NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8078 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9dbf6b5
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #64211 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64211)
diff --git a/old/64211-0.txt b/old/64211-0.txt
deleted file mode 100644
index adc554d..0000000
--- a/old/64211-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8078 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Villiruusu, by Kate Douglas Wiggin
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Villiruusu
-
-Author: Kate Douglas Wiggin
-
-Translator: J. Maanpää
-
-Release Date: January 04, 2021 [eBook #64211]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: UTF-8
-
-Produced by: Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VILLIRUUSU ***
-
-
-
-
-
-VILLIRUUSU
-
-Kirj.
-
-Kate Douglas Wiggin
-
-
-Suomentanut
-
-J. Maanpää
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1920.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-"Meitä on seitsemän".
-Rebekan omaiset.
-Erilaisia sydämiä.
-Rebekan mielipide.
-Tiedon polkuja.
-Päivänpaistetta varjojen keskellä.
-Riverboron salaisuuksia.
-Ruusunpunaista.
-Ruusujen tuhkaa.
-Sateenkaaria.
-"Herääviä voimia".
-"Katso kalpeata marttyyria".
-"Lumivalkoista" ja "Purppuraa".
-Prinssi Aladdin.
-Loistelamppu.
-Kasvuaikoja.
-Harmaita ja kultaisia päiviä.
-Rebekka perheen edustajana.
-Diakoni Israelin jälkeläinen.
-Uusi sydän.
-Näköpiiri avartuu.
-Apilankukkia ja auringonruusuja.
-Työläs vastamäki.
-Aladdin hankaa lamppuaan.
-Ilon ruusut.
-Kutsut.
-Loistava näky.
-"Väistämätön ies".
-Äiti ja tytär.
-"Hyvästi, Hopeapuro!"
-Miranda tädin anteeksipyyntö.
-
-
-
-
-"MEITÄ ON SEITSEMÄN"
-
-
-Vanhat postivaunut vierivät rämähdellen tomuisella maantiellä, joka
-Maplewoodista johtaa Riverboroon. Sää oli helteinen kuin keskikesän
-aikaan, vaikka toukokuu oli vasta puolivälissä, ja Jeremias Cobb
-säästeli hevosiaan niin paljon kuin suinkin unohtamatta silti
-hetkeksikään, että oli kuljettamassa valtion postia. Tie oli mäkinen,
-ja herra Cobb hoiteli veltosti ohjaksia nojautuen ajopukillaan
-selkäkenoon ja riiputtaen toista säärtään mukavuuden vuoksi pyörän
-lokasuojuksen päällä. Hänen leveäreunainen nukkavieru huopahattunsa oli
-painettu syvään otsalle silmien suojaksi, ja hän pyöritteli vasemmassa
-poskessaan mehevää tupakkapurua.
-
-Vaunuissa istui yksi ainoa matkustaja, pieni tummatukkainen olento,
-pukunaan säämiskänkeltainen, jäykäksi silitetty karttuunihame
-puseroliiveineen. Tyttö oli niin kevyen hento ja hänen pukunsa niin
-sileäksi kovotettu, että hän vaunun heilahdellessa aina liukui istuimen
-nahkapieluksella puolelta toiselle, vaikka hän ponnistikin jaloilleen
-tukea keskipenkistä ja ojensi pumpulisormikkaisiin verhotut kätensä
-sivuilleen pysytelläkseen jotenkuten tasapainossa. Milloin pyörät
-vajosivat raiteissa tavallista syvempään tahi hypähtivät äkisti pienen
-kiven yli, lennähti tyttö tahtomattaan ilmaan, putosi jälleen istumaan
-ja työnsi otsaltaan takaisin hupaisen näköisen hattunsa tai korjasi
-turvallisempaan asentoon pienen ruusunpunaisen päivänvarjonsa, jota
-hän näytti pitävän tärkeimpänä omaisuutenaan. Sen lisäksi hän piti
-erityistä huolta helmikuteisesta rahakukkarostaan, jonka suuta hän
-aukoi aina milloin tien laatu sen suinkin salli tyytyväisyydekseen
-huomaten, ettei kukkaron kallisarvoinen sisällys ollut kadonnut eikä
-vähentynyt. Herra Cobb ei aavistanutkaan näitä matkan vaivalloisia
-yksityiskohtia, hänen tehtävänään kun oli toimittaa ihmiset perille,
-mutta ei välttämättä huolehtia heidän mukavuudestaan matkan aikana.
-Sitä paitsi hän oli kokonaan unohtanut tämän merkityksettömän pikku
-matkaajan mukanaolon.
-
-Kun hän tänä aamuna oli tehnyt lähtöä Maplewoodin postiasemalta,
-oli muuan nainen astunut maahan joistakin vuokravaunuista ja tullut
-kysymään häneltä, olivatko nämä ehkä Riverboron postivaunut ja
-oliko hän kenties herra Cobb. Saatuaan myöntävän vastauksen oli
-nainen nyökännyt mukanaan tulleelle tyttöselle, joka oli innokkaasti
-odotellut vastausta ja lensi nyt heidän luokseen ikään kuin peläten
-myöhästyvänsä. Tyttö oli ehkä kymmenen tai yhdentoista ikäinen, mutta
-laskipa hänen vuotensa kummaksi hyvänsä, niin hän näytti pieneltä
-ikäisekseen. Äiti auttoi tytön postivaunuihin, sijoitti pienen mytyn
-sekä kimpun sireenejä hänen viereensä, valvoi kuluneen matkalaukun
-köyttämistä vaunujen perälaudalle ja maksoi lopuksi kyydin laskien
-huolellisesti hopearahat, jotka hän työnsi ajajan kouraan.
-
-"Pyydän teitä viemään hänet sisarieni luo Riverboroon", sanoi nainen.
-"Tunnetteko Miranda ja Jane Sawyerin? He asuvat siellä kivitalossa."
-
-Totisesti, herra Cobb tunsi heidät yhtä hyvin kuin jos hän olisi itse
-luonut heidät!
-
-"Niin, heidän luokseen tyttö on vietävä, he odottavat häntä. Oletteko
-ystävällinen ja vartioitte häntä? Jos hän saa tilaisuuden eksyä
-jonnekin tai unohtua ihmisjoukkoon tai takertua jonkun seuraan,
-niin hän käyttää sitä hyväkseen. Voi hyvin, Rebekka; koeta välttää
-ikävyyksiä ja istu kauniisti paikallasi päästäksesi perille siistinä
-ja sievänä. Älä ole vastukseksi herra Cobbille. -- Katsokaas, hän on
-hiukan kiihtynyt. Tulimme eilen junalla Temperancesta, nukuimme yön
-serkkuni luona ja ajoimme sieltä tänne -- kahdeksan mailia -- tänä
-aamuna."
-
-"Hyvästi, äiti; älä ole huolissasi. Tiedäthän, etten minä nyt ole ensi
-kertaa matkalla."
-
-Nainen naurahti lyhyeen ja sanoi herra Cobbille selittäen:
-
-"Hän on kerran ollut Warehamissa ja viipynyt siellä toiseen päivään
-saakka, siinäpä syytä matkatottumukseen!"
-
-"Se _oli matkustamista_, äiti", sanoi tyttö innokkaasti ja päättävästi.
-"Me läksimme pois kotoa, otimme evästä mukaan, ajoimme hiukan hevosella
-ja hiukan raitiotiellä, ja meillä oli yöpaidat mukanamme."
-
-"Vaikkapa olikin, niin älä nyt julista sitä koko kylälle", sanoi äiti,
-keskeyttäen kokeneen matkaajan muistelmat. "Olenhan jo ennen sanonut
-sinulle", jatkoi hän kuiskaten, koettaen vielä kerran taivuttaa tyttöä
-kuriin, "ettei sovi puhua ääneen yöpaidoista eikä sukista eikä --
-sellaisista, ei varsinkaan silloin, kun on miesväkeä kuulemassa."
-
-"Tiedän, äiti, kyllä tiedän, enkä puhukaan. Aioin vain sanoa" --
-tällöin herra Cobb maiskautti huuliaan ja läjäytti ohjaksilla ja
-hevoset aloittivat hidastellen tutun päivämatkansa -- "sen vain tahdoin
-sanoa" -- vaunut vyöryivät nyt eteenpäin ja Rebekan täytyi työntää
-päänsä ulos ikkunasta voidakseen lopettaa lauseensa -- "että silloin
-_ollaan_ matkalla, kun otetaan mukaan yöpaitakin!"
-
-Tämä loukkaava sana jäi kimakalla tytönäänellä julistettuna soimaan
-rouva Randallin arkaan korvaan hänen katsellessaan pois vierivien
-vaunujen jälkeen.
-
-"Arvaan, että Miranda saa hänestä puuhaa", ajatteli rouva Randall
-itsekseen -- "mutta eipä olisi ihme, vaikka se olisi Rebekalle onneksi."
-
-Tämä oli tapahtunut puolisen tuntia sitten, ja tänä aikana olivat
-aurinko, kuumuus, tomuisuus ja monien suuressa Milltownin kaupungissa
-hoidettavien asioiden muisteleminen saaneet muutenkin raskasajatuksisen
-herra Cobbin tyyten unohtamaan, että hän oli luvannut matkalla
-huolehtia Rebekasta.
-
-Odottamattaan hän kuuli ratasten räminän ja kirskunan sekä valjaiden
-natinan keskeltä hennon äännähdyksen. Ensin hän arveli sitä linnun,
-sirkan tai sammakon aikaansaamaksi, mutta onnistuttuaan päättelemään
-miltä taholta ääni kuului hän käännähtihe kurkistamaan olkansa ylitse
-ja huomasi tällöin pienen olennon kurottautuvan ulos vaununikkunasta
-niin kauas, että hänen turvallisuutensa näytti epäiltävältä. Pitkä
-musta hiuspalmikko häilähteli vaunun kupeella samassa tahdissa kuin
-ajopelien heilahdukset. Tyttö riiputti hattuaan toisessa kädessään,
-toisella hän yritti turhaan sohia ajajaa selkään pienoisella
-päivänvarjollaan.
-
-"Olkaa hyvä ja kuunnelkaa minua!" huudahti hän.
-
-Herra Cobb pysäytti tottelevana valjaikkonsa.
-
-"Onko maksu kalliimpi, jos istun siellä ylhäällä pukilla teidän
-vieressänne?" kysyi tyttö. "Täällä sisällä on niin liukasta ja sileätä,
-ja vaunut ovat minulle niin avarat, että jos vielä vähän aikaa
-paiskiinnun täällä nurkasta nurkkaan, olen kohta kirjavana mustelmista.
-Ja ikkunat ovat niin pienet, että näen maailmasta aina vain palasia
-kerrallaan, ja olen jo melkein vääntänyt niskani sijoiltaan
-koettaessani kurkistella, vieläkö matkalaukkuni on tallella tuolla
-perälaudalla. Se on äidin laukku ja hän on siitä hyvin arka."
-
-Herra Cobb odotti kunnes tämä sanavuolaus, tai oikeammin valittelun
-tulva oli ehtynyt, ja sitten hän vastasi myhähdellen:
-
-"Voit kyllä istua täällä pukilla jos haluat; ei minun vieressäni ole
-sen kalliimpaa kuin sielläkään." Ja sitten hän auttoi tytön pois
-vaunuista, heilautti hänet ajopukille ja kipusi itsekin jälleen
-paikalleen.
-
-Rebekka asettautui varovasti istumaan, oikoi hameensa huolellisesti
-ja sovitti päivänvarjonsa hameenlaskosten peittoon ajajan ja itsensä
-väliin. Tämän tehtyään hän työnsi hatun niskaansa, suoristi valkeat
-käsineensä ja sanoi tyytyväisenä:
-
-"Hei, tämä on jo hauskempaa! Tämä se tuntuu matkustamiselta! Nyt minä
-olen oikea turisti, mutta tuolla sisässä tunsin olevani kuin meidän
-hautova kanamme, jonka aina väliin suljemme häkkiin. Kunhan matka
-kestäisi vielä pitkän, pitkän ajan!"
-
-"No, me olemme vasta alkupäässä", lohdutti herra Cobb ystävällisesti.
-"Se kestää vielä ainakin kaksi tuntia."
-
-_"Vain_ kaksi tuntia!" huokasi tyttö. "Sitten kello on puoli kaksi, kun
-olemme perillä. Silloin äiti on ehtinyt Ann-serkun luo, lapset kotona
-ovat saaneet päivällisensä ja Hanna on korjannut ruoka-astiat pois.
-Minulla on hiukan evästä mukanani, sillä äiti sanoi, että alku tuntuisi
-huonolta, jos minä saapuisin kivitaloon nälkäisenä ja Miranda tädin
-täytyisi ensi työkseen antaa minulle syötävää. Tällaiset päivät ovat
-mainioita kasvullisuudelle, eikö totta?"
-
-"Varmasti; ehkäpä nyt on sentään kuumuutta liiaksi. Miksipä et aukaise
-päivänvarjoa suojaksesi?"
-
-Tyttö peitti puheenaolevan esineen vieläkin tarkemmin hameensa
-liepeisiin ja sanoi: "Varjelkoon! Minä en pidä sitä koskaan esillä
-auringon paisteessa. Tiedättehän, että tällainen vaaleanpunainen
-väri kauhtuu kamalasti; sen vuoksi käytän päivänvarjoani ainoastaan
-pilvisinä pyhäpäivinä käydessäni rukoushetkissä. Joskus putkahtaa
-aurinko äkisti esiin, ja silloin minulla on hirmuisesti huolta
-koettaessani suojella sitä auringonpaisteelta. Tämä varjo on minulle
-rakkainta maailmassa, mutta vastusta siitä on vallan kamalasti."
-
-Tällöin syntyi Jeremias Cobbin raskaasti työskentelevissä aivoissa
-vähitellen aavistus siitä, että tämä lintunen, joka nyt oli lentänyt
-hänen vierelleen, mahtoi olla kokonaan toista maata kuin hänen
-tavalliset matkatuttavuutensa. Hän sovitti ruoskan tuppeen, siirsi
-jalkansa pois lokasuojukselta, työnsi hattunsa takaraivolleen, sylkäisi
-mällin poskestaan maantielle, ja kun hän näin oli valmistellut
-sielunkykyjään vakavaan toimintaan, katsahti hän nyt ensi kerran
-matkatoveriaan todella nähdäkseen hänet kiireestä kantapäähän. Tyttö
-puolestaan vastasi hänen silmäyksiinsä vakavan lapsellisin katsein,
-joissa kuvastui ystävällistä uteliaisuutta.
-
-Pienen matkustajan keltainen karttuunipuku oli jo haalistunut, mutta
-se oli nuhteettoman puhdas ja kovaksi silitetty aina miehustaa myöten.
-Pienen, röyhelöisen pystykauluksen sisästä kohosi tytön kapea kaula
-ruskeana ja laihana; ja hänen päänsä näytti pieneltä kantamaan raskaita
-tummia kiharoita, jotka vankaksi palmikoksi kiedottuina valuivat hänen
-vyötäisilleen. Hänen päässään oli pieni, oudonnäköinen hattu, joka
-oli punottu valkeista höyhenistä; sen täytyi olla joko uusinta kuosia
-lajissaan, tai sitten se oli jokin menneen ajan korukalu, joka nyt
-oli muovailtu päähineeksi tätä matkaa varten. Siinä oli koristeena
-vahankeltainen nauha sekä töyhtönä kimppu mustia ja oranssinkeltaisia
-siilinpiikkejä, jotka milloin riippuivat, milloin jäykästi törröttivät
-toisella korvallisella; ne antoivat tytön ulkomuotoon mitä hupaisimman
-ja omituisimman lisäpiirteen. Hänen kasvonsa olivat värittömät ja
-särmikkäät. Nenä, otsa ja leuka hänellä lienee ollut kuten ihmisillä
-tavallisestikin, mutta herra Cobb ei kyennyt saamaan niitä selvästi
-tähtäimeensä, sillä tytön silmät vangitsivat kokonaan hänen katseensa,
-milloin hän kohdisti sen matkaajan kasvonpiirteisiin. Rebekan silmiä
-täytyi verrata uskoon, joka on "luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
-ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy". Hänen hienonmuotoisten
-silmäkulmiensa alla aivan kuin kimalteli kaksi tähteä, joiden välähtävä
-säihke puoleksi kätkeytyi hohtavaan tummuuteen. Tytön vilkkaat silmät
-tutkistelivat maailmaa innokkaasti ja hartaasti, ja kun hän kiinnitti
-loistavan ja salaperäisen katseensa johonkin pitemmäksi ajaksi, tuntui
-siltä kuin hän olisi nähnyt kaiken -- esineen, maiseman tai ihmisen
--- lävitse. Nuori taiteilijatar, joka keväällä oli tullut rouva
-Randallin luo maalatakseen punaisen ladon, rappeutuneen myllyn ja puron
-yli vievän sillan, oli hylännyt lopuksi nämä maiseman ihanuudet ja
-kohdistanut kaiken huomionsa pieniin tytönkasvoihin -- tavallisiin,
-arkipäiväisiin kasvoihin, joita valaisi loistava silmäpari täynnä
-uinuvan lahjakkuuden ja älyn välähdyksiä.
-
-"Eräs maalaileva neiti Ross, antoi minulle päivänvarjon", kertoi
-Rebekka vaihdettuaan silmäyksiä herra Cobbin kanssa ja painettuaan
-muistiinsa hänen kasvonjuonteensa. "Oletteko huomannut tämän
-kaksinkertaisen ruusunpunaisen röyhelön sekä valkean varren ja
-kädensijan? Ne ovat norsunluuta. Kahvassa on arpi, niinkuin
-näette, sillä Fanny pääsi imeskelemään ja pureksimaan sitä kerran
-hartauskokouksessa, kun minä satuin katselemaan muualle. Sen jälkeen en
-minä ole koskaan oikein suostunut Fannyyn."
-
-"Onko hän sinun sisaresi?"
-
-"On, muuan heistä."
-
-"Montako teitä sitten on?"
-
-"Seitsemän. Tiedättehän, että seitsemästä sisaruksesta on kirjoitettu
-runojakin:
-
-    "'Ah, herra', vastas tyttönen --
-    'Meit' ompi seitsemän'.
-
-"Minä opettelin tämän ja lausuin sen koulussa, mutta toiset olivat
-häijyjä ja nauroivat. Vanhin meistä on Hanna; seuraava olen minä,
-sitten John, sitten Jenny, sitten Mark, sitten Fanny ja seitsemäs on
-Mira."
-
-"Vai niin, no _onpahan_ siinä perhettä!"
-
-"Aivan liiaksi, niin sanoo jokainen", vastasi Rebekka odottamatta
-läpeensä pikkuvanhalla avomielisyydellä, joka sai herra Cobbin
-mutisemaan: "Totisesti!" ja täyttämään vasemman poskensa jälleen
-tupakalla.
-
-"Ovathan ne herttaisia, mutta vaivaa siitä on, ymmärrättehän, ja
-eläminen tulee niin kalliiksi", jatkoi tyttö edelleen samaan sävyyn.
-"Hanna ja minä emme ole vuosikausiin tehneet muuta kuin hoivanneet
-pienokaisia levolle illalla ja ottaneet ne taas aamuin vuoteesta
-käsiimme. Mutta nyt on kaikki lopussa, se on toki lohdutus; ja meille
-alkaa oikein ihana aika, kun me kaikki olemme täysikasvuisia ja
-kiinnityslaina on saatu maksetuksi."
-
-"Kaikki lopussa? Niin, tarkoitat sillä, että lähdet nyt pois kotoa?"
-
-"Ehkä, mutta nyt ei ole enää sellaisia pienokaisia, joita täytyisi
-alituisesti hoitaa -- meidän perheemme on nyt valmis. Äiti sanoo niin,
-eikä hän ole koskaan pettänyt sanaansa. Miran jälkeen ei ole enää
-tullut uusia, ja hän on neljännellä. Hän syntyi samana päivänä kun isä
-kuoli. Miranda täti halusi luokseen Riverboroon Hannan eikä minua,
-mutta äiti ei tule aikoihin ilman häntä; hän hoitaa taloutta paljon
-paremmin kuin minä, Hanna nimittäin. Eilisiltana sanoin äidille, että
-jos minä näytän saavan uusia sisaruksia sinä aikana kun olen poissa,
-niin äidin pitää lähettää hakemaan minua, sillä silloin kun meillä on
-pikkulapsia, tarvitaan aina sekä Hannaa että minua kotona, koska äiti
-itse ei jouda muuhun kuin valmistamaan ruokaa ja hoitamaan taloa."
-
-"Ahaa, te siis asutte maalaistalossa, niinkö? Missä päin se on? Lähellä
-Maplewoodiako, jossa tulit vaunuihin?"
-
-"Lähellä? Hoh, sinne on kai satoja peninkulmia! Me tulimme
-Temperancesta junalla. Sitten me ajoimme hevoskyydillä Ann-serkun luo
-ja nukuimme yötä siellä. Sitten me aamulla nousimme taas ja ajoimme
-hirmuisen pitkän matkan ennen kuin olimme Maplewoodissa, josta
-postivaunu lähtee. Meidän talomme on ihan yksinäisellä paikalla, mutta
-koulu ja rukoushuone ovat Temperancessa ja sinne on vain kaksi mailia.
-Täällä teidän vieressänne on melkein yhtä hauskaa kuin rukoushuoneen
-kellotapulissa. Minä tunnen erään pojan, joka kiipesi meidän
-tapuliimme. Hän sanoi, että ihmiset ja lehmät näyttivät sieltä katsoen
-vallan kärpäsiltä. Emme ole vielä kohdanneet ihmisiä, mutta minä olen
-_hiukan_ tyytymätön siihen, miltä lehmät näyttävät. Ne eivät tunnu niin
-pieniltä kuin olin toivonut, mutta" -- hän jatkoi ilostuen -- "eiväthän
-ne sentään näytä täältä yhtä isoilta kuin aivan vierestä katsoen,
-eiväthän?"
-
-Herra Cobb pyyhkäisi suutaan kädenselällä ja haukkoi ilmaa. Hänestä
-tuntui samalta kuin jos häntä olisi lennätetty vuorenharjalla huipulta
-toiselle hänen saamatta aikaa henkäistä välillä.
-
-"Minä en oikein pysty arvaamaan teidän talonne paikkaa", sanoi hän,
-"vaikka olen kyllä käynyt Temperancessa ja kulkenut niitä teitä. Mikä
-teidän perheenne nimi on?"
-
-"Randall. Äidin nimi on Aurelia Randall, ja meidän Hanna Lucy Randall,
-Rebekka Rowena Randall, John Halifax Randall, Jenny Lind Randall,
-Markiisi Randall, Fanny Elsler Randall ja Miranda Randall. Äiti on
-antanut nimen toiselle puolelle meistä ja isä toiselle puolelle;
-mutta kun Mira syntyi, niin he kumpikin ajattelivat, että hänet on
-ristittävä Riverboron Miranda tädin kaimaksi. He toivoivat, että siitä
-olisi jotakin hyötyä; mutta kun ei siltä näyttänyt, niin me aloimme
-sanoa häntä vain Miraksi. Meidät on kaikki ristitty jonkun erityisen
-henkilön mukaisiksi. Hanna Lucy on se Hanna, joka istuu ikkunassa ja
-solmii kengännauhojaan, ja minä olen peräisin Scottin Ivanhoesta, John
-Halifax oli erään kirjan sankari; Mark sai nimen setänsä, Markiisi
-de Lafayetten mukaan, joka kuoli kaksosena. (Kaksoset kuolevat usein
-ennen kuin ehtivät täysikasvuisiksi, tiedättekö sen, herra Cobb?) Me
-emme kuitenkaan sano häntä Markiisiksi, vaan lyhyesti Markiksi. Jenny
-on erään laulajattaren ja Fanny erään ihanan tanssijattaren kaima;
-mutta äiti väittää, että ne nimet epäonnistuivat, sillä Jenny ei saa
-ainoatakaan säveltä kurkustaan ja Fanny on jokseenkin kankeakoipinen.
-Äiti tahtoisi sen vuoksi hylätä heidät keskimmäiset nimensä, mutta hän
-pelkää, että sellainen olisi vääryyttä isää kohtaan. Äiti sanoo, että
-meidän täytyy aina olla isän puolella, sillä hän sai kokea pelkkää
-vastoinkäymistä elämässä; eikä isä olisikaan kuollut, ellei hänellä
-olisi ollut kaikessa niin huono onni. Pelkään, että muuta ei meissä ole
-kertomista", päätti tyttö vakavissaan.
-
-"Siunatkoon! Luulisin tämän jo riittävän!" huudahti herra Cobb. "Eipä
-ollut enää monta nimeä jäljellä, kun teidät kaikki oli ristitty.
-Sinullapa on vankka muisti! Sinun ei kai ole työläs oppia läksyjäsi,
-vai mitä?"
-
-"No, ei pahasti. Vaikeinta on saada hankituksi kenkiä, joilla voisi
-käydä koulussa läksyjä saamassa. Nämä, mitkä minulla on jalassani,
-ovat upouudet, ja niiden täytyy kestää kuusi kuukautta. Äiti vaatii
-minua aina säästämään kenkiäni. Niitä ei voi säästää muulla tavoin kuin
-kiskomalla ne jalasta ja kävelemällä avojaloin; mutta Riverborossa
-minä en saa tehdä niin, sillä se olisi Miranda tädille häpeäksi. Nyt
-minä saan käydä koulua tarpeeksi asti, kun jään asumaan Miranda tädin
-luo, ja kahden vuoden kuluttua pääsen Warehamin opistoon. Äiti sanoo,
-että sen pitäisi olla minulle opiksi. Kun olen läpäissyt koulun,
-niin minusta tulee maalari, samanlainen kuin neiti Rosskin on. Siksi
-_minä_ ainakin luulen tulevani. Äiti sanoo, että minun pitäisi ruveta
-opettajaksi."
-
-"Eihän teidän kotinne liene sama talo, jonka Hobb ennen muinoin omisti,
-vai mitä?"
-
-"Ei, tämä on pelkästään Randallin talo -- siksi äiti ainakin sitä
-sanoo. Minä sanon sitä Hopeapuron taloksi."
-
-"Luulen, että on samantekevää miksi sitä sanotaan, kunhan ihmiset vain
-tietävät missä se on", huomautti herra Cobb kuivanjärkevästi.
-
-Rebekka tähtäsi nuhtelevana, melkeinpä ankarana silmiensä koko tulen
-herra Cobbiin samalla kun hän vastasi:
-
-"Ohoh, johan te nyt puhutte yhtä joutavasti kuin kaikki muutkin!
-Nimillä on aina suuri ero. Kun minä sanon: 'Randallin talo', niin
-voitteko silloin arvata, miltä talo näyttää?"
-
-"En, en voi väittää arvaavani", myönteli herra Cobb levottomana.
-
-"Mutta kun minä sitten sanon: 'Hopeapuron talo', niin mitä te silloin
-siitä ajattelette?"
-
-Herra Cobb huomasi olevansa samassa asemassa kuin oikeasta
-elementistään kiskaistu, hiekalla sätkyttelevä kala. Hän tunsi, ettei
-maksanut vaivaa kieltäytyä vastaamasta, sillä Rebekan katse tunkeutui
-kuin valonheittäjä hänen aivoihinsa ja paljasti niiden tyhjät ontelot.
-
-"Kaiketi siellä on puro jossakin lähettyvillä", sanoi hän arastellen.
-
-Rebekka näytti pettyneeltä, mutta ei kokonaan toivottomalta. "Ei
-hullummastikaan", sanoi hän rohkaisten. "Te pyyhkäisitte liepeitä,
-mutta ette saanut niitä kouraanne. Onhan siellä puro, mutta se ei
-olekaan mikään tavallinen puro. Sen vierillä on nuoria puita ja
-pensaslapsukaisia; se on sellainen matala, soliseva pikku puro, ja sen
-pohja on valkoista hiekkaa, jossa kimaltelee lukemattomia pieniä kiviä.
-Milloin hyvänsä aurinko vähänkin pilkistää esiin, sieppaa puro heti
-päivänsäteet mukaansa ja sitten se säkenöi niin pitkälti kuin päivää
-riittää. Eikö teidän mahanne tunnu tyhjältä? Minun kumminkin tuntuu.
-Minä pelkäsin, että myöhästyisimme postivaunuista, enkä sen vuoksi
-voinut syödä aamiaista."
-
-"Sitten on viisainta, että nyt syöt evääsi. Minä en saa mitään ennen
-kuin saavun Milltowniin, jossa saan palasen kaakkua ja kupin kahvia."
-
-"Kunpa minäkin saisin nähdä Milltownin kaupungin! Se taitaa olla vielä
-suurempi ja isoisempi kuin Wareham -- enemmän Pariisin tapainen?
-Neiti Ross kertoi minulle Pariisista; hän osti sieltä minun punaisen
-päivänvarjoni ja helmikukkaroni. Kuulettehan, kuinka vieteri napsahtaa,
-kun tämän aukaisee. Minulla on täällä kaksikymmentä senttiä rahaa, ja
-sen pitää riittää kolmeksi kuukaudeksi postimerkkeihin, paperiin ja
-musteeseen. Äiti sanoi, ettei Miranda täti mielellään anna minulle
-rahaa enää sellaisiin, kun hänen kuitenkin täytyy ruokkia ja vaatettaa
-minut ja maksaa minun koulukirjani."
-
-"Pariisi ei kylläkään ole mikään iso kaupunki", tuumi herra Cobb
-vastahakoisesti. "Se on ikävin paikka koko Mainen valtiossa. Minä olen
-ajellut siellä aina toisinaan."
-
-Rebekan oli jälleen pakko nuhdella herra Cobbia. Se tapahtui tyynesti
-ja hiljaisesti, mutta ei suinkaan tehottomasti, vaikka moite
-sisältyikin vain yhteen ainoaan silmäykseen, joka pikaisesti välähti
-ohitse.
-
-"Pariisi on Ranskan pääkaupunki, ja sinne on mentävä laivalla", sanoi
-hän opettavasti. "Pariisista puhutaan minun maantieteessäni, joka sanoo
-näin: 'Ranskalaiset ovat iloista ja kohteliasta kansaa, mieltyneitä
-tanssiin ja mietoihin viineihin'. Minä kysyin opettajalta mitä ne
-miedot viinit ovat, ja hän sanoi arvelevansa, että sillä tarkoitetaan
-nuorta hedelmämehua tai kenties inkiväärijuomaa. Minä näen Pariisin
-yhtä selvästi kuin tämän päivän, kun vain suljen silmäni. Kauniit
-naiset tanssivat alati iloisina käsissään ruusuiset päivänvarjot ja
-helmikukkarot, ja hienot herrat myöskin tanssivat kohteliaina ja
-maistavat aina välillä inkiväärijuomaa. Mutta te saatte nähdä Milltowin
-joka ikinen päivä, vaikka pidätte silmänne auki," lisäsi Rebekka
-kaipaavana.
-
-"Milltown ei ole mikään suurkaupunki sekään", lohdutti herra Cobb
-sen näköisenä kuin hän olisi katsellut kaikki maailman kaupungit ja
-havainnut ne järjestään mitättömiksi. "Katsohan nyt, kun minä nakkaan
-tämän lehtipinkan suoraan neiti Brownin kynnykselle."
-
-Puks! Sanomalehtikäärö putosi juuri siihen, mihin oli tarkoitettukin,
-ulko-oven sisäpuolella olevalle maissinruokoiselle matolle.
-
-"Oh, sehän kävi loistavasti!" huudahti Rebekka innostuneena. "Te olette
-niinkuin veitsenheittäjä, jonka Mark näki sirkuksessa. Kunpa olisi
-oikein pitkä, pitkä rivi taloja, ja jokaisen oven sisäpuolella olisi
-maissimatto, jolle teidän pitäisi heittää sanomalehtiä!"
-
-"Voisinhan joskus viskata harhaankin sentään", sanoi herra Cobb,
-sädehtien vaatimatonta ylpeyttä. "Jos Miranda tätisi sallii, niin minä
-voin kyyditä sinut Milltowniin jonakin kesäpäivänä, kun vaunuissa ei
-satu olemaan väkeä liikaa."
-
-Iloisen liikutuksen värähdys hulvahti läpi Rebekan koko olemuksen. Se
-kierähti uusista kengistä ylöspäin aina höyhenhattuun saakka ja valahti
-jälleen alaspäin pitkin tytön selässä olevaa mustaa palmikkoa. Hän
-puristi kiihkeästi herra Cobbin polvea ja huudahti itkuisella, ilon ja
-hämmästyksen sekaisella äänellä: "Voi, se ei käy toteen, -- ei _saata_
-käydä toteen! Minäkö saisin nähdä Milltownin! Sehän on ihan niinkuin
-saduissa, kun haltijattaret ovat lasten kummeina ja kysyvät sitten mitä
-he toivovat ja antavat sen kaiken tapahtua. Oletteko koskaan lukenut
-'Tuhkimoa' tai 'Keltaista kääpiötä' tai 'Loihdittua sammakkoa' tai
-'Kultakutria'?"
-
-"En", vastasi herra Cobb varovasti mietittyään ensin hetkisen. "En
-muista lukeneeni juuri tuon nimisiä. Missä olet saanut tilaisuutta noin
-paljoon lueskelemiseen?"
-
-"Oh, minä olen lukenut aika liudan kirjoja", sanoi Rebekka
-huolettomasti. "Kaikki isän kirjat ja neiti Rossin kirjat ja kaikkien
-eri opettajien kirjat ja pyhäkoulun kirjaston kaikki kirjat. Minä olen
-lukenut 'Lampunsytyttäjän' ja 'Skottilaisia päälliköitä' ja Ivanhoen'
-ja 'Redclyffen perillisen' ja 'Coran eli Tohtorin vaimon' ja 'David
-Copperfieldin' ja 'Chickareen kullat' ja Plutarkhoon elämäkerrat ja
-'Warsovan Taddeuksen' ja 'Kristityn vaelluksen' ja paljon muita. Mitä
-te olette lukenut?"
-
-"En ole sattunut koskaan lukemaan juuri noita kirjoja, joita sinä
-luettelit, mutta hoh hoi! olen minäkin lukenut aika tavalla eläissäni.
-Nykyisin, kun minulla on niin paljon ajoa, tyydyn almanakkaan,
-viikkolehteeni ja Mainen valtion maamieslehteen. Katsopas, tuossa on
-virta jälleen kupeellamme; tässä alkaa viimeinen ylämäki, ja kun olemme
-päässeet sen laelle, niin näemme etäältä jo Riverboron savupiiput.
-Sinulla ei ole enää pitkältikään perille. Minä puolestani asun itsekin
-siellä lähellä, vajaan kilometrin päässä kivitalosta."
-
-Rebekan käsi liikahti hermostuneesti hänen polvellaan ja tyttö hytkähti
-istuimellaan. "En olisi uskonut, että minua alkaa pelottaa", sanoi hän
-melkein kuiskaten, "mutta olen hiukan, hiukan vain rauhaton, kun te
-sanoitte, että kohta ollaan -- siellä."
-
-"Tahtoisitko pyörtää takaisin?" kysyi herra Cobb uteliaana.
-
-Tyttö katsahti häneen ylpeästi ja sanoi sitten ääni lujana: "En koskaan
-kääntyisi takaisin -- vaikka pelkäänkin, niin minua hävettäisi lähteä
-karkuun. Mutta Miranda tädin luo meneminen on samaa kuin jos pitäisi
-lähteä alas kellariin pimeässä. Siellä voi portaiden päässä olla petoja
-tai jättiläisiä, mutta siellä _voi_, niinkuin minä Hannalle sanoin,
-olla myös keijukaisia ja haltijattaria ja loihdittuja sammakoita! Onko
-Riverborossakin pääkatu, sellainen kuin Warehamissa?"
-
-"Luullakseni sanoisit sitä pääkaduksi, ja sen varrella juuri tätisi
-asuvatkin; mutta siellä ei ole mitään kauppoja eikä myllyjä niillä
-main, ja koko kylä on sietämätön pesä! Sinun täytyy kulkea virran
-poikki meidän puolellemme, ennen kuin löydät jotakin nähtävää ja
-kuultavaa."
-
-"Olen siitä melkein suruissani", sanoi Rebekka huoaten. "Olisi ollut
-niin ylevää ajaa suuren kylän halki istuen näin korkealla kahden komean
-hevosen vetämänä ja punainen päivänvarjo levällään, niin että kaikki
-olisivat ihmetelleet, kenelle sireenivihko ja karvainen matkalaukku
-oikein kuuluvatkaan. Se olisi ollut samanlaista kuin sen kauniin
-naisen kulku sirkusparaatissa. Viime kesänä tuli sirkus Temperanceen,
-ja aamulla niillä oli juhlakulkue, jota katsomaan äiti laski meidät
-kaikki. Kun meillä ei ollut varaa mennä iltapäivällä sirkukseen, niin
-Mira sai ajaa lastenvaunuissa, joita äiti itse työnsi. Ja siellä
-kun oli ihania hevosia ja eläimiä häkeissä ja ratsastavia klovneja;
-ja lopuksi tulivat pienet punaiset ja kultaiset vaunut, joita kaksi
-ponihevosta veti, ja niissä istui samettityynyllä käärmeenlumooja,
-silkkiin ja pitseihin puettuna. Hän oli niin verrattoman ihana,
-herra Cobb, että häntä katsellessaan täytyi yhtämittaa nieleskellä,
-ihan kuin kurkussa olisi ollut jotakin paksua, ja kylmät väreet vain
-kierivät ylös ja alas pitkin selkää. Ymmärrättehän, minkälaista se oli?
-Oletteko te koskaan nähnyt sellaista, mikä on saanut teidät tuntemaan
-samanlaista kurkussanne ja selässänne?"
-
-Tänä hetkenä herra Cobb tunsi olonsa oudommaksi kuin kertaakaan ennen
-samana tapahtumarikkaana aamuna, mutta hän kiersi kysymyksen taitavasti
-sanomalla: "Mikäpä meitä estää saapumasta kylään niin komeasti kuin
-näissä oloissa on mahdollista. Minä irrotan ruoskan, suoristan selkäni
-ja ajan hyvää vauhtia; sinä pidät kukkavihkon näkyvissä polvillasi
-ja levität auki punaisen päivänsuojasi, ja totisesti kyläläiset
-tirkistelevät meitä!"
-
-Tytön kasvoilla sädehti ilo silmänräpäyksen, mutta samassa se sammui
-hänen virkkaessaan: "Minä unohdin -- äiti työnsi minut lähdettäessä
-sisään vaunuihin, ja hän kai soisi minun olevan siellä, kun tullaan
-Miranda tädin luo. Ehkäpä se näyttää sopivammalta, kun minua ei silloin
-tarvitse kenenkään nostaa alas, niin että hameet liehuvat ympärilläni,
-vaan voin avata oven ja tulla esiin niinkuin oikeat rouvasmatkustajat.
-Oletteko kiltti ja pysäytätte vähän, että minä pääsen muuttamaan
-paikkaa?"
-
-Ajaja pysäytti hyvänsävyisesti hevosensa, nosti alas pukilta pienen
-kiihottuneen olennon, aukaisi vaununoven ja auttoi tytön sisälle
-laskien sireenikimpun ja päivänvarjon hänen viereensä.
-
-"Meillä on ollut kaunis matka", sanoi hän, "ja olemme tutustuneet
-toisiimme koko lailla, vai mitä? Ethän unohda Milltowniin lähtöä?"
-
-"En koskaan!" huudahti tyttö kiihkeästi. "Oletteko varma, että tekin
-pidätte sen mielessänne?"
-
-"Aina! Niin totta kuin elän!" vakuutti herra Cobb juhlallisesti
-kavutessaan jälleen istuimelleen. Ja kun vaunut sitten vierivät
-edelleen pitkin kyläkatua, jota vihreät vaahterat reunustivat, näkivät
-ne, jotka sattuivat kurkistamaan ikkunoistaan, pienen ruskean olennon
-istuvan keltaiseen karttuuniin pukeutuneena vaunun takaistuimella
-arvokkaan suorana, valtava kukkavihko toisessa kädessään ja toisessa
-hohtava päivänvarjo. Jos he olisivat olleet tarkkanäköisiä, he
-olisivat kenties huomanneet, että vaunujen kääntyessä kivitalon ovelle
-karttuuninen rintaröyhelö kohosi ja laski nopeasti pienen sykkivän
-sydämen yllä, punastus vuoroin lehahti ja haihtui kalpeilla poskilla ja
-kyynelet sumensivat kahta loistavaa tummaa silmää. -- Rebekan matka oli
-päättynyt.
-
-"Siinähän postivaunut kääntyivät Sawyerin tyttöjen pihamaalle", sanoi
-rouva Perkins miehelleen. "Nyt se kai tuli se sisarentytär sieltä
-Temperancen puolesta. He taisivat kirjoittaa Aurelia sisarelleen
-pyytäen tätä lähettämään Hannansa heidän luokseen, mutta Aurelia
-vastasi, että hän voi paremminkin tulla aikoihin ilman Rebekkaa, jos
-Mirandalle ja Janelle kelpaisi toinen yhtä hyvin kuin toinenkin. Niinpä
-sieltä siis taisi tulla nyt Rebekka. Hänestä meidän Emma Janemme saa
-sopivan kumppanin, mutta en usko, että tädit pitävät häntä luonaan
-kolmeakaan kuukautta! Tyttöhän näyttää mustalta kuin intiaani, elleivät
-silmäni valehtele -- mustalta ja hurjapäiseltä. Sanotaan, että joku
-Randall nai kerran espanjattaren -- nainen oli ollut musiikin ja
-kielten opettajana jossakin yksityiskoulussa. Lorenzo olikin hyvin
-mustapintainen, niinkuin muistat; ja tämä tytönrääpäle niinikään. No,
-en sentään tahdo väittää, että espanjalainen veri olisi suvulle ihan
-häpeäksi, varsinkaan, jos siitä jo on kulunut aikaa ja jos nainen
-sattui olemaan kunniallinen."
-
-
-
-
-REBEKAN OMAISET
-
-
-Heitä sanottiin Sawyerin tytöiksi silloin, kun he Mirandan ollessa
-kahdeksantoista, Janen kahdentoista ja Aurelian kahdeksan ikäinen
-alkoivat ottaa osaa kyläelämään tavalla tahi toisella. Siitä oli jo
-aikaa kulunut, mutta jos Riverborossa kerta oli totuttu ajattelemaan
-tai puhumaan jollakin määrätyllä tavalla, ei sittemmin nähty mitään
-syytä luopua tästä tottumuksesta -- ei ainakaan samalla vuosisadalla.
-Niinpä Riverboro edelleenkin puhui Sawyerin tytöistä, vaikka Miranda
-ja Jane olivat iältään jo viidenkymmenen ja kuudenkymmenen välillä
-tämän kertomuksemme alkaessa. He olivat kumpikin pysyneet naimattomina;
-vain Aurelia, nuorin, oli joutunut varsin romanttiseen avioliittoon,
-omien sanojensa mukaan. Aurelian sisaret puolestaan sanoivat hänen
-avioliittoaan aivan epäonnistuneeksi yritykseksi. "On elämässä
-pahempaakin kuin vanhanpiian kohtalo", he sanoivat; on kuitenkin eri
-asia, ajattelivatko he myös samoin.
-
-Aurelian avioliiton romanttisuus oli pääasiassa siinä, että hänen
-miehensä herra L.D.M. Randallin sielu oli liehunut kaikkien
-maamiespuuhien ja kauppatouhujen yläpuolella. Hän oli taiteen
-palvoja. Hän oli opettanut laulukoulussa, joka oli aikoinaan ollut
-kyläelämän erikoisuuksia ja joka toimi noin puolentusinan lähimmän
-yhdyskunnan piirissä. Hän oli soittanut viulua tanssitilaisuuksissa
-ja sunnuntaisin kirkkojen urkuharmoneja. Hän oli opettanut kömpelöitä
-nuorukaisia neuvoen heille ristitanssien mutkikkaita vuoroja ja
-masurkan rytmillisiä askelia, ja kaikissa seurakutsuissa hän oli ollut
-huomattavana tekijänä. Hänen hiuksensa olivat olleet hiukan pitemmät,
-hänen kätensä hiukan valkeammat, kenkänsä hitusen verran ohuemmat
-ja käytöstapansa hienostuneemmat kuin hänen arkisempien toveriensa.
-Elämässä oli kuitenkin muuan ala, jolla hänen ei onnistunut loistaa --
-hänen oli työläs hankkia kylliksi rahaa elääkseen.
-
-Aurelian osuus Sawyerien vaatimattomaan perintöön hupeni puuhissaan
-onnistumattoman Lorenzo de Medicin käsistä milloin mihinkin. Hänellä
-oli rakastettavana ja runollisena tapana keksiä jokin uusi sijoitus
-aina milloin heidän yhdyselämänsä siunautui pojan tai tyttären
-maailmaantulolla. "Nyt pieni syntymäpäivälahja lapsukaisellemme,
-Aurelia", tapasi hän sanoa; "piskuinen pesämuna tulevaisuuden varalle."
-
-Kun Aurelia suostui Lorenzo de Medici Randallin vaimoksi, niin Miranda
-ja Jane itse asiassa pesivät kätensä hänen kohtalonsa suhteen. Pian
-olikin tämä huonon onnen vainoama pari tyhjentänyt kaikki Riverboron
-sekä lähimmän ympäristön tarjoamat elämisen mahdollisuudet, ja
-sitten he muuttivat aina loitommalle ja loitommalle samalla kun
-heidän taloudellinen asemansa yhä huononi. Vihdoin he pysähtyivät
-Temperanceen, majoittuen sinne lopullisesti ja kehoittaen kohtaloa
-iskemään raskaimmat iskunsa -- mikä kehoitus pian kyllä tulikin
-kuulluksi. Kotiin jääneet naimattomat sisaret kirjoittivat Aurelialle
-kahdesti tai kolmesti vuodessa ja lähettivät lapsille vaatimattomia
-mutta käyttökelpoisia joululahjoja; sen sijaan he kieltäytyivät
-ehdottomasti auttamasta L.D.M:iä niissä taloudellisissa vaikeuksissa,
-joita hänen nopeasti lisääntyvän perheensä huoltaminen aiheutti.
-Randallin viimeinen rahansijoitus -- tehty vähän ennen pikku Mirandan
-syntymää (tytölle annettiin tädin nimi, toivoen siitä hänen osakseen
-suosion merkkejä, joita ei koskaan saatu nähdä) -- oli siinä, että hän
-osti pienen maatilan, joka sijaitsi parin mailin päässä Temperancesta.
-Sen hoiti Aurelia itse yksin; mutta se osoittautui kuitenkin kodiksi,
-jossa onnettomuuksien ahdistama Lorenzo saattoi kuolla päästäkseen
-kunnialla haudatuksi -- velvollisuus, jonka täyttämisen hän monen
-mielestä oli jättänyt liian myöhään.
-
-Tässä melkeinpä sattuman armoille jääneessä perhekunnassa Rebekka siis
-oli kasvanut. Perheen jäsenet, muuten, olivat tavallisuuden mukaan
-erilaisia -- pari kolme lasta oli siinä kaunismuotoista, muut tuon ja
-tämän näköisiä; kolme heistä oli jotakuinkin lahjakasta, kaksi ahkeraa
-ja kaksi arkipäiväistä ja kyvytöntä. Rebekka tuli isäänsä ja olikin
-hänen lahjakkain oppilaansa. Hän lauloi alttoa korvakuulolta, tanssi
-karkeloita, joihin häntä ei ollut opastettu, ja soitteli harmonilla,
-vaikkei tuntenut nuotteja. Mieltymyksensä kirjoihin hän taas oli
-perinyt äidiltään, jonka oli työlästä lakaista lattiaa, keittää ruokaa
-tai ommella niin kauan kun talossa vielä oli lukematon romaani.
-
-Mutta Rebekassa oli muitakin voimia vaikuttamassa, -- tuntemattomien
-esi-isien ominaisuuksia kätkeytyi hänen olemuksensa soluihin. Lorenzo
-de Medici oli ollut veltto ja ryhditön; Rebekka oli täynnä henkeä ja
-tulta. Isältä oli puuttunut tarmokkuutta ja rohkeutta; tytär oli urhea
-jo kaksivuotiaana ja peloton täytettyään viisi. Rouva Randall ja Hanna
-olivat kokonaan huumorintajua vailla; Rebekka ilmaisi lahjakkuutta
-siinä suhteessa heti kun hän hän pystyi kävelemään ja puhumaan.
-
-Kuitenkaan hän ei ollut saattanut periä kaikkia vanhempiensa ja
-kelvollisten esi-isäinsä hyveitä ja samalla säästyä inhimillisten
-heikkouksien taakalta. Niinpä hänellä ei ollut sisarensa Hannan
-kärsivällisyyttä eikä veljensä Johnin juurevaa mielenlujuutta. Hänen
-tahdonvoimansa harhautui joskus itsepäisyydeksi, ja se helppous,
-millä hän suoriutui useimmista tehtävistä, teki hänet haluttomaksi
-vaikeampiin tai pitkällisempiin ponnisteluihin. Ja Randallin talossa
-oli kullakin vapaus tehdä oman halunsa mukaan -- mitä tahansa muuta
-heiltä puuttuikin, niin vapautta toki riitti. Lapset kasvoivat, tekivät
-työtä, tappelivat, söivät mitä saivat ja nukkuivat missä oli tilaa,
-rakastaen toinen toistaan sekä vanhempiaan kelpo tavalla, vaikkei tosin
-millään troopillisella hehkulla.
-
-Hanna oli äidin suosikki, mikäli Aurelialla riitti aikaa
-puolueellisuuden suomaan mielenvirkistykseen. Äiti, jonka on pakko
-ruokkia ja vaatettaa seitsemän lasta ylen niukoilla tuloilla, saa
-harvoin tilaisuutta sanottavasti erotella mielessään näitä perheensä
-jäseniä toinen toisestaan. Kuitenkin, neljäntoista ikäinen Hanna se
-erityisesti tasasi äidin taloushuolet, samalla kun hän oli äidin
-uskottu, melkeinpä kuin seuratoveri. Kun Aurelia oli työssä pellolla
-tai ulkosuojissa, hoiti Hanna taloutta sisällä.
-
-Pystyihän tosin Rebekkakin yhteen ja toiseen; hän esti pikkulapset
-saattamasta itseään tai toisiaan liian rajuun hengenvaaraan, hän ruokki
-kanoja, noukki lastuja, perkasi mansikoita ja kuivasi astioita. Mutta
-ylipäänsä häntä pidettiin epäluotettavana, ja Aurelia, joka tarvitsi
-tukea (nerokas Lorenzo ei sitä ollut koskaan hänelle suonut), nojautui
-Hannaan.
-
-Hanna oli harvasanainen, hyvätapainen ja luotettava tyttö, ja siksipä
-Riverboron tädit olivatkin kutsuneet hänet perheensä jäseneksi,
-tarjoutuen jakamaan hänen kanssaan oman turvatumman yhteiskunnallisen
-asemansa kaikki edut. Oli tosin kulunut jo monta vuotta siitä, kun
-Miranda ja Jane viimeksi olivat katselleet Randallin pienokaisia,
-mutta tädit muistelivat vieläkin mielihyvin, ettei Hanna ollut
-kysymättä päästänyt suustaan heidän parissaan ainoatakaan sanaa;
-ja erityisesti tämän vuoksi he olivatkin halukkaita saamaan tytön
-omaan seuraansa. Rebekka sen sijaan oli pukenut Johnin vaatteet
-koiran ylle; ja kun häntä oli kehoitettu siistimään kolme nuorinta
-siskostaan päivällisasuun, niin hän oli kuljettanut heidät pumpun
-alle ja harjannut sitten heidän hiuksensa sileiksi päätä myöten,
-kuljettaen lapset päivällispöytään niin vedenvälkkyvinä ja kiiltävinä,
-että Aureliankin täytyi hävetä lastensa ulkonaista hahmoa. Rebekan
-omat mustat kiharat olivat tavallisissa oloissa suitut sileästi
-taaksepäin otsalta, mutta tässä samassa tilaisuudessa hänellä oli
-keskellä otsaa sähiäiskiehkura -- muuta nimeä en voi sille antaa
---, joka kuitenkin jäi lyhytikäiseksi. Hanna kiinnitti näet äidin
-huomion tähän koristeelliseen kiharaan, ja Rebekka sai käskyn mennä
-viereiseen huoneeseen sekä järjestää siellä asunsa sellaiseksi, että
-voi palata takaisin kristityn näköisenä. Tämän määräyksen tyttö käsitti
-ehkä liian kirjaimellisesti, sillä kun hän kahden minuutin kuluttua
-palasi, nähtiin, että hänen oli onnistunut sukia tukkansa äärimmäisen
-hurskaaseen kuosiin, joka vaikutti aivan yhtä tehokkaalta, vaikkakaan
-ei niin silmäänpistävältä, kuin äskeinen kiharalaite.
-
-Nämä tytön juonittelut johtuivat pelkästään hermostuneesta
-kiihtymyksestä, jonka hänessä oli aiheuttanut Miranda tädin jäykkä,
-töykeä ja toraisa kohtelutapa. Mutta ne olivat joka tapauksessa
-jättäneet kivitalon hiljaisten vanhojen tyttöjen mieliin Rebekasta niin
-eloisan muistikuvan, että he nyt hätkähtivät suunniltaan, kun Aurelia
-sisar kirjoitti lähettävänsä heidän luokseen Rebekan Hannan sijasta,
-jota ilman hän ei voinut tulla toimeen vielä moneen vuoteen.
-
-Muuten Aurelia ilmoitti suostuvansa heidän tarjoukseensa mitä
-suurimmalla kiitollisuudella ja sanoi uskovansa, että säännöllinen
-koulun- ja kirkonkäynti samoin kuin Sawyerin talon yleinen vaikutuskin
-epäilemättä jättäisivät Rebekkaan jälkensä.
-
-
-
-
-ERILAISIA SYDÄMIÄ
-
-
-"Enpä tiedä, onko minut juuri luotu sitä varten, että minä jättäisin
-jälkiä johonkin lapseen", oli Miranda täti sanonut, taittaessaan
-Aurelian kirjeen jälleen kokoon ja työntäessään sen pöytälaatikkoon.
-"Minä tietysti oletin, että Aurelia lähettäisi meille juuri sen tytön,
-jota me pyysimme; mutta on ihan hänen tapaistaan tyrkyttää mokomaa
-letukkaa pois käsistään."
-
-"Muistathan, sanoimme, että Rebekka tai vaikkapa Jennykin saisi tulla,
-ellei Hannaa käy päästäminen", huomautti Jane.
-
-"Tiedänhän minä, että me niin sanoimme, mutta kukapa osasi
-aavistaakaan, että saattaisi käydä niin", nurisi Miranda.
-
-"Rebekka oli pieni vaapsahinen silloin, kun näimme hänet viimeksi kolme
-vuotta sitten", jatkoi nuorempi sisar edelleen. "Hänellä on ollut aikaa
-parantaa tapojaan."
-
-"Tai huonontaa niitä!"
-
-"Eikö meille ole ikään kuin iloa siitä, että saamme tilaisuuden ohjata
-häntä oikeaan?" kysyi Jane ujosti.
-
-"En tiedä, kannattaako puhua ilosta; työtä ja vaivaa siitä sen sijaan
-kylläkin koituu arvattavasti. Jos kerran tytön äiti ei ole saanut häntä
-taivutetuksi vielä tähän ikään, niin ei kai hän niin äkkiä notkistu
-noin vain itsestään."
-
-Tätä alakuloista ja vastahakoista mielialaa jatkui, kunnes vihdoin
-valkeni se merkitsevä päivä, jona Rebekan oli määrä saapua.
-
-"Jos siitä tytöstä on yhtä paljon vaivaa hänen täällä ollessaan
-kuin ennen hänen saapumistaan, on meidän parasta heittää jo ajoissa
-kaikki levon ja rauhan toiveet", huokaili Miranda, ripustellessaan
-keittiönpyyhkeitä sivuoven luona oleville marjapensaille kuivumaan.
-
-"Mutta olisihan meidän joka tapauksessa täytynyt siivota taloa
-huolimatta siitä, tuleeko Rebekka vai ei", huomautti Jane. "Enkä minä
-sitä paitsi jaksakaan käsittää, miksi sinä olet harjannut, pessyt ja
-leiponut niin suurellisesti vain pienen tyttöraiskan takia ja miksi
-sinun on pitänyt ostaa Watsonilta kaupan koko vaatetusvarasto."
-
-"Minä tunnen ja tiedän Aurelian, vaikket sinä tuntisikaan," vastasi
-Miranda. "Minä olen nähnyt hänen talonsa ja hänen lapsilaumansa, joka
-kulkee toistensa vaatteissa aivan huolettomana siitä, onko niistä
-nurja vaiko oikea puoli päälläpäin. Kun Aurelian tytär saapuu tänne,
-on hänellä varmaan yhtä ja toista lainassa perheen muilta jäseniltä.
-Luultavasti hänellä on Hannan kengät, Johnin paita ja ehkä Markin
-sukat. Arvaan, ettei hän ole tähän saakka kokenut elämässään, miltä
-tuntuu pitää sormustinta sormessaan, mutta nyt hän saa tottua siihen
-ennen kuin on ollut montakaan päivää tässä talossa. Minä olen ostanut
-käärön valkaisematonta musliinia ja kappaleen ruskeata kotikutoista,
-joista hän saa ryhtyä ompelemaan vaatteita itselleen; siinä hänelle on
-puuhaa. Hän tietenkään ei korjaa paikoilleen mitään mitä sirottelee
-ympärilleen; eikä hän kai ole koskaan nähnytkään tomupyyhettä. Kyllä
-siitä vaivaa koituu, ennen kuin sellaisen pakanan saa totutetuksi
-meidän tapoihimme."
-
-"Tietysti meidän elämässämme tapahtuu muutos", myönsi Jane, "mutta
-ehkäpä hän sentään on taipuisampi kuin osaamme uskoakaan."
-
-"Hänen on tehtävä mitä hänelle neuvotaan, olipa sitten taipuisa tai
-ei", päätti Miranda ravistellen viimeistä märkää pyyhettään.
-
-Tietenkin Miranda Sawyerilla oli sydän, mutta sitä ei koskaan ollut
-käytetty muuhun kuin veren pumppuamiseen pitkin hänen suonistoaan.
-Hän oli oikeutta rakastava, tunnollinen, säästeliäs ja ahkera,
-kävi säännöllisesti kirkossa ja pyhäkoulun hartaushetkissä, oli
-lähetysseuran sekä raamattuyhdistyksen jäsen. Mutta näiden koleahkojen
-hyveiden rinnalla olisi suonut tapaavansa hänessä jonkin lämpimän
-heikkouden tai sen puutteessa edes jonkin miellyttävän vajavaisuuden
-tullakseen vakuuttuneeksi siitä, että hän todellakin oli elävä ihminen.
-
-Jane oli sisäisen kehityksensä suhteen sikäli onnellisemmassa
-asemassa, että häntä oli kohdannut vakava elämänsuru. Emme tarkoita
-sitä luonnollista tuskaa, jonka iäkkäiden vanhempien kuolema hänelle
-aiheutti, vaan jotakin paljon syvempää. Hän oli lupautunut nuoren
-Tom Carterin vaimoksi, miehen, jolla tosin ei ollut mitään, millä
-kodin pystyttäisi, mutta joka varmasti uskoi ennen pitkää pääsevänsä
-turvattuun asemaan. Sitten syttyi sota. Tom pestautui joukkoihin ensi
-kutsunnassa. Siihen saakka Jane oli rakastanut häntä hiljaisella,
-ystävällisellä hellyydellä, omistaen myöskin isänmaalleen samanlaisen
-lempeän tunteen. Mutta sota-ajan taistelut, vaarat ja huolet
-nostattivat vuoksia ihmisten tunnetiloissa. Kansallisen vaaran ja
-levottomuuden päivinä kasvoivat miehet ja naiset äkisti entistään
-suuremmiksi, ja myöskin Jane heräsi siitä epämääräisestä, tylsästä
-unesta, jota hän siihen saakka oli sanonut elämäkseen, havahtuen
-kokemaan outoja toiveita, uusia huolia ja uusia pyrkimyksiä. Sitten,
-kun oli kulunut tuskallinen vuosi, jonka kestäessä hän harvoin oli
-silmännyt sanomalehteä tuntematta levottomuutta ja epävarmuuden
-kalvavaa huolta, saapui sähkösanoma, joka kertoi Tomin haavoittuneen;
-ja kysymättä edes Mirandan lupaa Jane täytti silloin matkalaukkunsa ja
-matkusti etelään. Hän saapui kyllin ajoissa saadakseen pidellä Tomia
-kädestä monen tuskien täyttämän tunnin ajan, kietoakseen käsivartensa
-hänen ympärilleen ja näin suodakseen hänelle turvapaikan, johon mies
-saattoi kuolla. Ja siinä olikin kaikki -- kaikki; mutta se myöskin
-riitti.
-
-Kun Jane jälleen lähti kotiin, lähti hän parempana naisena kuin oli
-sieltä tullut. Vaikka hän sen jälkeen ei ollutkaan näinä monina
-vuosina koskaan lähtenyt Riverborosta ja vaikka hänestä olikin
-tullut samantapainen olento kuin sisarestaan tai muista laihoista
-uusenglantilaisista neideistä, jäi tämä yhtäläisyys lopultakin vain
-ulkonaiseksi kuoreksi, jonka alla yhä eli hänen nuoruutensa hellyys ja
-murhe.
-
-"Sinä olet vetelä, Jane", sanoi Miranda kerran. "Olet aina ollut
-vetelä ja sellaisena pysytkin. Ellen minä tukisi sinun ryntiäsi, niin
-luultavasti valahtaisit talosta pihalle."
-
-Aika, jolloin herra Cobbin vaunut tavallisesti ratisivat kyläkadulla,
-oli jo ohitse.
-
-"Postivaunujen pitäisi olla jo täällä", sanoi Miranda katsahtaen
-hermostuneesti suureen seinäkelloon varmaan kahdennenkymmenennen
-kerran. "Nyt on luullakseni kaikki kunnossa. Minä olen naulannut
-paksuja käsiliinoja kiinni seinään hänen pesutelineensä taakse ja
-pannut maton vesikannun alle. Mutta lapset pitelevät kaikkea kovin
-huolimattomasti. Pelkään, että meidän on vuoden kuluttua vaikeata
-tuntea omaa taloamme."
-
-Myöskin Janen mieli oli luonnollisesti täynnä pelonsekaisia
-aavisteluja, joita olivat herättäneet Mirandan synkät ennustelut
-kaikista tulossa olevista huolista. Erona sisarusten ajatuksissa oli
-tässä suhteessa vain se, että Miranda huolehti yksinomaan siitä, kuinka
-he jaksaisivat sietää Rebekkaa, kun sen sijaan Janen mielessä toisinaan
-välähti kysymys, kuinka Rebekka voi sietää heitä. Erään tällaisen
-välähdyksen takia hän riensi takaportaita ylös Rebekan kammioon
-ja sovitti tytön kaapin reunalle maljakollisen omenankukkia sekä
-tomaatinpunaisen neulatyynyn.
-
-Nyt rämisivät postivaunujen pyörät kivitalon kohdalla ja pysähtyivät
-sivuoven eteen, jossa herra Cobb auttoi Rebekan vaunuista ikään kuin
-tyttö olisi ollut todellinen hieno matkustaja. Lapsi astui esiin hyvin
-varovasti, antoi kuihtuneen kukkavihkonsa Miranda tädin käteen ja
-otti vastaan tädin tervehdyksen, jota tuskin voi sanoa suudelmaksi
-häpäisemättä tämän ystävyydenosoituksen kaunista nimeä.
-
-"Ei sinun olisi tarvinnut vaivautua tuomaan tänne kukkia", huomautti
-tämä rakastettava ja tahdikas nainen. "Meidän puutarhamme on aina
-täynnä kukkia silloin kun on niiden oikea aika."
-
-Jane suuteli Rebekkaa. "Laske matka-arkku käytävään, Jeremias", sanoi
-hän. "Me toimitamme sen tytön huoneeseen sitten iltapuolella."
-
-"Jos vain sanotte sanasen, tytöt, niin kannan sen puolestanne oitis
-perille saakka."
-
-"Ei toki; älä jätä hevosia. Tästä kulkee aina ohitse väkeä, jota voimme
-kutsua avuksi."
-
-"No niin, hyvästi sitten Rebekka; hyvästi Miranda ja Jane. Te olette
-saaneet tänne eläväisen pikku tytön. Luulen, että hän on teille oikein
-ratoksi."
-
-Neiti Sawyer ilmeisesti hätkähti kuullessaan lapsesta käytettävän
-sanaa "eläväinen", sillä hänen mielestään lasten, jos niitä nyt olikin
-välttämättä joskus katseltava, täytyi ainakin pysyä siksi hiljaa, ettei
-heitä tarvinnut kuulla. "Me emme ole juuri tottuneet liikaan meluun,
-Jane ja minä", huomautti hän happamesti.
-
-Herra Cobb näki osuneensa harhaan, mutta kun hän oli liian tottumaton
-sananhalkomisiin voidakseen oitis selittää mitä oli tarkoittanut, ajoi
-hän ilman muuta tiehensä, koettaen itsekseen miettiä, mitä sanaa hänen
-olisi ollut varmempi käyttää "eläväisen" asemesta.
-
-"Minä vien sinut yläkertaan ja näytän sinulle huoneesi, Rebekka", sanoi
-Miranda. "Sulje tarkkaan jäljestäsi tämä ovi, johon on kiinnitetty
-hyttysverkko; nyt ei vielä ole kärpästen aika, mutta on parasta,
-että totut tähän jo alunpitäen. Ota mukaan tuo käärösi, jottei sinun
-tarvitse tulla jälleen alas sitä noutamaan; käytä aina päätä apunasi,
-niin säästät anturoitasi. Pyyhi jalkasi tähän palmikoituun mattoon, ja
-ripusta aina hattusi ja päällystakkisi alaeteiseen, kun kuljet siitä
-lävitse."
