivat salaperäisen Zanonin väistyvää vartaloa.
-Hän näki hänen astuvan ruuheen, ja silloin hän vasta huomasi, että
-soutajien joukossa oli nainen, joka nousi seisaalleen Zanonin
-saapuessa. Matkan päässäkin hän saattoi tuntea ennen niin rakkaan
-Violan muodon. Viola viittasi hänelle kädellään ja läpi tyynen kirkkaan
-ilman kuului hänen äänensä suruisena ja suloisena molempien
-äidinkielellä haastavan: "Jää hyvästi Clarence -- minä annan sinulle
-anteeksi -- hyvästi, hyvästi!"
-
-Glyndon koetti vastata, mutta Viola oli koskettanut hänen sydämensä
-arinta kieltä eikä hän saanut sanoja suustaan. Ainiaaksi oli nyt
-häneltä mennyt Viola. Tämän oudon muukalaisen seuraan hän oli lähtenyt;
-pimeys peitti hänen kohtalonsa! Ja Glyndon itse oli ratkaissut Violan
-ja oman kohtalonsa. Laiva eteni, laineet läiskyivät ja kimmelsivät
-airojen alla ja kuu loi kultaisen viirun yli veden, joka kantoi
-rakastajat muille maille. Yhä kauemmaksi liukui vene, kunnes se viimein
-tuskin näkyvänä pilkkuna ehti laivan sivulle, joka liikkumattomana
-lepäsi kuun valaisemassa lahdessa. Samassa hetkessä ikäänkuin
-taika-iskusta heräsi tuuli puhaltamaan leikillisenä ja vilpoisana. Ja
-Glyndon kääntyi Mejnourin puoleen ja katkaisi hiljaisuuden.
-
-"Sano minulle -- jos voit tulevaisuutta lukea -- sano minulle, että
-Violan kohtalo on oleva kirkas ja _hänen_ valintansa ainakin viisas."
-
-"Oppilas", vastasi Mejnour äänellä, jonka kylmyys hyvin sopi jäätäviin
-sanoihin: "ensimäinen tehtäväsi olkoon irrottaa kaikki ajatuksesi,
-tunteesi, harrastuksesi muista olennoista. Tiedon ensimäinen aste
-vaatii, että Itse ja yksin Itse on tutkimusalasi ja maailmasi. Sinä
-olet urasi omistanut, sinä olet lemmen hylännyt, sinä olet heittänyt
-rikkauden, maineen ja vallan alhaisen prameuden. Mitä sinuun koskee
-koko ihmiskunta? Kykyjesi täydentäminen ja tunteittesi keskittäminen on
-tästälähin ainoa päämääräsi."
-
-"Ja onko tulos sitten onni?"
-
-"Jos onnea löytyy", vastasi Mejnour, "niin sen perustus täytyy olla
-siinä _Itsessä_, jolle kaikki himot ovat tuntemattomat. Mutta onni on
-olemassaolon viimeinen aste, ja vielä sinä olet vasta ensimäisen asteen
-kynnyksellä."
-
-Mejnourin puhuessa oli kaukainen laiva levittänyt purjeensa tuuleen ja
-liikkui hiljaa yli ulapan. Glyndon huokasi, ja mestari oppilaineen
-kääntyi kulkemaan kaupunkia kohden.
-
-
-
-
-
-
-NELJÄS KIRJA.
-
-Kynnyksen vartija.
-
-
-    "Olkoon sen takana mitä hyvänsä,
-    Minä sen kohotan."
-
-              _Saiksen hunnutettu kuva_.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-    "Uhrina minä alttarille käyn."
-
-           _Metast. At. II, 6.
-
-Oli kulunut kuukauden verran Zanonin lähdettyä ja Glyndonin tavattua
-Mejnourin, kun kaksi englantilaista käsikoukussa asteli Napolin
-valtakatua.
-
-"Mutta sen minä sanon", puhui toinen kiihkeästi, "että jos sinulla on
-hitunenkin järkeä jälellä, niin seuraat sinä minua Englantiin. Tämä
-Mejnour on petkuttaja, ja vielä vaarallisempi kuin Zanoni, koska hän on
-enemmän tosissaan. Mitä hänen lupauksensa viimeisiltään ovat? Itsehän
-tunnustat, ettei mikään voi olla hämärämpää. Sanot, että hän on
-lähtenyt Napolista, -- että hän on valinnut olinpaikan, joka paremmin
-kuin ihmisten meluavat markkinat sopii niihin tutkimuksiin, joihin hän
-aikoo sinut vihkiä. Hänen asuntonsa on Italian hurjimpien rosvojen
-pesäpaikassa -- seudussa, mihin ei ulotu oikeudenkaan käsi. Mainio
-erakon maja tosiaankin! Minä vapisen sinun puolestasi. Jospa tämä outo
-mies -- josta ei tiedetä mitään -- onkin liitossa rosvojen kanssa ja
-nämä vaan väijyvät sinua päästäkseen käsiksi rikkauksiisi -- ehkä
-elämääsi? Saat kiittää onneasi, jos pääset sieltä puolen omaisuutesi
-hukalla. Sinä hymyilet halveksuvasti! Hyvä, jätä terve järki pois
-laskuistasi ja katso asiata omalta kannaltasi. Sinun pitää mennä
-koetukseen, jota ei itse Mejnourkaan kuvaile varsin viehättäväksi. Se
-saattaa onnistua tai olla onnistumatta; jälkimäisessä tapauksessa uhkaa
-sinua mitä synkimmät kauhut; edellisessä tapauksessa et ole päässyt sen
-pitemmälle kuin tuo tylsä ja iloton mystikko, jota pidät mestarina.
-Pois tuhmuus! nauti nuoruudesta, niin kauan kuin se kestää. Palaa minun
-kerallani Englantiin, unohda nämä unelmat. Aiota parempaa uraa
-kulkemaan, tee parempia tuttavuuksia, kuin mitkä sinua Italian niemellä
-houkuttelevat. Pidä huolta tavarastasi, hanki rikkautta ja tulet
-onnelliseksi ja kaikkein arvoa nauttivaksi kansalaiseksi. Tämä on
-terveen ystävyyden neuvo, mutta se mitä minä lupaan sinulle, on
-vilpittömämpää kuin mitä Mejnour lupaa."
-
-"Mervale", sanoi Glyndon jyrkästi, "minä en voisi, jos tahtoisinkin,
-noudattaa sinun kehotustasi. Suurempi voima ajaa minua eteenpäin, minä
-en voi vastustaa sen vaikutusta. Minä tulen viimeiseen asti seuraamaan
-sitä outoa tietä, jolle olen astunut. Älä ajattele minua enempää.
-Seuraa itse sitä neuvoa, jonka annoit minulle, ja ole onnellinen."
-
-"Tämä on mieletöntä", sanoi Mervale, "terveytesi on piloilla; sinä olet
-muuttunut niin, että minä tuskin saatoin sinua tuntea. Tule! minulla on
-jo passissani mainittuna sinun nimesi, kohta minä lähden ja sinä, joka
-vielä olet tuskin muuta kuin poika, jäät ilman ystävää oman haaveesi
-pauloihin ja tämän häikäilemättömän veijarin vehkeiden uhriksi."
-
-"Riittää jo", sanoi Glyndon kylmästi, "sinun neuvosi menettävät
-arvonsa, kun annat ennakkoluulojesi niin selvästi tulla näkyviin.
-Minulla on jo tarpeeksi todistuksia tämän miehen voimista -- jos hän
-onkaan mies miesten vertainen, jota toisinaan epäilen -- ja tulkoon
-elämä, tulkoon kuolema, minä en väisty siltä polulta, joka lumoavasti
-houkuttelee. Hyvästi Mervale, ja jollemme enää tapaa toisiamme, jos
-sinä vanhassa iloisessa kotimaassamme saat kuulla, että Clarence
-Glyndon nukkuu viimeistä untaan Napolin rannikoilla tai kaukaisessa
-vuoristossa, niin sano nuoruutemme ystäville: 'Hän kuoli arvokkaasti,
-niinkuin tuhannet tiedon-marttyyrit ennen häntä ovat kuolleet, ikuisen
-totuuden etsimisessä.'"
-
-Hän puristi Mervalen kättä, riensi hänen luotaan ja katosi
-väentungokseen.
-
-Kadunkulmassa hänet pysäytti Nicot.
-
-"Ah, Glyndon, minä en ole sinua koko kuukauteen nähnyt. Missä olet
-piileskellyt? Oletko vaipunut tutkimuksiin?"
-
-"Olen."
-
-"Minä aion lähteä Napolista Pariisiin. Tahdotko seurata minua?
-Kaikenlaiset nerot ovat siellä etsittyjä ja voivat varmasti kohota."
-
-"Kiitän tarjouksesta, mutta minulla on tätä nykyä muita suunnitelmia."
-
-"Niin lyhyttä kieltä -- mikä sinua vaivaa? Suretko Pisanin menetystä?
-Ota minusta esimerkki! Minä olen jo saanut lohdutusta Bianca
-Sacchinista -- hän on sievä nainen -- valistunut -- ilman
-ennakkoluuloja. Hänestä minä saan mainion välikappaleen. Mutta mitä
-tulee Zanoniin --"
-
-"Mitä hänestä?"
-
-"Jos minä koskaan maalaan jotain vertauskuvallista, niin otan hänet
-Saatanan malliksi. Ha, ha, oikea maalarin kosto -- äh! Ja se on muuten
-maailman meno. Kun emme voi tehdä mitään sille, jota vihaamme, niin
-voimme ainakin piirtää hänestä irvikuvan. Mutta totta puhuen minä
-inhoon sitä miestä."
-
-"Ja miksi?"
-
-"Miksikä! Eikö hän vienyt minulta vaimon ja myötäjäiset, joita olin
-odottanut? Mutta muuten, jos hän olisi tehnytkin minulle mieliksi eikä
-kiusaksi, niin minä olisin yhtäkaikki häntä vihannut. Hänen kasvonsa ja
-koko olemuksensa panee minua sekä kadehtimaan että kiroomaan häntä.
-Minä tunnen, että on jotain vastakkaista meidän luonteissamme. Minä
-tunnen myöskin, että me tulemme kerran tapaamaan toisemme, silloin kun
-Jean Nicotin viha ei enää ole näin voimaton. Ja mekin, rakas veli,
-mekin tulemme tapaamaan toisemme! Eläköön tasavalta! Minä lähden uuteen
-maailmaani!"
-
-"Ja minä omaani. Hyvästi!"
-
-Samana päivänä lähti Mervale Napolista. Seuraavana päivänä Glyndonkin
-jätti Ilojen Kaupungin, ratsastaen yksin hevosellaan. Hänen tiensä
-kulki maakunnan luonnonkauneihin, mutta vaarallisiin seutuihin, joissa
-siihen aikaan asustivat rosvot ja joihin harvat matkustajat uskalsivat
-päivänvalollakaan lähteä ilman varustettua saattojoukkoa. Ei voi
-ajatella yksinäisempää tietä kuin sitä, missä hänen hevosensa kaviot
-kumeasti ja alakuloisesti kajahtelivat. Suuria aloja asumatonta maata
-oli hänen edessään, etelän rehevän kasvullisuuden peittämänä. Silloin
-tällöin hyppäsi villi kauris alas joltakin kunnaalta, tai kuului
-vuorenloukosta yllätetyn petolinnun kimeä kiljahdus. Nämä olivat ainoat
-elonmerkit; ei yksikään ihminen tullut tiellä vastaan, ei yhtään mökkiä
-näkynyt lähimailla. Omissa vakavissa ja korkeissa aatoksissaan ratsasti
-nuori mies tietään, kunnes aurinko oli tyhjentänyt puolipäivähelteensä
-ja raitis tuuli, ennustaen illan lähestymistä, nousi mereltä, joka oli
-oikealla kädellä kaukana ja näkymättömänä. Samalla hän tienkäänteessä
-näki edessään kurjannäköisen kylän, jollaisia tavataan Napolin
-sisämailla, ja toisella puolella tietä oli pieni kappeli, jonka
-avoimesta ovesta näkyi kirjavasti maalattu Neitsyen kuva. Täällä, missä
-kristityn maan povessa oli säilynyt vanhan jumala-uskon jätteitä --
-sillä aivan samanlaisia olivat ne kappelit, jotka pakanallisena aikana
-olivat vihityt mytologian pyhien puolijumalien palvelukseen -- täällä
-istui yhdessä kuusi tai seitsemän onnettoman näköistä siivotonta
-vaivaista, joita spitalitaudin kirous oli erottanut muista ihmisistä.
-He päästivät kimakan huudon kääntäessään aavemaiset kasvonsa
-hevosmieheen, ja paikastaan liikahtamatta he ojensivat näivettyneet
-käsivartensa pyytäen almua Laupeuden Äidin nimessä. Glyndon viskasi
-nopeasti heille muutamia kolikoita, käänsi poispäin kasvonsa, kannusti
-hevostaan eikä hiljentänyt vauhtia, ennenkuin oli ehtinyt kylään.
-Toisella puolen ahdasta ja kuraista tietä oli tuimannäköisiä ihmisiä --
-muutamat nojallaan mustien hökkeleiden ränsistyneitä seiniä vastaan,
-muutamat kynnyksellä istumassa, muutamat pitkällään likaisella maalla
--- kaikki sekä sääliä että pelkoa herättäviä: sääliä likaisuutensa
-tähden ja pelkoa kasvoissa näkyvän raakuuden tähden. He katselivat
-häntä vihaisen ja synkän näköisinä hänen ratsastaessaan ylös pitkin
-epätasaista tietä. Muutamat kuiskailivat keskenään merkitsevästi silmää
-iskien, mutta kukaan ei koettanut estää hänen matkaansa. Lapsetkin
-lakkasivat telmeestään, ja ryysyiset nulikat kuiskasivat äideilleen:
-"huomenna saadaan lystiä!" Se oli juuri yksi niitä kyliä, joihin ei
-ulotu lain koura vaan joissa murha ja väkivalta turvallisina asustavat
--- jollaisia siihen aikaan oli paljon Italian kaukaisemmissa osissa.
-
-Glyndonin rohkeus oli mennä, kun hän katseli ympärilleen, ja aiottu
-kysymys kuoli hänen huulilleen. Viimein yhdestä kurjasta mökistä astui
-ulos muita arvokkaampi mies. Hänellä ei ollut niinkuin muilla likaisia
-repaleita päällään vaan hän oli puettu mitä komeimpaan kansallispukuun.
-Hänen sysimustat kiharansa olivat lakin peitossa, josta riippui
-kullattu töyhtö hartioille, hänen viiksensä oli hyvin hoidetut ja
-kaulan ympäri oli sidottu hieno silkkinen kirjava kaulahuivi. Lyhyt
-takki oli kirjailtu useilla kiiltävillä nappiriveillä, housut olivat
-ihonmyötäiset ja leveässä vyössä näkyi kaksi hopeahelaista pistoolia ja
-tuppipuukko, jonka varsi oli kaiverrettua norsunluuta. Pieni sievä
-karhiini (pyssy) riippui yli olkapään.
-
-Mies itse oli keskikokoinen, atletti muodoltaan, piirteet säännölliset,
-iho ahavoitunut. Hänellä oli kasvoissaan sellainen ilme, joka kyllä oli
-röyhkeä ja häikäilemätön, mutta enemmän uhmaileva kuin raaka eikä aivan
-vailla viehätystä.
-
-Glyndon silmäiltyään miestä jonkun hetken tarkkaavasti pidätti
-hevostaan ja kysyi tietä "vuorilinnaan."
-
-Mies nosti lakkiaan kysymyksen kuultuaan, lähestyi Glyndonia, pani
-kätensä hevosen kaulalle ja virkkoi matalalla äänellä: "Te olette siis
-se herra, jota meidän suojelijamme on odottanut. Hän pyysi minua
-johtamaan teitä linnaan. Ja todellakin, signor, voisi olla turmioksi,
-jos minä en hänen käskyään tottelisi."
-
-Mies sitten huusi läsnäoleville äänekkäästi: "Hoi, ystäväiset,
-tästälähin ja aina osottakaa kaikkea kunnioitusta tälle arvokkaalle
-herralle. Hän on se vieras, jota meidän siunattu suojelijamme
-linnavuorella on odottanut. Pitkä elämä olkoon hänellä! Olkoon hän,
-niinkuin hänen isäntänsä, turvattu päivällä ja yöllä -- vuorilla ja
-tasangoilla -- tikaria ja kuulaa vastaan. Kirottu olkoon se, joka
-koskee hiuskarvaakaan hänen päässään tai ropoa hänen kukkarossaan. Nyt
-ja aina me tahdomme häntä suojella ja kunnioittaa -- lain edessä ja
-lakia vastaan -- hengellä ja elämällä. Amen! Amen!"
-
-"Amen!" vastasivat hurjasti yhteen ääneen sadat kielet ja joukot
-tunkeilivat pitkin kyläkatuja ratsastajan ympärille.
-
-"Ja että hän olisi tunnettava", jatkoi englantilaisen outo suojelija,
-"tunnettava silmälle ja korvalle, niin minä sidon hänen ympärilleen
-tämän valkoisen nauhan ja sanon hänelle tunnussanan 'rauha rohkealle'.
-Signor, kun kannatte tätä nauhaa, niin ylpeimmätkin näillä seuduin
-paljastavat päänsä. Signor, kun lausutte tämän tunnussanan, niin
-röyhkeimmätkin ovat velvolliset teitä tottelemaan. Jos tahdotte apua
-tai etsitte kostoa -- siepataksenne kaunottaren tai voittaaksenne
-vihollisen -- puhukaa vain sana, niin me olemme teidän palvelijoitanne!
-Eikö niin, kumppanit?" Ja taas käheät äänet huusivat "Amen! Amen!"
-
-"Nyt, signor", kuiskasi rosvopäällikkö, "jos teillä on muutamia
-kolikoita liikaa, niin viskatkaa joukon sekaan ja menkäämme matkaan."
-
-Glyndon mielellään suostui loppukehotukseen ja tyhjensi kukkaronsa
-kadulle. Kirouksin, siunauksin, huudoin ja meluin kaikki, miehet,
-vaimot ja lapset heittäytyivät rahoja kokoomaan, ja päällikkö tarttui
-hevosen ohjaksiin ja lennätti sen juoksujalkaa läpi kylän ja vasemmalle
-kädelle ahtaan solatien kautta, kunnes muutaman hetken päästä ei
-näkynyt ihmisiä eikä taloja vaan vuoristot sulkivat näköalan kaikilta
-puolilta. Silloin vasta opas hiljensi juoksuaan, käänsi mustat silmänsä
-Glyndoniin ja virkkoi veitikkamaisesti:
-
-"Teidän ylhäisyytenne ei varmaankaan odottanut näin sydämellistä
-vastaanottoa?"
-
-"No todella minun olisi _pitänyt_ sitä odottaa, sillä se signor, jonka
-taloon olen matkalla, ei salannut minulta ympäristön luonnetta. Ja
-teidän nimenne, ystäväni, jos niin saan sanoa."
-
-"Oh, minua ei tarvitse arkailla. Kylässä minua tavallisesti kutsutaan
-maestro Paoloksi. Minulla oli kerran pilanimi mutta se oli hieman ruma,
-ja minä olen sen unohtanut, sittekuin maailmasta vetäydyin pois!"
-
-"Ja mikä teidät saattoi tänne vuoristoon lähtemään? Maailmanväsymys vai
-köyhyys vai joku -- joku intohimon teko, josta olisi lähtenyt lain
-rangaistus?"
-
-"Kas niin, signor", sanoi mies iloisesti naurahtaen, "minunlaiset
-harvoin rakastavat jokapäiväisyyttä. Minulla ei ole mitään salaisuuksia
-niinkauan kuin olen näillä mailla ja huilu on taskussa ja pyssy
-selässä." Rosvo näytti mielellään laskevan kielensä valloilleen ja mitä
-pitemmälle kertomus jatkui, näytti se vievän häntä kauemmaksi kuin hän
-aikoikaan. Keveä leikillisyys vaihtui vilkkaaseen ja ilmehikkääseen
-viittoiluun, joka etelämaissa aina seuraa tunteiden esitystä.
-
-"Minä synnyin Terracinassa -- se on kaunis seutu, eikö olekin? Isäni
-oli oppinut munkki, korkeasyntyinen. Äitini -- taivas häntä siunatkoon
--- oli ravintoloitsijan sievä tytär. Tietysti ei naiminen voinut tulla
-kysymykseenkään, ja kun minä synnyin, niin munkki totisena selitti,
-että kasvoni olivat niin merkillisesti hänen näköisensä. Minut
-määrättiin kehdosta asti kirkon palvelukseen ja yleisesti arveltiin,
-että pääni oli kuin luotu munkkihattua varten. Munkki piti suurta
-huolta kasvatuksestani ja minä opin latinaa ja psalmeja yhtä pian kuin
-vähemmän merkilliset lapset oppivat kirkumaan. Eikä pyhän miehen
-huolenpito rajottunut ainoastaan sisäisiin avuihin. Vaikka hän oli
-vannonut köyhyyttä, piti hän aina varansa, että äidilläni oli taskut
-täynnä: ja äitini ja minun taskujeni välille syntyi pian salainen
-kanssakäyminen. Sentähden minä neljäntoista vanhana kannoin lakkia
-toisella kulmalla, pistooleja aina vyössä, ja aloin herrastella
-kavaljeerina. Silloin äitiraukkani kuoli, ja samaan aikaan isäni, joka
-oli kirjottanut historian paavinbullista neljässäkymmenessä nidoksessa
-ja muuten oli niinkuin jo sanoin korkeasyntyinen, sai kardinaalin
-hatun. Siitä ajasta asti hän piti parhaimpana olla välittämättä
-halvasta minunlaisestani. Hän lähetti minut Napoliin erään kunniallisen
-notaarion luokse ja antoi minulle kaksisataa kruunua matkaan. Ja minä,
-signor, näin silloin siksi paljon 'korkeasta laista ja oikeudesta',
-etten koskaan alennu siinä ammatissa loistelemaan. Sen sijaan että
-olisin pergamenteja tuhrinut, minä olin lemmenkaupoissa notaarion
-tyttären kanssa. Isäntäni keksi meidän viattoman ilomme ja ajoi minut
-pellolle; se oli kiusallista. Mutta minun Ninettani rakasti minua ja
-laitti niin, ettei minun tarvinnut maata kadulla kerjäläisten kanssa.
-Pikku hempukka, tuntuu kuin vielä näkisin hänet, paljain jaloin ja
-sormi suulla, avaavan oven kesäöinä ja pyytävän minua hiljaa hiipimään
-kyökkiin, missä -- pyhimyksille kiitos! -- piirakka ja viinipullo aina
-odotti nälkäistä rakastajaa. Viimein Ninetta kylmeni minulle. Se on
-naisväen tapaista, signor. Hänen isänsä löysi hänelle mainion kumppanin
--- vanhan laihan taulukauppiaan. Tyttö suostui tuumaan ja pian
-pistettiin ovi lukkoon rakastajan silmien edestä. Minä en tullut
-pahalle päälle, teidän ylhäisyytenne, en, en tullut. Naisia on paljon
-niinkauan kuin olemme nuoria. Niin minä ilman tukaattia taskussani tai
-kannikkaa hampaissani lähdin koettamaan onnea espanjalaisen kauppiaan
-laivassa. Se oli pahempaa työtä kuin olin luullutkaan, mutta onneksi
-meidät yllättivät merirosvot. Puolet laivaväestä surmattiin, toinen
-puoli otettiin vangiksi. Minä olin jälkimäisten joukossa -- aina onnen
-puolella, nähkääs, signor -- munkinpojilla on siinä etu. Merirosvojen
-päällikkö piti minusta. 'Tule meidän palvelukseen', sanoi hän. 'Olen
-sangen kiitollinen', sanoin minä. Kas nyt olin merirosvo! Ah, mikä
-hauska elämä! Kuinka siunasin vanhaa notaariota, joka heitti minut
-pellolle. Mikä juhliminen, mikä tappeleminen, mikä kosiminen ja
-riitely! Joskus me tulimme rantaan ja pidimme lystiä niinkuin prinssit,
-joskus me päiväkausia tyynellä säällä lepäilimme ja päivä paistoi ja
-meri kimalteli -- siinäpä hauska. Ja sitten, kun tuuli nousi ja purje
-tuli näkyviin, kuka oli iloisempi kuin me? Minä vietin kolme vuotta
-siinä hauskassa toimessa, mutta silloin minä, signor, tulin
-kunnianhaluiseksi. Minä kapinoin kapteenia vastaan ja tahdoin päästä
-hänen paikalleen. Yön hiljaisuudessa me teimme ylläkön. Laiva makasi
-niinkuin tukki meressä, ei näkynyt maata mastonhuipusta, aallot olivat
-kuin lasia ja kuu paistoi täydeltä terältään. Ylös me nousimme,
-kolmekymmentä meitä oli ja enemmänkin. Huutaen me syöksyimme kapteenin
-kajuuttaan, minä etunenässä. Vanha urhoollinen päällikkö oli kuullut
-huudon ja seisoi siinä ovessa, pistooli kummassakin kädessään, ja hänen
-ainoa silmänsä -- toinen oli sokea -- oli pahempi katsoa kuin
-pistoolien suut. 'Antaudu', huusin minä, 'henkesi säästetään.' 'Ota
-se', sanoi hän ja hui! pani pistooli. Mutta pyhimykset pitivät omastaan
-huolta ja kuula meni ohi kulmien. Minä hyökkäsin häneen kiinni ja
-toinen pistooli laukesi tappelun telmeessä ilmaan. Mokoma mies -- kuusi
-jalkaa neljä tuumaa ilman jalkineita! Kannelle me kaaduimme
-kieriskellen toistemme päällä. Pyhä Maria! ei ollut aikaa hakea
-puukkoja. Sillävälin oli koko joukko ehtinyt jalkeille, muutamat olivat
-kapteenin puolella, muutamat minun puolellani, lyöden ja ampuen,
-kiroten ja huutaen, ja silloin tällöin kuului meressä loiskaus! Hieno
-ateria hai-kaloilla sinä yönä! Viimein vanha Bilboa pääsi voitolle.
-Hänen puukkonsa leimahti ja tuli alas -- mutta ei minun sydämeeni. Ei!
-minä pidin vasenta kättäni kilpenä ja terä meni läpi lihan, niin että
-veri purskui kuin valaskalan sieraimista. Iskun voimasta putosi
-junkkari päälleni ja oikealla kädelläni otin häntä kurkusta kiinni ja
-käänsin hänet toiselle kyljelle niinkuin lampaan, signor, ja silloin
-oli pian hänen loppunsa tullut -- lihava saksalainen pisti hänet
-läpitse piikillänsä.
-
-"'Vanha kumppani', sanoin minä, kun hän käänsi pelottavan silmänsä
-minuun, 'minä en sinua vihaa, mutta kai jokaisen täytyy päästä
-eteenpäin maailmassa, vai kuinka?' Kapteeni irvisti ja heitti henkensä.
-Minä nousin kannelle -- mikä näky! Kaksikymmentä urheata poikaa
-kankeana ja kylmänä, ja kuu paistaen verilätäkköihin kuin vesilampiin.
-No niin, signor, voitto oli meidän, ja laiva minun. Minä hallitsin sitä
-hauskasti kuusi kuukautta. Sitten me ahdistimme ranskalaista laivaa,
-joka oli kahta vertaa suurempi kuin meidän, sepä leikkiä! Ja meillä ei
-ollut pitkään aikaan ollut hyvää ottelua, niin että oli aika hauskaa.
-Me teimme parastamme ja voitimme laivan kaikkineen. He tahtoivat ampua
-kapteenin, mutta se oli vastoin minun lakejani; me tukimme hänen
-suunsa, sillä hän haukkui niinkuin äkäinen akka. Me jätimme hänet ja
-muut hänen väestään omaan laivaamme, sillä se oli pahasti tärvelty,
-vedimme mastoon ranskalaisen mustan lipun ja lähdimme iloisesti matkaan
-hyvällä tuulella. Mutta onni jätti meidät, kun hylkäsimme vanhan hyvän
-laivamme. Tuli myrsky, syntyi vuoto, monta meistä pelastui venheeseen;
-paljon oli kultaa muassa mutta ei yhtään vettä! Kaksi vuorokautta me
-kärsimme kauheasti, mutta viimein pääsimme rantaan lähellä ranskalaista
-linnoitusta. Surkea tilamme herätti sääliä, ja koska meillä oli rahoja,
-ei meitä epäilty -- ainoastaan köyhiä epäillään. Tässä me pian
-toivuimme väsymyksestämme, laitimme itsemme hyvään kuntoon ja minä,
-nöyrin palvelijanne, marssin rannalla yhtä jalona kapteenina kuin
-konsanaan laivan kannella. Mutta nytpä sattui niin hullusti, että minun
-piti pikiintyä yhteen silkkikauppiaan tyttäreen. Ah! kuinka minä
-rakastin häntä -- kaunista Klaaraa! Niin. Minä rakastin häntä niin
-kovin, että minua kauhistutti koko mennyt elämäni! Päätin katua ja
-mennä naimisiin ja tulla kunnon ihmiseksi. Sentähden kutsuin kokoon
-laivakumppanini, kerroin heille päätöksestäni, päästin heidät
-palveluksesta ja kehotin eroomaan. He valitsivat saksalaisen
-päällikökseen enkä minä heistä enempää kuullut. Minulla oli vielä
-jälellä kaksituhatta kruunua, tällä summalla saavutin silkkikauppiaan
-suostumuksen ja päätettiin, että minä tulisin osakkaaksi liikkeeseen.
-Minun ei tarvitse sanoakaan, että kukaan ei minua epäillyt vaan
-pidettiin minua napolilaisen kultasepän poikana. Olin hyvin onnellinen
-silloin, signor, hyvin onnellinen -- minä en olisi tahtonut
-kärpästäkään loukata. Jos olisin saanut Klaaran vaimokseni, olisin
-ollut yhtä hyvä kauppias kuin mikä koskaan on kyynärkeppiä käytellyt."
-
-Rosvo pysähtyi hetkeksi ja helppo oli nähdä, että hän tunsi sisällään
-enemmän kuin hänen sanansa ja äänensä ilmaisivat. "No niin, meidän ei
-pitäisi katsoa menneisyyttä liian vakavasti -- mutta kun päivä siihen
-paistaa, niin silmät vettyvät. Määrättiin hääpäivä ja se läheni yhä.
-Hääpäivän aattona Klaara, hänen äitinsä, hänen pikku sisarensa ja minä
-kävelimme rannalla ja me katselimme merelle ja minä kerroin heille
-vanhoja satuja merenneidoista ja vesikäärmeistä, kun joku
-punanaamainen, tylppänenäinen ranskalainen pysähtyi eteeni, nosti
-silmälasinsa kuonolleen ja päästi suustaan: 'Tuhat tulimaista! tuossa
-on se kirottu merirosvo, joka vallotti Nioben!'
-
-"'Älkää laskeko leikkiä', sanoin minä lempeästi. 'Ho, ho', sanoi hän,
-'minäpä en erehdy; tulkaa auttamaan!' ja hän tarttui minua kaulukseen.
-Minä vastasin, niinkuin voitte arvata, heittämällä hänet katuojaan,
-mutta se ei auttanut. Ranskalaisella kapteenilla oli seurassaan
-ranskalainen luutnantti, jonka muisti oli yhtä hyvä kuin esimiehen.
-Kokoontui väkijoukko; siinä oli muitakin laivaväestä; minun ei auttanut
-mikään. Sen yön nukuin vankilassa, ja muutaman viikon perästä sain
-matkustaa galeereihin. He säästivät henkeni, koska vanha ranskalainen
-kohteliaasti kyllä tunnusti, että minä olin kieltänyt väkeäni
-tappamasta häntä. Voitte arvata, ettei kahleissa istuminen airon
-ääressä ollut juuri mieluista minulle. Minä ja kaksi muuta pääsimme
-pakenemaan, he lähtivät maantie-rosvoiluun ja ovat varmaan jo kauan
-sitte saaneet hirressä roikkua. Minä siivo sielu en tahtonut tehdä
-uusia rikoksia leipääni ansaitakseni, sillä Klaara kirkkaine silmineen
-oli vielä mielessäni. Sentähden en tehnyt muita koiruuksia kuin että
-varastin yhden kerjäläisen ryysyt ja annoin hänelle galeeripukuni
-sijaan, ja pääsin ihmisten anteliaisuudella siihen kaupunkiin, minne
-olin Klaaran jättänyt. Oli kaunis talvipäivä, kun lähestyin kaupungin
-ulkosyrjää. Minun ei tarvinnut pelätä ilmi tulemista, sillä tukkani ja
-partani oli paras naamari. Oi, laupias äiti! siinä tuli vastaani
-ruumissaatto. No, te arvaatte asian, minä en voi sitä kertoa. Hän oli
-kuollut, ehkä rakkaudesta tai paremmin häpeästä. Voitteko uskoa, kuinka
-minä vietin yöni? Minä varastin muurarilta lapion ja yksinäni,
-kenenkään näkemättä, talvisena yönä minä kaivoin pois tuoreen mullan
-haudasta, nostin ylös arkun, aukaisin kannen ja sain vielä kerran nähdä
-hänet kuutamon valossa. Hänen muotoonsa ei ollut kuolema koskenut.
-Kalpea hän aina oli eläessäänkin ollut. Minä olisin voinut vannoa häntä
-eläväksi. Oli siunattu seikka saada nähdä hänet vielä kerran ja ihan
-yksin. Mutta sitten päivänkoitteessa piti kätkeä hänet taas maahan --
-sulkea arkku ja kuulla kivien kannelle putoovan -- se oli kolkkoa ja
-kamalaa. Signor, minä en tiennyt ennen enkä nytkään huoli ajatella,
-kuinka kallis kappale on ihmisen henki. Auringon noustessa minä olin
-taas kulkijapoika. Mutta nyt oli Klaara poissa eikä minulla ollut enää
-omantunnon vaivoja vaan olin aina sodassa parempaa itseäni vastaan.
-Viimein otin paikan laivassa, joka purjehti Livornoon. Livornosta tulin
-Roomaan ja asetuin kardinaalin palatsin ovelle. Ulos hän tuli,
-kultatakkinen palvelija perässään.
-
-"'Hoi, isä!' sanoin minä, 'etkö tunne poikaasi?'
-
-"'Kuka te olette?'
-
-"'Poikanne', sanoin minä kuiskaten.
-
-"Kardinaali peräytyi, katseli minua vakavasti ja mietti hetkisen.
-'Kaikki ihmiset ovat minun poikiani', lausui hän sangen lempeällä
-äänellä, 'siinä on vähän kultaa sinulle. Sille, joka kerran pyytää,
-annetaan almua, sille, joka toisen kerran pyytää, avataan vankila. Ota
-oppia äläkä enää vaivaa minua. Taivas sinua siunatkoon!' Näin sanoen
-hän nousi vaunuihin ja ajoi Vatikaaniin. Kukkaro, joka oli jätetty
-minulle, ei ollut niinkään laiha. Minä olin kiitollinen ja tyytyväinen
-ja käännyin Terracinaan. En ollut kulkenut rämeitä kauaksikaan, kun
-kaksi ratsastajaa lähestyi.
-
-"'Te näytätte köyhältä, ystävä', sanoi toinen heistä, pidättäen
-hevostaan, 'mutta te olette vahva.'
-
-"'Köyhät ja vahvat miehet ovat hyviä olemassa ja vaarallisia, signor',
-sanoi toinen.
-
-"'Oikein sanottu. Seuraa meitä.'
-
-"Minä tottelin ja tulin taas rosvoksi. Pian nousin arvossa ja koska
-aina olen ollut virassani lempeä ja ottanut kukkaroita kaulaa
-katkomatta, niin minulla on hyväkin arvo ja voin syödä makaroonia
-Napolissa ilman yhtään hengen hätää. Viimeisinä vuosina olen pitänyt
-leiriä täällä, missä hallitsen kuin aika herra. Minua kutsutaan
-talolliseksi, sillä olen ostanut täältä maata. Itse en enää rosvoile
-muuta kuin huvikseni ja pitääkseni taitoa yllä. Kylläpä nyt olen
-tainnut tyydyttää uteliaisuuttanne. Meillä ei ole enää montakaan
-askelta linnaan."
-
-Englantilaisen mielenkiinto oli suuresti yltynyt kumppaninsa
-kertomuksesta ja hän huudahti: "Mutta kuinka te tulitte tutuksi
-isäntäni kanssa? ja millä tavalla on hän voittanut teidän ja ystävienne
-suosion?"
-
-Maestro Paolo käänsi mustat silmänsä hyvin totisesti kysyjään. "Te,
-signor, varmaankin tiedätte enemmän tuosta vieraasta herrasta kuin
-minä. En voi sanoa muuta kuin että pari viikkoa sitten seisoin Napolin
-Toledo-kadulla puodinrappua vastaan nojallaan, kun toisennäköinen herra
-koski käsivarteeni ja sanoi: 'Maestro Paolo, minä tahtoisin tehdä
-tuttavuutta teidän kanssanne. Ettekö voisi tulla mukanani ravintolaan
-ja juoda pullollisen lacryma-viiniä?' 'Mielelläni', vastasin minä. Niin
-mentiin sisälle, ja kun olimme istuutuneet, puhutteli uusi tuttavani
-minua näin: 'kreivi d'O---- on minulle tarjonnut vuokrattavaksi vanhan
-linnansa lähellä B----tä. Te tunnette paikan?'
-
-"'Tunnen mainiosti, kukaan ei ole asunut siellä ainakaan sataan vuoteen,
-se on puoleksi rauniona, signor. Kummallinen paikka vuokrattavaksi;
-toivon, ettei vuokra ole suuri'.
-
-"'Maestro Paolo', sanoi hän, 'minä olen filosofi enkä välitä
-mukavuuksista. Haluan rauhallista asuinpaikkaa, missä voin harjottaa
-tieteellisiä kokeiluja. Linna on aivan omiansa, jos vaan te otatte
-minut naapuriksenne ja pidätte minua ja minun ystäviäni erityisen
-suojeluksen alaisina. Olen rikas, mutta en vie linnaan mitään, jota
-ansaitsisi ryöstää. Minä siis tahtoisin maksaa yhden veron kreiville ja
-toisen teille'.
-
-"Tuosta me pian sovittiin, ja koska vieras signor korotti
-kahdenkertaiseksi sen hinnan, minkä minä ehdotin, niin hän on meidän
-kesken korkeassa arvossa. Ja nyt signor, koska minä olen ollut näin
-avomielinen, niin olkaa tekin. Kuka on tämä merkillinen herrasmies?"
-
-"Kuka? -- eikö hän itse sanonut teille? Filosofi."
-
-"Hm! etsii siis viisasten kiveä -- ha? hiukan taikurin vikaa? pelkää
-pappia?"
-
-"Aivan niin. Tarkallensa."
-
-"Niinpä luulin. Ja te olette hänen oppilaansa?"
-
-"Niin olen."
-
-"Minä toivon teille hyvää siitä", sanoi rosvo ja risti silmänsä
-hartaasti. "Minä en ole paljon parempi kuin muutkaan ihmiset, mutta on
-se sielu sentään kallis. En minä suuria välitä, jos vähän kaikella
-kunnialla rosvoilen tai koputan miestä päähän, jos tarvitaan -- mutta
-ruveta kauppoihin pirun kanssa --. Ah, varokaa, nuori herra, varokaa!"
-
-"Ei kannata pelätä", sanoi Glyndon hymyillen, "minun opettajani on
-liian viisas ja liian hyvä sellaisiin kauppoihin. Mutta nythän ollaan
-perillä. Muhkeat rauniot -- ja loistava näköala!"
-
-Nautinnokseen Glyndon katseli maisemaa edessään ja allaan taiteilijan
-silmällä. Huomaamatta hän oli rosvoa kuunnellessaan kohonnut ylös
-jokseenkin korkeata rinnettä ja nyt he seisoivat leveällä
-vuorenpenkereellä, joka oli sammalten ja pensaitten peittämä. Tämän
-kukkulan ja sen toisen yhtä korkean välillä, minne linna oli
-rakennettu, oli syvä ahdas kuilu mitä tiheimmän kasvullisuuden
-täyttämä, johon silmä ei kauaksikaan voinut tunkea. Sen syvyyden
-saattoi kuitenkin arvata kumeasta yksitoikkoisesta lorinasta, joka
-syntyi alhaalla virtaavista näkymättömistä vesistä, mitkä kauempana
-puhkesivat esiin vuolaaksi virraksi. Vasemmalla puolella oli näköala
-miltei rajaton. Ilman tavaton kirkkaus teki selvästi näkyväksi
-sellaisen maanalan, jota muinaisaikainen vallottaja olisi pitänyt
-kokonaisena valtakuntana. Vaikka Glyndonin kulkema tie oli näyttänyt
-niin yksinäiseltä ja autiolta, niin edessä oleva maisema oli nyt täynnä
-linnoja ja kyliä ja kirkontorneja. Kaukana taivaanrannalla kimaltelivat
-Napolin katot ja valkeat seinät auringon paisteessa ja taivaanrusko
-sulautui siniseen mereen. Mutta vielä kauempana toisella suunnalla
-näkyi harmaana varjona tummia lehtoja vastaan vanhan Posidonian
-raunioiksi rauenneet pilarit. Tällä tasangolla, missä kimaltelevat
-virrat risteilivät, olivat etruskilaiset ja sybaritit, saraseenit ja
-normannit aikojen kuluessa pystyttäneet telttansa vallotusretkillään.
-Kaikki menneisyyden näyt -- etelä-Italian myrskyisä historia --
-tulvaili taiteilijan mieleen hänen katsellessaan alas tasangolle. Ja
-sitten, kun hän hitaasti kääntyi, näki hän harmaan linnan ruhistuneet
-seinät. Sieltä hän nyt etsi niitä salaisuuksia, joiden piti
-tulevaisuudessa rakentaa mahtavampi valtakunta kuin mistä menneisyyden
-muistot voivat kertoa. Se oli yksi niitä ritarilinnoja, joita Italiassa
-niin runsaasti rakennettiin vanhemmalla keski-ajalla eikä siinä ollut
-paljon sitä gootilaista siroutta tai juhlallisuutta, joka kuului
-samanaikuiseen kirkkorakennustyyliin vaan se oli karkea, järeä ja
-rauenneenakin uhmaileva. Yli kuilun kävi puinen silta, lankut huojuivat
-ja syvyys kajahteli kumeasti, kun Glyndon hoputti arkaa hevostaan
-ylitse.
-
-Linnan ulkopihaan johti tie, joka kerran oli ollut leveä ja
-kivipaasilla laskettu, mutta nyt oli pitkän heinän peitossa. Portti
-seisoi raollaan ja puolet talosta näkyi sen läpi. Muurit olivat osaksi
-muratin peittämät, jota vuosisatojen aikoina oli siihen kertynyt. Mutta
-sisäpihaan päästyään Glyndon ilokseen huomasi, ettei rappeutuminen
-siellä tuntunut niin suurelta. Villit ruusut antoivat iloisen näyn
-harmaille seinille ja keskellä pihaa oli lähde, jossa vilpoisa vesi
-loiskeili ja pärskyili suuren merihirviön kidasta. Täällä tuli Mejnour
-hymyillen häntä vastaan.
-
-"Tervetuloa, ystäväni ja oppilaani", sanoi hän, "se joka etsii
-totuutta, voi tässä yksinäisessä paikassa löytää kuolemattoman
-yliopiston."
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    "Abaris ei suinkaan pitänyt Pythagorasta, joka näitä opetti,
-    noitana tai henkienherättäjänä vaan pikemmin kunnioitti ja
-    ihaili häntä melkein jumaloiden."
-
-                          _Jamblikus_, Vita Pythagorae.
-
-Ne palvelijat, jotka Mejnour oli ottanut tähän kummalliseen asuntoon,
-olivat todella omiansa vaatimattomalle filosofille. Vanha
-armenialainen, jonka Glyndon jo Napolissa oli nähnyt mystikon seurassa;
-pitkä kovapiirteinen nainen, jota maestro Paolo oli suosittanut, ja
-kaksi pitkätukkaista, sukkelaa, mutta villinnäköistä nuorta miestä,
-jotka myös niinkuin nainen olivat tulleet kylästä Paolon suosituksesta
--- siinä koko palveluskunta. Ne huoneet, joita viisas käytti, olivat
-hyvin suojattuja kaikkia säitä vastaan, seinillä oli puoleksi
-värittömiä kankaita ja lattialla korkeita marmoripöytiä, taitehikkaasti
-kaiverrettuja. Glyndonin makuuhuoneesta johti ovi parvekkeelle, josta
-näkyi verrattoman ihana ja laaja maisema. Toiselta puolelta se oli
-pitkän käytävän ja rappusten erottama mystikon omista yksityisistä
-huoneista. Koko linnassa oli vakava eikä kuitenkaan raskas syvän
-levollisuuden tunnelma. Se sopi hyvin niihin tutkimuksiin, joihin sitä
-nyt käytettiin.
-
-Moneen päivään Mejnour ei tahtonut puhua Glyndonin kanssa niistä
-asioista, jotka olivat lähinnä tämän sydäntä.
-
-"Kaikki ulkopuolinen", sanoi hän, "on valmista, muttei kaikki sisällä.
-Sinun oman sielusi täytyy tottua tähän paikkaan ja täyttyä ympäröivän
-luonnon elämällä, sillä luonto on kaiken ilmotuksen lähde."
-
-Näillä sanoilla Mejnour aina kääntyi keveämpiin aineihin. Hän antoi
-englantilaisen seurata itseään pitkillä kävelyillä kautta ympäröivien
-vuoriseutujen ja hän hymyili hyväksyvästi, kun nuori taiteilija ilmaisi
-luonnon ihailuaan, vaikka tämä suurenmoinen kauneus olisi vaikuttanut
-tylsempäänkin mieleen. Sitten Mejnour tyhjensi ihmettelevän oppilaansa
-eteen niitä tietonsa varastoja, jotka tuntuivat loppumattomilta. Hän
-teki merkillisen tarkasti ja kuvaavasti selkoa niistä kansoista, jotka
-vuoron perään olivat kulkeneet yli tämän kauniin maan -- kertoi niiden
-luonteesta, tavoista, uskosta ja käytöksestä. On totta, että hänen
-kuvauksensa eivät olleet kirjoista koottuja eivätkä oppineitten
-auktoritettien kannattamat, mutta hänellä oli erinomainen kertomiskyky
-ja hän puhui kaikesta personallisen tiedon varmuudella. Joskus hän
-saattoi puhua luonnon pysyvämmistä ja ylevämmistä salaisuuksista niin
-kaunopuheisesti ja tietorikkaasti, että niiden yli levisi aivan
-runollinen hohde eikä ainoastaan tieteellinen selkeys. Huomaamattomasti
-nuori taiteilija tunsi sielunsa kohoutuvan ja tyyntyvän kumppaninsa
-viisaudesta ja hänen hurja intohimonsa lauhtui. Hänen ajatuksensa
-viihdytettiin jumalallisen ihailun tyyneyteen, hän tunsi itsensä
-jalommaksi olennoksi ja sielunsa syvyydessä hän oli kuulevinaan sydämen
-äänen puhuvan.
-
-Nähtävästi Mejnour varta vasten koetti saattaa kokelaan tähän
-mielentilaan, ja tässä alku-ohjauksessa mystikko menetteli niinkuin
-kaikki muutkin viisaat. Sillä joka tahtoo jotakin keksiä, hänen täytyy
-ensin joutua ajatusperäiseen ihanteellisuuteen ja antautua viljelemään
-niitä korkeita ja autuaita sielunkykyjä, jotka katsovat ja näkevät
-todellisuuden.
-
-Glyndon huomasi, että heidän kävellessään Mejnour usein pysähtyi
-jossakin, missä lehto oli tiheimmillään, noukkimaan jonkun kasvin, ja
-tämä muistutti häntä siitä, että hän oli nähnyt Zanoninkin tekevän
-samoin. "Voivatko nämä halvat luonnonlapset", sanoi hän eräänä päivänä
-Mejnourille, "nämä jotka päivän kukoistavat ja taas lakastuvat, olla
-hyödyksi korkeampien salaisuuksien tieteelle? Löytyykö sielullekin
-niinkuin ruumiille parantavia yrttejä ja edistävätkö kesän kasvatit
-sekä ihmisterveyttä että myöskin henkistä kuolemattomuutta?"
-
-Mejnour vastasi: "Jos joku muukalainen olisi tullut kulkulaiskansan
-luo, ennenkuin mikään yrttien ominaisuus oli niille tunnettu; jos hän
-olisi heille kertonut, että niillä kasveilla, joita he joka päivä
-jaloillaan tallaavat, on mitä parhaimpia voimia, että yksi niistä voi
-palauttaa terveyden kuoleman partaalla olevalle, että toinen voi
-vaivuttaa hulluuteen suurimman viisaan, että kolmas voi heittää
-kuoliaaksi maahan heidän rautaisimman sankarinsa, että kyyneleet ja
-nauru, terveys ja tauti, hulluus ja järki, valve ja uni, olemassaolo ja
-häviö -- on kätkettynä noihin mitättömiin lehtiin; jos joku tämän olisi
-kertonut, niin eikö häntä olisi pidetty valehtelijana tai noitana? Ja
-ihmiskunta ei vielä tunne puoliakaan niistä kasvimaailman voimista,
-joista olen puhunut, ei tunne enempää kuin tuo otaksumani villikansa.
-Meissä ihmisissä on sellaisia ominaisuuksia, joiden kanssa muutamilla
-kasveilla on tekemistä ja joihin ne vaikuttavat. Vanhojen kansojen
-mooly[45] ei ollut vain tarua."
-
-Mejnourin luonne näytti suuresti eroovan Zanonista, ja vaikka se
-vähemmän hurmasi Glyndonia, niin se vaikutti häneen voimakkaammin ja
-syvemmin. Zanonin keskustelu herätti syvää ja laajaa harrastusta
-ihmiskuntaa kohtaan -- sellaista tunnetta, joka oli sukua taide-innolle
-ja kauneudenrakkaudelle. Ne kertomukset, jotka kiertelevät Zanonin
-elämästä, puhuivat ylistävästi laupeudentöistä ja hyvyyden osotuksista.
-Ja kaikissa kertomuksissa oli jotakin suurta ja inhimillistä, joka
-lauhdutti hänen herättämää pelkoaan, ja miltei synnytti epäluuloa
-siitä, oliko hänellä ensinkään niitä korkeampia salaisuuksia kuin hän
-oli omaavinaan. Mutta Mejnour näytti olevan aivan välinpitämätön koko
-ulkopuolisesta maailmasta. Joskaan hän ei tehnyt mitään pahaa, niin hän
-myöskin näytti olevan tunnoton kaikkea hyvyyttä ilmaisemaan. Hänen
-tekonsa eivät huojentaneet puutteita eivätkä hänen sanansa säälineet
-hädässä olevia. Se mitä me kutsumme sydämeksi, näytti hänessä
-sulautuneen järkeen. Hän liikkui, ajatteli ja eli kuin joku
-säännöllinen tyyni Aatelma eikä sellainen, jolla vielä on paitsi
-ihmismuotoa myöskin inhimilliset tunteet.
-
-Kerran huomatessaan, kuinka ylhäisellä välinpitämättömyydellä Mejnour
-puhui niistä maanpinnan muutoksista, joita hän sanoi itse olleensa
-näkemässä -- Glyndon rohkeni huomauttaa tästä erotuksesta Zanonin ja
-Mejnourin välillä.
-
-"Se on totta", sanoi Mejnour kylmästi. "Minun elämäni on katselijan
-elämää -- Zanonin elämä nauttijan elämä. Kun minä noukin kasvin, niin
-ajattelen ainoastaan sen hyötyä, mutta Zanoni pysähtyy ihailemaan sen
-kauneutta."
-
-"Ja te pidätte omaa elämäänne ylempänä ja jalompana?"
-
-"En. Hänen elämänsä on nuoruuden elämä -- minun on vanhuuden. Me olemme
-viljelleet erilaisia ominaisuuksia. Kummallakin on voimia, joita toinen
-ei ole itselleen hankkinut. Ne, joiden kanssa hän seurustelee, elävät
-mukavammin -- ne, joiden kanssa minä, he tietävät enemmän."
-
-"Minä olen todellakin kuullut", sanoi Glyndon, "että hänen napolilaiset
-kumppaninsa alkoivat elää puhtaampaa ja jalompaa elämää seurusteltuaan
-Zanonin kanssa, mutta eivätkö he sittenkin olleet omituisia
-seuralaisiksi viisaalle? Ja tämä kammottava voima, jota hän tahtonsa
-mukaan käyttää, niinkuin esim. prinssi di ----n kuolemassa ja
-samaten kreivi Ughellin murhassa, se tuskin sopii rauhaiselle
-hyväntavottajalle."
-
-"Totta", sanoi Mejnour jäisesti hymyillen, "sellainen kohtalo on aina
-niillä filosofeilla, jotka tahtovat toimivasti sekottua ihmiskunnan
-elämään. Ei voi palvella toista ihmistä loukkaamatta toista, ei voi
-suojella hyvää sotimatta pahaa vastaan, ja jos tahdot erehtyväistä
-parantaa, niin sinun täytyy alentua elämään erehtyväisen kanssa
-tunteaksesi hänen erehdyksensä. Näin sanoi myöskin Paracelsus, tuo
-suuri mies, vaikka hän usein puhuikin väärin.[46] Minä en tee tätä
-tyhmyyttä, minä elän ainoastaan tiedossa -- minun elämäni ei ole
-ihmiskuntaa varten."
-
-Toisen kerran kysyi Glyndon mystikolta, minkäluontoinen oli se liitto
-eli veljeskunta, johon Zanoni kerran oli viitannut.
-
-"En taitane erehtyä", sanoi hän, "jos otaksun, että te ja hän
-tunnustatte olevanne 'ruusuristin' veljeksiä?"
-
-"Luuletko", vastasi Mejnour, "ettei ollut mitään mystillistä
-juhlallista veljeskuntaa, joka pyrki samaan päämäärään samoilla
-keinoilla, ennenkuin Damuksen arabialaiset vaeltavalle saksalaiselle
-opettivat ne salaisuudet, joihin perustuu rosenkreutsiläisten liitto?
-Minä tiedän kuitenkin, että rosenkreutsiläiset muodostivat lahkon, joka
-polveutui aikaisemmasta ja suuremmasta koulukunnasta. He olivat
-viisaampia kuin alkemistit -- mutta heidän mestarinsa olivat vielä
-viisaampia kuin he ovat."
-
-"Ja tästä kaukaisesta ja alkuperäisestä veljeskunnasta on kuinka monta
-vielä jälellä?"
-
-"Zanoni ja minä."
-
-"Mitä, kaksiko vaan?[47] Ja te vakuutatte voivanne opettaa kaikille sen
-salaisuuden, joka vie kuolemasta voiton?"
-
-"Sinun esi-isäsi saavutti sen salaisuuden; hän kuoli, koskei tahtonut
-elää kauemmin kuin se ainoa, jota hän rakasti. Oppilaani! meillä ei ole
-mitään keinoa, jolla voisimme poistaa kuoleman toivoa tai muuttaa
-Taivasten tahtoa. Nämä seinät voisivat musertaa minut tässä seisomasta.
-Ainoa, minkä voimme tehdä, on: löytää ihmisruumiin salaisuudet, tietää,
-miksikä muutamat osat kangistuvat ja veri jähmettyy, ja siten
-lakkaamatta ehkäistä Ajan hampaan vaikutusta. Tämä ei ole magiaa. Se on
-yhtä alaa lääketieteestä oikein ymmärrettynä. Tässä järjestössä me
-pidämme kaikkein korkeimpana sitä tietoa, joka ylentää järkeä, toiseksi
-sitä, joka säilyttää ruumiin. Mutta se paljas taito, joka on saatu
-kasvien nesteistä ja joka uudistaa elonvoiman ja estää kuihtumisen
-kulkua, -- tämä ylhäinen salaisuus, johon nyt vielä ainoastaan viittaan
-ja jonka kautta _kuumuus eli kaloria_ niinkuin te sanotte -- viisaan
-Herakliton opetuksen mukaan elämän alkuperuste -- voi tulla elämän
-alituiseksi uudistajaksi -- tämä salaisuus ei yksinään riittäisi meidän
-turvallisuuttamme takaamaan. Meidän tehtävämme on myöskin oppia
-kääntämään syrjään ihmisten vihanpuuskat ja suuntaamaan vihollistemme
-miekat toinen toistaan vastaan ja kulkea näkymättöminä (vaikkei
-ruumiittomina), siten että ihmisten silmien eteen heitämme sumuhunnun
-ja pimeyden. Muutamat tietäjät ovat sanoneet, että se kuuluu
-agaatikiven voimiin. Abaris sanoi tämän voiman olevan nuolensa
-kärjessä. Minä voisin teille tuossa laaksossa näyttää kasvin, joka
-verhoo teidät parempaan taikahuntuun kuin agaati tai nuoli. Sanalla
-sanoen, tiedä, että luonnon vähäpätöisimmät ja halvimmat tuotteet
-voivat itsessään kätkeä kaikkein merkillisimpiä ominaisuuksia."
-
-"Mutta", sanoi Glyndon, "jos teillä on hallussanne näin suuria
-salaisuuksia, miksikä olette niin kitsaita estämällä niiden
-levittämistä. Eikö väärä ja petollinen tiede juuri siinä eroa
-todellisesta tieteestä, että jälkimäinen maailmalle ilmottaa, millä
-keinoilla se on tehnyt keksintönsä, jotavastoin edellinen kehuu suuria
-tuloksiaan eikä tahdo selittää niiden syitä?"
-
-"Hyvin puhuttu, sinä koulujen järkeilijä -- mutta malta vielä. Otaksu,
-että me jakaisimme tietoamme kaikille ihmisille ilman erotusta, sekä
-hyville että pahoille -- niin mahtaisimmeko olla siunaukseksi vai
-kiroukseksi? Ajattele, että hirmuvaltiaalla, irstailijalla tai
-rikollisella olisi hallussaan nämä hirvittävät voimat; eikö hän olisi
-kuin irroillaan kulkeva paholainen maan päällä? Otaksukaamme vaan, että
-sama etu olisi suotu myöskin hyville, -- missä tilassa olisi silloin
-yhteiskunta? Alituisella sotakannalla -- hyvät aina puolustusasemassa,
-pahat aina hyökkäämässä. Nykyisin on maan päällä paha prinsiippi
-tehokkaampi kuin hyvä ja paha pääsisi silloin voitolle. Näistä syistä
-me olemme pyhästi luvanneet antaa viisauttamme ainoastaan niille, jotka
-eivät sitä käytä väärin ja turmeluksen palvelukseen, ja luvanneet panna
-oppilaamme sellaisten koetusten alaiseksi, jotka puhdistavat tunteita
-ja ylentävät haluja. Ja tässä luonto meitä auttaa ja ohjaa, sillä se
-panee pelottavia vartijoita ja ylipääsemättömiä esteitä erottamaan
-paheellisen himon tuosta korkeimman tieteen taivaasta."
-
-Tähän suuntaan kävivät Mejnourin keskustelut oppilaansa kanssa ja mitä
-enemmän nämä puheet tuntuivat käyvän järkeen, sitä enemmän ne vaan
-yllyttivät mielikuvitusta. Juuri se, että Mejnour ei sanonut
-omistavansa muita kuin sellaisia voimia, joita itse luonto oikealla
-tavalla tutkittaessa tarjosi käytettäväksi, se antoi todenmukaisuuden
-leiman niille kyvyille, joita Mejnour sanoi luonnossa löytyvän.
-
-Näin kului päiviä ja viikkoja, ja Glyndonin mieli tottui vähitellen
-tähän eristettyyn ja mietiskelevään elämään ja hän unohti viimein
-ulkomaailman turhuudet ja harhat.
-
-Eräänä iltana hän oli myöhään yöhön yksin viipynyt linnan etupihalla
-katsellen tähtiä, jotka toinen toisensa jälkeen syttyivät hämärälle
-taivaalle. Ei koskaan hän ollut niin selvästi tuntenut taivaan ja maan
-mahtavata vaikutusta ihmiseen, tuntenut, kuinka luonnon suuret voimat
-koskevat meidän järkiluontomme syvimpiin juuriin. Niinkuin potilaaseen
-vähin erin pannaan magnetinen voima vaikuttamaan mesmerisöitäessä, niin
-tunsi hän sydämessään kasvavan tuon suuren kaikkiallisen magnetismin
-voiman, sen magnetismin, joka on luomakunnan elämä ja joka sitoo kaikki
-atomit toisiinsa. Ihmeellinen sanomaton voimantunne ja tietoisuus
-_jostakin suuresta_ katoovaisen ruumiin sisällä, tämä nosti samalla
-hämäriä ja loistavia tunteita -- ikäänkuin heikkoja heijastuksia
-jostakin entisestä pyhemmästä olemassaolosta. Vastustamaton halu
-saattoi häntä lähtemään mystikon puheille. Hän tahtoi sinä hetkenä
-vaatia pääsyä niihin maailmoihin, jotka ovat tämän takana, hän oli
-valmis hengittämään jumalaista ilmaa. Hän astui linnaan ja kulki läpi
-hämärän käytävän Mejnourin huoneisiin.
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-    "Ihminen on olioitten silmä."
-
-         _Euryph_. De Vita Humana.
-
-    "-- -- -- On siis olemassa eräs haltioihin (ekstasiin)
-    nostava voima, joka tultuaan joskus kiihotetuksi toimintaan
-    palavan halun tai vahvan mielikuvituksen kautta, kykenee
-    viemään ulospäin kääntyneen ihmishengen aina johonkin
-    kaukaiseen esineeseen asti." --
-
-                                          _Van Helmont_.
-
-Mejnourin käytettävänä oli kaksi huonetta, jotka olivat yhteydessä
-toistensa kanssa, ja kolmas, jossa hän nukkui. Kaikki nämä huoneet
-sijaitsivat korkeassa tornissa, joka törrötti synkän äkkijyrkänteen
-yli. Ensimäinen huone, johon Glyndon astui, oli tyhjä. Äänettömin
-askelin hän kulki eteenpäin ja avasi oven, joka johti sisempään
-huoneeseen. Hän vetäytyi kynnyksellä taaksepäin, väkevän hajun
-valtaamana, joka täytti huoneen. Ilma oli ikäänkuin paksuna usvasta,
-mutta ei kuitenkaan hämärä, sillä usva ei ollut tumma, vaan muistutti
-lumipilveä, joka hitaasti ja raskaasti liukuu yli taivaan säännöllisinä
-aaltoina. Kuolettava kylmyys iski englantilaista vastaan ja hänen
-verensä jäähtyi. Hän seisoi yhteen paikkaan naulittuna, ja kun hän
-tahtomattaan ponnisti silmiään nähdäkseen usvan läpi, oli hän
-näkevinään hämäriä, aavemaisia mutta valtavan suuria muotoja huoneessa
--- tai ehkä se vaan oli hänen mielikuvituksensa tulosta, ehkä sumu
-itsestään muodostui näiksi liikkuviksi, ruumiittomiksi, käsin
-koskemattomiksi haamuiksi? Sanotaan, että eräs muinainen maalari kerran
-maalasi taulussa haadeksen eli tuonelan ja siinä niin taitehikkaasti
-kuvasi niitä hirviöitä, jotka liikkuivat synkässä tuonelan virrassa,
-että silmä heti saattoi huomata, kuinka itse virta oli vaan varjoa, ja
-kuinka siinä olevilla verettömillä olennoilla ei ollut enää
-ruumiillista elämää vaan niiden muodot sulautuivat kuolleisiin
-vesiin, kunnes kauemmin katsoessa ei silmä enää niitä erottanut
-yliluonnollisesta aineesta, jossa niiden asuinpaikka oli. Sellaisia
-olivat myöskin ne liikkuvat haamut, jotka sumussa leijailivat, mutta
-ennenkuin Glyndon vielä oli vetänyt henkeäänkään tässä ilmassa -- sillä
-hänen elämänsäkin oli ikäänkuin hetkeksi pysähtynyt eli muuttunut
-jonkinlaiseksi tainnokseksi -- tunsi hän käteensä tartuttavan ja
-itseään vietävän tästä huoneesta ulommaiseen. Hän kuuli ovea sulettavan
--- hänen verensä virtasi jälleen läpi suonien ja hän näki sivullaan
-Mejnourin. Silloin hänen ruumiinsa valtasi kouristus -- hän putosi
-tajuttomana lattialle. Tointuessaan hän tapasi olevansa ulkoilmassa,
-huoneesta ulkonevalla karkealla kiviparvekkeella. Tähdet paistoivat
-rauhallisesti mustaan syvyyteen jalkojen alla ja valaisivat mystikon
-tyyneitä kasvoja, joka käsivarret ristissä seisoi hänen vieressään.
-
-"Nuori mies", sanoi Mejnour, "päätä siitä, mitä olet nähnyt, kuinka
-vaarallista on etsiä tietoa, ennenkuin on valmistunut ottamaan sitä
-vastaan. Vielä hetkinen kun olisit viipynyt tuossa ilmassa, niin olisit
-nyt maannut ruumiina."
-
-"Minkälaista on sitten se tieto, jota te, joka kerran olette ollut
-samanlainen kuolevainen kuin minäkin, turvallisesti voitte etsiä tuossa
-jäisessä ilmassa, joka minulle oli kuin kuolema hengittää? Mejnour",
-jatkoi Glyndon, ja hurja himo, jota vaan oli yllyttänyt äsken koettu
-vaara, elähytti ja kannusti häntä taasen. "Minä olen valmis ainakin
-ensimäisiin askeliin. Minä tulen sinun luoksesi, niinkuin muinoin
-oppilas hierofantin luokse vaatimaan vihkimystä."
-
-Mejnour vei kätensä nuoren miehen sydämelle -- se tykytti äänekkäästi,
-säännöllisesti ja uljaasti. Hän katseli oppilastaan melkeinpä ihailu
-jäykissä ja tunteettomissa kasvoissaan ja mutisi, puolittain itsekseen:
-"Noin juuri, tuollaisesta rohkeudesta näkyy oppilas viimeinkin." Mutta
-ääneen hän lisäsi: "Olkoon sitten! Ihmisen ensimäinen vihkimys tapahtuu
-haltioissa. Unista alkaa kaikki ihmistieto, unissa laskeutuu yli
-mittaamattoman avaruuden ensimäinen heikko silta hengen ja hengen
-välille -- tämän maailman ja tuonpuolisten maailmoiden välille! Katso
-lujasti tuohon tähteen!"
-
-Glyndon totteli ja Mejnour vetäytyi huoneeseensa, josta hitaasti
-leijaili höyry, hieman himmeämpi ja heikompituoksuinen kuin se, mikä
-äskettäin oli vähällä ollut tehdä oppilaasta lopun. Tämä höyry
-sitävastoin kiertäessään hänen ympärilleen ja sitten huomaamatta
-hajotessaan ilmaan, tuntui virkistävältä ja terveelliseltä. Hän piti
-vieläkin silmänsä tähteen luotuina, ja tähti tuntui vähitellen sitovan
-itseensä ja hallitsevan hänen katsettaan. Jonkunlainen herpaumus tuntui
-ruumiissa, mutta se ei ulottunut kuitenkaan järkeen, niinkuin hän olisi
-luullut. Horroksen hiipiessä häneen, tunsi hän ohimoilleen ripoteltavan
-jotakin haihtuvaa, tulista nestettä. Samalla pudisteli väristys hänen
-jäseniään ja kävi läpi kaikkien suonien. Horros tuli yhä syvemmäksi,
-mutta yhä hän piti silmänsä tähteen luotuina, ja nyt sen loistava kehä
-näytti laajenevan. Se tuli yhä vienommaksi ja kirkkaammaksi, se levisi
-yhä suuremmaksi, kunnes se täytti koko avaruuden -- maan ja taivaan
-tuntui se nielevän itseensä. Ja viimein keskellä hopeista loistavaa
-ilmaa tunsi hän ikäänkuin jotakin olisi murtunut hänen aivoissaan --
-ikäänkuin vahva ketju olisi katkaistu, ja sillä hetkellä taivaallisen
-vapauden ja sanomattoman autuuden tunne valtasi hänet ja hän tunsi
-ruumiista päässeenä linnun keveydellä liitelevänsä kautta ilmojen.
-"Ketä nyt maan päällä haluat nähdä?" kuiskasi Mejnour. "Violan ja
-Zanonin!" vastasi Glyndon sydämessään, mutta hän tunsi, etteivät
-huulensa liikkuneet. Yhtäkkiä hänen näin ajatellessaan -- kautta tämän
-avaruuden, jossa ei voinut erottaa muuta kuin vienoa, läpinäkyvää valoa
--- kulki ikäänkuin nopea sarja varjomaisemia: puita, vuoria,
-kaupunkeja, meriä liukui ohi, niinkuin varjokuvat, ja viimein seisahtui
-kuva, hän näki luolan valtameren rannikolla -- jonka pehmoista sileätä
-santaa reunustivat myrtit ja oranssipuut. Korkealla ja etäällä
-kimalteli valkoisena jonkun raunioituneen pakanallisen temppelin
-jäännökset, ja kuu loisti yli kaiken tyynellä valollaan ja valoi
-hohtonsa kahteen olentoon, jotka istuivat luolan edessä sinisten vesien
-huuhtoessa heidän jalkojensa alla kiviä ja hän oli miltei kuulevinaan
-Iaineitten loiskinaa. Heti hän tunsi heidät. Zanoni istui kivellä ja
-Viola oli puolittain hänen vieressään nojallaan ja hänen kasvoillaan
-vallitsi se täydellinen onni, joka kuuluu täydelliseen rakkauteen.
-
-"Tahtoisitko kuulla heidän puhuvan?" kuiskasi Mejnour ja taas ääneti
-Glyndon vastasi: "tahdon." Heidän äänensä kuuluivat hänelle, mutta
-oudolla kaiulla; ne olivat niin hiljaiset kuin olisivat kuuluneet hyvin
-kaukaa, ne olivat kuin ääniä, joita pyhät miehet kuulevat muista
-maailmoista näyissänsä.
-
-"Ja kuinka on mahdollista", sanoi Viola, "että sinä voit löytää iloa
-kuunnellessasi tietämätöntä."
-
-"Sentähden että sydän ei koskaan ole tietämätön; sentähden että
-tunteiden salaisuudet ovat yhtä ihmeelliset kuin älyn. Jos sinä joskus
-et voi ymmärtää ajatusteni kieltä, niin myöskin minä joskus kuulen
-suloisia arvotuksia sinun tunteittesi kielessä."
-
-"Ah, älä sano niin!" sopersi Viola hellästi kiertäen kätensä hänen
-kaulaansa, ja tuossa taivaallisessa valossa näytti hänen kasvonsa vielä
-viehättävämmiltä punastuneina. "Minun arvotukseni ovat lemmen
-tavallista kieltä ja lemmen pitäisi ne myös avata. Ennenkuin minä sinut
-tunsin -- ennenkuin sain elää sinun kanssasi -- ennenkuin opin
-kuuntelemaan askeleitasi ja odottamaan, kun sinä olit poissa -- ja aina
-näkemään sinut kaikkialla -- silloin en uneksinutkaan, kuinka vahva ja
-kaikkivoittava on luonnon ja ihmissielun välinen side!...
-
-"Ja kuitenkin" -- hän jatkoi -- "minä olen nyt varma siitä mitä
-alussakin uskoin -- että ne tunteet, jotka ensin vetivät minua sinua
-kohti, eivät olleet lemmen tunteita. Minä tiedän sen, kun vertaan
-nykyisyyttä menneisyyteen -- se oli silloin kokonaan ymmärryksestä tai
-hengestä lähtenyt aate! Mutta nyt minä en enää voisi kuulla sinun
-sanovan: 'Viola, ole onnellinen toisen kanssa!'"
-
-"Enkä minä nyt voisi niin sinulle sanoa! Ah, Viola, älä väsy minulle
-vakuuttamasta, että olet onnellinen!"
-
-"Onnellinen olen minä, kun sinäkin olet. Mutta toisinaan, Zanoni, sinä
-olet niin murheellinen!"
-
-"Minä olen murheellinen sentähden että ihmiselämä on niin lyhyt; että
-meidän viimein täytyy erota; että kuu yhä jää paistamaan, kun satakieli
-on lakannut sille laulamasta! Vielä pieni aika, ja sinun silmäsi
-himmenevät ja sinun kauneutesi lakastuu ja nämä kiharat, joilla nyt
-leikittelen, harmaantuvat."
-
-"Voi sinua, julmuri!" sanoi Viola liikuttavasti, "minä en koskaan tule
-näkemään iän merkkejä sinussa! Mutta emmekö me tule vanhenemaan yhdessä
-ja eivätkö silmämme totu siihen muutokseen, joka ei koske itse
-sydäntä?"
-
-Zanoni huokasi; hän kääntyi poispäin ja näytti punnitsevan mielessään.
-
-Glyndonin huomio tarkistui.
-
-"Mutta ehkei niin tule käymään", mutisi Zanoni, ja sitten, katsoen
-lujasti Violaan, hän sanoi, puolittain hymyillen: "Eikö sinulla ole
-halua oppia paremmin tuntemaan sitä rakastajaa, jota kerran saatoit
-luulla paholaisen kätyriksi?"
-
-"Ei ole, kaikki mitä lempivä haluaa tietää lemmitystään, minä jo tiedän
--- _että sinä rakastat minua_!"
-
-"Minä olen kertonut, että elämäni on toisenlainen kuin muitten. Etkö
-sinä tahtoisi tulla siitä osalliseksi?"
-
-"Minä olen jo sinun elämästäsi osallinen."
-
-"Mutta jos olisi mahdollista pysyä näin nuorena ja aina kauniina,
-kunnes maailma syttyy ympärillämme viimeiseen loimuun?"
-
-"Sellaisiksi me tulemme jättäessämme tämän elämän."
-
-Zanoni vaikeni muutamia hetkiä ja sanoi viimein: "Voitko muistaa niitä
-loistavia ja utuisia unia, joissa kerran mielesi viihtyi, kun sinä
-itseksesi kuvittelit olevasi määrätty johonkin korkeampaan ja
-suurempaan kohtaloon kuin tavalliset maan lapset?"
-
-"Zanoni, se kohtalo on löydetty."
-
-"Eikö sinulla sitten ole mitään pelkoa tulevaisuudesta?"
-
-"Tulevaisuudesta! Minä unohdan sen. Aika -- mennyt ja nykyinen ja
-tuleva -- kaikki elää sinun hymyssäsi. Ah, Zanoni, älä leiki nuoruuteni
-typerillä haaveiluilla! Minä olen tullut paremmaksi ja nöyremmäksi
-senjälkeen kun sinun läsnäolosi on karkottanut nuo sumut. Tulevaisuus!
-kun minulle tulee syytä sitä pelätä, niin katson ylös taivaaseen ja
-muistan, kuka meidän kohtaloitamme ohjaa."
-
-Violan kohottaessa silmiään liukui äkkiä yli näyttämön tumma pilvi. Se
-peitti oranssipuut, tummansinisen meren ulapan, valkoisen hiedan, mutta
-viimeiset kuvat, jotka se kätki Glyndonin hurmaantuneilta silmiltä,
-olivat Viola ja Zanoni. Toisen kasvot olivat kirkkaat, loistavat ja
-innostuneet, toisen synkät, mietteiset ja vielä enemmän kuin
-tavallisesti suljetut jäykkään, kaihomieliseen kauneuteensa ja syvään
-levollisuuteensa.
-
-"Nouse ja herää", sanoi Mejnour, "sinun koetusaikasi on alkanut. On
-niitä korkean tieteen jäljittelijöitäkin, jotka voisivat sinulle
-näyttää poissaolevia; he puhuvat petollisella mongerruksellaan
-salaisista sähkövoimista ja magnetisesta nesteestä, jonka oikeista
-ominaisuuksista he eivät tunne muuta kuin alkeita. Minä lainaan sinulle
-heidän kirjojaan, noiden ylistettyjen tyhmyreiden, ja sinä saat nähdä,
-kuinka pimeinä aikoina monet ovat hoiperrelleet ja harhailleet mahtavan
-opinrakennuksen etehisessä ja luulleet päässeensä itse temppeliin.
-Hermes ja Albert ja Paracelsus, minä tunsin heidät kaikki, mutta jaloja
-vaikka olitte, oli kohtalonne tulla petetyiksi. Teillä ei ollut uskoa
-sielussanne eikä täyttä rohkeutta nousemaan siihen asti, mihin pyritte!
-Ja kuitenkin Paracelsuksella -- vaatimaton Paracelsus! -- oli ylpeä
-tuuma, joka tähtäsi korkeammalle, kuin kaikki meidän tietomme ulottuu.
-Ho! ho! -- hän aikoi kemian avulla tehdä uuden ihmisrodun. Hän
-kerskaili elonhenkäyksen jumalallisesta lahjasta. Hän olisi tahtonut
-tehdä ihmisiä, mutta kuitenkin hänen täytyi tunnustaa, ettei niistä
-voinut tulla muuta kuin kääpiöitä![48] Minun taiteeni on saattaa
-ihmiset ihmiskuntaa korkeammalle. Mutta sinä väsyt näihin
-sivupuheisiin. Suo anteeksi! Kaikki nämä miehet -- suuria uneksijoita,
-niinkuin sinäkin koetat olla -- olivat minun hyviä ystäviäni. Mutta he
-ovat nyt kuolleet ja haudatut. He puhuivat hengistä -- mutta pelkäsivät
-olla muussa kuin ihmisten seurassa. He olivat niinkuin puhujat, joiden
-kuulin seisoessani Ateenan kansankokouksessa heittelevän komeita sanoja
-niinkuin pyrstötähtiä ihmisjoukkoon, vaikka niiden into sammui niinkuin
-tähdenlento, kun heidän piti astua taisteluun! Ho, ho, Demosthenes,
-pääpelkurini, kuinka kepeät olivat kantapääsi Kaironeion luona!
-Nuorukainen, minä voisin sinulle kertoa sellaisia menneisyyden
-totuuksia, jotka tekisivät sinut oppineista oppineimmaksi. Mutta sinä
-ikävöit ainoastaan tulevaisuuden varjoja. Sinä saat mitä halajat. Mutta
-ensin täytyy mielesi olla harjotettu. Mene huoneeseesi ja nuku. Paastoo
-ankarasti, älä lue kirjoja, mieti, kuvittele, uneksi, hämmenny, kuinka
-vaan tahdot. Viimein kuitenkin ajatus tekee sekasorrosta selvän. Ennen
-puoliyötä palaa minun luokseni taas!"
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    "On kohtuullista, että me, jotka pyrimme nousemaan tällaiseen
-    korkeuteen, ensin koetamme jättää taaksemme lihalliset halut,
-    aistimien heikkoudet ja aineeseen kuuluvat intohimot; toiseksi,
-    että opimme millä keinoin voimme nousta puhtaan järjen kynnykselle
-    ja yhtyä ylempiin valtoihin, joita ilman emme voisi oppia
-    salaisten asioitten viisautta eikä sitä magiaa, joka saa aikaan
-    todellisia ihmeitä."
-
-       _Tritemius_, "Salaisista asioista ja salaisista hengistä."
-
-Puuttui vielä monta minuuttia puoliyöstä ja Glyndon oli taas mystikon
-huoneissa. Hän oli tarkasti noudattanut hänelle määrättyä paastoa ja
-niissä intoisissa ja syvissä unelmissa, joihin hänen kiihtynyt
-mielikuvituksensa oli hänet nostanut, oli hän ollut aivan tunnoton
-ruumiin tarpeille -- vieläpä hän tunsi olevansa niiden yläpuolella.
