NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3044 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8805e21
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #64115 (https://www.gutenberg.org/ebooks/64115)
diff --git a/old/64115-8.txt b/old/64115-8.txt
deleted file mode 100644
index 3c329d5..0000000
--- a/old/64115-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3044 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Kaksi rakastavaista, by Romain Rolland,
-Translated by Eino Voionmaa
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kaksi rakastavaista
-
-
-Author: Romain Rolland
-
-
-
-Release Date: December 23, 2020  [eBook #64115]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI RAKASTAVAISTA***
-
-
-E-text prepared by Tuula Temonen
-
-
-
-KAKSI RAKASTAVAISTA
-
-Kirj.
-
-ROMAIN ROLLAND
-
-Ranskankielestä suomentanut
-
-Eino Voionmaa
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1921.
-
-
-
-
-        Amori
-      Rakkaudelle
-
-             Pacis amor deus --
-             Rauhan rakkaus jumala
-
-                     (Propertius)
-
-
-
-
-1.
-
-
-Pierre hävisi maanalaiseen. Raakaa, kuumeista väkeä. Lähellä ovea
-seisten, puristuneena ihmisolioita täynnä olevaa penkkiä vasten ja
-hengittäen näiden suun kautta kulkenutta huonoa ilmaa katseli hän,
-heitä näkemättä, mustia ja jyliseviä holveja, joita pitkin junan
-kiiluvat valot liukuivat. Hänen mielessään oli sama synkkyys, sama
-tuike, ankara ja väräjävä. Palttoon kaulus pystyssä, sen sisään
-tukehtumassa, käsivarret pitkin ruumista ja huulet yhteenpusertuneina,
-otsa nihkeänä hiestä, ja vähänväliä, kun ovi avattiin, kylmänä ilman
-vedosta, koetti hän olla näkemättä, hengittämättä, ajattelematta,
-koetti olla elämättä. Nuoren kahdeksantoistavuotiaan pojan sydän,
-melkein lapsen vielä, oli täynnä synkeätä epätoivoa. Hänen yllään,
-tämän pimeän holviverhon, tämän rotankolon yllä, jossa ihmistoukkia
-kihisevä metallihirviö vilisti -- oli Pariisi, lumi, tammikuun kylmä
-yö, elämän ja kuoleman painajainen, -- sota.
-
-Sota. Siitä oli neljä vuotta, kun se oli alkanut. Se oli painanut hänen
-nuorukaisikäänsä. Se oli yllättänyt hänet sinä murroskautena, jolloin
-nuorukainen levottomana aistiensa heräämisestä huomaa säikähtyneenä
-petomaiset, sokeat, murskaavat voimat elämässä, jonka raadeltavaksi
-hän on joutunut, vaikka ei ollut pyytänyt elämään päästä. Ja jos hän
-on helläluontoinen, herkkäsydäminen, hentoruumiinen, kuten Pierre,
-niin tuntee hän tympäisyä, kauhua, jota hän ei uskalla tunnustaa
-muille rehevän ja raatelevan luonnon tylyyden, saastan, mielettömyyden
-vuoksi -- tämän viruvan emäsian vuoksi, joka syö sikiönsä. --
-Jokaisessa kuusitoista-, kahdeksantoistavuotiaassa nuorukaisessa
-on hiukan Hamletin sielua. Älkää vaatiko häntä ymmärtämään sotaa!
-(Hyvä teille, vakaantuneet miehet!) On yllinkyllin, jos saa hänet
-ymmärtämään elämää ja siihen sopeutumaan. Tavallisesti hän hautautuu
-unelmiin ja taiteeseen, kunnes hän on tottunut uuteen hahmoonsa ja
-kotelo on suorittanut ahdistavan kulkunsa toukasta hyönteiseksi.
-Rauhaa ja ymmärtämystä hän tarvitsee näinä elämän kypsymisen utuisina
-huhtikuun-päivinä! Mutta hänet etsitään piilopaikkansa perältä,
-raastetaan esiin varjosta, uuden keden arimmillaan ollessa, heitetään
-julmalle näkymölle, tylyyn ihmisjoukkoon, jonka hurjuus ja viha hänen
-täytyy hetipaikalla omaksua, niitä ymmärtämättä ja saattamatta sovittaa.
-
-Pierre oli ikäluokkansa, kahdeksantoista-vuotiasten lasten, mukana
-kutsuntavuorossa. Kuuden kuukauden kuluttua tarvitsi isänmaa hänen
-lihaansa. Sota vaati häntä. Kuusi kuukautta hengähdyksen aikaa. Kuusi
-kuukautta. Jos edes voisi sen ajan olla ajattelematta! Jäädä tähän
-maanalaiseen! Näkemättä enää julmaa päivänvaloa!...
-
-Hän painautui varjoon kiitävän junan mukana ja sulki silmänsä...
-
-Kun hän jälleen ne avasi -- oli muutaman askeleen päässä hänestä,
-kahden vieraan ihmisen erottamana, nuori tyttö, joka juuri oli noussut
-junaan. Aluksi ei hän nähnyt tytöstä muuta kuin hienon profiilin
-hatun varjossa, vaalean suortuvan laihahkolla poskella, viehkeälle
-poskipäälle sattuvan valon, nenän ja ylähuulen veikeän piirteen ja
-puoliksi avoimen suun, joka vielä värisi kiireisestä juoksusta. Tyttö
-astui hänen silmiensä portin kautta hänen sydämeensä, astui kokonansa,
-ja portti sulkeutui. Ulkoa kuuluva melu vaikeni. Hiljaisuus. Rauha. Hän
-oli siellä.
-
-Hän ei katsahtanut Pierreen. Ei edes tiennyt vielä, että hän oli
-olemassakaan. Ja oli kuitenkin hänen sisässään! Pierre piti hänen
-sanatonta, sykkyräistä kuvaansa sylissään eikä uskaltanut hengittää,
-pelosta että hänen henkäyksensä haihduttaisi sen...
-
-Seuraavalla asemalla sekasortoinen tungos. Kirkuen syöksyi ihmisiä jo
-täyteen vaunuun. Pierre tunsi ihmisaallon työntävän, kantavan häntä.
-Holvin yllä, ylhäällä Kaupungissa ankaria pamahduksia. Juna lähti
-taas. Tällä hetkellä syöksi asemanportaita alas huumaantunut mies,
-joka peitti kasvojaan käsillään ja kaatui maahan. Ehti juuri nähdä,
-että hänen sormiensa välistä pursui verta... Taas tunneli ja yö...
-Vaunussa kauhun huutoja: "goottilaiset ovat tulleet!..." Yleisessä
-jännityksessä, joka sulatti nämä yhteensulloutuneet oliot yhdeksi,
-oli Pierren käsi tarttunut käteen, joka hipaisi häntä. Ja avatessaan
-silmänsä näki hän, että se oli Hän.
-
-Tyttö ei vetänyt kättään pois. Pierren sormien puristukseen
-vastasivat sormet levottomina, vähän hermostuneina ja jäivät sitten
-suloisina, polttavina paikalleen, hievahtamatta. Näin seisoivat he
-sitten suojelevassa varjossa, kädet niinkuin kaksi samassa pesässä
-hykertelevää lintua; ja heidän sydämensä veri juoksi yhtenä ainoana
-virtana kätten lämmön kautta. He eivät sanoneet sanaakaan. Eivät
-tehneet pienintäkään liikettä. Hänen suunsa melkein hipaisi suortuvaa
-poskella ja korvan reunaa. Tyttö ei katsonut häntä. Kahden asemavälin
-perästä irroitti hän itsensä Pierrestä, joka ei häntä pidättänyt, solui
-tungoksen välistä ulos ja meni menoansa Pierreä näkemättä.
-
-Tytön lähdettyä ajatteli Pierre seurata häntä... Liian myöhään. Juna
-oli liikkeessä. Seuraavalla pysäkillä astui hän ulos ja nousi pinnalle.
-Hän tapasi taas yöllisen ilman, muutamien lumihiutaleiden näkymättömän
-hipaisun ja pelästyneen ja pelostaan huvitetun Kaupungin, jonka yllä
-sangen korkealla liitelivät sotalinnut. Mutta hän ei nähnyt muuta
-kuin sen, joka oli hänen sisässään; ja hän palasi kotiansa, pitäen
-tuntemattoman kättä.
-
-
-
-
-2.
-
-
-Pierre Aubier asui vanhempainsa luona lähellä Clunyn puistikkoa.
-Hänen isänsä oli virkamies; hänen kuutta vuotta vanhempi veljensä
-oli ollut rintamalla sodan alusta saakka. Hyvä, porvarillinen,
-aitoranskalainen perhe, herttaisia ja sävyisiä kunnon ihmisiä, jotka
-eivät milloinkaan olleet uskaltaneet ajatella itse ja hyvin luultavasti
-eivät edes epäilleet semmoista mahdolliseksikaan. Peräti rehellisenä,
-virkansa velvollisuuksia korkeasti kunnioittavana olisi presidentti
-Aubier suuttunut ja mitä suurimpana loukkauksena torjunut epäilyn,
-että hänen arvosteluunsa olisi saattanut vaikuttaa muut näkökohdat
-kuin oikeudenmukaisuuden ja hänen omantuntonsa ääni. Mutta hänen
-omantuntonsa ääni ei ollut koskaan puhunut (tai sanoisimmeko: edes
-kuiskannut) hallitusta vastaan. Se oli syntyperäisin virkahenkinen.
-Se ajatteli vaihtelevasti, mutta varmasti Valtion toiminnan mukaan.
-Olemassa oleva valtiovalta oli hänestä pyhitetty selviö. Hän ihaili
-hartaasti entisaikojen teräksisiä luonteita, vapaita ja taipumattomia
-suuria virkamiehiä; ja uskoi kukaties salassa kuuluvansa heidän
-riviinsä. -- Rouva Aubier taas oli yhtä hyvä kristitty kuin hänen
-puolisonsa oli hyvä tasavaltalainen. Yhtä hartaasti ja rehellisesti
-kuin mies asettui valtiovallan kuuliaiseksi välineeksi kaikkea
-vapautta vastaan, joka ei ollut virallinen, liitti vaimo rukouksensa,
-täydellisessä sydämen puhtaudessa, niihin miesmurhan pyyntöihin,
-joita sotaa varten sommittelivat Euroopan kaikissa maissa katoliset
-papit, protestanttiset pastorit, rabbiinit ja poopat, tämän ajan
-lehdet ja oikein ajattelevat ihmiset. -- Ja molemmat, isä ja äiti,
-jumaloivat lapsiansa, tunsivat oikeina ranskalaisina heitä kohtaan vain
-syvää, järkkymätöntä rakkautta, olisivat uhranneet heille kaikki ja,
-tehdäkseen niinkuin muutkin, uhrasivat heidät epäröimättä. Kenelle?
-Tuntemattomalle jumalalle. Kaikkina aikoina on Abraham vienyt Iisakin
-polttoroviolle. Ja hänen kunnioitettu kiihkonsa on vieläkin esikuvana
-kurjalle ihmiskunnalle.
-
-Tämän kotilieden piirissä oli, niinkuin usein on laita, paljon
-rakkautta, mutta avomielisyyttä ei vähääkään. Kuinka voisikaan
-ajatuksia vapaasti vaihtaa, kun kukin karttaa katsoa edes omansa
-pohjaan. Jos joku jotain tunteekin, niin hän tietää, että täytyy
-säilyttää määrätyt uskonkappaleet; ja jos asia on arkaluontoista jo
-silloinkin, kun uskonkappaleet pysyvät niille vedettyjen rajojen
-sisällä (kuten, ylimalkaan, on haudantakaista koskevien laita), mitä
-sanotaankaan, jos ne pyrkivät sekaantumaan elämään, sitä kerrassaan
-määräämään, niinkuin maalliset ja pakolliset uskonkappaleemme tekevät!
-Menkääpäs unohtamaan Isänmaan uskonkappale! Uusi uskonto taannutti
-meidät Vanhaan Testamenttiin. Se ei tyytynyt huulten tunnustuksiin
-ja lapsellisiin menoihin, terveydenhoidollisiin, naurettaviin, kuten
-uskontunnustukseen, perjantain paastoon, sunnuntain lepoon, jotka
-olivat haltioittaneet "filosofiemme" intoa niinä, aikoina, jolloin
-kansa oli vapaa -- kuninkaiden alla. Se vaati kaikki, se ei tyytynyt
-vähempään: ihmisen kaikkinensa, hänen ruumiinsa, hänen verensä, hänen
-elämänsä ja ajatuksensa. Varsinkin hänen verensä. Meksikon aztekkien
-jälkeen ei jumala milloinkaan ole ollut näin ahvattu. Olisi kovin
-kohtuutonta sanoa, että uskovaiset eivät siitä kärsineet. He kärsivät,
-mutta uskoivat. Voi raukat ihmisveljeni, joille kärsimyskin on
-jumalaisen todistus!... Hra ja rva Aubier kärsivät samoin kuin muut ja
-jumaloivat samoin kuin muut. Mutta eihän voinut vaatia nuorelta pojalta
-tätä sydämen, aistien ja terveen järjen kieltämistä. Pierre olisi
-tahtonut ymmärtää ainakin sen, mikä häntä ahdisti. Kuinka polttivatkaan
-häntä kysymykset, joita hän ei voinut tehdä! Sillä kaikkien ensimmäinen
-sana olisi ollut: "Mutta jos minä en siihen usko!" -- Jo se olisi
-herjaus. -- Ei, hän ei voinut puhua. He olisivat katseellaan
-ilmaisseet hämmästynyttä, paheksuvaa typertymystä, tuskaa, häpeää.
-Ja kun hän oli siinä plastillisessa iässä, jolloin sielu, iholtaan
-ylen ohuena, väreilee pienimmistäkin ulkoa tulevista henkäyksistä ja
-niiden salakähmäisissä sormissa vapisten muovautuu, tunsi hän itsensä
-ennakolta itse surulliseksi ja häpeäväksi. Ah! kuinka he kaikki
-uskoivat! (Mutta uskoivatko he, kaikki?) Mitenkä he sitten tekivät?
--- Sitä ei uskaltanut kysyä. Uskottomana yksinänsä kaikkien keskessä,
-jotka uskovat, on kuin vailla jotakin elintä, ehkäpä tarpeetontakin,
-mutta joka kaikilla muilla on; ja punastuen peittää vajavainen
-alastomuutensa toisten silmiltä.
-
-Ainoa, joka olisi voinut ymmärtää nuoren pojan ahdistusta, oli hänen
-vanhempi veljensä. Pierre tunsi Philippeä kohtaan sitä ihailua,
-joka pienemmillä usein on (mutta jonka he huolellisesti salaavat)
-vanhempaa kohtaan, veljeä tai sisarta, vierasta toveria, jopa joskus
-hetken haihtunutta näkemystä kohtaan -- joka heidän silmissään
-toteuttaa kaikki unelmat siitä, mitä he tahtoisivat olla ja mitä he
-tahtoisivat rakastaa: siveää ihailua ja sekavan nykyisyyden herättämää
-levottomuutta tulevaisuudesta. Iso veli oli huomannut tämän lapsellisen
-ihantelun ja oli siitä maireissaan. Vielä äskettäin oli hän koettanut
-lukea poikasen sydäntä ja hellävaroen sitä hänelle selittää: sillä,
-vaikka hän oli rotevampi, oli hän, samoin kuin poikanenkin, sitä
-hienoa laatua, joka parempain ihmisten lapsissa säilyttää hiukkasen
-naisellisuutta eikä sitä punastu. Mutta sota oli tullut ja temmannut
-hänet pois työstä, opinnoista, kaksikymmenvuotiaan unelmista, ja
-avomielisyydestä nuoren veljen kanssa. Hän oli jättänyt kaikki ensi
-hetken huumaavassa innostuksessa, niinkuin suuri hurja lintu, joka
-nousee avaruuteen mahtavin ja mielettömin kuvitelmin, että hänen
-nokkansa ja kyntensä tekevät lopun sodasta ja palauttavat maan päälle
-rauhan valtiuden. Sittemmin oli suuri lintu pari kertaa palannut
-pesään; ah! joka kerta yhä pahemmin siipisatona. Hän oli saanut tinkiä
-paljon kuvitelmistaan, mutta tunsi itsensä siitä liian masentuneeksi
-sitä sanoakseen. Häntä hävetti, että oli niihin uskonut. Tyhmyyttä,
-ettei osannut huomata elämää semmoiseksi kuin se on! Nyt pyrki hän
-kiihkeästi irtautumaan sen lumoista ja kylmästi katsomaan sitä siksi,
-mikä se on. Hän ei ruoskinut vain itseänsä; hänen pettymyksensä ajoi
-häntä ruoskimaan omia unelmiansa myöskin nuoren veljen sydämessä,
-jossa hän näki niiden uusiutuvan. Kun Pierre, hänen ensimmäistä
-kertaa palatessaan, oli sielunsa telkeämistä kuumeisena rientänyt
-hänen luokseen, oli häntä heti jäätänyt vanhemman veljen vastaanotto,
-herttainen tosin, kuten aina, mutta sävyssä jotakin nimettömän kitkerää
-ivaa. Kysymykset, jotka pursuivat hänen huulillaan, nielaisi hän
-samassa takaisin. Philippe näki niiden tulevan, mutta yhdellä sanalla
-ja katseella ehkäisi ne. Parin kolmen yrityksen jälkeen luopui Pierre
-kyselystä, sydän suruisena. Hän ei tuntenut enää veljeänsä.
-
-Veli puolestaan tunsi hänet hyvin. Tunsi hänessä sen, mitä hän taannoin
-itse oli ollut eikä enää voinut olla. Mutta pani hänet maksamaan
-sen. Jälkeenpäin se häntä säälitti, mutta hän ei sitä näyttänyt ja
-teki sen uudelleen. Molemmat kärsivät; ja väärinkäsityksestä, joka
-sattuu hyvinkin usein, tämä heidän toinen toiselleen niin läheinen
-kärsimyksensä, jonka olisi pitänyt heitä yhdistää, loitonsi heitä.
-Ainoa ero heidän kärsimystensä välillä oli, että vanhempi tiesi sen
-läheiseksi, mutta Pierre luuli olevansa kärsimyksinensä yksin, ilman
-ketään, jolle voisi sen ilmaista.
-
-Miksei hän sitten kääntynyt ikäistensä, koulutoveriensa puoleeni
-Olisihan luullut näiden nuorukaisten voivan liittyä yhteen ja olla
-toinen toisensa tukena. Mutta siitä ei tullut mitään. Paha sattuma piti
-heitä päinvastoin erillään, hajaantuneina pieniin ryhmiin, vieläpä
-näiden pikkuruisten ryhmienkin keskuudessa erillisinä ja sulkeutuneina.
-Typerimmät olivat silmät kiinni sukeltaneet pää edellä sotakuulumiin.
-Useimmat pidättyivät siitä eivätkä tunteneet mitään yhteisyyttä
-edellisten miespolvien kanssa; he eivät missään suhteessa tunteneet
-niiden intoa, toivoa ja vihaa; he katselivat tätä raivopeliä, niinkuin
-raittiit ihmiset katsovat juopuneita. Mutta mitä mahtoivat he tuolle
-metelille? Monet olivat perustaneet pieniä viikkolehtiä, joiden elämä
-sammui ensimmäisiin numeroihin ilman puutteesta; sensuuri poisti
-ilman; kaikki Ranskan ajatus oli ilmatiiviin kuvun alla. Etevimmät
-nuorista miehistä tiesivät ennakolta joutuvansa laskemaan niskansa
-sodan kirveen katkaistavaksi, mutta olivat liian heikkoja nousemaan
-kapinaan ja liian ylpeitä ruikuttamaan. Odottaessaan teurastusvuoroansa
-katselivat ja arvostelivat he hiljaisuudessa, kukin kohdaltaan,
-muutamat välinpitämättömän ylenkatseellisina, enimmät ivallisina.