-
-"Tämä on minun paras hattuni", sanoi Rebekka.
-
-"No, ota se sitten mukaan ja pane se huoneesi vaatekaappiin. Mutta enpä
-olisi luullut, että kukaan ottaa matkalle parhaan hattunsa."
-
-"Tämä on minun ainoa hattuni", selitti Rebekka. "Arkihattuni ei ollut
-kyllin siisti, enkä minä voinut sen vuoksi ottaa sitä mukaan. Fanny saa
-nyt kuluttaa sen loppuun."
-
-"Pane päivänvarjosi eteisen kappiin."
-
-"Pahastuisiko täti, jos minä otan sen huoneeseeni? Se tuntuisi sentään
-varmemmalta."
-
-"Täällä ei tiedetä mitään varkaista, ja vaikka tiedettäisiinkin, niin
-enpä luulisi niiden juuri vaivautuvan sinun päivänvarjosi takia; mutta
-tulehan nyt. Pane mieleesi, että sinun on aina kuljettava takaportaita.
-Me emme käytä isoja portaita, jottei matto niissä kuluisi. Ole
-varovainen käänteessä äläkä kompastu; tästä poikkeat oikealle
-huoneeseesi. Kun olet pessyt kasvosi ja kätesi ja kammannut hiuksesi,
-voit tulla alas; sitten me hiljalleen otamme esiin sinun matkatavarasi
-ja järjestämme ne ennen illallista. Oletko pannut puvun takaperin
-yllesi?"
-
-Rebekka painoi leukansa alas ja katseli helminappeja, joiden rivi
-koristi ylhäältä alas saakka hänen pientä litteätä rintaansa.
-
-"Takaperin? Ahaa, minä ymmärrän! Ei, kyllä tämä on oikein. Kun lapsia
-on seitsemän, ei kukaan ehdi niitä yhtäpäätä napittamaan -- ne saavat
-itse tehdä sen. Sen vuoksi meillä kaikilla on napit edessä. Vaikka Mira
-on vasta neljännellä, on hänenkin pukunsa jo etupuolelta napitettava."
-
-Miranda ei sanonut tähän mitään lähtiessään pois ja sulkiessaan oven
-jäljestään, mutta hänen silmäyksensä korvasivat sanat ja olivat niitä
-kaunopuheisemmatkin.
-
-Rebekka seisahtui keskelle lattiaa silmäten siinä ympärilleen. Jokaisen
-huonekalun eteen oli kiinnitetty vahamaton kappale, ja vuoteen vieressä
-oli kokoon kääritty pehmeä matto. Vuode oli katettu valkoisella
-ripsureunaisella koristepeitteellä.
-
-Kaikki oli siroa ja somaa, mutta huoneen katto oli paljon
-korkeammalla kuin mihin Rebekka oli tottunut. Huone oli talon
-pohjoisella sivustalla, ja ikkunasta, joka oli korkea ja kapea, näkyi
-ulkohuonerakennuksia sekä lato.
-
-Huone ei tehnyt Rebekan mieltä surulliseksi, sillä se oli
-miellyttävämpi kuin heidän omat huoneensa Randallin talossa; ei hän
-myöskään välittänyt näköalan puutteesta, eikä pitkä matka ollut häntä
-rasittanut, koska hän ei tuntenut väsymystä; olosuhteiden outous
-ei häntä pelottanut, sillä hän rakasti outoja ja uusia kokemuksia;
-mutta jokin selittämätön mielenliikutus valtasi tytön, ja hän laski
-päivänvarjonsa nurkkaan, riisui parhaan hattunsa ja viskasi sen kaapin
-päälle piikkisian harjaksista punotut koristeet alaskäsin, tempasi
-koristepeitteen vuoteesta ja heittäytysi siihen pitkäkseen vetäen
-peitteen päänsä ylle.
-
-Hetken kuluttua ovi aukeni hiljaa. Koputtaminen oli niitä hienouksia,
-joita Riverborossa ei tunnettu, ja vaikka siitä olisikin kuultu
-puhuttavan, ei kukaan olisi vaivautunut sellaiseen puuhaan lapsen takia.
-
-Miranda tuli sisälle, ja kun hänen katseensa kierteli tyhjää huonetta,
-osui hän näkemään vuodepeitteestä muodostuneen valkoisen ja liikehtivän
-meren, jossa laineet vuoroin nousivat aallonharjaksi, vuoroin
-laskehtivat syviksi laaksoiksi.
-
-"_Rebekka_!"
-
-Sävy, jolla sana lausuttiin, sai sen kuulumaan siltä kuin se olisi
-huudettu talonharjalta.
-
-Tumma, pörröinen pää ja säikähtynyt silmäpari sukeltautuivat näkyviin
-valkean peitteen alta.
-
-"Sinäkö makaat siistissä vuoteessasi keskellä päivää, survot patjat ja
-likaat pielukset tomuisine kenkinesi!"
-
-Rebekka nousi jaloilleen syyllisen näköisenä. Tässä ei näyttänyt mikään
-anteeksipyyntö auttavan. Hänen rikostaan oli mahdoton selittää tai
-puolustella.
-
-"Olen pahoillani, Miranda täti. Minusta tuntui niin oudolta; en tiedä
-mikä minua vaivasi."
-
-"Kas niin, jos saat saman vaivan uudelleen kovin pian, niin
-meidän on otettava sen laatu selville. Järjestä vuoteesi kuntoon
-silmänräpäyksessä, sillä Abias Flagg raahaa tänne parhaillaan
-matka-arkkuasi, enkä salli millään ehdolla hänen nähdä huonetta
-tällaisessa siivossa; hän levittäisi siitä jutun ympäri kyliä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun herra Cobb oli samana iltana hoitanut hevosensa talliin, nosti
-hän alleen keittiötuolin ja istahti vaimonsa viereen tuvan takapäässä
-olevaan eteisloukkoon.
-
-"Tänään, äiti, minä toin vaunuissani pienen Randallin likan tänne
-Maplewoodista. Se on Sawyerin tyttöjen sukua ja jää heidän luokseen
-asumaan", kertoi hän istuutuessaan ja ottaessaan veistostyönsä käsille.
-"Hän on sen Aurelian tytär, joka karkasi Susan Randallin pojan kanssa
-samoihin aikoihin kuin me asetuimme tänne."
-
-"Onko se kuinkakin vanha, se tyttö?"
-
-"Jotain kymmenen vuotta sillä lie ikää kaiketi, ja vähäinen se on
-senkin ikäiseksi. Mutta armias isä, puheistaan päättäen se voisi
-olla satavuotias! Kyllä minä löysin lämpimäni koettaessani vastailla
-hänelle. Tämä se sitten on jo ihmeellisin kaikista kumman lapsista,
-joita olen tavannut. Ei tämä mikään kaunis ole -- kasvot pelkkinä
-silminä. Mutta jos niiden silmien rinnalle joskus kasvaa vähän muutakin
-ja jos tyttö vähän paisuu lihoissaan, niin saavatpa vainkin ihmiset
-tirkistellä. Hohoi, äiti! Toivoisinpa, että sinä olisit saanut kuulla
-hänen puheitaan."
-
-"En ymmärrä, mitä juttelemista sellaisella letukalla voi olla oudolle
-ihmiselle", vastasi rouva Cobb.
-
-"Outo vai tuttu, se ei näytä hänelle liikoja merkitsevän. Hän voisi
-jutella kaivonvivun tahi myllynkiven kanssa. Kai hän ennemmin olisi
-puhellut itsekseen kuin ollut ääneti."
-
-"Mitä hän sitten jutteli?"
-
-"Haljetkoon, jos minä voin toistaa siitä ainoatakaan sanaa! Tyttö
-pani minut niin ymmälle, että hukkasin kokonaan älyni. Sillä oli
-pieni punainen päivänvarjo -- kuin mikäkin nuken kalu -- ja siinäkös
-se riippui kiinni kuin takkiainen villasukassa. Minä neuvoin häntä
-leväyttämään auki suojansa, kun aurinko niin paahtoi; mutta eipäs -- se
-voisi haalistua, sanoi tyttö ja kätki sen hameensa liepeisiin. 'Se on
-minun rakkain kapistukseni', sanoi hän, 'mutta vaivaa ja huolta siinä
-on hirveästi'. Näin hän juuri sanoikin, mutta siinä onkin kaikki, minkä
-minä jaksan muistaa. 'Se on minulle rakkainta elämässä, mutta siitä
-on huolta'." -- Tässä herra Cobb nauroi ääneen ja viipotti tuoliaan
-takakenoon huoneen seinää vasten. -- "Oli hänellä joku toinenkin juttu,
-mutta en taida muistaa sitä tarkalleen. Oli puhe sirkusparaatista ja
-käärmeenlumoojasta, joka ajoi kultavaunuissa, ja tyttö sanoi siitä
-naisesta: 'Hän oli niin verrattoman ihana, herra Cobb, että häntä
-katsellessaan täytyi vain _nieleskellä'_. Tyttö tulee tapaamaan sinua,
-muori, ja sittenhän näet ja kuulet itse. En käsitä, kuinka hän tulee
-Miranda Sawyerin kanssa juttuun -- poloinen!"
-
-Samaa epäili enemmän tai vähemmän julkisesti koko Riverboro, vaikkakin
-asiaa käsiteltiin kahteen suuntaan. Toiset arvelivat, että Sawyerin
-tytöt olivat mahdottoman jalomielisiä ottaessaan Aurelian lapsen
-kasvatettavakseen; toiset taas pelkäsivät, että tämä kasvatus oli
-maksettava kalliilla hinnalla, joka ei ollut lainkaan oikeassa
-suhteessa kasvatuksen todelliseen arvoon.
-
-Rebekan ensimmäinen kirje äidilleen näytti osoittavan, että hän
-kaikesta sydämestään yhtyi jälkimmäiseen mielipiteeseen.
-
-
-
-
-REBEKAN MIELIPIDE
-
-
-    Rakas äiti!
-
-    Minä olen nyt kauniisti perillä kivitalossa. Minun pukuni ei
-    rypistynyt matkalla kovin pahoin, ja Jane täti auttoi minua
-    prässäämään sen jälleen. Minä pidän paljon herra Cobbista. Hän
-    pureksii tupakkaa, mutta hän osaa viskata sanomalehdet ihan
-    suoraan ihmisten oville. Istuin vähän aikaa ulkona kuskinpukilla
-    hänen vieressään, mutta menin jälleen sisään vaunuihin, ennen
-    kuin me tultiin Miranda tädin talon lähelle. En olisi mielelläni
-    istunut sisällä, mutta ajattelin, että sinä halusit sitä.
-    Miranda on niin kovin pitkä sana, ja sen tähden kirjoitan
-    sunnuntaikirjeissäni mieluummin vain M. täti ja J. täti. Minä
-    sain J. tädiltä sanakirjan, ja siitä minä saan katsoa kuinka
-    kaikki konstikkaat sanat oikeastaan kirjoitetaan. Se vie aikaa,
-    ja minä olen iloissani siitä, että ihmiset osaavat puhua ilman
-    että heidän tarvitsee pysähtyä tavailemaan oikeinkirjoitusta.
-    On paljon helpompaa puhua kuin kirjoittaa, ja puhuminen on
-    paljon hauskempaa. Tämä kivitalo on juuri sellainen kuin sinä
-    olet kertonutkin. Vierashuone on niin näpsä, että sen ovesta
-    sisään kurkistaessaan tuntee kutitusta ruumiissaan. Ja kaikki
-    kapistukset ovat myös hienoja ja kaikki huoneet, mutta täällä
-    ei ole mukava istua missään muualla kuin kyökissä. Se kissakin
-    on vielä täällä, mutta ne eivät anna sen pitää poikasiaan, eikä
-    sen kanssa voi leikkiä, kun se on jo niin vanha. Hanna sanoi
-    minulle kerran, että sinä karkasit täältä isän kanssa, ja minä
-    arvaan, että se oli hauskaa. Jos M. täti karkaisi tiehensä, niin
-    luulen, että minä voisin kyllä asua täällä J. tädin luona. Hän
-    ei kammoksu minua niin pahasti kuin täti M. Sano Markille, että
-    hän voi saada minun värilaatikkoni, mutta minä tahtoisin, että
-    hän säästäisi punaista väriä. Sillä eihän tiedä, koska minä tulen
-    kotiin jälleen. Minä toivon, etteivät Hanna ja John kyllästy
-    hoitamaan minun askareitani.
-
-                                      Sinun uskollinen ystäväsi
-                                               _Rebekka_.
-
-    J.K. -- Ole kiltti ja anna tämä runo Johnille, sillä hän pitää
-    minun runoudestani silloinkin, kun se ei ole ihan täysin
-    mainiota. Nämä värssyt eivät ole oikein hyviä, mutta ne ovat
-    tosia, ja koska sinä karkasit täältä, niin toivon, ettet sinä
-    loukkaannu niihin.
-
-        Tää talo synkkä, kolkko on
-        Ja ikävä ja valoton
-            Kuin hauta vain.
-
-        Ja asujat sen, kuolleet me
-        Kuin serraphiimit olemme,
-            Pois autuus vaan.
-
-        Kai enkelitkin nukkuneet
-        Jo ovat, koska hyljänneet
-            He ovat mun.
-
-        Kun olisin taas kotonain,
-        Siell' vaivattu ei mua ain.
-            Ah koti, oi!
-
-    J.K. uudelleen. -- Minä käytin tähän mallina erästä runoa, jonka
-    minä olen lukenut jostakin kirjasta, mutta minun on ollut vaikea
-    saada tätä sujumaan. Näethän, että sanat "vain" ja "vaan" eivät
-    oikein soinnu keskenään, ja että "mun" ja "oi" ovat kaikkea muuta
-    kuin loppusointuja. Minä kirjoitinkin sen vuoksi runon uudestaan.
-    Nyt se ei enää ilmaise yhtä tarkasti minun ajatuksiani, mutta
-    minä luulen, että se muuten on sirompi. Anna parempi näistä
-    runoista Johnille, sillä hän säilyttää minun runojani samassa
-    laatikossa, missä hänellä on linnunmunia. Tämä taitaa olla
-    parempi:
-
-          Sunnuntaiajatuksia
-
-              Kirjoittanut
-          _Rebekka Rowena Randall_.
-
-        Kuinka synkeä tää talo on,
-        Se haudankolkko, valoton
-             On ainiaan.
-
-        Ja asujat sen, kuolleet me
-        Kuin serafiimit olemme,
-             Pois autuus vaan.
-
-        Myös enkelit, kai nukkuu ne
-        Kosk' eivät mua suojele.
-             Voi mua, voi!
-
-        Taas kaipaan pientä kotiain,
-        Niin paljon rakkautta ain
-             Se mulle soi.
-
-    Rakas äiti, minä vapisen mielipahasta tänä aamuna. Näin sanoo
-    Cora, tohtorin rouva, jonka anoppi on hänelle yhtä tyly ja
-    armoton kuin M. täti on minulle. Toivoisin, että Hanna olisi
-    tullut tänne minun sijastani, sillä häntä he halusivat ja hän on
-    parempi ihminen kuin minä eikä hän ole niin suulas vastustelemaan
-    kuin minä olen. Onkohan siellä jäljellä yhtään palasia siitä
-    kankaasta, josta minun keltainen karttuunipukuni on tehty? J.
-    täti tarvitsisi sitä kangasta sen verran, että saisi muutetuksi
-    minun puseroni takaanapitettavaksi, sillä minä näytän nyt liian
-    ulkomaalaiselta. Riverborossa ovat muodit hyvin kauniita ja
-    ne puvut, joita täällä näkee hartauskokouksissa, ovat oikein
-    elegantteja, paljon hienompia kuin Temperancessa.
-
-        Tääll' loistoa ja hienoutta on
-        ja elo ihmisten n huoleton,
-        Mutta minä pääni kätken käsiini,
-        Kun kaipaan armahaiseen kotiini.
-
-    Koulu on oikein mainio. Tämä opettaja osaa vastata useampiin
-    kysymyksiin kuin Temperancen opettaja, mutta ei tämäkään kaikkeen
-    mitä minä kysyn. Minä olen etevämpi kuin kaikki koulun tytöt
-    paitsi yksi, mutta en niin etevä kuin kaksi poikaa. Emma Jane
-    laskee yhteen ja vähentää päässään niinkuin salama ja osaa
-    oikeinkirjoitusopin ihan ulkoa, mutta ei hänen päässään ole
-    mitään ajatuksia. Hän on kolmannella luokalla, mutta hän ei pidä
-    kertomuksista, joita on kirjoissa. Minä olen kuudennella, mutta
-    kun en minä osaa seitsemän kertomataulua, niin neiti Dearborn
-    uhkaa panna minut lastenluokalle, jolla on kaksi pientä kaksosta,
-    Elias ja Elisa Simpson.
-
-        Mun sieluni on tästä murheissaan,
-        vain kaksosiin nyt minut kiedotaan.
-        Ma Coran lailla olen onneton,
-        ja mahdoton mun tätä kestää on.
-
-    Minä koetan saada oikeinkirjoituspalkinnon, mutta pelkään, ettei
-    se onnistu. En minä siitä välittäisikään, mutta runoudessa
-    väärin tavaaminen on kauheata. Kun minä näin viime sunnuntaina
-    sanakirjassa serafiimin, niin minua hävetti, että olin
-    kirjoittanut serraphiimi. Mutta tätä ei voinut arvatakaan,
-    vaikka niitä on muita pitkiä ulkomaalaisia sanoja, jotka
-    tavaavat itse itsensä. Neiti Dearborn sanoo, ettei pidä käyttää
-    sellaisia sanoja, joita ei osaa tavata, ja että jos serafiimi
-    tuntuu vaikealta, niin pitää sanoa enkeli, mutta eivät enkelit
-    ole lainkaan samoja kuin serafiimit. Serafiimit ovat hohtavan
-    valkoisia ja niillä on isommat siivet ja ne ovat vanhempia ja
-    ennen kuolleita kuin enkelit, jotka ovat kuolleet ihan äsken ja
-    saavat olla taivaassa kauan aikaa suuren valkoisen valtaistuimen
-    ympärillä ennen kuin kasvavat serafiimeiksi.
-
-    Minä neulon ruskeita puuvillaleninkejä joka iltapäivä sillä aikaa
-    kuin Emma Jane ja Simpsonin lapset ovat talosilla tai juoksevat
-    tukkilautalla, kun heidän äitinsä eivät näe sitä. Heidän äitinsä
-    pelkäävät heidän hukkuvan ja M. täti pelkää että minä kastelen
-    vaatteeni, ja sen tähden en minäkään saa mennä tukeille. Minä
-    saan leikkiä puoli viidestä illalliseen ja vähän aikaa illallisen
-    jälkeen ja lauantaina iltapäivällä. On hauskaa, että meidän
-    lehmämme on saanut vasikan ja että se on kirjava. Nyt tulee
-    paljon omenoita ja heiniä ja sinä ja John tulette iloisiksi
-    ja me voimme maksaa kiinnitystä vähän enemmän. Neiti Dearborn
-    kysyi meiltä mikä on kasvatuksen tarkoitus ja minä sanoin, että
-    minun kasvatukseni tarkoituksena on auttaa minua maksamaan
-    meidän kiinnityslainaamme. Opettaja sanoi sen M. tädille ja täti
-    pani minut neulomaan ylimääräisesti rangaistukseksi sillä hän
-    sanoo että kiinnitys on häpeällistä niinkuin varastaminen ja
-    tuhkarokkokin ja nyt tietää koko kylä että meidän talossamme on
-    kiinnitys. Emma Jane ei ole kiinnitetty eikä Richard Caster eikä
-    tohtori Winship mutta Simpsonit ovat.
-
-        Nouse nyt oi sieluni,
-        kiinnitys tyhjäks tee.
-        Siitä sua äitisi
-        ja siskos kiittelee.
-
-    Pane paino tavulle _ni_ sanassa kiinnitys sillä muuten runo ei
-    oikein suju.
-
-                                    Sinua rakastava pieni ystäväsi
-                                              _Rebekka_.
-
-    Rakas John!
-
-    Muistathan kuinka se uusi koira puri köyttään ja huusi kun me
-    suljimme sen latoon. Minä olen ihan niinkuin se koira, vaikka
-    lato onkin kivitalo ja vaikka minä en voi purra Miranda tätiä
-    sillä minun täytyy olla hänelle kiitollinen ja kasvatus on minun
-    hyödykseni ja auttaa teitä maksamaan kiinnitystä kun me kasvamme
-    isoiksi.
-
-                                                Sinua rakastava
-                                                   _Pekkasi_.
-
-
-
-
-TIEDON POLKUJA
-
-
-Rebekka oli saapunut kivitaloon perjantaina, ja seuraavana maanantaina
-hänen kasvatuksensa alkoi Riverboro Centren koulussa, jonne oli mailin
-matka hänen tätiensä asunnosta. Miranda Sawyer lainasi erään naapurin
-hevosen sekä vaunut, ajoi tytön seurassa koululle ja keskusteli
-opettajan, neiti Dearbornin kanssa valiten oppikirjoja ja ylipäänsä
-järjestellen tytön alkumatkaa sillä polulla, jonka oli määrä johtaa
-tiedon pohjattomille lähteille.
-
-Tämän ensimmäisen aamun jälkeen Rebekka teki koulumatkansa jalkaisin.
-Tätä päivän ohjelman osaa hän rakasti. Milloin sää oli kaunis eikä
-kaste ollut liian runsasta, kulki hän metsän halki johtavaa oikopolkua.
-Hän poikkesi maantieltä ryömien setä Woodmanin veräjän teljen alitse,
-ajoi tieltään rouva Carterin lehmät ja kulki lyhytruohoisen hakamaan
-poikki pitkin selväksi sotkettua jalkapolkua, joka kiemurteli ikään
-kuin läpi villin puutarhan, joka oli täynnä voikukkia, putkiloita,
-sananjalkoja sekä valtavia kallioimarrelehtoja. Hän juoksi alas pitkin
-loivaa rinnettä, kulki kiveltä kivelle hyppien yli pienen metsäpuron ja
-säikytti unisia sammakoita, joita sillä kohtaa aina oli tirkistelemässä
-ja pilkistelemässä vasten aamuaurinkoa. Sitten alkoi "metsätaival",
-jossa tytön jalat hyppelivät liukkaalla havunneulamatolla;
-"metsätaival", joka oli tulvillaan kasteesta välkkyviä aamuyllätyksiä,
--- sienet helottivat punaisina ja kullankarvaisina, työntyen esiin
-maassa lahoavien puunrunkojen keskeltä. Ne olivat kauniita, yhden
-ainoan yön tuotteita. Siellä täällä näkyi pieni mättäikkö ihmeellisiä
-vahanvärisiä "intiaanipiippuja", joita oli työläs havaita siksi
-varhain, ettei vahingossa sotkenut niitä mäsäksi. Metsän kuljettuaan
-tyttö kapusi aidan yli johtavat jalkaportaat ja tuli rehevälle
-niitylle, kulki vielä parista veräjästä ja saavutti sitten jälleen
-maantien oikaistuaan melkein puolen mailia.
-
-Kuinka ihastuttavaa tällainen vaellus olikaan! Rebekka painoi
-kielioppiaan ja laskukirjaansa vasten rintaansa siinä iloisessa
-tunnossa, että läksyt sujuivat hyvin. Oikeassa kädessään hän kiikutti
-eväsmyttyään hyvillään ajatellen, että siinä oli pari keksikorppua,
-joille oli sivelty voita ja siirappia, kappale kuivaa piparkakkua,
-munkkeja ja rasiallinen kermavanukasta. Kulkiessaan hän lausuili
-"kappaletta", joka hänen oli esitettävä seuraavan perjantain
-iltapuolella:
-
-    "Soturi nuori Algierissa kuolemahan käy:
-    ei hoitajata haavoilleen, naiskyyneltä ei näy."
-
-Kuinka häntä miellyttikään runon poljento ja tunnesisältö! Kuinka
-värähtelikään hänen äänensä joka kerta, kun hän toisti kertosäkeen:
-
-    "Mut Bingen, armas Bingen,
-          sit' emme enää nää!"
-
-Tämä kuului hänen korvissaan ihanalta aina kun hänen kyynelinen,
-kirkas äänensä kaiutti näitä sanoja halki väräjöivän aamuilman. Toinen
-hänen varhaisia lempirunojaan oli seuraava (sekin peräisin lasten
-lukukirjasta, jotka olivat Rebekan ainoina lähteinä hänen ensin
-tutustuessaan runouden suureen maailmaan):
-
-    "Puu tämä yksin säästä vain,
-        en salli siihen kajota;
-    sen varjoss' ennen suojan sain,
-        nyt sitä suojaan ma."
-
-Milloin hän ja Emma Perkins yhdessä kulkivat oikopolkua, oli heillä
-tapana esittää tämä runo näytelmällisesti tehostettuna. Emma Jane
-valitsi tällöin aina puunhakkaajan osan, koska hänellä ei silloin
-ollut muuta tehtävää kuin heilutella käsissään kuviteltua kirvestä.
-Sinä ainoana kertana, jona hän oli esiintynyt puun romanttisena
-suojelijana, hän oli omien sanojensa mukaan tuntenut itsensä "hirveän
-narrimaiseksi", eikä hän sen koommin enää suostunut samaa tehtävää
-yrittämäänkään. Tämä koitui Rebekan salaiseksi iloksi, sillä hän taas
-korkealentoisessa kunnianhimossaan piti puunhakkaajan osaa liian
-vähäpätöisenä itselleen. Tyttö nautti runontekijän järkkymättömästä
-kiellosta ja rukoili tunteetonta puunhakkaajaa käyttelemään kirvestään
-niin häikäilemättä kuin suinkin, jotta hänellä olisi syytä enemmän
-tehostaa sanojaan. Eräänä aamuna, ollessaan vielä tavallista
-innostuneempi, hän vaipui polvilleen ja itki todellisia kyyneliä
-puunhakkaajan hameisiin. Mutta omituista kyllä, hänen kohtuullisuuden
-tajunsa tuomitsi tämän hillittömyyden heti, kun tunteenpurkaus oli
-asettunut.
-
-"Se ei ollut sopivaa; se oli tyhmää, Emma Jane. Mutta minäpä tiedän,
-missä se olisi ollut paikallaan, -- 'Kolmessa maissinjyvässä'. Ole sinä
-äiti, minä olen nälkäinen irlantilaistyttö. Laupeuden nimessä, pane jo
-kirves pois! Sinä et enää ole mikään puunhakkaaja!"
-
-"Mitä minä sitten teen käsilläni?" kysyi Emma Jane.
-
-"Mitä tahansa", vastasi Rebekka tuskastuneesta. "Sinä olet vain äiti
-nyt, siinä kaikki. Mitenkä _sinun_ äitisi pitelee käsiään? Nyt minä
-aloitan:
-
-    "'Oi äiti! Kolme maissinjyvää
-        sa anna mulle vain,
-    niin elän, kunnes aamu jälleen
-        koittavi sarastain'."
-
-Tällaiset puuhat tekivät Emma Janen hermostuneeksi ja rauhattomaksi.
-Mutta hän oli Rebekan orja, ja hän rakasti kahleitaan, niin
-epämukaviksi kuin ne joskus kävivätkin.
-
-Viimeisellä veräjällä tytöt toisinaan kohtasivat joukon Simpsonin
-lapsia, jotka vanhempineen asuivat Mustikkamaan tien varrella eräässä
-punaovisessa mustassa talossa, jonka takana oli punainen lato. Rebekka
-oli alusta saakka mieltynyt Simpsonin lapsiin, koska heitä oli tavaton
-liuta ja he olivat yhtä paikattuja ja parsittuja kuin hänen omakin
-siskoskatraansa kotona Temperancessa.
-
-Näin he saapuivat koulutaloon, jonka harjalla oli lipputanko ja johon
-tien puolelta johti kaksi ovea, toinen poikia ja toinen tyttöjä varten.
-Talo oli kukkulan laella; sen toisella sivulla näkyi lainehtivia
-peltoja ja heinämaita ja toisella mäntymetsikkö, jonka takaa
-etäisyydessä kiemurtava joki välkkyi ja kimalteli. Sisällä ei talossa
-ollut mitään kehuttavaa. Opettajan pöytä ja tuoli olivat korokkeella
-eräässä nurkassa, siellä oli myöskin ränsistynyt kamiina. Sisustukseen
-kuului vielä kartta, kaksi mustaa taulua, tinattu vesisanko ja
-pitkävartinen juomakauha sekä lisäksi oppilaiden pöydät ja penkit.
-
-Tavallaan koulu oli jaettu eri luokkiin, vaikkakaan ei yleensä kukaan
-lukenut samaa kirjaa kuin joku toinen eikä muutenkaan ollut opillisessa
-edistyksessä muiden kanssa samalla tasolla. Varsinkin Rebekkaa oli
-niin työläs sijoittaa mihinkään luokkaan, että neiti Dearborn kahden
-viikon kuluttua heitti kokonaan sikseen yrityksetkin luokittaa häntä
-mitenkään. Rebekka sai lukea yhdessä Dick Carterin ja Living Perkinsin
-kanssa, jotka uurastelivat riittävien alkeiden kimpussa voidakseen
-päästä korkeampaan oppilaitokseen. Kertomataulua hän opetteli yhdessä
-pienen, sammaltelevan "Thuthan Thimpthonin" kanssa, luki maantiedettä
-Emma Jane Perkinsin parina ja opiskeli kielioppia koulutuntien
-päätyttyä yksinään neiti Dearbornin kuulusteltavana. Mutta kun tyttö
-oli äyräitä myöten täynnä teräviä ajatuksia ja sukkelia päähänpistoja,
-menestyi hän aluksi perin huonosti kirjallisissa harjoituksissa.
-Oikeinkirjoituksen vaivalloisuus rajoitti surkeasti hänen vapaita
-ilmaisemistapojaan. Näiden oppiaineiden lisäksi hän lueskeli historiaa
-"Alice Robinson-luokan" mukana, vaikka Alice tosin aloitti jo
-Yhdysvaltain vapaussotaa silloin, kun Rebekan oli ryhdyttävä tutkimaan
-vasta Amerikan löytöä. Mutta viikossa tyttö ehti ahmaista ne historian
-sivut, jotka esittivät tapauksia Kolumbuksesta vapaussotaan saakka,
-ja kymmenessä päivässä hän ehti Yorkin kaupunkiin, jonne luokan oli
-määrä jäädä kesäleiriin. Kun Rebekka tällöin huomasi, että ylimääräiset
-ponnistukset vain johtivat hänet lukemaan tätä ainetta yhdessä
-vanhimman Simpsonin kanssa, pidätteli hän innostustaan tahallisesti,
-sillä tiedon polku ei enää ollut miellyttävä eikä se myöskään johtanut
-mihinkään rauhan majoihin, jos sitä oli taivallettava Heiluri Simpsonin
-rinnalla.
-
-Samuel Simpsonia sanottiin tavallisesti Heiluriksi, syystä että hänen
-oli työläs päättää mitään. Olipa hänen sitten hyväksyttävä jokin
-tavaustapa, määrättävä päivä jotakin erityistä tarkoitusta varten,
-päätettävä uimaan tahi kalaan lähdöstä, valittava kirja pyhäkoulun
-kirjastosta tai karamellipötky kauppiaan varastosta, niin hän aina
-heilui aikeissaan sinne tänne, ja kun hän lopulta teki päätöksen, oli
-hänen mielitekonsa säännöllisesti jo kiepahtanut aivan vastakkaiseksi.
-Heiluri oli kalpea, pellavapäinen, sinisilmäinen ja kyssäniskainen
-poika; ja milloin hän hätääntyi, änkytti hän hirmuisesti. Juuri
-tahdottomuutensa vuoksi hän kai oli suuresti kiintynyt lujaluontoiseen
-Rebekkaan, eikä hän voinut koskaan irroittaa silmiään tytöstä, vaikka
-tämä usein läksytti häntä, kiukustumistakaan karttamatta. Se jäntevä
-ote, jolla tyttö sitaisi kiinni kengännauhansa, kun ne olivat auenneet;
-hartiain ja niskan rento nakkaus, jolla Rebekka heilautti mustaa
-palmikkoaan ollessaan kiihtynyt tai kuumissaan; hänen tapansa opetella
-ulkoa läksyjään -- kirja pöydällä, kädet ristissä rinnalla ja silmät
-naulittuina vastapäiseen seinään -- kaikki antoi Heiluri Simpsonille
-aihetta jatkuvaan ihasteluun. Kun Rebekka opettajan luvan saatuaan
-meni juomaan vettä sangosta, kiskoivat näkymättömät voimat Heilurinkin
-jalkeille ja hänen täytyi mennä juomaan Rebekan jäljissä.
-
-Eräänä lämpimänä kesäpäivänä Rebekan janoisuus sivuutti kaikki
-kohtuuden rajat. Kun hän kolmannen kerran pyysi lupaa kurkkunsa
-kostuttamiseen yhteisellä kaivolla, nyökkäsi neiti Dearborn tosin
-myöntävästi, mutta kohotteli kulmakarvojaan pahanenteisesti Rebekan
-lähestyessä hänen pöytäänsä. Kun tyttö ripusti juomakauhan jälleen
-paikoilleen, kohotti Heiluri Simpson kätensä, ja opettaja nyökkäsi
-väsyneesti.
-
-"Miten sinun laitasi on, Rebekka?" kysyi hän.
-
-"Minä sain aamiaiseksi suolaista makrillia", vastasi tyttö.
-
-Näissä sanoissa, jotka vain selittivät kysyttyä asiaa, ei olisi luullut
-olevan mitään leikinsekaista, mutta tukahdutettu nauru kohahti samassa
-läpi huoneen. Neiti Dearborn ei pitänyt pilasta, jota hän itse ei ollut
-keksinyt eikä ymmärtänyt, ja hänen kasvonsa lehahtivat punaisiksi.
-
-"On luullakseni parasta, että sinä seisot siinä sangon luona viitisen
-minuuttia, Rebekka. Ehkä se opettaa sinua hillitsemään janoasi."
-
-Rebekan sydän alkoi laukata hätäisesti. Hänenkö täytyi seisoa nurkassa
-kaikkien koululasten tirkisteltävänä. Tyttö ilmaisi tiedottomalla
-liikkeellä vastustushalunsa ja astui jo askelen omaa paikkaansa kohden,
-kun samassa neiti Dearborn pysähdytti hänet määräämällä yhä lujempaan
-sävyyn:
-
-"Seiso vesisangon luona, Rebekka! Samuel, kuinka monesti sinä tänään
-olet pyrkinyt juomaan?"
-
-"Tämä on n-n-neljäs kerta."
-
-"Ole hyvä ja anna kauhan olla alallaan. Koko iltapäivänä ei koulu ole
-tehnyt muuta kuin juonut; lukemiseen ei ole saatu aikaa ensinkään.
-Sinäkin söit kai aamiaiseksi jotakin suolaista, Samuel?" kysyi opettaja
-purevasti.
-
-"Söin ma-m-m-makrillia kuten R-r-reb-ekk-k-kakin." (Vastustamaton
-tyrskähdys luokasta.)
-
-"Arvasin sen. Seiso siinä sangon toisella puolella, Samuel."
-
-Rebekan pää painui häpeästä ja vihasta. Hänestä elämä oli liian julmaa
-elettäväksi. Rangaistus itsessään jo oli koettelemus, ja kun se oli
-kestettävä Heiluri Simpsonin rinnalla, kävi se ihmiselle ylivoimaiseksi.
-
-Iltapäivän viimeisenä aineena oli laulua, ja Minnie valitsi
-laulettavaksi "Voimmekohan tulla yhteen?" Se oli alhainen valinta,
-sillä siihen näytti sisältyvän salainen ja tuskin huomattava vihjaus
-äskeisiin tapahtumiin ja niistä johtuneeseen tilanteeseen; ainakin
-tuntui ilmeiseltä, että jokin hämärä vaikutin sai lapset erikoisella
-ilolla ja ponnella kertaamaan yhä uudelleen ja uudelleen kertosäkeisiin
-sisältyvän toiveen:
-
-    "Yhtehen, yhtehen
-    voimmekohan tulla kerran
-    tuolla puolen Jordan-virran --"
-
-Neiti Dearborn katsahti salavihkaa Rebekan kumaraista päätä ja
-säikähtyi. Tytön kasvot olivat kalpeat, lukuunottamatta kahta
-hohtavaa täplää hänen poskipäillään. Kyynelet kimaltelivat hänen
-silmäripsissään, hänen hengityksensä oli lyhyttä ja läähättävää, ja
-nenäliinaa pitelevä käsi värisi kuin haavanlehti.
-
-"Sinä, Rebekka, saat istua paikallesi", sanoi opettaja ensimmäisen
-laulun loputtua. "Samuel, sinä seisot siinä tunnin loppuun saakka.
-Ja kuulkaa, lapset, kun nyt sanon teille, että minä määräsin Rebekan
-seisomaan nurkassa vain saadakseni loppumaan alinomaisen ja yleisen
-juomisen, johon oli syynä pelkkä tarkkaamattomuus ja halu liikkumiseen
-lattialla edes ja takaisin. Joka kerran, kun Rebekka pyysi päästä
-juomaan, lähti koko koulu hänen jäljissään, toinen toisensa perästä.
-Rebekka on ollut tosiaan janoinen, ja oikeastaan minun olisi pitänyt
-rangaista teitä, jotka seurasitte esimerkkiä, eikä häntä, joka sen pani
-alulle. Mitä me nyt laulamme, Alice?"
-
-"'Mun vanha tammikorvoni', jos opettaja sallii."
-
-"Mieti jotakin kuivempaa, Alice, ja vaihda aihetta. Niin, 'Tähtilipun'
-me voimme laulaa, tai mitä muuta hyvänsä."
-
-Rebekka vaipui penkilleen istumaan ja otti laulukirjansa esille. Neiti
-Dearbornin julkinen selitys oli hiukan huojentanut taakkaa, joka
-pusersi hänen sydäntään, ja hän huomasi arvontuntonsa hiukan kohonneen.
-
-Laulun ajalla vallitsevan vapauden kestäessä alkoi hänen alttarilleen
-kerääntyä uhrilahjoja huomaavaisen myötätunnon osoitukseksi. Living
-Perkins, joka ei osannut laulaa, pudotti hänen polvelleen palasen
-vaahterasokeria kulkiessaan siitä ohitse piirtämään Maine-valtion
-karttaa mustalle taululle. Alice Robinson kieritteli jalallaan aivan
-uuden liitukynän lattian poikki, kunnes se vierähti Rebekan puolelle;
-ja hänen oma vierustoverinsa Emma Jane oli tällä aikaa valmistanut
-pienen läjän paperikuulia ja kirjoitti nyt niiden otsikoksi: "Kuulia
-sen varalle, jonka itse tiedät."
-
-Ylipäänsä alkoi olemassaolo jo käydä valoisammaksi, ja kun Rebekka
-jäi kielioppinsa vuoksi opettajan kanssa kahden kesken, oli hän jo
-melkein täysin saavuttanut sisäisen tasapainonsa, mitä samaa ei voinut
-sanoa opettajattaresta. Viimeisten askelten kaiku oli jo hälvennyt
-luokkahuoneesta ja Heiluri oli saanut ovelta takaisinpäin luomaansa
-katuvaan silmäykseen vastaukseksi leimahduksen, joka uhkui jäistä
-ylenkatsetta.
-
-"Rebekka, pelkään rangaisseeni sinua häijymmin kuin olin
-tarkoittanutkaan", aloitti silloin neiti Dearborn, joka itsekin oli
-vasta kahdeksantoista ikäinen ja joka ei tähän saakka ollut tavannut
-Rebekan moista oppilasta.
-
-"Minä en ollut vastannut kertaakaan väärin koko päivänä enkä ollut
-kuiskaillutkaan", nyyhkytti rikollinen, "enkä osannut ajatella, että
-minua häväistäisiin vain sen tähden, että minua janotti."
-
-"Sinä yllytit juomisellasi kaikki muut liikkeelle, ainakin minusta
-näytti siltä kuin olisit sen tehnyt. Teetpä sinä mitä hyvänsä,
-niin heti toiset jäljissä, nauratpa sinä sitten, vastaat hullusti,
-kirjoittelet muistivihkoosi tai pyydät päästä ulos taikka juomaan.
-Sellainen täytyy estää."
-
-"Sam Simpson on apina", riehahti tyttö. "En minä olisi välittänytkään,
-vaikka minut olisi pantu nurkkaan seisomaan yksin -- luulen, etten
-olisi huolinut siitä kovinkaan paljon. Mutta minä en kestänyt sitä,
-että _hän_ seisoi siellä myöskin."
-
-"Minä näin, ettet voi kestää sitä, ja siksihän minä annoinkin sinulle
-luvan mennä paikallesi, mutta jätin hänet seisomaan. Muistathan,
-että sinä olet täällä vieras ja että toiset sen vuoksi panevat
-merkille kaiken, mitä sinä teet; sen vuoksi sinun täytyy olla
-varovainen. Nyt alamme läksyn. Taivuta teonsana 'olla' konjunktiivin
-pluskvamperfektissä, käyttäen lisänä teonsanaa 'voida'."
-
-    "Minä olisin voinut olla.
-    Sinä olisit voinut olla.
-    Hän olisi voinut olla.
-    Me olisimme voineet olla.
-    Te olisitte voineet olla.
-    He olisivat voineet olla."
-
-"Ole hyvä ja muodosta esimerkkejä."
-
-    "Minä olisin voinut olla iloinen.
-    Sinä olisit voinut olla iloinen.
-    Hän, se olisi voinut olla iloinen."
-
-"Hän olisi kyllä voinut olla iloinen, koska sana 'hän' tarkoittaa
-henkilöä; mutta olisiko myöskin _'se'_ voinut olla iloinen?" kysyi miss
-Dearborn, joka piti saivartelusta.
-
-"Miksikä ei?" kysyi Rebekka.
-
-"Sana 'se' tarkoittaa eläintä tai esinettä tai --"
-
-"Eikö sopisi sanoa kissanpojasta: 'Se olisi voinut olla iloinen, jos se
-olisi tiennyt, ettei sitä hukuteta'?"
-
-"No ni-in", vastasi opettaja epäröiden, sillä Rebekan kysymykset
-tekivät hänet tavallisesti epävarmaksi, "kyllä niinkin; mutta seikka
-onkin siinä, että 'se' sanalla tarkoitetaan myöskin kasveja ja
-elottomia esineitä ja muita."
-
-Rebekka mietti kotvan ja sitten hän kysyi:
-
-"Onko villiruusuköynnös kasvi?"
-
-"On; onpa tietenkin, Rebekka."
-
-"Mutta eikö sitten voitaisi sanoa: 'Villiruusuköynnös olisi voinut
-olla iloinen, koska tuli sade, mutta pieni, heikko villiruusu oli
-juuri puhkeamassa nupustaan, ja köynnös pelkäsi, että rajuilma voisi
-vahingoittaa sitä ja sentähden villiruusuköynnös oli enemmän huolissaan
-kuin todella iloinen'?"
-
-Neiti Dearborn näytti olevan vallan ymmällä vastatessaan: "Tietenkään
-villiruusuköynnökset eivät todella voi olla iloissaan, suruissaan eikä
-kauhuissaan, Rebekka-kulta!"
-
-"Luulen, että me emme tiedä sitä", vastasi tyttö, "mutta _minä_ ainakin
-uskon, että ne ovat. Mitä minä nyt sanon?"
-
-"Sano teonsana 'tietää' konjunktiivin pluskvamperfektissä."
-
-    "Minä olisin tiennyt.
-    Sinä olisit tiennyt.
-    Hän olisi tiennyt.
-    Me olisimme tienneet.
-    Te olisitte tienneet.
-    He olisivat tienneet."
-
-"Voi, tämä on kaikkein surullisin taivutus!" huokasi Rebekka. "Kaiken
-aikaa vain 'olisin, olisin, olisin'! Tuntuu siltä, että jos ihmiset
-_tietäisivät_, niin kaikki asiat _olisivat_ paremmin!"
-
-Neiti Dearborn ei ollut tätä seikkaa ennen ajatellut, mutta harkittuaan
-Rebekan sanoja hänen täytyi tunnustaa, että ihmisen kielessä on
-todellakin "surullisia taivutustapoja".
-
-"Muodosta tästä vielä jokin esimerkki, Rebekka; sitten saakin jo
-riittää täksi päiväksi", sanoi hän.
-
-"Jos _minä_ en olisi pitänyt makrillista, niin minua ei olisi niin
-pahasti janottanut", sanoi tyttö melkeinpä itkunsekaisesti hymyillen ja
-sulki kielioppinsa. "Jos _sinä_ olisit pitänyt minusta enemmän, niin
-sinä et olisi käskenyt minua nurkkaan seisomaan. Jos Samuel ei olisi
-häijy, niin _hän_ ei olisi tullut minun jäljessäni juomaan."
-
-"Ja jos Rebekka olisi rakastanut koulun järjestyssääntöjä, niin hän
-olisi hillinnyt janoaan", päätti neiti Dearborn opetuksen suudellen
-tyttöä, ja he erosivat hyvinä ystävinä.
-
-
-
-
-PÄIVÄNPAISTETTA VARJOJEN KESKELLÄ
-
-
-Kukkulalla oleva pieni koulutalo tarjosi yhtä hyvin voitonriemun
-ylpeitä hetkiä kuin vaivan ja vastustenkin päiviä; mutta olihan Rebekan
-onneksi, että hän koulun avulla saattoi turvautua kirjoihin ja uusiin
-tuttavuuksiin hakien niistä virkistystä, sillä muuten hänen ensimmäinen
-kesänsä Riverborossa olisi käynyt liian raskaaksi. Hän koetti oppia
-sietämään Miranda tätiään (heti ensi tapaamisesta lähtien hän oli
-karkoittanut jopa ajatuksenkin, että tätiä olisi rakastettava), mutta
-epäonnistui monesti pyrkimyksessään.
-
-On tarpeetonta sanoa, että Rebekka jokaisella henkäyksellään ärsytti
-Mirandaa. Tyttö unohti tavantakaa määräykset; hän syöksyi usein
-yläkertaan pääportaita myöten, koska ne johtivat suorinta tietä hänen
-huoneeseensa; hän jätti vesikauhan keittiön hyllylle sen sijaan että
-olisi ripustanut sen vesisangon yläpuolelle koukkuun; hän istui sille
-tuolille, josta kissa piti eniten; hän läksi kernaasti asioille,
-mutta unohti helposti, mitä hänet lähetettiin noutamaan; hän jätti
-verkko-ovet selkoselälleen, jotta kärpäset pääsivät huoneisiin; hänen
-kielensä pälpätti alituisesti; hän lauloi taikka vihelteli noukkiessaan
-sytykelastuja; hän puuhaili yhtenään kukkasten parissa, poimi niitä
-maljakkoihin ja kiinnitti niitä neuloilla pukuunsa tai hattuunsa;
-lopuksi hän oli alituisena muistutteena hupsusta, arvottomasta
-isästään, jonka kauniit kasvot ja valloittava käytöstapa olivat niin
-perinpohjin hurmanneet Aurelian.
-
-Mutta Jane täti oli Rebekan päivänpaisteena varjojen maassa. Jane,
-jolla oli matala, tyyni ääni, ymmärtävä katse, huulilla alati
-anteeksiantava sana näinä työläinä alkuviikkoina, joiden kuluessa
-vilkas pieni muukalainen koetti tottua "kivitalon tapoihin".
-
-Rebekka tarttui ompelukseensa ja istahti Jane tädin viereen keittiöön;
-Miranda oli valikoinut tavallisen tirkistelypaikkansa arkihuoneen
-ikkunanpielessä. Toisinaan taas heillä oli tapana istua käsitöineen
-sivuoven luona, eteisen seinämällä, jossa suuret kaprifoliat
-varjostivat heitä auringolta. Ruskean kotikutoisen kankaan päärmääminen
-oli Rebekasta loputonta työtä. Hänen ei ollut helppo oppia ompelemaan;
-lanka katkeili, sormustin tipahteli sireenipensaikkoon, neula lävisteli
-hänen sormiaan. Tyttö pyyhkieli hikeä otsaltaan, sovitti kankaan ruudut
-hullusti yksiin ja kurttusi saumat. Hän hioi neulojaan, tuikkien niitä
-ison mansikan muotoiseen hiekkatyynyyn; neulat hupenivat ja pienenivät,
-mutta kitisivät yhä, kun hän työnteli niitä kankaan läpi. Kuitenkaan
-Jane tädin kärsivällisyys ei pettänyt, ja näin sai Rebekka vähitellen
-hivenen näppäryyttä sormiinsa, jotka pitelivät piirrintä, sivellintä
-ja kynää sangen taidokkaasti, mutta joihin pieni ompelijan neula ei
-tahtonut ensinkään soveltua.
-
-Kun ensimmäinen ruskea kotikutoinen puku oli ommeltu valmiiksi,
-käytti tyttö hyväkseen tätä mielestään otollista tilaisuutta ja kysyi
-Miranda tädiltään, saisiko hän nyt ommella seuraavan puvun jostakin
-toisenvärisestä kankaasta.
-
-"Minä ostin ruskeata koko pakan", vastasi Miranda lyhyesti. "Siitä
-tulee sinulle kaksi pukua vielä tuon lisäksi, ja jäännöspaloista
-riittää kangasta uusiin hihoihin ja paikkoihin ja jatkoksiin, niin että
-kaikki käy huokeaksi."
-
-"Sen minä tiedän, mutta herra Watson sanoo ottavansa kyllä osan
-kangasta takaisin ja antavansa tilalle punaista ja sinistä kangasta
-samaan hintaan."
-
-"Oletko sinä kysynyt häneltä?"
-
-"Ky-yllä."
-
-"Kuuluikohan se sinun tehtäviisi?"
-
-"Minä olin Jane tädin mukana valitsemassa esiliinaa, ja kysyin, kun
-luulin, ettei täti välitä, mitä väriä minun pukuni ovat. Punainen pysyy
-yhtä hyvin puhtaana kuin ruskeakin, ja herra Watson sanoo, että sitä
-voi kiehuttaakin värin lähtemättä."
-
-"Herra Watson ymmärtää kankaiden pesua saman verran kuin kukko munien
-hautomista, luullakseni. Minä en mielelläni näe lasten kulkevan kaiken
-maailman värisinä, mutta voinhan kysyä mitä Jane tätisi arvelee."
-
-"Minun mielestäni meidän pitäisi antaa Rebekan saada punainen ja
-sininen pukunsa", sanoi Jane. "Lapsi ikävystyy, kun hänen täytyy
-kaiken aikaa ommella samanväristä kangasta. On vain luonnollista,
-että hän kaipaa vaihtelua. Sitä paitsi hän näyttäisi jonkin
-armeliaisuuslaitoksen holhokilta, jos hän alati kulkisi pukeutuneena
-ruskeaan pukuun, valkoinen esiliina edessä. Ja se rumentaa häntä
-hirvittävästi!"
-
-"Kaunis on se, joka kauniisti elää; tämä on minun käsitykseni. Rebekka
-ei toki koskaan joudu turmioon kauneutensa vuoksi, se on totinen tosi;
-eikä maksa vaivaa houkutella häntä ajattelemaan ulkomuotoaan. Luulen,
-että hän on jo nytkin turhamainen kuin riikinkukko, vaikkei hänellä ole
-mitään syytä turhamaisuuteen."
-
-"Hän on lapsi, ja häntä miellyttää kaikki mikä on iloista ja valoisaa
--- siinä koko juttu. Muistan hyvin, minkälainen minä olin hänen
-iässään."
-
-"Sinä olit melkoinen narri sen ikäisenä, Jane."
-
-"Olin kyllä, Luojan kiitos! Toivon vain, että olisin ymmärtänyt säästää
-hulluuttani, kuten muutamat tekevät, vähän myöhempiinkin päiviin,
-vanhuuteni iloksi."
-
-Rebekka sai kuin saikin punaisen villaleningin, ja kun se oli sievästi
-ommeltu valmiiksi, keksi Jane täti iloisen yllätyksen suojatilleen.
-Hän näytti tytölle, kuinka tämä voisi ommella pukuun kauniin
-koristereunuksen kapeista valkoisista nauhoista, jotka oli neulottava
-hienoin pistoin teräväkärkisiksi kulmiksi.
-
-"Tämä on sinulle oivallista käsityötä", neuvoi hän, "sillä Miranda täti
-ei suinkaan kernaasti näkisi sinun istuvan lueksimassa tulevina pitkinä
-talvi-iltoina. Jos uskot osaavasi harsia kaksi valkoista nauhariviä
-rinnan uuden hameesi helmaan ja taitavasti sovittaa ne ruutujen avulla
-suoraan, niin minä tikkaan ne sitten kiinni ja reunustan vyötärön ja
-hihat nauhakulmakkeilla. Siten puvusta tulee oikein sievä ollakseen
-vain toiseksi paras pukusi."
-
-Rebekan ilo oli rajaton. "Minä harsin niinkuin tuli polttaisi
-hyppysiäni!" huudahti hän. "Luulen, että tämä hameen lieve on tuhannen
-metrin mittainen, sillä se _tuntui_ siltä, kun ompelin sitä, mutta
-vaikka se ylettyisi täältä Milltowniin, niin ompelen siihen kauniin
-reunuksen. Voi, Jane täti! Luuletteko, että Miranda täti päästää minut
-koskaan herra Cobbin kanssa Milltowniin? Hän on luvannut ottaa minut
-mukaansa, tiedättekö? Mutta minun täytyi eräänä lauantaina poimia
-mansikoita ja toisena satoi, enkä usko Miranda tädin olevan oikein
-tyytyväinen, jos lähden. Kello on _minuuttia_ vaille puoli viisi, täti,
-ja Alice Robinson on istunut jo pitkän aikaa viinimarjapensaiden alla
-odottamassa minua. Saanko mennä leikkimään?"
-
-"Kyllä, mene vain; mutta teidän on parasta juosta niin kauas ladon
-taakse kuin voitte, ettei melunne häiritse Miranda tätiä. Näen aidan
-takana piilossa Susan Simpsonin ja kaksoset ja Emma Jane Perkinsin."
-
-Rebekka hypähti alas puutarhaan, kiskoi Alice Robinsonin esiin
-viinimarjapensaasta ja onnistui vielä toisessakin, paljoa vaikeammassa
-yrityksessä, koettaessaan erityisin merkinannoin saada Janen eroon
-Simpsonin lapsista, joilta he kokonaan karkasivat. Pienimmät
-Simpsonit olivat nimittäin liian vähäisiä ottamaan osaa eräihin täksi
-iltapuoleksi suunniteltuihin hauskuuksiin, mutta heitä ei sopinut
-kuitenkaan avoimesti loukata, sillä heidän kotipihansa oli kaikkein
-ihastuttavin leikkipaikka koko kylässä. Siellä oli hujan hajan vanhoja
-rekiä, heinähäkkejä, hevosharavia, tynnyreitä, selkänojattomia sohvia,
-päädyttömiä sänkyjä; ne olivat kaikki kelvottomuuden eri asteilla, eikä
-tämä romunpaljous koskaan ollut kahta päivää peräkkäin samanlaatuinen.
-
-Tänään tytöt pujahtivat toiseen mieluiseen leiripaikkaansa,
-niinsanottuun "lymykköön". Sawyerin taloon kuuluvalla laidunmaalla oli
-pieni ala sametinhienoista ketoa, jonka ympärillä oli ihastuttavia
-rotkoja ja kumpareita sekä vihreitä lehvistöjä, joihin sopi rakennella
-majoja. Pieni puuryhmä kätki paikan uteliaiden katseilta ja loi
-samalla miellyttävän katveen sen erakkomajojen ylle. Paljon raskasta
-mutta samalla rakasta vaivaa oli nähty kuljettamalla sinne sahalta
-monet kantamukset pölkkyjä ja laudanpätkiä. Työn viehätystä oli vain
-lisännyt se, että rakennusaineiden hankinnan oli täytynyt tapahtua
-hämärissä, illallisen jälkeen. Siellä lapset säilyttivät aarteitaan
-pensaikkoon kätketyissä saippualaatikoissa: astioita ja kuppeja,
-posliininpalasia, joita käytettiin tarjoiluvälineinä, nukkeja, jotka
-kohtapuoleen joutuisivat hylättäviksi, mutta jotka nyt palvelivat heitä
-erinomaisesti henkilöinä kaikenlaisissa näytelmissä -- kuolinhetkissä,
-hautajaisissa, häissä, ristiäisissä. Tänä iltapäivänä oli heidän
-aikomuksensa rakentaa korkea lautamaja Rebekan ympärille, jotta hän
-voisi esittää vankilansa ikkunanristikkoon nojautuvaa Charlotte
-Gordayta.
-
-Tytön mielessä liikkui ihmeellisiä ailahduksia kun hän seisoi
-lautaseinien sisäpuolella Emma Janen esiliina päänsä ympärille
-kiedottuna. Hän huomasi ihmeekseen, että kun hän nojasi päätään ikkunan
-ristikkoon, se tuntui muuttuneen kylmäksi raudaksi, samalla kun hänen
-silmänsä eivät enää ilmaisseet Rebekka Randallin mielentiloja, vaan
-kuvastivat aavistuttavasti Charlotte Cordayn toivotonta tuskaa.
-
-"Eikö olekin kaunista?" kuiskailivat nöyrinä Rebekan molemmat
-leikkitoverit, jotka olivat suorittaneet työstä suurimman osan, mutta
-jotka myöskin saivat ihailla vaivannäön tulosta.
-
-"Minä en haluaisi jälleen hajoittaa kaikkea", sanoi Alice. "Siinä oli
-aika lailla työtä."
-
-"Jos voisitte nostaa tänne muutamia kiviä ja ottaa pois vain ylimmät
-kerrokset, niin minä luulen pääseväni täältä pois kiipeämällä seinän
-yli", ehdotti Charlotte Corday. "Jättäkää sitten kivet paikoilleen,
-niin voitte huomenna laskeutua vankilaan ja ruveta Towerin prinsseiksi,
-ja minä saan surmata teidät."
-
-"Miksikä prinsseiksi? Minkä Towerin?" kysyivät Alice ja Emma Jane
-yhteen ääneen. "Kerro meille siitä."
-
-"En nyt; minun pitää lähteä illalliselle." (Rebekka harrasti jotenkin
-ankaraa kuria.)
-
-"Olisipa ylevää, jos sinä surmaisit meidät", sanoi Emma Jane
-uskollisesti, "vaikka sinä olet aina niin kovakourainen, kun sinä
-surmaat jonkun. Ehkäpä Elias ja Elisa rupeaisivat prinsseiksi?"
-
-"Ne alkaisivat kirkua surmattaessa", huomautti Alice. "Tiedäthän,
-kuinka tyhmiä ne ovat leikeissä, kaikki muut paitsi Clara Belle. Ja
-jos näytämme niille lymykön, niin ne käyvät täällä aina ja varastavat
-kaiken niinkuin heidän isänsäkin."
-
-"Eihän heidän silti tarvitse varastaa vaikka heidän isänsä sen
-tekeekin", vastusti Rebekka. "Ja muistakaa, ettette puhu siitä heidän
-kuultensa, jos tahdotte olla minun salaisia ystäviäni. Äiti on sanonut,
-ettei pidä koskaan puhua ihmisten kuullen pahaa heidän omaisistaan. Hän
-sanoo, ettei kukaan jaksa kestää sellaista ja että on ilkeätä häpäistä
-ihmisiä sellaisesta syystä, jolle he eivät mahda mitään. Muistakaa
-Minnie Urkkijaa!"
-
-Tyttöjen ei ollut suinkaan vaikea muistaa Minnien juttua, sillä tämä
-draamallinen välikohtaus oli sattunut vain paria päivää aikaisemmin,
-ja Minnie itse oli kertonut siitä kylän joka tytölle sellaisin sanoin,
-joiden olisi luullut sulattavan kovimmatkin kivisydämet. Kuitenkin,
-koska juuri Rebekka eikä hän itse oli lähtenyt voittajana tästä verisin
-sanoin käydystä ottelusta, hautoi Minnie, sydän kiukkua tulvillaan,
-hirveitä kostotuumia.
-
-
-
-
-RIVERBORON SALAISUUKSIA
-
-
-Nuorten Simpsonien isä vietti hyvin pienen osan elämästään perheensä
-parissa, mikä seikka johtui niistä omituisista menettelytavoista, joita
-hän suosi hevoskaupoissaan tahi maanviljelyskalujen tai ajopelien
-"vaihdossa" -- yleensä liiketoimissa, joihin hänen asiakkaansa eivät
-kauankaan pysyneet tyytyväisinä. Jokaisen onnistuneen yrityksen jälkeen
-Simpson istui vankilassa pitemmän tai lyhyemmän ajan.
-
-Tällä kertaa herra Simpsonin oli pakko elää kotipiirinsä ulkopuolella
-syystä, että hän oli vaihtanut Rideout vainajan lesken reen Joseph
-Goodwinin auraan. Goodwin oli äskettäin muuttanut North Edgewoodiin
-eikä ollut koskaan ennen tavannut kohteliaasti ja vakuuttavasti
-käyttäytyvää Simpsonia. Goodwinin auran vaihtoi herra Simpson
-kiireimmiten eräälle Warehamin puolen miehelle, saaden tältä sitä
-vastaan iäkkään hevosen, jota omistaja ei tarvinnut, koska hän oli
-jättämäisillään kaupungin mennäkseen vuoden päiviksi tyttärensä luo.
-Simpson lihotteli ikäkulua eläintä muutaman viikon laiduntamalla
-sitä (myöhään illalla tahi varhaisina aamuhetkinä) milloin minkin
-naapurin heinämaassa, ja vaihtoi hevosen sitten erään Milltownin
-miehen kuomuvaunuihin. Tähän aikaan sattui Rideout'n leski kaipaamaan
-rekeänsä, jota hän ei löytänyt vanhasta ratasvajastaan. Rekeä ei ollut
-käytetty viiteentoista vuoteen, eikä sitä kenties olisi tarvittu vielä
-seuraavinakaan viitenätoista ajastaikana, mutta leski arveli, että kun
-se kerran oli hänen omaisuuttaan, ei hänen sovi eritä siitä noin vain
-syyttä suotta. Kyläläisten ajatustapa oli ylimalkaan epäluuloista,
-ja niinpä leski samana silmänräpäyksenä, jona hän huomasi rekensä
-kadonneen, tuli oitis ajatelleeksi Abner Simpsonia. Erityisesti juuri
-tämä vaihtojuttu oli kuitenkin niin monimutkainen, että poliisi sai
-työskennellä monta viikkoa, ennen kuin sen onnistui todistaa Abner
-Simpsonin rikollisuus kylän ja Rideout'n lesken tyytyväisyydeksi. Abner
-itse selitti olevansa kokonaan viaton ja kertoili naapureille, kuinka
-muuan punatukkainen ja ristihuulinen, täplikkääseen nuttuun pukeutunut
-mies oli eräänä aamuna, päivänkoiton aikaan, herättänyt hänet ja
-tarjonnut hyvää rekeä sellaisesta vanhasta hedelmänpuserrusvehkeestä,
-joka oli silloin ollut hänen pihallaan. Kauppa olikin solmittu ja
-sitten salaperäinen vieras oli nostanut puserruskojeen rattailleen ja
-kadonnut seuraavaan tienmutkaan. Eikä häntä sen koommin ollut näkynyt
-eikä kuulunut.
-
-Tavallisissa maalaiskouluissa ei juuri tapaa ylenmääräistä
-hienotunteisuutta tahi ritarillisuutta, ja niinpä Riverboronkin
-koululasten kesken kierteli lukemattomia sanansutkauksia ja
-laulunpätkiä, joissa käsiteltiin Simpsonin juttua. Se on kuitenkin
-lasten kunniaksi tunnustettava, ettei näitä nerontuotteita koskaan
-luettu aivan isoon ääneen eikä Simpsonin lasten saapuvilla ollessa.
-
-Rebekka Randall oli aivan samaa ainesta ja hänen tuttavuussuhteensa
-olivat samoja kuin toverienkin, joten on työläs selittää, miksi juuri
-hän erityisesti inhosi alhaista juoruamista ja pysyttäytyi siitä
-vaistomaisesti erillään.
-
-Hänen ikäisiään Riverboron lapsia oli myös muuan tyttö, joka ylimalkaan
-oli kaikkea muuta kuin yleisesti rakastettu, ja jolle oli annettu
-kuvaavaksi liikanimeksi Minnie Urkkija. Hän oli kärpänsilmäinen,
-vaaleatukkainen, hentojäseninen pieni olento, ja hänen luonteessaan oli
-sekä papukaijaa että lammasta. Epäiltiin hänen jäljentävän vastauksia
-toisten tyttöjen kivitauluista, vaikka häntä ei koskaan ollut tavattu
-itse teosta. Rebekka ja Emma Jane tiesivät, milloin hänellä oli
-ollut sokerileivos tahi kermatorttu eväsmytyssään, sillä sellaisina
-päivinä Minnie aina jätti aamiaistunnilla iloisen toveripiirin ja
-poistui yksinään metsään, palaten hetken kuluttua tyytyväinen hymy
-sievistelevillä kasvoillaan.
-
-Erään tällaisen yksinäisyydessä nautitun herkkuaterian jälkeen ei
-Rebekka ollut jaksanut voittaa kiusausta, vaan oli kysynyt Minnieltä,
-kun tämä jälleen palasi muiden joukkoon: "Onko päänsärkysi nyt
-hellittänyt, Minnie? Annahan, kun minä pyyhkäisen mansikkahillon pois
-suupielestäsi."
-
-Eihän siinä näkynyt mitään hilloa, mutta tunnonvaivainen Minnie
-pyyhkäisi pikaisesti nenäliinallaan punastuvia kasvojaan.
-
-Samana iltapuolena Rebekka tunnusti Emma Janelle, että hänen
-keksintönsä hävetti häntä. "Minä inhoan Minnien tapoja", huudahti
-hän, "mutta olen pahoillani, kun näytin hänelle, että pidimme häntä
-silmällä. Ja hyvittääkseni Minnien minä annoin hänelle sen pienen
-poikkinaisen korallipalan, jota olen pitänyt helmikukkarossani --
-tiedäthän?"