-
-Mejnour istuutui oppilaansa viereen ja puhutteli häntä:
-
-"Ihminen on sitä ylpeämpi mitä suurempi on hänen tietämättömyytensä.
-Ihmisen luonnollinen taipumus tähtää itserakkauteen. Tietonsa
-lapsuudessa luulee hän, että koko luomakunta on häntä varten. Monien
-aikojen kuluessa hän niissä lukemattomissa maailmoissa, jotka
-avaruudessa loistelevat, niinkuin kuplat rannattomalla valtamerellä,
-näki ainoastaan pieniä valkeita kynttilöitä kodin tarpeeksi, jotka
-armollinen kaitselmus oli nähnyt hyväksi sytyttää -- ei mitään muuta
-tarkotusta varten kuin valaistakseen yön pimeyttä ihmislapsille.
-Tähtitiede on oikaissut tämän ihmisharhan: nyt täytyy jokaisen vastoin
-tahtoaankin tunnustaa, että tähdet ovat maailmoita, suurempia ja
-loistavampia kuin meidän -- että maa, jossa me matelemme, on aivan
-mitätön pilkku luomakunnan suurella kartalla. Mutta pienessä niinkuin
-suuressa tuhlaa Jumala yhtäläisesti elämänsä lahjoja. Matkustaja
-katselee puuta ja kuvittelee, että sen oksat ovat muodostuneet sitä
-varten, että hänellä olisi varjoa kesän helteessä ja lämpöä
-talvikylmällä. Mutta jokaiseen lehteen tuolla oksalla on Luoja tehnyt
-pienen maailman -- siinä vilisee lukemattomia eläviä olentoja. Jokainen
-vedenpisara tuossa purossa on väkirikkaampi maailma kuin joku ihmisten
-valtakunta. Kaikkialla siis tässä äärettömässä luomisjärjestelmässä
-tuopi tiede päivänvaloon uusia elämänmuotoja. Elämä on kaikkiläpäisevä,
-ja sekin olio, joka näyttää kuolevan ja mätänevän, elättää uutta elämää
-ja muuttuu uusiksi muodoiksi. Päättäen siis selvästä yhtäläisyydestä --
-jos kerran ei löydy yhtään lehteä eikä vesipisaraa, joka ei olisi
-hengittävä ja asuttu maailma, niinkuin tuo kaukainen tähti -- niin, jos
-ihminen itse on kokonainen maailma muille olennoille, ja jos
-verisuonissa elää miljoonia olentoja samoin kuin ihmisen ruumis elää
-maapallon päällä, niin terve järki (jos sitä olisi teidän
-oppineillanne), riittäisi osottamaan, että ympäröivä äärettömyys, jota
-te kutsutte avaruudeksi -- rajaton aistimiin tuntumaton, joka erottaa
-kuun ja tähdet maasta -- on myöskin täynnä omaa elämäänsä. Eikö ole
-selvä mielettömyys luulla, että olemassaoloa vilisee joka lehti mutta
-kuitenkin sitä puuttuu avaruuden ääriltä? Suuren järjestyksen laki
-kieltää atominkin hukkumisen, se ei siedä yhtään paikkaa, jossa ei
-olisi syntymistä ja eloa. Onko se totta? No, voitko silloin tajuta,
-että avaruus, joka on itse Äärettömyys, olisi yksin tyhjyyttä, yksin
-olemattomuutta ja vähemmän soveltuisi kaikkiallisen elämän ainoaan
-tarkotukseen kuin koiran raato tahi mätänevä lehti tahi ihmisiä kantava
-taivaankappale? Mikroskooppi näyttää teille luonnon pikkueläimet, mutta
-ei ole vielä keksitty sellaista konetta, joka voisi erottaa
-rajattomassa ilmassa liitelevät korkeammat ja lahjakkaammat olennot. Ja
-kuitenkin näiden olentojen ja ihmisen välillä on salaperäinen side.
-Sentähden kertomuksista ja taruista, jotka eivät ole täysin tosia
-eivätkä täysin vääriä, on aika ajoittain herännyt usko näkyihin ja
-aaveisiin. Että se oli tavallisempi varhemmissa ja alkuperäisemmissä
-kansoissa kuin nyt, riippuu vaan siitä, että aistimet ennen olivat
-tarkempia. Ja niinkuin raakalainen voi nähdä tai 'vainuta' penikulmien
-päästä vihollisen, jota sivistynyt eläin ei havaitse karkeilla
-aistimillaan, niin myöskin väliaita hänen ja ilmamaailman olentojen
-välillä on harvempi ja läpinäkyvämpi. Kuunteletko?"
-
-"Koko sielullani."
-
-"Mutta ensin, voidakseen tunkeutua tämän aidan toiselle puolelle,
-täytyy sielun, jolla kuuntelet, olla hehkuvan innon terästämä ja
-kaikista maallisista himoista puhdistunut. Ilman syytä eivät suinkaan
-niin kutsutut maagikot kaikissa maissa ja kaikkina aikoina ole
-vaatineet puhtautta ja pidättyväisyyttä ja mietiskelyä inspiratsionin
-ja henkien kanssakäymisen ehtoina. Kun tällainen valmistus on käynyt
-edellä, tulee salainen tiede avuksi, näkö tulee hienommaksi, hermot
-tarkemmiksi, henki elävämmäksi ja herkemmäksi, ja itse elementti --
-ilma, avaruus -- voidaan muutamilla korkeamman kemian salaisuuksilla
-saattaa aistimin käsiteltäväksi. Eikä tämä ole taikaa siinä mielessä
-kuin herkkäuskoiset luulevat. Niinkuin usein ennen olen sanonut, ei ole
-olemassa mitään sellaista magiaa, joka rikkoisi luonnon lakeja. On
-ainoastaan sellainen tiede, jolla luontoa voidaan hallita. Nytpä
-avaruudessa on miljoonia olentoja, jotka eivät ole suorastaan henkisiä,
-sillä niillä kaikilla on niinkuin paljain silmin näkymättömillä
-pikkueläimillä aineelliset muodot, vaikka niiden aine on niin hieno ja
-ilmamainen, että se on kuin sumuharso, joka hengen verhoo. Tällaisia
-ovat rosenkreutsiläisten suloiset sylfit ja gnoomit.[49] Kuitenkin
-tosiaan näiden luokat ja joukot eroovat toisistaan enemmän kuin
-kalmukki kreikkalaisesta -- sekä ominaisuuksiltaan että voimiltaan.
-Vedenpisarassa näette, kuinka eläimet vaihtelevat ja kuinka suuret ja
-hirvittävät toiset näistä itikoista ovat toisten rinnalla. Samaten
-ilmapiirin asukkaat: muutamilla on erinomainen viisaus, muutamilla
-hirveä pahaluontoisuus, muutamat ovat ihmiselle vihamielisiä kuin
-paholaiset, toiset suopeita kuin taivaan ja maan väliset lähettiläät.
-Joka tahtoo tehdä tuttavuutta näiden erilaisten olentojen kanssa, on
-samalla kannalla kuin matkustaja, joka aikoo tunkeutua tuntemattomaan
-maahan. Hän on kummallisten vaarojen ja kauhujen alaisena. _Jos sinä
-kerran pääset tällaiseen m kanssakäymiseen, niin minä en voi turvata
-sinua niiltä vaaroilta, jotka matkaasi uhkaavat_. Minä en voi sinua
-ohjata teille, jotka olisivat vapaita hirvittävien vihollisten
-käynneiltä. Sinun täytyy yksin ja omin voimin astua niitä vastaan ja
-panna kaikkesi alttiiksi.
-
-"Mutta jos olet niin elämään kiintynyt, että vaan tahtoisit elää
-edelleen seuraten mitä päämäärää tahansa ja uudistaa hermojesi ja
-suoniesi voimaa alkemistin elonnesteellä, miksi silloin etsit näitä
-vaaroja taivaan ja maan välisten olentojen puolelta? Huomaa, että juuri
-sama neste, joka ruumiiseesi valaa loistavamman elämän, se myöskin
-terottaa aistimia, niin että nuo ilmahenget tulevat kuuluviksi ja
-kouriintuntuviksi. Jollet silloin ole pitkän harjotuksen kautta
-varustettu katsomaan näitä aaveita silmiin ja voittamaan niiden
-epäsuopeuden, niin tällaisen elämän saavuttaminen on kaikkein kauhein
-tuomio, minkä ihminen voi saattaa itselleen. Senpätähden vaikka neste
-on valmistettu mitä yksinkertaisimmista kasveista, niin ruumis ei ole
-valmis sitä nauttimaan, ennenkuin se on kestänyt kovimmat koulutukset.
-Niin -- monet ovat joutuneet sanomattomaan kauhuun nähdessään, mitä
-olentoja heidän kimppuunsa hyökkää ensimäisellä siemauksella ja ovat
-silloin huomanneet, että juoma ei ole yhtä voimakas auttamaan kuin
-luonnon kauhut ovat voimakkaita hävittämään. Valmistumattomalle neste
-siis on kuolettavinta myrkkyä. Kynnyksen vartijoiden joukossa on
-_yksi_, joka on koko joukkoa kauheampi vihassa ja pahuudessa -- yksi,
-jonka silmät ovat saattaneet uljaimmankin hervottomaksi ja jonka voima
-hengen yli kasvaa, mitä suurempi on hänen pelkonsa. Kestääkö
-rohkeutesi?"
-
-"Kestää, sinun sanasi vain yllyttävät sitä."
-
-"Seuraa minua siis ja alistu alkuharjotuksiin."
-
-Näin sanoen Mejnour vei hänet sisähuoneisiin ja alkoi hänelle selittää
-muutamia kemiallisia toimituksia, jotka itsessään kyllä olivat
-yksinkertaisia, vaikka Glyndon pian huomasi niiden aikaansaavan mitä
-merkillisimpiä tuloksia.
-
-"Muinaisina aikoina", sanoi Mejnour hymyillen, "meidän veljeskuntamme
-usein oli pakotettu turvautumaan salamenoihin suojellakseen
-todellisuuksia, ja koska he olivat taitavia mekaanikkoja ja kokeneita
-kemistejä, saivat ne taikurien nimen. Huomaa, kuinka helposti
-rakennettu oli se leijonanhaamu, joka seurasi kuuluisaa Leonardo da
-Vinciä!"[50]
-
-Ja iloisesti hämmästyen Glyndon näki, millä yksinkertaisilla keinoilla
-mielikuvituksen hulluimmat harhat voitiin aikaansaada. Lumotut
-maisemat, joilla Albertus Magnus hämmästytti Hollannin kreiviä, niin,
-vieläpä nuo kauheammat aaveet ja kummitukset, joilla Heraklean
-henkiennostajat herättivät Plataian voittajan[51] omantunnon -- kaikki
-nämä näytti Mejnour oppilaalleen, niinkuin huvitellaan lapsia
-jouluaattona taikalyhtykuvilla.
-
-"Ja nyt naura aina 'yliluonnollisuuksille', koska nämä tieteen sulat
-leikittelyt ja kujeilut olivat sellaisia tekoja, joita ihmiset kauhulla
-katselivat ja joita inkvisiittorit ja kuninkaat palkitsivat
-kidutuspenkillä ja häpeäpaalulla."
-
-"Mutta alkemistien metallien muuttuminen --"
-
-"Luonto on itse sellainen työpaja, jossa metallit ja kaikki alkuaineet
-ovat alituisen muutoksen alaisia. Helppo on tehdä kultaa, helpompi ja
-mukavampi ja halvempi on tehdä jalokiviä, rubiineja ja timantteja. Niin
-kyllä, viisaat näkivät tässäkin taikuutta, mutta he eivät nähneet
-taikuutta siinä keksinnössä, että yksinkertaisimmalla jokapäiväisten
-aineitten yhdistelmällä he voivat nostaa pirun, joka pyyhkäisee pois
-tuhansia, kuluttavan tulen henkäyksellä. Keksi, mikä elämän hävittää,
-niin olet suuri! mutta keksi mikä elämää pitentää, niin olet petturi!
-Keksi joku uusi kone, joka tekee rikkaat vielä rikkaammiksi ja
-köyhät köyhemmiksi, niin sinulle pystytetään muistopatsas! Keksi
-joku salaisuus, joka tasottaa fyysillisiä onnettomuuksia tai
-epätasaisuuksia, niin he omista taloistaan kiskovat kiviä sinut
-surmatakseen. Ha! ha! oppilaani, sellainen on se maailma, josta Zanoni
-vielä välittää! Sinä ja minä, me tahdomme jättää tämän maailman oman
-onnensa nojaan. Ja nyt kun olet nähnyt muutamia tieteen tuloksista niin
-ala oppimaan sen alkeita."
-
-Mejnour sitten antoi oppilaalleen muutamia tehtäviä, joiden
-suorituksessa yö pian kului umpeen.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-    "Suuri työ on ollut armaalla Calidorella.... Vaan
-    yhtenä päivänä huomaa hän paimenpoikia joukon,
-    jotka huilua soittavat, ympäri juoksevat....
-    Ja siinä vieressä hän ihanan immen näki."
-
-         _Spenser, Faerie Queene_, keijukaiskuningatar, IX.
-
-Pitkäksi ajaksi Mejnourin oppilas nyt syventyi työhön, joka vaati
-erinomaista tarkkuutta ja yksityiskohtaista laskemista. Hämmästyttävät
-tulokset palkitsivat hänen ponnistuksiaan ja yllyttivät hänen intoaan.
-Eivätkä nämä tutkimukset rajottuneet kemiallisiin keksintöihin --
-joilla, minun on sallittu sanoa, näkyi voitavan saada aikaan suuria
-ihmeitä kaikkiin fyysillisiin elimistöihin _kuumuuden_ elähyttävän
-vaikutuksen kautta. Mejnour sanoi voivansa rakentaa sillan kaikkien
-olemassaolevien järkiolentojen välille eräällä kaikki läpäisevällä
-näkymättömällä nesteellä, joka muistutti sähköä, mutta kuitenkin oli
-erilainen kuin tuo salaperäinen voimalähde. Tämä oli näet neste, joka
-yhdisti ajatuksen ajatukseen nykyaikaisen sähkölennättimen nopeudella
-ja tarkkuudella, ja tämän nesteen vaikutus Mejnourin sanojen mukaan
-ulottui suurimpiin etäisyyksiin -- s.o. mihin ikänä ihminen
-ajatuksillaan tahtoi päästä. Siis, jos tämä oppi oli oikea, kaikki
-ihmistieto tuli mahdolliseksi saavuttaa välisillan kautta, joka oli
-olemassa tutkivan henkilön ja aatemaailman kaukaisimpien ja hämärimpien
-alueitten välillä.[52] Glyndon hämmästyksekseen huomasi, että Mejnour
-myöskin oli kiintynyt niihin syvällisiin mysterioihin, joita
-pytagorealaiset tutkivat "salaisen numerotieteen" nimellä. Tässä
-tutkimuksessa hänen silmiinsä hämärästi kajasti uusia valoja ja hän
-alkoi aavistaa, että kyky ennustaa eli oikeammin laskea seuraukset,
-voitaisiin suorastaan -- -- --[53]
-
-Mutta hän huomasi, että viimeinen lyhyt menetelmä, jolla ihme lopulta
-saatiin aikaan kussakin näistä kokeista, se pysyi Mejnourin omana
-salaisuutena, jota hän ei ilmottanut. Se vastaus, jonka Glyndon sai
-tästä huomauttaessaan, oli enemmän ankara kuin tyydyttävä:
-
-"Luuletko", sanoi Mejnour, "että minä sellaiselle, joka ei ole muuta
-kuin oppilas ja jonka ominaisuudet eivät vielä ole koeteltuja antaisin
-voimia, mitkä voisivat muuttaa koko yhteiskunnan ulkomuodon? Lopullisia
-salaisuuksia uskotaan ainoastaan sille, jonka hyveestä Mestari on
-tullut vakuutetuksi. Kärsivällisyyttä! Itse _työ_ on mielen suuri
-puhdistaja ja vähin erin tulevat salaisuudet sinussa eläviksi, kun
-mielesi kypsyy niitä vastaanottamaan."
-
-Viimein Mejnour sitten tunnusti olevansa tyytyväinen oppilaansa
-edistykseen. Hän sanoi: "Hetki nyt saapuu, jolloin voit kulkea yli
-korkean vaikka ilmamaisen aidan -- jolloin vähitellen voit lähestyä
-kauheata Kynnyksen Vartijaa. Jatka ponnistustasi -- koeta yhä voittaa
-kärsimätöntä haluasi saada tuloksia, ennenkuin voit niiden syitä
-hallita. Minä jätän sinut yhdeksi kuukaudeksi: jos sen ajan kuluttua,
-kun palaan, olet suorittanut sinulle annetut tehtävät ja mielesi on
-ankaralla ajattelulla ja mietinnällä valmistunut suurta koetusta
-varten, niin minä lupaan, että se voidaan alkaa. Yhden varotuksen
-ainoastaan annan sinulle, pidä sitä ehdottomana käskynä -- älä astu
-tähän huoneeseen!"
-
-He seisoivat silloin siinä huoneessa, jossa kokeet useimmiten tehtiin,
-ja jossa Glyndon sinä yönä, jolloin hän ensin oli pyrkinyt mystikon
-yksityishuoneisiin, oli ollut vähällä joutua tunkeilevaisuutensa
-uhriksi.
-
-"Älä astu tähän huoneeseen, ennenkuin minä palaan; tai ainakin, jos
-etsiessäsi tehtäviisi tarvittavia aineksia sattuisit tänne tulemaan,
-niin älä suinkaan sytytä naftaa noissa astioissa äläkä avaa pulloja
-noilla hyllyillä. Minä jätän huoneen avaimen sinun haltuusi
-koettaakseni sinun itsehillintääsi ja kieltäytymisen voimaa.
-Nuorukainen, tämä on juuri yksi osa koetuksesta."
-
-Näin sanoen jätti Mejnour hänen käteensä avaimen ja auringon laskiessa
-hän lähti linnasta.
-
-Monta päivää Glyndon pysyi syventyneenä töihinsä, jotka vaativat hänen
-älynsä äärimmäistä ponnistusta. Osittaisenkin tuloksen aikaansaaminen
-riippui niin kokonaan mielen keskityksestä ja laskujen tarkkuudesta,
-ettei hänelle jäänyt aikaakaan muihin ajatuksiin. Ja epäilemättä tämä
-lakkaamaton kykyjen ponnistus oli juuri Mejnourin tarkotuksena, sillä
-työt sinänsä eivät näyttäneet olevan ehdottoman välttämättömiä
-tarkotetun päämaalin lähestymiseksi. Samaten matematisten probleemien
-ratkaiseminen koulussa voi olla verrattain hyödytön myöhemmissä
-elintoimissamme, mutta se on kuitenkin suureksi hyödyksi harjottamalla
-järkeä yleisiä totuuksia käsittämään ja analysoimaan.
-
-Ei ollut kulunut puoltakaan siitä ajasta, jonka Mejnour oli maininnut
-poissaolonsa kestävän, kun oppilas oli suorittanut kaiken, minkä
-mystikko oli hänen tehtäväkseen määrännyt, ja silloin hän vapautuneena
-koneellisista toimistaan alkoi taasen kuluttaa aikaansa levottomissa
-aatteissa ja mielikuvitteluissa. Hänen utelias ja äkkipikainen
-luonteensa kiihottui Mejnourin kiellosta ja hän tapasi itsensä useinkin
-tuijottamasta salaisen huoneen avaimeen hämärissä arveluissa ja
-levottomissa haaveissa. Hän alkoi harmistua tällaiseen kestävyyden
-koetukseen, jota hän piti pikkumaisena ja lapsellisena. Mitä
-lapsenkamarin satuja ritari Siniparrasta ja hänen linnastaan oli
-nostettu häntä pelottamaan? Kuinka paljaat seinät siinä huoneessa,
-jossa hän niin turvallisesti oli töitänsä toimittanut, voisivat olla
-elävänä vaarana? Jos siellä kummitteli, niin se ei voinut olla muuta
-kuin samaa harhaa, jota Mejnour oli opettanut häntä halveksimaan.
-Varjoleijona kemiallinen temppu! Turhia! Hän kadottaisi puolet
-kunnioituksestaan Mejnouria kohtaan, jos ajattelisi, että viisas
-käyttäisi sellaisia kujeita vaikuttaakseen järkeen; jonka hän itse oli
-herättänyt ja harjottanut! Kuitenkin hän vastusteli uteliaisuutensa ja
-ylpeytensä yllytyksiä ja välttääkseen niiden ääntä hän teki pitkiä
-kävelyretkiä vuoristossa tai linnaa ympäröivissä laaksoloissa --
-koettaen ruumiillisella väsymyksellä lannistaa rauhatonta mieltänsä.
-Eräänä päivänä hän pimeästä vuorensolasta äkkiä saapui näkemään
-maalaisjuhlaa, jossa pakanuuden ajan rattoisuus näytti uudelleen
-elpyneen eloon. Se oli osaksi elojuhla, osaksi uskonnollinen näytelmä,
-jonka paikkakunnan rahvas vuosittain vietti. Kokoontuneina kylän
-ulkopuolelle iloisin joukoin he olivat juuri kulkueessa palanneet
-läheisestä kappelista ja ryhmittyivät nyt joukkoihin -- vanhat mennen
-viinisatoa maistelemaan, nuoret tanssiin käyden -- kaikki iloisina ja
-onnellisina. Tämä äkkinäinen näky -- keveätä iloa ja huoletonta
-tietämättömyyttä -- oli niin suurena vastakohtana ankarille
-tutkimuksille ja polttavalle viisaudenjanolle, mikä niin kauan oli
-täyttänyt hänen elämänsä ja kuluttanut hänen sydäntään, että se
-voimakkaasti vaikutti Glyndoniin. Hänen seisoessaan syrjässä
-katselemassa heitä tunsi hän vielä kerran olevansa nuori nuorten
-joukossa! Muisto kaikesta siitä, jonka hän oli tyytynyt uhraamaan,
-puhui taas hänelle väkevällä äänellä. Naisten liehuvat muodot kauneissa
-puvuissaan, heidän raikas naurunsa syyspäivän viileässä hiljaisessa
-säässä, toi takaisin sydämeen eli ehkä pikemmin tajuntaan menneitä
-muistoja "kultaisista lapsuusajoista", jolloin elämä oli paljasta
-nautintoa.
-
-Lähemmäksi ja lähemmäksi hän tuli näytelmää ja äkkiä hänet piiritti
-äänekäs joukko, ja maestro Paolo taputti häntä tuttavallisesti olalle
-huudahtaen sydämellisesti: "Terve tuloa, teidän ylhäisyytenne! Iloista
-on nähdä teidät joukossamme." Glyndon oli tähän vastaamaisillaan, kun
-hänen silmänsä sattuivat nuoreen tyttöön, joka nojautui Paolon
-käsivarteen. Se oli niin viehättävä kaunotar, että Glyndonin poskille
-nousi puna ja hänen sydämensä tykytti, kun hän kohtasi tämän katseen.
-Tytön silmät säihkyivät vallatonta rohkeata iloa ja hänen huultensa
-välistä hohtivat hampaat kuin helmet. Ikäänkuin kärsimättömänä siitä,
-että hänen kumppaninsa oli eronnut muitten hypystä, hänen pikku
-jalkansa tepisteli maata tahdin mukaan, jota hän hyräili ja lauloi.
-Paolo nauroi nähdessään, minkä vaikutuksen tyttö oli tehnyt nuoreen
-muukalaiseen.
-
-"Ettekö tahdo tanssia, teidän ylhäisyytenne? Tulkaa, pankaa pois
-suuruutenne ja olkaa iloinen niinkuin me pikkuihmiset. Katsokaa, kuinka
-sievä Fillide haluaa kumppania. Säälikääpä vähän häntä."
-
-Fillide nyrpisti tähän nenäänsä ja päästi irti Paolon kädestä, mutta
-pois mennessään hän olkansa yli loi katseen, puoleksi kutsuvan,
-puoleksi uhmaavan. Glyndon melkein tahdottomana lähestyi häntä
-puhuttelemaan.
-
-Kas niin, jo Glyndon puhuttelee tyttöä, joka katsoo maahan ja hymyilee.
-Paolo jättää heidät yksikseen ja rientää pois ilkamoisen näköisenä. Nyt
-puhuu Fillide ja katsoo tutkijan kasvoihin veitikkamaisesti. Glyndon
-pudistaa päätään, Fillide nauraa hopeanheleästi. Fillide osottaa
-muhkeaa vuoristolaista, joka astelee heidän luoksensa. Miksi Glyndon
-tuntee mustasukkaisuutta? Miksi hän ei enää pudista päätään, kun
-Fillide taas puhuu? Glyndon tarjoo kätensä, Fillide tarttuu siihen,
-puoleksi kainostellen ja punastuen. Ahaa! nyt he jo liehuvat muiden
-iloisessa joukossa. Ha! ha! eikö tämä ole parempi kuin kasvien
-keittäminen ja siivilöiminen ja pään vaivaaminen pytagorealaisilla
-numeroilla? Kuinka keveästi Filliden jalat käyvät! Kuinka hänen notkea
-vyötäreensä taipuilee käsivarsissasi! Ta-rara, tatara, rara-ra! Mikä
-peijakas tanssissa on, kun se panee veren juoksemaan suonissa niinkuin
-elohopea? Onko koskaan ollut moista silmäparia kuin Filliden? Ne eivät
-ole mitään kylmiä tähtiä. Ja tuo ruusuinen kirsikkasuu, joka niin
-niukasti vastaa imarteluihin, ikäänkuin se arvelisi, että sanat ovat
-ajantuhlausta ja että suutelot olisivat parhainta kieltä. Oi, Mejnourin
-oppilas! oi sinä, joka pyrit rosenkreutsiläiseksi, platonilaiseksi,
-maagikoksi -- ties miksikä! Minä häpeen sinua. Mitä on tullut sinun
-ankarista mietiskelyistäsi, nimessä Averroeen ja Burrin ja Agrippan ja
-Hermeksen? Tätäkö varten sinä Violasta luovuit? Enpä luule, että nyt
-vähintäkään muistat elämännestettä tai kabbalaa. Varo! Mitä aiot, mies?
-miksikä niin puristat tuota pientä kättä, joka lepää omassasi? Miksikä
--- tara-rara, tara-ra, tara-rara-ra, rarara, ta-ra, a-ra! Pidä silmäsi
-poissa ohuesta nilkasta ja koreapukuisesta vartalosta. Tara-rara-ra!
-Tuolla he taas kulkevat! Ja nyt he levähtävät tuuheitten puitten
-varjossa. Tanssin pyörre on jo lakannut. He kuulevat -- vai eivätkö
-kuule -- naurua loitommalta? He näkevät -- tai, jos heillä on silmät,
-_pitäisi_ heidän nähdä -- parin toisensa jälkeen kulkevan ohitsensa
-lemmenpuheissa ja lemmenkatseloissa. Mutta lyönpä vetoa, että he tuossa
-puun alla istuessaan ja pyöreän auringon vaipuessa vuorten taakse,
-näkevät ja kuulevat hyvin vähän paitsi itseään!
-
-"Haloo, signor ylhäisyytenne! mitä pidätte kumppanistanne? Tulkaa ja
-yhtykää meihin, viipyjät, viinin jälkeen tanssi käy iloisesti."
-
-Alas vaipuu aurinko ja nousee syksyinen kuu. Tara, tara, rarara,
-rarara, tarara-ra! Tanssia taaskin. Onko se tanssia vai jotain
-iloisempaa, hurjempaa, riehuvampaa hyppyä? Kuinka ne liehuvat ja
-pyörivät yön varjojen keskellä! Mikä sekasoka! mikä epäjärjestys! Ha!
-se on tarantula-tanssi, maestro Paolo johtaa sitä uljaasti! Diavalo!
-mikä hurjuus! tarantula on heidät kaikki riivannut. Tanssi tai kuolo!
-se on vimmaa -- korybantit, mainaadit -- Ho! ho! enemmän viiniä!
-Benneventon noitasabbatti on leikkiä tähän katsoen. Pilvestä pilveen
-kulkee kuu -- milloin loistaen, milloin himmeten. Hämärää, kun tyttö
-punastuu, valoista, kun hän hymyilee.
-
-"Fillide, sinä olet lumooja!"
-
-"Buona notte -- hyvää yötä, ylhäisyytenne: te tapaatte minut vielä."
-
-"Ah, nuori mies", sanoi vanha ikäloppu, onttosilmäinen 80-ikäinen
-sauvan nojassa kulkeva, "käytä nuoruutta hyväksesi. Minullakin oli
-kerran oma Fillide! Minä olin silloin vielä muhkeampi kuin sinä! Ah!
-jospa aina voisimme pysyä nuorina!"
-
-"Aina nuorina!" Glyndon hätkähti, kääntäessään katseensa tytön
-kauneista ruusuisista kasvoista vanhuksen vetisiin silmiin --
-keltaiseen ryppyiseen naamaan -- kyyryiseen vartaloon.
-
-"Ha, ha!" sanoi vanha ukko, hoiperrellen heidän luokseen, ilkeästi
-nauraen. "Niin, minäkin olin kerran nuori! Antakaa kolikko, että saan
-lasin _aqua vitaa_, elämännestettä!"
-
-Tara, rara, ra-rara, tara, rara-ra! Siinä tanssii nuoruus! Kääri ryysyt
-ympärillesi ja kompuroi matkaasi, vanhuus!
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-    "Ja Calidore seuraa metsän kaunista neitoa,
-    Huolimatta lupauksestaan ja korkeasta käskystä,
-    Jonka Haltioitten Kuningatar oli hänelle antanut."
-
-             _Spenser_, Haltioitten Kuningatar, X, I.
-
-Oli harmaa, hämärä väliaika yön ja päivänkoiton vaiheilla, kun Clarence
-taas seisoi kamarissaan. Hänen silmäänsä sattuivat pöydällä olevat
-raskaat laskut ja täyttivät hänet väsymyksen ja inhon tunteilla. Mutta
--- "jospa me aina voisimme olla nuoria! Oi sinä vanhan ikälopun julma
-haahmo! Voiko mystillinen huone näyttää sen rumempaa tai ikävämpää
-varjoa kuin sinä olet? Niin oikein, jospa me aina voisimme olla nuoria!
-Mutta ei (ajattelee kokelas nyt) -- ei aina ahertaa noiden numeroitten
-ja kylmien kasvien ja rohtojen kanssa. Ei, vaan nauttia, lempiä,
-riehua! Mikä muu voisi olla nuoruuden seuralainen kuin nautinto? Ja
-ikuisen nuoruuden lahja voisi olla minun tällä samalla hetkellä! Mitä
-merkitsee tämä Mejnourin kielto? Eikö se ole samaa laatua kuin hänen
-epäsuopea varovaisuutensa ilmaisemaan pienimpiäkin kemiansa
-salaisuuksia tai kabbalansa lukuja? Hän pakottaa minua töitänsä
-suorittamaan ja kuitenkin pidättää minulta tiedon lopulliset tulokset.
-Epäilemättä hän palatessaan tulee taas selvittämään minulle, että suuri
-mysterio _voidaan_ saavuttaa, mutta tulee yhä kieltämään minua sitä
-saavuttamasta. Eikö tämä ole niinkuin hän tahtoisi pitää minun
-nuoruuttani oman vanhuutensa orjana? -- tehdä minut kokonaan itsestään
-riippuvaksi? -- sitoa minut rengin työtä tekemään lakkaamatta
-yllyttämällä uteliaisuuttani ja näyttämällä hedelmiä, joita hän panee
-huulieni eteen ulottuvilta kauemmaksi?"
-
-Nämä ja monet muut vielä kiusaavammat mietteet häiritsivät häntä.
-Viinin sytyttämänä -- äskeisten hurjastelujen kiihottamana -- hän ei
-saanut unta silmiinsä. Tuon vastenmielisen vanhuuden kuvan näkeminen
-muistutti ajan mahtia ja herätti hänessä palavan halun siihen
-hurmaavaan katoomattomaan nuoruuteen, jota hän piti Zanonille
-kuuluvana. Kielto ainoastaan yllytti uhkamielisyyden henkeä.
-Aamuaurinko, joka iloisesti paistoi ikkunasta sisään, karkotti kaikki
-yölliset pelot ja taikauskot. Mystillinen huone ei nyt hänen
-mielikuvituksessaan näyttänyt sen merkillisemmältä kuin muut linnan
-huoneet. Mikä ruma ilkeä aave voisi häntä vahingoittaa tämän siunatun
-auringon valossa? Glyndonin luonteessa oli tuo kummallinen ja sangen
-onneton vastakohta, että hänen järkeilemisensä vei hänet epäilyksiin --
-ja epäilys teki hänet _siveellisessä_ käytöksessään päättämättömäksi ja
-horjuvaksi, vaikka taas _fyysillisesti_ hän oli uhkamielisen rohkea.
-Eikä tämä ole niinkään harvinaista: epäileväisyys ja itsevarmuus käyvät
-usein käsi kädessä. Kun tämänluontoinen mies päättää tehdä jotakin, ei
-personallinen pelko häntä koskaan pidätä; siveellisen pelon taas saa
-omapäisyys karkotetuksi pienellä viisastelulla. Itsekään tajuamatta,
-minkälaisen ajatustoiminnan kautta hermot karaistuivat ja jalat
-lähtivät liikkeelle, kulki Glyndon käytävän läpi, saapui Mejnourin
-huoneeseen ja avasi kielletyn oven. Kaikki oli niinkuin hän oli
-tottunut näkemään, paitsi että pöydällä huoneen keskellä makasi
-avonainen kirja. Hän lähestyi ja heitti siihen silmäyksen; siinä oli
-samaa salakirjotusta, jota hän tutkimustensa aikana oli opetellut
-lukemaan. Ilman suuria vaikeuksia hän luuli käsittävänsä ensimäisten
-lauseitten merkityksen ja ne kuuluivat seuraavasti:
-
-"Täysin siemauksin nauttia sisäistä elämää, on ulkonaisen elämän
-näkemistä; ajasta riippumatta eläminen on kokonaisuudessa elämistä. Ken
-elämännesteen keksii, hän keksii, mitä avaruudessa löytyy, sillä
-henki, joka elostuttaa ruumiin, vahvistaa myös aistimia. Valon
-elementaari-prinsiipissä on vetovoima. Rosicruciuksen lampussa tuli on
-puhdas elementaari-prinsiippi. Sytytä lamput, kun avaat nestettä
-sisältävän astian, ja sen valo on vetävä luoksesi niitä olentoja,
-joiden elämänä on tuo valo. Varo pelkoa: pelko on tiedon hirmuisin
-vihollinen." Tässä salakirjotus muuttui ja tuli käsittämättömäksi.
-Mutta eikö hän ollut lukenut tarpeeksi? Eikö viimeinen lause ollut
-riittävä? -- "Varo pelkoa!" Tuntui aivan siltä kuin Mejnour olisi
-tahallaan jättänyt tämän sivun auki -- ikäänkuin koetus todella
-olisikin ollut aivan päinvastainen kuin oli oletettu -- ikäänkuin
-mystikko olisi päättänyt koetella hänen _rohkeuttaan_ vaikka
-hän puhui _kestävyydestä_. Ei uhma siis vaan pelko oli tiedon
- hirmuisin vihollinen. Hän kääntyi hyllyjen puoleen, missä seisoi
-kristallimaljoja; vapisematta hän irrotti tulpan yhdestä ja heti levisi
-huoneeseen ihana tuoksu. Ilma säihkyi ikäänkuin timanttitomusta.
-Ylimaallisen nautinnon tunne -- elämä, joka tuntui vapaan hengen
-elämältä, valtasi hänen koko ruumiinsa, ja hieno, matala mutta
-erinomaisen kaunis soitto hipeili huoneeseen. Samassa tuokiossa hän
-kuuli äänen käytävässä, joka kutsui häntä nimeltä, ja ovelle
-koputettiin. "Sielläkö olette, signor?" kuului maestro Paolon kirkas
-ääni. Glyndon sulki nopeasti pullon ja pani sen paikoilleen. Pyytäen
-Paoloa odottamaan omassa huoneessaan Glyndon viipyi, kunnes kuuli
-tulijan jalkojen etääntyvän; sitten hän vastahakoisesti lähti
-huoneesta. Sulkiessaan oven hän yhä vielä kuuli tuon kauniin soiton
-häipyvän kaiun, ja iloisin mielin ja kevein askelin hän saapui Paolon
-luo, päättäen sisässään käydä uudelleen salaisessa huoneessa
-sellaisella ajalla, jolloin ei tarvitsisi pelätä keskeytystä.
-
-Hänen tullessaan kynnyksen yli, Paolo hämmästyneenä vetääntyi
-taaksepäin ja huudahti: "Mitä, teidän ylhäisyytenne! Minä tuskin tunnen
-teidät. Huvitus näkyy olevan oiva kaunistaja nuorille. Eilen näytitte
-niin kalpealta ja menehtyneeltä, mutta Filliden iloiset silmät ovat
-auttaneet teitä enemmän kuin filosofin kivi (pyhimykset armahtakoot,
-että mainitsen sen) koskaan on tietäjiä auttanut." Ja Glyndon
-katsahtaen vanhaan venetsialaiseen peiliin Paolon puhuessa hämmästyi
-itse melkein yhtä paljon kuin Paolo siitä muutoksesta, mikä oli
-tapahtunut hänen ilmeessään ja ulkonäössään. Äsken oli hänen vartalonsa
-mietiskelyn köyristämä ja nyt se näytti puolta päätä pitemmältä, niin
-notkeana ja suorana nousi hänen selkänsä, silmät hehkuivat, posket
-hohtivat terveyttä ja suurta nautintoa. Jos nesteen paljas tuoksukin
-oli näin voimakas, niin syystä alkemistit sanoivat sen juomisesta
-lähtevän elämää ja nuoruutta!
-
-"Teidän täytyy suoda anteeksi, että minä häiritsen teidän
-ylhäisyyttänne", sanoi Paolo, ottaen povestaan kirjeen, "mutta
-isäntämme on juuri kirjottanut minulle ja sanonut saapuvansa tänne
-huomenna, ja hän pyysi minua viipymättä viemään teille tämän kirjeen,
-joka seurasi mukana."
-
-"Kuka toi tämän kirjeen?"
-
-"Ratsastaja, joka ei odottanut vastausta."
-
-Glyndon avasi kirjeen ja luki seuraavaa: "Minä palaan viikkoa
-aikaisemmin kuin aioin ja sinä voit odottaa minua huomenna. Silloin
-saat astua siihen koetukseen, jota ikävöit, mutta muista, että näin
-tehdessäsi sinun täytyy niin paljon kuin mahdollista keskittää
-olemuksesi järkeen. Aistimet pitää kuolettaa ja alistaa -- ei himon
-kuiskaustakaan saa kuulua. Sinä voit tulla kabbalan ja kemian
-mestariksi, mutta sinun täytyy myöskin olla lihan ja veren herra --
-lemmen ja turhamielisyyden, kunnianhimon ja vihan voittaja. Minä toivon
-tapaavani sinut sellaisena. Paastoo ja mietiskele, kunnes me tapaamme
-toisemme!"
-
-Glyndon puristi kirjeen kourassaan kokoon ylenkatseellisesti hymähtäen.
-Mitä! vieläkö enemmän ponnistuksia -- enemmän kieltäymyksiä! Nuoruus
-ilman lempeä ja iloja! Ha! ha! Mejnour parka, nyt oppilaasi on hankkiva
-salaisuudet ilman sinun apuasi!
-
-"Ja Fillide! Minä kuljin hänen majansa ohi tullessani -- hän punastui
-ja huokasi, kun minä hänelle piloillani puhuin teistä, ylhäisyytenne!"
-
-"Hyvä, Paolo, minä kiitän sinua siitä viehättävästä tuttavuudesta,
-jonka olet hankkinut minulle. Sinun elämäsi mahtaa olla hauska."
-
-"Ah, teidän ylhäisyytenne, kun olemme nuoria, ei mikään ole niin hauska
-kuin seikkailu -- paitsi lempi ja viini ja nauru!"
-
-"Aivan niin. Hyvästi, maestro Paolo, me saamme puhua enemmän muutamien
-päivien perästä."
-
-Koko sen aamun Glyndon oli miltei poissa suunniltaan siinä uudessa
-onnentunteessa, joka oli hänet vallannut. Hän harhaili metsissä ja
-tunsi katsoessaan syksyisten lehtojen kirjavia värejä samanlaista
-nautintoa kuin varhaisimpina taiteilija-vuosinaan, mutta vaan paljon
-hienompaa ja elävämpää. Todella luonto tuntui tulleen häntä lähemmälle,
-hän ymmärsi paremmin kaiken, mitä Mejnour niin usein oli puhunut
-myötätunnon ja vetovoiman mysterioista. Nyt hän oli astumaisillaan
-saman lain alaiseksi kuin nuo metsien mykät lapset. Hän saisi tuntea
-_elämän elpymisen_. Kun vuodenaika kääntyisi talveen, niin häntä vain
-odottaisi kevään kukoistus ja ilo. Ihmisen tavallinen elämä on niinkuin
-yksi vuosi kasvimaailmassa: sillä on keväimensä, suvensa, syksynsä ja
-talvensa -- mutta ainoastaan _yhden kerran_. Mahtava tammi käy sen
-sijaan läpi pitkän sarjan vihannoimisia ja Iakastumisia, ja
-satavuotiaan lehvästö on yhtä vihanta toukokuun päivänpaisteessa kuin
-pikku vesan sen sivulla. "Minä saan tuntea teidän keväimenne eikä
-teidän talveanne lainkaan!" huudahti kokelas.
-
-Näihin toivehikkaisiin ja ihaniin unelmiin kohonneena Glyndon lähti
-metsistä, ja tapasi itsensä keskellä viljeltyjä vainioita ja
-viinitarhoja, joissa hän ei ennen ollut koskaan käynyt; siellä viheriän
-niityn ääressä, joka muistutti kotimaata, Englantia, seisoi pieni talo
--- puoleksi majantapainen. Ovi oli auki ja hän näki tytön siellä
-rukkiansa pyörittelevän. Se katsahti ylös, huudahti heikosti ja tuli
-iloisesti tepastellen hänen luoksensa. Se oli tummasilmäinen Fillide.
-
-"Hiljaa!" sanoi hän, veitikkamaisesti sormi suullaan, "älä puhu ääneen
--- äitini nukkuu sisällä, ja minä tiesin, että tulisit minua katsomaan.
-Se oli kiltisti tehty!"
-
-Glyndon vähän hämmästyen kuuli itseään kiitettävän, vaikka ilman
-ansiota. "Sinä olet siis ajatellut minua, Fillide!"
-
-"Olen", vastasi tyttö punastuen, mutta sillä vapaalla rohkealla
-älykkyydellä, joka on ominaista Italian naisille, etenkin
-alaluokkalaisille ja etelämaakunnissa asuville, "olenhan toki. En ole
-paljon muuta ajatellutkaan. Paolo sanoi tietävänsä, että tulisit
-luonani käymään."
-
-"Ja mitä sukua on Paolo sinulle?"
-
-"Ei mitään, mutta hän on meidän kaikkien hyvä ystävä. Minun veljeni
-kuuluu hänen joukkoonsa."
-
-"Hänen joukkoonsa -- siis rosvo?"
-
-"Me täällä vuorissa emme kutsu vuoristolaista rosvoksi, signor."
-
-"Pyydän anteeksi. Mutta etkö joskus vapise veljesi hengen puolesta?
-Laki..."
-
-"Laki ei koskaan uskalla tulla näille maille. Vapista hänen puolestaan!
-Eihän nyt. Isäni ja isoisäni olivat samassa toimessa. Minäkin usein
-tahtoisin olla mies!"
-
-"Näillä huulilla sanottuna, minä olen ihastunut, ettei toivomuksesi voi
-täyttyä!"
-
-"Oh, signor! rakastatko sitten minua?"
-
-"Koko sydämelläni!"
-
-"Ja minä sinua!" sanoi tyttö niinkuin näytti vakaalla viattomuudella
-sallien Glyndonin puristaa hänen kättään.
-
-"Mutta", hän lisäsi, "sinä tulet pian lähtemään meidän luotamme ja
-minä...." Hän pysähtyi kesken ja kyyneleet tulivat silmiin.
-
-Tämä oli vähän vaarallista, se on myönnettävä. Tosin Fillidellä ei
-ollut sitä miltei enkelimäistä suloa kuin Violalla, mutta hänen
-kauneutensa oli yhtä paljon aistimia hurmaava. Ehkä Glyndon ei ollut
-koskaan totisesti rakastanutkaan Violaa, ehkä Violan herättämät tunteet
-eivät olleet niin palavat, että olisivat ansainneet lemmen nimeä.
-Kuinka lieneekään, hän ajatteli katsoessaan näitä tummia silmiä, ettei
-hän koskaan ennen ollut rakastanut.
-
-"Ja etkö sinä sitten voisi lähteä vuorilta?" hän kuiskasi tullen vielä
-lähemmäksi.
-
-"Pyydätkö sinä?" kysyi tyttö, vetäytyen taaksepäin ja katsoen häntä
-kiinteästi silmiin. "Tiedätkö, mitä me vuoriston tyttäret olemme! Te
-sirot ja kohteliaat kaupungin herrat harvoin tarkotatte mitä puhutte.
-Teille lempi on huvitusta, meille se on elämää. Lähteä näiltä vuorilta!
-Ei, minä en jättäisi luontoani."
-
-"Pidä vaan luontosi -- se on suloinen kyllä."
-
-"Niin, suloinen, kun sinä olet uskollinen, mutta kova, jos olet
-uskoton. Sanonko sinulle, mitä minä -- mitä tämän maan naiset ovat? Me
-rosvojen tyttäret, niinkuin te sanoisitte, tahdomme olla rakastajiemme
-tai miehiemme kumppaneita. Me rakastamme palavasti, me tunnustamme sen
-rohkeasti. Me seisomme teidän vierellänne vaaroissa, me palvelemme
-teitä niinkuin orjat rauhan aikana, me emme koskaan muutu emmekä siedä
-muutosta. Te voitte soimata meitä, lyödä, polkea niinkuin koiria --
-kaiken me kannamme nurkumatta, mutta pettäkääpä, niin ei tiikeri ole
-sen julmempi kuin me. Olkaa uskolliset, niin sydämemme on palkkanne,
-mutta olkaa petolliset, niin kätemme sen kostavat! Rakastatko minua
-nyt?"
-
-Näiden sanojen aikana olivat tytön italialaiset kasvot kaunopuheisesti
-muuttaneet ilmettä -- milloin helläksi, milloin hurjaksi -- ja
-viimeisellä kysymyksellä hän kallisti päätään nöyrästi ja seisoi
-ikäänkuin vastausta peläten hänen edessään. Uljas, luja, hurja henki,
-jossa näennäisesti epänaisellinen sittenkin oli juuri naisellista, jos
-niin saa sanoa, ei tympäissyt Glyndonia vaan enemmän viehätti. Hän
-vastasi ripeästi ja vapaasti: "Fillide -- minä rakastan!"
-
-Vai niin -- "rakastan", todellakin, Clarence Glyndon! Jokainen keveä
-luonne vastaa keveästi myöntäen noin ruusuisilta huulilta tulevaan
-kysymykseen! Varo, Glyndon, varo! Miksi hiidessä Mejnour, sinä jätät
-oppilaasi neljänkolmatta vanhana noiden villien vuorikissojen kynsiin!
-Saarnaa sitten paastoa ja kieltäymystä ja aistimien houkutusten jaloa
-voittamista! Hyvä kyllä sinulle, taivas ties kuinka monta sataa vuotta
-vanhalle! mutta kun olit neljänkolmatta iässä, niin vihkijäsi varmaan
-pysytti sinut kaukana Filliden poluilta, tai muuten kabbalasi ei olisi
-sinulle maistunut!
-
-Ja tuossa he seisoivat ja lavertelivat ja tekivät lupauksia kuiskaten,
-kunnes tytön äiti liikahteli huoneessa ja Fillide hyppäsi rukkinsa
-ääreen sormi taas suulla.
-
-"Enemmän on taikaa Fillidessä kuin Mejnourissa", sanoi Glyndon
-itsekseen, iloisena kävellen kotiinsa, "vaikka muuten en tiedä varsin,
-pitäisinkö ajan pitkään tuollaisesta, joka on noin valmis kostoon!
-Mutta se, jolla on suuri salaisuus hallussaan, voi välttää naisenkin
-koston ja säilyä kaikissa vaaroissa!"
-
-Mies miekkoinen! Nytkö jo sinä ajattelet kavalluksen mahdollisuutta?
-Oi, totta puhui Zanoni: "Kun kaadat vettä mutaiseen veteen, niin se
-vaan panee mudan liikkeelle!"
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-    "Näetkö, millainen vartija istuu
-    käytävässä, näetkö, mitkä kasvot
-    kynnystä vartioi?"
-
-           Virgil. Aeneas, VI, 574.
-
-On sydänyö. Kaikki hiljaista vanhassa linnassa -- ei hiiskaustakaan
-kaihoisten tähtien alla. Nyt on aika. Mejnour ankarassa viisaudessaan
--- Mejnour, lemmen vihollinen -- Mejnour, jonka silmät tahtovat
-sydämesi lukea ja kieltää sinulta luvatut salaisuudet, koska Filliden
-aurinkoiset kasvot häiritseisivät sitä elotonta varjomaista tilaa, jota
-hän kutsuu rauhaksi -- Mejnour tulee jo huomenna! Ota yöstä vaarini
-Kauas pelko! Ei koskaan tai tällä hetkellä! Näin, urhoollinen
-nuorukainen -- urhoollinen vaikka erehtyvä -- näin sydämen
-rauhallisesti sykkiessä kätesi taasen avaa kielletyn oven!
-
-Glyndon pani lampun pöydälle kirjan viereen, joka vielä makasi avoinna;
-hän käänteli lehtiä, mutta ei voinut tulkita niiden merkitystä, kunnes
-tuli seuraavaan kohtaan:
-
-"Kun siis oppilas on näin harjotettu ja valmistunut, avatkoon hän
-akkunan, sytyttäköön lampun ja kastakoon ohimoitaan nesteellä. Varokoon
-hän vielä, kuinka nauttii tulista, nopeasti haihtuvaa spiritusta.
-Maistaminen ennenkuin uudistetut henkäykset vähitellen ovat totuttaneet
-ruumista haltioihin nostavaan nesteeseen, saattaa kokemaan kuoleman
-eikä elämän."
-
-Hän ei voinut pitemmälti neuvoja lukea; salakirjotus muuttui taaskin.
-Nyt hän katseli vakavasti ja tosissaan ympäri huonetta. Kuutamo paistoi
-rauhallisesti ikkunaristeikön läpi, kun hän avasi sen, ja se näytti
-langetessaan lattialle ja seiniin olevan joku aavemainen surullinen
-voima. Hän järjesti mystilliset lamput -- yhdeksän luvultaan -- ympäri
-huoneen keskustaa ja sytytti ne yksitellen. Kustakin leimahti hopeinen
-ja sininen valo, ja huone tuli häikäisevään loistoon, mutta kohta valo
-kävi himmeäksi ja hieno harmaa sumu levisi vähitellen huoneeseen.
-Jäinen kylmyys pisti englantilaisen rintaan ja kokoontui hänen
-ympärilleen niinkuin kalman routa. Vaistomaisesti käsittäen vaaransa
-hän astui, vaikka vaivoin, sillä jalat olivat kankeiksi puutuneet, ja
-pääsi sille seinälle, missä kristallipullot olivat; nopeasti hän veti
-sisäänsä hajun ja kuivasi ohimoitaan tulisella nesteellä. Sama
-eloisuuden, nuoruuden ja ilon ja ilmamaisen keveyden tunne, jota hän
-aamulla oli kokenut, astui heti sen kuolettavan jäykkyyden sijaan, joka
-vastikään oli elämänasunnon vallannut. Hän seisoi käsivarret ristissä
-rinnalla, suorana ja pelottomana odottaen, mitä tuleman piti.
-
-Höyry oli nyt tullut melkein yhtä paksuksi ja yhtenäiseksi kuin
-lumipilvi ja lamput loistivat siinä niinkuin tähdet. Nyt hän selvästi
-näki haamuja, jotka ulkopiirteiltään vähän muistuttivat ihmismuotoja,
-hitaasti ja säännöllisin liikkein liukuvan pilven läpi. Ne näyttivät
-verettömiltä, niiden ruumiit olivat läpinäkyviä, ne supistuivat ja
-laajenivat niinkuin käärmeen kiemurat. Kun ne juhlallisessa
-järjestyksessä liikkuivat hänen edessään, kuuli hän matalan äänen --
-ikäänkuin aaveäänen -- joka kaikuna kulki toisesta toiseen, matalan
-mutta sointuvan äänen, joka herätti sanomattoman ilon ja rauhan
-tunteen. Ei mikään näistä haamuista näyttänyt hänestä välittävän. Hänen
-kiihkeä halunsa lähennellä niitä, olla yhtenä niistä ja ottaa osaa
-heidän ilmamaisiin onnekkaisiin liikkeisiin -- saattoi hänet ojentamaan
-käsivarsiaan ja koettamaan ääneen huutaa, mutta ainoastaan sanaton
-kuiskaus pääsi hänen huuliltaan. Liikkeet ja soitto jatkuivat
-samanlaisina, ikäänkuin ei niissä olisi ollut mitään kuolevaista.
-Hitaasti ne kulkivat ympäri ja ylös samassa majesteetillisessa
-järjestyksessä toinen toisensa jälkeen, ne liikkuivat huoneen läpi ja
-katosivat kuutamoon. Silloin hänen silmillään seuratessaan niitä,
-pimeni huone äkkiä jostakin, mikä ensi silmäykseltä oli mahdoton
-erottaa mutta mikä salaperäisellä tavalla muutti sanomattomaksi
-kauhuksi sen ilon, jota hän juuri oli kokenut. Vähin erin tämä olio
-muodostui hänelle nähtäväksi. Se oli ihmispää, tumman hunnun peittämä,
-jonka läpi tuijotti pirullisella, kammottavalla hehkulla kaksi silmää,
-jotka jäätivät hänen luitaan ja ytimiään. Ei mitään muuta kasvoista
-näkynyt -- ei mitään muuta kuin nuo sietämättömät silmät. Mutta hänen
-kauhunsa, joka heti alusta tuntui mahdottomalta elävänä kestää, kasvoi
-tuhatkertaiseksi, kun vähän ajan jälkeen Hirviö hitaasti liukui
-huoneeseen. Pilvi väistyi sen edestä, kirkkaat lamput himmenivät ja
-lepattivat levottomasti ikäänkuin sen henkäyksestä. Sen vartalo oli
-hunnutettu niinkuin kasvotkin, mutta se oli piirteiltään kuin naisen
-ruumis; kuitenkaan se ei liikkunut sillä tavalla kuin aaveet. Pikemmin
-se näytti ryömivän niinkuin suuri muodoton matelija; viimein se
-pysähtyi ja kyyristyi pöydän viereen, missä makasi salainen kirja, ja
-kiinnitti taas silmänsä hunnun läpi rohkeaan kutsujaan. Kaikki
-hirmuisimmat mielikuvitukset, mitä munkit ja maalarit ovat luoneet,
-eivät olleet mitään näitten kasvojen rinnalla, joissa puhui niin
-kalmamainen pirullisuus ja ilkeys silmien kautta, että tuskanväristys
-kävi läpi ruumiin ja hiki puristautui otsaan. Kaikki muu oli pimeätä --
-hunnutettua -- peitettyä -- aavemaista. Mutta tuo polttava katse, niin
-jäätävä, niin kaamea, mutta kuitenkin elävä! Siinä oli jotakin melkein
-inhimillistä pahuuden ja ivan intohimoa -- jotakin, mikä riitti
-näyttämään, ettei Hirviö ollut paljas varjo vaan myöskin aineellinen ja
-sentähden vielä pelottavampi vihollinen aineellisille olennoille.
-Kuolemanpelon voimalla Glyndon puristautui seinää vastaan -- hiukset
-pystyssä -- silmät päästä ulkona -- hän katseli noita hirvittäviä
-silmiä -- ja silloin Hirviö puhui hänelle -- vaikka hänen sielunsa
-pikemmin kuin korvansa käsitti puhutut sanat.
-
-"Sinä olet astunut rajattomuuden maailmaan. Minä olen Kynnyksen
-Vartija. Mitä sinä minusta tahdot? Oletko vaiti? Pelkäätkö minua? Enkö
-minä ole armaasi? Etkö sinä minun tähteni jättänyt sukusi nautinnot?
-Tahdotko tulla viisaaksi? Minulla on mittaamattomien aikojen viisaus.
-Suutele minua, kuolevainen rakastajani." Ja Hirviö mateli lähemmäksi ja
-yhä lähemmäksi, se ryömi hänen sivulleen, sen hengitys tuntui hänen
-poskeensa! Kirkaisten hän vaipui tainnoksiin lattialle ja makasi
-tajuttomana, kunnes vasta keskellä seuraavaa päivää hän avasi silmänsä
-ja tapasi itsensä vuoteellaan -- loistavan auringon akkunasta
-säteillessä ja rosvo Paolon vieressä pyssyään kiillottaessa ja
-viheltäessä kalabrialaista lemmenlaulua.
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-    "Näin ihminen raataa vaivaloista työtään,
-    ja kovalla taistelulla elantonsa hankkii,
-    vaan onni näkymätönnä saapuu, alas Jumalan
-    sylistä hiljaa."
-
-                               _Schiller_.
-
-Eräällä Kreikan arkipelaagin saarella, jolle muinaisen Ateenan
-häviämätön kirjallisuus vielä antaa mielenkiintoa, ja jossa luonto
-tarjoo ihanimman ilmanalansa ja mainioimmat maisemansa sekä vapaille
-että orjille -- joonialaiselle, venetsialaiselle tai levottomalle
-brittiläiselle -- kristitylle tai muhamettilaiselle -- siellä oli
-Zanonilla koti, johon hän toi puolisonsa. Sinne tuuli kantoi tuoksuja
-tasangoilta peninkulmien päästä yli sinisen läpikuultavan ulapan.
-Nähtynä joltakin viheriältä kunnaalta oli saari kuin ainoa suuri
-yrttitarha. Sen pääkaupungin tornit ja katot kimaltelivat oranssi- ja
-sitruunalehtojen keskellä. Viinitarhat ja oliivimetsät täyttivät
-laaksot ja kiipeilivät ylös vuorenrinteitä, ja matalat huvilat ja
-paimenmajat olivat ainaviheriöivän tumman muratin verhoomia,
-purppuranväristen hedelmätarhojen ympäröimiä. Täällä luonnon tuhlaava
-kauneus näyttää puolustavan kreikkalaisten vanhaa jumaluskoa, joka
-tähän maahan on hurmaantunut ja ennemmin panee jumalat laskeutumaan
-ihmisten luokse kuin nostaa ihmisen Olympukseen, sillä itse jumalien
-vuori ei tunnu niin suloiselta ja houkuttelevalta kuin tämä maa.
-
-Ja yhä vielä kalastajille, jotka rannan hiedalla tanssivat vanhoja
-tanssejaan -- neidoille, jotka vielä hopeakammoilla suorivat hiuksiansa
-varjoisan pihapuun alla, sama Suuri Äiti hymyilee yhtä lempeästi kuin
-ennenkin. Pohjolassa ovat filosofia ja vapaus välttämättömiä
-ihmisonnelle. Mutta maissa, joissa Afrodite nousi aalloista ja
-Vuodenajat käsikkäin rannalla seisoivat häntä tervehtimässä, on luonto
-itsessään riittävä.
-
-Se saari, jonka Zanoni oli valinnut asuinpaikakseen, oli kauneimpia
-saaria tässä jumalallisessa saarimeressä. Hänen asuntonsa oli vähän
-matkan päässä kaupungista pienen lahden pohjukassa. Se oli erään
-venetsialaisen oma, ja vaikka pieni, oli se hienompi kuin maan omien
-asukkaitten talot. Merellä näkyvissä keikkui hänen laivansa. Hänen
-intialaiset palvelijansa niinkuin ennenkin hiljaisella arvokkuudella
-suorittivat taloustoimet. Ei olisi voinut löytää kauniimpaa paikkaa --
-parempaa yksinäisyyttä. Zanonin salaperäiselle tiedolle ja Violan
-viattomalle tietämättömyydelle oli sivistyneen maailman hälinä ja sen
-prameilu yhtä vieras. Armas taivas ja ihana maa riittävät seuraksi
-viisaudelle ja yksinkertaisuudelle kun ne rakastavat!
-
-Vaikka ei ollut, niinkuin jo sanoin, Zanonin näkyvissä toimissa mitään,
-joka olisi osottanut häntä salatieteitten tutkijaksi, niin hänellä oli
-mietiskelijän tavat. Hän rakasti kuljeskella yksin, varsinkin
-aamunkoitteessa tai illalla, kun oli kirkas kuutamo (etenkin sellaisina
-aikoina kun kuu oli kasvamassa tai täytenä) peninkulma-määriä yli
-saaren rikkaitten maitten, poimien kukkia ja ruohoja, joita hän
-säilytti suurella huolella. Joskus yösydännä Viola heräsi tuntien
-vaistomaisesti, ettei Zanoni ollut sivulla ja ojentaessaan kätensä hän
-huomasi, ettei vaistonsa ollut pettänyt. Mutta pian hän jo havaitsi,
-että Zanoni ei ollut taipuisa puhumaan oudoista tavoistaan, ja jos
-joskus kylmä aavistus ja epäluuloinen tunne hiipikin häneen, ei hän
-kuitenkaan saattanut mitään kysyä. Mutta Zanoni ei aina yksinänsä
-retkeillyt. Usein kun meri tyynenä päilyi, ja Kefallenian karu rannikko
-tuntui vastakohdalta näille hymyileville tienoille, saattoi Viola
-Zanonin seurassa viettää päiväkausia purjehtimassa hitaasti ympäri
-rannikkoa tai vierailemassa lähisaarilla. Jokainen kohta Kreikan
-suloista tarujen maata näytti olevan hänelle tuttu, ja kun hän kertoi
-menneisyydestä ja sen merkillisistä taruista, opetti hän Violaa
-rakastamaan sitä kansaa, josta polveutuu länsimaitten runous ja
-viisaustiede. Mitä enemmän Viola oppi tuntemaan Zanonia, sitä enemmän
-hän huomasi hänessä yhä syvempää mielenkiintoa. Zanonin rakkaus
-puolisoaan kohtaan oli niin hellä, niin huomaavainen, niin kestävä ja
-lämmin, että hän tuntui enemmän olevan kiitollinen onnesta saada pitää
-lemmitystään huolta kuin ylpeä vastarakkaudesta. Zanonin tavallinen
-käytös kaikkia kohtaan, jotka häntä lähenivät, oli tyyni ja hiljainen.
-Suuttumuksen sanaa ei koskaan tullut hänen huuliltaan -- vihainen katse
-ei koskaan leimahtanut noista silmistä. Muutamat merirosvot, jotka
-häiritsivät rannikkoja, olivat kuulleet vieraitten saapumisesta ja
-Zanonin merimiehet olivat laverrelleet herransa rikkaudesta. Eräänä
-iltana Viola mentyään levolle heräsi heikosta äänestä, joka kuului
-alhaalta. Zanoni ei ollut hänen sivullaan, hän kuunteli säikähtyneenä.
-Eikö sieltä kuulunut hänen korviinsa ähkinää? Hän hypähti pystyyn ja
-meni ovelle: kaikki oli hiljaa. Hitaasti lähestyivät askeleet ja Zanoni
-astui sisään tyynenä niinkuin tavallisesti, ja nähtävästi huomaamatta
-puolisonsa pelkoa. Seuraavana aamuna tavattiin kolme miestä kuolleena
-pääkäytävän kynnyksellä, jonka ovea he olivat koettaneet särkeä. Heidät
-tunnettiin paikkakunnalla rannikoiden verisimmiksi ja kauheimmiksi
-rosvoiksi, joita sadat murhat olivat saastuttaneet ja jotka tähän asti
-olivat onnistuneet joka yrityksessä, mihin heidän ryöstönhalunsa oli
-heidät johtanut. Lukuisat askeleen jäljet veivät merenrantaan. Näytti
-siltä kuin heidän seuralaisensa olisivat paenneet johtajiensa kuoltua.
-Mutta kun venetsialainen _proveditore_ eli hallituksen edustaja tuli
-asiaa tutkimaan, niin oli täydellisenä salaisuutena, jota ei mitenkään
-voitu selittää, millä tavalla nämä rosvot olivat joutuneet kohtalonsa
-uhriksi. Zanoni ei ollut liikkunut siitä huoneesta, missä hän
-tavallisuuden mukaan harjotti kemiallisia tutkimuksiaan. Ei kukaan
-palvelijoista tullut unestaan häirityksi. Ei mitään väkivallan merkkejä
-näkynyt kuolleitten ruumiissa. He olivat heittäneet henkensä, siinä
-kaikki. Siitä lähtien Zanonin talo ja koko ympäristö oli pyhästi
-kammottu. Lähikylien asukkaat, iloissaan siitä että olivat päässeet
-rosvojen kirouksesta, pitivät muukalaista Pyhän Neitsyeen erityisen
-suojeluksen alaisena. Tosiaankin vilkkaat kaikille vaikutuksille
-alttiit kreikkalaiset, jotka siinä lähistöllä asuivat, ihastuivat tuon
-miehen ihmeelliseen ja majesteetilliseen kauneuteen, tuon, joka osasi
-heidän kieltään niinkuin maassa syntynyt, jonka ääni usein lohdutti
-surevia ja jonka käsi ei koskaan ollut sulettu heidän tarpeiltansa;
-vielä kauan senjälkeen kun hän oli lähtenyt heidän rannoiltaan,
-säilyttivät he kiitollisina hänen muistoaan kertomuksissaan ja
-näyttelevät vielä tänäpäivänä sitä korkeata plataanipuuta, jonka alla
-hänet usein nähtiin istumassa, yksinään ja mietteissään, puolipäivän
-helteessä. Mutta kuitenkin Zanoni liikkui muissakin paikoissa, vähemmän
-julkisissa. Saarella löytyy maapihkalähteitä, joista jo Herodotos on
-maininnut. Usein yöllä kuu näki hänen nousevan myrttipensaitten seasta,
-jotka verhoovat kunnaita niiden soitten ympärillä, missä löytyy tuota
-tulenpitoista ainetta; tiede ei ole muuten vielä keksinyt mihin
-kaikkeen tätä ainetta voidaan käyttää lääketieteellisesti elimistöjen
-hermoihin vaikuttavana. Mutta vielä useammin hän vietti tuntikausia
-eräässä luolassa rannikon yksinäisimmällä kohdalla, missä stalakiitit,
-vuotokivet näyttivät ihmiskäsin tehdyiltä. Rahvaan taikausko pitää tätä
-luolaa vanhojen legendojen perustuksella yhteydessä lukuisten
-maanjäristysten kanssa, jotka alinomaa häiritsevät saaren rauhaa.
-
-Mitä lieneekään ollut tarkotuksena näillä kävelyillä ja näissä
-paikoissa viipymisellä, niin ne ainakin olivat jossakin tekemisissä sen
-ainoan pääpyrkimyksen kanssa, joka yhä vahvistui päivä päivältä Zanonin
-eläessä inhimillisessä kumppanuudessa suloisen Violan kanssa.
-
-Se näky, jonka todistajana Glyndon oli ollut horroksissa, oli aivan
-totuuden mukainen. Vähän aikaa sen yön jälkeen Viola hämärästi alkoi
-tajuta, että joku vaikutus, hän ei tiennyt minkälaatuinen, pyrki
-valtaamaan hänen onnellisen elämänsä. Hämärät ihanat näyt, jollaisia
-hänellä oli ollut lapsuuden aikoinaan, mutta nyt vaan pysyvämpinä ja
-vahvempina, alkoivat seurata häntä päivin ja öin, kun Zanoni oli
-poissa, vaikka ne haihtuivat hänen läsnäollessaan eivätkä näyttäneet
-vetävän vertoja hänen kauneudelleen. Zanoni kyseli Violalta tarkasti ja
-hartaasti, millaiset nämä näyt olivat, mutta hän näkyi olevan
-tyytymätön ja ajoittain hämmentynyt vastauksista.
-
-"Älä kerro minulle", sanoi Zanoni eräänä päivänä, "noista utumaisten
-olentojen piiritansseista tai noista hienoista sävelistä, jotka sinusta
-tuntuvat olevan kaukaisten tähtien soittoa ja kieltä. Mutta eikö _joku_
-muoto ole sinulle tullut muita selvempänä ja kauniimpana -- eikö mikään
-ääni ole puhunut tai tuntunut puhuvan sinun omaa kieltäsi, ja
-kuiskaillut sinulle outoja salaisuuksia ja suurenmoisia tietoja?"
-
-"Ei, kaikki on sekaista näissä unelmissa, olkoot ne päivällä tai yöllä,
-ja kun minä niistä toivun kuullessani sinun askeleesi, niin ei
-muistooni jää muuta kuin epämääräinen onnen tunne. Kuinka erilaista,
-kuinka kylmää tuo on sen rinnalla, että saan katseillani riippua sinun
-hymyssäsi ja kuunnella sinun ääntäsi, kun sanot: 'Minä rakastan
-sinua'."
-
-"Mutta miksikä sitten kerran sinusta näyttivät niin houkuttelevilta ne
-näyt, jotka eivät olleet näinkään kauniit? Miksikä ne silloin
-herättivät mielikuvitustasi ja täyttivät sydämesi? Kerran sinä kaipasit
-haaveitten maahan ja nyt näytät olevan tyytyväinen tähän tavalliseen
-elämään!"
-
-"Enkö minä ole jo ennen selittänyt sitä sinulle? Onko tämä mikään
-tavallinen elämä, kun saan lempiä ja elää yhdessä lemmittyni kanssa?
-Minä olen saavuttanut oikean ihannemaani! Älä puhu minulle muusta
-maasta."
-
-Ja yö yllätti heidät merenrannalla, ja Zanoni kumartuessaan noitten
-armaitten kasvojen yli unohti, että Sopusointuisessa Äärettömyydessä,
-joka ympärillä levittäytyi, löytyi muitakin maailmoita kuin yksi
-ihmissydän!
-
-
-
-
-IX LUKU,
-
-
-    "Sielussa löytyy sellainen prinsiippi, joka on kaikkea luontoa
-     korkeampi ja jonka kautta me kykenemme nousemaan koko maan
-    järjestelmän yli. Kun sielu ylentyy itseään korkeampiin
-    luontoihin, silloin se kokonaan erottautuu alemmista luonnoista,
-    vaihtaa tämän elämänsä toiseen, ja hyljäten sen olosuhteitten
-    järjestyksen, johon se oli liittynyt, yhtyy korkeampiin
-    elämislakiin."
-
-                                           _Jamblikus_.
-
-"Adon-Ai! Adon-Ai! -- astu esiin, astu esiin!"
-
-Ja yksinäisessä luolassa, josta muinoin oli julistettu pakanallisen
-jumalan oraakkelilauseita, esiintyi eriskummaisten kallioitten
-varjoista loistava korkea patsas, joka värähteli ja hohti taivaankaaren
-väreissä. Se muistutti loistavaa mutta sumuista vesipatsasta, jonka
-kaukainen suihkukaivo lähettää ilmaan tähtikirkkaana yönä. Se valaisi
-vuotokiviä, vuorenseiniä, luolan kattoa ja loi kalpean epävakaisen
-hohteen Zanonin kasvoille.
-
-"Ikuisen Valon Poika", sanoi henkienherättäjä, "sinä, jonka tuntemista
-minä etsiskelin aste asteelta, rodusta rotuun ja viimein saavutin
-Kaldean laajoilla tasangoilla -- sinä, jolta minä niin runsaasti olen
-saanut sanoin selittämätöntä tietoa, jota ei itse ikuisuuskaan voi
-tyhjiin kuivattaa -- sinä, joka minun itseni kaltaisena, niin paljon
-kuin meidän erilaiset olemuksemme sallivat, olet ollut vuosisatojen
-aikana tuttavani ja ystäväni -- vastaa minulle ja neuvo!"
-
-Sumupatsaasta astui esiin kuvaamattoman ihana olento. Kasvoilta se oli
-nuorukainen parhaimmalla iällään, mutta juhlallinen, ikäänkuin
-ikuisuuden ja viisauden rauhan tunnosta; valo, niinkuin tähtiensäteet,
-virtasi sen läpikuultavissa suonissa, valoa olivat sen jalat ja valoa
-säkenöivät hiusten aallot. Käsivarret ristissä rinnalla se seisoi
-muutaman jalan päässä Zanonista ja sen matala ääni puhui lempeästi:
-"Minun neuvoni olivat kerran ennen sinulle suloiset, ja kerran yön
-toisensa jälkeen sinun sielusi seurasi minun siipiäni kautta Avaruuden
-häiriytymättömien loistojen. Nyt sinä olet taas sitonut itsesi maahan
-lujemmilla ketjuilla, ja vetovoima multaan on vahvempi kuin ne
-myötätunnon voimat, jotka kerran lumouksellasi vetivät luoksesi Ilman
-ja Tähtien asukkaita.[54] Kun sielusi vihdoinkin tahtoi kuunnella
-minua, niin aistimet jo häiritsivät älyäsi ja himmentivät näköäsi.
-Vielä kerran minä nyt tulen luoksesi, mutta sinun voimasi kutsua minut
-luoksesi alkaa sekin hengeltäsi hävitä, niinkuin päivänsäde häviää
-aallolta, kun tuulet ajavat pilven meren ja taivaan välille."
-
-"Oi, Adon-Ai", vastasi tietäjä surullisena, "minä tunnen hyvinkin sen
-olotilan lait, jota sinä ennen läsnäolollasi ilahutit. Minä tiedän että
-viisaus saapuu meille ainoastaan silloin, kun olemme välinpitämättömiä
-maailman kappaleista, joita viisaus hallitsee. Sielun peili ei voi
-yhtaikaa heijastaa taivasta ja maata ja toinen niistä häviää näkyvistä,
-kun toinen syvyyksiin kuvastuu. Mutta minä en ole sinua kutsunut
-avukseni, jotta antaisit minulle takaisin sen syvän mietiskelytilan,
-jolloin järki vapaana ja ruumiittomana kohoutuu kerroksen läpi toisensa
-jälkeen ylös sfääreihin -- en tätä varten ole heikontuneella voimallani
-tehnyt työtä ja kärsinyt tuskaa. Minä lemmin ja lemmellä alan elää
-toisen olennon suloisessa ihmisyydessä. Vaikka lienenkin vielä viisas
-kaikessa mikä suojaa vaaroilta itseäni sekä niitä, joita voin katsella
-välinpitämättömän viisauden korkeuksista, niin minä olen sokea kuin
-heikko kuolevainen näkemään _sen_ olennon kohtaloita, joka saattaa
-sydämeni sykkimään intohimosta, niin että katseeni himmentyy."
-
-"Mitä tämä on?" vastasi Adon-Ai. "Sinun lempesihän ei voi olla muuta
-kuin pilaa lemmen nimestä, sinä et voi lempiä, niinkuin ne lempivät,
-joita odottaa hauta ja kuolema. Lyhyt tuokio vaan -- sellainen kuin
-yksi päivä sinun mittaamattomassa elämässäsi, niin se muoto, johon sinä
-nyt kiinnyt, on tomuksi muuttunut! Alemman maailman asukkaat käyvät
-käsi kädessä hautaan ja käsi kädessä ne taas nousevat mullasta uusiin
-elämänjaksoihin. Sinulla on alhaalla elettävänä aikakausia, tuolla
-toisella vain tunteja. Ja tuleeko hänellä ja sinulla -- oi raukka vaan
-kuitenkin mahtava! -- olemaan edes yhteinen elämä kuoleman jälkeen?
-Minkälaisten asteitten ja yhä henkisempien olemustilojen läpi onkaan
-hänen sielunsa jo ehtinyt kulkea, kun sinä, yksinäinen viipyjä, vihdoin
-nouset maan raskaista höyryistä valon asuntoihin!"
-
-"Tähden Poika, etkö usko, että tämä ajatus aina seuraa minua? Etkö näe,
-että minä olen sinut kutsunut kuulemaan ja auttamaan aikomustani? Etkö
-sinä sydämestäni lue haluani ja unelmaani kohottaa häntä omaan
-olotilaani? Sinä, Adon-Ai, jonka taivaallisen ilon olemus lepää
-ikivalon valtameressä -- sinä et voi paitsi tiedon myötätunnolla
-aavistaa mitä minä, kuolevaisten jälkeläinen tunnen, hylättyäni sen,
-mitä silloin ikävöin, kun mahtava vallanhalu ensin nosti minut mullan
-yläpuolelle -- ja kuitenkin nähdessäni olevani pakotettu seisomaan
-tässä alhaisessa maailmassa yksin. Minä olen turhaan etsinyt
-sukukunnastani vertaisia mutta turhaan! Viimein löysin nyt kumppanin!
-Metsän linnuilla ja pedoillakin on omansa. Ja miksei minun valtani yli
-pahanilkisten kauhunvoimien voisi karkottaa heidän haamunsa pois siltä
-tieltä, joka häntä johtaisi ylöspäin, kunnes iäisyyden ilma olisi
-valmistanut hänen verhoaan kestämään nestettä, joka lopettaa kuoleman."
-
-"Ja sinä olet alottanut vihkimyksesi ja olet siinä pettynyt! Minä
-tiedän sen. Sinä olet loihtinut hänen uniinsa mitä ihanimpia näkyjä,
-sinä olet herättänyt kauneimmat ilman olennot kaiuttamaan soittoaan
-hänen horrokseensa, mutta hänen sielunsa ei niistä huoli, ja
-palatessaan maahan se irtautuu niiden vallasta. Sinä sokea, miksikä
-näin käy? Etkö voi käsittää? Sentähden että hänen sielussaan kaikki on
-lempeä. Ei ole siinä mitään välittävää halua, jolla olisi yhteyttä ja
-sukulaisuutta niiden asioiden kanssa, joilla tahdot häntä lumota.
-Niiden viehätys koskee ainoastaan _älyn_ haluja ja kaipauksia. Mitä
-tekemistä on niillä sen _tunteen_ kanssa, joka on maasta kotoisin, tai
-sen _toivon_ kanssa, joka menee suoraa päätä taivaisiin?"
-
-"Mutta eikö voi olla mitään välittäjää -- mitään sidettä -- jolla
-meidän sielumme niinkuin sydämemmekin voisi yhtyä, jotta sitten minun
-sieluni voisi häneen vaikuttaa?
-
-"Älä kysy minulta -- sinä et tahdo minua käsittää!"
-
-"Minä vannotan sinua -- puhu!"
-
-"Kun kaksi sielua on erotettuna, etkö tiedä, että kolmas, jossa
-molemmat elävät ja kohtaavat toisensa, on niiden välinen side?"
-
-"Minä käsitän sinua, Adon-Ai", sanoi Zanoni, kasvoillaan ilo
-inhimillisempi kuin mitä siinä koskaan ennen oli näkynyt, "ja jos minun
-kohtaloni, joka tässä on pimeä silmilleni, suo minulle tuon halpojen
-onnen -- jos koskaan on oleva sitä lasta, jonka minä voin painaa
-rintaani vastaan ja kutsua omakseni! --"
-
-"Ja sitäkö varten sinä olet pyrkinyt ihmistä korkeammalle, että lopuksi
-tulisit ihmiseksi?"
