diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64261-0.txt | 12942 | ||||
| -rw-r--r-- | old/64261-0.zip | bin | 243411 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 12942 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..244c869 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #64261 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64261) diff --git a/old/64261-0.txt b/old/64261-0.txt deleted file mode 100644 index 95e670c..0000000 --- a/old/64261-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12942 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Kevät, by Sigrid Undset - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Kevät - -Author: Sigrid Undset - -Translator: Väinö Jaakkola - -Release Date: January 11, 2021 [eBook #64261] - -Language: Finnish - -Character set encoding: UTF-8 - -Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KEVÄT *** - - - - -KEVÄT - -Kirj. - -Sigrid Undset - - -Suomentanut - -Väinö Jaakkola - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1924. - - - - - - -I. - - - - -I. - - -Aksel käveli pankin edustalla ja odotti veljeänsä. - -Sataa tihuutti yhtenään. Usvaan kietoutunut harju kohosi talojen -yli. Tämä oli kaupungin pääkatu, enimmäkseen kaksikerroksisia -puutaloja, jotka olivat siististi maalatut vaalein, tympein värein, -harmaankeltaisiksi ja harmaanvalkeiksi, ohuen, kylmän suklaanruskeiksi. -Etempänä sillan luona pisti yksi kivitalo kalkinvalkoisena silmään -jonosta, alastomana ja köyhänä punaisine palomuureineen, muistuttaen -murheellisesti oikeita kaupunkeja. - -Jos olisi ollut päivänpaiste, olisin ehkä pitänyt tätä idyllisenä, -ajatteli Aksel. Hän katsoi kelloonsa, oli odottanut neljänneksen. - -Silloin pujahti äkkiä veljen pieni punainen jäniskoira hänen jalkojensa -välitse, pyörähti ympäri ja istahti isäntäänsä vastapäätä. Torkild -tervehti: - -"Sinun täytyy antaa anteeksi, että olet saanut odottaa --" - -"Luulin tosiaankin, että te pankkiväki olisitte täsmällisiä -pienimmässäkin", sanoi Aksel, ja Torkild nauroi: - -"Sinähän puhut ihan puhdasta tanskaa. Sinun on katsottava, että palaat -takaisin äidinkieleesi, poika." - -"Sehän muuten onkin äidinkieleni", virkkoi Aksel miettivästi. - -Oli kuin kaikki hänen alakuloisuutensa olisi äkkiä ja väkivaltaisesti -tihentynyt kyllästymykseksi ja masentuneisuudeksi. Minkä ihmeen tähden -hän oikeastaan oli tullutkaan tänne! Ja hän lausui äkkiä sen, mitä oli -ajatellut mielessään koko päivän: - -"Kuulehan, Torkild -- käykö sinun mielestäsi päinsä, isän puolesta -nimittäin, että teen matkan jonnekin kauemmas täältä -- tuntureille -esimerkiksi?" - -"Luonnollisesti. Ymmärräthän toki, ettei isä voi odottaa sinun -tallustelevan tässä kolossa koko kesää." - -"E--ei", virkkoi Aksel keventyneenä. "Minunhan on astuttava toimeeni -vasta kuuden viikon päästä --" - -"Ei, herra varjelkoon. Kulkea täällä kuusi viikkoa, kun ei ole siihen -pakkoa -- sitä ei tottavie kukaan jaksaisi." - -He kääntyivät hotellin portista sisään. Ja riisuttuaan -päällysvaatteensa ja istuessaan ikkunan vieressä pimeässä, -epäviihtyisässä ruokasalissa ei kumpikaan veljeksistä oikein tiennyt, -mistä he puhelisivat. He katselivat ulos ikkunasta katua ja sadetta, -kunnes Aksel sanoi: - -"Rose Wegner tulee siis huomenna." - -"Niin." Torkild punastui äkkiä hiukan. Mutta Aksel hymyili ja sanoi: - -"Hän oli kaunis lapsena, mikäli muistan. Voisi ehkä kuluttaa aikaansa -hakkailemalla häntä hiukan. Jollei hän vain ole muualle kiinnitetty?" - -"Siitä en tiedä mitään. Mutta luulen muuten, ettet sinä tule huomaamaan -häntä miksikään hauskaksi hakkailtavaksi." - -Akselilla oli tunne, ettei Torkild mielellään puhunut tästä aiheesta. -Mutta hän ei voinut keksiä mitään muutakaan, siksi hän virkkoi: - -"Rouva Wegnerhän on nyt kuollut --" - -"Niin, hän kuoli useita vuosia sitten." - -Ruoka tuotiin. Ja hetken he söivät äänettöminä. Kunnes Torkild tarttui -lasiinsa: - -"Terveeksi. Hauska että tulit kotiin viimeinkin. -- Se on kyllä ollut -suuri ilo isällekin --" lisäsi hän hetkisen perästä. - -"Tokko?" Aksel katsahti ylös. "Luuletko niin -- vakavasti puhuen?" - -Torkild nyökkäsi. "Isähän on kärsinyt siitä kovin, hänkin." - -Mutta Aksel ei vastannut. Nyt, kun hän olisi voinut saada jonkunlaisen -aiheen puhuakseen veljensä kanssa kotioloista, huomasi hän, ettei hän -sittenkään voinut sitä tehdä. - -Hän oli ilostunut, kun Torkild aamulla oli ehdottanut, että he -tapaisivat toisensa pankkiajan jälkeen ja menisivät syömään päivällistä -yhdessä. Sillä hän oli ajatellut, että toinen halusi samaa kuin hän -itsekin. Halusi puhella hänen kanssaan -- halusi heidän tutustuvan -toisiinsa. Herra nähköön -- olivathan he veljeksiä --. - -Olihan hänelläkin ollut koti kerran kauan sitten -- hänkin oli kantanut -mukanaan kaikkina kodittomina vuosina muistoa kodista -- sellaista kuin -tuo muisto hänellä oli. Hän oli aina ajatellut Hellerudia --. - -Kuinka hyvin hän muisti Hellerudin pihan! Valkoisen asuinrakennuksen -pihalle ulkonevine portaineen, keltaisen tuvan, jossa arentimiehen -väki asui, pylväitten nenässä seisovan aitan ja punaiset ulkohuoneet, -korkean, muuratun ylissillan ja sen edustalla olevan saarnen, jonka -rungon ympärillä haasiaseipäät törröttivät pystyssä. Keskellä pihaa -kasvoi suuri vaahtera; hän muisti millaiselta se näytti syksyllä, kun -latva alkoi palaa punaisena ja keltaisena ilta-auringon paisteessa --- alempana peltomaita pitkin leviävä kylä oli jo varjossa; lepikko -paartoi vielä kesäisen vihreänä virran rantamia. Hän muisti keltaiset -lehdet, jotka varisivat ympäri pihaa ja tallautuivat lokakuun liejuun, -hän muisti millaiselta se näytti keväällä, kun keltaiset sokerikukat -viruivat lehvistön alla, hienolla, nuorella, kiiltävällä ruohikolla. -Niinpä niin, tuo lyhyt, tallattu, jyrsitty pihan ruohikko, hän luuli -tuntevansa siinä miltei joka kasvin, nokkosmetsän sikalan seinustalla, -polut, jotka oli kuljettu ovien välille, pihakummun hän saattoi nähdä -edessään milloin vain tahtoi, heinineen ja rojuineen ja sirpaleineen. -Hän oli kai ollut niin pieni silloin, että hänen silmänsä olivat -lähellä maata, ja niin nuori, että jotakin erinomaista löytyi joka -nokkospensaastakin. - -Puutarhan hän muisti paljon hämärämmin. Sen vain, että se oli -ruohottunut ja rappeutunut ja että siinä oli omenapuita, joiden -kiemuraiset oksat olivat keltaiset jäkälästä. Hän oli kai harvoin ollut -siellä. - -Arentimiehen tuvassa ja läävässä ja heinäparvella ja tallissa ja -pajassa alhaalla pellon laidassa -- siellä hän varmaan olisi tuntenut -jokaisen kattoparrun, jokaisen kynnyksen ja lattialaudan. Mutta kotinsa -asuinhuoneita ei hän oikeastaan kunnollisesti muistanut. Ja hän muisti -Mariuksen ja Evenin, arentimiehen lapset, ja arentimiehen ja vaimon ja -Antonin, renkipojan, ja Emilien, vanhan karjapiian, paljon selvemmin -kuin isän ja äidin ja sisarukset. - -Jos hän tahtoi olla rehellinen -- niin ei hän kai pohjaltaan ollut -tuntenut mitään erikoista kiintymystä kehenkään heistä siihen aikaan. -Asia oli kai niin, että hän oli ollut rasavilli, joka mieluummin -oleskeli jokirannassa syvien, aaltoilevien savitörmien alla tai talon -yläpuolella olevassa metsässä kuin kotonaan. Ja koti oli tuskin -ollutkaan erikoisen houkutteleva -- lapsen vaisto oli varmaankin -tuntenut, että se oli alkanut jo hajota sisältäpäin siihen aikaan, -jonka hän saattoi muistaa. Vanhemmat olivat eläneet omaa kiihkeää -elämäänsä niin voimakkaasti, etteivät joutaneet paljon ajattelemaan -lapsiaan ja oliko yleensä koskaan ollut mitään kotia siellä, missä -hänen isänsä ja äitinsä olivat eläneet yhdessä. - -Torkild ja Doris olivat hänelle vain "kakaroita" siihen aikaan. Hän oli -kiukuissaan useimmiten, milloin hänen täytyi ottaa heidät mukaansa, -ja hän ja arentimiehen pojat puikkivat tiehensä aidan suojassa ja -piiloutuivat metsään Torkildilta -- ja pikku veli mankui ja itki ja -huusi hänen jälkeensä. - -Hänen tuntoaan pisti nyt, kun hän muisteli tätä. Ja hän kohotti äkkiä -lasiansa veljeään kohti: - -"Terveeksi. Muistatko, Torkild, kun Marius Hansen ja minä pujahdimme -pois -- sinun luotasi emmekä huolineet sinua mukaamme leikkimään? Saat -uskoa, että olen katunut sitä monta kertaa!" - -Torkild pudisti päätään. "En muista sitä." - -Aksel oli ollut yksitoistavuotias, kun koti hajosi. Hän oli joutunut -äidinisänsä luo Hindevadgaardeniin. Kodittomaksi hän oli tuntenut -itsensä siellä, vielä kodittomammaksi sedän luona Kööpenhaminassa, aina -vain yhä kodittomammaksi koulussa Hannoverissa ja tehtaassa Berlinissä. -Ja hänelle oli tullut päähänpiintymäksi, että hänen täytyi saada -paikka Norjassa ja päästä kotiin. Sinä päivänä, jona se todellakin -oli tapahtunut, oli hän kirjoittanut veljelleen -- häntä hävetti tuo -kirje nyt, kun hän istui silmätyksin tämän veljen kanssa, joka oli -hänelle vieras. Mutta hän oli kaivannut tätä veljeä ja sisartaan -kaikkina ulkomaalla viettäminään vuosina -- vieläpä lopulta isääkin. -Vaikka hän oli vihannut isäänsä vuosikausia -- niin oli hän ulkomailla -oleskellessaan lopulta johtunut ajattelemaan hänestä toisella tapaa --- kuvitellut, että hänen isällään ehkä oli ollut jonkinlainen oikeus -elää elämäänsä niinkuin hän oli elänyt. -- Nyt täysikasvuisena hän -kykeni paremmin arvostelemaan äitinsä sukua, jonka hän tunsi niin hyvin --- eikä hänen ollut kovin vaikea keksiä mielessään puolusteluja isän -käytökselle. - -Kun he istuivat kahvia juoden, tuli seurue kaupungin herroja -huoneeseen. He tervehtivät Torkildia, ja muuan pieni paksu punakka -mies, jolla oli voinkeltainen tukka, tuli hänen luokseen: - -"Hitto, oletteko te täällä, Christiansen! Sehän on harvinaista! -Mitä hittoa te hommaatte päivät pitkät -- taidatte istua kotona -kanavaompelun ääressä, vai mitä?" - -"Kyllä, enimmästi", sanoi Torkild nauraen. - -Aksel esiteltiin herroille. Näistä oli pari insinööriä, yksi -konttoripäällikkö ja yksi isännöitsijä. Kamalia otuksia he näyttivät -olevan, ja Aksel ajatteli, mahtoivatko he olla Torkildin tovereita. -Juuri tällöin hänelle selveni, missä suhteessa veli erosi näistä ja -useimmista muista miehistä, joita hän oli tuntenut -- hänestä näytti -sillä hetkellä, että Torkildin solakkuudessa ja kalpeudessa oli miltei -suvustaan huonontuneisuuden leima; kädet suippoine, pitkine sormineen -olivat sairaalloisen valkeat. - -Kaikkityynni tuntui hänestä nyt yhtäkkiä niin kumman epätodelliselta. -Että hän oli eksynyt norjalaiseen maaseutukaupunkiin, jota hän ei -ollut eläessään ennen nähnyt, etsiäkseen itselleen kotia ja omaisia -ventovieraiden parista -- olivathan isä ja sisarukset, joiden joukkoon -hän oli tulla tupsahtanut viikko sitten, todellisuudessa ventovieraita -hänelle -- viikon vanhoja tuttavuuksia, joita hän koetti pitää -lähisukulaisinaan, kuten hän itsekseen sanoi. Nyt, kun nuo kamalat, -maalaismaiset, tympeät herrasmiehet olivat ilmestyneet asiaankuuluvaksi -ympäristöksi, oli koko asia hänen omissa silmissään pelkkä höperö, -harkitsematon päähänpisto. - - * * * * * - -"Sinä et varmaankaan ole erikoisemmin hurmautunut meidän kaupunkiimme", -sanoi Torkild heidän kävellessään kotiin päin sateessa. - -"En vain ymmärrä, miten te jaksatte tulla toimeen täällä", vastasi -Aksel. - -"Tjaa. Doris sanoo tahtovansa lähteä Kööpenhaminaan ja olla siellä -ensi talven. Olen aikonut puhua siitä isän kanssa. Doriksella on kutsu -tulla asumaan Holger-sedän luokse -- mutta en oikein tiedä. Ei silti -- -enhän minä juuri tunne noita ihmisiä. Mutta olen ajatellut, että hän -voisi käydä siellä talouskoulua --. Ja minä haen silloin erästä paikkaa -Kristianiassa, jonka varmasti saan. Pankilla on osaa siinä liikkeessä, -ja se suosittaa minua." - -"Sitten jää isä yksin tänne --" sanoi Aksel. - -"Eihän täällä ole kerrassaan minkäänlaisia -tulevaisuudenmahdollisuuksia." - -He kävelivät hetken ääneti. Kumpikin odotti toisen puhuvan. Lopulta -virkkoi Torkild: - -"Ei hän muuten tule olemaan paljonkaan yksinäisempi kuin hän jo on." - -Aksel katsahti veljeensä. - -"Niin. Täällä on aina sellaista kuin olet näinä päivinä nähnyt", sanoi -Torkild. - -"En ole kuullut teidän puhuvan sanaakaan isän kanssa -- paitsi -musiikista." - -Torkild hymyili: - -"Niin, siitä kai ei sinulle liene suurtakaan huvia -- sinähän sanot -olevasi epämusikaalinen. Omituista kyllä muuten -- äitikin oli läpeensä -musikaalinen." - -"Se olikin kai ainoa, mitä heillä oli yhteistä", sanoi Aksel. "Niin -- -ja lisäksi me." - -"Me." Torkild hymyili eräänlaista vinoa pikku hymyä. "Meitä he eivät -ole koskaan omistaneet -- saaneet vain -- ja sitten antaneet meidän -ajelehtia. Isä ei välittänyt omistaa meitä -- ja äiti ei voinut --. -Ei, onnettomuus johtui kai pikemminkin siitä, että he olivat liian -samanlaisia monessa suhteessa." - - - - -II. - - -Tohtori Christiansen tuli illallispöytään. Ei puhuttu musiikista sinä -iltana -- mutta yleensäkään ei juuri puhuttu paljoa. Isä nousi heti kun -oli syönyt, kiitti Dorista ruoasta ja meni omaan huoneeseensa. - -Palvelijatar korjasi pöydän. Aksel meni ikkunan luo ja katsoi ulos: - -"Millaista viheliäistä ilmaa te pidättekään tässä maassa!" - -"Hyh tuota rumaa ilmaa!" sanoi Doris. "Ajatelkaahan, jos olisi ollut -kaunista -- niin olisimme voineet olla vuonolla tänä iltana." - -Torkild katsoi ulos: - -"Tuuli on nyt idässä -- ilma kirkastuu huomiseksi." - -"Niin, sillä silloin tulee Rose", sanoi Doris nauraen. "Minun täytyy -nimittäin sanoa sinulle, Aksel -- Rose on Torkildin suuri Liebe, -näetkös --." - -Veli käännähti ärtyneenä: - -"Sinähän sen muka tiedät." - -"Sepä oli tottavie ikävää", nauroi Aksel. "Minä olin nimittäin -toivonut, että voisin mahdollisesti hieman rakastua Roseen." - -"Sinäkö -- ei ikimaailmassa! Minä en voisi ikinä kuvitella, että Rose -voisi olla sinulle jotakin. Uh ei --" - -"Vai niin? Aamupäivällähän sinä itse vakuutit ja ylistelit minulle, -kuinka viehättävä ja suloinen hän on." - -"Uh, mutta ei hän sinulle sovi, siitä minä olen varma -- sellainen -jääneito. Mutta yhdenpä minä tiedän -- tahdotko, että esittelen sinut -hänelle?" - -"Suuri kiitos -- saattaisihan tuota ainakin katsoa --" - -"Eva Møinichen -- kas häneen sinä tulet ihan hurjasti rakastumaan! Etkö -usko, Torkild? Torkild ei näet voi sietää häntä. Mutta hän onkin niin -kerrassaan pikantti. Ja niin intohimoinen sitten! Ja tiedätkö mitä minä -luulen, Aksel, sinä olet pohjaltasi hirveästi isän lainen --" - -Torkild kääntyi ympäri ikkunan luona: - -"Olenhan sanonut sinulle, Doris, etten suvaitse tuota sävyä." - -"Minun olisi kai pitänyt kysyä sinulta -- niinkuin en olisi sitä -nähnyt!" Doris istui ruokapöydällä ja heilutteli jalkojaan. - -"Kuulkaa, eikö olisi koetettava keksiä jotakin?" sanoi Aksel. - -"Vedetään verhot alas arkihuoneessa", ehdotti Doris, "ja sytytetään -lamppu -- sitten pelataan korttia ja pidetään hauskaa ja ollaan -niinkuin olisi talvi." - -"Minulla on whiskyä", sanoi Torkild. "Onko seltteriä jääkaapissa, -Doris?" - -"Ei tippaakaan. Mutta onhan hanassa vettä." - -"Voimmehan mennä minun huoneeseeni noutamaan sitä. Tulkaa --" - - * * * * * - -"Täällähän sinulla on oikein miellyttävä pesä", sanoi Aksel katsellen -ympärilleen veljensä huoneessa. - -"Torkildin huone on ainoa hauska koko talossa", -- Doris painautui -sohvankulmaan ja veti jalat käppyrään helmojensa alle. - -"Sinun huoneesi voisi olla ihan yhtä hauska -- jos viitsisit järjestää -siellä silloin tällöin", sanoi Torkild. - -"Hyi sentään, Doris -- sinun neitsytkammiosi pitäisi toki --" - -"Äh, neitsytkammio", keskeytti sisar. "Mutta nuorenmiehenhuoneet -- -minä olen ihastunut miesväen asumuksiin -- ja whiskyyn! Maljanne, -pojat!" - -Torkild lojui takakenossa keinutuolissa. Hän katsoi sisareensa -- -pyyhkäisi tuhkan savukkeestaan -- ja naurahti hieman väkinäisesti: - -"Voit olla huoleti siitä, ettet pääse Tanskaan niin kauan kuin sinulla -on noin lapsellinen maku. On parasta odottaa, kunnes olet tullut -vähemmän vihreäksi." - -Doriksen ääni kävi äkkiä pehmeäksi: - -"Uh Torkild! Tiedäthän hyvin, että minä vain höpsin. Aksel! Etkö voi -hyvin ymmärtää, että minulla on kauhean ikävä toisinaan? Ja sitten -minusta tuntuu lystiltä ärsyttää Torkildia, sillä hän on niin hanakka -kasvattamaan minua. Hän voi kyllä olla niin miellyttäväkin, mutta --. -Uh ei, Torkild, sinun olisi pitänyt ruveta papiksi -- sinä et kyllä -olisi koskaan tullut langenneeksi kiusaukseen --" - -"Doris!" Torkild nousi seisoalleen. Akselkin hätkähti. - -Sisar katsoi uhmaillen vuoroin kumpaankin. Sitten hän äkkiä purskahti -itkuun: - -"Ooh! Täällä on niin inhottavaa, niin inhottavaa minun mielestäni --" - -Hän syöksähti samassa ovelle. Torkild meni hänen jälkeensä. Aksel kuuli -Doriksen nyyhkyttävän hysteerisesti käytävässä ja veljen puhelevan -hänelle tyynnytellen. Sitten he tulivat sisään hetken perästä. Doris -kiipesi jälleen sohvalle -- hän niisti nenäänsä pari kertaa ja pyyhki -silmiään kokoonrutistetulla pienellä nenäliinalla. - -"No terveeksi, Doris", sanoi Torkild, ja Aksel otti lasinsa ja virkkoi: -"Terveeksi, Doris!" - -Nyt hymyili sisar -- ja hän hymyili, kun Torkild työnsi savukelaatikon -häntä kohti: - -"Pohjaltaan Torkild on kiltti poika, näetkös, Aksel." - -Aksel katseli ympärilleen huoneessa. Hän nyökäytti päällään seinällä -riippuviin floretteihin päin: - -"Miekkailetko sinä --?" - -"Yhteen aikaan minä harrastin sitä aika paljon. Täällä kaupungissa -oli eräs luutnantti Moberg pari vuotta sitten -- me miekkailimme aika -paljon." - -"Minä miekkailin melko hyvin aikoinani -- haluatko koettaa jonakin -päivänä --" - -"Minä olen aivan harjaantumaton nyt -- mutta on kyllä hauska koettaa --" - -"Sinähän oletkin kova urheilija", sanoi Aksel. "Innokas metsästäjä --" - -"Uh ei, älkää nyt puhuko metsästyksestä --" valitti Doris. "Äh, minä -vihaan koko urheilua!" - -Mutta toiset olivat mielissään, kun olivat tavanneet jotakin, mistä -saattoivat puhella ilman vaitioloja ja ilman kiusallista haparoimista. - -Doris joi whiskyä ja vettä, tupakoi ja haukotteli väliin. - -"Uh, minusta te olette ikäviä! Ajattele, että Rosen mielestä on hauskaa -puhella metsästyksestä Torkildin kanssa. Viime vuonna minä todella -luulin joskus, että hän oli rakastunut Torkildiin sittenkin, kun hän -jaksoi istua ja kuunnella tuollaista --" - -"Sinun pitäisi kai muuten mennäkin jo nukkumaan!" Torkild katsoi -kelloonsa,"-- muuten et joudu ylös ennenkuin hän on täällä." - -"Heti -- yksi tippa whiskyä vain vielä --" - -"Ei, nyt ei sinun ole enää terveellistä juoda whiskyä, äitiseni!" - -"Vain yksi tippa vielä." - -Torkild kaatoi hieman epävarmasti tilkan hänen lasiinsa. Doris joi. - -"Eikö ole oikeastaan omituista, Torkild, että Aksel on niin isän -näköinen. Hänellä on ruskeat silmätkin. Hän ei muistuta hituakaan meitä ---" - -"Äidinisän mielestä minä olin äidin näköinen", sanoi Aksel. - -"Et rahtuakaan. Minähän olen hänen näköisensä, -- enkö olekin, Torkild?" - -"Olet." Torkild nyökkäsi. Ja hän lisäsi hiukan viivytellen: -"Senpätähden minä tahdonkin, että sinun on oltava varovainen -- sekä -yhden että toisen suhteen." - -"Olethan sinäkin äitiin", sanoi Doris. - -"Kyllä." Torkild nyökkäsi jälleen. Ja hän virkkoi hiljaa kuten -äskenkin: "Mutta siinä on se ero, että minä tiedän sen." - -He olivat hetkisen vaiti kaikki kolme. Kunnes Torkild sanoi: - -"Nyt sinun pitää mennä nukkumaan, Doris." - -"Entäs te?" - -"Me menemme myös heti." - - * * * * * - -"Eikö Doris ole jokseenkin hermostunut?" kysyi Aksel, kun sisar oli -mennyt. - -"Hysteerinen", sanoi Torkild. Hän heilui edestakaisin keinutuolissa. -Sitten hän lausui, ikäänkuin pitemmän harkinnan tuloksena: "Mutta -- se -ei luonnollisesti tule paremmaksi siitä, että hän pysyy täällä." - -"Ei --." Aksel istui hypistellen sohvatyynyjä. Ne olivat koristetut -kanavalle ommelluilla helmiruusuilla. Ja hän nauroi ja kysyi: "Onko -totta, että sinä ompelet kanavalle?" Torkild purskahti nauruun. Aksel -nosti katseensa hämmästyneenä -- Torkildin terve, poikamainen iloisuus -sai hänetkin nauramaan, ja heillä oli molemmilla vaistomainen tunne, -että he olivat siirrähtäneet lähemmäksi toisiaan. - -"Niin, enhän minä tiedä mitään teistä kenestäkään", sanoi Aksel. "Mutta --- sinä ehkä tahdot panna maata --?" - -"Ei, istu sinä vain -- se on vain hauskaa. Minä panen aina myöhään -maata." - -"Sinulla on täällä miellyttävää. Oma pianokin --" - -"Se on äidin. Nämä ovat kaikki äidin vanhoja huonekaluja kotoa." -Torkild oli hetkisen vaiti. "Tämä oli nimittäin äidin huone --" - -"Täälläkö hän kuoli --?" kysyi Aksel hiljaa. - -Torkild nyökkäsi. - -Aksel kuiskasi vielä hiljemmin: - -"Hän teki sen itse -- eikö niin?" - -Torkild taivutti päätään myöntävästi ja kouristi lujasti tuolin -käsinojaa. - -"-- Luulin muuten sinun tienneen sen." - -"Minä arvelin sitä -- joistakin Holger-sedän lausumista sanoista. -Ymmärsin, että se oli niin -- ja että he tahtoivat salata sen minulta. -Hehän koettivat ylipäätään salata minulta kaiken, mikä koski kotioloja." - -"Se oli muuten varsin omituista. Sinähän olit kahdeksantoista vuoden -vanha silloin --" - -"Siinä oli kai myös jonkinlaista hienotunteisuutta isää kohtaan", sanoi -Aksel. Hän joi vähän ja katsoi veljeensä: - -"Sen jälkeisenä kesänä, kun te olitte Hindevadgaardenissa -- minä -oikeastaan kaipasin kovasti saada puhella sinun kanssasi. Saada -- no -niin, sinä ymmärrät. Minä tunsin itseni aina niin yksinäiseksi siellä. -Mutta tiedäthän -- siinä iässä -- sitä on arka, kaino, niin sanoakseni ---" - -Torkild kurotti eteenpäin ja kilisti lasiaan veljen lasiin. He joivat -sanomatta mitään. - -Aksel jatkoi: - -"En saanut koskaan puhuneeksi sinun kanssasi äidistä. Häpeä sanoa -muuten, minä tuskin muistankaan häntä -- vaikka olin sentään -kaksitoistavuotias, kun jouduin pois kotoa. Mutta minä kaipasin häntä --- tai ehkä kuvittelin kaipaavani häntä -- sittenkun olin poissa. -Olin sangen epätoivoissani joka kesä, kun äidinisä oli kirjoittanut -hänelle ja kehoittanut häntä tulemaan kotiin, eikä hän tahtonut. -- Se -oli muuten omituista -- olisi voinut luulla, siitä päättäen millaista -hänellä oli Kristianiassa, että hänen täytyisi kaivata omaan kotiinsa --- teidän kanssanne -- lepäämään -- eikö niin?" - -"Hän ei kai uskaltanut. Ei kai myös tahtonut, että omaiset siellä -saisivat nähdä koko surkeuden --" - -"Senkö että hän --" - -"Käytti morfiinia. Se oli vain morfiinia alussa. Se mikä sitten tuli, -se kävi paljon pahemmaksi sen jälkeen kun olimme muuttaneet takaisin -isän luo. Se seuraa kai aina perästäpäin morfinisteilla. Mutta -Teresenkadulla asuessamme oli pitkiä aikoja, jolloin hänen laitansa oli -aivan hyvin." - -"Se oli siis --" Aksel hamuili sohvatyynyn pintaa -- "hyvin pahasti?" - -"Hän koetti lakata. Äiti-parka. -- En muuten luule, että isä olisi -voinut auttaa häntä. Ei vaikka hän olisi lopettanut suhteensa rouva -Ritteriinkin. Joskus äiti sulkeutui lukon taakse viikoksi tai niille -vaihein --" - -"Sellaisessa sinä ja Doris kasvoitte --" - -"Niin. -- Toisinaan, ollessaan parempi, äiti puheli minun kanssani --- silloin hän myös soitti. Ei muuten juuri ollenkaan viime talvena. -Muistan, kuinka kerran juuri joulun jälkeen, kun istuin hänen luonaan, -hän soitti erästä Chopinin balladia -- silloin tuli isä huoneeseen. -Saanko istua kuuntelemaan soittoasi, Regitze, sanoi hän. Minä muistan -sen, sillä en ollut kuullut isän mainitsevan hänen etunimeään koko -aikana tänne tulomme jälkeen. Sitten isä käski minua menemään vähäksi -aikaa ulos. Senjälkeen äiti oli terveenä, jonkun aikaa. Ja sitten -raukesi kaikki -- hän oli -- sairaana -- yhtämittaa." - -He istuivat vaiti jonkun hetken. Kunnes Torkild jatkoi: - -"Olen arvellut itsekseni, että hän teki viimeisen yrityksen. Ja -ymmärsi, ettei se hyödyttänyt. Hän ei voinut vapautua myrkystä. -Senvuoksi hän sitten ampui itsensä." - -Aksel istui tuijottaen Torkildin valkeisiin kasvoihin. - -"Minä nukuin käytävän toisella puolen siinä huoneessa, jossa sinä -nukut nyt. Olin juuri riisuutumassa. Silloin minä kuulin sen. Ovi oli -lukittu, mutta minä juoksin alas ja kiipesin kuistin katolle ja sieltä -ikkunan kautta sisään. Silloin äiti makasi tuolla vuoteella. Hän kuoli -vasta seuraavana päivänä, mutta ei tullut tajuihinsa --" - -Torkild nousi ja meni ikkunan luo. - -"Hän oli selvänä, kun hän teki sen. Hän oli näet ollut minun luonani -noin tuntia aikaisemmin. Hän tuli sisään ja kysyi -- luullakseni, oliko -minulla parsittavia sukkia, tai jotain sellaista. Ja sitten hän kysyi, -enkö panisi nyt maata. Minä istuin nimittäin lukemassa -- ja siihen -minä vastasin myöntäen. Sitten hän tahtoi suudella minua --" - -Hän vaikeni. Aksel nousi ja meni veljeään kohti, mutta pysähtyi ja jäi -seisomaan pianoon nojaten. Torkild nyyhkytti tukahtuneesti otsa ikkunan -poikkipuuta vasten. - -Hetken kuluttua hän suoristautui. Aksel näki vain solakan tumman varjon -ruutua vasten. - -"Minä en ollut suudellut äitiä viime kuukausina. Kun hän lähestyi -suudellakseen, en ollut sitä näkevinäni. Kerran hän pyysi -- ja silloin -minä juuri hätimiten kosketin hänen poskeansa. Silloin hän tarttui -minun päähäni, ja minä -- et saa, äiti, sanoin minä. Oi herra Jumala -niitä äidin silmiä. Kuinka olenkaan katunut, etten sanonut hänelle sitä -silloin. -- Mutta minä olin kuudentoista vanha -- tiedäthän millaisia -ollaan silloin --" - -"Niin. Silloin voidaan olla säälimättömiä." - -"Ei, ei. Ei se ollut sitäkään. Minä olin saanut -- taudin. Mutta sanoa -sitä äidille --" - -He olivat vaiti molemmat. Kunnes Torkild virkkoi -- ja Aksel saattoi -erottaa hänen sairaan hymynsä äänestä: - -"Isä keksi sen viikkoa jälkeen äidin kuoleman. Hän tapasi jonkun -lääkkeen --" - -He seisoivat hiljaa hetken aikaa. Kunnes Aksel meni ikkunan luo. Pilvet -kulkivat repaleisina itätuulen ajamina -- kalpeansinisellä taivaalla -leijui valkoinen, ohut alakuun suikale. - -"Sinä taisit olla oikeassa. Ilma kirkastuu huomiseksi." - -"Siltä näyttää." - -"Alkaa jo vaaleta", sanoi Aksel. "Yöt ovat vielä lyhyemmät täällä kuin -Tanskassa." - -Torkild katsoi kelloonsa. - -"Niin. Kahden tunnin päästä nousee aurinko. Sinä menet kai nukkumaan -nyt?" - -"Menen. Sinun on sitäpaitsi mentävä noutamaan neiti Wegneriä kello -kahdeksan --" - -"Niin, minä arvelen, että menen Doriksen kanssa häntä noutamaan." - -"Minä en kai ole nähnyt Rose Wegneriä sen jälkeen kun hän oli -kymmenvuotias", virkkoi Aksel miettivästi. "No hyvää yötä sitten --" - -"Hyvää yötä." - -Torkild seurasi häntä ovelle. Aksel pani äkkiä kätensä hänen olalleen: - -"Kiitos sinulle siitä, että kerroit minulle tämän -- äidistä." - -He puristivat toistensa käsiä -- hieman hämillään. - -"Hyvää yötä vain --" - -"Hyvää yötä --" - -Torkild sammutti lampun ja istuutui ikkunalaudalle. Aamuilma tulvahti -häntä vastaan kuin merikylpy, viileänä ja raikkaana ja täynnä kuusamain -tuoksua, jotka vihreän maton tavoin peittivät hänen ikkunansa alla -olevaa kuistinkattoa. Hän istui ja antoi sen huuhdella yltään -paljon whiskyn ja tupakan nauttimisen synnyttämää painostusta ja -epämieluisuutta -- ja samalla omassa sisimmässä itsessään pyörivää -ja surisevaa epämieluisuutta -- tunnetta, että hän myöhemmin ehkä -mielessään arvelisi sanoneensa liian paljon. - -Taivas oli jokseenkin kirkas nyt, ja melkein valkea. Korkealla -taivaanlaella purjehtivat viimeiset tummansiniset pilvenriekaleet, ja -idässä vuonon yläpuolella oli usvaharju, joka punoitti ruosteeseen -vivahtavana sillä kohtaa, mistä aurinko tulisi nousemaan. Meri -aaltoili vielä raskaana ja harmaana ja levottomana -- rannan kohina -kuului pohjasävelenä puutarhan lehvistöjen suhinan ja aidan viereisten -saarninlehtien lepatuksen ja kaikista oksista valuvien vesipisarain -tipahtelun läpi. - -Oli ikäänkuin kaikki värit olisivat nukkuneet nyt ennen auringon -esiinpuhkeamista -- ulkona oli ihan valoisaa, mutta niityt olivat -harmaanvihreät ja pensaikko mustanvihreä ja harjut harmaansiniset -- -ja Rokken talojen punaiset ja keltaiset ja valkeat rakennukset vuonon -toisella puolen olivat loistottomat. - -Kun _hän_ nukkui, olivat varmaankin hänen kasvonsa yhtä hiljaiset ja -viileän raikkaat kuin aamuinen maailma tuolla ulkona --. - -Rose -- minä tahdon nukkua sinun sylissäsi, Rose, äänsi hän valittaen -ulos aamunkoittoon. - --- Muutaman tunnin kuluttua hän saisi jälleen nähdä hänet. Tämä -valvottu yö, jona hän oli penkonut muistoja, jotka aina saivat -hänen hermonsa värisemään, tuntui hänestä kuin jälleennäkemisen -valmistelulta. Ja koko hänen olemuksensa vapisi kaipauksesta häneen ja -jännityksestä niitä kesäisiä vuorokausia kohti, joita hän nyt lähestyi. - -Vaikka eihän hän odottanut, että mitään tapahtuisi. Kaikesta siitä -huolimatta, mitä heillä oli ollut yhteistä, -- _heidän välillään_ ei -ollut koskaan tapahtunut mitään. Ei mitään ollut tapahtunut, muuta kuin -mitä tapahtui hänessä itsessään. - -Ja jokainen nyt lähenevistä päivistä tulisi olemaan täynnä tapahtumia -hänelle, mutta Roselta menisivät päivät ohi poutineen ja sateineen; -uimassakäyntejä ja mustikkaretkiä ja kalamatkoja nuotioineen ja -kahvinkeittoineen saarilla jäisi niistä hänen mieleensä. Ja Torkild -muistaisi retkiltä, millaiselta Rose oli näyttänyt seisoessaan -vyötäisiään myöten vaapukkapensaissa solakat käsivarret eteenpäin -kurotettuina marjoja poimien, ja saarilla vietetyistä kesäöistä -hän muistaisi Rosen levolliset silmät ja kaukaisen ilmeen hänen -kasvoillaan, hänen tuijottaessaan tyynen meren yli, ja nuotion leimusta -hän muistaisi, miten se oli punannut Rosen hohtavan tukan, ja hän -muistaisi, kuinka Rose tuli kävellen puutarhan halki Doriksen kanssa, -ja hänen vankka tukkansa riippui raskaana ja sitkaana ja tummana -merivedestä solakkaa selkää pitkin. Ja hän muistaisi, kuinka hänen oma -sydämensä oli takonut mykkänä hänen sisässään, aina, aina, aina, päivät -ja yöt, että hänen pitäisi heittäytyä maahan ja anoa itselleen kotia -Rosen helmassa. - -Ja jokaisena unettomana, valvottuna yönä hän ajattelisi -- huomenna -ehkä. Huomenna voin ehkä sanoa sen. Saattaisi tapahtua jotakin -- niin -että minä voin sanoa hänelle kaikki. Mutta mitään ei tule tapahtumaan. -Rose tulee olemaan lempeä ja raikas ja kuulas kuin kesäaamu, -sisarellisen suloinen ja ystävällinen. Hän tietää, että minä rakastan -häntä, koska en ole voinut olla sanomatta sitä -- niin monta, monta -kertaa. Mutta kun hän ei aavastakaan, mitä rakastaminen merkitsee --. - -Hän oli sanonut, minä rakastan sinua. Mutta kun Rose ei ymmärtänyt, -mitä se oli, niin oli hänen sisäisen kainoutensa vastaista selittää -sitä. Kaipuutaan häneen, joka oli sellainen kuin hän, Torkild, olisi -tahtonut olla, mutta jollaiseksi hän ei ollut saanut rauhaa tulla. Niin -kauan kuin hän oli tuntenut Rosen, Oli tämä omistanut kaiken, mitä hän, -Torkild, hartaimmin ja toivottomimmin oli halunnut. Ja niin hän oli -johtunut halajamaan Rosea -- hänestä tuntui, että sinä hetkenä, jona -hän saisi ottaa syliinsä tämän, syleilisi hän kaikkea, mitä hän oli -halannut niin epätoivoisesti, niin katkerasti, kaikkina lapsuutensa -pitkinä kodittomuuden ja epätoivon ja häpeän vuosina. - - * * * * * - -Alhaalla löi kello kolme. Kolme tuntia oli hänellä aikaa nukkua. Hän -nousi seisomaan. - -Huone näytti vastenmieliseltä aamun valossa -- tahraisella -pöydällä olevine tyhjine whiskypulloineen ja likaisine laseineen. -Savukkeenpätkiä ja tuhkaa oli kaikkialla, pianon kynttiläjalustoille -kasattuna ja lattialle viskeltynä --. Hän ei jaksanut mennä nukkumaan -täällä --. - -Hän otti lakkinsa. Tøsa, joka oli nukkunut keinutuolissa, kapsahti -alas ja hyppäsi häntä vastaan. Torkild hiljensi koiraa ja hiipi hiljaa -portaita alas, ulos talosta. - -Peltojen välitse kulkevan polun vierillä oli sateen litistämiä -sinikello- ja keltamataramättäitä. Ensimmäinen auringonjuova hohti -kultaisena talon takana olevan harjun ylimmällä huipulla. Oli -hiljaista ja viileää -- hiukan pikkulintujen piiskutusta, kun hän tuli -metsään, missä sade oli huuhtonut havuneulaset pieniin kinoksiin polun -poikki. Sammal ja kanerva kiilsivät kosteudesta paisuneina. Hän riipi -kourallisen mustikoita -- ne maistuivat niin hyviltä ja raikkailta -tupakan ja whiskyn jälkeen. Tøsa puikkelehti hänen ympärillään nuuskien -sinne ja tänne. Kun hän saapui vanhalle miilunpohjalle, loisti aurinko -kuusenlatvoissa. - -Ja hän kutsui vanhaa iloaan, ylpeää ja alistunutta iloa jota hän oli -kasvattanut kaikkina kuluneina vuosina --: - -Eikö hänen pitäisi olla onnellinen sittenkin jo siitä mitä oli: että -Rose oli sellainen kuin oli ja että hän voi nähdä; sen ja että hän -rakasti Rosea. Ja muutaman tunnin kuluttua hän kohtaisi hänet jälleen, -olisi lähellä häntä, kuulisi hänen äänensä, koskettaisi hänen käsiään, -näkisi hänet, joka oli ihaninta maailmassa hänelle --. - -Mitään ei tulisi tapahtumaan. Kyllä varmasti tulisi tapahtumaan -jotakin. Kaikki maailmassa hänelle tulisi tapahtumaan -- joskaan ei se, -mitä hän toivoi. Se mitä heidän välillään oli tapahtunut -- se oli ehkä -liian vähän Roselle nyt -- jonakin päivänä se muuttuisi toiseksi. Ja -hänelle, Torkildille, oli se hänen elämästään se, minkä hän muistaisi -vielä kuolinhetkellään --. - -Torkild sulki silmänsä hetkiseksi. Uhmaista riemua! tuntien hän imi -vanhan muiston makeutta. Hän muisti kevätillan rouva Wegnerin pienessä -arkihuoneessa Stensgatenin varrella. Viimeisen kullankeltaisen -auringonsäteiden valelun ikkunan veripunaisilla pelargonioilla, -pienillä valkoisilla empirehuonekaluilla, joiden risaiset ja -haalistuneet päällykset olivat kerran olleet vihreäjuovaista -silkkiä. Kirpeän raikkaan lemun, joka levisi kaikkialle huoneeseen -maljakoissa ja laseissa olevista kevätlehvistä ja kukista. Suuren -orvokeilla täytetyn kulhon ompelupöydällä ikkunan luona, missä Rose -istuu äidin nojatuolissa. Niin, hän muisti lempeän, kellertävän -ilta-auringon loisteen Rosen hohtavalla tukalla, hienossa untuvassa -pitkin lapsellisesti pöyristyvän posken viivaa, huulet, jotka -auringonpaisteessa kävivät läpikuultaviksi kuin helakat vaapukat, -silmät, jotka imivät itseensä valonsäteitä kuin tyyni vesi. Sileässä -tummassa kävelypuvussaan näytti Rosen ruumis niin äärettömän -neitseelliseltä, hennolta ja vienolta, hiukan kulmikkaan tyttömäiseltä. - -He olivat tehneet kävelyretken yhdessä iltapäivällä Gaustan puron -varrelle ja poimineet kukkia. Silloin oli ilma ollut harmaa, joku -yksityinen vesipisara tipahti silloin tällöin. Valkovuokot versoivat -kalpeanvihreän, valkotähtisen maton kaltaisina harmaiden lepänrunkojen -välissä pitkin puron rantamaa, kuihtuneenkeltaisten mäenkaltaiden -juurella. - -Rose oli puhellut heidän kävellessään -- siihen tapaan kuin hän joskus -puheli -- ainoastaan hänelle, sen Torkild tiesi. Vain Torkild tunsi sen -levottomuuden, sen kärsimättömyyden, joka kätkeytyi Rosen rauhallisen, -lempeän olemuksen taakse. Kevät ja ilma, kalpeanharmaa taivas, kalpeat -viluiset kevätkukat sateenpisartelussa, kaikesta versovasta ja -kukkivasta nouseva raskas uho, ne ne varmaan houkuttelivat surumielen -Rosesta esiin sinä päivänä. Se johtui hänen ikuisesta tuskastaan ajan -kulumisen tähden, niistä nuorista voimista, jotka hän tunsi itsessään -ja joita hän ei saanut käyttää. Se johtui kai yksinkertaisesti -hänen terveestä ruumiistaan, joka kapinoi toimettomuutta vastaan -- -niitä pitkiä työpäiviä vastaan, jolloin hänen sormensa hyppelivät -kirjoituskoneen näppäimillä ja aivojen täytyi työskennellä lakkaamatta, -sillä välin kuin lihakset olivat tuomitut lepäämään ja verenkierto kävi -hitaaksi ja veltoksi hänen toimettomassa ruumiissaan. - -Torkild oli tuntenut tämän -- että Rosen raskasmielisyys oli itse -terveyden kapinoimista. Ja hänen omansa oli sairaan toivotonta -raskasmielisyyttä. Niin hän oli kulkenut vaiti ja kuunnellut -- -voimattomasti kaivaten, että voisi kaivata samoin kuin Rose. Heidän -kulkiessaan kotiin liukui pilvipeitto taivaanrantaan, aurinko painui -sen harmaan reunan alle, ja sen viistot kultaiset säteet näyttivät -Torkildin mielestä valelevan Rosea kuin kaste. Kun he tulivat Rosen -huoneeseen, oli se täynnä valoa, ja heidän istuessaan siellä Rose -ikkunan luona auringonpaisteessa, Torkild varjossa nojasohvalla, oli -Torkild äkillisen mielijohteen valtaamana kertonut Roselle saman, minkä -oli kertonut veljelleen tänä yönä. - -Hänen lopetettuaan olivat he istuneet hiljaa jonkun hetken. Avoimista -ikkunoista leyhyi kevätilma huoneeseen tuoden mukanaan tuoreen pölyn -hajua kadulta ynnä leikkivien ja huutelevien lasten ääniä. Äkkiä oli -Rose noussut ylös. Hän tuli Torkildin luo, otti hänen päänsä molempien -käsiensä väliin ja suuteli häntä, ensin otsalle ja sitten äkkiä suulle. - -Hän ei puhunut mitään, eikä Torkildkaan. Torkild liukui lattialle Rosen -eteen ja makasi siinä polvillaan pää painettuna Rosen lanteeseen. - -Silloin hän kuuli rouva Wegnerin pistävän avaimen eteisen oveen, ja hän -nousi nopeasti ylös. - -Rosen äiti tuli sisään, sanoi hyvää iltaa ja kysyi, oliko hän tullut -jäädäkseen juomaan teetä. Torkild sanoi ei kiitos, hänen täytyi mennä -kotiin lukemaan. Mutta hän tiesi tuskin itse, mitä sanoja hänen -huulensa lausuivat. Ajan ja paikan ulkopuolella olevalta näyltä, -merkiltä koko hänen elämäänsä varten näyttivät hänestä nuo molemmat -naiset, jotka seisoivat rinnakkain hämärtyvässä huoneessa -- toista hän -oli rakastanut kautta koko lapsuutensa, ja toista hän tiesi tulevansa -rakastamaan kautta koko täysi-ikäisyytensä --. - -Tuo ilta -- tuo hetki tuntui hänestä siltä kuin kaikki, mitä hän oli -elänyt, olisi kokoutunut siihen, ja kaikki, mitä hänen oli elettävä, -olisi tullut nyt määrätyksi. Hän oli tiennyt sen silloin, ylpeänä -kuin varhaisnuoruus on ylpeä siitä, minkä se tuntee kohtalokseen. -Lapsellisesti hän oli silloin ajatellut tovereitaan -- hän kävi -kauppaopistoa -- mitä he olisivat sanoneet, jos olisivat tienneet. Ei -se olisi näyttänyt heidän mielestään miltään -- niin viatonta asiaa -kuin lapsuudenystävättären sisarellista suudelmaa eivät he suinkaan -pitäisi minään seikkailuna. -- Hän, hän oli kohdannut kohtalonsa, -tuntenut sen ja hyväksynyt sen. Mutta nyt aikuisena -- tuo elämys oli -vielä hänen edessään samassa kohtalon valossa. Jos Rose kerran tulisi -hänen omakseen -- sisimmässään hän ei ollut koskaan epäillyt sitä, että -tämän kerran piti tulla hänen omakseen -- niin se olisi vain kaiken -sen täyttymys, mikä oli alkanut sinä iltana. Lopulta, sittenkuin hänen -elämänsä olisi valmis, tulisi hänestä kai tuntumaan, että tuo päivä, -jolloin hän tuli Rosen omaksi, merkitsi enemmän kuin se päivä, jona -Rose tuli hänen omakseen. - - * * * * * - -Ehkäpä se seikka, että hän jo poikana oli häätynyt miettimään tuota -ainaista aihetta vanhempien välisestä suhteesta, vaikutti sen, että -Torkildin aistit olivat heränneet niin varhain -- liian varhain. Hän -muisti poikuuspäivänsä ja poikuussyntinsä kuin hekuman ja katumuksen, -kiusausten ja lankeemusten ja häpeän painajaisen. Ja äidin kuoleman -edellisenä kesänä hän oli palatessaan jalkamatkalta joidenkin -vanhempien toverien kanssa tullut Kristianian kautta. Eräänä iltana, -juotuaan aika paljon, he olivat menneet tyttöjen luo. - -Jo silloin oli hän itse nimittänyt tunnettaan Rosea kohtaan -rakastumiseksi. Hän kulki uneksien Rosesta, sepitti keskusteluja -ja tilanteita, mutta hänen kuvitelmansa olivat aivan ruumiittomia. -Hänelle _oli_ rakkaus juuri kaikkea ruumiitonta -- kalpeansinisestä, -surunvoittoisesta unelmamaailmastaan, jossa hän palvoi Rosea, sulki -hän intohimoisesti pois sen vietin, joka oli luonut kurjuuden hänen -lapsuusmaailmaansa ja hänen omaan ruumiiseensa. Tuntuipa hänestä, että -tuo unelmien paratiisi, joka sisälsi kaiken mitä hän tiesi onnellista -ja kaunista, toivottomasti katoaisi ja tallautuisi lokaan, jos hän vain -kerrankaan ajatuksissaan kajoaisi Roseen muuten kuin kunnioittavin -sormenpäin ja mitä hellävaraisimmin suudellen hänen käsiään ja poskeaan. - -Hän oli sairastunut, oli luullut joutuneensa tuhon omaksi, ja hän oli -ollut mielessään varma siitä, että hän tekisi lopun kurjuudestaan -samoin kuin äiti oli tehnyt -- ennemmin tai myöhemmin. Mutta hänen -suhdettaan Roseen se ei ollut lainkaan muuttanut. Hänen elämänsä, niin -kauan kuin hän oli ollut tietoinen siitä, että hän eli, oli ollut jakso -inhoittavia ja karkeita onnettomuuksia -- tämä viimeinen merkitsi -hänelle loppua. Rose eli toisessa maailmassa, heidän välillään oli -ammottava kuilu, ja Torkild saattoi vain uneksia itsensä Rosen puolelle. - -Sitten oli Rose suudellut häntä. Sinä ainokaisena sekuntina, jona hän -oli tuntenut Rosen suun omalla suullaan, oli käynyt kuin liekki hänen -lävitseen. Heidän välillään ei ollut kuilua, Rose oli ottanut hänen -päänsä käsiensä väliin, hän oli tuntenut Rosen ruumiin omaansa vasten, -sinä hetkenä, jona hän oli polvillaan Rosen edessä, hän oli ymmärtänyt, -että he elivät samassa maailmassa, että tuon olennon, joka oli itse -kauneus ja puhtaus, terveys ja rauha, hän saattoi sulkea käsiinsä ja -painaa syliinsä. Tuo lämmin, joustava tytönruumis oli se ihana, elävä -todellisuus, johon sisältyi kaikki se, mitä hän oli kaivannut koko -ikänsä. - -Torkild ei mennyt kotiinsa sinä iltana -- hän palasi takaisin -niille poluille, joilla hän oli päivällä kulkenut Rosen, kanssa. Yö -oli kuulas ja kylmä; taivasta vasten, joka oli keltaisenvihertävä -kuin reininviini, piirtyivät metsäiset harjut mustina terävin -kuusenlatvoin, siellä täällä kohotti alaston lehtipuu latvakudoksensa -ilmaa vasten. Torkild käveli alhaalla mäkien välissä, seuraten puron -juoksua ylöspäin, ja kun hän työntyi tiheikön läpi, hipoivat nuoret, -märät, kirpeän mahlanlemuiset lehvät hänen kasvojaan -- kastetta -laskeutui runsaasti siellä puronlaaksossa. Märässä, kylmässä ilmassa -oli pelloilta tulevan rydönpolton, mullan ja idun hajua, hän tunsi -sen vaatteiden läpi, ihossaan asti kuin kylvyn, joka lupasi hänelle -puhtauden ja terveyden jälleen. Ylhäällä mäenkaltaalla hän heittäytyi -maahan, upotti kasvonsa valkovuokkomattoon, painoi huulensa kosteaa -multaa vasten. Hänestä tuntui kuin ei hän olisi koskaan ennen sitä -ajatellut -- että kaikki elämän kauneushan oli juuri ruumiin, aistein -valloitettava. Ei mitään taivasunia voinut sielu luoda, jollei -ruumis, aistit keränneet ainesta -- taivaan kukat oli luotava niiden -mukaisiksi, jotka kasvoivat maan päällä, enkelien täytyi laulaa niiden -sävelten mukaan, joita ihmiset maan päällä olivat luoneet, kaiken -ilmestyskirjan loiston, katujen kullan ja porttien päärlyt, perustuksen -ametistit ja krysoprasit ja kalliit kivet olivat ihmiset kantaneet -taivaaseensa ruman, ihanan maansa pinnalta --. - -Aisteillaanhan hän joi tämän kevätyön sanomattoman raikasta ja -puhdasta kauneutta, ilman tuoksua, kukkien viileyttä, taivaan kaunista -kuulautta, laulurastaan säveliä Gaustan metsästä ja puron solinaa -ja pulpahtelua sen mäen juurelta, jolla hän makasi. Ja se, jota hän -rakasti, hänen kauneutensa, hänen raikkautensa oli yhtä maallista ja -todellista kuin kaikki rumakin hänen elämässään. Rinnakkain he kulkivat -saman maan pinnalla, niin lähellä toisiaan, että heidän huulensa voivat -yhtyä suudelmassa. - - * * * * * - -Auringonsilta kulki leveänä ja valkoisena vuonon yli, kun Torkild -laskeutui rantaan. Hän riisti yltään vaatteet, ojenteli itseään -hetken alastomana auringonpaisteessa ja liukui sitten hitaasti veteen -selkä jyrkkää rantakalliota vasten. Levät hipoivat ryömien ylös hänen -jalkojaan pitkin, hän antoi itsensä painua aivan niiden sekaan. Tässä -juuri rantakallion juurella oli kuin kokonainen niitty kauniita -kullanruskeita merikasveja. Hän oikaisihe niiden sekaan hetkiseksi, -ennenkuin lähti uimaan ulommaksi päivänpaisteessa. - - - - -III. - - -Torkildin muistot Rosesta alkoivat eräästä kesäisestä sunnuntaista, -jolloin hän ja Doris olivat olleet äidin kanssa vierailemassa -Wegnerillä. Hän tiesi tosin olleensa Rosen seurassa ennemminkin. Hänen -vanhempiensa yhdessäolon viimeisinä vuosina oli rouva Christiansen -ollut yhden kesän Tanskassa kaikkien kolmen lapsensa kanssa. Torkild -muisti hyvin, kuinka silloin Karen-täti oli tullut eräänä päivänä -ja sanonut, että he saisivat lähteä mukaan ajelemaan Nyborgiin -tervehtimään pientä norjalaista tyttöä, "niin suloista pikku tyttöä", -sanoi hän. Torkild kuvitteli kuitenkin tältä matkalta muistavansa -linnakaivannon vieressä olevan vanhan kauppiaskartanon -- mutkaisen, -päivänpaahtaman kadun kanavan partaalla, minkä vihreään, tiiviiseen -veteen vastapäätä olevan linnasaaren puut kastoivat oksiaan ja missä -joutsenet liukuivat kukkivien kaislojen seassa, Vogeliuksen suuren -pihan, missä ruohoa kasvoi kivityksen lomissa ja missä oli lukemattomia -piiloja talleissa ja varastohuoneissa ja torikojuissa ja heinäylisillä -ja kanakopissa. Mutta Rosea hän ei muistanut siltä kerralta, jolloin -hän, Torkild, ajoi Hindevadgaardenista häntä tervehtimään -- kaksi -lihavaa ruskeaa hevosta vaunujen edessä ja helyjä valjaissa. - -Ensimmäinen muisto Rosesta oli siltä ajalta, jolloin hän ja Doris -asuivat äitinsä kanssa Teresenkadulla. - -Edellisenä syksynä he olivat lähteneet Hellerudista. Hän muisti sen -kuin jonakin epäselvänä, unentapaisena kauhuna. Mitä heidän ympärillään -tapahtui, sitä eivät kolme pientä sisarusta ymmärtäneet. Mutta Torkild -oli sentään käsittänyt, että jotakin hirmuista se oli, ja häntä ahdisti -kuolettava pelko, että hän saisi tietää, mitä se oli. "Voi niitä -lapsiraukkoja sentään", oli hän kuullut karjapiian sanovan joillekin -toisille pihalla -- hänen istuessaan lastenkamarin ikkunassa. "Oi voi -sentään, että ihmiset voivat sillä lailla asiansa laittaa --" silloin -hän juoksi pois ikkunasta ulos käytävään, peläten saavansa kuulla -enemmän. Hän alkoi väristä ahdistuksesta, kun joku katsoi häneen siihen -osaaottavaiseen tapaan, jolla kaikki katsoivat heihin lapsiin silloin --- tahi kun heidän äänensä kävi araksi ja miltei itkunsekaiseksi, -niinkuin lapsenpiian, silloin kun tämän piti kutsua heitä sisälle -syömään. Hän tunsi kauhua, samanlaista kuin silloin, kun hänen pimeinä -iltoina oli mentävä yläkerrassa olevasta lastenhuoneesta alas ensi -kerrokseen. Käsi seinähirsiä vasten hän haparoi eteenpäin sysipimeässä -käytävässä, peläten, että lattia äkkiä loppuisi ja hän syöksyisi -päällään portaita alas, niinkuin hän oli tehnyt kerran pienenä -ollessaan. - -Eräänä päivänä heille kerrottiin, että heidän isänsä oli matkustanut -pois. Hän ei tullut takaisin, eikä kukaan vastannut, kun Doris kyseli -häntä. Torkild tunsi, ettei hänen pitänyt kysellä. Ja eräänä aamuna -jonkun aikaa sen jälkeen noudettiin heidät äkkiä alas ruokasaliin -- -äidinisä oli tullut. Siinä hän istui lahjoineen, tuo satuhenkilö, -jonka he muistivat juhlallisilta kesäisiltä Tanskan-matkoiltaan--mutta -kuitenkin Torkild aavisti, että hänen tulonsa merkitsi jonkin olevan -hullusti. Niin, kun äidinisä ja äiti istuivat kahdenkesken tuntikausia -lukittujen ovien takana huoneessa ja kävelivät yhdessä edestakaisin -ulkona hoitamattomassa syksyisessä puutarhassa ja lapset ajettiin -pois, jos he tulivat jälkeen, tunsi Torkild peloittavaa kaameutta sen -johdosta. Eräänä iltana istui Aksel ylhäällä lastenkamarissa kulmat -rypyssä ja kiharatukan alla oleva leveä, matala otsa uhkamielisesti -eteenpäin työnnettynä, niin että hän muistutti pientä vihaista -sonnimullikkaa. "Minä en tahdo", toisti hän vain tuon tuostakin. -"Minä en tahdo lähteä sen kanssa." Torkild sai tietää palvelijalta, -että Akselin piti seurata äidinisänsä mukana takaisin Tanskaan. Ja -seuraavana päivänä oli Aksel hyvin halukas lähtemään ja kerskui -pikkuveljelle ja arentimiehen pojille ukin monista hevosista. - -Niin riistettiin myöskin veli pois kodista. Ja lopuksi tultiin -ja kerrottiin hänelle, että hän ja Doris ja äiti matkustaisivat -Kristianiaan. Silloin hän tuli iloiseksi -- he matkustaisivat sinne -junalla, ja se oli niin hurjan lystiä. - -Mutta hän heräsi aamulla isossa huoneessa, missä huonekalut olivat -sikinsokin röykkiöön pinottuina töryn ja pakkauspaperin seassa. -Ikkunan eteen, joka oli lähinnä sitä sohvaa, missä hän oli nukkunut, -oli ripustettu ruskea saali, mutta se ei ylettynyt kuin ikkunan -puoliväliin, ja toinen verhoton ikkuna irvisti alastomana. Tympeä ja -iloton harmaa valo valautui huoneeseen, jossa oli vaaleanharmaat seinät -täynnä naulanreikiä ja läiskiä taulunkehysten jäljiltä. Kadulta kuuluva -vaunujen räminä raastoi maalaislapsen korvia. Hän juoksi ikkunaan -katsoakseen kaupunkia, johon saapumista hän oli niin jännittyneenä -odottanut. Suoraan vastapäätään hän näki suuren, likaisenvalkoisen -talon, jossa oli paljon ikkunoita; vaikka monissa niistä oli kukkia, -oli talo hänestä kuitenkin vankilan näköinen, sellaiseksi kuin hän sitä -kuvitteli; se oli työläisasunto. - -Hän pujahti ulos huoneistosta, missä laatikoita ja säkkipakkauksessa -olevia huonekaluja oli huiskin haiskin, alas kulunutta ja likaista -porraskäytävää, missä oli inhoittava haju -- jokaisessa portaiden -käänteessä oli käymälänovi. Vaaleanvihreät seinät olivat kirjoitetut -täyteen nimiä ja rumia sanoja. Hän kurkisti alas pihamaalle; se oli -kivetty, ja sen takana oli vielä harmaampi ja rumempi rakennus kuin se, -jossa he asuivat. Ilma vaikutti häneen ahdistavasti -- ja nälkä hänellä -myöskin oli; äiti vastasi, ettei hän ollut ehtinyt vielä ostaa ruokaa, -kun hän pyysi syötävää. Hän pujahti portista kadulle. - -Se näytti hänestä loppumattoman pitkältä, rakennusröykkiöt tekivät -valtavan vaikutuksen, niin suuria ja raskaita ja harmaita ne olivat -ja kaikki kivestä. Hän alkoi hiljakseen kulkea katua pitkin -- ja -vähitellen hän unohti pelokkuutensa. Siellä oli maitopuoteja, joiden -ikkunoissa oli enemmän suklaata ja makeisia kuin Torkild oli luullut -maailmassa olevankaan. Siellä oli teollisuusliikkeitä, joissa oli -huimaavan suuret määrät leikkikaluja, ja muuan tupakkaliike, jossa oli -sieviä kortteja ja piippuja ja kävelykeppejä. Talot olivat paljon, -paljon suurempia kuin Nyborgissa -- ja kaikkityynni mielenkiintoisempaa -siksi, että hän tiesi _asuvansa_ täällä. Hän seisoi loppumattoman kauan -töllistelemässä joka ruudun edessä -- kaikki huolet olivat hetkeksi -unohtuneet. - -Mutta sitten hän saapui talorivien päähän. Katu loppui kenttään, jota -ympäröi korkea pystyaita. Kentän takana oli mäkiä ja niillä yksityisiä -kaupunkitaloja, mutta ne olivat harvassa kaukana toisistaan, se ei -muistuttanut maaseutua, josta hän tuli, eikä kaupunkiakaan, millaisena -sen tuli olla hänen käsityksensä mukaan -- hän tunsi itsensä ikäänkuin -pettyneeksi, seisoessaan siinä tuijottelemassa. Hän ryömi aidassa -olevan reiän läpi ja astui varovasti kentälle. Ruoho oli lyhyttä ja -ohueksi kulunutta, ja sillä risteili leveitä tallattuja polkuja. Kentän -halki juoksi puro, se kulki alhaalla pienessä laaksossa suurten leppien -välissä. Mutta kun hän tuli laaksoon, näki hän, että se oli ruma, -täynnä pullonsirpaleita ja kellastunutta sanomalehtipaperia ja törkyä. -Vesi purossa oli harmaata ja pahalta haisevaa. Puron toisella puolen -mäen rinteellä makasi joitakin miehiä liikkumattomina -- hän kuvitteli -äkkiä, että ne olivat kuolleita, murhattuja -- hänellä oli jonkinlainen -epäselvä käsitys, että kaupungissa murhattiin ihmisiä. Hän kääntyi -ympäri ja juoksi, kunnes oli jälleen kadulla. - -Kaukana katukäytävällä hän näki Doriksen. Tämä näytti niin -pikkuruikkuisen pieneltä suurten harmaiden talojen juurella. Doris -huusi hänelle, että hänen piti tulla sisään syömään. Ylhäällä -keittiössä oli pitkä vieras herrasnainen, joka purki auki hienoja -kääröjä. Torkild ei ollut koskaan maistanut sellaista ruokaa mitä tuo -vieras rouva oli tuonut eikä koskaan niin hyvääkään -- kaakaota ja -lihapullia, jotka oli kastettu tiilenpunaiseen jauhoon, ja leivoksia -ja viinirypäleitä lopuksi. Kun hän oli syönyt, sanoi rouva, että hänen -tulisi auttaa häntä ja äitiään; häntä lähetettiin sinne ja tänne, -tuomaan milloin hohtimia, milloin purjelankaa, nauloja ja vasaraa, -sillävälin kuin he purkivat pakkauksia ja järjestivät. Rouva sanoi -"kiitos, ystäväni", ja "oi Torkild, tahdotko olla niin ystävällinen --". -Hän oli niin kaunis ja kiltti. Hän puhui tanskaa kuten hänen -äitinsäkin. Hän oli Rosen äiti. - -Eräänä sunnuntai-aamupäivänä seuraavana keväänä he sitten menivät -käymään Wegnerillä. He kävelivät loppumattoman kauas ja tulivat -sellaiselle kaupungin syrjälle, jossa hän ei ollut koskaan ennen ollut. -Hän ei tuntenut siitä paljon muuta kuin Teresenkadun ja Pajukujan, -joiden kautta tie kulki vanhalle katedraalikoululle, jota hän kävi. -Täällä oli kuin aivan eri kaupunki, rikas ja kaunis ja onnellinen -kaupunki, jossa oli huviloita pienissä puutarhoissa. Kaksi kertaa hän -oli nähnyt suihkukaivon puutarhoissa, ja hänen ja Doriksen täytyi -välttämättä saada seisahtua katselemaan. Vihantaa ja kukkasia oli -talojen ympärillä, hienoja verhoja ja messinkiruukkuja ikkunoissa. He -tulivat kadulle, joka oli liidunvalkoinen päivänpaisteesta ja pölystä; -toisella puolen oli hienoja huviloita hyvinhoidetuissa puutarhoissa, -toisella kohosi vuorenseinä pystysuorana, ylinnä ravistuneita kuusia -ja petäjiä silkinkiiltävää, vaaleansinistä kesätaivasta vasten. Katua -pitkin ajoivat punaiseksi lakeeratut leipurinvaunut, ja jonkunlaisesta -epämääräisestä halusta panna vastalause, hän ei oikein tiennyt -mitä vastaan -- sitä tunnetta vastaan, ettei hän kuulunut tähän -huolettomaan, itsevarmaan maailmaan, Torkild juoksi vaunujen jälkeen -ja tarrautui riippumaan niiden taakse, mutta äiti huusi hänet pois. -Eräässä huvilassa seisoi pieni valkopukuinen tyttö kuistilla -- se oli -Rose, hän asui siellä. - -Wegnerillä oli valkeaksi lakeeratut, silkkipäällyksiset huonekalut -arkihuoneessa, ja lapset saivat suklaata. Rouva Wegnerillä oli -kultainen nuoli pistettynä ruskean hiussykerön läpi ja valkoinen -aaltoileva kesäpuku. Häntä vastapäätä istui sohvassa Torkildin äiti -- -hänen äitinsä harmaine hiuksineen, jotka koholle pöyhöttyen kääntyivät -taaksepäin kapeilta, harmaankalpeilta ja uurteisilta kasvoilta. Hänen -silmäluomensa olivat ohuiksi kuluneina ja tummanruskeina suurten, -vaaleansinisten silmien yllä, joiden valkuaiset olivat verestävät, ja -veltto, täyteläinen suu oli halkeillut ja ruskea. Hänellä oli yllään -helmilläkirjailtu takki, ainoa päällysvaate, minkä hän muisti äidillä -nähneensä koko heidän Kristianiassa-oioaikanaan. Se vivahti vihreälle -päivänpaisteessa, ja joistakin kohti oli kirjailu rikkunut, niin että -helmet riippuivat heiluen irrallaan langoissa. Ja kuten aina oli -äidillä mustat nahkahansikkaat, jotka olivat sormenpäistään vaalahtavat -ja hasuiset. - -Heti kun lapset olivat juoneet suklaata, saivat he mennä Heftynmetsään -poimimaan marjoja. Huvilapuutarhojen valkoisten säleaitojen välissä -oli jäljellä kaistale metsää; petäjissä oli lehvistöä vain vähän -latvassa, pihlajista oli karsittu oksat niin ylös kuin kädet ulottuivat -ja rungot olivat kiiltäviksi hankautuneet pojanvekarain kiipeillessä -niissä päivät pitkät. Jokainen pensas ja puu oli riistetty ja -raastettu, oksat katkottu ja kuori nyljetty, mutta kuitenkin olivat -orjanruusut saaneet puhkeamaan joitakin vaaleanpunaisia kukkia -ylimpiin oksiinsa. Muutamia marjojakin he löysivät; Rose pujotti -kaikki omat löytämänsä heinänkorteen, pienet valkoiset mansikat ja -punaiset mustikanraakilat. Niistä tuli viimein kaksi kortta. Oi, miten -suloinen hän oli -- hän tuli ja niiasi Torkildin äidille, tarjosi tälle -toisen ja omalle äidilleen toisen. Kun hän kumartui, näki Torkild -koko hänen valkean housujentakamuksensa lyhyiden hameiden alta, mikä -houkutteli räpsäyttämään varvulla. Ja hiukkasen maidonvalkeaa ihoa -polventaipeessa. -- - -Herra ties miltä hänen äidistään lienee tuntunut vierailla kuluneessa -helmitakissaan kauppias Vogeliuksen tyttären kodissa, missä jokainen -esine näytti olevan valittu kauneimmista ja hienoimmista, mitä -saatavissa oli, vain kehystämään hänen kauneuttaan ja onneaan. -Kun he olivat nuorina tyttöinä Tanskassa, oli Regitze Hammerich -Hindevadgaardenista ajanut helyvaljain, käydessään tervehtimässä -ystävätärtään kauppiaantalossa. Vaikka -- ei liene koskaan ollut -ketään, joka oli tuntenut Rose Fredrikke Vogeliuksen olematta sitä -mieltä, että oli niinkuin pitikin, että hän sai kaiken mitä raha ja -rakkaus voivat hankkia. Häntä oli pidetty koko Fyenin kauneimpana -tyttönä, hemmoteltu ja mielitelty lapsesta asti, kaikki "ihmisiin" -lukeutuvat Nyborgissa ja laajalti ympäri läheisen maaseudunkin -olivat ihastelleet häntä, kakki olivat sietäneet hänen oikkujaan ja -päähänpistojaan, ja kun hän joutui naimisiin Norjaan, kulki kotona -Fyenillä taruja hänen miehensä jumaloinnista ja hänen kotinsa loistosta -ja rikkaudesta. Ja kaikkien mielestä oli luonnostaan lankeavaa, että -Rose Fredrikke oli saanut kodin vieraassa maassa ja että hänen kotinsa -oli tarumaisen loistelias. - -Rose oli äitinsä näköinen, ja kuitenkin he olivat äärettömän erilaiset. -Piirre piirteeltä oli hänellä äidin kasvot, silmät olivat äidin ja -tukka oli äidin. Kaikki oli yhtä kaunista kuin äidillä -- eikä hän -kuitenkaan häikäissyt. Rosen yllä ei ollut loistoa. - -Ja loistoa oli ollut rouva Wegnerin yllä hänen viimeiseen elinpäiväänsä -asti -- enemmän loistoa kuin konsanaan, Torkildin mielestä, silloin kun -hän asui Stensgatenin varrella olevassa pienessä huoneistossa lähellä -Torkildin omaa kotia. - -Rosen isä oli kuollut tuhkuriin, eikä hän ollut jättänyt jälkeensä -mitään. Kun Torkild kuuli sen, oli se tuntunut hänestä niin -epätodenmukaiselta, että hän ensin oli nauranut -- tuhkurihan hänellä -oli ollut itselläänkin, sehän oli sellainen pikkulasten tauti, eikä -mikään voinut olla uskomattomampaa, kuin että Rosen ylhäinen, komea isä -saisi tuhkurin. Tai että Rose ja hänen äitinsä olisivat köyhiä niinkuin -hekin. Mutta se oli totta. Huvila ja irtaimisto myytiin, leski luovutti -yksityisomaisuutensa, vaatteet ja korut, pesään, ja Paul Wegner saattoi -maata velattomana haudassaan. Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että pesästä -jäi parituhatta kruunua yli hänen vaimolleen; hän sai ostetuksi -takaisin joitakin yksityisiä huonekaluja kodistaan ja muutamia pieniä -maalauksia, jotka hän oli saanut mieheltään ja jotka oli silloin -arvioitu alhaalle. Eräs miehen ystävistä oli toimittanut hänelle paikan -saksan- ja ranskankielen kirjeenvaihtajana suuressa välitysliikkeessä. - -Joka aamu pukeutuessaan arkihuoneessa, missähän nukkui, näki Torkild -rouva Wegnerin menevän ohi matkalla konttoriinsa. Hän talutti -kädestä pikku tyttöään. Rosesta Torkild näki vain tuuhean kultaisen -hiuspaljouden, joka riippui koululaukun yllä. Rouva Wegnerin kookas -ja solakka vartalo, hänen pienet hienot kasvonsa alinomaa vaihtuvine -ilmeineen eivät milloinkaan olleet näyttäneet kauniimmilta kuin hänen -kulkiessaan mustassa leskenpuvussaan köyhää, kolkkoa katua pitkin. -Hänen häilähtelevä, eloisa mielensä oli löytänyt polttopisteen, hänen -oikukas ja uhmaisa tahtonsa oli keskittynyt ja lujittunut nyt, kun hän -oli yksinäinen ja köyhä ja työskenteli päivät ja yöt, kaupungilla ja -kotona, rakkaan lapsensa hyväksi. - -Torkild tähysti ikkunassa, kunnes molemmat olivat menneet ohi ja rouva -Wegner oli tervehtinyt häntä. Hänen takanaan huoneessa, jolla hänen -silmissään aina säilyi ensimmäisen aamun tyhjyyden ja epäviihtyisän -järjestämättömyyden leima, kulki hänen oma äitinsä kuluneissa kengissä -ja siivosi, kantaen hänen vuodevaatteensa pimeään pihanpuoleiseen -huoneeseen, jossa hän ja Doris nukkuivat, ja asettaen pöytään -aamiaisen. Äiti ei koskaan virkkanut sanaakaan koko aamuna. Kun rouva -Wegner oli mennyt ohi, istuutui Torkild pöytään ja söi, lukien samalla -läksyjään. Mutta rouva Wegnerin hymy jäi valaisemaan häntä sisällisesti -ja täytti hänet äärettömän suloisella kaiholla. Hän kaipasi rouva -Wegneriä -- kaipasi iltapäivätunteja hänen huoneessaan, missä hän istui -odottaen pientä rapinaa eteisen ovessa, kun rouva Wegner avasi lukon -tullessaan kotiin, kaipasi hymyä ja tervehdystä, jonka hän ja Doris -saivat, kun hän ensin oli suudellut ja syleillyt Rosea. Mutta kuinka -Torkild olikaan toivonut, että rouva Wegner suutelisi ja syleilisi -häntäkin. Torkildille oli rouva Wegnerin koti ihana, lumottu maailma, -äärettömän erilainen kuin se, missä hän muuten eli ja liikkui. - -Joka ainoa päivä häntä halutti mennä sinne -- vaikka hän harvoin oli -siellä useammin kuin kerran tai kahdesti viikossa. Hän pelkäsi, että -tultaisiin sanomaan hänen leikkivän tyttöjen kanssa. Muuten hän tuskin -koskaan leikki pikkutyttöjen kanssa ollessaan siellä. Makuuhuoneessa, -missä suuret mahonkisängyt olivat rinnatusten -- Rose nukkui isänsä -sängyssä -- leikkivät nämä porsliini- ja paperinukeilla tai "näyttelivät -teatteria", puettuina pöytäliinoihin ja aikuisten vaatteisiin. Torkild -istui arkihuoneessa, luki ja katseli kuvateoksia tai soitti vanhaa -taffelipianoa. Pakkalaatikko, jonka rouva Wegner oli karttuunilla -verhonnut istuimeksi, oli aivan täynnä nuotteja, vanhoja tanskalaisia -kappaleita ja Berggrenin kansanlauluja, mutta myöskin monen monta -nidettä Mozartia ja Bachia ja Gluckia sekä joitakin Haydnin sonaattien -vanhoja painoksia, joissa oli vanhanaikaista painotyyliä vihertävällä, -pehmeällä, hasuisella ja nystyräisellä paperilla ynnä viehättävät -kuparipiirrospäällykset. Niihin oli kirjoitettu "Marie Sophie Johanne -Vogelius", mutta muste oli vanhuuttaan melkein valkeaa. - -Piano ja valkoiset empirehuonekalut olivat rouva Wegnerin -lapsuudenkodista -- kuten melkein kaikki, mitä hän oli ostanut -takaisin. Seinät olivat melkein umpipeitossa valokuvia, etupäässä -Rosen isän ja Rosen, sitä lähinnä kaikkien rouva Wegnerin sukulaisten, -ja lisäksi oli koko joukko kuvia paikoista, joissa hän oli käynyt -miehensä kanssa häämatkallaan, ja vanhasta taiteesta, enimmäkseen -madonnia lapsineen. Maalauksistakin esitti kaksi äitiä ja lasta, mutta -ne olivat uusia, kahdeksankymmenluvulta, ja Torkild oli myöhemmin -tullut ymmärtämään, että ne olivat erittäin hyviä. Ikkunat ja pöydät -ja jakkarat ikkunain lähellä notkuivat kukkia ympäri vuoden. Mutta -talvi-iltapäivinä oli rouva Wegnerin huoneissa puolipimeää. Joka -huoneessa paloi pieni varmuuslamppu ylhäällä seinällä. "Jos lamppu -alkaa käristä, lapset, tai palaa epätasaisesti -- pitää teidän _heti_ -mennä portinvartijan luo ilmoittamaan -- ette saa yrittääkään korjata -tai sammuttaa", tämän määräyksen he saivat vielä silloin, kun Torkild -oli neljäntoista vanha. Rouva Wegner-parka, mitä tuskia hän lieneekään -kärsinyt joka ainoa iltapäivä istuessaan kolmea tuntia konttorissa, -sillaikaa kuin tytär oli yksin kotona. Mutta Rosea olikin kielletty -koskemasta tulitikkuihin, uuneihin, lamppuihin, veitsiin, ikkunoihin, -ihan niinkuin hän olisi ollut pikkuruinen vauva. Rouva Wegner oli aina -hengästyksissään niinkuin olisi juossut, kun hän tuli kotiin illalla, -ja joka ainoa ilta hän rutisteli ja suuteli Rosea, niinkuin hänen -lapsensa olisi juuri välttynyt kuolemanvaarasta. - -Rose ei saanut tulla keittiöön, sillä siellä oli leipäkone ja muita -vaarallisia kapineita. Torkild auttoi rouva Wegneriä illallispöydän -kattamisessa. Se oli hänelle aina yhtä ihmeellisen juhlallinen, -vaikkeivät he koskaan saaneet muuta kuin teetä, leipää ja margariinia --- ja vuorotellen lihamakkaraa tai herajuustoa. Jos rouva Christiansen -tuli, saivat he sen lisäksi munaa ja hedelmiä. Niin, ja sitten -he saivat kernaasti tuoretta krassia, jota rouva Wegner viljeli -laatikoissa ja vanhoissa huopahatuissa -- Torkildin muistossa -tuoksuivat rouva Wegnerin pienet, kapeat, karkeissa taloustöissä -sierettyneet ja halkeilleet kädet aina kirpeältä ja väkevältä krassilta -ja geraniumilta. Kun hän liikkui kotonaan työskennellen, oli hän tuon -tuostakin kukkiensa luona ja puuhasi niiden ääressä hiukan, ikäänkuin -hyväillen niitä, ja lasten täytyi katsoa ja ihailla jokaista nuppua ja -jokaista kukkaa, joka kasvoi ja aukeni. - -Milloin rouva Wegner ei ottanut ompelustaan, heti kun he olivat syöneet --- hän ompeli itse vaatteet itselleen ja Roselle -- luki hän heille -ääneen tai soitti. Enimmästi hän luki vanhoja tanskalaisia runoja, ja -hän soitti mieluimmin vanhoja tanskalaisia lauluja, kansanlauluja ja -sen sellaisia. Torkild tiesi kyllä, ettei hän soittanut hyvin, vaan -jokseenkin niinkuin ahkera ja tunnollinen koulutyttö -- hänen miehensä -oli lahjoittanut hänelle flyygelin, ja mikä rakastunut päähänpisto -se olikaan ollut! -- mutta hän rakasti rouva Wegnerin yksinkertaista -musiikkia ja vanhan pianon hauraita, kuluneita ääniä, ja soitellessaan -sillä itse iltapäivisin siellä ollessaan hän tiedottomasti jäljitteli -rouvan lapsellista soittotapaa. - -Milloin rouva Wegner ei lukenut tai soittanut heille, tarinoi -hän heille istuessaan ompelemassa. Aina sellaisista ajoista ja -ihmisistä, joita Torkild ei tuntenut -- tyttöajoistaan Tanskassa, -eriskummallisista vanhoista ihmisistä, jotka olivat eläneet hänen -lapsuutensa aikana ja nyt olivat kuolleet -- usein myöskin miehensä -kanssa tekemistään matkoista. Hänen ääneensä tuli äärettömän harras -hellyys, kun hän mainitsi Rosen isän. Muuten vaihteli hänen äänensä -ja ilmeensä alinomaa -- hänellä oli lystikkäitä äänensävyjä, jotka -naurattivat lapsia, kaikki mitä hän kertoi, tuli eläväksi ja -havainnolliseksi. - -Mutta hän ei juuri milloinkaan maininnut niitä vuosia, jolloin hän -oli elänyt Kristianiassa naimisissa ja pitänyt komeaa taloutta. Hän -ei seurustellut kerrassaan kenenkään sen aikuisen tuttavansa kanssa. -Ja hän se oli, joka oli vetäytynyt aivan erilleen heistä, eivätkä he -hänestä. Torkild oli kuullut äitinsä puhuvan rouva Wegnerin kanssa -tästä. "Olivathan he kaikki sentään niin ystävällisiä ja avuliaita -sinulle, silloin kun miehesi kuoli", sanoi Torkildin äiti. "Kyllä, -kyllä he olivat." "Mutta Rosen tähden", sanoi rouva Christiansen. -"Voit olla varma, että se hyödyttäisi häntä hänen suureksi tultuaan, -jos hänellä olisi tuttavuuksia. Ja sitten hän voisi saada kutsuja --- lapsihan elelee täällä eikä pääse koskaan mihinkään." Silloin -Rosen äiti hymyili: "Sitä ei Rose totisesti kaipaakaan. Luuletko -sinä hänen ja minun kaipaavan mitään maailmassa täällä kotonamme? -Silloin ihmiset ehkä kutsuisivat lapseni luokseen jouluksi tai -muihin tilaisuuksiin, jolloin tunnetaan tarvetta osoittaa hiukan -hyvyyttä köyhille ja yksinäisille. -- Ei, älä luulekaan, Regitze." -"Noin ei sinulla ole oikeutta sanoa -- että he kohtelisivat Rosea -hyväntekeväisyys-esineenä. -- Etkähän sentään voi olla varma, etteikö -Rose kaipaa niitä huvituksia, joita muilla lapsilla hänen iässään on ---." "Rakas ystävä, enhän sanokaan, että he kohtelisivat häntä siten. -Sitä ei luonnollisesti voi tietää ennenkuin on koettanut, enkä minä -aio antautua siihen kokeeseen. Mutta mitä Rosesta vastaamiseen tulee ---. Rose ei ole sellainen kuin muut lapset -- ja sinä voit olla varma, -että minä tunnen hänet." Rouva Christiansen huokasi. "Ei kukaan tunne -lapsiaan, tiedätkö." - -Kun rouva Wegner oli vetäytynyt erilleen entisestä -seurustelupiiristään, johtui se kai joltakin osalta kauniin -hemmoitellun naisen ylpeydestä; hän saattoi viihtyä vain siellä, missä -hän oli ensimmäinen ja jumaloitu. Mutta hän ei varmasti myöskään -kaivannut sitä. Varakkaan kristianialais-porvariston piirissä, johon -Wegner kuului, ei hän ollut tavannut ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa -hänellä oikeastaan olisi ollut mitään yhteistä. Niiden vuosien muisto, -jotka hän oli elänyt tuossa piirissä, esiintyi niin pinnallisena ja -epäoleellisena hänen elämässään kuin olisi kaikki tyynni ollut joitakin -kesäloma-tapauksia, ja hän oli unohtanut senaikuiset ystävänsä niinkuin -unohdetaan parantolan ruokasalituttavuudet. - -Kun asia tarkoin otettiin, oli kai kysymyksenalaista, oliko hänellä -oikeastaan ollut mitään yhteistä miehensäkään kanssa. Tai eikö pelkkä -satunnaisuus -- se, että mies puhui norjaa ja esiintyi niin sulavasti -hienossa ulkoasussaan -- ollut vaikuttanut, että hän otti tämän eikä -jotakin muuta kaikista niistä miehistä, jotka kosiskelivat häntä. -Kun hän riippui jumaloiden kiinni miehensä muistossa ja piti surua -hänen jälkeensä kuolinpäiväänsä asti ja kun hänet haudattiin oman -toivomuksensa mukaan morsiuspuvussaan, niin johtui se siitä, että tämä -mies oli hänen lapsensa isä. - -Monta vuotta myöhemmin oli Torkild tavannut erään liikemiehen, joka -oli ollut samassa konttorissa rouva Wegnerin kanssa. Hän kertoi, -että he olivat kaikki tyynni siellä olleet rakastuneita häneen, -konttoripäälliköstä juoksupoikiin asti. Eikä kukaan ollut päässyt -hänestä selville -- keimailiko hän heidän kaikkien kanssa vai -oliko sellainen käytös vain hänen luonnossaan, ilman että hän edes -huomasikaan heidän liehittelyään. Hän oli kai ottanut sen jonakin -luonnostaan lankeavana, jota hän ei sen enempää ajatellut. Konttori -ja kaikki mitä siihen kuului oli varmaan ollut hänelle vain täysin -satunnainen elämän ylläpitoväline, jolle hän ei koskaan tuhlannut -ajatustakaan tultuaan kerran sen ovien ulkopuolelle -- vaikka hän -kuului olleen hyvin kyvykäs ja hänen kielitaitonsa kerrassaan -satumainen. Mutta muuten -- hän ei ollut varmaankaan koskaan ymmärtänyt -mitä rakastuminen oli, vaikka oli aina elänyt rakastuneisuuden -ympäröimänä -- hän oli kai nähnyt, että se oli jotakin, mikä teki -miehet hauskoiksi leikittely-esineiksi -- sitten oli tullut se hetki, -jolloin hän itsetiedottoman vaiston ajamana oli antanut ottaa itsensä, -voidakseen täyttää tarkoituksensa. Sen miehen, joka oli antanut -hänelle lapsen, täytyi tulla hänelle ainokaiseksi maailmassa, koska -se oli ainoa suhde, jossa miehellä saattoi olla jotakin todellista -mielenkiintoisuutta hänelle. Mutta se, että miehellä oli osa hänen -lapseensa, se muodosti hänen käsityksessään siteen, jota ei kuolemakaan -voinut purkaa: näkymättömänä oli mies hänen läheisyydessään kaikessa -hänen vaelluksessaan, kunnes kuolema toi jälleennäkemisen hetken. - -Hänen avioliittonsa Wegnerin kanssa oli sattunut juuri tuolla -mainiolla kahdeksankymmenluvulla. Hänen seurustelupiirissään -herätti luonnollisesti kaikki boheemiliikkeen nimellä kulkeva mitä -kiihkeintä inhoa ja paheksumista. Ja rouva Wegner oli yhtenä päivänä -paheksuvampi kuin kukaan muu -- seuraavana päivänä hän kauhistutti -kaikkia tuttaviaan esittämällä kaikkein radikaalisimpia ajatuksia. -Se käsitettiin silloin haluksi esiintyä mielenkiintoisena. Kun -Torkild myöhempinä kasvuvuosinaan johtui puhelemaan rouva Wegnerin -kanssa yhteiskuntakysymyksistä, uskonnosta ja muusta sellaisesta, -selvisi hänelle se periaate, jonka mukaan tämä oli milloin jyrkästi -konservatiivinen, milloin hillittömän radikaalinen: hän katseli kaikkea -maailmassa siltä näkökulmalta, jonka hän vaistomaisesti tiesi ainoaksi -itselleen tärkeäksi -- äidin ja lapsen. - -Sekä Torkild että Rose olivat kieltäytyneet ripilläkäynnistä, ja -rouva Wegner oli ollut vihainen: "Sellaista olevinaan olemista!" Ja -kun lapset innokkaasti ja nuorekkaasti väittivät vastaan -- hehän -olivat vapaa-ajattelijoita! -- tuli hän vain yhä vihaisemmaksi: -sehän oli lorua. He koettivat selittää hänelle, että sitä ja sitä he -eivät uskoneet, mutta hän katsoi heihin vain tajuamattomana -- eihän -hän sitä itsekään todella uskonut, ei suinkaan sitä kukaan ihminen -uskonut. Mutta eihän sitä nyt silti oltu vapaa-ajattelijoita -- -vapaa-ajattelijalla hän tarkoitti ihmisiä, jotka lausuvat ajatuksiaan -mauttomasti ja sivistymättömän kovaäänisesti ja koettavat kieltää -sitä, mikä hänelle oli tosiasia: että elämä oli ikuinen, koska -hänen rakkaat vainajansa olivat yhtä läsnäolevia kuin elävät, hän -tunsi heidät alituisesti ympärillään ja sai viestejä heiltä monella -muotoa. Eikähän hän voinut ajatellakaan, ettei hän aina saisi olla -lapsensa luona valvomassa tätä, joskin hänen kerran täytyisi kuolla. -Ja koska kirkko oli siunannut hänen häänsä, hänen lapsensa kasteen -ja hänen miehensä haudan, tahtoi hän myöskin, että se siunaisi Rosen -tämän astuessa aikuiseen elämään. Tämän pitemmälti ei hänellä ollut -koskaan ollut tekemistä uskonnon kanssa -- hän tiesi sen opista tuskin -enempää kuin että äskensyntynyt lapsi kehdossa oli maailman pelastus, -niinkuin hän luki ääneen joka joulu. Kristinusko ei ollut koskaan -päässyt häiritsemään hänen sielunsa pakanuutta: hänen uskontonsa oli -paljon vanhempi; hän uskoi merkkeihin ja enteisiin, ristinmerkkiin ja -teräkseen, hyviin ja huonoihin päiviin, taikakaluihin ja rukouksiin, -joiden sisällölle hän ei koskaan uhrannut ajatustakaan, ja hän palvoi -omia vainajiaan. - -Mitään muuta uskontoa hän ei ollut tarvinnut; kiinteässä -yhdyselämässään sukunsa elävien ja kuolleiden kanssa ei hän ollut -koskaan tuntenut sieluansa yksinäiseksi. Siitä kai se myöskin johtui, -ettei hän koskaan ollut oikeastaan rakastanut -- hän ei ollut koskaan -voinut erkautua suvustaan ja antautua pois. Päinvastoin se mies, jolle -hän oli synnyttänyt lapsen, oli hänen tietoisuudessaan otettu vastaan -hänen sukuunsa. - -Hänen turhamaisuutensa ja itsetuntonsa kohdistui häneen itseensä -sinä henkilönä, joka sillä haavaa edusti sukua. Ja hän eli elämäänsä -niinkuin kaikkea hänen vaellustaan valvoisivat ja arvostelisivat hänen -vanhempiensa ja miehensä silmät pimeästä hänen takaansa ja niinkuin -sitä myöhemmin tulisivat arvostelemaan tytär ja ne sukupolvet, joita -ei vielä ollut olemassa, mutta joiden vaellusta hän tulisi pimeydestä -seuraamaan rakastavin silmin ja jotka rakastaisivat hänen muistoaan, -vaikkeivät he koskaan olisikaan nähneet toisiaan elämässä -- samoin -kuin hän rakasti ja etsi apua vainajilta, joita hän ei ollut koskaan -nähnyt. -- - -Ja niinpä oli kukaties tuo kaunis Rose Fredrikke Vogelius, jonka -leskeksituloonsa asti ei ollut koskaan tarvinnut tarttua valkoisilla -pienillä käsillään pienimpäänkään työhön -- hän oli hoitanut lapsensa -itse ja tuskin sietänyt muiden siihen koskevankaan, mutta hän ei -ollut koskaan tuntenut sitä työksi, ainoastaan leikiksi ja hyväilyksi --- hän, joka ei ollut koskaan ajatellut rahan arvoa, koska oli aina -ollut olemassa joku, joka täytti jokaisen hänen toivomuksensa, hän -oli kukaties sittenkin paremmin varustettu kohtaamaan köyhyyttä ja -taistelemaan jokapäiväisen leivän hankkimisessa kuin useimmat muut. -Hänellehän oli miltei jokainen työ yhtä hyvä ja yhtä rakas, kunhan se -vain antoi hänelle sen mitä hän tarvitsi lapselleen. - -Varhaisesta aamusta myöhään yöhön rouva Wegner teki työtä, siivosi, -laittoi ruokaa, juoksenteli halvoissa myymälöissä ostoksilla, ompeli ja -parsi ja paikkasi; kahdeksan tuntia hän istui joka päivä konttorissa. -Ja hänen kodissaan ja kaikessa hänelle kuuluvassa oli hienostuksen, -älyllisen ylellisyyden leima, jonka hän kokonaan loihti esiin mielensä -rikkaudesta, loisteliaasta mielikuvituksestaan ja olemuksensa -uhkuvasta voimasta. Mutta hän, jonka päivät olivat yhtämittaista -köyhyyden raadantaa, ei koskaan maininnut köyhyyttään, ei koskaan -valittanut menneitä huolettomia päiviään, vaan jos hän niitä mainitsi, -teki hän sen vain iloitakseen ja hymyilläkseen niille hilpeille ja -onnekkaille muistoille, joita hänellä oli siltä ajalta. Ei milloinkaan -hän surkutellut päivien ikuista uurastusta -- mutta vähimmänkin -vapaahetken, minkä hän saattoi itselleen ottaa, hän teki juhlaksi, -hän juhli vähäpätöisintäkin, minkä kykeni hankkimaan yli kaikkein -välttämättömimmän. - -Torkildin mielestä oli ilma noissa kahdessa pienessä huoneessa -täynnä epäaineellista rikkautta ja loistoa, jota hän ahnaasti imi -itseensä. Siellä oli ainoa paikka, missä hän voi tyydyttää lapsuutensa -onnellisuuden-tarvetta. Niitä olosuhteita vastaan, joissa hän -kohtalonsa määräämänä joutui kasvamaan, hän ei kyennyt kamppailemaan; -hän saattoi vain suoriutua niihin tuhoutumatta lasten ja heikkojen -ihmisten ainoalla tavalla -- unohtamalla ne silloin tällöin. Rouva -Wegner avusti tätä hänen tarvettaan runoilla itsensä pois kaikesta -siitä sietämättömästä, jonka alaisena hän eli, rouva Wegnerin oman -olemuksensa terveydestä hänelle jakama annos, se se oli tehnyt hänet -elinkuntoiseksi. - -Kotonaan elivät hän ja Doris ikuisessa ikävässä. Kun äidillä oli -kohtauksensa ja hän virui makuuhuoneessa ikkunaverhot alaslaskettuina, -tylsänä ja puhumattomana, täytyi lasten hoitaa itsensä niin hyvin -kuin taisivat. Torkildin sydäntä poltti katkeruus ja häpeä, kun -hänen hankkiakseen ruokaa itselleen ja Dorikselle täytyi etsiä äidin -kukkaro ja ottaa rahaa tai koettaa saada jotakin