-
-"Minä en ymmärrä, millä hän sen olisi ansainnut, kun hän itse on niin
-saita", huomautti Emma Jane.
-
-"Niin se onkin, mutta minusta tuntuu paremmalta, kun olen sen
-antanut", sanoi Rebekka jalomielisesti. "Ja minähän olinkin pitänyt
-korallipalasta jo kaksi vuotta, ja se on poikkinainen, niin ettei sitä
-olisi voinut enää käyttää vaikka se onkin kaunis katsella."
-
-Korallipala olikin jo osittain täyttänyt tarkoituksensa sovintolahjana,
-kun Rebekka eräänä iltapäivänä palasi kotiin oikopolkua myöten
-viivyttyään tapansa mukaan koululla kielioppia lukemassa. Kaukana
-edellään, veräjien toisella puolen, hän huomasi Simpsonin lapset,
-jotka juuri poikkesivat metsätaipaleelle. Heiluri ei ollut siskostensa
-seurassa, ja sen vuoksi Rebekka kiirehti käyntiään saadakseen seuraa
-kotimatkalleen. Metsä kätki edelläkulkijat pian näkyvistä, mutta kun
-Rebekka oli jo saavuttamaisillaan heidät, kuuli hän Minnien laulavan
-äänekkäästi puiden takana toisella puolen, ja samalla hän erotti lapsen
-nyyhkytystä. Clara Bell, Susan ja kaksoset laukkasivat pitkin polkua,
-ja Minnie tanssi heidän sivullaan edes takaisin hoilaten:
-
-    "Se reki Simpsoniin siis mieltyi kai?"
-       näin kysyi joka mies.
-    "Ei, Simpsonhan se lemmentaudin sai!"
-       sen opettaja ties.
-
-Hämärään etäisyyteen katosi viimeinenkin häivähdys säikähtyneistä
-Simpsonin lapsista ja heidän risaisista vaatteistaan. Yksi ainoa kivi,
-jonka viskasi "äkeäksi kaksoseksi" sanottu urhea Elias, rapisi hetken
-metsän puissa, mutta sekin putosi maahan kymmenien metrien päässä
-Minniestä, joka huusi täyttä kurkkua: "Hirtehiset!" Sitten tyttö
-kääntyi, ja kohtasi -- miellyttävää jännitystä tuntien -- Rebekan
-katseen, tämän seisoessa liikkumattomana polulla, tilinteon uhka
-selvästi näkyvänä leimuavissa silmissään.
-
-Sinä hetkenä ei ollut soma katsella Minnien kasvoja, sillä arka olento,
-joka on verekseltään tavattu pahanteossa, ei ole mikään miellyttävä
-näky.
-
-"Minnie Urkkija, jos -- minä -- vielä kerrankin -- kuulen -- sinun
-laulavan -- jälleen samaa -- Simpsonin -- lapsille, -- niin tiedäthän,
-kuinka käy?" kysyi Rebekka äänellä, joka ilmaisi patoutunutta raivoa.
-
-"En tiedä -- enkä pidä siitä lukuakaan", sanoi Minnie iloisesti, vaikka
-hänen muotonsa todisti hänen puhettaan vastaan.
-
-"Minä otan pois korallipalani -- minä _luulen_, että sinä samalla saat
-korvapuustin!"
-
-"Sinä et tohdi", vastasi Minnie. "Jos sinä lyöt minua, niin minä sanon
-äidille ja opettajalle -- tiedätkös!"
-
-"Minä en välitä, vaikka sanoisit äidillesi ja minun äidilleni ja
-koko suvullesi ja presidentille sen lisäksi", jatkoi Rebekka, jonka
-rohkeus kohosi sitä mukaa kuin nämä uljaat sanat nousivat hänen
-huuliltaan. "En välitä, vaikka kertoisit koko kylälle, tai Yorkin
-piirikunnalle tai Mainen valtiolle tai -- tai koko maailmalle!" lopetti
-hän suurenmoisesti. "Juokse nyt kotiin ja muista, mitä minä sanoin.
-Jos sinä teet jälleen samoin, ja jos sinä vielä puhut 'hirtehisistä',
-niin minä opetan sinut, jos näen, että teen siinä oikein ja täytän
-velvollisuuteni."
-
-Seuraavana aamuna Rebekka huomasi välitunnilla, että Minnie kertoi koko
-jutun muunneltuna Hulda Meservelle. "Hän _uhkasi_ minua", kuiskasi
-Minnie, "mutta minä en välitä hitustakaan hänen puheistaan."
-
-Viimeisen huomautuksen Minnie tahallaan kuiskasi niin lujaa, että
-se kuuluisi, sillä hänelläkin oli urheat hetkensä, milloin lain ja
-järjestyksen täysi koneisto turvallisesti ympäröi häntä.
-
-Kun Rebekka palasi jälleen paikalleen, kysyi hän opettajalta, saisiko
-hän jättää Minnielle pienen kirjelippusen, ja saikin neiti Dearbornin
-suostumuksen. Kirje kuului näin:
-
-    "Minnie Urkkija on ilkimys,
-        ja verraton viel' siksi.
-    Ma lahjain vaadin takaisin,
-        sen survon ruumeniksi.
-    _J.K.-- Uskotko nyt?_"
-
-                   _R. Randall_.
-
-Tämän tilapäisrunouden vaikutus osoittautui täysin tehokkaaksi, ja
-vielä monet ajat jälkeenpäin Minnie Urkkija hätkähti pelokkaasti
-kohdatessaan Simpsonin lapset vaikkapa kuinkakin loitolla kivitalosta.
-
-
-
-
-RUUSUNPUNAISTA
-
-
-Seuraavana perjantaina oli pienellä koulutalolla luvassa suuret
-juhlallisuudet. Ylipäänsä oli perjantain iltapuoli aina varattu
-runojen, vuoropuhelujen ja laulujen esittämiseen, mutta ei voinut
-väittää, että tämä seikka olisi tehnyt siitä juhlapäivän sanan
-varsinaisessa mielessä. Useimmat lapset kammoksuivat "kappaleiden
-lukemista"; heistä oli tukalaa opetella niitä ulkoa, ja samalla he
-pelkäsivät unohtavansa kenties kaiken keskellä esitystä. Neiti Dearborn
-menikin tavallisesti perjantaisin kotiin pää kipeänä ja paneutui
-huoneeseensa päästyään aina vuoteeseen, josta hän ei sinä päivänä enää
-noussut. Ja ne harvat äidit, jotka silloin tällöin kävivät kuulemassa
-perjantaiesityksiä, istuivat jossakin kaukaisimmalla penkillä ja
-kuuntelivat kylmä hiki otsallaan kaikkia liiankin tutuksi käyneitä
-hämmennyksestä johtuvia pysähdyksiä ja änkytyksiä.
-
-Rebekan saavuttua Riverboroon nämä pelottavat iltapäivät kuitenkin
-vähitellen muuttuivat toisenhenkisiksi. Tyttö oli opettanut Elias ja
-Elisa Simpsonin lukemaan kolme säkeistöä niin hauskalla tavalla, että
-lapset itse ihastuivat, samalla kun he huvittivat sillä opettajaa sekä
-koko koulua. Pehmeäkielinen Susan taas sai Rebekalta luettavakseen
-humoristisen runon, jossa hän joutui esittämään sammaltelevan
-lapsen puhetta. Emma Jane ja Rebekka lausuivat yhdessä vuoropuhelun
-muotoon kirjoitetun runon, ja elävä toveruuden tunne antoi Emma
-Janelle niin paljon voimaa ja itseluottamusta, että hän selviytyi
-esittämisvaikeuksista. Siksipä neiti Dearborn olikin ilmoittanut, että
-erityisesti tänä perjantaina lupasivat esiintymisharjoitukset paljon
-mieltäkiinnittävää, minkä vuoksi hän oli pitänyt asianmukaisena kutsua
-koululle tohtorin rouvan, kappalaisen rouvan, pari kouluneuvoston
-jäsentä sekä joitakuita lasten äitejä. Living Perkins sai tehtäväkseen
-koristella toisen mustan taulun, ja Rebekan oli määrä koristaa
-toinen. Living, joka oli koulun taiteilijasuuruus, piirsi taululleen
-Yhdysvaltain kartan. Rebekka taas mieluummin piirteli vähemmän vaativia
-aiheita, ja niinpä syntyikin hänen taululleen pikaisesti ihastuneen
-lapsijoukon katseltavaksi Amerikan tähtilippu punaisella, valkoisella
-ja sinisellä liidulla vedeltynä niin, että jokainen tähti oli oikealla
-paikallaan ja lipun jokainen raita näytti läpättävän tuulessa. Lipun
-viereen hän piirsi Columbian kuvan sellaisena kuin hän sen oli nähnyt
-sen sikaarilaatikon kannessa, jossa liituja säilytettiin.
-
-Neiti Dearborn oli ihastunut. "Ehdotan, että me taputamme kelpo tavalla
-käsiämme Rebekalle, koska hän piirsi noin kauniin taulun -- taulun,
-josta koko koulu saattaa ylpeillä."
-
-Oppilaat taputtivat käsiään kaikesta sydämestään, ja Dick Carter
-hurrasi valtavasti kättään huiskutellen.
-
-Rebekan sydän hypähteli ilosta, ja hän tunsi hämmästyksekseen kyynelten
-kohoavan silmiinsä. Tyttö tuskin näki sen jälkeen kävellä takaisin
-paikalleen, sillä hän ei ollut koskaan yksinäisessä, vähäpätöisessä
-elämässään ollut sellaisen suosion ja ylistyksen esineenä kuin tänä
-ihmeellisenä, häikäisevänä hetkenä. Jos "jalous synnyttää jaloutta",
-niin varmaan myöskin innostus aiheuttaa innostumista ja samoin älykkyys
-ja kyvykkyys nostattaa ympärillään älyä ja kyvykkyyttä. Alice Robinson
-ehdotti laulettavaksi: "Kolmesti eläköön puna-valko-sininen!" ja vaati,
-että laulun kertosäkeisiin ehdittyään kaikki viittaisivat Rebekan
-lippuun. Dick Carter ehdotti, että Living Perkins ja Rebekka Randall
-kirjoittaisivat nimensä piirrostensa alle, jotta vieraat näkisivät,
-kenen työtä ne olivat.
-
-Hulda Meserve pyysi saada peittää kalkittujen seinien pahimmat
-kolot vihreillä lehvillä, ja hän halusi myös täyttää vesisangon
-luonnonkukilla. Rebekan mieli leijui kaikkien käytännöllisten
-pikkuseikkojen yläpuolella. Hän istui äänetönnä, sydän niin
-täynnä kiitollisuutta ja iloa, että hän tuskin jaksoi muistella
-tulevan vuoropuhelunsa sanoja. Välitunnilla hän käyttäytyi
-ujostellen valtavasta voitonriemustaan huolimatta; ja tässä yleisen
-hyväntahtoisuuden ilmakehässä haudattiin nyt Minnien--Rebekan
-sotakirves maahan, ja Minnie taitteli vaahteranlehviä ja somisteli
-niillä rumaa kamiinaa Rebekan valvonnassa.
-
-Neiti Dearborn päätti aamupuolen tunnit jo neljännestä vailla
-kaksitoista, jotta ne, jotka asuivat kyllin lähellä, ehtisivät
-kotiin muuttamaan pukujaan. Emma Jane ja Rebekka juoksivat sulasta
-mielenjärkytyksestä melkein koko matkan pysähtyen vain jalkaportailla
-hetkiseksi hengähtämään.
-
-"Antaakohan Miranda täti sinun panna yllesi parhaan leninkisi vai vain
-keltaisen karttuunipukusi!" mietti Emma Jane.
-
-"Minä kaiketi kysyn Jane tädiltä", vastasi Rebekka. "Voi, kunpa
-punainen leninkini olisi jo kunnossa! Jane täti ompeli parhaillaan
-napinreikiä, kun läksin."
-
-"Minä pyydän äitiä lainaamaan minulle granaattisormuksensa", sanoi Emma
-Jane. "Näyttää kerrassaan hienolta, kun se kimaltelee auringonvalossa
-minun osoittaessani lippua. Hyvästi! Älä odota minua lähtiessäsi
-kouluun, ehkäpä saan ajaa hevosessa."
-
-Kun Rebekka ehti kotiin, oli takaovi lukittu, mutta hän tiesi, että
-avain oli kynnyskiven alla -- ja sen tiesi tietysti jokainen Riverboron
-asukas, sillä kaikilla oli tapana säilyttää avaimia jotenkin samalla
-tavoin. Tyttö aukaisi oven ja meni ruokasaliin, jossa hän näki
-päivällisensä valmiiksi katettuna pöytään ja siinä vieressä Jane tädin
-kirjelippusen, joka kertoi, että tädit olivat ajaneet rouva Robinsonin
-mukana Moderationiin. Rebekka söi pikaisesti voileipänsä ja lensi
-sitten isoja portaita myöten suoraan makuukammioonsa. Siellä oli hänen
-vuoteellaan uusi rusottava pumpulipuku, jonka Jane tädin ystävälliset
-kädet olivat ommelleet valmiiksi. Saisiko hän, tohtisiko hän pukea sen
-ylleen lupaa kysymättä? Oliko tilaisuus kyllin juhlallinen kaivatakseen
-puvunvaihtoa vai haluaisivatkohan tädit, että hän säästäisi uuden puvun
-konsertti-iltaan?
-
-"Minä panen sen", mietti Rebekka. "Tädit eivät ole kotona, niin
-etten voi pyytää lupaa heiltä, ja ehkeivät he olekaan siitä
-lainkaan pahoillaan. Sehän on kuitenkin vain pumpulikangasta eikä
-se olisi lainkaan hieno, ellei se olisi uusi ja ellei siinä olisi
-nauhakoristeita ja ellei se olisi punainen."
-
-Tyttö aukoi molemmat palmikkonsa, suki laineikkaat hiuksensa ja solmi
-ne jälleen silkkinauhalla. Sitten hän vaihtoi kenkiä ja pujotteli
-ylleen uuden kauniin pukunsa, jonka selkänapit hänen onnistui napittaa
-kolmea lukuunottamatta; ne hän jätti Emma Janen napitettaviksi.
-
-Sitten hänen katseensa osui rakkaaseen ruusuiseen päivänvarjoon,
-jonka väri niin erinomaisesti soveltui hänen pukuunsa ja jota tytöt
-eivät koskaan olleet nähneet. Päivänvarjo ei tosin ollut ihan sopiva
-juuri koulumatkalle, mutta hänenhän ei tarvinnut ottaa sitä mukaansa
-luokkasaliin. Hän saattoi kääriä sen paperiin, näyttää vain sitä
-koulussa tytöille ja leväyttää sen päänsä ylle vasta kotimatkalla.
-Hän katsahti vierashuoneen kuvastimeen alakerrassa ja suorastaan
-sähköistyi näystä, joka siitä kohtasi hänen silmiään. Tuntui melkein
-siltä, ettei kauneus voinut saada enää suurenmoisempaa ilmennystä kuin
-tämä hänen taivaan ihana punainen pumpulipukunsa! Hänen silmiensä
-loiste ja poskiensa hehku jäivät aivan huomaamattomiksi ruusunpunaisen
-puvun kaikkivoittavan väriloiston rinnalla. Armias! kellohan oli
-jo kahtakymmentä vailla yksi; hän myöhästyisi. Rebekka tanssi ulos
-takaovesta, taittoi punaisen ruusun veräjänpielessä olevasta pensaasta
-ja riensi sen mailin matkan, joka erotti kivitalon opintemppelistä,
-uskomattoman lyhyessä ajassa kohdaten koulun portaiden luona Emma Janen
-myöskin hengästyneenä mutta loistavana.
-
-"Rebekka Randall!" huudahti Emma Jane. "Sinä olet kaunis kuin kuva!"
-
-"Minä?" nauroi Rebekka. "Loruja, se on vain minun punainen pukuni."
-
-"Et sinä olekaan kauniin näköinen joka päivä", jatkoi Emma Jane, "mutta
-nyt sinä olet jollakin tavoin erilainen kuin muulloin. Katsohan minun
-granaattisormustani. Äiti hieroi sitä vedellä ja suovalla. Kuinka
-ihmeessä Miranda täti sallikin sinun panna uuden puvun yllesi?"
-
-"Tädit olivat molemmat poissa, enkä voinut pyytää lupaa", sanoi Rebekka
-huolissaan. "Kuinka? Luuletko, että he olisivat kieltäneet?"
-
-"Miranda tätihän kieltää aina, eikö totta?" kysyi Emma Jane.
-
-"Ky-yllä; mutta nythän on sellainen -- merkkipäivä; melkein yhtä tärkeä
-kuin pyhäkoulukonsertti."
-
-"Niin", myönsi Emma Jane, "onpa tietystikin, kun taululla on sinun
-nimesi ja me osoitamme sinun lippuasi; ja sitten vielä meidän ylevä
-kaksinpuhelumme ja muuta."
-
-Iltapuoli tarjosi jokaiselle pelkkiä voitonhetkiä. Kukaan ei
-suoranaisesti nolannut itseään, ei näkynyt kyyneliä, eikä ainoankaan
-äidin tarvinnut hävetä jälkeläistensä takia. Neiti Dearborn sai kuulla
-monta ihailevaa mainintaa saavutuksistaan, ja hän epäröi itsekseen
-kuuluivatko kiitokset hänelle vai Rebekalle. Tyttö ei koko iltapuolena
-esiintynyt useammin kuin monet muutkaan oppilaat, mutta kuitenkin
-hän joutui tavallaan etualalle. Rebekka ei voinut koskaan jäädä
-huomaamattomana syrjään, vaikka hän ei suinkaan ollut tungetteleva. Hän
-oli aina valmis ja halukas joka puuhaan eikä milloinkaan kainostellut;
-mutta mitään tilaisuutta hän ei käyttänyt kerskailuun, hän pyrki
-innokkaasti vain kiinnittämään toisia jokaiseen hauskutukseen mitä
-keksittiin.
-
-Vihdoin oli iltapäivän ohjelma lopussa, ja Rebekasta tuntui hänen
-hiljalleen suoriutuessaan kotipolulle, ettei hän enää milloinkaan
-voi kylmetä ja tyyntyä. Sinä iltana hänellä ei ollut enää läksyjä
-luettavana, eikä ajatus, että hänen oli määrä huomenna auttaa
-hilloamisessa, lainkaan kauhistanut häntä -- vastenmieliset mietteet
-eivät voineet saada jalansijaa siinä kirkkaudessa, joka nyt ympäröi
-hänen sieluaan. Taivaalle keräytyi paksuja pilviä, mutta siitä hän
-vain sai aiheen iloita: nyt hän saattoi levittää auki päivänvarjonsa,
-ilman että hänen tarvitsi pelätä sen kauhtumista. Oikeastaan Rebekka
-ei nyt kävellytkään maisen kamaran pinnalla, ja hän tuskin aavistikaan
-olevansa tavallisia kuolevaisia, ennen kuin hän saapui kivitalon
-takaovelle ja näki Miranda tätinsä seisovan oviaukossa. Silloin tyttö
-syöksyi korkeuksistaan äkisti maahan jälleen.
-
-
-
-
-RUUSUJEN TUHKAA
-
-
-"Siinäpä hän on; toista tuntia myöhästyneenä. Jos hän olisi viipynyt
-vielä hiukan kauemmin, niin rajuilma olisi ollut hänen niskassaan,
-mutta hän ei koskaan osaa katsoa eteensä", puheli Miranda Janelle.
-"Ja kaiken muun lisäksi hän on pyntännyt uuden pukunsa ylleen,
-kulkee samanlaisin tanssikouluaskelin kuin isänsäkin ja heiluttelee
-päivänvarjoaan ikään kuin olisi teatterilavalla! Kuule nyt, Jane, minä
-olen vanhempi meistä kahdesta, ja nyt minä aion puhua suuni puhtaaksi.
-Ellet siedä kuulla, niin voit mennä keittiöön siksi aikaa kun olemme
-selvinneet tästä. Tule tänne, Rebekka; minä haluan puhutella sinua.
-Kuinka sinä panit ilman lupaa yllesi uuden puvun näin koulupäivänä?"
-
-"Aioin päivällisaikana kysyä lupaa, mutta kun täti ei ollut kotona,
-niin en voinut", alkoi Rebekka.
-
-"Se ei ole totta; sinä otit sen yllesi sen vuoksi, että olit yksin
-kotona, vaikka hyvin tiesit, etten minä koskaan olisi sallinut sitä."
-
-"Jos minä olisin ollut _varma_, ettei täti sitä salli, niin minä en
-olisi tehnyt näin", sanoi Rebekka, koettaen puhua totuudenmukaisesti.
-"Mutta minä en ollut _varma_, ja sen vuoksi kannatti yrittää. Minä
-ajattelin, että täti kenties olisi myöntänyt, jos täti olisi tietänyt,
-että koulussa oli melkein oikea näytäntö."
-
-"Näytäntö!" puhkesi Miranda puhumaan halveksivasti. "Sinä kyllä olet
-näytäntö jo yksin tuollaisenaan, täytyy sanoa. Näyttelitkö sinä
-päivänvarjoasi?"
-
-"Päivänvarjo _oli_ joutavaa", tunnusti Rebekka ja painoi häpeissään
-päänsä alas. "Mutta tämä oli ainoa kerta minun koko elämässäni,
-jolloin minulla oli ylläni jotakin sen väriin sopivaa; ja se näytti
-niin kauniilta punaisen puvun rinnalla! Emma Jane ja minä lausuimme
-sellaisen vuoropuhelun, jossa toinen on kaupunkilaistyttö ja toinen
-maalaistyttö, ja juuri kun olin lähdössä, ajattelin, että päivänvarjo
-sopisi niin hyvin kaupunkilaistytölle; ja se sopikin. Minä en ole
-lainkaan vahingoittanut pukuani, Miranda-täti!"
-
-"Tuo sinun puuhiesi kavaluus ja salakähmäisyys se juuri on kaikkein
-häijyintä", sanoi Miranda kylmästi. "Ja muistele vain, mitä muuta
-sinä olet tehnyt! Näyttää ihan siltä kuin sinussa asuisi kiusaajan
-henki! Sinä käytit pääportaita, kun menit ylös huoneeseesi, mutta
-et osannut salata jälkiäsi, vaan pudotit nenäliinasi välille. Otit
-ikkunastasi pois hyönteisverkon, niin että kärpäset pääsivät sisään ja
-täyttivät koko talon. Et korjannut ruokapöytää syötyäsi etkä pannut
-ruoanmuruakaan jälleen lämpenemään _ja jätit takaoven lukitsematta_ --
-se oli auki puoli yhdestä kello kolmeen, niin että kuka hyvänsä olisi
-voinut tulla sisään ja tyhjentää koko talon, jos olisi halunnut."
-
-Rebekka vaipui hervottomana tuolille kuullessaan tätä pahojen tekojensa
-luetteloa. Kuinka hän olikaan saattanut olla noin huolimaton! Kyynelet
-alkoivat valua hänen silmistään, kun hän koetti selitellä rikoksia,
-joita ei voitu selitellä eikä puolustella.
-
-"Voi, kuinka olen pahoillani!" sammalteli hän. "Minä olin
-luokkahuonetta koristamassa ja jäin sen vuoksi jälkeen ja juoksin koko
-matkan kotiin. Minun oli vaikea saada yksinäni pukua napitetuksi enkä
-ehtinyt syödä muuta kuin suupalan, ja kun minun sitten viimeisessä
-silmänräpäyksessä todellakin -- _todellakin_ piti korjata ruoat ja
-sulkea ikkunat ja ovet, katsoin kelloa ja näin, että tuskin ehdin
-kouluun ennen kuin näytäntö alkaa, ja silloin säikähdin, kun ajattelin,
-kuinka kauheata olisi, jos myöhästyisin ja saisin ensimmäisen
-muistutuksen juuri perjantaina, kun pastorin rouva ja tohtorin rouva ja
-kouluneuvosto ovat kuulemassa!"
-
-"Älä siinä vetistele ja melua nyt enää; on myöhäistä itkeä sitten, kun
-maito on kaadettu maahan", vastasi Miranda. "Parannuksen pisara on
-parempi kuin katumuksen meri. Mutta sen sijaan, että koettaisit olla
-vaivaksi niin vähän kuin suinkin talossa, joka ei ole sinun kotisi,
-sinä näytät vain miettivän kuinka parhaiten voisit kiusata meitä.
-Irrota tuo ruusu ja näytä millaisen tahran se on jättänyt röyhelöösi ja
-millaiset ruosteenjäljet märkä nuppineula on saanut aikaan. Ei, tässä
-ei näy mitään; mutta se on sinun onneasi pikemmin kuin ansiotasi. Minä
-en jaksa sietää sinun ainaisia kukkiasi, sinun irtonaista tukkaasi,
-sinun kääntelyjäsi ja vääntelyjäsi ja veikistelyjäsi ja keikistelyjäsi,
-jotka aina tuovat mieleen mamsellimaisen isäsi."
-
-Rebekan painunut pää kohosi kuin leimaus. "Miranda täti, minä koetan
-olla niin kiltti kuin osaan, minä tottelen heti, kun minulle jotakin
-sanotaan, enkä koskaan enää jätä ovia auki, mutta en voi kuulla isää
-nimiteltävän. Hän oli o-oikein hy-v-ä i-i-isä, ja on _ilkeätä_ sanoa
-että hän oli mamsellimainen!"
-
-"Tohditko sinä vastata minulle noin häpeämättömällä äänellä ja sanoa,
-että minä olen ilkeä? Sinun isäsi oli turhamainen, kyvytön houkkio, ja
-yhtä hyvin saatat kuulla sen minun suustani kuin joltakulta toiselta.
-Hän hävitti äitisi rahat ja jätti hänet tyhjin käsin huolehtimaan
-seitsemästä lapsesta."
-
-"On sentään j-jotakin, kun jättää j-jälkeensä s-seitsemän kunnon
-lasta", nyyhkytti Rebekka.
-
-"Tuskin vain silloin, kun muiden ihmisten täytyy ryhtyä heitä
-vaatettamaan, ruokkimaan ja kasvattamaan", vastasi Miranda. "Mene
-nyt huoneeseesi, riisuudu ja laittaudu vuoteeseen; ja pystyyn et saa
-nousta ennen kuin huomisaamuna. Kaappisi päältä löydät kulhon maitoa
-ja korppuja, enkä halua enää kuulla hiiskahdustakaan sinusta ennen
-aamiaista. Jane, mene ottamaan pyyheliinat pois kuivausnuoralta ja
-sulje vajan ovet; kohta tulee aikamoinen rajusää."
-
-"Minusta tuntuu siltä kuin se jo olisi koettu", sanoi Jane hiljaisesti
-lähtiessään täyttämään sisaren käskyjä. "Usein minä en pyri
-tyrkyttämään ajatuksiani, Miranda, mutta sen sanon, että sinun ei
-olisi pitänyt puhua mitään Lorenzosta. Hän oli mikä oli eikä muutu sen
-kummemmaksi; mutta hän oli joka tapauksessa Rebekan isä, ja Aurelia
-sanoo aina, että hän oli hyvä perheen päämies."
-
-Miranda sanoi tylysti: "Kyl-lä; minä olen huomannut, että kuolleet
-aviomiehet tavallisesti ovat olleet kunnon miehiä. Mutta silloin
-tällöin sopii totuudenkin päästä kuuluville, eikä tästä tytöstä tule
-kalua, ennen kuin hänestä juntataan isää hiukan vähemmäksi. Olen
-hyvilläni, että sanoin juuri ne sanat mitkä sanoin."
-
-"Näen sen", huomautti Jane, sillä hänellä oli kerran tai kahdesti
-vuodessa rohkeudenpuuskansa. "Mutta missään tapauksessa se ei ohut
-säädyllistä eikä kristillistä myöskään."
-
-Ehkäpä, tarkkaan ajatellen, on syytä puhua vain kerran vuodessa, kunhan
-sitten puhuu niin että jyrähtää.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rebekka kipusi väsyneesti ylös takaportaita, sulki jäljessään kammionsa
-oven ja riisui vapisevin käsin rakkaan ruusunpunaisen pukunsa yltään.
-Hän oli pusertanut nenäliinansa kovaksi palloksi, ja joka kerran kun
-hän ojentautui ylettyäkseen aukomaan puvun vaikeimmin tavoitettavia
-nappeja hartiain ja vyötärön välillä, hän tunnollisesti nosti
-pallon vetistäville silmilleen, jotteivät suolaiset pisarat pääsisi
-tipahtelemaan siihen koreuteen, jonka hän oli pukenut ylleen niin
-kalliiseen hintaan. Hän silitti leningin huolellisesti suoraksi,
-oikoi valkoisen kaulusröyhelön ja sovitti puvun nyyhkyttäen samalla
-ylimääräisesti elämän ankaruuden tähden. Kuihtuva punainen ruusu
-kierähti lattiaan. Rebekka katseli sitä ja ajatteli itsekseen:
-'Samanlainen kuin minun onnenpäivänikin!' Hän kätki ruusun laatikkoon
-puvun viereen ikään kuin olisi näin haudannut koko päivän tapahtumat
-kaikkine surullisine muistoineen.
-
-Hän palmikoi hiuksensa, riisui jalastaan parhaat kenkänsä (joita illan
-tilinteossa onneksi ei ollut huomattu), samalla kun hänen mielessään
-kyti ja yhäti lujeni päätös lähteä tiehensä kivitalosta ja palata
-jälleen kotiin. Siellä häntä ei otettaisi vastaan avosylin -- ei
-kannattanut toivoakaan sellaista --, mutta hän jäisi auttamaan äitiä
-talouspuuhissa ja Hanna saisi lähteä Riverboroon hänen tilalleen.
-"Toivon, että Hanna viihtyy täällä!" ajatteli hän hetkellisessä
-vahingonilon puuskassa. Hän istuutui ikkunan luo ja koetti suunnitella
-aikeensa toteuttamista katsellen samalla, kuinka salamat leimahtelivat
-mäen harjalla ja kuinka saderyöpyt ajelivat toisiaan syösten alas
-pitkin ukkosenjohdatinta. Tämä päiväkö se oli koittanut niin täynnä
-riemun aiheita! Auringonnousu oli ollut loistavan purppuranpunainen,
-ja hän oli nojautunut ikkunanpenkkiä vasten ja lukenut läksyjään
-ajatellen, kuinka ihana maailma sentään oli. Ja sitten koko
-kullanhohtava päivä!
-
-Hän eli muistoissaan jälleen päivän esitykset, varsinkin
-kaksoislausuttavansa Emma Janen parina. Hän muisteli, kuinka
-onnellinen pälkähdys johti hänet käyttämään vihreään verhottua
-kamiinaa sammaleisena rinteenä, jonka kupeella maalaistyttö saattoi
-istua lampaitaan kaitsemassa. Tämä luonnonmukaisuus sai Emma Janen
-tuntemaan itsensä aivan vapaaksi, ja hän lausuili osansa paremmin kuin
-koskaan muulloin. Rebekka oli ajatellut, että Miranda täti ihastuisi
-kuullessaan, miten hyvin hänen sisarentyttärensä menestyi koulussa;
-mutta ei, ei kannattanut toivoakaan, että hän voisi miellyttää tätiä
-enempää tällä kuin millään muullakaan tavalla. Hänen täytyy huomenna
-lähteä herra Cobbin mukana Maplewoodiin ja sieltä jollakin tavoin
-kotiin Ann-serkun avulla. Uudelleen ajatellessaan tätä seikkaa Rebekka
-tuumi, että tädit kenties eivät suostuisi aikeeseen. Mutta -- no niin,
-hän voisi nyt hiipiä herra Cobbin luo kuulemaan, saisiko hän olla yötä
-siellä ja pääsisikö hän lähtemään aamulla jo ennen aamiaista.
-
-Valitettavasti Rebekka ei koskaan harkinnut kauan suunnitelmiaan; hän
-puki ylleen vanhimman pukunsa, hattunsa ja päällysnuttunsa, kietoi
-yöpukunsa, kamman ja hammasharjan pieneen myttyyn ja pudotti sen
-hiljaa alas ikkunasta. Hänen huoneensa oli kulmarakennuksessa eikä
-ikkuna ollut kovinkaan korkealla maasta; ja vaikka olisi ollutkin,
-niin tuskin mikään olisi voinut tyttöä pidättää tällä hetkellä. Joku
-nuohooja oli aikoinaan katolle kiivetessään naulannut lankunpätkän
-talon seinään noin puolimatkaan Rebekan ikkunan ja eteisen katon
-välille. Rebekka kuunteli ruokasalista kuuluvaa ompelukoneen hyrinää ja
-keittiöstä erottuvaa kalkutusta; ja kun hän näin oli saanut selville,
-missäpäin tädit olivat tällä hetkellä, hän kapusi ulos ikkunasta ja
-liukui, ukkosenjohdattimesta tukea hapuillen, lankunpätkälle, joka nyt
-oli hyvin tarpeeseen. Siitä hän hypähti eteisen katolle ja laskeutui
-edelleen maahan käyttäen tikkainaan humalaköynnöstä varten pystytettyä
-ristikkoa. Sitten hän syöksyi rajusäässä eteenpäin maantietä myöten
-ehtimättä punnita sen tarkemmin tekoaan ja vastaisia aikeitaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jeremias Cobb istui yksinäisellä ateriallaan keittiön ikkunan
-edessä olevan pöydän ääressä. "Äiti", kuten hän nimitti vaimoaan
-vanhanaikaiseen tapaansa, oli hoitelemassa erästä sairaana makaavaa
-naapuria.
-
-Sade valui maahan herkeämättä, ja avaruus oli pimeänä, vaikka kello oli
-vasta viisi. Kun vanha ajomies silmäsi ovelle kesken teenjuontiaan,
-huomasi hän oviaukossa surkeannäköisen olennon. Rebekan kasvot olivat
-niin itkun turvottamat ja huolten vääristämät, että herra Cobb aluksi
-tuskin saattoi tuntea häntä. Kuullessaan tytön kysyvän: "Saanko tulla
-sisään, herra Cobb?" ukko huudahti: "Hoh, katsopas vain! Siinähän on
-minun pieni matkustajani! Tulit tervehtimään Jerry setää ja hiukan
-rupattelemaan ajankuluksi, vai? Pahkeinen, sinähän olet märkä kuin
-pesuriepu. Tule tänne uunin luo. Minä rakensin tulen takkaan, vaikka
-ilta olikin lämmin, sillä halusin jotakin kuumaa illallisekseni. Olen
-näes vähän noin yksinäinen, kun äitimuori on poissa. Tänä yönä hän
-valvoo Seth Stroutin vuoteen pielessä. Kas noin, ripustamme valuvan
-hattusi tähän naulaan; sitten pannaan nuttusi levälleen tuohon
-tuolinselukselle, ja kun nyt käännät selkäsi tuleen päin, niin kuivut
-sentään kelpo lailla."
-
-Jerry setä ei koskaan ennen ollut pudotellut suustaan näin monta sanaa
-yhteen menoon. Hän näki tytön punottavat silmät ja kyynelten liottamat
-posket, ja hänen kunnon sydämensä paisui säälistä.
-
-Rebekka seisoi hetken äänetönnä, kunnes Jerry setä jälleen siirtyi
-paikalleen pöydän ääreen. Mutta sitten tyttö ei enää voinut hillitä
-mieltään, vaan huudahti:
-
-"Voi, herra Cobb, minä olen karannut kivitalosta ja tahdon kotiin
-jälleen! Saanko olla yötä täällä, ja otatteko minut mukaanne
-Maplewoodiin aamulla? Minulla ei ole yhtään rahaa, millä maksaisin
-kyydin, mutta kyllä minä myöhemmin ansaitsen jollakin tavoin sen
-verran."
-
-"No-o, mehän kyllä sovimme aina maksusta, sinä ja minä", sanoi ukko.
-"Se meidän ajomatkammehan onkin vielä tekemättä, vaikka niinhän
-se aikomus oli, että lähdettäisiin virran alajuoksua kohden eikä
-vastakkaiseen suuntaan."
-
-"Minä en koskaan saa nähdä Milltownia!" nyyhkytti Rebekka.
-
-"Tulepa tänne minun viereeni ja kerro minulle koko juttu", sanoi Jerry
-setä suostutellen. "Istu vain tuohon puujakkaralle ja anna minun kuulla
-ihka kaikki."
-
-Rebekka nojasi lumottavaa päätään herra Cobbin sarkapolveen ja
-kertoi murheellisen tarinansa. Vaikka illan tapahtumat tuntuivatkin
-suurenmoisen onnettomilta hänen kiihkeästä ja kesyttömästä mielestään,
-kertoi hän kaiken totuudenmukaisesti ja liioittelematta.
-
-
-
-
-SATEENKAARIA
-
-
-Jerry setä yskähteli ja liikahteli tuolillaan monet kerrat Rebekan
-kertoessa koettelemuksistaan, mutta ukko salasi huolellisesti jokaisen
-hyödyttömän myötätunnon puuskauksen.
-
-"Otattehan minut mukaanne Maplewoodiin, otattehan, herra Cobb?" pyyteli
-Rebekka huolestuneesti.
-
-"Älä siitä murehdi", vastasi ajuri, kätkien pääkoppaansa pienen
-salaisen taka-ajatuksen. "Minä kyllä autan pienen matkustajani jollakin
-tavoin pälkähästä. Syö nyt palanen virkistykseksesi, lapsi. Levitä
-tuosta leivällesi tomaattihilloa ja käy lähemmäksi pöytää. Mitähän jos
-istuisit siihen äidin tuolille ja kaataisit minulle uuden kupposen
-kuumaa teetä?"
-
-Herra Jeremias Cobbin älyllinen koneisto oli hyvin yksinkertainen ja
-se toimi hiukan vaivalloisesti, paitsi silloin, kun kiintymys tai
-myötätunto johonkuhun sysäsivät sen liikkeelle. Tällä hetkellä olivat
-nämä molemmat alkuvoimat mukana, ja hän jutusteli edelleen samalla kun
-hän rukoili jotakin käypää älynleimahdusta, joka ohjaisi hänet tielle.
-
-Rebekka, joka ujostellen nautti siitä, että sai istua rouva Cobbin
-sijaisena ja käsitellä siniposliinista teekannua, hymyili jo heikosti,
-silitteli hiuksiaan ja kuivasi silmänsä.
-
-"Äitisi on luultavasti julman iloinen saadessaan sinut jälleen
-luokseen?" kysäisi herra Cobb.
-
-Hienoinen pelko -- melkein huomaamaton -- liikahti Rebekan sydämen
-pohjukassa ja alkoi nopeasti kasvaa.
-
-"Arvaan, ettei äiti ilostu siitä, että minä karkasin tieheni, ja hän
-on tietysti suruissaan, kun en voinut miellyttää Miranda tätiä; mutta
-kyllä minä selitän asian hänelle, kuten selitin teillekin."
-
-"Hän kai ajatteli sinun kouluttamistasi, lähettäessään sinut tänne,
-mutta totta vieköön, voithan käydä koulua Temperancessakin kaiketi?"
-
-"Siellä on nyt vain kaksikuukautinen koulu, ja kaikki muut koulut ovat
-liian kaukana meidän talostamme."
-
-"No niin, onhan maailmassa muutakin elämisen arvoista kuin
-hieno kasvatus", huomautti Jerry setä ja nosti lautaselleen
-omenakakkuviipaleen.
-
-"O-on, vaikka äiti tosin arveli, että se olisi minulle hyödyksi",
-vastasi Rebekka surunvoittoisesti nyyhkäyttäen samalla kun hän koetti
-juoda teetään.
-
-"Onpa teidän jälleen hauska elellä kotona kaikkien yhdessä -- koko
-talo täynnä lapsia!" kuvaili hyväntahtoinen vanha kettuvaari, joka ei
-toivonut mitään niin hartaasti kuin Rebekan omaa parasta.
-
-"Se on _liian_ täynnä -- siinähän juuri koko onnettomuus onkin. Mutta
-minä toimitan Hannan tilalleni Riverboroon."
-
-"Arvelet, että Miranda ja Jane ottavat hänet vastaan? Minä pelkään
-pahasti, etteivät he ole enää siihen halukkaita. He tavallaan
-närkästyvät sinun karkaamisestasi luullakseni; ja ymmärräthän, ettei
-heitä sen takia voi juuri moittia."
-
-Siinä välähti esiin kokonaan uusi ajatus -- saattoihan kivitalo sulkea
-ovensa Hannalta sen jälkeen kun hän, Rebekka, oli hylännyt sen kylmän
-vierasvaraisuuden!
-
-"Miltä tämä Riverboron koulu tuntuu sinusta, hyvältä kai?" kysyi Jerry
-setä, jonka aivot toimivat vallan toisella vauhdilla kuin tavallisesti
--- vauhdilla, joka melkein pelotti ukkoa itseään.
-
-"Oh, se on mainio koulu! Ja neiti Dearborn on verraton opettaja!"
-
-"Sinä taidat pitää hänestä? Se ei ole hullumpaa, sillä hänkin on
-vuorostaan mieltynyt sinuun, sen saat uskoa. Äiti kävi nyt iltapäivällä
-kaupassa hakemassa Seth Stroutille linjamenttiä, ja samalla tiellä hän
-tapasi sillalla neiti Dearbornin. He alkoivat jutella koulusta, sillä
-äidillä on usein ollut kesäisin opettajattaria täysihoidossa luonaan
-ja hän pitää heistä. 'Miten se piskuinen Temperancen tyttö menestyy?'
-oli äiti kysynyt. 'Oh, hän on minun paras oppilaani!' vastasi neiti
-Dearborn. 'Minä voisin opettaa lapsia aamusta iltaan, jos ne kaikki
-olisivat samanlaisia kuin Rebekka Randall', sanoi hän."
-
-"Voi, herra Cobb, _sanoiko_ hän tosiaan niin?" huudahti Rebekka
-punastuen, ja hänen kasvonsa alkoivat heti sädehtiä ja hymyillä.
-"Minä olen kyllä lukenut läksyni tähänkin saakka, mutta nyt tutkin
-koulukirjani niin että kannet lentävät niistä säpäleiksi."
-
-"Tarkoitat, että tekisit sen, jos jäisit tänne", keskeytti Jeremias
-Cobb. "Eikö sentään olekin surkeata, että sinun täytyy nyt luopua
-kaikesta vain Miranda tädin takia? No niin, tuskinpa voi sinua sen
-vuoksi moittia. Miranda on ikävä ja oikuttelevainen. Luulisi melkein,
-että häntä on ruokittu vain piimällä ja happamilla omenoilla. Eivät
-kaikki jaksa sietää sellaista, eikä sinulla taida olla paljonkaan
-kärsivällisyyttä -- vai onko?"
-
-"Ei kovinkaan paljon", vastasi Rebekka alakuloisesti.
-
-"Jos olisimme puhelleet näistä asioista eilen", jatkoi herra Cobb,
-"niin minä kai olisin neuvonut sinua toisella tavalla. Nythän se on
-myöhäistä enkä tahdokaan väittää sinun olevan kokonaan väärässä. Mutta
-jos voisimme tehdä kaiken uudelleen ja toisin päin, niin sanoisin:
-kas niin, Miranda täti antaa sinulle vaatteet ja ravinnon ja asunnon
-ja kouluttaa sinut ja aikoopa vielä lähettää sinut Warehamiinkin
-jatkamaan, vaikka se maksaa paljon rahaa. Hänen kanssaan on hirmu
-työläs tulla aikoihin ja hän melkein viskoo hyvättekonsa kalloosi niin
-kuin ne olisivat tiilikiviä. Mutta sittenkin ne ovat hyviä töitä, ja
-kenties sinun asiasi on koettaa kuitata ne olemalla hyvätapainen ja
-kiltti. Jane onkin mukavampi ihminen kuin Miranda, eikö niin; vai onko
-hänkin yhtä hankala?"
-
-"Ei, Jane täti ja minä sovimme mainiosti!" huudahti Rebekka. "Hän on
-niin hyvä ja ystävällinen kuin voi olla, ja minä pidän hänestä aina
-enemmän ja enemmän. Minä melkein luulen, että hänkin pitää minusta; hän
-sipaisi kerran kädellään tukkaani. Hän saisi torua minua vaikka päivät
-päästään, sillä hän ymmärtää kaiken. Mutta hän ei voi varjella minua,
-sillä hän pelkää Miranda tätiä melkein yhtä paljon kuin minäkin."
-
-"Huomisaamuna Jane käy hyvin totiseksi, minä pelkään, kun hän huomaa
-sinun lähteneen tiehesi. Mutta mitäpä siitä; eihän sitä voi muuttaa.
-Jos hänestä on tuntunut ikään kuin hiukan ikävältä elää kahden kesken
-Mirandan kanssa, joka on melkeinpä morakka, niin hän kaiketi on
-nyt iloinnut aikalailla sinun seurassasi. Tässä eräänä iltana äiti
-puheli hänen kanssaan rukoushetken päätyttyä. 'Te ette tuntisi enää
-kivitaloa, Sara', puhui Jane. 'Minä johdan siellä ompelukoulua, ja
-oppilaani on ommellut jo kolme pukua. Mitä siitä sanotte?' kysyi hän,
--- 'onhan siinä tällaisen vanhan neidin aikaansaannokseksi. Ja minä
-olen ottanut pyhäkoulussa luokan johtooni', jatkoi hän, 'ja aion nyt
-nuorentua jälleen ja ruveta juhlimaan Rebekan kanssa', puhui hän. Ja
-äiti selitti, ettei hän ole koskaan nähnyt Jane neitiä niin nuoren ja
-iloisen näköisenä."
-
-Syntyi hiljaisuus, jonka saattoi tuntea pienessä keittiössä. Rebekka
-kuuli vain ison seinäkellon tikityksen ja oman sydämensä lyönnit, jotka
-hänestä olivat vieläkin kuuluvampia kuin kellon naksutus. Sade taukosi;
-huoneen täytti äkisti vaaleanpunainen hohde, ja ikkunasta näkyi
-sateenkaari, joka siltana kaartui yli taivaan. Sillat auttavat meitä
-kuilujen yli, ajatteli Rebekka, ja nyt oli Jerry setä rakentanut sillan
-hänen surujensa poikki ja tehnyt tien jälleen avoimeksi hänelle.
-
-"Myrsky on ohi", sanoi vanhus ja täytti piippunsa. "Se on puhdistanut
-ilman ja pessyt maan kasvot puhtaiksi ja somiksi. Huomenna kimaltelee
-koko maailma niinkuin uusi nuppineula -- kun sinä ja minä ajamme
-yhdessä virran viertä ylöspäin."
-
-Rebekka työnsi kuppinsa syrjään, nousi pöydästä ja pani äänetönnä takin
-ylleen ja hatun päähänsä. "Tuskin minä lähden sille matkalle, herra
-Cobb", sanoi hän sitten. "Minä aion jäädä tänne -- ottamaan vastaan
-tiilikiviä. Enkä edes viskaa niitä takaisin. En tiedä, päästääkö
-Miranda täti minua enää sisään, kun kerran karkasin, mutta koetan
-pyrkiä takaisin nyt, kun minulla on siihen rohkeutta. Tahtoisitteko
-olla niin hyvä, että tulisitte minun mukaani, herra Cobb?"
-
-"No sen saat uskoa, ettei Jerry setä jätä sinulle hyvästejä, ennen kuin
-tämä juttu on selvä!" huudahti ukko ihastuneena. "Sinä olet jo kestänyt
-tänä iltana kaiken minkä voit sairaaksi tulematta; ja kun Miranda on
-töykeä ja karski eikä ota kuuleviin korviinsakaan järkipuhetta, niin
-taitaa olla parasta, että teemme nyt näin: Minä ajan sinut kivitalon
-luo kuomuvaunuissani; sinä istut hiljaa vaununnurkassa, ja minä menen
-koputtelemaan Sawyerien takaovelle. Sitten minä houkuttelen Mirandan ja
-Janen mukanani vajaan neuvottelemaan puista, joita minun on määrä tuoda
-heille tällä viikolla, ja sillä välin sinä hiivit alas vaunuista, menet
-huoneeseesi ja käyt levolle. Eihän pääovi ole lukittu, vai mitä?"
-
-"Ei tähän aikaan illasta", vastasi Rebekka. "Sitä ei lukita, ennen kuin
-Miranda täti menee levolle. Mutta voi, entä jos se sittenkin olisi
-lukossa?"
-
-"Mitä vielä, tietenkään se ei ole lukossa. Ja jos olisikin, niin
-meidän kai täytyy kestää se, vaikka minun mielestäni olisikin parasta
-järjestää eräänlaiset asiat näin vain salavihkaa kaikessa rauhassa ja
-hiljaisuudessa. Sinähän, katsos, et vielä _ole_ karannut; sinä vain
-tulit kysymään minun neuvoani aikeen suhteen, ja me olemme nyt yhdessä
-päässeet siihen lopputulokseen, ettei maksa vaivaa karata ollenkaan.
-Sen mukaan kuin minä jaksan asiaa pohtia järjelläni, on sinun ainoa
-todellinen syntisi siinä, että poistuit kotoa ikkunasta, vaikka sinut
-oli määrätty pysymään vuoteessa. Se nyt ei ole järki musta synnintyö,
-ja sinä voit tunnustaa sen Jane tädille ensi sunnuntaina, kun hän on
-hurskautta täynnä. Kas niin, tule nyt. Minun on pakko lähteä kohta
-postitoimistoon. Älä unohda tätä myttyäsi. 'Silloin ollaan matkalla,
-äiti, kun yöpaita otetaan mukaan', -- ne olivat ensimmäiset sanat,
-mitä Jerry setä kuuli sinun sanovan, eikä hän olisi silloin arvannut,
-että toisit yövaatteet mukanasi hänen taloonsa. Nouse vaunuihin ja
-kätkeydy sinne nurkkaan. Meitä ei haluta antaa ihmisten töllistellä
-pieniä karanneita tyttösiä silloin, kun he ovat matkalla takaisin
-aloittaakseen kaiken jälleen alusta!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Rebekka oli hiipinyt huoneeseensa, riisuutunut pimeässä ja makasi
-vihdoin vuoteessaan, tunsi hän eräänlaisen rauhan levittäytyvän
-ympärilleen siitä huolimatta että hänen jokainen hermonsa vapisi
-ja tykähteli kipeästi. Hän oli estynyt tekemästä hullutuksia ja
-erehdyksiä, huolettamasta äitiään ja suututtamasta ja häpäisemästä
-tätejään.
-
-Tytön sydän oli nyt pehmennyt, ja hän päätti jollakin ihmeellisellä
-tavalla voittaa Miranda tädin suosion, samalla kun hän päätti unohtaa
-ne sanat, joilla täti oli solvannut hänen isäänsä ja jotka olivat häntä
-eniten katkeroittaneet.
-
-Rusennetun, onnettoman pikku tytön mieli olisi varmaan ollut
-lohdullisempi, jos hän olisi tiennyt, että myöskin Miranda Sawyerin yö
-oli rauhaton ja että täti hiljaisuudessa katui kovuuttaan -- osaksi sen
-tähden, että Jane oli tuominnut hänen ankaruutensa niin kovin ylevästi
-ja hyveellisesti. Miranda kärsi suuresti, milloin Jane ei yhtynyt hänen
-ajatuksiinsa, vaikka hän ei milloinkaan olisi suostunut paljastamaan
-tätä heikkouttaan.
-
-Kun Jerry setä sitten ajoi takaisin kotiinsa tähtiyössä sangen
-tyytyväisenä toimiinsa rauhanvälittäjänä, muisteli hän kaivaten kuinka
-Rebekka oli nojannut päätään hänen polveensa ja kuinka tytön kyynelet
-olivat kostuttaneet hänen kättään. Ukko muistutteli mieleensä tytön
-somaa järkevyyttä, kun tämä oli oppinut näkemään asian oikeassa
-valossa, ja hänen pikaista päättäväisyyttään, kun hän oivalsi
-velvollisuutensa. Liikuttuneena vanha Cobb ajatteli sitä rakkauden
-ja ymmärtämyksen nälkää, mikä oli tytölle niin luonteenomaista.
-"Laupias Jumala!" huudahti hän hiljaa itsekseen. "Miranda Sawyer
-olisi tottamaarin hyvän joukon parempi nainen, jos hänelläkin olisi
-muisteltavana pieni hautakivi, niinkuin äidillä ja minulla on."
-
-Lauantai-iltana huomautti Miranda Sawyer Janelle: "Enpä ole koskaan
-nähnyt lapsen edistyvän työssään niin nopeasti kuin Rebekka tänään on
-tehnyt. Se läksytys minkä annoin hänelle oli nähtävästi ihan parhaiksi,
-ja tohdin uskoa, että se auttaa meitä kuukauden päivät eteenpäinkin."
-
-"Onhan hauskaa, että sinä olet tyytyväinen", vastasi Jane. "Sinua
-miellyttää ryömivä mato, mutta ei iloinen, hymyilevä lapsi. Rebekka
-näyttää minusta siltä, kuin hän olisi kokenut kaikki seitsenvuotisen
-sodan järkytykset. Kun hän tuli aamulla alas portaita, näytti hän
-minusta vanhentuneen yhdessä ainoassa yössä. Jos otat varteen minun
-neuvoni, mikä kylläkin harvoin tapahtuu, niin sallit hänen ja Emma
-Janen lähteä huomenna kanssani virralle ja kutsut Emma Janen tänne
-kunnolliselle sunnuntaipäivälliselle. Ja jos sitten annat Rebekalle
-luvan mennä Cobbin väen mukana Milltowniin keskiviikkona, niin tyttö
-ehkä virkistyy hiukan ja saa ruokahalunsa takaisin."
-
-
-
-
-HERÄÄVIÄ VOIMIA
-
-
-Rebekan Milltownin-matka tarjosi hänelle kaiken sen viehätyksen mitä
-tyttö hehkuvissa mielikuvissaan siitä oli odottanutkin, vaikka hänen
-tosin täytyi tunnustaa itselleen, että Rooma ja Venetsia, joista hän
-äskettäin oli lukenut, saattoivat hyvinkin voittaa Milltownin.
-
-Kahden lapsen olisi mahdotonta nähdä enempää, ehtiä enempää, kulkea
-enempää, loruilla enempää, syödä enempää tai kysellä enempää kuin
-Rebekka ja Emma Jane ehtivät tänä tapahtumarikkaana keskiviikkona.
-
-"Rebekka on paras seuratoveri minkä eläissäni olen tavannut", sanoi
-rouva Cobb miehelleen samana iltana. "Meillä ei koko päivän pitkään
-ollut ainoatakaan ikävää silmänräpäystä. Hän käyttäytyikin hyvin, sitä
-paitsi hän ei koskaan pyytänyt mitään ja oli kiitollinen kaikesta
-minkä sai. Katselitko, miltä hänen kasvonsa näyttivät silloin, kun
-olimme siellä teltassa, jossa ne näyttelivät 'Setä Tuomon tupaa? Ja
-huomasitko, millä tavoin hän kertoi siitä samasta kirjasta silloin, kun
-istuimme syömässä jäätelöä?"
-
-"Kyllä minä huomasin kaiken", sanoi herra Cobb, joka oli iloinen
-nähdessään "äidin" ajattelevan Rebekasta samaan tapaan kuin hänkin.
-"Enpä takaa, vaikka siitä tytöstä vielä tulisi jotakin erinomaista --
-laulajatar, kirjailija tai vaikkapa lääkäri."
-
-"En sittenkään jaksa kuvitella, että Rebekasta tulisi lääkäri", arveli
-rouva Cobb. "Suussaan hänellä on tulevaisuutensa, se on varma paikka.
-Kukaties hän rupeaa pitämään esitelmiä tai lukee sellaisia kappaleita
-kuin portlandilainen taiteilija, joka oli täällä elojuhlassa."
-
-"Luulen, että Rebekka pystyy itse kirjoittamaan kappaleensa", sanoi
-herra Cobb luottavasti. "Hän keksii ne nopeammin kuin etsii niitä
-kirjoista."
-
-"Paha vain, ettei hän ole paljon minkään näköinen", tuumi rouva Cobb ja
-puhalsi kynttilän sammuksiin.
-
-_"Minkään näköinen?_ Äiti!" huudahti hänen miehensä ihmeissään.
-"Katselepa hänen silmiään, katsele hänen tukkaansa ja hymyään ja
-kuoppaa poskessa! Alice Robinsonia sanotaan kauneimmaksi lapseksi
-mikä virran varrella on nähty, mutta Rebekka pimentää hänet ihan
-näkymättömäksi! Minä toivon, että Miranda sallii tytön tulla meille
-oikein usein; täällä hän saa päästellä höyryään hiukan vähemmäksi, niin
-että kivitalossa on sen jälkeen heille kaikille turvallisempaa. Me
-tiedämme, mitä lapset ovat, vaikka meidän ajastamme onkin kulunut jo
-yli kolmekymmentä vuotta; ja me osaamme käsitellä sellaisia olentoja."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Cobbin perheen ylistelyistä huolimatta Rebekka oli tähän aikaan vielä
-jotensakin avuton kirjoitusharjoituksissa. Neiti Dearborn kirjoitutti
-tytöllä kaikenmoisista aiheista, joita hänen itsensäkin oli aikoinaan
-pitänyt muovailla. Aiheilla oli tällaisia nimiä: "Pilvikuvia", "Abraham
-Lincoln", "Luonto", "Ihmisrakkaus", "Orjuus", "Kohtuuttomuus",
-"Velvollisuus ja ilo", "Yksinäisyys" -- mutta Rebekka ei tuntenut
-ainoankaan niistä kannustavan intoaan.
-
-"Kirjoita aivan samoin kuin puhutkin, Rebekka", kehoitti neiti Dearborn
-raukka, joka salaisesti tiesi, ettei hän itsekään saisi kuunaan
-syntymään kelpo ainetta mistään aiheesta.
-
-"Mutta rakas neiti Dearborn, enhän minä koskaan puhu luonnosta enkä
-orjuudesta. Enhän voi kirjoittaa, ellei minulla ole mitään sanottavaa,
-enhän?"
-
-"Siksipä juuri ainekirjoitus onkin hyödyllistä", vastasi neiti Dearborn
-hiukan epäröiden; "se kasvattaa sinua keksimään sanottavaa. Viimeisessä
-aineessasi, 'Yksinäisyydestä', olet tuskin sanonut mitään, mikä olisi
-kovinkaan mielenkiintoista; olet tehnyt sen niin ylimalkaiseksi ja
-arkipäiväiseksi, ettei se voi oikein vaikuttaa. Sinä käytät siinä
-liian usein 'te' ja 'sinä' sanoja; sinun pitäisi silloin tällöin
-keksiä lomaan jokin 'minä' tai 'me', jotta kaikki tuntuisi paremmin
-kirjalliselta. 'Minä aukaisen mielikirjani'; 'ajatuksemme tarjoavat
-meille suurta lohtua yksinäisyytemme hetkinä', ja niin edespäin."
-
-"Minä en tällä viikolla tiedä yksinäisyydestä sen enempää kuin viime
-viikolla tiesin ilosta ja velvollisuudesta", nurisi Rebekka.
-
-"Sinä koetit kyhätä sukkeluuksia vakavasta asiasta", sanoi neiti
-Dearborn nuhtelevasta, "ja sen tähden et tietenkään onnistunut."
-
-"En tiennyt, että te aioitte määrätä meidät lukemaan ääneen
-kirjoituksemme", sanoi Rebekka ja myhähti hämillään muistaessaan,
-kuinka tunnilla oli käynyt.
-
-Vanhempia oppilaita oli kehoitettu viiden minuutin kuluessa
-kirjoittamaan "Velvollisuus ja ilo" nimisestä varsin innostavasta
-aiheesta. Rebekka oli ponnistellut, yritellyt ja hikoillut turhaan. Kun
-hänen olisi vuorollaan pitänyt lukea kirjoituksensa, tunnusti tyttö,
-ettei hän ollut saanut mitään aikaan.
-
-"Onhan sinulla ainakin kaksi riviä", huomautti opettaja, "koska näen ne
-kivitaulullasi."
-
-"En haluaisi lukea niitä; ne eivät ole kunnollisia", pyyteli Rebekka.
-
-"Lue, minkä olet kirjoittanut, olipa se sitten hyvää tai huonoa,
-lyhyttä tai pitkää. En voi sallia kenenkään vapautuvan tehtävistään."
-
-Rebekka nousi seisaalleen, täynnään salaista naurunhalua sekä samalla
-kauhistuksen ja häpeän tunnetta. Sitten hän luki matalaan ääneen
-seuraavan säeparin:
-
-    "Jos Työ ja Ilo riitaantuu,
-    niin Työn saa jäädä tukkoon suu."
-
-Dick Carterin pää katosi pöydän alle, ja Living Perkins oli
-tukehtumaisillaan naurusta.
-
-Neiti Dearbornkin nauroi. Hän oli tuskin vielä sen kummempi kuin lapsi,
-eikä näiden nuorten ajatusten paimentaminen suinkaan liian usein
-vedonnut hänen huumorintajuunsa.
-
-"Saat yrittää uudelleen koulutuntien päätyttyä, Rebekka", sanoi hän,
-mutta sanoi tämän hymyillen. "Sinun runottaresi ei tarjoa suinkaan
-liian ylevää ajatusta nuorelle kelpo tytölle, jonka pitäisi rakastaa
-velvollisuuksiaan."
-
-"Se ei olekaan _minun_ ajatukseni", puolustautui Rebekka. "Minulla
-oli vasta ensimmäinen rivi valmiina, kun näin teidän aikovan soittaa
-kelloa ja sanoa, että määräaika oli kulunut. Olin silloin kirjoittanut
-'riitaantuu' enkä minä voinut keksiä muita loppusointuja kuin 'luu' ja
-'puu' ja 'suu'. Ja sitten se tuli tällaiseksi. Mutta minä voin korjata
-sen näin:
-
-    "Jos Työ ja Ilo riitelee,
-    niin Ilosta sa loppu tee."
-
-"Siinä on toki ajatus koko lailla parempi", myönsi neiti Dearborn,
-"vaikka minun mielestäni 'lopun tekeminen' ei ole runollisena
-ilmaisukeinona juuri sen kauniimpaa kuin 'suun tukkeaminenkaan'."
-
-Kun Rebekalle nyt oli opetettu, että "me" ja "minä" sanojen käyttäminen
-antaisi ainekirjoitukselle hienon ja kirjallisen sävyn, muokkasi hän
-yksinäisyyttä käsittelevän aineensa huolellisesti uudelleen, ottaen
-mahdollisimman tarkoin varteen neiti Dearbornin neuvot. Siten sai
-kirjoitus seuraavan muodon, joka tuskin tyydytti enempää opettajaa kuin
-oppilastakaan:
-
-"YKSINÄISYYS"
-
-    "Olisi väärää väittää, että minä koskaan olen yksinäni, sillä
-    virkistävät ajatukset ovat alati minun lohtunani. Ihminen voi
-    olla tosin yksin, mutta hän saattaa ajatella. Minä aukaisen
-    mielikirjani ja luen siitä lempikertomukseni. Me puhelemme
-    tädillemme tai veljellemme, silitämme kissaamme tai katselemme
-    valokuva-albumiamme. Minulla on sitä paitsi työni ja askareeni:
-    kuinka suurta iloa ne tarjoavatkaan minulle, jos satun
-    rakastamaan työtä. Kaikki meidän pikku talousaskareemmekin
-    estävät meitä tuntemasta yksinäisyyttä. Tunnenko minä itseni
-    hylätyksi koskaan silloin kun noukin lastuja sytyttääkseni
-    valkean ja keittääkseni iltaruokani? Tahi silloin, kun pesemme
-    maitokiuluamme ennen kuin lypsämme lehmämme? Minä en voisi uskoa
-    sitä."
-
-                                                   "R.R.R."
-
-"Tämä on kerrassaan kauhea!" huokasi Rebekka luettuaan aineensa ääneen
-opettajalle muiden lähdettyä. "Vaikka siinä aina onkin 'minä' ja 'me'
-ja 'me' ja 'minä', ei se sittenkään tunnu oikein samanlaiselta kuin
-kirjat; se näyttää kovin tyhmältä."
-
-"Sinä puhut aineessasi niin omituisista seikoista", huomautti neiti
-Dearborn. "En ymmärrä, mikä sinut johtaa sellaiseen. Miksikä sinä puhut
-mokomastakin arkipuuhasta kuin lastujen kokoamisesta?"
-
-"Sen vuoksi, että puhun edellisessä lauseessa 'talousaskareista' ja
-että lastujen noukkiminen _on_ minun kotiaskareitani. Eikö totta, että
-on hienoa sanoa illallista 'iltaruoaksi', ja eikö sana 'hylätyksi' ole
-kaunis?"
-
-"Kyllä, ovathan ne kohdat hyviä. Mutta kissaa, lastuja ja maitokiulua
-minä en suosi."
-
-"No niin", huokasi Rebekka. "Minä pyyhin pois sitten. Onko lehmäkin
-pyyhittävä?"
-
-"On, minä en halua lehmiä aineisiin", sanoi tunnontarkka neiti Dearborn.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Milltownin-matka aiheutti jossakin määrin myös ikäviä seurauksia,
-sillä viikkoa myöhemmin Minnie Urkkijan äiti sanoi Miranda Sawyerille,
-että hänen pitäisi huolehtia tarkemmin Rebekasta, koska tyttö oli
-taipuvainen "kiroilemaan ja käyttämään rumia sanoja". Aivan samana
-iltapäivänä oli kuultu hänen sanovan jotakin vallan hirveätä, ja se
-oli tapahtunut Emma Janen ja Living Perkinsin seurassa, jotka vain
-olivat nauraneet ja lähteneet nelinkontin ryömien ajamaan tyttöä takaa
-maantietä pitkin.
-
-Kun Rebekkaa syytettiin tästä rikoksesta, hän kielsi kaiken
-närkästyneenä, ja Jane täti uskoi häntä.
