diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63717-8.txt | 9384 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63717-8.zip | bin | 165339 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 9384 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8d65f54 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63717 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63717) diff --git a/old/63717-8.txt b/old/63717-8.txt deleted file mode 100644 index 9985562..0000000 --- a/old/63717-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9384 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Herön kartanon Gunvor, by Alvilde Prydz - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Herön kartanon Gunvor - - -Author: Alvilde Prydz - - - -Release Date: November 11, 2020 [eBook #63717] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HERÖN KARTANON GUNVOR*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -HERÖN KARTANON GUNVOR - -Kirj. - -ALVILDE PRYDZ - -Suomennos - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1918. - - - - - Pohjolan kansalle ja merelle: - - - - - Préservez-moi, mon Dieu! - La mer est si grande et ma barque est si petite! - - (Bretagnelainen kansanlaulu.) - -_"Auta minua Jumala! Meri on niin suuri -- ja purteni on niin pieni!"_ - -Tämä on vanhan kansanlaulun loppusäe, jota Bretagnen kalastajat ovat -laulaneet kautta vuosisatain. Loppusäe, joka on kaikunut ja aina on -kaikuva siellä, missä on merta, missä on elämää ja taistelua. - -Kaikilla kielillä, kaikkien ihmissukujen uskonnoissa esiintyy tämä -laulu, tämä sama: Auta meitä, Jumala, meri on suuri, pursi pieni! - -Meri on suuri ja mahtava, se on ottanut maan syliinsä, se on -muodostanut elämän; se ulottuu kaikkialle. - -Kuka tuntee sen? Mitä voivat kertoa siitä ne, jotka enimmän tietävät? -Kuinka paljon he tietävät lopulti? - -Niillä, jotka eivät tiedä mitään, mutta vain ovat eläneet elämänsä -aivan meren rannalla -- eiköhän heillä usein ole enemmän kerrottavaa. -Sillä meri on kertonut heille salaisuuksia. Kansa, joka asuu siellä -pitkillä rantamilla, tietää hyvin, että enemmän kuin maa, jolle se on -rakentanut majansa, on meri sen äiti. - -Heidän elämänsä ja kuolemansa riippuu sen voimallisesta kädestä. Meren -kautta puhuu suuri Jumala heille. - -Paljon nämä ihmiset tietävätkin puhua siitä: meri se omistaa kaikki -pohjattomat syvyydet ja kaiken kauhun, se on maan herra, se lisää ja -vähentää maita, tekee kaikessa mielensä mukaan. - -Ei kukaan tunne mitään vahvempaa kuin tämä äiti käsittämättömine -kasvoineen, joita vaihtelevat ilmeet alati varjostavat. Kaiken -se tietää, maa ei voi mitään salata siltä -- -- kun se rypistää -kulmakarvojaan, ulottuu sen viha yli polttavain erämaiden ja ilma on -täynnä sen käskyjä. - -Se heittää yltään purppuraviitan ja kullalla kirjaillun hunnun. Myrskyn -mustassa puvussa, tähtinauha otsalla se rientää eteenpäin, loistavan -henkivartionsa seuraamana. Vuorien ja äkkijyrkkäin tunturien alla, -missä se loiskii yli karien ja vyöryy rantaa vasten, kuulee sen; -mahtavina, ylpeinä kaikuvat sen sanat -- kehoittavat taisteluun tahi -kuolemaan. - -Mutta kun se katselee lempeästi! Kuka voi olla sen kaltainen! - - * * * * * - -Kun noilla pohjan pitkillä rantamilla on hiljaista ja pimeää syksyisin, -ja pimeyden kylmä henki taittaa kukkaset, silloin voi kalastaja jäädä -seisomaan venehuoneen luo ja vaimo pysähtyä tuvanoven eteen katselemaan -merelle. - -Heidän liikkeensä ovat varovaiset, heidän katseensa pitkä, tiedusteleva. - -On niin monenlaisia hiljaisia ääniä ulkona pimeydessä. - -He molemmat kuulevat ne: tuolla alhaalla rannalla loiskuu mustain -merileväin kohdalla. Sillä kun käy näin kolkoksi ja aallot loiskuvat -hiljaa, ja meri imeskelee vettä edestakaisin -- silloin tulevat -hukkuneet kävellä tassuttamaan vuonoon ja suurin, kalpein käsin -pysyttävät itseään virtapaikoissa. Ja kummallisia vesieläimiä pyrkii -maata kohden. Ne tulevat niin vaiti, ne viilettävät veden halki suuret, -surulliset silmät säihkyen. Ja kun ne hengittävät, imevät ne sisäänsä, -mitä vain sattuu niiden läheisyyteen, merihätään joutuneita ihmisiä, -myrskyn rientäviä laineita. - -Sellaisena yönä ei ole hyvä laskeutua levolle, sillä uni tuo mukanaan -enneunia. Tulee kuolleita miehiä ja he painavat valkoiset kasvonsa -ruutua vasten; heidän kätensä ovat täynnä ruskolevää ja vesi valuu -heidän tukastaan. - -Jos silloin menet rantaan, saatat nähdä hukkuneen makaavan rannalla -aaltojen loiskuttelemana, tahi istuvan ruskolevässä. - -Jos luode tulee, menevät he hiljaa merelle jälleen. Silloin tekee -heille hyvää, jos luet merihätärukouksen. - -Sellaisina hiljaisina öinä voi tapahtua paljon. Mutta kalastajat -tuntevat nuo tuhannet meren äänet ja huomaavat aaltojen loiskeesta, -mitä on tekeillä, vaikka olisikin pilkkoisen pimeä. - -Sillä meri on heidän kotinsa, heidän juhlasalinsa ja kirkkomaansa -- -eivätkö he tuntisi sen tuhansia ääniä? - -Kummia voi sellaisena yönä kuulla se, joka on valveilla ja kuuntelee: -ikäänkuin hiljaista kielien soittelua, joka vetää ihmistä virran tavoin -puoleensa. - -Ja sillävälin kuin soitto vähitellen hiljenee ja häipyy, kuin tuo -pitkä, kaukainen suhina ikuisesti kuolee, kasvaa salainen ajatuselämä -ja silmiin tulee kummallinen, etäisyyteen katsova kaiho. - -Mutta sitten, kuin meri ja vaahto räiskyy -- kuka silloin tietää, mitä -tapahtuu rantamilla ja luodoilla, paitsi hän, joka on siihen syntynyt? - -Vanhat sanovat, että silloin on tupasää, ja ryömivät uunin loukkoon. Ne -kalastajat, jotka pääsevät sisään, ennenkuin myrsky heidät saavuttaa, -kiittävät onneaan. Ja kun ulkona pauhaa ja vaahtoaa ja pienessä tuvassa -on niin levotonta, ikäänkuin se olisi kamppailevan aluksen kajuutta -- -silloin tuntuu erinomaisen hyvältä päästä kotiin, lämpimään pienoiseen -pesään, joka on vaahtoavan meren rannalla. - -Mutta nuorisolle, joka ei mitään ole kokenut tahi ei mitään tiedä, on -jotakin harvinaisen houkuttelevaa ja hirmuista kaikessa tässä, mikä -silloin käy yli meren ja rannan. Heidän _täytyy_ päästä ulos näkemään -noita myrskyn kohottamia merimuureja, joilta kukaan ei enää voi nähdä -pienintäkään merkkiä maasta. - -Ja toisia sinne jääkin. He ratsastavat emäpuulla kuoleman yöhön, he -tuijottavat tuskaisina syvään pimeyteen, mutta pimeys tihenee, meri ei -tunne mitään sääliä. Eikä myrskykään. Kova on sen kuolonlaulu, niinkuin -kaikuva malmin kumina -- silloin ei kuulu kenenkään hätähuuto. - -Sillä myrskyn täytyy mennä kauemmaksi; sen siivet ovat laajat; se ei -voi odottaa ihmisen tähden -- -- -- - -Ja mies, joka on vanha ja kokenut, pudistaa päätään ja katsoo vaimoon, -joka Jumalan voimalla sai hänet jälleen kotiin: - -"Kuuletko, kuinka hirvittävä se on?" - -Vaimo katselee häntä leppein silmin. -- "Niin, se on kauhea!" -- Ja he -etsivät merihätärukouksen ja istuutuvat lukemaan niiden puolesta, jotka -hukkuvat. - -Olen kuullut sanottavan, ettei tuuli puhalla muualla niinkuin -ylämaassa. Sillä on omituinen kolkko ääni, kun se kiitää alastomain -saarien ympärillä, ja sen rajusta poljennosta voi kuulostaa sitä -elämää, jota ihmiset ja peikot, merieläimet ja linnut elävät. - -Pahimmoillaan se on adventin aikaan, tullessaan pärskyvänä, kylmä -vihertävä kuuvalo yllään. Sitten se äkkiä pysähtyy, ja ehkä noin -minuutin ajan vallitsee kuoleman hiljaisuus, kunnes se jälleen nousee -voimansa koonneen pedon tavoin. - -Silloin on elämä kummallista saarien ja tyrskyjen välillä, sillä juuri -silloin kuin myrskyn pauhaava henki säikäyttää ihmiset ja linnut -maalle -- tulee jotakin ja asettuu myrskyaallolle kiitäen yli jylhäin, -autioiden syvyyksien. Ja sillävälin kuin kaikki merikasvit väänteleivät -tuskissaan, leikittelee se isoissa järvissä ja polkee tahtia. - -Mutta synkkäin aaltojen välistä loistaa tulikipunoita -- voi nähdä -kauas alas syvyyteen, kuinka pohjaton ja kummallinen se on, täynnä -taistelevaa elämää. - -Ja yli aaltojen harjan liihottelee raskaasti ja hiljaa lintuja, silmät -tulenloistavina. Niiden näkeminen ei ennusta hyvää ihmiselle, sillä -niiden jälkeen tulevat kuolleet ajaen, koko laivaväki -- pitkissä, -kalpeissa riveissä. - -Sellaista tapahtuu adventtina keskiyön aikaan. - -Ja tähdet näkevät sen, ne tietävät sen. Mutta niiden silmä on yhtä -kirkas ja syvä. Ne kestävät sen levollisina, niinkuin tuhat vuotta -sitten. - -Sitten taas -- kun pitkä talviaika on ohi ja valo ja kevät on tullut -eikä kuolema enää ole uneksimassa pimeän veden päällä, vaan meidän -Herramme itse on tullut sunnuntaivieraaksi -- tuntuu siltä kuin -iankaikkinen elämä jo olisi alkanut; kaikki raskas ja vaikea on -väistynyt. - -Ilma on täynnä iloa. Aurinko sen saa aikaan; se pakottaa kaikki -puhumaan. Sinikellot ja kanervankukat soittavat. Puolipäiväsaarnakellot -soivat. - -Mitä sanovat kaikki nuo pienet aallot, jotka supatellen loiskuvat -rantaa vasten? - -Mitä puhuvat valkeavaippaiset tunturit taivaanrannalla? Mitä satuja -kertovat ne illalla, kun aurinko laskee laaksoihin, kaikki nuo, jotka -kohottavat ylpeät päänsä ja verhoutuvat iltaruskoon? Mitä sanovat -tuolla rivissä näkyvät vanha Noitanuutti ja Hiisi ja Lumihuippu? Mikä -maan liljoista on puettu niinkuin ne? Missä näki kukaan ennen niin -loistavia viittoja? - -Ja kuule tuulen pitkää leppeää suhinaa! Katsele lintuja tuolla saarien -ympärillä, jonne ei kukaan ihminen voi päästä! On aallon syvyyttä -niiden silmissä, sen rajua suoruutta niiden mielessä, ihana onnen -levottomuus pitkissä siivissä. - -Kuule, kuinka valot ja varjot riemuitsevat läpi ilman ja meren -hiljaisessa vaihtelevassa kauneudessa. - -Sillä yö tulee -- eikä se ole mikään yö! - -Maan hartioita verhoo meri silkkihuivin tavoin. - -Se nousee. Suhisee läpi huivin. Suuren kullanpunaisen näkinkengän -tavoin laskeutuu taivas tuttavallisesti alas. Se tahtoo suojella -tuulilta, jotka nyt ovat sidotut -- korskuvain kiinniotettujen hevosten -tavoin ne seisovat voimattomina suuressa tyhjyydessä. - -Mutta kuka pyörittelee tuolla aavan meren partaalla kultaomenia? -Kuka leikkii liekeillä ja sytyttää suuria ruusumetsiä? Kuka tanssii -kiiltävillä lattiapalkeilla, laskeutuu alas, panee polttavan poskensa -aaltoa vasten, kohoaa jälleen, kimmeltää verenpunaisessa riemussa ja -hymyilee. - -Kaikki kaukaiset, hiljaiset tunturit tulevat katsomaan, ja kaikki -jättiläiset ja peikot ja kaikki ihmiset sekä venheissä että taloissa, -kaikki kasvit ja eläimet -- kallistavat päänsä yhteen, istuvat -suloisesti kahlehdittuina, kuuntelevat ja katsovat... - -Ne imehtivät aurinkoa! - - * * * * * - -Ei ihme siis, että ne ihmiset, jotka elävät täällä, ovat toisenlaisia -kuin kansa etelämpänä, eivät ole niin pienikasvuisia! Ympäröivä luonto -painaa väkistenkin leimansa heihin. Meren haaveksiva siniväri loistaa -heidän silmistään ja heidän sielunsa on täynnä mielikuvitusta! - -Sillä ei täällä mitään voi mitata sillä pienellä kyynärämitalla, jota -käytetään muualla! Todellisuus on satua. - -Toisenlainen on päivä täällä! Suuri ja kuninkaallinen se on ja kutsuu -juhlaan, taikka se on täynnä pimeyttä ja ihmeitä, kuolema oikealla -kädellään. - -Täällä, missä kuulee ruohon itävän ja missä kesä tulee yhdessä yössä, -täällä, eikä koskaan missään muualla niinkuin täällä, oppivat ihmiset -salaisuuden juoda kaiken sen ilon, joka voi sisältyä yhteen ainoaan -ajanrahtuun. Kun polttava, ihana päivä paistaa heidän päälleen, voivat -he elää elämänsä, ennenkuin aurinko menee mailleen. - -Meri sen heille opettaa. - -Sen ylpeä, eriskummallinen puhe jalostuttaa heidän sydämiään ja opettaa -heitä kiirehtimään. - -Siellä on kaikki suurta ja mahtavaa. - -Pitkiä rantamia myöten, pienissä mataloissa taloissa ohjaa ja hallitsee -meri. - -Ja syviin suljettuihin mieliin, jokaisen eläimen sieluun ja jokaiselle -köyhälle, pienelle kukalle -- lähettää meri ilot ja surut. Elivätpä -tahi kuolivat, on meri mukana. - -Mahtava, käsittämätön on meri -- kaikkialle ulottuu se. - -Sentähden -- kun kalastajat alhaalla Bretagnessa aloittavat vanhan -laulunsa, niin eivät he yksin laula sitä. Kaikkialla, missä on merta, -missä on elämää ja taistelua, kaikkialla maailmassa on ihmisiä, jotka -laulavat mukana. - -Sekä elämän että kuoleman tähden, kuin myös kaikkien kalvavain -kysymysten tähden he yhtyvät tähän vanhaan loppusäkeeseen: - -_"Auta minua Jumala! Meri on niin suuri ja purteni on niin pieni."_ - - - - -I. - - -On talvi ylämaassa -- synkkä, kauhea talvi ja varjot torkkuvat ja -uneksivat. - -Aina syksystä alkaen on myrsky ollut ankara. Ikuisen jään tienoilta se -tuli, lounaasta päin suurilta meriaavikoilta. Se asettui ratsastamaan -aaltojen harjalle, ajeli yli syvyyksien ja huusi. Ja meri joutui -liikkeeseen aina pohjiaan myöten, sen aallot kävivät sylen korkuisina, -se vieritti tyrskyjään rantaa vasten ennustaen koko maailmalle -onnettomuutta. - -Jäämeren tuuli on pahin. Pitkälle maalle asti sen ulvonta ulottuu, se -viiltää ilmaa välkkyvällä jäämiekallaan ja täyttää pienien, matalain -majain nurkat kylmällä henkäyksellään. Ei voi kukaan estää sitä -tulemasta sisään. Ei auta, vaikka piiloutuisi untuviin ja turkiksiin. -Tuntuu siltä, kuin kylmä käsi ne yltäsi riisuisi, alastonta ruumistasi -sivelisi ja lämmön verestäsi varastaisi. - -Ja jos se on oikein raju, tempaisee se katot pienistä taloista, jotka -ovat sen tiellä, ja murskaa ne pirstaleiksi. Se tärisyttää vankkoja -hirsiseiniä, savupiipun kautta ja seinänrakojen läpi tuntuu sen jäinen -kuiske. - -Mutta se ei kuitenkaan kauan sellaista elämää pidä. Yht'äkkiä se -rauhoittuu ja muuttuu tavalliseksi, ihmismäiseksi tuuleksi, joka tosin -kyllä kuljeksii pitkin tuvan seiniä ja vinkuu seinänraoissa jotenkin -jäisenä, mutta kuitenkin tietää määränsä. - -Mutta tapahtuu myöskin toisinaan, että se tykkänään jää tulematta, -laskeutuu alas ja kuolee, hiljaa kuin eläin, ja paksu usva tulee -mereltä ja asettuu ylt'ympäri kuin ruumiin kääreliina -- nousee -ylöspäin ja täyttää ilman ja taivaan. Ei jää mihinkään aukkoa, ei lomaa. - -Silloin tapahtuu, että sekä ihmiset että eläimet tulevat -kärsimättömiksi ja rupeavat hakemaan jotakin tuulipeikkoa. Eiköhän tuo -Jäävaari tai Lounaan-Veikko tule taivasta heille seljentämään? - - * * * * * - -Aivan aavan meren rannalla sijaitsee Herö. Pari lintuluotoa murtaa -pitkät merenaallot, niin että siellä monin paikoin on satamia ja -tuulensuojia, mutta ylängöllä, vanhassa Herön kartanossa pieksävät -tuulet vastusta tapaamatta. - -Mutta vaikkakin ne vihaisesti viistävät seiniä, on raskaiden hirsien -sisäpuolella tyyni. Sellaisia hirsiä kuin Herön kartanossa ei ole enää -missään, sanovat ihmiset. - -Ei sitä niin varsin varmaan tiedetä, mutta kyllä on jo satoja vuosia -siitä kuin Herön ensimmäinen Tor rakensi vanhan sukukartanon, jossa -sitten eli ja hallitsi kuin kuningas. Vielä kulkee tarinoita siitä, -mitä hyvää ja huonoa saari on saanut nähdä Herön kuninkaiden aikana. - -Nyt siellä on hiljaista. Suuret perintötavat ovat katkenneet. -Viime vuosisadan kuluessa ovat Herön tilanhaltijat ja kauppiaat -hillitsemättömillä nautinnoillaan kuluttaneet suvun tarmon ja mahtavat -rikkaudet. - -Mutta tuon vanhan nimen kunnioittaminen on kuin ihmisten veressä. -Kun he matkustavat vanhan kartanon ohi, on vanhemman sukupolven -joukossa vielä niitä, jotka kohottavat lakkiaan, ja nuorista, joiden -mielikuvitus on saanut ravintonsa kaikista Herön tarinoista, ei ole -toista paikkaa sellaista kuin Herön pääkartano eikä ketään naista -Elina-rouvan vertaista. - -Ikimuistoisista ajoista on perheenäiti Herössä ollut -kunnioitustaherättävä henkilö. Kuten yleensä käy vanhoissa suvuissa, -säilyi täälläkin suvun tarmo naisissa vielä kauan aikaa senjälkeenkuin -se jo miehissä oli murtunut. Herön kartanon emännät olivat aina Herön -rotua ja heidän joukossaan on ollut monta Sigrid neuvokasta. - -Eikä ollutkaan helppoa olla Elina-rouvan mieliksi. Aina siitä ajasta -pitäen kuin hän otti jäljelläolevan talouden ohjakset käsiinsä, -ei yksikään palvelijoista enää tuntenut entistä turvallisuutta. -Hän saattoi ilmestyä heidän keskuuteensa yht'äkkiä kuin rajuilma, -silloinkuin he häntä kaikkein vähimmän odottivat. - -Elämä muuttui Herössä nyt tykkänään. Viime sukupolvien mahtavista -pidoista tehtiin loppu. Ei enää nähnyt täyteenlastattujen alusten -kuljettavan vieraita edestakaisin. Herön kartanon komeudet olivat -joko ryöstetyt tai myydyt, ja viimeisestä isännästä, Tor Heröstä ei -ollut jäljellä muuta kuin vapiseva heikkosäärinen mies, joka käveli -kartanolla katsellen muuttunutta järjestystä ja tylsänä ihmetellen, -miten häntä säästettiin siltä häväistykseltä, ettei hänen tarvinnut -lähteä sukukartanostaan eikä joutua kodittomaksi. - -Näin hän