velaksi jostakin -kadun myymälästä, jos äidillä ei ollut rahaa. Ja sitten ahdisti häntä -kuolettava pelko, ettei vain kukaan pojista, -- koulutovereista, jotka -tekisivät pilkkaa, tai rouva Wegner, joka surkuttelisi häntä -- saisi -tietää, kuinka hän pesi lattiaa, laittoi ruokaa, kuroi kiinni pahimpia -rikkeimiä vaatteissaan, vieläpä pesi pyykkiäkin keittiössä, kun ei koko -talossa ollut puhdasta vaatekappaletta. Rajattomassa epätoivossaan -ja kyllästyksessään hän toisinaan haukkui Doriksen perinpohjin -- -Doriksesta ei ollut mitään apua, hän oli yhtä mahdoton kaikkeen -taloustyöhön kuin äitikin ja muuten hänestä oli samantekevä, vaikka -koko talo olisi ollut tulvillaan roskia ja likaa. - -Kun sitten kohtaus oli mennyt ohi ja äiti tuli jälleen ennalleen, -saattoi hän kehua Torkildin kunnollisuutta, kuinka hän oli näppärä, -kuinka hän oli tehnyt kaikki sieväksi äidilleen -- aralla, hiljaisella -äänellä ja häpeilevästi alasluoduin silmin. Torkildilla oli itku -kurkussa, hänen teki mieli heittäytyä maahan äidin eteen -- oi äiti, oi -äiti, äiti! Hänen teki mieli pyytää ja rukoilla äitiään -- mutta hän -ei tehnyt sitä. Jos Regitze-rouva olisi kuullut lastensa valittavan, -syyttävän, rukoilevan tai uhkailevan häntä, niin, jos hän olisi nähnyt -heidän kärsivän ruumiillista hätää silloin kuin hän oli sulkeutuneena -pois heidän näkyvistään onnettomuutensa ja häpeänsä vuoksi, olisi -hän kukaties voinut korjautua. Mutta hänen lapsensa olivat vaiti ja -katsoivat hänen jälkeensä, kunnes hän pyrki piiloon ja unhoon heidän -silmiltäänkin. - -Niin kauan kuin he asuivat Kristianiassa, olivat äidin kohtaukset -muuten olleet jokseenkin harvinaisia. Mutta ikävä vallitsi kodissa -silloinkin, kun hän oli terveenä -- lapset tunsivat sen huokuvan äidin -epätoivoisesta, poltetusta sielusta, ja he liikkuivat hänen seurassaan -arkoina ja mykkinä, aina peläten hänen tulevan uudelleen "sairaaksi". -Huono hoito ja epäjärjestys vallitsi myöskin kaikissa asioissa, vaikka -Regitze koettikin terveenä ollessaan parhaansa mukaan huolehtia -lastensa hyvästä olosta. Mutta hänellä ei ollut kätevyyttä missään; -rumia ja kolkkoja olivat huoneet kauniine vanhoine huonekaluineen, -kukat kuolivat ikkunoissa, ruoka maistui kumman sitkeältä ja -mauttomalta ja ravitsemattomalta; usein se oli myös huonoa ja sitä oli -niukasti, kun hän ei saanut rahoja riittämään. Ja hän tunsi alistuvaa -epätoivoa nähdessään, miten hänen molemmat suloiset palleroiset -lapsensa täällä kaupungissa tulivat kelmeiksi, laihoiksi ja hinteliksi, -niinkuin kellarissa pidetyt kasvit. - -Isän olosuhteista oli Torkild myös saanut selon asuessaan ensi vuotta -kaupungissa. Se tapahtui näin: - -Hän oli viihtynyt oikein hyvin Teresenkadulla ensimmäisenä talvena, -oli saanut ystäviä joukoittain ja vietti iloisia ja huolettomia päiviä -läheisellä maaseudulla, tappeli ja hiihteli ja löi palloa kevään -tultua, eikä suuresti surrut siitä millaista kotona oli. Hän oli varsin -iso ja vahva ikäisekseen, yhdeksänvuotiaaksi, siihen aikaan. Hänen -paras ystävänsä oli muuan piharakennuksessa asuva poika, Arne Sevaldsen. - -Arne oli vähän vanhempi kuin Torkild, iso ja vaalea ja kaunis, reipas -ja siivo, ja Torkild rakasti ja ihaili häntä, nöyrän kiitollisena -siitä, että sai olla yhdessä hänen kanssaan. Arnen isä oli samanlainen -kuin Arnekin, ainoastaan täydellisempi ja merkillisempi siksi, että -oli aikuinen. Hän oli pianotyöläinen. Hän oli hirmuisen kiltti -lapsille; kerran hän oli vienyt heidät mukanaan Nordmarkeniin ja kerran -Troldvandiin. Mutta Arnen äitiä inhosi Torkild yhtä ajattelematta kuin -hän ihaili ja rakasti Arnea ja Arnen isää. Hän inhosi rouva Sevaldsenin -tunkeilevaa ystävällisyyttä, hänen yrityksiään päästä puhelemaan "hänen -mammastaan", hänen ikuista jankutustaan ja marinaansa miehelleen ja -lapsilleen. Kun nainen huomasi, ettei Torkild pitänyt hänestä, tuli hän -epämiellyttäväksi ja ilkeäksi tätä kohtaan, ja hän se antoi Torkildin -tietää, että hänen isänsä oli potkittu pois papinvirasta, koska hän oli -vietellyt erään rippikouluoppilaansa, ja nyt hän eli yhdessä naikkosen -kanssa kuin sika -- ja hänen äitinsä joi; niin että kyllä Torkildilla -oli syytä ylpeillä. - - * * * * * - -Rosen äiti ja hänen äitinsä eivät olleet usein yhdessä. Rouva Wegner -ei käynyt juuri koskaan heillä, ja siitä Torkild oli iloinen. Mutta -rouva Christiansen tuli silloin tällöin lapsineen teelle toisen luokse. -Ja silloin he molemmat suosivat ja vaalivat lastensa ystävyyttä -- -oikeastaan johtuikin Doriksen ja Rosen välinen ystävyys enemmän äitien -toimenpiteistä kuin siitä, että he olisivat sopineet yhteen. Doriksella -ainakin oli joukko muita ystävättäriä koulusta ja kadulta, vaikkakin -tuttavuuksien edelleen kehittymistä jossakin määrin ehkäisi se, että -Doris ja Torkild tiesivät, etteivät he voineet tuoda tovereitaan -kotiinsa. Mitä Roseen tuli, oli rouva Wegnerillä oma kykynsä tehdä -tyhjäksi kaikki seurustelu, jota hän ei halunnut -- ja siten jäivät -jäljelle melkein pelkästään vain Christiansenin lapset. - -Oli melkein kuin olisi ollut salainen lohdutus noille molemmille -tanskalaisille naisille, jotka olivat päätyneet tähän vieraan kaupungin -köyhään kolkkaan yksinäisinä ja ystävättöminä -- niin erilaiset kuin -heidän mielenlaatunsa ja kohtalonsa muuten olivatkin -- että heidän -lapsensa olivat yksissä. Jouluksi ja syntymäpäiviksi saivat Rose ja -Doris antaa toisilleen pieniä lahjoja -- useimmiten ohkaisia hopeisia -rannerenkaita. Kun ne kalisivat Rosen hoikassa ruskeassa ranteessa, -herättivät ne Torkildissa unelmia Gangeksesta ja hindulaistytöistä: - - -- Aina muistan ma sen kauniin yön, - -- -- -- - telttahain kun arkana hän saapui - Äitini ei sitä tietää saa, - siksi irroitin ma nilkastani - kultarenkaan, ettei kavaltaa - kilinällään vois se tuloani. - -Tämän runon oli rouva Wegner lukenut heille ääneen eräänä iltana. -Sen hämäränpehmoinen poljento oli tarttunut Torkildin korvaan. Kun -rouva Wegner oli lukenut jonkun runon, muisti Torkild tavallisesti -pitkiä kappaleita ulkoa ja makasi toistellen niitä itsekseen iltasella -maata pantuaan. Kun rouva Wegner puhui, oli hänen tanskansa Torkildin -mielestä maailman kauneinta kieltä -- vaikka hän muuten ei tiennyt -mitään niin rumaa kuin esimerkiksi Karen-tädin tai Niels Ove-sedän -puhuma tanska. - - * * * * * - -Toisinaan saattoi tapahtua, että hänen äitinsä soitti, kun he olivat -iltasella rouva Wegnerin luona. Rouva Christianseniinkin näytti näiden -huoneiden tunnelma vaikuttavan; Torkildista ainakin tuntui, ettei äiti -soittanut siten kotona; Torkild istui lattialla pimeimmässä nurkassa ja -kuunteli, äidin soitto huuhteli häntä valtavien merenaaltojen tavoin, -hänen silmänsä eivät irtautuneet äidin sammuneista, kelmeistä kasvoista --- nyt ne elivät; vaaleissa silmissä tuikki tumma hehku, ruskeat -kuivettuneet huulet värähtelivät ja vääntyivät. Istuttuaan kerran -pianon ääreen soitti äiti usein tuntikausia. - -Kun he lähtivät pois, otti Torkild äitiänsä käsipuolesta niin pian -kuin ovi oli suljettu heidän takanaan. Ja kun hän oli päässyt -vuoteeseensa kotona huoneessaan ja lamppu oli sammutettu eikä ollut -muuta valoa kuin kaasulyhdyn hohde kadulta, huusi hän äitiään. Tule -sanomaan minulle hyvää yötä, äiti! Sitten hän kietoi käsivartensa -äidin kaulaan ja suuteli kiihkeästi sanomatta sanaakaan. Silloin -saattoi tapahtua, että äiti istahti sohvasängyn reunalle, veti pitkän -pojan puoleksi helmaansa ja suuteli häntä kuin aivan lasta, kuiskien -hyväilysanoja, joita Torkild muisti vanhoilta, vanhoilta ajoilta. Ja -äiti mutisi itkunsortamalla äänellä: "Sinä pikku raukka -- minun pienet -lapsi-raukkani --" - -Aina, kun he olivat olleet yhdessä rouva Wegnerin luona, tunsi Torkild -niin voimakkaasti, kuinka hän piti äidistään, hellästi ja säälivästi -ja surumielisesti. Mutta kun äiti jonakin iltana oli soittanut siten, -nousi Torkildissa intohimoinen ja synkkä ylpeys. Äiti ja he, he olivat -karkoitettuja, hylättyjä, vääryyttäkärsineitä ja kirottuja -- mutta -kirous kääntyisi hänen isäänsä, valapattoon pappiin. Hän haaveili -kohtauksesta isän kanssa -- kun hän itse olisi kasvanut isoksi ja -ansaitsisi paljon rahaa ja äidillä ja siskolla olisi hyvä olla hänen -luonaan; he asuisivat huvilassa siellä missä Wegnerien huvila oli -ollut, Doris kulkisi aina valkoisissa vaatteissa ja äiti mustassa -sametissa niinkuin rouva Gundersen teatterissa. Ja hänen rakkautensa -olisi voittanut äidin onnettoman sairauden. Silloin isä tulisi, -harmaapäisenä ja kumarana -- mutta hän, Torkild, tulisi häntä vastaan -puutarhankäytävällä: Minä en tunne sinua! Sinä hylkäsit äitini, sinä -hylkäsit lapsesi porton tähden. Nyt hylkäämme me sinut. Mene -- mene -porttosi luo! Niin hän sanoisi. - -Sellaisen illan jälkeen Torkild suoritti pitkät ajat fanaattisen -innokkaasti niitä palvelijantöitä, joita hän muuten vihasi ja häpesi -tehdä. Ja seisoessaan keittiössä pesemässä sekä omia että Doriksen -alusvaatteita rukoili hän sydämessään äitiään palavin sanoin, joita hän -ei koskaan saanut sanotuksi ääneen. - - * * * * * - -Eräänä iltana rouva Wegner vei kaikki kolme lasta teatteriin. Kukaan -heistä ei ollut ollut teatterissa ennen. Vietettiin Tordenskjoldin -muistojuhlaa. Jälkeenpäin muisti Torkild tästä tilaisuudesta rouva -Gundersenin, joka seisoi sorjana ja mustapukuisena valoisalla -näyttämöllä. Hän lausui Bergljotia. Hänen äänensä ihanuus ja säestävä -musiikki värisyttivät Torkildia -- ja vieressään pimeässä erotti poika, -uskaltaessaan vilkaista ylös, rouva Wegnerin kasvot, hiukan taaksepäin -taivutettuina, valkoisina ja liikkumattomina, kyynelten huuhtelemina, -jotka virtasivat keskeymättä hänen puoleksi ummistetuista silmistään. -Miten se oli tapahtunut, sitä ei Torkild tiennyt, mutta pimeässä hän -oli pannut kätensä rouva Wegnerin helmaan -- ja sitten se pujahti -hiljaa tämän käteen. Kun esirippu laski ja sali äkkiä tuli jälleen -valoisaksi, tuntui kaikki pyörivän hänen ympärillään. Rouva Wegner -katsoi hetkisen alas lapsen liikutettuihin kasvoihin ja sitten hän -silitti hellästi hänen hiuksiaan pari kertaa. Torkild tunsi onnesta -kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä --. - -Pikkutytöt eivät olleet ymmärtäneet vähääkään Bergljotista; he -puhelivat vain neiti Juellista, joka oli lausunut prologin valkoisessa -puvussa, olallaan maahan asti ulottuva kansallisvärinen vyöhyt. -Kaikki nuket saivat olkavyöhyet, ja lopputalven Rose ja Doris joka -iltapäivä seisoivat vuorotellen makuuhuoneen oviaukossa lausuen kaikkia -osaamiansa runoja, yllään valkoiset yöpaidat selästä varmuusneuloilla -vartalonmukaiseksi kiristettyinä ynnä pitkät silkkipaperiset -olkavyöhyet. Torkild surkutteli ja halveksi heitä rajattomasti --. - - - - -IV. - - -Torkild ei tiennyt oikein itsekään, milloin Rose oli alkanut merkitä -jotakin hänen elämässään. Ensi alussa Rose oli hänelle vain rouva -Wegnerin tytär, osa rouva Wegnerin kaunista maailmaa. Sentähden hän -oli Torkildin silmissä erilainen kuin kaikki muut pikkutytöt, hienompi -ja onnellisempi. Aluksi Torkild hämmästyi sanomattomasti huomatessaan, -että Rose kulki tuossa maailmassa pienen yksinäisen ihmisen lailla -- -niin, vielä yksinäisempänä kuin hän, joka sokeasti ja arvostelematta -jumaloi rouva Wegneriä. Mutta maailmassa ei näyttänyt olevan mitään, -mihin Rose olisi suhtautunut arvostelematta. - -Aluksi Torkild huomasi vain joistakin vähäpätöisistä seikoista, että -Rose oli tyytymätön äidin toimenpiteisiin. Kuten esimerkiksi siihen, -että Rosen piti kantaa laukkua; niin eivät tehneet kutkaan muut -pikkutytöt koulussa. Mutta "se antaa sinulle suoran ryhdin", sanoi -hänen äitinsä. Eikä Rose sanonut siihen sen enempää. Häntä kyllästytti -myöskin se, että hänen piti kulkea hiukset hajallaan. Kaikilla muilla -koko luokalla oli palmikko -- mutta rouva Wegner oli niin ylpeä lapsen -kultaharjasta, "ja minkätähden pitäisi _meidän_ olla niinkuin muut", -sanoi rouva Wegner hymyillen ylpeätä hymyään. "Tuntuvatko sinun -mielestäsi muut olevan parempia kuin me?" Lapsi istui ja mietti hetken. -"Eivät tunnu", virkkoi hän hitaasti. "Mutta he ovat toistensa kanssa. -Eikä minulla ole ketään, jonka kanssa olisin yhdessä." "Onhan sinulla -Torkild ja Doris", vastasi äiti. "Niin", virkkoi Rose miettivästi. -"Doris sopisikin muuten yhteen muiden pikkutyttöjen kanssa koulussa. -Mutta Torkild on sellainen kuin mekin." - -Rose oli myös tyytymätön vaatteisiin, joita hänen täytyi pitää. -Torkildin mielestä oli aina ollut luonnollista, että Rose oli toisen -näköinen kuin muut pikkutytöt -- hän ei voinut kuvitellakaan tätä -kävelypuvussa, englantilaishatussa ja nahkahansikkaissa. Mutta juuri -näitä Rose toivoi itselleen. Sitä hän ei sanonut äidilleen; hän taipui -siihen tosiasiaan, että hänen oli tyydyttävä uudestilaitettuihin ja -halvasta kankaasta kotona ommeltuihin vaatteisiin: "mutta mamma voisi -sentään hyvin olla tekemättä niistä niin eriskummallisia", sanoi hän -Torkildille. Hän oli kyllä aina jokseenkin eriskummallisesti puettu. - -Rose sanoi: "kun me olemme niin köyhiä, niin --." Rouva Wegner ei -koskaan maininnut sitä, että he olivat köyhiä. Ja Rose se sanoi: "mamma -ahertaa liian paljon." Rouva Wegner ei puhunut aherruksestaan. Hän -uurasti hiljaisuudessa hankkiakseen ylläpitoa ja eli elämäänsä niinä -tunteina, jolloin lamppu oli sytytetty ja kauneimmat kukat siirretty -valoon -- ja hän itse esitti itseään ihaileville lapsille. Mutta -äitinsä ihailemisessakaan ei Rose ollut lähestulkoonkaan arvostelematon. - -Rouva Wegnerin elämäänsuhtautumistapaan kuului nimittäin se, ettei -oltu huomaavinaan niitä lukemattomia kiusallisuuksia, jotka ovat -jokapäiväistä leipää kaikille köyhille ihmisille. Piti koettaa olla -niitä huomaamatta, ja varsin olla niistä puhumatta. Tämä sopi juuri -yhteen sen tavan kanssa, jolla Torkild koetti selviytyä niistä -vaikeista oloista, joissa hän kasvoi. Mutta Rose ei ollut sellainen --- hän ei halunnut jättää mitään huomaamatta; kaikkia oman pienen -maailmansa asioita hän koetti ajatella ja tutkistella, ja varsinkin -siitä, mikä ei häntä tyydyttänyt, tahtoi hän mielellään puhua. Ei -äidille, "sillä mitäpä se hyödyttäisi", sanoi hän itse, "mamma ei -sitten kuitenkaan tahdo sanoa minulle, mitä hän ajattelee." Torkildin -kanssa hän joutui puhelemaan. - --- Rouva Wegner ja rouva Christiansen olivat kerran puhelleet Torkildin -kuullen jostakin Rosen koulutoverista, jonka kanssa hän erääseen -aikaan oli usein yhdessä. Ja rouva Christiansen, joka oli kasvatettu -hienostelevassa hengessä, mikä silloin tällöin itsestään purkautui -esiin, oli huomauttanut jotakin siitä, että Ellenin isähän oli vain -leipuri. "Ellen on _hieno_ pikku nainen", sanoi rouva Wegner. "Hän ei -koskaan puhu ajattelemattomasti." "No-jaa", sanoi rouva Christiansen. -"Riittääkö nyt hienouteen se, ettei koskaan puhu ajattelemattomasti?" -"Rakas ystävä", sanoi Rosen äiti. "Sehän se juuri erottaa hienon naisen -muista -- ettei hän koskaan sano mitään, mistä ei voi vastata, sekä -itselleen että muille. Ei valehtele, mitä hyvänsä voisi voittaakin -valheella. Ja aina hallitsee itsensä, jotta ei tulisi sanoneeksi -sellaista, minkä myöhemmin joutuu peruuttamaan." - -Tämä hienon naisen määritelmä ei muuten läheskään soveltunut rouva -Wegneriin itseensä. Tosin hän kyllä aina sillä hetkellä tarkoitti mitä -sanoi, mutta hänen mielipiteensä vaihtelivat hänen tunnelmiensa mukaan, -ja hän oli kipenöivän kiivas. Mutta Roseen se soveltui. - -Mikäli Torkildilla yleensä oli ollut jotakin vaikutelmaa Rosesta, -oli se se, että tämä oli intohimoisen totuudessapysyvä. Ja ettei hän -koskaan puhunut mistään asiasta ennenkuin hän oli sitä ajatellut omin -päin, perusteellisesti ja innokkaasti pyrkien ymmärtämään, katsomatta -omiin olosuhteisiinsa. - -Varsinkin Torkildin viimeisenä Kristianiassa-olon vuonna, vuotta ennen -kuin heidän kummankin piti päästä keskikoulusta, olivat he paljon -yhdessä. Koulusta päästyään oli Rosen määrä mennä kauppaopistoon. - -"Tekeekö sinun mielesi sitten konttorineidiksi?" tiedusteli Torkild. - -"Ei, mutta minä voin siten pian päästä ansaitsemaan hiukan itse", sanoi -Rose. "Jos voisin sitten maksaa vähän puolestani kotiini. Silloin -voisi mamma ottaa palvelijattaren avukseen ja pääsisi ahertamasta niin -kovasti. Ja sitten minulla voisi olla oma huone eikä minun tarvitsisi -aina olla yhdessä hänen kanssaan." - -"Etkö sinä sitten pidä äidistäsi?" kysyi Torkild hämmästyneenä. - -Rose hymyili suvaitsevasti: - -"Oletko sinä hullu? Kyllähän toki ymmärrät, että minä _rakastan_ -mammaa. En usko, että on ketään hänen veroistaan. Mutta hyvänen aika, -minähän olen nyt todellisuudessa melkein aikuinen, ja kuitenkin on yhä -aivan kuin hän makaisi hautomassa minua. Minä en saa hengittääkään -noilta hänen siiviltään." - -Torkildin täytyi nauraa, ja Rose nauroi myös. - -"Niin -- tiedätkö, mikä minusta on kauheaa? Se tietysti merkitsisi, -että mamman silloin olisi täytynyt raataa vielä enemmän, niin että -minun luonnollisesti täytyy olla siitä iloinen tavallani. Mutta -mammalla olisi pitänyt olla liuta lapsia, näetkös. Kaikilla ihmisillä -pitäisi olla varaa elättää liuta lapsia. Ainakin mamman laisilla, jotka -riippuvat niin kauheasti kiinni lapsissaan. Uh -- nyt minusta tuntuu, -niinkuin olisin olemassa vain sitä varten, että hänellä olisi jotakin -minkä vuoksi elää. Enkä sitten mitään saa tehdä hänen puolestaan. En -mitään -- hän ei vaadi minulta kerrassaan mitään muuta, kuin että olen -olemassa ja annan hänen palvoa ja hoitaa ja hallita itseäni. Toisinaan -on niinkuin en voisi tuntea kuinka paljon pidän hänestä pohjaltani, -kun en saa mitään tehdä. En edes kastella kukkia hänen puolestaan. -En edes korjata itse omia vaatteitani. Jos teen sen hänen ollessaan -konttorissa, niin moittii hän kotiin palattuaan ja sanoo minun tehneen -sen hullusti. Toissapäivänä, kun hänen täytyi juosta takaisin heti -kun olimme syöneet, otin minä ja pesin astiat, mutta tiedätkö mitä -hän väitti? Että minä olin kolhaissut särön lasimaljaan, vaikka olen -tuon särön nähnyt siinä kauemmin kuin viikon. Ja sitten hän sanoi, -että se oli syynä, minkä vuoksi olin saanut nelosen matematiikassa --- aivan niinkuin ei muutenkin olisi melkein tavallista, että saan -siinä nelosen. Mutta hän _tahtoo_ asiain olevan niin, että minä olen -riippuvainen hänestä kaikessa. - -"Toisinaan, kun alan puhua siitä, mitä tulen tekemään sitten kuin -itse ansaitsen -- että silloin menemme yhdessä teatteriin ja että -otamme kotiin apulaisen, niin että voimme mennä kuuntelemaan yhdessä -soittoa tultuamme konttorista päivälliselle ja niin edespäin -- rupeaa -hän itkemään sitä, ettei voi ostaa teatterilippuja minulle ja muuta -sellaista. Minä en voi saada häntä käsittämään, etten minä ikävöi -sitä, mitä hän ei voi minulle antaa, vaan ikävöin sitä, etten itse voi -hankkia mitään hänelle tai itselleni. Minähän en kelpaa kerrassaan -mihinkään." - -"Olethan sinä hyvin näppärä koulussa -- kielissä ja sellaisissa." - -"Koulussa, niin", sanoi Rose nelitoistavuotiaan halveksumisella _sitä_ -kohtaan. "Minä vihaan koulua, ettäs sen tiedät. Jollemme olisi niin -köyhiä, niin lopettaisin tuon typerän koulun huomispäivänä ja menisin -oppiin jollekin puutarhurille. Niin, sen tekisin." - -"Tahtoisitko sinä puutarhuriksi!" Torkild oli suunniltaan -hämmästyksestä. "Et suinkaan tahtoisi tavalliseksi puutarhuriksi -- -sellaiseksi, jolla on likaiset kädet ja risaiset vaatteet." Ja hän -lisäsi vakavasti: "Siihen et saisi koskaan lupaa äidiltäsi." - -"Se saisi olla samantekevä", sanoi Rose nuorekkaan armottomana. -"Kun olisin saanut oman puutarhani, niin tulisi hän kyllä siihen -mieltymään. Mamma, joka rakastaa kukkia niin kovasti -- ja pitää niin -paljon vihanneksista ja hedelmistä. Minä vuokraisin jonkun noista -vanhoista tiluksista kaupungin ulkopuolelta, ymmärrätkö, ja meillä -olisi sellaiset isot vanhanaikaiset huoneet, joissa mamma voisi pitää -niin paljon ruusuja ja pelargonioita kuin jaksaisi ja sittenkin jäisi -vielä tilaa kääntyä. Ja minä saisin pitää kasoittain aikakauslehtiä ja -minulla olisi puutarhakirjoja ja näytteitä ja luetteloita katseltavaksi -iltaisin kaikkien mamman kirjojen sijasta. Ja käteni olisivat karkeat -ja kuluneet -- ei niinkuin mamman, jotka ovat kuluneet sellaisessa -työssä, jota hän pohjaltaan vihaa, vaan minun käteni ja vaatteeni ja -kaikki olisivat kuluneet minun omassa, omassa työssäni. Mutta siitä -ei kuitenkaan voi mitään tulla, ymmärräthän", jatkoi hän huoahtaen -vanhamaisen viisaasti. "Sillä minun pitäisi olla opissa monta vuotta, -ja silloin minä en voisi auttaa mammaa. Ja minulla täytyisi olla rahoja -päästäkseni alkuun." - -Se, että oli jotakin, joksi Rose tahtoi tulla, hämmästytti Torkildila -enemmän kuin mikään muu seikka Rosen suhteen. Itse ei hän enempää -kuin rouva Wegnerkään ollut koskaan ajatellut, että työ voisi olla -muuta kuin valitettava välttämättömyys. Työtä täytyi tehdä elämän -ylläpidoksi, elämän sisällykseksi täytyi olla jotakin aivan muuta. -Arkoina ja epämääräisinä olivat hänen ajatuksensa tähän aikaan alkaneet -lähestyä Rosea. Mutta Rosen mielessä ei ollut kaipuun varjoakaan -Torkildia kohtaan. Tiedottomasti luki Rose kai hänet joksikin -puolittain kuuluvaksi siihen kotiin, josta hän ikävöi päästä kasvamaan -irti. - -Tänä viimeisenä vuonna, jolloin he molemmat asuivat Kristianiassa, -oleskelivat Torkild ja Rose vapaa-aikanaan enimmästi ylhäällä Vestre -Akerissa. - -Torkild oli varhain mieltynyt "maahan"; siihen, joka ensi tapaamalla -oli vaikuttanut häneen vieroittavasta. Näiden laitakaupungin -kadunpätkien välillä, joiden uudet rakennukset jo näyttivät -rumentuneilta ja rappeutuneilta, oli laajoja aukeita palstoja, joilla -oli lyhyttä, kulunutta ruohikkoa ja jyrkkiä, kuivia mäkiä, jotka -alkukesällä kasvoivat metsänään keltaista peltonarskua; se versoi -rehevänä kuivassa, kuumassa maassa, kasvoi korkealle yli lasten päiden, -jotka tekivät sen sisään itselleen leikkitupia, tuoksui kuumalta ja -väkevältä hyönteisten suristessa pilvenä sen latvoissa. - -Ympäri vuoden vilisi palstoilla nuorta väkeä; laskettiin mäkeä ja -hiihdettiin talvella, pojat löivät palloa keväällä, ensimmäisestä -lämpimästä päivästä alkaen lojui työpukuisia ihmisiä nukkumassa -päivärinteillä. Kesällä tuli äitejä iltapäivisin pikkulapsineen ja -koreineen; palstojen äänet olivat vallitsevina tässä kaupunginosassa: -Pikkulapset, jotka parhaiksi osasivat taapertaa, lankeilivat -ja parkuivat täyttä kurkkua, isot lapset kirkuivat toisilleen -leikkiessään, kimakat mammain-äänet huutelivat keittiönikkunoista -- ja -jossakin, lähempänä tai kauempana, itkettiin ääneen ja hellittämättä, -kun taas siellä täällä joku leikissä vähän liian kovakouraisesti -kohdeltu jurpotteli kotiinpäin sanomaan mammalle --. - -Kun Torkild ei enää ollut yhdessä Arne Sevaldsenin kanssa, ei hänellä -ollut oikeastaan ketään ystäviä. Hän ei viihtynyt kadun poikien parissa -eikä hän sopeutunut sen paremmin yhteen katedraalikoulun poikienkaan -kanssa. Se, etteivät he piinanneet häntä, niinkuin lapsilla on tapana -piinata niitä, jotka ovat erilaisia kuin lauma, johtui siitä, että -pojalla oli nyrkit, joilla hän kykeni pitämään arvoaan yllä. Hän tuli -kalpeaksi ja laihaksi niinä vuosina, jotka hän asui kaupungissa, mutta -hän oli notkea ja rohkea, oli hyvä tappelemaan ja hiihtämään, ja -pitkässäpallossa tahtoivat kaikki mielellään hänet puolelleen. - -Mutta Torkildillekin oli sijaa palstoilla. Hän saattoi loikoa -koko kesäisen päivän vetelehtien lyhyessä, kuluneessa ruohikossa. -Hänen yllään oli taivas kirkkaana ja sinisenä ja valkoiset pilvet -purjehtivat, kärpäset, jotka surisivat kaiken likapuron varrella olevan -saastan ympärillä, loistivat kullalle kirmaillessaan kuin kipinät -edestakaisin lehtien varjossa karsittujen ja silvottujen puiden alla; -pullonsirpale kaukana mäenrinteellä lähetti sateenkaarelta läikkyviä -valokimppuja päivää vasten. Kun kevät tuli palstoille, tarjosi -se lapsille kuminakaalia ja kalpeita orvokkeja, vähän ja pieniä, -mutta ne tulivat uudelleen vuosi vuodelta; kesä toi orjanruusuja, -vaaleanvihreitä koiranputkipilviä ja keltaisia peltonarskumetsiä -mäenrinteille. Syksyllä riippui happomarjapensaiden kellanpunaisten -lehvien alla uhkuva paljous punaisia marjoja; kirkaspaisteisina -talvipäivinä kimmelsi lumi valkoisena, siniset varjot lasten pienten -suksien lukemattomissa laduissa. - -Vähän suuremmaksi tultuaan Torkild alkoi retkeillä Bygdøhön, Vestre -Akeriin ja Nordmarkeniin. Hän sai myöskin pari toveria, joiden -kanssa hän teki retkiä; muuten he eivät koskaan olleet yhdessä. -Erittäinkin oli muuan Lorens Helsing-niminen; hän vaikutti melkein yhtä -yksinäiseltä kuin Torkildkin, ja nämä molemmat liittyivät keskenään -jonkinlaiseen harvapuheiseen ystävyyteen. - -Mutta ei missään paikassa, missä hän sittemmin joutui vaeltamaan, -ei kesäöinä, merellä, kun hän makasi veneessä vain meri ja taivas -ympärillään, ei ylätunturilla syyspäivinä, kun aukeat tienoot olivat -punaiset ja huiput ja tunturinpykälät hohtivat kylmänsinisin lumihangin -ilmaa vasten tai kun usva vyöryi ylle kietoen hänet sisäänsä, ei -jylhässä metsässä lehtokurpanpyynnissä kevätöinä tahi jäniksenajossa, -Torkild ollut tuntenut sitä, mitä kutsutaan luonnon rauhaksi -- sitä -mielen jännityksen syvää laukeamista, kaiken sen unohdusta, mitä -ihminen tietää itsestään -- niin kuin täällä palstoilla. Tämä kaistale -luontoa, jota kaupunkielämän aallot jo olivat jäytäneet ja joka -pian oli hukkuva katujen tulvaan, missä jätkät ja lutkat joivat ja -hoilasivat öisin ja jättivät jälkeensä saastaa ja pullonsirpaleita, oli -hyvä ja antelias kaupungin lapsille, kunnes rakennuskivet hautasivat -sen, antoi heidän elää vuodenaikojen sadut ja soi heille lapsuuden -parhaat hetket. - - * * * * * - -Rouva Wegnerin huoneet olivat Blaasenille, kaupungin keskellä -olevalle kauniille pikku tunturille päin. Rose näki sen vuoteeltaan -herätessään, se oli aamuauringon kultaama. Hän rakasti palstoja ja -hän rakasti Blaasenia, siellä oli hänellä ja Doriksella leikkitupa -erään happomarjapensaan alla, hän rakensi karjamajan -- hän, joka -tuskin oli nähnyt elävää lehmää -- kivien väliin Blaaseninlammen luo, -ja hän tiesi kaikki orvokkipaikat; kun kultametsä kukki, kätkeytyi -hän sinne nukkehoitoineen. Mutta hänen äitinsä ei oikein pitänyt -siitä, että hän meni palstoille, ainakin pitäisi hänen olla siellä -yhdessä Doriksen ja mieluimmin myös Torkildin kanssa. Palstojen -seikkailut eivät olleet yksinomaan kauniita ja viehättäviä, vain -lasten leikkejä ja äitien huolenpitoa; sinne tuli väkeä, joka joi ja -tappeli, huusi ja hoilasi ja säikytti lapsia, siellä oli miehiä, jotka -makasivat pensaiden alla ja koettivat houkutella pikkutyttöjä luokseen -sanoakseen heille rumia sanoja tai "näyttääkseen heille jotakin". -Löyhkäävissä porraskäytävissä kuhisi pikkutyttöjen kesken rumia -juttuja kuin myrkyllisiä raatokärpäsiä. Kerrottiin lapsia kohdanneista -pahanteoista, jotka ehkä olivat tapahtuneet aivan toisessa laidassa -kaupunkia, vuosia sitten; mies, joka ne oli tehnyt, oli aikoja sitten -joutunut maksamaan omaa osaansa seurauksista, pahoinpidellyn lapsen -oli ehkä kuolema jo aikoja sitten armahtanut. Mutta teko jäi elämään; -kaikkialla, missä köyhää väkeä asuu tiheään sullottuna, missä äitien -täytyy laskea pienokaisensa yksinään ulos kaduille ja kentille, -porttikäytäviin ja portaisiin, siellä se elää; siellä asuvat ihmiset -eivät koskaan vapaudu sen seurauksista. Jos lapset tulevat myöhään -kotiin jonakin iltana, on pelko läsnä ja hyökkää kiduttaen äitien -kimppuun -- he ovat varoittaneet lapsia, mutta he eivät ole voineet -sanoa miltä. Ja pikkutytöt tietävät sen kuitenkin, toinen kertoo sen -toiselle; joka kerta kun lapsi on raiskattu, kokevat sadat muut sen -mielikuvituksessaan, siltä eivät köyhät äidit voi koskaan varjella -lapsiaan. - - * * * * * - -Sinä kesänä, jolloin Torkild ja Rose olivat kumpikin -neljätoistavuotiaat, oli rouva Wegner ensi kerran leskeksijoutumisensa -jälkeen saanut varoja matkustaa maalle Rosen kanssa niiksi kahdeksi -viikoksi, jotka hänellä oli lomaa konttorista. Torkild kuljeksi -yksinään kaupungissa. Erään tukahduttavan kuuman elokuunpäivän iltana -tuli hänen äitinsä ja sanoi hänelle, että isä ja hän olivat sopineet, -että muuttaisivat jälleen yhteen. - -Torkild kuunteli ensin sanattomana hämmästyksestä. Sitten hän puhkesi -raivoon. Poika, joka ei koskaan ollut sanonut äidilleen katkeraa sanaa, -syyti isästään pahimmat kiroukset ja haukkumasanat, mitä hän koskaan -oli kuullut. Hänen äitinsä ei saanut suunvuoroa, Torkild riehui, kunnes -ei jaksanut enää mitään; silloin hän viskautui suinpäin sohvaan ja -itkeä ulisi. - -Vihdoin viimein sai äiti sananvuoron. Arkana ja alakuloisena hän koetti -selittää, että isä ja hän tekivät sen heidän, lasten vuoksi. - -Torkild kimmahti ylös jälleen: - -"Vai niin? Luuliko äiti häntä sellaiseksi täiksi, että hän tahtoi -ryömiä takaisin isänsä luo nyt -- saako hän kysyä, tulisiko se -isän hutsu myöskin asumaan heidän luonaan, häh? Otetaanko se ehkä -perheenjäseneksi?" - -Säyseästi vastasi äiti, että hän ajatteli Dorista. Eikö Torkild voinut -nähdä, että Dorikselle ei kaupungissa asuminen ollut hyväksi. Hän -oli surkeannäköinen. Eikä heillä ollut mitään selkoa hänestä, hän -juoksenteli ulkona niin monien omituisten epämiellyttävien tyttösten -kanssa. Hän tarvitsi isän suojelijakseen. "Täytyyhän sinun voida -käsittää, poikani, että sellainen äiti kuin hänellä on -- minähän olen -melkein huonompi kuin jos ei olisi minkäänlaista --" - -Se, että äiti näin ensi kerran suoraan mainitsi oman mahdottomuutensa, -koski Torkildiin niin, että hän alkoi jälleen itkeä, nyt aivan -lapsellisesti ja avuttomasti. Silloin äiti sanoi, että hän ajatteli -myöskin Akselia. Samassa kuin hän mainitsi vanhimman poikansa, jota -hän ei ollut nähnyt neljään vuoteen, puhkesi hänkin nyyhkyttämään; oli -kuin valitus, jota hän vuoden toisensa jälkeen oli kantanut rintaansa -suljettuna, nyt olisi räjähdyttänyt sen rikki ja tulvinut esiin. Oi, -kuinka hän kaipasi vanhimpaansa, -- ehkä hän nyt voisi saada hänet -takaisin. - -Mutta käydessään jälleen puhumaan virkkoi Torkild vain hiljaisesti -ja ankarasti: no niin, äiti sai sitten matkustaa isän luo Doriksen -ja Akselin kanssa. Hän, Torkild, ei tulisi mukaan, hän tulisi kyllä -toimeen. Hän voisi mennä merille tai hän voisi etsiä itselleen -juoksupojan tai oppipojan toimen. Mutta hän ei lähtisi mukaan isän luo. - -Silloin äiti tarttui häntä kaulasta ja rukoili. Torkildhan oli hänen -lempilapsensa, häntä ei äiti voisi menettää, ja jollei hän tahtonut -tulla mukaan, täytyisi äidin jättää sikseen koko asia. Mutta se oli -ainoa neuvo, minkä hän tiesi; mihin he, lapset, joutuisivat, jos -hänestä aika jättäisi! Sisarustensa vuoksi Torkildin pitäisi mukautua. - -Ja koska hän ei voinut nähdä muuta neuvoa lastensa menestymiseksi kuin -yrittää solmia uudelleen sidettä heidän ja isän välille, koetti hän -selittää pojalle, miten kaikki oli johtunut, puolustellen miestään ja -syyttäen itseään. Tultuaan vanhemmaksi Torkild ymmärsi, että se, mitä -äiti kertoi hänelle, oli vain totuus, sentähden olikin sen sanominen -varmaan ollut äidille kymmenkertaisesti kovempaa, ja silloin hävisi -kaikki hänen äitiä kohtaan tuntemansa katkeruuden häivekin, ja Torkild -ajatteli vain, kuinka paljon äiti-poloinen sittenkin oli pitänyt -lapsistaan. - -Torkildin isä oli tullut Kööpenhaminaan johonkin kristilliseen -kokoukseen, ja siellä hän oli tutustunut vanhaan rouva Hammerichiin, -joka oli vahvasti uskonnollismielinen. Hän oli syntyään kreivitär, -oli aikoinaan ollut kaunotar, ja ihmiset sanoivat hänen palvoneen -maallista rakkautta ennenkuin suuntasi mielensä taivaalliseen. Nyt -hän hoivasi nuoria teologeja äidillisellä hellyydellä, ja hän kutsui -vastaleivotun norjalaisen papin mukanaan kotiinsa Hindevadgaardeniin. -Ivar Christiansen oli neljänkolmatta vuoden vanha, kookas, pulska -talonpoikaisnuorukainen, jolla oli kömpelö ja luotettava käytös; hän -viehättyi kovin kutsusta tanskalaiseen herraskartanoon -- joka muuten -oli varsin pieni sikäläiseksi herraskartanoksi -- ja hän oli ihastunut -ja kiitollinen kaikesta rakastettavuudesta, jota hän siellä kohtasi. - -Siellä oli Regitze-neiti, nuorin kolmesta naimattomasta tyttärestä; hän -oli silloin kolmenkymmenenneljän vuoden vanha, tyytymätön, kiusaantunut -ihmislapsi, täynnä katkeruutta äitiä kohtaan, jonka tarkoitukset hän -älysi, halveksivaa sääliä isää kohtaan, joka ei koskaan ollut nähnyt -miten häntä petettiin, katkeroitunut kaikesta luonteessaan olevasta -käyttämättömästä erotiikasta, jota vastaan hän, äitinsä esimerkki -silmissään, kapinoi ja joka ei ollut koskaan löytänyt itselleen -kohdetta. Hän oli jäykkä ja kömpelö olennoltaan ja jokseenkin vailla -viehätystä, vaikka hänen kalpeat kasvonsa oikeastaan olivat läpeensä -harvinaisen hienopiirteiset, tukka runsas ja sysimusta. Hänen suuret -siniset silmänsä olivat useimpien mielestä liian vaaleat ollakseen -kauniit. - -Silloin hän rakastui mielettömästi äidin norjalaiseen suojattiin, -joka oli kymmenen vuotta nuorempi häntä itseään. Ja hän näytti sen -niin avoimesti, seurasi häntä rakastuneena joka askeleella, toi -sen niin häikäilemättä näkyviin, että koko seutu puhui ja nauroi, -ja Ivar Christiansenista tuntui lopulta, että hänen kunnianmiehenä -oli kosittava neitoa. Muuten ei tuo herraskartanonneidin jumalointi -ollut tekemättä häneen koko lailla mairittelevaa vaikutusta, ja tämän -intohimo tarttui jossakin määrin häneenkin, niin että hän ainakin -jonkun aikaa kuvitteli olevansa neitiin rakastunut. - -Että se oli kuvittelua, selvisi papille ennenkuin he olivat olleet -varsin kauankaan naimisissa. Toisin ajoin hän tunsi suorastaan -vastenmielisyyttä vaimoaan kohtaan. Mutta avioliiton ensi vuosina hän -piti kaikkea Jumalan koettelemuksena, ja hän koetti parhaansa mukaan -sietää vaimonsa oikkuja ja vastata rakkaudella siihen intohimoon, joka -tympäisi häntä. He saivat kolme lasta, joita äiti rakasti fanaattisesti -eikä osannut hoitaa kunnollisesti, niin kovasti kuin sitä yrittikin. -Regitze-rouva sopi norjalaisen seurakunnan papinrouvaksi niin huonosti -kuin suinkin mahdollista, oli epäpätö emäntä, ei osannut seurustella -seurakuntalaisten kanssa ja oli aivan vailla uskonnollisuutta. - -Tämä avioliitto pani kovalle koetukselle Ivar Christiansenin -luottavaisuuden ja uskon. Hän alkoi sulkeutua huoneeseensa lukien ja -tutkistellen, mutta hän ei löytänyt sitä rauhaa ja varmuutta, jota -etsi. Loppu tuli, kun Clara Bertelsen ilmestyi näyttämölle. - -Asianlaita ei ollut aivan niin kuin Torkild oli kuullut lapsena. -Tosin oli Christiansen laskenut ripille Clara Bertelsenin, pitäjän -kruununvoudin tyttärentyttären, mutta heidän välillään oli tuskin ollut -mitään suhdetta ennenkuin vuotta myöhemmin, kun neito kulki hänen -luonaan saamassa yksityisopetusta. Ja Christiansen oli itse hakenut -eroa papinvirastaan. Niinkuin hän oli siitä kirjoittanut, "kirkon -muurit olivat vaipuneet soraksi hänen ympärillään, ja hän oli joutunut -seisomaan paljaan taivaan alla." - -Vilpittömänä pysyi Ivar Christiansen kuolinpäiväänsä asti; -väkivaltaisella totuudeninnolla hän teki tiettäväksi ja perusteli -kirkostaluopumisensa ja ilmoitti vaimolleen ja kruununvoudille hänen -ja Claran välisen suhteen. Vanhus ei pienentänyt häväistystä sillä, -että koetti saada lapsenlapsensa viettelijän rangaistukseen. Siitä ei -nyt tullut mitään, ja Clara, joka oli lähetetty ulkomaille, karkasi -takaisin Norjaan ja asettui asumaan rakastajansa luo. Christiansen -asui jonkun aikaa Kristianiassa ja sitten Bergenissä, hän oli -antautunut sanomalehti- ja käännöstyöhön, kirjoitti myös pari romaania, -jotka olivat perin huonoja, mutta toinen niistä sai kunnian joutua -takavarikoitavaksi, joten hän saavutti jonkinmoisen kirjallisen maineen. - -Isän suuri vilpittömyys ja horjumaton usko siihen, että hän oli -toiminut oikein, saivat Torkildin myöhemmin täysikasvuisena tavallaan -antamaan hänelle anteeksi ja vieläpä tuntemaan jonkinlaista -suvaitsevaista sääliä häntä kohtaan -- halveksivaa sääliä, joka kohosi -voimakkaimmilleen joka kerta kun poika ajatteli sitä naista, jonka -vuoksi hänen isänsä oli uhrannut kaikki. Valokuva Clara Bertelsenistä -ripillepääsypuvussa oli aina isän kirjoituspöydällä -- se kuvasi -täyteläistä, varhaiskypsää lasta, joka näytti jo syntyneen kokeneena. - -Senjälkeen kun Christiansen oli eronnut vaimostaan, matkusti Clara -Hampuriin; hän oli ottanut toimen ja hänen oli määrä olla siellä -eroajan loppuun. Vuoden kuluttua hän meni naimisiin saksalaisen -asioitsija Ritterin kanssa. Tämä oli tapahtunut joitakin kuukausia -ennemmin kuin Christiansen ja hänen vaimonsa olivat päättäneet muuttaa -jälleen yhteen. Ivar Christiansenin isä oli silloin juuri kuollut, -ja hän oli asettunut syntymätaloonsa Fredrikshaldin lähelle; maan -hän antoi vuokralle ja askarteli itse käännöstyössään. Hän oli myös -hankkinut tohtorinarvon kirjallisuushistoriassa. - -Koe onnistui huonosti. Kun tosi tuli eteen, oli yhteiselämä miehen -kanssa, josta hän kai vieläkin piti, näissä olosuhteissa enemmän -kuin rouva Christiansen jaksoi kestää; lyhyen ajan kuluttua hän joi -yhtämittaa ja osasi myös mielisairaan oveluudella hankkia itselleen -morfiinia. Ja sitten tuli Clara Ritter, joka oli jättänyt miehensä -Saksassa, takaisin Kristianiaan, teki sovinnon Ivar Christiansenin -kanssa, ja Regitze tiesi miehensä olevan yhdessä tuon naisen kanssa, -kun hän matkusti Kristianiaan asioilleen. Vasta hänen itsemurhansa -jälkeen suhde lakkasi. - - * * * * * - -Palattuaan isänsä luo oli Torkild mukautunut kohtaloonsa jonkunlaisella -tylsällä, epätoivoisella alistuvaisuudella. Äidin kuoleman jälkeen ei -hänen mieleensäkään juolahtanut erota isästä; päinvastoin, saatuaan -konttoripaikan kaupungissa, hän jäi asumaan kotiin, maksoi puolestaan -ja tunsi jonkinlaista vastuunalaisuutta sisareensa ja hiukan myöskin -isäänsä nähden. Jonkun ajan kuluttua hän päätti mennä kauppaopistoon, -lainasi rahaa omin päin ja sai myöskin vähän apua äidinisältään -Tanskasta, ja niin matkusti takaisin Kristianiaan. - -Siellähän hänellä oli rouva Wegner ja Rose. Hän katsoi heitä nyt -vähän toisin silmin, nyt hän näki, että rouva Wegner oli kulunut -ja väsynyt, koti oli kulunut ja olo köyhää, Rose oli juuri alkanut -työskennellä konttorissa, jossa työpäivä oli kahdeksan tuntia ja palkka -neljäkymmentä kruunua. Rouva Wegner lumosi hänet yhtä täydelleen kuin -ennenkin, hän löysi yhä vielä saman sulon hänestä ja hänen kodistaan -- -mutta nyt tuntui tuo lumo hänestä niin sanomattoman surunvoittoiselta -ja liikuttavalta, ja lisäksi oli Rosekin, nuori, kaunis ja vakava Rose, -jo seitsentoistavuotiaana vihitty samaan raadannan ilottomaan elämään. -Rouva Wegnerin koti tuli Torkildille jälleen hänen olemassaolonsa -rauhalliseksi pyhätöksi -- mutta vähitellen liukui äidin haahmo -taka-alalle, ja tyttärestä tuli keskipiste. - -Torkildin oli käytävä kaksi vuotta kauppaopistossa. Toisen vuoden -alkupuolella kävi ilmi, että rouva Wegner, joka oli jo jonkun aikaa -ollut raihnainen, sairasti sokeritautia. Ja hän huononi nopeasti. - -Rose oli jo kauan ennen saanut tahtonsa läpi, että hän sai auttaa äitiä -kotona. Ja kun rouva Wegner ensin oli tottunut siihen, että tytär -hoiti taloutta, mieltyi hän siihen kovasti. Rose oli näppärä -- hän -oli kaikessa hiljaisuudessa seurannut äidin kankeaa, epäkäytännöllistä -työskentelytapaa ja miettinyt, miten hän tekisi minkin asian; nyt kävi -ilmi, että hän oli hyvin kätevä kaikissa taloustoimissa, ja hänestä -näytti olevan sula virkistys käydä käsiksi pesuun ja siistimiseen ja -keittämiseen ja paistamiseen konttorityönsä jälkeen, joka kidutti -häntä, kun siinä täytyi istua paikoillaan. Ja rouva Wegner oli -onnellinen; hänelle ei merkinnyt paljoa, tuliko talous hoidetuksi -vähän paremmin vai huonommin, hän otti vastaan tyttärensä työn ja -hänen pienet lahjansa, teatteriliput, kukat ja makeispussit, samalla -mielellä, jolla hän itse oli uurastanut ja antanut lapselleen; hänelle -oli kaikki, mitä hän ilomielin oli antanut ja mitä hän ihastuneena -otti vastaan, vain pantteja siitä, että hän ja hänen lapsensa olivat -toisilleen kaikki kaikessa -- siten oli kaikki, mitä Rose teki, hyvää, -ja pieninkin häneltä saatu esine loppumattoman kallis aarre. - -Ja sitten tuli se aika, jolloin molemmat ymmärsivät, että kuolema oli -läsnä tuossa pienessä kodissa ja odotti saadakseen viedä äidin. - -Kumpikaan ei maininnut toiselle, että ymmärsi sen. Molemmat osoittivat -sen vain sillä, että ikäänkuin koettivat täyttää rakkaudellaan -pienimmänkin hetken siitä ajasta, mikä heidän oli vielä suotu olla -yhdessä. Mutta Torkildille he uskoivat epätoivonsa. - -Torkild toi rouva Wegnerille kallisarvoisia kukkia, kaikkea hyvää, mitä -hänen oli lupa syödä, sellaista viiniä, jota hän sai juoda. Torkild -näki nälkää rouva Wegnerin viimeisinä elinkuukausina voidakseen tuoda -tälle jotakin joka päivä. Rose teki samoin -- ja Torkildin täytti -ihmeellisellä, juovuttavalla, surumielisellä riemulla tunne siitä, -kuinka hän ja Rose kuuluivat yhteen tässä surussa. Se oli hänelle niin -suunnattoman toisenlaista kuin kaikki ennen koetut vastenmieliset -surut, hyvää ja laupiasta surua, joka vihki hänen ja Rosen elämän -yhteen -- ja hän uskoi myös, että Rosen äiti ajatteli samaa. - -Rosen äiti otti vastaan kaikki lastenrakkaudenlahjat hiljaisella -säteilevällä riemulla; hän ei koskaan maininnut tietävänsä, että heidän -täytyi kärsiä puutetta voidakseen tuoda niitä hänelle. Sillä hän -ymmärsi niin hyvin, että juuri tuo pakko kieltäytyä itse niin paljosta -voidakseen ilahduttaa häntä, ilahdutti ja lohdutti heitä itseään ja -tuolloin tällöin sai heidät unohtamaan, että hän pian olisi lähtevä -heidän luotaan. - -Rosen suru oli kuitenkin lohduton -- ja hänellä oli pitkät -konttorituntinsa ja pitkät yöt äidin nukkuessa, jolloin hän oli yksin -epätoivoineen. Äidillä oli salaperäinen varmuutensa siitä, että hänen -rakkautensa lapseensa oli kuolemaakin voimakkaampi, Torkildin nuori -hurmaantunut rakkaus kykeni imemään ravintoa ja voimaa kaikesta, -myöskin kuoleman läheisyydestä ja eron katkeruudesta. Mutta lapsen -surulle ei isän tai äidin kuolemasta löydy mitään lohdutusta. -Äiti voi säilyttää rakkautensa kuolleeseen lapseensa tuoreena ja -elävänä päiviensä loppuun asti, rakastajan sydän voi elää kuolleen -rakastettunsa muistosta läpi pitkän, pitkän elämän. Sillä äidinrakkaus -ja lempijän rakkaus ovat tunteneet alkamispäivänsä, ovat valloittaneet -sijansa elämässämme, ovat mitanneet voimaansa muiden rakkauksien -kanssa -- mutta lapsen rakkaus vanhempiinsa on ollut aina lapsen -olemuksen osana, kasvanut sen itsensä mukana, tuomatta koskaan mielelle -uudistumisen onnea. Sentähden on lapsen suru isän ja äidin tähden -turvaton ja lohduton, kappale sen omaa olemusta riistetään silloin -pois. Kun aika parantaa haavan tai uusi rakkaus täyttää tyhjän tilan -sydämessä, silloin ei ole kysymyksessä lohdutus, vaan unohdus. - - * * * * * - -Rose ja Torkild olivat kahden Rosen kodissa äidin hautajaispäivän -iltana. - -Rose istui rouva Wegnerin nojatuolissa ompelupöydän luona. Viime -kuukausina hän oli tullut kalpeaksi ja laihaksi, musta puku teki hänet -vielä kapeammaksi ja valkeammaksi. Leima, jonka suru oli antanut hänen -nuorille kasvoilleen, muistutti katkeruutta ja uhmaa. - -Torkild seisoi ikkunan edessä ja katseli Blaasenin takaiselle -iltataivaalle. Pieni vuorenkumpu oli kuloruohosta harmaankelmeä, ja -pensaat sen rinteillä olivat mustat ja paljaat. Hän tunsi kummallista -heikkoutta ja huimausta, mutta tieto siitä, että hänen väsymyksensä -johtui kunnollisen ruoan puutteesta, oli omituisen haltioiva -- hän -oli tuhlannut niin paljon kuin voi kukkia siihen hautaan, joka tulisi -kätkemään sen ihmisen, joka oli auttanut hänet lapsuutensa pahimman -ajan läpi. Ja hän oli nukkunut vähän -- oli kuin hänen sielunsa olisi -värissyt tulevaisuuden kaipauksesta, sisimmässään, sen surun takana, -jonka rakastetun vainajan poismeno aiheutti, ja se tunsi varmaan uuden -rakkauden ihmemaailman riemukasta odotusta. Ja hän puhui katsomatta -Roseen: - -"Mutta eihän hän ole poissa, vaikka onkin kuollut. Sinä ja minä -- eikö -sinusta tunnu, että hän on jäljellä meissä? Mehän olemme toisenlaisia -kuin kaikki muut ihmiset -- eikö sinustakin tunnu, että olemme -toisenlaisia, kun ajattelet sitä? Ja sehän johtuu siitä, että hän on -kasvattanut meidät --. Tarkoitan, että hän on opettanut meitä löytämään -ilomme niistä ihmisistä, joista pidämme. Niin, juuri _iloitsemista_ hän -on opettanut meille -- ei semmoisesta mitä voidaan ostaa tai voittaa -muulla kuin rakkaudella, iloitsemista vain niistä, joita rakastaa --" - -Rose puhkesi hiljaa vaikeroivaan nyyhkytykseen: "Mutta mammahan oli -ainoa, josta minä voin iloita! Minullahan ei ollut koko maailmassa -muuta kuin hän! Kenestä minun olisi iloittava nyt?" - -Torkild kumartui hänen ylitseen ja silitti hänen tukkaansa. Mutta hän -sanoi vain hiljaa: - -"Sinähän voit iloita itsestäsi. Senhän hän on myöskin meille opettanut --- ja se hänessä ehkä olikin suloisinta -- että ihminen voi saada -iloa itsestään. _Hän_ saattoi aina olla iloinen katsoessaan itseensä --- koska hänen ympärillään oli vain rakkautta ja urhoollisuutta -ja oikeamielisyyttä ja kaikkea mikä oli kaunista, eikä mitään, ei -mitään alhaista tai rumaa tai likaista, kun hän oli yksinään itsensä -kanssa. Oi Rose, Rose -- minusta tuntuu, että kun vain elämme niinkuin -arvelemme olevan oikein emmekä koskaan anna valtaa millekään huonolle -tai tee mitään, jonka vuoksi emme voi itseämme kunnioittaa -- silloin -on äitisi meidän luonamme, niin, silloin hän on täällä maan päällä -meidän luonamme --" - -Mutta Rose ravisti kärsimättömänä hänen kätensä pois: - -"Oh, sinä puhut ja puhut. Mutta minä en välitä siitä --. Minä tahdon -puhua äidille, enkä sitä voi koskaan enää. Minä tahdon taputtaa hänen -hienoja pehmeitä poskiaan ja hänen pieniä, suloisia, kuluneita käsiään --- enkä sitä voi koskaan enää. Minä tahdon, että hän hymyilisi minulle -ja suutelisi minua -- eikä hän voi sitä koskaan enää. Oi, minä kaipaan -ja kaipaan ja kaipaan, eikä hän koskaan enää palaa luokseni. Oi äiti, -äitikultani, suloinen suloinen pikku äitini --" - - - - -V. - - -Torkild oli menossa konttoriinsa marraskuun aamuna. Oli sakea sumu, -niin että kosteus laskeutui kasteena talvipalttoon nukalle. - -Linnanpuiston halki kulki ihmisparvi kaupunkia kohti, -- vastakkaiseen -suuntaan tuli vain koululapsia. Ihmiset virtasivat sumun läpi ja -hävisivät näkyvistä parin askeleen päässä. - -Torkild tunsi useimmat ihmiset jokapäiväiseltä näkemältä. Hänen -edessään hiukan sumun sisässä oli tirehtööri Ringin leveä selkä -- he -kävelivät molemmat yhtä joutuin ja säilyttivät saman välimatkan. Pieni -elähtänyt nainen, huopahattu päässä, oli rientänyt ohi -- se raukka -oli kai jossakin konttorissa kaukana aseman luona, hän syöksyi aina -eteenpäin kuin takaa-ajettu eläin. Ja Torkild oli sivuuttanut nuoren -rakastuneen parin, joka ei koskaan pitänyt kiirettä. - -Hän tunsi myöskin koululapset. Nuo kaksi rumaa, suloista pikkutyttöä, -joilla oli suuret ruskeat morellisilmät pyöreissä, punakoissa -apinannaamoissaan. Tuon pitkän, reippaan, vaalean pojan, joka aina -kulki toveriparven keskellä ja puhui kovaäänisesti ja innokkaasti. Ja -tuon pikkuruisen kalpean pojan, jonka hän oli pannut merkille tänä -syksynä; sen pikku veitikan oli tapana vitkastella puistokentällä -poimien kirjavia vaahteranlehtiä ja kastanjoita tai seisoskella -tähystellen niitä kahta oravaa, jotka asustivat puistossa. Eräänä -päivänä oli Torkild ohi mennessään nyhtäissyt lakin pojan päästä. Poika -katsoi häneen säikähtynein vedensinisin silmin: - -"Mitä sinun kotonasi sanotaan, kun sinä aina myöhästyt koulusta, poika?" - -Lapsi katsoi onnettomana häneen. - -"Minkätähden et voi poimia noita kastanjoita kotiin palatessasi?" - -"Ei, silloinhan minä myöhästyisin päivälliseltä -- ja kun muutkin ovat -niitä ottaneet --" - -"Vai niin. Sinä taidat olla ymmärtäväinen, pikku mies." - -Silloin lapsukainen katsoi häneen niin sydäntäsärkevän säikähtyneesti, -että Torkild antoi hänelle viisikolmatta äyriä ja kehoituksen parantaa -tapansa. - -Senjälkeen tuo pikku poika usein heidän tavatessaan kysyi, mitä kello -on. Torkild pudisti synkkänä päätään, veti kellonsa esiin ja piti -sitä pojan edessä. Silloin poika hengähti kuulumattoman kiitoksen -ja lähti painelemaan, niin että kynälaatikko ja kirjat kalisivat -vahakangaslaukussa. - - * * * * * - -"Torkild." - -Hän kääntyi äkkiä ympäri: - -"Rose! -- Mutta Herran nimessä -- oletko sinä täällä --" - -Hän jäi seisomaan ja tuijottamaan. Toden totta se oli Rose, joka seisoi -siinä keskellä linnamäkeä -- mustassa kumiviitassa, musta nahkahattu -vaaleilla hiuksillaan. Heidän ohitseen soljui ihmisvirta, tullen -sumusta ja häviten sumuun --. - -"Hyvänen aika -- mitä ihmeessä tämä merkitsee --" - -"No, minä olen matkalla konttoriin -- saat heti tietää, mutta kuule, -minun täytyy mennä -- tule, niin kerron sinulle. Niin, katsos, tehdas -tulee yhtymään Brunteforsin yhtiöön -- tätä sinä et tietenkään saa -sanoa, mutta ruotsalaiset ovat ostaneet sen, ja isännöitsijä ilmoitti -minulle siitä, että tietäisin katsella itselleni jotakin muuta hyvissä -ajoin. Ja sitten minä näin viime viikolla paikan Aftenpostenissa, ja -minä hain sitä ja sain kirjeen maanantaina, että saisin sen, mutta -siihen olisi astuttava heti. Se on limited'illä -- ja minä soitin -sinne ja sitten puhuin isännöitsijän kanssa ja sitten pakkasin yhdessä -pyöräyksessä ja tulin tänne toissailtana ja aloitin työni konttorissa -eilen --." - -"Kun et ilmoittanut minulle -- niin olisin tullut junalle vastaan." - -"Ei, minä tahdoin yllättää sinut, näetkös -- minä koetin soittaa -sinulle eilen useaan kertaan, mutta ensin ei linja ollut vapaa ja -sitten siellä oli joku nainen, joka sanoi, että konttoripäällikkö oli -parhaillaan jossakin neuvottelussa --" - -"Jollei se nainen tule saamaan ojennusta --" - -"Uh, älä viitsi raukkaa, anna hänen olla! Uh, meillä niitä ojennuksia -näkyy tulevan ihan tuiskumalla -- meidän johtajamme on kai hirveän -ärtyinen --." - -"Vai niin! Minusta hän tuntuu varsin mukavalta mieheltä -- olen puhunut -hänen kanssaan vain muutamia kertoja joidenkin koneiden ostosta --. -Mutta kuulepas, enkö saa tavata sinua konttorin luona kello kaksi -- -jos tahtoisit tulla syömään päivällistä minun kanssani, niin tekisit -mielestäni hyvin kiltisti --" - -"Kyllä kiitos -- se voisi olla hauskaa. Muuten siellä täysihoitolassa -luullaan varmaan, että minä olen kamalan huikentelevainen nainen --." - -"No tuota -- missä sinä muuten asut?" - -"Holtegatenilla -- neiti Stenersenin täysihoitola se on nimeltään. Se -on vain naisille --" - -"Oh hitto --" - -Rose nauroi: - -"Niin, siellä näyttää muuten hiukan hitonmoiselta -- mutta minulla on -varsin sievä huone ja siellä on halpaa --. Mutta katsos, Aksel tuli -sinne eilen minua tapaamaan, minä soitin hänellekin, ja sitten hän -tahtoi, että minun oli syötävä kaupungilla hänen kanssaan --" - -"Vai niin", sanoi Torkild. "Vai olet sinä tavannut Akselin --" - -He kävelivät vähän matkaa puhumatta. Kunnes Rose sanoi: - -"Minä tiedustelin häneltä teistä kaikista, mutta hän ei tiennyt mitään. -Doriksesta hän ei ollut kuullut sen jälkeen kun hän matkusti, ja sinua -hän ei sanonut nähneensä ainakaan kahteen viikkoon --" - -"Se nyt on muuten liioittelua -- hän oli minun kanssani turistimajalla -sunnuntaista viikko --." - -"Te ette taida juuri erikoisemmin sopeutua toisiinne, sinä ja Aksel?" - -"Noo, kyllä sentään. Mutta katsos, kun on kasvanut kaukana toisistaan, -aivan erilaisissa olosuhteissa, niin ei se ole sellaista, -- tieto, -että ollaan veljeksiä, on miltei haittana toveruuden syntymiselle -- -olin vähällä sanoa, että se ujostuttaa --" - -"Niinpä kai. Kuuletko koskaan mitään isästäsi -- kuinka hän voi?" - -"Kyllä, kiitos. Hän kirjoittelee kirjaansa. Ja sitten hän on saanut -kääntää jotakin saksaksi -- siitähän hän on hyvin iloinen --" - -"Sehän on hauskaa. Niin, tästä minun on poikettava -- hyvästi vain --" - -"Hyvästi vain, näkemiin --." - - * * * * * - -Torkild istui keinutellen itseään amerikkalaisessa -kirjoituspöytätuolissaan. - -Vai niin -- Rose oli ollut ulkona eilen Akselin kanssa. Piru vieköön, -ettei neiti Pedersen saattanut kysyä häneltä numeroa -- tai ilmoittaa -hänelle. Tuo vietävän neuvottelu -- sehän oli vain tuo hihnatehtaan -mies, joka oli vailla tilausta. Neiti Pedersen olikin aika tyhmä -- ei -hyödyttänyt koskaan sanella hänelle englantilaisia kirjeitäkään, hänen -täytyi sitten aina kirjoittaa ne uudestaan --. - -Hän sytytti lampun ja tarkasti postin. No -- useimmat saattoi neiti -Lindvik vastata omin päin -- vastauksen konsuli Aasille ja Seymourin -kanssa tehtävän sopimuksen hän voi sanella hänelle ja kirjoittaa -ranskalaiset kirjeet itse. - -Torkild tuijotti ulos ikkunasta. Kappatehtaan neulomahuoneessa pihan -perällä istuivat pikku ompelijattaret ommellen lampun valossa koko -päivän tähän vuodenaikaan. Tänään Torkild erotti sieltä sähkövalot vain -keltaisina pilkkuina sumussa, hän ei voinut nähdä ompelijoita. Siellä -oli muuan pieni vaalea kaunis tyttö, joka oli niin Rosen näköinen -kasvoiltaan, se poloinen oli niin kauhean ontuva. Pihalla vinkuivat ja -kitisivät siirtonostimet rautakiskoillaan, tavarahissi huristi ylös ja -alas. Viereisessä konttorissa rätisivät molemmat kirjoituskoneet yhteen -ääneen. - -"Neiti Lindvik -- olkaapa niin kiltti ja ilmoittakaa, sittenkun teillä -on aikaa -- minulla on pari kirjettä --." - -"Eikö neiti Pedersen voisi ottaa niitä -- minulla on sellainen röykkiö -kirjoitettavana johtajalle --" - -Uh. Torkild istuutui jälleen ja sytytti savukkeen. - --- Rose oli ollut ulkona Akselin kanssa. No, eihän siinä ollut -mitään tavatonta, että hän oli soittanut Akselillekin. Tai että hän -oli mennyt ulos tämän kanssa -- ensin. Vaikka -- vaikka --. Eiköhän -Rose ollut lainkaan voinut ajatella, että hän pitäisi sitä pahana, -kun saisi tietää Rosen menneen ulos hänen veljensä kanssa, kun ei -hänellä itsellään taas ollut edes aavistusta siitä, että Rose oli koko -kaupungissa. Rose olisi voinut sanoa numeronsa neiti Pedersenille, -pyytää Torkildia soittamaan --. - -Aksel. He eivät olleet tulleet lähemmäksi toisiaan, hän ja veli. -Päinvastoin -- se mikä oli alkanut orastaa heidän välillään sinä -iltana, oli sittemmin kuihtunut kokonaan pois. Kuitenkin oli siinä -silloin ollut enemmänkin kuin yö ja whisky ja tunnelma. Saattoikohan se -johtua siitä, että Rose oli saapunut seuraavana päivänä. - -Todellisuudessa ei Torkild voinut viitata mihinkään, mitä oli -tapahtunut niiden kahden viikon aikana, jotka Rose oli ollut heidän -luonaan. Oli luonnollista, että Akselin ollessa heillä eivät Rose ja -hän voineet alituisesti retkeillä yksin tai istua juttelemassa kahden -kesken, sillävälin kuin Doris oli talouspuuhissa. Luonnollista oli -myöskin, että Rosella ja Akselilla oli ollut koko joukko puhelemista -- -yhteisistä tuttavista Tanskassa ja niin edespäin. Rose piti Akselista, -niin hän sanoi -- eikä ollut mitään syytä, minkätähden heidän ei olisi -pitänyt pitää toisistaan. Aksel ei ollut lainkaan liehitellyt Rosea -- -ei, Torkildilla ei ollut vähintäkään syytä luulla veljen rakastuneen -Rose Wegneriin. Päinvastoin ensimmäisillä kerroilla, kun Eva oli ollut -heidän kanssaan, oli Aksel ollut melko lailla ihastunut häneen. Hän oli -kyllä kyllästynytkin häneen aivan pian -- luonnollisesti. - -Kuitenkin. Kun Rose oli keittiössä Dorista auttamassa tai kun he olivat -molemmat menneet rantaan uimaan, oli keskustelu veljesten välillä -käynyt niin merkillisen väkinäiseksi. Eihän ollut mitään merkillistä -siinä, että Rose oli pyytänyt Torkildia soittamaan iltaisin, niinhän -hänen oli aina tapana tehdä -- Rosehan tiesi Torkildin mielellään -soittavan hänelle. Ja olihan vallan luonnollista, että Aksel istuutui -Rosen luo ikkunan ääreen -- hehän oleskelivat aina arkihuoneessa -ollessaan kaikki yhdessä sen pienen pyöreän pöydän ympärillä. - -Siitä purjehdusretkijutusta se aiheutui -- eikä siinäkään ollut -pohjaltaan mitään. Hän oli sanonut tuulevan liian kovasti, hän ei -tahtonut purjehtia Rosen ja Doriksen kanssa sellaisella ilmalla. Mutta -he kärttivät ja vaativat hellittämättä lähtemään, ja silloin oli Aksel -viimein kysynyt, eikö hän saisi ottaa venettä -- hän oli purjehtinut -paljon salmessa ja oli varovainen. Mutta kun Torkild oli vastannut, -no niin, silloin hänen oli kai lähdettävä mukaan, -- toinenhan ei -tuntenut vuonoa -- niin oli Aksel näyttänyt nyrpeältä vastatessaan: -"Voimmehan hyvin jättää sen sikseen -- se on ehkä yhtä järkevää." Mutta -Doris oli välttämättä tahtonut. No, ei ollut tapahtunut muuta kuin -että he olivat kaikki neljä kastuneet likomäriksi -- ja että Aksel oli -tullut näkemään, että vuono saattoi olla varsin ikäväkin. Mutta hän -oli huomauttanut siitä, kun he illalla menivät yläkertaan nukkumaan: -"Sinä olet kovin varovainen, Torkild -- tyttölapset eivät totisesti -ole arkalasta kotoisin." Ja Torkild oli vastannut: "Niin, kun ei osaa -purjehtia, niin ei koskaan pelkää." - -Mutta hänen ja Akselin välit _olivat_ tulleet viileämmiksi tuon -purjehdusretken jälkeen. Ja kohta sen jälkeen kun Rose oli matkustanut -takaisin Vermlantiin, oli Aksel lähtenyt tuntureille. Suunnitelmaa, -että he asuisivat yhdessä Kristianiassa, ei koskaan enää mainittu; -mitään puhumatta oli kumpikin asettunut omaan täysihoitolaansa. - -Torkildilla ei ollut kerrassaan mitään aihetta olla mustasukkainen -veljelleen. Mutta hän oli. - - * * * * * - -"Minne te sitten menitte eilen illalla?" kysyi Torkild, kun he -kävelivät Karljohanille päin. - -"Teatterikahvilaan, -- yläkertaan." - -"Menemmekö nyt ehkä Peilisaliin, vai tahdotko mieluummin johonkin -muualle?" - -"En --" Rose hymyili hiukan. "Minä en tosiaan ole koskaan ollut -Peilisalissa -- en ole muuten ollut Teatterikahvilassakaan koskaan -ennen." - -"Vai et." Torkild hymyili. "No sitten menemme siis Peilisaliin." Hän -tunsi jonkinlaista pettymystä sitä sanoessaan. Sehän saattoi olla -kerrassaan yhtä hyvä -- hän oli vain ajatellut koko ajan, että he -menisivät Teatterikahvilan yläkertaan. Mutta hänellä ei ollut halua -mennä sinne, kun Rose oli ollut siellä Akselin kanssa eilen. - -"Mutta kuules, Rose", sanoi hän, kun he olivat istuutuneet. "Nyt -meillä on vain kaksi tuntia -- eikä sitäkään. Etkö voi lähteä kanssani -teatteriin illalla, niin menemme sitten jälkeenpäin johonkin, missä -voimme istua ja jutella kunnollisesti yhdessä --" - -"Kiitos -- mutta tiedäthän, etten ehdi käydä kotona pukeutumassa --" - -"Minun mielestäni sinä olet kyllin sievä noinkin", sanoi Torkild. -"Kaulus pukee sinua. En ole nähnyt sinulla sellaista ennen --" - -"Oletko hullu -- enhän voi mennä teatteriin konttoripuserossa." - -Rosessa oli jotakin vierasta tuossa äärettömän arkipäiväisessä puvussa --- hänellä oli harmaa- ja siniraitainen väljä pusero kauluksineen ja -kravatteineen ynnä tumma kävelyhame. Torkildilla oli muuten aina ollut -sellainen vaikutelma, että Rose oli puvultaankin toisenlainen kuin -muut -- siitä pitäen kun hän pienenä juoksenteli äitinsä antamissa -kummallisen kirjavissa puvuissa, aina viime vuosiin asti, jolloin he -näkivät toisiaan vain kesälomalla, jolloin Rose aina kulki vaaleaan -puettuna ja avokauloin. Kun Rose puhui, tuntui Torkildista siltä kuin -pään liikkeet solakan, paljaan kaulan nenässä ja kurkun hieno kaari -olisivat antaneet lisäpainavuutta hänen sanoilleen. Ne vaatteet, -joissa Rose nyt istui tuossa, olivat vakavat ja tavalliset kuin -rivisotilaan univormu. Mutta univormun tavoin ne mukautuivat ruumista -myöten juuri niin paljon, että hänen vartalonsa voimakas ja pyöreä -solakkuus tuli ilmi. Ja Torkildista tuntui, että tuo tavallinen puku -vain tehosti Rosen kasvojen erikoisleimaa -- jakaukselle kammattujen, -tummankeltaisten hiusten alla olevaa leveää, valkoista otsaa, -täyteläisten, valkoisten, hiukan verkkaan nousevien ja laskevien -luomien varjostamia viileitä, teräksenharmaita silmiä. Omituista oli -Rosen kasvoissa vastakohta muuten puhtaasti lapsellisen pyöreiden ja -pehmeiden piirteiden, terveen punaisen ja valkoisen ihon, sekä toiselta -puolen kiinteästi kaartuvien kulmakarvojen ja harvinaisen kauniin, -omituisen suun välillä. Se oli verrattain iso, mutta terveen punainen -ja teräväpiirteinen, ylähuulen kaari oli puhdas, alahuulen alla oli -pieni hekumallisen suloinen kuoppa niinkuin vanhoissa venuspäissä. - -Ja kasvojen terveen aistillisuuden vastakohtana oli silmien viileä -ja tyyni katse. Ruumiin solakan pyöreyden vastakohtana suuret laihat -kädet. Ne olivat muodoltaan hienot ja pitkulaiset, mutta jänteet ja -rystyt näkyivät, eivätkä sormet olleet suippenevat, vaan päättyivät -isoihin, soikeihin kynsiin. Torkildin omat kädet olivat pitkä ja -kapeat, mutta aivan erilaiset kuin Rosen; Torkildin käsissä suonet -kuulsivat sinertävinä ihon alta, ja kynnet olivat suipot ja uurteiset. - -Torkild tiesi näyttävänsä heiverältä. Tavallaan hänellä oli hyvä -vartalo, pitkä ja solakka ja norja, mutta hän oli vähän litteärintainen -ja olkapäät olivat liian luisut. Ja tiheää, mustaa hiuspeitettä vastaan -näytti hänen valkoinen hipiänsä sairaalloisen hennolta, siniset silmät -olivat liian vaaleat ja suu liian punainen ja täyteläinen; kapea, suora -nenä oli liian lyhyt -- se, että leuka oli leveä ja voimakas, ei voinut -poistaa kasvoilta heikkouden leimaa. - -Sisar oli hänen näköisensä -- ja hän tunsi epämiellyttävää -levottomuutta ajatellessaan, millaiselta tämän täytyi näyttää muiden -silmissä -- ärsyttävältä ja turvattomalta. - -Mutta Aksel ei ollut heidän näköisensä -- hän ei näyttänyt heiverältä. -Hän oli lyhyt kasvultaan, varmastikaan ei täysin Rosenkaan mittainen. -Mutta hän oli tiivisrakenteinen ja lihaksikas -- Torkild muisti veljen -käsivarret heidän miekkaillessaan ja hänen pienet, leveät, voimakkaat -kätensä. Ja Akselilla oli isän matala, leveä otsa ruskean kiharatukan -alla ja isän kellanruskeat silmät, hänen leveä voimakas nenänsä ja -hänen pitkä ja suora, kapeahuulinen suunsa. Akselin kasvot myös -punoittuivat ja päivettyivät yhdestä ainoasta purjehdusretkestä, kun -sitävastoin hän itse saattoi venyä vuonolla päivän toisensa jälkeen -kevätauringonpaisteessa tai viikkomääriä tuntureilla, ilman että hänen -kalpealle iholleen tuli muuta kuin haalistuneen kellertävä häive. - -Olikohan Rose pannut merkille -- tai tuntenut -- hänen ja hänen -veljensä välistä erotusta? Oliko hän nähnyt sen jo kesällä -- -ja oliko hän itse nähnyt sitä -- että veli oli voimakkaampi, -taistelukuntoisempi? Voiman täytyi varmasti miellyttää Rosea, joka itse -oli niin terve --. Tämäköhän se teki Torkildin mustasukkaiseksi Akselia -kohtaan, vaistomaisesti ja vastustamattomasti? - - * * * * * - -"Miltäs sinusta tuntuu palata tänne takaisin?" - -"Niin --" Rose hymyili vähän. "Oikeastaanhan en ole koskaan asunut -pääkaupungissa, näetkös. Mamman luona asuminen ei ollut asumista -Kristianiassa --" - -Torkild nyökkäsi. - -"Minähän en todella tunne täällä yhtään ihmistä. Tiedätkö kuka asuu -meidän täysihoitolassamme -- neiti Antonsen, joka oli kirjanpitäjänä -Lande & Ludvigsenillä, muistathan, siellä missä minulla ensiksi oli -paikka. Ajattele, että minä tulin niin iloiseksi tavatessani hänet -- -hän olikin muuten hyvin suloinen minulle. Ja kun hän kertoi vanhoista -sikäläisistä tovereista -- hän on siellä vielä itse -- niin en tiedä, -oli ihan kuin ne olisivat olleet rakkaimpia ystäviäni kaikki tyynni, -vaikka enhän minä ollut lainkaan yksissä heidän kanssaan siihen aikaan --- mutta nehän ovat miltei ainoat ihmiset, joita tunnen. Minä huomasin -muuten, miten vanhaksi minun on täytynyt tulla -- siihen aikaan -minusta tuntui, että Anna Antonsen oli ihan ikäihminen -- ja nyt kun -me molemmat olemme tulleet viisi vuotta vanhemmiksi, tuntuu minusta -melkein kuin olisimme yhdenikäiset --. - -"Tuollainen naisten täysihoitola on muuten koomillinen kokoomus. Minun -huoneeni vierashuoneessa asuu muuan bergenitär, en muista hänen -nimeään. Ajattele, tänä aamuna hän tuli sisään minun pukeutuessani, -hän tahtoi lainata joitakin hiusneuloja. Ja sitten hän istahti ilman -muuta, ryhtyen katselemaan kapistuksiani, kyseli kaikista valokuvistani --- 'ovatko nämä heiloja', sanoi hän, 'ai kuinka nättejä poikia' -- -ne olivat sinun viimeinen kuvasi ja sitten Bengt Stenbockin kuva -univormussa -- eikö se ollut koomillista?" - -Torkild hymyili: - -"Minä en muuten oikein pidä tuosta Bengtistä --" - -Rose pani kätensä vastakkain ja hymyili viekkaasti: "Totta puhuakseni --- en minäkään muuten pidä. Myönnän, että olin asettanut hänen kuvansa -esiin -- niin, siksi että hän minunkin mielestäni oli sievä poika -- -noin kylläkin koristeellinen -- univormuineen ja kaikkineen. Mutta kun -tuo bergenitär sen sanoi --" - -"Niin mitä sitten?" - -"Niin --" Rose nauroi. "Niin minä päätin panna hänet laatikkoon." - -"Kippis", sanoi Torkild. - -Jollei Rose ollut maailman suloisin tyttö, niin --. Nythän he tulisivat -menemään yhtä matkaa konttoriin melkein joka aamu -- luonnollisesti! -Torkild johtui äkkiä ajattelemaan tätä. Sehän oli selvää, hän saisi -nähdä Rosen joka päivä; hän saisi tämän mukaansa sunnuntaisin, he -olisivat kuin ennen muinoinkin, Rose tulisi juttelemaan hänen kanssaan -niinkuin hän oli jutellut hänelle heidän ollessaan puolikasvuisia. -Heistä tulisi taasen he kaksi -- heillähän ei kummallakaan ollut ketään -muuta. Hän oli Rosen -- ja Rose oli hänen, vaikkei hän tiennyt sitä -vielä. Hänen ihana impyensä! - -"Luulin muuten Stenbockien olevan sinun lähimpiä ystäviäsi", sanoi -Torkild. - -"Briten kyllä -- minä pidän hirmuisesti Britenistä. Ja muuten on -Bengtissäkin paljon sellaista, mistä pidän hurjasti. Mutta --" Rose -etsi hiukan sanoja. "Niin, ymmärräthän, Bengt ei tietysti merkitse -minulle mitään, paitsi juuri sitä, että hän on Britenin veli --" - -Torkild hymyili: - -"Ja sinä merkitsit tietysti koko lailla enempää kuin Britenin -ystävätärtä --" - -Rose ei vastannut heti. Sitten hän sanoi: - -"Etkö voi ymmärtää, että kun tuo bergenitär sen sanoi -- niin minusta -tuntui, että oli noloa -- minusta tuntui, että oli vähän, en tiedä -miksi sitä sanoisin -- pitää esille asetettuna sellaisen miehen kuvaa, -josta en välitä sen enempää, vain senvuoksi, että hänellä oli kauniit -kasvot ja komea univormu --" - -Jälleen Torkild hymyili: - -"Siis kaikkien ystävättäriesi veljet rakastuvat sinuun --" - -Rose näytti kiusautuneelta. - -"Mutta Rose -- eihän minua heitetä ulos, eihän -- siksi että olen vain -ystävättären veli -- ja bergenitär kutsuu minua sieväksi pojaksi --" - -Rose vastasi nopeasti, nostamatta katsettaan: - -"Tiedäthän hyvin, Torkild, että minusta on aina tuntunut, että olin -oikeastaan paljon enemmän sinun ystäväsi kuin Doriksen." - -"Nuo ovat kauniita sanoja, Rose. Saanko suudella sinua kädelle niiden -vahvistukseksi?" - -Rose nosti päänsä ja katsoi häneen vähän epävarmana; ikäänkuin -tahdottomasti hän laski kädet helmaansa. Torkild sanoi joutuisasti: - -"Kuulehan, en tahdo kiusata sinua sillä, minkä tiedät. Minä sitoudun -olemaan puhumatta siitä puoleen vuoteen. Tahdotko silloin olla yhdessä -minun kanssani -- ja olla panematta minua laatikkoon tai sulkematta -minua niin sanoakseni albumiin vanhojen entisaikuisten valokuvien -joukkoon --. Emmekö voi olla ystävykset niinkuin ennen vanhaankin -- -silloinkuin olimme lapsia ja aivan nuoria -- kun äitisi eli --." - -Rose istui ääneti hetken ja katsoi häntä tutkivasti kasvoihin. - -"Oi Torkild. Tiedäthän, että minä pidän hirmuisesti sinusta. Minä en -pidä kenestäkään muusta ihmisestä niin paljon kuin sinusta. Mutta en -sillä tavoin kuin sinä tarkoitat -- minä tiedän ihan varmasti, etten -tule koskaan pitämään sinusta sillä tavalla. Minä melkein toivoisin -voivani. Mutta tahtoisin mieluimmin, että ymmärtäisit, miten asia on. -Sinuthan minä olen tuntenut melkein koko ikäni ja pitänyt sinusta -aina -- samalla tavalla kuin pidin äidistä -- samoin kuin olisin -pitänyt veljestä, jos minulla olisi sellainen ollut. Oi, mutta Torkild ---." Rosen nuoret kasvot muuttuivat äkkiä, suloisen ja tuskallisen -aistillisuuden piirre tuli täyteläiseen suuhun, ja silmäluomet -painuivat alas: - -"Minä _tiedän_, että voisin pitää jostakin aivan toisella, toisella -tavalla. Minä _tiedän_, että voin tuntea jotakin, jota en ole koskaan -ennen tuntenut --. Ja minä kaipaan sitä -- kaipaan jotakin, joka -muuttaisi minut. Minähän olen ollut aina sama ja sama. Minä en tule -toiseksi, kun olen yhdessä sinun kanssasi --. - -"-- Kun tapasin Bengtin, ajattelin, että ehkä se oli hän --. Siksi -minusta tuntuikin tuo valokuvajuttu niin iljettävältä -- uh --. - -"-- Oi Torkild --" Rosen ääni kävi äkkiä heikoksi ja valittavaksi --. -"Ajattele, kuinka minun elämäni on aina ollut samaa. Mamma kuoli ja -minä jouduin asumaan täysihoitolassa vieraiden ihmisten keskellä, ja -minä sain tuon paikan Ruotsissa ja menin sinne -- mutta se oli samaa -- -samaa yhä edelleen, ymmärräthän. Oi Torkild, ajattele, ettei minulle -koskaan ole _tapahtunut_ mitään --." - -Torkild kohtasi hänen katseensa: - -"Niin, Rose. Mutta minä olen myös tuntenut sinut aina, tiedätkö. Ja -ainoa asia, joka on minulle tapahtunut ja joka on niin paljon, ettei -minulle voi tapahtua mitään, mikä muuttaisi minua enää -- on se, että -opin rakastamaan sinua. Se muutti minut, ja se muutti sinut minun -silmissäni, ja minun oma lapsuuteni tuli uuteen valaistukseen ja samoin -tulevaisuuteni ja koko maailma -- kun näin, että rakastin sinua, jonka -olen tuntenut ja josta olen pitänyt aina. Sellainen ei tule ulkoapäin, -toisista ihmisistä -- mikä tapahtuu, tapahtuu ihmisessä itsessään --. - -"Mutta en tahdo puhua enempää siitä. En tahdo kiusata sinua. Ja kun olet -minun kanssani, tulee sinun muistaa, että sinä olet minulle paljon -muutakin kuin se, jota rakastan. - -"Muista, että sinun äitisi oli minulle yhtä paljon kuin oma -äiti-raukkani --." - -Tarjoilija toi samassa kahvin. Rose kaatoi kuppeihin, ja he istuivat -hetken puhumatta. Kunnes Rose kuiskasi kuin tahtomattaan: - -"Kuvittelen mielessäni, että jonakin päivänä kohtaan jonkun, ja silloin -koko olemukseni sanoo: mene hänen luokseen, tee kaikki mitä hän tahtoo --- sinä olet hänen omaisuuttaan niinkuin sormus hänen sormessaan, hän -voi ottaa sinut ja pitää sinut, tai hän voi panna sinut syrjään -- -mutta sinä olet hänen --." - -Torkild ei katsonut häneen. Hän vastasi hiljaa: - -"Joillekin ihmisille kai tapahtuu sillä tavoin --." - -Sitten hän puhdisti päätään ja nauroi: - -"Siispä en puhu enempää siitä. Tahdotko sitten lähteä Frognerin -karjatalolle minun kanssani tänä iltana --?" - -Rose oli vaiti. - -"Vanhoina ystävinä --" hymyili Torkild kehoittavasti. - -"Vanhoina ystävinä --" Rose yritti myös hieman varovasti hymyillä: -"kyllä, kiitos." - -He nousivat lähteäkseen. Ja Torkild virkkoi yhä hymyillen: - -"Ja saankos suudella kättäsi -- vanhana ystävänä -- sopimuksen johdosta ---." - -Rose ojensi hänelle kätensä ja katsoi häneen vakavana ja hämillään, kun -hän kumartui ja suuteli sitä. Mutta Torkild nauroi ylimielisesti. - - - - -VI. - - -Torkild pysähtyi alhaalla jäällä ja odotti hiukan jännittyneenä Rosea. -Tämänpäiväisellä vitilumella oli Rose suoriutunut mäistä, mutta hän -kaatuisi varmaan viime painanteessa. - -Rose tulla suhisti esiin kuusien välistä -- lumipyryn keskellä, hän -karasi sauvallaan minkä jaksoi. Ensimmäisen painanteen hän sivuutti -hyvin, toisessa hän horjahti pahasti eteenpäin ja huitoi käsivarsillaan --- kas niin, nyt hän kai kaatuisi nenälleen -- ei -- hänpä selviytyikin. - -"No nyt sinä voit sanoa, että olet laskenut pystyssä Tryvandinmäet", -sanoi Torkild. - -"Niin, mutta kyllä tämä kerta taitaa jäädä ainoaksi", vastasi Rose -alakuloisesti. - -"Juuri noin sinun ei pidä uskoa -- sinä kaadut vain siksi, kun koko -ajan odotat kaatuvasi. Eikä pidä aina noin ratsastaa sauvallaan --." - -"Niin", sanoi Rose mukautuvasti. Hän vastasi auliisti myöntäen kaikkeen -mitä Torkild sanoi, kun he olivat yhdessä hiihtämässä, ja heitti -kuperkeikkaa surematta vähimmänkin aiheen sattuessa. - -He alkoivat hiihtää järven poikki. - -"Hiihdä sinä jäljessä", sanoi Torkild. "Eikö se ole parempi --" - -"Minä tahdon mieluummin hiihtää sinun rinnallasi. On niin kaunista -katsoa tuoretta, puhdasta hankea pitkin --." - -"Niinpä kyllä -- kun et vain väsyisi siten liiaksi -- sinun on siinä -raskasta kahlata, näetkös." - -He hiihtivät äänettöminä, katseet tähdättyinä suksiparien kärkiin, -jotka kyntivät syvää, pehmeää lunta. Sauvat upposivat koskemattomaan -valkeaan pintaan ja singauttivat ylös joka otteella pieniä valkeita -nokareita. Koko päivän oli satanut lunta, ja yhä oli taivas -lyijynraskaana uhaten antaa lisää -- järveä ympäröivät harjut olivat -usvanharmaina valtavista kinoksista, jotka peittivät ja painoivat puita. - -Järven poikki ei näyttänyt kulkeneen ketään, ainakaan viime tunteina. -Eikä ainoatakaan ihmistä ollut näkyvissä, paitsi kahta pientä mustaa -miestä, jotka etenivät nopeasti toista törmää ylös ja hävisivät metsään. - -"Luuletko, että ne olivat Lund ja Helsing", kysyi Rose. - -"En, luulen niiden olleen Kjendlin poikia. Toisilla on varmasti -mukanaan myöskin Betzy ja Aagot. Ja hehän kulkevat aina Frognen -karjatalon kautta --." - -Sitten Rose ja Torkild jälleen hiihtivät ääneti. -- Oli lauantai-ilta -huhtikuun lopulla ja lumi oli juuri parahiksi niin tuoretta, ettei se -takertunut suksien pohjiin. Metsässä olivat nuoret koivut taipuneet -ladun yli latva lumeen hautautuneena. Ja tuon tuostakin he saivat -niskaansa kuusista varisevaa lunta. - -Ilma pimeni joutuisasti. Harjunlaelle tullessaan he saattoivat -juuri erottaa lammen häämöttävän pienenä vaaleampana läikkänä -vaaleanharmaassa pimeydessä. Majassa ei ollut valoa, nähtävästi he -olivat ensimmäiset. - -Kun Torkild avasi oven, lemahti ilma jäätävänä ja koleana heitä vastaan -pimeästä huoneesta. Hän sytytti kattolampun ja alkoi puuhata tulta -takkaan. - -"Hitto kun eivät ole vielä tulleet -- täällä on niin koiramaisen kylmä, -ja sinä olet märkä --." - -"Oh, se ei tee mitään, Torkild --." - -"Mutta pian täällä tulee parempi olla", lohdutti Torkild. "Istu tuohon -takan ääreen nyt ja muuta kuivaa jalkoihisi, sillaikaa kun minä menen -vettä hakemaan --." - -Kun Torkild tuli takaisin, oli Rose alkanut purkaa selkäreppuja. -Torkild nouti kahvipannun ja paistinpannun. - -"Nyt sataa taas lunta. Me voimme keittää tässä, niin ei minun tarvitse -virittää tulta hellaan. Vai tahdotko, että odotamme kunnes toiset -tulevat?" - -"En, minkätähden? -- Ehkä eivät toiset tulekaan", sanoi Rose hetken -perästä. - -Torkild oli ajatellut samaa. Ja hän kysyi: - -"Olisiko se sinusta ikävää?" - -"Ei." Rose vastasi nopeasti ja punastui. Ja hän kysyi kääntääkseen -puhetta: "Millä voin auttaa sinua?" - -"Kiitos, jos tahdot paistaa kotletit, niin minä katan pöydän. Me voimme -siirtää pienen pöydän tähän takan luo ja syödä siltä, eikö niin?" - -Torkild nouti keittiöstä lautaset ja kupit ja kattoi sillaikaa kun Rose -valmisti ruokaa. Olihan joutavaa välittää siitä -- mitäpä se tekisi, -jos hän ja Torkild jäisivätkin tänne kahden yöksi. Jos eivät toiset -tulisi huomennakaan, niin voisi sekin juuri olla hauskaa. Ainakin Rose -toivoi saavansa olla erillään neiti Helsingistä -- hänestä hän nyt ei -kerta kaikkiaan pitänyt --. - -Kuitenkaan ei keskustelu ottanut oikein sujuakseen. Torkild istui -mietteisiinsä vaipuneena -- eikä ollut Rosen asia pitää pientä -keskustelua kaikenlaisista tyhjänpäiväisyyksistä käynnissä. Kun he -siis olivat syöneet ja korjanneet pöydän, istuivat he molemmat ääneti, -tupakoiden ja katsellen takkavalkeaan. - -Kunnes Torkild yhtäkkiä kysyi: - -"Eikös se ollut marraskuun kahdestoista päivä, jona sinä tulit tänne -kaupunkiin --?" - -"Oli", sanoi Rose hiljaa. Ja hän katsoi alas ja lisäsi: "Minä istuin -juuri ajatellen samaa --." - -"Ei, ei -- ei sinun pidä luulla, että tahdon käyttää hyväkseni -tilannetta. Minä en tahdo puhua siitä nyt." - -"Miksi emme puhuisi?" Rose ei edelleenkään katsonut Torkildiin. "Siitä -on nyt yli kuusi kuukautta. Ja on parempi puhua siitä, kun kerran -kumpikin ajattelemme sitä. Olen johtunut ajattelemaan, etten tehnyt -aivan oikein ottaessani sen vastaan