-
-"Muistelehan, Rebekka, ja koeta ajatella, mitä Minnie on voinut kuulla
-sinun puhuvan", pyyteli hän. "Älä ole äksy ja pikapäinen, vaan ajattele
-asiaa tarkoin. Milloin he ajoivat sinua takaa maantiellä ja mitä sinä
-puuhasit silloin?"
-
-Äkkiä Rebekan kasvot kirkastuivat.
-
-"Nyt minä tiedän", hän huudahti. "Niinkuin muistatte, täti, oli
-aamupuolella satanut rankasti, ja tie oli täynnä lammikoita. Emma Jane,
-Living ja minä kuljimme pitkin tietä, ja minä kävin edellä. Kun näin
-veden virtaavan tieltä alas niitylle, tulin ajatelleeksi Elisabetia,
-joka 'Setä Tuomon tuvassa' juoksee jääpalasten päällitse Missisippin
-yli lapsi sylissään ja verikoirat kintereillään. Ne näyttelivät sen
-Milltownissa, emmekä me voineet olla nauramatta päästyämme ulos
-teltasta, sillä heillä oli niin pieni näyttämö, että Elisabetin täytyi
-juosta aina vain ympäri ja ympäri, ja toisinaan koirat ajelivat häntä,
-mutta ajoittain taas hän koiria. Minä tiesin, että Living ja Emma
-Janekin muistaisivat sen, ja riisuin sen tähden sadetakkini ja kiedoin
-kirjat sen sisään ikään kuin siinä olisi ollut lapsi, ja sitten huusin:
-_'Voi, Jumalani, virta!'_ aivan näin -- ihan niinkuin Elisabet siinä
-näytelmässä. Sitten minä hyppelin lammikoiden yli, ja Emma Jane ja
-Living seurasivat minua verikoirina. On tyhmän Minnien tapaista, että
-kun hän näkee leikin, niin hän ei ymmärrä sitä. Mutta Elisabet ei
-kironnut, kun hän sanoi: 'Voi, Jumalani, virta!' Se oli paremminkin
-rukous."
-
-"No, sinun nyt ei sovi ruveta enempää rukoilemaan kuin kiroilemaankaan
-keskellä maantietä", huomautti Miranda. "Mutta olenpa iloissani, kun
-se ei ollut tämän pahempaa. Sinä olet syntynyt puuhaamaan ikävyyksiä
-samoin kuin lintu on syntynyt lentämään, ja pelkään, ettet säästy
-niiltä ennen kuin opit hallitsemaan tottelematonta kieltäsi."
-
-"Joskus toivoisin voivani hallita Minnien kielen", mutisi Rebekka
-mennessään kattamaan pöytää illalliseksi.
-
-"Täytyy sanoa, että hän _on_ kerrassaan hirmuinen ihmisvesa!" sanoi
-Miranda ottaen lasit silmiltään ja pannen syrjään käsityönsä. "Etkö
-luule, Jane, että hänellä on hiukan vikaa päässään?"
-
-"En voi väittää, että hän olisi samanlainen kuin muut", vastasi Jane
-miettivästi, levoton ilme miellyttävillä kasvoillaan, "mutta voi
-tuskin päättää, onko hän muita parempi vai huonompi, ennen kuin hän
-varttuu täysikasvuiseksi. Hänessä on mahdollisuuksia melkeinpä mihin
-hyvänsä, mutta minusta tuntuu toisinaan, että me emme ole oikein kypsiä
-hoitelemaan häntä."
-
-"Loruja ja tyhmyyksiä!" sanoi Miranda. "Puhu sinä itsestäsi, jos
-tahdot, mutta minä tunnen olevani kypsä ohjaamaan mitä lasta hyvänsä,
-joka kerran on maailmaan syntynyt!"
-
-"Tiedän sen, Miranda; mutta sinun varmuutesi ei vielä _tee_ sinua
-kypsäksi", vastasi Jane hymyillen.
-
-Hänessä tosiaan kehittyi aivan levottomuutta herättävässä määrin tapa
-ilmaista ajatuksensa vapaasti ja pelkäämättä.
-
-
-
-
-"KATSO KALPEATA MARTTYYRIA"
-
-
-Näihin aikoihin juolahti Rebekan mieleen, kun hän juuri oli lukenut
-spartalaisen pojan tarinan, että hänen sietäisi itse rangaista itseään
-jollakin lempeällä tavalla aina, kun hän tunnossaan olisi täysin
-varma rangaistuksen terveellisyydestä. Välittömän aiheen tällaiseen
-päätökseen tarjosi muuan onneton tapahtuma, vieläkin murheellisempi
-kuin useimmat muut tässä hairahduksien rikastuttamassa elämässä.
-
-Rebekka oli lähtenyt paras pukunsa yllään Cobbien luo juomaan teetä.
-Mutta kun hän kulki sillan yli, valtasi virran kauneus äkkiä hänen
-kaikki ajatuksensa, ja tyttö nojautui äskenmaalattuun kaiteeseen
-ilahduttaakseen silmiään vaahtoavaa vesiputousta katselemalla.
-Lepuuttaen kyynärpäitään ylimmällä kaidepuulla hän kumartui
-miellyttävän vapaasti yli rintanojan ja jäi siihen unelmoimaan.
-
-Padon yläpuolella virta laajeni tyveneksi suvannoksi muistuttaen
-peilikirkasta järveä, jonka pintaan sininen taivas ja vehmaat rannat
-heijastuivat kaikessa ihanuudessaan. Sillan luona kohisi vesiputous,
-jossa virta ihmeellisinä pyörteinä ja kullanloistavina, vinhasti
-kiitävinä patsaina syöksyi yli esteiden, kadoten lumivalkoisena
-vaahtoavaan syvyyteen.
-
-Rebekka ei voinut koskaan kulkea sillan yli kumartumatta kaiteen
-reunalle ihmettelemään ja mietiskelemään, ja tällä kertaa hän
-parhaillaan viimeisteli runoa, johon vesiputouksen katseleminen oli
-antanut innoittavan aiheen:
-
-    Vierivän virran rannalla
-        kaks tyttöä ma näin,
-    Rebekka toinen nimeltään
-        ja toinen Emma Jane.
-    "Ah, oisipa mun eloni",
-        näin sanoi Emma Jane,
-    "kuin virta tää, niin rauhainen,
-        ja tyyni, kirkas näin."
-
-    "Ma pärskehenä olisin
-    taas kosken kuohuissa!
-    Ei tyyni rauha mulle käy,
-    ja sit' en suosi ma!"
-    (Näin sanoi tumma tyttönen
-    nyt toverillensa;
-    he ystävykset olivat,
-        vaan eivät sukua.)
-
-    Mut, ah! se mitä toivomme
-    ei aina käykään päin;
-    kai rauha tulee osaksein,
-        saa kuohut Emma Jane!
-
-"Minua ei miellytä tämä 'saa kuohut Emma Jane', mutta en nyt keksi
-siihen muutakaan. Ui, mikä maalinhaju! Kas, sehän lähtee _minusta!_
-Voi, voi -- minun paras pukuni näin täynnä väritahroja! Huh! Mitähän
-Miranda täti tästä sanookaan!"
-
-Itsesoimauksen kyynelet valuivat tytön kasvoille, kun hän juoksi mäkeä
-ylös Cobbien luo tietäen saavansa siellä myötätuntoa ja toivoen samalla
-kaikesta huolimatta jotakin apuakin ahdinkoonsa.
-
-Rouva Cobb ymmärsi tilanteen silmänräpäyksessä ja selitti, että
-hän pystyi poistamaan melkeinpä minkälaiset tahrat hyvänsä lähes
-kaikenlajisista kankaista, ja Jerry setä riensi vahvistamaan hänen
-vakuutustaan todistaen, että äiti kyllä puhdistaa minkälaisen puvun
-tahansa. Joskus hän tosin syövytti itse kankaan samalla kuin tahrankin,
-mutta kätevä ihminen hän oli näissä hommissa, tämä äitimuori.
-
-Vahingoittunut puku riisuttiin Rebekan yltä ja upotettiin melkein
-kokonaan tärpättiin; ja tyttö sai istua juhlapöytään rouva Cobbin
-siniseen karttuunivaippaan kietoutuneena.
-
-"Älä anna tällaisen tapaturman tärvellä ruokahaluasi, lapsi", sanoi
-rouva Cobb hyväillen. "Minulla on kermakakkua ja hunajaa sinun
-varallesi. Ellei tärpätti nyt tepsi, niin minä koetan räätälinliitua,
-magnesiumia ja kuumaa saippuavaahtoa. Ja ellei tämäkään auta, niin isä
-saa juosta lainaamaan Stroutilta hiukan sitä pulveria, jota Martta osti
-Milltownista poistaakseen sillä viinimarjatahrat morsiuspuvustaan."
-
-"En ole vielä oikein jaksanut käsittää tätä värionnettomuutta", sanoi
-Jerry setä leikillisesti ojentaessaan Rebekalle hunajaa. "Kun siltaan
-on kiinnitetty julistuksia, joissa sanotaan, että se on 'Maalattu' niin
-näkyvästi, ettei edes sokeainopistokaan voisi olla niitä huomaamatta,
-niin minun on vaikeata ymmärtää, kuinka sinä puutuit koko kaiteisiin."
-
-"Minä en huomannut julistuksia", sanoi Rebekka alakuloisesti.
-"Luultavasti näin vain vesiputouksen."
-
-"Putous on ollut siinä asemillaan aikojen alusta saakka ja arvatenkin
-se pysyy siinä tuomiopäivään asti, niin ettei sinulla olisi ollut niin
-hirveätä hätää sen katselemiseen. Lapset ovat hirmun syvämielisiä,
-äiti; mutta kaiketi meidän on koetettava ymmärtää heitä", jatkoi hän
-iskien silmää vaimolleen.
-
-Kun illallinen oli korjattu, tahtoi Rebekka ehdottomasti pestä astiat
-ja kuivata ne sillä aikaa kun rouva Cobb käsitteli hänen pukuaan
-tarmolla, joka selvästi osoitti, kuinka vaikealuontoinen tämä tapaus
-oli. Tavan takaa pistäytyi Rebekka askareensa lomassa huolestuneena
-katselemaan, missä määrin Cobbin emännän vaivannäkö tuotti tuloksia, ja
-välillä oli myös Jerry setä puuhassa jaellen hyviä neuvoja.
-
-"Sinun on täytynyt kokonaan maata sillalla, hyvä lapsi", sanoi rouva
-Cobb, "sillä väri ei ole syöpynyt yksin hihoihin, kaulukseen ja
-rintamukseen, vaan se peittää leningin koko etupuolen."
-
-Kun puku alkoi näyttää hiukan ihmismäisemmältä, ilostui Rebekan
-mielikin vähitellen. Vihdoin hän vei puvun pestynä kuivumaan ulkoilmaan
-ja palasi sitten jälleen arkihuoneeseen.
-
-"Voisinkohan minä saada pienen paperinpalasen?" kysyi hän.
-"Kirjoittaisin muistiin runon, jota parhaillaan mietiskelin silloin,
-kun makailin värikylvyssä."
-
-Rouva Cobb istuutui työvasunsa ääreen kutimineen, ja Jerry setä otti
-käsille pienen kangaspussin, joka sisälsi purjelangan pätkiä, ja alkoi
-solmia ja kietoa niitä kerälle; tämä puuha oli hänen mieleisintä
-iltahuviaan.
-
-Rebekka oli pian kirjoittanut säkeensä pyöreällä koulukäsialallaan
-parannellen niitä samalla sikäli kuin muutoksia sattui hänen mieleensä
-juolahtamaan.
-
-        KAKSI TOIVOMUSTA
-
-          Kirjoittanut
-        _Rebekka Randall_.
-
-    Vierivän virran partaalla
-        kaks tyttöä ma näin.
-    Ol' tumman nimi Rebekka
-        ja vaalean Emma Jane.
-    "Ah, oisipa mun eloni",
-        sanoi vaalea tyttö nyt,
-    "kuin virta tää, niin rauhainen,
-        ja kirkas, tyyntynyt."
-
-    "Mut minä oisin mieluummin
-        tuo koski vaahtoinen!
-    Pois tyyneys, ja rauha myös,
-        ma niitä suosi en!"
-    (Sen toisen, tumman tyttösen,
-    nää ovat sanoja;
-    he ystävykset olivat,
-        ei lainkaan sukua.)
-
-    Mut' ah! se mitä toivomme
-        ei aina käykään päin;
-    kai rauha tulee osaksein,
-        saa kuohut Emma Jane!
-
-Tyttö luki runonsa ääneen, ja Cobbit julistivat sen ei ainoastaan
-erinomaiseksi, vaan suorastaan ihmeelliseksi hengentuotteeksi.
-
-"Arvaan, että jos se kirjailija, joka astui Portlandissa
-Congress-kadulla, olisi kuullut runosi, niin hän olisi hämmästynyt",
-sanoi rouva Cobb. "Jos minun mieltäni kysyttäisiin, niin minä sanoisin,
-että tämä palanen on parempi kuin se hänen 'Jätä sikseen ne numerot
-murheiset', -- ja tämä on paljon selväjärkisempi."
-
-"Totta puhuen en ole vielä päässyt edes selville, mitä hän niillä
-'murheellisilla numeroilla' mahtaa tarkoittaakaan", huomautti herra
-Cobb arvostelevana.
-
-"Sitten ette ole koskaan laskenut murtolaskuja!" huudahti Rebekka.
-"Mutta kuulkaa, Jerry setä ja Sara täti; kai te nyt lisäätte tähän
-yhden säkeistön, sellaisen tavallisen loppusäkeistön, jossa on jokin
-'opetus' -- siten tämän saisi päättymään kauniisti."
-
-"Jos värssyjä saisi syntymään vain kiertämällä kampea, niin minä
-sanoisin: sitä hauskempaa mitä enemmän! Mutta enpä jaksa ymmärtää,
-kuinka voisit keksiä runoosi vielä kauniimman lopun", huomautti Jerry
-setä.
-
-"Tämä on vallan hirveä!" nurisi Rebekka. "Ei minun olisi pitänyt
-sanoa: 'kai rauha tulee osaksi"'. Minä olen kyllä kirjoittanut tämän
-runon, mutta ei kenenkään tarvitse tietää, että _minä_ seison virran
-partaalla. Siinä olisi pitänyt puhua vain 'Rebekasta' tai 'tummasta
-tytöstä' eikä 'minusta'. Ja tämä 'saa kuohut Emma Jane' on ihan
-sietämätön. Toisinaan minusta tuntuu, ettei pitäisi yrittääkään
-runoilla, on niin vaikea saada ajatustaan selväksi; joskus se luistaa
-aivan kuin itsestään. Mahtaisiko tämä tuntua paremmalta:
-
-    "Mut, ah! ei aina käykään niin
-        kuin toivoo ihminen.
-    Ken tuulta kaipaa, -- tyven sää
-        voi tulla osaks' sen.
-
-"Lieneekö tämä nyt sitten parempi vai huonompi. Nyt vielä viimeiset
-säkeet!"
-
-Muutaman minuutin kuluttua runoilija kohotti päänsä punastuvana ja
-voitonriemuisena. "Tämä luisti aivan kuin ei mitään! Kuunnelkaa!" Ja
-hän luki hitaasti, kauniissa äänessään lapsellista paatosta:
-
-    "Mut olkoon sitten elomme
-    vakaa tai myrskyinen,
-    on tukenamme lohdutus:
-        näin Luoja sääti sen."
-
-Aviopuolisot vaihtoivat äänettöminä ihailevia silmäyksiä; Jerry sedän
-täytyi jopa kääntää päänsä ikkunaan päin ja pyyhkäistä silmiään
-salavihkaa lankapussilla.
-
-"Kuinka maailmassa sinä osasit?" huudahti rouva Cobb.
-
-"Oh, se oli helppoa", vastasi Rebekka. "Kaikki virret, joita
-hartauskokouksissa lauletaan, ovat tämän tapaisia. Warehamin koulussa
-niillä on oma painettu sanomalehti. Dick Carter sanoo, että sen
-toimittajana on aina joku poika, tietysti, mutta että tytötkin saavat
-kirjoittaa siihen ja toimittaja valitsee sitten parhaat kirjoitukset
-painettaviksi. Dick luulee, että minäkin saan jonkin kelpaamaan."
-
-_"Jonkin!"_ huudahti Jerry setä. "Minä en hämmästyisi lainkaan, vaikka
-saisit kirjoittaa yksin koko lehden. Ja mitä sen toimittajiin tulee,
-niin poikia kuin ne ovatkin, niin uskallan väittää, että sinä voisit
-lyödä ne laudalta, vaikka toinen kätesi olisi sidottuna selän taakse."
-
-"Saisimmeko me tästä runosta jäljennöksen perheraamattumme väliin?"
-kysyi rouva Cobb kunnioittavasti.
-
-"Voi, haluaisitteko saada sen?" kysyi Rebekka. "Tietysti! Minä
-kirjoitan sen teille oikein kauniisti violettimusteella ja hienolla
-kynänterällä. Mutta nyt minun täytyy tarkastaa pukuraukkaani."
-
-Vanha aviopari seurasi Rebekkaa. Leninki oli jo kuiva, ja se oli
-todellakin käynyt puhtaammaksi rouva Cobbin käsissä, mutta kankaan väri
-oli levinnyt ja kuviot olivat käyneet sotkuisiksi. Rouva Cobb silitti
-sen vielä kuumalla raudalla, ja sitten Rebekan piti pukea leninki
-ylleen, jotta nähtäisiin, olivatko tahrat silloinkin yhtä helposti
-huomattavissa.
-
-Ne olivat; auttamattomasti. Sameinkaan silmä ei voinut olla näkemättä
-niitä. Rebekka katsahti niihin arvelevana ja sanoi sitten ottaessaan
-hattunsa naulasta oven luota: "Luulen, että minun täytyy nyt lähteä.
-Hyvää yötä! Jos minun kerran on kuunneltava nuhteita, niin kuuntelen
-niitä mieluimmin niin pian kuin suinkin päästäkseni niistä tänä iltana
-eroon."
-
-"Onneton pikku raukka!" huokasi Jerry setä katsellessaan, kuinka
-Rebekka kiiruhti mäkeä alas. "Soisin, että hän osaisi paremmin katsoa
-eteensä, mutta takaan, että jos hän olisi meidän lapsemme, niin hänen
-täytyisi tuhria maaliin koko talo, ennen kuin hennoisin kovistaa häntä
-siitä. Tässä on hänen runonsa; hän unohti sen. Lue se uudelleen, äiti."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rebekka alistui urheasti nuhteluun, jonka hän oli ansainnut. Neiti
-Miranda sanoi, että niin huolimattomasta tyttöletukasta epäilemättä
-kypsyisi täydelleen tylsämielinen hupsu. Hänet määrättiin jäämään
-kotiin Alice Robinsonin syntymäpäiväjuhlasta ja pitämään yllään
-tahraista ja sotkeutunutta pukuaan sellaisenaan, kunnes se kuluisi
-riekaleiksi. Puolisen vuotta myöhemmin Jane täti lievensi aika lailla
-tätä rangaistusta valmistamalla Rebekalle poimutetun esiliinan, joka
-oli niin taidokkaasti suunniteltu, että se peitti kokonaan leningin
-tahrat. Täti oli ilahduttavan kekseliäs aina kun hän halusi vapauttaa
-pienen synnintekijän hänen rikkomustensa pahimmista seurauksista.
-
-Kun Rebekka oli kuullut tuomionsa ja vetäytynyt pieneen kammioonsa,
-hän alkoi mietiskellä vakavasti. Hän ei millään ehdolla aikonut
-kehittyä hupsuksi, kaikkein vähimmän tylsämieliseksi hupsuksi; ja tätä
-estääkseen hän päätti itse rangaista itseään aina, milloin tuntisi
-ansainneensa hyveellisen sukulaisensa närkästyneet moitteet. Hän ei
-pitänyt minään rangaistuksena kieltoa, joka esti häntä pääsemästä
-Alice Robinsonin syntymäpäiville. Hän oli jo aikaisemmin sanonut
-Emma Janelle, että koko juhla tuntuisi hänestä samalta kuin pidot
-hautausmaalla, sillä Robinsonien talo muistutti hänen mielestään hautaa
-niin paljon kuin ihmisasumus voi sitä muistuttaa. Lapset päästettiin
-tavallisesti taloon sisälle pienestä takaovesta, ja koko vierailunsa
-ajan he saivat seistä varovasti paikoillaan lattialle levitettyjen
-sanomalehtien päällä. Tämän vuoksi Alicen ystävät pyytelivätkin häntä
-ottamaan heidät vastaan ladossa tahi vajassa -- missä muualla hyvänsä,
-kunhan vain ei kotonaan.
-
-Kun Rebekka oli tarkoin punninnut, olisiko tehokkaampaa käyttää
-katumisharjoituksena jouhikangaspalasta puvun alla ihoa vasten vai
-sietää pientä kiveä kengässään jalkapohjan alla, hän lopuksi hylkäsi
-nämä molemmat keinot. Jouhikangasta ei ollut saatavissa, ja jos hän
-olisi pannut kiven kenkäänsä, niin tädin tarkat silmät olisivat
-heti keksineet hänen parannusyrityksensä. Se oli sitä paitsi perin
-hankala itsekasvatuskeino sellaisen käytettäväksi, jonka täytyi
-liikkua ketterästi talouspuuhissa ja jolla oli lisäksi mailin verran
-koulumatkaa juostavanaan.
-
-Hänen ensimmäinen ponnistuksensa marttyyrinkruunua kohden ei ollut
-suinkaan joka suhteessa täysin onnistunut. Rangaistakseen itseään
-Rebekka oli jäänyt pois pyhäkoulun illanvietosta, vaikka hän olikin
-näihin tilaisuuksiin -- muun puutteessa -- sanomattoman ihastunut.
-Hänen poissaolostaan oli seurauksena, että pari esiintyvää pienokaista,
-jotka olivat ehdottomasti luottaneet hänen apuunsa -- sillä Rebekka
-taisi aina muiden lausuntatehtävät paremmin kuin he itse -- nyt
-epäonnistuivat auttamattomasti. Lisäksi oli hänen luokkansa sitoutunut
-lukemaan vuoron mukaan jakeittain erään vaikean raamatunkohdan, ja
-oppilaat olivat ahkeroineet koko sunnuntai-iltapäivän laskeakseen
-kotonaan, mikä jae tulisi istumajärjestyksen mukaan kunkin luettavaksi,
-ja harjoitelleet vain sitä. Kun heidät sitten kutsuttiin suorittamaan
-tehtäväänsä, eivät he aluksi edes huomanneet, että Rebekan poissaolo
-muuttaisi koko järjestyksen; ja niinpä isku sitten olikin musertava,
-kun kaikki jebusealaiset ja amorilaiset, hebrealaiset, kreikkalaiset
-ja farisealaiset joutuivat sellaisten esiintyjien äännettäviksi,
-jotka eivät pystyneet lainkaan selviytymään niistä. Rebekka huomasi
-tästä, että oikean itsekurituksen täytyi, kuten armeliaisuudenkin,
-alkaa kotinurkista, mutta -- päinvastoin kuin armeliaisuuden
--- myöskin päättyä niihin, ulottumatta vieraisiin, viattomiin
-olentoihin. Tyttö katsahti epätietoisena ympärilleen seisoessaan
-siinä ikkunan luona. Hänen täytyi uhrata jotakin, ja hänellä ei totta
-puhuen ollut paljon uhrattavaa, tuskin muuta kuin -- niin, asia oli
-auttamaton, ei muuta kuin rakas, ruusuinen päivänvarjo. Eikä hän
-voinut kätkeä sitä ullakolle, sillä jonakin heikkona hetkenä hän
-silloin varmasti hakisi sen jälleen käsiinsä. Tyttö pelkäsi, etteivät
-hänen siveelliset voimansa riittäisi siihenkään, että hän koettaisi
-taittaa sen palasiksi. Hänen katseensa harhailivat päivänvarjosta
-pihan omenapuihin ja osuivat sitten kaivon vipuun. Nyt hän sen tiesi:
-hänen täytyi viskata rakkain omaisuutensa kaivon syvyyksiin. Toiminta
-seurasi viipymättä päätöstä. Rebekka hiipi ulos pimeään, läheni
-uhripaikkaa, nosti syrjään kaivonkannen, värisi vasten tahtoaankin
-hetkisen ja heitti sitten päivänvarjonsa kaivoon, kaikella voimallaan.
-Uhrautumisen tuskallisimpana hetkenä häntä lohdutti ajatus, että hän
-muistutti suuresti niitä pakanaäitejä, jotka heittivät pikkulapsensa
-Ganges-virran pyhille krokotiileille.
-
-Tekonsa jälkeen hän nukkui hyvin ja nousi aamulla virkistyneenä, kuten
-ylennetyn sielun laita aina pitäisi olla ja toisinaan onkin. Mutta
-aamiaisen jälkeen huomattiin, että oli mahdotonta saada vintatuksi
-vettä kaivosta. Rebekka oli mennyt kouluun puhdistunein ja kirkastunein
-mielin. Abias Flagg haettiin apuun. Hän aukaisi kaivonkannen,
-etsi vaikeuksien syytä ja löydettyään sen viimein onnistui suurin
-ponnistuksin poistamaan haitan. Seikka oli se, että päivänvarjon
-norsunluinen kädenkoukku oli tarttunut kiinni vesikiulun ketjuihin,
-ja kun tädit sitten yrittivät vintata kiulun ylös, oli katuvan
-sydämen uhrilahja auennut levälleen ja takertunut monihaaraisine
-teräsjousineen melkein lähtemättömästi kaivon seinämyksiin. On turhaa
-mainitakaan, ettei mikään pahanilkinen kujeilija olisi saanut tällaista
-kiusanvehjettä onnistumaan ilman pimeyden valtain apua, mutta onneton
-ihmisvesa oli koettaessaan vaeltaa hyveen polkuja saanut sen aikaan
-kädenkäänteessä.
-
-Kätkekäämme verhon peittoon näytelmä, joka Rebekan koulusta tultua
-näyteltiin. Miranda tädin puolella olivat terve järki, oikeudentunto
-ja logiikka. Kun Rebekka paran vihdoin äärimmäisessä hädässä, ikään
-kuin seinää vasten puserrettuna, oli pakko tunnustaa syyt, jotka olivat
-saaneet hänet uhraamaan päivänvarjonsa, sanoi hänen tätinsä:
-
-"Kuule nyt, Rebekka: sinä olet liian suuri saadaksesi vitsoja, enkä
-minä koskaan lyö sinua; mutta milloin sinä vastedes jälleen tunnet,
-ettei sinua ole rangaistu tarpeeksi, niin puhu vain siitä minulle;
-minä koetan miettiä, voisinko keksiä jotakin. Minä tosin en ole yhtä
-kekseliäs kuin eräät toiset, mutta koetan ainakin parastani. Ja mitä
-hyvänsä sitten löytänenkin sinun varallesi, niin varmaa on, ettei sen
-vuoksi ainakaan koko perheen tarvitse nieleksiä norsunluujauhoja,
-puutikkuja ja punaisia silkkiriepuja juomavetensä mukana."
-
-
-
-
-"LUMIVALKOISTA" JA "PURPPURAA"
-
-
-Korjuujuhlien aikoihin olivat Simpsonien asiat luisuneet tilaan, jota
-täytyi todella sanoa pulaksi, yksinpä tämänkin seikkailunomaisessa
-köyhyydessä syntyneen ja kasvaneen perheen piirissä. Heillä oli tuskin
-mitään syötävää, vielä vähemmän ylle pantavaa.
-
-Näinä aikoina, kun nuoret Simpsonit alakuloisina ja nälissään
-katselivat muiden ihmisten kalkkunoita, jotka olivat haljeta
-lihavuuttaan, ja kaikkia varastoihin koottuja meloneja, kurpitsoita
-ja maissintähkiä, heissä virisi yritteliäisyyden halu. Jo aikaisemmin
-syksyllä he olivat myyneet naapuritaloissa erään tehtaan saippuoita;
-sillä tavoin he olivat hankkineet lapsenvaunut, jotka olivat
-tosin perin heikkorakenteiset mutta kestivät sentään jotenkuten
-sileillä teillä. Nyt Simpsonin lapset, jotka arvatenkin olivat
-perineet isältään hivenen liikemiehentaitoa, päättivät ulottaa
-kauppatoimensa myös lähikyliin. Saippuayhtiö Excelsior maksoi pienille
-asiamiehilleen perin vähäisen myyntipalkkion, mutta se ymmärsi
-kiihottaa lasten mielikuvitusta: tehtaan kiertokirjeiden mukana saapui
-heille koreanvärisiä kuvia palkinnoista, joita annettiin tiettyyn
-kappalelukuun päässeille myyjille.
-
-Clara Belle ja Susan Simpson neuvottelivat asiasta Rebekan kanssa,
-joka innostui yritykseen koko sydämestään ja lupasi, että sekä hän
-että Emma Jane Perkins koettavat auttaa sitä menestymään. Palkinnot,
-joiden voittamiseen oli mahdollisuuksia, olivat seuraavat kolme
-loistoesinettä: kirjahylly, plyyshipäällyksinen tuoli ja vierashuoneen
-lamppu. Simpsoneilla ei tietystikään ollut kirjoja, ja he luopuivat
-myöskin ajattelemasta plyyshituolia, joka olisi tosin ollut hyödyllinen
-tässä seitsenhenkisessä perheessä (isää ei voitu ottaa lukuun, sillä
-hän istui tavallisesti jossakin muualla valtion kustannuksella);
-sen sijaan lapset hehkuivat innosta ajatellessaan loistolamppua.
-Se kävi pian heille rakkaammaksi kuin ruoka, juoma ja vaatteet. Ei
-myöskään Rebekan tahi Emma Janen mielestä siinä ollut mitään outoa,
-että Simpsonit tavoittelivat vierashuoneenlamppua. He katselivat
-päivittäin lampun kaunista kuvaa ja tunsivat mielessään, että jos he
-itse olisivat vapaita asioitsijoita, niin he uurastaisivat, kärsisivät
-ja hikoilisivat voittaakseen sellaisen tavattoman edun, että saisivat
-tulevina talvi-iltoina olla ja elää moisen lampun valaisemassa
-huoneessa. Lamppu oli kiillotettua messinkiä -- kertoi kiertokirje,
--- vaikka katsojat ylipäänsä luulivatkin sitä puhtaaksi kullaksi; ja
-varjostin, joka saatiin lampun mukana, jos myytiin sata saippuaa lisää,
-oli ruusuteltua kreppipaperia, ja siitä oli olemassa kaksitoista eri
-värivivahdusta, joista asiamies saisi valita mieleisensä.
-
-Heiluri Simpson ei ollut lainkaan mukana liikeyhtymässä. Clara Belle
-oli varsin onnistunut myyjä, mutta sammaltava Susan ei saanut kootuksi
-kovinkaan suuria asiamiespalkkioita; ja kaksoset, jotka olivat
-vielä liian nuoria, jotta heihin olisi voitu täysin luottaa, saivat
-mukaansa aina vain puolisen tusinaa saippuapalasta kerrallaan. Heillä
-täytyi myös olla kauppamatkoillaan ostajille näytettävänä kirjoitettu
-myyntiohje, jossa ilmoitettiin saippuan hinta yksin kappalein,
-tusinoittain sekä laatikoittain.
-
-Rebekka ja Emma Jane tarjoutuivat lähtemään puolen mailin matkan päähän
-jollekin taholle koettaakseen, saisivatko he kaupatuksi saippuamerkkejä
-"Lumivalkoinen" ja "Purppura", joista edellinen oli tarkoitettu
-pesusaippuaksi ja jälkimmäinen toilettitarpeisiin.
-
-Tämän matkan valmistelut tapahtuivat hilpeässä neuvottelussa, joka oli
-järjestetty Emma Janen ullakkokamariin. Tytöt tutkivat saippuayhtiön
-kiertokirjeitä oppiakseen ulkoa sopivia ylistyslauseita, ja samalla
-he koettivat muistella erään Milltownin markkinoilla tapaamansa
-patenttilääkkeiden kaupustelijan sanatulvaa. Emma Jane harjoitteli
-myymistä olettaen Rebekkaa ostajaksi, ja Rebekka vuorostaan tarjoili
-tavaraa hänelle.
-
-"Saanko myydä teille muutaman saippuan tänään, hyvä rouva? Minulla
-on Lumivalkoista ja on Purppuraa; kuusi palasta sievässä rasiassa.
-Valkoinen maksaa vain kaksikymmentä senttiä ja punainen viisikolmatta.
-Saippua on valmistettu kaikkein puhtaimmista aineista, ja sen voisi
-vaikka syöttää sairaalle -- se on niin maukasta ja hyvälaatuista."
-
-"Ei, Rebekka, emme kai me voi sanoa siten!" keskeytti Emma Jane
-tarjouksensa huolestuneena. "Silloin minä tunnen itseni kovin noloksi."
-
-"Tarvitaan niin kovin vähän, kun sinä jo tunnet itsesi noloksi,
-että minä toisinaan pelkään sinun se _olevankin_", nuhteli Rebekka.
-"Minulle ei nolostuminen ole niin perin helppoa. Jätä sitten pois se
-syöttäminen, ellet pidä siitä, ja anna kuulua edelleen."
-
-"Lumivalkoinen on varmasti paras pesusaippualaatu mitä maailmassa
-koskaan on valmistettu. Pankaa vaatteet vesisoikkoon ja hieraiskaa
-pikkuisen saippuaa likaisimpiin kohtiin. Jättäkää pyykki sitten
-likoamaan auringon laskusta sen nousuun. Pieninkin kapalolapsi voi
-sitten vaivatta pestä vaatteet puhtaiksi."
-
-_"Lapsi_, eikä kapalolapsi", oikaisi Rebekka, joka tarkkasi Emma Janen
-puhuessa kiertokirjettä.
-
-"Sehän on kumminkin sama asia", väitti Emma Jane.
-
-"Tietysti _asia_ on sama, mutta kiertokirjeissä ei voida puhua
-kapalolapsista sen paremmin kuin runoudessakaan. Ehkäpä sanot
-mieluummin sylilapsi?"
-
-"En", mutisi Emma Jane, "sylilapsi on vielä inhottavampaa kuin
-pelkkä lapsi. Rebekka, luuletko, että meidän pitäisi pyytää kaksosia
-kokeilemaan tätä saippuaa, ennen kuin alamme sitä myydä?"
-
-"Minä en jaksa käsittää, kuinka lapsi voisi pestä pyykkiä
-minkäänlaisella saippualla; mutta sen kai täytyy olla totta, eiväthän
-ne muuten olisi uskaltaneet painaa sitä tähän", vastasi Rebekka.
-"Ei meidän kannata huolia siitä sen enempää. Voi, Emma Jane, tästä
-tulee mahdottoman hauskaa! Joissakin taloissa, sellaisissa, missä ne
-tuskin voivat minua tuntea, ei minua pelota vähääkään, ja silloin
-minä lasketan niille koko jutun -- sairaista ja lapsista ja kaikesta!
-Ehkä vielä lisään tämän viimeisenkin lauseen, jos vain jaksan sen
-muistaa: 'Meidän saippuamme saa koko maailmankaik-ke-uden hymisemään
-tyytyväisyydestä'."
-
-Harjoittelu tapahtui eräänä perjantai-iltapäivänä Emma Janen kodissa,
-jossa Rebekka oli rajattomaksi ilokseen saanut luvan oleilla aina
-sunnuntai-iltaan saakka, sillä hänen tätinsä olivat menneet Portlandiin
-erään vanhan ystävänsä hautajaisiin. Koska lauantai oli lupapäivä, oli
-tytöille luvattu silloin lainaksi vanha valkoinen hevonen, jolla he
-saisivat ajaa puolen mailin päässä olevaan Pohjois-Riverboroon. Siellä
-heidän oli määrä syödä lounas Emma Janen serkkujen luona ja palata
-takaisin täsmälleen kello neljäksi.
-
-Kun lapset kysyivät rouva Perkinsiltä, saisivatko he mennen tullen
-poiketa tien varrella oleviin taloihin kaupitellakseen Simpsonien
-saippuoita, kielsi Emma Janen äiti ensin lyhyesti ja jyrkästi. Mutta
-hän oli kuitenkin sangen myöntyväinen äiti, eikä hänellä itse asiassa
-ollut mitään sitä vastaan, että Emma Jane huvitteli näin merkillisellä
-tavalla. Ainoastaan Rebekan tähden hän tunsi epäilyksiä; mutta kun
-hän lopulta tuli täysin vakuuttuneeksi yrityksen armeliaisuuteen
-tähtäävästä luonteesta, hän myöntyi vihdoin pyyntöön.
-
-Tytöt poikkesivat matkalle lähtiessään herra Watsonin kauppaan ja
-ottivat sieltä mukaansa useita laatikollisia saippuoita, jotka
-merkittiin Clara Belle Simpsonin tilille. Laatikot sijoitettiin
-vaunujen takalaudalle, ja sitten Rebekka ja hänen toverinsa aloittivat
-matkansa niin iloisen onnellisina kuin kaksi nuorta tyttöä suinkin voi
-olla. Oli lämmin jälkikesän päivä ja ilma oli tuoksuvaa ja raikasta,
-ja jokaisella pellolla näkyi keltaisia kuhilaita ja aumoja. Vanha
-hevonen unohti ikävuotensa, ahmi sieraimiinsa leppoisaa kirkasta
-ilmaa ja juoksi tietään ketterästi kuin varsa. Kaukana etäisyydessä
-häämötti Nokomis-vuoren harja sinisenä ja kiehtovana. Rebekka kohosi
-vaunuissa seisaalleen ja huudahteli maisemalle äkillisen elämänilon
-haltioittamana:
-
-    "Suur', avara maailma, ihmeellinen,
-    ja meri, sua kaartava, pauhuinen,
-    ja vihanta peite, mi rinnallas on:
-        ah, maailma, nostat mun hurmiohon!"
-
-Hidassieluinen Emma Jane ei milloinkaan ollut tuntunut Rebekasta
-niin läheiseltä, rakkaalta, koetellulta ja uskotulta kuin nyt; eikä
-Emma Jane ollut koskaan ennen tuntenut Rebekkaa niin loistavaksi,
-hurmaavaksi ja ihastuttavaksi ystäväksi kuin tällä heidän yhteisellä
-matkallaan, joka sitä paitsi tarjosi heille kiihottavan liikeyrityksen
-viehätystä.
-
-Tuuli lennätti vaunuihin loistavan lehden.
-
-"Saavatko värit sinut pyörälle päästäsi?" kysyi Rebekka.
-
-"Ei", vastasi Emma Jane kauan mietittyään. "Eivät saa; eivät vähääkään."
-
-"Kukaties minä en käyttänyt ihan oikeata sanaa, mutta sen tapaista se
-hyvin on. Minä tahtoisin syödä väriä, juoda väriä ja nukkua värissä.
-Jos sinä voisit muuttua puuksi, niin mikä puu sinä tahtoisit olla?"
-
-Emma Jane oli jo tottunut tämäntapaisiin keskusteluihin, ja Rebekan oli
-onnistunut aukaista hänen silmänsä näkemään ja kielensä kertomaan, niin
-että Emma Jane saattoi "leikkiä mukana" jossain määrin.
-
-"Minä olisin mieluimmin kukkiva omenapuu -- se jolla on punaiset kukat,
-siellä meidän sikokarsinamme luona."
-
-Rebekka nauroi. Emma Janen vastauksiin sekoittui aina jotakin
-odottamatonta. "Minä tahtoisin olla tuo kirkkaanpunainen vaahtera
-tuolla vesipadon luona", sanoi hän, osoittaen puuta piiskanvarrella.
-"Silloin näkisin paljon enemmän kuin sinun omenapuusi siellä
-sikokarsinan lähellä. Saisin tarkastella koko metsää ja näkisin
-punaisen pukuni kuvan vedenpinnassa, ja näkisin kaikki nuo keltaiset ja
-ruskeat puut, jotka näyttävät kasvavan vedessä ylösalaisin. Kun kasvan
-isoksi ja ansaitsen rahaa, niin hankin itselleni tämän lehden värisen
-puvun -- kokonaan rubiininvärisen. Ymmärräthän, sen täytyy olla ohut,
-ja siinä on pitkä laahustin ja väreilevät laskokset. Ja sitten luulen,
-että teettäisin ruskean vyön, saman värisen kuin puiden rungot. Mutta
-mihin saisin vihreän värin mahtumaan? Käytetäänkö vihreitä alushameita,
-luuletko? Minä tahtoisin vihreän alushameen, joka silloin tällöin
-näkyisi toisen alta osoittaakseen, minkä värisiä lehteni olivat, ennen
-kuin minusta tuli kirkkaanpunainen vaahtera."
-
-"Minä luulen, että se näyttäisi kauhean mitättömältä", sanoi Emma Jane.
-"Minä aion hankkia valkoisen silkkipuvun ja punaisen vyön, punaiset
-sukat, kullatut kengät ja kultahelaisen viuhkan."
-
-
-
-
-PRINSSI ALADDIN
-
-
-Tunnin kokemukset liikeuran vaivalloisuudesta masensivat tyttöjen
-rohkeutta hyvän joukon. He eivät menneet yhdessä kolkuttamaan
-valitsemiensa uhrien oville, koska he arvasivat, että silloin he tuskin
-pystyisivät edes aloittamaan neuvotteluja vakavina. He erosivat aina
-portilla, ja toinen jäi pitelemään hevosta sillä aikaa, kun toinen
-saippuanäytteet kainalossaan yritti houkutella kauppoihin jokaista,
-jonka mielentila näytti hiukankin otolliselta. Emma Jane oli saanut
-myydyksi vain kolme ainokaista saippuapalasta, Rebekka sen sijaan
-toki kolme pientä rasiallista. Emännät katsahtivat Emma Janeen ja
-sanoivat, että he eivät ole saippuan tarpeessa. He kuuntelivat,
-kun tyttö lateli ulkoläksynsä tavaran loistavista ominaisuuksista,
-mutta eivät silti myöntäneet tarvitsevansa sitä. Rebekan käyntejä
-ohjasivat toiset tähdet. Ne henkilöt, joille hän kaupitteli, muistivat,
-että he saattoivat tarvita saippuaa joko parhaillaan tai ainakin
-lähitulevaisuudessa; ja ihmeellisintä oli, että Rebekan kohdalla asiat
-sujuivat melkein itsestään, kun taas Emma Jane yritti tunnontarkasti
-onnistumatta.
-
-"Nyt on sinun vuorosi, Rebekka, ja siitä minä olen iloinen", sanoi
-Emma Jane pysäyttäen hevosen eräällä portilla ja osoittaen rakennusta,
-joka oli hyvän matkan syrjässä tieltä. "Minä en ole vielä tointunut
-viimeisestä säikähdyksestäni." (Muuan nainen oli pistänyt päänsä
-toisen kerroksen ikkunasta ja huutanut: "Tiehesi sieltä, tyttö! Olipa
-laatikossasi mitä hyvänsä, emme tarvitse sitä.") "En tiedä, kuka tuolla
-mahtanee asua; kaihtimet ovat kokonaan alhaalla näissä päätyikkunoissa.
-Ellei siellä ole ketään kotona, niin sinun täytyy koettaa taas
-seuraavassa talossa."
-
-Rebekka kulki pensasaitauksen välistä kapeata kujaa ja pysähtyi
-talon sivuoven luona. Siinä istui kiikkutuolissa kuistikolla maissia
-perkaamassa miellyttävän näköinen nuori mies -- tai olisiko hän ollut
-keski-ikäinen; siitä Rebekka ei ollut aivan selvillä. Joka tapauksessa
-hän näytti kaupunkilaiselta: huolellisesti ajellut kasvot ja kauniisti
-sopivat vaatteet. Rebekkaa tämä kohtaaminen hiukan ujostutti, mutta
-hänen ei auttanut muu kuin ryhtyä selittämään, millä asioilla hän
-liikkui. Siksipä hän kysyi: "Onko talon rouva kotona?"
-
-"Minä olen nykyisin rouvana tässä talossa", sanoi vieras hymyn häivettä
-kasvoillaan. "Miten voin teitä palvella?"
-
-"Oletteko kuullut puhuttavan -- haluaisitteko, tai minä tarkoitan --
-oletteko saippuan tarpeessa?" kysyi Rebekka.
-
-"Näytänkö minä siltä?" kysyi toinen odottamatta.
-
-Rebekka hymyili. _"Se_ ei ollut minun ajatukseni. Minulla on hiukan
-saippuaa myytävänä; tarkoitan, että haluaisin tutustuttaa teidät hyvin
-huomattavaan saippualajiin, parhaaseen, mitä markkinat voivat tarjota.
-Sen nimi on --"
-
-"Oh, sen saippuan minä luulen hyvin tuntevani", sanoi herra
-ystävällisesti. "Valmistettu puhtaasta kasvirasvasta, eikö niin?"
-
-"Kaikkein puhtaimmasta", vahvisti Rebekka.
-
-"Siinä ei ole syövyttäviä happoja?"
-
-"Ei jälkeäkään niistä."
-
-"Ja sentään voisi lapsikin pestä sillä koko perheen viikkopesun aivan
-vaivattomasti?"
-
-"Sylilapsikin", oikaisi Rebekka.
-
-"Ohoh, sylilapsikin, niinkö? Se lapsi näkyy käyvän vuosi vuodelta yhä
-nuoremmaksi, vaikka sen luulisi vanhenevan. Viisas lapsukainen!"
-
-Sattuipa onni tavata tällainen ostaja, joka etukäteen jo tiesi tavaran
-kaikki verrattomat ominaisuudet. Rebekka alkoi sädehtiä yhä enemmän, ja
-hän istahti uuden ystävänsä kehotuksesta tuolille hänen lähettyvilleen.
-Purppurasaippuaa sisältävän rasian kauneus paljastettiin ja samalla
-sovittiin sen sekä Lumivalkoisen hinnasta. Ennen pitkää Rebekka oli
-kokonaan unohtanut portille jättämänsä hiljaisen toverin tarinoidessaan
-tämän miehen kanssa niin tuttavallisesti kuin olisi tuntenut hänet
-elämänsä alusta saakka.
-
-"Minä hoidan taloa tänään, mutta en asu täällä", selitti tämä
-miellyttävän hauska herrasmies Rebekalle. "Minä tulin vain vieraisille
-tätini luo, joka nyt on pistäytynyt Portlandiin. Minä asuin täällä
-pikku poikana ja pidän tästä talosta."
-
-"Luulen, ettei mikään vedä vertoja meidän lapsuutemme kodille",
-huomautti Rebekka, halkeamaisillaan ylpeydestä, kun havaitsi
-käyttäneensä tavallisessa keskustelussa monikkomuotoa yksikön asemesta.
-
-Nuori mies katsahti häneen pikaisesti ja laski maissintähkän käsistään.
-"Te siis pidätte lapsuuttanne jo menneisyyteen kuuluvana, vai miten,
-nuori neiti?"
-
-"Minä kyllä muistan sen vielä", vastasi Rebekka vakavana, "vaikka se
-tuntuukin minusta jo niin tavattoman kaukaiselta."
-
-"Minä muistan oman lapsuuteni sangen hyvin, ja se oli onnettoman
-tukalaa aikaa", sanoi vieras.
-
-"Niin oli minunkin", huokasi Rebekka. "Mikä oli teidän lapsuutenne
-pahin huoli?"
-
-"Pääasiassa ruoan ja vaatteiden puute."
-
-"Voi!" huudahti Rebekka osaaottavasti. "Minulla taas ei ollut kenkiä
-eikä kirjoja, ja pikkusiskoksia oli liian paljon. Mutta nythän teidän
-on hyvä elää ja olette tyytyväinen, vai mitä?" hän kysyi hiukan
-epäröiden, sillä vaikka mies näyttikin hyvinvoivalta, saattoi kuka
-tahansa nähdä, että hänen katseensa pohjalla pilkisteli väsymys ja että
-hänen suunsa oli alakuloinen, milloin hän ei puhellut.
-
-"Kiitos, ei minulla nyt ole syytä valittaa", sanoi mies lohduttavasti
-hymyillen. "No niin, sanokaahan, paljonko minun nyt sitten on ostettava
-saippuaa?".
-
-"Paljonkohan teidän tädillänne mahtaa olla sitä tällä haavaa? Ja
-kuinkahan paljon hän tarvinnee?" kysyi vaatimaton ja perin kokematon
-asiamies.
-
-"No, sitä minä en tiedä tarkoin. Saippuahan ei pilaannu säilytettäessä,
-vai kuinka?"
-
-"Siitä minä en ole varma", sanoi Rebekka rehellisesti, "mutta minä
-katson kiertokirjeestä -- siinä varmasti puhutaan asiasta." Ja hän otti
-asiapaperit taskustaan.
-
-"Mitä te aiotte tehdä niillä suurenmoisilla rahoilla, jotka
-kauppatoiminnallanne ansaitsette?"
-
-"Me emme myy omaan laskuumme", sanoi Rebekka luottamuksellisesti.
-"Ystäväni, joka pidättelee hevosta portilla, on rikkaan seppämestarin
-tytär, eikä hän tarvitse rahaa. Minä olen kyllä köyhä, mutta minä
-asun kivitalossa tätieni luona, eivätkä he sallisi minun kierrellä
-maailmalla rahaa ansaitsemassa. Me koetamme saada palkinnon eräille
-ystävillemme."
-
-Aikaisemmissa paikoissa ei Rebekan mieleenkään ollut juolahtanut kertoa
-asian oikeata laitaa, mutta nyt hän odottamattomaksi hämmästyksekseen
-huomasi äkkiä parhaillaan kuvailevansa herra ja rouva Simpsonia, heidän
-lapsilaumaansa, köyhyyttään ja ilotonta elämäänsä ja sitä, miten
-suuresti he tarvitsivat vierashuoneen lamppua, joka tekisi heidän
-olemassaolonsa hiukan valoisammaksi.
-
-"Sitä seikkaa teidän ei tarvitse todistella", nauroi mies ja
-kohottautui katselemaan portilla odottavaa "rikkaan seppämestarin
-tytärtä". "Käsitän, että heidän on saatava lamppu jos he sitä toivovat,
-ja etenkin jos _te_ toivotte sitä. Minä tiedän kyllä kokemuksestani,
-miltä elämä tuntuu ilman vierashuoneenlamppua. Antakaahan nyt
-kiertokirje tänne, niin teemme pienen laskelman. Paljonko Simpsonien
-myynnistä vielä puuttuu tällä hetkellä?"
-
-"Jos he myyvät vielä kaksisataa saippuaa tässä kuussa ja samoin
-seuraavassa, niin he voivat saada lampun jouluksi ja varjostimen sitten
-keväämmällä. Mutta pelkään, etten minä voi auttaa heitä juuri muulloin
-kuin tänään, sillä Miranda täti ei kai salli sitä."
-
-"Ymmärrän. No, sittenhän kaikki on hyvin. Minä otan kolmesataa
-saippuaa; silloin he saavat varjostimenkin samalla kertaa."
-
-Rebekka oli istunut hyvin lähellä kuistikon ulkoreunaa, ja kuullessaan
-nämä sanat hän liikahti äkkiä, kaatui taaksepäin ja hävisi tuuheaan
-sireenipensaikkoon. Onneksi kuistikko ei ollut korkealla maasta, ja
-huvittunut pohatta onki tytön käsiinsä ja harjasi hänen pukunsa.
-
-"Teidän ei pidä milloinkaan ilmaista hämmästystänne, kun saatte suuren
-ostomääräyksen. Sen sijaan, että kaaduitte selällenne noin kehnoon
-liikemiestapaan teidän olisi pitänyt vastata: Ehkäpä sopisimme yksin
-tein kolmesta ja puolesta sadasta?"
-
-"Oi, minä en koskaan olisi saanut niitä sanoja suustani!" vastasi
-Rebekka, joka kasvoiltaan tulipunaisena häpesi kömpelöä putoamistaan.
-"Mutta minusta tuntuu, että ette menettele järkevästi ostaessanne niin
-paljon. Tiedättekö varmaan, että teillä on siihen varaa?"
-
-"Ellei ole, niin minun täytyy tietysti säästää jossakin muussa",
-vastasi kujeellinen ihmisystävä.
-
-"Ajatelkaahan! Ellei tätinne pitäisikään tästä saippualajista?"
-huudahti Rebekka hermostuneesti.
-
-"Minun tätini pitää aina kaikesta mistä minäkin", vakuutti mies.
-
-"Minun tädistäni olisi synti sanoa samaa!" huudahti Rebekka.
-
-"Silloin teidän tädissänne on jotakin vikaa."
-
-"Tai minussa", nauroi Rebekka.
-
-"Mikä teidän nimenne on, nuori neiti?"
-
-"Rebekka Rowena Randall."
-
-"Mitä?" -- mies hymyili huvittuneena. "'Ivanhoen' _molempien_
-sankarittarien nimet? Teidän äitinne oli antelias."
-
-"Hän ei voinut luopua kummastakaan, sanoo hän."
-
-"Haluatteko tietää minun nimeni?"
-
-"Luulen jo tietäväni sen", vastasi Rebekka iloinen välähdys silmissään.
-"Uskon varmaan, että te olette prinssi Aladdin 'Tuhannen ja yhden yön'
-saduista. Sanokaa, saanko juosta kertomaan tästä Emma Janelle? Hän on
-väsynyt odottamaan ja tulee kovin iloiseksi, kun saa kuulla."
-
-Kun nuori mies nyökkäsi myöntäen, kiiruhti Rebekka kujaa alas portille
-ja huudahti tahtomattaankin jo matkan päästä: "Voi, Emma Jane! Emma
-Jane! Me olemme myyneet loppuun!"
-
-Herra Aladdin seurasi hyväntuulisena jäljessä ja saapui parhaiksi
-vahvistaakseen tämän uskomattoman, hämmästyttävän uutisen. Hän nosti
-vaunuista tyttöjen saippualaatikot, otti kiertokirjeen ja lupasi vielä
-samana iltana kirjoittaa Excelsior-yhtiölle palkinnosta.
-
-"Jos voisitte säilyttää salaisuuden -- te pikku tytöt --, niin
-Simpsonit kokisivat miellyttävän yllätyksen, saadessaan lampun juuri
-korjuujuhlan päivänä, eikö niin?" kysyi hän samalla, sovitellen vanhaa
-jalkapeitettä heidän ympärilleen.
-
-Tytöt myönsivät ihastuneina ja puhkesivat suoranaiseen liikuttuneiden
-kiitossanojen tulvaan, ilonkyynelien välkkyessä Rebekan silmäripsissä.
-
-"Oh, eihän siitä maksa puhua!" epäsi herra Aladdin nauraen ja kohotti
-hattuaan. "Minä olen itsekin kerran ollut eräänlainen kauppamatkustaja
--- siitä on jo monta vuotta -- ja näen mielelläni, että tällaiset asiat
-tulevat perin pohjin suoritetuiksi. Hyvästi, neiti Rebekka Rowena!
-Antakaa vain minulle tieto, milloin teillä on jotakin myytävää; olen jo
-etukäteen varma, että voin käyttää teidän tavaraanne."
-
-"Hyvästi, herra Aladdin! Sen teen varmasti!" huudahti Rebekka työntäen
-tieltään mustat palmikkonsa ja huiskuttaen ihastuneena kättään.
-
-"Voi, Rebekka!" sanoi Emma Jane pelokkaasti kuiskaten. "Hän nosti
-meille hattuaan, ja me emme vielä ole täyttäneet kolmeatoistakaan!
-Kestää viisi vuotta, ennen kuin meistä tulee nuoria neitejä."
-
-"Mitä siitä", vastasi Rebekka. "Me olemme jo nyt nuorten neitien
-_alkuja."_
-
-"Hän kiinnitti myös meidän jalkapeitteemme", jatkoi Emma Jane muiston
-hurmaamana. "Voi, eikö hän ollut kohtelias! Ja kuinka suurenmoista,
-että hän osti meiltä koko varaston! Ajattele, sekä lamppu että
-varjostin vain yhden päivän työllä! Etkö olekin iloissasi, kun sinulla
-oli nyt punainen puuvillaleninkisi yllä, vaikka äiti pakottikin sinut
-pukemaan villaista sen alle? Sinä näytät niin kauniilta, kun sinulla on
-heleä tai punainen puku, Rebekka; ja niin mitättömältä harmaassa tahi
-ruskeassa puvussa."
-
-"Tiedän sen", huokasi Rebekka. "Toivoisin, että olisin samanlainen
-kuin sinä -- aina viehättävä!" Ja Rebekka katseli melkeinpä kadehtien
-Emma Janen täyteläisiä, rusottavia poskia, hänen sinisiä silmiään ja
-punaisia huuliaan, joilta ei vielä ollut kuultu ainoatakaan sanaa,
-minkä unohtumista tarvitsisi surkutella.
-
-"Älä ole pahoillasi!" sanoi Emma Jane lohduttaen. "Kaikki ihmiset
-sanovat, että sinä olet kauhean älykäs ja sukkela, ja äiti uskoo, että
-sinä näytät yhä kauniimmalta, mitä vanhemmaksi tulet. Et uskoisi,
-kuinka hirveän ruma penikka minä olin vielä pari vuotta sitten, ennen
-kuin punaiset hiukseni alkoivat tummeta. Mikä tämän hienon herran nimi
-oli?"
-
-"En edes ajatellutkaan kysyä sitä!" huudahti Rebekka. "Miranda täti
-sanoisi, että se oli ihan minun tapaistani; ja niin se olikin. Mutta
-minä puhuttelin häntä herra Aladdiniksi, koska hän antoi meille
-lampun. Tunnetko sinä kertomuksen Aladdinista ja hänen ihmeellisestä
-lampustaan!"
-
-"Voi, Rebekka, kuinka sinä saatoitkaan _nimitellä_ häntä heti, kun ensi
-kerran näit hänet?"
-
-"Ei se oikeastaan ollut nimittelemistä -- ainakin hän nauroi ja näytti
-tyytyväiseltä, kun minä sanoin häntä prinssi Aladdiniksi."
-
-Uskomattomin ponnistuksin tyttöjen onnistui säilyttää ihmeellinen
-salaisuus omana tietonaan, vaikka tosin jokainen saattoi heidät
-nähdessään huomata, että he elivät aivan tavattomassa ja luonnottomassa
-mielentilassa.
-
-Korjuujuhlan päivänä saapui lamppu suureen laatikkoon pakattuna, ja
-Heiluri Simpson, joka otti sen esille, alkoi äkillisesti ihailla ja
-kunnioittaa siskojensa liikenerokkuutta. Rebekka oli kuullut uutisen
-lampun saapumisesta, mutta hän jaksoi odottaa, kunnes ilta oli
-hämärtynyt jo melkein pimeäksi. Silloin hän pyysi päästä Simpsoneille
-nähdäkseen verrattoman voitonmerkkinsä sytytettynä säteilemään ihanaa
-ruusuista valoaan punaisen kreppipaperivarjostimen lävitse.
-
-
-
-
-LOISTOLAMPPU
-
-
-Mainiolla korjuujuhlapäivällisellä, joka tarjottiin kivitalossa kello
-yhden tienoissa; oli ollut vieraita -- Burnhamin sisarukset, jotka
-asuivat Pohjois-Riverboron ja Sharker-kylän välillä ja jotka ainakin
-neljännesvuosisadan ajan jo olivat tänä juhlapäivänä säännöllisesti
-vierailleet Sawyerin tyttöjen luona. Kun päivällinen oli korjattu
-ja astiat pesty, Rebekka istahti äänettömänä lueksimaan, ja kellon
-lähetessä viittä hän pyysi lupaa saada lähteä Simpsoneille.
-
-"Miksi sinä haluat lorvailla niiden Simpsonin lasten jäljissä näin
-juhlapäivänä?" kysyi Miranda täti. "Etkö voisi nyt kerrankin istua
-alallasi ja kuunnella vanhempien ihmisten keskusteluja? Sinä et voi
-koskaan tyytyä olemaan paikoillasi, vaan tahdot välttämättä aina
-juoksennella pitkin kyliä."
-
-"Simpsoneilla on uusi lamppu, ja Emma Jane ja minä lupasimme mennä
-sinne katsomaan, kun se sytytetään, niin että heillä olisi hiukan
-juhlallisempaa."
-
-"Mitä mahdottomia he tekevät lampulla, ja mistä he ovat saaneet rahoja
-ostaakseen sen? Jos Abner olisi kotona, niin uskoisin hänen jälleen
-käyneen vaihtamassa", sanoi Miranda.
-
-"Lapset saivat sen palkintona saippuamyynnistään", vastasi Rebekka. "He
-ovat tehneet koko vuoden työtä sen vuoksi, ja muistaahan täti, kuinka
-minä kerroin, että myös Emma Jane ja minä autoimme heitä hiukan sinä
-lauantaina, kun tädit olivat Portlandissa."
-
-"Minä kai en silloin pannut sitä merkille, luullakseni, sillä nyt
-vasta ensi kerran kuulen puhuttavan heidän lampustaan. No niin, voit
-mennä sinne tunnin ajaksi, mutta et saa viipyä kauemmin. Muistakin,
-että kello kuudelta on jo yhtä pimeätä kuin sydänyöllä. Haluatko ottaa
-mukaasi joitakin Baldwin-omenoita? Mitä kummaa sinulla on leninkisi
-taskussa, sehän kiskoo koko hameesi viistoon?"
-
-"Siellä ovat minun päivällisrusinani ja pähkinäni", sanoi Rebekka,
-jonka ei koskaan onnistunut salata viattomintakaan yritystä tädiltään,
-"vain ne, jotka täti itse nosti minun lautaselleni."
-
-"Miksi et syönyt niitä?"
-
-"Minä olin jo kylläinen ja ajattelin, että jos säästäisin ne, niin
-Simpsonien juhla voisi tulla hiukan hauskemmaksi", änkytti Rebekka
-pahoillaan siitä, että häntä kuulusteltiin ja toruttiin vieraiden
-kuullen.
-
-"Pähkinät ja rusinat olivat sinun, Rebekka", sovitteli Jane täti, "ja
-jos sinua halutti säästää ne muita varten, niin ei kukaan voi sinua
-siitä moittia."
-
-Burnhamin sisaret nyökkäsivät hyväksyvästi, kun Rebekka poistui,
-ja sanoivat, etteivät he koskaan olleet nähneet lapsen kasvavan ja
-kehittyvän siinä määrin näin lyhyenä aikana.
-
-"Hänessä on vielä runsaasti kehittymisen varaa eräissä suhteissa; sen
-kyllä huomaisitte, jos hän asuisi saman katon alla", vastasi Miranda.
-"Onko kuultu kummempaa hullutusta kuin tämä lamppujuttu! Se on perin
-kuvaava niille Simpsoneille, vaikka minä en tosiaan olisi uskonut
-lapsilla olevan sen vertaa älyä, että pystyisivät myymään mitään."
-
-"Jollakulla heistä täytyy olla hiukan älyäkin", sanoi neiti
-Ellen Burnham, "sillä sitä tyttöstä, joka myi saippuaa Laddille
-Pohjois-Riverborossa, Adam itse sanoi ihmeellisimmäksi ja hauskimmaksi
-lapseksi, minkä hän ikinä on tavannut."
-
-"Sen on täytynyt olla Clara Belle, vaikka en minä saa päähäni, missä
-suhteessa hän olisi ihmeellinen", sanoi Miranda. "Onko Adam jälleen
-kotona?"
-
-"Kyllä, hän on oleskellut muutaman päivän tätinsä luona. Sanotaan, että
-hän ansaitsee rahaa ihan kohtuuttomasti, ja aina hän tuo tullessaan
-lahjoja naapureille. Tällä kertaa hän toi kokonaisen turkispuvuston
-tädilleen. Ja ajatelkaas! Me muistamme vielä hyvin sen ajan,
-jolloin hän kulki avojaloin ja omisti tuskin kahta paitaa samalla
-kertaa. Kummallista, ettei hän ole mennyt naimisiin, vaikka hän on
-niin mieltynyt lapsiin, että niitä on aina kokonainen liuta hänen
-kantapäillään."
-
-"Siinä suhteessa hänen tulevaisuutensa ei liene vielä ihan toivoton",
-huomautti Jane neiti hymyillen. "Hänhän on tietääkseni vasta
-kolmenkymmenen ikäinen."
-
-"Riverborosta hän kyllä saisi vaimon, vaikka hän olisi yli sadan ja
-kolmenkymmenen", arveli Miranda.
-
-"Rouva Ladd väittää, että Adam ihastui niin mahdottomasti siihen
-pieneen saippuanmyyjään -- Clara Belle siis on hänen nimensä, niinkö?
---, että on luvannut antaa tytölle joululahjan", jatkoi Ellen neiti.
-
-"No niin, mikä mistäkin pitää!" huudahti Miranda neiti. "Clara Belle
-on hiukan kierosilmäinen ja punatukkainen, mutta minä puolestani en
-suinkaan kadehdi hänen joululahjojaan. Mitä enemmän Adam Ladd antaa
-hänelle, sen vähemmällä kunta pääsee."
-
-"Eikö Simpsoneilla ole toinenkin tytär?" kysyi nyt neiti Lydia
-Burnham. "Tämä saippuanmyyjä ei voinut olla kierosilmäinen, sillä
-rouva Ladd kertoi, että Adam oli erityisesti puhunut lapsen kauniista
-silmistä. Adam oli sanonut, että niiden vuoksi hän osti ne kolmesataa
-saippuapalaa."
-
-"Kolmesataa saippuaa!" huudahti Miranda. "No, täytyy tunnustaa näin
-kiitosjuhlana, että jos muut kylvöt epäonnistuvatkin, niin _yksi_
-ainakin tuottaa täällä Riverborossa aina erinomaisen sadon."
-
-"Mikä sitten?" kysyi miss Lydia kohteliaana.
-
-"Hulluuden kylvö!" vastasi Miranda terhakkaasti ja vaihtoi sitten
-puheenaihetta Janen tyydytykseksi, sillä tämä oli tuntenut olonsa
-hyvin tukalaksi viimeisen neljännestunnin kuluessa. Oliko Riverborossa
-Rebekkaa lukuunottamatta ainoatakaan lasta, jota voitiin sanoa
-ihmeelliseksi ja hauskaksi? Ja oliko maailmassa ainoatakaan toista
-lasta, joka olisi voinut houkutella järkimiehen ostamaan satamäärin
-saippuoita, kuin juuri Rebekka?