-Halveksuvasta vastarinnasta laumakantaa vastaan olivat he heittäytyneet
-jonkinlaiseen henkiseen ja taiteelliseen yksilöisyyteen, aatteelliseen
-aistimusoppiin, jossa ahtaalle ajettu personallisuus vaati oikeuksiansa
-ihmisten yhteistyttämistä vastaan. Mainio yhteistyttäminen, joka
-näiden nuorukaisten mielestä ilmeni ainoastaan siinä, että pantiin
-yhdessä nipussa murhattavaksi! Varhainen kokemus oli kuihduttanut
-heidän kuvitelmiansa: he olivat nähneet, mitä nämä kuvitelmat
-merkitsivät heitä vanhemmille ja että he, jotka eivät niihin uskoneet,
-saivat kuitenkin ne maksaa hengellänsä. Heidän luottamuksensa oli
-sammunut ikäisiinsäkin nähden, ihmisiin ylimalkaan. Tähän aikaan ei
-kannattanut luottaa kehenkään! Joka päivä toi julki jonkun ajatusten,
-yksityiskeskustelun ilmiannon, jonka oli tehnyt joku isänmaallinen
-urkkija, jonka intoa hallitus palkitsi ja kannusti. Niinpä
-nuorukaisetkaan -- pettymyksestä, halveksumisesta, varovaisuudesta,
-oman ajatuksensa yksinäisyyden tunteesta -- eivät hevin ilmaisseet
-ajatuksiaan toinen toisellensa.
-
-Pierre ei voinut heidän joukostaan löytää Horatiota, jota
-kahdeksantoistavuotiaat pikku Hamletit hakevat. Kun hänen ajatuksensa
-poikkeaminen yleisestä mielipiteestä (tuosta portosta) häntä
-kammoksutti, tunsi hän tarvetta yhtyä vapaasti oman valintansa
-mukaisiin sieluihin. Hän oli liian hento voidakseen tyytyä itseensä.
-Hän kärsi yleistä kärsimystä. Se musersi hänet surunsa summalla, jota
-hän suurenteli: -- sillä kun ihmiskunta sitä kaikesta huolimatta
-sietää, niin sillä on paksumpi nahka kuin heiveröisen nuorukaisen
-herkkä iho. -- Mutta se, mitä hän ei suurennellut ja mikä sattui häneen
-vielä kipeämmin kuin maailman kärsimys, oli sen typeryys.
-
-Mitäs on kärsiä, mitä kuollakaan, kun näkee sen tarpeellisuuden. Uhri
-on hyvä, kun ymmärtää minkä vuoksi. Mutta mitä järkeä on maailmalla ja
-sen repelemisellä nuorukaisen mielestä? Mitenkä, jos hän on vilpitön
-ja puhdas, saattaa hän ottaa osaa kiihtyneiden kansojen sekavaan
-tappeluun, jotka ovat kuin typerät pässit kuilun partaalla, jonne
-he kaikki kierähtävät? Olihan tie kuitenkin kyllin leveä kaikille.
-Miksikä siis tämä raivo ruveta itseänsä raatelemaani Miksikä näitä
-korskuvia isänmaita, näitä rosvoavia valtioita, näitä kansoja, joille
-opetetaan murhaamista velvollisuudeksi! Miksikä varsinkaan ihmisten
-tappamista? Miksikä pitää maailman syödä itsensä? Miksikä tämä kaamea,
-hirvittävä ja koskaan loppumaton ketju, jonka jokainen rengas upottaa
-hampaansa toisen niskaan, syö sen lihaa, iloitsee sen surusta ja elää
-sen kuolemasta? Miksikä taistelua ja miksikä surua? Miksikä kuolemaa?
-Miksikä elämää? Miksikä? Miksikä?...
-
-Tänä iltana, kun lapsi tuli kotiin, oli miksikä vaiennut.
-
-
-
-
-3.
-
-
-Kaikki oli oikeastaan ennallaan. Hän oli papereita ja kirjoja täynnä
-olevassa huoneessaan. Ympärillä tavallista kotiliikettä. Kadulta
-ilmoitti torvensoitto, että vaaran uhka oli ohi. Portailla tyydytti
-jaarittelu kellareista palaavien talonasukkaiden uteliaisuutta.
-Kerrosta ylempänä käveli itsepintaisesti edestakaisin vanha naapuri,
-joka yhä odotti jo kuukausimääriä sitten kadonneeksi ilmoitettua
-poikaansa. -- Mutta hänen huoneessaan ei ollut enää niitä huolia, jotka
-olivat jääneet sinne väijyksiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sattuu joskus, että mielessä soi jokin soraääninen sävel; se häiritsee,
-kunnes siihen liittyy toinen ja joku sattuma soinnuttaa ne yhteen,
-vaikka ehkä ovat aivan vastakkaisia ja keskenään kylmän vieraita,
-niinkuin vieraissakävijät, jotka eivät tunne toisiaan ja odottavat
-esittelyä. Sen tapahduttua on jää murrettu ja molemmissa viriää
-sopusointu. Tämän kemiallisen muutoksen hänen mielessään oli tuo arka
-ja salainen kosketus aikaansaanut. Pierre ei ollut tämän muutoksen
-syystä tietoinen; hän ei ajatellut sen erittelyä. Mutta hän tunsi
-että ulkomaailman tavallinen tympäisy oli äkkiä haihtunut. Vihlova
-päänkivistys on vaivannut teitä tuntikausia; äkkiä te huomaatte, että
-se on poissa; miten se on tapahtunut? Ohimonne saattavat vielä tykyttää
-sen muistosta... Pierre oli epäluuloinen tämän uuden rauhan suhteen.
-Hän epäili sen vain lyhyen aselevon varjoon kätkevän hengähtämään
-asettuneen vaivan julmempaa palausta. Hän tunsi jo taiteen suomat
-levonhetket. Kun meidän, silmiimme tunkeutuu piirteiden ja värien
-jumalainen sopusuhta, tai viulun vienosti soidessa väräjää hajaantuvien
-ja kokoontuvien sävelten vaihteleva kaunis leikintä sointujen sovun
-lakien mukaan, niin syntyy meissä rauha ja ailahtaa ilo. Mutta se on
-säteilyä, joka tulee meille ulkopuolelta; voisi puhua auringosta, jonka
-kaukainen valo tenhoaa ja nostaa meidät oman elämämme yläpuolelle.
-Sitä kestää vain hetken; ja sitten me putoamme takaisin. Taide ei
-milloinkaan ole muuta kuin todellisuuden ohimenevä unohdus. Pelokkaana
-odotti Pierre samaa pettymystä? -- Mutta säteily olikin tällä kertaa
-sisäistä. Ei kerrassaan mitään ollut unohdettu. Mutta kaikki oli
-sopusoinnussa. Muistot, uudet ajatukset. Jopa esineetkin, kirjat,
-paperit huoneessa saivat eloa ja herättivät mielenkiintoa, jonka ne
-olivat menettäneet.
-
-Jo kuukausia oli hänen henkinen kasvantansa ollut surkastuneena,
-niinkuin nuori puu, jota kesken kukinta-aikaa hyytää jäinen halla.
-Hän ei ollut niitä käytännöllisiä poikia, jotka käyttivät hyväkseen
-kutsuntaan joutuville ikäluokille myönnettyjä yliopistollisia
-helpotuksia kahmaistakseen itselleen kiireesti diploomin tutkijain
-armahtavaisesti katsellessa sormien läpi. Ei hän myöskään tuntenut
-niiden nuorten miesten epätoivoista intoa, jotka, nähdessään läheisen
-kuoleman, syövät kaksinkertaisia suupaloja ja ahmivat tietoja, joita
-he eivät voi koskaan käyttää elämässä. Alituinen lopullisen tyhjyyden
-tunne, tyhjyyden, joka piili kaikkialla, maailman julman ja mielettömän
-välkyttelyn alla -- masensi kaiken hänen intonsa. Hän tarttui johonkin
-kirjaan, johonkin ajatukseen, -- mutta luopui sitten masentuneena.
-Mihinkä se johtaa? Mitä varten opiskella! Miksikä rikastua, jos täytyy
-kaikki menettää, kaikki jättää, jos ei mikään teille kuulu? Jotta
-toiminnalla, jotta tiedolla olisi jotakin tarkoitusta, täytyy elämällä
-olla tarkoitus. Mutta ei mikään järjen ponnistus, ei mikään sydämen
-rukous saanut siihen tarkoitusta. -- Ja kas nyt, se oli tullut ihan
-itsestään... Elämällä oli jokin tarkoitus...
-
-Mikä sitten? -- Ja etsiessään, mistä tämä sisäinen hymyily tuli, näki
-hän puoliavoimen suun, jota vastaan hän palavasti olisi painanut omansa.
-
-
-
-
-4.
-
-
-Tavallisena aikana ei tämä hiljainen haltioituminen luultavastikaan
-olisi kestänyt. Sinä nuoruuden kautena, jolloin ensin alkaa kaivata
-rakkautta, näkee sitä kaikissa silmissä; halukas ja häälyvä sydän
-poimii hunajaa kaikkialta; eikä mikään kiiruhda kiintymään yhteen
-kohti; sen päivä on vasta alussa.
-
-Mutta tämänpäiväinen päivä on lyhyt: täytyi kiiruhtaa.
-
-Nuorukaisen sydän kiiruhti sitä enemmän, se kun oli myöhästynyt.
-Suuret kaupungit, jotka kaukaa katsoen näyttävät aistillisuuden
-savuavilta tulikivipesäkkeiltä, suojelevat sielun ja ruumiin
-puhtautta ja viattomuutta. Kuinka uskomattoman paljon niissä onkaan
-nuorukaisia ja neitoja, jotka kunnioittavat rakkautta ja säilyttävät
-aistimensa koskemattomina avioliittoon saakka. Jopa hienostuneissakin
-piireissä, missä uteliaisuus näissä asioissa on keskenkasvuisissa
-herännyt, miten hämmästyttävää tietämättömyyttä peitteleekään usein
-vapailla puheillansa nuori maailmannaisenalku tai ylioppilas, joka
-tuntee kaikki eikä tiedä mitään. Pariisin sydämessä on viattomuuden
-keitaita, pyhiä luostarilehtoja, puhtaita lähteensilmiä. Pariisi ei
-anna kirjallisuutensa pettää itseänsä. Sen nimessä puhuvat usein vain
-saastaisimmat. Ja tiedetäänhän muuten hyvin, että väärä ihmispelko
-estää monestikin puhtaita tunnustamasta viattomuuttaan. -- Pierre ei
-tuntenut vielä rakkautta; ja sen ensimmäinen kutsu kiehtoi hänet.
-
-Hänen ajatuksensa lumoukseen tuli lisäksi vielä se, että rakkaus
-oli syntynyt kuoleman siiven alla. Sinä säikähdyksen hetkenä, jona
-he tunsivat päidensä yllä pommien vaaran, jona haavoittuneen miehen
-verinen näky kouristi heidän sydäntään, olivat heidän kätensä etsineet
-toisiansa; ja molemmat olivat siinä tunteneet pelosta johtuneen värinän
-ohella tuntemattoman ystävän hyvänsuopaa lohdutusta. Hetkellinen
-kädenpuristus! Toinen käsistä, miehen, sanoi: "Turvaa minuun!" -- Ja
-toinen karkoitti äidillisenä oman pelkonsa sanoakseen: "Pikkuruiseni!"
-
-Mitään kaikesta tästä ei sanottu eikä kuultu. Mutta nämä sisäiset
-mielteet ilmaisi sielu paremmin kuin sanat, tuo koristeverho, joka
-peittää ajatuksen. Pierre tuudittautui tähän tunnelmaan. Kuin
-olemassaolon valohämyssä väikkyvän kulta-ampiaisen surinaan. Hänen
-päivänsä untuivat hänen uuteen raukeuteensa. Yksinäinen ja alaston
-sydän unelmoi pesän lämpimyyttä.
-
-Näinä helmikuun alkuviikkoina laski Pariisi viimeisen lentorynnäkön
-raunioita ja nuoleskeli haavojansa. Koirakoppiin suljettu
-sanomalehdistö ärhenteli kostotoimia. Mutta "Kahlehtivan miehen"
-sanan mukaan kävi hallitus sotaa -- ranskalaisia vastaan. Alkoi
-kavallusjuttujen kausi. Eräs kurja, joka puolusti päätään, jota yleinen
-syyttäjä ankarasti vaati, jännitti koko Pariisia, jonka teatterihalu ei
-ollut saanut kylläkseen neljästä sotavuodesta ja kymmenestä miljoonasta
-kulisseihin kaatuneesta kuolleesta.
-
-Mutta nuorukaisen mieli oli kiintynyt yksinomaan siihen salaperäiseen
-vieraaseen, joka oli hänen luokseen tullut. Kumma voima näillä
-rakkauden näkemyksillä, jotka olivat sielun pohjaan painuneet ja
-kuitenkin muodoltaan aivan epämääräiset. Pierre ei olisi voinut
-selittää kasvojen piirteitä tai silmien väriä tai huulten muotoa.
-Hänellä ei niistä ollut säilynyt muuta kuin oma liikutuksensa. Kaikki
-yritykset palauttaa mieleensä hänen kuvansa epäonnistuivat. Eikä
-luonnistanut paremmin, kun hän ryhtyi etsintään Pariisin kaduilla. Joka
-hetki luuli hän hänet näkevänsä. Sen aiheutti joku hymy, joku nuori
-valkoinen niska, joku katsahdus. Ja sydän alkoi tykyttää. Mutta ei
-ollut mitään, ei kerrassaan mitään yhtäläisyyttä näiden vilahtelevien
-kuvien ja sen todellisen kuvan välillä, jota hän etsi ja jota hän luuli
-rakastavansa. Eikö hän sitten rakastanut? Rakasti varmasti; juuripa
-senvuoksi näki hän hänet kaikkialla ja kaikissa muodoissa. Sillä hän on
-itse hymy, itse valo, itse elämä. Kun hän itse löytyisi, tulisi tälle
-kaikelle kyllä raja. -- Mutta hän etsi tätä rajaa, saadakseen kiinni
-rakkauden ja omistaakseen sen.
-
-Vaikkei nuorukainen enää milloinkaan näkisi häntä, niin tiesi hän, että
-hän oli hän, ja että hän oli pesä. Satama myrskyssä. Majakka yössä.
-_Stella Maris, Amor_. (Miehen tähti, rakkaus). Rakkaus, valvo yllämme
-kuoleman hetkellä!...
-
-
-
-
-5.
-
-
-Pierre kulki Seinen rannalla, pitkin Instituutin sivua, katsellen
-hajamielisesti erään vanhojen kirjain kauppiaan näytehyllyä, yhden
-niitä harvoja, jotka olivat jääneet uskollisesti paikalleen. Hän oli
-Pont des Arts-sillan portaiden kohdalla. Katsahtaessaan ylös näki hän
-sen tulevan, jota hän odotti. Piirustuskotelo käsivarrella astui tyttö
-portaita alas kuin nuori kauris. Pierre ei harkinnut sekunnin osaakaan;
-hän riensi tyttöä vastaan ja noustessaan ylös tätä kohti, joka oli
-alaspäin tulossa, kohtasivat heidän katseensa toisensa ensimmäistä
-kertaa ja tunkivat toisiinsa. Ja saavuttuaan tytön eteen hän pysähtyi
-ja punastui. Ja hämmästyneenä nähdessään Pierren punastuvan punastui
-tyttökin. Ennenkuin Pierre sai vedetyksi henkeään, oli kauriin pieni
-askel jo mennyt ohi. Kun Pierre sai voimansa takaisin ja saattoi
-kääntyä, katosi tytön hame Seinen rannalle antavaan pylväikköön. Pierre
-ei yrittänyt häntä seurata. Nojautuen sillan kaidetta vasten katseli
-hän omaa katsettansa vierivän virran kalvossa. Hänen sydämellään oli
-kotvaksi aikaa uutta ravintoa... (Oi rakkaat, tuhmat nuorukaiset)
-
-Viikkoa jälkeenpäin Pierre käveli Luxembourgin puistossa, jonka aurinko
-täytti kultaisella sulollaan. Tänä surullisena vuonna säteilevä
-helmikuu! Unelmoiden silmät auki ja enää tietämättä oikein sitäkö
-hän unelmoi mitä näki, vai näkikö sitä mitä unelmoi, raukeudestaan
-nauttien, salaperäisen onnellisena, onnettomana, rakastavana, täynnänsä
-hellyyttä yhtä paljon kuin aurinkoa hän hymyili kävellessään, katse
-hajamielisenä ja huulet tietämättään hymisten erästä laulua, sen
-sanojen mennessä sikin sokin. Hän katsoi hiekkaa; ja, kuin ohilentävän
-kyyhkysen siiven suhahduksen, sai äkkiä vaikutelman, että joku hymy
-oli kulkenut ohi. Hän kääntyi ja näki, että he juuri olivat kulkeneet
-sivu toistensa, hän ja se tyttö. Ja juuri tällä hetkellä, kuitenkaan
-herkeämättä kävelemästä, käänsi tyttö päätään, hymyten katsoakseen
-häntä. Silloin Pierre ei enää epäröinyt, vaan riensi tytön luo, kädet
-miltei oikoisina, niin nuorekkaalla ja lapsellisella innolla, että
-tyttö vaistomaisesti jäi häntä odottamaan. Pierre ei pyytänyt anteeksi.
-Heillä ei ollut mitään ujostelemista. Hän näytti jatkavan alkanutta
-keskustelua.
-
--- Te nauratte minulle, sanoi hän; ja siihen onkin täysi oikeus!
-
--- Enkä naura. -- (Hänen äänensä oli, niinkuin askelkin, eloisa ja
-sulava.) -- Te hymyilitte yksinänne; ja minä hymyilin; kun näin teidät.
-
--- Hymyilinkö todellakin?
-
--- Te hymyilette vielä nytkin.
-
--- Nyt tiedän minkä vuoksi.
-
-Tyttö ei häneltä sitä kysynyt. He kävelivät yhdessä. He olivat
-onnelliset.
-
--- Herttaisen kaunis päivä! sanoi tyttö,
-
--- Uudestisyntynyt kevät!
-
--- Sillekö te äsken hymyilitte?
-
--- En yksin sille. Ehkä enemmän teille.
-
--- Viekastelija! Ilkiö! Tehän ette tunne minua.
-
--- Kaikkia te puhutte! Mehän olemme nähneet toisemme jo en tiedä kuinka
-monta kertaa!
-
--- Kolme, kun tämä lasketaan.
-
--- Ah! Te muistatte!... Näette nyt, että me olemme vanhoja tuttavia.
-
--- Puhutaan siitä!
-
--- Mielelläni. Sitähän minä vain tahdon!... Oo, istutaan tuonne!
-Hetkiseksi, eikö niin? Siinä on niin hyvä, veden reunalla!
-
-(He olivat lähellä Galatéen suihkukaivoa, jonka ylle muurarit
-rakensivat suojusta pommeja vastaan.)
-
--- Minä en voi, minä myöhästyn raitiovaunusta...
-
-Tyttö ilmoitti ajan. Pierre osoitti että oli lähes puoli tuntia aikaa.
-
-Vaikka, mutta hänen piti ensin mennä ostamaan välipalansa Racine-kadun
-kulmasta, missä on hyviä sämpylöitä. Pierre otti sämpylän taskustaan.
-
--- Ei parempia kuin tämä... Ettekö tahdo?...
-
-Tyttö nauroi ja epäröi. Pierre pani sen hänen käteensä eikä
-laskenutkaan kättä irti.
-
--- Te tekisitte minulle niin suuren ilon! Tulkaa, tulkaa istumaan...
-
-Hän vei tytön eräälle penkille suihkulähteen allasta reunustavan
-käytävän keskipaikoille.
-
--- Minulla on vielä muutakin...
-
-Hän veti taskustaan palan suklaata.
-
--- Herkkusuu!... Ja mitä vielä?...
-
--- En tiedä kehtaanko... se ei ole paperissa.
-
--- Antakaa, antakaa!... Nythän on sota.
-
-Pierre katseli kun tyttö pureksi.
-
--- Ensimmäistä kertaa kai, sanoi hän, minä tulen ajatelleeksi, että
-sodasta on mitään hyvää.
-
--- Oi, ei puhuta siitä! Se on niin kauhean kamalaa!