silloin. Olen ottanut sinulta -vastaan kaikkea mahdollista -- ystävyyttä ja toveruutta -- ilman sinua -olisin ollut kauhean yksinäinen tässä kaupungissa, minusta olisi -hirveää olla ilman sinua. Mutta sehän ei ole tasapuolista -- kun minä -tyydyn siihen, että kaikki välillämme on nykyisellään, enkä toivo -mitään muutosta -- ja sinä taas toivot --" - -"Kyllä, Rose, sinä _teit_ siinä oikein. Ethän voine ajatella muuta -kuin että minä olen iloinen joka kerrasta, kun saan nähdä sinua ja -olla seurassasi. Voitko ajatella, etten olisi iloinen ollessani sinun -kanssasi täällä tänä iltana -- vaikka en voikaan olla ajattelematta, -että tämä ilta voisi olla vielä tuhat kertaa parempi --. - -"Herra Jumala, Rose -- eihän meidän välimme voi olla lopussa -- et kai -toki tarkoita, että meidän kahden olisi erottava ja tultava vieraiksi -toisillemme -- kaiken sen jälkeen mitä olemme eläneet yhdessä -- vain -senvuoksi, että minä sanon: minä rakastan sinua, ja sinä vastaat: minä -en rakasta sinua --. - -"Jumala tietää, että minä rakastan sinua. Että haluan omistaa sinut -kokonaan. Mutta älä unohda, kuinka paljon sinua ja sinulle kuuluvaa -minä omistan jo ennestään -- ja että sinä omistat kokonaan minut. -- -Meidän välillämme on jotakin, mitä ei voida koskaan hävittää. Vaikkapa -menisit ja antaisit itsesi toiselle -- niin etkö tuntisi, että joku -osa sinusta kuuluisi minulle -- sinä et voisi pyyhkäistä minua pois -elämästäsi, vai voisitko --?" - -Rose veti äkkiä raskaasti henkeä. Ja hän kohotti päänsä ja tuijotti -Torkildiin sekunnin verran omituisen huumautunein silmin: - -"Torkild --" Rosen äänessä oli tukahdutettua rajuutta. "Kyllä, minä -luulen -- niin äärettömän paljon kuin onkin sitä, mistä puhut, kaikkea -mitä on ollut meidän kahden välillä -- niin luulen, että se päivä voisi -tulla, joka pyyhkäisisi kaiken sen pois elämästäni!" - -Hän käänsi päänsä poispäin, ja hänen kätensä tarttuivat lujasti -tuolinnojiin. - -"Juuri sehän siinä minun omasta mielestäni onkin kammottavaa, Torkild. -Minä tunnen, että niin voisi käydä -- ja minä _toivon_, että se -tapahtuisi. Minä _ikävöin_ sitä!" - -He jäivät istumaan vaiti molemmat. Tuli rätisi haloissa, kuului heikko, -hauraasti rusahtava ääni, kun palanut puu lusahti kasaan. He eivät -katsoneet toisiinsa -- mutta kun Torkild kumartui eteenpäin ja kohensi -tulta, lisäten siihen uusia kalikoita, tuijotti Rose hänen kasvoihinsa. -Tiukasti sulkeutunutta suuta, silmäripsien tummaa varjoa poskella -- -kuinka kaunis Torkild oikeastaan oli. Ja äkkiä Rose virkkoi hiljaa: - -"Minä en voi sille mitään. Olen väsynyt itseeni -- siihen, että aina -olen yksin itseni kanssa. Jos minä nyt tulisin sinun luoksesi -- -antaisin sinun suudella ja syleillä itseäni ja pyytäisin sinua ottamaan -minut syleilyysi --" Rose piirsi kaaren kädellään -- "niin meidän -välillämme olisi sittenkin jotakin, ikäänkuin minun ympärilläni olisi -kuori --. Ja on kauheata tuntea sellaista, etkä sinä voi temmata minua -irti itsestäni -- mutta minä en voi olla toivomatta, että tulisi joku, -joka voi." - -Torkild kääntyi Roseen päin: - -"Tapahtukoon mitä tapahtuukin, Rose -- niin minä rakastan sinua. Enkä -tule koskaan toivomaan, etten sitä tekisi." - - * * * * * - -Torkild makasi valveilla ja rauhattomana. Rose varmaan oli jo kauan -sitten nukkunut rauhallisesti alhaalla pienessä kamarissa. - -Oli totta, mitä Torkild oli sanonut. Hän _oli_ iloinen joka kerta -ollessaan Rosen seurassa. Heidän suhteensa oli tällaisenaankin parempi -kuin ei mitään -- mutta aina oli Torkild kuitenkin itse asiassa pitänyt -sitä väliaikaisena. Tosimielessä ei hän ollut koskaan hetkeäkään -ajatellut muuta kuin että hän voittaisi Rosen lopulta omakseen --. -Saatikka sitä, että tulisi toinen --. - -Nyt tänä yönä hän tunsi ensi kerran pelkoa, että hän voisi todella -menettää Rosen --. Ja hän tiesi, ettei hän kestäisi sitä, ja hänestä -tuntui, että hän kykenisi mihin tahansa saadakseen Rosen --. Kaikki -keinot olisivat hänelle yhtä hyviä --. - -Kulkea odotellen rehellisen, uskollisen lapsuudenystävän lailla -- sen -hän oli voinut tehdä niin kauan kuin hän uskoi, ettei Rose tiennyt mitä -rakkaus oli. Hän oli tottunut edelleenkin näkemään Rosen rouva Wegnerin -hiljaisten huoneiden lapsena, pikku tyttönä, joka leikki elämän -rantaäyräällä, poimi kaikkea mitä aallot huuhtelivat rantaan, katseli -sitä tutkivin, valppain silmin, järjesti ja talletti mieleensä. Torkild -luuli, että hän oli rauhallinen, ettei hänessä ollut vielä herännyt -kaipuu elää itse -- ja että kun se heräisi, niin hän, Torkild, olisi -siinä --. - -Mutta Rose tiesi, mitä rakkaus oli -- uudestaanluoja, uuden luoja, -mullistaja. Torkildille se oli luonut uudestaan hänen onnettoman -lapsuutensa viehättäväksi saduksi. Rose kaipasi sitä luomaan hänelle -uuden maailman. Niinpä niin -- hänen täytyi kai kaivata sitä. Hän oli -saanut elää lapsuutensa ansarissa, nuoruutensa hän oli saanut raataa -työssä, joka kiihoitti hänen hermojaan antamatta hänen tarmolleen -tilaisuutta purkautua, ja tie oli suljettu häneltä siihen työhön, -jossa hän voisi käyttää ruumistaan ja omia aivojaan, hänellä oli -odotettavissa vain yksi, joka saattoi täyttää hänet tietoisuudella -siitä, että hän eli -- eli jokaisella olemuksensa kuidulla ja -säikeellä, jokainen kyky jännitettynä yhtä päämäärää kohti, jonka -vuoksi maksoi vaivan taistella, jokainen tunne kohonneena äärimmäiseen -tehoonsa --. - -Rose kaipasi siis --. Pois hänen luotaan, koska hän oli ollut Rosen -elämässä aina -- tuossa pienessä hiljaisessa elämässä, joka ei koskaan -vedonnut mihinkään Rosen olemuksen käyttämättömiin voimiin. Jonakin -päivänä kaipaus ottaisi hänet valtoihinsa -- hän saattoi huumautua, -niin että nuo kylmät, kirkkaat silmät hämmentyisivät -- silloin hän -voisi joutua ensimmäisen vastaantulijan saaliiksi. -- Tai väsyisi -hän omaan kaipaukseensa, joka ei koskaan löytänyt päämääräänsä -- -ja silloin voisi Torkildista tulla se, jonka hoiviin Rose väsyneenä -antautuisi --. - -Torkildkin voisi ottaa Rosen yllättämällä --. Niin, hän tiesi, että se -voisi tapahtua. -- Herra nähköön, pelihän oli täydessä käynnissä heidän -välillään. Torkild ei tiennyt, pelasiko hän rehellisesti. Rosessa ei -ollut vilppiä. Hänen luottamuksensa Torkildiin oli rajaton. Hän oli -sanonut, että kaiken heidän välillään olevan hän oli valmis antamaan -pois sen hyväksi, jota hän ei tuntenut. -- Torkild -- hän tiesi -tahtovansa vain yrittää sulkea Rosen hänen omaan pieneen maailmaansa -- -ja ottaa hänet sinä hetkenä, jolloin hän väsyisi kaipaamaan -- kauemmin. - -Torkild ei jaksanut maata kauempaa tätä ajatellen. Oli parasta mennä -alas ja ottaa joku kirja -- hänellä oli täällä kirjoja, koska hän -ja Helsing olivat olleet yksin täällä majassa nyt kevätkelin viime -sunnuntaipäivinä. - -Mutta kun hän palasi ylös kirjoineen, olikin liian kylmä maata -lukemassa. Hän kietoutui villapeitteeseen ja koetti nukkua. - -Rose makasi nukkumassa alhaalla. -- Tänä iltana pimeässä, kun he -seisoivat viimeisen mäentöyryn alla ja hän tuki Rosea -- aina milloin -hän hiihtoretkillä auttoi Rosea ylös -- ah, tuo Rosen ihanan, solakan, -kiinteän ruumiin lyhyt kosketus --. - -Tehdä avoin yritys Rosen yllättämiseksi -- siinä oli vain se, -että Torkild ei uskaltanut. Hän ei uskaltanut panna vaaraan Rosen -luottamusta -- sillä juuri tuon hänen luottamuksensa avulla hän aikoi -hiipiä Rosen kimppuun --. Se ei ollut parempaa kuin väkivalta --. Se -oli vain raukkamaisempaa --. Sillä hän tiesi, tänä yönä hän tiesi niin -kamalan varmasti, ettei Rose koskaan tulisi hänen omakseen siksi että -_hän_ olisi se, jota hän kaipasi --. - --- Toivottavasti ei syntyisi mitään ikävää puhetta siitä, vaikka -tulisikin tiedoksi, että he olivat olleet kahden täällä tänä yönä. -Lundin ja Helsingin puolesta hän ei pelännyt. Mutta Betzy, Betzy -- -toivottavasti hän ei tullut. Silla Betzy ei tietenkään voisi pitää -kiinni kirsikkasuutaan --. - - * * * * * - -Torkild nukkui myöhään, ja herättyään hän kuuli kaikkein ensimmäisenä -alhaalta tuvasta Betzy Helsingin äänen. Betzy jutteli Rosen kanssa. - -"Ei, ei takaltanut silloin kuin me tulimme", sanoi Rose, "no ei ollut -juuri mikään hyväkään keli. Mutta tiedättehän, etten _minä_ välitä, -vaikkei niin tuulen tuppurissa mentäisikään." - -Torkild ilmestyi portaille. - -"Kas siinäpä hän tosiaan on", huusi Betzy. "Lorens ja Nils vannoivat, -että sinä nukkuisit tänään kellon ympäri, mutta minä sanoin, että -kunhan se kahvin haistaa, niin kyllä se tällä kertaa tulee, sanoin -minä." - -"No olettepas te näppäriä tyttösiä", haukotteli Torkild; Rose, Betzy -Helsing ja Aagot Holm-Hansen olivat laittaneet aamiaispöydän valmiiksi. - -"Neiti Wegnerille siitä tulee kunnia, hänellä oli kahvi tulella, kun me -tulimme --." - -"Missä teitä sitten eilen illalla pidettiin?" - -"Niin katsos, minä olin tansseissa eilen illalla", -- Betzy johti -puhetta. "Minä sanon teille etukäteen, että kun olen syönyt, niin menen -sisään ja panen maata ja nukun sitten koko päivän. Mutta sitten oli -äiti niin kärtyinen aamulla, ja siksi minä en viitsinyt olla kotona -tänään, ja niin lähdin kuitenkin, kun toiset tulivat minun kauttani --." - -"No -- olikos sinulla hauskaa?" - -"Uh ei, siellä oli niin typeriä herroja. Kuulkaas, sanokaas tunnetteko -luutnantti Løkkeä, Finn Løkkeä -- ajatelkaa, että se mies luulee minun -olevan kaistapäisen. Hän oli nähkääs niin hurjasti pihkaantunut minuun -koko illan, ja sitten hän tahtoi välttämättä saattaa minut kotiin, ja -minä annoin hänelle luvan, miksikäs en olisi suonut sitä pientä iloa -poloiselle. Mutta sitten, luvallanne sanoen, hän tahtoi välttämättä -suudella minua --." - -"Niinpä kai", sanoi Nils Lund. "Sinä soit kai tietysti hänelle senkin -pienen ilon!" - -"Uh, suus kiinni, poika. On merkillistä, Nils, ettet sinä koskaan -voi käsittää, ettei sinun pidä yrittää olla huvittava, se ei -sovellu sinun äänellesi. -- Ei, minä sanoin hyvin arvokkaasti, että -periaatteellisista syistä en suutele herroja, joitten kanssa en ole -sinät --." Betzy nauraa helisti itsekin. "Torkild, sinun pitäisi aina -kulkea puettuna valkoiseen villapaitaan, sinä et tiedä kuinka kaunis -sinä olet siinä. Oi neiti Wegner, sanokaa, että hänen pitää aina olla -puettuna valkoisiin -- on kerrassaan hauskaa nähdä niin kaunista. -- -Minä istun sinne sinun viereesi, Torkild, sillä sinä leikkaat leipää -niin ihastuttavasti. Nils ja Lorens ne leikkaavat sellaisia möhkäleitä, -ettei niistä voi haukatakaan --." - - * * * * * - -Torkild oli vuokrannut majan yhdessä Lundin, Helsingin ja Fjeldin -kanssa. Noilla kolmella muulla se oli ollut jo pari vuotta, ja koko -joukko heidän ystäviään, ja ystävättäriään oli siellä vakinaisina -vieraina, kun hän tuli mukaan. Ja Betzy-ystävätär hallitsi siellä -niinkuin olisi ollut koko majan omistaja. Hän oli jonkinlainen serkku -Lorens Helsingille, ja Albert Fjeld oli sitäpaitsi rakastunut häneen -korviaan myöten. - -Torkild oli tavannut hänet varhain syksyllä, ennenkuin Rose oli -tullut kaupunkiin. Ja he olivat tanssineet yhdessä, ja Betzy tanssi -loistavasti, ja hän oli heti ilmoittanut pitävänsä Torkildista ja -ehdottanut sinuttelua -- koska hän sinutteli kaikkia muitakin majan -osakkaita. - -Torkildkin piti hänestä -- oikein paljon tavallaan. Betzy oli -kieltämättä sangen lystikäs, ja hän oli heti ensi hetkestä pitäen -ottanut Torkildin pulppuavan puheliaisuutensa esineeksi tavalla, joka -mairitteli häntä, koska Betzy oli se, jota kaikki muut hakkailivat. Hän -oli kaivannut Betzyä, kun tämä äkkiä oli tehnyt itsensä näkymättömäksi --- hän oli löytänyt uusia ja parempia metsästysmaita, sanoi Lorens -Helsing. Kun sitten Fjeld heti sen jälkeen matkusti Amerikkaan, oli -koko hänen ystävättäriensä ja ystäviensä lauma melkein kokonaan -lakannut käymästä majalla. Ja todellisuudessa Torkildista olikin -mieluisempaa olla siellä vain Lundin ja Helsingin seurassa. Niin, he -olivat kaikki kolme yhtä mieltä, että oli oikeastaan varsin hauskaa -saada olla rauhassa majalla. - -Varsinkin Rosen tultua oli Torkild ollut iloinen siitä, että tuosta -humusta oli tullut loppu. Sillä siihen ei Rose kieltämättä olisi -lainkaan sopinut. Mutta Lund ja Helsing olivat mukavia poikia; Rose -piti heistä, ja he pitivät hänestä, olipa Nils Lund jonkunverran -rakastunutkin Roseen, mutta hän kunnioitti Torkildin vanhempia -oikeuksia, eikä Torkildille johtunut mieleenkään olla mustasukkainen -Lundille. Ja Rose seurasi heitä urhoollisesti suksilla Kikutiin ja -Kobberhaugeniin, laski alas mistä hyvänsä silmää räpäyttämättä, heitti -kuperkeikkaa ja nauroi omalle mahdottomuudelleen -- hänellä oli tuskin -ollut suksia jaloissaan ennen, sillä hiihtämistä oli hänen äitinsä -pitänyt kovin hengenvaarallisena ja kieltänyt sen ankarasti. Ja toiset -nauroivat hänelle ja toruskelivat, mutta eivät ottaneet sitä kovinkaan -pahakseen, sillä Rose ei koskaan ruikuttanut eikä ollut vastuksiksi. -Heillä neljällä oli ollut oikein hauskaa tämän talven aikana. - -Mutta sitten eräänä helmikuun päivänä oli Betzy sukeltanut jälleen -esiin, tietysti välttämätön Aagot kintereillään. Ja sitten hän oli -ollut tunturilla heidän luonaan melkein joka sunnuntai. - -Ensi päivästä alkaen oli hiljainen, selvästitunnettu vastenmielisyys -vallinnut molempien nuorten tyttöjen välillä. Se on, Betzy oli aina -ylitsevuotavan ystävällinen Rosea kohtaan. Suloinen neiti Wegner, sanoi -hän, ja toisinaan hän kutsui tätä myös Roseksi, ikäänkuin epähuomiossa, -ja oikaisi sen ja pyysi anteeksi. Ja Rose sanoi, ettei se mitään -tehnyt, mutta _ei_ esittänyt sinuttelua. Hän oli huolitellun kohtelias -ja huomaavainen Betzyä kohtaan eikä lausunut koskaan Torkildille tai -muille, että hän paheksui neiti Helsingiä. - -Mutta hiljaisuudessa hän paheksui tätä kiireestä kantapäähän, koko -hänen olemustaan ja lörpötystään ja kaikkia hänen tekojansa. - -Kaunis ei Betzy juuri ollut, mutta hän oli näköisä. Hänellä oli hiukan -näppylöitä, ne näyttivät johtuvan ihon liiallisesta lihavuudesta, -ja kasvot olivat niin pulleat, että silmät olivat ikäänkuin hiukan -umpeenkasvaneet. Mutta nuo silmät hymyilivät aina, ja suu oli aivan -pikkuruinen ja kerrassaan viehättävä, tukka vaaleankeltainen, -hiukan rasvainen ja hapsottamaan taipuvainen, mutta sitä oli runsas -määrä, lisättynä täytenutturoilla ja irtokiharoilla, ja hänellä oli -pyöreä ja pullea, viehättävä pikku vartalo, hän tanssi hurmaavasti, -liikkui suksilla varmasti kuin palkittu hiihtäjä, ja lisäksi hän oli -neljästäkolmatta ikävuodestaan huolimatta seitsentoistavuotias kaikilta -puheiltaan ja koko käytökseltään -- ehkä mieleltäänkin, vaikka Torkild -epäili sitä vähän. Hän epäili myöskin vähän, oliko Betzy varsin niin -yksinkertainen ja viaton kuin oli olevinaan -- se olisi ollut hiukan -merkillistä siihen nähden, mitä kaikkea hän lörpötteli ja sitten päälle -viserteli. "Hyvät ihmiset -- oliko se sitten jotakin vaarallista -- -sanoinko minä jotakin hullua -- hyi, te olette inhottavia --." Mutta -hyvänen aika, olihan hän silti yhtä hauska, eihän hän jumalankiitos -ollut hänen sisarensa tai mielitiettynsä --. - -Ystävätär, Aagot, näytti myös politiikan vuoksi valitulta. Tosin Betzy -oli joka tapauksessa kauhean kiltti Aagotille eikä koskaan halunnut -lähteä mihinkään huvituksiin ilman että Aagot tuli mukaan. Mutta hän -oli joka tapauksessa mainiona Betzyn etujen tehostajana. Ei silti, -ettei Aagot olisi tanssinut vielä paremmin ja ollut yhtä näppärä -suksilla. Mutta hän ei pannut kykyjään kerrassaan mihinkään käytäntöön --- pienenä ja hentona ja kalpeana ja harvapuheisena hän seurasi Betzyä -kuin tämän varjo. Väittipä Helsing vielä, että joka kerta kun Betzy -rakastui, rakastui myöskin Aagot samaan kohteeseen, mutta vain Betzyn -säestykseksi, hän ei koskaan toiminut omaan laskuunsa. - --- "Mitä hiton haisevaa sinulla on päälläsi, Betzy?" huusi Helsing -pöydän yli. "Hyi rakkari, mitä se on?" - -"Sano, onko se totta -- Torkild -- onko se niin pahaa? Äiti sanoo sen -olevan sellaista rumannaisen hajua, että en saa pitää sitä päälläni -- -minä sain sitä Larsenilta, kun hän tuli Pariisista, sillä on sellainen -pitkä ranskalainen nimi, jota minä en osaa lausua. Torkild, onko se -häijynnaisen hajua, haista?" Betzy pani kätensä Torkildin kasvoille. - -"Hyi, sanon joka tapauksessa -- se ei ole hyvää --." - - * * * * * - -Myöhemmin, kun Torkild meni keittiöön, oli Larsen siellä hihat -käärittyinä ja pesi astioita. Torkildin nähdessään hän nauroi -- pientä -miellyttävää naurunhekotustaan. - -"No mitä nyt?" - -"Ei, ei mitään --." - -"Mitä hittoa sinä virnuilet -- minuako?" - -"Ei, noita tyttöjä vain -- on niin lystikästä, kun naiset ovat -huonoissa väleissä pojan vuoksi --" - -"Ei, kuules, nyt minä sanon niinkuin Betzy, että sinun ei pidä yrittää -olla huvittava." Torkild vaikeni hetkeksi. "Jos tarkoitat, että Betzy -koettaa ärsyttää Rosea, niin olkoon jukoliste minun puolestani --. -Mutta hän näkee valitettavasti turhaa vaivaa." - -"Haha. Liehittelepäs vain Betzyä, niin saat nähdä. Ainakin Rose piti -hiton vähän siitä, että Betzy taputteli sinua --." - -"Lorua", sanoi Torkild ja meni ulos vesisankoineen. - - * * * * * - -Lorua, toisteli hän itsekseen. Ei suinkaan asia niin hyvin ollut, että -Rose oli mustasukkainen Betzylle -- vaikkei hän pitänytkään Betzyn -tuttavallisesta käytöksestä Torkildia kohtaan. -- Muuten, saattoihan -Rose kyllä olla mustasukkainen, vaikkei ollutkaan häneen rakastunut --. - -Ilma oli selvennyt -- kalpea päivänpaistejuova lipui harjujen valkeita -metsäaaltoja pitkin. Hän katsahti ylös -- yksinäinen päivänsäde leikki -valkoisissa viistoissa oksissa hänen yläpuolellaan, ja taivas sinersi -heikosti korkeimmalta kohdaltaan, missä pilvipeite ikäänkuin suli -ohueksi, ripsuiseksi harsoksi. Ympärillä metsässä putoili lunta kaiken -aikaa oksilta pehmeästi tupsahdellen. - -Suvesi myöskin hiukkasen. Silloin tällöin kuului joku pisara pudota -norahtavan majankaton räystään alle. - - - - -VII. - - -Torkild ja Helsing istuivat portailla ja polttelivat. Tuntikausia -he olivat istuneet ääneti -- Helsing jalat koukussa leuan alla ja -kädet polven ympärillä; Torkild istui niska kuistinpylvästä vasten ja -tuijotti valoisalle yötaivaalle, ainoaan suureen tähteen, joka paloi -ylhäällä, missä metsänlatvojen yläpuolella oleva valkoinen päärme -tiheni hämäräksi vaaleaksi sineksi. -- Oli toukokuun ilta, ja he olivat -yksin majalla. - -"Kuulepas laulurastaita", sanoi Helsing hiljaa. "Nehän käyttäytyvät -kuin hullaantuneet tänä yönä --." - -Kaikilta tahoilta metsästä kuului lintujen huhuilevia, lavertelevia -ja riemuitsevia ääniä. Torkild kumartui eteenpäin ja nojasi leukansa -käsiin. -- Kunpa voisi heittäytyä pitkäkseen tuohon vihreälle, -kostealle, tuoksuvalle nurmelle ja itkeä, itkeä. Koska maailma on niin -yliluonnollisen kaunis tänä yönä, että se ikäänkuin koski sydämeen -- -oi, kunpa voisi itkeä sen pois, kunnes se olisi ohi ja ihminen nousisi -ylös keveänä ja vapaana kuin lapsi, joka on saanut itkeä itkunsa -loppuun. Tahi -- tahi -- upottaa puukon rinnan kipeään tuskaan, niin -että se saisi vuotaa kuiviin ammottavasta, kuolettavasta haavasta --. - -Hän katsoi jälleen ylös ilmaan -- majankaton yläpuolella oli ikäänkuin -hopeista valoa olisi kasteena tihkunut taivaankannelle. - -"Nyt nousee kuu --" - -"Niin -- sen pitäisi kai huomenna olla täysillään", sanoi Helsing -liikahtamatta. "Menisitkö vettä hakemaan --?" - -Torkild nousi ja otti sangot kuistilta. - -Hän jäi seisomaan hetkeksi pienelle laiturille alhaalla lammen -rannalla ja kuunteli veden pienenpientä lirinää hiljaisuudessa, -kun se täysinäisistä sangoista sillalle läikkyen norui hiljaa sen -lankkujen välitse takaisin lampeen. Se nukkui pois, tippuminen kävi -heikommaksi ja heikommaksi -- veden loiske ja sinkkisankojen kirahtelu -oli ikäänkuin repinyt aukon hiljaisuuteen, mutta nyt se sulkeutui -jälleen vähitellen rastaansävelten ja pienten risahtelevien yön äänien -tuudittamana. - -Lampi oli peilityyni kuvastaen kalpeaa taivasta ja ympärillä olevaa -mustaa metsää. Kuusenlatvat piirtyivät ilmaa vasten terävinä kuin -keihäät, mutta yö oli niin valoisa, että pajut ja koivut vedenpartaalla -häämöttivät harmahtavina metsän tummaa seinää vasten. Ja kuutamo -solutti kostean huntunsa yhä pitemmälle ja pitemmälle sitä mukaa kuin -sen keltainen kehrä nousi ylemmäksi -- louhikkorinne hänen takanaan -väikkyi jo sen kalpeassa, epävarmassa valossa. - -"Etkö _sinä_ tule herkkätunteiseksi tällaisella ilmalla?" kysyi -Helsing, kun Torkild tuli sankoineen. Hän istui portailla niinkuin -äskenkin. - -"Tulen minä. Niin kai kaikki ihmiset tulevat." - -"Minä tulen niin naurettavan herkkätunteiseksi -- toisinaan saan -sellaisen halun ottaa itseni hengiltä, tiedätkö." Helsing oli hetkisen -vaiti. "Tai sitten pitäisi olla joku, johon on hirmuisesti rakastunut. -Ja sitten pitäisi olla syvällä, syvällä metsässä. Ja puristaa ja -rutistaa hänet ihan kuoliaaksi. Ja sitten olisi tullut loppu minustakin -luonnollisesti --" - -Torkild kumartui ulospäin kaiteen yli. Ruohikosta alapuolelta lemahti -viileä ja kirpeä orastamisen haju. - -"Niin", sanoi hän hiljaa. "Niinpä niin. Saa halun johonkin -väkivaltaiseen, raakaan -- johonkin, mikä voi nylkeä ja viskata pois -kaiken tämän hennon ja valoisan, mikä ikäänkuin kiertyy ihmisen -ympärille ja takertuu häneen imusäikeillään ja kalvaa tyhjiin --" - -Helsing nyökkäsi. Ja he olivat jälleen kauan vaiti. Kunnes Helsing -äkkiä huomautti: - -"Kuule -- meillä ei ole enää perunoita -- meidän pitää mennä hakemaan -Myrasta huomenna --" - -"Niin kai --" - -"Kukahan se on, joka nuotioi tuolla lammen päässä?" virkkoi Helsing -hetken perästä. - -"Eriksenin pojat ehkä --?" - -Nuotio leimahti lammen takaista pimeää seinämää vasten. Ja se loi -kirkkaan, punaisen valoviuhkan sysimustaa vedenkalvoa pitkin. Oli -kuin yön pimeys olisi tihentynyt tuon räikeän loisteen ympärillä -pimentoloukossa. Mutta mäellä majan luona vallitsi kuutamo valaen -hopeavaloaan louhikkorinteen ja metsän ja rakennuksen yli. - - * * * * * - -Sammuneen nuotion savu vaappui vielä sumukatoksen tavoin aamunkirkkaan -lammen yllä, kun he lähtivät perunain hakuun. - -"Kuulepas käkeä", sanoi Helsing, ja he seisahtuivat kuuntelemaan sen -kaukaista helkytystä. "Itäkäkihän on itkukäki." - --- "Minä olen kerran poikavekarana ampunut käkeä", sanoi hän jälleen -kävelemään lähdettäessä. "Sanotaan, että silloin joutuu itse päättämään -päivänsä --" - -"Eihän tuo sentään niin vaarallista liene. Vaikka eipä silti että minä -tahtoisin ampua käkeä, mutta --" - -"Meidän kotipuolessamme oli paljon taikauskoa", virkkoi Helsing -jälleen. "Muistan, kun pienenä ollessani kerran seisoin pihalla ja -osoitin vesikaarta. Silloin karjakko sanoi minulle, ettei saa tehdä -niin, sillä silloin joku lintu vuotaa verensä kuiviin ja kuole -- -mahtoikohan se muuten olla juuri käki --" - -"Sitä minä en ole ennen kuullut." - -"Etkö! Se sama karjapiika kertoi, että juhannusyönä tulee joku ja -taittaa latvat kaikista puista -- tiedäthän, etteivät ne kasva enää -juhannuksen jälkeen. Jos istui sinä yönä pihlajan alle, sai nähdä kuka -se oli -- mutta ne, jotka tekivät niin, tulivat sekapäisiksi, niin -kamalaa se oli. Minä mietin monena vuonna, että tekisin sen. Mutta -Ingeborg makasi peiton alla koko juhannusyön. Minä olin karjamajallamme -kerran eräänä juhannusyönä rengin kanssa. Ja hänen täytyi maata -Ingeborgin vieressä koko yö, kun tämä niin pelkäsi, sanoi renki --" - -He naurahtivat molemmat. - -Mäenrinteillä oli vielä mustia lumikinoksia, ja sammalen alta -tirskui vettä. Maanpinta metsissä oli limaista ja kuivien oksien -väliin kutoutuneen hienon verkon peittämää. Alhaalla keltaisissa -rämeiköissä seisoivat koivut vielä harmaina ja alastomina juuret -happamassa kylmässä vedessä, mutta missä ne olivat tarrautuneet kiinni -vuoren rinteeseen, missä aurinko paahtoi kalliota, siellä ne olivat -vaaleanvihreitä kirkkaista, kiiltävistä hiirenkorvista. - -He istuivat kauan harjun laella katselemassa. Metsäinen seutu -levisi toukokuisen kirkkaana harju harjun takana, kuusimetsä joi -auringonpaistetta, ja neulaset olivat saaneet kuihtuneen kellertävän -värin kaikista talven lumikylvyistä. Oli niin kirkasta, että joka ainoa -lehtipuu kaukaisilla rinteillä erottui silmään hopeankiiltävänä, ja -niin hiljaista, että kun tuulenhenkäys tuli, niin kuului kuinka kuusten -suhina kulki mäeltä mäelle kantaen mukanaan kirkonkellojen kaikua -Sorkedalenista. Silloin avautui jonkun matkan päässä harjulla olevan -majan lippu veripunaisena, ja teräksenharmaita kareita värehti lampien -pinnalla, jotka taivaansinisinä päilyivät heidän alapuolellaan. Mutta -mustat varjoläikät liukuivat harjulta harjulle sitä mukaa kuin keveät, -kosteankiiltävät pilvet siirtyivät korkealla kesäisen kirkkaalla -taivaalla. - -Etempänä Myrenin päivänpuolisella rinteellä oli jo täysi kesä -- -puronvarsilla leventelivät päivännoudot keltaisina ja kiiltävinä, ja -pikkupensaat kiviraunioilla olivat aivan vihreät. Mutta siellä oli -vain muutamia ihmisiä -- ladonsillalla istui seurue pikkupoikia syöden -kovaksikeitettyjä munia limonaadin kanssa, ja karviaismarjapensaiden -alla talon seinustalla loikoi kaksi nuorta tyttöä, jotka paahtoivat -seltterillä kasteltuja kasvojaan auringonpaisteessa tullakseen -ruskeiksi. Mutta kun Torkild ja Helsing tulivat keittiöön, sanoi emäntä: - -"Neiti Helsing ja hänen ystävättärensä ovat täällä erään pojan kanssa --- ne istuvat pellon takana. Hän kysyi teitä --" - -Betzy tervehti heitä riemuhuudolla ja huiskutti likööripulloa, -"vihreää täytettä, jonka hän itse oli valmistanut". Ja hän tarjosi -heille leivoksia ja esitteli luutnantti Løkken -- pienen, hoikan, -englantilaiseen urheilupukuun puetun miehen -- yhdessä henkäyksessä. He -istuivat keskellä ruoka-, paperi-, leivospussi-, appelsiininkuori- ja -munankuorikasaa. - -"Voi Finn, olepa kiltti poika ja juokse noutamaan sisältä muutamia -laseja lisää, Lorensille ja Torkildille -- meidän on mentävä Løkken -majalle tänään, mutta oli niin kaunis ilma, ettemme raskineet lähteä -heti sinne istua mököttämään toisten poikien kanssa --." - -Sitten Betzy keksi joitakin suuria virnankukkia peltotilkan toisella -puolen. Ja Torkild sai määräyksen lähteä mukaan sinne niitä poimimaan. - -"Mutta tiedäthän, että ne kuihtuvat paljon ennen kuin ehdit kotiin --." - -"Ei suinkaan -- minä panen sammalia ympärille ja sullon ne -jahtilaukkuun --." - -Hän raahasi Torkildin mukanaan kiviraunioiden taakse. Siellä oli -punaisenaan purppuranvioletteja virnankukkia, ja pienellä, jyrkällä, -kirkkaaseen lampeen päin viettävällä mäenrinteellä oli viljalti -esikkoja ja orvokkeja. - -"Minun _täytyy_ näet kertoa sinulle", touhusi Betzy, "mutta älä sano -sitä kenellekään, sillä se on pidettävä salassa, ja luoja armahtakoon -sinua, jos hiiskut siitä -- ajattele, Aagot ja Fjeld ovat kihloissa, -eikö se ole ihanaa -- minä olen niin iloissani Aagot-raukan puolesta. -Hänen on määrä matkustaa Fjeldin luo syyskuussa mennäkseen naimisiin. -Voit uskoa, että Fjeldin kosimakirje oli ihastuttava, minä en antanut -perään ennenkuin sain nähdä sen, ajattele että hän pitää Aagotista niin -kovin -- äh sentään, etten voi päästä morsiusneidoksi, se on sitten -ilkeää -- oi, minusta on niin ihanaa, että Aagot pääsee naimisiin --- mutta eikö ole kummallista, että joku kutsuu Aagotia rakkaaksi -reippaaksi uljaaksi tyttösekseen -- ja sitten se, että hän menee -kihloihin ensimmäisenä meistä kahdesta --?" - -"Aagot _on_ reipas, uljas tyttö", sanoi Torkild. "Fjeld voi minun -mielestäni olla iloinen, kun saa hänet --." - -"No se on varma", sanoi Betzy huoaten päivänpaisteeseen. "Mutta herra -nähköön, kuinka rakastunut se mies on ollut minuun, tiedätkö --." - -"Nythän sinulla on Løkke. Ja te olette tulleet sinuiksi --" Torkild -nauroi. - -"Uh, niin, se poloinen kerjäsi sitä niin kovin --" - -"No sehän on ymmärrettävää kyllä --" - -"Aasi -- hyi, kuinka häpeämätön sinä olet!" Betzy nauroi myös ja sitten -tuuppasi häntä. Torkild seisoi vähän häntä alempana mäen rinteellä, -ja kun hän horjahti, tarttui hän Betzyn käsivarteen. He menettivät -kumpikin tasapainonsa ja vierivät yhdessä rysyssä alas. - -He päätyivät jonnekin kirkkaaseen, pitkään ruohikkoon mäen alla, ja -Torkild makasi pitäen kiinni Betzystä, kummankin hiljaa nauraessa. - -"Torkild -- oletko sinä hullaantunut -- päästä irti heti --." - -Torkild suuteli häntä, mutta hän käänsi päänsä sivulle, niin että -suudelma sattui kaulaan korvan alle. - -"Oletko siivolla -- sinä hävytön poika -- sinä olet sitten kerrassa -hävyttömin --." - -"Tilaisuus tekee varkaan, Betzy -- olenko minä hävyttömämpi kuin -esimerkiksi Løkke --" - -"Päästä irti, kuuletko, pöllö --". Betzy sai toisen kätensä vapaaksi ja -antoi häntä korvalle. Mutta Torkild sieppasi sen jälleen ja piti -kiinni --. - -"Eikö hän ole suudellut sinua --?" - -"Minä luulen, että sinä olet ihan hullu." Betzy sai tuskin puhutuksi -naurulta. "Mitä vietävää se muuten sinulle kuuluu --" - -"Kuuluu kyllä. Sinun on nyt pakko tunnustaa -- kun kerran olet minun -vankini --" - -"Vai niin --" Betzy viskautui äkkiä irti hänen otteestaan, oli samassa -jaloillaan ja lähti juoksemaan ylös mäkeä. "Oi, ota minun lakkini, -Torkild --." - -Torkild sieppasi sen ja juoksi jälkeen, saavutti hänet ja läimäytti sen -päähän. Sitten hän kävi taas syliksi Betzyyn. - -"En totisesti ymmärrä, mikä sinuun on mennyt, Torkild --." - -"Ethän ole vihainen, Betzy, vaikka suutelen sinua? --" - -"Olen kyllä, sen luoja tietää", vastasi Betzy; hän nauroi niin että -vedet olivat silmissä. - -Torkild käveli vihellellen, kun he palasivat kotiin päin perunasankoa -kantaen. Helsing kääntyi äkkiä juuri kun he olivat aukaisemassa majan -ovea. - -"Eivätkö nuo ole sinun veljesi ja Rose, jotka menevät tuolla puron -varrella --" - -Torkild kääntyi: - -"Ovat --" ja hän jäi seisomaan. - -"Huudammeko heitä?" - -"Ei." - -"Ehkä he ovat käyneet täällä sillaikaa kun me olimme poissa", arveli -Helsing. - -"Ei. He tulivat Grattumin-polkua." Torkild tunsi itsekin, että hänen -äänensä oli pettämäisillään. Ja hän kääntyi ja meni sisään. - -Hetkistä myöhemmin tuli Helsing keittiön kautta. Torkild seisoi ja -kuori perunoita. Mutta hänen kätensä vapisivat, ja Helsingistä tuntui, -ettei hän tuntenut ystävänsä kasvoja. Hän seisahtui epävarmana. - -"Hyvä ihminen --" - -Torkild pudotti käsistään mitä niissä oli ja jäi seisomaan -silmänräpäykseksi. Sitten hän meni sisään ja heittäytyi kamarin -vuoteelle. - -Helsing kuori perunat. Torkild kuuli veitsen raaputuksen ja se -ikäänkuin riipoi lievittävästi kivistäviä hermoja jossakin syvällä -hänen sisässään. Ja hän mulskautti ne soikkoon, ja hän rämisytti hellan -renkaita, ja hän pani siankyljykset tulelle, niin että ne rätisivät -ja tunkivat paistinkäryään Torkildin sieraimiin asti. Mutta avonaisen -ikkunan ulkopuolella humisivat kuuset, ja kimalainen lensi sisälle ja -kopsahti kattoon. Torkild makasi liikkumatta tuijottaen kädet niskan -takana. - -Helsing tuli sisään ja seisoi hetken epävarmana. - -"Tuota -- tahdotko syödä nyt?" - -"Tänä iltana --" Torkild vetäisi jalkansa koukkuun ja iski nyrkkinsä -sängynreunaan. "Tänä iltana minä tahdon juoda itseni juovuksiin, -tiedä se. Juoda itseni juovuksiin, ja vielä enemmänkin." Hän kääntyi -kiivaasti poispäin. "Minä en jaksa --." - -Helsing tuli hänen luokseen. Ja vitkastellen, arasti, hän laski kätensä -hetkiseksi Torkildin käsivarrelle: - -"No, poikani -- ei pidä nyt ottaa sitä noin sydämelleen --." - - * * * * * - -Kuu nousi kuusenlatvojen yläpuolelle ja rastaat liversivät joka taholla -metsässä, kun he palasivat kotiin. - -"Menisimmekö karjamajan kautta?" kysyi Helsing. - -Torkild seurasi tahdottomana. Kun he astuivat Frognerin karjamajan -tupaan, seisahtui Helsing hieman säikähtäen ovelle; hän oli huomannut -Aksel Christiansenin ja Rose Wegnerin erään pöydän luona uuninnurkassa. -Mutta Rose viittasi heille ja siirsi syrjään koivunlehvä- ja -kukkasylyksen, joka oli hänen edessään. - -"Siitä on kauan kun olen sinua nähnyt", sanoi Aksel. "Tuletteko -majalta?" - -Rosen kaula oli paahtunut helakanpunaiseksi avokauluksisen valkoisen -puseron yläpuolelta. Hän oli kevätilman huumaamana, nauroi ja säteili -ja elehti noille kolmelle nuorelle miehelle. Hän ja Aksel eivät olleet -olleet missään; he olivat keittäneet kahvia nuotiolla ja kuljeksineet -ympäriinsä umpimähkään syrjässä poluilta ja teiltä, syöneet -paleltuneita karpaloilta soilta ja heillä oli ollut niin ihmeellistä, -kertoi Rose. Väliin hän hymyili hiljaa ja säteilevästi itsekseen ja -upotti kasvonsa kukkiin, jotka olivat puoleksi kuihtuneet ja tuoksuivat -kirpeältä ja tuoreelta pöydän yli. - -"Aksel, mihin sinä panit orvokit -- ajatelkaa, minä löysin sellaisen -määrän tuoksuvia orvokkeja --." - -Aksel otti ne selkälaukussa olevasta peltirasiasta. Ja Rose jakoi -niistä kaikille kolmelle miehelle: - -"Teidän on jokaisen saatava muutamia -- sillä minä olen niin iloinen -tänään --." - -Pöydän alla Torkild rutisti Rosen kukat pieneksi palloksi, mutta antoi -niiden jäädä kokoonpuserrettuina kuumaan käteensä. - -"Te olette niin mukavia ja kilttejä minulle kaikki kolme -- maljanne, -kaikki te!" Hän taivutti päänsä taaksepäin, ja paljas valkoinen kurkku -loisti. "Sellainen kevät -- Aksel, onko maailmassa missään sellaista -kevättä kuin täällä Norjassa?" - -"Ei ole", sanoi Aksel innokkaasti. - - * * * * * - -He menivät raitiotielle yhtä matkaa kaikki neljä. Kevätyö oli niin -valoisa, että varjot näyttivät miltei aivan vaaleilta, vaikka kuu -paistoi valkoiselle maantielle ja kuusikkoon. Mutta se täytti koko -laakson valonhohteellaan, niin että kaupungin tuhannet valot syvällä -alhaalla tuikkivat himmeinä ja uneliaina. Vuonon vaalean pinnan -poikki kulki leveä hopeajuova, ranta ja saaret häämöttivät valoisina -ja utuisina. Ainoastaan kaakossa, Bundevuonon puolella, missä taivas -vielä rusotti heikosti auringonlaskun jäljeltä, oli matalalle painunut -pilvenreuna, ja sen alapuolella oli pimeää, ikäänkuin yön synkkyys -olisi ollut siellä piilossa. - -Rose hiljensi käyntiään. Ja kun Aksel ja Helsing olivat ehtineet vähän -edelle, meni hän Torkildin luo. - -"Mikä sinun on -- sinä olet niin omituinen tänä iltana --. Etkö sinä -ole terve?" Hän pani kätensä kevyesti Torkildin käsivarrelle. Torkild -vavahti, kun Rose kosketti häneen. - -"Ei mikään. Päätäni vain vähän kivistää", vastasi hän heikosti. - -"Nyt taaskin -- voi, Torkild, sinun pitäisi puhua siitä lääkärille. -Luulen, että sinun hermojesi laita on hullusti." - -"Ei suinkaan -- se tulee vain keväästä." Mutta sitten hän lisäsi -hiljemmin: "Entä sinun laitasi, Rose? Sinäkin olet omituinen tänä -iltana." - -Rose nauroi hämillään. "Sekin tulee vain keväästä." Ja hetkisen perästä -hän lisäsi vakavana: "Sellainen päivä kuin tämä -- se on kerrassaan -hurmaavan ihanaa. Se ei tee rauhalliseksi -- niin huolettoman -tyytyväiseksi kuin muuten tunteekin itsensä täällä metsässä. Siitä voi -tulla ihan hurjaksi --." Hän käveli vähän matkaa ja katsoi valoisaan -yöhön. Kunnes hän äkkiä kuiskasi hiljaa ja surullisena: - -"Oi Torkild -- toivoisin että _voisin_ -- olla sellainen kuin -tahtoisit." - -Hän silitti äkkiä Torkildin poskea -- aivan kevyesti sipaisten, -niinkuin ohikulkiessa taputetaan lasta. Torkild hätkähti taaskin, -väristen. - --- Nyt minä otan ja suutelen häntä, ajatteli hän. Samassa toiset kaksi -seisahtuivat heitä odottamaan. - - * * * * * - -"Minä kävelen mieluummin kaupunkiin", sanoi Torkild. "Päätäni -kivistää." Ja hän ja Helsing odottivat kunnes Aksel ja Rose olivat -nousseet valaistuun raitiovaunuun ja ajaneet pois. Mitään puhumatta he -jatkoivat kulkuaan Greveveieniä pitkin. Silloin tällöin he sivuuttivat -parin, joka käveli hitaasti ja toisiinsa painautuneena varjossa. Ja -metsässäkin oli ihmisiä. - -"Hän oli keimaileva tänä iltana", sanoi Torkild äkkiä hiljaa. "Hän oli -minun mielestäni suloinen silloin. Se ei ole hänelle luontaista. Hän -tekee sen niinkuin ihan pieni tyttö leipoa taputtaa kakkua näyttääkseen -kuinka iso hän on -- huvittelee itseään apinoimalla toisia." - -"Luuletko" -- Helsing miltei kuiskasi -- "luuletko sitten, että hän -välittää veljestäsi? Minä en sittenkään saanut sitä vaikutusta, -tiedätkö --." - -"Aksel välittää hänestä." Torkild puhkesi puhumaan: "Jonakin päivänä -hän sanoo sen. Ehkä nyt tänä iltana. Ja Rose ei ole kuullut sitä ennen. -Ei häneltä. Hän on vieras mies -- ja on kevät, ja Rose kaipaa uutta --. -Minä olen ollut hänellä aina. Olen sanonut sen hänelle lukemattomat -kerrat. Minun kanssani hän on kulkenut kaikkina lapsuusaikansa keväinä ---." Torkild viittasi äkkiä Akerin-puoleen kuutamossa hohtaville -kentille päin -- "En jumaliste usko, että tuolla on ainoatakaan polkua, -jota en olisi kulkenut hänen kanssaan --." - - * * * * * - -Hän aukaisi huoneensa oven. Siellä oli painostavaa ja kuumaa, vanhaa -sikarinsavua ja narsissien tuoksua -- emäntä oli sulkenut ikkunan. -Torkild meni ja aukaisi sen -- hän seisoi hetken aikaa tuijottaen -vastapäätä olevaan puutarhaan, missä kukkivat kirsikkapuut hohtivat -kuutamossa. - -Hän istuutui pianon ääreen: "Auf Flügeln des Gesanges --" hän hyräili -hiljaa mukana. Kunnes alapuolella jyskytettiin luudanvarrella kattoon. -Sitten hän meni jälleen ikkunan luo --. - --- Oli mahdoton kestää sitä enää kauempaa. Se imi ja imi, oli niinkuin -lukemattomat hoikat imulonkerot olisivat jäytäneet ytimen hänen -ruumiistaan ja sielustaan, kunnes hän tunsi sairasta, ruumiillista -halua riistäytyä siitä irti --. - -Ja sitten -- mitä se sitten oikeastaan oli --. Mitä se oli se Rosen -puhe seikkailun odottamisesta --. Vika oli kai vain siinä, että hän, -Torkild, kulki hänen nöyränä orjanaan. Jos hän ottaisi hänet rajusti ja -kysyisi -- mitä sinä oikein tahdot -- onko minun mentävä vai jäätävä --. -En tahdo pitkittää tällä tavoin enää --. Jos hän äkkiä jonakin päivänä -yllättäisi hänet kovakouraisin hyväilyin ja miehensuudelmin --. Minä -_tahdon_ sinut, ymmärrätkö sen --. Sinä olet minun omaisuuttani, minun -saaliini --. - -Torkild heittäytyi vuoteeseen ja vaikeroi hiljaa -- mutta minä en vain -tee sitä koskaan. En vain tee sitä -- en _voi_ tehdä -- en hänelle --. - - - - -VIII. - - -Torkild oli kiivennyt majan katolle ja istui siellä savupiippuun -nojaten ja paistattaen päivää. - -Vallitsi keskipäivän hiljaisuus ja keskipäivän helle. Lepikko lammen -ympärillä oli nyt tiheä ja tummalehväinen, niin että vain kaistale -vettä näkyi niiden yli, valkeankimmeltävänä auringonsäteistä. Takana -seisoi kuusimetsä juoden päivänpaahdetta, uudet vaaleat kerkät -oksissa, ja pitkin louhikkorinnettä kukkivat keskikesän voimakkaat ja -hehkeäväriset kasvit, horsmat ja harmaansiniset vuohenkellot. - -Ei kuulunut äännähdystäkään, paitsi heikkoa havinaa puiden latvoissa -ja lisäksi hyönteisten surinaa -- alhaalla lepikkoa vasten näkyi -sääskipilvi, mielettömänä se tanssi ylös ja alas, meni näkymättömäksi -varjoon ja sitten ilmestyi jälleen kullankarvaisena auringonpaisteeseen. - -Kello läheni yhtä. Ehkä ei tullutkaan ketään. Ehkä ei Betzy tulisi -sittenkään. - -Torkild sytytti nysänsä -- pisti leikillään tulitikun majankaton -auringonkärventämään ruohoon. Tuli luikersi eteenpäin, melkein -näkymättömänä auringonpaisteessa, mutta korret mustuivat ja raukesivat -tuhaksi. Hän taputti tulen sammuksiin kädellään. Ei saa leikkiä tulella --- eipä-ei. - --- Hänen olisi pitänyt olla yksin Betzyn kanssa täällä majalla tänään. -Yksin kihlattunsa kanssa. Ja se oli Betzy. - -Hän oli väsynyt ajattelemaan yhä uudelleen ja uudelleen, mistä oli -johtunut, että hän nyt oli kihloissa Betzy Helsingin kanssa. - -Toissapäivänä oli neljä viikkoa siitä illasta, jolloin se tapahtui. -Ja kun hän aikaisemmin samana iltana oli mennyt Rammsiin, oli hän -ajatellut Betzyä tuskin sekuntiakaan. - -Yleensäkään ei hän ollut koskaan muistanut tätä, milloin ei ollut -hänen seurassaan. Jos hänen ajatuksensa sattumoisin hipaisivat -Betzyä, hymähti hän vähän niinkuin jonkun hupaisen pikkuseikan -mieleen johtuessa. No niin -- muuten, olihan hän toisinaan, ollessaan -väsynyt omaan raskasmielisyyteensä ja kuollakseen väsynyt tuohon -Rosea koskevaan juttuun, hiukan kaivannut Betzyä ja hänen hymyään -ja lörpötystään. Tuo heidän suutelemisensakin oli vain jonkinlaista -lörpöttelyä --. - -Torkild oli ollut väsynyt ja epävireessä sinä iltana, jolloin -hänen piti mennä tanssiaisiin Rammsiin -- ne oli pantu toimeen -hollantilaisten meriupseerien kunniaksi. Mutta hän oli mennyt, koska -hän äkkiä tunsi, ettei jaksanut olla kauempaa yksin itsensä kanssa. --- Useampiin viikkoihin hän ei ollut halunnut nähdä ketään -- ei edes -Rosea. -- - --- Rosen kanssa hän oli ollut teatterissa eräänä iltana juuri ennen -Kansallisteatterin näytäntökauden loppua. Hän oli kysynyt Akselia, ja -Rose oli punastunut vastatessaan, ettei hän ollut nähnyt Akselia sen -illan jälkeen, jolloin he olivat olleet yhdessä Frognerin karjamajalla. --- Torkild oli kyllä ymmärtänyt syyn. -- Mutta se ei ollut rauhoittanut -häntä -- päinvastoin. Rose tuntui hänestä sulkeutuneelta ja -mietteliäältä. Ja Torkild tuumi, mahtoiko hän katua? Oliko tuo Akselin -tapa suhtautua asioihin -- tuo joko-tahi -- tehnyt vaikutuksen Roseen --- saanut Akselin kasvamaan hänen mielikuvituksessaan? Olihan se -vastakohta Torkildin nöyrälle kiinniriippuvaisuudelle --. Mutta eihän -Akselin suhde ollutkaan sama kuin hänen -- Akselhan oli uusi tuttavuus, -ja hän -- ja niin edespäin, ja niin edespäin, iankaikkista kehää -kiersivät hänen ajatuksensa tuon suhteen ympärillä, ilman alkua ja -loppua --. - --- Tanssiaisissa hän oli tullut mustasukkaiseksi eräälle pienelle -hollantilaiselle luutnantille. Kieltämättä hän oli tottunut siihen, -että Betzy hakkaili häntä, eikä hän pitänyt siitä, että tämä liehitteli -muita. Sitäpaitsi oli Betzy ollut tavattoman kaunis sinä iltana. -Hänellä oli ollut otsan ympärillä jonkinlainen ruususeppele, jossa -korvuksilla oli nauharuusukkeet, ja yllään vaaleansininen hihaton -leninki, jota vain olkapäiden yli kulkevat korallinyörit kannattivat. -Se näytti erittäin kauniilta. -- Sitten oli syntynyt väärinkäsitystä -jonkun tanssin johdosta. Ja kun hänen valssinsa tuli, oli Torkild -noutanut hänet ja lähtenyt tanssiin sen näköisin ilmein, kuin olisi -tämä ollut hänelle ikävä velvollisuus. Mutta sitten oli Betzy -kuiskannut heidän tanssiessaan: - -"Se oli _kolmas_ valssi, Torkild. Minä _sanoin_ todella, että olin -luvannut pois toisen. Minä _sanoin_ kolmas." - -"Niin-niin. Tietysti sanoit niin. Eihän siitä kannata puhua. Minä -kuulin kai väärin --" - -"Voithan toki ymmärtää, että tahtoisin paljon mieluummin tanssia sinun -kanssasi. Paljon, paljon mieluummin. Minä _rakastan_ tanssia valssia -sinun kanssasi, senhän olen sanonut sinulle." - -Betzy hymyili niin että suupieliin syntyi syvät kuopat. Torkild oli -sanonut hänelle usein, että kun Betzy hymyili sillä tavalla, ei hän -voinut olla tätä suutelematta. Ja Betzy hymyili koko ajan kun he -tanssivat. He olivat tanssineet aika kauan. - -"Tiedät kai, että olisin paljon mieluummin tanssinut sinun kanssasi", -toisti Betzy, kun he jälkeenpäin kävelivät puutarhan läpi. - -"Ei, kuinkas olisin sen voinut tietää --" - -"Tiedätkö mitä!" Betzy lausui tämän vakavasti. Heti kun he olivat -tulleet jonkun matkan päähän puutarhakäytävälle, oli Torkild pannut -käsivartensa Betzyn hartiain ympäri -- pujahduttaen pari sormea saaliin -alle, hänen paljasta, lämmintä ihoaan vasten. Betzy vastusti heikosti. -Ja hän sanoi: - -"Luuletko todella minun sietävän ehkä muiltakin ystäviltäni kaikkea -sitä, minkä tyhmyydessäni sallin sinulle. Kaikkea tuota suutelemista ja -sellaista --" - -Hän katsoi vinosti ylös ja hymyili -- hieman surumielisesti, mutta -hyvin ärsyttävästi Torkildin mielestä. Torkildilla ei olisi ollut -hiventäkään halua suudella häntä juuri silloin, mutta hänellä oli -tosiaan sellainen tunne, että olisi ollut epäkohteliasta jättää se -tekemättä. Siispä hän suuteli Betzyä ja sanoi: - -"Minkätähden se sitten olisi tyhmää, että annat minun suudella -itseäsi?-- Kun sinä pidät siitä ja minä pidän siitä --" - -Betzy vetäytyi hiukan erilleen ja virkkoi: - -"Ei, minä en pidä siitä ollenkaan, Torkild. En nyt enää -- sillä sinä -et välitä minusta rahtuakaan oikeastaan, ettäs sen tiedät --" - -Ja kun Torkild vastasi yllätettynä ja hämmentyneenä: "Kyllä, Betzy, -pidänhän minä --", niin purskahti Betzy itkuun ja lähti juoksemaan -puutarhan poikki, laahus käsivarrella. Ja Torkild juoksi perässä ja -saavutti hänet sireenimajassa, minne hän oli piiloutunut. - -"Mutta Betzy, suloinen pikku Betzyseni --" - -Silloin Betzy oli kietonut käsivartensa hänen kaulaansa, ja hän -suuteli pois hänen kyyneleensä -- ja sitten hän oli suudellut häntä -kyllästymättä, tuota pientä vierasta tyttöä, joka makasi itkien hänen -käsivarrellaan. Hän oli suudellut hänen pyöreää pehmeää kaulaansa -ja hänen viileitä olkapäitään; korallinyöri luisti pois, ja hän oli -suudellut Betzyn povea -- polvillaan hänen edessään. Betzyn kumartuessa -hänen puoleensa, niin että hänen poskensa lepäsi Betzyn povea vasten, -hän oli purkanut sanoiksi kaiken sen, mitä hän sydämessään oli sanonut -toiselle --. - -Kun Betzy vihdoin juoksi pois hänen luotaan, olivat hänen kyyneleensä -kuivuneet, ja hän oli hengästynyt ja nauruinen rientäessään rakennuksen -ympäri kannattaen pukuaan povellaan kaksin käsin -- päästäkseen -näkemättä käytävän kautta naistenhuoneeseen laittamaan pukuaan kuntoon, --- Torkildin pudistellessa sillävälin multaa housunpolvistaan ja -siirtyessä hiljakseen takaisin puutarhahuoneeseen päin. - -Häntä huimasi ja hänen niskansa oli kumman väsynyt. Ja hän pelkäsi -vain, että huumaus menisi ohi -- tunsi epämääräistä levottomuutta -huomisen johdosta. Ja kun Betzy hetken kuluttua tuli sisään, -helakanpunainen silkkinauha voitonmerkin tavoin liehuen kadonneen -koralliketjun paikalla, hymyili Torkild hänen säteileviä ja onnellisia -kasvojaan vastaan. Ja he antoivat toisilleen salaa ja vallattomasti -merkkejä koko illan ja istuivat samassa pöydässä -- yhdessä joidenkin -muiden kanssa; Torkild oli tuonut Aagotin pöytään -- joivat -toistensa kanssa ja pujottivat kätensä yhteen pöydän alla ja olivat -peittelemättömän rakastuneita. - -He tanssivat viimeisen tanssin yhdessä, ja Torkild _tahtoi_ antautua -tuon hulluuden valtaan, hän tanssi tanssimistaan eikä tahtonut -lopettaa. Ja lopuksi hän oli taluttanut Betzyn tämän vaunuihin ja -lähtenyt ajamaan pois hänen kanssaan. Hän ei välittänyt muistella, mitä -hän oli sanonut ja tehnyt ja rukoillut Betzyltä ollessaan polvillaan -Betzyn edessä vaunuissa -- hän oli kiihoittanut itseään, kunnes Betzy -oli ihan kuollakseen peloissaan hänen hurjuutensa vuoksi, ja se tuotti -Torkildille pientä vaivaista voitonriemua. Sisimmässään hän tiesi itse -olevansa kylmä. - -Sen jälkeen he olivat olleet yhdessä joka päivä. Ja Betzy tuhlasi -hänelle pieniä vallattomia hyväilyjä ja kutsui häntä hyväilynimillä, -pojukseen ja vaarikseen ja miksi milloinkin. Ja samalla kuin Torkild -piti sitä tympäisevänä ja ellottavana ja tyhmänä ja ikävänä, suuteli -hän Betzyä suutelemasta päästyäänkin ja keksi tälle yhtä tympäiseviä ja -tuhmia hyväilynimiä kuvitellakseen olevansa rakastunut Betzy Helsingiin. - -Jospa hänen edes olisi ollut mahdollista mennä naimisiin Betzyn kanssa -jotakuinkinkaan pian. Silloin olisi satu suljettu peruuttamattomasti -pois hänen elämästään -- sillä hän tunsi itsessään, että kaikkine -lapsuudenelämyksineen ei hän saattaisi ajatellakaan minkäänlaisia -eroja tai muita vehkeitä, kun hänellä kerran olisi vaimo ja lapsia. -Ja yhdyselämässä Betzyn kanssa hänen raastetut hermonsa varmaan -rauhoittuisivat. Olihan Betzy varsin mukava tyttö, Torkild piti -hänestä tavallaan ja tiesi, että hänestä tulisi hyvä vaimo ja että hän -tekisi kaikkensa Torkildin hemmoittelemiseksi -- ja sille ei Torkild -olisi tunteeton. Sitten hän saisi vetäytyä rauhaan, tulla arvokkaaksi -perheenisäksi ja lihottaa hermojaan --. - -Mutta kestäisi ainakin kaksi vuotta, ennenkuin hän saattoi mennä -naimisiin -- kaiken todennäköisyyden mukaan. Ja oli täysin toivotonta -ajatella pitkää kihlausaikaa -- tuota rakastuneisuus-ilveilyn -jatkamista loputtomiin. Vielä ei Torkild ollut käynyt Betzyn kotona --- mutta siltäkään ei hän enää voinut pitkiä aikoja säästyä. Hän oli -nähnyt tulevat appivanhempansa kadulla -- isä oli jalkaväenkapteeni, -pitkä, köyryselkäinen, kulunut mies, silmäluomet veltosti riippuvat; -nenä, viikset, kaikki retkotti ikäänkuin väsyneenä alaspäin. Betzyn -äiti oli mitättömän näköinen, turpea ja kovaääninen, häntä sanottiin -hyvin juoruilevaksi ja uskonnolliseksi. -- Lisäksi oli Betzyllä -vanhempi sisar, joka oli naimisissa jonkun asioitsijan kanssa, -veli Amerikassa, puolikasvuinen sisar ja joukko pikkusiskoja aina -nelivuotiaaseen Tullaan, jota hän rakasti. Hän piti hirmuisesti -pienimmistä -- heidän kanssaan olivat hän ja Torkild olleet -konditoriassa kaksi kertaa. Muuten tuli Betzy kai jokseenkin huonosti -toimeen omaistensa kanssa. - -Torkild ei voinut olla muistelematta ensi kertaa, jolloin hän oli -suudellut Betzyä. Se oli tapahtunut juuri ennen Rosen kaupunkiintuloa. -Frognerin karjamajalla oli ollut lunta joitakin päiviä, ja Torkild oli -pyytänyt Betzyä sinne kanssaan. He olivat syöneet siellä illallista ja -aikoivat laskea kelkalla alas. Mutta keli oli huono, vähän lunta ja -suojailma, hieman kuutamoa oli myös. Eräässä paikassa, jossa kelkka -oli seisahtunut, jäivät he istumaan siihen ja lörpöttelemään. Silloin, -kun Betzy kerran käänsi päätään taaksepäin häntä kohti ja hymyili -suoraan vasten hänen kasvojaan -- oli Torkild suudellut häntä -- aivan -harkitsematta. - -"Mutta Christiansen! Oletteko hullu!" Betzy oli hypähtänyt ylös hyvin -loukkautuneena. Ja hän jatkoi painokkaasti: - -"Sitä en olisi tosiaan teistä uskonut -- että te olitte sitä lajia --" - -"Sitä lajia -- mitä tarkoitatte --" - -Betzyn lausuma koski Torkildiin kiusallisesti. Ja Betzy oli varmaan -itsekin tuntenut, ettei se ollut onnistunut. Mutta hänen seuraavat -sanansa eivät olleet sen paremmat: - -"No, sellaisia herroja kai, jotka kuvittelevat, että kun he ovat -kutsuneet naisen mukaansa illalla, niin heillä on lupa yhteen ja -toiseen --" - -"Oletteko hullu", oli Torkild sanonut. "Minä pyydän teiltä anteeksi --- mutta minä tein sen aivan epähuomiossa, Betzy Helsing, Sillä kun -te hymyilette tuolla tavalla, niin minä saan aina vastustamattoman -halun suudella teitä. Ja niin minä tulin tehneeksi sen aivan -huomaamattomuudesta -- en muistanut, ettei se ollut sopivaa --" - -Betzy oli nauranut. Ja sen jälkeen oli hän, Torkildin häntä -suudellessa, aina nauranut ja ottanut sen viattomaksi kujeiluksi. -Torkild oli todellakin monta kertaa suudellut häntä vain senvuoksi, kun -hän oli ottanut kasvoilleen sen ilmeen, jota Torkild väitteensä mukaan -ei voinut olla suutelematta. Ja Torkild oli mukautunut myös tuohon -kielenkäyttöön --. - --- "Sitä en olisi tosiaan teistä uskonut -- että te olitte sitä lajia ---" - -Hänen täytyi muistella tuota, kun hän ajatteli Betzyn perhettä. Betzy -kuului sellaiseen piiriin, jonka kielenkäyttöön Torkild kyllä voi -mukautua. Mutta hän ei todellakaan lukenut sitä omakseen. Betzy taas -oli kotiutunut tuohon sävyyn -- tottuneena pitämään puoliaan sellaisen -väen seurassa, joka ei ollut turhantarkkaa eikä hienotunteista. - -Rose. "Sitä lajia" ei ylimalkaan ollut olemassakaan hänen -tietoisuudessaan --. - - * * * * * - -Nuori tyttö näkyi tulevan kävellen yksinään polkua pitkin lammen -toisessa päässä. Se oli Betzy. Torkild laskeutui alas katolta ja meni -häntä vastaan. - -Betzy oli tänään viehättävän näköinen -- iso panamahattu vallattomilla -hiuksillaan, kaunis, täyteläinen vartalo verhottuna lapsekkaan -vaaleansiniseen merimiespuseroon, suuri kimppu orjanruusuja pistettynä -leveään punaiseen kiiltonahkavyöhön. - -He suutelivat toisiaan lukuisat kerrat. Mutta sitten Torkild kysyi -aivan tyynesti: - -"Tuletko sinä yksin? Eikö Aagot ole mukana?" - -"Ei, sanoinhan sinulle, että tahdoin päästä pujahtamaan yksin. -Haluanhan minä toki pitää kultu-mörököllini yksinkin lähelläni jonkun -kerran." Betzy suuteli häntä jälleen. "Mutta varjele kuinka minun on -täytynyt syöttää pajuköyttä kotiväelle -- minä en olisi saanut äidiltä -ja isältä lupaa tulla yksin, ymmärräthän, joten minun oli keksittävä -pitkä juttu --" - -Torkild kattoi päivällispöydän kuistille. Mutta ei ollut ollenkaan -tunnelmaa. Betzy istahti jälkeenpäin hänen syliinsä, he joivat kahvia -samasta kupista, ja hän auttoi Torkildia sikaarinpoltossa. Mutta -heidän hyväilynsä olivat käyneet jo totunnaisiksi, ja he koettivat -niillä vain peittää mielialansa apeutta. Eikä Betzy jutellut yhteen -menoon, niinkuin tavallisesti. Kun Torkild esitti, että he lähtisivät -paluumatkalle varhain ja menisivät harjun yli Ullevoldin paimenmajalle -ja sitä tietä kotiin, niin Betzy vain nyökäytti. - -He söivät illallista Ullevoldin majalla, ulkona nurmikolla. Mutta -he eivät puhelleet juuri ollenkaan keskenään. Kunnes Eriksenin -pojat tulivat heidän luokseen ja tervehtivät. Betzy tuli jälleen -"poropadaksi" joksikin aikaa. Torkild oikaisihe ruohikkoon vähän -sivummalle ja tuijotti Skjæer järven kiiltävää pintaa ja ilta-auringon -kultaista hehkua, joka valaisi koko Kamphaugin harjun järven toisella -puolen. - -"Sinähän olit kauhean ystävällinen Erikseneille", virkkoi Betzy -purevasti, kun nämä olivat lähteneet jatkamaan matkaansa alaspäin -metsän läpi. "Minun täytyy sanoa, ettet sinä liikoja ponnistele -ollaksesi kohtelias, kun olet sillä tuulella --" - -"Sehän oli aivan tarpeetontakin. Sinä selvisit loistavasti -keskustelusta yksinäsikin, minun mielestäni." - -"Vai niin. Se vielä puuttuisikin, etten minä saisi keskustella -ystävieni kanssa, jos sinun pistää päähäsi olla huonolla tuulella." - -Torkild mutisi. - -"-- Silloin olisimme ehkä saaneet vielä nuo pojat mukaamme -kotimatkallekin", sanoi hän hetken kuluttua. - -Betzy tarttui häntä käsivarteen: - -"Senkötähden sinä olit niin töykeä heille", kysyi hän lempeästi ja -katsoi häntä silmiin. - -"Anton Eriksen on sietämättömin moukka mitä olen eläessäni tavannut. Ja -se toinen tollero sitten --" - -"Minä _pidän_ heistä, minä. Eiväthän kaikki voi olla sellaisia -prinssejä kuin sinä." - -"Uh ei, älä nyt viitsi. Ei tämä ole mitään hauskaa." - -"Ei, taivas sen tietää. Mutta nyt minä sanon sinulle yhden asian, -pojuseni, ja se on se, etten minä tahdo enää sietää sinun oikkujasi. Ja -nyt minä sanon sinulle sen, että minä olen kihloissa luutnantti Løkken -kanssa." - -"Mitä sinä puhut --" Torkild pysähtyi äkkiä. - -"Minä olen kihloissa Finn Løkken kanssa, kuulet kai sen." - -"Vai niin", sanoi Torkild hitaasti. "Minä olin tosiaan siinä luulossa, -että sinä olit kihloissa minun kanssani. Tai ehkä sinun on tapana olla -kihloissa kahden kanssa samalla kertaa? --" - -"Pyh", puhalsi Betzy. "Enhän minä ole lainkaan kunnollisesti kihloissa -sinun kanssasi." - -"Et kunnollisesti kihloissa -- mitä lorua se on --" - -"Sinähän et välitä minusta rahtuakaan --" - -"Enkö minä välitä sinusta rahtuakaan -- kuinka sinä rohkenet sanoa -- -kuinka ihmeessä minä sitten olisin mennyt kihloihin kanssasi?" - -"Sitä minä en tiedä. Et sinä ainakaan siksi repinyt vaatteitani -Rammsilla silloin, että olisit pitänyt minusta. Minä muistan kyllä -kaikki mitä sinä sanoit vaunuissa polvillasi -- minä muistan kyllä -mitä sinä minusta tahdoit --. Kyllä kai sinä olisit kauniisti mennyt -kihloihin kanssani, jos olisin ollut niin tuhma, että olisin suostunut -siihen mitä sinä minulta tahdoit --" - -"Ei kuules nyt, Betzy --. Nyt sinä jumaliste menet liian pitkälle --" - -Betzy heittäytyi äkkiä ääneen nyyhkyttäen kanervikkoon. Hän makasi -suullaan ja uikutti Torkildin nimeä. Mutta kun Torkild vihdoin viimein -polvistui ja otti häntä hartioista, nousi hän istumaan. Ja hän istui ja -nikotteli ja paineli silmiään kokoonrutistetulla nenäliinalla. Sitten -hän niisti nenänsä ja sanoi hiljaa: - -"En minä muuten näin ollut aikonut sitä sinulle sanoa --" - -"Mutta rakas ystäväni, mitä tämä oikein on -- minä en ymmärrä --?" - -"Niin. Katsos, Finn on kosinut minua. Ja minä olen suostunut." - -"Entä minä?" Torkild pani hellävaroin käsivartensa hänen ympärilleen. -Betzy vavahteli vielä itkun jäljeltä ja painautui häntä vastaan, mutta -ei vastannut. - -"Minä en ymmärrä", sanoi Torkild hiljaa. "Ja sitten sinä tulit minun -luokseni, ja me olemme olleet yhdessä koko päivän, ja sinä olet ollut -ihan niinkuin muulloinkin, etkä ole virkkanut sanaakaan tästä --" - -"Jos sinä olisit välittänyt minusta, niin ei kai sinusta olisi -tuntunut, että minä olin pysynyt ihan ennallani." Betzy nielaisi. "Minä -olin kyllä aikonut sanoa sen. Sitävarten minä tahdoin olla yksin sinun -kanssasi tänä päivänä. Minä tahdoin viettää yhden, ainoan ihanan päivän -sinun kanssasi ensin, näetkös. Mutta jos siitä olisi tullut ihana --- jos minä olisin huomannut sinun todella pitävän minusta" -- hän -nyyhkytti jälleen, "niin -- niin -- niin, Torkild -- niin minä olisin -kai jättänyt Finnin silloin --" - -"Mutta Betzyseni --" Torkild veti hänet taas itseään vasten, "minähän -pidän sinusta, Betzy, tyttöseni", -- ja hänestä tuntui, että hän -tarkoitti mitä sanoi. - -Betzy kohotti päänsä, katsoi häneen ja kysyi: - -"Uskallatko katsoa minua silmiin, Torkild, ja sanoa, että pidät minusta -enemmän kuin neiti Wegneristä?" -- - -Torkild tunsi värin vaihtuvan kasvoillaan. Mutta hän malttoi mielensä -ja vastasi hiljaa: - -"Sinun ei tarvitse olla mustasukkainen Rose Wegnerille, Betzy." - -"Ei, mikäli hän ei huoli sinusta. Vaikka muuten" -- Betzy pudisti -päätään "-- hän on joka tapauksessa niin mustasukkainen minulle -että --. Sen minä olen hyvin huomannut. Niin että vaikkei hän olisi -välittänytkään sinusta hiukkaakaan ennen, niin voipa sentään helposti -tapahtua, että nyt --. - -"Oi ei, Torkild. Minä tiedän niin hyvin, miten kävisi, jos me rupeisimme -odottamaan toisiamme. Sinä olisit lakannut välittämästä minusta -vähääkään kauan ennen kuin olisimme tulleet niin pitkälle, että -voisimme ajatella naimisiinmenoa. Olisi tietysti ollut toinen asia, -jos olisimme voineet mennä heti. -- Enkä minä jaksa olla kotona, kun -minun vielä lisäksi olisi nähtävä, kuinka sinä tulet yhä vähemmän ja -vähemmän rakastuneeksi minuun. On kylliksi jo siinäkin, että saan -oleskella kotona ja kuulla alinomaa, ettei minusta ole mitään hyötyä, -sillä he eivät laske miksikään minun konttorissa-oloani -- mutta kun he -eivät koskaan ole suostuneet antamaan minun oppia mitään kunnollista, -niin voisivat he mielestäni olla kiitollisia, että joku tahtoo -maksaa minulle neljäkymmentä kruunua siitä, että kuuntelen puhelinta -aamupäivällä. Ja sitten äiti haukkuu, kun minä olen kevytmielinen, -mukamas, ja juoksentelen miesten kanssa, joita hän ei tunne; mutta kun -talo on täynnä mamman jumalisia juoruämmiä ja joku sananvaihto sattuu, -niin -- jotakin hauskuutta kai täytyy minullakin olla. -- Eivätkä he -koskaan kohtele minua aikaihmisenä, vaan irvistelevät ja tiuskivat ja -toruvat. -- Ei, minä tahdon mennä naimisiin, näetkös, sillä en jaksa -kestää sitä kauempaa. -- Ja minä olen myös niin tuiki kyllästynyt -liehumaan ja lentämään ja olemaan tyttöletukkana --. - -"Ja tiedäthän hyvin, miten tulisi käymään, jos me olisimme kauan -kihloissa", sanoi Betzy heikolla äänellä. "Ja sitten kukaties -joutuisimme menemään naimisiin kiireen kaupalla -- tietäen lisäksi, -ettei se johtunut siitä, että sinä olisit _pitänyt_ minusta --." - -Torkild istui tuijottaen eteensä. Polku kulki heidän edessään aukeaman -poikki, jossa oli suuria, vaaleita, pyöristyneitä kallioita; vuono -pilkotti kaukana kuusten lomitse, kalpea ruusunpunerrus väritti etäisiä -tummansinisiä harjuja. - -"Mutta Betzy", sanoi Torkild vihdoin hiljaa. "Minähän _pidän_ sinusta. -Ja minä luulin sinunkin pitävän minusta --." - -"Niin", sanoi Betzy huoaten. "Minä pidän hirveästi sinusta, Torkild. -Ehkä sinäkin olet ruvennut pitämään minusta enemmän kuin luulin. Mutta -sinä pidät enemmän toisesta --." - -"Oi Betzy, älä puhu hänestä, niin olet kiltti", kuiskasi Torkild -kiusaantuneena. - -Betzy pudisti päätään. - -"Mutta Finn pitää minusta niin hirveästi, näetkös, Torkild. Voit -uskoa, että hän kosi hyvin viehättävästi. Paljon kauniimmin kuin sinä, -vaariseni", koetti hän nauraa, -- mutta suu vääntyikin enemmän itkuun -päin. - -"Mutta entä sinä -- välitätkö sinä hänestä?" - -"Kyl-lä, välitän minä. Minä pidän hänestä, kauhean paljon." - -He kulkivat äänettöminä eteenpäin. Sogninlampi uinui laajana ja -kirkkaana ympäröivistä asumuksista kohoavien savujen leijuessa sen -yläpuolella, ja heinäkuun-ilta hämärtyi tummien metsäharjujen ja -laajojen vihreiden niittyjen yllä. Jätkäpoikien hoilotusta kajahteli -metsästä ja tyttöjen kirkunaa, ja hanurin ja huuliharpun soittoa helisi -kaikilta paikoilta järven ympäriltä, missä myytiin limonaatia ja -kahvia, kaikkialla kuhisi perhekuntia lapsenvaunuineen, lapsineen ja -naisineen, jotka olivat ulkona sunnuntaita viettämässä, ja puheen ääni -kuului yhtämittaisena hillittynä sorinana pitkin tietä. - --- Kapteeni Helsing asui Hægdehaugenilla uudessa puuhuvilassa, joka oli -jo hiukan rappeutuneen näköinen. Betzy aukaisi ulko-oven, ja Torkild -seurasi häntä eteisen ovelle toiseen kerrokseen. Porraskäytävässä oli -puolipimeää ja ummehtunutta ja haisi pölyltä ja päivänpaahtamalta -puulta. -- Sitten he jäivät seisomaan Betzyn oven eteen. Torkild ei -ymmärtänyt itsekään, minkätähden hän ei voinut mennä -- tai minkätähden -hän oli niin kauhean surullinen. Sillä hän tiesi, että pohjimmaisena -hänessä kyti tunne, jossa oli vähän nöyryytystä, mutta paljon -vapautusta. - -"Sinä et aavista, kuinka kyllästynyt minä usein olen ollut kaikkeen", -sanoi Betzy hiljaa ja valittaen. "Te miehet luulette, että kun nuori -tyttö näyttää iloiselta ja luonnolliselta ja viattomalta, niin hän -onkin sellainen. Mutta minä luulen, ettei kukaan ole. Sellaiset kyllä -kuin Rose, jotka kulkevat niin hiljaisina ja vakavina ja käyttäytyvät -arvokkaasti. _Hän_ on luonnollinen ja viaton, hän, mutta silloin kun -sitä todellisuudessa on sellainen, silloin ei tahdo jäädä sellaiseksi, -niin on asia, näetkös --. - -"-- Oi, minä olen ollut niin surullinen, niin surullinen monesti, -Torkild, ettet voi aavistaakaan -- minusta tuntui ettei ollut mitään -tarkoitusta koko elämällä --. - -"Sinusta minä pidän, Torkild. Eniten minä pidän sinusta. Niin, en -todellisesti pidä kenestäkään paitsi sinusta. Mutta sinä et pidä -minusta, näetkös --. - -"Mutta ei sinun pidä luulla, että aion tuottaa Finnille pettymyksen. -Minä tulen kyllä menestymään hyvin hänen kanssaan. Me menemme naimisiin -jo syksyllä, ehkä joudun sittenkin naimisiin ennen Aagotia. Ja kun saan -oman talouteni -- olen päättänyt tulla _hirveän_ näppäräksi, sen saat -uskoa. Ja kun olen saanut joitakin, pikku lapsia itse ja niin edespäin, -niin tiedän, että tulen kyllä olemaan tyytyväinen --." - -He seisoivat vaiti hetken. Sitten Torkild veti Betzyn puoleensa ja -suuteli häntä. Ja hänestä tuntui rajattoman surunvoittoiselta, että -nyt, kun hän suuteli Betzyä viimeisen kerran, hän suuteli häntä ensi -kerran siksi, että piti hänestä. - -"On parasta kaikille, että teen näin, Torkild", kuiskasi Betzy. - -"Pikku Betzy -- oi pikku Betzy --" - -Torkild polvistui äkkiä ovimatolle ja suuteli, Betzyn molempia käsiä. - -"Sinä olet niin suloinen -- minä _pidän_ sinusta, Betzyni." - -"Niin, mutta sinä et rakasta minua -- vai rakastatko?" - -Torkild pudisti päätään siinä polvillaan ja suuteli jälleen käsiä. - -Betzy aukaisi eteisen oven, sulki sen jälkeensä pienellä rasahduksella. -Sitten Torkild kuuli oven käyvän sisällä huoneistossa, ja sitten tuli -hiljaisuus. - -Omaan huoneeseensa tultuaan Torkild istui kauan menemättä vuoteeseen. - -Oli hieman naurettavaa ajatella, että hän oli ollut polvillaan Betzyn -edessä Helsingin ovimatolla. Mutta hänellä oli ollut jokin sisällinen -pakko. Ja Betzy oli varmaan pitänyt siitä kovasti, poloinen --. - - - - -IX. - - -Rose asetti maljan, jossa oli sinisiä ja valkoisia astereita, -vanhempiensa hautakiven eteen. Hän jäi hetkeksi seisomaan ja katsomaan -sitä. - -Torkild seisoi seivästäen kävelykeppiinsä keltaisia vaahteranlehtiä, -joita oli paksut kerrokset liejuisella hautuumaankäytävällä. Rose -näytti hänestä niin äärettömän nuorelta ja hennolta ja yksinäiseltä -seisoessaan solakkana ja mustapukuisena siinä haudan ääressä syysillan -hämärässä. Viime aikoina oli Torkildille käynyt niin kaukaiseksi -ja epätodelliseksi se aika hänen elämästään, jonka huomattavimpana -tekijänä oli ollut tuossa haudassa makaava vainaja, jolloin hän oli -tuntenut itsensä yhteenkuuluvaksi tuon vainajan ja Rosen kanssa. Ja -myöskin Roselle olivat kai lapsuusaika ja äiti käyneet kaukaisiksi, -elämä oli kuljettanut heidät kummankin kauas siitä kodista, joka oli -ollut heille yhteinen, kaikesta siitä, mitä heillä oli ollut yhteistä -ja keskinäistä. Järkähtämättä etäännytti elämä Rosea myöskin hänestä, -niin tuntui Torkildista nyt. - -Soitettiin pois hautuumaalta. Rose veti hansikkaat käsiinsä. Äkkiä hän -meni pienen, hautapaikan kulmassa olevan muistomerkin luo. - -"Oletko koskaan katsonut oikein Jacob-setää, Torkild? Eikö hänellä ole -ihanat kasvot?" - -Torkild lähestyi vaaleasta hiekkakivestä veistettyä pientä -empiirityylistä alttaria. Sen päällä oli pieni uurna, jonka kantta -reunusti hakattu kukkakiehkura. Etusivulla liihoitteli perhonen -pienen medaljonkikorkokuvan yläpuolella, joka esitti kaunista nuorta -miestä, jolla oli kiharat otsahiukset ja korkea, korviin asti ulottuva -univormukaulus. Ylösalaisin käännettyä soihtua kantava hengetär katseli -sitä surevana. - -Rose luki ääneen kirjoituksen: - - Tämän pyhitetyn muistokiven alla lepää - 2:sen ylämaalaisrakuunarykmentin luutnantti - Jacob Broch Wegener - syntynyt Fredrikshaldissa 8 p. kesäk. 1785 - kuollut Kristianiassa 12 p. toukok. 