kuljeskeli, kunnes ensimmäinen kylmä tuulenpuuska teki hänestä -viime syksynä lopun. Kaikella kunnialla ja komeudella hän sitten -laskettiin vanhaan hautaan. Satoja ihmisiä sekä maalta että kaupungista -saattoi häntä sinne. Jokunen vuosi sitten ei kukaan voinut aavistaa, -että hän pääsisi viimeiseen lepokammioonsa sellaisella loistolla. Mutta -Elina-rouva piti sukunsa puolta. - -Senjälkeen vallitsi talossa hiljaisuus. Pari pojista oli kuollut, -koska he jo kahdenkymmenen vuoden vanhoina olivat siihen valmiit, ja -toiset kaksi olivat vielä saaneet viimeisen lainan tukevia, leikkauksin -koristettuja huonekaluja ja raskaita vanhoja hopeita vastaan. Ja sitten -he rahoineen päivineen pötkivät Ameriikkaan. - -Elina-rouva ja hänen tyttärensä Gunvor jäivät velkaantuneeseen taloon. -Mutta rohkein mielin he kävivät sen hoitoon käsiksi; vanha kauppapaikka -rupesi jälleen elpymään. - -Ja vieläkin ympäröi paikkaa loiste; olipa kuin pilke sen -suuruudenajoista olisi jäänyt sekä ulko- että sisäpuolelle. - -Siinä olikin jotakin omituista, joka oli sopusoinnussa sen -omanarvontunnon kanssa, millä Herön perheenemännät olivat asemaansa -valvoneet. - -Rauhallista oli siellä nyt hirsiseinäin sisäpuolella. Korkean -kaarrekaton alla asui uneksuva hiljaisuus. Tammiset ovet liikkuivat -hitaasti saranoillaan; vanhat raskaat messinkisäpit olivat viime -vuosina käyneet hankaloiksi. Mutta mitään ei vain saanut muuttaa. -Herössä oli tehty muutoksia yllin kyllin. - -Ja Elina-rouvan mielestä muutokset olivat pahaksi. - -Korkeat portaat lujine käsipuineen johtivat rakennusten ympäröimälle -linnanpihalle ja vastakkaisella puolella puutarhaan, jossa vanhat -saarnet huojuivat merenpuolisen kiviaitauksen takana. Siellä se -puutarha vielä oli samoilla penkereillä kuin kolmesataa vuotta sitten, -ja samat olivat myöskin jäykät, leikatut pensas-aidat ja samat -jättiläiskokoiset heracleum- ja raparperiryhmät. - -Neljästä tornintapaisesta puutarhan kulmilla kohoavasta huvihuoneesta -oli näköala merelle. Rantaan päin viettävä rinne oli täynnä -rapautuneita kiviröykkiöitä. Kuutamolla ne muistuttivat pitkää -peikkojonoa, joka oli menossa kartanoon päin. Heidän kohotettujen -käsivarsiensa ja raskaiden päittensä välistä näkyi aaltojen keinunta. - -Alhaalla rannalla, luodon suojassa, oli kauppapaikka. Siellä oli hyvä -satama ja yhtämittaista liikettä, sillejä ja muita kaloja tuotiin ja -vietiin. Alhaalla konttorissa puodin puolella istui Gunvor kaiket -aamupäivät. Näytti siltä kuin säteet hänen valvovasta katseestaan -olisivat tunkeutuneet kaikkialle, ja hänen suuri, rehellinen hyvyytensä -pakotti muitakin rehellisyyteen. - -Pian ei enää kukaan ihmetellyt, että paikka oli kuin luotu uudestaan, --- kaikki näkivät, että siellä oli uusi Gunvor Herön sukua, mutta -entisiä vielä parempi, sillä kaiken ankaruuden ohessa oli hänessä -jotakin, josta tähän asti oli monesti ollut Herössä puute. Nuorien -mielestä tämä sydän, jolla oli tilaa ja aikaa kaikkia varten, oli juuri -sellainen kuin pitikin olla, mutta vanhoista oli harvinaista, että -joku Herön sukuun kuuluva pistäysi mataliin mökkeihin, missä elämä oli -raskainta. Eihän kellään ollut Elina-rouvankaan suhteen valittamista. -Vaikka hän olikin hallinnut ankarasti, oli hän myöskin harrastanut -oikeutta ja auttanut hädässä. Mutta tyttäressä oli jotakin erityistä. - -Ja ympäristön saarilla ja rannoilla oli moni pieni lapsi ruvennut -kutsumaan häntä äidiksi. Oli muodostunut uusi Herö, jossa seudun -asukkailla oli kaksi äitiä. - - * * * * * - -Arkihuoneessa istui Elina-rouva suuren uunin edessä kehräten. Raskaat -rautaluukut olivat auki, ja pesässä hiiltyi koko rovio turpeita ja -halkoja. - -Vieressä istui Vikka-täti jakkaralla, kartaten jonkinlaisella -hermostuneella tarkkuudella -- äänetönnä, suu supussa. Sillä ei ollut -helppoa tehdä Elina-rouvan mieliksi. - -Paitsi sitä on Elina-rouva hiukan huonokuuloinen. Mutta kun hän -ei millään lailla ole siitä tietävinään, tapahtuu usein, että he -puhuvat toinen sitä, toinen tätä. -- Ja siksi on Vikka-tädistä -hiljaisuus kaikkein paras. Häntä itkettää myöskin niin helposti, tuota -Vikka-tätiä. Kyyneleet ovat aina kuin vartioimassa silmien takana, -valmiina tunkeutumaan esiin. Se oli niin ikävää, siksi oli hiljaisuus -kyllä paras. - -Vikka-täti on sukulainen, jolla ei ole kiveä, mille päänsä kallistaisi. -Hän on saanut päähänsä, että hän on kaikkialla tiellä ja aina anastaa -jonkun toisen paikan. Ihmiset arvelevat hänen liioittelevan, mutta -on siinä sentään perääkin -- olipa niinkuin ei hänellä koskaan olisi -ollutkaan paikkaa missään. - -Hän oli tullut tänne kyläilemään kauppias Glückstadin perheen luota. Ja -tänne hän sitten oli jäänyt, sillä täällä oli kuitenkin parempi olla. -Siellä oli tytär käynyt äreäluontoiseksi ja pojat tekivät aina pilkkaa -hänestä. Näin oli parempi. Elina-rouva oli oikeuttanoudattava ja Gunvor -hyvä. - -Vikka-täti oli aikoinaan itkenyt liian paljon ja ottanut tavakseen -pudistaa päätänsä kaikelle, mikä oli pahaa. - -Antaessaan karttain levätä hetkisen istui hän etukumarassa ja pudisteli -yhtä mittaa pientä harmaahapsista päätään tuijottaen tuleen ja -räpyttäen hermostuneita, väriseviä silmäluomiaan. - -Elina-rouva on jo päälle kuudenkymmenen, mutta ryhti on hyvä, -kasvonpiirteet säännölliset, katse kirkas ja viisas. Hän käy aina -mustiinpuettuna, jonka vuoksi hänen ylevä, hiukkaisen raskas -arvokkuutensa vielä enemmän pistää silmään. - -Mutta ettei hän surrut miestään, sen käsitti helposti, kun muisti, että -tuo mahtava Tor Herö oli ollut sukunsa kaikkein raukkamaisimpia miehiä. -Oli todellakin ihmeteltävää, mitä kaikkea Elina-rouva oli kokenut, ja -varsin kummallista, että hän senjälkeen vielä oli jäänyt eloon. Hän oli -kuin puu myrskyssä. Herra Jumala oli voimakas ihmisessä. - -Sen voi nyt sanoa monella tavalla, mutta niinkuin ihmiset siitä -arvelivat, he erehtyivät. - -Elina-rouva ei ollut koskaan puolestaan tarvinnut sitä, jota hän -uskonnoksi nimitti, -- mutta hän vaati ankarasti palvelijoitaan ja -ympäristön kansaa pysymään Jumalassa. Hänestä se oli heille tärkeää, -sillä hän näki, millainen heidän tilansa oli. He tarvitsivat Jumalaa -aluksissaan ja pienissä matalissa mökeissään kauhistuttavan talvipimeän -aikana. - -Hän ja Vikka-täti olivat juuri puhuneet uskonnosta. - -Ja rauhallisella, harvapuheisella tavallaan hän oli käynyt asiaan -jotenkin kovaan -- sillä Vikka-tädille oli Jumalan omistaminen myös -tärkeää. Hänen ei sopinut ruveta epäilemään Jumalan rakkautta. Ellei -siellä taivaallisissa asuinsijoissa ollut valmista kunniapaikkaa häntä -varten, niin mitäpä hänen vaivaisesta vääryyttäkärsineestä elämästään -silloin olisi. Vikka-täti ei kykenisi sitä tekemäänkään, se veisi hänet -mielenhäiriöön. - -Ja Vikka-täti otti muistutuksen vastaan sävyisällä väsymyksellä. Ei hän -nyt niin ollut tarkoittanutkaan. Hän tiesi tunnossansa kiittäneensä -Jumalaa parhaan taitonsa mukaan kaikesta. Ja enempää Hän ei ollut -vaatinut häneltä. -- -- -- - -Puut uunissa rätisivät ja paukkuivat ja hehku kajasti suoraan seinälle, -valaisten tuomiopäiväkuvaa, joka riippui sohvan kohdalla profeettain ja -sibyllain ympäröimänä. - -Huone käy niin kolkoksi ja hiljaiseksi, että meren syvä huokaus hiipii -sisään -- ja silloin tällöin kuuluu yksinäisen linnun kirkuna. - -Vikka-täti nousee paikaltaan, menee hyllyn alla olevan -tuoksuyrtti-ruukun luo ja ottaa kourallisen kuivaneita ruusunlehtiä ja -lavendelia. - -Hän ei koskaan lyö laimin heittää niitä uuniin odottaessaan Gunvoria -kotiin tämän tavalliselta iltapäiväkävelyltä saarelta. - -Gunvorilla oli jonkinlainen vastenmielisyys ruusua ja lavendelia -kohtaan tässä muodossa käytettyinä, mutta kun se oli ainoa tapa, millä -täti luuli voivansa häntä ilahduttaa, niin kuinka hän hennoisi olla -niin sydämetön ettei näyttäisi iloiselta. - -Gunvor oli niin kovin hyvä, että saapui melkein aina juuri parhaaseen -aikaan ja täti istui silloin tyytyväisenä, hyvillä mielin, -ruusunlehtien ja kuumien lavendelinuuppujen täyttäessä puolipimeän -huoneen jokaisen loukon hiljaisella, kuolleella tuoksullaan ja -muistojen koko hahmosarjalla. - -Ja oikein, nyt hän juuri tuleekin. - -"Voi täti, kuinka hauskaa sinä täällä olet laittanut. Tänä iltana tulee -oikein paha ilma." - -Hänen äänensä on ikäänkuin kostea ja raikas ulkoilmasta, ja kun hän -nojaa poskeansa äidin poskea vasten, välkähtävät Elina-rouvan syvät -silmät. - -Hän hymyilee heikosti, mutta ei virka mitään. - -Tämä on hänen nuorin lapsensa, hänen ainokaisensa, ainoa, joka koko -maailmassa on tuottanut hänelle iloa. - -Ellei vain olisi tuota kihlausta Svein Torgersenin kanssa, ainoaa -Gunvorin teoista, jota äiti ei voi hyväksyä. - -Elina-rouva epäilee kaikkia miehiä; hän ei usko niiden kelpaavan -mihinkään. Ja ne, jotka tietävät, mitä hänen on ollut kestettävä, -arvelevat, että hänellä on täysi syy siihen. Ei hän pidä siitä, että -Gunvor tahtoo mennä naimisiin; hän on saanut päähänsä, ettei yhdenkään -Herön suvun naisen enää tulisi mennä miehelään. - -Gunvor ei edes koetakaan hänen mieltänsä muuttaa. Sillä olisi aivan -kuin paljain käsin rupeaisi vuorta siirtämään. Mutta hän on äitinsä -tytär, tahtoo mitä tahtoo, ja äiti kunnioittaa sitä. Yhden asian hän -kuitenkin on luvannut: odottaa ja pitää varansa. - -Ja äiti on rauhoittunut. Hän tietää, että kun Gunvor on jotakin -sanonut, niin se merkitsee. Hän koettaa totuttaa itseään siihen -ajatukseen, että se, jota hän vähin tahtoo, voi tapahtua. Mutta hän ei -koskaan kysele Torgersenista. Hän tietää, että tänä iltana on saapunut -kirje, mutta hän ei utele mitään. - -Ei kuitenkaan jättänyt häntä tykkänään välinpitämättömäksi se, että -Svein, muutamia viikkoja täällä ylämaassa oltuaan, oli voittanut kansan -suosion. Hän meni niin pitkälle myönnytyksissään, että arveli: "Ehkäpä -hänessä kuitenkin on miestä." Gunvorille hän ei virkkanut sanaakaan. - -Mutta jos hän olisi varkain voinut lisätä muutamia kuukausia -kalenteriin, olisi hän sen tehnyt, sillä Svein oli vastenmielisen -itsepäisesti puhunut, että häät pidettäisiin juhannuksena. - -Tietysti kävisi niin. Kun hän nyt kevääksi valmistuisi ja asettuisi -lääkäriksi itse Heröön -- olihan piharakennus häntä varten pantava -kuntoon, -- niin oli silloin epätietoista, voisisiko Gunvor pitää -varaansa, hän tunsi nuorison, oli nähnyt sellaista ennenkin. -Mutta missään tapauksessa ei _hän_ haettaisi puuseppää laittamaan -piharakennusta kuntoon. - -Gunvor, joka oli astunut muutamia kertoja edestakaisin, pysähtyi -äitinsä eteen hymyillen. - -"Äiti, mitä ajattelit?" - -"Niin, mitäpä lienee ollut!" vastasi äiti hitaasti ja nousi ylös. He -seisoivat hetkisen ja katselivat toisiaan silmästä silmään. - -Gunvor oli äitinsä mittainen, ja hänellä oli samanlainen kaunis -vartalo, vaikka siropiirteisempi, kuten nuorilla ainakin -- yhtä leveä -kasvojen alaosakin ja samanlaiset suuret syvällä olevat silmät, mutta -katseessa oli lempeyttä ja pohjalla tulta. - -Näytti siltä, kuin he olisivat mittailleet toisiaan, sitten he taas -istuutuivat äänettöminä. - -Gunvor katsoi taas äitiinsä. - -"Ei piharakennuksella ole kiirettä. Hän on saanut tarjoumuksen -matkustaa Italiaan erään sairaan toverin kanssa, ja saanut tutkintonsa -lykätyksi. -- -- Hän kysyy neuvoa minulta. Minusta hänellä voi olla -hyötyä siitä. Olen siis sanonut: matkusta! Sitten olen lähettänyt -hänelle nuo tuhat kruunua, kyllä tiedät -- hänellä oli vähän velkoja -ja hänen oli hankittava matkatarpeita. Hän kyllä oli valmis lainaamaan -muualta, mutta sitä en tahtonut. Tein kai oikein?" - -Elina-rouvan kasvoille tuli jännittynyt ilme ja suu vetäytyi omituiseen -hymyyn, jota Gunvor ei ymmärtänyt. - -Vastaukseksi hänen kysyvään katseeseensa nyökäytti äiti vain päätään, -nousi seisoalleen, siveli tyttärensä tukkaa ja hymyili uudestaan. - -Siihen juhannukseen olisi vielä aikoja. - -Gunvor vetäytyi aikaisin huoneeseensa sinä iltana. Hän oli väsynyt, -mutta jäi istumaan takan eteen ja tuijottamaan lieteen. Omituinen tuo -turvehehku; tuntui siltä, kuin se ei koskaan sammuisi. - -Voi, kuinka terveellistä oli Sveinille päästä ulos -- voittaa -kaikki, mikä hänen vielä oli voitettava -- kaikki se, jota ihmiset -sanoivat vioiksi -- suloista päästä siitä kaikesta... Muuten oli -hän jo muuttunut paljon parempaan päin viimein täällä ollessaan; -hänen ulkonainen esiintymisensäkin oli hienostunut, sitä ei käynyt -kieltäminen. Aivan kuin paras puoli olisi hänessä päässyt versomaan ja -jotakin uutta olisi tullut hänen elämäänsä. - -Hän oli sen itse myöntänyt, mutta myöskin, että Gunvorin ja ainoastaan -hänen avullaan hän sisällisesti kasvaisi. - -Hänestä se oli tuntunut vastuunalaisuudelta. Hänestäkö se taaskin -riippuisi? Oli ehkä niin, etteivät ihmiset tulleet toimeen ilman -toisiansa ja että he joutuivat perikatoon vain siksi, ettei kenenkään -rakkaus heitä turvannut. - -Hän nousi äkkiä ja meni ikkunan luo. Kummallista, että tuo hänen ensi -nuoruutensa muisto vieläkin vaivasi, tuo yhteensattumus tohtori Juellin -kanssa. Hän oli niitä miehiä, jotka ovat suuret taistelussa, niin kauan -kuin lämpimät ajatukset heitä seuraavat. Hänen aseensa olivat hyvät, -mutta kun hän tunsi kylmän yksinäisyyden jäätävän itseään, putosivat ne -hänen käsistään... - -Ettei hän koskaan päässyt teittensä perille, että hänen elämänsä meni -pirstaleiksi -- sitä ei Gunvor voinut unhottaa. Tämä tietoisuus seurasi -häntä kuin omantunnon vaiva ensi vuotena hänen kuolemansa jälkeen. -"Ole minun Valkyriani", oli hän pyytänyt kuin leikillä. Mutta Gunvor -tiesi, että siinä oli tosi takana. Ja ettei hän nuoressa, ujossa -jalomielisyydessään ja lyhytnäköisessä rehellisyydessään ollut auttanut -häntä katkaisemaan sitä suhdetta, joka vei Juellin häviöön, se se oli -häntä painostanut koko hänen aikaisemman nuoruutensa ajan. Nyt oli -jotakin samantapaista tuskaa hänen tunteissaan Torgersenia kohtaan. -Hän tunsi olevansa vastuunalainen tämän miehen paremmasta ihmisestä ja -hänellä oli samalla tuskallinen aavistus siitä, että tämä voisi yhtä -helposti murtua kuin kestää. - -Hän katsoi ulos. Sumu nousi. Hän seurasi sitä silmillään. Se liikkui -kuin helmiäishohde pimeän läpi -- kuin hiljainen äiti tuli se hiipien -yli maiden ja merien ja peitti kaikki pehmeästi ja hyvin. - -Hän jäi seisomaan; aallot asettuivat, meren pauhu vaimeni. Hän seisoi -kuunnellen. Sakean sumun keskeltä hän oli aina kuulevinaan kellojen -soittoa. - -Hän katsahti puutarhaan. Jokainen pieni, alaston pensas oli siellä -pehmeästi, hienosti ja lämpimästi verhottuna tuohon häälyvään -valkoiseen utuun. -- -- Hellä äidillisyyden tunne heräsi hänessä: tehdä -kaikille hyvää ja ympäröidä _yksi_ sellaisella lämmöllä, ettei sen -elämässä mikään menisi hukkaan. -- -- - -Taaskin hän oli istuutunut uunin ääreen. - -Kummallinen tuo turvehehku -- ei se vain voinut sammua, vaan hohti -hohtamistaan veripunaisina säkeninä. - -Niin hänen sydämensäkin nyt hehkui ja vaihteli. - -Monta tietä siellä oli, maita, joita hän ei tuntenut... Riippuikohan -siellä jossakin tuhatkielinen soitin? Sillä niin monisointuisia säveliä -siellä kaikui. Äidillisyyden tunne häipyi ja suvun nuori veri heräsi, -ja rakkaus kosketteli soittimen kieliä. - -Hän oli luvannut ruveta Sveinin vaimoksi juhannuksena. Oliko se niin -järjetöntä kuin äiti arveli? Mistäpä hän sen tiesi. Mutta sanansa hän -oli antanut. Ja hänestä oli silloin tuntunut, kuin jo hänen herätessään -seuraavana aamuna olisi ollut kesä. Ja Vikka-tädin ruusu oli puhjennut! -Niin, kyllähän sen kaikki näkivät. -- -- - -Olivathan Sveinin silmät kuin lapsen, ja olihan Gunvor katsonut syvälle -hänen sieluunsa. Erittäin perattu se ei ollut -- suuri, voimakas, -viljelemätön maa, täynnä maallista rakkautta --, mutta siellä oli -vilpitöntä rehellisyyttä ja hienoja, raittiita voimia, jotka pyysivät: -raivaa meille tietä, jotta pääsisimme elpymään. - -Gunvor tunsi taas tämän illan erityisesti valtaavan voiman, miltei kuin -lupauksen pyhä tuli jo olisi leimahdellut todellisuutena... miltei, -kuin he eivät enää olisi olleet toisistaan erotettuina, vaan omistaneet -toisensa kokonaan. - -He olivat yhdessä laskeneet leikkiä siitä, että Sveinistä aina kotiin -astuessaan tuntui siltä kuin Gunvor olisi ollut siellä hänen luonaan. - -Kummallista tämä sentään oli... olihan Sveinin oma tahto, ettei siitä -mitään vielä juhannukseksi tulisikaan. - -Yö oli jo tulossa. Tuulenpuuskat heräsivät ja rupesivat hiipimään -vanhan rakennuksen nurkkia pitkin ja vinkuivat pitkissä kolkoissa -käytävissä, missä ne Herön suvun jäsenet, jotka eivät saaneet rauhaa -haudoissaan, öisin kävellä tassuttelivat. - -Gunvor istui yhäti. Hän kuuli selvään tuon vanhan harmaan miehen -liikkuvan, sen, joka ei muulloin ollut ulkona, paitsi kuin perheessä -oli hänestä vastenmielisiä asioita tekeillä, ja hän kuuli Tor -Iivarinpojan kulkevan ja hänen jäljessään Sigrid-rouvan, joka halusi -tietää, kenen luo hän aikoi tänä yönä. Ullakon portaat natisivat, hän -hiipi hiljalleen ja kuunteli tarkkaavasti sapelin kalinaa -- sillä -Toria seurasi hänen kuoltuaan se onnettomuus, että hänen aina tuli -liikkua sota-asussa. - --- Tämä kaikki kuului hyvinkin selvästi, mutta Gunvorin mieltä -kiinnitti kuitenkin enemmän turvehehku; se valaisi niin uskollisesti -eikä voinut kuolla. