diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65095-0.txt | 6597 | ||||
| -rw-r--r-- | old/65095-0.zip | bin | 130275 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6597 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..c7fec48 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #65095 (https://www.gutenberg.org/ebooks/65095) diff --git a/old/65095-0.txt b/old/65095-0.txt deleted file mode 100644 index 626e62c..0000000 --- a/old/65095-0.txt +++ /dev/null @@ -1,6597 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Ystävän kirja, by Anatole France - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Ystävän kirja - -Author: Anatole France - -Translator: J. A. Hollo - -Release Date: April 17, 2021 [eBook #65095] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YSTÄVÄN KIRJA *** - - - - -YSTÄVÄNI KIRJA - -Kirj. - -Anatole France - - -Suomentanut - -J. Hollo - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1921. - - - - -SISÄLLYS: - -PIKKU PIETARIN KIRJA. - -I. Ensimmäiset valloitukset. - 1. Kummitukset. - 2. Valkopukuinen nainen. - 3. Minä annan tämän ruusun sinulle. - 4. Edvardin lapset. - 5. Rypäleterttu. - 6. Kultasilmä Marcelle. - 7. Huomautus, kirjoitettu päivänkoitteessa. - -II. Uusia rakkauksia. - 1. Kasvitieteellisen puutarhan erakkomaja. - 2. Isä Le Beau. - 3. Isoäiti Nozière. - 4. Hammas. - 5. Runouden ilmestys. - 6. Teutobochus. - 7. Pastori Jubalin sädekehä. - 8. Fontanet'n lakki. - 9. Decius Musin viimeiset sanat. - 10. Humanistiset opinnot. - 11. Myrttimetsä. - 12. Varjo. - -SUSANNAN KIRJA. - -I. Susanna. - 1. Kukko. - 2. Tähti. - 3. Nukketeatteri. - -II. Susannan ystävät. - 1. Antero. - 2. Pekka. - 3. Jessy. - -III. Susannan kirjasto. - 1. Rouva D----lle. - 2. Keskustelua saduista ja tarinoista. - - - - - Joulukuun 31 p:nä 188-. - - Nel mezzo del cammin di nostra vita... - (Elomme vaelluksen keskitiessä...) - -Tuo säe, jolla Dante aloittaa Divina Commedian ensimmäisen laulun, -johtuu mieleeni tänä iltana, kenties jo sadannen kerran. Mutta -ensimmäisen kerran se minua liikuttaa. - -Miten hartaasti sitä mielessäni toistelenkaan ja miten vakavalta ja -täyteläiseltä se tuntuukaan! Se johtuu siitä, että tällä kertaa voin -sen sovittaa itseeni. Minä olen nyt vuorostani sillä kohtaa, missä oli -Dante vanhan aurinkomme osoittaessa neljännentoista vuosisadan -ensimmäistä vuotta. Minä olen elon tieni keskivaiheilla, jos otaksumme -tämän tien olevan yhtä pitkän minulla kuin muillakin ja johtavan -vanhuuteen. - -Hyvä Jumala, tiesinhän minä jo kaksikymmentä vuotta sitten, että tänne -oli tultava: minä tiesin sen, mutta en sitä oikein tajunnut. Minä en -silloin välittänyt elämäni tiestä enempää kuin Chicagon tiestä. Nyt kun -olen ehtinyt rinteen harjalle, käännän päätäni kootakseni yhteen -silmäykseen koko sen alueen, jonka halki olen niin nopeasti vaeltanut, -ja firenzeläisen runoilijan säe täyttää mieleni unelmilla, niin että -voisin hyvinkin viettää yöni takkavalkean ääressä haavekuvia -nostatellen. Ah, kuolleethan ovat kovin keveitä! - -On suloista muistella. Yön hiljaisuus yllyttää siihen. Yön rauha -kesyttää aaveet, jotka luonnostaan ovat pelokkaita ja pakenevia ja -etsivät yksinäistä hämäryyttä tullessaan kuiskimaan elävien ystäviensä -korvaan. Akkunan kaihtimet ovat kiinni, oviuutimet riippuvat raskain -laskoksin lattiamatolle. Yksi ovi vain on puoliavoin, tuolla, minne -katseeni vaistomaisesti kääntyy. Sieltä kuultaa opaalinhohtoinen valo; -sieltä kuuluu tasaista ja hiljaista huountaa -- äidin ja lasten -hengitys sulautuu korvissani erottamattomasti yhteen. - -Nukkukaa, rakkaani, nukkukaa! - -_Nel mezzo del cammin di nostra vita_... - -Raukenevan takkatulen ääressä minä uneksin kuvitellen, että tämä -asumuksemme, jonka eräästä kammiosta loistaa yölampun värähtelevä valo -ja josta huokuu puhtaita henkäyksiä, on yksinäinen majatalo tämän -valtatien varrella, jonka puoliväliin jo olen ehtinyt. - -Nukkukaa, rakkaani, huomenna lähdemme jälleen matkalle! - -Huomenna! Oli aika, jolloin tuossa sanassa mielestäni piili kauneinta -tenhovoimaa. Sitä lausuessani näin outojen ja lumoavien hahmojen -sormellaan minulle viittovan ja kuiskaavan: "Tule!" Silloin, silloin -minä rakastin elämää! Minä luotin siihen kauniisti kuin rakastaja -ainakin osaamatta ajatella, että hän voisi muuttua minulle ankaraksi, -hän, joka sittenkin on säälimätön. - -Minä en häntä syytä. Hän ei ole minua haavoittanut, niinkuin monia -muita. Onhan hän minua joskus sattumalta hyväillytkin, tuo suuri -välinpitämätön! Sen sijaan, mitä hän on minulta ottanut tai kieltänyt, -on hän minulle antanut aarteita, joitten rinnalla kaikki haluamani on -vain tuhkaa ja savua. Kaikesta huolimatta minä olen kadottanut toivon -enkä voi enää kuulla sanottavan: "huomiseen asti!" tuntematta -levottomuutta ja haikeutta. - -Ei! Minä en enää luota entiseen ystävääni elämään. Mutta minä rakastan -sitä yhä. Niin kauan kuin näen hänen jumalaisen hohteensa väikkyvän -kolmen rakkaani otsilla, niin kauan sanon häntä kauniiksi ja siunaan -häntä. - -On hetkiä, jolloin kaikki minua oudostuttaa, hetkiä jolloin -jokapäiväisimmätkin asiat värisyttävät minua salaperäisyydellään. - -Niinpä minusta tuntuu tällä hetkellä, että muisti on ihmeellinen kyky -ja että menneisyyden ilmisaaminen on yhtä hämmästyttävää ja paljoa -parempaa kuin tulevaisuuden aavistaminen. - -Muistelo on oikea siunaus. Yö on tyyni, olen kasannut lieden kekäleet -ja kohentanut tulta. - -Nukkukaa, rakkaani, nukkukaa! - -Minä kirjoitan lapsuuteni muistelmia ja teen sen - - _teitä kolmea varten_. - - - - -I. - -Ensimmäiset valloitukset. - - - -1. - -Kummitukset. - - -Kun joku henkilö on minulle sanonut, ettei hän muista mitään -lapsuutensa ensimmäisiltä vuosilta, niin olen kovin kummastunut. Minä -puolestani olen säilyttänyt eloisia muisteloja ajoilta, jolloin olin -hyvin pieni. Ne ovat tosin erillisiä kuvia, mutta juuri siitä syystä ne -sitäkin helakammin kohoavat näkyviin hämyiseltä ja salaperäiseltä -taustalta. Vaikka minulla onkin vanhuuteen vielä pitkä matka, tuntuvat -nuo muistot, joita rakastan, nousevan näkyviini rajattoman syvästä -menneisyydestä. Minä kuvittelen, että maailma silloin oli suurenmoisen -uusi ja yltäyleensä raikkaiden värien verhoama. Jos olisin -villi-ihminen, niin luulisin maailmaa yhtä nuoreksi tai, jos niin -tahdotte, yhtä vanhaksi kuin itseäni. Mutta pahaksi onneksi en ole -laisinkaan villi-ihminen. Olen lukenut useita kirjoja, joissa -käsitellään maapallon korkeata ikää ja lajien syntyä, ja surumielisenä -minä vertailen yksilöjen lyhyttä ikää sukujen pitkään kestoaikaan. -Tiedänhän minä, että korkeareunainen vuoteeni vielä verraten hiljattain -sijaitsi isossa huoneessa eräässä vanhassa, kovin rappeutuneessa -talossa, joka sittemmin hävitettiin, jotta saataisiin tilaa -Kaunotaiteiden Opiston uusille rakennuksille. Siinä talossa asui isäni, -vaatimaton lääkäri ja innokas luonnontieteellisten eriskummallisuuksien -kokoilija. Kuka väittää lapsilta muistia puuttuvan? Minä näen sen -vieläkin, tuon huoneen vihreine, kukikkaine seinäpapereineen ja sievine -väripiirroksineen, joka esitti, kuten myöhemmin sain tietää, Virginiaa -kulkemassa Paulin käsivarteen nojaten poikki Mustan virran kaalamon. -Siinä huoneessa minulle sattui ihmeellisiä seikkailuja. - -Minulla oli, kuten sanoin, pieni vuode, jota päivisin pidettiin -nurkassa ja jonka äitini joka ilta siirsi keskelle huonetta, varmaankin -saadakseen sen lähemmäksi omaa vuodettansa, jonka suunnattomat verhot -herättivät minussa ankaraa pelkoa ja ihastusta. Siinä oli aika puuha, -minua nukutettaessa. Tarvittiin hartaita pyyntöjä, kyyneleitä ja -suuteloita. Ja siitäkin huolimatta minä pääsin karkuun paitasillani ja -loikkailin kuin kaniini. Äitini sai minut kiinni jonkin huonekalun alta -ja nosti sänkyyn. Se oli erittäin hupaista. - -Mutta tuskin olin tullut makuulle, kun ympärilläni alkoi parveilla -olentoja, jotka eivät ollenkaan kuuluneet omaisiini. Niillä oli nenä -kuin haikaran nokka, pörröiset viikset, suippokärkiset vatsat ja jalat -kuin kukolla. Ne näkyivät sivulta käsin, keskellä poskea pyöreä silmä, -ja vaelsivat ohitseni kantaen luutia, harjoja, kitaroita, käsiruiskuja -ja muita outoja kojeita. Eihän niiden olisi pitänyt näyttäytyä, rumia -kun olivat, mutta minun on sentään tunnustettava niiden ansiot: ne -liukuivat äänettöminä seinäviertä eikä yksikään, ei pienin ja -viimeisinkään, jolla oli palkeet peräpuolessa, astunut milloinkaan -askeltakaan minun vuodettani kohti. Joku voima kiinnitti niitä -ilmeisesti seiniin, joita pitkin ne liukuivat erinomaisen ohkaisina. -Tuo minua hiukan rauhoitti; olinhan sitäpaitsi valveilla. Ymmärrätte -varmaan, ettei sellaisessa seurassa juuri nukuta. Minä pidin silmäni -auki. Ja kuitenkin (tässä on toinen ihme) havaitsin äkkiä olevani -huoneessa, johon auringonvaloa tuli tulvimalla. En nähnyt muuta kuin -äitini, jolla oli yllään ruusunpunainen aamunuttu, enkä ymmärtänyt -ollenkaan, miten yö ja kummitukset olivat kadonneet. - --- Oletpa aika unikeko! virkkoi äitini nauraen. - -Minä olin tosiaankin mainio nukkuja. - -Hiljattain, rantakatua mitellessäni, näin piirroskauppiaan myymälässä -erään niitä omituisia vihkosia, joissa lotringilainen Callot -harjoitteli hienoa ja pistävää piirrintänsä ja jotka ovat tulleet -harvinaisiksi. Minun lapsuuteni aikana eräs vaskipainosten kauppias, -muori Mignot, meidän naapurimme, paperoi niillä kokonaisen seinän, ja -minä katselin niitä joka päivä kävelylle mennessäni ja sieltä -palatessani; minä ravitsin silmiäni noilla kummituksilla, ja kun olin -tullut makuulle pieneen korkeareunaiseen vuoteeseeni, näin ne uudelleen -ymmärtämättä, että ne olivat vanhoja tuttavia. Millainen velho -olitkaan, Jacques Callot! - -Pieni vihko, jota selailin, herätti minussa jälleen eloon kokonaisen -kadonneen maailman, ja minä tunsin mielessäni leijuvan ikäänkuin -tuoksuvaa tomua, jonka keskellä liikkui rakkaita varjoja. - - - -2. - -Valkopukuinen nainen. - - -Noina aikoina asui kaksi naishenkilöä samassa talossa kuin mekin, kaksi -naishenkilöä, joista toinen oli puettu aivan valkoisiin, toinen aivan -mustiin. - -Älkää kysykö minulta olivatko he nuoria; minä en silloin sellaisia -asioita ymmärtänyt. Mutta minä muistan heidän tuoksuneen hyvältä ja -muistan heillä olleen kaikenlaisia makupaloja. Äitini, jolla oli paljon -puuhaa ja joka ei pitänyt kyläilemisestä, ei käynyt ollenkaan heidän -luonansa. Minä sitävastoin kävin siellä usein, varsinkin välipalan -aikaan, sillä mustapukuinen antoi minulle leivoksia. Minä siis kävin -vieraissa yksinäni. Täytyi kulkea yli pihan. Äitini piti minua silmällä -ikkunasta käsin ja koputti lasiin, kun minä unohduin liian pitkäksi -aikaa tarkastelemaan ajomiestä, joka suki hevostansa. Oli aika työ -nousta rautakaiteisia rappusia, joiden korkeat askelmat eivät olleet -laisinkaan minun pieniä sääriäni varten. Vaivani korvautuivat hyvin -kohta kun pääsin naisten huoneeseen, siellä näet oli minulle tuhansia -haltioitumisen aiheita. Verrattomasti merkillisimmät olivat kuitenkin -ne rumat porsliininuket, jotka istuivat uunin reunalla molemmin puolin -kelloa. Ne nyökyttelivät päätään ja näyttivät kieltään kuin itsestään. -Sain tietää, että ne olivat kotoisin Kiinasta, ja minä päätin lähteä -sinne. Ainoa vaikeus oli siinä, että hoitajattareni ei ollut oikein -halukas minua sinne saattelemaan. Minä olin päässyt varmuuteen, että -Kiina sijaitsi Kunniakaaren tuolla puolen, mutta minä en saanut häntä -koskaan lähtemään niin kauas. - -Naisten huoneessa oli vielä kukkakoristeinen lattiamatto, jolla minä -riemuiten kuppelehdin, ja pieni pehmeä ja leveä sohva, josta tein -milloin laivan, milloin hevosen tai ajopelit. Mustapukuinen nainen, -joka luullakseni oli lihavahko, oli erittäin lempeä eikä koskaan minua -torunut. Valkopukuinen oli toisinaan kärsimätön ja tuittupäinen, mutta -hän nauroi hyvin sievästi. Me elimme hyvässä sovussa kaikki kolme, ja -minä olin saanut päähäni, ettei kukaan muu kuin minä koskaan tulisi -tähän huoneeseen, jossa oli rumat porsliininuket uuninreunalla. -Valkopukuinen, jolle ilmaisin tämän ajatukseni, näytti tekevän hiukan -leikkiä minusta, mutta minä olin järkähtämätön ja hän lupasi kaikki -mitä minä tahdoin. - -Hän lupasi. Mutta eräänä päivänä minä tapasin erään herran istumassa -sohvassani, jalat minun matollani ja juttelemassa minun naisteni kanssa -tyytyväisen näköisenä. Hän antoi heille kirjeenkin, jonka he -palauttivat hänelle, kun olivat sen lukeneet. Tuo ei minua miellyttänyt -ja minä pyysin sokerivettä, koska minun oli jano ja myöskin siitä -syystä, että minut huomattaisiin. Vieras herra loi tosiaankin katseensa -minuun. - --- Tässä on eräs pieni naapuri, sanoi mustapukuinen. - --- Se on äitinsä ainokainen, eikö totta? virkkoi herra. - --- On kyllä, sanoi valkopukuinen. Mutta mistä te sen arvaatte? - --- Hän on kovin hemmotellun näköinen, sanoi herra. Hän on tungetteleva -ja utelias. Tälläkin hetkellä hänen silmänsä ovat auki kuin ajoportit. - -Siimani olivat auki, jotta olisin paremmin nähnyt. En tahdo imarrella -itseäni, mutta minä ymmärsin keskustelusta erinomaisen hyvin, että -valkopukuisella oli mies, joka oli jotakin jossakin kaukaisessa maassa, -että vieras oli tuonut kirjeen tältä mieheltä, että häntä kiitettiin -hyväntahtoisuudestaan ja että häntä onniteltiin sen johdosta, että -hänet oli nimitetty kabinetin sihteeriksi. Tuo kaikki ei minua -tyydyttänyt, ja lähtiessäni minä kieltäydyin syleilemästä valkopukuista -rangaistakseni häntä. - -Tuona päivänä päivällistä syödessämme kysyin isältäni mikä kabinetti -on. Isäni ei vastannut mitään, mutta äitini sanoi sen olevan sellaisen -huoneen, jossa on paljon miehiä ja papereita. Mitä ihmettä? Minut -pantiin makuulle, ja kummitukset, silmä keskellä poskea, marssivat -vuoteeni ohi irvistellen pahemmin kuin koskaan ennen. - -Jos luulette minun seuraavana päivänä ajatelleen herraa, jonka olin -tavannut valkopukuisen naisen luona, niin erehdytte; minä olin -sydämestäni hänet unohtanut ja hänen syynsä on, ettei hän ole kokonaan -minun muististani kadonnut. Mutta hänpä rohkeni näyttäytyä kahden -ystävättäreni luona. Minä en tiedä, tapahtuiko se kymmenen päivää vai -kymmenen vuotta ensimmäisen vierailuni jälkeen. Minä taivun tällä -hetkellä uskomaan, että se sattui kymmenen päivän jälkeen. Hän oli -hämmästyttävä, tuo herra, joka sillä tavoin anasti minun paikkani! Minä -tarkastelin häntä tällä kertaa lähemmin enkä huomannut hänessä mitään -miellyttävää. Hänellä oli hyvin kiiltävä tukka, mustat viikset, musta -poskiparta, sileäksi ajeltu leuka, jonka keskessä oli kolo, hoikka -vartalo, hienot vaatteet ja kaiken tämän lisäksi tyytyväinen ilme. Hän -puhui ulkoministerin kabinetista, teatterikappaleista, muodista ja -uusista kirjoista, illanvietoista ja tanssiaisista, joissa hän oli -turhaan etsinyt näitä naisia. Ja nuo vielä häntä kuuntelivat! Olipa -sekin keskustelua! Eikö hän voinut puhua niinkuin puhui minulle -mustapukuinen sellaisista maista, joissa vuoret ovat karamellia ja joet -limonaadia? - -Kun hän oli lähtenyt, niin mustapukuinen sanoi hänen olevan -ihastuttavan nuoren miehen. Minä sitävastoin sanoin häntä vanhaksi ja -rumaksi. Tämä nauratti kovin valkopukuista. Eihän siinä oikeastaan -mitään naurettavaa ollut. Mutta asia oli se, että hän nauroi sille mitä -sanoin tai ei minua ollenkaan kuunnellut. Valkopukuisella oli nämä -kaksi vikaa puhumatta eräästä kolmannesta, joka saattoi minut -epätoivoon: hän itki, itki, itki. Äitini oli sanonut minulle, etteivät -isot ihmiset itke koskaan. Ah, hän ei ollut nähnyt niinkuin minä -valkopukuista hervahtaneena nojatuoliinsa, kirje avoinna polvillaan, -pää heitettynä taaksepäin ja nenäliina silmillään. Tuo kirje (löisin -nyt vetoa, että se oli nimetön kirje) toi hänelle paljon surua. Se oli -vahinko, sillä hän osasi 1 nauraa niin hyvin! Nämä kaksi -vieraskäyntiäni saivat minut ajattelemaan, että minun piti pyytää 1 -häntä vaimokseni. Hän sanoi minulle, että hänellä 1 oli iso aviomies -Kiinassa ja että hänellä nyt tulisi 1 olemaan pieni puoliso Malaquais'n -rantakadulla. 1 Asia oli valmis; hän antoi minulle leivoksen. - -Mutta herra mustine poskipartoineen palasi sangen usein. Eräänä -päivänä, kun valkopukuinen jutteli minulle, että hän tuottaisi Kiinasta -sinisiä kaloja ja ongen, jolla saisin niitä pyydystää, ilmaantui herra -jälleen ja otettiin vastaan. Siitä tavasta, jolla me toisiamme -katselimme, kävi selvästi ilmi, että me emme toisistamme pitäneet. -Valkopukuinen sanoi hänelle, että täti (hän tarkoitti mustapukuista) -oli lähtenyt pienille ostoksille Kahden Kääpiön kauppaan. Minä katselin -kahta kääpiönukkea uunin reunalla enkä ymmärtänyt miksi oli -tarpeellista lähteä ulos, jos tahtoi niiltä ostaa mitä hyvänsä. Mutta -joka päivä ilmeni sellaisia asioita, joita oli kovin vaikea ymmärtää! -Herra ei näyttänyt ollenkaan panevan pahakseen mustapukuisen poissaoloa -ja sanoi valkopukuiselle tahtovansa puhua hänelle vakavasti. -Valkopukuinen kohentautui keimaillen pikkusohvassaan ja antoi merkin, -että hän oli valmis kuuntelemaan. Mutta herra katseli minua ja näytti -hermostuneelta. - --- Hän on kyllä hyvin herttainen, tuo pieni poika, virkkoi hän viimein, -silittäen päätäni; mutta... - --- Hän on minun pikku mieheni, sanoi valkopukuinen. - --- No niin, virkkoi herra, ettekö voisi lähettää häntä takaisin äitinsä -luo? Sen, mitä minulla on teille sanottavaa, tahtoisin sanoa kahden -kesken. - -Valkopukuinen myöntyi. - --- Rakkaani, sanoi hän minulle, menehän leikkimään ruokasaliin äläkä -palaa, ennenkuin minä sinut kutsun. Menehän, kultaseni! - -Minä lähdin haikein mielin. Olihan se kyllä sangen merkillinen, -ruokasalikin, sillä siellä oli kellotaulu, jossa näkyi meren rannalla -kohoava vuori ja kirkko sinisen taivaan alla. Ja kun kello löi, niin -laiva keinui laineilla, veturi vaunuineen kiiti esiin tunnelista ja -ilmapallo kohosi kohti korkeuksia. Mutta kun mieli on murheellinen, -niin mikään ei näytä hymyilevältä. Kellotaulu pysyikin muuten aivan -liikkumattomana. Kävi ilmi, että veturi, laiva ja ilmapallo eivät -lähteneetkään liikkeelle kuin joka tunnin kuluttua, ja tunti, se on -pitkä! Ainakin se oli pitkä niinä aikoina. Onneksi tuli keittäjätär -hakemaan jotakin astiakaapista ja nähdessään minut aivan masentuneena -antoi minulle hedelmähilloa, joka lievitti sydämeni kipua. Mutta kun -hillo loppui, niin minä vaivuin jälleen suruni valtaan. Vaikka kello ei -ollutkaan vielä lyönyt, minä kuvittelin, että tunti toisensa jälkeen -oli jo ehtinyt kasautua minun alakuloisen yksinäisyyteni ylitse. Toisin -hetkin kuului korviini viereisestä huoneesta herran äänen kaiku; hän -anoi hartaasti valkopukuista ja sitten hän tuntui olevan vihoissaan. Se -oli oikein. Mutta eivätkö ne koskaan lopettaisi keskusteluaan? Minä -painoin nenäni litteäksi ikkunaruutuun, kiskoin jouhia tuolin -istuimesta, suurentelin seinäpaperin reikiä, revin verhojen tupsuja ja -tein jos jotakin. Ikävystyminen on kamala asia. Vihdoin, kun en enää -voinut itseäni hillitä, sipsutin äänettömästi sen huoneen ovelle, jossa -porsliininuket olivat uunin reunalla, ja kohotin kättäni tarttuakseni -ripaan. Minä tiesin menetteleväni tungettelevasti ja väärin, mutta olin -siitä vain tavallaan ylpeä. - -Minä avasin oven ja näin valkopukuisen seisovan uuniin nojaten. -Herrasmies oli polvillaan hänen edessään, kädet ojossa ikäänkuin olisi -aikonut sulkea hänet syliinsä. Hän oli punaisempi kuin kukonheltta; -hänen silmänsä olivat pullollaan. Kuinka voi ihminen paneutua -sellaiseen tilaan? - --- Riittää, hyvä herra, virkkoi valkopukuinen, joka oli tavallista -rusottavampi ja sangen kiihtynyt... Riittää, koska sanotte minua -rakastavanne; riittää... älkää pakottako minua katumaan... - -Hän näytti säikähtyneeltä ja lopen väsyneeltä. - -Minut nähtyään herrasmies nousi nopeasti, ja luulenpa, että hän olisi -ensi hetkessä halunnut heittää minut ulos ikkunasta. Mutta sen sijaan, -että olisi minua torunut, kuten saatoin odottaa, sieppasi valkopukuinen -minut syliinsä nimittäen minua kultasekseen. - -Vietyään minut leposohvalle hän itkeskeli pitkän aikaa, poski vasten -minun poskeani. Me olimme kahden kesken. Lohduttaakseni häntä sanoin -hänelle, että partaniekka herra oli paha mies ja ettei hänen nyt -tarvitsisi surra, jos olisi jäänyt minun seuraani, kuten olimme -sopineet. Mutta olipa miten hyvänsä, minusta tuntui, että isot ihmiset -olivat toisinaan kovin hassunkurisia. - -Tuskin olimme ehtineet tyyntyä, kun mustapukuinen palasi ostoksineen. - -Hän kysyi, oliko ketään käynyt. - --- Herra Arnould kävi, vastasi valkopukuinen rauhallisesti, mutta hän -viipyi vain hetkisen. - -Minä tiesin varsin hyvin, että tuo oli satua, mutta valkopukuisen hyvä -hengetär, joka varmaan oli jo muutamia hetkiä ollut vaiheellani, laski -näkymättömän sormensa huulilleni. - -Minä en sen koommin nähnyt herra Arnouldia, ja rakkauttani -valkopukuiseen ei enää häirinnyt mikään. Siitä epäilemättä johtuu, että -sen muisto on tyystin mielestäni häipynyt. Vielä ihan äskettäin, -neljättäkymmentä vuotta myöhemmin, en ollenkaan tiennyt, mihin -valkopukuinen oli joutunut. - -Hiljattain minun oli mentävä ulkoasiain ministerin toimeenpanemiin -tanssiaisiin. Minä olen samaa mieltä kuin lordi Palmerston, joka sanoi, -että elämä ulisi siedettävää, ellei tarvitsisi huvitella. Jokapäiväinen -työni ei käy yli voimieni ja älyni, ja minä olen lopulta päässyt siihen -mieltymään. Mutta julkiset vastaanotot ne minua kovin rasittavat. Minä -tiesin, että oli ikävää ja hyödytöntä mennä ministerin tanssiaisiin; -minä tiesin sen ja menin sittenkin, sillä Ihmisluonnolle on ominaista -ajatella viisaasti ja toimin tyhmästi. - -Tuskin olin ehtinyt astua suureen saliin, kun Ilmoitettiin lähettiläs ----- ja rouva ----. Minä olin |o useita kertoja kohdannut lähettilään, -jonka hienoissa piirteissä ilmenevä väsähdyksen leima ei suinkaan -johtunut yksinomaan valtiomiehentoimen vaikeuksista. Hänen nuoruutensa -sanottiin olleen myrskyisän, ja miesten seuroissa kerrottiin hänestä -useita uskaliaita kaskuja. Hänen oleskelunsa Kiinassa kolmisenkymmentä -vuotta sitten oli erittäin rikas seikkailuista, joita mielellään -muistellaan suljettujen ovien takana kahvia juotaessa. Hänen -puolisonsa, jota minulla ei ollut kunnia tuntea, näytti olevan -kuudennella kymmenellä. Hän oli kokonaan mustiin puettu; muhkeat pitsit -verhosivat ihastuttavasti hänen mennyttä kauneuttansa, jonka varjon -saattoi vielä aavistaa. Olin onnellinen, kun minut esiteltiin hänelle, -sillä minä pidän erinomaisessa arvossa keskustelua iäkkäiden naisten -kanssa. Me juttelimme tuhansista asioista viulunsävelten tanssittaessa -nuorta väkeä, ja hän tuli sattumalta puhuneeksi ajasta, jolloin oli -asunut eräässä vanhassa talossa Malaquais'n rantalaiturin varrella. - --- Te olitte valkopukuinen! huudahdin minä. - --- Aivan oikein, hyvä herra, vastasi hän, minä käytin aina valkoista -pukua. - --- Ja minä, hyvä rouva, minä olin teidän pikku puolisonne. - --- Mitä! Oletteko kelpo tohtori Nozière'in poika? Te piditte kovin -leivoksista. Pidättekö vieläkin? Tulkaahan meille niitä maistamaan. -Meillä on aina lauantaisin pienet teekutsut. Kas, miten löysimme -toisemme jälleen! - --- Entä mustapukuinen? - --- Minä olen nykyjään mustapukuinen. Täti parkani kuoli sotavuonna. -Elämänsä viimeisinä aikoina hän usein puhui teistä. - -Meidän niin pakistessamme eräs valkoviiksinen ja -partainen herrasmies -tervehti lähettilään puolisoa vanhan keikarin jäykistynein ja -kohteliain elein. Minusta hänen leukansa tuntui hyvin tutulta. - --- Herra Arnould, virkkoi minulle valkopukuinen, vanha -- ystävänne. - - - -3. - -Minä annan tämän ruusun sinulle. - - -Me asuimme suuressa huoneistossa, joka oli täynnä ihmeellisiä esineitä -Seinillä oli villi-ihmisiltä voittosaaliiksi saatujen aseitten -yläpuolella pääkalloja ja päänahkoja; katoissa riippui intiaaniruuhia -airoineen olkiin kiedottujen alligaattorien kupeella; lasikoissa oli -lintuja, linnunpesiä, korallinhaaroja ja lukemattomia pieniä -luurankoja, jotka näyttivät perin juonikkailta ja pahanilkisiltä. Minä -en silloin tiennyt, millaisessa liitossa isäni oli näiden -eriskummallisten olioitten kanssa. Nyt sen tiedän: kokoilijan liitossa. -Vaikka olikin viisas ja epäitsekäs, hän kumminkin uneksi voivansa -sulloa koko luomakunnan yhteen ainoaan kaappiin. Hän sanoi ja uskoi -toimivansa tieteen hyväksi, mutta todellisena vaikuttimena oli -keräilykiihko. - -Koko huoneisto oli täynnä luonnon merkillisyyksiä. Ainoastaan pieneen -saliin ei ollut päässyt tunkeutumaan eläintiede, ei kivennäistiede, ei -kansatiede eikä luonnottomuuksien tutkimus; siellä ei ollut -käärmeennahkoja, ei kilpikonnankuoria, ei luita, ei piikärkisiä nuolia, -ei intiaanien sotakirveitä, vaan yksinomaan ruusuja. Niitä oli pienen -salin seinäpaperi kirjavanaan. Ne olivat ruusunnuppuja, vielä -aukeamattomia, vaatimattomia, kaikki yhtäläisiä ja kaikki kauniita. - -Äitini, jolle vertaileva eläintiede ja kallojen mittailu antoivat -aihetta vakaviin valituksiin, vietti päivänsä pienessä salissa, -työpöytänsä ääressä. Minä leikin matolla hänen läheisyydessään, -lelunani lammas, jolla oli vain kolme jalkaa, vaikka niitä alkujaan oli -ollut neljä, joten se ei olisi kelvannut isäni merkillisyyskokoelman -kaksipäisten kaniinien seuralaiseksi. Sitäpaitsi minulla oli -poikanukke, joka liikutti käsivarsiaan ja tuoksui maalilta. Minulla -täytyi sinä aikana olla aika paljon mielikuvitusta, sillä nukke ja -lammas toimivat tuhansien merkillisten näytelmäin eri henkilöinä. Kun -lampaalle tai nukelle sattui tapahtumaan jotakin erikoisen -mielenkiintoista, niin minä ilmoitin asian äidille. Aivan suotta. Sopii -huomauttaa, etteivät isot ihmiset milloinkaan kunnolla ymmärrä, mitä -pienet lapset heille selittävät. Äitini oli hajamielinen. Hän ei -kuunnellut minua kyllin tarkkaavasti. Siinä oli hänen suuri virheensä. -Mutta hän osasi katsoa minua suurilla silmillään ja nimittää minua -"pieneksi hupakoksi", niin että asia korjaantui. - -Eräänä päivänä, kun taaskin olimme pienessä salissa, äiti laski -kirjo-ompeluksensa kädestään, otti minut syliinsä, osoitti minulle -erästä seinä paperin kukkaa ja sanoi: - --- Minä annan tämän ruusun sinulle. - -Ja jotta kukan voisi tuntea, hän piirsi siihen kirjausneulallaan -ristin. - -Milloinkaan ei lahja ole tehnyt minua onnellisemmaksi. - - - -4. - -Edvardin lapset. - - --- Poikaseni on sellainen pörrötukka, että oikein peloittaa! -Järjestäkää hänelle "Edvardin lasten tukka", herra Valence. - -Herra Valence, jolle äitini näin haasteli, oli vikkelä ja ontuva vanha -parturi, jonka pelkkä näkeminen johti mieleeni käherrysrautain -tympäisevän hajun ja jota minä kovin pelkäsin, koska hänen kätensä -olivat hiusvoiteesta tahmeat ja koska hän ei voinut leikata tukkaani -pudottelematta hiuksia niskaani. Kun hän siis puki ylleni valkoisen -kampausviitan ja solmi kaulaani liinan, niin minä tein vastarintaa. Hän -virkkoi: - --- Ethän sinä, pikku ystäväni, tahtone säilyttää villi-ihmisen tukkaa, -ikäänkuin saapuisit Medusan lautalta. - -Hän kertoi aina sopivissa ja sopimattomissa tiloissa raikuvalla -eteläranskalaisella äänellään Medusan haaksirikosta, josta hän oli -pelastunut vasta kamalain kärsimysten jälkeen. Lautasta, hyödyttömistä -hätämerkeistä, ihmislihan syönnistä ja muusta hän kertoi hilpeästi -kuten ainakin henkilö, joka osaa keksiä asiain hyvät puolet. Herra -Valence oli kieltämättä rattoisa mies. - -Tuona päivänä hän mielestäni järjesteli tukkaani liian hitaasti ja -tavalla, jota minä pidin kovin omituisena päästyäni näkemään itseni -kuvastimessa. Minä näin, että hiukseni oli kammattu alas ja leikattu -suoraan, niin että ne näyttivät myssyltä kulmakarvojen yläpuolella ja -putosivat poskille kuin espanjalaisen lintukoiran korvat. - -Äitini oli ihastunut! Valence oli tosiaankin järjestänyt minulle -Edvardin lasten tukan. Kun minulla oli ylläni musta samettinuttu, -arveli äitini, ettei tarvinnut muuta kuin teljetä minut torniin -vanhemman veljeni seuraan... - --- Koettakoot! lisäsi hän viehättävän mahtipontisesti. - -Puristaen minua kiinteästi poveaan vasten hän kantoi minut vaunuihin -asti. Me näet olimme vieraisiin menossa. - -Minä kysyin äidiltä, mikä oli se vanhempi veli, jota en tuntenut, ja se -torni, joka minua peloitti. - -Äitini, joka oli jumalallisen kärsivällinen ja hilpeän koreilematon, -kuten ainakin ne sielut, jotka eivät pyydä muuta kuin saada rakastaa, -kertoi minulle lapsellisesti ja runollisesti laverrellen, kuinka Edvard -kuninkaan molemmat pojat, kauniit ja hyvät, riistettiin heidän -äidiltään ja surmattiin LontoonTowerin vankikopissa heidän ilkeän -setänsä Rikhardin toimesta. - -Pitäen ilmeisesti ohjeenaan erästä tunnettua maalausta hän vielä -lisäsi, että lasten pieni koira ilmoitti haukunnallaan murhamiesten -tulon. - -Lopuksi hän sanoi tämän tarinan olevan sangen vanhan, mutta niin -liikuttavan ja kauniin, että sitä yhä esitettiin maalauksissa ja -näyttämöillä, että kaikki katsojat itkivät, hän itse samoinkuin -muutkin. - -Minä sanoin äidille, että täytyi olla aika ilkiö sillä tavalla -itkettääkseen häntä ja kaikkia muita ihmisiä. - -Hän vastasi, että siihen päinvastoin vaadittiin suurta henkeä ja etevää -kykyä, mutta minä en häntä ymmärtänyt. Minä en silloin ymmärtänyt -mitään kyyneleitten hekumasta. - -Vaunumme pysähtyivät Pyhän Ludvigin saarelle, erään vanhan talon -eteen, jota minä en tuntenut. Sitten me lähdimme nousemaan -kiviportaita, joiden kuluneet ja halkeilleet askelmat tuntuivat minusta -kovin kolkoilta. - -Ensimmäisessä käänteessä ilmestyi näkyviin pieni koira, joka alkoi -haukkua nalkuttaa. "Se on se", mietin minä, "se on Edvardin lasten -koira". Minut valtasi äkillinen, vastustamaton, mieletön pelko. -Ilmeisesti olivat nämä portaat sen tornin portaat ja minää -tukkalaitteineni ja päähineineni ja samettinuttuineni, minä olin -Edvardin lapsi. Minut aiottiin surmata tuossa paikassa. Minä en sitä -halunnut; tartuin äitini hameeseen huutaen: - --- Vie pois minut, vie pois minut! Minä en tahdo nousta tornin -portaita. - --- Olehan vaiti, pieni houkkio... Mitä sinä joutavia, kultaseni, älähän -toki pelkää... Lapsi on tosiaankin kovin hermostunut... Pekka, Pekka, -poikaseni, olehan järkevä. - -Mutta minä en kuullut mitään, riipuin vain suonenvedontapaisesti äidin -hameessa, huusin, ulvoin, olin tukehtumaisillani. Kauhunsekainen -katseeni luuhaili hedelmällisen pelon synnyttämissä harhakuvitelmissa. - -Minun huudoistani aukeni eräs porrastasanteen ovi ja siitä astui -näkyviin vanha herrasmies, jonka minä tunsin, huolimatta pelostani ja -huolimatta hänen patalakistaan ja aamunutustaan, ystäväkseni Robiniksi, -Robin ystäväkseni, joka toi minulle kerran viikossa kuivia leivoksia -hatunpesän vuorissa. Se oli Robin epäilemättä; mutta minä en voinut -käsittää, kuinka hän oli tornissa, koska en tiennyt, että torni oli -talo, vieläpä vanha talo, joten oli luonnollista, että tämä vanha herra -asui siinä. - -Hän ojensi meille käsivartensa, vasemmassa kädessä nuuskarasia ja -oikean peukalon ja etusormen välissä hyppysellinen nuuskaa. Se oli hän. - --- Käykää sisään, armollinen rouva! Vaimoni voi paremmin, hän tulee -kovin iloiseksi saadessaan nähdä teidät. Mutta Pekka ystäväisenipä -näyttää hieman rauhattomalta. Peloittaako häntä pikku koiramme? -- -Finette, seh! - -Minä rauhoitun ja sanoin: - --- Te asutte pahassa tornissa, herra Robin. - -Samassa äiti nipisti käsivarttani. Minä oivalsin varsin hyvin, että -hän tahtoi estää minua pyytämästä leivosta hyvältä ystävältäni -Robinilta. Sellainen oli tosiaankin aikeeni. - -Herra ja rouva Robinin keltaisessa salissa oli Finette minun lohtunani. -Minä leikin sen kanssa muistellen yhä, että se oli haukkunut Edvardin -lasten murhamiehiä. Niinpä minä luovutin sille toisen puolen siitä -leivoksesta, jonka herra Robin minulle antoi. Mutta mahdotontahan on -kovin kauan askarrella! samassa asiassa, varsinkin kun on pieni lapsi. -Aatokseni pyrähtelivät asiasta toiseen niinkuin linnut oksalta oksalle -ja pysähtyivät sitten jälleen Edvardin lapsiin. Koska olin muodostanut -itselleni heitä koskevan mielipiteen, halusin saada sen mahdollisimman -pian ilmaistuksi. Minä nykäisin herra Robinia hiluista. - --- Kuulkaahan, herra Robin, tiedättekö, jos äiti ulisi ollut Lontoon -tornissa, niin hän ei olisi sallinut ilkeän sedän tukehduttaa -pieluksiin Edvardin lapsia. - -Minusta tuntui, ettei herra Robin käsittänyt ajatukseni täyttä -tehokkuutta. Mutta kun olimme jälleen kahdenkesken portaissa, äitini ja -minä, nosti äiti minut syliinsä: - --- Sinä vintiö! Annahan, kun suutelen sinua! - - - -5. - -Rypäleterttu. - - -Minä olin onnellinen, erittäin onnellinen. Isäni, äitini ja -hoitajattareni olivat minulle lempeäluonteisia jättiläisiä, jotka -olivat eläneet maailman alusta, muuttumattomina, ikuisina, lajissaan -ainokaisina. Olin varma siitä, että he voivat varjella minut kaikesta -pahasta, ja tunsin itseni ihan turvalliseksi, kun he olivat lähelläni. -Luottamus, jonka äitini minussa herätti, oli rajaton: muistellessani -tätä jumalallista, Ihailtavaa luottamusta tekee mieli lähettää -lentosuudelmia sille poikapahaselle, joka silloin olin, ja ne, jotka -tietävät, kuinka vaikeata on tässä maailmassa säilyttää tunne koko -kyllyydessään, käsittävät sellaisiin muistoihin kohdistuvat -hellyydenpuuskani. - -Minä olin onnellinen. Tuhannet asiat, tutut ja samalla salaperäiset, -askarruttivat mielikuvitustani, tuhannet asiat, jotka sinänsä eivät -merkinneet mitään, mutta jotka olivat osa elämääni. Minun elämäni oli -aivan pieni, mutta se oli elämä, toisin sanoen, olioiden keskus, -maailman keskus. Älkää hymyilkö sille mitä sanon, tai jos hymyilette, -hymyilkää ystävällisesti, ja muistakaa tämä: jokainen, joka elää, -olipa hän sitten vaikka vain koiranpentu, on olioiden keskuksessa. - -Minä olin onnellinen nähdessäni ja kuullessani. Joka kerta kun äitini -avasi peilikaappinsa, valtasi minut hieno, runollinen uteliaisuus. Mitä -siinä olikaan, tuossa kaapissa? Hyvä Jumala! mitä siinä saattoi olla: -liinavaatteita, hajupusseja, pahvikoteloita ja rasioita. Epäilenpä -kerrassaan, että äiti parkani heikkoutena olivat rasiat. Hänellä oli -niitä kaikenlaisia ja tavattoman paljon. Ja nämä rasiat, joihin -kajoaminen oli minulta kielletty, saivat minut vaipumaan syviin -mietiskely hi n. Leluni askarruttivat nekin pientä päätäni, varsinkin -ne, jotka oli minulle luvattu ja joita odotin; ne, jotka jo omistin, -eivät enää olleet salaperäisiä eivätkä siis enää voineet mieltäni -tenhota. Kuinka kauniita olivatkaan uneksimani lelut! Toinen ihme oli -se viivojen ja kuvioiden paljous, joka lähti kynästä. Minä piirsin -sotilaita, tein soikulaisen pään ja lakin sen yläpuolelle. Vasta -lukuisia havaintoja tehtyäni minä osasin sovittaa lakin päähän -kulmakarvoja myöten. Minä osasin antaa arvoa kukille, hyville hajuille -ja koreille vaatteille. Sulkaniekka poimulakkini ja kailavat sukkani -herättivät minussa melkoista ylpeyttä. Mutta enemmän kuin mistään -yksityisestä oliosta pidin olioitten kokonaisuudesta: talosta, ilmasta, -valosta ja -- miten sanoisinkaan? -- elämästä! Minua ympäröi suuri -lempeys. Linnunpoikanen ei tunne suurempaa nautintoa painautuessaan -pesänsä untuvaan. - -Minä olin onnellinen, erittäin onnellinen. Mutta siitä huolimatta minä -kadehdin erästä toista pientä poikaa. Hänen nimensä oli Alphonse. Hänen -muista nimistään minulla ei ollut tietoa; on varsin mahdollista, ettei -hänellä muuta nimeä ollutkaan. Hänen äitinsä oli pesumuija ja kävi -työssä kaupungilla. Alphonse harhaili pitkin päivää pihalla tai -rantalaiturilla, ja minä näin ikkunasta hänen likaiset kasvonsa, -kellervän pörrötukkansa, taustattomat housunsa ja kenkärajansa, joita -hän liotteli lätäköissä. Minäkin olisin mielelläni astellut vapaasti -lätäköissä. Alphonse kävi ahkerasti tervehtimässä keittäjättäriä saaden -heiltä monta korvapuustia ja muutamia kuivuneita pasteijankuoria. -Tallirengit lähettivät hänet toisinaan kaivolle ammentamaan vettä -ämpäriin, jonka hän kantoi ylpeänä takaisin, naama tulipunaisena ja -kieli ulkona suusta. Minä kadehdin häntä. Hänen ei tarvinnut oppia -Lafontaine'in satuja kuten minun, ei tarvinnut pelätä saavansa -nuhteita, jos sattui nuttu hieman tahraantumaan! Häntä ei vaadittu -sanomaan hyvää päivää, hyvä herra! hyvää päivää, hyvä rouva! -henkilöille, joiden päivät, olivatpa hyviä tai huonoja, eivät -herättäneet hänessä minkäänlaista mielenkiintoa, ja jos hänellä ei -ollutkaan Noakin arkkia eikä koneistolla varustettua hevosta kuten -minulla, niin hän sen sijaan leikki mielinmäärin kiinniottamillaan -varpusilla, kissoilla, jotka vaeltelivat vapaudessa samoinkuin hän, -vieläpä tallissa olevilla hevosillakin, kunnes ajomies huiskaisi hänet -pihalle luudallaan. Hän oli vapaa ja uskalias. Pihalta, omasta -valtapiiristään, hän katseli minua, joka seisoin ikkunassa, niinkuin -katsellaan häkkilintua. - -Piha oli hauska, sillä siellä liikkui alinomaa kaikenlaisia eläimiä ja -palvelusväkeä. Se oli suuri; päärakennuksen seinää, joka oli sen -eteläpuolella, peitti vanha, rosoinen ja surkastunut viiniköynnös, -ja köynnöspeitteen yläpuolella oli aurinkokello, jonka taulusta -päivänpaiste ja sade olivat hivuttaneet numerot näkymättömiin. Tuo -varjoviiva, joka huomaamatta pitkin kivipintaa, ihmetytti minua. -Kaikista menneisyyden muistoista, joita mielessäni herättelen, on tämän -pihan kuva oudoimpia nykypäivien pariisilaisille. Heidän pihansa ovat -neljän neliömetrin laajuiset; niistä käsin voi nähdä nenäliinan -suuruisen kappaleen taivasta viiden kerroksen ulkonevain -ruokakomeroitten yläpuolella. Se on kehitystä, mutta epätervettä. - -Sattuipa eräänä päivänä, että tästä hauskasta pihasta, jonka kaivolle -emännöitsijät aamuisin saapuivat täyttämään ruukkujansa ja jossa -keittäjättäret