-
--- Niin, vastasi Pierre innostuneena, me emme puhu siitä koskaan.
-
-(Ilma tuntui äkkiä kevyemmältä.)
-
--- Katsokaa noita varpusia, sanoi tyttö, jotka tulevat kylpemään.
-
-(Hän näytti varpusia, jotka siivosivat itseänsä altaan reunalla.)
-
--- Mutta sittenhän te sinä iltana (Pierre seurasi omaa ajatustaan),
-sinä iltana junassa, sanokaa, te siis näitte minut.
-
--- Tietysti.
-
--- Mutta te ette kertaakaan katsahtanut minun puolelleni... Te
-seisoitte koko ajan kääntyneenä toisaanne päin!... Nähkää, niinkuin
-nyt...
-
-(Pierre näki hänen profiilinsa, joka nakersi hänen leipäänsä katsoen
-eteensä silmät veitikkamaisina.)
-
--- ... Katsokaa minua hiukan!... Mitä te katselette?
-
-Tyttö ei kääntänyt päätään. Pierre tarttui hänen oikeaan käteensä,
-jonka hansikkaan etusormi oli revennyt, niin että siitä näkyi sormen
-pää.
-
--- Mitäkö minä katselen?
-
--- Te katselette minun hansikastani... Antakaa olla repimättä sitä
-enempää!
-
-(Pierre oli hajamielisesti suurentamassa reikää.)
-
--- Oo, anteeksi!... Mutta kuinka te voitte nähdä?
-
-Tyttö ei vastannut; mutta veitikkamaisessa profiilissa näki Pierre
-hymyilevän silmän.
-
--- Ah! Viekas!
-
--- Se on aivan yksinkertaista. Kaikki tekevät niin.
-
--- Minä en voisi.
-
--- Koettakaa!... Katsotte vain kieroon.
-
--- Minä en koskaan voisi. Nähdäkseni täytyy minun katsoa ihan suoraan
-vasten naamaa.
-
--- Ei, ei noin vasten naamaa!
-
--- Mutta nythän minä näen teidän silmänne.
-
-He katsoivat toisiaan herttaisesti nauraen.
-
--- Mikä teidän nimenne on?
-
--- Luce.
-
--- Se on kaunis nimi, kaunis kuin tämä päivä!
-
--- Entä teidän?
-
--- Pierre... Niin tavallinen.
-
--- Hyvä nimi, jolla on siivot ja kirkkaat silmät.
-
--- Niinkuin minun.
-
--- Kirkkaat ne kyllä on.
-
--- Kun näkevät Lucen.
-
--- Lucen!... Sanotaan: "Neiti".
-
--- Ei.
-
--- Eikö?
-
-(Pierre pudisti päätään.)
-
--- Te ette ole "neiti". Te olette Luce ja minä olen Pierre.
-
-He pitivät toisiaan kädestä; ja katsomatta toisiansa, silmät
-lehdettömien puiden oksien välitse taivaan hienossa sinessä,
-vaikenivat. Heidän kättensä kautta kulki ajatusten virta yhteen. Luce
-sanoi:
-
--- Sinä iltana me pelkäsimme molemmat.
-
--- Niin, sanoi Pierre, mutta tuntui niin hyvältä. (Myöhemmin he
-hymyilivät, että kumpikin oli lausunut, mitä toinen ajatteli.)
-
-Tyttö irroitti kätensä ja nousi äkkiä, kuullessaan kellonsoiton.
-
--- Oh, minulla ei ole enää aikaa kuin...
-
-He läksivät yhdessä kulkemaan lyhyttä juoksujalkaa, joka parisilaisilta
-käy niin sirosti ettei, nähdessään heidän juoksevan, tule ajatelleeksi
-vauhdin nopeutta, kun se näyttää niin vaivattomalta.
-
--- Kuljetteko te täällä usein?
-
--- Joka päivä. Mutta enimmäkseen toisella puolen pengertä. (Hän näytti
-puutarhaa, Watteaun puita.) Minä palaan Museosta.
-
-(Pierre katsoi piirustuskoteloa.)
-
--- Maalariko? kysyi hän.
-
--- Ei, vastasi tyttö, se on liian suuri sana. Huono töhertäjä.
-
--- Mitä varten? Huvinko vuoksi?
-
--- Oo ei! Rahasta.
-
--- Rahasta!
-
--- Se on rumaa, eikö olekin? Harrastaa taidetta rahasta?
-
--- Ihmeellisintä on ansaita rahaa, jos ei osaa maalata.
-
--- Siinäpä se juuri on. Minä selitän, toisen kerran.
-
--- Toisen kerran, suihkukaivon luona syödään vielä.
-
--- Saa nähdä. Jos on kaunista.
-
--- Mutta tulettehan aikaisemmin? Eikö totta?... Sanokaa... Luce...
-
-(He olivat pysäkillä. Tyttö hypähti vaunun astinlaudalle.)
-
--- Vastatkaa, sanokaa, päivänsäde...
-
-Tyttö ei vastannut; mutta kun vaunu lähti, sanoi hän silmillään
-"tulen", ja vaikkei hän mitään puhunut, saattoi Pierre lukea hänen
-huuliltaan:
-
--- Minä tulen, Pierre.
-
-Kotia kulkiessaan ajatteli kumpainenkin:
-
--- Kumma, kuinka ihmiset ovat tyytyväisen näköisiä tänään.
-
-Ja he hymyilivät tahtomatta tehdä itselleen tiliä siitä, mitä oli
-tapahtunut. He tiesivät vain että he olivat sen löytäneet, saaneet
-sen kiinni, ja että se oli heillä. Mikä? Ei mikään. He ovat rikkaita
-tänä iltana!... Kotia tultuaan katsoivat he itseään peilistä, niinkuin
-katsotaan ystävää, lempein silmin. He sanoivat itselleen: "Hän katseli
-sinua." Ja menivät levolle varhain, uupuneina, mistä siis? suloisesta
-väsymyksestä. Ja riisuutuessaan he ajattelivat:
-
--- On sentään hyvä, että on olemassa huomispäivä.
-
-
-
-
-6.
-
-
-Huomispäivä!... Meidän jälkeemme tulevien polvien on vaikea kuvitella,
-mitä nimetöntä epätoivoa, mitä määrätöntä tuskaa tämä sana herätti
-neljäntenä sotavuonna!... Mitä tympäisyä! Miten monesti olivatkaan
-toiveet pettäneet! Sadat huomiset seurasivat toisiaan eilisen ja
-tämänpäivän kaltaisina, aivan yhtäläisesti uhrattuina odotukseen ja
-tyhjään ja tyhjän odotukseen. Aika ei enää kulkenut. Vuosi oli kuin
-Tuonelan virta, joka mustamujuisin vesinsä saartaa elämän umpeen; jonka
-hämyiset laineet eivät liiku. Huomispäiväkö? Huomispäivä on kuollut.
-
-Näiden kahden lapsen sydämissä oli Huomispäivä ylösnoussut.
-
-Huomispäivä näki heidät uudelleen istumassa suihkulähteen luona. Ja
-seuraavat huomiset. Kaunis ilma suosi näitä ylen lyhyitä kohtauksia,
-jotka hiukan pitenivät joka päivä. Kumpikin toi mukanaan välipalansa,
-nautinnon vuoksi saada niitä vaihtaa. Pierre odotti nyt Museon
-portilla. Hän tahtoi nähdä Lucen töitä. Vaikka Luce ei ollut niistä
-ylpeä, näytti hän niitä estelemättä. Ne olivat pienoisjäljennöksiä
-kuuluisista tauluista tai taulujen osista, joku ryhmä, joku henkilö
-tai muu kohta. Eivät suorastaan epämiellyttäviä ensi silmäyksellä,
-mutta aivan arvottomia. Siellä täällä oikeita ja siroja otteita, mutta
-rinnalla oppilasvirheitä, jotka eivät ainoastaan ilmaisseet alkeellista
-tietämättömyyttä, vaan myös täydellistä huolettomuutta siitä, mitä
-niistä saattoi ajatella. -- "Joutavia! Kyllä se kelpaa näinkin!..."
--- Luce mainitsi jäljennettyjen taulujen nimet. Pierre tunsi ne
-hyvin. Hänen teki pahaa. Luce tunsi, että hän ei ollut tyytyväinen;
-mutta näytti urhoollisesti kaikki -- ja vielä tämä... Paan!...
-kaikkein rumin! Hän yhä hymyili pilkallisesti, yhtä paljon itselleen
-kuin Pierrelle, mutta ei ollut vähääkään pahoillaan. Pierre puristi
-huuliansa ollakseen mitään sanomatta. Mutta lopulta tuli sentään liian
-paksua. Luce näytti hänelle jäljennöstä eräästä Raphaelin taulusta.
-
--- Mutta tässähän ei ole samoja värejäkään! sanoi Pierre.
-
--- Oo, se olisikin kumma! vastasi Luce. Minä en ole sitä nähnytkään.
-Minä olen tehnyt sen valokuvasta!
-
--- Eikö teille sanota mitään?
-
--- Kuka? Ostajatko? Ei nekään ole sitä nähneet... Ja jos olisivatkin,
-eivät he katso niin tarkkaan! Punainen, vihreä, sininen, niissä näkevät
-he vain tulta. Joskus minulla on värillinen malli, mutta minä muutan
-värit... Katsokaa, esimerkiksi tämä... (Eräs Murillon enkeli.)
-
--- Katsotteko te tätä paremmaksi?
-
--- En, mutta se huvitti minua... Ja sitten, se oli mukavampi... Ja,
-minullehan se on sama. Pääasia, että se menee kaupaksi...
-
-Tämän viimeisen ylimielisyyden jälkeen hän lopetti, otti kuvat pois ja
-purskahti nauruun.
-
--- Hoh! Se on vielä rumempi kuin uskoittekaan?
-
-Pierre sanoi huolestuneena:
-
--- Mutta miksikä, miksikä teette te semmoista?
-
-Luce katseli hänen kauhistuneita kasvojansa, äidillisen pilan
-herttaisella hymyllä: tuo rakas pikku porvarispoika, jolle kaikki oli
-ollut niin huoletonta ja joka ei käsittänyt että täytyy tinkiä...
-
-Pierre kysyi uudelleen:
-
--- Miksikä? Sanokaa, miksi!
-
-(Hän oli aivan nolona, niinkuin hän itse olisi ollut töherrysten
-tekijä!... Poikakulta! Lucen olisi tehnyt mieli häntä suudella... vain
-varovasti, otsalle.)
-
-Hän vastasi hiljaa:
-
--- Elääkseni!
-
-Pierre oli aivan järkytetty. Sitä hän ei ollut ajatellut.
-
--- Elämä on mutkallinen juttu, jatkoi Luce keveällä ja hilpeällä
-sävyllä. Ensinnäkin täytyy syödä, ja syödä joka päivä. Illalla on
-aterioitu. Huomenna taas kaikki sama. Ja täytyy vaatettaa itsensä.
-Vaatettaa kaikki, ruumis, pää, kädet, jalat. Silloin vasta on puku. Ja
-sitten maksaa kaikesta. Elämä on maksamista.
-
-Ensimmäistä kertaa näki Pierre, mitä hän rakkautensa lyhytnäköisyydessä
-ei ollut huomannut: Lucen vaatimattoman ja paikoitellen kahnautuneen
-puvun, hiukan kuluneet kengät, puutteen jälkiä, jotka pikku
-pariisittaren luontainen sirous saa unohtumaan. Ja hänen sydäntänsä
-kouristi.
-
--- Ah! Enkö minä ehkä, enkö minä voisi teitä auttaa?
-
-Luce loittoni hiukan ja punastui:
-
--- Ei, ei, sanoi hän torjuen; se ei tule kysymykseen... Ei koskaan...
-Minä en tarvitse...
-
--- Mutta minä olisin niin onnellinen!
-
--- Ei... Siitä ei puhuta enää. Taikka ei olla enää ystäviä.
-
--- Ollaanko siis ystäviä?
-
--- Ollaan. Se on, jos te vielä olette, nähtyänne nämä hirviöt?
-
--- Totta kai! Eihän se ole teidän syynne.
-
--- Mutta se koskee teihin?
-
--- Noh, koskee kyllä.
-
-Luce nauroi tyytyväisyydestä.
-
--- Ja sitä te nauratte, pahanilkinen!
-
--- Ei, ei se ole ilkeää. Te ette ymmärrä.
-
--- Miksi te sitten nauratte?
-
--- Sitä en teille sano.
-
-(Hän ajatteli: "Rakkaus! Sinä olet ihana, kun sinuun koskee, jos minä
-teen jotakin rumaa!")
-
-Luce sanoi:
-
--- Te olette hyvä. Kiitos!
-
-(Pierre katsoi häntä ällistyneenä.)
-
--- Älkää yrittäkö ymmärtää, sanoi Luce, silittäen häntä hiljaa
-kädelle... Puhutaan muusta...
-
--- Olkoon... Yksi sana vielä... Minä tahtoisin kuitenkin tietää...
-Sanokaa minulle (älkää loukkaantuko!)... Oletteko te tällä hetkellä
-hiukan puutteessa?
-
--- En, en, minä mainitsin sen äsken sentähden, että joskus on ollut
-vaikeita hetkiä. Mutta nyt käy paremmin. Äiti on saanut paikan, josta
-hän saa hyvän palkan.
-
--- Onko äitinne työssä?
-
--- On, eräässä varustehtaassa. Siellä saa kaksitoista frangia päivässä.
-Sehän on jo omaisuus.
-
--- Varustehtaassa! Sotatehtaassa!
-
--- Niin.
-
--- Mutta sehän on kauheata!
-
--- Mitä vielä! Täytyy ottaa, mitä saa!
-
--- Luce, mutta jos te, jos te, jos teille tarjottaisiin?...
-
--- Minä, näettehän että minä töhertelen... Siinähän näette, että teen
-oikein, kun tuhrin näitä töherryksiä!
-
--- Mutta jos täytyisi ansaita eikä olisi muuta neuvoa kuin mennä
-tehtaaseen, joka tekee ammuksia, menisittekö te?
-
--- Jos täytyisi ansaita, eikä olisi muuta neuvoa?... Menisin tietysti!
-Juoksisin!
-
--- Luce! Ajatteletteko, mitä siellä tehdään?
-
--- En, sitä en ajattele.
-
--- Semmoista, mikä tuottaa kärsimystä, kuolemaa, mikä raatelee,
-polttaa, kiduttaa semmoisia olioita kuin te, kuin minä...
-
-Luce pani kätensä suulleen antaakseen hänelle merkin olla vaiti.
-
--- Minä tiedän, tiedän kaiken tuon, mutta en tahdo sitä ajatella.
-
--- Ette tahdo sitä ajatella?
-
--- En.
-
-Ja hetken perästä lisäsi Luce:
-
--- Täytyy elää... Jos rupeaa ajattelemaan, ei voi enää elää... Minä
-tahdon elää, tahdon elää. Jos minua pakotetaan elääkseni tekemään tuota
-tai tätä, rupeanko minä kiduttamaan itseäni tuon tai tämän vuoksi? Se
-ei minulle kuulu, minähän en sitä tahdo. Jos se on pahaa, eihän se ole
-minun syyni. Se, mitä minä tahdon, ei ole pahaa.
-
--- Mitä te tahdotte?
-
--- Ensinnäkin tahdon elää.
-
--- Rakastatteko elämää?
-
--- Rakastan. Onko se väärin?
-
--- Oi, ei! On niin hyvä, että te elätte...
-
--- Entä te, ettekö te sitä rakasta?
-
--- En rakastanut, kunnes...
-
--- Kunnes?
-
-(Kysymys ei vaatinut vastausta. He tiesivät sen molemmat.) Seuraten
-ajatustaan sanoi Pierre:
-
--- Te sanoitte: "ensinnäkin"... "Ensinnäkin tahdon elää"... Ja mitä
-sitten? Mitä muuta tahdotte!
-
--- En tiedä.
-
--- Tiedätte kyllä.
-
--- Te olette sangen tungetteleva.
-
--- Olen, sangen.
-
--- Minua ujostuttaa sanoa sitä teille...
-
--- Sanokaa se minulle korvaan. Niin ei kukaan kuule.
-
-Luce hymyili:
-
--- Minä tahtoisin... (hän epäröi). Minä tahtoisin _pikkuhiukkasen_
-onnea...
-
-(He olivat aivan lähellä toisiaan.)
-
-Luce jatkoi:
-
--- Onko se liikaa pyydetty?... Minulle on usein sanottu, että se on
-itsekästä, mutta minä olen joskus miettinyt: "mihinkä ihmisellä on
-oikeus?..." Kun näkee niin paljon kurjuutta, niin paljon kärsimyksiä
-ympärillään, ei uskalla vaatia... Mutta, kaikesta huolimatta, minun
-sydämeni vaatii ja huutaa: "On, minulla on oikeus, minulla on oikeus
-pieneen, pieneen onnen muruseen..." Sanokaa minulle ihan suoraan: onko
-se itsekästä? Pidättekö sitä pahana?
-
-Pierre tunsi sanomatonta sääliä. Tämä sydämen huuto, tämä vaatimaton,
-pieni, lapsellinen huudahdus riipaisi häntä sydämen pohjasta. Kyyneleet
-kihosivat hänen silmiinsä. Istuen ihan kiinni toisissaan penkillä
-tunsivat he toistensa lämpöä. Pierre olisi tahtonut kääntyä, ottaa
-hänet syliinsä. Mutta ei uskaltanut liikahtaa pelosta, ettei voisi enää
-liikutustaan hillitä. He katsoivat hievahtamatta eteensä, jalkoihinsa.
-Nopeasti, lämpimällä ja matalalla äänellä, melkein huuliaan
-liikuttamatta, sanoi Pierre:
-
--- Voi rakas pikkuruiseni! Sydänkäpyni! Minä tahtoisin pitää pieniä
-jalkojanne käsissäni, suullani, minä tahtoisin syödä teidät kokonaan...
-
-Hievahtamatta ja sangen nopeaan ja hiljaa niinkuin Pierrekin sanoi
-Luce, aivan hämmentyneenä:
-
--- Hullu! Mieletön... Hiljaa!... Minä pyydän teitä...
-
-Eräs vanha herra käveli hitaasti heidän ohitseen. He tunsivat kumpikin
-ruumiinsa riutuvan hellyydestä...
-
-Käytävällä ei ollut enää ketään. Pörröinen varpunen pyristeli hiekassa.
-Suihkukaivo rapisutteli pieniä kirkkaita pisaroitaan. Arasti kääntyivät
-heidän kasvonsa toisiaan vasten; ja tuskin olivat heidän katseensa
-koskettaneet toisiaan, kun heidän huulensa yhtyivät, niinkuin lintuset,
-pelokkaina ja arkoina, ja sitten lennähtivät taas erilleen. Luce
-hypähti ylös lähteäkseen. Pierre oli myöskin noussut. Luce sanoi
-hänelle: "Jääkää tänne."
-
-He eivät enää uskaltaneet katsoa toisiinsa. Pierre mutisi:
-
--- Luce... Se pikkuhiukkanen... Se pieni onnen murunen... sanokaa,
-nythän se meillä on!
-
-
-
-
-7.
-
-
-Sää keskeytti välipala-ateriat varpusten lähteen luona. Usva oli
-peittänyt helmikuun auringon. Mutta se ei voinut sumentaa aurinkoa,
-joka paistoi heidän sydämessään. Tulkoon mikä sää tahansa: pakkanen,
-helle, sade, tuuli, pyry tai päivänpaiste! Se olisi aina sangen hyvä.
-Aina entistä parempi. Sillä kun onni on kasvamisen iässä, on kaunein
-kaikista päivistä kunakin kertana käsissä oleva päivä.