-
-Tällä aikaa oli "ihmeellinen" tyttö rientänyt edelleen tietään yhäti
-sakenevassa iltahämyssä; mutta hän ei ehtinyt kauaksikaan, ennen kuin
-kuuli kiirehtiviä askelia ja näki tutun olennon juoksevan luokseen.
-Silmänräpäystä myöhemmin hän ja Emma Jane kohtasivat hengästyneinä
-toisensa.
-
-"Tämä on vallan hirmuista!" läähätti Emma Jane. "Aiotko sanoa, että
-lamppu on särkynyt?" huudahti Rebekka.
-
-"Ei, en toki, ei sentään! Se oli pakattu olkiin, ja jokainen palanen
-nypittiin esiin ihka ehyenä. Minä olin siellä, mutta en hiiskunut
-sanallakaan, että sinä myit ne kolmesataa saippuaa, sillä halusin, että
-olisimme yhdessä, kun kerrot kaiken."
-
-_"Me_ myimme kolmesataa saippuaa", oikaisi Rebekka. "Sinä olit siinä
-yhtä paljon mukana kuin minäkin."
-
-"Eipä, enkä ollutkaan, Rebekka Randall. Minä vain istuin portilla ja
-pitelin hevosta."
-
-"Niin, mutta _kenen_ se hevonen oli, joka vei meidät Aladdinin luo?
-Silloin sattui vain olemaan minun vuoroni. Jos sinä olisit mennyt
-sisään ja tavannut Aladdinin, niin lamppu olisi tullut sinun osallesi.
-Mutta mikä nyt on hätänä?"
-
-"Simpsoneilla ei ole öljyä eikä lampunsydämiä. Luulen heidän uskoneen,
-että vierashuoneen lamppu on sellainen kapine, joka syttyy ja palaa
-ihan itsestään. Heiluri meni pyytämään tohtorilta lampunsydäntä
-lainaksi, ja äiti lähetti minun mukanani litran öljyä, mutta hän sanoo,
-että enempää hän ei anna. Emme yhtään ajatelleet, mitä lampun kunnossa
-pitäminen tulee maksamaan, Rebekka."
-
-"Emme, se on totta. Mutta ei ajatella sitä nytkään ennen kuin juhlan
-jälkeen. Minulla on hiukan pähkinöitä ja rusinoita ja muutama omena
-mukanani."
-
-"Ja minulla on piparminttupastilleja ja vaahterasokeria", sanoi Emma
-Jane. "Tänään Simpsonit saivat oikean juhlapäivällisen; tohtori antoi
-heille manteliperunoita, karpaloita ja nauriita, isä lähetti heille
-kylkipaistin jäännöksen ja rouva Cobb kananpojan ja ruukullisen
-lihamuhennosta."
-
-Kello puoli kuuden aikoihin olisi sietänyt katsahtaa sisään Simpsonien
-ikkunasta; juhlamieli oli silloin kohonnut korkeimmilleen. Rouva
-Simpson oli päästänyt keittiötulen hiipumaan ja istui juhlivien
-joukkoon nuorin pienokaisensa sylissään. Lamppu näytti kutsuvan ja
-ottavan vastaan vieraita. Lapset olivat ottaneet sen alustaksi talon
-ainoan pienen pöydän ja asettaneet sen huoneen perimmäiseen nurkkaan.
-Siellä nyt loisti tämä pyhitetty, jumaloitu, kauan tavoiteltu esine ja
-oli melkein niin kaunis ja lähes puoleksi niin korkea kuin kiertokirje
-sanoin ja kuvin vakuutti. Messinki hohti kuin kulta, ja punainen
-paperivarjostin hehkui kuin jättiläisrubiini. Laveassa valopiirissä
-istuivat Simpsonit kunnioittavan ja juhlallisen äänettöminä, ja Rebekka
-ja Emma Jane seisoivat heidän takanaan käsikkäin. Ei kukaan halunnut
-puhella; tilaisuus oli siksi vakava ja hermoja värisyttävä.
-
-"Toivoisin, että isä saisi nähdä tämän", sanoi uskollinen Clara Belle.
-
-"Joth hän then näkithi, niin hän haluaithi jälleen vaihtaa then",
-sammalteli Susan hiljaisesti.
-
-Rebekka lähti kotiin juhlasta tädin määräämään aikaan, vaikka sangen
-vastahakoisesti.
-
-"Minä sammutan lampun samalla hetkellä, kun arvaan sinun ja Emma Janen
-ehtineen kotiin", sanoi Clara Belle. "Ja voi, kuinka iloinen olen
-siitä, että te molemmat voitte nähdä ikkunoistanne meidän lamppumme
-valon! Kuinkahan kauan se jaksaa palaa öljyä lisäämättä, kun poltan
-sitä vain tunnin ajan joka ilta?"
-
-"Ei sinun tarvitse sammuttaa sitä öljyn puutteen takia", sanoi
-Heiluri, joka parhaillaan tuli sisään vajasta, "sillä tuolla ulkona
-on kokonainen nassakka täynnä petrolia. Herra Tubbs toi sen tänne
-Pohjois-Riverborosta ja sanoi, että joku on lähettänyt sen postissa."
-
-Rebekka likisti Emma Janen käsivartta, ja Emma Jane puristi ihastuneena
-takaisin.
-
-"Se oli prinssi Aladdin", kuiskasi Rebekka, kun tytöt juoksivat polkua
-alas veräjälle. Mieli iloisena Rebekka saapui kotiin ja meni suoraa
-päätä ruokasaliin. Burnhamin siskokset olivat lähteneet, ja tädit
-istuivat äänettöminä, kutimet käsissään.
-
-"Se oli autuaallinen juhla!" huudahti Rebekka riisuessaan hattunsa ja
-nuttunsa.
-
-"Mene takaisin eteiseen katsomaan, suljitko ulko-oven kunnollisesti
-ja kierrä se sitten salpaan", käski Miranda täti tavalliseen ankaraan
-tapaansa.
-
-"Se oli oikea juhla!" toisti Rebekka palatessaan jälleen sisään. Hän
-oli nyt niin innoissaan, ettei häntä vähillä saatu masennetuksi. "Ja
-voi, Jane täti ja Miranda täti! Kunpa vain suostuisitte tulemaan
-keittiöön ja katsomaan sen ikkunasta, niin näkisitte, kuinka Simpsonien
-lamppu loistaa ihan punaisena, aivan kuin koko talo olisi tulessa."
-
-"Niinkuin se luultavasti onkin ennen pitkää", huomautti Miranda. "Minä
-en voi sietää sellaisia hupsuja päähänpistoja."
-
-Jane lähti Rebekan mukana keittiöön. Vaikkakaan se heikko kajastus,
-minkä hän onnistui huomaamaan Simpsonin asunnosta näin pitkän matkan
-takaa, ei tuntunut hänestä erinomaisen häikäisevältä, koetti hän
-kuitenkin innostua asiaan niin paljon kuin suinkin kykeni.
-
-"Rebekka, kuka se möikään ne kolmesataa saippuaa herra Laddille
-Pohjois-Riverborossa?"
-
-"Herra _kelle?"_ huudahti Rebekka.
-
-"Herra Laddille Pohjois-Riverborossa."
-
-"Sekö on hänen oikea nimensä?" kysyi Rebekka hämmästyneenä. "Sittenhän
-en arvannut niinkään hullusti", jatkoi hän ja naurahteli hiljaa
-itsekseen.
-
-"Minä kysyin, kuka möi saippuat Adam Laddille?" toisti Jane täti.
-
-"Adam Ladd! Sitten hän on myöskin A. Ladd! Sehän somaa!"
-
-"Vastaa, Rebekka!"
-
-"Voi, anteeksi, Jane täti; minä ajattelin niin ankarasti. Emma Jane ja
-minä myimme saippuat herra A. Laddille."
-
-"Kiusasitko tai pakotitko sinä hänet ostamaan?"
-
-"Mutta, Jane täti! Kuinka minä olisin voinut pakottaa ison,
-täysikasvuisen miehen ostamaan, ellei hän olisi itse halunnut? Hän oli
-mahdottoman kärkäs ostamaan saippuat lahjaksi tädilleen."
-
-Jane neiti ei vieläkään näyttänyt täysin vakuuttuneelta, mutta hän
-sanoi ainoastaan: "Toivon, ettei Miranda tätisi kiinnitä tähän
-huomiotaan. Tiedäthän hyvin, Rebekka, kuinka ankara hän on tällaisissa
-asioissa. Ja soisin todellakin, että et tekisi mitään tavatonta
-kysymättä ensin hänen mieltään, sillä sinun puuhasi ovat toisinaan
-hiukan eriskummallisia."
-
-"Tällä kertaa en ainakaan ole tehnyt tyhmyyksiä", selitti Rebekka
-lohduttavasti. "Emma Jane myi saippuaa setä Jerry Cobbille ja omille
-sukulaisilleen, ja minä kävin ensin muutamissa taloissa sahan luona ja
-sitten herra Laddin kotona. Herra Ladd osti kaiken mitä meillä oli ja
-käski meitä pitämään asian salassa, kunnes lamppu tulisi Simpsoneille;
-ja siitä saakka olen kuljeksinut niin onnettomana kuin lamppu olisi
-minun sisässäni sytytettynä ja täydessä tulessa, niin että kaikki
-voisivat sen nähdä."
-
-Rebekan hiukset olivat irtautuneet ja valuivat hänen otsalleen
-suortuvaisina laineina; hänen silmänsä säteilivät ja poskensa hehkuivat.
-
-"Niin, siltä juuri sinä näytätkin -- kuin lamppu palaisi sisälläsi",
-huokasi Jane täti. "Rebekka! Soisin sinun ajattelevan asioita tyynemmin
-ja rauhallisemmin, lapseni; minä toisinaan pelkään ja vapisen sinun
-tähtesi."
-
-
-
-
-KASVUAIKOJA
-
-
-Päivät vaihtuivat lentäen; niinkuin kesä oli väistynyt syksyn tieltä,
-samoin syksy jätti nyt tilaa talvelle. Kivitalossa oli elämä viime
-aikoina kulunut rauhallisemmin, sillä Rebekka ponnisteli rehellisesti
-suorittaakseen askareensa ja velvollisuutensa yhä täsmällisemmin ja
-hillitäkseen leikkinsä yhä meluttomammiksi. Samalla hän oli vähitellen
-oppinut huomaamaan, kuinka lempeä ja sävyisä vastaus pystyy riistämään
-aseet suuttumukselta. Ja vaikka Miranda tädillä nyt ei enää ollutkaan
-syytä tyytymättömyyteen niin runsaasti kuin ennen, on tunnustettava,
-ettei hän myös enää ollut yhtä kärkäs käyttämään kaikkia vihastumisen
-tilaisuuksia hyväkseen.
-
-Kaikesta huolimatta sattui kerran oikeamielinen suuttumuksen purkaus,
-joka aiheutui Rebekan liiallisesta vieraanvaraisuudesta.
-
-Muutamana perjantai-iltapäivänä Rebekka kysyi Miranda tädiltään,
-saisiko hän viedä toisen puolen leipäänsä ja maitoaan ylös kamariinsa,
-jossa muuan ystävä häntä odotteli.
-
-"Mikä ihmeen ystävä sinulla nyt siellä on?" kysyi Miranda täti.
-
-"Simpsonien nuorin, joka viipyisi täällä sunnuntaipäivän yli ellei täti
-pane sitä pahakseen -- rouva Simpson kyllä antoi luvan. Tuonko minä
-hänet tänne ja näytän hänet tädille? Hänellä on yllään muuan Emma Janen
-vanha leninki, ja hän näyttää oikein näpsältä."
-
-"Alas sinä kyllä saat tuoda hänet, mutta ei minun katseltavakseni! On
-parasta, että toimitat hänet ulos samaa tietä kuin hänet toitkin. Mistä
-onnettomasta sinä keksitkään kaikki päähänpistosi! Jopa nyt ihmeitä --
-ottaa ja lainaa tänne lapsen sunnuntaiksi!"
-
-"Täti on niin tottunut elämään ilman pientä lasta, ettei täti
-tiedäkään, kuinka yksitoikkoiselta se tuntuu", huokasi Rebekka
-alistuvasti mennessään ovea kohti. "Kotona Hopeapurolla meillä oli
-aina joku uusi hauska pienokainen, jonka kanssa sai leikkiä ja jota
-piti taputella. Siellä niitä kyllä oli liian useita, mutta se ei ole
-puoleksikaan niin surullista kuin jos ei ole yhtään. Niin, kyllä minä
-vien hänet kotiinsa. Hän on siitä hirveästi pahoillaan, ja rouva
-Simpson myöskin, sillä hän aikoi lähteä huomenna Milltowniin."
-
-"Hän saa luopua aikeesta", huomautti Miranda.
-
-"Mutta ehkäpä minä saan mennä heille hoitamaan pikkuista?" ehdotti
-Rebekka. "Minä otin hänet tänne vain sen vuoksi, että voisin sittenkin
-toimittaa lauantaiaskareeni."
-
-"Sinulla on yllin kyllin puuhaa kotona, ei sinun tarvitse lainkaan
-ajatella lainattuja vekaroita ja ylimääräisiä juoksuja. Älä nyt enää
-vastustele, vaan anna tytölle hiukan ruokaa ja vie hänet sitten sinne,
-mistä hän on kotoisin."
-
-"Eihän täti halua, että minä tuon hänet alas isoja portaita -- eikö ole
-parempi, että tulen tätä tietä, niin tätikin saa nähdä lapsen? Sillä on
-vaaleat hiukset ja suuret siniset silmät! Herra Simpson sanoo, että hän
-on perinyt ne isältään."
-
-Miranda neiti hymähti happamesti sanoessaan, että tyttö ei ollut voinut
-periä mitään isältään, koska tämä oli tuhlannut perinnöt loppuun jo
-aikoja ennen kuin lapsi syntyi maailmaan.
-
-Jane täti oli yläkerroksessa ottamassa liinavaatekaapista esille
-puhtaita lakanoita ja tyynynpäällisiä lauantain varalle. Hänen luokseen
-Rebekka meni etsimään lohtua.
-
-"Minä toin tänne nuorimman Simpsonin, Jane täti, jotta hän auttaisi
-meitä yli ikävän sunnuntaipäivän, mutta Miranda täti ei anna hänen
-jäädä tänne. Emma Jane on saanut luvan pitää tyttöä luonaan ensi
-sunnuntaina ja Alice Robinson sitä seuraavana. Rouva Simpson halusi,
-että minä ottaisin hänet ensiksi, kun olen niin tottunut pikkulapsiin.
-Tulkaa katsomaan, kun hän istuu täällä minun vuoteellani, Jane täti!
-Eikö hän ole soma? Hän on sellaista lihavaa, tyytyväistä lajia, ei
-laiha ja nyrpeä, niinkuin muutamat. Ja minä toivoin, että saisin pukea
-ja riisua hänet kahdesti päivässä. Voi, rakas täti! Toivoisin, että
-minulla olisi oikein painettu kirja, josta saisin katsoa _mitä_ saan
-tehdä; sitten minä en kenties pettyisi niin usein!"
-
-"Sellaista kirjaa, joka soveltuisi sinulle, Rebekka, ei koskaan
-voitaisi painattaa", vastasi Jane täti, "sillä kukaan ei voi etukäteen
-arvata, mitä kaikkea sinun päähäsi pälkähtää. Aiotko kantaa tuon
-painavan tyttösen kotiin sylissäsi?"
-
-"En, minä vedän häntä pienissä saippuarattaissa. Kas niin, piskuinen!
-Ota peukalo suustasi, niin saat ajella Pekan mukana vaunuissasi." Hän
-ojensi vahvat nuoret käsivartensa jokeltavaa tyttöä kohden, istui
-tuolille lapsi polvellaan ja käänsi hänet muitta mutkitta ylösalaisin;
-otti hänen vyötäisiltään vääntyneen nuppineulan ja viskasi sen
-halveksuen pois, käveli (tyttö käsivarrellaan yhä edelleenkin melkein
-pää alaspäin) kaapin luo, valitsi kätköistään ison lukkoneulan ja alkoi
-sillä kiinnittää pienokaisen lyhyttä punaista alushametta jonkinlaiseen
-paidantapaiseen, mikä lapsella oli yllään. Ja lojuipa tyttönen sitten
-suullaan tai selällään tahi sätkytteli pää alaspäin pieniä jalkojaan
-ilmassa, niin kaiken aikaa se jatkoi tyynenä jokelteluaan tuntien
-olevansa varmoissa käsissä. Jane täti katseli kuvaelmaa hätääntyneen
-hämmästyksen mykistämänä.
-
-"Siunatkoon, Rebekka!" puhkesi hän vihdoin ääneen. "Osaatpa sinä
-käsitellä pikkulapsia!"
-
-"Pitäisihän minun osata. Minä olen kasvattanut kolme ja puoli pientä
-vesaa", vastasi Rebekka hilpeänä ja oikoi nuoren Simpsonin sukat.
-
-Jane neiti ojensi lasta kohti laihan kätensä, jonka nimettömässä
-oli kapea, kulunut ja sileä kultasormus, ja pienokainen koukisti
-typykkäiset sormensa ja tarrasi kiinni kimaltavaan koruun.
-
-"Teillä on sormus kihlasormessanne, eikö niin, Jane täti? Onko täti
-joskus aikonut mennä naimisiin?"
-
-"Kyllä, rakkaani, kauan sitten."
-
-"Mitä sitten tuli tielle, Jane täti?"
-
-"Hän kuoli -- vähän ennen."
-
-"Ah!" Rebekan silmät kostuivat.
-
-"Hän oli sotilas ja kuoli haavoihinsa eräässä sairaalassa kaukana
-Etelässä."
-
-"Voi, Jane täti!" sanoi Rebekka hiljaisesti. "Eikä täti ollut edes
-näkemässä?"
-
-"Kyllä; olin hänen luonaan, kun hän kuoli."
-
-"Oliko hän nuori?"
-
-"Oli, nuori ja urhea ja kaunis, Rebekka. Hän oli herra Carterin veli,
-Tom."
-
-"Oh, se on minusta iloista, että täti sentään oli hänen luonaan! Sehän
-ilahdutti häntäkin, eikö niin, Jane täti?"
-
-Jane neiti ikään kuin katsahti puoleksi unohdettujen vuosien taakse,
-ja hänen mieleensä nousi muisto Tomin ilosta: miehen heikko hymy,
-kyynelet hänen väsyneissä silmissään, hänen hiljainen äänensä. Muisto
-järkytti Jane tätiä. Hän ei koskaan ollut kertonut siitä ainoallekaan
-ihmisolennolle, sillä kukaan hänen läheisistään ei olisi ymmärtänyt
-häntä. Nyt hän ujoudesta punastellen nojasi päätään nuoren tytön olkaan
-kätkeäkseen kyynelten täyttämät silmänsä hänen näkyvistään ja sanoi:
-"Se oli julmaa, Rebekka!"
-
-Pieni Simpson oli vaipunut unisena kokoon Rebekan polvella; hänen
-päänsä oli retkahtanut taaksepäin, ja nyt hän imeskeli hiljaisena
-peukaloaan. Rebekka taivutti päätään, kunnes hänen poskensa kosketti
-tädin harmaisiin hiuksiin; hän hyväili tätiä arasti ja sanoi: "Olen
-niin suruissani puolestanne, Jane täti!" Tytön silmät olivat lempeät
-ja hellät, ja hänen sydämensä ikään kuin liikahti ja kasvoi rinnassa,
-kasvoi ymmärtämyksestä ja syvästä osanotosta.
-
-Tällaiset sisäiset kokemukset loivat eloa arkielämän hiljaisuuteen,
-jota näinä aikoina yhä enensi se, että Dick Carter, Living Perkins ja
-Hulda Meserve olivat lähteneet jatkamaan koulunkäyntiään Warehamiin.
-Rebekan laatuiselle luonteelle elämä kuitenkaan ei voinut käydä
-kokonaan yksitoikkoiseksi ja seikkailuttomaksi. Hänen mielensä oli
-taipuisa ja vaikutelmille altis. Hän rakenteli tuttavuuksia joka
-nurkassa ja kolossa.
-
-Rebekka piti Emma Janesta, mutta tämän ystävyyssuhteen olivat kuitenkin
-aiheuttaneet naapuruus- ja tilapäiset olosuhteet eikä sielujen
-sukulaisuus. Rebekkaa miellytti pienen naapurittaren rakastettavuus,
-uskollisuus ja alttius, mutta samalla hän etsi alituisesti niiden
-takaa henkisiä aarteita; etsi, mutta ei löytänyt milloinkaan, sillä
-vaikka Emma Jane oli häntä vanhempi, oli tyttö kuitenkin vielä
-aivan kypsymätön. Hulda Meserven maailmantuntemus oli suorastaan
-hurmaava, sillä hän oli oleskellut naimisissa olevien sisariensa luona
-Milltowissa ja Portlandissa. Mutta Hulda oli purevakielinen eikä
-hänessä voinut juuri huomata taipumusta myötätuntoisuuteen, ja nämä
-seikat vieroittivat Rebekkaa hänestä. Dick Carterin kanssa Rebekka toki
-saattoi keskustella järkevästi opinnoista ja läksyistä. Dick oli sangen
-kunnianhimoinen poika, täynnään tulevaisuuden suunnitelmia, joita hän
-avomielisesti pohti Rebekan kanssa; mutta kun Rebekka alkoi viittailla
-omiin tulevaisuudentoiveisiinsa, laimeni pojan harrastus tuntuvasti.
-
-Jerry sedän ja Sara tädin ystävyys oli kokonaan toista laatua -- se oli
-hyvin miellyttävää, mutta kenties hiukan vaarallista lajia. Rebekan
-käynti heidän majassaan sai vanhukset aina visertelemään ihastuksesta.
-Tytön iloinen laverrus ja hänen hullunkuriset huomautuksensa elämästä
-ylimalkaan suorastaan häikäisivät näitä sydämellisiä ihmisiä, jotka
-tarkkasivat hänen jokaista sanaansa aivan kuin lapsi olisi ollut
-profeetta. Ja Rebekka arvelikin joskus itsekseen, vaikkeivät mitkään
-edelliset kokemukset olleet häntä tähän kasvattaneet, että oli
-toisinaan arveluttavaa iloita edes tällaisen vanhan, arkipäiväisen
-pariskunnan sokeasta ihastuksesta. Hyvällä syyllä voi sanoa, että
-Jerry setä oli Rebekan ainoa todellinen uskottu koko kylässä, ainoa
-olento, jolle hän saattoi täydelleen avata sydämensä. Kivitalossa
-tyttö harjoitteli soittimen ääressä asteikkoja ja juoksutuksia, mutta
-Cobbin pienen harmonin luona hän lauleli kuin lintu ja improvisoi
-lauluilleen yksinkertaisia säestyksiä, joita hänen kuulijansa pitivät
-suorastaan ihmeellisinä. Täällä hän oli iloinen ja rakastettu.
-Mutta, tyttö ajatteli, ollapa edes joku ihminen, joka ei olisi yksin
-pitänyt hänestä, vaan olisi myös ymmärtänyt häntä -- ihminen, joka
-puhuisi hänen kieltään, käsittäisi hänen toiveensa ja tyydyttäisi
-hänen salaperäisen kaipauksensa! Olisiko kenties Warehamissa,
-suuressa maailmassa, ihmisiä, jotka ajattelisivat, unelmoisivat ja
-ihmettelisivät elämää kuten hän!
-
-Itse asiassa Jane Sawyer tuskin ymmärsi sisarentyttöään paljon
-paremmin kuin Mirandakaan. Mutta heidän suhteissaan Rebekkaan oli se
-suunnaton ero, että Jane silloinkin, kun tyttö sai hänet ymmälle, tunsi
-pitävänsä hänestä ja uskoi hänestä parhainta, vaikka kuuntelikin ihan
-neuvotonna selitystä vaikuttimista, jotka olivat aiheuttaneet tuon
-tai tämän ällistyttävän teon. Janessa oli tapahtunut suuri sisäinen
-muutos sinä aikana, minkä Rebekka oli asunut kivitalossa. Hänen
-elämällään oli nyt tarkoitus, jota hän ennen ei ollut siinä tuntenut.
-Aamupuhdetta elostutti Rebekan kouluunlähtö kaikkine pikku puuhineen
--- tytön kouluaamiainen oli järjestettävä kääreisiin ja rasioihin,
-oli tarkattava, ettei Rebekka unohtaisi kalossejaan tai sadetakkiaan
-ja sateensuojaansa, sitten tuli jäähyväisten vuoro, ja sen jälkeen
-Jane vielä tiedottomasti viivähti ikkunanpielessä tavoittaakseen tytön
-kädenhuiskutuksen.
-
-Täti hämmästyi huomatessaan ylpeilevänsä siitä, että Rebekka näytti
-viikko viikolta kauniimmalta, että tytön kaula ja posket pyöristyivät
-ja hänen kasvojensa väri kävi raikkaammaksi. Ei kukaan olisi osannut
-aavistaa, mikä hiljainen ilo täytti hänen sydämensä, kun hän katseli
-Rebekan tummaa päätä sen kumartuessa kirjan ylle. Janen rajoitettu,
-arkinen elämä alkoi versoa siitä katseesta, joka pirahteli tästä
-nuoresta, raikkaasta kukasta.
-
-Vähitellen tytön mielestä alkoi hälvetä ajatus pyrkiä taiteilijaksi
-vanhan ystävänsä neiti Rossin tapaan; hän alistui ymmärtämään,
-kuinka vaikeata olisi ollut hankkia hänelle asiaankuuluvaa opetusta.
-Miranda täti ei ymmärtänyt sellaisen taipumuksen kehittämisessä
-olevan mitään järkeä eikä hän myöskään sanonut käsittävänsä, kuinka
-taiteella milloinkaan voitaisiin ansaita rahaa. Oli toiveita, hyvin
-häälyviä toiveita, että neiti Morton, joka soitti kirkon harmonia
-jumalanpalveluksissa, antaisi Rebekalle muutamia musiikkitunteja; mutta
-näiden toiveiden toteuttaminen riippui kokonaan siitä, suostuisiko
-rouva Morton ottamaan häkillisen heiniä palkkioksi tyttärensä suomasta
-opetuksesta. Soitto oli Miranda tädin mielestä yhtä arvotonta,
-tarpeetonta ja tyhmää huvia kuin maalailu tai tanssiminenkin, mutta
-hän salli kuitenkin Rebekan harjoitella tunnin verran päivittäin
-talon vanhalla pianolla ja lupasi sisarensa pyynnöstä myöntää hiukan
-ylimääräistäkin aikaa musiikkiopetukseen, jos Jane voisi taivuttaa
-jonkun antamaan Rebekalle tunteja suuremmitta palkkioitta.
-
-Hopeapurolta kuuluvat uutiset olivat ylipäänsä paremminkin toiveikkaita
-kuin hälyttäviä. Ann-serkun mies oli kuollut, ja Rebekan vanhin
-ja rakastetuin veli John oli mennyt leskeksi jääneen serkun luo
-oppiakseen hoitamaan maataloutta. Korvaukseksi vaivoistaan hän saisi
-hyvän alkeiskoulukasvatuksen. Kaikki Johnin pyrkimykset tähtäsivät
-siihen, että hänestä oli tuleva lääkäri ja Rebekka saisi hoitaa hänen
-talouttaan. Tämän unelman toteutuminen näytti nyt niin varmalta
-ja läheiseltä, että John jo saattoi kuvitella näkevänsä, kuinka
-hevonen kahlaa lumikinosten halki, kun hän, tohtori Randall, istuu
-reessä, lääkearkku jalkojensa välissä, matkalla huojentamaan jonkun
-sairaan kärsimyksiä, ja neiti Rebekka Randall istuu mustaan silkkiin
-pukeutuneena hänen vieressään.
-
-Hanna solmi nyt hiuksensa nutturalle niskaan ja käytti hameita,
-jotka ylettyivät nilkkoihin saakka. Mark oli taittanut solisluunsa,
-mutta se näkyi jo paranevan erinomaisesti. Pikku Mira oli kasvamassa
-ihmeen kauniiksi tyttöseksi. Ja nykyisin huhuiltiin, että suunniteltu
-Temperancen ja Plumvillen välinen rata tulisi johdettavaksi kylän
-ohitse aivan Randallin talon läheisyydestä, joten maan arvo kohoaisi
-jonkinlaiseen hintaan, sen sijaan että se nykyisin oli melkein
-olematon. Rouva Randall kuitenkin kieltäytyi uskomasta perheen
-taloudellisen aseman paranemiseen. Hän tyytyi ahkerasti puuhailemaan
-aamusta iltaan vain hankkiakseen lapsilleen elämisen mahdollisuudet ja
-hänen kaikki toiveensa perustuivat yksinomaan lasten tulevaisuuteen
-eikä hänen omaan elämäänsä.
-
-
-
-
-HARMAITA JA KULTAISIA PÄIVIÄ
-
-
-Kun Rebekka jälkeenpäin ajatteli paria lähintä Simpsonien juhlapäivän
-jälkeistä vuotta, hän saattoi muistaa vain eräitä virstanpatsaita ajan
-hiljaisen radan varrelta.
-
-Ensimmäinen virstanpatsas oli joulupäivä. Aamu oli raikas ja
-huurteinen; puissa riippui välkkyvinä ripsuina pieniä jääpuikkoja.
-Simpsonien punainen lato loisti kuin hehkuva väritäplä valkoisessa
-maisemassa. Jo viikkokaudet ennen joulua Rebekka oli toimekkaasti
-askarrellut koettaessaan saada aikaan joululahjan Hopeapuron
-seitsenhenkisen perheen jokaiselle jäsenelle -- työläs pyrkimys
-sellaiselle, jolla on käytettävänään tähän tarkoitukseen vain
-viisikymmentä senttiä, jotka nekin oli koottu uskomattomin
-ponnistuksin. Kuitenkin hänen yrityksensä oli vihdoin jotenkuten
-onnistunut, ja paria päivää ennen joulua hän saattoi lähettää
-postitse kallisarvoisen pakettinsa. Miranda Sawyer oli ostanut
-sisarentyttärelleen sievän puuhkan sekä harmaan kauluksen, joka oli
-mikäli mahdollista tyttöä vieläkin rumentavampi kuin hänen muut
-päällysvaatteensa. Jane täti sen sijaan oli ommellut hänelle mitä
-kauneimman vihreän kashmirleningin -- sen vihreys oli leppeätä ja
-samalla heleätä kuin äsken puhjenneiden lehtien väri. Lisäksi tyttö oli
-saanut äidiltään kauniin irtokauluksen, rouva Cobbilta punaiset lapaset
-ja Emma Janelta nenäliinan.
-
-Rebekka itse oli valmistanut tädeilleen hienosti ommellun teekannun
-peitteen, joka oli koristettu "M"-kirjaimella, sekä kauniin
-ruusukereunaisen neulatyynyn, omistettu "J":lle. Näin siis joulua
-olisi voinut pitää sangen onnistuneena, vaikkei sen enempää olisi
-tapahtunutkaan, -- mutta jotakin sattui tapahtumaan.
-
-Aamiaisen tienoissa kuului koputus ovelle, ja kun Rebekka meni
-avaamaan, kysyi ulkona seisova poika häneltä, asuiko neiti Rebekka
-Randall tässä talossa. Kun kysymykseen vastattiin myöntävästi, jätti
-poika Rebekalle käärön, jonka tyttö otti vastaan kuin unessa ja vei
-mukanaan ruokasaliin.
-
-"Siinä oli joululahja; sehän siinä täytyy olla", sanoi Rebekka ja
-katseli kääröä hämmästyneenä. "Mutta minä en osaa aavistaakaan, kuka
-sen on mahtanut lähettää."
-
-"Sopiva keino asian selville saamiseen lienee paketin aukaiseminen",
-huomautti Miranda neiti.
-
-Kun käärepaperi oli irrotettu, tuli näkyviin kaksi pienempää kääröä,
-ja Rebekka avasi vapisevin sormin toisen niistä, joka oli osoitettu
-hänelle. Kääröstä tuli esiin rasia, ja siitä löytyi kaulanauha -- pitkä
-rivi hienoja rusottavia korallihelmiä ja päätteenä koralliruusujen
-muodostama risti. Ristin alla oli kortti ja siinä sanat: "Iloista
-joulua, toivottaa herra Aladdin."
-
-"Eihän ihmeessä!" huudahtivat vanhat neidit ja nousivat kumpikin
-tuoliltaan. "Kuka sen on lähettänyt?"
-
-"Herra Ladd", sanoi Rebekka hiljaa.
-
-"Adam Ladd! Totisesti, sanon! Muistathan, kuinka Ellen Burnham kertoi
-hänen aikovan lähettää saippuatytölle joululahjan. Mutta en olisi
-uskonut hänen voivan pitää näin kauan mielessään sellaista asiaa",
-sanoi Jane. "Mitä siinä toisessa käärössä on?"
-
-Siinä näkyi olevan sinisellä emaljisoljella kiinnitettävä hopeainen
-kaulanauha Emma Janelle. Tämä oli ilon kukkura -- Aladdin muisti heidät
-molemmat! Samalla löytyi myös seuraavansisältöinen kirje:
-
-    "Rakas neiti Rebekka Rowena!
-
-    Käsitykseni joululahjasta on sellainen, että sen pitää olla
-    kokonaan tarpeeton ja hyödytön. Olen aina huomannut, että ihmiset
-    ovat pitäneet minun lahjoistani silloin, kun olen valinnut ne
-    tämän periaatteen mukaisesti, ja sen vuoksi toivon, etten nyt
-    ole valinnut väärin teille ja toverillenne. Teidän täytyy olla
-    ystävällinen ja ripustaa kaulanauha yllenne tänä iltapäivänä,
-    jotta saan nähdä sen teidän kaulassanne; ajan sinnepäin uudessa
-    joulureessäni ja pyydän teitä kumpaakin mukaani pienelle
-    ajelulle. Tätini on ihastunut teidän saippuaanne.
-
-                                             Vilpitön ystävänne
-                                                _Adam Ladd_."
-
-"Hyvänen aika!" huudahti Jane täti. "Eikö hän olekin ystävällinen!
-Lydia Burnham sanoo hänen pitävän kovasti lapsista. Syö nyt aamiaisesi,
-Rebekka, ja kun sitten olemme pesseet astiat, niin saat juosta viemään
-Emma Janelle hänen kaulanauhansa. Mikä sinua vaivaa, lapsi?"
-
-Rebekan mielenliikutukset näyttivät yhä edelleen olevan ikään kuin
-sijoitetut vierekkäisiin aivolokeroihin, joista ne milloin hyvänsä
-saattoivat sekaantua toisiinsa. Tällä hetkellä, vaikka tytön ilo oli
-niin suuri, ettei sitä voinut sanoin ilmaista, vierähti silloin tällöin
-kyynel hänen poskilleen, ja voileipä tuntui olevan tukehduttamaisillaan
-hänet.
-
-Herra Ladd saapui kuten oli luvannut ja tutustui täteihin viidessä
-minuutissa yhtä hyvin kuin jos olisi tuntenut heidät vuosikaudet.
-Tulennoksen lähellä istui Rebekka jakkarallaan hiljaisena ja
-ujona tuntien hienon ulkoasunsa sekä Miranda tädin läsnäolon niin
-painostavaksi, ettei voinut saada sanaakaan suustaan. Tämä oli hänen
-"kauniita päiviään." Onnellisuus, mielenliikutus, vihreä kashmirpuku
-ja korallikäätyjen kaunis hohde olivat tällä kertaa muuttaneet pienen
-ruskean peukaloisen värikkääksi paratiisilinnuksi, jota Adam Ladd
-katseli mieltyneenä. Sitten seurasi ajoretki, jonka kestäessä Rebekka
-jälleen tunsi sanojen tulvivan suuhunsa ja kielensä kannan laukeavan;
-ja niin vihdoin päättyi tämä ihana joulupäivä. Mutta monen monena yönä
-jälkeenpäin Rebekka levolle mennessään kätki rakkaan korallinauhansa
-pieluksen alle ja piteli siitä kiinni toisella kädellään ollakseen
-varma sen säilymisestä.
-
-Toisena virstanpatsaana muistui hänen mieleensä päivä, jolloin
-Simpsonit muuttivat Riverborosta kiluineen ja kaluineen,
-silmäänpistävimpänä omaisuutenaan loistolamppu. Oli suloista tuntea
-lopullisesti vapautuvansa Heilurin vihatusta naapuruudesta, vaikka
-muuten näin monen leikkitoverin menetys yhdellä kertaa synnyttikin
-tyhjältä tuntuvan aukon Riverboron nuoren väen piirissä. Rebekan oli
-nyt pakko rakentaa ystävyyttä Robinsonien pikku pojun kanssa, joka sinä
-talvena oli ainoa sylilapsi koko kylässä.
-
-Lähtönsä edellisenä iltana oli uskollinen Heiluri tehnyt vierailuretken
-kivitalon takaovelle, ja kun Rebekka oli aukaissut oven hänen
-koputuksestaan, änkytti poika juhlallisesti: "S-saanko minä o-olla
-s-sinun se-s-seurassasi, kun s-sinä kasvat su-s-s-suureksi?"
-
-"Tietysti _et"_, vastasi Rebekka ja kiskaisi oven kiinni melkeinpä
-liian pikaisesti varhaiskypsän ihailijansa nenän edessä.
-
-Herra Simpson oli päässyt kotiin juuri parahiksi viedäkseen määräaikana
-vaimonsa ja lapsensa takaisin siihen kaupunkiin, jossa he olivat
-syntyneet ja joka ei suinkaan ottanut heitä avosylin vastaan.
-Riverboron viranomaiset valvoivat perheen muuttopuuhia, joita myös
-koko naapuristo tarkkasi eräänlaisen huolestuneisuuden vallassa; mutta
-kaiken valvonnan uhallakin hävisi Simpsonien mukana kirkosta tuoli,
-useita öljylamppuja sekä pieni kamiina, jotka herra Abner onnellisesti
-vaihtoi matkalla. Rebekka ja Emma Jane tunsivat mielensä katkeroituvan,
-kun he myöhemmin kuulivat, että erään kylän nuori ja kunnianhimoinen
-saarnaaja oli vaihtanut ikälopulla polkupyörällään kirkkoonsa komean
-loistolampun, maksamatta penniäkään väliä. Asian valopuolena kuitenkin
-kerrottiin, että kun Abner Simpson tämän kauppatoimen jälkeen ei saanut
-lohdutetuksi jälkeläisiään, niin hän hyppäsi polkupyöränsä satulaan
-ja ajoi tiehensä, eikä hänestä sitten kuultu mitään enää lohdullisen
-pitkään aikaan.
-
-Tämä vuosi oli huomattava senkin vuoksi, että Rebekka sen kuluessa
-kasvaa rehotti kuin nuori pyökki. Hän ei näyttänyt kasvaneen tuumaakaan
-siitä lähtien, kun oli täyttänyt kymmenennen ikävuotensa, mutta
-nyt, kun hän kerran pääsi taas alkuun, kasvoi hän samalla tarmolla
-ja voimalla, millä hän suoritti kaiken muunkin, eikä Jane täti
-joutanut koko talvena paljon muuhun kuin ompelemaan jatkoksia tytön
-hameenliepeisiin ja hihansuihin.
-
-Oli vielä muuan surullinen virstanpatsas, jota merkitsemään jäi pieni
-hauta värisevän raidan alla Hopeapurolla. Randallien perheen nuorin,
-Mira tyttönen, kuoli, ja Rebekka matkusti sen vuoksi kotiin parin
-viikon ajaksi. Tämä kotiintulo oli Rebekalle murheellinen. Miran
-kuolema, Johnin, hänen parhaan toverinsa, poissaolo, äidin surullisuus,
-pienen talon yksinäisyys ja siellä vallitseva tiukka säästäväisyys --
-kaikki nämä seikat tuntuivat painostavilta.
-
-Hanna näytti Rebekan poissaollessa kehittyneen nuoreksi naiseksi. Hänen
-käyttäytymisensä oli ennenkin ollut vanhahtavaa ja kuivan järkevää, ei
-milloinkaan lapsekasta -- mutta nyt Rebekasta tuntui kuin hän olisi
-jopa Jane tätiäkin vanhempi ja tasaantuneempi.
-
-Rebekka kierteli katsomassa lapsuutensa kaikkia leikkipaikkoja ja
-tuttuja, salaisia olinsijoja. Siinä oli aukio, jossa "intiaanipiiput"
-kasvoivat; tässä rämeinen ala, jossa merikukka kasvoi suurimmaksi ja
-kirkkaimman siniseksi; tuossa kalliovaahtera, jossa hän oli keksinyt
-rastaanpesän; siinä pensaikko, jossa peltohiiri asusteli; tuosta
-sammaleisesta kannosta putkahtivat valkoiset hattusienet tavallisesti
-esiin kuin taikaiskulla.
-
-Näinä yksinäisinä kävelyhetkinä Rebekan ajatukset palasivat alituisesti
-samaan asiaan: Hanna ei ollut tähän saakka milloinkaan saanut
-tilaisuutta vapautua jokapäiväisistä kotiaskareistaan ja huolistaan;
-Rebekka oli yksin nauttinut kaikki tätien tarjoamat edut. Kivitalossa
-eläminen ei suinkaan ollut ruusuilla tanssimista, mutta siellä oli
-kuitenkin monenmoisia mukavuuksia ja toisten lasten seuraa sekä
-tilaisuutta lukemiseen ja opiskeluun. Rebekka vuodatti useammin kuin
-kerran kyyneliä yksinäisyydessään, ennen kuin hän tunsi itsensä kyllin
-lujaksi kieltäytyäkseen kaikesta, mitä hän niin hartaasti oli itselleen
-toivonut. Sitten eräänä aamuna, kun hänen määräaikansa jo alkoi
-täyttyä, hän tarttui suoraan asiaan ja sanoi sisarelleen:
-
-"Hanna, tämän lukukauden päätyttyä minä voin jäädä kotiin, ja sinä saat
-lähteä Riverboroon. Miranda täti on aina halunnutkin sinne juuri sinua,
-ja on vain oikein, että sinäkin saat osasi."
-
-Hanna oli parsimassa sukkia. Hän pujotti langan neulansilmään ja
-katkaisi sen sopivanmittaiseksi, ennen kuin vastasi:
-
-"Ei, Pekka; kiitoksia vain. Äiti ei tulisi aikoihin ilman minua, ja
-koulunkäynti on minulle vastenmielistä. Minä osaan lukea ja kirjoittaa
-ja laskea yhtä puhtaasti kuin kuka tahansa, ja sen kummempia taitoja
-en tarvitse. Mieluummin kuolisin kuin ansaitsisin leipäni opettamalla
-muiden vekaroita. Talvi kuluu nopeasti, sillä Will Melville on luvannut
-lainata minulle äitinsä ompelukoneen ja minä alan valmistella itselleni
-alushameita siitä valkoisesta musliinikankaasta, jonka Jane täti
-lähetti minulle. Ja tänne Temperanceen perustetaan nyt laulukuoro
-ja nuorten seura, niin että minulla tulee kyllä olemaan hauskuutta
-nyt, kun alan olla täysikäinen. Minäpä en aiokaan tuntea elämääni
-yksinäiseksi", sanoi Hanna ja punastui. "Minä pidän tästä kolkasta."
-
-Rebekka huomasi sisarensa puhuvan tosissaan, mutta hänen punastumistaan
-tyttö ei voinut käsittää ennen kuin vuotta tai paria myöhemmin.
-
-
-
-
-REBEKKA PERHEEN EDUSTAJANA
-
-
-Oli vielä muuan virstanpatsas -- niin, kokonainen "tapahtuma", jonka
-vaikutus eri tahoilla oli varsin merkittävä ja joka aiheutti sitä
-paitsi kelpo liudan muita vähäisempiä tapahtumia. Se sattui silloin,
-kun Syyriasta palaavat lähetyssaarnaajat pastori Amos Burch ja hänen
-puolisonsa käväisivät Riverborossa.
-
-Lähetysyhdistys oli kutsuttu kokoukseen eräänä maaliskuun keskiviikkona
-samana vuonna, jolloin Rebekka päätti koulunkäyntinsä Riverborossa ja
-aloitti opiskelunsa Warehamissa. Päivä oli harmaa ja kolea; lunta oli
-maassa vahvalti ja pilvet lupasivat sitä lisätä. Sekä Miranda että Jane
-olivat vilustuneet eivätkä sen tähden mielestään voineet lähteä ulos
-tällaisessa säässä, vaikkakin tämä velvollisuuden polulta poikkeaminen
-suretti ankarasti Mirandaa, joka oli yhdistyksen johtokunnan jäsen.
-Hänen vuokseen muodostui aamiainen kovin ikäväksi, ja sitten hän
-pitkitti yhä voivotuksiaan valittaen, että Jane välttämättä halusi aina
-kääntyä sairaaksi yhtä haavaa hänen kanssaan. Lopulta hän päätti, että
-Rebekan on lähdettävä kokoukseen heidän asemestaan, ja sanoi tytölle:
-
-"Sinä olet siellä toki tyhjää parempi, Rebekka; Jane täti kirjoittaa
-opettajalle ja pyytää sinulle lomaa koulusta iltapäiväksi. Sinä voit
-panna päällyskengät jalkaasi ja palata kotiin rukoushuoneen kautta.
-Tämä herra Burch, ellen väärin muista, oli sinun äitisi isän tuttava
-ja kävi täällä kerran nuorena lähetyskokelaana. Ehkäpä hän kyselee
-meitä kokouksessa, ja silloin sinun täytyy edustaa perhettämme ja
-kertoa hänelle meidän terveisemme. Älä nyt käyttäydy sopimattomasti.
-Taivuta pääsi kumaraan rukousten aikana ja laula toisten mukana kaikki
-virret, mutta älä huuda liian äänekkäästi ja rajusti laulaessasi. Kysy
-ihmisiltä, kuinka rouva Stroutin poika voi, ja kerro kaikille, kuinka
-hirveästi me olemme vilustuneet. Jos sattuu tilaisuutta, niin tomuta
-harmonia nenäliinallasi ennen kuin kokous alkaa; ja muista nyt ottaa
-mukaasi vierashuoneen tulitikkurasiasta kaksikymmentäviisi senttiä sen
-varalle, että kokouksessa kerätään kolehtia."
-
-Rebekka myöntyi halukkaasti kaikkeen. Hänen mieltään kiinnitti
-mikä hyvänsä, myöskin tällainen lähetyskokous; ja tyttö suorastaan
-hurmaantui, kun hänet näin lähetettiin perheen edustajaksi.
-
-Hartaushetki oli järjestetty pyhäkoulun luokkasaliin, ja vaikka herra
-Burch jo oli asettunut korokkeelle, kun Rebekka ehti sisään, oli
-kokouksessa vain tusinan verran osanottajia koolla. Rebekka tunsi
-itsensä ujostuttavan nuoreksi ja vähäiseksi tässä seurassa, ja sen
-tähden hän etsi silmillään joitakin ystävällisiä kasvoja, joiden
-turviin hän saattaisi hiipiä. Nähdessään Alicen äidin istuvan eräällä
-sivupenkillä huoneen yläpäässä tyttö käveli arastellen käytävää
-ylöspäin ja istui sinne rouva Robinsonin viereen.
-
-"Molemmat tädit ovat pahoin kylmettyneet", kuiskasi hän hiljaisesti,
-"ja he lähettivät sen vuoksi minut edustamaan perhettämme."
-
-"Tuolla istuu rouva Burch miehensä vieressä korokkeella", kuiskutteli
-rouva Robinson. "Kauheasti päivänpaahtamana, eikö olekin? Jos
-ihminen tahtoo pelastaa pakanasieluja, täytyy hänen uhrata näköjään
-hieno hipiänsä. Eudoxia Mortonia odotetaan vielä. Minä toivon
-kaikesta sydämestäni hänen tulevan, sillä muuten diakoni Millikenin
-vaimo aloittaa virren niin korkealta, että me emme ylety siihen
-edes tikapuillakaan. Etkö sinä voisi aloittaa, ennen kuin hän saa
-kakistelluksi kurkkunsa puhtaaksi?"
-
-Rouva Burch, johon Rebekan koko mielenkiinto oli tällä hetkellä
-kohdistunut, oli hento ja heikko pieni nainen. Hänen tukkansa oli
-tumma, otsansa leveä ja matala ja suunsa kärsivällinen. Yllään hänellä
-oli musta lopen kulunut silkkileninki, ja hän näytti kaiken kaikkiaan
-niin väsyneeltä, että Rebekan sydämen täytti harras ja syvä osanotto.
-
-"He ovat köyhiä kuin kirkonrotat", kuiskasi rouva Robinson, "mutta jos
-heille antaa jotakin, niin he oitis jakavat sen pakanoille. Pastorin
-parsonsfieldiläinen seurakunta lahjoitti hänelle kultakellon, joka nyt
-on hänen kädessään. Luultavasti hän olisi antanut senkin pakanoille,
-jos he olisivat kellojen tarpeessa eivätkä katselisi aikaa vain
-auringosta. Eudoxia ei näy tulevan. Luojan tähden, Rebekka, pidä nyt
-varasi ja aloita veisuu hyvin matalalta, ennen kuin Millikenin rouva
-saa ääntä kurkustaan."
-
-Kokous aloitettiin rukouksella, ja sitten pastori Burch ehdotti, että
-laulettaisiin virsi.
-
-"Haluaisiko kukaan läsnäolevista avustaa soittamalla harmonia?" kysyi
-pastori odottamatta.
-
-Ihmiset katsahtivat toisiinsa, mutta kukaan ei liikahtanut. Silloin
-kuului eräästä syrjäisestä nurkasta ujostelematon kysymys:
-
-"Miksi sinä et soita, Rebekka?"
-
-Tämän sanoi rouva Cobb. Rebekka olisi voinut soittaa ehdotetun tutun
-sävelen pimeässäkin; sen vuoksi hän meni kursailematta harmonin luo,
-koska tädit eivät olleet läsnä häntä ujostuttamassa.
-
-Puhe, joka sitten saatiin kuulla, oli lähimain sellaista tavallista
-laatua. Herra Burch kehotti lämpimästi kuulijoitaan osallistumaan
-evankeliumin levittämistyöhön: jokainen, joka ei itse voinut
-persoonallisesti viedä valoa pimeydessä vaeltaville kansoille, oli
-velvollinen avustamaan niitä, jotka uhrasivat elämänsä pakanoiden
-hyväksi, sanoi hän. Pastori oli miellyttävä, vakava puhuja, ja
-hän liitti saarnaansa kertomuksia pakanain elämästä, tavoista,
-elämänkäsityksestä sekä puhetavoista. Hän kuvasi myös oman perheensä
-elämää kaukaisella lähetystyömaalla, kertoi heidän työstään, alttiin ja
-uhrautuvan puolisonsa toiminnasta sekä heidän pienestä lapsijoukostaan,
-joka oli syntynyt kaukana täältä, Syyrian taivaan alla.
-
-Rebekka oli hurmaantunut; hänelle oli avattu ovi uuteen maailmaan.
-Riverboro oli häipynyt kaukaisuuteen, kokoussali hävisi näkyvistä
--- hän ei enää huomannut rouva Robinsonin suurta, punaista vaippaa,
-diakoni Millikenin irtotukkaa, joka oli vinosti omistajansa päässä,
-tyhjiä penkkirivejä, kuluneita virsikirjoja tai seinille naulattuja
-raamatunlauseita ja karttoja -- hän näki vain sinisen taivaan, jolla
-loimuavat tähdet välkkyivät, hän katseli valkeita turbaaneja ja
-hehkuvia itämaisia värejä. Ehkäpä siellä oli myöskin moskeijoja ja
-temppeleitä, minareetteja ja taatelipalmuja, vaikka herra Burch ei
-ollut niistä mitään maininnut. Mitä ihmeellisyyksiä ne voisivatkaan
-kertoa, nämä lapset, jotka olivat syntyneet Syyrian taivaan alla!
-Samassa tyttöä pyydettiin säestämään laulua: "Missä vainen päivä
-paistaa, siellä Jeesus hallitsee."
-
-Kolehtihaavi kiersi pienen seurakunnan piirissä ja herra Burch vaipui
-rukoukseen. Kun hän jälleen kohotti päänsä ja määräsi loppuvirren,
-katseli hän vähälukuista kuulijakuntaansa ja pieniä kolikoita, jotka
-kilahtelivat keräyshaaviin. Hän mietti, ettei hänen tehtäviinsä
-kuulunut yksistään varojen hankkiminen, vaan myös harrastuksen
-herättäminen lähetystyöhön näillä syrjäisillä ja yksinäisillä seuduilla.
-
-"Jos läsnäolevista sisarista joku haluaisi tarjoutua majoittamaan
-perheemme," sanoi hän, "niin vaimoni ja minä viipyisimme luonanne vielä
-illan sekä huomisen päivän. Silloin voisimme järjestää yksityisen
-kokouksen jonkun lähetyksenystävän kotiin. Vaimoni ja joku lapsistamme
-voisivat esiintyä työalamme alkuasukkaiden puvuissa, me esittäisimme
-näytteitä syyrialaisesta käsiteollisuudesta ja selittäisimme minkä
-metodin mukaan me kasvatamme pakanalapsia kristityiksi. Jos seurakunnan
-jäsenistä siis joku toivoo tätä ja tarjoaa meille vierasvaraisuuttaan,
-niin me ilomielin viivymme teidän parissanne huomisiltaan ja kerromme
-teille lisää Herran teoista."
-
-Hiljaisuuden vaippa levittäytyi seurakunnan ylle. Jokaisella sisarella
-näytti olevan pakottavia syitä, jotka estivät heitä ottamasta vieraita
-vastaan. Rouva Burchin laihat sormet hypistelivät hermostuneesti
-hänen mustaa silkkipukuaan. Eikö nyt kukaan puhu? ajatteli Rebekka,
-jonka sydän läpätti täynnä myötätuntoa lähetysperhettä kohtaan. Rouva
-Robinson kumartui ja kuiski hänen korvaansa merkitsevästi:
-
-"Tavallisesti lähetyssaarnaajat ovat majailleet täällä ollessaan
-kivitalossa. Niin kauan kun isoisäsi eli, hän ei olisi sallinut heidän
-mennä mihinkään muualle."
-
-Tämä oli tarkoitettu pistokseksi Mirandan saituudesta, hänellä kun
-oli asunnossaan neljä tyhjää huonetta, joita ei ensinkään käytetty
-tammikuusta joulukuuhun, mutta Rebekka ymmärsi nämä sanat opastukseksi
-itselleen. Jos kerta tapa ennen oli ollut sellainen, niin varmaankin
-tädit nyt toivoisivat hänen toimivan niinkuin Sawyerien odotettiin
-toimivan -- miksi hän muuten edustaisi täällä perhettä? Ihastuneena
-havaiten, että hänen velvollisuutensa osoittautui niin mieleiseksi,
-Rebekka kohottausi penkiltään ja puhui kauniilla äänellään siihen
-hiukan omituiseen tapaan, joka erotti hänet kylän muista nuorista:
-
-"Minun tätini, neiti Miranda ja neiti Jane Sawyer, olisivat iloisia,
-jos te tahtoisitte käydä tervehtimässä heitä kivitalossa, niinkuin
-saarnaajilla oli tapana isoisän eläessä. Tädit pyysivät minua
-ilmoittamaan tervehdyksensä."
-
-Kun "tervehdys" esitettiin näin juhlalliseen tapaan, olisi luullut sen
-käsittävän tarjouksen jonkun kaupungin kunniaporvarin nimitykseen tai
-muistopatsaslahjoitukseen. Tädit olisivatkin epäilemättä värisseet
-kauhusta, jos he olisivat aavistaneet, millä tavoin heidän terveisensä
-toimitettiin perille; mutta joka tapauksessa tämä lyhyt puheenvuoro
-teki erinomaisen vaikutuksen kuulijoihin, jotka otaksuivat, että
-Miranda Sawyerin täytyi olla muuttamaisillaan uuteen, taivaalliseen
-elämään -- mistäpä tämä äkillinen sydämenvaihdos muuten olisi johtunut?
-
-Herra Burch kumarsi ja suostui tarjoukseen "samassa hengessä kuin
-se tehtiinkin". Kokouksen päättyessä, kun Rebekka hartaana ja
-liikuttuneena nosti päänsä, pastori katseli häntä suoraan silmiin ja
-sanoi:
-
-"Tahtoisiko nuori sisaremme nyt päättää hartaushetken johtamalla
-seurakuntaa rukoukseen?"
-
-Rebekan olemuksessa tuntui jokainen veripisara pysähtyneen liikkeessään
-ja hänen sydämensä melkein taukosi sykkimästä. Äänettömyydessä kuultiin
-selvästi rouva Cobbin kiihtynyt hengitys. Herra Burch ei tajunnut
-ehdotuksessaan olevan mitään tavatonta. Matkoillaan maalaisseurakuntien
-keskessä hän oli usein tavannut nuoria jäseniä, joilla oli
-"uskonkokemuksia" ja jotka oli hyväksytty kirkollisiin yhdyskuntiin jo
-yhdeksän ja kymmenen vuotiaina. Rebekka oli nyt kolmentoista ikäinen;
-hän oli soittanut harmonia, johtanut laulua, esittänyt tätiensä
-tervehdyksen tavalla, joka tuntui edellyttävän suurta maallista
-ymmärrystä. Tästä kaikesta pastori arveli voivansa päätellä, että tyttö
-oli kirkon nuoria tukipylväitä, ja hän esitti kehoituksensa sen vuoksi
-aivan epäröimättä ja mitä parhaimmassa tarkoituksessa.
-
-Rebekka tunsi tilanteen kiusalliseksi. Kuinka hän voisi kieltäytyä? Ja
-kuinka hän voisi rukoilla kaikkien näiden vanhempien naisten kuullen?
-Hänen mielessään välähteli huimana pyörteenä kuvia, joita pastori
-Burchin sanat olivat nostattaneet. Hän luonnollisesti tunsi rukousten
-tavanomaisen sanamuodon -- kukapa uusenglantilainen lapsi, joka on
-tottunut keskiviikkoina pidettäviin hartausiltoihin, ei sitä tuntisi?
-Mutta Rebekan omat kotirukoukset olivat toisenlaatuisia. Kuitenkin,
-hän aloitti hitaasti ja väristen: "Isä meidän, joka olet taivaassa...
-Sinä olet Jumala Syyriassa, samoin kuin täällä meidän Mainessammekin...
-Siellä kaukana on tänään sininen taivas ja kultaiset tähdet ja polttava
-aurinko... suuret puut huojuvat siellä lämpimässä tuulessa, vaikka
-täällä paksu hanki peittää maan jalkojemme alla... Mutta Jumalalle ei
-mikään matka ole liian pitkä kuljettavaksi, ja siksi Hän on täällä
-meidän keskellämme samoin kuin Hän on siellä heidän kanssaan...
-ja meidän ajatuksemme kohoavat Hänen luokseen 'kuin kyyhkysparvi
-pesällen'"...
-
-"Me emme voi kaikki ruveta lähetyssaarnaajiksi ja ryhtyä opettamaan
-ihmisiä hyviksi... muutamat meistä eivät ole vielä itsekään oppineet
-olemaan hyviä; mutta jos Sinun valtakuntasi on lähestyvä ja Sinun
-tahtosi tapahtuva niin maassa kuin taivaissa, niin jokaisen täytyy
-koettaa ja auttaa puolestaan... sekä niiden, jotka ovat vanhoja ja
-väsyneitä että niiden, jotka ovat nuoria ja voimakkaita... Ne pienet
-lapset, joista me kuulimme, ja jotka ovat syntyneet Syyrian taivaan
-alla, suorittavat Sinun kunniaksesi ihmeellisiä ja outoja tekoja, ja
-muutamat meistä haluaisivat mielellään matkustaa kaukaisiin maihin ja
-tehdä suuria ja urheita palveluksia pakanoille ja ottaa lempeydellä
-heiltä pois heidän puiset ja kiviset epäjumalansa. Mutta meidän
-kenties täytyy jäädä kotiin ja suorittaa täällä, mitä osaksemme on
-määrätty... väliin sellaistakin, mikä ei ole meille mieleen... mutta
-sen juuri, täytyy olla sitä, mistä äskeisessä virressä puhutaan, kun
-siinä sanottiin, että suloiset tuoksut kohoavat taivaisiin jokaisen
-aamu-uhrin mukana... Näin kasvattaa Jumala meitä nöyryyteen ja
-kärsivällisyyteen ja olkoon elämämme raskas taikka kevyt nyt, on
-lohtunamme ajatus että näin on Luoja säätänyt. Amen."
-
-Taitamaton, haaveellinen tyttöraukka! Hänen rukouksensa
-yksinkertaisesti oli täynnään virrensäkeitä ja puhujan saarnassaan
-käyttämiä kuvia, mutta hän yhdisteli ja ilmaisi niitä omaan tapaansa
-ja siten ne vaikuttivat hänen omilta sanoiltaan ja ajatuksiltaan.
-Muutamien ihmisten sanoihin voisi aina liittää miinus-merkin loppuun,
-ja se merkitsisi silloin, että sanojen merkityksestä olisi pikemminkin
-vähennettävä kuin niihin lisättävä puhujan oman persoonallisuuden
-vaikutus; mutta Rebekan sanoihin olisi siinä tapauksessa aina ollut
-lisättävä plus-merkki.
-
-Kun tyttö oli sanonut "amen", istuutui hän tai ainakin kuvitteli
-istuutuvansa jollekin, minkä hän otaksui penkiksi, ja sitten luettiin
-siunaus. Minuutin tai parin kuluttua, kun huone ei enää tuntunut
-pyörivän hänen silmissään, Rebekka meni rouva Burchin luo, joka suuteli
-häntä ystävällisesti ja sanoi:
-
-"Rakas lapsi, kuinka olenkaan iloinen siitä, että saamme olla teidän
-luonanne. Onko liian myöhäistä, jos saavumme puoli kuudelta? Kello
-on nyt kolme, ja meidän täytyy vielä käydä asemalla noutamassa
-matkatavaramme ja lapsemme. Me jätimme ne sinne, kun emme tienneet,
-lähtisimmekö heti takaisin vai viipyisimmekö täällä."
-
-Rebekka sanoi, että puoli kuudelta heillä oli tapana aterioida, joten
-se aika soveltui hyvin; ja sitten hän myöntyi rouva Cobbin tarjoukseen
-ja lähti ajamaan kotiin Sara tädin vaunuissa. Tytön kasvot hehkuivat
-ja hänen huulensa värähtelivät tavalla, jonka Sara täti oli oppinut
-ennestään tuntemaan; eikä rouva Cobb sen vuoksi ryhtynyt tyttöä
-puhuttelemaan. Mutta kolea viima ja vanhan ystävän tyynnyttävä läsnäolo
-auttoivat Rebekkaa saavuttamaan jälleen tasapainonsa, ja kun hän sitten
-saapui kivitaloon, oli hänen mielensä hilpeä ja vapaa. Tytöllä oli
-liian paljon uutisia sydämellään hänen voidakseen pysähtyä eteiseen
-riisumaan päällyskenkiään; sen vuoksi hän nosti ovensuusta maton
-arkihuoneeseen, astui sen päälle ja ryhtyi purkamaan tietojaan.
-
-"Sinun kenkäsi ovat tuossa lämpiämässä tulennoksen vieressä", sanoi
-Jane täti. "Vedä ne jalkaasi puhuessasi."
-
-
-
-
-DIAKONI ISRAELIN JÄLKELÄINEN.
-
-
-"Siellä oli kovin pieni kokous, Miranda täti", aloitti Rebekka, "ja
-lähetyssaarnaaja ja hänen rouvansa ovat mukavia ihmisiä, ja he tulevat
-tänne ja ovat tädin luona koko illan ja vielä huomisen päivänkin.
-Toivon, ettei täti ole siitä pahoillaan."
-
-"Tulevat tänne!" huudahti Miranda, pudottaen kutimen helmaansa ja
-ottaen silmälasit nenältään, kuten tavallisestikin äärimmäisen
-järkytyksen hetkinä. "Itsekö he tarjoutuivat tulemaan?"
-
-"Ei", vastasi Rebekka, "minun oli pakko kutsua heidät. Mutta ajattelin,
-että tädit pitäisivät niin mieltäkiinnittävistä ihmisistä. Kävi näin --"
-
-"Anna selitysten nyt olla ja sano ensin, milloin he saapuvat? Nytkö
-heti?"
-
-"Ei, ei vielä kahteen tuntiin -- siinä puoli kuuden ajoissa."
-
-"No, sitten voit selittää, jos kykenet, kuka sinut oikeutti kutsumaan
-tänne kokonaisen liudan ihmisiä yövieraiksi, vaikka hyvin tiedät, ettei
-meillä ole ollut mitään vieraskutsuja kahteenkymmeneen vuoteen emmekä
-aio seuraavinakaan kahtenakymmenenä ketään kutsua -- tai ei ainakaan
-niin kauan kuin minulla on ohjakset talossa."
-
-"Älä soimaa häntä, Miranda, ennen kuin olet kuullut hänen
-selityksensä", vaati Jane. "Minusta on koko ajan tuntunut siltä, että
-jotakin tämän suuntaista olisi tapahtunut, jos me olisimme menneet
-kokoukseen, koska herra Burch kerran tunsi isämme."