1816 - Urhea, uskollinen, vilpitön, hyvä. - -Viimeiset sanat hän toisti hiljaa. - -"Hän on ainoa mies, johon olen ollut rakastunut. Aina -kaksi-kolmitoistavuotiaasta asti ja vielä kauan, kauan täysikasvuiseksi -tultuanikin ajattelin aina häntä, kun ajattelin rakkautta. Hänen -ihania, puhtaita, nuoria kasvojaan ja noita ihania sanoja --. Panin -aina kukkia hänen haudalleen, kun kävin täällä äidin kanssa lauantaisin ---." - -"En ole koskaan kuullut sinun mainitsevan hänen nimeään", sanoi Torkild. - -"Et luonnollisesti." Rose hymyili vähän. "Sellaisesta ei puhuta. -Ennenkuin on kasvanut irti siitä." - -Wegnerin hautapaikka oli korkeimmalla kohtaa tuota pientä hautuumaata, -jota joka taholta ympäröivät köyhät ja työssä-raatavat kaupunginosat. - -Heidän alapuolellaan vietti uudempi osa, missä hautapaikkojen -kivireunukset ja pylväät hohtivat vaaleina käytävän keltaisten -vaahteralehvistöjen välitse, Myllärinkadun tummia vuokrakasarmeja -kohti. Ekeberginharju kohosi sinipunervana etäällä, kaikkia kaupungin -kattoja kauempana. Alempana pitkin hautuumaan yhtä sivua loistivat -Fredensborgintien varrella olevien tehtaiden tulet, mutta toisella -sivulla kyyhöttivät Hammersborgin pienet vanhat talot kuistikäytävineen -ja taitekattoineen ja epäsäännöllisine ikkunoineen. - -Hautuumaalla ei ollut elävää sielua, lukuunottamatta kissoja, joita -vilahteli hämärässä; petomaisen notkeina ja ihmisistä piittaamattomina -ne loikkivat hautojen välissä, kyyröttivät vaahterain oksilla ja -pysyttelivät tasapainossa reuna-aitauksen pystysäleiden huipuilla. - -Torkild ja Rose kulkivat hitaasti uloskäytävää kohti, kuolleiden -upseerien ja heidän sukujensa haudoille pystytettyjen muistomerkkien -välitse -- ne olivat vanhanaikaisia komeilevia rautapylväitä huipulla -olevine uurnineen ja kypäreineen, juhlallisine ja monisanaisine -kirjoituksineen. Kukkaverhoista olivat sade ja yöhallat tehneet lopun, -asterit ja leukoijat olivat rutistuneita ja mustia, ilmassa oli märän -maan ja mätänevien lehtien haju. Ainoastaan yhdessä paikassa oli -ruusupensas, jossa oli vastapuhjennut, purppuranpunainen kukka pitkän, -jäykän oksan latvassa. He seisahtuivat katsomaan tuota ainokaista -sametintummaa ruusua, jonka väri hehkui ihmeellisesti sinipunervassa -iltavalaistuksessa. - -"Hän oli ollut sodassa ja kunnostautunut", sanoi Rose äkkiä. "Hän -oli naimisissa -- kuoli kuusi viikkoa häiden jälkeen. Oli huhtikuu -ja kauhea lumimyrsky, ja hänellä oli pitkä, vaikea matka siihen -dovrelaispappilaan, missä häät piti vietettämän. Ja häiden jälkeisenä -päivänä hän sai keuhkotulehduksen ja kuoli pian sen jälkeen nelistävään -hivutustautiin, niinkuin siihen aikaan sanottiin." - -"Entä hänen leskensä", sanoi Torkild. "Onko hänkin tuolla haudattuna?" - -"Ei, sehän tässä hullua onkin. Hän meni saman vuoden jouluna naimisiin -erään vanhan trondhjemilaisen kalakauppiaan kanssa. Mutta jäätyään -leskeksi _hänestä_ laittoi hän tämän muistokiven ensimmäisen miehensä -haudalle. Sitähän nyt voisi selittää yhdellä jos toisellakin tavalla ---. Mutta minä kuvittelin mielessäni, että minä olin ollut hänen -morsiamensa --." - -"Niin silloin kai olisi käynyt niinkuin laulussa sanotaan: kuukauden -kuluttua hän multaan peitettiin?" - -"Sen voit ymmärtää", sanoi Rose ja naurahti. - -"Luulin muuten", sanoi Torkild hetken perästä, "-- sinähän sanoit -siihen aikaan -- vihaavasi haaveita ja kuvitelmia ja sen sellaista --." - -"Niin", sanoi Rose lyhyeen ja lopettavasti. Mutta hän lisäsi hetken -jälkeen: "Toisten haaveita, näetkös. Kun mamma tahtoi tunkea omia -kuvitelmiaan minun elämääni." - -He kävelivät verkalleen Ullevoldin tietä ylöspäin. - -"Mihin aikaan matkustat huomenna?" kysyi Rose. - -"En tiedä oikein. Juniahan menee pitkin päivää --" - -"Minä tulen asemalle saattamaan sinua", sanoi Rose. - -"Tuhannet kiitokset. Eihän se nyt mikään sen suurempi matka ole -- -mutta tiedäthän, että tulisin hyvin iloiseksi -- kun minä nyt tavallani -muutan pois kaupungista --." - -"Mutta kaiketi sinä pistäydyt tänne tuon tuostakin -- eihän se vie -täyttä tuntiakaan?" - -"Noin viisikymmentä minuuttia. Etkö tule jonakin sunnuntaina katsomaan, -millaiset olot minulla on?" - -"Menemmekö vähän ylös Juhannuskummulle", ehdotti Torkild. - -Ankkoja ei ollut vielä otettu talviasumuksiin; ne purjehtivat -äänettömästi joutsenlammikon mustassa vedessä ja loivat levotonta -värehtimistä rannan vaahterain ja koivujen seassa palavista -kaasulyhdyistä heijastuviin valopylväisiin. - -Aidan ulkopuolella mennä huristivat valaistut raitiovaunut ohitse -rätisyttäen sinisenvalkeita kipunoita johtolangasta. Mutta puisto oli -autio ja hiljainen, ruohokentät tummanvihreitä ja puuryhmät mustia -tummansinipunervaa taivasta vasten. Siellä ei ollut ketään ihmisiä, -lukuunottamatta muutamia puolikasvuisia lapsia, jotka juoksentelivat -kenttien poikki ja piileskelivät pensaissa. - --- Noin olivat Torkild ja Rosekin seisoneet toisiinsa painautuneina -puun takana pimeinä syysiltoina kauan aikaa sitten. Käsikkäin olivat -he rynnänneet pensaiden läpi, niin että keltaiset ja punaiset lehdet -varisivat heidän ylleen. Ja he olivat tähystelleet ja kuiskineet -toisilleen hengästyneinä ja hiljaa, ja pimeässä leikkiminen oli tehnyt -heidät hurjiksi ja täyttänyt heidän pienet sydämensä haaveellisilla -kuvitelmilla seikkailuista ja vaaroista, joita he pakenivat täydellä -todella. - -Yö otti puiston helmaansa ja teki sen valtavan suureksi. Metsän autius -huokui pienistä, somasti istutetuista puuryhmistä; pieni keinotekoinen -puro, joka juoksi muuratuin putouksin nukkemaisten siltojen alitse, -täytti pimeässä puiston virrankohinalla; vesi uinui mustana ja -pohjattomana pensaiden alla, vaahtosi valkoisena sillan alla, jolla he -istuivat, sieppasi valonpilkkeen vähän alempana ja leikki sen kanssa. - -"Muistatko, että äitisi teki huvimatkoja meidän kanssamme -Juhannuskummulle?" sanoi Torkild hiljaa. - -"Muistan." Torkild saattoi Rosen äänestä kuulla hänen hymyilevän. -"Muistan, kun ensimmäisen kerran näin riikinkukon. Kun se levitti -pyrstönsä -- ei koskaan ole mielestäni mikään ollut niin valtavan -ihanaa, uskotko. Ja jälkeenpäin vei mamma minut mukanaan ravintolaan ja -antoi minulle vaaleanpunaista jäätelöä -- se olikin lisäksi kai ensi -kerta, jolloin söin jäätelöä -- tiedätkö, Torkild, kun ajattelen sitä -päivää -- ei milloinkaan ole minulla ollut niin suurenmoista tunnetta -siitä, että minä _elin_." - -He istuivat vaiti jonkun hetken sillan kaiteella. - -"Niin. Ja huomenna minun on lähdettävä", sanoi Torkild hiljaa. - -Hän kumartui eteenpäin pimeässä. Ja laski äkkiä kätensä Rosen kädelle: - -"Rose -- tahdotko antaa minulle suudelman -- tämän ainoan kerran?" - -Rose vitkasteli hiukkasen. Sitten hän taivuttautui Torkildia kohti ja -tarjosi hänelle suunsa, kasvojen häämöttäessä kalpeina pimeässä. Mutta -kun hän tunsi, että Torkildin huulet erkanivat aikoen sulkea sisäänsä -hänen huulensa, teki hän pienen tahdottoman liikkeen, ikäänkuin haluten -vetää päänsä takaisin. Torkild päästi hänet heti irti. - -"Etkö _sinä_ voi suudella minua?" kuiskasi Torkild. - -Rose otti häntä aivan kevyesti kaulasta hansikoidulla kädellään. Ja -hän antoi Torkildille pienen, viileän ja lapsellisen suudelman, huulet -supussa. - -"Muistatko, että olet suudellut minua kerran ennen?" kuiskasi Torkild -jälleen. - -"Muistan." - -"Kuinka tulit sen tehneeksi?" - -Rose silitti äkkiä hänen kättään. - -"Minun tuli niin hirveän sääli sinua. -- Torkild -- tiedäthän, että -minä olen pitänyt sinusta hirveästi aina -- sillä tavalla kuin voin." - -Torkild nyökkäsi. - -"Niinkuin sisar. Niin. Mutta, Rose -- senjälkeen mitä olin kertonut -sinulle -- etkö ajatellut, että saattoi olla vaarallista suudella -minua?" - -"Kyl-lä." - -"Mutta sinä pidit minusta sittenkin niin paljon -- sisarellisella -tavallasi -- että suutelit minua sittenkin --." - -Rose oli hetkisen vaiti ennenkuin vastasi: - -"Ni-in. Kun sinä kerroit minulle äidistäsi, näetkös, niin minä aioin -tulla luoksesi ja suudella sinua. Minusta tuntui, että sinun kohtalosi -oli ollut kovempi kuin on kohtuullista panna ihmisen kannettavaksi. -Mutta sitten sinä kerroit sen toisen asian, ennenkuin ehdin tehdä sitä. -Ja silloin minä ensin tulin iloiseksi, etten ollut sitä tehnyt. -- -Minun on näet sanottava sinulle, että pappi oli puhunut meille siitä -silloin kun kävimme rippikoulua. -- Mutta niin vastenmielisellä tavalla --- ikäänkuin hän ei olisi tiennyt olevankaan mitään sellaista kuin -rakkaus, tai ylpeys, tai itsekunnioitus -- hyve oli vain edullinen -kauppa, jonka hän saattoi tarjota meille, ja kaikki mitä hän ei pitänyt -kaupan puodissaan, oli epäterveellistä ja epätaloudellista. -- Hyvä -Jumala, kuinka minä häntä halveksin --. - -"Minä muistin sitäkin. Ja minä ajattelin, etten tahtoisi olla sellainen -kuin hän opetti, pelkurimainen ja omaa etua laskeva. Ajattelin, että -kun minä pidin sinusta ja sinun oli paha olla, niin että minun teki -mieleni olla sinulle kiltti ja hyväillä sinua, niin ei minun pitänyt -välittää siitä, olitko sairas vai terve. -- Enhän tahtonut koskaan -sallia itseäni peloiteltavan olemasta -- oikeudenmukainen." - -Torkild ei vastannut. Hänestä tuntui niin kumman kylmältä tuo Rosen -puhe. Ei edes sinä hetkenä, jolloin Rose antoi hänelle sen suudelman, -joka teki Torkildin hänen orjakseen, ei edes silloin Rose ollut -ajatellut häntä. Vain oman itsensä takia hän oli suudellut Torkildia. -Omaan itseensä hän oli rakastunut, silloin ja nyt ja aina -- itseensä -tai siihen ihannekuvaan, jonka hän teki itsestään ja jonka kaltainen -hän tahtoi olla, maksoi mitä maksoi -- kuvaan, joka oli valkoinen ja -kylmä kuin sen hänen sukuunsa kuuluneen nuoren sotilaan -- urhea, -uskollinen, vilpitön, hyvä. - - - - -X. - - -Torkild oli soittanut Roselle eräänä perjantaina kesäkuun lopulla. -Hän kertoi, että Tøsa oli kuollut ja jättänyt jälkeensä neljä sokeaa -pentua, joita hän ja hänen emäntänsä kasvattivat pullosta syöttämällä -suurella vaivalla. Huomenna ne saisivat silmät -- tahtoisiko Rose tulla -sunnuntaina niitä katsomaan. - -Torkild seisoi asemalla odottamassa Rosea puoliyhdentoista junalla -- -ja hän oli pukeutunut uuteen kesäpukuun ja kiiltonahkakenkiin, ruusu -napinreiässä ja violetti nenäliina taskussa. Hänen valkoisen ja mustan -kirjava lintukoiransa puikkelehti hänen ympärillään nuuskien, toimitti -pienen asian olutpulloja sisältävän vihreän laatikon kulmalla, joka -seisoi yksinäisenä ja hylättynä asemasiltaman punertavalla somerolla, -ja sitten se heittäytyi maahan ja etsi itsestään kirppuja, valkoisen -karvan loistaessa päivänpaisteessa kuin hopea. - -Yöllä oli satanut ja ilmassa oli tuore kosteuden kiilto -- pieniä, -siniharmaita, hopeapäärmeisiä pilvenhattaroita purjehti hohtavan -kesätaivaan yli, ja kun juna tuli jyristen tunnelista, ajautui savu -täyteläisenä ja nokimustana harjun vastapestyn kuusimetsän ylle. - -"Kas vain, onneksi olkoon", huusi Torkild Roselle -- "uusi leninki!" - -Rose nauroi ja nyökkäsi ja otti vastaan hänen kätensä hypätessään -alas vaunusta. Hänellä oli uusi taivaansininen pellavapuku ja suuri -oljenkeitainen, mustilla siivillä koristettu hattu, heleänväriset -sukat ja kiiltonahkakengät, ja kun hän nosti helmansa ylös astuessaan -kiiltävien kiskojen yli, missä voidetta oli rasvaisina lampina -raiteiden välissä, näki Torkild, että hänen kengänpohjansa kiilsivät -uusina ja sysimustina. - -He kävelivät puhellen ihanasta ilmasta. - -"-- sillä olisipa ollut ikävää, jos olisi satanut", sanoi Rose. - -"Niin, olisipa tietenkin se ollut vähemmän hauskaa", sanoi Torkild. - -He kulkivat varastotonttien välitse, missä lautapinot tuoksuivat -kirpeän tuoreelta. Vanhalle sillalle, jonka lankut olivat hasuisiksi -ajetut, he jäivät hetkeksi seisomaan katsellen virran savenharmajaan -veteen. Hiljaa ja solisten juoksi vesi padon yli, aurinko kuvasteli -kimmeltävin välkkein, mutta tehtaan punaisen muurin juurella oli tumma, -öljyinen varjo. Torkild viittasi ruohotörmässä ja leppien alimmissa -oksissa näkyvään vaaleanharmaaseen liejujuovaan: - -"Tuohon saakka ulottui vesi viime viikolla --." - -Tehdasrakennusten välinen tie oli peitetty punaisilla ja ruostuneilla -rautalastuilla, jotka narskuivat jalkojen alla. He kulkivat pitkien, -keltaisiksi maalattujen vuokra-asuntojen ohi; ihmiset, jotka -istuivat ulkona porrasaskelmilla, katsoivat konttoripäällikön ja -hänen seuralaisensa jälkeen ja tervehtivät. Ylempänä metsänreunassa -oli hajallaan omakoti-rakennuksia; ne olivat maalatut keltaisiksi -ja vaaleanvihreäksi ja ruusunpunaisiksi, mutta olivat muuten ihan -toistensa kaltaisia kuisteineen ja verantoineen ja edustalla olevine -puutarhatilkkuineen. - -Hetkistä myöhemmin he poikkesivat pieneen kuusikkoon, jossa maaperä oli -vetistä, ja samassa he olivat kaukana kaikesta mikä muistutti tehtaita. -He kulkivat pitkin vanhaa umpeenkasvanutta kylätietä, joka seurasi -virran rantaa. Vesi päilyi peilikirkkaana ja hiljaisena leppäpensaiden -välissä, ja siinä kasvoi punaisenvalkeaa raatetta ja keltaisia -ulpukoita; toisin paikoin se pistäytyi tielle asti, ja se oli vihreä -ja märkä ja täynnä pensaita. Siinä, missä metsä loppui, oli pieni -valkoinen kaksikerroksinen talo. - -"Tässä se on", sanoi Torkild ja nauroi: "se on aika paljon parempi kuin -Fensal, jossa asuin viime talvena, eikö sinustakin?" - -Siinä oli vihreä piha, pieniä rappeutuneita ulkohuonerakennuksia -ympärillä, suuria puita ja tepastelevia kanoja seinustoilla. -Pikkuruinen mustapukuinen nainen suuri valkoinen esiliina edessä tuli -eteisen portaille. Torkild esitteli emäntänsä rouva Strandenin. - -"Saat valmistautua vastaanottamaan hirmuisen määrän hyvää ruokaa", -sanoi Torkild, Rosen ripustaessa hattunsa pieneen pikkuruiseen -siniseksimaalattuun käytävään, missä oli herttainen, hiukan ummehtunut -ilma, niinkuin vanhojen, huolellisten ihmisten asumuksissa maalla. - -"Kyllä tämä on aivan toista kuin Fensal", sanoi Rose, seisoessaan -huoneessa. Ja hän juoksi verannalle. "Torkild -- minä _kadehdin_ sinua! -Kuinka ihmeen ihana asunto sinulla on!" - -Arkihuoneen edessä oli pieni matala veranta, se oli vino ja väärä ja -lahonnut ja säänpurema, ja kolme puoleksi lahonnutta porrasaskelmaa -johti siitä umpeenkasvaneeseen puutarhaan. Verannan edustalla kasvoi -vanhanaikaisia pensasruusuja aarniometsän tavoin; kaiteen yli ne -kurottelivat kelta- ja valko- ja punakukkaisia oksiaan. Ja ulompana -oli keltaisia liljoja ja sinisiä ukonhattuja ja pietaryrttejä ja -tummanpunaisia pioneja pitkin hedelmätarhan laitaa, missä varhaiset -morellit loistivat lohenpunaisina puissaan ja vihreitä raakilaterttuja -riippui tiheässä mustissa ja punaisissa viinimarjapensaissa. - -"Torkild, sinä _lurjus_!" sanoi Rose ojentautuen toiseen verannalla -olevista lepotuoleista, katsellen puutarhaa ja katsellen pöydällä -olevia kirjoja, sikaarilaatikkoa ja tyhjennettyä kahvikuppia -- -"kuinka sinä olet löytänyt tämän --. Ja emäntäsi hemmoittelee sinua -luonnollisesti -- minä _näin_ hänestä, että hän on sitä lajia!" - -"Niin, hemmoittelee kyllä. Käy mahdottomaksi kenenkään naisen olla -minun mielikseni tämän jälkeen -- sellaisia tottumuksia tämä rouva -Stranden istuttaa minuun!" - -"Torkild, minä _kadehdin_ sinua", sanoi Rose jälleen ja juoksi -huoneeseen. -- "Tämähän on _koti_, poikaseni." - -Huoneen hirsiseinät olivat iloisen vaaleanvihreät, ja jäykkien, -sinertävänvalkoisten ikkunaverhojen välissä oli punaisia pelargonioita, -myrttejä ja ruusuja. Lattialla oli heiveröisiä, jouhitäytteisiä -huonekaluja ja lystikäs pienenpieni kaappi, jossa oli vaaleanpunaisia -ja sinisiä lasiastioita ja halpoja uushopeisia pöytäkaluja, mutta -Torkild oli saanut oman pianonsa ja omat korituolinsa sinne -sijoitetuksi ja omat valokuvansa seinälle ripustetuksi; ne riippuivat -sovinnollisesti yhdellä seinällä ja rouvan amerikkalaiset lastenlapset -toisella. Kaikkialla oli ruusuja maljakoissa ja liljoja laseissa -pienillä, valkoisilla, virkatuilla alusliinoilla. - -Oli katettu ylen runsas aamiaispöytä. Rose kävi noukkaisemassa -itselleen tuoreita retiisejä. Mutta ovi pieneen siniseksi maalattuun -makuuhuoneeseen oli auki, ja sieltä kuului lakkaamatonta vinkunaa ja -uikutusta ja vikinää --. - -"Oi! Onko ne sinulla täällä -- saanko mennä niitä katsomaan --." - -Hän lankesi polvilleen korin eteen, missä rämpi neljä vaaleankeltaista -pientä penikkaa, ja nosti ne helmaansa yksitellen: - -"Voi ihme miten sieviä, voi taivaan ihme miten viehättäviä!" - -Torkild seisoi kädet taskussa ja katseli perhettä omistajan ilmein. -Pennut rämpivät vikisten Rosen helmassa, nuuskivat hänen käsiään ja -paljaita käsivarsiaan. - -"Niin, kauniita pentuja ne ovat", sanoi Torkild. - -Rouva Stranden koputti. Saisiko hän tuoda heille kahvin, -- ja saisiko -hän ruokkia pentuja nyt? - -Oi -- Rose tahtoi niin mielellään nähdä pentuja ruokittavan ensin. Ja -rouva Stranden toi kaksi oikeaa imetyspulloa tuttineen. Saisiko hän -auttaa? Tai ehkä neiti haluaisi ruokkia pentuja? - -Torkild oli jo istunut vuoteelle yksi pulloista sylissään. Hän -käsitteli sekä sitä että pentua tottuneesti, ja pikku eläin vikisi -ja imi. Pienen rimpuilemisen ja raappimisen jälkeen sai Rose toisen -pennuista imemään pulloa häneltä. Hän istui Torkildin vieressä tämän -vuoteen valkoisella virkatulla peitteellä. - -"Oi, Torkild, miten ihania ne ovat. _Minun_ on suloisin, eikö -sinustakin tämä ole kaunein?" - -"Tahdotko sen?" kysyi Torkild. - -"Oi -- tahdonko! Mutta eihän se käy päinsä -- minä asun -täysihoitolassa, näetkös --." - -"Niin, sehän on totta -- et kai sitten voikaan sitä ottaa --." - -"Ajattele, että niitä voi ruokkia pullosta! Mutta kuule -- luuletko, -että niistä tulee kunnollisia metsästyskoiria siten -- etkö luule, että -niistä tulee -- sellaisia -- denaturoituja --." - -Torkild nauroi, ja Rose nauroi myös ja sanoi: - -"Niin, sellaisista lapsista, jotka ruokitaan pullomaidolla, tulee näet -usein niin lehmämäisiä --. Ainakin mamma sanoi niin. Hän imetti minua -kuudentoista kuukauden vanhaksi --." - -"No, sinuun se näyttää vaikuttaneen hyvin", nauroi Torkild. Rosen -käsivarret olivat aivan kultauntuvaiset päivänpaisteessa, hän säteili -terveyttä ja nuoruutta. - -Ja hän teki kunniaa rouva Strandenin aamiaiselle, joka pihveineen -ja paistettuine munineen, kylmine lihoineen ja säilykkeineen -ja ostereineen ja hilloineen ja vastakirnuttuine voineen ja -kotonaleivottuine leipineen ja sokerikakkuineen, joulukakkuineen ja -happamine ja makeine kermoineen olisi riittänyt vaikka kokonaiselle -kongressille. - -"Mutta kuule, Torkild -- _varmasti_ sinusta tulee _lihava_, jos vain -tulet asumaan täällä kauan." - -"Niin, surkeata kyllä, se kai minusta tulee. Siitä huolimatta että -minulla on täällä metsästyslupa ja yhtä ja toista muuta. -- Sehän on -totta, minä tuon terveisiä Dorikselta, sain häneltä kirjeen hiljakkoin. -Hän tulee kai käymään kotona tänä kesänä. Mutta hän sanoo haluavansa -takaisin Kööpenhaminaan talveksi." - -"Minulle hän ei kirjoita koskaan. Olen kirjoittanut kolme kirjettä, -joihin hän ei ole vastannut. Mutta minullahan ei kylläkään ole paljon -kirjoittamisia. -- Mutta tiedätkös, keneltä minulla on sinulle -terveisiä -- arvaapas missä olin teellä eilen iltapäivällä?" - -"No missä?" - -"Rouva Løkken luona. Betzyn, näet -- niin, meistä tuli sinät, hän -esitti sitä. Minä tapasin hänet teatterissa tässä hiljan, ja silloin -hän kutsui minua ja soitti eilen taas. Hän saa pikkulapsen aivan pian --- tiedätkö sitä?" - -"Kyllä minä olen kuullut --" Torkild tuli hymyilleeksi vähän, sillä -Betzy oli kirjoittanut sen hänelle jo joulun aikaan. - -"Minä en muuten ole pitänyt hänestä koskaan niin paljon kuin nyt. Tuon -tyttöletukan puhetavankin hän on nyt jättänyt -- jossakin määrin. Ja -hän iloitsee niin kauheasti tuosta lapsesta. Hän näytti minulle kaikki -varusteet -- voit uskoa, että ne olivat suloiset, ja hän on ommellut -kaikki itse, vieläpä verhoillut kehdonkin itse uutimilla ja ruseteilla -ja pitseillä --." - -"Niin, minä tiedän, että hän on siitä hyvin iloinen. Eikähän se itse -asiassa ole muuta kuin luonnollista --." - -"Ei, eihän se ole", sanoi Rose huoahtaen. - - * * * * * - -Aamiaisen jälkeen heidän oli mentävä kävelemään, arveli Torkild -- -metsään, sillä päivä oli tullut paahtavan kuuma. Mutta metsässä oli -vilpoista; maaperä oli sangen kostea useimmissa paikoin, niin että -sammal paisui vaaleanvihreänä ja juolukka rehoitti tuuheina pensaina. -Kun he vihdoin löysivät paikan, missä oli siksi kuivaa, että he -saattoivat istuutua vaipalle, jonka Torkild oli ottanut mukaan, olivat -he tulleet aivan metsänreunaan, pienelle kuivalle hiekkakumpareelle, -joka kasvoi ihan keltaisenaan väkevätuoksuista mataraa. - -Heidän alapuolellaan levisi vihreitä viljapeltoja ja niittyjä, jotka -olivat ruusunpunaisina kukkivista ruohoista, siellä täällä näkyi -joitakin harmaita ja punaisia taloja. Matala tumma metsäjuova ympäröi -aukeamaa joka puolelta. Vaaleansinisellä taivaalla leijaili kesäisen -valkoisia päivänvalaisemia pilviä. - -Rose ojentautui vaipalle ja sulki silmänsä väsyneenä. Torkild riisui -takin yltään ja pani sen hänen päänsä alle. Rose tirkisteli häneen, -kun hän istui siinä paitahihasillaan tupakoiden, ja hän virkkoi hiukan -loukkaantuneella äänellä: - -"Sinä _olet_ tullut lihavaksi, Torkild. Uh, sinulla on hyvät olot." - -"Niin, onhan minulla", myönsi Torkild tyytyväisenä. - -Rose polki kärsimättömästi jalallaan kumpua. - -"Oi, minulle tulee niin ikävä kesäloma, kun katselen noita pilviä -tuolla -- ja metsää --." - -Torkildille muistui mieleen, ettei Rosella ollut lainkaan ollut lomaa -edellisenä vuonna, koska se oli hänen ensimmäinen kesänsä uudessa -paikassa, ja hän kysyi, kuinka pitkän loman Rose saisi tänä vuonna? - -"Kaksi viikkoa." Rose huokasi. "Meillä ei koskaan saada sen pitempiä -lomia." - -"Milloin pääset lomalle?" - -"Elokuussa -- vasta elokuussa --." - -"Oletko päättänyt, mihin menet?" - -"Täysihoitolaan. Niinhän minun on pakko. Menisin mielelläni -jalkamatkalle, mutta en saa seuraa. Tahtoisin näet tuntureille --." - -"Jos voisit saada lomasi elokuun lopulla, niin --" Torkild mietti. "Ja -jos Doris tahtoisi tulla mukaan --. Lorens ja minä olemme vuokranneet -erään karjamajan täksi syksyksi -- aiomme ampua metsäkanoja. Se on -Foldalenissa. -- Se nyt olisi joka tapauksessa hauskempaa sinulle kuin -täysihoitola --." - -Rose katsoi häneen. Torkildin äänessä tai ilmeissä ei ollut mitään -muuta kuin veljellistä hyväntahtoisuutta. Hän näytti täysin -tyytyväiseltä; _hän_ se oli tänään puhelias, hilpeä, -- ja hän -_oli_ tullut tukevammaksi, ainakin vähän. Ei ollut mitään jäljellä -alakuloisesta, huokailevasta rakastajasta. Ja Rose tunsi itsensä, -kaikista periaatteistaan huolimatta, hiukan loukkautuneeksi. - -Hän oli käynyt kahdesti talven aikana Torkildin luona Fensalissa, -ja silloin ei tämä ollut lainkaan ollut sellainen. Ehkäpä vain -juuri se, että Torkild oli elänyt kodittomana epäviihtyisissä -nuorenmiehenasunnoissa, olikin ollut syynä siihen, että hän rakasti -Rosea niin rajattomasti. Ei ollut miellyttävää Fensalissakaan; hän asui -siellä perheessä, erään tehtaaninsinööri Liedin luona. Rose muisti -Torkildin huoneen siellä, siinä oli shagihuonekalut ja rautasänky -yhdessä nurkassa ja huonoja Böcklin-jäljennöksiä jugendstilkehyksissä -seinillä -- plyyshihuonekaluja ja jugendstilkehyksiä oli muuten -kaikissa huoneissa, ja lastenleluja joka paikassa; oli kolme -viehättävää lasta, jotka kutsuivat Torkildia sedäksi ja olivat hyvät -ystävät hänen kanssaan. Mies itse oli miellyttävä, mutta Rose ei -pitänyt rouvasta; tällä oli taiteellisia harrastuksia ja hän sai -silloin tällöin julkaistuksi jonkun pienen palan naistenlehdissä ja -pikku sanomalehdissä; Rose oli varma, vaikkei hän oikein tiennyt mistä -hän oli sen saanut kuulla, että rouva Lied mielisteli Torkildia, eikä -se ollut tälle juuri mieluista -- vaikkei Rose ollut koskaan huomannut -hänen vaivautuvan silloin kun Betzy kaikin voimin hakkaili häntä. -- - -Harmistuneena itseensä ja vähän Torkildiinkin Rose äkkiä nauroi: - -"Uh, te miehet _olette_ todella eläimiä, niinkuin neiti Pedersen sanoo. -Kun olette saaneet asuttavaksenne kaksi kaunista huonetta ynnä emännän, -joka ahtaa teidät täyteen hyvää ruokaa, niin ette tosiaankaan toivo -itsellenne enää mitään muuta maailmassa --." - -Torkild hymyili ovelasti: - -"Myönnä ainakin, että ruoka _voi_ olla hyvää --." - -Rose huokasi masentuneena: - -"Myönnän ainakin sen, että ruoka _voi_ olla huonoa. Uh, minä olen niin -kuollakseni kyllästynyt uudelleenlämmitettyyn täysihoitolaruokaan että ---." - -"Pikku raukka", sanoi Torkild vakavana ja hellästi. Rose oli -raivoissaan itselleen, kun häntä kiusasi se, että Torkildin hellyys -oli niin ehdottoman veljellistä. "Mutta kuules, Rose -- meidän on -keksittävä jotakin, jotta sinä voit saada oikein oivallisen loma-ajan. -Tuo sinun pikku lomaraukkasi -- kaksi viikkoa kahdessa vuodessa --." - -Hän tarttui Rosen käteen ja suuteli sitä -- kysymättä lupaa'. Ja -Rose tiesi miksi -- koska se ei ollut mikään armo, jonka hän soi -Torkildille. Torkild soi hänelle tuon pikkuruisen hyväilyn, koska hänen -tuli surku Rosea eikä hän tiennyt mitä hänen olisi keksittävä häntä -auttaakseen. - -"Etkö ole ajatellut matkustaa edes Doriksen luo tällä kertaa?" kysyi -Torkild. - -"En. Totta puhuakseni -- kun et sinä ole siellä, niin --." - -Rose tuli samassa polttavan punaiseksi häpeästä. -- Oli siis tosiaankin -niin, että hän koetti saada Torkildia palaamaan vanhaan rooliinsa -- --. - -Mutta Torkild sanoi vain: - -"Niin, luonnollisesti. Siellähän on nyt varsin hiljaistakin. Mutta -Rose, jospa voitaisiin järjestää, että tulisit meidän kanssamme -tunturille syksyllä. Minä en ole ollut siellä, mutta siellä sanotaan -olevan hyvin kaunista -- isonlainen järvi on ihan karjamajan lähellä. -Me voisimme soudella kalastelemassa, ja helppo on päästä Rondaneen, -jos sinä ja Doris haluaisitte tehdä joitakin pieniä retkeilyjä -- ja -voisimme maata ulkona ja keittää kahvia ja katsella auringonnousua ja -olla niinkuin kotona ennen vanhaan --" - -Rose kuunteli häntä nöyrän kiitollisena siitä, että Torkild otti -asian tällä tavoin. Luonnollisesti ei Rose lähtisi sinne -- sehän -merkitsisi itse asiassa koko metsästysretken pilaamista Torkildilta ja -Helsingiltä. -- Mutta hän antoi Torkildin kuvailla, millaista heillä -tulisi olemaan, ja hän kuunteli kaikkia Torkildin esityksiä hänen -olojensa parantamiseksi -- eikö Rose voisi saada miellyttävämpää -paikkaa, eikö voitaisi löytää miellyttävä perhe, jossa hän voisi asua -tuon kauhean täysihoitolan sijasta -- mieluimmin kaupungin laidassa tai -Vinderenin tai Slemdalin puolessa esimerkiksi. -- Hiihtoretkistä, joita -he tekisivät yhdessä talvella --. - -"Torkild -- sinä olet sitten maailman kiltein ihminen, se on totinen -tosi", virkkoi Rose lopuksi. - -"Lorua -- minä olen materialistinen eläin", sanoi Torkild ja nauroi, -"joka viihdyn rouva Strandenin lihapatojen ääressä. Kunpa voisimme -löytää sinullekin jonkun rouva Strandenin, katsos, tytöntypykkä --" - -Päivällinen oli uhkuva, uusia juureksia ja sokeriherneitä liemen -ohella, kermakastiketta vasikanpaistille ja iso kasa mansikoita kerman -kanssa jälkiruoaksi. Rose myönsi kernaasti, ettei hän ollut syönyt -sellaista ruokaa vuosikausiin. Sitten hän alkoi nauraa: - -"Todellisuudessa en koskaan. Oikeastaan en ole koskaan syönyt hyvää -ruokaa, näetkös, Torkild. Mamman vahva puolihan ei ollut ruoanlaitto. -Ja sittemmin olen aina asunut vieraissa ihmisissä --. Tämä on minulle -kuin satua." - -Torkild hymyili vähän. Hän ei antanut sitä huomata, mutta häntä -liikutti todellakin tuo, mitä Rose sanoi. Eihän häntä nyt oikeastaan -kannattanut niin suuresti surkutella sen vuoksi, ettei hän ollut -koskaan syönyt hyvää ruokaa. Mutta se osoitti Torkildille ikäänkuin -havainnollisesti, kuinka yksinäinen Rose todella oli. Äidin kuoleman -jälkeen ei ollut ketään ihmistä, joka olisi tarjonnut hänelle sijaa -pöydässään; hänen oli ollut pakko tyytyä istumaan siellä, missä -paikka on avoinna jokaiselle, joka voi maksaa puolestaan. Hän kulki -konttorin ja täysihoitolan väliä, pelkkien vieraiden ihmisten joukossa. -Ystäviä hänellä ei ollut; hänelle ei johtunut mieleenkään liittyä -ihmisiin. Torkild näki, milloin Rose oli hänen majatoveriensa ja -heidän tuttaviensa seurassa, kuinka mahdotonta hänen oli liittyä -sellaisiin ihmisiin, joita nuorille, yksinäisille täysihoitolassa -asuville tytöille on seuraksi tarjona. Rose ei ollut nirppanenä eikä -morkkailija -- se johtui vain siitä, ettei hänellä ollut heidän -kanssaan mitään yhteistä. Ja aivan harkitsematta oli Torkild tyytynyt -siihen asiaintilaan, että Rose joutui turvautumaan häneen ainoana -seuranaan. Koskaan ennen ei Torkild ollut tullut ajatelleeksi, kuinka -säälittävä Rosen asema oli, kun hänen oli elettävä nuoruutensa kaikkein -kolkoimmassa yksinäisyydessä -- yksinäisyydessä, jossa ei koskaan saa -olla yksin. Vieraita ihmisiä oli samassa huoneessa hänen kanssaan, kun -hän työskenteli ja kun hän söi aterioitaan; vapaahetkinään oli hänellä -valittavana joko istua "salissa" vieraiden ihmisten kanssa tai yksinään -pimeälle pihalle antavassa täysihoitolahuoneessa -- tai kuljeksia -yksinään ympärinsä kaupungissa, jossa hän ei tuntenut ketään -- sillä -nuori nainen ei saa edes mennä suuren kaupungin lähellä oleviin metsiin -ja maille, jos hän on yksin. - -Ei, Torkild ei ollut ennen ajatellut, millaista Rosen olemassaolo -todellisuudessa oli. Hän, joka oli ollut Rosen ainoa ystävä, oli -kiusannut häntä rakkaudenkerjuullaan myöhään ja varhain. Ja -hän, Torkild, oli mielestään muka yksinäisin --. Tosin oli hän -yksinäinen, tosin oli Rose ainoa maailmassa, jonka kanssa hänellä -tuntui olevan jotakin sisällistä yhteisyyttä. Se ei ollut kuitenkaan -estänyt häntä solmimasta pinnallisia, mutta varsin miellyttäviä -muunlaatuisia ystävyyssuhteita. Hänen olennossaan oli sellaista, joka -kuului yksinomaan Roselle -- mutta siinä oli muutakin -- oli hänen -toveruutensa Lundin ja varsinkin Helsingin kanssa, pidättyväinen, -mutta vilpitön ja harras ystävyys, jonka arvon hän hyvin tunsi. Ja -sitten oli hänen ystävyytensä Betzyn kanssa -- ystävyys, joka kaikkine -"lörpötyksineen", suuteluineen ja hyväilyineen ei hänen huolettomassa -mielessään ollut koskaan esiintynyt minään uskottomuutena Rosea, hänen -ainoata rakastettuaan kohtaan, -- aina siihen saakka kunnes hän vähällä -oli ollut lörpötellä itsensä auttamattomasti kiikkiin --. - - * * * * * - -He joivat kahvin verannalla. Torkild istui kaiteella ruusujen keskellä -ja katseli kukkivaan puutarhaan: - -"Eihän täälläkään aina ole tällaista, kuten ymmärrät", virkkoi hän -äkkiä hiljaa. "Tämähän on ihanin aika. -- Tänään on täällä sellaista -kuin _tuleekin_ olla, kun sinä kerran olet vieraanani." - -Torkild näki Rosen punastuvan. Mutta hän luuli sen johtuvan pelosta, -että hän alkaisi jälleen entiseen tapaansa. Ja hän nousi, meni sisään -ja istuutui pianon ääreen. - -Hänellä oli esillä Rosen äidin vanhat nuotit. Rose oli lahjoittanut -enimmät niistä hänelle, sillä itse hän ei soittanut paljonkaan. - -Rose jäi istumaan verannalle. Mehiläiset surisivat unettavasti -ruusupensaissa, ja ilma oli täynnään lämmintä, voimakasta kesäntuoksua. -Silmät puoliummessa hän kuunteli, kun Torkild lauloi ja soitti niitä -säveliä, joiden kaiussa hän oli kasvanut. - -Kerran Torkild tuli ovelle. Hän seisoi siinä katsoen kesäiseen -puutarhaan. - -"Tiedätkö, Rose -- minusta on koko ajan tuntunut, että tässä paikassa -on jotakin, mikä muistuttaa sinun äidistäsi. En tiedä, mistä se tulee. -Ehkä siitä, että kaikkialla missä tunnen sitä suloa ja sopusointua, -joka voi vallita yksinkertaisten, vaatimattomien kotien yllä, täytyy -minun ajatella häntä. En tosin ole sitä tähän saakka tuntenut muualla -kuin hänen luonaan -- ennenkuin tulin tänne. Eikö sinustakin tunnu, -että täällä on jotakin, mikä muistuttaa omaa kotiasi?" - -"Tuntuu", sanoi Rose hiljaa. "Toisinsanoen, -- tämä _on_ koti. Enkä -minä ole koskaan nähnyt muita koteja kuin mamman --." - -Hän oli vaiti hetkisen. Kunnes äkkiä virkkoi: - -"Minä muistan, kuinka väsynyt olin siihen usein -- kodin hiljaisuuteen, -vaikka se johtui sulosta ja sopusoinnusta, kuten sanot. Mutta minusta -tuntui, ettei sopusointu sittenkään ollut niin kovin paljon arvoinen -- -kun se sisältyi siihen, että kaikki häiritsevä oli suljettu pois. Mutta -minä kaipasin päästä oppimaan ja tuntemaan ja ymmärtämään kaikkea sitä, -minkä mamma sulki pois meidän elämästämme --. Kaipasin itselleni työtä, -jossa tarvittaisiin jännitystä, ponnistusta, työtä, jossa voisin tulla -oikein kyvykkääksi. Ja kaikkia ihmisiä, noita tavallisia, jokapäiväisiä -ihmisiä, joille mamma nyrpisti nenäänsä. Minä kaipasin niitä -- uskoin, -että voisin löytää kaikista heistä jotakin arvokasta ja merkillistä. -Tahdoin oppia pitämään heistä, tahdoin tehdä heille palveluksia, auttaa -heitä, voittaa heidän rakkautensa. Olen koettanut sitä, mutta en voi. -Minä _pidän_ ihmisistä, he ovat kilttejä minulle, minä en ole vihoissa -kenenkään kanssa, joita tapaan -- mutta minä huomaan vain aina heidän -sanovan sisässään minulle: tähän asti, ei etemmäksi. Ja pahinta on, -että minulla on samanlainen tunne itsellänikin -- että tähän asti, -mutta en etemmäksi välitä heitä tuntea --." - -Torkild tuli ja istuutui jälleen kaiteelle. Hän otti Rosen toisen -käden ja pani sen polvelleen, silittäen sitä kahdella sormella kerta -toisensa jälkeen. Äkkiä hän taittoi ruusun takanaan olevasta pensaasta -ja pisti sen hänen sormiensa väliin, puristaen ne kukan ympäri. Rose -ei liikahtanut; ei katsonut Torkildiin tämän sitä tehdessä. Torkild -taittoi toisen ruusun ja vielä toisen ja heitti hänen syliinsä. - -"Minkätähden teet noin?" kuiskasi Rose lopulta. - -"Minkäkötähden? No." Torkild heitti jälleen kukan hänen päälleen. "Minä -toivotan sinulle hyvää, Rose. Toivotan, että saisit kaikki mitä toivot." - -"Torkild -- tiedäthän, etten toivo takaisin siihen vanhaan." - -"Tiedän sen. Olet sanonut, että toivot jotakin ihan uutta elämääsi. -Jotakin, joka voisi vallata sinut niin kokonaan ja täydelleen, että -unohtaisit kaiken vanhan. Kaiken. Ja kaikki." - -"Toivotko minulle sitten sitä, sinä?" - -"Kyllä, minä toivon sitä. Sillä sinä et saa muuten rauhaa." - -Rose istui vaiti hetkisen. - -"Entä sinä?" kuiskasi hän hyvin hiljaa. - -"Minäkö? Minulla on joka tapauksessa ollut jotakin -- olen tuntenut -jotakin -- jota ilman en olisi tahtonut olla -- jota en toivo -olemattomaksi mistään hinnasta. -- Eihän kukaties voi odottaakaan -saavansa enempää. -- Olen nauttinut aikani, ja sen nautinnon makua en -koskaan kadota --." - -"Torkild", sanoi Rose hiljaa. "Joko sinä olet alistuneempi kuin miksi -minä koskaan voin tulla. Tahi sinä olet ylpeämpi kuin voin ymmärtää --." - -"Ehkä joku tulee ja opettaa sinut ymmärtämään sen" sanoi Torkild hiljaa. - -Rose istui hiljaa jonkun aikaa. - -"Soita vielä minulle", pyysi hän äkkiä. "Soita vielä niitä vanhoja -mamman lauluja -- ole niin kiltti --." - -Rosella oli syli täynnä puutarhan ruusuja ja pioneja ja liljoja, -kun hän meni asemalle illalla. Torkild kantoi suurta vasua -puutarhamansikoita ja morelleja. - -"Minä saatan sinua kotiin asti. Minun on autettava sinua kantamaan -kaikkia näitä, ymmärräthän. Vähän jälkeen kahdentoista lähtee juna, -jolla voin palata." - -He eivät puhelleet paljoa istuessaan kahden huonostivalaistussa -vaunussa matkalla kaupunkiin, eivätkä myöskään kävellessään valoisassa -kesäyössä kaupungin halki Rosen täyshoitolaan. Ylhäällä ummehtuneessa -porraskäytävässä, kun Rose aukaisi lukkoa, muistutti Torkild -lomaesityksestään: - -"Niin, mietipäs sitä, Rose. Ja kiitos, että tulit. Tuletko vielä -toistekin käymään luonani?" - -"Kyllä, kiitos. Sen teen hyvin mielelläni, Torkild." - -"Hyvää yötä sitten." Torkild antoi hänelle lyhyen, lujan -kädenpuristuksen. - -Rose meni huoneeseensa ja puuhaili siellä järjestellen kukkia. Hänellä -ei ollut tarpeeksi laseja ja maljakoita kaikille, täytyi panna joitakin -vesikannuun huomiseksi. - -Seisoessaan pesukaapin yllä olevan pienen peilin edessä ja -hajoittaessaan tukkaansa katseli hän kauan ja miettivästi omia -kasvojaan. - -Koskaan ennen ei hän ollut ajatellut sitä, että hänellä oli Torkild. -Hän oli ottanut tämän rakastumisen jonakin luonnostaan lankeavana, -joka oli aina kuulunut hänelle, koettamatta koskaan arvioida mitä se -hänelle, Roselle, merkitsi. Hän tiesi sen nyt. Torkild _ei_ ollut se, -jota hän kaipasi, mutta hän tiesi myöskin, ettei hän voisi koskaan -repiä tätä pois sydämestänsä, ilman että jäisi jäljelle paljas, kipeä -paikka. Ja hän tiesi, ettei hän myöskään tahtonut olla ilman Torkildin -rakkautta --. - - - - -XI. - - -Rose oli joutunut irto-laiturille, hän seisoi hieman syrjässä ja -katseli ihmisvirran myllerrystä, kun mustat, talvitamineisiinsa -pyntätyt olennot häärivät matkalaukkuineen ja myttyineen. Kaksi -vuonoalusta höyrysi lähtövalmiina; oli joulun aatonaaton iltapuoli -ja kova liikenne. Laiturin puusilta kolisi ja jysähteli, kun -laatikoita ja laukkuja vyöryteltiin, ihmiset huutelivat ja kyselivät -kaupunginlähetti- ja juoksupoikaparvelta, vesi kohisi ja kuohui -laivan potkurin alla, höyrykoneen säännöllinen jytkytys tuntui -valtimonsykintänä läpi melun. - -Sisempää satamasta kuului jyrinä ja räminä vaunujen ajaessa kivisillan -yli. Tuon tuostakin viiltäytyi meteliin veturinvihellyksiä ja -laivapillien ulvahduksia. Koko kuurapakkasen kolkkous ja kylmyys oli -noissa kovissa ja viiltävissä äänissä. - -Rose meni laiturin päähän. Jääkappaleiden hilahtelu alhaalla -kylmänharmaassa vedessä kuului niin tyynnyttävältä ja rauhaisalta. -Silmillään hän seurasi tummaa, täyteenahdettua höyrylaivaa sen -viilettäessä keikkuvien punaisten poijujen ohi ulospäin tummien -saarten välitse, missä matalalla oleva, himmeä auringonpallo loi -kuparinhohtavan juovan kelmeään veteen. Taivas oli harmaa ja raskas --- ilmassa oli jotakin, mikä sai toivomaan, että nyt ehkä pian -saataisiin lunta. - -Sataman ja rautatien noenmustaamien tonttien takana kohosi -Ekeberginharju raskaana ja tummana -- huolimatta ruskeita mäkiä ja -raudanmustaa näreikköä peittävästä ohuesta huurrekalvosta. Oli kuin -rinteellä kyyhöttävistä pienistä puutaloista olisi niiden iloiset värit -paleltuneet pois. - -Savusumu vaappui matalalla kaupungin yllä. Valot oli sytytetty pitkin -satamaa, valkoisia kaarilamppuja ylhäällä raskasta taivasta vasten, -pieniä punaisia kipunoita tavarasuojissa, keltaisia tyyniä valoläikkiä, -ikäänkuin öljypaperin läpi kuultavia, Itäradan aseman suurten -ikkunoiden takaa. - -Rose tunsi poskiensa olevan sinisenvalkeat kylmästä. Hänen musta -kävelypukunsa oli oikeastaan kevätpuku, mutta hänellä ei ollut ollut -varaa hankkia itselleen talvitamineita tänä syksynä; loma oli tullut -niin kalliiksi. Siksi hän käytti kevätpukuaan ja sen alla villaröijyä; -oli hyvä onni, että hän oli laihtunut. Mutta hän oli nyt läpiviluissaan -seisottuaan tuolla laiturin päässä; hän hytisi lähtiessään kävelemään. -Siten väristessään hän tunsi oman ruumiinsa niin alastomana -vaatteissaan -- ja tietämättä mistä tuo ajatus tuli, tunsi hän -liikutettuna, kuinka kurjan yksinäinen se oli, tuo pieni alaston, -kalpea, hento ruumis suuren, mustan kotelonsa kätkössä. Se oli hieno -ja kaunis, mutta kenenkään muiden silmät kuin hänen eivät olleet sitä -nähneet, ei mikään lämmin, rakastava käsi ollut hyväillyt sitä. Ehkä -se kuihtuisi, turmeltuisi vuosien vaikutuksesta siten näkemätönnä ja -koskematonna. Joka kerta kun häntä puistatti, tunsi hän koko ruumiinsa -käyvän kananlihalle -- ja hän tunsi äärettömän surumielistä kaipuuta -saada lämmitellä ihoaan toisen ihmisen lämmintä ihoa vasten. - -Tuo tunne kylmyydestä puhtaasti ruumiillisena yksinäisyytenä jäi -vallitsemaan hänen mieleensä hänen kävellessään ja kiertäessään pitkin -laitureita. Hän _näki_ itsensä alastomana koko ajan, vaatteet olivat -ulkopuolella kuin näkymättömyysviittana. Hän tunsi kuin uivansa siinä -savusumumeren pohjassa, äänettömästi ja näkymättömänä. Keskellä -kaikkea tuota hyörinää, joka ei häntä liikuttanut. Keskellä kaikkia -noita ihmisiä, joista hän ei tuntenut ainoatakaan. Hekin kätkivät -alastoman ruumiin vaatteittensa sisälle, heilläkin oli alaston -minä, joka oli näkymätön hänelle. Kun hän ajatteli sitä, tuntui -hänestä oma yksinäisyydentunteensa tavallaan oikeutetuksi. Hän oli -koettanut liittyä toisiin -- rehellisesti ja vilpittömästi oli hän -mielestään sitä koettanut, mutta onnistumatta. Nyt kun hän äkkiä tuli -ajatelleeksi, että heillä kaikilla oli alaston ruumis sen sisäpuolella, -mitä hän heistä näki, tunsi hän oikeutetuksi sen vastenmielisyyden, -joka hänellä sisimmässään oli useimpia ihmisiä kohtaan, joita hän -oli tavannut. -- Minulla on kai oikeus peittää itseni heiltä, oikeus -vaatia, etteivät he riisuudu edessäni --. - --- Hänellä oli tapana usein kävellä täällä laitureilla -- -päivänlaskussa, kun kaikki ihmishyörinän valot sytytettiin. Hän ajatteli -jonkinlaisella itsetietoisella rakkaudella kaikkia yksinäisiä teitään --- omituisia, rappeutuneita, kauniita loukkoja kaupungin laiteilla, -teitä, joilta hänellä oli laaja näköala koko tuon vieraiden kotien -kattomeren yli, solia, jotka pujottelivat pienten köyhien puutalojen -välitse, joissa asui ihmisiä, joita hän ei tuntenut. Minä olen -ulkopuolella toisten iloja, ajatteli hän -- toisilla on joku, josta -he pitävät, tai on heillä joku, jonka kanssa he seurustelevat, jota -he panettelevat, josta he juoruavat tai jonka kanssa he juoruavat, -tanssivat, menevät kävelemään --. Minulla on joitakin muita pieniä -iloja, mutta minä suljen ne kätteni suojaan aivan kuin ne olisivat -pieniä lämpimiä linnunpoikasia --. - -Hän ajatteli pientä huonettaan, johon hän oli muuttanut syksyllä. Se -oli Teresenkadulla, mutta se antoi puutarhaan päin, jossa oli vanha -keltainen puurakennus, vanhainkoti. Kun hän muutti sinne lokakuussa, -oli hänellä ollut silmäänsä edessä vain keltaisia puunlatvoja, kun hän -katsoi ulos. Hän oli iloinnut siitä, asuttuaan yli vuoden näköalanaan -ahtaan pihan musta kaivo. Hän oli tutustunut joihinkin kodin vanhoihin -eukkoihin, oikeammin sanoen ensi sijassa vain yhteen, Nora-nimiseen. -Rose oli pudottanut ompeluksensa ikkunasta eräänä päivänä; Nora, joka -oli puutarhassa, otti sen ylös, ja kun Rose juoksi alas sitä noutamaan, -joutui hän puheisiin vanhuksen kanssa. Hän oli kotoisin Eidsbergistä, -oli tullut kaupunkiin erään papinperheen mukana lapsentyttönä, -ollessaan aivan nuori. Ja sitten yhdeksäntoistavuotiaana hän oli mennyt -kihloihin, joutunut sairaalaan -- ja sitten hän oli neljäkymmentä -vuotta elänyt vaivaishoidon nojassa, muuttanut sairaalasta sairaalaan, -ollut viime vuosina sieltä poissa, elänyt viidentoista kruunun -kuukausirahalla vuoden ympäri pienissä ullakkokopeissa kaupungin -ulkolaidoilla -- herra ties miten -- nähden nälkää ja vilua, mutta -sentään varsin tyytyväisenä, puheesta päättäen -- kunnes he ottivat ja -panivat hänet tähän vanhainkotiin. Mutta täällä ei mikään ollut hänelle -mieliksi. Hän kaipasi takaisin yliskoppiinsa, jossa hän sai olla -rauhassa omine pikku talouksineen. Rose ymmärsi sen niin erinomaisen -hyvin. -- Papinperhe ei ollut koskaan tiedustellut entisen palvelijansa -oloja. Yksi pojista oli nyt valtioneuvos, ja Rose oli koettanut kertoa -Noralle tämän hoidokin menestyksestä, luullen sen kiinnittävän hänen -mieltään. Mutta ent. lapsenpiialle hän oli ja pysyi sinä pojanvesana, -jota hän oli hoitanut. "Niin, se Edvart se oli niin joutava sen -puolesta kun se kasteli vuoteensa, niin ihan. Joka ikinen yö, tietäkää -se! Vielä niin suurena poikana -- yhdennellätoista, oletteko kuullut -hullumpaa!" Joka kerta kun Rose nyt näki sanomalehtien pohtivan -valtioneuvoksen viimeistä puhetta, täytyi hänen hymyillä --. - -Hän oli ostanut villaliivin Noralle joululahjaksi ja tilannut -munakaakun. Sillä hän tietenkin tahtoi tuottaa mielihyvää kaikille -kodin vanhuksille --. - -Hänen oma joulunsa sitten. Kotona huoneessaan hänellä oli pieni kuusi, -hän sytyttäisi sen kerran iltapäivällä, ennenkuin menisi setänsä luo, -tai illalla kotiin palattuaan. Se olisi hänen oikea jouluiltansa. Hän -oli saanut paketin tädeiltä Tanskasta, noilta ikuisesti uskollisilta -äidin sisarilta, joita hän ei ollut nähnyt sittenkuin lapsena, mutta -jotka säännöllisesti lähettivät tervehdyksiä jouluksi ja hänen -syntymäpäiväkseen; heidän pienet lahjansa hän oli pannut joulukuusensa -juurelle. Hän oli iloinen siitä, että oli saanut lähetetyksi heille -pienen paketin koruompeluksia. Ja että oli löytänyt ne kauniit vanhat -pronssikynttiläjalat Torkildille. - -Niin Torkild, ajatteli hän. Hänethän hänen oli tavattava kahdenkymmenen -minuutin perästä; hän oli luvannut lähteä Torkildin kanssa ostamaan -lahjoja Liedin lapsille, joiden luona tämä viettäisi jouluillan. - -Rose oli katkeroitunut itselleen siitä, ettei hän ollut tyytyväinen -siihen muutokseen, joka oli tapahtunut Torkildin käytöksessä häntä -kohtaan. Torkild _oli_ mitä parahin toveri, ritarillisin, uskollisin -ystävä -- eikä hän maininnut koskaan enää olevansa rakastunut -häneen. Mutta silloin kun Torkild ei ollut malttanut olla puhumatta -_siitä_, oli Rose kuvitellut olevansa pahoillaan siitä, pahoillaan -Torkildin puolesta, häpeissään hänen lakkaamattoman hyvyytensä -vastaanottamisesta, koska se johtui tunteesta, jota hän ei voinut -tyydyttää. Ah, hän tunsi itsensä paljon nöyryytetymmäksi nyt, kun hän -tiesi Torkildin olevan hänelle kiltin vain puhtaasti veljellisestä -säälintunteesta --. - --- Oi ei, tuo hänen tyytymättömyytensä nykyisin Torkildin seurassa -ollessa, ei se muuten siitäkään johtunut, ettei hän olisi huolinut -hänen säälistään. Hän oli varmaan todellisuudessa nauttinut heidän -suhteestaan sellaisena kuin se oli ennen, katsonut sitä draamallisesti --- siinähän oli kohtalokkuutta: hän näki itsensä vaeltamassa yksinään -eteenpäin, tuijottaen eteensä tyhjyyteen, kaivaten, odottaen sitä -tuntematonta, joka antaisi hänelle kaiken elämän onnen -- ja hänen -jäljessään seurasi Torkild askel askeleelta, sydän isoten häntä, -halaten onnea häneltä, jolla ei ollut mitään antaa hänelle -- hän oli -Torkildille kohtalo. - -Ja draaman päätös -- sinä syysiltana Juhannuskummulla, jona he olivat -suudelleet toisiaan jäähyväisiksi -- omituisen merkitsevä hyvästijättö, -joka ei ollut missään suhteessa siihen aiheeseen, että Torkild -oli saanut paikan tehtaalla kolmen neljännestunnin matkan päässä -kaupungista -- ja sinä kesäpäivänä, jolloin hän oli ollut käymässä -Torkildin luona, kun he istuivat päivänpaisteessa ruusujen keskellä -verannalla ja Torkild painoi kukan hänen käteensä ja sanoi niin -äärettömän lempeällä ja lujalla äänellä toivottavansa hänelle kaikkea -maailman onnea -- sitä suurta onnea, jossa hän kokonaan unohtaisi -Torkildin. Niin, vaikutus oli kieltämättä jonkunverran heikontunut -Roseen nähden, sittenkun Betzy eräänä päivänä syksyllä oli kertonut -olleensa kihloissa Torkildin kanssa kuukauden päivät edellisenä kesänä. - -Rose nauroi katkerasti. Sen asian kanssahan hänellä ei ollut -vähintäkään tekemistä. Hänenhän olisi pitänyt olla iloinenkin, jos -Torkild olisi sekä kihlautunut että mennyt naimisiin toisen kanssa, -kun hän vain olisi tullut siinä onnelliseksi. Mutta hänpä ei ollutkaan -iloinen. Ei, hän olisi kyllä tahtonut olla kohtalona Torkildille, -kunnes saisi itse oman kohtalonsa. Hän oli tuntenut karvasta -nöyryytystä kuullessaan, että Torkild oli tilapäisesti voinut antaa -sijaa elämässään kaikenlaisille muillekin kuin hänelle. Hän oli saanut -oppia, ettei nainen tule helposti miehelle tämän _koko_ maailmaksi, -jollei hän anna hänelle mitään -- hyvää taikka pahaa. -- Ei puuttunut -enää muuta kuin että hän olisi katunut, että oli koettanut olla aivan -rehellinen ja oikeudenmukainen, ettei ollut keimaillut Torkildin -kanssa, ei käyttänyt keinoja tämän pidättämiseksi kiinni itsessään. -- - --- Ja sitten se vastenmielinen asia, jota hän voinut saada mielestään --- kutsumattomia ajatuksia tuppautui väkisin Torkildin elämästä -muutenkin. Rosehan tiesi, että tämä _oli_ ollut sekautunut sellaiseen --- kauan, kauan sitten, sen oli Torkild itse kertonut hänelle silloin -kun Rose oli vastannut suutelemalla häntä. Silloin ei hänellä ollut -liittynyt mitään mielikuvia tuohon Torkildin tunnustukseen; se ei -ollut suututtanut häntä hetkeäkään, hän oli vain ajatellut, että -Torkild oli onneton. -- Mutta nyt. Kaikki se vastenmielinen, jota -hän inhosi tietää, ja josta hän ei kuitenkaan voinut olla kuulematta -puheita konttorissa ja täysihoitolassa, se tunkeutui hänen mieleensä, -vaikka hän kuinka olisi koettanut torjua sitä, ja hän ajatteli vasten -tahtoaankin, että mahtoikohan myöskin Torkild --? - -Hän häpesi itseään -- sentähden hän ei enää ollut iloinen ollessaan -Torkildin seurassa. - - * * * * * - -Juna oli jo tullut, joten Torkild käveli odotellen aseman edustalla, -kun Rose saapui sinne. - -"Hyvää iltaa, olit oikein kiltti, kun suostuit lähtemään mukaani. -Minä olen tyhmä keksimään lahjoja. Varsinkaan en käsitä, mitä minun -on annettava rouva Liedille -- olin ajatellut vyösolkea, luuletko sen -sopivan?" - -"Se sopisi varsin mainiosti", sanoi Rose. - -"Ja sitten minun on kai lähetettävä kukkia?" - -"Jompikumpi riittäisi, minun mielestäni. Minunkin olisi muuten ollut -tilattava joku kukka Margot-tädille." - -"Vai niin, sinä siis menet pastori Wegnerille huomenillalla?" - -"Uh, niin." Rose huokasi. Se oli hänen isänsä veli, joka oli ollut -pappina Trondhjemissa monta vuotta, mutta tullut tänä syksynä -Kristianiaan. "Nyt minun täytyy antaa lahjat kaikille siellä. Ja siihen -minulla ei tosiaankaan ole varoja enempää kuin haluakaan." - -"No -- ei suinkaan sinun tarvitse antaa heille muuta kuin jotakin -turhanpäiväistä?" - -"Sitäpä minä en tahdo. He ovat luonnollisesti kutsuneet minut -tehdäkseen pienen hyväntyön Rose-raukalle. Mutta minä en tahdo istua -siellä kuin jokin ruotivaivainen, jolle he ovat kilttejä. Ja minä -olen ostanut Magdalle ja Evalle pitsinenäliinat, jotka maksoivat niin -paljon, että olisin voinut saada sillä rahalla uudet kengät." - -"Mutta Rose. Hyväähän he sillä ovat tarkoittaneet, poloiset." - -"Hm, niin kyllä. Minua vain harmittaa niin kamalasti, että he niin -hirveästi surkuttelevat minua, kun ei minulla ole kaikkea mitä heillä --- serkuillani nimittäin. Heidän mielestään on minua sääli, kun minun -täytyy istua konttorissa enkä pääse 'ulos' enkä ole 'mukana' enkä -tunne heidän 'piiriään' enkä saa hakkailla heidän tuttaviensa kanssa -eikä minua kutsuta tanssiaisiin heidän ystävättäriensä luo eikä -hyväntekeväisyysmyyjäisiin rouvien kanssa, jotka heidän mielestään -ovat hienoja ja kaikkea sellaista. Ihan kuin minä voisin kuvitella -mielessänikään sen kauheampaa kohtaloa kuin olla samallainen kuin Magda -ja Eva --" - -"Ei, ei, minä ymmärrän kyllä. Mutta hyvä Jumala, he tarkoittavat sillä -hyvää." - -"Äh, niin. Ja sitten minä en heidän mielestään ole kyllin nöyrä. -Sinä olet nyt ylpeä, sanoo täti, ihan niinkuin äitisikin oli. Ja -siinä sinä olet hyvin tuhma, tyttöseni. -- Että köyhät ihmiset, että -minun olosuhteissani elävä tyttö julkenee omaksua mielipiteitä, se -on tuollaisten ihmisten mielestä sopimatonta ylellisyyttä, tiedätkö. -Katsos, minä tiedän, että nämä nenäliinat tulevat suututtamaan heitä. -Mutta minäpä juuri tahdonkin olla ylpeä sellaisille ihmisille --. - -"-- On muuten rumaa viettää joulua sellaisin ajatuksin", virkkoi Rose -surumielisesti. "Rumaa. Ja ikävää. Oi Torkild --. - -"-- Minut oli ensin kutsuttu Hansenille, konduktöörin perheeseen, jonka -luona asun. Hekin tosin kutsuivat minut sen vuoksi, että he säälivät -minua. Mutta se oli toisenlaista. He eivät olisi voineet syödä puuroa -ja livekalaa ja tanssia joulukuusen ympärillä iloisin mielin, jos he -olisivat tienneet minun istuvan yksin huoneessani sinä iltana. Mutta -he ovat ehkä yhtä mielellään ilman minua, ja he luulevat tietysti, -että minusta on paljon erinomaisempaa mennä setäni luo -- hienoon -taloon Incognitokadun varrelle. -- Mutta kun rouva Hansen kutsui minua -pitämään hyvänäni mitä heillä olisi jouluiltana, silloin olin sekä -iloinen että kiitollinen, sen saat uskoa. Ja minä iloitsin siitä, että -antaisin lapsille oikein sieviä lahjoja, sellaisia, joita tiesin heidän -toivovan itselleen." - -"Niin, nehän ovat kai hyvin miellyttävää väkeä, joiden luona sinä nyt -asut?" - -"Kyllä he ovat miellyttäviä. Tosi kyllä, sellaisten pieneläjien parissa -minä aina olen hyvin hämilläni. Mutta minä olen hyvissä väleissä lasten -kanssa, näetkös. Kun rouva on kaupungilla, pidän minä niitä silmällä -hänen puolestaan. Meillä on iso nukkehuone, pikkutytöillä ja minulla, -jolla me leikimme; minä opetan heitä laittamaan sellaisia sieviä -huonekaluja tulitikkulaatikoista ja pahvista, jollaisia Doris ja minä -laitoimme, muistatko, ja me liisteröimme ja leikkelemme ja maalaamme ja -ompelemme minun huoneessani. Luulen, että siitä on minulle miltei vielä -suurempi huvi kuin pikkutytöille. Ja sitten minä olin aikonut ostaa -huomiseksi kaikkia mahdollisia pikkuesineitä nukkehuoneeseen mitä vain -voisin löytää -- kahvikupit ja kynttiläkruunun ja kynttiläjalkoja ja -lintuhäkin ja pianon ja kukkaruukkuja ja silitysraudan ja joukon muuta. -Mutta nyt en minä saakaan olla katsomassa, kun Inga ja Gyda ja Helene -aukaisevat paketit ja asettavat esineet tupaan --." - -He kulkivat Suurkatua pitkin. Rose seisahtui joka hetki matalien -talojen ikkunanäyttelyjen eteen. - -"Minusta tuntuu niinkuin kuuluisi asiaan tehdä jouluostoksia Suurkadun -varrella. Kävin aina täällä mamman kanssa lapsena ollessani. Se johtui -luonnollisesti ensi sijassa siitä, että täällä oli halvempaa, tai -mamma luuli olevan halvempaa. Mutta hän sanoi syyksi sen, että täällä -oli oikea joulutunnelma. Pienet matalat vanhat talot muistuttivat -hänestä Nyborgia. Ja sellaiset puodit, jossa katto oli matalalla -ja porrasaskeleet veivät ylemmäksi sisähuoneisiin. Me kävimme -kurkistamassa vanhoihin pihoihin, joissa oli kuistikäytävät ympärillä -ja kaikenlaisia nurkkauksia ja pimeitä sopukoita; minä ajattelin -silloin aina Asbjørnsenin satuja. Eikö ollut oikeastaan omituista, että -mamma, joka oli vieras täällä, tunsi vanhan Kristianian paljon paremmin -kuin kukaan muu, jonka olen tavannut. Alhaalla linnoituksen luona ja -sielläpäin hän tiesi kaikkien vanhojen talojen rakentajat ja asukkaat, -heidän historiansa ja hyvin paljon kaikenlaista mitä oli tapahtunut -missäkin --. - -"Kun muistelen noita mamman ja minun joulukäyntejä Suurkadulla, tuntuu -minusta muuten aina niinkuin olisi ollut lumipyry --. - -"Sellainen, että lumi tuprusi valaistujen puodinikkunoiden editse, ja -sitten nuo pimeät kojumyymälät kirkon edustalla ja kirkko itse, joka -näytti niin suurelta ja valtavalta, koska kaikki talot täällä ovat niin -matalia, ja tornikello loistamassa ylhäällä ilmassa -- se _olikin_ -todella kaunista ja joulumaista --." - -Torkild kääntyi ja katsoi taakseen. Hän ei ollut koskaan ennen pannut -sitä merkille. Täältä, noiden matalien talojen yli katsottuna, vaikutti -kirkko kauniilta kohotessaan siinä pimeänä ja jykevänä, valaistu -tornikello korkealla taivaalla. - -"Ja nyt tulee lumikin", virkkoi Torkild iloisella äänellä. Hän näytti -Roselle ensimmäistä hiutaletta palttoonhihallaan. - -"Niin, ajattele! Oi kunpa tulisikin lunta!" Rose piti puuhkaa edessään -tavoittaen kiinni harvakseen tippuvia pikku tähtiä. - -Se oli suurenmoista. Kun he tulivat ulos eräästä matalasta myymälästä, -jossa oli sisähuoneisiin vievät porrasaskelmat, purjehtivat raskaat -lumihöytyvät ikkunoiden ja kaasulyhtyjen valovirrassa, ja pitkin -ajotien laitoja oli jo ohut valkoinen peite mutaisella, likaisella -kadulla. - - * * * * * - -Lunta tuli taivaan täydeltä, kun he kulkivat ylöspäin kaupungin -läpi. Vaunujen räminä kovaksi jäätyneellä kadulla oli jo vaimentunut -hupaiseksi, hiljaiseksi jouluhyörinän ääneksi; puodinikkunain valot -eivät enää törröttäneet parrujen tavoin kirpeässä ja raa'assa -pakkassumussa, ne loistivat hilpeästi kieppuvissa lumipyörteissä. -Teki hyvää tuntea hiutaleita kasvoillaan, nähdä kuinka ne valkaisivat -vaatteet, puhdas, raikas ilma oli hyvää hengittää. - -"Miten kummalla saamme selvitetyksi, mitkä paketit ovat sinun ja mitkä -minun", nauroi Rose, sillä Torkild oli ottanut kaikki kantaakseen. - -"Saamme avata ne ja katsoa. Muuten saa kohtalo ratkaista, mitä on -lankeava Liedin ja mitä Hansenin lapsukaisille. Voimmehan katsella -niitä syödessämme. Menisimmekö Ingebretille; siellä on niin ihanan -rauhallista --." - -He kulkivat Kuninkaankatua alaspäin, lumisten, paketeilla lastattujen -ihmisten virtaa vastaan. Kaikki ihmiset menivät ylöspäin. Puoteja -alettiin sulkea. Oli niin miellyttävää kulkea siten kaikkien hyöriväin -ihmisten ohi keskuksen ulkopuolella olevia hiljaisia kortteleita kohti, -missä valaistut ikkunat olivat verhoilla peitetyt ja ainoastaan harvat -äänet rikkoivat lumituiskun hiljaisuutta. - -"Ei kiitos, minä haluaisin mieluummin teetä ja voileipää. Minä todella -kaipaan vähän hyvää lämmintä teetä. Paljon teetä --." Rose otti mustan -plyyshihatun päästään ja ravisti siitä pois lumikinokset. Hiukset -olivat hiukan märät hänen otsallaan, ja silloin ne kihartuivat pikku -hiukkasen. - -Matala hauska kahvila öljyttyine paneeleineen ja puukattoineen oli -melkein tyhjä -- vain joitakin vanhoja kaljupäisiä liikemiehiä istui -syömässä turskaa eräässä nurkassa. Rose ja Torkild istuutuivat -sohvakulmaukseen lähelle ovea. - -Rose alkoi heti aukoa paketteja ja lajitella joululahjoja. Sohva ja -molemmat tuolit olivat tuossa tuokiossa paperin ja pahvirasioiden -peitossa. - -"Eivätkö ole viehättäviä?" sanoi hän ihastuksissaan nukkeleluistaan. -"Inga saa nämä kullatut kahvikupit. Etkö usko hänen tulevan iloiseksi? -Minä olisin hurmautunut aivan mielettömäksi sellaisista pienenä -ollessani --." - -Tee tuotiin, ja Rosen täytyi hiukan koota kaikkia lelujaan. - -"Joulu on ihana sittenkin", sanoi hän hiljaa. "Minusta joulu on ihana. -Vaikka minulle itselleni ei tulekaan mitään joulua." - -"Me kaksi, joille ei tule joulua", sanoi Torkild. "Kuule -- vietetään -yhdessä yksi päivä ja koetetaan laittaa joulu." - -Rose nyökkäsi. - -"Eikö kävisi päinsä, että minä koettaisin saada hankituksi pienen -kuusen?" sanoi Torkild. "Sinä voisit koristaa sen? Minun luonani, -tarkoitan." - -Rose nyökkäsi jälleen. Torkild huomasi hänen välttävän katsoa häneen. - -"Eikö se sinusta olisi oikein mieluista, Rose? Menisimmekö mieluummin -yhdessä jonnekin muualle --." - -"Ei, ei." - -"Niin, minä en tiedä. Sinä olet ollut niin omituinen usein viime -aikoina", sanoi Torkild hiljaa. - -"Olenko _minä_", sanoi Rose heikosti. Ja hän jatkoi silmänräpäyksen -epäröinnin jälkeen: "Minusta -- en oikein tiennyt --. Ajattelin, että -ehkä sinä et välittänyt niin kovin paljon enää minun seurastani. Ja -silloin minusta tuntui niin ikävältä aina vain ottaa vastaan kaikkea, -mitä sinä teet ollaksesi minulle kiltti --." - -"Minusta tuo oli hyvin merkillinen ajatus, Rose", sanoi Torkild hiljaa, -mutta pannen painon joka sanalle. Ja hänen silmänsä eivät irtautuneet -Rosen silmistä, ennenkuin tämä loi ne alas. - -"Eihän se olisi muuta kuin ymmärrettävää, jos sinä olisit väsynyt -minuun kerran", kuiskasi hän miltei itkemäisillään. - -"Kun sinä olet voinut sellaista ajatella", sanoi Torkild äskeiseen -tapaan. "Silloin sinä et ole tainnut koskaan ymmärtää, mitä minä -olen sanonut sinulle niin monen monta kertaa. Ei ole mitään, mikä -voisi muuttua, Rose, minun tunteissani sinua kohtaan. Minä en ole -puhunut siitä pitkiin aikoihin. Sillä minä en tahtonut olla sinulle -kiusanhenkenä -- enkä kerjäläisenäkään -- kun sinä olet minulle se -mikä olet. Päinvastoin -- minä tahdoin koettaa, enkö voisi antaa edes -pikkuruista murua sinulle kaiken sen vastineeksi, mitä sinä olet -minulle ja olet ollut minulle ja aina tulet olemaan minulle." - -Rose istui ja katsoi alas. - -"Niin, mutta Torkild", sanoi hän hiljaa. - -"No?" - -"Ei se ollut mitään. Minä luulin, että sinä olit sittenkin väsynyt -minuun. Olin kuullut, näet, että olisit ollut kihloissa Betzyn kanssa ---." - -"Kuka sitä on sanonut?" kysyi Torkild nopeasti. - -"Betzy itse. Eikö se sitten ole totta?" - -"Kyllä se on totta." Torkild naurahti. "No mutta eikös se Betzy olekin -erinomainen kapine." - -Rose katsoi häneen hämmentyneenä: - -"Mutta. Kun sinä sanot -- tunteneesi sellaista -- -- minua kohtaan -- -aina. Sitä minä en ymmärrä." - -"Etpä kylläkään ymmärrä", sanoi Torkild hiljaa ja vakavasti kuten -äskenkin. Rose odotti, että hän sanoisi vielä jotakin. Mutta Torkild -oli vaiti. Käsi leuan alla hän istui ja katsoi eteensä. Kerran häivähti -pieni kaukainen ja ohimenevä hymy hänen kasvoillaan. - -"Muuten sanoi Betzy, ettei hän uskonut sinun välittäneen hänestä", -sanoi Rose hämillään. "Hän sanoi luulevansa sinun tehneen sen uhmalla." - -"Siinä Betzy erehtyi." Torkild hymyili jälleen pientä omituista -hymyään. "Minä _välitin_ hänestä. Toisella tavalla." - -"Voisitko mennä kihloihin jonkun muun kanssa vieläkin? Josta voisit -ruveta pitämään -- sillä toisella tavalla?" kysyi Rose. - -"En." Torkild naurahti hiukan itsekseen. - -Rose istui polttavan punaisena alasluoduin silmin. Hän ei yrittänytkään -selvittää omia hämmentyneitä tunteitaan. Hän ei tiennyt mille Torkild -oli hymyillyt. Hän tiesi vain, että sellaisena kuin hän oli Torkildin -nähnyt, sellainen ei hän ollut. Hän oli luullut tuntevansa Torkildin -ulkoa ja sisältä -- ja nyt hänelle selvisi, ettei hän tainnut -tunteakaan. Ja se sai hänestä tuntumaan siltä kuin Torkild olisi tullut -paljon suuremmaksi, ja hän tunsi itsensä hämmentyneeksi ja araksi hänen -edessään. - -Kerran hän nosti katseensa Torkildiin, mutta veti samassa silmänsä -takaisin ja punastui jälleen. Torkild istui ja katsoi hellittämättä -häneen äskeinen pieni hymy huulillaan. - -Torkild kaatoi lisää hänen kuppiinsa. He söivät ja joivat puhumatta. -Rose kyyristyi kokoon sohvassa; tuo uusi hämmentävä tunne, että hän oli -pieni olento, jolle Torkild hymyili, sai hänen sydämensä tykyttämään. -Hänen poskensa paloivat yhä; jalat olivat jääkylmät, sillä kengät -olivat läpimärät. Kun he olivat lopettaneet syönnin ja Torkild tarjosi -hänelle savukekoteloaan, näki Rose hämmästyen käsiensä vapisevan hiukan. - -Äkkiä Torkild otti pienen neliskulmaisen käärön taskustaan ja ojensi -hänelle. - -"Olen ostanut sinulle joululahjan. Tahdotko katsoa sitä nyt, vai -haluatko antaa sen odottaa huomiseen?" - -Rose tunsi, että käärössä oli kotelo: - -"Tahdon mieluummin katsoa nyt. Oi Torkild, minä pelkään, että se on -jotakin, joka on aivan liian hienoa minulle." - -Hän aukaisi käärön ja avasi vanhan kuluneen nahkarasian. Se -sisälsi vanhanaikaisen kaulanauhan, se oli hienoa kultatyötä, -tummansinipunervilla ametisteilla koristettu. - -"Oi mutta Torkild. Oletko hullu, kun ostat tällaisia minulle --." - -"Pidätkö siitä?" - -"En ole koskaan nähnyt kauniimpaa", sanoi Rose hiljaa. - -"Niin, minustakin se oli oikein kaunis. Näin sen kesällä eräällä -muinaisesineiden kauppiaalla ja ostin sen silloin. Ajattelin, että -ottaisin itselleni kerran oikeuden antaa sinulle lahjan, joka -mielestäni olisi kyllin kaunis sinulle." - -"Kiitos", kuiskasi Rose. - -"Pane se päällesi", pyysi Torkild hetken kuluttua. - -"Oi, minä en voi, Torkild. Tämän puseron kanssa -- se olisi synti." Hän -katsoi monesti pestyyn vaatimattomaan puseroonsa. - -"Pane nyt sentään. Vain koetteeksi." - -"En tahtoisi sitä tehdä. Tahtoisin mieluummin pitää sitä päälläni ensi -kerran, kun tulen sinun luoksesi viettämään jouluiltaa." - - * * * * * - -Vähän myöhemmin he seisoivat yhdessä kahvilan edustalla. Lumituisku oli -lakannut -- korkealla valkoisen maan ja puiden yllä, jotka kohosivat -ilmavien valkoisten kupujen tavoin kaasulyhtyjen keltaisten liekkien -välillä, oli taivas pohjattomana ja mustana. - -Kumpikaan heistä ei puhunut, kun he, sen sijaan että olisivat -kääntyneet ylöspäin kaupunkia kohti, astelivat hiljaa Pankkitorin -lumipeitteen poikki ja lähtivät menemään hiljaista pimeää katua pitkin -linnoitukseen päin. - -Rose ei ajatellut mitään. Koko hänen mielensä oli pelkkää odotusta; -hän pelkäsi, mutta hän oli täynnä kaipausta. Se on Torkild, ajatteli -hän -- sehän on Torkild. Mutta hänestä tuntui kuin hänen rinnallaan -olisi kävellyt vieras ja tuntematon mies. Jännityksissään hän puristi -kädessään kaulanauharasiaa; oli kuin hän olisi antautunut kaiken -tuntemattoman valtoihin ottaessaan sen vastaan. - -He kuulivat tuskin omia askeleitaan syvässä, pehmeässä lumessa. -Ratsastusmaneesin muurin juurella oli pimeää, lyhtyjen valopiirien -väliä pitkälti. Puistossa hohtivat pensaat valkoisten kinosten -näköisinä. - -Kun Torkild pysähtyi ja taivutti kasvonsa Rosen kasvojen yli, kohotti -Rose päänsä ja otti vastaan hänen suudelmansa. Hän seisoi hiljaa ja -antoi Torkildin suudella niin paljon kuin tahtoi, ja kun Torkild -otti ja painoi hänet lujasti itseään vasten, pani hän kätensä hänen -kaulaansa. - -"Rose -- onko se totta?" kuiskasi Torkild aivan hiljaa ihan hänen -korvansa juuressa, ja hänen äänensä sai väreet kulkemaan Rosen selkää -pitkin. - -Rose nyökkäsi ja kohotti kasvonsa jälleen suudeltaviksi. Niille varisi -joku jääkylmä lumihitunen heidän yläpuolellaan olevasta puusta, -ennenkuin Torkild peitti ne omilla kasvoillaan. - -"Rakastatko minua?" kuiskasi Torkild jokaisen suudelman välillä. -"Rakastatko minua?" - -"Kyllä." Rose olisi tahtonut sanoa: minä rakastan sinua, mutta ei -voinut. Oli kuin hän ei olisi kyennyt saamaan esille täyttä sanaa -- -hämmentyneestä, yllätetystä sydämestään. Ja hän kuiskasi sen sijaan: - -"Sinäkö se olet, Torkild? Onko se totta, että se olet sinä? Minusta -tuntuu kuin sinä et olisi sinä. On niinkuin olisit tullut joksikin -toiseksi --." - -"Minä en ole tullut toiseksi", kuiskasi Torkild vastaukseksi. - -"Olet sinä. On niinkuin en olisi tuntenut sinua koskaan ennen." - -"Rakkaus se on, jota sinä et ole tuntenut ennen", sanoi Torkild hiljaa. - -Rose toisti sen. "Rakkaus se on, jota minä en ole tuntenut ennen." -Se kuului niin ihmeellisen ihanalta. Se oli rakkaus. Se oli rakkaus. -Hän otti äkkiä kiihkeästi Torkildin kasvot molempien käsiensä väliin -ja katsoi niihin. Niin, se oli rakkaus, sen näköinen se oli. Hän veti -Torkildin puoleensa, ja nyt suuteli Rose vuorostaan heidän seisoessaan -siinä luntaan varistelevien puiden alla öisellä, hiljaisella, autiolla -kadulla. - - - - - - -II. - - - - -I. - - -Torkild meni ruokasalin läpi, nyökäytti hyvänhuomenen palvelustytölle, -joka oli kattamassa aamiaispöytää, ja seisahtui hetkiseksi -arkihuoneeseen. - -Pitkät valkoiset verhot verannan oven edessä liehuivat hiukan vedossa. -Koko talossa tuoksui vielä vastamaalatulta. Lattia, joka kiilsi -tuoreena ja keltaisena aamuauringon paisteessa, antoi huoneelle uuden -kodin leiman, vaikka huonekalut olivatkin erilaatuisia ja enimmäkseen -vanhoja. - -Ihmeellinen kevätilma oli kestänyt koko tämän viikon heidän -kotiintulonsa jälkeen. Nämä ihanat aamut --. - -Hän löysi Rosen savukkeet hänen kirjoituslippaaltaan, otti yhden ja -sytytti. Ulosvedetyllä levyllä oli ihka uusi "Emännän tilikirja" -vanhan posliinisen kirjoitustelineen edessä. Valokuvan Torkildista -pikkulapsena äitinsä sylissä oli Rose pannut kehyksiin ja asettanut -pöydälle. Torkild otti sen ja hiveli poskeaan äitinsä kuvaan. Ja sitten -hän kumartui ja suuteli Rosen pientä tilikirjaa, siihen kohtaan mihin -Rose oli kirjoittanut uuden nimensä, Rose Christiansen. - -Hän laskeutui alas puutarhaan Rosea odotellessaan polttelemaan. - -Huvila oli kummulla, kolmelta taholta kuusimetsän ympäröimänä. Mutta -rakennuksen edustalle oli laitettu puutarha, suuri puolipyöreä -kukkapenkki ympäröi koko somerolla peitettyä verannan pengertä. Siinä -ei ollut vielä mitään muuta kuin sanomalehtipaperisia tötteröitä, jotka -Rose oli pannut pienten vastaistutettujen taimiensa suojaksi. Mutta -kukkapenkin ja keltaisiksi paahtuneiden tötteröiden takana vietti -vaaleanvihreä mäki pienine uusine hedelmäpuineen jokeen päin, joka -juoksi kirkkaana ja hiljaisena talon ohi; juuri puutarhan alapuolella -se oli laajentunut pieneksi järveksi, joka kimalteli päivänpaisteessa; -vesi seisoi korkealla vihreän niityn rinnassa, ja pienet pajupensaat -pilkistelivät vedestä. - -Joen toisella puolen oli vain niittyä ja peltomaata sinne saakka, -missä metsä piirsi tumman juovansa valoisan taivaan alle. -- Torkild -seisoi siristellen silmiään vasten aurinkoa. Hän tunsi oman onnensa -suloisena, rauhallisena väsymyksenä, ja hän imi itseensä auringonlämpöä -koko ruumiillaan; mäeltä henkäili kevääntuoksua, joku hyönteinen -surisi, musta kovakuoriainen kiipesi kortta pitkin ruohikossa hänen -jalkansa juuressa, ja kun se tipahti maahan ja jäi maata sätkyttelemään -selälleen, kumartui hän ja auttoi sen jälleen kohdalleen. - -Pienet pilvet taivaalla ja kukkivat kirsikkapuut hänen alapuolellaan -viettävällä mäellä hohtivat yhtä hopeanvalkoisina. Ne olivat aivan -pieniä, nuoria puita, koko kukkiva latvus ei ollut morsiuskukkavihkoa -suurempi. - -Verannalta kuului askelia. Rose tuli ulos, alushameessa ja heleässä -kampausröijyssä, ja ripusti pari pyyhinliinaa kaiteelle. - -"Etkö ole pukeutunut vielä?" huusi Torkild hänelle. - -"Heti. Otan vain hameen ylleni." Rose seisahtui ovelle, kirkkaiden, -punaruutuisten verhojen väliin. "Voithan tulla sisään ja alkaa syödä, -jos sinun on nälkä. Minä tulen ihan tuokiossa." - -"Lorua. Joudu ja tule tänne. Niin saat nähdä kaunista." - -Hetkistä myöhemmin Rose tuli alas verannanportaita vaaleassa -kesäpuvussa. Hän meni Torkildin luo ja pisti kätensä hänen kainaloonsa. - -"No? Mitä sinä oikein tahdoit? Oliko se jotakin erikoista?" - -"Ei." Torkild veti Rosen itseään vasten. "Se ei ollut -- mitään -- -erikoista." - -Rose hieroi otsaansa Torkildin kasvoihin: - -"Mikä se sitten oli niin kaunista -- poju?" - -"Sinä." - -"No senhän minä tiedän. Mutta se, jota aioit näyttää minulle?" - -"Eikö tämä sitten ole kaunis?" sanoi Torkild ja kosketti heidän -edessään olevaa pientä kirsikkapuuta. - -"Kyllä, se on kaunis", sanoi Rose iloisesti. Ja hän irroittautui -lempeästi Torkildin sylistä ja astui muutamia askelia alemmaksi -omenapuita kohti. "Nyt nämäkin pian tulevat kukkaan." - -"Oletko tyytyväinen taloomme", kysyi Torkild kahdennenkymmenennen -kerran. Ja Rose vastasi, kääntyen takaisin hänen syliinsä: "Olen, olen -kyllä!" - -Käsikoukussa he menivät pienen välkkyvän aamiaispöydän ääreen, ja Rose -istuutui, otti myssyn kiiltävän kuparisen kahvipannun päältä ja alkoi -kaataa kuppeihin. - -"Seis, seis. Ei enää minulle." Torkild tarttui hänen ranteeseensa ja -pysähdytti hänet. - -"Etkö tahdo _enempää_ kahvia? Mikä sinun on -- etkö voi hyvin tänään, -Torkild?" - -"Kyllä." Torkild nauroi. "Kaada vain täysi kuppi. Minä sanoin sen vain -saadakseni tekosyyn ottaa sinua kädestä." - -"Uh!" Rosekin nauroi. "Sitä sinä teet tosiaan ilman tekosyytäkin mielin -määrin, minun nähdäkseni. -- Sinun täytyy nyt joutua syömään, Torkild, -muuten myöhästyt konttorista." - -"En enempää kuin tavallisesti", sanoi Torkild huolettomasti, ja Rose -hymyili ja pudisti hänelle päätään. - --- Sitten Torkild sanoi hyvästi, ja sitten Rose sanoi, niinkuin -oli sanonut joka aamu, että hän tulisi saattamaan tielle asti, ja -käsivarret toistensa ympärillä he astelivat verkalleen metsikön läpi. - - * * * * * - -Kun Rose palasi taloon, oli palvelustyttö korjaamassa pöytää. - -"Kuinka on, Agnes, tarvitseeko meidän tuottaa mitään kauppiaalta? -Leipää ei taida olla riittävästi --." - -Hän kulki huoneissa ja katseli ikkunoissa olevia kukkiaan, ja hän -meni puutarhaan ja kurkisti paperihattujen alla olevia taimia. Kentän -yli hän oikaisi keittiökasvitarhaan. Penkit päilyivät hienoina ja -mullanharmaina päivänpaisteessa; Torkild oli lapioinut ja haravoinut -ja tallannut käytävät edellisenä iltana; tänä iltana he kylväisivät -niihin. Hän ryhtyi ottamaan raparperia; senpä hän voikin tehdä nyt -aamupäivällä, ennenkuin tuli aika ruveta ajattelemaan päivällistä, -- -leikellä raparperia pulloihin pantavaksi. - -Ei _ollut_ järkeä siinä, että heidän oli pidettävä aikuista -palvelijatarta, mutta Torkild tahtoi niin välttämättä. Ensiksikin, -koska hänen mielestään talo oli liian iso Roselle; heidän oli ollut -pakko vuokrata tämä pikku huvila, koska se oli ainoa kelvollinen -asunto, mikä oli saatavissa. Sitäpaitsi Torkild ei tahtonut, että Rose -olisi yksin koko aamupäivän, kun talo oli niin yksinäisellä paikalla. --- Mutta Rosella oli kovin vähän tekemistä kaikkina niinä tunteina -ennen puoliviittä, jolloin Torkild tuli kotiin. - --- Hän istuutui raparpereineen huoneeseen. - -Kun palvelijatar tuli tuomaan hänelle teetä kello puoli yksi, oli hän -leikellyt ison vadillisen. - -Miten ilkeiksi sormet tulevat raparperin leikkelemisestä --. - -Päivälliseksi tulisi vain eilistä lientä uudelleenlämmitettynä ynnä -turskaa, joten hänellä ei ollut mitään tekemistä keittiössä. - -Tosin oli hänellä vielä koko joukko ompelemista kapioissaan. -- -Mutta kädet olivat niin inhottavat ja kurttuiset. Hän penkoi vähän -kirjahyllyä, mutta ei ollut lukutuulella. - -Oikeastaan hän oli väsynyt. Hän hymyili hieman hämillään itsekseen ---. Hän _oli_ väsynyt. Paneutua pitkäkseen sohvalle keskellä päivää --- sitä hän ei ollut koskaan tehnyt; hän oli aina pitänyt sitä hyvin -halveksittavana. - -Mutta hän teki sen hiukan vitkastellen, veti jalat sohvalle alleen ja -sovitti tyynyn poskensa alle. Hän hymyili vaivihkaa itsekseen pari -kertaa siinä maatessaan. Ja sitten, hetken perästä, hän oli vaipunut -uneen. - - - - -II. - - -Juuri kun Rosen piti lähteä ulos -- hän oli jo ripustanut kappansa -uunin viereen -- tuli palvelustyttö tuoden kaksi isoa pahvirasiaa. Eräs -poika tehtaalta oli ne tuonut, sanoi hän. - -Rose pani laatikot pöydälle pienen joulukuusen viereen, joka vielä oli -vihreä ja paljas. Hän arvasi mitä niissä oli -- kukkia Torkildilta -aatonaatto-illan johdosta. - -Minkä ikinä Torkild saattoi ajatella ilahduttavan Rosea, sen hän -toimitti hänelle -- ennenkuin Rose ehti toivoakaan. Oli kuin ei -Torkildilla olisi ollut mitään muuta ajatusta kuin osoittaa Roselle -kuinka paljon hän piti hänestä -- nyt tähän aikaan. - -Muuten, olihan Torkild ollut sellainen aina. Aina oli syy ollut -Rosen, milloin oli ollut jotakin särähtävää heidän välillään näinä -ensi kuukausina. Rose ymmärsi sen nyt. Se johtui siitä, että hänen -rakkautensa oli ollut pintapuolista ja itsekästä Torkildin rakkauden -rinnalla. Juuri siitä, että hän sisimmässään tiesi tunteensa vähemmän -arvokkaaksi kuin Torkildin tunne, aiheutui se, että hän toisinaan oli -tuntenut itsensä tyytymättömäksi avioliittoonsa -- herrajumala, siinäkö -se oli kaikki! Niin, se oli ollut siinä kaikki _hänen_ puoleltaan -- -toisinaan hänestä kyllä tuntui ihanalta olla siten rakastettuna ja -hyväiltynä ja himoittuna ja ihailtuna -- ja kun hän silloin tällöin -äkkiä saattoi tuntea jotakin vastenmielisyyden-tapaista heidän -kiihkeässä yhdyselämässään, niin johtui se siitä nöyryyttävästä -alitajuisesta tietoisuudesta, ettei hänellä ollut mitään ehjää -ja voimakasta intohimoa Torkildin intohimon vastineeksi. Nyt kun -lapsi hänen kohdussaan kutsui esiin kaiken hänen rakastamiskykynsä, -nyt hän ymmärsi. Oi, nyt hän ymmärsi myös Torkildin äärettömän -herkkätuntoisuuden, sen, joka kesällä oli herättänyt hänessä -pientä umpeaa ärtymystä -- se johtui siitä, että se todisti heidän -yhdyselämänsä olevan Torkildille äärettömän paljon merkitsevämpää kuin -hänelle. - -Mutta nyt, kun hän vihdoinkin tunsi elävänsä täytenäisesti ja eheästi, -nyt kun hänen oma sydämensä oli hellänä ja rakkauden kukkuroimana -- oi -nyt hän ymmärsi kyllä Torkildia ja rakasti häntä -- lapsen isää. Hän -saattoi istuessaan ompelutyönsä ääressä vajota katselemaan Torkildia, -kun tämä luki tai soitti, syvemmin kuin hän oli koskaan ennen tätä -katsellut. Minun lapseni isä, ajatteli hän. Kunnes hänen täytyi nousta, -mennä Torkildin luo ja vetää hänen päänsä rintaansa vasten. "Sinä -olet niin kaunis, Torkild. Minä niin pidän sinusta." "_Pidätkö_ sinä -minusta?" saattoi Torkild kysyä hiljaa, vetäessään hänet syliinsä. -"Pidän kyllä. Tiedätkö miksi istun ja katselen sinua noin? Siksi, että -pikkupojusta pitää tulla sinun näköisesi. Hänellä pitää olla tuollainen -kaunis otsa ja tuollaiset kauniit silmät ja tuollainen kaunis nenä -ja suu ja leuka kuin sinulla." Hän siveli sormella ympäri Torkildin -kasvoja puhuessaan. "Hänen pitää olla ihan isänsä näköinen --" Torkild -painoi hänet itseään vasten ja hyväili häntä, kasvoillaan hymy, joka -oli miltei kipeä onnesta. - --- Toisessa laatikossa oli keltaisia mimoosoja ja sinipunaisia -sireenejä. Hän asetti ne suureen mustaksi lasitettuun ruukkuun -piirongin päälle. Toisessa oli leikattuja hyasintteja, sinisiä ja -valkoisia ja punaisia. Ne hän järjesti kristallimaljaan ja asetti -keskelle pöytää. Hetkeksi hän jäi seisomaan silmät ummessa ja kasvot -taivutettuina haistelemaan niiden voimakasta tuoksua. - -Ruokasalin vanha kello löi kolme. Tosiaankin hänen täytyi nyt pitää -kiirettä, jos mieli ehtiä takaisin oikeaan aikaan päivälliselle. Ja -vielä oli hänen käveltävä metsäpolkua Fensaliin. - -Oli kuurapakkanen -- niinkuin vuosi sitten. Mutta yhdellä erotuksella. -Sellainen kuiva ja kolea talvipäiväkin oli kaunis täällä maalla. Metsän -yllä kuumottava pyöreä, punainen auringonkehrä, korkea puhdas taivas, -joka hohti kalpeansinisenä keveän pakkasusvan läpi, paksut huurreripsut -puissa ja pensaissa ja kuihtuneilla keltaisilla korsilla, jotka -törröttivät jäähän paleltuneina niitylle tulvineella joella puutarhan -alapuolella. - -Rose käveli sipsutellen ja varovasti, niin kauan kuin hän kulki jokea -pitkin, pysytellen laiteella, missä jää oli rosoista ja epätasaista. -Hän sävähti ja kuumeni pelosta, joka kerta kun jalka liukahti vähän. -Mutta kun hän tuli metsäpolulle, joka vei rautatielinjan poikki -ja harjun yli, käveli hän nopeaan ja keveästi. Se alkoi tuntua jo -painavalta, mutta se ei vaivannut häntä; hänestä tuntui siltä kuin -hänellä olisi ollut enemmän voimaa ja terveyttä millä kantaa. Ainakin -vielä --. - -Kuihtuneita ruskeita sanajalkoja ja paljaita vaarainpensaita oli kapean -polun varsilla. Keväällä, kun täällä alkoi versoa, kun sanajalat -työnsivät esiin kuihtuneitten lehtiensä välistä pienet etanankuoren -tavoin kiertyneet silmunsa, silloin ei hän kai enää olisi niin -kepeäliikkeinen. Hän ajatteli sitä aikaa omituisella tuskallisella -häveliäisyydellä, mutta samalla siinä oli jonkunlaista itsetuntoista -ylpeyttäkin. Ja kun hedelmäpuut heidän puutarhassaan kukkisivat -toista kertaa --. Hän ei voinut löytää sen johdosta mielessään mitään -pelkoa, ainoastaan maltitonta, hiukan hermostunutta jännitystä. Ja -kun hän sitten nousisi jälleen ylös vuoteesta ja voisi istua ulkona -lapsenvaunuineen -- koko ihanan kesän, jolloin hän istuisi puutarhassa -ja hoitelisi pientä lastaan -- oli kuin jotakin hänessä olisi -luhistunut kokoon ylenpalttisesta, hellästä onnentunteesta --. - -He eivät koskaan, koskaan asuisi kaupungissa, jos vain voisivat sitä -välttää. Nämä kuukaudet, jotka hän oli asunut täällä maalla, nähden -vuodenaikojen kuluvan ja tuntien kauneuden kaikissa vaihtelevissa -säissä. Vieläpä pitkä sateinen syksykin, jollainen heillä oli -ollut, miten tenhoavan kaunis se oli hänen mielestään ollut, kun -hän noustessaan ylös aamuisin näki sadepisarain liukuvan pitkin -puhelinlankaa ja riippuvan vieri vieressä helmien tavoin talon -ympärillä olevissa puissa. Hänen lastensa oli kasvettava maalla. - -Hän ajatteli kävellessään kaikkia niitä onnellisia, lukemattomia -töitä, jotka tulisivat täyttämään hänen päiviään. Ensimmäinen -leikkitupa-hauskuus, jota hän oli tuntenut emäntänä-olostaan, -puuhaillessaan huoneissaan ja laittaessaan ruokaa keittokirjojen -mukaan, joiden johdosta Torkild kiusoitteli häntä, kun hän istuutui -lukemaan niitä iltaisin -- se ei sittenkään ollut ajan mittaan -tyydyttänyt häntä. Sehän oli vain olevinaan työntekoa -- ei ollut -mitään järkeä siinä, että he molemmat, palvelijatar ja hän, kaksi -aikuista naista, kulkivat ja puuhailivat, ainoana työnään laittaa -ruokaa ja pitää järjestyksessä taloa itselleen ja yhdelle muulle -lisäksi. Se tuntui hänen mielestään järjettömältä ihmisten työvoimien -tuhlaamiselta. Kokonaan toista tulisi olemaan nyt, kun samat työt -oli tehtävä kodissa, missä lapsia kasvaisi. -- Olihan tuntunut niin -toisenlaiselta laittaa taloa joulukuntoon, senjälkeen kun oli päätetty, -että heillä tulisi olemaan luonaan lapsi -- vaikkakin vieras lapsi, -josta hän ei edes aivan ehdottomasti pitänyt --. - -Lill oli kyllä viehättävä pikku tyttö. Mutta ei hän kuitenkaan -tahtonut toivoa, että hänen lapsistaan tulisi sellaisia. Ei silti, -että siitä olisi ollut juuri vaaraakaan -- Liedin väellehän lapset -olivat vain leluja: väliin he hoitelivat niitä hyvin puuhakkaasti, ja -sitten työnsivät ne palvelijain huostaan, kun heille tuli halu leikkiä -jollakin muulla. Nyt oli rouva Liedille tullut äkkiä kuin hengen -asiaksi päästä Lillehammeriin jouluksi. Ja niin hän lähetti surematta -Ingarin ja Sonjan, jotka olivat vain kymmen- ja kahdeksanvuotiaat, -yksinään matkalle isoäidin luo Kragerohön. Oli tosin eräs rouva -Aterch, joka oli luvannut "pitää heistä huolta" laivalla; rouva Lied -tunsi häntä tuskin, mutta hänen omatuntonsa -- tai miksi sitä kutsui --- tuli tästä täysin rauhoitetuksi. Ja hän oli ollut aivan neuvoton, -millä keinoin hän olisi suoriutunut Lillistä, hän halusi ehdottomasti -mieluimmin päästä ottamasta mukaansa lasta sanatorioon, se oli varsin -selvää. Siksi hän joutuikin ihastuksiinsa, kun he olivat tarjoutuneet -ottamaan lapsen luokseen jouluksi. - - * * * * * - -Fensalissa juoksenteli rouva Lied ulos ja sisään ovista -tunturinharmaassa housupuvussa ja kierresääryksissä. Rose löysi Lillin -arkihuoneen lattialta, hän istui piilossa raskaan plyyshinojatuolin -takana suuri sadan kappaleen khedivilaatikko helmassaan ja taitteli -savukkeita kahtia. Rose otti laatikon häneltä ja järjesti sisällön -niin, että kahtiataitetut savukkeet tulivat alimmaisiksi ja ehyet -päällimmäisiksi. Siten ei nousisi melua ainakaan sinä aikana, jonka -hän oli siellä. -- Vaippoja ja käsilaukkuja ja suurempia ja pienempiä -matkalaukkuja oli hujan hajan huoneessa. - -Palvelustyttö toi teetä, keksiä ja marmelaadia. Ja rouva Lied vaipui -menehtyneenä nojatuoliin: - -"Oi kyllä toki voit sentään ottaa kupin teetä! Minun täytyy sanoa, että -sinä olet reipas, kun jaksat kävellä tänne asti nyt. Niin, tietysti -se on sinulle vain hyvä, kun sinä olet niin terve. Niin, kyllä minun -täytyy sanoa, että sinulla on hyvä onni, sinulla -- kun ajattelen mitä -itse olen aina saanut kärsiä, kun olen ollut noin! Saanko katsoa sinua ---", hän otti nauraen Rosea käsivarresta ja pyöräytti hänet sivuittain. -"Niinpä niin, rouva alkaa saada vartaloa, sanon minä --." - -Rose punastui, suurimmaksi osaksi suuttumuksesta. - -"Kuule -- minä olen pakannut vain yhden puhtaan vaatekerran Lillille. -Kyllä kai sinun palvelijasi joutaa pesemään --. Sinun ei tosiaankaan -sovi kantaa enempää kuin on ihan välttämätöntä, poloinen. Ota nyt vielä -yksi keksi! Oletko sinä leiponut -- viittä lajiako, sanot! Niin, alussa -sitä viitsii sellaistakin. Herra, kuinka minä olin iloinen kun pääsin -koko joulurehkinästä tänä vuonna, en ole tehnyt niin vähintäkään, -piiathan jäävät yksin taloon koko ajaksi, niin että --. Voi sinua, -Lill, mitä sinä nyt mangut siinä --." - -Lill mankui, koska hän tahtoi saada valkoisen pukunsa mukaan -Torkild-sedän luo. Rose istui ja kuunteli kinastusta, jonka lopputulos -oli ennakolta varma; luonnollisesti soitettiin palvelijaa, joka sai -määräyksen pakata Lillin valkoinen leninki liinavaatteiden mukaan. - -"Hyi Lill -- kuinka sinä voit olla noin paha mammallesi, jonka pitää -matkustaa niin kauas pois sinun luotasi -- moneksi moneksi päiväksi, -ajattele!" - -Lill lohduttautui syömällä sokeripaloja. - -"Sehän on totta -- tahdotko 'Mykkien leirin' joulunumeron -- ja tässä -on 'Tulevaisuus'. Siihen olen kirjoittanut joitakin pikku paloja. --- Niin, aivan mitättömiä. -- Onhan melkein mahdotonta, kun elää -sellaisissa olosuhteissa kuin minä, saada niin paljon rauhaa, että -voisi koota ajatuksensa johonkin kunnolliseen --. Sehän on myöskin -yhtenä syynä siihen, ymmärräthän, etten _voi_ antaa taloudenhoidon ja -muun sellaisen niellä itseäni kokonaan. Ei, Lill, lopeta nyt, sinä olet -jo syönyt liian monta sokeripalaa! Hyi, sinun hampaasi tulevat siitä -rumiksi ja mustiksi --. Äiti sanoi että ei. No niin, mutta annakin sen -nyt olla viimeinen! Mutta mielestäni minun _täytyy_ hankkia rauhaa -taiteelleni nyt, ennen kaikkea --." - -Rose selaili vihkoja lapsuusaikansa parhaiten kasvatetuin kasvoin. Kun -Mary Lied puhui taiteestaan, oli hänen aina niin kauhean vaikea hallita -hymykuoppiaan. - -"Mutta katsos, kun nyt on kerran saanut sydämelleen jotakin, jonka -sanomisen tuntee velvollisuudekseen. Minulla on suuri romaani, koko -suunnitelma, kaikki on valmiina, ymmärrätkö, vain kirjoittamista vailla ---." - -Rose ei päässyt millään neuvolla lähtemään, ennenkuin hän oli saanut -kuulla koko romaanin sisällyksen. Sen päähenkilö oli maalaritar, -joka oli naimisissa insinöörin kanssa, joka ei häntä ymmärtänyt. -Vaimo tahtoi elää vain luodakseen, sentähden hän ei tahtonut saada -lapsia -- mutta mies oli raaka ja poroporvarillinen, ja niin hän -petti vaimonsa väärillä uskotteluilla, niin että vaimon täytyi vasten -tahtoaan synnyttää lapsi; hänen väärinkäytetty äiteytensä kosti itsensä -luonnottomalla vihalla lasta kohtaan j.n.e., j.n.e. Kertomuksen -varrella luotaisiin uutta valaistusta kaikkiin ajan tärkeimpiin -yhteiskunnallisiin ja sukupuolisiin kysymyksiin. - -Rose uskalsi pari kertaa mainita miehestään ja tämän päivällisestä. - -"Oh, lorua. Torkild ei tosiaan ärtyile sinulle, vaikka hänen pitäisikin -odottaa tunnin verran tai enemmänkin! Minä tunnen kyllä teidät, minä! -Mutta eikö sinustakin se ole valtava aihe? Ja aivan uusi? Avioton -lapsi avioliitossa. Mutta etkö voi kuvitella mielessäsi, kuinka Veran -laisen naisen täytyy vihata tuota lasta, jonka hän on siittänyt -häväistyksessä!" - -"En", sanoi Rose. "Mutta Mary, kello on yli puoli viiden --." - -"Ei, istu nyt vielä silmänräpäys. Niin, sinä et tietenkään ymmärrä -sitä, sillä sinä olet niitä naisia, jotka ovat pelkästään, yksinomaan -emoeläimiä -- katsovat lasta omaksi likeisimmäksi omaisuudekseen -- isä -on vain tilapäinen aihe. Olen ajatellut kirjoittaa siitäkin, naisesta, -joka tulee raskaaksi väkisinmakuusta. J.n.e., j.n.e." - -Kello oli lyönyt viisi ennenkuin Rose vihdoinkin pääsi irtautumaan -rouva Liedistä. Ja sittenkin tuli vielä viivytystä; Lill vaati saada -ylleen vihreän samettikappansa ja myssyn -- ja se