kuuden tienoissa sekoittelivat salaattiansa -rautalankakoreissa, pakisten tallirenkien kanssa, -- sattui että tästä -pihasta revittiin kivitys. Se revittiin vain siitä syystä, että oli -aikomuksena kivetä se uudelleen. Mutta töitten kestäessä sattui -satamaan, joten se muuttui kovin liejuiseksi, ja Alphonse, joka eli -siellä kuin satyyri metsässään, oli kiireestä kantapäähän -maankarvainen. Hän siirteli kiviä iloisena ja innostuneena. -Kohottaessaan päätään ja nähdessään minut yksinäisessä ylhäisyydessään -hän viittasi minua tulemaan. Minua kovin halutti leikkiä hänen kanssaan -kivityksen repimistä. Minun huoneessani ei sellainen leikki käynyt -päinsä. Ilmeni, että huoneistomme ovi oli auki. Minä riensin alas -pihalle. - --- Tässä minä olen, virkoin minä Alphonse'ille. - --- Tuossa on kivi, vastasi hän. - -Hän oli kesyttömän näköinen ja hänen äänensä oli karkea; minä tottelin. -Mutta samassa kivi temmattiin minun kädestäni ja minä tunsin kohoavani -ilmaan. Närkästynyt hoitajattareni kiidätti minut pois. Hän pesi minut -Marseillen saippualla ja käski minua häpeämään, että olin aikonut -leikkiä katupojan, kulkurin, heittiön kanssa. - --- Alphonse, lisäsi äitini, Alphonse on huonosti kasvatettu; se ei ole -hänen vikansa, se on hänen onnettomuutensa, mutta hyvinkasvatettujen -lasten ei pidä seurustella sellaisten kanssa. - -Minä olin sangen ymmärtäväinen ja harkitseva lapsi. Minä kätkin äitini -sanat mieleeni, ja ne liittyivät omia aikojaan siihen, mitä kuulin -kadotuksen lapsista, kun minulle selitettiin vanhaa kuvaraamattua. -Tunteeni Alphonse'ia kohtaan muuttuivat kerrassaan. Minä en häntä enää -kadehtinut, en ollenkaan. Hän herätti minussa pelon ja säälin sekaisia -tunteita. "Se ei ole hänen vikansa, se on hänen onnettomuutensa." Nämä -äitini sanat saivat minut levottomaksi hänen tähtensä. Sinä, äiti, teit -hyvin, lausuessasi ne minulle, teit hyvin ilmaistessasi minulle jo -varhaisessa lapsuudessa viheliäisten viattomuuden. Sanasi olivat hyvät; -minun asianani oli pitää ne elävinä mielessäni lopun ikääni. - -Ainakin tällä kertaa sanat tehosivat: kadotuksen lapsen kohtalo sai -minut murheelliseksi. Eräänä päivänä, kun tuo synkkä ja voimallinen -Kain kiusasi pihalla vanhan vuokralaisrouvan papukaijaa, minä katselin -hänen puuhiaan murhemielin kuin kunnon pieni Abel ainakin. Abeleita luo --- valitettavasti! -- onni. Minä mietin keinoa, miten voisin osoittaa -syvyyden alhossa olevalle veljelleni myötätuntoani. Ajattelin lähettää -hänelle lentosuudelman, mutta hänen jurot kasvonsa eivät näyttäneet -erikoisen soveliailta sitä vastaanottamaan ja sydämeni ei taipunut -sellaiseen lahjaan. Etsin kauan aikaa, mitä voisin antaa; olin pahassa -pulassa. Joka tapauksessa näytti minusta liikanaiselta luovuttaa -Alphonse'ille koneistolla varustettu hevoseni, jolla ei ollut enää -mitään tietoa hännästään enempää kuin harjastaankaan. Ja muuten: onko -hevosen lahjoittaminen oikeastaan mikään säälin osoitus? Kadotuksen -lapselle oli annettava sovelias lahja. Ehkäpä kukka? Salissa oli -kukkavihkoja. Mutta kukka muistuttaa suuteloa. Minä epäilin, pitikö -Alphonse kukista. Kovin neuvottomana minä kiertelin ruokasalissa. Äkkiä -minä taputin iloisesti käsiäni: olin löytänyt mitä etsin. - -Tarjoilupöydällä maljassa oli oivallisia Fontainebleaun rypäleitä. Minä -nousin tuolille ja otin pitkän ja painavan tertun, joka melkein -yksinään täytti maljan. Vaaleanviheriät rypäleet olivat toiselta -kyljeltään kullankellervät. Oli pakko uskoa, että ne ihanasti sulivat -suussa, mutta minä en kumminkaan niitä maistanut. Minä juoksin hakemaan -lankakerää äitini ompelupöydän laatikosta. Minua oli kielletty sieltä -mitään ottamasta. Mutta täytyy osata olla tottelematon. Minä kiinnitin -tertun langanpäähän, kumarruin ikkunalaudan yli, kutsuin Alphonse'ia ja -laskin tertun hitaasti alas pihalle. Paremmin nähdäkseen suori -kadotuksen lapsi silmiltään keltaiset hiustukkonsa, ja kun terttu oli -tullut hänen ulottuvilleen, niin hän tempasi sen lankoineen päivineen. -Sitten hän kohotti päätänsä, pisti kielensä ulos, teki minulle pitkän -nenän ja juoksi tiehensä näyttäen minulle takalistoaan. Pienet ystäväni -eivät olleet minua totuttaneet sellaiseen käytökseen. Olin aluksi kovin -hermostunut. Mutta sitten rauhoituin johtuessani ajattelemaan, että -olin tehnyt oikein, kun en ollut lähettänyt hänelle kukkaa enkä -suudelmaa. - -Tuo ajatus karkoitti vihankaunan. Siitäkin näemme, että kunhan -itserakkaus on tyydytetty, muu ei merkitse mitään. - -Mutta kun sitten johtui mieleeni, että seikkailu oli tunnustettava -äidille, niin jouduin ankaran masennuksen valtoihin. Suotta, sillä jos -äiti minua toruikin, tapahtui se ilomielin; minä huomasin sen hänen -nauravista silmistään. - --- Pitää antaa omastaan eikä toisten omasta, sanoi hän, ja pitää osata -antaa. - --- Siinä on onnen salaisuus, jonka harvat tuntevat, lisäsi isäni. - -Hän sen tunsi, jos kukaan! - - - -6. - -Kultasilmä Marcelle. - - -Minä olin viisivuotias ja muodostin itselleni maailmasta käsityksen, -jota on täytynyt myöhemmin muuttaa -- ikävä kyllä, sillä se oli -ihastuttava. Eräänä päivänä, kun olin parhaillaan piirustelemassa -ukonkuvia, kutsui äitini minua ollenkaan ottamatta huomioon, että -häiritsi minua. Äidit ovat toisinaan hyvinkin ajattelemattomia. - -Tällä kertaa asia koski siistiytymistä. Minä en pitänyt sitä -tarpeellisena, vaan pikemmin epämiellyttävänä, tein vastarintaa, -irvistelin ja olin sanalla sanoen sietämätön. - -Äitini virkkoi: - --- Kummitätisi tulee; olisipa se hassua, ellet olisi kunnollisesti -puettu! - -Kummitätini! En ollut häntä vielä nähnyt, en tuntenut häntä laisinkaan. -En edes tiennyt, että hän oli olemassa. Sensijaan tiesin varsin hyvin, -mikä kummitäti on: olin siitä lukenut saduissa ja nähnyt sen kuvissa; -tiesin, että kummitäti on haltijatar. - -Minä annoin äitikullan kammata ja saippuoida itseäni ihan mielin -määrin. Kummitätiä ajatellessani tunsin ääretöntä uteliaisuutta: mielin -tulla hänet tuntemaan. Mutta vaikka olinkin yleensä ankara kyselijä, en -nyt tiedustellut mitään kaikesta siitä, mitä kiihkeästi halusin tietää. - --- Minkä vuoksi? - --- Te kysytte, minkä vuoksi! Seikka oli se, etten uskaltanut. -Haltijattaret, sellaisina miksi minä ne käsitin, vaativat hiljaisuutta -ja salaperäisyyttä, tunteen epämääräisyys on niin viehättävä, että -maailman nuorinkin mieli pyrkii vaistomaisesti sitä tarkoin -varjelemaan, on olemassa asioita, joita ei lapsi enempää kuin -täysikasvanutkaan kykene kielin kertomaan -- sanalla sanoen: minä -rakastin kummitätiäni. - -Varmaan hämmästytän teitä, mutta totuudessa on onneksi toisinaan -jotakin aavistamatonta, joka tekee sen siedettäväksi... Kummitätini oli -niin kaunis kuin toivoa sopii. Kun näin hänet, niin tunsin hänet. Hän -oli juuri se, jota olin odottanut, hän oli haltijattareni. Katselin -häntä ihmeissäni, ihastuneena. Tällä kertaa luonto sattui olemaan -pienen pojan unelmain veroinen. - -Kummitätini katsoi minua: hänen silmänsä olivat kuin kultaa. Hän -hymyili, ja minä näin hampaat, jotka eivät olleet suuremmat kuin minun. -Hän puhui: ääni oli kirkas, se solisi kuin metsäpuro. Hän suuteli minua -raikkain huulin: suutelo tuntuu vieläkin poskellani. - -Hänet nähdessäni minä tunsin rajatonta, suloista nautintoa, ja -kohtauksemme täytyi olla joka suhteessa hurmaava, sillä sen jättämässä -muistelossa ei ole pienintäkään turmelevaa yksityiskohtaa. Se elää -mielessäni kirkkaana ja koruttomana. Kummitätini ilmenee minulle aina -suu puoliavoinna hymyä ja suuteloa varten, seisaallaan, syli avoinna. - -Hän nosti minut käsivarrelleen ja virkkoi: - --- Näytähän, kultaseni, minkäväriset sinulla on silmät. - -Sitten hän lisäsi, kiharoitani ravistellen: - --- Hän on vaalea, mutta tummenee ajan mittaan. - -Haltijattareni tunsi tulevaisuuden. Kumminkaan eivät hänen hyvänsuovat -ennustuksensa ilmoittaneet koko tulevaisuutta. Nykyjään eivät hiukseni -enää ole vaaleat eivätkä tummat. - -Seuraavana päivänä hän lähetti minulle leluja, joka eivät näyttäneet -minua varten tehdyiltä. Minua askarruttivat kirjat, kuvat, liimapullo, -värilaatikot ja koko se kalusto, jota käyttelee älykäs, heiveröinen ja -istumiseen tottunut poikanen, luontevasti kehitellen sellaisten lelujen -avulla muoto- ja väriaistiansa, joka on myöhemmin monien surujen ja -ilojen aiheena. - -Kummitätini valitsemat lahjat eivät soveltuneet mainittuun -elämänsuuntaan. Ne muodostivat urheilevan poikasen ja nuoren -voimistelijan täydellisen tarpeiston: siinä trapetsi, köysiä, tankoja, -painoja ja kaikkea muuta mitä tarvitaan pojan voimien harjoittamiseksi, -jotta ne kehittyisivät miehekkään joustaviksi. - -Pahaksi onneksi minä jo taivuin oppineeseen elämään, järjestelin -mielelläni leikelmiä iltaisin lampun ääressä, olin syvästi kiintynyt -kuviin ja irtauduin näistä ennakolta taiteilijaksi määrätyn henkilön -huvituksista ainoastaan jonkinlaisen mielettömyyden puuskan, hurjan -epäjärjestyksenhimon valtaamana leikkiäkseni kaikenlaisia säännöttömiä, -tahdittomia leikkejä: varasta, haaksirikkoa, tulipaloa. Kaikki nuo -kiiltävät puiset ja rautaiset kojeet tuntuivat minusta kylmiltä ja -raskailta, niistä puuttui viehätys ja elämä, kunnes kummitätini -tartutti niihin hieman omaa suloansa opettaessaan minua niitä -käyttämään. Hän nosteli punnuksia kovin mahtipontisesti, taivutti -kyynärpäänsä taaksepäin näyttääkseen minulle, kuinka käsivarsien ja -selän väliin viety sauva kehittää rintakehää. - -Eräänä päivänä hän nosti minut polvelleen ja lupasi minulle laivan, -laivan taklauksineen päivineen, purjeineen ja kylkiaukoista -pilkistävine tykkeineen. Kummitätini puhui meriasioista kuin vanha -merikarhu. Hän ei unohtanut märssyä, ei vantteja, ei prammitankoa eikä -yläprammiraakaa Nuo oudot sanat eivät ottaneet ollenkaan loppuakseen; -hän näytti lausuvan niitä mielellään. Varmaan ne muistuttivat hänelle -monia vanhoja asioita. Haltijattaret ne liikkuvat vesillä. - -Laivaani minä en saanut. Mutta minun ei ole milloinkaan, ei edes -lapsuudessa, tarvinnut omistaa olioita voidakseni niistä nauttia. -Haltijattaren laiva askarrutti minua kauan. Minä näin sen. Näen sen -vieläkin. Se ei ole enää mikään lelu. Se on aave. Se liukuu äänetönnä -pitkin hämyistä merta, ja sen kannella näen naisen, liikkumatonna, -kädet riipuksissa, silmät suurina ja tyhjinä. - -Minun ei ollut sallittu enää nähdä kummitätiäni. - -Minulla oli siitä lähtien selvä käsitys hänen luonteestaan. Minä -tajusin, että hän oli syntynyt miellyttämään ja rakastamaan, että siinä -oli hänen kutsumuksensa. Valitettavasti en erehtynytkään! Sain -myöhemmin kuulla, ettei Marcelle (hänen nimensä oli Marcelle) ole -eläissään tehnyt mitään muuta. - -Useita vuosia myöhemmin sain kuulla jotakin hänen elämästään. Marcelle -ja äitini olivat tutustuneet toisiinsa luostarissa. Mutta äitini, joka -oli muutamia vuosia vanhempi, oli liian viisas ja liian hillitty -voidakseen alinomaa seurustella Marcelle'in kanssa, jonka -ystävyyssuhteet muodostuivat poikkeuksellisen kuumiksi ja tavallaan -mielettömiksi. Se nuori hoitolainen, joka herätti Marcelle'issa -kaikkein tavattomimmat tunteet, oli kauppiaan tytär, kookas, -rauhallinen henkilö, ivallinen ja ahdasmielinen. Marcelle ei voinut -irroittaa katsettaan hänestä, suli kyyneliin, kun ystävätär jotakin -lausui tai teki jonkin eleen, pani alinomaa toimeen mustasukkaisuuden -kohtauksia ja kirjoitti hänelle oppitunneilla parinkymmenen sivun -pituisia kirjeitä, kunnes tyttö vihdoin kärsimättömänä selitti -saaneensa kyllikseen ja pyysi saada olla rauhassa. - -Marcelle parka vetäytyi takaisin niin masentuneena ja murheellisena, -että äitini kävi häntä sääliksi. Silloin tuli heidän suhteensa -alulleen, hiukan ennen kuin äitini lähti luostarista. He lupasivat -käydä toisiaan tervehtimässä ja pitivät lupauksensa. - -Marcelle'in isä oli maailman paras ihminen, viehättävä, henkevä ja -vailla niin sanottua tavallista tervettä järkeä. Hän luopui laivastosta -aiheettomasti, purjehdittuaan kaksikymmentä vuotta. Sitä ihmeteltiin. -Olisi pikemmin pitänyt ihmetellä, että hän oli pysynyt palveluksessa -niin pitkän aikaa. Hänen varansa olivat vähäiset ja taloudenhoitonsa -perin kehno. - -Eräänä sadepäivänä hän näki ikkunasta vaimonsa ja tyttärensä -kävelemässä, kovin huolissaan hameittensa ja sateenvarjojensa vuoksi. -Silloin hän ensimmäisen kerran huomasi, ettei heillä ollut ajoneuvoja, -ja tämä huomio teki hänet sangen murheelliseksi. Hän muutti heti -paikalla arvopaperinsa rahaksi, möi vaimonsa jalokivet, lainasi lisää -erinäisiltä ystäviltä ja riensi Badeniin. Koska hänellä oli pettämätön -pelitekniikka, niin hän pelasi paljosta voittaakseen hevoset, vaunut ja -liverit. Viikon kuluttua hän palasi kotiinsa putipuhtaana ja uskoen -entistä lujemmin pelitekniikkaansa. - -Hänelle jäi pieni maatila, jossa hän viljeli ananasta. Vuoden ajan tätä -viljelystä harjoitettuaan hänen täytyi myydä tilukset voidakseen maksaa -ansarit. Sitten hän ryhtyi keksimään koneita, ja hänen vaimonsa kuoli -ihan hänen huomaamattaan. Hän lähetti ministereille, edustajahuoneille, -tiedeakatemialle, oppineille seuroille ja lukemattomille muille -suunnitelmiaan ja tutkielmiaan. Nämä tutkielmat oli toisinaan laadittu -runomittaan. Kaikesta huolimatta hän ansaitsi hieman rahaa, hän eli. Se -oli ihmeellistä. Marcelle piti asiaa varsin yksinkertaisena ja osti -itselleen hattuja kaikilla niillä kolikoilla, jotka osuivat hänen -käsiinsä. - -Äitini ei käsittänyt, kuinka nuori tyttö voi viettää sellaista elämää. -Marcelle sai hänet vapisemaan. Siitä huolimatta hän rakasti -Marcelle'ia. - --- Jospa tietäisit, sanoi äitini minulle sata kertaa, jospa tietäisit, -kuinka viehättävä hän silloin oli. - --- Äiti kulta, voinhan sen hyvin arvata. - -Heille sattui kuitenkin erimielisyys, ja syynä oli eräs arka tunne, -jota ei suinkaan tulisi jättää siihen varjoon, missä rakkaittemme -virheet yleensä piilevät, mutta jota minun ei sovi eritellä niinkuin -kenen muun tahansa. Minun ei sovi sitä tehdä, enkä voisikaan, koska -asiaa koskevat tietoni ovat erittäin epämääräiset. Äidilläni oli siihen -aikaan sulhanen, nuori lääkäri, jonka hän vähää myöhemmin nai ja josta -tuli minun isäni. Kuten jo mainittiin, oli Marcelle lumoava. Hän -herätti rakkautta, hän halasi sitä. Isäni oli nuori. He näkivät -toisensa, he juttelivat. Mitäpä vielä tietäisin?... Äitini meni -naimisiin eikä enää seurustellut Marcelle'in kanssa. - -Kaksivuotisen karkoituksen jälkeen kultasilmä kaunotar otettiin taasen -armoihin. Vieläpä siinä määrin, että hänet pyydettiin minun -äitikummikseni. Hän oli sillävälin mennyt naimisiin hänkin. Tämä seikka -luullakseni melkoisesti helpotti sovintoa. Marcelle jumaloi miestään, -pientä, rumaa murjaania, joka oli seitsemännestä ikävuodestaan -purjehtinut eräässä kauppa-aluksessa ja jonka ankarasti epäilen käyneen -orjakauppaa. Koska hänellä oli talo ja omaisuutensa Rio de Janeirossa, -vei hän kummitätini sinne. - -Äitini on usein sanonut minulle: - --- Et voi kuvitella, millainen Marcelle'in puoliso oli: apina, -marakatti, kiireestä kantapäähän keltaisiin puettu marakatti. Hän ei -osannut kunnolla mitään kieltä. Hän osasi vain hieman kaikkia, ja -ilmaisi ajatuksensa huudoin, elein ja silmänmulkauksin. Totuuden -nimessä on myönnettävä, että hänen silmänsä olivat erittäin kauniit. -Äläkä erehdy luulemaan, lapsukaiseni, että hän oli saarilta, lisäsi -äitini; hän oli ranskalainen, kotoisin Brestistä, ja hänen nimensä oli -Dupont. - -Ohimennen sopii huomauttaa, että äitini nimitti "saariksi" kaikkea, -mikä ei kuulu Eurooppaan. Se saattoi epätoivoon isäni, joka oli -kirjoittanut erinäisiä vertailevan kansatieteen alaan kuuluvia teoksia. - --- Marcelle, jatkoi äitini, Marcelle oli silmittömästi ihastunut -mieheensä. Ensi aikoina tuntui aina siltä, kuin olisi häirinnyt -käydessään heidän luonaan. Marcelle oli onnellinen kolme, neljä vuotta. -Sanon onnellinen, sillä onhan maku kovin erilainen. -- Mutta hänen -ollessaan Ranskassa käymässä..., sinä et sitä muista, olit liian pieni. - --- Vielä mitä, äiti, minä muistan sen varsin hyvin. - --- No niin! Hänen täällä ollessaan tuo murjaani siellä saarilla tottui -inhoittaviin tapoihin: hän juopotteli merimieskapakoissa huonojen -naisten seurassa. Häntä lyötiin puukolla. Saatuaan sen tietää Marcelle -heti lähti kotiin. Hän hoiti miestään osoittaen samaa verratonta intoa -kuin kaikessa muussakin toiminnassaan. Mutta miehelle sattui -verensyöksy, johon hän kuoli. - --- Eikö Marcelle palannut Ranskaan? Äiti, miksi en ole sen koommin -nähnyt kummitätiäni? - -Tähän kysymykseen äitini vastasi hämillään: - --- Jäätyään leskeksi hän tutustui Rio de Janeirossa meriupseereihin, -jotka tekivät hänelle paljon vääryyttä. Marcelle'ista ei saa ajatella -pahaa, lapsukaiseni. Hän oli erikoinen nainen, hän ei käyttäytynyt -niinkuin muut. Kävi kumminkin vaikeaksi ottaa häntä vastaan. - --- Äiti, minä en ajattele pahaa Marcelle'ista. Mutta sanohan, mihin hän -on joutunut. - --- Asian laita on näin, poikaseni: eräs laivastonupseeri rakasti häntä, -mikä oli varsin luonnollista, ja saattoi hänet huonoon valoon, koska -niin kaunis voitto hyväili hänen itserakkauttaan. Minä en mainitse -upseerin nimeä; hän on nykyisin vara-amiraali, ja sinä olet useita -kertoja aterioinut samassa pöydässä kuin hän. - --- Mitä? Onko se V... tuo iso, punakka mies? Aivan oikein, äiti, hän -kertoo päivällisten jälkeen somia naisjuttuja, tuo amiraali! - --- Marcelle rakasti häntä mielettömästi ja seurasi häntä kaikkialle. -Ymmärräthän, poikani, etten tunne tätä juttua ihan tarkoin. Mutta loppu -oli kamala. He olivat molemmat Amerikassa, en voi täsmälleen sanoa -missä, sillä maantieteelliset nimet eivät ole milloinkaan pysyneet -muistissani. Upseeri oli häneen väsynyt, jätti hänet jonkin tekosyyn -nojalla ja palasi Ranskaan. Odottaessaan häntä takaisin Marcelle luki -eräästä Pariisin lehdestä, että upseeri oli nähty teatterissa erään -näyttelijättären seurassa. Marcelle ei voinut hillitä itseänsä, vaan -astui laivaan, vaikka olikin kuumeessa. Hän kuoli matkalla, poikaseni, -ja kummitäti rukka kiedottiin palttinaan ja viskattiin mereen. - -Niin kertoi äitini. Enempää en asiasta tiedä. Mutta joka kerta, kun -taivas on lempeän harmaa ja tuuli vienosti huokailee, rientää aatokseni -kohti Marcelle'ia ja minä puhelen hänelle näin: - --- Kiusattu sielu parka, sinä, joka harhailet vanhaa valtamerta, missä -maan ensimmäinen rakkaus liekkui, kallis varjo, oi kummitätini ja -haltijattareni, sinua siunaa rakastajistasi uskollisin, ainoa kenties, -joka sinua vielä muistelee! Ole siunattu siitä lahjasta, jonka laskit -kehtooni vain sen yli kumartumalla, ole siunattu siitä, että ilmaisit -vasta aukenevalle aatokselleni ne tenhoisat tuskat, joita kauneus -tuottaa käsittäjälleen, sinua siunaan minä, jonka lapsena nostit maasta -etsimään silmiesi väriä. Se lapsi oli onnellisin, ja rohkenenpa sanoa: -paras ystäväsi. Hänelle sinä annoit enemmän kuin kenellekään muulle, -sinä antelias nainen, sillä sinun sylisi avautuessa avautui hänelle -unelmain ääretön maailma. - - - -7. - -Huomautus, kirjoitettu päivänkoitteessa. - - -Siinä on talvisen yön sato, muistelmaini ensimmäinen lyhde. Antaisinko -sen hajaantua tuuleen? Eikö ole parempi sitoa se ja kantaa riiheen? -Luulenpa, että siitä tulee hyvää ravintoa ihmismielille. - -Ihmisistä parhain ja oppinein, herra Littré, toivoi jokaisella -perheellä olevan oman arkiston ja oman opettavaisen historiansa. "Siitä -saakka", sanoi hän, "kun hyvä viisaustiede on opettanut minua -ylenmäärin kunnioittamaan perintä tietoa ja säilyttämistä, olen usein -valittanut, etteivät keskiajan porvarilliset perheet tulleet -laatineeksi vaatimattomia muistikirjoja, joihin olisivat merkinneet -kotoisen elämänsä tärkeimmät tapahtumat ja joka olisi siirtynyt -polvesta polveen niin kauas kuin sukua oli olemassa. Kuinka -mielenkiintoisia olisivatkaan ne muistiinpanot, jotka olisivat -säilyneet meidän aikoihimme! Kuinka paljon kadonneita huomioita ja -kokemuksia olisikaan pelastettu, kunhan olisi viitsitty nähdä vähän -vaivaa!" - -No niin, minä puolestani olen täyttänyt viisaan vanhuksen toivomuksen: -nämä lehdet säilytetään Nozière'in perheen muistiinpanojen alkuna. -Älkäämme kadottako mitään mennyttä. Vain menneisyyden avulla -rakennetaan tulevaisuutta. - - - - -II. - -Uusia rakkauksia. - - - -1. - -Kasvitieteellisen puutarhan erakkomaja. - - -Minä en osannut lukea, käyskelin lämsähousuissa, itkin, kun -hoitajattareni niisti nenääni, ja tunsin kalvavaa kunnianhimoa. Niin on -laita: varhaisimpana ikäkautena eli minussa himo tulla viipymättä -kuuluisaksi säilyäkseni ihmisten muistissa. Harkitsin siihen -tarvittavia keinoja samalla asetellen tinasotilaitani ruokapöydälle. -Jos olisin voinut, olisin lähtenyt sotakentille saavuttamaan -kuolemattomuutta ja olisin ollut verrattava niihin kenraaleihin, joita -heilutin pienissä käsissäni suoden heille sotaonnea pöydän -vahakankaalla. - -Mutta vallassani ei ollut hankkia itselleni ratsu, univormu, rykmentti -ja vihollisia -- kaikki sotilaalliseen maineeseen oleellisesti -liittyviä asioita. Niinpä ajattelinkin ruveta pyhimykseksi. Se vaatii -vähemmän varustuksia ja tuottaa paljon ylistystä. Äitini oli hurskas. -Hänen hurskautensa -- rakastettava ja vakava kuten hän itse -- viehätti -minua kovin. Äitini luki usein Pyhimysten elämää, jota minä ihastuneena -kuuntelin ja joka täytti sieluni hämmästyksellä ja rakkaudella. -Niinmuodoin tiesin, miten Herran miehet menettelivät tehdessään -elämänsä arvokkaaksi ja ansiokkaaksi. Tiesin millaista taivaallista -tuoksua veritodistajan ruusut huokuvat. Mutta veritodistaja on -äärimmäisyys, johon en puolestani pysähtynyt. En myöskään ajatellut -apostolin enkä saarnaajan virkaa, johon minulla ei ollut -mahdollisuuksia. Tyydyin lihankidutukseen, koska se oli helposti ja -varmasti toteutettavissa. - -Antautuakseni siihen aikaa hukkaamatta kieltäydyin syömästä aamiaista. -Äitini, joka ei tiennyt mitään uudesta kutsumuksestani, luuli minun -olevan sairaan ja katseli minua niin huolestuneena, että mieleni oli -paha. Siitä huolimatta minä paastosin. Sattuessani sitten muistamaan -patsaan nenässä eläneen pyhimyksen Simeonin nousin keittiön vesihanan -päälle. Siinä en kumminkaan voinut ruveta elämään, sillä -hoitajattaremme Julie karkoitti minut siitä varsin pian. Astuttuani -alas syöksyin kiihkeästi täydellistymisen tielle päättäen pitää -esikuvanani Patrasin Nikolaita, joka jakoi rikkautensa köyhille. Isäni -työhuoneen ikkuna oli rantalaiturille päin. Minä heitin ikkunasta -tusinan verran kolikoita, jotka olin saanut, koska ne olivat -uusia ja kiiltäviä; sitten heitin saman tien palloni ja hyrräni -ankeriaannahkaisine piiskoineen. - --- Poika on typerä! huudahti isäni sulkien ikkunan. - -Olin vihoissani ja häpeissäni, kun kuulin itseäni sillä tavoin -arvosteltavan. Toisaalta ajattelin, ettei isäni ollut pyhimys, kuten -minä, eikä niinmuodoin pääsisi kerallani osalliseksi autuaitten -kunniasta, ja tämä ajatus oli minulle suureksi lohdutukseksi. - -Kun tuli aika lähteä kävelylle, pantiin päähäni hattu, minä tempasin -siitä pois sulan, noudattaen autuasta Habre'ia, joka vanhan, likaisen -lakin saatuaan laahasi sitä loassa, ennenkuin pani sen päähänsä. -Saadessaan kuulla rikkauksieni ja hattuni tarinan äitini kohautti -olkapäitään ja huokasi raskaasti. Minä tuotin hänelle tosiaankin surua -ja murhetta. - -Kävelyllä ollessani loin katseeni maahan, jotta ulkomaailman esineet -eivät pääsisi minua häiritsemään, noudattaen siten Pyhimysten elämässä -usein mainittua opetusta. - -Tältä terveelliseltä kävelyltä palattua minä tein pyhyyteni -viimeistelyä varten itselleni jouhipaidan pistämällä vanhasta -nojatuolista nyhtämiäni jouhia paidan ja selän väliin. Sen johdosta -jouduin kokemaan uusia kärsimyksiä, sillä Julie yllätti minut juuri kun -olin siten jäljittelemässä pyhän Fransiskuksen oppilaita. Tunkeutumatta -asian henkeen ja ytimeen, hän pysähtyi ulkonaisiin seikkoihin, näki, -että olin repinyt nojatuolia, ja läimäytti minua pakaroille -yksinkertaisuudessaan. - -Harkitessani kuluneen päivän kiusallisia tapahtumia oivalsin selvästi, -että pyhyyden harjoittaminen perheen keskuudessa on erittäin vaikeata. -Minä käsitin, miksi pyhä Antonius ja pyhä Hieronymus olivat siirtyneet -erämaahan jalopeurain ja sorkkajalkaisten metsäjumalain joukkoon, ja -päätin huomisesta lähtien asettua erakkomajaan. Minä valitsin -piilopaikakseni kasvi- ja eläintieteellisen puutarhan sokkelon. -Aikomukseni oli elää siellä mietiskelyyn vaipuneena ja puettuna -palmunlehdistä kyhättyyn viittaan, kuten pyhä Paavali-erakko. Ajattelin -näin: "Tässä puutarhassa on juuria ravinnokseni. Vuoren harjanteelta -löytyy siellä maja. Siellä olen kaikkien luontokappaleiden ympäröimänä. -Jalopeura, joka kaivoi kynsillään haudan Egyptin pyhälle Marialle, -hakee minua varmaan suorittamaan viimeistä palvelusta jollekin -lähiseudun yksineläjälle. Minä näen, kuten pyhä Antonius, ihmisen, -jolla on pukin kaviot, ja hevosen, jolla on ihmisen vartalo. Voipa -vielä sattua, että enkelit kohottavat minut maasta veisaten -ylistysvirsiä." - -Päätökseni ei tunnu niin oudolta, kun tietää, että kasvitieteellinen -puutarha oli jo pitkät ajat ollut minulle pyhä paikka, lähinnä -verrattava maalliseen paratiisiin, jonka näin esitettynä vanhassa -kuvaraamatussani. Hoitajattareni vei minut sinne usein, ja minut -valtasi siellä pyhän riemastuksen tunne. Taivaskin näytti siellä -aineettomammalta ja puhtaammalta kuin muualla, ja pilvissä, jotka -leijailivat papukaijain häkin, tiikerin kopin, karhun luolan ja norsun -asumuksen yläpuolella, saatoin hämärästi nähdä valkopartaisen ja -siniviittaisen Isä Jumalan, joka ojensi kättään siunatakseen minua -vuorikauriin ja gasellin, kaniinin ja kyyhkyläisen ohella, ja kun -istuin Libanonin seetrin alla, näin oksien lomitse lankeavan -kiireelleni niitä säteitä, jotka ovat lähtöisin iankaikkisen Isän -sormenpäistä. Eläimet, jotka söivät kädestäni katsellen minua -lempeästi, johdattivat mieleeni, mitä äitini oli minulle opettanut -Aatamista ja alkuperäisen viattomuuden päivistä. Luomakunta, joka oli -koottuna sinne kuten muinoin patriarkan uivaan taloon, kuvastui -silmiini lapsellisen sulon kaunistamana. Paratiisiani ei pilannut -mikään. Minua ei ollenkaan loukannut, että näin siellä hoitajattaria, -sotilaita ja virvokkeiden kaupustelijoita. Pikemmin tunsin itseni -onnelliseksi näiden halpain ja vähäisten seurassa, minä kaikkein -vähäisin. Kaikki näytti minusta kirkkaalta, rakastettavalta ja hyvältä, -koska ylevässä viattomuudessani sovelsin kaikki lapsenihanteeseeni. - -Minä nukahdin siinä vakaassa päätöksessä, että siirryn elämään -puutarhaan hankkiakseni ansioita ja tullakseni niiden suurten -pyhimysten veroiseksi, joista koreasanainen historia minulle kertoi. - -Seuraavana aamuna oli päätökseni yhä vielä vakaa. Minä tein sen -äidilleni tiettäväksi. Hän alkoi nauraa. - --- Mistä olet saanut päähäsi, että sinun on ruvettava erakoksi -kasvitieteellisen puutarhan sokkeloon? kysyi hän tukkaani kammaten ja -yhä nauraen. - --- Minä tahdon tulla kuuluisaksi, vastasin minä, ja painattaa -käyntikortteihini: "Erakko ja kalenteripyhimys", kuten isä painattaa -omiinsa: "Lääketieteellisen korkeakoulun palkinnonsaaja ja -Antropologisen yhdistyksen sihteeri." - -Tämän kuullessaan äitini pudotti kamman, joka oli liikkunut tukassani. - --- Pekka! huudahti hän, mitä järjettömyyksiä! Sehän on synti! Olen ihan -onneton! Pikku poikani on menettänyt järkensä siinä iässä, jolloin -ihmisellä ei vielä järkeä ole. - -Sitten hän kääntyi isän puoleen ja virkkoi: - --- Kuulitko, ystäväiseni: seitsenvuotiaana hän tahtoo olla kuuluisa! - --- Rakas ystävä, vastasi isäni, saatpa nähdä, että kahdenkymmenen iällä -kuuluisuus häntä tympäisee. - --- Suokoon Jumala, virkkoi äiti, minä en ollenkaan pidä turhamaisista -ihmisistä. - -Jumala on sen suonut, ja isäni ei erehtynyt. Kuningas Yvetot'n tavoin -minä olen elänyt varsin hyvin olematta kuuluisa eikä minulla enää ole -pienintäkään halua kaivertaa Pietari Nozière'in nimi ihmisten muistiin. - -Mutta kun nyt käyskelen kasvitieteellisessä puutarhassa, mukanani -kaukaisten muistelojen saatto, käyskelen alakuloisena ja yksinäisenä, -niin minut valtaa käsittämätön halu kertoa tuntemattomille ystävilleni, -kuinka muinoin uneksin asettuvani sinne erakkona elämään, ikäänkuin -tämä lapsen unelma voisi liittyä toisten ajatuksiin luoden niihin -lempeän hymyn hohdetta. - -Kysymyksenlainen on minulle se asia, teinkö oikein, kun kuusivuotiaana -heitin sotilasuran mielestäni. Niin näet on laita, etten ole myöhemmin -ajatellutkaan ruveta sotilaaksi. Pahoittelen sitä hieman. Sotilaan -elämässä on erikoista arvokkuutta. Velvollisuus esiintyy siinä selvänä -ja sitä täsmällisempänä, kun sitä ei määrittele järkeily. Henkilö, joka -voi järjellisesti arvostella toimiansa, huomaa pian, ettei niiden -joukossa ole paljonkaan viattomia. Täytyy olla pappi tai sotilas, jos -tahtoo välttää epäilyksen tuskaa. - -Mitä tulee erakonelämää koskevaan haaveeseeni, olen sen haaveillut -uudelleen joka kerta, kun olen luullut tuntevani, että elämä on -perinpohjin kehno: toisin sanoen olen tehnyt niin joka päivä. Mutta -joka päivä nykäisi luonto minua korvasta palauttaen minut niihin -ajanvietteisiin, jotka askarruttavat vaatimattomia eläjiä. - - - -2. - -Isä Le Beau. - - -Heinrich Heinen Muistelmiin sisältyy iskevän todellisia muotokuvia, -joita kuitenkin ympäröi eräänlainen runous. Sellainen on Simon de -Geldernin, runoilijan enon muotokuva. - -"Hän oli", kertoo Heine, "omituinen ihminen, ulkomuodoltaan mitätön, -jopa eriskummallinenkin. Pieni, sävyisä mies, kasvot kalpeat ja -vakavat, nenä tosin kreikkalaistyylinen, suoraviivainen, mutta varmaan -kolmannesta pitempi kuin Kreikassa käytetyt nenät... Hän käytti aina -vanhanaikaisia vaatteita, lyhyitä housuja, valkoisia silkkisukkia, -solkikenkiä ja vanhan muodin mukaan verraten pitkää palmikkoa, joka -pienen miehen katua käyskellessä hypähteli olkapäältä toiselle, teki -kaikenlaisia keikauksia ja näytti ivailevan omaa herraansa hänen -selkänsä takana. - -"Tämä kunnon mies oli sielultaan mitä ylevämielisin; hänen vähäinen -lievenuttunsa, joka oli takaa kuin västäräkinpyrstö, sulki sisäänsä -viimeisen ritarin. Tämä ritari ei kumminkaan kuulunut vaeltavien -ryhmään. Hän pysyi kotonaan Düsseldorfissa, Noakin arkissa. Niin -nimitettiin hänen pientä, isiltä perittyä taloansa, jonka oven -yläpuolella voitiin nähdä somasti veistetty ja monin värein maalattu -Noakin arkki. Uupumattoman ahkerana hän antautui siellä kaikenlaisiin -oppineisiin harrasteluihinsa ja omituisuuksiinsa, kirjahulluuteensa ja -varsinkin villittyyn kirjailemiseensa, jonka tulokset enimmältä osalta -ilmestyivät poliittisissa päivälehdissä ja tuntemattomissa -aikakauskirjoissa." - -Yleisen menestyksen harrastus ajoi Simon de Geldern parkaa -kirjoittamaan. Hän näki siinä suurta vaivaa. Jo ajatteleminen vaati -häneltä epätoivoisia ponnistuksia. Hän viljeli vanhaa, kankeata tyyliä, -jonka oli jesuiittain koulussa oppinut. - -"Tämä eno", kertoo Heine, "vaikutti voimakkaasti henkiseen -sivistykseeni, joten olen hänelle siinä suhteessa äärettömän suuressa -kiitollisuudenvelassa. Miten erilaiset olivatkin mielipiteemme ja miten -viheliäiset hänen kirjalliset harrastuksensa, ne ehkä sittenkin -innostivat minua kirjoittamaan." - -Vanhan Geldernin kuva johtaa mieleen erään toisen, joka on olemassa -ainoastaan minun omissa muisteluissani ja senvuoksi varmaan tulee -näyttämään kalpealta ja tenhottomalta. Toden tunnustaakseni minä en -milloinkaan kykenisi luomaan sellaisia samalla kertaa haaveellisia ja -todellisia muotokuvia, joiden salaisuus oli Rembrandtille ja Heinelle -tuttu. Mikä vahinko! Henkilö, jota aion kuvailla, ansaitsisi taitavan -maalaajan. - -Niin, minulla oli myöskin Simon de Geldernini, joka jo lapsuusaikanani -herätti minuun henkisten asiain harrastusta ja kirjoittamiskiihkoa. -Hänen nimensä oli Le Beau, ja johtuu luullakseni hänestä, että minä -olen jo viisitoista vuotta tuhrinut haaveitani paperille. En tiedä, -voinko häntä siitä kiittää. Ainakaan hän ei herättänyt oppilaassaan -mitään vaarallista kiihkoa; se oli yhtä viaton kuin hänen oma -mielihalunsa. - -Hänen himonaan oli luetteloiden laatiminen. Hän laati niitä -lakkaamatta. Minä ihailin häntä, ja kymmenvuotiaana oli mielestäni -parempi tehdä luetteloita kuin voittaa taisteluita. Arvostelukykyni on -sittemmin hieman huonontunut, mutta todellisuudessa en ole muuttanut -mielipidettäni läheskään siinä määrin kuin voisi luulla. Isä Le Beau, -kuten häntä nimitettiin, näyttää minusta vieläkin ylistettävältä ja -kadehdittavalta, ja jos minä toisinaan satunkin hymyilemään -muistellessani tätä vanhaa ystävää, niin hilpeyteni on laadultaan -sydämellistä ja hellää. - -Isä Le. Beau oli sangen vanha minun ollessani sangen nuori. Siitä kai -johtui, että ymmärsimme hyvin toisiamme. - -Hänen koko olemuksensa herätti minussa luottavaa uteliaisuutta. Hänen -silmälasinsa, jotka sijaitsivat ison ja pyöreän nenän nokassa, hänen -punakat ja pulleat kasvonsa, hänen väljä päällystakkinsa, jonka -ammottavat taskut olivat täpösen täynnä vanhoja kirjoja, hänen koko -olentonsa huokui herttaisuutta, johon sekaantui rahtunen hupsuutta. -Hänen päässään nähtiin matala, leveälierinen hattu, jonka lennoille -hänen valkoiset hiuksensa kiertyivät niinkuin kuusain pengermän -kaidepuille. Kaikki mitä hän sanoi oli korutonta, lyhyttä, vaihtelevaa, -kuvallista kuten lastensatu. Hän oli luonnostaan lapsekas ja huvitti -minua sitä ollenkaan yrittämättä. Ollen vanhempaini hyvä ystävä ja -pitäen minua älykkäänä ja rauhallisena poikasena hän kehoitti minua -käymään asunnossaan, jossa muuten vierailivat vain rotat. - -Hänen asuntonsa sijaitsi vanhassa talossa erään kapean ja mäkisen kadun -varrella, joka johtaa kasvitieteelliseen puutarhaan ja johon silloin -luullakseni olivat kokoontuneet kaikki Pariisin korkinleikkaajat ja -tynnyrimestarit. Vastaani lemahtavaa hajua en eläissäni unohda. -Vanhan palvelijattaren Nanonin opastamana kuljettiin kirkkoherran -pienen puutarhan läpi, noustiin portaille ja astuttiin mitä -eriskummallisimpaan asumukseen. Pitkin etehisen seinämiä riviin -asetetut muumiot olivat ensimmäisinä tulijaa vastaanottamassa; yksi -niistä oli kullatussa kotelossaan, toisilla oli kuivuneitten -ruumiittensa ympärillä vain mustuneita riepuja, ja eräs, joka oli -vapautettu siteistään, katseli emaljisilmillään ja näytteli valkoisia -hampaitansa. Rappuset olivat yhtä peloittavat: seinillä riippui -kahleita, kaularautoja ja käsivarren mittaisia vankilanavaimia. - -Isä Le Beau olisi voinut Bouvardin tavoin liittää kokoelmiinsa vanhan -hirsipuunkin. Joka tapauksessa hänellä oli hallussaan erinäisiä -kidutuskojeita, muun muassa tusinan verta somia suukapuloita. Asumuksen -kaikki neljä huonetta olivat ihan yhdenlaiset: niissä oli kirjoja -kattoa myöten ja lattialla virui lisäksi sekasortoinen joukko karttoja, -vanhoja rahoja, asevaruksia, lippuja, mustuneita maalauksia ja vanhojen -puu- ja kiviveistosten kappaleita. Ontuvalla pöydällä ja madonsyömän -kirstun kannella oli kokonaisia vuoria maalattua fajanssia. - -Kaikki, mikä suinkin oli ripustettavissa, riippui katosta surkeissa -asennoissa. Tässä sekasortoisessa museossa esineet sotkeutuivat -sekaisin yhteisen pölypeitteen alla, ja ainoana yhteenliittäjänä oli -niitä kiertävä, lukemattomista siimoista kokoonpantu hämähäkinseitti. - -Isä Le Beau, jolla oli taide-esineiden säilyttämisestä oma -käsityksensä, kielsi Nanonia lakaisemasta lattioita. Omituisinta oli, -että kaikki tähän sekamelskaan sisältyvät esineet näyttivät joko -surullisilta tai ivallisilta ja katselivat vierasta ilkeästi. - -Isä Le Beau oleskeli tavallisesti makuuhuoneessaan, joka oli sekin -täynnä tavaraa, mutta ei niin pölyinen kuin muut suojat, sillä vanhalla -palvelijattarella oli lupa toisinaan, hyvin harvoin, liikuttaa siellä -höyhenviuhkaa ja luutaa. Pitkä pöytä, joka oli täynnä pieniä -paperilappuja, valtasi siitä puolet. - -Yllään kukillinen aamunuttu ja päässään yömyssy istui vanha ystäväni -pöydän ääressä iloiten työstään niinkuin vain viaton sielu siitä voi -iloita. Hän laati luetteloa. Ja minä, silmät suurina ja henkeäni -pidättäen, minä ihailin häntä. Hän luetteloi varsinkin kirjoja ja -mitaleja. Hänellä oli apunaan suurennuslasi ja hän täytti -paperilippunsa pienellä, säännöllisellä ja tiukalla käsialallaan. Minä -en kyennyt kuvittelemaan mitään ihanampaa askarrusta. Minä erehdyin. -Löytyi kirjanpainaja, joka otti julkaistakseen isä Le Beaun luettelon, -ja silloin minä sain nähdä ystäväni lukevan korjausarkkeja. Hän -piirteli salaperäisiä merkkejä palstojen reunoihin. Minä käsitin heti -paikalla, että siinä oli maailman ihanin toimi, ja olin ihailusta -typertyneenä. - -Vähitellen minä rohkaisin mieltäni ja lupasin kerran korjailevani omia -koearkkejani. Lupaukseni ei ole täyttynyt. En sitä kovin valita, sillä -seurustelussani erään kirjallisen ystäväni kanssa olen tullut -huomaamaan, että ihminen väsyy kaikkeen, koearkkeja korjailemaankin. -Siitä huolimatta on varmaa, että vanha ystäväni vaikutti ratkaisevasti -elämänuran valintaani. Se harvinainen näky, joka hänen huoneistossaan -oli tarjona, totutti lapsenmieltäni muinaisaikaisiin ja harvinaisiin -muotoihin, suuntasi sen kohti menneisyyttä ja herätti siinä harrastusta -ja kekseliäisyyttä; hänen esimerkiksi kelpaava, vaivattomasti ja -säännöllisen rauhallisesti suoritettu älyllinen askarruksensa loi -minuun alunpitäen halua hankkimaan itselleni tietoja. Hänestä johtuu -vihdoin sekin, että minusta on tullut uuttera lukija, harras vanhojen -tekstien selittäjä ja että minä piirtelen paperille muistelmia, joita -ei koskaan julkaista. - -Olin kahdentoista vuoden ikäinen, kun tuo rakastettava ja