-
-"Mutta lapsi -- toinen Viola!" mutisi Zanoni, tuskin kuullenkaan
-Tähtien Poikaa, "nuori sielu, vasta taivaasta tullut, jota minä voin
-hoitaa ensimäisestä hetkestä saakka, kun se koskee jaloillaan maata --
-jonka siipiä minä voin harjottaa seuraamaan omiani kautta luomakunnan
-ihmeiden, ja jonka kautta itse äiti voi tulla kohotetuksi ylös kuoleman
-vallan toiselle puolelle!"
-
-"Varo, punnitse! Etkö tiedä että synkin vihollisesi asuu Näkyväisessä?
-Toivomuksesi vievät sinut yhä lähemmäksi ihmisyyttä."
-
-"Ah, Ihmisyys on suloinen!" vastasi Zanoni.
-
-Ja tietäjän näin sanoessa Adon-Ain loistaville kasvoille levisi
-hymyily.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-    "Ikuisuus suo ikuisia, kuolevainen kokoo kuolevaisia,
-    Jumala jumalallisia, häviävä häviäväisiä."
-
-              Aurelius Prudentius, contra Symmachum II.
-
-Otteita Zanonin kirjeistä Mejnourille.
-
-
-ENSIMÄINEN KIRJE.
-
-Sinä olet kertonut minulle oppilaasi edistymisestä, mutta kohtalo on,
-pelkään minä, tämän sukupolven, johonka me vihdoin olemme saapuneet,
-muodostanut niin erilaiseksi mieleltään kuin olivat muinaisajan hartaat
-ja vakavat ihmislapset, että sinun huolellisin ja taitavinkin
-ohjauksesi raukeaisi tyhjiin, vaikka sinulla olisi oppilaana vielä
-ylevämpi ja puhtaampi luonne kuin se, jonka olet laskenut salaisten
-tieteitten kynnykselle. Se kolmas olemisen tila, jonka intialaiset
-viisaat[55] syystä kyllä lukivat unen ja valvomisen rinnalle ja jolle
-ne antoivat transin eli horroksen nimen, sekin on tuntematon
-pohjoismaitten ihmisille; he pitävät sen kansotettua rauhallisuutta
-_maajana_ ja mielen harhana. Sen sijaan että he viljelisivät tuota
-ilmamaista maaperää, josta luonto, oikein tunnettuna, voi nostaa niin
-rikkaita hedelmiä ja niin kauniita kukkia, sen sijaan he koettavat
-kokonaan poistaa sen katseestaan. He pitävät sielun pyrkimystä ahtaasta
-ihmismaailmasta hengen rajattomaan kotiin tautina, joka lääkärin on
-karkotettava rohdoillaan, eivätkä ollenkaan tiedä, että juuri tästä
-heidän oman olemuksensa tilasta, silloinkin kun se on kaikkein
-epätäydellisin ja lapsekkain, johtuu kuolematon runous, soitto,
-taide -- kaikki mikä kuuluu kauneuden ihanteeseen ja mille ei
-uni- eikä valvemaailma voi antaa oikeata muotoa eikä todenmukaista
-vastaavaisuutta. Kun me, oi Mejnour, menneinä kaukaisina aikoina itse
-olimme vasta-alkajia ja kokelaita -- olimme me sellainen luokka, joka
-oli sulettu ja kokonaan erotettu ulkomaailmasta. Meidän esi-isillämme
-ei ollut muuta silmämäärää elämässä kuin tieto. Kehdosta asti meidät
-kasvatettiin viisauteen ikäänkuin valmistuaksemrne pappiuteen. Me
-alotimme tutkimuksemme siitä kohdasta, missä nykyaikainen arvelu-tiede
-lopettaa sen uskomatta siipiinsä. Meille oli tieteen pääasioina juuri
-ne aineet, joita nykyajan viisaat halveksivat muka hurjina tuulentupina
-tai joita he epäilevät käsittämättömiksi salaisuuksiksi. Meidän
-perusaatteemme, suuret mutta yksinkertaiset sähkön ja magnetismin
-teoriat ovat vielä hämärinä ja riidanalaisina tieteen sokeissa
-kouluissa. Ja kuitenkin, kuinka harvat meidänkään nuoruudessamme
-saavuttivat edes veljeskunnan ensimäistä piiriä. Kuinka monet,
-väsyneinä nautittuaan etsimiänsä korkeita etuja, hylkäsivät
-vapaaehtoisesti auringon valon ja vaipuivat vaivaa näkemättä hautaan,
-niinkuin toivioretkeläiset tiettömän erämaan hietaan, koska he
-kauhistuivat yksinäisyyden hiljaisuutta ja pelästyivät, kun päämäärä
-oli saavutettu. Sinä, jossa ei näy elävän muu kuin _tiedonhalu_ --
-sinä, joka autat kaikkia, kutka tahtoisivat astua salaisen
-tieteenpolkua, välittämättä siitä, johdatko heitä onneen vai
-onnettomuuteen -- sinä ihmiskirja, joka et huoli ihmisistä saamista
-kokemuksistasi, aina olet sinä etsinyt ja usein saanutkin uusia jäseniä
-meidän joukkoomme. Mutta näille uskottiin ainoastaan osittaisia
-salaisuuksia; itserakkaus ja himot tekivät heidät kykenemättömiksi
-muita tietoja saamaan ja nyt sinä, ilman muuta harrastusta kuin
-tehdäksesi tieteellisen kokeen, ilman rakkautta ja ilman sääliä --
-asetat tämän uuden sielun kauheitten koettelemusten tuleen ja sattuman
-varaan! Sinä ajattelet, että niin kärkäs halu, niin lannistumaton
-rohkeus riittää voittamaan siinä, missä vakavampikin järki ja puhtaampi
-hyve niin usein ovat joutuneet tappiolle. Sinä ajattelet, että se
-taiteen siemen, joka löytyy maalarin mielessä, koska se on voiman ja
-kauneuden sikiö, voisi kasvaa Kultaisen Tieteen komeaksi kukkaiseksi.
-Tämä on uusi koe sinulla. Ole hyvä kokelaallesi, ja jos hänen luontonsa
-tuottaa pettymystä kokeitten ensimäisillä askeleilla, niin lähetä hänet
-takaisin ulkomaailmaan, niin kauan kuin hänellä vielä on aikaa nauttia
-sitä lyhyttä ulkopuolista elämää, joka perustuu aistimiin ja joka
-loppuu hautaan. Mutta kun minä tässä sinua muistutan, oi Mejnour,
-hymyilet sinä minun omille toivomuksilleni, jotka käyvät päinvastaiseen
-suuntaan kuin neuvoni. Minä, joka alati olen kieltäytynyt vihkimästä
-muita meidän salaisuuksiimme -- minä nyt viimeinkin alan käsittää,
-miksi se suuri laki, joka ihmisen sitoo vertaisiinsa, vaikka hän
-kuinkakin koettaisi erottautua heidän tilastaan, miksi se on saattanut
-sinut panemaan kylmän ja elottoman tieteesi yhdyssiteeksi itsesi ja
-sukukuntasi välille, miksi, nähdessäsi yhden toisensa jälkeen tahallaan
-eroovan meidän tähtöisestä veljeskunnastamme, sinä sittenkin koetat
-täyttää poismenneiden paikat ja uudistaa joukkomme -- miksi sinä
-laskuinesi, jotka ovat loppumattomat ja uupumattomat kuin itse luonnon
-pyörät, sittenkin kauhistuksella ajattelevat _yksin olemista!_ Niin on
-minunkin laitani, minäkin viimein etsin uutta uskolaista -- vertaista
--- minäkin värisen yksin olemista! Se on tapahtunut josta sinä varotit
-minua. Ja rakkaus vetää kaikki itseensä. Joko täytyy minun tulla
-vedetyksi alas rakastettuni luontoon tai täytyy hänen luontonsa tulla
-korotetuksi minun tasalleni. Koska kaikki, mikä kuuluu todelliseen
-taiteeseen, aina välttämättä on viehättänyt _meitä_, joiden olemus on
-siinä ihanteessa, mistä taide astuu alas, niin minäkin tästä kauniista
-olennosta olen viimeinkin oppinut sen salaisuuden, joka minut sitoi
-häneen heti ensi silmäykseltä. Soiton tytär sai vereensä soittoa ja
-siitä tuli runoutta. Ei näyttämö tyhjine harhoineen häntä lumonnut vaan
-hänen oman mielikuvituksensa maailma, joka näytti olevan edustettuna
-näyttämöllä. Siellä runous sai äänen -- siellä se hankki itselleen
-epätäydellisen muodon ja sitten, kun se tuli sille liian ahtaaksi, se
-vaipui takaisin omaan itseensä. Runous väritti hänen ajatuksensa, se
-täytti hänen sielunsa, se ei pyytänyt sanoja, se ei luonut kappaleita,
-se synnytti ainoastaan tunteita ja tuhlasi itsensä unelmiin. Viimein
-tuli lempi ja siihen se vuodatti levottomat aaltonsa niinkuin virta
-heittäytyy mereen, ja tuli sitten mykäksi, syväksi ja hiljaiseksi,
-taivaan ainaiseksi peiliksi.
-
-Eikö Viola juuri tämän runouden kautta, joka hänessä asuu, voisi tulla
-johdetuksi maailmankaikkeuden suurempaan runouteen? Usein minä
-kuuntelen hänen huoletonta laverteluaan ja löydän oraakkelinlauseita
-sen itsetiedottomasta kauneudesta, niinkuin me löydämme outoja voimia
-jossakin yksinäisessä kukassa. Oi Mejnour, kuinka moni ihmissuvusta on
-paljastanut itselleen kaikkeuden lait, ratkaissut ulkonaisen luonnon
-arvotukset ja löytänyt valoa pimeydestä! Eikö _runoilija_, joka ei
-tutki muuta kuin ihmissydäntä, ole suurempi filosofi kuin kaikki muut?
-Tieto ja jumalankieltämys ovat sovittamattomia vastakohtia. Luonnon
-tunteminen antaa meidän tuntea, että täytyy olla Jumala! Mutta
-tarvitaanko tätä luomakunnan järjestyksen ja suurenmoisuuden
-tutkimiseksi? Minusta tuntuu, kun katselen puhdasta sielua, olkoon se
-kuinka vähätietoinen ja lapsekas, ikäänkuin näkisin Korkeimman
-Aineettoman vielä selvemmin kuin kaikissa noissa aineellisissa
-taivaankappaleissa, jotka Hänen tahdostansa kierivät läpi avaruuden.
-
-Syystä kyllä on veljeskuntamme perussääntö se, ettemme saa uskoa
-salaisuuksiamme muille kuin puhtaille. Sisäänpääsyn vaikeimpana kohtana
-ovat koetukset, joita uuden voimankäyttö asettaa rikolliselle. Jos
-olisi mahdollista pahansuovalle olennolle saada meidän kykyjämme, niin
-mikä epäjärjestys syntyisikään tällä maapallolla! Onneksi se _ei_ ole
-mahdollista, pahuus aina kadottaa voimansa. Violan puhtauteen minä
-luotan, niinkuin sinä huonommalla tuloksella olet luottanut
-oppilaittesi rohkeuteen tai nerollisuuteen. Ole minun todistajani,
-Mejnour! Koskaan sen kaukaisen päivän jälkeen, jolloin minä tunkeuduin
-tietomme pyhäkköön, en ole minä yrittänyt sen salaisuuksia käyttää
-arvottomia tarkotuksia palvelemaan. Vaikka olemassaolomme laajentuminen
-riistää meiltä isänmaan ja kodin, vaikka tämä laki asettaa kaiken
-tieteen niinkuin kaiken taiteenkin ajatusmaailmaan erilleen
-ulkomaailman äänekkäistä himoista ja häiritsevistä pyyteistä, vaikka se
-kieltää meitä vaikuttamasta kansojen kohtaloihin, koska Taivas siihen
-valitsee karkeampia ja sokeampia toimijoita -- niin kuitenkin missä
-tahansa olen kulkenutkin, olen koettanut lieventää hätää ja kääntää
-pois synnistä. Voimani on ollut turmiollinen ainoastaan rikollisille.
-Ja sittenkin, kuinka me kaikessa viisaudessammekin joka askeleella
-olemme ainoastaan sallittuja välikappaleita sillä Korkeamman voimalla,
-joka on meidän oman voimamme takeena ja samalla ohjauksena. Kuinka
-kaikki meidän viisautemme vaipuu mitättömyyteen verrattuna siihen
-viisauteen, joka suo pienimmällekin kasville sen ominaisuudet ja
-kansottaa pienimmänkin hiukkasen sen omilla olioilla. Ja joskin me
-ajaksi saatamme vaikuttaa muiden onneen, niin kuinka salaperäisesti
-varjot kasaantuvat oman tulevan kohtalomme eteen! Me emme voi
-itsellemme ennustaa. Millä väräjävällä toivolla ajattelen sitä
-mahdollisuutta, että voisin yksinäisyyteeni tuoda valoksi yhden elävän
-hymyilyn!
-
-
-OTTEITA TOISESTA KIRJEESTÄ.
-
-Koska en itseäni pitänyt kylliksi puhtaana vihkiäkseni noin puhtaan
-sydämen, niin kutsuin hänen horrokseensa noita kauniita ja suloisia
-avaruuden asukkaita, joista runous vaistomaisesti aavistaen luomiston
-salaisuuksia on saanut Glendoveerin ja sylfin aatteet. Ja nämäkään
-eivät olleet niin puhtaita kuin hänen ajatuksensa eivätkä niin suloisia
-kuin hänen lempensä! He eivät voineet kohottaa _häntä_ korkeammalle
-omaa inhimillistä sydäntään koska sillä on oma taivaansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Katselin vastikään häntä, kun hän nukkui -- ja kuulin hänen lausuvan
-nimeni. Oi! Se mikä on niin suloista muille, on minulle katkerata,
-sillä ajattelin, kuinka pian voi tulla se aika, jolloin hänen unensa on
-oleva elotonta -- jolloin sydän, joka nyt huokaa nimeäni, on oleva
-kylmä ja huulet mykät. Miten kaksipäinen on lempi! Jos me tutkimme sitä
-pintapuolisesti -- katsomme ainoastaan sen lihallista sidettä -- sen
-hetkellistä nautintoa -- sen hurjaa kiihkoa ja tylsää kyllästystä,
-kuinka kummalta silloin näyttää, että tämä on maailman vaikuttavin
-liikkeellepanija -- että tämä on yllyttänyt suurimpiin uhrauksiin ja
-vaikuttanut kaikkiin kansoihin ja kaikkina aikoina, että korkein nero
-on aina pyhittänyt tälle hartautensa, että ilman lempeä ei olisi mitään
-sivistystä -- ei mitään soittoa, ei runoutta, ei kauneutta, ei mitään
-korkeampaa elämää kuin raakalaisen.
-
-Mutta tutki sitä sen taivaallisessa muodossa -- kun se kokonaan kieltää
-itsensä -- kun se korottaa ihmisen kaikkeen, mikä hengessä on hienointa
-ja suurinta -- kun sen voima poistaa kaiken likaisen elämästä -- kun se
-voittaa kaikki alemmat jumalat -- kun se kykenee luomaan palatsin
-hökkelistä ja keitaan keskelle erämaata, suven talvimaahan -- missä
-vaan se elää ja henkii ja hehkuu, ja kun tätä ajattelee, on vaan ihme,
-että niin harvat näkevät tämän rakkauden pyhimmän luonnon. Se mitä
-aistilliset kutsuvat lemmennautinnoksi, on sen kaikkein pienimpiä
-iloja. Todellinen lempi ei ole niin paljon himo kuin vertauskuva.
-Mejnour, täytyykö sen ajan tulla, jolloin minä sinulle puhun Violasta
-kuin jostakin menneestä?
-
-
-OTTEITA KOLMANNESTA KIRJEESTÄ.
-
-Tiedätkö, että minä viime aikoina usein olen kysynyt itseltäni: "Eikö
-ole joku vika siinä tiedossa, joka on meidät näin erottanut
-sukupolvestamme?" Totta on, että mitä korkeammalle me nousemme, sitä
-rumemmilta näyttävät meistä maan lyhytikäisten matelijain paheet --
-mitä enemmän Kaikkihyvän rakkaudentunto meidät täyttää ja ympäröi, sitä
-enemmän meidän onnemme vuotaa Hänestä. Mutta toiselta puolen, kuinka
-monta hyvettä onkaan kuolleena niissä, jotka elävät kuolon maassa ja
-kuitenkin kieltäytyvät kuolemasta! Eikö tämä ole hienoa itsekkäisyyttä,
-tämä mietinnän ja uneksimisen tila -- tämä itseensävaipunut ja
-itsestäänriippuva korkea olemassaolo, eikö se ole samalla kieltäymys
-siitä jaloudesta, joka yhdistää oman menestymisemme, ilomme, toivomme,
-pelkomme muihin? Elää edelleen pelkäämättä vihollisia, heikkoutta
-tuntematta, varmana kaikissa huolissa ja vapaana lihan taudeista, on
-kaikki sellaista, mikä ylpeyttämme hellii. Emmekö kuitenkin ihaile
-sitä, joka kuolee toisen edestä? Senjälkeen kuin minä olen Violaa
-rakastanut, Mejnour, näyttää minusta miltei pelkuruudelta välttää
-hautaa, joka nielee meihin sidotut sydämet. Minä tunnen sen -- multa
-kasvaa henkeni yli. Sinä lienet oikeassa: ikuinen vanhuus, kirkas ja
-himoton, on onnellisempi lahja kuin ikuinen nuoruus, haluineen ja
-kaipauksineen. Ennenkuin voimme olla pelkästään henkiä, on
-yksinäisyyden rauha ehdottomasti välinpitämättömyyttä.
-
-
-OTTEITA NELJÄNNESTÄ KIRJEESTÄ.
-
-Minä olen saanut sinun kirjeesi. Mitä! Niinkö totta? Onko oppilaasi
-pettänyt toivosi? Voi, poika raukka! Mutta --
-
-(Tässä seuraa huomautuksia niihin Glyndonin elämän kohtiin, jotka jo
-ovat lukijalle tunnettuja tai kohta tulevat tunnetuiksi, ja hartaita
-kehotuksia, että Mejnour vielä valvoisi oppilaansa kohtaloa).
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta minussa elää sama halu, koetella toista lämpimämpää sydäntä.
-Oppilaani! kuinka minua siitä varottavat ne kauhut, jotka sinun
-vihkimyksesi edellä käyvät. Tahdon vielä kerran puhutella Valon Poikaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin, Adon-Ai, joka kauan oli kutsulleni mykkä, astui viimein alas
-minun nähtäväkseni ja jätti jälkeensä läsnäolonsa loiston toivon
-muodossa. Ah Viola! ei ole mahdotonta, että me vielä saamme yhdistyä,
-sielu sieluun.
-
-
-OTTEITA VIIDENNESTÄ KIRJEESTÄ.
-
-(Monta kuukautta edellisen jälkeen).
-
-Mejnour, herää tunteettomuudestasi, iloitse! Uusi sielu on syntyvä
-maailmaan. Uusi sielu, joka on kutsuva minua isäkseen. Ah, jos ne,
-jotka ovat sidotut kaikkiin ihmiselämän toimiin ja kohtaloihin -- jos
-ne voivat erinomaisesta ilosta värähdellä ajatellessaan, että saavat
-taas tervehtiä omaa lapsuuttaan lastensa kasvoissa -- jos siinä
-syntymässä itsekin uudestaan syntyvät pyhään viattomuuteen, joka on
-olemassolon ensimäinen aste -- jos ne voivat tuntea, että ihmiselle
-lankee melkein enkelin velvollisuus, kun hänellä on ohjattavana toisen
-elämä kehdosta asti ja kasvatettava sielu taivasta varten -- mikä
-sitten mahtaakaan olla minulla ilo, kun saan tervehtiä sielua perimään
-kaikkia niitä lahjoja, jotka lisääntyvät, mitä enemmän niitä jaetaan!
-Kuinka ihanaa on kyetä valvomaan ja suojelemaan -- antamaan tietoa,
-torjumaan pahaa, ja johtamaan elämänvirran takaisin paratiisiin, mistä
-se virtasi ulos, mutta rikkaampana, laajempana, syvempänä! Ja sen
-virran äyräällä meidän sielumme yhtyvät, oi armas äiti! Meidän lapsemme
-on oleva se side, joka vielä puuttuu, ja mikä kummitus sinua voisi
-ahdistaa, mikä pelotus kauhistuttaa, kun vihkimyksesi tapahtuu lapsesi
-kehdon ääressä!
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-
-    "Ja näin he kuluttavat aikaansa,
-    Kunnes on myrskyn pauhu lauhtunut,
-    Mut palata kun aikovat takaisin lähtöpaikkaan,
-    Niin eivät löydä tietä, mikä äsken heille näkyi.
-    Vaan harhailevat maita tuntemattomia."
-
-                   Spenser, Keij. Kuningatar I kirja I, 10.
-
-Niin, Viola, sinä olet nyt toinen olento kuin milloin Italiassa kotisi
-kynnyksellä istuit seuraten hämäriä haaveitasi varjojen maahan, tai
-milloin sinä turhaan koetit äänelläsi esittää kauneuden ihannetta
-niillä teljoilla, missä harha hetkiseksi kuvailee maata ja taivasta,
-kunnes väsynyt havainto herätessään ei näekään muuta kuin kissankultaa
-ja maalattuja tauluja. Henkesi lepää omassa onnellisuudessaan. Sen
-vaellus on löytänyt päämäärän. Silmänräpäyksessä usein asuu ikuisuuden
-tunto, sillä kun olemme syvästi onnellisia, tiedämme, että kuoleminen
-on mahdotonta. Aina kun sielu _tuntee itsensä_, tuntee se ikuisen
-elämän!
-
-Salainen vihkimys on lykätty toistaiseksi -- päiviäsi ja öitäsi eivät
-muut näyt häiritse kuin ne, joilla tyytyväinen sydän harjottelee
-viatonta mielikuvitustaan. Glendoveerit ja sylfit, suokaa anteeksi,
-että kysyn, olettekohan te sen kauniimmat kuin nuo Violan unelmat!
-
-He seisovat rannalla ja näkevät auringon vaipuvan mereen. Kuinka kauan
-he jo ovat asuneet tällä saarella? Mitä siitä! voi olla kuukausia tai
-vuosia -- mitä siitä! Miksikä minä tai miksikä he pitäisivät lukua
-tuosta onnellisesta ajasta? Unen tuokiossahan voi näyttää vierivän
-aikakausia, ja pitääkö silloin mitata ylimaallista iloa tai tuskaa unen
-pituuden mukaan vai niiden tunteiden luvulla, joita unet sisältävät?
-
-Aurinko vaipuu hitaasti mailleen, ilma on kuiva ja painostava, merellä
-komea laiva makaa liikkumattomana, rannalla ei lehtikään puissa liiku.
-
-Viola vetäytyi lähemmälle Zanonia; selittämätön aavistus pani hänen
-sydämensä kiivaammin sykkimään, ja katsoessaan Zanonia kasvoihin hän
-hämmästyi niiden ilmeestä: se oli huolestunut, poissaoleva ja
-hämmentynyt.
-
-"Tämä hiljaisuus pelottaa minua", kuiskasi Viola.
-
-Zanoni ei näyttänyt häntä kuulevan. Hän mutisi jotakin itsekseen ja
-hänen silmänsä katselivat levottomina ympärilleen. Viola ei tiennyt,
-miksi tuo katse, joka tuntui tunkevan läpi avaruuden, tuo ääni, joka
-mutisi jotakin vierasta kieltä, miksikä ne jälleen herättivät vanhaa
-taikauskoa eloon. Viola oli arempi nyt senjälkeen kuin hän tiesi
-tulevansa äidiksi. Kummallinen käännöskohta naisen elämässä ja hänen
-rakkaudessaan! Jokin vielä syntymätön alkaa jo jakaa hänen sydämensä
-sen kanssa, joka ennen on ollut sydämen ainoa herra.
-
-"Katso minua, Zanoni", sanoi hän puristaen puolisonsa kättä.
-
-Zanoni kääntyi. "Sinä olet kalpea, Viola, kätesi vapisee."
-
-"Se on totta, minä tunnen kuin joku vihollinen hiipisi luoksemme."
-
-"Eikä vaisto sinua petä. Vihollinen on todellakin lähellä. Minä näen
-sen raskaassa ilmassa, minä kuulen sen hiljaisuudessa: aavemainen
-turmanhenki -- _Rutto!_ Ah, etkö näe, kuinka noilla lehdillä vilisee
-hyönteisiä, jotka tuskin ovat silmälle näkyviä? Ne seuraavat myrkyn
-henkäyksiä!" Hänen puhuessaan putosi puun oksalta lintu Violan
-jalkoihin, se hytkähteli hetkisen aikaa ja kuoli.
-
-"Oi Viola!" huusi Zanoni intohimoisesti, "tuollainen on kuolema. Etkö
-sinä pelkää kuolla?"
-
-"Erota sinusta? Pelkään, ah, pelkään."
-
-"Mutta jos minä voisin opettaa sinulle, kuinka kuolema voitetaan, jos
-minä voisin sinun nuoruutesi säilyttää ajan juoksulta -- jos minä
-voisin --"
-
-Hän pysähtyi äkkiä, sillä Violan silmät puhuivat ainoastaan kauhua,
-hänen poskensa ja huulensa olivat kalpeat.
-
-"Älä puhu noin -- älä katso noin", sanoi Viola, väistyen sivulle. "Minä
-en pidä tuosta. Ah, älä puhu noin tai minä vapisen -- ei, ei itseni
-tähden vaan sinun lapsesi tähden."
-
-"Lapsesi! Mutta tahtoisitko sinä lapseltasi kieltää tuon kunniakkaan
-lahjan?"
-
-"Zanoni!"
-
-"Mitä?"
-
-"Aurinko on vaipunut pois meidän silmistämme vain noustakseen muille
-maille. Kadota tästä maailmasta merkitsee elämää toisessa maailmassa
-tuolla puolen. Oi, lemmitty -- oi puoliso!" hän jatkoi äkkinäisellä
-tarmolla, "sano minulle, että ainoastaan laskit leikkiä, että
-ainoastaan teit pilaa minun tyhmyydestäni! Rutossa on vähemmän kauhua
-kuin sinun sanoissasi."
-
-Zanonin otsa pimeni, hän katsoi vaimoaan vaieten kotvasen aikaa ja
-sanoi sitten melkein ankarasti:
-
-"Mitä sinä minusta tiedät, jota voit epäillä?"
-
-"Oi, anna anteeksi, anna anteeksi! -- ei mitään!" huudahti Viola
-heittäytyen hänen syliinsä ja purskahtaen itkuun. "Minä en tahdo uskoa
-edes sinun sanojasi, jos ne näyttävät sinua loukkaavan." Zanoni suuteli
-pois kyyneleet mutta ei vastannut.
-
-"Ja ah", jatkoi Viola hurmaavalla, lapsellisella hymyllä, "jospa sinä
-antaisit minulle taikakalun ruttoa vastaan; kas nyt minä otan sen
-sinulta." Ja hän kosketteli pientä vanhanaikuista amulettia,[56] jota
-Zanoni kantoi rinnallaan.
-
-"Sinä tiedät, kuinka usein tämä on tehnyt minut mustasukkaiseksi
-entisyydelle: varmaan se on joku lemmenlahja, Zanoni? Vaan ei, sinä et
-rakastanut antajaa niin paljon kuin minua rakastat. Varastanko minä
-amulettisi?"
-
-"Lapsi!" sanoi Zanoni hellästi, "se nainen, joka ripusti tämän kapineen
-kaulaani, piti sitä todella taikana, sillä hänellä oli taikauskoa
-niinkuin sinulla, mutta minulle se on enemmän kuin noitakalu -- se on
-muisto ihanasta kadonneesta ajasta, jolloin ei kukaan joka minua
-rakasti voinut epäillä minua."
-
-Hän lausui nämä sanat sellaisella surullisen moittivalla äänellä, että
-se koski Violan sydämeen, mutta hänen äänensä muuttui niin
-juhlalliseksi, että se jäähdytti Violan punastuksen, kun hän jatkoi:
-"Ja tämän, Viola, minä ehkä jonakin päivänä tulen siirtämään omalta
-rinnaltani sinun rintaasi, silloin joskus, kun paremmin ymmärrät minua
--- _kun meidän olemisemme lait kerran ovat samat_!"
-
-Hiljaa he lähtivät astumaan ja palasivat kotiinsa, mutta pelko oli
-vielä Violan sydämessä, vaikka hän koetti karkottaa sen. Hän oli
-italialainen ja katolilainen ja hänellä oli maansa ja kirkkonsa
-taikausko. Hän hiipi kamariinsa ja rukoili San Gennaron pienen
-pyhänjäännöksen edessä, jonka perheen pappi oli antanut hänelle jo
-lapsuudessa ja joka oli seurannut häntä kaikilla matkoillaan. Hän ei
-koskaan ennen olisi pitänyt mahdollisena erota siitä. Mutta jos
-taikakapine saattoi auttaa ruttoa vastaan, niin pelkäsikö hän ruttoa
-itsensä takia? Seuraavana aamuna herätessään Zanoni löysi
-pyhänjäännöksen mystillisen amuletin keralla sidottuna kaulaansa.
-
-"Nyt sinun ei tarvitse enää pelätä ruttoa", sanoi Viola kyynelten ja
-naurun välissä, "ja kun sinä taas tahdot puhua minulle niinkuin puhuit
-eilen illalla, niin pyhimys on moittiva sinua."
-
-Niin, Zanoni, voiko koskaan olla ajatuksen ja hengen yhteyttä paitsi
-vertaisten välillä?
-
-Rutto puhkesikin raivoamaan -- saarelta täytyi lähteä. Mahtava tietäjä,
-_sinulla ei ole valtaa pelastaa niitä, joita rakastat!_ Hyvästi sinä
-häitten talo! -- suloinen lepopaikka, huolista vapaa, hyvästi! Yhtä
-lauhkea voi ilma muuallakin olla, yhtä kirkas taivas ja vesi yhtä
-sininen ja tyven. Mutta _tuo aika_, voiko se koskaan enää palata? Kuka
-voi väittää, ettei sydän muutu ympäristön muuttuessa -- kun sen on
-erottava siitä paikasta, missä se ensin asui rakastettunsa kanssa? Joka
-kohta _siellä_ sisältää niin paljon muistoja, joita ainoastaan sama
-paikka voi herättää eloon. Menneisyys tuntuu vaativan, että kaikki
-kestäisi samanlaisena tulevaisuudessakin. Jos mieleemme nousee joku
-huono ja epäluuloinen ajatus, niin sen puun näkeminen, jonka alla
-vaihdoimme lupauksia tai missä suudeltiin pois kyyneleet, herättää
-muiston ensimäisen jumalaisen rakkaudenharhan hetkistä. Mutta joutua
-sellaiseen kotiin, missä ei ole mitään ensimäisistä hääajoista
-muistuttavaa, missä ei ole niitä tunteiden pyhiä kirkkomaita, joissa
-haamut ovat enkeleitä -- niin, kuka on kokenut rakkauden surullisen
-tarinan ja voi sanoa, ettei sydän muutu paikan muuttuessa? Puhaltakaa
-leppeästi, myötäiset tuulet, pullistukaa iloisesti, te purjeet, -- pois
-tästä maasta, missä Tuoni on tullut vallottamaan Lemmeltä valtikan!
-Rannikot etenevät, uusia seutuja tulee hääsaarien vihertäväin
-kunnaitten ja oranssilehtojen jälkeen. Kaukaa jo kajastivat kuutamossa
-pilarit temppelistä, jonka ateenalaiset pyhittivät Viisaudelle: ja
-seisoen kannella laivan, joka hyrskyissä nousi ja laski, viisauden
-oppilas, joka oli elänyt kauemmin kuin jumalatar, mutisi itsekseen:
-
-"Eikö aikojen viisaus ole minulle antanut onnellisempia hetkiä kuin
-mitkä ovat minulla yhteisiä paimenen ja mökkiläisen kanssa, jotka eivät
-tiedä muusta maailmasta kylänsä takana -- eikö se olekaan antanut
-korkeampaa pyrkimystä kuin mitä on suudelma ja kodin hymyily?"
-
-Ja kuu valaisi kuolleen uskon raunioiksi sortuneita temppeleitä --
-elävän maamiehen majaa -- ja ikimuistoista vuorenhuippua. Katoovainen
-ruohisto, joka peitti vuoren kylkiä, tuntui hymyilevän kylmällä
-ylenkatseella vastaukseksi sille olennolle, joka ehkä oli nähnyt tuota
-temppeliä rakennettavan ja joka tutkimattoman pitkällä elinajallaan
-ehkä saisi nähdä vuoren perustuksiltaan louhittavan rikki.
-
-
-
-
-
-
-VIIDES KIRJA.
-
-Elämännesteen vaikutukset.
-
-
-    "Kannattaako huntua kohottaa,
-    Kun kauhu sen takana väijyy?
-    Vain harha on elämää
-    Ja tieto kuolemaa".
-
-                   Schiller, _Kassandra_.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-    "Kaksi sielua, ah! asuu rinnassain.
-    Miksi seisot ja katsot kauhistuin?"
-
-                             _Faust_.
-
-Muistettakoon, että jätimme mestari Paolon Glyndonin vuoteen ääreen.
-Kun englantilainen syvästä unestaan heräsi, tulivat kuluneen yön
-muistot pelottavina hänen mieleensä, hän kirkaisi ja peitti kasvonsa
-käsillään.
-
-"Hyvää huomenta, teidän ylhäisyytenne", sanoi Paolo iloisesti. "_Corpo
-di Bacco_![57] Te olette nukkuneet hyvin!"
-
-Tämän miehen ääni, joka oli niin helähtelevän iloinen ja terveellinen,
-auttoi hajottamaan tiehensä kaikki haamut, jotka Glyndonin muistoa
-vaivasivat.
-
-Hän nousi pystyyn vuoteessaan. "Ja missä löysit minut? Miksi olet
-täällä?"
-
-"Missäkö löysin teidät?" toisti Paolo hämmästyen, "vuoteessanne
-tietysti. Miksi olen täällä?"
-
-"Sentähden että padrone (isäntä) pyysi minua odottamaan teidän
-heräämistänne ja noudattamaan käskyjänne."
-
-"Padrone, Mejnour! onko hän siis saapunut!"
-
-"Saapunut ja taas lähtenyt, signor. Hän jätti tämän kirjeen teille."
-
-"Anna minulle ja odota kunnes olen pukeutunut."
-
-"Niinkuin suvaitsette. Olen laittanut mainion suuruksen: varmaan teillä
-on nälkä. Minä olen hyvä kokki: se on tietty, kun olen munkin poika.
-Tulette ihmeisiinne, kun maistatte kuinka olen osannut valmistaa kalan.
-Ei kai lauluni teitä häiritse. Minä aina laulan, kun valmistan
-sallaatia: se saa ainekset sopusuhtaiseen tilaan." Ja heittäen pyssyn
-yli olkansa Paolo lähti huoneesta ja sulki oven.
-
-Glyndon oli jo pitkälle syventynyt seuraavan kirjeen sisältöön:
-
-"Kun ensin sain sinut oppilaakseni, lupasin Zanonille, että jos
-ensimäisestä koetuksesta huomaisin sinusta tulevan -- ei veljeskuntamme
-jäsenen vaan uuden uhrin entisten lisäksi, jotka turhaan ovat
-ponnistaneet, niin en hylkäisi sinua kurjuuteesi ja omaan tuomioosi
-vaan lähettäisin sinut takaisin maailmaan. Täytän nyt lupaukseni.
-Koetuksesi on ollut kaikkein helpoin, mikä konsanaan on ollut
-kokelaalla. En pyytänyt mitään muuta kuin pidättäytymistä aistillisesta
-nautinnosta ja vähäistä kärsivällisyytesi ja uskosi harjotusta. Mene
-takaisin omaan maailmaasi, sinulla ei ole luontoa pyrkimään meidän
-maailmaamme!
-
-"Minä se saatoin Paolon ottamaan sinut vastaan ilojuhliin. Minä panin
-vanhan kerjäläisen sinulta pyytämään almua. Minä jätin auki kirjan,
-jota et olisi voinut lukea rikkomatta käskyäni. No, nyt olet nähnyt,
-mikä sinua odottaa tiedon kynnyksellä. Sinä olet nähnyt edessäsi
-ensimäisen vihollisen, joka uhkaa jokaista vielä aistimien orjuudessa
-olevaa. Ihmetteletkö, että minä sinulta ainiaaksi suljen portit? Etkö
-vieläkään käsitä, että välttämättä vaaditaan sielu hillitty,
-puhdistunut ja ylentynyt, ei ulkonaisilla tai'oilla vaan omalla
-voimallaan ja henkevyydellään -- jotta se voisi kulkea yli kynnyksen ja
-käydä vihollista vastaan? Kurja! -- koko tieteeni ei voi auttaa
-äkkipikaista, aistillista -- sitä joka pyytää salaisuuksiamme
-ainoastaan saastuttaakseen niitä karkeissa nautinnoissa ja itsekkäässä
-paheessa! Eivätkö ole kaikki vanhempien aikojen petturit ja mustat
-noidat joutuneet häviöön jo yrittäessäänkin tunkeutua niihin
-mysterioihin, jotka ovat puhdistumista eikä alentumista varten. He ovat
-kerskailleet löytäneensä viisasten kiven ja kuolleet ryysyissä:
-kerskailleet löytäneensä kuolemattomuuden juoman, ja vaipuneet hautaan,
-ennen aikaansa harmaantuneina. Tarut kertovat, että pahat henget
-repivät heidät kappaleiksi. Niin, heidän omien epäpyhien himojen ja
-itsekkäitten aikomustensa peikot! Mitä he halusivat, olet sinäkin
-halunnut, ja vaikka sinulla olisi serafin siivet, et voisi nousta
-ilmaan kuolevaisuutesi suosta. Sinun tiedonhalusi oli vain vaateliasta
-luulevaisuutta, sinun onnenjanosi vain sairaloista kaipuuta
-ruumiillisen nautinnon likaisiin vesiin! Lempi, joka tavallisesti
-alhaisimmankin korottaa, oli sinulla vain himo, joka suunnitteli
-kavallusta jo kohta ensimäisessä hurmassa -- ja _sinäkö_ tulisit
-yhdeksi meistä! Sinäkö Korkean Veljeskunnan jäseneksi! Sinäkö
-pyrkijäksi niihin tähtiin, jotka loistivat kaldealaisen viisauden
-Shemaiassa! Kotka voi nostaa ainoastaan kotkanpojan aurinkoa kohti.
-Minä jätän sinut hämäryytesi huomaan!
-
-"Mutta voi sinua, tottelematon pyhyyden häpäisijä! Sinä olet
-hengittänyt nestettä, sinä olet vetänyt luoksesi aavemaisen ja
-leppymättömän vihollisen. Sinun itsesi täytyy karkottaa pois nostamasi
-haamu. Sinun täytyy palata maailmaan, mutta nyt et voi enää ilman
-kärsimystä ja lujaa ponnistusta uudelleen saavuttaa elämän iloa ja
-tyyneyttä, jonka jätit taaksesi. Tämän minä ainoastaan sanon sinulle
-lohdutukseksi: se joka on vetänyt ruumiiseensa edes niinkin vähän tuota
-kepeätä, elonvoimaista eetterimäistä tuoksua kuin sinä, hän on
-herättänyt itsessään kykyjä, jotka eivät sammu, kykyjä, joiden avulla
-sinä vielä kärsivällisellä nöyryydellä, puhtaalla uskolla ja
-rohkeudella, ei ruumiin, niinkuin sinulla vaan hyveellisen ja
-päättäväisen järjen rohkeudella -- voisit saavuttaa, jollei korkeimman
-tiedon kukkuloita niin ainakin suuria asioita ihmisten maailmassa. Sinä
-tulet huomaamaan tämän nesteen herkeämättömän vaikutuksen kaikessa,
-mihin ryhdyt. Sydämesi tulee keskellä jokapäiväisiä iloja pyrkimään
-johonkin pyhempään, kunniantuntosi tulee alhaisten vaikuttimien seasta
-ponnistautumaan johonkin saavuttamattomaan. Mutta älä luule, että tämä
-itsestään voi saattaa sinua ihanuuteen. Yhtä hyvin voi tämä vaikutus
-johtaa häpeän ja rikoksen teille. Se on ainoastaan vastasyntynyt
-puutteellinen voima, joka ei koskaan salli sinun saada lepoa. Riippuu
-siitä, mihin sen suuntaat, josko tulet pitämään sitä pahana henkenä vai
-hyvänä.
-
-"Mutta voi sinua, sinä olet kuin hyönteinen takertunut verkon
-silmukkoihin jaloin ja siivin. Sinä et ole ainoastaan hengittänyt
-nestettä, sinä olet myös herättänyt haamun, ja kaikista avaruuden
-olennoista ei mikään ole ihmiselle ilkeämpi kuin se -- ja sinä olet
-katseesi edestä kohottanut sen huntua. Minä en voi sinulle antaa
-takaisin näkösi onnellista hämäryyttä. Tiedä kuitenkin, että meillä
-kaikilla -- korkeimmilla ja viisaimmillakin -- jotka todella olemme
-kulkeneet yli kynnyksen, on ollut ensimäisenä pelottavana työnä tuon
-hirvittävän vartijan voittaminen ja alistaminen. Tiedä, että sinä
-_voit_ vapauttaa itsesi sen kalmakkaista silmistä -- tiedä, että vaikka
-ne vainoovat, eivät ne voi vahingoittaa, jos vastustat niitä ajatuksia,
-joihin ne houkuttelevat, ja sitä kauhua, jonka ne synnyttävät. _Pelkää
-niitä enimmän silloin kun et niitä näe_. Ja nyt meidän tiemme eroovat,
-matojen lapsi! Kaikki minkä voin sanoa sinulle rohkaisuksi ja samalla
-varotukseksi ja opastukseksi, on jo sanottu. Ei minusta vaan sinusta
-itsestäsi on tullut tämä synkkä koetus, josta vielä toivon sinun
-rauhaan pääsevän. Minä tieteeni uskollinen palvelija ja edustaja, en
-pidätä mitään opetusta puhtaalta pyrkijältä, mutta tavalliselle
-pyytäjälle olen pimeä arvotus. Niinkuin ihmisen ainoa häviämätön
-omaisuus on muisti, niin minun taitonikaan ei voi särkeä palasiksi
-niitä aineettomia ajatuksia, jotka ovat sydämessäsi heränneet eloon.
-Vasta-alkavakin salatieteilijä voisi hajottaa tämän linnan maahan ja
-levittää vuoren tasangoksi. Mutta itse Mestarikaan ei voi sanoa:
-'lakkaa olemasta' yhdellekään _ajatukselle_, jonka hänen tietonsa on
-synnyttänyt toisessa eloon. Sinä voit muuttaa ajatuksesi uusiin
-muotoihin, sinä voit harventaa ja hienontaa sitä yhä enemmän, mutta
-sinä et voi tyhjäksi tehdä sitä, jolla ei ole muuta kotia kuin muisti
--- ei muuta ruumista kuin aate. _Jokainen ajatus on sielu_: Turhaan
-siis minä tai sinä yrittäisimme tehdä menneisyyden tyhjäksi tai
-palauttaa sinulle nuoruutesi onnellisen sokeuden. Sinun täytyy kestää
-seuraukset hengittämästäsi nesteestä, sinun täytyy taistella nostamasi
-haamun kanssa!"
-
-Kirje putosi Glyndonin kädestä. Jonkinlainen tylsyys seurasi niitä
-erilaisia tunteita, jotka lukiessa olivat toistensa kintereillä
-rientäneet -- tylsyys samantapainen kuin syntyy, milloin ihmissydämestä
-äkkiä hävitetään joku palava kauan elätetty toivo -- joko lemmen,
-ahneuden tai kunnianhimon synnyttämä. Se korkeampi maailma, johon hän
-oli niin janonnut, jonka puolesta hän oli ponnistellut ja uhrautunut,
-oli nyt häneltä suljettu "ainaiseksi" ja hänen oman hillittömyytensä ja
-itsepäisyytensä tähden. Mutta Glyndon ei ollut sitä luontoa, että hän
-kauan olisi pysähtynyt itseään tuomitsemaan. Hänen suuttumuksensa alkoi
-kärjistyä Mejnouriin, joka tunnusti häntä koetelleensa ja nyt oli
-jättänyt hänet oman onnensa nojaan -- jättänyt haamun hätyytettäväksi.
-Mystikon moitteet pistelivät häntä enemmän kuin ne nöyryyttivät. Minkä
-rikoksen oli hän tehnyt ansaitakseen niin kovaa ja ylenkatseellista
-kieltä? Oliko ollut niin alhaista tuntea nautintoa Filliden naurusta ja
-silmienloisteesta? Eikö itse Zanoni ollut tunnustanut Violaa
-rakastavansa? Eikö hän ollut ottanut Violan mukaansa seuralaiseksi?
-Glyndon ei pysähtynyt ajattelemaan, että saattoi olla eroa toisen ja
-toisen lemmen välillä. Miksikä oli rikos, hän vielä ajatteli, langeta
-kiusaukseen, joka ei ollut kiusaus muille kuin rohkeille sieluille?
-Eikö mystillinen kirja, jonka Mejnour tahallaan oli jättänyt avoimeksi,
-pyytänyt häntä juuri "varomaan pelkoa?" Eikö siis tässä kaikella
-tavalla tahallaan yllytetty sielun voimakkaimpia vaikuttimia -- kun
-kiellettiin huoneeseen astumasta, mutta annettiin käteen uteliaisuutta
-kiihottava avain -- pantiin auki kirja, joka näytti viittaavan, millä
-keinoin uteliaisuus oli tyydytettävä? Yhtä nopeasti kuin nämä ajatukset
-nousivat hänen mieleensä, alkoi hän ajatella Mejnourin koko käytöstä
-joko kavalaksi aikeeksi syöstä kokelaan turmioon tai veijarin tempuksi,
-miehen, joka tiesi, ettei voisi täyttää antamiansa suuria lupauksia.
-Hänen vielä silmäillessään Mejnourin kirjeen salaperäisempiä uhkauksia
-ja varotuksia, näyttivät ne muuttuvan paljaitten vertausten ja
-kuvalauseitten kieleksi -- platonilaisten ja pytagorealaisten
-salapuheeksi. Vähitellen hänestä alkoi tuntua, että se haamukin jonka
-hän oli nähnyt -- vaikka se olikin ollut niin kauhistuttava -- oli
-ainoastaan samanlainen harhakuva, jonka Mejnour tieteensä tempuilla
-helposti voi nostaa. Terveyttä tuova päivänvalo, joka tunkeutui huoneen
-kaikkiin soppiin, tuntui hymyllään ajavan pois kuluneen yön kauhut.
-Glyndonin ylpeys ja katumattomuus terästi hänen tavallista rohkeuttaan
-ja pukeuduttuaan hän yhtyi Paolon seuraan punaposkisena ja
-kepeäjalkaisena.
-
-"Vai niin, Paolo", sanoi hän, "padrone, niinkuin häntä kutsut, pyysi
-sinua ottamaan minut vastaan kyläjuhlaan?"
-
-"Niin hän teki, vanha raajarikko toi sanan. Se minua vähän kummastutti,
-sillä luulin hänen olevan kaukana poissa. Mutta tuollaisille suurille
-filosofeille on parikymmentä peninkulmaa leikkiä."
-
-"Mikset kertonut minulle, että olit tämän kuullut Mejnourilta?"
-
-"Koska vanha raajarikko kielsi."
-
-"Etkö myöhemmin tanssin aikana nähnyt sanantuojaa?"
-
-"Ei, teidän ylhäisyytenne."
-
-"Ohoo!"
-
-"Sallikaa minun tarjota teille", sanoi Paolo, täyttäen Glyndonin
-lautasen ja sitten hänen juomalasinsa. "Nyt, signor, kun padrone on
-poissa -- vaikka (lisäsi Paolo, vilkaisten pelokkaasti ja
-epäluuloisesti ympärilleen huoneessa) vaikka minä en aiokaan sanoa
-mitään halventavaa hänestä, niin sanon vaan sen, nyt kun hän on mennyt,
-että teidän pitäisi sääliä itseänne ja kysyä omalta sydämeltänne, mikä
-tarkotus on nuoruudellanne. Älkää hautautuko elävältä näihin vanhoihin
-raunioihin tai panko sieluanne ja ruumistanne vaaraan sellaisten
-tutkimusten vuoksi, joita, minä olen varma siitä, ei yksikään pyhimys
-hyväksyisi."
-
-"Ovatko pyhimykset siis niin suosiollisia ainoastaan teidän
-toimillenne, mestari Paolo?"
-
-"Niin, nähkääs", vastasi rosvo hieman ällistyen, "herrasmies, jolla on
-aikalailla rahaa taskussaan, ei tietysti välttämättä tarvitse valita
-ammatikseen nipistää muiden ihmisten kolikoita. Mutta meidän köyhien
-raukkojen on aivan toinen juttu. Ja muuten minä myöskin aina uhraan
-hiukan ansioistani Pyhälle Neitsyeelle, ja ylijäämän minä anteliaasti
-ja'an köyhille. Mutta syökää, juokaa, nauttikaa elämästä, ja pyytäkää
-rippi-isältä anteeksi pikkusynnit älkääkä juosko liian pitkälle
-yhtäkkiä -- se on minun neuvoni. Terveydeksenne, teidän ylhäisyytenne!
-Hui, hai signor, paastoominen muina päivinä kuin milloin on hyvän
-katolilaisen määrä paastota, se ainoastaan panee aaveita näkemään",
-
-"Aaveita!"
-
-"Niin, piru aina kiusaa tyhjää vatsaa. Himo, viha, varkaus, ryöstö,
-murha -- siinä on nälkäisen ihmisen luonnolliset halut. Kun on vatsa
-täysi, signor, niin on meillä rauha koko maailman kanssa. Sepä oikein,
-että pidätte linnunpaistista! Cospetto! Kun minä itse olen viettänyt
-pari kolme päivää vuorilla saamatta auringon noususta laskuun saakka
-muuta kuin kuivan kyrsän ja sipulin, niin tulen julmaksi kuin susi.
-Eikä se ole kaikkein pahinta. Sellaisina aikoina näen peikkojakin
-edessäni hyppimässä. Niin juuri, paastoominen on yhtä täynnä
-kummituksia kuin taistelukenttä."
-
-Glyndon arveli, että hänen kumppaninsa puheissa oli paljon tervettä
-viisautta, ja todellakin, mitä enemmän hän söi ja joi, sitä enemmän
-katosi hänen mielestään menneen yön muistot ja Mejnourin hylkäävä
-tuomio. Akkuna oli auki -- vilpoinen tuuli puhalsi -- päivä paistoi --
-koko luonto iloitsi -- ja yhä iloisemmaksi kävi maestro Paolo. Hän
-kertoi seikkailuistaan, matkoistaan, naisista, sellaisella hauskalla
-tavalla, joka tartutti ilon kuulijaankin. Mutta vielä mieluisammin
-Glyndon kuunteli, kun Paolo veitikkamaisesti hymyillen siirtyi
-ylistämään sievän Filliden silmiä, hampaita, nilkkaa ja solakkaa
-vartaloa.
-
-Tämä Paolo tuntui tosiaankin ilmeiseltä eläimellisen, aistillisen
-elämän edustajalta. Hän olisi ollut Faustille vielä vaarallisempi
-kiusaaja kuin Mefistofeles. _Hänen_ huulillaan ei näet ollut mitään
-ivaa, kun hän innostuneesti puhui elämän huvituksista. Sellaiselle,
-joka alkoi nähdä tiedonhalun turhamaisuudeksi, oli tämä hillitön,
-lapsellinen iloisuus pahempi turmelija kuin kaikki oppineen paholaisen
-jäiset pilkkasanat. Mutta kun Paolo nousi lähteäkseen, luvaten palata
-seuraavana päivänä, niin englantilaisen mieli taas vaipui takaisin
-vakavampiin aatoksiin. Elonneste tuntui todellakin jättäneen ruumiiseen
-niitä hienostavia vaikutuksia, joista Mejnour oli puhunut. Glyndonin
-astellessa edestakaisin yksinäisessä käytävässä tai pysähtyessä
-katselemaan laajaa kaunista maisemaa, joka alhaalla levitteleikse,
-kulki hänen sielunsa läpi nopeasti ajatuksia kunniakkaista yrityksistä
--- kirkkaita mainehikkaita näkyjä.
-
-"Mejnour kieltää minulta tieteensä. Hyvä, mutta hän ei ole minulta
-ryöstänyt taidelahjaani", sanoi maalari ylpeästi.
-
-Mitä! Clarence Glyndon, palaatko nyt siis siihen, mistä Jahditkin?
-Oliko Zanoni lopultakin oikeassa?
-
-Hän tapasi itsensä mystikon huoneessa: ei yhtään astiaa -- ei yhtään
-kukkaista! juhlallinen kirjakin kadonnut! säkenöivä neste viety pois!
-Mutta itse huoneessa tuntuu vielä viipyvän lumottu ilma. Kovemmin ja
-hurjemmin täällä palaa sisälläsi halu jotakin aikaansaamaan, jotakin
-luomaan. Taas sinä kaipaat muuta elämää kuin aistillista -- mutta nyt
-vaan sitä elämää, joka on sallittu jokaiselle nerolle -- sitä, joka
-henkii kuolemattomissa teoksissa ja säilyy katoomattomassa nimessä.
-
-Mistä nyt saada taiteesi työkaluja? Kas vaan -- milloin oikealta
-työmieheltä koskaan on aseita puuttunut? Jo olet taas omassa
-huoneessasi -- valkoinen seinä on kankaana -- hiilenpala piirtimenä. Ne
-kelpaavat ainakin luomaan ulkopiirteet sille aatteelle, joka huomiseksi
-ehkä häviäisi mielestä.
-
-Se aate, joka tässä herätti taiteilijan mielikuvituksen, oli
-kieltämättä jalo ja suurenmoinen. Se kuvasi sitä egyptiläistä
-seremoniaa, josta Diodorus on kertonut,[58] kun elävät tuomitsevat
-kuolleita, kun ruumis, valmiiksi palsamoituna, on tuotu Akeruusian
-järven rannalle, ja ennenkuin sen sallitaan päästä veneeseen, jonka on
-kuletettava se yli vesien lopulliseen lepopaikkaan, se ensin viedään
-tuomarien eteen kuulemaan kaikki menneen elämänsä syytökset ja, jos ne
-tulevat todistetuiksi, jäämään haudan oikeutta vaille.
-
-Taiteilijan itsensä huomaamatta oli hänen taululleen antanut
-aiheen ja todellisuuden voiman Mejnourin elävä kuvaus tuosta
-muinaisegyptiläisestä tavasta, jota hän oli valaissut monilla
-seikoilla, mitkä eivät kirjoissa löytyneet. Glyndon kuvasi mahtavaa
-rikollista kuningasta, jota hänen eläessään tuskin kuiskatenkaan oli
-tohdittu soimata, mutta jota vastaan nyt, kuoleman tultua, orjat nousi
-kahleistaan, kidutetut uhrit vankilakuopistaan, kalpeina ja likaisina
-kuin kuolleitten raadot, vaatien kuivunein huulin oikeutta, joka
-ulottuu haudan tuolle puolen.
-
-Merkillinen into on tämä, oi taiteilija! Se äkkiä puhkee esiin siitä
-sumusta, jonka salatiede niin kauan on pitänyt mielikuvituksesi yli
-levitettynä -- kummallista, että yöllisen kauhun ja päiväisen
-pettymyksen jälkeen seurasi tällainen innostus omaan pyhään
-taiteeseesi! Oi, kuinka vapaasti ja rohkeasti käsi liikkuu laajoissa
-luonnoksissa! Kuinka noista karkeista työaseista huolimatta kuva ei
-näyttäydy oppilaan työksi vaan mestarin! Vastikään nautittuasi
-lumoovata nestettä, kuinka nyt luomuksillesi voit antaa hienomman
-elämän kuin itsellesi oli suotu! Joku voima, joka ei ole omasi, piirtää
-nuo suuret symbolit seinälle. Taustalle kohoaa mahtava hautarakennus,
-jonka pystyttämiseen on tuhansia elämiä kulutettu -- jotta _yhdelle_
-valmistettaisiin lepokammio. Tuolla istuvat puolikehässä juhlalliset
-tuomarit. Tummina, hitaina nousevat järven laineet. Tuossa makaa
-palsamoitu kuninkaan ruumis. Etkö säikähdä hänen kulmakarvojensa
-tuimuutta? Haa, hyvin tehty, taiteilija, ylös nousevat syyttäjien
-kuihtuneet muodot -- kalpeina puhuvat aavemaiset kasvot! Eikö Ihmisyys
-kuoleman jälkeen kosta Vallan tekemiä vääryyksiä? Aatteesi, Clarence
-Glyndon, on ylevää totuutta, taulusi lupaa nerokkuudellesi mainetta.
-Parempi on tämä magia kuin kirjan ja elonnesteen taiat. Tunti kuluu
-tunnin jälkeen, sinä olet sytyttänyt lampun, yö tapaa sinut vielä työsi
-äärestä. Laupias taivas! mikä jäätää ilman -- miksi lamppu alkaa
-himmetä? -- miksi hiuksesi nousevat pystyyn? Tuossa! -- tuossa! --
-tuossa! -- ikkunassa! Se katselee sinua, tuo tumma, hunnutettu,
-inhottava olento! Tuossa ne tuijottavat sinuun nuo hirvittävät silmät
-ilkkuvina, viekkaina ja vihamielisinä.
-
-Glyndon seisoi ja katseli. Se ei ollut harhaa -- se ei puhunut, ei
-liikkunut, kunnes, kykenemättä kauemmin kestämään tuota hievahtamatonta
-kuluttavaa katsetta, hän peitti kasvonsa käsillään. Hätkähtäen hän
-kohta veti ne pois, sillä vain lähempänä oli hän tuntenut Nimettömän
-läsnäolon. Tuossa se peitti lattian maalauksen edessä ja kas! kuvat
-näyttivät liikkuvan seinällä. Nuo kalpeat syyttävät olennot, jotka hän
-itse oli luonut, liikkuivat ja irvistelivät hänelle. Voimakkaalla
-ponnistuksella, joka oli kerrassaan kouristuttava ja joka pusersi
-tuskanhien yli koko ruumiin, pääsi nuorukainen viimein kauhunsa
-herraksi. Hän astui aavetta vastaan, hän kesti sen palavat silmät, hän
-puhutteli sitä lujalla äänellä, kysyi sen tarkotusta ja uhmaili sen
-valtaa.
-
-Ja silloin kuului sen ääni, niinkuin löyhkä ruumishuoneesta Mitä se
-sanoi, mitä paljasti, on kielletty huulin toistamasta, on kielletty
-paperille panemasta. Tuota kauheata hetkeä ei olisi voinut kestää
-mikään muu paitsi hieno ruumista elähyttävä henki, joka elonnesteestä
-oli saanut voimaa suurempaa kuin on ihmisistä vahvimmallakaan. Parempi
-olisi viettää yönsä katakombeissa ja nähdä haudattujen nousevan
-tiloiltaan ja kuulla ruumissyöjä-peikkojen pitävän kauheita pitojaan
-mätänevissä raadoissa, parempi kuin katsella _noita_ kasvoja ilman
-hunnun verhoa ja kuunnella _tuota_ kuiskaavaa ääntä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä Glyndon pakeni rauniolinnasta. Millä valoisilla
-toiveilla olikaan hän astunut yli sen kynnyksen, millä ainiaan
-värisyttävillä muistoilla hän katselikaan taaksepäin ajan kuluttamia
-rakoisia torneja!
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    _Faust_: Minne nyt matka käy?
-
-    _Mefisto_: Minne vain mielesi tehnee. Me katsomme pientä
-    ja sitten suurta maailmaa.
-
-                                            _Faust_.
-
-Vetäkää tuolinne lieden ääreen, pankaa valkea takkaan ja tuokaa
-kynttilöitä. Oi tätä rauhaista, tasaista, mukavaa, järjestettyä kotia!
-Oi sinä erinomainen arkimaailma!
-
-On kulunut joku aika viimeisen luvun tapahtumain jälkeen. Nyt ei olla
-kuunvaloisissa saarissa tai lahoavissa linnoissa vaan huoneessa, jonka
-seinät ovat kolmattakymmentä jalkaa pitkät; -- matot lattialla, kalusto
-hyvä, tukevat nojatuolit, ja kahdeksan huonoa maalausta hienoissa
-puitteissa seinällä. Herra Thomas Mervale, lontoolainen kauppias, sinä
-olet kadehdittavassa asemassa.
-
-Ei ollut Mervalella mikään vaikeus palatessaan mannermaan matkaltaan
-asettua paikoilleen tiskin ääreen -- hänen sydämensä oli kaiken aikaa
-ollut siellä. Isänsä kuoleman kautta sai hän perinnöksi korkean aseman
-arvokkaassa, jokseenkin hyvässä liikkeessä. Tehdä liikkeensä
-ensiluokkaiseksi oli kunnioitettava pyrkimys -- ja se oli hänellä. Hän
-oli äskettäin mennyt naimisiin -- ei kokonaan rahojen tähden, ei! hän
-ei ollut halpamaisen ahne, vaikka muuten maallismielinen. Hänellä ei
-ollut mitään romanttisia unelmia rakkaudesta, mutta hän oli kylliksi
-järkevä mies ymmärtääkseen, että vaimo pitää olla seuralainen eikä
-ainoastaan liikevoitto. Hän ei välittänyt kauneudesta ja nerokkuudesta,
-mutta hän piti terveydestä ja hyvästä tuulesta ja jossakin määrin
-kunnollisesta käsityskyvystä. Hän valitsi vaimon päällään eikä
-sydämellään ja onnistui hyvin valinnassaan. Rouva Mervale oli mainio
-nuori vaimo -- toimelias, taloudellinen, säästäväinen, mutta myöskin
-hyvänluontoinen. Hän piti kyllä oman päänsä muttei ollut mikään
-äkäpussi. Hänellä oli selvä käsitys vaimon oikeuksista ja niistä
-seikoista, jotka tuottavat kotiin mukavuutta. Hän ei koskaan olisi
-antanut miehelleen anteeksi, jos hän olisi huomannut hänet syypääksi
-pienimpäänkin ihastukseen muita naisia kohtaan, mutta korvaukseksi
-hänellä itselläänkin oli ihmeteltävä siveellisyyden tunne. Hän
-kauhistui kaikkea kevytmielisyyttä, kaikkea hakkailemista,
-kiemailemista -- noita pikkupaheita, jotka usein turmelevat kotionnen,
-vaikka huikenteleva luonne niihin ajattelemattomasti lankee. Mutta hän
-ei pitänyt oikeana rakastaa miestään liian paljon. Hän jätti ylijäävän
-rakkauden sukulaisiaan, ystäviään, tuttaviaan varten ja seuraaviin
-naimisiin, jos nimittäin jotakin tapahtuisi miehelleen. Hän piti hyvän
-ruuan, sillä se sopi heidän asemaansa, ja hänen mielentilansa oli
-tasainen vaikka luja. Hän saattoi sanoa kovan sanan tai kaksikin, jos
-Mr. Mervale ei tullut kotiin oikeaan aikaan. Hän piti erityisesti
-huolta siitä, että miehensä muuttaisi kenkänsä tullessaan kotiin --
-matot olivat uudet ja kalliit. Hän ei ollut ärtyisä eikä intohimoinen
--- taivas siunatkoon! -- mutta kun hän loukkaantui, osasi hän
-arvokkaasti moittia -- viittasi omiin hyveisiinsä -- enoonsa, joka oli
-amiraali, ja 30 tuhanteen puntaan, jotka hän oli tuonut mukaansa
-myötäjäisinä valitulleen. Mutta koska Mr. Mervale oli hyväluontoinen
-mies, tunnusti hän vikansa, ylisti vaimonsa etevyyttä ja pahastuksen
-pilvi oli pian ohi.
-
-Joka talossa on pieniä ikävyyksiä, mutta harvassa vähemmän kuin
-Mervalen talossa. Rouva Mervale ei ylellisesti rakastanut pukuja vaan
-noin kohtalaisesti pani niinin huomiota. Häntä ei koskaan nähty
-ulkosalla kähertämättömänä eikä tuommoisessa ikävässä aamupuvussa.
-Puoli yhdeksän joka aamu rouva Mervale oli puettuna, vyö hyvin
-sidottuna, lakki suorana ja sileänä päässä, paksut silkkiset hansikkaat
-suvet talvet käsissä. Raskaassa kultaketjussa hän kantoi kelloaan, joka
-ei ollut noita pieniä, huonostikäyviä vaan iso, hyvä ajanmittari.
-Hänellä oli suuri koukkunenä, hyvät hampaat, iso tukka, paksut posket,
-suuret jalat, mainiot kävelemiseen, ja suuret valkoiset kädet. Hän ei
-pitänyt romaaneista, vaikkei hän niitä vihannutkaan. Konserteissa ja
-oopperoissa hän ei käynyt, mutta pientä huvinäytelmää hän rakasti
-illoin katsella ja sen jälkeen syödä hienon illallisen. Talven alussa
-hän valitsi itselleen käsityön ja kirjan luettavakseen, tavallisesti
-historiateoksen. Molemmat kestivät talven, keväällä jätettiin kirja,
-mutta työtä jatkettiin. Arvokkaampaa naista ei helposti löydy -- paitsi
-ehkä jossakin hautapuheessa.
-
-Oli syysilta. Herra ja rouva Mervale ovat äskettäin palanneet
-huviretkeltä ja ovat nyt etuhuoneessa -- mies tavallisella paikallaan
-ja rouva samaten omallaan.
-
-"Mutta minä vakuutan sinulle, että Glyndon kaikista liiallisuuksistaan
-huolimatta oli sangen hauska, rakastettava kumppani. Sinä olisit
-varmaan hänestä pitänyt -- kaikki naiset pitivät."
-
-"Rakas Thomas, suo anteeksi, että huomautan, mutta tuo lause 'kaikki
-naiset' --"
-
-"Pyydän anteeksi -- olet oikeassa. Tarkotin, että hän yleensä oli
-kauniin sukupuolen hyvässä suosiossa."
-
-"Minä ymmärrän -- hän oli jokseenkin kevytmielinen luonteeltaan."
-
-"Kevytmielinen! -- ei, ei suinkaan. Hieman epävakainen -- sangen
-omituinen -- mutta ei suinkaan kevytmielinen -- suuriluuloinen ja
-äkkipikainen kyllä, mutta käytökseltään siivo ja kaino -- ehkä liiankin
-paljon -- juuri sellainen, josta sinä pidät. Mutta jatkaakseni: olen
-hyvin levoton niistä uutisista, mitkä tänään olen saanut hänestä. Hän
-on nähtävästi elänyt hyvin säännötöntä elämää, matkustanut paikasta
-paikkaan ja on varmaan jo kuluttanut koko lailla rahojaan."
-
-"Mitä tulee rahoihin", sanoi rouva Mervale, "niin pelkään, että meidän
-täytyy käyttää toista teurastajaa; tämä nykyinen on varmaan liitossa
-kyökkipiian kanssa.
-
-"Se on vahinko, hänen pihvinsä on merkillisen hyvää. Nämä Lontoon
-palvelijat ovat yhtä pahoja kuin karbonaarit. Mutta niinkuin olin
-sanomaisillani, Glyndon raukka --"
-
-Samassa kuului ovella koputus. "Siunatkoon!" sanoi rouva, "kello on yli
-kymmenen. Kukahan se mahtaa olla?"
-
-"Ehkä se on enosi, amiraali", sanoi mies pisteliäästi. "Hän
-tavallisesti suvaitsee tulla tähän aikaan."
-
-"Minä toivon, rakkaani, etteivät mitkään minun sukulaisistani ole muuta
-kuin tervetulleita vieraita tässä talossa. Amiraali on hyvä seuramies
-ja -- hänen omaisuutensa on kokonaan hänen määrättävissään."
-
-"Minä en ketään kunnioita enemmän kuin häntä", sanoi herra Mervale
-painavasti.
-
-Palvelija avasi oven ja ilmotti Mr. Glyndonin tulosta.
-
-"Mr. Glyndon! -- mikä merkillinen --" huudahti rouva Mervale, mutta
-ennenkuin hän ehti lopettaa lausettaan, oli Glyndon huoneessa.
-
-Vanhat ystävät tervehtivät toisiaan kaikella lämmöllä, mikä johtui
-nuoruuden muistoista ja pitkästä erosta. Seurasi sitten juhlallinen
-esitys rouva Mervalelle, joka arvokkaasti hymyillen ja salaa vilkaisten
-vieraan likaisia jalkineita pyysi miehensä ystävää olemaan tervetullut
-Englantiin.
-
-Glyndon oli suuresti muuttunut senjälkeen kuin Mervale hänet viimeksi
-näki. Vaikkei ollut kahta vuottakaan siitä kulunut, oli hänen valkea
-ihonsa käynyt ruskeaksi. Syviä vakoja oli suru tai ajattelu tai sielun
-taistelu uurtanut onnellisen nuoruuden sileälle kasvonpinnalle. Ennen
-niin kohteliaaseen käytökseen oli tullut jonkunlaista rentoilemista,
-joka kertoi yhteiskunnan tapoja halveksivasta seurasta. Kuitenkin oli
-hänen muodossaan ikäänkuin vapaata aateluutta, jota ei ennen hänessä
-ollut, ja se antoi hänen kielelleen ja säännöttömille liikkeilleen
-vähän arvokkuutta.
-
-"Näin siis sinä olet vakiintunut elämään, Mervale -- minun ei tarvitse
-kysyäkään, oletko onnellinen. Arvo, itsetunto, rikkaus, puhdas luonne
-ja näin kaunis puoliso ansaitsee onnea ja hallitsee sitä.
-
-"Saisiko tarjota teetä Mr. Glyndon?" kysyi rouva Mervale lempeästi.
-
-"Kiitos -- ei. Minä ehdotan elähyttävämpää ainetta vanhalle
-ystävälleni. Viiniä, Mervale, viiniä, eh! tai vanhaa englantilaista
-punssia. Vaimosi suonee anteeksi -- me teemme tästä hauskan yön."
-
-Rouva Mervale veti tuolinsa taaksepäin ja koetti olla näyttämättä
-säikähtyneeltä. Glyndon ei antanut ystävälleen aikaa vastaamiseen:
-
-"Nyt olen siis viimeinkin Englannissa", sanoi hän hieman ivallisesti
-katsellen ympäri seiniä, "varmaan tämä terveellinen ilma tulee
-vaikuttamaan, varmaan minä täällä tulen saamaan lepoa."
-
-"Oletko sairastanut, Glyndon?"
-
-"Sairastanut! -- olen. Ah! sinulla on hieno talo. Onkohan siinä liikaa
-huonetta yksinäiselle matkamiehelle?"
-
-Mr. Mervale katsoi vaimoaan ja hänen vaimonsa katseli kiinteästi
-mattoa. "Kaino käytökseltään -- ehkä vähän liiaksikin!" Rouva Mervale
-oli hämmästyksen ja suuttumuksen huipussa.
-
-"Rakkaani?" kysyi Mr. Mervale viimein nöyrästi vaimoaan suostutellen.
-
-"Niin, rakkaani!" vastasi rouva Mervale yskää ymmärtämättä ja
-happamesti.
-
-"Me voimme kai antaa yhden huoneen vanhalle ystävälleni, Sara?"
-
-"Vanha ystävä" oli vaipunut nojatuoliinsa, ja tuijottaen valkeaan oli
-hän pannut molemmat jalkansa mukavasti pesänreunalle ja näytti
-unohtaneen kysymyksensä.
-
-Rouva Mervale puri huultaan, katseli miettivästi eteensä ja vastasi
-viimein kylmästi: "Kyllä, Mr. Mervale, sinun vieraillasi on oikeus olla
-täällä kuin kotonaan."
-
-Näin sanoen hän sytytti kynttilän ja astui juhlallisena ulos huoneesta.
-Kun hän palasi, olivat ystävykset kadonneet Mr. Mervalen työhuoneeseen.
-
-Kello löi kaksitoista -- yksi -- kaksi! Kolmasti oli rouva Mervale
-lähettänyt tiedustelemaan -- ensiksi, kaipasivatko he jotakin,
-toiseksi, tahtoiko Mr. Glyndon nukkua matrassilla vai höyhenvuoteella,
-kolmanneksi olisiko Mr. Glyndonin kirstu, jonka hän on tuonut mukanaan,
-otettava sisälle. Ja kaikkien näiden kysymysten vastaukseen oli vieras
-äänekkäästi lisännyt -- niin äänekkäästi, että se kuului läpi kaikkien
-huoneiden -- "toinen booli, väkevämpi, ja antakaa tulla joutuisaan!"
-
-Viimein Mr. Mervale näyttäytyi makuuhuoneessaan -- ei katuvana eikä
-anteeksipyytävänä -- ei, ei sinne päinkään. Hänen silmänsä vilkkuivat,
-poskensa punotti, jalkansa hoiperoi, hän lauloi, Mr. Thomas Mervale
-todellakin lauloi.
-
-"Mr, Mervale, onko mahdollista --"
-
-"Vanha ukko Cole oli iloinen sielu --"
-
-"Mr. Mervale -- jätä minut ole hyvä!"
-
-"Niin, iloinen sielu oli hän --"
-
-"Minkä esimerkin näytät palvelijoille!"
-
-"Ja hän pyysi piippuansa, pyysi viinimaljaansa --"
-
-"Jos et herrani, osaa käyttäytyä, niin minä pyydän."
-
-"Pyysi kolme viuluniekkaa soittamaan!"
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-    "Avaraan maailmaan
-    Pois yksinäisyydestä
-    Tahtovat houkutella."
-
-              _Faust_.
-
-Seuraavana aamuna suurusta syötäessä rouva Mervale oli sen näköinen
-kuin kaikki sorrettujen naisten kärsimät vääryydet olisivat olleet
-hänen otsallaan. Hänen miehensä taas oli oikea kuva katuvasta
-syntisestä. Hän ei puhunut paljon, valitti päänkipua ja pyysi, että
-munat vietäisiin pöydältä. Clarence Glyndon -- häikäilemätön, huoleton,
-paatunut -- oli iloisella tuulella ja puhui kaikkien kolmen puolesta.
-
-"Mervale raukka! hän on unohtanut hyvän toveruuden tavat, nähkääs
-rouva. Vielä toinen yö tai pari, niin hän on taas entisellään."
-
-"Herra", sanoi rouva Mervale, lasketellen ennalta mietityn lauseen
-erinomaisen arvokkaasti, "sallikaa minun muistuttaa, että Mr. Mervale
-on nyt nainut mies, tuleva perheenisä ja koko talon herra."
-
-"Aivan siitä syystä minä häntä kadehdin. Minulla itsellänikin on vahvat
-aikeet naida. Onni on tarttuvaista."
-
-"Vieläkö maalailet?" kysyi Mr. Mervale vetelästi, koettaen kääntää
-keskustelun toiselle tolalle.
-
-"Ei, minä olen noudattanut neuvoasi. Ei mitään taidetta, ei ihanteita,
-ei mitään jokapäiväisyyttä korkeampaa ole minulla enää. Jos minä vielä
-maalaisin, niin todella luulen, että _sinä_ ostaisit taulujani.
-Kiiruhda ja lopeta syömisesi, mies. Minä tahdon kysyä sulta neuvoa.
-Olen tullut Englantiin järjestämään asioitani. Haluan hankkia rahaa,
-sinun neuvosi ja kokemuksesi voivat olla suureksi avuksi minulle."
-
-"Vai niin, niinkö pian kyllästyit viisasten kiveen? Tiedätkö, Sara, kun
-minä viimeksi erosin Glyndonista, aikoi hän ruveta joksikin
-alkemistiksi tai maagikoksi."
-
-"Sinä lasket leikkiä tänään, mieheni."
-
-"Kunniani kautta se on totta. Olenhan siitä jo ennen kertonut."
-
-Glyndon nousi äkkiä.
-
-"Miksi palautat noita hupsuuden ja yltiöpäisyyden muistoja? Enkö ole
-sanonut, että olen palannut synnyinmaahani seuraamaan vertaisteni
-kunniallisia toimia. Niin kyllä! mikä on niin terveellistä, niin jaloa,
-niin luonteemme mukaista kuin se mitä te kutsutte käytännölliseksi
-elämäksi? Jos on meillä lahjoja, mitä niistä on hyötyä, jollemme koeta
-niitä edullisesti kaupata? Ostakaamme tietoja niinkuin muutakin
-tavaraa, ostakaamme niin halvalla kuin suinkin, myykäämme niin
-kalliisti kuin suinkin. Ettekö ole vielä lopettaneet syöntiänne?"
-
-Ystävät lähtivät kadulle kävelemään ja Mervale kauhistui sitä ivaa,
-jolla Glyndon ylisteli hänen arvokasta asemaansa, harrastuksiansa,
-onnellista naimistaan ja kahdeksaa taulua kauneissa puitteissaan. Ennen
-oli järkevällä Mervalella ollut vaikutusvaltaa ystäväänsä; _hän_ oli
-silloin käyttänyt ivaa, ja Glyndon oli saanut hävetä omituisuuksiaan.
-Nyt oli asema muuttunut. Glyndonin puhetavassa oli hurjaa vakavuutta,
-mikä jääti ja vaiensi hänen ystävänsä levollisen jokapäiväisyyden.
-Glyndon näytti ilkeästi iloitsevan, kun hän itselleen vakuutteli, että
-maailman järkevä elämä oli halveksittava ja alhainen.
-
-"Ah!" hän huudahti, "kuinka oikein puhuit, kun neuvoit minua tekemään
-arvokkaan naimiskaupan, elämään siivosti, maailmaa ja eukkoani peläten,
-ja hankkimaan köyhien kateuden ja rikasten suosion. Sinä olet
-noudattanut omia saarnojasi. Onnellinen on elämäsi! Kauppiaan tiski ja
-ripitykset kotona! Ha, ha! Yritämmekö vielä toisen yön?"
-
-Mervale kiusattuna käänsi keskustelun Glyndonin asioihin. Hän hämmästyi
-siitä maailman tuntemisesta, jonka taiteilija niin äkkiä näytti
-saavuttaneen, hämmästyi vielä enemmän siitä terävyydestä ja tarmosta,
-jolla hän puhui kauppamarkkinoiden parhaimmista keinotteluista. Niin,
-Glyndon oli sittenkin kai tosissaan, hän halusi päästä rikkaaksi ja
-kunnioitetuksi, ja saada rahoistaan ainakin 10 prosenttia korkoa.
-
-Kulutettuaan muutamia päiviä kauppiaan seurassa, jolla ajalla hän
-onnistui kääntämään kaikki talossa ylösalasin -- muuttamaan yön
-päiväksi, sopusoinnun epäsoinnuksi, saattamaan rouva Mervalen miltei
-pois suunniltaan ja hänen miehensä vakuutetuksi siitä, että akkavalta
-talossa hallitsi -- niin nuori mies lähti pois yhtä äkkiä kuin
-hän oli saapunutkin. Hän vuokrasi itselleen oman talon, hän
-etsi vaikutusvaltaisten henkilöiden tuttavuutta, innostui
-kauppamarkkinoihin, näytti kokonaan muuttuneen liikemieheksi. Hänen
-suunnitelmansa olivat rohkeat ja suurenmoiset, hänen laskunsa nopeat ja
-paikalleen sattuvat. Hän hämmästytti Mervalea tarkkuudellaan ja
-häikäisi häntä menestyksellään. Mervale alkoi häntä kadehtia, ja tuntea
-tyytymättömyyttä ajatellessaan omaa säännöllistä ja hidasta nousuaan.