myönnettiin pitkän -pohdinnan jälkeen, jonka aikana Lill kirkui ja itki aika lailla. Sitten -lähetettiin matkakäärö jälleen lastenhoitajalle -- lämmin talvikappa -täytyi tietysti myös ottaa mukaan; Rosen kannettavaksi oli tullut -melkoinen mytty, kun hän vihdoinkin pääsi lähtemään hyppivä ja tanssiva -tyttönen käsipuolessaan. Hänen oli nyt kuljettava tie pimeässä ja pikku -tyttö mukanaan. Ja hän käveli hitaasti ja vastaili malttavaisesti -kaikkiin Lillin puheisiin ja kysymyksiin. Oli hurmaava ilta -- täällä -ylhäällä oli ilma jääkirkas ja puhdas, mutta alhaalla laaksossa vaappui -pakkasusva valkoisena joen ja tehtaiden ja talojen yllä, joiden ikkunat -vilkkuivat punaisina. Etelässä metsän yläpuolella oli taivas vielä -heikosti vaaleanruskottava, mutta yksityisiä suuria tähtiä pilkoitti jo -korkealla taivaanlaella -- olisi yö, ennenkuin he tulisivat kotiin. - -Hän tapasi insinööri Liedin mäessä. Tämä näytti tulevan iloiseksi -saadessaan sanoa hyvästit Lillille vielä kerran. - -"Nyt sinun pitää olla oikein kiltti ja tottelevainen rouva -Christiansenille -- onko isän typykkä kiltti tyttö? Anna suukko isälle! -Niin, minä toivon, ettei hän tuota teille liian paljon vaivaa, rouva! -Hyvästi vain, iloista joulua, rouva!" - -Alhaalla aseman luona tuli Torkild heitä vastaan. Hän oli käynyt kotona. - -"Kun Agnes sanoi sinun lähteneen kotoa jo kello kolme, niin tulin vähän -levottomaksi. Ajattelin, että olit ehkä tullut pahoinvoivaksi." Hän -pani käsivartensa Rosen vyötäisille. "Kuinka on laitasi? Hyvää iltaa, -Lill! Sinähän olet hieno kuin kermapuuro, tytöntypykkä!" - -"Oikein hyvin vain, näethän sen. Kiitos kukista, Torkild!" Hän pisti -käsivartensa Torkildin kyynärkoukkuun ja pujotti kätensä hänen -käteensä, likistäen sitä hiukan. "Sinä olet niin kiltti ja suloinen -minulle --." - -"Piditkö niistä?" kysyi Torkild iloisena. - -Käsikynkässä he menivät kotiin päin, Lill lenteli heidän edelleen ja -jälleen takaisin, hyppeli Torkildin kädestä pitäen ja juoksi taas -heidän luotaan ottamaan luikuja tien ojassa. - - * * * * * - --- Ruokasalissa oli lapselle katettu sija pöydänkulmaan Torkildin ja -Rosen paikkojen väliin. Torkild pani ruokaliinan pikku vieraan kaulaan -ja laittoi hänet istumaan sohvatyyny allaan tuolilla. Hän silitti -hyväillen tytön vaaleita kiharoita: - -"No pikkumuori -- maistuuko hyvältä, kun saat ruokaa?" - -"Tuollaisesta liemestä minä en pidä", ilmoitti Lill, kun Rose ammensi -lehtikaalilientä. "Minä en syö sellaista." - -"Syöt sinä. Tässä talossa syövät pikkulapset kaiken ruoan mitä he -saavat", sanoi Rose lujasti. - -Lill oli vähän aikaa sen näköinen kuin olisi hän aikonut ruveta -pillittämään. Sitten hän muutti mieltään -- nauroi ja takoi -säestykseksi lusikallaan pöytään: - -"Mutta eihän teillä olekaan lapsia koko talossa!" - -"Onpahan. Onhan meillä tälläkin kertaa; olethan sinä." - -"Mutta eipä teillä ole mitään omia lapsia -- vai onko, Torkild-setä?" - -"Ehkä aiomme hankkia lapsen, Lill." - -"Aiotteko sitten ostaa lapsen?" nauroi Lill ääneen. - -"Kyllä. Me aiomme ostaa itsellemme lapsen kevääksi", sanoi Torkild. -"Jos ne eivät vain ole liian kalliita." - -"Lapset _ovat_ kalliita", sanoi Lill varhaisvanhasti. "Minun mammallani -ja papallani ei ole varaa hankkia useampia lapsia enää, niin mamma -sanoo." Hän nauraa helisti jälleen. "Mutta miksi ette ole ostaneet -itsellenne lasta jouluksi? Niin minä olisin voinut leikkiä sen kanssa, -näetkös. Ovatko lapset halvempia keväällä, setä?" - -"Lapset ovat hyvin kalliita jouluna", sanoi Torkild vakavasti. -Hän vilkaisi Roseen, joka istui nuori hellä äidinhymy kasvoillaan -kuunnellen heidän puheitaan, ja hänen mielensä oli lämmin ilosta, kun -hän ojensi kätensä silittääkseen lapsen tukkaa. - -Ja kun he olivat syöneet ja menneet pimeään arkihuoneeseen, veti hän -vaimonsa luokseen, ja he suutelivat pitkään ja sydämellisesti -- -kunnes Rose kuiskasi: "Lill -- pidä varasi, Torkild, se tyllerö näkee -kaikki." Ja hän meni ja sytytti kattolampun. Hän nosti hyasinttimaljan -kasvojansa vasten hetkiseksi. - -"Tiedätkö, että tätä olen toivonut itselleni monet vuodet -- että -minulla kerran olisi kokonainen maljallinen leikattuja hyasintteja --." - -Torkild tuli pöydän luo: - -"Niin -- ne ovat kauniita. Keneltä olet ne saanut?" - -"Rakas -- eivätkö ne sitten ole sinulta?" kysyi Rose hämmästyneenä. - -"Eivät. Nuo mimoosat ovat minulta", sanoi Torkild. - -"Minä luulin --. Tuli kaksi laatikkoa yhdellä kertaa. Ne olivat samasta -liikkeestä --." - -"Ehkä siinä on tullut jokin erehdys", arveli Torkild. Rose meni -eteiseen noutamaan laatikoita. Molemmissa oli hänen nimensä. Hän tutki -niitä -- silkkipaperien välissä oli toisessa laatikossa käyntikortti: -Aksel Christiansen, diploomi-insinööri, Christiania. - -"Ajattele, ne ovat Akselilta", sanoi Rose iloisesti yllättyneenä. "Kas, -miten kaunista, että hän lähettää minulle kukkia!" - -"Vai ovat ne Akselilta --." Torkild auttoi Rosea siirtämään kirjoja ja -ompeluvehkeitä pois pöydältä, jotta tulisi tilaa kahvitarjottimelle. - -"Minun mielestäni sinun pitäisi soittaa Akselille ja kutsua hänet tänne -jonkun kerran nyt jouluna", sanoi Rose kaataessaan kahvia kuppeihin. -"Hän on ollut meillä vain yhden ainoan kerran. Sinähän aioit kutsua -Lundin ja Helsingin jonakin päivänä -- etkö voi kutsua häntä lisäksi?" - -"Kyllä, luonnollisesti, jos sinä sitä toivot." - -"Minusta se tuntuu vähän omituiselta. Veljesi on ollut täällä yhden -ainoan kerran. Doris ei koskaan eikä isäsikään --." - -"Ei", sanoi Torkild katsellen sikariaan hetkisen. "Ei meidän perhettä -voi syyttää liiasta koossapysymisestä --." - -Rose meni keittiöön hetken perästä, ja Torkild jäi istumaan poltellen -ja tuijottaen kattoon. Hän vastaili lyhyeen ja hajamielisesti kaikkiin -Lillin kysymyksiin. - --- Se oli perin omituista -- Rose näytti kokonaan unohtaneen, että -Aksel oli kerran kosinut häntä. Tai oikeastaan eihän Torkild niin -tarkalleen tiennyt miten asianlaita oli, Rose ei ollut sanonut mitään --- mutta siitä hän joka tapauksessa oli varma, että Aksel oli pitänyt -Rosesta hyvin paljon yhteen aikaan. -- Hän ei voinut ymmärtää, miksi -Rose halusi nähdä häntä täällä nyt -- kun hänen tilansa oli jo siksi -näkyvä. Sehän ikäänkuin asetti heidät siksi likeiseen yhteyteen -keskenään, että Torkild ainakin sellaisen miehen läsnäollessa, joka -kerran oli ollut rakastunut hänen vaimoonsa, häpeäisi samalla tavalla -kuin hän häpeäisi hyväillä vaimoaan muiden nähden. - -Häneen oli koskenut niin kumman kiusallisesti, kun Rose tahtoi Akselia -kutsuttavaksi heille nyt. Hän ei tiennyt mitä siitä ajatella -- tuo -kevyt, jokapäiväinen tapa, jolla Rose siitä puhui, oli äkkiä johtanut -hänen mieleensä, kuinka paljon Rose oli unohtanut ja kuinka vähän -ymmärtänyt hänen omaa rakkauttaan kuluneina vuosina. Ja hän tunsi -verestävänä niiden tuskien kirpeyttä, joita hän ei viime aikoina ollut -muistanut, koska oli katsonut ne kokonaan ohimenneiksi, ja jotka oli -paras unohtaa. - - * * * * * - -Mutta kun Rose tuli keittiöstä jollekin asialle, istui Torkild -ruokasalissa kirjoituspöytänsä ääressä. Hänellä oli Lill polvellaan, ja -hänen tumma päänsä oli kumartunut liki lapsen vaaleaa päätä, kun hän -piirusti hänelle hevosia ja lehmiä punaisella ja sinisellä lyijykynällä. - -"Piirusta nyt lehmä sinisellä, Torkild-setä", sanoi Lill. - -"Mutta eihän lehmä voi olla sininen, Lill -- oletko koskaan nähnyt -sinistä lehmää? - -"En, mutta voithan sinä nyt silti piirtää. Ja olen minä muuten -nähnytkin sinisen lehmän kun olin Kamerikassa." - -"Vai olet sinä ollut Kamerikassa, pikkumuori? Milloin siellä olit?" - -"No silloin kun minä olin naimisissa Kamerikan keisarin kanssa. Se oli -ennen kuin sinä tulit meille asumaan, ymmärräthän --." - -Rose oli löytänyt kaapista, mitä etsi, ja meni ulos hiljaa hymyillen. - -"Rose-täti", huusi Lill hänen jälkeensä, "mitä sinä teet keittiössä?" - -"Leivon joulukakkua, ystäväni." - -"Panetko siihen rusinoita? Silloin minäkin tahdon tulla katsomaan", -huusi lapsi ja hypähti alas Torkildin sylistä. - -Illalla makuuhuoneessa, kun Torkild oli päästänyt auki Rosen -kengänpaulat ja suudellut hänen jalkojaan ennenkuin pisti ne -aamukenkiin, otti Rose häntä kaulasta ja veti hänet mukaansa sohvan -luo, joka oli asetettu hänen sänkynsä viereen. - -"Eikö hän ole herttainen? Kuinka suloisesti hän makaa --." - -Kauan he seisoivat siinä liki toisiaan kietoutuneina ja katselivat -pientä nukkuvaa tyttöä, vaihtaen silloin tällöin pienen hiljaisen -suudelman. - - - - -III. - - -Toukokuun lopulla tuli Rosen ja Torkildin lapsi kuolleenasyntyneenä -maailmaan. Se eli vielä synnytyksen aikana, joka oli hyvin ankara ja -pitkällinen; lääkäri ei ollut varma siitä, etteikö se ollut elänyt -vielä syntymähetkelläkin. Se oli iso ja sangen kaunis poikalapsi, mutta -kaikki henkiinherättämisyritykset, joihin ryhdyttiin, olivat turhia. - -Heti kun Rose heräsi nukutuksen jälkeen, vaati hän lasta nähdäkseen. -Lääkäri ja kätilö sanoivat, että se nukkui Torkildin huoneessa; hän -saisi nähdä sen niin pian kuin se heräisi ja hän itse olisi nukkunut. - -"Torkild", kutsui Rose äkkiä. Torkild seisoi sängyn jalkopäässä, -mutta ei katsonut Roseen, ja hän säpsähti, kun tämä mainitsi hänen -nimensä. "Tule tänne minun luokseni", sanoi Rose omituisen terävällä ja -kaikuvalla äänellä -- ja Torkild meni ja polvistui vuoteen pääpuoleen, -otsa Rosen kosteata kättä vasten. - -"Mikä nyt on?" kysyi Rose äskeiseen sävyyn. "Onko jotakin hullusti? -Minä näen sinusta, että jotakin on hullusti --." - -"Ei, nyt teidän pitää todellakin panna kauniisti maata ja ottaa -hyvinansaitsemanne uni, rouvaseni", kuului lääkärin ammattimaisen -reipas ääni. "Ja teidän miehenne täytyy myöskin saada olla rauhassa. -Hän on jokseenkin rasittunut, hänkin. Kas niin, Christiansen, sanokaa -kauniisti hyvää yötä vaimollenne nyt, teille ei tosiaan ole nyt -minkäänlaiset kohtaukset hyväksi kummallekaan. Jos olette oikein pirteä -huomenna, niin --". - -"Torkild", sanoi Rose, niinkun ei olisi kuullut tohtorin sanoja. Hänen -äänensä pakotti Torkildin katsomaan häneen. - -"Se ei elänyt", sanoi Torkild ja kätki kasvonsa jälleen -sänkyvaatteisiin. - -Rose ei päästänyt äännähdystäkään, käänsi vain päänsä sivulle. Eikä hän -liikahtanut, kun Torkild nousi ylös ja poistui huoneesta. - -Lääkäri tuli Torkildin perässä ja torui häntä; olisihan hänen -pitänyt ymmärtää, että hänen vaimonsa tarvitsi lepoa eikä sietänyt -minkäänlaisia mielenliikutuksia. - -Torkild ei voinut vastata mitään. Hän tiesi, että hänen oli täytynyt -totella Rosea ja sanoa totuus. - -Mitäpä tuo vieras mies tiesi heistä molemmista. -- Tohtori, kätilö, -hoitajatar, kidutusta oli sietää noita vieraita ihmisiä luonaan, -kuunnella heitä ja vastata heille. -- Mutta kun hän ajatteli sitä -päivää, jona hän ja Rose jälleen jäisivät kahden, tuntui kuin tuska ja -pelko olisivat jäädyttäneet hänen sydämensä, ja hänellä oli sielussaan -tunne, kuin pitäisi hänen rukoilla Jumalalta armahdusta. - - * * * * * - -Seuraavana aamupäivänä, kun hoitajatar oli mennyt nukkumaan ja Torkild -istui yksin Rosen luona, pyysi Rose äkkiä sitä nähdäkseen. Hänellä oli -ollut suhteellisen hyvä yö, hän oli nukkunut kuusi tuntia, mutta hän ei -ollut sanonut sanaakaan herättyään, paitsi vastaukseksi kätilölle ja -hoitajattarelle, kun nämä häntä puhuttelivat. - -Torkild nousi pystyyn ja seisoi hetken epävarmana. - -"Voithan ymmärtää, että minun täytyy saada nähdä se", kuiskasi Rose -hiljaa ja valittavasti. "Voithan toki ymmärtää sen. Tahtoisin nähdä sen -silloin, kun vain sinä olet täällä." - -Torkild meni oman huoneensa läpi kylpyhuoneeseen, niissä pieni -lapsenruumis makasi korissa. Hoitajatar oli pessyt sen, mutta käärinyt -sen vain sen uuteen valkoiseen villapeitteeseen. - -Rose koetti nousta pystyyn sängyssä, kun Torkild tuli hänen luokseen. -Ja kun Torkild ehkäisi hänet, ojensi hän molemmat käsivartensa. Silloin -Torkild laski lapsen äidin viereen. - -Hän jäi seisomaan ja tuijottamaan. Oli kuin hän olisi ollut halvautunut -eikä _jaksanut_ irroittaa silmiään näystä, joka tuotti hänelle niin -viiltävää tuskaa, ettei hän käsittänyt, kuin hän voi sen kestää. -- Se -oli sama tunne kuin hänellä oli ollut eilen nähdessään Rosen kärsivän -niin hirveästi -- koko hänen olemuksensa kapinoi: sen _täytyi loppua_ --- ja hän tiesi, ettei kapinoiminen hyödyttänyt vähääkään. Nytkin hänen -lihansa ja verensä huusivat: En _tahdo_ sietää sitä. Ja hän tiesi, -ettei se mitään auttanut, ettei hän tahtonut -- - -Rose oli vetänyt pienen alastoman ruumiin itseään vasten ja peittänyt -sen hellästi peitteellä kasvoja myöten. Hän otti sen toisen pienen -käden ja pani sen povelleen, painoi oman kätensä sen päälle, suuteli -mustauntuvaista päätä, silmiä, jotka eivät koskaan olleet avautuneet -valolle, ja suuta, joka ei ollut koskaan hengittänyt. Sitten hänen -kätensä pujahti peitteen alle, ja Torkild tiesi hänen nyt hyväilevän -tuota pientä elotonta kylmää ruumista, kuolleita pikku käsiä, kuolleita -pikku jalkoja. - -"Eikö sinunkin mielestäsi hän ole suloinen?" kysyi Rose hiljaa -- ja -samassa hän purskahti vihlovaan, vaikeroivaan itkuun. - -"Rose --" - -"Haudataanko sellaiset kirkkomaahan, sano?" kysyi Rose hetken perästä -sortuneella äänellä. - -Kesti vähän aikaa ennenkuin Torkild uskalsi luottaa niin paljon -itseensä, että sai vastatuksi: - -"Olen soittanut ja kysynyt. Hänet pannaan äitisi hautaan. Minä -ajattelin, että sinulle ehkä olisi mieleen --" - -Hetken perästä Rose virkkoi hiukan tyynemmin: - -"Tiedätkö, mihin se vaate on joutunut, jonka panin esille, kun aloin -tulla sairaaksi? Katso, onko se vielä tuolla sohvalla? Se oli kääritty -lakanaan -- tahdotko olla kiltti ja tuoda sen tänne --" - -"Rose --" vaikeroi Torkild. - -Mutta Rose alkoi vetää paitaa lapsen ylle makuullaan. - -"Rose -- rakas, rakas, sinä et saa liikkua niin paljon --" - -"Tahdotko auttaa minua vähän", pyysi Rose. -- "Äiti pukee itse pikku -ystävän -- äiti ja isä --" silloin puhkesi itku jälleen valloilleen -tukahdutettuna valitushuutona, ja Rose painoi kasvonsa tyynyyn ja -nyyhkytti. - -Mutta hetken perästä hän jatkoi lapsen pukemista, ja Torkild auttoi -vapisevin käsin, samalla kuin hän mielessään rukoili Rosea Jumalan -tähden säästämään heitä molempia tältä kidutukselta --. - -"Kiitos nyt. -- Tahdotko aukaista lähinnä alimman piironginlaatikon --- tahdotko olla niin kiltti ja antaa minulle sen valkoisen, -sinikielekkeisen koltun, joka on ylimmäisenä --" - -Torkild toi sen ja auttoi häntä pukemaan sen kuolleen lapsen ylle. -- -Hän repii haavaa, ajatteli Torkild, hän repii tahallaan sekä omaansa -että minun sydäntäni. Enkä minä uskalla estää häntä. En uskalla, koska -tiedän, että hän _tahtoo_ kiduttaa -- myöskin minua. - -"Minun pieni sievä suloinen pojuni --. Oi Torkild --" Rose nyyhkytti -jälleen hillittömästi. "Etkös sinäkin olisi toivonut, että hän olisi -elänyt -- edes jonkun tunnin, edes jonkun päivän -- elänyt edes vähän, -vaikka meidän sitten olisikin pitänyt menettää hänet --" - -Torkild puri itkun sisäänsä. Hänen _täytyi_ hillitä itsensä Rosen -tähden, ja hän vain nyökkäsi --. - --- Oi kyllä, kyllä. Jospa Rose olisi saanut pitää heidän lastaan -lämpimänä ja elävänä povellaan edes yhden ainoan kerran -- jospa se -olisi saanut imeä hänen rintojaan, niin että hän olisi tuntenut sen -imemisen sydämessään asti -- siellä, minne Torkildin rakkaus ei ollut -koskaan voinut ulottua. Jospa heidän kätensä olisivat saaneet yhtyä -pienen, lämpöisen, elävän lapsen ylitse, jospa heidän sielunsa olisivat -saaneet yhtyä sen kuolinvuoteen ylitse --. - --- Kaikki mitä hän oli nähnyt ja ymmärtänyt -- ja surrut ja ottanut -alistuen vastaan. Ja hän olisi tahtonut pitää hyvänään, olisi -vannoutunut olemaan iloinen sittenkin. Kun Rose antaisi lapselle -kaiken sen, mitä hän, Torkild, ei ollut voinut saavuttaa, ja hänkin -rakastaisi heidän lastaan koko sydämestään, vuodattaisi sen yli kaiken -sen hellyyden, jota kukaan muu ei ollut tarvinnut, rakastaisi sitä ja -suojelisi sitä niinkuin vain sellainen isä voi, joka itse on kasvanut -turvattomana --. Hän oli luottanut siihen, että kun hän sitä tahtoisi -kaikesta sielustaan, niin voitaisiin elämä elää tämänkin varassa -- -siten että siitä kasvaisi onni sekä Roselle että lapselle -- ja hänelle -itselleenkin, vaikka hänen mieleensä jäisikin ainaiseksi kaipaus ja -kipeä kohta. -- - -Ja nyt hän tiesi, että hänet oli työnnetty pois viimeisestä asemastaan, -ja että hänen oli jouduttava häviölle --. - -Vain pieni vainaja oli syntynyt heidän yhdyselämästään. Pieni vainaja, -joka makasi kylmänä ja hiljaa heidän hellivien käsiensä alla. - -Kun hän otti ja vei lapsen pois, lysähti hän sen kanssa oman huoneensa -vuoteelle. Hän puri tyynyä, jotta ei kukaan kuulisi hänen itkuaan. Ja -hän puristi lapsensa elottomia käsiä kourissaan: - -"Herra Jeesus. Minä en voi --. Minä en voi. Rukoile äitiäsi, ettei hän -menisi minun luotani --" - - - - -IV. - - -Näennäisesti palautui Rose verrattain pian voimiinsa vaikean -synnytyksen jälkeen. Vasta sitten kuin hän jälleen oli ylhäällä, kävi -ilmi, kuinka kaukana hyvästä hänen vointinsa oli. Ja viikot kuluivat -ja hän pysyi yhtä voimattomana ja lamautuneena. Lääkäri määräsi -vahvistavia lääkkeitä ja kehoitti pontevasti Torkildia reipastuttamaan -vaimoaan ja koettamaan houkutella hänen ajatuksiaan pois pettymyksestä -ja kaipauksesta. Ensiksikin olisi hänen matkustettava vaimonsa kanssa -jonnekin --. - -Torkild hymyili vähän lääkärin mentyä. "Eihän tämä sentään ole samaa -kuin jos lapsi olisi elänyt ja te olisitte sitten menettäneet sen", oli -hän sanonut. Matkustaa jonnekin -- niin, hän muisti kyllä kuulleensa -useammastakin nuoresta rouvasta, joka oli saanut kuolleenasyntyneen -lapsen ja joka oli lähetetty ulkomaille tai sanatorioon -- se oli kai -tavallinen hoitotapa. Luonnollisesti hän tahtoisi koettaa sitä. Mutta -hän ei uskonut suuresti, että se auttaisi. Tai oikeammin, hän tiesi, -ettei se auttaisi. -- Ja kuinka herran nimessä hänen oli rohkaistava -Rosea -- hänen, jolla itselläänkään ei ollut enää hitustakaan -elämänrohkeutta --. - - * * * * * - -Aksel oli lähettänyt kukkia Roselle useita kertoja hänen maatessaan -sairaana. Senjälkeen kun hän oli ollut heillä tuona iltana joulun -aikaan, oli hän alkanut itsestäänkin tulla heille verrattain usein. - -Torkild ei voinut vapautua merkillisestä vastenmielisyydestään sitä -kohtaan, että Aksel kävi heillä Rosen ollessa tuossa tilassa. Ei -silti, että hän olisi ajatellut -- tai epäillyt -- mitään. Se oli vain -epämääräinen tunne, jota hän ei saanut järkeilemällä karkoitetuksi. - -Aksel tuli jälleen eräänä iltapäivänä, kun Rose oli ollut ylhäällä -parin viikon ajan. Oli kaunis ilta lopulla kesäkuuta, ja he joivat -teetä verannalla. Illallisen jälkeen oli Rose mennyt sisälle noutamaan -puutarhamansikoita, joita hän aikoi tarjota -- ne olivat vuoden -ensimmäisiä. Aksel ja Torkild jäivät istumaan verannalle ja puhuivat -politiikasta. Aksel mainitsi eräästä artikkelista, joka oli ollut saman -päivän Aftenpostenissa. Torkildille ei tullut Aftenpostenia, mutta -Aksel oli ottanut numeron mukaansa ja lukenut sitä junassa, hän arveli -sen olevan eteisessä ja meni sitä noutamaan. - -Torkild nousi myös, hän aikoi katsoa voisiko hän auttaa Rosea -tarjoiluvehkeiden kantamisessa. Kun hän tuli ruokasaliin, näki hän -Rosen olevan polvillaan nurkkakaapin edessä. Joitakin lautasia ja -laseja, jotka hän oli ottanut ulos, oli hänen edessään, mutta tällä -hetkellä hän oli vain ihan liikkumattomana polvillaan, ja kyynelet -virtasivat hänen poskiaan pitkin. - -Aksel seisoi sivummalla kukkapöydän vieressä selin Torkildiin. Hän -kääntyi ympäri ja meni verannalle katsomatta veljeensä. - -Torkild nosti hellävaroin vaimonsa pystyyn ja painalsi häntä hetken -verran itseään vasten. Rose päästi pienen väsyneen nikotuksen ja -kallisti päänsä hänen olkapäälleen tuokioksi. Sitten Torkild asetti -lautaset ja viinilasit tarjottimelle ja kantoi sen ulos Rosen sijasta. -Aksel oli istuutunut entiselle paikalleen ja ojensi veljelleen -sanomalehden, sitten Torkild silmäili läpi artikkelin, tajuamatta mitä -luki. - --- Nuo Rosen kauheat kyynelvirrat tulvahtivat esiin satunnaisen pienen -sanan johdosta tai ilman minkäänlaista ulkonaista aihetta -- ilman -itkun kamppailua ja ponnistusta. Oli kuin hänen sielunsa olisi ollut -kyynelmeri, joka valui yli äyräittensä silloin tällöin, sitä mukaa -kuin kaipauksen ja surun mainingit liikkuivat hänessä. Sitä oli niin -sanomattoman tuskallista nähdä -- ja Torkild tunsi itsensä täysin -voimattomaksi. - -Hän tunsi myös, että Akselkin oli kiusaantunut, oli ollut jo -tullessaan. Ei silti että veli olisi sanonut vähintäkään -- hänen -oma läpikiusaantunut mielensä se vain vainusi salaisen haavan, jota -toinen piiloitti. Ja se lisäsi hänen omien liikaherkkien hermojensa -kärsimyksiä. - -Kun Aksel teki lähtöä, otti Torkild lakkinsa tullakseen mukaan asemalle -saakka. Rose saattoi heitä puutarhanveräjälle asti. Kun hän sanoi -hyvästiä, näki Torkild hänen silmiensä olevan jälleen täynnä kyyneliä. - -Torkild ja Aksel kävelivät metsäpolkua puhelematta. Valoisa kesäyö oli -aivan äänetön, lukuunottamatta ruisrääkän narskutusta niityllä metsän -laidassa ja koiran haukuntaa jossakin talossa kauempana maalla päin. - -"On aivan kauheata, kuinka se on koskenut häneen", sanoi Aksel -yhtäkkiä. Hänen äänessään oli jonkinlainen hillitty kiivaus, joka -aiheutti hämärää levottomuutta Torkildissa. - -"Niin, se on koskenut häneen kovasti. Itse asiahan oli jo kauhea -- -en ollut ikinä aavistanut sen olevan niin hirveää. Ei suinkaan voi -odottaakaan, että hän niin pian siitä toipuisi. Ja kun hän sitten -kulkee kotona ja luonnollisesti lakkaamatta tuntee tyhjyyden kaikkien -odotusten ja toivon jälkeen, jotka raukenivat tyhjiin --. Kyllä kai se -siitä vähän paranee, kunhan pääsemme joksikin aikaa pois täältä --." - -Aksel vetäisi henkeään terävään ja kiivaasti: - -"Oliko se sinulle aivan arvaamatonta, että siinä voisi käydä niin --?" - -Torkild seisahtui äkkiä. Hän katsoi veljeensä -- Akselin silmät -kipunoivat vihasta: - -"Tarkoitan, oliko sinulla oikeastaan oikeutta -- sinulla -- mennä -naimisiin terveen, viattoman nuoren tytön kanssa --" - -Torkild horjui kuin iskun saaneena. Silmänräpäyksen molemmat miehet -seisoivat ja tuijottivat toisiaan silmiin. Sitten Torkild löi takaisin --- löi veljeään nyrkillä kasvoihin. - -Aksel hoiperteli joitakin askelia takaperin. Hän teki liikkeen kuin -olisi aikonut syöksyä Torkildin kimppuun. Mutta hän pysähtyi. Ja he -seisoivat samoin kuin äsken ja tuijottivat toisiinsa. - -"-- En tiedä", sanoi Torkild vapisevin äänin, "-- _tarvitseeko_ minun -sanoa sinulle, ettet näyttäydy talossani enää --" - -Aksel ei vastannut mitään. Hän meni veljensä ohi ja lähti kulkemaan -tietä pitkin. Torkild jäi seisomaan samalle paikalle. Hän tunsi -äkkiä silmissään mustenevan, ja hänestä tuntui kuin sydän olisi -pullistunut suuhun. Kun hän tuli tajuihinsa, seisoi hän pitäen kiinni -puhelinpylväästä. Hänelle selveni, että hän oli ollut pyörtymäisillään. - -Se mahdollisuus, johon Aksel oli viitannut, oli todellakin kummitellut -hänen omassakin mielessään jonkun kerran näihin aikoihin. Mutta hänen -oli onnistunut pitää se jotakuinkin ulohtaalla. Sehän oli ehdottomasti -epätodennäköistä. Hän oli tutkituttanut itsensä arvossapidetyllä -spesialistilla jo vuosia sitten -- siinä kaukaisessa muinaisuudessa, -jolloin hän oli kihloissa Betzyn kanssa. Rauhoittaakseen omaatuntoaan -edes yhdessä tai toisessa suhteessa, missä se oli mahdollista. Ja hän -oli puhutellut lääkäriä jälleen ennen naimisiinmenoaan. - -Ja lapsi oli ollut täysiaikuinen ja varsin iso ja vankka. Ja kätilö -oli varoittanut häntä -- tosin liian myöhään -- että saattoi käydä -vaaralliseksi, enemmän lapselle kuin äidille, jollei lääkäriä -kutsuttaisi. Mutta niin kauan kuin Rose yleensä oli kyennyt jotakin -sanomaan, oli hän rukoillut, ettei tuotaisi tohtori Meyeriä. Ja -Torkildin oli niin vaikea tehdä vastoin hänen mieltään. Niin oli hän -tuhlannut aikaa telefonoimalla useammille Kristianian lääkäreille, -jotka eivät olleet tavattavissa, ennenkuin soitti Meyerille. - -Rosella oli ollut ankara vastenmielisyys sikäläistä lääkäriä kohtaan, -ja Torkild oli muuten jossakin määrin tullut samanlaisiin tunteisiin. -Aikaisemmin hän oli pitänyt hänestä melkoisesti -- he olivat -metsästystovereita ja heillä oli niin ollen yhteisiä harrastuksia. - -Nyt hän kuitenkin lähti seuraavana päivänä tohtorin luo. - -Mutta Meyer pudisti pontevasti päätään Torkildin pelokkaalle -kysymykselle. - -"Luonnollisesti. On vaikea mennä takaamaan, etteikö sellainen vanha -juttu voisi tehdä miehelle kepposta -- vielä niinkin monen vuoden -jälkeen kuin mistä tässä on kysymys. Mutta mikäli lääkärille on -mahdollista sanoa mitään varmaa, niin olette te päässyt onnellisesti, -_hyvin_ onnellisesti jutustanne, hyvä mies. _Se_ on ainakin varmaa, -ettei pojan kuolemalla ole mitään tekemistä sen asian kanssa. - -"-- Mutta seikka, josta teillä on syytä soimata itseänne -- ja jota en -halua säästää teitä kuulemasta suoraan, on se, että te suhtauduitte -aivan järjettömän arkaluontoisesti vaimonne -- tuota -- kainouteen -tai miksi sitä sanoisin -- sangen onneton päähänpisto, sitä vain en -ymmärrä, että hän jaksoi pitää siitä kiinni niin kauan -- hänen täytyy -olla hemmetin kovasisuinen, no, onhan hän kylläkin reipas, voimakas -nainen --. - -"Ja sentähden väitän todellakin, että se on hänen taholtaan vain -vikuroimista, kun hän kulkee noin ja _tahtoo_ olla niin epätoivoinen. -Herra Jumala, onhan sellainen luonnollisesti kipeää alussa, kun -lapsenvaatteet on pantava piiloon ja kehto nostettava ullakolle ja niin -edespäin. Mutta se on niitä suruja, jotka unohtuvat ajan mukana. Te -voitte nyt ilman tunnonvaivoja pitää huolta siitä, että se suru tulee -sammumaan --. - -"Ja te ette _saa_ sallia vaimonne kulkea hautoen kaipaustaan ja suruaan -ja sen sellaista. -- Te ette _saa_ antaa perään kaikille hänen -päähänpistoilleen, niinkuin olen nähnyt teidän tekevän. Sanon teille -suoraan, sekä lääkärinä että vanhana naineena miehenä -- ettei _saa_ -myöntyä kaikkiin naisväen päähänpistoihin, varsinkaan jos tekee sillä -heille jonkun palveluksen. Ei pidä _sietää_ liian paljon sitä lajia --. - -"Tehän olette, sikäli kuin lääkäri yleensä voi asiaa ratkaista, terve -ja voimakas mies itse -- kun vain pidätte vaarin noista viheliäisistä -hermoistanne. Siinä suhteessa teidän jukoliste täytyy jarruttaa -ajoissa, täytyy tosiaankin -- muuten käy hullusti. Minäpä otan ja -kirjoitan jotakin teille itsellenne --" - -Torkild istui ja selaili sillävälin Metsästyslehden numeroa, joka oli -pöydällä. Hän näki, että siinä oli Meyerin pieni kyhäys. Merkillistä, -että tuo sama mies kirjoitti noita viehättäviä, herkkiä kuvauksia -metsistä ja vainioilta --. - -"No niin." Meyer tuli ja läimäytti häntä olkapäälle. "Te olette liian -rakastunut vaimoonne, Christiansen. Se ei ole hyvä. Se ei hittovie -ole lainkaan hyvä avioliitossa. Luojankiitos ei suuri rakkaus ole -niin tavallinen avioliitossa kuin sukupuolitaudit. Me lääkärit näemme -yllinkyllin sitä surkeutta, jota ne aiheuttavat, jumalaparatkoon. Mutta -sittenkin sanon, että kun se suuri Eros esiintyy, niin eipä paljon -puutu, jukoliste, ettei se tuhoa yhtä paljon onnea ja terveyttä -- jos -tekin teette hermostuneita, mahdottomia jälkeläisiä --. - -"-- Meidät on nyt kerran luotu elämään maan päällä, ja siihen meidän on -mukauduttava --. - -"Katsokaa nyt ensinnäkin, että matkustatte tuntureille te molemmat. -Ja sittenkun hän on reilassa jälleen ja te myös -- ei ennen -kuitenkaan, muistakaa se -- niin toimittakaa hänelle se lapsi, koska -hän nyt välttämättä tahtoo sitä. Minä pidän hänestä sentakia -- ja -luonnollisesti on myönnettävä, että se on ankkuri -- vaikka joskus -näkyy kyllä, ettei sekään hittovie aina pidä -- nykyaikana --." - - * * * * * - -Torkild puri hampaansa yhteen mennessään takaisin konttoriinsa. Ei, -Rose _ei_ tulisi saamaan enää lasta, sen hän vakuutti, ei hänen -tietoisella suostumuksellaan ainakaan. Olihan sentään jonkinlainen -ylpeyden kipene hänelläkin, kaikesta huolimatta --. - -Mutta mitä tuo ajatus sisälsi -- se kaiken loppu, mitä se edellytti -- -sitä hän ei uskaltanut selvittää itselleen. - - - - -V. - - -Oli päätetty, että he matkustaisivat yhdessä johonkin -tunturisanatorioon lähestyvässä heinäkuussa. Mutta sitten kävikin -ilmi, että Torkildin oli mahdotonta saada vapautta silloin. Hän -esitti silloin Roselle, että tämä matkustaisi yksin sanatorioon ja -olisi siellä ne kuusi viikkoa, jotka vielä puuttuivat metsästysajan -alusta. Sitten Torkild tulisi noutamaan häntä ja he viettäisivät hänen -loma-aikansa sillä pienellä Foldalin karjatalolla, jossa hän ja Helsing -olivat olleet kaksi vuotta sitten. - -Torkild saattoi Rosea Lillehammeriin eräänä lauantai-iltapäivänä ja -palasi yksin kotiin sunnuntai-iltana. Torkild ymmärsi itsekin olevan -aivan varmaan parasta, että Rose sai olla yksinään ensin jonkun aikaa. -Mutta häntä peloitti tunnustaa huomanneensa, että Rose oli samaa mieltä. - -Kotona Torkild yhtenään pohti heidän keskinäistä suhdettaan. Aika -ajoin hän koetti kyllä riistäytyä irti noista ajatuksista. Silloin -hän oli taipuvainen myöntämään Meyerin olleen oikeassa: hän oli liian -rakastunut vaimoonsa -- ja se ei ollut hyvä. Mutta hänen rakkautensa -Roseen oli kerta kaikkiaan tullut hänen olemuksensa sisimmäksi ytimeksi. - -Jo lyhyenä kihlausaikanaan -- tietenkään hän ei ollut koskaan myöntänyt -itselleen silloin, ettei hän oikein uskonut ihmeeseen. Se on, hän juuri -uskoi siihen, hänhän kulki enimmäkseen siinä ihanassa ylimielisessä -tunnelmassa, joka seuraa uskon uhkayritystä. Mutta hänellä ei ollut -koskaan ollut sitä hiljaista tyyntä vakaumusta, että hänen onnensa -olisi itsestään selvä, luonnollinen, vailla jännitystä, koska siinä ei -ollut epäilystä. - -Jos niin olisi ollut, olisi tietysti kihlausaikakin kulunut hieman -toisin. Hän muisti kaikkia niitä kevätiltapäiviä, joina he olivat -yhdessä kulkeneet tässä talossa, josta oli tuleva heidän kotinsa -- -useimmiten ihan kahden. Tuota hilpeätä, onnellista puuhailua, joka -oli kuin leikkiä. Ja sitä hermostunutta kiihtymystä, jonka valtaan -hän joutui kulkiessaan siten yhdessä Rosen kanssa -- ja jota hän -kaikin voimin koetti salata Roselta. Yhden ainoan kerran hän antoi -itsensä ilmi -- eikä Rose ollut tehnyt vastarintaa, hän oli kietonut -käsivartensa Torkildin kaulaan, kun tämä kantoi hänet sohvalle, ja oli -koettanut hyväillä häntä kiihkeästi -- mutta Torkild huomasi, että nyt -teki Rose väkivaltaa itselleen salatakseen, mitä hän tunsi. Ja rajulla -ponnistuksella hän oli saanut takaisin itsehillintänsä, joka oli tullut -osaksi hänen luonnostaan hänen suhteessaan Roseen. - -Hän oli sanonut itselleen ja Roselle -- ei, niin ei heidän pitäisi -alkaa. Mutta jos he olisivat tulleet mieheksi ja vaimoksi siinä -kodissa, jota he parhaallaan yhdessä rakensivat itselleen, hetkellä, -josta vain he kaksi tiesivät -- se olisi kai ollut yhtä kaunista kuin -että he tulivat siksi myöhemmin kristianialaisessa hotellihuoneessa -vietettynä yönä -- käytyään poliisituomarin luona aamupäivällä ja -syötyään päivällistä Continentalissa todistajien, Lundin ja Helsingin, -seurassa. Jos he olisivat rakastaneet toisiaan. Itsehillintä oli tullut -hänen toiseksi luonnokseen -- sen oli määrännyt Rosen luonto; jos se -olisi muuttunut, olisi hänenkin luontonsa muuttunut. Mutta Rosen luonto -ei ollutkaan muuttunut. Sinä iltana, jolloin he seisoivat suudellen -toisiaan joululumen sataessa, olivat he kuiskanneet toisilleen: "Se on -rakkaus, joka on uutta --" - -Mutta nytpä olikin niin, että se, mikä oli uutta Rosen elämässä, ei -ollut rakkautta. Uutta oli se, että hän oli väsynyt rakkauteen -- -omaan umpimähkäiseen, esineettömään rakkauteensa, ja että hän tyytyi -Torkildin rakkauteen, sellaisena kuin hän sen tunsi, ja iloiseen -puuhailuun siinä talossa, jota hän tulisi kutsumaan omakseen. - -Torkild muisti heidän hääyönsä -- kun Rose makasi nukkuen hänen -käsivarrellaan ja hän tunsi hänen tasaisen, terveen hengityksensä -olkaansa vasten. Nyt oli Rose hänen -- ja hän tunsi mielessään -nöyryytystä ja häpeää ja pettymystä. Vaikka tiesikin, ettei voinut olla -toisin. Se oli uusi maailma nuorelle tytölle -- ja Rose, vaikka olikin -kaivannut sitä, ei ollut koskaan epäkainona ja uteliaana hiiviskellyt -sen rajamailla vakoilemassa ja nuuskimassa. Ja kun hän nyt oli eksynyt -siihen -- mutta sehän siinä juuri olikin, että Torkildista tuntui siltä -kuin Rose olisi eksynyt hänen syliinsä --. - -Mutta sitten oli ollut niin ihmeellisen ihanaa herätä Rosen vieressä. -Ja Rose oli ollut niin rakastettavan kaino ja niin vastustamattoman -viattomasti vakuutettu siitä, että nythän Torkildin täytyi olla -ehdottoman ja täysin onnellinen. Ja Torkild oli omastakin mielestään -ollut -- sinä Kööpenhaminassa vietettynä viikkona. Rose oli kaino ja -pidättyvä ja samalla kertaa niin lapsellisen ylpeä siitä, että saattoi -antaa Torkildille sen, mitä hän oli halannut kaikkina näinä vuosina --- ja Torkild oli nöyrä ja kiitollinen ja pelkäsi sanomattomasti -loukkaavansa tai peloittavansa häntä --. - -Sitten tuli se ihmeellinen yö Berliinissä -- heidän oikea hääyönsä. - -Jo ensi illasta lähtien oli tuntunut siltä kuin Rose suurkaupungin -kuohuvan elämän ja melun, sen valtavan ja kauneuttapuuttuvan suuruuden -vaikutuksen alaisena olisi liittynyt likeisemmin häneen. - -He olivat olleet siellä joitakin päiviä, kun heidän eräänä iltana -piti syödä illallista muutamassa suuressa, hienossa ravintolassa. -Rose oli saanut uuden silkkileningin, jotakin kirkkaan hopeanharmaata -ruusunvärisen alushameen päällä; hän seisoi vaatekaapin peilioven -edessä, ja Torkild suuteli hänen niskaansa ja olkapäitään sillävälin -kuin koetti saada selkoa siitä, mitkä kuuluivat yhteen alavuorin -ja silkkivuorin ja päällysleningin hakasista ja silmukoista ja -painonapeista ja lemmonlaitteista. Kunnes Rose äkkiä tyrkkäsi hänen -kasvonsa pois ja sanoi vilpittömän harmistuneella äänellä: "Uh, etkö -voi jättää tuota tuhmaa suutelemista ja joutua kerrankaan valmiiksi!" - -Heidän silmänsä kohtasivat toisensa peilissä. Ja silloin Rose kääntyi -ympäri ja kietaisi käsivartensa hänen kaulaansa nauraen pientä naurua, -joka oli hellä ja katuvainen ja kiusaantunut samalla haavaa: - -"Minun kenkäni, hyvä mies!" - -"Kengät --?" Niin, ne uudet kengät, jotka Rose oli ostanut Wertheimilta -aamupäivällä. Sillävälin kuin Torkild seisoi loruillen ja suudellen -ja kiinnittäen ja aukoen nappeja tulematta koskaan valmiiksi -- oli -Rose seisonut kuin hehkuvat rautakengät jalassa -- häneen koski niin -että hän olisi voinut ulvoa! Ja hän heittäytyi lähimpään nojatuoliin. -Torkild totesi, että hänen jalkansa olivat suoraan sanoen hyvän joukon -kenkiä suuremmat kaikin päin. - -Rosella ei ollut mitään muitakaan käytettäväksi sopivia. Silloin -Torkild keksi, että he tilaisivat illallisen samppanjoineen ja -kukkineen huoneeseensa. Seuraavana päivänä Rose saisi uudet kengät; -sitten he voisivat mennä kaupungille --. - -He tekivät kierroksen kaupungilla, Rose pitkässä kapassa ja järkevä -kenkäpari jalassa, sillävälin kuin heidän huoneessaan katettiin. He -kävelivät liki toisiaan painautuneina katuja pitkin, jotka olivat -pelkkää kiehuvaa valon ja melun myllerrystä -- korkealle heikosti -kuumottavaa kevättaivasta vasten kirjoitti näkymätön voima punaisella -ja valkoisella ja vihreällä tulella kaakaoiden ja savukkeiden ja -polkupyörien ja viinimerkkien nimiä, ja pyyhki ne taas pois --. - -Kun he palasivat huoneeseensa, oli siellä kaikki pimeää, -lukuunottamatta hohtavan valkoista pöytää kukkineen ja hopeineen ja -välkkyvine laseineen kahden punaverhoisen kynttilän alla. Sitten -he söivät yksinäisen juhla-ateriansa ja joivat samppanjaa. Rose -oli puettuna vaaleaan silkkileninkiinsä, jalassa vain ihonväriset -silkkisukat, ja Torkild frakkipukuun ja valkoiseen, minkä hän -tiesi pukevan itseään kaikkein parhaiten -- ja oli hurmaavaa olla -juhlapuvussa vain toisiaan varten --. - -Sinä yönä tuli Rosesta hänen rakastajattarensa -- hänen oma siunattu, -ihana, armas rakastajattarensa --. - - * * * * * - -Ja ensi aika heidän omassa kodissaan oli ollut onnellinen. Rose oli -ollut hänen omansa mielihalulla -- ja Torkild oli kuvitellut, että nyt -oli ihme tapahtunut ja hän omisti Rosen, koska tämä koko sielustaan -tahtoi olla hänen --. - -Toisinaan, oleksiessaan nyt yksin kotona, hän ajatteli, että se -oli ehkä ollut pelkkää sairaalloista kuvittelua, kun hänestä oli -tuntunut, että tuli päiviä, jolloin Rose oli ikäänkuin pitkien -matkojen päässä hänestä. Lienee ollut mahdottomuus se, mitä hän -vaati tahtoessaan tuntea aina ja ikuisesti, kaikissa ja kaikessa, -arkipäiväisimmässäkin keskustelussa, intohimottomimmassakin sanassa -ja katseessa, että he kaksi kuuluivat toisilleen. Hänellä oli tosin -yllinkyllin muistoja heidän yhdyselämästään, joiden olisi pitänyt -tehdä hänelle mahdottomaksi epäillä sitä, että Rose rakasti häntä. -Eikä hän epäillytkään, ettei Rose ollut rakastanut. Mutta oli niin -lukemattomia pieniä seikkoja, jotka jäätivät häneen pelon, että Rosen -rakkaus kaikkoisi hänestä jälleen. Oli hänen tietoisuutensa siitä, -että niin monet pienet satunnaisuudet olivat olleet johtamassa Rosea -hänen syliinsä. Ja oli hänen oma epäluottamuksensa itseensä, joka oli -syntynyt hänen vuosikausia ajaessaan takaa sitä, mikä aina jäi häneltä -saavuttamatta Roseen nähden. Nyt hän ei uskaltanut luottaa siihen, että -hän voisi pysyttää Rosen omanaan. -- Ja silloin hän kai oli jo tuomittu -menettämään hänet --. - -Rose kirjoitti hänelle kahden viikon kuluttua, ettei hän jaksanut olla -sanatoriossa kaikkien vieraiden ihmisten keskellä, jos ei Torkildilla -olisi mitään sitä vastaan, niin hän matkustaisi eräälle karjatalolle -Hovringeniin, jossa hän oli ollut ennen ja viihtynyt hyvin; siellä oli -paljon vähemmän ihmisiä ja maksu oli vain puolet. Torkild vastasi, -ettei Rosen pitänyt ajatella maksun suuruutta, mutta luonnollisesti hän -sai koettaa toista paikkaa, jollei kerran viihtynyt siellä missä oli --- kunhan hän vain lupaisi Torkildille olla varovainen, olla tekemättä -liian pitkiä kävelyretkiä ja niin edespäin. Lopetettuaan kirjeensä -rohkaistui hän vielä lisäämään joitakin sanoja siitä, kuinka hän -kaipasi häntä. - -Sitten muutti Rose Hovringeniin. -- He kirjoittivat enimmäkseen -verrattain lyhyitä ja kuivia kirjeitä toisilleen; ei edes Torkild -kirjoittanut varsinaisia rakkauskirjeitä Roselle. Mutta sitä mukaa kuin -aika kului, tapahtui yhä useammin, että kumpikin liitti joitakin pieniä -helliä ja nopeita lauseita kirjeensä loppuun. - --- Kun sitten Torkild elokuun lopulla tuli Hovringeniin noutamaan -vaimoaan, tapasi hän hänet terveempänä kuin oli uskaltanut toivoakaan, -ja Rose oli selvästi hyvin iloinen nähdessään hänet jälleen. Ja koska -he olivat nuoria ihmisiä ja mies ja vaimo, ja kumpikin vielä soimasi -enemmän itseään kuin toista siitä, ettei heidän avioliittonsa ollut -tullut niin onnelliseksi kuin he olivat uneksineet, niin heräsivät he -ensimmäisenä aamuna uudestisyntynein luottamuksin rakkauteensa. Ja he -viettivät kolme viikkoaan Berittjernin karjatalolla hiukan hillityssä -ja surunvoittoisessa, mutta hellässä ja sydämellisessä onnessa. - - - - -VI. - - -Eräänä päivänä päivällispöydässä sanoi Rose, joka oli ollut kaupungissa -aamupäivällä asioita toimittamassa: - -"Sehän on totta, minä tapasin Akselin aamupäivällä, kun olin Iriksessä -juomassa teetä --" - -Torkild ei vastannut mitään. - -"-- Minä kysyin minkä kumman tähden hän ei koskaan enää käy meillä, ja -silloin hän sanoi, että te olitte joutuneet riitaan --" ja kun Torkild -ei vieläkään vastannut: "Siitä sinä et ole koskaan maininnut minulle -sanaakaan." - -Torkild ei ollut saanut kerrotuksi vaimolleen siitä mitään, ja -senvuoksi hän oli vastannut välttelevästi, kun Rose viime kuukausina -silloin tällöin oli kysellyt lankoaan. Rose ei näyttänyt ajattelevan, -että asiassa piilisi mitään erikoista; kaikkeen sellaiseen nähden, -mihin hänellä ei ollut erikoista mielenkiintoa, ei Rose osoittanut -erikoisempaa huomiokykyä eikä muistia. Ja Torkildilla oli katkera -tunne, että asianlaita oli verrattain usein näin hänen omiin asioihinsa -nähden. - -"Ei, en ole tullut puhuneeksi siitä", sanoi Torkild lyhyeen. "Mutta -hyvä ystävä, mistä te sitten olette joutuneet vihoihin?" - -"Sitä minun ei ole niin helppo kertoa sinulle." - -Joka kerta kun Torkild ajatteli sitä, tunsi hän samaa voimakasta -katkeruutta, johon sekoittui samalla ikäänkuin häpeää veljen puolesta. -Hän oli vakuutettu siitä, ettei Aksel itse ollut uskonut mitä hän -vihjasi -- ja hän muisti sitä yötä, jolloin hän oli uskonut veljelleen -sen, mitä tämä käytti häntä vastaan -- näin. - -Rose katsoi huolestuneena miehensä ankariin kasvoihin ja kysyi -pelokkaasti: - -"Torkild! Mitä se on -- ei suinkaan Aksel ole -- tehnyt mitään?" - -"Tehnyt?" - -Rose hämmentyi. "Niin, tarkoitan -- hän sanoi -- taikka minä sain hänen -puheistaan sen käsityksen -- että hänellä oli suuria vaikeuksia -- -sellaisia taloudellisia --" - -"Oletko hullu!" sanoi Torkild kiivaasti. Aivan vaistomaisesti hän -ajatteli hetken verran Akselia vain veljenään. - -"Soisin mieluimmin, ettet kyselisi minulta mitään siitä", sanoi hän -lopettaakseen puheen tästä asiasta. - - * * * * * - -Jälkeenpäin häntä kadutti. Olisihan hän voinut sanoa esimerkiksi -että Aksel oli arvottomalla tavalla käyttänyt hyväkseen semmoista, -minkä Torkild kerran oli hänelle uskonut. -- Mutta silloin voisi Rose -ruveta miettimään, mitä se oli -- ajattelemaan yhtä ja toista, hyvin -mahdollisesti jotakin vanhaa tyttöjuttua esimerkiksi. Eihän hänen ollut -helppo tietää, mitä Rosen päähän pälkähtäisi luulla. -- Mutta nyt Rose -kukaties ajatteli, että he olivat joutuneet vihoihin jostakin, mikä -koski häntä. Ja tämä näytti Torkildista vaaralliselta. -- Hänen oma -levottomuutensa lisäsi hänen katkeruuttaan Akselia kohtaan. - -Hän toivoi, että olisi keksinyt jonkun selityksen. Mutta nyt ei hän -saanut mitään aihetta sellaisen esittämiseen. Hän tiesi, ettei Rose -koskaan enää ottaisi asiaa puheeksi. Eikä hän ottanutkaan. - - * * * * * - -Lokakuun alkupäivinä he saivat vieraakseen Rosen ruotsalaisen -ystävättären, neiti Stenbockin. - -Rose oli ollut kaupungissa häntä vastassa aamupäivällä, joten hän istui -arkihuoneessa, kun Torkild palasi konttorista kotiin päivälliselle. -Heti ensi hetkestä, kun Torkild näki hänet, oli hänellä se yllättävä -tunne, että jokin hänen sisällään kurottautui kaivaten tulokasta kohti. - -Hän näki, ettei neiti Stenbock ollut ehdottoman kaunis -- paitsi hänen -silmissään. Hän oli pitkä ja solakka, mutta litteärintaisessa ja -kapealanteisessa vartalossa oli sellaista nuorekkuutta, joka kyllä voi -somistaa naista -- tosin vain niin kauan kuin hän on ilmeisen nuori. Ja -Briten ei liene ollut kaukana kolmestakymmenestä. Hänen tukkansa oli -ihana, vaaleankeltainen ja aaltoileva, silmät siniset ja hipiä hieno, -mutta pitkät, kapeat kasvot hieman ulkonevine poskipäineen olivat -luisevahkot, ja suu oli punainen ja raikas, mutta ylähuuli ei oikein -peittänyt suuria valkoisia etuhampaita. Kaiken kaikkiaan oli hänen -ulkonäkönsä enemmän miellyttävä ja "tyylikäs" kuin kaunis. - -Torkild oli itse hieman hämmennyksissään siitä vaikutuksesta, jonka -Briten teki häneen. Kun hän sanoi Roselle pitävänsä neiti Stenbockia -miellyttävänä, tiesi hän hyvin, että se oli hyvin heikko ilmaisu -hänen tunteilleen. Tavallaan hän oli rakastunut -- tai oikeammin -sanoen viehättynyt Briteniin. Viehätys oli täysin platoonista laatua, -ja hän tiesi, ettei se todellisuudessa vaikuttanut vähääkään hänen -tunteisiinsa Rosea kohtaan, hänen rakkautensa Roseen oli yhtä kiihkeä -ja kipeä ja huolekas. Mutta tuntui kuin hän väliaikaisesti olisi -vapautunut sen ikeestä ollessaan kahdenkesken Briten Stenbockin kanssa, -ja kaikki hänessä vielä säilynyt elämänrohkeus ja itsetunto värisivät -vastakaiuksi, kun hän käveli Britenin kanssa ja kuunteli hänen -kirkasta, kaunista ääntään. - -Hän kaipasi Briteniä aina ollessaan poissa hänen luotaan. Ja -samalla hän tunsi mielessään hieman rauhattomuutta siitä, että -kykeni sellaiseen tunteeseen, joka ikäänkuin oli rinnakkainen hänen -vainioonsa kohdistuvien tunteiden kanssa. Häntä peloitti hiukan -ajatellessa Britenin poismatkustamista -- sekä siitä syystä, että hän -tiesi tulevansa kaipaamaan häntä, että myös siksi, että hän pelkäsi -moraalista kohmeloa jäädessään jälleen kahden kesken Rosen kanssa. - -Rose ei näyttänyt aavistavan tästä mitään. Hän oli vilpittömän iloinen -ystävättärensä vierailusta ja siitä, että tämä sopi niin hyvin -Torkildin kanssa. - - * * * * * - -Eräänä lauantai-iltapäivänä oli Torkild ollut kaupungissa jossakin -liikeneuvottelussa ja palasi sieltä yöjunalla. Kotonaan hän tapasi -Rosen ja Briten Stenbockin Mary Liedin seurassa, joka oli pistäytynyt -iltapäivällä kahville. Nyt he olivat illallisen jälkiruoassa; he -istuivat arkihuoneen pöydän ääressä, jolla oli hillovehkeitä ja kaakkua -ja viiniä, ja ilma oli sakeana tupakansavusta. - -Rose nouti lautasen ja lasin Torkildille, ja tämä istuutui Rosen ja -rouva Liedin väliin, joka heti kääntyi häneen päin selittävästi: - -"Me istumme juuri keskustelemassa rakkaudesta. Ettekö te voi sanoa -meille, mitä mieltä olette siitä asiasta, Christiansen?" - -Torkild etsi aivoistaan jotakin mukiinmenevää sukkeluutta, mutta ei -löytänyt, joten hänen täytyi tyytyä sanomaan: - -"Jaa, ei ole tosiaankaan niin yksinkertaista vastata sellaiseen näin -päätäpahkaa --" - -"No siinä te totta totisesti olette oikeassa. Sillä juuri samaa mieltä -minäkin olen, nimittäin ettei probleemia _voida_ niin vain ratkaista. -Sillä avioliittohon _on_ kerrassaan mahdoton laitos, mutta sehän _on_ -välttämätön paha toistaiseksi -- lasten tähden nimittäin, kunnes saamme -yhteiskunnan, joka on kunnollisesti järjestetty, siten että ne voidaan -turvallisesti jättää sen huollettaviksi --" - -"Kuinka tulisi yhteiskunnan olla järjestetty, jotta sinä voisit -turvallisin mielin luovuttaa sille lapsesi?" kysyi Rose. - -"Niin, tarkoitan että _tietysti_ tulisi jokaisella äidillä olla oikeus, -aina ja kaikissa olosuhteissa, pitää lapsensa luonaan, jos hän tuntee -niiden kasvattamisen kutsumuksekseen. Ja jos hän valitsee uhrautumisen -sille työlle, joka tosiaan on yhteiskunnallisesti tärkein maailmassa, -niin on kaiketi vain oikeudenmukaista, että yhteiskunta palkitsee häntä -siitä. Mutta niille lapsille, joiden äidit tuntevat itsensä siihen -soveltumattomiksi ja joilla ehkä on taipumuksia toisiin suuntiin, -pitäisi olla laitoksia, joihin he saisivat lähettää lapsensa heti kun -ne ovat vieroitetut, paikkoja, joiden johdossa olisi erikoiskasvatuksen -saaneita naisia ja joissa lapsille olisi taattu mahdollisimman hyvä -hoito. Mutta tietysti tulisi olla kansalaisvelvollisuus, että jokainen -äiti imettää lapsensa itse ja että hän siitä saa korvauksen valtiolta ---" - -"Entä isät?" kysyi Torkild. "Eikö heillä tulisi olla mitään oikeuksia --- tai velvollisuuksia vähimmässäkään määrässä?" - -"Ehdottomasti ei. Ei kerrassaan minkäänlaisia yksityiseen lapseen -nähden, jonka he ovat tuottaneet maailmaan. Sukuun nähden se, -etteivät he saa tulla isiksi, jolleivät ole ehdottomasti terveitä -ja täysikuntoisia. Ja lasten kasvatuksen avustaminen -- mutta -se tapahtuisi verotuksen yhteydessä. _Sen_ on nimittäin tultava -tulevaisuuden naisasian päämääräksi, että lapset ovat äidin ehdotonta -omaisuutta, jonka hoidosta hän on vastuuvelvollinen vain yhteiskunnalle ---" - -"Toisinaan tapahtuu, että lapset tulevat isäänsä ja asettavat hänet -etusijalle äidin rinnalla", huomautti Torkild. - -"Tietysti en tarkoitakaan, ettei miehellä saisi olla tilaisuutta tulla -tuntemaan lasta, jonka isä hän on. Mikäli äiti katsoo hänet soveliaaksi -auttamaan häntä lapsen kasvatuksessa ja kyllin arvokkaaksi siihen --" - -"Eihän kai pitäisi mennä saamaan lapsiakaan sellaisen arvottoman -kanssa", sanoi Briten ivallisesti. - -Hän istui juuri Torkildia vastapäätä, ja tämä katsahti häneen. -Suoraselkäisenä ja vaaleana, silmät mustina lampunvalossa, ylähuuli -halveksivassa kaarteessa terveiden valkoisten hampaiden yllä hän siinä -istui, ainoana naimattomana naisena seurassa. - -Ja rouva Lied hymyili hänelle tuota sanomattoman ylemmyyden hymyä, -joka kokeneilla naisilla on aina tarjottavana niille, jotka vielä ovat -tahrattomia: - -"-- Aber ach, aber ach, die Menschen sind so schwach --. Ja eikähän -ole aina niin helppoa etukäteen tietää, minkä arvoinen mies on. Tehän -kannatatte itse vapaata rakkautta, neiti Stenbock, niinhän sanoitte --" - -"En juuri sillä tavalla." Hiljemmin, ikäänkuin tunnustuksen tavoin, hän -jatkoi: "Jos minä joskus tahtoisin kuulua miehelle, niin täytyisi sen -olla sellainen, jota kohtaan minä tuntisin ihan rajatonta luottamusta --- niin suurta kunnioitusta. Ja silloin minun mielestäni tuo kihlaus- -ja vihkimäpuuha on tarpeetonta --" - -Torkild katsoi häneen. Tuo ylpeä punainen suu ei ollut -koskaan suudellut -- ja Torkild tiesi, että hän menisi hautaan -suutelemattomana, yhdenkään miehen keveimmänkään hyväilyn -koskemattomana, mieluummin kuin sallisi itselleen tapahtua jotakin, -mikä voisi riistää rahdunkaan hänen kunnioituksestaan elämää kohtaan. - -"Oi herra nähköön, Briten", sanoi Rose, ja hänen äänensä kuulosti -väsyneeltä ja katkeralta. "Ei ole varmaa, että kunnioitus voi säilyä, -kun on eletty yhdessä joku aika. Vaikka olisi alussa ollut kuinka -rajaton luottamus toisiinsa." - -"Silloin olisi kai parempi", sanoi Briten hiljaa, "ettei oltaisi -naimisissa, vaan voitaisiin erota toisistaan -- ei riitelyllä eikä -rumilla kohtauksilla eikä syrjäisten sekaantumisella. Silloin pitäisi -erota yhteisessä myötätunnossa ja surussa --" - -"Minä luulen, että tulos on sama, oltiinpa naimisissa tai ei." -Rosekin hymyili ivallisesti. Mutta Torkild näki, missä suhteessa -Rosen hymy erosi Britenin hymystä. Rose luki itsensäkin tuon hymynsä -sisältöpiiriin. Toinen halveksi sitä, mitä ei ymmärtänyt, toinen -ymmärsi täydelleen ja halveksi. - -"Ei ole lainkaan varmaa, haluaako aina erota toisistaan sittenkään, -vaikka kunnioitus olisikin mennyt", sanoi Rose äskeiseen sävyyn. -"Vaikka riiteleekin ja niin edespäin -- päivän mittaan. On jotakin, -jota kutsutaan tottumukseksi. Eikä ihmisellä ole enää niin hirmuista -kunnioitusta itseäänkään kohtaan --. Ja silloin on se, että ollaan -naimisissa, ainakin jonkinlainen veruke, jonka taakse voi piiloutua -itseltään --" - -Torkildista tuntui kuin Rose olisi riisunut hänet alasti. Että hän -voikin, ajatteli hän tuskissaan. Hän ei uskaltanut katsoa Briteniin, -mutta hän kuvitteli tietävänsä, miten tämä nyt istui ja katsoi -alas. Ja hän tiesi äkkiä, mihin hän Britenissä oli rakastunut. -Tuollainen kuin hän oli nyt, noin kuin hän ajatteli ja puhui -ylpeässä ja taistelukelpoisessa neitsyydessään, korkealle viritetyin -vaatimuksin koko maailmaan ja itseensä nähden, sellainen oli Torkildin -rakastettukin ollut, ennenkuin joutui hänen käsiinsä ja hän itse -masensi hänet. Noin oli Rosekin seissyt koko sielu umpulla -- eikä -mitään ollut puhjennut kukkaan hänen, Torkildin, luona, kuihtunut -vain --. - -Mutta kun Torkild vihdoin uskalsi nostaa katseensa, istui Briten -äskeinen ilme yhä koskemattomana kasvoillaan. Kaikki, mitä oli -sanottu, oli mennyt tuon nuoren tytön ohi, koska se tuli sellaiselta -elämänkulmalta, jonka kanssa hän ei voinut ajatellakaan tulevansa -milloinkaan kosketuksiin. - -Mary Liediä ei Torkild lainkaan ajatellut; tiedottomasti hän jätti -tämän huomioonottamatta, koska hän tiedottomasti ymmärsi, ettei tämä -koskaan kuunnellut mitä muut sanoivat, muuta kuin päästäkseen itse -puhumaan. - -"Sehän olisi itse asiassa yhtä paljon miehen omaksi eduksi kuin -naisenkin", pitkitti rouva Lied. "Sillä sitenhän hän pääsisi tuosta -uskollisuuden vaatimuksesta, joka totisesti on koko miehen luontoa -vastaan. Sillä ette kai voine kieltää, että mies on luonnostaan -moniavioisuuteen taipuvainen. Vai voitteko? -- Kuuletko, Rose, ei -edes sinun miehesikään voi kieltää, ettei miesväki luonnostaan ole -taipuvainen tyytymään _yhteen_ vaimoon --." - -"Tyytymään", sanoi Torkild vastenmielisesti. "Eiköhän liene pikemmin -niin, että tyytyy useampiin, kun ei voi saada yhtä --" - -"Uh. Että viitsittekin vatkuttaa tuota vanhaa fraasia, jolla olette -koettanut narrata meitä aina siitä asti kuin Aatami oli vastanainut. Oh -ei, ukkeli, kyllä se tulee siitä, että te tahdotte saada enemmän lystiä -kuin mitä yksi nainen voi teille antaa --." - -"Tai ettei tahdota panna kaikkea yhden kortin varaan", sanoi Torkild -hymyillen hiukan. "Niinmuodoin pitäisi itsesäilytysvietin kehoittaa -miestä pitämään kiinni polygamisista vaistoistaan --." - -"Ei -- mies ei _voi_ rakastaa", sanoi Mary Lied huoaten hirvittävän -syvään. "Ehkä _yksi_ tuhannesta voi." - -Taivaan nimessä, ajatteli Torkild -- aikooko hän istua täällä koko yön. - -Hän oli jo tarjoutumaisillaan saattamaan rouva Liedin kotiin, kun Lied -tuli noutamaan vaimoaan. Sitten täytyi Liedille vielä tarjota grogi, ja -kello oli melkein kolme ennenkuin he lähtivät. - -Rosen ja Britenin kootessa laseja ja lautasia ja viedessä niitä pois -joutuivat Torkild ja Briten olemaan huoneessa hetkisen kahden kesken. - -"Pidättekö rouva Liedistä?" kysyi Briten. - -Torkild hymyili vähän eikä vastannut. Hän seisoi tuolinselustaan -nojaten ja katsoi tyttöön. Jokin tunne pakotti häntä puolittain vastoin -tahtoaan koettamaan ottaa selvää, oliko Briten ymmärtänyt jotakin -- -tai kuinka paljon hän oli ymmärtänyt. - -"Onko Rose teidän mielestänne paljon muuttunut?" kysyi hän äkkiä. - -"Siitähän on melko kauan kun näin hänet viimeksi", sanoi Briten. -"Että ystävät muuttuvat, kun he tulevat naimisiin, siihenhän on -tottunut." Hän oli hetkisen vaiti. "Kyllä hän on surrut pikku poikaansa -kauheasti", lisäsi hän hiljemmin. - - * * * * * - -"Kyllä hän on surrut pikku poikaansa kauheasti", ajatteli Torkild -tultuaan makuuhuoneeseen, joka oli hänellä yhteisenä Rosen kanssa tähän -aikaan; Briten oli saanut käytävän toisella puolen olevan Torkildin -huoneen, jota tämä muuten oli käyttänyt Rosen lapsivuoteen jälkeen. -Torkild ajatteli, mahtoikohan se olla tarkoitettu Rosen puolustukseksi --- puolustukseksi sen johdosta, mitä Briten ehkä oli huomannut. -Olikohan Rose puhunut Britenin kanssa avioliitostaan? Torkildin mieleen -ei ollut koskaan ennen johtunut, että Rose voisi uskoa jotakin jollekin -heidän suhteestaan. Hän tunsi äkillistä tuskallista epävarmuutta -- -eikö heidän yhteinen kotinsa ollutkaan suljettu syrjäisiltä, oliko -vieraita silmiä, jotka saivat kurkistella häntä hänen tietämättään? Se -tuntui niin uskomattomalta -- niin peräti Rosen vastaiselta --. Mutta -eihän hän tiennyt Rosesta enää mitään -- ei mitään varmaa, paitsi että -hänet oli vedetty alas --. - -Rose tuli sisään, eivätkä he pitkään aikaan puhuneet mitään -riisuutuessaan. Torkild makasi jo sängyssään, ja Rose, joka istui -palmikoimassa tukkaansa yöksi, katsoi häneen pukeutumispeilistä: - -"Onko sinulla ollut jotakin ikävää kaupungissa? Sinä et varmasti ole -hyvällä tuulella tänä iltana --." - -"Ei suinkaan. Minä olen vain väsynyt. -- Luulin, ettei se ihminen -koskaan lähtisi --." - -"Ihan niin, Mary istuu aina niin iankaikkisen kauan." - -Rose oli saanut palmikot valmiiksi ja heitti ne olkapäidensä taakse. -Hän järjesti pukeutumispöydän, riisuutui pannen jokaisen vaatekappaleen -kauniisti kokoon, tuli paitasillaan ottamaan yöpaitansa, veti sen -ylleen ja päästi paidan yltään sen alla. Sitten hän sytytti yöpöydän -kynttilän ja sammutti lampun, mutta jäi vielä hiukan kävelemään ja -järjestelemään -- siirsi pari kukkaa ikkunasta lattialle ja nosti ylös -Torkildin liivit, jotka olivat valahtaneet alas tuolilta: - -"Torkild -- tuo on porsasmainen tapa, että sinä aina jätät kellosi -liivintaskuun yöksi! Ja aina sinä unohdat sen vetämättä --" - -Rose teki sen ja koetti, oliko hän itse vetänyt omansa. - -"Tuntuuko sinusta", kysyi Torkild äkkiä, "että se aika, jonka olemme -olleet naimisissa, on vähentänyt niin kauheasti kunnioitustasi minua -kohtaan --." - -Rose käännähti kiivaasti: - -"Kuinka sinun päähäsi pälkähtää --! Et suinkaan voi ajatella, että -minä istuisin ja puhuisin sillä tavalla.-- itsestäni ja sinusta!" -Hän oli vaiti hetken. "Tämä käy jo totisesti ihan sietämättömäksi, -kun sinä olet tullut tuollaiseksi! Sinähän suorastaan hakemalla haet -persoonallisia viittauksia ja itseesi kohdistettuja loukkauksia ihan -kaikesta, mitä minä sanon tai teen --." - -"Teenkö niin?" sanoi Torkild hiljaa. - -"Teet kyllä. Ehkä et tiedä sitä itse. Mutta minä uskallan tuskin -puhuakaan -- minun täytyy punnita joka sana, minkä sanon, ettei siinä -vain ole mitään, jonka sinä voisit väärinkäsittää tai josta sinä voisit -löytää vihamielisyyttä itseäsi kohtaan --." - -Hän laskeutui sänkyyn, mutta jätti kynttilän palamaan. - -"Anteeksi, Rose", kuiskasi Torkild etsien kädellään Rosen kättä. Rose -antoi hänen pitää sitä tuokion verran, sitten hän veti sen lempeästi -pois. - -"Sinä teet meidän elämämme niin vaikeaksi tällä tavoin, Torkild", sanoi -hän lempeästi nuhdellen. "Sinä et saa olla sellainen. Eihän sillä -tavalla voi kukaan ihminen selviytyä elämästä, jos olisi ruvettava niin -arkatuntoiseksi kuin sinä --." - -"Se tulee siitä, että minä pidän niin rajattomasti sinusta --." - -"Niin niin, senhän kyllä tiedän." Rose siirtyi hänen lähelleen ja pisti -käsivartensa hänen niskansa alle. Ja kun Torkild painoi kasvonsa hänen -poveaan vasten, alkoi Rose hyväillä häntä pienin, herkin hivelyin. - -"Etkö voisi olla vähän tasamielisempi -- vaikka pidätkin minusta? Onko -sinun annettava tuollaisten pikkuseikkojen panna meiltä kaikki pilalle. -Torkild, elämähän tulee niin mahdottoman vaikeaksi, jos sinä pidät niin -kauhean suurta lukua jokaisesta pikkuseikasta --." - -Torkild ajatteli, että eipä heidän välillään ollutkaan mitään, mikä -hänelle olisi ollut pikkuseikkoja. Mutta hän tunsi Rosen pehmeän, -lämpimän rinnan poskeaan vasten ohuen yöpaidan alta, ja Rose painoi -pieniä lempeitä suudelmia hänen hiuksilleen. Ja surumielisen alistuvana -Torkild ajatteli, että Rose on oikeassa. Minä itse se epäilyksilläni -revin rikki. Minun pitäisi uskoa hänen hyväilyjänsä eikä mitään -muuta --. - -"Sinä rakas, rakas", kuiskasi Torkild. Rose kohottautui hiukan toiselle -kyynärpäälleen ja katsoi häntä kasvoihin: - -"Oi noita sinun surullisia silmiäsi --." - -Hän suuteli niitä. Mutta Torkild kylmeni samassa. Tuohan on jossakin -kirjassa, ajatteli hän. Hän on lukenut sen jostakin -- missä hitossa -se nyt onkaan --. Mutta kun hän tahtoi vetäytyä pois, piti Rose häntä -kiinni ja hyväili häntä edelleen samalla lempeällä, lohduttavalla -tavalla -- kunnes Torkild vastasi hänen suudelmiinsa ja veti hänet -likelleen. - -Rose nukkui hänen syliinsä, mutta hän jäi makaamaan kauan valveilla. -Ja kaikki illan vaikutelmat sulautuivat yhteen kiduttavaksi surun ja -ikävän tunteeksi --. - - - - -VII. - - -Torkild ajatteli itsekin toisin ajoin, että tuo oli sairaalloista -herkkätuntoisuutta, jolle hänen ei pitäisi antaa myöten. Aika ajoin -tuli kyllä hetkiä, jolloin hänestä tuntui, että oli suurimmaksi osaksi -kuvittelua, kun hän arveli heidän väliensä olevan niin huonolla -kannalla. Heidän yhdyselämänsä ei ollut tullut sellaiseksi kuin hän -oli ajatellut, koska hän oli kuvitellut mielessään, että he molemmat -tuntisivat toistensa alinomaisesta läsnäolosta samanlaista tunnetta -kuin rouva Wegner oli näyttänyt tuntevan aina kun hänen lapsensa -oli hänen lähellään -- että heidän kodissaan vallitsisi ikuinen -pyhäpäivätunnelma. -- Mutta eihän hän kylläkään ollut koskaan nähnyt -sellaista avioliittoa. Parhaasta päästä hän oli nähnyt sellaista, -että avioliitossa kaksi ihmistä loukkasivat toisiaan ja sietivät -loukkauksia sellaisella tavalla, ettei olisi tullut kysymykseenkään -tervehtiä jälkeenpäin kadulla henkilöä, jonka kanssa oli ollut -sellaisia kohtauksia, jos tämä olisi ollut jokin muu kuin oma -vuodetoveri. Myrkyllisiä sanoja, häpeällistä epäluuloa, sivistymätöntä -ja epäkohteliasta käytöstä, häikäilemätöntä itsekkyyttä saattoi kaksi -ihmistä tarjota toisilleen -- ja riistettyään kumpikin toiseltaan -kunnian riekaleetkin he menivät yhdessä vuoteeseen ja siittivät lapsia. - --- Hehän olivat tuskin vaihtaneet harkitsematonta sanaa, Rose ja hän. -Silloinkaan, kun he olivat sanoneet toisilleen karvaita asioita, -eivät he koskaan olleet syrjäyttäneet tavallista kohteliaisuutta. Ja -oikeastaan eivät he olleetkaan usein joutuneet vaihtamaan katkeria -sanoja. Jos heidän elämänsä oli tullut harmaaksi ja arkipäiväiseksi, -niin oli se ainakin hiljaista ja rauhallista arkipäiväisyyttä. - - * * * * * - -Marraskuu tuli harvinaisen kaunis sinä vuonna. Aamulla, kun Torkild -meni konttoriin, oli metsä harmaana huurteesta, ja aurinko nousi -pakkas-usvan keskeltä. Päivemmällä tavallisesti selkeni, koviksi -jäätyneet tiet kävivät mustiksi, ja päivänpaisteessa huurre suli -ja tippui ja kimalteli ilmavissa lehdoissa, missä puut ja pensaat -riiputtivat oksissaan viimeisiä kuihtuneita keltaisia lehtiään ja -tulipunaisia marjoja ja kiulukoita. Mutta auringonlaskun jälkeen -pakasti, ja usva laskeutui ohuen valkoisen savun tavoin jokialanteen -ylle. Kun hän iltapäivällä tuli kotiin pimeänhämärässä, sojotti valo -keittiön ja ruokasalin ikkunoista paksujen keltaisten parrujen lailla -pakkas-usvassa. - -Rose ei enää tullut eteiseen häntä vastaan, mutta hän huusi hyvänillan -keittiöstä. Oli lämmintä ja valoisaa kauniissa huoneissa, missä Rosen -chrysantemumit kukkivat ikkunalaudoilla, valkoisina ja vaaleanpunaisina -ja keltaisina. Ja kun Rose tuli sisään, tervehti hän tavallisesti -Torkildia iloisesti ja hilpeästi ja ilmoitti, että tänään hän saisi -jotakin hirmuisen hyvää. Hän oli melkein lapsellisen ylpeä ruoastaan; -todellisuudessa hänestä oli tullutkin tavattoman näppärä ja innokas -emäntä. - -Kuitenkin vaikutti Torkildiin hieman apeuttavasti se, että Rose oli -aina niin kiinni taloudenhoidossa. Päivällisen jälkeen hän kyllä -tavallisesti pyysi Torkildia soittamaan vähän, mutta ei aikaakaan, -kun hän pujahtikin kesken soiton keittiöön. Hän keitti säilykkeitä ja -hilloja ja mehuja mittakaavassa, joka ei ollut missään suhteessa talon -suuruuteen, hän leipoi kakkuja, joista hän itse söi vähän ja Torkild ei -yhtään, ne menivät palvelijalle ja Liedin lapsille, jotka pistäysivät -heillä tuon tuostakin. Ja sitten hän lähetti koko joukon lähiseudun -sairaille ja köyhille. -- Jos hän jonkun kerran ihmeeksi jäikin -Torkildin luo koko iltapäiväksi, istui hän käsityön ääressä tai parsi -ja paikkasi -- oli kuin ei hän olisi jaksanut olla jouten hetkeäkään -- -ja Torkildiin se teki sen vaikutuksen kuin olisi hänen herkeämättömän -uutteruutensa tarkoituksena ollut syvän tyytymättömyyden turruttaminen. - -Ja silloin tällöin oli kuin Rose itsekin olisi väsynyt ja kyllästynyt -omaan uurastukseensa. -- Sitten tuli Torkild eräänä päivänä kotiin -saaden tavanmukaisen vastaanottotervehdyksen, että tänään saataisiin -niin hirmuisen hyvä päivällinen. Oli ranskalaista persiljalientä ja -vihannestäytteistä lihavanukasta. Torkild kehui ruokaa minkä jaksoi ja -otti toistamiseen vanukasta: - -"Tämä on aivan erinomaista, se minun täytyy sanoa -- sinä olet tullut -uskomattoman näppäräksi laittamaan ruokaa --" - -"Minua ilahduttaa, että olet sitä mieltä", sanoi Rose, mutta ei -erikoisen rakastettavaan sävyyn. Ja hetken perästä tulla tuiskahti: - -"Ja sinä olet tullut myös uskomattomaksi herkkusuuksi --" - -Torkild tunsi epämieluisaa hämmästystä. Mutta hän päätti säilyttää -sovun, minkä vuoksi hän sanoi vain hyvin rauhallisesti: - -"Enpä tiedä? Luonnollisesti minusta on mieluista elää hyvin. Ja sinähän -pidät huolen siitä, että teenkin niin --" - -"Minä teen kai parhaani -- koska se nyt kerran on tullut työkseni. -Onneksi minulla on siihen harrastustakin. Mutta silti saattaa minua -kyllä hiukan harmittaa väliin, kun sinä istut ja syödä popsit niinkuin -ei mikään muu maailmassa kiinnittäisi mieltäsi kuin ruoka --" - -Rose istui katsoen häneen taisteluvalmiina. Mutta Torkild ei vastannut -mitään, söi loppuun, kiitti ruoasta ja meni arkihuoneeseen. Sitten tuli -Rose perässä, kaatoi kahvin ja ojensi Torkildille kupin. Äkkiä hän meni -ja istahti Torkildin tuolin käsinojalle, otti hänen kasvonsa ja käänsi -ne itseensä päin: - -"Anteeksi, Torkild. Olin häijy sinulle äsken -- suoraan sanoen häijy." - -Torkild katsoi häneen. - -"Minä kadun sitä", sanoi Rose. - -Torkild veti hänet syliinsä. - -"Mikä sinun sitten oikein oli", kysyi hän hiljaa. - -No niin. Palvelija oli pessyt hänen kaitaliinansa, sen vihreällä -kirjaillun, ja jättänyt sen sitten makaamaan huuhteluveteen, joten nyt -oli kaikki väri levinnyt. Vaikka hän tietysti oli sanonut Agnekselle -sata kertaa, ettei pitäisi koskaan jättää värillisiä vaatteita virumaan -veteen --. - -Torkild naurahti: - -"Paras kaikesta on se, etten minä voi sietää lihavanukasta. Tämä oli -luonnollisesti lajissaan erinomaista -- mutta minä en nyt kerta pidä -etukäteen pureksitusta ruoasta --" - -Rose istui hänen sylissään, lauhkeana ja kilttinä kuin pikku tyttö, -joka on ollut häijy ja saanut anteeksiannon. Äkkiä hän virkkoi: - -"Torkild -- jospa soittaisit ja kysyisit -- ehkä voisimme vielä saada -pääsyliput --. Minä kadun, kun sanoin eilen, etten halunnut mennä. Me -_voimme_ ehtiä, jos pidämme kiirettä --" - -Se oli konsertti, johon Torkildin oli tehnyt mieli, mutta Rose ei ollut -halunnut lähteä -- eikä Torkild tuntunut viitsivän mennä yksin. Kävi -ilmi, että hän vielä voi saada pääsyliput ja he juoksivat pukeutumaan -kiireesti. - -Kaikkityynnihän on pelkkää tyhjänpäiväisyyttä, ajatteli Torkild -ajaessaan partaansa huoneessaan. Typerää muistella sitä sen enempää. -Rose oli ollut harmissaan rakkaan kaitaliinansa vuoksi, pikku raukka, -ja hänen täytyi kai purkaa se jollekin. Sellaiseen saa mukautua, kun -on naimisissa -- ja hän, Torkild, oli hölmö, kun otti pahastuakseen -pelkästä tyhjänpäiväisyydestä, muutamasta ärtyneestä pikku sanasta --. - -Rose tuli hänen luokseen vaaleanharmaassa ja punaisessa silkkipuvussaan -pyytäen häntä napittamaan sen: - -"Minulla ei ole koskaan ollut yhtään pukua, josta olisin pitänyt -niinkuin tästä -- on niin hauskaa, kun sinäkin pidät siitä", sanoi hän -ja suuteli Torkildia kiitokseksi, kun tämä oli suoriutunut hakasista. - -Torkild oli hurmautunut italialaiseen naispianistiin, ja konsertin -jälkeen he söivät illallista kaupungissa ja palasivat kotiin autolla. -Ja niin seurasi jälleen aika, jolloin oli kuin vanhojen päivien hyvän -toveruuden heijastus heidän yhdyselämänsä yllä --. - - * * * * * - -Tänä jouluna he yksimielisesti päättivät matkustaa pois kotoa, he -menivät erääseen Gudbrandinlaakson sanatorioon Rose ei voinut helposti -solmia tuttavuuksia, joten he pysyttäytyivät enimmäkseen itsekseen, -tekivät pitkiä hiihtoretkiä kahden, tanssivat toistensa kanssa iltaisin -ja tulivat samaan johtopäätökseen kuin sanatoriovieraatkin, että he -oikeastaan olivat sangen onnellisia. - -Että he niin suuressa määrin tulivat turvautuneeksi toistensa seuraan, -saattoi kyllä olla sekä hyvä että päinvastoin Joka kerta kun he olivat -olleet muiden ihmisten seurassa tunsivat he, kuinka he sittenkin -kuuluivat toisilleen, juuri he kaksi. Mutta se, etteivät he koskaan -tavanneet ketään, jonka kanssa he olisivat erikoisemmin välittäneet -seurustella, ja istuivat aina kahden omassa huoneessaan, vaikutti sen, -että heillä usein oli sangen vähän puhumista. Kirjat, sanomalehdet, -puutarha ja talo eivät riittäneet täyttämään päivien loppumatonta -jonoa, jota keskeyttivät ainoastaan Torkildin metsästysretket. Ja -kaikkina pitkinä tunteina, jotka he viettivät yhdessä vaiti ollen, he -ajattelivat molemmat samaa -- että eihän kai tarvinnut olla niin. Kaksi -toistaan rakastavaa ei kai koskaan kyllästy olemaan yhdessä --. - -He matkustivat silloin tällöin kaupunkiin käydäkseen teatterissa tai -konsertissa. Mutta heillä ei siellä ollut juuri ketään tuttavia. Lund -ja Helsing kävivät heillä joskus aniharvoin, mutta heillähän oli -edelleen majansa, jossa he viettivät enimmät vapaa-aikansa, ja se oli -kokonaan toisella suunnalla. Muuten he eivät sanottavasti seurustelleet -muiden kuin insinööri Liedin perheen kanssa. Rose oli alinomaa yhdessä -rouvan kanssa -- ei silti, että hän olisi tästä pitänyt, mutta -Mary viljeli tuttavuutta innokkaasti, koska Rose antoi hänen puhua -yhtämittaa eikä itse puhunut paljon ollenkaan --. - - * * * * * - -Eräänä iltana lopputalvella, kun Torkild istui Rosen huoneessa tämän -riisuutuessa, virkkoi Rose äkkiä hiukan hymyillen: - -"Mary-raukka on löytänyt sen yhden tuhannesta." - -"Miten niin?" - -"No -- etkö muista sitä iltaa Britenin täällä ollessa, kun hän oli -meillä käymässä ja istui selitellen näkökantaansa rakkaudesta? Ja -silloin hän sanoi, että vain yksi tuhannesta miehestä voi rakastaa --." - -"Kyllä. Muistan kyllä tuon illan." Torkild oli vaiti hetkisen. "Niinpä -niin. Onhan kirjoitettu, että ken etsii, hän löytää --." - -"Mary ei sentään ole niin paha kuin sinä luulet", sanoi Rose -vakavasti. "Onhan hän, poloinen, vähän narrimainen -- mutta jos jättää -pois laskusta kaikki nuo fraasit ja hänen kauhean teatterimaisen -esitystapansa, niin on tämä asia hänelle kylläkin vakava. Hän _pitää_ -todellakin kauheasti tästä miekkosestaan, ja hänellä _on_ vaikeat olot -tätä nykyä --." - -Torkild ei puhunut mitään. - -"Eräs puoli hänessä on, josta minä ehdottomasti pidän. Miestään hän ei -_tahdo_ pettää. Hän tahtoo erota, ymmärrätkö. Eikä hän ole uskaltanut -puhua siitä Liedille vielä -- ja ystävä on hyvin tulisesti rakastunut, -niin että hän on varsin vaikeassa asemassa. Mutta hän vannoo, ettei hän -tahdo ruveta hänen rakastajattarekseen, niin kauan kuin hän asuu Liedin -katon alla -- ei silti, että hän mielestään olisi tälle mitään velkaa, -mutta itsensä ja lasten vuoksi." - -Torkild hymyili vähän tahtomattaankin. Hän oli tekeytynyt tyhmemmäksi -kuin oli eikä ollut ymmärtävinään, kun Mary Lied ja hän olivat -esittäneet pienen mukailun Potifarin emännän ja Josefin vanhasta -komediasta sinä talvena, jolloin hän asui Fensalissa. Mutta hän virkkoi -vain: - -"Hän ei siis ole mielestään velvollinen uskollisuuteen Liedille?" - -"Tiedäthän, että hän on jonkunverran yltiöpäinen, ja kun hän jo kauan -sitten on lakannut rakastamasta miestään --. Sitäpaitsi, eihän Liedkään -ole aina niin kovin miellyttävä ja hienotunteinen häntä kohtaan. -Sinunkin täytynee myöntää, että hän on usein puhunut Marylle sangen -epämiellyttävässä äänilajissa, meidänkin siellä ollessamme. -- Niin, ja -tiedäthän, siihen aikaan kun he joutuivat naimisiin -- sehän tapahtui -vähän noin niinkuin suinpäin, ja ensimmäisenä vuonna heidän täytyi -asua Liedin vanhempien luona. Marylla oli siellä sangen tukalat päivät --- ja hän väittää itse, että silloin hänen rakkautensa Liediin kuoli, -niinkuin hän sanoo --." - -"Ei Kaiketi se liene ollut miellyttävämpää Liedille kuin hänellekään, -minun luullakseni", sanoi Torkild kuivasti. "Mutta -- hänestä tuntui -kai, että hänen on oman arvonsa vuoksi koettava vähän eroakin. -- -Muutenhan en minäkään vastusta eroja kuin ainoastaan lasten vuoksi. -Mutta tässä tapauksensa ovat kai Liedin lapset yhtä hyvässä korjuussa, -vaikka äiti livistääkin heidän luotaan. Niin että olkoon menneeksi --" - -"Niin-niin, Torkild. Maryssä on nyt kuitenkin hiven aitoakin, pieni -kaipaus, joka ei ole pelkästään halveksittava, kaikkien hänen -sulattamattomien lauseparsiensa ja hölynpölynsä takana. Ja sitä ei Lied -ole koskaan ymmärtänyt, hän käsittää kaikkityynni loruksi --." - -Sehän on hiton hyvä, ajatteli Torkild. Mutta hän ei sanonut sitä. - -"Mary on pyytänyt", sanoi Rose, "että hän pois lähdettyään saisi tavata -lapsiaan täällä meillä silloin tällöin. Ja minä olen sen luvannut -- -edellyttäen, ettei sinulla ole mitään sitä vastaan?" - -"Jos Liedillä ei ole mitään muistuttamista sellaisen järjestelyn -suhteen, niin kernaasti minun puolestani. Mutta ilman hänen -suostumustaan et sinä tietenkään saa ruveta järjestelemään mitään -kohtauksia hänen lastensa ja heidän äitinsä välillä. -- Kesken kaiken, -kuka se yksi tuhannesta muuten on?" - -"Niin -- hänen nimensä on Petersen -- eräs 'Tulevaisuudenmaan' -toimittajista -- tiedäthän, että Mary on saanut joitakin kyhäyksiään -tuohon lehteen. Mies on kai vähän nuorempi Marya --." - -"Voiko hän sitten elättää Maryn?" kysyi Torkild. - -"Se ei taida olla kehuttavaa. Mutta Maryhän arvelee voivansa luoda -itselleen omavaraisen toimeentulon --." - -"Minä en tottavie usko, että hän lähtee miehensä luota, ennenkuin näen -sen", sanoi Torkild. - - * * * * * - -Mutta Mary lähti todellakin. Seuraavien kahden kuukauden aikana oli -Rose miltei joka päivä kutsuttuna neuvotteluun Fensaliin, tai tuli Mary -hänen luokseen. - -"Minä en vain käsitä, että sinä viitsit antaa hänen käyttää sinua -uskottunaan --", sanoi Torkild eräänä päivänä. - -"Oo -- Mary-raukka on vaikeassa asemassa, näetkös. Hän pitää -hirmuisesti Halsteinistaan, ja hän pitää hirmuisesti lapsistaankin -tavallaan -- eikä hän tahdo tehdä väärin miehelleenkään siltä -kannalta, jolta hän näkee oikean ja väärän. Ja Petersen ahdistaa häntä -antautumaan, mutta hän ei tahdo, ennenkuin hän on vapaa --. Ja jos -minä voin auttaa häntä vähäisen -- pitämään kiinni siitä, mikä hänen -mielestään on oikein, ja lohduttaa häntä hiukkasen --." - -Torkild meni vaimonsa luo ja suuteli häntä. Suuri luoja, hänellä on -vielä jokseenkin paljon viattomuuttaan jäljellä sittenkin, pikku -raukalla, ajatteli hän --. - - * * * * * - -Huhtikuun lopulla Liedit sitten erosivat, ja rouva muutti Petersenin -luo. Hän asui yhdessä hänen kanssaan, työskenteli hänen kanssaan -sanomalehdessä ja söi hänen kanssaan kahvilassa joka päivä, ja he -olivat todennäköisesti hyvin onnellisia, sillä Rose ei enää usein -tavannut Marya. Kerran hän oli ollut kutsuttuna tämän luo tapaamaan -Peterseniä. Rosen täytyi myöntää, että rouva Lied oli vähentänyt hyvän -joukon mainitessaan ystävänsä "vähän nuoremmaksi" häntä itseään -- mies -näytti korkeintaan kahdenkolmatta vanhalta. - -Tuuma, että Mary tapaisi lapsiaan Christiansenien luona, jäi sikseen. -Lied oli suhtautunut asiaan uudenaikaisen vapaamielisen aviomiehen -tavoin, hän maksoi vaimolleen verrattain runsaan kuukausiavustuksen ja -salli hänen käydä vapaasti tapaamassa lapsiaan vanhassa kodissa tai -viedä heidät luoksensa kaupunkiin. - - - - -VIII. - - -Kevät ja kesä kuluivat Roselta ja Torkildilta hiljaa ja rauhallisesti. -He olivat alkaneet jonkunverran seurustella erään toisen lapsettoman -perheen kanssa, äskettäin paikalle perustetun apteekin hoitajan ja -hänen rouvansa kanssa. Rose varsinkin näytti tulevan hyvin toimeen -pienen hiljaisen rouva Vikin kanssa, joka surupuvussaan näytti äsken -ripillelasketulta tytöltä -- Vikit olivat juuri ennen tänne tuloaan -menettäneet pienen puolenvuoden vanhan tyttönsä. Apteekkari oli -rauhallinen, vaitelias mies, innokas metsästäjä kuten Torkildkin, ja -sitäpaitsi laulaja. - - * * * * * - -Lokakuun alkupuolella Torkild sai eräänä päivänä sähkösanoman, että -hänen isänsä oli hyvin sairaana ja halusi nähdä häntä ja Rosea. Kun -hän soitti sille tohtorille Fredrikshaldiin, jonka hän tiesi olleen -isän lääkärinä viime vuosina, sai hän kuulla, että kysymyksessä oli -vatsakalvontulehdus; oli toimitettava leikkaus samana iltapäivänä, -mutta tohtori antoi hyvin vähän toivoa. Torkild sai järjestetyksi -niin, että hän ja Rose pääsivät matkustamaan kotiin samana iltana. Kun -he seuraavana aamuna tulivat perille, tapasivat he Akselin yksinään -talossa. Tohtori Christiansen oli katolisessa sairaalassa; leikkaus oli -onnistunut jokseenkin suotuisasti, mutta hän oli hyvin heikko, eivätkä -pojat saaneet puhella hänen kanssaan käydessään seuraavana päivänä -häntä katsomassa. - -Oli sähkötetty myöskin Dorikselle Kööpenhaminaan, mutta hän ei ollut -vastannut. - -Kolme päivää kului, surullisina ja painostavina. Satoi ja myrskysi -lakkaamatta, joten he sairaalakäyntejä lukuunottamatta joutuivat -pysyttelemään enimmäkseen sisällä. Niin oleskelivat nuo kolme ihmistä -yhdessä tässä talossa, joka ei ollut koskaan ollut koti. Torkild -ja Aksel karttoivat