omituinen -vanhus rauhallisesti vaipui kuolemaan. Kuten arvannette, jäi hänen -luettelonsa palstoihin ladotuksi; se ei ilmestynyt koskaan painosta. -Nanon möi muumiot ja muut rihkamakauppiaille, ja nämä muistelmat ovat -nyt jo neljännesvuosisadan ikäiset. - -Viime viikolla minä näin huutokauppakamarissa yhden niitä -pienoiskokoisia Bastiljeja, joita isänmaanystävä Palloy veisti vuonna -1789 hävitetyn linnan kivistä tarjoten niitä maksua vastaan -viranomaisille ja yksityisille kansalaisille. Teos ei ollut harvinainen -eikä erittäin mukava käsitellä. Siitä huolimatta minä tutkin sitä -vaistomaisen uteliaasti ja tunsin liikutuksen tapaista, kun luin erään -tornin alaosasta puolittain näkymättömiin kuluneen merkinnän: Herra Le -Beaun kokoelmasta. - - - -3. - -Isoäiti Nozière. - - -Sinä aamuna isä näytti säikähtyneeltä. Äiti hätäili ja puhui -hiljaisella äänellä. Ruokasalissa neuloi ompelijatar mustia vaatteita. - -Aamiainen oli alakuloinen; kuiskuteltiin. Arvasin varsin hyvin, että -jotakin erikoista oli tapahtunut. - -Vihdoin virkkoi äitini, joka oli kokonaan mustissa ja hunnun peittämä: - --- Tulehan, kultaseni. - -Minä kysyin, minne olimme menossa. Hän vastasi: - --- Pekka, kuuntelehan, mitä sanon. Sinun isoäitisi... tiedäthän, isäsi -äiti... on kuollut tänä yönä. Me menemme sanomaan hänelle jäähyväiset -ja suutelemaan häntä viimeisen kerran. - -Minä huomasin, että äiti oli itkenyt. Tiedonannon vaikutus minuun oli -varsin voimakas, sillä se ei ole vielä nytkään, monien vuosien -kuluttua, ehtinyt häipyä. Toisaalta se oli niin epämääräinen, että -minun on mahdoton ilmaista sitä sanoin. En voi edes sanoa, että -vaikutelmani oli murheellinen. Ainakaan ei murhe tuntunut ollenkaan -säälimättömältä. Ainoa sana, joka ehkä jossakin määrin voi vastata tätä -kaikista todellisuusaineksista vapaata vaikutelmaa, on haaveellinen. - -Pitkin matkaa minä ajattelin isoäitiäni voimatta kumminkaan käsittää, -mitä hänelle oli tapahtunut. Kuollut! Minä en aavistanutkaan, mitä se -saattoi merkitä. Tunsin vain, että hetken vakavuus johtui siitä. - -Selitettävissä olevan mielenlumeeu vaikutuksesta olin surutaloa -lähestyessämme huomaavinani, että isoäitini kuolema oli vaikuttanut -koko ympäristöön, että katujen aamuinen hiljaisuus, naapurien -keskustelut, ohikulkijain nopea käynti ja sepän moukarien jyske -johtuivat isoäitini kuolemasta. Tähän aatokseen, joka valtasi minut -kerrassaan, yhdistin puitten kauneuden, ilman lauhkeuden ja avaruuden -hohteen -- kaikki seikkoja, jotka huomasin ensi kerran. - -Minä tunsin vaeltavani salaperäistä tietä, ja kuu kadunkäänteessä -sukelsi näkyviini tuttu pieni puutarha huvimajoilleen, valtasi minut -jonkinlainen pettymys, koska niissä ei ollut mitään erikoista. Linnut -lauloivat. - -Minua peloitti. Silmäsin äitiäni ja huomasin, että hänen katseensa, -jossa ilmeni uskonnollista arkuutta, suuntautui erääseen kohtaan, johon -minäkin siirsin katseeni. - -Isoäidin huoneen ikkunaruutujen ja valkoisten uudinten läpi hohti valo, -heikko, kalpea valo, joka häilähteli. Kirkkaassa päivänpaisteessa valo -näytti niin kaamealta, että painoin pääni alas päästäkseni sitä -näkemästä. - -Me nousimme kapeita puuportaita ja kuljimme läpi huoneiston, jossa -vallitsi syvä hiljaisuus. Kun äitini ojensi kätensä avatakseen huoneen -oven, teki mieleni pidättää hänet... Me astuimme huoneeseen. -Nojatuolissa istuva nunna nousi ja päästi meidät vuoteen pääpuolelle. -Isoäitini lepäsi siinä, silmät suljettuina. - -Minusta hänen päänsä näytti raskaalta kuin kivi, niin syvälle se oli -painunut pielukseen! Kuinka selvästi hänet näinkään! Valkea myssy -peitti hänen hiuksiansa; hän ei näyttänyt niin vanhalta kuin -tavallisesti, vaikka olikin kalvennut. - -Hänen olisi voinut luulla nukkuvan! Mutta mistä johtui tuo pieni -pilkallinen ja itsepintainen hymy, jota oli kovin ikävä nähdä? - -Minusta tuntui siltä, kuin hänen silmäluomensa olisivat hieman -värähdelleet, epäilemättä sen vuoksi, että niihin lankesi lekuttava -valo kahdesta lekuttavasta, pöydällä seisovasta kynttilästä, joiden -vieressä olevalla lautasella uiskenteli puksipensaan oksa pyhässä -vedessä. - --- Suutele isoäitiäsi, virkkoi äiti. - -Minä kurotin huuliani. Kokemallani kylmäntunnolla ei ole nimeä eikä -tule milloinkaan olemaan. - -Katseeni painui alas. Äiti kuului nyyhkyttävän. - -En tosiaankaan tiedä, miten minun olisi käynyt, ellei isoäidin -palvelijatar olisi vienyt minua pois huoneesta. - -Hän otti minua kädestä, kuljetti minut lelukauppiaan luo ja sanoi: - --- Valitse! - -Minä valitsin jousen ja ammuskelin huvikseni herneitä puitten lehviin. - -Isoäiti oli unohtunut. - -Vasta illalla, isän nähdessäni, palasivat aamuiset ajatukseni. Isä -parkaa tuskin voi tuntea. Kasvot olivat paisuneet, kiiltävät, täynnä -punaisia täpliä, silmät kyynelissä, huulet vavahtelivat. - -Hän ei ottanut kuullakseen, mitä hänelle sanottiin, ja hänen -masennuksensa muuttui kärsimättömyydeksi. Äiti istui hänen vieressään -kirjoittaen osoitteita mustareunuksisiin kirjeisiin. Sukulaisia saapui -häntä auttamaan. Minua neuvottiin taittamaan kirjeitä kokoon. Meitä oli -kymmenkunta ison pöydän ympärillä. Oli kuuma. Minä suoritin uudenlaista -tehtävää; se lisäsi arvokkuuttani ja huvitti minua. - -Kuolemansa jälkeen isoäitini heräsi mielessäni toiseen elämään, joka -oli ensimmäistä merkittävämpi. Minä kuvailin uskomattoman tarmokkaasti -mieleeni kaikki mitä olin nähnyt hänen tekevän tai kuullut sanovan, ja -isä kertoi meille hänestä joka päivä niin eloisasti, että toisinaan -illalla, aterian jälkeen, tuntui siltä, kuin olisimme nähneet hänen -murtavan leipämme. Miksi emme sanoneet tuolle rakkaalle varjolle -niinkuin Emmauksen vaeltajat Mestarille: - --- Jää meidän luoksemme, sillä ehtoo joutuu ja päivä on laskenut. - -Kuinka herttainen kummittelija hän olikaan viheriänauhaisine -pitsimyssyineen! Ei voinut saada mahtumaan päähänsä, että hän tyytyi -oleskelemaan toisessa maailmassa. Kuolema soveltui hänelle vähemmän -kuin kenellekään. Munkin käy kuoleminen, samoin jonkin kauniin -sankarittaren. Toisin on laita sellaisen naurunhaluisen, kepeämielisen, -somasti puetun pikku vanhuksen kuin isoäiti Nozière. - -Kerronpa teille, mitä olin keksinyt ihan omin neuvoin hänen vielä -eläessään. - -Isoäiti oli kevytmielinen, isoäidin moraali oli löyhä, isoäiti ei ollut -lintua hurskaampi. Olisittepa nähneet, kuinka hän katseli pyörein -silmin äitiä ja minua, kun me sunnuntaina lähdimme kirkkoon. Hän -hymyili sille totisuudelle, jota äiti osoitti käsitellessään tämän ja -tulevaisen maailman asioita. Hän antoi minulle helposti anteeksi -hairahdukseni, ja luulenpa että hänessä oli naista antamaan anteeksi -suurempiakin syntejä kuin minun. Hänellä oli tapana sanoa minusta: - --- Siitä tulee toisenlainen veitikka kuin isästä. - -Hän tahtoi sanoa, että minä tulisin kuluttamaan nuoruuteni tanssimalla -ja rakastumalla sataan tuhanteen neitoseen. Hän imarteli minua. Ainoa -ominaisuuteni, jonka hän hyväksyisi, jos vielä olisi maan päällä (hän -olisi nyt sadan kymmenen vuoden ikäinen), on helppo elämänlaatuni ja -onnellinen suvaitsevaisuuteni, joista en ole maksanut liikaa -luopuessani muutamista moraalisista ja poliittisista uskomuksista. -Mainittuihin ominaisuuksiin liittyi isoäidissäni luonnollisen sulon -viehätys. Hän kuoli tietämättä niitä omistavansa. Minä olen kehnompi -sikäli, että tiedän olevani suvaitseva ja seuramielinen. - -Hän oli kahdeksannentoista vuosisadan lapsia, minun isoäitini. Sen voi -hänestä hyvin huomata. Vahinko, ettei hänen muistelmiansa ole -kirjoitettu. Hän itse ei siihen kyennyt. Mutta eikö isäni olisi pitänyt -se tehdä sensijaan että mittaili papualaisten ja bushmannien -pääkalloja? - -Caroline Nozière syntyi Versaille'issa huhtikuun 16 p:na 1772; hänen -isänsä oli lääkäri Dussuel, jonka älyä ja kuntoa Cabanis piti arvossa. -Vuonna 1786 Dussuel hoiti perintöprinssiä, joka oli sairastunut lievään -tulirokkoon. Kuningattaren vaunut vierivät joka päivä Luciennes'iin -hakemaan häntä pienestä tupapahasesta, jossa hän eleli kirjoineen -ja kasvikokoelmineen kuin mikäkin Jean-Jacques'in oppilas. Eräänä -päivänä vaunut palasivat tyhjinä; tohtori oli kieltäytynyt lähtemästä. -Seuraavana päivänä kuningatar virkkoi hänelle ärtyisesti: - --- Olitteko unohtanut meidät, hyvä herra! - --- Teidän Majesteettinne, vastasi Dussuel, moitteenne loukkaa minua; -mutta se tuottaa kunniaa luonnolle ja minun tulee antaa se anteeksi -äidille. Olkaa huoletta, minä hoidan poikaanne niin hyvin kuin osaan. -Mutta eilen minun oli pakko viipyä erään talonpoikaisvaimon -lapsivuoteen ääressä. - -Vuonna 1789 Dussuel julkaisi kirjasen, jota en voi avata tuntematta -kunnioitusta enkä lukea hymyilemättä. Sen nimi on Kansalaisen toivelmat -ja esilauselmana Miseris succurrere disco. Aluksi tekijä sanoo köyhässä -majassaan toivottelevansa ranskalaisille kaikkea hyvää. Sitten hän -vilpittömin mielin määrittelee yleisen onnellisuuden ehdot, jotka -sisältyvät viisaaseen, perustuslakien turvaamaan vapauteen. Hän -lopettaa kehoittamalla tunnekykyisiä ihmisiä olemaan kiitolliset Ludvig -XVI:lle, vapaan kansansa hallitsijalle, ja ennustaa uutta kultakautta. - -Kolme vuotta myöhemmin häneltä mestattiin potilaat, jotka olivat -samassa hänen ystäviänsä, ja hänet itse, maltilliseksi epäiltynä, -vietiin Sèvres'in komitean käskystä Versailles'issa sijaitsevaan -fransiskaaniluostariin, joka oli muutettu vankilaksi. Hän saapui -sinne pölyn peittämänä ja pikemmin vanhan maankiertäjän kuin -lääkäri-filosofin näköisenä. Hän laski lattialle pienen pussin, -joka sisälsi Raynalin ja Rousseaun teokset, vaipui tuolille -ja huokasi: - --- Tämäkö on viisikymmen-vuotisen moitteettomuuteni palkka? - -Ihastuttavan kaunis nuori nainen, jota hän aluksi ei ollut huomannut, -kantoi hänen luokseen pesuvadin ja sienen ja virkkoi: - --- Meidät luultavasti teloitetaan, hyvä herra. Sallitteko minun -odottaessamme pestä kasvonne ja kätenne? Te olette ihan villin -näköinen. - --- Tuntehikas nainen, huudahti vanha Dussuel, pitikö minun kohdata -teidät näissä rikoksen majoissa! Teidän ikänne, kasvonne ja käytöksenne -sanoo minulle, että olette viaton. - --- Ainoa rikokseni on, että olen itkenyt parhaimman kuninkaan kuolemaa, -vastasi kaunis vanki. - --- Ludvig XVI:lla oli ansioita, virkkoi esi-isäni, mutta millainen -olisikaan hänen maineensa, jos hän olisi pysynyt loppuun saakka -uskollisena yleville perustuslaeille!... - --- Mitä, herra, huudahti nuori nainen heiluttaen märkää sientänsä, -tehän olettekin jakobiini, kuulutte ryövärien puolueeseen!... - --- Entä te, rouva, kuulutteko te Ranskan vihollisten ryhmäkuntaan? -huokasi puoleksi pesty Dussuel. Voiko ylimysnaisessakin olla -tuntehikkuutta? - -Pesijän nimi oli de Laville. Hän oli ollut surupuvussa kuninkaan -kuoleman johdosta. Niiden neljän kuukauden aikana, jotka he viettivät -yhdessä lukkojen takana, hän lakkaamatta soimasi toveriaan ja vaivasi -päätänsä voidakseen häntä palvella. Vastoin odotusta ei heidän päitään -leikattu; heidät vapautettiin edustaja Battelier'n lausunnon nojalla ja -rouva de Laville'ista tuli sittemmin isoäitini paras ystävä. Isoäiti -oli silloin yhdenkolmatta vuoden ikäinen ja ollut jo kolme vuotta -naimisissa. Hänen miehensä oli kansalainen Danger, Ylä-Reinin -vapaaehtoispataljoonan ajutantti. - --- Kaunis mies, sanoi isoäitini, mutta minä en ole varma siitä, -tuntisinko hänet kadulla. - -Hän vakuutti viettäneensä miehensä seurassa kaikkiaan kuusi tuntia, -viitenä eri kertana. Hän oli mennyt naimisiin lapsellisen päähänpiston -vuoksi, voidakseen kammata tukkansa à la nation. Itse asiassa hän ei -välittänyt miehestä mitään. Mies taas välitti kaikista naisista ja meni -menojansa; isoäitini salli hänen mennä olematta hänelle lainkaan -vihoissaan. - -Lähtiessään niittämään mainetta Danger ei jättänyt puolisolleen muuta -kuin muutamia rahakuitteja, jotka oli allekirjoittanut hänen veljensä -Danger de Saint-Elme, Condén armeijan upseeri, sekä käärön -maastapaenneitten kirjeitä. Ne olisivat riittäneet saattamaan isoäitini -ja puolisen sataa muuta henkilöä mestauspölkylle. - -Hän sitä hieman aavisteli, ja ajatteli itsekseen joka kerta kun hänen -kaupunginosassaan sattui kotitarkastuksia: "Minun pitäisi todellakin -polttaa mieslurjukseni kirjeet." Mutta ajatukset häipyivät yhtä -nopeasti kuin syntyivät. Eräänä aamuna hän kumminkin päätti ryhtyä -asiaan. - -Hän oli valinnut oikean ajan!... - -Tulisijan ääressä istuen hän lajitteli leposohvalle huiskin haiskin -levitettyjä kirjeitä. Hän muodosteli kaikessa rauhassa pieniä kasoja -erotellen poltettavista kirjeistä ne, jotka voi säilyttää. Hän luki -rivin sieltä, toisen täältä, luki sivun ja toisenkin. Muistelosta -toiseen siirtyen hänen mielensä noukki menneisyyden murusia, kun -etehisen ovi äkkiä kuului aukeavan. Vaistomainen aavistus sanoi hänelle -samassa, että oli kysymyksessä kotitarkastus. - -Hän sieppasi kaikki paperit syliinsä ja heitti ne leposohvan alle, -jonka peite ulottui permantoon asti. Niiden liukuessa näkyviin hän -työnsi ne jalallaan sohvan alle. Erään kirjeen kulma pisti vielä esiin -kuin pienen valkoisen kissan korva, kun yleistä turvallisuutta valvovan -komitean edustaja astui huoneeseen mukanaan kuusi pyssyillä, sapeleilla -ja keihäillä varustettua sotilasta. Madame Danger seisoi leposohvan -vieressä. Hän ajatteli, että perikato ei ollut vielä ihan varma, että -oli vielä pienen pieni mahdollisuus pelastua. Tapahtuma muuten -kiinnitti hänen mieltänsä mitä suurimmassa määrässä. - --- Kansalainen, virkkoi hänelle jaoston päällikkö, sinun on ilmoitettu -pitävän yllä kirjeenvaihtoa Tasavallan vihollisten kanssa. Me olemme -tulleet ottamaan haltuumme kaikki paperit. - -Yleisen turvallisuuskomitean mies istuutui leposohvaan kirjoittamaan -tarkastuspöytäkirjaa takavarikon johdosta. - -Sitten miehet tutkivat kaikki huonekalut, tiirikoivat auki lukot ja -tyhjensivät laatikot. Kun ei mitään löytynyt, niin he irroittivat -vuosilaudat, kellistivät kumoon lipastot, käänsivät nurin taulut ja -puhkoivat pistimillään nojatuolit ja patjat. Kaikki oli suotta. He -koputtelivat pyssynperillä seiniä, tarkastivat savupiiput ja tempasivat -irti muutamia parkettilattian levyjä. Turha vaiva. Kolme tuntia -tuloksetta pengottuaan ja hävitettyään he lähtivät tiehensä väsyneinä, -toivottomina, masentuneina, luvaten varmaan tulla takaisin. He eivät -olleet huomanneet kurkistaa leposohvan alle. - -Muutamia päiviä myöhemmin, palatessaan teatterista, isoäitini tapasi -talonsa ovella lopen laihtuneen, kalmankalpean miehen, joka heittäytyi -hänen jalkoihinsa sanoen: - --- Kansalainen Danger, minä olen Alcide, pelastakaa minut! - -Isoäitini tunsi likaisenharmaan parran rumentaman miehen. - --- Hyvä Jumala, virkkoi hän, oletteko todellakin herra Alcide, minun -tanssinopettajani? Millaisessa tilassa teidät näenkään, herra Alcide! - --- Minut on julistettu henkipatoksi; pelastakaa minut! - --- Voin ainoastaan yrittää. Minua itseäni epäillään, ja keittäjättäreni -on jakobiini. Seuratkaa minua. Mutta varokaa, ettei ovenvartijani näe -teitä. Hän on kaupungin virkamiehiä. - -He nousivat portaat, ja pieni kunnon rouva Danger sulkeutui -huoneistoonsa Alcide paran kanssa, joka värisi kuumeessa ja toisteli -hampaiden lyödessä loukkua: - --- Pelastakaa minut, pelastakaa minut! - -Nähdessään hänet niin viheliäisenä isoäitini oli puhjeta nauramaan. -Mutta tilanne oli arveluttava. - --- Mihin minä hänet pistän, mietti isoäitini silmäillen kaappeja ja -lipastoja. - -Kun ei keksinyt muutakaan paikkaa, niin ajatteli sijoittaa hänet -vuoteeseensa. - -Hän nykäisi kaksi patjaa sängyn ulkoreunalle. Siten syntyi seinän -viereen syvänne, johon hän soljutti Alcide'in. Vuode näytti nyt -sekasortoiselta. Hän riisuutui ja paneutui makuulle. Sitten hän soitti -keittäjätärtä: - --- Zoé, minä olen kipeä, tuo minulle kananpaistia, salaattia ja lasi -portviiniä. Mitä uutta kuuluu tänään, Zoé? - --- Vaivaiset ylimykset ovat ruvenneet salavehkeisiin. He tahtovat saada -päänsä pölkylle jokaikinen. Sanskylotit ovat varuillaan. Ça ira! ça -ira!... Ovenvartija kertoi minulle, että erästä Alcide nimistä konnaa -etsitään meidän kaupunginosastamme ja että te voitte odottaa -kotitarkastusta tänä yönä. - -Kahden patjan välissä makaava Alcide kuuli nämä mairittelut. Zoén -mentyä hänet valtasi hermoväristys, joka vapisutti koko vuodetta, ja -hänen hengityksensä kävi niin hankalaksi, että koko huoneen täytti -kirpeä sihinä. - --- Kaikki hyvin, tuumi pikku rouva Danger. - -Hän söi kananpaistin kylkilihat ja tarjosi Alcide rukalle pari kulausta -portviiniä. - --- Hyvä rouva! Voi!... Hyvä isä!... huudahteli Alcide. - -Hän alkoi valittaa voimallisesti, joskaan ei erittäin järkevästi. - --- Erinomaista! mietti madame Danger. Viranomaisten sopii tulla... - -Hän oli vielä näissä ajatuksissa, kun porrastasannetta tärisytti maahan -laskettujen pyssynperäin jyske. Zoé saattoi sisään neljä -poliisivirkamiestä ja kolmekymmentä kansalliskaartin sotilasta. - -Alcide ei enää liikahtanutkaan eikä antanut itsestään kuulua -hiiskahdustakaan. - --- Nouskaa, kansalainen! kehoitti eräs kaartilaisista. - -Eräs toinen huomautti, ettei rouva kansalainen voinut pukeutua miesten -nähden. - -Eräs saapuneista kansalaisista näki viinipullon, tarttui siihen, -maistoi, ja toiset kulahduttelivat pullon tyhjiin. - -Eräs iloinen veikko istuutui vuoteen reunalle, nipisti rouva Danger'n -leukaa ja sanoi: - --- Mikä vahinko, että noin sievä nainen on ylimysmielinen ja että tuo -pikku kaula joutuu katkaistavaksi! - --- Kas niin! virkkoi rouva Danger, minä näen, että olette ystävällistä -väkeä. Pitäkää kiirettä ja etsikää, mitä teidän on etsittävä, sillä -minua unettaa sanomattomasti. - -He viipyivät huoneessa kaksi kuolettavan pitkää tuntia, kulkivat -kymmeniä kertoja vuoteen ohi ja katsoivat eikö ketään ollut piilotettu -sen alle. Sitten he poistuivat lasketeltuaan lukemattomia nenäkkäitä -sukkeluuksia. - -Viimeinen oli tuskin ennättänyt lähteä, kun pikku rouva Danger pisti -päänsä syvänteeseen: - --- Herra Alcide, herra Alcide! - -Valittava ääni kuului vastaavan: - --- Jumalan nimessä! Voivat kuulla. Laupias isä! Armahtakaa minua, hyvä -rouva. - --- Herra Alcide, jatkoi isoäitini, kuinka olettekaan minua säikyttänyt! -Teistä ei kuulunut enää mitään; minä luulin teidän kirolleen, ja kun -ajattelin makaavani kuolleen päällä, olin sata kertaa pyörtymäisilläni. -Herra Alcide, te ette käyttäydy hyvin minua kohtaan. Kun ei ole -kuollut, pitää sanoa jotakin, jumaliste! Minä en anna teille -milloinkaan anteeksi, että olette minua niin säikyttänyt. - -Eikö hän ollut mainio, minun isoäitini, hoivatessaan herra Alcide -parkaa? Seuraavana päivänä hän vei miehen piiloon Meudoniin ja pelasti -hänet sievästi. - -Ei olisi luullut filosofi Dussuelin tyttären helposti uskovan ihmeisiin -tai eksyvän yliluonnollisen maailman rajoille. Hänessä ei ollut -uskonnosta hiventäkään, ja hänen hieman niukka terve järkensä ei -sietänyt mitään salaperäistä. Siitä huolimatta tämä ymmärtäväinen -henkilö kertoi jokaiselle halukkaalle kuulijalle erään ihmeellisen -tapauksen, jonka todistajana hän itse oli ollut. - -Käydessään tapaamassa isäänsä Versailles'in tutkintovankilassa hän oli -tutustunut rouva de Laville'iin, joka oli siellä pidätettynä. Päästyään -vapaaksi viimeksimainittu asettui asumaan rue de Lancryn varrelle, -samaan taloon kuin isoäitini. Huoneistoilla oli yhteinen porrastasanne. - -Rouva de Laville'in luona asui hänen nuori sisarensa nimeltä Amélie. - -Amélie oli kookas ja kaunis. Hänen kalpeissa kasvoissaan, joita -piiritti kaunis tumma tukka, asui verrattoman ihana ilme. Hänen -silmänsä, täynnä kaihoa tai hehkua, näyttivät etsivän jotakin -tuntematonta. - -Jo lapsuus- ja nuoruusiän rajoilla oli luostarissa kasvatettu Amélie -saanut kokea rakkauden tuskia. Hän ei löytänyt tunteilleen vastakaikua, -ja hänen oli ne salattava. - -Hän näytti surun masentamalta. Ilman erikoista syytä hän saattoi -puhjeta kyyneliin. Toisinaan hän pysyi päiväkausia tylsän -liikkumattomana, toisinaan taas luki ahmien hartauskirjoja. Omien -haavekuviensa kalvamana hän vääntelehti sanomattomissa tuskissa. - -Sisaren vangitseminen, useiden salaliittolaisina tuomittujen ystävien -teloittaminen ja alinomainen vaaran uhka tärvelivät lopullisesti hänen -murtuneen terveytensä. Hän laihtui peloittavassa määrin. -Rummunpärrytys, joka päivittäin kutsui joukkoja aseisiin, punalakkiset, -keihäsniekat kaupunkilaisjoukot, jotka kumouslauluja laulaen kulkivat -ikkunain ohi, herättivät hänessä kauhua, jota seurasi vuoroin tylsyys, -vuoroin kiihtymys. Ilmeni peloittavan ankaroita hermostollisia -häiriöitä, joiden vaikutukset olivat varsin omituisia. - -Amélie näki unia, joiden selväpiirteisyys hämmästytti hänen -ympäristöään. - -Harhaillessaan öisin, valveilla tai nukuksissa, hän kuuli etäisiä -ääniä, uhrien huokauksia. Toisinaan hän seisoalla ollen ojensi kättään -osoittaen jotakin pimeässä piilevää näkymätöntä ja lausui nimen -Robespierre. - --- Hänen aavistuksensa, sanoi sisar, ovat tosia; hän ennustaa -onnettomuuksia. - -Thermidor-kuun yhdeksännen ja kymmenennen päivän välisenä yönä -isoäitini ja hänen isänsä olivat sisarusten huoneessa. He olivat kaikin -kovin levottomat, palauttelivat mieleensä päivän vakavia tapahtumia -yrittäen arvailla, mihin ne tulisivat johtamaan: hirmuvaltias oli -pidätetty, viety Luxemburgiin, missä portinvartija oli kieltäytynyt -ottamasta häntä vastaan, viety poliisilaitokseen, sitten jätetty -kommuunin haltuun ja kuljetettu raatihuoneeseen... - -Oliko hän siellä vieläkin ja missä asenteessa, masennettuna vaiko -uhkaavana? He olivat kaikki kovin peloissaan eivätkä kuulleet muuta -kuin silloin tällöin pikalähettien laukkaavain hevosten kavionkapseen. -He odottivat; aika ajoin johtui mieleen vain jokin muistelo, epäilys -tai lupaus. Amélie oli vaiti. - -Äkkiä hän kiljaisi. - -Kello oli puoli kaksi aamulla. Kumartuen kuvastinta kohden hän näytti -katselevan jotakin murhenäytelmää. - -Hän sanoi: - --- Minä näen hänet! Minä näen hänet! Kuinka kalpea hän on! Verta valuu -hänen suustaan virtanaan, hampaat ja leuat ovat murskatut. Jumalalle -kiitos ja ylistys! Verikoira ei enää juo toisten verta, vaan -omaansa!... - -Saatuaan lausutuksi nuo sanat -- omituisella, puolittain laulavalla -äänellä -- hän kiljahti kauhusta ja kaatui hervottomana lattiaan. Hän -oli mennyt tajuttomaksi. - -Raatihuoneen istuntosalissa murskasi pistoolinlaukaus samana hetkenä -Robespierre'in leuan siten lopettaen hirmuvallan ajan. - -Isoäitini, joka oli vapaa-ajattelija, uskoi lujasti tuohon -ilmestykseen. - --- Kuinka sen selitätte? - --- Minä selitän sen huomauttamalla, että isoäitini, niin -vapaa-ajattelija kuin olikin, uskoi sangen lujasti perkeleeseen ja -ihmissuden olemassaoloon. Nuorena koko tämä noituus häntä huvitti, -ja hän oli, kuten sanotaan, aika allakantekijä. Myöhemmin hän alkoi -peljätä paholaista, mutta liian myöhään: se ei päästänytkään irti, -hän ei voinut enää olla uskomatta. - -Thermidorin yhdeksäs päivä teki Laneryn kadun pienen yhteiskunnan -elämän siedettäväksi. Isoäitiäni muutos kovin miellytti, mutta hänen -oli mahdoton kantaa kaunaa vallankumouksen miehille. Hän ei heitä -ihaillut -- hän ei ihaillut ketään muuta kuin minua -- mutta ei heitä -vihannutkaan; hänen päähänsä ei milloinkaan juolahtanut vaatia heitä -tilille sen pelon johdosta, jonka olivat hänelle aiheuttaneet. Kenties -oli syynä se, etteivät he olleet hänelle mitään pelkoa aiheuttaneet. -Tämä vuorostaan johtui ennen kaikkea siitä, että isoäitini oli -"sininen", sininen sielultaan. Ja asiahan on niin kuin entinen mies -sanoi, että siniset pysyvät aina sinisinä. - -Danger niitti sill'aikaa mainetta kaikilla tappotantereilla. Aina -menestyen hän oli armeija-osastonsa etunenässä, puettuna komeaan -univormuunsa, kun tykinkuula hänet surmasi huhtikuun 20 p:nä 1808, -Abensbergin kauniissa taistelussa. - -Sanomalehdet kertoivat isoäidilleni, että hän oli leski ja että urhea -kenraali Danger "oli haudattu laakereihinsa". - -Isoäitini huudahti: - --- Mikä vahinko! Niin kaunis mies! - -Seuraavana vuonna hän otti miehekseen herra - -Hippolyte Nozière'in, oikeusministeriön ensimmäisen kanslistin, rehdin -ja hilpeän miehen, joka soitti huilua aamuisin kello kuudesta yhdeksään -ja iltaisin viidestä kahdeksaan. Tällä kertaa naimaliitto onnistin -hyvin. He rakastivat toisiaan ja osasivat olla toisilleen -suvaitsevaiset, koska heillä oli riittävästi ikää. Caroline antoi -Hippolyte'ille anteeksi hänen iankaikkisen huilunsa. Hippolyte -puolestaan jätti huomiotta ne oikut, joita Caroline'issa ilmeni. He -olivat onnelliset. - -Isoisäni Hippolyte Nozière on kirjoittanut teoksen _Vankilatilastoa_, -Pariisissa, Kuninkaallisessa kirjapainossa 1817-19, 2 nid. 4:o sekä -_Naurun jumalantyttäret, uusia lauluja_, Pariisissa, tekijän kustantamana -1821. - -Luuvalo rasitti häntä kovin voimatta kuitenkaan hävittää hänen -hilpeyttään tai edes estää häntä soittamasta huilua. Lopulta se hänet -surmasi. Minä en ole häntä nähnyt. Mutta hänen muotokuvansa riippuu -huoneeni seinällä: hän on siinä sinisessä puvussa, kähäränä kuin -karitsa ja leuka uponneena äärettömään kaulaliinaan. - --- Minä suren häntä viimeiseen hetkeeni asti, sanoi isoäitini -kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä, oltuaan silloin jo viitisentoista -vuotta leskenä. - --- Olette oikeassa, armollinen rouva, virkkoi hänelle eräs vanha -ystävä: Nozière'illâ oli kaikki ne ansiot, jotka kuuluvat kunnon -aviomiehelle. - --- Kaikki ansiot ja kaikki puutokset, epäilemättä, vastasi isoäitini. - --- Täytyykö siis täydellisessä aviomiehessä välttämättä olla puutoksia? - --- Kuinkas muuten! huudahti isoäitini olkapäitään kohauttaen; hänessä -ei saa olla virheitä, ja sehän on suuri puutos se! - -Hän kuoli heinäkuun neljäntenä päivänä 1853, yhdennelläyhdeksättä -ikävuodellaan. - - - -4. - -Hammas. - - -Jos yrittäisi salata itseänsä yhtä huolellisesti kuin yleensä kokee -itseänsä ilmaista, niin monet ikävyydet välttyisivät. Minä jouduin jo -sangen varhain tämän kokemaan. - -Oli sateinen päivä. Olin saanut lahjaksi postinkuljettajan koko -kaluston: lippalakin, piiskan, ohjakset ja kulkuset. Kulkusia oli -paljon. Minä valjastin: valjastin itseni, sillä olin samalla kertaa -postinkuljettajana, hevosparina ja vaunuina. Reittini kulki keittiöstä -käytävää pitkin ruokasaliin. Ruokasali edusti sangen hyvin kyläntoria. -Mahonkinen astiakaappi, jonka luona vaihdoin vetojuhtia, näytti -vaikeudetta Valkoisen hevosen majatalolta. Käytävä oli valtamaantie -vaihtuvine näköaloineen ja odottamattomine kohtauksineen. Pieneen, -synkkään tilaan ahdistettuna minä nautin näköpiirin avaruudesta ja sain -tuttujen seinien sisäpuolella kokea niitä yllätyksiä, jotka muodostavat -matkain viehätyksen. Olin näet silloin suuri taikuri. Loitsin huvikseni -esiin rakastettavia olentoja ja käyttelin luontoa mieleni mukaan. -Myöhemmin olen onnettomuudekseni menettänyt tuon kauniin kyvyn. Tuona -sateisena päivänä, jolloin olin postinkuljettajana, oli mainittu kyky -täysin hallussani. - -Minun olisi pitänyt tyytyä tuohon nautintoon; mutta onko ihminen -milloinkaan tyytyväinen? Minut valtasi halu yllättää, häikäistä, -hämmästyttää katselijoita. Samettilakkini ja kulkuseni eivät olleet -enää minkään arvoiset, ellei kukaan niitä ihaillut. Kuullessani isän ja -äidin juttelevan viereisessä huoneessa syöksyin sinne pitäen pahaa -meteliä. Isä katseli minua hetkisen, kohautti sitten olkapäitään ja -virkkoi: - --- Poika ei menesty täällä. Hänet täytyy panna koulukotiin. - --- Hän on vielä kovin pieni, arveli äiti. - --- Ei haittaa, vastasi isä, panemme hänet pienten joukkoon. - -Nuo lauseet minä ymmärsin liiankin hyvin. Mitä lisäksi sanottiin, jäi -minulta osaksi tajuamatta. Jos kumminkin kykenen tekemään tarkkaa -selkoa, johtuu se siitä, että asiat on minulle myöhemmin kerrottu yhä -uudelleen. - -Isä lisäsi: - --- Pojassa, jolla ei ole veljiä eikä sisaria, kehittyy täällä -yksinäisyydessä haaveiluhalu, joka käy hänelle ajanpitkään -haitalliseksi. Yksinäisyys kiihoittaa hänen mielikuvitustaan, ja minä -olen jo havainnut, että hänen päänsä on täynnä harhakuvitelmia. -Samanikäiset lapset, joiden seuraan hän koulussa joutuu, suovat hänelle -tilaisuuden elämänkokemusten hankkimiseen. Hän oppii heiltä, millaisia -ihmiset ovat -- hän ei voi sitä oppia sinulta ja minulta, joita hän -pitää holhoushenkinänsä. Toverit ovat hänelle yhdenvertaisia, joita on -toisinaan surkuteltava ja puolustettava, toisinaan kehoitettava tai -vastustettava. Heidän joukossaan hän tottuu yhteiskunnalliseen elämään. - --- Ystäväiseni, virkkoi äiti, etkö pelkää, että lasten joukossa on -pahoja? - --- Pahat, vastasi isä, ovat usein hyödyksi, jos hänellä on älyä, sillä -hän oppii erottamaan ne hyvistä, mikä taito on kovin tarpeellinen. -Muuten voit itse käydä kaupunginosamme eri kouluissa ja valita niiden -joukosta sellaisen, jossa käyvien lasten kasvatus vastaa sitä, minkä -olet kyennyt antamaan pojallemme. Ihmisluonto on aina sama, mutta eri -ihmisten "ylöskasvatus", kuten ennen sanottiin, vaihtelee melkoisesti -eri paikoissa. Monen sukupolven aikana suoritettu sivistystyö -kehittelee erinomaisen aran kukan, ja tämä kukka, jonka tuottaminen on -vaatinut vuosisadan, voi tuhoutua muutamassa päivässä. Hienostumattomat -lapset tärvelisivät kosketuksellaan poikamme sivistyksen, itse siitä -hyötymättä. Ajatusten aateluus on Jumalasta, tapojen aateluus hankitaan -esimerkin avulla ja sen vakiinnuttaa perinnöllisyys; se on -nimiaateluutta arvokkaampi, se on luonnollinen ja todistaa -oikeutuksensa omalla miellyttävyydellään, jotavastoin toisen -todistamiseen tarvitaan vanhoja papereita, joista ei tahdo mitenkään -saada selkoa. - --- Olet oikeassa, ystäväni, vastasi äiti. Minä lähden jo huomenna -etsimään lapsellemme hyvää koulukotia. Valitsen sen neuvosi mukaan ja -hankin varmuuden sen vauraudesta, sillä rahahuolet häiritsevät -kasvattajan mieltä ja tekevät hänet luonteeltaan ärtyiseksi. Mitä -arvelet naishenkilön johtamasta koulukodista, ystäväni? - -Isä ei vastannut. - --- Mitä siitä arvelet? kysyi äiti uudelleen. - --- Se on seikka, jota tulee harkita, virkkoi isä. - -Hän istui nojatuolissaan kirjoituspöytänsä ääressä vaipuneena -tarkastelemaan pientä luuta, jonka toinen pää oli terävä, toinen ihan -rosoinen. Hän pyöritteli sitä kädessään ja samalla epäilemättä myöskin -ajatuksissaan, joten minä kulkusineni häivyin kerrassaan olemattomiin. - -Äiti nojasi tuolin selustaan ja mietti edelleen vast'ikään lausumaansa -ajatusta. - -Tohtori näytti hänelle pientä luunkappaletta ja virkkoi: - --- Tämä hammas on kuulunut ihmiselle, joka eli mammutin aikaan, -jääkaudella, luolassa, joka muinoin oli karu ja autio, mutta nykyään on -villin viinin ja kultalakan peittämä. Sen läheisyydessä on jo useita -vuosia ollut sievä valkoinen rakennus, jossa me asuimme kaksi -kesäkuukautta avioliittomme ensimmäisenä vuonna. Ne olivat onnelliset -kuukaudet. Sieltä löytyi vanha piano, sinä soitit Mozartia päiväkaudet, -ja niin tulvi ikkunoista henkevä, lumoava musiikki, elähdyttäen tuota -laaksoa, jossa luolaihminen oli kuullut ainoastaan tiikerin kiljuntaa. - -Äiti painoi päänsä isän olkapäälle. Isä jatkoi: - --- Tämä ihminen ei tuntenut muuta kuin pelkoa ja nälkää. Hän oli -eläimen kaltainen. Hänen otsansa oli matala. Kulmakarvain lihakset -muodostivat kokoon vetäytyessään hirmuisia ryppyjä; leukapielet olivat -suunnattoman ulkonevat; hampaat pistivät suusta esiin. Katsohan kuinka -pitkä ja terävä tämä on. - --- Sellainen oli ihmissuku alkujaan. Mutta vähitellen, hitain ja -valtavin ponnistuksin, kävivät sukumme jäsenet, jotka eivät enää olleet -niin viheliäisiä, kesymmiksi; käytäntö muovaili heidän elimiänsä. He -tottuivat ajattelemaan, aivot kehittyivät ja otsa avartui. Hampaat, -jotka eivät enää purreet raakaa lihaa, lyhenivät, ja leuat -heikontuivat. Ihmiskasvot muuttuivat ylevän kauniiksi, ja hymy heräsi -naisten huulille. - -Tähän asti päästyään isä suuteli hymyilevän äidin poskea. Sitten hän -kohotti luolaihmisen hampaan hitaasti päänsä yläpuolelle ja lausui: - --- Muinaisajan ihminen, jonka karkeaa ja peloittavaa jäännöstä pidän -kädessäni, sinun muistosi järkyttää olemustani juuria myöten. Minä -kunnioitan ja rakastan sinua, sinä esi-isäni! Mittaamattomassa -menneisyydessä, jonka helmassa lepäät, ottaos vastaan kiitollisuuteni -vakuutus. Minä tiedän, mitä olen sinulle velkaa. Tiedän, että sinun -ponnistuksesi ovat pelastaneet minut monesta onnettomuudesta. Sinä -tosin et ollenkaan ajatellut tulevaisuutta, hämärässä mielessäsi -häilähteli heikko älyn liekki; sinä osasit ajatella ainoastaan -ravintoasi ja turvallisuuttasi. Kumminkin olit ihminen. Epäselvä ihanne -kannusti sinua kohti sitä, mikä on ihmisille hyvää ja kaunista. Sinä -elit viheliäisesti, mutta et elänyt suotta, sillä siirsit elämän, joka -oli itsellesi ollut kauhea, hieman siedettävämpänä lapsillesi. He -vuorostaan pyrkivät sitä yhä parantamaan. Kaikki he ovat lisänneet -ihmisen taitoja: mikä keksi jauhinkiven, mikä pyörän. He ovat kaikin -vaivanneet päätänsä, ja aikakaudesta toiseen jatkuva lukemattomien -henkien ponnistelu on luonut ihmeitä, jotka nyt kaunistavat elämää. -Joka kerta, kun keksivät jonkin taidon tai oppivat uuden työtavan, he -samalla lisäsivät siveellistä kauneutta ja loivat hyveitä. He antoivat -naiselle hunnun, ja ihmiset tajusivat heti kauneuden arvon. - -Tähän asti ehdittyään isä laski esihistoriallisen hampaan -kirjoituspöydälleen ja syleili äitiä. - -Hän puhui vieläkin. Hän lausui: - --- Niinpä saamme kiittää heitä kaikesta, jopa rakkaudestakin! - -Minun teki mieleni koskettaa tuota hammasta, joka oli innostanut isääni -minulle käsittämättömiin lausuntoihin. Minä lähestyin pöytää -siepatakseni sen. Mutta kulkusteni helinä käänsi isän huomion minun -puoleeni. Hän katsoi minuun vakavasti, sanoen: - --- Maltahan! Tehtävä ei ole vielä loppuun suoritettu. Me olisimme -luolaihmisiä kehnommat, ellemme vuorostamme pyrkisi tekemään lastemme -elämää omaamme varmemmaksi ja paremmaksi. Sitä varten täytyy osata -kaksi salataitoa: rakastaa ja tietää. Tiede ja rakkaus ovat kaikki -kaikessa. - --- Epäilemättä, ystäväiseni, virkkoi äiti; mutta mitä enemmän asiaa -ajattelen, sitä luonnollisemmalta minusta näyttää, että Pekan ikäinen -poika on uskottava naishenkilön kasvatettavaksi. Minä olen kuullut -puhuttavan eräästä neiti Lefortista. Menen huomenna häntä tapaamaan. - - - -5. - -Runouden ilmestys. - - -Neiti Lefort, jolla oli Saint Germainin esikaupungissa -lastentarha,suostui ottamaan minut hoitoonsa kello kymmenestä -kahteentoista ja kahdesta neljään. Minä olin jo ennakolta muodostanut -itselleni kamalan käsityksen tästä opistosta, ja kun hoitajattareni -ensi kertaa viedä retuutti minua sinne, katsoin olevani mennyttä -miestä. - -Niinpä hämmästyinkin kovin, kun sisään päästyämme näin isossa huoneessa -viisi kuusi pientä tyttöä ja tusinan verran pojanvekaroita, jotka -nauroivat, irvistelivät ja kaikenlaisin merkein ilmaisivat -huolettomuuttaan ja vallattomuuttaan. Minä pidin heitä perin -paatuneina. - -Neiti Lefort sitävastoin näytti kovin murheelliselta. Hänen siniset -silmänsä olivat kosteat ja huulet puoliavoimet. - -Pitkät, vaaleat hiuskiharat riippuivat pitkin hänen poskiansa, niinkuin -riippuvat vesien äärillä pajujen alakuloiset oksat. Hän katseli -näkemättä mitään ja oli ilmeisesti vajonneena johonkin unelmaan. - -Murheellisen neidin lempeys ja lasten hilpeys rohkaisivat minua. Kun -ajattelin, että kohtalotoverejani oli useita pieniä tyttöjä, niin -pelkoni haihtui vähitellen kokonaan. - -Neiti Lefort antoi minulle kivitaulun ja kynän ja asetti minut -ikäiseni, vilkassilmäisen ja sievän pojan viereen. - --- Minun nimeni on Fontanet, sanoi toverini. Entä sinun? - -Sitten hän tiedusteli, mitä isäni tekee. Minä sanoin hänen olevan -lääkärin. - --- Minun isäni on asianajaja, vastasi Fontanet. Se on parempi. - --- Miksi? - --- Etkö ymmärrä, että on parempi olla asianajaja? - --- En. - --- Olet siis tyhmä. - -Fontanet'n henki oli hedelmällinen. Hän neuvoi minua viljelemään -silkkimatoja ja näytti minulle itse valmistamansa kertotaulun. Minä -ihailin tiedettä ja Fontanet'ta. Itse en osannut muuta kuin satuja. - -Lähtiessäni sain neiti Lefortilta hyvän arvosanan. En voinut käsittää, -mitä hyötyä siitä saattoi olla. Äitini selitti kunnianosoituksille -olevan luonteenomaista, ettei niistä ole mitään hyötyä. Sitten hän -kysyi, mitä olin tehnyt ensimmäisenä koulupäivänäni. Vastasin -katselleeni neiti Lefortia. - -Äiti teki minusta pilaa, mutta asianlaita oli todellakin niinkuin -olin sanonut. Minä olen aina taipunut pitämään elämää näytelmänä. -En ole milloinkaan ollut todellinen havaintojen tekijä, sillä -havaintojentekoon tarvitaan johtavaa järjestelmää ja minulla ei ole -mitään järjestelmää. Havaintojentekijä ohjaa katsettansa; katselija -antaa silmäinsä ohjata itseään. Minä olen syntynyt katselijaksi ja -uskon säilyttäväni koko ikäni tämän viattoman hupsuuden, joka on -ominainen suurkaupungin töllistelijöille, joita kaikki huvittaa ja -joissa säilyy kunnianhimoisimpanakin ikäkautena pienten lasten -epäitsekäs uteliaisuus. Minä en ole milloinkaan kyllästynyt katselemaan -muualla kuin teatterissa. Elämän näytelmät ovat minua aina huvittaneet, -alkaen niistä, joita neiti Lefortin lastentarhassa tarjoutui -katseltavakseni. - -Minä silmäilin edelleen kasvattajatartani. Olin aivan varma siitä, että -hän oli murheellinen, ja kysyin Fontanet'lta, mistä tämä murhe johtui. -Tahtomatta esittää mitään ehdottoman varmaa väitettä Fontanet otaksui -sen johtuvan omantunnontuskista ja luuli sen äkkiä lyöneen leimansa -neiti Lefortin piirteisiin eräänä päivänä jo aikoja sitten, kun -mainittu neiti oli anastanut häneltä, Fontanet'lta, ilman vähintäkään -oikeutta