-Kun Glyndon osti ja myi osakkeita, vieri hänelle rahaa vallan
-virtanaan; mitä hän tuskin vuosikausissa olisi saanut kokoon
-taiteellaan, sai hän muutamissa kuukausissa keinottelulla ja
-onnellisilla yrityksillä. Äkkiä kuitenkin hänen ponnistuksensa
-lamautuivat, uudet kunnianhimon pyyteet vetivät häntä puoleensa. Jos
-hän kuuli rumpua kadulla lyötävän, niin kellä oli hänen mielestään
-suurempi kunnia kuin sotilaalla? Jos uusi runoteos ilmestyi, niin kellä
-oli sellainen maine kuin runoilijalla? Hän alotti sepittämään kirjoja,
-jotka lupasivat suurta, mutta kyllästyneenä hän ne pian heitti
-käsistään. Yhtäkkiä hän jätti sen hienon ja sovinnaisen seurapiirin,
-jossa oli suosiota etsinyt, yhtyi nuoriin elostelijoihin ja antautui
-suurkaupungin nurjimpiin hullutuksiin, sillä siellä kulta on sekä työn
-että huvitusten herra. Kaikessa hänellä oli mukanaan voimaa ja
-sieluntulta. Kaikissa seuroissa hän pyrki ensimäiseksi, tahtoi kaikessa
-loistaa. Mutta mitä halua hän mahtoikin tyydyttää, niin sen taka-iskuna
-seurasi aina kauhistuttava epätoivo. Toisin ajoin hän vaipui syviin ja
-synkkiin mietteisiin. Hänellä oli sellainen kuume, kuin jos hän olisi
-tahtonut päästä muistoja pakoon -- ja hänen leponsa oli taas sellaista,
-kuin jos samat muistot olisivat hänet yllättäneet ja ottaneet
-saaliikseen. Mervale ei enää häntä usein tavannut, he karttoivat toinen
-toistaan. Glyndonilla ei ollut ketään uskottua eikä ystävää.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    "Tunnen sinut lähelläni tässä
-    Yksinäisyyttä elähyttämässä,
-    Niinkuin maailmoittensa yli
-    Suuri Näkymätön liitelee."
-
-                  _Uhland_.
-
-Tästä mielen tilasta, joka enemmän oli levottomuutta ja kiihtymystä
-kuin kestävää toimintaa, herätti Glyndonin eräs henkilö, joka teki
-häneen ihmeen rauhottavan vaikutuksen. Hänen sisarensa, orpo niinkuin
-hänkin, asui maalla tätinsä luona. Lapsuuskodissaan oli hän tätä
-pikkutyttöä, joka oli häntä paljon nuorempi, rakastanut veljen kaikella
-hellyydellä. Palatessaan Englantiin, näytti hän aivan unohtaneen
-sisarensa olemassaolon. Mutta kun täti kuoli, muistutti sisar itsestään
-liikuttavalla kirjeellä, jossa hän kaihoten valitti olevansa ilman
-kotia, ilman turvaa, ilman huolenpitäjää. Glyndon itki lukiessaan
-kirjeen ja odotti kärsimättömästi Adelan tuloa.
-
-Tyttö oli silloin 18-vuotias, ja hänellä oli tyynen ja hiljaisen
-ulkokuoren alla paljon intoa ja romantiikkaa, samanlaista kuin
-veljelläkin oli ollut siinä iässä. Mutta tytön into oli paljon
-puhtaampi ja pysyi omissa rajoissaan, osaksi hänen siivon
-naisellisuutensa takia ja osaksi ankaran ja säännönomaisen kasvatuksen
-takia. Veljestään hän erosi varsinkin luonteensa arkuudessa, joka oli
-suurempi kuin hänen ikäisillään. Mutta itsehillinnän kautta hän tätä
-arkuutta salasi yhtä huolellisesti kuin sama arkuus taas salasi hänen
-tunteellista sydäntään.
-
-Adela ei ollut kaunis, hänen kasvonsa ja vartalonsa todisti heikkoa
-terveyttä, ja liian herkkä hermosto teki hänet alttiiksi kaikille
-vaikutuksille, jotka myötätunnon voimalla häiritsivät hänen
-terveyttään. Muta koskei hän milloinkaan valittanut, ja koska hänen
-käytöksensä merkillinen tyyneys tuntui osottavan ihan tasapuolista
-mielentilaa, joka tavallisessa ihmisessä olisi merkinnyt
-välinpitämättömyyttä, niin senvuoksi hänen sielulliset kärsimyksensä
-olivat niin kauan pysyneet peitossa, ettei nyt enää ollut vaikeatakaan
-niitä salata. Vaikka, niinkuin sanoin, hänen kasvonsa eivät olleet
-kauniit, olivat ne puoleensavetävät ja miellyttävät, ja sellainen
-hyväilevä hellyys ja lumous oli hänen hymyilyssään, liikkeissään ja
-halussaan lohduttaa, tasottaa ja olla mieliksi, että se koski sydämeen
-ja teki hänet rakastettavaksi, koska hän oli niin rakastava.
-
-Sellainen oli se sisar, jota Glyndon niin kauan oli laiminlyönyt ja
-jonka hän nyt niin sydämellisesti otti vastaan taloonsa. Adela oli
-viettänyt monta vuotta itsekkään ja vaateliaan sukulaisen oikkujen
-orjana ja sairaanhoitajana. Uutta ja iloista oli hänelle sentähden
-veljensä hieno, jalo ja kunnioitettava rakkaus. Glyndon itsekin nautti
-luomastaan onnesta, hän vähitellen tottui pois muusta seurasta ja alkoi
-tuntea kodin viehätystä. Siksipä ei ollutkaan kumma, että tämä nuori
-tyttö, joka vielä oli aivan vapaa palavammasta rakkaudesta, keskitti
-kiitollisen hellyytensä armaaseen veljeen. Hänen päiväinen huolensa ja
-yöllinen unelmansa oli voida korvata veljensä hyvyyttä. Hän ylpeili
-veljensä lahjakkuudesta ja toivoi hänen menestystään: pieninkin seikka,
-joka veljeä saattoi huvittaa, kasvoi Adelan silmissä mitä vakavimmaksi
-elinkysymykseksi. Lyhyesti, kaiken kauansalatun intonsa, joka oli hänen
-ainoa ja vaarallinen perintönsä, hän tyhjensi tähän rakkautensa pyhään
-esineeseen.
-
-Mutta mitä enemmän Glyndon alkoi karttaa noita kiihdytyksiä, joilla hän
-niin kauan oli koettanut viihdyttää mieltään ja tappaa aikaansa, sitä
-syvemmäksi ja pysyvämmäksi tuli hänen rauhaisten aikojensa
-synkkämielisyys. Varsinkin hän aina pelkäsi olla yksin, hän ei
-kärsinyt, että kumppaninsa oli poissa näkyvistä. Hän ratsasti sisarensa
-kanssa ja teki kävelymatkoja, ja nähtävästi oli hänelle aina suuri
-ponnistus viimeinkin mennä levolle, kun yö jo olisi öitsijöillekin
-ollut liian myöhäinen. Tämä synkkämielisyys ei ollut ainoastaan lievää
-melankoliaa eli alakuloisuutta, se oli paljon kiihkeämpi, melkein kuin
-epätoivo. Usein hiljaisuuden jälkeen, joka miltei muistutti kuolemaa --
-niin raskaalta, liikkumattomalta se tuntui -- saattoi hän äkkiä
-hypähtää pystyyn ja hätäillen silmäillä ympärilleen -- jäsenet
-väristen, huulet kalpeina, ohimot hien vallassa. Adela oli vakuutettu
-siitä, että joku salainen suru häntä vaivasi ja helposti voisi kuluttaa
-hänen terveytensä, ja sentähden hän luonnollisesti koetti olla hyvä
-lohduttaja. Hienolla huomaavaisuudellaan hän näki, ettei veli pitänyt
-siitä, jos hänen synkkiä tuuliaan pantiin merkille. Adela harjaantui
-senvuoksi tukahuttamaan pelkonsa ja tunteensa osotukset. Hän ei
-pyytänyt veljeään kertomaan, vaan koetti salaa voittaa hänen
-luottamuksensa, Vähitellen hän tunsi onnistuvansa. Glyndon oli niin
-tyystin kiinni omassa elämässään, ettei hän kyennyt tarkasti seuraamaan
-muita, hän piti tuota rakkauden nöyrää levollisuutta lujamielisyytenä,
-ja se häntä rauhotti. Lujamielisyyttä vaatii sairas mieli siltä, jolle
-se uskoo tautinsa. Ja kuinka vastustamaton on halu tyhjentää huolensa
-toiselle! Kuinka usein yksinäinen ajatteleekaan: "sydämeni varmaan
-pääsisi tuskastaan, jos voisin siitä kertoa jollekin." Glyndon tunsi,
-että nuoressa, kokemattomassa, ihanteellisessa Adelassa olisi sellainen
-sielu, joka voisi häntä ymmärtää paremmin kuin joku ankarampi ja
-käytännöllisempi ihminen. Mervale olisi pitänyt hänen paljastuksiaan
-mielipuolen houreina, ja useimmat ihmiset olisivat ainakin pitäneet
-niitä sairaloisina utukuvina ja harhanäkyinä. Siten Glyndon vähitellen
-valmistui siihen helpotukseen, jota hän ikävöi, ja tilaisuus
-kertomiseen saapui tällä tavalla:
-
-Eräänä iltana heidän istuessaan yhdessä, Adela, joka oli perinyt
-vähäsen veljensä lahjoja, maalaili jotakin. Glyndon oli istunut
-mietteissään, mutta nousi äkkiä ja kietoi rakastavasti käsivartensa
-sisarensa vyötäreille, katsoen hänen olkansa yli. Pahastunut huudahdus
-pääsi häneltä, hän tempasi käteensä piirustuksen: "Mitä sinä teet? --
-kenen kuva tämä on?"
-
-"Rakas Clarence, etkö muista alkuperäistä taulua? Tämä on jäljennös
-viisaan esi-isämme muotokuvasta, joka oli niin sinun näköisesi, kuten
-äitivainajamme oli tapana sanoa. Ajattelin, että sinua huvittaisi, jos
-koettaisin jäljentää sen muististani."
-
-"Kirottu näköisyys", sanoi Glyndon synkästi. "Etkö arvaa syytä, miksi
-minä en tahtonut palata isänkotiimme? Sentähden että pelkäsin nähdä
-tuon muotokuvan! -- sentähden että -- sentähden -- mutta anna anteeksi
--- minä pelotan sinua!"
-
-"Ei, ei suinkaan, Clarence, sinä et koskaan pelota minua kun puhut,
-ainoastaan kun olet vaiti. Oi, jospa uskoisit minulle huolesi, oi,
-jospa antaisit minulle oikeuden kantaa surujasi, niinkuin niin
-mielelläni tahtoisin!"
-
-Glyndon ei vastannut vaan asteli jonkun aikaa säännöttömin askelin
-edestakaisin huoneessa. Viimein hän pysähtyi ja katseli vakavasti
-sisartaan silmiin. "Niin, sinäkin olet hänen jälkeläisensä, sinäkin
-tiedät, että sellaisia miehiä on elänyt ja kärsinyt, sinä et minua
-pilkkaa, etkä epäile sanojani. Kuuntele! -- mikä ääni se on?"
-
-"Ainoastaan tuuli katolla, Clarence, ainoastaan tuuli."
-
-"Anna minulle kätesi, anna minun tuntea sen elävää kosketusta, ja kun
-minä olen sinulle kertonut, niin älä koskaan enää mainitse sanaakaan
-siitä kertomuksesta. Pidä se kaikilta salassa -- vanno, että se tulee
-meidän kerallamme kuolemaan -- meidän onnettoman suvun viimeisten
-jälkeläisten kanssa!"
-
-"En koskaan minä petä luottamustasi -- minä vannon -- en koskaan!"
-sanoi Adela vakaasti ja vetäytyi lähemmälle veljeään. Se mikä ehkä
-kirjotettuna ja epäileväisille, uskottomille kerrottuna, voi tuntua
-kylmältä ja pelottomalta, vaikutti aivan toisella lailla, kun nuo
-kalpeat huulet siitä puhuivat, kärsimyksen vakuuttavalla ja
-kauhistuttavalla totisuudella. Paljon hän kyllä salasi, paljon hän
-tahallaan lievensi, mutta niin paljon hän kertoi, että tarinansa kävi
-ymmärrettäväksi ja selväksi vapisevalle ja kalpealle kuuntelijalle.
-"Päivänkoitteessa", sanoi hän, "lähdin tuosta onnettomasta asunnosta.
-Yksi toivo minulla vielä oli -- tahdoin etsiä Mejnouria läpi koko
-maailman. Tahdoin pakottaa häntä saattamaan lepoon sen peikon, joka
-sieluani vainosi. Tällä aikomuksella matkustin kaupungista kaupunkiin.
-Panin Italian poliisien avulla toimeen mitä tarkimpia etsiskelyjä.
-Turvauduin itse Rooman inkvisitsionin palveluksiin. Olihan se äskettäin
-osottanut vanhaa valtaansa Cagliostroa vastaan, joka oli paljon
-vaarattomampi. Kaikki turhaan, ei jälkeäkään hänestä voitu löytää."
-
-"Minä en ollut yksin, Adela." Tässä Glyndon hetkeksi pysähtyi
-puheessaan ikäänkuin hämmentyneenä, sillä ei tarvinne mainitakaan, että
-hän kertomuksessaan ainoastaan sivumennen oli viitannut Fillideen,
-jonka lukija voi arvata hänen seuralaisekseen. "Minä en ollut yksin,
-mutta vaellusteni kumppanina ei ollut sellainen, johon sielullani
-olisin voinut luottaa -- uskollinen ja rakastava kyllä, mutta ilman
-kasvatusta, ilman kykyä minua ymmärtämään, ainoastaan luonnollisten
-vaistojen hallitsema eikä harjotetun järjen. Hän oli sellainen, johon
-sydän saattoi nojautua huolettomina hetkinä, mutta ymmärryksellä ei
-ollut hänen kanssaan paljon yhteistä eikä hätääntynyt henki häneltä
-voinut neuvoa kysyä. Mutta tämän henkilön seurassa ei hirviö minua
-häirinnyt.
-
-"Anna minun tarkemmin kuvata, minkälaisissa tilaisuuksissa se saapui.
-Karkeissa kiihotuksissa, jokapäiväisessä elämässä, hurjassa
-mellastelussa, tai eläimellisen tylsässä välinpitämättömyydessä sen
-silmiä ei näkynyt, sen kuiskaus ei kuulunut. Mutta aina kun sielu
-tahtoi korkeampaa tavotella, kun mielikuvitus syttyi ja kun oikean
-päämäärämme tietoisuus saattoi taistelemaan sitä arvotonta elämää
-vastaan, jota vietin, silloin -- Adela, silloin se kyyristyi sivulleni
-keskipäivän valossa tai yöllä istui vuoteeni vieressä -- mustana
-peikkona, joka pimeässäkin näkyi. Jos jumalallisissa taidekokoelmissa
-nuoruuteni unelmat herättivät muinoisen kilpailuhalun -- tai jos
-käännyin viisasten ajatuksia tutkimaan -- jos suurten miesten
-esimerkki, jos viisasten keskustelu herätti vaiennetun järjen
-toimintaan, niin paha henki oli luonani kuin kutsuttuna. Viimein
-eräänä iltana Genuassa, johon olin saapunut mystikkoa hakiessani, hän
-äkkiä, kun vähimmin odotin häntä näkeväni, seisoi edessäni. Oli
-karnevaalin aika. Se oli tuollainen äänekäs hurja puolihullu näytelmä
--- älä kutsu sitä huviksi -- joka muistuttaa pakanallisia
-saturnaalioita[59] keskellä kristillistä juhlaa. Tanssiin väsyneenä
-olin astunut huoneeseen, jossa istui useita juhlijoita, juoden,
-laulaen, hoilaten, ja kun he merkillisissä puvuissaan ja ilkeissä
-naamareissaan elämöivät, näyttivät he tuskin inhimillisiltä.
-Minä asetuin heidän keskelleen ja tuollaisessa kamalassa
-mielenkiihotuksessa, josta onnelliset ihmiset eivät tiedä mitään, olin
-pian yksi hurjimpia. Keskustelu kääntyi Ranskan vallankumoukseen, jolla
-aina oli minuun ollut merkillinen viehätys. Naamiot puhuivat
-tuhatvuotisesta valtakunnasta, jonka vallankumous oli tuova maan
-päälle, eivätkä niinkuin filosofit ihastelleet valon tuloa vaan
-niinkuin rosvot riemuitsivat lain tyhjäksi tulemisesta. En tiedä kuinka
-kävi, vaan heidän vallaton puheensa tarttui minuun, ja kun aina halusin
-olla joukossa etumaisena, olin pian muita äänekkäämpi huutamassa
-ylistystä vapaudelle, jonka tulisi käsittää kaikki maapallon kansat --
-vapaudelle, joka koskisi koko lainsäädäntöä ja myöskin kotielämää --
-vapaudelle kaikista kahleista, joita ihmiset ovat itselleen takoneet.
-Keskellä näitä suuria sanoja kuiskasi yksi naamioista minulle:
-
-"'Ota vaarin, joku kuuntelee, hän näyttää urkkijalta.'
-
-"Silmäni seurasivat hänen silmiään ja huomasin miehen, joka ei ottanut
-osaa keskusteluun mutta jonka katse oli minuun kiinnitetty. Hän oli
-valepuvussa niinkuin muutkin, mutta huomasin yleisistä kuiskeista,
-ettei kukaan ollut nähnyt hänen astuvan sisään. Hänen vaitiolonsa,
-hänen tarkkaavaisuutensa oli nostanut muiden pelon mutta minua se vaan
-enemmän kiihdytti. Innostuneena asiaani jatkoin sitä edelleen,
-välittämättä muiden viittauksista, ja käännyin tuon vaiteliaan naamion
-puoleen, joka istui yksin, ryhmästä erillään, enkä huomannut, että
-toinen toisensa jälkeen hurjastelijoista hiipi pois, niin että viimein
-minä ja hiljainen kuuntelija jäimme kahden, kunnes pysähtyen
-kuumeisesta ja kiihkeästä sanatulvastani, virkoin:
-
-"'Ja te, signor, mitä te arvelette tästä kultaisesta ajasta? Ei mitään
-mielipiteen rajotuksia, veljeys ilman kateutta, rakkaus ilman
-orjuutta --'
-
-"'Ja elämä ilman 'Jumalaa', lisäsi naamio, kun minä etsin uusia
-vertauksia.
-
-"Tuon tutun äänen-kaiku käänsi ajatusteni virran. Hypähdin eteenpäin ja
-huusin:
-
-"'Petturi tai perkele, viimeinkin sinut tapasin!'
-
-"Olento nousi, kun lähestyin, nosti naamion ja näytti Mejnourin kasvot.
-Hänen kiinteä katseensa, mahtava vartalonsa kammotti ja piti minua
-loitolla. Seisoin maahan naulittuna.
-
-"'Niin', sanoi hän juhlallisesti, 'me tapaamme toisemme ja tätä
-tapaamista olen minäkin etsinyt. Kuinka olet seurannut neuvojani?
-Näitäkö näytelmiä etsii Rauhantieteen seuraaja päästäkseen aavemaisen
-vihollisensa käsistä? Nuoko ajatukset, jotka lausuit -- ajatukset,
-jotka tahtoisivat maailmankaikkeudesta pyyhkäistä pois kaiken
-järjestyksen -- nuoko vastaavat viisaan toiveita, viisaan joka tahtoo
-kohota ikuisten sfäärien sopusointuun?'
-
-"'Se on sinun vikasi -- sinun' huudahdin minä. 'Karkota aave! Ota pois
-sielustani tämä kuluttava painajainen!'
-
-"Mejnour katseli minua hetken aikaa kylmällä ja ivallisella
-ylenkatseella, joka herätti pelkoani ja vihaani, ja vastasi:
-
-"'Ei, sinä omien aistimiesi uhri! Ei, sinun täytyy tyystin ja
-tarkalleen kokea ne harhat, joihin _tieto ilman uskoa_ kiipee Titaanien
-tavoin.[60] Sinä himoitset tätä tuhatvuotista valtakuntaa -- sinä
-saat sen nähdä! Sinä saat olla yksi osanottaja Valon ja Järjen
-valtakunnassa. Minä näen, kun puhun, sivullasi sen haamun jota pakenet
--- se astuu tiellesi -- sillä on vielä valta sinuun -- valta, jolle
-minäkään en mitään mahda. Toivotun vallankumouksesi viimeisinä päivinä,
-keskellä raunioita sen järjestyksen, jota sortona kiroot, etsi
-kohtalosi täyttymistä ja odota parannustasi.'
-
-"Sillä hetkellä joukko naamioituja, räyhääviä, päihtyneitä,
-hoipertelevia töytäsi huoneeseen ja erotti minut mystikosta. Tunkeuduin
-heidän välistään ja etsin häntä kaikkialta mutta turhaan. Kaikki
-etsimiseni seuraavanakin päivänä oli yhtä hyödytöntä. Viikkoja käytin
-samaan tarkotukseen -- ei jälkeäkään Mejnourista ollut löydettävissä.
-Väsyneenä petollisiin nautintoihin, ansaittujen moitteitten satuttamana
-kauhistuin Mejnourin ennustamaa näytelmää, jossa minun muka piti etsiä
-vapautustani, ja niin tulin viimein siihen päätökseen, että
-syntymämaani terveellisessä ilmapiirissä, sen järjestetyssä
-toimeliaisuudessa voisin työnteolla vapautua painajaisestani. Jätin
-kaiken, missä siihen asti olin riippunut kiinni, ja tulin tänne.
-Keskellä voitonhimoisia suunnitelmia ja itsekkäitä yrityksiä tunsin
-samaa huojennusta kuin juomingeissa ja hurjasteluissa. Haamu pysyi
-näkymättömänä, mutta nämä toimet tulivat pian minulle yhtä
-vastenmielisiksi kuin muut. Aina vaan tunsin, että olin syntynyt
-johonkin jalompaan kuin voittoa himoitsemaan -- tunsin, että elämän voi
-tehdä yhtä arvottomaksi ja sielun yhtä alhaiseksi jäätävä ahneus kuin
-muut äänekkäämmät himot. Korkeampi pyrkimys ei koskaan jättänyt minua
-rauhaan.
-
-"Mutta, mutta", jatkoi Glyndon, kalvennein huulin ja näkyvin
-väristyksin, "joka kerran kun yritin nousta korkeampaan elämään, tuli
-kauhea haamu. Se irvisti vieressäni maalaustelineeni luona.
-Runoilijoiden ja viisasten kirjojen edessä se seisoi polttavin silmin
-yön hiljaisuudessa, ja minä olin kuulevinani sen kuiskaavan kauheista
-viekotuksista, joita ei voi sanoin kertoa." Hän pysähtyi ja otsalla oli
-hikihelmet.
-
-"Mutta minä", sanoi Adela hilliten pelkoaan ja kietoen käsivartensa
-veljen ympärille, "minä tästälähin tahdon elää ainoastaan sinua varten.
-Ja tässä rakkaudessa, joka on niin puhdas ja pyhä, tulee sinun pelkosi
-haihtumaan."
-
-"Ei, ei!" huudahti Glyndon riuhtautuen irti. "Pahin on vielä sanomatta.
-Sen jälkeen kun sinä olet ollut täällä -- senjälkeen kun vakavasti ja
-päättävästi olen pysynyt poissa kaikista toimista ja paikoista, joissa
-tämä yliluonnollinen vihollinen minua ei häirinnyt, niin minä, -- olen
--- oi taivas! armoa! armoa! Tuossa se seisoo -- tuossa sivullasi --
-tuossa -- tuossa!" ja tajuttomana hän putosi lattialle.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-    "Vaan ihmeisesti valtasi se minut tänä yönä.
-    Jo jäseneni olivat kuin kuolon vallassa".
-
-                                 _Uhland_.
-
-Kuume piti Glyndonin monta päivää vuoteen omana tajuttomana ja
-hourivana. Kun hän enemmän Adelan huolenpidon kuin lääkärien taidon
-kautta viimein palasi tajuihinsa, pelästyi hän sanomattomasti sisarensa
-muuttuneesta ulkonäöstä. Ensin hän lohdutti itseään sillä, että Adela
-ehkä oli liiaksi kärsinyt valvomisesta ja että hän palaisi entiselleen
-samalla kuin sairaskin. Mutta pian hän näki tuskalla sekä katumuksella,
-että sisaren tauti oli syvällä -- syvemmällä kuin lääketaito kaikkine
-rohtoinensa ulottui. Adelan mielikuvitus, miltei yhtä eloisa kuin
-Glyndonin, oli saanut ankaran täräyksen veljensä kummallisista
-tunnustuksista ja kuumeisista houreista. Vähä väliä oli Glyndon
-huutanut: "Se on siinä, siinä sinun vieressäsi, sisareni!" Glyndon oli
-siirtänyt sisarensa mielikuvitukseen sen kauhean haamun, joka oli hänen
-kirouksensa. Glyndon tämän huomasi, ei Adelan sanoista vaan hänen
-vaitiolostaan -- hän näki, kuinka Adela yhtäkkiä saattoi hätkähtää,
-kuinka hän ei uskaltanut katsoa taakseen. Katkerasti hän katui
-tunnustustaan -- katkerasti hän tunsi, ettei omien kärsimystensä ja
-inhimillisen myötätunnon välille saattanut syntyä mitään kaunista ja
-pyhää yhteyttä. Turhaan hän koetti peräyttää sanansa -- saada tehty
-tekemättömäksi -- selittää kaikki vain kuumeisten aivojen kuvitteluksi.
-
-Urhoollinen ja jalo oli tämä itsensä kieltäminen, sillä usein samalla
-kun hän näin puhui, näki hän tuon hirviön lyyhistyvän sisaren viereen
-ja tuijottavan häntä, joka kielsi sen olemassaolon. Mutta vielä
-enemmän, jos mahdollista, kuin Adelan kuihtunut muoto ja vapisevat
-liikkeet häntä puistatti sisaren rakkauden muutos; sen tilalle oli
-syntynyt luonnonomainen kammo. Adela kalpeni, jos veli häntä lähestyi,
-vapisi, jos tämä otti häntä kädestä. Muusta maailmasta he olivat
-erotettuja ja kauhean muiston kuilu nyt lisäksi ammotti veljen ja
-sisaren välillä. Glyndon ei kauemmin kärsinyt katsella sitä olentoa,
-jonka elämän _hän_ oli omallaan katkeroittanut. Hän esitti joitakin
-tekosyitä lähteäkseen pois ja väänteli itseään nähdessään, että niihin
-halukkaasti suostuttiin. Ensimäinen ilonsäde, jonka hän oli tuon
-onnettoman yön jälkeen nähnyt Adelan kasvoilla, näkyi silloin, kun hän
-sanoi "hyvästi." Muutamia viikkoja hän retkeili Skotlannin autioimmissa
-vuoristoissa, mutta maisemat, jotka muuten _luovat_ taiteilijoita,
-olivat hänen veristyneille silmilleen vastenmielisiä. Kirje kutsui
-häntä takaisin Lontooseen uuden tuskan ja pelon siivillä. Hän tapasi
-sisarensa sellaisessa mielen- ja ruumiintilassa, joka kävi yli
-pahimpienkin aavistusten.
-
-Adelan poissaoleva katse ja eloton asento kauhistutti häntä. Se oli
-niinkuin jonkun, joka on nähnyt Medusan pään[61] ja vastustamatta
-tuntenut ihmillisen muotonsa vähitellen kovettuvan kuvapatsaaksi. Se ei
-ollut houretta, ei mielipuolisuutta -- se oli hajamielisyys,
-hervottomuus, tylsyys, valveinen uni. Ainoastaan silloin kun ilta
-läheni kello yhtätoista -- sitä kellonlyömää, jolloin Glyndon oli
-lopettanut kertomuksensa -- tuli Adela levottomaksi, hätäiseksi.
-Silloin hänen huulensa liikkuivat, hän väänteli käsiään, hän katseli
-ympärilleen sanomattoman avunpyynnön katseella. Ja äkkiä, kun kello
-löi, putosi hän maahan huutaen, kylmänä ja elottomana. Vaikeasti ja
-vasta mitä hartaimpien rukousten jälkeen vastasi hän Glyndonin
-tuskaisiin kysymyksiin. Viimein hän tunnusti, että sillä hetkellä ja
-ainoastaan sillä hetkellä hän missä paikassa ja missä toimissa olikaan,
-aina näki selvästi vanhan akan haamun, joka kolmasti koputettuaan
-ovelle astui sisään ja laahautui hänen luokseen, kasvot hirmuisen vihan
-ja koston vääristäminä, ja laski jäiset sormensa hänen otsalleen. Sillä
-hetkellä -- selitti hän -- meni hän tainnoksiin ja heräsi taas
-ainoastaan odottamaan aaveen uutta tuloa jännityksellä, joka jääti
-veren suonissa.
-
-Lääkäri, joka oli kutsuttu paikalle ennen Glyndonin palausta ja joka
-kirjeellä oli Glyndonin kutsunut Lontooseen, oli tavallinen tohtori.
-Hän ei ymmärtänyt tapausta ja kehotti hätäisesti kysymään jonkun
-kokeneemman neuvoa. Clarence kutsui erään lääketieteen etevimpiä
-edustajia ja kertoi hänelle sisarensa näköharhasta. Lääkäri kuunteli
-tarkkaavasti ja näytti kyllä toivovan parantumista. Hän tuli taloon
-kaksi tuntia ennen sitä hetkeä, jota potilas niin pelkäsi. Salaa oli
-hän siirtänyt kellot puolen tuntia edelle, Adelan ja hänen veljensäkään
-tietämättä. Hänellä oli erinomainen seurustelutaito ja hän osasi
-ylenmäärin huvittaa kertomuksillaan ja kaskuillaan. Ensimäiseksi hän
-antoi sairaalle helpottavan juoman, jonka hän vakuutti varmasti
-poistavan kuvittelut. Hänen luottavainen äänensä herätti potilaan
-toivon -- ja hän vielä jatkoi huomion herättämistä ja hervottomuuden
-karkottamista. Leikinlaskullaan ja naurullaan hän pani ajan nopeasti
-kulumaan. Kello löi yksitoista. "Iloitse veljeni!" huusi Adela
-heittäytyen veljensä syliin, "hetki on mennyt." Ja sitten, ikäänkuin
-lumouksesta päästen hän sai takaisin entistä suuremman iloisuuden. "Ah,
-Clarence", hän kuiskasi, "anna anteeksi, että taannoin sinut hylkäsin
--- anna anteeksi, että pelkäsin _sinua_. Minä tulen elämään -- minä
-tulen elämään! -- jotta taas vuorostani karkottaisin aaveen, joka
-veljeäni vaivaa!" Ja Clarence hymyili ja pyyhki pois kyyneleet
-polttavista silmistään. Lääkäri alotti taas kaskujaan kertomaan.
-Keskellä naurunpuuskauksia, jotka valtasivat sekä veljen että sisaren,
-Glyndon äkkiä näki Adelan kasvoilla saman pelokkaan ilmeen, saman
-hätäisen katseen, saman kammottavan tuijotuksen jonka hän oli nähnyt
-edellisenä iltana. Hän nousi ja lähestyi sisartaan. Adela hypähti ylös.
-"Katso -- katso -- katso!" hän huudahti. "Se tulee! Pelasta minut --
-pelasta minut!" ja hän putosi lattialle ankarissa kouristuksissa, kun
-kello, joka turhaan oli salaa siirretty eteenpäin, löi puoli
-kaksitoista.
-
-Lääkäri nosti hänet käsivarsilleen.
-
-"Pahin pelkoni on saanut vahvistusta", hän sanoi totisena, "hänellä on
-kaatuvatauti".[62]
-
-Seuraavana iltana samalla tunnilla Adela kuoli.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-    "Laki, jonka valta teitä pelottaa, pitää kättään päänne päälle;
-    se on lyövä teidät kaikki, ihmiskunta tarvitsee tätä esimerkkiä."
-
-                                               _Couthon_.
-
-"Oi, ilo ilo! sinä olet tullut taas. Tässähän on kätesi -- tässä
-huulesi. Sano, ettet minua hylännyt toisen rakkauden tähden, sano se
-uudelleen -- sano se aina -- ja minä annan sinulle anteeksi kaiken
-muun!"
-
-"Sinä siis olet minua surrut?
-
-"Surrut! -- ja sinä olit niin julmakin, että jätit minulle kultaa --
-tuossa se on -- tuossa -- koskemattomana."
-
-"Rakas luonnon lapsi! Kuinka sitten tässä vieraassa Marseillen
-kaupungissa, olet saanut leipää ja suojaa?"
-
-"Kunniallisesti, sieluni sielu! kunniallisesti, mutta kuitenkin niillä
-kasvoilla, joita kerran pidit niin kauniina: vieläkö niin pidät nyt?"
-
-"Pidin Fillide, kauniimpina kuin koskaan. Mutta mitä tarkotat?"
-
-"Täällä on eräs taiteilija, suuri mies, Pariisin etevimpiä miehiä, en
-tiedä, miksi he häntä kutsuvat, mutta hän hallitsee kaikkea täällä --
-elämää ja kuolemaa. Hän on maksanut minulle paljon siitä vaan, että
-istun hänen mallinaan. Siitä tulee maalaus, jonka hän lahjottaa
-kansalle, sillä hän maalaa ainoastaan kunniaa varten. Ajattele
-Fillidesi tulevaa mainetta!" Ja tytön villit silmät säkenöivät, hänen
-turhamaisuutensa oli herännyt. "Ja hän olisi minut nainut, jos olisin
-tahtonut, eronnut vaimostaan minun tähteni! Mutta minä odotin sinua,
-kiittämätöntä."
-
-Kuului koputus ovella -- mies astui sisään.
-
-"Nicot!"
-
-"Ah, Glyndon! -- vai niin -- tervetuloa! Mitä! sinäkö olet kilpailijani
-toisen kerran. Mutta Jean Nicot ei kanna kaunaa. Hyve on unelmani --
-maani on lemmittyni. Palvele minun maatani, kansalainen, ja minä annan
-anteeksi sinulle tämän kaunottaren suosion. Olkoon menneeksi, olkoon
-menneeksi!"
-
-Mutta maalarin puhuessa kuului laulua kadulta -- marseljeesin tuliset
-säveleet. Siellä oli joukko -- kansan paljous -- kulkemassa asein ja
-lipuin, innostuksin ja lauluin -- lauluin ja innostuksin, lipuin ja
-asein. Ja kuka olisi voinut ajatella, että tämä sotainen liike ei ollut
-taistelua vihollista vastaan vaan verilöylyä -- ranskalaiset
-ranskalaisia vastaan? Sillä Marseillessa on kaksi puoluetta ja paljon
-työtä Jaakko Pyövelillä. Mutta tätä englantilainen, vastatullut,
-muukalainen, ei vielä ymmärtänyt. Hän ei muuta huomannut kuin laulun,
-innostuksen, aseet ja liput, jotka aurinkoa kohti kohottivat ylpeän
-valheen: "Ylös, Ranskan kansa, sortajiasi vastaan!"
-
-Onnettoman vaeltajan synkkä katsanto vilkastui; hän katsoi akkunasta
-joukkoa, mikä alhaalla marssi liehuvin lipuin. He hurrasivat nähdessään
-isänmaanystävän Nicotin, vapauden ja säälimättömän Hébertin puoltajan,
-seisovan akkunassa muukalaisen sivulla.
-
-"Ah, hurratkaa vielä", huusi Nicot, "tervehtikää englantilaista, joka
-luopuu Pitteistään ja Coburgeistaan tullakseen Vapauden ja Ranskan
-kansalaiseksi!"
-
-Tuhannet äänet täyttivät ilman ja marseljeesin sävelet nousivat taas
-majesteetillisina.
-
-"Hyvä, ja jospa näiden korkeiden toiveiden luona ja tämän jalon kansan
-keskuudessa haamukin häviäisi ja parannus saapuisi!" mutisi Glyndon ja
-hän oli taas tuntevinaan elonnesteen suonissaan virtaavan.
-
-"Sinä tulet yhdeksi konventin jäseneksi Painen ja Clootzin keralla[63]
--- minä toimitan sen kaiken sinulle!" huusi Nicot, taputtaen häntä
-olalle, "ja Parisi -- --"
-
-"Ah, jospa vaan saisin nähdä Parisin!" huusi Fillide iloisesti.
-Iloisesti! koko tämä aika, kaupunki, ilmapiiri oli iloa täynnä --
-paitsi missä kuulumaton tuskanitku ja murhanhuuto taivaaseen nousi.
-Lepää rauhassa haudassasi, kylmä Adela! Ilo, ilo! Ihmisyyden
-riemujuhlassa lakatkoot kaikki yksityiset surut. Katso, hurja
-merenkulkija, suuri pyörre vetää sinut kitaansa. Siinä ei löydy
-yksilöä. Kaikki kappaleet ovat kokonaisuutta. Avaa porttisi, kaunis
-Parisi, uudelle kansalaiselle. Ottakaa riveihinne, rakkaat
-tasavaltalaiset, uusi vapauden, järjen ja ihmiskunnan puolustaja!
-"Mejnour oli oikeassa, hyveen ja urhouden ilmapiirissä, kunniakkaassa
-taistelussa ihmissuvun puolesta on haamu jälleen vaipuva siihen
-pimeyteen, mistä se tulikin."
-
-Ja Nicotin kimakka ääni ylisti häntä, ja laiha Robespierre --
-"tasavallan soihtu, pylväs ja kulmakivi"[64] -- hymyili hänelle
-pahaenteisesti veristyneine silmineen, ja Fillide painoi häntä
-intohimoisesti hellään syliinsä. Ja hänen noustessaan ja istuessaan,
-kansankokouksessa tai yöllisellä vuoteellaan, tuo Nimetön, vaikkei hän
-sitä nähnyt, johti häntä pirullisilla silmillään siihen mereen, jonka
-aallot ovat verihyytelöä.
-
-
-
-
-
-
-KUUDES KIRJA.
-
-Taikausko hylkää uskon.
-
-
-    "Miksi tottelen tätä kehotusta,
-    Jonka kauhea kuva nostaa hiukseni pystyyn?"
-
-                           _Shakespeare_.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-    "Sentähden geniot (haltijat) kuvattiin
-    toisessa kädessään malja täynnä seppeleitä
-    ja kukkia, toisessa kädessään ruoska."
-
-                Alexander Ross, _Mystag. Poet._
-
-Sen mukaan missä järjestyksessä tapaukset tässä on kerrottu, on Zanonin
-ja Violan lähtö siltä Kreikan saarelta, missä he näyttävät viettäneen
-kaksi onnellista vuotta, täytynyt tapahtua vähän myöhemmin kuin Glyndon
-saapui Marseilleen. Nähtävästi oli vuosi 1791 kun Viola pakeni
-Napolista salaperäisen rakastajansa kanssa ja kun Glyndon Mejnourilta
-etsi vihkimystä vuoristolinnassa. Nyt on tultu vuoden 1793 loppuun, kun
-taas kertomuksemme palaa Zanoniin. Talviset tähdet loistivat Venetsian
-kanaviin. Rialton melu oli vaiennut, viimeiset kuleksijat jättäneet St.
-Markon torin ja ainoastaan silloin tällöin saattoi kuulua nopeitten
-gondolien aironääntä, niiden kulettaessa öitsijöitä kotiinsa. Mutta
-valoja vielä välkkyi erään palladilaisen palatsin ikkunoista ja
-palatsin sisällä valvoivat ne kaksi Kostotarta, jotka eivät koskaan
-ihmiseltä nuku -- pelko ja kärsimys.
-
-"Minä teen sinut Venetsian rikkaimmaksi mieheksi, jos pelastat
-puolisoni."
-
-"Signor", sanoi lääkäri, "kultasi ei voi kuolemaa hallita ja taivaan
-tahtoa -- signor, jollei ensi tunnin aikana tapahdu joku onnellinen
-muutos, niin karaise rohkeutesi."
-
-Ho, ho, Zanoni! salaperäisen vallan mies, joka olet kulkenut maailman
-intohimojen keskellä silmiäsi hievahtamatta, nytkö viimeinkin sinua
-viskelevät myrskyisän pelon laineet? Horjuuko nyt henkesi sinne tänne?
--- tunnetko nyt viimeinkin kuoleman vallan ja mahdin?
-
-Hän pakeni vavisten kalpean rohtomiehen luota -- pakeni muhkeitten
-salien ja pitkien käytävien läpi ja saapui palatsin syrjäisimpään
-huoneeseen, johon ei kenenkään muun jalka kuin hänen saanut astua.
-Esiin nyt yrtit ja astiat! Nouse ylös taika-aineksista, hopeinen,
-taivaansininen liekki! Miksei hän tule -- Tähtisäteen poika? Miksi
-Adon-Ai on niin kuuro juhlalliselle kutsullesi? Se ei tule, tuo
-loistava autuas olento. Kabbalisti! ovatko lumouksesi voimattomat? Onko
-istuimesi hävinnyt avaruuden valtakunnasta? Sinä seisot kalpeana ja
-vapisevana. Kalpea vapisija! et sinä tuollaiselta näyttänyt, kun
-taikasi ennen nosti loistavia olentoja. Ei koskaan kalpeata vapisijaa
-tottele loistavat olennot: ei yrtit eikä hopeansininen liekki eikä
-kabbalan loitsut vaan sielu hallitsee ilman henkiä, ja _sinun_ sielusi,
-nimessä kuolon ja elämän, on menettänyt valtikkansa ja kruununsa!
-
-Viimeinkin liekki värähtelee -- ilma jäähtyy niinkuin viima yli
-kalmiston kulkiessaan. Jokin on läsnä, mikä ei ole maasta kotoisin --
-muodoton sumuolento. Se väijyy etäämpänä -- äänetön kauhu! -- se ryömii
--- se lähenee -- mustana pimeässä usvaverhossaan, ja sen hunnun alta
-tirkistävät sinuun kalmakkaat, ilkeät silmät!
-
-"Haa, nuori kaldealainen, nuori lukemattomine ikävuosinesi -- nuori
-niinkuin silloin kun nautinnolle ja kauneudelle kylmänä seisoit
-vanhassa Tuli-tornissa ja kuulit tähtöisen hiljaisuuden kuiskaavan
-sinulle viimeistä salaisuutta, joka antaa kuolemasta voiton -- nytkö
-sinä viimein pelkäät kuolemaa? Onko koko tietosi vain kehä, joka tuo
-sinut takaisin siihen kohtaan, mistä vaelluksesi alkoi? Sukupolvia ja
-taas sukupolvia on multaan peittynyt senjälkeen kuin me kaksi viimeksi
-tapasimme toisemme! Katso, sinä näet minut nyt jälleen!"
-
-"Mutta minä näen sinut ilman pelkoa. Vaikka silmiesi pelosta tuhannet
-ovat häviöön sortuneet, vaikka siellä missä ne palavat, ihmissydämestä
-nousee saastaisia myrkkyjä, ja vaikka niille, jotka sinä saat valtasi
-alle, haamusi tulee vastaan houreisissa unissa tai synkentää
-epätoivoisen rikoksen vankilaa, niin sittenkin sinä et ole minun
-voittajani vaan minun orjani!"
-
-"Ja orjana minä sinua palvelen! Käske minua, oi kaunis kaldealainen!
-Kuule naisen valitusta -- kuule rakastettusi ytimiä leikkaavaa itkua!
-Kuolema on palatsissasi! Adon-Ai ei tule kutsustasi. Ainoastaan siellä,
-missä ei mikään halu tai lihallinen pilvi verhoo kirkkaan järjen
-silmää, saattaa Tähtisäteen Poika liidellä ihmisen luokse. Mutta _minä_
-voin sinua auttaa. Kuuntele!" Ja Zanoni kuuli selvästi sydämessään,
-vaikka hän oli niin kaukana siitä huoneesta, Violan äänen, joka
-houreissaan huusi rakastettuaan.
-
-"Oi, Viola, minä en voi sinua nyt pelastaa!" huudahti tietäjä
-intohimoisesti, "lempeni sinua kohtaan on tehnyt minut voimattomaksi!"
-
-"Ei voimattomaksi. Minä voin antaa sinulle lahjan, jolla hänet pelastat
--- minä voin antaa sinulle parannustaidon!"
-
-"Molemmilleko? lapselle ja äidille -- molemmilleko?"
-
-"Molemmille."
-
-Tietäjän jäseniä vavistutti puistatus -- mahtava taistelu pudisti häntä
-niinkuin pientä lasta: ihmisyys ja ajan valta voitti taistelevan
-hengen.
-
-"Minä suostun! Äiti ja lapsi -- pelasta molemmat!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pimeässä huoneessaan makasi Viola, hirveimmissä synnytystuskissa. Elämä
-tuntui repiytyvän rikki niistä huudoista ja huokauksista, jotka
-kertoivat tuskasta keskellä horrostakin, ja yhä uudelleen hän ähkyi ja
-huusi Zanonia, rakkaintansa. Lääkäri katsoi kelloaan, -- ajan sydän
-tykytti, säännöllisesti ja hitaasti, sydän, joka ei koskaan ole
-sopusoinnussa elämän kanssa eikä osota kuolemalle kunnioitusta! "Huudot
-ovat hiljaisemmat", sanoi lääkäri, "vielä kymmenen minuuttia, niin
-kaikki on ohi."
-
-Houkka! minuutit sinulle ilkkuvat, nyt jo luonto vaivatun ruumiin läpi
-hymyilee, kuten taivaan sini hajonneen temppelin katon kautta. Hengitys
-tulee tyynemmäksi ja hiljaisemmaksi, houreet vaikenevat, suloinen uni
-on Violalle tullut. Onko se uni vai onko se sielun näky? Hän luulee
-äkkiä olevan Zanonin luona, painaen polttavan päänsä hänen syliinsä,
-hän tuntee, että Zanonin silmät häntä katsellessaan karkottavat
-ahdistavat tuskat, että hänen kätensä jäähdyttää kuumuuden otsalta,
-että hänen äänensä on soittoa, joka viholliset ajaa pakoon. Missä nyt
-on vuori, joka tuntui päätä painavan? Niinkuin savu se on haihtunut.
-Kylmänä talviyönä hän on näkevinään auringon hymyilevän kirkkaalta
-taivaalta -- hän kuulee vihreitten lehtien suhinaa. Ihana maailma
-laaksoineen ja virtoineen ja metsineen lepää edessä ja puhuu yhteisin
-äänin hänelle: "me emme ole vielä sinulta menneet." Rohtojen ja
-reseptien houkka, katso kelloasi -- viisari on liikkunut, kymmenen
-minuuttia on ikuisuuteen vierryt, sielu, jonka sanoit sammuvan, elää
-vielä ajan rantamilla. Hän nukkuu, kuume vähenee, kouristukset ovat
-ohi, elävä ruusu kukkii poskipäillä, vaaran hetki on mennyt. Puoliso,
-vaimosi elää! rakastaja, maailmasi ei ole enää autio! Ajan sydän,
-tykytä edelleen! Hetki vielä -- hetki vain -- ilo, ilo, ilo! -- isä,
-syleile lastasi!
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    -- -- "synkkä Kostotar,
-    Verta tiukkuen tuopi onnettomat soihtunsa."
-
-                                _Ovidius_.
-
-Lapsi asetettiin isän syliin. Ja kun hän vaieten kumartui sen yli, niin
-kyyneleet -- inhimilliset kyyneleet -- virtasivat hänen silmistään kuin
-sadepisarat. Ja pikkuinen hymyili kyynelten välistä, jotka sen poskille
-vuosivat. Ah, millä onnellisilla kyyneleillä me tervehdimme muukalaista
-tähän surujen maailmaan! Kuinka tuskallisin kyynelein me taas laskemme
-vieraan takaisin enkelein luo! Ilo epäitsekäs, mutta suru, kuinka
-itsekäs!
-
-Ja nyt hiljaisessa huoneessa kuuluu heikko, suloinen ääni -- nuoren
-vaimon ääni.
-
-"Minä olen täällä, minä olen sivullasi!" kuiskasi Zanoni.
-
-Äiti hymyili ja puristi hänen kättään eikä enempää kysynyt, hän oli
-tyytyväinen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viola toipui niin nopeasti että lääkäri oli hämmästynyt, ja pikku
-vieras viihtyi niin hyvin kuin se jo olisi rakastanut sitä maailmaa,
-johon se oli laskeutunut. Siitä hetkestä Zanoni näytti elävän lapsen
-keralla, ja siinä äidin ja isän sielut kohtasivat toisensa uudella
-siteellä. Silmä ei ole koskaan nähnyt kauniimpaa kuin tuo lapsi oli.
-Hoitajatar ihmetteli, ettei se tullut itkien päivän valoon vaan
-hymyillen, ikäänkuin valo olisi sille jo ollut tuttu. Se ei koskaan
-lapsena itkenyt. Nukkuessaankin se tuntui kuuntelevan jotakin autuasta
-ääntä sydämessään: se näytti itse niin onnelliselta. Sen silmissä olisi
-voinut luulla älyn jo syttyneen, vaikkei se vielä ollut löytänyt
-kieltä. Jo se näytti tuntevan vanhempansa, jo se ojenteli käsiään, kun
-Zanoni kumartui vuoteen yli, jossa se hengitti ja kukoisti -- pikkuinen
-kukannuppu! Ja sen vuoteen äärestä hän harvoin oli poissa; katsellen
-sitä rauhallisilla iloisilla silmillään hän tuntui sielullaan elättävän
-sen sielua. Yöllä ja pimeässäkin hän oli siellä, ja Viola usein kuuli
-hänen lapselle kuiskailevan, kun Viola itse oli puoliunessa. Mutta ne
-kuiskeet olivat Violalle outoa kieltä, ja joskus kun Viola ne kuuli,
-pelkäsi hän ja hämärät epämääräiset uskot tulivat takaisin häneen --
-varhaisemman nuoruuden taikauskot. Äiti pelkää kaikkia, jumaliakin,
-vastasyntyneen takia. Kuolevaiset huudahtivat ääneen ennen muinoin, kun
-he näkivät suuren Demeterin koettavan tehdä heidän lapsensa
-kuolemattomiksi.
-
-Mutta Zanoni syventyen niihin yleviin aikomuksiin, jotka elähyttivät
-hänessä nyt herännyttä inhimillistä rakkautta, Zanoni unohti kaiken,
-senkin, minkä hän oli pannut alttiiksi ja antanut pantiksi rakkauden
-tähden, sillä lempi hänet sokaisi.
-
-Mutta tuo musta, muodoton olio, vaikkei hän sitä luokseen kutsunut eikä
-edes nähnyt, mateli usein hänen ympärillään ja usein se istui lapsen
-vieressä hirmuisine silmineen.
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-
-    "Synkein siivin maan se peittää."
-
-                     _Virgilius_.
-
-Zanonin kirje Mejnourille.
-
-
-Mejnour! ihmisyys kaikkine iloineen ja suruineen on taas kerran minun.
-Päivä päivältä minä taon kahleita itselleni. Minä elän muissa
-olennoissa kuin itsessäni ja heissä olen kadottanut enemmän kuin puolet
-vallastani. Minä en niitä nosta ylös vaan ne vetävät minut kiihtymyksen
-vahvoilla siteillä omaan maahansa. Olen karkotettuna niitten olentojen
-luota, jotka näkyvät ainoastaan aisattomalle katseelle, ja julma
-vihollinen, joka kynnystä vartioi, on taas kietonut minut verkkoonsa.
-Voitko uskoa, kun sinulle kerron, että olen ottanut vastaan sen lahjoja
-ja pannut kaiken voittoni alttiiksi? Aikakausia täytyy kulua, ennenkuin
-loistavammat olennot taas voivat totella sitä henkeä, joka on
-kumartanut tuota aavemaista! Ja --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tässä toivossa siis, Mejnour, minä vielä ylpeilen, minulla on vielä
-ylevä valta tähän nuoreen elämään. Tiedottomasti ja kuulumattomasti
-sieluni puhuu sen sielulle ja valmistaa sitä nyt jo. Sinä tiedät, että
-puhtaalle ja tahrattomalle lapselle ei tulikoetuskaan tarjoo kauhua
-eikä vaaraa. Siksipä minä lakkaamatta elätän sitä pyhällä valolla, ja
-ennenkuin se vielä on lahjasta tietoinenkaan, on se saavuttanut ne
-kyvyt jotka minun on suotu saavuttaa: lapsi vähitellen huomaamattomin
-astein on antava ominaisuutensa äidille, ja kun tyytyväisenä saan nähdä
-loistavan nuoruuden muuttumattomana säteilevän molempain kasvoista,
-jotka nyt riittävät täyttämään koko rajattoman ajatusteni maailman,
-niin katuisinko minä sitä, että korkeammat valtakunnat hetki hetkeltä
-kauemmaksi etenevät silmistäni? Mutta sinä, jonka näkö vielä on kirkas
-ja tyyni, katso niihin suuriin syvyyksiin, jotka minun katseeltani ovat
-peitetyt, ja neuvo minua tai varota! Minä tiedän, että lahjat siltä
-olennolta, joka on luonnostaan niin vihamielinen meidän suvullemme,
-ovat tavalliselle pyrkijälle yhtä onnettomat ja petolliset kuin se on
-itse. Ja sentähden he, kohdatessaan vihamielisiä olentoja niillä tiedon
-rajamailla, joita entisinä aikoina kutsuttiin magiaksi, luulivat näkyjä
-paholaisiksi ja kuvitelluilla sopimuksilla luulivat myyneensä oman
-sielunsa; -- ikäänkuin ihminen voisi ikuisuudeksi antaa pois sen, jota
-hän ei hallitse paitsi tässä elämässä! Mustina ja ainiaaksi ihmisnäöltä
-peitettyinä elävät kapinalliset pahat henget valtakunnassaan, johon ei
-ihminen voi tunkeutua, heillä ei ole jumalallisuuden henkäystäkään.
-Jokaisessa ihmisolennossa henkii Jumalallinen Elämä, ja Hän yksin voi
-omansa tuomita tämän elämän jälkeen ja määrätä sen uuden kodin ja
-vastaisen vaelluksen. Jos ihminen voisi itsensä myydä pahalle, niin
-ihminen voisi itsensä tuomita ja tehdä tyhjäksi ikuisuuden asetukset!
-Mutta nämä olennot, jotka ovat aineen muodostelmia ja joilla muutamilla
-on enemmän pahuutta kuin ihmisellä, voivat joskus pelolle ja
-mielettömälle taikauskolle tuntua pahojen henkien edustajilta. Ja
-mustimmalta ja mahtavimmalta niistä olen minä nyt saanut lahjan --
-salaisuuden, joka karkotti kuoleman rakkaitteni luota. Enkö voi luottaa
-siihen, että minussa vielä on jälellä tarpeeksi voimaa voittamaan tai
-masentamaan haamun, jos se koettaa kääntää lahjansa turmioksi? Vastaa
-minulle, Mejnour, sillä siinä pimeydessä, joka minut peittää, minä näen
-ainoastaan vastasyntyneen puhtaat silmät ja kuulen ainoastaan oman
-sydämeni hiljaisen tykytyksen. Vastaa minulle sinä, jonka viisaus on
-ilman rakkautta!
-
-
-MEJNOUR ZANONILLE.
-
-Roomasta.
-
-Langennut! -- Minä näen edessäsi pahan ja kuoleman ja kärsimyksen. Sinä
-olet jättänyt Adon-Ain ja turvautunut nimettömään hirviöön -- vaihtanut
-taivaalliset tähdet noihin pelottaviin silmiin. Pitikö sinun viimein
-joutua kauhean kynnyksen haamun uhriksi, vaikka se ensimäisellä
-kokelasajallasi pakeni, vapisi ja haihtui kuninkaallisen katseesi
-edestä? Kun se oppilas, jonka sinulta otin, heti vihkimyksen
-ensimäisillä asteilla putosi tajuttomana maahan Pimeydenhaamun edessä,
-niin tiesin, että hänen sielunsa ei ollut valmis katselemaan
-tuonpuoleisia maailmoita. Sillä pelko kiinnittää ihmisen maan multaan,
-ja niinkauan kuin hän pelkää, ei hän voi korkeuteen kohota. Mutta
-_sinä_, etkö näe, että lempi on juuri pelkoa? Etkö näe, että nyt jo on
-mennyt sinulta voima pahansuovan yli, se voima, josta ennen saatoit
-ylpeillä? Nyt se kammottaa, se hallitsee sinua, se tulee sinua
-pilkkaamaan ja pettämään. Älä hetkeksikään jätä tuloasi minun luokseni.
-Jos välillämme vielä saattaa olla tarpeeksi myötätuntoa, niin _minun_
-silmieni kautta olet näkevä ja ehkä löytävä varustuksen niitä vaaroja
-vastaan, jotka vielä muodottomina ja varjossa väijyvinä kasaantuvat
-sinun ympärillesi ja niiden ympärille, jotka juuri sinun lempesi on
-tuominnut uhreiksi. Tule pois rakkaan ihmisyytesi kaikista siteistä, ne
-ainoastaan himmentävät näköäsi. Tule, sillä ainoastaan puhdas järki voi
-olla hallitsija ja näkijä, kun se loistaa omassa kodissaan --
-puhtaassa, ylevässä älyssä, joka on mielikuvista vapaa.
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    "Hetki on pelottavampi kuin ajattelettekaan."
-
-                La Harpe, _Le Comte de Warwick_, Act. III, 5.
-
-Ensimäisen kerran naimisensa jälkeen Zanoni ja Viola olivat erossa --
-sillä Zanoni oli lähtenyt Roomaan tärkeissä asioissa. "Ainoastaan
-muutamiksi päiviksi", hän sanoi ja matkusti niin äkkiä, ettei ollut
-aikaa hämmästykseen tai suruun. Mutta ensimäinen ero on aina haikeampi,
-kuin sen tarvitseisi olla. Se tuntuu katkaisevan sen elämän, missä
-lempiville on kaikki yhteistä, se saattaa sydämen tuntemaan, mikä tyhjä
-elämä on alkava, kun viimeinen eronhetki on saapuva niinkuin sen kerran
-täytyy saapua. Mutta Violalla oli uusi kumppani; hänellä oli se
-ilolahja, joka aina uudistaa naisen nuoruuden ja hurmaa hänen silmiään.
-Puolisona, vaimona nainen nojautuu toiseen, hänen onnensa, hänen
-elämänsä heijastuu miehestään -- niinkuin kiertotähti saa valonsa
-auringolta. Mutta nyt äitinä hän vuorostaan on riippuvaisuudesta tullut
-valtaan, nyt toinen olento nojautuu häneen -- avaruuteen on singonnut
-tähti, jolle hän on itse tullut auringoksi.
-
-Muutamia päiviä -- mutta ne tulevat olemaan suloisia surussaankin!
-Muutamia päiviä, joiden jokainen tunti näyttää olevan ajastaika
-lapselle, jota silmä ja sydän valvoo. Lapselle on aika heräämisestä
-uneen ja unesta heräämiseen kokonainen käänne. Sen jokaista liikettä on
-tarkattava -- jokainen hymyily on uusi edistysaskel siinä maailmassa,
-jota se on tullut siunaamaan. Zanoni on lähtenyt -- viimeinen
-aironloiske on vaiennut -- viimeinen pilkku gondoolista häipynyt
-Venetsian vesikaduilta. Violan lapsi nukkuu kehdossaan äitinsä jalkojen
-juuressa ja Viola ajattelee kyynelehtien, mitä kertomuksia hän isälle
-saa kertoa satumaasta, joka tuosta pienestä vuoteesta leviää
-kaukaisuuteen tuhansine ihmeineen. Hymyile! -- itke! nuori äiti! Jo on
-elämäsi oudon kirjan kaunein sivu sinulta sulettu ja näkymätön sormi
-kääntää uuden lehden.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rialton sillalla seisoi kaksi venetsialaista -- tulisia
-tasavaltalaisia ja demokraatteja. He kuvailivat Ranskan vallankumousta
-maanjäristykseksi, joka hävittäisi heidän oman kurjan ja raihnaisen
-hallitusmuotonsa ja antaisi yhdenvertaisuuden oikeudet Venetsian
-kansalle.
-
-"Niin, Cottalto", sanoi toinen, "parisilainen kirjeenvaihtajani on
-luvannut poistaa kaikki vaarat ja tehdä tyhjäksi kaikki esteet. Hän
-sopii meidän kanssamme kapinan hetkestä, jolloin Ranskan legionat
-tulevat olemaan kanuunien kuulomatkan päässä meistä. Jonakin päivänä
-tällä viikolla, tällä tunnilla ja tässä paikassa hän tulee minua
-tapaamaan. Tämä on vasta neljäs päivä."
-
-Hän oli tuskin sanonut nämä sanat, ennenkuin eräs viittaan puettu mies
-tuli vasemmalta käsin kapealta kadulta kävellen ja silmäiltyään heitä
-muutamia hetkiä tutkivasti, kuiskasi "Salut!" (Terveys!)
-
-"Ja veljeys!" vastasi puhuja.
-
-"Te siis olette urhoollinen Dandolo, jonka kanssa komitea valtuutti
-minua vaihtamaan kirjeitä? Ja tämä kansalainen --?"
-
-"On Cottalto, josta usein olen kirjeissäni puhunut."[65]
-
-"Terveys ja veljeys hänelle! Minulla on paljon teille kummallekin
-puhumista. Tänä iltana tulen luoksenne, Dandolo. Mutta kadulla meidät
-voidaan huomata."
-
-"Enkä minä uskalla tarjota omaa taloani; tyrannivalta tekee seinistäkin
-vakoilijoita. Mutta tässä mainittu paikka on turvallinen", ja hän pisti
-muukalaisen käteen paperilipun.
-
-"Tänä iltana siis kello 9! Sillävälin minulla on muita asioita." Mies
-vaikeni, hänen muotonsa muuttui ja kiihkeällä äänellä hän jatkoi:
-
-"Viimeinen kirjeenne mainitsi jotakin rikkaasta ja salaperäisestä
-muukalaisesta -- Zanonista -- onko hän vielä Venetsiassa?"
-
-"Kuulin, että hän olisi lähtenyt tänä aamuna, mutta hänen vaimonsa on
-vielä täällä."
-
-"Hänen vaimonsa -- sepä hyvä!"
-
-"Mitä te hänestä tiedätte? Luuletteko, että hän meihin liittyisi? Hänen
-rikkautensa olisi --"
-
-"Sanokaa hänen talonsa, hänen osotteensa nopeaan'" keskeytti mies.
-
-"Palazzo di ----, suuren kanavan varrella."
-
-"Kiitos! kello 9 tapaamme toisemme."
-
-Mies riensi takaisin pitkin katuja, mistä hän oli tullut ja kun hän
-kulki sen talon ohi, johon hän oli asettunut asumaan (edellisenä iltana
-hän oli tullut Venetsiaan), tarttui hänen käteensä vaimo, joka seisoi
-ovessa.
-
-"_Monsieur_", sanoi hän ranskankielellä, "minä olen odottanut
-palaamistanne. Ymmärrättekö? Tahdon panna kaiken alttiiksi ja tulla
-teidän kanssanne Ranskaan seisoakseni elämässä ja kuolemassa mieheni
-sivulla!"
-
-"Kansalainen, minä lupasin miehellenne, että jos tämän valitsette,
-uhraan minä oman turvallisuuteni teitä auttaakseni. Mutta ajatelkaa
-vielä! Miehenne on yksi niitä jotka Robespierren silmä jo on merkinnyt:
-hän ei voi paeta. Koko Ranska on tullut vankilaksi epäillyille. Te
-ainoastaan panette itsenne vaaraan, jos palaatte. Suoraan puhuen,
-kansalainen, se kohtalo, joka tulisi osaksenne, voisi olla
-_guillotiini_.[66] Minä sanon vaan sen, minkä miehenne pyysi minua
-puhumaan, te tiedätte sen kirjeistä."
-
-"Monsieur, minä palaan kanssanne", sanoi vaimo ja hymyili kalpeine
-kasvoineen.
-
-"Ja kuitenkin hylkäsitte miehenne vallankumouksen kirkkaassa
-päivänpaisteessa ja aikoisitte nyt palata hänen luokseen keskelle sen
-myrskyä ja jylinää!" sanoi mies puoleksi ihailevasti, puoleksi
-moittivasti.
-
-"Minä lähdin sieltä, koska isäni päivät oli luetut, koska hänellä ei
-ollut muuta turvaa kuin paeta vieraaseen maahan, koska hän oli vanha ja
-varaton eikä hänellä ollut ketään huolehtijaa, koska mieheni ei ollut
-vaarassa mutta isäni; nyt isä on kuollut -- kuollut! Mieheni on nyt
-vaarassa. Tyttären velvollisuudet loppuivat -- vaimon alkavat!"
-
-"Olkoon niin, kansalainen, kolmantena iltana lähden. Ennen sitä voitte
-peruuttaa päätöksenne."
-
-"Sitä en tee koskaan."
-
-Kolkko hymy välähti miehen kasvoilla.
-
-"Oi guillotiini, sanoi hän, kuinka monta hyvettä oletkaan tuonut
-päivänvaloon! Syystä sinua kutsutaan pyhäksi äidiksi, verinen
-mestauslava!"
-
-Hän kulki edelleen, itsekseen puhellen, huusi gondolia ja oli pian
-suuren kanavan vilkasliikkeisillä vesillä.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-    "Se mitä en tiedä, on ehkä vielä surullisempaa ja kauheampaa."
-
-                        La Harpe, _Le Comte de Warwick_, Act. V. I.
-
-Ikkuna oli auki ja Viola istui sen ääressä. Alhaalla välkkyivät vedet
-kylmässä mutta kirkkaassa päivänpaisteessa ja kauniiseen puoleksi
-poiskääntyneeseen naiseen kulkivat monen uljaan kavaljeerin silmät,
-gondolien liukuessa ohi.
-
-Mutta viimein keskellä kanavaa yksi näistä tummista aluksista pysähtyi
-ja muuan mies sen kannelta loi katseensa muhkeaan palatsiin. Itke nyt
--- älä enää naura, nuori äiti -- viimeinen lehti on käännetty!
-
-Palvelija astui huoneeseen ja antoi Violalla kortin, jossa seisoi nämä
-sanat englanniksi: "Viola, minun täytyy saada tavata sinut. Clarence
-Glyndon."
-
-Ah, miksei vaan? kuinka mielellään Viola hänet tapaisi! -- kuinka
-hauska olisi saada hänelle kertoa onnestaan -- Zanonista -- kuinka
-hauska näyttää hänelle lasta! Clarence raukka! Viola oli tähänasti
-aivan unohtanut hänet niinkuin hän oli unohtanut koko varhemman
-elämänsä -- sen unelmat, sen turhuudet, sen kiihotukset, teatterin
-häikäilevät lamput, meluisan joukon kättentaputukset.
-
-Glyndon astui sisään. Viola säikähti hänet nähdessään, niin muuttunut
-oli hän: otsa synkkä, piirteet päättäväiset, huolien uurtamat -- hän --
-entinen kaunis ja huoleton taiteilija ja rakastaja. Hänen pukunsa ei
-ollut huono, mutta huolimattomasti pidetty. Hänen käytöksensä oli nyt
-puolittain raaka ja häikäilemätön sen sijaan että hän ennen oli ollut
-vilkas mutta kaino ja vilpitön, silloin kun hän taidetta ihaili ja
-tähtöistä viisautta haaveksi.
-
-"Sinäkö?" sanoi Viola viimein. "Clarence parka, kuinka olet muuttunut?"
-
-"Muuttunut!" vastasi tämä tuimasti ja istuutui Violan viereen. "Ja ketä
-minun on siitä kiittäminen, jollei pahoja henkiä -- noitia, jotka
-sinuunkin ovat tarttuneet niinkuin minuun? Viola, kuule minua. Muutamia
-viikkoja sitten sain tiedon, että sinä olit Venetsiassa. Kaikenlaisilla
-verukkeilla ja lukemattomissa vaaroissa olen tullut tänne, pannen
-alttiiksi vapauden, ehkä henkeni, jos nimeni ja toimeni tulisi
-Venetsiassa tunnetuksi, jotta sinua varottaisin ja pelastaisin.
-Muuttunut! sanot sinä -- muuttunut päältäpäin, mutta mitä se on
-sisäisen hävityksen rinnalla? Ole varuillasi, ole ajoissa varuillasi
-sinäkin!"
-
-Glyndonin ääni, joka kuului kuin haudan syvyydestä, pelotti Violaa
-vielä enemmän kuin hänen sanansa. Hän näytti niin kalpealta,
-kuihtuneelta kuin jos hän olisi kuolleista noussut pelkoa ja kauhua
-tuomaan. "Mitä" sanoi Viola viimein värisevällä äänellä, "mitä hurjia
-sanoja sinä puhutkaan! Voitko --"
-
-"Kuuntele.'" keskeytti Glyndon pannen kätensä Violan käsivarrelle ja
-sen kosketus oli kalmankylmä -- "kuuntele! Olet kuullut vanhoja
-kertomuksia miehistä, jotka tekivät liiton pirujen kanssa saadakseen
-yliluonnollisia voimia. Ne kertomukset eivät ole satuja. Sellaisia
-ihmisiä löytyy. Niiden ilona on lisätä itsensä kaltaisten onnettomien
-lukua. Jos heidän kokelaansa koetuksessa joutuvat tappiolle, niin piru
-heihin tarttuu jo tässä elämässä, niinkuin se on tarttunut minuun! --
-ja jos he siinä onnistuvat, niin voi! vielä pitkällisempi kärsimys!
-Heidän elämänsä voi tulla sellaiseksi, etteivät mitkäät keinot voi
-pahaa karkottaa eikä tuskia lieventää. Minä olen tullut paikoista,
-missä verta virtanaan vuotaa -- missä Tuoni seisoo uljaimman ja
-korkeimmankin rinnalla ja missä ainoa yksinvaltias on guillotiini.
-Mutta kaikki kuolonvaarat, mitkä ihmistä voivat saartaa, eivät ole
-mitään sen huoneen rinnalla, missä kuolemaa kauheampi hirviö elää ja
-liikkuu!"
-
-Ja sitten Glyndon kylmästi ja kiusallisen tarkasti kertoi, niinkuin hän
-Adelalle oli kertonut, läpikäymästään vihkimyksestä. Hän kuvaili
-sanoilla, jotka jäätivät kuulijan veren, muodottoman haamun saapumisen
-ja sen silmät, jotka panivat katselijan aivot sekaisin ja hänen verensä
-ja ytimensä hyydyksiin. Jos se kerran oli nähty, ei sitä millään saanut
-poistetuksi. Se tuli omasta tahdostaan, tuoden mustia ajatuksia --
-kuiskaten outoja viettelyksiä. Ainoastaan hurjan kiihotuksen
-näyttämöiltä se pysyi poissa. Mutta milloin mielessä oli levollisuus --
-yksinäisyys -- rauhan ja hyvyyden kaipuu -- silloin se saapui
-ahdistamaan. Viola oli kauhunlyömä. Hurja kertomus vahvisti niitä
-hämäriä aavistuksia, joita hän ei koskaan rakkauden ja luottamuksen
-syvyydessä ollut tutkistellut vaan ainoastaan karkottanut pois niiden
-tullessa -- aavistuksia siitä, ettei Zanonin elämä ollut samanlainen
-kuin muiden kuolevaisten. Ennen hänen lempensä oli ne ajatukset pitänyt
-syrjässä muka väärinä epäluuloina, mutta näin lievennettyinä ne vaan
-olivat lumotuilla kahleillaan sitoneet hänen sydämensä ja aistimensa.
-Nyt kun Glyndonin kauhistuttava kertomus häneen tartutti pelon,
-pääsivät lumouksen siteet valloilleen -- Viola hypähti säikähtäen
-pystyyn -- ei _itsensä_ vuoksi vaan lasta hän puristi käsivarsiinsa!
-
-"Onneton!" huudahti Glyndon vavahtaen, "oletko sinä synnyttänyt uhrin,
-jota nyt et voi pelastaa? Älä anna sille ruokaa -- älä tottele, kun se
-pyytää. Haudassa ainakin on lepoa ja rauhaa!"
-
-Silloin Violan mieleen muistui kuinka Zanoni yöt läpeensä oli valvonut
-kehdon ääressä ja kuinka silloinkin häneen oli hiipinyt pelko, kun hän
-kuuli hiljaiset, puoleksi lauletut sanat. Ja kun lapsi häntä katseli
-kirkkailla vakavilla silmillään, oli sen katseen kummallisessa
-älykkyydessä jotakin, mikä ainoastaan lisäsi pelkoa. Näin seisoivat
-äiti ja varottaja kahden ääneti -- aurinko paistoi heihin ikkunasta ja
-kehdon ääressä, vaikkeivät he sitä nähneet, istui musta liikkumaton
-sumu-olento.
-
-Mutta vähitellen palasivat nuoreen äitiin paremmat ja oikeammat ja
-kiitollisemmat menneisyyden muistot. Lapsen kasvot saivat poissaolevan
-isän ilmeen ja ruusuisilta huulilta tuntui surullinen ääni lausuvan:
-"Minä puhun sinulle lapsessasi. Palkaksi kaikesta minun rakkaudestani
-sinua ja lastasi kohtaan, epäiletkö minua tuomitsevan hourailijan
-ensimäisestä syytöksestä?"
-
-Violan rinta kohoili -- hän ojentautui suoraksi -- hänen silmänsä
-loistivat kirkkaina ja pyhinä.
-
-"Mene, oman näköhäiriösi onneton uhri", sanoi hän Glyndonille, "minä en
-uskoisi omia aistimianikaan, jos ne syyttäisivät _tuon_ lapsen isää. Ja
-mitä sinä tiedät Zanonista? Mitä yhteyttä on Mejnourilla ja hänen
-herättämillään hirvittävillä haamuilla sen loistavan olennon kanssa,
-josta sinä puhuit?"
-
-"Sinä saat sen piankin nähdä", vastasi Glyndon synkästi. "Se haamu,
-joka minua vainoo, kuiskaa nyt juuri verettömillä huulillaan, että sen
-kauhut odottavat sinua ja lastasi! Minä en vielä sinulta pyydä
-päätöstä, mutta ennenkuin lähden Venetsiasta, tapaamme taas toisemme."
-
-Hän sanoi ja lähti.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-    "Mihinkä harhaan sielusi antautuukaan?"
-
-        La Harpe, _Le Comte de Warwick_, Act. IV, 4.
-
-Ah, Zanoni, pyrkijä tumma ja kirkas! Luulitko todella, että side
-aikakautisen eläjän ja päiväntyttären välillä voisi jäädä pysyväksi?
-Etkö nähnyt että ennen vihkimyksen tulikoetta ei sinun viisautesi ja
-hänen lempensä voineet olla toistensa tasalla? Oletko poissa nyt
-etsimässä pyhien salaisuuksien joukosta turvakeinoa lapselle ja äidille
-ja unohdatko, että haamu, joka sinua auttoi, nyt hallitsee omia
-lahjojaan -- niiden elämää, jotka se salli sinun haudasta pelastaa?
-Etkö tiedä, että pelko ja epäluottamus, kylvettyinä rakastavaan
-sydämeen, kasvavat metsäksi, joka peittää taivaan tähdet? Mies tumma ja
-kirkas! Vihaiset silmät väijyvät äidin ja lapsen vieressä!
-
-Koko sen päivän Violaa kiusasivat tuhannet aatokset ja pelotukset,
-jotka pakenivat, kun hän niitä tarkasteli, mutta palasivat sitä
-synkempänä. Hän muisti, kuinka hänen koko lapsuutensa oli ollut täynnä
-kummallisia aavistuksia siitä, että hän oli määrätty jonkun
-yliluonnollisen tuomion uhriksi. Hän muisti, että kun hän tästä oli
-kertonut Glyndonille, heidän istuessaan Napolin lahden uinuvien vetten
-rannalla, oli Glyndonkin sanonut tuntevansa samoja aavistuksia
-itsestään, ja silloin oli salaperäinen myötätunto yhdistänyt heidän
-kummankin kohtalonsa. Viola muisti varsinkin, että heidän verratessaan
-hajanaisia havaintojaan, molemmat olivat sanoneet, että Zanonin
-ensimäisestä näöstä vaisto oli puhunut heidän sydämessään kuuluvammin
-kuin koskaan ennen, kuiskaten, että "_häneen_ liittyi aavistamattoman
-tulevaisuuden salaisuus."
-
-Ja nyt kun Glyndon ja Viola taas olivat tavanneet toisensa, heräsi
-lapsuuden pelko taas loihditusta unestaan. Viola alkoi tuntea
-samanlaista kauhua kuin Glyndon ja turhaan hän järkensä ja rakkautensa
-voimalla sitä vastaan taisteli. Kun hän sitten kääntyi katsomaan
-lastansa, silmäili se vastaan vakavasti ja lujasti ja sen huulet
-liikkuivat ikäänkuin se olisi koettanut puhua -- mutta ei mitään ääntä
-kuulunut. Pienokainen ei tahtonut nukkua. Aina kun Viola katseli sen
-kasvoja, aina sen silmät tarkkaavaisina valvoivat ja niiden vakavuus
-moitti äidin syytöksiä. Ne silmät olivat jäätävät. Kykenemättä omin
-neuvoin kestämään tätä kaikkien tähänastisten tunteittensa äkkinäistä
-ja täydellistä mullistusta, Viola teki päätöksen, joka vastasi hänen
-uskoaan ja maansa tapoja: hän lähetti hakemaan papin, joka Venetsiassa
-oli ollut hänen rippi-isänsä, ja tälle hän intohimoisesti nyyhkyttäen
-ja äärettömästi peläten tunnusti epäilykset, jotka häntä vaivasivat.
-Hurskas isä, joka oli hyväluontoinen mutta ilman suurta sivistystä ja
-älyä, sulki Violan sydämestä kaiken toivon. Hänen varotuksensa oli
-vakava, sillä hänen kauhunsa oli niin vilpitön. Hän Glyndonin lailla
-rukoili Violaa pakenemaan, jos hän hiukankin epäili, että miehensä
-harrastukset olivat sellaisia, joiden kannattamisesta katolinen kirkko
-oli niin monta oppinutta miestä polttanut. Ja sekin vähä, mitä Viola
-taisi kertoa, näytti tietämättömästä papista ehdottomasti todistavan
-noituutta ja manausta. Hän oli itsekin kuullut oudoista huhuista, jotka
-Zanonia seurasivat, ja sentähden hän oli valmis uskomaan pahinta.
-Kunnon ukko olisi hyvällä omallatunnolla lähettänyt Wattin
-poltettavaksi, jos hän olisi kuullut tämän puhuvan höyrykoneestaan.
-Viola oli aivan suojaton hänen kiivaita ja jyrkkiä sanojaan vastaan. Ja
-katolilaiset papit voivat, olkoot he kuinka vähäjärkisiä, laajan
-kokemuksensa kautta niin hyvin oppia tuntemaan ihmissydämen, kun se
-heille alinomaa paljastetaan nähtäväksi; siksipä tämäkin pappi puhui
-Violalle enemmän lapsen vaarasta kuin hänen omasta vaarastaan. Hän
-sanoi: "Noidat ovat aina parhaimpansa mukaan koettaneet vietellä ja
-lumota nuorten sieluja, jopa pienten lasten", ja sitten hän ryhtyi
-latelemaan pitkän sarjan taruja, joita hän sanoi historiallisiksi
-tosiasioiksi. Sellainenkin, mille pohjoismainen nainen olisi nauranut,
-pelotti hentoa taikauskoista napolitarta, ja kun pappi lopetti
-juhlallisen ankarasti muistuttamalla, että Viola laiminlöi
-velvollisuutensa lasta kohtaan, jos hän empi pakenemasta sen kanssa
-pois siitä talosta, jota mustat voimat ja jumalattomat tai'at
-hallitsivat -- silloin Viola, joka vielä piti kiinni Zanonin valoisasta
-kuvasta, vaipui hervottomuuteen, joka kokonaan sai valtaansa hänen
-järkensä.