-
-Usva tuli heille mieluisaksi aiheeksi olla toisiaan jättämättä osaksi
-päivää. Oli vähemmän vaaraa tulla nähdyksi. -- Pierre lähti aamulla
-odottamaan häntä raitiopysäkille ja saattoi häntä hänen juoksuillaan
-läpi Pariisin. Hän kulki palttoon kaulus pystyssä. Lucella oli pyöreä
-karvalakki, puuhka lämpimästi kierrettynä leukaan asti, hyvin tiheä
-harso, johon hänen huulensa tekivät pyöreän kupuran. Mutta paras harso
-oli suojelevan sumun kostea verkko. Se oli kuin tiheää, harmaata,
-vähän kellervänhohtoista tuhkaa. Ei nähnyt kymmentä askelta eteensä.
-Se sakeni sitä mukaa kuin tultiin alas Seineä vastaan kohtisuorassa
-olevia vanhoja katuja. Ystävällinen sumu, jossa unelma uinuu hyisten
-palleiden välissä ja hytisee nautinnosta. He olivat niinkuin sydän
-hedelmän kotelossa tai liekki salalyhdyn kätkössä. Pierre piti
-kainalossaan Lucen vasenta käsivartta; he astuivat samaa jalkaa, samoin
-uumentenheilahduksin, puoliääneen livertelevä Luce pikkuista pitempänä,
-vartalot aivan toisissaan kiinni: Pierre olisi tahtonut suudella harson
-pientä kosteaa kupuraa.
-
-Luce oli matkalla myymään "nauriitaan" ja "rediisejään"
-"vääräin-vanhojen"-kauppiaalle, joka niitä häneltä tilasi. Heillä
-ei koskaan ollut kovaa kiirettä saapua perille, ja tekemättä sitä
-muka tahallaan (niin he ainakin vakuuttivat) kulkivat pisintä tietä,
-siirtäen erehdyksensä sumun laskuun. Kun lopuksi kuitenkin määräpaikka
-tuli, huolimatta kaikista heidän yrityksistään sitä kiertää, jäi Pierre
-vähän matkan päähän ulkopuolelle. Luce meni puotiin. Pierre odotti
-kadunkulmassa. Hän odotti kauan, eikä hänellä ollut erikoisen lämmin.
-Mutta hän nautti odottamisesta, vilusta, jopa pitkästymisestäkin, se
-kun näet tapahtui Lucen vuoksi. Vihdoin tuli Luce ulos, ja riensi
-ripeästi luokse, hymyillen, hellänä, levottomana, ettei Pierre vain
-ollut kylmettynyt. Pierre näki hänen silmistään, milloin kauppa oli
-onnistunut, ja iloitsi siitä ikäänkuin hän itse olisi kaupanteosta
-ansainnut. Mutta useimmiten palasi Luce tyhjin käsin; piti tulla
-takaisin kahden tai kolmen päivän päästä maksua saamaan. Onnellisena
-jo, jos ei annettu tilausta takaisin ja moitittu! Tänään, esimerkiksi,
-oli nostettu melu eräästä valokuvan mukaan tehdystä pienoismaalauksesta
-kuolleesta miehestä, jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Perhe suuttui,
-ettei silmien ja hiusten väri ollut oikea. Täytyi tehdä uudestaan.
-Kun Luce oli taipuvainen katsomaan ennemminkin vastoinkäymistensä
-koomillista puolta, nauroi hän urhoollisesti. Mutta Pierre ei nauranut.
-Hän oli raivostunut.
-
--- Senkin pöllöt ja pölkkypäät!
-
-Kun Luce näytti hänelle valokuvia, joista hänen oli tehtävä värillinen
-jäljennös, salamoi Pierre raivosta -- (ah! kuinka Luce nautti
-hänen koomillisesta raivostaan) -- näitä typeriä valokuvahymyyn
-virnistyneitä naamoja kohtaan. Että Lucen rakkaiden silmien piti
-mukautua heijastamaan, hänen kättensä jäljentämään näiden murjaanien
-kuvia, oli Pierrestä pyhyyden herjausta. Ei, se oli järkyttävää!
-Museokopioiminen oli sittenkin parempaa. Mutta niitä ei käynyt enää
-ajatteleminen. Viimeisetkin museot suljettiin, eivätkä ostajat enää
-niitä kuvia tilanneet. Nyt ei ollut enää Neitsyen ja enkelien, vaan
-sotapoikain aika. Jokaisella perheellä oli omansa, kuollut tai elossa
-oleva, tavallisesti kuollut, ja jokainen tahtoi ikuistuttaa hänen
-piirteensä. Rikkaimmat värillisinä; se oli hyvin maksettua työtä, jota
-kuitenkin sai vain harvoin; eikä auttanut olla nirso. Sen puutteessa
-oli turvauduttava vain valokuvien suurentamiseen naurettavasta maksusta.
-
-Selvä seuraus tästä oli, ettei Lucella enää ollut syytä viipyä
-Pariisissa, kun ei ollut museojäljennöksiä; oli vain käytävä
-taidekauppiaan konttorissa vastaanottamassa ja viemässä tilauksia joka
-toinen tai kolmas päivä; työn saattoi suorittaa kotona. Mutta tämä
-ei suuresti huolettanut näitä kahta lasta. He jatkoivat harhailuaan
-kaduilla saamatta päättäneeksi lähteä asemalle.
-
-Kun he tunsivat itsensä väsyneiksi ja sumun kalseus vilutti heitä,
-menivät he johonkin kirkkoon; ja istuutuen siellä varovasti jonkun
-kappeliosaston nurkkaan puhelivat hiljaisella äänellä elämänsä
-jokapäiväisistä pikkuasioista, katsellen ikkunamaalauksia. Silloin
-tällöin he sitten vaikenivat; ja heidän sielunsa, jättäen sanat (heidän
-mieltänsä ei kiinnittänyt sanojen ajatus, vaan niiden elämänhenkäys,
-kuin värisevien tuntosarvien salakosketus), heidän sielunsa jatkoi
-toista keskustelua, vakaampaa ja syvempää. Ikkunamaalausten unelma,
-pylväiden varjo, virrenveisuun hyrinä sekaantui heidän uneensa,
-loihti esiin elämän surullisuuden, jonka he tahtoivat unohtaa, ja
-iankaikkisuuden lohduttavan kaipuun. Juuri kun kello oli lähes
-yksitoista, täytti kellertävä hämy kirkonlaivan, niinkuin pyhän
-alttariastian öljy. Korkealta, sangen kaukaa sattui ikkunan tummaan
-purppuraan, mustien rautapuitteiden välissä oleviin kuvioihin outoja
-välähdyksiä. Yön pimeyden turvin kävi valon suku iskemässä haavaa...
-
-Äkkiä sanoi Luce:
-
--- Otetaanko teidät?
-
-Pierre ymmärsi heti, sillä hän oli hiljaisuudessa huomannut samat
-salaperäiset merkit.
-
--- Otetaan, vastasi hän. Ei puhuta siitä.
-
--- Ainoastaan yksi asia. Sanokaa, milloin?
-
-Hän sanoi:
-
--- Kuuden kuukauden päästä.
-
-Luce huokasi.
-
-Pierre sanoi:
-
--- Ei ajatella sitä enää. Mitä se hyödyttäisi? Luce sanoi:
-
--- Niin, mitäs?
-
-He vetivät henkeä, karkoittaakseen ajatuksen. Sitten he uljaasti
-(vai pitäisikö sanoa päinvastoin arkamaisesti? Ratkaiskoon, joka
-tietää missä on todellinen uljuus!) pakottivat itsensä kumpikin
-puhumaan muista asioista. Vahakynttilöistä, jotka huurussa
-tuikkivat kuin tähdet. Alkavasta urkujen soitosta. Ohikulkevasta
-kirkonvahtimestarista. Siitä, mitä oli makeisrasiassa, jota
-Pierren sormet luvattomasti kopeloivat. He oikein koettivat saada
-hauskuutta tyhjästä. Ei kummallekaan lapsiraukoista pälkähtänyt
-päähän kaukaisintakaan ajatusta karttaa kohtaloa, joka tulisi heidät
-erottamaan. Vastustaa sotaa, uhmata kansan kulkua: yhtä hyvin nostaisi
-sijaltansa kirkon, jonka holvikaton alla he istuivat! Ainoa neuvo oli
-unohtaa, unohtaa aina viimeiseen sekuntiin saakka toivoen pohjimmalta,
-että tämä viimeinen sekunti ei tulisi koskaan. Siihen saakka olla
-onnellinen.
-
-Kulkiessaan taas ulkona jutellen veti Luce Pierreä käsivarresta
-heittääkseen silmäyksen näyteikkunaan, jonka ohi he juuri olivat
-menneet. Jalkinekauppa. Pierre näki hänen katseensa hellästi hyväilevän
-erästä paria hienosta nahasta tehtyjä korkeavartisia nauhakenkiä.
-
--- Sirot! sanoi Pierre.
-
-Luce vahvisti.
-
--- Kuin rakkaus!
-
-Pierre nauroi tätä vertailua, ja Luce nauroi myöskin.
-
--- Eivätkö ne olisi liian suuret?
-
--- Ei, aivan sopivat.
-
--- Mitähän, jos ne siis ostaisi?
-
-Luce puristi hänen käsivarttaan ja veti häntä pois, ettei rupeaisi
-semmoista ajattelemaan.
-
--- Jos rikkait' oltaisiin. (Hyräillen laulua: _Hei nunna,
-tanssikaamme..._) Mutta ne ei ole meitä varten!
-
--- Miksei? Hyvinhän Tuhkimuksen jalkaan sopi kultakenkä.
-
--- Siihen aikaan oli vielä haltiattaria.
-
--- Tähän aikaan on aina rakastavaisia.
-
-Luce hyräili:
-
--- Ei, ei, ei näin, mun ystäväin!
-
--- Miksei, kun kerran olemme ystäviä?
-
--- Juuripa sen vuoksi.
-
--- Senkö vuoksi?
-
--- Niin, sillä ystävältä ei voi mitään ottaa.
-
--- Viholliseltako sitten?
-
--- Ennemmin joltakin vieraalta, esimerkiksi kauppiaaltani, jos se
-saituri antaisi hiukan etumaksua!
-
--- Mutta, Luce, tottahan minulla on oikeus, jos tahdon, tilata teiltä
-joku maalaus!
-
-Luce seisahtui purskahtaen nauramaan.
-
--- Jaa tekö, maalausta minulta? Ystävä parka, mitä te sillä tekisitte?
-Se on teille jo sangen ansiokasta, että olette niitä katsonut. Minä
-tiedän hyvin, että ne ovat kelvottomia. Ne vain tarttuisivat teidän
-kurkkuunne.
-
--- Ei ensinkään. Niissä on sangen sieviä joukossa. Ja entä jos ne ovat
-minun makuni mukaisia?
-
--- Jopas nyt maku muuttui eilisestä.
-
--- Eikö ole sallittua muuttaa makua?
-
--- Ei, kun ollaan ystäviä.
-
--- Luce, maalatkaa minun kuvani!
-
--- Ohoh, vai hänen kuvansa!
-
--- Ei, ihan vakavasti. Tottahan minä sentään olen yhtä hyvä kuin ne
-murjaanit...
-
-Luce puristi hänen käsivarttaan ja huudahti harkitsematta:
-
--- Rakas!
-
--- Mitä te sanoitte?
-
--- En mitään.
-
--- Minäpä kuulin hyvin.
-
--- Pitäkää sitten tietonanne!
-
--- En, enpäs pidä. Annan kaksin kerroin takaisin... Rakas!... Rakas!...
-Te teette minun kuvani, teettehän! Onko sovittu?
-
--- Onko teillä valokuvaa?
-
--- Ei, ei minulla ole.
-
--- No, miten sitten ajattelette? Enhän minä toki voi maalata teitä
-kadulla.
-
--- Tehän sanoitte minulle, että te olette kotonanne yksin melkein
-kaiket päivät.
-
--- Niin olen, niinä päivinä, joina äiti on tehtaassa... Mutta minä en
-uskalla...
-
--- Pelkäättekö, että meidät nähdään?
-
--- En, en sitä. Meillä ei ole naapureita.
-
--- No mutta, mitä sitten pelkäätte?
-
-Luce ei vastannut.
-
-He olivat saapuneet raitiovaunun pysäkille. Vaikka siinä oli heidän
-ympärillään muitakin odottajia, he tuskin niitä huomasivat, sumu kun
-edelleen eristi pikku parimme. Luce kaihti Pierren katsetta. Pierre
-tarttui hänen molempiin käsiinsä ja sanoi hellästi:
-
--- Rakas kulta, älkää pelätkö...
-
-Luce avasi silmänsä, ja he katsoivat toisiaan. Heidän katseensa olivat
-vilpittömät.
-
--- Minä luotan, sanoi Luce.
-
-Ja hän sulki silmänsä. Hän tunsi olevansa Pierrelle pyhä. He laskivat
-kätensä irti. Vaunu saapui. Pierre katsoi Luceen kysyvästi.
-
--- Minä päivänä? kysyi hän.
-
--- Keskiviikkona, vastasi Luce. Tulkaa noin kahden aikaan...
-
-Lähdön hetkellä hän sai takaisin hilpeän hymynsä ja kuiskasi Pierren
-korvaan:
-
--- Ja tuokaa valokuvanne yhtäkaikki. En ole kyllin varma maalatakseni
-ilman valokuvaa... No, no, tiedänhän, että teillä niitä on, senkin
-vekkuli!
-
-
-
-
-8.
-
-
-Malakoffin takana. Kuoppaista tietä autiossa seudussa, ympärillä
-epäilyttävää aluetta, missä lankkuaitausten sisällä on lumppurien
-hökkeleitä. Harmaana ja himmeänä nukkuu taivas pitkin pituuttaan maan
-päällä, jonka laihat kupeet huuruavat sumua. Ilma on kohmeinen. Talo
-helppo löytää: tällä puolen tietä niitä on vain kolme. Viimeinen
-kolmesta; vastapäätä ei ole naapuria. Se on yksikerroksinen,
-edustalla pieni aidattu piha, siinä pari kolme vaivaista pensasta ja
-kyökkipuutarhantapainen, kaikki lumen alla.
-
-Pierre oli tullut aivan hiljaa: lumi vaimensi hänen askeleensa. Mutta
-eteisen uutimet liikahtivat; ja kun hän saapui ovelle, aukeni se, ja
-Luce seisoi kynnyksellä. Eteisen puolihämärässä tervehtivät he toisiaan
-käheänpuoleisella äänellä; ja Luce saattoi vieraansa seuraavaan,
-ruokahuoneen vieressä olevaan kamariin. Täällä hän työskentelee; hänen
-maalaustelineensä on asetettu ikkunan lähelle. Aluksi he eivät tiedä
-mitä sanoa: he ovat ennakolta liian paljon ajatelleet tätä kohtausta;
-sanoista, jotka he ovat valmistaneet, ei ainoakaan tahdo tulla ulos;
-ja he puhuvat puolikuiskaten, vaikka talossa ei ole yhtään muuta
-ihmistä. -- Juuripa sen vuoksi. He jäävät istumaan pitkän matkan
-päähän toisistaan, käsivarret jäykkinä; Pierre ei ole edes kääntänyt
-palttoonkauluriaan alas. He puhuvat ilman kylmyydestä ja raitiovaunun
-kulkuajoista. He ovat onnettomia tuntiessaan itsensä näin noloiksi.
-
-Vihdoin yrittää sitten Luce kysyä, onko Pierre tuonut valokuvia
-mukanaan; ja tuskin on Pierre ehtinyt kaivaa ne esille taskustaan, niin
-vilkastuvat molemmat. Nämä kuvat ovat välittäjiä, joiden päiden päitse
-puhutaan; ei olla enää ihan yksin; on silmiä, jotka teitä katsovat,
-eivätkä kuitenkaan häiritse. Pierren mieleen oli johtunut hyvä
-ajatus (sitä en sano pienimmälläkään pilkalla) ottaa mukaansa kaikki
-valokuvansa kolmivuotiaasta alkaen; niiden joukossa oli yksi, jossa hän
-vielä oli kolttu yllä. Luce nauroi huvitettuna; hän puheli valokuvalle
-lystillisiä lapsensanoja. Onko mitään suloisempaa naiselle, kuin
-nähdä rakastettunsa kuva, kun tämä on ollut vielä ihan pikkuruinen?
-Hän viihdyttää sitä mielessään, hän antaa sille rintaa; eipä paljoa
-puutu, ettei hän kuvittele sitä itse kantaneensa! Ja sitten (hän ei ole
-houkka), onhan niin mukavaa puhua pienelle, mitä ei voi sanoa suurelle.
-Kun Pierre kysyy, mikä valokuva hänen mielestään on paras, vastaa Luce
-empimättä:
-
--- Tämä herttainen pikkumies...
-
-Kuinka vakaa hän on jo! Melkein vakaampi kuin nykyinen! Mutta jos
-Luce uskaltaisi (ja senpä hän juuri uskaltaa) vertauksen vuoksi
-katsoa nykyistä Pierreä, niin näkisi hän tämän silmissä lapsellisen
-antautumisen ja ilon ilmeen, jota ei ole lapsessa: sillä lapsen,
-tuon pienen, lasikuvun alle pannun porvarispojan, silmät ovat kuin
-häkkiin suljetun linnun, joilta puuttuu valoa; ja valo on tullut,
-eikö totta, Luce?... Pierre pyytää vuorostaan nähdä Lucen valokuvia.
-Tämä näyttää kuusivuotiaan tytön, jolla on suuri hiuspalmikko ja joka
-pitää sylissään pientä koiraa; ja kun hän näkee kuvansa, johtuu hänen
-mieleensä leikkisä ajatus, ettei hän rakastanut vähempää silloinkaan
-eikä toisella tavalla; kaiken sydämensä antoi silloiselle Pierrellensä,
-koiralleen; oikeastaan kuitenkin oli se annettu nykyiselle Pierrelle,
-hänen tulemistaan odottaessa. Hän näytti myöskin kolme- neljätoista
-vuotiaan pikkuneidin, joka keikisti kaulaansa keimeällä ja hiukan
-vaateliaalla tavalla; onneksi oli siinä sentään huultenpielessä pieni
-veitikkamainen hymynväre, joka näytti tahtovan sanoa:
-
--- Enhän minä näin tosissani ole; minä vain olen ollakseni...
-
-He olivat kokonaan unohtaneet kömpelyytensä nyt.
-
-Luce ryhtyi luonnostamaan kuvaa. Kun Pierre ei saanut hievahtaa eikä
-puhua, kuin huulilla hymisten, ylläpiti Luce yksin melkein koko
-keskustelun. Hänen vaistonsa käski häntä pelkäämään hiljaisuutta.
-Ja, niinkuin usein sattuu vilpittömille ihmisille, kun he joutuvat
-puhumaan hiukan pitemmälti, tuli hän sivumennen maininneeksi omastaan
-ja omaistensa elämästä arkaluontoisia seikkoja, joita hänen ei suinkaan
-ollut tarkoitus kertoa. Hämmästyen kuuli hän itsensä yhä puhuvan; mutta
-ei ollut peräytymisen varaa; jo Pierren äänettömyys oli kuin kallas,
-jonka vierrettä virta vietti...
-
-Hän kertoi lapsuudestaan maaseudulla. Hän oli Tourainesta.
-Hänen äitinsä, varakkaasta hyvästä porvarisperheestä, oli
-rakastunut arentimiehen poikaan, joka oli kansakoulunopettaja.
-Porvarisperhe vastusti avioliittoa, mutta molemmat rakastavaiset
-olivat taipumattomia; nuori tyttö odotti, kunnes tuli lailliseen
-ikään voidakseen vanhemmilleen kirjallisesti ilmoittaa
-avioliittoaikomuksensa. Omaiset eivät, avioliiton jälkeen, enää
-tahtoneet häntä tuntea. Nuori pari eli muutamia vuosia rakkaudessa
-ja puutteessa. Mies rasittui; ja niin tuli sairaus. Rohkeana otti
-vaimo hartioilleen tämänkin taakan; teki työtä kahden edestä. Hänen
-loukattuun ylpeyteensä piintyneet sukulaisensa eivät tehneet mitään
-häntä auttaakseen. Muutamia kuukausia ennen sodan alkua oli sairas
-kuollut. Eivätkä kaksin jääneet naiset olleet yrittäneet yhteyteen
-äidin suvun kanssa. Se olisi suostunut vastaanottamaan orpotytön, jos
-hän olisi suostunut ehtoihin, jotka olisivat merkinneet anteeksipyyntöä
-äidin menettelystä. Mutta suku saa odottaa! Ennen vaikka syödään kiviä!