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna klo 6 oli Gunvor suolaamossa, jossa työ oli jo -täydessä vauhdissa. Oli saatu suuri määrä turskia, ja ne oli jo myyty -edullisesti bergeniläiselle alukselle, joka nyt vain odotteli lastia. - -Ja työ kävi vauhdilla, ei ainoastaan siksi, että kukin tiesi valvovan -silmän häntä seuraavan. Sanottiin, että kaikista, jotka Gunvor otti -palvelukseensa, hän teki kunnon väkeä. Ja varmaa oli myöskin, että -jokainen rupesi katsomaan pitkään, ellei Gunvor tullut tavalliseen -aikaan. Hänen ystävällisiin sanoihinsa, kauniiseen hymyynsä -- tai -tarvittaessa lyhyeen nuhteeseensa olivat kaikki jo tottuneet. - -He olivat kaikki ylpeät hänestä, eivät ainoastaan heröläiset, vaan -myöskin ympäristön kansa. Heistä Gunvor oli heidän aivan toisella -tavalla kuin muut kartanolaiset, ja he pitivät aivan luonnollisena, -että kaikki häntä kunnioittivat. "Kun naisväki on oikeaa lajia", oli -Anders Halskarin tapana sanoa, "niin ei heille kukaan pahaa tee". -Ja sitten hän käänsi mälliä suussaan ja sylkäisi kauas hampaittensa -raosta sen näköisenä kuin olisi hänen väitteeseensä sisältynyt hyvin -harvinainen totuus. - -Anders oli arvossapidetty henkilö sekä suolaamossa että laitureilla. -Sitäpaitsi hän oli Gunvorin veneen päällikkö, silloinkuin tämä ei sitä -itse ohjannut. Mutta muuksi ei häntä sanottu kuin Anders Halskariksi. -Se nimi oli jo siltä ajalta kuin hän oli ollut tohtori Juellin veneen -kuljettajana. Silloin hän oli eräänä yönä saanut niin kovia kokea, -ettei hän moneen aikaan senjälkeen kyennyt vesille. Sitten oli Gunvor -lähettänyt noutamaan hänet Heröön ja siellä hän nyt sai askaroida -mielensä mukaan. - -Hän oli kaikkien alusten päällikkönä siellä. Gunvorille ei apu aina -kelvannut, mutta Elina-rouva ei milloinkaan astunut veneeseen, ellei -Anders ollut sitä vesille työntämässä. - -Tänään hänellä oli ollut kiire saadakseen uuden, kuusisoutuisen veneen -kuntoon. Rovasti vietti syntymäpäivää, ja itsestään oli selvä, että -heröläisten piti lähteä sinne miehissä. - -Iltapäivällä se siinä jo olikin puhtaana ja välkkyvänä, ja Anders -seisoi rantamalla yllään englantilainen asu, jonka hän oli ostanut -Hullissa kolmekymmentä vuotta sitten. - -Mutta eivät nyt kaikki asiat olleet niinkuin piti, kun ainoastaan -Elina-rouva ja Vikka-täti tulivat alas, mutta Gunvor seisoi kartanolla -sanoen saapuvansa myöhemmin. Mutta Andersin ei tarvitsisi tulla häntä -noutamaan, sillä hän tulisi rantatietä. - -Anders irroitti köyden ja jupisi itsekseen. Hän ei pitänyt siitä, että -Gunvor kulkee rantoja pitkin kuin mikäkin lintu. - -Gunvor katseli heidän jälkeensä hymy vakavilla huulillaan. Hän ei -sietänyt tuota vanhaa tapaa kokoontua jo kahviajaksi ja sitten jäädä -aina puoliyöhön asti koko ajan ylellisesti syöden ja juoden. Mutta -ei ollut ketään, jonka mielestä tätä tapaa olisi voinut muuttaa, -yksin hänen vanha, ymmärtäväinen äitinsäkin oli sitä mieltä, että -satavuotista tapaa oli kunnioitettava. - -Äskettäinsaapuneet ostajat olivat siis sattuneet tulemaan hyvinkin -sopivaan aikaan. - -Ja hän meni sisään iloisin mielin, muistaessaan, että hänellä vielä oli -postikin toimitettava. - - * * * * * - -Pappilassa loisti tuli joka ikkunasta. Käytävissä ja portaissa -juoksivat palvelijat toistensa kintereillä, sillä rovasti ei malttanut -koskaan odottaa, ja aina oli hänellä heille tehtäviä yläkerroksessa, -vaikka oli niin yllin kyllin alhaallakin toimitettavaa. Kaikkialla he -eivät voineet olla. - -Ruustinna siihen vain pystyi, mutta hän olikin tottunut. Kyökissä -hänen piti olla, muutoin hän ei tietänyt, mitä siellä annettiin -palaa, ja kyökkikamarissa oli jälkiruoka laitettava ja voileipäpöytä -järjestettävä -- sitten kahvi pikkuleipineen ja valmiit voileivät -kaikkia tulijoita varten, sitten punssi ja muut juomatavarat, joiden -piti tulla samassa silmänräpäyksessä kuin niitä kysyttiin. Egidius -ei ottanut odottaakseen. Jokainen vieras oli otettava vastaan ja -sijoitettava arvonsa ja merkityksensä mukaan tässä ja tulevassa -maailmassa. Egidius oli hyvin tarkka tässä kohden, hän, joka niin -hyvin tunsi ihmisten arvon ja tiesi, kuinka usein he kävivät Herran -ehtoollisella. Niin, siinä suhteessa ei saanut tehdä itseänsä syypääksi -erhetyksiin. -- -- - -Sekä passarit että kyökkipalvelijat olivat jo käyneet tulipunaisiksi --- ruustinna vain yksin oli entisellään. Kalpein, melkein lumivalkein -kasvoin hän luisti portaita ylös ja alas, käytäviä edes ja takaisin. -Kylmänhikeä oli hänen otsallaan ja hänen hymynsä oli hieman -hermostunutta, mutta muuten hänessä ei ollut mitään erityistä -huomattavaa. Hän oli kaikkeen tähän tottunut. - -Mennessänsä kyökkikamariin kahvitarjottimia järjestämään, hän kuunteli -levottomasti joka kerta kuin tuolta ylhäältä kuului askelia. Hän ei -käsittänyt, mitä noilla muilla oli kävelemistä. Kun rovasti välisti -pitkin askelin mittaili arkihuoneen lattiaa, tuotti se ruustinnalle -todellista kärsimystä. Kun hän tiesi tehneensä velvollisuutensa, -niin miksei Egidius silloin voinut pysyä levollisena. Se oli niin -kiusallista ikäänkuin hän, ruustinna, olisi laiminlyönyt jotakin. - -Mutta hän tiesi varmaan, että hänellä oli elävä tunne -velvollisuuksistaan. Nuoruutensa ajan hän oli istunut erään sairaan -tädin luona, mutta kun hän sitten joutui naimisiin pastori Egidius -Thymannin kanssa, oli hän sulasta kiitollisuudesta päättänyt, ettei -hänen mieheltään koskaan pitänyt mitään puuttua -- ja ilman että hän -itsekään ymmärsi, mistä se johtui, kävivät tehtävät ja juoksut niin -moninaisiksi. Ja yhä ne lisääntyivät, sillä rovasti ei milloinkaan -loukannut hänen tunteitaan kieltäytymällä ottamasta vastaan niitä -pieniä palveluksia, jotka jokapäiväisessä elämässä tulevat kysymykseen. - -Ei liioin kukaan voinut väittää, ettei ruustinna ollut onnellinen -"liikkuvassa" avioliitossaan; ei hän ollut sitä koskaan toisenlaiseksi -ajatellutkaan. - -Hänen kasvojensa ilmeessä kuvastui alati tuo taukoamaton puuhaaminen -ja jonkinlainen sokea ihastus raatamiseen. Hän muistutti samalla auran -edessä kulkevaa juhtaa. - -Näytti melkein siltä kuin olisi se ollut hänelle terveellistä, -niin uskomattoman sitkeä hän oli. Mutta lihoamaan hän ei päässyt. -Eikä hän milloinkaan näyttänyt niin surkean kuihtuneelta kuin -tällaisina iltoina, jolloin hän oli pukeutunut avokaulaiseen mustaan -silkkileninkiin. - -Mutta tuolla ylhäällä kulki rovasti juhlallisin askelin vieraittensa -keskellä, jotka olivat hajaantuneet suureen saliin ja pariin läheiseen -huoneeseen. - -Kun hän siinä liikkui ahkerasti puhellen, oli vastakohta hänen -suuren ruumiinsa ja hänen pienen, tuntehikkaan äänensä välillä, joka -ehtimiseen särkyi kuin hauras lasi, hyvin naurettava. - -Hän oli suuri, lihava, uusiin mustiin vaatteisiin puettu mies, jonka -leveä hymy ulottui toisesta poskiparrasta toiseen. Syntymäpäivänään -hän aina oli niin mahdottoman hyvällä tuulella: pienet silmänsä olivat -tavallista pienemmät pelkästä hyväntahtoisuudesta itseään ja noita -rakkaita ihmisiä kohtaan, jotka tulivat tänne nauttimaan maallista -hyvyyttä sen johdosta, että hän oli tullut maailmaan. - -Paratiisimaisen lempeänä hän käveli puhuttelemassa kaikkia. Oli -miltei vaikea uskoa, että hänen luokseen oli niin mahdoton päästä -maanantaisin ja kaikkein vähimmin uskoi hän sitä itse. Ei hän yleensä -voinut käsittää olevansa vastenmielinen, ei edes maanantaisin. Hänen -sisässään asui erinomainen ihmisihanne, täynnä hyvyyttä, ja hänestä -oli luonnollisin asia maailmassa, että hänen elämänsä juuri oli sen -mukainen. - -Hymyillen hän nyt käveli ja puheli. Mutta kun hän oli sanottavansa -lausunut, meni hän eteenpäin. Ei hänen tarvinnut tietää, mitä muilla -oli sanottavaa. Hänen seurustelumuotonsa oli kerta kaikkiaan sellainen. -Ei hän hevin voinut ajatella, että oli muitakin mielipiteitä kuin hänen -omansa, ja ne ihmiset, joihin hän enimmän pani arvoa, olivat sellaisia, -jotka parhaiten ymmärsivät kuunnella. - -Pappilaan kokoontui aina jotenkin sekalainen seurakunta. Se oli ainoa -seudun paikka, missä yhteiskunnan eri ainekset tapasivat toisiaan. - -Sinne tuli varsinainen ylämaan väki ja sinne tulivat paikkakunnalle -myöhemmin siirtyneet, sekä virkamiehet että muut. Ne muodostivat kaksi -eri rotua, jotka elivät täällä yhdessä, ilman että vuodet olivat -saaneet aikaan mitään yhteensulautumista. - -Toinen oli täällä kotonaan, toinen asui kuin vieraassa talossa, josta -ei oikein tietänyt, kuinka monta huonetta siinä oli. - -Miehet olivat siirtyneet pienempiin sivuhuoneisiin. Siellä he ryhmissä -seisoivat ovensuussa tai astuskelivat edestakaisin. - -He puhuivat silleistä ja seiteistä, maksanhinnoista ja turskista, jotka -olivat nousseet ulkosaaren matalikolle, mutta harvoissa parvissa. - -Toiset olivat kiinni valtiollisissa asioissa. He tahtoivat opettaa -suurkäräjiä esiintymään parlamenttaarisesti ja järjestää Transvaalin -kysymyksen. - -Suuressa salissa oli naisten kesken vielä hiljaista. - -Illanvietto oli vasta alulla. He istuivat pitkin seiniä ja pienissä -pöydissä, kurkistellen varovaisesti ympärilleen kukin omalla tavallaan. - -Sitten he vähitellen rupesivat siirtymään paikoiltaan ja lyöttäytymään -ryhmiin. - -Ylämaan asukkaat tulivat yht'äkkiä puheliaiksi ja sydämellisiksi. -Heidän sointuva ääntämisensä, joka muistuttaa Caprin asukkaiden -puhetapaa, virtaili raittiisti salin läpi. - -Liityttiin yhteen tuttavallisesti utelemaan viime aikain tapahtumia. - -Nuoret tytöt räpättivät kuin parvi hilpeitä vesilintuja. - -Siellä seisoo Ghita Thulesius, Lunnön kauppiaan tytär. Hän on korkea ja -solakka ja hänen pitkä joutsenkaulansa ja pienet kirkkaat silmänsä ovat -alituisessa liikkeessä. - -"Niin, mitä sinä taas sanoitkaan -- siitä leningistä?" - -Miksi et myöntänyt sitä ehdottomasti kauniiksi? - -Voi, kuinka täällä on kuuma! Kaikki he yhtyvät siihen, että on -kuuma, ja lörpöttelevät yhä edelleen kamariherrattaren valkeasta -silkkileningistä. He ottavat äänestääkseen, oliko Saara Listow sanonut -sitä jokseenkin vai erinomaisen kauniiksi. Heissä on samaa elämänintoa -ja lämpöä kuin ylämaan kesäpäivässä. Heidän nuoret, haaveksivat -mielensä juovat juhlailoa. He ihmettelevät kynttiläin paljoutta, jotka -eivät kuitenkaan täysin valaise huonetta, he iloitsevat kahvista; se -tulee aina niin otolliseen aikaan, ja täällä pappilassa saa niin paljon -muutakin hyvää sen lisäksi. - -He tietävät sitten myöhemmin saavansa tanssiakin, mutta eivät -sano mitään, sillä he luulevat sitä salaisuudeksi. Kun pappilassa -tanssitaan, on se aina salaisuus, jonka rovasti uskoo heille kaikille -käytävässä. - -Mutta Ghita ja Saara eivät voi pysyä alallaan. Joutsenkaula on -alituisessa liikkeessä ja Saaran silmät pälyvät niin, että ystävättäret -jo luulevat, että hän itsekin lähtee liikkeeseen, vaikka hän -vakuuttaa seisovansa aivan hiljaa. Selma Lind on viehättävä vaaleassa -leningissään. Hänen mustat, suloisen levottomat silmänsä ja lumivalkea -hipiänsä tekevät hänet pulskan kalalokin kaltaiseksi. Hän seisoo, -tähystelee. Tahtoo näet katsella uutta tuomaria, kun tämä saapuu. -Tuomarin merkillisyys on siinä, ettei hän ole naimisissa ja että -hänellä on hiljattain Kristianiasta saapunut apulainen --. - -Tuolla rouvien keskellä istuu nimismiehenrouva hiljaa huojutellen -ruumistaan. Häntä sanotaan kissamatamiksi, siksi että hän on niin -ihastunut kissoihinsa, ja tämä on tehnyt hänet vähän omituiseksi. Hän -katselee aina ihmisiin moittivasti ja kertoo, miten vaikea on tehdä -kaikkien mieliksi. - -Hän istuu kahden sisarensa välissä. Heidän profiiliensa piirteet -muistuttavat rannikkojen niemekkeitä ja kärkiä; heidän kasvojensa -ilmekin on sellainen, että se johtaa mieleen rannikolla syntyneitä -linnunpoikia; se on avonainen, hiukan utelias, luonnollinen ja -miellyttävä. - -He siirtyvät lähelle toisiaan aivan kuin luodolle istautuneet haahkat -iltaisin. - -Hoanin matami katselee ympärilleen. Hänen leninkinsä on mustaa -silkkiä ja sen etumus on valkea. Joka kerta kuin hän nousee hiukan -liikkuakseen, on hän kaakkurin näköinen. Harvapuheinen hän on, mutta -koko hänen naamansa näyttää olevan huvittelemassa. Hän ei malta olla -kuiskaamatta Tonette-sisarelleen, ettei täällä nyt enää tule niin -hauska, sittenkuin nuo hienot rouvat niin mahtavina ja romantillisina -hallitsevat kunniasijoilla. Mutta Tonette ei kuule. Hän on käynyt -Trondhjemissa -- ja nyt he kaikki häneltä kyselevät, niin ettei hän -lopulti tiedä, mitä vastata. Hän pudistaa päätään nauraen ja hänen -äänensä on raikas kuin lunnin kirku. - -"Niin, kaikki siellä oli niin hienoa ja hauskaa -- ja minusta on -juuri yhdentekevää, minne menen, teatteriinko vai kirkkoon, ne -vaikuttavat minuun yhtä hyvin! Mutta suokaa anteeksi, että tässä olen -torkkumaisillani; niin minun aina käy, kun istun hiljaa!" -- -- -- - -Vieressä istuu muutamia rouvia puhellen kamariherrattaren valkeasta -silkkileningistä, joka sielläkin on herättänyt jonkinmoista huomiota. -Mutta he ovat pian sen pohtineet ja palaavat jälleen kodin talouteen: -jos oikein ymmärtäisi säästää, ei tarvitsisi koskaan olla ilman lihaa. -Ja sitten tuo voudin vanha palvelija, joka oli tullut vierailemaan ja -joka oli niin kelpo ihminen, ettei hän voi puhua mitään kyyneleitä -vuodattamatta. Hiljainen hän oli ollut, oikein niitä ihmisiä, -jotka eivät koskaan riitaannu, mutta nyt kun hän on ruvennut niin -uskonkiihkoiseksi, ei enää ole takeita --. - -Taaskin tuotiin kahvia. He katselivat sitä tutkivasti. - -"Mitä luulet, lieneekö se enää oikein lämmintä?" - -Vaikkakin saattoi näyttää siltä kuin he olisivat olleet häveliäisyyttä, -sivistystä ja säädyllisyyttä vailla, täytyi heidän kuitenkin vielä -ottaa pieni tilkka -- sillä he tiesivät, ettei tällaisena päivänä vain -muutamista pavuista kahvia keitetty, vaan annettiin niin väkevää, että -se oikein pani hikoilemaan. - -Vastapäätä istuu nuorempia kauppiaiden rouvia ja muita etelästäpäin -muuttaneita kaupunkilaisrouvia. He olivat eteenpäin pyrkiviä naisia, -jotka olivat päättäneet tilata silkkileningit Pariisista "Printempsin" -makasiinista. Sillä kamariherrattaren valkea silkki oli pannut -heidänkin mielensä kuohuksiin. Varsinkin oli se kovin koskenut rouva -Hammeriin. - -Ei silti, että hänellä milloinkaan olisi ollut tapana moittia, mutta -kun ihminen on jo täyttänyt neljäkymmentäviisi vuotta ja kun hänellä on -tytär, voiko silloin käydä valkoisessa silkissä! - -Siitä syntyi väittely, asia oli saatava selville. - -Rouva Hammer oli sitä mieltä, että kamariherrattaren piakkoin oli -"arveleminen". Useammat kannattivat tätä mielipidettä, vaikk'eivät -oikeastaan tietäneet, mitä hän sillä tarkoitti, sillä hänellä oli -tapana ehtimiseen "arvella". Sen sanan hän oli lainannut mieheltään, -joka myöskin alituisesti arveli -- siis siihen saattoi yhtyä, varsinkin -kun hammerilaiset olivat sellaista väkeä, joka yht'äkkiä kuuluisi -ensimmäisten joukkoon. Kun rouva osasi puhua sekä Aaronista että -Psykestä ja emansipeeratuista ihmisistä, lisäsi se vielä enemmän hänen -arvoaan; ja kun hän sanoi olevansa sykolisti, uskoivat kaikki sitä kuin -Raamattua. Ei tehnyt mitään, etteivät he tietäneet hänen tarkoittaneen -psykologia. Eikä Hammerin rouvan kanssa ollut leikkimistä. Hänestä -olivat melkein kaikki ihmiset liian halpoja. Hän oli juuri sanonut -hiljattain tulleen lääkärin perheestä, että se oli hänen mielestään -kovin alhaisella yhteiskunnallisella kannalla, ja toiset rouvat olivat -iloisia siitä, että hekin sen näkivät. - -Vähän loitompana istuu rouva Thue. Hän ei siedä kuulla puhuttavan -leningeistä, sillä hän on ennen aikaan ollut ompelija. Mutta nyt hänen -miehensä ansaitsee koko hyvin ja hän sanoo "tosiaankin!" syvästi -vakuutettuna siitä, että hän on päästänyt suustaan jotakin oikein -tepsivää. Ja sitäpaitsi hän kehuskelee kuuluvansa taiteelliseen -perheeseen. - -"Niin todellakin, miten lahjakkaita te kaikki olette!" sanoo rouva -Jensen. - -"Niin, meidän suvussamme on aina ollut niin paljon henkevyyttä. -Ajatelkaapas vain Jonia. Hänen kappaleensa -- -- tosiaan, minusta hänen -kyyneleensä, rypäleensä ja