-
-Tunnit kuluivat, ilta saapui, talo kävi äänettömäksi ja Viola heräsi
-siitä kankeudesta ja kuuroudesta, joka oli hänet vallannut, ja asteli
-edestakaisin huoneessaan levottomana ja hämmentyneenä. Hiljaisuus tuli
-sietämättömäksi, mutta vielä sietämättömämpi oli ääni, joka
-hiljaisuuden katkaisi, kellon nakutus, kun se hetken toisensa jälkeen
-hautaansa lähetti. Viimein itse ajantuokiot tuntuivat saavan äänen ja
-muodon. Viola oli näkevinään niiden hypähtävän esiin aavemaisina
-pimeyden kohdusta, ja ennenkuin ne taas vaipuivat siihen takaisin
-ja sammuivat, niin ne hiljaisin äänin supisivat: "Vaimo, me
-kannamme ikuisuuteen kaiken, mikä ajassa tehdään! Mitä me sinusta
-kerromme, vastasyntyneen sielun vartija?" Viola tajusi, että hänen
-mielikuvituksensa oli puolittain muuttunut hourailuksi, joka oli unen
-ja valveen välillä. Äkkiä yksi ajatus tuli muita voimakkaammaksi. Se
-huone, jonka Zanoni tässä talossa ja joka talossa, missä he asuivat --
-Kreikan saarellakin -- oli erottanut itselleen yksinoikeudeksi, ja
-jonka kynnyksen yli ei kukaan, ei itse Violakaan, saanut astua -- se
-huone nyt veti häntä puoleensa, vaikkei hän tähänasti ollut
-uteliaisuudestakaan tahtonut käskyä rikkoa, niinkauan kuin hän eli
-tyytyväisenä rakkauden suloisessa luottamuksessa. Nyt hän ajatteli:
-ehkä _siellä_ voisi löytyä jotakin, mikä arvotuksen ratkaisisi ja
-hajottaisi tai vahvistaisi epäilykset. Tämä ajatus kasvoi yhä
-voimakkaammaksi, vastustamattomasti se tuntui panevan hänen jalkansa
-liikkeelle.
-
-Ja nyt läpi huoneiden ja käytävien sinä hiivit, armas olento,
-unissakävijä ja kuitenkin valvova. Kuu paistaa sinuun, kun käyt
-huoneesta huoneeseen, valkeapukuinen vaeltava henki! Käsivarret
-ristissä rinnoilla, silmät avoimina, katse tyyni ja peloton. Äiti,
-lapsesi johtaa sinua! Ajantuokiot juoksevat edelläsi. Sinä kuulet vielä
-kellon äänen, joka heidät kutsuu takaisin hautaansa. Eteenpäin kulkien
-sinä tulet ovelle. Ei mitkään salvat pidätä, ei mikään lumous aja
-takaisin. Tomun lapsi, sinä seisot yksin yön hiljaisuudessa siinä
-huoneessa, missä lukemattomat leijuvat ilma-olennot usein kokoontuivat
-tietäjän ympärille!
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-    "Maisen elämän raskas unennäkö vaipuu ja vaipuu ja vaipua."
-
-                              _Das Ideal und das Leben_.
-
-Viola seisoi huoneessa ja katseli ympärilleen. Ei näkynyt mitään
-merkkejä, joista inkvisiittori olisi voinut keksiä mustan tieteen
-harjottajan. Ei mitään pulloja tai sulatusuuneja, ei mitään
-pronssihelaisia kirjoja, ei pääkalloja eikä salakirjaimilla täytettyjä
-liuskoja eikä ristiinpantuja luita. Rauhallisesti kuutamo virtasi
-autioon huoneeseen ja valaisi sen valkeita paljaita seiniä. Muutamia
-kuihtuneita kukkaiskimppuja, muutamia pronssiastioita huolimattomasti
-pantuina puuhyllylle -- siinä kaikki, mitä utelias silmä näki
-poissaolevan omistajan harrastuksista. Magia, jos sitä oli, asui
-tietäjässä ja ainekset olivat ainoastaan tavallista pronssia ja
-kasveja. Niin ovat aina neron -- tähtientavottajan -- työt ja ihmeet!
-Sanat ovat kaikkein ihmisten yhteistä omaisuutta, mutta sanoista luo
-nero kuolemattomia teoksia, rakentaen temppeleitä, jotka elävät
-kauemmin kuin pyramidit, ja itse papyruslehti tulee Shinariksi, jonka
-ylpeitä torneja vastaan aikojen vedenpaisumus turhaan kuohuilee!
-
-Mutta eikö se henkilö, joka tästä hiljaisuudesta loihti esiin ihmeitä,
-ollut jättänyt jälkeensä mitään lumousvoimaa?
-
-Siltä ainakin tuntui, sillä Viola siellä seisoessaan alkoi tajuta,
-kuinka sisällään tapahtui joku salaperäinen muutos. Hänen verensä
-jähmettyi nopeasti ja suonissa syntyi suloinen raukeus. Hän tunsi kuin
-jäsenistään olisivat siteet irtautuneet ja pilvi toisensa jälkeen
-väistynyt silmien edestä. Kaikki hämmentyneet ajatukset, jotka hänen
-horroksessaan olivat liikkuneet, keskittyivät nyt yhteen ainoaan
-kiihkeään haluun -- saada nähdä poissaoleva -- saada olla hänen
-kanssaan. Ne monaadit,[67] jotka muodostavat ilman avaruuden, tuntuivat
-olevan täynnä henkistä vetovoimaa -- ne tuntuivat tulevan välittäjäksi,
-jonka kautta Violan henki saattoi irtautua maisesta lihastaan ja
-seurustella sen hengen kanssa, johon hänen sanaton halunsa veti häntä.
-Häntä valtasi raukeus, hän astui horjuen eteenpäin hyllylle, missä
-astiat ja kukat olivat, ja alas kumartuessaan hän yhdessä astiassa näki
-pienen pronssipullon. Koneellisesti ja ikäänkuin tahtomattaan hänen
-kätensä tarttui pulloon, hän aukaisi sen ja siitä kuohahti ylös
-nopeasti haihtuva aines, joka levitti huoneeseen ihanaa tuoksua. Viola
-hengitti sen huumaavaa hajua, hän kasteli ohimoitaan nesteellä ja äkkiä
-hän tunsi raukeuden menneen -- hän tunsi kohoutuvansa ilmaan,
-liitelevänsä, lentävänsä linnun siivillä.
-
-Huone katosi hänen silmistään -- pois -- pois -- yli maitten ja merten
-ja ilman avaruuksien mahtavan kaipauksen siivillä lentää vankeudestaan
-päässyt sielu.
-
-Eräällä tasolla (stratum), joka ei ollut tätä maailmaa, seisoivat
-maailmassasyntyneiden Tiedonpoikien haahmot; sikiävässä maailmassa --
-karkeassa, värittömässä, ohuessa aineessa, yhdessä niistä
-"tähtisumuista", joita tuhattuhansien tähtikuntien auringot levittävät
-kiertäessään ympäri Luojan istuimen,[68] ja jotka vuorostaan itse
-tulevat uusiksi sopusuhtaisiksi ja ihaniksi maailmoiksi -- planetoiksi
-ja auringoiksi, jotka taas aina ja alati tulevat lisäämään loistavaa
-sukuansa ja olemaan vielä syntymättömien planettojen ja aurinkojen
-synnyttäjiä.
-
-Siellä, sikiävän maailman äärettömässä autiudessa, josta
-satojentuhansien vuosien jälkeen vasta voi syntyä valmis maailma --
-siellä Viola näki Zanonin, eli pikemmin hänen kaltaisuutensa, hänen
-kuvansa, hänen lemurinsa,[69] -- sillä ei se ollut hänen inhimillinen
-ja ruumiillinen muotonsa -- ikäänkuin hänenkin järkiluontonsa niinkuin
-Violan olisi saviasunnostaan poistunut. Ja niinkuin aurinko
-kiertäessään ympäri ja loistoaan levittäessään on kaukaisuuteen luonut
-itsestään tuon utumaisen kuvan, niin mainen olio, loistavamman ja
-kestävämmän olemuspuolensa toiminnalla oli luonut oman kaltaisuutensa
-tähän uuteen syntymättömään taivaankappaleeseen. Tuossa seisoi sen
-sivulla haamu -- haamu-Mejnour. Jättiläismuotoisessa sekaso'assa --
-kaaoksessa -- yltympäri raivosivat ja taistelivat syntyvät elementit --
-vesi ja tuli, pimeys ja valo keskenään, höyry ja pilvet jähmettyivät
-vuoriksi ja Elämän Henki liikkui tasaisena loistona kaiken yli!
-
-Mitä enemmän uneksiva Viola katseli ja värisi, näki hän, että nuo kaksi
-ihmishaamua eivät olleet yksin. Hämäriä hirviöitä, joita ainoastaan
-tämä sekasoka saattoi synnyttää, ensimäinen mateleva jättiläismäinen
-rotu ryömi synnytystuskissa olevan maailman varhaisimmilla tasoilla,
-kiemuroi mutaisessa aineessa tai liiteli sakeissa meteorihöyryissä.
-Mutta näistä molemmat etsijät eivät näyttäneet välittävän: heidän
-katseensa oli tarkkaavaisena kiintynyt johonkin esineeseen
-kaukaisuudessa. Hengen silmillä Viola seurasi heidän katsettaan, ja
-kauhulla, jota suurempaa ei sekasorto hirveine asukkaineen voinut
-synnyttää, näki hän kuin varjokuvana sen huoneen, jossa hänen oma
-ruumiinsa vielä viipyi, hän näki valkeat seinät, kuutamon lattialla,
-ikkunan avoimena ja Venetsian katot ja kirkontornit häämöttävän yli
-alhaalla huokaavan meren -- ja siinä huoneessa oli hänen itsensä
-aavemainen kuva! Tämä kaksinkertainen haamu -- hän itse toisena haamuna
-tässä -- katsellen haamu-minäänsä -- se herätti sellaista kauhua, jota
-eivät sanat voi kertoa eikä pisinkään elämä peittää unohdukseen.
-
-Samassa näki Viola oman kuvansa hitaasti nousevan, äänettömin askelin
-lähtevän huoneesta -- kulkevan läpi käytävän -- polvistuvan kehdon
-ääreen. Taivasten taivas! hän näkee lapsensa ja sillä on yhä sama
-lapsellinen kauneus ja samat valvovat, vaiteliaat silmät. Mutta kehdon
-vieressä kyyköttää huntuinen varjo-olento -- sitä kamalampi ja
-aavemaisempi, koska se on ikäänkuin aineeton ja ulkopiirteitä vailla.
-Huoneen seinät näyttävät avautuvan teatterinäyttämölle. Synkkä
-vankilaluola -- katuja pitkin kulkee varjomaisia joukkoja -- viha ja
-ilkeys ja pirullisuus kalmakkaissa kasvoissa -- mestauspaikka --
-murhalaitos -- ihmislihan teurastuspaikka -- hän itse -- lapsensa --
-kaikki, kaikki, nopeina varjokuvina, ajaen takaa toisiaan. Äkkiä
-kääntyi haamu-Zanoni, näytti huomaavan Violan -- hänen toisen minänsä.
-Se syöksyi häntä kohti -- hänen henkensä ei voinut enempää kestää. Hän
-kiljahti, hän heräsi. Ja todella hän huomasi lähteneensä onnettomasta
-huoneesta, hänen edessään oli kehto -- lapsi -- kaikki niinkuin
-horroksessa oli näkynyt, ja ilmaan haihtuen oli siinä se musta muodoton
-hirviökin.
-
-"Lapseni, lapseni, äitisi tulee vielä pelastamaan sinut!"
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-    "Mitä? _Sinäkö_ minut hylkäät! Minne menet? Ei, viivy, viivy!"
-
-               La Harpe, _Le Comte de Warwick_, Act. III, 5.
-
-Violan kirje Zanonille.
-
-"Tähän on siis tultu -- minä olen ensimäinen eroomaan! Minä uskoton
-jätän sinulle hyvästi ainiaaksi. Kun silmäsi sattuvat tähän kirjeeseen,
-niin pidä minua kuin kuolleena. Sillä sinulta, joka olit ja vielä olet
-elämäni -- sinulta minä olen kadonnut! Oi lemmitty! Oi puoliso! Oi
-ainiaan rakastettu ja kunnioitettu! Jos koskaan olet rakastanut minua,
-jos vielä voit sääliä, älä koeta seurata askeleita, jotka sinua
-pakenevat. Jos taikasi voivat minut keksiä ja seurata jälkiäni, niin
-säästä minua -- säästä lastasi! Zanoni, minä tahdon kasvattaa sitä
-rakastamaan sinua, kutsumaan sinua isäkseen! Zanoni, sen nuoret huulet
-tulevat rukoilemaan sinun puolestasi! Ah, säästä lastasi, sillä lapset
-ovat maan pyhiä ja heidän esirukouksensa kuuluu korkeuteen. Sanonko
-sinulle, miksikä eroon? En, sinä viisas ja kauhistuttava, sinä voit
-itsekin arvata, mitä käsi vapisee kertomasta. Vaikka minä pakenen sinun
-valtaasi -- lapsi sylissäni -- niin kuitenkin minulle on lohdutukseksi
-ajatella, että sinä kykenet sydämeni ajatukset lukemaan. Sinä tiedät,
-että uskollinen äiti sinulle kirjottaa eikä uskoton vaimo. Eikö sinun
-tieteesi ole syntinen, Zanoni? Synnistä täytyy tulla surua, ja suloista
--- ah, kuinka suloista, olisi olla sinun lohduttajasi! Mutta lapsi,
-pienokainen, sielu, joka minua kaipaa turvakseen! Noita, minä sinulta
-riistän tämän sielun! Anna anteeksi, anna anteeksi, jos sanoillani teen
-sinulle vääryyttä. Katso, minä lankeen polvilleni, kirjottaakseni
-loput.
-
-"Miksen koskaan kauhistunut sinun salaperäistä tietoasi? -- miksi
-ylimaallisen elämäsi ihmeisyys ainoastaan lumosi minua suloisella
-kammollaan? Sentähden että jos olit noita tai langennut enkeli, niin ei
-ollut siitä vaaraa muille kuin itselleni: eikä minullekaan, sillä
-rakkauteni oli taivaallisin osa itsestäni. Ja kun en mitään muuta
-tiennyt kuin miten paljon sinua rakastin, karkotti tietämättömyyteni
-silmistäni kaikki kuvat, jotka eivät olleet yhtä kirkkaat ja loistavat
-kuin sinun kasvosi. Mutta nyt on tässä toinen ihminen. Katso, miksi se
-minua noin silmillänsä tarkastaa -- miksi sen uneton katse on niin
-vakava ja soimaava? Ovatko sinun taikasi jo ottaneet sen haltuunsa?
-Oletko sinä, julmuri, merkinnyt sen sanoin lausumattoman tieteesi
-hirmuja varten? Älä tee minua hulluksi -- älä tee minua hulluksi --
-peräytä manauksesi!
-
-"Kuule -- airot kuuluvat! Ne lähestyvät -- ne tulevat viemään minut
-täältä pois! Katson ympärilleni ja olen näkevinäni sinut kaikkialla.
-Sinä puhut minulle joka varjosta, joka tähdestä. Tuossa ikkunan luona
-huulesi ovat minun huuliani painaneet -- tuossa kynnyksellä sinä
-katsoit taaksesi ja hymyilit luottavasti minulle! Zanoni -- puoliso --
-minä tahdon jäädä! En voi sinusta erota! Ei, ei! Minä menen siihen
-huoneeseen, missä sinun armas äänesi, sinun vieno soittosi, vaiensi
-synnytyksen tuskat! -- huoneeseen, missä kauhean pimeyden jälkeen se
-ensimäiseksi kuiskasi korvaani: 'Viola, sinä olet äiti!' Äiti! -- -- --
-niin, minä nousen polviltani, minä _olen_ äiti! He tulevat. Minä olen
-luja, jää hyvästi!"
-
-Niin! noin äkkiä, noin julmasti, joko sokean ja mielettömän taikauskon
-houreissa tai vakaumuksessa, joka syntyy velvollisuudentunnosta, se
-olento, jonka puolesta Zanoni oli uhrannut niin paljon kunniastaan ja
-vallastaan, hylkäsi hänet. Mutta tämä hylkääminen, jota hän ei koskaan
-ollut odottanut tai aavistanut, on alituisesti niiden kohtalona, jotka
-tahtovat järkensä nostaa maan _toiselle puolelle_ ja kuitenkin sen
-_sisällä_ säilyttää sydämen. Tietämättömyys tulee ainiaan pakenemaan
-tietoa. Mutta ei koskaan ihmissydän jalommalla ja puhtaammalla
-uhrautuvaisuudella itsensä yhdistänyt toisen sydämeen, kuin tämä
-kieltäytyvä vaimo nyt hylkäsi poissaolevan. Sillä oikein hän sanoi,
-ettei uskottomana vaimona vaan uskollisena äitinä hän nyt pakeni pois
-kaikesta, johon hänen mainen onnensa oli keskittynyt. Niin kauan kuin
-intohimo ja kiihtymys, joka teon sai aikaan, vielä elähytti häntä
-väärällä kuumeellaan, painoi hän lastaan rintaansa vastaan ja oli
-lohdullisella mielellä -- alistuen kohtaloonsa. Mutta mikä katkera
-epäilys käytöksen oikeudesta, mikä jäätävä katumuksen tuska täyttikään
-hänen sydämensä, kun he muutamiksi hetkiksi levähtivät matkalla
-Livornoon ja hän kuuli mukana olevan naisen rukoilevan apua päästäkseen
-puolisonsa rinnalle ja voimaa saadakseen olla osallisena niissä
-vaaroissa, jotka miestänsä siellä uhkasivat! Surkea vastakohta oli
-Violan oma karkaaminen. Hän vaipui oman sydämensä pimeyteen -- eikä
-mikään ääni sisältä häntä silloin lohduttanut.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-    "Tulevaisuuden minulle annoit. Vaan nykyhetken riistit."
-
-                                    _Kassandra_.
-
-"Mejnour, katso työtäsi! Pois turha ja mitätön viisautemme! pois meidän
-tuhatvuotinen ikämme ja oppimme! Pelastaakseni hänet vaarasta, minä
-lähdin hänen luotaan ja nyt vaara on häneen kyntensä iskenyt!"
-
-"Älä moiti viisauttasi vaan intohimojasi! Ole kaipaamatta naisen
-rakkautta! Se on turha. Katso tämä on välttämätön kirous kaikille
-niille, jotka tahtovat yhdistää alhaisen korkeaan; luontosi käsitetään
-väärin, uhrauksiasi ei tajuta. Alhainen epäilee suurta ihmistä
-henkienmanaajaksi tai paholaiseksi. Titaani, voitko sinä todellakin
-itkeä?"
-
-"Minä tiedän sen nyt -- minä näen sen kaiken! Hänen henkensä siis
-seisoi meidän vieressämme ja katosi minun käsistäni ilmaan! Oi äidin
-vahva himo ja luonnon mahti, se paljastaa kaikki meidän salaisuutemme,
-se tunkee läpi avaruuden ja kulkee yli maailmoiden. Mejnour, eikö piile
-suunnaton tieto rakastavan sydämen tietämättömyydessä?"
-
-"Sydämen!" vastasi mystikko kylmästi, "ah, viisituhatta vuotta olen
-tutkinut luomakunnan salaisuuksia, mutta vieläkään en ole keksinyt
-kaikkia ihmeitä yksinkertaisimman talonpojan sydämessä."
-
-"Kuitenkaan meidän juhlalliset toimituksemme eivät meitä pettäneet;
-ennustavat haamut, kammottavan mustat ja verestä punaiset, kertoivat,
-että vankeudessa ja viikatemiehen edessäkin minä -- _minä_ voisin
-pelastaa heidät molemmat!"
-
-"Mutta siten että sinun itsesi täytyy tehdä joku aavistamaton ja
-tuhoisa uhraus."
-
-"Itseni, sanot. Jäinen viisas, rakkaudessa ei ole mitään _itseä_. Minä
-menen. Niin, menen yksin, en kaipaa sinua. En tarvitse nyt muita
-oppaita kuin rakkauden inhimillistä vaistoa. Ei mikään luola ole niin
-pimeä, ei yksinäisyys niin autio, että se hänet peittäisi. Vaikka
-taitoni minulta uupuisi -- vaikka tähdet eivät tottelisi -- vaikka
-avaruus loistavine tuhatlukuisine olentoineen taas olisi minulle vain
-sininen taivaanlaki -- niin minä palaan rakkauden, nuoruuden ja toivon
-luo. Eikö niille ole aina koittanut voitonriemu ja pelastus?"
-
-
-
-
-
-
-SEITSEMÄS KIRJA.
-
-Hirmuvalta.
-
-
-    "Majesteettisuus sen hurjissa kasvoissa kauhua lisää
-    ja mahtavuutta. Punaisina hehkuvat silmät ja myrkyn
-    saastuttamana niinkuin turmioenteinen pyrstötähti se
-    tuijottaa ympärilleen. Sen poskia peittää musta parta
-    ja paksuna ja karkeana se valuu karvaiselle rinnalle.
-    _Ja sen kita ammottaa syvänä ja verestä mustana_".
-
-                    _Gerus. Liberata_ Cant. IV, 7.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-
-    "Mikä minä olen, että minua syytetään? Vapauden orja,
-    vallankumouksen elävä marttyyri."
-
-           _Discours de Robespierre_, 8:s Thermidor.
-
-Se vyöryy -- helvetinvirta, jonka ensimäistä puhkeemista tervehdittiin
-tiehyeenä Elysiumin paratiisiin. Kuinka kukoistavia toiveita heräsi
-kaunosieluissa, jotka nauttivat ruusuisen aamuruskon jalokivin
-säkenöivää kastetta, kun Vapaus nousi tummasta valtamerestä ikälopun
-Orjuuden sylistä -- niinkuin Aurora Titonin vuoteelta! Toiveet! -- te
-olette nyt hedelmään kypsyneet ja se hedelmä on tuhkaa ja verta! Kaunis
-Roland, kaunopuheinen Vergniaud, näkyjä näkevä Condorcet, jalosydäminen
-Malesherbes! -- nerot, filosofit, valtiomiehet, isänmaanystävät -- te
-uneksijat, katsokaa sitä tuhatvuotista valtakuntaa, jonka puolesta
-taistelitte ja työtä teitte!
-
-Minä herätän haamut! Saturnus on syönyt poikansa[70] ja elää yksin --
-Moolok on hänen oikea nimensä.
-
-Nyt on hirmuvalta hallitsemassa ja Robespierre on kuningas. Taistelu
-käärmeen ja leijonan välillä on päättynyt: käärme on syönyt leijonan ja
-sen vatsa on pullistunut; Danton on kaatunut ja Camille Desmoulins.
-Danton on sanonut ennen kuolemaansa: "Pelkuri Robespierre -- minä yksin
-voisin hänet pelastaa." Dantonin kuolemasta saakka näytti todella
-tapetun jättiläisen veri himmentävän "Maksimilien lahjomattoman"
-järjen, niinkuin se viimein heräävän kansalliskokouksen melussa
-tukahutti hänen äänensä.[71] Jos tuon viimeisen uhrin jälkeen, joka
-ehkä oli hänen turvallisuudelleen välttämätön, Robespierre olisi
-julistanut Hirmuvallan loppuneeksi ja toiminut sen sääliväisyyden
-mukaan, jota Danton oli alkanut saarnata, niin hän olisi voinut elää ja
-kuolla hallitsijana. Mutta vankilat olivat edelleen tulvillaan --
-mestauskirves jatkoi työtään, eikä Robespierre käsittänyt, että hänen
-roskajoukkonsa oli jo kyllästynyt tappamiseen ja että suurin kiihotus,
-minkä johtaja saattoi sille antaa, olisi nyt ollut palaus pirusta
-ihmisiksi.
-
-Me siirrymme erääseen huoneeseen kansalaisen -- puusepän -- Dupleixin
-taloon heinäkuussa 1794, vaikka se vallankumouksellisten kalenterissa
-oli Thermidor-kuu, Ainoan ja Jakamattoman Tasavallan toisena vuonna.
-Vaikka huone oli pieni, oli se kalustettu mitä hienoimmin ja
-huolellisimmin. Näkyi, että omistaja koetti välttää kaikkea alhaista ja
-rumaa ja samalla kaikkea ylellistä ja nautintoon vivahtavaa.
-Vanhanaikuiset nojatuolit, upeat oviverhot, seinään sovitetut suuret
-peilit, rintakuvat ja pronssi-esineet jalustoilla, ja ikkunasopissa
-pieniä kaappeja täynnä kauniisti sidottuja kirjoja, kaikki paikoillaan
-ja järjestyksessä, kaikki miellyttävää ja kodikasta ja hienoa. Katsoja
-olisi sanonut: "Tämä ihminen tahtoo näyttää teille: minä en ole rikas,
-en ole kopeileva, en ole ylpeä ylimys, jolla on käytettävänään suuria
-saleja ja pitkiä kaikuvia käytäviä. Mutta sitä suurempi on ansioni, jos
-halveksin näitä mukavuuden ja ylpeyden liiallisuuksia, vaikka rakastan
-kauneutta ja vaikka minulla on hyvä maku. Muut voivat olla
-yksinkertaisia ja kunniallisia, sentähden että ovat niin karkeita; jos
-minä, joka olen niin hienostunut, tyydyn yksinkertaisuuteen ja
-kunniallisuuteen -- niin katselkaa ja ihmetelkää minua!"
-
-Huoneen seinillä riippui paljon muotokuvia, mutta useimmat niistä
-kuvasivat samoja kasvoja; jalustoilla oli paljon veistokuvia, mutta
-useimmat niistä esittivät samaa päätä. Tässä pienessä huoneessa istui
-itsekkäisyys ylimpänä ja piti taiteita peilinään. Suorana tuolissaan
-suuren pöydän ääressä, joka oli täynnä kirjeitä, istui taulujen ja
-veistokuvien malli, huoneen isäntä. Hän oli yksin, vaan istui kuitenkin
-suoraselkäisenä, kankeana, täsmällisenä, ikäänkuin hän omassa
-kodissaankaan ei olisi ollut huoleton. Hänen pukunsa oli sopusoinnussa
-hänen asentonsa ja huoneen kanssa; sekin teeskenteli siroutta --
-kaukana sekä ylimysten muotihulluuksista että _sansculottien_
-likaisista ryysyistä. Hän oli hyvin friseerattu, ei hiuskarvaakaan
-ollut epäjärjestyksessä, ei pienintä tahraakaan näkynyt sinisen takin
-sileällä pinnalla, ei ryppyäkään lumivalkeilla liiveillä, joissa juovat
-olivat neilikanpunaisia. Ensimäisellä katseella ei olisi noissa
-kasvoissa huomannut muuta kuin että olivat rumanlaiset ja
-sairaannäköiset. Toisella katseella olisi huomattu, että niissä oli
-voimaa -- ja omaa omituisuutta. Vaikka otsa oli matala, näkyi siinä
-kuitenkin jälkiä ajatuksesta ja älykkyydestä, mitä tavallisesti seuraa,
-jos kulmakarvat ovat kaukana toisistaan; huulet olivat lujat ja
-tiukasti yhteen puristetut, mutta silloin tällöin ne vavahtelivat ja
-vääntyivät levottomasti. Silmät olivat synkät ja äreät, vaan
-läpitunkevat ja täynnä keskitettyä tarmoa, mikä ei olisi ilmennyt
-laihassa heikossa ruumiissa tai ihon vihreässä kalpeudessa, joka taas
-kertoi sairaudesta ja huolista.
-
-Tällainen oli Maximilien Robespierre, tällainen oli hänen asuntonsa
-puusepän työhuoneen päällä. Täältä lähtivät määräykset, jotka
-johtivat sotajoukkoja kunniakkaille urille ja sääsivät keinotekoisen
-johdon rakentamista, joka veisi pois veren maapallon sotaisimman
-kansan pääkaupungin kaduilta. Tällainen oli se mies, joka oli
-kieltäytynyt tuomarivirasta (mikä aikaisemmin oli ollut hänen
-kunnianhimoinen pyrintönsä), jottei hänen tarvitsisi loukata
-ihmisrakkaita periaatteitaan allekirjottamalla ainoankaan
-ihmisveljen kuolemantuomiota. Tällainen nyt oli neitseellisen viaton
-kuolemanrangaistuksen vihollinen. Teurastajana, diktaattorina oli nyt
-mies, joka oli niin puhdas ja ankara tavoissaan, niin lahjomattoman
-rehellinen, niin vieras kaikille lemmen ja viinin houkutuksille. Jos
-hän olisi kuollut viittä vuotta aikaisemmin, olisi hän jäänyt malliksi
-järkeville perheenisille ja arvokkaille kansalaisille, esimerkiksi
-nuorisolle. Tällainen oli se mies, jolla ei näyttänyt olevan mitään
-pahetta, kunnes olosuhteiden voima toi esiin ne kaksi, jotka
-tavallisesti piilevät syvimmällä ihmissydämessä -- pelkuruuden ja
-kateuden. Jompikumpi näistä oli vaikuttimena kaikkiin niihin murhiin,
-jotka tämä hirviö toimeenpani. Hänen pelkuruutensa oli eriskummainen,
-sillä siihen liittyi häikäilemätön ja päättäväinen _tahdonvoima_ --
-rautainen tahto, jota itse Napoleon kunnioitti, ja kuitenkin hermot
-olivat kuin haavanlehdet. Älyllisesti hän oli sankari -- ruumiillisesti
-pelkuri. Kun pieninkin vaara uhkasi hänen persoonaansa, lyyhistyi hän
-kokoon, mutta tahto syöksi kohta vaaran aiheuttajan mestauspaikalle.
-Siinä hän nyt istui, suorana kuin seiväs -- laihat sormet
-kouristuksissa -- synkät silmät ilmaan tuijottavina -- niiden
-valkuaiset keltaisina turmeltuneen veren panemilla juovilla -- korvat
-sananmukaisesti liikkuen edestakaisin niinkuin eläimen korvat, jokaista
-ääntä havaitsemaan, mutta ruumiinasento oli ylväs ja hillitty ja
-jokainen hiuskarva asianmukaisella paikallaan.
-
-"Niin, niin", hän mutisi itsekseen, "minä kuulen heidän äänensä, hyvät
-jakobinit ovat rappusissa asemillaan. Ikävä, että he' niin kiroilevat.
-Minä olen toimittanut lain kiroilemista vastaan -- köyhän ja
-hyveellisen kansan tavat täytyy olla säädylliset. Kun kaikki muu on
-turvallista, niin yksi tai toinen varottava esimerkki noiden hyvien
-jakobinien joukosta tekisi tehtävänsä. Uskolliset raukat, kuinka he
-rakastavat minua! Hm! -- mikä kirous se oli taas! -- heidän ei pitäisi
-kirota niin äänekkäästi -- ja vielä näissä rappusissa. Se vähentää
-minun arvoani. Kah, askeleita!"
-
-Yksinpuhuja vilkaisi vastapäiseen peiliin ja otti käteensä kirjan; hän
-näytti syventyneen sitä lukemaan, kun pitkä mies, ryhmysauva kädessään
-ja vyö täynnä pistooleita, avasi oven ja ilmotti kaksi tulijaa. Toinen
-näistä oli nuori mies, jonka sanottiin persoonaltaan muistuttavan
-Robespierreä mutta jolla kasvoissaan oli paljon lujempi ja päättävämpi
-ilme. Hän astui ensimäisenä sisään ja katsahtaen Robespierren kädessä
-olevaan kirjaan huudahti:
-
-"Mitä! Rousseaun _Héloise?_ Rakkauskertomus!"
-
-"Rakas Payan, ei sen rakkaus vaan filosofia minua viehättää. Mitä
-jaloja ajatuksia -- mikä hyveen tuoksu! Jos Jean Jacques vaan olisi
-elänyt tätä päivää nähdäkseen!"
-
-Sillävälin kun diktaattori näin puhui mielikirjailijastaan, jota hän
-puheissaan kovasti koki jäljitellä, oli seuraava tulija rullatuolissa
-liukunut sisään. Tämäkin mies oli ihmisten "parhaimmassa iässä" nim.
-noin 38 vuotias, mutta hän oli jaloistaan kuollut. Vaikka hän oli
-raajarikko, halvaantunut, epämuotoinen, oli hän kuitenkin, niinkuin
-aika pian tulisi osottamaan -- Herkules rikoksissa. Mutta hänen
-huulillaan oli mitä suloisin ja inhimillisin hymyily ja kasvoissa
-melkein enkelimäinen kauneus.[72] Hänen erinomaisen hyväntahtoinen
-ilmeensä ja kärsivä mutta iloinen alistuvaisuutensa vaikutti kaikkien
-sydämeen, jotka ensimäisen kerran hänet näkivät. Mitä hellimmällä,
-hopeisella, huilumaisella äänellä kansalainen Couthon tervehti Jean
-Jacquesin ihailijaa.
-
-"Ei -- älä sano, ettei sinua viehätä _rakkaus_, sillä tuohan on juuri
-rakkautta, eikä miehen alhainen ja aistillinen kiintymys naiseen. Ei
-vaan jalo rakkaus koko ihmiskuntaa kohtaan, kaikkea eläväistä kohtaan!"
-
-Ja kansalainen Couthon kumartuen alas hyväili pientä sylikoiraa,
-jota hän lakkaamatta kantoi povellaan, vieläpä kansalaiskokouksessakin,
-jonkinlaisena venttiilinä ylen tunteellisen sydämensä
-hellyydenpurkauksille.[73]
-
-"Niin, kaikkea eläväistä kohtaan", toisti Robespierre hellämielisesti.
-"Hyvä Couthon -- Couthon raukka! Ah, ihmisten pahuutta! kuinka väärin
-meitä arvostellaan. Kun meitä parjataan kumppaniemme tappajiksi! Voi,
-sepä oikein sydäntä pistelee! Olla kauhuksi maamme vihollisille on
-_jaloa_, mutta olla kauhuksi hyville, isänmaallisille, niille, joita
-rakastaa ja kunnioittaa -- se on ihmiselle kauheinta kärsimystä,
-ainakin herkkätuntoiselle ja hyväluontoiselle".[74]
-
-"Kuinka minä rakastan kuulla hänen puhuvan!" huudahti Couthon.
-
-"Hm!" sanoi Payan hieman kärsimättömästi. "Mutta nyt asioihin!"
-
-"Ah, asioihin!" sanoi Robespierre veristyneissä silmissään
-pahaenteinen katse.
-
-"Aika on tullut", sanoi Payan, "että tasavallan turvallisuus vaatii
-sen voimien täydellistä keskittämistä. Nuo ulvojat Yhteishyvän
-Valiokunnassa voivat ainoastaan hävittää vaan ei rakentaa. He vihasivat
-sinua, Maximilien, siitä hetkestä asti, kun yritit anarkian sijalle
-panemaan valtiolaitokset. Kuinka he pilkkaavat sitä juhlaa, missä
-julistettiin, että Ranska tunnustaa Korkeimman Olennon: he eivät
-tahtoisi, että olisi mitään hallitsijaa, ei taivaassakaan! Sinun selvä
-ja tarmokas järkesi näki, että vanhan maailman mentyä haaksirikkoon oli
-välttämätöntä luoda uusi. Ensimäinen askel rakentamista kohti on
-hävittäjien tappaminen. Sillä välin kuin me neuvottelemme, toimivat
-vihollisemme. Parempi on tänä yönä jo hyökätä niiden asemiesten
-kimppuun, jotka heitä vartioivat, kuin astua niitä pataljoonia vastaan,
-joita he voivat huomiseksi nostattaa."
-
-"Ei", sanoi Robespierre, jota pelotti Payanin päättäväisyys, "minulla
-on parempi ja turvallisempi tuuma. Nyt on kuudes päivä Thermidoria ja
-10:ntenä koko kansalliskokous menee decadaire-juhlaan. Alhaiso silloin
-kokoontuu ja kanuunamiehet, Henriotin joukot, sotakoulun nuoret
-oppilaat sekottuvat kansan joukkoon. Helppo silloin on siepata
-kavaltajat, jotka me käskyläisillemme näytämme. Samana päivänä myöskin
-Fouquier ja Dumas ovat liikkeellä, ja riittävä luku epäiltyjä
-terveellisen kammon ylläpitämiseksi tulee kuolemaan. Kymmenes päivä
-tulee olemaan suuri toiminnan päivä. Payan, oletko valmistanut
-luettelon näistä rikollisista?"
-
-"Tässä on", vastasi Payan lakoonisesti, ojentaen paperin.
-
-Robespierre luki sen nopeasti. "Collot d'Herbois -- hyvä! Barrère --
-niin, hänhän sanoi 'iskekäämme! kuolleet eivät enää palaa'. Vadier,
-villi leikinlaskija -- hyvä -- hyvä! Vadier 'vuoren' miehistä. Hän on
-kutsunut minua 'Mahometiksi.' Solvaaja, häpäisijä!"
-
-"Mahomet tulee vuoren luo",[75] sanoi Couthon hopeisella äänellään,
-silittäen koiraansa.
-
-"Mutta mitä tämä? Minä en näe Tallienin nimeä. Tallien! -- minä vihaan
-sitä miestä, nimittäin --" sanoi Robespierre, oikaisten sanojaan sillä
-ulkokultaisuudella tai itsepetoksella, joka oli niin tavallista tämän
-korupuhujan neuvostossa, silloinkin kun he olivat yksikseen, "nimittäin
-hyve ja isänmaa vihaa häntä! Ei ole ketään koko kansalliskokouksessa,
-joka minussa herättäisi samaa kauhua kuin Tallien. Couthon, minä näen
-tuhannen Dantoneja siinä, missä Tallien istuu."
-
-"Tallienilla on ainoa pää, joka kuuluu tähän epämuotoiseen ruumiiseen",
-sanoi Payan, jonka julmaan rikollisuuteen samoinkuin St. Justin
-yhdistyi tavallista suurempi lahjakkuus. "Eikö olisi parempi voittaa
-pää meidän puolelle -- ostaa hänet ajaksi ja ottaa käytettäväksi? Hän
-ehkä vihaa _sinua_ mutta hän rakastaa _rahaa_."
-
-"Ei", sanoi Robespierre kirjottaen paperille Jean Lambert Tallienin
-nimen hitaasti ja piirtäen joka kirjaimen ankaran täsmällisesti, "se
-yksi pää on _minulle välttämätön!"[76]
-
-"Minulla olisi tässä pieni lista", sanoi Couthon makeasti, "_sangen
-pieni_ lista, Te olette pidelleet vuorta,[77] on tarpeellista merkitä
-muutamia esimerkkejä tasangoiltakin. Nuo maltilliset taipuvat
-kuin korret tuulen tieltä. He kääntyivät eilen meitä vastaan
-kansalliskonventissa. Pieni pelotus oikaisee ne tuuliviirit. Mies
-raukat! Minä en heille mitään pahaa tahtoisi, minä itken heidän
-puolestaan. Mutta ennen kaikkea rakas isänmaa!"
-
-Robespierren raateleva katse ahmi sen listan, jonka tunteellinen
-Couthon hänelle tarjosi. "Ah, nämä ovat hyvin valitut, ei niin
-huomattuja miehiä, että niitä kaivattaisiin -- se onkin paras
-politiikka sen puolueen jäännöksiä kohtaan, -- muutamia muukalaisia
-myöskin, no niin, niillä ei ole omaisia Parisissa. Vaimot ja vanhemmat
-alkavat meitä syyttää. Heidän valituksensa saattavat guillotiinin
-pahaan huutoon!"
-
-"Couthon on oikeassa", sanoi Payan, "_minun_ listani sisältää
-sellaisia, joita on turvallisempi joukottain siepata kiinni, kun kansa
-on kokoontunut juhlaan. _Hänen_ listaansa on valittu sellaisia, joita
-hyvällä turvallisuudella voimme jättää lain käsiin. Eikö allekirjoteta
-sitä kohta?"
-
-"Se _on_ allekirjoitettu", sanoi Robespierre, pannen kynän paikoilleen
-kirjotusneuvoille. "Nyt mennään tärkeämpiin asioihin. Näiden kuolema ei
-herätä kiihtymystä, mutta Collot d'Herbois, Bourdon de l'Oise,
-Tallien", -- viimeistä nimeä lausuessa Robespierre veti henkeä -- "he
-ovat puolueittensa päitä. Tämä koskee elämää tai kuolemaa meille
-niinkuin heille."
-
-"Heidän päänsä ovat astinlautoja sinun valtaistuimellesi", sanoi Payan
-puoleksi kuiskaten. "Ei ole mitään vaaraa, jos olemme rohkeita.
-Tuomarit, valamiehet, kaikki ovat sinun valitsemiasi. Sinä pidät
-yhdessä kädessäsi sotajoukon, toisessa lain. Sinun sanasi hallitse
-kansaa --."
-
-"Hyveellistä kansa raukkaa", mutisi Robespierre.
-
-"Ja vaikka", jatkoi Payan, "vaikka meidän aikeemme juhlassa ei
-onnistuisikaan, niin meidän ei pidä pelästyä vaan käyttää niitä
-keinoja, jotka meillä vielä on. Ajattele! Henriot, parisilaisen
-armeijan päällikkö, tarjoo joukkoja vangitsemista varten,
-jakobini-klubin takana on hyväksyvä yleisö, Dumas tuomareineen on
-säälimätön eikä laske yhtään käsistään. Meidän täytyy olla rohkeat!"
-
-"Ja me olemme rohkeat", huudahti Robespierre äkkinäisellä innolla
-ja iski nyrkkinsä pöytään noustessaan rinta kohollaan, niinkuin
-käärme, joka aikoo iskeä. "Kun näen niitä lukuisia paheita, joita
-vallankumouksen virta on sekottanut kansalaishyveisiin, vapisen siitä,
-että me jälkimaailman silmissä tulisimme tahratuiksi näiden
-turmeltuneiden miesten epäpuhtaasta läheisyydestä, näiden, jotka
-heittäytyvät Ihmiskunnan vilpittömien puolustajien joukkoon. Mitä! --
-he aikovat jakaa maan niinkuin sotasaaliin. Minä kiitän heitä siitä,
-että vihaavat kaikkea, mikä on hyveellistä ja arvokasta. Nämä miehet"
--- ja hän puristi Payanin luetteloa kädessään, "nämä -- eikä me -- ovat
-vetäneet rajaviivan itsensä ja Ranskan rakastajien välille."
-
-"Totta on, meidän täytyy hallita yksin!" mutisi Payan, "toisin sanoen,
-valtio tarvitsee yhtenäistä tahtoa", sillä vahvalla käytännöllisellä
-järjellään hän veti viimeiset johtopäätökset sanoja latelevan
-kumppaninsa lauseista.
-
-"Minä menen nyt kansalliskokoukseen", jatkoi Robespierre, "olen ollut
-sieltä poissa liian kauan -- ettei näyttäisi siltä kuin liiaksi
-pelkäisin sitä tasavaltaa, jonka itse olen luonut. Pois sellaiset
-epäilykset! minä valmistan kansaa! Minä masennan kavaltajat yhdellä
-silmäyksellä."
-
-Hän puhui pelottomalla varmuudella niinkuin puhuja, joka ei koskaan ole
-joutunut tappiolle -- hän puhui sillä siveellisellä voimalla, joka on
-sotilaalla kanuunansa ääressä. Sillä hetkellä hänet keskeytettiin,
-tuotiin kirje, hän avasi sen, ja hänen kasvonsa muuttuivat, hän vapisi
-joka jäsenestä. Se oli yksi niitä nimettömiä kirjeitä, joilla
-eloonjääneet vihassaan ja kostossaan kiduttivat tappajaa.
-
-"Sinä olet uhrattu", kuului kirje, "Ranskan parhaalla verellä. Lue
-kuolemantuomiosi tässä! Minä odotan sitä hetkeä, jolloin kansa on
-jättävä sinut tuomarille. Jos minun toivoni pettää -- jos se viipyy
-liian kauan, niin kuuntele, lue! Tämä käsi, jota silmäsi turhaan etsii
-löytääksensä, on pistävä sydämesi puhki. Minä näen sinut joka päivä --
-olen sinun kanssasi joka päivä. Joka hetki käteni nousee rintaasi
-vastaan. Kirottu! elä vielä vähän, vaikka vain muutamia kurjia päiviä
--- elä minua ajatellen, nuku minusta uneksien! Pelkosi ja ajatuksesi
-minusta ovat tuomiosi edelläkävijöitä. Hyvästi, tänäkin päivänä minä
-lähden nauttimaan sinun pelostasi!"[78]
-
- "Teidän luettelonne eivät ole täynnä vielä!" sanoi tyranni ontolla
-äänellä samalla kun paperi putosi hänen vapisevasta kädestään. "Antakaa
-tänne -- antakaa minulle! Ajatelkaa vielä -- ajatelkaa vielä! Barrère on
-oikeassa -- ihan oikeassa! Iskekäämme! Ainoastaan kuolleet eivät enää
-palaa!"
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-
-    "Vihalla on näissä seuduin vain salamurhaajan miekka.
-    Varjossa se kulkee."
-
-            La Harpe, _Jeanne de Naples_, Act. IV, 1.
-
-Tällaiset oli Maximilien Robespierren aikomukset ja tällainen hänen
-pelkonsa. Mutta yhteinen vaara, yhteinen pelko -- ja mitä vielä oli
-jälellä sääliväisyyttä ja hyvettä vallankumouksen toimihenkilöissä --
-liitti yhteen mitä erilaisimpia aineksia kaikkien yhteistä murhaajaa
-vastaan. Muodostui todellakin suoranainen salaliitto häntä vastaan
-henkilöistä, jotka olivat miltei yhtä paljon kuin hänkin viattomalla
-verellä tahratut. Mutta tämä salaliitto olisi itsessään sittenkin ollut
-voimaton, vaikka siinä oli Tallien ja Barras (ainoat heistä, jotka
-tarkkanäköisyytensä ja tarmonsa takia johtamaan kykenivät). Ne tuhoisat
-mahdit, jotka nyt nousivat tyrannia vastaan, olivat Ajatar ja Luonto:
-edellistä hän ei enää miellyttänyt, jälkimäistä hän oli loukannut
-ihmissydämissä ja se heräsi nyt kostoon. Vallankumouksen julmin puolue,
-Hébertin seuraajat, teurastaja-ateistit, jotka kirosivat taivasta ja
-maata mutta itselleen kuitenkin julkesivat vaatia loukkaamattoman
-pyhyyden arvoa, he olivat suuttuneet katalan johtajansa mestauksesta ja
-yhtä paljon Korkeimman Olennon tunnustamisesta. Rahvas, joka kauan oli
-ollut niin raakamainen, havahti ikäänkuin verisestä unesta, kun sen
-epäjumala, ylpeä Danton ei enää seisonut kauhun näyttämöllä antamalla
-rikokselle loistoa huolettomalla suoruudellaan ja tarmokkaalla
-kaunopuheisuudellaan, joka aina tekee sankarit kansalle rakkaiksi.
-Guillotiinin kalpa oli kääntynyt _kansaa itseään_ vastaan. He olivat
-kirkuneet ja hurranneet ja laulaneet ja tanssineet, kun ylimystön tai
-oppineen luokan kunnioitettavat vanhukset tai uljaat nuorukaiset
-ajoivat läpi katujen likaisissa vankilakärryissä. Mutta he sulkivat
-puotinsa ja supisivat toisilleen, kun heidän omaan joukkoonsa käytiin
-käsiksi ja kun räätäleitä ja suutareita ja päivätyöläisiä ajaa
-kolistettiin "Pyhän Äidin Guillotiinin" laupiaaseen syliin, yhtä
-vähillä juhlamenoilla kuin jos he olisivat olleet Montmorencyjä tai
-Malesherbeseja tai Lavoisierejä. Couthon sanoi syystä kyllä: "Tähän
-aikaan _Dantonin, d'Hébertin, de Chaumetten haamut alkoivat kuljeskella
-keskuudessamme_!"
-
-Niiden joukossa, jotka olivat kannattaneet ateisti Hébertin oppeja ja
-jotka nyt pelkäsivät samaa kohtaloa, oli maalaaja Jean Nicot. Hän
-raivostui ihan kuollakseen, kun huomasi, että päämiehensä kuoleman
-kautta uransa oli katkaistu ja että sen vallankumouksen keskipäivän
-loisteessa, jonka puolesta hän oli tehnyt työtä, hän oli pakotettu
-piileskelemään kellareissa ja holveissa köyhempänä, halvempana,
-kurjempana kuin hän oli ollut vallankumouksen alkaessa. Hän ei
-uskaltanut edes harjottaa taidettaan ja pelkäsi joka hetki, että
-nimensä joutuisi tuomittujen luetteloon; hän tielystikin oli
-Robespierren ja hänen hallituksensa katkerimpia vihollisia. Nicot piti
-salaisia kanssakäymisiä Collot d'Herboisin kanssa, jota sama mieliala
-elähytti, ja hän onnistui tavallisella oveluudellaan huomaamatta
-levittämään syytöksiä ja häväistyskirjotuksia _diktaattoria_ vastaan
-"köyhän ja hyveellisen kansan" sekaan, valmistaen siten suurempaa
-räjähdystä. Mutta lahjomattoman Maximilienin hirmuvalta näytti vielä
-niin vahvalta kaikkien silmissä ja niin arkaa oli liike häntä vastaan,
-että Nicotkin niinkuin monet muut enemmän pani toivonsa salamurhaajan
-tikariin kuin julkiseen kapinaan. Nicot itse ei uskaltanut antautua
-marttyyrin kohtaloon, hänellä oli tarpeeksi järkeä nähdäkseen, että
-vaikka kaikki puolueet riemastuisivat murhasta, niin kaikki puolueet
-kuitenkin yksimielisesti ottaisivat murhaajan hengiltä. Hänellä ei
-ollut Brutuksen kuntoa. Hän koetti sentähden yllyttää jotakin toista
-Brutukseksi eikä tämä toivo ollut niinkään mahdoton tämän tulistuneen
-kansan kiehuvassa keskustassa.
-
-Clarence Glyndon oli yksi, joka äänekkäästi ja vakavasti vastusti
-verihallintoa ja oli kauhistunut vallankumouksen äärimmäisistä
-seurauksista. Camille Desmoulins oli enemmän kuin kukaan muu
-vallankumouksen päämiehistä viehättänyt häntä. Olihan Camille
-Desmoulinsilla kuitenkin sydäntä, vaikka se useimmissa muissa hänen
-aikalaisissaan näytti kuolleen tai vaipuneen uneen, ja kun tämä vilkas
-nerokkuuden ja erehdyksen lapsi, kauhistuen "girondistien" murhaamista
-ja katuen omia toimiaan heitä vastaan, alkoi saarnata uusia säälin ja
-suvaitsevaisuuden oppeja ja siten herätti Robespierren käärmevihan --
-silloin Glyndon kannatti hänen mielipiteitään koko sielunsa voimalla.
-Camille Desmoulins kukistui ja siitä hetkestä Glyndon ainoastaan etsi
-tilaisuutta paetakseen tästä kaikkinielevästä Golgathasta, sillä
-hänellä ei ollut enää elontoivoa eikä uskoa ihmisyyden voimaan. Kahden
-ihmisen henki hänellä oli suojeltavana paitsi omansa: niiden puolesta
-hän vapisi ja niiden takia hän suunnitteli ja varusteli pakokeinoja.
-Vaikka Glyndon vihasi Nicotin periaatteita ja paheita, antoi hän
-kuitenkin köyhälle maalarille elannon apua, ja Jean Nicot palkaksi
-koetti korottaa Glyndonin Brutuksen kuolemattomaan kunniaan, josta hän
-itse vaatimattomasti kyllä pysyi kaukana. Nicot perusti laskunsa
-englantilaisen fyysilliseen rohkeuteen ja hänen hurjiin ja levottomiin
-mielikuvituksiinsa sekä siihen kiivaaseen vihaan ja inhoon, jota
-Glyndon avoimesti osotti Robespierren hallitusta kohtaan.
-
-Samalla hetkellä ja samana päivänä heinäkuussa, jolloin Robespierre
-(niinkuin olemme nähneet) neuvotteli kumppaniensa kanssa, istui kaksi
-henkilöä pienessä huoneessa erään Rue St. Honoréhen johtavan kadun
-varrella. Toinen heistä, mieshenkilö, näytti kärsimättömästi otsa
-rypyssä kuuntelevan seuralaistaan. Tämä oli taas ihmeen kaunis nainen
-mutta rohkea ja häikäilemätön näöltään ja hänen puhuessaan loisti
-kasvoillaan hurjat ja voimakkaat intohimot.
-
-"Englantilainen", sanoi nainen, "varo! -- sinä tiedät, että jos olet
-pakomatkalla tai kuoleman paikalla, niin minä aina tahdon ja uskallan
-seistä sinun sivullasi -- sinä _tiedät_ sen! Puhu!"
-
-"Niin, Fillide, olenko minä koskaan epäillyt uskollisuuttasi?"
-
-"Epäillä et voi -- mutta pettää voit. Sinä sanot, että paetessasi pitää
-olla mukana toinenkin paitsi minä, ja se toinen on nainen. Se ei tule
-tapahtumaan!"
-
-"Ei tule?"
-
-"Ei tule tapahtumaan!" toisti Fillide lujasti ja pani käsivarret
-ristiin rinnoilleen. Ennenkuin Glyndon ehti vastata, kuului ovella
-hiljainen koputus ja Nicot astui sisään.
-
-Fillide vaipui kokoon tuolilla ja nojasi kasvonsa käsiin eikä näyttänyt
-välittävän sisääntulijasta eikä syntyneestä keskustelusta.
-
-"Minä en voi sanoa sinulle hyvää päivää, Glyndon", sanoi Nicot, kun häh
-sansculottien tavalla astui maalarin eteen kulunut hattu päässä ja
-kädet housujen taskuissa ja viikon vanha parta leuassaan, "minä en voi
-sanoa hyvää päivää, sillä niinkauankuin tyranni elää, on aina paha se
-päivä, joka Ranskassa paistaa."
-
-"Totta puhut, entäs sitten? Me olemme kylväneet tuulta ja saamme
-myrskyä niittää."
-
-"Ja kuitenkin", sanoi Nicot puoleksi itsekseen, nähtävästi vastausta
-kuulematta, "kummallista on ajatella, että teurastaja on yhtä
-kuolevainen kuin teurastettu -- että hänen elämänsä riippuu hiuskarvan
-varassa -- että ihon ja sydämen välillä on niin lyhyt matka -- että
-sanalla sanoen yksi isku voisi Ranskan vapauttaa ja pelastaa
-ihmiskunnan."
-
-Glyndon katseli puhujaa huolimattomasti ja ylpeällä ylenkatseella eikä
-vastannut mitään.
-
-Nicot jatkoi: "Ja minä olen toisinaan katsellut ympärilleni, eikö
-missään olisi miestä tätä tekoa varten, ja aina kun olen niin tehnyt,
-ovat askeleeni tuoneet minut tänne."
-
-"Eikö niiden pikemmin olisi pitänyt viedä sinut Maximilien Robespierren
-luokse?"
-
-"Ei", vastasi Nicot kylmästi, "ei, sillä minä olen 'epäilty' -- minä en
-voisi yhtyä hänen seuraansa, minä en voisi lähestyä häntä sadan jalan
-päähänkään, ennenkuin minut otettaisiin kiinni; mutta _sinä_ olet vielä
-turvattu. Kuule minua!" ja hänen äänensä tuli vakavaksi --- "kuule
-minua! Tämä teko näyttää vaaralliselta, mutta se ei ole sitä. Minä olen
-ollut Collot d'Herboisin ja Billaud Varennesin luona; he pitävät
-huolta, ettei mitään tapahdu sille, joka iskee; kansa juoksee sinua
-suojelemaan ja kansalliskokous tervehtää sinua pelastajaksi ja --."
-
-"Seis mies! Kuinka uskallat minusta puhua samalla kuin salamurhasta?
-Anna hälyytyskellon kaikua tuosta kirkontornista ja kutsua taisteluun
-ihmisyyden puolesta tyrannia vastaan, niin minä en ole viimeinen
-taistelukentällä, mutta vapaus ei ole vielä koskaan tunnustanut
-salamurhaajaa puolustajakseen."
-
-Oli jotain niin jaloa ja urheata Glyndonin äänessä ja käytöksessä hänen
-näin puhuessaan, että Nicot heti vaikeni; hän näki arvostelleensa
-Glyndonia väärin.
-
-"Ei", sanoi Fillide nostaen kasvonsa käsistään, "ei, Glyndonilla on
-viisaampi tuuma: hän jättää teidät sudet kaluamaan toisianne."
-
-"Pako!" huudahti Nicot, "onko se mahdollista? Pako! kuinka? -- miten?
-Koko Ranska on täynnä urkkijoita ja vahteja. Pako! Suokoon taivas, että
-se olisi meille mahdollista!"
-
-"Tahtoisitko sinäkin paeta pois siunatusta vallankumouksesta?"
-
-"Tahtoisinko? Oi!" huudahti Nicot ja heittäytyi syleilemään Glyndonin
-polvia, "oi, ota minutkin mukaasi turvaan! Minun elämäni on yhtä
-kidutusta, joka hetki guillotiini ilkkuu minua. Minä tiedän, että
-aikani on luettu, tiedän, että tyranni ainoastaan vartoo sopivaa hetkeä
-kirjottaakseen minunkin nimeni listaansa, josta ei kukaan pääse pois.
-Minä tiedän, että René Dumas, tuomari, joka ei koskaan armahda, on jo
-edeltäpäin päättänyt minun kuolemantuomioni. Oi, Glyndon, vanhan
-ystävyytemme nimessä -- yhteisen taiteemme nimessä -- uskollisen ja
-hyvän englantilaisen sydämesi nimessä -- anna minun tulla mukaasi
-pakoon!"
-
-"Jos tahdot, niin olkoon menneeksi."
-
-"Kiitos! -- koko ikäni tulen sinua kiittämään. Mutta kuinka olet
-varustautunut -- passit, valepuku, ja --."
-
-"Minä kerron. Sinä tunnet C----n, kansalliskokouksen jäsenen, hänellä
-on valtaa ja hän on älykäs. '_Halveksikoot he minua, kunhan saan
-syödäkseni_', sanoi hän, kun häntä syytettiin ahneudesta."
-
-"Mitä hänestä sitten?"
-
-"Tämä luja tasavaltalainen, jolla on monta ystävää 'komiteassa', on
-hankkinut minulle tarpeelliset pakolaitokset: minä olen ostanut ne.
-Rahalla kyllä voin sinullekin hankkia passin."
-
-"Sinun rikkautesi siis eivät ole arvopapereissa?"
-
-"Ei, minulla on kultaa meidän kaikkien tarpeeksi."
-
-Ja sitten Glyndon kutsui Nicotin toiseen huoneeseen ja kertoi hänelle
-lyhyesti mutta tarkasti koko tuuman ja mitkä puvut oli otettava päälle
-passien mukaisesti ja lisäsi sitten: "Palkaksi siitä palveluksesta,
-minkä teen sinulle, tee minulle yksi vastapalvelus, joka luullakseni on
-sinulle mahdollinen. Sinä muistat Viola Pisanin?"
-
-"Muistan kyllä -- ja sen rakastajan, jonka seurassa hän pakeni."
-
-"Ja jonka _luota_ hän nyt on paossa."
-
-"Niinkö? Minä käsitän. Saakeli! Sinäpä olet onnen suosikki, veli hyvä!"
-
-"Vaiti, mies! Vaikka aina puhut veljeydestä ja hyveestä, et koskaan
-usko yhteenkään veljelliseen tekoon tai yhteenkään hyväntahtoiseen
-ajatukseen!"
-
-Nicot puri huultansa ja vastasi äreästi: "Kokemus on suuri harhojen
-poistaja. Se sillänsä! Mutta mitä minä voin sinun hyväksesi tehdä tämän
-italialaisen suhteen?"
-
-"Minä olen avustanut häntä tulemaan tähän ansojen ja lankeemusten
-kaupunkiin. Minä en voi jättää häntä yksin, sillä ei viattomuus eikä
-tuntemattomuus täällä ole mikään turva. Jos tässä teidän siunatussa
-tasavallassanne joku hyvä kansalainen, joka ei ole 'epäilty', heittää
-silmänsä johonkin naiseen, neitoon tai vaimoon, niin hänen vaan
-tarvitsee sanoa: 'Ole minun, tai annan sinut ilmi!' Niinmuodoin Violan
-täytyy myöskin päästä pakoon."
-
-"Mikä on sen helpompaa? Passissa voi olla hänkin mainittuna."
-
-"Mikä on helpompaa: Sano: mikä on vaikeampaa? Tuo Fillide -- jospa en
-olisi häntä koskaan nähnyt! -- jospa en koskaan olisi antanut järkeni
-aistimien vangiksi! Sivistymättömän, rajun ja hillittömän naisen lempi
-alkaa taivaasta ja loppuu helvettiin! Hän on mustasukkainen kuin itse
-Kostotar eikä tahdo kuullakaan naisseuralaisesta -- ja jos hän kerran
-saa nähdä Violan kauneuden! -- minä vapisen sitä ajatellessakin. Hän
-kykenee mihin tahansa intohimojensa raivossa."
-
-"Ah, minä tiedän, mitä sellaiset naiset ovat. Minun vaimoni, Beatrice
-Sacchini, jonka otin Napolista, kun en saanut tätä Violaa, hylkäsi
-minut, kun rahani loppuivat, ja nyt hän tuomarin lemmittynä ajaa
-vaunuissa kadulla minun ohitseni. Jospa minä saisin yhden päivän olla
-Robespierre!"
-
-"Lakkaa noista", huusi Glyndon kärsimättömästi, "ja asiaan! Mitä sinä
-neuvoisit?"
-
-"Jätä Fillidesi tänne."
-
-"Että jättäisin hänet oman tietämättömyytensä varaan -- jättäisin hänet
-suojattomaksi -- jättäisin hänet hurjuuden ja murhan saturnaalioihin?
-Ei, minä olen jo kerran tehnyt vääryyden häntä kohtaan. Mutta tulkoon
-mitä tahansa, minä en niin halpamaisesti jätä sitä, joka kaikessa
-erhetyksessään uskoi kohtalonsa minun lempeni turviin."
-
-"Sinä jätit hänet Marseilleen."
-
-"Totta kyllä, mutta jätin hänet turvaan enkä silloin luullut hänen
-rakkauttaan niin syväksi ja uskolliseksi. Annoin hänelle kultaa ja
-ajattelin, että hän ottaisi surunsa keveästi, mutta sen perästä me
-olemme yhdessä kokeneet vaaraa. Ja nytkö jättäisin hänet tähän vaaraan,
-johon hän ei olisi lainkaan joutunut ilman minua -- ei se on
-mahdotonta! Minulle johtuu tuuma mieleen. Etkö sinä voisi sanoa, että
-sinulla on sisar tai sukulainen tai hyväntekijä, jonka tahdot pelastaa?
-Emmekö voi -- kunnes olemme Ranskasta päässeet -- antaa Filliden uskoa,
-että Viola on sinulle rakas, ja että minä ainoastaan sinun tähtesi
-sallin hänen tulla meidän kanssamme?"
-
-"Ahaa, hyvin keksitty -- todellakin!"
-
-"Minä siis olen suostuvinani Filliden toivomuksiin, ja luovun
-aikomuksestani, jota hän niin vastustaa, enkä tahdo ottaa kolmatta
-mukaan hänen mustasukkaisuutensa tähden. Sinä taas rukoilet Fillideä
-pyytämään minulta, että minä auttaisin --."
-
-"Erästä naista (hän tietää, ettei minulla ole sisarta), joka on minua
-auttanut hädässäni. Kyllä minä toimitan kaikki, älä pelkää. Vielä yksi
-sana -- mitä on tullut tuosta Zanonista?"
-
-"Älä puhu hänestä -- minä en tiedä."
-
-"Vieläkö hän tätä tyttöä rakastaa?"
-
-"Niin luulisin. Viola on hänen puolisonsa ja hänen lapsensa äiti ja
-lapsikin on hänen mukanaan."
-
-"Puoliso -- äiti! Zanoni rakastaa häntä! Ahaa! Mutta miksikä --."
-
-"Ei mitään kysymyksiä enää. Minä menen valmistamaan Violaa pakoa
-varten, sinä sillä aikaa palaat Filliden luo."
-
-"Mutta Napolittaren osote? Minun tarvitsee tietää se, jos Fillide
-sattuisi kysymään."
-
-"Rue M -- T n:ro 27. Hyvästi!"
-
-Glyndon sieppasi hattunsa ja kiiruhti pois.
-
-Nicot jäi yksin ja näytti muutamia hetkiä ajatuksiinsa vaipuneelta.
-
-"Oho", hän itsekseen mutisi, "enkö voi kääntää tämän kaiken omaksi
-edukseni? Enkö voi kostaa sinulle, Zanoni, kuten niin usein olen
-vannonut, vaimosi ja lapsesi kautta? Enkö voi ottaa haltuuni sinun
-kultasi ja passisi ja Fillidesi, sinä kuumaverinen englantilainen, joka
-tahtoisit minua nöyryyttää lahjoillasi ja olet minulle tarjonnut almuja
-kuin kerjäläiselle? Ja Fillide, häntä minä lemmin, ja sinun kultaasi
-minä vielä enemmän rakastan. Te nuket, minä vedän langoista!"
-
-Hän astui hitaasti toiseen huoneeseen, missä Fillide vielä istui
-synkästi miettien ja kyyneleet tummissa silmissään. Hän katsahti
-kiihkeästi ylös oven avautuessa mutta kääntyi Nicotin luota
-tyytymättömällä ilmeellä.
-
-"Glyndon", sanoi maalari, vetäen tuolinsa Filliden luo, "on jättänyt
-minut ilahuttamaan sinua yksinäisyydessäsi, kaunis italialainen. Hän ei
-pelkää rumaa Nicotia -- ha! ha! -- mutta Nicot sinua kerran rakasti,
-kun hänen kohtalonsa oli suopeampi. Vaan turha on puhua vanhoista
-hullutuksista."
-
-"Glyndon on siis lähtenyt pois. Minne? Ah, sinä katsot poispäin, sinä
-hämmästyt, sinä et voi katsoa minua silmiin. Puhu! minä rukoilen, minä
-käsken sinua, puhu!"
-
-"Lapsi, mitä sinä pelkäät?"
-
-"_Pelkään!_ niin -- pelkään kyllä!" sanoi italialainen ja hänen koko
-ruumiinsa näytti vaipuvan kokoon.
-
-Sitten hetken päästä hän pyyhkäsi pitkät hiuksensa pois silmiltä,
-hypähti äkkiä pystyyn ja kulki huoneen poikki levottomasti. Viimein hän
-pysähtyi Nicotin vastapäätä, pani kätensä tämän käsivarrelle, veti
-häntä kaapin luo, jonka hän avasi, ja näytti yhdessä laatikossa kultaa
-ja sanoi; "sinä olet köyhä -- sinä himoitset rahaa -- ota mitä tahdot,
-mutta päästä minua epätiedosta! Kuka on tämä nainen, jonka luona
-Glyndon käy? ja rakastaako hän sitä?"
-
-Nicotin silmät säihkyivät ja hänen kätensä avautuivat ja sulkeutuivat
-yhä uudestaan, kun hän tirkisti rahoihin. Mutta vastustaen haluaan hän
-viimein vastasi teeskentelevän katkerasti: "Tahtoisitko sinä lahjoa
-minua? -- silloin se ei voi tapahtua rahalla. Mutta mitä sitten jos
-Glyndon toista lempisi? mitä jos hän sinut pettäisi? mitä jos hän sinun
-mustasukkaisuuteesi väsyneenä aikoisi paeta ja jättää sinut tänne? --
-tekisikö se tieto sinut onnelliseksi?"
-
-"Tekisi!" huudahti Fillide tulisesti, "tekisi, sillä ihanaa olisi saada
-vihata ja kostaa. Oi, sinä et tiedä, kuinka suloinen on viha sille,
-joka kerran on rakastanut."
-
-"Mutta vannotko sinä, että jos minä sinulle paljastan salaisuuden, sinä
-et minua petä -- että sinä et niinkuin naiset yleensä lankee kyyneliin
-ja moitteisiin, kun pettäjäsi palaa?"
-
-"Kyyneliin -- moitteisiin! Kosto pukeutuu hymyilyyn!"
-
-"Sinä olet ylpeä nainen!" sanoi Nicot miltei ihmetellen. "Yksi ehto
-vielä: rakastajasi aikoo paeta uuden lemmittynsä kanssa ja jättää sinut
-kohtalosi käsiin; jos minä tämän sinulle todistan ja annan sinun kostaa
-kilpailijallesi, niin pakenetko sinä sitten minun kanssani? Minä
-rakastan sinua! -- minä otan sinut vaimokseni!"
-
-Filliden silmät iskivät tulta, hän katseli Nicotia sanomattomalla
-inholla ja pysyi vaiti.
-
-Nicot tunsi menneensä liian pitkälle. Hänen oma sydämensä ja yhteys
-rikoksen kanssa oli opettanut häntä hyvin tuntemaan ihmisluonnon huonoa
-puolta, ja hän päätti jättää tulevaisuuden asiaksi, mihin Filliden
-intohimot yllytettyinä mahtaisivat häntä johtaa.
-
-"Anna anteeksi", hän sanoi, "rakkauteni teki minut liian rohkeaksi.
-Ainoastaan sääli sinua kaunista ja petettyä kohtaan voi minua johdattaa
-pahaan ja saattaa minua paljastamaan sitä, jota olen pitänyt kuin
-veljeäni. Voinko luottaa sinun valaasi, ettet mitään Glyndonille
-ilmota?"
-
-"Voit luottaa vihaani ja vuoristovereeni ja kärsimääni loukkaukseen."
-
-"Olkoon, mene ottamaan hattusi ja nuttusi ja seuraa minua!"
-
-Kun Fillide lähti huoneesta, kulkivat Nicotin silmät taas kultaan: sitä
-oli paljon -- paljon enemmän kuin hän oli uskaltanut toivoakaan, ja kun
-hän tutki laatikkoa, huomasi hän pakan kirjeitä, joissa oli Camille
-Desmoulinsin tunnettu käsiala. Hän tarttui siihen ja avasi sen. Hänen
-katseensa kirkastui, kun hän oli lukenut muutamia lauseita. "Tämä voisi
-viedä viisikymmentä Glyndonia mestauslavalle!" hän mutisi ja pisti
-käärön taskuunsa.
-
-Oi taiteilija! oi ahdistettu! oi erehtyvä nero! Katso siinä kaksi
-pahinta vihollista -- väärä ihanne, joka ei tiedä mitään Jumalasta, ja
-väärä lempi, joka palaa aistimien turmeluksesta eikä ota Sielulta
-vastaan valoa!
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-    "Rakkaus valaisee yön valtakuntaa."
-
-           _Der Triumph der Liebe_.
-
-Zanonin kirje Mejnourille.
-
-Parisista.
-
-Muistatko sinä vanhaa aikaa, jolloin kauneus vielä asui Kreikassa,
-kuinka me kaksi suuressa Ateenan teatterissa kuuntelimme sanoja yhtä
-kuolemattomia kuin mekin olemme? Muistatko, mikä kauhun väristys kävi
-kautta taajan yleisön, kun hurja Cassandra katkaisi kammottavan
-vaitiolonsa ja huusi leppymättömän jumalansa puoleen? Kuinka
-aavemaisesti kaikui hänen turmiota ennustava huutonsa Atreuksen
-huoneessa, joka oli tuleva hänelle haudaksi: "Taivaan inhooma asunto!
--- saastainen huone ja lattia verellä tahrattu!" Muistatko, kuinka
-keskellä tuhansien läsnäolevien henkeään pidättävää kauhistusta, minä
-vetäydyin sinun viereesi ja kuiskasin: "totisesti, ei ole mikään
-profeetta suurempi kuin runoilija! Tämä tarunomainen kauhunäytelmä
-tuntui minusta olevan unennäköä, mikä ennusti jotakin samanlaista
-itselleni kaukaisessa tulevaisuudessa!" Kun minä tulin Parisiin, tähän
-teurastuslaitokseen, palasi mieleeni tuo näytelmä ja kuulin korvissani
-Cassandran äänen. Juhlallisesti varottava pelko kasaantuu ympärilleni,
-ikäänkuin minä täällä löytäisin nautani ja "Tuonelan verkko" jo olisi
-sotkenut minut pauloihinsa. Meidän muistomme ovat tulleet surumielisten
-vaiheitten aarreaitaksi! Mitä onkaan elämämme muuta kuin säälimättömän
-kuolon aikakirja? Minusta tuntuu eilispäivältä, kun seisoin tämän
-gallialaisen kaupungin kaduilla ja ilmassa kahisivat silkkiset puvut ja
-ritarien töyhdöt liehuivat. Nuori Louis, hallitsija ja rakastaja, pääsi
-voittajaksi Carouselin turnajaisissa, ja koko Ranska tunsi ihastusta
-suuren päällikkönsä loistosta. Nyt ei ole täällä valtaistuinta eikä
-alttaria, ja mitä on niiden paikalla? Minä näen sen edessäni --
-_guillotiini! On tuskallista seisoa sortuneiden kaupunkien raunioilla,
-ja nähdä kyykäärmeen tai sisiliskon ryömivän esiin Persepoliin ja
-Teeben soraläjistä. Mutta vielä tuskallisempaa on seisoa niinkuin minä
--- olemasta lakanneiden valtakuntien näkijä -- nyt seison keskellä
-vielä kamalampaa häviötä, keskellä Lain ja Järjestyksen raunioita,
-joita ihmiset itse ovat luoneet. Mutta täälläkin Rakkaus, kaiken
-kaunistaja, joka on askeleitani johtanut, voi vaeltaa horjumattomalla
-toivolla kuoleman erämaissa! Ihmeellinen on tämä intohimo, joka
-itsessään muodostaa kokonaisen maailman ja joka joukon seasta
-yksilöittää _yhden_. Suurenmoisen elämäni kaikkien vaiheitten läpi se
-vielä on pysynyt elossa, vaikka kunnianhimo ja viha ja suuttumus ovat
-kuolleet. Yksinäisenä enkelinä se liitelee nautojen maailman yli
-vapisevilla inhimillisillä siivilään, jotka ovat -- Toivo ja Pelko.
-
-Miksi niin on, Mejnour, että kun jumalallisempi taito minut jätti --
-kun etsiessäni Violaa minua auttoi vain muittenkin kuolevaisten
-tavalliset vaistot -- miksi silloin en koskaan joutunut epätoivoon vaan
-kaikissa vaikeuksissa varmasti tiesin, että me viimein tulisimme
-kohtaamaan toisemme? Niin julmasti minulta salattiin kaikki hänen
-pakonsa jäljet -- niin äkkiä, niin salaisesti hän pakeni, että kaikki
-Venetsian urkkijat ja viranomaiset eivät voineet antaa minulle mitään
-ohjetta. Kautta koko Italian minä turhaan häntä etsiskelin. Hänen
-nuoruudenkotinsa Napolissa -- kuinka hiljaista oli sen matalissa
-huoneissa -- siellä tuntui vielä olevan jälellä jotain tuoksua hänestä.
-
-Meidän viisautemme korkeimmat salaisuudetkaan eivät ole voineet auttaa
--- eivät ole voineet tuoda hänen sieluaan minulle nähtäväksi, mutta
-aamulla ja yöllä sinä lapseni, pienokaiseni, aamulla ja yöllä sinä olet
-seurassani. Luonto itse näyttää suovan, mitä tiede ei voi hankkia,
-tämän siunatun, salaperäisen ja vertauskuvallisen suhteen kautta.
-Paikallisuus ei voi erottaa isän valvovaa sielua esikoisensa vuoteelta.
-Minä en tiedä hänen olinpaikkaansa ja kotiansa -- näkyni eivät ilmaise
-maata -- ainoastaan näen sen pienen, hennon lapsen, jolle koko avaruus
-vielä on avoinna. Sillä ennenkuin lapsen järki herää, ennenkuin pahat
-inhimilliset himot himmentävät sen taivassyntyistä olemusta, ei ole
-sillä omaa erikoista maata, ei synnyinkaupunkia, ei äidinkieltä. Sen
-sielu on vielä ilmojen asukas ja koko maailman kansalainen ja
-avaruudessa sen sielu tapaa minun sieluni -- lapsi tapaa isänsä. Sinä
-julma ja itsesikieltävä -- sinä, jonka takia minä hylkäsin taivaitten
-viisauden -- sinä, jonka myötäjäisinä olivat ihmiskunnan onnettomat
-heikkoudet ja pelot -- saatoitko sinä ajatella, että lapsen nuori sielu
-joutuisi maan päällä vaaraan, siksi että minä tahdoin johtaa sitä
-taivasta kohti? Luulitko sinä, että minä voisin omalle lapselleni tehdä
-pahaa? Etkö tuntenut, että sen kirkkaissa silmissä se elämä, jonka minä
-sille annoin, puhui varottavasti ja moitti äitiä, joka olisi tahtonut
-vangita sen maisen savihuoneen pimeyteen ja kärsimykseen? Etkö
-tuntenut, että minä se olin, joka taivaan suostumuksella suojelin sitä
-kärsimyksiltä ja taudeilta? Ja katsoessani sen ihmeellistä kauneutta
-minä siunasin tätä pyhää välikappaletta, jonka kautta viimeinkin minun
-henkeni saattoi pitää yhteyttä sinun henkesi kanssa!
-
-Ja kuinka olen tänne voinut seurata heidän jälkiänsä? Sain kuulla, että
-sinun oppilaasi oli käynyt Venetsiassa. Minä en voinut arvata, että se
-villinnäköinen ja huonosti puettu henkilö, joka kuului käyneen Violan
-luona ennen pakoa, olisi ollut tuo nuori ja hieno vihkimyskokelas,
-mutta kun tahdoin kutsua hänen _ideansa_[79] eteeni, ei se totellut, ja
-silloin tiesin, että hänen kohtalonsa oli kietoutunut Violan kohtaloon.