puksipuisen hyrrän, vieläpä heti senjälkeen uudelleen häntä -loukannut: tukahduttaakseen ryöstämänsä henkilön valitukset hän oli -pistänyt hänen päähänsä aasinkorvat. - -Fontanet ymmärsi hyvin, että sellaisten tekojen saastuttaman sielun -täytyi iäksi menettää ilonsa ja rauhansa, mutta minulle hänen -selityksensä eivät riittäneet, joten etsin toisia. - -Totta puhuen oli neiti Lefortin koulussa vaikea etsiä mitään, sillä -siellä vallitsi alinomainen meteli. Oppilaat kävivät keskenään tuimia -taisteluita neiti Lefortin edessä, joka oli näkyvissä, mutta ei mitään -nähnyt. Me heittelimme toistemme päähän milloin katkismuksia, milloin -leivänkannikoita, niin että ilma oli niitä sankkana ja huoneen täytti -alinomainen rätinä. Vain kaikkein nuorimmat oppilaat pitelivät -jalkojaan käsissään, kieli suusta ulkona, ja katselivat kattoa tyynesti -hymyillen. - -Äkkiä neiti Lefort sekaantui taistelun tuoksinaan kuin unissakävijä, -rankaisten jotakin syytöntä palatakseen jälleen murheeseensa niinkuin -linnaan. Ajatelkaahan, millaisessa mielentilassa oli pieni -kahdeksanvuotias, joka tämän käsittämättömän hälinän ympäröimänä -kirjoitti jo seitsemättä viikkoa kivitaululleen: - -Niin vaipui hautaan Malfilâtre, hän kuoli nälkähän. - -Se oli tehtäväni. Aika ajoin minä painoin pääni käsiini, voidakseni -pitää ajatuksiani koossa; mutta yksi ainoa ajatus oli selvä: neiti -Lefort oli murheellinen. Lohduton kasvattajani askarrutti minua -alinomaa. Fontanet yllytti uteliaisuuttani merkillisillä kertomuksilla. -Hän tiesi, että neiti Lefortin huoneesta aamuisin aina kuului surkeita -huutoja, joihin sekaantui kahleiden helinä. - --- Aikoja sitten, lisäsi hän, ehkäpä kuukausi takaperin, hän luki -nyyhkyttäen koko luokalle kertomuksen, joka lienee runomittainen. - -Fontanet'n selostuksessa oli kauhun ilme, joka tunki luihin ja ytimiin. -Jo seuraavana päivänä oli minulla aihetta uskoa, ettei selostus ollut -kuviteltu, ainakaan mitä tulee kertomuksen lukemiseen. Mitä taas tulee -niihin kahleisiin, jotka olivat saaneet Fontanet'n kalpenemaan, en ole -niistä sen koommin kuullut ja otaksun nyt, että kahleiden helinä -todellisuudessa oli hiilikihvelin ja tulipihtien kalinaa. - -Seuraavana päivänä tapahtui näin: - -Neiti Lefort koputti viivoittimella pöytään saadakseen aikaan -hiljaisuutta, yskähti ja lausui kaunein äänin: - --- Jeanne rukka! - -Vähän aikaa vaiti oltuaan hän lisäsi: - --- Kylän neidoista Jeanne oli kaunihin. - -Fontanet tyrkkäsi minua kyynäspäällään rintaan ja alkoi nauraa -hihittää. Neiti Lefort loi häneen närkästyneen katseen ja esitti -sitten edelleen Jeanne rukan tarinaa niin murheellisin äänin -kuin olisi lukenut katumuspsalmeja. On luultavaa, jopa varmaakin, että -tämä tarina oli runopukuinen alusta loppuun, mutta minun on pakko -kertoa se sellaisena kuin muistini on sen säilyttänyt. Toivottavasti -löytyvät suorasanaisesta esityksestäni runoilijan hajalliset jäsenet. - -Jeanne oli morsian; hän oli lupautunut eräälle nuorelle, uljaalle -vuoristolaiselle. Tämän onnellisen paimenen nimi oli Osvald. Kaikki on -jo valmiina häitä varten, Jeanne'in toverit tuovat hänelle hunnun ja -kruunun. Onnellinen Jeanne! Mutta hänet valtaa riutumus. Hänen poskensa -peittää kalman kalpeus. Osvald tulee vuoristostaan. Hän rientää -morsiamensa luo lausuen: "Etkö ole elämäntoverini?" - -Sammuvin äänin vastaa Jeanne: "Rakas Osvald, jää hyvästi! Minä kuolen!" -Jeanne rukka! Hauta oli hänen aviovuoteensa, ja kyläkirkon kellot, -joiden piti soittaa hänen häitään, soittivatkin hänen hautajaisiaan. - -Tässä tarinassa oli melkoinen määrä sananparsia, jotka kuulin ensi -kerran ja joiden merkitystä en tiennyt, mutta kokonaisuudessaan se -tuntui minusta niin surulliselta ja kauniilta, että minut sitä -kuunnellessani valtasi outo väristys: alakuloisuuden salainen tenho -virtasi mieleeni noista muutamasta kymmenestä säkeestä, joiden -sananmukaista merkitystä en olisi kyennyt selittämään. Seikka on se, -ettei tarvitse paljoa ymmärtää voidakseen paljon tuntea, kunhan ei ole -vanha. Hämärät asiat voivat olla liikuttavia, ja varmaa on, että -epämääräisyys miellyttää nuoria mieliä. - -Kyynelet kumpusivat ylen täydestä sydämestäni, ja Fontanet ei voinut -irvistyksillään eikä ivallaan estää minua nyyhkyttämästä. Kuitenkin -olin aivan vakuutettu Fontanet'n etevämmyydestä. Vasta kun hänestä tuli -vara valtiosihteeri, aloin tuota epäillä. - -Kyyneleni olivat neiti Lefortille otolliset; hän kutsui minut luokseen -ja virkkoi: - --- Pietari Nozière, te olette itkenyt; tässä on kunniaristi. Tietäkää, -että runoelman tekijä olen minä. Minulla on paksu vihko täynnä yhtä -kauniita säkeitä, mutta minä en ole vielä löytänyt niille kustantajaa. -Eikö se ole kauheata, jopa käsittämätöntäkin? - --- Neiti hyvä, vastasin minä, olen kovin tyytyväinen. Nyt tiedän -murheenne syyn. Te rakastatte Jeanne rukkaa, joka lepää kuolleena -kylässä, ajattelette vain häntä, olette surullinen ettekä ollenkaan -huomaa mitä me oppilaat teemme? - -Otaksumani, ikävä kyllä, ei häntä miellyttänyt; hän silmäili minua -vihaisesti: - --- Jeanne on kuvitelma. Te olette hölmö. Antakaa risti takaisin ja -palatkaa paikallenne. - -Minä palasin itkien paikalleni. Tällä kertaa minä itkin itseäni ja -täytyy tunnustaa, ettei näissä uusissa kyynelissä ollut sitä suloisen -nautinnon vivahdusta, joka oli liittynyt Jeanne'in vuoksi -vuodattamiini. Huolestumistani lisäsi eräs seikka: en voinut -aavistaakaan, mitä kuvitelma oli; Fontanet ei tiennyt sen enempää. - -Kotiin tultuani tiedustelin asiaa äidiltä. - --- Kuvitelma, sanoi äiti, kuvitelma on valhe. - --- Mikä vahinko, äiti, sanoin minä, että Jeanne on valhetta. - --- Mikä Jeanne? kysyi äiti. - --- Kylän neidoista Jeanne oli kaunihin. - -Minä kerroin Jeanne'in tarinan niin hyvin kuin osasin. - -Äiti ei virkkanut mitään, mutta minä kuulin hänen kuiskaavan isän -korvaan: - --- Mitä surkeata lapselle opetetaankaan! - --- Surkeata, todellakin surkeata, vastasi isä. Mutta mitä luuletkaan -sellaisen vanhanpiian ymmärtävän kasvattamisesta? Olen itse -suunnitellut kasvatusjärjestelmän, jonka esitän sinulle piakkoin. -Järjestelmän mukaan on Pekan ikäistä poikaa opetettava tuntemaan niiden -eläinten ominaisuuksia, joita hän vieteiltään ja älyltään muistuttaa. -Hän kykenee käsittämään koiran uskollisuuden, norsun uhrautuvaisuuden, -apinan pahanilkisyyden. Niistä on hänelle kerrottava, eikä Jeanne'ista, -kylästä ja kelloista, joissa ei ole tervettä järkeä. - --- Olet oikeassa, sanoi äiti. L,apsi ja eläin ymmärtävät hyvin -toisiaan, he ovat kumpikin lähellä luontoa. Mutta usko minua, -ystäväiseni, on olemassa eräs asia, jonka lapset oivaltavat vieläkin -paremmin kuin apinain juonet, nimittäin suurten henkilöiden kauniit -teot. Sankarillisuus on selvä kuin päivä pienelle pojallekin. Jos -Pekalle kerrotaan urhean ritarin kuolemasta, niin hän käsittää sen, -Jumalan avulla, yhtä hyvin kuin sinä ja minä. - --- Päinvastoin, sanoi isäni huokaisten. Minä olen sitä mieltä, että -sankarillisuus on käsitettävä eri tavoin, ajasta, paikasta ja -henkilöistä riippuen. Mutta vähätpä siitä; uhrautumisessa on tärkeätä -itse uhrautuminen. Jos antaumuksen hehku on pelkkää mielenlumetta, on -antaumus siitä huolimatta todellinen, ja sellainen todellisuus on -loistavin koriste, jolla ihminen voi kaunistaa henkistä -viheliäisyyttään. Sinun luonnollinen ylevä mielisyytesi, rakas -ystäväni, on kirkastanut sinulle nämä totuudet paremmin kuin kokemus ja -harkinta minulle. Minä sovitan ne järjestelmääni. - -Niin keskustelivat tohtori ja äiti. - -Viikkoa myöhemmin minä kirjoitin viimeisen kerran kivitauluuni ankaran -hälinän vallitessa: - -Niin vaipui hautaan Malfilâtre, hän kuoli nälkähän. - -Me erosimme yht'aikaa, Fontanet ja minä, neiti Lefort'in -lastentarhasta. - - - -6. - -Teutobochus. - - -Minusta näyttää mahdottomalta, että ihminen voi olla ihan -jokapäiväinen, jos hän on kasvanut Pariisin rantalaitureilla, Louvre'in -ja Tuileries'n tienoilla, lähellä Mazarinin palatsia, mainehikkaan -Seine-virran vierellä, joka virtailee vanhan Pariisin katonharjain ja -torninhuippujen välitse. Siellä levittelevät kirjojen, muinaiskalujen -ja vaskipiirrosten kauppiaat näkyviin valtaisen määrän mitä kauneimpia -taideteoksia ja mitä mielenkiintoisimpia menneitten aikojen muistoja. -Lasikkojen omituinen viehätys ja huvittava sekasorto kiehtoo silmää -samoinkuin mieltäkin. Ohikulkija, joka osaa nähdä, vie niistä aina -mukaansa jonkin aatoksen, niinkuin lintu kiidättää oljenkorren -pesäänsä. - -Se on maailman kaunein paikka, sillä siellä on puita ja kirjoja ja ohi -astelevia naisia. - -Minun lapsuuteni aikana näillä markkinoilla oli vanhanaikaisia -huonekaluja, vanhoja vaskipiirroksia, tauluja ja kirjoja, veistettyjä -tarjoilupöytiä, itämaisia porsliinimaljakoita, emaljipiirroksia, -maalattua fajanssia, kultapäärmettä, kirjailtuja kankaita, kuvikkaita -seinä verhoja, kuvitettuja kirjoja ja sahviaanisiteisiä ensipainoksia -paljon runsaammin kuin nykyjään. Nuo viehättävät esineet olivat tarjona -hienovaistoisille harrastelijoille ja tiedemiehille, joiden ei silloin -vielä tarvinnut kilpailla välikauppiaitten ja näyttelijättärien kanssa. -Ne olivat tuttuja Fontanet'lle ja minulle jo niinä aikoina, jolloin -meillä vielä oli leveät kirjaillut kaulukset, lyhyet housut ja paljaat -pohkeet. - -Fontanet asui Bonaparten kadun kulmassa, missä hänen isänsä -asianajokonttori sijaitsi. Vanhempaini huoneisto kosketti Chimayn -palatsin kylkirakennusta. Me olimme, Fontanet ja minä, naapurit ja -ystävät. Lähtiessämme lupapäivinä Tuileries'n puistoon leikkimään me -kuljimme Voltaire'in rantalaituria pitkin, astellen näitä viisauden -maita vanne kädessä ja pallo taskussa, tarkastellen myymälöitä vanhain -herrain tavoin ja muodostellen itsellemme omia käsityksiä noista -merkillisistä esineistä, jotka polveutuivat menneisyydestä, -salaperäisestä menneisyydestä. - -Me kuljeskelimme, pengoimme kirjalaatikoita ja katselimme kuvia. - -Se huvitti meitä kovin. Mutta täytyy tunnustaa, ettei Fontanet -kunnioittanut näitä vanhoja tavaroita siinä määrin kuin minä. Hän -naureskeli nähdessään muinaisaikuisia parranajoastioita ja pyhiä -piispoja, jotka olivat menettäneet nenänsä. Fontanet oli niistä ajoista -alkaen se edistyksen mies, jonka olette kuulleet puhuvan -edustajakamarin korokkeelta. Hänen halveksivat huomautuksensa karsivat -selkäpiitäni. Minua ei ollenkaan miellyttänyt, että hän nimitti -piipunpesiksi vanhojen omituisia muotokuvia. Minä olin vanhoillinen. -Siitä on minuun jäänyt jotakin: koko filosofiani on pysyttänyt minut -vanhojen puiden ja maalaispappien ystävänä. - -Minua erotti Fontanet'sta vielä taipumukseni ihailemaan sitä, mitä en -ymmärtänyt. Minä ihailin hieroglyfejä, ja kaikki, tai lähes kaikki, oli -minulle hieroglyfimäistä. Fontanet sitävastoin halusi tarkastella -esinettä ainoastaan mikäli tajusi sen käytännön. Hän sanoi: "Näetkös, -siinä on sarana, se aukee. Siinä on ruuvi, sen voi irroittaa." Fontanet -oli täsmällinen luonne. On kuitenkin lisättävä, että hän kykeni -haltioitumaan katsellessaan taisteluja esittäviä maalauksia. Kulku -Beresinan poikki vavahdutti häntä. Asekauppiaan myymälä kiinnitti -meidän kummankin mieltä. Kun peitsien, kilpien ja haarniskain keskeltä -ilmestyi näkyviimme herra Petit-Prêtre, vyötäisillään viheriä esiliina, -ja kun hän Vulcanuksen tavoin ontuen nouti työpajansa perältä -muinaisaikaisen miekan, jonka sitten laski pöydälle ja ruuvasi -viilapenkkiin puhdistaakseen sen terää ja korjatakseen kahvaa, niin -me olimme varmat siitä, että näimme jotakin suurenmoista; herra -Petit-Prêtre näytti meistä sadan kyynärän pituiselta. Me seisoimme -ääneti, nenät ikkunanruudussa. Fontanet'n mustat silmät loistivat, -ja hänen ruskeiden, sievien kasvojensa ilme vilkastui. - -Iltasella muisto meitä kovin innostutti ja tuhansia haaveellisia -suunnitelmia iti aivoissamme. - -Fontanet sanoi minulle kerran: - --- Pahvista ja suklaan ympärillä olevasta hopeapaperista me voimme -tehdä samanlaisia aseita!... - -Aate oli oivallinen, mutta meidän ei onnistunut sitä kunnolla -toteuttaa. Minä tein itselleni kypärin, jota Fontanet luuli noidan -päähineeksi. - -Sitten minä ehdotin: - --- Emmekö perusta museota?... - -Erinomainen ajatus! Sillä hetkellä meillä kumminkaan ei ollut muuta -museoon pantavaa kuin puolisen sataa palloa ja tusinan verta hyrriä. - -Kolmas mieleenjohtuma oli Fontanet'n. Hän huudahti: - --- Kirjoitetaan Ranskan historia, kaikkine yksityiskohtineen, -viisikymmentä nidosta. - -Tämä ehdotus hurmasi minut. Käsiä paukuttaen ja ilosta huutaen minä sen -hyväksyin. Päätimme ryhtyä työhön seuraavana aamuna huolimatta -latinanläksystä, joka oli vielä opittava. - --- Kaikkine yksityiskohtineen, toisti Fontanet. Meidän on otettava -siihen kaikki yksityiskohdat! - -Minä olin samaa mieltä. Kaikki yksityiskohdat. - -Meidät lähetettiin makuulle. Mutta minä valvoin vuoteessani ainakin -neljännestunnin, siinä määrin minua kiihoitti tuo ylevä ajatus, että -kirjoittaisimme Ranskan historian, viisikymmentä nidosta, kaikkine -yksityiskohtineen. - -Me aloitimme historiamme kirjoittamisen. En totisesti enää tiedä, miksi -ensimmäisenä kuvailtavanamme oli kuningas Teutobochus. Suunnitelmamme -sitä joka tapauksessa vaati. Ensimmäisessä luvussa meitä kohtasi -kuningas Teutobochus, joka oli kolmenkymmenen jalan pituinen, kuten on -voitu todeta mittaamalla hänen sattumalta löydetyt luunsa. Heti ensi -askeleella sellainen jättiläinen vastassa! Kohtaus oli kamala. Itse -Fontanetkin oli ihmeissään. - --- Teutobochus meidän täytyy jättää pois, arveli hän. - -Minulta puuttui rohkeutta. - -Viisikymmennidoksinen Ranskan historia pysähtyi Teutobochukseen. - -Kuinka monesti eläissäni olenkaan aloittanut uudelleen tuon seikkailun, -jossa pääosia esittivät kirja ja jättiläinen. Kuinka monesti, kun olin -ryhtymässä suureen työhöni tai suorittamassa laajaa suunnitelmaa, minut -pysähdyttikään Teutobochus, jota tavallisesti nimitetään kohtaloksi, -sattumaksi, välttämättömyydeksi! Olen puolestani päättänyt kiittää ja -siunata kaikkia niitä jättiläisiä, jotka ovat sulkeneet minulta maineen -vaaralliset tiet jättäen minut molempain uskollisen suojelijatarteni, -tuntemattomuuden ja keskinkertaisuuden, hoiviin. Minä iloitsen niistä -kummastakin, ja molemmat ne minua rakastavat. Minun on osoitettava -niille kiitollisuutta! - -Entä Fontanet, nokkela ystäväni Fontanet, asianajaja, neuvosmies, -erinäisten yhtiöitten johtaja, edustajakamarin jäsen? On ihmeellinen -ilo nähdä hänen leikkien pyörähtelevän kaikkien julkisen elämän -Teutobochusten jaloissa, joihin minä hänen sijassaan olisin jo tuhat -kertaa kompastunut. - - - -7. - -Pastori Jubalin sädekehä. - - -Sydämeni oli tulvillaan pelkoa ja ylpeyttä, kun astuin ensimmäiseen -valmistavaan luokkaan. Tämän luokan opettaja, pastori Jubal, ei ollut -sinänsä kovinkaan peloittava; hän ei näyttänyt julmalta mieheltä, -pikemmin oli hänessä jotakin neitimäistä. Mutta hän istui suuressa -mustassa tuolissa ja se teki hänet silmissäni peloittavaksi. Hänen -äänensä oli yhtä lempeä kuin hänen katseensa, tukka kähärä, kädet -valkoiset, mieli hyvänsuopa. Hän muistutti lammasta, ehkä enemmän kuin -on opettajalle soveliasta. - -Äitini näki hänet eräänä päivänä vastaanottohuoneessa ja hymähti: "Onpa -hän nuori!" Ja tuo lausuttiin erikoisella äänenpainolla. - -Minä lakkasin häntä pelkäämästä, huomattuani, että häntä täytyi -ihailla. Se tapahtui minun lausuessani läksyä, jonka muodostivat apotti -Gauthier'n säkeet Ranskan ensimmäisistä kuninkaista. - -Minä lausuin jokaisen säkeen yhteen menoon, ikäänkuin siinä olisi ollut -yksi ainoa sana: - - Pharamondensimmäinenorniitäkuninkaita - jotk'aromoinGalliassahallitsitfrankkeitimaita - ClodionvaltaaCambrainMerovigiinonpäästy... - -Siihen minä auttamattomasti pysähdyin. Toistelin toistelemistani: -_Merovigiin on päästy, on päästy, päästy_. Muistin vain, että kun -Merovigiin on päästy, niin Lutetiamme _säästyy_... Mutta mistä? Minun -oli mahdoton sitä sanoa, koska olin sen kerrassaan unohtanut. Asia ei -totta puhuen ollut minua kovin järkyttänyt. Minä pidin Lutetiaa -vanhana naishenkilönä. Olin hyvilläni siitä, että hän säästyi, mutta -hänen asiansa kiinnittivät ylipäänsä erinomaisen vähän mieltäni. Ikävä -kyllä näytti pastori Jubal pitävän aika tärkeänä, että sanoisin mistä -vahingosta hän oli säästynyt. Minä yritin: "Hm... Merovigiin on -päästy!... hm, hm, hm!" Olisin antanut kieleni kissalle, jos siitä -olisi ollut vähänkään apua ensimmäisessä valmistavassa luokassa. -Naapurini Fontanet ivaili minua, ja pastori Jubal viilaili kynsiänsä. -Vihdoin hän sanoi: - --- Attilan julmuuksista Lutetiamme säästyy. - -Kun olitte unohtanut tämän säkeen, herra - -Nozière, olisi teidän pitänyt se uudelleen sommitella, sen sijaan että -pysähdyitte. Voisittehan sanoa: - -Attilan rynnäköltä Lutetiamme säästyy, tai: - -Tylyltä Attilalta Lutetiamme säästyy, tai aistikkaammin: - -Jumalan vitsaukselta Lutetiamme säästyy. - -Sanoja voi vaihtaa, kunhan runomitta säilyy. - -Minä sain huonon arvosanan, mutta pastori Jubal kohosi silmissäni -runollisen kätevyytensä vuoksi. Hänen etevämmyytensä oli ilmenevä -vieläkin selvempänä. - -Jubal, jota virkatehtävät kiinnittivät Noëlin ja Chapsalin kielioppiin -ja apotti Gauthier'n Ranskan historiaan, ei kumminkaan laiminlyönyt -siveellistä ja uskonnollista opetusta. - -En tiedä, miten hän eräänä päivänä johtui vakavin ilmein meille -puhumaan: - --- Lapseni, jos teidän olisi otettava vastaan ministeri, niin te -yrittäisitte parhaanne mukaan häntä kestitä, koska hän on hallitsijan -edustaja. Kuinka teidän siis onkaan kunnioitettava pappeja, jotka -edustavat Jumalaa maan päällä? Niin paljon kuin Jumala on hallitsijoita -korkeampi, niin paljon on pappi korkeampi ministereitä. - -Minä en ollut milloinkaan ottanut vastaan ministeriä ja otaksuin, ettei -se pitkiin aikoihin tulisi kysymykseenkään. Olinpa varma siitäkin, että -jos jokin ministeri sattuisi meille tulemaan, äiti lähettäisi minut -syömään päivällistä palvelijattarien keralla, kuten ikävä kyllä sattui -aina, kun talossa oli juhlapäivälliset. Siitä huolimatta minä oivalsin, -että papit ovat suunnattoman kunnianarvoisia, ja kun sovellutin tämän -totuuden herra Jubaliin, kävi mieleni kovin levottomaksi. Minä muistin -kiinnittäneeni hänen läsnäollessaan paperinuken Fontanet'n selkään. -Oliko se kunnioittavaa? Olisinko kiinnittänyt paperinuken Fontanet'n -selkään jonkin ministerin läsnäollessa? Epäilemättä en. Ja kumminkin -olin kiinnittänyt tuon nuken, tosin salaa, mutta joka tapauksessa -pastori Jubalin läsnäollessa, Jubalin, joka oli kaikkia ministereitä -korkeampi. Se näytti vielä kieltänsäkin, tuo nukke! Mieleni oli -valaistu. Minä olin tunnonvaivoissa. Päätin alkaa kunnioittaa pastori -Jubalia, ja jos myöhemmin sattuikin, että pistin tunnin aikana pieniä -kiviä Fontanet'n niskaan ja piirustin ukonkuvia itsensä pastori Jubalin -tuoliin, niin liittyi tekoihini ainakin lohdullinen tietoisuus -ylitsekäymiseni koko laajuudesta. - -Vähän aikaa myöhemmin sain tilaisuuden mitata pastori Jubalin -hengensuuruutta. - -Olin kappelissa parin kolmen toverin kanssa odottamassa rippivuoroani. -Hämärsi. Ikuisen lampun valo värähdytteli tummenneen holvin -kultatähtiä. Kuorin perällä häipyi Neitsyen kuva ilmestyksenIaiseen -epämääräisyyteen. Alttarilla oli joukko kullattuja maljakoita täynnä -kukkia. Ilmassa lainehti pyhänsavun tuoksu, näkyi hämärästi -lukemattomia esineitä, ja ikävystyminen, ikävystyminenkin, tuo lasten -pahin onnettomuus, ilmeni tämän kappelin ilmakehässä lievänä, -leppoisena. Minusta tuntui, että alttarin tuolla puolen alkoi -autuaitten maa. - -Päivä oli mennyt mailleen. Äkkiä tuli näkyviini pastori Jubal, joka -lyhty kädessä kulki aina kuoriin saakka. Hän polvistui, nousi, avasi -ristikko-oven ja nousi alttarin portaita. Minä pidin häntä silmällä: -hän avasi käärön, josta kirposi esiin tekokukkakiehkuroita, jotka -muistuttivat niitä kirsikkapuunoksia, joita vanhat eukot heinäkuussa -kaduilla kaupitsevat. Ihmeekseni näin opettajani lähestyvän Tahratonta -Synnytystä. Te pistitte suuhunne hyppysellisen pieniä nauloja, herra -pastori; minä pelkäsin aluksi, että aioitte ne niellä, mutta niin ei -ollut laita: tahdoitte vain pitää ne kätenne ulottuvilla. Te näet -nousitte jakkaralle ja aloitte naulita köynnöksiä pyhän Neitsyen -komeron ympärille. Silloin tällöin te sentään astuitte alas jakkaralta -nähdäksenne minkä vaikutuksen järjestelynne teki loitompaa katsoen ja -olitte tyytyväinen. Poskenne punoittivat, silmänne loistivat, olisitte -hymyillyt, ellei hampaittenne välissä olisi ollut nauloja. Ja minä, -minä ihailin teitä sydämestäni. Ja vaikka lattialla oleva lamppu -valaisi sieraimianne naurettavalla tavalla, olitte te mielestäni sangen -kaunis. Minä käsitin, että olette ministereitä ylhäisempi, kuten olitte -meille vihjannut taitavassa puheessanne. Ajattelin, ettei ollut -läheskään yhtä kaunista ja toivottavaa päästä töyhtöpäisenä nousemaan -valkoisen ratsun selkään lähteäkseen voitokkaaseen taisteluun kuin -saada ripustaa köynnöksiä kappelin seiniin. Minä oivalsin, että -kutsumuksenani oli noudattaa teidän esimerkkiänne. - -Minä jäljittelin teitä jo samana iltana kotonani leikkelemällä äidin -saksilla kaiken löytämäni paperin kaistaleiksi ja punomalla niistä -köynnöksiä. Velvollisuuteni joutuivat siitä kärsimään. Varsinkin -ranskankielen kirjalliset harjoitukset tulivat melkoisessa määrässä -laiminlyödyiksi. - -Harjoitus oli suoritettava erään herra Coquempot'n oppikirjan mukaan, -joka kirja oli julma kirja. Minä en ole lainkaan pitkävillainen, ja jos -tekijän nimi olisi ollut vähemmän mieleensyöpyvä, olisin sen -jalomielisesti unohtanut. Mutta Coquempot ei unohdu. En halua -väärinkäyttää tätä satunnaista seikkaa hänen vahingokseen. Sallittakoon -minun kuitenkin ihmetellä, että on suoritettava niin tuskallisia -harjoituksia oppiakseen kieltä, jota nimittää äidinkielekseen ja jota -äiti opetti minulle mainiosti pelkästään juttelemalla. Hän näet jutteli -ihastuttavasti, minun äitini! - -Mutta pastori Jubal oli varmasti vakuutettu Coquempot'n -hyödyllisyydestä, ja koska hän ei voinut hyväksyä perusteluitani, antoi -hän minulle huonon arvosanan. Kouluvuosi päättyi ilman mitään -huomattavia tapauksia. Fontanet ryhtyi kasvattamaan pulpetissaan -lehtimatoja. Itserakkauden yllyttämänä minä tein samoin, vaikka ne -minua kammottivat. Fontanet vihasi Coquempot'ta, ja tämä viha yhdisti -meitä. Coquempot'n pelkän nimen kuullessamme me loimme toisiimme -ymmärtäviä silmäyksiä ja irvistelimme ilmehikkäästi. Se oli kostomme. -Fontanet uskoi minulle, että jos Coquempot'ta on vielä ensimmäisellä -luokalla, niin hän lähtee laivapojaksi suureen alukseen. Tuo päätös -miellytti minua; minä lupasin lähteä Fontanet'n mukaan. Me vannoimme -pysyvämme ystävinä. - -Palkintojenjakcpäivänä meitä ei voinut tuntea, Fontanet'ta ja minua. -Seikka johtui epäilemättä siitä, että olimme siistityt. Uudet nuttumme, -valkoiset housumme, sukulaisten paljous, lippujen kaunistama koroke, -kaikki tuo liikutti mieltäni kuin valtava näytelmä. Kirjat ja seppeleet -muodostivat loistavan ryhmän. Minä koetin arvailla, mikä osa siitä -kuului minulle, ja vapisin siinä penkillä istuessani. Fontanet oli -viisaampi, hän ei pyytänyt ennakolta tietää kohtaloaan. Hän pysyi -ihailtavan rauhallisena. Alinomaa pyörittäen pientä kärpänpäätänsä hän -osoitti isien muodottomain nenäin ja äitien naurettavain hattujen -havaitsemisessa mielenmalttia, joka minulta kokonaan puuttui. - -Soitto alkoi pauhata. Johtaja, jolla oli kauhtanansa päällä pieni -juhlaviitta, ilmestyi korokkeelle, vierellään juhlaunivormuun puettu -kenraali ja jäljessään opettajat. Minä tunsin heidät kaikki. He -istuutuivat arvonsa mukaan kenraalin taakse: ensin varajohtaja, sitten -yläluokkain opettajat, sitten laulunopettaja, herra Schuwer, -kaunokirjoituksen opettaja, herra Trouillon, ja voimistelun opettaja, -kersantti Morin. Pastori Jubal istui perimmäisenä pienellä -jakkarapahasella, jonka neljäs jalka ei mahtunut korokkeelle, vaan -puhkoi lavaa reunustavan teltan seinämää. Kauan hän ei saanut rauhaa -edes tässä vaatimattomassa paikassa. Uudet tulijat työnsivät hänet -nurkkaan, missä hän hävisi lipun peittoon. Hänen päällensä siirrettiin -pöytä ja siinä kaikki. Fontanet'ta tuo poisto kovin huvitti. Minä -puolestani olin ihan ymmällä nähdessäni henkilön, joka osasi -mestarillisesti punoa köynnöksiä ja säkeitä ja oli Jumalan edustajana -maan päällä, joutuvan sysätyksi loukkoon ikäänkuin mikäkin kävelykeppi -tai sateenvarjo. - - - -8. - -Fontanet'n lakki. - - -Meitä käytettiin ripillä joka lauantai. Olisin iloinen, jos joku voisi -sanoa minkätähden. Tämä toimitus herätti minussa melkoista kunnioitusta -ja ikävystymistä. En luule, että syntieni kuuleminen oli rippi-isälle -erikoisen mielenkiintoista, mutta minulle niiden kertominen oli -varmasti epämieluista. Ensimmäisenä vaikeutena oli niiden keksiminen. -Kenties uskotte minua, kun sanon, ettei minulla kymmenvuotiaana ollut -riittäviä henkisiä kykyjä eikä esittelytaitoa voidakseni -järkiperäisesti tutkia tajuntani sisäosia. - -Syntejä täytyi kumminkin olla, sillä ellei ollut syntejä, ei ollut mitä -tunnustaa. Tosin olin saanut pienen kirjan, joka sisälsi ne kaikki. -Minun ei tarvinnut muuta kuin valita. Mutta valintapa se olikin vaikea. -Niitä oli niin paljon ja niin hämäriä: näpistelyä, simoniaa, -vilpillisyyttä, haureutta ja lihan himoa koskevia! Minä luin pienestä -kirjastani: "Tunnustan olleeni epätoivoinen. -- Tunnustan kuulleeni -huonoja keskusteluja." Tuo minua saattoi sitäkin enemmän ymmälle. - -Niinpä pysyttelinkin yleensä hajamielisyysluvussa. Minä tunnustin -kaikki, hajamielisyyteni jumalanpalveluksen aikana, hajamielisyyteni -aterioidessa, hajamielisyyteni "seuroissa", ja tajuntani surkea -hajanaisuus hävetti minua kovin. - -Synnittömyyteni masensi mieltäni. - -Eräänä päivänä mieleeni vihdoin johtui Fontanet'n lippalakki. Olin -keksinyt synnin, olin pelastettu! - -Siitä päivästä lähtien minä vapauduin joka lauantai rippi-isän edessä -Fontanet'n lakin aiheuttamasta painostuksesta. - -Mainittuun päähineeseen kohdistuva lähimmäisen tavaran vahingoittaminen -sai minut joka lauantai muutaman hetken kovin epäilemään sieluni -pelastumista. Minä ajoin sen hiekkaa täyteen, heitin sen puuhun, josta -se oli pudotettava kivittämällä kuin kypsymätön hedelmä, käytin sitä -riepuna, jolla pyyhin muscan taulun liitukuvioita, heitin sen luukusta -tuntemattomaan kellariin, ja kun kekseliäs Fontanet koulutuntien -päätyttyä onnistui sen löytämään, oli se pelkkä likainen rääsy. - -Mutta sen kohtaloa valvoi haltijatar, sillä se ilmestyi seuraavana -aamuna jälleen Fontanet'n päähän odottamattoman siistinä, -moitteettomana, melkeinpä hienona. Niin kävi joka päivä. Haltijatar oli -Fontanet'n sisar. Jo tämän seikan nojalla voi arvata hänet -hyväksi emännäksi. - -Sattui useita kertoja, että polvistuessani rippituoliin Fontanet'n -lakki lepäsi minun toimestani linnanpihan vesialtaan pohjassa. Silloin -oli tilanteeni hieman tukala. - -Minkälainen tunne minua sitten yllytti tuon lakin kimppuun? Kostonhimo. - -Fontanet vainosi minua vanhanmallisen, omituisen koululaukkuni vuoksi, -jonka enoni, taloudellinen mies, oli onnettomuudekseni minulle -lahjoittanut. Se oli aivan liian iso minulle ja minä olin aivan liian -pieni sille. Sitäpaitsi tämä koululaukku ei ollut koululaukun näköinen. -Siitä ainoasta syystä, että se ei ollut mikään koululaukku. Se oli -vanha salkku, joka venyi kuin paljepeli ja jonka suutari oli enon -pyynnöstä varustanut hihnoilla. - -Salkku oli minulle vihapito, eikä suottakaan. En kumminkaan usko sen -olleen niin ruman, että se olisi ansainnut kaikki ne häväistykset, -joiden uhriksi se joutui. Se oli punaista sahviaania, koristeena leveä -kultapitsi. Messinkilukon yläpuolella oli kruunu ja särkynyt vaakuna. -Vuori oli haalistunutta, sinistä silkkiä. Jos salkku olisi vielä -olemassa, kuinka huolellisesti sitä tutkisinkaan! Kun näet muistan -kruunun, joka varmaan oli kuninkaallinen, ja vaakunan, jossa vielä -näkyi (ellen ole unta nähnyt) kolme kynä veitsellä huonosti pois -hivutettua liljaa, niin otaksunpa, että salkkuni oli alkujaan kuulunut -jollekin Ludvig XVI:n ministerille. - -Mutta Fontanet, joka ei ollenkaan ottanut huomioon sen entisyyttä, ei -voinut sitä nähdä selässäni heittelemättä sitä lumipalloilla tai -kastanjilla, aina vuodenajan mukaan, ja kumipalloilla pitkin vuotta. - -Oikeastaan ei Fontanet, enempää kuin toisetkaan toverini, moittinut -laukkuani kuin yhden ainoan ominaisuuden, sen outouden vuoksi. Se ei -ollut samanlainen kuin muut laukut; siitä kaikki se paha, minkä se -minulle aiheutti. Lapsissa elää väkivaltainen yhdenvertaisuuden tunne. -He eivät siedä mitään erikoista tai omituista. Tätä seikkaa ei enoni -ollut pitänyt riittävässä määrin silmällä antaessaan minulle -turmiollisen lahjansa. Fontanet'n koululaukku oli kamala. Hänen -molemmat vanhemmat veljensä olivat sitä viljelleet kumpikin vuorollaan, -joten se ei voinut enää tulla likaisemmaksi; nahka oli ihan hankautunut -ja halkeillut, hävinneet soljet oli korvattu nuorasolmuilla. Mutta -koska laukku ei ollut mitenkään erikoinen, ei Fontanet'lla ollut siitä -koskaan ikävyyttä. Kun minä astuin koulun pihamaalle salkku selässä, -kajahti heti korviasärkevä kirkuna, minut piiritettiin, minua -tyrkittiin, minut paiskattiin maahan mahalleni. Fontanet nimitti sitä -kilpikonnaleikiksi ja nousi itse minun selkäkilvelleni. Hän ei ollut -kovin painava, mutta asia nöyryytti minua. Päästyäni jälleen jaloilleni -hyökkäsin heti hänen lakkinsa kimppuun. - -Hänen lakkinsa oli aina uusi ja minun laukkuni auttamattoman kestävä, -valitettavasti! Ja meidän väkivaltaisuutemme punoutuivat heltymättömän -kohtalon voimasta jatkuvaksi jaksoksi kuten Atridein suvun rikokset -muinaisina aikoina. - - - -9. - -Decius Musin viimeiset sanat. - - -Penkoessani tänä aamuna rantalaiturin kirjavarastoja löysin eräästä -kymmenen sentiimin laatikosta yksinäisen nidoksen Liviuksen historiaa. -Selailin sitä umpimähkään ja osuin tähän lauseeseen: - -105 - -"Rooman armeijan jäännökset pääsivät Canusiumiin yön suojassa." Tuo toi -mieleeni herra Chotardin. Nyt on seikka se, että herra Chotardin muisto -aina ilahduttaa minua. Minä ajattelin häntä vielä palatessani kotiin -aamiaiselle. Ja koska huulillani väikehti hymy, kysyttiin minulta, -mistä mielihyväni johtuu. - --- Se johtuu siitä, lapsukaiseni, että muistelin herra Chotardia. - --- Kuka on tuo Chotard, joka saa sinut hymyilemään? - --- Minä kerron sen. Jos ikävystytän teitä, niin olkaa kuuntelevinanne -ja jättäkää minut siihen luuloon, ettei itsepintainen kertoja kerro -juttujaan vain omaksi huvikseen. - -"Olin neljäntoista vuoden ikäinen ja kuudennen luokan oppilas. -Opettajani, nimeltään Chotard, oli verevä kuin vanha munkki ja olikin -todella vanha munkki. - -"Veli Chotard, joka oli ollut pyhän Fransiskuksen lammaslauman -säyseimpiä karitsoja, vaihtoi vuonna 1830 munkkikaavun maallikonpukuun, -jota hän ei kuitenkaan oppinut moitteettomasti kantamaan. Mitä syytä -oli veli Chotardilla tähän menettelyyn? Toiset sanovat syynä olleen -rakkauden, toiset taas väittävät asian aiheutuneen pelosta: kun -itsevaltias kansa oli vallankumouksen jälkeen pommittanut -kaalinkannoilla erästä kapusiinimunkkia, hyppäsi veli Chotard -luostarimuurin yli pelastaakseen vainoojansa sellaisesta ankarasta -synnistä. - -"Kunnon veljemme oli oppinut mies. Hän suoritti tutkintonsa, toimi -opettajana ja eleli edelleen niin menestyksellisesti, että hänen -hiuksensa hohtelivat harmaata, posket rusottivat ja nenä punerteli, kun -minä tovereineni jouduin hänen oppituolinsa eteen. - -"Kuinka sotaisa kuudennen luokan opettaja meillä olikaan! Olisittepa -nähneet hänet, kun hän teksti kädessään johti Brutuksen sotilaita -Filippin luona! Mikä urheus, mikä mielen ylevyys, mikä sankarillisuus! -Mutta hän valitsi erikoisen ajan sankarillisuuttaan varten, ja se aika -ei ollut nykyinen. Herra Chotard esiintyi todellisessa elämässä -huolestuneena ja pelokkaana. Hänet oli helppo säikyttää. - -"Hän pelkäsi varkaita, vihaisia koiria, ukkosta, ajopelejä ja ylipäänsä -kaikkea, mikä voi läheltä tai kaukaa vahingoittaa kunnon miehen nahkaa. - -"Todellisuudessa vain hänen ruumiinsa oli meidän keskellämme; hänen -henkensä asui menneisyydessä. Hän eli Thermopylen luona Leonidaan -rinnalla, Salamis-salmessa Themistokleen laivassa, Cannaen -kentällä Aemilius Pauluksen seurassa; hän vaipui verta vuotaen -Trasimenus-järveen, josta kalastaja oli kerran löytävä roomalaisen -ritarin sormuksen. Farsaloksen luona hän uhmasi Caesaria ja jumalia; -hän heilutti katkennutta kalpaansa Varuksen ruumiin yläpuolella -Herkynian metsässä. Hän oli mainehikas sotilas. - -"Herra Chotard, joka oli päättänyt myydä henkensä kalliista -Aigospotamoksen rannoilla ja tyhjentänyt ylväänä vapauttavan pikarin -piiritetyssä Numantiassa, ei ollenkaan halveksinut viekkaitten -sotapäällikköjen tavoin turvautua mitä kavalimpiin sotajuoniin. - -"Eräs sotajuoni, jota sopii suositella, sanoi herra Chotard meille -eräänä päivänä selittäessään Aelianusta, on siinä, että houkutellaan -vihollinen vuorensolaan ja murskataan se kallionlohkareilla. - -"Hän ei maininnut mitään siitä, suvaitseeko vihollisarmeija useinkin -antautua sellaisen käsittelyn alaiseksi. Mutta minä riennän siihen -kohtaan, jossa Chotard esiintyi koko loistossaan kaikille oppilailleen. - -"Hän määräsi meille kirjoitelmain -- latinan- ja rankankielisten -- -aiheiksi taisteluita, piirityksiä, sovitus- ja lepytysmenoja, -ja näitä kertoelmia takaisin antaessaan hän kehitteli ilmi koko -kaunopuheisuutensa. Hänen tyylinsä ja esitystapansa ilmaisivat -kummallakin kielellä samaa sotaista innostusta. Toisinaan hän keskeytti -ajatusjuoksunsa jaellakseen meille ansaitsemiamme rangaistuksia, mutta -hänen äänensä pysyi aina sankarillisena. Kun hän siis puhui -vuorotellen samalla äänensävyllä joukkojaan innostavana konsulina ja -rangaistusläksyjä jakelevana kuudennen luokan opettajana, niin -oppilaiden mielet siitä kovin hämmentyivät, sitäkin enemmän, kun oli -mahdotonta tietää, kuka kulloinkin puhui, konsuliko vai opettaja. -Eräänä päivänä hän kunnostautui entistä enemmän pitämällä meille -verrattoman puheen. Me osasimme kaikin sen ulkoa, ja minä kirjoitin sen -vihkoon jättämättä mitään pois. - -"Minä kerron sen tässä sellaisena kuin sen kuulin, sellaisena kuin sen -kuulen vieläkin, sillä minusta tuntuu, että herra Chotardin sorahteleva -ääni yhä kaikuu korvissani täyttäen ne yksitoikkoisella -juhlallisuudellaan." - -_Decius Musin viimeiset sanat_. - -Decius Mus lähti uhrautumaan jumalille ja painoi jo kannukset tulisen -ratsunsa kupeisiin, mutta kääntyi vielä viimeisen kerran aseveikkojensa -puoleen sanoen: - -"Ellette jo ole hiljaa, saatte kaikin jäädä istumaan. Minä lähden -kuolemattomuuteen isänmaan puolesta. Rotko odottaa minua. Minä kuolen -yleisen menestyksen hyväksi. Herra Fontanet, te saatte jäljentää -kymmenen sivua latinan alkeiskielioppia. Niin on päättänyt -viisaudessaan Jupiter Capitolinus, ikuisen kaupungin ikuinen suojelija. -Herra Nozière, jos te, kuten minusta näyttää, vieläkin jätätte -kirjoitelmanne herra Fontanet'n jäljennettäväksi, kuten hänen tapansa -on, niin minä kirjoitan isällenne. On oikein ja välttämätöntä, että -kansalainen uhrautuu yhteisen menestyksen hyväksi. Kadehtikaa minua; -älkää enää minua itkekö. On typerää itkeä aiheettomasti. Herra Nozière, -te jäätte torstaina kotiarestiin. Minun esimerkkini on jäävä eloon -teidän keskuuteenne. Hyvät herrat, teidän virnistelynne on sopimatonta -ja sietämätöntä. Minä ilmoitan rehtorille käyttäytymisenne. Ja -Elysiumin helmasta, joka avautuu sankareitten hengille, olen näkevä -tasavallan neitsyitten laskevan kukkaseppeleitä minun kuvapatsaitteni -juurelle." - -"Siihen aikaan minä osasin nauraa uskomattomasti. Decius Musin -viimeiset sanat ottivat koko kykyni käytäntöön, ja kun herra Chotard, -annettuaan meille mitä valtavimman naurun aiheen, vielä huomautti, -että on typerää nauraa aiheettomasti, niin minä piilotin pääni -sanakirjaan ja menin ihan tajuttomaksi. Niille henkilöille, joita -viisitoistavuotiaina ei ole järkyttänyt mieletön, satelevain -rangaistusläksymääräysten säestelemä nauru, on eräs hekuman laji ihan -tuntematon. - -"Ei pidä kumminkaan luulla, etten minä kyennyt koulussa muuhun kuin -kujeilemiseen. Minä olin tavallani pieni kelpo humanisti. Tunsin varsin -elävästi kaunokirjallisuuden miellyttävät ja hienot ominaisuudet. - -"Minä harrastin jo siihen aikaan kaunista latinaa ja kaunista -ranskankieltä, ja tämä harrastukseni on yhä säilynyt huolimatta -onnellisempien aikalaisteni neuvosta ja esimerkeistä. Minun on käynyt -tässä suhteessa niinkuin yleensä käy henkilöiden, joiden mielipiteitä -halveksitaan. Minä olen tehnyt itselleni ylpeyden siitä, mikä kenties -on vain naurettavaa. Olen itsepintaisesti kiintynyt kirjallisuuteen ja -olen säilynyt klassikkona. Minua voidaan pitää ylimyksenä ja -mandariinina, mutta minä uskon, että kuusi-, seitsenvuotinen -kirjallinen kulttuuri luo hyvin valmisteltuun mieleen sellaista -jaloutta, hienoa voimaa ja kauneutta, jota muilla keinoin ei käy -hankkiminen. - -"Minä puolestani olen ihastuen tutustunut Sofokleeseen ja -Vergiliukseen. Tunnustan mielelläni, että herra Chotard, herra Chotard -Liviuksen avustamana, loi minuun yleviä unelmia. Lasten mielikuvitus on -ihmeellinen. Pienten veitikkain päässä liikkuu paljon suurenmoisia -kuvia. Milloin herra Chotard ei minua mielettömästi naurattanut, hän -täytti minut heleällä innostuksella. - -"Joka kerta, kun hän vanhan saarnamiehen sorahtelevalla äänellä -verkalleen lausui sanat: 'Rooman armeijan pirstat saapuivat Canusiumiin -yön suojassa', näin kuun valossa, autiolla