pisaransa ovat korkeinta taidetta, sillä -niitähän oikein voi kosketella, ja ne puheet, jotka hänen vaimostaan -ovat kulkeneet, eivät suinkaan ole totta, sillä tämähän on hieno -nainen, eikä kukaan voi häntä sellaisesta syyttää." - -Hän katsoo neiti Antoniseen päin, mutta tämä ei ole kuullut mitään. Hän -istuu itsekseen ja on närkästynyt siitä, että naapuritalon tytär antaa -nimittää itseään "neidiksi". - - * * * * * - -Kaikkein ylinnä salissa nojatuoleissa ja uudessa sohvassa istuu "_the -upper ten_", "ylimmät kymmenen", joksi kamariherratar on piirinsä -ristinyt. - -He ovat kaikki etelästäpäin paitsi Elina-rouva ja Vikka-täti, joka -sävyisästi antaa hiljattain tulleen asianajajanrouvan kuulustella -itseään. - -Elina-rouva istuu suorana ja harvapuheisena kamariherrattaren oikealla -puolella. Hän istuu ja kutoo; välisti hän antaa suoran, kirkkaan -katseensa vaeltaa toisesta toiseen, mutta läsnäolevat rouvat eivät -ole mielissään tuntiessaan sen kiinnitettynä itseensä. Sillä vaikka -he eivät tahdo sitä myöntää, on noissa silmissä jotakin, jonka edessä -tuntee olevansa vähäpätöinen. - -Sekä kamariherratar että kappalaisenrouva ponnistelevat voimiaan -ylläpitääkseen keskustelua hänen kanssaan. - -Mutta kamariherratar ei enää uskalla kajota lempiaineeseensa: ylhäiseen -sukuunsa ja hovissaoloonsa. Kaikki muut paitsi Elina-rouva ymmärtävät, -mikä merkitys sillä on. Hänen kasvoissaan oli välähtänyt hymy, joka -sattui kamariherrattareen kuin piiskanlyönti. Sen jälkeen hän puhuu -aivan toisista asioista. - -Luonteeltaan "puoli-ylhäisöä", syntyjään aatelia, kapteenin ja -kamariherran leskenä, pitää hän itseänsä maan ensimmäisinä. - -Hän on jo useampia vuosia ollut leskenä, mutta yhä vieläkin hän on -murheellinen, sillä hän luulee sen vaatettavan itseään. Ja tunteellinen -hän on, sillä sitäkin hän luulee vaatettavaksi. Hänen liikkeensä -ovat veltot ja hitaat. Ääni on miellyttävä ja kerakkeet hän lausuu -omituisella venyttävällä tavalla -- valkoisessa silkkileningissään ja -hiukset _à l'enfant_ järjestettyinä on hän sangen kaunis, mutta myöskin -vaativainen. - -Hän katsoo oveen päin. Hän ajattelee uutta tuomaria. Nyt muuttuisi -elämä täällä siedettävämmäksi. Hän ei näet kestä liiallista -yksinäisyyttä. Hän on itkenyt miestänsä niin paljon kuin hän suinkin on -voinut. Vaihtelu olisi nyt terveellistä, mutta ei kuitenkaan sellaista -kuin Herön Gunvor aina esitti. Hän ei voinut sietää Gunvorin taipumusta -pakottaa kaikki työhön -- yleensä hän ei voinut kärsiä koko ihmistä, -ei edes hänen keskustelutapaansa. Tässä tuonnoinkin oli hän sanonut -hänen, kamariherrattaren, läsnä ollessa, että naiset niin mielellään -turvautuvat miesten ajatuksiin. Ellei heillä ollut pappia tai omaa -miestä, oli ehkä joku lääkäri, joka valmisti heille sekä pillerit että -mielipiteet. - -Gunvor oli harmittanut häntä niin silmittömästi sinä iltana, että hän -nyt tunsi huojennusta, kun tämä ei ollutkaan läsnä. Sillä sellaista ei -sovi sanoa -- vaikka se tietysti olikin totta! Eihän sitä voinut olla -varma mielipiteistään, elleivät ne tulleet luotettavista lähteistä. - -Kamariherratar oli juuri hiljattain saanut erittäin hyviä aineksia ja -hänellä oli myötäsyntynyt halu antaa keskustelulle korkeampaa lentoa. - -Kappalaisenrouva ymmärtää häntä parhaiten seurata. Hänellä oli pieniä, -somia vastauksia varastossa, ja eri äänenpainolla lausuttuina ne -sopivat mihin asiaan tahansa. - -Ja nämä molemmat naiset käsittelivät erityisellä varmuudella nykyajan -kysymyksiä spiritismistä valtiotalouteen ja työväenoloihin asti. - -Kappalaisenrouvan posket punoittivat tavallista enemmän, hän oli -tottumaton sellaiseen voimisteluun. Mutta työväenkysymys, joka -kamariherrattaren tietojen mukaan oli niin arveluttava, se oli hänelle -selvä heti. Hänen kotielämänsä on ruustinnan "liikkuvan avioliiton" -täydellinen vastakohta. Hän kuuluu niihin suloisiin rouviin, jotka -kaikin puolin pitävät yllä tuota vanhaa perintötapaa, että avioliitto -on elatuslaitos. Naimisiin mentyään ei Jeanette-rouva valkoisilla, -pienillä käsillään ole kertaakaan koskenut työhön, Teodor saa -hoitaa kaikki. Hän oli ollut niitä suloisia nuoria tyttöjä, jotka -eivät milloinkaan joudu täysi-ikäisiksi, ominaisuus, joka näyttää -tenhoavan kaikkein älykkäimmätkin miehet. Kerrottiin Teodorin olleen -autuaallisen, kun kerkesi ennen muita. - -Ja hän on säilyttänyt itsensä erinomaisesti -- ei ollut kadottanut -mitään lapsellisesta suloudestaan, jota Teodor piti kypsyneen -naisellisuuden hempeytenä. Hän oli niin viehättävän varma, eikä -suinkaan ansioita vailla, sillä hän oli saanut kaikkein parhaan -naiskasvatuksen, yhdenkään ajatuksen eksymättä hänen aivoihinsa. -Hän saattoi siis rauhassa nauttia olemassaolostaan. Oli hänellä -älyäkin, mutta se oli sitä lajia, joka toimii vain omain mielihalujen -tyydyttämiseksi. - -Ja Teodoria komentamaan hän myöskin oli taipuvainen, vaikka tällä aina -oli tapana sanoa, että pitää valita itselleen sellainen vaimo, jota on -helppo johtaa. - -Jeanette-rouva oli samaa mieltä kuin kamariherratar, että tulee -lukea voidakseen seurata päivän tapahtumia. Hänestä oli hauska lukea -sanomalehdistä tuttavain ja ystäväin kuolemasta. Hän piti siitä -kylmästä väreestä, joka kulki pitkin selkärankaa, kun sanomalehti -putosi hänen kädestään ja hän huudahti: "Vai jo hänkin on kuollut!" -Ja kertomukset tapaturmista olivat hänen ihastuksensa; oli todellinen -nautinto loikoa leposohvallaan ja lukea haaksirikoista ja tulipaloista, -joissa ihmiset menettivät henkensä. -- - -Sen teki tuo kamala, ihana tunne selkäpiissä. Muuten hän oli -sydämellinenkin, mutta se oli kaikista keveintä laatua -- ja epävarmaa -lienee, oliko siitä kenellekään hyötyä, edes Teodorille. - - * * * * * - -Kamariherratar kertoo taas jotakin, jonka hän on saanut parhaasta -lähteestä, ja Jeanette-rouva avaa ruusunpunaisen suunsa. Hänestä tässä -tarvitaan loppuhuomautus. - -"Niin, siinä olette oikeassa, minusta näyttää kyllä siltä, että -ihmisten tulee tehdä työtä, varsinkin miesten, seisoohan se -Raamatussakin!" - -Kamariherratar oli jo kokonaan toisessa aineessa, hän tahtoi tietää, -mitä Elina-rouva arveli naisasiasta ja muusta sellaisesta. - -Elina-rouva palasi takaisin paikalleen, käytyään puhuttelemassa niitä, -joiden läsnäolosta "ylimmät kymmenen" eivät olleet tietävinään. - -Hän kääntyi hitaasti ja katsahti kamariherrattareen tavalla, joka ei -ollut tämän mieleen. Mutta vastata hänen ei tarvinnut; kamariherratar -oli itse niin innokas, aivan samaa mieltä kuin rovasti Thymann, että -naiset saattavat olla epämiellyttävän viisaita. Rovasti oli oikeassa -väittäessään, että rauha maailmasta poistuu, kun naiset tulevat -järin viisaiksi. -- -- Eikö täällä ollut kyllin levotonta. Ennen sai -kuitenkin olla rauhassa arkihuoneessaan -- -- olisiko sekin nyt jo -ollutta ja mennyttä? Kamariherrattaren mielestä käsitti rovasti kaikki -niin oikealta kannalta. - -Jeanette-rouva vetosi Teodoriin. Tosin hän ei tietänyt, mitä Teodor -arveli näistä asioista, sillä miksipä he olisivat sellaisista -keskustelleet? Olihan heidän avioliittonsa niin onnellinen! - -Teodor seisoi ovensuussa tuijottaen. Oli mahdoton päättää, miten -onnellisena hän sitä piti. Hän seisoi siinä synkkänä, tuli silmissä -ja vaihteleva ilme suun ympärillä, välisti lapsellinen, välisti -ankara. Hänen olentoansa verhosi siisti papillisuus ja hänen nuorilla, -laihoilla kasvoillaan oli hengellistä arvokkuutta jonkinlaisten -hillittyjen ilmeiden ohella. Hän oli totinen, uuttera mies, aatteiden -palvelija, vaikka näköpiirinsä olikin ahdas, jonka tähden hänen -päivänsä olivat työtä täynnä ja hänen tiensä kulki ohdakkeiden keskitse. - -Arvoitukselta tuntuu, että Jeanette-rouva on hänen vaimonsa. Ehkäpä -hän on tyytyväinenkin. Siitä hän kuitenkin voi olla varma, ettei -Jeanette-rouvan päähän milloinkaan pistä sellainen ajatus, että hän -ymmärtäisi jonkin asian paremmin kuin miehensä. Ja se oli nykyaikana -kylläkin kiitettävä ominaisuus. - -Teodor jää seisomaan ahtaaseen ovensuuhun eikä laisinkaan huomaa, -että tohtori Elieson tyrkkää häntä ohi mennessään, tämä tohtori, joka -seuraelämässä ollessaan ei tee muuta kuin kulkee ympäri tutkistellen, -missä hänen vaimonsa on ja kenen kanssa hän puhuu -- pelkkää kylmää -uteliaisuutta, sanotaan, hän tahtoo vain nähdä, kenellä voisi olla -jotakin keskustelemista hänen vaimonsa kanssa. - -Tämä istuu ahkerassa sananvaihdossa neiti Mon kanssa, mutta kukaan ei -vain voi saada selkoa siitä, mitä kaunis rouva Elieson tai neiti Mo -puhuu. - -"Tiedättehän, sellaisia kuin miehet nyt ovat, varsinkin useimmat -heistä!" Se on puheenparsi, jota rouva Elieson usein käyttää. Se sopii -joka tilaisuuteen ja näyttää sisältävän salaperäisen elämänkokemuksen, -päättäen siitä tarkoittavasta, kanssasisariin vetoavasta katseesta, -joka sitä seuraa. - -Vikka-täti antaa rouva Dahnin yhä edelleen kuulustella itseään. -Vikka-tädiltä kysellään aina niin paljon. Paitsi sitä kuuluu -kyseleminen rouva Dahnin keskustelutapaan. Kyselyjä tulee parvittain ja -ilma on täynnä kysymysmerkkejä. Vikka-täti hymyilee hyväntahtoisesti. -Hänen silmäinsä lempeä rauha kätkee paljon. Hänen elämänsä pitkät -koettelemukset, jotka hän suurella kärsivällisyydellään on voittanut, -ovat kätketyt sinne -- kärsimykset eivät ole saaneet katkeroittaa hänen -mieltään ihmisiä kohtaan. - -Hän katselee ystävällisesti rouva Dahnia. - -Niin, onhan totta, että hän on niin arka puoteihin mennessään -- totta -se on. Ja vanha, hieno täti punastuu ajatellessaan, että muut nauravat -häntä siksi, että hän aina puodeissa seisoo odottaen, kunnes kaikki -muut ovat saaneet ja kunnes joku vihdoin tulee häneltä kysymään, mitä -hän tahtoo. - -Hänen läheisyydessään istuu kaksi asianajajanrouvaa puhellen -närkästyneinä keskenään. - -Rouva Salvesen on raivoissaan siitä, että tuo hirmuinen naapuritalon -tytär on tullut kotia tuoden mukanaan sellaisen päällystakin, joka -muistuttaa hänen omaa hienoa takkiaan. - -Saattepa nähdä, rouva Schwane, nyt on se aika käsissä, jolloin hienojen -naisten täytyy pukeutua yksinkertaisesti! Niin pitkälle olemme nyt -joutuneet! - -"Älkäämme ajatelko sitä", sanoo rouva Schwane sävyisästi, "nyt saatte -kuulla, mimmoista Iversenillä oli." - -Ja sydän täynnä kuin märkä sieni, muistellessaan sitä hauskaa iltaa, -jonka hän Iversenillä on viettänyt, kertoo hän: "Lihapullia ja -selleriä... se oli Hampurista tuotua..." - - * * * * * - -_Vihdoinkin_ saapui uusi tuomari ja, mikä parempi, hän oli hyvällä -tuulella. Äänestä sen jo kuuli. Hän käytti näet monta eri ääntä. Yksi -oli hyvin äreä. Se oli konttoriääni, toinen oli hirveän pilkallinen, -mutta tänä iltana se taas oli aivan erilainen, oikein tyytyväinen. - -Oli näet kamariherrattaren ja erään matkustavan naisen välillä syntynyt -väittely, joka kaikille rouville tuotti kiusaa, kun eivät ensinkään -tietäneet, oliko vieras naimisissa vai ei. - -Kamariherratar oli kohonnut kaunopuheiseksi. Hän tahtoi tietää, -miksei vaimo kantaisi miehensä nimeä. Ei muuttanut asiaa, etteivät -vaimot sitä ennen aikaan tehneet; heidän olisi _pitänyt_ tehdä se. -Kamariherrattaresta tuntui tällä hetkellä, että Jumala oli sen Sinain -vuorella määrännyt. Ja hän, joka aikoinaan suurella voimalla oli -hallinnut miestään, ei nyt voinut käsittää muuta kuin että se oli -kaunis merkki vaimon alamaisuudesta. -- - -Juuri silloin puuttui tuomari puheeseen. - -"Mutta armollinen rouva! Muuttaa nimensä, sanotteko niin? Jos se on -jonkin merkki, niin ei minkään muun kuin että se on hankkinut itselleen -uuden alamaisen! Muuttaa nimeä? Niin, aivan samalla tavalla kuin -Montenegron ruhtinas muuttaisi nimeään, jos hän pääsisi Brasilian -keisariksi. Se tietää vain laajennettua hallitusaluetta. On saanut -hallittavan!" - -Ja nyt kamariherratar ja tuomari joutuivat kiistaan. Kamariherratar oli -oikeastaan sangen pahoillaan siitä, että hänen nyt oli vastustaminen -tuomaria. Sillä tämä oli miltei sellainen, joksi kamariherratar _oli_ -hänet kuvitellut, niin miellyttävän hieno, ainoa, jonka kera hän -täällä saattoi muodostaa yhteiskunnan huipun -- -- he olivat luodut -liittolaisiksi ja ystäviksi! Kamariherratar oli varmasti päättänyt -antaa tuomarille viittauksen siitä. - -Eikä tuomarin viehätysvoima jättänyt muitakaan naisia tunteettomiksi. -Jo hänen esiintymisessään ja olennossaan oli jotakin omituista, -hänen väsyneissä, hiukan valonaroissa ja kylmissä silmissään ja -hänen hienossa, hymyilevässä suussaan. He eivät voineet pysyä -välinpitämättöminä, oli, kuin hänestä olisi lähtenyt lumous, joka sitoi -heidän sydämensä. - -Miehiä se huvitti. Kun oli sen näköinen kuin hän, niin eipä tehnyt -mitään, vaikka aina janottikin. Sillä kerrottiin tuomaria janottavan. - -Nuoret tytöt ajattelivat kuitenkin erästä toista; se oli tuomarin -apulainen, kandidaatti Balle. Kummallinen hän oli katsella, -- -tuollaisia siis Kristianian herrat olivat! - --- -- Tavattoman pitkä ja hoikka; veneessä ei se olisi merkinnyt -mitään! Selma Lind oli varma siitä, että hän vasemmalla kädellään, jos -vain tahtoisi -- mutta hän ei tahtonut, ei uskaltanut. Balle peloitti -heitä -- sillä sellaisena kuin hän seisoi tuossa, tuijottaen suurilla -silmäterillään tyhjään avaruuteen, hän oli heidän mielestään kuin -Robespierre, joka komentaa ihmisiä mestauslavalle. He eivät voineet -aavistaa, että kandidaatti oli maailman rauhallisin ihminen, ja että -hän seisoessaan vain tuumiskeli, eikö jo pian saataisi ruokaa. - -Sittenkuin hän astui lähemmäksi ja tuli esitellyksi, eivät tytöt -voineet vastata hänelle sanaakaan, katsoivat vain toisiinsa. Olihan -mies hoikka, mutta hän käytti sellaisia sanoja, että oikein katto -heidän mielestään kohosi. Jos oli kysymys vaikka vain franseesista, -niin hän puhui kuin tulivuoren purkauksesta. Ja Selma Lind seisoi -hervotonna ilosta, ajatellessaan hurjaa valssia ja oikein raivoisaa -galoppaadia. -- Paitsi sitä oli mies joko lähellä kuolemaa tai -äärettömän rakastunut, joka teki hänet _intressantiksi._ - -Vähän ennen illallista saapui Gunvor. Nuoret tytöt huusivat: -"Vihdoinkin!", mutta kun hän sitten tuli heidän luoksensa tervehtien -lämpimästi ja tuttavallisesti, he niiasivat. He eivät ymmärtäneet syytä -siihen, mutta heillä oli sellainen kunnioitus häntä kohtaan, vaikk'ei -hän ollutkaan heitä paljon vanhempi. - -Rouva Hammerin ryhmä olisi sitävastoin kaikkein mieluisimmin jättänyt -Gunvorin lyhyen, ystävällisen nyökäyksen huomaamatta. Tavallisuuden -mukaan piti hänen tervehtiä kaikkia matamia ja kalastajanvaimoja, jotka -olivat siellä tänään. Ja tietysti hän istuutui Petrine Löyenin luo, -jolla oli tapana puhella itsekseen kaikkien huviksi. - -Mutta majakanvartijanvaimon kalpeat kasvot säteilivät, kun hän näki -Gunvorin, ainoan koko maailmassa, joka häntä ymmärsi. - -"No, rouva Löyen, mitä kuuluu? Mimmoinen on mielentilanne tänään?" - -Rouva Löyen katsoi Gunvoriin sanomatta mitään. Hänen silmänsä olivat -mustain varjojen ympäröimät ja väsyneet. - -"Voi, ei", sanoi hän viimein, katsoen ympärilleen, oliko ketään, joka -häntä kuulisi ja rupeaisi pilkkaamaan. "Voi, ei, mielentilani ei ole -hyvä. Ennen nuorena ollessani olin enemmän Herran puoleen kääntynyt. -Silloin olin hellempi ja ajattelevampi ja merikin puhui minulle. Nyt se -on mennyttä -- kaikki on niin raskasta." - -Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja hän mutisi tapansa mukaan: -"Minun mielestäni olisit, hyvä Jumala, voinut minut säästää tästä -odottelemisesta, jota on kestänyt vuosikausia; kun kuitenkin tiesit, -ettei siitä mitään tulisi, olisit voinut minut siitä säästää." - -Kotona hän oli elänyt isänsä majakassa, ennenkuin hän tuli tänne. -Eikä mitään kaikesta siitä, mitä hän oli odottanut, koskaan ollut -tapahtunut. Ainoa tapahtuma oli, että hän nyt istuu täällä vanhana ja -raihnaisena, ja samalla kuitenkin hänessä oli kummallisia tyttömäisiä -tapoja, ja tyydyttämättä jääneitä nuoruuden mielitekoja. - -Ja ihmisillä oli kovin hauska kuullessaan rouva Löyenin lainaavan -ratsuhevosen ja ratsastelevan hiekkasärkkien keskellä sysipimeässä -- -tai kun näkivät hänen seisovan veneessä keinutellen ja laulaen, vaikka -hänellä oli täysi työ pitää vanhaa ruumistaan tasapainossa. - -Mutta Gunvor ei milloinkaan nauranut Petrine Löyenille. Välisti hän -kirkkaina kesäpäivinä otti tämän mukaansa vesilintujen munia etsimään. - -Silloin tuntui Petrinestä, että hän taas eli. Kiirehtimällä hän silloin -sai hiukkaisen ahmituksi sitä elämäniloa, joka häneltä oli jäänyt -nauttimatta. - -Yötä oli jo kulunut kappaleen matkaa, ennenkuin emäntä ehti -vieraittensa luo istumaan -- mutta kylläpä illallinen olikin sitten -erinomainen ja kaikki olivat sitä