-Olen sitten seurannut häntä tähän sairashuoneeseen, vasta eilen saavuin
-tänne, vielä en ole häntä löytänyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olen juuri palannut heidän oikeussalistaan -- luolasta, missä tiikerit
-saalistaan raatelevat. En löydä niitä, joita etsin; he ovat vielä
-turvassa. Mutta kuolevaisten rikoksissa minä panen merkille Ikuisuuden
-tumman viisauden. Mejnour, täällä näen ensimäisen kerran, kuinka
-mahtava ja ihana on Kuolema. Mitä suuria hyveitä me riistimmekään
-itseltämme, kun hyvettä janoten saavutimme keinon, jolla voimme olla
-kuolematta! Kun jossakin ihanassa ilmanalassa, missä hengittäminenkin
-on nautintoa, Tuoni vie saaliikseen nuoren ja kauniin -- kun se tempaa
-tutkijan jalosta tiedon etsinnästä ja sulkee sen lumotun maan, joka
-hänen katseelleen avautui, kuinka luonnollista meille silloin on elämää
-pyytää, kuinka luonnollista on ensimäiseksi tutkimusalaksi ottaa
-mahdollisuus elämää ikuisesti jatkamaan! Mutta kun minä ajan tornista
-katselen pimeätä menneisyyttä ja tähtöistä tulevaisuutta, niin alan
-tuntea, miksi suuret sielut ovat kunniana ja ihanuutena pitäneet
-kuolemista rakkaimpansa edestä! Näin täällä isän uhrautuvan poikansa
-edestä; häntä epäiltiin syytöksistä, joista hän yhdellä sanalla olisi
-voinut päästä -- hän oli erehdyksestä joutunut poikansa sijalle! Kuinka
-mieluisasti hän piti erehdyksistä kiinni -- tunnusti ne jalot urhouden
-ja uskollisuuden rikokset, joita poikansa todella oli tehnyt -- ja meni
-kuolemaan, iloiten siitä, että saattoi pelastaa sen hengen, jonka oli
-synnyttänyt. Näin naisia, nuoria, kauniita, hentoja, kauneutensa
-kukoistuksessa; he olivat lupautuneet luostariin. Pyhällä verellä
-saastutetut kädet avasivat portin, joka oli heidät maailmasta
-erottanut, ja heitä pyydettiin lähtemään ulos, pettämään lupauksensa,
-luopumaan siitä Jumaluudesta, jonka nämä hirviöt tahtoivat syöstä alas,
-etsimään rakastajia ja puolisoita ja olemaan vapaita. Ja muutamat
-näistä nuorista olivat lempineet ja vieläkin lempivät, vaikka vastaan
-taistellen. Luopuivatko he valastaan? Hylkäsivätkö he uskonsa? Mejnour,
-yksimielisesti he ennemmin valitsivat kuoleman! Ja mistä tuli tämä
-rohkeus? _Siitä, että tällaiset sydämet elävät aatteellisempaa ja
-pyhempää elämää kuin omaa personallista elämäänsä_. Mutta ainainen
-elämä maan päällä, ei ole elämistä minkään jumalallisemman kuin itsemme
-puolesta. Niin, keskellä tätä veristä murhanvaltakuntaa, Jumala,
-Ikuinen, todistaa ihmiselle palvelijansa Kuoleman pyhyyttä.
-
-Taas olen nähnyt sinut, sulo lapseni, hengissä: olen nähnyt ja
-siunannut sinua. Etkö sinäkin tunne minua unissasi? Etkö kuule siipien
-suhajavan ympärilläsi, niiden kirkkaampien olentojen, joita vielä voin
-loihtia luoksesi valvomaan ja suojelemaan sinua? Ja kun herätessäsi
-lumous häviää, kun silmäsi aukenevat päivän valoon, niin etkö hae minua
-ympäriltäsi, ja etkö kysy äidiltäsi mykällä kielelläsi: "miksi äiti,
-olet minulta riistänyt isän?"
-
-Vaimo, eikö sinua kaduta? Sinä pakenit kuvitelluista pelotuksista,
-mutta nyt tulit oikein pelonpesälle, missä vaara istuu näkyvänä ja
-ruumiillisena. Oi, jospa me vaan voisimme tavata toisemme, etkö silloin
-heittäytyisi siihen syliin, jota vastaan olet väärin tehnyt, ja etkö
-silloin tuntisi, myrskyjen keskellä vaeltava raukka, kuin olisit taas
-löytänyt rauhan majan? Mejnour, vieläkään en ole onnistunut
-etsinnässäni. Minä sekaannun kaikkien joukkoon, tuomarienkin ja
-vakoilijöitten, mutta en löydä mitään jälkeä. Sen tiedän, että Viola on
-täällä. Tunnen sen vaistomaisesti, lapseni henkäys tuntuu lämpimämmältä
-ja kotoisemmalta.
-
-Heidän myrkylliset katseensa tirkistävät minuun, kun kuljen heidän
-kaduillaan. Yhdellä silmäyksellä minä heidän pahuutensa teen
-voimattomaksi ja lumoon nuo basiliskit. Kaikkialla näen jälkiä ja
-vainuan läheisyyttä sen Hirviön, joka kynnystä vartioi ja jonka uhreja
-ovat sielut, mitkä tahtoisivat _pyrkiä_ mutta ainoastaan voivat
-_pelätä_. Minä näen sen hämärän muodottoman haamun kulkevan verimiesten
-edellä ja näyttävän heille tietä. Robespierre kulki ohitseni varkaan
-askelilla. Hänenkin sydäntänsä kauheat silmät kalusivat. Minä katselin
-heidän senaattiansa: senkin laattialla kyykötti julma Hirviö. Se on
-ihan ottanut asuntonsa hirmukaupunkiin. Ja mitä totta tosiaan ovat nämä
-uuden maailman rakentajat? Niinkuin monet pyrkijät, jotka ovat
-tavotelleet meidän korkeata tiedettämme, ovat hekin yrittäneet yli
-voimiensa. He ovat tästä tapojen ja muotojen vankasta maailmasta
-astuneet varjojen maahan, ja sen kauhistuttava vartija on ottanut
-heidät saaliikseen. Minä katsoin tyrannin värisevään sieluun, kun hän
-kulki ohitseni. Siinä, tuhansien hyvää tarkottavien järjestelmien
-raunioilla, istui Rikos ja vapisi yksinäisyydessään. Kuitenkin tämä
-mies on ainoa Ajattelija, ainoa Pyrkijä heidän kaikkien joukossa. Hän
-yhä odottaa rauhan ja sääliväisyyden tulevaa valtakuntaa -- mutta
-milloin se muka saapuu, ah milloin? Silloin kun hän on pyyhkäissyt pois
-kaikki viholliset. Houkka! uusia vihollisia syntyy jokaisesta
-veripisarasta. Tuo Sanoin Kuvaamaton häntä johtaa tuomiotansa kohti.
-
-Oi Viola, viattomuutesi suojelee sinua. Suloinen inhimillinen lempesi
-sulki sinulta henkisen ja ilmamaisen kauneuden unelmat ja loi sydämeesi
-näkyjen maailman kauniimman kuin minkä vaeltaja näkee ruusuisessa
-Hesperiassa -- eikö sama puhdas tunne sinua täälläkin ympäröi lumotulla
-taikakehällään ja eikö itse hirmu tule voimattomaksi siinä sielussa,
-joka on liian viaton viisautta vastaanottamaan?
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-
-    "Yötä synkempi pimeys, jossa ei valon sädettä loista -- -- --
-    Palatsia ei enää näy -- ei edes jälkiä siitä -- eikä kenkään
-    voi sanoa, että sitä on ollutkaan."
-
-                                    _Ger. Lib._ XVI, 69.
-
-Puolueklubeissa on ääntä ja hälinää, johtajilla on hurjia suunnitelmia.
-Musta Henriot juoksee sinne tänne kuiskaten asestetuille miehilleen:
-"Robespierre, teidän rakkaanne, on vaarassa!" Robespierre on
-hätääntynyt, hänen uhriensa luettelo paisuu päivä päivältä.
-_Tallien_, tuomitun Macbethin Macduff, kuiskaa rohkeutta kalpeille
-salaliittolaisille. Pitkin katuja kolisevat raskaasti kuolinkärryt.
-Puodit ovat lukossa -- kansa on tukehtumaisillaan vereen eikä jaksa
-enää sitä niellä. Ja toisena iltana toisen jälkeen vallankumouksen
-lapset kokoontuvat kaupungin kahdeksaan teatteriin nauramaan
-huvinäytelmän sukkeluuksille ja vuodattamaan säälin kyyneleitä
-kuvitelluille kärsimyksille.
-
-Pienessä huoneessa kaupungin sydämessä istuu äiti lastansa vaalien.
-On rauhaisa onnellinen keskipäivä. Auringonvalo, jota ahtaan kadun
-korkeat katot katkaisevat, tulee vielä sisään avoimesta ikkunasta,
-puolueettomana leikkitoverina, joka on yhtä iloinen temppelissä ja
-vankilassa, palatsissa ja hökkelissä, yhtä armas ja kultainen, jos se
-hymyilee elämän ensi koitolle tai luo säteensä kuolinhetken tuskaan ja
-kamppailuun. Lapsi, joka makasi Violan jaloissa, ojenteli pikku
-kätösiänsä tavottaakseen auringonvalossa tanssivia hyttyisiä. Äiti
-käänsi silmänsä kirkkaasta valosta pois, se teki hänet vielä
-surullisemmaksi. Hän kääntyi ja huokasi.
-
-Onko tämä sama Viola, joka Kreikan taivaan alla kauniimpana kukoisti
-kuin itse Afrodite? Kuinka muuttunut! Kuinka kalpea ja kuihtunut! Hän
-istui haluttomana, kädet helmassa, ja poissa oli entinen tavallinen
-hymyily. Raskas tylsä alakuloisuus tuntui painavan hänen nuoruuttaan ja
-tekevän siunatun auringonkin hänelle väsyttäväksi. Todellakin hänen
-elämänsä oli lakastunut senjälkeen kuin se erosi elähyttävästä
-lähteestään. Se äkkinäinen pelon tai taikauskon innostus, joka oli
-saattanut hänet karkaamaan Zanonin luota, ikäänkuin itsetiedottomassa
-unessa, oli lakannut siitä päivästä asti kuin hän oli tullut vieraalle
-maalle. Siellä hän tunsi, että elämänsä kätkeytyi siihen hymyilyyn,
-jonka hän ainiaaksi oli hylännyt. Hän ei katunut -- hän ei olisi
-tahtonut tehdä olemattomaksi sitä mielen sysäystä, joka oli hänen
-pakoonsa antanut siivet. Vaikka into oli mennyt, oli taikausko jälellä,
-hän uskoi vielä pelastaneensa lapsen mustasta rikollisesta noituudesta,
-josta kaikkien maitten tarut niin viljalti kertovat, vaikkei niihin
-missään niin vahvasti uskota eikä missään niitä niin pelätä kuin
-Etelä-Italiassa. Tämä tunne vahvistui vielä Glyndonin salaperäisistä
-puheista ja näkihän Viola itsekin, minkälainen muutos oli tapahtunut
-hänessä, ja hän sanoi itse olevansa noitien uhri. Siksipä Viola ei
-katunut tekoaan -- mutta hänen tahtonsa tuntui menneeltä.
-
-Heidän saavuttuaan Parisiin ei Viola enää nähnyt heidän
-matkakumppaniaan -- uskollista vaimoa. Kolmen viikon kuluttua sekä mies
-että vaimo saivat heittää henkensä.
-
-Ja nyt ensimäisen kerran tämän maailman kovuus ja ankaruus valtasi
-kauniin napolilaisen. Hänen nuoruusvuosiensa toimiala -- laulun ja
-runouden esittäminen sanoin ja liikkein -- oli, niinkauankuin se kesti,
-taidetta, joka korotti sen tavallisten ammattien yläpuolelle. Soiton ja
-näyttämön elämä liitelee kahden maailman, näkyväisen ja aatteellisen,
-välillä. Mutta nyt oli näyttämön elämä ainiaaksi hävinnyt Napolin
-jumalattaren näkyvistä ja kuuluvista. Kun hän sitten kohosi
-intohimoisen rakkauden korkeihin piireihin, näytti siltä kuin se
-teennäinen nerokkuus, joka muiden ajatuksia esittää, olisi sulautunut
-siihen nerollisuuteen, joka kasvaa käsittämään kaikki ajatukset. Olisi
-ollut pahinta uskottomuutta Kadotettua kohtaan alentua taas elämään
-ihmisten suosionosotuksista. Ja sentähden -- sillä hän ei tahtonut
-ottaa vastaan almuja Glyndonilta -- sentähden hän elätti itseään ja
-lastaan halvimmilla käsitöillä, joita naiset osaavat tehdä, ja eli
-yksin ja tuntemattomana -- hän, joka oli nukkunut Zanonin rinnalla.
-Samoin kuin Armida, niinkuin tämän luvun otsikkona oleva säe kertoo,
-itse oli hävittänyt taikalinnansa -- niin Violallakaan ei ollut mitään
-jälellä siitä huvimajasta, jonka runous ja lempi ennen olivat
-pystyttäneet -- ei niin paljon että olisi voinut sanoa: "se on ollut."
-
-Ja lapsi kosti hyvällä isänsä puolesta: se kukoisti, se menestyi, se
-kasvoi vahvaksi elämän valossa. Mutta yhä sitä näytti suojelevan ja
-vaalivan joku toinen olento. Se nukkui horroksessa niin syvässä ja
-jäykistyneessä, ettei ukkonenkaan olisi voinut sitä häiritä, ja siinä
-unessa se usein ojensi käsivarsiaan ikäänkuin ilmaa syleilläkseen:
-usein sen huulilta kuului epäselviä lemmen ääniä -- _mutta ei
-Vlolalle_. Ja aina sen poskilla oli taivaallisen ihana väri ja sen
-huulilla salaperäinen ilo. Kun se heräsi, eivät sen silmät ensiksi
-äitiin katsoneet -- vaan totisina ja miettiväisinä ne harhailivat
-ympäri huonetta ja vasta lopulta pysähtyivät äidin kalpeisiin kasvoihin
-äänettömällä suruisella ja moittivalla ilmeellä.
-
-Ei koskaan ennen ollut Viola tuntenut, kuinka voimakas oli rakkautensa
-Zanoniin, kuinka ajatus, tunne, sydän, sielu -- kaikki oli runneltuna
-ja herpaistuna siinä jäisessä yksinäisyydessä, johon hän oli itsensä
-tuominnut. Hän ei kuullut melua ulkoa, hän ei ketään tuntenut näiden
-myrskyisten miljonien joukosta. Ja kuitenkin joka hetki tässä
-kaupungissa oli täynnä ääretöntä kiihtymystä. Ainoastaan kun Glyndon
-nääntyneenä, kuihtuneena ja aavemaisena joka päivä hiipi sisään
-tervehtimään, silloin tämä huolettoman Etelämaan kaunis tytär sai
-tietää, kuinka raskas ja tukahuttava oli se kalmanilma, joka häntä
-piiritti. Tiedottomuudessaan -- konemaisessa elämässään -- itseensä
-vaipuneena hän istui eikä mitään pelännyt villipetojen luolassakaan.
-
-Äkkiä avautui huoneen ovi ja Glyndon astui sisään. Hänen käytöksensä
-oli tavallista kiihtyneempi.
-
-"Sinäkö tulet, Clarence", sanoi Viola pehmeällä raukealla äänellä.
-"Sinä tulet, ennenkuin odotinkaan sinua."
-
-"Kuka voi laskea tunteja Parisissa?" vastasi Glyndon. "Eikö siinä
-kyllä, että nyt olen täällä? Sinun välinpitämättömyytesi näiden
-kauhujen keskellä pelottaa minua. Sinä sanot tyynesti 'hyvästi' ja yhtä
-tyynesti lausut minut 'tervetulleeksi', vaikka joka nurkassa lymyy
-vakoilija ja joka päivä on yhtä ainutta verinäytelmää."
-
-"Suo anteeksi, mutta minun maailmani mahtuu näiden seinien
-sisäpuolelle. Tuskin voin uskoakaan mitä kaikkea minulle kerrot. Kaikki
-muu paitsi tämä (hän viittasi lapseen) tuntuu jo minusta niin
-elottomalta, että tuskin kuollut haudassaan vähemmän välittää
-ympärillään tapahtuvista rikoksista kuin minä."
-
-Glyndon oli vähän aikaa vaiti ja katseli sekavin tuntein Violaa. Vielä
-tämä oli niin nuori, mutta jo oli hänet vallannut kaikista vaiheista
-surullisin -- se, jolloin sydän tuntee itsensä vanhaksi.
-
-"Oi Viola", sanoi hän viimein pidätetyllä intohimolla, "olisinko minä
-koskaan voinut uskoa sinua _tuollaisena_ näkeväni ja _tuollaisena_
-tuntevani, silloin kun me kaksi ensimäisen kerran tapasimme toisemme
-Napolin ihanilla mailla? Ah, miksi silloin hylkäsit minun rakkauteni --
-tai miksei se ollut kyllin arvokas sinua varten? Ei, älä säikähdä --
-anna minun pitää kättäsi. Ei mikään tunne niin suloinen kuin tuo
-nuoruuden lempi voi minulle enää palata. Nyt minä tunnen sinua kohtaan
-samaa kuin veli nuorempaa turvatonta sisartaan kohtaan. Sinun
-seurassasi, vaikka oletkin murheellinen, tuntuu minusta kuin taas
-hengittäisin varhemman elämäni puhdasta ilmaa. Ainoastaan täällä ja
-meluisilla ja myrskyisillä paikoilla haamu ei minua ahdista. Minä
-unohdan kuolemankin, joka takanani väijyy ja varjona jälessäni hiipii.
-Mutta vielä voi meille koettaa parempia päiviä. Viola, minä alan
-viimeinkin hämärästi käsittää, kuinka on masennettava se haamu, joka on
-elämäni kironnut: sitä vastaan on käytävä rohkeasti silmästä silmään.
-Synnissä ja riehunnassa, niinkuin olen kertonut, se ei minua ahdista.
-Mutta nyt ymmärrän, mitä Mejnour pimeillä sanoillaan tarkotti, että
-'minun piti haamua enimmän pelätä silloin _kun ei sitä näkynyt_.
-Tyyneen ja hyveellisen päättäväisyyden hetkinä se esiintyy -- oih! taas
-minä sen näen -- siinä, siinä -- hyisine silmineen (hänen otsastaan
-tippui hiki), mutta se ei tule enää minun hyvää päätöstäni voittamaan.
-Minä katson sitä silmiin ja se vähitellen himmenee ja katoaa varjoon."
-
-Hän vaikeni ja katseli niin ihmeen iloisesti aurinkoista taivasta,
-sitten hän raskaasti ja syvästi huokaisten jatkoi: "Viola, minä olen
-löytänyt pakokeinon. Me lähdemme pois tästä kaupungista. Jossakin
-muussa maassa me koetamme lohdutella toisiamme ja unohtaa
-menneisyyden."
-
-"Ei", sanoi Viola tyynesti, "minulla ei ole mitään halua täältä
-liikahtaa, kunnes minua kannetaan viimeiseen lepoon. Minä näin
-_hänestä_ unta viime yönä, Clarence -- uneksin hänestä ensi kerran sen
-jälkeen kuin me erosimme, ja -- älä pilkkaa minua -- minusta näytti
-kuin hän olisi antanut anteeksi karkurille ja kutsunut minua
-'vaimokseen'. Se uni pyhittää tämän huoneen. Ehkä se uni vielä
-uudistuu, ennenkuin kuolen."
-
-"Älä puhu hänestä -- siitä puolipirusta", huusi Glyndon, raivoisasti
-polkien jalkaa. "Kiitä taivasta, että kohtalo on sinut pelastanut hänen
-käsistään."
-
-"Hiljaa!" sanoi Viola vakavasti. Ja samalla kuin hän oli
-jatkamaisillaan, sattuivat silmänsä lapseen. Se seisoi keskellä
-valovirtaa, jonka aurinko vuodatti huoneeseen, ja päivänsäteet
-näyttivät ympäröivän sitä valokehällä ja kruununa asettuvan sen
-loistaville kutreille. Sen pikkuisessa ruumiissa, joka oli niin hento
-ja kaunis -- sen suurissa, vakavissa, tyyneissä silmissä oli jotakin,
-mikä pelotti ja samalla äidin ylpeyttä viehätti. Se katsoi Glyndoniin
-Violan puhuessa ja sen ilmeessä tuntui miltei olevan ylenkatsetta.
-Ainakin Viola sen tulkitsi siten, että se tahtoi puolustaa poissaolevaa
-voimakkaammin kuin äiti sanoillaan osasikaan. Glyndon katkaisi
-äänettömyyden.
-
-"Sinä tahtoisit jäädä -- mitä varten? Pettämään äidin velvollisuudet?
-Jos jotakin pahaa sinulle tapahtuu täällä, mitä lapsestasi tulee?
-Tuleeko se orpona kasvatettavaksi maassa, joka on häpäissyt kaiken
-uskonnon, maassa, josta inhimillinen säälikin on kadonnut. Ah, itke
-vaan ja paina sitä rintaasi vastaan! Mutta kyyneleet eivät voi sitä
-suojella ja pelastaa."
-
-"Sinä olet voittanut, ystävä, minä pakenen kanssasi."
-
-"Huomeniltana siis ole valmis. Minä tuon sinulle tarpeelliset puvut."
-
-Ja Glyndon sitten rupesi lyhyesti ja yleispiirtein kertomaan, mitä
-tietä he lähtisivät ja mitä he olisivat olevinaan. Viola kuunteli,
-mutta tuskin käsitti sanoja. Glyndon painoi Violan käden sydämelleen ja
-läksi.
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-
-    "Hänen kanssaan kulkivat ylenkatse ja lempi
-    kuin kaksi koiraa vierekkäin."
-
-                           _Ger. Lib._ XX, 117.
-
-Glyndon ei huomannut, kun hän talosta kiiruhti pois, että kaksi ihmistä
-lymyi portin pielessä. Hän näki yhä mustan haamun sivullaan liukuvan,
-mutta hän ei nähnyt myrkyllisiä, mustasukkaisia naisen silmiä, jotka
-hänen jälkeensä tuijottivat.
-
-Nicot astui sisään taloon, Fillide seurasi häntä vaieten. Maalari,
-vanha 'sansculotti' tiesi hyvin, millä kielellä ovenvartijaa oli
-puhuteltava. Hän viittasi miehelle ja kysyi: "Mitä tämä on,
-kansalainen? Sinä täällä annat suojaa 'epäillylle'."
-
-"Kansalainen, sinä pelotat minua. Jos niin on, mainitse, kuka."
-
-"Se ei ole mies, se on muukalainen -- italialainen nainen, joka asuu
-täällä."
-
-"Niin, kolmannessa kerroksessa -- ovi vasemmalla. Mutta mitä hänestä?
--- hän ei voi olla vaarallinen, lapsi rukka!"
-
-"Kansalainen, varo! Uskallatko sääliä häntä?"
-
-"Minäkö? Ei, ei suinkaan. Minä vaan --"
-
-"Puhu totuus! Kuka käy hänen luonaan?"
-
-"Ei kukaan muu paitsi englantilainen."
-
-"Vai niin, englantilainen, siis Pittin ja Coburgin vakoilija."
-
-"Armias taivas -- onko se mahdollista?"
-
-"Kuinka kansalainen, puhutko taivaasta? Sinä olet varmaan
-aristokraatti!" (ylimysmielinen).
-
-"Ei, en suinkaan, se oli vain vanha paha tapa ja pääsi minulta
-huomaamatta."
-
-"Kuinka usein englantilainen käy hänen luonaan?"
-
-"Joka päivä."
-
-Fillide päästi huudahduksen.
-
-"Nainen ei koskaan käy ulkona", sanoi ovenvartija.
-
-"Hän ainoastaan tekee työtä ja hoitaa lastansa."
-
-"Lastansa!"
-
-Fillide hypähti eteenpäin. Nicot koetti turhaan häntä pidättää. Hän
-syöksyi ylös rappusia eikä pysähtynyt ennenkuin sille ovelle, josta
-portinvartija mainitsi. Se oli raollaan -- hän astui sisään -- hän
-seisoi kynnyksellä ja näki Violan kasvot, jotka vielä olivat niin
-ihanat. Sellaisen kauneuden näkeminen teki hänet toivottomaksi. Ja
-lapsi, jonka yli äiti kumartui! -- Fillide ei ollut koskaan saanut
-lapsia! -- hän huudahti ääneen -- raivo riehui hänen rinnassaan. Viola
-kääntyi ja näki hänet. Pelästyen oudosta näystä ja kasvoista, jotka
-ilmaisivat kuolettavaa vihaa ja halveksimista ja kostonhalua, Viola
-kirkasi ja sieppasi lapsen syliinsä. Italialainen nauroi ääneen,
-kääntyi, palasi takaisin ja tuli sille paikalle, missä Nicot vielä
-keskusteli pelästyneen ovenvartijan kanssa. Hän veti Nicotin mukanansa
-ja kun he olivat tulleet avoimelle kadulle, pysähtyi hän ja sanoi:
-"Kosta minun puolestani ja sano, mitä siitä tahdot!"
-
-"Mitä tahdon, suloinen nainen! ainoastaan lupaa saada sinua lempiä.
-Sinä pakenet minun kanssani huomeniltana, sinä otat haltuusi passit ja
-suunnitelman."
-
-"Ja he --"
-
-"Tulevat jo sitä ennen saamaan asunnon tutkimusvankilassa. Guillotiini
-tulee kostamaan vääryyden sinua kohtaan."
-
-"Tee niin, niin olen tyytyväinen", sanoi Fillide lujasti.
-
-Eivätkä he enempää puhuneet, kunnes tulivat kotiin. Mutta kun nainen
-sitten katsoi ylös rumaan rakennukseen ja näki ikkunat siitä huoneesta,
-jonka kerran usko Glyndonin rakkauteen oli tehnyt paratiisiksi --
-silloin hänen luontoonsa taas välähti jotakin naisellista, vaikka hän
-oli niin musta ja villi. Hän painoi sitä käsivartta, jota vastaan hän
-kouristuksen tapaisesti oli nojautunut, ja huudahti: "Ei, ei, ei häntä!
-kiroo naista -- anna naisen hukkua, mutta minä olen maannut Glyndonin
-rinnalla -- ei _häntä_!"
-
-"Olkoon, niinkuin tahdot", sanoi Nicot pirullisesti irvistäen, "mutta
-hän on kuitenkin ajaksi pantava vankeuteen. Hänelle ei tapahdu pahaa,
-sillä ei mitään syyttäjää ilmaannu. Mutta naista -- naista sinä et
-varmaan päästä?"
-
-Filliden synkkä silmänisku oli riittävänä vastauksena.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-
-    "Ja etukeulassa käskettiin onnettoman
-    naisen pitää vahtia."
-
-                     _Ger. Lib._ XV, 3.
-
-Fillideltä ei puuttunut sitä ovelaa teeskentelytaitoa, joka hänen
-maalleen ja hänen sukupuolelleen kuuluvana on käynyt sananlaskuksi. Ei
-sanaakaan, ei katsettakaan, joka olisi Glyndonille ilmaissut, kuinka
-hirveällä tavalla rakkaus oli muuttunut vihaksi. Glyndon olikin niin
-syventynyt suunnitelmiinsa ja mietti niin paljon omaa kummallista
-kohtaloaan, ettei hän ollut varsin tarkka huomioita tekemään. Mutta
-iltapuolella Filliden käytös, joka oli tavallista lempeämpi ja
-alistuvampi, vaikutti rauhottavasti hänen mietteisiinsä, ja hän alkoi
-Filliden kanssa keskustella varmasta paon toivosta ja siitä
-tulevaisuudesta, joka heitä odotti onnellisemmissa maissa.
-
-"Ja sinun kaunis ystäväsi", sanoi Fillide katsoen poispäin ja
-petollisesti hymyillen, "jonka piti tulla matkakumppaniksi. Sinä olet
-luopunut hänestä, sanoo Nicot, toisen hyväksi, josta Nicot pitää. Onko
-se totta?"
-
-"Niinkö hän sinulle kertoi?" vastasi Glyndon vältellen. "Hyvä,
-miellyttääkö muutos sinua?"
-
-"Kavaltaja!" mutisi Fillide, nousi äkkiä, lähestyi häntä ja siirsi
-silmiltä hänen pitkän tukkansa sekä painoi intohimoisesti huulensa
-hänen otsalleen.
-
-"Tämä olisi liian kaunis pää poikki hakattavaksi", sanoi hän naurahtaen
-ja näytti sitten alkavan puuhata lähtövalmistuksia.
-
-Seuraavana aamuna noustessaan Glyndon ei nähnyt seuralaistaan, hän ei
-palannut, ennenkuin Glyndon lähti. Glyndonin oli välttämättä vielä
-käytävä C:n puheilla ennen lähtöänsä, järjestääkseen Nicotin
-osallisuutta pakoon ja muutenkin katsoakseen, ettei mikään epäluulo
-saattaisi vaaraan hänen suunnitelmansa. C. ei kuulunut Robespierren
-lähimpään seurapiiriin ja olikin salaa hänen vastustajansa, mutta hän
-oli aina osannut olla hyvissä väleissä kunkin puolueen kanssa, joka
-kohosi valtaan. Rahvaan pohjakerroksista lähteneenä hänellä kuitenkin
-oli tuollainen älykkyys ja hienous, jota tavataan Ranskan kaikissa
-kansanluokissa. Hän oli onnistunut rikastumaan -- ei kukaan tiennyt
-kuinka paljon -- nopean nousunsa kuluessa. Viimein hänestä oli tullut
-yksi Parisin rikkaimpia miehiä ja hänellä oli tähän aikaan loistava
-huoneusto käytettävänään. Hän oli yksi niitä, joita Robespierre
-useammista syistä suosi, ja hän oli usein pelastanut tuomittuja ja
-epäiltyjä, hankkimalla heille passeja väärillä nimillä ja neuvoen
-heille pakokeinot. Mutta C---- oli mies, joka näki vaivaa ainoastaan
-rikkaiden hyväksi. "Lahjomaton Maximilien", jolla todella oli tyrannin
-läpitunkeva huomiokyky, varmaan kyllä äkkäsi kaikki hänen vehkeensä ja
-näki, minkälainen ahneus hänellä oli hyväntekeväisyytensä vaipan alla.
-Mutta onkin huomattava, että Robespierre usein näytti suvaitsevan --
-jopa melkein yllyttävän -- tuollaisia paheita miehissä, jotka hän
-myöhemmin aikoi kukistaa, ikäänkuin alentaakseen heidän arvoaan yleisön
-silmissä ja pannakseen niille vastakohdaksi oman ankaran ja tahrattoman
-rehellisyytensä ja puhtautensa. Ja epäilemättä hän usein salavihkaa
-julmasti hymyili arvokkaan kansalaisen C:n ylellisyydelle ja
-ahneudelle.
-
-Tämän C:n luokse siis Glyndon kulki miettiväisenä. Totta oli, mitä hän
-Violalle oli sanonut, että hänen pelkonsa oli menettänyt voimansa, mitä
-enemmän hän oli vastustanut haamua. Viimeinkin oli tullut aika, jolloin
-hän nähdessään paheen ja rikoksen kaikessa alastomuudessaan ja niin
-laajalla alalla, oli huomannut, että paheessa ja rikoksessa on suurempi
-kauhu kuin haamun silmissä. Hänen syntyperäinen jaloutensa alkoi häneen
-palata. Katuja kulkiessaan hän mietiskeli, kuinka hän tulevaisuudessa
-tulisi katumaan ja parantamaan elämänsä. Hän ajatteli niinkin, että
-palkaksi Filliden rakkaudesta hän uhraisi kaikki sukunsa ja
-kasvatuksensa ennakkoluulot. Hän koettaisi parantaa ne erhetykset,
-joita hän oli tehnyt Fillideä kohtaan, sillä että hän kieltäen itsensä
-menisi naimisiin hänen kanssaan, vaikka heidän sieluillaan oli niin
-vähän yhteistä. Hän oli kerran hylännyt avioliiton jalon ja hyvän
-Violan kanssa -- nyt hän oli tässä elämän ristiriitojen keskellä
-oppinut tuntemaan, että oikea on aina oikea, ja ettei taivas ole tehnyt
-yhtä sukupuolta toisen uhriksi. Nuoruudenaikaiset kauneuden ja hyvyyden
-unelmat heräsivät hänelle taas, ja hänen sielunsa tumman ulapan yli
-väikkyi heräävän hyveen hymyily, niinkuin kuutamopolku yli vetten.
-Tuskin koskaan hänen sieluntilansa oli ollut niin ylevä ja epäitsekäs.
-
-Sillä välin Jean Nicot myöskin mietti tulevaisuuden tuumia ja laski jo,
-miten hän parhaiten käyttäisi hyväkseen ystävänsä kultaa, ystävän,
-jonka hän aikoi pettää, ja hän lähti siihen taloon, jolla oli kunnia
-olla Robespierren asuntona. Hänellä ei ollut aikomustakaan noudattaa
-Filliden rukousta, että Glyndonin henki säästettäisiin. Hän ajatteli
-niinkuin Barrère: "ainoastaan kuolleet eivät enää palaa."
-
-Kaikissa ihmisissä, jotka antautuvat johonkin tutkimukseen tai
-taiteeseen niin suurella ponnistuksella, että pääsevät jonkun verran
-eteviksi alallaan, heissä täytyy olla suunnattoman paljon suurempi
-voimavarasto kuin yhteisellä joukolla. Tavallisissa oloissa tämä voima
-keskittyy heidän työhönsä ja tekee heidät siten välinpitämättömiksi
-ihmisten muille pyrkimyksille. Mutta jos heitä estetään seuraamasta
-taipumuksiaan, jos voima ei pääse purkautumaan oikeata tietä, niin se
-kiihtyy ja nousee ja ottaa heidät kokonaan valtaansa. Ja silloin se
-joko tuhlautuu tuulentupien rakenteluun tai tulee vaaralliseksi ja
-hävittäväksi ainekseksi yhteiskunnassa ja saa aikaan epäjärjestystä ja
-mullistusta, jollei omatunto ja oikeat periaatteet sitä puhdista.
-Sentähden kaikissa viisaasti järjestetyissä valtioissa erityisellä
-huolella valmistetaan mahdollisuuksia kaikille taiteille ja kaikille
-tieteille. Sentähden älykkäät valtiomiehet antavat kunniapalkintoja
-tieteen ja taiteen edustajille, vaikka he itse kukaties eivät näe
-taulussa muuta kuin tuhrittua kangasta -- eivät näe tieteellisessä
-problemissa muuta kuin ajatuksen voimistelun. Ei mikään valtio ole
-vaarallisemmassa asemassa kuin se, missä kyvykkäät eivät saa rauhassa
-kehittyä vaan joutuvat politikan alalla vehkeilemään tai etsimään
-itsekkäitä tarkotusperiä. Halveksittu nerokkuus on sotakannalla ihmisiä
-vastaan. Ja huomattava on, että Ranskan vanhan hallitustavan aikana
-näyttelijät olivat niin halveksittuja yleisön silmissä, ettei heille
-edes suotu kristillistä hautausta, ja siksi näyttelijöistä sitten tuli
-vallankumouksen raivokkaimpia ja kostonhimoisimpia vitsauksia. Collot
-d'Herbois, entinen 'huono ilveilijä' edusti koko näyttelijäluokan
-kärsimiä vääryyksiä.
-
-Samoin Jean Nicotin kyvytkään eivät olleet saaneet tarpeeksi
-tunnustusta siinä taiteessa, jota hän harrasti. Jo varhaisessa
-nuoruudessaan hänen opettajansa, Davidin, valtiolliset taipumukset
-olivat erottaneet hänet maalaustaiteen vaikeammasta ja huolellisemmasta
-työnteosta. Hänen personalliset ruumiinvikansa olivat katkeroittaneet
-hänen mielensä ja hänen hyväntekijänsä jumalankieltämys oli kuolettanut
-hänen omantuntonsa. Uskonnon -- ja varsinkin Ristin Uskonnon -- suuri
-merkitys on siinä, että se kohottaa _kärsivällisyyden_ ensin hyveeksi
-ja sitten toivoksi. Ottakaa pois oppi tulevaisesta elämästä, ja
-kuolemanjälkeisestä palkasta ja rangaistuksesta ja ottakaa pois isän
-hymyily maisten kärsimystemme ja koetustemme päältä -- niin missä on
-kärsivällisyys silloin? Ja mitä on ihminen ilman kärsivällisyyttä -- ja
-mitä on kansa? Ilman kärsivällisyyttä ei taide koskaan pääse korkealle,
-ilman kärsivällisyyttä ei vapaus koskaan tule täydelliseksi. Kovalla
-pyrkimyksellä ja hurjalla, hapuilevalla taistelulla koettaa Äly nostaa
-siipiään yli Köyhyyden ja kansa koettaa saavuttaa Vapauttaan. Ja voi,
-jos ne silloin ovat ilman tukea, ilman johtoa ja ilman kestävyyttä --
-voi kumpaakin!
-
-Nicot oli poikana nulikka. Kaikissa rikoksentekijöissä olkoot he kuinka
-alhaisia, on aina muutamia inhimillisiä kieliä -- hyveen jäännöksiä, ja
-oikea ihmisten arvostelija usein saa kovasydämisiltä ja vähäjärkisiltä
-kuulla moitetta siitä, että hän osottaa, kuinka huonoimmissakin
-ihmisissä löytyy kullan murusia ja kuinka parhaimmissaan, jotka tulevat
-Luonnon suuresta työpajasta, on jonkun verran turmeltunutta kuonaa.
-Mutta on poikkeuksia, vaikka harvoja yleisestä säännöstä. On sellaisia,
-joissa omatunto on tykkönään kuolleena ja joissa hyvä ja paha ovat
-samanarvoisia asioita, kumpikin keinoja itsekkäitä tarkotusperiä varten
-tällainen oli vanhan ateistin kasvatti, Nicot. Kateus ja viha täytti
-hänen koko olemuksensa, ja kun hän tunsi itsessään suurempia lahjoja
-kuin oli muilla ihmisillä, niin hän vaan sitä enemmän kirosi kaikkia
-niitä, joille oli suotu kauniimpi ruumiinmuoto ja onnellisempi kohtalo
-kuin hänelle. Hirviö hän oli, kun hän murhaajana tarttui hyväntekijänsä
-kurkkuun, mutta vallankumouksen aika ja hirmuhallitus -- kaikkien
-pahojen himojen siemenpelto -- oli hänen sydämensä syvään helvettiin
-tehnyt toisen vielä syvemmän. Hän ei kyennyt enää tointansa
-harjottamaan, sillä vaikka hän olisi voinutkin tauluillaan luoda
-itselleen nimen, niin vallankumous ei ole taiteilijoille sovelias aika,
-sillä ei kukaan, ei maan rikkain ja ylpein ylimyskään ole niin
-riippuvainen rauhasta ja järjestyksestä ja yhteiskunnan hyvinvoinnista
-kuin runoilija tai taiteilija. Nyt hänen aina levoton ja hillitsemätön
-älynsä jäi työttömänä hautomaan sellaisia rikollisia kuvia, jotka sitä
-parhaiten viehättivät. Hän ei uskonut mitään tulevaisuutta olevan tätä
-elämää tuonnempana, ja kuinka tässä elämässä voimakkaat miehet hänen
-ympärillään suuret vallantavottajat, olivat menestyneet? Kaikki, mikä
-oli hyvää, puhdasta, epäitsekästä -- joko kuninkaallisten tai
-tasavaltalaisten joukossa, pyyhkäistiin teurastuspaikalle ja
-murhamiehet yksin jäivät uhriensa loiston ja arvon perijöiksi.
-Jalommatkin köyhyydestä kärsivät kuin Nicot olisivat joutuneet
-epätoivoon. Ja Köyhälistö varmaan nousisi aavemaisina joukkoina
-Rikasten kurkkuja leikkaamaan ja sitten raatelemaan itseään jäsen
-jäseneltä, jollei Kärsivällisyys, köyhien hyvä enkeli, istuisi sen
-sivulla ja juhlallisesti viittaisi tulevaiseen elämään.
-
-Kun Nicot nyt lähestyi diktaattorin palatsia, alkoi hän miettiä aivan
-toisenlaista suunnitelmaa kuin edellisenä päivänä: ei niin, että hän
-olisi horjunut päätöksessään kukistaa Glyndon ja antaa Violankin mennä
-samaa tietä hänen kumppaninaan ja apulaisenaan. Ei, _siinä_ hän oli
-luja, sillä hän vihasi molempia -- puhumattakaan vanhasta,
-unohtumattomasta kaunastaan Zanonia vastaan. Viola oli häntä
-halveksinut, Glyndon oli auttanut, ja kiitollisuuden ajatus oli hänelle
-yhtä sietämätön kuin loukkauksen muisto. Mutta miksi hän nyt pakenisi
-Ranskasta? Voisihan hän ottaa haltuunsa Glyndonin kullan; hän ei
-epäillytkään, että voisi hallita Fillideä, joka oli niin täynnä raivoa
-ja kateutta, ja että hän saisi tämän suostumuksen kaikkiin aikeisiinsa.
-Paperit, jotka hän oli ryöstänyt -- Desmoulinsin kirjeenvaihto
-Glyndonin kanssa -- samalla kuin ne ratkaisivat Glyndonin kohtalon
-voisivat olla mainioksi avuksi Robespierren edessä ja saattaa tyrannin
-unohtamaan Nicotin vanhat ystävyyssuhteet Hébertin kanssa ja saada
-hänetkin luetuksi Kauhunkuninkaan liittolaisten ja kätyrien joukkoon.
-Taas nousi Nicotin eteen toivo rikkauteen ja kunniakkaaseen
-ylennykseen. Tämä kirjeenvaihto, joka oli päättynyt vähää ennen Camille
-Desmoulinsin kuolemaa, oli kirjotettu sillä huolettomalla ja rohkealla
-varomattomuudella, mikä oli ominaista tälle Dantonin turmeltuneelle
-oppilaalle. Siinä puhuttiin avoimesti hankkeista Robespierreä vastaan,
-siinä mainittiin puoluelaisia, joiden kukistamiseksi tyranni paraikaa
-kokosi syitä ja verukkeita. Tämä olisi uusi kuolonase Päätappajan
-käsissä. Voisiko kukaan suurempaa lahjaa antaa Maximilien
-Lahjomattomalle?
-
-Näitä ajatuksia hautoen saapui hän viimein kansalaisen Dupleixin
-ovelle. Kynnyksen ulkopuolella seisoi hajallaan kahdeksan tai kymmenen
-tanakkaa jakobiinia, Robespierren vapaaehtoisesta turvajoukosta --
-pitkiä miehiä, hyvin asestettuja, ja ylpeitä vallastaan, joka heijastui
-valtiomahdista. Heidän joukossaan oli naisia, nuoria ja kauniita ja
-kirjavasti puettuja, jotka olivat kuulleet huhun, että Maximilienilla
-oli ollut maksanvaivoja, ja olivat tulleet säälivästi kyselemään hänen
-terveyttään, sillä Robespierre, niin kummalta kuin kuuluneekin, oli
-naisten lemmikki.
-
-Tämä vartiojoukko ulottui oven ulkopuolelta portaita pitkin
-vastaanottohuoneen ovelle asti, sillä Robespierren huoneusto ei ollut
-niin tilava, että siinä olisi ollut odotushuoneita näin lukuisia ja
-monenlaisia kävijöitä varten. Nicot raivasi itselleen tien heidän
-keskeltään ja hänen korviensa ympäri sateli kaikkea muuta kuin
-ystävällisiä ja imartelevia huudahduksia.
-
-"Kas, mikä lurjus", sanoi vanha eukko, jonka kylkeä hänen terävät
-kyynäspäänsä pahasti pitelivät. "Mutta kuinka voisi odottaakaan
-kohteliaisuutta tuollaiselta variksenpelättimeltä?"
-
-"Kansalainen, minä pyydän huomauttaa sinulle,[80] että sinä astut
-varpailleni. Pyydän anteeksi, mutta kun nyt katson jalkojasi,
-huomaankin, ettei huone ole tarpeeksi iso niille."
-
-"Hoo, kansalainen Nicot", huusi muuan Jakobiini pudistaen
-kauhistuttavaa sauvaansa, "mikä sinut on tänne tuonut? Luuletko, että
-Hébertin rikokset jo ovat unohdetut? Pois, luonnon äpärälapsi! ja kiitä
-Korkeinta Olentoa, että Hän on tehnyt sinut niin kurjannäköiseksi, että
-sinulle täytyy antaa anteeksi."
-
-"Siinä olisi kauniit kasvot tirkistämään ulos kansallisikkunasta",[81]
-sanoi nainen, jota maalari oli töytäissyt.
-
-"Kansalaiset", sanoi Nicot kalpeana vihasta, mutta pidättäen itseään,
-niin että sanat tuskin pääsivät tulemaan kiristettyjen hampaitten
-välistä, "minulla on kunnia mainita, että pyrin Kansanedustajan luokse
-puhumaan asioista, jotka ovat erinomaisen tärkeitä sekä valtiolle että
-hänelle, ja", hän lisäsi hitaasti, vihaisesti murjottaen ympärilleen,
-"minä kutsun kaikki hyvät kansalaiset todistajiksi, kun Robespierrelle
-valitan, minkälaista kohtelua muutamat teistä ovat minulle osottaneet."
-
-Miehen katseessa ja äänenpainossa oli niin paljon syvää ja keskitettyä
-ilkeyttä, että ilveilijät vetäytyivät taaksepäin. Ja kun he muistelivat
-vallankumouksellisen elämän äkkinäisiä keikauksia, niin monet
-äänekkäästi vakuuttivat likaiselle ja huonosti puetulle maalarille,
-ettei mikään ollut heille vieraampaa kuin loukata kansalaista, jonka
-koko ulkomuoto todisti hänen olevan kelpo sansculotin. Nicot kuunteli
-näitä puolustuksia äreästi vaieten. Käsivarret ristissä hän nojautui
-seinää vastaan ja odotti sisäänpääsyä.
-
-Odottelijat puhuivat keskenään eri ryhmissä kaksin ja kolmin, ja
-yleisen supatuksen läpi kaikui portaita vartioitsevan pitkän jakobinin
-huoleton vihellys. Lähinnä Nicotia seisoi vanha nainen ja nuori neito,
-jotka totisina kuiskuttelivat toisilleen ja ateisti nauroi sisässään
-kuunnellessaan heidän keskusteluansa.
-
-"Minä vakuutan sinulle, rakkaani", sanoi eukko salaperäisenä huojuttaen
-päätään, "että suuri Catherine Theot, jota nuo jumalattomat nyt
-vainoovat, on todella Jumalan sanansaattaja. Ei voi olla mitään
-epäilystä siitä, että valitut, joiden pääprofetoiksi Dom Gerle ja
-hyveellinen Robespierre ovat määrätyt, tulevat nauttimaan ikuista
-elämää täällä ja tekemään lopun kaikista vihollisistaan. Ei ole mitään
-epäilystä siitä -- ei vähintäkään."
-
-"Kuinka ihanaa", sanoi tyttö, "tuo rakas Robespierre! -- Mutta hän ei
-näytä kovin pitkäikäiseltä."
-
-"Sitä suurempi on ihme", sanoi vanha nainen. "Minä olen nyt jo 81
-vuotta, mutta en tunne itseäni yhtään päivää vanhemmaksi senjälkeen
-kuin Catherine Theot lupasi, että minäkin saisin olla yksi valituista."
-
-Samassa tuuppasivat naisia syrjään muutamat uudet tulokkaat, jotka
-kiivaasti puhuivat keskenään.
-
-Ruskeanaamainen mies, joka esiliinastaan päättäen oli teurastaja,
-käsivarret paljaina ja "vapaudenlakki" päässään, huusi äänekkäästi:
-"Minä olen tullut Robespierreä varottamaan. Hänelle tehdään ansoja.
-Hänelle tarjotaan asunnoksi kansallispalatsi. _Ei kukaan voi olla
-kansan ystävä ja asua palatsissa_.[82]
-
-"Ei todellakaan", vastasi toinen työmies, "minä pidän hänestä parhaiten
-tässä pienessä huoneessa puusepän talossa, siinä hän näyttää
-_meikäläiseltä_".
-
-Taas hyökkäsi toisia sisään ja uusi joukko tunkeutui ihan Nicotin
-viereen. Ja nämä miehet kinailivat vielä kovaäänisemmin kuin muut.
-
-"Mutta minun suunnitelmani on --"
-
-"Hiiteen _sinun_ suunnitelmasi. Minä sanon, että _minun_ suunnitelmani
-on --"
-
-"Turhia!" huusi kolmas. "Kun Robespierre käsittää minun uuden keinoni
-ruudin valmistamiseksi, niin Ranskan vihamiehet --"
-
-"Kuka hullu vieraita vihollisia pelkää?" keskeytti neljäs, "pelättävät
-viholliset, ne ovat täällä kotona. _Minun_ uusi guillotiinini vie
-viisikymmentä päätä kerrallaan!"
-
-"Mutta _minun_ uusi valtiomuotoni!" huudahti viides. "_Minun_ uusi
-uskontoni, kansalainen!" huomautti laupeaalla äänellä kuudes.
-
-"Tuhannen tulimaista, olkaa hiljaa!" karjasi joku jakobinivartijoista.
-
-Ja äkkiä sai joukko hajaantua, kun julmannäköinen mies, takki leukaa
-myöden napitettuna, miekka sivullaan ja kannukset jalassa helisten,
-astui ylös portaita. Hänen poskensa olivat punaiset ja pulleat
-juomisesta, hänen silmänsä tylsät ja villit kuin petoeläimen. Syntyi
-täydellinen hiljaisuus ja kaikki tekivät kalpeina tietä leppymättömälle
-_Henriotille_. Tuskin oli tämä karkea ja raudankova tyrannin apulainen
-astua kaapaissut joukon läpi, kun taas tungoksessa hätäisesti ja
-pelokkaasti annettiin tietä, sillä sisään liukui äänettömänä kuin varjo
-eräs hymyilevä, siivonaamainen kansalainen, yksinkertaisesti mutta
-sirosti puettu, silmät nöyrästi maahan luotuina. Lempeämpiä,
-lauhkeampia kasvoja ei mikään paimenrunoilija olisi voinut kuvata itse
-Thyrsikselle -- ja miksi kuitenkin väki henkeään pidättäen teki hänelle
-tilaa? Niinkuin kärppä kivenkoloon tämä laiha olento hiipi suurempien
-ja karkeampien ihmisten sekaan, jotka väistyivät syrjään hänen
-ohikulkiessaan. Silmäniskusta pitkä Jakobini oven luona jätti tien
-vapaaksi mitään kysymättä. Seuratkaamme häntä tyrannin luo.
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-
-    "Päätettiin, että se, joka sanoisi hänen olleen _ihmisen_,
-    kärsisi kuolonrangaistuksen."
-
-    P. Augustinus, _Serapis-jumalasta_ I, 18, _De Civitate Dei_, 5.
-
-Robespierre nojasi väsyneesti taaksepäin nojatuoliinsa ja hänen
-kalmakkaat kasvonsa näyttivät tavallista väsyneemmiltä. Hän, jolle
-Catherine Theot lupasi kuolemattoman elämän, oli tosiaan sen näköinen
-kuin kuoleman kynnyksellä oleva. Hänen edessään pöydällä oli korillinen
-appelsiinejä, joiden mehu yksin saattoi lieventää hänen ruumistaan
-vaivaavaa ankaraa sappitautia, niinkuin kerrotaan. Rikkaasti puettu
-vanha nainen (hän oli entisen hallituksen aikana ollut markiisitar)
-istui ja kuori jalokivin koristetuilla sormillaan noita suloisia
-hedelmiä sairaalle lohikäärmeelle. Olen jo ennen sanonut, että
-Robespierre oli naisten lemmikki. Kummallista kyllä, mutta he olivatkin
-ranskalaisia naisia. Vanha markiisitar, joka, niinkuin Catherine Theot,
-kutsui häntä "pojakseen", näytti todella rakastavan häntä hurskaasti ja
-epäitsekkäästi kuin äiti lastaan. Kun hän hedelmiä kuoriskeli ja niitä
-hänelle tyrkytteli hellillä hyväilyillä kulki Robespierren laihojen
-huulien yli jotain elävän hymyn tapaista. Etäämmällä istuivat Couthon
-ja Payan toisen pöydän ääressä, kirjottelivat nopeasti ja pysähtyivät
-silloin tällöin työstään kysyäksensä jotakin toisiltaan kuiskaten.
-
-Äkkiä muuan Jakobini avasi oven, lähestyi Robespierreä ja kuiskasi
-hänelle Guérinin[83] nimen. Tämän kuullessaan sairas hypähti pystyyn,
-ikäänkuin uutta elämää saaden.
-
-"Rakas ystäväni", sanoi hän markiisittarelle, "suo anteeksi, minä en
-nyt tarvitse hellää huolenpitoasi. Ranska vaatii nyt huomioni. En ole
-koskaan sairas silloin kun voin palvella isänmaatani."
-
-Vanha markiisitar nosti silmänsä taivaaseen ja huokasi: "Mikä enkeli!"
-
-Robespierre viittasi kärsimättömästi kädellään, ja vanha nainen taputti
-hänen kalpeita poskiaan, suuteli hänen otsaansa ja vetäytyi
-tottelevasti pois. Seuraavana hetkenä tuo hymyilevä siivo mies, jota
-vastikään kuvasimme, seisoi tyrannin edessä, syvään kumartaen. Ja
-syystä mahtoi Robespierre lausua tervetulleeksi miestä, joka oli hänen
-ovelimpia kätyreitään -- johon hän luotti enemmän kuin jakobinien
-klubiin, puheittensa sanatulvaan tai sotajoukkojensa pajunetteihin.
-Guérin, kuuluisin hänen 'tutkistelijoistaan', urkkiva, viekas,
-kaikkialle löytävä vakoilija liukui niinkuin auringonsäde seinän
-rakojenkin läpi ja toi tiedon ei ainoastaan ihmisten töistä vaan heidän
-sydämistäänkin.
-
-"No, kansalainen, mitä kuuluu Tallienista?"
-
-"Varhain tänä aamuna kaksi minuuttia kahdeksan jälkeen hän lähti ulos."
-
-"Niin varhain? hm!"
-
-"Hän kulki pitkin katuja _Rue des Quatre Fils, Rue du Temple, Rue
-Martin_; ei mitään merkillisempää paitsi --"
-
-"Paitsi mitä?"
-
-"Hän kävi eräässä kirjakaupassa ostamassa kirjoja."
-
-"Ostamassa kirjoja! Ahaa, vilpistelijä, hän tahtoi _vehkeilyn kätkeä
-tiedonhalun_ vaipan alle. Entä sitten?"
-
-"Viimein _Rue des Fosses Montmarche_ kadulla eräs henkilö (tuntematon)
-siniseen takkiin puettu, kohtasi hänet. He kävelivät yhdessä pitkin
-katuja muutamia minuutteja ja heihin yhtyi Legendre."
-
-"Legendre, kuule Payan, ota vaarin."
-
-"Minä menin hedelmäpuotiin ja palkkasin kaksi pientä tyttöä menemään
-palloa heittelemään kuulomatkan päähän. He kuulivat Legendren sanovan:
-'minä luulen että hänen valtansa alkaa olla loppumaisillaan'. Tallien
-vastasi: 'Ja _hän itsekin_. Minä en antaisi kolmen kuukauden palkkaa
-hänen elämästään'. Minä en tiedä, kansalainen, tarkottivatko he sinua."
-
-"Enkä minä, kansalainen", vastasi Robespierre julmasti hymyillen, jonka
-jälkeen hän kohta vaipui synkkiin mietteisiin. "Haa!" mutisi hän, "minä
-olen nuori vielä, parhaimmassa iässäni. Minä en antaudu ylellisyyksiin.
-Ei, ja minun ruumiinikin on terve -- terve. Mitä muuta Tallienista?"
-
-"Se nainen, jota hän rakastaa -- Teresa de Fontenai -- joka on
-vankilassa, jatkaa vielä kirjeenvaihtoaan hänen kanssaan ja pyytää
-häntä pelastamaan itseään kuolemasta. Tämän minun mieheni sattuivat
-saamaan tietää. Hänen palvelijansa on sanansaattajana vangin ja
-Tallienin välillä."
-
-"Vai niin! Palvelija on otettava kiinni keskellä Parisin katuja.
-Hirmuhallitus ei ole vielä ohi. Noiden kirjeiden avulla, joita häneltä
-löydetään, jos ne sitä sisältävät, minä sieppaan Tallienin istuimeltaan
-kansalliskokouksessa."
-
-Robespierre nousi ja astui muutaman kerran miettiväisenä huoneessa,
-avasi sitten oven ja kutsui erään jakobinin sisään. Tätä hän käski
-vartioimaan Tallienin palvelijaa ja vangitsemaan hänet sopivalla
-hetkellä. Sitten hän taas heittäytyi tuoliinsa. Kun Jakobini meni ulos,
-kuiskasi Guérin:
-
-"Eikö tuo ole kansalainen Aristides?"
-
-"On -- uskollinen mies, kunhan vaan pesisi itseään eikä kiroilisi niin
-kovin."
-
-"Etkö sinä mestauttanut hänen veljensä?"
-
-"Mutta Aristides hyväksyi tuomion."
-
-"Siitä huolimatta, ovatko sellaiset miehet turvallisia niin lähellä
-sinua?"
-
-"Se on totta." Ja Robespierre otti muistikirjansa, kirjotti siihen
-muistutuksen, pani sen liivintaskuunsa ja jatkoi:
-
-"Mitä muuta Tallienista?"
-
-"Ei mitään muuta. Hän ja Legendre ja tuntematon kävelivät _Jardin
-Egalite'lle_ päin ja erosivat siellä. Minä saatoin Tallienia hänen
-kotiinsa. Mutta minulla on muita uutisia. Sinä pyysit minua etsimään
-niitä, jotka sinua uhkaavat nimettömissä kirjeissä."
-
-"Guérin, oletko löytänyt niitä? Oletko sinä -- oletko?"
-
-Ja puhuessaan tyranni avasi ja sulki kätensä ikäänkuin jo puristaen
-kirjottajien henkiä, ja hänen kasvoillaan näkyi se kouristuksentapainen
-irvistely, joka johtui hänen taipumuksestaan kaatuvatautiin.
-
-"Kansalainen, minä luulen tavanneeni yhden. Sinun pitää tietää, että
-kaikkein pahimpia on maalari Nicot."
-
-"Seis, seis!" sanoi Robespierre ja avasi muistiinpanokirjan, joka oli
-sidottu punaisiin kirjailtuihin nahkakansiin (sillä Robespierre oli
-siisti ja täsmällinen kuolinluetteloissaankin). Hän selaili
-aakkosellista järjestystä: "Nicot, tuossa se on, ateisti, sansculotti
-(minä vihan renttuja),[84] Hébertin ystävä. Ahaa! Huom.! René Dumas
-tuntee hänen vanhemman elämänsä ja entiset rikoksensa. Jatka!"
-
-"Tätä Nicotia on epäilty lentokirjasten levittäjäksi sinua ja
-_komiteaa_ vastaan. Eilen iltana, kun hän oli poissa, laski ovenvartija
-minut hänen huoneeseensa _Rue Beau-Repairella_. Mestariavaimellani
-avasin hänen kirjotuspöytänsä. Löysin siellä maalauksen sinusta
-mestauslavalla seisomassa, ja sen alle oli kirjotettu --: 'Maasi
-murhamies, lue rangaistuksesi tuomio.' Minä vertasin näitä sanoja
-niihin kirjeisiin, joita minulle annoit, ja käsiala sopii yhteen
-niistä. Katso, minä revin irti kirjotuksen."
-
-Robespierre katsoi, hymyili, ja heittäytyi tuoliinsa, ikäänkuin kosto
-jo olisi täytetty. "Hyvä! Minä pelkäsin, että se olisi joku
-voimakkaampi vihollinen. Tämä mies täytyy heti vangita."
-
-"Hän odottaa tuolla rappusissa. Minä menin hänen ohitsensa ylös
-tullessani."
-
-"Niinkö? laske sisään -- ei, maltahan sentään Guérin, vetäydy
-sisähuoneeseen, kunnes minä taas kutsun sinut luokseni. Rakas Payan,
-katso perään, ettei Nicotilla ole aseita mukanaan."
-
-Payan, joka oli yhtä rohkea kuin Robespierre oli arka, tukahutti
-halveksivan naurun, joka oli päästä häneltä, ja lähti huoneesta.
-
-Sillävälin Robespierre painoi päänsä rintaa vastaan ja näytti
-vaipuneelta mietteihin. "Elämä on hyvin surullinen, Couthon", sanoi hän
-äkkiä.
-
-"Pyydän anteeksi, minä pidän kuolemaa vielä pahempana", vastasi
-ihmisystävä lauhkeasti.
-
-Robespierre ei vastannut vaan otti laukustaan sen merkillisen kirjeen,
-joka myöhemmin tavattiin hänen papereittensa joukosta ja joka
-julaistussa kokoelmassa on merkitty n:rolla 61.[85]
-
-"Epäilemättä", se alkaa, "olet levoton, kun et ennemmin ole minusta
-mitään kuullut. Älä ole huolissasi, sinä tiedät, että minä ainoastaan
-kirjotan tavallisen sananviejän kautta, ja koska hänet keskeytettiin
-viimeisellä matkallaan, on se viipymiseen syynä. Kun saat tämän
-kirjeen, niin käytä kaikkia keinojasi paetaksesi näyttämöltä, missä
-tulet esiintymään viimeisen kerran, jos esiinnyt. Turha olisi uudelleen
-mainita kaikkia syitä, jotka asettavat sinut vaaraan. Viimeinen
-askeleesi, jonka pitäisi nostaa sinut _valtion päämiehen istuimelle_,
-vie sinut kuitenkin mestauslavalle, ja alhaiso tulee sylkemään
-kasvoillesi, niinkuin se on sylkenyt niiden kasvoille, jotka olet
-tuominnut. Koska olet koonnut itsellesi riittävät elantovarat, odotan
-sinua kärsimättömästi, nauraakseni sinun kanssasi sille osalle, mitä
-olet näytellyt tämän kansan vaikeuksissa, kansan, joka on yhtä
-herkkäuskoinen kuin se on halullinen uutuuksiin. Ryhdy toimenpiteisiin
-meidän suunnitelmiemme mukaan -- kaikki on valmiina. Minä lopetan.
-Kirjeenkantajamme odottaa. Odotan vastaustasi."
-
-Hitaasti ja miettivästi diktaattori ahmi tämän kirjeen sisällön. "Ei",
-sanoi hän itsekseen, "ei, se, joka on maistanut valtaa, ei voi enää
-nauttia lepoa. Danton, Danton, sinä olit oikeassa: 'parempi on olla
-köyhä kalastaja kuin hallita ihmisiä'."
-
-Ovi avautui, Payan palasi ja kuiskasi Robespierrelle: "Kaikki
-turvallista. Kutsu sisään mies."
-
-Diktaattori tyytyväisenä käski palvelevan jakobinin tuoda Nicot hänen
-eteensä. Maalari astui sisään, rumissa kasvoissaan peloton ilme, ja
-seisoi suorana Robespierren edessä, joka syrjäsilmällä häntä mittaili.
-
-On merkillistä, että useimmat vallankumouksen päämiehistä olivat perin
-rumia ulkonäöltään -- Mirabeau ja Danton tavattoman rumia, David ja
-Simon julman ja raa'an näköisiä, Marat likaisen inhottava ja
-diktaattori synkkä ja sappikarvainen. Mutta kuten Robespierren
-sanottiin muistuttavan kissaa, oli hän myöskin siisti kuin kissa. Hänen
-pukunsa oli sileä ja puhdas, leuka puhtaaksi ajettu, laihat kädet
-valkoiset kuin naisen kädet. Sentähden hän oli suurena vastakohtana
-sille renttumaisuudelle, joka näkyi Nicotin koko käytöksessä ja
-ulkomuodossa.
-
-"Sinä siis, kansalainen", sanoi Robespierre lempeästi, "tahdot puhua
-kanssani? Minä tiedän, että ansiosi ja kansalaishyveesi on liian kauan
-jäänyt huomaamatta. Sinä tahtoisit pyytää jotakin sopivaa tointa
-valtiossa? Älä arkaile -- sano vaan!"
-
-"Jalo Robespierre, sinä, joka maailmaa valaiset, minä en tule sinulta
-pyytämään suosionosotusta vaan tekemään valtiolle palveluksen. Olen
-löytänyt kirjeenvaihdon, joka paljastaa salaliiton, mihin kuuluu monta
-vielä epäilyksistä vapaata miestä." Ja hän pani paperit pöydälle.
-Robespierre tarttui niihin ja silmäili niiden yli kiihkeästi ja
-nopeasti.
-
-"Hyvä, hyvä", hän mutisi itsekseen, "tätä kaikkea tarvitaan. Barrère,
-Legendre, siinäpä ovat! Camille Desmoulins oli ainoastaan heidän
-kätyrinsä. Minä rakastin häntä kerran, heitä en koskaan ole rakastanut.
-Kansalainen Nicot, minä kiitän sinua. Huomaan, että nämä kirjeet ovat
-kirjotetut englantilaiselle. Jokaisen Ranskalaisen täytyy epäillä näitä
-englantilaisia susia lammasten vaatteissa! Ranska ei enää tarvitse
-koko-maailman-kansalaisia, se leikki loppui Anacharsis Clootziin.[86]
-Pyydän anteeksi, kansalainen Nicot: Clootz ja Héberthän olivat _sinun_
-ystäviäsi."
-
-"Niin", vastasi Nicot puolustellen, "me kaikki olemme erehdyksille
-alttiita. Minä lakkasin heitä kunnioittamasta, kun sinä asetuit heitä
-vastaan, sillä en luottaisi omaan aistimiinikaan niinkuin sinun
-oikeudentuntoosi."
-
-"Niin, minä todella tahdon olla oikeamielinen, _sen_ hyveen minä luen
-itselleni", sanoi Robespierre makeasti, ja kissaluonteellaan hän nautti
-leikkimisestä avuttoman uhrin kanssa[87] tälläkin ratkaisevalla
-hetkellä, jolloin niin suuret suunnitelmat, niin uhkaava vaara ja
-kauanmietitty kosto vaativat hänen huomionsa. "Eikä minun
-oikeudentuntoni tule kauemmin unohtamaan sinun palveluksiasi, hyvä
-Nicot. Sinä tunnet tämän Glyndonin?"
-
-"Tunnen hyvin. Hän _oli_ ystäväni, mutta minä uhraisin oman veljeni,
-jos tämä olisi yksi 'hairahtuneista'. Minä en häpee sanoa, että olen
-saanut hyvyyden osotuksia tältä mieheltä."
-
-"Vai niin -- ja sinä kannatat rehellisesti sitä oppia, että jos joku
-minun henkeäni uhkaa, ovat kaikki personalliset suhteet unohdettavat?"
-
-"Aivan niin."
-
-"Hyvä kansalainen, rakas Nicot, ole niin hyvä ja kirjota minulle tämän
-Glyndonin osote."
-
-Nicot astui pöydän ääreen, ja äkkiä, kun kynä oli hänen kädessään,
-juohtui hänen mieleensä ajatus ja hän pysähtyi hämmentyneenä.
-
-"Kirjota nyt, _rakas_ Nicot!"
-
-Maalari totteli hitaasti.
-
-"Mitä muita tuttavia on tällä Glyndonilla?"
-
-"Siitä asiasta minä tahdoinkin puhua sinulle, edustaja", vastasi Nicot.
-"Hän käy joka päivä naisen luona, joka on muukalainen ja tuntee kaikki
-hänen salaisuutensa. Nainen on olevinaan köyhä ja elättävinään lastaan
-käsityöllä. Mutta hän on äärettömän rikkaan italialaisen puoliso, eikä
-ole epäilystäkään siitä, että hänellä on rahoja, jotka käytetään
-Ranskan kansalaisten turmelemiseen. Hän olisi otettava kiinni."
-
-"Kirjota hänenkin nimensä."
-
-"Mutta ei saa hukata aikaa, sillä tiedän, että molemmat aikovat paeta
-Parisista jo tänä yönä."
-
-"Meidän hallituksemme on valpas ja nopea, hyvä Nicot, älä pelkää. Vai
-niin, vai niin", ja Robespierre otti paperin, johon Nicot oli
-kirjottanut, pani sen nenänsä alle -- sillä hän oli likinäköinen -- ja
-lisäsi hymyillen: "Kirjotatko sinä aina samalla käsialalla,
-kansalainen? Tämä näyttää tekaistulta."
-
-"Minä en tahtoisi, että he saisivat tietää, kuka on heidät antanut
-ilmi."
-
-"Hyvä, hyvä. Sinun hyveesi tulee kyllä palkituksi, luota minuun.
-Terveys ja veljeys!"
-
-Robespierre nousi puoleksi istualtaan ja Nicot lähti pois.
-
-"Hoi, mies siellä ulkona!" huusi diktaattori kelloaan soittaen, ja kun
-Jakobini valppaasti totteli kutsua -- "seuraa tuota miestä, Jean
-Nicotia. Niinpiankuin hän pääsee talosta, ota kiinni hänet. Vie hänet
-heti vankilaan. Kuule -- tämä on ihan laillista, siinä on
-vangitsemiskäsky. Yleinen syyttäjä saa minulta toimintaohjeita. Mene
-nyt vikkelään!"
-
-Jakobini hävisi. Kaikki sairauden ja heikkouden jäljet olivat
-potilaalta kadonneet, hän seisoi suorana lattialla, kasvot suonenvedon
-tapaisesti värähtäen ja käsivarret ristissä. "Hoi, Guérin (vakoilija
-näyttäytyi taas) ota nämä osotteet. Tunnin kuluttua täytyy tämän
-englantilaisen ja tämän naisen olla vankilassa; heidän paljastuksensa
-tulevat auttamaan minua tärkeämpiä vihollisia vastaan. He tulevat
-kuolemaan, he tulevat hukkumaan muiden kanssa 10 p:nä -- kolmen päivän
-päästä. Siinä on sinullekin vangitsemiskäsky. Lähde!"
-
-"Ja nyt, Couthon, Payan, me emme enää vitkastele Tallienin ja hänen
-joukkonsa kanssa. Minä olen saanut tietää, ettei kansalliskokous tahdo
-mennä juhlaan 10 p:nä. Meidän täytyy turvautua miekkaan ja
-oikeuslaitokseen. Minun täytyy järjestää ajatuksiani, valmistaa
-puhettani. Huomenna minä esiinnyn kokouksessa, huomenna rohkea St. Just
-yhtyy meihin, tultuaan voitokkaitten sotajoukkojen luota, huomenna minä
-puhujalavalta sinkautan salamoita Ranskan salapukuisia vihollisia
-vastaan, huomenna minä pyydän, koko kansan silmien edessä,
-vehkeilijöiden päät."
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-
-    "Tapparat on vastaasi kohotettu joka puolelta."
-
-           La Harpe, _Jeanne de Naples_, IV, 4
-
-Tällä välin Glyndon oli pitkän aikaa viipynyt C:n puheilla ja
-järjestänyt viimeisiä asioita, menestykseen luottaen ja näkemättä
-mitään paon estettä. Sieltä hän lähti Filliden luokse. Samalla hän
-keskellä iloisia ajatuksiaan oli kuulevinaan äänen, liiankin tutun ja
-kauhistuttavan, kuiskaavan korvaansa: "Mitä! sinä tahdot uhmata minua
-ja päästä minusta karkuun, sinä tahdot palata hyveeseen ja
-tyytyväisyyteen. Se on turhaa, se on liian myöhäistä. _Minä_ en tule
-sinua ahdistamaan, nyt sinua seuraavat ihmisaskeleet, yhtä
-leppymättömät kuin minun. Minua et sinä näe ennenkuin vankilassa,
-yösydännä ennen kuolemaasi. Katso --"
-
-Ja Glyndon käänsi tahtomattaan päänsä ja näki ihan lähellään hiipivän
-miehen, jonka hän ennenkin oli huomannut kulkevan ohitsensa useamman
-kerran, vaikkei hän ollut siitä välittänyt. Heti hän vaistomaisesti
-tiesi olevansa vartioitu, takaa-ajettu. Katu oli tässä tyhjä ja autio,
-sillä päivä oli tukahuttavan kuuma ja tähän aikaan päivästä ei ollut
-paljon väkeä liikkeellä. Vaikka hän oli rohkea, kulki hänen sydämensä
-läpi kylmä väristys. Hän tunsi liiankin hyvin, minkälainen
-hirmuhallinto vallitsi Parisissa, ja tiesi vaaransa. Samaa mitä
-ensimäisen paiseen ilmestyminen on ruton uhrille, samaa oli
-vallankumouksen uhreille varjomaisen vakoilijan näkeminen.
-Vartioiminen, vangitseminen, tutkinto, guillotiini -- näillä
-säännöllisillä, nopeilla askelilla kulki se hirviö, jota anarkistit
-kutsuivat _laiksi_. Glyndon hengitti syvään ja kuuli selvästi oman
-sydämensä kovan tykytyksen. Sitten hän pysähtyi liikkumattomana
-tuijottaen varjoa, joka myöskin pysähtyi.
-
-Urkkijalla ei ollut apulaisia ja katu oli tyhjä; Glyndon sai uutta
-rohkeutta. Hän lähestyi takaa-ajajaansa, joka peräytyi hänen edestään.
-"Kansalainen, sinä seuraat minua", hän sanoi, "mitä asiaa?"
-
-Halveksivasti hymyillen vastasi mies: "Eikö katu ole kylliksi leveä
-meille molemmille? Ethän liene niin huono tasavaltalainen, että
-vaatisit koko Parisin itsellesi?"
-
-"Kulje sitten edellä. Minä annan tietä."
-
-Mies kumarsi, nosti kohteliaasti hattuaan ja kulki edelleen. Seuraavana
-hetkenä Glyndon syöksyi sivukujaan ja juoksi nopeasti pitkin
-kierteleviä katuja ja mutkikkaita käytäviä. Vähitellen hän rauhottui,
-katsahti taakseen ja luuli päässeensä takaa-ajajasta; kiertoteitä
-pitkin hän palasi kotiinsa päin. Kun hän tuli leveämmille kaduille,
-niin viittaan kääritty ohikulkija äkkiä sipaisi häntä, niin ettei hän
-nähnyt sen kasvojakaan: "Clarence Glyndon, sinua väijytään, seuraa
-minua!" ja käveli nopeasti hänen edellään. Glyndon kääntyi ja näki
-kauhukseen taas kintereillään saman liuhunaamaisen miehen, jolta hän jo
-luuli päässeensä turvaan. Hän unohti muukalaisen kehotuksen ja
-heittäytyi väkijoukon sekaan, joka oli kokoontunut pilakuva-kaupan
-ympärille; sieltä hän muutti suuntaa, lähti aivan toisille kaduille
-sekä saapui pitkän hengästyneen riennon jälkeen erääseen kaupungin
-etäisimpään osaan näkemättä enää vakoilijaa.
-
-Täällä kaikki näytti niin levolliselta ja kauniilta, että uhkaavalla
-vaaranhetkelläkin hänen taiteilijasilmänsä pysähtyi näköalaa
-ihailemaan. Tässä oli joen rantamalla avonaisempi paikka. Seine virtasi
-majesteetillisena tietään ja sen pinnalla keikkui pursia ja suurempia
-aluksia. Aurinko kultasi tuhansia kirkontorneja ja kimalteli hävinneen
-ritariajan palatsien valkoisille seinille. Väsyneenä ja huohottavana
-Glyndon pysähtyi hetkeksi ja hänen otsaansa leyhytteli virralta tuleva
-vilpoinen tuulahdus.
-
-"Hetkeksi minä ainakin olen turvassa täällä", hän ajatteli, mutta
-samassa hän n. 30 askeleen päässä näki vakoilijan. Hänen jalkansa
-tuntuivat puutuvan paikoilleen, hän oli niin nääntynyt, että pako oli
-miltei mahdoton. Toisella puolella oli joki (ei mitään siltaa lähellä)
-ja toisella puolella pitkä talorivi. Hän kuuli naurua ja rivoa laulua
-eräästä talosta, joka oli hänen ja vakoilijan välillä. Se oli
-pahamaineinen kahvila, Henriotin mustien joukkojen, Robespierren
-kätyreiden tavallinen kokoontumispaikka. Urkkija oli siis ajanut
-uhrinsa suoraan koirien kynsiin. Hän lähestyi hitaasti, pysähtyi
-kahvilan avonaisen ikkunan eteen ja pisti päänsä sisään ikäänkuin
-kutsuakseen sieltä aseellisia miehiä avukseen.
-
-Juuri samassa hetkessä, kun urkkijan pää oli pois käännetty, huomasi
-Glyndon muukalaisen, joka oli häntä varottanut, seisomassa ihan
-edessään puoleksi avatun oven suussa. Mies, jota tuskin näkyi suuresta
-viitastaan, kutsui häntä astumaan sisään. Äänettömästi hän totteli
-ystävällistä kutsua, ovi sulettiin heidän jälkeensä ja henkeään
-vetämättä kulki hän muukalaisen jälessä ylös leveitä portaita ja monen
-tyhjän huoneen läpi. Kun he saapuivat pieneen kamariin, riisui saattaja
-hattunsa ja pitkän viittansa, joka tähän asti oli hänet peittänyt, ja
-Glyndon tunsi Zanonin.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-
-    "Äl' usko, että taikani on tehty
-    Helvetin enkeleitten avulla.
-    Kirottu, häväisty se olkoon aina,
-    Ken noita hirviöitä kutsuu esiin!
-    Vaan käyttänyt oon salaisia voimia
-    Lähteissä läikkyvissä, lehdon yrteissä
-    Ja luonnon sisimmissä sopukoissa
-    Ja vuorten yli liikkuvissa tähdissä."
-
-          Tasso, _Ger. Lib._ XIV, 43.
-
-"Täällä olet turvassa, nuori englantilainen!" sanoi Zanoni, viitaten
-Glyndonia istumaan. "Onnellista oli, että viimeinkin sain sinusta
-selvän."
-
-"Paljon onnellisempi olisi ollut, jollemme koskaan olisi tavanneetkaan
-toisiamme! Kuitenkin näinä kohtaloni viimeisinä hetkinäkin minua
-ilahuttaa taas nähdä sinun kasvojasi, salaperäinen olento, jota pidän
-syynä kaikkiin tuntemiini kärsimyksiin. Täällä sinä siis et voi tehdä
-verukkeita tai välttää minua. Täällä, ennenkuin me eroomme, sinun
-täytyy paljastaa minulle jollei oman elämäsi niin ainakin minun elämäni
-pimeä arvotus."
-
-"Oletko kärsinyt, kokelas raukka?" sanoi Zanoni säälivästi. "Niin --
-näen sen kyllä kasvoistasi. Mutta miksikä minua siitä moitit? Enkö minä
-varottanut sinua oman henkesi kuiskauksia seuraamasta? Enkö pyytänyt
-sinua siitä kieltäytymään? Enkö sanonut, että koetus olisi hirvittävä
-uhkayritys ja kauhun ansa? Niin, enkö tarjonnut sinulle sen sijasta
-sitä sydäntä, joka oli riittävä minuakin tyydyttämään? Etkö sinä itse
-huimapäisesti ja päättävästi valinnut vihkimyksen koetusta? Omasta
-vapaasta tahdostasi olet ottanut Mejnourin mestariksesi ja antautunut
-hänen viisauttaan tutkimaan."
-
-"Mutta mistä johtui vastustamaton haluni tähän outoon ja luvattomaan
-tietoon? Minä en tiennyt siitä, ennenkuin sinun paha silmäsi sattui
-minuun ja ennenkuin tulin vedetyksi sinun Iumouspiiriisi."
-
-"Sinä erehdyt -- halu oli sinussa jo ennen, ja se olisi aina raivannut
-tiensä toiseen tai toiseen suuntaan. Ihminen, sinä kysyt minulta oman
-kohtalosi ja minun kohtaloni arvotusta! Katso ympärillesi elämässä,
-eikö kaikkialla ole salaisuuksia? Voiko silmäsi seurata siemenen
-vaiheita maan helmassa? Siveellisessä samoin kuin fyysillisessä
-maailmassa on hämäriä kummallisuuksia, paljon ihmeellisempiä kuin mitä
-luulet minun yhteydessäni olevan."