toisiaan mahdollisimman paljon, ja tavatessaan -toisensa aterioilla tai kulkiessaan yhtä matkaa sairaalaan he puhelivat -vain isän tilasta, Doriksen vaitiolosta, kauheasta ilmasta ja muusta -sellaisesta --. - -Torkildille oli tämä vierailu sanomattoman painostava. Kaupungissa -makasi hänen isänsä kuolemaisillaan -- lääkäri antoi hyvin vähän -toiveita. Ja poika etsi turhaan sydämestään mitään kiintymyksentapaista -tätä isää kohtaan. Vaikka Torkild uskoikin hänen pitäneen lapsistaan -jollakin tavalla -- niin sittenkin oli kipeä, hiukan halveksiva säälin -tunne ainoa, mitä Torkildilla oli hänelle annettavana: ei liene Ivar -Christiansen saanut omasta kohdastaankaan suuria elämältä, joka hänen -nyt oli jätettävä, ja vielä vähemmän hän oli osannut antaa lapsilleen. - -Ja sitten tuo veli, jota hän ei ollut koskaan tuntenut veljeksi, joka -nyt oli vieras mies, jonka kanssa hän oli tapellut. Akselille merkitsi -isä kai vielä vähemmän kuin hänelle. Nyt oli tämä kuolinvuode tuonut -heidät yhteen -- jonkinlainen säädyllisyydentunne johti heidät yhdessä -olemaan läsnä tämän perheen irvikuvan hajoamistilaisuudessa. - -Säädyllisyyden vuoksi he kumpikin puhuivat isän talosta kotinaan. -Itse hän nukkui vanhassa huoneessaan -- siinä huoneessa, missä hänen -äitinsä oli kuollut kerran äärettömän kauan sitten -- siinä nukkuivat -nyt hän ja Rose. Ja soveliaisuussyistä hän kutsui Rosea vaimokseen -- -soveliaisuussyistä ja muistakin syistä, jotka totisesti eivät olleet -erikoisen soveliaita. - -Koskaan ennen ei hän ollut tuntenut niin selvästi kuin nyt, että -vaimokseen hän ei ollut onnistunut tekemään Rosea. Rakastajattarekseen -hän oli saanut hänet voitetuksi vähäksi aikaa -- hän jäi sellaisena -olemaan tottumuksesta ja koska ei kummallakaan heistä ollut rohkeutta -rikkoa suhdetta. Vielä ei kumpikaan ollut puhunut siitä, vaikka he -tiesivät, ettei se voinut kestää. Mutta että asia oli niin, sen Torkild -tunsi nyt selvemmin kuin koskaan ennen. Sillä nämä päivät näyttivät -hänelle entistä selvemmin, että hän itse ja hänen asiansa eivät -liikuttaneet Rosea --. - - * * * * * - -He olivat vieraantuneet tavasta puhella keskenään, Torkild ja Rose, -niin että heistä nyt olisi tuntunut ujostuttavan oudolta, jos -he olisivat koettaneet puhella keskenään niinkuin muinoin ennen -naimisiinmenoaan. Siitä se johtui, eikä välinpitämättömyydestä, -että Rose karttoi häntä ja puhui muista asioista kuin siitä, mitä -he molemmat ajattelivat, silloin kun he olivat yhdessä nykyään. -Roseenkin teki tämä oleskelu hänen miehensä lapsuudenkodissa valtavan -vaikutuksen, mutta hän oli etääntynyt liian kauas Torkildista -voidakseen ruveta siitä puhumaan, sitäkin enemmän kun kaikessa tässä -oli hänelle jotakin käsittämätöntä ja luonnottoman liikuttavaa. -Hän näki, etteivät kuolevan miehen kaksi poikaa surreet isänsä -menettämistä, vaan sitä, ettei heillä ollut isää menetettävänä; hän -tunsi, että veljesten kesken vallitsi niin kireä ja katkera tunne, -ettei edes suru siitä, mistä he kumpikin olivat jääneet osattomiksi, -voinut lähentää heitä toisiinsa. -- Ja lisäksi täällä, missä kaikki -muistutti hänen ja Torkildin nuoruudesta, heidän lapsuudenajoilta -juontuvasta ystävyydestään, tuntui Rosesta Torkildin vaiteliaisuus -ja umpimielinen käytös häntä kohtaan kaksinverroin loukkaavalta, ja -katkerammalla mielellä kuin koskaan ennen hän ajatteli, mitä heidän -avioliittonsa oli tuhonnut heiltä molemmilta, ja hänen käytöksensä -Torkildia kohtaan tuli kylmemmäksi ja vieraammaksi kuin hän itse tiesi -tai olisi tahtonutkaan --. - - * * * * * - -Neljännen päivän iltana ajoivat vaunut pihaan. Kun he tulivat -käytävään, Rose keittiöstä, Torkild arkihuoneesta ja Aksel omasta -huoneestaan yläkerrasta, tapasivat he siellä Doriksen. Tämä juoksi heti -Torkildin luo, heittäytyi häntä vastaan ja purskahti rajuun itkuun. - -Torkild sai viedyksi hänet huoneeseen, mutta kun hän aikoi lähteä -ulos maksamaan ajurille, pani Doris vastaan -- ajurin piti odottaa; -hän ajaisi samaa tietä kaupunkiin käydäkseen katsomassa isää. Vasta -puhuttuaan telefonissa lääkärin kanssa sai Torkild hänet käsittämään, -että sairaalassakäynti oli mahdotonta näin myöhään illalla, ja hän -taipui vihdoinkin juomaan teetä ja haukkaamaan vähän illallista, jonka -Rose oli hänelle laittanut. - -Aksel siirtyi arkihuoneeseen; toiset istuivat Doriksen luona tämän -syödessä. Hän oli lähtenyt Jyllannista edellisenä iltana -- oli ollut -siellä vierailemassa joidenkin ystävien luona -- ei ollut nukkunut -ollenkaan koko yönä ja oli aamulla jatkanut matkaansa edelleen -Kööpenhaminasta -- kolmannessa luokassa koko matkan. Hän oli väsyneen -ja kuluneen näköinen, vaikutti hirveän järkyttyneeltä, itki lakkaamatta -ja puhui isästään intohimoisen hellin sanoin. - --- Niin. Ei edes sitäkään hän ollut muistanut, ajatteli Torkild. -Dorishan piti heidän isästään, hän oli ainoa lapsista, joka koskaan -oli kiintynyt isään. Torkild oli unohtanut senkin -- niinkuin -oli puolittain unohtanut sisarensakin viime vuosina. -- Doris -ei ollut koskaan vastannut hänen kirjeisiinsä -- joten hän oli -lakannut kirjoittamasta, kunnes kirjeenvaihto supistui jokseenkin -yksinomaan joulu- ja syntymäpäivätervehdyksiin, eikä Torkild ollut -huolehtinut siitä sen enempää. Dorishan kirjoitti ansaitsevansa hyvin -laulutunneillaan, Torkild tiesi hänellä olevan runsaasti sukulaisia -Kööpenhaminassa ja paljon ystäviä -- ja siksi hän ei ollut välittänyt -ottaa sen paremmin selvää siitä, miten sisaren asiat muuten olivat. - --- Nyt se oli myöhäistä. Torkild istui ja katseli tuota nuorta -tyttöä, jonka puku oli perin avokaulainen ja perin uusmuotinen, tukka -taidokkaasti laitettu, harjattu ja ikäänkuin tomutettu hiusverkon alla. -Hipiä oli harmaa puuterin alta, suun piirteet kuluneet ja veltot, -silmien alustat ruskeat ja ryppyiset. -- Torkild ei ollut nähnyt -häntä sittenkuin häämatkallaan Kööpenhaminassa kaksi ja puoli vuotta -sitten. Silloinkin hän oli kyllä pannut merkille, että Doris pukeutui -silmiinpistävästi, ja hänen käytöksensä kaduilla ja kahviloissa -harmitti häntä, se ei ollut lähimainkaan sopivaa. Mutta hän lohdutti -itseään sillä, että nuo olivat sisaren puolelta vain kujeita, joita hän -lapsellisuudessaan luuli hauskoiksi ja veikeiksi. Mutta olihan hänellä -työtä yllinkyllin, sukulaisia joukoittain, eikähän hän enää mikään -lapsikaan ollut -- kyllä hän pitäisi varansa. -- Nyt saattoi kuka -hyvänsä nähdä -- ainakin jokainen mies -- ettei hän ollut sellainen, -joka oli pitänyt varansa. - -Niin pian kuin Doris oli saanut vähän teetä ja ruokaa, sanoi hän hyvää -yötä veljilleen ja meni Rosen kanssa yläkertaan huoneeseensa. - -Palvelijatar oli mennyt makuulle jo kauan sitten; Torkild korjasi -pöydän vaimonsa puolesta ja otti myös Doriksen päällysvaatteet, jotka -olivat jääneet virumaan sohvalle, ripustaakseen ne kuivamaan. Aksel -tuli arkihuoneen ovelle, kun Torkild seisoi Doriksen hattu kädessään --- se oli pieni tulipunainen samettikypäri, josta valtava röyhy -sinipunaisia märkiä strutsinsulkia riippui taaksepäin. - -"Miltä hän sinusta näyttää?" kysäisi Aksel oltuaan hetken vaiti. - -"No -- hän on luonnollisesti kovin rasittunut matkasta, poloinen." - -Aksel oli vaiti hetken. - -"En minä sitä muuten tarkoittanut", virkkoi hän sitten. - -Torkild ei vastannut. Katkeruus Akselia kohtaan kuohahti hänessä. Tuoko -oli ainoa, mitä hänellä oli sanottavana heidän sisarestaan -- nyt. - -"Se juuri vielä puuttui", sanoi Aksel purevasti: "Perhepiirin viimeinen -kaivattu jäsen tulee -- tuollaisena!" - -"Tuollaisena tai tällaisena --" Torkild käännähti veljeensä päin. "Ei -ainakaan _meille_ kenellekään Doris ole tilivelvollinen, olkoonpa hän -käyttäytynyt niin tai näin. Ei isälle, ei sinulle, ei minulle. -- -Sillä ei yksikään meistä ole pannut tikkua ristiin auttaakseen häntä -milloinkaan. Me olemme antaneet hänen purjehtia omia vesiään kaikki -- -jumala paratkoon! - -"-- Ja muista olla sanomatta hänelle yhtään loukkaavaa sanaa, -ajattelitpa hänestä mitä hyvänsä", sanoi Torkild ovelta mennessään. - -"Oletko hullu -- tietänethän toki, ettei se johtuisi mieleenikään!" - -"Vai niin. No, kuinkas sen olisin voinut tietää!" singautti Torkild -hänelle mennessään. "Hyvää yötä." - - * * * * * - -Seuraavana aamuna menivät Doris ja Torkild yhdessä sairaalaan. Isä -nukkui, ja heidän istuessaan hänen luonaan hän nukahti kuolemaan. - -Torkild olisi tahtonut ottaa ajurin kotimatkalle, mutta Doris halusi -kävellä. Ja niin he tarpoivat käsikynkässä vanhaa tuttua tietä -syyssateessa ja liejussa. Doris itki herkeämättä. - -"Hän _on_ kaivannut minua. Voit olla varma, että isä on kaivannut -minua. Hän tiesi hyvin, että minä olin ainoa meistä, joka pidin -hänestä. Oi kuinka minä kadun -- kuinka minä kadun, etten matkustanut -kotiin ennemmin -- aina iltapäivään saakka toissapäivänä en tiennyt, -lähtisinkö matkalle --. En uskaltanut --. - -"-- Oi kuinka minä kadun. Isä -- hän olisi kyllä ymmärtänyt. Hän ei -olisi sanonut mitään. Hän olisi kyllä ymmärtänyt sen, hän -- minulla on -kai oikeus elää omaa elämääni niinkuin tahdon --" - -Heidän täytyi pysähtyä ja mennä tiepuoleen. Maalaisrattaat ajoivat -heidän ohitseen roiskuttaen liejua heidän päälleen. - -"Minä rakastin isää -- senkin vuoksi, että hänellä oli rohkeutta elää -elämäänsä oman mielensä mukaan -- piittaamatta muista. Onhan kai -ihmisen pyhin oikeus elää omaa elämäänsä --." - -"Ei", sanoi Torkild painavasti. "Siihen ei kenelläkään ihmisellä ole -oikeutta. Sillä ei kukaan voi elää omaa elämäänsä kajoamatta toisten -elämään." - -"Minuako sinä ajattelet?" kysyi sisar sotaisesti. - -"En." Torkild pisti hänen käsivartensa jälleen kainaloonsa. "Minä -ajattelin itseäni --." - - * * * * * - -Torkild matkusti takaisin tehtaalle seuraavana päivänä ja palasi vasta -hautajaisiin, Aksel samoin. He pitivät varansa, etteivät joutuneet -menemään eikä tulemaan samassa junassa. - -Hautajaispäivän iltana, kun Torkild tuli yläkertaan pannakseen maata, -istui Rose sohvassa. Hän ei ollut alkanut vielä riisuutua; näytti siltä -kuin hän olisi odottanut Torkildia. - -"Torkild. Sinun pitäisi koettaa, etkö voisi saada Dorista olemaan -palaamatta Kööpenhaminaan. Luulen, että olisi paljon parempi hänelle -jäädä tänne -- monistakin syistä --." - -"Oletko puhunut hänen kanssaan?" kysyi Torkild. - -"Olen. Mutta hän ei tahdo -- tai oikeammin, minä en usko, että hän -tietää, mitä hän tahtoo. Mutta jos sinä koettaisit. Sinä olet kuitenkin -se, jota hän eniten kunnioittaa." - -"Hm." Torkild alkoi hiljakseen riisuutua. "Et tietystikään tarkoita, -että hänen pitäisi jäädä tänne --?" - -"En. Olen pyytänyt häntä tulemaan meille asumaan -- ainakin -toistaiseksi. Myöhemmin hän voisi kai saada oppilaita Kristianiassa -- -etkö luule? -- Ei kai sinulla ole mitään sitä vastaan, että hän tulee -meille?" - -"Ei, päinvastoin. Olen iloinen, että olet tehnyt sen omasta ehdostasi. -Olin juuri aikonut kysyä sinulta, emmekö voisi kutsua häntä -luoksemme --. - -"-- Onko hän kertonut sinulle jotakin?" kysyi Torkild äkkiä hetken -perästä. "-- Itsestään, tarkoitan?" - -Rose viivytteli hetken. - -"Kyllä -- tai niin, hän on kertonut koko joukon -- hurjia juttuja, -joiden luulen olevan enimmäkseen hänen omia sepityksiään. Mutta yksi -seikka lienee kai varma, valitettavasti. Ei voine haitata mitään, että -sanon sen sinulle. Hän on kai ollut -- kihloissa -- serkkusi Mogensin -kanssa. Ja nyt on tämä muuttanut takaisin vaimonsa luo. He ovat -olleet erillään vuoden ajan, mutta vaimo on näet -- niin, hänelle on -tulossa lapsi. Ja Doris on luonnollisesti äärettömästi katkeroitunut -ja harmistunut Mogensin petollisuudesta -- tämä oli salannut asian -Dorikselta vielä useita kuukausia sen jälkeen kun hänellä täytyi olla -tiedossa, ettei hän voinut saada eroa Lise-rouvasta --." - -Torkild ei puhunut mitään. Ja Rose lisäsi: - -"Sinun ei tarvitse antaa Doriksen tietää, että olen kertonut sinulle -tämän." - -"En huoli sitä tehdä." Torkild meni vaimonsa luo. "Niin -- sinusta kai -tuntuu, että sinä olet joutunut naimisiin ihanaan perheeseen --." - -"Tunsinhan minä sinun perheesi yhtä hyvin kuin sinä, olin melkein -sanoa." Rose pani kätensä hänen olkapäilleen, painoi hänet alas ja -suuteli häntä otsalle. "Sinä ja minä vain emme tunteneet itseämme niin -hyvin kuin luulimme --." - - * * * * * - -Seuraavana päivänä, kun Torkild ja Doris kävivät yhdessä kävelyllä, -puhui Torkild sisarelleen asiasta. Mutta Doris ilmoitti jyrkästi -tahtovansa palata Kööpenhaminaan. Ja viimeiseksi vastaukseksi kaikkiin -veljen taivutusyrityksiin hän sanoi äänellä, mikä ilmaisi enemmän -ärtymystä kuin mitään muuta: - -"Muuten siellä on eräs Jens Lihme-niminen mies. Ja hänen kanssaan näet -olen luvannut mennä naimisiin ensi kuussa." - -Torkild käveli hetken vaiti. Hän ajatteli, mahtoiko tuossa Doriksen -ilmoituksessa olla yhtään totta. - -"Sinä et sano sitä niinkuin olisit ylenmäärin rakastunut sulhaseesi", -uskalsi hän viimein huomauttaa. - -"Rakastunut!" Doris naurahti. "Jens ei ole sellainen mies, johon -rakastutaan. Minä kaikkein vähimmän. Hän on ainoa mies, näetkös, joka -ei ole koskaan tahtonut minulle muuta kuin hyvää, ei ole koskaan -valehdellut minulle, ei koskaan koettanut käyttää minua väärin. Hän -on antanut minun käyttää väärin häntä, antanut minun valehdella hänet -täyteen, kiusata ja kiduttaa hänet melkein kuoliaaksi. -- Ja hän tahtoo -ottaa minut, vaikka tietää minusta kaikki. Hän tahtoo, että tulisin -hänen luokseen sellaisena kuin olen, tulisin hänen vaimokseen -- -vaikkapa vain nimellisesti, jos en enempää tahdo. -- Oh ei, Jens Lihmen -laiseen mieheen ei kukaan rakastu -- --. Mutta nyt minun täytyy pitää -mitä olen luvannut hänelle, tämän kerran, eikä sinun hyödytä puhua -siitä minulle enää --." - -"Mutta", yritti Torkild siitä huolimatta, "etkö voisi olla kotona -siihen asti kun menette naimisiin -- mennä naimisiin täällä?" - -"Kyllä." Doris muutti äkkiä sävynsä. "Jos vain Jens tahtoo. Se ei itse -asiassa olisikaan tuhmaa. Minä voisin matkustaa sinne ja järjestää -asiat oppilaitteni kanssa -- ja sitten voisimme tulla tänne ja mennä -naimisiin. Minä lupaan sen -- mutta sitten et saakaan puhua minulle -enää mitään koko asiasta. Se kiusaa minua niin", sanoi hän äkkiä -surkealla äänellä. - -Kaikki mitä Torkild tämän lisäksi sai tietää salaperäisestä herra -Lihmestä, oli se, että hän oli tuntiopettaja ja asui Christianshavnissa. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä hänen täytyi palata takaisin työhönsä. Oli päätetty, -että koetettaisiin saada talo myydyksi niin pian kuin suinkin, ja Doris -ja Rose jäisivät sinne joksikin aikaa järjestämään ja pakkaamaan. Aksel -lupasi tulla käymään siellä silloin tällöin katsoakseen, voisiko hän -jotenkin olla avuksi heille. - - - - -IX. - - -Eräänä pimeänä iltana kaksi viikkoa myöhemmin seisoivat Rose ja Aksel -Fredrikshaldin asemalla ja huiskuttivat Dorikselle, joka matkusti pois -ulkomaanjunalla. - -"Niin", sanoi Rose, kun he kääntyivät ympäri ja menivät -asemarakennuksen läpi. "Me voimme kai mennä yhtä hyvin suoraa tietä -hotelliasuntoomme ja ruveta nukkumaan -- meidänhän on noustava ylös -huomenna kello kuudelta." - -Aksel nyökkäsi. - -"Niin -- nyt on sielläkin suljettua ja autiota", virkkoi Aksel hetken -perästä. "Herra tietää, millaiset ihmiset siellä kulkevat kynnyksen -yli seuraavalla kerralla. Ja millaista elämää tullaan viettämään isän -talossa, kun se nyt vaihtaa omistajaa." - -"Kunpa se norjalais-amerikkalainen ostaisi sen", sanoi Rose. - -Aksel jatkoi: - -"Sinähän olet muuten ollut siellä enemmän kuin minä. Ja sinulla on ehkä --- hyviä muistoja -- sieltä." - -"Tiedäthän, että on. Meillä oli siellä hauskaa ennen muinoin, -Torkildilla ja Doriksella ja minulla. -- Mehän olimme kaikki sangen -nuoria. Ja ne minun lyhyet kesälomani -- jo pelkästään se, että olin -vapaa, riitti tekemään kaiken siellä minulle ihan kuin juhlaksi --." - - * * * * * - -Kun he tulivat hotelliin ja olivat menneet ruokasaliin syömään vähän -iltasta, muisti Aksel äkkiä istuneensa syömässä päivällistä veljensä -kanssa juuri tämän saman ikkunapöydän ääressä kerran siihen aikaan, kun -hän oli vasta tullut Norjaan. - -He puhelivat hyvin vähän keskenään aterian aikana. Kun he olivat -syöneet ja Aksel ryhtyi tekemään tiliä tarjoilijan kanssa, keskeytti -Rose hänet: - -"Minun on maksettava yksi tee ja kolme voileipää." Rose ei ollut vielä -päässyt savukkeestaan, jonka vuoksi he jäivät istumaan tarjoilijan -mentyä. - -"Miksi tahdoit välttämättä maksaa puolestasi?" kysyi Aksel. - -"Miksi minun sitten ei olisi pitänyt tahtoa -- minun on aina tapana -tehdä niin." - -"Minä en kysy nyt, miksi sinun ei olisi pitänyt. -- Minä kysyin, miksi -sinä _tahdoit_. -- Siksikö, että tiedät Torkildin ja minun olevan -huonoissa väleissä?" - -"No niin. Siksikin." Rose punastui. "En tietystikään voi olla sinun -vieraanasi, kun sinä jostakin syystä, jota minä en tunne, et enää -koskaan käy meillä --." - -"Torkild ei siis ole kertonut sinulle aihetta?" - -"Ei ole." - -"No, on kai hän kuitenkin sen verran sanonut, että syy on minun", sanoi -Aksel. - -"Torkild ei ole vihjannut minkäänlaista", sanoi Rose vastahakoisesti. -"Ei aiheesta eikä syystä. Minä otaksuin luonnollisesti, että syytä -oli kummallakin puolella. -- Mutta kun Torkild nimenomaan antoi minun -ymmärtää, ettei hän halunnut kertoa minulle mitään koko jutusta, niin -tulee sinun luonnollisesti olla niin kiltti, ettet koeta esittää siitä -minulle mitään selitystä sinäkään." - -Aksel katsoi teekuppiinsa. - -"Sinä olet siis ylenmäärin rehellinen miestäsi kohtaan?" - -"Luonnollisesti minä olen rehellinen", sanoi Rose lyhyesti. Hän -sammutti savukkeenpätkän painamalla sen lautastaan vasten ja nousi -pystyyn. "Kello on jo melkein kymmenen, Aksel -- luulen, että sanon -hyvää yötä nyt ja menen nukkumaan --." - -"Minä menen myös --." - -He menivät yhtä matkaa käytävää pitkin Rosen ovelle. - -"Oletko muistanut sanoa, että meidät herätetään? No niin -- hyvää yötä -vain, Aksel -- --" Rose ojensi hänelle kätensä ystävällisesti hymyillen -ja nyökäten ja meni huoneeseensa. - - * * * * * - -Hän riisui yltään märät vaatteet, ja aamuröijyssä ja tohveleissa -hän istuutui uunin luo nauttimaan kirjasta ja savukkeesta. -- -Huone oli itse asiassa varsin miellyttävä -- hotelli huoneeksi -- -vanhanaikaisesti ja kodikkaasti sisustettu. - -Hän oli istunut lukemassa noin tunnin ajan. Tuli oli palanut loppuun -uunissa, huone täynnä tupakin savua. Jossakin löi kello yksitoista. Oli -kai aika mennä nukkumaan. - -Rose venytteli hiukan tuolissaan ja haukotteli. Häntä vilutti hiukan ja -hänestä tuntui vastahakoiselta nousta avaamaan ikkunaa mustaan, märkään -yöhön. Silloin koputettiin ovelle. - -"Rose -- oletko ylhäällä vielä?" kysyi Akselin ääni hillitysti. - -"Olen kyllä --." - -"Saanko puhua vähän kanssasi?" - -Rose silmäsi itseään peilistä. Tumman sinipunainen villaröijy -valkoisine liinakauluksineen ja lakkavöineen näytti asiatuntemattoman -silmissä melkein tavalliselta päiväpuvulta. - -"Ole niin hyvä." - -Aksel avasi oven ja sulki sen hiljaa jälkeensä. - -"Kas, sinä istuitkin lukemassa --. Minä pelkäsin, että olit jo mennyt -maata --." - -"Ei. Minä aioin juuri mennä nukkumaan." - -Aksel selaili kirjaa, jonka Rose oli pannut kädestään pöydälle: - -"Mikä kirja tämä on?" - -"Se on muuan, jonka Doris lainasi minulle. Hän oli niin innostunut -siihen." - -"Vai niin. Pidätkö sinä siitä?" kysyi Aksel hajamielisesti. - -"En pidä. Minusta se vaikuttaa miltei vähän ellottavalta." - -"Sanopa minulle", virkkoi Aksel hiljaa, istuutuen tuolille uunin luo -- -"eikö Doris itsekin vaikuttanut sinusta nyt -- miltei ellottavalta?" - -"Ei", sanoi Rose lyhyeen. Ja hän lisäsi moittivasti: "Doris on aina -ollut vaikeassa asemassa, raukka. Ja nyt hän oli onneton ja ylen -hermostunut. Niin paljon luulin sentään sinunkin voivan ymmärtää --" - -"Luonnollisesti. Mutta ei ole tosiaankaan hauskaa miehelle nähdä, -että hänen oma sisarensa vaikuttaa -- puolimaailman naiselta, suoraan -sanoen." - -"Minun mielestäni sinun ei pitäisi puhua hänestä sillä tavalla, Aksel." - -"Etkö voi istuutua?" Rose istahti sohvaan käsi posken alla ja katsoi -vakavasti Akseliin. "-- Tunnetko lähemmin tuota hänen kihlaustaan -- -tuo Lihme, mikä hän on miehiään?" - -"En tiedä juuri enempää kuin sinäkään. Mutta hänhän tulee nyt tänne -ensi kuussa, joten saamme nähdä hänet. -- Muuten, jos siitä halusit -puhua kanssani, niin onhan meillä aikaa aamulla junassa. Nyt on -jokseenkin myöhä, niin että --" - -"En minä tahtonut puhua kanssasi Doriksesta." Aksel jäi istumaan. -"Tahdoin kysyä sinulta -- pidätkö sinä meitä vihamiehinä, koska Torkild -ja minä olemme vihoissa?" - -"Tuo on minun mielestäni tarpeeton kysymys", sanoi Rose ystävällisesti. -"En voi uskoa käyttäytyneeni -- epäystävällisesti sinua kohtaan näinä -päivinä, jolloin olemme olleet yhdessä. Mehän emme ole koskaan paljon -nähneet toisiamme, ja kun te ette enää ole yhdessä paitsi silloin kun -on pakko, niin tapaamme vielä harvemmin toisiamme vastedes. Totta -puhuakseni, mehän tunnemme toisiamme oikeastaan niin vähän etten tiedä, -miten me voisimme tulla vihamiehiksi." - -"Oletko unohtanut, että sanoin sinulle kerran rakastavani sinua?" kysyi -Aksel. "Oletko unohtanut, että kosin sinua kerran? _Minä_ muistan sen." - -Rose istui tuokion liikkumatonna. Häntä värisytti, jopa peloittikin. -Se oli jotenkuten niin uskomatonta, ei kukaan ollut koskaan rohjennut -sitä, hän ei ollut koskaan pitänyt mahdollisenakaan, että kukaan -rohkenisi sitä _hänen_ suhteensa -- ja nyt hän aavisti hämärästi, -että Aksel aikoi puhua asioista, joiden kuuleminen tuntui hänestä -loukkaukselta. - -"Oletko unohtanut, että olen naimisissa?" kysyi Rose pakottautuen -puhumaan tasaisesti ja tyynesti. "Minun mielestäni sen pitäisi riittää -sinulle. Ettei minun tarvitsisi muistuttaa sinulle olevani naimisissa -veljesi kanssa." - -"Tarkoitatko todellakin", sanoi Aksel hitaasti, "että jompikumpi -meistä, Torkild tai minä, on saanut tuntea, että me olemme veljekset? -Sehän siinä juuri onkin, Rose -- veli, kaikki mitä se sana voisi -merkitä, se on meiltä riistetty. Ne samat kaksi ihmistä, jotka -laittoivat meidät molemmat -- ja myöskin Doriksen -- maailmaan, -kielsivät meiltä kodin ja sisarukset ja isänrakkauden ja äidinrakkauden -ja turvan ja lapsuudenonnen. Yhteinen onnettomuus meille kaikille -kolmelle, siinä on kaikki mitä meillä on ollut yhteistä. Kun me kolme -sisarusta opimme tuntemaan toisemme, olimme täysikasvuisia. Kun me -vihdoinkin kohtasimme toisemme jälleen isämme talossa, olimme yhtä -vieraita toisillemme -- minä ainakin olin sisaruksilleni -- kuin kolme -sutta, jotka sattuvat putoamaan samaan sudenkuoppaan --" - -"Niin, minä ymmärrän sen kyllä", sanoi Rose hiljaa. Hänen ensimmäinen -kuohahtava vihansa oli vaihtunut myötätunnoksi Akselin puhuessa. - -"Ymmärrätkö, kuinka mahdotonta on sellaisissa olosuhteissa vaatia, että -Torkildin ja minun olisi tunnettava veljellisyyttä toisiamme kohtaan. -Hän ei ole, herra nähköön, tuntenut sitä koskaan, hänkään --" - -"Siinä minä luulen sinun erehtyvän", sanoi Rose hiljaa. "Torkildilla -on hyvin paljon perhetunnetta -- kaikesta huolimatta, kun ei kerran -sekään, mitä äsken mainitsit, ole voinut kiskoa sitä irti hänestä. Minä -olen varma siitä, että Torkild hyvin mielellään olisi suonut teidän -suhteenne muodostuvan aivan toisenlaiseksi. -- Ja hän on aina kaivannut -juuri kotia --" - -"Niin olen minäkin tehnyt, Rose", keskeytti Aksel. "Ja tiedätkö, minkä -vuoksi meidän oli mahdotonta tulla ystäviksi? Sinun vuoksesi! Sinä -kuljit siellä sudenkuopassa -- kauniina ja rauhallisena ja lempeänä -ja terveenä. Sinulla oli kaikkea sitä, mitä me kaipasimme, kyky antaa -meille juuri kaikkea mitä halusimme. Sinä tulit kodista, sen huomasi -kaikista pienimmistäkin seikoista sinussa -- minne sinä menit, siellä -oli koti, jota sinä rakastit, sillä koti _oli_ sinussa -- ja meistä -kahdesta veljeksestä tuli vain kaksi miestä, jotka taistelevat samasta -naisesta --" - -Rose pudisti päätään: - -"Tuon, mitä sinä nyt sanot, en voi nähdä pitävän paikkaansa. Muun -muassa siitä syystä, että kului puolitoista vuotta aikaa sinun -kosinnastasi siihen, kun Torkild ja minä menimme kihloihin. Ja koko -sinä aikana emme me kaksi tavanneet toisiamme ainoatakaan kertaa. Niin -että sinä ainakin luovutit kiistakentän Torkildille ilman erikoisempaa -vastarintaa --" - -"Tahdotko sanoa, että minulla olisi ollut joitakin mahdollisuuksia?" -kysyi Aksel käheästi. - -"En. Enpä juuri luule, että sinulla olisi ollut." Rose koetti sanoa -tämän varsin kevyesti, mutta vasten hänen tahtoaan se tuli esiin -hiukan epävarmasti. Hänelle sarasti samassa silmänräpäyksessä, kuinka -satunnaista oli, että Torkildista oli tullut hänen miehensä. - -Aksel nousi seisomaan. - -"Sinun vuoksesi meistä on tullut vihamiehet", sanoi hän uhkaavasti. - -"Olenhan sanonut sinulle, etten halua mitään selitystä --" - -"Mutta minä _tahdon_ selittää. Sinun _täytyy_ kuunnella minua!" - -"Jos täytyy, niin täytyy." Rose kohautti olkapäitään. - -"Mutta silloin saat tosiaankin odottaa huomiseen junamatkaan. -- Muun -muassa siitä syystä, että minulla on vaikutelma, että sinä voisit tänä -iltana helposti tulla sanoneeksi yhtä ja toista, minkä jälkeenpäin -toivoisit jättäneesi sanomatta." - -"Mutta jollemme saa olla junassa yhtään hetkeä kahden kesken?" - -"No matkustakaamme sitten herran nimessä toisessa luokassa -- tai -ensimmäisessä. Silloin saamme kai vaunuosaston haltuumme ainakin niin -kauaksi, että saat sanotuksi sen mitä välttämättä tahdot --" - -Aksel seisoi hetken pää kumarassa. Sitten hän huusi äkkiä: - -"Ei! Minä _tahdon_ puhua nyt. Koska sinä olet oikeassa -- huomenna olen -ehkä muuttanut mieltäni! Ja minä tahdon saada sen sinulle sanotuksi --" - -Hän meni ovelle, lukitsi sen ja pisti avaimen taskuunsa. Rose katsoi -häneen. Sitten hän meni ikkunan luo ja avasi sen. - -"Mitä sinä tahdot?" Se tuli kuin tukahdutettu huuto. - -"Ilmaa", sanoi Rose kuivasti. Hän asetti tuulikoukun paikoilleen ja -kääntyi jälleen Akseliin päin: "Jätä nyt nuo narrinkujeesi, Aksel, ja -mene tiehesi, että pääsen vuoteeseen." - -"En mene, ennenkuin olen sanonut mitä tahdon." - -Rose istahti sohvaan, otti savukkeen ja sytytti sen: - -"Niinpä niin. Sinä tiedät luonnollisesti, ettei minulla ole juuri halua -soittaa hotellin väkeä, laittaa skandaalia ja häväistä itseäni ja -lankoani. Jos tahdot käyttää hyväksesi sitä seikkaa, niin --" - -"Tahdon kyllä. Etkö usko minun tietävän, että tämä on viimeinen -tilaisuus, jolloin saan puhua kanssasi --" - -"_Sitä_ se kieltämättä on", sanoi Rose kylmästi. - -Aksel tuli ja asettui hänen eteensä toiselle puolen pöytää. - -"Minä rakastin sinua ja hän rakasti sinua, ja sinä valitsit hänet. Niin -kauan kuin luulin teidän olevan onnellisia -- Jumala tietää, että soin -parasta teille molemmille. Sinä voit uskoa minua tai olla uskomatta, -miten tahdot -- mutta niin tein. Jos olisin nähnyt sinut onnellisena -hänen kanssaan -- jos olisin ymmärtänyt hänen voittaneen koko sinun -rakkautesi, panneen liikkeelle koko sinun kiintymiskykysi -- luoja -tietää, ettei minulla itselläni ollut hyvä olla juuri siihen aikaan, -mutta minä tiedän puhuvani totta, kun vannon, että silloin en olisi -hautonut pahaa tai kateellista tai epäveljellistä ajatusta Torkildia -kohtaan sydämessäni. Mutta kun se päivä tuli, jolloin näin, ettei hän -ollut sitä voinut, että sinä olit todellisuudessa onneton --" - -"Minä olin juuri menettänyt pikku lapseni", sanoi Rose hiljaa. - -"Sehän ei ollut koskaan elänytkään, Rose. Ja sinä olit niinkuin -ihminen, joka on menettänyt kaikkensa -- jolla ei enää ole toivoa -onnesta maan päällä." - -"Sellainen pieni lapsi, jota on kantanut povessaan niin monet kuukaudet -ja tuntenut kasvavan ja elävän --. Minulle se oli elänyt kuukausia, -päivät ja yöt. Se tulee lopuksi äidilleen koko maailmaksi, Aksel. -Pitkäksi, pitkäksi aikaa ainakin --" - -Aksel oli vaiti hetken verran. - -"Kun minä nyt näin teidät yhdessä täällä. Jos olisin nähnyt teidän -rakastavan toisianne, jos sinä olisit ollut onnellinen -- olisin mennyt -Torkildin luo ja pyytänyt häneltä anteeksi. _Tiedän_, että olisin -tehnyt sen. Mutta sinä _et ole_ onnellinen etkä sinä rakasta häntä --" - -"Olisiko sinun mielestäsi tuo aika ollut hyvin valittu -rakastuneisuutemme ja onnemme osoittelemiseen --?" - -"Ei se sitä ole. Etkö usko, että minä olisin ymmärtänyt ja tuntenut -sen, jos sinä olisit rakastanut miestäsi? Minä, joka rakastan sinua --- luuletko, että antaisin narrata itseäni siinä suhteessa. Ei, ei, -minä näen kyllä, ettet sinä ole onnellinen; kun lähdet täältä, niin -et mene kotiin, niissä kaikki isän talon kurjuus ja kolkkous ja -hänen kuolemansa ja Doriksen surkeus ja minun halpamaisuuteni sinua -kohtaan tänä iltana unohtuvat eivätkä mitään merkitse. Sellaisesta -rauhanmajasta ette Torkild ja sinä tulleet --. Sentähden minä en pyydä -häneltä anteeksi, sentähden en välitä siitä, että olet naimisissa -veljeni kanssa, kuten sanot. -- Hänellä ei ole sinuun mitään oikeutta, -jota minä kunnioittaisin -- minun silmissäni sinä olet vapaa nainen, -koska kerran et rakasta häntä." - -"Vaikkapa olisikin niinkuin otaksut", sanoi Rose vapisten, "etten minä -rakasta miestäni. Niin on hänellä mielestäni kuitenkin oikeus vaatia -minulta yhtä ja toista. Ja minulla velvollisuuksia -- muun muassa -se, että en kuuntele sinua enempää. Nyt sinä olet antanut selvitystä -enemmän kuin tarpeeksi ja nyt sinä saat mennä." - -"Sinun on vastattava minulle ensiksi yhteen asiaan -- rakastatko -Torkildia? Minä vaadin sinua sanomaan minulle totuuden, ennenkuin -menen." - -"Ja minä kieltäydyn vastaamasta mitään sellaiseen kysymykseen." - -"No, siinä on jo vastausta kyllin", sanoi Aksel voitonriemuisena. -"Sinä et siis rakasta häntä. Ja silloin hän ei ole sinun miehesi -minun silmissäni. Hän on ottanut minulta sinut -- ainoan maailmassa, -mistä välitän, eikä osannut pitää sitä kiinni. Hänellä _ei ole_ -mitään oikeutta pitää sinua, hänellä ei ole sinuun suurempaa oikeutta -kuin minulla, ja minä taistelen hänen kanssaan sinusta. Sinä olet -vapaa, niin olet -- eihän teillä ole edes lapsia kiinnittämässä teitä -toisiinne. Hän ei rakasta sinua enää hänkään, ainakaan hänellä ei ole -rohkeutta taistella sinusta enää. Enkä minä antaudu tällä kertaa -- -sinä saat nähdä sen, Rose. Minä rakastan sinua, minä rakastan sinua, ja -minä tulen kyllä saamaan sinut, sen voit uskoa. Sinä tiedät sen itsekin --- sinähän seisot ja vapiset, sinä tiedät, että minä olen oikeassa -- -sinä pelkäät minua --" - -"Ei, en pelkää." Rose oli noussut seisomaan häntä vastapäätä. "Ja -lopeta nyt tuo. Rakasta minua herran nimessä niin paljon kuin -tahdot, mutta ole puhumatta siitä, jos tahdot minun säilyttävän edes -kunnioituksen rahtusen sinua kohtaan. Sinä voit ainakin olla vakuutettu -siitä, etten minä tule koskaan vastaamaan sinun tunteisiisi -- -senjälkeen kun olet käyttäytynyt niin sopimattomasti kuin tänä iltana --- vaikkapa minulla olisi ollutkin sinun mukavat näkökantasi siitä, -mitä miehelle annettu sana ja miehen koti ja kunnia merkitsevät. Mutta -niin ei ole." - -"Tarkoitatko", sanoi Aksel hieman hymyillen, "että Kristianian -kaupungintuomarille antamasi selitys -- ja miehesi koti ja kunnia, -niinkuin niitä nimität -- koti ilman lapsia, ilman onnea, mies jota et -rakasta ja joka ei rakasta sinua enää -- luuletko, että itse katsoisit -niitä voittamattomiksi esteiksi onnesi tavoittamiselle sinä päivänä, -jolloin näkisit sen edessäsi -- jolloin se seisoisi ovellasi sinulle -viittaamassa?" - -"Niin tarkoitan." - -"Silloin sinä et ole koskaan rakastanut Torkildia. Sillä silloin sinä -et tiedä mitä rakkaus on." - -"En välitä sitä tietääkään. En sellaista rakkautta. Enkä viitsi -väitellä sinun kanssasi -- voit luottaa siihen, että sinä et voi sitä -minulle opettaa." - -"Sanoithan itse -- ettet tiennyt, minkätähden se ei olisi voinut olla -minä yhtä hyvin kuin hän. Sinä et _ole_ rakastanut häntä, et _ole_. Jos -en minä olisi ollut niin hölmö ja mennyt tieheni, silloin kun työnsit -minut luotasi ensi kerran -- niin tuhmanylpeä -- niin sinä olisit -voinut olla minun nyt! Sinä ole myöntänyt sen itse." - -"Sitä en tiedä sanoneeni." Rosen silmät säkenöivät. "Mutta ehkä olet -oikeassa. Olkoon, etten oikein tiennyt, mitä itse tunsin mennessäni -naimisiin. Ehkäpä se olisit yhtä hyvin voinut olla sinä. Minähän tunsin -sinua niin vähän --. En olisi ajatellut, ettei sinulla ole sitä mitä me --- hän ja minä -- kutsumme kunniantunnoksi. Nyt tiedän sen --" - -Kun Aksel otti askeleen häntä kohti, kurottui Rose pöydän yli ja löi -häntä poskelle. - -"Menetkö? Vai onko minun soitettava ja annettava heittää sinut ulos?" - -Aksel vei hitaasti käden poskelleen. Hänen silmiensä ilme vaihtui -- ne -muistuttivat juuri heränneen lapsen silmiä. - -"Sinäkin lyöt minua", sanoi hän hiljaa, kuin ihmettelevällä surulla. - -Rose ei liikahtanut. - -Aksel seisoi vielä hetken. Sitten hän kääntyi ovea kohti, aukaisi sen -ja meni hiljaa ulos katsomatta taaksensa. - - * * * * * - -Jäätyään yksin Rose heti lysähti pöytää vasten itkun nyyhkytyksissä. -Nyt jälkeenpäin hän vapisi koko ruumiiltaan mielenliikutuksesta. Oli -kuin hänelle olisi tapahtunut onnettomuus, jonka kantavuutta hän ei -vielä täysin voinut tajuta --. - -Hänen voimakkain ja kirpein tunteensa oli häpeä. Epäselvästi oli -hänellä sellainen vaikutus, että hän oli ollut miehelleen uskoton. -Mitä hän itse oli sanonut -- ja mitä Aksel oli sanonut -- sitä ei hän -enää niin tarkkaan muistanut. Hän tiesi vain antaneensa ilmi jotakin --- tietämättä oikein mitä tai minkä verran. Mutta hän oli myöntänyt --- itselleen ja Akselille -- ettei hän rakastanut Torkildia. Että -hänen avioliittonsa oli alkanut kevytmielisyydessä, sattumalta -- ja -oli päätynyt onnettomuuteen. Että hän oli ilmaissut sen, se oli kai -uskottomuutta -- ja vielä sellaiselle miehelle, jota hän itse löi -naamaan, ja oli vielä iloinen, että oli lyönyt --. - -Ja sen karvaan häpeän takana, että hän siten oli paljastanut -avioliittonsa, hämärsi hänelle itse sen asian merkitys, jonka hän -oli myöntänyt. Ja senjälkeen tuska -- tuska paluusta jälleen kotiin -Torkildin luo. - -Pitkän ajan kuluttua hän tyynnytti mielensä, riisuutui nopeasti ja meni -vuoteeseen. Mutta hän makasi saamatta unta. Katkelmia ja kappaleita -siitä, mitä Aksel oli sanonut ja mitä hän itse oli vastannut, -kummitteli edelleen hänen aivoissaan. Se oli totta, mitä Aksel oli -sanonut -- hän ei ollut koskaan rakastanut Torkildia. Ja tuo totuus -oli kaksinverroin kauheampi siksi, että hänen oli täytynyt kuulla se -mieheltä, jota hän halveksi, miehensä vihamieheltä -- eikä hänellä -ollut ollut mitään siihen vastattavana. - -Hän ei noussut ylös seuraavana aamuna, kun hänet herätettiin, vaan -jäi hotelliin koko aamupäiväksi ja matkusti pois vasta päiväjunalla -hankittuaan ensin varmuuden, että Aksel oli matkustanut jo aikaisemmin. - -Koko kotimatkan oli hänellä tunne, joka kävi yhä voimakkaammaksi, -aina kun hänen ajatuksensa kiersivät hänen kohtaustaan Akselin -kanssa -- tuska Torkildin tapaamisesta. Hänestä tuntui, ikäinkuin -heidän yhdyselämänsä olisi mahdotonta jatkua sen jälkeen, mitä oli -tapahtunut. -- - - - - -X. - - -Rose oli soittanut Torkildille Fredrikshaldista, millä junalla hän -tulisi, ja Torkild oli Kristianian asemalla häntä vastassa. He menivät -kaupungille saamaan vähän ruokaa. "Sehän on totta", virkkoi Torkild -heidän istuessaan syömässä, "rouva Lied on käynyt meillä aamupäivällä. -Hän pyysi Agneksen sanomaan sinulle, että sinun pitäisi soittaa hänelle -heti huomenaamulla. Hän on näet Fensalissa --." - -"Vai niin, onko hän _siellä_?" - -"On, hän on ollut kotona varmaan jo kaksi viikkoa --." - -"Ei suinkaan lasten laita siellä ole mitenkään hullusti?" - -"Ei." Torkild hymyili. "Petersenin laita se taitaa olla hullusti. -Pelkään, _että_ hän alkaa taas juosta luonasi pian jok'ikinen päivä --." - - * * * * * - -Rouva Lied tuli varhain seuraavana aamuna -- se on, kello oli -kaksitoista, mutta Rose tiesi, ettei hän koskaan noussut ylös ennen -yhtätoista. - -Rose istui ompelukoneen ääressä kori mankelivaatteita edessään. Hän oli -panemassa uutta kaulusta Torkildin vanhaan villapaitaan. - -"Otahan päältäsi, Mary, niin saat kohta teetä --." - -"Kiitos, en minä mitään halua --." Mary otti savukkeen ja alkoi kävellä -edestakaisin lattialla. - -"Kyllä kai sentään? Saat lämpimiä keksejä -- minulla on -kauraryynikeksejä parhaillaan uunissa", -- hän repäsi poikki langan, -sulki ompelukoneen ja leikkasi napinreiät uuteen kaulukseen. -Palvelijatar toi teetarjottimen. - -"Kiitos, ei mitään minulle", sanoi Mary jatkaen kävelemistään. - -"Tahdotko vermuuttia sitten?" Rose nouti karahvin kulmakaapista ja -kaatoi lasiin. Mary tyhjensi lasin yhdellä siemauksella ja jatkoi -vaellustaan. - -"Lapset voivat kai hyvin?" kysyi Rose. - -"Kyllä lapset voivat hyvin. -- Mutta minä." Hän seisahtui: "Kuule -- -Halsteinin ja minun välit ovat lopussa --." - -Rose päästi työn vaipumaan helmaansa: - -"Mitä sinä sanot -- lopussako!", ja hänestä itsestään tuntui, että se -kuulosti typerältä. - -"Niin. Se on nyt lopussa." Mary lysähti lattialle ja nyyhkytti -pää ruokasalintuolin nahkaistuinta vasten. "Lopussa, niin. Minun -ihmeellinen elämänunelmani", kuiskasi hän sortuneesta. Ja Rose, joka -oli noussut pystyyn ja mennyt toisen luo, tunsi osanottonsa kutistuvan -kokoon hyvin pieneksi. - -"Oi Rose -- jospa tietäisit, millaista oloni on ollut! Oi, niin pahaa, -niin pahaa! Aina varhaisesta kesästä asti. Kuinka minua on loukattu! -Sinä tiedät, kuinka minä rakastin Halsteinia. Kaikkeni olin halukas -uhraamaan hänen tähtensä -- ilomielin! Ja nyt hän on viskannut minut -luotaan kuin kuluneen rääsyn -- oi jumala, kuinka olen epätoivoissani!" - -Rose silitti hänen hiuksiaan: - -"Herra jumala -- Mary-raukkani!" - -Mary Lied nousi pystyyn ja puristi Rosen kättä: - -"Niin -- Mary-raukka, niin. Kaikki unelmat särkyneet! Köyhä harmaa -arkipäiväisyys jälleen iänikuisesti. Finn Lied ja Fensal jälleen --." - -"Aiotko -- muuttaa takaisin sinne sitten?" - -Mary itki jälleen: - -"Eihän minulla ole mitään muuta paikkaa maailmassa, mihin mennä --" - -"Mutta työsi, Mary --. Nythän sinä olit alkanut luoda itsellesi -itsenäistä asemaa -- jota aina olet kaivannut. Ethän toki jätä kaikkea -sikseen -- palataksesi miehesi luo, josta et pidä. Sinähän olet saanut -vapautesi -- onhan se sentään aina jotakin --." - -"Vapauteni." Mary hymyili synkästi. "Vapauteni -- kuolla nälkään -- -jos en tahdo mennä kadulle. Työni -- tiedätkö, _kuinka_ halpamainen -Halstein on ollut minua kohtaan? - -"Hän toimitti minut potkituksi pois sanomalehdestä -- otti minulta -pois työ-vähäiseni. Ei silti, että minä olisin voinut elää sillä. -Minä olen nyt kerta kaikkiaan ylellisyysihminen, taiteilijaluonne, ja -luonteelleen täytyy ihmisen olla uskollinen. -- Mutta niin vähäistä -kuin se olikin, oli sekin minulta otettava. Oi ei, minä olen alistunut --- luopunut työstäni samalla kuin rakkaudestani. Toistaiseksi ainakin. -En jaksa enää kulkea kerjäläisenä kustantajan luota toisen luo. -Taidearvostelijan luota toisen luo -- yksi tahtoo minua pyyhkimään -tämän ja muuttamaan tuon, toinen sanoo, että minun on muutettava tämä -ja jätettävä pois tuo -- kunnes en voi enää löytää omaa sieluani -lainkaan siitä, mitä olen kirjoittanut sydänverelläni. Siihen minun -kirjani ovat jumaliste liian hyvät. Se on pelkuruutta, näetkös. Täällä -meillä näet pelätään vapaata ja totuudellista ja rohkeaa teosta, sen -sanon sinulle. Kunpa aavistaisit, kuinka pelkureita ne ovat, nuo -kustantajat -- koko konkkaronkka! - -"Ah ei -- minulle oli vain yksi ainoa paikka maailmassa avoinna -- -lasteni luona! Turvauduin siihen." - -"Entä miehesi -- Lied nimittäin?" kysyi Rose viileästi. - -"Niin mieheni. Finn Lied. Tiedätkö -- yhden tuokion kestämän minä -uskoin häneen. Uskoin, että Finn oli _suurempi_ kuin olin luullut. -Se oli silloin kun tulin hänen luokseen ja sanoin kaiken. Kaiken -minä tunnustin -- joka hiukan ja rahdun. Avoimesti ja rehellisesti -sanoin Finnille, että olin kuulunut Halstein Petersenille ruumiineni -sieluineni, koska olin rakastanut häntä täydestä sydämestäni --." - -"Se ei liene kovin yllättänyt häntä", huomautti Rose. "Kun kerran -olette asuneet yhdessä lähes puoli vuotta." - -"Eipä tietenkään." Mary katsoi häneen ivallisesti. "Onhan useimmille -kunnon ihmisille kaikki sanottu sillä -- mies ja nainen ovat asuneet -yhdessä joitakin kuukausia -- siis he ovat eläneet yhdessä; te ette -luonnollisesti voi ajatellakaan, että suhteessa voi olla mystiikkaa. -Minä voisin -- no, mutta asia nyt ei koske sitä. Minä en siis -kieltänyt mitään -- sanoin, että olin kuulunut Halsteinille ja että -sen ihmeellisen jälkeen, mitä olin elänyt hänen sylissään, en ikinä -jaksaisi kuulua toiselle miehelle -- en pitkiin, pitkiin aikoihin -ainakaan. Mutta minä pyysin saada tulla takaisin lasteni luo, jotta he -eivät kasvaisi ilman kotia -- sillä ei ole kotia ilman äitiä. Äiti on -samaa kuin koti. Ja Finn suostui ehtoihini --." - -"Niin minustakin. Kuten sanoin sinulle -- minä aloin uskoa, että hän -oli suurempi kuin olin luullut. Ajattelin jo, että ehkä voisi vielä -tulla se päivä, jolloin huomaisin rakastavani häntä --. Mutta nytpä -saat kuulla --. - -"Sehän on jalomielistä", sanoi Rose. - -"-- Siirrätin sänkyni lastenkamariin ja nukuin siellä yöt. Mutta ei -ollut mennyt viikkoakaan -- kuusi päivää oli sitä kestänyt, sillä se -oli lauantaita vasten yöllä, niin Finn tuli sinne minun luokseni. Minä -en tahtonut -- muistutin hänelle sopimustamme, sanoin tulleeni hänen -luokseen täydessä luottamuksessa, vetosin hänen kunniantuntoonsa. -- -No, hän lähti sitten vihdoinkin. Mutta senjälkeen ei minulla ole ollut -rauhaa yöllä eikä päivällä, hän kiduttaa ja piinaa ja ahdistaa minua, -että antaisin perään --." - -Hän puhkesi kyynelvirtaan: - -"Viime yönä --. Minun täytyi uhata herättäväni lapset, ennenkuin pääsin -eroon hänestä --. Oi Rose, eikö se ole kauheata! Minä olen aivan -suunniltani, niin epätoivoissani minä olen. Sano minulle, mitä minun on -tehtävä --." - -"Matkusta pois", sanoi Rose. - -"Eihän minulla ole mihin matkustaa. Enhän voi kuolla nälkäänkään --." - -"Mutta kun hän ei voi suostua ehtoihisi. Etkä sinä hänen ehtoihinsa --." - -"Minun kai täytyy", itki Mary Lied. "Tietenkin Finn saa tahtonsa läpi --- en luonnollisesti jaksa enää kauan kamppailla vastaan. Oi, minä -olen saanut sellaisen vastenmielisyyden häntä kohtaan -- olen niin -epätoivoissani --." - -"Oi Mary", sanoi Rose huolestuneena. "Sinä et saa -- lastesi kodissa ---." - -"Lasteni kodissa, niin!" Mary nyökkäsi. "Eikö totta? Se osoittaa -kunnioitusta äidinarvoa kohtaan, niinhän?" - -"Jos sinulla on jotakin kunnioitusta sitä arvoa kohtaan -- niin sinun -pitää matkustaa. Täytyyhän sinun voida saada jotakin tehtävää -- jos -minä olisin sinun sijassasi, ottaisin mitä hyvänsä -- ensi aluksi --." - -"En jaksa jättää lapsiani", nyyhkytti Mary. - -"Jaksoithan keväällä", sanoi Rose kylmästi. "Ja silloin läksit vain -itsesi takia. Kuten itse sanoit, äiti on samaa kuin koti. Ja äiti, joka -elää olemalla miehensä -- kyllä ymmärrät." - -"Uh -- sinä liioittelet nyt myös niin kauheasti. Tuo on pingoitettua --- sinähän itse olet naimisissa ja tiedät millaista se on. Kun lopulta -ympäri käydään, niin onhan Finn sentään minun mieheni -- me olemme -saaneet kolme lasta yhdessä. -- Ja kun minä en kelpaa työhön -- ainoa -tie, jolle taipumukseni viittaavat, on minulta suljettu --." - -"Minä menisin ennemmin kadulle", sanoi Rose kiihkeästi. "Jollen -kelpaisi saamaan elantoani muuten kuin elämällä miesten kanssa -- niin -valitsisin ennemmin kenen hyvänsä muun kuin lasteni isän. Mieluummin -harjoittaisin ammattia vaikka missä muualla paitsi lasteni kotona --." - -"Loruja, tyttöseni. Nuo ovat vain puheenparsia. Sinä et voi saada -minulle uskotelluksi olevasi niin suurenmoinen, että lähtisit tiehesi -yks kaks, heti kun et enää rakastaisi Torkildiasi ja joutuisi -hurmauksiin joka kerta, kun hän rupeaa helläksi. Ehei, luulenpa kyllä, -että jäisit hyvään kotiisi, missä saat kaikkea mitä tarvitset, ja -leipoisit kaurakeksejä ja laittaisit raparperiviiniä ja mukautuisit -välttämättömään, jota on sietäminen, kun kerran on naimisissa -- -mieluummin kuin menisit tiehesi ja asuisit vuokrakomerossa ja raataisit -konttorissa viheliäisestä palkasta ilman muuta hyvää kuin tietoisuus -siitä, että olet niin jalo! Myöntäkäämme vain olevamme ihmisiä -kaikki --. - -"Minä olin odottanut, että olisit osoittanut vähän osanottoa, kun tulin -luoksesi kertomaan, miten vaikea minun on olla. Ja sinä pilkkaat sitten -onnettomuuttani --. Sinun pitäisi hävetä, niin pitäisi --. - -"Tahdon vain sanoa sinulle, että sinusta olen minä nyt selvä --. - -"-- Muuten on minulle nimittäin musertavan yhdentekevää, mitä sinä -ajattelet minusta -- istuessasi täällä parsimassa miehesi -alushousuja --." - -Hän sieppasi villapaidan sohvalta, viskasi lattialle ja potkaisi sitä. -Sitten hän otti vaatteensa ja meni. - - * * * * * - -Rose nosti halveksitun vaatekappaleen lattialta ja taittoi sen -huolellisesti kokoon. Sitten hän meni pöydän luo, kaatoi itselleen -kupin jääkylmää teetä ja joi sen. Hän tunsi vastenmielisyyden -ruumiillisena ellotuksena. - -Hän koetti istua ompelemaan, mutta ei jaksanut. Ja hän alkoi kuljeksia -ympäriinsä huoneissa. - --- Eihän se häntä liikuttanut. Kaikki tuo vastenmielinen -tuttavallisuus, kaikki tuo lika, mitä hänen eteensä oli levitetty. -Tuntui kuin se olisi takertunut häneen, niin ettei hän koskaan voisi -saada sitä pois itsestään. -- Mutta eihän se minua liikuta -- mitä -minulla on Maryn tai Akselin kanssa tekemistä! - -Tuntien epäselvää tarvetta tehdä jotakin, saada se karkoitetuksi -luotaan, hän meni äkkiä ompelukorinsa luo. Hänellä oli siellä Akselin -valokuva, jonka tämä oli lähettänyt hänelle heidän avioliittonsa -ensimmäisenä talvena, kun hän vielä kävi heillä; sitten se oli jäänyt -sinne ajelehtimaan. Hän löysi kuvan ja repi sen pieniksi palasiksi. - -Se oli pieni pehmustettu ompelukori; Doris oli laittanut sen hänen -ripillepääsypäiväkseen. Pohjalla pienen tikatun silkkityynyn alla oli -kokoontaitettu pikkulapsenpaita, joka ei ollut tullut ihan valmiiksi. -Rose otti sen esiin ja katseli sitä. Oi pikku pojuni, minun pikku -pojuni --. Oi herra jumala, jos olisin saanut pitää sinut -- suloinen -pikku poikaseni, pieni ihana äidin sydänkäpynen --. Hän itki hiljaa ja -avuttoman epätoivoisena ompelukorinsa ääressä. - -Hetken kuluttua hän alkoi koneellisesti penkoa sitä jälleen. Siellä -oli kaikenmoista pikku tavaraa. Pieni vihreä nahkakantinen kirja --- Shelleyn runot. Hän oli saanut sen Torkildilta kymmenen vuotta -takaperin. Siinä oli siellä täällä Torkildin alleviivaamia paikkoja: - - One word is too often profaned - for me to profane it, - one feeling too falsely disdained - for thee to disdain it. -- - - (Sanaa liiaksi liattua - likaamaan en käy, - tunne monesti halveksittu - tyhjält' sulle ei näy.) - -Oi, Torkild ja koko heidän nuoruutensa! Kuinka hän kaipasi kaikkea -sitä. -- Heidän naimisissaolonsa ensi aikaa --. - -Hänet valtasi äkkiä kuin tukahduttava tuska. Se ei _voinut_ olla ohi -- -he eivät olleet voineet tuhlata pois kaikkea sitä paljoa, mikä heillä -oli ollut yhteistä. Ei voinut olla totta, ettei Torkild enää rakastanut -häntä -- ettei hän rakastanut Torkildia -- että nyt oli heidän -väliltään kaikki lopussa ja tie pystyssä. Se täytyi voida korjata, -kaikki mitä oli mennyt hullulle tolalle. Kun hän ajatteli kaikkea sitä -iljettävää, mitä hän juuri oli nähnyt -- niin hän tunsi selvästi, että -ainoastaan Torkildille hän kuului. Torkild, _hän_ ei ollut sellainen --. - -Herra jumala -- ja mistä kaikesta hän oli tuolloin tällöin syyttänyt -Torkildia sydämessään. Sehän oli mielettömyyttä. Mitä häneltä oli -puuttunut heidän yhdyselämässään --. Ei muuta kuin sitä, mitä hän -itse ei voinut antaa -- ei ollut viitsinyt antaa. Hän ei ollut -viitsinyt ponnistaa, päästää itseään näkyvistään. Tuolloin tällöin, -kun Torkild oli temmannut hänet valtoihinsa, silloinhan hän oli ollut -onnellinen. Mutta aina palasi hän takaisin vanhaan itsetutkisteluun ja -itsekeskitykseen -- ja siitä hän oli soimannut Torkildia --. - -Oliko se mikään ihme, jos Torkild olikin väsynyt häneen lopulta. -Ei jaksanut taistella hänestä enää, kuten Aksel oli sanonut. Siksi -mahdoton ihminen oli hän, Rose, ollut aina --. - -Ja kuinka hän oli tuhonnut sillä itseäänkin. Kuinka paljon enemmän -arvoinen hän oli ollut nuorena tyttönä -- kuinka pienentynyt hän oli -näinä vuosina eläessään miehen kanssa ja ottaessaan vain häneltä -vastaan --. - -Mutta ei voinut olla mahdollista, että se oli liian myöhäistä, nyt kun -hän vihdoin ymmärsi --. - -Hän puki ylleen ja lähti Torkildia vastaan, kun tämä tulisi -konttorista. Hän oli ajatellut tapaavansa hänet jossakin kohti heidän -taloonsa johtavalla pienellä metsäisellä syrjätiellä. Hän panisi -käsivartensa Torkildin kainaloon ja sanoisi -- hän oli varma, että -se tulisi itsestään, mitä hänen olisi sanottava --. Mutta hän käveli -ja käveli näkemättä Torkildista merkkiäkään; kun hän tuli kylätielle -eikä vieläkään ollut tavannut häntä, tunsi hän itsensä aiheettomasti -pettyneeksi ja hylätyksi. - -Hän kulki aina kauppapuodin ja työläisasumusten ohi; nyt hän näki -tehdasrakennuksen -- Torkildin konttorista näkyi valoa. Pitkän aikaa -hän käveli edestakaisin sillan luona, tienpinnan ruosteiset rautalastut -narskuivat hänen kenkiensä alla. Joki virtasi pimeänä ja elottomana -tienreunan alapuolella, joitakin valoja kuvastui siihen. Viima ja raaka -sumu hyydyttivät häntä. - -Oli kuin kaikki hänen rohkeutensa olisi sammunut hänen kävellessään -siinä odottamassa pimeässä ja kylmässä. Vihdoin, ollessaan ihan -itkemäisillään hylättyyden ja tuskan tunteesta, joka hänestä -itsestäänkin tuntui aiheettomalta, hän meni tehtaalle. - -Siellä oli nyt pimeää kaikkialla muualla paitsi Torkildin ikkunassa. -Porraskäytävä oli pilkkopimeä. Rose tiesi, että jossakin oli -katkaisija, mutta hän ei löytänyt sitä ja haparoi ylöspäin Torkildin -ovelle. - -Torkild istui taaksepäin nojautuneena kirjoituspöytätuolissaan, mutta -kavahti pystyyn, kun ovi kävi. Ja Rose näki, että tuntiessaan hänet -Torkild äkkiä kalpeni ja hänen kasvonsa jäykistyivät kuin suurimmassa -tuskassa. Hän ei ymmärtänyt mitään -- ja jäi seisomaan pelästyneenä -tuijottaen mieheensä. - -"Minkätähden tulet tänne?" kysyi Torkild vavisten. "Rose -- mitä se on ---." - -Rose ei voinut vastata mitään, seisoi vain kuten ennenkin. - -"Mitä _on_ sitten, Torkild?" Ei vastausta. - -"Torkild", pyysi Rose pelästyneenä. "Mikä sinun on -- millainen sinä -olet!" Ja kun hän ei vieläkään saanut vastausta: "Lähdin kotoa sinua -vastaan, ja kun en tavannut sinua ja näin täältä valoa, niin tulin --." - -Torkild ei yhäkään sanonut mitään, ja Rose toisti: - -"Mitä sitten _on_, Torkild?" - -"Ei mitään." Torkild hengitti raskaasti. "Minä tulin vain niin -- -yllätetyksi." - -"Rakas. Olenhan tullut ennenkin konttoriin sinua tapaamaan --." - -"Siitä on niin kauan aikaa", sanoi Torkild heikosti. "Se ei johtunut -mieleeni --." - -"Oli tullut niin myöhä --. En ollut ollut ulkona ennemmin tänään, ja -sitten ajattelin, että menisin sinua vastaan --." - -"Niin, niin." Näytti siltä kuin Torkild olisi vaivoin saanut itsensä -tyynnytetyksi. "Te olette kai saaneet antaa päivällisenkin odottaa nyt ---. Sinun täytyy antaa anteeksi. Mutta minulla on ollut niin paljon -tehtävää tänään --." - -"Sinä näytät -- väsyneeltä. Sinä olit niin omituinen, kun tulin. Onko -sinulla ollut jotakin ikävää tänään?" - -"Oh -- ei. -- Ei, kuten sanottu, minä tulin niin yllätetyksi. No niin, -lähtekäämme sitten." - -Hän oli järjestävinään kirjoituspöydällä. Mutta Rose näki, että se oli -tyhjä. Sitten Torkild meni ja pani palttoon ylleen. - -"Nyt kai menemme --." - -Rose käveli hänen rinnallaan pimeässä, äänetönnä ja masentuneena. -Kaikki oli äkkiä käynyt niin toivottomaksi. Hän ei uskaltanut edes -tarttua Torkildin käsipuoleen. Eikä hän osannut sanoa mitään. Kaikki, -mitä hän oli ajatellut, oli ikäänkuin hukkunut jonnekin. - -"Etkö voi tehdä jotakin tuolle vilustumisellesi", sanoi hän kerran, kun -Torkild yski niin että hänen täytyi seisahtua. "Jos menisit Meyerille -ja puhuisit hänen kanssaan --." - -"Minullahan on ollut yskää syksyisin joka vuosi. Tiedäthän, että se -menee ohi itsestään, kohta kun tulee pakkaset." - -"Minä en pidä siitä", sanoi Rose lempeästi. "Sinä olet myös varmaan -jokseenkin hermostunut nykyisin --." - -"Se tulee vain vuodenajasta. Tiedäthän, että minulla on aina sellaista -pientä joutavaa syksyin keväin --." - - * * * * * - -Päivällisen jälkeen Torkild istuutui arkihuoneeseen kirja käsissään. -Rose tuli sinne ompeluksineen. Hän istui yhteenpuristetuin huulin, -ompeli napinreikiä ja parsi, ja sisässään hän sillä välin puhui -Torkildille. Mutta hän ei uskaltanut aloittaa. - -Kerran katsahtaessaan ylös hän kohtasi Torkildin silmät. Tämä tuijotti -häneen niin merkillisesti. - -"Sinä katsot minuun niin omituisesti --", Rose koetti hymyillä. - -"Niinkö?", sanoi Torkild vain. Sitten hän kumartui jälleen kirjansa yli. - -Rose tunsi silmiensä kihahtavan täyteen kyyneliä. Hän nousi pystyyn, -meni hiljaa ruokasaliin ja oli etsivinään jotakin ompelupöydältään. -Akselin valokuvan palaset viruivat siinä vielä, hän pyyhkäisi ne -käteensä ja pisti uuniin. Palatessaan olohuoneeseen hän näki, että -Torkild nopeasti käännähti tuolissaan, kasvot hänestä poispäin. Kirja -oli hänellä yhä edessään. - - * * * * * - -Torkild oli sanonut Roselle nopean ja pikaisen hyvänyön alhaalla -arkihuoneessa, Rosen kantaessa parhaillaan ulos teetarjotinta. Ja kun -Torkild tultuaan huoneeseensa yläkertaan sulki oven jälkeensä, tuntui -hänestä siltä kuin hän olisi paennut sinne. - -"Minähän _en_ usko sitä", sanoi hän itselleen. "En silmänräpäystäkään -ole uskonut sitä. En koskaan, en koskaan, en sekuntiakaan tule sitä -uskomaan --" - --- Mutta tuo mieletön pelästys, joka oli hänet vallannut samassa kuin -hän näki Rosen, tämän astuessa hänen konttoriinsa iltapäivällä. -- -Hänen mieleensähän oli välähtänyt, että Rose tuli sanomaan jotakin -- -jotakin, jota hän ei kestäisi kuulla --. - -Mutta hän ei uskonut sitä. Ei, hän ei uskonut. Hurja, sokea mielijohde -sellaisella hetkellä, jolloin hän ei ollut oma herransa -- se ei ollut -Rosen epäilemistä. Ei ainoanakaan täysitajuisena silmänräpäyksenä hän -ajattelisi, että Rose olisi tehnyt jotakin -- jotakin petollista häntä -kohtaan. - -Jos noissa halpamaisissa riveissä oli totuuden hiukkaakaan, niin oli se -kai sitä, että Aksel oli käyttäytynyt moukkamaisesti --. - -Hän oli nähnyt päivällisaikana, että huoneessa oli Akselin revitty -valokuva. Se se oli, jonka Rose oli polttanut käydessään myöhemmin -uunin luona -- se oli poissa, kun Torkild tuli teelle. - -Mutta silloinhan oli mitä todennäköisintä, että Rose oli suuttunut -Akseliin --. Niin paljon siinä kai oli perää, että heillä oli ollut -keskustelu, jota hän ei ehkä todellakaan olisi saanut kuulla. Mutta -hän oli varma, että syy oli yksinomaan Akselin -- Rose ei ollut tehnyt -mitään, mistä hän nyt itseään soimaisi. - --- Ettei hän ylipäänsä voinut estää sellaisen mahdollisuuden -mieleenjohtumista -- Rose katui, hän repi kappaleiksi Akselin valokuvan -katkeroituneena siitä, mihin tämä oli hänet vetänyt --. - -"Minähän en usko sitä -- minähän en usko sitä --" Torkild puri -hampaansa yhteen ja voihkaisi. - -Taivaan luoja -- että sellaista voi tapahtua eikä ihminen voi varjella -siltä itseään. -- Kunniaton lurjus tai useampia istuutuu, kirjoittaa -nimettömän kirjeen, lähettää sen miehelle -- eikä hän voi suojella -itseään siltä. Ei suojella vaimoaan nimettömän heittiön panettelulta, -ei saada roistoja käsiinsä ja pieksää heitä litteiksi kuin täit. -Hän ei voi suojella itseään siltä, että he tekevät hänelle pahaa -pelkurimaisella konnantyöllään, ei pyyhkiä tuota halpamaisuutta pois -aivoistaan -- hän polttaa kirjeen, mutta sanat ovat syöpyneet hänen -sieluunsa, kalvaen, kiduttaen, myrkyttäen, siittäen ajatuksia, joita -hän itse häpeää, vasten tahtoaan hän näkee edessään näkyjä, jotka -- -herra jumala, että sellaista voi tapahtua --. - -Se oli hänen pulpetillaan, kun hän tuli konttoriin aamulla. Kaikkien -liikekirjeiden seassa pieni kotelo, jolle oli kirjoitettu "yksityistä": - - "Ystävät, jotka suovat Teille hyvää ja joiden mielestä on - häpeällistä pettää miestä hänen selkänsä takana, eivät voi olla - ilmoittamatta Teille, että Teidän veljenne kävi tapaamassa - Teidän vaimoanne tämän hotellihuoneessa eilen illalla kello 1/2 - 12. He oleskelivat yhdessä lukitun oven takana yli tunnin ajan, - ennenkuin mies jälleen hiipi takaisin omaan huoneeseensa. Sen - sijaan että aikaisemman päätöksen mukaan olisivat matkustaneet - Kristianiaan aamujunalla, jäivät molemmat hotelliin aina - keskipäivään asti ja matkustivat kumpikin eri junassa. - - Eräs vilpitön ystävä." - -Torkild häpesi, että oli lukenut läpi koko tuon likaisen tekeleen. -Hänen olisi pitänyt polttaa se heti kun näki allekirjoituksen. -Niinkuin ei siinä olisi ollut kylliksi, että kirje oli nimetön, -siis kunniattomalta ihmiseltä. Saattoihan olla yhdentekevää, mitä -sellaisessa sanottiin. Tai -- jos olisikin ensin lukenut sen, niin _ei_ -olisi pitänyt sitä polttaa, vaan ottaa selvä lähettäjästä, pieksää -häntä niin kauan kuin hän vielä vähänkin piipitti --. - -Mutta hän oli rutistanut sen kokoon, noussut seisomaan -- ja -muistaessaan, että konttorissa oli keskuslämmitys, hän raapaisi -tulitikun ja antoi kirjeen palaa, kunnes oli vain vähän nokea -tuhkakupissa. - --- Ja sitten se ei ollut ollut poissa hänen ajatuksistaan koko päivänä. - -Hän oli vakuuttanut itselleen -- olihan Rosella ja Akselilla voinut -olla yhtä ja toista puhuttavaa -- talon myynnistä tai Doriksesta -esimerkiksi. -- Oli piittaamatonta Akselin puolelta, ajattelematonta -Rosen puolelta pitää sellaista neuvottelua keskellä yötä. Mutta -tietysti ei kumpikaan heistä ollut ajatellut mahdolliseksi, että joku -panisi sitä merkille, saatikka selittäisi sitä niin alhaisella -tavalla --. - --- Nyt sen jälkeen kun hän oli nähnyt tuon rikkirevityn valokuvan --. - -Mutta minähän en epäile häntä. Jos kysyisin häneltä, niin tiedän, -että hän voisi antaa minulle selityksen, joka tekisi lopun tästä -sietämättömästä. Mutta sitä en tule koskaan tekemään. Mennä Rosen luo -ja sanoa: olen saanut kirjeen eräältä, joka ei uskalla sanoa nimeään --- selitä se, puhdistaudu siitä, mistä sellainen sinua syyttää -- ei -ikinä. Sitä kidutusta ei maailmassa ole, josta tahtoisin vapautua -sellaisella hinnalla. - -Jos tekisin sen -- jos hänen täytyisi ajatella, että olin kuunnellut -tuollaisen heittiön sanoja, epäillyt hänen kunniallisuuttaan -silmänräpäyksenkään ajan -- niin, silloin kai olisi kaikki lopussa. - -Lopussa yhtä varmasti, kuin kaiken täytyisi olla lopussa, jos Rose -olisi pettänyt minut. - -Ei siis mitään pääsyä tästä. - -Mutta --. Minä en usko häneen siis _täydellisesti_, kun voin kärsiä -siitä niin kauheasti. Jos olisin saanut sellaisen kirjeen kaksi vuotta -sitten, tai vain vuosi sitten -- olisin tullut yhtä kuohuksiin, mutta -en olisi tuntenut sellaista kauheaa tuskaa ja voimattomuutta kuin -nyt --. - --- Varmasti hän uskoi Roseen. -- Tuo Rose, jonka hän oli tuntenut, jota -hän oli rakastanut siitä saakka kun tuli täysikasvuiseksi -- hän voisi -yhtä hyvin epäillä auringon kirkkautta kuin Rosen rehellisyyttä ja -tahrattomuutta --. - --- Mutta hän ei tuntenut Rosea nyt enää niin hyvin kuin silloin. Tuo -nainen, jonka luo hän saattoi mennä ja ottaa hänet syliinsä tänä -yönä, jos tahtoi -- häntä hän ei tuntenut. Rose oli muuttunut heidän -yhdyselämänsä varrella -- eikä hän tiennyt millaiseksi. Nyt kun Rose -antoi hänelle ihanaa ruumistaan niin paljon kuin hän tahtoi, nyt oli -kuin hänen mielensä olisi ollut häneltä suljettu, hänestä tuntui, että -Rose oli sulkenut häneltä olemuksensa, ovi ovelta, kunnes hän oli -jäänyt aivan ulkopuolelle eikä tiennyt millaiselta hänen sielussaan -näytti -- paitsi että hän vain silloin tällöin aavisti, että siellä oli -käynyt hävitys. Joten häntä nyt huimasi --. - -Rose -- hänen rakastettunsa, jonka hän oli tuntenut -- hän olisi -uskaltanut henkensä ja sielunsa pantiksi siitä, että hän oli puhdas -ja hyvä kuin aamuhetki. Rose tuolla sisällä, hänen vaimonsa -- oi, -varmasti hän uskoi häneen. Oli vain tuo pieni, kiusaava, kalvava -ajatus, jonka alla hän vaikeroi. - -Hän luotti Roseen. Mutta ei niinkuin entisinä aikoina, jolloin -jokainen epäilyksen varjokin olisi tuntunut hänestä inhoittavalta ja -naurettavalta mielettömyydeltä. -- Minä uskon häneen kyllä. Mutta minä -en tunne häntä enää --. - -Hänen ovelleen koputettiin hiljaa. Rose avasi sen ja tuli sisään. Hän -jäi seisomaan hetkeksi kuin kahdenvaiheilla ja katsoi Torkildiin, -joka oli noussut seisomaan, mutta ei liikahtanutkaan tullakseen häntä -vastaan. - -Sitten Rose meni nopeasti hänen luokseen. - -"Sinä et sanonut minulle kunnollisesti hyvää yötä, Torkild". Hänen -poskensa lehahtivat punaisiksi ja hän pani kätensä Torkildin -olkapäille. "Luulin, että aioit tulla minun luokseni. -- Siitä on niin -kauan, kun viimeksi olit", sanoi hän hiljaa taivuttaen päänsä alas. - -Torkild näki hänen olevan yövaatteisillaan, aamunuttu yllä, ja hiukset -olivat palmikoilla pitkin selkää. - -"Torkild -- oletko vihainen minulle jostakin?" kuiskasi hän, kun ei -saanut vastausta. - -"En", sanoi Torkild hiljaa kuten toinenkin. "Minkätähden olisin -vihainen sinulle?" - -Hän laski kätensä Rosen käsivarsille, ja he seisoivat siten hetken -aikaa -- ikäänkuin toinen olisi pitänyt toista ulohtaalla itsestään, ja -katsoivat tutkivasti toisiinsa. - -"Voisihan sinulla olla montakin syytä olla tyytymätön minuun", sanoi -Rose painaen päänsä alas. - -"Minä en tiedä yhtään." - -"Oi -- minä ymmärrän kyllä itsekin, etten ole ollut läheskään sellainen -sinua kohtaan kuin sinä toivoisit. Tiedän kyllä, ettei meidän suhteemme -ole tullut sellaiseksi kuin sinä odotit naimisiin mennessämme." - -"Luuletko sitten minun soimaavan sinua, ettet ole voinut olla minua -kohtaan sellainen kuin minä toivoin?" Torkild nosti hänen kätensä alas -olkapäiltään. "Oikeastaan en tiedä, olenko koskaan _odottanut_, että -tulisi olemaan toisin kuin on --." - -"Tarkoitatko", sanoi Rose hitaasti, "-- että olet tyytyväinen elämäämme -sellaisena kuin se on? Tarkoitatko, että kun on tultu naimisiin, ei -elämä ylipäänsä enää koskaan ole -- täydellistä? Tai oletko mielestäsi --- kaikesta huolimatta -- niin onnellinen kuin ylimalkaan voi olla?" - -Torkild hymyili heikosti: - -"Jos _me_ olisimme onnelliset -- niin emme kai seisoisi ja kyselisi -toisiltamme tällä tavoin. Mutta kun kerran ollaan naimisissa, niin ovat -kai joko molemmat onnellisia tai ei kumpikaan --." - -"Sinä siis et _ole_ onnellinen?" - -Torkild odotti vähän ennenkuin vastasi: - -"En siis kai ole. -- En ainakaan uskottele itselleni, että _sinä_ -pitäisit itseäsi niin kovin onnellisena --." Hän katsoi alas puhuessaan. - -"Sitäkö tarkoitat odottaneesi edeltäkäsin -- että niin tulisi käymään?" -Ja kun Torkild ei vastannut: "Silloin en ymmärrä, miksi tahdoit mennä -naimisiin kanssani." - -Torkild naurahti: - -"Etkö ymmärrä sitä? -- Luulin, että sinun täytyisi voida ymmärtää se -nyt, -- kun olet ollut naimisissa yli kaksi vuotta." - -Rose tuli hehkuvan punaiseksi, ja hänen silmänsä kävivät epävarmoiksi. -Torkildin kasvoilla kulki kuin väristys, kun hän katsoi Roseen. - -Rose kääntyi poispäin hänestä, meni ja istuutui Torkildin sängyn luona -olevaan korituoliin. - -"Jos pikkupoju olisi saanut elää", virkkoi Rose hetken perästä hieman -epäselvällä äänellä, "silloin olisi kaikki käynyt toisin --." - -"Niin, silloin olisi kai ollut toisenlaista." - -"Mutta", kysyi Rose aivan hiljaa, "-- minkätähden et sitten ole -tahtonut, että minä saisin vielä toisia lapsia?" - -"Lapsi", sanoi hän hetken perästä, kun Torkild ei vastannut, "se olisi -ollut luja side meidän välillämme --." - -"Niin, sitä se olisi ollut. Etkö voi ymmärtää?" sanoi Torkild raskaasti -ja hitaasti. "Minä olin rakastanut sinua niin monet vuodet voimatta -saada sinua. Sitten vihdoin näytti siltä kuin saisin sinut -- me -menimme naimisiin. Mutta minä huomasin sen melkein heti. Minulla ei -ollut kykyä pitää sinua tai voittaa sinua kokonaan itselleni. Se side, -jota minä toivoin välillemme -- tunne siitä, että me kaksi kuuluisimme -erottamattomasti toisillemme, että sinä rakastaisit minua niin, että -tahtoisit olla vain minun luonani etkä missään muualla maailmassa -- -olipa meillä lapsia tai ei -- se puuttui. Tiedän, ettei se ole suurin -onni maailmassa, mitä sinä voit kuvitella -- se että me kaksi olemme -aina yhdessä -- se ei ole sitä koskaan ollut. Etkö voi ymmärtää, että -silloin en tahtonut sitä toista sidettä sinulle. En tahtonut saada -kanssasi lasta, josta olisin tehnyt laskelmia, keinottelusuunnitelmia -jo ennen sen syntymää -- josta minun täytyisi ajatella joka kerta -kun sen näen, ettei se ole olemassa siksi, että me kaksi rakastamme -toisiamme, vaan siksi, että se auttaisi minua pitämään sinusta kiinni. --- Ymmärrätkö mitä tarkoitan?" - -"Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta en ymmärrä, että sinä -- otit sitä -lukuun todellisuudessa. Minähän en voinut aavistaakaan sinun ajatelleen -siten -- minun ei olisi koskaan tarvinnut tulla sitä tietämään. Ja -silloin minä en voi ymmärtää sen voivan merkitä sinulle niin paljon, -että sinä johdonmukaisesti tahdoit ehkäistä --." - -"Etkö ymmärrä sitä", sanoi Torkild hillityn kiihkeästi, "että minulle -saattoi merkitä jotakin se, millä silmällä minä katselisin omaa -lastani? Oliko minun tunnettava häpeäväni sitä sydämessäni joka kerta -kun se tulisi luottavaisena ja kauniina ja hellisi isäänsä? -- Oliko -minun ajateltava nähdessäni sinun hoitavan sitä -- ei, että sinä ja -lapsi olitte maailman kaunein näky ja minä onnellinen mies -- vaan että -laskuni piti paikkansa --" - -"Oi, Torkild. Voit olla varma siitä, että olisit unohtanut kaikki nuo -ajatuksesi, sitten kun olisimme saaneet lapsen --" - -"Ehkä. Mutta sen olen ainakin oppinut lopulta -- ettei pidä järjestää -toimintaansa sen mukaan mitä tuntee eikä sen mukaan mitä arvelee -itsensä tai jonkun toisen mahdollisesti tulevan tuntemaan joskus -vastaisuudessa -- - -"Muuten --" hän naurahti lyhyeen ja koleasti. "Johdonmukaisempi en -sentään ole ollut kuin että jos kohtalo olisi tahtonut --. Ja silloin -minä varmaan olisin ollut kohtalolle sangen kiitollinen --" - -Rose oli noussut seisomaan: - -"Entä minä sitten? Etkö koskaan ajatellut minua --? Sinä, joka tiedät, -kuinka minä iloitsin, kuinka kaivaten odotin pienen lapsemme tuloa. -Kuinka äärettömän epätoivoinen olin sen kuolemasta! Onko sinulla -mielestäsi oikeus riistää minulta paras, mitä elämä voi tarjota -naiselle? Minä en ole luotu olemaan naimisissa ilman lapsia, minä -- -niin paljon sinun ainakin täytynee tuntea minua. Minun olisi pitänyt -saada kokonainen pienokaisparvi ympärilleni --" - -"Tietänethän kai", sanoi Torkild heikosti, "aina viime aikoihin -asti --. Olen kyllä ajatellut -- tai toivonut -- väliemme muuttuvan -toisenlaisiksi --" - -"Oliko mielestäsi jotakin, joka viittasi siihen?" kysyi Rose -ivallisesti. - -Torkildin kasvot tulivat valkeiksi: - -"Ei." - -Jälleen he seisoivat ja tuijottivat toisiaan silmiin. - -"Niin, Rose. Myönnän, että sinulla on oikeus soimata minua -- -loppumattomasti, loppumattomasti." - -"En tullut tänne soimatakseni sinua", sanoi Rose äkkiä aivan toisella -äänellä. "Ehkä on oikeutettua, että olet ajatellut ja tuntenut sillä -tavoin. Vaikka minä en sitä ymmärräkään. Ymmärrän kuitenkin, että -sinulla olisi voinut olla syytä muistuttaa minulle, että sinunkin -tunteesi merkitsivät jotakin --. Sen minä juuri olenkin tullut -käsittämään -- sitä minä juuri aioin sanoakin sinulle -- että minä olen -ollut itsekäs naimisissa olomme aikana. - -"Minä ymmärrän sen nyt, ettet sinä ole voinut olla onnellinen -minun kanssani. Minun olisi tullut muistaa, että sinä olet niin -herkkätunteinen -- minä olen kai ikäänkuin tukevampaa tekoa. Minä olen -ollut niin itseeni keskittynyt -- sentähden ovat asiat menneet niin -huonolle tolalle. Minun olisi pitänyt ajatella sensijaan sinua, koettaa -ymmärtää, miten sinä katsot asioita, millä tavoin sinä tunnet --. - -"Mutta minä luulen, etten ole enää sellainen. Olen varma, että meidän -välimme muuttuvat nyt aivan toisenlaisiksi --" - -Hän meni ja pani kätensä Torkildin kaulaan. - -"Eikö totta -- etkö sinäkin usko niin? Minä _tahdon_ sitä nyt -- -kaikesta voimastani tahdon pyrkiä siihen, että sinä ja minä tulemme -onnellisiksi." - -Torkild irroitti hellävaroin Rosen kädet kaulastaan, mutta piti ne -omissaan kysyessään hiukan surumielisesti hymyillen: - -"Uskotko sen auttavan jotakin, että _tahdot_ sitä?" - -"Uskon kyllä." Rose puhui lujasti ja vakavasti. "Sillä minä uskon, että -ihminen voi mitä tahtoo. Enkä minä usko, että yksikään avioliitto voi -sujua hyvin, jolleivät molemmat ihmiset _tahdo_ sitä ja pyri siihen -kaikin voimin. Vaikka rakastaisivat toisiaan kuinka paljon --" - -"Ei", sanoi Torkild samoin kuin äsken. "Siinä olet kai oikeassa. Ei -suinkaan mikään rakkaus voi kestää avioliitossa, jollei tahdota tehdä -työtä sen hyväksi ja hoivata sitä. Ja enimmästi kai ihminen voi, mitä -tahtoo. Ainoastaan ei rakastaa, Rose. Jollet rakasta minua, niin ei se -kai suuria auta, jos nyt _tahdot_ rakastaa minua --. - -"Katsohan, miten minä näen asiat -- ah ei, sitä sinä et kai voi -käsittää, vaikka tahtoisitkin. - -"Voi olla uskollinen aviokumppanilleen, kun tahtoo. Kun _tahtoo_, -niin voi pysyttää epätotuuden ja pettämisen ja halpamaisuuden poissa -kodistaan. Voi estää rumien, alentavien kohtausten ja katkerien, -pahojen sanojen esiintymisen -- jos _tahtoo_ sitä. Rakastaa vain ei voi -tahtomalla --" - -Rose vetäytyi erilleen Torkildista pienellä viluisella liikkeellä. - -"Tiedän kyllä, Rose -- jos sinä kerran olet sen päättänyt -- niin ei -maailmassa olisi mitään, mitä sinä et voisi tehdä puolestani. Ja etkö -usko minun olevan siitä kiitollinen --. - -"-- En tiedä, teetkö olon minulle helpommaksi -- vai vaikeammaksi -sillä --. - -"Mutta sinä et voi pakottaa itseäsi rakastamaan minua." - -"Torkild -- tiedäthän, että minä pidän sinusta hirveästi." - -"Tiedän kyllä, että olet pitänyt minusta sangen paljon tavallasi." - -"Mutta pidänhän minä vieläkin. En ole koskaan pitänyt kenestäkään -muusta -- sen sinä tiedät niin erinomaisen hyvin --" - -Torkild veti syvän, vavahtelevan henkäyksen: - -"Etkö myös voi ajatella, että koskaan voisit tulla pitämään jostakin -muusta -- toisella tavalla?" - -"En." Rose heitti päätään hiukan taaksepäin. "Kun kerran olen -naimisissa sinun kanssasi. Kuten sanoit, uskollinen miehelleen voi -kuitenkin olla, kun _tahtoo_." - -"Niinpä niin. Minä tiedän." Torkild nyökäytti itsekseen. "Uskottomaksi -et sinä kyllä koskaan tulisi. Sillä siksi sinä et _tahdo_ tulla. Jos ei -sinulla olisi mitään muuta syytä uskollisuuteesi -- niin olisit sitä -oman itsesi takia." - -"Minun mielestäni se ei ole mikään huono syy", sanoi Rose ylpeästi. - -"Ei minunkaan mielestäni. Ehkä se on paraskin, kun kaikki lukuun -otetaan. -- Minä vain toivon, että sinulla olisi ollut muukin syy --." - -"Niin, niin. Minä tiedän, että sinä olisit tahtonut minun sanovan, -etten koskaan voisi tulla sinulle uskottomaksi, koska rakastan sinua -niin hirmuisesti ja äärettömästi, etten voisi kuvitellakaan kenenkään -muun ja niin edespäin --." - -"Mutta sitä sinä et sano." - -"Oh, kuinka voin tietää --. Mitä sinä tällä oikein tahdot?", Rose -kääntyi äkkiä kiivaasti Torkildiin päin. "Minkätähden sinä revit ja -raastat kaikkea tällä tavoin! Alati ja alati sinä olet sitä tehnyt, -purkanut ja hajoittanut, kulkenut vaanien todistuksia siitä, etten minä -rakasta sinua niinkuin sinä väität rakastavasi minua --. Kuinka me -kaksi voimme elää rauhassa keskenämme, kun sinä olet aina tuollainen! -Sinähän olet suorastaan mielenvikaisen manian vallassa! - -"-- Minä tulen sinun luoksesi puhumaan kanssasi, tulen tunnustamaan, -etten ole ollut sellainen kuin pitäisi -- lupaan parantaa itseni --." - -"Oi Rose! Etkö sitten ymmärrä, etten minä sitä vaadi, että sinä -parantaisit itsesi --." - -"Minä en usko, että sinä rakastat minua enää", sanoi Rose äkkiä. - -"Oi herra jumala, Rose!" Torkild hymyili hiukan. - -"Ei, en usko. Jos niin tekisit, niin et kai niin pelkäisi saada -välillemme sidettä, jota ei voitaisi katkaista. Silloin sinun kai -täytyisi toivoa sitä enemmän kuin mitään muuta, joka voisi tehdä -kotimme todelliseksi kodiksi. -- Mutta sinä et olekaan tahtonut saada -mitään kotia --." - -Rose hillitsi itsensä, puhuen nyt melkoisen maltillisesti: - -"Tunnevaikutuksia sinä olet tahtonut saada. Taivaan nimessä, minä -luulen, että sellaiset kohtaukset kuin tämäniltainen antavat sinulle -jonkinlaista sairaalloista tyydytystä. Sinä asetat meidät lavalle kuin -teatterikappaleen henkilöt ja tarkkaat meidän molempien näyttelemistä ---. Ja kun et saa asioita menemään niinkuin olet ajatellut edeltäpäin, -niin soimaat minua --. - -"-- Ja nyt olet väsynyt --." - -"Minä olen väsynyt", kuiskasi Torkild kuin tahdottomasti. - -"-- Mutta sinun täytyy tuntea minua kyllin paljon tietääksesi, että -sellaista olemassaoloa minun on mahdoton kestää. Minä olen terve, elävä -ihminen, etkä sinä voi vetää minua käyntiin kuin leikkikalua, enkä minä -halua antaa repiä itseäni rikki, jotta sinä saisit nähdä, mitä minun -sisälläni on --." - -Tuokion ajan seisoivat molemmat vaiti. - -"Mihin sinä sitten olet ajatellut sen loppuvan", kysyi Rose äkkiä, "-- -koko sen ajan, jolloin et ole tahtonut sidettä välillemme. Eroonko?" - -Torkild hätkähti vavisten. Nyt se oli siis vihdoinkin tullut -- oli -sanottu tuo sana, jota hän ei ollut koskaan ajatuksissaan rohjennut -lausua. - -"En tahtonut", sanoi Torkild hiljaa, kasvot poispäin käännettyinä. -"Kun ajattelin itsekseni, että se päivä voisi tulla, jolloin sinä ehkä -katuisit -- jolloin tuntisit itsesi niin vähän onnelliseksi minun -luonani, että kaivaten ajattelisit poispääsyä kodistamme -- silloin -en tahtonut, että sinun täytyisi jäädä sen vuoksi, että täällä olisi -muitakin kuin me -- sellaisia, joita et voisi jättää --." - -"Luuletko sitten, että olisin joutunut kaipaamaan pois täältä, jos -täällä olisi ollut useampia kuin sinä ja minä --? - -"Sinä olet siis todellisuudessa jo kauan pitänyt yhteiselämäämme --- väliaikaisena liittona? Sinä olet siis kaikessa hiljaisuudessa -olettanut, että jonakin päivänä minä haluaisin lähteä tieheni. Ja -kuitenkin olet antanut minun elää kanssasi kuin mies ja vaimo --." - -Torkild katsoi häneen sekunnin ajan -- hänen kasvonsa värähtelivät. - -"Mutta nyt sinä olet väsynyt leluusi -- ja tahdot kernaasti, että juttu -loppuisi --." - -"Rose", kuiskasi Torkild miltei kuulumattomasti. "Rose, niin. Sinä olet -saanut kylliksesi minusta. Tahdotko uskotella minulle, että jos vielä -rakastit minua, niin otit minut vastaan siten, kun eräänä iltana tulin -luoksesi ja annoin sinun huomata -- ooh! Vähänpä minä olen oppinut -ymmärtämään niinä vuosina, jotka olen ollut naimisissa kanssasi --. -Että sinä rauhallisena kuljit punniten mahdollisuutta, että minä ehkä -halusin lähteä luotasi -- jonkun toisen luo --." - -"Sinä menet liian pitkälle", mutisi Torkild epäselvästi. "Mutta sinä -tiedustelet hyvin osaaottavasti, enkö voisi ajatella tulevani pitämään -jostakin muusta toisella tavalla --. Sinä voit siis aivan rauhallisena -ajatella minua toisen sylissä -- niin kylliksesi sinä olet saanut -minusta!" - -"Mene omaan huoneeseesi --. Sinä et tiedä millä leikittelet." - -"En se ole minä, joka on leikitellyt --." Rose pysähtyi, tunsi -tukahduttavan itkunkouristuksen pyrkivän esiin eikä tahtonut antaa -sille perään. Hurjassa uhmassa hän viskasi päänsä taaksepäin ja koetti -nauraa: - -"Vai niin, että minä siis saan mennä nyt --?" Hän repäisi tahdottomasti -aamunuttuaan, niin että se solahti hiukan sivulle alla olevan valkoisen -yöpaidan päältä --. - -"Silläkö tavalla tahdot?" sanoi Torkild hampaittensa välistä, - -"Oh, älä rupea mihinkään vaivannäköön koettaaksesi todistaa minulle -rakkauttasi -- -- Torkild!" Viimeinen sana tuli vain pelästyneenä -hengähdyksenä, kun Torkild