mieltä, että heitä oli parhaimman -mukaan kestitetty. - -Pöydästä noustuaan ei vanha laivuri Tobiassen voinut pidätellä -kiitollisuuttaan. Kun hän näki ruustinnan tulevan, kohotti hän lasiaan. -"Kiitoksia paljon. Rouva on nyt vallan harvinaisen hyvä, kun meistä -niin pitää huolta." - -Sillä tarjoilusta ei ollut jäljestäpäinkään puutetta. Mutta nyt -ruustinna istui hiljaisena kamariherrattaren vieressä, väsymyksestä -uupumaisillaan ja tuskin mahdollisena kuulemaan, mitä hänelle sanottiin. - -Huoneissa oli nuorisolle tehty tilaa tanssia varten. Balle oli saanut -tuomarin soittamaan hurjaa valssia. - -Ovensuussa seisoi Gunvor katsellen. Tobiassen tuli hänen luoksensa. -Hän oli huomannut Gunvorin hymyilevän hänen puheilleen. Ei se -ollut luvallista. Ja laivuri loi häneen terävän katseen tuuheiden -kulmakarvojensa alta. - -"En ole ensinkään taikauskoinen, niinkuin tässä väitätte, mutta -tietysti ihmiset kummittelevat, sen olen monesti nähnyt -- aluksessani, -kun olen purjehtimassa; kun ihmiset uppoavat, näen heidät. He tulla -tassuttelevat minun luokseni suoraa päätä ja minä puhuttelen heitä, -mutta he eivät vastaa. Silloin ymmärrän, mitä ne ovat, sillä samassa -he ovat haihtuneet. -- Luonto on erinomainen, se on varma, niin että -jokaisella on kuormansa, muuten täällä olisikin aivan liian mukava." - -Hän pudisti päätään Stensenille, joka tahtoi häntä ulos olutta juomaan. -"En tule, baijerilaista olutta en voi sietää, kahdessa pullossa on -minulle kyllin!" - -Hän kääntyi taas Gunvoriin päin. "Oletteko Te raittiuden ystäviä? Minä -olen juonut niin vähän, etten ole monena vuotena saanut edes silmääni, -mutta en ole viitsinyt itseäni kirjoittaa siihen seuraan. En siedä -sellaista joukkoa." - -Mutta Gunvor naurahti tyyneen hiljaiseen tapaansa. "Tulkaa sisään -kuulemaan, mitä tuomari soittaa." - -"Ei kiitos, olen muuten kyllä isänmaallinen, mutta vanhoista sävelistä -en välitä." -- -- -- Ja Stensen oli löytänyt ruotsalaista punssia -ulkona, sen laivuri selvään huomasi. Stenseniä oli pidettävä silmällä, -muuten hän joisi itsensä hutikkaan. Gunvorin täytyi mennä yksin sisään -kuulemaan tuomaria. Välituvassa tapasi hän kappalaisen. Tämä etsi häntä -aina kuin he olivat yhdessä, mutta Gunvor mieluummin karttoi häntä. -Hänen mielestään ei heillä ollut mitään sanottavaa toisilleen. Mutta -nyt hän taas tuli suoraa päätä Gunvorin luo. - -Gunvor hymyili katsoessaan hänen totisiin kasvoihinsa. Hän kunnioitti -häntä kaikissa tapauksissa -- ja sääli häntä samassa, siksi että hän -oli niin onnellisessa avioliitossa Jeanette-rouvan kanssa. - -Gunvor katsoi häneen kysyvästi. Hän tiesi olevansa huonoissa kirjoissa -sekä kappalaisen että rovastin kanssa, siksi että hänellä oli miltei -vastakkaiset mielipiteet kaikista asioista taivaan ja maan välillä. - -Mutta varsinkin rovastiin nähden, sillä kappalainen oli nyt kuitenkin -toisenlainen. Hän seisoi kuin nuori apostoli, joka puhui sydämensä -syvyydestä, ja Gunvor kunnioitti hänen itsekieltävää työtään niiden -hyväksi, joiden keskuudessa hän eli. - -Gunvor tarttui hänen ojennettuun käteensä ja puristi sitä. - -"Kiitos siitä, mitä olette meidän hyväksemme tehnyt. Mihin ei kukaan -muu ota mennäkseen, siellä Te olette." - -"Mutta minä en kiitä Teitä, olen tyytymätöin Teihin!" - -"Sen kyllä uskon." - -"Yksinpä kirkossakin Teidät nähdessäni olen Teihin tyytymätön." - -"En ole kyllin harras. Voitteko nähdä sen?" - -"Teillä ei ole sitä suurta kaunista uskoa, joka kokonaan antautuu." - -"Minä olen valveilla, kuljen omaa tietäni. Onko se väärin? Mutta se ei -ole autettavissa" -- -- - -Hän puhui lyhyin, katkonaisin lausein, toinen jalka jo menossa -- sillä -mitäpä tästä keskustelusta oli hyötyä? - -Kappalainen laski hermostuneen, kuuman kätensä hänen käsivarrelleen. - -"Teille on annettu suuret lahjat työskennellä viinamäessä -- miksi -pysytte sen ulkopuolella? Jumala on antanut Teille sääliväisyyden -armolahjan, Te rakastatte totuutta. Miksi etsitte sitä sieltä, kussa -sitä ei ole? Ettekö Te kuule Hänen käskyään: ruoki minun lampaitani! -Gunvor Torintytär! Pienet, köyhät lapset ja seudun kärsivät nimittävät -Teitä Gunvor-äidiksi -- antakaa heille sitä leipää, joka ravitsee -heidän sielunsa, antakaa heille puhdasta, väärentämätöntä elämän sanaa, -joka panee merenkin kuuliaiseksi. Kulkekaa oikeaa tietä. Muistakaa: -'joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan', sanoo Herra." - -Gunvor katsoi häneen hetkisen. Sitten hän sanoi lempeästi: "Se Jumala, -joka minut on herättänyt, on johdattanut minut suuren taivaansa alle. -Ja minä annan pyhästä leivästäni ja suolastani! Ettekö voi nähdä, että -me olemme ystävät ja työskentelemme yhdessä, että tiemme kulkevat samaa -suuntaa. Muistakaa, että on monta tietä!" -- -- -- - - * * * * * - -Kappalainen ei vastannut heti. Gunvor jätti hänelle hyvästi ja meni -kuulemaan tuomarin soittoa. - -Selma Lind ja kandidaatti Balle tanssivat galoppaadia ja kaikki nuoret -ryntäsivät sisään. Eihän kukaan voinut seisoa hiljaa sellaista soittoa -kuullessaan. - -Gunvor istuutui nurkkaan. Eräs rouvista tuli pyytämään häntä valittujen -pöytään. Mutta hän pudisti hymyillen päätänsä. "Rakas ystävä, onhan -Teillä rovasti. Älkää viivytelkö, että saatte kuulla häntä!" Kun Gunvor -kumartui hiukan eteenpäin, ei hänenkään tarvinnut jäädä osattomaksi -rovastin viisaudesta. Hänen äänensä oli kuin hyvän paimenen, niin -lempeä ja opettavainen. - -"Rakas rouva, syynä siihen, että arvostelemme naisia niin ankarasti, -ei ole muu kuin se, että olemme niin tottuneet katsomaan heihin, koska -heidän suuri tehtävänsä yhteiskunnassa on valvoa ja velvoittaa -- -- --" - -Kiitos, Gunvor oli kuullut aivan kyllin. - -Hän nousi ja astui edemmäksi. - -Tanssi oli jo tauonnut -- mutta tuomari istui yhä vieläkin soittamassa. - -Mitä kummallista, kevytmielistä soittoa se oli, ilkkua, pilaa ja tyhjää -täynnä -- oikein synnillistä soittoa. - -Gunvor istui aivan hiljaa iloiten siitä, ettei kukaan enää häntä -huomannut. - -Yht'äkkiä hän kääntyi hämmästyneenä. Sama mieskö se nyt soitti? Mikä -se tässä soitossa raivosi ja ikäänkuin raskaasti pulppusi synkistä -syvyyksistä? - -Se vaikutti häneen kuin persoonallinen tuska -- oli melkein epähienoa, -että hän oli sen kuullut. - -Tietämättään, tahtomattaan oli hän mennyt pianon luo ja kysyi miltei -närkästyneesti: "Kuinka voi soittaa sillä tavalla?" - -Tuomari katsoi häneen hajamielisesti: "Se oli erehdys, täydellinen -huomaamattomuus." - -Hän nousi ja kumarsi hymyillen: "Suokaa anteeksi, mutta en tietänyt -kenenkään olevan sisällä." - -Gunvor säpsähti. Saattoiko kukaan sanoa, mitä siinä äänessä oli --- sen pehmeässä, syvässä soinnussa! Se herätti joka kerta saman -selittämättömän tuskantunteen hänessä. Tuntui, kuin se olisi tullut -aivan toisesta ihmisestä kuin siitä, joka seisoi tuossa pilkallinen -hymy kauniilla huulillaan! - -Gunvor ummisti silmänsä vain kuullakseen sen omituista kaikua. Joka -lauseen soinnussa oli jotakin haikeaa, aivan kuin hänen sisässään -olevan ihmisen valitusta -- -- kahlehdittua tuskaa, joka nyt oli -repäissyt itsensä irti ja värähteli tuossa syvässä äänessä. - -Gunvor katsahti hänen silmiinsä. Ja sellaisina kuin ne nyt siinä -säteilivät, älykkäinä ja kaihomielisen lempeinä, olivat ne -sopusoinnussa hänen äänensä kanssa. - -Huoneiden läpi kuului äänien aaltoilua. Ja ylinnä suuttuneen -Tobiassenin huomautus, että kuka nyt saattaa erehtyä kututurskasta ja -syvän veden turskasta. - -Tuomari keskeytti aloittamansa lauseen. "Olin aikeissa lausua -sukkeluuden, mutta ettehän Te kuulekaan. Katsokaa naisia, jotka istuvat -rovastin ympärillä! Kaunis kuva naisellisesta vastaanottavaisuudesta. -Mutta huomaan, ettei minun maksa vaivaa. Eikö jalosukuisella Herön -äidillä ole mitään käskettävää." - -"Ei", vastasi hän hymyillen. - -"Ettekä Te sano mitään? Ette Te ole puhunut montakaan sanaa tänä -iltana... Kuulutteko ehkä 'kuoreensasuljettujen' sukuun? Ne kuuluvat -olevan eräs simpukkain alaluokka, mutta niitä tavataan myöskin ihmisten -kesken; ei mikään ole mahdotonta Jumalalle." - -Gunvor hymyili taaskin. "Ei suinkaan, täällä pohjolassa varsinkaan!" - -"Siksi odotankin Fortuna-rouvan käyntiä. Täällä on pimeä ja hän on -sokea, muuten hän ei suinkaan tekisi minulle sitä kunniaa...!" - -"Kas tuolla soitetaan tanssiin! Balle se haaveilee 'Tonavan aalloilla'. -Emmekö koeta liukua minuutin verran, ennenkuin aurinko nousee?" - -"En suinkaan", vastasi hän lyhyesti. - -Sitten hän kurotti tuomarille kättään ystävällisesti: "Hyvää yötä! -Äitini odottaa." - -"Onko totta, että Te olette veneenne kaikkivaltias päällysmies? Rouva -Löyen on ihastunut siihen, että saa purjehtia kotiin Teidän kanssanne -tänä iltana." - -Mutta Gunvor kävi jo hyvästiä jättämässä. Tuomari katsoi hänen -jälkeensä. - -Tuollaisessa tummanpunaisessa puvussa hänen aina olisi pitänyt olla. Se -oli niin yksinkertainen, ei vaatinut mitään omasta puolestaan, päästi -vain hänen ihanan vartalonsa esiintymään -- ja tuo tummanpunainen -antoi kuin lämpöä hänen kylmille sanoilleen ja sulautui yhteen hänen -kasvojensa vaihtelevain ilmeiden kanssa, kun hän oli vaiti. - -Tuomari iloitsi Gunvorista, joka läheni noita "kymmentä ylintä" -ja seisoi siellä kuin ruhtinatar, joka tarkastelee joukkoaan. Hän -oli tietenkin heidän käsityspiirinsä ulkopuolella, siksi he eivät -koskaan voineet antaa hänen olla rauhassa. Jo he olivat uskotelleet -tuomarillekin, että Gunvor heistä oli sydämetön ja yleisiä harrastuksia -vailla. Ja jo aikaisemmin illalla, kun hän oli istunut heidän -keskuudessaan, oli tuomaria huvittanut katsella, miten Gunvorin -luonteen tyyni ylevyys ilmeni toisin kuin noiden muiden komeilevain -pikku ihmisten lakeijanaamat. - -Tuntui siltä kuin hän olisi kirjoittanut uutta vastustamatonta, -kumoamatonta "Napoleonin lakikirjaa". - -Tuomari saattoi heidät laiturille; sen hän voi tehdä, vaikk'ei hän -oikeastaan pitänyt siitä, että naiset istuivat peräsimessä ja hoitivat -purjeita. Tuolla alhaalla seisoi Tobiassen kiirehtien niitä, jotka -aikoivat Uthammerin ohi. Puolen tunnin kuluttua ei sinne ollut enää -meneminen. Ja lisäksi pimeni niin, että purjehtiminen merellä kävisi -vaikeaksi. Ei sitten enää olisi aikaa mälliään kääntää. - -"Hyvää yötä" -- kuului Gunvorin ääni, kun vene laskettiin irti. -- -"Mitä arvelet, äiti?" Sillä heidänkin oli mentävä Uthammerin ohi. - -"Kyllä me siitä selviämme", sanoi Elina-rouva rauhallisesti. - -Ja vene solui ulapalle ja katosi luodon taakse. Kaukaa etäältä kuului -lähenevän myrskyn omituinen, jymeä pauhu. - -Rovasti oli lähettänyt pyytämään tuomaria jälleen sisään. Uutta -konjakkilajia oli maistettava ja tuomari oli niiden tuntija. - -Kuusisoutuinen vene oli jo Herön venehuoneeseen vedetty, ennenkuin -pitkät myrskylaineet ehtivät lahteen ja pauhaten vyöryivät rantaa -vasten. - -Gunvor oli mennyt levolle, käytyään ensin itse veneitä katsomassa. - -Hän oli hetken valveilla ja kuunteli, sillä pyörteiden raivoisan -jyminän ja pienien rantakivien ritinän läpi hän kuuli selvästi pari -säettä eräästä laulusta, jonka hän kerran oli kuullut: - - Silmät syvät oli hällä, - sukeltaa mä niihin voisin! - -Ja sittenkuin uni tuli, täytti laulukin taas hänen sielunsa. Maatessaan -hän hyräili: - - Silmät syvät oli hällä, - sukeltaa mä niihin voisin! - - * * * * * - -Oli päätetty, että Svein Torgersen palaisi aikaisin syksyllä kotia, -suorittaaksensa tutkintonsa jouluksi. - -Mutta juuri siihen aikaan kuin jo odotettiin hänen kotiintuloaan, -saapuikin Monte Carlosta kirje, jossa hän ilmoitti, että hän voi päästä -kotiin vasta joulun jälkeen, niin ettei tutkinnosta tulisi mitään -ennenkuin keväämmällä. Voisiko Gunvor sentähden lähettää hänelle -muutamia kruunuja, koska hän nyt kerran oli tahtonut ruveta hänen -pankikseen. Hän saisi sata prosenttia. Tosin hän, Svein, sai vapaan -matkan, mutta tietysti hän sen ohessa tarvitsi itsekin rahaa. - -Ihmisten mielestä oli Gunvor syksypuoleen käynyt totisemmaksi. - -Hänen äitinsä iloitsi siitä, että juhannukseen oli vielä niin pitkä -aika ja että oli niin paljon töitä, joihin hänen aikansa kului. -Kauppa oli menestynyt hyvin, ja sillinsaanti lisääntynyt; oli hyvällä -menestyksellä vedetty lahdessa nuottaa. - -Ja suolaamon Hesekiel oli kuuluisa ympäri koko tienoon. Ei mistään -sillistä maksettu niin hyvin kuin Herön sillistä; se meni suoraa päätä -Englantiin. - -"Hyvä on, että ansaitset rahaa" sanoi Elina-rouva -- sillä taaskin oli -tullut kirje, jossa pyydettiin lisää; mutta eihän se mitään tehnyt, kun -sai sata prosenttia; paremmin ei voinut rahojaan sijoittaa. - -Gunvor ei vastannut äidilleen mitään. - -Svein ei enää kirjoittanut yhä usein kuin ennen. Monta postipäivää -saattoi mennä, ilman että tuli tietoja, mutta eihän matkustaessa aina -ollut sopivaa tilaisuutta; siis ei siinä ollut mitään ihmettelemisen -syytä. - -Mutta se kirje, joka viimein ilmoitti, että hän oli palannut -Kristianiaan, antoi kuitenkin ihmettelyn aihetta. Siinä seisoi -näet, ettei hän millään ehdolla valmistuisi kevääksi. Matka oli -häntä rasittanut, ja sitäpaitsi oli vallan käsittämätöntä, kuinka -laaja kurssi kuitenkin oli, kun siihen piti käydä käsiksi. Sitten -oli myöskin erityinen tauti, jota hän tahtoi tutkia; nyt juuri oli -muutamia tapauksia sairaalassa -- ja kaikki tämä vei aikaa. Harvinaisen -hyväin tuttavuuksiensa välityksellä, joista hän saattoi kerskata, -oli hän terveydellisistä syistä saanut lykkäystä syksyyn. Ylämaan -kunnanlääkärintoimella ei juuri ollut kiirettä. Siellä saattoi pitää -viransijaista. - -Kun Gunvor sinä iltana meni kamariinsa, ei hän heti pannutkaan maata, -kuten oli luvannut äidilleen, jonka mielestä hän näytti väsyneeltä. - -Hän otti esiin vanhasta shatullilaatikosta kaikki ne kirjeet, jotka hän -oli saanut Torgerseniltä. Sitten hän istuutui niitä lukemaan merkiten -lyijykynällä muutamia kohtia sieltä täältä. - -Sen jälkeen luki hän kaikki merkityt paikat perätysten. Näin yhteen -mittaan luettuina näyttivät ne hänestä toisenlaisilta: - -"Nyt sitä mennään! Onneksi olkoon! Siunattu olet sinä kaupunkien -seassa, sinä München! Ei paratiisissa voinut olla puoleksikaan näin -hauskaa! Minusta meidän norjalaisten pitäisi saada apurahoja tänne -tullaksemme, jotta pääsisimme happamista naamoistamme. Lorenzon -_täytyy_ mennä museoihin. Me kuljemme ihailemassa ihania, hämmästyneen -näköisiä enkelejä ja madonnia, jotka näkevät unta taivaasta ja heräävät -hyvällä tuulella. Mikä oivallinen ja köykäinen uskonto, eikö totta?" - - * * * * * - -"Tänään olimme katsomassa Böcklinin 'Huvilaa meren rannalla.' On tyyni -ilta; eräs nainen seisoo katsellen. Minun oli pakko ajatella sinua! -Muuten minusta aina tuntuu siltä kuin seisoisit jossakin katselemassa -minua. Mutta palatkaamme tauluun. Hän on maalannut saman aiheen -toisenkin kerran. Mutta silloin on jo ilta kulunut myöhempään. Myrsky -tulee, se taivuttaa poppelia ja tempaisee naisen huntua. Hän seisoo -kallion vieressä aivan muuttuneena, ja kuitenkin hän on sama. En -ymmärrä, miksi minun täytyy ajatella sinua!" - - * * * * * - -"Me olemme pyhässä kaupungissa! Ilmakehässä, joka on tyyni, sininen ja -täynnä sointua, kuten Lorenzo sanoo. - -"Jospa aavistaisit, miten hän täällä tonkii! Hän rakastuu vanhan -etruskilaisen muurin jäännöksiin, puhumattakaan keisarillisista -patsaista ja kaarikäytävistä. Ne tekevät hänet ihan hassuksi. Ja hän on -ruvennut kirjallisesti lavertelemaan Campagnan synkkämielisyydestä. Hän -sanoo sitä selittämättömäksi. Silloin hänen pitäisi jättää se rauhaan. - -"Niin minä teen. - -"Tietysti minäkin tuhlaan aikaani näihin raunioihin; siitä Lorenzo -kyllä pitää huolta. Me olimme Forumissa tänään, hänen väitelmänsä -mukaan siinä temppelissä, missä vestaalit vartioivat pyhää tulta. -Hänen silmiensä avulla olen nähnyt pitkät rivit kunnialla kruunattuja -marmorivestaaleja istumassa alabasterisen vesisäiliön ympärillä, -mistä noudettiin taivaallista vettä. L. ajelehtii täällä päiväkaudet; -hänellä on tekeillä pitkä tutkimus vestaalien palveluksesta puhtaan -naisellisuuden jumaloimisen osoitteena. Hän puhuu vanhan roomalaisen -jumalanpalveluksen elvyttämisestä uudeksi uskonnoksi maapallon -asukkaita varten. Mutta hän luulee siihen vielä menevän aikaa pitkälti, -sillä sellaiset kuin käsitykset vanhoista neitsyistä nykyjään ovat, -tarvitaan monia satoja vuosia kestävä hiljainen mullistus, ennenkuin -pääsemme vanhain roomalaisten kannalle. 'Mutta siksi onkin jo kiire -aloittaa', sanoo hän. 