-
-"Siellä ei ollut paljon väkeä", sanoi Rebekka. "Minä kerroin kaikille
-tätien terveiset, ja kaikki olivat pahoillaan, kun ette voineet
-saapua, sillä puheenjohtajakaan ei ollut siellä, vaan rouva Matthews
-joutui puheenjohtajan paikalle. Se oli vahinko, sillä tuoli ei ollut
-hänelle likimainkaan tarpeeksi iso, ja hänen ulkonäkönsä muistutti
-minulle kaiken aikaa erästä virttä, jonka lauloimme: 'Voi, kuinka avara
-on pakanain valtakunta', ja hänellä oli päässään sellainen suuri,
-leveälierinen huopahattu, joka aina valahtaa viistoon. Ja herra Burch
-puhui kauniisti Syyrian pakanoista, ja laulut sujuivat hauskasti, ja
-kolehtihaavissa näytti olevan noin neljäkymmentä senttiä, kun se tuli
-meidän puolellemme. Mutta sillä ei voitaisi pelastaa edes pakanalasta,
-vai mitä? Sitten herra Burch sanoi, että jos joku sisarista tahtoisi
-majoittaa heidät, niin he jäisivät tänne huomiseksi ja pitäisivät vielä
-pienen kokouksen jonkun kodissa, ja rouva Burch panisi syyrialaisen
-puvun ylleen ja he näyttäisivät hauskoja ulkomaalaisia esineitä. Sitten
-hän odotti ja odotti, eikä kukaan hiiskahtanutkaan. Ja herra Burch
-toisti saman uudelleen, ja selitti, minkä vuoksi hän halusi viipyä,
-ja jokainen näki hänen pitävän sitä velvollisuutenaan. Juuri silloin
-rouva Robinson kuiskasi minulle, että lähetyssaarnaajat tulivat aina
-kivitaloon silloin, kun isoisä eli, ja ettei isoisä koskaan sallinut
-heidän mennä yöksi muualle. Minä en tiennyt, että tädit olivat
-lakanneet ottamasta heitä vastaan, vaikka eihän täällä ole ollut ketään
-matkustavia pappeja muulloin kuin yhtenä sunnuntaina minun aikanani.
-Sen vuoksi minä luulin, että minun täytyy kutsua heidät, kun ei täti
-ollut siellä eikä voinut itse pyytää heitä, ja kun täti oli sanonut,
-että minun täytyy edustaa perhettä."
-
-"Mitenkä sinä teit sitten? Menitkö sinä esittämään itsesi, kun ihmiset
-poistuivat salista?"
-
-"En, minä nousin kesken kokouksen. Minun täytyikin tehdä niin, sillä
-herra Burch alkoi loukkaantua, kun ei kukaan puhunut mitään. Sen
-vuoksi minä sanoin: 'Minun tätini, neiti Miranda ja neiti Jane Sawyer
-tulisivat iloisiksi, jos te tahtoisitte tulla kivitaloon, niinkuin
-lähetyssaarnaajat tekivät silloin kun isoisä eli, ja tädit pyytävät
-minua esittämään tervehdyksensä'. Sitten istuin jälleen, ja herra Burch
-rukoili isoisän puolesta ja sanoi häntä Jumalan mieheksi ja kiitti
-Herraa siitä, että hänen henkensä yhä eli hänen jälkeläisissään (hän
-tarkoitti tätejä) ja kiitti siitä, että tämä kunnon vanha talo, jossa
-monet veljet olivat kokeneet lohdutusta ja saaneet apua ja josta monet
-olivat lähteneet voimistuneina uusiin taisteluihin, oli yhä edelleen
-vieraanvaraisesti avoinna muukalaiselle vaeltajalle."
-
-Toisinaan, kun taivaankappaleet ovat tietyissä asemissa, on pelkkä
-luonnollisuus kaikkein täydellisintä taidetta. Sanat tai teot,
-joissa ei ole mitään vaikutuksen tavoittelua, tuntuvat innoituksen
-henkäyksiltä.
-
-Vuosikaudet oli Miranda Sawyer pitänyt eräät sielunsa portit tiukasti
-suljettuina, vaikkakaan ne tosin eivät olleet sulkeutuneet äkisti,
-vaan vähin erin ja hänen täysin siitä tietämättään. Jos Rebekka
-olisi tahallisesti kolkutellut näitä portteja vaikkapa päivittäin,
-hellittämättä ja vaikka kuinkakin taidokkaasti, ei hän kuitenkaan
-olisi päässyt koskaan sisälle, kielletylle alueelle. Mutta nyt, heidän
-kenenkään sitä aavistamatta, alkoivat portit kääntyä ruosteisilla
-ja jäykillä saranoillaan. Rebekka oli käyttäytynyt siten kuin
-diakoni Israel Sawyerin tyttärentyttären tulee käyttäytyä ja täten
-epäämättömästi osoittanut, ettei hän sittenkään ollut pelkkä "Randall
-kiireestä kantapäähän", niinkuin oli otaksuttu.
-
-"No niin, kyllä huomaan, että sinun oli pakko tehdä näin, Rebekka",
-sanoi hän, "ja myönnän, että esitit kutsun niin kauniisti kuin
-sellaisessa tilaisuudessa saattaa tehdä. Toivoisin, että Jane täti
-ja minä emme olisi näin kylmettymisen runtelemia; mehän emme pysty
-nyt mitään puuhaamaan. Mutta tästä huomaat, Rebekka, kuinka järkevää
-on pitää talo aina puhtaana ja hyvässä kunnossa, olipa se tyhjänä
-tai asuttuna, ja kuinka mainiota on, kun ruokaa on aina varattu
-enemmänkin, niin ettei tarvitse hätääntyä, tapahtuipa sitten mitä
-hyvänsä. Kokouksessa oli puoli tusinaa ihmisiä, jotka olisivat voineet
-majoittaa Burchit aivan huoletta, mutta he olivat joko liian saitoja
-tai laiskoja. Miksi sinun lähetyssaarnaajasi eivät tulleet tänne heti
-sinun mukanasi?"
-
-"Heidän täytyi lähteä asemalle noutamaan tavaroitaan ja lapsiaan."
-
-"Onko heillä lapset mukana?" älähti Miranda.
-
-"On, Miranda täti, ja he ovat kaikki syntyneet Syyrian taivaan alla."
-
-"Sinä syyrialainen isoäiti!" huudahti Miranda (mutta sehän oli kokonaan
-perätöntä). "Montako heitä on?"
-
-"Minä en tullut kysyneeksi; mutta minä järjestän kaksi huonetta kuntoon
-heille, ja jos kaikki lapset eivät mahdu niihin, otan minä jonkun omaan
-vuoteeseeni", toimitti Rebekka, salaisesti toivoen näin tapahtuvankin.
-"Koska molemmat tädit nyt ovat puolittain sairaita, niin enkö minä
-saisi kerrankin järjestää kaikkea kuntoon vieraita varten? Täti saa
-tulla ylös tarkastamaan, kun minä kutsun. Suostuuko täti siihen?"
-
-"Luulen, että minun täytyy suostua", huokasi Miranda epäröiden.
-"Heittäydyn hetkeksi lepäämään Janen luo makuukamariin, sittenhän
-nähdään, pääsenkö virkistymään sen verran, että saan illallisen
-valmistetuksi. Kello on nyt puoli neljä -- älä anna minun nukkua
-minuuttiakaan yli viiden. Minulla on kunnollinen tuli palamassa
-keittiön pesässä. En todellakaan ymmärrä, mikä minut sai muhentamaan
-koko padallisen papuja keskellä viikkoa, mutta nyt ne ovat hyvään
-tarpeeseen. Isällä oli tapana sanoa, ettei kotiin palaavista
-lähetyssaarnaajista maistu mikään niin mainiolta kuin pavut ja silava
-ja hapanleipä. Pane kuntoon molemmat eteläiset kamarit, Rebekka."
-
-Tyttö, joka nyt sai ensi kertaa elämässään vapaan toimivallan
-tällaisessa asiassa, ryntäsi portaita ylös kuin rajuilma. Kivitalon
-kaikki huoneet olivat somia kuin nukkekaapit, eikä Rebekalla ollut
-muuta tehtävää kuin päästää kierrekaihtimet ylös ikkunoissa, harjata
-lattiat ja tomuttaa huonekalut. Tädit kuulivat hänen juoksentelevan
-edes takaisin, ravistelevan pieluksia ja höyhenpatjoja, kalisuttavan
-posliineja ja samalla laulelevan:
-
-    "Jumala turhaan hyvyydessä
-        näin jakaa meille lahjojaan,
-    jos pakanat ain' pimeydessä
-        kiviä kumartavat vaan."
-
-Tytöstä oli vähitellen kehittynyt kätevä ja näppärä pieni olento,
-joka vilauksessa suoritti ne tehtävät, joihin hän ylipäänsä pystyi.
-Sitenpä hän olikin saanut aikaan ihmeitä kello viiteen mennessä,
-jolloin hän kutsui tätejään tarkastuskierrokselle. Vuoteet olivat
-tasaiset ja siistit, pesutelineillä riippui puhtaita pyyheliinoja,
-vesikannut olivat täytetyt, saippuat ja tulitikut olivat somasti
-käsillä, hiilipurnussa oli sanomalehtipaperia, sytykelastuja ja puita,
-ja jokaisessa tulipesässä paloi hiljalleen lämmittävä valkea.
-
-"Minä ajattelin, että täytyy lieventää meidän pakkastamme, koska he
-tulevat suoraan Syyriasta", selitti tyttö. "Ja tästä minä nyt muistan,
-että minun täytyy tutkia asiaa maantiedostani, ennen kuin he ehtivät
-saapua."
-
-Rebekan puuhissa ei ollut muistutuksen sijaa, ja niinpä tädit palasivat
-alakertaan, parannellakseen hiukan ulkoasuaan ennen vieraiden tuloa.
-Kun he sivuuttivat vierashuoneen oven, oli Miranda kuulevinaan sisältä
-räiskettä ja hän kurkisti sen vuoksi ovelta huoneeseen. Ikkunanverhot
-olivat työnnetyt syrjään, ja etuhuoneessa rätisi iloinen tulennos
-avoimessa kaakeliuunissa, samalla kun takimmaisenkin liedellä
-loimotteli hehkuva hiillos. Marmorisella kulmapöydällä loisti Rebekan
-oma lamppu, prinssi Aladdinin toinen joululahja, ja sen ruusuisen
-varjostimen himmentämä valo muutti jäykän ja ruman huoneen pyhäköksi,
-jossa kelpasi istua ja tuntea rakastavansa lähimmäistään.
-
-"Kaiken nimessä, Rebekka", huusi Miranda portaiden yläpäätä kohti,
-"sopiko sinun mielestäsi ottaa nyt vierashuone käytäntöön?"
-
-Hiuksiaan palmikoiva Rebekka ilmaantui porraskaiteen luo.
-
-"Tehdäänhän näin korjuujuhlanakin ja jouluna, ja minä uskoin, että
-tämä olisi melkein yhtä juhlallinen tilaisuus", selitti hän. "Minä
-nostin vahakukat pois uuninreunukselta, jotteivät ne sulaisi, ja panin
-helmiäiset, korallit ja sen vihreän täytelinnun hyllykaapin päälle,
-etteivät lapset saisi niitä käsiinsä. Veli Milliken saapuu tänne
-puhumaan herra Burchin kanssa liikeasioista, enkä minä ihmettelisi,
-vaikka veli ja sisar Cobb myöskin sattuisivat kurkistamaan sisään.
-Älkää lähtekö kellariin; minä tulen silmänräpäyksessä alas ja toimitan
-juoksuaskareet."
-
-Miranda ja Jane silmäilivät toisiaan hetken.
-
-"Eikö vaan siinä olekin kummallisin letukka, mikä maailmaan ikänään
-on syntynyt!" huudahti Miranda. "Mutta kyllä hän saa työt luistamaan,
-milloin häntä huvittaa!"
-
-Kellon käydessä kuutta oli kaikki kunnossa vieraiden varalle, ja ne
-naapurit, joiden silmä kantoi kivitaloon saakka (nyt, kun ei puissa
-ollut lehtiä, tämä talo näkyi varsin kauas), tunsivat äärimmäistä
-uteliaisuutta ja hämmästystä. Molempien vierashuoneiden ikkunoista oli
-kaihtimet kiskottu ylös! Samoin kummankin eteläisen makuuhuoneen! Ja
-takkavalkeat joka huoneessa -- jos silmiinsä tohti luottaa! Ellei muuan
-"sisar", joka oli ollut kokouksessa, olisi säälinyt näitä onnettomia
-uteliaita ja pistäytynyt muutamissa naapureissa selittelemässä asiaa,
-olisi moni Riverboron perhe varmaan viettänyt seuraavan yön sangen
-unettomana.
-
-Lähetyssaarnaajan perhe saapui määräaikaan, ja Mirandan iloksi vain
-kaksi lasta oli mukana, sillä seitsemän tai kahdeksan oli jätetty
-veljien ja sisarien hoteisiin Portlandiin, jotta matkalaukut eivät
-paisuisi onnettoman suuriksi. Jane opasti vieraat yläkertaan ja
-Miranda rakenteli illallista. Mutta Rebekka otti heti huostaansa
-perheen molemmat pikku tytöt, riisui päällysvaatteet heidän yltään,
-silitti heidän hiuksensa ja vei heidät sitten keittiöön tunnustelemaan
-silavassa käristettyjen papujen tuoksua.
-
-Ateria oli varsin runsas, ja lasten läsnäolo poisti siitä kaiken
-jäykkyyden, mikä arvatenkin muuten olisi vallinnut. Aterian
-päätyttyä Jane täti korjasi ruokia pöydältä Mirandan seurustellessa
-vieraiden kanssa vierashuoneessa, mutta Rebekka ja pienet Burchit
-pesivät ja kuivasivat pöytäastioita ja muuttivat koko keittiön
-karnevaalitantereeksi. Kuitenkaan he eivät saaneet aikaan varsin
-suuria vaurioita -- he särkivät vain yhden kupin ja yhden
-vadin, jotka kumpikin olivat jo vanhastaan poreilla, heittivät
-hopealusikan pesuveden mukana takaoven luo ja kaatoivat kahvinporot
-likavesisiivilään. Kun Rebekka oli hävittänyt kaikkien näiden rikosten
-jäljet, siirtyivät lapset vierashuoneeseen, jonne herra ja rouva Cobb
-sekä diakoni Milliken rouvineen jo sitä ennen olivat ilmestyneet.
-
-Olipa se hupaisa ilta! Toisinaan he jättivät pakanat kaikessa
-sokeudessaan kumartamaan puita ja kiviä -- ei pitkäksi aikaa, vain
-sen verran, että he itse (sekä pakanat) ehtivät hiukan hengähtää, ja
-silloin herra ja rouva Burch kertoilivat ihmeellisiä, kauniita ja
-eriskummallisia asioita. Molemmat pikku tytöt laulelivat yhdessä, ja
-Rebekankin täytyi, rouva Burchin hartaiden pyyntöjen taivuttamana,
-istuutua vanhan rämisevän pianon ääreen ja laulaa vuorostaan.
-
-Kello kahdeksalta Rebekka hiipi lattian poikki ja antoi Miranda
-tädilleen palmunlehväisen viuhkan, näköjään sen vuoksi, että täti voisi
-sillä suojata häikäistyjä silmiään lampunvalolta. Mutta oikeastaan
-tämä oli pieni sotajuoni, sillä Rebekka sai näin tilaisuuden kuiskata
-tädilleen:
-
-"Mitenkä kaakkujen käy?"
-
-"Pitäisikö niitä sitten olla?" suhahti Miranda täti vastaukseksi.
-
-"Perkinsit aina tarjoavat niitä."
-
-"No hyvä. Tiedäthän, missä ne ovat säilössä."
-
-Rebekka poistui ovelle, ja nuoret Burchit seurasivat hänen jäljissään,
-aivan kuin heidän olisi työläs kestää silmänräpäyksenkään eroa uudesta
-ystävästään. Viiden minuutin kuluttua he palasivat takaisin, ja Burchin
-pikku tytöillä oli käsissään kulhot kukkuroillaan torttuja, sydämiä,
-vinoneliöitä ja palmikkoleivoksia -- kaikki sievästi sokeroituina ja
-siroteltuina kuminalla, jota oli korjattu talon omasta puutarhasta.
-Tällaiset leivostuotteet olivat Jane neidin erikoisalaa. Rebekka
-seurasi jäljessä kantaen tarjotinta, jolla kimalteli kuusi pientä
-kristallilasia täynnä voikukkaviiniä, jonka valmistajana Miranda oli
-paikkakunnan kuuluisuus. Tätä viiniä oli vanha diakoni Israelkin aina
-tarjoillut, ja lasitkin olivat hänen Bostonista ostamiaan. Miranda
-ihaili niitä rajattomasti, ei yksin niiden kauneuden tähden, vaan
-myöskin siksi, että niihin mahtui kovin vähän.
-
-Kun nämä virvokkeet oli sievästi nautittu -- toimitus, jota
-Riverborossa sanottiin "siivilöimiseksi" -- katsahti Rebekka kelloon
-ja nousi sitten äkisti tuoliltaan lasten nurkasta, sanoen tovereilleen
-hilpeästi:
-
-"Tulkaa, nyt on pienten lähetyssaarnaajien aika käydä levolle!"
-
-Tämä komennus sai kaikki nauramaan -- isot lähetyssaarnaajat muita
-makeammin --, ja syyrialainen pikku väki toivotti huoneelle hyvää yötä
-poistuen Rebekan mukana yläkertaan.
-
-
-
-
-UUSI SYDÄN
-
-
-"Teidän sisarentyttärenne on ihmeteltävin lapsi, minkä olen nähnyt
-vuosikausiin", sanoi herra Burch, kun ovi oli sulkeutunut pikku
-tyttöjen jälkeen.
-
-"Hän näyttää lopultakin kehittyvän ihmiseksi", vastasi Miranda neiti,
-"mutta hän on yhä vielä hirveän huolimaton ja ihan liian eläväinen."
-
-"Meidän on muistettava, että eloisuuden puute eikä sen liiallisuus
-aiheuttaa suurimmat häiriöt elämässä", huomautti herra Burch.
-
-"Hänestä tulisi verraton lähetyssaarnaaja", sanoi rouva Burch.
-"Sellaista ääntä, sellaista puoleensavetävää voimaa ja niin luontevaa
-puhekykyä ei ole monelle suotu."
-
-"Ehkäpä minäkin puolestani sanon ajatukseni, ja se on, että hän minun
-mielestäni sopisi parhaiten pakanaksi", ilmoitti Miranda lyhyesti.
-
-"Sisareni ajattelee, ettei ole hyvä mairitella lapsia", kiiruhti Jane
-neiti lisäämään, nähdessään kuinka rouva Burch tuntui säikähtyneenä
-aikovan kysyä, eikö Rebekka ollutkaan "tunnustajia".
-
-Rouva Cobb oli peläten odottanut keskustelut kääntyvän juuri tälle
-tolalle -- ennen kaikkea hän vapisi ajatellessaan, että joku voisi
-vihjata Rebekan saaneen rukouksen lahjat. Kokouksessa Sara täti oli
-tuntenut hetkellistä ja kauttaaltaan perustelematonta vastenmielisyyttä
-pastori Burchiin sen takia, että tämä oli kehottanut hänen suojattiaan
-"johtamaan rukousta". Rouva Cobb oli nähnyt, kuinka kalpeus valahti
-tytön kasvoille, kuinka avuton hätä kuvastui hänen katseissaan, kuinka
-hänen silmäripsensä vavahtelivat luoden häälyviä varjoja poskille, ja
-näistä merkeistä Sara täti oli ymmärtänyt, mikä koetus Rebekalla oli
-ollut kestettävänään. Nyt oli rouva Cobbin tuntema vastenmielisyys
-hälvennyt hänen kuunnellessaan pastorin ystävällistä puhelua ja
-katsellessaan hänen miellyttävää käyttäytymistään, mutta kun hän
-nyt huomasi, että rouva Burch oli poikkeamaisillaan vaarallisille
-poluille, kysyi hän tältä odottamatta, täytyikö Riverborosta Syyriaan
-matkustettaessa monestikin vaihtaa junaa. Rouva Cobb ymmärsi, ettei
-se ollut mikään erikoisen älykäs kysymys, mutta se kuitenkin täytti
-tarkoituksensa.
-
-Tällä välin sanoi diakoni Milliken neiti Miranda Sawyerille:
-
-"Tiedätkö, Miranda, ketä Rebekka muistuttaa?"
-
-"Kyllä sen arvaan", vastasi Miranda kuivasti.
-
-"Vai niin, sinäkin olet huomannut sen. Ensin minä luulin hänen tulleen
-kokonaan isäänsä, jonka näköinen hän on ulkonaisesti; mutta niinpä ei
-olekaan laita, vaan hän muistuttaa sinun isääsi, Israel Sawyeria."
-
-"En ymmärrä, mistä sinä sen olet huomannut", sanoi Miranda perin pohjin
-hämmästyneenä.
-
-"Se välähti mieleeni tänään, kun hän nousi kokouksessa seisaalleen
-ja esitti herra Burchille teidän kutsunne. Oli hiukan ihmeellistä,
-että hän istui juuri samassa penkissä, jossa isäsi tapa oli istua
-johtaessaan pyhäkoulua. Muistathan, kuinka hän nosti leukaansa ja
-kallisti päätään taaksepäin noustessaan sanomaan jotakin? No niin,
-tyttö teki aivan samoin; siellä huomasivat sen useammatkin."
-
-Vieraat lähtivät pois ennen yhdeksää, ja tähän aikaan (kivitalossa
-hyvin myöhäinen iltahetki) vanhat Sawyerin tytöt myöskin vetäytyivät
-yölevolleen. Kun Rebekka kantoi rouva Burchin kynttilää näyttäen tälle
-tietä portaissa, sanoi hän ujosti:
-
-"Oletteko hyvä, rouva Burch, ja sanotte pastorille, etten minä ole
-seurakunnan jäsen? En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä, kun
-hän tänään pyysi minua rukoilemaan kokouksessa. En rohjennut sanoa,
-etten ollut koskaan rukoillut ääneen ja etten ymmärtänyt kuinka se oli
-tehtävä. Minusta tuntui niin häijyltä ja rohkealta rukoilla kaikkien
-niiden vanhojen seurakuntalaisten kuullen ja tekeytyä paremmaksi kuin
-olin. Mutta eikö Jumala olisi pitänyt minua kelvottomana, jos en olisi
-tahtonut rukoilla, kun pappi kehotti minua siihen?"
-
-Kynttilänvalo lepatti Rebekan hehkuvilla, kiihtyneillä kasvoilla.
-Rouva Burch kumartui ja suuteli häntä toivottaen hyvää yötä. "Älä ole
-huolissasi", sanoi hän, "minä kerron tämän miehelleni ja uskon, että
-Jumala kyllä ymmärtää sinut."
-
-Seuraavana aamuna Rebekka nousi ennen kuutta; hänen mielensä oli niin
-täynnä taloushuolia, ettei hän voinut nukkua. Hän meni ikkunan luo ja
-katsahti ulos. Aamu oli pimeä, tuulinen ja tohiseva.
-
-"Jane täti sanoi nousevansa puoli seitsemältä valmistamaan aamiaista",
-mietti tyttö. "Mutta kyllä kai tädit ovat vilustumisensa vuoksi
-raihnaisia, ja Miranda täti on varmaan hermostunut, kun talo on näin
-täynnä väkeä. Luulen, että minun on parasta hiipiä alas ja ryhtyä
-puuhiin ällistyttääkseni heitä."
-
-Hän kiskaisi ylleen puuvillatäytteisen aamunutun, pani tohvelit
-jalkaansa ja hiipi äänettömästi alas rauhoitettuja isoja portaita.
-Keittiön oven hän sulki jäljessään estääkseen melua herättämästä
-talon muuta väkeä ja hyöri sitten liukkaasti puolen tunnin ajan
-talouspuuhissa. Sen jälkeen hän hiipi takaisin huoneeseensa
-pukeutuakseen, ennen kuin herättäisi lapset.
-
-Vastoin odotuksia oli Jane neiti, joka illalla oli tuntenut olonsa
-pirteämmäksi kuin Miranda, heikontunut yön aikana eikä päässyt nyt
-aamulla nousemaan vuoteesta. Miranda pukeutui kiireesti nuristen
-ja valitellen kaiken aikaa. Hän soimasi koko maailmankaikkeutta
-koettelemuksista, joita hänen oli täytynyt kestää ja joita vielä päivän
-pitkään oli hänen edessään. Hän jopa rankaisi lähetysyhdistystäkin
-siitä, että se oli lähettänyt Burchit Syyriaan, ja esitti sellaisen
-käsittämättömän ajatuksen, että niiden, jotka lähtevät vieraisiin
-maihin pelastelemaan pakanoita, olisi myöskin pysyttävä siellä eikä
-laahusteltava ympäri maailmaa lapsilaumoineen hätyyttämässä ihmisiä,
-jotka eivät heitä tarvinneet.
-
-Miranda kulki jäykkänä ruokasalin halki, sitoi huivin päähänsä
-estääkseen vetoa vaivaamasta ja ajatteli, että hän sytyttää ensin tulen
-keittiöön ja huutaa sitten Rebekan avukseen. Määrätessään tytölle
-töitä hän samalla aikoi esittää hänelle eräitä totuuksia, jotka
-koskettelisivat perheen oikeata edustamista lähetyskokouksissa.
-
-Hän aukaisi keittiön oven ja katsahti sitten hämmästyneenä ympärilleen.
-
-Ikkunankaihtimet oli päästetty ylös, ja liedellä humisi täysi
-valkea. Teekattila porisi ja lauloi syöksähdellen ilmoihin valkeita
-höyrypilviä, ja sen paksuun nokkaan oli pistetty paperiarkin
-puolikas, johon oli kirjoitettu: "Terveisiä Rebekalta." Kahvipannu
-oli kiehumaisillaan, jauhettu kahviannos oli mitattu valmiiksi
-kauhaan, jonka viereen oli asetettu muserrettuja munankuoria kahvin
-selvittämistä varten. Puutarjottimella oli kylmiä perunoita ja
-säilykelihaa ja leikkuuveitseen oli kiinnitetty paperilippu kohteliaine
-kirjoituksineen: "Kunnioittaen, Rebekka." Hapanleipä oli otettu esille,
-vehnäleipä samoin, paahdettu leipä niin ikään, samoin munkit, maito oli
-kuorittu ja voi noudettu maitokamarista.
-
-Miranda kiskaisi huivin päästään, vaipui istumaan keittiön
-kiikkutuoliin ja huudahti hiljaa: "Se sitten on kaikkein merkillisin
-otus! Sanonpa, että hän on täysi Sawyer kiireestä kantapäähän!"
-
-Päivä ja ilta kuluivat loppuun jokaisen tyytyväisyydeksi ja iloksi,
-myöskin Jane neidin, jolla oli älyä ruveta paranemaan eikä huononemaan
-ja siten häiritsemään yleistä mielihyvää. Vanhat Burchit sanoivat
-kaipausta tuntien jäähyväisensä ja pienet lähetyssaarnaajat vannoivat
-kyynelissä kylpien ikuista ystävyyttä Rebekalle, joka lähdön hetkellä
-painoi heidän käsiinsä ennen aamiaista kirjoittamansa runon:
-
-    MARY JA MARTHA BURCHILLE.
-
-    He Syyrian taivaan alla
-        syntyivät maailmaan,
-    kuin ruusut auringossa
-        he kukoistivat vaan.
-
-    Pakanamaan vain näki
-        ens' silmäyksensä;
-    ei sentään Pohjan jäitä,
-        tai Intian ihmeitä,
-
-    vaan oudon maan, min kansa
-        on mustapintaista,
-    ja jossa uskoamme
-        ei lainkaan tunneta.
-
-    Kiiruusti auttakaamme
-        siks' Lähetystä nyt,
-    se Luojan tykö mustat
-        tuo epäkristityt.
-
-                  _Rebekka Rowena Randall_
-
-Kivitalo ei nyt suinkaan kehittynyt pikaisesti miksikään kievariksi,
-jossa vieraita alituisesti otettaisiin vastaan ja juhlittaisiin.
-Mutta kuitenkin lähetyssaarnaajan vierailu oli kuin kiila, joka
-vastustamattomasti tunkeutui ennestään niin ahtaaseen loveen, ja nyt
-määräsi Miranda, että ylimääräinen vuode oli aina pidettävä valmiiksi
-pöyhittynä sen varalta, että "jotakin sattuisi tapahtumaan". Niin
-ikään muutettiin nyt kristallilasit astiakaapin ylimmältä hyllyltä
-hiukan alemmaksi, jotta ne olisivat paremmin käsillä. Rebekan oli
-täytynyt nousta tuolille seisomaan ylettyäkseen ottamaan ne alas,
-mutta nyt hän sai ne käsiinsä kohotessaan varpailleen. Tämä ikään kuin
-vertauskuvallisesti osoittaa, kuinka hänen aivan tietämättään onnistui
-kiivetä Miranda tädin ennakkoluulojen ja itsekkyyden muurin yli.
-
-
-
-
-NÄKÖPIIRI AVARTUU
-
-
-Nyt koitti aika, jota niin kauan ja kiihkeästi oli odotettu, ja
-Rebekka sai aloittaa opintonsa Warehamissa. Tyttö aikoi suorittaa
-koulun nelivuotisen kurssin kolmena vuotena, koska kaikki ne, joita
-asia koski, arvelivat, että hänen pitäisi seitsemäntoista vuoden
-ikään ehdittyään olla kypsynyt ansaitsemaan oman toimeentulonsa sekä
-auttamaan nuorempien siskojensa kasvattamista.
-
-Rebekan oli määrä ajaa junassa päivittäin Warehamiin sekä takaisin
-kotiin syyskuusta jouluun saakka; sen jälkeen hänen piti jäädä
-täysihoitoon koulukaupunkiin seuraavien kolmen kylmimmän kuukauden
-ajaksi. Emma Janen vanhemmat olivat aina tuumineet, että vuoden tai
-parin oleskelu Edgewoodin ylemmässä tyttökoulussa (kolmen mailin
-päässä Riverborosta) olisi kaikissa suhteissa kyllin riittävä heidän
-tyttärelleen ja lähettäisi hänet maailmaan niin täynnä opillista
-hienostusta kuin tyttö saattoi itsessään säilyttää. Näihin asti oli
-Emma Jane itsekin kaikesta sydämestään yhtynyt tähän mielipiteeseen,
-sillä jos mitään, niin juuri läksyjen lukemista hän kammoksui. Mutta
-asiat saivat toisen käänteen, kun hänet lähetettiin Edgewoodiin
-ja Rebekka joutui Warehamiin. Hän kesti viikon ajan -- seitsemän
-loppumattoman pitkää päivää hän oli erossa kaiken kiintymyksensä
-esineestä tavaten hänet vain toisinaan illoin. Sunnuntai tarjosi
-hänelle tilaisuuden esittää isälle tämän järjestelyn nurinkurisuutta;
-mutta isä oli järkähtämätön. Hän ei ensinkään luottanut opilliseen
-kasvatukseen, jota tytön osaksi hänen mielestään oli tullut jo aivan
-riittävästi.
-
-Kului vielä toinenkin viikko. Emma Jane riutui silminnähtävästi
-ja etenkin korvin kuultavasti. Tytön raikas väri kuihtui ja hänen
-ruokahalunsa hupeni -- aterian hetkinä pöydässä -- melkein olemattomiin.
-
-Emma Janen äiti vihjaili surkutellen sellaiseen tosiseikkaan, että
-Perkinsien tapa oli heikontua, ja hän valitti aina pelänneensä, että
-Emma Janen ihonväri oli liian kaunis ollakseen oikein terve. Hän
-todisti, että muutamat miehet olisivat ylpeitä, jos heillä olisi
-kunnianhimoisia tyttäriä, joille he mielellään soisivat kaikki
-mahdolliset kehitystilaisuudet. Hän pelkäsi sitä paitsi, että
-päivittäiset matkat Edgewoodiin tyttöä kyyditsemään runtelivat hänen
-omaakin terveyttään; ja hän ennusti, että herra Perkinsin ennen pitkää
-täytyisi palkata joku poikanen Emma Janen kyytimieheksi. Ja lopuksi
-rouva Perkins tunnusti suoraan, että kun kerta tyttö oli _niin_
-opinhaluinen kuin Emma Jane, niin hänen nähdäkseen oli sulaa ilkeyttä
-asettua tyttöä vastustamaan.
-
-Herra Perkins kesti useat päivät, mutta vihdoin hänen mielialansa,
-ruokahalunsa ja ruoansulatuselimistönsä alkoivat tästä huomattavasti
-tärveltyä, ja silloin hän alistui. Emma Jane riensi iloisena kuin
-vapautettu vanki tapaamaan rakasta ystäväänsä. Hänen rohkeutensa
-ei pettänyt edes pääsytutkinnossa, vaikka se joutuikin hirmuisesti
-koetelluksi, ennen kuin hänelle avautui tie Warehamin opilliseen
-yrttitarhaan. Hänet hyväksyttiin vain kahdessa aineessa, mutta hän
-liittyi ilomielin viisine ehtoineen koulun valmistavaan kurssiin
-aikoen valvoa, että tiedon virta valuisi säästeliäästi hänen henkisten
-perintömaidensa yli, kastelematta häntä enempää kuin oli välttämätöntä.
-On mahdotonta salata sitä totuutta, että Emma Jane oli paksupäinen;
-mutta sisukas, vääjämätön uskollisuus ja taito rakastaa alttiisti ja
-epäitsekkäästi ovat nekin, tarkkaan ajatellen, eräänlaisia kykyjä,
-joiden arvo elämässä saattaa olla suuri.
-
-Wareham oli sievä pikkukaupunki, jonka leveätä pääkatua varjostivat
-suuret jalavat ja vaahterat. Kaupungissa oli apteekki, rautapaja,
-lyijyvalimo, useita sekalaisia kauppoja, kaksi kirkkoa ja monta
-täysihoitolaa; mutta kaikki asukkaiden harrastukset keskittyivät
-kaupungin opiston ja seminaarin ympärille. Kaupunkiin kerääntyi poikia
-ja tyttöjä piirikunnan sekä valtion kaikista osista, ja he olivat
-mitä erilaisimmilla asteilla, jos heitä luokiteltiin syntyperän,
-yhteiskunnallisen aseman, rikkauden tahi köyhyyden perusteella.
-Kolmannen ja neljännen luokan oppilaiden kesken oli tapana kävellä
-asemalle tai sieltä kouluun parittain, ja vastamäissä kantoivat
-vankemman sukupolven edustajat naistoveriensa raskaita kirjapinkkoja.
-
-Joskus tuli myös tunnetuksi yhden tai toisen varhaiskypsän ja
-ajattelemattoman tytön tyhmyyden puuskaus. Näihin tyttöihin kuului
-riverborolainen Hulda Meserve. Hän oli kylläkin ystävällinen Rebekalle
-ja Emma Janelle, mutta mitä pitemmälle aika kului, sen vieraammiksi
-kävivät heidän välinsä. Hulda oli erinomaisen kaunis runsaine,
-punertavanruskeine hiuksineen ja muutamine aivan pienine kesakkoineen,
-joista hän puhui alituisesti -- tietäen, ettei kukaan voi keksiä niitä
-hänen kasvoistaan samalla huomaamatta hänen ihonsa posliininkaltaista
-heleyttä ja hänen pitkiä silmäripsiään. Koska Riverborossa oli
-vähänlaisesti nuorukaisia, aikoi Hulda Meserve huvitella näinä
-neljänä Warehamin vuotena niin paljon kuin olosuhteet sallivat. Hänen
-käsityksensä mukaan hauskuus oli siinä, että alati kasvava ihailijain
-piiri ympäröi ja hellitteli häntä, mitä julkisemmin sen parempi. Hänen
-tapansa oli kertoilla valloituksistaan osattomammille tytöille, samalla
-valitellen kärsimyksiä, joita hän alituisesti tuotti ihailijoilleen ja
-joiden suhteen hän oikeastaan väitti olevansa viaton kuin äskensyntynyt
-karitsa. Tällainen taipumus on omiaan piankin särkemään tavallisen
-ystävyyssuhteen, ja niinpä ei kestänyt kauankaan, ennen kuin Rebekka
-ja Emma Jane koulumatkoillaan istuivat yksin rautatievaunun toisessa
-päässä ja Hulda ihailijoineen toisessa.
-
-Rebekka eli sellaista normaalia, itsetiedotonta elämää, joka hänen
-ikäkautenaan on kaikkein luonnollisinta. Pojat olivat hyviä tovereita,
-ei muuta. Hän lueskeli mielellään samassa luokassa kuin pojatkin --
-kaikki tuntui silloin sujuvan paremmin; mutta hänen ihanteellisuutensa
-suojeli häntä joutavalta ja epäkypsältä hakkailulta.
-
-Warehamin opettajissa oli muuan, neiti Emily Maxwell, jonka
-vaikutusvaltaan Rebekka taipui alunpitäen tutustuessaan hänen
-johdollaan englantilaiseen kirjallisuuteen sekä ainekirjoitukseen.
-Neiti Maxwell, jonka isä ennen oli ollut Mainen valtion kuvernöörinä
-ja jonka setä oli Bowdoinissa professorina, oli näiden seikkojen
-perusteella Warehamin huomatuin henkilö; ja täytyy tunnustaa mitä
-onnellisimmaksi sattumaksi, että hänen lyhyt opettajakautensa
-Warehamissa sattui juuri Rebekan kouluvuosiksi. Heidän suhteensa
-kehittyi heti varmaksi. Rebekan sydän heittäytyi opettajan huomaan
-arvelematta niinkuin nuoli lentää maaliinsa, ja kun hän nyt
-tapasi ylemmyydessään epäämättömän hengen, taipui hänen mielensä
-mutkittelematta kunnioittavan ihailun nöyrään asenteeseen.
-
-Huhuiltiin neiti Maxwellin "kirjoittavan", millä sanalla, erityiseen
-tiettyyn sävyyn lausuttuna, ei tarkoitettu mitään kaunokirjoitustaitoa,
-vaan sitä, että asianomaisen kynäntuotteita oli nähty painettuina.
-
-"Häneen sinä ihastut; hän kirjoittaa", kuiskasi Hulda Meserve
-Rebekalle ensimmäisenä kouluaamuna rukouksissa, kun opettajat istuivat
-etupenkillä kunnioitusta herättävänä rivinä. "Hän kirjoittaa; mutta
-minun mielestäni hän on pöyhkeä."
-
-Kukaan ei näyttänyt voivan tarkalleen valaista tässä asiassa
-Rebekkaa, joka sielunsa nälässä kyseli _"mitä_ hän kirjoittaa;" mutta
-selitettiin, että ainakin yksi henkilö oli nähnyt neiti Maxwellin
-kirjoituksen eräässä kuvitetussa aikakauskirjassa. Tämä erinomainen
-suurtyö sai Rebekan hiukan ujostelemaan neiti Maxwellia; mutta samalla
-hän ihaili tätä rajattomasti. Opettajan katse kohtasi alituisesti
-innostuksesta säihkyvän tumman silmäparin. Milloin hän sanoi jonkin
-ajatuksen erikoisen onnistuneesti, silmäsi hän toisen penkkirivin
-kulmaukseen, jossa nuoret, ilmeikkäät kasvot alati kuvastivat jokaisen
-tunnevivahduksen, minkä hän vain halusi nostattaa.
-
-Eräänä päivänä, kun oli puhe ensimmäisestä kirjoitusharjoituksesta,
-pyysi neiti Maxwell kutakin uutta oppilasta tuomaan hänen nähtäväkseen
-jonkin aikaisemmin kyhätyn ainekirjoituksensa, jotta hän voisi arvioida
-työtä ja päätellä minkälaista ainesta hänellä oli oppilainaan.
-Rebekka jättäytyi tunnin lopulla muista jälkeen ja läheni arastellen
-opettajanpöytää.
-
-"Minulla ei ole mukanani ainekirjoituksia, neiti Maxwell, mutta minä
-voin etsiä jonkin, kun perjantaina lähden kotiin. Ne ovat eräässä
-laatikossa ullakolla."
-
-"Huolellisesti käärittyinä kokoon ja punaisin ja sinisin nauhoin
-sidottuina?" kysyi neiti Maxwell hymyillen.
-
-"Eikä", vastasi Rebekka ja pudisti vakavana päätään. "Minä kyllä
-tahdoin sidellä ne, koska muutkin tytöt tekivät niin ja koska se näytti
-somalta. Mutta minä sidoin kirjoitukset tahallani purjelangalla,
-ja sen, jossa puhutaan 'yksinäisyydestä', minä sidoin vanhalla
-kengännauhalla osoittaakseni sille, mitä minä siitä ajattelin."
-
-"'Yksinäisyydestä'!" nauroi neiti Maxwell kohottaen kulmakarvojaan.
-"Itsekö sinä valitsit aiheesi?"
-
-"En, neiti Dearborn sanoi, että me olimme liian pieniä voidaksemme itse
-valita hyviä aiheita."
-
-"Minkälaisia muita aiheita teillä oli?"
-
-"Takkavalkean ääressä', 'Grant soturina', 'Mietelmiä P.T. Barnumin
-elämästä', 'Haudattuja kaupunkeja'; en nyt muista useampia. Minun
-kaikki aineeni ovat huonoja enkä kehtaa näyttää niitä. Minä kirjoitan
-helpommin ja paremmin runoja, neiti Maxwell."
-
-"Runoja!" huudahti hän. "Vaatiko neiti Dearborn teitä kirjoittamaan
-runoja?"
-
-"Ei toki; minä vain olen aina kirjoittanut niitä, jo kotona maalla.
-Tuonko minä teille ne kaikki? Ei niitä ole paljon."
-
-Rebekka otti Riverborosta mukaansa kirjoitusvihon, johon hän jäljenteli
-runollisia vuodatuksiaan ja vei sen neiti Maxwellin kotiin toivoen,
-että hänet pyydettäisiin sisälle ja että hän siten saisi puhella
-yksityisesti opettajansa kanssa; mutta kun hän soitti ovikelloa,
-tulikin palvelijatar aukaisemaan, eikä tytön auttanut muu kuin lähteä
-pettyneenä tiehensä.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin hän näki mustakantisen vihkonsa neiti
-Maxwellin opettajanpöydällä, ja silloin hän tiesi arvostelun
-hirvittävän hetken koittaneen. Niinpä tyttö ei hämmästynytkään, kun
-häntä pyydettiin jäämään luokkaan toisten lähdettyä.
-
-Huoneessa oli hiljaista; punaiset lehdet kahahtelivat ulkona tuulessa
-ja lehahtelivat sisään avoimesta ikkunasta tuoden vuodenajan
-ensimmäiset tervehdykset. Neiti Maxwell saapui ja istui penkille
-Rebekan viereen.
-
-"Luulitko sinä näitä hyviksi?" hän kysyi jättäen vihon tytölle.
-
-"En ihan hullummiksikaan", tunnusti Rebekka, "mutta on niin vaikeata
-arvioida itse, minkälaisia ne ovat. Perkinsit ja Cobbit sanoivat aina
-niitä ihmeellisiksi, mutta kun rouva Cobb sanoi, että hän piti näitä
-parempina kuin Longfellow'n runoja, niin minä tulin onnettomaksi, sillä
-eihän se voi olla totta."
-
-Viimeinen järkevä huomautus vahvisti neiti Maxwellia uskossaan, että
-Rebekka jaksoi kuulla totuuden ja että sen sanominen hyödyttäisi tyttöä.
-
-"No niin, lapseni", sanoi hän hymyillen, "ystäväsi olivat väärässä ja
-sinä olet oikeassa. Pätevällä mittapuulla mitattaessa nämä runot jäävät
-ala-arvoisiksi."
-
-"Sitten kai minun on luovuttava toiveesta, että minusta joskus tulisi
-kirjailija!" huokasi Rebekka, joka tunsi mielensä onnettoman karvaaksi
-ja pelkäsi, ettei voi pidättää kyyneliään.
-
-"Älähän hätäile!" keskeytti neiti Maxwell. "Vaikka ne eivät olekaan
-oikeata runoutta, todistavat ne sinun hyviä taipumuksiasi. Tuskin
-koskaan rikot poljennon ja riimin sääntöjä vastaan, ja se osoittaa,
-että luontainen vaisto ohjaa sinua oikeaan; runoilijat sanoisivat
-sitä muototajuksi. Kun sinä kasvat ja saat kokemuksia -- tarkoitan,
-sitten kun sinulla on jotakin sanottavaa, luulen sinun kirjoittavan
-sangen hyviä runoja. Runous edellyttää tietoja ja laajanäköisyyttä,
-elämänkokemusta ja kuvittelukykyä, Rebekka. Sinulta puuttuvat vielä
-nämä kolme ensimmäistä edellytystä, mutta uskonpa melkein, että sinussa
-on hitunen viimeksi mainittua."
-
-"Enkö minä enää koskaan saa sepittää runoja, en edes omaksi huvikseni?"
-
-"Tietysti; se vain auttaa sinua kirjoittamaan parempaa
-suorasanaistakin. Minä aion pyytää kaikkia uusia oppilaita
-kirjoittamaan kirjeen, jossa hiukan kuvaillaan kaupunkia ja vihjataan,
-millaista kouluelämä on täällä."
-
-"Saanko minä olla silloin oma itseni?" kysyi Rebekka.
-
-"Mitä sinä tarkoitat?"
-
-"Olisi tyhmää ja yksitoikkoista, jos minun täytyisi kirjoittaa oikea
-kirje, sellainen, minkä Rebekka Randall kirjoittaa Hanna sisarelleen
-Hopeapuron taloon tahi Jane tädilleen Riverboroon. Mutta jos minä
-saisin olla olevinani joku ihan toinen tyttö ja kirjoittaa jollekin,
-jonka tietäisin ymmärtävän kaiken mitä sanon, niin siitä tulisi
-parempi."
-
-"Kyllä vain; siinähän on, luullakseni, hauska suunnitelma", sanoi neiti
-Maxwell. "No, keneksi sinä sitten aiot olettaa itsesi?"
-
-"Minä pidän kauheasti perijättäristä", sanoi Rebekka miettivästi.
-"En tietysti ole koskaan nähnyt perijätärtä, mutta niille tapahtuu
-aina kaikenmoista ihmeellistä, varsinkin kultakiharaisille. Minun
-perijättäreni ei olisi turhamainen ja kopea, niinkuin Tuhkimon häijyt
-sisaret; hän olisi jalo ja antelias. Hän eroaisi suurenmoisesta
-koulusta, -- se olisi Bostonissa --, ja tulisi tänne sen vuoksi, että
-hänen isänsä oli elänyt täällä poikana, kauan ennen rikastumistaan.
-Isä on nyt kuollut, ja tytöllä on holhooja, maailman paras ja hienoin
-mies. Hän on tietenkin hiukan vanha ja usein totinen ja äänetön, mutta
-joskus, kun hän on iloinen, hän on täynnä kujeita, ja silloin Evelyn ei
-lainkaan karta häntä. Niin, tytön nimi on Evelyn Abercrombie ja hänen
-holhoojansa nimi on herra Adam Ladd."
-
-"Tunnetko sinä herra Laddin?" kysyi neiti Maxwell ällistyneenä.
-
-"Kyllä, hän on minun kaikkein paras ystäväni", huudahti Rebekka
-ihastuneena. "Tunnetteko tekin hänet, neiti Maxwell?"
-
-"Kyllä, totta kai; hän on tämän koulun johtokunnan jäsen, näetkö,
-ja käy täällä usein. Mutta jos minä annan sinun nyt vielä olla
-'olevinasi', niin sinä kerrot minulle kirjeesi koko sisällön ja minä
-menetän mieleisen yllätyksen."
-
-Me jo tiedämme, mitä Rebekka ajatteli neiti Maxwellista; opettajan
-mielipiteen oppilaastaan me näemme seuraavasta kirjeestä, jonka neiti
-Maxwell kirjoitti paria kolmea kuukautta myöhemmin:
-
-    "Warehamissa jouluk. 1. p:nä.
-
-    Rakas isä!
-
-    Niin kuin hyvin tiedät, ei opetustyö suinkaan aina ole minua
-    innostanut. Toisinaan olen vallan toivoton, kun ajattelen
-    velvollisuuttani tyrkyttää tietoa näille nuorille, jotka ovat
-    itsetyytyväisiä ja tarkkaamattomia, olivatpa he sitten kumpaa
-    sukupuolta hyvänsä. Ja mitä tyhmempiä he ovat, sitä vähemmän he
-    tyhmyyttään aavistavat. Jos minun alanani olisi matematiikka
-    tai maantiede, saattaisin kenties kuvitella hyödyttäväni
-    jotakuta, sillä niissä aineissa voivat ponnistukset ja ahkeruus
-    saada ihmeitä aikaan. Mutta kirjallisuuden ja ainekirjoituksen
-    opetuksessa kaipaa lahjakkuuden, mieltymyksen ja mielikuvituksen
-    ilmauksia. Kuukauden toisensa jälkeen minä pyrin vaivalla
-    eteenpäin, kiskon auki yhä uusia ja uusia simpukoita, mutta
-    löydän helmen tuiki harvoin! Kuvittele siis minun iloani, kun
-    nyt tänä lukukautena, näkemättä edes mitään erityistä vaivaa
-    kuoren aukaisemisessa, tapasin harvinaisen helmen -- se on musta,
-    mutta silkin siloinen ja hohtaa ihanasti! Hänen nimensä on
-    Rebekka, ja hän muistuttaa meidän perheraamattumme kuvaa 'Rebekka
-    kaivolla', sillä hänen hiuksensa ja silmänsä ovat niin tummat,
-    että tulee ajatelleeksi suvussa virtaavan joko italialaista tai
-    espanjalaista verta. Hän ei ole mitään erityistä ulkonaisesti.
-    Ihmiset eivät ole tehneet hänen hyväkseen mitään. Hän ei voi
-    kerskailla syntyperästään, hänellä ei ole rahoja, häntä ei ole
-    sanottavastikaan kasvatettu, eikä hänellä ole muitakaan etuja.
-    Mutta äitimme Luonto on ottanut hänet huomaansa sanoen:
-
-        'Omaksi otan lapsen tuon,
-        hänestä itse neidon luon,
-        omani kokonaan.'
-
-    Siunattu Wordsworth! Kuinka hän opettaakaan meitä ymmärtämään!
-    Ja helmi ei tähän saakka ole kuullut hänestä puhuttavankaan!
-    Ajattelehan, miltä tuntuu lukea luokalle Wordsworthin 'Lucya'
-    ja huomata loppuun ehdittyään kuinka neljäntoista ikäinen
-    huulipari värähtelee ihastuksesta ja kuinka kaksi silmää välkkyy
-    myötätunnon kyynelissä!
-
-    Sinä rakas isäparka! Sinäkin tiedät, kuinka lohdutonta on kylvää
-    jaloa kylvöä kivikkoon, hiekkaan, veteen ja (siitähän joskus
-    näyttää) liejuun, tietäen, että jos siitä ituja nouseekin, niin
-    taimet ovat kituvia ja surkastuneita. Kuvittelehan, kuinka
-    iloista silloin on kohdata todellinen sielu -- kylvää siemen
-    niin lämpöiseen ja hedelmälliseen maahan, että voi vahvasti
-    uskoa siitä kehkeytyvän lehtiä, kukkia ja hedelmiä, kutakin
-    oikeaan aikaan. Soisin, etten olisi niin kärsimätön, niin kiihkeä
-    näkemään tuloksia. Minusta ei ole opettajaksi; siihen toimeen
-    ei sovellu kukaan, joka halveksuu tyhmyyttä niin syvästi kuin
-    minä... Helmi kirjoittelee lystillisiä maalaismakuisia säkeitä,
-    tietysti kalikkasäkeitä, mutta kuinka liekään, silloin tällöin
-    hänen onnistuu liittää lomaan rivi, ajatus, runokuva, joka
-    osoittaa, että hän tietämättään tuntee salaisuuden... Näkemiin!
-    Minä otan Rebekan jonakin perjantaina mukanani kotiin, jotta sinä
-    ja äiti saatte itse nähdä, minkälainen hän on.
-
-                                        Teidän oma tyttärenne
-                                              _Emily_."
-
-
-
-
-APILANKUKKIA JA AURINGONRUUSUJA
-
-
-"Mitä kuuluu, tytöt?" kysyi Hulda Meserve katsahtaen sisään ovenraosta.
-"Voitteko keskeyttää lukunne hetkeksi ja näyttää minulle huonettanne?
-Tulen suoraan kaupasta, josta ostin nämä hansikkaat, sillä olin
-päättänyt, etten kulje talvella kintaissa -- ne ovat kerrassaan
-liian maalaiset. Mutta älähän, teidän huoneennepa on vallan liian
-loistava, sanalla sanoen! Luulen, ettei kellään toisella meistä ole
-lähimainkaan tämän veroista! En ymmärrä, mikä tälle antaa sellaisen
-suorastaan ruhtinaallisen leiman -- nuo uutimetko vai tuo hieno
-varjostin vai Rebekan lamppu -- mutta te olette tosiaan ymmärtäneet
-somistaa asuntonne. Minäkin pidän sievistä huoneista, mutta en saa
-koskaan hetkeksikään aikaa järjestellä omaani. Minulla on aina
-niin paljon puuhailemista puvuissani, etten juuri milloinkaan saa
-vuodettani kootuksi ennen päivällistä; mutta kun vieraina kuitenkin
-käy vain tyttöjä, niin mitäpä siitä. Saanko kuivata jalkojani teidän
-lämpöjohtonne päällä? En voi sietää kalosseja, ellei kaduilla ole savea
-ja lokaa aina polviin saakka. Minä näin siksi paljon vaivaa hakiessani
-näitä ranskalaismallisia kenkiä, etten minä nyt rupea pilaamaan niitä
-kalosseilla useammin kuin on ihan välttämätöntä. Luulen, että pojat
-tarkkaavat jalkoja aina enemmän kuin muuta. Elmer Webster astui
-eilen varpailleni koulussa, kun satuin ojentamaan jalkani käytävään,
-ja sitten välitunnilla hän pyysi minulta anteeksi ja sanoi, ettei
-oikeastaan häntä sopinut syyttää, sillä jalka oli niin pieni, ettei hän
-tosiaankaan voinut huomata sitä! Eikö hän olekin suurenmoinen? Tietysti
-hän vain loruilee, mutta tällaiset viistot korot ja terävät kärjet
-saavat jalan näyttämään pienemmältä. Pankaahan, tytöt, jalkanne tähän
-rinnalle, niin saamme nähdä, onko niissä eroa; ei silti, että minä
-siitä välittäisin, mutta pilan vuoksi."
-
-"Minun koipeni voivat vallan erinomaisesti täällä, missä ne nyt ovat",
-vastasi Rebekka kuivasti. "Minulla ei ole aikaa mittailla jalkoja
-algebrapäivänä. Sinä olet, muuten, pitänyt toista jalkaasi käytävässä
-aina siitä saakka, kun sait nuo uudet kenkäsi, joten ei ole ihme, että
-joku lopultakin sattui sille polkemaan."
-
-"Ehkäpä minä usein muistan kenkiäni, sillä ne eivät ole aluksi
-kovinkaan mukavat ennen kuin niihin tottuu. Tehän olette saaneet
-aikalailla uutuuksia tänne, vai mitä?"
-
-"Tarkoitat joululahjojamme?" kysyi Emma Jane. "Tyynynpäälliset antoi
-rouva Cobb, maton lähetti Mary serkku Pohjois-Riverborosta, ja Living
-ja Dick antoivat paperikorin. Me annoimme toisillemme kaappi- ja
-vuodeverhoja, ja varjostimen lahjoitti herra Ladd minulle!"
-
-"Olipa onni teille, kun tutustuitte häneen! Armias! Kunpa minäkin
-kohtaisin jotakin samantapaista. Ja kuinka kekseliäs hän onkaan!
-Varjostin kätkee parhaiksi teidän vuoteenne, eikö totta? Mutta
-teillähän onkin vuodekomero huoneessanne, ainoa koko talossa. En
-ymmärrä, kuinka teidänlaisenne vastatulleet onnistuivat saamaan näin
-mainion huoneen", lopetti hän tyytymättömänä.
-
-"Neiti Maxwell toimitti sen meille", selitti Emma Jane.
-
-"Tänä vuonna teidän suuri ja ainokainen neiti Maxinne on jäykempi ja
-mahdottomampi kuin koskaan ennen", sanoi Hulda. "Minä olen kokonaan
-luopunut yrittämättäkään enää miellyttää häntä, sillä hänellä ei ole
-rahtuakaan oikeudentuntoa. Suosikkejaan hän vaalii, mutta toisia hän ei
-huomaakaan muulloin kuin nakatessaan heille ärsyttäviä huomautuksia.
-Eilen minua suuresti halutti sanoa hänelle, että hänen velvollisuutensa
-on opettaa minulle kieliä eikä käytöstapoja."
-
-"Soisin, ettet moittisi neiti Maxwellia minun kuulteni", sanoi Rebekka
-tulisesti. "Tiedäthän minun kiintymykseni."
-
-"Tiedän, mutta minun on mahdoton ymmärtää, kuinka sinä jaksat sietää
-häntä."
-
-"Minä en vain siedä, vaan rakastan häntä!" huudahti Rebekka. "En
-sallisi auringon paahtaa häneen liian kuumasti tai tuulen puhaltaa
-häneen liian purevasti. Hänen pöytänsä alle minä haluaisin panna
-marmorisen korokkeen, ja tahtoisin antaa hänen istua samettituolilla
-kultaisen kateederin takana!"
-
-"No no, älä nyt sentään pillastu, sillä minun puolestani hän kyllä saa
-istua, missä häntä huvittaa. Minulla on parempaa ajattelemista", sanoi
-Hulda niskojaan nakaten.
-
-"Eikö nyt ole sinun tuntisi?" kysyi Emma Jane ehkäistäkseen puhkeamassa
-olevan riidan.
-
-"On, mutta minä kadotin eilen latinan kielioppini. Jätin sen eteiseen
-puoleksi tunniksi, sillä välin kun minulla oli todellinen _kohtaus_
-Herbert Dunnin kanssa. En ollut koko viikkoon puhunut hänen kanssaan
-ainoatakaan sanaa, ja olin antanut takaisin hänen luokkamerkkinsä. Hän
-oli ihan raivoissaan. Kun sitten palasin eteiseen, oli kirja poissa."
-
-Kaiken aikaa huoneessa ollessaan Hulda oli aukonut ja kiinnitellyt
-hattunsa harsoa toivoen, että tytöt huomaisivat kysyä, kenen sormus
-tällä viikolla oli hänen sormessaan; mutta vaikka Rebekka ja Emma Jane
-heti olivat huomanneet tämän uuden korun, ei mikään maailmassa olisi
-saanut heitä hiiskahtamaan siitä sanaakaan. Huldan halu yllyttää heitä
-puhumaan asiasta oli liian ilmeinen.
-
-"Johtaja uskoo, että minun kielioppini kyllä löytyy, ja hän lainasi
-minulle toisen", jatkoi Hulda. "Hän melkein läksytti minua sen vuoksi,
-että jätin kirjan eteiseen. Hänen vastaanottohuoneessaan oli oikein
-hieno vieras herra, jota en tuntenut. Soisin, että hän olisi jokin uusi
-opettaja, mutta se kai ei ole mahdollista. Hän katseli minua melkein
-koko ajan, minkä minä olin sisällä ja sai minut niin ymmälleni, että
-osasin tuskin kunnolleen vastata johtajan kysymyksiin."
-
-"Sinun täytyy kohtakin panna naamio kasvoillesi, jos aiot saada
-elää rauhassa, Hulda", neuvoi Rebekka. "Tarjosiko hän sinulle
-luokkamerkkiään muistoksi, vai oliko hän päässyt koulusta jo niin kauan
-sitten, ettei hänellä enää ollut? Ja sanohan nyt -- pyysikö johtaja
-sinulta pientä hiuskiharaa säilyttääkseen sitä kellonkuoriensa välissä?"
-
-Tämä sanottiin iloisesti ja nauraen, mutta joskus saattoi Huldasta
-tuntua vaikealta päättää, koettiko Rebekka vain keksiä sukkeluuksia
-vai oliko tyttö kenties kateellinen. Hän ylimalkaan uskoi jälkimmäisen
-olettamuksen oikeaksi ja piti sen vuoksi Rebekan sutkauksia pelkästään
-luonnollisina, tyttöä itseään kun ei sanottavastikaan ollut "huomattu"
-kouluelämässä.
-
-"Hänellä ei ollut yhtään jalokivikoristuksia; sellainen kamea vain
-napinlävessä ja kerrassaan kaunis sormus sormessa, -- sellainen
-merkillinen sormus, joka pyöri ja pyöri ympäri. Voi, rakkaani! Nyt
-minun täytyy juosta! Minne kokonainen tunti livahtikaan? Koulunkellohan
-soi nyt!"
-
-Huldan puhuessa Rebekka oli heristänyt korviaan. Tyttö muisti erään
-merkillisen sormuksen, ja se kuului ainoalle ihmiselle, joka (neiti
-Maxwellia lukuunottamatta) pystyi herättämään hänessä kuvitteluja
--- prinssi Aladdinille. Hän ja Emma Jane ihailivat romanttisesti
-ja kunnioittavasti Aladdinia itseään samalla kun he olivat mitä
-syvimmin kiitollisia hänen komeista lahjoistaan. Sen jälkeen kun he
-ensimmäisen kerran olivat tavanneet hänet, ei ainoakaan joulu ollut
-mennyt sivu hänen muistamattaan heitä kumpaakin tavalla, joka osoitti
-mitä harvinaisinta aistia ja huolehtivaisuutta. Emma Jane oli nähnyt
-Aladdinin vain kahdesti, mutta kivitalossa hän oli käynyt useat
-kerrat, ja Rebekka oli siten oppinut tuntemaan hänet paremmin. Rebekka
-myös kirjoitti ne kirjeet, joissa he kertoivat saaneensa lahjat sekä
-samalla ilmaisivat kuinka kiitollisia he olivat niistä; ja Rebekka
-koki loputonta vaivaa koettaessaan kyhätä Emma Janen kirjeen kokonaan
-toiseen muotoon kuin omansa. Toisinaan herra Ladd oli kirjoittanut
-Bostonista tiedustellen Riverboron kuulumisia, ja silloin Rebekka oli
-lähettänyt hänelle monia sivuja täynnä hulluttelevaa ja lapsellista
-lavertelua, johon pari kertaa liittyi myöskin runonsäkeitä. Jos nyt
-Huldan vieras oli Aladdin, niin tulisikohan hän tervehtimään myöskin
-heitä? Ja olisiko sopivaa, että Emma Jane ja hän näyttäisivät herra
-Laddille huoneensa tällaisenaan, kun niin monet hänen lahjansa olivat
-siinä näkyvillä?
-
-Kun tytöt olivat asettuneet Warehamiin oikeina täysihoitolaisina,
-tunsivat he elämänsä niin riemukkaaksi kuin suinkin oli mahdollista.
-Hän ja Emma Jane olivat huonetovereina koonneet yhteen vaatimattoman
-omaisuutensa saadakseen asumuksensa kauniiksi ja kodikkaaksi. Huoneessa
-oli jo alkujaan iloinen punainen matto ja kaunis vaahterakalusto. Rouva
-Perkins oli valmistanut heille pitkät ikkunanverhot musliinista. Tytöt
-saivat häneltä myöskin kaksi samankuosista pöytäliinaa, ja kumpikin voi
-näin muokata itselleen oman lukunurkkansa. Suuren kaunopuheisuutensa
-avulla Rebekka oli saanut luvan viedä Warehamiin ylellisen kauniin
-lamppunsa, joka olisi somistanut minkälaisen huoneen hyvänsä. Ja kun
-he sitten vielä lisäsivät sisustukseen Aladdinin viimeiset joululahjat
--- Emma Janen saaman japanilaisen varjostimen sekä Rebekan kirjahyllyn
-englantilaisine runoilijoineen --, saattoivat tytöt hyvällä syyllä
-selittää, että kaikki oli yhtä hauskaa kuin naimisiinmeno ja oman pesän
-perustaminen.
-
-Päivä, jona Hulda kävi tervehtimässä heitä, oli perjantai, ja juuri
-perjantaisin -- kello kolmesta puoli viiteen -- oli Rebekalla oikeus
-nauttia hauskuutta, jota hän aina kaivaten odotteli koko viikon.
-Silloin hän juoksi lumista polkua myöten kouluntakaisen metsän halki
-päästen siten erään rauhallisen kadun kulmaukseen, josta hän kiiruhti
-suorinta tietä neiti Maxwellin asuntoon, suureen valkoiseen taloon.
-Sisäkkö avasi oven. Rebekka riisui hattunsa ja päällysnuttunsa
-ripustaen ne eteisen naulakkoon, sovitti kalossinsa huolellisesti
-nurkkaan ja aukaisi sitten oven, joka johti paratiisiin. Neiti
-Maxwellin arkihuoneen kaksi seinää olivat kokonaan kirjahyllyjen
-peitossa, ja Rebekka sai istua takkatulen ääreen ja syventyä koko
-sydämestään kirjoihin noin tunnin ajaksi. Silloin neiti Maxwell
-tavallisesti saapui kotiin tunneiltaan, ja Rebekka vietti hänen
-kanssaan puhellen ihania hetkiä, kunnes hänen oli lähdettävä asemalle
-tapaamaan Emma Janea ennen junan lähtöä. Tytöillä oli näet tapana
-viettää lauantait ja sunnuntait aina Riverborossa.
-
-Tänä perjantaina Rebekka kätki kasvonsa neiti Maxwellin kasvijalustalla
-kukkiviin geraniumeihin, valitsi sitten kirjahyllystä "Romolan"
-luettavakseen ja istahti ikkunan luo hengähtäen syvään rajattomasta
-tyytyväisyydestä. Silloin tällöin hän katsahti kelloon, muistaen erään
-päivän, jolloin hän oli niin syventynyt "David Copperfieldiin", ettei
-Riverboron juna lainkaan mahtunut hänen ajatuksiinsa. Hylätty Emma
-Jane ei ollut lähtenyt kotiin ilman huonetoveriaan, vaan oli juossut
-neiti Maxwellin luo kyselemään Rebekkaa. Samana päivänä lähti enää
-yksi ainoa myöhäisempi juna Riverboroon päin, ja sekin pysähtyi vain
-eräällä puolen mailin päässä Riverborosta olevalla asemalla, siten
-ehtivät tytöt kotiin vasta pimeän tultua saatuaan ensin kahlata lumessa
-väsyttävän taipaleen.