puristi hänet rintaansa vasten. - -Hän nosti Rosen kohoksi syliinsä ja taittoi hänet kokoon kuin pienen -mitättömän olennon. Rose ei tullut edes tehneeksi vastarintaa -- -säikähtyneenä tuosta hurjuudesta, jollaista hän ei ollut tiennyt -olevankaan, hän vain ummisti silmänsä lujasti ja makasi liikkumatta -Torkildin raivoisain hyväilyjen alla --. - - * * * * * - -Kun hän vihdoin pitkän ajan kuluttua uskalsi katsoa, makasi Torkild -liikkumatonna hänen vieressään, suullaan, kasvot tyynyä vasten. Rose -kuuli hänen vetävän raskaan, oihkaisevan henkäyksen silloin tällöin. - -Torkildin lukulamppu vihreine lasivarjostimineen valaisi huonetta -nurkasta piirongin päältä. Roseen vaikutti valtavasti, kuinka -äärettömän rauhalliselta tuo pieni säästeliäästi kalustettu makuuhuone -näytti --. Torkild ei liikahtanut, kun hän varovasti irtautui hänen -käsivarrestaan, pujahti pois sängystä ja hiipi ovelle. - - * * * * * - -Omaan huoneeseensa tultuaan hän jäi seisomaan hetkiseksi käsi -avaimessa. Hän vapisi pelosta, ja hänen ensimmäinen ajatuksensa oli -lukita ovi. Mutta samalla kertaa oli jossakin hänen myllertyneen, -hämmentyneen sydämensä sopukassa epäselvä tunne -- jos Torkild nyt -tulisi hänen jälkeensä ja tapaisi oven lukittuna. Hämärästi hän -käsitti, että Torkild tuntisi sen loukkaukseksi -- eikä hän tahtonut -loukata häntä. Epäselvänä muistona häämötti hänen mielessään -- että -hän oli ollut katkeroitunut Torkildiin, tahtonut haavoittaa häntä niin -kipeästi kuin voi. Mutta nyt hän ei ollut hänelle katkera eikä hänellä -ollut enää minkäänlaista halua tehdä hänelle pahaa. - -Hän haparoi sänkyynsä sytyttämättä kynttilää. Ojentautuessaan viileiden -lakanain väliin hän tajusi, että hänen ruumiinsa oli hellä kuin -pahoinpitelyn jäljeltä. Ja häntä ihmetytti heikosti se, ettei vihan -varjoakaan Torkildia kohtaan ollut hänen mielessään --. - -Hänellä ei ollut ainoatakaan selkeää ajatusta aivoissaan. Ja hän tunsi, -että oli ihanaa, ettei voinut ajatella tänä yönä. - -Kyyneleet puhkesivat virtaamaan, hiljaa ja taukoamatta. Oli niin -sanomattoman hyvä maata ja itkeä niin. Hän puristi hyvän, kylmän tyynyn -poskeaan vasten ja itki itsensä nukuksiin. - - - - -XI. - - -Kun hän aamulla heräsi ja kaiken tapahtuneen muistot palasivat, tunsi -hän ylivoimaista pelkoa ja ahdistusta. Tuokion ajan hänellä oli miltei -vastustamaton halu paneutua maata, koettaa paeta takaisin uneen ja -yöhön tuon päivän tieltä, jonka kohtaaminen häntä peloitti. - -Huoneen valaistus vaikutti niin tavattomalta, omituisen häikäisevältä --- oli tullut selkeä sää pitkän sadekauden jälkeen. Hän nousi -ylös ja meni verannan ovelle -- ilmassa oli sumua, mutta se oli -himmeänkellertävää, ja taivas kuulsi vaaleansinisenä läpi; pienet -omenapuut seisoivat ulkona kuin varjot, mutta niiden viimeiset -repaleiset lehtien jäännökset näyttivät niin keltaisilta ja nurmikko -niin viheriältä aamusumun läpi. - -Torkild oli jo mennyt konttoriin, kun Rose tuli ruokasaliin. Hän -istuutui pöydän ääreen ja kaatoi itselleen kahvia. Torkildin -tyhjennetty kuppi oli pöydällä, hänen veitsessään oli vähän voita, ja -lautasliina virui tuolilla hänen paikkansa vieressä. - -Arkihuone oli nyt täynnä auringonpaistetta; Rose saattoi nähdä -kokonaisen rivin kukkivia chrysantemumeja sen ikkunoissa, ja hän -kuvitteli tuntevansa toiseen huoneeseen asti niiden hienon, eksoottisen -tuoksun. - -Tällä hetkellä tuntui hänestä niin kumman epätodelliselta kaikki -se, mitä viime päivinä oli tapahtunut. Oli kuin hänen olisi pitänyt -voida ravistaa se yltään -- se ei ollut totta. Todellisuutta olivat -rauhalliset huoneet, ne monet pienet velvollisuudet, joita hänellä oli -edessään kaikiksi päivän tunneiksi, hiljaiset pienet tehtävät, joista -hän piti ja jotka olivat häntä odottamassa määrätyssä järjestyksessään -joka päivä --. - -Mutta syvällä hänen sisässään oli tietoisuus, joka pusersi hänen -sydäntään kokoon. Todellisuus oli jotakin toista. Oli tapahtunut -jotakin, josta hän ei voinut päästä irti. Ihmiset, jotka olivat -hänelle yhdentekeviä ja vieraita, olivat sattuneet lausumaan sanoja, -jotka olivat uponneet häneen, pakottaneet hänet katsomaan toisin koko -elämäänsä. Ei hyödyttänyt, jos hän tahtoikin työntää ne pois nyt -- ne -olivat menneet, mutta ne olivat tehneet tekonsa --. - -Ja Torkild. He voivat koettaa elää edelleen toistensa kanssa niinkuin -ennenkin -- se olisi mahdotonta. Viime yö oli muuttanut kaiken. He -olivat kulkeneet toistensa rinnalla täällä kotonaan ja olleet vaiti --- he eivät voineet enää tehdä niin, sittenkuin he viime yönä olivat -kääntyneet toisiaan vastaan, katsoneet toisiaan silmiin niinkuin viime -yönä, puhuneet suunsa puhtaaksi toisilleen niinkuin viime yönä --. - -Ja kuitenkin hän kaipasi Torkildia nyt -- toisin kuin koskaan ennen. -Oli kuin hän olisi puolittain pelännyt häntä -- ja kuitenkin häntä veti -hänen puoleensa ennen tuntemattomalla tavalla. Hänestä oli ikäänkuin -hänelle tuttujen kasvojen takaa, joita hän luuli miehensä kasvoiksi, -olisivat vilahtaneet toiset kasvot -- sellaiset, joita Torkild ei ollut -koskaan hänelle näyttänyt, ja oli viiltävän tuskallista ajatella, että -noita kasvoja hän ei koskaan saisi tulla tuntemaan. Hän tunsi, että oli -niin sanomattoman paljon sellaista, mikä olisi _voinut_ olla. Ja nyt se -oli myöhäistä. - -Pian tulisi se päivä, jolloin nuo monet pienet tehtävät eivät -enää odottaisi häntä. Eikä hän luovuttaisi niitä toisellekaan. Ne -lakkaisivat olemasta kerrassaan. Tämä heidän kotinsa lakkaisi olemasta --- niinkuin epätodellinen lumekuva se hajoaisi ja häviäisi tyhjiin. - -Hän meni arkihuoneeseen ja katseli chrysantemumkukkiaan, haisteli -niitä ja otti käteensä kukkatertun toisensa jälkeen. Vaaleanpunaisia, -ruskeita, keltaisia ja valkoisia -- hänellä oli kaikkiaan kuusitoista -ruukkua, pistokkaita, jotka hän itse oli kasvattanut kukista, jotka -Torkild oli tuonut kaupungista viime syksynä ja toissa syksynä. -Ja alhaalla suuressa valoisassa mankelikellarissa olivat hänen -ruusunsa ja pelargoniansa hyllyillä, hyasintinsipulit lattialla -suulleen käännettyjen laatikoiden alla; pienet pariisilaissipulit -hän oli aikonut ottaa ylös hyödettäviksi ensi viikolla. Krookus- ja -sinililjaruukut olivat kaivetut puutarhaan ja peitetyt lehdillä, ne -olisivat pian tulleet muutettavaksi kellariin. Yläkerrassa hänen -makuuhuoneessaan olivat mukulabegoniat sängyn alla kuivassa ja -leppoisassa odottamassa omaa aikaansa. Hänellä oli varmaan lähemmäs -sata kukkaruukkua, ja näinä vuosina hän oli hoitanut niitä, muuttanut -niitä ikkunoista puutarhaan, puutarhasta kellariin ja ottanut ne -jälleen esille hyödettäviksi --. - -Hän tunsi kipeästi, kuinka tuskalliseksi kävisi jo heidän -yhteiselämänsä pelkkien kehysten murtaminen. Ja hän muisti Mary Liedin -sanoja -- ei hänelläkään ollut halua lähteä pois kotoaan, takaisin -vuokrasopukkaan ja konttoriin, vain siksi, ettei hän rakastanut -Torkildia enää. Nöyryytettynä ja surumielisenä hän myönsi sen itselleen --- Mary oli oikeassa. - - * * * * * - -Oli lauantai, joten Torkild pääsi konttorista jo kello kolme. Rose -seisoi ruokasalin ikkunan luona, kun hän tuli, kääntyi ja vastasi, -kun Torkild tervehti, mutta ei voinut katsoa häneen. Kun he olivat -istuutuneet pöytään ja Rose ammensi lientä, huomasi hän kätensä olevan -epävarman. - -Torkild näytti ainakin siltä kuin ei olisi nähnyt sitä. Hän oli hirveän -kalpea ja silmänalustat olivat tummat. - -"Olen saanut kirjeen Dorikselta tänään", sanoi Torkild äkkiä -hillitysti. "Voit lukea sen itse." Hän otti sen esiin ja ojensi Roselle. - -"Siinähän on saksalainen postimerkki!" - -"Niin, se on Hampurista, kuten näet." - -Kirje oli kirjoitettu hotellin kirjepaperille ja oli näin kuuluva: - - "Rakas Torkild, - - vain muutama sana ilmoittaakseni teille, että olen muuttanut - päätökseni. Kihlaukseni Jensin kanssa on lopussa, ja minä - olen nyt matkalla Pariisiin. Olen nimittäin saanut kerrassaan - loistavan tarjouksen itseltään madame Lappalaiselta ottaa - valmistaakseni oppilaita, jotka tulevat laulamaan hänen - johdollaan, ja voithan ymmärtää, ettei sellaista tarjousta - työnnetä luotaan, mutta minun täytyi matkustaa heti. Toista - tilaisuutta päästä ulos maailmaan minulle tuskin koskaan - tarjoutuu, ja sillä tavalla sitten! Olen niin väsynyt matkasta, - etten jaksa kirjoittaa enempää tänä iltana, mutta niin pian kuin - olen turvallisesti ja onnellisesti Pariisissa, kirjoitan oikein - kunnollisesti ja lähetän sinulle osoitteeni. - - Monet terveiset Roselle ja itsellesi, - - sinun hellältä - Dorikseltasi. - - P. S. M--me L, on antanut minulle suosituskirjeitä yhdelle ja - toiselle, niin että voit olla aivan levollinen puolestani. - Hänen kauttaan tulen kai tapaamaan hauskoja ihmisiä, pääsen - taiteilijapiireihin ja niin poispäin. Ajattele kuinka olen - iloinen! S--a. - - P.S. Sinua minä saan kiittää tästä, ja voit uskoa että teen sen. - Jos et sinä olisi ollut niin kiltti ja antanut minulle niitä - rahoja, en olisi voinut matkustaa. Kiitos siis vielä kerran! - S--a." - -Rose ojensi kirjeen takaisin Torkildille. - -"Tiedän hänen tutustuneen madame Lappalaiseen Kööpenhaminassa viime -vuonna", sanoi hän. "Hän kertoi siitä paljonkin." -- Ja kun Torkild ei -vastannut, jatkoi Rose: "Että tuo kihlaus on lopussa, lieneekin ehkä -parasta. Minä en saanut sitä vaikutusta, että hän todellisuudessa olisi -ollut kovinkaan mieltynyt sulhaseensa --." - -"Ei kai hän ole voinut olla, koska kerran on hylännyt hänet -Pariisin-matkan vuoksi. Mikäli --" Torkild vaikeni, ja heidän katseensa -yhtyivät silmänräpäykseksi. Rose katsoi toisaalle lausuessaan: - -"Eikö sinulla ole Pariisissa ketään tuttavia nykyään, joille voisit -kirjoittaa ja pyytää heitä huolehtimaan hänestä vähän?" - -"Ei." Hetken perästä Torkild sanoi: "Voisihan tietysti kääntyä -konsuliviraston puoleen ja pyytää heitä ottamaan vähän selkoa siitä, -millaisten ihmisten luo hän tulee asumaan -- pyytää heitä toimittamaan -hänelle kunnollisen asunnon ja niin edespäin. Mutta ajattelen kuitenkin -antaa sen olla, kunnes saan häneltä lähempiä tietoja --." - -"Tiedätkö mitä minä ehdottaisin sinulle", sanoi Rose äkkiä. "Sinä, -jolla ei ole ollut mitään kesälomaa tänä vuonna -- etkö voisi saada -vähän vapaata, joulun tienoissa esimerkiksi, ja matkustaa sitten sinne -itse?" - -"Ensiksikään en voi saada lomaa", Torkild pudisti päätään. "On liian -paljon tehtävää nykyään. Olinhan poissa koko paljon isän kuolemankin -tähden. Toiseksi minulla ei ole rahoja. Annoin Dorikselle kuusisataa -kruunua ennen hänen lähtöään -- avustukseksi morsiusvarustuksiin. -Muuten olisin nimittäin ehdottanut, että sinä matkustaisit sinne --." - -"Sinun olisi ollut hyvin hyvä päästä vähän lomalle, arvelen minä. -Itsesikin vuoksi", sanoi Rose hiljaa. - - * * * * * - -He nousivat pöydästä ja menivät arkihuoneeseen, minne palvelijatar oli -asettanut kahvitarjottimen. - -Oli jälleen iltapäivä, ja heidän oli tavallisuuden mukaan istuttava -arkihuoneessa. Torkild ei ottanut kirjaa, eikä Rose ollut tuonut -ompelusta mukanaan. - -He joivat kahvinsa ja polttelivat eivätkä puhuneet keskenään -- ja -sitten Rose vei pois kahvitarjottimen kuten aina muulloinkin. Kun hän -palasi, seisoi Torkild ikkunan luona. - -Rose meni hänen luokseen, pani kasvonsa hänen olkapäälleen ja puhkesi -itkuun. - -Torkild pani käsivartensa hänen ympärilleen. Mutta kun Rosen nyyhkytys -vähän vaimeni, sanoi hän hiljaa ja lujasti: - -"Niin, Rose. Nyt sinä saat päättää meidän molempien puolesta." - -"Minä en voi --" Roselta pääsi samassa nyyhkytys. - -"Mitä on ollut, sehän ei voi jatkua", sanoi Torkild äskeiseen sävyyn. -"Mitä sanottiin ja mitä tapahtui eilen illalla, sitä ei kai kumpikaan -meistä voi unohtaa." - -"En tiedä --." - -"Minä en voi, Rose." - -"Silloin sinä saat päättää", sanoi Rose hiljaa ja epätoivoisena. "Minä -luulen, että se merkitsee enemmän sinulle kuin minulle." - -"Niin tekee." Torkild tarttui häneen hellävaroin ja talutti hänet -tuoliin. Sitten hän istuutui itse häntä vastapäätä. - -"Sanonko sinulle miksi? Miksi kaikki aina naimisiinmenostamme asti on -merkinnyt minulle enemmän kuin sinulle --." - -"Koska sinä olet paljon tunteikkaampi kuin minä --", keskeytti Rose. - -"Ei, ei se vain siitä tule, Rose. Taikka, minä olen ollut paljon -tunteikkaampi, kuten sanot, koska olen tiennyt, että vastuu kaikesta -oli minulla yksin. Sillä oikeastaan olin selvillä jo ennen kuin menimme -naimisiin, kuinka hatarasti harkittu koko asia oli --. - -"Kun sinä menit kihloihin minun kanssani, katsos, ymmärsin minä -todellisuudessa hyvin, ettei sinun tunteissasi minua kohtaan ollut -tapahtunut mitään äkillistä muutosta. Niin ei ollut -- sinä vain -toivoit, että olisi ollut niin. Sillä sinä olit niin tyytymätön siihen, -millaiseksi elämäsi oli muodostunut, ja kaipasit niin kiihkeästi -muutosta, että lopulta kuvittelit sen tulleen --." - -"Kun minä silloin sanoin rakastavani sinua -- ja minä uskoin sen itse --- sinä et siis silloin uskonut sitä? Tai tiesit minun pettävän itseäni ---." - -"Niin, katsos, enhän tiennyt sitä niin varmasti kuin nyt siitä puhun. -Se oli vain vaistomaista -- minä en tuntenut onnea minään luonnollisena -seuraamuksena, tunsin sen vain mahdollisuutena -- ainoana, mikä minulle -oli tarjoutunut tai koskaan tarjoutuisi. Voittaakseni sinut kokonaan -omakseni, tarkoitan. Minähän rakastin sinua niin äärettömästi, -senhän tiedät. -- Ja minä uskoin, että ehkä sitten, kunhan tulimme -naimisiin --. - -"Jos olisin luottanut siihen, että sinä rakastit minua silloin, olisivat -asiat ehkä menneet toisin. Sillä jos minulla ei olisi ollut tuota -ikuista pientä epäilystä -- tai pelkoa -- sisimmässäni -- niin ei -minusta ehkä olisi koskaan tullut sellaista, jota sinä sanot niin -herkkätunteiseksi. Se on kai totta, mitä sinä illalla sanoit -- -jonkunlainen sairaalloinen vietti on ajanut minua kerran toisensa -jälkeen repimään ylös ja katsomaan, oliko se juurtunut. Vaikka tiesin -hyvin, ettei mikään voi juurtua silloin --. - -"Kaikki ne vuodet, joiden kuluessa olin rakastanut sinua turhaan, olivat -näet tehneet vaikutuksensa minuun. Itse asiassa on minulta varmaan -aina puuttunut itseluottamusta, milloin jotakin ratkaisevaa on ollut -kysymyksessä. --" - -"Mutta Torkild", sanoi Rose hiljaa. "Entä ne ajat, joita meillä sentään -on ollut toisinaan -- jolloin kaikki oli ikäänkuin sopusointuista -välillämme -- ja silloin oli ainakin minulla se vaikutelma, että sinä -olit täysin onnellinen. Ja minusta tuntui itsestänikin sillä hetkellä, -että minä myös olin onnellinen -- ja että rakastin sinua. Oletko -unohtanut sen?" - -"Ah en. En ole unohtanut. Niin, minä olin onnellinen väliin. Mutta en -koskaan niin, että olisin itse tullut siitä vakuutetuksi. Siitä, että -nyt omistin sinut kokonaan, ymmärräthän. Vastavaikutus seurasi sitten -aina ennemmin tai myöhemmin. Tunsin otteeni sinusta heltiävän." - -"Minä tiedän sen", sanoi Rose hiljaa. "Sitä minä juuri tarkoitin, -kun sanoin _tahtovani_ tulla toisenlaiseksi. En tiedä -- luulen sen -olleen jonkinlaista henkistä turtumusta -- velttoutta minun puoleltani. -Joka kerta kun et _sinä_ tehnyt meidän yhteiselämäämme iloiseksi ja -juhlavaksi minulle -- niin en minä tehnyt mitään sen säilyttämiseksi, -mitä oli voitettu. Sitä minä tarkoitan, kun sanon, että nyt tahdon -minäkin panna kaiken voimani liikkeelle, jotta sinä tulisit -onnelliseksi minun kanssani --." - -"Minä ymmärrän. Mutta sitä sinä et olisi voinut, Rose." Rose huomasi -tuskan pistosta tuntien, että Torkild puhui siitä kuin sellaisesta -mahdollisuudesta, jota ei koskaan tultaisi koettamaan. "Voi kyllä -_tahtoa_ hoitaa sitä, mikä on hallussa, käyttää sitä ainesta, mikä on -saatavilla. Mutta ethän voi luoda itsessäsi mitään tyhjästä. Ainoa, -mistä minä välitän maailmassa, on se, että sinä rakastaisit minua -- ja -sitä minä en ole voinut saada aikaan." - -"Rakastatko _sinä_ minua vielä?" kysyi Rose hiljaa. - -Torkild hymyili sairaasti: - -"Voitko kysyä sellaista!" - -"Mutta jos minä siis valitsen sen että jään luoksesi", sanoi Rose -hitaasti, "-- niin sinä et tule onnelliseksi siitä? Sinä kiusaat -itseäsi ja minua epäilyksillä ja kysymyksillä -- lausutuilla -ja lausumattomilla. Sinulla ei ole mitään luottamusta meidän -tulevaisuuteemme?" - -"Minulla ei ole luottamusta itseeni. -- Kuten sanoin, Rose, sinä saat -päättää. Minä en uskalla ottaa vastuulleni että jatkamme tällä tavalla. --- Toisinaan minusta tuntuu, että minä taidan olla vähän hullu", sanoi -hän hiljaa. "Voisi luulla, että me olemme vähän hulluja koko minun -sukuni --." - -He istuivat vaiti jonkun hetken. Sitten Torkild virkkoi jälleen: - -"Kaikki nuo pienet seikat, joiden ajattelin sitovan sinut kotiimme --- joista ajattelin sinun pitävän -- puutarha ja taloudenhoito ja -sellainen. Minähän tiesin sinut sellaiseksi, että kaikki tuollainen -tulisi sinulle rakkaaksi ja tuottaisi sinulle huvia. Mutta kun näin -sinun niin kokonaan uppoutuvan siihen, kiusasi se minua -- ainakin -toisin ajoin. Minusta tuntui kuin sinä olisit tahtonut täyttää sillä -jonkun pohjattoman tyhjyyden. Minä näin kyllä, kuinka kauniiksi koti -kasvoi ympärilläsi. Mutta minä en tuntenut meidän kahden kasvavan -yhdeksi. Ja silloin --." - -"Oliko sinulla sellainen tunne silloinkin, kun minä odotin pikkupojua?" -kuiskasi Rose. - -"Ei", sanoi Torkild hiljaa. - -Kauan istuivat molemmat hiljaa. Sitten Rose virkkoi äkkiä: - -"Minä matkustan luotasi joksikin ajaksi, Torkild. Matkustan Britenin -luo -- hän on kutsunut minua niin usein. Ja jos sinä lähetät minulle -sanan, niin palaan takaisin luoksesi. Muista se. Ja muista, että minä -pidän sinusta, oman luontoni tapaan. Ja että minä olen täysikasvuisempi -nyt kuin naimisiin mennessämme. Minä tiedän ehkä nyt hiukan siitä, mikä -on vaarallista sekä minun että sinun luonteessasi. Ja jos pyydät minua -tulemaan takaisin, niin tulen vilpittömästi haluten tehdä parhaani -- -viimeisestä mahdollisuudesta, kuten sinä sanot." - -Rose nousi seisomaan, Torkild samoin, ja Torkild tarttui hänen käsiinsä -ja suuteli niitä. Rose tarttui Torkildin päähän, veti sen alas -puoleensa ja suuteli hänen kasvojaan, mutta ne olivat kuin surusta ja -väsymyksestä lakastuneet, ja ne pysyivät elottomina hänen suudellessaan. - -Sitten Rose poistui. - -Torkild harhaili alakerran huoneissa. Oli kuin hänen aivonsa olisivat -olleet tyhjät ja sydän halvautunut. - -Kerran hän tajusi, että hän seisoi ruokasalin ikkunan luona ja katsoi -ulos. Aurinko oli juuri laskemassa pihamaan takaisen kummun taakse, -voimakas keltaisenpunainen valo virtasi hänen kasvojaan vasten. -Se näytti suurelta tuliroviolta. Pienet, harvat kuuset häipyivät -näkymättömiin tulenhehkuun, ikäänkuin nekin olisivat palaneet -roviossa. Ja heikossa iltatuulessa läpätti lippunuora tankoaan vasten -kumpareella. Pieni ääni, johon hän ei tavallisesti kiinnittänyt -huomiota, koska se kuului melkein aina, voimakkaampana tai heikompana, -niinkuin nuoran oli ollut tapana rapsahdella yötä ja päivää niin kauan -kuin he olivat täällä asuneet. - -"Nyt se on lopussa", kuiskasi hän hiljaa itsekseen. Ja hän ihmetteli, -ettei hän kärsinyt enemmän. Mutta oli kuin hän ei olisi jaksanut tuntea -mitään enää. - - - - -XII. - - -Sama turtunut, kohmettunut tunne pysyi Torkildilla yhä edelleenkin. -Kun Rose matkusti Ruotsiin ja he sanoivat toisilleen jäähyväiset -kotona, ei se tuntunut hyvästijättämiseltä ainaiseksi. He olivat -rauhallisia molemmat; Rose näytti miltei iloiselta ja luottavaiselta. -Ja samanlaisena hän seisoi vaununikkunassa Lillestramin asemalla -nyökyttäen hänelle, ja Torkild tervehti hatullaan ja huiskutti -nenäliinallaan, kun juna vieri pois, ja kaikki tuntui niin -epätodelliselta -- tai oli niinkuin hän olisi ollut puoleksi -huumautunut eikä voinut tuntea kipua. - -Vasta kotiin ajaessaan hänelle selkeni. Rose oli todellakin poissa, hän -ei ollut kotona talossa, ehkä ei tulisi sinne koskaan enää. Ja hän oli -itse lähettänyt hänet luotaan --. - -Nyt se kävi äkkiä järjettömäksi, mielettömäksi. Hänhän oli menetellyt -hullun tavoin. Hän kirjoittaisi ja kutsuisi hänet takaisin -- -kirjoittaisi heti tänä iltana. Tulevaisuus -- hän työnsi luotaan -kaikki ajatukset siitä -- hän tiesi vain, että hänen täytyi saada Rose -takaisin. Kotiin tultuaan hän meni suoraan ylös Rosen huoneeseen, -haparoi pimeässä hänen vuoteensa luo ja heittäytyi sille. Peitteellä -oli pieni kokoontaitettu vaatekappale, ohut ja pehmeä, joka tuoksui -heikosti Rosen ruumiilta -- se oli hänen yöpaitansa. Torkild upotti -kasvonsa siihen: - -"Sinä saat kyllä tulla takaisin pojusi luo, Rose hyvä -- hän ei voi -olla ilman sinua --." - -Mutta kun hän oli mennyt makuulle, alkoivat hänen ajatuksensa -kiertää ikuista erämaavaellustaan läpi heidän entisyytensä ja -tulevaisuutensa --. - - * * * * * - -Päivät kuluivat. He kirjoittivat toisilleen koskettelematta eron -kysymystä; molemmat kirjoittivat kuin olisi Rose ollut vain -tavallisella vierailulla. Torkild kertoi Doriksesta, jolta hän -oli saanut useampia pitkiä kirjeitä; Doris oli hyvin ihastunut -Pariisissa-oloonsa, asui erään professorinlesken luona, hänellä -oli paljon tehtävää, mutta hän sai myöskin paljon kutsuja; hän oli -tutustunut useihin rakastettaviin ihmisiin, sekä ranskalaisiin, -suomalaisiin että muihin ulkomaalaisiin. - --- Olivathan he molemmat ajatelleet samaa, tokko Doriksen -Pariisin-matkan laita oli niinkuin hän kertoi, vai eikö se ollut -enemmän tai vähemmän sepitettyä. Olipa Torkild ajatellut sellaistakin -mahdollisuutta, ettei Doris ollut lainkaan matkustanut Pariisiin. Mutta -kun hänen kirjeensä nyt saapuivat niin tiheään, oli hän mielelläänkin -taipuvainen uskomaan kaiken mitä Doris kertoi. Tuntien itsensä -kuolemanväsyneeksi ja painautuneeksi ei hän jaksanut ajatella, että -hänen pitäisi saada vielä lisää kuormaa kannettavakseen tai ottaa -sisarensa asiat hoidettavakseen. - -Hän kirjoitti myös siitä, kuinka näppärä Agnes, palvelijatar, oli, ynnä -Rosen kasveista, joita hän, Torkild, hoiti. Ja yhden ainoan kerran -hän, tykyttävin sydämin ja polttavin poskin, rohkeni kirjoittaa: -"pariisilaishyasinttejasi en ole vielä ottanut ylös; tahtoisin -mielelläni niiden olevan kukassa, jos tulet kotiin jouluksi." - - * * * * * - -Sitten tapahtui se, mikä ratkaisi asian. - -Eräänä aamuna pukeutuessaan näki hän ankaran yskänkohtauksen jälkeen, -että hänen sylkemässään limassa oli verta. Ei paljoa, ainoastaan joku -pieni punainen viiru. Mutta kun hän tahdottomasti vei nenäliinan -suulleen ja katsoi siihen jälkeenpäin, oli siinä pari pientä -heleänpunaista täplää. - -Hän pani sen vesivatiin, nouti karboolivettä lääkekaapista Rosen -huoneesta ja kaatoi sitä nenäliinalle ja toalettiämpäriin -- -varovaisuudesta palvelijattaren vuoksi. Sitten hän pukeutui valmiiksi, -meni alas ja joi kahvinsa ja lähti sitten konttoriin. - -Hän tunsi omituista karmivaa tunnetta ruumiissaan. Nuo pienet -veripilkut -- eihän niiden tarvinnut merkitä mitään. Ja ne voivat -merkitä kuolemaakin. - -Hän tunsi kummallisen henkäyksen käyvän lävitseen -- ikäänkuin hän -olisi tullut lähelle suunnatonta kylmyyttä. Hänen täytyi ajatella -metsässä olevaa suurta jäähuonetta, jonka ohi hän oli usein kävellyt -Rosen kanssa kesällä. Kylmää henkäystä, joka siitä lehahti heitä -vastaan. Torkild hymyili itsekseen tuolle ajatukselle. - -Kuolema -- hän ei sitä pelännyt, sen hän tiesi nyt, kun se äkkiä tuli -hänelle todellisuudeksi. Se oli vain kovin kummallista. - -Hän muisti epätoivoisten nuoruusvuosiensa kuolemankuvitelmia. Hänelle -selveni äkkiä, ettei hän kai ollut koskaan tarkoittanut totta -haaveksiessaan päiviensä päättämistä --. Noissa hentomielisissä, -alakuloisissa unelmissa ei ollut jälkeäkään kuoleman todellisesta -vakavuudesta. Mieli pehmeästi tuuditettuna tunnelmoivaan itsesääliin ei -varmaan kukaan ihminen voinut mennä kuolemaan. - -Hän muisti niitä kertoja, jolloin oli nähnyt sen. Silloin kun hänen -äitinsä ampui itsensä. Siinä oli se kauhu -- se hirvittävyys, että -ihminen tuomitsi oman elämänsä menetetyksi. Hän muisti rouva Wegnerin -kuoleman -- hänen surunsa siitä, että täytyi jättää elämä. Hän oli -ymmärtänyt koota aarteita maan päällä, ja hänen sydämensä oli kiintynyt -niihin. Mutta hän oli kuollut rohkeana ja toivorikkaana. Sillä jokaisen -ihmisen jälkeen jäävät hänen tekonsa elämään, ne eivät koskaan häviä, -vaikkakaan ei kenenkään olisi suotu tutkia, miten ne jatkuvat edelleen, -kunnes kohtaavat toisten tekoja, yhtyvät niihin, muuttuvat siitä, mutta -eivät koskaan lakkaa vaikuttamasta. Ja rouva Wegner saattoi teoistaan -tuntea kuolevansa Herrassa -- rakkaudessa ja kauneudessa ja kunniassa --- siinä, jolle useimmat ihmiset tahtoisivat herruuden elämässä, mutta -johon vain voimakkaimmat kykenevät. -- Ja hän muisti isänsä kuoleman -- -kuinka hän armeliaasti sai nukahtaa pois elämästään. Hänen teoilleen -oli parempi, mitä pikemmin ne painuivat pohjaan ihmisten tekojen -virrassa, huuhtoutuen, sekoittuen tuntemattomiksi. - -Ja nyt oli ehkä hänen oma vuoronsa kuolla. Hänen tekonsa -- niiden -ajatteleminen se hyydytti häntä. Suurta jälkeä ei kai hänen elämästään -jäisi elämään. Kuolema peittäisi hänet niinkuin jäävirta liukuessaan -peittää hedelmättömän paaden. Jos se oli välttämättömyys --, no niin, -hän tiesi tunnossaan kykenevänsä kohtaamaan sen ilman pelkoa, näkihän -hän nyt itsekin alistuvan surumielisesti, että oikeastaan oli kaikki -elämässä ollut hänelle yhdentekevää, paitsi yhtä ainokaista naista. Ja -sentähden oli vain oikeudenmukaista, että hän oli tarpeeton ihminen. - -Alati, kautta vuosien oli hänellä ollut vain yksi ainoa päämäärä -elämälleen -- voittaa omakseen se nainen, joka merkitsi onnea -hänelle. Merkitsikö hän onnea tuolle naiselle -- hänen täytyi nyt -tunnustaa, ettei hän ollut sitä koskaan kysynyt. Luonnollisesti -olisi hän mielellään halunnut tehdä toisenkin onnelliseksi, sillä -sehän oli yhtenä edellytyksenä hänen omalle rauhalleen. Mutta hänhän -tiesi tahtoneensa Rosen omakseen; vaikka he olisivat tulleet siitä -onnettomiksikin, olisi hän halunnut hänet omakseen silläkin hinnalla. -Niin, todellisuudessa hänen oli aina täytynyt tietää, ettei toisin -voinut käydä kuin oli käynyt -- Rosen vastarinta kautta vuosien todisti -sen; hänessä ei ollut mitään, mikä olisi vaikuttanut kutsuvasti itse -Rosen elämänvaistoon. Hän ei ollut se mies, jonka rinnalla Rosen -oli tultava naiseksi ja äidiksi. Kun hän siis vihdoinkin sai hänet, -niin oli kai vain luonnon järjestyksen mukaista, että Rose -näivettyi eläessään hänen kanssaan ja he molemmat tunsivat itsensä -onnettomiksi --. - -Hän oli tajunnut sen kauan sitten tavallaan. Ja kuitenkin hän tiesi, -että jollei tätä olisi tullut, olisi hän pian pyytänyt Rosea palaamaan -luokseen. Hänellä ei olisi ollut enempää uskoa tulevaisuuteen, hän -ei olisi tosi mielessä odottanut heidän yhteiselämänsä tulevan -syvemmäksi, rikkaammaksi -- mutta hän olisi tahtonut jatkaa sitä. -Hän olisi ajatellut: saakaamme lapsia, katsokaamme, eikö silloin käy -paremmin, ehkä lapset voivat rakentaa sillan sen kuilun yli, jota -ei voida täyttää. Hän olisi tiennyt, että hänen rinnallaan ei Rose -tulisi koskaan kokemaan puolison onnea, ja hän olisi ajatellut -- hän -on tuntenut hiukan rakastajattaren onnea, ja kun hän saa tuntea äidin -onnea, niin ehkäpä hän on tyytyväinen siihen. - -Niin, hän oli mielessään lujasti päättänyt kutsua Rosen takaisin, aina -siitä saakka kun tämä lähti matkalle --. - - * * * * * - -Nyt oli kohtalo tehnyt ratkaisun hänen puolestaan. Nyt hänen täytyi -päästää Rose vapaaksi. Ja siinä uudessa, jäätävässä ilmassa, jota hän -tulisi hengittämään, täytyi hänen löytää voimaa sen jaksamiseen. - --- Hän ei voinut estää hentomielisiä, hekumallisen surunvoittoisuuden -täyttämiä näkyjä kohoamasta esiin. -- Rose tuli hänen kuolinvuoteensa -luo --. Vielä kerran hän saisi luvan puhua Roselle äärettömästä -rakkaudestaan. Ja silloin Rose ehkä vihdoin ymmärtäisi, kuinka hän oli -pitänyt koko hänen sieluaan alati omissa pienissä, kovissa käsissään. - -Hän ravisti tämän kuvan vastenmielisesti pois. - -Miehen oli pidettävä sielunsa omissa käsissään. Hänen oli tehtävä -itselleen tili siitä, miten hän sen käytti. Elikö hän niin, että hänen -sielustaan jäisi jäljelle elävää voimaa, kun hänen oli kuoltava. Vai -peittäisikö vain jää hänen elämänsä, kun se sammui. - -Se hänen oli nyt koetettava oppia, tultuaan lähelle ikuista kylmyyttä. -Hän sai oppia luopumaan Rosesta -- niinkuin hänen oli luovuttava -kaikesta, josta hän ei voinut tehdä mitään kaunista ja hyvää. Hänen -täytyi oppia elämään elämäänsä nuhteettomasti ja oikeamielisesti, -koska nuhteettoman ja oikeamielisen ihmisen elämä ei ole koskaan -eletty turhaan -- jotta hän kerran voisi kuolla niinkuin Rosen äiti -oli kuollut, jos elämä tällä kertaa annettaisiin hänelle takaisin -- -lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi. - - * * * * * - -Konttorista hän meni tohtori Meyerin luo. Lääkäri kutsui vikaa -kärkikatarriksi; sitä oli molemmissa keuhkoissa, mutta ei pahasti, ja -hän neuvoi Torkildia laittautumaan parantolaan niin pian kuin suinkin. - --- Torkild palasi kotiin päin kuulakkaassa, huurrevalkoisessa -talvi-illassa. Ohuen valkoisen pakkas-usvan ikuinen savu leijui -kuihtuneenkeltaisten niittyjen yllä pitkin joen rantoja. Taivas oli -vielä vaaleanpunainen auringonlaskun jäljeltä. - -Hän ihmetteli itsekseen sitä kuulakkaa hiljaisuutta, jota hän tunsi -mielessään, kävellessään autiota kotiaan kohti. - - * * * * * - -Illalla hän kirjoitti Roselle. Monta kirjettä, jotka hän repi. Se, -jonka hän vihdoin lähetti, oli näin kuuluva: - - "Rakas Rose! - - Minä olen nyt lopultakin johtunut sellaiseen vakaumukseen -- - minä olen kai vajaamittainen ihminen; luulen, että se oli sinun - oma terve luontosi, joka alati varoitti sinua minusta -- minä - en kelvannut olemaan miehenäsi, minun ei tullut saattaa lapsia - maailmaan. - - Minä valehtelisin, jos sanoisin toivovani, ettemme olisi koskaan - menneet naimisiin. Tiedän, että se olisi ollut parempi sinulle, - _ehkä_ minullekin -- mutta olkoon kuinka hyvänsä, en voi sanoa - sitä edes nytkään totuudessa pysyen. Minulla on loppumattoman - paljon anteeksipyydettävää sinulta -- ehkä tulee se päivä, - jolloin katsot suhdettamme sellaisella silmällä, ettet voi antaa - minulle anteeksi, vaikka tiedänkin että teet sen nyt. Olisi - ainoastaan oikeudenmukaista, jos sinä jonakin päivänä ajattelisit - minua katkerin mielin. - - Minä en ole mielestäni sellainen mies, jolla on oikeus siittää - lapsia. Ja sillä on kaikki sanottu. En uskalla pyytää sinua - palaamaan luokseni, kun koko avioliittomme on vain omiaan - näivettämään sinun luontoasi. Minä rakastan sinua yhtä syvästi - kuin olen aina rakastanut, mutta olen johtunut katsomaan - rakkauttani sinuun hyvin itsekkääksi tunteeksi. Kun minulla - itselläni on sellainen tunne, tiedän vähemmän kuin koskaan - pystyväni voittamaan sinun rakkauttasi omakseni. Ja niin - ollen en tahdo sinun enempää kuin itsenikään vuoksi, että - jatkaisimme yhdyselämäämme enää. Minä matkustan pois joksikin - ajaksi. Kirjoitan sinulle uudesta olinpaikastani -- onhan koko - joukko käytännöllisiä seikkoja järjestettävä, ja kaiken täytyy - luonnollisesti käydä niinkuin sinä tahdot -- jos esim. tahdot - saada laillisen eron j.n.e. - - Tuntuu miltei naurettavalta sanoa, että toivon sinulle kaikkein - parhainta maailmassa, kun tiedän itse tuhonneeni elämäsi - parhaimman ajan. Mutta minulla on sellainen tunne, kuin voisin - antaa oman elämäni sinun onnesi hyväksi. Ja että minä teen tämän, - on minulle melkein kuolemaakin pahempi, ja minä tiedän, että sinä - tulet kärsimään siitä, mutta minä teen sen, koska uskon, että jos - palaisit takaisin luokseni, asiat kävisivät paljon pahemmiksi. - - Sinun - Torkildisi." - -Hän luki sen läpi. Se tuntui kyllä jokseenkin viheliäiseltä hänen -omasta mielestään. Mutta olihan niin paljon sellaista, mitä hän ei -voinut sanoa Roselle. Ja juuri se hänen oli ensimmäisenä opittava, että -vaikenisi sellaisesta, jota hänellä ei ollut oikeus uskoa Roselle, -vaikka puhuminen olisi tuntunut hänestä itsestään kuinkakin suurelta -lievitykseltä. - -Ja hän oli väsynyt ja tahtoi saada sen tehdyksi. Siispä hän lähetti -kirjeen. - - * * * * * - -Parantolaan hän oli päättänyt olla menemättä. Ensinnäkin, koska Rosen -ei pitänyt saada tietää hänellä olevan vikaa rinnassa. Se olisi -Rosen silmissä merkinnyt liian helppohintaisen marttyyri-sädekehän -hankkimista. Sangen todennäköisesti olisi Rose silloin tullut hänen -luokseen välittämättä hänen vastustuksestaan tai suostumuksestaan. Ja -sitten lisäksi -- jollei hän voisi tulla niin terveeksi, että sietäisi -tavallista elämää, jos hänen pitäisi hoitaa itseään raihnaana, niin -saivat asiat mieluummin mennä toista tietä. - - * * * * * - -Sentähden hän matkusti, saatuaan neljän kuukauden loman, erääseen -Gudbrandinlaakson talonpoikaistaloon, jonka omisti eräs hänen -tuttavansa. Hän oli siellä pari kuukautta, eläen tavallisen terveesti -ja järkevästi, ottaen osaa talontöihin, metsästellen ja tehden -hiihtoretkiä tunturille. Hän sylki verta pari kertaa ensi viikkoina, -mutta varsin lyhyen ajan kuluttua hän tunsi tulevansa terveeksi, niin -että palaavat elinvoimat suorastaan kareilivat hänen ruumiissaan. - -Kohta sinne tultuaan hän sai Rosen jäähyväiskirjeen: - - "Rakas Torkild! - - Kun sinä kerran tahdot niin, saa siitä luonnollisesti tulla - jäähyväiset. Minusta se on karvasta, mutta en kanna kaunaa - sinulle -- en nyt ainakaan. Tulenko myöhemmin niin tekemään, - kuten sanot, sitähän en voi tietää. Mutta toivon, ettei koskaan - niin kävisi. Rakas ystävä -- en minäkään voi mukautua sanomaan, - että toivon sinun tulevan onnelliseksi, koska tiedän, ettet usko - sitä itsekään. Mutta toivon sinun saavan mieleesi rauhan ainakin - ensi aluksi. - - Kun sen kuitenkin on oltava lopussa, niin lienee parasta, että - avioliittomme purkautuu ulkonaisestikin. Luonnollisesti otan - vastaan sinun avustustarjouksesi, mutta en tarvitse niin paljoa - kuin sinä mainitset, ja sinun tulee tietää, etten tahdokaan sitä; - tunnenhan olosuhteesi. En tietystikään tahdo myös mitään kauemmin - kuin siihen saakka, kunnes saan itse työtä, mutta siihen saakka - otan sen vastaan kiitollisena. - - Pyydän sinulta yhtä asiaa. Huolehdi siitä, että joku hoitaa - kukkiani. Ne ovat minulle niin eläviä, että minusta tuntuisi - pahalta, jos ne joutuisivat turmiolle hoidon puutteessa. Etkö - luule, että Inga Vik ja rouva Stranden, ehkä myöskin rouva Norby - ottaisivat joitakin niistä? Kun saan oman asunnon, otan myös - itselleni niin monta kuin saan sopimaan. - - Minusta on niin sanomattoman ikävää, että loppu oli tällainen. - Ja minä ajattelen, kunpa pikku poikamme olisi elänyt; minä suren - häntä niin kovin. Olen ajatellut häntä joka päivä näinä vuosina. - Mutta sinä olet varmaan oikeassa -- nyt se olisi liian myöhäistä. - - Hyvää yötä, rakas poika, voi hyvin. - - Sinun uskollinen - Rosesi." - -Maaliskuussa, kun ilmaan tuli kevääntuntua, matkusti Torkild -Berittjernin karjatalolle ja oli siellä aina pääsiäisen sivu, jolloin -hänen lomansa loppui. - -Hän palasi työhönsä ahavoituneempana kuin oli koskaan eläessään ollut --- ja hän tiesi itse olevansa ruumiiltaan ja sielultaan terveempi -kuin mitä hän oli tuntenut olevansa milloinkaan ihan ensimmäisen -avioliittokautensa jälkeen. - - - - -XIII. - - -Pari kuukautta paluunsa jälkeen, lopulla kesäkuuta, tapasi Torkild -konttoriin tullessaan kirjeen. Käsiala tuntui hänestä tutulta, mutta -hän ei voinut kuitenkaan muistaa, kenen se oli. Avattuaan sen hän -suunnattomaksi hämmästykseen näki sen olevan Akselilta. Se kuului: - - Rakas Torkild! - - En odotakaan muuta kuin että tämä kirjeeni tuntuu sinusta - kovin yllättävältä, enkä voi aavistaa otatko sitä huomioosi. - Ei johdu mieleenikään pyytää sinua unohtamaan, mitä sinulla on - minua vastaan, mutta tahdotko siitä huolimatta suoda minulle - tilaisuuden tavata sinua? Siitä tulee näet viimeinen kerta, - koska olen saanut toimen erään englantilaisen kaivosyhtiön - palveluksessa Chilessä -- S:ta Teresa-nimisellä paikkakunnalla - Bolivian-puoleisessa rajavuoristossa. Lähden ensi sunnuntaina - matkalle Buenos Airesiin, ja on kai hyvin epätietoista, näenkö - Norjaa enää koskaan. - - Jos voisin saada puhutella sinua ennen lähtöäni, olisin sinulle - hyvin kiitollinen. Olin ajatellut, että jos sinulle sopii, - niin voisimme siinä tapauksessa tavata toisemme Holmenkollenin - urheilumajalla kello 7 huomisiltana tai jonakin muuna iltana. - Siellä on harvoin monta ihmistä arkipäivinä. Tahdotko siinä - tapauksessa soittaa minulle (emäntäni puhelin on 180 018) ja - antaa tiedon. - - Aksel. - -Torkild istui hetken aikaa katsoen kirjeeseen. Sitten hän soitti -ilmoitettuun numeroon: - -"Tahtoisitteko sanoa insinööri Christiansenille terveisiä, että hänen -veljensä tulee olemaan Urheilumajalla huomenillalla puoli kahdeksan -ajoissa." - - * * * * * - -Kun Torkild seuraavana iltana lähestyi Urheilumajaa, näki hän jo -alas mäelle Akselin istuvan verannalla. Torkildin tullessa portaita -ylös nousi veli paikaltaan ja tuli häntä vastaan. Hän oli hämillisen -ja alakuloisen näköinen, ja hän ojensi vähän kättään, mutta näytti -puolittain odottavan, ettei Torkild tarttuisi siihen. Mutta toinen -puristi sitä, ja mitään sanomatta he menivät Akselin pöydän ääreen. -Pöydällä oli pullo punaviiniä ja kaksi lasia. Aksel aikoi kaataa -toiseen. - -"Ei kiitos." Sitten tuntui Torkildista itsestäänkin vähän naurettavalta -osoittaa täten arvokkuuttaan olemalla juomatta veljen kanssa, jonka -vuoksi hän lisäsi: "Minua janottaa, minun täytyy saada nyt puolikas -olutta." - -Syvällä heidän alapuolellaan väikkyi vuono kirkkaana ja sinisenä, -pienten valkoisten purjeiden täplittämänä. Se näytti ikäänkuin -pullistuvan pingoitetun vaatteen tavoin metsäisten rantojensa välissä. -Kaupungin yllä vuonon perimmäisessä pohjukassa oli kevyttä vaaleaa -auerta, mutta sitä paartavat matalat harjut näkyivät selkeinä. Pienet -huvilat hohtivat tummanvihreässä kuusikossa pienten kultaisten -pelinappuloiden lailla ilta-auringon valaessa rinteille paistettaan. - -"Olen istunut ja katsellut tätä", sanoi Aksel hillitysti. "Kuinka -äärettömän kaunista täällä onkaan! Minä ajattelen, että tämä maa --- se on sentään minun omani. Enkä kuitenkaan ole koskaan päässyt -tänne kiintymään -- en koskaan tuntenut itseäni tänne kotiutuneeksi. -Olen vain hämäränä aavistuksena tajunnut, että se on ainoa paikka -maailmassa, missä minun olisi pitänyt ja missä olisin voinut kotiutua. -Ja nyt minä matkustan täältä kai ainiaaksi --." - -"No, kai sinä tulet kerran takaisinkin", sanoi Torkild hiukan -hämillään. "Eihän nykyaikana Etelä-Amerikkakaan ole --" hän keskeytti, -koska se hänestä itsestäänkin kuulosti typerältä. - -"En luule. Ehkä vanhaksi tultuani tulen -- käymään --." Aksel istui -katsellen ulos jonkun hetken. "Kiitos, että tulit", sanoi hän äkkiä -hiljaa. "En ollut odottanut sinun haluavan --." - -"No, kai minusta sentään olisi tuntunut pahalta, jos olisin saanut -kuulla sinun matkustaneen siten maailman ääriin, minun edes tietämättä -siitä --." - -"Niinpä kai. Sen voin kyllä ymmärtää. Mutta sehän on toinen asia." -Aksel hymyili vähän. "Pahintahan siinä oli se, että minä olin -käyttäytynyt niin, että se olisi ollut kaikkein luonnollisinta --." - -Torkild ei keksinyt mitään vastaukseksi. Siksi hän virkkoi vain: - -"Matkustatko sitten Kööpenhaminan kautta ja sanot hyvästi Dorikselle?" - -"Älä? Onko hän taas Kööpenhaminassa? Minä sain häneltä kirjeen -uudeksivuodeksi ja myöhemmin kortin, joka oli kirjoitettu Café -Regencesta. Luulin hänen olevan vielä Pariisissa." - -"Ei, hän on ollut Kööpenhaminassa huhtikuusta saakka." - -"Silloin sinun pitää olla kiltti ja antaa minulle hänen osoitteensa, -niin että saan kirjoittaa. -- Me matkustamme nimittäin suoraan -Englantiin. -- Niin, minulla tulee olemaan häät perjantaina." Aksel -katsoi alas. - -Sekunnin ajan karmi tyrehdyttävä kauhu Torkildia. Sitten hän malttoi -mielensä -- sehän oli mahdotonta, jo ajankin vuoksi; eiväthän he vielä -olleet laillisesti erossa. - -"Se on eräs Agda Waage -niminen nainen", sanoi Aksel äskeiseen tapaan. -"Nuori tyttö, jonka olen tuntenut useat vuodet." - -"Niin -- silloin voin toivottaa sinulle onnea", sanoi Torkild. Hän -tunsi sanovansa sen hiukan väkinäisesti, sillä hänellä oli selvä tunne -siitä, että tuo lause ei sopinut tilanteeseen. - -"Kiitos", sanoi Aksel. Ja hetken epäröityään hän lisäsi: "Niin -- -olisi epäilemättä ollut minun puoleltani paremmin ja oikeammin tehty, -jos olisin mennyt naimisiin hänen kanssaan jo ennemmin. -- Nyt hän -on nimittäin saanut päähänsä, että kun en ole aikaisemmin tätä -järjestänyt, niin on se johtunut siitä, etten ole halunnut esittää -häntä vaimonani täällä kotimaassa -- mutta katson hänen kelpaavan kyllä -siellä ulkomailla, missä kukaan ei tunne meitä --." - -Hän oli vaiti hetken. - -"Mutta voihan se sujua paremmin kuin joskus itse ajattelen. Siellä -vieraassa maassa joudumme tietysti niin paljon olemaan toistemme -varassa. Minä tahdon kyllä tehdä mitä suinkin voin. Ja Agda on itse -asiassa varsin kiltti -- ja pystyvä ihminen ja kerrassaan kelpo tyttö, -näetkös." - -Torkild oli vaiti hämillään. - -Aksel kaatoi lisää viiniä lasiinsa ja joi. Sitten hän äkkiä katsoi -Torkildia suoraan silmiin. - -"Sinä iltana, jonka kyllä muistat -- kun olin Rosen ja sinun luona -viimeisen kerran. Silloin tulin suoraan hänen luotaan. Ja hän -oli lausunut minulle mitä kiivaimpia soimauksia. Joitakin päiviä -aikaisemmin hän oli kertonut minulle odottavansa lasta. Minä sanoin -luonnollisesti, että menisimme naimisiin -- niin pian kuin mahdollista. -Mutta oli yhtä ja toista järjestettävää ensin -- raha-asiani, näetkös. -Minullahan oli vielä velkaa korkeakouluajalta. Minun täytyi saada -hankituksi laina. Tämän minä selitin Agdalle sinä päivänä, ja siitä -syntyi kohtaus --. - -"-- Tämän minä mielelläni halusin saada sinulle sanotuksi nyt, ennenkuin -matkustan pois. Jos silloin ehkä voisit ymmärtää --." - -"Minä ymmärrän", sanoi Torkild hiljaisesti. - -"No -- kun olin saanut asiani siihen kuntoon, että saatoin perustaa -oman kodin varsin vaatimattomaan kaavaan, silloin tulikin Agda ja -ilmoitti erehtyneensä. Ja hän sanoi, ettei hän niin ollen tahtonutkaan -mennä naimisiin kanssani -- hän oli sanonut sen hyvässä uskossa eikä -puijatakseen minua avioliittoon. Eikä hän sen jälkeen ole koskaan -ottanut puheeksi, että minun olisi mentävä naimisiin hänen kanssaan. -- -Hän ei ole vailla ylpeyttä, sitä sinun ei pidä luulla --. - -"-- Ei, hän sanoi sen tapahtuneen vain lapsen vuoksi, kun hän silloin -oli niin intohimoisesti vaatinut, että minun oli laillistutettava -suhteemme sinä silmänräpäyksenä. Ja se on kyllä totta, ja hän teki -siinä aivan oikein minun mielestäni. -- Hän on hyvä ihminen ja tietää -mitä se merkitsee, sillä hän on itse avioton lapsi. Hänen isänsä on -menetellyt, kuten eräät ihmiset sitä kutsuvat -- kunniallisesti: -maksanut kolmekymmentäviisi kruunua hänen elatuksestaan kunnolliselle -käsityöläisperheelle, kunnes tyttö tuli viisitoistavuotiaaksi ja -jättänyt äidin kulkemaan omia teitään. Tämä on nyt kuollut -- mentyään -sitä ennen ihan karille. Kun kuolema teki hänessä tuloaan, kirjoitti -Agda isälleen, jota hän ei ole koskaan nähnyt, ja pyysi apua -- hän -oli silloin seitsemäntoista vanha ja oli ollut aikaisemmin asiatyttönä -Steen & Stramillä ja kulki nyt neulomatuvassa. Silloin hän sai -kaksikymmentä kruunua ja raa'an kirjeen, jossa mies muun muassa antoi -hänen tietää, että kaiken mitä hän oli tehnyt tytön hyväksi, hän oli -tehnyt, vaikkei uskonut olevansa hänen isänsä. -- - -"Tämä minun korkeastikunnioitettu tuleva appeni on vanha konsuli -Vandamm Bergenistä, -- hän, joka omistaa Monplaisir'in, tiedäthän. -Muistatko, että tapasimme erään hänen tyttäristään, joka on naimisissa -ratsumestari Helenin kanssa, Rammsilla tanssiaisissa useita vuosia -sitten. Muistan, että sinä pidit häntä sangen kauniina. Agda on -huomattavasti hänen näköisensä -- he ovat jokseenkin samanikäisetkin. -- - -"Hän oli eräässä käherrysliikkeessä samassa talossa, missä minun -konttorini oli, Agda nimittäin, ja siten me tutustuimme. -- Eräänä -päivänä päivälliselle mennessäni tapasin hänet portaissa, ja me menimme -kaupungille yhtä matkaa. Hän oli kovin järkytetty, ja kun tulimme -puistoon, vei hän minut mukanaan yksinäiselle käytävälle, ja siellä -hän rupesi itkemään. Hänen sisarpuolensa, rouva Holen, oli ollut -pesettämässä ja värjäyttämässä tukkaansa, ja Agda oli palvellut häntä. -Sitten hän oli tullut tyytymättömäksi ja ollut hyvin epämiellyttävä -ja töykeä Agda-raukkaa kohtaan. Silloin hän kertoi minulle noista -perhesuhteistaan. - -"Sen jälkeen minusta tuli Agdan rakastaja. -- Ennen me olimme vain -hiukan hakkailleet, kävelleet yhdessä ja olleet kahvilassa yhden ainoan -kerran --." - -"Tyttöparka", sanoi Torkild lempeästi. - -"Tämä tapahtui vasta syksyllä samana vuonna, jolloin sinä olit mennyt -naimisiin." Aksel istui hetken leuka käsien varassa. - -"Tiedän kyllä hyvin, että minun olisi pitänyt mennä naimisiin hänen -kanssaan jo silloin kaikesta huolimatta. Kun olin sanonut pitäväni -hänestä -- niinkuin teinkin ja teen vieläkin. Olisihan se ollut paljon -parempi, sillä se olisi ollut ainoa oikea menettelytapa. Nythän hänen -_täytyy_ arvostella minun tunteitani toisella tavalla --. - -"-- Ja sitten tiesin vielä koko ajan, että sydämessäni tulisin tuntemaan -aina olevani sidottu Agdaan -- mitä tapahtuisikin ja mitä tekisinkin -- -en olisi koskaan voinut tuntea muuta kuin että Agda oli saanut minun -sanani --." - -Aksel kääntyi äkkiä Torkildiin päin. - -"Tiedät kai mitä tapahtui Rosen ja minun välillä syksyllä?" - -"En." - -"Hänkin löi minua kasvoihin", sanoi Aksel lujasti ja rauhallisesti. -"Sentähden minä nyt matkustan. Sillä minä mielestäni tulin ikäänkuin -ulosajetuksi --." - -Torkild katsoi veljeensä silmänräpäyksen ajan. - -"Aivan oikein hän siinä tekikin", sanoi Aksel äskeiseen tapaan. "-- -Luulin sinun tietävän sen. Minusta tuntui, että minun _täytyi_ -- -koettaa selittää käytöstäni sinulle, mikäli voin. Sinä tiedät kai, -että minä rakastin häntä?" - -Torkild taivutti päätään myöntävästi. - -"Se siinä juuri on ollutkin kamalaa. Minä pidän Agdasta -- olen pitänyt -kaiken aikaa. Ja kuitenkin tunsin toisinaan häntä kohtaan katkeruutta, -joka on niin äärettömän epäoikeutettua, sillä eihän hän sille mitään -voi. Hän on ollut kiltti ja hyvä minua kohtaan aina omalla tavallaan -- -hän on hieman pintapuolinen, ja sitähän hänen on täytynyt olla, muuten -olisi elämä käynyt liian raskaaksi. Mutta minä tunsin sen aina -- se, -mitä voin hänelle antaa, se oli ikäänkuin toisen-luokan rakkautta. Ja -että oli olemassa toinen, jota voisin rakastaa aivan, aivan toisella -tavalla, niin paljon rikkaammin ja syvemmin ja hienommin. Ja herra -varjelkoon -- tuntea, että parhaat mahdollisuudet ihmisessä eivät -koskaan saa kehkeytyä esiin --. - -"-- Niin, nythän minä ajattelen vähän toisin, ymmärrätkös. Nyt olen sitä -mieltä, että minun tulee voida, antaa Agdalle -- ja varsinkin lapsille, -jos niitä saamme, ja hänelle äitinä -- tunteita, joilla on yhtä suuri -inhimillinen arvo --." - -He istuivat vaiti ja katselivat vuonolle. Se uinui nyt vaalean -sinipunervana valoisassa illassa. Ja verannalle, jossa he istuivat, -tuli parvi nuoria, kahden-, kolmentoista ikäisiä tyttöjä -- palmikot -auenneina, vaatteet ja kengät tomuisina, posket kuumina ja punaisina ja -kantamuksittain kukkia ja lehviä sylissä ja selkälaukuista tihkumassa. - -"Oi minä ihan kuolen, minun on niin jano", huusivat he kärsimättömästi -hälisten. - -Yksi jäi seisomaan pystyyn, hänen oli mentävä sisälle tilaamaan. Mutta -vei aikaa, ennenkuin he pääsivät yksimielisyyteen siitä, että sen piti -olla punaista limonaatia tai sitruunalimonaatia tai inkiväärijuomaa. -Vihdoinkin näytti asia ratkaistulta. Tyttönen riensi sisälle. - -"Ja sitten yksi kymmenen äyrin suklaa", huusi muuan hänen jälkeensä. -"Kermasuklaata pähkinän kanssa! Muista pähkinä, Margit!" - -"Minä _uskon_, että olen kävellyt ainakin kolme penikulmaa tänään", -sanoi yksi. - -"No kolme -- vähintäänkin --." - -"Oi kuinka minä olen väsynyt --." Ja lapsukaiset ammensivat -laukuistaan orvokkeja ja kieloja ja kämmekkäitä ja eväiden jäännöksiä -rasvapilkkujen mustaamissa papereissa, kunnes pöydät ja lavitsat olivat -tulvillaan --. - -"Jos nyt tahtoisit antaa minulle vähän punaviiniä --" sanoi Torkild. - -Aksel kaatoi. Ja he joivat ääneti. - -"-- Minä en ollut kateellinen -- en vihainen ensi alussa. Kun menit -naimisiin, tarkoitan. Sillä minä luulin, että te olitte onnellisia", -jatkoi Aksel. "Tunteistani Rosea kohtaan koetin kasvattaa jotakin -kaunista. Ja minä pidin sangen paljon sinusta -- sitä sinun on kai -vaikea uskoa. Oikeastaan oli minulla aina vaistomainen tunne, että sinä -kaikesta huolimatta olit elinkelpoisin meistä kolmesta sisaruksesta -- -se, joka olit parhaiten selviytynyt mahdottomista olosuhteista -- tai -varjellut itsensä parhaiten tuholta --. Me etsimme varmaan jokainen -kotia. En tiedä, voitko sitä ymmärtää -- jos olisin tuntenut sinun -ja hänen saaneen onnellisen, sopusointuisen kodin yhdessä -- olisin -voinut tyytyä kohtalooni omasta puolestani. Sinulle Rose ja paras osa -perinnöstä. Minulle Agda ja pienempi tila viljeltäväksi, mutta minä -olisin tahtonut tehdä parhaani, jotta mekin molemmat olisimme voineet -elää hyvin ja kauniisti yhdessä --. - -"Mutta kun sitten luulin ymmärtäväni -- en tiedä oikein kuinka sen -sanoisin --. Olisin mielelläni tyytynyt pieneen loukkoon kodissanne, -pieneen siruun siitä rikkaudesta ja lämmöstä ja rakkaudesta, jota Rose -minusta näytti olevan luotu luomaan ympärilleen -- vähäiseen muruun, -jotta olisin voinut viedä sen omaan kotiini mieleni viihdykkeeksi --. -En taida osata selittää sitä sinulle --." - -"Minä ymmärrän kyllä mitä tarkoitat --" - -"No niin. Silloin meni siis minuun paholainen. Ja sen jälkeen kun olin -käyttäytynyt sillä tavoin sinua kohtaan sinä iltana, siitä lähtien -olen ollut pirun pauloissa -- enemmän tai vähemmän. Lopuksi tuli -se, että kun olimme sulkeneet isän talon sinä iltana ja saaattaneet -Doriksen asemalle, ja Rosen ja minun oli oltava yötä hotellissa -Fredrikshaldissa, niin tunkeuduin hänen huoneeseensa ja panin toimeen -hurjapäisen kohtauksen. Olin näet sillä kertaa mielentilassa, jossa -vihasin häntä ja sinua ja Agdaa ja itseäni -- erittäinkin itseäni. Se -loppui sitten siihen, että hän osoitti minulle ovea -- hän oli muuten -pyytänyt minua poistumaan useamman kerran -- ja kun jäin seisomaan, -antoi hän minulle korvapuustin --." - -Aksel istui hiljaa, ikäänkuin odottaen veljen sanovan jotakin. Mutta -kun Torkild oli vaiti, kysyi hän: - -"Eikö Rose ole kertonut sitä sinulle?" - -"Ei. -- -- Mutta minä sain nimettömän kirjeen teistä seuraavana -aamuna", sanoi Torkild hetken perästä hiljaa. - -Aksel katsoi veljeensä. Mutta Torkild tuijotti vuonolle. - -"Sekö se --?" kuiskasi hän aivan hiljaa. - -"Oliko sillä jotakin tekemistä sen kanssa, että me erosimme kohta sen -jälkeen, sitäkö tarkoitat? Ei suoranaisesti. Hän ei tietysti aavista -mitään tuosta kirjeestä. Mutta se sai minut kyllä ajattelemaan yhtä ja -toista. Sitten syntyi jonkinlainen välienselvitys, ja niin me päätimme -kulkea kumpikin omaa tietämme --." - -Hetken kuluttua kysyi Torkild äkkiä hiljaisella äänellä: - -"Silloin -- Fredrikshaldissa nimittäin, kun puhuit Rosen kanssa -- -mainitsitko silloin mitään siitä, mitä sanoit minulle -- lapsen -kuoleman johdosta?" - -Aksel tuli tummanpunaiseksi. - -"En. _Niin_ hullusti eivät asiat sentään olleet." - -"Anteeksi", sanoi Torkild hiljaa. - -"Ei tee mitään. Sinullahan on oikeus uskoa minun kykenevän mihin -hyvänsä." - -"En sanonut sitä siinä mielessä." - - * * * * * - -"Se oli onnettomuus", sanoi Aksel jälleen hiljaa, "ettette saaneet -pitää sitä lasta --." - -"No niin. Siitä ei kukaan voi tietää mitään", vastasi Torkild apeasti. - -Mutta molemmat miehet katsoivat sitä verannan alapäässä olevaa pientä -pöytää kohti, missä tyttösparvi kulutti aikaa kaatelemalla punaista ja -valkoista limonaatia lasista lasiin -- keskellä kevätlehvien ja kukkien -tulvaa. - -"Niin, pitäisi olla tuollaisia kolme-neljä kappaletta", sanoi Aksel -nyökäten hiukan sinnepäin. "Olen pannut merkille niiden tuttavieni -luona, joilla on perhettä -- että tyttölapset liittyvät aina isäänsä. -Ja pojat äitiinsä --." - -"No, se kai lienee erilaista --." - -"Minä luulen, että on paljon sellaista, jota mies ei koskaan opi, -ennenkuin saa itse tyttäriä", sanoi Aksel miettivästi. - - * * * * * - -He olivat syöneet illallista yhdessä Urheilumajalla, ja sen jälkeen he -istuivat ulkona verannalla valoisassa kesäyössä tupakoiden ja juoden -kahvia. - -Äkkiä Aksel virkkoi: - -"Yhtä asiaa tahtoisin mielelläni sinulta pyytää, Torkild -- etkö voi -jonakin päivänä tulla minun seurassani tervehtimään Agdaa? Siitä -syystä, katsos, että hän antaa niin suuren arvon sille, että tulisi -esitellyksi omaisilleni, eikähän minulla ole muita sukulaisia kuin sinä ---." - -Torkild katsoi toisaalle. Akselin äänessä ja käytöksessä oli jotakin, -mikä sai Torkildin aavistamaan loppumatonta sarjaa pieniä kiusallisia -kohtauksia ja saatuja soimauksia, ja hän tuli hämilleen, niinkuin mies -tulee toisen miehen puolesta, vaikkapa uppo-oudonkin, jonka hän näkee -pelkäävän naisen kieltä --. - -"Saat uskoa", sanoi hän nopeasti, "olen ajatellut koko illan pyytää -sinua esittämään minut morsiamellesi. - -"-- Jos teille sopisi -- niin eikö kävisi päinsä, että tapaisin teidät -huomenna, niin voisimme mennä esimerkiksi oopperaan ja syödä yhdessä -jälkeenpäin --." - -"Kyllä, kiitos." Aksel tuntui niin ilostuvan, että Torkildin tuli vielä -enemmän sääli häntä. "Se olisi erinomaista -- tavattoman hauskaa --." - -"No pidetään se siis sovittuna. -- Tahdotko määrätä, milloin ja missä -voin tavata teidät --." - - - - -XIV. - - -Kymmenen päivää myöhemmin, kirkkaana ja vaaleansinisenä sunnuntaiaamuna -seisoi Torkild satamalaiturilla puhellen veljelleen ja kälylleen, jotka -nojasivat parraskaiteeseen korkealla höyrylaivan harmaaksi maalatun -rautakyljen yläpuolella. - -Aksel katseli kaupunkiin ja harjuille päin, joiden yläpuolella aamuauer -leijui hienona ja helmiäisenvärisenä. Mutta Agda kurottui eteenpäin, -kyynärvarret kaiteella, pidellen käsissään huolettomasti Torkildin ja -kandidaatti Bruunin, toisen vihkiäistodistajan, antamia kukkakimppuja. -Torkild pani merkille, kuinka sekä asento että ääni ja hymy olivat -tarkoituksellisen pukevia, luontevia ja varmoja. - -"Niin, muista nyt mitä olet luvannut minulle, Torkild -- että kirjoitat -meille oikein ahkeraan." - -"Kyllä -- mutta silloin täytyy minunkin saada kuulla vähän teistä -silloin tällöin!" - -"Siitä voit olla varma. Aksel kyllä ei ole mikään erikoisempi kynämies, -senhän tiedät. Mutta minä kyllä kirjoitan ahkeraan ja kerron, miten -voimme --." - -Hänen ulkonäkönsä teki hyvin miellyttävän vaikutuksen, vaikka -kasvot olivatkin hieman lihavahkot ja vailla määrättyjä piirteitä, -hipiä harmaa ja huokoset karkeat. Mutta hänellä oli suloinen, -raikas hymy. -- Hieno, hattu kullankeltaiseksi värjätyllä tukalla, -hieman täyteläinen vartalo mustassa, aistikkaassa, yksinkertaisessa -matkapuvussa ja harkitun moitteeton käytöstapa antoivat Agda-rouvalle -juuri sen leiman, jota Torkild muisti Betzyn entisaikaan nimittäneen -"myyjätärnotkeudeksi". - -Torkild oli viettänyt Akselin ja Agdan kanssa joka ainoan illan tuon -Holmenkollenin illan jälkeen. Hän piti oikein paljon kälystään, -herranähköön, eihän hänessä ollut mitään moittimista. Eikä muutenkaan -mitään sanomista. Asia oli vain niin, että kun Aksel oli kertonut -hänen kohtalostaan, oli hän tahtomattaankin odottanut Agdassa jotakin -erikoisleimaa. Mutta sitä juuri ei hänessä ollut. Hän oli kiltti, hän -oli turhamainen kaikkein tavallisimpaan naismalliin; se tapa, millä -hän liehi ja tyrannisoi osakseen suotua miesväkeä, oli tyypillinen -valtaosalle naisia kaikissa yhteiskuntakerroksissa. Hänellä oli ollut -omat -- suhteellisen -- viattomat tarinansa, ennenkuin hän tapasi -Akselin, siitä oli Torkild varma, ja sen tiesi varmaan Akselkin, -eikä kumpikaan miehistä lukenut sitä hänelle viaksi. Katsoen siihen, -minkälaista kohtelua hän oli kokenut, oli parastakin, että hän oli -sellainen kuin oli, pintapuolinen ja kevytmielinen. Niin kauan kuin -useimpia ihmisiä kohdellaan huonosti, on hyvä, etteivät useimmat -ihmiset tunne kovin voimakkaita vastatunteita hyvään enemmän kuin -pahaankaan nähden. Agda oli täsmälleen samanlainen kuin sadat muut, ja -täytyi sanoa, että se oli hyvä, koska hänen kohtalonsakin oli sama kuin -satojen muiden. - -Mutta Torkildin oli sittenkin sääli veljeään. - - * * * * * - -Hän jäi seisomaan ja huiskuttamaan niin kauaksi kuin hän saattoi -erottaa sen pienten valkoisten pilkkujen vilinän, joka kävi pitkin -suuren höyrylaivan parrasta. Hän ajatteli vuonoa, miten vaaleansinisenä -ja kirkkaana ja kauniina se väikkyi nyt päivänpaisteessa, kehyksinään -rannan matalat harjut, alastomat harmaat kallionkyljet ja tumma, -suojaisa metsä pienten punaisten ja valkoisten kotien ympärillä, joiden -piipuista savut nousivat pystysuoraan tyynen sunnuntaiaamun ilmaan. -Torkildista tuntui, että hän tiesi, millainen Akselin mielentilan -täytyi olla hänen matkustaessaan ohi. He istuivat kai nyt korituoleissa -yläkannella. Hän saattoi kuvitella pienen Agdan, joka oli vaihtanut -ison sulkahattunsa englantilaiseen matkalakkiin ja vihreään harsoon, -joita hän oli koetellut ylleen hänen edessään edellisenä päivänä. -Nyt hän kai istui upo-uusi matkavaippa polvillaan ja hymyili sille -miehelle, joka oli tehnyt hänestä rouvan, päättäen solmia tuttavuuksia, -täynnä odotusta matkaan ja tulevaisuuteen nähden. Mitään ei hän -jättänyt jälkeensä vanhaan maahan, ei edes muistoja; hän oli varmasti -pyyhkäissyt mielestään pois kaiken, mikä oli ollut ennen kuin hänestä -toissapäivänä oli tullut rouva Christiansen. Ei kukaan ollut antanut -hänelle mitään täällä -- paitsi hengen ja elämän. Niin ollen oli kai -hyvä, että hän oli osannut selviytyä läpi kaikkien vuosien kulumatta -sen enempää; hän saattoi nyt aloittaa uuden olemassaolon ilman muistoja -tai arpia mielessään. -- - -Liejuvedessä laiturinreunan alapuolella, korkkien ja puunroskan ja -paperitöryn seassa, kellui suuri vaaleanpunainen ruusu. Se oli varmaan -pudonnut Agdan morsiuskukkakimpusta --. - - * * * * * - -Hänen lävitseen ailahti nöyrä rakkaus itse maahan -- hellä kiitollisuus -siitä, että hän oli täällä ja jäisi tänne, jokaisesta lapsuuden ja -nuoruuden ja miehuuden muistosta, katkerasta tai onnekkaasta, joka -sitoi hänet itse paikkaan. Ja kaipaus harjun-takaiseen metsään, -jolla paraikaa oli vaaleat kerkät oksien latvoissa, reheviä vihreitä -mustikanvarpuja ja pieniä harmaita pajuja punaisten runkojen juurilla, -niittyvillan valkopilkkuja vesisilmäkkeiden ympärillä, joihin -kesätaivas kuvastui. - -Rautatientorilla hän hyppäsi ensimmäiseen raitiovaunuun -- hän tahtoi -lähteä Myraan. - -Siitä oli vuoden päivät, kun hän oli viimeksi ollut Nordmarkenissa. -Ja vaikka hän oli vasta hiljan tullut suoraan tunturilta, vaikka hän -asuinpaikallaan oli aina kulkenut mailla ja metsissä -- hiljaisissa -metsissä, joihin kaupunkilaiset eivät tulleet -- niin tuntui -Torkildista kuitenkin kuin ei hän olisi ollut kunnollisesti metsässä -pitkiin aikoihin. Polku, jota hän käveli, oli tallattu suureksi ja -leveäksi, kokonaisen kaupungin nuorison jalkojen kuluttama -- tämä -oli sen metsä. Täällä olivat Kristianian pojat ja tytöt oppineet -tuntemaan kuusenhavun ja suoturpeen tuoksun, nähneet auringon kultaavan -yksinäisen hongan punaisen rungon ja tummat havut suosta kohoavalla -kumpareella, nähneet valkeiden metsänreunustamien lumitasankojen -kalpean punerruksen auringon mailleen mentyä. Tämä oli hänen oma -metsänsä keskellä muuta avaraa maailmaa. - -Hän poikkesi polulta omaan entiseen majaansa päin. Ja tultuaan harjulle -seisoi hän hetken aikaa katsellen alas. Lampi uinui pyöreänä ja -kirkkaana lepikon ja kuusimetsän alapuolella, maja ruskeana vihreine -turvekattoineen keskellä louhikkorinnettä. Luukut olivat ikkunoissa, -siellä ei ollut ihmisiä. Eipä kai, Lund ja Helsing olivat varmaan -purjehtimassa tänään. - -Ei Myrassakaan ollut yhtään ihmistä näkyvissä. Keskipäivän aurinko ja -keskipäivän lepo pienien harmaiden rakennusten, sen ympärillä leviävän -vihreän nurmikon, alempana pensaikossa pilkottavan pienen lampareen -ja loppumattomien metsäharjujen yllä, jotka sulkivat näköpiirin joka -puolelta. - -Torkild ojentautui korkeaan heleään heinikkoon karviaismarjapensaiden -alle ja veti hatun puoleksi silmilleen suojaksi auringon kilolta. -Hän oli varmaan nukahtanut vähän, kun hän huomasi kahisevan ihan -vieressään. Ja pieni lapsenääni sanoi: - -"Ei saa koskea niihin kukkiin, Kaja -- niistä tulee mansikoita, -ymmärräthän, siksi me emme saa niitä ottaa!" - -Torkild tirkisti hattunsa varjosta. Siinä oli kaksi pikkaraista -tyttölasta, jotka tallustelivat käsi kädessä ruohikon läpi: -kolmen-neljän ja kahden vuoden vanhat ne näyttivät olevan. -Ihan yhdennäköisiä, rumia ja viehättäviä, nykerönenäisiä, -vaaleansinisilmäisiä, punaposkisia, likaiset valkoiset silkkirusetit -valkoisessa hapsottavassa tukassaan. He olivat aivan yhdellä lailla -puetut siniseen esiliinaan ja kolttuun, ja kummallakin riippui toinen -housunlahje alapuolelle polven ja toinen sukka oli sykkyrässä nilkan -ympärillä. - -"Mi-et", sanoi pienempi viitaten Torkildiin. "Mi-et nukkuu --." Hän -kumartui alas ja nykäisi taas joitakin mansikankukkia. - -"Ei saa", sanoi isosisko ja ravisti häntä. "Etkö kuule, nehän ovat -mansikankukkia!" - -"Ehkäpä Kaja ei pidä mansikoista", arveli Torkild sysäten hattunsa pois. - -Lapset seisahtuivat ja tähystelivät vakavina outoa miestä. - -"Hyvää päivää", sanoi Torkild nyökäyttäen. "Päivää, Kaja ja Maja." - -Isompi katsoi häneen ymmällään hetkisen. - -"Ei minun nimeni ole Maja." - -"No, tottakai sinun nimesi on Maja? Ja siskosi nimi on Kaja. Kyllä minä -sen tiedän." - -"Etpähän tiedä yhtään. Sillä minun nimeni on Ingeborg. Eikä hänen -nimensäkään ole Kaja, me vain sanomme häntä siksi. Hänen nimensä -on Katarina" -- viimeisen sanan Ingeborg lausui hyvin vakavasti ja -huolellisesti. - -"Ja sitten tiedän vielä, että te pidätte suklaasta?" - -Torkild kaivoi esiin pussin teatterikonvehteja, jonka Agda -aikoinaan oli antanut hänen säilytettäväkseen, ja taittoi palan -yhteentakertuneesta möykystä kummallekin lapselle. - -Isompi muisti kiittää, ja he seisoivat ja tuijottivat häneen suurin -silmin, samalla kuin pureksivat ja imeksivät, niin että ruskea neste -alkoi valua heidän leuoilleen. - -"Kananpojat ovat tuolla", sanoi isompi äkkiä viitaten taloon päin. "Me -olemme olleet katsomassa. -- Se _on_ totta!" - -"Hintuja", sanoi pienempi alkaen tallustaa nurmikkoa pitkin. - -"Saat tulla meidän kanssa katsomaan niitä", sanoi Ingeborg -kohteliaasti. "Kaja sanoo hintuja, kun tarkoittaa lintuja", selitti -hän, kun Torkild nousi noudattaakseen kutsua. "Meidän äiti makaa -sisällä ja nukkuu päivällistä --" ilmoitti tyttö. "Mikä sinun nimesi on?" - -"Torkild." - -"Se on minusta kaunis nimi", sanoi tyttönen ystävällisesti. "Mutta en -minä taida sitä muistaa, minä luulen." - -Nurmikolla talon luona käyskenteli kana poikaparvensa kanssa -teräslankaverkkoaitauksessa. Pikkuruiset vaaleat kerät piipersivät -vikisten emonsa alle, kun pikkutytöt syöksyivät esiin ja pistivät -sormensa verkon silmukoitten läpi. - -"Varokaa, varokaa sormianne, lapset; kana voi nokkia teitä --." - -"Katsos -- tämä ei pelkää meitä, se on kaikkein kiltein --." Yksi -pieni, ruskea kananpoika ei todella yrittänytkään paeta, se vain veti -päänsä kyyryyn hiljaa piipittäen ja hinautui erilleen lapsen sormista. - -Torkild näki, että sen vatsasta riippui pieni keltaisenpunainen -suolenkiemura maata pitkin. Se raukka oli varmaankin repäissyt itsensä -johonkin verkosta pistävään teräslangan päähän. Ja nyt oli yksi sen -siskoista unohtanut ensi pelästyksensä ja tuli ja nokki maassavenyviä -sisälmyksiä. - -Torkild pisti kätensä alitse, otti pienen kituvan raukan ja väänsi sen -niskat nurin. - -"Oi-voi, anna minun taputtaa sitä -- -- Oi-voi!" Ingeborg alkoi huutaa -kimittää, "mitä sinä teit sille -- -- oi-voi, sinä olet ollut paha -kananpojalle --" hän hyppäsi Torkildia vasten ja koetti saada kiinni -hänen käsistään. Pikku Kaja ei ymmärtänyt, mutta kuullessaan siskonsa -huutavan hän istuutui ruohikkoon ja parkui minkä jaksoi. - -Torkild oli aivan ymmällään, miten rauhoittaisi pienokaisia. Samassa -tuli iso tukeva nainen tuvan ovelle ja alkoi juosta lyllertää kanahäkin -luona olevaa ryhmää kohti. - -"Mikä täällä on hätänä, pikku lapsukaiseni -- no mutta taivasten -tekijä, sinäkö siinä olet, Torkild! Mitä minun lapseni noin huutavat ---" Torkild tunsi Betzy Helsingin, Betzy Løkkehän hän nyt olikin, -- -tämä kyykistyi ulvovien lasten eteen ja kahmaisi heidät rehevälle -äidinpovelleen. "No mutta eipä kummempaa, olipa yllätys nähdä sinut -- -no, no, karitsaiseni, ei pidä itkeä, sanokaa äidille, mikä teidän on?" - -Torkild näytti kananpojan ruumista: - -"Se oli repinyt itsensä rikki, poloinen. Se näytti niin pahalta, että -otin ja tein siitä lopun suoraa päätä. En tullut ajatelleeksi, että -minun olisi ensin pitänyt toimittaa lapset pois --." - -"No, sitä sinä et kyllä olisi voinut tehdä", sanoi Betzy kuivasti. "Ne -ovat siten rakennettuja nämä minun pienokaiseni, että kun kernaasti -tahtoisi päästä heistä eroon, silloin on mahdotonta saada heitä -irtautumaan itsestään. Kas niin, äidin pikku lapset, ei pidä itkeä nyt. -Pikku kananpoika oli kipeä, ja silloin tämä kiltti setä otti sen ja -teki sen kuolleeksi, ja tiedättehän, että sitten tulee enkeli yöllä ja -vie sen mukanaan taivaaseen, ja sitten tekee Jeesus sen terveeksi ja -sitten se lentelee ympäri koko taivasta ja laulaa kukelikuu kaikille -pikku enkeleille --." - -"Emmekö saa ottaa sitä kotiin, äiti", sanoi Ingeborg innokkaasti. "Niin -että voisin olla ylhäällä kun enkeli tulee sitä noutamaan --." - -"Ei, on parempi että se jää tänne, sillä katsos, kun me asumme -viidennessä kerroksessa, niin pitäisi enkelin kiivetä niin monet -portaat -- ja ajattele, jos hän soittaisi viereiselle ovelle ja -häiritsisi rouva Pederseniä, tiedäthän kuinka vihaiseksi hän tulee, kun -joku soittaa ja kysyy --. Niin, sinä naurat, Torkild, mutta ei _voi_ -tulla toimeen ilman taivasta ja enkeleitä, mihin turvautua, kun nuo -lapset ovat sellaisia kyselemään --. Kas niin, typykkäni, juoskaa nyt -pois leikkimään --. - -"-- Oletko nähnyt mitään noin viehättävää?" Betzy hymyili säteilevästi -suoraan Torkildia silmiin. "Taivasten tekijä, miten kummallista on -nähdä sinua -- minun vanha kultani! Kuinka sinä _voit_, Torkild?" - -"Kiitos, hyvin. Entä sinä -- sitä minun ei tarvitse kysyäkään." - -"Niin, minä olen tullut kauhean lihavaksi. Jos olisin aavistanut -tapaavani sinut, olisin muuten keinotellut päälleni kureliivin --" -Betzy kiemurteli naurusta. "Mutta en tosiaankaan odottanut täällä -olevan ketään, ja on niin työlästä saada nuo molemmat rahdatuksi tänne -ylämaahan." - -"Minusta sinä olet suurenmoinen, kun ylipäänsä jaksat suorittaa -sellaisen urakan --." - -"Kyllä toki. Minä en tule toimeen ilman Nordmarkenia -- enkä mitenkään -saattaisi olla poissa lapsukaisteni luota kokonaista päivää. -- Niin, -tiedän kyllä hyvin, että sinä ja muut pojat uskoitte minun kulkeneen -entisaikaan metsässä vain teidän takianne, mutta niin ei ollut. Me -lykkäsimme isomman tyllerön tänne ylös lastenvaunuissa, kun hän oli -kolmentoista kuukauden vanha -- mutta alas meidän oli kannettava -hänet, emmekä voineet päästä yksimielisyyteen siitä, kannattiko viedä -mukanamme takaisin kaupunkiin lastenvaunujen jäännöksiä. Lapset ja -minä olemme usein täällä käymässä nykyään. Finn lähti Kobberhaugeniin -joidenkin tuttavien kanssa, ja hän tulee tämän kautta kello neljä ja -sitten kannamme pikkutyllerön alas, ja Ingeborg kävelee melkein koko -matkan -- tiedätkös, se tenava on vasta vikkelä käyttämään jalkojaan --. - -"Mutta olipa hauskaa nähdä sinua, poika. Meidän pitää syödä nyt, tule -sinäkin haukkaamaan vähän meidän kanssamme --." - -Betzy pisti käsivartensa Torkildin kyynärkoukkuun. Hän näytti olevan -autuaan välinpitämätön ulkoasuunsa nähden: liian pieni heleänpunanen -huopahattu pörröisellä tukalla, valkoinen pusero, josta puuttui -muutamia nappeja rinnasta, ja sininen urheiluhame, joka oli niin ahdas -hänen kureliivittömälle rehevyydelleen, että se kiristyi poimuille -poikkipäin sekä vatsan kohdalta että takaa. Mutta hän näytti suloiselta -siitä huolimatta: hänen nuoruutensa sulosta ei ollut jäljellä muuta -kuin hymy. Mutta sillä oli koko entinen loistonsa tallella. - -"No, tulehan nyt ja istu tänne -- niin syömme nordmarkilaispäivällisen -taaskin ja juttelemme kunnollisesti. Oi, mutta juoksepa ensin hakemassa -lapset käsille, niin olet kiltti." - -Kun Torkild palasi pikku tylleröisten kanssa, oli Betzy levittänyt -liinan kuistin pienelle pöydälle ja seisoi purkamassa runsasta määrää -mitä houkuttelevimpia ruokia selkärepustaan. Myran emäntä toi kahvia -ja keitettyä maitoa ja tervehti sydämellisesti Torkildia. Hän jäi -seisomaan ja puhelemaan tämän kanssa, sill'aikaa kun Betzy laittoi -kaakaota lapsille, sijoitti heidät istumaan laatikolle kuistinportaiden -juurelle ja antoi heille ruokaa. - -Saatuaan sen tehdyksi otti hän jäähyväisiksi kädellään molempia pikku -kasvoja leuan alta, käänsi ne ylös itseensä päin ja hymyili niille. -Torkild näki sen ja äkillisellä tuskanpistoksella muisti Rosea -- ihan -noin oli hänen tapana hypistää kukkiaan ja hymyillä niille. Ah, kuinka -köyhäksi hän oli tehnyt Rosen elämän -- --. - -Juuri silloin Antonette Myra sanoi: - -"Teidän vaimonne oli täällä pääsiäisenä -- sekös vasta fiini -frouva. Minä kysyin siltä teistäkin, ja silloin se sanoi, että te -ootte eronneet -- niin, olinhan minä kyllä kuullut siitä talvella, -tiedätteks, mutta en pitänyt sitä sittenkään totena. Jestas, onks se -todella mahdollista, Christiansen?" - -"Kyllä se on." - -"No voi voi, mitä ne ihmiset nykypäivinä hommaavat. Minusta se -on niin pahaa, että se on _ihan_ hullua. Norbyt ne kanss' ovat -eronneet, tiedätteks. Olipa tämä nyt oikein hauskaa nähdä teitä taas, -Christiansen!" - -Betzy tuli jälleen kuistille, istuutui ja kaatoi kahvia. - -"Niin, kyllä se on kumma, että teistä tulee ero, Rosesta ja sinusta! -Syöhän toki, mies -- se on kotonaleivottua leipää, minä leivon kaiken -itse. En eläessäni ole niin hämmästynyt kuin sen kuullessani. Ei silti, -minä uskoin aina, että niin tulisi käymään, mutta en sittenkään olisi -pitänyt mahdollisena, että te todellakin sen tekisitte!" - -Torkild hymyili hiukan väkinäisesti: - -"Minkätähden niin uskoit -- etkä kuitenkaan ajatellut sitä -mahdolliseksi?" - -"No, te olette niin somasti omituisia kumpainenkin ja tahdotte -ikäänkuin tehdä elämän niin mutkikkaaksi ja konstikkaaksi ja -romanttiseksi. Mutta te ette voi tulla toimeen ilman toisianne -kumminkaan, siitä olen varma, eikä teillä tule koskaan mikään kolmas -henkilö sotkeutumaan juttuun. Nimittäin, eihän sitä koskaan voi -taata, mutta ei ole todennäköistä, että kukaan muu jaksaisi pysytellä -siinä korkeassa tyylissä, jota te harrastatte, ajan mittaan. Muistan -kyllä omat kokemukseni sinun kanssasi --" Betzy nauroi täyttä suuta. -"Herranen aika, Torkild, tuo sinun naamasi oli kerrassaan rahan -arvoinen! Ei, rehellisesti puhuen, olin luullut teidän kummankin olevan -liian arkanahkaisia kestämään sitä, kun tosi eteen tuli, nimittäin -laillista eroa ja asianajajia ja kaikkea sellaista. Mutta tehän asutte -erillänne, kertoi Rose minulle --." - -"Oletko tavannut häntä?" kysyi Torkild hillityllä äänellä. - -"Olen, hän oli minun luonani käymässä viime viikolla. Hän on käynyt -luonani useita kertoja tultuaan kaupunkiin. Tapasin häntä sattumalta -kadulla talvella enkä antanut perään, ennenkuin sain hänet mukaani -kotiin. Tiedätkös, lapsukaiseni ovat hyvät ystävät Rose-tädin kanssa, -hän on niin ihastunut niihin että --." - -"Sen voin kyllä arvata." - -"Olen sanonut hänelle samaa kuin nyt sinulle. Muuten, pikkuinen ero -tekee teille varmaankin niin erinomaisen hyvää. Te olette tietysti -kärsineet liian paljon sielunelämästä kumpainenkin. Mutta te tulette -tietysti muuttamaan jälleen yhteen --." - -"Sitä emme taida tehdä", sanoi Torkild tyynesti. Hän istui ihmetellen, -ettei hän suuttunut Betzylle, kun tämä noin lörpötteli niistä -suhteista, jotka olivat miltei kiduttaneet hänet hengiltä. - -"Lyönpä vaikka vetoa --!" - -"Älä -- ei minulla ole siihen halua", virkkoi Torkild hymähtäen. - -"No niin. Sinä voit ainakin luvata pienen kultaketjun kummallekin -pikkutytölleni, sittenkun jälleen suljet menetetyn armaan syliisi. --- Lapset, tiedättekö mitä tämä setä antaa teille, kauniin hienon -kaulaketjun kummallekin, sanoo hän -- eikös hän ole kiltti?" - -"Millaista hänen olonsa on muuten?" kysyi Torkild hiljaa. - -"Ai niin, tehän ette edes seurustele ystävällisesti, niinkuin eronneet -nykyaikana yleensä tekevät! Onko kuultu sen vanhanaikaisempia ihmisiä! -Mutta luonnollisesti tulee kuuri perusteellisemmaksi sillä tavalla. -Niin, hänellä on jokseenkin hyvä konttoritoimi ja hän asuu erään -leskirouvan luona, jolla on kuusi lasta ja pesulaitos, ja Rose hoitaa -kai hänen kirjanpitoaan vapaa-aikoinaan ja käy kävelemässä lasten -kanssa sunnuntaisin -- menee pienempien kanssa Nordmarkeniin ja niin -poispäin --. Sanon vakavan sanan lopuksi: Torkild, hän pitää sinusta -rajattomasti!" - -Torkild pudisti heikosti päätään. - -"Niin, ei hän tietenkään ole minulle mitään kertonut, senhän toki voit -ymmärtää. Mutta minä tiedän pilkulleen, miten koko juttu on käynyt. -Sinä olet tietysti kysellyt häneltä sata ja seitsemänkymmentä seitsemän -kertaa päivällä ja yöllä: rakastatko minua, rakastatko minua niinkuin -minä rakastan sinua, rakastatko minua kuolemaan asti, rakastatko minua -kunnollisesti, uskallatko tehdä ristin kaulasi poikki siitä --. Ja -sitten hän poloinen miettii, kunnes pää on ihan pyörällä, ja sitten hän -sanoo, 'kunpa vain sen tietäisin', ja sitten sinä retkahdat tuolille ja -sanot: minä kuolen -- oi jumala --. - -"Niin kyllä, Torkild, on todellakin ihmisiä, jotka miettivät -miettimistään, rakastavatko he toisiaan, kunnes lopulta uskovat, -etteivät he rakasta. Se on ihan samanlaista kuin minun anopillani -- -jos hän makaa valveilla tunnin ajan yöllä, niin ajattelee hän vain -tuota unettomuuttaan, ja lopulta hän kuvittelee, ettei ole ummistanut -silmiään kolmeen kuukauteen. Hän nukkuu kuin tukki suurimman osan -yötä. -- - -"Sellaiset ihmiset kuin Rose, jotka alati vain koettavat saada selville, -mitä he itse tuntevat, he eivät totisesti tunne itseään rahtuakaan --." - -Torkild istui miettiväisenä. Silmiensä edessä kesäisen sinistä -taivasta vasten piirtyvät kaukaiset metsäharjut, jalkojensa juuressa -auringon valaisema nurmikko -- korvissaan metsästä kuuluva yksinäisen -lehmänkellon kilahtelu ja molempien pienokaisten pajatus portaiden -juurella, tunsi hän itsessään taipumusta kuuntelemaan Betzyä, sekä -hänen ennustuksiaan että hänen filosofiaansa. Ja hän hymyili hiukan. - -"Ihminen saa olonsa tässä maailmassa juuri sellaiseksi kuin hän itse -sen laittaa", opetti Betzy. "Jollei vain ole syntynyt perin köyhässä -ja kurjassa kodissa tai ole sairas. Silloin on kyllä lupa olla onneton -tarvitsematta kuitenkaan sanoa, että itse olen niin tahtonut. Mutta -muutenpa ei ollenkaan. - -"Minä olen todellakin usein ajatellut, että jos me kaksi olisimme -joutuneet naimisiin silloin. Tietäisitpä vain, kuinka hyvä sinun olisi -tullut olla. Mutta minä lupaan olla loukkaantumatta, jos vastaat -minulle, että mieluummin tahdot asiaisi olevan juuri niinkuin ne ovat." - -Torkild hymyili hämillään. - -"Siinä nyt itse näet. Olosi ovat juuri sellaiset kuin itse olet -tahtonut! Ja jollet mene ja tule jälleen hyväksi ystäväksi vaimosi -kanssa, niin se johtuu siitä, että te itse niin tahdotte -- haluatte -mieluummin murjottaa yksinäisessä suuruudessa kumpainenkin kuin -lyöttäytyä yhteen ja ottaa vastaan pahat siinä kuin hyvätkin -- -jotakinhan _tulee_ aina, kun on oltava alituisesti yhdessä; emmehän me -ole muuta kuin ihmisiä. Voit lohduttaa itseäsi sillä, että kunhan tulee -useampia