-
-Pierre kummasteli näiden porvarissukulaisten sydämen kovuutta. Luce ei
-nähnyt siinä mitään tavatonta.
-
--- Ettekö te usko, että semmoisia ihmisiä on paljonkin? Ei ilkeitä. Ei,
-minä olen varma että isovanhempani eivät ole ilkeitä, vaan että heidän
-on ollut vaikeaa olla meille sanomatta: tulkaa takaisin! Mutta se olisi
-liiaksi nöyryyttänyt heidän itserakkauttaan. Ja niissä ihmisissä ei
-ole muuta suurta kuin se. Se on väkevämpi kuin kaikki muu. Kun heille
-on tehty vääryyttä, ei siinä ole ainoastaan se vääryys, joka heille on
-tehty, vaan siinä on itse _Vääryys_: sillä muut ovat väärässä ja he
-ovat oikeassa. Ja olematta ilkeitä -- (ei, todellakaan, he eivät ole
-ilkeitä) -- antaisivat he teidän kuolla viereensä vitkaan kiduttavaan
-tuleen, ennenkuin myöntäisivät, että he eivät ole oikeassa. Oo, he
-eivät ole ainoat. Niitä on paljon muita!... Sanokaa, erehdynkö? Eivätkö
-ne ole semmoisia?
-
-Ja Pierre mietti. Ja oli liikutettu. Sillä hän ajatteli:
-
--- Ovat. Semmoisia ne ovat.
-
-Hän näki äkkiä, nuoren tytön näkemyksen avulla, sen sydämen köyhyyden,
-sen aution hedelmättömyyden, joka vallitsee siinä porvarisluokassa,
-johon hän kuului. Kuiva ja kulutettu maa, joka vähitellen on juonut
-elämän kaikki mehut eikä niitä enää uudista, niinkuin ne Aasian
-seudut, joissa hedelmöittävät virrat ovat pisara pisaralta uponneet
-siementymättömän hiekan alle. Niitäkin, joita he luulevat rakastavansa,
-rakastavat he vain itsekkäästi; uhraavat ne itsekkyydelleen,
-itsepäiselle ylpeydelleen, ahtaalle ja umpikujaiselle ymmärryksellensä.
-Pierre ajatteli masentuvin mielin vanhempiansa ja itseänsä. Hän
-vaikeni. Kamarin ikkunat tärisivät kaukaisesta kanuunanjyrinästä. Ja
-Pierre ajatteli niitä, jotka kaatuivat, ja sanoi katkerasti:
-
--- Ja tuokin on niiden tekoa.
-
-Niin, noiden kanuunain tänne kuuluvaan jyrinään, maailman sotaan,
-tähän summattomaan onnettomuudenkohtaukseen -- oli tämän turha- ja
-vähämielisen porvariston sydämen kuivuus ja epäinhimillisyys suureksi
-osaksi syyllinen. Ja nyt (ja se oli oikein) ei tämä irtipäästetty
-hirviö pysähtyisi, ennenkuin se on sen nielaissut.
-
-Ja Luce sanoi:
-
--- Se on oikein.
-
-Sillä hän seurasi aavistamattaan Pierren ajatusta. Pierre värisi
-kaikuna:
-
--- Niin, se on oikein, sanoi hän, oikein, kaikki mitä tulleekin. Tämä
-maailma oli liian vanha, sen täytyi, sen täytyy kuolla.
-
-Ja Luce vahvisti painaen päänsä alas, murheellisena:
-
--- Niin täytyy.
-
-Synkeitä, kohtalon kouristamia lapsia, joiden nuoret, huolen
-raskauttamat päät kantoivat näin kaamean lohduttomia ajatuksia...
-
-Huoneessa alkoi olla hämärä. Eikä ollut juuri lämmin. Kädet
-kohmettuneina lopetti Luce työnsä, jota hän ei sallinut Pierren
-nähdä. He astuivat ikkunan ääreen ja katselivat synkkään lakeuteen ja
-metsäisille kummuille laskeutuvaa iltaa. Sinervät metsät muodostivat
-puoliympyrän vihreällä, kalvasta ruskoa kajastavalla taivaalla.
-Oli kuin olisi tuntunut Puvis de Chavannesin henkeä. Muudan Lucen
-luonteva huomautus osoitti, että hän osasi lukea tätä salaperäistä
-sopusuhtaisuutta. Pierre sitä melkein hätkähti. Luce ei siitä
-oudostunut, vaan sanoi, että mille ei löydäkään ilmaisukeinoja, sen voi
-kuitenkin tuntea. Jos hän maalasikin huonosti, ei se ollut kokonaan
-hänen syynsä. Ehkäpä väärästä säästäväisyydestä oli hän jättänyt
-täydentämättä kouluutuksensa taideakatemiassa. Muuten ainoastaan
-köyhyys oli saattanut hänet maalaamaan. Miksikä muuten maalata ilman
-sisäistä täytymystä. Eikö Pierrekin katsonut, että melkein kaikki
-taiteilijat tekevät työtänsä ilman todellista pakkoa, turhuudesta, vain
-jotakin tehdäkseen tai kun alussa luulevat täytymykseksi eivätkä sitten
-tahdo tunnustaa erehtyneensä? Taiteilijaksi ei pitäisi ruveta muutoin
-kuin jos ei voi pitää sisässään mitä tuntee, kun sitä on liikaa. Mutta
-hänellä, sanoi Luce, oli sitä juuri riittävästi yhtä varten. Hän
-oikaisi:
-
--- Ei, kahta varten.
-
-(Kun Pierre oli nyrpistänyt naamaansa.)
-
-Taivaan kaunis kultakajaste himmeni. Autio seutu verhoutui jälleen
-synkeään asuunsa. Pierre kysyi Lucelta, eikö hän pelännyt tässä
-yksinäisyydessä.
-
--- En.
-
--- Silloinkaan kun palaatte myöhään?
-
--- Ei täällä ole vaaraa. Apaashit eivät tule tänne. Heillä on
-totuntatapansa. He ovat myöskin porvareita. Ja sitten meillä on tuolla
-naapurina vanha lumppu-ukko ja hänen koiransa. Ja yleensä, minä en
-pelkää. Oo, en minä sitä kersku! Ei siinä ole minulla mitään ansiota.
-En minä ole urhoollinen. Mutta en ole vielä vain sattunut kohtaamaan
-todellista pelkoa. Ehkäpä sen kohdatessani olisin suurikin pelkuri.
-Tietääkö kukaan koskaan, mikä hän on?
-
--- Minä tiedän ainakin, mikä te olette, sanoi Pierre.
-
--- Ah, se on paljoa helpompaa. Tiedän minäkin... mikä te olette.
-Toisesta tietää aina paremmin.
-
-Illan kostea kylmyys tunkeutui suljetun ikkunan läpi. Pierreä hiukan
-vilutti. Luce, joka heti huomasi sen hänen niskastaan, riensi
-valmistamaan kupin suklaata, jonka hän lämmitti väkiviinalampullaan.
-He söivät välipalan. Luce oli äidillisesti levittänyt saalinsa Pierren
-hartioille; ja Pierre antoi sen tapahtua, niinkuin kissa, joka nauttii
-peitteen lämpimyydestä. Heidän ajatustensa kulku johti heidät uudelleen
-Lucen keskeyttämään kertomukseen. Pierre sanoi:
-
--- Kun te molemmat olette niin yksinäisiä, äitinne ja te, niin mahdatte
-olla syvälti toisiinne kiintyneitä?
-
--- Niin, sanoi Luce. Niin oltiin.
-
--- _Oltiin_? toisti Pierre.
-
--- Oo, me rakastamme toisiamme vieläkin, sanoi Luce, vähän hämillään
-vahingossa livahtaneesta sanasta. (Miksikä tulikin hän aina sanoneeksi
-Pierrelle enemmän kuin aikoi? Ja kuitenkaan Pierre ei kysynyt, ei
-rohjennut kysyä. Mutta Luce näki, että hänen sydämensä kysyi. Ja
-tuntuu niin hyvältä olla avomielinen, kun ei ole koskaan ennen voinut
-olla. Talon hiljaisuus, huoneen puolihämärä edistivät vielä hänen
-antautumistaan.) Hän sanoi:
-
--- Eihän koskaan tiedä mitä tapahtuu, sellaisia ovat olleet nämä neljä
-viime vuotta. Kaikki on muuttunut.
-
--- Tahdotteko sanoa, että äitinne tai te olette muuttuneet.
-
--- Kaikki, toisti Luce.
-
--- Missä suhteessa?
-
--- Ei voi sanoa. Tuntee kaikkialla, että suhteet läheistenkään ihmisten
-kesken, perheissäkään, eivät enää ole samat. Ei ole enää varma mistään,
-täytyy aamulla sanoa: "mitähän illalla nähnen? Tuntenenko sitä enää?"
-On kuin laudan päällä vedessä kumoonmenossa.
-
--- Mitä sitten on tapahtunut?
-
--- En tiedä, sanoi Luce, en osaa selittää. Mutta se on tullut sodan
-jälkeen, On jotakin ilmassa.
-
-Kaikki on sekaisin. Omaisetkin, jotka eivät voineet tulla toimeen ilman
-toisiansa, menevät erilleen, kukin taholleen. Ja jokainen juoksee kuin
-juopuneena nenä jälkiä haistaen.
-
--- Mihin sitten?
-
--- En tiedä. Eivätkä luullakseni hekään. Mihin sattuma ja halu vie.
-Vaimot ottavat rakastajia. Miehet jättävät vaimonsa. Kunnollisetkin
-ihmiset, jotka yleensä näyttivät tyyniltä ja vakaantuneilta! Kaikkialla
-kuulee puhuttavan eronneista pariskunnista. Sama on vanhempain ja
-lasten laita. Äitini...
-
-Hän pysähtyi, mutta jatkoi sitten:
-
--- Äidillä on oma elämänsä.
-
-Hän pysähtyi vielä:
-
--- Oo, sehän on luonnollista! Hän on vielä nuori, ja äitiparalla ei ole
-ollut paljoa onnea: hän ei ole kuluttanut lemmenvaraansa. Hänellä on
-oikeus rakentaa itselleen jälleen elämää.
-
-Pierre kysyi:
-
--- Meneekö hän uusiin naimisiin?
-
-Luce pudisti päätään. Ei tiedä varmaan.
-
-Pierre ei rohjennut udella.
-
--- Hän rakastaa minua kyllä kuitenkin. Mutta olo ei ole enää niinkuin
-ennen. Nyt voidaan tulla toimeen ilman minua... Äiti parka! Hän
-masentuisi, jos tietäisi, ettei hänen rakkautensa minuun enää ole hänen
-sydämessään ensimmäinen! Hän ei milloinkaan siihen sopeutuisi...
-
-Kuinka omituista elämä on!
-
-Luce hymyili lempeästi, suruisasti ja taas kuin pilkallisesti. Pierre
-pani hellästi kätensä hänen pöytään nojaavien kättensä päälle ja istui
-liikahtamatta.
-
--- Me ihmisparat, sanoi hän.
-
-Luce virkkoi hetken kuluttua:
-
--- Ollaan me tyyniä!... Toisilla on kuume. Sota. Tehtaat. Riennetään.
-Riennetään. Tehdä työtä, elää, nauttia...
-
--- Niin, sanoi Pierre, aika on lyhyt.
-
--- Sitä enemmän syytä olla juoksematta! sanoi Luce. Tulee liian
-aikaisin perille. Kävellään hiljaa.
-
--- Mutta aika rientää, sanoi Pierre. Muistetaan se.
-
--- Minä muistan, -- muistan, sanoi Luce, tarttuen häntä käteen.
-
-Näin he, vuorotellen hellästi ja vakavasti, keskustelivat niinkuin
-vanhat hyvät ystävät, Mutta he pitivät tarkan vaarin, että pöytä aina
-oli heidän välillään.
-
-Sitten huomasivat he äkkiä, että yö oli jo tullut huoneeseen. Pierre
-nousi kiireesti. Luce ei häntä pidätellyt. Lyhyt hetki oli kulunut.
-He pelkäsivät sitä, mikä saattoi tulla. He sanoivat hyvästi samalla
-väkinäisyydellä, yhtä matalalla ja käheällä äänellä kuin Pierren
-saapuessa. Kynnykselläkin he tuskin uskalsivat antaa toisilleen kättä.
-
-Mutta kun ovi oli suljettu ja Pierre jo oli poistumassa puutarhasta
-ja käänsi päätään ikkunaa kohti, näki hän iltaruskon viimeisessä
-hämärän heijasteessa ikkunassa Lucen, joka huumaantunut ilme kasvoilla
-seurasi hänen hämyssä häämöttävää menoansa. Ja palaten ikkunan luo
-sovitti Pierre suunsa suljettua ikkunaruutua vasten. Huulet lasiseinän
-erottamina suutelivat he toisiansa. Sitten poistui Luce kamarin
-pimeyteen ja esirippu laski.
-
-
-
-
-9.
-
-
-Kahteen viikkoon eivät he tienneet mitään, mitä maailmassa tapahtui.
-Pariisissa saatettiin vangita ja tuomita kuinka paljon tahansa.
-Saksa saattoi täyttää tai jättää täyttämättä tekemänsä sitoumukset.
-Hallitukset saattoivat valehdella, sanomalehdistö herjata ja armeijat
-tappaa. He eivät lukeneet sanomalehtiä. He tiesivät että oli sota,
-jossakin, aivan ympärillä, niinkuin on nuhakuume tai muu kulkutauti;
-mutta se ei heitä liikuttanut; he eivät tahtoneet sitä ajatella.
-
-Tänä yönä se kuitenkin muistutti itsestään heitä. He olivat jo makuulla
-(he antoivat niin paljon sydämistään päivällä, että olivat illalla
-väsyneitä). He kuulivat hälyytyksen, kumpikin asunnossaan, mutta eivät
-nousseet ylös. He painoivat päänsä vuoteeseen peittojen alle, niinkuin
-lapsi myrskyn aikana -- ei ensinkään pelosta (he olivat vannoja ettei
-heille voisi mitään tapahtua), -- unelmoidakseen. Kuullessaan ilman
-jyrisevän yössä ajatteli Luce:
-
--- Hänen sylissään olisi suloista kuulla myrskyn raivontaa!
-
-Pierre sulki korvansa. Ettei mikään häiritsisi hänen ajatuksiaan! Hän
-palautteli muistinsa näppäimistöllä mieleensä päivän laulua, hetkien
-sointuvaa kulkua, ensimmäisestä minuutista alkaen kun hän oli astunut
-Lucen kotiin, hänen äänensä ja liikkeidensä pienimpiä vivahduksia,
-koko kuvien sarjaa, mikä hänen silmäinsä edessä oli vilahdellut --
-erästä varjoa silmissä, erästä liikutuksen aaltoa ihon alla, joka
-kulki kuin väre veden kalvossa, päivänsäteenä huulilla kukkinutta
-hymyä ja kauniita paljaita käsivarsia vastaan nojautuvaa povea --
-kaikkia kallisarvoisia siruja, joista rakkauden loihtiva mielikuvitus
-koetti jälleen punoa yhtä yhtenäistä kokonaisuutta. Hän ei sallinut
-ulkoa kuuluvan melun tulla sisään. Se oli häiritsevä vieras... Sotako?
-Tiedän, tiedän. Tuollako se on? Odottakoon!... Ja sota odotti ovella
-kärsivällisesti. Se tiesi vuoronsa tulevan. Hän tiesi sen myöskin,
-senvuoksi hän ei hävennyt itsekkyyttään. Kuoleman aalto tulee
-kuitenkin hänet tempaamaan. Ennakolta ei hän siis ollut sille mitään
-velkaa. Ei mitään. Tulkoon kuolema määräpäivänänsä! Siihen saakka
-olkoon vaiti! Ah! siihen mennessä ei hän tahtonut ainakaan menettää
-mitään tästä ihmeellisestä ajasta, joka sekunti oli kultamuru, ja hän
-oli saituri, joka hyväilee aarteitansa. Se on minun, minun omani.
-Älkää koskeko minun rauhaani, minun rakkauteeni! Se on minun, siihen
-hetkeen saakka... Ja milloin se hetki tulee? -- Ehkei tule ensinkään.
-Tapahtuisiko ihme!... Miksei...?
-
-Odottaessa jatkoi tuntien ja päivien virta vierimistään. Joka uusi
-mutka vei lähemmäksi kohisevaa putousta. Maaten veneessään Pierre ja
-Luce sen ymmärsivät. Mutta he eivät enää sitä pelänneet. Tämäkin jylinä
-vain tuuditti heidän lemmen-uinailuansa kuin urkujen bassoääni. Kun
-pyörteen kohta tulee, pannaan silmät kiinni, puristaudutaan lujemmin
-yhteen, ja kaikki on lopussa yhtäkkiä. Pyörre säästi vaivan ajatella
-elämää, joka olisi tai voisi olla jälkeenpäin neuvotonta tulevaisuutta.
-Sillä Luce tunsi ennakolta esteet, jotka kohtaisivat Pierreä, kun
-hän tahtoisi mennä hänen kanssaan naimisiin; ja Pierre uumoili niitä
-myöskin, vaikka epäselvemmin. Älkäämme katsoko niin kauaksi! Pyörteen
-jälkeinen elämä oli niinkuin se "toinen elämä", josta kirkossa
-puhutaan. Sanotaan, että siellä toisella puolen tapaa toisensa; mutta
-ei olla ihan varmoja. Yksi ainoa asia on varma: nykyisyys. Meidän
-nykyisyytemme. Pysykäämme siinä tekemättä laskelmia osuudestamme
-iankaikkisuudessa!
-
-Vielä vähemmän kuin Pierre otti Luce selkoa uutisista. Sota ei
-herättänyt hänen mielenkiintoaan. Se oli uusi surkeus lisää kaikkien
-niiden surkeuksien lisäksi, joita yhteiskuntaelämä on täynnä. Ei
-siinä ole mitään kummastelemista muille kuin niille, jotka ovat
-elämän alastomuudelta turvassa. Ja pikku tyttö, joka varhaisesta
-kokemuksesta tunsi taistelun jokapäiväisestä leivästä -- (Jumala ei
-anna sitä ilmaiseksi) -- paljasti porvarisystävälleen murhaavan sodan,
-jota köyhiä ihmisiä ja varsinkin naisia vastaan salakavalasti ja
-ilman aselepoa käydään rauhan valheen alla. Hän ei kuitenkaan puhunut
-siitä paljoa, peläten surettavansa Pierreä: nähdessään kertomustensa
-järkyttävän vaikutuksen hän tunsi myötätuntoisuutta Pierren ylemmyyttä
-kohtaan. Niinkuin useimmat naiset ei Lucekaan tuntenut erinäisiä elämän
-rumuuksia kohtaan sitä ruumiillista ja henkistä inhoa, joka pöyristytti
-nuorukaista. Hänessä ei ollut mitään kapinallista. Pahemmissa oloissa
-olisi hän voinut ilman inhoa ottaa suorittaakseen inhoittavia tehtäviä
-ja eritä niistä tyynenä ja siistinä ilman vastenmielisyyttä. Sitä hän
-ei voinut enää nyt tultuaan tuntemaan Pierren, sillä hänen rakkautensa
-oli syövyttänyt häneen ystävänsä maun ja inhon; mutta se ei ollut
-hänen perusluontonsa. Hän oli tyyntä ja hymyilevää, ei ensinkään
-synkkäluontoista rotua. Alakuloisuus, elämän erinäiset rajuilmat eivät
-olleet hänen alaansa. Elämä on mikä se on. Suhtautukaamme siihen sen
-mukaan! Se olisi voinut olla pahempi. Aina, ja varsinkin sodan jälkeen
-epävarmaksi tuntemansa toimeentulokeinojen oikullisuus oli opettanut
-Lucen olemaan huolehtimatta huomisesta. Lisätkää, että tälle vapaalle
-pikku ranskattarelle oli kaikki ennaltahuolehtiminen haudantakaisesta
-elämästä vierasta. Elämä riitti hänelle. Lucen mielestä se oli
-suloista; mutta se riippui langasta ja sen langan katkeamiseen
-tarvitaan niin vähän, että ei tosiaankaan kannata ruveta huolestumaan
-tapahtuuko se huomenna. Silmäni, juokaa päivää, jossa te juuri nyt
-kylvette! Mitä sen jälkeen tulleekin, sydämeni, antaudu luottavaisesti
-hetken virran vietäviin!... Kun ei voi tehdä toisin!... Ja nyt kun
-rakastetaan, eikö se ole ihanaa? Luce tiesi hyvin, että se ei ollut
-pitkäaikaista. Mutta eipä hänen elämänsäkään ollut pitkäaikaista...