kentällä, pitkin hautojen -reunustamaa tietä ääneti astelevia Rooman sotureita, kasvot -kalmankalpeina, veren ja pölyn peittäminä, kypärät kuhmuisina, -haarniskat tummenneina ja murtuneina, miekat katkenneina. Ja tuo -puolihämärä näky, joka vähitellen häipyi, oli niin ankara, niin synkkä, -niin ylväs, että sydän povessani vavahteli tuskaa ja ihastusta." - - - -10. - -Humanistiset opinnot. - - -Kerronpa teille, mitä muistuu mieleeni joka vuosi, kun syksy synkentää -taivaan, kun ensi kertoja syödään päivällistä lampun valossa ja kun -värisevien puiden lehdet kellastuvat, kerron teille, mitä näin -kulkiessani lokakuun ensimmäisinä päivinä halki Luxemburgin puiston, -joka silloin on hieman murheellinen ja kauniimpi kuin milloinkaan -muulloin, sillä niihin aikoihin putoelevat lehdet yksi kerrallaan -kuvapatsaitten valkoisille olkapäille. Silloin minä näen tässä -puutarhassa pienen miekkosen, joka menee kouluun kädet taskussa ja -laukku selässä, hypähdellen kuin varpunen. Vain ajatukseni näkee hänet, -sillä tuo miekkonen on pelkkä varjo, sen minän varjo, joka olin -viisikolmatta vuotta sitten. Hän kiinnitti tosiaankin mieltäni, tuo -pienokainen. Kun hän oli olemassa, en välittänyt hänestä mitään, mutta -nyt, kun hän on ollut ja mennyt, minä kerrassaan rakastan häntä. Hän -oli ylipäänsä parempi kuin kaikki ne minät, joita minulla on ollut -hänen katoamisensa jälkeen. Hän oli kovin ajattelematon, mutta paha hän -ei ollut, ja minun on myönnettävä, ettei hänestä ole jäänyt yhtään -huonoa muistoa. Hän on viaton kadottamani, on luonnollista, että häntä -kaipaan, on luonnollista, että näen hänet ajatuksissani ja että -mieltäni huvittaa hänen muistonsa elvytteleminen. - -Viisikolmatta vuotta sitten hän vaelsi tähän vuodenaikaan, ennen kello -kahdeksaa, tämän kauniin puiston halki menossa kouluun. Hänen sydäntään -hieman ahdisti: uusi lukukausi oli alkamassa. - -Hän tepsutti sentään eteenpäin, kirjat selässä ja hyrrä taskussa. -Johtuessaan ajattelemaan tovereitaan hän jälleen ilahtui. Hänellä oli -paljon kerrottavaa ja kuultavaa! Eikö hänen pitänyt saada tietää, oliko -Laboriette todellakin ollut metsästämässä Aigle'in metsässä? Eikö hänen -pitänyt mainita, että hän, hän itse, oli noussut hevosen selkään -Auvergne'in vuorilla? Sellaista temppua ei tehdä sitä varten, että se -salattaisiin. Ja olihan muutenkin hauska jälleen tavata tovereita. -Kuinka hän halusikaan nähdä Fontanet'n, ystävänsä, joka teki sievästi -hänestä pilkkaa, Fontanet'n, joka ei juuri ollut rottaa suurempi, mutta -neuvokas kuin Odysseus, ja joka luontevan sirosti asettui aina -ensimmäiselle sijalle. - -Hän tunsi mielensä ihan keveäksi, kun ajatteli näkevänsä jälleen -Fontanet'n. Niin hän asteli halki Luxemburgin puiston aamun raikkaassa -ilmassa. Kaiken, minkä hän silloin näki, näen minä nyt. Sama taivas ja -sama maa; olioissa on entinen henki, henki joka minua ilahduttaa, -surettaa tai tekee levottomaksi. Mutta astelijaa itseänsä ei enää ole. - -Siksipä minä, sitä mukaa kuin vanhenen, seuraan yhä suuremmalla -mielenkiinnolla uuden lukuvuoden alkamista. - -Jos olisin ollut lukiossa täysihoitolaisena, niin opintojeni muisto -olisi sietämätön ja minä sen karkoittaisin. Mutta vanhempanipa eivät -panneet minua kuritushuoneeseen. Minä olin ulko-oppilaana eräässä -hieman luostarimaisessa ja syrjäisessä vanhassa kymnaasissa; minä näin -joka päivä kadun ja kodin enkä ollut täysihoitolaisten tavoin eristetty -julkisesta ja yksityisestä elämästä. Niinpä tunteeni eivät olleetkaan -mitään orjan tunteita; ne varttuivat meheviksi ja voimakkaiksi, kuten -kaikki mikä kasvaa vapaudessa. Niihin ei sekaantunut vihaa. Niiden -uteliaisuus oli hyväntahtoista: minä halusin tietää voidakseni -rakastaa. Kaikki, mitä kadulla näin, ihmiset, eläimet ja -esineet, auttoivat minua uskomattomassa määrin tuntemaan elämää -teeskentelemättömyydessään ja voimassaan. - -Mikään ei opeta lasta tajuamaan yhteiskunnallista koneistoa niin hyvin -kuin katu. Hänen tulee nähdä aamuisin maitomuijat, vedenkantajat, -hiilenkuljettajat; hänen tulee tarkastella maustekauppiaan, -makkarakauppiaan ja viinikauppiaan myymälöitä, hänen tulee nähdä -rykmenttien marssivan ohi, soittokunta etunenässä, hänen tulee vetää -henkeensä kadun ilmaa tunteakseen että työn laki on jumalallinen ja -että jokaisen on suoritettava tehtävänsä tässä maailmassa. Minuun on -jäänyt näistä illan ja aamun retkistä -- kotoa kouluun ja koulusta -kotiin -- ystävällinen uteliaisuus ammatteja ja ammatinharjoittajia -kohtaan. - -Minun on kumminkin tunnustaminen, etten pidä kaikista yhtä paljon. -Paperikauppiaat, jotka levittelevät myymäläinsä ikkunoihin Epinalin -kuvia, olivat aluksi suosikkejani. Kuinka monesti olenkaan painanut -nenäni vasten ruutua ja lukenut useiden pienten kuvanäytelmäin tarinan -alusta loppuun asti! - -Minä opin tuntemaan niitä paljon vähässä ajassa. Niiden joukossa oli -toisia haaveellisia, jotka askarruttivat mielikuvitustani kehittäen -minussa tuota kykyä, jonka puutteessa ihminen ei löydä mitään, ei edes -kokemuksen piirissä eikä eksaktisten tieteitten alalla. Oli toisia, -jotka esittivät olioita koruttomalla ja järkyttävällä tavalla näyttäen -minulle ensi kerran kaikkein kauheimman, tai oikeammin ainoan kauhean -asian, kohtalon. Sanalla sanoen: minä saan kiittää Epinalin kuvia -paljosta. - -Myöhemmin, neljän- viidentoista ikäisenä, minä en enää pysähtynyt -maustekauppiaitten ikkunain ääreen, vaikka säilyhedelmärasiat kauan -aikaa näyttivätkin ihastuttavilta. Minä halveksin rihkamakauppiasta -enkä yrittänyt enää saada selkoa siitä arvoituksellisesta Y:stä, joka -hohtaa kullattuna heidän nimikilvessään. Tuskin enää pysähdyin -selvittelemään vanhojen viinimyymäläin koristeltujen ristikkoikkunain -lapsellisia kuva-arvoituksia. - -Hienostunutta mieltäni kiinnittivät nyt vain vaskipiirrosmyymälät, -rihkamakauppiaitten näyteikkunat ja kirjalaatikot. - -Te Cherche Midi-kadun likaiset juutalaiset, te rantalaiturien -yksinkertaiset kirjainkaupustelijat, te mestarini, kuinka kiitollisia -minun tuleekaan olla teille! Yhtä hyvin ja paremmin kuin yliopiston -professorit olette te ohjannut älyllistä kasvatustani. Te kunnon miehet -olette levittäneet ihastuneiden silmieni nähtäviin menneen ajan -salaperäisiä muotoja ja kaikenlaisia inhimillisen ajatuksen -kallisarvoisia muistomerkkejä. Teidän laatikoitanne penkoessani, -tutkiessani nähtäville asettamianne vähäisiä muistoja isistämme ja -heidän kauniista ajatuksistaan minuun juurtui huomaamattani kaikkein -tervein filosofia. - -Niin, ystäväni, kun lueskelin kuluneita, vanhoja nidoksianne, -tarkastelin ruostunutta rautaromuanne ja madonsyömiä -seinälaudoituksianne, joita möitte hankkiaksenne itsellenne elatuksen, -niin minussa heräsi jo lapsena syvä olioitten katoavaisuuden ja kaiken -turhuuden tunto. Minä aavistelin jo silloin, että oliot ovat vain -pelkkiä yleisen harhakuvitelman vaihtuvia kuvia, ja olen siitä pitäen -taipunut surumielisyyteen, lempeyteen ja sääliväisyyteen. - -Kuten näette, opetti ulkoilmakoulu minulle korkeita tieteitä. Kodin -koulu oli minulle sitäkin hyötyisämpi. Kuinka viehättäviä ovatkaan -perheateriat, kun karahvit välkkyvät kirkkaina ja pöytäliina valkoisena -helottaa, kuinka miellyttävä onkaan jokapäiväinen, tutunomainen -pöytäkeskustelu ja kuinka tämä kaikki totuttaakaan lasta suosimaan ja -tajuamaan kotoisia asioita, elämän vaatimattomimpia ja pyhimpiä -asioita. Jos hänellä on, kuten minulla, onni omistaa älykkäät ja hyvät -vanhemmat, niin pöydässä kuullut puheet kehittävät hänessä hyvää -arvostelukykyä ja taipumusta rakkauteen. Hän syö joka päivä sitä -siunattua leipää, jonka henkinen isämme mursi ja jakoi vaeltajille -Emmauksen majatalossa. Ja hän sanoo kuten he: "Minun sydämeni on -hehkuvainen minun rinnassani." - -Ne ateriat, joita täysihoitolaiset nauttivat koulun ruokasalissa, eivät -ole läheskään yhtä miellyttäviä ja kasvattavia. Kodin koulu on -todellakin hyvä koulu! - -Minut ymmärrettäisiin kumminkin kovin väärin, jos luultaisiin minun -halveksivan klassillisia opintoja. Olen sitä mieltä, että vanhain -ranskalaisten humanistien menetelmää noudattava vanhan Kreikan ja -Rooman sivistyksen oppiminen muovaa ihmishenkeä paremmin kuin mikään -muu. Sana humanistinen, joka merkitsee yleissivistyksellistä, -aistikasta, hienoa, soveltuu hyvin klassilliseen kulttuuriin. - -Se pieni miekkonen, josta teille vast'ikään kerroin myötätunnolla, joka -annetaan minulle anteeksi, kun otetaan huomioon, ettei siinä ole mitään -itsekästä ja että se kohdistuu varjo-olentoon, se pieni miekkonen, joka -vaelsi Luxemburgin puiston halki hypähdellen kuin varpunen, oli sangen -hyvä humanisti. Hänen lapsenmielensä nautti roomalaisesta voimasta -ja muinaisen runouden suurista kuvista. Se, mitä hän vapaana -ulko-oppilaana näki ja kuuli kuljeskellessaan myymälästä toiseen ja -aterioidessaan vanhempainsa kanssa, ei ollenkaan vieroittanut häntä -siitä kauniista kielestä, jota kymnaasissa opetetaan. Kaukana siitä: -hän oli perehtynyt Attikan ja Ciceron kieleen jokseenkin niin hyvin -kuin niihin voi perehtyä kunnon koulumestarien paimentamassa -aapispoikain laumassa. - -Hän ei ponnistellut paljoa maineen saavuttamiseksi eikä laisinkaan -loistellut palkittujen luettelossa, mutta hän teki paljon työtä omaksi -huvikseen. Hänen käännöksensä olivat varsin sujuvia ja hänen -latinankieliset esityksensä olisivat ansainneet itsensä tarkastajan -kiitokset, ellei niitä tavallisesti olisi ollut rumentamassa jokin -lauseopillinen virhe. Enkö jo kertonut, että Liviuksen kertomukset -hellyttivät kaksitoistavuotiaan jaloihin kyyneliin? - -Mutta vasta Kreikkaan saavuttuaan hän näki kauneuden ylevässä -yksinkertaisuudessaan. Hän saapui sinne myöhään. Aisopoksen sadut -olivat aluksi synkistyttäneet hänen mieltänsä. Niitä selitti hänelle -kyttyräselkäinen opettaja, kyttyräselkäinen ruumiiltaan ja sielultaan. -Näettekö Thersiteen nuorine seuralaisineen runottarien lehdoissa? Pieni -miekkonen ei tuota tajunnut. Voisihan otaksua, että hänen -kyttyräselkäinen kasvattajansa oli varsin sovelias pyhittämään itsensä -Aisopoksen satujen selittäjäksi. Mutta ei! Hän oli väärä -kyttyräselkäinen, kyttyräselkäinen jättiläinen, jossa ei ollut henkeä -eikä ihmisyyttä, pahaan taipuvainen ja kaikkein väärämielisin ihminen. -Hän ei kelvannut mihinkään, ei edes selittämään kyttyräselkäisen -ajatuksia. Muutenhan nuo pienet kuivat tarinat, joita mainitaan -Aisopoksen nimellä, ovat säilyneet meille siinä siloitellussa muodossa, -jonka niille antoi eräs ahdas- ja tyhjäkalloinen byzantilainen munkki. -Minä en tiennyt neljännellä luokalla ollessani niiden alkuperää enkä -siitä paljon välittänytkään, mutta minä arvostelin niitä aivan samoin -kuin nyt. - -Aisopoksen jälkeen annettiin käteemme Homeros. Minä näin Thetiksen -kohoavan valkean pilven lailla yli meren, näin Nausikaan tovereineen, -näin Deloksen palmupuun ja taivaan ja maan ja meren ja Andromakeen -kyynelhymyn... Minä tajusin, tunsin. Kuuteen kuukauteen en voinut -irtautua Odysseiasta. Siitä aiheutui lukuisia rangaistuksia. Mutta -mitäpä haittasivat rangaistustehtävät? Minä olin Odysseuksen seurassa -"sinipunervalla merellä"! Sitten minä keksin traagikot. Aiskhylosta en -paljoakaan ymmärtänyt, mutta Sofokles ja Euripides aukaisivat minulle -sankarien ja sankaritarten tenhoisan maailman ja perehdyttivät minut -onnettomuuden runouteen. Jokainen lukemani murhenäytelmä soi uusia -riemuja, uusia kyyneleitä ja uusia väristyksiä. - -Alkestis ja Antigone herättivät minussa ylevimpiä unelmia, mitä -lapsenmielessä milloinkaan on elänyt. Pää puskettuna sanakirjaan, joka -lepäsi musteen tahrimalla pulpetinkannella, minä näin jumalallisia -hahmoja, näin norsunluukäsivarsia, jotka lepäsivät valkoista tunikkaa -vasten, kuulin ääniä, jotka helisivät kauniimmin kuin mikään musiikki, -helisivät sopusointuista murhettansa. - -Siitä koitui uusia rangaistuksia. Ne olivat oikeutettuja: minä -askartelin asioissa, jotka eivät kuuluneet koulutehtäviini. -Valitettavasti olen säilyttänyt tuon tottumuksen. Mihin elämänluokkaan -minut suljettaneenkin loppuiäkseni, pelkään kovin, että vielä minua -vanhoilla päivilläni uhkaa se moite, jonka seitsemännen luokan opettaja -minua vastaan sinkosi: "Herra Pietari Nozière, te askartelette -asioissa, jotka eivät kuulu koulutehtäviinne." - -Varsinkin talvi-iltoina, kun palasin koulusta, tuo valkeus ja laulu -minua huumasivat. Katulyhtyjen ja valaistujen ikkunain alla minä luin -säkeitä, joita sitten kulkiessani puoliääneen toistelin. Talvi-illan -vilkas liike vallitsi etukaupungin ahtailla kaduilla, jotka jo -peittyivät hämäriin. - -Sattui sangen usein, että törmäsin leipurin juoksupoikaan, joka kori -päälaellaan uneksi omia unelmiansa kuten minäkin, tai tunsin äkkiä -poskessani rattaitansa kiskovaa hevosparan kuuman hengityksen. -Todellisuus ei lainkaan tärvellyt unelmaani, koska olin kovin kiintynyt -näihin etukaupungin katuihin, joiden kivet olivat nähneet minun -kasvavan ja varttuvan. Eräänä iltana minä luin Antigonen säkeitä erään -kastanjakauppiaan lyhdyn valossa, ja vielä nytkin, neljännesvuosisadan -kuluttua, palauttaa tämä säe: - -"Häävuode, hautani!..." ehdottomasti mieleeni auvergnelaisen, joka -puhaltaa paperipussiin, ja kylkeäni kuumentavan paistinpannun, jossa -kastanjat kärisivät. Ja tuon kunnon miehen muisto liittyy mielessäni -sopusointuisesti teebalaisen neidon valituksiin. - -Niin minä opin paljon säkeitä. Niin minä keräsin hyödyllisiä ja -arvokkaita tietoja. Niin minä hankin itselleni humanistista sivistystä. - -Menettelytapani oli hyvä minulle, muille se ei kelpaisi ollenkaan. -Niinpä varonkin sitä kenellekään suosittelemasta. - -Minun on muuten tunnustettava, että Homeroksen ja Sofokleen kasvatilta -puuttui maku, kun hän tuli rhétorique-luokkaan. Opettajani vakuutti, -että niin oli laita, ja minä uskon sen mielelläni. Maku, joka -seitsentoistavuotiaana on tai jota hän osoittaa, on harvoin hyvä. -Parantaakseen minun makuani opettajani kehoitti minua tarkoin -perehtymään Casimir Uelavigne'in koottuihin teoksiin. Minä en -noudattanut hänen neuvoansa. Sofokles oli ohjannut minut määrättyyn -suuntaan, jota en enää voinut muuttaa. Opettajani ei minusta näyttänyt -eikä näytä vieläkään hienosti sivistyneeltä kirjamieheltä, mutta hän -oli ärtyneisyytensä ohella oikeamielinen ja rohkea. Jos hän istuttikin -meihin joitakin kirjallisia harhaoppeja, näytti hän joka tapauksessa -esimerkillään, millainen on kunnon mies. - -Sellainen tiede palkitaan. Herra Charronia kunnioittivat kaikki hänen -oppilaansa. Lapset näet osaavat antaa täsmälleen oikean arvon -opettajiensa moraaliselle kelpoisuudelle. Mitä viisikolmatta vuotta -sitten ajattelin väärämielisestä kyttyräselästä ja kelpo Charronista, -ajattelen yhä vieläkin. - -Mutta illan himmeys laskeutuu jo yli Luxemburgin puiston plataanien ja -esiin loitsimani pieni haamu painuu pimeään. Hyvästi, sinä pieni -minäni, jonka olen kadottanut ja jota aina surren kaipaisin, ellen -löytäisi sitä entistään ehompana pojastani! - - - -11. - -Myrttimetsä. - - -I. - -Lapsena minä olin ollut sangen älykäs, mutta seitsemäntoista ikävuoteni -paikkeilla minä tuhmennuin. Olin niin ujo, etten osannut seurassa -ollessani tervehtiä enkä istuutua ilman että hikikarpaloita kihosi -otsalleni. Naisten läsnäolo herätti minussa jonkinlaista kauhua. Minä -noudatin kirjaimellisesti seuraavaa Kristuksen seuraamiseen sisältyvää -ohjetta, jonka olin oppinut jollakin alaluokalla ja joka oli säilynyt -muistissani, koska säkeet, jotka ovat Corneillen sepittämät, olivat -minusta tuntuneet eriskummallisilta: - - Kavahda valppahasti seuraa vaimoin. - Ne vihamiestä vastaan sulta riistää suojan. - Sulkeos yhteisesti huomaan hyvän Luojan - Ne, jotka kaunistetut ovat hyvein aimoin; - Heit' älä koskaan viivy katsomassa. - Rakasta kaikkia, vaan Jumalassa. - -Minä noudatin vanhan mystikko-munkin neuvoa, mutta tein sen -tahtomattani. Olisin mielelläni hieman viivähtänyt naisväkeä -katsomassa. - -Äitini ystävättärien joukossa oli eräs, jonka seurassa olisin erikoisen -mielelläni viipynyt. Hän oli nuorena ja kuuluisana kuolleen pianistin -Adolphe Gance'in leski. Hänen nimensä oli Alice. Minä en ollut koskaan -kunnolla nähnyt hänen hiuksiansa, silmiänsä, hampaitansa... Mitenkä -voisikaan kunnolla nähdä sellaista, mikä häilyy, säihkyy, säteilee, -häikäisee? Mutta hän näytti minusta unelmaa ihanammalta; hänestä hohti -yliluonnollinen kirkkaus. Äidilläni oli tapana sanoa, ettei rouva -Gance'in piirteissä tarkkaan eritellen ollut mitään tavatonta. Joka -kerta kun äiti ilmaisi tämän mielipiteensä, pudisti isä epäuskoisena -päätänsä. Hän menetteli varmaan samoinkuin minä, minun kelpo isäni: hän -ei eritellyt rouva Gance'in piirteitä. Ja miten yksityiskohtien laita -lieneekään ollut, kokonaisuus oli ihastuttava. Älkää uskoko äitiä; minä -vakuutan teille, että rouva Gance oli kaunis. Rouva Gance veti minua -puoleensa; rakkaus on suloinen; rouva Gance peloitti minua: rakkaus on -hirmuinen. - -Eräänä iltana, kun isäni luona oli muutamia vieraita, astui -rouva Gance saliin niin hyväntuulisena, että minä tunsin rohkeuteni -hieman lisääntyvän. Miesten seurassa hän toisinaan näytti -huvikseenkävelijältä, joka heittelee murusia pikkulinnuille. Sitten hän -yht'äkkiä paneutui ynseäksi, hänen kasvonsa jäykistyivät ja viuhka -liikkui nyrpeän hitaasti. Minä en kyennyt seikkaa selittämään. Nyt sen -oivallan varsin hyvin: Rouva Gance keimaili, siinä kaikki. - -Sanon siis vieläkin: astuessaan mainittuna iltana saliin rouva Gance -heitti jokaiselle, vähäpätöisimmällekin, joka oli mies, hymyn murusen. -Minä en irroittanut hänestä katsettani ja olin havaitsevani hänen -kauniissa silmissään surun ilmeen. Se järkytti minua. Minä näet olin -hyvänluontoinen. Häntä pyydettiin soittamaan pianoa. Hän soitti erään -Chopinin nocturnon. En ole koskaan kuullut niin kaunista soittoa. Olin -tuntevinani Alice'in sormien, noiden pitkäin, valkoisten sormien, -joista hän oli riisunut sormukset, hipovan korviani taivaallisin -hyväilyin. - -Hänen lopetettuaan minä vaistomaisesti ja mitään ajattelematta hain -hänet takaisin paikalleen ja istuuduin hänen viereensä. Tuntiessani -hänen povensa tuoksun suljin silmäni. Hän kysyi minulta, pidinkö -musiikista. Hänen äänensä värähdytti minua. Minä avasin silmäni ja näin -hänen katsovan minua; tuo katse oli minun tuhoni. - --- Pidän, herra... vastasin hädissäni. - -Kun maa ei sinä hetkenä auennut minua nielemään, oli syynä se, ettei -luonto välitä ihmisen hartaimmistakaan toivomuksista. - -Minä vietin yön huoneessani nimittäen itseäni tylsämieliseksi ja -hölmöksi ja takoen nyrkeillä kasvojani. Aamulla harkitsin asiaa kauan -pääsemättä sovintoon itseni kanssa. Puhuin itsekseni näin: "Kun tahtoo -sanoa naiselle, että hän on kaunis, että hän on liian kaunis ja että -hän osaa loitsia pianosta todellisia huokauksia, nyyhkytyksiä ja -kyyneleitä, ja kykeneekin virkkamaan hänelle vain nämä kaksi sanaa: -Pidän, herra..., niin osoittaa olevansa kohtuuttomassa määrin -kykenemätön ilmaisemaan ajatuksiansa. Pietari Nozière, sinä olet -sairaalloinen, mene ja kätke itsesi!" - -Valitettavasti en kyennyt edes täysin itseäni kätkemään. Minun oli -näyttäydyttävä koulussa, ruokapöydässä, kävelyllä. Minä kätkin -käsivarteni, jalkani ja kaulani niin hyvin kuin osasin. Minut nähtiin -sittenkin ja minä olin perin onneton. Tovereitteni joukossa minä voin -antaa ja saada nyrkiniskuja; se on jonkinlainen asenne, se. Mutta äidin -ystävättärien seurassa oli olo surkeata. Minä oivalsin, miten hyvä on -tämä Kristuksen seuraamisen neuvo: - -Kavahda valppahasti seuraa vaimoin. - --- Mikä terveellinen neuvo, puhelin minä itsekseni. Jos olisin -kavahtanut rouva Gance'ia tuona turmion iltana, jolloin hän esitti -yötunnelman niin runollisen kauniisti, että ilma tuntui väreilevän -hekumaa, olisin silloin häntä kavahtanut, niin hän ei olisi kysynyt -minulta: "Pidättekö musiikista?" enkä minä olisi vastannut: "Pidän, -herra..." - -Nuo kaksi sanaa: "Pidän, herra..." soivat alinomaa korvissani. Ne -olivat alinomaa läsnä muistissani, tai pikemminkin oli asia niin, että -jokin kauhistava tajunnan ominaisuus näytti äkkiä pysähdyttäneen ajan, -joten minä jäin auttamattomasti siihen silmänräpäykseen, jona nuo -korjaamattomat sanat: "Pidän, herra..." oli lausuttu. Minua ei -kiduttanut tunnonvaiva. Tunnonvaiva on leppoinen asia verrattuna minun -kärsimykseeni. Minä vaivuin synkkään raskasmielisyyteen kuudeksi -viikoksi, joiden kuluttua vanhempanikin havaitsivat minut -tylsämieliseksi. - -Tylsyyteni teki täydelliseksi se, että olin mielessäni yhtä rohkea kuin -käyttäytymisessäni arka. Nuorten ihmisten mieli on yleensäkin -jyrkkäkäänteinen. Minun mieleni oli vääjäämätön. Minä uskoin omistavani -totuuden. Olin väkivaltainen ja kumouksellinen, kun olin yksinäni. - -Millainen vallaton veitikka minä olinkaan yksin ollessani! Myöhemmin -olen melkoisesti muuttunut. Nykyjään en kovin pelkää lähimmäisiäni. -Minä koetan mahdollisuuden mukaan asettua omalle paikalleni minua -henkevämpäin ja vähemmän henkeväin välimaalle luottaen edellisten -älyyn. Sitävastoin en ole lainkaan varma ollessani yksinäni... Mutta -minähän kerron teille tarinaa seitsemänneltätoista ikävuodeltani. Niin -ollen käsitätte, että arkuuteni ja rohkeuteni toisiinsa yhtyneinä -tekivät minusta kerrassaan mahdottoman olennon. - -Kuusi kuukautta kertomani hirveän seikkailun jälkeen, kun olin -joltisellakin kunnialla päässyt rhétorique-luokaltani, isä lähetti -minut loma-ajaksi maaseudulle. Hän kirjoitti puolestani eräälle sangen -vaatimattomalle ja sangen kunnianarvoiselle virkaveljelleen, -eräälle vanhalle maalaistohtorille, joka harjoitti ammattiaan -Saint-Patrice'issa. - -Sinne minä sitten lähdin. Saint-Patrice on pieni, Normandian rannikolla -sijaitseva kyläkunta. Se on metsän kainalossa ja laskeutuu tasaisesti -kohti rantakallioiden saartamaa hiekkarantaa. Ranta oli silloin -asumaton, autio. Meri, jonka näin ensi kerran, ja metsä, jonka rauha -tuntui ihmeen leppoisalta, herättivät minussa aluksi jonkinlaista -ihastusta. Veden ja lehväin häilyväisyys sointui mieleni -häilyväisyyteen. Minä ratsastelin metsässä, kieriskelin puolialastomana -hiekkarannalla ikävöiden jotakin tuntematonta, jota kaikkialla -aavistelin, mutta en mistään löytänyt. - -Olin yksin kaiket päivät ja itkeskelin ilman syytä. Toisinaan saatoin -tuntea sydämeni äkkiä paisuvan, niin että luulin siihen paikkaan -kuolevani. Sanalla sanoen: olin kovin levoton. Mutta onko maailmassa -rauhaa, joka vetäisi minun levottomuudelleni vertoja? Ei ole. -Todistakoot puut, joiden oksat pieksivät kasvojani, todistakoon -rantakallio, jolle kiipesin katselemaan auringon mereenmenoa, ne -todistakoot, ettei mikään vedä vertoja sille kivulle, joka minua -silloin ahdisti, ettei mikään vedä vertoja ihmisten ensimmäisille -unelmille! Jos kaipuu kaunistaa kaikki lie oliot, joihin se kohdistuu, -niin tuntemattoman kaipuu kaunistaa maailmankaikkeuden. - -Suhteellisen terävyyden ohella on minussa aina ilmennyt omituista -yksinkertaisuutta. Levottomuuteni ja epämääräisten kaipioitteni syy -olisi kenties kauankin vielä pysynyt minulle tuntemattomana, ellei -eräs runoilija sitä olisi minulle kirkastanut. - -Minä olin jo koulussa mieltynyt runoilijoihin, ja tämä mieltymys on -onneksi jäänyt pysyväiseksi. Seitsentoistavuotiaana minä ihailin -Vergiliusta ja olisin ymmärtänyt hänet jokseenkin yhtä hyvin ilman -opettajien selityksiä. Loma-aikoina minulla oli aina Vergilius -taskussani. Se oli Bliss'in julkaisema pieni, kehno Vergilius; minulla -on se vieläkin. Minä säilytän sitä niin huolellisesti kuin mitään -ylipäänsä voin säilyttää; siitä putoaa kuivuneita kukkia joka kerta kun -sen avaan. Vanhimmat näistä kukista ovat kasvaneet Saint-Patrice'in -metsässä, tienoolla, jossa olin ylen onnellinen ja ylen onneton -seitsemäntoistavuoden iällä. - -Eräänä päivänä kuljin jälleen yksinäni metsänrinteeseen hengittäen -mielihyvin niitetyn heinän tuoksua. Tuuli toi meren suolaa huulilleni, -minä tunsin auttamatonta väsymyksentunnetta, istuuduin maahan ja -katselin kauan taivaan pilviä. - -Sitten avasin tapani mukaan Vergiliukseni ja luin: Hic, quos durus -amor... - -"Ne, jotka ankara rakkaus on menehdyttänyt säälimättömään riutumukseen, -käyskelevät siellä salaperäisten lehtokujien peitossa ja myrttimetsä -levittää siimestään ylt'ympäri..." - -"Ja myrttimetsä levittää siimestään..." Tunsinhan sen, myrttimetsän: se -sijaitsi minussa itsessäni. Sen nimi vain oli minulle tuntematon. -Vergilius ilmaisi minulle sairauteni syyn. Hän opetti minut tietämään, -että rakastin. - -Mutta minä en vielä tiennyt ketä rakastin. Se kävi ilmi vasta -seuraavana talvena, kun jälleen näin rouva Gance'in. Te olette -epäilemättä tarkkanäköisempi kuin minä olin. Olette arvannut, että -rakastin Alice'ia. Mikä ihmeellinen kohtalon oikku! Minä rakastin juuri -sitä naista, jonka kuullen olin esiintynyt ylen naurettavasti ja jolla -varmaankaan ei ollut minusta mitkään hyvät ajatukset. Olihan siinä -epätoivon aihetta. Mutta siihen aikaan ei epätoivo ollut käytännössä; -esi-isämme olivat käyttäneet sitä liiaksi, joten se oli kulunut -loppuun. Minä en tehnyt mitään hirmuista tai suurta. En piiloutunut -minkään vanhan luostarin luhistuvien holvien suojaan, en kuljettanut -masentunutta mieltäni erämaihin, en yrittänyt manata esiin rajuilmoja. -Olinhan vain kovin onneton ja suoritin päästötutkintoni. - -Onnenikin oli raateleva. Alice'in nähdessäni ja kuullessani hänen -puhuvan minun täytyi ajatella: "Hän on ainoa nainen, jota voin -rakastaa; minä olen ainoa mies, jota hän ei voi sietää." Hänen -soittaessaan pianoa minä kääntelin nuottilehtiä katsellen kuinka kevyet -hiukset leikkivät hänen valkoisella kaulallaan. Mutta jotten jälleen -joutuisi vaaraan nimittää häntä herraksi, vannoin kalliisti, etten -virkkaisi hänelle enää mitään. Elämässäni sattui pian senjälkeen -muutoksia, ja Alice hävisi näkyvistäni ilman että olin rikkonut -kallista valaani. - - -II. - -Tänä kesänä, ollessani vuoristossa terveysvettä juomassa, tapasin -jälleen rouva Gance'in. Puoli vuosisataa rasittaa nyt sitä kauneutta, -joka aiheutti ensimmäisen levottomuuteni, kaikista hurmaavimman. Mutta -tuossa raunioituneessa kauneudessa on vielä suloa. Harmaahapsisena minä -itse vapautin itseni nuoruudessa vannomastani valasta: - --- Hyvää päivää, hyvä rouva, sanoin minä rouva Gance'ille. - -Ja tällä kertaa, -- valitettavasti! -- ei nuoruusvuosien tunne -häirinnyt katsettani eikä ääntäni. - -Hän tunsi minut jokseenkin helposti. Muistelomme punoutuivat toisiinsa, -ja me koetimme keskustelemalla sulostuttaa hotellin tyhjänpäiväistä -elämää. - -Pian muodostui välillemme uusia siteitä ja nämä siteet ovat liiankin -kestävät: ne muodostaa ponnistusten ja' vaivain yhteisyys. Me -juttelimme joka aamu viheriällä penkillä, auringon paistaessa, -jäsentemme kolotuksesta ja muista huolistamme. Siitä riitti puhumista. -Huvin vuoksi me sekoitimme menneisyyttä nykyaikaan. - --- Olittepa te kaunis, hyvä rouva, sanoin minä eräänä päivänä, kaunis -ja ihailtu! - --- Epäilemättä, vastasi hän hymyillen. Minä voin sen sanoa nyt kun olen -vanha: minä miellytin. Tämä muisto lohduttaa minua vanhentuessani. -Osakseni on tullut sangen imartelevaa ihailua. Mutta minä -hämmästyttäisin teitä kovin, jos sanoisin, mikä ihailunosoitus minuun -on syvimmin vaikuttanut. - --- Olisipa hauska kuulla. - --- No niin, minä sanon sen teille. Eräänä iltana, (siitä on jo pitkä -aika) joutui pieni koulupoika minua katsellessaan niin hämilleen, että -nimitti minua herraksi vastatessaan johonkin kysymykseeni. Mikään muu -ihailunosoitus ei ole minua imarrellut ja tyydyttänyt siinä määrin kuin -tuo omituinen vastaus ja sen lausumisessa ilmennyt sävy. - - - -12. - -Varjo. - - -Kahdennellakymmenennellä ikävuodellani minä jouduin kokemaan jotakin -tavatonta. Isäni oli lähettänyt minut maaseudulle järjestämään erästä -perheasiaa. Minä lähdin eräänä päivänä iltapuolella pienestä, sievästä -Ernéen kaupungista käydäkseni seitsemän peninkulman päässä, -Saint-Jeanin köyhässä pitäjässä sijaitsevassa, nykyisin autiossa -talossa, joka oli kolmatta sataa vuotta ollut isäni suvun asuntona. -Oltiin joulukuun alussa. Satoi lunta aamusta pitäen. Tie, joka kulki -pensasaitojen keskitse, oli monin paikoin kovin kuoppainen, joten -meidän, hevoseni ja minun, oli aika vaikea välttää lätäköitä. - -Kuuden, seitsemän kilometrin päässä Saint-Jeanista tie näytti käyvän -paremmaksi, joten minä aloin ajaa täyttä laukkaa huolimatta nousevasta -rajutuulesta ja lumesta, joka pieksi kasvojani. Tietä reunustavat puut -pakenivat molemmin puolin niinkuin muodottomat, surulliset öiset -haamut. Ne olivat kamalannäköisiä, nuo mustat puut halkaistuine -latvoineen, pahkoineen ja haavoineen, vääntyneine käsivarsineen. Ne -melkein minua peloittivat, kun muistin, mitä Ernéen varapastori oli -edellisenä iltana minulle niistä kertonut. Erään näistä puista, oli -varapastori kertonut, erään näistä metsäseudun raajarikoista, -kastanjan, joka oli menettänyt päänsä jo pari sataa vuotta sitten ja -oli ontelo kuin torni, halkaisi salama ylhäältä alas asti helmikuun 24 -p:nä 1849. Siten syntyneessä halkeamassa näkyi miehen luuranko -pystyssä, pyssy ja rukousnauha kupeellansa. Ontelosta löydettyyn -taskukelloon oli merkitty nimi Claude Nozière. Tämä Claude, isäni isän -setä, oli eläessään salakuljettaja ja rosvo. Vuonna 1794 hän otti osaa -chouanien kapinaan. Pahoin haavoittuneena, sinisten takaa-ajamana,hän -piiloutui puun onkaloon kuolemaan. Hänen kohtalostaan eivät tienneet -ystävät enempää kuin vihollisetkaan; vasta puolen vuosisadan kuluttua -vanhan chouanin kuolemasta toi salamanisku hänet ilmoille. - -Minä ajattelin häntä, nähdessäni pakenevat puut kummallakin puolen -tietä, ja joudutin hevoseni kulkua. Oli pimeä yö, kun saavuin -Saint-Jeaniin. - -Tulin majataloon, jonka nimikilpi vingutti tuulessa surkeasti -vitjojaan. Vietyäni hevoseni talliin astuin matalaan vierashuoneeseen -ja heittäydyin vanhaan nojatuoliin lieden luo. Siinä lämmitellessäni -voin tulen valossa katsella emännän kasvoja. Ne olivat kauhistuttavat -vanhuksen kasvot, näyttivät jo osalta olevan mullan peitossa. Näkyvissä -oli vain syöpynyt nenä ja kuolleet silmät veristävien luomien peitossa. -Hän tarkasteli minua epäluuloisesti, kuten muukalaista ainakin. -Rauhoittaakseni häntä minä mainitsin nimeni, jonka täytyi olla hänelle -sangen tuttu. Hän vastasi päätään pudistaen, ettei Nozière-sukua enää -ollut olemassakaan. Siitä huolimatta hän suostui toimittamaan minulle -illallisen. Hän heitti lieteen kimpun risuja ja poistui. - -Olin alakuloinen ja väsynyt ja sanomattoman pelontuskan vallassa. Minua -ahdistivat synkät ja väkivaltaiset mielikuvat. Minä vaivuin hetkiseksi -unenhorroksiin, mutta puolinukuksissakin kuulin yhä uuninpiipussa -ulvovan tuulen, joka puuskittain sirotteli saappailleni lieden tuhkaa. - -Kun muutaman minuutin kuluttua jälleen avasin silmäni, oli edessäni -näky, jota en milloinkaan unohda. Minä näin selvästi huoneen perällä, -valkeaksi kalkitulla seinällä, liikkumattoman varjon. Se oli nuoren -tytön varjo. Kasvojen ääriviiva oli niin suloinen, puhdas ja -viehättävä, että sen nähdessäni tunsin koko väsymykseni ja koko -alakuloisuuteni sulautuvan hurmaavaksi ihastuksen tunteeksi. - -Minä katselin varjokuvaa luullakseni minuutin ajan. Mahdollista -kumminkin on, että hurmioni kesti enemmän tai vähemmän aikaa, sillä -minulla ei ole mitään keinoa mitata sen todellista kestoa. Sitten -käänsin päätäni nähdäkseni kenen tuo kaunis varjo oli. Huoneessa ei -ollut ketään... ei ketään muuta kuin vanha kapakanemäntä, joka -parhaillaan asetteli pöydälle puhdasta liinaa. - -Katsoin uudelleen seinälle: varjoa ei enää näkynyt. - -Silloin valtasi mieleni jonkinlainen lemmentuska ja katoaminen suretti -minua. - -Minä harkitsin hetkisen, täysin kirkkaasti, ja kysyin sitten: - --- Muori hoi, kuka siellä oli, äsken juuri? - -Emäntä vastasi ihmeissään, ettei hän ollut nähnyt ketään. - -Minä juoksin ovelle. Tiheä lumisade peitti pihan, ja lumessa ei näkynyt -yhtäkään jalanjälkeä. - -Muori, oletteko varma siitä, ettei talossa ole ketään naishenkilöä? - -Muori vastasi, ettei ollut muuta kuin hän. - --- Entä varjo? huudahdin minä. - -Hän ei vastannut. - -Sitten minä koetin täsmällisten fysikaalisten periaatteiden mukaan -määritellä sen kappaleen paikan, jonka varjon olin nähnyt; ja osoitin -paikkaa sormellani: - --- Hän oli tuossa, uskokaa, jos tahdotte... - -Vanhus lähestyi minua kynttilä kädessä, katsoi minua jäykästi -elottomilla silmillään ja virkkoi: - --- Nyt minä näen, ettette petä minua, vaan että todellakin olette eräs -Nozière. Oletteko kenties Jeanin, Pariisin tohtorin poika? Minä tunsin -hänen setänsä, Renén, kun hän oli vielä nuori. Hän näki, hänkin, -naisen, jota kukaan muu ei nähnyt. On luultavaa, että se on Jumalan -koko suvulle säätämä rangaistus siitä synnistä, johon teki itsensä -syypääksi chouani Claude, joka menetti sielunsa autuuden antautuessaan -tekemisiin leipurin vaimon kanssa. - --- Puhutteko, kysyin minä, siitä Claude'ista, jonka luuranko löydettiin -ontosta puusta, pyssy ja rukousnauha vierellään? - --- Nuori herraseni, rukousnauhasta ei hänellä ollut mitään hyötyä. Hän -on syössyt itsensä ikuiseen kadotukseen vaimon vuoksi. - -Vanhus ei kertonut minulle sen enempää. Minä voin tuskin maistaa hänen -tarjoamaansa ruokaa: leipää, munia, silavaa ja omenaviiniä. Katseeni -kääntyi alinomaa seinälle, jossa olin nähnyt varjon. Olinhan sen -todella nähnyt! Se oli hyvin selvä, tarkkapiirteisempi kuin olisi -voinut olla lieden häilyvän valon ja kynttilän savuavan liekin luoma -luonnollinen varjo. - -Seuraavana päivänä minä kävin siinä autiossa talossa, jossa olivat -aikoinaan asuneet Claude ja René, kuljin seudun ristiin rastiin, -tiedustelin asioita kirkkoherralta, mutta en saanut minkäänlaista -tietoa siitä nuoresta tytöstä, jonka varjon olin nähnyt. - -En tiedä vielä nytkään, onko uskottava vanhaa kapakanemäntää. En tiedä, -onko jokin haamu käynyt tässä tuiman yksinäisessä metsäseudussa -tervehtimässä talonpoikia, joista polveudun, ja onko perinnöllinen -Varjo, joka ilmestyi juroille ja mystillisille esi-isilleni, -näyttäytynyt uusin suloin heidän uneksivalle lapsellensa. - -Olenko nähnyt Saint-Jeanin majatalossa Nozière-perheen sukuhaltijan, vai -ilmoitettiinko minulle ehkä tuona talviyönä, että minulle lankeisi -elämässä kaikkein paras osa, että laupias luonto oli suonut minulle -kalleimman lahjansa, unelmien lahjan? - - - - - - -SUSANNAN KIRJA - - - - -I. - -LUKIJALLE. - - -Pietari Nozière'in muistelmat päättyvät äskeiseen kertomukseen. Olemme -katsoneet olevan syytä liittää niihin muutamia samalla käsialalla -kirjoitettuja sivuja. Susannan kirja on kokonaisuudessaan peräisin -ystävämme papereista. Sitä kootessa on otettu herra Nozière'in -muistiinpanovihkoista kaikki, mikä kiinteämmin tai höllemmin liittyi -hänen tyttärensä lapsuuteen. Siten on voitu muodostaa uusi luku tähän -perhekirjaan, jota hän aikoi jatkuvasti kirjoittaa, mutta joka jäi -häneltä pelkiksi katkelmiksi. - - Julkaisija. - - - -1. - -Kukko. - - -Susanna ei ollut vielä alkanut etsiä kauneutta. Mutta kolmen kuukauden -ja kahdenkymmenen päivän ikäiseksi ehdittyään hän ryhtyi tuohon -tehtävään melkoisin innoin. - -Se tapahtui ruokasalissa. Sali näyttää vanhanaikuiselta, koska -tarjoilupöydät ovat täynnä fajanssilautasia, savileilejä, -tinahaarikoita ja pieniä venezialaisia pulloja. Susannan äiti, -korukapineisiin hullaantunut pariisitar, on asiat niin järjestänyt. -Tämän vanhan rihkaman keskellä Susanna näyttää sitäkin tuoreemmalta -valkoisessa, kirjaillussa hamosessaan. Nähdessään hänet siinä -ympäristössä johtuu sanomaan: "Siinä on tosiaankin ihan uusi pikku -olento!" - -Hän ei välitä mitään esivanhempain pöytä- astioista, ei vanhoista, -mustuneista muotokuvista eikä seinille ripustetuista suurista -kuparilautasista. Olen kumminkin varma siitä, että kaikki nämä vanhat -esineet tuonnempana herättävät hänessä haaveellisia mielikuvia, -idättävät hänen aivoissaan eriskummallisia, mahdottomia ja lumoavia -unelmia. Hän tulee näkemään näkyjä. Jos hänen älynsä ottaa siihen -sopeutuakseen, niin hän harjoittaa noiden esineiden avulla -yksityiskohtiin ja tyyliin kohdistuvaa somaa kuvitteluvoimaa, joka -kaunistaa elämää. Minä kerron hänelle mielettömiä tarinoita, jotka -eivät ole paljoa epätodellisempia kuin toiset, mutta paljon kauniimpia; -hän hullaantuu niihin. Minä toivon kaikille niille, joita rakastan, -rahtusen mielettömyyttä. Se tekee heidän sydämensä iloiseksi. -Toistaiseksi Susanna ei hymyile edes tynnyrillään ajelevalle pienelle -Bakkokselle. Kolmen kuukauden ja kahdenkymmenen päivän ikäisenä ihminen -on vakava. - -Oli aamu, vienon harmaja aamu. Villiviini ja kierto erivärisine -tähtineen reunustivat ikkunaa. Olimme päättäneet aterian, vaimoni ja -minä, ja juttelimme kuten ihmiset, joilla ei ole mitään sanomista. Oli -eräs niitä hetkiä, joina aika kuluu hiljalleen kuin tyynenä vaeltava -virta. On näkevinään sen kuluvan, ja jokainen lausuttu sana on kuin -virtaan heitetty pieni kivi. Luullakseni me puhuimme Susannan silmien -väristä. Siinä onkin ehtymätön puheenaihe. - --- Ne ovat harmaansiniset. - --- Niissä on vivahdus kullan ja sipuliliemen väriä. - --- Ne välkähtelevät viheriää. - --- Totta kaikki; ne ovat ihmeelliset. - -Samassa saapui itse Susanna. Tällä kertaa hänen silmänsä olivat soman -harmaat kuten ilma ulkona. Hän saapui hoitajattarensa käsivarrella. -Hienon maailman tapa olisi vaatinut hänen saapuvan imettäjänsä sylissä. -Mutta Susanna menettelee niinkuin La Fontaine'in karitsa ja niinkuin -karitsat yleensä: hän imee äitiänsä. Tiedän varsin hyvin, että moisessa -äärimmäisen talonpoikamaisessa tapauksessa on koetettava ainakin -näennäisesti