-
-Kun Rebekka oli lukenut puolen tunnin ajan, hän katsahti ulos ikkunasta
-ja näki kahden henkilön tulevan metsäpolkua myöten taloon päin. Toisen
-hän tunsi oitis nähtyään hänen veikistelevästi sulalla koristetun
-hattunsa, jonka alta liehahteli loistava hiussuortuva; mutta toinen
--- hänpä ei ollut sen vähäisempi kuin prinssi Aladdin. Hulda Meserve
-hoivasi sirosti hameenliepeitään ja valikoi polulla turvallisimpia
-kohtia, ennen kuin tohti muutella eteenpäin korkeakantaisia kenkiään.
-Ja hänen silmänsä sädehtivät ja poskensa hehkuivat mustatäpläisen
-valkean harson takaa.
-
-Rebekka siirtyi ikkunan luota kirkkaan takkavalkean ääreen ja nojasi
-päätään tuolin selukseen. Tyttöä säikähdytti myrsky, joka äkkiä oli
-puhjennut hänen sydämessään, samalla kun häntä ihmetyttivät ne aivan
-oudot tuntemukset, jotka parhaillaan heräsivät hänen sielussaan. Hän
-oli odottamattaan täysin tietoinen siitä, ettei hän voi kestää jos
-Hulda Meserve ryöstää hänen osuutensa herra Laddin ystävyydestä --
-Hulda, joka oli niin sukkela, kaunis ja iloinen ja niin "verraton
-seuraihminen". Rebekka oli aina ilomielin jakanut Emma Janen kanssa
-tasan Aladdinin toveruuden, mutta ehkäpä hän olikin tiedottomasti
-tajunnut, että Emma Jane sai vain toisen sijan prinssi Aladdinin
-ajatuksissa. Mutta mikä hän itse sitten oli toivomaan parasta sijaa
-Adam Laddin mielessä?
-
-Yhtäkkiä ovi aukeni hiljaa. Joku katsahti sisään ja sanoi: "Neiti
-Maxwell kertoi, että minä tapaisin täällä pikku neiti Rebekka
-Randallin."
-
-Rebekka hätkähti kuullessaan äänen. Hän hypähti seisaalleen ja puhkesi
-riemuisasti puhumaan: "Herra Aladdin! Voi, minä tiesin, että olette
-Warehamissa ja pelkäsin, ettei teillä olisi aikaa tulla katsomaan
-meitä!"
-
-"Ketä te tarkoitatte 'meillä'? Eiväthän tädit ole täällä, vai kuinka?
-Ai niin, te puhutte siitä rikkaan seppämestarin tyttärestä, jonka nimeä
-en jaksa koskaan muistaa. Hän on siis täällä?"
-
-"Niin, hän on minun huonetoverini", vastasi Rebekka, joka tunsi oman
-tuomionpasuunansa törähtävän, koska prinssi oli unohtanut Emma Janen
-nimen.
-
-Mutta kuitenkin, huoneen valo kävi ikään kuin leppeämmäksi, kun he
-tulennoksen iloisesti rätistessä puhelivat yhtä ja toista; ja vihdoin
-hiipi vanha ystävyyden ja tuttavallisuuden tunne jälleen Rebekan
-sydämeen. Herra Ladd ei ollut nähnyt häntä moneen kuukauteen, ja hän
-oli kovin halukas kuulemaan Rebekan kuvausta kouluelämästä. Johtajalta,
-herra Morrisonilta, hän oli jo kysellyt tytön edistymistä.
-
-"Niin, pikku neiti Rebekka", hän sanoi ja ojentautui tuolillaan
-suoraksi, "minun täytyy nyt ajatella Portlandinmatkaani. Siellä on
-huomenna rautatiejohtajien kokous, ja minulla on aina tapana samalla
-tarkastaa koulu ja esittää arvokkaita neuvojani sen kasvatuksellisen ja
-taloudellisen puolen kohottamisesta."
-
-"Minusta tuntuu lystilliseltä ajatella, että te olette koulun
-johtokunnan jäsen", sanoi Rebekka miettivänä. "Minä en saa sitä
-sopimaan teidän kuvaanne."
-
-"Tepä olette merkillisen älykäs pieni neiti ja minä olen täysin samaa
-mieltä kuin tekin", vastasi herra Ladd. "Itse asiassa", lisäsi hän
-vakavammin, "minä suostuinkin liittymään johtokuntaan vain pienen
-äitiraukkani muiston tähden, sillä hän vietti viimeiset onnenvuotensa
-täällä."
-
-"Siitä on tietysti jo monta vuotta!"
-
-"Niin, odottakaahan; minä olen kolmenkymmenenkahden ikäinen -- vain
-kolmenkymmenenkahden, huolimatta näistä monista harmaista haivenista.
-Äitini meni naimisiin kuukautta myöhemmin kuin oli suorittanut
-tutkintonsa, ja hän kuoli minun ollessani kymmenvuotias. Niin, siitä on
-kulunut aikaa, kun äitini oli täällä oppilaana, vaikka koulu silloinkin
-jo oli toiminut viisitoista tai kaksikymmentä vuotta, luullakseni.
-Haluaisitteko katsoa, minkänäköinen äitini oli, Rebekka?"
-
-Tyttö otti varoen käteensä nahkakotelon ja aukaisi sen. Kuvassa
-näkyivät herkät, ilmeikkäät nuoret kasvot, niin täynnä viatonta
-luottamusta, että kenen tahansa sydän siitä antautui. Kuva sai Rebekan
-tuntemaan itsensä vanhaksi, kokeneeksi ja äidilliseksi.
-
-"Oi, miten suloiset, kukanlaiset kasvot!" tyttö kuiskasi hiljaa.
-
-"Sen kukan täytyi kestää monenlaisia myrskyjä", sanoi Adam Ladd
-totisena. "Minä olin silloin vain lapsi enkä voinut tehdä mitään häntä
-suojellakseni; eikä ollut ketään toista, joka olisi asettunut hänen ja
-huolien väliin. Nyt minä olen menestynyt, minulla on rahaa ja valtaa,
-kaikkea, mitä hän olisi tarvinnut elääkseen ja ollakseen onnellinen,
-mutta nyt on myöhäistä. Hän kuoli puutteeseen -- rakkauden ja hoivan,
-turvan ja lohdutuksen puutteeseen, enkä minä voi koskaan sitä unohtaa.
-Kaikki minkä nyt olen voittanut osakseni, tuntuu minusta toisinaan
-hyödyttömältä, koska en voi jakaa sitä hänen kanssaan!"
-
-Siinä puhui aivan uusi prinssi Aladdin, ja Rebekan sydän paisui
-osanotosta ja ymmärtävästä myötätunnosta. Nyt hän tiesi, miksi
-Aladdinin silmissä oli väsynyt katse, joka usein näkyi hänen hilpeän
-pilansa ja naurunsa takaakin.
-
-"Olen niin iloinen, kun kerroitte minulle tästä", sanoi tyttö, "ja
-iloinen, kun sain nähdä hänet juuri sellaisena kun hän oli sitoessaan
-valkoisen musliinihattunsa nauhoja ja katsoessaan kuvastimesta vaaleita
-kiharoitaan ja sinisiä silmiään. Kuinka iloinen hän silloin mahtoikaan
-olla! Kunpa hän olisi saanut elää ja nähdä teidän kasvavan voimakkaaksi
-ja hyväksi! Minun äitini on aina suruissaan ja hänellä on alituisesti
-työtä, mutta kerran, kun hän katsoi Johnia, kuulin hänen sanovan: 'Hän
-korvaa kaiken'. Niin teidänkin äitinne olisi ajatellut teistä, jos hän
-olisi elänyt, ja ehkä hän nytkin ajattelee siten."
-
-"Te olette pieni lohduttava olento, Rebekka", sanoi Aladdin ja nousi
-tuoliltaan.
-
-Kun Rebekka nousi seisomaan, kyyneliä yhä silmäripsissään, katsahti
-Aladdin odottamatta häneen ikään kuin toisin silmin kuin ennen.
-
-"Hyvästi, näkemiin!" sanoi hän ottaen tytön pienet ruskeat kädet
-omiinsa, ja lisäsi, aivan kuin hän nyt vasta olisi ensi kerran nähnyt
-Rebekan: "Katsohan vaan, minun pieni lumivalkea-purppuraiseni väistyy
-nuoren neitosen tieltä! Luulisi, että silmä himmenee ja poski käy
-kalpeaksi, kun neljän vuoden työ suoritetaan kolmessa vuodessa, mutta
-Rebekan silmät ovat kirkkaat ja hänen poskensa ruusuiset! Hänen pitkät
-palmikkonsa ovat solmitut yhteen, niin että ne muodostavat mustan
-U:n hänen selkäänsä, ja kauniit ruusukkeet koristavat niitä ylhäällä
-niskan alla. Hän on niin pitkä, että hänen päänsä melkein ylettyy minun
-olkapäähäni. Miten maailmassa, miten tämä käy päinsä! Kuinka prinssi
-Aladdin tulee toimeen kadottaessaan pienen lohduttavan ystävänsä! Hän
-ei ole mieltynyt täysikasvuisiin nuoriin daameihin, jotka rakastavat
-kummallisen hienoja vaatteita; he säikyttävät ja ikävystyttävät häntä."
-
-"Voi, herra Aladdin!" huudahti Rebekka kiihkeänä käsittäen vakavasti
-ystävänsä pilan, "enhän minä ole vielä täyttänyt viittätoistakaan, ja
-kestää kolme vuotta, ennen kuin minusta tulee täysikasvuinen. Olettehan
-kiltti ettekä hylkää minua, ennen kuin teidän on pakko!"
-
-"Ei, en hylkää; sen minä takaan", sanoi Aladdin. "Rebekka", jatkoi hän
-pienen vaitiolon jälkeen, "kuka on se nuori tyttö, jolla on runsaat
-kauniinruskeat hiukset ja perin suurkaupunkilaiset tavat? Hän saattoi
-minut mäkeä tänne; tiedättekö, ketä tarkoitan?"
-
-"Sen täytyy olla Hulda Meserve. Hänkin on Riverborosta."
-
-Adam Ladd pujotti sormensa Rebekan leuan alle ja katseli tyttöä
-silmiin, jotka olivat vielä yhtä kirkkaat, yhtä viattomat ja
-yhtä lapselliset kuin tytön ollessa kymmenvuotias. Mies muisti
-toisen silmäparin -- yllyttävät siniset silmät, jotka lähettelivät
-keimailevia silmäyksiä puoleksi suljettujen luomien takaa ja ampuivat
-nuolentapaisia säteitä veikistelevästi kohotettujen kulmakarvojen alta.
-Hän sanoi vakavasti:
-
-"Älä pyri hänen kaltaisekseen, Rebekka! Apilankukat, kukat, jotka ovat
-kasvaneet Hopeapuron rinteillä, eivät sovellu samaan kukkavihkoon kuin
-koreat auringonruusut, -- ne ovat siihen liian suloisia, tuoksuvia ja
-terveellisiä."
-
-
-
-
-TYÖLÄS VASTAMÄKI
-
-
-Ensimmäinen onnellinen Warehamin-vuosi oli päättynyt. Rebekka oli
-lueskellut kesän aikana ja palattuaan kouluun syksyllä hän oli
-suorittanut muutamia kokeita, joiden tuloksena ilmoitettiin, että
-jos hän vielä seuraavankin vuoden jatkaa samaan tapaan, hän saa
-päästötodistuksen jo kolmannen vuoden kuluttua, vaikka kurssi olikin
-nelivuotinen. Hän ei erityisesti loistanut kokeissa -- sehän olikin
-mahdotonta, kun ottaa lukuun hänen hajanaiset perusopintonsa; mutta
-eräistä aineista hän suoriutui ihmeen hyvin ja osoitti joissakin
-suorastaan harvinaista lahjakkuutta, joten tulosten keskiarvo kohosi
-kunnioitettavaksi.
-
-"Jokin aihe voi olla hänelle ihan outo, sillä hänen tietomääränsä on
-vajavainen", sanoi neiti Maxwell Adam Laddille, "mutta kun hän saa
-vihjauksenkin asian oikeasta laadusta, niin hän silmänräpäyksessä
-ymmärtää kaiken täydellisesti. Useimmat muut tytöt saattavat olla
-täynnä tietoa ja sittenkin he ovat typeriä kuin lampaat."
-
-Ensimmäisenä kouluvuonna, jolloin Rebekka hiljaisuudessa tutustui
-olosuhteisiin, huomasivat vain jotkut harvat hänen lahjakkuutensa.
-Jokainen näki, että hän oli koulun köyhimpiä tyttöjä; hänellä ei
-ollut hienoja pukuja, hänen luonaan ei käynyt vieraita eikä hänellä
-ollut kaupungissa ystäviä. Kun Rebekka kävi useammilla oppitunneilla
-kuin toiset, ei hänellä myös ollut paljonkaan aikaa seurusteluun
-tyttötoverien parissa.
-
-Mutta toisen vuoden kevätpuolella Rebekka jo oli ikään kuin huomaamatta
-voittanut koulussa samanlaisen johtavan aseman, mikä hänen osakseen oli
-tullut Riverboronkin pienemmässä kouluyhdyskunnassa. Hänet oli valittu
-yksimielisesti _Warehamin Koululuotsin_ aputoimittajaksi; ja hän olikin
-ensimmäinen tyttö, joka koulussa pääsi kohoamaan tähän kadehdittavaan,
-vaikka samalla runsastöiseen ja epäkiitolliseen asemaan. Kun
-ensimmäinen Rebekan toimittama "Koululuotsin" numero saapui Cobbien
-käsiin, kykenivät Jerry setä ja Sara täti ylpeilyltään tuskin syömään
-tai nukkumaan.
-
-"Kyllähän Rebekka aina saa ääniä", puhui Hulda Meserve, kun tästä
-vaalista jälkeenpäin keskusteltiin. "Pystyipä hän sitten suorittamaan
-tehtävänsä tai ei, aina hän näyttää siltä kuin pystyisi. Toivoisin
-vain, että minäkin olisin pitkä ja tumma ja osaisin yhtä taitavasti
-uskottaa ihmisille, että minussa on jotakin verratonta! Mutta eräässä
-suhteessa häntä kummastelen. Vaikka pojat sanovatkin häntä kauniiksi,
-eivät he kuitenkaan osoita hänelle suurtakaan huomaavaisuutta."
-
-Rebekan oma mieli oli näinä aikoina täynnä pieniä huolia ja pelokkaita
-aavisteluja, sillä kivitalossa eivät asiat olleet ihan parhaalla
-tolalla ja kotiväen mieliala Hopeapuron talossa oli kaikkea muuta
-kuin toiveikas. Tytöllä oli helmat täynnä työtä, hän oli ylenmäärin
-rasittunut, ja sen vuoksi hänen ajatuksensa kiintyivät etusijassa
-pohtimaan jokapäiväisen elämän vaikeita kysymyksiä.
-
-Tänä syksynä ja talvena oli Miranda täti ollut toraisampi ja
-tyytymättömämpi kuin milloinkaan ennen Rebekan ensimmäisiä
-Riverboron-viikkoja lukuunottamatta. Eräänä lauantaina Rebekka juoksi
-portaita ylös ja puhkesi vuolaisiin kyyneliin huudahtaessaan: "Jane
-täti, minä pelkään, etten ikinä jaksa kestää tätä! Miranda täti ei
-hyväksy mitään mitä minä teen. Nyt hän taas sanoi, että minun koko
-elämäni kuluu vain randallimaisuuden hiomiseen itsestäni -- mutta en
-edes tiedä, tahtoisinko hioa sitä pois perin juurin; ja siinä sitä nyt
-ollaan!"
-
-Jane täti, niin hyvin kuin hän tavallisesti pystyikin hillitsemään
-itsensä, itki yhdessä Rebekan kanssa koettaessaan häntä lohduttaa.
-
-"Sinun täytyy olla kärsivällinen", kehotti hän. "En ole tahtonut puhua
-sinulle mitään, sillä ei ole oikein, että teen sinut levottomaksi nyt,
-kun luet niin ahkerasti, mutta Miranda tätisi ei voi oikein hyvin.
-Eräänä maanantaiaamuna noin kuukausi sitten hän sai jonkinlaisen
-pyörrytyskohtauksen. Se ei ollut varsin ankara, mutta lääkäri pelkäsi
-sen johtuneen hermoviasta, ja jos niin on laita, niin tämä on silloin
-lopun alkua. Minusta näyttää kuin hän riutuisi jotenkin nopeaan, ja
-siksi hän on niin tuskastunut ja sietämätön. Hänellä on vielä muitakin
-huolia, joista sinä et tiedä mitään, ja ellet ole nyt Miranda tädille
-hyvä, lapseni, niin jonakin hetkenä sinä vielä kadut kovuuttasi."
-
-Närkästys hävisi Rebekan kasvoilta, ja hän lakkasi itkemästä sanoen
-katuvasti: "Voi rakasta tätiraukkaa! Minä en huoli enää vähääkään hänen
-nuhteistaan! Äsken hän pyysi minulta hiukan keitettyä maitoa, ja minua
-pelotti viedä sitä hänelle, mutta tämä muuttaa asian kokonaan. Älkää
-nyt olko huolissanne, Jane täti; ehkäpä asiat eivät ole niin hullusti
-kuin pelkäätte."
-
-Kun Rebekka hetkistä myöhemmin vei tädilleen maitoa, oli hän kaatanut
-sen parhaaseen kullattuun posliinikannuun, ja tarjottimella oli
-ripsureunainen lautasliina sekä geraniumin oksa suolarasian päällä.
-
-"Kas niin, Miranda täti", sanoi tyttö iloisesti, "nyt te varmasti
-maiskutatte huulianne ja tunnustatte, ettei tämä olekaan mitään
-randallilaista maitoa, vaan oikeata sawyeriläistä."
-
-"Olettehan te koettaneet minulle kaikkea mahdollista, kerran toisensa
-jälkeen", sanoi Miranda. "Tämä maistuu tosiaankin melkein hyvältä;
-mutta soisin sentään, ettet olisi haaskannut tätä kaunista geraaniumia."
-
-"Eihän koskaan voi tietää, mikä on haaskausta", vastasi Rebekka
-filosofisesti. "Ehkäpä tämä kukka on kauan toivonut saavansa somistaa
-jonkun illallispöytää. Ei pahoiteta sen mieltä. Minä olen nähnyt
-kukkien itkevän -- varhain aamulla."
-
-Ne salaiset huolet, joihin Jane neiti vihjaili, olivat hyvinkin
-todellisia, vaikka niitä ei näytetty. Kaksi ja puoli tuhatta dollaria
-vanhaa Sawyerin perintöomaisuutta oli ollut sijoitettuna erääseen
-liikeyritykseen, jota muuan tyttöjen isän ystävä hoiti, ja korkoina
-olivat tädit saaneet tästä yrityksestä sadan dollarin vuositulot.
-Perheen vanha ystävä oli nyt maannut haudassa jo viiden vuoden ajan,
-mutta hänen poikansa oli jatkanut liikettä, ja tähän saakka oli kaikki
-sujunut vanhaan tapaan. Mutta nyt oli odottamatta saapunut kirje, jossa
-ilmoitettiin, että liike oli joutunut vararikkoon ja että Sawyerin
-tyttöjen omaisuus oli hävinnyt muiden mukana kuin tuhka tuuleen.
-
-Sadan dollarin vuositulon menettäminen on itsessään kylläkin
-vähäpätöinen asia, mutta vanhoille Sawyerin sisaruksille se merkitsi
-sitä eroa, mikä on mukavan toimeentulon ja itsekieltäytymistä
-vaativan kituuttelun välillä. Tähänkin saakka heidän elämänsä
-oli ollut niin säästeliästä ja niukkaa, että oli työlästä keksiä
-enää uusia säästämistapoja; ja isku kohtasi heitä sitä paitsi
-kaikkein sopimattomimpaan aikaan, sillä Rebekan koulumenot ja
-täysihoitolamaksut, vaikkeivät ne olleetkaan perin suuret, oli
-maksettava täsmällisesti ja käteisellä.
-
-"Voimmeko me todellakin vielä jatkaa?" kysyi Jane itkien vanhemmalta
-sisareltaan. "Eikö meidän ole pakko luopua aikeistamme ja selittää
-tytölle syyt?"
-
-"Me olemme kerran tarttuneet auran kurkeen emmekä saa kurkistella
-taaksepäin", vastasi Miranda katkerimpaan sävyynsä. "Me olemme ottaneet
-tytön pois kotoaan ja luvanneet kasvattaa hänet, ja nyt meidän on
-täytettävä lupauksemme. Minun tietääkseni Aurelia ei voi vielä moneen
-vuoteen toivoa apua muilta kuin Rebekalta. Hanna uhraa kaiken aikansa
-ja jokaisen ajatuksensa sulhaselleen, ja kun hän menee naimisiin, ei
-hän enää kuule eikä näe äitiään. John kuvittelee, että hänen täytyy
-pyrkiä lääkäriksi eikä maanviljelijäksi. Ikään kuin ihmisillä nykyään
-ei muutenkin olisi kylläksi tauteja niskassaan, kyllä hautaan pääsee
-ilman nuorten lääkärien apuakin. Ei, Jane; meidän on laahustettava
-eteenpäin ja säästettävä ja koetettava tulla toimeen korkoinemme niin
-hyvin kuin voimme. Mutta pääomaa emme saa ruveta syömään, käyköön
-sitten kuinka hyvänsä."
-
-"Pääoman syöminen" oli useimpien säästäväisten uusenglantilaisten
-naisten mielestä rikos, jota katalampia olivat vain murhapoltto,
-ryöstö ja tappo; ja tätä katsantotapaa noudatettiin yleensä liiankin
-tunnollisesti terveen järjen kannalta ajatellen -- esimerkiksi juuri
-tässä tapauksessa kaksi kuudenkymmenen ikäistä naista olisi hyvällä
-syyllä voinut hädän hetkellä hiukan lohkaista pienistä säästöistään.
-
-Rebekka, jolla ei ollut aavistustakaan näistä perheen liikeasioista,
-huomasi vain tätiensä käyvän päivä päivältä säästäväisemmiksi. Lihaa ja
-kalaa ostettiin nyt harvemmin; nainen, joka viime vuosina oli käynyt
-heillä kahdesti viikossa pesemässä, silittämässä ja siivoamassa,
-sai sanan, ettei häntä enää tarvittu; vanhat, menneenvuotiset
-hatut harjattiin ja muokattiin uudelleen kuntoon. Portlandiin tai
-Moderationiin tehdyt virkistysmatkat jäivät pelkiksi muistoiksi.
-Tarkkuus kehittyi vähitellen huippuunsa, mutta vaikka Miranda tänä
-aikana olikin niin tyly ja taipumaton ja itsepäinen kuin nainen suinkin
-voi olla, ei hän sentään kertaakaan vihjannut sisarentyttärelleen,
-että tämä oli heille vastuksina. Siten tämä Sawyerin talon onnettomuus
-vaikutti Rebekan elämään vain siten, ettei hän voinut toivoakaan
-vanhojen pukujensa, hattujensa ja päällystakkiensa vaihtumista uusiin.
-
-Mutta Hopeapurolla sattuneita vastoinkäymisiä ei sen sijaan käynyt
-salaaminen, sillä ne eivät siellä rajoittuneet yhteen ainoaan
-murheelliseen lukuun, vaan kehittyivät kokonaiseksi jatkoromaaniksi,
-joka ei päättynyt koko vuotena. Perunanviljelys epäonnistui;
-omenasadosta ei maksanut vaivaa puhuakaan; heinät oli korjattava
-märkinä ja ne pyrkivät pilaantumaan. Aureliaa vaivasi päänhuimaus
-ja Mark oli taittanut nilkkaluunsa. Kun tämäntapainen onnettomuus
-nyt sattui pojalle jo neljännen kerran, kysyi Miranda, montako luuta
-ihmisruumiissa on, "jotta voisi arvata, milloin Mark ehtii taittaa
-ne kaikki". Kiinnityslainan koron maksuaika, painajainen, joka oli
-puristanut kaiken ilon Randallien perheestä, oli ollut ja mennyt --
-ensimmäisen kerran koko neljäntoista vuoden aikana sattui, etteivät he
-saaneet haalituksi kokoon vaadittavia neljääkymmentäkahdeksaa dollaria.
-Näköpiirissä oli yksi ainoa valopilkku, Hannan kihlautuminen nuoren
-Will Melvillen kanssa, joka omisti hyvässä kunnossa olevan talon ja oli
-kokonaan oma herransa. Hanna oli niin tyytyväinen omiin odottamatta
-valjenneihin tulevaisuudentoiveisiinsa, että hän tuskin ymmärsi äidin
-huolia. Hanna oli ollut kivitalossa vieraisilla viikon päivät, ja
-Miranda uskoi myöhemmin Janelle kahdenkeskisesti saaneensa Hannasta
-sellaisen käsityksen, että tyttö on tunteeton kuin männyn kaarna sekä
-lisäksi arveluttavan itsekäs.
-
-"Minä olin iloinen, kun hän jälleen käänsi nokkansa päin
-Temperancea", huudahti Miranda. "Jos heidän talonsa jolloinkin pääsee
-kiinnitysvelastaan vapaaksi, niin Hanna ei totisesti ole sen lunastaja;
-se on joko Rebekka tai sitten minä!"
-
-
-
-
-ALADDIN HANKAA LAMPPUAAN
-
-
-"Teidän arvoisa kirjoituksenne 'Warehamin villikukkia' on hyväksytty
-painettavaksi _Luotsiin_, neiti Perkins", sanoi Rebekka, tullessaan
-sisään Emma Janen parhaillaan parsiessa yhtiön sukkia. "Minä jäin
-juomaan teetä neiti Maxwellin luo, mutta kiiruhdin sieltä kotiin
-ilmoittaakseni sinulle uutisen."
-
-"Sinä puhut piloillasi, Pekka!" sammalteli Emma Jane ja katsahti
-kysyvästi toveriinsa.
-
-"En toki. Päätoimittaja luki sen ja arvioi sen mitä opettavimmaksi. Se
-julkaistaan seuraavassa numerossa."
-
-"Ei kai samassa numerossa kuin sinun runosi kultaisista ovista, jotka
-sulkeutuvat takanamme, kun jätämme koulun?" kysyi Emma Jane, pidättäen
-hengitystään vastausta odottaessaan.
-
-"Aivan samassa, neiti Perkins."
-
-"Rebekka", aloitti Emma järkyttyneenä ja traagillisesti, "minä en kestä
-sitä iloa! Jos minulle tapahtuu jotakin, niin pyydän sinua kätkemään
-sen _Luotsin_ numeron kanssani samaan hautaan."
-
-Rebekka ei näyttänyt pitävän tätä pyyntöä minään ylenmäärin
-kiihottuneen sielun purkauksena, sillä hän vastasi: "Minä ymmärrän,
-samalta se minustakin tuntui alussa. Ja vielä nytkin, kun joskus yksin
-ollessani otan esille _Luotsin_ vanhempia numeroita ja luen omia
-avustuksiani, niin olen vähällä haljeta mielihyvästä. Eikä se johdu
-siitä, että pitäisin niitä kovin hyvinäkään, sillä mitä useammin niitä
-luen, sitä kehnommilta ne tuntuvat minusta."
-
-"Kunpa tahtoisit asua yhdessä minun kanssani jossakin pienessä
-talossa, kun tulemme vanhemmiksi", puhui Emma Jane miettivästi ja
-tarkasteli uneksuen vastapäistä seinää, parsinneula kädessään pystyssä
-sojottaen. "Minä hoitaisin talousaskareet ja valmistaisin ruoan ja
-kirjoittaisin puhtaaksi kaikki sinun runosi ja kertomuksesi ja veisin
-ne postikonttoriin, niin ettei sinun tarvitsisi tehdä muuta kuin
-kirjoittaa. Se olisi kerrassaan ihanaa!"
-
-"Minäkään en toivoisi mitään sen hartaammin, mutta olen luvannut hoitaa
-Johnin taloutta", vastasi Rebekka.
-
-"Mutta eihän hän saa omaa taloutta vielä moneen vuoteen, vai mitä?"
-
-"Ei", huokasi Rebekka raskaasti heittäytyen istumaan tuolille pöydän
-ääreen ja kätkien pään käsiinsä. "Ei saa, ellei meidän onnistu maksaa
-kurjaa kiinnitystämme. Ja se aika jää yhä vain kaukaisemmaksi, kun emme
-saaneet tänä vuonna korkoa suoritetuksi."
-
-Rebekka hapuili käsiinsä paperipalasen, ja kun hän oli hetken aikaa
-raapustellut sille jotakin välinpitämättömästi, luki hän minuutin tai
-parin kuluttua ääneen:
-
-    "'Pois maksa jo velkas!' huus kiinnitys näin:
-    'olen aikoja tähän jo kyllästynyt!'
-    'Minä myös', vastas Rebekka, 'kunpa en oisi
-    sun kasvojas nähnytkään -- tiedät sen nyt!'"
-
-"En tiennyt, että kiinnityksellä on kasvotkin", huomautti Emma Jane,
-joka harrasti fysiologiaa.
-
-"Meidän kiinnityksellämme on", vastasi Rebekka kostonhimoisena. "Minä
-tuntisin sen, vaikka osuisin sitä vastaan pimeässä. Odotahan, piirrän
-sen kuvan. On hyvä, että opit tietämään, minkä näköinen se on. Kun
-sinulla aikanaan on mies ja seitsemän lasta, tiedät varoa, ettei se
-pääse lähemmäksi kuin mailin päähän talostasi!"
-
-Piirros oli valmiina sen näköinen, ettei pimeätä aristavan ihmisen
-olisi ollut hyvä silmätä sitä. Kuvassa näkyi oikealla hyvin pieni talo
-ja sen edustalla itkevä perhe. Kiinnitys oli sielunvihollisen ja peikon
-sekasikiö, ja sen oikeassa kädessä oli kohotettu kirves. Muuan henkilö,
-jolle oli tunnusmerkillisintä liehuva musta tukka, koetti ehkäistä
-iskun; tämä henkilö esitti Rebekan ystävällisen selityksen mukaan häntä
-itseään, vaikkei hän tosin sanonut vielä tietävänsä, millä tavoin hän
-pystyisi iskun todellisuudessa torjumaan.
-
-"Sinun kiinnityksesi on hirmuinen", sanoi Emma Jane, "mutta kauhean
-pieni ja kuihtunut."
-
-"Niin, se on ainoastaan tuhannen ja kahdensadan dollarin kiinnitys",
-selitti Rebekka, "ja sitä pidetään pienenä. John on nähnyt miehen,
-jonka talo oli kiinnitetty kahdestatoista tuhannesta dollarista."
-
-Hetkeä myöhemmin kysyi Emma Jane: "Rupeatko sinä toimittajaksi vai
-kirjailijaksi?" Hänen mielestään Rebekan ei tarvinnut muuta kuin valita.
-
-"Minun kai täytyy tarttua siihen puuhaan, mikä minulle ensiksi
-tarjoutuu, luullakseni."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näinä aikoina Adam Ladd käväisi toisinaan Temperancessa, sillä erään
-jatkettavan haararadan piti kulkea tämän paikkakunnan lävitse. Näillä
-retkillään herra Ladd sai jonkinlaisen aavistuksen Rebekan kotitalon
-asioista. Uuden radan suuntaa ei ollut vielä päätetty, mutta ylipäänsä
-keskusteltiin enää vain siitä, miten rata edullisimmin johdettaisiin
-Temperancesta Plumvilleen. Erään ehdotuksen mukaan olisi rata
-suunnattava suoraan halki Randallin talon maiden, nurkasta nurkkaan, ja
-siinä tapauksessa rouva Randall tietysti saisi korvauksen maa-alasta ja
-muusta vahingosta.
-
-Kun Aladdin eräänä päivänä tuli Temperancesta Warehamiin, käveli ja
-puheli hän pitkät ajat Rebekan kanssa, joka hänen mielestään näytti
-kalvenneelta ja laihtuneelta, vaikka tyttö kestikin muuten urheasti
-sen ylenmääräisen työtaakan, minkä hän vapaaehtoisesti oli sälyttänyt
-hartioilleen. Hänellä oli yllään musta kashmirpuku, Jane tädin lähinnä
-paras leninki. Pitkät mustat palmikot olivat nyt kiedotut ympäri pään,
-ja niiden alta ohimoille ja otsalle valuvat pienet kiharat antoivat
-hänen kasvoilleen uuden naisellisen leiman.
-
-Adam Ladd katsahti tyttöön tavalla, joka sai Rebekan peittämään
-kasvonsa käsillään samalla kun hän ujostelevasti nauraen katseli
-sormiensa raoista ja puhui: "Tiedän kyllä, mitä ajattelette, herra
-Aladdin -- että minun hameeni on tänä vuonna tuumaa pitempi ja että
-hiukseni eivät ole enää samalla tavoin palmikolla kuin ennen. Mutta en
-ole vielä lähimainkaan mikään nuori daami; en todellakaan ole. Puuttuu
-vielä kuukausi, ennen kuin täytän kuusitoista, ja te lupasitte, ettette
-hylkää minua, ennen kuin hameeni viistää maata. Jos teitä ei miellytä
-se, että minä vanhenen, niin miksi ette te suostu nuortumaan? Silloin
-me voisimme kohdata puolitiessä, ja meillä olisi oikein hauskaa. Mutta
-kun nyt oikein ajattelen", jatkoi tyttö, "niin huomaan, että sitenhän
-on tapahtunutkin kaiken aikaa. Silloin, kun ostitte minulta saippuaa,
-olitte jokseenkin isoisä Sawyerin ikäinen, ja myöhemmin kun tanssitte
-minun kanssani lippujuhlassa, olitte mielestäni kuin isäni. Mutta
-siihen aikaan kun näytitte minulle äitinne valokuvan, minusta tuntui
-aivan kuin olisitte veljeni John, sillä olin niin suruissani teidän
-tähtenne."
-
-"Tämä soveltuu erinomaisesti", sanoi prinssi hymyillen, "kunhan se vain
-ei jatku _niin_ nopeasti, että teistä tulee minun isoäitini. Muuten
-työskentelette aivan liian ahkerasti, neiti Rebekka Rowena!"
-
-"Hiukan vain", tunnusti tyttö. "Mutta tiedättehän, että pian alkaa
-loma-aika."
-
-"Ja aiotteko silloin levätä kunnollisesti ja koettaa jälleen pyöristää
-poskienne hymykuoppia? Niistä tosiaan kannattaa huolehtia."
-
-Rebekan kasvoilla vilahti varjo, ja hänen silmänsä kostuivat.
-
-"Teidän ei pidä olla ystävällinen, herra Aladdin, minä en kestä sitä.
-Tämä -- tämä ei ole minun ilonpäiviäni!" hän sanoi ja pyörähti sisään
-koulun portista heilauttaen kädellään jäähyväiset.
-
-Adam Ladd meni johtajan huoneeseen, mieli vakavan miettiväisenä. Hän
-oli tullut Warehamiin ehdottamaan suunnitelmaa, jota hän oli pohtinut
-useita päiviä. Tämä vuosi oli Warehamin koulujen viideskymmenes
-toimintavuosi, ja herra Aladdin selitti johtaja Morrisonille haluavansa
-juhlavuoden kunniaksi lahjoittaa satakunta nidosta koulun kirjastoon
-sekä antaa lahjapalkintoja äidinkielen kirjoitusharjoituksista, koska
-hän oli erityisesti kiintynyt tähän aineeseen. Hän toivoi, että
-molempien yläluokkien pojat ja tytöt kilpailisivat näistä palkinnoista
-ja että lahja jaettaisiin tasan kahden parhaimman aineenkirjoittajan
-kesken.
-
-Kun keskustelu johtajan kanssa oli päättynyt, herra Ladd
-lähti neiti Maxwellin luo ajatellen matkallaan metsän halki:
-"Lumivalkea-purppuraiseni kaipaa apua, ja koska en voi tarjota sitä
-hänelle suoraan aiheuttamatta kuiskeita, niin tyttöraukan täytyy
-se ansaita! Rahani ovat käyttökelvottomia aina juuri silloin, kun
-haluaisin niitä uhrata."
-
-Hän tuskin ehti tervehtiä emäntäänsä, ennen kuin puhkesi puhumaan:
-"Neiti Maxwell, ettekö ole huomannut, että ystävämme Rebekka näyttää
-onnettoman väsyneeltä?"
-
-"Näyttää kylläkin; ja minä olen tässä miettinyt, enkö voisi saada häntä
-mukaani etelään kesäkuukausiksi. Menen tavallisesti laivalla Old Point
-Comfortiin ja asustan siellä maalaistapaan jossakin rauhallisessa
-talossa lähitienoolla. Minusta ei mikään tuntuisi miellyttävämmältä
-kuin jos saisin Rebekan seurakseni."
-
-"Se juuri olisi tytölle tarpeen", vahvisti Aladdin kaikesta
-sydämestään. "Mutta miksi te ottaisitte kulut yksin hartioillenne?
-Sallikaa minun kantaa korteni kekoon. Minä olen suuresti kiintynyt
-tyttöön, olen ollut jo vuosikaudet."
-
-"Älkää kuvitelko, että te olisitte hänet keksinyt", keskeytti neiti
-Maxwell lämpimästi, "sillä minä hänet aluksi löysin."
-
-"Hän oli minun läheinen ystäväni jo aikoja ennen kuin hän tuli
-Warehamiin", sanoi Adam Ladd nauraen ja kertoi neiti Maxwellille,
-kuinka Rebekka ja hän ensin olivat kohdanneet toisensa. "Heti alusta
-lähtien olen koettanut miettiä, miten voisin auttaa hänen kehitystään,
-mutta en ole keksinyt sopivaa tapaa."
-
-"Onneksi hän pystyy itse hoitamaan kehityksensä", vastasi neiti
-Maxwell. "Tavallaan hän on riippumaton kaikista ja kaikesta; hän
-noudattaa sisäistä vaistoaan tietämättä siitä itse. Mutta hänellä on
-satoja käytännöllisiä tarpeita, joissa raha auttaisi, ja valitettavasti
-minun kukkaroni on hoikka."
-
-"Käyttäkää minun kukkaroani, olkaa hyvä, sallikaa minun toimia teidän
-välityksellänne", pyyteli Aladdin. "Vuosi sitten kävin Rebekan tätien
-luona ja pyysin, että saisin kustantaa tytölle musiikinopetusta.
-Vakuutin heille, että sellainen on tuiki tavallista, ja selitin, että
-suostuisin myöhemmin kyllä perimään vuosittain korvauksen kuluistani,
-jos he sitä välttämättä vaatisivat. Mikään ei auttanut. Vanhempi
-neiti Sawyer sanoi, ettei ainoakaan hänen sukulaisensa ollut vielä
-turvautunut 'vaivaisapuun' ja ettei kukaan toivottavasti sitä enää
-yrittäisikään, kun tähänkin mennessä on muuten selvitty."
-
-"Minun täytyy tunnustaa, että tuollainen taipumaton uusenglantilainen
-tarmo miellyttää minua", huudahti neiti Maxwell. "Enkä olekaan tähän
-saakka ollut lainkaan huolissani niistä vaikeuksista, jotka Rebekalla
-on ollut voitettavanaan. Ulkonainen pakko on tehnyt hänet urheaksi;
-köyhyys on karaissut hänet pelkäämättömäksi, ja se on opettanut tytön
-luottamaan itseensä. Nykyisin hän tarvitsee yhtä ja toista, minkä vain
-nainen voi hankkia nuorelle tytölle, eikä minusta olisi miellyttävää,
-että te auttaisitte sellaisissa asioissa Rebekkaa. Minä tuntisin
-loukanneeni hänen omanarvontuntoaan, vaikka hän ei siitä tietäisikään.
-Mutta voinhan minä olla hänelle avuksi niissä asioissa ja antaa teidän
-sen sijaan suorittaa hänen matkakulunsa. Siihen voin suostua vähänkään
-kainostelematta. Silti on varmaankin parasta, että asia jää meidän
-salaisuudeksemme."
-
-"Te olette todellinen hyvä haltiatar!" huudahti Aladdin puristaen
-lujasti hänen kättään. "Ehkäpä teille koituisi vähemmän vaivaa, jos
-ottaisitte mukaanne myös hänen huonetoverinsa, sen erottamattoman --
-hm, punavalkoisen?"
-
-"Ei, kiitoksia; mieluummin pidän Rebekan yksin", sanoi neiti Maxwell.
-
-"Sen käsitän", sanoi Adam Ladd hajamielisesti. "Tarkoitan tietysti,
-että yhdestä lapsesta on aina vastusta vähemmän kuin kahdesta. Siinä
-hän nyt onkin."
-
-Rebekka näkyi ikkunasta. Hän kulki hiljaisella kadulla erään
-kuusitoistavuotiaan pojan seurassa. He olivat syventyneet vilkkaaseen
-keskusteluun, ja sitten he nähtävästi lukivat jotakin yhdessä ääneen,
-sillä tytön musta ja pojan kiharainen ruskea pää taipuivat rinnan
-paperiarkin ylle, jota he pitelivät yhteisesti käsissään. Rebekka
-katsahti vähän vähä toveriinsa ja hänen silmänsä säteilivät älyä ja
-ymmärtämystä.
-
-"Neiti Maxwell", sanoi Aladdin, "minä kyllä kuulun koulun
-johtokuntaan, mutta silti minun on sanottava, että en voi hyväksyä
-yhteiskouluaatetta!"
-
-"Olen minäkin tuntenut hetkittäin epäilyksiä", vastasi neiti Maxwell,
-"mutta järjestelmän huonot mahdollisuudet ovat melkein olemattomat,
-silloin kun on kysymys -- lapsista. Tuo näky, jonka todistajana juuri
-olitte, oli muuten hyvin vaikuttava. Cambridgessä tuijotettiin usein,
-kun nähtiin Longfellow'n ja Lowellin kulkevan käsi kädessä. Yhtä
-kiinteästi seurataan Warehamin pienessä koulumaailmassa _Luotsin_ pää-
-ja aputoimittajaa, kun he vaeltavan näin rinnakkain."
-
-
-
-
-ILON RUUSUT
-
-
-Päivää ennen etelään lähtöään Rebekka oli koulun kirjastossa Emma Janen
-ja Hulda Meserven seurassa etsimässä hakuteoksista tietoja tulevista
-kesänviettopaikoistaan. He kulkivat poistuessaan niiden lukittujen
-kaappien ohi, joissa säilytettiin kaunokirjallisuutta; sitä lainattiin
-vain opettajille ja kaupunkilaisille, mutta ei koulun oppilaille.
-
-Tytöt katselivat kaivaten lasiovien taakse ja tavailivat jonkinlaista
-nautintoa tuntien kirjojen nimiä -- aivan kuin nälkäiset lapset
-katselevat vesi suussa sokerileipurien ikkunoissa olevia leivoksia
-ja torttuja. Rebekan silmiin osui eräs kaapin nurkkauksessa oleva
-uusi sidos, ja hän luki ihastuneena ääneen sen nimen: "Ilon ruusu'.
-Kuulkaahan tytöt, eikö se ole mainio nimi! Ilon ruusu'. Se näyttää
-kauniilta painettuna, ja se myös kuuluu kauniilta. Mitähän sillä
-tarkoitetaan?"
-
-"Luulen, että jokaiselle on oma ilon ruusunsa", sanoi Hulda
-ymmärtävästi. "Minäpä tiedän, millainen minun ruusuni olisi, enkä
-häpeä sitä tunnustaa. Minä haluaisin elää vuoden suurkaupungissa niin
-rikkaana, että voisin käyttää rahoja kuinka paljon vain haluaisin.
-Minulla olisi hevosia ja komeita pukuja, ja kaiket päivät minä vain
-huvittelisin, joka ainoa hetki! Ja ennen kaikkea haluaisin olla
-sellaisten ihmisten parissa, jotka käyttävät avokaulaisia pukuja."
-(Hulda raukka valitteli mielessään aina riisuutuessaan ja pukeutuessaan
-sitä seikkaa, että kohtalo oli määrännyt hänet syntymään ja elämään
-Riverborossa, jossa muoti ei sallinut hänen paljastaa kauniita
-valkoisia olkapäitään ihmisten katseltaviksi.)
-
-"Olisihan siitä hauskuutta -- ainakin vähäksi aikaa", myönsi Emma Jane.
-"Mutta eikö se olisi pikemminkin huvittelua kuin iloa? Ah, minä keksin!"
-
-"Älä huuda niin hirveästi!" sanoi säikähtynyt Hulda. "Luulin, että näit
-hiiren."
-
-"Se ei ole minun tapaistani", sanoi Emma Jane puolustautuen,
-"keksiminen nimittäin; sen tähden tämä iskikin minuun kuin salama.
-Rebekka, eiköhän ilon ruusulla tarkoiteta menestymistä?"
-
-"Hyvä niinkin", pohti Rebekka. "Toisaalta ymmärrän kyllä, että
-menestyminen on ilo, mutta ruusua se ei sentään muistuta. Mietin juuri,
-mahtaisikohan se tarkoittaa rakkautta?"
-
-"Kunpa saisimme katsella kirjaa. Sen täytyy olla hurjan
-mielenkiintoinen", sanoi Emma Jane. "Mutta luulen kyllä, että sinun
-arvauksesi on paras tähänastisista."
-
-Kirjan nimi soi kaiken päivää Rebekan korvissa. Kerran toisensa jälkeen
-tyttö toisteli sitä itsekseen. Olipa se vaikuttanut arkipäiväiseen Emma
-Janeenkin, sillä hän sanoi illalla:
-
-"En vaadi sinua uskomaan, mutta totisesti olen keksinyt jälleen uuden
-ajatuksen -- toisen samana päivänä! Keksin sen silloin, kun tiputtelin
-kölninvettä sinun tukkaasi. Ilon ruusu taitaa merkitä avuliaisuutta."
-
-"Silloin se ruusu kukoistaa aina sinun herttaisessa pienessä
-sydämessäsi, rakas kunnon Emmie, joka niin huolellisesti hoivaat
-vaivalloista Pekkaasi!"
-
-"Älä tohdikaan sanoa itseäsi vaivalloiseksi! Sinä -- sinä olet --
-sinä olet minun ilon ruusuni, niinpä oletkin!" Ja tytöt syleilivät
-heltyneinä toisiaan.
-
-Keskellä yötä Rebekka kosketti hiljaa Emma Janea olkapäähän. "Nukutko
-kovin sikeästi. Emmie?" kuiskasi hän.
-
-"En vallan mahdottomasti", vastasi Emma Jane unisena.
-
-"Minä olen ajatellut jälleen uutta. Jos osaisi laulaa tai maalata tai
-kirjoittaa -- ei vain hiukan, ymmärräthän, mutta oikein kauniisti --
-niin etkö luule, että siitä saisi itselleen ilon ruusun?"
-
-"Niin, jos olisi oikein hirveän lahjakas", vastasi Emma Jane. "Vaikka
-ei tämä mielestäni ole yhtä hyvä kuin rakkaus. Jos sinä keksit vielä
-jonkin uuden ajatuksen, niin pidä se omanasi aamuun saakka."
-
-"Minä sain vielä yhden välähdyksen", kertoi Rebekka aamulla
-heidän pukeutuessaan, "mutta en sentään herättänyt sinua. Eiköhän
-uhrautuvaisuus voisi olla ilon ruusu? Mutta luulen", lisäsi hän, "että
-se olisi pikemminkin lilja kuin ruusu, vai mitä arvelet?"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Matka etelään, ensimmäinen kokemus merestä, ihmeelliset uudet näköalat,
-hyvinvoinnin tunne, miellyttävä vapaus ja läheinen seurustelu neiti
-Maxwellin kanssa melkeinpä huumasivat Rebekan. Kolmessa päivässä hän
-kehittyi aivan kuin uudeksi olennoksi, joka säteili iloa ja ihastusta,
-toiveita ja elämänuskoa. Hän oli aina suorastaan nälkäisenä himonnut
-tietoa, rakkautta ja kauneutta. Hän oli aina pyrkinyt täyttämään
-ulkomaailman omilla unelmillaan -- nyt häntä ympäröi todellisuus
-rikkaana ja avartavana.
-
-Neiti Maxwell ja Rebekka viettivät enimmäkseen päivänsä kahden
-kesken lukien toisilleen ja keskustellen. Vastikään julistettu
-kirjoituskilpailu jännitti kovasti tytön mieltä. Rebekka pelkäsi
-salaa, ettei hän enää milloinkaan voisi olla iloinen, jollei hän nyt
-onnistuisi. Hän ei ajatellut niinkään itse palkinnon arvoa eikä tällä
-kertaa edes voiton kunniaa. Mutta hän halusi ilahduttaa Aladdinia ja
-osoittaa, ettei tämä ollut pettynyt luottaessaan Rebekan lahjoihin.
-
-"Jos minä onnistun löytämään mieleiseni aiheen, on minun ensiksi
-kysyttävä teiltä, luuletteko minun pystyvän kirjoittamaan siitä. Ja
-sitten minun on luullakseni kirjoitettava aivan itsekseni ja äänetönnä,
-puhumatta teille siitä mitään tai lukematta edes teille kirjoitustani."
-
-Neiti Maxwell ja Rebekka istuivat tänä aurinkoisena kevätpäivänä
-pienen puron partaalla. Aamiaisesta saakka he olivat majailleet
-pienessä metsikössä meren rannalla, käyneet aina toisinaan loikomassa
-lämpimällä, valkoisella hietikolla ja päivänpaahteeseen kyllästyttyään
-palanneet jälleen varjoisaan yksinäisyyteensä.
-
-"Aiheen valinta merkitsee paljon", sanoi neiti Maxwell, "mutta minä en
-uskalla auttaa siinä sinua. Oletko jo päättänyt mitään?"
-
-"En", vastasi Rebekka. "Joka yö suunnittelen uutta aihetta. Ensin
-ajattelin erästä, jonka nimeksi olisi tullut 'Mitä tappio on' ja sitten
-toista: 'Tyttö ja poika'. Siinä olisivat tyttö ja poika, jotka juuri
-ovat päättäneet koulunkäynnin, keskustelleet elämäntilanteistaan.
-Sitten kai muistatte, kuinka eräänä päivänä sanoitte minulle: 'Noudata
-kutsumustasi', siitäkin tunsin halua kirjoittaa. Warehamissa en saanut
-mieleeni ainoatakaan ajatusta, mutta täällä niitä vilahtelee päässäni
-joka minuutti. Sen tähden minun täytyy koettaa kirjoittaa aineeni
-täällä -- tai ainakin ajatella se valmiiksi niin kauan kuin olen näin
-iloinen ja vapaa ja virkeä. Katsokaapa, neiti Maxwell, tuolla lammikon
-pohjassa olevia kiviä! Miten ne ovatkaan pyöreitä ja sileitä ja
-kimaltelevia!"
-
-"Kyllä, mutta missä ne ovat hioutuneet noin siroiksi, kaunismuotoisiksi
-ja hienopintaisiksi, Rebekka? Eivät suinkaan tyynessä lammikossa,
-hiekalla viruessaan. Siellä eivät niiden särmät olisi tasoittuneet.
-Vieriessään virran mukana tänne tyveneen rauhaan ne ovat joutuneet
-iskemään toisiaan vastaan ja kolhiumaan koviin kaihoihin. Ja nyt me
-katselemme niitä ja sanomme niitä kauniiksi."
-
-    "Jos kohtalo ei opettajaks' häntä luonut oisi,
-    niin saarnaaja, ah, verraton, hän varmaan olla voisi!"
-
-riimitteli Rebekka. "Voi, kunpa osaisin ajatella ja puhua niinkuin te!"
-huokasi hän. "Pelkään kauheasti, etten koskaan saa tarpeeksi tietoja
-kehittyäkseni kirjailijaksi."
-
-"Monia muita seikkoja sinun pitäisi pelätä paljon suuremmalla syyllä",
-sanoi neiti Maxwell. "Esimerkiksi ettet opi ymmärtämään ihmisluonnetta
-tai oivaltamaan maailman kauneutta, tai ettet pysty kylliksi syvään
-myötätuntoon kyetäksesi näkemään ihmismielen syvyyksiin, tai ettei
-ilmaisukykysi riitä tulkitsemaan ajatuksiasi. On olemassa tuhansia
-seikkoja, jotka ovat kirjailijalle merkitsevämpiä kuin ne tiedot, joita
-kirjoista saadaan. Aisopos oli kreikkalainen orja eikä hän pystynyt
-kirjoittamaan edes muistiin ihmeellisiä satujaan, ja kuitenkin niitä
-lukee nyt koko maailma."
-
-"Oletteko koskaan kuullut 'Ilon ruususta'?" kysyi Rebekka pitkän
-äänettömyyden jälkeen.
-
-"Kyllä, tietysti; missä sinä olet nähnyt sen nimen?"
-
-"Erään kirjan kannessa, koulun kirjastossa."
-
-"Minä näin sen erään kirjan _sisässä_ samassa kirjastossa", sanoi neiti
-Maxwell hymyillen. "Se on Emersonin kirjoittama, mutta pelkään, ettet
-sinä ole vielä kypsä käsittämään sitä, ja sen sisältöä on mahdotonta
-selittää toiselle."
-
-"Voi, pankaa minut kokeeseen, neiti Maxwell!" pyysi Rebekka
-innokkaasti. "Jos panen ajatukseni oikein tiukalle, voin kenties saada
-siitä jonkinlaisen aavistuksen."
-
-"'Todellisuudessa -- ajan ja vaihtelujen tuskaisessa valtakunnassa --
-on huolia, paheita ja surua; ajatusten ja ihanteen maailmassa vallitsee
-katoamaton riemu -- siellä kukkii ilon ruusu; ja sen ympärillä kaikki
-runottaret laulavat'", luki neiti Maxwell ulkomuistista.
-
-Rebekka toisti sen kerran toisensa jälkeen, kunnes jokainen sana
-oli syöpynyt hänen mieleensä. Sitten hän sanoi: "En tahtoisi olla
-itserakas, mutta luulen melkein ymmärtäväni sen, neiti Maxwell. En
-kokonaan, sillä se on hämmästyttävää ja vaikeatajuista, mutta hiukan,
-niin paljon, että saan siitä aavistuksen. Se tuntuu aivan samalta kuin
-jos jokin loistava näky humahtaisi sivuitse -- katse liikkuu niin
-hitaasti, että se ehtii nähdä kaiken vain puolittain; mutta kuitenkin
-aivoihin jää siitä pieni välähdys, ja silloin aavistaa, kuinka kaunista
-se oli. Nyt minä tiedän! Minun aineeni nimeksi tulee 'Ilon ruusu'.
-Sillä ei ole alkua eikä keskikohtaa, mutta loppu tulee olemaan hurmaava
--- tähän tapaan, odottakaas! 'Kukkios sa syömmessäin', -- päin, jäin,
-näin:
-
-    "'Ja vaikka maailman murheet näin
-        kaikk' tulis osaksein,
-    ain' kukkios sä syömmessäin
-        mun ilon ruususein!'
-
-"Nyt minä kiedon teidät vaippaan ja annan tyynyn päänne alle, ja sillä
-välin kun nukutte, menen rantaan ja kirjoitan teille sadun. Se on
-sellainen satu, jossa 'oletetaan' asioita; se jatkuu kauas, kauas
-tulevaisuuteen ja kertoo ihmeellisistä tapahtumista, joita ei ehkä
-koskaan satu todellisuudessa. Mutta jotkin niistä käyvät toteen,
-saattepa nähdä, ja silloin te otatte pienen sadun esiin laatikostanne
-ja muistatte Rebekkaa."
-
-"Miksi ihmeessä nämä nuoret ihmiset aina valitsevat aiheita, jotka
-tarjoaisivat suurellekin kirjailijalle kovan pähkinän!" mietti neiti
-Maxwell koettaen päästä uneen. "Häikäiseekö aiheen suuruus heidät?
-Pienet tietämättömät lapsiraukat, jotka valjastavat nukenvaununsa
-tähtien eteen! Kuinka somalta tuo minun lapsiraukkani näyttääkään
-istuessaan uuden päivänvarjonsa suojassa!"
-
-Adam Ladd oli ajellut Bostonin kaduilla eräänä koleana päivänä,
-jolloin näytti siltä, että sekä kevät että muotikauppiaat olivat
-pettämäisillään lupauksensa. Äkisti hänen katseensa oli kiintynyt
-ruusunpunaiseen päivänvarjoon, joka auki levitettynä loisti erään
-kaupan näyteikkunassa. Herra Ladd oli äkkiä muistanut Rebekan ensi
-rakkauden -- pienen rusottavan päivänvarjon, joka edusti tytön
-lapsuuspäivinä hänen ainoata suhdettaan muodin kirjavaan maailmaan.
-Hän oli mennyt kauppaan, ostanut tämän ihmeellisen leikkikalun ja
-lähettänyt sen oitis Warehamiin. Tuntia myöhemmin hän oli palannut
-myymälään ostaakseen sinisen päivänvarjon Emma Jane Perkinsille. Mitä
-enemmän vuosia kului, sitä vaikeampaa hänen oli muistaa Rebekan toverin
-olemassaoloa näin tärkeissäkään tilanteissa.
-
-
-
-
-KUTSUT
-
-
-Kevätlukukausi oli päättynyt; Hulda Meserve, Dick Carter ja Living
-Perkins olivat suorittaneet päästötutkintonsa, ja seuraavana vuonna
-jäisivät Rebekka ja Emma Jane Riverboron ainoiksi edustajiksi Warehamin
-kouluun. Eräänä iltana kohta nuorten kotiinpaluun jälkeen oli pieni,
-valittu naisseurue kokoontunut kutsuihin rouva Robinsonin luo. Päivä
-oli harvinaisen sopiva: hyötymansikat olivat parhaiksi kypsyneet,
-ja Robinsonien oli joka tapauksessa näinä aikoina teurastettava
-vanha kukkonsa. Sitä paitsi oli entinen warehamilainen Delia Weeks
-pistäytynyt pienelle vierailulle kotikyläänsä.
-
-"Olen iloissani, että sinä saatoit olla mukana Huldan
-päästötutkinnossa, Delia", sanoi rouva Meserve, joka istui pöydän
-alapäässä ja tarjoili kukkoa rouva Robinsonin kaataessa kahvia
-kuppeihin pöydän toisessa päässä. Rouva Meserve oli mitä sopivin juuri
-Huldan äidiksi, sillä hän oli Riverboron hienoimmin pukeutuva nainen;
-vaatteet ja sairastelu olivatkin hänen parhaat elämännautintonsa.
-
-"Miltä Huldan puku näytti sinusta?" hän kysyi ja näpäytti ärsyttävään
-tapaansa joustavaa rannerengasta ihoaan vasten.
-
-"Minun mielestäni se oli melkein kaunein koko joukossa", vastasi Delia,
-"ja Huldan ainekirjoitus oli vallan ensiluokkainen. Se oli ainoa
-todella huvittava, minkä siellä sai kuulla, ja hän esitti sen niin
-lujalla ja kirkkaalla äänellä, ettei ainoakaan sana mennyt hukkaan."
-
-"Niin, sen aineen hän kirjoitti voittaakseen Adam Laddin palkinnon",
-selitti rouva Meserve, "ja sanotaan, että hänet olisikin arvosteltu
-ensimmäiseksi eikä neljänneksi, jos hän olisi valinnut toisenlaisen
-aiheen. Palkintolautakunnassa oli kolme pappia ja kolme diakonia, joten
-ei ollut ihmekään, että heille kelpasivat vain vakavanlaatuiset aiheet.
-Huldan kirjoitus oli liian eloisa heille."
-
-Aihe, joka oli innoittanut Huldaa, oli saanut nimekseen "Poikia".
-Epäilemättä tytöllä olikin mitä parhaat edellytykset kirjoittaa tästä
-aiheesta sukkelasti ja pirteästi. Kuulijat olivat olleet peräti
-ihastuneita niihin helpohkoihin vihjauksiin ja naljailuihin, joita
-siinä oli runsaasti. Mutta kirjalliselta arvoltaan Huldan aine oli
-kevyttä luokkaa.
-
-"Rebekan kirjoitusta ei luettu julkisesti, vaikka toinen palkittu
-kirjoitus luettiin -- mistähän se johtui", kysyi rouva Robinson.
-
-"Rebekka ei suorittanut vielä päästötutkintoa eikä saanut sen vuoksi
-esiintyä", tiesi rouva Cobb. "Mutta hänen aineensa julkaistaan
-koululehdessä kuten Henry Dunninkin palkintokirjoitus."
-
-"Sehän hyvä, sillä en jaksa uskoa, että se on parempi kuin Huldan
-kilpakirjoitus, ennen kuin olen lukenut sen omin silmin. Ja oikeastaan
-palkinnot minun mielestäni olisikin pitänyt jakaa vain ylimmän luokan
-oppilaille."
-
-"Eihän toki, Martha, Laddhan määräsi nimenomaan, että kilpailuun saavat
-osallistua molempien yläluokkien oppilaat", huomautti rouva Cobb.
-"Kuulin, että häntä itseään oli pyydetty palkintojen jakajaksi, mutta
-hän oli kieltäytynyt lyhyesti ja jyrkästi. Kummallista, että niin rikas
-ja paljon kulkenut mies arasteli esiintyä tuollaisessa juhlassa."
-
-"Minun Huldani olisi kyllä seisonut siellä kaikkien kurkisteltavana
-silmääkään räpäyttämättä", julisti rouva Meserve, eikä kukaan näyttänyt
-lainkaan epäilevän asiaa.
-
-"Huomasitteko, miten kalpea Rebekka oli ja miten hän värisi seisoessaan
-Herbert Dunnin rinnalla kuvernöörin kiiteltävänä", kysyi rouva Cobb.
-"Kuvernööri oli todella itse lukenut hänen aineensa, sillä hän
-kirjoitti siitä myöhemmin Sawyerin tytöille."
-
-"Hiukan hassua, että kuvernööri piti sellaista melua tytöstä, joka
-ei vielä ole edes suorittanut tutkintoaan", huomautti rouva Meserve.
-"Mutta joka tapauksessa on hauskaa, että palkinto tuli Riverboroon,
-eikä niin suurta palkintoa ole vielä koskaan jaettukaan koko
-Warehamin koulussa. Ladd on kaiketi upporikas. Johan ne viisikymmentä
-dollaria olisivat olleet aikamoinen palkinto, mutta antaapa vielä
-kaupanpäällisiksi sellainen kallisarvoinen kukkaro!"
-
-"Minä istuin niin kaukana, etten oikein nähnyt sitä", valitti
-Delia Weeks. "Ja nyt oli Rebekka ottanut sen mukaansa Temperanceen
-näyttääkseen sitä äidilleen."
-
-"Se oli jonkinlaista kultalankaverkkoa", tiesi rouva Perkins, "ja
-sisällä oli viisi kymmenen dollarin kultarahaa. Herbert Dunn sai
-palkintonsa nahkalompakossa."
-
-"Miten kauan Rebekka viipyy maalla?" kysyi Delia.
-
-"Kunnes Hannan häät ovat ohitse ja talous jälleen hyvässä käynnissä
-kaiken häiriön jälkeen", selitti rouva Perkins. "Minun mielestäni
-Hannan olisi pitänytkin vielä hiukan odottaa. Aurelia koetti estellä
-häntä lähtemästä kotoa, ennen kuin Rebekka pääsee koulusta, mutta
-se tyttö on itsepäinen kuin muuli. Hän on nyt koko vuoden ommellut
-kapioitaan."
-
-"Hän olisi tehnyt viisaammin haaliessaan itselleen vierasta
-ompelutyötä, jolla olisi ansainnut rahaa", sanoi rouva Cobb. "Pian
-kai saamme kuulla, että rouva Randall on menettänyt oikeuden talonsa
-lunastamiseen, kun ei ole jaksanut hoitaa kuoletusta. Mistä hän ja
-lapset silloin saavat katon päänsä ylle!"
-
-"Eikös huhu kerro, että rautatie rakennetaan heidän tilansa halki?"
-kysyi rouva Robinson. "Jos niin käy, saa hän rautatieyhtiöltä talonsa
-täyden hinnan ja hiukan enemmänkin. Adam Ladd on osakas siinä yhtiössä,
-ja kaikki menestyy mainiosti, kun vain hänen sormensa ovat pelissä
-mukana."
-
-"Rebekka saanee nyt palkintorahoillaan hiukan uutta ylleen", arveli
-Delia, "ja Luoja tietää, että se onkin tarpeen."
-
-"Niillä rahoilla ei Rebekka saa ainoatakaan uutta rihmaa ylleen", tiesi
-rouva Perkins, "sillä hän lähetti ne jo seuraavana päivänä kuoletuksen
-suoritukseksi."
-
-"Tyttöriepu!" huudahti Delia Weeks.
-
-"Onhan parempi, että hän auttaa rahoillaan omaisiaan kuin hukkaa ne
-kaikenmoiseen joutavaan", vahvisti rouva Robinson. "Minun mielestäni
-oli suuri onni, että tyttö sai rahat juuri silloin, kun he tarvitsivat
-niitä niin kipeästi kuoletukseen. Mutta kaiketi Rebekka muuten on
-samanlainen kuin toisetkin Randallit; pian saatu, pian syöty -- se on
-heidän tapojaan."
-
-"Toista täytyy sanoa Sawyereista", huomautti rouva Perkins. "Näyttää
-siltä kuin he eivät nauttisi mistään maailmassa niin suuresti
-kuin kitsastelemisesta, varsinkin sen jälkeen kun Mirandalla oli
-hermokohtauksensa."
-
-"En minä jaksa uskoa sitä oikeaksi hermokohtaukseksi; eihän hän silloin
-olisi voinut toipua jälleen niin virkeäksi kuin hän nyt on. Meidän
-perheessämme on ollut kolme pahinta hermokohtausta, mitä tämän virran
-varsilla on sattunut, ja minä kyllä tunnen niiden oireet." -- Ja rouva
-Meserve pudisti tietävästi päätään.