'Aloita sitten jumalan nimessä', vastaan minä. -Minulla on muuta tekemistä, niin ettemme ole paljoakaan yhdessä. -Mutta kun minä näen näitä roomalaisten korkeasti ylistettyjä -kunniakansalaisia, Virgines Vestales Maximae, joille valtio pystytti -kuvapatsaita, en voi olla hymyilemättä ajatellessani, etteivät he -olleet muuta kuin vanhoja neitsyitä, joista sellainen melu nostettiin. -Sen minä todellakin kerron Vikka-tädille. - -"Minä tarkastin erästä sellaista tänään. Hän seisoo kokonaan -verhottuna. Mutta eipä yksikään poimu saa himmentää hänen -kuninkaallisen ruumiinsa kauneutta. Se on tuo suuri Flavia Publicia -- -mistä tulee, että kaikki, joka valtavasti vaikuttaa minuun, muistuttaa -sinua? Mutta minusta he kuitenkin ovat liian ankaroita, nämä naiset, -oikein milolaisen Venuksen kaltaisia, gunvormaisia itsevaltiaita, -niinkuin sinä olit siihen aikaan kuin ensin tutustuimme. Niin, ne -ovat liian ankaria. Ne himmentävät päivänvalon. Minä viihdyn paremmin -osteriain, noiden viehättävien pikku ravintolain edustalla, missä -elävät pienet roomalaisnaiset seisovat lauleskelemassa. Voi, mikä -Jumalan luoma ihana maa tämä on! 'Hitto vieköön, kun pitää matkustaa -täältä Norjaan!' kuulen ylt'ympärilläni niiden onnettomien huulilta, -joiden on sinne palaaminen. Ymmärräthän, ne sillä tavalla puhuvat, -joilla ei ole Gunvoria. - -"Italiassa eläessä tulee vaihtaneeksi jumalia. Ei ainoastaan -Rafaelin ole pakko astua alas siltä kunniaistuimelta, jonne -pohjoiseurooppalaiset mielikuvitukset ovat hänet asettaneet... -en tiedä, mistä se johtuu, mutta tuntuu siltä, kuin kaikki nuo -eksymättömät germaaniset periaatteet, joilla on aivonsa kalustanut, -eivät enää täällä olisi minkään arvoisia. Sillä täällä on aurinkoa -kaikkialla. Yksinpä jo äänet täällä! -- Ja naiset! Heidän pehmeät -miellyttävät liikkeensä -- ja heidän tummat, välkkyvät silmänsä, joissa -ei ole huolen vivahdustakaan!" - - * * * * * - -"Sinä olet seurannut minua koko ajan! Sinä olet minun ankara, pohjolan -jääkylmä omatuntoni -- täällä ei sellaista käytetä. Mutta etpä koskaan -ole peloittanut minua niinkuin eilen. - -"Oikein minua värisytti, niin ankara olit _Villa Borghesessa_. - -"Siellä oli Isis. Lorenzo seisoi ja lörpötteli, ettei kukaan hänen -papeistaan ollut uskaltanut nostaa huntua hänen kasvoiltaan. Ja minä -tunsin itse, että se olisi tuottanut kuolemaniskun kuolevaiselle. -Mennäänpä, sanoin minä. Vanhat jumalat elävät vielä, hän polttaa -minua kuin tulenliekki. Mutta Lorenzo piti minusta kiinni ja niin -minun vastoin tahtoani täytyi seisoa siinä ja tuijottaa häneen, -mutta ainoastaan sivulta, sillä jos häntä katsoi silmästä silmään, -oli hän niin kauhistuttava puhtautensa suuruudessa, että itse suuri -taivaanruhtinatar näytti hänen rinnallaan sangen yksinkertaiselta ja -tyhmältä. - -"Lorenzo väittää hänen sanovan: 'Olen tullut sytyttämään tulta maan -päälle'. Tietysti se on pelkkää laverrusta -- onko yleensä ketään, -joka sanoo niin. L. tekee raivoisia liikkeitä; minä laahaan hänet -kanssani ulos... Kaikissa tapauksissa on Isis sinun näköisesi. Mutta -miksi olit niin ankara? Jos minä joskus palaan kotia, täytyy sinun olla -täynnä armahtavaisuutta! Mitä minä sille mahdan, että veri on kuumaa -ja viini punaista? Yhtä vähän kuin sillekään, että Diocletianuksen -kylvyissä, joissa ennen aikaan sielu ja ruumis virkistyivät suurissa -marmoriammeissa, nyt istutaan kuivalla ja rukoillaan pyhää Bernardoa. -Onko se minun syyni? - -"Kiitetty olkoon pyhä neitsyt -- maallisten naisten seurassa on parempi -olla. Ja juuri nyt, juuri tässä silmänräpäyksessä täytyy minun mennä, -sillä L. tulee sisään ja jaarittelee kuin lupauksestaan päästetty -trappisti-munkki. Minun täytyy lähteä ulos öljypuiden siimekseen, missä -tummat silmät hymyilevät! -- -- --" - - * * * * * - -"L. saavuttaa paljon onnea italialaisella nimellään; mutta, Jumala -nähköön, ei minultakaan onnea puutu! - -"Mitä se minuun koskee, että he rääkkäsivät Giordano Brunoa ja -polttivat Galilein? Minussa on tarve huvitella. Etkö sinä aina ole -ollut samaa mieltä kuin minä siinä, että täytyy noudattaa luontonsa -vaatimuksia! Jumalan kiitos, että edes jossakin määrin olemme järkeviä -olentoja." - - * * * * * - -"Lorenzosta voivat kyllä tehdä munkin ja sitten pyhimyksen. He -tarvitsevat yhtä mittaa uusia pyhimyksiä! Minä olen myöskin osittain -katolilainen. Se on totta tosiaan ihana uskonto, _una, sancta et -catolica_. -- - -"Kaikkialla tavattavine kirkkoineen ja madonnoineen, jotka lempeästi -katselevat maallisia puutteellisuuksiamme, joiksi ominaisuuksiamme -aivan väärin sanotaan. Tahdon ilmoittaa sinulle, että ennenkuin vielä -oikein olen ehtinyt kotiin, on minun Pohjolaisella neitsyelläni -kaikkein kaunein aihe antaa minulle kaikki syntini anteeksi." - - * * * * * - -"En ole enää katolilainenkaan, olen mahomettilainen. Et voi aavistaa, -kuinka helposti täällä Parisissa muuttuu muhamettilaiseksi! - -"Ja miksi en yhtä hyvin olisi kelpo moslemi. - -"Silloin ei ainoastaan palvele yhtä Jumalaa, vaan myöskin suurta -itämaalaista paavia, jolla on 99 nimeä ja joka vaatii järjestystä ja -äärimmäistä kuuliaisuutta -- ja sitten hän on niin käytännöllinen. -On vain _yksi_ asia, joka sinään on synti; se juuri siinä on niin -mainiota, että pääsee noista pitkistä syntirekistereistä! Ja koraanissa -seisoo: Jumala on armollinen, hän tahtoo tehdä jumalanpelon helpoksi, -koska ihminen on heikko. -- -- - -"Eikös se ole järkevästi sanottu!... Ja se myöskin, että jokainen -ihminen kantaa kohtaloansa kaulaansa sidottuna. Kuuletteko sen, -kuolevaiset! Mitä te siis pyritte?" - - * * * * * - -"Ave Maria! Minusta on siinä jo kyllin, että olen tullut takaisin -Kristianiaan, vaikk'en sitten heti päistikkaa syöksyisikään tutkintoon. --- -- Katsopa Gunvor, olen hiukan uupunut matkan jälkeen suoraan -sanoen; muhamettilaisena eläminen oli jotenkin rasittavaa, ja koska nyt -kerran saan lykkäystä syksyyn, niin miks'en ottaisi vastaan tätä ihanaa -lahjaa? Tietysti minä kuitenkin tulen sinne kesäksi ja me menemme -naimisiin juhannuksena. Sen me varsin hyvin voimme tehdä, ja sitten -minä syksyllä teen pienen retken tänne ja suoritan tutkintoni. Mitä -tuohon kunnanlääkärinpaikkaan tulee, niin minä sanon: herran nimessä -antaa aasien vartoa vähäisen, voivathan he saada viransijaisen, ja kun -minä sitten tulen, niin otaksukaamme, että heti samassa on juhannus. -Miks'emme rientäisi poimimaan punaisia ruusuja ja juomaan tulista -viiniä?" - - * * * * * - -Gunvor otti vielä kerran kaikki kirjeet ja katseli niitä toista -toisensa jälkeen. Sitten hän nyökäytti päätään hitaasti, aivan kuin -itselleen todistukseksi siitä, mitä hän aina oli arvellut: että ihmisen -käsialassa oli jotakin hänen verestään. - -Hän sammutti lampun ja meni vuoteeseensa. - -Yöllä hän näki unta tohtori Juellista. Hän oli seisovinaan Gunvorin -sängyn luona ja hänen kasvonsa olivat täynnä surua, aivan kuin -silloinkuin Gunvor näki hänet viimeisen kerran. - -"Gunvor! Minulla oli suuria ajatuksia -- mutta minä olin sidottu. Miksi -et tahtonut vapauttaa minua? Miksi annoit vesitulvan nousta ylitseni?" - -Gunvor heräsi kylmänhiki otsallaan. - -Seuraavana aamuna antoi hän äidilleen Torgersenin viimeisen kirjeen ja -käski hänen lukea sen. - -Myöhemmin aamupäivällä meni Elina-rouva alas konttoriin ja vei kirjeen -mukanaan. Hän nyökkäsi lyhyesti. "Arvelen, että nyt olet saanut punnita -asiaa!" - -Gunvor luki juuri parhaillaan ulkomaan postia. Hän katsahti äitiinsä. - -"Niin" sanoi hän hiljaa. "Minä en tee toistamiseen sellaista, jonka -olen huomannut tyhmäksi." - -"Ei Sveinistä koskaan mitään tule" sanoi äiti hitaasti, kovaan. - -Gunvor katsahti häneen nopeasti. "Älä sano niin, äiti! Minä lähden -illalla laivassa. Tahdon mennä sinne alas keskustelemaan Sveinin -kanssa!" - -"Mutta kuinka epäviisaasti sinä menettelet!" - -"Niin äiti, nyt on _minun_ vuoroni!" Gunvor katsoi äitiään -surumielisesti. - -Elina-rouva nousi seisoalleen. - -"Sinä arvelet, että minä, joka jo olen kaikki voittanut, voin olla -levollinen! -- Mutta ei se silloin vielä minultakaan lopu -- se alkaa -uudestaan taas." - -Gunvor meni äitinsä luo ja syleili häntä. "Kyllä kaikki hyväksi -kääntyy" sanoi hän matalalla äänellä. - - * * * * * - -Parin päivän perästä oli Gunvor Kristianiassa tavataksensa Sveinia ja -saattaaksensa kaikki asiat jälleen kuntoon. Jo seuraavana päivänä hänen -oli määrä palata. - -Mutta samana aamupäivänä, jolloin hän aamusta asti oli kävellyt Sveinin -asunnon, sairaalan ja yliopiston väliä häntä löytämättä, istui Svein -Torgersen tapansa mukaan "Grand Hotellissa" totilasi edessään uusien, -hyväin ystäväinsä kanssa. - -Hän ei vähääkään aavistanut, kuka juuri sillä hetkellä astui ovesta -sisään. - -Mutta kun kaikkien silmät kääntyivät ovelle, katseli hänkin sinnepäin -tylsästi ja välinpitämättömästi, sillä hän oli vielä veltto eilisestä. - -Pitkä, solakka, huntuun peitetty nainen oli astunut sisään, pysähtynyt -jonkun askeleen päähän ja seisoi nyt siinä katsellen ympärilleen. - -Torgersen oli taas käynyt totilasiinsa kiinni. "No hei! Mulkoilkaa -vain, hyvät ystävät! Maljasi, Krafft, olisipa hyvä, jos hiukan -vastaisit nimeäsi -- ja ettet honottaisi sillä tavalla!" - -"Eikö totta Syversen?" Syversen nosti himmeät silmänsä häntä kohti, -mutta ei viitsinyt vastata, kohotti vain olkapäitään. Syversen ei -yleensä viitsinyt vastata. - -Krafft oli nähtävästi enemmän hereillä. "Hitto vieköön, kuinka tuo -on mittaa kasvanut", honisi hän. Hän oli kääntynyt sinnepäin ja -seurasi silmillään tuota vierasta naista, joka oli astunut muutamia -askeleita eteenpäin, vetänyt huntunsa taakse ja seisoi siinä katsellen -ympärilleen niin omituinen ilme kasvoissaan, että herrat vähitellen -rupesivat heräämään. Ensin se oli heistä omituista, sitten se rupesi -käymään naurettavaksi. - -"Uskallan melkein vannoa, että tuo seisoo ja mittailee meitä", honisi -Krafft. "Lempo vieköön, kuinka ruhtinaalliselta hän näyttää. -- -- -- -Olen aikonut maalata Herodeksen puolison, korskean Mariannen -- jos -saisin tuon malliksi, olisipa helkkarin -- --" - -"Pitäkää suunne kiinni!" sanoi Torgersen yht'äkkiä ja nousi paikaltaan. -"Ja haihtukaa näkymättömiin molemmat, sen sanon." - -Sillä nainen tuli samassa häntä vastaan. Se oli Gunvor. - -"Hyvää päivää, Svein", sanoi hän rauhallisesti. "Vihdoin neuvoi -emäntäsi minut tulemaan tänne." - -Gunvor seisoi yhä edelleen katsoen ympärilleen miettivänä, kummastuneen -näköisenä. - -"Hyvä, että vihdoin tapasin sinut. Sillä minulla on vain vähän aikaa!" - -Torgersen puristi hänen käsiään. "Mitä vielä", sanoi hän ilosta -säteillen, "tule tänne istumaan! Ne toiset ovat jo poissa, tule, nyt -istahdamme. Et aavista, kuinka koomilliselta sinä näytät täällä, sinä -olet kuin luonnon ilmestys, kuin raikas merentuulahdus, joka yht'äkkiä -tulee ja -- tarkoitan, et käsitä, kuinka omituisen vaikutuksen sinä -teet täällä, sinä herätät kaikki nämä mieshenkilöt, katso vain, kuinka -he mulkoilevat!" -- -- - -Hänen kasvonsa loistivat ja hänen rehelliset, siniset silmänsä -katsoivat Gunvoriin niin luottavaisen iloisina, että Gunvor oikein -tunsi helpotusta. - -"Sinun _pitää_ istuutua"! intti Svein. "Älä nyt välitä tuosta toti -- -pahasesta. Me otamme toisen pöydän, katsopa tänne! Kahvia!" sanoi hän -viinurille. "Kahvia ja jotakin karvasta. Eikö se olisi hyvää sen päälle --- niin, kuule, Gunvor!" Sveinin silmät, kädet ja koko mies olivat -yhtenä ainoana anteeksipyyntönä. -- "Jos vain olisin tietänyt sinusta, -niin -- niin voit olla varma siitä, etten olisi ollut tässä seurassa -viime yötä -- -- sellainen seura kuin se itse teossa oli; kun katson -sinua, Gunvor, tuntuu se minusta oikein kurjalta." - -Svein katsoi ympärilleen. "Kas, nyt täällä jo on oikein siistiä -- -minusta täällä yht'äkkiä on käynyt niin puhtaaksi -- niin tosiaankin, -on kuin sinä olisit tuonut mukanasi jotakin merestä, joka huuhtoi -täällä kaikki puhtaaksi." -- -- -- - -Ja hän jatkoi yhtä mittaa puhettaan. Hän oli jo käynyt sangen virkeäksi -ja pirteäksi. - -"Mutta, rakas ystävä, tahdotko jo mennä?" - -Sillä Gunvor oli noussut seisoalleen. Ei näyttänyt siltä kuin hän -viihtyisi täällä. - -"Täälläkö sinä tutkit sitä tautia, josta puhuit?" kysäisi hän. - -Torgersen rupesi nauramaan: "Rakkaani, älä nyt ole niin ankara! -Ajattele, kun sinut ensin näin, tuntui siltä kuin olisit ollut tuo -nainen 'Huvilasta meren rannalta.' Mutta nyt sinä jo melkein olet -Isis! Taikka vielä pikemmin madonna. Mutta hän ottaa kaikki niin -ymmärtäväisesti!... Rakas ystävä. Istu nyt, täällä on niin hyvä olla. -Ja voi tehdä sinulle hyvää nähdä näin hienoa kahvilaa, luulemma, ja -hiukan kahvilaelämää, vai kuinka?" - -"Minähän olen sen jo nähnyt." Gunvor napitti hansikkaitaan. - -"Oletko todellakin", sanoi Torgersen nauraen. "Se kävi minusta melkein -liian pian." - -Gunvor antoi katseensa vaeltaa ympäri. "Olen", sanoi hän hiukan -kärsimättömästi. "Minä tunnen sen jo!" - -Hän oli tosiaankin sitä mieltä. Mutta Torgersen ei ollut milloinkaan -aavistanut, että maaseutulaiset saattavat olla niin itsepintaisia. - -Ja heidän täytyi jättää kahvi sikseen! - -Asunnossaan tuli Gunvor jo puheliaammaksi. Hän tahtoi tietää kaikesta. - -Eikä Torgersen voinut valehdella. Gunvor sai vastauksen kaikkeen, mitä -hän halusi tietää. - -"En voi oikein suuttua sinuun" sanoi hän. "Sinä olet niin rehellinen." - -Gunvor istuutui ja katseli häntä. Hän oli ehkä muuttunut toisella -tavalla kuin Gunvor oli ajatellut. - -"Mutta nyt tästä pitää tulla loppu! Sinun pitää suorittaa tutkintosi -kevääseen. Ennen en tahdo nähdä sinua Herössä. Sanothan itse, että -voit sen tehdä. Ja sitten on paras, että jätät nuo herrat Krafftit ja -Syversenit, ellet tahdo jättää minua." - -Svein seisoi perimmäisen ikkunan luona ja katsoi ulos. Ei auttanut -kieltää, ettei hän ollut hiukan häpeissään. Sitten hän hyökkäsi -Gunvorin luo ja jäi seisomaan hänen eteensä. - -Gunvor oli sanonut sen puoleksi leikillä, mutta samalla oli jotakin -surumielistä ja jyrkkää, äärettömän jyrkkää hänen syvässä katseessaan. - -Svein heittäytyi alas ja painoi päänsä hänen syliinsä. Kun hän sen taas -nosti, oli hänellä kyyneleet silmissä. - -"Hyi häpeä sinulle, kun puhut niin häijysti", kuiskasi hän. - -"Mutta nyt tästä pitää tulla uusi elämä", kuiskasi hän taas. Gunvor -ei vastannut mitään. Hän katseli vain eteensä. Hänen silmissään oli -jotakin, ikäänkuin hän olisi katsonut Sveinin ja hänen elämänsä ohitse. - -Mutta Svein tunsi, että Gunvorin kädet olivat kuumat. - -"Gunvor", kuiskasi hän, "jos sinä sanot rakastavasi minua, niin vannon -Isiksen ja madonnan kautta, etten pane jalkaani 'Grandiin', ennenkuin -olen lääketieteenkandidaatti. Enkä sitten millään ehdolla -- silloin -tahdon mieluummin matkustaa." - -Gunvorin läpi kulki väristys. - -Svein huomasi sen, kalpeni ja painautui häneen. - -Gunvor kumartui hänen puoleensa, rajusti, ja suuteli häntä. - -"Minä rakastan sinua", soperti hän. - - - - -II. - - -Jo on päivä pidennyt. Ulkona saaristossa näkee taas ilta-auringon -valaisevan. Säteet hiipivät mustanharmaita tunturiseinämiä pitkin -- -maasta ja merestä nousee voimakas höyry. - -Alhaalla rannalla pureskelevat lampaat ruokoleviä, sillä aikaa kuin -kuovi astuskelee pitkä hieno nokkansa pystyssä ja lunni potkii -punaisilla koivillaan. Ylempänä maalla hyppelevät harakat syöden vasta -taimelle nousseet sipulit puutarhasta ja lokit kulkevat pitkin seutuja -kosintaretkillään. Ne pitävät kauheaa melua ja varastavat kaikki, mitä -eteen sattuu. - -Kaikkialle on jo virinnyt eloa ja liikettä. Kaikki ne, jotka ovat -olleet matalikoilla kalastamassa, ovat palanneet takaisin -- -täyteenlastatut purret lähtevät eteenpäin tai laskevat ankkurin -laiturien ja suolaamojen edustalle; ja pitkin luotoja ja rannikoita, -missä kalat ripustetaan kuivamaan, on touhua. - -Ja laitureilla kuormataan ja puretaan. Ketjut kalisevat, -sillitynnyreitä, traania ja kalakimppuja hinataan ylös ja alas, ihmiset -ja linnut, elämöivät rannalla. - -Myrskyt ovat tyyntyneet ja ilma on leuto, meri kohisee rantaa vasten -hiljalleen ja varovaisesti ja kaiken maailman linnut parveutuvat -räkättäen ja tirkistellen -- tai suhisee ilma niiden nopeiden siipien -lyönneistä ja kimeistä kehoitushuudoista. - -Elämä uhkuu. Kevät on tullut. - - * * * * * - -Pienen purjeveneen pohjalla Myrlandin laiturilla loikoi Irmild Myrland -ja tähysteli ulapalle. Hän saattoi olla noin kuusitoistavuotias, pitkä -ja hoikka, taipuva kuin pajunvitsa ja levoton; ei hetkeäkään hän -voinut olla liikkumatta. Hänen isänsä, Torkel Myrland, nimitti häntä -tavallisesti merikäärmeeksi. - -Tyttö loikoi aivan pitkänään ja tähysteli. Vene kohosi nousevan vuoksen -harjalla. Pian se olisi irroillaan, ja silloin se voisi mennä minne -tahansa, vaikka Josen luo Espanjan maahan tai Lontooseen Sir Johnin -luo. -- -- Hän hymyili. Eipä niinkään. Nythän hänen piti