noudattaa soveliaisuuden vaatimuksia palkkaamalla niin -sanottu kuiva imettäjä. Kuivalla imettäjällä on myssyssään pitkät -neulat ja nauhat kuten imettäjällä ainakin; häneltä ei puutu muuta kuin -maito. Maitohan koskee ainoastaan lasta, jotavastoin nauhat ja neulat -näkee koko maailma. Kun äiti erehtyy imettämään, ottaa hän häpeänsä -peitteeksi kuivan imettäjän. - -Mutta Susannan äiti on hupakko; hän ei ole ottanut huomioon tuota -kaunista tapaa. - -Susannan hoitajatar on nuori, kotikylästään tänne muuttanut -maalaistyttö, joka on jo ehtinyt kotonaan kasvattaa seitsemän, -kahdeksan pientä veljeä ja laulelee aamusta iltaan Lothringin lauluja. -Hänelle myönnettiin vapaa päivä Pariisiin tutustumista varten. Hän -palasi ihastuneena: hän oli nähnyt kauniita retiisejä. Muukaan ei ollut -näyttänyt ollenkaan kehnolta, mutta retiisit kerrassaan lumosivat -hänet, hän kirjoitti niistä kotipuoleensa. Tämä yksinkertaisuus tekee -hänet varsin soveliaaksi Susannan seuraan, sillä Susanna puolestaan ei -näytä havaitsevan koko luomakunnassa muuta kuin lamput ja karahvit. - -Susannan saapuessa ruokasali muuttui sangen rattoisaksi. Me nauroimme -Susannalle; Susanna nauroi meille: rakastavaiset keksivät aina -ilmaisukeinoja. Äiti ojensi norjat käsivartensa, joilta aamuviitan -hiha valahti huolettomasti kuten kesäaamuna ainakin. Sitten -Susanna ojensi pienet nukenkätösensä, jotka pistivät jäykkinä esiin -nyppykangashihoista. Hän levitti sormensa, joten hihansuulle ilmestyi -viisi rusottavaa sädettä. Ihastunut äiti otti hänet syliinsä, ja me -olimme kaikki kolme täysin onnelliset, mikä kenties johtui siitä, -ettemme ajatelleet mitään. Tämä olotila ei voinut kestää kauan. Susanna -kurottautui kohti pöytää avaten silmänsä niin selkosen selälleen, että -ne kävivät ihan pyöreiksi, ja pudisteli pieniä käsivarsiaan, jotka -näyttivät puusta sorvatuilta. Hänen katseessaan oli hämmästystä ja -ihailua. Hänen liikuttavan ja kunnioitettavan typerissä pikku -kasvoissaan välähti jotakin henkevää. - -Hän huudahti kuin haavoitettu lintu. - --- Taisi neula pistää, arveli äiti, joka onneksi oli lujasti kiinni -elämän todellisuudessa. - -Nuo lukkoneulat aukenevat ihan huomaamatta, ja Susannan vaatetuksessa -on niitä kahdeksan! - -Mutta ei, Susannaa ei pistänyt neula vaan kiintymys kauniiseen. - --- Kiintymys kauniiseen kolmen kuukauden ja kahdenkymmenen päivän -ikäisenä? - --- Päätelkää itse. Susanna suoltautui puolittain pois äidin sylistä, -heilutti nyrkkejään ja onnistui olkapäätään ja polveaan apunaan -käyttäen, huohottaen, yskien ja kuolaten saamaan käsiinsä lautasen. -Vanha, hienostumaton strassburgilainen käsityöläinen (epäilemättä -sangen yksinkertainen mies; levätköön rauhassa!) oli maalannut lautasen -pohjaan punaisen kukon. - -Susanna tahtoi saada haltuunsa tuon kukon. Hän ei halunnut sitä -syödäkseen, joten hän ilmeisesti piti sitä kauniina. Hänen äitinsä, -jolle minä esitin tämän helpon johtopäätelmän, virkkoi: - --- Oletpa sinä houkko! Jos Susanna olisi saanut kukon käsiinsä, olisi -hän heti pistänyt sen poskeensa sitä ollenkaan ihailematta. -Henkeviltä ihmisiltä puuttuu todellakin usein tervettä järkeä! - --- Epäilemättä hän olisi niin menetellyt, vastasin minä. Mutta sehän -vain todistaa, että hänen jo lukuisien eri kykyjensä valtaelimenä -toimii suu. Hän on harjoittanut suutansa ennenkuin silmiänsä ja on -tehnyt aivan oikein! Nyt hänen harjoitettu, herkkä suunsa on paras -tiedonväline, mitä hänellä toistaiseksi on käytettävissään. Hänellä on -täysi syy sitä käytellä. Voitte uskoa, että tyttäremme on pelkkää -viisautta. Epäilemättä hän olisi pistänyt kukon suuhunsa, mutta hän -olisi sen pistänyt sinne kauniina kappaleena, ollenkaan huolimatta sen -ravitsevaisuudesta. Huomatkaa, että tämä tottumus, joka todella on -olemassa pienissä lapsissa, jää kuvaannollisena ihmisten kieleen. Mehän -puhumme runoelman, maalauksen ja oopperan nauttimisesta. - -Minun esittäessäni näitä kestämättömiä väitteitäni, jotka filosofinen -maailma kumminkin hyväksyisi, jos ne ilmaistaisiin käsittämättömällä -kielellä, Susanna takoi lautasta nyrkeillään, raapi sitä kynsillään, -puheli sille (somaa salaperäistä laverrustaan!) ja käänsi kolahdutti -sen vihdoin nurin. - -Hän ei osoittanut erikoista kätevyyttä, ei tosiaankaan! Hänen -liikkeistään puuttui täsmällisyys. Mutta liike, olipa se näennäisesti -miten mutkaton tahansa, on sangen vaikea suorittaa, ellei se ole -totunnainen. Ja millaisia tottumuksia te oikeastaan vaaditte kolmen -kuukauden ja kahdenkymmenen päivän ikäiseltä henkilöltä? Ottakaa -huomioon, että on hallittava hermoja, luita ja lihaksia, jos tahtoo -pikkusormeaankaan kohottaa. Siihen verrattuna ei herra Thomas Noldenin -kaikkien pelinukkien lankain hoitelu ole yhtään mitään. Darwin, joka -oli terävä havaintojentekijä, ihmetteli, että pienet lapset osaavat -nauraa ja itkeä. Hän kirjoitti paksun nidoksen, jossa selitti, miten -lapset menettelevät. Me olemme armottomia, "me tiedemiehet", kuten -herra Zola sanoo. - -Onneksi en minä ole niin suuri tiedemies kuin herra Zola. Minä olen -pintapuolinen. Minä en kokeile Susannalla, vaan tyydyn huomioimaan, kun -voin sen tehdä häntä kiusaamatta. - -Susanna kynsi kukkoansa ja joutui ihan ymmälle, koska ei voinut -käsittää, kuinka näkyvää oliota on mahdoton saada käsiinsä. Se meni yli -hänen ymmärryksensä, kuten ylipäänsä kaikki. Tämä ominaisuus se juuri -tekee Susannan viehättäväksi. Pienet lapset elävät alinomaisessa -ihmeessä; kaikki oudostuttaa heitä. Siitä johtuu heidän katseessaan -ilmenevä runous. Meidän vierellämme ollen he asustavat meille vieraissa -maailmoissa. Heitä ympäröi tuntematon, jumalallinen tuntematon. - --- Pikku hupakko! virkkoi hänen äitinsä. - --- Ystäväiseni, tyttärenne on tietämätön, mutta järkevä. Kun ihminen -näkee kauniin olion, niin hän haluaa sen omistaa. Se on luonnollinen -taipumus, jonka lainsäädäntökin ottaa huomioon. Béranger'n mustalaiset, -jotka sanovat: "mikä mulle on somaa, se mulle on omaa", ovat kovin -harvinaiseen ryhmään kuuluvia viisaita. Jos kaikki ihmiset -ajattelisivat heidän tavallaan, niin ei olisi olemassa mitään -sivistystä, vaan elettäisiin alastomina ja vailla kaikkia taitoja kuin -Tulimaan asukkaat. Te ette ole laisinkaan heidän kannallansa; te -pidätte vanhoista seinäverhoista, joissa nähdään haikaroita puitten -alla, ja te peitätte niillä talon kaikki seinät. Minä en tahdo teitä -siitä moittia, kaukana siitä. Mutta käsittäkää toki Susanna ja hänen -kukkonsa. - --- Käsitänhän minä hänet, hän tekee samoinkuin pikku Pekka, joka tahtoi -siepata kuun vesisaavista. Hänelle ei sitä annettu. Mutta ystäväiseni, -ettehän väitä hänen pitävän kukon kuvaa todellisena kukkona; eihän hän -ole milloinkaan nähnyt elävää kukkoa. - --- Eipä kylläkään, mutta hän pitää haavekuvaa todellisuutena. Ja -taiteilijat ovat epäilemättä hänen erehdyksestään jossakin määrin -vastuunalaiset. Ovathan he jo kauan aikaa yrittäneet viivojen ja värien -avulla jäljitellä olioiden muotoa. Kuinka monta tuhatta vuotta sitten -onkaan kuollut se kunnon luolaihminen, joka kaiversi norsunluiseen -laattaan mammutin kuvan! Onko ihme, että he niin kauan jäljittely -taitoansa harjoitettuaan vihdoin kykenevät lumoamaan kolmen kuukauden -ja kahdenkymmenen päivän ikäisen pienen olennon! Ketäpä ei näennäisyys -viehättäisi? Pääseekö itse tiedekään, jolla meitä rasitetaan, -näennäistä kauemmaksi? Mitä löytää professori Robin mikroskoopistaan? -Näennäistä, pelkkää näennäistä. "Suotta meitä liikuttavat turhat -luulot", on Euripides sanonut... - -Niin minä haastelin valmistautuen selittämään Euripideen säettä. Olisin -epäilemättä löytänyt siitä syvää merkitystä, jota yrttien myyjättären -poika ei ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi. Mutta ympäristöni -muuttui kerrassaan sopimattomaksi filosofiseen mietiskelyyn; Susanna, -joka ei saanut kukkoa lautasesta irti, antautui ankaran kiukun valtaan; -hänen kasvonsa muuttuivat tulipunaisiksi, nenä paisui kafferimaisen -laajaksi, posket levisivät yli silmien, ja kulmakarvat kohosivat otsan -ylärajoille. Otsa, joka sekin oli ihan punainen, kuohuksissa, kupurain, -kolojen ja ristiriitaisten vakojen peittämä muistutti suitsuperäistä -seutua. Suu venyi korvia myöten, ja ikeneitten välistä tunkeutui -ilmoille korviasärkevä ulvonta. - --- Kas niin! huudahdin minä. Mikä intohimon purkaus! Intohimoja ei pidä -tuomita. Kaikki suuri, mitä tässä maailmassa on tehty, on tehty niiden -nojalla. Kas, miten niiden välähdys tekee pienen lapsen melkein yhtä -peloittavaksi kuin pieni kiinalainen epäjumalankuva. Tyttäreni, minä -olen sinuun tyytyväinen! On hyvä, jos sinussa on voimakkaat intohimot, -jos sallit niitten kasvaa ja kasvat itse niitten ohella. Ja jos -myöhemmin pääset niiden järkähtämättömäksi valtijattareksi, niin niiden -voima on oleva sinun voimasi ja niiden suuruus sinun kauneutesi. -Intohimot muodostavat ihmisen koko moraalisen rikkauden. - --- Mikä meteli! huudahti Susannan äiti. Eihän tässä enää kuule omaa -ääntänsä, kun toisella puolen pauhaa filosofi puhuen puita heiniä, -toisella puolen pienokainen, joka luulee kukon kuvaa ties miksi -todelliseksi. Naisraukat tarvitsevat kipeästi terveen järkensä -voidakseen elää miehen ja lasten kanssa! - --- Tyttärenne, vastasin minä, on ensimmäisen kerran etsinyt kauneutta. -Se on kuilun hurmausta, sanoisi joku romantikko; minä nimitän sitä -yleväin henkien luonnolliseksi harjoitukseksi. Mutta siihen ei tule -antautua liian varhain eikä riittämättömin menetelmin. Rakas ystävä, -teillä on pätevät taikakeinot Susannan tuskien tyynnyttämiseksi. -Tuudittakaa tyttärenne uneen! - - - -2. - -Tähti. - - -Susanna täyttää tänä iltana kaksitoista kuukautta. Sen ainoan vuoden -aikana, jonka hän on viettänyt tämän vanhan maan päällä, on hän ehtinyt -kokea paljon. Täysi-ikäinen, joka kykenisi kahdessatoista vuodessa -keksimään niin paljon ja niin hyödyllisiä asioita kuin Susanna on -keksinyt kahdessatoista kuukaudessa, olisi jumalallinen kuolevainen. -Pienet lapset ovat väärinarvosteltuja neroja; he ottavat maailman -valtoihinsa yli-inhimillisin tarmoin. Mikään ei vedä vertoja tälle -elämän ensimmäiselle puuskalle, ihmishengen ensimmäiselle kohonnalle. - -Käsitättekö, että nuo pienet olennot näkevät, koskettavat, puhuvat, -tekevät huomioita, vertailevat, muistavat? Käsitättekö, että he -kulkevat, menevät ja tulevat? Käsitättekö, että he leikkivät, sillä -leikki on kaikkien taiteiden perimmäinen aate. Nuket ja laulelmat -sisältävät jo melkein koko Shakespeare'in. - -Susannalla on iso kori täynnä leluja, joista vain muutamat ovat leluja -luonnostaan, kuten puuhevoset ja kuminuket. Toiset on erikoinen -kohtalon oikku muuttanut leluiksi. Niiden joukossa on vanhoja -kukkaroita, kangastilkkuja, laatikonpohjia, mittanauha, saksikotelo, -aikataulu ja kivenkappale. Ne ovat kaikki surkeassa kunnossa. Susanna -vetää ne joka päivä korista luovuttaakseen ne äidilleen. Hän ei -kiinnitä yhteenkään niistä erikoista huomiota eikä yleensä mitenkään -erota tätä pientä omaisuuttaan muusta olevaisesta. Maailma on hänelle -suuri paloiteltu ja maalattu leikkikalu. - -Jos ottaisi vaivakseen perehtyä tähän luonnonkäsitykseen ja johtaisi -siitä kaikki Susannan teot ja mietteet, niin joutuisi ihmettelemään -tässä pienessä mielessä vallitsevaa johdonmukaisuutta. Mutta me -arvostelemme häntä omien käsitystemme mukaan emmekä hänen. Ja koska -hänellä ei ole meidän järkeämme, me päättelemme, että hän on ihan -järjetön. Mikä vääryys! Minä, joka osaan asettua oikealle näkökannalle, -keksin johdonmukaista mielevyyttä, missä kansanomainen käsitys näkee -vain mieletöntä käyttäytymistä. - -Minä en kumminkaan elättele turhia luuloja. En jumaloi lastani, -tunnustan, ettei tyttäreni ole paljoa ihailtavampi kuin mikä muu lapsi -tahansa. Minä en käytä hänestä puhuessani liioittelevia lauseparsia. -Sanonhan vain hänen äidilleen: - --- Ystäväiseni, onpa meillä sievä tyttö. - -Hän vastaa minulle jokseenkin samoin kuin rouva Primerose vastasi -naapureilleen heidän lausuessaan tuontapaisia kohteliaisuuksia: - --- Ystäväiseni, Susanna on sellainen miksi Jumala on hänet luonut: -kyllin kaunis, kunhan hän on kyllin hyvä. - -Näin sanoessaan hän luo Susannaan loistavan ja vilpittömän katseen. -Sulkeutuvain luomien takana aavistan ylpeyttä ja rakkautta hohtavat -silmäterät. - -Minä olen itsepintainen. Sanon: - --- Hän on sievä, eikö totta? - -Mutta äidillä on monta syytä olla myöntämättä, ja minä keksin nuo syyt -paremmin kuin hän itse. - -Hän haluaa kuulla yhä uudelleen sanottavan, että hänen pikku tyttönsä -on sievä. Hän ei sano sitä itse, koska katsoo sen jollakin tavoin -sopimattomaksi, hienotunteisuuden puutetta osoittavaksi teoksi. -Erikoisesti hän pelkää loukkaavansa jotakin näkymätöntä, salaperäistä -valtaa, joka on hänelle outo, mutta jonka hän aavistaa piilevän -varjossa, valmiina kostamaan pienokaisille äitien ylpeyden. - -Ja kukapa onnellinen ei pelkäisi sitä aavetta, joka varmasti piilee -hänen huoneensa verhojen poimuissa? Kukapa uskaltaisi illalla, vaimoaan -ja lastaan syleillessään, tuon näkymättömän kummituksen kuullen sanoa: -"Sydänkäpyseni, kuinka paljon onnea ja kauneutta onkaan meille suotu!" -Siksipä sanonkin vaimolleni näin: - --- Olette oikeassa, ystäväiseni, olette aina oikeassa. Onni asuu -täällä, meidän kattomme alla. Hiljaa! Muuten se karkaa pois. -Ateenalaiset äidit pelkäsivät Nemesistä, tuota aina läsnäolevaa, -koskaan näkymätöntä jumalatarta, josta tiesivät vain, että hän oli -jumalien kateus, Nemesistä, jonka sormi tuntui kaikkialla, joka hetki, -tuossa jokapäiväisessä ja salaperäisessä asiassa: sattumassa. -Ateenalaiset äidit!... Minä kuvailen mieleeni erään heistä nukuttamassa -laakeripuun alla, kotialttarin juurella, sirkkojen siristessä, -rintalastansa, joka on alaston kuin pieni jumala. - -"Minä kuvittelen, että hänen nimensä oli Lysilla, että hän pelkäsi -Nemesistä niinkuin te, ystäväiseni, sitä pelkäätte, ja että hän, -samoinkuin tekin, vältti kaikkea itämaista prameutta ajatellen vain, -kuinka saisi anteeksi onnensa ja kauneutensa... Lysilla, Lysilla! -Oletteko mennyt menojanne jättämättä maan päälle olemuksenne varjoa, -viehättävän sielunne henkäystä? Oletteko ikäänkuin ei teitä olisi -milloinkaan ollutkaan?" - -Susannan äiti katkaisee näiden mietteiden oikullisen juoksun. - --- Ystäväiseni, sanoo hän, miksi puhutte noin tuosta naisesta? Hänellä -oli aikansa kuten meilläkin. Niin on maailman meno. - --- Te siis käsitätte, rakkaani, että se mikä on ollut, ei voi enää -olla? - -Epäilemättä. Minä en ihmettele kaikkea, kuten te, ystäväiseni. - -Tuon hän lausuu rauhallisella äänellä varustaen Susannaa yöasuun. Mutta -Susanna kieltäytyy itsepintaisesti menemästä makuulle. - -Tämä kieltäytyminen voisi Rooman historiassa olla mainittuna jonkin -Tituksen, Vespasianuksen tai Aleksanteri Severuksen luonteen kauniina -piirteenä. Tästä kieltäytymisestä johtuu, että Susanna saa nuhteita. -Inhimillinen oikeus, miten onkaan laitasi! Totta puhuen Susanna ei -halua jäädä jalkeille valvoakseen valtakunnan menestystä, vaan -penkoakseen vanhan, isomahaisen ja tukevilla vaskisilla kädensijoilla -varustetun hollantilaisen lipaston laatikkoa. - -Hän penkoo laatikkoa. Nojaten toiseen käteensä hän toisella tempoo -myssyjä, villapaitoja ja hameita, jotka hän ankarasti ponnistellen -heittää jalkoihinsa, huudahdellen miten milloinkin, kevyesti ja -hurjasti. Hänen selkänsä, jota peittää pitsikaista, on liikuttavan -naurettava; hänen pieni päänsä, jonka hän tavan takaa kääntää minuun -päin, ilmaisee vieläkin liikuttavampaa tyydytystä. - -En voi hillitä itseäni. Unohdan Nemesiksen ja huudahdan: - --- Katsokaahan, kuinka ihastuttava hän on tuossa penkoessaan! - -Vilkkain ja samalla pelokkain elein sulkee hänen äitinsä sormellaan -suuni. Sitten hän palaa myllerretyn laatikon luo. Minä taas jatkan -mietettäni: - --- Rakas ystävä, jos Susannassa on ihastuttavaa se, mitä hän tietää, on -hänessä varmaan yhtä ihastuttavaa se, mitä hän ei tiedä. Se, mitä hän -ei tiedä, tekee hänet ylen runolliseksi. - -Niin sanoen Susannan äiti käänsi katseensa minuun, suupielessä pieni -hymy pilan merkkinä, ja huudahti sitten: - --- Susannan runollisuus! Tyttärenne runollisuus! Eihän hän viihdy -muualla kuin keittiössä, teidän tyttärenne! Taannoin hän istui iloa -säteillen perunankuoriläjän ääressä. Nimitättekö sitä runollisuudeksi? - --- Epäilemättä, ystäväiseni, epäilemättä. Koko luonto kuvastuu hänessä -niin suurenmoisen puhtaana, ettei mikään maailmassa ole hänelle -saastaista, ei edes keittiöjätteet. Siksipä te löysittekin -hänet ihastuneena istumassa kaalinlehtien, sipulinkuorten ja -äyriäistenpyrstöjen keskellä. Hän oli ilmi ihastuksissaan. -Yli-inhimillisin kyvyin hän muuntaa luontoa, ja kaikki mitä hän näkee, -kaikki mihin hän koskee, saa kauneuden leiman. - -Keskustelumme aikana Susanna lähti lipastonsa luota ja kulki ikkunan -ääreen. Hänen äitinsä seurasi häntä ja nosti hänet käsivarrelleen. Yö -oli tyyni ja lämmin. Läpikuultoinen hämy peitti hienolehväistä -akasiapuuta, jonka varisseet kukat muodostivat valkoisia juovia -pihamaalle. Koira nukkui, käpälät kopista ulkona. Etäämpänä oli maisema -sinervän hämyautereen peitossa. Me vaikenimme kaikki kolme. - -Silloin, yön hiljaisuudessa, yön ylevässä hiljaisuudessa Susanna -kohotti kätensä niin korkealle kuin voi ja osoitti sormellaan, joka ei -koskaan ottanut täysin oietakseen, erästä tähteä. Ihmeen pienoinen -sormi koukistui tavan takaa, ikäänkuin kutsuen. - -Susanna jutteli tähdelle! - -Hänen puheensa ei ollut kokoonpantu sanoista, se oli hämärää ja -hurmaavaa haastelua, suloista ja syvästi salaperäistä, se ilmaisi -pienokaisen sielua tähden siihen kuvastuessa. - --- Oletpa aika hupakko, sinä pikkuinen, sanoi äiti suudellen Susannaa. - - - -3. - -Nukketeatteri. - - -Eilen minä vein Susannan nukketeatteriin. Se huvitti kovin meitä -kumpaakin; se on teatteri, jonka esityksiä me kykenemme ymmärtämään. -Jos olisin näytelmäkirjailija, niin kirjoittaisin nukkenäytelmiä. En -tiedä, olisiko minulla kyllin kykyä onnistuakseni, mutta tehtävä ei -minua ainakaan kovin peloittaisi. Sitävastoin en milloinkaan rohkenisi -sepittää lauseita Comédie-Française'in kauniiden näyttelijättärien -oppinutta suuta varten. Sitäpaitsi on teatteri, sellaisena miksi -täysikasvuiset henkilöt sen käsittävät, minulle suunnattoman -monimutkainen, kerrassaan liian monimutkainen juttu. Minä en ollenkaan -ymmärrä hyvin viritettyjä salavehkeitä. Koko taiteeni rajoittuisi -intohimojen kuvailemiseen ja minä valitsisin niistä kaikkein -yksinkertaisimmat. Se ei ollenkaan kelpaisi suurille näyttämöillemme, -mutta nukketeatterille se olisi erinomaista. - -Ovatpa intohimot siellä tosiaankin yksinkertaiset ja voimalliset! Keppi -on niiden tavallisena välineenä. Kepissä asuu epäilemättä melkoinen -koomillinen voima. Näytelmä saa siitä melkoista joustavuutta; se -syöksyy kohti "suurta loppulöylytystä". Niin nimittävät lyonilaiset, -joiden keskuudessa nukketeatteriemme perusmuoto on luotu, sitä yleistä -käsikähmää, johon kaikki ohjelmistoon kuuluvat kappaleet päättyvät. Se -on ikuinen ja kohtalokas juttu, tuo "suuri löylytys"! Se on elokuun -kymmenes, se on Thermidorin yhdeksäs, se on Waterloo! - -Mainitsin siis vieneeni Susannan eilen nukketeatteriin. Näkemässämme -kappaleessa oli epäilemättä paikoitellen vikoja; minä keksin siinä -varsinkin epäselvyyttä, mutta se ei voi olla miellyttämättä -mietteliästä henkeä, sillä se tarjoaa paljon ajattelemisen aihetta. -Mikäli minä sitä ymmärrän, on se filosofinen; sen luonteet ovat -todenmukaiset ja toiminta on vilkasta. Minä kerron sen teille -sellaisena kuin sen ymmärrän. - -Esiripun noustessa ilmestyi näkyviimme itse Guignol. Minä tunsin hänet, -se oli hän, epäilemättä! Hänen leveässä ja tyynessä naamassaan oli -jälkiä entisistä kepiniskuista, jotka olivat litistäneet hänen nenänsä, -silti tärvelemättä hänen katseensa ja hymynsä herttaista -teeskentelemättömyyttä. - -Hänellä ei ollut yllään sitä sarssinuttua eikä sitä pumpulimyssyä, -jonka nähdessään lyonilaiset vuonna 1815 auttamattomasti ratkesivat -nauramaan. Jos joku vielä elossa oleva niistä poikasista, jotka olivat -nähneet Rhône-virran rantamilla Guignolin ja Napoleonin, olisi ennen -vanhuudenkuolemaansa saapunut meidän seuraamme Champs-Elyséelle, niin -hän olisi tuntenut rakkaan pelinukkensa pienen kankipalmikon, joka -lystikkäästi sätkähtelee Guignolin niskassa. Muut vaatekappaleet, -viheriäinen lievetakki ja musta kaksikolkkahattu noudattelivat vanhaa -pariisilaista perintätapaa, joka tekee Guignolista jonkinlaisen -lakeijan. - -Guignol katseli meitä suurin silmin ja voitti heti suosioni julkean -vilpittömällä ulkomuodollaan ja sillä ilmeisellä sydämen -yksinkertaisuudella, joka luo paheeseenkin ehdottoman viattomuuden -leiman. Siinä hän nyt tosiaankin oli, sielultaan ja ilmeeltään -todellinen Guignol, jota kunnon Morguet, Lyonin mies, liikutteli perin -ovelasti. Minä olin kuulevinani hänen vastaavan isännälleen herra -Canezoulle, joka väittää hänen "lavertelevan, niin että nukkuu -seisoalleen": - --- Olette oikeassa; mennään makuulle. - -Meidän Guignolimme ei ollut vielä sanonut mitään. Hänen pieni -kankipalmikkonsa tutisi. Katselijat jo nauroivat. - -Gringalet, hänen poikansa, saapui hänen luokseen ja puski häntä vatsaan -luontevan sulavasti. Yleisö ei pannut sitä ollenkaan pahakseen; -päinvastoin: se oli pakahtua nauruun. Sellainen ensi-esiintyminen on -korkeinta taidetta. Ja ellette tiedä, miksi tuo julkea teko kävi -täydestä, niin sanon sen teille: Guignol on lakeija ja puettu -livereihin. Gringalet'lla, hänen pojallaan, on pusero; hän ei palvele -ketään eikä kelpaa mihinkään. Tämä etevämmyys suo hänelle oikeuden -pahoinpidellä isäänsä loukkaamatta säädyllisyyden vaatimuksia. - -Neiti Susanna tajusi tuon erittäin hyvin, joten hänen mieltymyksensä -Gringalet'hen ei joutunut ollenkaan kärsimään. Gringalet on todellakin -miellyttävä henkilö. Hän on pieni ja heiveröinen, mutta perin -kekseliäs. Hän se kylvettää santarmin. Kuusivuotias neiti Susanna on jo -muodostanut itselleen varman mielipiteen esivallan käskyläisistä: hän -on heitä vastaan ja nauraa kun Pandora saa keppiä. Hän on epäilemättä -väärässä. Myönnän kuitenkin, ettei minua miellyttäisi, ellei hän tässä -kohden olisi väärässä. Minä pidän ihmisestä, joka kaikkina ikäkausinaan -on hieman kapinallinen. Henkilö, joka nyt teille haastelee, on -rauhallinen kansalainen, kunnioittaa esivaltaa ja taipuu mielellään -noudattamaan lakeja. Mutta jos hänen nähtensä tehdään sievä kepponen -jollekin santarmille, aliprefektille tai vallesmannille, niin hän on -ensimmäinen nauramaan. Mutta meidänhän piti puhua Guignolin ja -Gringalet'n välisestä riidasta. - -Neiti Susanna pitää Gringalet'n puolta, minä Guignolin. Kuulkaa ja -päätelkää itse: Guignol ja Gringalet ovat kauan aikaa kulkeneet kohti -erästä salaperäistä kylää, jonka he yksin ovat löytäneet ja jonne -rohkeat ja ahneet ihmiset rientäisivät joukoittain, jos sen -tietäisivät. Mutta kylä on paremmassa piilossa kuin Prinsessa Ruususen -linna sadan vuoden aikana. Siinä on jotakin noituutta, sillä seudulla -asustaa velho, joka lupaa useiden kokeiden -- mieltä pöyristää, kun -niitä vain ajatteleekin -- voitokkaalle suorittajalle aarteen. -Matkamiehemme saapuvat lumottuun tienooseen sangen erilaisessa ruumiin- ja -mielentilassa. Guignol on väsynyt; hän paneutuu makuulle. Hänen -poikansa moittii moista velttoutta. - --- Luuletko, kysyy hän, että tuolla tavoin saamme haltuumme aarteet, -joita olemme lähteneet etsimään? - -Guignol vastaa: - --- Tiedätkö aarteen, joka on unen veroinen? - -Minä pidän tuosta vastauksesta. Näen Guignolissa viisaan, joka tietää -kaiken olevaisen turhuuden ja pyrkii lepoon, elämän rikoksellisen tai -hedelmättömän hyörinnän ainoaan hyvään päämäärään. Mutta neiti -Susanna pitää häntä tomppelina, joka nukkuu sopimattomaan aikaan ja -armaan menettää virheensä vuoksi ne aarteet, joita oli tullut etsimään, -kenties suuretkin aarteet: nauhoja, leivoksia ja kukkia. Hän ylistää -Gringalet'ta, joka innokkaasti pyrkii näitä suurenmoisia aarteita -saavuttamaan. - -Kuten jo sanoin, ovat koetukset peloittavat. On uhmattava krokodiilia -ja surmattava Piru. Minä sanon Susannalle: - --- Katsohan, Susanna, tuossa on Piru! - -Hän vastaa: - --- Tuoko? Sehän on neekeri! - -Ratsionalismin läpitunkema vastaus saa minut epätoivoon. Mutta minä, -joka tiedän, miten asia on, seuraan mielenkiinnoin Pirun ja Gringalet'n -kamppailua. Kauhea ottelu päättyy vihdoin Pirun kuolemaan. Gringalet -on surmannut Saatanan! - -Suoraan sanoen: hän olisi voinut tehdä jotakin parempaa. Minä ymmärrän, -että katselijat, jotka ovat vakaumukseltaan spiritualistisemmat kuin -pikku neiti Susanna, pysyvät kylminä, jopa hieman säikähtyneinäkin. Kun -paholainen on kuollut, on syntikin tiessään! Ehkäpä menee kauneuskin, -tuo Pirun liittolainen, samaa tietä! Ehkäpä emme näe enää kukkia, jotka -hurmaavat, emmekä silmiä, jotka surmaavat! Miten meidän silloin käy -tässä maailmassa? Jääkö meille edes mahdollisuus olla hyveellisiä? -Epäilen sitä. Gringalet ei ole ottanut riittävässä määrin huomioon, -että paha seuraa välttämättä hyvää, niinkuin varjo seuraa valoa, että -hyve on yksinomaan ponnistuksessa ja että pyhimykset jäävät yhtä -toimettomiksi kuin syntisetkin, jos ei enää ole paholaista, jota -vastaan sopisi taistella. Siitä olisi seurauksena kuolettava -ikävystyminen. Sanonpa siis, että Gringalet on menetellyt perin -ajattelemattomasti tappaessaan paholaisen. - -Ilveilijä on käynyt meille kumartamassa, esirippu on laskeutunut, -pienet poikaset ja tyttöset ovat tiessään ja minä istun vaipuneena -mietteisiini. Neiti Susanna, joka näkee minun haaveksivan, luulee minun -olevan suruissani. Hän otaksuu yleensäkin, että ihmiset, jotka -mietiskelevät, ovat onnettomia. Hienotunteisen säälivästi hän tarttuu -käteeni ja kysyy miksi olen murheellinen. - -Minä tunnustan hänelle olevani pahoillani sen vuoksi, että Gringalet on -surmannut Pirun. - -Silloin hän kiertää pikku käsivartensa kaulani ympäri ja kuiskaa -korvaani: - --- Kuulehan, kun sanon: Gringalet tappoi neekerin, mutta ei hän sitä -todenteolla tappanut. - -Tämä huomautus rauhoittaa mieleni. Minä vakuuttaudun siitä, ettei Piru -ole kuollut, ja me lähdemme tyytyväisinä matkaamme. - - - -II. - -Susannan ystävät. - - - -1. - -Antero. - - -Tunsittehan tohtori Trévière'in. Muistattehan hänen suuret, avoimet ja -loistavat kasvonsa ja hänen kauniin, sinisen katseensa. Hänellä oli -suuren kirurgin käsi ja henki. Hänen vaikeissa tapauksissa osoittamansa -mielenmaltti oli ihailtava. Kerran, kun hän suoritti vaikeata -leikkausta, potilas vaipui kesken kaiken äärimmäisen heikkouden tilaan. -Lämpö, hengitys, kaikki oli poissa; mies oli menoteillä. Silloin -Trévière tarttui häneen molemmin käsin, rinta vasten rintaa ja -ravisteli kuin painija tuota veristä ja silvottua ruumista. Sitten hän -tarttui jälleen leikkausveitseen ja käytteli sitä järkevän uskaliaasti, -kuten hänen tapansa oli. Mies alkoi jälleen hengittää; hän oli -pelastettu. - -Riisuttuaan lääkärintakin Trévière heittäytyi koruttoman herttaiseksi. -Hänen leveä naurunsa miellytti kaikkia. Muutamia kuukausia mainitsemani -leikkauksen jälkeen hän veistään koetellessaan sai käteensä naarmun, -johon ei kiinnittänyt huomiota. Se alkoi märkiä ja hän kuoli parin -päivän kuluttua, kuudenneljättä vuoden ikäisenä. Hän jätti jälkeensä -vaimon ja lapsen, joita hän jumaloi. - -Kaikkina aurinkoisina päivinä nähtiin Boulogne'in metsän kuusien -siimeksessä nuori surupukuinen nainen, joka kutoi pitsiä katsellen -puikkonsa alitse pientä poikaa, joka nelinkontin ryömi lapionsa, -rattaittensa ja pienten multakasojensa ääressä. Nainen oli rouva -Trévière Aurinko hyväili hänen kuumia, kalpeita kasvojansa, ja elämän -yltäkylläisyys purkautui tavan takaa syvinä huokauksina hänen -rinnastaan ja sädehtivänä katseena hänen suurista ruskeista, -kullanvälkkeisistä silmistään. Hän katseli hellästi poikaansa, joka -näytti hänelle valmistamiansa "piirakaisia", kohottaen punatukkaista -päätänsä ja sinisiä silmiänsä, isänsä päätä ja silmiä. - -Poika oli palleroinen ja rusoposkinen. Mutta kasvaessaan hän alkoi -laihtua ja hänen kesakkoiset poskensa kalpenivat. Äiti oli huolissaan. -Kun poika pienten toveriensa seurassa juoksenteli pitkin metsää ja -sattui hipaisemaan tuolia, jolla äiti istui, sieppasi äiti hänet -kiinni, kohotti sanaa sanomatta hänen leukaansa, rypisti kulmiaan -tarkastellessaan pojan kalvakoita kasvoja ja pudisti hiljaa päätään -pojan lähtiessä jälleen juoksemaan. Yöllä hänet herätti pieninkin ääni; -hän nousi ja seisoi kauan aikaa paljain jaloin pienen sängyn ääressä. -Lääkärit, hänen puolisonsa vanhat toverit, rauhoittivat häntä. Poika -oli vain heiveröinen. Hänet oli vietävä maaseudulle. - -Rouva Trévière suoriutui lähtemään maalle. Hän matkusti Brolles'iin, -jossa hänen miehensä sukulaiset elivät maanviljelijöinä. Tiedättehän, -että Trévière oli talonpoikaista syntyperää ja että hän -kahdenteentoista ikävuoteensa saakka kävi rastaanpesillä koulusta -palatessaan. - -Sukulaiset tervehtivät toisiansa tummuneen salin vuoliaisista -riippuvien liikkiöiden alla. Trévière'in mummo istui kumarassa ison -lieden ääressä irroittamatta kättään pannunvarresta ja katseli -epäluuloisin silmin pariisitarta ja hänen lapsentyttöään. Mutta -pienokaista hän piti "sievänä ja ihan isänsä näköisenä". Ukko Trévière -istui kuivana ja jäykkänä paksussa verkanutussaan ja oli kovin -tyytyväinen saadessaan nähdä pojanpoikansa Anteron. - -Illallinen ei ollut vielä ohi, kuu Antero jo suudella paukutti isoisää, -jonka leuka pisteli, pisteli. Sitten hän nousi seisomaan ukon polville, -työnsi nyrkkinsä vasten hänen poskeansa ja kysyi, miksi isoisän poski -oli kuopallaan. - --- Siksi, ettei minulla enää ole hampaita. - --- Miksi sinulla ei enää ole hampaita? - --- Ne muuttuivat ihan mustiksi, ja minä kylvin ne vakoon nähdäkseni, -eikö niistä kasvaisi uusia valkoisia. - -Antero nauroi sydämen pohjasta. Isoisän posket, ne olivat ihan toista -kuin äidin posket! - -Pariisittarelle ja pienokaiselle oli varattu talon paras huone. Siinä -sijaitsi häävuode, jossa nuo kunnon ihmiset olivat nukkuneet yhden -ainoan yön, ja tamminen, lukittu kaappi täpö täynnä liinavaatteita. -Pieni sänky, jossa muinoin oli nukkunut talon poika, oli haettu -ylisiltä pojanpoikaa varten. Se oli sijoitettu suojaisimpaan nurkkaan, -hyllyn alle, joka oli täynnä hillo astioita. Rouva frévière, joka oli -järjestystä rakastava nainen, asteli narskuvalla puulattialla kymmeniä -kertoja edestakaisin perehtyäkseen ympäristöönsä. Vaatenaulakkoa hän ei -ikäväkseen kumminkaan löytänyt. - -Katto vuoliaisineen oli kalkittu valkoiseksi. Samoin seinät. Rouva -Trévière ei kiinnittänyt suurtakaan huomiota niihin värillisiin kuviin, -jotka koristivat tätä somaa huonetta. Kuitenkin hän huomasi häävuoteen -yläpuolella piirroksen, joka esitti mustaan takkiin ja valkoisiin -housuihin puettuja lapsia, nauha hihassa, kynttilä kädessä kulkemassa -jossakin katolisessa kirkossa. Piirroksen alareunassa oli luettavana -seuraava merkintö, jonka nimet ja päiväys olivat kirjoitetut käsin: -_Minä allekirjoittanut todistan, että Pietari Agenor Trévière on käynyt -ensi kerran ehtoollisella Brolles'in seurakunnan kirkossa toukokuun 15 -päivänä 1849. Gontard, kirkkoherra_. - -Leski luki kirjoituksen ja huokasi. Se oli niitä järkevän ja tarmokkaan -naisen huokauksia, jotka lemmenkyyneleitten ohella ovat maailman -kauneimpia aarteita. Niiden, joita rakastetaan, ei pitäisi kuolla. - -Riisuttuaan Anteron hän virkkoi: - --- Lausuhan iltarukouksesi. - -Poika kuiskasi: - --- Äiti, minä rakastan sinua. - -Tämän hartaushetken jälkeen hän painoi päänsä tyynyyn, puristi -kätösensä nyrkkiin ja nukahti rauhallisesti. - -Herättyään hän keksi karjapihan. Ihmeissään ja ihastuksissaan hän -katseli kanoja, lehmää, vanhaa silmäpuolta hevosta ja sikaa. Sika häntä -erikoisesti viehätti. Ja lumous kesti päiväkausia. Kun aterian aika -tuli, saatiin hänet vain suurella vaivalla sisään, olkien ja muun rojun -peittämänä, hämähäkinverkkoja tukassa ja kengät lantaveden liottamina, -kädet mustina, polvet verillä, posket punoittaen, nauravana ja -onnellisena. - --- Älä tule likelleni, sinä pikku hirviö! huusi hänen äitinsä. - -Suutelemisesta ei tahtonut tulla loppuakaan. - -Istuessaan siinä pitkän penkin reunalla syöden mahtavan suurta -lintupaistin kappaletta hän näytti tapparaansa pureksivalta pikku -Herkuleelta. - -Hän söi huomaamattaan, unohti juoda ja puhua laverteli. - --- Äiti, mikä se viheriä kana on? - --- Se ei voi olla muu kuin papukaija, vastasi pariisitar liian -ajattelemattomasti. - -Siten johtui Antero mainitsemaan papukaijan nimellä isoisänsä ankkoja, -mikä teki hänen kertomuksensa ihmeen hämäriksi. - -Mutta hänpä ei sallinutkaan itselleen uskoteltavan mitä hyvänsä. - --- Äiti, tiedätkö, mitä isoisä minulle sanoi? Hän sanoi kanojen tekevän -munia. Mutta minä tiedän, ettei niin ole laita. Minä tiedän, että munia -tekee Neuillyn kadun vihanneskauppias; sitten ne viedään kanoille -lämmitettäviksi. Sillä tiedätkö, äiti, mitenkäs kanat munia tekisivät, -eihän niillä ole käsiä? - -Antero tutki edelleen luontoa. Käyskellessään metsässä äitinsä seurassa -hän tunsi kaikki Robinson Crusoen tunteet. Eräänä päivänä, rouva -Trévière'in istuessa tammen siimeksessä tien vieressä, pitsiänsä -kutoen, hän löysi myyrän. Myyrä, se on jotakin! Tämä myyrä tosin oli -kuollut. Olipa sen kuonossa vertakin. Äiti huusi: - --- Antero, heitätkö heti pois sen inhoittavan... Katsohan pian, mikä -tuolla on, puussa. - -Antero näki oksalta toiselle hypähtelevän oravan. Äiti oli oikeassa: -elävä orava on parempi kuin kuollut myyrä. - -Mutta orava oli liian pian tiessään. Antero sai juuri kysyneeksi, onko -oravilla siivet, kun eräs ohikulkija, jonka miehekkäitä ja avomielisiä -kasvoja ympäröi kaunis ruskea parta, kohotti olkihattuaan pysähtyen -rouva Trévière'in eteen. - --- Hyvää päivää, rouva; miten voitte? Ainapa sitä toisensa tapaa! -Tässäkö on pieni poikasenne? Onpa hän kiltti. Minulle kerrottiin, että -asutte täällä ukko Trévière'in luona... Anteeksi. Minä olen tuntenut -hänet jo pitkät ajat! - --- Me tulimme tänne, koska poikani kaipasi raitista ilmaa. Tehän -muistaakseni asuitte näillä tienoilla jo siihen aikaan, kun mieheni -vielä oli elossa. - -Nuoren lesken äänen sammuessa virkkoi vieras vakavasti: - --- Minä tiedän, hyvä rouva. - -Hän taivutti varsin luontevasti päätään, ikäänkuin kunnioittavasti -tervehtiäkseen ohikulkevaa suuren surun muistoa. - -Hetkisen vaiti oltuaan hän jatkoi: - --- Ne olivat onnellisia aikoja! Miten paljon täällä olikaan hyviä -ihmisiä, jotka nyt ovat poissa! Maisemamaalari raukkani! Millet -parkani! Yhdentekevää. Minä olen pysynyt maalaajien ystävänä, kuten -minua nimitetään tuolla, Barbizonissa. Minä tunnen ne kaikki. Ne ovat -hyviä poikia. - --- Entä tehtaanne? - --- Tehtaani? Se käy itsestään. - -Antero katkaisi äkkiä heidän keskustelunsa: - --- Äiti, äiti! Ison kiven alla on leppäkerttuja, hyvän Jumalan lintuja. -Niitä on siellä ainakin miljoona, varmasti! - --- Ole vaiti ja mene leikkimään, vastasi hänen äitinsä kuivasti. - -Maalaajain ystävä virkkoi jälleen kauniilla, lämpöisellä äänellään: - --- Olipa tosiaankin hauskaa jälleen tavata! Ystäväni kyselevät minulta -usein, miten kaunis rouva Trévière nykyjään voi. Minä sanon heille, -että hän on yhä -- ja entistä enemmän -- kaunis rouva Trévière. -Näkemiin, hyvä rouva. - --- Näkemiin, herra Lassalle. - -Antero tuli takaisin. - --- Äiti, eivätkö kaikki linnut ole hyvän Jumalan lintuja? Onko pirun -lintujakin olemassa? Äiti, sinä et vastaa mitään... Miksi et? - -Antero nyki äitiään hameesta. Äiti nuhteli häntä. - --- Antero, sinä et saa häiritä minua, kun puhelen jonkun vieraan -kanssa. Ymmärrätkö? - --- Miksi? - --- Siksi, että se ei ole kohteliasta. - -Oli muutamia kyyneleitä, jotka kuivasi suudelmain herättämä hymy. Siitä -tuli sittenkin kaunis päivä. Maaseudulla näkee toisinaan sateisen -taivaan pilviverhon lomitse päivänsä teitä, jotka luovat mieleen -haikeutta ja riemua. - -Muutaman päivän kuluttua, rankkasateella, kävi herra passaile, -jalassaan pitkävartiset saappaat, tervehtimässä nuorta leskeä. - --- Hyvää päivää, armollinen rouva. Ja te, isä Trévière, olette entistä -ehommassa kunnossa!... - --- Runko käy vielä laatuun, mutta jalat ovat jo mitättömät. - --- Entä te, muori? Aina nokka padassa, vai kuinka? Te maistatte lientä. -Siinäpä kelpo keittäjätär. - -Nämä tutunomaiset kohteliaisuudet saivat eukon hymyilemään. Hänen -silmäteränsä sädehtivät ryppyisten poskipäitten takaa. - -Vieras otti Anteron polvelleen ja nipisti hänen poskiaan. Mutta poika -kiepsahti äkkiä alas, juoksi isoisän luo ja asettui kahdareisin hänen -polvelleen. - --- Sinä olet hevonen. Minä olen postinkuljettaja. Hei! Kovemmin, -kovemmin!... - -Vierailu päättyi lesken ja herra L,assalle'in vaihtamatta montakaan -sanaa. Mutta heidän hehkuvat katseensa olivat useaan kertaan kohdanneen -toisensa, niinkuin salamat, jotka välkkyvät taivaan ja maan välillä -lämpöisinä kesäöinä. - --- Isä, tunnetteko te hyvin tuon herran? kysyi nuori nainen -välinpitämättömän näköisenä. - --- Minä olen tuntenut hänet niistä ajoista alkaen, jolloin hänellä ei -vielä ollut housuja. Kukapa ei olisi näillä seuduin tuntenut hänen -isäänsä? Kelpo ihmisiä, suoria ja rehtejä. He ovat hyvissä varoissa. -Herra Philippe'illâ... (me nimitämme häntä herra Philippe'iksi) on -kokonaista kuusikymmentä työmiestä tehtaassaan. - -Antero luuli tulleen sopivan hetken ilmaista tunteensa: - --- Hän on ilkeä, tuo herra. - -Äiti huomautti ankarasti, että oli parempi olla vaiti, ellei osannut -puhua muuta kuin tyhmyyksiä. - -Siitä pitäen sattui niin omituisesti, että rouva Trévière