-
-Hän oli aivan toisenlainen kuin se nuorukainen, joka häntä rakasti ja
-jota hän rakasti, hellä, palava ja hermostunut, onnellinen ja onneton,
-joka nautti, joka kärsi aina liioitellen, joka antautui, joka teki
-pystyn aina hurjasti, ja joka oli hänelle rakas juuri senvuoksi,
-että hän oli niin toisenmoinen. Mutta molemmille oli yhteistä mykkä
-tahto olla näkemättä tulevaisuutta: tytölle kohtaloonsa alistumista
-lirittävän katuojan huolettomuudesta; pojalle paheksumiskiihkosta,
-jonka vuoksi hän syöksyy nykyisyyden kuiluun eikä tahdo enää palata.
-
-
-
-
-10.
-
-
-Vanhempi veli oli palannut muutamien päivien lomalle. Jo ensimmäisenä
-iltana havaitsi hän perheen ilmapiirissä jotakin muuttuneen. Mitä? Hän
-ei osannut sanoa, mutta se häntä oudostutti. Vaistolla on tuntosarvia,
-jotka matkan päästä vainuavat, ennenkuin tietoisuus on voinut koskettaa
-esinettä. Ja itserakkauden tuntosarvet ovat hienoimmat. Philippen
-tuntosarvet toimivat, etsivät ja hämmästyivät: niiltä puuttui jotakin...
-
-Olihan hänellä läheinen piirinsä, joka osoitti hänelle kunnioitustaan
-niinkuin ennenkin -- tarkkaavainen kuulijakunta, jolle hän
-säästeliäästi anneskeli kertomuksiansa -- vanhempansa, jotka peittivät
-hänet hellään ihailuunsa -- nuorempi veljensä?... Seis! Hänhän juuri
-puuttuikin nimihuudosta.
-
-Hän oli tosin läsnä, mutta ei häärännyt ison veljen ympärillä; ei
-kärkkynyt, kuten tavallista, hänen luottamustansa, jonka kieltäminen
-toista juuri huvitti. Säälittävä itserakkaus! Philippe, joka
-edellisinä kertoina näytteli nuoremman veljensä kiihkeiden kyselyjen
-suhteen jonkinlaista suojelevaa ja pilkallista ylimielisyyttä, oli
-loukkaantunut, kun toinen ei niitä tällä kertaa tehnyt. Ja rupesi
-koettamaan houkutella niitä esille: kävi puheliaammaksi ja katsoi
-Pierreä ikäänkuin antaakseen tämän tuntea, että hänen kertomuksensa
-olivat vartavasten tälle kerrottuja. Ennen oli Pierre ilosta hytisten
-lennosta kaapannut hänelle nakatun pallin. Mutta hän jätti tyynesti
-Philippen leikittelemään sillä yksin, jos halutti. Philippe yritti
-loukkaantuneena ivaa. Sen sijaan että Pierre olisi hämmentynyt, vastasi
-hän säyseästi samalla välinpitämättömällä sävyllä. Philippe yritti
-väitellä, innostui, saarnasi. Muutamien minuuttien kuluttua huomasi hän
-saarnaavansa yksin. Pierre antoi hänen puhua ikäänkuin olisi tahtonut
-sanoa:
-
--- Käy päälle, ystäväni! Jos se sinua huvittaa! Jatka! Minä kuuntelen...
-
-Pieni ylimielinen hymy!... Osat olivat vaihtuneet.
-
-Philippe vaikeni nöyryytettynä ja alkoi tarkkaavammin seurata nuorta
-veljeä, joka ei enää hänestä välittänyt. Kuinka suuresti muuttunut hän
-oli! Vanhemmat, jotka näkivät hänet joka päivä, eivät olleet huomanneet
-mitään; mutta Philippen tarkat ja päälle päätteeksi mustasukkaiset
-silmät huomasivat muutaman kuukauden eron jälkeen ilmeisen muutoksen.
-Pierre näytti olevan onnellinen, raukea, huumaantunut, untelo,
-ihmisistä välinpitämätön, asioita huomaamaton, tuntui uinuvan suloisen
-unelman ilmakehässä, niinkuin nuori tyttö. Ja Philippe huomasi, ettei
-hän ollut enää mitään nuoren veljen ajatuksissa.
-
-Kun hän oli yhtä tottunut erittelemään kuin tekemään huomioita, oli
-hän nopeasti voittanut harminsa ja luopunut pilanteosta. Työntäen
-syrjään itserakkautensa seurasi hän mielenkiinnolla Pierreä ja etsi
-hänessä tapahtuneen muutoksen salaisuutta. Hän olisi tahtonut pyytää
-nuorukaisen luottamusta, mutta pyytelyihin hän ei ollut tottunut; ja
-muutoin ei pikkuveli näyttänyt tuntevan mitään tarvetta etsiä uskottua;
-huolettoman ja pilkallisen välinpitämättömänä näki hän Philippen
-kömpelösti ponnistelevan tullakseen hänelle avuksi; ja kädet taskuissa,
-hymyillen, mieli muualla, jotakin säveltä vihellellen, vastaili hän
-ylimalkaisesti, välittämättä oikein kuulla mitä kysyttiin -- ja meni
-sitten äkkiä omille teilleen. Hyvää yötä! Ja oli hävinnyt. Livahtanut
-käsistä. -- Ja Philippe tunsi nyt, niinkuin hylätty rakastaja,
-kadottamansa sydämen arvon ja joutui salaisuuden vetovoiman pauloihin.
-
-Sattuma antoi hänelle arvoituksen avaimen. Kun hän illalla palasi
-Montparnassen bulevardia pitkin, huomasi hän varjossa Pierren ja Lucen.
-Hän pelkäsi heidän nähneen hänet. Mutta he eivät pitäneet suurta lukua
-siitä, mitä ympärillä oli. Kiinteästi toisissaan kiinni, Pierre pitäen
-kainalossaan Lucen käsivartta ja kädessään hänen kättään sormet sormien
-lomassa kävelivät he verkalleen, olennossaan Eroksen ja Psyken ahnas
-ja saita hellyys. Heidän katseidensa syleily valoi heidät yhdeksi kuin
-vaha. Nojautuneena erästä puuta vasten näki Philippe heidän kulkevan,
-pysähtyvän, jatkavan, häviävän yöhön. Ja hänen sydämensä oli täynnä
-sääliä noita kahta lasta kohtaan. Hän ajatteli:
-
--- Minun elämäni on uhrattu. Olkoon! Mutta väärin on ottaa vielä
-noidenkin. Jos edes voisin omallani maksaa heidän onnensa!
-
-Seuraavana päivänä huomasi Pierre hajamielisyydestään huolimatta
-epämääräisesti eikä suinkaan heti, vaan vasta harkinnan jälkeen,
-veljensä herttaisen sävyn hänen suhteensa. Ja puoliksi valveilla
-näki hän Philippen silmissä hyvyyttä, jota hän ei ollut enää tuntea.
-Philippe katsoi häntä niin selkeästi, että Pierre luuli tämän katseen
-häntä tutkivan ja riensi kömpelösti työntämään luukkua salaisuutensa
-eteen. Mutta Philippe hymyili, nousi ja, pannen kätensä hänen olalleen,
-ehdotti että lähtisivät kävelemään. Pierre ei voinut vastustaa tätä
-uutta luottamusta, jota hänelle tarjottiin; ja he lähtivät yhdessä
-läheiseen Luxembourgiin. Iso veli piti edelleen kättään nuoremman
-olalla; ja tämä tunsi itsensä ylpeäksi veljellisyyden palautumisesta.
-Hän puheli vapaasti. He juttelivat vilkkaasti henkisistä asioista,
-luvuistaan, mietteistään ihmisistä, uusista kokemuksistaan, kaikesta --
-paitsi siitä, jota molemmat ajattelivat. Se oli kuin äänetön sopimus.
-He olivat onnellisia tuntiessaan olevansa taas niin likeisiä, salaisuus
-välillänsä. Kesken puheluansa ajatteli Pierre:
-
--- Tietääkö hän?... Mutta kuinka hän voisi tietää?...
-
-Philippe katseli häntä hymyillen. Pierre pysähtyi kesken lausetta ja
-kysyi:
-
--- Mikä sinun on?
-
--- Ei mikään. Minä katselen sinua. Ja olen tyytyväinen.
-
-He puristivat toistensa kättä. Kotiin palatessa lausui Philippe:
-
--- Ja sinä olet onnellinen?
-
-Pierre vain nyökäytti päätään myöntävästi.
-
--- Olet oikeassa, poikani. Onni on ihanaa. Nauti sitä minunkin
-puolestani...
-
-Ollakseen häntä surettamatta karttoi Philippe kotona olonsa aikana
-viitata Pierren ikäluokan läheiseen rintamalle-vientiin. Mutta
-lähtöpäivänään ei hän malttanut olla lausumatta huolestumistaan
-nuorukaisen joutumisesta koettelemuksiin, joita hän ei paljoa tuntenut.
-Nuoren rakastavaisen otsalla näkyi tuskin varjoakaan. Hän rypisti
-hiukan kulmiaan, siristi silmiään ikäänkuin karkoittaakseen ikävän
-ajatuksen ja sanoi:
-
--- Joutavia!... Siihen on vielä aikaa!... Kuka tietää?
-
--- Se tiedetään kyllä liiankin hyvin! sanoi Philippe.
-
--- Joka tapauksessa tiedän minä, sanoi Pierre, kiusaantuneena, kun
-toinen vastusti, että kun siellä olen, niin minä puolestani en tapa.
-
-Ja Philippe vastaansanomatta hymyili vain surullisesti, tietäen että
-lauman taipumaton voima masensi yksilöt tahtonsa alaisiksi.
-
-
-
-
-11.
-
-
-Maaliskuu oli menossa, valoa kesti kauemmin ja ensimmäiset lintujen
-laulut kuuluivat. Mutta päivien valoisuuden suurenemisen ohella
-suureni sodan kaamea roihu. Ilma oli kevään ja maanmullistuksen
-odotuksesta kuumeinen. Julman jyrinän kuultiin suurentuvan, miljoonien,
-kuukausmääriä juoksuhautoihin kasattujen ja niistä hyökyaaltona
-yli Ile-de-Francen ja vanhan Pariisin syöksymään valmistautuvien
-vihollisten aseiden kalskahtelevan. Kauhistavia kertomuksia kulki
-vitsauksen edellä: uskomatonta huhua kaasun muodossa ilmaan
-levitettävästä myrkystä, jonka sanottiin kaatavan maahan ja kuolettavan
-kaikki niinkuin Peeleusvuoren tukahduttava sauhu. Ja lentokoneiden
-yhä likempää tapahtuvat hyökkäilyt ylläpitivät harkitusti Pariisin
-hermostuneisuutta.
-
-Pierre ja Luce eivät yhäkään tahtoneet tietää mitään siitä, mikä heitä
-ympäröi; mutta kuume, jota he tietämättään hengittivät tässä uhan
-painamassa ilmassa, kiihoitti kaipuuta, joka piili heidän nuorteissa
-ruumiissaan. Pitkät sotavuodet olivat Euroopassa edistäneet siveellistä
-höltymistä, joka valtasi häveliäimmätkin. Eikä näillä kahdella lapsella
-kummallakaan ollut uskonnollista vakaumusta. Mutta heitä suojeli heidän
-sydämensä hienotunteisuus, heidän vaistomainen häveliäisyytensä.
-Salaisesti olivat he kuitenkin päättäneet kumpikin antautua toisilleen,
-ennenkuin ihmisten sokea julmuus heidät erottaisi. He eivät vielä
-olleet sanoneet sitä toisilleen. Tänä iltana he sen sanoivat.
-
-Kerran tai kahdesti viikossa jäi Lucen äiti tehtaaseen yötyöhön.
-Näinä öinä nukkui Luce, jotta ei jäisi yksin autioon asuntoonsa,
-Pariisissa erään ystävättärensä luona. Häntä ei vartioitu. Molemmat
-rakastavaiset käyttivät hyväkseen tätä vapautta viettääkseen osan
-iltaa yhdessä; ja joskus söivät he vaatimattoman illallisen eräässä
-pienessä ravintolassa. Tänä iltana maaliskuun puolivälissä kuulivat he
-lähdettyään ravintolasta hälyytysmerkkejä. He riensivät läheisimpään
-suojapaikkaan, niinkuin rankkasateessa, ja huvittelivat itseään jonkun
-aikaa tekemällä huomioita satunnaisista kumppaneistaan. Mutta kun vaara
-näytti kaukaiselta tai ohimenneeltä, vaikka hyökkäystä ei vielä ollut
-ilmoitettu päättyneeksi, lähtivät Pierre ja Luce, jotka eivät tahtoneet
-viipyä kovin myöhään, kävelemään iloisesti jutellen. He kulkivat
-erästä vanhaa ja ahdasta katua lähellä Saint-Sulpicea. He olivat
-juuri kulkeneet erään ajoportin kohdalla odottavan ajurin ohi, joka
-torkkui samoin kuin hevonenkin. He olivat noin kahdenkymmenen askeleen
-päässä toisella katukäytävällä, kun kaikki heidän ympärillään tärisi:
-punainen huikaisu, ukkosen jyrinä, tiilinpalasten ja lasisirpaleiden
-raekuuro. Erään talon syvennyksessä, joka teki terävän mutkan katuun,
-painautuivat he seinää vasten toisiinsa kietoutuneina. Räjähdyksen
-valossa olivat he nähneet toistensa rakkautta ja säikähdystä täynnä
-olevat silmät. Ja pimeyden palattua rukoili Lucen ääni:
-
--- Ei! Minä en tahdo vielä!...
-
-Ja Pierre tunsi huulillaan intohimoiset huulet ja hampaat. He jäivät
-värjöttämään kadun pimeyteen. Muutamien askelten päässä hääräsi
-taloista tulleita ihmisiä murskaantuneiden ajopelien säpäleiden
-keskessä nostaen ylös kuolevan kuskin; he kulkivat aivan heidän
-ohitseen kantaen onnetonta, jonka veri tippui, Luce ja Pierre seisoivat
-kivettyneinä, niin kiinteästi toisiinsa kietoutuneina, että kun he
-jälleen tulivat tajuihinsa, tuntui heistä kuin he olisivat syleilleet
-toisiaan alastomina. He irroittivat toisiinsa kaivautuneet kädet ja
-huulet, jotka joivat rakastettua olentoa kuin juuret. Ja molemmat
-alkoivat väristä.
-
--- Mennään pois! sanoi Luce, pyhän väristyksen vallassa.
-
-Hän veti Pierreä tulemaan.
-
--- Luce, ethän anna minun lähteä tästä elämästä, ennenkuin...?
-
--- Hyvä Jumala! sanoi Luce puristaen hänen käsivarttaan, se ajatus
-olisi pahempi kuin kuolema.
-
--- Rakkaani, sanoivat kumpikin.
-
-He olivat uudelleen pysähtyneet.
-
--- Milloin olen minä sinun? sanoi Pierre.
-
-(Hän ei olisi uskaltanut kysyä: "Milloin olet sinä minun?")
-
-Luce huomasi sen ja oli siitä liikutettu.
-
--- Ihana mies! sanoi hän... Pian! Eihän meillä ole kiirettä! Sinä et
-voi haluta sitä hartaammin kuin minä haluan... Ollaan vielä näin vähän
-aikaa... Se on kaunista!... Tämä kuu vielä loppuun saakka!...
-
--- Pääsiäiseenkö asti? kysyi Pierre. (Pääsiäinen tuli tänä vuonna
-maaliskuun viimeisenä päivänä.)
-
--- Niin, Ylösnousemuksen päivään.
-
--- Ah! sanoi Pierre, ennen ylösnousemista on kuolema....
-
--- Hiljaa! sanoi Luce sulkien kädellään hänen suunsa.
-
-He irtautuivat.
-
--- Nyt on meidän kihlajaisemme, sanoi Pierre. Toisiinsa nojaten
-verkalleen astellen varjossa he itkivät hellyydestä. Maa heidän
-jalkainsa alla narskui lasinsirpaleista ja katukäytävä oli veressä.
-Heidän rakkautensa ympärillä lymysi kuolema ja yö. Mutta heidän
-päidensä päällä, korkealla ahtaan kadun mustien muurien yläpuolella
-tykytti, niinkuin taikalyhdyn liekki, taivaan povesta erään tähden
-sydän...
-
-Ja katso! Kellot alkavat soida, valot syttyvät jälleen, ja kadut
-vilkastuvat! Ilma on vapaa vihollisista. Pariisi hengittää. Kuolema on
-paennut.
-
-
-
-
-12.
-
-
-Oli Palmusunnuntain aatto. He tapasivat toisensa joka päivä
-määräaikoina eivätkä koettaneetkaan piileksiä. Heillä ei ollut mitään
-tilitettävää maailmalle. He olivat siinä kiinni niin hienoilla,
-niin helposti katkeavilla langoilla! -- Kahta päivää ennen oli
-saksalaisten suuri rynnistys alkanut. Lähes sadan kilometrin
-levyisenä vyörysi aalto. Yhtämittaiset järkytykset värisyttivät
-kaupunkia: -- Courneuven räjähdys, joka oli tuntunut Pariisissa kuin
-maanjäristys; lakkaamattomat hälyytykset, jotka keskeyttivät unen ja
-kuluttivat hermoja. Ja tänä lauantai-aamuna heräsivät kaikki, jotka
-yön levottomuuden vuoksi olivat voineet sulkea silmänsä vasta sangen
-myöhään, sen kaukana piilevän kanuunan jyrinään, joka Sommen toiselta
-puolelta, ikäänkuin toisesta planeetasta hapuillen syöksi kuolemaa. --
-Ensimmäisten räjähdysten aikana, joiden arveltiin johtuneen lentäjien
-palauksesta, oli riennetty kellareihin; mutta kauan kestävä vaara
-tulee tavaksi, johon elämä mukautuu; saattaapa melkein löytää siitä
-viehätystäkin, kun sama uhka on kaikilla eikä vaara ylen suuri. Muuten,
-oli kaunis ilma, oli sääli elävänä haudata itsensä: aamupäivällä oltiin
-yleisesti ulkosalla; ja kadut, puistot, kahviloiden parvekkeet olivat
-säteilevän, lämpöisen iltapäivän aikana saaneet kuin juhlaleiman.
-
-Pierre ja Luce olivat valinneet tämän iltapäivän mennäkseen kauas
-joukosta, Chavillen puistoon. He olivat eläneet jo kymmenen päivää
-kiihtyneessä tyyneydessä. Syvä rauha sydämessä ja hermot väristen. Kun
-seisoo pienellä saarella, jonka ympärillä pauhaa kuohuva koski, niin
-sekä näön että kuulon huumaus alkaa viedä. Mutta silmäripset kiinni,
-kädet korvilla, kun oven eteen on pantu salpa, tuntuu äkkiä mielen
-pohjalla hiljaisuus, hivelevä hiljaisuus, kesän iäinen päivä, missä
-näkymätön Riemu, tuo salalintu, laulaa lauluansa, sulaa ja raikasta
-kuin puron solina. Oi Riemu! tenhon laulaja, onnen kanteleen soittaja!
-Minä tiedän hyvin, että riittää rako ripsien välissä tai että sormeni
-hetkeksi lakkaa painamasta korvaa, jotta kosken kuohu ja kohu palajaa.