kuin kaksi, niin käy paljon helpommaksi. -- - -"-- Ota vielä yksi pihvi, näethän, että tässä on riittävästi. Ja palanen -makkaraa, se on minun omaa laittamaani, ja siitä minä olen ylpeä. -Tiedätkös, en ole eläessäni ihmetellyt mitään niin paljon kuin sitä, -että Rose on niin hurjan hyvä laittamaan ruokaa. Siihen englantilaiseen -linssimaitokeittoon, jonka hän on opettanut minulle, on Finn ihan -hullaantunut -- eikö se sinustakin ole kerrassaan mainiota? - -"Nyt voit tarjota minulle savukkeen, kiitos. Minä olen melkein lakannut -polttamasta -- yksinkertaisesti ajan puutteessa. Mutta nyt se maistuisi ---" - -"En luonnollisesti kielläkään", sanoi Torkild hiljaa, "että minun on -kaikesta kiittäminen vain itseäni --" - -"Niinkuin se mitään hyödyttäisikään -- minun läsnäolossani!" Betzy -nauraa helisti. "Nyt sinun tulee vain muistaa, että sinusta itsestäsi -riippuu, tahdotko saattaa asiasi parempaan järjestykseen. Se riippuu -vain siitä, että _tahtoo_ välien olevan hyvin toistensa kanssa -- sitä -minä selitin Finnillekin. Millainen suurenmoinen näytös siitä tulikaan --- se oli kohta meidän naimisiinmenomme jälkeen, kun hän sai tietää -meidän olleen kihloissa -- sinun ja minun, tarkoitan -- - -"-- Mutta Ingeborg, mitä äiti näkee -- otatko sinä Kajan keksin! Ei, ei, -ei saa antaa hänelle pihviä -- tiedäthän, ettei pikkusisko siedä sitä --- kas niin, nyt olette kilttejä pikkutyttöjä. Tulkaa tänne kuppeinenne -nyt, niin saatte lisää kaakaota -- - -"-- Mutta minä selitin Finnille valinneeni hänet kokonaisesta joukosta -muita, jotka olisin voinut saada, eikähän hän mitenkään voinut odottaa -olevansa täydellisempi kuin he kaikki joka suhteessa. Hän sai tyytyä -siihen, että hän oli kuitenkin se, jonka olin asettanut etusijalle." - -"Tyytyikö hän sitten tuohon selitykseen?" - -"Kyllä, sitten kun olin saanut hänet käsittämään puheeni järkisisällön --- nimittäin, että me ihmiset olemme saaneet järjen lahjan emmekä voi -odottaa tulevamme onnellisiksi missään olosuhteissa, jollemme käytä -järkeämme." - -"Ja sinä olet onnellinen? sanoi Torkild hiljaa. - -"Olen -- ja hävetä saisin itseäni, jollen olisi. Meillä on hyvä -toimeentulomme -- sillä minä ymmärrän tulla toimeen sillä mitä meillä -on enkä koskaan keksi ruveta toivomaan mitään, mihin meillä ei ole -varaa. Pitää seurapiiriä ja sen sellaista me emme tietysti voi, ja -jos joskus kaipaan hieman sellaista, niin saarnaan järkeä itselleni. -Sitäpaitsi, jos ottaisin osaa seuraelämään, niin täytyisi minun jättää -lapseni suuressa määrin vieraiden hoiviin, ja nyt minä olen aina niiden -luona, ja on oikeastaan paljon hauskempaa hoitaa niitä kuin kulkea -seurustelemassa. Ja minulla on aina yllinkyllin puuhaa, ja kiltti -mies, joka ihailee minua ja pitää minusta ja josta minäkin pidän. Ja -ihmeellisimmät, suloisimmat lapsukaiset koko avarassa maailmassa." -Viimeinen tuli kuin riemuhuuto. - -"Ja sinä itsekin olet kauhean suloinen, pikku Betzy. Maljasi!" - -"Terveydeksi. Ota vielä lasi -- oletko maistanut mitään niin hurmaavaa -kuin tämä minun kiulukkajuomani -- se tulee syksyllä kahden vuoden -vanhaksi. Juo sitä siis hartaasti! - -"Ja kuitenkin tiedän niin erinomaisen hyvin, ettet sinä toivo, että -sinä olisit saanut minut. Enkä toden totta toivo sitä minäkään. Vaikka -pidänkin sinusta hirmuisesti. Minun tekisi miltei mieli antaa sinulle -pikku suukkonen -- no mutta herra isä varjelkoon, eikös hän tosiaan -punastu!" - -Torkild nauroi hieman nolona. Mutta hetken perästä hän virkkoi, -kaivellen tulitikulla pöytää: - -"Millä tavoin Rose suhtautuu siihen, kun sinä puhut hänelle tällaista --- meidän suhteistamme, tarkoitan?" - -"Ihan samoin kuin sinäkin." Betzy tuikki veitikkamaisuutta. -"Hänestä minä olen epähieno ja tunkeileva enkä ymmärrä teitä kahta -tuulikannelta. Eikö se merkitse jotakin sellaista hienoa? Mutta -sisimmässään hänestä tuntuu ihanalta kuulla sinun nimeäsi mainittavan -ja saada lausua sitä itse -- vaikkapa vain minullekin!" - -Betzy hypähti pystyyn, tuli pöydän ympäri Torkildin luo ja otti hänen -kasvonsa käsiensä väliin. Sitten hän suuteli häntä suulle. Ja hänen -suunsa oli yhtä pehmeä ja raikas kuin entisaikaankin. - -"Kas niin -- se ei tehnyt pahaa, eihän? Suukkonen, tarkoitan. Mieli -reippaaksi vain, poikaseni! Tämä oli äidillinen suukko, ymmärräthän -kai. Mutta jos sinun joskus mielestäsi täytyy kertoa se Roselle, niin -voit kernaasti sanoa sen maistuneen anopilliselta --" - -"Betzy, Betzy -- sinä olet entisesi kaltainen -- luojankiitos!" - -"Paljon paksumpi vain", huusi Betzy nauraen; hän juoksi portaita alas -katsomaan, mihin lapset olivat joutuneet. - -Torkild hymyili kävellessään illalla kotiin päin ja ajatellessaan -Betzyn suudelmia -- tämänpäiväistä äidillistä ja kaikkia entisiä -toisenlaisia. Varmasti hän oli oikeassa, tuo pieni suloinen järkevä -Betzy -- hän olisi kyllä tullut onnelliseksi hänen kanssaan jollakin -tavalla --. - --- Hän ajatteli Akselia ja Agdaa --. - --- Jollei voi saada yhtä, niin tyytyy toiseen -- tai toisiin -- se käy -yksiin -- ensi alussa. Varovainen mies puolustaa polygamista vaistoaan. -Kaiken paneminen yhdelle kortille on uhkapeliä --. - -Mutta hänen rientäessään metsän läpi valoisassa kesäyössä oli hänen -mielessään ikäänkuin hurjaa ja teiskuvaa ylimielisyyttä. Niin -ihmeellistä kuin se oli kaikesta huolimatta ollutkin -- tuo uhkapeli --- niin polttavan suloista onnea kuin hän oli kokenutkin -- olihan -niitä ollut sellaisia päiviä ja öitä -- kun hän ajatteli niitä, saattoi -miltei olla sama, vaikka hän oli lopulta joutunutkin häviölle. Vaikka -se nyt olikin lopussa --. - -Mitä hän oli kirjoittanutkaan Roselle -- ettei hän voinut sanoa -totuudessa pysyen toivovansa tapahtumattomaksi sitä, mitä heidän -välillään oli ollut, mutta että hän toivoi voivansa toivoa. -- -Lörpötystä, lörpötystä. Oh, hän oli ollut sairas sielultaan ja -ruumiiltaan sitä kirjoittaessaan. Ei yksikään mies maailmassa voinut -täydellä, terveellä järjellään ollen toivoa sellaista. Sehän oli samaa -kuin toivoa olevansa toinen kuin oli -- - -Armas, armas, kuiski hän itsekseen tummille kuusille ja -kalpeansiniselle yötaivaalle. - -Hän aavisti tuskin itsekään, mitä hänen sydämensä oli saanut kuulluksi -Betzyn rupattelusta --. - - - - -XV. - - -Torkild oli jo pääsiäisenä, saadessaan Doriksen kirjeestä tietää tämän -olevan jälleen Kööpenhaminassa, päättänyt matkustaa kesälomallaan sinne -ja käydä tervehtimässä sisartaan. Mutta hän ei kirjoittanut siitä -mitään tälle. - -Minkätähden hän juuri tahtoi tulla yllättämällä, sitä hän ei saanut -itselleenkään selväksi. Hän koetti uskotella syyksi sen, että hän -mahdollisesti muuttaisikin päätöksensä ja menisi metsästelemään tänäkin -vuonna -- tai ehkä Doris itse ajatteli matkustaa kotiin. - -Vasta elokuussa hän sai lomaa ja lähti höyrylaivalla Kööpenhaminaan. -Ja samana aamuna, jona oli saapunut perille, hän etsittyään itselleen -hotellin, muutettuaan vaatteet ja syötyään aamiaista lähti Doriksen -osoitteen mainitsemaan paikkaan Holsteininkadun varrelle. - -Oli säteilevä kesäpäivä. Matka salmea pitkin oli ollut hurmaava -- -höyrylaivan ympärillä tuo iänikuinen valkoisten, auringonvalaisemien -lokkien vilinä; ne kirkuivat ja risteilivät ja pudottautuivat -valoisaan, kimmeltävään mereen. Ikuinen helmiäishohtoinen auer -hunnutti matalaa rantaa kummuilla seisovine tuulimyllyineen ja -vedenreunassa pilkoittavine huviloineen -- keltaisia ja vihreitä -peltoruutuja tummanpuhuvien lehvistöjen välillä ja siellä täällä hoikka -tehtaanpiippu viitaten ylös hopeankarvaiselle taivaalle. Ja Torkildin -korviin lauloi merituuli ikivanhaa tanskalaista lauluaan. - -Ja niinkuin joka kerta hänen Tanskassa käydessään vaikutti häneen -valtavasti kaupungin vaaleus, kun hän seisoi raitiovaunussa -ja ajoi Østerbrota kohden. Sen vaalea väri ja sen vihanta- ja -kukkakoristeet, vihantaa puistoissa ja istutuksilla ja etupuutarhoissa, -kukkaparvekkeita ja kukkalaatikoita pitkin vuokrakasarmien harmaita -pintoja. Østerbron pienet järvet hohtivat kuin peilitarjottimet -loistaen valkoisina auringonpaisteessa, ympärillään kuin pöydällä -taloja ja puita. - -Hän laskeutui alas Kolmikulmassa ja kulki kysellen eteenpäin, kunnes -eräs nuori tyttö, joka seisoi polkupyöräänsä pumppuamassa -- hento, -laiha tyttönen, päässään tummansininen pyöräilylakki ja yllään -ruusunpunainen kesäleninki, joka näytti olleen tanssiaispukuna talvella --- ilmoitti hänen tiedusteluunsa, että Holsteininkatu oli "ensimmäinen -katu oikealla kädellä". - -Hän kulki pitkin loppumattoman pitkää, pölynväristen, korkeiden talojen -reunustamaa katua -- ne olivat kööpenhaminalaisia vuokrakasarmeja, -rappaamattomista tiilikivistä, jotka alkuaan ovat olleet keltaisia, -mutta kaupunki-ilmassa nopeasti tulevat laavanharmaiksi. Tällä kadulla -ei ollut vihreitä puita eikä etupuutarhoja, kaikkityynni oli vain -pientä nelikulmaista harmaata kiveä, kaksi loppumatonta taloriviä -muurattuina miljoonista pienistä harmaista rumista kivistä, pieniä -harmaita kiviä katukivityksenä jalkain alla. Kun reipas tuuli suurilta -liikeväyliltä puhalsi näitä katuja pitkin, ei se voinut leikkien -leyhytellä muuta kuin pölyä ja katuojien roskia. - -Torkild löysi etsimänsä talon ja nousi ylös viidet portaat käytävässä, -joka haisi kaasulle, neljänteen kerrokseen, missä Doriksen piti asua. -Siellä oli kaksi eteisen-ovea, pieni messinkilevy kummassakin. Toisessa -seisoi Holter Jergensen, Ryytikauppias. Toisessa Maisteri Jens Lihme. - -Torkild seisoi siinä hetkisen. Hänen sydäntään värisytti kummallisesti --- sikinsokin myllertävien tunteiden läpi, joita oli huoli siitä, -millaisena hän tapaisi sisarensa, ynnä pelko siitä, mitä hän saisi -tietää, raivautui pieni, kirpeä, naurettava pelko -- sen tilanteen -pelko, mihin hän itse joutuisi, pelko siitä, että joutuisi esittämään -koomillista osaa. - -Tuokion hän ajatteli pyörtää takaisin -- palata hotelliin ja lähettää -Dorikselle ensin kirjeen, että hän oli kaupungissa. -- Mutta sitten hän -äkkiä soitti rivakasti kelloa. - -Jokseenkin homssuisen näköinen palvelustyttö avasi oven. - -"Anteeksi, voitteko sanoa minulle, asuuko täällä eräs neiti -Christiansen?" - -"Kyllä täällä asuu." - -"Onko neiti kotona nyt?" - -"Kyllä, mutta hän nukkuu --" - -Torkild seisoi hetkisen. Kello oli ollut melkein kaksitoista -Kolmikulman tornissa. - -"Ettekö ehkä tahtoisi olla kiltti ja mennä sanomaan hänelle, että hänen -veljensä Kristianiasta on täällä?" - -Nyt näytti palvelustyttö miettiväiseltä. - -"Jos herra tahtoo tulla tätä tietä --" - -Hän johti Torkildin pieneen arkihuoneeseen. - -"Neidillä on ollut niin huono yö", sanoi tyttö epävarmasti. "Maisteri -on hänen luonaan. Minä luulen, että hänkin nukkuu. Mutta voisin ehkä -sanoa hänelle --?" - -"Kiitos, jos tahtoisitte tehdä niin --" - - * * * * * - -Torkild tunsi kurkkuansa kuivaavan hermostumisesta. Mutta tahtomattaan -hän tajusi, että pitkänkapea yksi-ikkunainen huone oli miellyttävä --- Tanskalle ominaiseen vanhanaikaiseen tapaan. Kukkia oli -ikkunalla suuren kirjoituspöydän takana, jolla oli monta valokuvaa -hänen sisarestaan -- suurimman vieressä oli maljakko valkoisia -köynnösruusuja, joiden varret oli kierretty kehyksen ympäri Huoneessa -oli vanhanaikaiset leikkauskoristeiset mahonkihuonekalut, ja muratin -haarat suikertelivat eräällä seinällä, jolle oli ripustettu joitakin -jäljennöksiä Agnes Slott-Møllerin kansanlaulukuvista ja Lorens -Frölichin kuparipiirroksia Tanskan historiasta. - -Erään sivuhuoneen ovi avautui ja sulkeutui hyvin hiljaa. Ja Torkildin -edessä seisoi nuori mies, jonka kasvot vaikuttivat miltei kaamean -valkeilta takana olevaa tummaa oviverhoa vasten. - -"Te olette Doriksen veli", sanoi mies sangen hillityllä äänellä. "Minä -olen Jens Lihme." - -Hän astui joitakin askelia huoneeseen, ja Torkild näki, että hän -oli, ei juuri kyttyräselkäinen, vaan melkein -- pyöreäselkäinen, -korkeahartiainen ja hyvin vino. Kasvot olivat epäsäännölliset, ylen -laihat ja luisevat, nenä litteä ja poskipäät ulkonevat, leuassa vanha -keltainen parransänki. Mutta sisäänvajonneista silmäkuopista loistivat -luonnottoman suuret ja säteilevät tummansiniset silmät. - -"Teidän täytyy suoda minulle anteeksi", sanoi Lihme katsoen alaspäin -itseensä. Hän oli puettu vanhaan lopen nukkavieruun vaaleaan kesäpukuun -ja jaloissa oli punaiset tohvelit. "Hän oli hyvin huonona yöllä; en ole -ollut riisuutuneena --" - -Seinällä juuri Lihmen kalpean, laihan pään takana huomasi Torkild -pienen maalauksen -- se esitti Dorista jonkinlaisessa veripunaisessa -karnevaalipuvussa. Hän istui pöydänkulmalla, toinen sääri näkyvissä -miltei polveen asti, jalassa mustat silkkisukat ja kullatut kengät; -toinen käsi kohotti samppanjalasia, toinen, helmassa oleva, piteli -suurta naamiota. Taidoton, raaka töherrys -- ja ylhäällä kehyksen alla -seisoi suurilla punaisilla kirjaimilla: "Pikku Dotille hänen hellältä -Laps'iltaan!" - -Ahdistavan tuskan ja häpeän valtaamana Torkild näki vilahduksia ja -katkelmia sisarensa elämästä -- samoin kuin edessään seisovan miehenkin -elämästä, kysyessään hiljaa: - -"Onko sisareni sairas?" - -"Arvelin teidän mahdollisesti saaneen tietää sen -- toiselta taholta. -Ja että olitte tullut siitä syystä --" - -"Ei. Olen lomamatkalla. Minulle tuli sellainen äkillinen päähänpisto, -että matkustaisin tänne tällä kertaa --. Onko se -- jotakin vakavaa?" - -"On", sanoi Lihme tyynesti. - -"Ettekö tahtoisi -- ettekö tahtoisi kertoa minulle kaikki?" - -"Kyllä, täytyyhän teidän saada tietää se, ennenkuin tapaatte hänet. -Minusta tuntuikin koko ajan, että hänen olisi pitänyt ilmoittaa teille --- tai sallia minun tehdä se. Jo keväällä, kun me molemmat -- kun kävi -selväksi, miten hänen laitansa oli. Mutta hän oli niin jyrkästi sitä -vastaan. Olin myöskin sitä mieltä, että hänet olisi kuitenkin pitänyt -lähettää parantolaan -- ehkä Norjaan. Arvelin, että olisi sentään -pitänyt koettaa kaikki. Mutta hän pyysi niin hartaasti saada olla -täällä -- rauhassa. Siksi en voinut kieltää sitä häneltä --". Lihme -vaikeni hetkeksi. - -"Se on hänen rintansa, nähkääs. Siinähän on ollut vikaa jo useita -vuosia -- eikä hän ole koskaan tahtonut välittää siitä. Minä olen --- mutta minulla ei ole koskaan ollut vaikutusvaltaa häneen -- -päinvastoin. Tiedän hyvin, että on kauheaa, etteivät hänen omaisensa -ole koskaan saaneet tietää -- olisi ollut minun velvollisuuteni -ilmoittaa teille. Hänellä ei olisi pitänyt koskaan olla lupaa elää omin -valloin -- mutta minä en ole koskaan uskaltanut tehdä hänen mieltään -vastaan --. - -"Ja nyt on kysymys korkeintaan muutamista viikoista --" - -Hetkisen seisoivat molemmat miehet katsoen toisiinsa. Torkild toivoi, -että hän olisi uskaltanut mennä puristamaan Lihmen kättä -- mutta hän -loi vain katseensa alas ja sanoi epäselvästi: - -"Hän on ollut siis kaikkien hylkäämänä -- paitsi teidän?" - -Lihme loi katseensa häneen -- omituisen haltioituneesti hymyillen: - -"Sehän on ollut sanomaton onni minulle, ymmärrättehän -- tavallaan. -Enhän voinut koskaan toivoa hänen tulevan omakseni muulla tavoin, vai -mitä? Nythän minusta tuntuu, että hän kuuluu minulle eikä kellekään, -kellekään muulle --" - -"Hän ei siis voi jäädä elämään?" kysyi Torkild katsoen yhä edelleen -alas. - -Lihme pudisti päätään: - -"Viime yönä -- luulin lopun tulleen. -- Nyt hän nukkuu ja voi -suhteellisen hyvin. Mutta se voi tulla milloin tahansa --" - -"Kuinka kauan hän on ollut täällä teidän luonanne?" kysyi Torkild -hetken vaitiolon jälkeen. - -"Toukokuun lopulta. Kun hän tuli Hampurista, oli hän ensin jonkun -aikaa eräiden ihmisten luona Nyholtessa. Mutta kun hän sitten itsekin -ymmärsi, ettei hänellä ollut pitkää aikaa elettävänä, -- silloin hän -pyysi minua tuomaan hänet tänne --. Nyt hän on maannut vuoteen omana -viimeiset viisi viikkoa --" - - * * * * * - -"Saanko mennä sisälle katsomaan häntä?" kysyi Torkild hetkistä -myöhemmin. - -"Hän nukkuu niin herkästi", sanoi Lihme vitkastellen. "Hän tuntee, jos -häneen vain katsotaankin -- silloin hän herää. Ja minä luulen kyllä, -että on parasta valmistaa häntä ensin -- antaa hänen tietää teidän -olevan täällä --" - -Torkild nyökkäsi. - -"Mutta jos tahdotte pistäytyä tänne -- esimerkiksi neljän tienoissa --." - -"Kyllä, kiitos. Tekin tahdotte kai nukkua. Mutta ettekö tahdo, että -jään tänne -- valvomaan teidän puolestanne hänen luonaan --." - -"Ei, suuri kiitos." Lihme hymyili. "Jos hän heräisi ja näkisi teidät, -vaikuttaisi se tietysti häneen. -- Hänhän on hiukkasen omituinen --" -Lihme sanoi tämän hyväilevästi -- "ja hänestä on mieluista nähdä minut -herätessään --." - -"Eikö teillä ole sairaanhoitajaa?" - -Lihme punastui: - -"Meillä on ollut useampiakin. Mutta Doris ei tullut toimeen heidän -kanssaan. -- Palvelijatar, jonka näitte, on oikein kiltti ja näppärä, -hän on kotoisin isäni seurakunnasta ja on ollut meillä pappilassa -aikaisemmin. -- Ja nyt loma-aikana ei minun ole lainkaan vaikeata -selviytyä hänen avullaan --." - -Torkild ojensi Lihmelle kätensä: - -"Minä tulen sitten uudelleen kello neljä. Eikö ole mitään, millä voin -auttaa teitä?" - -"Ei, kiitoksia paljon." Lihme hymyili heikosti. Hän saattoi Torkildia -eteiseen. Ja siellä Torkild seisahtui ja kysyi jälleen: - -"Onko hän koskaan _sanonut_ mitään siitä, minkä vuoksi hän ei tahtonut -minun saavan tietää, että hän on sairaana?" - -"Niin -- hän kai pelkäsi --." - -"Hm. Enhän voi kyllä väittää olleeni milloinkaan mikään -- hyvä veli -hänelle. Mutta sittenkin. En olisi uskonut, että hän olisi odottanut -minulta mitään sellaista, että hänen olisi pitänyt pelätä minua --." - -"Hänhän on ollut kuin pieni takaa-ajettu eläin, poloinen --." Lihmen -ääni vavahti. "Niinkuin takaa-ajettu eläin viime aikoina. Ehkäpä -hän ei lainkaan pelännytkään -- oli vain väsynyt. Kun noudin hänet -Hampurista keväällä --." Hän keskeytti. "Hän on kirjoittanut teille -kirjeen ja antanut sen minulle, kieltäen kuitenkin lähettämästä sitä -- -toistaiseksi." - -Torkild kääntyi lähteäkseen. Mutta sitten hän kysyi vielä: - -"Onko totta, että hän oli Pariisissa talvella?" - -Lihme pudisti päätään: - -"Hän on ollut Hampurissa koko ajan. Eräs hänen ystävättärensä, joka oli -siellä, toimitti hänen lähettämänsä ja hänelle lähetetyt kirjeet." - -"Minulla oli siitä jonkinlainen aavistus", sanoi Torkild hiljaa. -"Tunsin, että minun olisi pitänyt -- ottaa siitä kunnollisesti selvä. -Mutta minä en jaksanut -- tai en tohtinut. Ja kun hän kirjoitti niin -yksityiskohtaisesti, kertoen niin paljon ja niin vakuuttavalla tavalla --- uskoin häntä hyvinkin mielelläni --." - -Lihmen kasvoilla kävi sanomattoman kärsimyksen värähdys: - -"Se tulee siitä, että hän on niin --. Kaikki liikuttava ja hauska -ja kamala, mitä hän mielessään kuvittelee -- se tulee hänelle kuin -todelliseksi. Hän uskoo tavallaan itse, kertoessaan mielikuvituksensa -luomia seikkailuja, että ne ovat hänelle tapahtuneet." Lihme pysähtyi -hetkiseksi ja veti henkeään, ja siinä silmänräpäyksessä tuntui -Torkildista, että hän näki pohjaan asti, mitä se mies oli kärsinyt, -joka rakasti Dorista. - -"Luulen sen auttaneen häntä viime talven läpi, hänen oleskellessaan -siellä kauheassa hoitolassa -- kun hän sai kirjoittaa noita kirjeitä -teille ja toiselle veljelleen, huviretkistä ja ateljeejuhlista ja -konserteista, joissa hän kävi Pariisissa. Hän on kertonut minulle siitä --- noista korteista, joita hän lähetti Regencesta ja muista kahviloista -ja antoi hoitolassa olevien tyttöjen kirjoittaa niihin hänen keksimiään -nimiä. Ja samalla kertaa -- vastakohta hänen teille kertomiensa -asioiden ja niiden olosuhteiden välillä, joissa hän todellisuudessa -eli -- luulen että juuri sen kaameus tuotti hänelle jonkinlaista -sairaalloista tyydytystä --." - -"Minkälainen hoitola se oli?" kysyi Torkild vihdoin väkinäisellä -ponnistuksella. - -Kohdatessaan Lihmen katseen Torkild ymmärsi tämän arvanneen hänen -ajatuksensa. Lihmen herkkä, tunteikas suu vetäytyi jonkinlaiseen -hymyyn. Mutta sitten hän virkkoi rauhallisesti: - -"Se oli yksityinen synnytyskoti -- missä maksu oli halpa ja olosuhteet -kaikinpuolin hirveät. Se nyt on samantekevä -- minä tiedän, että Doris -on kirjoittanut siitä kaikki tyynni teille kirjeessään, mutta lienee -parempi, että kerron sen teille, ennenkuin tapaatte hänet. Hänellä -on pieni kolmen kuukauden vanha poika. Minulle hän kirjoitti sangen -peittelemättömästi, millaista siellä oli -- aina maaliskuuhun saakka. -Mutta sitten ymmärsin, että oli varmaankin tapahtunut jotakin, mikä oli -pahentanut hänen asemaansa -- hänen kirjeissään esiintyi niin paljon -sellaista, minkä ymmärsin täytyvän olla -- kuvitteluja. Minä olen -nähkääs vähitellen oppinut jossakin määrin erottamaan, mikä hänessä on -mitäkin. Silloin minä matkustin hänen luokseen pääsiäislomalla; kävi -ilmi, että hänen rahansa olivat ihan lopussa -- kuukautta ennen kuin -hän odotti synnytystä. Silloin toin hänet mukanani takaisin ja toimitin -hänet erään kätilön luo Nyholteen; siellä hänen poikansa tuli maailmaan --- ja silloin lääkäri antoi minun tietää, ettei hän voinut jäädä eloon ---." - -"Lapsi elää siis?" - -"Elää. Merkillistä kyllä, se näyttää olevan oikein reipas pikku mies. -Se on täällä kaupungissa nyt, sitä käytetään täällä äitinsä luona joka -päivä. Hän pitää sanomattoman paljon pienokaisestaan --." - -Torkild seisoi hetken hiljaa. - -"Niin -- nyt teidän on päästävä rauhaan minusta. Hyvästi -- ja kiitos." - -"Kiitos itsellenne. Näkemiin -- iltapäivällä." - - * * * * * - -Torkild istui puiston penkillä, kunnes tuli aika mennä sinne uudelleen. - -Tällä kertaa Lihme itse avasi hänelle oven. - -"On todellakin hyvä, että olette tullut", sanoi hän iloisella äänellä. -"Hän tuli aivan ihastuksiinsa, kun kuuli sen." Ja Lihme hymyili -hellästi: "Hän yllättää alinomaa, hän ottaa kaiken toisin kuin -odottaisi --." - -Hän johti Torkildin pienen arkihuoneen läpi ja avasi oven viereiseen -huoneeseen, jokseenkin suureen, valoisaan kulmahuoneeseen, johon -aurinko paistoi avoimista ikkunoista. Siellä oli puhdistettua -ja kiiltävää ja huonekaluja tuskin lainkaan, joten se muistutti -sairaalahuonetta. Lattialla oli suuri rautasänky villapeitteineen, -jotka olivat keltaisia pesusta -- ja keskellä hohtava läikkä tumman -sinipunaista silkkiä. Se oli Doris, joka makasi kultakirjainen -japanilainen silkkikimono yöpaitansa yllä. - -"Hyvää päivää, hyvää päivää, Torkild!" Doris koetti huutaa ääneen ja -iloisesti, mutta ääni ei totellut; siitä tuli vain läpitunkeva kuiskaus. - -Kun Torkild tuli sängyn luo ja kumartui Doriksen yli, kietoi tämä -käsivartensa hänen kaulaansa ja veti hänet itseään vasten. Sitten hän -painoi päänsä hänen rintaansa ja puhkesi sydäntäsärkevään itkuun. - -Äkkiä hän päästi irti Torkildin ja vaipui takaisin tyynyille. - -"Mihin Jens joutui?" - -Torkild nielaisi muutaman kerran ennenkuin kykeni vastaamaan: - -"Hän meni kai toiseen huoneeseen." - -"Oi, pyydä häntä tulemaan tänne vähän --. - -"-- Voi Jens, etkö viitsisi mennä ulos tunnin ajaksi. Torkild ja minä -tahtoisimme mielellämme puhella vähän kahden kesken, ymmärräthän. -Sitten voimme syödä, kun palaat. Poloinen --", hän silitti Lihmen -poskea -- "sinähän et ole ollut ulkona vähääkään, et eilen etkä tänään. -Ja käväise sitten rouva Jespersenillä, ole niin kiltti, ja sano että -hän tulisi tänne Ivarin kanssa kello kuuden tienoissa. Kiitos vain --." - -Torkild kuunteli omituinen kipeä tunne mielessään, kuinka sisar puhui --- huolettoman komentavasti -- sille miehelle, joka oli korjannut hänet -kuin pienen ihmishylyn ja kantanut hänet kotiinsa, jotta hän saisi -kuolla rauhassa. Ja Jens Lihme myöntyi ja lähti niinkuin olisi tottunut -tottelemaan häntä. - -"Millaiselta hän sinusta tuntuu?" kysyi Doris. - -"Ah, voit kai kyllä arvata, mitä minä pidän hänestä", sanoi Torkild. -Hänen äänensä oli vielä raskas niellystä itkusta. - -"Niin --. Minun on tapana kutsua häntä Jumalan pieneksi ystäväksi -- -tiedäthän Fiorettin, oletko lukenut sitä? Jens on lukenut sitä ääneen -minulle -- hän lukee minulle öisin, kun en saa unta. Ja niityn munkiksi -kutsun häntä, kun hän tuo minulle kukkia. Kun olin Holtessa, toi hän -aina pyökinlehviä ja valkovuokkoja ja esikkoja ja sellaista mukanaan -minulle. Mutta nythän hän ei koskaan enää pääse ulos, poloinen --. - -"Mutta oletko huomannut, miten kauniit silmät hänellä on?" - -Torkild nyökkäsi. - -"Doris -- voit kai ymmärtää, että sellaisen miehen edessä tunnen itse -tulevani surkean pieneksi --." - -"Niin kai meidän kaikkien täytyy tuntea", sanoi Doris, mutta hänen -kuluneessa äänessään oli omituinen huoleton sointu. "Hän on muuten -katolilainen", huomautti hän. - -Torkild oli ottanut Doriksen toisen käden molempiin omiinsa. Se oli -tahmea ja kylmä. Ja Doriksen kasvot olivat keltaiset ja iho laihuudesta -kiiltävä kuin norsunluu, punainen täplä kummassakin poskipäässä. Leuan -alla oli kurkku painunut sisään, niin että siinä oli syvä kuoppa. - -"Doris", sanoi Torkild hiljaa ja hellästi, "minkätähden et antanut -minun koskaan tulla tietämään, miten laitasi todellisuudessa oli --?" - -"Kas niin". Doris hymyili vähän. "Minä olen nyt kerta sellaiseksi -luotu -- en voi mitään sille, että minulla on aina ollut sellainen -voittamaton vastenmielisyys sanoa totuutta julki -- mikäli vain olen -jollakin tavoin pystynyt keksimään valheen. Ja niin on aina ollut. En -tiedä mistä se tulee -- aina minä keksin juttuja, joita en voi olla -kertomatta --. - -"Sitäpaitsi -- tiesinhän, kuinka kauheaa sinusta olisi ollut, jos olisin -sanonut sinulle viime vuonna, ollessani kotona isän kuoleman aikana, -että olin raskaana. Sinusta se olisi ollut hirmuista, eikö niin --? - -"Tässä talvella kerran, kun olin kerrassaan epätoivoisessa asemassa, -ajattelin todella kirjoittaa sinulle ja pyytää sinulta apua. Mutta -silloin tiesin sinun juuri eronneen Rosesta -- enkä tahtonut lisätä -kuormaasi. Minä olen näet pitänyt sinusta aina tavallani, Torkild --." - -"Voi, Doris, kunpa vain olisit sen tehnyt!" - -Doris pudisti päätään tyynyn varassa: - -"En voinut. -- Ja sitten tulikin Jens juuri parhaaseen aikaan." Hän -nauroi. "Jos olisin tehnyt asiasta totta ja hypännyt mereen, niin olen -varma, että jonkin salaperäisen kaukovaikutuksen kautta Jens olisi -saanut siitä tiedon etukäteen ja tullut paikalle juuri parhaaseen -aikaan onkiakseen minut ylös --. - -"Tiedät kai, että minulla on pieni lapsi", virkkoi hän äkkiä aivan -toisella äänellä. - -"Tiedän. Lihme kertoi siitä minulle." - -"Niin, ei se hänen ole", sanoi Doris kiireesti. Ja jälleen tunsi -Torkild tuota omituista kipeyttä -- ei hetkeksikään ollut hänen -mieleensä tullut se mahdollisuus, että Jens Lihme voisi olla Doriksen -lapsen isä. - -"Se on Mogensin", sanoi Doris tylysti. "Hän ei saa tietää mitään. Ja -sinun pitää vannoa minulle, ettet kerro hänelle sanaakaan, jos tapaat -hänet. Ja ettet etsi häntä käsiisi. Eikä hänen pidä saada nähdä poikaa, -vaikka hän tulisi polvillaan ryömien sitä pyytämään. Ja ettet koskaan -ota vastaan häneltä mitään lapselle. Lupaatko minulle sen?" - -"Lupaan." - -"Hän tietää nimittäin hyvin", -- Doris nauroi hiljaa --. "Että minulla -on hänen kanssaan lapsi ja että minä makaan kuolemaisillani täällä. -Hän on käynyt täällä ovella, mutta Jens on ajanut hänet pois. Ja hän -on kirjoittanut mitä surkeimpia kirjeitä minulle -- ja minä olen -vastannut, että olen parhaassa voinnissa, iloinen ja tyytyväinen, ja -että toivon hänen ja Lisen ja pienokaisten voivan hyvin --." - -Äkkiä hänen äänensä muuttui kokonaan: - -"Eikö olekin todella kerrassaan kuvaamattoman kauheaa, että kaksi -sellaista ihmistä kuin Mogens ja minä olemme laittaneet lapsen -maailmaan. Me, jotka olemme juuri samasta paholaisen puusta veistetyt --- Mogensillakin on keuhkotauti, eikä taida olla pitkiä aikoja siihen, -kun hänkin kutjahtaa. On meitä serkukset -- tottavie pahinta laatua -mistä olen koskaan kuullut! - -"-- Herra Jumala, mitähän sellaisestakin lapsesta tulee, Torkild! - -"Ja minä pidän niin mielettömästi tuosta pikkuisestani. Voit uskoa, että -hän on suloinen -- ja hän näyttää itse terveydeltä, on pyöreä ja kiltti -ja vankka ja siivo. Nukkuu yöt läpeensä, sanoo rouva Jespersen, on -ahnas kuin pieni leijonanpentu. Yksitoista naulaa hän painaa nyt -- ja -painoi tuskin kuutta, kun syntyi --. Kun ajattelen, mitä hänestä mahtaa -tulla, niin on kuin sydämeni seisahtuisi --. - -"Tahdotko ottaa poikani luoksesi, Torkild?" - -"Kyllä, Doris, teen sen mielelläni." - -"Mutta sinun täytyy itse pitää hänet luonasi, ymmärräthän. Et saa -laittaa häntä vieraisiin ihmisiin -- vaikka ne olisivat kuinka hyvää ja -kilttiä väkeä. Sinun täytyy kasvattaa hänet itse omassa talossasi ja -sinun on koetettava, isänä hänelle --." - -"Sen tahdon tehdä, Doris. Tahdon koettaa hyvittää pojallesi jonkun -verran kaikesta siitä, mitä olen -- laiminlyönyt -- sinua kohtaan." - -"Etkö luule, että Rose ja sinä voisitte jälleen sopia? Minusta tuntuisi -niin turvalliselta tietää, että pikku poikani olisi Rosen hoivissa --." - -"Kas sitä en voi tietää. Oikeastaan en luule sitä." Viime kuukausien -ylimieliset toivot ja unelmat tuntuivat hänestä niin äärettömän kauas -puhalletuilta ja ohi menneiltä -- nyt tässä katumuksen ja epätoivon -puuskassa. - -"Ei sinun pidä soimata itseäsi mistään minun tähteni, Torkild", -sanoi Doris lempeästi. "Herra jumala -- minun silmälläpitämiseni, se -olisi totisesti ollut tehtävä, joka käy paljon yli sinun voimiesi -- -ymmärryksesi, olin vähällä sanoa. Muistatko, kun asuimme kotona isän -luona Fredrikshaldissa -- sinä paimensit minua todellakin uskollisesti -ja koetit kasvattaa minua -- etkä aavistakaan kuinka narrasin sinua ja -vedin sinua nenästä -- olin jokseenkin pahalla alulla jo silloin, sen -sanon sinulle. Niin niin, paljon ennenkin sitä aikaa, silloin jo, kun -asuimme Teresenkadulla. Sinä viihdyit parhaiten Wegnerillä -- sinä ja -äiti ette aavistaneetkaan, kuka oli minun paras ystäväni: Olga Paulsen, -Signoran sisar, tiedäthän hänet. Kun sanoin meneväni Dagnyn luo läksyjä -kysymään, niin menin useimmiten Paulsenille -- ja hauskinta mitä tiesin -oli se, kun tapasin Signoran tai jonkun hänen ystävättäriään ja sain -salaa kuunnelluksi heidän jutteluaan. Olga oli alkanut jo ennenkuin me -lähdimme kaupungista, ja minä sain udelluksi häneltä kaikki mahdolliset -siitä. Siellä oli eräs vanha saksalainen asiamies Heinrichs -- ja -eräänä iltana ollessani kävelemässä Olgan kanssa tapasimme hänet, -ja silloin hän kävi lähenteleväksi minuakin kohtaan, mutta silloin -minä rupesin pelkäämään, ja hän oli minusta niin inhoittava, että se -säikytti minut takaisin hyveen tielle pitkäksi aikaa. Mutta juuri tuon -inhottavuuden ajatteleminen jäi yllyttämään ja kiihoittamaan minua myös --- ja minä olen etsinyt sitä kaikkein vastenmielisintä kerran toisensa -jälkeen -- ikäänkuin saadakseni tietää, eikö sitä koskaan voisi tulla -minulle liikaa -- niin että nyt täytyisi sielun ja ruumiin revetä -toisistaan minussa --." - -"Doris, Doris", Torkild silitti hänen tukkaansa ja poskiansa. "Sinä et -saa puhua niin paljon --." - -"Pyh, nyt ei siinä enää ole mitään säästämistä. Minä tahdon, että sinä -tietäisit niitä otat hartioillesi, näetkös, kun otat minun lapseni -luoksesi. Sinun tulee tietää, millainen Ivarin äiti on." - -Torkild kumartui ja suuteli sisartaan. - -"Sinä olet aina ollut niin huonoissa oloissa, Doris. Minä koetan -laittaa niin, että pikku poikasi on hyvä olla niin kauan kuin hän on -lapsena. Että hänellä on rauhallinen ja hyvä ja terve olo." - -"Niin, se on kyllä totta", sanoi Doris hiljaa. "Muistan kun asuimme -Teresenkadulla. Iltapäivät, jolloin kuljin ja hiiviskelin yksinäni -rumissa pimeissä puolityhjissä huoneissamme. Ypö yksin. Sinä olit -Akerissa, ja äiti virui vuoteella toisessa huoneessa. Tai tuhersi -keittiössä. Sinun tulee muistaa, ettei hän ollut koskaan minulle -sellainen kuin sinulle -- hänhän ei milloinkaan puhunut minulle, kulki -vain katsoa luimautellen minuun niinkuin olisi pelännyt --. Ja niinä -seisoin ikkunassa ja tähystelin likaista katua ja vastapäätä olevia -rumia harmaita tiilitaloja. Minusta se oli koko maailma, ja kaikki -ihmiset maailmassa näyttivät köyhiltä ja kuluneilta ja ilottomilta --. - -"Ja minulla oli sellainen tunne, että minut oli salvattu noihin -huoneisiin ja tuohon yksinäisyyteen koko eliniäkseni. Se oli ainoa, -mikä minulle oli todellista. -- Minähän en lainkaan sopinut yhteen -Rosen kanssa -- kaikki hänen kotonaan oli minulle oikeastaan ihan -vierasta ja luonnotonta -- koko heidän tapansa suhtautua elämään. -Ainoa, minkä vuoksi välitin mennä Wegnerille, oli se, että hänen -äitinsä oli poissa koko iltapäivän ja minä voin leikkiä teatteria -siellä kaikessa rauhassa näytellen kaikkea, mitä haaveilin ja sepitin, -ja Rose mukautui näyttelemään niinkuin minä vaadin. -- Mutta itsekseni -sepitin loppumattomia juttuja, joista kyllä varoin kertomasta hänelle -hisahdustakaan. Ja kun väsyin omiin kuvitteluihini, laittauduin -jollakin viekkaudella Olgan seuraan. Se oli todellisuutta, jossa -tapahtui jotakin, ja se, että se oli niin raakaa ja rumaa, teki minulle -ikäänkuin hyvää -- olihan se kuin punainen säie kaikessa harmaudessa --. - -"Ja kun makaan täällä nyt, Torkild, ja ajattelen kaikkea mitä olen -kokenut -- kaikkea alhaista ja inhoittavaa, jossa olen kahlannut omasta -vapaasta tahdostani -- niin tiedätkö, minusta on niinkuin se ei olisi -totta, että se on todella tapahtunut minulle -- vaan niinkuin se olisi -jotakin mielikuvitukseni sommitelmaa. Ainoa, minkä varmasti tiedän -eläneeni, on kotona äidin huoneissa Teresenkadulla vietetyt -iltapäivät --. - -"Ja sitten se, että minulla on lapsi. Joka ei koskaan ole tuleva -tuntemaan minua. Jota en uskalla painaa rintaani vasten enkä suudella, -jotta en tartuttaisi siihen tautia --." - -Torkild istui valkeana ja jäykistyneenä ja tuijotti sisaren pieniin -kuihtuneisiin kasvoihin. Nenän tienoilta ja siitä alaspäin suun -ympäriltä hän oli tullut niin laihaksi, että koko yläleuan kaari näkyi. -Ja musta tukka oli suorittu pois otsalta kahdella suurella keltaisella -nauharuusukkeella ja tuo kurja kuoleva ruumis kiedottu kirjavaan -karnevaalipukuun. - -"Minä en ymmärrä sitä", kuiskasi Torkild syvän kammon vallassa. "Että -se on mahdollista. Oma pikku sisareni -- me olemme olleet yhdessä -vuodet pitkät -- lapsina -- ja nuorina ollessamme -- enkä ole tiennyt -rahtuakaan!" - -"Sinähän olet aina pitänyt jostakin. Sinä pidit äidistä ja rouva -Wegneristä ja Rosesta -- sinä et ollut sellainen kuin minä. Minäkin -tahdoin kyllä mielelläni pitää -- mutta oli kuin sydämeni olisi -pysähtynyt kasvussaan silloin, koska se sai liian vähän ravintoa. Minä -olisin myöskin mielelläni pitänyt -- mutta minä en ikäänkuin voinut, -ennenkuin joku olisi tullut ensin ja sanonut pitävänsä minusta. -- -Mutta sitä ei ole kukaan tehnyt paitsi Jens. Ja se ei voinut, auttaa -minua yhtään. Jos hän olisi ottanut minua oikein lujasti yhdenkään -kerran -- jos hän olisi ollut voimakas ja terve, mutta hänhän on -viallinen, raukka, niin ettei hän uskaltanut. Ja jos hän olisi ollut -terve, voimakas mies, joka olisi tiennyt kykenevänsä valloittamaan -itselleen onnen maailmassa, niin ei hän olisikaan rakastanut minua -näin kauan. Minä olen kiduttanut hänet miltei kuoliaaksi. Mutta -terveet, elinkelpoiset miehet eivät otakaan kuollakseen minunlaiseni -vuoksi. He ottavat toisen, ja sillä hyvä." Hän nauroi hiljaa. "Tai -oikeastaan, ottavathan he minunlaisianikin -- niin pitkäksi aikaa kuin -heille sopii. Se on ihan samanlaista kuin meidän naisten on laita, kun -tavarataloissa on alennusmyynti; me emme voi olla raahaamatta mukaamme -kaiken maailman rojua, jota emme vähääkään tarvitse -- kun voimme -saada sen niin halvalla. Useimmat miehetkään eivät voi olla ottamatta -minun laisiani, kun tapaavat meidät, vaikka he tarkoin ottaen eivät -tarvitsekaan meitä -- kun voivat saada meidät melkein ilmaiseksi --. - -"Jensille ja minulle tämä oli kai paras, mitä voi tapahtua. Minähän en -ole koskaan kuulunut hänelle, ymmärrätkös. Mutta tällä tavoin hänestä -tuntuu kuin omistaisi hän minut sittenkin. Hänhän ei voi valloittaa -taistelemalla itselleen osaa maailmassa -- hänen on tyytyminen -poimimaan sitä, minkä muut ovat viskanneet katuojaan. Sentähden en -voinut koskaan tyytyä elämään elämääni hänen rakkautensa turvin. Mutta -minä voin kuolla sen turvin --. - -"Oletko nähnyt sitä rumaa kuvaa minusta, joka riippuu tuolla toisessa -huoneessa?" kysyi hän äkkiä nauraen. - -Torkild nyökäytti kiusaantuneena. - -"Minä olen lahjoittanut sen Jensille -- muistoksi minusta --." - -"Doris", pyysi veli kammostuneena. "Sinä et saa -- anna minulle lupa -ottaa ja polttaa se --." - -"Oletko hullu --", Doris nauroi kaameaa tytönheilakan kummitus-naurua. -"Jensin _täytyy_ saada pitää se. Etkö ymmärrä, että se merkitsisi -hänelle elävänä kuolemista, jos naulanreiät hänessä menisivät joskus -umpeen --. - -"Torkild", kysyi hän äkkiä huolestuneena. "Voisitko kuvitella -mielessäsi, ettet joskus maailmassa pitäisi Rosesta enää?" - -"En, sitä en voi." - -"Sinun pitää kaikella muotoa rakastaa häntä aina -- tapahtukoon mitä -hyvänsä. Se olisi niin hyvä pikku Ivarille, kun hän on sinun luonasi." - - * * * * * - -He kuulivat Lihmen avaavan samassa eteisen oven, ja kun hän tuli -sisään ja laski suuren ruusukimpun Doriksen vuoteelle, kietoi Doris -käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä: - -"Oletko nyt tehnyt kunnollisen kävelyretken? Minusta sinä näytät -vähemmän väsyneeltä, eikö hän näytäkin, Torkild? Sitten voit pyytää -Ellenin tuomaan päivällisen sisään -- me syömme tavallisesti täällä -yhdessä, Jens ja minä -- et kai sinä pelkää tartuntaa, Torkild?" - -Doris oli säteilevällä tuulella aterian aikana, joi punaviiniä ja -tahtoi lakkaamatta jutella vihlovalla kuiskausäänellään molempien -miesten kanssa, jotka istuivat ja koettivat syödä. Ja kun palvelijatar -oli korjannut pöydän ja tuonut kahvin sisään, vaati hän heitä -polttamaan. - -"Minä lakkasin polttamasta jo talvella", valehteli Torkild. - -"No silloin saat tottavie aloittaa uudelleen. Voittehan istuutua tuonne -ikkunan luo. Kas minä en _saa_ yskiä -- ja herra ties muuten mitä _se_ -tekisi nyt. Luuletteko minun haluavan maata tässä ja katsoa, kun kaksi -isoa miestä juo kahvia kuin pikkutytöt vetämättä savuja päälle -- mitä -muuten eivät pikkutytötkään tee enää nykyaikana. Niin, ole hyvä, Jens, -anna minulle vain kauniisti kahvia tänään -- tiedätkös. --" - -Ovikello soi. Ja Doris kuiskasi aivan eri äänellä: - -"Se on pikkupoju --" - - * * * * * - -Jens Lihme meni piirongin luo ja otti eräästä laatikosta vastapestyn -valkoisen villavaipan, jonka levitti vuoteelle Doriksen eteen. Ja -ovelle ilmestyi paksu, punaposkinen nainen, joka kantoi sylissään -kirkuvaa, valkoista vaatekääröä. - -"Kas niin -- kas niin, pikku poju, ei itketä nyt, nythän tullaan -sanomaan hyvää päivää mammalle. Kas, kuinka reippaalta neiti näyttää -tänään!" Hän laski käärön poikittain vuoteelle Doriksen eteen ja -vilkaisi uteliaasti huoneessa olevaan vieraaseen mieheen. - -"Se on minun veljeni Norjasta, rouva Jespersen. Ottakaapa myssy ja -nuttu pois Ivarilta, olkaa hyvä, että hänen setänsä saa nähdä hänet -oikein. Ettekö tahtoisi kupin kahvia -- Jens, tahdotko olla kiltti ja -pitää huolta, että rouva Jespersen saa kupin kahvia -- arkihuoneessa ---." - -Torkild ja Doris olivat jälleen kahden -- sylilapsen kanssa, joka -makasi poikittain äidin vuoteella; sen pää oli tulipunainen ja kasvot -itkusta tuhansissa kurtuissa. - -"No vauvani, vauvani, ei pidä itkeä noin -- oi Torkild, näytäpä hänelle -kelloasi -- näetkös, hän kurkottaa ottaakseen sitä. Se on aikaista se, -tiedätkös! Oletko nähnyt mitään suloisempaa -- tuitui, äidin pikku -kultu -- näetkös, hän hymyilee. Eikö hän ole kerrassaan hurmaava! Niin, -katsopas sitä miestä, se on pikku Ivar-pojun setä, ja hän pitää niin -kovasti pojusta ja hoitaa häntä niin kauniisti, sittenkun äitiä ei -enää ole. -- Voi, Torkild, etkö usko että voit ruveta pitämään hänestä -hirveästi?" - -"Kyllä, Doris. Uskon kyllä sen." - -"Eikö hän sinustakin ole kaunis?" - -"On. Eikö hänellä ole aika paljon tukkaa ikäisekseen?" yritti Torkild -kehua. - -"Onpa aika lailla." Doris silitti sormenpäillään pientä mustauntuvaista -päätä. "Jens olisi tahtonut mennä naimisiin kanssani -- sekä syksyllä -silloin kun sanoin meidän olevan kihloissa, kuten muistat, että -nyt keväällä juuri ennen kuin Ivar syntyi. Ja ottanut lapsen omiin -nimiinsä, ymmärräthän. Teinkö mielestäsi väärin, kun en suostunut -siihen? -- Silloinhan Ivar ei olisi ollut avioton lapsi." - -"Ei, teit mielestäni oikein", sanoi Torkild kiusaantuneena. Eikö Doris -sitten koskaan ajatellutkaan Lihmeä --. - -"Niin, sillä minulla oli sellainen tunne, että lapseen ei Jens voisi -suostua. Hän _ei_ pidä Ivarista. En tiedä, hän oli kai ajatellut, -että tänä viimeisenä aikana ainakaan hänen ei olisi tarvinnut jakaa -minua kenenkään kanssa. Ei silti, että uskoisin hänen juuri tulevan -kohtelemaan pojua huonosti. Mutta hän ei kelpaa kasvattamaan minun ja -Mogensin lasta. -- Kuinka pitkä loma sinulla on, Torkild?" - -"Kolme viikkoa." - -"Se on hyvä. Niin pitkää aikaa minä en kyllä enää elä. Silloin -sinä voit ottaa mukaasi pojun, kun matkustat kotiin. Otat -sairaanhoitajattaren täältä mukaan hoitamaan häntä matkalla --." - -Doris oli tällä välin maannut kopeloiden lapsen pitkän koltun alustaa, -riisuen siltä tossut ja sukat. - -"Nosta hänet minun lähelleni", kuiskasi hän, ja hänen silmiinsä tuli -kuumeinen kiilto. "Hänen käsiään minä en uskalla suudella, sillä hän -on niin paha imeskelemään niitä. Mutta minä suutelen toisinaan hänen -jalkojaan." - -Torkild otti pienokaisen. Hänen mieleensä johtui samalla, että tämä oli -ensi kerta, kun hän piti elävää pikkulasta sylissään. Ja hän ojensi -pienet alastomat jalat Dorista kohti. - -Doris siveli suutaan niihin ynnä sääriin ja pani ne poskeaan vasten. Ja -hän käänsi hurjan, nälkiintyneen silmäparin veljeensä päin. - -"Ymmärrätkö -- jos minä olen ansainnut helvetin synneistäni -- niin -tämä on kyllin kuuma! Minä antaisin kaikki, mitä minulla maailmassa -ei ole, saadakseni ottaa poikani rinnoilleni ja puristaa ja likistää -häntä, ja suudella jokaista pikku kohtaa hänen ruumiissaan edes yhden -ainoan kerran -- enkä saa sitä tehdä!" - -Hän päästi lapsen jalat käsistään ja ikäänkuin lyyhistyi kokoon. - -"Suutele sinä häntä -- niin että näen sen." - -Torkild totteli ja painoi varovasti huulensa pientä pehmeää päätä -vasten. - -"Suulle", käski Doris. Ja Torkild piti hetkisen suutaan lapsen suun -lähellä. - -"Pane hänet nyt pois -- tuonne jalkopäähän", kuiskasi Doris -kiihtyneesti --"ja tule tänne minun lähelleni --." - -Hän heitti käsivartensa Torkildin kaulaan, veti hänet likelleen, puri -hampaansa hänen huuliinsa ja mutisi suudellessaan häntä raivokkaasti: - -"Se on pikkupojun suudelma -- pikkupojun suudelma, ymmärrätkö -- jonka -minä otan sinulta --." - - * * * * * - -Viikkoa myöhemmin hän kuoli. -- Torkild oli ollut Holsteininkadulla -koko ajan, valvoen vuorotellen Jens Lihmen kanssa ja istuen yön -toisensa jälkeen kuunnellen Doriksen kertomia kamalia juttuja, jotka -tämä väitti kokeneensa -- osa oli kai totta ja osa mielikuvitusta. -- -Ja sitten siirtyi Doris puhumaan lapsestaan --. - -Hän tiesi itse, kun loppu oli lähellä. Hänen viimeinen sanansa -Torkildille oli: - -"Sinä et saa luulla, että sinulla on mitään kaduttavaa minun suhteeni. -Mutta muista, että olet luvannut hoitaa Ivaria minun puolestani." - -Sitten hän pyysi Torkildia ja lääkäriä poistumaan toiseen huoneeseen: - -"Olen luvannut Jensille, että viimeinen hetki on oleva vain hänen ja -minun kesken." - -Ja he menivät, ja Doris kuoli, seuranaan vain se suuri rakkaus, jota -hän ei ollut koskaan ymmärtänyt. - - * * * * * - -Viikkoa myöhemmin Torkild matkusti kotiin pienen sisarenpoikansa -kanssa. Tanskalainen punaisenristin sisar seurasi mukana hoitaen -pienokaista matkalla ja siihen saakka, kunnes Torkild sai järjestetyksi -asiat toisin. - - - - -XVI. - - -Eräänä lauantaina toukokuun alkupuolella oli Torkild ollut -Kristianiassa jossakin liikekokouksessa. Hän söi päivällistä -kaupungissa, mutta hänen aikomuksensa oli palata kotiin puoliviiden -junalla; hän aikoi mennä metsästämään ja halusi mielellään päästä -varhain lähtemään, koska hänen oli lainattava koira matkalla. -Oli hurmaava ilma, lienteän harmaaharsoinen taivas, mutta keveä -ja tyven, niin että sadetta ei tarvinnut pelätä. Kun hän meni -Eidsvoldintorin poikki, näki hän tuomen olevan jo vihreänä nuorista -lehdistä, ja poppelit olivat punaruskeita ja sireenipensaat keltaisia -puhkeamaisillaan olevista silmikoista. Ja hän iloitsi mielessään -retkestä harjuilla -- sielläkin jo orasti ja versoi varmaan hiukkasen -vettyneiden lumiläikkien reunoilla. - -Ehdittyään Vapahtajan-kirkon luo hän näki, ettei hän voinut ennättää -junalle. Seuraavan junan lähtöön oli runsas tunti. Silloin hän kääntyi -ympäri aikoen pistäytyä Grandiin siksi aikaa. - -Samassa kuin hän kulki Güntherin ikkunan ohi, koputettiin ruutuun -kovasti, ja kun hän käännähti katsomaan, näki hän Betzy Løkken kasvot -valtavan keväthatun alla. Tämä viittoi hänelle innokkaasti. - -Tultuaan sisälle konditoriaan näki hän, että Betzy istui toisella -sohvalla pienimmän tyttönsä kanssa ja toisella Rose vanhemman tytön -kanssa. - -Betzy huusi äänekkäästi: "päivää, päivää" ja ojensi kätensä häntä -kohti. Hän tarttui siihen, ja sitten hän ojensi kätensä Roselle, mutta -ei uskaltanut katsoa häneen sen lyhyen sekunnin aikana, jona hän piti -tämän kättä. "Niin, sehän on totta, onneksi olkoon", sanoi Betzy -huolettomasti, ja Torkild tuijotti tyhmistyneenä. - -"No, avioerosi johdosta, luonnollisesti. Ajattelin oikein, että minun -pitäisi pitää pienet kutsut teille molemmille sen johdosta, tiedäthän -että sellainen on nykyään tapana, mutta kuten näet, olen olosuhteiden -vuoksi estetty pitämästä suurempia seurakutsuja. Mutta jos te kaksi -tahtoisitte tulla jonakin iltana kaikessa vaatimattomuudessa --." - -"Ei", sanoi Torkild. Hänen sisässään kiehui raivo -- oli eri asia istua -jonakin kesäpäivänä Myran kuistilla ja kuunnella Betzyn rupatusta, ja -aivan toinen asia seisoa täällä sietäen hänen lörpötystään -- Rosen -istuessa vastapäätä sohvalla. - -"Torkild, millainen karhu sinusta on tullut", sanoi Betzy -kylmäverisesti. "Ole hyvä, ota tuoli ja istu tuohon. Onhan sinun toki -näytettävä, että olet sivistynyt ihminen ja voit seurustella eronneen -rouvasi kanssa luontevasti ja vaivattomasti, kun tapaatte toisenne -seuraelämässä. Tervehtikää kauniisti Torkild-setää, pikkutytöt -- -näinkö minä jonkun pikku tytön, joka ei niiannut -- kas niin, Kaja. -Tahdotko kahvia --?" - -"Kiitos, olen juuri juonut. Minun on jouduttava junalle." - -"No, sinne sinun puoleesihan menee junia koko päivän, muistelen Rosen -sanoneen. Muuten, sinähän olitkin menossa katua ylöspäin, mies. Sinä -aioit mennä jonnekin grogille, _minä_ luulen. No istu nyt. Ei suinkaan -sinulla sellainen hoppu ole --." - -"Aiotko metsästämään?" virkkoi Rose hillitysti, katsomatta Torkildiin --- hän korjasi vähän Ingeborgin otsarusettia samalla. Nämä olivat hänen -ensimmäiset sanansa. - -"Aion. Ja minun olisi jouduttava viiden ja kolmenkymmenenkuuden junalle --- ja toimitettava pari asiaa ensin." Torkild katui samassa, mitä oli -sanonut. Hän oli tavannut nyt sattumalta Rosen, ja hänen teki palavasti -mieli jäädä puhelemaan hänen kanssaan. Kuinka sanomattoman viehkeältä -ja tyttömäiseltä hän näytti istuessaan siinä sileässä hiirenharmaassa -puvussaan, pieni valkoinen huopahattu kultaisella tukallaan. - -"No, ei suinkaan se nyt niin tärkeää ole, millä junalla menet. Yöhän on -pitkä tähän aikaan. Paitsi jos sinulla olisi jokin erikoinen syy olla -hukkaamatta siitä hetkeäkään. Onko siellä jonkun paimentytön sunnuntai -sulostutettavana, noilla sinun metsästysmaillasi?" - -Torkild ei suvainnut vastata hänelle. - -"Onko siellä, Rose -- tiedätkö onko joku sievä tyttö siellä, mihin -Torkild aikoo?" - -"Ei kuules, Betzy, nyt sinun on jumaliste jarrutettava. Määränsä täytyy -olla hölpötykselläkin -- sinullakin." - -"Mutta Torkild", sanoi Rose säikähtyneenä. - -Torkildin läpi läikähti kuin polttavan riemun aalto. Rosen säikähtynyt -pikku huudahdus hänen tulistuneen käytöksensä johdosta -- se ikäänkuin -ilmaisi, kuinka läheisesti he olivat sidotut toisiinsa. Ikäänkuin Rose -tahtomattaan olisi pitänyt häntä miehenään sillä hetkellä, kun hän -pelästyi hänen käyttäytyvän sopimattomasti. Ikäänkuin kaikki se, mitä -oli tapahtunut sen jälkeen kun hän viimeksi näki Rosen seisoessaan -huiskuttamassa Lillestramin asemalla, olisi ollut vain pahaa unta. - -Torkild tiesi, ettei hän menisi. -- Mutta ikäänkuin voittaakseen aikaa -hän meni myymäpöydän luo. Hän kuuli Betzyn nauravan jälkeensä. Torkild -osti konvehtirasian kummallekin lapselle ja palasi takaisin tuomaan -niitä. - -"Minun täytyy sanoa, ettet sinä totisesti ota suuresti huomioon pikku -patojasi, Betzy. Näyttää siltä, että nämä lapsukaiset saavat kuulla -yhtä ja toista merkillistä ajan mittaan." - -"Pyh kaikkea, ne ovat vielä niin pieniä, etteivät ymmärrä mitään. Ei, -lapsukaiset, te olette syöneet niin monta kakkua, että äidin täytyy -panna konvehdit talteen teille. Ingeborg! Kuulitko mitä äiti sanoi! -Korea käsi, Kaja! Kas niin. -- Ja kun ne tulevat niin suuriksi että -ymmärtävät, niin tiedätkös, ne kuulevat sellaista kuitenkin, niin että ---. Ei, nyt meidän on laittauduttava kotiin --." - -Rose meni myymäpöydän luo ja maksoi. - -"Rose tarjoaa, ymmärräthän." - -Betzy nousi seisomaan koko sinisessä valtavuudessaan. Hän oli ylen -siunatussa tilassa, ja tänä loistavien taftikappojen keväänä oli -hänen kappansa varmaankin valtavin ja sinisin ja loistavin, mitä -todennäköisesti oli koko kaupungissa. - - * * * * * - -Torkild oli nostanut lapset raitiovaunuun Betzyn luo. Ja nyt seisoivat -hän ja Rose jälleen kahden keskellä Egertoria. He katsoivat katuun -kumpainenkin, ja Torkild toivoi hartaasti, että Rose sanoisi jotakin. -Mutta kun Rose ei sitä tehnyt, täytyi hänen avata suunsa: - -"Minne päin aiot -- millä suunnalla asut?" - -"Alaspäin katua. Minä asun Bogstadveienin varrella." - -"Onko se sinusta alaspäin?" Torkild takertui tähän ohueen keskustelun -lankaan. "Sehän on oikeastaan Carl Johania ylöspäin -- numerot alkavat -kai alhaalta Rautatientorilta, luullakseni -- eikö ole niin?" - -"En tiedä oikein -- niin kai. Tarkoitin vain alaspäin, kun tässä on -alamäki sinnepäin --." - -"Niin kyllä, mutta sitten on ylämäki linnaan päin --" Heidän katseensa -yhtyivät, ja heidän täytyi molempien nauraa. Ja sen jälkeen he -katsoivat toisiinsa hiukan epävarmasti, hämillään hymyillen, ja -punastuivat kumpainenkin. - -"No niin, ylös- tai alaspäin -- onko sinulla mitään sitä vastaan, että -saatan sinua kappaleen matkaa?" - -"Ei", sanoi Rose hillitysti. "Mutta -- onko sinulla aikaa?" - -"Voin matkustaa toisella junalla. -- Ei, minä olin vain harmistunut -Betzyn tahdittomuudesta, ei minulla ole mitään kiireellistä asiaa --." - -He kävelivät hiljakseen Carl Johania ylöspäin, jalkakäytävällä puiden -alla. - -"Eikö sinun tarvitse enää mennä konttoriin tänään?" tiedusti Torkild. - -"Olen jättänyt konttorin", sanoi Rose hiljaa. "Olen käynyt keittokoulua -huhtikuun alusta lähtien. -- Tiedäthän, etten koskaan ole pitänyt -konttorityöstä. -- Minulla olisi oikeastaan ollut halu oppia -sairaanhoitoa -- päästäkseni joskus, jos mahdollista, johtajattareksi -vanhainkotiin tai lastenkotiin tai sellaiseen. Mutta minä olin liian -vanha -- se olisi vaatinut liian pitkän ajan, ja olihan varsin -epävarmaa, voisinko koskaan saada sellaista paikkaa kuin toivoin. Mutta -olin lujasti päättänyt hankkia joka tapauksessa sellaista työtä, johon -voisin tuntea mielenkiintoa. Niinpä valitsin tämän. Suoritan näet -sellaisen tutkinnon, että voin päästä julkisiin toimiin -- keittokoulun -opettajaksi tai johonkin tyttökouluun. Tai ehkä myös jonkinlaisiin -emännöitsijän toimiin --." - -Torkild laski, että tämä päätös oli Rosen täytynyt siis tehdä kohta kun -he olivat eronneet. Oli niin kummallista ja epätodellista siinä heidän -nyt kävellessään ajatella, että he olivat erossa --. - -"Toisinaan olen todellakin ajatellut antautua itsenäiseksi -ruoanlaittajaksi", sanoi Rose ja naurahti. - -Torkild koetti myös nauraa: - -"Mitähän äitisi olisi siihen sanonut?" - -"Oh -- mamma ei todellisuudessa ollut vähääkään hienosteleva. Hän -oli vain olevinaan joskus. Se oli ehkä isän vaikutusta -- hän oli -luultavasti sellainen jossakin määrin, sillä hänen sukulaisensahan ovat -äärettömän hienostelevia --." - -"Seurusteletko ollenkaan heidän kanssaan?" kysyi Torkild. - -"En koskaan --." - -He olivat tulleet linnanpuistoon. Ja he poikkesivat pienelle -syrjätielle, ja kun he tulivat erään yksinäisen penkin luo, kysyi -Torkild: - -"Emmekö voi istua vähän?" - -Rose istuutui. Ja Torkild istahti hänen viereensä ja alkoi kaivella -maata kävelykepillään. Ei kumpikaan heistä virkkanut mitään vähään -aikaan; he istuivat molemmat katse kiinnitettynä kepin kärkeen, joka -piirsi viiruja ja kaaria soraan. - -Kunnes Rose äkkiä sanoi: - -"Sinullahan on Doriksen pikku poika luonasi?" - -"Niin. Tiedätkö sen?" - -"Tiedän", sanoi Rose hiukan viivytellen. "Tapasin Helsingin tässä -hiljan, ja hän kertoi sinun ottaneen luoksesi pienen sukulaislapsen. Ja -jostakin, mitä Bera-täti kirjoitti talvella, ymmärsin -- hän kirjoitti -kuulleensa puhuttavan, että Dorikselta jäi lapsi --." - -"Vai niin? Luulin, ettei olisi kuin pari kolme minun lisäkseni, jotka -siitä tiesivät --." - -"Sinä pidät kai kovasti tuosta pikku pojasta?" kysyi Rose hiljaa. "Onko -hän suloinen?" - -"Kyllä hän on aika pirteä pikku veitikka. Voithan ymmärtää, että pidän -hänestä." - -"Kuinka vanha hän on?" - -"Hän tuli vuoden vanhaksi viime viikolla." "Mikäs hänen nimensä on?" - -"Ivar. Minun puolestani hänellä voisi yhtä hyvin olla jokin muu nimi -- -mutta sillähän on itse asiassa vähän merkitystä." - -"Kerro minulle vähän hänestä", pyysi Rose. "Kuinka olet järjestänyt -olosi? Helsing sanoi sinun asuvan rouva Strandenilla." - -"Niin. Muutin sinne, kun tulin tuntureilta, näetkös. Ja kun palasin -kotiin Ivarin kanssa, niin suostui hän ottamaan hänet taloonsa, ja -minun oli palkattava lapsentyttö pojalle. Mutta nyt tyttö tekee miltei -kaiken muun, ja rouva Stranden hoitaa lasta. Hän hemmoittelee häntä -hirveästi --." - -"Käveleekö se?" kysyi Rose. "Osaako se sanoa mitään?" - -"No, kyllä se taapertelee vähän ja työntää tuoleja edellään. Mutta ei -se vielä mitään osaa sanoa muuta kuin jotakin jokellusta ja lirkutusta. -Rouva Stranden kyllä väittää sen sanovan 'pappa', kun se näkee minut, -mutta minusta se ei kuulosta muulta kuin papapa, ja sitähän se sanoo -muutenkin." - -"Luuleeko rouva Stranden sitten, että se on sinun omasi?" - -"Sitä hän kyllä luulee." Torkild hymyili vähän. "Kaikkine hyvine -ominaisuuksineen on rouva Stranden hieman -- puhelunhaluinen, -tiedätkös. Siksi en antanut hänelle mitään selitystä lapsen -alkuperästä. Ja poika on hyvin äitinsä näköinen -- ja siis minunkin." - -"Siitä on siis ollut koko joukko juttua liikkeellä lähiseuduilla? -Ihmiset ovat ehkä luulleet, että se juuri oli syynä eroomme?" Rosen -äänessä oli kiivas sointu. - -"Todennäköisesti. Onko se -- sinusta vastenmielistä?" - -"On", sanoi Rose lujasti. Ja vähän rauhallisemmin: "Se kuohuttaa minua. -Sillä tiedäthän, että avioliittorikos on minusta aina ollut mitä -alhaisinta ja inhoittavinta --. Että ihmisten pitääkin luulla sellaista -sinusta!" - -"Tiedäthän, ettei se minustakaan ole -- miellyttävää. Se, että ihmiset -luulevat minun olleen sinulle uskoton. Mutta kuitenkin --. Onhan -parempi, että Doris saa maata rauhassa haudassaan." - -He istuivat vaiti hetkisen. Sitten Rose aloitti jälleen: - -"Hän on siis tumma, se poika, koska hän on sinun näköisesi?" - -"Noo -- tukka on jokseenkin vaalea vielä. Mutta se tulee kai tummaksi. -Hän muistuttaa meitä, kuten sanottu -- silmiltään ja niin poispäin. Ja -ilmeeltään --" - -"Kuinka monta hammasta sillä on?" - -"Kunpa sen tietäisin." Torkild naurahti jälleen. "On kai hänellä -muutamia." Sitten hän lisäsi katsoen maahan: "Voithan tulla sinne -katsomaan häntä, jos se sinua huvittaa." Seurasi pieni vaitiolo. -"Voithan tulla jonakin aamupäivänä -- kun minä olen konttorissa." - -"Enkö saa tulla silloin kun olet kotona?" kysyi Rose hyvin hiljaa; -hänkin katsoi maahan. - -Torkild painoi päänsä vielä alemmaksi. Hän tuli polttavan punaiseksi. - -"Kyllä -- jos tahdot niin." - -"Silloin kun kirjoitin sinulle Doriksen kuoleman jälkeen", sanoi Rose -hiljaa. "En tahtonut ehdottaa sitä suoraan -- mutta ajattelin sinun -ehkä ymmärtäneen sen -- olisin mielelläni halunnut tavata sinua. -Toivoin niin kovasti, että olisin voinut -- lievittää vähän. Mutta ehkä -en olisi voinut sitä tehdä?" - -"Et", sanoi Torkild melkein kuulumattomasti. Ja vähän jälkeenpäin: -"Sillä siihen ei ollut mitään lohtua, näetkös." - -"Oliko hänen laitansa ollut niin hirveän huonosti?" kysyi Rose arasti. - -"Oli." - --- Ja voit kai itsekin ajatella -- Silloin kun hän kirjoitti -matkustavansa Pariisiin, niin tiedäthän, ettemme kumpainenkaan, et sinä -enkä minä -- uskoneet todeksi mitä hän kertoi. Ja minä annoin asiain -mennä -- koettamatta ottaa selvää, miten sisareni laita todellisuudessa -oli. Olisihan minun _pitänyt_ tietää, että hän ehkä tarvitsi veljeä, -joka voisi auttaa häntä. Enkä minä liikuttanut sormeanikaan -- enempää -kuin koskaan aikaisemminkaan --." - -"Juuri tuo, mitä sanoit, oli minunkin mielessäni -- minähän ajattelin -myöskin silloin, että siinä ehkä voi piillä jotakin. Sitä minä olisin -tahtonut sanoa sinulle. Sekä suoraan että epäsuoraan oli minulla suurin -syy siihen, ettet sinä tullut -- puuttuneeksi asiaan -- silloin. Olisin -tahtonut muistuttaa sinulle, että vastuu lankeaa kai yhtä paljon -minulle kuin sinulle --" - -Torkild pudisti päätään. - -"Sehän ei muuta asiaa mitä minuun tulee, Rose. Sen, joka tuntee, että -hänen on tehtävä jotakin, on tehtävä se. Vastuu on hänen, eikä se tule -pienemmäksi siitä, jos on joku toinenkin, joka olisi voinut sen tehdä." - -"Luuletko muutoin, että olisit voinut tehdä jotakin? Tarkoitan, -luuletko että olisit voinut tehdä jotakin, mikä olisi muuttanut -Doriksen kohtalon toisenlaiseksi?" - -"Voihan hyvin olla, etten olisi sitä voinut. Mutta minusta ei -tunnukaan, että asian ydin on siinä. Ihmisen on tehtävä se, minkä hän -tuntee velvollisuudekseen, uskoipa sen sitten vievän johonkin tulokseen -tai ei." - -Hetken vaitiolon jälkeen Torkild virkkoi hiljaa: - -"Yhden asian soisin mielelläni saavani selittää sinulle. Doriksen -kuoleman yhteydessä olevat seikat, ne ne olivat syynä siihen, että minä --- nyt talvella, kun erottamisaikamme oli kulunut loppuun -- heti kohta --- ryhdyin toimenpiteisiin avioliittomme lopulliseksi purkamiseksi. -Osaksi siitä syystä, että se minusta tuntui olevan välttämätöntä -- -onhan koko minun sukuni niin kauttaaltaan soveltumatonta sekaantumaan --- elinvoimaisten ihmisten kohtaloihin. Osaksi myös pojan takia -- -koska, kuten jo sanoin sinulle, arvelin sopivan yhtä hyvin, että hän -sai käydä minun lapsestani. Mutta varsinkin siitä syystä, että kun -olin johtunut itsestäni ja suvustani siihen käsitykseen, mihin olin -tullut, minusta näytti olevan yhtä hyvä, että kaikki meidän väliltämme -lopullisesti purkautuisi. - -"Olihan se myös sikäli johdonmukaistakin, kun ensin olimme eronneet. -Muuten en kai olisi tullut sitä tehneeksi --. - -"-- Mutta minä pelkäsin kyllä tavallani -- että tuo minun -kiireellisyyteni eron hankkimisessa -- saattaisi ehkä -- tuntua sinusta -loukkaavalta. Tuntuiko se?" - -Rosen kasvot värähtivät hiukan. Mutta sitten hän katsoi Torkildia -rohkeasti silmiin ja vastasi: "Tuntui." - - * * * * * - -Torkild nousi penkiltä. Rose myöskin. Ja sitten kysyi Torkild -epävarmasti: - -"Onko sinulla mitään sitä vastaan, että saatan sinua pitemmälle?" - -Rose pudisti hiukan päätään. Mutta he eivät puhelleet keskenään, -vaihtoivat vain jonkun välinpitämättömän huomautuksen ilmasta, -kävellessään ylöspäin Homansbyn läpi. - -Rose seisahtui pienen, vanhan, kaksikerroksisen puutalon eteen -Bogstadveienin yläpäässä: - -"Niin -- tässä minä asun." - -Torkild kysyi hiljaisella äänellä: - -"Tuota -- et kai tahtoisi lähteä pienelle kävelylle kanssani --?" - -"Mielelläni", sanoi Rose yhtä hillitysti. - -Ikäänkuin malttaen mielensä alkoi hän kysellä Torkildilta vanhojen -tuttujen paikkojen ihmisiä ja oloja: kuka asui nyt heidän vanhassa -kodissaan, miten apteekkarin ja Liedin väet jaksoivat. Ja Torkild -vastasi ja kertoili -- mutta heidän äänessään oli viivästelyä, jolla ei -ollut mitään tekemistä sanojen sisällön kanssa. - -Ja tultuaan Vestre Akerin kirkon ohi ja kävellessään verkalleen -Sognintietä ylöspäin olivat he molemmat vaiti. - -Taivas oli pilvessä ja harmaanvalkoinen, mutta se näytti olevan niin -merkillisen korkealla matalain, tummien harjujen yllä. Pienissä -paljaissa vesakoissa oli omituinen sinertävä vivahdus. Jossakin -vanhassa tammessa olivat vielä viimevuotiset ruskeat kuihtuneet -lehdet jäljellä, ja muutamissa pienissä tuomissa kellersivät nuput -puhkeamaisillaan. Laajat, avoimet kentät, jotka ulottuivat metsäisten -harjujen liepeille, olivat vielä vain harmaanvihreitä -- kevät oli -tullut myöhään tänä vuonna. - -Ja Sognintie soljui kauniisti kaartuvana, vaaleanharmaana nauhana -seudun läpi, loppumattoman kauas, kunnes saavutti metsänreunassa olevan -vanhan kartanon ja hävisi. Ihmeelliseltä, äärettömän autiolta se näytti --- kuten aina, tuo tie, jota kokonaiset nuorisoarmeijat ovat kulkeneet -kevätiltoina, yksin ja kaksin, yksinäisyyksineen ja sydämenkaipuineen. -Ja kaikille niille on tie siinä, autiona ja loppumattomana ujuen halki -vihreiden kenttien tummia metsiä kohti. - -Suuren vanhan tammen luona tien ensimmäisellä mäellä he poikkesivat -kulkemaan vainion poikki, Gaustadiin vievää polkua. - -"En tiedäkään, kuinka monta vuotta siitä on, kun olen viimeksi ollut -täällä", sanoi Torkild. - -"En minäkään ole ollut täällä, ties milloin --" - -He ajattelivat molemmat samaa. Täällä ei ollut oikein sellaista kuin -he olivat muistelleet. Joen viereinen jyrkkä mäki oli tullut niin -pieneksi -- ja joki itse oli vain liejupuro. Siinä, missä ennen vanhaan -oli ollut kokonainen seikkailu päästä yli pulskahtamatta veteen, -astuivat he vain parille kivelle edes kenkienkään kastumatta. Ja -valkovuokkomatto, loistavien kukkatähtien vilinä, joita he ahnaasti -olivat repineet itselleen kotiin viedäkseen. Joitakin valkovuokkoja -pilkoitti leppäpensaiden harmaanvihreiden runkojen välissä, ja ylempänä -mäen rinteellä niitä kasvoi muudan läikkä, mutta jaloissa ei ollut -mitään mattoa, ainoastaan tallattu, savenharmaa polku, ja sen varsilla -virui ohueksi kuluneessa ruohikossa pullonsirpaleita ja vanhoja -eväspapereita. - -"On täällä toki sentään kaunista", sanoi Torkild. - -"Niin, onhan täällä sentään kaunista." - -He kulkivat vähän matkaa. Sitten Torkild kysyi hiljaa: - -"Tuota -- tahdotko sanoa minulle yhden asian. Minä en sitä tiedä -- en -ole halunnut kysyä sitä keneltäkään muulta, ymmärräthän. Mikä -- mitä -nimeä sinä käytät?" - -"Rouva Christiansen. -- Onko sinulla jotakin sitä vastaan?" sanoi Rose -hiljaa. - -"Ei. Olin vain odottanut -- Wegnerhän on -- kauniimpi. Toinen on niin -kovin tavallinen, että --." - -"Ei. Jos annat minulle luvan, niin pidän mieluummin sinun nimesi." Rose -puhui vähän takeltaen. "Sillä Rose Wegner oli toinen kuin minä olen nyt ---." - -"Miten tarkoitat?" kysyi Torkild, ja hänen äänensä oli pelokas. - -"Tarkoitan --. Sellaisena kuin nyt olen, olen kokonaan -- niiden -vuosien uudestaanmuovaama ja leimaama, jotka olen elänyt yhdessä -sinun kanssasi. Luulen -- olen ollut näkevinäni sen kaikkialla viime -aikoina, sitten kun aloin ymmärtää. Me naiset tulemme siksi, miksi -mies meidät tekee. Joko valitsemalla yhden, jolle antaudumme -- tahi -useampia -- tahi olemalla antautumatta kenellekään niistä, jotka -tulevat, koska tunnemme, ettei kukaan niistä voi tehdä meistä mitään -parempaa ja kauniimpaa. Ne, jotka jälkimmäisen vaihtopuolen valitsevat, -miellyttävät minua ehkä eniten. Mutta ne, joilla on rauha itsensä -kanssa ja jotka kykenevät saamaan aikaan jotakin maailmassa, ne ovat -luullakseni kaikki tavanneet miehen, jolle he tiesivät voivansa antaa -parhaimpansa, mutta niin ei voinut käydä. Silloin he voivat olla -- -rauhalliset tavallaan ja työskennellä muissa asioissa, koska tietävät -kohtalonsa määrätyksi --." - -"Entä sinä itse?" - -"Minä. Minä tein pahimman mitä voin tehdä -- otin umpimähkään kenen -sattui, kun väsyin odottamaan. Sen me useimmat teemme -- ja silloin -tulee helposti turmioon tavalla tai toisella. Niin kai minäkin -olisin tullut, jos et sinä olisi aina vartioinut minun puolestani. -Sinä näit aina, milloin tahdoin antaa sinulle jotakin väärennettyä, -etkä sinä sallinut minun koskaan harjoittaa pitemmälti noita -rakkaudenväärennyksiä, ja aina annoit minun nähdä mitä rakkaus todella -oli. Jumala auttakoon minua, että en ymmärtänyt sitä ennenkuin oli -myöhäistä -- minähän olin vain kova, vihreä naisen raakila --. Ja -sentähden, nyt kun näen päässeeni omasta kevytmielisyydestäni mikäli -siihen kykenen -- niin että luulen voivani tulla paremmaksi ja -kelvollisemmaksi ja rakastavammaksi ihmiseksi kuin luonnostani olin --- ja sen kautta onnellisemmaksi kuin ansaitsen tulla, niin sentähden -tahtoisin mieluimmin saada pitää sinun nimesi -- oi Torkild, itketkö -sinä --." - -"Itken." Torkild kääntyi hänestä poispäin. - -Rose meni ja laski kätensä hänen käsivarsilleen. Hänen kasvonsa -olivat tulleet liidunvalkeiksi. Ja kun Torkild veti hänet luokseen, -kouristuksentapaisesti nyyhkyttäen, ja Rose painautui häntä vasten, -tiesi Torkild, ettei Rose ollut koskaan antautunut hänelle, mutta että -nyt hän sen teki --. - -Rose itki rajusti heidän seisoessaan sylitysten. Niin ei Torkild ollut -tiennytkään hänen voivan itkeä. Ja Rose kuiski itkunsa välistä: - -"En voi ymmärtää sitä, Torkild. En voi ymmärtää sitä. Että sinä voit -rakastaa minua vielä. Että olet voinut rakastaa minua aina. Olenhan -minä ollut niin mahdoton ihminen --." - -"Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua." - -"Niin kai täytyy olla, kun sinä olet ollut niin äärettömän hyvä -minulle. Niin kai täytyy olla, kun sinä olet ottanut kaiken parhaan -itsestäsi ja luonut minut uudelleen --. Oi Torkild, Torkild, minä en -voi ymmärtää sitä -- etten ole sitä menettänyt --." - -"Minä rakastan sinua --. - -"Sano se sinäkin", kuiskasi Torkild hetken perästä --. - -"Niin, taivaan jumala, kuinka minä rakastan sinua, Torkild --." Rose -painautui jälleen häntä vasten. "Oi että minun on lupa sanoa se -sinulle. Ja että sinä voit uskoa minua!" - - * * * * * - -He käyskentelivät vielä mäkien välissä, käsi kädessä. - -"Minä tiesin sen silloin, kun matkustin luotasi. Mutta en uskaltanut -silloin sanoa sitä sinulle --. Niin, en tiennyt sitä oikein -silloinkaan. Koko ajan kun olimme erossa, uskoin aina, että sinä -pyytäisit minua palaamaan --. Mutta kun saimme laillisen eron -- kun -kirjoitin Rose Christiansen siihen paperiin -- sinun nimesi rinnalle, -siihen paperiin, jonka piti erottaa meidät kokonaan toisistamme, -silloin tiesin tulleeni lopultakin sinun vaimoksesi. Ja silloin -päätin etsiä itselleni työn, jonka voisin täyttää -- tulla hyväksi -ja kelvolliseksi ja uskolliseksi ihmiseksi ihmisten joukossa, -koska kuuluin sinulle enkä koskaan voinut tulla muuksi kuin sinun -omaisuudeksesi --." - -"Oliko sinun paha olla silloin?" kysyi Torkild pehmeästi. - -"Ah --. Tiedätkö, minä kaipasin äärettömästi sinua. Minä itkin usein -yöllä ikävästä sinuun. Mutta ei minun kuitenkaan ollut niin kovin -paha olla. Tiesinhän rakastavani sinua, se oli enemmän kuin olin -ansainnut --. - -"Muistatko, kun kerran sanoin, että mielestäni rakkauden täytyi minulle -olla sellaista, että tuntisin kuuluvani miehelle hänen omaisuutenaan. -Niinkuin sormus hänen sormessaan. Hän voisi pitää minut tai panna minut -pois ja unohtaa. Mutta hänen olisin kuitenkin. Minä olen sinun siten, -nyt --." - -"Oletko koskaan uskonut, että voisin unohtaa sinut?" - -"En. Mutta en uskonut, että sinä uskoisit minua --" - - * * * * * - -He kuljeksivat siellä yhä; oli jo melkein pimeä. "Olemme kai yhdessä -tänä yönä?" kuiskasi Torkild Roselle. - -"Olemme." Rose painautui häneen. "Saanko tulla sinun mukaasi kotiin --." - - * * * * * - -"Mutta kuule -- pitää kai meidän saada vähän ruokaa", sanoi Torkild, -kun asia juolahti hänen päähänsä. "Ja silloin meidän on kiirehdittävä. -Juna-aikojahan on tosiaan muutettu -- viimeinen lähtee nyt täsmälleen -kello kaksitoista. -- Niin, voisimme kai olla jossakin kaupungillakin ---." - -"Ei, ei", kuiskasi Rose kiivaasti. "Meidän on oltava sinun kotonasi --." - -He kulkivat alaspäin kaupunkia kohti. Mutta kovinkaan joutuisaa ei -kulku ollut. - -"Minusta tuntui monasti", sanoi Torkild hiljaa -- "oli monta kertaa -- -vaikea -- pitää siitä kiinni. Minä tunsin kyllä -- että se oli oikein. -Kun eivät välimme olleet tulleet sellaisiksi kuin olisi pitänyt. Mutta -kun sitten ajattelin kaikkia niitä aikoja, jolloin mielestäni olimme -kuitenkin olleet niin onnellisia yhdessä. Kun sinä olit minun ja minä -sinun ja me olimme olleet iloiset siitä kumpikin --." - -Rose käveli pää kumarassa: - -"Muistatko -- viimeistä yötä -- kun sinä -- otit minut?" - -Torkild vastasi hiljaisesti: - -"Koetin toivoa, ettei sitä olisi ollut. Mutta Rose -- minun täytyy -sanoa sinulle, etten voinut. Minussa virisi aina jotakin, kun muistin -sen -- kuin jonkinlainen hurja -- voitonriemu --." - -"Tuo, mitä sinä sanoit -- siitä ilosta, kun minä olin sinun ja sinä -olit minun, ja minä olin siitä iloinen. Sehän ei ollut muuta kuin -luonnollista, että meillä oli sellainen tunne, kun olimme nuoria, -terveitä ihmisiä. Ja joinakin kertoina pidin tuota iloa rakkautena --- ja toisin kerroin aavistin sisimmässäni mitä se oli, ja olin -katkeroitunut ja häpesin sisimmässäni itseäni -- ja koetin kääntää -katkeruuteni sinua vastaan -- mutta kun en silloin pitänyt sinusta, -johtui se siitä, että sisimmässä tunnossani tiesin sinun rakastavan ja -minun vain päästävän eläimen irti itsessäni --." - -"Et saa sanoa noin", pyysi Torkild nopeaan ja kipeästi. - -"Mutta Torkild, niinhän oli. Minä en ymmärtänyt sitä, sillä olin -aina ajatellut, että eläin ihmisessä olisi jotakin raakaa ja törkeää -ja rumaa. En tiennyt, että joissakin se voi olla vain kuin pieni -kissanpoika, joka leikkii tietämättä millä se leikkii, ja repii rikki -ja kynsii verille vain huvin vuoksi. Ja se on vielä vaarallisempaa, -koska eläin on suloinen ja kaunis ja hupainen -- eikä tiedä -vastuusta --. - -"Sinä yönä, jonka tiedät -- silloin ymmärsin, että ihmisen rakkaus on -hurjinta totta --." - -"Minun on pistäydyttävä sisällä noutamassa pukeutumistarpeeni", -sanoi Rose, kun he tulivat hänen asuntonsa kohdalle. "Ja sanomassa -emännälleni, että menen pois --." - -Torkild meni hänen kanssaan sisälle. Rosella oli kaksi pikkuruista -taitekattoista huonetta. Torkild seisoi hänen pienoisessa -arkihuoneessaan, Rosen sulloessa vähän vaatteita käsilaukkuun. Ikkunat -olivat alhaalla lattian rajassa; ikkunalaudat olivat täynnä kukkia. - -"Minulla on pari sinun vanhaa ruusuasi huoneessani", sanoi Torkild -toiseen huoneeseen Roselle. "Makuuhuoneessani --." - -"Oi -- onko! Mitkä, tiedätkö?" - -"Malmaison ja Louise Odier." - -"Ne olivat minun lempiruusuni", sanoi Rose iloisena. - -"Minä muistin sen, ja siksi en antanutkaan niitä pois --." - -Rose tuli toisesta huoneesta ja suuteli häntä: - -"Niin, nyt minä olen valmis --." - - * * * * * - -He poikkesivat jonnekin saadakseen suuhunsa vähän teetä ja voileipää -kiireeltään ja jäivät istumaan niin pitkäksi aikaa, että heidän -oli juostava raitiotiepysäkille. Ja raitioliike oli pysähtynyt -- -kokonainen jono vaunuja seisoi liikkumattomina pitkin Stortinginkatua. -He ottivat auton. - -"Se on totta", sanoi Torkild heidän huristaessaan Tostrupin ohi. "Minä -olen luvannut Betzylle kultaketjun hänen molemmille pikkutytöilleen --." - -"_Oletko_ --", ja Rose nauroi. "Minulta hän on tilannut heille -kultaristit --." - -"Betzy huolehtii omistaan --", sanoi Torkild, "ja Jumala siunatkoon -Betzyä siitä --." - -"Ei, Torkild -- anna minun olla -- oletko hullu -- keskellä Carl -Johania!" - -He syöksyivät odotushuoneen läpi, asemasillalle, toisen luokan vaunuun. -Seuraavassa tuokiossa konduktööri avasi oven ja päästi sisään eukkoja, -joilla oli korit, ja miehiä, joilla oli selkäreput ja piippunysät. -- -Se oli tupakkavaunu. Ja juna oli tupaten täynnä. - -Torkild ja Rose menivät käytävään, seisoivat siellä avoimen ikkunan -ääressä ja tunsivat ilmanvedon kuumilla poskillaan. He pitivät toisiaan -kädestä ja tuon tuostakin he katsoivat toisiinsa ja värähtivät siitä. - -"Onko sinulla vielä vanhat koirasi?" kysyi Rose äkkiä. - -"Rex minun täytyi tappaa viime vuonna", sanoi Torkild. "Se joutui -raitiovaunun alle eräänä päivänä, kun olin ottanut sen mukaani -kaupunkiin. Ei tullut kysymykseen muu kuin saada käsiinsä eläinlääkäri -ja toimittaa se hengiltä, poloinen --" - -"Ah, kuinka surullista -- muistatko miten Rex ja minä olimme hyvät -ystävät --" - -"Niin, se oli hyvin ikävää. Minulla on nyt uusi lintukoira -- Lewellyn -sekin -- vain vuoden vanha, mutta luulen siitä tulevan hyvän. Mutta -Lilletøsa elää ja voi hyvin -- sillä on penikat tällä kertaa, joten se -on teljetty vajaan. Minä pelkään sitä nimittäin vähän Ivarin puolesta --- hän on aivan hullaantunut penikkoihin, näetkös. -- Muistatko että se -puri sinua, kun sillä oli penikat --?" - -"Luuletko, että se vielä tuntee minut --?" kysyi Rose --. - --- Mutta heidän äänensä sädehti riemua, puhuivatpa he mistä hyvänsä --. - - * * * * * - -Sitten he tulivat perille. Yksinäinen kaarilamppu paloi aseman -edustalla. Junasta vyöryvät mustat haamut hajaantuivat ja katosivat -pimeyteen. Torkild ja Rose lähtivät kulkemaan jokea kohti, missä -varastotonttien lautapinot häämöttivät yössä tuoksuen raikkaalle ja -kirpeälle. - -"Mutta kuule", sanoi Rose äkkiä. "Mitähän rouva Stranden sanoo huomenna --- mehän emme kai nyt enää ole naimisissa, näetkös?" - -"Rouva Strandenko!" Torkild naurahti. "Hän on kai pikemminkin sitä -mieltä, että kun kerta on menty naimisiin, niin ei voida koskaan -muuksi tulla -- mitä paholaisen metkuja ihmiset sitten keksinevätkin -nykyaikana." - -He menivät sillan yli ja tulivat sille pienelle tienpätkälle -tehdasrakennusten ja joen välissä, missä ruostuneet rautalastut -narskuivat jalkojen alla. - -"Oi tuota ääntä", sanoi Rose hiljaa. "Olen muistanut sitä niin usein -koko tänä aikana." Ja hän likeni Torkildia. "Torkild, Torkild, en voi -ymmärtää sitä todeksi, että minä tulen kotiin!" - - * * * * * - -Metsässä ei ollut niin kovin pimeää, kun he olivat vähän tottuneet -siihen. Taivas häämötti heikosti vaalealta kuusten latvojen yllä, ja -joki kuvasti sitä ja hohti kirkkaana tien varrella kasvavien leppien -lävitse. Tuoksui kylmältä ja keväiseltä -- sitä huokui märästä maasta -ja tuoreesta ruohosta ja puista, jotka hikoilivat mahlaa kaikista -nuorista versoistaan. - -Sitten he tulivat perille pienen talon luo, joka kyyhötti -harmaanvalkoisena yössä, suljetuin, nukkuvin ikkunoin -- ulkohuoneet -häämöttivät niin tummina ja raskaina pihan alastomain vanhain puiden -alla. - -He seisoivat hetkisen katsoen tietä pitkin sinne päin, missä se kulki -edelleen pujahtaen jälleen metsään -- heidän vanhaan kotiinsa päin. - -Kuului omituista epäselvää ääntä ilmasta, korkealta heidän päittensä -päältä. - -"Muuttolinnut", sanoi Torkild. - -He seisoivat käsivarret toistensa ympärillä ja katsoivat -harmaanvaalealle, pilviselle taivaalle, missä he eivät erottaneet -mitään. - -Ja pysytellen liki toisiaan he menivät sitten taloon, ja Torkild -aukaisi oven pieneen eteiseen, jonka omituinen ilma muistutti -sisäänsuljetun suursiivouksen hajua. Ja pitäessään Rosea itseään vasten -koetti Torkild pysyttää äänensä tasaisena ja hiljaisena, sanoessaan: - -"Niin -- nyt olemme sitten kotona --." - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KEVÄT *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's web site -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/64261-0.zip b/old/64261-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3ada742..0000000 --- a/old/64261-0.zip +++ /dev/null |