kohtasi herra -kassalleni joka tienkäänteessä. - -Hän kävi levottomaksi, hajamieliseksi, haaveksivaksi. Hän säpsähteli -tuulen kohahdusta puitten lehvissä. Hän unohti aloittamansa pitsin ja -tottui nojaamaan leukaa kämmenpohjaansa. - -Eräänä syysiltana, ankaran mereltä tulevan myrskyn riehuessa ukko -Trévière'in talon tienoilla, kiiruhti nuori leski lähettämään pois -hoitajattaren, joka teki lieteen tulta, ja panemaan Anteron makuulle. -Hänen riisuessaan pojan sukkia ja koetellessaan hänen pieniä, kylmiä -jalkojaan poika kuunteli tuulen kumeata ulvontaa ja sateen rapisemista -ikkunaruutuja vasten, kiersi käsivartensa äidin kumartuneeseen kaulaan -ja virkkoi: - --- Äiti, minua peloittaa. - -Äiti suuteli häntä sanoen: - --- Älä ole rauhaton; nuku, kultaseni. - -Sitten hän istuutui lieden ääreen lukemaan erästä kirjettä. - -Mitä kauemmin hän luki, sitä helakampi puna kohosi hänen poskillensa. -Rinnasta nousi kuuma huokaus. Luettuaan kirjeen loppuun hän jäi -nojatuoliinsa, kädet hervottomina ja mieli haaveisiin hautautuneena. -Hän mietti: - -"Hän rakastaa minua; hän on hyvä, suora ja rehellinen! Talvi-illat ovat -kovin surullisia yksin ollessa. Hän on käyttäytynyt aina perin -hienotunteisesti! Hän on epäilemättä hyvin lämminsydäminen. Sen näkee -jo siitä, miten hän minua kosii." - -Hänen katseensa sattui ensimmäistä ehtoollisellakäyntiä esittävään -piirrokseen. Minä allekirjoittanut todistan, että Pietari Agenor -Trévière... - -Hänen silmänsä painuivat alas. Sitten hän jälleen vaipui mietteisiinsä. - --- Naishenkilö ei osaa yksin kunnolla kasvattaa poikaa... Antero saa -isän... - --- Äiti! - -Pienestä vuoteesta kajahtava huuto sai hänet säpsähtämään. - --- Mikä sinua vaivaa, Antero? Sinä olet tänä iltana kovin rauhaton. - --- Äiti minä ajattelin erästä asiaa. - --- Sen sijaan, että olisit nukkunut... Mitä sitten? - --- Isä on kuollut, eikö totta? - --- Niin on, lapsi rukkani. - --- Hän siis ei tule enää takaisin? - --- Valitettavasti ei, kultaseni. - --- Näetkö, äiti, kaikki on sittenkin hyvin. Minähän rakastan sinua, -äiti, minä rakastan sinua kahden edestä. Ja jos hän tulisikin -takaisin, niin minä en voisi häntä ollenkaan rakastaa. - -Äiti katseli poikaansa vähän aikaa huolestuneena ja vaipui sitten -nojatuoliin, johon jäi liikkumattomaksi, pää käsiin painuneena. - -Poika oli jo nukkunut pari tuutia myrskyn pauhatessa, kun äiti astui -hänen vuoteensa ääreen ja huokasi hiljaa: - --- Nuku! Hän ei tule takaisin. Hän tuli sittenkin, kahden kuukauden -kuluttua. Hän tuli takaisin herra I,assalle'in, uuden isän, järeässä, -ahavoituneessa hahmossa. Pikku Antero alkoi kellastua, laihtua ja -riutua. - -Nyt hän on terve. Hän rakastaa hoitajatartaan niinkuin aikaisemmin -rakasti äitiään. Hän ei tiedä, että hoitajattarella on sulhasmies. - - - -2. - -Pekka. - - --- Kuinka vanha on pikku poikanne, hyvä rouva? - -Kuullessaan tuon kysymyksen hän katsoo pikku poikaansa niinkuin -katsotaan kelloa, kun halutaan tietää vuorokauden hetki. Sitten -hän vastaa: - --- Pekka! Hän on kahden vuoden ja viiden kuukauden ikäinen. - -Yhtä hyvä olisi sanoa kahden ja puolen vuoden, mutta koska pikku Pekka -on varsin viisas ja suorittaa ikäisekseen lukemattomia ihmeellisiä -asioita, pelkää äiti toisten äitien kateuden supistuvan liian vähiin, -jos poika esitellään hieman vanhempana ja niinmuodoin hieman vähemmän -ihmeellisenä. Onpa vielä eräs toinenkin seikka, jonka vuoksi äiti ei -halua Pekkaansa tehtävän päivääkään vanhemmaksi. Hän näet tahtoo -säilyttää pojunsa ihan pienenä, pikkuruisena. Hän aavistaa varsin -hyvin, että mitä suuremmaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmän se on hänen -lapsensa. Hän aavistaa pojan vähitellen karkaavan pois. Nuo pienet -kiittämättömät eivät muuta ajattelekaan kuin pois vetäytymistä! Bron -alkuna on syntymä. Mitäpä auttaa äidin enää silloin; hänellä on vain -povi ja kaksi käsivartta pidättämään noita pieniä pakenevia. - -Kaikesta tästä johtuu, että Pekka on täsmälleen kahden vuoden ja viiden -kuukauden ikäinen. Se onkin muuten kaunis ikä ja herättää minussa -melkoista kunnioitusta; minulla on useita siinä iässä olevia ystäviä, -jotka käyttäytyvät erinomaisen hyvin seurustellessaan kanssani. Mutta -yhdelläkään näistä nuorista ystävistäni ei ole sellaista mielikuvitusta -kuin Pekalla. Pekka liittelee mielikuvia toisiinsa erinomaisen helposti -ja hieman oikullisesti. - -Hän muistaa eräitä sangen vanhoja asioita. Hän tuntee kasvoja, joita ei -ole kuukauteen nähnyt. Hän keksii värikuvissa tuhansia yksityiskohtia, -jotka häntä ihastuttavat ja huolestuttavat. Kun hän lehteilee -kuvakirjaa, josta hän eniten pitää ja jonka lehdistä hän on repinyt -vain puolet, niin hänen poskilleen kohoaa heleä puna ja silmissä -välkkää kovin eloisa hohde. - -Hänen äitinsä pelkää tuota punaa ja tuota silmien hohdetta. Hän pelkää -liiallisen askartelun voivan vahingoittaa päätä, joka on vielä kovin -pieni ja pehmeä; hän pelkää kuumetta, hän pelkää kaikkea. Hän pelkää -aiheuttavansa onnettomuutta lapselle, josta ylpeilee. Hän melkein -toivoo pienokaisensa olevan sellainen kuin leipurin pikku poika, jonka -hän näkee joka päivä myymälän kynnyksellä: suunnattomat, litteät -kasvot, siniset, älyttömät silmät, poskiin uponnut suu ja tuhmanterve -ilme. - -Se ei ainakaan herätä mitään huolestumista! Pekka sitävastoin vaihtaa -väriä joka hetki; hänen kätösensä ovat polttavan kuumat, ja hän -heittelehtii kätkyessä nukkuessaan. - -Lääkärikään ei ollenkaan pidä siitä, että pieni ystävämme katselee -kuvia. Hän suosittelee mielenrauhaa. - -Hän sanoo: - --- Kasvattakaa hänet niinkuin kasvatatte koiranpenikan. Eihän se voi -olla vaikeata! - -Hän erehtyy; se on vaikeata, erittäin vaikeata. Tohtorilla ei ole -aavistustakaan pienen, kahden vuoden ja viiden kuukauden ikäisen pojan -sielunelämästä. Ja onko tohtori muuten ihan varma siitä, että kaikki -koiranpennut kasvavat alinomaisessa mielenrauhassa? Minä olen tuntenut -erään, joka suunnilleen kuuden viikon ikäisenä näki unia pitkin yötä ja -siirtyi unessaan naurusta kyyneliin kiusallisen nopeasti. Hän täytti -huoneeni mitä sekasortoisimpain tunteiden ilmauksilla. Onko se -mielenrauhaa, sellainen? - -Eipä tietenkään! Pienen eläimen kävikin samoinkuin Pekan: se laihtui. -Siitä huolimatta se eli. Pekassa piilee samaten runsaan elämän idut. -Mikään elimistön osa ei ole sairas. Mutta äiti näkisi hänet mielellään -lihavampana ja verevämpänä. - -Pariisi ei ole sovelias olopaikka tälle pienelle pariisilaiselle. Se ei -tosin ole hänelle epämieluinen. Päinvastoin: se huvittaa häntä liiaksi, -liian monet muodot ja värit ja liikunnot kiinnittävät hänen -huomiotansa; hänellä on liian paljon aistittavaa ja ymmärrettävää; hän -väsyy. - -Heinäkuussa äiti vei hänet ihan kalpeana ja heiveröisenä erääseen -Sveitsin kolkkaan, jossa ei näkynyt muuta kuin vuorten kupeilla -kasvavia kuusia, ruohoisia rinteitä ja lehmiä laakson pohjukassa. - -Tätä lepoa suuren ja rauhallisen ruokkijan povella kesti kolme -kuukautta, kolme kuukautta, jotka olivat täynnä hymyileviä kuvia ja -joiden kuluessa tuli syödyksi suuret määrät ruisleipää. Lokakuun -alkupäivinä minä näin uuden, uudestisyntyneen Pekan: pienen, -päivettyneen, kullanhohtoisen, melkein pulloposkisen Pekan, jonka kädet -olivat tummat, ääni kaikuva ja nauru helakka. - --- Katsokaahan Pekkaani, sanoi riemastunut äiti, hän on kerrassaan -kamala, puolentoista markan nuken värinen! - -Mutta nuo värit eivät kestäneet. Pienokainen kalpeni, kävi jälleen -hermostuneeksi, heikoksi, liian hennoksi ja hienoksi. Pariisi vaikutti -kuten ennenkin. Tarkoitan henkistä Pariisia, jota ei ole missään ja -joka on kaikkialla, Pariisia, joka luo makua ja henkevyyttä, joka -aiheuttaa levottomuutta ja saa ihmisen vaivaamaan päätänsä silloinkin -kun hän on ihan pieni. - -Niinpä Pekka jälleen kalpenee ja punastuu kuvia katsellessaan. -Joulukuun lopulla hän oli kovin hermostunut, silmät katselivat ylen -suurina ja pikku kätöset olivat kuivat. Hän nukkui huonosti ja ruoka ei -maistunut. - -Tohtori sanoi: - --- Ei häntä mikään vaivaa; pankaa hänet syömään. - -Mutta miten? Äiti parka oli yrittänyt kaikkia keinoja, ja mikään ei -ollut onnistunut. Hän itkeskeli, ja Pekka kieltäytyi syömästä. - -Joulunaattoiltana Pekka sai suuren joukon puunukkeja, hevosia ja -sotamiehiä. Seuraavana aamuna äiti katseli epäillen noita lelujen -irvisteleviä naamoja. - --- Nuo kiihoittavat häntä vielä enemmän! virkkoi hän itsekseen. Niitä -on liikaa! - -Varovasti, peläten Pekan heräävän, hän otti syliinsä ilveilijänuken, -joka oli ilkeän näköinen, otti sotamiehet, joita kovin pelkäsi, koska -uskoi niiden voivan tuonnempana houkutella hänen poikansa taisteluihin, -ottipa vielä punaisen hevosenkin ja hiipi varpaillaan lipastonsa luo, -johon kätki kaikki nämä lelut. - -Hän ei jättänyt lieden luo muuta kuin valkoisen, puisen laatikon, -köyhän miehen vaatimattoman lahjan, ja istuutui pienen vuoteen ääreen -katselemaan nukkuvaa poikaansa. Hän oli nainen, ja se vieno vilpin -leima, joka tuntui hänen hyvään tekoonsa liittyvän, sai hänet -hymyilemään. Pienokaisen sinertäviä silmäluomia katsellessaan hän -jälleen ajatteli: - --- Kamalaa, ettei lasta voi saada syömään! - -Pikku Pekka oli tuskin päässyt vaatteisiinsa, kun hän jo avasi laatikon -ja näki lampaat, lehmät, hevoset, puut, kähäräkarvaiset puut. Laatikon -piti olla lammasnavetta, mutta se olikin oikeastaan kokonainen maatila. - -Hän näki isännän ja emännän. Isännällä oli kädessään viikate, emännällä -harava. He olivat menossa niitylle heinää tekemään, mutta eivät -näyttäneet pääsevän paikaltaan. Emännällä oli olkihattu ja punainen -hame. Pekka suuteli häntä, ja hän ryvetti Pekan posken. Hän näki tuvan. -Se oli niin pieni ja niin matala, ettei emäntä olisi mahtunut sinne -seisomaan. Mutta talossa oli ovi, ja siitähän Pekka sen taloksi -tunsikin. - -Miten nuo maalatut esineet kuvastuivat pienen lapsen kehittymättömiin -ja raikkaisiin silmiin? Sitä emme tiedä, mutta loihtuisa täytyi näyn -varmaan olla. Hän tarttui niihin kätösillään, jotka siitä kävivät ihan -tahmaisiksi, hän asetti ne seisomaan pienelle pöydälleen ja laverteli -niille ihastuksissaan. Kohottaessaan erästä kummallista, sileä- ja -suorarunkoista puuta, jonka lastulehvät muodostivat kartion, hän -huudahti: "Kuuti!" - -Äidille tuo oli jonkinlainen ilmestys. Hän ei olisi sitä milloinkaan -keksinyt. Ja kumminkin on viheriä, kartionmuotoinen, suorarunkoinen puu -epäilemättä kuusi. Mutta se täytyi Pekan sanoa, jotta äiti tuli sen -älynneeksi - --- Pikku enkeli! - -Äiti suuteli pienokaistaan niin rajusti, että kolme neljännestä -lammashuoneesta kaatui. - -Niin keksi Pekka laatikon puissa piirteitä, jotka palauttivat mieleen -hänen vuoristossa näkemiänsä puita. - -Hän näki vielä muitakin seikkoja, jotka äidiltä jäivät näkemättä. -Kaikki nuo pienet, helakanväriset, puiset esineet herättivät hänessä -mieltäliikuttavia kuvia. Hän eli niiden avulla jälleen alppiluonnossa. -Hän oli uudelleen Sveitsissä, joka oli häntä runsaasti ruokkinut. -Silloin ajatus liittyi toiseen, hän muisti ruoan ja virkkoi: - --- Minä tahtoisin maitoa ja leipää. - -Hän söi ja joi. Ruokahalu kasvoi. Illallinen maistui yhtä hyvältä kuin -aamiainen. Seuraavana päivänä ruokahalu heräsi jälleen, kun hän näki -karjapihan. Mielikuvitus sen tekee! Kahden viikon kuluttua hän oli -tanakka veikko. Äiti oli ihastunut. Hän sanoi: - --- Katsokaahan, millaiset posket! Herra ---- paran navetta sen on -saanut aikaan. - - - -3. - -Jessy. - - -Elisabetin hallitessa eli Lontoossa oppinut mies nimeltä Bog, joka oli -Bogus-nimisenä tullut kuuluisaksi Inhimillisiä erehdyksiä koskevan -tutkimuksensa johdosta, jota kukaan ei tuntenut. - -Bogus oli kirjoittanut sitä jo viisikolmatta vuotta, mutta ei ollut -vielä mitään julkaissut. Puhtaaksi kirjoitettu käsikirjoitus, joka oli -järjestetty hyllyihin ikkunakomeroon, käsitti kokonaista kymmenen -kaksitaitteista nidosta. Ensimmäinen nidos pohti syntymisen erehdystä, -kaikkien muiden erehdysten alkujuurta. Seuraavassa nähtiin ne -erehdykset, joihin pienet pojat ja tytöt, nuoriso, täysikasvuiset ja -vanhukset, eri ammateissa toimivat henkilöt, kuten valtiomiehet, -kauppiaat, sotilaat, kokit, valtiolliset kirjailijat y.m. tekevät -itsensä syypäiksi. Viimeiset, vielä keskeneräiset nidokset käsittelivät -niitä tasavallassa ilmeneviä erehdyksiä, jotka ovat kaikkien -yksilöllisten ja ammatillisten erehdysten seurauksena. Ja niin -kiinteästi liittyi ajatus toiseen tässä kauniissa teoksessa, ettei -olisi voinut ottaa sivuakaan pois siten tärvelemättä kokonaisuutta. -Todistelu johti toiseen ja viimeisessä kävi kiistämättömästi ilmi, että -paha on elämän ytimenä ja että jos elämää käy mittaaminen, niin voidaan -matemaattisen täsmällisesti väittää maan päällä olevan yhtä paljon -pahaa kuin elämääkin. - -Naimisen erehdykseen Bogus ei ollut langennut. Hän eleli pienessä -talossaan vanhan emännöitsijänsä kanssa. Emännöitsijän nimi oli Kat, -toisin sanoen Katariina, mutta Bogus nimitti häntä Klausentiinaksi, -koska hän oli kotoisin Southamptonista. - -Filosofin sisar, joka ei ollut yhtä ylevämielinen kuin veli, oli -langennut erehdykseen toisensa jälkeen: oli rakastanut erästä Cityn -verkakauppiasta, ottanut hänet miehekseen ja synnyttänyt maailmaan -pienen tytön, jolle oli annettu nimeksi Jessy. - -Hänen viimeinen erehdyksensä oli siinä, että hän kuoli oltuaan kymmenen -vuotta naimisissa ja vei siten kuolemaan verkakauppiaankin, joka ei -voinut jäädä eloon hänen mentyään. Bogus otti orvon luokseen, säälistä, -mutta myöskin toivossa saada hänestä hyviä lasten erehdysten -esimerkkejä. - -Tyttö oli silloin kuusivuotias. Viettäessään ensimmäistä viikkoa -viisaan enonsa luona hän itkeskeli eikä puhunut mitään. Seuraavan -viikon alussa hän sanoi Bogille: - --- Minä olen nähnyt äidin. Hän oli ihan valkoinen, hänellä oli -helmassaan kukkia, jotka hän levitti vuoteeseeni, mutta minä en -löytänyt niitä aamulla. Anna ne minulle, äidin kukat. - -Bog merkitsi muistiin tämän erehdyksen, mutta tunnusti siihen -liittyvässä muistutuksessaan, että erehdys oli viaton ja tavallaan -somakin. - -Muutamia päiviä myöhemmin Jessy taas puhutteli Bogia: - --- Eno Bog, kuulehan! Sinä olet vanha ja ruma, mutta minä rakastan -sinua ja minua pitää myös rakastaa. - -Bog tarttui kynäänsä, mutta vähän ajatustaan ponnistaen hän kohta -oivalsi, ettei ollut enää kovin nuorennäköinen ja ettei ollut -milloinkaan ollut varsin kaunis. Niinpä hän jätti tyttösen sanat -muistiin merkitsemättä. Sanoihan vain: - --- Minkä tähden sinua pitää rakastaa, Jessy? - --- Siksi, että olen pieni. - -"Onko totta", kysyi Bog itseltään, "onko totta, että pieniä pitää -rakastaa? Voisihan niin olla, sillä he tosiaankin kovin kaipaavat -rakkautta. Siten olisi puolustettavissa se yleinen erehdys, -johon äidit tekevät itsensä vikapäiksi uhratessaan lapsilleen -maitonsa ja rakkautensa. Se osa tutkimuksestani on otettava vielä -tarkistettavaksi." - -Astuessaan syntymäpäivänsä aamuna huoneeseen, jossa olivat hänen -kirjansa ja paperinsa ja jota hän nimitti kirjastokseen, Bog tunsi -ilmassa hyvän tuoksun ja näki neilikkaruukun ikkunalaudalla. - -Kukkia oli vain kolme, mutta ne siirottivat hajallaan ja päivänpaiste -hyväili niitä hilpeästi. Oppineessa salissa näytti kaikki hymyilevän: -vanha nojatuoli, pähkiuäpuinen pöytä ja ruskeankeltaisiin -vasikannahkakansiin, pergamenttiin ja siannahkaan sidotut vanhat -kirjat. Bogus, joka näytti yhtä kuivalta kuin nekin, alkoi hänkin -hymyillä. - --- Katsohan, eno Bog, katsohan: tuolla on taivas (lapsi osoitti -tinakehäisten ruutujen läpi sinertävää ilmaa), ja tuossa alempana on -maa, kukkiva maa (hän osoitti neilikkaruukkua), ja kaikkein alimpana on -helvetti, nuo isot, mustat kirjat. - -Nuo isot mustat kirjat olivat Inhimillisten erehdysten kymmenen nidosta -ikkunakomeroon järjestettyinä. Tämä Jessyn erehdys palautti tutkijan -mieleen teoksen, jonka hän oli joksikin aikaa laiminlyönyt voidakseen -käyskellä sisarentyttärensä kanssa kaduilla ja puistossa. Tyttönen -keksi tuhansia miellyttäviä seikkoja, ja samalla keksi ne myös Bogus, -joka ei ollut eläessään pistänyt nokkaansa pihalle. Hän avasi jälleen -käsikirjoituksensa, mutta ei enää tuntenut omakseen teosta, jossa ei -ollut kukkia eikä Jessyä. - -Onneksi tuli hänen avukseen filosofia, joka uskotteli hänelle, ettei -Jessystä ollut mihinkään. Hän kiintyi tähän totuuteen sitäkin lujemmin, -kun se oli välttämätön hänen työnsä menestymiselle. - -Eräänä päivänä tätä asiaa aprikoidessaan hän löysi kirjastostaan -Jessyn, joka oli ikkunan ääressä pujottamassa lankaa neulansilmään. Bog -kysyi, mitä hän aikoi ommella. - -Jessy vastasi: - --- Etkö tiedä, eno Bog, että pääskyset ovat lähteneet. - -Bogus ei tiennyt asiasta mitään; siitä ei kertonut Plinius enempää kuin -Avicennakaan. Jessy jatkoi: - --- Kat sanoi minulle eilen... - --- Kat? huudahti Bogus. Lapsi tarkoittaa kunnianarvoisaa Klausentiinaa! - --- Kat sanoi minulle eilen näinikään: "Pääskyset ovat lähteneet tänä -vuonna varhemmin kuin tavallisesti; se ennustaa aikaista ja ankaraa -talvea." Niin sanoi Kat. Ja sitten minä näin äidin. Hän oli valkoisessa -puvussa ja hänen hiuksensa hohtivat, mutta hänellä ei ollut kukkia, -kuten edellisellä kerralla. Hän sanoi minulle: "Jessy, ota kirstusta -eno Bogin turkisviitta ja korjaa se, jos se on huonossa kunnossa." Minä -nousin ja hain kohta noustuani viitan kirstusta. Se on ratkeillut -useista kohdin. Minä korjaan sen. - -Talvi tuli sellainen kuin pääskyset olivat ennustaneet. Bogus yritti -viittaansa kietoutuneena, jalat liedellä, parsia eräitä tutkimuksensa -lukuja. Mutta joka kerta, kun hänen oli onnistunut sovittaa uudet -kokemuksensa yleisen pahan teoriaan, saattoi Jessy hänen aatteensa -epäjärjestykseen tuomalla hänelle tuopin hyvää olutta tai ainoastaan -näyttämällä silmänsä ja hyvän hymynsä. - -Kevään tultua eno ja sisarentytär retkeilivät pelloille ja niityille. -Jessy toi retkiltä kasvia, joiden nimet eno mainitsi ja jotka Jessy -itse illalla luokitteli niiden ominaisuuksien mukaan. Eräänä iltana hän -levitteli pöydälle päivällä kokoamiansa kasveja ja sanoi enolle: - --- Eno Bog, nyt minä tunnen kaikkien niiden kasvien nimet, jotka olet -minulle maininnut. Tässä ovat ne, jotka parantavat, ja tuossa ne, jotka -lohduttavat. Minä tahdon ne säilyttää voidakseni ne aina tuntea ja -opettaakseni toisiakin ne tuntemaan. Nyi tarvitsisin ison kirjan, jossa -voisin ne kuivata. - --- Ota tämä, sanoi Bog. - -Hän ojensi tytölle ensimmäisen nidoksen Inhimillisiä erehdyksiä -koskevaa tutkimustaan. - -Kun nidoksen joka lehden välissä oli kasvi, otettiin seuraava nidos. -Kolmen kesän kuluessa oli koko teos muuttunut kasvikokoelmaksi. - - - - -III. - -Susannan kirjasto. - - - -1. - - -Rouva D----lle. - - Pariisissa joulukuun 15:nä 188-. - -Joulu on tulossa. Se on lahjojen ja toivojen juhla, ja lapsilla on -siinä tärkein osa. Onhan se luonnollistakin. He kaipaavat kovin -rakkautta. Sitäpaitsi he ovat viehättäviä sen vuoksi, että ovat köyhiä. -Niilläkään heistä, jotka ovat syntyneet keskellä loistoa ja -ylellisyyttä, ei ole muuta kuin se, mikä heille annetaan. Ja vihdoin: -he eivät palkitse. Siitä syystä on ilo antaa heille lahjoja. - -Heille sopivien lelujen ja kirjojen valitseminen on mitä -mielenkiintoisin tehtävä. Minä kirjoitan vielä kerran leluja koskevan -filosofisen tutkielman. Tämä aihe houkuttelee minua, mutta minä -uskallan siihen ryhtyä vasta pitkällisen ja vakavan valmistelun -jälkeen. - -Tällä kertaa minä tyydyn käsittelemään kirjoja, joiden tarkoituksena on -pienokaisten hauskuttaminen, ja koska olette minua kehoittanut, esitän -teille, hyvä rouva, asiaa koskevia mietelmiä. - -Nousee kohta esiin kysymys: Onko lapsille mieluummin annettava -sellaisia kirjoja, jotka on kirjoitettu nimenomaan heitä varten? - -Tämän kysymyksen vastaamiseen riittää kokemus. On huomattava, että -lapset useimmiten erittäin vastahakoisesti lukevat kirjoja, jotka on -tehty heitä varten. Tämä vastenmielisyys on erittäin helposti -selitettävissä. He tuntevat heti ensi sivulta, että tekijä on pyrkinyt -tunkeutumaan heidän elopiiriinsä sen sijaan, että olisi siirtänyt -heidät omaan maailmaansa, joten he eivät hänen johdollaan löydä sitä -uutuutta, sitä tuntemattomuutta, jota ihmishenki joka ikäkautena -ikävöi. Pienokaisissa elää jo sama uteliaisuus, joka luo tiedemiehiä ja -runoilijoita. He haluavat heille paljastettavan kaikkeuden, -salaperäisen kaikkeuden olemusta. Kirjailija, joka peräyttää heidät -omaan itseensä, pakottaen heitä katselemaan omia lapsellisuuksiaan, -ikävystyttää heitä hirmuisesti. - -Siihen suuntaan kumminkin ikävä kyllä ponnistellaan, kun valmistetaan -jotakin nuorinta väkeä varten. Tekijä tahtoo muuttua lapsen -kaltaiseksi. Hän muuttuukin lapseksi, mutta lapsen viattomuutta ja -suloa hänessä ei ole. Minä muistan erään Palaneen koulutalon, joka -pistettiin käteeni mitä parhain aikomuksin. Minä olin seitsenvuotias ja -käsitin sen olevan typerän tekeleen. Jos eteeni olisi tullut vielä -toinen Palanut koulutalo, niin olisin alkanut inhota kirjoja. Minä -ihailin kirjoja jo siihen aikaan. - --- Mutta, väittänette ehkä vastaan, pitäähän sentään muovailla esitys -sellaiseksi, että nuorten äly riittää sen käsittämiseen. - -Epäilemättä, mutta yritys onnistuu huonosti, kun käytetään tavanomaista -menetelmää, teeskennellään typeryyttä, omaksutaan tekopyhä esitystapa, -ilmaistaan sulottomasti voimattomia asioita, sanalla sanoen: luovutaan -kaikesta siitä, niissä täysikasvuisen älyn viehätys- ja vakuutusvoima -piilee. - -Lapset eivät ymmärrä mitään niin hyvin kuin todellista neroa. Teokset, -jotka miellyttävät pieniä poikia ja tyttöjä, ovat ylevämielisiä -teoksia, täynnä luovan voiman suuria ilmauksia, teoksia, joiden -kauniisti järjestyneet osat muodostavat loistavan kokonaisuuden ja -joiden tyyli on kiinteä ja mielevä. - -Minä olen useita kertoja luetuttanut pienillä lapsilla muutamia -Odysseian lauluja, hyvää käännöstä käyttäen. Lapset olivat -ihastuksissaan. Don Quixote on, melkoisesti karsittuna, miellyttävintä -lukemista, mitä kaksitoistavuotias voi saada käsiinsä. Minä puolestani -olen lukenut Cervanteen jaloa teosta siitä lähtien kuin olen lukea -osannut ja olen siihen siinä määrin kiintynyt ja sitä niin hyvin -vaistonnut, että minun on suurelta osalta kiittäminen tuota lukemista -siitä hilpeydestä, mikä vieläkin asuu mielessäni. - -Robinson Crusoekin, joka on toista sataa vuotta ollut lapsuusiän -klassillinen teos, kirjoitettiin aikoinaan täysikasvuisia, vakavia -mieshenkilöitä, Lontoon Cityn kauppiaita ja Hänen Majesteettinsa -merimiehiä varten. Tekijä käytteli siinä koko taitoansa, terävää -älyänsä, laajoja tietojansa ja kokemustansa. Ja kaikki tuo olikin -lopulta välttämätöntä koulupoikain huvittamiseksi. - -Mainitsemiini mestariteoksiin sisältyy tapaussarja ja henkilöitä. -Maailman känneinkään kirja ei kiinnitä lapsen mieltä, jos siinä on -aatteet ilmaistu abstraktiseen tapaan. Kyky abstrahoida ja käsittää -abstraktioita kehittyy myöhään ja kovin eri tavoin eri yksilöissä. -Minun ollessani kolmannella luokalla kehoitti opettajamme, joka Jumala -paratkoon ei ollut mikään Rollin eikä Lhomond, meitä lukemaan -loma-aikana virkistykseksemme Massillonin Pikku?paaston. Opettajamme -kehoitti meitä sen vuoksi, että me uskoisimme hänen itsensä virkistyvän -kirjan lukemisesta ja hämmästyisimme. Lapsi, jota Pikku paasto -huvittaisi, olisi hirviö. Luulen muuten, ettei ole olemassakaan -sellaista ikäkautta, jota moiset teokset huvittaisivat. - -Kun kirjoitatte lapsia varten, älkää omaksuko mitään erikoista -tekotapaa. Ajatelkaa hyvin ja kirjoittakaa hyvin. Olkoon esityksenne -joka kohdaltaan eloisaa, arvokasta, anteliasta. Siinä ainoa keino, -miten voitte lukijoitanne miellyttää. - -Tuon sanottuani olisin sanonut kaikki sanottavani, ellei täällä -Ranskassa ja luullakseni koko maailmassa olisi jo pari vuosikymmentä -ollut vallalla se käsitys, että lapsille ei ole annettava luettavaksi -muita kuin tieteellisiä teoksia, koska muka runous tärvelee heidän -mielensä. - -Mainittu käsitys on siinä määrin juurtunut yleiseen tietoisuuteen, että -kun meidän päivinämme julkaistaan Perrault uutena painoksena, tapahtuu -se vain taitelijain ja kirjainkokoilijain vuoksi. Katsokaahan -esimerkiksi niitä painoksia, joita ovat julkaisseet Perrin ja Lemerre. -Ne uppoavat harrastelijain kirjastoihin sidottuina kultakoristeisiin -sahviaanikansiin. - -Lasten joulukirjojen kuvalliset luettelot sitävastoin yrittävät kiehtoa -silmää rapujen, hämähäkkien, lehtimatojen ja kaasukojeiden kuvilla. -Lapsena oleminen ei ole enää mitään leikintekoa. Yleistajuiset -tieteelliset esitykset, lukemattomat kuin valtameren aallot, kuohuvat -jokaisen vuoden lopulla meidän ja meidän perheittemme yli uhaten meidät -hukuttaa. Ei ole enää kauniita muotoja, ei jaloja ajatuksia, ei -taidetta, ei makua, ei mitään inhimillistä. Ainoastaan kemiallisia -reaktioita ja fysiologisia tiloja. - -Minulle näytettiin eilen Teollisuuden ihmeiden aapinen! - -Kymmenen vuoden kuluttua me olemme kaikin sähköteknikkoja. - -Herra Louis Figuier, joka muuten on kunnon mies, menettää -mielenrauhansa, jos sattuu muistamaan, että Ranskan pienet pojat ja -tytöt voivat vielä tuntea Aasin nahan. Hän on kirjoittanut esipuheen, -jossa nimenomaan kehoittaa vanhempia estämään lapsiansa lukemasta -Perraultin tarinoita ja korvaamaan ne teoksilla, joita on kirjoittanut -hänen ystävänsä, tohtori Ludovicus Ficus. -- Sulkekaa tuo kirja, neiti -Jeanne, jättäkää "Sininen lintu", joka teitä kovin ihastuttaa ja -itkettää, ja ryhtykää nopeasti tutkimaan eetteriteorioja. Olisipa -häpeä, ellette seitsemänvuotiaana olisi muodostanut itsellenne varmaa -mielipidettä typpihappeuman anesteesisestä kyvystä! -- Herra Louis -Figuier on keksinyt, että haltijattaret ovat kuviteltuja olentoja. -Senvuoksi hän ei voi sietää niistä puhuttavan lapsille. Hän puhuu -heille merilinnunlannasta, joka ei ole lainkaan kuviteltua. --? Hyvä -herra tohtori, haltijattaret ovat olemassa juuri sen vuoksi, -että ovat kuviteltuja. Ne elävät teeskentelemättömän raikkaissa -mielikuvituksissa, jotka ovat luonnostaan herkät vastaanottamaan -kansantarinain ikinuorta runoutta. - -Vähäisinkin kirja, joka herättää runollisen ajatuksen, luo mieleen -kauniin tunteen, liikuttaa ihmismieltä, on lapsille ja nuorisolle -verrattomasti arvokkaampi kuin kaikki teidän kirjarähjänne, jotka ovat -täpötäynnä mekaanista tietoa. - -Pienet ja suuret lapset kaipaavat kertomuksia, kauniita runomittaisia -tai suorasanaisia kertomuksia, teoksia, jotka meitä naurattavat tai -itkettävät ja täyttävät mielemme hurmauksella. - -Tänään sain suureksi ilokseni käsiini kirjan, jonka nimi on Lumottu -maailma ja joka sisältää tusinan verran haltijatartarinoita. - -Se herttainen ja oppinut mies, joka on tarinat koonnut, herra de -Lescure, osoittaa esipuheessaan, mitä ihmismielen ikuista tarvetta -hengetärten maailma vastaa. - -"Tarve unohtaa maa ja todellisuus, niiden pettymykset ja häväistykset, -jotka ovat katkeria ylväille mielille, niiden väkivaltaiset iskut, -joita hienotunteisten on katkera sietää, on yleinen. Haave pikemmin -kuin nauru erottaa ihmisen eläimistä ja todistaa hänen ylemmyyttänsä." - -Haaveen tarve ilmenee jo lapsessa. Se tuntee mielikuvituksensa -työskentelevän, ja sitä varten se tahtoo tarinoita. - -Tarinoitsijat luovat maailman uudelleen oman mielensä mukaan ja antavat -heikoille, yksinkertaisille ja pienille tilaisuutta luoda sen uudelleen -omalla tavallaan. Niinpä heidän vaikutuksensa onkin mitä miellyttävin. -He auttavat kuvittelemaan, tuntemaan, rakastamaan. - -Älkää ollenkaan pelätkö, että he pettävät lasta kansoittaessaan hänen -mielensä kääpiöillä tai haltijattarilla. L,apsi tietää varsin hyvin, -ettei noita viehättäviä ilmiöitä löydä todellisuudesta. Teidän -huvittava tieteenne se pettää; se se kylvää erehdyksiä, joita on vaikea -korjata. Pienet pojat, jotka eivät osaa ollenkaan varoa, luulottelevat -herra Verne'iin luottaen, että kuuhun voi päästä tykinkuulassa ja että -elimistö kykenee vahingoittumatta vapautumaan painolakien -vaikutuksesta. - -Näistä taivaallisia avaruuksia tutkivan jalon tieteen, vanhan ja -kunnianarvoisen tähtitieteen irvikuvista puuttuu totuus samoinkuin -kauneuskin. - -Mitä hyötyä on lapsilla järjestelmättömästä tieteestä, näennäisen -käytännöllisestä kirjallisuudesta, joka ei puhu älylle eikä tunteelle? - -Meidän olisi palattava kauniisiin legendoihin, runoili jäin ja kansojen -runouteen, kaikkeen, mikä värisyttää kauneudellaan. - -Yhteiskuntamme on valitettavasti täynnä apteekkareja, jotka pelkäävät -mielikuvitusta. He ovat väärässä. Mielikuvitus haaveilleen kylvää -maailmaan kaiken kauneuden ja kaiken hyveen. Se yksin tekee ihmisen -suureksi. Oi äidit! Älkää pelätkö, että se turmelee lapsianne! -Päinvastoin: se suojaa heitä tavanomaisista virheistä ja helpoista -erehdyksistä. - - - -2. - -Keskustelua saduista ja tarinoista. - - -Laura, Oktavius, Raimund. - -LAURA. - -Auringonlaskun purppurajuova on kalvennut, ja taivaanranta on käynyt -oranssinväriseksi; ylempää on taivas haaleanviheriä. Tuolla tuikkaa -ensimmäinen tähti; se on ihan valkoinen ja värisee... Nyt näen jo -toisenkin ja vielä toisen ja kohta en voi niitä enää laskeakaan. -Puiston puut ovat tummenneet ja näyttävät suurenneilta. Tuo pieni tie, -joka kulkee orjantappura-aitojen keskitse ja jonka jokainen kivi on -minulle tuttu, näyttää tällä hetkellä suurelta, vaaralliselta ja -salaperäiseltä, ja minä kuvittelen tahtomattani, että se johtaa -sellaisiin seutuihin, joita näemme unessa. Kuinka kaunis on yö ja -kuinka hyvä onkaan hengitellä!. Minä kuuntelen teitä, serkku, puhukaa -meille saduista ja tarinoista, koska teillä on paljon mielenkiintoista -sanottavaa. Mutta olkaa ystävällinen: älkää niitä tärvelkö. Sanon jo -ennakolta, että ihailen niitä. Siinä suhteessa minä hieman kadehdin -pikku tyttöäni, joka kysyy, ovatko jättiläiset ja haltijattaret "oikein -totta". - -RAIMUND. - -Hän on vuosisadan lapsi. Epäilys puhkee hänessä ilmi ennen -viisaudenhampaita. Minä en kuulu mainitsemanne lyhythameisen -ajattelijattaren koulukuntaan; minä uskon haltijattariin. Haltijattaret -ovat olemassa, serkkuseni, koska ihmiset ovat ne luoneet. Kaikki, mitä -kuvittelemme, on todellista; mitään muuta todellista ei ole -olemassakaan. Jos joku vanha munkki tulisi minulle sanomaan: "Minä olen -nähnyt Pirun; sillä on häntä ja sarvet", niin minä vastaisin munkille -näin: "Arvoisa isä, jos myönnetäänkin, että Pirua ehkä ei ole -olemassakaan, niin te olette hänet luonut; nyt hän epäilemättä on -olemassa. Varokaa häntä!" Serkku hyvä, uskokaa haltijattariin, -jättiläisiin ja muuhun. - -LAURA. - -Puhutaan haltijattarista ja jätetään kaikki muu. Te kerroitte meille -vast'ikään, että tiedemiehet käsittelevät satujamme ja tarinoitamme. -Sanon vieläkin, että pelkään kamalasti niiden tärveltymistä. Pikku -Punahilkka kuljetetaan lastenkamarista Akatemiaan! Onko kummempaa -kuultu! - -OKTAVIUS. - -Minä luulin nykyaikaisia tiedemiehiä pöyhkeämmiksi, mutta näenkin, että -olettekin hyvänsävyistä väkeä ettekä halveksi täysin mahdottomia ja -äärimmäisen lapsellisiakaan juttuja. - -LAURA. - -Sadut ovat kieltämättä lapsellisia ja mahdottomia. Mutta minun on -vaikea sitä myöntää, koska pidän niitä kovin somina. - -RAIMUND. - -Myöntäkää se, serkkuseni, myöntäkää pelkäämättä. Ilias on sekin -lapsellinen, ja kuitenkaan ette löydä kauniimpaa runoelmaa. Puhtainta -runoutta on lapsenikäänsä elävien kansojen runous. Kansat ovat kuin -tarinan satakieli: ne laulavat hyvin niin kauan kuin niiden sydän on -iloinen. Vanhetessaan ne käyvät vakaviksi, oppineiksi, huolestuneiksi, -ja heidän parhaat runoilijansa ovat enää vain suurenmoisia -kaunopuhujia. Prinsessa Ruusunen on lapsellinen taru. Siinä suhteessa -se muistuttaa jotakin Odysseian laulua. Se kaunis yksinkertaisuus, se -jumalallinen oppimattomuus, joita ei klassillisten aikojen -kirjallisista tuotteista enää tapaa, on kukkineen ja tuoksuineen -säilynyt kansantaruissa ja -lauluissa. Lisättäköön kohta, että nämä -tarut ovat mielettömiä, kuten Oktavius huomautti. Elleivät ne olisi -mielettömiä, eivät ne myöskään viehättäisi. Täytyy myöntää, että vain -mielettömät asiat ovat miellyttäviä, ne yksin ovat kauniita, ne yksin -luovat elämään suloa ja estävät meitä kuolemasta ikävään. Täysin -järjenmukainen runoelma, veistokuva tai taulu pakottaisi haukottelemaan -kaikki ihmiset, järkevimmätkin. Nähkääs, serkku, nuo hameenne -liehureunusteet, nuo laskokset, puuhkat, ruusukkeet, koko tuo -kangasleikki on mieletöntä, mutta ihastuttavaa. Minä onnittelen teitä. - -LAURA. - -Älkää puhuko vaatteista; te ette ymmärrä niistä mitään. Myönnän kyllä, -ettei taiteessa saa olla liian yksipuolisesti järkevä. Mutta -elämässä... - -RAIMUND. - -Elämässä ei ole muuta kaunista kuin intohimot, ja intohimot ovat -mielettömiä. Kaikkein kaunein niistä on kaikkein järjettömin, nimittäin -rakkaus. On olemassa eräs intohimo, joka on vähemmän mieletön kuin -muut, nimittäin saituus, mutta sepä onkin peloittavan ruma. "Minua -huvittavat vain hullut", sanoi Dickens. Onneton se, joka ei milloinkaan -muistuta Don Quixote'ia eikä koskaan luule tuulimyllyjä jättiläisiksi! -Ylevämielinen Don Quixote oli oma loitsijansa. Hänen henkensä veti -luonnolle vertoja. - -Hän ei ollut mikään houkkio, hän! - -Houkkioita ovat ne, jotka eivät näe edessään mitään kaunista ja suurta. - -OKTAVIUS. - -Minusta näyttää, Raimund, että se mielettömyys, jota kovin ihastelette, -juontuu kuvittelusta ja että se, mitä äsken lausuitte loistavan -paradoksaalisesti, voidaan aivan yksinkertaisesti sanoa näin: -mielikuvitus tekee tuntehikkaasta ihmisestä taiteilijan ja rohkeasta -sankarin. - -RAIMUND. - -Te ilmaisette sangen täsmällisesti erään särmän ajatustani, mutta minä -haluaisin mielelläni tietää, mitä te tarkoitatte tuolla mielikuvitus -sanalla ja onko se teistä kyky, jonka avulla kuvittelemme mielessämme -olevaisia vai olemattomia asioita. - -OKTAVIUS. - -Minä mies parka osaan vain istuttaa kaalia ja puhun mielikuvituksesta -niinkuin sokea puhuu väreistä. Mutta luulenpa, ettei se ansaitse -nimeänsä, ellei se tuota uusia muotoja tai uutta elämää, sanalla -sanoen, ellei se luo. - -RAIMUND. - -Sellaisena, miksi sen määrittelette, ei mielikuvitus ole mikään -inhimillinen kyky. Ihminen on ihan kykenemätön kuvittelemaan sellaista, -mitä hän ei ole nähnyt, ei kuullut, ei tuntenut eikä maistanut. Minä en -seuraa muotia, vaan pysyttelen vanhassa Conclillacissani. Kaikki -mielikuvamme tulevat meille aistien tietä, ja mielikuvituksen tehtävänä -ei ole niiden luominen vaan yhdistäminen. - -LAURA. - -Kuinka uskallatte puhua tuolla tavoin? Minä voin nähdä enkeleitä -milloin vain tahdon. - -RAIMUND. - -Te näette lapsia, joilla on hanhen siivet. Kreikkalaiset näkivät -kentaureja, sireenejä ja harpyijoja, koska olivat sitä ennen nähneet -ihmisiä, hevosia, naisia, kaloja ja lintuja. Swedenborg, jolla on -mielikuvitusta, kuvailee kiertotähtien, Marsin ja Venuksen ja -Saturnuksen asukkaita. Hän ei mainitse yhtään sellaista ominaisuutta, -jota ei olisi maan päällä tavattavissa, mutta yhdistelee eri -ominaisuuksia mitä eriskummallisimmalla tavalla. Hän hourii alinomaa. -Toisin on teeskentelemättömän, kauniin kuvittelun laita: Homeeros, tai -pikemmin eräs tuntematon runolaulaja, loihtii valkeasta merestä -nousemaan naisen, "kuin synkän pilven". Hän puhuu, hän valittaa -taivaallisen tyynesti ja kirkkaasti! "Voi onnettomuutta, lapseni", -sanoo hän, "miksi olen sinua rinnoillani ruokkinut... Minä synnytin -sinut kotonani ankaraa kohtaloa varten. Mutta nyt lähden lumiseen -Olympoon... Menen Zeuksen vaskilinnaan, syleilen hänen polviansa ja -uskonpa hänen suostuvan pyyntööni." Hän puhuu, hän on Thetis, -jumalatar. Luonto on antanut naisen, meren ja pilvenlongan; runoilija -on liittänyt ne yhteen. Koko runous, koko taikamaailma sisältyy -onnistuneisiin mielikuvayhtymiin. - -Katsokaahan, kuinka kuunsäde puikahtaa tummain lehväin lomitse koivujen -hopeanvälkkeisille rungoille. Säde värähtelee, se ei olekaan säde, vaan -haltijattaren valkoinen hamonen. Kun lapset sen näkevät, niin he -pakenevat suloisen kauhun valtaamina. - -Siten ovat syntyneet haltijattaret ja jumalat. Yliluonnollisessa -maailmassa ei ole yhtäkään atomia, joka ei olisi kotoisin -luonnollisesta maailmasta. - -LAURA. - -Kuinka te sekoitattekaan toisiinsa Homeeroksen jumalattaret ja -Perraultin haltijattaret! - -RAIMUND. - -Ne ovat samaa alkuperää ja samanluontoisia. Kuninkaat, viehättävät -prinssit, prinsessat kauniit kuin päivä, jättiläiset, jotka huvittavat -ja säikyttävät pieniä lapsia, ovat kaikki olleet muinoin jumalia ja -jumalattaria ja ovat täyttäneet ihmissuvun lapsuudenajan kauhulla tai -riemastuksella. Peukaloinen. Aasinnahka ja Siniparta ovat vanhoja, -kunnianarvoisia tarinoita, jotka ovat tulleet meille kaukaa, hyvin -kaukaa. - -LAURA. - -Mistä? - -RAIMUND. - -Kunpa sen tietäisin! On yritetty ja yritetään yhä vieläkin todistaa, -että ne ovat peräisin Baktriasta, otaksutaan, että helleenit, -latinalaiset, keltit ja germaanit ovat ne keksineet tuon tuiman maan -tärpättipuiden alla. Tämän teorian ovat esittäneet ja sitä puoltavat -erittäin vakavat tutkijat. Jos he erehtyvät, niin heidän erehdyksensä -ei johdu kevytmielisyydestä. Hassutusten tieteelliseen perustelemiseen -tarvitaan hyvä pää. Kielitaituri voi puhua puita heiniä parilla -kymmenellä eri kielellä! Ne tiedemiehet, joita asia nyt koskee, eivät -milloinkaan poikkea aineestaan. Mutta eräät heidän indoeurooppalaisina -pitämiään satuja, tarinoita ja legendoja koskevat seikat aiheuttavat -heille selvittämättömiä vaikeuksia. Heidän nähtyään ankaraa vaivaa -todistaessaan, että Aasinnahka on kotoisin Baktriasta ja että Revon -romaani on jaafetilaisen rodun omaisuutta, löytävät