-Heiverö salpa! Tietäessään sen niin heiveröksi yltyy vain Riemu, jonka
-tiedän uhatuksi. Rauha ja hiljaisuuskin saavat kiihkeän sävyn!...
-
-Saavuttuaan metsään he kulkivat käsi kädessä. Kevään ensimmäiset
-päivät ovat uutta viiniä, joka nousee päähän. Nuori päivä juovuttaa
-puhtaiden rypäleidensä mehulla. Valo asuu vielä lehdettömien puiden
-yllä; ja alastomien oksien läpi huumaa ja uuvuttaa taivaan sininen
-silmä järjen... He yrittivät tuskin vaihtaa muutamaakaan sanaa. Heidän
-kielensä kieltäytyi jatkamasta alettua lausetta. Heidän säärensä olivat
-veltot ja kulkivat vastahakoisesti. He hoippuivat auringon ja metsän
-hiljaisuuden välillä. Maa veti heitä puoleensa. Laskeutumaan pitkälleen
-tielle. Antautumaan kaiken maailman valtapyörän kehän vietäviin...
-
-He kapusivat ylös tienviertä, menivät viidakkoon ja panivat vierekkäin
-pitkäkseen kahiseville lehdille, joiden välistä pisti esiin
-orvokinsilmiä. Lintujen ensimmäiset liverrykset ja tykkien kaukainen
-jyske sekaantuivat kylien kellojen soittoon, jotka ilmoittivat huomista
-juhlaa. Autereisessa ilmassa väreili toivoa, uskoa, rakkautta,
-kuolemaa. Huolimatta yksinäisyydestä puhuivat he puoliääneen. Heidän
-sydämensä oli ahdistettu: onnestako? vaiko tuskasta? He eivät olisi
-osanneet sitä sanoa. He olivat unelmiinsa uponneet. Luce, joka makasi
-liikkumattomana pitkällään, käsivarret pitkin kylkiä, silmät auki,
-miettiväisenä ja taivasta katsellen, tunsi itsessään nousevan salatun
-tuskan, jota hän aamusta alkaen oli koettanut torjua tyköänsä,
-ollakseen päivän riemua rumentamatta. Pierre pani päänsä Lucen
-polville, hänen hameensa poimuihin, niinkuin lapsi, joka nukkuu, polvet
-kyyryssä. Ja Luce hyväili äänettömästi käsillänsä lemmityisen korvia,
-silmiä, nenää, huulia. Rakkaat älykkäät kädet, joilla, kuten sadun
-haltiattarella, näytti olevan pieni suu joka sormen päässä! Ja Pierre,
-joka oli herkkä pianonsoittaja, arvasi pienistä sormien alla kulkevista
-aaltoiluista ystävättären sielussa ailahtelevat liikunnot. Hän kuuli
-hänen huokaavan ennenkuin hän huokasikaan. Luce oli noussut, vartalo
-eteenpäin kumarassa ja voi vahti raskaasti hengähtäen:
-
--- Oi, Pierre!
-
-Pierre katsoi häneen liikutettuna.
-
--- Oi Pierre! Mitä me olemme?... Mitä meistä tahdotaan?... Mitä
-tahdomme itse?...
-
-Mitä meissä tapahtuu?... Tuo tykki, nuo linnut, tämä sota, tämä
-rakkaus... nuo kädet, tuo ruumis, nuo silmät... Missä minä olen? ja
-mitä minä olen?...
-
-Pierre, jolle tällainen kiihtymyksen ilmaus Lucen puolelta oli outoa,
-yritti ottaa hänet syliinsä. Mutta Luce työnsi pois:
-
--- Ei! Ei!...
-
-Ja peittäen kasvonsa käsillään hän painoi kätensä ja kasvonsa maahan.
-Pierre rukoili hämmentyneenä:
-
--- Luce!...
-
-Hän pani päänsä aivan Lucen pään viereen.
-
--- Luce! toisti hän. Mikä sinun on?... Onko se minua vastaan?...
-
-Luce nosti päätänsä:
-
--- Ei!
-
-Ja Pierre näki kyyneleitä hänen silmissään.
-
--- Onko sinulla huolia?
-
--- On.
-
--- Minkävuoksi?'
-
--- En tiedä.
-
--- Sano minulle...
-
--- Ah! sanoi hän, minua hävettää...
-
--- Mikä hävettää?
-
--- Kaikki.
-
-Hän vaikeni.
-
-Aamusta alkaen oli häntä ahdistanut surullinen, kiusallinen ja
-nöyryyttävä näky: hänen äitinsä, sen myrskyn hullauttamana, joka
-kuohusi irstauden ja murhan tehtaiden sekamelskassa, näissä
-ihmissaastan sammioissa, ei enää säilyttänyt pidättyväisyyttä. Hän
-oli kotonaan pannut toimeen raivoisan mustasukkaisuuden kohtauksen
-rakastajansa kanssa huolimatta siitä, että hänen tyttärensä oli
-kuulemassa; ja Luce oli kuullut, että hänen äitinsä oli raskaana. Se
-oli ollut hänelle kuin ruoskiminen, joka oli häntä häväissyt, joka oli
-saastuttanut kaiken rakkauden, hänen rakkautensa Pierreen. Senvuoksi
-oli hän, kun Pierre yritti häntä lähestyä, työntänyt hänet pois: hän
-häpesi itseänsä ja Pierreä... Pierreäkö? Pierre-parka!...
-
-Pierre jäi alalleen nöyryytettynä eikä uskaltanut hievahtaa. Luce alkoi
-moittia itseään, hymyili kyyneltensä keskellä ja nojaten päänsä Pierren
-polviin, sanoi:
-
--- Minä vuorostani!
-
-Pierre, vielä levottomana, silitteli hänen hiuksiansa niinkuin
-hyväillään kissaa. Hän kysyi hiljaa:
-
--- Luce, mitä se oli? Sano minulle!...
-
--- Ei mitään, sanoi Luce, minä olen nähnyt surullisia seikkoja.
-
-Pierre oli liian arkatuntoinen udellakseen. Mutta Luce jatkoi hetken
-kuluttua:
-
--- Ah! on hetkiä... jolloin hävettää, että on ihminen...
-
-Pierreä värisytti.
-
--- Niin, sanoi hän.
-
-Ja hetken vaiettuaan kääntyi hän toiseen asentoon ja sanoi hiljaa:
-
--- Anna anteeksi!
-
-Luce nousi ylös äkisti, heittäytyi Pierren kaulaan ja toisti:
-
--- Anna sinä anteeksi minulle!
-
-Ja he suutelivat.
-
-Kummallakin lapsella oli tarve lohduttaa toistansa. Sitä sanoiksi
-pukematta ajatteli kumpikin:
-
--- On toki onni, että kuollaan!... Hirvittävintä olisi tulla yhdeksi
-noita ihmisiä, jotka ovat niin ylpeitä siitä, että ovat ihmisiä, että
-ovat hävittäneet, huonontaneet...
-
-Huulet huulia vastassa, silmäripset ripsiä sipaisten upottivat he
-katseensa toisiinsa, hymyillen, herkkää sääliä täynnä. Eivätkä
-kyllästyneet tähän jumalaiseen tunnelmaan, joka on rakkauden puhtain
-muoto. Vihdoin irtautuivat he mietelmiinsä; ja Luce, jälleen
-seessilmäisenä, näki taivaan, uudelleen virkoavien puiden ja kukkien
-nousun sulouden.
-
--- Kuinka tämä on kaunista! sanoi hän.
-
-Hän ajatteli:
-
--- Miksikä kaikki on niin kaunista? Ja me vain niin surkeita,
-keskinkertaisia, rumia!... (Niin, et sinä, rakkaani, tietenkään et
-sinä!...)
-
-Hän katsoi uudelleen Pierreä:
-
--- Ah! mitä minä muista välitän?
-
-Ja, rakkauden suurenmoisessa järkeilemättömyydessä purskahti hän
-nauruun, hyppäsi pystyyn, juoksi metsään ja huusi:
-
--- Ota kiinni!
-
-He leikkivät kuin lapset lopun päivää. Ja kun he olivat lopen
-väsyneitä, palasivat he, vitkaan kävellen, laaksoa kohti, joka oli
-iltaruskoa täynnä kuin rehukoppa. Kaikki tuntui heistä uudelta, kun he
-nauttivat sitä yhdellä sydämellä kahden asemesta, kahdella ruumiilla
-yhden.
-
-
-
-
-13.
-
-
-Heitä oli koolla viisi samanikäistä nuorukaista erään kotona, viisi
-nuorta opintotoveria, jotka eräänlainen älyn yhtäläisyys, ensimmäinen
-ajatusten valikointi oli ryhmittänyt erilleen muista. Eikä heidän
-joukossaan kuitenkaan ollut kahta, jotka olisivat ajatelleet samoin.
-Neljänkymmenen miljonan ranskalaisen väitetyn yksimielisyyden katon
-alla on neljäkymmentä miljonaa päätä, jotka kukin ovat omaa mieltänsä.
-Ranskan ajatus on samanlainen kuin sen maakin, pikkutilojen alue.
-Omalta palstaltaan toiselle koettivat nuo viisi ystävystä aidan yli
-vaihtaa aatteitansa. Mutta he täten vain varmensivat ne päättävämmin
-kukin itselleen. Kaikki olivat muuten vapaamielisiä, ja elleivätkään
-kaikki tasavaltalaisia, niin ainakin taantumuksen, takaisin palaamisen
-vihollisia.
-
-Jaqques Sée oli innokkain sodan kannattaja. Tämä nuori jalomielinen
-juutalainen oli omaksunut Ranskan hengen kaiken innon. Kautta koko
-Euroopan omaksuivat hänen serkkunsa Israelissa, kuten hänkin,
-ottoisänmaansa asian ja aatteet. Vieläpä oli heillä tapansa mukaan
-taipumus liioitteluun kaikessa, minkä omaksuvat. Tämä kaunis poika,
-säännöllinen ja selväpiirteinen kasvoiltaan kuin kuparipiirros, ääni ja
-katse tulisena ja raskaanlaisena, oli vakuutteluissaan todistelevampi
-kuin tarpeellista ja vastaansanoessaan kiihkeä. Hänen mukaansa oli
-kysymys kansanvaltaisuuden ristiretkestä kansojen vapauttamiseksi ja
-sodan tappamiseksi. Neljä vuotta kestänyt ihmisystävällinen teurastus
-ei ollut hänen vakaumustaan muuttanut. Hän oli niitä, jotka eivät
-hyväksy tosiasiain vastaväitteitä. Hänellä oli kaksinainen itsetunto:
-salainen oman rotunsa, jota hän tahtoi nostattaa, ja mieskohtainen,
-joka tahtoi olla oikeassa. Tahtoi sitä enemmän, kun ei ollut siitä
-varma. Hänen harras idealisminsa oli suojeluksena vaateliaille, liian
-kauan masennetuille vaistoille, taistelun ja uhkayritysten halulle,
-joka ei ollut vähemmän harras.
-
-Antoine Naudé oli myöskin sodan puolella. Mutta vain senvuoksi,
-ettei voinut tehdä toisin. Tämä hyvä, kookas, nuori porvarispoika,
-punaposkinen, tyyni ja hieno, joka hengitti lyhyeen ja sorautteli
-r:äänsä keskimaakuntain herttaisella tavalla, katseli tyynesti
-hymyillen ystävä Séen kaunopuheista innostusta; taikka saattoi, kun
-sattui, sopivalla sanankäänteellä panna hänet nousemaan puuhun; --
-mutta oli itse liian laiska kiipeämään perässä! Miksikä kiivastua myötä
-tai vastaan semmoisessa, joka ei riipu meistä? Ainoastaan teatterissa
-nähdään sankarillista ristiriitaa ja jaaritellaan velvollisuudesta
-ja mielivallasta. Kun ei ole vara valita, tekee mitä täytyy,
-jaarittelematta. Ei siinä ole sen kummempaa! Naudé ei ihmetellyt eikä
-syyttänyt. Terve järki sanoi hänelle, että niin pian kuin kerran juna
-on liikkeellä tai sota käymässä, täytyy seurata mukana; ei ole muuta
-neuvoa. Vastuunalaisuuden etsiminen on ajan heittämistä hukkaan. Kun
-minun on pakko tapella, on ihan joutavaa ajatella että olisin voinut
-olla tappelematta, jos asiat olisivat olleet... niinkuin ne eivät ole
-olleet!
-
-Vastuunalaisuus! Bernard Saisset'n mielestä se juuri oli pääkysymys;
-hän koetti innokkaasti selvittää tätä käärmeiden kiemuraa; tai
-paremminkin heilutteli niitä päänsä päällä kuin muinainen Raivotar.
-Hintelä poika, hienostunut, kiihkeä, sangen hermostunut, ylen vilkasta
-aivojen herkkyyttä hehkuva, rikasta porvaristoa, vanhaa tasavaltalaista
-sukua, ja joskin tämän jäseniä oli Valtion korkeimmissa viroissa,
-julisti hän päinvastoin äärimmäisen kumouksellista kantaa. Hän oli
-nähnyt päivän valtiaat ja heidän sakkinsa liian likeltä. Hän syytti
-kaikkia hallituksia -- omaansa olletikin. Hän puhui vain kommunisteista
-ja bolshevikeista; hän oli tehnyt heidän tuttavuuttaan ja veljeili
-heidän kanssaan, ikäänkuin olisivat olleet lapsuudentovereita. Hän
-näki parannuksen -- tietämättä juuri minkä -- ainoastaan yhteiskunnan
-täydellisessä mullistuksessa. Hän vihasi sotaa; mutta hän olisi
-mielellään uhrautunut luokkien sodassa -- sodassa omaa luokkaansa, omaa
-itseänsä vastaan.
-
-Neljäs joukosta, Claude Puget, otti osaa tähän sanojen peitseilyyn
-kylmän ja hiukan halveksivan tarkkaavasti. Hän oli köyhää
-pikkuporvaristoa; satunnainen tarkastaja, joka oli huomannut hänen
-älykkäisyytensä, oli toimittanut hänet pois maaseudulta; näin
-jouduttuaan ennenaikaisesti irti perheen keskuudesta eli tämä lyseon
-vapaaoppilas, joka oli tottunut luottamaan vain itseensä ja elämään
-itsekseen ja itseänsä varten, vain itsestään ja itseänsä varten.
-Itsekkyysfilosofina, harrastaen sielun erittelyä, syventyneenä sen
-katselmukseen, niinkuin suuri kerälle kääriytynyt kissa, ei häntä
-toisten innostus liikuttanut. Nuo kolme keskenään erimielistä ystävää
-pani hän samaan säkkiin -- he olivat "kansantajuisia". Eivätkö he
-kaikki kolme alentaneet itseänsä asettumalla joukon kannalle? Totta
-puhuen oli joukko itsekunkin käsityksessä erilainen. Mutta Puget'n
-mielestä oli joukko, olipa se mikä joukko tahansa, aina väärässä.
-Joukko oli vihollinen. Järjen tulee pysyä yksinään, ja seurata omia
-ainokaisia lakejansa, ja perustaa erillään rahvaasta ja Valtiosta
-ajatuksen suljettu valtakunta.
-
-Pierre taas, istuen ikkunan ääressä, katseli hajamielisenä
-ulos ja uneksi. Tavallisesti otti hän innokkaasti osaa näihin
-nuorukaisväittelyihin. Mutta nyt ne olivat hänelle vain siivekkäiden
-sanojen suhinaa, jota hän kuuli kaukaa, hyvin kaukaa, puolihorroksissa,
-ikävystyneenä ja pilkallisena. Toiset eivät väittelynsä innossa pitkään
-aikaan huomanneet hänen vaiteliaisuuttaan. Mutta lopulta Saisset, joka
-oli tottunut saamaan Pierreitä kannatusta bolshevismissaan, oudostui,
-kun ei kuullut hänen mitään sanovan, ja kysyi.
-
-Pierre, äkkiä heräten, punastui, hymyili ja sanoi:
-
--- Mistä te puhutte?
-
-He närkästyivät.
-
--- Mutta etkö sinä ole kuullut?
-
--- Mitä sinä sitten ajattelit? kysyi Naudé. Pierre vastasi vähän
-hajamielisenä, vähän kärsimättömänä:
-
--- Kevättä. Se on tullut ilman teidän lupaanne. Ja menee menoansa ilman
-meitä.
-
-Kaikki nujersivat hänet halveksumisellaan.
-
-Naudé nimitti häntä "runoilijaksi". Ja Jacques Sée "teeskentelijäksi".
-
-Vain Puget katsoi häntä uteliaasti ja leikkisänä, kylmät silmät
-sirrillään. Ja sanoi:
-
--- Siivekäs muurahainen!
-
--- Mikä? sanoi Pierre huvitettuna.
-
--- Varo siipiäsi! sanoi Puget. Se on lemmenlentoa. Se ei kestä kuin
-hetken.
-
--- Enempää ei elämäkään kestä, sanoi Pierre.
-
-
-
-
-14.
-
-
-Pääsiäisviikolla näkivät he toisensa joka päivä. Pierre tuli
-tapaamaan Lucea hänen yksinäiseen asuntoonsa. Laiha puutarha oli
-heräämässä eloon. He viettivät siellä iltapäivän. He tunsivat nyt
-vastenmielisyyttä Pariisia, joukkoa, elämää kohtaan. Sattuipa
-että henkinen väsähtyminen piti heitä pitkän kotvan äänettöminä,
-liikkumattomina, istumassa vierekkäin haluamatta hievahtaa. Outo
-tunne askarrutti heitä kumpaakin. He pelkäsivät. Pelkäsivät mikäli
-lähestyi päivä, jolloin heidän oli määrä toisilleen antautua --
-pelkäsivät, rakkautensa ylenpalttisuudessa, sielunsa puhtaudessa, jota
-elämän rumuus, julmuus, häpeällisyys kammotti, ja joka intohimon ja
-alakuloisuuden huumiossa unelmoi olevansa niistä vapautettu. He eivät
-siitä puhuneet mitään.
-
-Enimmän aikansa viettivät he juttelemalla levollisesti tulevasta
-asunnostaan, yhteisistä töistään, pienestä taloudestaan. He järjestivät
-ennakolta asumuksensa pienimpiä yksityiskohtia myöten, huonekalut,
-paperit, kunkin esineen paikan. Ja todellisena naisena liikuttui Luce
-näiden rakkaiden pikkuseikkojen, jokapäiväisen elämän sisäisten ja
-kodikkaiden kuvien ajattelemisesta kyyneleihin saakka. He nauttivat
-tulevan kotilietensä herkänhienoja pikkuiloja... He tiesivät että
-kaikesta siitä ei tulisi mitään -- Pierre synnynnäisen pessimismin
-vaistosta -- Luce rakkauden ennakkonäkemyksestä, joka tiesi avion
-käytännöllisesti mahdottomaksi... Sen vuoksi kiiruhtivat he sitä
-nauttimaan unelmassa. Ja kumpikin salasi toiseltaan varmuutensa että se
-ei tulisi olemaan muuta kuin unelmaa. Kumpikin luuli tämän salatiedon
-olevan yksin hänen ja vaali hellästi toisen kuvitelmaa.
-
-Kun he olivat tyhjentäneet mahdottoman tulevaisuuden surulliset
-nautinnot, valtasi heidät väsymys, ikäänkuin olisivat eläneet. Silloin
-he levähtivät istuen kuivaneessa köynnöslehtimajassa, jonka hyytynyttä
-mahlaa aurinko sulatteli; ja, Pierren pää Lucen olkapäällä, kuuntelivat
-unelmoiden maan virkoamista. Allaan häilyvät pilvet leikki maaliskuun
-aurinko piilosilla-oloa, hymyili ja meni taas piiloon. Maassa vaihteli
-säteilevä kirkkaus ja tumma varjo, niinkuin sielussa riemu ja tuska.
-
--- Luce, sanoi Pierre äkkiä, etkö muista?... Siitä on kauan, kauan...
-Kun on oltu näin...
-
--- Niin, sanoi Luce, se on totta. Kaikki muistan, kaikki... Mutta,
-missä oltiinkaan?