päästä Herön -kartanoon... niin hienoa kuin siellä oli, silkkiuutimia ja muuta -sellaista -- hän saisi sitä nyt nähdä. - -Hän kääntäytyi puoliksi ja tirkisteli erästä noista pikku tuvista, -joita oli venelaiturin yläpuolella. - -Samassa näkyi hänen äitinsä ovessa ja huusi. Ääni oli terävä ja siinä -oli vieras sointu. - -Irmild kyyristyi alas veneeseen. "En, Herra nähköön, sitä en tee, -menkää Te itse, Saara!" - -Hän kohottausi taas istualle ja pani molemmat kätensä leuan alle. Hänen -pitkät, kalpeat kasvonsa kävivät uppiniskaisen, miettivän näköisiksi. - -Veneet kauas etelään, etelään... purjeet ylös ja sitten ympäri maailmaa! - -Muutamia veneitä tuli kalamatalikoilta Herön edustalta. Hän näki, -miten veneet olivat täynnä turskia, niin että ne olivat vajota... näki -kalastajain tulla laahustavan maallepäin ja kahlaavan raskaat, märät -merisaappaat jalassa, niin väsyneinä, että tuskin pääsivät perille. --- -- -- Oli sekin elämää! Jäädä tänne Myrlandiin vielä edelleen! -Mahdotonta! - -Toista oli, kun nuo vieraat merimiehet saapuivat tänne, tai kun -huvipursi oli täällä ja Sir John tuli joka päivä ottamaan häntä ja -hänen äitiään sinne... Mutta sitten he matkustivat pois. Nyt ei ollut -mitään muuta kuulemista kuin tuo vanha meripahanen, joka painautui -rantaa vasten ja tiesi kertoa kaikista tapahtumista, kaikista, jotka -olivat hukkuneet syvyyteen tai joutuneet maan alle. - -Mutta voisiko se sanoa, mimmoista olo Herössä tulisi. Neljä vuotta hän -oli nyt käynyt heidän kustannuksellaan parasta täkäläistä koulua, mutta -nyt he olivat keksineet sen, ettei hänen enää olisikaan terveellistä -jäädä tänne Myrlandiin, hänen piti asua heidän luonaan ja tulla -oppineeksi ja hienoksi. Niin, sitäpä hän aina itsekin oli -ajatellut. -- -- -- - -Miten surkea ilma -- pelkkiä välkkyviä maininkeja tuli vyöryen, ei -ainoatakaan laivanhylkyä näkynyt merellä. Hän loikoi pitkänään ja -sulki silmänsä hymyillen. Toista oli elämä, silloinkuin tuo ankara -hirmumyrsky raivosi ja laivat tekivät haaksirikon ja vieraat merimiehet -joutuivat tänne... Miksei yhtäkään nyt enää viskautunut maihin? - -Hän oli ainoastaan kymmenvuotias, kun espanjalainen oli täällä -- nyt, -kun hän on kuudentoista vanha, ei ketään muita tullut kuin noita kurjia -kalastajia, eikä mitään muuta tapahtunut kuin että hänen isänsä, niin -heikko ja raihnainen kuin olikin, pieksi hänen äitiänsä, joka oli suuri -ja voimakas ja kaunis, mutta kurja -- on niin kurjaa antaa tuommoisen -miehen itseään läimäytellä -- tuollaisen vanhan ilkiön. - -Hän nousi ylös ja tähysteli vedenkalvoa. - -Oikein raivoisaksi tässä saattoi tulla. Ei hän ollut Torkel Myrlandin -tytär, sen hän oli kerran kuullut pienenä ollessaan. Mutta siitä, -mitä hänen äitinsä ja Torkel silloin olivat puhuneet, oli hän luullut -ymmärtäneensä, että valtava meri oli hänen isänsä. Ja kauan aikaa -hän oli uskonut, että niin oli. Olihan hän myrskyn tullessa nähnyt -sen nousevan; kaukana luotojen keskellä se hyrskysi niin valkeana ja -voimakkaana, että häntä ihan peloitti. Kun sitten nuo oudot merimiehet -nauroivat hänelle sen johdosta, muuttui se hänen mielessään vieraaksi -kaukana olevaksi vanhukseksi, joka lähetti hänelle yhtä ja toista -pitkien aaltojen harjalla -- joka aamu oli tuolla rannikolla jotakin. -Nyt vain ei pitkään aikaan ollut tullut mitään -- parasta siis korjata -luunsa täältä. - -Hän nousi toisen kätensä varaan; pehmeällä käärmeentapaisella -liikkeellä syöksyi hän veneestä. - -Äiti oli taaskin siellä ylhäällä ja kutsui häntä. Irmildiä harmitti; -mitä hänellä oli Saaran kanssa tekemistä. Ei kukaan täällä tietänyt -hänestä mitään. Oliko sitten niin varma, että Saara oli hänen äitinsä. -Hän astui verkalleen ylöspäin. Ylhäällä seisoi Saara-muori. Hän veti -päästään likaisen, punaisen silkkiliinan ja heilutti sitä, mustan -paksun tukkansa aaltoillessa kasvojen ympärillä. - -Irmild pysähtyi hiukan alemmaksi. "Arvelen parhaaksi, että lähden -samalla." - -Saara-muori katsoi häneen nopeasti suurilla mustilla silmillään, sitten -hän pani itkuksi. - -"Vartoisit mieluimmin hiukkaisen, minä kun olen niin äärettömän heikko, -ja sinä olet minun ainokaiseni." - -Irmild nauroi. "En minä enää sinun omasi ole, sillä nyt menen." - -Saara-muori pyyhki kyyneleensä punaiseen silkkihuiviin ja meni häntä -vastaan. - -"Tule sisään kanssani, enkelini. Saat pisaran, pyhän tipan", -- hän -katsoi varovaisesti ympärilleen -- "et sinä voi olla niin sydämetön, -että menet, kun tiedät, miten pahoin minua pidellään!" - -"Sehän on ollutta ja mennyttä, etkö luule, etten minä sitä tiedä. -Sinä yönä kuin Torkel purjehti kumoon tuolla lahdella, niin eikö -jalosukuinen Gunvor itse työntänyt alustaan vesille ja mennyt vetämään -häntä ylös, ja sitten hän piti Torkelia niskasta kiinni, ennenkuin veti -hänet veneeseen, kunnes tämän oli vannominen taivaan Jumalan kautta ja -kaiken sen kautta, mitä meressä on, ettei hän koskaan enää lyö Saaraa. -Ja miesparka, onhan hän lupauksensa pitänyt, ei ole senjälkeen enää -kehenkään uskaltanut koskea, niin suuresti hän pelkää kaikkea sitä -pahaa, mitä meressä on; kiittäisitte Jumalaa siitä." -- -- -- - -Saara pani kätensä ristiin ja hänen äänensä kävi pehmeäksi ja -imartelevaksi. - -"Niin, enkelini, rukoilkaamme Herraa, ettei hän anna noiden ylhäisten -muuttaa sinua, vaan että pysyt nöyränä rakkaalle äidillesi -- sillä -monta on mutkaa maailmassa ja onnettomuuksista kovin on suru!" - -Mutta yht'äkkiä hänen lempeytensä muuttui raivoksi. "Sinä olet kauhea -otus Herran edessä, niin olet." -- -- - -Sillä Irmild juoksi aika vauhtia mäkeä alas, niin että kivet kierivät -hänen ympärillään. - -Hän nauroi ja lauloi: - - Hih ja hei ja hih ja haa - kuules tätä asiaa, - luo vain häijyst' katseesi, - meren panen niskaasi. - Hei! - -"Sinä saat tuoda sinne punaisen kirstuni ja madonnan seinältä ja -enkelin." - -Hän oli jo alhaalla meren rannalla, viuhtoi käsiään ja nauroi. - -"Sait kai muutamia kahvinpapuja käydessäsi tuon Aamundin luona, pane -vain kahvipannu liedelle, en minä tällä kertaa lientäsi sinulta juo." --- -- - -Sitten hän juoksi eteenpäin ja katosi niemen taakse. - -Hän juoksi ja nauroi. Mitä hän mahtoi sille, että tuo ihminen seisoi -siinä ja voivotteli -- ei hän voinut sille mitään -- sillä hän, Irmild, -oli mustasta, raivoavasta merestä kotoisin. - -Ja hänen silmissään, hänen viheriäiseltä välähtelevässä, epävarmassa -katseessaan oli jotakin merellistä, koko hänen olennossaan oli -sen vaihtelevaa oikullisuutta. Väliin hän juoksi, väliin astui -pitkin askelin niin raskaasti, että näytti siltä kuin olisi kysynyt -erikoista voimainponnistusta saada siirretyksi tuota hinteröä, melkein -luurankomaisen laihaa ruumista. - -Yht'äkkiä hän heittäytyi alas ja rupesi innolla tutkimaan käsiänsä. -Pitipä nähdä, mitä tästä tulisi; hän oli äidiltään oppinut povaamaan. - -Ensin vasen: pitkä, laiha käsi, joka ei milloinkaan ollut tehnyt työtä, -ja sormet laihat, säännöttömästi muodostuneet. Se merkitsi monella -tavalla merkillistä elämää. Hän hymyili. Niinkuin hän ei sitä jo -ennestään olisi tietänyt! Kas Jupiterin vuorta... ja siinä kulki tie -aina ylös auringon vuorelle... Hän ulvoi ilosta. Ja sydänviiva käden -poikki aivan vuorien alla Venus-piiriin! Kas vain, kuinka se oli pitkä -tuo elämän viiva! Ja voi kuinka siinä polttaa aurinko, on hehkua ja -viiniä, oh, niin makeaa... aivan kuin siinä purjealuksessa, missä äiti -voi niin hyvin... - -"Voi, Jumala, kuinka sinä olet hyvä!" - -Hän nousi seisoalleen tyytyväisenä itseensä. Oli aikoja siitä, kuin hän -oli rukoillut näin kauniisti Jumalaa. - -Mutta nyt tuo oikea! Hän kohotti sen uhkamielisesti valoa vasten. Ettei -se nyt vain tekisi edellistä tyhjäksi. Sillä se oli oikein rautakäsi, -pitkä- ja teräväkynsinen. Se osasi kahmaista itselleen, ja se osasi -raapia... - -"Korkeastikunnioitettu herra rovasti, onko Teillä mitään sitä vastaan?" - -Voi sentään kohtalonviivaa, mihin se nyt joutui? No, mutta täytyi -tosiaankin sanoa harmilliseksi, kun se noin ilman muuta katosi. -Katsokaa! Mutta tässä ne tulevat, luonnonlaadun ja elämän ja järjen -viiva: se on lahjakkuutta, se on voimaa, hih ja hei ja hih ja haa, -tässä on sydämen tie, kaikki ne johtavat rikkauteen ja merimatkoille, -täällä on eräs, joka vaatii tahtonsa perille, kas tuota peukaloa... -lorua, ei se mitään tahdo, ei niin mitään, sillä tulee kaikki -itsestään, se, jota ei kukaan tiedä, jonka eteen ei voi mitään tehdä... -se tulee, niin että polttaa, polttaa. - -Hän hypähti ylös ja juoksi, kunnes hengästyi ja hänen piti istuutua -levähtämään. Sitten hän astuskeli eteenpäin, varovasti ja raskaasti. -Nyt he jo saattoivat nähdä hänet Herön kartanosta. - -Perille tultuaan ei hän suinkaan esiintynyt edukseen. Hänen pienet, -pikimustat silmänsä pälyivät arasti ympäriinsä, pitkä palmikko -oli avautunut ja hapset riippuivat hajallaan. Hän näytti niin -siivoamattomalta, että Elina-rouva lähetti hänet yläkerrokseen, missä -hänelle oli laitettu kuntoon huone Vikka-tädin huoneen läheisyydessä, -sillä tarkoitus oli, että tämä pitäisi häntä silmällä. - -"Pelkään, ettet ole hankkinut mitään hyvää tähän taloon!" sanoi -Elina-rouva miettivästi, kun Gunvor tuli alas, oltuaan ylhäällä -Irmildin luona. - -"Se olisi tarvinnut tehdä jo aikaisemmin, olisihan minun pitänyt -tietää, mimmoista elämää siellä elettiin. Aina minä myöhästyn -- mitä -minä sille tekisin, äiti?" - -"Ei nyt vielä ole myöhäistä, jos hänestä on johonkin", vastasi -Elina-rouva ja katsoi ylös työstään. "Ellei hänestä taas ole mihinkään, -niin on se liian aikaista! -- -- Talo käy pian oikein väkirikkaaksi", -lisäsi hän nyökäyttäen päätään ja katsoi ulos. - -Pihalla käveli pieni tyttö ja leikitteli Vikka-tädin valkoisen -Laila-nimisen kissan kanssa. Gunvor hymyili ja silitti äitinsä tukkaa. -"Siksi, että sinä olet niin voimakas, etkä koskaan jätä kesken --- silloin voipi paljon". Gunvor meni taas alas työhönsä. Mutta -Elina-rouva jäi katsomaan ulos ikkunasta, ankara suu hymyssä, sillä -lapsi oli pannut ohjakset kissalle ja molemmat hyppivät kilvan. - -Hän oli pieni nelivuotias tyttö, tuo Elina-rouvan pojantytär. Viime -viikolla hän oli pitemmittä mutkitta tullut Amerikasta niinkuin mikäkin -tavarapaketti osoitteella Herön kartano. Ne ihmiset, jotka siellä -tahtoivat päästä hänestä, olivat sanoneet, että hänet lähetettäisiin -oikean äitinsä luo, ja perille päästyään oli pienokainen, ihan kuin -tuntien, että ikävyydet olivat nyt ohitse, langennut Gunvorin kaulaan -ja antanut hänelle äidin nimen ensi hetkestä. - -"Se käy kyllä päinsä", oli Elina-rouva sanonut. "Sillä hän on, Jumalan -kiitos, sinun eikä kenenkään muun näköinen!" - -Ja Gunvor oli hänen nimensä aivan kuin tädinkin; mutta Amerikassa siitä -oli muodostettu Pikku-Gunn; ja siksi se sai jäädä mukavuuden vuoksi. - -Mutta eipä Pikku-Gunn ainoastaan ollut voittanut ankaraa isoäitiään, -vaan myöskin muun kartanon väen. Ja kaikkien eläimien kanssa hän oli -tehnyt ystävyydenliiton. Hevoset hirnuivat, kun hän tuli tallin ovelle; -ottaessaan ruokaa hänen käsistään ne tiesivät kyllä pitää varansa, -etteivät purisi pieniä sormia. Suuri Haagen-niminen tarhakissa oli aina -mustasukkainen Grimille hänen takiansa. Grim oli suuri puolirotuinen -newfoundlantilainen koira, joka ensi hetkestä oli osoittanut -Pikku-Gunnille erityistä hyväntahtoisuutta. Tuntien olevansa vanhempi -talossa, oli se sangen suojelevainen ja piti itseänsä etuoikeutettuna -näyttämään hänelle kaikki talon paikat. Eikä sillä ollut mitään -muistuttamista sitä vastaan, että Pikku-Gunn sanoi häntä Dwimiksi -- -pian koko talon väki teki samoin. - -Kaikki oli niin hyvin päin. Pikku-Gunn kulki kaikkialla, mielissään -siitä, että hän vihdoinkin oli päässyt omaan kotiinsa. - -Ja sitten hän rakasti Tonettaa, joka auttoi navetassa ja jonka piti -ruveta paimeneksi kesällä. Ei hänestä kukaan ollut niin kaunis kuin -karheatukkainen, kierosilmäinen Tonetta. Kaikkia hänen nukkiansa piti -sanottaman Tonetaksi. - -Sillä Tonetta meni hänen kanssansa rantaan niinpiankuin hän vain -hetkeksi pääsi pujahtamaan navetasta. - -Ei kukaan koko talossa tietänyt paremmin vuosi- ja luodeaikaa kuin -Pikku-Gunn. Sillä ranta oli kuitenkin kaikkein tärkein. Siellä hän -oikeastaan oleskeli päivät päästään sillä aikaa kuin Dwim istui -ihan epätoivoisena ja katseli sitä loppumatonta mieltymystä, millä -Pikku-Gunn molski vedessä tai onki pieniä seitinpoikasia vanhasta -puolikasmitasta tai keräsi näkinkenkiä rantakiviltä. - -Oli siellä myöskin puutarhassa vanha varis, joka oli hänen hyvä -ystävänsä. Se oli Päärly nimeltään ja sillä oli oma surullinen -historiansa. Siksi tuntui Pikku Gunnista, kuin ei hän milloinkaan olisi -tehnyt kyllin sen hyväksi. - -Naapuritalon lähettyville oli näet kerran ilmestynyt suuri varisparvi -ahdistamaan kottaraisia pahanpäiväisesti. Ei muuta kuin panna -myrkkyä esille. Yksi ainoa jäi eloon. Se oli Päärly. Mutta ei sekään -selvinnyt vauriotta. Se oli saanut vian kurkkuunsa ja kadottanut -rääkymistaitonsa, niin että sitä pidettiin vieraana, kummallisena -lintuna -- sillä eivät ihmiset eivätkä eläimet ymmärtäneet, mikä otus -se oli, joka istui aidalla ja sanoi rok, rok sellaisella omituisen -pehmeällä äänellä, jota ei kukaan ollut ennen kuullut. Sitäpaitsi -se piiloutui niin visusti tuuheimpiin pensaisiin kuin olisi ollut -häpeissään. Ja ihmeteltiin, mikä otus se oli, kunnes Elina-rouva -vihdoin eräänä päivänä pääsi asian perille. - -Nyt se sai ruokansa joka päivä Pikku-Gunnilta kyökin käytävässä. Ja -se näytti pitävän tästä muutoksesta. Mutta aina kuin oli kottaraisia -pihalla, ei se ollut niitä näkevinäänkään. - -Muitakin ystäviä oli Pikku-Gunnilla Herön kartanossa. Oli valkea -kellolammas, oli Junnu-pukki ja Abdul-niminen kukko, ja Hesekiel -suolaamossa ja palvelijat ja ne muut -- niin että kun hän väliin -unissaan luuli olevansa Amerikassa, missä ei kukaan ollut hyvä hänelle, -rupesi hän itkemään niin katkerasti, että hänet piti herättää. - -Irmildin laita oli toisin. Ei yksikään eläimistä välittänyt hänestä. -Laila vihasi häntä siksi, että hän sitä ensin kermalla houkutteli ja -sitten potkaisi luotaan. Dwim ylenkatsoi häntä, kukaties mistä syystä, -ja Päärly ei uskaltanut milloinkaan tulla kyökin käytävään Irmildin -siellä seisoessa. - -Väki ei liioin pitänyt Myrlandin mamsselista. Hän koetti olla niin -äärettömän ylhäinen, ja kun he näkivät hänen poikkeavan tuvalle -päin, ei se ennustanut mitään hyvää. Saapas-Tobine, joka siivosi -konttorihuonetta ja asui tuvassa, iloitsi siitä, ettei hänen -tarvinnut nukkua saman katon alla sellaisen kanssa, josta ei varmaan -tiedetty, polveutuiko se ollenkaan ihmisistä. Sillä hänessä oli meren -raivokkuutta. Ja luotojen välistä he hänet olivat löytäneetkin. Eikä -kukaan tarkkaan tietänyt hänen ikäänsä, tai ollut varma siitä, oliko -häntä edes kastettu. Sillä siitä ei ollut olemassa minkäänmoisia -papereja. - -Elämästä, jota Myrlandissa vietettiin, tiesi Saapas-Tobine kyllä yhtä -ja toista. Hän oli ollut siellä apuihmisenä. Siellä Myrlandissa oli -raha aina ajoittain virtana vuotanut. Silloin ei Saara-muori viitsinyt -kädellään työhön kajota, vaan käveli punaiset sukat jalassa ja -aamukaapu yllään ja oli julman ylhäinen. Sitten saattoi taas tulla mitä -suurin puute. - -Mutta siksi ei ensinkään ollut Saapas-Tobinen mieliksi, kun hän näki -Irmildin poikkeavan tuvalle päin -- sillä hän, Irmild, oli kummitus ja, -niinkuin Jumalan kirjassa seisoo, häijy pettämään niiden silmät, jotka -hänet näkivät. Ja kaikkia nuoria miehiä, jotka pyrkivät Jerusalemin -kunniaan, tahtoi Saapas-Tobine varoittaa, sillä epävarmaa oli, -onnistuisiko kenenkään saada Irmildistä ihmistä. - -Irmild ei huomannut, että Saapas-Tobine vetäytyi pois ja että piiat -seisoivat kuiskaillen, kun näkivät hänen suuntaavan tiensä suolaamoon. - -Sinne oli tullut muutamia uusia, kauniita poikia -- ja sitten siellä -oli Hesekiel. - -Kun hän oli heittänyt takin päältään ja seisoi työssään niin -korkearintaisena, leveäharteisena, notkeana ja joustavana, omituinen -valo silmissään, ei Irmild voinut kääntää katsettaan hänestä. - -Hän oli jo kyllä huomannut, että hänen täytyi sietää paljon, jos aikoi -jäädä Heröön ja tulla hienoksi ja ylhäiseksi, mutta kun sitten päivän -koulu oli päättynyt ja tädin kaikki käskyt ja komennukset olivat -ohitse, niin tuntui oikein makupalalta hiipiä tänne --. - -Tosin Hesekiel ei ollut huomaavinaan häntä. Mutta piiloutua ei hän -kuitenkaan voinut, hän kumartui, hän ojentautui, hän nosti taakkoja. -Voi, miten suorana hän astui sillitynnyri olallaan, miten komea hän -oli, liikkuipa hän sitten tai seisoi alallaan. Mielihyvän kylmä väre -kulki Irmildin ruumiin läpi. - -Mutta