matkailijat Revon -romaanin zulukafferien keskuudesta ja Aasinnahan papuaneekereiltä. -Heidän teoriansa kärsii siitä ankarasti. Mutta teoriojahau luodaan ja -esitetäänkin vain sitä varten, että ne sietäisivät niihin -sisällytettyjä tosiasioita; pian niiden joka jäsen väännetään -sijoiltaan, ne paisuvat ja puhkeavat kuin ilmapallot. Joka tapauksessa -on varsin luultavaa, että sadut, varsinkin ne, jotka sisältyvät -Perraultin kokoelmaan, ovat ihmiskunnan vanhinta perintätietoa! - -OKTAVIUS. - -Minä keskeytän puheesi, Raimund. Vaikka olenkin hyvin vähän perehtynyt -nykyaikaiseen tieteeseen ja askartelen enemmän maanviljelykseen kuin -oppineisuuteen kuuluvissa asioissa, olen sentään lukenut erään pienen, -varsin hyvin kirjoitetun tutkielman, jossa väitettiin, että -jättiläiset, "ogrit", olivat unkarilaisia, jotka keskiajalla hävittivät -Eurooppaa, ja että Siniparran legenda oli sepitetty Kaarle VII:n aikana -hirtetyn marsalkka de Raizin liiankin toden tarinan mukaan. - -RAIMUND. - -Me olemme muuttaneet kaiken tuon, Oktavius hyvä, ja tutkielmanne, jonka -tekijä on parooni Walckenaer, kelpaa enää vain paperitötteröiksi. -Unkarilaiset syöksyivät tosiaankin yhdennentoista vuosisadan lopulla -Eurooppaan kuin heinäsirkat. Ne olivat hirvittäviä raakalaisia, mutta -sitä muotoa, jossa heidän nimensä esiintyy romaanisissa kielissä, ei -käy johtaminen parooni Walckenaerin ehdottelemasta alkujuuresta. Diez -arvelee "ogre" sanan olevan vanhempaa alkuperää; hän johtaa sen latinan -orcus sanasta, joka Alfred Mauryn mukaan on etruskilainen lainasana. -Orcus on Mana, tuhoava jumala, joka ravitsee itseänsä lihalla ja jolle -kehtolapset maistuvat kaikkein parhaalta. Mitä Gilles de Raiziin tulee, -niin hän tosiaankin hirtettiin Nantes'issa 1440. Mutta syynä ei ollut -seitsemän vaimon surmaaminen; hänen liiankin tosi tarinansa ei -mitenkään muistuta Siniparran satua, ja viimeksimainitulle tehdään -vääryyttä, jos häntä ja tuota katalaa marsalkkaa ei eroteta toisistaan. -Siniparta ei ole niin synkeä kuin kuvauksista voisi päätellä. - -LAURA. - -Eikö hän ole synkeä? - -RAIMUND. - -Ei ollenkaan, sillä hän on aurinko. - -LAURA. - -Aurinko, joka surmaa seitsemän vaimoansa ja jonka itsensä surmaa -ratsumies ja ampuja! Sepä hassua! Teidän Gilles de Raizinne on minulle -yhtä tuntematon kuin unkarilaisennekin, mutta koska minusta, samoinkuin -miehestänikin, tuntuu paljoa järkevämmältä uskoa, että historiallinen -tosiasia... - -RAIMUND. - -Serkku hyvä, teistä tuntuu järkevämmältä erehtyä. Koko ihmiskunta -menettelee samoin. Jos erehdys näyttäisi kaikista mielettömältä, niin -kukaan ei erehtyisi. Niin sanottu terve järki se juuri aiheuttaa kaikki -väärät arvostelmat. Terve järki opettaa meille, että maa pysyy -paikoillaan, että aurinko kiertää sitä ja että ihmiset, jotka elävät -maapallon toisella puolella, kävelevät pää alaspäin. Varokaa tervettä -järkeä, serkkuseni! Sen nimissä on tehty kaikki typerät teot ja kaikki -rikokset. Kavahtakaamme sitä, ja palatkaamme Sinipartaan, joka on -aurinko! Ne seitsemän vaimoa, jotka hän surmaa, ovat seitsemän -aamuruskoa. Jokaisena viikon päivänä nouseva aurinko todellakin tuhoaa -aamuruskon. Veda-hymnien ylistämä taivaankappale on tosin saanut -gallialaisessa sadussa pienen feodaalityrannin jokseenkin julmat -kasvonpiirteet, mutta on kumminkin säilyttänyt erään määreen, joka -todistaa sen vanhaa alkuperää ja osoittaa tuossa ilkeässä -maalaisaatelismiehessä piilevän vanhan auringonjumalan. Tuo parta, -josta hän on saanut nimensä, yhdistää hänet Vedojen Indraan, taivaan -hallitsijaan, säteilevään, myrskyävään, jyrisevään jumalaan, jonka -parta on taivaansininen. - -LAURA. - -Hyvä serkku, sanohan minulle, ovatko ne kaksi ritaria, joista toinen -ratsumies, toinen ampuja, hekin Intian jumalia. - -RAIMUND. - -Oletteko kuulleet puhuttavan ashvineista ja dioskuureista? - -LAURA. - -En milloinkaan. - -RAIMUND. - -Intialaisten ashvinit ja helleenien dioskuurit kuvailivat illan ja -aamun hämärää. Niinpä kreikkalaisessa tarussa dioskuurit Kastor ja -Polluks vapauttavat Helenan, aamuvalon, jota Teeseus, aurinko, pitää -vankinaan. Sadun ratsumies ja ampuja eivät tee enempää eikä vähempää -vapauttaessaan sisarensa, rouva Siniparran. - -OKTAVIUS. - -Nuo selitykset ovat kieltämättä älykkäitä, mutta luullakseni ihan -vailla perusteita. Vast'ikâân te hääditte minut unkarilaisineni -hiiteen. Minä puolestani huomautan teille, ettei teorianne ole lainkaan -uusi. Isoisä vainajani, joka lueskeli ahkerasti Dupuis'tâ, de Volneytä -ja Dulaure'ia, piti eläinrataa kaikkien kulttien alkujuurena. Tuo kelpo -ukko sanoi minulle, äiti parkasi suureksi mieliharmiksi, että Jeesus -Kristus oli aurinko ja hänen kaksitoista apostoliansa vuoden -kaksitoista kuukautta. Mutta tiedättekö, herra tiedemies, miten eräs -henkevä mies saattoi häpeään Dupuis'n, Volneyn ja isoisäni? Hän -sovellutti heidän teoriansa ensimmäisen Napoleonin historiaan ja -osoitti siten, ettei Napoleonia ollut ollutkaan, että hänen historiansa -oli pelkkää tarua. Sankari, joka syntyy merensaaressa, viettää voittoja -idän ja etelän mailla, menettää mahtinsa talvella pohjoisessa ja häviää -valtamereen, -- sanoo kirjailija, jonka nimen olen unohtanut -- on -ilmeisesti aurinko. Hänen kaksitoista marsalkkaansa ovat eläinradan -kaksitoista merkkiä, ja hänen neljä veljeänsä tarkoittavat neljää -vuodenaikaa. Pelkäänpä, Raimund, että käsittelette Sinipartaa samalla -tavalla kuin tuo henkevä tutkija Napoleonia. - -RAIMUND. - -Kirjailija, josta puhutte, oli tosiaankin henkevä ja tietorikas; hänen -nimensä oli Jean-Baptiste Pérès. Hän kuoli kirjastonhoitajana Agenissa -vuonna 1840. Hänen merkillinen pieni kirjansa, joka kertoo Kuinka -Napoleonia ei ole ollut koskaan olemassakaan, painettiin, ellen -erehdy, vuonna 1817. - -Se on itse asiassa erittäin terävä Dupuis'n teorian arvostelu. Mutta -teoria, jonka yksityisen, ja niinmuodoin vailla vakuutusvoimaa olevan -sovellutuksen teille esitin, perustuu vertailevaan kielitieteeseen ja -mytologiaan. Kuten tiedätte, ovat Grimm-veljekset koonneet saksalaiset -kansansadut. Heidän esimerkkiään on seurattu melkein kaikissa maissa, -joten meillä nykyään on skandinaavisten, tanskalaisten, flaamilaisten, -venäläisten, englantilaisten, italialaisten, erinäisten afrikkalaisten -y.m. satujen kokoelmia. Näitä satuja lukiessaan huomaa ihmeekseen, että -ne kaikki tai melkein kaikki johtuvat muutamista harvoista -perusmuodoista. Skandinaavinen satu näyttää tarkoin noudattavan jotakin -ranskalaista satua, joka vuorostaan toistaa jonkin italialaisen sadun -tärkeimmät piirteet. Kumminkaan ei sovi otaksua, että nämä -yhtäläisyydet johtuisivat eri kansojen välisistä peräkkäisistä -lainoista. Niinpä onkin otaksuttu, kuten jo äsken huomautin, että -ihmiskunnan eri heimot ovat tunteneet nämä tarinat ennen eroamistaan ja -ovat ne kuvitelleet ikimuistoisen leponsa aikana yhteisessä kehdossaan. -Mutta koska ei ole kuultu puhuttavan sellaisesta ajasta ja paikasta, -jossa zulut, papualaiset ja intialaiset olisivat yhdessä paimennelleet -härkiänsä, täytyy ajatella, että ihmismielen yhdistelmät sen -lapsuusaikana ovat kaikkialla samat, että samat ilmiöt ovat -aiheuttaneet kaikissa alkukantaisissa aivoissa samanlaisia vaikutelmia -ja että ihmiset, joita kaikkia rasittaa nälkä, pelko ja rakkaus, ja -joilla kaikilla on sama taivas pään päällä ja sama maankamara jalkojen -alla, ovat kuvitelleet samat pienet tapahtumasarjat selvittääkseen -itselleen luonnon ja kohtalon salaisuuksia. - -Kansansadut siis kuvailivat alkujaan elämää ja olioita, ja tämä kuvailu -oli omiansa tyydyttämään sangen kehittymättömiä olentoja. Se tapahtui -luultavasti jokseenkin samaan tapaan valkoisten, keltaisten ja mustain -ihmisten aivoissa. - -Niin ollen luulisin olevan viisainta pysytellä indoeurooppalaisen -perintätiedon piirissä ja palautua Baktriassa asuneisiin esi-isiimme -jättäen muut ihmisheimot huomioonottamatta. - -OKTAVIUS. - -Minä kuuntelen teitä mielelläni. Mutta luuletteko, että näin hämärä -asia voidaan vaaratta uskoa keskustelun sattumain varaan? - -RAIMOND. - -Totta puhuen uskon, että tutunomaisen juttelun sattumat ovat asialleni -vähemmän vaaralliset kuin kirjoitetun tutkielman loogilliset -kehittelyt. Älkää käytelkö tätä tunnustusta kohtuuttomasti aseena -minua vastaan; minä peruutan sen heti, jos yritätte käyttää sitä -hyödyksenne minun kustannuksellani. Tästä lähtien minä esitän pelkkiä -väitteitä. Tahdon sanoa varmasti, mitä sanon. Pankaa se mieleenne. -Huomautan vielä, että jos puhun kahdapäin, mikä on varsin luultavaa, -niin se johtuu siitä, että kohtelen yhtä hellästi ajatukseni molempia -eripuraisia poikia ollakseni varma siitä, etten tee vääryyttä -sille, joka on oikeassa. Sitäpaitsi olen kirpeä, pureva ja mikäli -mahdollista yltiöpäinen. - -LAURA. - -Saammepa nähdä, sopiiko sellainen ilme kasvoihinne. Mutta kuka teitä -käskee sen omaksumaan. - -RAIMOND. - -Kokemus. Se todistaa minulle, että ankarinkin epäily lakkaa, kun alkaa -puhe tai toiminta. Kohta kun puhun, väitän jotakin. Täytyy uskaltaa -tehdä päätös. Minä alistun siihen. Niinmuodoin säästän teiltä sellaiset -kielelliset pitsihunnut kuin "kukaties", "jos niin rohkenen sanoa", -"tavallaan", joita vain Renanin lainen kirjailija osaa käyttää sievästi -kaunisteenaan. - -OKTAVIUS. - -Olkaa kirpeä ja pureva. Mutta suvaitkaa hieman järjestellä esitystänne. -Ja nyt, kun teillä on väite esitettävänä, esittäkää se niin, että -tiedämme mitä se sisältää. - -RAIMUND. - -Kaikki ne, jotka osaavat menestyksellisesti liikkua yleisen -oppineisuuden aloilla, ovat oivaltaneet saduissa piilevän vanhoja -myyttejä ja mietelauselmia. Max Müller on sanonut (luulen voivani -toistaa hänen lausuntonsa täsmälleen oikein): "Sadut ovat mytologian -uudenaikainen kieliparsi, ja jos ne on otettava tieteellisen -tutkimuksen esineiksi, on ensimmäisenä tehtävänä palauttaa jokainen -nykyaikainen satu vanhempaan legendaan ja jokainen legenda -alkukantaiseen myyttiin." - -LAURA. - -Oletteko suorittanut tuon tehtävän, serkku hyvä? - -RAIMUND. - -Jos olisin suorittanut tuon suunnattoman työn, ei päässäni olisi enää -ainoatakaan hiuskarvaa eikä minulla olisi iloa katsella teitä muuten -kuin neljäin rillien läpi, viheriän suojustimen alitse. Työ on vielä -suorittamatta, mutta kerätty aines riittää tiedemiehille osoittamaan, -etteivät sadut ole pelkkiä ilmavia haaveita, vaan että ne useasti, -kuten Max Müller sanoo, "juontavat kaikki juurensa aina muinaisen -kielen ja muinaisen ajatuksen alkuaiheista saakka". Vanhat, ränstyneet -ja jälleen lapsiksi muuttuneet jumalat, jotka on sysätty inhimillisten -olojen ulkopuolelle, voivat vielä huvittaa pieniä poikia ja tyttöjä. Ne -toimivat isoisinä. Ja onko olemassakaan tointa, joka paremmin sopisi -näille ikälopuille maan ja taivaan muinaisille herroille. Sadut ovat -kauniita uskonnollisia runoelmia, jotka ovat ihmisiltä yleensä -unohtuneet, mutta joita hurskaat isoäidit ovat säilytelleet -uskollisessa muistissaan. Nämä runoelmat ovat muuttuneet lapsellisiksi -ja ovat säilyneet viehättävinä, kun niitä on lempein huulin kertoellut -vanha kehrääjämummo lieden luo kerääntyneille poikansa pienokaisille. - -Valkoihoisten ihmisten heimot ovat hajautuneet. Toiset ovat kulkeneet -läpikuultoisen taivaan alle, poikki lumihohtoisten vuoristojen ja -pitkin rantamaita, joita huuhtelee sininen, laulava meri; toiset ovat -häipyneet surunvoittoiseen sumumaailmaan, pohjoisten merten -rannikoille, missä maa ja taivas toisiaan tapailevat jättäen tilaa vain -epämääräisille ja eriskummallisille muodoille. Toiset ovat leiriytyneet -yksitoikkoisille aromaille, mistä heidän laihat ratsunsa hakivat -ravintoansa; toiset ovat kallistaneet päänsä lumihangelle, päittensä -päällä raudankarvainen, timantteja välkkyvä taivas. On niitäkin, jotka -ovat lähteneet poimimaan kultakukkaa graniittiselta mantereelta. Ja -Intian pojat ovat juoneet kaikkien Euroopan virtojen vettä. Mutta -kaikkialla, mökissä, teltassa ja tasangolle sytytetyn risuvalkean -ääressä, on muinaisten aikojen lapsi vuorostaan mummoksi muuttuneena -kertonut pienokaisille satuja, joita oli oman lapsuutensa aikana -kuullut. Henkilöt olivat samat, samoin tapaukset. Mutta kertojan -huomaamatta saivat tarinat sen ilman sävyä, jota hän oli pitkän -elämänsä ajan hengitellyt ja sen maan tuntua, joka oli pian kätkevä -hänet poveensa. Heimo lähti jälleen liikkeelle kokemaan väsymystä ja -vaaroja ja jätti jälkeensä Idän puolelle isoäidin, joka nukkui nuorten -ja vanhain vainajain keskellä. Mutta hänen nyt jäykistyneiltä -huuliltaan kaikuneet kertoelmat pyrähtivät lentoon kuin Psyyken perhot, -laskeutuivat jälleen vanhojen kehrääjä-mummojen huulille ja saivat -jälleen muinaisen rodun nousevan polven silmät säteilemään. Kuka se -opetti Aasinnahan pienille pojille ja tytöille Ranskassa, "suloisessa -Ranskanmaassa", kuten laulussa sanotaan? "Sen teki Hanhi-emo", -vastaavat kylän tietäjät, "Hanhi-emo, joka lakkaamatta kehräsi ja -lakkaamatta tarinoi". Tiedemiehet asiaa tutkimaan. He ovat tunteneet -Hanhi-emoksi sen kuningatar Hanhenjalan, jonka vanhat mestarit ovat -kuvanneet Troyes'n hiippakunnassa sijaitsevan Sainte-Marie de Nesles -kirkon pääovelle, Dijonin Sainte-Benigne kirkon pääovelle, -Auvergne'issa sijaitsevan Saint-Pourcain kirkon ja Neversin Saint-Pierre -kirkon pääoville. He ovat yhdistäneet Hanhi-emon kuningatar -Bertrade'iin, kuningas Robertin vaimoon ja äitikummiin, kuningatar -Bertha Isojalkaan, Kaarle Suuren äitiin, Saban kuningattareen, jolla -oli sorkkajalka, koska hän palveli epäjumalia, Skandinaavian -kauneimpaan jumalattareen Frejaan, jolla oli joutsenen jalka, pyhään -Luciaan, jonka ruumis, samoinkuin nimikin, oli pelkkää kirkkautta. -Mutta sellaisissa etsinnöissä joutuu kovin kauas ja eksyy omaan -kuvitteluunsa. Mitä merkitsee Hanhi-emo muuta kuin meidän kaikkien -isoäitiä ja isoäitiemme isoäitejä, naisia, joilla oli vilpitön sydän -ja nystermäiset käsivarret, jotka suorittivat nöyrän ylevästi -jokapäiväiset askareensa ja iän riuduttamina, lihattomina ja -verettöminä kuin heinäsirkat vielä juttelivat lieden kulmalla, -mustuneen hirren alla, esittäen kaikille tuvan tenavoille pitkiä -tarinoita, jotka loivat mieleen lukemattomia kuvia? Ja koruton runous, -vainioiden, metsien ja lähteitten runous kumpusi raikkaana hampaattoman -vanhuksen huulilta. Esivanhempain ristikankaalle, ikivanhalle pohjalle, -kutoi Hanhi-emo tuttuja kuviansa: linnan jämeine torneineen, -olkikattoisen majan, ravitsevan pellon, salaperäisen suuren metsän ja -kauniit naiset, hengettäret, jotka ovat maalaiskansalle hyvin tuttuja -ja joita Jeanne d'Arc olisi voinut nähdä iltaisin ison kastanjapuun -alla, lähteen partaalla... - -Miten on laita, serkkuseni, olenko tärvellyt sadut? - -LAURA. - -Puhukaa, puhukaa, minä kuuntelen. - -RAIMUND. - -Jos minun olisi valittava, niin antaisin mielelläni kokonaisen -kirjaston filosofisia teoksia, kunhan minulle jätettäisiin Aasinnahka. -Kirjallisuudessamme on vain La Fontaine vaistonnut Hanhi-emon tavoin -maankamaran runouden, kotoisten seikkain vanhan ja syvän viehätyksen. - -Mutta sallikaahan minun koota yhteen eräitä tärkeitä huomioita, joita -ei sovi jättää keskustelun satunnaisuuksien siroteltaviksi. Kielet -olivat alkujaan täynnä kuvia ja elähdyttivät kaikkea, minkä nimesivät. -Ne varustivat inhimillisillä tunteilla tähdet, pilvet, "taivaan -lehmät", valon, tuulet, aamuruskon. Kuvallisesta, eloisasta kielestä -sukeutui myytti ja myytistä syntyi satu. Satu muuntui lakkaamatta, -sillä muuntuminen on olemassaolon ensimmäinen välttämätön ehto. Se -käsitettiin sanan- ja kirjaimenmukaisesti, ja onneksi ei ollut olemassa -henkeviä ihmisiä, jotka olisivat alentaneet sen vertauskuvaksi siten -sen paikalla surmaten. Kelpo väki näki Aasinnahassa Aasinnahan itsensä, -ei enempää eikä vähempää. Perrault ei etsinyt siitä muuta. Tuli tiede, -joka yhdellä ainoalla silmäyksellä käsitti myytin ja sadun pitkän -kehityslinjan ja sanoi: "Aamurusko muuttuu Aasinnahaksi." Mutta sen on -lisättävä, että Aasinnahka, kohta kun se kuviteltiin, sai erikoisen -piirteensä ja eli omaan laskuunsa. - -LAURA. - -Minä alan oivaltaa, mitä sanotte. Mutta koska mainitsette Aasinnahan, -tunnustan teille, että sen tarinassa on eräs seikka, joka loukkaa minua -mitä suurimmassa määrässä. Onko joku intialainen antanut Aasinnahan -isälle tuon inhoittavan, omaan tyttäreen kohdistuvan intohimon? - -RAIMUND. - -Jos syvennymme myytin ytimeen, niin teitä säikyttävä sukurutsaus -näyttää varsin viattomalta. Aasinnahka on aamurusko; se on auringon -tytär, koska se on valon aiheuttama. Kun sanotaan kuninkaan rakastuneen -tyttäreensä, niin tuo merkitsee, että aurinko noustessaan tavoittelee -aamuruskoa. Vedojen mytologiassa Prajapati, luomisen herra, koko -luomakunnan kaitsija, täysin sama kuin aurinko, ajaa takaa tytärtänsä -Ushasta, aamuruskoa, joka pakenee häntä. - -LAURA. - -Olipa kuninkaanne aurinko tai mikä hyvänsä, joka tapauksessa hän minua -loukkaa, ja minä olen vihoissani hänen keksijöilleen. - -RAIMUND. - -He olivat viattomat ja niinmuodoin vailla moraalia... Älkää väittäkö -vastaan, serkku, siveellinen turmelus se vasta antaa moraalille -olemisen oikeuden, samoinkuin väkivalta tekee välttämättömäksi lain. -Kuninkaan tytärtänsä kohtaan tuntema tunne, jota perintä tieto ja -Perrault ovat hartaan vilpittömästi kunnioittaneet, todistaa sadun -korkeata ikää sijoittaen sen aina Ariadnen patriarkaalisten heimojen -aikoihin. Näissä viattomissa paimenperheissä ei sukurutsausta ollenkaan -kammoksuttu; isän nimenä oli "se, joka suojelee", veljen nimenä "se, -joka auttaa", sisaren "se, joka lohduttaa", tyttären "se, joka lypsää -lehmät", puolisoa nimitettiin "väkeväksi". Nämä auringonmaan -härkäpaimenet eivät olleet lainkaan keksineet häveliäisyyttä. Heidän -keskuudessaan nainen oli vailla salaperäisyyttä ja niinmuodoin -vaaraton. Patriarkan tahto oli ainoa laki, joka salli miehen tuoda -itselleen puolison kahden valkoisen härän vetämissä vankkureissa, tai -kielsi sen häneltä. Jos isän ja tyttären liitto olojen pakosta olikin -harvinainen, ei sitä kuitenkaan moitittu. Aasinnahan isä ei synnyttänyt -mitään pahennusta. Pahennus on luonteenomainen sivistyneille -yhdyskunnille, joiden kalleimpien huvitusten joukkoon se kuuluu. - -OKTAVIUS. - -Minä sallin teidän jaaritella. Mutta olen varma siitä, etteivät -selityksenne kelpaa mihinkään. Moraali on ihmisessä myötäsyntyinen. - -RAIMUND. - -Moraali on tapoja käsittelevää tiedettä; se muuttuu tapojen ohella. Se -on erilainen eri maissa eikä pysy missään kymmentä vuotta ennallaan. - -Teidän moraalinne, Oktavius, ei ole isänne moraali. Myötäsyntyiset -aatteet ovat pelkkää haavetta. - -LAURA. - -Hyvät herrat, jättäkäämme sikseen moraali ja myötäsyntyiset aatteet, -jotka ovat ylen ikäviä asioita, ja palatkaamme Aasinnahan isään, joka -on aurinko. - -RAIMUND. - -Muistattehan, että hän elätti tallissaan mitä jaloimpien, kauniilla -loimilla varustettujen, "kullasta ja kirjo-ompeluksista kankeiden" -hevosten joukossa "aasia, joka oli luotu niin omituiseksi, etteivät sen -pahnat olleet milloinkaan likaiset, vaan joka aamu kauniiden -kultarahain peitossa". No niin, tämä itämainen aasi on auringonratsu, -ja ne kultakolikot, joihin sen pahnat peittyvät, tarkoittavat niitä -valoläikkiä, joita päivänpaiste luo tunkeutuessaan lehväin lomitse. Sen -nahka on erikoinen, pilvenlonkaa merkitsevä vertauskuva. Aamurusko -verhoutuu siihen ja häviää. Muistattehan sen soman kohtauksen, jossa -taivaansiniseen hameeseen puetun Aasinnahan näkee kaunis prinssi, joka -tirkistää avaimenreiästä? Tuo prinssi, kuninkaan poika, on -auringonsäde... - -LAURA. - -Joka tuikahtaa ovenraosta, toisin sanoen kahden pilven välitse, eikö -totta? - -RAIMUND. - -Paremmin ei voisi sanoa, serkkuseni, ja havaitsenpa, että ymmärrätte -ihailtavan hyvin vertailevaa mytologiaa. -- Ottakaamme kaikkein -yksinkertaisin satu, tuo tarina nuoresta tytöstä, jonka suusta -suikahtaa kaksi ruusua, kaksi helmeä ja kaksi timanttia. Tämä nuori -tyttö on aamurusko, joka saa kukat puhkeamaan ja valaa niihin kastetta -ja valoa. Hänen ilkeä sisarensa, joka oksentaa konnia, on usva. -- -Lieden poron tuhrima Tuhkimo on aamurusko, jota pilvet himmentävät. -Nuori prinssi, joka ottaa hänet puolisokseen, on aurinko. - -OKTAVIUS. - -Siniparran vaimot ovat aamuruskoja, Aasinnahka on aamurusko, nuori -tyttö, jonka suusta pursuaa ruusuja ja helmiä, on aamurusko. Tuhkimus -on aamurusko. Te ette puhu muusta kuin aamuruskoista. - -RAIMUND. - -Aamurusko, Intian suurenmoinen aamurusko, on tosiaankin arjalaisen -mytologian runsain lähde. Sitä ylistetään monenlaisin nimin ja muodoin -Vedahymneissä, Ja yöllä sitä kutsutaan, sitä odotetaan pelon- ja -toivonsekaisin tuntein: - -"Meidän vanha ystävämme, Aamurusko, palanneeko hän? Voittaako valkeuden -jumala yön vallat?" Hän saapuu jo, tuo heleä, nuori tyttö, "hän -lähestyy jokaista taloa", ja kaikkien sydämet riemastuvat. Hän se on, -Djaus-jumalan tytär, ylhäinen paimentyttö. Joka aamu hän vie laitumelle -taivaalliset lehmät, joiden täysistä utareista tihkuu kuivanmaan -kamaralle raikas, virvoittava kaste. - -Samoinkuin hänen tuloansa lauletaan hänen katoamistansakin; hymni -ylistää auringon voittoa: - -"Jälleen olet suorittanut voimallisen ja uljaan työn, oi Indra! Sinä -lyöt Djaus-jumalan tyttären, naisen, jota on vaikea voittaa. Niin, -Djaus-jumalan tyttären, loistavan aamuruskon, olet sinä, Indra, suuri -sankari, lyönyt pirstaleiksi. - -"Aamurusko syöksyi pois särkyneistä vaunuistaan peläten Indran, härän, -häntä puskevan. - -"Hänen vaununsa jäivät siihen, särkyneinä; mutta hän itse pakeni kauas, -kauas." - -Alkukannalla elävä intialainen muodosti itselleen aamuruskosta kuvan, -joka alinomaa vaihtui säilyen kumminkin aina eloisana, ja tuon kuvan -heikentyneitä ja muuntuneita heijastuksia voidaan vielä nähdä niissä -saduissa, joista olemme puhuneet, samoinkuin vielä Pikku Punahilkan -tarinassakin. Ison Äidin pikku tytön päähineen väri on ensimmäinen -hänen taivaallisen alkuperänsä ilmaisija. Hänelle uskottu tehtävä, -leipäkyrsän ja voipytyn kuljettaminen, saa hänet muistuttamaan Vedain -aamuruskoa, joka on viestinviejä. Susi, joka hänet syö... - -LAURA. - -On pilvi. - -RAIMUND. - -Ei, serkkuseni. Se on aurinko - -LAURA. - -Aurinkoko susi? - -RAIMUND. - -Ahnas susi, kiiltäväkarva, Vrika, Vedain susi. Älkää unohtako, että -auringonjumalilla, kreikkalaisten lyykialaisella Apollonilla ja -latinalaisten Apollo Soran uksella on tunnuskuvanaan susi. - -OKTAVIUS. - -Kuinka on aurinkoa voitu verrata suteen? - -RAIMUND. - -Kun aurinko saa vesisäiliöt kuiviksi, paahtaa nurmet ja kuivaa -laihtuneiden, läähättävien vetojuhtien selkänahan, niin eikö se ole -ahne susi? Suden karva kiiltää, sen silmäterät hehkuvat, se näyttää -valkoisia hampaitaan, sen leuat ja lanteet ovat lujat; sen karvan ja -silmäin kiilto ja sen leukain raateluvoima ovat auringon ominaisuuksia. -Te, Oktavius, ette juuri pelkää aurinkoa tässä kosteassa maassa, jossa -omenapuut kukoistavat, mutta Pikku Punahilkka, joka saapuu kaukaa, on -kulkenut halki kuumien seutujen. - -LAURA. - -Aamurusko kuolee ja herää jälleen eloon. Mutta Pikku Punahilkka ei -kuoltuaan enää palaa. Hän teki väärin poimiessaan pähkinöitä ja -kuunnellessaan sutta, mutta pitikö hänen siitä syystä joutua armotta -syödyksi? Eikö olisi ollut parempi, jos hän olisi päässyt suden -vatsasta niinkuin aamurusko yön vankeudesta? - -RAIMUND. - -Säälinne, serkku hyvä, on varsin henkevää. Pikku Punahilkan kuolema ei -voi olla lopullinen. Hanhi-emo oli unohtanut sadun loppuosan. - -Hänen iällänsä voi jotain unohtaa. - -Mutta Saksan ja Englannin isoäidit tietävät varsin hyvin, että Pikku -Punahilkka kuolee ja herää jälleen eloon kuten aamurusko. He kertovat -metsästäjän halkaisseen pedon vatsan ja vetäneen sieltä esille -rusottavan pienokaisen, joka silmät suurina lausuu: - --- Voi, kuinka minua peloitti ja kuinka pimeä tuolla sisällä olikaan! - -Minä lehteilin äskettäin tyttärenne huoneessa erästä värillistä -kuvakirjaa, jonka englantilainen Walter Crane on varustanut -tarumaisilla, leikillisillä kuvilla. Mainitun taiteilijan mielikuvitus -on samalla syvämielinen ja tutunomainen: hän tajuaa legendoja ja -rakastaa elämää, hän kunnioittaa menneisyyttä ja nauttii nykyisyydestä. -Hän on englantilainen henki. Kirja, jota selailin, sisälsi Little Red -Riding Hoodin (englantilaisten Pikku Punahilkan) tekstin ja kuvat. Susi -nielee tytön. Mutta eräs viheriään nuttuun, keltaisiin housuihin ja -kaulussaappaisiin puettu maalaisherrasmies ampuu kuulan suden -kiiltävien silmien väliin, avaa metsästyspuukollaan pedon vatsan, josta -pienokainen astuu ulos raikkaana kuin ruusu. - -Niin on asia todellisuudessa, ja te, serkkuseni, olette sen arvannut. -Mitä tulee Prinsessa Ruususeen, jonka seikkailussa ilmenee korutonta, -syvää runoutta... - -OKTAVIUS. - -Hän on aamurusko! - -RAIMUND. - -Ei. Prinsessa Ruusunen, Saapasjalkakissa ja Peukaloinen liittyvät -erääseen toiseen arjalaiseen legendaryhmään, joka vertauskuvallisesti -esittää talven ja kesän taistelua, luonnon uudistumista, tuota ikuista -seikkailua, jonka sankarina on universaalinen Adonis, maailman ruusu, -joka lakkaamatta kuihtuu ja jälleen kukoistaa. Prinsessa Ruusunen ei -ole mikään muu kuin Asteria, Latonan heleä sisar, hän on Cora ja -Proserpina. Kansan mielikuvitus kulki onnekasta latua pukiessaan valon -siihen elävään hahmoon, jota valo maan päällä hellimmin hyväilee, -nimittäin nuoren tytön hahmoon. Minä puolestani pidän metsän nukkuvasta -prinsessasta, jota ajatellessani johtuu mieleeni Vergiliuksen Eurydike -ja Eddan Brunhilde. Toista pistää käärme, toista orjantappuranpiikki, -ja molemmat pelastuvat ikuisen varjon maasta: kreikattaren vapauttaa -runoilija, Skandinaavian naisen soturi, kumpikin rakastuneita. Myyttien -valosankarien yhteisenä kohtalona on vaipua tainnoksiin jonkin terävän -esineen, orjantappuranokaan, pedon kynnen tai kehrävarren pistosta. -Eräässä miss Freren löytämässä dekaanilaisessa legendassa pieni tyttö -saa piston kynnestä, jonka eräs rakshasa on jättänyt oveen. Hän vaipuu -kohta hengettömäksi. Ohikulkeva kuningas syleilee ja lämmittää häntä. -Näille talven ja kesän, varjon ja valon, yön ja päivän näytelmille on -ominaista, että ne alkavat yhä uudelleen. Perraultin esittämä satu -alkaa jälleen siitä, mihin sen luulisi päättyvän. Prinsessa ottaa -prinssin miehekseen ja tästä avioliitosta syntyy kaksi poikaa, pieni -Päivä ja pieni Sarastus, Hesiodoksen Aithra ja Hemeros, tai, jos niin -haluatte, Plioibos ja Artemis. Prinssin poissaollessa hänen äitinsä, -syöjätär, rakshasa eli yön hirmu, uhkaa niellä ylhäiset lapset, -molemmat nuoret valot, jotka pelastaa palaava kuningas-aurinko. -Prinsessa Ruususella on läntisessä Ranskassa maalaissisar. Hänen -tarinansa kertoo koruttomasti eräs vanha laulu, jossa jumalallinen -legenda on ehtinyt äärimmäiseen alennustilaansa. Jos väliasteet -puuttuisivat, olisi mahdotonta tuntea laulun ryysytyttöä siksi -taivaalliseksi valoksi, joka talvella riutuu ja keväällä jälleen elpyy. -Persialaisten suuressa kertomarunoelmassa Shahnamessa tutustumme -sankariin, jonka kohtalo muistuttaa Prinsessa Ruususen kohtaloa. -Isfendiar, jota ei mikään miekka kykene haavoittamaan, saa silmäänsä -kuolettavan piston orjantappurapiikistä. Skandinaavisen Eddan kertomus -Balderista osoittaa Prinsessa Ruususeen verrattuna vieläkin -yllättävämpiä yhtäläisyyksiä. - -Kuten kuninkaantyttären kätkyen ympärille kerääntyneet haltijattaret -vannovat kaikki jumalat tekevänsä jumalallisen lapsen, Balderin -vahingoittumattomaksi maan päällä. Mutta vaaroja ajatellessaan -kuolemattomat unohtavat mistelin, joka ei kasva maassa, aivan samoin -kuin kuningas ja kuningatar unohtivat eukon, joka kehräsi heidän -linnansa tornissa. Prinsessaa pistää kehrävarsi; mistelinoksa surmaa -Balderin. - -"Siinä makasi maassa Balder, kuolleena, ja hänen ympärillään kasoittain -miekkoja, tulisoihtuja, keihäitä ja peitsiä, joita jumalat olivat -huvikseen singonneet kohti asein vahingoittumatonta Balderia. Mutta -hänen rintaansa oli työntynyt kuolettava mistelinoksa, jonka Loke oli -antanut Hoderille ja jonka Hoder ampui mitään pahaa aavistamatta." - -LAURA. - -Kaikki tuo on erittäin kaunista; mutta ettekö tiedä mitään sanoa -pienestä Pouffe-koirasta, joka oli prinsessan vuoteessa? Minusta se on -kovin soma: se kasvoi markiisitarten sylissä, ja minä kuvittelen rouva -de Sévignén sitä hyväilleen kädellään, joka osasi kirjoittaa mitä -kauneimpia kirjeitä. - -RAIMUND. - -Teidän mieliksenne suomme pienelle koiralle taivaalliset esi-isät. Me -juonnamme sen suvun juuret Saramasta, koirasta, joka vainuaa -aamunkoitteen, ja Seirios-koirasta, tähtien vartijasta. Onhan siinä -luullakseni ylhäisyyttä kerrakseen. Minä tyydyn mainitsemaan vain yhden -oksan tätä suurta sukupuuta. Suomalaisen oksan, pienen Ilo-koiran, -jolle sen emäntä sanoo kolme kertaa: - -"Menehän, pikku koiraseni, katsomaan, eikö kohta päivä koita." - -Kolmannella kerralla aamu sarastaa. - -OKTAVIUS. - -Minua ihmetyttää, miten kevyesti te sijoitatte taivaaseen satujen -eläimet ja ihmiset. Roomalaiset eivät lähettäneet hallitsijoitaan -sievemmin tähtitarhoihin. Jos tapahtuu teidän tahtonne, niin markiisi -de Carabas tulee olemaan vähintään itse aurinko. - -RAIMUND. - -Epäilemättä, Oktavius. Tuo köyhä, nöyryytetty henkilö, joka kasvaa -rikkauteen ja valtaan, on aurinko, joka nousee usvista ja säteilee -keskipäivän kirkkaassa korkeudessa. Huomatkaa tämä seikka: markiisi de -Carabas nousee vedestä pukeutuakseen loistaviin vaatteisiin. -Auringonnousua ei voi esittää selvemmin vertauskuvin. - -LAURA. - -Mutta sadussa markiisi on tarmoton olento, jota kuljetetaan; -ajattelemisesta ja toimimisesta pitää huolta kissa. Eikö olisi oikein -ja kohtuullista, että kissa, kuten äskeinen pikku koirakin, kuuluisi -taivaallisten olentojen joukkoon. - -RAIMUND. - -Niin onkin laita. Hän edustaa aurinkoa samoinkuin isäntänsä kirç. - -LAURA. - -Hauskaa kuulla. Mutta ovatko hänen pergamenttinsä yhtä selvät kuin -Pouffe-koiran? Voiko se todistaa aateluutensa? - -RAIMUND. - -Miten sanookaan Racine: - -Ei aina juhlaa lemmen valaista tuohuksin. - -On mahdollista, että Saapasjalkakissa polveutuu niistä kissoista, jotka -vetivät Frejan, skandinaavisen Venuksen, vaunuja. Kattokourujen -notaarit eivät kumminkaan virka siitä mitään. Tunnetaan eräs hyvin -vanha egyptiläinen aurinkokissa, sama kuin Ra, joka puhuu eräässä herra -de Rougén kääntämässä hautausmenohymnissä, näin sanoen: "Minä olen se -suuri kissa, joka oli elämänpuun tien varrella, Anissa, sen suuren -taistelun yönä." Mutta tuo kissa on kushiitti, Hamin lapsia. -Saapasjalkakissa on Jaafetin heimoa, enkä minä käsitä, kuinka ne -voitaisiin liittää toisiinsa. - -LAURA. - -Oliko tuolla kushiittikissalla, josta hautajaismenohynminne perin -hämärästi puhuu, kerjuureppu ja saappaat? - -RAIMUND. - -Siitä ei ole mitään mainittu. Markiisin kissan saappaat ovat -verrattavissa niihin seitsemän peninkulman saappaisiin, jotka -Peukaloinen vetää jalkaansa ja jotka esittävät vertauksellisesti valon -nopeutta. Oppineen herra Gaston Paris'n mukaan oli Peukaloinen alkujaan -eräs arjalainen jumala, taivaallisten härkien ajaja ja varastaja kuten -Hermes-lapsi, jota maljakkojen maalaajat eivät sijoita kehtoon vaan -kenkään. Kansan mielikuvitus sijoitti Peukaloisen Otavan pienimpään -tähteen. Mitä tulee saappaisiin, kuten sanotaan, niin tiedättehän, että -Jacquemart, joka valmisti varsin kauniita syövytyksiä, keräsi itselleen -runsaan kokoelman jalkineita. Jos tahtoisi hänen esimerkkiään -noudattaen laatia mytologisia jalkineita käsittävän museon, niin yksi -lasikko ei riittäisi. Seitsemän peninkulman saappaitten, Hermes-lapsen -kengän ja Saapasjalkakissan jalkineitten viereen olisi sijoitettava -täysikasvuisen Hermeen siipianturat, Perseuksen sandaalit, Athenen -kultakengät, Tuhkimuksen tohvelit ja Marian, pikku venakon, ahtaat -lapikkaat. Kaikki nämä jalkineet ilmaisevat tavallaan valon nopeutta ja -taivaankappaleitten liikettä. - -LAURA. - -Eikö olekin erehdytty, kun on väitetty Tuhkimuksen tohvelien olleen -lasia? Eihän voi ajatella jalkineita, jotka ovat samaa ainetta kuin -vesikarahvi. Oravannahkakengät, toisin sanoen turkiskengät, ovat -paremmin käsitettävissä, vaikka onkin mieletöntä antaa sellaiset -jalkineet tytölle, joka lähtee tanssiaisiin. Niihin puettuna Tuhkimus -varmaan oli kuin kyyhkynen höyhenjalkainen. Niin kuumissa kengissä -tanssiakseen hänen täytyi olla pieni hurjapää. Mutta nuoret tytöt ovat -kaikki hurjapäitä: he tanssisivat, vaikka anturat olisivat lyijyä. - -RAIMUND. - -Serkku hyvä, olenhan teitä varoittanut liiaksi luottamasta -tavalliseen terveeseen järkeen. Tuhkimuksen tohvelit eivät olleet -oravannahkaa, vaan lasia, lasia niin läpikuultavaa kuin lähdevesi tai -vuori-kristalli. Tohvelit olivat loihditut. Kun sen tiedätte, niin -kaikki vaikeudet katoavat. Vesimelonista ajavat esiin vaunut. -Vesimeloni olikin loihdittu. Onhan oikeastaan sangen luonnollista, -että loihditut vaunut ajavat esiin loihditusta vesimelonista. -Pikemmin sopisi olla ihmeissään, ellei olisi niin laita. Venäläisellä -Tuhkimuksella on sisar, joka leikkaa poikki isonvarpaansa saadakseen -tohvelin mahtumaan jalkaansa; veri tihkuu näkyviin ilmaisten -prinsessoille kunnianhimoisen tytön sankarillisen viekkauden. - -LAURA. - -Perrault tyytyy kertomaan, kuinka molemmat ilkeät sisaret tekivät -kaiken voitavansa saadakseen jalkansa mahtumaan tohveliin kumminkaan -onnistumatta. Se miellyttää minua enemmän. - -RAIMUND. - -Samaa mieltä on ollut Hanhi-emo. Mutta jos olisitte slaavi, olisitte -hieman julma, ja leikattu isovarvas sopisi vallan hyvin teidän -makuunne. - -OKTAVIUS. - -Raimund on puhunut meille jo aika kauan haltijatar-tarinoista, mutta -haltijattarista itsestään hän ei ole vielä virkkanut sanaakaan. - -LAURA. - -Se on totta. Mutta parempi onkin jättää haltijattaret -epämääräisyytensä ja salamyhkäisyytensä peittoon. - -RAIMUND. - -Te pelkäätte, serkku, että nuo oikulliset olennot, milloin hyvät, -milloin pahat, nuoret ja vanhat, miten vain mielitte, nuo olennot, -jotka vallitsevat luontoa ja näyttävät aina olevan siihen -häipymäisillään, eivät suostukaan tyydyttämään uteliaisuuttamme, -vaan liukuvat käsistämme juuri kun luulemme ne tavoittavamme. -He ovat kuunsäteestä kudotut. Vain lehväin kahahdus ilmaisee heidän -ohihuiskahduksensa ja heidän äänensä sulaa suihku- lähteitten solinaan. -Jos uskaltaa tarttua heidän kultahamosensa helmaan, niin käteen jää -vain kourallinen kuivia lehtiä. Minä en ole niin jumalaton, että -lähtisin heitä takaa-ajamaan. Heidän pelkkä nimensä ilmaiskoon meille -heidän olemuksensa salaisuuden. - -Haltijattaren nimi on ranskaksi fée, italiaksi jata, espanjaksi hada, -portugalin- ja provensalinkielillä fada ja fade; fadette siinä -berryläismurteessa, jonka George Sand teki kuuluisaksi: se johtuu -latinan fatum sanasta, joka merkitsee kohtaloa. Haltijattaret ovat -tuloksena mitä suloisimmasta ja mitä surullisimmasta, kaikkein -tutunomaisimmasta ja kaikkein yleisimmästä inhimillisen elämän -käsittämisestä. Haltijattaret ovat meidän kohtaloitamme. Naisen hahmo -sopii hyvin kohtalolle, joka on oikullinen, viekoitteleva, petollinen, -täynnä viehätystä, levottomuutta ja vaaroja. Totisesti on meillä -jokaisella äitikumminamme haltijatar, joka kätkyemme yli kumartuneena -jakaa meille lahjoja, onnekkaita ja tuhoisia, jotka säilytämme halki -elämän. Tarkastelkaa ihmisiä, kysykää itseltänne, mitä he ovat, mikä -heidät luo ja mitä he saavat aikaan, niin huomaatte, että heidän -onnellisen tai turmiokkaan olemassaolonsa ylimpänä lakina on -haltijatar. Claudiuksesta pidetään, koska hän laulaa hyvin; hän laulaa -hyvin, koska hänen äänijänteensä ovat sopusointuisesti sommitellut. -Kuka ne on niin järjestänyt Claudiuksen kurkkuun? Haltijatar. Miksi -kuninkaan tytär loukkasi itsensä eukon kehrävarteen? Siksi että hän -oli vilkas, hieman vallatonkin... ja siksi että haltijatarten määräys -niin sääsi. - -Niin vastaa meille satu, ja inhimillinen viisaus ei pääse tuota -vastausta kauemmaksi. Miksi, serkkuseni, te olette kaunis, henkevä ja -hyvä? Siksi, että eräs haltijatar on suonut teille hyvyyttä, toinen -henkevyyttä ja kolmas suloa. Heidän tahtonsa on tapahtunut. -Salaperäinen risti-äiti määrää syntyessämme elämämme kaikki teot ja -kaikki ajatukset, ja me olemme onnelliset vain mikäli hän niin tahtoo. -Vapaus on haavetta ja haltijatar on ilmeinen totuus. -- Ystäväni, hyve, -samoinkuin pahekin, on välttämättömyys, jota ei käy väistäminen... -Älkää väittäkö vastaan! Hyveen kauneus pysyy samana ja hyve ansaitsee -yhtä paljon kunnioitustamme, vaikka onkin epätahallinen. - -Me emme rakasta sitä hintaa, minkä hyvyys maksaa, vaan sitä hyvää, -minkä se aiheuttaa. - -Kauniit ajatukset ovat lähtöisin kauniista sieluista, jotka levittävät -omaa olemustansa niinkuin kukat haihduttavat olemuksensa osasia -tuoksuina. Jalo sielu ei voi henkiä muuta kuin jaloutta, samoinkuin -ruusu ei voi tuoksua muulta kuin ruusulta. Niin ovat haltijattaret -tahtoneet. Kiittäkää heitä, serkkuseni. - -LAURA. - -Minä en enää kuuntele teitä. Viisautenne on hirveä. Minä tunnen -haltijattarien mahdin, tunnen heidän oikkunsa. He ovat varjelleet minua -enemmän kuin muita sisäisiltä heikkouksilta, huolilta ja rasituksilta. -Mutta minä tiedän, että heidän yläpuolellaan, elämän satunnaisuuksien -yläpuolella, liikkuu ikuinen ajatus, joka luo meihin uskoa, toivoa ja -lähimmäisen-rakkautta. -- Hyvää yötä, serkku. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YSTÄVÄN KIRJA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/65095-0.zip b/old/65095-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b6f3a6c..0000000 --- a/old/65095-0.zip +++ /dev/null |