-
-"Kiellätkö sinä itselläsi olevan näitä voimia? -- tunnustatko itsesi
-pettäjäksi? -- vai sanotko todella, että olet myynyt itsesi Pahalle?
-että sinä olet maagikko ja käytät avuksesi samanlaista olentoa kuin
-mikä minua on kiusannut päivin ja öin?"
-
-"Ei ole kysymys siitä, mitä minä olen", vastasi Zanoni, "vaan on
-ainoastaan kysymys, voinko minä auttaa sinua karkottamaan tuon julman
-haamun ja palaamaan taas tavallisen elämän terveelliseen ilmapiiriin.
-Vähäsen kuitenkin kerron sinulle, puolustaakseni, ei itseäni, vaan
-Taivasta ja Luontoa, joita epäilyksilläsi loukkaat."
-
-Zanoni vaikeni hetkeksi ja jatkoi hiukkasen hymyillen:
-
-"Nuorempina päivinäsi olet ehkä ilolla lukenut sitä suurta kristillistä
-runoilijaa, jonka kantele tuli maan päälle 'seppelöitynä paratiisista
-poimituilla kukilla', niinkuin hän itse sanoo aamunkoitosta.[88]
-Tuskin kukaan oli niin sälytetty kuin hän ritariajan taikauskolla ja
-totta tosiaan on 'Jerusalemin' runoilija kyllin voimakkaasti,
-inkvisitsioninkin vaatimusten tyydyttämiseksi, kironnut niiden
-luvattomien taikojen tekemistä, joilla 'Kokytosta ja Flegetonia[89]
-hallittiin.' Mutta surujensa ja kärsimystensä ajalla, vankilassa ja
-houruinhuoneessa, etkö tiedä, että silloin Tasso itse löysi
-lohdutuksensa ja pelastuksensa pyhän ja henkisen teurgian[90]
-tunnustamisesta -- magian, jolla voitiin kutsua esiin enkeleitä eli
-hyviä henkiä eikä pahoja? Ja etkö muista, kuinka syvästi perehtynyt
-aikaansa nähden hän oli jalomman plaatolaisuuden mysterioihin, jotka
-viittaavat tähtöisten veljeskuntien salaisuuksiin, kaldealaisista
-rosenkreutsiläisiin asti, ja kuinka hän ihanissa runoissaan tekee
-erotuksen Ismenon mustan noituuden ja Tietäjän kunniallisen viisauden
-välillä, Tietäjän, joka Pyhän Maan matkalaisia neuvoi ja johti heidän
-retkillään? _Hän_ ei tehnyt taikojaan maanalaisten kapinoitsijain
-avulla[91] vaan lähteitten ja kasvien salaisten voimien käyttämisellä
--- tuntemattoman luonnon ihmeiden ja tähtien liikuntojen
-tarkkaamisella. Hän kulki Libanonin ja Karmelin pyhillä vuorilla ja
-näki jalkainsa alla pilvet ja lumen ja taivaankaaren värit ja sateen ja
-kasteen syntymisen. Se kristitty erakko, joka käännytti Tietäjän (ja
-joka varmaan ei ollut mikään taruolento vaan perustyyppi jokaisen
-hengen, mikä Luonnon kautta pyrkii Jumalaan), käskikö hän Tietäjää
-panemaan pois nuo korkeat tutkimukset, salaisen viisauden taidon? Ei,
-vaan hän käski niitä harjottamaan ja käyttämään arvokkaisiin
-tarkotuksiin. Ja tässä runoilijan suurenmoisessa käsityksessä on
-todellisen teurgian salaisuus, joka näinä oppineempina aikoina
-hämmästyttää teitä tietämättömiä ja saa teitä pitämään sitä
-lapsellisena harhauskona tai sairaan houreina."
-
-Taas Zanoni pysähtyi ja jatkoi sitten:
-
-"Hyvin kaukaisia aikoja sitten -- sellaisena sivistyskautena, jolloin
-ei niinkuin nyt yksilö upotettu valtioon -- oli olemassa palavajärkisiä
-ihmisiä, joissa eli voimakas tiedonhalu. Niissä mahtavissa ja
-onnellisissa valtioissa, joissa he elivät, ei ollut maallisia rientoja
-ja valtiollisia kuohuja, joihin he olisivat saaneet purkaa mielensä
-kuumeellisen kiihkon. Vanhan kastilaitoksen puitteissa, joita ei
-väkivoiminkaan voinut yksilö murtaa, asui viisauden jano ainoastaan
-niiden keskuudessa, joissa se etuoikeutena kävi perintönä isästä
-poikaan. Sentähden jo siitäkin vähästä, mitä historianne kertoo
-ihmistiedon kehityksestä, voitte huomata, että vanhimpina aikoina
-filosofia ei laskeutunut alas ihmisten askareihin ja kotoisiin oloihin.
-Se viihtyi ylemmän luomisjärjestön ihmeissä, se koetti tutkistella
-aineen syntyä ja hallitsevan sielun olemusosia, se koetti lukea
-taivaankappaleitten salaisuuksia, se koetti tunkea niihin luonnon
-syvyyksiin, joissa oppineet sanovat Zoroasterin ensimäisenä löytäneen
-sen taidon, mitä te tietämättömyydessänne kutsutte noituudeksi. Tuona
-aikana kohosi muutamia henkilöitä, jotka oman säätyluokkansa
-turhuuksien ja harhauskojen keskeltä arvelivat löytävänsä sätehiä
-kirkkaammasta ja vahvemmasta viisauden valosta. He arvelivat, että oli
-yhteyttä kaikkien luomakappalten välillä ja että alimmassa oliossakin
-piili salainen vastaavaisuus, joka saattoi johtaa sen ylös korkeimpaan
-asti.[92] Vuosisatoja vieri ja elämänkausia tuhlaantui näihin
-tutkimuksiin, mutta yksi askel toisensa jälkeen pantiin muistoon ja
-näistä tuli tienviittoja niille harvoille, joilla yksin oli
-perinnöllinen oikeus kulkea samaa tiedon tietä. Viimein hämärästä
-koitti valo muutamille, mutta älä luule, nuori näkyjen näkijä, että se
-valo suotiin sellaisille, jotka sydämessään elättivät epäpyhiä
-ajatuksia ja joita pahan perijuuri vielä hallitsi. Se suotiin silloin
-niinkuin nytkin ainoastaan unelmoimisen ja järkeilemisen puhtaimpina
-'haltioissaolon' hetkinä, jolloin jokapäiväisen elämän huolet ja
-yhteisen lihallisen luontomme halut eivät kiinnitä huomiota. Kaukana
-siitä että he olisivat turvautuneet pahojen henkien apuun, oli
-päinvastoin heidän jalona pyrkimyksenään tulla yhä lähemmälle Hyvän
-Lähdettä. Mitä enemmän he irrottautuivat planettojen pimeistä
-esikartanoista, sitä enemmän heidät täytti Jumaluuden loisto ja hyvyys.
-Ja jos he etsiessään viimein löysivät, kuinka hengen silmälle kaikki
-olemassaolon ja aineen hienoimmat muodostelmat voivat avautua
-nähtäviksi, -- jos he keksivät, kuinka hengen siiville kaikki
-etäisyydet tulivat mitättömiksi ja vapautunut _idea_ saattoi kulkea
-tähdestä tähteen, vaikka ruumis täällä makasi jäykkänä ja kovana kuin
-hylätty hautakivi -- jos he sellaisia keksintöjä todella tekivät, niin
-heidän tietonsa ylevin huippu oli vain -- ihmetellä, ihailla ja
-kunnioittaen palvella! Muuan, joka näitä asioita hyvin tunsi, sanoi
-näin: "Sielussa on prinsiippi, kaikkea ulkonaista luontoa korkeampi, ja
-tämän prinsiipin kautta me voimme nousta maailman järjestyksen yli ja
-tulla osalliseksi ylhäisten taivaallisten olentojen kuolemattomasta
-elämästä ja voimasta. Kun sielu nousee korkeampiin olentoihin
-('haltioihin'), niin se jättää sen järjestön, johon se ajaksi on
-sidottu, ja uskonnollisen magnetismin kautta vetäytyy toiseen ylempään
-piiriin, johon se sulautuu ja yhtyy."[93]
-
-"Otaksu siis, että tuollaiset olennot viimein löysivät sen salaisuuden,
-miten kuolema on estettävä saapumasta ja miten vaaroja ja vihollisia on
-vältettävä, miten on kapinoitten ja vallankumousten keskellä käytävä
-viottumatta, niin luuletko, että elämä saattoi heissä herättää
-korkeampaa halua kuin vielä enemmän ikävöidä kuolemattomuutta kohti ja
-valmistaa älyään sitä korkeampaa olemassaoloa varten, johon he voivat
-siirtyä, kun aika ja kuolo ovat menneet ohi! Pois synkät kuvittelusi
-noidista ja pahoista hengistä, sielu voi kaivata ainoastaan valoa
-kohti, ja meidän korkean tietomme erehdyskin oli vain siinä, että
-unohdimme ne heikkoudet, himot ja siteet, joita vasta kuolema voi
-täydellisesti puhdistaa."
-
-Tämä puhuttelu oli niin toisenlainen kuin mitä Glyndon oli odottanut,
-että hän kotvasen aikaa pysyi sanattomana ja viimein sopersi:
-
-"Mutta miksi sitten minulle --"
-
-"Miksi", toisti Zanoni, "miksi sinulle on koitunut ainoastaan
-rangaistus ja kauhu --: ja tiellesi astunut Kynnyksen Vartija?
-Itserakas mies, katso, millaiset ovat tavallisimmankin opin alkeet!
-Voiko jokainen vastalkaja paljaalla toivomuksellaan päästä mestariksi?
-Voiko oppilas, kun hän on ostanut Euklideensä, tulla Newtoniksi? Voiko
-nuorukainen, jolla on runollisia puuskia, sanoa: 'minä tahdon
-kilpailla Homeron kanssa'. Niin, voiko tuo kalpea tyranni kaikilla
-järjestelmän-rakentajillaan ja paperilaeillaan ja pelottomilla
-sotajoukoillaan, voiko hän tahtonsa mukaan muovata ja valmistaa
-valtiolaitoksen, joka olisi vähemmän paha kuin se, minkä alhaiso heitti
-ylösalaisin? Kun tuona kaukaisena aikana, josta puhuin, tutkija pyrki
-niille korkeuksille, joille sinä olisit yhdellä hyppäyksellä tahtonut
-ponnahtaa, silloin häntä harjotettiin kehdosta asti tulevaa uraansa
-varten. Hänen silmilleen tehtiin selväksi sisäinen ja ulkonainen
-luonto, vuosi vuoden jälkeen, mitä enemmän hän oppi katselemaan
-ympärilleen. Häntä ei laskettu todelliseen vihkimyskokeeseen, niinkauan
-kuin yksikin maallinen halu kahlehti sitä ylevää lahjaa, jota te
-kutsutte Mielikuvitukseksi, tai yksikään lihallinen himo himmensi sitä
-ihmisen kaikkiläpäisevää kykyä, jota te kutsutte Älyksi. Ja silloinkin
-kuinka harvat parhaimmilla voimillaankaan saavuttivat viimeisen
-mysterion! Onnellisempia he olivat, koska he sitä pikemmin pääsivät
-niihin pyhiin ihanuuksiin, joihin kuolema avaa taivaallisen portin."
-
-Zanoni vaikeni ja miettiväinen ja surullinen varjo himmensi hänen
-ylimaallista kauneuttaan.
-
-"Ja onko tosiaan muitakin kuin sinä ja Mejnour, jotka väittävät
-saavuttaneensa noita kykyjä ja noita salaisuuksia?"
-
-"Muita on ollut ennen meitä, mutta me kaksi olemme nyt ainoat maan
-päällä."
-
-"Petturi! sinä puhut ristiin. Jos he voivat kuoleman voittaa, mikseivät
-he enää ole elossa?"[94]
-
-"Päivän lapsi", sanoi Zanoni murheellisena, "enkö ole sanonut sinulle,
-että meidän tietomme erehdys oli, että unohdimme niitä haluja ja
-himoja, joita henki ei koskaan voi kokonaan ja lopullisesti voittaa,
-niinkauan kuin tämä aine sen verhoo. Etkö ajattele, kuinka surullista
-on hylätä kaikki inhimilliset siteet, kaikki ystävyys ja kaikki lempi
-ja nähdä päivä päivältä ystävyyden ja rakkauden kuihtuvan elämästämme,
-niinkuin kukat rungosta lakastuvat ja pois putoovat? Voitko ihmetellä
-sitä, että me mieluummin valitsemme kuoleman, ennenkuin tavallinen
-ikämmekään on päättynyt, vaikka voisimme elää maailman loppuun asti?
-Ihmettele pikemmin, että on kaksi, jotka niin uskollisesti ovat
-riippuneet maassa kiinni! Minua, sen tunnustan, tämä maa vielä voi
-hurmata. Kun minä saavutin viimeisen salaisuuden, oli nuoruuteni vielä
-kukassaan, ja nyt yhä vielä nuoruus ympäröi minua uhkealla
-kauneudellaan ja hengittäminenkin on minulle nautintoa. Tuoreus ei ole
-hävinnyt luonnon kasvoilta eikä ole yhtään kasvia, jossa en löytäisi
-uutta lumousta -- ennen keksimättömiä ihmeitä. Niinkuin on minun
-nuoruuteni, niin on Mejnourin vanhuuden laita. Hän voisi sinulle
-kertoa, että elämä hänelle merkitsee vain kykyä tutkimaan, eikä hän
-toivo uusia maita uudestisyntyneen henkensä tutkimusaloiksi, ennenkuin
-hän on tyhjentänyt kaikki ihmeet, mitkä Luoja on tämän maan päälle
-istuttanut. Me olemme kahden katoomattoman harrastuksen edustajia --
-taiteen, joka nauttii, ja tieteen, joka katselee. Ja nyt, jotta
-tyytyisit siihen, ettei sinulle ole suotu näitä salaisuuksia, opi
-tietämään, että niin täydellisesti täytyy ajatuksen irrottautua
-kaikesta, mikä muodostaa ihmisten tavallisen elämän ja kiihottaa heidän
-tunteitaan, niin täydelleen täytyy sen olla itsestään tyhjentänyt
-kaiken halun, lemmen ja vihan, että kunnianhimoiselle ja rakastajalle
-ja vihaajalle ei riitä siihen työhön voimaa.
-
-"Ja minä, joka viimein olen antanut tavallisten perhesiteiden itseäni
-kahlehtia ja sokaista, minä pimittynyt ja avuton, vannotan sinua
-epäonnistunutta ja tyytymätöntä, minä vannotan sinua opastamaan minua,
-sanomaan, missä he ovat. Oi, kerro minulle, puhu! Vaimoni, lapseni!
-Sinä vaikenet -- mutta tiedäthän nyt, etten ole mikään paha noita,
-mikään vihollinen. Minä en voi antaa sinulle sitä, mihin omat kykysi
-eivät riitä, minä en voi saada aikaan sitä, jota ei himoton Mejnourkaan
-voinut, mutta minä voin antaa sinulle lähinnä suurimman ja ehkä
-kauneimman lahjan, minä voin sovittaa sinut jokapäiväisen maailman
-kanssa ja rakentaa rauhan omantuntosi ja itsesi välille."
-
-"Lupaatko?"
-
-"Heidän suloisten henkiensä nimessä, lupaan."
-
-Glyndon katsoi ja uskoi. Hän kuiskasi Violan osotteen, sen talon nimen,
-johon hänen oma paha kohtalonsa jo oli vienyt kärsimyksen ja tuomion.
-
-"Siunattu olet siitä", huudahti Zanoni intohimoisesti, "ja sinä tulet
-siunatuksi. Mitä! etkö sinä käsittänyt, että kynnyksellä kaikkiin
-korkeampiin maailmoihin mennessä asuvat ne olennot, jotka kauhua ja
-pelkoa synnyttävät? Kuka jokapäiväisessä maailmassakin jätti Tavan ja
-Perimyksen vanhat ladut tuntematta ensi hetkestä muodottoman ja
-nimettömän Pelon lähestymistä? Kaikkialla ympärilläsi, missä ihmiset
-ponnistavat ja tekevät työtä, kaikkialla lymyy pimeänä tuo sanomaton
-Kauhu, vaikkeivät he sitä näe -- viisaiden kamareissa, kansanjohtajien
-neuvostossa, sotamiesten leirissä, joka paikassa. Mutta siellä, minne
-sinä yritit mennä, _siellä_ ainoastaan se on _näkyväinen_. Eikä koskaan
-se lakkaa vainoomasta, ennenkuin voit yhtyä Äärettömään niinkuin serafi
-tai lapsena palata tavalliseen maailmaan. Mutta vastaa minulle: kun
-olet koettanut pitää kiinni jostakin vakavasta hyvästä päätöksestä ja
-haamu silloin äkkiä on sivullesi hiipinyt; kun sen ääni on sinulle
-epätoivoa kuiskannut; kun sen aavemaiset silmät ovat sinut
-pelotuksellaan ajaneet takaisin maallisen voitonhimon tai rajun
-nautinnonhalun näyttämöille, joista haamu aina pysyy poissa, koska se
-silloin jättää sielun pahempien vihollisten käsiin -- etkö silloin ole
-koskaan sanonut: 'Tulkoon mikä tulee, hyveessä minä pysyn kiinni'?"
-
-"Voi!" vastasi Glyndon, "vasta aivan äskettäin olen uskaltanut näin
-tehdä."
-
-"Ja sinä olet tuntenut, että haamu silloin tuli yhä himmeämmäksi ja sen
-voima yhä heikommaksi."
-
-"Se on totta."
-
-"Iloitse siis! sinä olet voittanut pelon ja löytänyt koetuksesi
-salaisuuden. Päättäväisyys on ensimäinen menestys. Iloitse, sillä sen
-karkottaminen on voitollinen ja varma. Sinä et ole niitä, jotka
-kieltäen tulevaisen elämän jäävät Sanomattoman Kauhun orjiksi. Oi,
-milloin ihmiset viimeinkin oppivat, että jos kerran Suuri Uskonto niin
-voimakkaasti terottaa _uskon_ välttämättömyyttä, niin se ei tapahdu
-ainoastaan sitä varten, että _usko_ johtaa tulevaiseen elämään, vaan
-että ilman uskoa ei ole mitään ylevätä tässäkään elämässä. Usko on
-jotakin viisaampaa, onnellisempaa, jumalallisempaa kuin mitä maan
-päällä näemme -- taiteilija kutsuu sitä ihanteeksi, pappi uskoksi.
-Ihanne ja usko ovat samoja käsitteitä. Palaja, vaeltaja, palaja! Tunne,
-mikä kauneus ja pyhyys asuu vanhassa ja tavanmukaisessa olossa.
-Takaisin ulos portista hiivi, kauhuolento, ja rauhallisena hymyile
-taas, oi sininen taivas lapsensydämeen, ja sinun aamu- ja iltatähtesi
-on sama, vaikka sillä on kaksi nimeä: Muisto ja Toivo."
-
-Näin puhuessaan Zanoni lempeästi laski kätensä ihmettelevän kuuntelijan
-polttaville ohimoille, ja samassa Glyndon tunsi vaipuvansa
-jonkinlaiseen horrokseen: hän kuvitteli palanneensa lapsuudenkotiinsa
-ja olevansa siinä pienessä huoneessa, missä äiti oli valvonut hänen
-vuoteensa ääressä ja rukoillut hänen kanssaan. Siinä oli sama huone --
-näkyvänä, kouriintuntuvana, asumattomana ja entisen näköisenä.
-Peräseinällä oli tuttu vuode, seinillä olivat hyllyt täynnä hurskaita
-kirjoja, se maalaustelinekin, jonka ääressä hän ensinnä oli koettanut
-kankaalle kuvata aatteita, seisoi nurkassa rikkoutuneena ja
-tomunpeittämänä. Ikkunan edustalla oli vanha kirkkomaa, hän näki sen
-etäämpänä viheriöivän ja aurinko paistoi sen korkeitten puitten
-välistä, hän näki haudan, missä isä ja äiti yhdessä makasivat, ja
-kirkontorni viittasi ylös taivaaseen, ihmisten toiveiden vertauskuvana,
-kun he maan multaan kätkivät rakkaansa. Hänen korviinsa kaikuivat
-kirkonkellot kuin pyhäpäivänä, kauaksi pakenivat kaikki huolen ja
-kauhun näyt, jotka olivat häntä värisyttäneet ja vainonneet, nuoruus,
-poika-aika, lapsuus tuli takaisin viattomine haluineen ja toiveineen,
-hän oli lankevinaan polvilleen rukoilemaan. Hän heräsi -- heräsi
-autuaissa kyyneleissä, hän tunsi, että haamu oli ainiaaksi paennut. Hän
-katsoi ympärilleen -- Zanoni oli mennyt. Pöydällä seisoi paperilla nämä
-rivit, muste oli vielä kostea:
-
-"Minä keksin keinot sinun pakomatkaasi. Illan tullen, kun kello lyö
-yhdeksän, odottaa sinua pursi talosi edustalla, laivuri vie sinut
-turvapaikkaan, missä voit levollisesti viipyä, kunnes kauhunaika, joka
-lähenee loppuaan, on ohi. Älä ajattele enää sitä aistillista lempeä,
-joka on sinua vietellyt ja melkein tehnyt sinusta lopun. Se petti
-sinua. Turvallisesti sinä pääset maahasi takaisin -- pitkät vuodet on
-sinulla vielä aikaa muistella menneisyyttä ja sovittaa sitä.
-Tulevaisuudessa olkoot unelmat oppaanasi ja kyyneleesi uuden syntymisen
-kasteena."
-
-Englantilainen totteli kirjeen neuvoja ja löysi ne tosiksi.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-
-    "Miksi ihmettelet, että minulla on
-    niin monta muotoa samassa ruumiissa?"
-
-                       _Propertius_.
-
-Zanoni Mejnourille.
-
-"Viola on eräässä heidän vankilassaan -- noissa armottomissa
-vankiloissa. Se on Robespierren käsky -- minä olen etsinyt syyn jälkiä
-Glyndoniin asti. Tämän siis aiheutti se pelottava yhteys heidän
-kohtalojensa välillä, jota en saanut ilmi vaan joka itse Glyndonin
-peitti samaan pilveen, mikä Violankin salasi. Vankeudessa -- ja vankeus
-on haudan portti. Hänen tutkintonsa ja ehdoton tuomionsa, joka
-sellaisissa tutkimuksissa aina seuraa, tapahtuu kolmen päivän päästä.
-Tyranni on määrännyt kaikkien murhanhankkeittensa päiväksi 10 päivän
-Thermidor-kuuta. Samalla kuin viattomien ihmisten kuolema panee
-kaupungin kauhistumaan, niin hänen asemiehensä surmaavat hänen omat
-vihollisensa. On ainoastaan yksi toivo jälellä -- että se voima, joka
-nyt tuomitsee tuomitsijan, sallisi minun olla välikappaleena hänen
-sortumisensa avustamiseksi. Vain kaksi päivää jälellä -- kaksi päivää!
-Vaikka minulla on tarjona niin suunnaton ajan rikkaus, en näe muuta
-kuin kaksi päivää, kaikki sen takana on pimeyttä ja autiutta. Vielä
-minä voisin hänet pelastaa. Tyrannin pitää kukistua päivää ennen kuin
-hän on päättänyt toimeenpanna murhat. Ensimäisen kerran minä sekaannun
-ihmisten taisteluihin ja riitoihin ja sydämeni havahtaa epätoivostaan
-asestettuna ja taisteluun valmiina."
-
-Väkijoukko oli kokoontunut Rue St. Honorén ympärille -- nuori mies
-vangittiin Robespierren käskystä. Hänet tunnettiin Tallienin, konventin
-vastustuspuolueen johtajan palvelijaksi. Tähän saakka tyranni ei vielä
-ollut uskaltanut Tallienia ahdistaa ja sentähden tämä tapaus synnytti
-enemmän kiihtymystä kuin muuten näin tavallinen asia hirmuhallituksen
-aikana. Väkijoukossa oli monta Tallienin ystävää, monta tyrannin
-vihollista, monta, jotka olivat väsyneet katselemaan, kuinka tiikeri
-uhrin toisensa jälkeen riisti luolaansa raadeltavaksi. Pahaenteistä
-murinaa kuului, raivoisat silmät katsoivat oikeudenpalvelijoihin, kun
-he tarttuivat uhriin, ja vaikkei uskallettu suoraan vastustaa, niin
-taaimmaiset tyrkkivät etumaisina olevia ja tukkivat tien vangilta ja
-vangitsijoilta. Nuori mies ponnisteli rajusti päästäkseen irti ja pääsi
-viimein tavattomalla ponnistuksella vartijoittensa käsistä. Väkijoukko
-antoi tietä ja sulkeutui hänen jälkeensä suojelevasti, samalla kuin hän
-syöksyi heidän keskeltään pakoon. Mutta äkkiä kuului läheltä
-hevosenkavioitten ääntä -- villi Henriot ja hänen joukkonsa hyökkäsivät
-kansanjoukkoon. Väki antoi pelästyen tietä ja vankiin tarttuivat
-uudestaan diktaattorin käskyläiset. Sillä hetkellä kuiskasi ääni
-vangitulle: "Sinulla on kirje, ja jos se sinulta löytyy, menee
-viimeinen toivosi. Anna se minulle. Minä vien sen Tallienille."
-Vangittu kääntyi hämmästyen, luki jotakin rohkaisevaa muukalaisen
-silmistä, joka häntä puhutteli. Hevosmiehet olivat samassa lähellä,
-Jakobini, joka oli vankiin tarttunut, päästi hetkeksi irti välttääkseen
-hevosten kavioita, siinä silmänräpäyksessä tarjoutui tilaisuus, ja
-muukalainen katosi kirjeen kanssa.
-
-Tallienin taloon olivat tyrannin pääviholliset kokoontuneet. Yhteinen
-vaara oli rakentanut lujan ystävyyden. Kaikki puolueet laskivat ajaksi
-syrjään kinastelunsa noustakseen yhdessä sitä kauheata miestä vastaan,
-joka kaikkien puolueitten yli marssi veriselle valtaistuimelleen.
-Siellä oli rohkea Lecointre, vannoutunut vihollinen, siellä oli ryömivä
-Barrère, pelkurien sankari, joka tahtoi sovittaa kaikki äärimmäisyydet,
-siellä oli Barras, tyyni ja hillitty, Collot d'Herbois, joka uhkui
-vihaa ja kostoa eikä nähnyt, että ainoastaan Robespierren rikokset
-estivät hänen omia rikoksiansa näkymästä.
-
-Neuvosto oli kiihtynyt ja epäröivä. Kauhu, jota Robespierren ainainen
-menestys ja ihmeellinen tarmokkuus synnytti, piti vielä useimpia
-vallassaan. Tallien, jota tyranni enimmän pelkäsi ja joka yksin saattoi
-antaa pontta ja perää ja suuntaa monille ristiriitaisille intohimoille,
-oli liian tahrainen omien julmuuksiensa muistosta, että olisi voinut
-olla häpeemättä asemaansa säälin edustajana. "On totta", hän sanoi, kun
-Lecointre oli pitänyt innostuttavan puheen, "että Vallananastaja uhkaa
-meitä kaikkia. Mutta vielä häntä rakastaa yhteinen kansa -- vielä
-jakobinit häntä kannattavat, parempi on jättää vihollisuudet siksi kun
-aika on kypsyneempi. Epäonnistunut yritys on samaa kuin joutuminen
-suoraa päätä, kädet ja jalat sidottuina, guillotiinille. Päivä päivältä
-täytyy hänen valtansa heikontua. Toistaiseksi jättäminen on meidän
-paras --." Samalla kuin hän näin puhui ja valoi vettä tulen
-sammutteeksi, ilmotettiin, että eräs muukalainen pyysi heti tavata
-häntä puhuakseen asiasta, joka ei sietänyt viivytystä.
-
-"Minulla ei ole aikaa", sanoi puhuja kärsimättömästi. Palvelija pani
-kirjeen pöydälle. Tallien avasi sen ja löysi siitä seuraavat
-lyijykynällä kirjotetut sanat: "Vankeudesta Teresa de Fontenailta." Hän
-kalpeni, hypähti ylös ja kiiruhti etuhuoneeseen, missä hän näki aivan
-vieraat kasvot.
-
-"Ranskan toivo", sanoi tulija ja hänen äänensä tunki suoraan sydämeen,
-"palvelijasi on kadulla vangittu. Minä olen pelastanut sinun ja tulevan
-vaimosi hengen. Tuon sinulle tämän kirjeen Teresa de Fontenailta."
-
-Tallien avasi vapisevin käsin kirjeen ja luki: "Pitääkö minun ainiaan
-sinua turhaan rukoilla? Uudestaan ja uudestaan minä sanon: älä viivytä
-hetkeäkään, jos välität minun hengestäni ja omastasi. Tutkintoni ja
-tuomioni on määrätty olemaan kolmen päivän päästä -- 10:ntenä
-Thermidor-kuuta. Iske, niinkauan kuin vielä on aikaa, iske ja tapa
-hirviö, sinulla on vielä kaksi päivää. Jollet sitä tee, jos lykkäät
-toistaiseksi, niin näet minut viimeisen kerran, kun kuljen ikkunoittesi
-ohi guillotiinille."
-
-"Hänen tutkintonsa tulee tuomaan ilmi todistuksia sinua vastaan", sanoi
-vieras. "Hänen kuolemansa on sinun kuolemasi ilmottaja. Älä pelkää
-kansaa -- kansa olisi tahtonut pelastaa sinun palvelijasi. Älä pelkää
-Robespierreä -- hän antautuu sinun käsiisi, Huomenna hän tulee
-kansalliskokoukseen, huomenna sinun täytyy heittää viimeinen arpa hänen
-päästänsä tai omastasi."
-
-"Huomenna hän tulee kansalliskokoukseen! Ja kuka olet sinä, joka niin
-hyvin tiedät sen, mikä minultakin on salattua?"
-
-"Ihminen niinkuin sinäkin, joka tahtoisin pelastaa rakkaimpani hengen."
-
-Ja ennenkuin Tallien saattoi toipua hämmästyksestään, oli vieras
-mennyt.
-
-Takaisin palasi Kostaja neuvostoon, muuttuneena miehenä. "Minä olen
-saanut sanomia -- yhdentekevä millaisia", hän huudahti, "jotka ovat
-muuttaneet aikomukseni. Kymmenentenä päivänä on meidät määrätty
-guillotiinin uhriksi. Minä peräytän neuvoni viivytykseen. Robespierre
-tulee huomenna kansalliskokoukseen, _siellä_ meidän täytyy nousta häntä
-vastaan ja musertaa hänet. Vuorelta häntä vastaan irvistää Dantonin
-julma haamu, ja tasangoilta nousee verisissä vaatteissaan Vergniaudin
-ja Condorcetin henget. _Lyökäämme!"_
-
-"Lyökäämme!" huusi Barrèrekin, joka kumppaninsa tarmokkuudesta sai
-uutta rohkeutta. "_Lyökäämme. Ainoastaan kuolleet eivät palaa_."
-
-On huomattava (ja se tosiasia mainitaan eräässä sen ajan muistelmassa)
-että sinä päivänä ja sinä yönä (7:ntenä Thermidor-kuuta) _eräs_, jota
-tuon myrskyisen ajan kaikissa aikaisemmissa vaiheissa ei ollut koskaan
-näkynyt, nähtiin eri osissa kaupunkia, kahviloissa, klubeissa, eri
-puolueitten kokouspaikoissa, ja että hän kuulijainsa kauhuksi ja
-harmiksi ääneensä puhui Robespierren rikoksista ja ennusti hänen
-läheistä sortumistaan. Ja puhuessaan hän pani liikkeelle ihmisten
-sydämet ja särki heidän pelkonsa kahleet ja sytytti heissä oudon raivon
-ja uskalluksen. Mutta kaikkein kummallisinta oli, ettei mikään ääni
-vastustanut, ettei yksikään käsi kohonnut häntä vastaan, ei yksikään
-tyrannin suosija huutanut: "Ottakaa kavaltaja kiinni!" Siinä
-rankaisemattomuudessa ihmiset lukivat kuin kirjasta, että kansa oli
-hylännyt Verimiehen.
-
-Ainoastaan kerran eräs hurja, ruskea Jakobini hyppäsi pöydän äärestä,
-missä hän istui juomassa, ja sanoi lähestyen muukalaista: "Minä
-vangitsen sinut tasavallan nimessä."
-
-"Kansalainen Aristides", vastasi muukalainen kuiskaten, "mene
-Robespierren asuntoon, hän on poissa kotoaan ja hänen vasemmassa
-liivintaskussaan, jonka hän on tunti sitten heittänyt päältään, sinä
-löydät paperin. Kun olet sen lukenut, niin palaa. Minä odotan sinua
-täällä ja jos silloin tahdot minut vangita, niin minä seuraan sinua
-vastustamatta. Katso ympärillesi näitä kasvoja, koske minuun _nyt_,
-niin sinut revitään palasiksi."
-
-Jakobini tunsi olevansa vastoin tahtoaan pakotettu tottelemaan. Hän
-lähti mutisten, hän palasi, vieras oli vielä siellä. "Tuhannen
-tulimaista", hän sanoi, "minä kiitän sinua, heittiöllä oli minun nimeni
-guillotiinia varten."
-
-Näin sanoen Jakobini Aristides hyppäsi pöydälle ja huusi: "Kuolema
-tyrannille!"
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-    "Seuraavana päivänä, 8 p:nä Thermidoria
-    Robespierre päätti pitää kuuluisan puheensa."
-
-                    Thiers, _Vallankumouksen historia_.
-
-Aamu koitti -- 8 p. Thermidoria (26 heinäk.). Robespierre oli mennyt
-kansalliskokoukseen. Hän oli mennyt pitämään taidokkaasti valmistettua
-puhettaan, hän oli mennyt sanelemaan ihmisystävyydestä ja hyveestä, hän
-oli mennyt valitsemaan uhrejansa. Kaikki hänen apulaisensa olivat
-valmistuneet häntä vastaanottamaan; julma St. Just oli saapunut
-sotajoukkojen luota vahvistamaan hänen rohkeuttaan ja yllyttämään hänen
-vihaansa. Hänen paljonpuhuva ilmestymisensä valmisti kuulijakuntaa
-ratkaisua varten. "Kansalaiset!" kuului Robespierren kimakka ääni,
-"muut ovat teidän eteenne asettaneet imartelevia kuvia, minä tulen
-ilmottamaan hyödyllisiä totuuksia."
-
-"Ja he lukevat minun syykseni, minun syykseni yksin, kaiken pahan, jota
-tehdään, ja kaiken kovuuden. Robespierre muka niin tahtoo, Robespierre
-niin määrää. Jos on joku uusi vero -- Robespierre meitä nylkee. He
-kutsuvat minua tyranniksi -- ja miksikä? Sentähden että olen saanut
-vähän vaikutusvaltaa, mutta miten? Puhumalla totuutta, ja kuka uskaltaa
-sanoa, että totuus on oleva voimaton Ranskan kansan edustajien suussa?
-Epäilemättä totuudessa on voimaa, on vihaa, on hirmuvaltaa, on
-pistoksensa ja kipunsa -- kauheitakin, jotka herättävät vastakaikua
-puhtaissa sydämissä ja rikollisissakin omissatunnoissa ja joita Valhe
-yhtä vähän voi jäljitellä kuin Salmoneus saattoi takoa taivaan
-salamoita. Kuka minä olen, että minua syytetään? Vapauden orja,
-vallankumouksen elävä marttyyri, ja samalla rikoksen uhri ja sen
-vihollinen. Kaikki konnamaisuus nousee minua vastaan, ja teot, jotka
-muille ovat sallittuja, ovat minulle rikoksia. Jos vaan joku minut
-tuntee, niin häntä heti panetellaan. Minä itse juuri tahtoisin, että
-vikani tuotaisiin ilmi. Ottakaa minulta hyvä omatuntoni, niin olen
-kaikkein kurjin ihmisten seassa."
-
-Hän pysähtyi, ja Couthon pyyhki silmiään ja St. Just mumisi
-hyväksyvästi, samalla kun hän ankarasti katsahti kapinoivalle vuorelle,
-mutta kuulijakunnassa vallitsi kuollut, alakuloinen ja kylmä vaitiolo.
-Liikuttava tunne ei herättänyt mitään vastatunnetta.
-
-Puhuja loi silmänsä ympärilleen. Hoo, pian hän herättää heidät
-välinpitämättömyydestään. Hän jatkaa, hän kiittää ja surkuttelee
-itseään, ei auta. Hän tuomitsee, hän syyttää. Myrkkynsä täyttämänä hän
-oksentaa sitä kaikkiin. Kotoisiin asioihin, ulkomaisiin, raha- ja
-sotalaitokseen -- kaikkeen. Kimakkaampana ja terävämpänä kuuluu hänen
-äänensä:
-
-"On olemassa salaliitto Yhteistä Vapautta vastaan. Se saa voimansa
-rikokselliselta nurkkakunnalta itse kansalliskokouksen keskeltä, sillä
-on liittolaisia Yhteisen Turvallisuuden komiteassakin... Mikä on
-apukeino tätä pahaa vastaan? Rangaista kavaltajat, puhdistaa tämä
-komitea, masentaa kaikki puolueet Kansanvallan voimalla, nostaa niiden
-raunioille Vapauden ja Oikeuden valta. Ne ovat tämän uudistuksen
-periaatteet. Täytyykö minun olla vallanhimoinen, jos niitä kannatan?
-silloin periaatteet ovat hylätyt ja sortovalta hallitsee keskellämme.
-Sillä mitä voitte sanoa miestä vastaan, joka on oikeassa, ja joka
-ainakin tietää tämän -- tietää, kuinka on kuoltava isänmaansa edestä.
-Minä olen pantu rikosta vastustamaan eikä sitä hallitsemaan. Se aika ei
-ole vielä tullut, että arvokkaat miehet voisivat kärsimyksiä saamatta
-palvella maatansa. Niinkauan kuin heittiöt hallitsevat, niin vapauden
-puolustajat joutuvat vainotuiksi."
-
-Kaksi tuntia tässä kylmässä ja synkässä kokouksessa kaikui kuolon-puhe.
-Hiljaisuudessa se alkoi, hiljaisuuteen se loppui. Puhujan vihamiehet
-pelkäsivät ilmaista vastustusta, he eivät vielä tietäneet, mille
-puolelle valta kallistui. Hänen puoluelaisensa pelkäsivät ilmaista
-hyväksymistä, he eivät tienneet, keitä heidän omista ystävistään ja
-sukulaisistaan syytökset tarkottivat. "Varo!" kuiskasi toinen toiselle,
-"sinua uhataan." Mutta vaikka kokous oli vaiti, oli se ensinnä
-miltei masennettu. Tämän hirvittävän miehen ympärillä oli vielä
-kaikkivoimaisen tahdon lumous. Vaikkei hän ollut, niinkuin sanotaan,
-suuri puhuja, oli hän aina ponteva ja voimakas sanojen käytössä, ja
-nämä sanat tuntuivat eläviltä olennoilta, kun ne esitti sellainen, joka
-päännyökkäyksellä pani liikkeelle Henriotin joukot ja vaikutti René
-Dumasin, julman Oikeusistuimen Presidentin tuomioihin. Lecointre
-Versaillelainen nousi, ja syntyi hätäinen tarkkaavaisuus, sillä
-Lecointre oli yksi tyrannin hurjimpia vihollisia. Mikä pettymys
-Tallienin puolueelle -- mikä säälivä hymy Couthonin huulilla, kun
-Lecointre ainoastaan pyysi, että puhe painettaisiin! Kaikki näyttivät
-maahan masennetuilta. Viimein Bourdon d'Oise, jonka nimi oli
-alleviivattu diktaattorin mustalla listalla, astui puhujalavalle ja
-teki sen rohkean vastaehdotuksen, että puhe lykättäisiin niiden kahden
-komitean arvosteltavaksi, joita puheessa syytettiin. Vieläkään ei
-kuulunut hyväksymistä salaliittolaisten puolelta: he istuivat kankeina
-kuin jääpuikot. Epäröivä Barrère, joka aina oli järkevällä puolella,
-katsoi ympärilleen, ennenkuin hän nousi. Hän kannatti Lecointrea!
-Silloin Couthon tarttui tilaisuuteen ja paikaltaan (joka etuoikeus
-ainoastaan rammalle ihmisystävälle myönnettiin) sointuvalla äänellään
-hän koetti muuttaa ratkaisevan hetken voitoksi.
-
-Hän pyysi ei ainoastaan, että puhe painettaisiin, vaan että se
-lähetettäisiin kaikille kunnille ja kaikille sotajoukoille. Oli muka
-välttämätöntä lepyttää haavotettua ja vääryyden kärsinyttä sydäntä.
-Kaikkein uskollisimpia kansanedustajia oli syytetty veren
-vuodattamisesta. "Ah, jos _hän_ olisi yhdenkin viattoman saattanut
-kuolemaan, niin hän olisi menehtynyt suruun." Ihana hellyys! -- ja
-puhuessaan hän silitteli sylikoiraa povellaan. Hyvä, Couthon!
-Robespierre riemuitsee voitostaan. Hirmuhallitus on jatkuva -- vanha
-alistuvaisuus laskeutuu kyyhkysen lailla kokouksen yli. He äänestävät,
-että kuolonpuhe painettaisiin ja lähetettäisiin maan viranomaisille.
-
-"Vuoren" penkeiltä Tallien kiihtyneenä, pahastuneena, kärsimättömänä
-katsahti sinnepäin, missä istuivat kuulemaan päästetyt vieraat. Ja
-äkkiä hänen silmänsä tapasivat sen tuntemattoman, joka edellisinä
-päivänä oli hänelle tuonut kirjeen Terese de Fontenailta. Sen silmät
-lumosivat häntä niihin katsoessaan. Myöhempinä aikoina hän usein sanoi,
-että tuo katse, luja, vakava, puoleksi moittiva ja kuitenkin rohkaiseva
-ja voitonriemuinen, täytti hänet uudella elämällä ja rohkeudella. Ne
-puhuivat hänen sydämelleen, niinkuin torvi sotaratsulle. Hän läksi
-paikaltaan, hän kuiskutteli liittolaisilleen, ja se henki, joka häneen
-oli mennyt, oli tarttuvainen. Jo heräsivät kankeasta horroksestaan
-miehet, jotka Robespierre erittäin oli kironnut ja jotka näkivät miekan
-riippuvan päänsä päällä. Vadier, Cambon, Billaud-Varennes, Panis, Amar
-nousivat yhtaikaa -- kaikki pyysivät puhevuoroa. Vadierin ääni kuului
-ensinnä, muitten senjälkeen. Jo puhkesi Vuori ja syöksi tulta ja
-polttavaa laavaa. Virtanaan heittäytyvät Cicerot hämmästyneen Catilinan
-kimppuun. Robespierre änkyttää, epäröi, tahtoisi sovitella, peräytellä
-sanojaan. He saavat uutta rohkeutta hänen pelostaan, he keskeyttävät
-hänet, hukuttavat hänen äänensä kuulumasta, pyytävät, että ehdotus
-peruutettaisiin. Amar taas vaatii, että puhe on lykättävä "komiteoihin"
--- komiteoihin -- hänen vastustajiensa käsiin! Sekasortoa ja hälinää ja
-huutoa! Robespierre verhoutuu äänettömään ja ylpeään ylenkatseeseen.
-Kalpeana, pettyneenä, vaan ei kuitenkaan muserrettuna hän seisoo
-myrskynä keskellä myrskyä.
-
-Viimeinen ehdotus hyväksytään. Kaikki näkevät siinä ennustuksen
-diktaattorin kukistumisesta. Yksinäinen huuto nousee kuulijaparvilta,
-siihen yhdytään, se kiertelee ympäri salia: "Alas tyranni! Eläköön
-tasavalta!"
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-
-    "Niin turmeltuneessa joukossa kuin kansalliskonventti oli,
-    löytyi vieläkin mahdollisuuksia, että Robespierre pääsisi
-    taistelussa voitolle."
-
-                              _Lacretelle_, vol. XII.
-
-Kun Robespierre lähti salista, oli kansanjoukossa ulkopuolella eloton,
-tuhoa ennustava hiljaisuus. Joka maassa kansanlauma on menestyvien
-puolella ja rotatkin pakenevat kaatuilevasta tornista. Mutta vaikka
-Robespierreltä puuttui rohkeutta, ei puuttunut ylpeyttä, ja jälkimäinen
-usein täytti edellisen paikan. Hänen kasvoistaan ei näkynyt, mitä hän
-ajatteli, kun hän kulki joukon läpi nojaten St. Justin käsivarteen,
-Payanin veljineen seuratessa häntä.
-
-Kun he tulivat avoimelle paikalle, niin Robespierre katkaisi vaitiolon.
-
-"Kuinka monta päätä piti huomenna mennä?"
-
-"Kahdeksankymmentä", vastasi Payan.
-
-"Voi, me emme saa niin kauan vitkastella, yhdessä päivässä voi koko
-valtakunta mennä, hirmun täytyy vielä meitä palvella."
-
-Muutamia hetkiä hän oli vaiti ja hänen silmänsä harhailivat
-epäluuloisina katuja pitkin.
-
-"St. Just", sanoi hän äkkiä, "sitä englantilaista ei ole löydetty,
-jonka ilmotukset tai tutkinto olisi murtanut sekä Amarit että
-Tallienit. Ei, ei, jakobinitkin alkavat tulla tyhmiksi ja sokeiksi.
-Mutta he ovat saaneet kiinni naisen -- ainoastaan naisen!"
-
-"Nainen se Maratinkin murhasi", sanoi St. Just. Robespierre pidätti
-henkeään.
-
-"St. Just", sanoi hän, "kun tämä vaara on ohi, tahdomme perustaa Rauhan
-Valtakunnan. Vanhuksia varten rakennetaan taloja ja tehdään kauniita
-puutarhoja. Hyveellisiä kansalaisia asetetaan nuorison opettajiksi.
-Kaikki pahe ja epäjärjestys _ei_ tule hävitettäväksi, ei, ei,
-ainoastaan tehdään voimattomaksi. Me emme saa vielä kuolla.
-Jälkimaailma ei voi meitä oikein arvostella, ennenkuin työmme on
-päätetty. Me olemme kutsuneet takaisin Korkeimman Olennon, nyt pitää
-meidän uudistaa tämä turmeltunut maailma. Kaikki pitää olla rakkautta
-ja veljeyttä, ja hoi, Simon, Simon, hoi! Anna kynäsi, St. Just!" Ja
-Robespierre kirjotti nopeasti. "Vie tämä kansalaiselle presidentti
-Dumasille. Vie se vikkelään, Simon. Nämä 80 päätä tulee hakattaviksi
-_huomenna -- huomenna_, Simon. Dumas saa siirtää niiden tutkimisen
-päivää aikaisemmaksi. Minä kirjotan vielä Fouquier Tinvillelle,
-yleiselle syyttäjälle. Me tavataan jakobinien talossa tänä iltana,
-Simon, siellä me julistamme arvottomaksi itse kansalliskokouksen,
-siellä me kokoomme ympärillemme vapauden ja Ranskan viimeiset ystävät."
-
-Takaapäin kuului kaukaa huuto: "Eläköön tasavalta!" Tyrannin silmä iski
-vihaisesti tulta. "Tasavalta! -- tyhjää! Emme me kukistaneet
-tuhatvuotista valtaistuinta sitä varten, että saisimme _tuon kehnon_
-sijalle!"
-
-Uhrien tutkinto ja mestaus on siirretty yhtä päivää aikaisemmaksi.
-Salaperäisen järkensä avulla, joka häntä tähän asti oli johtanut ja
-elvyttänyt, Zanoni sai tietää, että taitonsa oli turhiin mennyt. Hän
-tiesi, että Viola olisi pelastettu, jos hän vaan pysyisi elossa
-tunninkin kauemmin kuin tyranni. Hän tiesi, että Robespierren hetket
-oli luetut, että 10 p:nä Thermidoria, jolloin hän alkuaan oli
-aikonut surmauttaa viimeiset uhrinsa, tulisi hän itse joutumaan
-mestauspaikalle. Zanoni oli nähnyt vaivaa ja suunnitellut teurastajan
-ja hänen hallituksensa kukistamiseksi. Ja millä seurauksella? Yksi
-ainoa tyrannin sana oli saattanut koko tuloksen mitättömäksi. Violan
-loppu on siirretty päivää aikaisemmaksi. Yli voimain ponnistava
-tietäjä, joka tahdoit tehdä itsesi Ikuisen välikappaleeksi, samat
-vaarat, jotka nyt tyrannia lähestyvät, ovat vain jouduttaneet hänen
-uhriensa tuomiota. Huomenna kahdeksankymmentä päätä ja niiden joukossa
-se, joka on sinun sylissäsi levännyt. Huomenna -- ja tänään vielä
-Maximilien on turvassa.
-
-
-
-
-XIII LUKU.
-
-
-    "Maa maatukohon silloin maaksi jälleen
-    Vaan henki lentää savihuoneestansa,
-    Vihurit viekööt tuhan mennessänsä.
-    Vaan ikuisena pysyy elämänsä."
-
-_Huomenna_ -- ja nyt on jo iltahämärä. Toinen toisensa jälkeen syttyvät
-tähdet taivaalle tuikkimaan. Hitaasti juokseva Seine vielä värähtelee
-ruusuisen päivän viimeisestä suutelosta. Vielä sinistä taivasta vastaan
-kimaltelee Notre Damen torninhuippu, ja vielä sinistä taivasta vastaan
-törröttää guillotiini!
-
-Kääntykäämme siihen ajankuluttamaan rakennukseen, joka kerran oli
-"rukoilevien veljien", pyhien Jakobini-munkkien kirkkona ja
-kokoushuoneena -- siellä nyt "jakobinit" pitävät majaa. Pitkässä
-salissa, joka kerran oli rauhallisten munkkien kirjastona, on nyt
-kokoontuneina pyhän Robespierren ihailijat. Kaksi suunnatonta
-puhujalavaa on kohotettu salin kumpaankin päähän, ja niillä esiintyvät
-alhaison roskaisimmat ainekset -- ja kuulijakunnan enemmistönä on
-"guillotiinin raivoojat." Salin keskellä on puheenjohtajan tuoli ja
-pöytä, nojatuoli, jota munkit kunnioittivat Pyhän Tuomas Akvinolaisen
-muistona. Tämän istuimen edessä seisoo karkeatekoinen Brutuksen
-kuvapatsas. Messinkilamppu ja kaksi kynttiläjalkaa levittävät suureen
-huoneeseen synkän hämärän valon, jossa riivatun _kokokansan_
-(pandaemonium) julmat kasvot näyttävät vielä kauheammilta. Nyt kaikuu
-juuri puhujalavalta Robespierren vimmainen kimakka ääni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sillävälin on hänen vihollistensa komiteassa ainoastaan epäjärjestystä
-ja hämminkiä, puoleksi uskallusta, puoleksi pelkurimaisuutta. Huhuja
-kulkee pitkin kaupunkia, joukosta joukkoon, talosta taloon. Pääskyset
-lentävät matalalla ja eläimet kokoontuvat joukkoihin niinkuin myrskyn
-edellä. Ja näiden lyhytikäisten olentojen hälinän yläpuolella yksinään
-kamarissaan seisoo hän, jonka tähtöistä nuoruutta vastaan ajastaikojen
-myrskyt turhaan ovat voimaansa koettaneet. Se nuoruus on vertauskuvana
-rauhaisan Ihanteen katoomattomasta kukoistuksesta lahoovan
-jokapäiväisyyden keskellä.
-
-Kaikki mitä tavallinen järki ja rohkeus saattoi neuvoa, oli koetettu,
-mutta turhaan. Kaikki ponnistukset olivat näissä kuolon ilojuhlissa
-turhat, kun ihmisen henki oli kysymyksessä. Ei mikään muu kun
-Robespierren häviö olisi voinut pelastaa hänen uhrejaan, mutta nyt
-sekin oli liian myöhäistä ja saattoi ainoastaan kostoa palvella.
-
-Vielä kerran kiintymyksensä ja epätoivonsa äärimmäisessä tuskassa
-tietäjä on vetäytynyt yksinäisyyteen kutsumaan avukseen tai oppaakseen
-niitä salaperäisiä taivaan ja maan välisiä olentoja, jotka eivät olleet
-saapuneet hengen luokse, kun se oli ollut ihmisten tavallisten
-siteitten alainen. Sydämen kiihkeässä kaipauksessa ja ahdistuksessa
-voisi ehkä piillä voima, joka heidät vielä kutsuisi esiin, sillä kuka
-ei ole tuntenut, että äärimmäisen tuskan kirpeys leikkaa pois ja
-kuluttaa rikki monta vahvaa epäilyksen ja heikkouden sidettä, mitkä
-ihmisten sieluja sitovat ajan vangitsevaan pimeyteen, ja että pilvestä
-ja pyörremyrskystä usein tunkee esiin Olympian kotka, joka meidät
-kantaa korkeuteen?
-
-Ja hengen kutsu tuli kuulluksi -- aistimien side ratkesi hengen näköä
-estämästä. Hän katseli ja näki -- ei, ei se ollut olento, jota hän oli
-kutsunut ja jolla oli jalat puhdasta tulta ja kasvoillaan sanomattoman
-rauhallinen hymy -- ei tuttu Adon-Ai, Tähden Poika -- vaan hän näki
-Pahan Aaveen, mustan irvihaamun, leppymättömän Vihollisen, jonka
-helvetillisissä silmissä paloi riemu ja ilkeys. Haamu ei enää
-vetäytynyt varjoon vaan kohosi hänen eteensä suunnattomana ja suorana.
-Sen kasvot, joiden verhoa ei mikään kuolevainen käsi ole kohottanut,
-olivat yhä peitetyt, mutta muoto oli selvästi näkyvä, ruumiillinen ja
-siitä levisi kuin löyhkänä kauhu ja viha ja kammo. Niinkuin jäävuori
-sen läheisyys jääti ilman, niinkuin pilvi se täytti huoneen ja pimitti
-taivaan tähdet.
-
-"Katso!" sen ääni kuului, "minä olen täällä taas. Sinä olet minulta
-vienyt vähäpätöisemmän saaliin. Nyt vapauta _itsesi_ minun vallastani,
-jos voit. Elämäsi on sinut jättänyt, asuakseen mullan ja matojen
-tyttären sydämessä. Sinä olet palannut kynnykselle -- sinä, jonka jalat
-ovat astelleet Äärettömyyden rajoilla! Ja niinkuin lapseen pimeässä
-tarttuvat sen oman mielikuvituksen haamut -- niin sinä mahtava, joka
-tahdoit kuolon voittaa, minäkin sinuun tartun!"
-
-"Takaisin kahleihisi orja! Jos sinä olet tullut kutsusta, joka ei sinua
-tarkottanut, niin olet tullut taas, ei käskemään vaan tottelemaan.
-Sinä, jonka kuiskauksesta minä sain keinon pelastaakseni kahden itseäni
-ihanamman ja kalliimman ihmisen hengen -- sinä! -- minä sinua käsken,
-ei tai'alla ja noitumisella vaan sieluni voimalla, joka on suurempi
-kuin sinun pahuutesi -- palvele minua vielä ja lausu taas salaisuus,
-joka voi pelastaa heidän henkensä, niiden, jotka sinä Maailman Mestarin
-sallimuksesta annoit minun vielä vähän aikaa pidättää tomun
-temppelissä!"
-
-Kirkkaampana ja kuluttavampana paloi katse noissa ilkeissä silmissä,
-vielä näkyvämpänä ja suurempana kohosi sen liikkuvainen muoto, vielä
-tulisempi viha kuului sen äänessä, kun se vastasi: "Luulitko sinä, että
-minun lahjani olisi muuta kuin kirousta? Onneksi olisi sinulle ollut,
-jos olisit saanut surra sitä kuolemaa, joka tulee Luonnon lempeästä
-kädestä -- jollet olisi tuntenut, kuinka äitiys kirkastaa kauneuden
-kasvoja etkä koskaan olisi kumartuneena esikoisesi yli tuntenut isän
-rakkauden katoomatonta ihanuutta. He ovat pelastetut -- mitä varten? --
-äiti väkivaltaista kuolemaa ja häpeää ja verta varten. Pyövelin käsi
-saa tarttua loistavaan tukkaan, joka on puoleensa kietonut puolison
-suutelot. Lapsi, ensimäinen ja viimeinen jälkeläisesi, jonka kautta
-toivoit perustavasi suvun, mikä sinun kerallasi kuuntelisi
-taivaallisten harppujen soitantoa ja sinun ystäväsi Adon-Ain sivulla
-liitelisi ilojen taivaansinisillä virroilla -- lapsi on pelastunut
-elämään muutamia päiviä niinkuin sieni hautaholvissa, ilettävän
-vankikopin asukkaana, ja kuolemaan julmuuden, laiminlyönnin ja nälän
-kautta. Ha haa, sinä, joka tahdoit murtaa kuoleman vallan, opi nyt,
-kuinka kuolemattomat kuolevat, jos uskaltavat kuolevaista lempiä. Nyt,
-kaldealainen, katsele minun lahjojani! Nyt minä tartun sinuun ja käärin
-sinut ruttoiseen helmaani, nyt ainiaan, kunnes pitkä kulkusi on
-loppunut, minun silmäni tulevat polttamaan sinun aivoissasi ja minun
-käsivarteni sinua syleilemään, kun sinä tahtoisit ottaa aamuruskon
-siivet ja paeta pois yön mailta."
-
-"Minä sanon sinulle: ei! Ja taas minä pakotan sinua, puhu ja vastaa
-herralle, joka voi orjaansa komentaa. Minä tiedän, vaikka viisauteni
-nyt minulta puuttuu ja vaikka ruovot, joihin nojasin, nyt lävistävät
-kylkeni, minä tiedän vielä, että kirjotettu on: se elämä, jota vaadin,
-voi tulla pyöveliltä säästetyksi. Sinä verhoot hänen tulevaisuutensa
-varjosi pimeyteen, mutta et voi sitä muuttaa. Sinä voit neuvoa
-vastamyrkyn vaan sinä et voi sitä itse hänelle antaa. Sinulta minä
-voitan salaisuuden, vaikka sinua kirvelisi sen ilmaiseminen. Minä
-lähestyn sinua -- minä katson kauhistumatta sinun silmiisi. Sielu, joka
-rakastaa, voi kaiken uskaltaa. Varjo, minä sinua uhmaan ja pakotan
-tottelemaan!"
-
-Aave himmeni ja väistyi. Niinkuin höyry häviää, kun auringon säteet
-tunkevat sen lävitse, niin muotokin lyyhistyi alas ja pieneni ja
-himmeni ja taas näkyivät tähdet ikkunasta.
-
-"Niin", sanoi ääni heikosti ja ontosti, "sinä _voit_ hänet pelastaa
-pyövelin käsistä, sillä kirjotettu on, että uhraus voi pelastaa. Ha,
-haa!" Ja taas laajeni haamu synkäksi suunnattomaksi ja sen aavemainen
-nauru raikui, ikäänkuin hetkeksi masennettu paholainen olisi saanut
-valtansa takaisin.
-
-"Ha, haa! Sinä voit pelastaa hänen elämänsä, jos uhraat oman elämäsi.
-Tätäkö varten olet elänyt valtakuntien sortuessa ja lukemattomien
-sukukuntien vaipuessa ohitsesi hautaan? Viimeinkö Kuolema saa sinut
-valtaansa? Tahdotko pelastaa hänet -- _niin kuole hänen puolestaan!_
-Kukistu, mahtava pilari, jonka päällä tähdet vielä kimmeltävät,
-kukistu, että ruoho sinun juurellasi vielä muutamia hetkiä saisi juoda
-päivänvaloa ja kastetta! Sinä olet vaiti! Oletko tähän uhraukseen
-valmis? Katso, kuu nousee taivaalle. Kaunis ja viisas, tahdotko antaa
-sen huomenna hymyillä sinun päättömälle ruumiillesi?"
-
-"Takaisin, sillä sieluni, vastatessaan sinulle syvyyksistä, joista sinä
-et voi sitä kuulla, on jo saanut takaisin kunniansa ja minä kuulen
-Adon-Ain siipien suhinan ilmassa."
-
-Hän puhui ja kähisten voitetusta vihasta katosi haamu ja huoneessa
-näkyi äkkiä loistava hopeinen valo.
-
-Kun taivaallinen vieras seisoi omassa valonhohteessaan ja katseli
-teurgistin kasvoja sanomattoman rakkauden ja hyvyyden ilmeellä, niin
-sen hymyily tuntui valaisevan koko avaruutta. Sinisessä ilmassa
-ulkopuolella, siitä huoneesta asti, mihin sen siivet olivat
-pysähtyneet, himmeän kaukaisuuden etäisimpään tähteen asti näkyi jälki
-sen lennosta pitkänä valojuovana, joka oli kuin kuutamopatsas merellä.
-Niinkuin kukka valaa tuoksuaan omana hengityksenään, niin tämä olento
-hengitti ympärilleen autuutta. Maailman yli, miljoona kertaa nopeammin
-kuin valo tai sähkö oli Kunnian Poika kulkenut tietään rakastavan
-viereen ja hänen siipensä olivat levittäneet iloa niinkuin aamu
-levittää kastetta yli maan. Lyhyeksi hetkeksi oli köyhyys lakannut
-suremasta, sairaus jättänyt uhrinsa ja toivo huokui taivaallisia
-unelmia epätoivon pimeyteen.
-
-"Sinä olet oikeassa", sanoi sointuisa ääni. "Rohkeutesi on antanut
-sinulle takaisin voiman. Vielä kerran maan asunnoista sielusi veti
-minut luoksesi. Viisaampi olet nyt tällä hetkellä, kun käsität
-Kuoleman, viisaampi kuin milloin kahleeton henkesi oppi Elämän korkeat
-salaisuudet. Inhimilliset tunteet, jotka ajaksi sinua hallitsivat ja
-alensivat, tuovat sinulle näinä kuolevaisen ikäsi viimeisillä hetkillä
-sukukuntasi korkeimman perinnön -- ikuisuuden, joka alkaa haudasta."
-
-"Oi, Adon-Ai", sanoi kaldealainen, kun vieras vuodatti loistonsa hänen
-ympärilleen kirkkaamman kuin konsanaan on ihmiskauneus. Tietäjäkin jo
-näytti kuuluvan siihen ikuisuuteen, josta tuo Loistava puhui. "Oi,
-Adon-Ai, niinkuin ihmiset ennen kuolemaansa näkevät ja ymmärtävät
-salaisuudet, jotka heiltä ennen ovat olleet kätkettyinä,[95] niin tällä
-hetkellä, kun itsensä uhraaminen toisen puolesta saattaa aikakausien
-iän loppuun, minä näen Elämän pienuuden verrattuna Tuonelan
-majesteettisuuteen. Mutta oi, jumalallinen lohduttaja, täälläkin, sinun
-läsnäollessasi ne tunteet, jotka minua innostavat, tuottavat kaihoa
-mieleen. Pitääkö minun jättää jälkeeni tähän pahaan maailmaan
-avuttomiksi ja suojattomiksi ne, joiden puolesta minä kuolen, vaimoni,
-lapseni? Oi puhu minulle jotakin lohdutusta tähän!"
-
-Ja Tähden Poika vastasi vienosti moittien taivaallisen armahtavaisuuden
-äänellä: "Ja mitä sinä ja kaikki tähtöiset salaisuutesi ja viisauden
-aarteesi, kaikki menneisyyden valtakuntasi ja tulevaisuuden näkysi --
-mitä ne ja sinä itse ovat Kaikkiohjaavan ja Kaikkitietävän edessä?
-Ajatteletko sinä, että olosi maan päällä voisi antaa niille sydämille,
-joita rakastat, samaa turvaa, jota halvinkin ihminen saa Taivaassa
-asuvan Olemuksen siiviltä? Älä pelkää heidän tulevaisuuttaan. Joko sinä
-elät tai kuolet, niin heidän tulevaisuutensa on Korkeimman huomassa.
-Vankilassa ja mestauslavalla valvoo heitä ikuisesti Hän, alttiimpana
-kuin sinä rakastamaan, viisaampana kuin sinä ohjaamaan, mahtavampana
-kuin sinä pelastamaan."
-
-Zanoni kumarsi päätään, ja kun hän taas katsoi ylös, oli viimeinen
-varjo väistynyt hänen otsaltaan. Tulija oli mennyt, mutta vielä hänen
-läsnäolonsa loisto näytti viipyvän tässä paikassa, vielä ilma tuntui
-varailevan ja humisevan ilosta ja autuudesta. Ja niin on aina oleva
-niille, jotka kerran kokonaan irrotettuina elämän siteistä ovat saaneet
-vieraakseen Uskon Enkelin. Yksinäisyys ja autius säilyttää sen loiston
-ja se asettuu valokehänä haudankin ympärille.
-
-
-
-
-XIV LUKU.
-
-
-    "Sitten tähtien kukkatarhaan
-    Lemmenhehkussa katsokaa!
-    Ota ystävän käsi kätees,
-    Kanna siniseen korkeuteen."
-
-              Uhland, _An den Tod_.
-
-Hän seisoi korkealla parvekkeella, josta hiljainen kaupunki näkyi
-alhaalla. Vaikka ihmisten hurjimmat himot siellä työskentelivät
-taistelun ja tuomion verkossa, niin kaikki, mikä katseelle näkyi, oli
-tyyntä ja hiljaista kesäisen kuutamon valossa. Hänen sielunsa oli
-erotettu ihmisestä ja ihmisen ahtaasta piiristä ja ainoastaan
-luomakunnan kirkkaammat kauneudet näkyivät tietäjäkatseelle. Siinä hän
-seisoi yksin ja aatteissaan jättämässä viimeisen hyvästinsä
-ihmeelliselle elämälle, jota hän oli kokenut.
-
-Avaruuksien tanterilla hän näki niitä henkijoukkoja, joiden lauluun ja
-iloon hän niin usein oli ottanut osaa. Siellä joukko joukon jälkeen
-kierteli tähtöisessä hiljaisuudessa ja niiden monenlaiset haamut, jotka
-elivät puhtaasta valosta ja jumalallisesta kasteesta, säteilivät
-sanomatonta kauneutta. Hänen haltioissaan ollessa koko maailma levisi
-näkyväisenä hänen eteensä, kaukana vihreissä laaksoissa hän näki
-keijukaisten tanssivan vuorten solissa, hän näki ne henget, jotka
-hengittävät tulivuorten kirpeätä ilmaa, ja ne, jotka päivänvalolta
-piileksivät joka lehden alla lukemattomissa metsissä. Mittaamattomien
-merten jokaisessa vedenpisarassa hän näki oman erityisen vilisevän
-maailman. Kaukana avaruuden sinessä hän näki uuden maailman toisensa
-jälkeen saavan muodon, ja planettojen lennähtävän erilleen
-keskustulesta kulkemaan tuhatvuotista kulkuaan. Sillä kaikkialla
-luomistossa on Luojan elonhenkäys ja joka paikassa se synnyttää elämää.
-Ja kaukaisuudessa yksinäinen tietäjä näki yksinäisen veljensä,
-Maagikon. Tuolla istui Rooman raunioiden keskellä pienessä majassaan
-mystikko Mejnour työskennellen numeroineen ja kabbalan salaisuuksineen.
-Hän eli edelleen niinkauan kuin maailmakin, välittämättä siitä,
-synnyttikö tietonsa onnea vai onnettomuutta, koneellisena
-välikappaleena viisaamman ja rakastavamman Tahdon käsissä, joka
-jokaista lähdettä ohjaa tutkimattomiin tarkotuksiinsa. Edelleen hän
-elää -- aina hän elää -- niinkuin tiede, joka yksin tietoa etsii eikä
-pysähdy tutkimaan, kuinka tieto onnea edistäisi, ei pysähdy
-katselemaan, kuinka inhimillinen kehitys, joka sivistyksen kautta
-syöksee eteenpäin, kulussaan musertaa kaikki ne, jotka eivät voi sen
-pyörien mukana pysyä. Aina tiede elää ja kabbalansa ja laskujensa
-avulla verettömillä liikkeillään muuttelee asuttavan maailman
-ulkopintaa.
-
-Ja loistava uneksija lausui: "Hyvästi elämä! Suloinen, sinä elämä, olet
-minulle ollut. Kuinka mittaamattomat ovat ilosi olleet, kuinka
-intohimoisesti sieluni on rientänyt ylöspäin korkeuksiin! Sille, joka
-aina nuoruutensa uudistaa Luonnon kirkkaasta lähteestä, kuinka ääretön
-onni hänelle on pelkkä _olemassa oleminen_. Hyvästi, te taivaan
-soihdut, ja te miljoonat kansat, ilman asukkaat. Ei hyönteistäkään
-oksallaan, ei kasviakaan vuoristossa, ei hiedanjyvääkään rantasella, ei
-siementäkään tuulen erämaahan kulettamaa, joka ei lisäisi sitä
-viisautta, mikä kaikessa etsii elämän ikiaatetta, Kauneutta, Iloa ja
-Kuolemattomuutta. Muille on yksi maa, yksi kaupunki, yksi perhe ollut
-kotina, _minun_ kotini on ollut kaikkialla, minne älyni on voinut
-tunkeutua tai missä henkeni on voinut ilmaa hengittää."
-
-Hän pysähtyi ja kautta tuntemattoman välimatkan hänen sydämensä ja
-silmänsä tunkivat kurjaan vankiluolaan ja sattuivat lapseen. Hän näki
-sen uinuvan kalpean äitinsä sylissä ja _hänen_ sielunsa puhui nukkuvan
-sielulle. "Anna minulle anteeksi, jos haluni oli syntinen, minä
-uneksin, että olisin saanut kasvattaa ja elättää sinua jumalallisimpia
-tarkotuksia varten, joita näyilläni saatoin edes aavistaa. Olisin
-tahtonut aika ajoin puhdistaa henkisen luontosi kaikesta synnistä,
-niinkuin kuolevainen osasi tuli vahvistetuksi tautia vastaan. Olisin
-tahtonut johtaa sinua taivaasta taivaaseen pyhiin häiriötiloihin,
-joissa elävät korkeuden olennot. Olisin tahtonut ylevistä tunteistasi
-muodostaa puhtaan ja elävän sillan äitisi ja itseni välille. Se uni oli
-ainoastaan uni -- ei muuta! Kun nyt itseni edessä näen haudan, tunnen
-viimeinkin, että haudan porttien kautta käy totinen vihkimys pyhyyteen
-ja viisauteen. Näiden porttien takana minä odotan teitä molempia,
-rakkaat pyhiinvaeltajat."
-
-Laskuistaan ja kabbalastaan, majastaan Rooman raunioissa, hypähti
-Mejnour, katsoi ylös ja tunsi hengessään, että kaukaisen ystävänsä
-henki häntä puhutteli.
-
-"Hyvästi sinulle ainiaaksi tämän maan päällä! Viimeinen kumppanisi
-väistyy viereltäsi. Sinun vanhuutesi elää heidän nuoruutensa ohi ja
-Viimeinen Päivä on vielä löytävä sinut hautojamme katselemasta. Minä
-menen vapaaehtoisesti pimeyden maahan, mutta uudet auringot ja
-aurinkokunnat syntyvät ympärillämme haudoista. Minä menen sinne, missä
-niiden sielut, joiden puolesta mullasta irrottauduin, tulevat olemaan
-kumppaneinani ikuisessa nuoruudessa. Viimeinkin tunnen nyt todellisen
-koetuksen ja todellisen voiton. Mejnour, heitä pois elämännesteesi,
-pane pois vuosien taakka! Minne tahansa sielusi vaeltaneekin, on
-kaikkien olioitten Ikuinen Sielu siitä pitävä huolta!"
-
-
-
-
-XV LUKU.
-
-
-    "He eivät tahtoneet enää hukata yhtäkään hetkeä
-     niin kalliista yöstä."
-
-                    Lacretelle, tom. XII.
-
-Oli jo myöhäistä samana yönä ja René François Dumas,
-vallankumoustribunaalin presidentti, oli palannut kabinettiinsa
-tultuaan jakobinien klubista. Hänen seurassaan olivat ne kaksi miestä,
-joiden voi sanoa edustavan, toisen siveellistä ja toisen fyysillistä
-voimaa hirmuhallituksessa: Fouquier-Tinville, yleinen syyttäjä, ja
-François Henriot, Parisin kansalliskaartin kenraali. Tämä pelottava
-kolmimiehistö oli kokoontunut neuvottelemaan seuraavan päivän toimista,
-ja nuo kolme noitasisarusta helvetinkattilan ääressä tuskin olivat
-ilkeämmän hengen elähyttämiä tai turmiollisemmissa puuhissa kuin nämä
-kolme vallankumouksen sankaria, miettiessään huomispäivän murhia.
-
-Dumas ei ollut näöltään paljon muuttunut siitä kuin hän tämän teoksen
-alkupuolella tuli lukijalla esitetyksi, paitsi että hän käytökseltään
-oli hieman tylympi ja ankarampi ja silmistään vielä levottomampi. Hän
-näytti miltei korkeammalta olennolta kumppaniensa sivulla. René Dumas
-oli kunnioitettavista vanhemmista syntynyt ja saanut hyvän kasvatuksen.
-Huolimatta julmuudestaan oli hänellä kuitenkin jokseenkin hieno
-käytöstapa, mikä ehkä tuotti hänelle suosiota täsmälliseltä ja tarkalta
-Robespierreltä. Henriot sitävastoin oli ollut ovipalvelija, varas,
-poliisiurkkija, hän oli juonut madame de Lamballen verta ja noussut
-nykyiseen asemaansa yksin ja ainoastaan rosvomaisuutensa tähden. Ja
-Fouquier-Tinville, talonpojan poika ja myöhemmin poliisikamarissa
-renkinä, ei ollut paljon parempi kuin Henriot käytöksessään, ja törkeän
-ivailunsa tähden vielä epämiellyttävämpi. Hän oli härkäpäinen, tukka
-oli musta ja suora, otsa matala ja sinisenkalpea, silmät pienet ja
-ilkeästi räpyttelevät. Hänen ruumiinsa oli vahva ja järeä rakenteeltaan
-ja hän oli tosiaan sen näköinen mitä hän olikin, laittoman ja
-epäinhimillisen tuomioistuimen röyhkeä ylvästelijä.
-
-Dumas niisti kynttilöitä ja kumartui katselemaan huomispäivän uhrien
-luetteloa.
-
-"Se on pitkä luettelo", sanoi presidentti, "kahdeksankymmentä juttua
-yhtenä päivänä. Ja Robespierren käsky on peruuttamaton, että koko
-joukko on yhdessä suoritettava."
-
-"Mitä siitä!" sanoi Fouquier raa'asti nauraa hohottaen, "meidän täytyy
-kuulustella heitä yhdessä joukossa. Minä tiedän, kuinka valamiehistön
-kanssa on tehtävä. 'Kansalaiset, minä arvaan, että te olette vakuutetut
-syytettyjen rikoksellisuudesta?' Ha, haa! Mitä pitempi luettelo, sitä
-lyhyempi työ."
-
-"Aivan niin", mölisi Henriot, karkeasti kiroten. Hän oli niinkuin
-tavallisesti puoleksi päissään ja rentoili tuolissaan, jalat
-kannuksineen pöydällä, "pikku Tinville on mainio mies ja panee äkkiä
-menemään."
-
-"Kansalainen Henriot", sanoi Dumas totisena, "salli minun pyytää sinua
-valitsemaan jotakin muuta astinlautaa, ja muuten minä huomautan
-sinulle, että huomispäivä on tärkeä ja ratkaiseva: yksi päivä voi
-määrätä Ranskan kohtalon."
-
-"Viis minä Ranskasta! Eläköön jalo Robespierre, tasavallan pylväs!
-Hiiteen tämä lavertelu, se on kuivaa työtä. Eikö sinulla ole
-'elämänvettä' pienessä kaapissa?"
-
-Dumas ja Fouquier vaihtoivat ylenkatseellisia silmäyksiä. Dumas kohotti
-olkapäitään ja vastasi:
-
-"Kansalainen kenraali Henriot, sitävarten minä sinut tänne kutsuinkin,
-että varottaisin sinua juomasta elämänvettä. Kuuntele jos kykenet!"
-
-"Turhia puheita, sinun virkasi on puhua, minun virkani on tapella ja
-juoda."
-
-"Minä sanon sinulle, huomenna kansa on liikkeellä, kaikki puolueet
-ovat puuhassa. On mahdollista, että he koettavat estää meidän
-vankikärryjämme matkalla guillotiinille. Pidä miehesi aseissa ja
-valmiina, lyö armotta maahan jokainen, joka koettaa tulla tielle."
-
-"Ymmärrän", sanoi Henriot, iskien miekkansa pöytään niin kovasti,
-että Dumas kolauksesta vavahti, "musta Henriot ei ole mikään
-'pehmeämielinen'."
-
-"Ota itsestäsi vaarin sitten kansalainen -- ota itsestäsi vaarin! Ja
-kuule!" lisäsi hän ankaran ja synkän näköisenä, "jos tahdot pitää pääsi
-paikallaan, niin kavahda _elämänvettä_".
-
-"Pääni! -- tuhannen tulimmaista! Uhkailetko sinä Parisin armeijan
-kenraalia?"
-
-Dumas oli niinkuin Robespierre vaativainen, ärtyisä ja kiivas mies. Hän
-oli juuri tiuskaisemallaan vastaan, kun ovelampi Tinville laski kätensä
-hänen käsivarrelleen ja kääntyen kenraalin puoleen sanoi: "Rakas
-Henriot, sinun urhokas tasavaltaisuutesi saattaa sinut liian helposti
-loukkaantumaan, mutta sinun pitää oppia kärsimään moitetta Tasavallan
-Lain edustajalta. Vakavasti puhuen, rakkaani, sinun täytyy olla raitis
-kolme neljä päivää tästä eteenpäin. Kun ratkaisu on ohi, niin me
-molemmat juomme yhdessä muutaman pullon. Kuule, Dumas, älä ole niin
-ankara vaan purista ystäväisemme kättä. Ei mitään riitaa meidän
-kesken!"
-
-Dumas epäröi, mutta ojensi kätensä, johon roisto tarttui. Viehkeät
-kyyneleet seurasivat Henriotin vihan purkausta, hän puoleksi nyyhkytti
-puoleksi änkytti, että kyllä olisi siivosti ja pysyisi raittiina.
-
-"Hyvä, me luotamme sinuun, kenraali", sanoi Dumas, "ja nyt, koska me
-kaikki tarvitsemme voimia huomiseksi, niin mene kotiin ja nuku hyvin!"
-
-"Olkoon, minä annan sinulle anteeksi, Dumas, minä annan anteeksi. Minä
-en ole pitkävihainen, minä, -- mutta kuitenkin, jos joku minua uhkaa,
-jos joku minua loukkaa" -- ja niinkuin juopuneen mielialat nopeasti
-vaihtelevat, säkenöivät hänen silmänsä taas tulta petollisten
-kyyneltensä välistä. Töin tuskin Fouquier viimein onnistui
-raivostunutta lauhduttamaan ja viemään hänet ulos huoneesta. Mutta
-vielä hän raskaasti kolistellessaan alas rappusia äyhkäsi ja murisi,
-niinkuin villipeto, jolta saalis on kynsistä päässyt. Ratsupalvelija
-kuletteli Henriotin hevosta edestakaisin kadulla, ja kun kenraali
-portilla odotti hänen saapumistaan, puhutteli häntä eräs tuntematon
-mies, joka seisoi seinän vieressä:
-
-"Kenraali Henriot, minä olen halunnut puhua sinun kanssasi. Lähinnä
-Robespierreä sinä olet tai sinun pitäisi olla mahtavin mies Ranskassa."