-
-He huvittelivat arvailemalla, missä olomuodoissa he jo olivat toisensa
-tunteneet. Vastako ihmisinä? Ehkä. Mutta varmaan silloin oli Pierre
-tyttö ja Luce rakastaja... Lintuinako ilmassa? Lucen äiti oli sanonut
-hänelle lapsena, että hän oli ollut pikkuinen villihanhi, joka oli
-pudonnut sisään savupiipusta: ah! hän oli varmaankin katkaissut
-siipensä!... Mutta varsinkin huvitti heitä ajatella kohdanneensa
-toisensa aikuisina häälyvinä aineina, jotka tunkevat läpi, tulevat ja
-menevät kuin unen tai huuman häile: valkoisina hattaroina taivaalla,
-leikkivinä laineina, maahan lankeavana sateena, kastehelminä ruohossa,
-voikukan höytyväkuplina, jotka tuutivat ilmassa... Mutta tuuli
-hajoittaa ne. Kunpa se ei rupeaisi uudelleen puhaltamaan, ettemme
-kadottaisi toisiamme koko iäisyydeksi!...
-
-Mutta Pierre sanoi:
-
--- Minä en usko että milloinkaan on oltu erossa; me olimme yhdessä,
-niinkuin ollaan nyt, maaten toinen toisemme vierellä; on vain nukuttu
-ja nähty unta... Hetkeksi herätään... Tuskin... Minä tunnen sinun
-henkäyksesi, sinun poskesi omaani vastaan... Ponnistellaan; lähennämme
-huuliamme... Rauetaan takaisin uneen... Rakas kulta, minä olen tässä,
-pidän sinun kättäsi, älä jätä minua!... Ei ole ihan vielä aika, kevät
-näyttää vasta viluisen nenänsä päätä...
-
--- Niinkuin sinun, sanoi Luce.
-
--- Pian herätään kesän kauniiseen päivään...
-
--- Se tulee se kaunis kesäpäivä, sanoi Luce.
-
--- ... Lehmusten suloinen siimes, aurinko oksien välissä, mehiläiset
-surisemassa...
-
--- ... Persikka säleaidalla ja sen ihana tuoksu...
-
--- ... Leikkuuväen lepohetki ja heidän kultaiset lyhteensä...
-
--- Niityllä makaavaa karjaa märehtimässä...
-
--- ... Ja illalla auringon laskiessa on se kuin kukkalampi, riutuvan
-valon liukuessa sen pintaa pitkin...
-
--- ... Se tulee kaikki, sanoi Luce, kaikki mikä on hyvää ja suloista
-nähdä ja omistaa, suudella, syödä, koskea, hengittää... Muu jätetään
-noille, jatkoi hän viitaten kaupunkia ja sen savuja.
-
-Hän nauroi, syleili sitten ystäväänsä, ja sanoi:
-
--- Se pikku duetti laulettiin hyvin! Mitä, ystäväni Pierrot?
-
--- Kyllä, Jessica, sanoi Pierre.
-
--- Pierrot raukkani, lausui taas Luce, me emme olleet oikein
-luotuja tätä maailmaa varten, missä ei osata laulaa muuta kuin
-_marseljeesia_!...
-
--- Jospa sitäkään osattaisiin laulaa! sanoi Pierre.
-
--- Me olemme erehtyneet asemasta, me olemme nousseet junasta liian
-aikaisin.
-
--- Minä pelkään, sanoi Pierre, että seuraava asema olisi ollut vielä
-pahempi. Etkö näe, rakkaani, sitä vahakakkua, mikä meille luvataan
-tulevaisuuden yhteiskunnassa, missä ei kenelläkään ole oikeutta elää
-kuin mehiläisemoa -- kuningatarta -- tai tasavaltaa varten?
-
--- Munia aamusta iltaan kuin kuularuisku tai hautoa aamusta iltaan
-toisten munia... Kiitoksia paljon! sanoi Luce.
-
--- Oh, Luce, ilkimys, kuinka puhut rumasti, sanoi Pierre nauraen.
-
--- Niin, se on pahasti, tiedän sen. Minä en kelpaa mihinkään. Etkä
-sinäkään, ystäväni. Sinä olet yhtä huonosti luotu tappamaan tai
-ruhjomaan ihmisiä sodassa, kuin minä heitä ompelemaan niinkuin
-hevosraukkoja, joiden vatsa on puhkaistu härkätaistelussa, jotta heitä
-voitaisiin taas käyttää seuraavassa kahakassa. Me olemme hyödyttömiä,
-vaarallisia olentoja, joilla on naurettava, rikollinen vaatimus elää
-vain rakastaaksemme niitä, joita rakastamme, lemmityistäni, ystäviäni,
-hyviä ihmisiä ja pieniä lapsia, hyvää päivänvaloa ja myöskin hyvää
-valkoista leipää ja kaikkea mikä on kaunista ja maistuu hyvälle. Se
-on häpeä, se on häpeä! Punastu minun puolestani, Pierrot!... Mutta me
-saamme rangaistuksen! Meille ei anneta paikkaa siinä Valtion tehtaassa
-ilman lepoa ja välirauhaa, jommoinen maa pian tulee olemaan... Onneksi
-ei meitä silloin ole täällä!
-
--- Niin, mikä onni! sanoi Pierre...
-
-    "Jos tahdot, Pyhä Neitsyt, minut kuoloon
-    kantaa,
-    niin olen tyytyväinen: eihän suurempaa
-    voi tässä maailmassa olla kunniaa,
-    kuin Sua suudellen Sun huomaas sieluns'
-    antaa..."
-
--- No, on sekin tapa, rakas ystäväni!
-
-ROMAIN ROLLAND
-
--- On se ainakin aito ranskalainen. Se on Ronsardin, sanoi Pierre:
-
-    "... Ja sitten, sadan vuoden päästä
-    vasta,
-    Cassandra, saada kuolla helmahas --
-    niin vähät mainetöistä, kunniasta..."
-
--- Sadan vuoden päästä! huokasi Luce, se ei ole vaikeaa!...
-
-    "Vaikk' oisin, näät, kuin Caesar, mainehikas,
-    niin onneks suuremmaksi sittenkin
-    ma aina moisen kuolon katsoisin..."
-
--- Kelvoton katupoika, etkö häpeä! Tämmöisenä sankarien aikana!
-
--- Niitä on riittävästi, sanoi Pierre. Minä tahdon mieluummin olla
-pikku poika, joka rakastan, poikapahanen!
-
--- Pieni palleroinen, jonka huulilla on vielä maitoa minun rinnastani,
-sanoi Luce häntä syleillen. Minä pidän pienokaisestani!
-
-
-
-
-15.
-
-
-Näiden päivien jälkeen eloon jääneet, jotka sitten saivat nähdä
-onnen jyrkän käänteen, ovat epäilemättä unohtaneet sen synkän siiven
-uhkaavan, raskaan suhinan, joka tuona viikkona peitti Ile-de-Francen
-ja hipaisi varjollansa Pariisia. Riemu ei pidä lukua menneistä
-koettelemuksista. -- Saksalaisten rynnäkkö saavutti huippukohtansa
-Pääsiäismaanantain ja -keskiviikon välisenä aikana. Sommen yli oli
-tultu, Bapaume, Nesle, Guiscard, Roye, Noyon, Albert vallattu.
-Yksitoista sataa kanuunaa menetetty. Kuusikymmentä tuhatta vankia...
-Maan kauneuden tallaamisen merkkinä kuoli Pääsiäistiistaina ihana
-Debussy. Kanteleen kielet katkeavat... "Kuoleva pieni Kreikka
-parka!..." Mitä jäisi siitä? Muutamia taiteellisia uurnia, muutamia
-virheettömiä hautapatsaita, jotka ruoho valtaisi Hautakumpujen Tieltä.
-Hävitetyn Ateenan kuolemattomat rauniot...
-
-Pierre ja Luce näkivät, ikäänkuin kukkulan laelta, kaupunkia lähestyvän
-varjon. Vielä rakkautensa säteiden kehässä odottivat he ilman pelkoa
-lyhyen päivän loppua. Heitä olisi nyt kaksi yössä. Niinkuin kellojen
-soitto iltarukoukseen, johtui heidän mieleensä Debussyn kauniiden
-sävelten kiehtova surumielisyys, jota he olivat niin suuresti
-rakastaneet. Enemmän kuin milloinkaan ennen vastasi musiikki heidän
-sydäntensä tarvetta. Se oli ainoa taide, joka tuli vapautetun sielun
-ääneksi, muotojen esiripun takaa.
-
-Pääsiäistorstaina kulkivat he, Luce Pierren kainalossa ja pitäen hänen
-kättään, sateen lioittamaa rautatien vartta. Tuulenpuuskat myllersivät
-vettynyttä maata. He eivät huomanneet sadetta, ei tuulta, ei seudun
-rumuutta eikä tien lokaa. He istahtivat erään puistikon matalalle
-muurille, jonka yksi sivu oli äskettäin sortunut. Pierren sateenvarjon
-alla, joka tuskin suojeli päätä ja hartioita, katseli Luce jalat
-riippuen, kädet märkinä, sadevaippa kosteana, veden putoilemista. Kun
-tuuli huiskutti oksia, sanoi pieni pisararykelmä: "klop! klop!" Luce
-oli vaitelias, hymyilevä, kuin kirkastettu. Syvä riemu vallitsi heissä.
-
--- Miksikähän me niin suuresti rakastamme? sanoi Pierre.
-
--- Ah! Pierre, sinä et rakasta minua niin suuresti, jos kysyt miksi.
-
--- Minä kysyn sitä, sanoi Pierre, saadakseni sinut sanomaan sen, minkä
-tiedän yhtä hyvin kuin sinä.
-
--- Tahdot, että sanoisin sinulle kohteliaisuuksia, sanoi Luce. Mutta
-sinä petyt. Sillä vaikka sinä tiedät, miksi rakastan sinua, niin en
-minä tiedä sitä itse.
-
--- Etkö sinä tiedä sitä? kysyi Pierre hämmästyneenä.
-
--- Enkä tiedä! (Hän nauroi salamyhkäisesti.) Eikä minulla ole
-vähintäkään tarvetta sitä tietää. Kun kysyy itseltään jostakin asiasta
-miksi, niin ei ole siitä varma tai ei asia ole hyvä. Niin pian kuin
-rakastan, ei ole enää kysymys, miksi! Ei mitään missä, milloin, koska,
-kuinka! Minun rakkauteni on, minun rakkauteni on. Muu olkoon, jos
-tahtoo.
-
-He suutelivat toisiaan. Sade käytti sitä hyväkseen, hiipien vinoon
-menneen sateenvarjon alle hipaisemaan sormillaan heidän hiuksiansa ja
-poskiansa; joivatpa he huultensakin välistä pienen kylmän pisaran.
-
-Pierre sanoi:
-
--- Entä muut?
-
--- Ketkä muut? kysyi Luce.
-
--- Köyhät, vastasi Pierre. Kaikki jotka eivät ole meitä?
-
--- Tehkööt niinkuin me! Rakastakoot!
-
--- Ja olkoot rakastettuja! Luce, koko maailma ei sitä voi.
-
--- Voi kyllä.
-
--- Ei voi. Sinä et tiedä sen lahjan arvoa, minkä olet minulle antanut.
-
--- Antaa sydämensä rakkaudelle, huulensa rakastetulle, se on: antaa
-silmänsä valolle. Se ei ole antamista, se on ottamista.
-
--- On sokeita.
-
--- Me emme heitä voi parantaa, Pierrot. Katsokaamme heidänkin
-puolestaan.
-
-Pierre oli vaiti.
-
--- Mitä sinä ajattelet? sanoi Luce.
-
--- Minä ajattelen, että tänä päivänä, ehkä kaukana meistä, ehkä
-lähellä, kärsi kuoleman Se, joka tuli maan päälle parantamaan sokeita.
-
-Luce tarttui hänen käteensä.
-
--- Uskotko sinä Häneen?
-
--- En, Luce, en usko. Mutta hän jää aina niiden ystäväksi, jotka hän
-kerran on vastaanottanut pöytäänsä. Entä sinä, tunnetko sinä hänet?
-
--- Tuskin, vastasi Luce. Minulle ei ole siitä koskaan puhuttu. Mutta
-tuntemattakin rakastan häntä... Sillä minä tiedän, että hän rakasti.
-
--- Ei niinkuin me.
-
--- Miksei? Meillä on pieni sydänparka, joka ei osaa rakastaa kuin
-sinua, kultaseni. Hän, hän rakasti meitä kaikkia. Mutta se on aina
-samaa rakkautta.
-
--- Tahdotko että menemme huomenna kirkkoon, kysyi Pierre liikutettuna,
-hänen kuolemansa vuoksi... Minulle on sanottu, että Saint-Gervais'ssa
-saa kuulla kaunista musiikkia...
-
--- Kyllä, menisin mielelläni kirkkoon sinun kanssasi sinä päivänä. Hän
-ottaa meidät hyvin vastaan, olen siitä varma. Olemalla häntä lähellä on
-toisiaan lähempänä.
-
-He vaikenevat... Sataa, sataa, sataa. Sade lankeaa. Ilta laskee.
-
--- Tällä hetkellä huomenna, sanoi Luce, me olemme siellä.
-
-Ilma tuli sumuiseksi. Lucea vähän värisytti.
-
--- Rakas, onko sinun kylmä? kysyi Pierre levottomana.
-
-Luce nousi:
-
--- Ei, ei. Kaikki on minulle rakkautta. Minä rakastan kaikkea, ja
-kaikki rakastaa minua. Sade rakastaa minua, tuuli rakastaa minua,
-harmaa ja kylmä taivas -- ja oma pikku kullannupukkani.
-
-
-
-
-16.
-
-
-Taivas oli Pitkänäperjantaina yhä harmaiden huntujen peittämänä; mutta
-ilma oli lauha ja tyyni. Kaduilla nähtiin kukkia, keltanarsisseja,
-kultalakkoja. Pierre osti niitä muutamia ja Luce piti kädessään.
-He kävelivät Orfevresin rauhaisaa rantatietä ja kulkivat puhtaan
-Notre-Damen ohi. Hillittyyn valoon verhotun vanhan Pariisin viehkeys
-ympäröi heitä jalolla lempeydellään. Sain-Gervais'n torilla lenteli
-heidän jaloissaan kyyhkysiä. He seurasivat niitä silmillään; yksi
-linnuista asettui erään kuvapatsaan pään päälle. Temppelin edustan
-portailla, ollessaan sisään menossa, kääntyi Luce katsomaan taakseen ja
-näki muutaman askeleen päässä keskellä joukkoa kellervätukkaisen tytön,
-noin kaksitoistavuotiaan, joka molemmat käsivarret kohotettuina pään
-päälle, selkä pääoveen nojaten, katseli häntä. Hänellä oli hieno ja
-jotakin kirkon pientä muinaisaikaista veistokuvaa muistuttava vartalo
-ja arvoituksellinen, herttainen, viisas ja hellä hymy. Luce hymyili
-hänelle vastaan, näyttäen häntä Pierrelle. Mutta tytön katse suuntautui
-hänen ylitsensä, ja kauhistui äkkiä. Ja peittäen kasvojansa käsillään
-juoksi lapsi pois.
-
--- Mikä hänen on? kysyi Luce.
-
-Mutta Pierre ei katsonut.
-
-He astuivat sisään. Heidän päidensä yläpuolella kuhersi kyyhkynen. Se
-oli viimeinen ääni ulkoa. Pariisin äänet vaikenivat. Ulkoilma unohtui.
-Urkujen soitto, suuret holvit, kivien ja sävelten väliverho erotti
-heidät maailmasta.
-
-He asettuivat erääseen sivuaitioon, toisen ja kolmannen alttariosaston
-väliin sisäänkäytävästä vasemmalle. He kyykistyivät erään pylvään
-nurkkaukseen istuutuen sen jalustalle, muulta joukolta kätköön. Istuen
-selkä kuoroon päin näkivät he kohottaessaan silmänsä alttarin harjan,
-erään sivukappelin ristin ja ikkunat. Vanhat kauniit sävelet itkivät
-hurskasta murhemieltä. He pitivät toisiaan kädestä, nämä kaksi pikku
-pakanaa, suuren Ystävän edessä, surua soivassa kirkossa. Ja molemmat
-kuiskivat matalalla äänellä yhtaikaa:
-
--- Suuri Ystävä,sinun edessäsi minä otan hänet. Yhdistä meidät. Sinä
-näet meidän sydämemme.
-
-Ja heidän sormensa olivat toisiinsa ristiin yhtyneinä niinkuin
-punontakopan oljet. He olivat yksi liha, jonka läpi soiton aaltojen
-väreet kulkivat. He alkoivat uinailla kuin samalla vuoteella.
-
-Luce näki ajatuksissaan sen kellervätukkaisen tytön. Ja hänestä tuntui
-ikäänkuin hän olisi jo viime yönä nähnyt hänet unissaan. Hän ei
-saanut selville, oliko se todellakin totta, vai siirsikö hän äskeisen
-näkemyksensä menneeseen uneen. Väsähtäneenä tästä ponnistuksesta antoi
-hän ajatuksensa liidellä.
-
-Pierre ajatteli menneen lyhyen elämänsä päiviä. Kiuru, joka kohoaa
-sumuisesta maasta etsimään aurinkoa... Kuinka se on kaukana! Kuinka
-se on korkealla! Saavuttaako hän sitä milloinkaan.... Sumu sakenee.
-Ei ole enää maata, ei ole taivaita. Ja voimat murtuvat... Äkkiä, kun
-kuoriholvin alla väreili eräs gregorianinen sävelsikermä, raikahti
-riemuinen laulu ja sumusta sukeltaa esiin kiurun pieni kohmettunut
-ruumis, joka ui auringon rannattomassa valomeressä...
-
-Sormien puristus ilmoitti heille, että he liitelivät yhdessä. Ja he
-löysivät toisensa taas kirkon varjossa kiinteästi yhteenpuristuneina
-kuunnellen kauniita lauluja; heidän sydämensä, rakkautta täynnä,
-koskettivat puhtaimman riemun huippuja. Ja molemmat he palavasti
-toivoivat -- rukoilivat, ettei enää milloinkaan tarvitsisi laskeutua
-alas.
-
-Tällä hetkellä Luce, joka juuri oli lempeä säteilevällä katseella
-suudellut rakasta kumppaniansa, -- (silmät puoliksi kiinni ja suu
-puoliksi auki näytti Pierre vaipuneen onnen hurmioon ja kohotti
-päätään kiitollisen riemun innossa sitä korkeinta Voimaa kohti, jota
-vaistomaisesti etsitään ylhäältä) -- Luce näki säikähtäen kappelin
-punaisessa ja kullatussa kuvaikkunassa kellervätukkaisen tytön, joka
-oli kirkon edustalla hymyillyt. Ja kun hän mykistyi hämmästyksestä
-jäätyen, näki hän uudelleen noilla oudoilla kasvoilla saman kauhun ja
-säälin ilmeen.
-
-Ja samassa silmänräpäyksessä järähti suuri pylväs, jonka juurella
-he istuivat; ja koko kirkko tärisi perustuksiaan myöten. Ja Luce,
-jonka sydämen lyönnit vaimensivat hänessä räjähdyksen jyrinän ja
-joukon huudot, heittäytyi, ehtimättä pelästyä tai kärsiä, heittäytyi
-suojellakseen ruumiillansa, niinkuin kana poikasiansa, Pierren päälle,
-joka silmät kiinni hymyili onnesta. Äidillisellä liikkeellä puristi hän
-kaikella voimallaan rakasta päätä poveansa vastaan, ja kyyristyen hänen
-päälleen, suu hänen niskassaan, tekivät he itsensä ihan pieniksi.
-
-Ja jykevä pylväs romahti äkkiä heidän päälleen.
-
-
-Elokuussa 1918.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI RAKASTAVAISTA***
-
-
-******* This file should be named 64115-8.txt or 64115-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/4/1/1/64115
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/64115-8.zip b/old/64115-8.zip
deleted file mode 100644
index 34ffe08..0000000
--- a/old/64115-8.zip
+++ /dev/null