-
-"Miranda on todella nyt jokseenkin terve", myönsi rouva Cobb. "Mutta
-olettehan huomanneet, ettei hän käy missään ja on äänettömämpi kuin
-koskaan ennen. Ei edes Rebekan palkinto näyttänyt ilahduttavan häntä
-vähääkään. Minun Jeremiaani sen sijaan oli ihan kuin sekapäinen; olin
-aivan kuolla häpeästä, kun hän huusi ja huitoi hatullaan kuvernöörin
-puristaessa Rebekan kättä. Mutta minä epäilen..." -- rouva Cobb
-alensi ääntään, ja kaikki keskeyttivät syöntinsä -- "minä epäilen,
-että Sawyerin tyttöjen raha-asiat ovat hullusti. He eivät ymmärrä
-hitustakaan liike-elämää eivätkä ole koskaan ymmärtäneet, ja Miranda on
-liian itsepäinen ja ylpeä kysyäkseen kenenkään neuvoja."
-
-"Heidän rahansahan ovat enimmäkseen kiinnitetyt valtion arvopapereihin,
-eikä niissä voi kärsiä tappioita", sanoi rouva Meserve. "Miranda
-oli kaiketi hirvittävästi pahoillaan, kun Rebekan rahat
-hupenivat kiinnitykseen eikä koulumaksujen suorittamiseen jäänyt
-penninpyöryläistä. Ja kuta tarkemmin ajattelen asiaa, sitä varmempi
-olen siitä, että Adam Ladd oli alusta pitäen tarkoittanut palkinnon
-juuri Rebekalle."
-
-"Siunatkoon, kuinka hulluja sinä nyt puhut, Martha", huudahti rouva
-Perkins. "Ei kai herra Ladd saattanut etukäteen aavistaa, minkä
-aineen palkintolautakunta arvioisi parhaaksi! Adam Ladd on nyt joka
-ikisenä jouluna viiden vuoden aikana antanut Emma Janelle jokseenkin
-samanlaisen lahjan kuin Rebekallekin, se on totinen tosi."
-
-"Tulee vielä sekin aika, jolloin hän hylkää heistä toisen ja antaa vain
-toiselle, tai sitten hän unohtaa molemmat ja jakaa lahjoja jollekulle
-uudelle tytölle", ennusti Delia Weeks, jonka kokemukset perustuivat
-viisikymmenvuotiseen tyttönä oloon.
-
-"No siitä ei ole epäilystäkään", vahvisti rouva Meserve. "Vaikka minun
-nähdäkseni Ladd ei olekaan niitä miehiä, jotka ajattelevat avioliittoa."
-
-"Minä en usko sellaisia miehiä olevankaan, jos vain sattuu se oikea
-osumaan kohdalle", naurahti rouva Cobb. "Ei voi koskaan tietää, kuka
-ja milloin saa heidät pauloihinsa. Tunnettehan Jeremiaan itsepäisen
-hevosen, Busterin. Se ei koskaan tahdo ottaa kuolaimia suuhunsa, jos
-vain suinkin voi tapella vastaan. No, Rebekka, joka ei tiennyt mitään
-konin juonitteluista, meni tässä kerran talliin tuodakseen Busterin
-sieltä ulos. Minä lähdin suoraan jäljissä auttamaan, mutta eikös tyttö
-seisokin pilttuussa taputtelemassa Busterin turpaa ja juttelemassa
-sen korvaan. Ja kun hän sitten työntää pienet sormensa sen suuhun,
-niin hevonenkos aukaisee kitansa niin levälleen kuin aikoisi niellä
-koko tytön. Mutta eihän -- se vain maiskauttelee huuliaan kuolaimien
-ympärillä. 'Varjelkoon, Rebekka!' sanon minä tytölle, 'Kuinka sinä sait
-raudat sen suuhun?' Ja tyttö vastaa: 'En tiedä -- se näytti haluavan
-niitä. Ehkäpä se on kyllästynyt seisomaan pilttuussa ja haluaa päästä
-raikkaaseen ulko-ilmaan'."
-
-
-
-
-LOISTAVA NÄKY
-
-
-Oli kulunut vuosi siitä, kun rouva Robinsonin pöydän ympärillä
-pohdittiin Adam Laddin palkintoa. Kuukaudet olivat kiitäneet
-ohitse toinen toisensa jälkeen, ja vihdoin oli edessä Rebekan
-suuri päivä -- se, jota hän oli vuosikausia tottunut ajattelemaan
-elämänsä ensimmäisenä tärkeänä käännekohtana. Kouluaika oli ohi,
-valmistauduttiin päättäjäisjuhlaan.
-
-Auringon noustessa Rebekka hiipi hiljaa vuoteestaan ikkunan luo,
-kohotti kierrekaihtimen ja katseli aamun ruusuista valkeutta. Taivas
-oli pilvetön, ja aurinkokin näytti tänään toisenlaiselta kuin muulloin
--- se oli hänen mielestään suurempi, hehkuvampi, majesteettisempi.
-
-Emma Jane liikahti vuoteessaan ja heräsi. Hänkin nousi, tuli ikkunan
-ääreen ja kyyristyi polvilleen Rebekan viereen.
-
-"Aamu lupaa ihanaa päivää", sanoi hän ja huokasi kiitollisena. "Oletko
-sinä nukkunut?"
-
-"Enpä paljonkaan. Luokkarunoni sanat ovat soineet korvissani kaiken
-yötä, ja myös laulujen säestykset. Mutta kaikkein pahimmin minua on
-vainonnut Maria Stuartin latinalainen rukous: 'Adoro, imploro ut
-liberes me'. On aivan kuin nuo sanat olisivat poltinraudalla syöpyneet
-aivoihini."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se joka ei tunne maaseutukaupunkien elämää, ei voi aavistaakaan, miten
-tavattoman vakava ja tärkeä merkkijuhla koulun päättäjäispäivä on.
-
-Jo varhaisesta aamusta lähtien oli kaupunkiin virrannut oppilaiden
-omaisia ja kaukaisempiakin sukulaisia; junat ja ajoneuvot olivat täpö
-täynnä. Molemmat kaupungissa olevat vuokratallit olivat kukkuroillaan
-kaikenlaisia ajoneuvoja, ja joka taholla seisoi teiden varjokkailla
-vierillä pitkiä vaunu- ja ratasrivejä ja hevosia, jotka huiskivat
-häntäänsä ylellisessä toimettomuudessa.
-
-Koulurakennuksessa vallitsi kiihkeän jännittynyt äänettömyys,
-oli kuin elämä olisi äkkiä pysähtynyt. Naisopiskelijat istuivat
-omissa huoneissaan niin huolellisesti pukeutuneina kuin heidän koko
-tähänastinen elämänsä olisi ollut pelkkää harjoittelua tätä hetkeä
-varten. He istuivat pää täynnä papiljotteja tai hiukset punottuina
-moniksi pikku palmikoiksi, joista keyhkeytyisi esiin valtava
-kiharoiden paljous. Ja huolestuneet äidit seisoivat jälkeläistensä
-vieressä tarkkaillen, ettei vain hiostava kuumuus pääsisi tuhoamaan
-kauneusvälineiden aikaansaannoksia. He leyhyttelivät heille viileyttä
-viuhkoilla ja lehväisillä oksilla sen hetken lähestyessä, jolloin
-vangit vapautettaisiin näistä kärsimyksistä, joihin he vapaaehtoisesti
-olivat alistuneet.
-
-Vielä kuukautta aikaisemmin Rebekasta oli tuntunut turhalta toivoakaan
-uutta pukua päättäjäisjuhlaan. Mutta eräänä päivänä Emma Jane ja hän
-olivat pistäytyneet Perkinsin ullakolla ja löytäneet sieltä suuren
-määrän valkoista harsokangasta. Tytöt olivat silloin päättäneet,
-että se saisi paremman puutteessa kelvata pukukankaaksi. Emma Jane
-oli alkanut heti suunnitella pukuja, ja hänen mallinsa olivat niin
-suuritöiset, että Rebekan puku oli ommeltava monella eri taholla, jotta
-se yleensä ehti valmiiksi juhlaan. Hanna oli ottanut ommellakseen
-vyötärön, rouva Cobb hihat ja liivin ja Jane täti hameen. Näin tästä
-halvasta kankaasta oli lukemattomilla neulanpistoilla saatu aikaan
-molemmille tytöille somat puvut, joita katsellessa ei lainkaan
-kaivannut silkkiä tai kalliita pitsejä.
-
-Tytöt odottivat määrähetkeä kahden kesken, ja Emma Janen mielentila oli
-varsin kyynelinen. Hän ajatteli herkeämättä, että nyt oli kulumassa
-Rebekan ja hänen yhdessäolon viimeinen päivä. Ero oli lähellä, sillä
-koulun johtaja oli edellisenä päivänä tarjonnut Rebekalle kahtakin eri
-tointa.
-
-Rebekan kiihtynyt mieliala oli vähitellen muuttunut innostukseksi,
-ja kun kello helisi käytävässä ensimmäisen kerran ilmoittaen, että
-luokan oli viiden minuutin kuluttua marssittava järjestyneenä ryhmänä
-kirkkoon, seisoi Rebekka liikkumattomana ja äänettömänä ikkunan luona
-painaen kättä sydämelleen.
-
-"Nyt se tapahtuu, Emmie", hän sanoi sitten. "Muistatko kirjasta 'Mylly
-joen rannalla' sen kohdan, jossa kerrotaan, kuinka Maggie Tulliver
-sulki lapsuutensa kultaiset portit jäljessään? Minä melkein näen,
-kuinka ne kääntyvät saranoillaan; melkein kuulen, kuinka ne paukahtavat
-kiinni. Enkä osaa sanoa, olenko siitä iloinen vai surullinen."
-
-"Minä välittäisin vähät siitä, kuinka ne kääntyvät ja paukahtelevat",
-sanoi Emma Jane, "kunhan vain sinä ja minä saisimme yhdessä olla
-porttien samalla puolen; mutta me emme saa -- minä tiedän, että emme
-saa-a!"
-
-"Emmie, älä vain itke, sillä silloin minäkin muutun vesilätäköksi. Voi,
-miksi et sinäkin nyt saa olla suorittamassa tutkintoa yhdessä minun
-kanssani! Se on minun ainoa suruni. No nyt, nyt kuulen vaununpyörien
-ratinaa! Syleile minua vielä kulta Emmie; syleile varovasti -- muista
-arkoja pukujamme!"
-
-Kymmenen minuuttia myöhemmin Adam Ladd, joka saapui suoraan
-Portlandista ja oli nyt menossa Warehamin kirkkoon, tuli pääkadulle
-ja pysähtyi äkkiä erään puun varjoon katsellen hengähtämättä
-maalauksellista näkyä. Saattoi tuskin odottaakaan, että Rebekan ohjaama
-luokka noudattaisi orjamaisesti vanhoja tapoja. Sen sijaan, että tytöt
-olisivat kävelleet kirkkoon rivissä parittain, he olivat saaneet
-päähänsä ajaa sinne kuninkaallisesti vaunuissa. Heinähäkki oli kokonaan
-peitetty vihrein viiniköynnöksin ja kirjavin tuhatkaunokimpuin; häkin
-joka tuumanala, vieläpä pyörien kehrävarretkin helottivat vihreinä
-ja keltaisina ja valkoisina. Vaunujen eteen oli valjastettu kaksi
-valkoista hevosta, joiden valjaat ja ohjakset oli koristettu kukkasin,
-ja luokan kaksitoista tyttöä istui yrttitarhaksi muutetussa häkissä
-poikien kulkiessa vaunujen sivuilla, kullakin rinnassaan vihko
-tuhatkaunoja. Rebekka ohjasi valjaikkoa. Hän istui vihrein lehvin
-katetulla pukilla, joka muistutti miltei valtaistuinta.
-
-Rebekka, ajatteli Adam Ladd, kun hän paljasti päänsä tervehtiäkseen
-kulkuetta -- Rebekka, joka istui korkeavartisena ja notkeana,
-miettiväotsaisena, päänsä ympärillä mustien palmikoiden luoma seppele
-ja taustanaan kukkien koristamat vaunut, oli kuin "Elämän aamun"
-vertauskuva. Näky vyöryi Adamin sivuitse hänen seisoessaan siinä
-jalavain varjossa vanhalla kadulla, jota hänen äitinsä oli astunut
-puoli vuosisataa aikaisemmin.
-
-Adam Ladd kääntyi lähteäkseen ihmisvirran mukana kirkkoon, mutta
-samassa hän kuuli sivultaan tukahdutetun nyyhkytyksen. Pensasaidan
-takana, puutarhassa jonka edustalla hän seisoi, kyyrötti pieni,
-yksinäinen, valkopukuinen olento ja Aladdin oli tuntevinaan hänen
-sievän nenänsä, kastanjanruskeat hiuksensa ja siniset silmänsä. Hän
-meni sisään portista ja kysyi: "Mikä teitä vaivaa, Emma neiti?"
-
-"Voi, tekö siinä, herra Ladd? Rebekka kielsi minua itkemästä, jotten
-pilaisi silmiäni, mutta minun täytyi hiukan keventää sydäntäni, ennen
-kuin menen kirkkoon. Ei minusta ole väliä, sillä olen toisten mukana
-vain laulussa. Enkä minä aiokaan koskaan suorittaa tutkintoa; minä
-jätän koulun sikseen. Mutta en minä itke _sen_ tähden, vaan siksi, että
-minun täytyy nyt erota Rebekasta. Sitä minä en voi kestää!"
-
-He kulkivat rinnakkain, ja Aladdin koetti lohdutella epätoivoista Emma
-Janea heidän astellessaan kohti vanhaa temppeliä, jossa loppututkinnot
-aina suoritettiin. Koristeltu kirkko oli täynnä väkeä; ilma oli
-kuuma ja tukahduttava, nuorten kirjalliset ja suulliset esitykset
-samantapaisia kuin ne aina olivat olleet, maailman alusta saakka.
-
-Rebekka näki Hannan miehineen yleisön joukossa; hänen silmänsä
-keksivät myös vanhan rakkaan Johnin ja Ann-serkun. Tyttö tunsi ikävää
-äidin poissaolon takia, vaikka hän hyvin ymmärsi, että Aurelian
-oli mahdotonta päästä lähtemään kotoa. Cobbit sen sijaan olivat
-saapuneet, huomasi Rebekka. Olisikin itse asiassa ollut mahdotonta olla
-huomaamatta vanhaa Jerry setää, sillä hän vetisteli tuon tuostakin
-esitysten aikana, ja niiden lomassa hän esitelmöi naapureilleen
-eräästä hirmuisen lahjakkaasta tytöstä, joka oli näiden tutkintoaan
-suorittavien joukossa ja jonka hän oli tuntenut lapsesta alkaen.
-
-Cobbin väki oli siis läsnä, ja joukossa oli paljon muitakin tuttuja
-riverborolaiskasvoja. Mutta missä mahtoikaan olla Jane täti ja hänen
-musta silkkipukunsa, jota juuri tätä tilaisuutta varten oli yritetty
-korjata jommoiseenkin kuntoon? Miranda täti ei ollut ajatellutkaan
-saapua, sen Rebekka tiesi hyvin, mutta rakkaan Jane tädin kasvot hän
-olisi halunnut nähdä tänä juhlahetkenä. Oikeastaan tämä ajatus ehti
-vain välähtää ja kadota kuten kaikki muutkin, sillä koko aamupäivä oli
-kuin kuvasarja, joka pysähtymättä kiiti hänen ohitseen. Rebekka soitti,
-hän lauloi, hän luki Maria Stuartin latinalaisen rukouksen kuin unessa
-ja tuli tajuihinsa vasta silloin, kun hän viimeistä riviä lukiessaan
-kohtasi Aladdinin katseen. Lopuksi oli hänen "Tulevaisuuden luojat"
-nimisen luokkarunonsa vuoro. Hänen sitä lausuessaan tapahtui sama ilmiö
-kuin usein aikaisemminkin: Rebekan oman persoonallisuuden vaikutus oli
-niin voimakas, että tuntui kuin hän olisi lukenut suuren runoilijan
-ajatuksia eikä koulutytön säkeitä.
-
-Kaikki oli ohitse! Kunniakirjat oli jaettu, ja tytöt olivat --
-ensin salaisesti hiukan sipaistuaan tukkaansa ja oikaistuaan
-musliinihamettaan -- käyneet kukin vuorollaan ottamassa vastaan
-kallisarvoisen pergamenttikäärönsä ja kiittäneet siitä kumarruksella,
-jota oli huolellisesti harjoiteltu jo viikkokaudet aikaisemmin.
-Suosionosoitukset räjähtivät vuoron mukaan kunkin todistuksen saajan
-osaksi, ja kun sitten Rebekka sai pergamenttinsa, käyttäytyi Jeremias
-Cobb tavalla joka tarjosi Warehamille sekä Riverborolle puheenaihetta
-moneksi päiväksi.
-
-Niin, nyt oli kaikki ohitse, ja kun tungos hiukan väheni, raivasi Adam
-Ladd tien itselleen korokkeen luo. Rebekka kääntyi syrjin vieraisiin,
-joiden kanssa hän oli parhaillaan puhellut ja astui häntä vastaan.
-
-"Oi, herra Aladdin, kuinka iloitsen siitä, että te saatoitte tulla!
-Sanokaa", -- ja tyttö katsahti häneen ujostellen, sillä Aladdinin
-tyytyväisyys merkitsi hänelle enemmän kuin muiden -- "sanokaa, herra
-Aladdin, oletteko tyytyväinen?"
-
-"Enemmän kuin tyytyväinen!" vastasi Aladdin. "Minä olen iloinen siitä,
-että sain tavata lapsen, ylpeä siitä, että tunnen nuoren tytön, ja
-odotan aikaa, jolloin saan kohdata naisen!"
-
-
-
-
-"VÄISTÄMÄTÖN IES"
-
-
-Rebekan sydän vavahti, kun hän kuuli Aladdinin sanat, mutta ennen kuin
-hän tapasi sanoja kiittääkseen, tulivat herra ja rouva Cobb heidän
-luokseen, ja Rebekka esitti heidät herra Aladdinille.
-
-"Missä Jane täti on?" huudahti tyttö, pidellen toisessa kädessään Saran
-ja toisessa Jerry sedän tukevaa kouraa.
-
-"Rakas lapsi, meidän täytyy nyt kertoa sinulle huonoja uutisia."
-
-"Miranda täti on heikontunut, onko? Voi, näen sen teidän kasvoistanne",
-sanoi Rebekka kalveten.
-
-"Häntä kohtasi uusi taudinpuuska eilisaamuna, kun hän parhaillaan
-auttoi Janea kokoamaan tavaroita tämänpäiväisen matkan varrelle. Jane
-kielsi meitä puhumasta sinulle mitään, ennen kuin tutkinto on lopussa."
-
-"Minä tulen heti kotiin teidän kanssanne, Sara täti. Minun täytyy vain
-juosta neiti Maxwellin luo ja kertoa se hänelle, sillä meidän oli
-määrä lähteä huomenna Brunswickiin. Miranda täti raukka! Ja minä kun
-olen ollut niin iloissani koko päivän, lukuunottamatta sitä, että olen
-ikävöinyt äitiä ja Jane tätiä."
-
-"Rakas lapsi, eihän ole väärin iloita -- juuri iloisena Jane täti
-sinun tahtoikin pysyvän. Ja Miranda on jälleen saanut puhelahjansakin
-takaisin; saimme äsken Janelta kirjeen, jossa hän kertoo, että tätisi
-voi nyt paremmin. Minä valvon ensi yön hänen luonaan, joten sinä voit
-kyllä jäädä tänne nukkumaan kunnollisesti voidaksesi huomenna koota
-tavarasi kaikessa rauhassa."
-
-"Minä täytän sinun matkalaukkusi, rakas Pekka, ja haalin kokoon sinun
-kaikki tavarasi", sanoi Emma Jane, joka oli liittynyt ryhmään ja oli
-kuullut kivitalosta saapuneen surusanoman.
-
-He vetäytyivät sivummalle ja istuivat tyhjään penkkiin, jolloin Hanna
-miehineen ja John liittyivät heidän seuraansa. Silloin tällöin tuli
-joku tuttava onnittelemaan Rebekkaa, ja luokkatoverit huutelivat häntä
-innokkaasti: Rebekka ei vain saisi unohtaa heidän huviretkeään ja hänen
-pitäisi tulla ajoissa luokan yhteiseen illanviettoon. Kaikki tämä
-tuntui Rebekasta omituisen epätodelliselta. Hän oli näiden kahden viime
-päivän hilpeän touhun ja innon keskelläkin tuntenut kaiken aikaa, että
-tämä iloinen hurmio oli vain ohimenevää ja että vaivat, vastukset ja
-huolet kohoaisivat jälleen pian näköpiiriin.
-
-Tällä välin olivat Adam Ladd ja herra Cobb puhelleet varsin vilkkaasti
-keskenään.
-
-"Bostonissa on tietysti tuollaisia tyttöjä niinkuin mustikoita
-kuusikossa?" kysyi Jerry setä viitaten samalla päällään merkitsevästi
-Rebekkaan.
-
-"Voi olla", vastasi Adam hymyillen, sillä hän tajusi hyvin ukon
-mielentilan. "Saattaahan niitä olla, vaikka minä en ole sattunut
-tapaamaan ainoatakaan."
-
-"Kaiketi minä olen heikkonäköinen, mutta minun mielestäni hän oli
-kaunein tyttö koko lavalla."
-
-"Minun silmissäni ei ainakaan ole vikaa", vastasi Adam, "ja
-samanlaiseen käsitykseen minäkin tulin."
-
-"Mitä te arvelette hänen äänestään? Jollakin tavoin eriskummainen, vai
-mitä?"
-
-"Sen rinnalla tuntuivat kaikkien muiden äänet ohuilta ja heikoilta
-minun mielestäni."
-
-"Hyvä; onpa hauskaa kuulla teidän ajattelevan näin, te kun olette
-maailmaa kokenut mies; äiti nähkääs väittää aina, että minä olen
-sekaisin päästäni heti kun Rebekasta tulee puhe. Muori toruu, että minä
-hemmottelen tytön pilalle, mutta enpä tiedä, että hän itse jäisi siinä
-suhteessa tippaakaan jälkeen minusta. Siunatkoon! Tulen ihan kipeäksi,
-kun ajattelen niitä raukkoja, jotka rientävät tänne peninkuormien takaa
-ihailemaan lapsiaan tutkintojuhlassa ja joiden sitten täytyy verrata
-heitä Rebekkaan! Hyvästi, herra Ladd. Pistäytykää meillä jonakin
-päivänä, kun tulette Riverboroon."
-
-"Sen teenkin", vastasi Adam ja pudisteli voimakkaasti ukon kättä.
-"Tulen kenties jo huomenna, jos saan kyyditä Rebekan kotiin, kuten nyt
-tarjoudun tekemään. Luuletteko neiti Sawyerin tilaa vakavaksi?"
-
-"Niin, tohtori ei näy olevan siitä oikein selvillä, mutta joka
-tapauksessa hän on saanut halvauksen eikä tule enää liikoja keikkumaan.
-Mutta hän osaa jo taas puhua, ja se toki on pieni lohdutus."
-
-Adam lähti kirkosta ja tapasi kadulla neiti Maxwellin, joka kierteli
-vierasryhmästä toiseen. Koska Aladdin tiesi, että neiti Maxwell tunsi
-mielenkiintoa kaikkeen mikä koski Rebekkaa, kertoi hän tälle, että
-tytön täytyisi huomenna lähteä Warehamista pois, Riverboroon.
-
-"Tämä on sentään jo sietämätöntä!" huudahti neiti Maxwell istuutuen
-puiston penkille ja pistellen päivänvarjollaan kiihtyneenä ruohomattoa.
-"Näyttää siltä, ettei Rebekka voi koskaan saada todellista vapaa-aikaa.
-Minä olin laatinut monen monta suunnitelmaa hänen varalleen lähimpien
-kuukausien ajaksi, jotta tyttö olisi valmis uuteen toimeensa, ja nyt
-hän joutuukin jälleen talouspuuhiin ja hoitelemaan vanhaa, marisevaa ja
-sairasta tätiraukkaansa."
-
-"Ellei tätä vanhaa ja marisevaa tätiä olisi ollut, niin Rebekka asuisi
-edelleen Hopeapurollaan, ja opintomahdollisuuksista hän olisi silloin
-yhtä kaukana kuin aarniometsien villit", huomautti Adam Ladd.
-
-"Olette oikeassa; puhuin äsken närkästyksissäni, sillä olin ajatellut,
-että miellyttävämmät ja iloisemmat ajat nyt koittaisivat minun
-helmelleni ja ihmelapselleni."
-
-_"Meidän_ helmellemme ja ihmelapsellemme", oikaisi Aladdin.
-
-"Ah, niin!" myönsi neiti Maxwell nauraen. "Minä unohdan alituisesti,
-että te kernaasti väitätte 'keksineenne' Rebekan."
-
-"Sittenkin uskon, että onnellisemmat ajat koittavat nyt hänelle",
-jatkoi Adam Ladd. "Meidän kesken sanoen: rautatieyhtiö ostaa rouva
-Randallin talon. Meidän täytyy suunnata ratamme hänen tiluksiensa
-halki, ja asematalo tulee rakennettavaksi hänen maalleen. Hän saa
-talostaan kuusituhatta dollaria, mikä nyt tosin ei ole mikään valtava
-omaisuus, mutta tuottaa kuitenkin hänelle korkoina neljäsataa dollaria
-vuodessa, jos hän sallii minun huolehtia pääomansa sijoittamisesta.
-Kun kiinnitys on maksettu ja Rebekka pystyy itse huolehtimaan
-toimeentulostaan, on äidin ajateltava vanhimman poikansa kasvattamista,
-sillä hän on kyvykäs ja kunnianhimoinen nuorukainen. Hänet täytyy
-vapauttaa maanviljelyspuuhista ja antaa hänen hoidella lukujaan."
-
-"Meidän pitäisi yhdessä perustaa 'Randallien Suojelus-Osakeyhtiö'",
-tuumi neiti Maxwell. "Minun täytyy tunnustaa toivovani, että Rebekka
-luo nimen itselleen."
-
-"Sitä minä taas en toivo", sanoi Adam äkisti.
-
-"Ei, ette tietenkään. Miehet eivät koskaan soisi naisten saavuttavan
-mainetta tai itsenäistä asemaa maailmassa. Mutta minäpä tunnen Rebekan
-paremmin kuin te."
-
-"Te tunnette paremmin hänen mielensä, mutta ette ehkä hänen sydäntään.
-Tällä hetkellä ajattelette häntä etusijassa ihmelapsena -- minä sen
-sijaan helmenä."
-
-"No niin", huoahti neiti Maxwell itsepintaisesti, "olkoonpa hän nyt
-ihme tai helmi ja ohjatkoon Randallien suojelusyhtiö häntä mihin
-suuntaan tahansa, niin varmaa on, että Rebekka valitsee itse tiensä."
-
-"Siihen minäkin tyydyn", sanoi Adam vakavasti.
-
-"Etenkin, jos hänen tiensä johtaa teidän suunnallenne", sanoi neiti
-Maxwell ja katsahti puhetoveriinsa kiusoittavasti hymyillen.
-
-Rebekka oli ollut kivitalossa jo useita päiviä, ennen kuin hän pääsi
-katsomaan Miranda tätiään, joka itsepäisesti kielsi ketään muita
-kuin Janea tulemasta huoneeseensa, ennen kuin hänen pingottuneet
-kasvonsa saisivat jälleen luonnollisen ilmeen. Mutta hän halusi pitää
-oveaan aina hiukan raollaan, ja Jane kuvitteli, että hän oli iloinen
-kuunnellessaan Rebekan kevyitä, nopeita askelia. Sairaan ajatukset
-olivat jo aivan järjelliset; hän ei voinut avutta liikutella jäseniään,
-mutta muuten hän kärsi ruumiillisesti tuskin ollenkaan sairaudestaan.
-Ainakin hän tuntui joka hermollaan tajuavan kaiken, mitä tapahtui
-talossa, sisällä tai ulkona. "Olivatko tuulen pudottelemat omenat
-kerätyt? Kasvoivatko perunat hyvin vakoharjoissa? Joko maissi alkoi
-tehdä terää? Kynnettiinkö pellon ylisiä sarkoja? Totta kai he olivat
-levitelleet kärpäspaperia joka puolelle taloon? Näkyikö maitokamarissa
-muurahaisia? Oliko sytykepuita vielä riittävästi? Joko pankki oli
-lähettänyt heille kupongit?"
-
-Miranda Sawyer parka! Suuren tuonpuoleisen rajalla -- ruumis
-lamaantuneena ja hänen rautaisen tahtonsa määräämättömissä -- hän
-koki pelkkiä pikku huolia ja matalia murheita. Mitkään jumalalliset
-näyt eivät välähdelleet hänen väsyneissä aivoissaan. Miranda virui
-oman elämänsä luomassa vankilassa, luonteensa paksujen muurien
-aitaamana, sokeana ilmestyksille, sillä hän ei koskaan ollut kehittänyt
-hengensilmäänsä, ja kuurona enkelien äänille, sillä hän ei ollut
-milloinkaan turvautunut henkiseen kuuloaistiinsa.
-
-Tuli sitten muuan aamu, jolloin hän kysyi Rebekkaa. Hämärän
-sairaskammion ovi avautui, ja Rebekka näyttäytyi ovella, auringon
-kirkas kajastus takanaan ja kädet täynnä hajuherneitä. Mirandan
-kalvaat, terävät kasvot, joita yömyssy kehysti, näyttivät riutuneilta,
-ja hänen ruumiinsa virui säälittävän liikkumattomana peitteen alla.
-
-"Tule sisään", hän käski. "En minä vielä ole vainajana. Mutta älä sotke
-vuodetta noine kukkasinesi, kuuletko."
-
-"En toki; minä panen ne veteen, johonkin lasiastiaan", sanoi Rebekka
-kääntyen pesutelineeseen päin ja koettaen hallita ääntään sekä pidättää
-kyyneliään.
-
-"Annahan, kun tarkastelen sinua; tule lähemmäksi. Mikä puku sinulla nyt
-on ylläsi?" kysyi täti särkyneellä heikolla äänellään.
-
-"Sininen karttuunipukuni."
-
-"Pitääkö sinun kashmirpukusi värinsä?"
-
-"Kyllä, Miranda täti."
-
-"Säilytätkö sinä sitä nurinpäin käännettynä pimeässä kaapissa, niinkuin
-minä olen neuvonut?"
-
-"Aina."
-
-"Joko sinun äitisi on hillonnut?"
-
-"Ei hän ole puhunut mitään siitä."
-
-"Hän onkin aina osannut kirjoittaa kirjeitä, joissa ei ole mitään
-sisältöä. Minkä jäsenensä Mark on taittanut minun sairauteni aikana?"
-
-"Ei mitään."
-
-"No, mikä häntä sitten vaivaa? Rupeaako hän laiskaksi, vai mitä?
-Mitenkä John näyttää kehittyvän?"
-
-"Hänestä tulee paras meistä kaikista."
-
-"Toivon, ettet sinä hätiköi ja hutiloi keittiössä, vaikken minä olekaan
-saapuvilla. Tyhjennätkö sinä aina illalla kahvipannun ja pistät sen
-alassuin astiahyllylle?"
-
-"Kyllä, Miranda täti."
-
-"'Kyllä', vastaat sinä aina, ja 'kyllä' vastaa Jane", huokasi Miranda
-ja koetti liikauttaa jäykistynyttä ruumistaan, "mutta minä saan maata
-tässä ja tiedän kaiken aikaa, että teette joka asian toisin kuin minä
-haluaisin."
-
-Seurasi pitkä äänettömyys, jonka kestäessä Rebekka istui vuoteen
-viereen ja kosketteli arasti tätinsä kättä. Hän tunsi sydämensä
-paisuvan osanotosta, kun hän katseli näitä kuihtuneita kasvoja ja
-sulkeutuneita silmiä.
-
-"Minua hävetti kovasti, Rebekka, kun sinun täytyi suorittaa tutkintosi
-harsokankaaseen pukeutuneena, mutta en voinut auttaa asiaa millään
-tavoin. Syyn saat kuulla joskus, ja samalla saat tietää, että minä
-olen koettanut hyvittää sinua tämän takia. Pelkään, että näytit
-naurettavalta!"
-
-"Enkä", vastasi Rebekka. "Monet sanoivat, että meidän pukumme olivat
-kaikkein kauneimmat; ne näyttivät ilmavilta kuin pitsi. Täti ei
-saa olla huolissaan mistään. Tässä minä nyt seison täysikasvuisena
-ja olen suorittanut tutkintoni -- tietäkääs, täti, että minä olin
-järjestyksessä kolmas, ja meitä oli kaikkiaan kaksikymmentäkaksi --,
-ja minulle on tarjottu jo hyviä paikkoja. Katsokaa minua, Miranda
-täti; minä olen iso ja voimakas, ja nyt minä voin lähteä maailmalle ja
-näyttää, mitä Miranda täti ja Jane täti ovat tehneet minun hyväkseni.
-Jos tahdotte pitää minut lähellänne, niin otan Edgewoodin paikan, ja
-silloin voin olla täällä yöt ja sunnuntait teidän apunanne. Mutta jos
-täti alkaa voida paremmin, niin menen Warehamiin. Saan siellä sata
-dollaria enemmän palkkaa ja lisäksi musiikinopetusta ja muuta."
-
-"Tottele sinä minun neuvoani", sanoi Miranda väristen. "Ota vastaan
-paras tarjous minkä saat, välittämättä minun sairaudestani. Minä
-kyllä tahtoisin elää niin kauan, että näkisin sinun maksavan sen
-kiinnityslainan, mutta arvaan, ettei niin käy."
-
-Tässä hän äkisti vaikeni, sillä nyt hän oli kerrallaan puhunut
-pitemmälti kuin moneen viikkoon tätä ennen, ja Rebekka hiipi pois
-itkeäkseen yksinäisyydessä.
-
-Päivät kuluivat, ja Miranda voimistui yhä enemmän. Hänen tahdonvoimansa
-tuntui olevan talttumaton, ja eräänä päivänä hänet jo voitiin nostaa
-istumaan tuolille ikkunan ääreen. Sairaan hartain toive oli päästä
-parantumaan niin paljon, että tohtori voisi lopettaa päivittäiset
-käyntinsä; lääkärinlasku uhkasi paisua niin hirvittäviin summiin, ettei
-hän saanut sitä ajatuksistaan päivällä eikä yöllä.
-
-Rebekan nuoreen sydämeen hiipi jälleen hiljalleen toivo. Jane täti
-alkoi silitellä ja tärkätä hänen kauluksiaan, nenäliinojaan ja
-purppuraista musliinipukuaan, jotta Rebekka olisi valmis lähtemään
-Brunswickiin neiti Maxwellin luo milloin hyvänsä, kunhan lääkäri voisi
-vakuuttaa, että Miranda oli varmasti toipumassa.
-
-Vihdoin olivat hänen harvat yksinkertaiset pukunsa kauniisti pakatut
-matkalaukkuihin, mukana oli hänen rakas korallinen kaulanauhansa,
-luokkamerkkinsä, Jane tädin pitsiviitta sekä uusi hattu, jota Rebekka
-ei malttanut olla koettelematta päähänsä joka ilta ennen levolle
-menoaan. Se oli valkoinen kesähattu, joka oli maksanut lähes kolme
-dollaria -- kokonaisen omaisuuden Rebekan mielestä. Jo yöpuvun
-yhteydessä tämä ihanuus vaikutti sangen häikäisevältä, mutta Rebekka
-oli varma siitä, että jos hänellä jolloinkin on tutkintopuku yllään ja
-tämä hattu päässään, niin professorit töllistelevät häntä rajattoman
-kunnioittavasti.
-
-Kun sitten kaikki oli valmiina ja Abias Flagg seisoi ovella lähdössä
-kantamaan Rebekan tavaroita alas vaunuihin, saapui Hannan lähettämä
-sähkösanoma: "Tule heti. Äiti on loukkaantunut pahoin."
-
-Vajaassa tunnissa Rebekka jo oli matkalla Hopeapurolle sydän väristen
-tuskasta, kun hän ajatteli mitä hän kohtaisi matkan päässä.
-
-Kuolema siellä ei kuitenkaan ollut vastassa, vaikka aluksi näyttikin
-siltä kuin se ei olisi kovin kaukana. Äiti oli seissyt heinäkuormalla
-ja ohjannut joitakin ladossa tehtäviä muutoksia, kun hän luultavasti
-oli saanut pyörtymiskohtauksen ja syöksynyt maahan. Oikea polvi oli
-murtunut ja selkä venähtänyt ja vahingoittunut; mutta hän oli muuten
-tajuissaan eikä häntä uhannut välitön vaara, kirjoitti Rebekka Jane
-tädille, saatuaan hetken aikaa siihen.
-
-"En ymmärrä, mistä se johtuneekin", mutisi Miranda, joka tänä päivänä
-ei jaksanut istua ylhäällä, "mutta jo lapsuudestamme saakka on aina
-käynyt niin, että jos tauti on kaatanut minut vuoteeseen, niin
-Aureliakin on sairastunut. Eihän hän mahtanut mitään putoamiselleen
--- vaikka sen minä sanon, ettei heinäläjä ole mikään sopiva paikka
-naisihmiselle --, mutta ellei hän olisi loukkaantunut sillä tavoin,
-niin jokin toinen tapaturma olisi ollut yhtä mahdollinen. Aurelialla
-ei milloinkaan ole ollut onnea. Nyt hänestä kaiketi tulee raajarikko,
-ja Rebekan täytyy hoidella häntä sen sijaan, että ansaitsisi rahaa
-jossakin muualla."
-
-"Hänen tärkein velvollisuutensa on äidin auttaminen", sanoi Jane, "ja
-toivon, ettei hän unohda sitä koskaan."
-
-"Seitsemäntoista iässä ne unohtavat kaiken", vastasi Miranda. "Nyt,
-kun minä jälleen olen voimissani, haluaisin neuvotella sinun kanssasi,
-Jane, eräistä seikoista, jotka yötä päivää pyörivät mielessäni. Kun
-minä olen poissa, haluatko sinä ottaa Aurelian ja lapset tänne? Heitä
-on hirmuinen joukko -- Aurelia, Jenny ja Fanny; mutta Markista minä en
-välittäisi, Hanna saa ottaa hänet. Minä en voi sietää sellaista isoa
-poikaa, joka sotkee matot rikki ja särkee huonekalut. Vaikka kyllähän
-minä tiedän, että kun minä olen kuollut, niin te teette kaiken oman
-päänne mukaan."
-
-"Minä en tekisi koskaan vasten sinun mieltäsi, varsinkaan en
-raha-asioissa, Miranda", lupasi Jane.
-
-"Älä kerro Rebekalle, että minä olen määrännyt kivitalon hänelle. Minä
-tahdon kuolla rauhassa, enkä halua, että minua kiiteltäisiin. Tietysti
-Rebekka käyttää isoja portaita yhtä ahkerasti kuin takaportaitakin
-ja valuttelee vettä keittiöön; mutta ehkäpä se ei vaivaa enää minua,
-kun olen maannut muutaman vuoden haudassa. Hän antaisi tietysti sinun
-muutenkin asua täällä niin kauan kuin elät; mutta joka tapauksessa olen
-pannut testamenttiin määräyksen siitä. Pääasia on, ettei se mies, jonka
-Rebekka sattuu ottamaan puolisokseen, saa ajaa sinua ulos ovesta."
-
-Seurasi pitkä äänettömyys, jonka kestäessä Jane vain pyyhkieli kyyneliä
-silmistään katsellessaan säälittävää olentoa, joka siinä lepäsi
-voimatonna patjoillaan. Sitten Miranda yhtäkkiä sanoi hitaasti ja
-heikosti:
-
-"En ymmärrä, mutta kenties sinun on sittenkin otettava myös Mark tänne.
-Ei ole mitään järkeä siinä, että talossa on sellainen liuta lapsia,
-mutta eihän perhettä voida pirstoa hajalleen ja sirottaa sen jäseniä
-sinne tänne. Jos vedät nyt uutimen alas, niin minä koettaisin nukkua."
-
-
-
-
-ÄITI JA TYTÄR
-
-
-Kaksi kuukautta kului -- kaksi väsyttävää työkuukautta, jotka olivat
-yhtämittaista ruoanlaittoa, vaatteiden pesua ja nuorempien siskosten
-hoivailua. Näinä kuukausina oli Rebekan täytynyt valvoa monet yöt
-Aurelian vuoteen ääressä tyynnytellen häntä, muutellen kääreitä,
-hieroen, hoitaen, vieläpä syöttäen ja kylvettäenkin sairasta. Nyt tämä
-alituinen huoli oli vähenemässä, sillä äidin tuskallisia huokauksia
-ei enää kuulunut tukahduttavasta makuukamarista, jossa Aurelia oli
-virunut vuoteellaan kuuman ja kostean elokuun. Ei voinut ajatellakaan,
-että hän saisi kävellä vielä moneen kuukauteen, mutta nyt häntä jo
-voitiin siirrellä, ja hän saattoi pielusten ja patjojen tukemana istua
-vuoteessaan katselemassa toisten puuhia.
-
-Tällaista pettymystä ja rasitusta ei kukaan seitsentoistavuotias tyttö
-jaksa kestää tuntematta jonkinlaisen kapinanhalun itävän mielessään.
-Rebekan täytyi suorittaa askareita, joista hän ei voinut nauttia --
-raskaita, rasittavia töitä, joita hän tuskin koskaan voi tehdä täysin
-kelvollisesti ja mieltään tyydyttävästi. Ja kaiken aikaa kangastelivat
-hänen ajatuksissaan ne ilot, joista hänen täytyi luopua täyttääkseen
-nämä yksitoikkoiset jokapäiväiset velvollisuutensa. Aluksi olivat suru
-ja osanotto täyttäneet hänen mielensä niin, ettei hän voinut ajatella
-muuta kuin äidin tuskia. Mutta kun sitten viikot kuluivat, alkoivat
-pienet pettyneet toiveet liikahdella hänen sydämessään aiheuttaen
-tuskaa ja kaipausta.
-
-Mutta myös ilo kutoi rihmojaan sinne tänne arkielämän harmaaseen
-kankaaseen. Rebekkaa ilahdutti olla tämän pienen valtakunnan haltijana
--- hän sai suunnitella, ohjata ja määrätä mielensä mukaan, järjestellä
-kaikkea mikä oli nurinkurista, tuoda iloa alakuloisuuden erämaahan.
-Nuoremmat sisaret olivat rajattomasti kiintyneitä Rebekkaan; iltaisin
-he istuivat yhdessä, ja hän kertoi heille sadun toisensa jälkeen. Mutta
-parasta oli, että näinä tuskallisten huolten päivinä äiti ja tytär
-löysivät toisensa ja oppivat tuntemaan toisiaan syvemmin kuin koskaan
-ennen. Rebekassa heräsi aivan uusi tunne, kun hän seisoi äitinsä
-sairasvuoteen yli kumartuneena -- tunne, jonka ainoastaan rakkaudentyö
-synnyttää ja joka kasvaa vain silloin, kun voimakas suojaa heikkoa.
-Aurelia taas ei olisi koskaan voinut kuvitella onnea, jota hän tunsi
-katsellessaan tytärtään. Kaikkina edellisinä vuosina, lasten ollessa
-pieniä, olivat riuduttavat huolet ja alituinen levottomuus pimentäneet
-hänen elämänsä. Sitten Rebekka oli joutunut vieraisiin, ja poissaolon
-pitkinä kuukausina hänen sielunsa ja luonteensa olivat kasvaneet uuteen
-mittaan, niin että äiti nyt, kun hänellä jo oli voimia ja aikaa tarkata
-tytärtään, hämmästeli ja ihasteli häntä. Aurelia mietti, että hän oli
-kuin hiljainen ruskea Dorking-kana, joka on uskollisesti hautonut
-aivan tavallisen näköistä munaa ja nähnyt siitä tunkeutuvan maailmaan
-paratiisilinnun.
-
-Tämä ajatus välähti hänen mielessään jälleen tänä lokakuun aamuna,
-kun Rebekka saapui huoneeseen syli täynnä kehäkukkia ja liekehtiviä
-syyslehtiä.
-
-"Pieni vihjaus siitä, miltä syksy näyttää, äiti", sanoi hän, pujottaen
-kirkkaan punakeltaisen lehtiverson varren patjan ja sängynpään vähin.
-"Tämä häälyi lammikon yli kumartuneena ja katseli kaunista kuvajaistaan
-vedessä, ja kun pelkäsin sen käyvän turhamaiseksi, niin vapautin sen
-kiusauksesta. Eikö se ole ihmeellinen? Kuinka toivoisinkaan voivani
-viedä yhden tällaisen Miranda tädille tänään! Kivitalossa ei koskaan
-ole kukkaakaan, kun minä olen poissa sieltä."
-
-Aamu oli ihmeen ihana. Aurelia kuunteli linnun liverrystä ja hänen
-silmänsä siirtyivät hehkuvien lehtien kauneudesta tyttäreen, joka
-seisoi siinä nuorena ja hymyilevänä.
-
-Äkkiä äiti kätki kasvot käsiinsä ja huudahti: "En jaksa kestää tätä!
-Tässä minä virun vuoteessani ja estän sinut kaikesta, mihin sinulla
-olisi halua. Kaikki on mennyt hukkaan -- minun säästäväisyyteni, sinun
-sitkeä opiskelusi, Mirandan uhraukset -- kaikki minkä me uskoimme
-koituvan sinun hyödyksesi!"
-
-"Äiti, äiti, älä puhu noin, -- älä ajattele noin!" huudahti Rebekka
-ja polvistui kiihkeänä lattialle vuoteen viereen pudottaen kukat
-ja lehvät sylistään. "Tiedäthän, että minä olen vasta hiukan
-kahdeksannellatoista! Tämä olento, jonka nenällä on jauholäikkä, on
-vasta Rebekka Randallin alkua. Muistathan nuoren puun, jonka John
-istutti uudestaan? Tuli kuiva kesä ja kylmä talvi, eikä se kasvanut
-ensinkään; mutta sitten tuli otollinen vuosi, ja se voitti ajanhukan
-takaisin. Tämä on parhaillaan minun pientä 'juurtumisaikaani', äiti --
-äläkä sinä nyt kuvittele, että minun päiväni on mennyt, sehän ei vielä
-ole alkanutkaan! Vanha vaahtera kaivon luona on kai satavuotias, ja se
-versoi uusia lehviä nyt tänä kesänä; tottahan minullakin täytyy olla
-toiveita vielä seitsemäntoista iässä!"
-
-"Sinä osaat kyllä kirkastaa asian", nyyhkytti Aurelia, "mutta et sinä
-saa minua uskomaan. Sinä menetät mahdollisuutesi, sinä et saa täällä
-koskaan tavata ystäviäsi -- sinä et ole muuta kuin orjatar!"
-
-"Minä näytän orjattarelta", sanoi Rebekka salaperäisesti hymyillen,
-"mutta todellisuudessa olen prinsessa. Et saa hiiskua siitä kenellekään
--- minä vain kuljen valepuvussa, valtiollisista syistä. Kuningas ja
-kuningatar, jotka nyt istuvat minun valtaistuimellani, ovat vanhoja
-ja hoippuvia, ja pian ne jättävät sijansa minulle. Valtakunta
-on varsin pieni toisiin verrattuna -- siksipä ei siitä suuresti
-riidelläkään ruhtinaallisissa piireissä eikä sinun kannata kuvitella,
-että valtaistuin olisi mikään jalokivin koristeltu kultatuoli.
-Mutta sinä saat istuaksesi mukavan nojatuolin aivan sen lähellä, ja
-palvelijoiksesi saat kokonaisen liudan orjia, jotka tottelevat sinun
-pienintäkin viittaustasi, niinkuin romaaneissa sanotaan."
-
-Aurelia hymyili vasten tahtoaan, ja vaikka hän kenties ei täysin
-luottanutkaan tyttärensä iloisuuteen, tunsi hän kuitenkin mielensä
-kevyemmäksi.
-
-"Toivon vain, Rebekka", sanoi hän, "ettei sinun tarvitse liian kauan
-odotella valtikkaasi ja kuningaskuntaasi ja että minä saan nähdä niistä
-vilahduksen ennen kuin kuolen. Mutta minusta elämä tuntuu jokseenkin
-ankaralta, kun ajattelen, että Miranda makaa vaivaisena kivitalossa ja
-minä täällä ja että sinut on sidottu käsistä ja jaloista kumpaankin,
-puhumattakaan nyt Jennystä ja Fannysta ja Markista. Sinä olet perinyt
-isäsi hilpeän mielen, muuten tämä painaisi sinua kuten se ahdistaa
-minuakin."
-
-"Ohoi, äiti!" huudahti Rebekka ja kietoi kädet polviensa ympäri. --
-"Johan siinä on iloa kylliksi, kun saa tällaisena päivänä elää, nähdä,
-tuntea, toimia ja olla! Kun sinä olit seitsemäntoista ikäinen, niin
-eikö pelkkä eläminen ollut ihanaa? Ethän ole sitä unohtanut?"
-
-"En", sanoi Aurelia, "mutta minä en ollutkaan niin eloisa kuin sinä, en
-sinne päinkään."
-
-"Minä ajattelen usein", jatkoi Rebekka ja siirtyi ikkunan luo
-katselemaan pihan puita, "ajattelen, kuinka hirvittävältä tuntuisi,
-ellen minä olisi lainkaan tullut maailmaan. Jos Hanna olisi syntynyt,
-ja sitten John minun sijastani; John, Jenny ja Fanny ja muut, mutta
-ei Rebekka -- ei milloinkaan Rebekkaa! Olemassaoleminen -- se korvaa
-kaiken muun. Kas, siellähän Will ajaa ylös ahdetta, äiti; hänellä
-pitäisi olla tietoja kivitalosta."
-
-
-
-
-"HYVÄSTI, HOPEAPURO!"
-
-
-Will Melville ajoi ikkunan alle, ja heitettyään kirjeen Rebekalle hän
-ajoi edelleen ladolle joissakin asioissaan.
-
-"Sisar ei siis ole huonontunut", huokasi Aurelia kiitollisesti, "muuten
-Jane olisi lähettänyt sähkösanoman. Luehan, mitä hän kirjoittaa."
-
-Rebekka aukaisi kuoren ja luki yhdellä silmäyksellä kirjeen lyhyen
-sisällön:
-
-    "Miranda tätisi nukkui maailmasta tunti sitten. Tule heti, ellei
-    äitiäsi uhkaa vaara. Minä en pidä hautajaisia ennen kuin sinä
-    saavut. Hän kuoli äkkiä ja tuskitta. Voi, Rebekka, minä kaipaan
-    niin sinua!
-
-                                                  _Jane täti_."
-
-Tottumuksen voima on suuri; näin kuoleman läheisyydessäkin oli Jane
-muistanut, että sähkösanoma maksaa viisikolmatta senttiä ja että
-Aurelian olisi vielä suoritettava puoli dollaria ottaessaan sen vastaan.
-
-Rebekka purskahti itkuun huudahtaessaan: "Täti, täti raukka! Hän on
-kuollut kokematta elämässään pienintäkään iloa, enkä minä edes saanut
-jättää hänelle hyvästejä! Yksinäinen, onneton Jane täti! Mitä minun on
-tehtävä, äiti? Minä olen ihan kahtia revitty tänä hetkenä!"
-
-"Sinun täytyy lähteä heti", sanoi Aurelia liikahtaen patjojensa
-välissä. "Vaikka minun täytyisi kuolla sinun poissaollessasi, niin
-määräisin samoin. Tätisi ovat tehneet sinun hyväksesi kaikkensa --
-enemmän kuin minä milloinkaan olisin voinut tehdä --, ja nyt on sinun
-vuorosi. Tohtori sanoo, että minun suhteeni on pahin nyt ohitse, ja
-tunnen sen itsekin. Jenny saa hoitaa kaiken niin hyvin kuin taitaa, ja
-Hanna voi käväistä kerran päivässä täällä katsomassa."
-
-"Mutta, äiti, minä en _voi_ lähteä! Kuka kääntelee sinua vuoteessasi?"
-puhkesi Rebekka puhumaan kävellen lattialla ja väännellen toivottomana
-käsiään.
-
-"Mitäpä siitä, vaikkei minua käännelläkään", vastasi Aurelia tyynesti.
-"Kun minun ikäiseni nainen ja suuren lapsilauman äiti on niin järjetön,
-ettei ota pysyäkseen heinäkuormalla, niin sietääpä hiukan kärsiäkin
-tyhmyydestään. Mene pukemaan musta puku yllesi ja täytä matkalaukkusi.
-Minä luopuisin paljosta, kunhan voisin lähteä sisareni hautajaisiin
-ja osoittaa, että olen unohtanut kaiken, mitä hän sanoi naimisiin
-mennessäni. Hänen työnsä ovat olleet leppeämmät kuin hänen sanansa,
-ja hän on sinulle hyvittänyt kaiken, mitä hän isääsi ja minua vastaan
-rikkoi."
-
-Rebekalla oli vain tunti aikaa matkavalmistuksiin. Hannan mies Will
-kyyditsisi hänet Temperanceen ja toisi samalla Jennyn kotiin koulusta.
-Lanko lupasi myös toimittaa jonkun naisen nukkumaan öisin talossa sen
-varalta, että rouva Randall sattuisi joskus voimaan pahoin.
-
-Rebekka kiiruhti mäkeä alas noutaakseen vielä viimeisen sangollisen
-vettä kaivosta. Parhaillaan kun hän kohotti kippoa kirkkaasta
-syvyydestä ja silmäsi yli hehkuvan syysmaiseman, hän näki
-maanmittariryhmän kojeineen paaluttavan linjojaan ja tekevän
-laskelmiaan siinä lähistöllä.
-
-Rebekka hengähti syvään. "Hetki on tullut!" ajatteli hän. "Minun
-on sanottava Hopeapurolle hyvästit, ja ne portit, jotka Warehamin
-viimeisenä koulupäivänä alkoivat kääntyä saranoillaan minun takanani,
-sulkeutuvat nyt iäksi. Hyvästi, rakas puro ja kukkulat ja niityt; tekin
-alatte nyt nähdä ympärillänne elämää ja liikettä."
-
-Myös Rebekan lanko oli nähnyt maanmittarit, ja Temperancen
-postikonttorissa hän oli jo aikaisemmin kuullut minkä rahamäärän rouva
-Randall todennäköisesti saisi korvaukseksi rautatieyhtiöltä. Will oli
-iloinen siitä, ettei hänen vaimonsa omaisten tarvinnut enää kitua
-köyhyydessä aivan hänen ovenpielessään -- "niin sanoakseni", lisäsi
-hän ajatuksissaan. Tulevaisuus tuntui hänestä valoisalta, ja hänen
-oli vaikea pidättäytyä hilpeästi viheltelemästä, kun hän kyyditsi
-Rebekkaa Temperancen asemalle. Will ei voinut ymmärtää, miksi tytön
-kasvot olivat niin surulliset ja miksi kyynelet aina silloin tällöin
-valuivat hänen poskilleen, sillä Hannan kuvausten mukaan Miranda täti
-oli äkäilevä ja ahne vanha eukko, jonka kuollessa maailma ei menettänyt
-mitään.
-
-"Rohkeutta, Pekka!" sanoi Will jättäessään tytön asemalle. "Saatpa
-nähdä, että äitisi on jo pystyssä, kun palaat takaisin. Ja sitten
-teidän koko perheenne muuttaa johonkin sievään pikku taloon tulevan
-työpaikkasi lähelle. Elämä ei enää koskaan voi käydä niin tukalaksi
-kuin se on ollut tänä viimeisenä vuotena, niin ainakin Hanna ja minä
-uskomme vahvasti."
-
-Adam Ladd oli asemalla ja tuli Rebekkaa vastaan.
-
-"Prinsessa on tänä aamuna suruissaan", sanoi Adam tarttuessaan tytön
-käteen. "Aladdinin täytyy nähtävästi hangata taikalamppuaan; silloin
-tulevat orjat ja kuivaavat silmänräpäyksessä kyynelet."
-
-Hän puhui hilpeänä, sillä hän arveli, että Rebekan huolet johtuivat
-kotoisista vaikeuksista, ja Aladdin uskoi tytön pian tyyntyvän hänen
-kuullessaan, että talo oli ostettu ja että äiti saisi sievoisen summan
-sen korvaukseksi. Ja Aladdin oli kuulevinaan tytön sanovan, selkeästi
-ikään kuin se olisi tapahtunut eilispäivänä: "Luulen, ettei mikään
-vedä vertoja meidän lapsuutemme kodille." Hän oli näkevinään pienen,
-hupaisan olennon, joka istui hänen kuistillaan Pohjois-Riverborossa ja
-hävisi sireenipensaikkoon hänen antaessaan ikimuistoisen määräyksensä
-kolmestasadasta Lumivalkea-purppuraisesta saippuapalasesta.
-
-Muutamat sanat ilmaisivat hänelle heti, että tytön suru oli toista
-laatua; ja Rebekan mieli oli niin harhaileva ja itkunherkkä, että
-Aladdin saattoi vain vakuuttaa hänelle osanottoaan ja pyytää lupaa
-saada pian käydä kivitalossa.
-
-
-
-
-MIRANDA TÄDIN ANTEEKSIPYYNTÖ
-
-
-Kun Rebekka astui junasta Maplewoodissa ja kiiruhti postikonttoriin,
-jossa vaunut odottivat sekä postia että matkustajia, koki hän
-suuren ilon nähdessään Jerry sedän seisovan pihalla ja pidättelevän
-vaunuhevosia suupielestä.
-
-"Vakinainen ajaja on sairaana", selitti herra Cobb, "ja kun minua
-käytiin pyytämässä hänen tilalleen, niin ajattelin: sinun ajoaikasi on
-jo päättynyt, mutta kun Rebekka saa Janen kirjeen, niin hänpä tuskin
-antaa ruohon kasvaa jalkainsa alla -- ehkäpä saat hänet mukaasi jo
-tänään, tai jos häntä mikä viivyttäisi, ainakin huomenna. Ja siksi minä
-nyt olen täällä, kuten olin kerran seitsemättä vuotta sitten. Täytyykö
-sinun matkustaa oikein hienosti vai istutko jälleen ylhäällä pukilla
-minun vieressäni?"
-
-Monenmoiset mielenliikutukset taistelivat ylivallasta ukon kasvoilla,
-ja pihalla seisovat pari kolme katselijaa ällistyivät, kun näkivät
-nuoren tytön heittäytyvän vasten ajurin tomuista olkapäätä ja itkevän
-siinä kuin pieni lapsi. "Voi, Jerry setä!" nyyhkytti tyttö, "rakas
-Jerry setä! Siitä on kulunut jo niin paljon aikaa, ja mitä kaikkea sen
-jälkeen onkaan tapahtunut! Ja me olemme jo niin vanhoja, ja minä olen
-niin peloissani, kun en tiedä, mitä vielä voikaan tapahtua!"
-
-"Kas niin, kas niin, pikkuinen!" kuiskasi ukko lohduttaen. "Kun me
-matkalla harkitsemme asioita ja tapahtumia, niin ehkeivät ne sentään
-näytäkään niin järki pelottavilta."
-
-Sekä Rebekka että Jerry setä tunsivat tien jokaisen kohdan, jokaisen
-kahlaamon ja rajakiven, punaiset ladot, tuulimyllyt, ankkalammikot
-ja hiekkapohjaiset purot. Ja Rebekalle muistutti jokainen paikka
-sitä päivää -- hänen mielestään äärettömän kaukaista --, jolloin hän
-ensimmäisen kerran matkasi tätä samaa tietä, istuen ajopukilla jalat
-ilmassa heilahdellen. Hän saattoi yhä tuntea sireenivihkonsa lemun,
-nähdä punaisen, ripsureunaisen päivänvarjonsa, tuntea keltaisen
-karttuunipukunsa tärkätyn jäykkyyden ja metsäsianpiikkien kammotut
-pistokset.
-
-He ajoivat vaieten melkein koko matkan, mutta sekä Jerry setä että
-tyttö tunsivat tämän äänettömyyden suloiseksi ja lohdulliseksi.
-
-Sitten he näkivät Abias Flaggin, joka riipi herneitä ladossaan, ja sen
-jälkeen Perkinsien ullakonikkunat, joista eräässä liehui valkoinen
-huivi. Rebekka ymmärsi Emma Janen tervetulon toivotuksen ja se lämmitti
-hänen sydäntään.
-
-Sitten tuli näkyviin kivitalo samanlaisena kuin ennenkin, vaikka
-Rebekasta tuntui, kuin kuoleman olisi pitänyt luoda jokin salaperäinen
-varjo sen ylle. Siinä olivat niityt, joiden ruoho häälyi tuulessa,
-uljaat jalavat, hehkuvat, värikkäät vaahterat ja villiruusuköynnökset,
-jotka kiipesivät korkealle vierashuoneen ikkunanpieliä myöten.
-Mutta näiden kukkivien, loistavain köynnösten vastakohtana näkyivät
-ikkunoissa mustat nauhat, joilla uutimet oli solmittu, ja samanlainen
-nauha oli kiinnitetty myöskin ruskeaksi maalatun portin kolkuttimeen.
-
-"Seis, Jerry setä! Älkää ajako ovelle. Olkaa hyvä ja ojentakaa minulle
-matkalaukkuni; päästäkää minut tässä alas tielle ja antakaa minun
-yksinäni juosta polkua ylös."
-
-Vaununpyörien ratinan loitotessa avautui portti samassa kun Rebekka
-ehti aidan luo. Jane täti tuli häntä vastaan -- kokonaan toinen olento
-kuin ennen; heikko, murtunut ja kalvakka. Rebekka levitti käsivartensa,
-ja täti hiipi uupuneena hänen syliinsä. Ja jälleen virtasi vanhaan
-sydämeen lämpöä ja elämää tästä nuoresta olennosta.
-
-"Rebekka", sanoi hän kohottaen päätään. "Ennen kuin menet sisään ja
-katselet häntä, kysyn, tunnetko katkeruutta mistään, mitä hän on
-sinulle sanonut?"
-
-Rebekan silmät leimahtivat moittivina, kun hän vastasi tukahtuneesti:
-"Oh, Jane täti, uskotko minusta sellaista? Minä olen menossa hänen
-luokseen sydän kiitollisuutta tulvillaan!"
-
-"Hän oli hyvä nainen, Rebekka. Hänellä oli pikainen luonne ja terävä
-kieli, mutta hän halusi tehdä aina oikein ja tekikin, milloin taisi.
-Hän ei koskaan puhunut siitä, mutta minä olen varma, että hän katui
-jokaista tylyä sanaa minkä oli sinulle sanonut. Hän ei peruuttanut
-niitä eläessään, mutta hän toimi siten, että sinä ymmärtäisit ja
-tuntisit hänen mielensä, kun hän on poissa."
-
-"Minä sanoin hänelle ennen kuin lähdin täältä, että hän on luonut minun
-tulevaisuuteni, kuten äiti ennustikin", nyyhkytti Rebekka.
-
-"Se ei ole hänen työtään", sanoi Jane. "Mutta Miranda antoi sinulle
-aseet työtäsi varten, eikä se ole mitään halveksittavaa, varsinkaan
-kun toinen luopuu omista mukavuuksistaan ja iloistaan voidakseen näin
-tehdä. Nyt minun täytyy kertoa jotakin sinulle, Rebekka. Miranda tätisi
-on testamentannut tämän kaiken sinulle -- kivitalon sisustuksineen ja
-ulkosuojineen ja maan talon ympäriltä, niin pitkälle kuin voit nähdä."
-
-Rebekka heitti hattunsa syrjään ja painoi kätensä sydämelleen,
-kuten hän aina teki voimakkaan mielenliikutuksen hetkinä. Kotvasen
-äänettömyyden jälkeen hän pyysi:
-
-"Salli minun mennä sisälle yksinäni. Minä tahdon puhua hänelle. Haluan
-kiittää häntä; minusta tuntuu, kuin saisin hänet kuulemaan, tuntemaan
-ja ymmärtämään."
-
-Kymmentä minuuttia myöhemmin Rebekka palasi kuoleman majesteetin luota
-kalpeana ja voimattomana, mutta kasvoillaan puhdistunut ja kirkastunut
-välke. Hän istahti rauhalliseen oviaukkoon, jota suuret jalavat
-varjostivat Riverboron pienen maailman katseilta. Hänet täytti voimakas
-kiitollisuuden ja rauhan tunne, kun hän katseli syksyistä maailmaa
-ympärillään, kuunteli vaunujen ratinaa, kun ne ajoivat sillan yli, ja
-tarkkasi virran pauhua, kun vedet kohahtelivat matkallaan mereen. Hän
-ojensi hiljaa kättään ja kosketti ensin kiiltävää portinkolkutinta ja
-sitten seinän punaisia tiiliä, jotka hehkuivat lokakuun auringossa.
-
-Tämä oli koti: hänen talonsa, hänen puutarhansa, hänen vihreät
-niittynsä, hänen rakkaat puunsa. Tässä oli Hopeapuron pienelle
-perheelle asuinsija; vielä kerran saisi hänen äitinsä elää sisarensa
-parissa ja lapsuudenystäviensä ympäröimänä. Siskot saisivat
-leikkitovereita ja opettajia.
-
-Ja hän itse? Hänen oma tulevaisuutensa oli vielä tietämättömissä -- sen
-kätkivät kauniit usvat näkyvistä. Mutta Rebekka nojasi päätään auringon
-lämmittämään oveen ja sulki silmänsä kuiskaten, ikään kuin hän olisi
-ollut rukoustaan sopertava lapsi: "Jumala siunatkoon Miranda tätiä!
-Jumala siunatkoon kivitaloa joka oli, ja kivitaloa joka on tuleva!"
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VILLIRUUSU ***
-
-***** This file should be named 64211-0.txt or 64211-0.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-    https://www.gutenberg.org/6/4/2/1/64211/
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that:
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's web site
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/64211-0.zip b/old/64211-0.zip
deleted file mode 100644
index a79d655..0000000
--- a/old/64211-0.zip
+++ /dev/null