-
-"Hm! -- niin, minun pitäisi olla. Mitä siitä sitten? Jokainen ei saa
-mitä hän ansaitsee."
-
-"Hiljempaa!" sanoi muukalainen, "sinun palkkasi ei ole asemasi ja
-tarpeittesi mukainen."
-
-"Se on totta."
-
-"Vallankumouksessakin ihmisen täytyy pitää toimeentulostaan huolta."
-
-"Hitto vieköön, puhu suusi puhtaaksi, kansalainen."
-
-"Minulla on muassani tuhannen kultatukaattia -- ne ovat sinun, jos suot
-minulle pienen palveluksen."
-
-"Kansalainen, minä suostun", sanoi Henriot viitaten kädellään
-koppavasti. "Pitääkö nipistää pois joku konna, joka on sinua
-loukannut?"
-
-"Ei, ei muuta kuin tämä: kirjota nämä sanat presidentti Dumasille:
-'Laske kirjeentuoja puheillesi, ja jos sinä voit suostua siihen
-pyyntöön, jonka hän sinulle tekee, niin siitä on arvaamattomasti
-kiitollinen François Henriot'." Puhuessaan oli mies pannut kynän ja
-kirjoitustaulun soturin vapiseviin käsiin.
-
-"Ja missä on raha?"
-
-"Tässä."
-
-Vaivaloisesi; Henriot rapisteli paperille mitä hänelle saneltiin,
-kaappasi rahan, hyppäsi hevosen selkään sekä ratsasti tiehensä.
-
-Sillävälin Fouquier lukittuaan oven Henriotin jälkeen sanoi terävästi:
-"Kuinka sinä voit olla niin hullu, että suututat tuota roistoa? Etkö
-tiedä, että meidän lakimme eivät ole mitään ilman kansalliskaartin
-fyysillistä voimaa, ja hän on sen kaartin päällikkö."
-
-"Minä tiedän sen, että Robespierre on ollut hullu, kun hän on pannut
-juopon päälliköksi, ja huomaa sanani, Fouquier, jos taistelu syntyy,
-niin tuon miehen kykenemättömyys ja raukkamaisuus meidät vie turmioon.
-Niin, sinä saat ehkä itse elää ja olla syyttämässä rakasta
-Robespierreäsi ja kukistua hänen kanssaan."
-
-"Siitä huolimatta meidän täytyy olla hyvissä väleissä Henriotin kanssa,
-kunnes saamme tilaisuuden ottaa kiinni hänet ja toimittaa tieltä.
-Ollaksemme turvassa täytyy meidän mielistellä niitä, jotka ovat
-vallassa, ja mielistellä sitä enemmän, mitä enemmän tahtoisimme heistä
-päästä. Älä luule, että Henriot, kun hän huomenna herää, on unohtanut
-uhkauksesi. Hän on kaikista ihmisistä kostonhimoisin. Minä näen
-luettelossa yhden lurjuksen, jota jo kauan olen pitänyt silmällä,
-vaikka hänen rikoksensa kautta kerran sain perinnön -- se on Nicot,
-Hébertin puoluelainen."
-
-"Ja nuori André Chenier, runoilija, eikö hän ole siinä? Ah, minä
-unohdin, hänen päänsä katkesi tänä päivänä. Vallankumouksen hyve on
-korkeimmassa huipussaan. Hänen oma veljensä antoi hänet ilmi."[96]
-
-"Siinä on luettelossa ulkomaalainen, italialainen nainen, mutta minä en
-löydä, mistä häntä syytetään."
-
-"Yhtäkaikki meidän täytyy tuomita hänetkin, että saadaan tasaluku; 80
-kuuluu paremmalta kuin 79."
-
-Samassa palvelija toi paperin, johon oli kirjotettu Henriotin pyyntö.
-
-"Ah, tämä on mainiota", sanoi Tinville, jolle Dumas näytti paperin,
-"täytä kaikin mokomin hänen pyyntönsä, ainakin siinä tapauksessa, ettei
-se vähennä meidän kuolinluetteloamme. Mutta minä voin Henriotin
-kunniaksi sanoa, ettei hän koskaan pyydä vähentää vaan ennemmin vaan
-lisätä. Hyvää yötä! Minä olen liian väsynyt -- minun saattajani
-odottavat alhaalla. Ilman saattajia minä en uskaltaisi yöllä mennä ulos
-kadulle".[97] Ja pitkään haukottaen lähti Fouquier huoneesta.
-
-"Päästä kirjeentuoja sisään!" sanoi Dumas, joka oli kuihtunut ja
-kuivunut, jollaisiksi lakimiehet työssään usein tulevat, eikä näyttänyt
-tarvitsevan enemmän unta kuin pergamenttinsa.
-
-Vieras astui sisään.
-
-"René François Dumas", sanoi hän istuutuen vastapäätä presidenttiä, ja
-käytti teitittelyä ikäänkuin halveksien vallankumouksen kevyttä
-puhetapaa, "myöhemmän elämänne myrskyisessä toiminnassa te ette
-arvattavasti voi muistaa, että me olemme ennen tavanneet toisemme?"
-
-Tuomari tarkasti vieraan kasvoja ja hänen keltaisille poskilleen nousi
-heikko puna.
-
-"Ja muistattehan ne sanat, jotka minä silloin lausuin. Te puhuitte
-sääliväisesti ja lempeästi, kuinka kauhistutte kuolemanrangaistusta, te
-ihailitte, että lähestyvä vallankumous tulisi lopettamaan kaikki
-veriset rangaistukset, te kunnioittavasti toistitte Maximilien
-Robespierren, ylenevän valtiomiehen sanat: 'Telottaja on tyrannin
-keksintö'. Ja minä vastasin, että puhuessanne oli päälleni hiipinyt
-aavistus siitä, että me kerran vielä tapaisimme toisemme, kun teidän
-käsityksenne kuolemasta ja vallankumouksen filosofiasta olisi
-muuttunut. Olinko oikeassa, kansalainen René-François Dumas,
-vallankumoustribunaalin presidentti?"
-
-"Joutavia!" sanoi Dumas, mutta hänen raudankovalla otsallaan näkyi
-pieni hämmästys, "minä puhuin silloin niinkuin ihmiset puhuvat, jotka
-eivät ole elämässä toimineet. Vallankumouksia ei panna toimeen
-ruusuvedellä. Mutta mitä niistä entisistä ajoista! Minä muistan myös,
-että sinä silloin pelastit minun sukulaiseni hengen, ja sinua ehkä
-huvittaa kuulla, että se, joka hänet yritti murhata, tulee huomenna
-mestattavaksi."
-
-"Se on teidän asianne -- oikeudentuntonne tai kostonhalunne siitä
-päättää. Mutta sallikaa minun muistuttaa teille, mitä silloin lupasitte
-että jos kerran tulisi päivä, jolloin voisitte minua palvella, niin
-henkenne -- eli niinkuin sanoitte 'sydämenverenne' -- olisi minun
-palveluksessa. Älkää luulko, ankara tuomari, että minä tulen pyytämään
-lahjaa, joka itseänne haittaisi -- minä tulen ainoastaan pyytämään
-yhden päivän lykkäystä toiselle henkilölle."
-
-"Kansalainen, se on mahdotonta! Minulla on käsky Robespierreltä, ettei
-ainoakaan koko luettelosta saa välttää huomispäivän tutkintoa. Ja mitä
-tulee tuomioon, niin se on valamiehistön asia."
-
-"Minä en pyydä teitä vähentämään luetteloa. Kuunnelkaa vielä.
-Luettelossanne on erään italialaisen naisen nimi, jonka nuoruus,
-kauneus ja puhtaus sekä vapaus kaikista rikoksista ja kaikista
-sopivista syytöksistäkin, tulee ainoastaan herättämään sääliä eikä
-hirmua. _Tekin_ tulisitte vapisemaan, jos julistaisitte hänen
-tuomionsa. Se olisi vaarallista sellaisena päivänä, kun rahvas on
-kiihdyksissään. Teidän vankirattaanne voidaan pysäyttää, jos nuoruus ja
-viattomuus ja kauneus tulee kapinoivan joukon säälin alaiseksi."
-
-Dumas katsahti ylös ja hätkähti muukalaisen katseesta. "Minä en kiellä,
-kansalainen, että on järkeä siinä, mitä puhut. Mutta minä olen saanut
-varmat käskyt."
-
-"Varmat ainoastaan uhrien lukuun nähden. Minä tarjoon sijaisen tämän
-yhden edestä. Minä tarjoon teille sellaisen miehen pään, joka tuntee
-koko salajuonen Robespierreä ja teitä kohtaan. Ja kahdeksankymmentä
-tavallisen ihmisen henkeä te pitäisitte halpana tällaisen saalin
-rinnalla."
-
-"Se muuttaa asian", sanoi Dumas kiihkeästi, "jos voit tämän tehdä, niin
-omalla vastuullani minä lykkään toistaiseksi italialaisen naisen
-tutkimuksen. Sano nyt, kuka on sijainen!"
-
-"Te näette hänet edessänne."
-
-"Sinäkö!" huudahti Dumas ja hänen kasvoillaan kuvastui hämmästys ja
-pelko, jota hän ei voinut salata. "Sinä -- ja sinä tulet minun luokseni
-yksinäsi yöllä tarjoutumaan oikeuden käsiin! Haa, tämä on ansa. Vapise,
-hullu, sinä olet minun vallassani, ja minä voin saada teidät
-_molemmat_!"
-
-"Te voitte", sanoi muukalainen tyynesti hymyillen, "mutta minun henkeni
-on arvoton ilman paljastuksiani. Istukaa hiljaa, minä käsken, kuulkaa
-minua!" ja noiden pelottomien silmien katse piti tuomarin lumottuna.
-"Te lähetätte minut vankilaan, te tutkitte minua Zanonin nimellä
-huomispäivän uhrien joukossa. Jollen minä silloin teitä puheellani
-tyydytä, niin teillä on panttina se nainen, jonka pelastamiseksi minä
-kuolen. Minä pyydän hänelle vain yhden ainoan päivän elonaikaa.
-Ylihuomenna minä olen kuollut ja te voitte tyydyttää kostoanne
-eloonjäävän verellä. Hiljaa vielä hetkinen! Tuhansien tuomari,
-epäröittekö -- luuletteko, että sitä miestä, joka vapaaehtoisesti
-tarjoutuu kuolemaan, voisi pelotuksilla pakottaa puhumaan sanaakaan,
-jota hän ei tahdo, teidän tuomioistuimenne edessä? Eikö teillä ole
-tarpeeksi kokemusta ylpeyden ja rohkeuden taipumattomuudesta?
-Presidentti, minä panen eteenne musteen ja paperin! Kirjottakaa
-vankilanhoitajalle yhden päivän armahdus naiselle, jonka elämä ei teitä
-voi vähääkään hyödyttää, niin minä vien sen käskyn omaan vankilaani. Ja
-nyt jo minä voin sanoa näin paljon takeeksi siitä, mitä sitten tulen
-ilmottamaan -- että minun täällä puhuessani, teidän oma nimenne,
-tuomari, on eräässä kuolinluettelossa. Minä voin sanoa, kuka on sen
-nimen siihen kirjoittanut, minä voin sanoa, miltä suunnalta on vaaraa
-pelättävä, minä voin sanoa, mistä pilvestä tässä kaameassa ilmapiirissä
-väijyy myrsky, joka syöksee Robespierren ja hänen hallituksensa yli."
-
-Dumas kalpeni ja turhaan hän koetti silmillään paeta sitä magnetista
-katsetta, joka häntä piti vallassaan. Koneellisesti, ikäänkuin vieraan
-voiman vaikutuksesta hän kirjotti, mitä vieras saneli.
-
-"Hyvä", sanoi hän väkinäisesti koettaen hymyillä, "minä lupasin kerran
-sinua auttaa, katso, minä pidän sanani. Arvaan, että sinä olet yksi
-noita tunteellisia hulluja -- noita yleviä, jotka vallankumousta
-vastustavat, ja joita olen montakin nähnyt syytettyjen joukossa. Äh!
-minua ällöttää nähdä noita, jotka pitävät epäkansallisuutta ansionaan
-ja kuolevat pelastaakseen jonkun huonon isänmaaystävän, koska se sattuu
-olemaan poika tai isä tai vaimo tai tytär."
-
-"Minä olen todella yksi näitä tunteellisia hulluja", sanoi vieras
-nousten seisaalleen. "Oikein olette arvanneet."
-
-"Ja etkö tahtoisi palkaksi minun laupeudestani jo tänä yönä lausua ne
-paljastukset, jotka huomenna aiot julistaa? Tee se, niin ehkä sinäkin
--- niin, ja nainenkin, voitte saada ei lykkäyksen ainoastaan vaan
-anteeksiannon."
-
-"Tuomioistuimen edessä ja siellä ainoastaan. Enkä minä teitä petä,
-presidentti. Mutta mahdollisesti minun tiedonantoni ei teitä hyödytä,
-vaan salama iskee samassa, kun minä osotan myrskypilven."
-
-"Vaiti, profeetta, ja katso itseäsi! Mene mieletön, mene! Minä tunnen
-liiankin hyvin, kuinka hävyttömän itsepäisiä ovat ne, jotka kuuluvat,
-siihen joukkoon kuin sinäkin, enkä huoli tuhlata enempi sanoja.
-Perhana! mutta te tulette niin tottuneiksi kuolemaa näkemään, että
-unohdatte osottaa sille kunnioitusta. Koska tarjoot minulle pääsi, niin
-minä otan sen vastaan. Huomenna taidat katua, mutta silloin on jo liian
-myöhäistä."
-
-"Niin, presidentti, liian myöhäistä", toisti vieras.
-
-"Mutta muista, se ei ole anteeksianto, ainoastaan yhden päivän
-lykkäyksen olen suonut tälle naiselle. Sen mukaan, kuinka tyydyttäviä
-ovat uutisesi huomenna, sen mukaan hän jää elämään tai kuolee. Minä
-olen suorapuheinen, kansalainen. Sinun haamusi ei tule minua
-ahdistamaan, sentähden että olisin syönyt sanani."
-
-"En ole pyytänytkään muuta kuin yhtä päivää, lopun jätän taivaan
-oikeuden huomaan. Teidän saattajanne odottavat alhaalla."
-
-
-
-
-XVI LUKU.
-
-
-    "Ja murhamiekan näen välkkyvänä,
-    ja murhasilmän kiiluvaisena."
-
-                     _Kassandra_.
-
-Viola oli vankilassa, jonka portti ei avautunut paitsi niille, jotka jo
-tiesivät tuomionsa ennen kuulusteluakin. Senjälkeen kuin hän pakeni
-Zanonin luota, oli hänen järkensä ollut kuin seisauksissaan. Kaikki
-kauniit ja rikkaat unelmat, jotka olivat neronhengen kukkia tai
-hedelmiä, niiden ihmeellisten ajatusten tulva, jotka Zanonin sanojen
-mukaan olivat hänellekin, viisaalle, täynnä ihmeitä ja hienouksia,
-kaikki oli mennyt, tyhjiin rauennut, kukat lakastuneet, lähde kuivunut.
-Jostakin korkeudesta, joka miltei oli naisellisuutta korkeammalla,
-tunsi hän hervottomasti vaipuvansa johonkin, mikä oli lapsellisuuttakin
-alempana. Kun innostaja oli poissa, oli innostuskin lakannut, ja kun
-rakkaus oli hylätty, oli neronhenkikin häipynyt.
-
-Viola tuskin enää käsitti, miksikä hän oli tullut otetuksi kodistaan ja
-yksitoikkoisen koneellisen työnsä äärestä. Hän tuskin tiesi, mitä
-tarkottivat ne hyvänsuopaiset joukot, jotka hänen ihmeellisestä
-kauneudestaan liikutettuina kokoontuivat hänen ympärilleen vankilassa,
-murheellisen näköisinä mutta lohdutusta puhuvina. Viola oli tähän asti
-ollut tottunut kauhistumaan niitä, joita Laki tuomitsee rikoksesta,
-mutta nyt hän ihmeekseen sai tietää, että näin hyvät ja sääliväiset
-olennot, jotka näyttivät niin yleviltä ja puhtailta, niin jaloilta ja
-ylhäisiltä, olivatkin sellaisia rikollisia, joille Laki ei voinut antaa
-lievempää rangaistusta kuin kuoleman. Mutta nuo raa'at, likaiset ja
-röyhkeät miehet taas, jotka olivat hänet kodistaan riistäneet ja
-yrittäneet häneltä ryöstää lapsenkin, jonka hän puristi rintaansa
-vastaan, ja jotka ilkeästi olivat nauraneet hänelle vasten silmiä, kun
-hän vaieten ja värisevin huulin heitä katseli -- _ne_ olivatkin
-oikeita kansalaisia, hyveellisiä, hallituksen suosikkeja, Lain
-toimeenpanijoita! Sellaiset ovat sinun oikkusi, sinä aina-vaihteleva
-inhimillinen oikeus.
-
-Likainen mutta iloinen oli maailma näiden vankilamuurien sisällä.
-Siellä niinkuin yhteishaudoissa, joihin he sitten joutuivatkin, olivat
-kaikki luokat edustettuina tasaväkisinä, ikäänkuin ivalla. Ja kuitenkin
-siellä se kunnioitus, joka johtuu jaloista tunteista, palautti luonnon
-ensimäisen ja häviämättömän, ja samalla lempeän ja jalon lain --
-_ihmisten välisen erilaisuuden!_ Sielläkin vangit, olkoot he
-kuningasmielisiä tai sansculotteja, antoivat arvoa iälle, opille,
-maineelle ja kauneudelle. Ja Voima, syntyperäisellä ritarillisuudellaan
-kohotti heikon ja avuttoman oikeuksiinsa. Rautaiset lihakset ja
-Herkuleen-moiset hartiat antoivat tietä naiselle ja lapselle, ja
-ihmisyyden kauniit puolet, jotka muualla olivat kadonneet, löysivät
-viimeisen pakopaikkansa Hirmun asuinsijassa.
-
-"Ja miksikä sinä lapsi olet tuotu tänne?" kysyi vanha harmaapartainen
-pappi.
-
-"Minä en tiedä."
-
-"Ah, jollet tunne rikoksiasi, niin voit pelätä pahinta."
-
-"Entä lapseni?" (sillä Violan sallittiin vielä pitää lasta sylissään).
-
-"Nuori vaimo, he varmaan antavat lapsesi jäädä elämään."
-
-Ja tätäkö varten -- jäämään orvoksi vankilaan? kysyi Violan sydän,
-olen minä säilyttänyt _hänen_ lastaan. Zanoni, älä kysy, älä
-ajatuksissasikaan kysy, mitä minä olen tehnyt siitä lapsesta, jonka
-sinulle synnytin.
-
-Ilta tuli ja väkeä kokoontui ristikon ulkopuolelle kuulemaan uhrien
-luetteloa, jota ivallisesti kutsuttiin "iltalehdeksi." Violan nimi oli
-kutsuttujen joukossa. Ja vanha pappi, joka paremmin oli valmistautunut
-kuolemaan, mutta oli luettelosta säilynyt, pani kätensä Violan päälle
-ja siunasi häntä itkien. Viola kuuli myös nimensä ja ihmetteli, mutta
-ei itkenyt. Alasluoduin katsein hän alistuvasti seurasi luettelon
-lukemista. Mutta nyt lausuttiin toinen nimi, ja eräs mies, joka äsken
-oli Violaa huolimattomasti töytäissyt, kirkaisi epätoivoisen
-raivokkaasti. Viola kääntyi ja heidän katseensa sattui yhteen. Näinkin
-pitkän ajan päästä hän tunsi nuo rumat kasvot. Nicot ilkamoi
-pirullisesti: "Viimeinkin, kaunis napolitar, meidät yhdistää
-guillotiini. Oi, me tulemme hyvin nukkumaan hääyötämme!" Ja nauraen hän
-tunkeutui joukon läpi ja katosi nurkkaansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viola vietiin pimeään koppiinsa odottamaan huomispäivää. Mutta lapsi
-jätettiin vielä hänelle, ja hänestä tuntui, että se tajusi kauhean
-todellisuuden. Heitä vietäessä vankilaan se ei ollut itkenyt tai
-valittanut, se oli kirkkailla silmillään väistymättä katsellut
-välkkyviä keihäitä ja ratsumiesten hurjia kasvoja. Ja nyt, kun he
-olivat yksin vankilassa, kietoi se kätensä äidin kaulaan ja sopersi
-epäselviä sanoja, suloisia ja hiljaisia, ikäänkuin jotakin tuntematonta
-taivaallisen lohdutuksen kieltä. Ja taivasta se olikin. Sillä lapsen
-sopertaessa suli pelko pois Violan sielusta: ylöspäin vankilasta ja
-kuolemasta -- ylöspäin, sinne, missä onnelliset autuaat kerubit
-laulavat ylistystä Kaikki-hyvälle, sinne tään pikku-kerubin ääni
-johdatti. Viola lankesi polvilleen ja rukoili. Ne, jotka hävittivät
-kaiken, mikä kaunistaa ja pyhittää elämän, olivat kironneet alttarin ja
-kieltäneet Jumalan -- he olivat kuolemaantuomittujen viimeisiltä
-hetkiltä riistäneet papin, jumalansanan ja ristin. Mutta usko rakentaa
-vankilaluolassa ja sairashuoneessakin itselleen yleviä temppeleitä, ja
-ylös kivisen katon läpi, joka estää päivän silmän, nousevat kuitenkin
-ne tikapuut, joita pitkin enkelit käyvät ylös ja alas -- _rukous_.
-
-Mutta viereisessä kopissa ateisti Nicot istuu jäykkänä pimeydessään ja
-hautoo Dantonin ajatusta, että kuolema on olemattomuutta. Hänen
-omatuntonsa ei pannut hänen eteensä pelottavia kuvia. Katumus on
-hävinneen hyveen kaikua, ja hyvettä hän ei koskaan ollut tuntenut. Jos
-hän eläisi uudelleen, niin hän eläisi samalla tavalla. Mutta vielä
-kauheampi kuin uskovaisen ja epätoivoisen syntisen kuolinvuode, on se
-synkkä tyhjyys ja toivottomuus, jossa ajatellaan ruumishuoneen matoa ja
-rottaa, julmaa kamalaa _olemattomuutta_, joka niinkuin ruumisvaate
-laskeutuu peittämään maailmankaikkeuden. Avaruuteen tuijottaen,
-verettömiä huuliaan pureskellen, hän näkee edessään pimeyden ja on
-vakuutettu, että pimeys on kestävä ainiaan!
-
-Tilaa, antakaa tilaa! Antakaa tilaa täysissä kopeissanne! Uusi vanki on
-tullut teurastuslaitokseen.
-
-Kun vartija, lamppu kädessään, työnsi muukalaisen sisälle, niin tämä
-koski häneen sormellaan ja kuiskasi. Hän veti jalokivisormuksen
-sormestaan. Armias! kuinka se jalokivi loisti lampun valossa. Jos
-lasket kunkin noista 80 hengestä tuhannen frangin arvoiseksi, niin
-jalokivi on vielä sittenkin kalliimpi. Vartija pysähtyi ja hänen
-silmiään häikäisi jalokivi. Oi sinä Kerberus, sinä olet kurjassa
-toimessasi tukahuttanut kaiken, mikä näyttää inhimilliseltä. Sinulla ei
-ole sääliä, ei rakkautta eikä katumusta. Mutta ahneus on vielä jälellä
-ja syntisen sydämesi suurin käärme on niellyt kaikki muut käärmeet. Ha,
-haa, muukalainen, sinä olet voittanut. He astuvat pimeätä käytävää
-pitkin, he saapuvat sille ovelle, minne vartija on piirtänyt onnettoman
-merkin, joka nyt pyyhitään pois, sillä vanki siellä sisällä on yhdeksi
-päiväksi armahdettu. Avain kierretään lukossa -- ovi raottuu --
-muukalainen ottaa lampun ja astuu sisään.
-
-
-
-
-XVII JA VIIMEINEN LUKU.
-
-
-    "Näin voitti Goffredo!"
-
-          _Ger. Lib._ XX, 44.
-
-Ja Viola rukoili. Hän ei kuullut oven avautumista, hän ei nähnyt mustaa
-varjoa, joka lankesi lattialle. Zanonin voima ja taito oli mennyttä,
-mutta Violan yksinkertaisen sydämen ihmeellinen taika ei ollut häntä
-jättänyt koetuksen ja epätoivon hetkelläkään. Kun tiede niinkuin
-raketti putoo alas taivaalta, johon se on tahtonut tunkea, kun nero
-lakastuu niinkuin kukka jäisessä viimassa, niin lapsisielun toivo
-kuitenkin valaisee ilmaa ja viaton usko peittää haudan kukkasilla.
-
-Kopin etäisimmässä nurkassa hän oli polvillaan, ja lapsi, jäljitellen
-sitä, mitä se ei voinut ymmärtää, taivutti pienet jäsenensä ja kumarsi
-suloista päätään ja polvistui äitinsä sivulle.
-
-Zanoni seisoi ja katseli heitä lampun valossa. Valo sattui kultaisiin
-kutreihin, jotka jakautuivat valkoisen otsan ympärille. Mustat silmät
-olivat luotuina korkeuteen ja niissä heijastui inhimillisten
-kyyneleitten välistä ikäänkuin valo ylhäältä, kädet olivat ristissä,
-huulet avoinna, koko muoto oli elävä ja pyhä ja siinä oli viaton
-kirkkaus ja suruisuus ja naisen liikuttava nöyryys. Ja Zanoni kuuli
-puolisonsa äänen -- sydämestä lähtevän matalan äänen, joka Jumalalle
-oli kyllin kuuluva:
-
-"Ja jos en saa enää häntä nähdä, Isä, niin etkö sinä voi antaa
-rakkauteni, joka ei tule kuolemaan, vielä haudankin tuolta puolen
-johtaa hänen maallista kohtaloaan? Etkö sinä voi sallia minun elävänä
-henkenä liidellä hänen ympärillään? Oi, vaikka minkälainen kohtalo
-mahtaisi olla suotuna meille kummallekin -- vaikka tuhannen vuottakin
-väliltämme vierisi -- niin salli, kun me viimein puhdistuneina ja
-uudestisyntyneinä olemme valmiit siihen -- salli meidän silloin viimein
-tavata toisemme. Ja hänen lapsensa -- se rukoilee sinua vankilan
-lattialta. Huomenna se tulee nukkumaan -- kenen helmassa? kuka tulee
-sitä syöttämään, kenen huulet tulevat rukoilemaan sen maallisen
-menestyksen ja sen sielun pelastuksen puolesta?" Hän pysähtyi ja hänen
-äänensä tukehtui nyyhkytyksiin.
-
-"Sinä Viola, sinä itse. Hän, jonka sinä olet hylännyt, on täällä
-pelastamassa äitiä lapselleen."
-
-Viola säpsähti -- mikä ääni? värisevä niinkuin hänen omansa. Hän
-hypähti jalkeilleen -- Zanoni oli täällä -- hän oli täällä --
-katoomattoman nuoruutensa ja yli-inhimillisen kauneutensa loistossa --
-täällä, kauhun huoneessa ja kuolonkamppailun hetkellä, täällä
-edustamassa sitä rakkautta, joka voi löytää tiensä läpi Varjojen
-Laakson ja voi liukua, vahingoittumatta, taivaasta tulleena vaeltajana,
-helvetin hirmuisimpain syvänteidenkin kautta.
-
-Kuului huuto, sellainen riemun ja autuuden huuto, joka tuskin ennen
-koskaan oli kuulunut näissä holveissa, ja Viola heittäytyi tulijan
-jalkoihin.
-
-Zanoni kumartui nostamaan hänet ylös, mutta Viola liukui pois hänen
-sylistään. Zanoni kutsui vaimoaan vanhoilla rakkailla nimillä, mutta
-tämä vastasi ainoastaan nyyhkytyksillä. Hurjasti, intohimoisesti Viola
-suuteli hänen käsiään, hänen vaatteensa liepiä, mutta ei saanut
-sanaakaan huuliltaan.
-
-"Katso ylös, katso ylös, minä olen täällä -- minä olen täällä,
-pelastaakseni sinut. Tahdotko kieltää minua näkemästä suloisia
-kasvojasi? Sinä velvollisuutesi jättänyt, vieläkö minua pakenet?"
-
-"Josko pakenen!" lausui Viola viimein murtuneella äänellä. "Oi, jos
-ajatuksissani koskaan sinua loukkasin -- oi jos unessani, tuossa
-kauheassa unessa, petin sinua -- niin polvistu minun kanssani ja
-rukoile meidän lapsemme puolesta!" Sitten hän äkkiä hyppäsi pystyyn,
-tempasi lapsen ja asetti sen miehensä syliin, nyyhkyttäen nöyrtyneenä:
-"ei minun tähteni -- ei minun tähteni, en itseni tähden, en itseni
-tähden minä sinua hylännyt vaan --"
-
-"Hiljaa!" sanoi Zanoni. "Minä tunnen kaikki ajatuksesi, joita
-hämmentynyt järkesi tuskin itselleenkään voi selvittää. Ja katso,
-kuinka lapsesi niihin katseellaan vastaa."
-
-Ja todella tuon kummallisen lapsen kasvot näyttivät hohtavan hiljaista
-ääretöntä iloa. Se näkyi tuntevan isänsä, se riippui hänessä kiinni, se
-syleili häntä ja hänen rinnaltaan se käänsi kirkkaat silmänsä Violaan
-ja hymyili.
-
-"Rukoilla lapseni puolesta!" sanoi Zanoni surullisena. "Sellaisten
-sielujen, jotka minun laillani pyrkivät, _kaikki ajatukset ovat
-rukouksia_!" Ja istuutuen Violan viereen hän alkoi selittää muutamia
-korkean elämismuotonsa pyhimpiä salaisuuksia. Hän puhui siitä ylevästä
-ja voimakkaasta uskosta, josta yksin voi syntyä jumalallinen tieto --
-siitä uskosta, joka kaikkialla näkee kuolemattoman ja puhdistaa ja
-korottaa kuolevaisen, johon se katsoo -- puhui siitä jalosta
-pyrkimyksestä, joka ei viihdy maisissa askareissa ja vehkeissä vaan
-niissä suurissa ihmeissä, jotka kertovat Luojansa eikä ihmisten kunniaa
--- puhui siitä voimasta, joka sielun erottaa maan mullasta ja antaa
-sielun silmälle läpitunkevan näyn ja sielun siiville rajattoman
-liikuntoalan -- puhui siitä puhdistavasta, ankarasta ja pelottavasta
-vihkimyksestä, josta sielu käy ulos kuin kuolemasta ja saattaa selvästi
-tajuta yhteytensä elämän ja valon Isän-prinsiippien kanssa, niin että
-se löytää ilonsa omassa kauneuden tuntemuksessaan, tahtonsa
-puhtaudessa, voimassaan ja myötätunnossaan Äärettömän Luomiston kanssa,
-josta se on yhtenä osana ja samaa olemusta. Hän kertoi niistä
-salaisuuksista, jotka pyhittävät savimuodon ja palsamoivat ruumiin jo
-sen eläessä ja uudistavat elonvoiman salaperäisen ja taivaallisen unen
-ambrosialla. Ja hänen puhuessaan Viola kuunteli henkeään hievahtamatta.
-Jollei hän voinutkaan kaikkea ymmärtää, niin ei hän enää uskaltanut
-epäillä. Hän tunsi, että tuossa innostuksessa, jos se sitten oli
-itsepetosta tai ei, mikään paha henki ei väijyskellyt. Ja
-intuitsionilla pikemmin kuin järjen ponnistuksella Viola näki edessään
-kuin tähtien valaisemana ulappana sen sielun syvän ja salaperäisen
-kauneuden, jota hän pelollaan oli loukannut. Mutta kun hän (lopettaen
-kummalliset tunnustuksensa) sanoi, että tähän omaan elämäänsä, joka oli
-tavallisen elämän _sisällä_ ja sen _yläpuolella_, hän oli uneksinut
-saada puolisonsakin kohottaa, niin ihmiselimen pelko taas hiipi
-Violaan, ja Zanoni luki hänen vaitiolostaan, kuinka turha olisi
-kaikelle hänen tieteensä taidolle ollut tämän unelman toteuttaminen.
-
-Mutta nyt, kun hän lopetti puheensa ja Viola hänen rintaansa nojautuen
-tunsi hänen suojelevien käsivarsiensa puristuksen, kun yhdessä pyhässä
-suutelossa kaikki mennyt oli anteeksi annettu ja nykyisyys unohdettu --
-niin palasi Violaan suloinen ja lämmin toivo luonnollisesta elämästä
-rakastavan puolison rinnalla. Zanoni oli tullut häntä pelastamaan. Hän
-ei kysynyt miten -- hän uskoi sen kysymättä. Viimeinkin he saisivat
-elää yhdessä. He pakenisivat pois näiltä kauhun ja hurmeen
-näyttämöiltä. Taas saisivat he nähdä onnellisen joonilaisen saaren ja
-sen rauhalliset rantamaat ja metsät. Viola nauroi lapsellisen
-iloisesti, kun tämä kuva nousi mieleen vankilan synkkyyden keskellä.
-Violan järki noudatti omia suloisia yksinkertaisia vaistojaan eikä
-voinut ottaa vastaan niitä ylhäisiä kuvia, joita hänen ympärillään
-liiteli. Se asettui takaisin inhimillisiin näkyihinsä, maallisen onnen
-ja rauhaisan kodin toiveisiin, jotka olivat niin viattomia kaikessa
-vähäpätöisyydessään.
-
-"Älä puhu minulle enää, rakkaani, menneistä ajoista. Sinä olet täällä,
-sinä tahdot minut pelastaa, me tulemme vielä elämään tavallista
-onnellista elämäämme. Elämä sinun kanssasi on minulle kyllin suurta
-onnea ja ihanuutta. Kulje sinä, jos tahdot, sielusi voimalla läpi koko
-maailmankaikkeuden, sinun sydämesi on kuitenkin minulle koko maailma.
-Minä luulin äsken, että olin valmis kuolemaan. Kun näen sinut ja saan
-sinuun koskea, niin tunnen taas, kuinka ihana on elämä. Katso,
-ristikkojen takana himmenevät tähdet taivaalta, pian alkaa uusi päivä
--- se päivä, joka avaa vankilan ovet. Sinä sanot, että voit minut
-pelastaa, minä en sitä epäile. Oi älkäämme enää asuko kaupungeissa.
-Minä en koskaan sinua epäillyt, kun elimme ihanalla saarellamme, siellä
-minua eivät pahat unet vaivanneet vaan näin kauniita ja iloisia unia.
-Ja herätessäni tekivät sinun silmäsi maailman vielä kauniimmaksi ja
-iloisemmaksi. Huomenna -- mikset sinä hymyile? Huomenna siis, rakas,
-eikö _huomenna_ ole siunattu sana? Julmuri! Sinä rankaiset minua vielä
-sillä, että et ota osaa ilooni. Kas meidän pienokaistamme, kuinka se
-hymyilee minulle. Minä tahdonkin puhua sille. Lapsi, isäsi on tullut
-takaisin."
-
-Ja ottaen lapsen käsivarsilleen ja istuutuen vähän matkan päähän hän
-tuuditti sitä edestakaisin ja pakisi sille ja suuteli sitä joka sanan
-välillä. Viola nauroi ja itki vuoroin, ja vähä väliä hän olkansa ylitse
-loi leikkisän, iloisen katseen isään, jolle sammuvat tähdet suruisesti
-ilmottivat viimeisen hyvästin. Kuinka kauniilta näyttikään Viola siinä
-istuessaan, tulevaisuudestaan tietämättä. Vielä hän oli itsekin
-puoleksi lapsi ja hänen nauruunsa vastasi lapsi heleällä naurullaan --
-kaksi sievää leikkijää haudan partaalla! Kun Viola kumartui alas,
-lankesi hänen hartioilleen tuuhea tukka, niinkuin keltainen pilvi, se
-peitti hänen pikku aarteensa valoverholla, ja lapsi pikku kätösillään
-siirsi sen syrjään tuon tuostakin hymyilläkseen kultakiharoitten
-välistä ja kätki taas niihin kasvonsa ja pilkisti niiden välistä
-hymyillen. Olisi ollut julmaa tuota iloa laimentaa, ja vielä julmempaa
-ottaa siihen osaa.
-
-"Viola", sanoi Zanoni viimein, "muistatko, että kerran meidän
-istuessamme kuutamoisen lahden rannalla hääsaarellamme sinä kerran
-pyysit minulta tätä amulettia -- joka on kauan sitten maailmasta
-hävinneen taikauskon jäännöstä. Se on viimeinen muisto minun
-synnyinmaastani, ja äitini kuolinvuoteellaan sitoi sen kaulani
-ympärille. Minä sanoin sinulle silloin, että antaisin sen sinulle sinä
-päivänä, _kun meidän olemuksemme lait ovat samat_."
-
-"Minä muistan sen hyvin."
-
-"Huomenna sinä saat sen."
-
-"Ah, sitä ihanaa huomispäivää!" Ja hiljaa hän laski alas lapsensa,
-sillä se nukkui nyt, ja heittäytyi puolisonsa syliin ja viittasi
-päivänkoittoa, joka alkoi nousta harmaalle taivaanrannalle.
-
-Ja päivä nousi ja loi säteensä noiden kauhun seinien sisälle kolmeen
-ihmisolentoon, joissa oli yhtyneinä kaikki hellimmät inhimilliset
-siteet. Heissä oli ihmissielun salaperäisimmät voimat edustettuina:
-nukkuva viattomuus, luottavainen rakkaus, joka tyytyy paljaaseen
-kosketukseen tai henkäykseen eikä voi surua aavistaa, väsynyt tiede,
-joka kuljettuaan kaikkien luomakunnan salaisuuksien läpi viimein tulee
-kuoleman luo lopullista ratkaisua varten ja yhä riippuu kiinni
-rakkauden sylissä, kynnystä lähestyessään.
-
-Näin oli vankilan _sisällä_, mutta ulkona seisoivat komeat palatsit ja
-temppelit, ulkona Hirmu ja Kosto rakensivat mustia suunnitelmiaan ja
-vasta-suunnitelmiaan -- edes ja takaisin, vaihtelevien himojen
-aallokossa, keikkui ihmisten ja kansakuntien kohtalo. Ja yhtä
-puolueettomasti katseli päiväntähti sekä kirkontornia että
-guillotiinia. Jo alkavat linnut viserrellä puutarhassa. Kalat
-melskahtavat Seinen vilpoisissa vesissä. Jumalallisen luonnon rauha ja
-iloisuus ja inhimillisen elämän melske ja epäsointu heräävät taas
-unestaan. Kauppias avaa ikkunaluukut, kukkaismyyjät astelevat iloisina
-torille, tavallinen touhu ja vilinä alkaa jälleen. Taas jatkuvat ne
-jokapäiväiset askareet, jotka vallankumous kuninkaita ja keisareita
-kukistaessaan kuitenkin jättää köyhille Kainin-perintönä.
-Salaliittolaiset, jotka eivät ole tänä yönä nukkuneet, kuulevat
-kellonlyönnin, ja kuiskaavat sydämelIeen: "hetki lähenee."
-Kansalliskokouksen oven ulkopuolelle kokoontuu kiihkeästi odottava
-joukko, tänä päivänä ratkaistaan Ranskan kohtalo. Vaan tuomioistuimen
-pihalla on tavallista hälinää. Langetkoon arpa kuinka tahansa, tulkoon
-voittajaksi kuka tahansa, tänä päivänä putoo kahdeksankymmentä päätä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja Viola nukkui niin suloisesti. Uupuneena iloon, turvallisena kun sai
-olla takaisintulleen puolisonsa silmien läheisyydessä, oli hän nauranut
-ja itkenyt itsensä nukuksiin, ja vielä tässä unessa näytti säilyvän
-onnellinen tietoisuus siitä, että rakastettu oli läsnä, kadonnut oli
-löydetty. Hän hymyili ja soperteli itsekseen unessaan ja mainitsi usein
-Zanonin nimen, ojensi käsiään ja huokasi, jollei hän niillä tavannut
-puolisoaan. Zanoni katseli häntä syrjässä seisoen -- millä tunteilla,
-olisi turha kuvailla. Viola ei tulisi herätessään enää puolisoaan
-näkemään -- hän ei voinut aavistaa, kuinka kalliisti pelastuksensa oli
-maksettu. Se aamu, jota hän niin oli ikävöinyt, oli nyt tullut. _Kuinka
-tulisi hän sen iltaa tervehtimään?_ Violan silmät olivat ummistuneet
-niihin kultaisiin toiveihin, joilla nuoruus ja kauneus tulevaisuutta
-katselevat. Yhä vielä nämä toiveet antoivat sateenkaari-loistoansa
-hänen unelmiinsa. Hän saa herätä elämään. Huomenna on hirmuhallitus
-loppunut -- vankilan ovet avautuvat -- Viola astuu ulos lapsensa kanssa
-iloiseen suvimaailmaan. Ja hän, Zanoni -- hän kääntyi ja katsahti
-lapseen, se oli hereillään ja sen kirkas, vakava, miettivä katse
-seurasi isää lujana ja juhlallisena. Hän kumartui sen yli ja suuteli
-sen huulia.
-
-"Ei milloinkaan enää", hän mutisi, "oi rakkauden ja murheen perillinen
--- et milloinkaan enää sinä näe minua näyissäsi -- ei milloinkaan enää
-nämä silmät saa nauttia taivaallisten olentojen seuraa -- ei
-milloinkaan enää minun sieluni voi sinun päänalaiseltasi karkottaa
-huolia ja sairauksia. Ei tule kohtalosi sellaiseksi, miksi minä
-itserakkaana sen olisin tahtonut luoda. Sinunkin niinkuin kaikkien
-veljiesi osalle tulee kärsimys, taistelu, hairahdus. Mutta lempeät
-olkoot inhimilliset kiusauksesi, ja olkoon henkesi vahva rakastamaan ja
-uskomaan. Ja näin, kun sinua katselen, näin minun luontoni henkiköön
-sinuun viimeisen ja tulisimman tunteensa: menköön minusta sinuun
-rakkaus äitiisi ja kuulkoon hän sinun kauttasi minun henkeni itseään
-lohduttavan. Kuule! he tulevat, hyvästi, minä odotan teitä molempia
-haudan takana!" Ovi avautui hitaasti, vartija näyttäytyi, ja oven
-kautta samalla hiipi sisään päivänsäde -- se sattui onnellisen nukkujan
-vaaleihin ja ruusuisiin kasvoihin -- se leikki kuin hymyily lapsen
-huulilla, ja lapsi yhä vaitiollen totisilla silmillään seurasi isänsä
-liikkeitä. Sillä hetkellä Viola unessaan sopersi: "Päivä on tullut,
-ovet avataan! Anna minulle kätesi, me lähdemme pois. Merelle, merelle!
-Kuinka päivänvalo leikkii aalloilla! Kotiin rakkahin, kotiin takaisin!"
-
-"Kansalainen, hetki on tullut."
-
-"Hiljaa -- hän nukkuu! Silmänräpäys! Nyt se on tehty, taivaan kiitos,
-hän nukkuu vielä!" Zanoni ei tahtonut häntä suudella, jottei hän
-heräisi, mutta hiljaa hän pani hänen kaulaansa sen amuletin, joka
-tulisi Violalle vastedes kertomaan hyvästijätöstä -- ja uudesta
-yhtymisestä. Jo hän on kynnyksellä -- vielä kerran hän katsoo taakseen.
-Ovi sulkeutuu. Hän on ainaiseksi mennyt.
-
-Viola heräsi viimeinkin ja katseli ympärilleen. "Zanoni, päivä on
-koittanut." Ei mitään vastausta paitsi lapsen hiljainen valitus. Armias
-taivas! Oliko kaikki sitten ollut unta? Hän työnsi syrjään pitkät
-hiuksensa, jotka peittivät näön -- hän tunsi rinnallaan amuletin -- se
-ei siis ollutkaan unta! "Oi, Jumalani, hän on mennyt!" Hän hypähti
-ovelle -- hän huusi äänekkäästi. Vartija tuli. "Mieheni, lapseni isä?"
-
-"Hän on mennyt sinun edelläsi, vaimo."
-
-"Minne? Puhu, puhu!"
-
-"Guillotiinille!" ja musta ovi sulkeutui jälleen.
-
-Viola makasi tajuttomana. Salamanvälähdyksenä oli Zanonin sanat, hänen
-murheellisuutensa, hänen salaperäisen lahjansa todellinen merkitys ja
-hänen uhrauksensa suuruus, kaikki silmänräpäyksessä oli selvinnyt
-hänelle -- ja sitten pimeys peitti hänet kuin myrskypilvi, mutta siinä
-pimeydessä oli valoakin. Ja hänen istuessaan siinä mykkänä, jäykkänä,
-äänettömänä, kuin kiveksi jähmettyneenä, liukui yli sielun syvyyksien
-_näky_, niinkuin tuulahdus: julma tuomioistuin, tuomari, valamiehistö,
-syyttäjä, ja keskellä syytettyjä tuo yksi peloton loistava olento..
-
-"Sinä tunnet, mitkä vaarat valtiota uhkaavat -- tunnusta!"
-
-"Minä tunnen ja pidän lupaukseni. Tuomari, minä ilmotan sinun tuomiosi.
-Minä tiedän, että se anarkia, jota sinä kutsut valtioksi, sammuu tämän
-auringon laskiessa. Kuuntele, kuinka ulkona melutaan, kuuntele, kuinka
-siellä huudetaan! Antakaa tietä, te kuolleet, antakaa paikka helvetissä
-Robespierrelle ja hänen joukolleen!"
-
-Oikeussaliin hyökätään sisään -- tulee nopeita, kalpeita sanantuojia,
-on hämmennystä ja pelkoa ja hätää! "Pois kavaltaja, ja huomenna nainen,
-jonka tahdoit pelastaa, tulee kuolemaan."
-
-"Huomenna, presidentti, putoo kirves _sinun_ kaulaasi."
-
-Eteenpäin täyteen ahdettujen myrskyisten katujen halki kulkee
-kuolonsaattue. Haa, urhokas kansa, viimeinkin sinä olet herännyt. He
-eivät saa kuolla -- alas kuolema valtaistuimeltaan! Robespierre on
-kukistunut, he syöksyvät pelastamaan.
-
-Kamalan näköisenä vankilarattailla Zanonin vieressä viittoili ja
-raivosi se mies, jonka hän profetallisissa unissaan oli nähnyt
-kumppaninaan kuolemanpaikalla. "Pelastakaa -- pelastakaa!" ulvoi
-ateisti Nicot. "Oi urhokas kansa, meidän _täytyy_ pelastua!" Ja
-ihmisjoukosta tunkeutui esiin nainen, jonka musta tukka valtoimenaan
-liehui ja jonka silmät tulta iskivät. "Clarence!" hän huusi
-italiankielellä, "murhaaja, mitä sinä olet tehnyt minun Clarencelleni?"
-Hänen silmänsä kulkivat yli vankien kasvojen, hän ei löytänyt
-etsimäänsä. "Kiitos taivaan, kiitos taivaan! Minä en ole sinua
-saattanut kuolemaan."
-
-Lähemmälle ja lähemmälle tunkeutui kansa -- vielä hetkinen, niin
-mestaaja olisi jäänyt ilman työtä. Oi Zanoni, miksi yhä on _sinun_
-otsallasi tyyni kohtaloon alistuminen, etkö sinä tunne toivoa? Mars,
-mars! pitkin katuja astuvat aseelliset miehet; uskollisena käskyille
-johtaa heitä musta Henriot. Mars, mars! halki raukkamaisesti hajautuvan
-ihmisjoukon. Tuossa he epäjärjestyksessä pakenevat, tuossa he
-työnnetään lokaan, nuo huutavat pelastajat! Ja heidän keskellään
-vartijoitten miekkojen satuttamana makaa italialainen nainen, pitkät
-hiuksensa verellä tahrattuina, ja vielä hänen vääntyilevillä huulillaan
-on iloinen kuiskaus: "Clarence, minä en ole sinua tappanut!"
-
-Eteenpäin Barrière du Trônelle. Se häämöttää mustana edessä, mahtava
-tappolaitos. Toinen toisensa jälkeen säilän alle -- taas yksi ja taas
-toinen ja kolmas! Armoa! Oi laupias! Onko silta auringon ja varjojen
-maan välillä niin lyhyt? -- lyhyt kuin huokaus? Nyt, nyt _hänen_
-hetkensä on tullut. "Älä kuole vielä, älä jätä minua jälkeesi! Kuule
-minua, kuule!" huusi horroksessa oleva nainen. "Mitä, vieläkö sinä
-hymyilet?" Ne hymyilivät, nuo kalpeat huulet ja niiden hymyillessä oli
-murhapaikka, mestaaja ja kuolonkauhu hävinnyt. Siinä hymyilyssä tuntui
-koko avaruuden yli leviävän ikuinen päivänpaiste. Ylös maasta hän
-kohosi, liiteli Violan yläpuolelle, aineettomana -- ilon ja valon
-haamuna! Ja takana taivas aukenee, syvyys syvyyden jälkeen, ja
-ihanaiset joukot näkyvät, toiset toistensa takana kaukaisuudessa, ja
-"tervetullut!" kaikuu lukemattomissa äänissä. Taivasten asukkaat
-riemuitsevat: -- "terve! sinä uhrauksella puhdistunut ja haudan kautta
-kuolemattomaksi tullut! -- tämä ei ole kuolemista." Ja loistavana
-loistavien joukossa _haamu_ ojensi kätensä ja kuiskasi uneksijalle:
-"Ikuinen kumppani, _tämä_ ei ole kuolemista!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Hoi, miksikä meille annetaan merkkejä talojen katoilta? Miksikä
-ihmiset kokoontuvat kaduille? Miksi kirkonkellot kajahtavat? Kuulkaa
-pyssynpauketta, aseelliset iskevät yhteen! Kumppanit, onko meillä
-vangituilla viimeinkin toivoa?"
-
-Näin lausuvat vangit toinen toiselleen. Päivä laskee, ilta lähenee,
-vielä he painavat valkoisia kasvojaan ristikkoja vastaan ja yhä
-ikkunista ja talojen katoilta he näkevät ystävien hymyilevän -- näkevät
-merkkejä heilutettavan. "Hurraa! Robespierre on kaatunut! Hirmuhallitus
-on kukistunut! Jumala on antanut meidän jäädä elämään."
-
-Luo silmäsi saliin, missä tyranni ja hänen seuralaisensa kuuntelevat
-melua ulkopuolelta! Niinkuin Dumas oli ennustanut, Henriot verestä ja
-viinasta juopuneena hoipertelee sisään ja iskee verisen miekkansa
-lattiaan, "Kaikki on mennyttä!"
-
-"Kurja! sinun raukkamaisuutesi on meidät tuhonnut!" riehui Coffinhal ja
-paiskasi pelkurin ulos akkunasta.
-
-Tyynenä kuin itse epätoivo seisoo ankara St. Just, Couthon ryömii
-ähkien pöydän alle, nyt laukaus, räjähdys! Robespierre olisi tahtonut
-itse päättää päivänsä. Vapiseva käsi on pettänyt eikä hän ole
-kuollutkaan. Hôtel de Villen kello lyö kolme. Rikottujen ovien läpi,
-pimeitten käytävien läpi kuolinsaliin syöksee ihmisjoukko. Raadeltuna,
-kalmankalpeana, verisenä, sanattomana, mutta vielä tajuisena istuu
-päätappaja vielä pystyssä tuolissaan. Hänen ympärilleen he keräytyvät,
-he uhkaavat, he kiroovat häntä, heidän kasvonsa hehkuvat soihtujen
-valossa. _Hän_ on oikea musta velho eikä tähtöinen maagikko! Ja _hänen_
-viimeisiä hetkiään näkemään kokoontuvat ne pahat henget, jotka hän on
-kutsunut esiin. He vetävät hänet esiin. Aukaise porttisi, säälimätön
-vankila! Ei sanaakaan enää tässä maailmassa lausunut Maximilien
-Robespierre. Lähetä esiin tuhansia ja satoja tuhansia, vapautunut
-Pariisi. Vallankumoustorille vyöryvät hirmuhallituksen rattaat -- St.
-Just, Dumas, Couthon, kumppanit seuraavat häntä, hautaan asti. Nainen,
-jolta lapset on viety, hiukset hajallaan päässään, juoksee hänen
-sivullaan: "Sinun kuolemasi saattaa minut ilosta juopuneeksi."
-Robespierre avaa veristyneet silmänsä. "Mene tuonelaan vaimojen ja
-äitien kirousten seuraamana."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivänvalo täyttää vankilan. Sopesta soppeen kierii uutinen, ihmisiä
-tunkeutuu sisään, iloiset vangit sekaantuvat vartijoitten joukkoon,
-jotka pelosta myöskin tahtovat näyttää iloisilta, he tunkeutuvat julman
-talon kaikkiin nurkkiin ja kammioihin. He syöksyvät koppiin, joka on
-ollut unohdettuna edellisestä aamusta asti. He löytävät sieltä nuoren
-naisen, joka istuu kurjan vuoteensa ääressä. Hänen kätensä ovat
-ristissä, hänen kasvonsa ylöspäin kääntyneet, hänen silmänsä ovat auki
-ja hänen huulillaan on autuas hymyily. Ilonsa riemastuksessakin
-vetäytyvät tulijat taaksepäin säpsähtäen. Milloinkaan eivät ole nähneet
-niin kaunista näkyä ja lähemmäksi hiipiessään äänettömin askelin he
-näkevät, että huulet eivät hengitä, että uni on marmorin unta, että
-kauneus on jo kuoleman kauneutta. He keräytyvät hiljaisina ympärille,
-ja kas, hänen jaloissaan on pieni lapsi, joka heidän äänestään heräten
-katselee heitä vakavasti ja leikkii ruusuisine sormineen kuolleen
-äitinsä hameenliepeillä. Orpo täällä vankikammiossa.
-
-"Lapsi raukka", sanoo eräs nainen, joka itse on äiti, "eilen sinun
-isäsi kuuluu kaatuneen, ja nyt äitikin! Yksinäinen maailmassa, mikä
-mahtaakaan kohtalosi olla?"
-
-Lapsi hymyili pelottomasti joukolle naisen näin puhuessa. Ja vanha
-pappi, joka seisoi heidän keskellään, sanoi lempeästi: "Nainen, katso,
-orpo hymyilee. Isättömät ovat Jumalan huomassa."
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] "Gymnosofoi" -- "alastomat viisaat" -- näin kutsuivat kreikkalaiset
-intialaisia asketeja eli "joogeja", joista huhu jo varhain levisi
-länsimaihin asti. _Suom._
-
-[2] Highgate on huvilaseutu Lontoon läheisyydessä. _Suom._
-
-[3] Mania, "raivo, hulluus" käytettiin Kreikassa puhuttaessa sekä
-viinin että rakkauden, jopa uskonnollisen innon herättämästä
-haltiossaolosta. Sekä alhainen että ylempi "mania" johtuu näkymättömän
-maailman vaikutuksesta ihmisluonnon kätkettyihin olemuspuoliin, -- sen
-huomasivat jo kreikkalaiset. _Suom._
-
-[4] Kreikkalaiset kutsuivat Kostottaria kaunistellen Eumeniideiksi s.o.
-"hyvä-aikeisiksi." _Suom._
-
-[5] "Raivottarien." _Suom._
-
-[6] Vanhojen kansojen "taivas" ja "kiirastuli." _Suom._
-
-[7] Paisiello eli vv. 1741-1816, toimi kapellimestarina Pietarissa ja
-Napolissa, sävelsi yli 100 oopperaa. _Suom._
-
-[8] Rahvaanuskon "verenimijät", joiden todellisuutta nykyinen tiedekin
-on alkanut nähdä. _Suom._
-
-[9] "Näyt, tosi-unet.." _Suom._
-
-[10] Italialainen oopperasäveltäjä (1749-1801). _Suom._
-
-[11] Vanhanaikainen kultaraha, n. 16 mk arvoinen. _Suom._
-
-[12] "Paha silmä" -- joka ennemminkin on mainittu -- tarkottaa tuota
-varsinkin Italiassa yleistä kansanuskoa, että löytyy henkilöitä
-(italiaksi _jettatore_), joilla on kyky ikäänkuin mahtavan silmänsä
-avulla raivata tiensä maailmassa, kukistaa, jopa tappaa vastustajansa
-j.n.e. Että tällainen voima on muutamien ihmisten silmissä, sitä ei
-tarvitse epäillä. Aivan äskettäin luettiin sanomalehdissä eräästä
-italialaisesta ministeristä, kuinka hän "pahan silmän" avulla oli
-tuhonnut monta etevää kilpailijaa sinkautuessaan valta-asemaansa. Tässä
-on kysymyksessä voima, jota voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan
-tarkotukseen. _Suom._
-
-[13] Hippogryyfi -- "louhikäärmehepo", siivekäs hepo, italialaisissa
-kansantaruissa esiintyvä hirviö, Pegasusta muistuttava. _Suom._
-
-[14] Nämä Vanhan Rooman seudut olivat kertomuksen ajalla jokseenkin
-autioita ja hylättyjä. _Suom._
-
-[15] Seuraava ennustus (joka muutamille lukijoistani lienee
-tunnettukin), löytyy hieman eri vivahduksin ja pitempänä La Harpen
-jälkeenjääneissä teoksissa. La Harpen oma käsikirjotus kuuluu vielä
-olevan tallella ja kertomus perustuu M. Petitotin auktoriteettiin.
-Minun tehtäväni ei ole tutkistella, onko olemassa epäilyksiä
-kertomuksen todenpitäväisyydestä.
-
-[16] Champfort, yksi niitä oppineita, jotka vallankumouksen ensimäiseen
-hurmaukseen viehättyivät, mutta sitten kieltäytyivät seuraamasta
-alhaisempia toiminnan miehiä kauheiden rikosten teille. Hän jäi eloon
-esittämään vallankumousmiesten murhaavaa ihmisrakkautta aikansa
-parhaimmilla sukkeluuksilla. Nähdessään muureille kirjotetun "Veljeys
-tai kuolema" huomautti hän, että ajatus kuuluisi toisin sanoin: "Ole
-veljeni, tai minä sinut tapan!"
-
-[17] "Tämä lahko levittää suurella kiihkolla materialismin oppia, joka
-on vallalla älykkäitten ja suurmiesten kesken. Siitä on osaksi johtunut
-senlaatuinen käytännöllinen filosofia, joka tekee itsekkäisyyden
-järjestelmäksi ja pitää ihmisyhteiskuntaa viekkauden sotana --
-menestystä oikean ja väärän erottajana -- kunniallisuutta makuasiana
-tai mukavuutena -- ja maailmaa ovelien konnien perintötilana." --
-Discours de Robespierre, Mai 7, 1794.
-
-[18] Astrologian kukoistusajoista saakka on sivistyskieliin jäänyt
-siitä lainattuja sanoja. Kukin seitsemästä "planetoista" edustaa yhtä
-ihmistyyppiä, yhtä perusluonnetta. Siten yksi on "jovialinen" eli
-Jupiterin luontoinen, toinen "martialinen" eli sotaisen Marsin
-laatuinen. "Saturnolainen" tyyppi on kylmä, kova, synkkämielinen eli
-jalostuneena miettivä ja hillitty. Paljas sattumako ohjaa, että kun
-piirretään jonkun ihmisen syntymäkartta eli horoskoppi, hänen "johtava
-tähtensä" onkin juuri se, jonka luontoinen hän on? _Suom._
-
-[19] Trakian hallitsija Tereus oli vietellyt kälynsä Filomelan ja
-leikannut häneltä kielen. Kostoksi sisaret tappoivat T:n pojan ja
-syöttivät hänen lihansa isälle. T:n ajaessa sisaria takaa muutettiin
-Filomela satakieleksi -- kertoo kreikkalainen vertaustaru. _Suom._
-
-[20] Kreikkalaisissa taruissa olivat kentaurit ihmishepoja, sfinksit
-leijona-naisia ja gorgonit siivekkäitä, käärmetukkaisia hirviöitä.
-_Suom._
-
-[21] Augoeides -- mystillisten plaatolaisten suosima sana -- esim.
-"Sielun kehä on loistava -- augoeides -- kun ei se kurottaudu minkään
-ulkonaisen puoleen eikä sisäänpäin supistu vaan loistaa omalla
-valollaan, jolla se näkee kaikkien olioiden totuuden ja totuuden
-itsessään." Marcus Antonius, lib. 2.
-
-[22] Mr. Disraeli, kirjassaan _Curiocities of Litterature_ (Art.
-Alchemy) mainittuaan muutamia uudenaikaisten kemistien rohkeita
-päätelmiä metallien muuttamisesta, kertoo esimerkin eräästä tieteen
-suurmiehestä: "Sir Humphry Davy sanoi minulle kerran, ettei hän pitänyt
-tätä vielä keksimättä olevaa taitoa mahdottomana; mutta jos se joskus
-keksitäänkin, tulee se varmaan olemaan käytännöllisesti hyödytön."
-
-                                          _Tekijän muist_.
-
-Kuinka omituisilta kuuluvatkaan nämä tekijän ja hänen aikalaistensa
-sanat nyt 66 vuoden jälkeen! Nyt vihdoinkin kokeellinen tiede alkaa
-lähestyä alkemistien problemin ratkaisua, vaikka kyllä, niinkuin Sir
-Davy aavisti, se ei tule olemaan ahneille mikään uusi rikkauden lähde
-vaan ainoastaan ajattelijoille ja tutkijoille uuden henkisemmän
-maailmankatsomuksen yksi peruskivi.
-
-                                          _Suom. muist_.
-
-[23] Painettu v. 1615.
-
-[24] _Hoode megas keitai Zan_ = "Tässä lepää suuri Zeus" (Huom.!
-genetiv. Zeen'os l. Zan'os. Suom.)
-
-[25] Jos varsinainen kielimies jo oli rohkea Zanonin nimeä johtaessaan,
-niin Mervalen keksintö on kerrassaan naurettava. "Smith" nimi merkitsee
-yksinkertaisesti _seppää_. Tämä kohta on osottamassa, kuinka
-pintapuoliset luonteet kuten Mervale ovat kykenemättömiä todellista
-tieteellisyyttä tajuamaan. Suom.
-
-[26] Sextus.
-
-[27] Psellus, _de Daemon._ (käsik.)
-
-[28] Pytonessa oli Apollon papitar, raediumi, joka haltioihin nousten
-ihmisille välitti neuvon ja ennustuksen sanomia. Suom.
-
-[29] Genius -- oli haltija eli henki, joka vanhojen kansojen uskon
-mukaan hallitsi eri paikkoja ja esineitä. Ennen kaikkia oli joka
-ihmisellä syntymästä asti Genius, joka määräsi hänen kohtalonsa ja
-jonka ääntä hän saattoi oppia kuuntelemaan. Kristityt kutsuivat tätä
-Geniusta suojelusenkeliksi, nykyaikaiset teosofit sanovat sitä
-maallisen personallisuuden "korkeammaksi minäksi." Siitä sanasta on
-tullut sivistyssana _genius, genie, geni_, nerokkuus, inspiratsioni
-ja itse nero. Tämä sana antaa paljon ajattelemisen aihetta.
-Vertauskuvallisen tarun mukaan Genius syntyi Eroksen ja Psykeen --
-rakkauden ja sielun -- yhtymästä. -- Suom.
-
-[30] Ranskan kuninkaan, jota vallankumoukselliset kutsuivat "mieheksi."
--- Suom.
-
-[31] Tämmöisen verhon -- jota teosofit kutsuvat auraksi -- ovat
-tiedemiehet juuri viime aikoina huomanneet kaikkien olentojen ja
-esineitten ympärillä. -- Suom.
-
-[32] Jamblikus, "De vita Pythagorae."
-
-[33] Lukija suosiollisesti muistakoon, että tämän sanoo alkuperäisten
-käsikirjoitusten tekijä eikä julkaisija.
-
-[34] Suuri Lessing kirjoitti aikoinaan hyvin huomattavan tutkisteleman
-"miten vanhat kuolemaa kuvasivat". Siinä hän osoittaa, kuinka
-luurankoisen viikatemiehen käsitys oli vanhoille kansoille tuntematon.
-He kuvasivat kuolon haltiata ei Geniusta siivekkääksi enkeliksi, jolla
-kädessään oli ylösalasin käännetty soihtu ja seppele ja vieressään
-perhonen -- vapautuneen sielun symboli. Hänen rinnallaan on usein
-kaksoisveli, unen haltija. Heillä ei ollut keskiaikaista kuolonkammoa
-vaan he hautakuvillaan tahtoivat lausua: "nukahda sielu, lepäjä elämän
-vaivoista ja heräjä taas uuden päivän, uuden toimintakauden tullessa!"
-Lessing oli vanhojen kansojen kannalla siinä, että hän uskoi elämän
-uudestipalaamiseen, kuolon ja unen rinnakkaisuuteen. -- Sitä ennen oli
-luultu kuoleman kaunista Geniusta Amoriksi, lemmen haltijaksi. -- Suom.
-
-[35] Yksi renessanssiajan vielä saavuttamattomia taiteen mestareita --
-Suom.
-
-[36] Nim. jo roomalaisten loistoaikoina. Suom.
-
-[37] Kuuluisa lause, jonka ennustaja lausui, kun Cesar murhapäivänsä
-aamulla kysyi, miksei kuolon ennustus ollut toteutunut. Suom.
-
-[38] "Nyt on juotava -- nyt vapaalla jalalla (hypittävä)" alkaa vanha
-Horatiolainen viinilaulu. Suom.
-
-[39] Tietämättömät ihmiset ihan luonnollisesti johtuivat uskomaan, että
-tulivuorten aukosta kävi tie Haadeksen -- Tuonelan -- alhaisimpaan
-piiriin. Suom.
-
-[40] Mefiitis oli muinaisitalialainen tulikivilähteitten jumala. Suom.
-
-[41] "Suur-Kreikka" -- Italian eteläosa roomalaisten aikana. Suom.
-
-[42] Maagillisesta peilistä lukevat selvänäkijät usein ihmisten
-kohtaloita. Suom.
-
-[43] Jumalien seuraan päässeenä Iksion, Lapithien kuningas, tavotteli
-itse Heeraa, Zeuksen puolisoa. Suom.
-
-[44] "Salaisen Opin" mukaan kullakin ajalla on valtarotunsa,
-voimakkain, vaikkei aina lukuisin. Nykyinen valtarotu on n.k.
-teutonilainen, johon kuuluvat germanilaiset kansat, osittain myös
-slaavilaiset. Kreikassa asui ennen helleenien tuloa Atlantis-sukuinen
-sekakansa. Suom.
-
-[45] Homeeros kertoo (Odyss. X) tämännimisestä yrtistä, joka suojeli
-kaikkia taikoja vastaan. _Suom._
-
-[46] "On yhtä välttämätöntä tuntea pahat asiat kuin hyvätkin, sillä
-kuka voi tietää mikä on hyvä, tietämättä mikä on paha?" j.n.e.
-Paracelsus, De Natura Rerum, lib. 3.
-
-[47] Nimittäin niillä mailla. Itämaat olivat tähän aikaan hyvin vähän
-tunnetut. _Suom._
-
-[48] Paracelsus, De natura rerum lib. I.
-
-[49] Sylfit olivat ilmahenkiä, gnoomit "maahisia." _Suom._
-
-[50] Niinkuin tunnettu, pidettiin suurta Leonardo da Vinciä
-(1452-1519) aikoinaan taikurina ja paljon huhuiltiin siitä
-leijonanhaamusta, joka häntä muka seurasi. _Suom._
-
-[51] Pausaniaan -- Plutarkon kertomuksen mukaan.
-
-[52] Tämä "fluidumi" on juuri se, jota nykyään yleisesti kutsutaan
-astraliaineeksi. Se ajatuksensiirto, josta täällä puhutaan, on
-nyttemmin jo tullut tieteellisesti todistetuksi. _Suom._
-
-[53] Tässä kohden on käsikirjotuksesta jotakin raavittu pois.
-
-[54] Eetteri- ja astraaliolentoja. Suom.
-
-[55] Brahminit, puhuessaan Brahmasta sanoivat: "Kaikkitietävänä ei ole
-kolmea olemisen tilaa -- nukkumista, valvomista ja horrosta", ja siten
-he selvästi erottavat horroksen kolmanneksi tilaksi kahden muun
-rinnalle.
-
-[56] Amuletti on taikakalu, joka suojaa tauteja, vihollista y.m.
-vastaan. Suom.
-
-[57] "Bakkuksen ruumis" -- pakanuuden aikuinen voimasana. Suom.
-
-[58] Diodorus, lib. I.
-
-[59] Hurjat ilojuhlat, joita vanhalla ajalla Vietettiin
-talvipäiväseisauksen ajalla. Suom.
-
-[60] Titaanit, "taivaan ja maan pojat" kasasivat vuoria vuorten päälle
-vallottaakseen itse Olympon -- jumalien asunnon, mutta syöstiin alas.
-Suom.
-
-[61] Medusan pää muutti siihen katsovan kivipatsaaksi. Suom.
-
-[62] Dublinin etevin lääkäri kertoi kirjottajalle eräästä harhanäystä
-joka olosuhteilta ja fyysillisiltä syiltään oli niin samanlainen kuin
-tässä kerrottu.
-
-[63] Muukalaisia Parisin _konventissa_, edellinen englantilainen. Suom.
-
-[64] Kansalaisen P:n kirje Robespierrelle. _Papiers inédits trouvés
-chez Robespierre_. Tom. II, p. 127.
-
-[65] En tiedä varmaan, onko käsikirjotuksen kirjottaja aikonut näillä
-nimillä esittää todellista Cottaltoa ja todellista Dandoloa, jotka v.
-1797 tekivät itsensä huomatuiksi myötätunnollaan Ranskaa kohtaan ja
-demokraatisella innollaan. (Julkaisija).
-
-[66] Ranskan vallankumouksen mestauslaitos. Suom.
-
-[67] Filosofi Leibnitz (1646-1716) esitti opin _monaadeista_, joista
-maailma on kokoonpantu ja jotka korkeimmasta alimpaan asti ovat
-yhteydessä ja vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Salainen oppi puhuu
-"monaadillisesta elonaineesta", joka täyttää koko maailmankaikkeuden.
-Suom.
-
-[68] _Nebuloosa_ eli "tähtisumu" on astronomian mukaan kaikkein
-varhaisin aste jonkun aurinkokunnan syntymisessä. Loistavasta,
-hehkuvasta, hienosta sumusta tiivistyvät planetat, jäähtyvät ja alkavat
-kiertää keskustan, auringon ympäri. Suom.
-
-[69] "Lemuriksi" kutsuivat vanhat roomalaiset kuolleitten haamuja eli
-"liekkiöitä." Suom.
-
-[70] "Vallankumous on niinkuin Saturnus, se syö omat lapsensa" --
-_Vergniaud_.
-
-[71] "Dantonin veri sinut tukahuttaa!" sanoi Garnier de l'Aube, kun
-onnettomana Thermidorin 9 p:nä Robespierre heikosti läähätti, ääntä
-saamatta. "Viimeisen kerran, joukkomurhien presidentti, minä pyydän
-sinua puhumaan."
-
-[72] "Käärmeen muoto", sanoo eräs aikalaisista Couthonia kuvaillessaan.
-Se lausunto, jonka luultavasti Payan (thermidorin 9:nä) oli laatinut
-Robespierren vangitsemisen jälkeen, mainitsee hänen raajarikkoista
-ystäväänsä näillä sanoilla: "Couthon, tuo hyveellinen kansalainen,
-jossa ei ole elävää muuta kuin sydän ja pää, mutta ne ovatkin
-isänmaanrakkaudesta palavat".
-
-[73] Tämä hellyys jotakin lempieläintä kohtaan ei suinkaan ollut yksin
-Couthoniile ominaista, päinvastoin se näyttää olleen tavallista
-vallankumouksen laupeilla teurastajilla. A. George Duval kertoo
-("Muistelmissaan kauhunajalta", 3 Kirja siv. 183), että Chaumettellä
-oli linnunhäkki, joka häntä ilahutti joutohetkillä; murhanhaluisella
-Fournierilla oli olkapäällään pieni sievä orava hopeaketjun päässä;
-Panis tuhlasi ylenmääräistä tunteellisuuttaan kahdelle kultaiselle
-fasaanille, ja Marat, joka ei olisi hellittänyt yhtäkään niistä 300,000
-päästä, mitkä hän vaati, Marat _elätti kyyhkysiä!_ Puhuessamme
-Couthonin koirasta, niin Duval kertoo hupaisen kaskun Sergentistä, joka
-ei ollut kaikkein sääliväisimpiä toimeenpanijoita syyskuun murhissa.
-Muuan ylhäinen nainen tuli rukoilemaan häneltä suojaa sukulaiselleen,
-joka oli sulettu Abbayeen. Sergent tuskin alentui vierasta
-puhuttelemaan. Kun nainen epätoivossaan vetäytyi pois, sattui hän
-astumaan mielikoiran käpälälle. Sergent kääntyi raivoissaan ja
-huudahti: "_Madame, eikö teillä ole ihmisyyttä_?"
-
-[74] Jotten lukijoita väsyttäisi muistutuksilla, huomautan tässä, että
-melkein jokainen ajatus, mikä tekstissä on pantu Robespierren suuhun,
-tavataan ilmaistuna hänen jälkeenjääneissä puheissaan.
-
-[75] Mahomettia kehotettiin kutsumaan luokseen vuori voimansa
-todistamiseksi. Mutta Mahomet meni itse vuoren luo ja vallotti sen.
-Suom.
-
-[76] Huomattakoon, että tämä sama Tallien oli se, joka tietäen itsensä
-kuolemaan tuomituksi, ensimäisenä kansalliskonventissa uskalsi korottaa
-äänensä tyrannia vastaan, kun Robespierrelle viimein oli tullut
-kukistumisen päivä. Suom.
-
-[77] "Vuoreksi" kutsuttiin Ranskan kansalliskokouksen äärimmäisiä
-vasemmistolaisia. Suom.
-
-[78] Katso _Papiers inédits_. (Julkaisemattomia papereita, tavattuja
-Robespierren luona), vol. II, pag. 155.
-
-[79] Kaikilla maisilla kappaleilla ja olennoilla oli, Plaaton mukaan,
-todellinen, pysyvä olemuksensa -- _ideansa_ -- näkymättömässä
-maailmassa. Suom.
-
-[80] Kohtelias teitittely oli Parisissa kielletty. _Les Sociétés
-Populaires_ oli selittänyt, että se, joka teititteli toista, olisi
-pidettävä epäiltävänä ja mielistelijänä. Julkisten virastojen ja
-kansallisseurojen oville oli kirjotettu: "täällä kunnioitetaan
-kansalaisen nimeä ja sinutellaan toisiaan." Kun vaan murhat
-puuttuisivat Ranskan vallankumouksesta, niin se olisi suurin
-huvinäytelmä, jota enkelit konsanaan ovat nähneet näyteltävän!
-
-[81] Guillotiinista.
-
-[82] Ks. Papiers inédits, vol. II, 132.
-
-[83] Minkälaiseen vakoilemiseen Guérinia käytettiin, katso _Papiers
-Inédits_, vol. I, 366.
-
-[84] Ranskan vallankumouksessa kutsuttiin köyhempää ja alhaisempaa
-joukkoa _sansculotteiksi_ eli "housuttomiksi", koska heillä ei ollut
-polvihousut niinkuin ylhäisillä vaan pitkät. Suom.
-
-[85] Papiers inédits, vol. II, 156.
-
-[86] Clootz, salanimeltään Anacharsis, englantilainen
-maailmanseikkailija, kuului Ranskan vallankumouksessa nurjimpiin
-jakobineihin ja mestattiin v. 1794 Hébertin keralla. Suom.
-
-[87] Tästä Robespierren inhottavasta tekopyhyydestä on törkein
-esimerkki se, että hänen kerrotaan hellästi puristaneen vanhan
-koulutoverinsa Camille Desmoulinsin kättä samana päivänä, kun hän
-allekirjotti hänen vangitsemiskäskynsä.
-
-[88] Tasso, _Gerus. Liberata_, IV, I.
-
-[89] Näillä nimillä kutsuttiin muinoin Tuonelan kahta jokea. Suom.
-
-[90] Teurgia (= "jumalain-töiden teko"), hyvin vanha sana,
-mysteriolaitoksissa käytetty, "usko, että ihminen palaamalla
-alkuperäisen luontonsa puhtauteen voisi taivuttaa jumalia opettamaan
-hänelle jumalallisia salaisuuksia, vieläpä saattaa heitä toisinaan
-esiintymään näkyvässä muodossa... Todella _jumalallinen_ teurgia vaatii
-melkein yli-inhimillisen puhdasta ja pyhää elämää, muuten se alentuu
-mediumisuudeksi ja mustaksi magiaksi." Katso Teosofian Avain siv. 3.
-Suom.
-
-[91] Katso tätä merkillistä kohtaa, joka suoraan esittää Pytagorean ja
-Plaatonin oppeja, Tasson kirjassa XIV, 41-47.
-
-[92] Tämä näyttää soveltuvan siihen Jamblikuksen ja Plotinuksen
-käsitykseen, että maailma on elävä olento, joten on yhteyttä ja
-kanssakäyntiä sen eri osasten välillä; pienimmissäkin olioissa voi olla
-mitä hienoin hermo. Tästä johtuu luonnon yleinen magnetismi. Mutta
-ihminen katsoo maailmaa niinkuin matonen katsoisi elefanttia. Mato,
-joka tuskin näkisi kavion pään, ei voisi käsittää, että kärsä kuuluu
-samaan eläimeen, ja että se, mikä yhteen osaan vaikuttaa, heti tuntuu
-toisessa ruumiin osassa.
-
-[93] Jamblikus kirjassaan "Mysterioista", VII, 7.
-
-[94] Glyndon näyttää unohtaneen, että Mejnour jo ennen oli vastannut
-samaan kysymykseen, koska hän epäilyksissään tässä toisen kerran siihen
-viittaa.
-
-[95] Viime ajan suurin runoilija ja ajattelijoista muuan jaloimpia
-sanoi kuolinvuoteellaan: "Monta ennen hämärää asiaa tulevat nyt minulle
-selviksi ja näkyviksi." Katso _Schillerin elämänkertomusta_, kirj.
-Carlyle.
-
-[96] Kerrotaan todellakin, että tämän hyvän ja kuuluisan henkilön
-tuomioon oli hänen veljensä myötävaikuttamassa. Hän oli siksi kova,
-että saattoi huutaa ääneen: "Jos veljeni on rikollinen, kuolkoon." Tämä
-veli Marie-Joseph, myöskin runoilija ja _Charles XI_-teoksen
-kirjottaja, sai maailman väärän oikeuden mukaan loistavan uran. Hänet
-julistettiin Mars-kentällä "ensimäiseksi Ranskan runoilijoista", joka
-nimi olisi ollut hänen murhatulle veljelleen kuuluva.
-
-[97] Hirmuhallituksen loppuaikoina Fouquier harvoin yöllä liikkui
-ulkona eikä milloinkaan ilman saattojoukkoa. Hirmuhallituksen aikana
-olivat heidän kuninkaansa kaikkein enimmän peloissaan.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ZANONI***
-
-
-******* This file should be named 65468-0.txt or 65468-0.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/5/4/6/65468
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/65468-0.zip b/old/65468-0.zip
deleted file mode 100644
index 033ddca..0000000
--- a/old/65468-0.zip
+++ /dev/null