ilo loppui. Gunvor tuli alas ja otti hänet mukaansa, tuli -jok'ikinen ilta ja vei hänet pois. Viimeiseltä hän ei enää saanut mennä -sinne. - -Ja Irmild totteli, aivan kuin asia ei olisi voinut olla toisin. - -Mutta hän saattoi aina tavata Hesekielin, jos meni vastapäätä olevalle -tunturille; sieltä näki tarkalleen kaikki, mitä suolaamossa tehtiin. - -Ja sitäpaitsi hän jumaloi Gunvoria kuin korkeampaa olentoa, joka -täydestä alistumisen hinnasta oli ottanut hankkiakseen hänelle elämän -hyvyyttä. Häntä vastaan asettuminen oli siis sula mahdottomuus. Näkihän -Irmild, että Gunvor soi hänelle hyvää ja teki uhrauksia hänen tähtensä. -Luojan suhteen hän ei ollut yhtä varma. - -Muuten hänellä täytyi olla joku, jota saattoi rakastaa -järkähtämättömästi; se oli tarve, joka ihan ruumiillisen -välttämättömyyden tavoin yht'äkkiä oli herännyt hänessä ja imenyt -ravintoa hänen suonistaan ja hermoistaan -- niin omituisesti kuluttava, -mutta samassa suloinen tunne, jossa oli arkaa kunnioitusta ja -epäselvää, ujoa nöyryyttä. Jos Gunvor olisi tahtonut molemmin jaloin -polkea hänet maan tomuun, olisi hänellä siihen ollut täysi oikeus. - -Oli todellinen nautinto rakastaa häntä, -- senkin tähden, että hän -oli niin hyvä, rauhallinen ja voimakas, että hän hallitsi hänet -pelkällä silmäyksellään. Tämä oli terveellinen vastakohta hänen omalle -luonteelleen; vaikutti niin rauhoittavasti, kun katsoi hänen lempeihin -silmiinsä ja tunsi hienon, voimakkaan käden silittelevän tukkaa. -Hän saattoi heittäytyä hänen eteensä kyynelsilmin, kun he iltaisin -yhdessä istuivat suuren kiviuunin edessä. Ja Gunvor otti vastaan hänen -hillitsemättömän ihastuksensa, iloiten siitä, että hän oli ottanut -hänet luoksensa ja saattoi häntä valvoa. - -Vikka-täti oli saanut Irmildin erityiseen valvontaansa ja hän eli -alituisessa, lempeässä ihmetyksessä sen johdosta, että Irmild aina -sanoi ja teki ihan päinvastoin kuin hän, täti, odotti. - -Mutta Irmild ei jaksanut kauan yhteen menoon pysyä tädin parissa. -Kun täti ravisti valkeaa päätään ja rupesi selittämään, miten tulisi -käyttäytyä, niin hänen vanha, uskollinen sielunsa saattoi aivan -nolostua, jos hän tuli katsahtaneeksi Irmildiin... - -Kun Irmildin pienet, levottomat, viheriälle välähtelevät silmät -loistivat häntä vastaan, oli niissä kuin hypnoottinen voima, joka -pakotti tädin kääntämään katseensa hetkeksi toisaalle. - -Ja jos vanhus silloin poistui, saattoi Irmild rynnätä ikkunan luo ja -nykäistä sen auki, saadakseen hengittää, oikein ahmia ilmaa pitkään -ja kiihkeästi ja sitten painaa päänsä pöydän kivilevyä vasten, -vilvoitellaksensa sitä siinä. - -Käsittikö kukaan, miksi oli niin kuuma? - -Sänkynsä yläpuolella oli Irmildillä taulu, jota hän piti hyvin -kallisarvoisena. Hän oli sen kerran saanut espanjalaiselta -merimieheltä. Se kuvasi neitsyt Mariaa, joka kulki tähtien ylitse, -pää ulottuen aina puolikuuhun. Hänen läheisyydessään liiteli suuri, -viheriä pahvienkeli, jolla oli punaiset siivet. Marialla oli sininen, -sädekäs leninki ja suklaanvärinen sydän keskellä rintaa, josta -liekit leimahtivat ylöspäin. Tämä rauhaisa, ruskea sydän mahtavine -tulenliekkeineen oli suuresti vaikuttanut Irmildin mielikuvitukseen. -Kotona Myrlandissa ollessaan oli hän heittäytynyt polvilleen sen eteen -ja itkenyt raivoisasti, janoten jotakin... Vieläkin hän joskus teki -niin, kun hän esim. oli saanut Vikka-tädin poistumaan. - -Mutta olipa sellaisiakin aikoja, jolloin vanhus oli hyvä olemassa, -nimittäin iltaisin, kun oli pimeä, ja erittäinkin öisin, kun hän heräsi -ja oli nähnyt unta. Silloin hänet valtasi tavaton pimeän pelko, eikä -kukaan silloin ollut taipuvaisempi kuin hän tunnustamaan Vikka-tädin -auktoriteetin ja etsimään turvaa hänen luotaan. - -Sillä täti tiesi aina neuvon; hän opetti hänelle vanhoja, rauhoittavia -virsiä. - -Varsinkin tuo "O pyhä henki armias, Valaise sielun' valollasi" Sen -sävelessä oli jotakin, johon oli niin mukava piiloutua, kun ahdistus -vaivasi. - -Iltaisin tapahtui välisti myöskin, juuri ennenkuin hänen piti -nukkua, että hänen aivoissaan syntyi suurta rauhattomuutta ja -sydämessä ja veressä oli kuin polttava tuli -- aina silloin kuin hän -leikitteli kaikenlaisten hirmuisten mielikuvien kanssa, kunnes hän -oli kuin vimmattu. Hän saattoi loikoa vuoteellaan ja sanoa itselleen -epätoivoisena: "mitä minun on tekeminen, pitääkö minun mennä alas -ja tappaa Gunvor kiitokseksi siitä kaikesta, mitä hän on tehnyt -edestäni... hänet, jota rakastan niin, että tulen ihan kipeäksi -siitä... tai menenkö alas tuomarin taloon, aukaisen sulun ja päästän -vuoksen sen yli, niin että se nielee koko kartanon... toinen minun -täytyy tehdä, nyt minun on vain valitseminen... muuten voisin sen -myöskin sytyttää tuleen... ja pelastaa Falckin, juurikuin hän on -palamaisillaan --". - -Ja näin hän jatkoi kuvittelujaan ja lopulti ne kävivät niin kauheiksi, -ettei hän saanut unta. Silloin hänen täytyi juosta tädin luo. Sillä -siellä oli hyvä ja rauhaisa olla. Siellä eivät milloinkaan sellaiset -asiat pälkähtäneet päähän. - -Ja Vikka-täti antoi täten useamman kuin yhden kerran ryöstää yörauhan -itseltään. - -Samalla rajattomalla kärsivällisyydellä hän nousi joka kerran -vuoteestaan, sytytti kynttilän ja meni ottamaan Henrik Schmiedin vanhan -lääkärikirjan, nähdäkseen, oliko siinä parannuskeinoa sellaiseen -nuoruudenkuumeeseen. Hän sirotteli seljanlehtiä hänen sänkyynsä ja -luki, mitä siellä seisoi: - - Auta mua seljan lehti, - koska kuume vaivaapi. - Sinä voitit, seljan lehti: - jopa kuume katoopi. - -Ehkäpä se auttoi. Ja sitten lopulti Isämeidän; se oli varma ja hyvä -turva, välisti he eivät ehtineet kuin neljänteen rukoukseen, ennenkuin -Irmild jo nukkui. - -Mutta eipä käynytkään, kuten täti oli arvellut, että keväämmällä asia -parantuisi, pikemmin tapahtui päinvastoin. - -Eräänä yönä Irmild ei voinut ollenkaan nukkua; sillä hän oli saanut -selville, että hän rakasti tuomaria. Nyt hän oli kokonaisen viikon -kuluessa joka ilta tavannut hänet, kulkipa hän sitten tädin tai -niiden muiden kanssa. Ja aina hän puhui heidän kanssaan, mutta ei -koskaan katsonut Irmildiin päin! Mutta oli mahdotonta olla häntä -rakastamatta!... Hän ei voinut maata täällä, hänen täytyi nousta ylös -ja haastella jonkun kanssa, haastella hänestä, ja siksi hänen täytyi -mennä sisään herättämään tätiä. - -Eikä hän ensinkään säälinyt tuota pientä väsynyttä päätä, joka -valkeassa piipatussa yömyssyssä pehmeästi lepäsi untuvapielukseen -vaipuneena -- hän ravisti häntä. - -"Minä tahdon puhua kanssasi, täti! Olen jo koko ikuisuuden maannut -tässä yksin ja se on niin ikävää... Ajattelepa, minusta hän oli täällä, -itse tuomari, sanohan sinä, millainen hän on, miksi hän käyttää niin -pitkiä viiksiä, nehän ovat aivan kuin Lailan!" -- -- -- - -Täti sai vaivoin väsyneet silmänsä auki; hänet herätettiin nykyjään -kovin usein, eikä hän sitten enää saanut unta. - -"Poloinen!" sanoi hän lempeästi eikä koettanut estellä, kun Irmild -notkean vesan tavoin kietoutui häneen kiinni. - -Täti oli neuvoton. - -"Voi poloinen", mutisi hän, "en todellakaan ymmärrä, kuinka voit sanoa -tuomarin olevan täällä -- en voi sitä käsittää." Ja hän nousi ylös ja -lähti hänen kanssaan hänen huoneeseensa ja istuutui hänen sänkynsä -laidalle. - -Ei ollut enää seljan lehtiä. Niinpä antoi hän hänelle koiruohoa, joka -oli hyvää kaikkeen tuskaan ja vaivaan, veren kuumuuteen ja pahoihin -uniin. - -Ja sitten hän luki Isämeidän hänen kanssansa -- se oli kuitenkin varmin -keino. - - * * * * * - -Tuomarin asunto ei ollut kaukana Herön päärakennuksesta ja se oli, -niinkuin koko saari, aikoinaan kuulunut kartanoon. Se sijaitsi -kauniilla paikalla etelää kohti; puutarha kasvoi erinomaisen runsaan -sadon ja sen rajamailla oli lehto, jonka mukaan koko talo oli saanut -nimensä. - -Lehdon talossa oli elämä käynyt hyvin hiljaiseksi uuden tuomarin tultua. - -Ihmiset eivät olleet tyytyväiset siihen. Näytti siltä, kuin tuomari ei -olisi välittänyt heistä. - -Edellisen tuomarin laita oli ollut aivan päinvastainen. Hän piti -ihmisistä ja tahtoi tietää, miten he elivät. Enimmäkseen tiesi hän -aina, mitä heillä oli päivälliseksi, ja jos kuka heistä oli ollut -kylässä korttia lyömässä tai huvitteleimassa, niin tuomari tiesi -kertoa, missä he olivat olleet, mitä syöneet ja kuinka monta kertaa -kukin joutunut pietiksi. -- -- -- Eikä hän koskaan illalla kulkenut -apteekin ohi kysymättä, jos huomasi apteekkarin olevan poissa, -jokaiselta vastaantulijalta: "Missähän apteekkari on tänään? Käsittääkö -kukaan, minne hän on joutunut? Rovastin luona hän ei ole!" Ja hän -sai sen tietää -- sillä seuraavana päivänä hän jo saattoi kysyä -apteekkarilta: "No, kuinka peli onnistui Ylisellä eilen?" - -Mutta tämä nykyinen -- hän ei milloinkaan kysellyt, eikä hän -luultavasti liioin tietänyt kuin kaikkein välttämättömimmät asiat. -Eikä hän liioin kutsunut ihmisiä luoksensa, vaikka tiedettiin kertoa, -että siinä talossa kului paljon konjakkia, ja viiniä sinne tuotettiin -ankkurittain ulkomailta. -- -- - -Yhdessä suhteessa oli hänen naimattomuutensa naisten mielestä -epämukava. Oli näet vaikea päästä seurustelemaan hänen kanssaan; mutta -asia oli parannettavissa; eihän hän ollut kuin noin neljänkymmenen -vaiheilla. - -Muutamat sanoivat, että hän oli kihloissa taloudenhoitajattarensa Miina -Jönsin kanssa, mutta sitä eivät toiset ottaneet uskoakseen. He uskoivat -ennen mitä tahansa -- -- -- - -Niinpä niin. Tuomari Falck ei ollut sitä maata, että hän olisi -kenenkään uskoa estellyt. Tietysti piti naisilla olla jonkinmoista -keskustelunainetta teetä juodessaan! - -Eivätkä ihmiset hänen mielestään voineet olla toisenlaisia kuin olivat --- niin ettei hänen päähänsä pälkähtänyt moittia heitä siitä. Kun hän -vain itse sai olla rauhassa -- ja päästä kaikesta. - -Siksi hän piti pitkistä käräjämatkoista. Sisämaassa, missä hän sitä -ennen oli ollut, hän oli tottunut niihin. Pitkinä talvi-iltoina, -kun hän istui reessä matkavyö köytettynä ylös korviin asti hänen -ympärilleen ja kuunteli hevosen astuntaa ja kavioiden kopsetta, niin -se ei suinkaan ollut kaikkein ikävintä. Itse teossa oli siinä hyvin -rauhallinen istua, kun kuu paistoi ja tähdet tuikkivat ja maailma -näytti niin pehmeältä. - -Ja kun jalakset narisivat ja luisuivat ja nurkat paukkuivat, niin hän -vaipui syvemmälle turkkiinsa, siinä tunnossa, ettei mikään voisi häntä -nyt saavuttaa. - -Ja joki sitten -- kun se koskeksi pudottautuen illan kirkkaudessa -kohisten syöksyi tummaa, avointa vettä kohti, soljui sen mukana -tiehensä kaikki pahan tunne, kaikki, mitä hän tiesi tämän maailman -synneistä ja surusta. Ja se virtasi pois sinivälkkyväin jäälohkareiden -välitse sinne syvään pyörteeseen, minne häviää. - -Ja sitten kävi mieli niin rauhaisaksi, avaraksi ja raittiiksi. -Yhdestä pulmasta vain ei päässyt -- tuomari Edmund Falck yksinäisestä -elinkautisesta itsevankeudestaan. - -Tämän hän viimeinkin oli saavuttanut ja se oli parempi kuin hänen -entiset saavutuksensa. - -Täällä Herössä olivat nuo pitkät venematkat suurenmoisia -- oli niin -mainiota loikoa veneessä pehmeiden ryijyjen alla ja kuunnella nousevan -myrskyn pauhua, kuulla väen juttelevan siitä, mimmoiseksi olo käy, kun -"äijä itse" tulee ja heittää laineet viidensadan jalan syvyydestä ja -paiskaa ne rahkasuolle ja huoneen kokoiset rantakivet siirtyvät kauas -maalle. - -Tuo puhetapa "äijä itse" kuuluu niin raikkaalta ja tuttavalliselta -- -ja kun "äijä" sitten tuli tärisyttäen mastoja ja raastaen purjeita, oli -aivan kuin se olisi ollut vanha tuttava. - -Kummallista, että se puhalsi hänen korvansa täyteen jo aikoja sitten -unhotuksiin joutuneita asioita! Lapsuudenmuistot eivät siis olleetkaan -jättäneet häntä! Ne eivät enää hävenneet häntä, vaan tulivat takaisin -tuoden terveisiä hänen äidiltään. - -Voi, hyvä Luoja! Hän näki itsensä pienenä poikasena rientävän -pikkuisessa lastenkamarissa yli merien ja tunturien, valloittamassa -maailmaa väkevämpänä kuin Aleksanteri, jalompana kuin Scipio -- -- - -Voi tuota luodetta, kuinka se tuli raittiina ja oikullisena kuiskaamaan -korvaan: muistatko vielä ensimmäistä rakkauttasi? Niin, tosiaan -- -luodetuuli hiveli hänen poskeansa, aina sydämeen asti. Tietysti hän -muisti. -- Kuinka hän oli hieno ja hento, tuo pieni, kalpea tyttö! -Hänen nimensä on oleva Lumikuningatar, oli hän sanonut itselleen --- mutta tytölle hän ei ollut koskaan uskaltanut sitä sanoa --. -Monta vuotta jäljestäpäin hän oli tavannut hänet täysikasvuisena. -Omituinen tunne oli vallannut hänet, se oli tunkenut hänen hermojensa -sisimpiin säikeisiin -- vieläkin oli hänen sydämensä syvyyteen jotakin -tallettunut siitä lumivalkeasta puhtaudesta, jonka hän kerran oli -tuntenut. Ja hän oli käynyt hyvin iloiseksi, hän omisti mielestään -vielä jotakin pyhää, jota ei ollut polttanut pois kaikki se, mikä -sitten oli seurannut. - -Hänhän muisti hyvin, miten hän poikana eli omissa mielikuvitelmissaan -ja vietti päivänsä sellaisessa kiireessä ja kuumeessa, joka oli paljon -todellisuuden edellä! -- -- Niinkuin silloinkin, kuin oli ollut niin -pitkä talvi ja hänen kevätkaipuunsa oli kasvanut niin suureksi, ettei -hän mielestään enää voinut sitä kestää. -- -- Vihdoinkin eräänä iltana -istutettiin puutarhassa, ja seuraavana päivänä koulussa ollessaan hänen -rinnassaan riehui ja kuohui. Voi, nyt kotona puutarhassa jo kasvaa -kukkia, se on jo niin kaunis, ja minä istun täällä! -- -- - -Mikä sinun on? kysyi opettaja. Hän ei voinut kertoa sitä kenellekään. -Mutta mahdoton oli kestää kauemmin, hän purskahti niin katkeraan -itkuun, että heidän täytyi antaa hänen mennä. Tuulen nopeudella hän -ryntäsi puutarhaan. Kun hän tuli sinne, seisoivat taimien lehdet -riipuksissa; ne eivät vielä olleet juurtuneetkaan -- - -Ei ollut siellä vielä kesä! - -Sitten hän rauhoittui, kävi välinpitämättömämmäksi ja tylsemmäksi, -sillä hän ei jaksanut enää odottaa sillä tavalla, eikä enää -välittänytkään. Siitä se hänen elämänsä sitten meni vikaan. Hänellä ei -ollut kärsivällisyyden henkeä, ei voimaa odottaa -- hän otti siis sen, -mikä oli lähinnä --. - -Kumma, kuinka kaikki nämä seikat johtuivat hänen mieleensä pitkillä -venematkoilla. Luodetuuli se niin rauhaisasti lauloi kaikesta. Ja -nuoruudenunelmat palasivat ja antoivat hänelle anteeksi. - -Muutenkin hänen oli kaikin tavoin hyvä olla täällä Herössä. Hän oli -pannut kuntoon itselleen hauskan kodin, täynnä muistoa niiltä ajoilta, -jolloin hän eli elämää ja matkusti ympäri puolen maailmaa saadakseen -osansa tämän maan ja seitsemän taivaan ihanuudesta. Hän oli palannut -takaisin siltä retkeltä -- nyt hän tyytyi Lehtoon. - -Ja hauska täällä olikin, varsinkin hänen yksityisessä -konttorihuoneessaan ja viereisessä pienessä arkihuoneessa. Hän nimitti -niitä aarreaitoikseen, sillä siellä oli monien taulujen ja veistokuvain -joukossa arvokkaita esineitä menneiltä, suurilta ajoilta. - -Sisällä arkihuoneessa oli hänellä palanen Italiaa. Sohvan päässä oli -purppuraan puettu, kultatukkainen Magdaleena ja hänen vieressään -hopealle hohtava Katariina, joka polki kuninkaita jalkainsa alle. - -Flyygelin kohdalla riippui kokoelma aseita. Siellä oli turkkilaisia -käyräsapeleita, pitkiä, teräviä metsäpuukkoja ja toledolaisia miekkoja -hopeisine kiinnikkeineen. - -Ja siellä täällä kasvien ja verhojen välillä etruskilainen vaasi, -kreikkalainen jumala, tanagralainen pystykuvanen -- ja jotakin kaikesta -tästä ilmassa, entisten aikain hiljainen henkäys, suloinen värien ja -piirteiden sopusointu, joka vaikutti kuin äänetön soitto. - -Niin, tämä oli pieni rauhaisa paikka elämän takana, mistä kukaan ei -voinut häntä löytää. - -Kun hän loikoi leposohvallaan itämaisen verhon alla, kun hänen -ystävänsä Delfin makasi pantterinnahalla uunin edessä ja kun jotakin -kukkivaa oli ikkunassa -- ja sitten hyvä sikari ja täytetty viinilasi -edessä -- niin eipä oikeastaan ollut mitään, jota hän olisi kaivannut. - -Ja kun päivät tästä puolin käyvät lämpöisemmiksi, niin eipä ole -hullumpi olla puutarhassakaan. - -Jo viime kesänä, kun hän oli täällä paikkaa katsomassa, oli hän -havainnut sen harvinaisen vetovoiman. Se oli niin hiljainen, kaikilta -muilta paitsi etelän puolelta suojattu. Pitkät valoisat yöt, kun -ilma ja lehdet lepäävät, kun tuoksu hiipii suljetuista kukkakuvuista -ja kastehelmet uinuvat poimulehtien sylissä -- ne olivat kuin aalto -pelkkää kauneutta, kuin osa tyyssijaksi muodostettua merta. Niin, hän -oli havainnut, kuinka ihanaa siellä oli; nuoruuden kuolematon jumala -kulki siellä hienolla samettiruoholla ja anniskeli kuohuvaa -viiniään -- -- -- - -Tosiaan, hän kiitti Jumalaa siitä, että hän oli tullut Heröön. -Täällä hän oli jo päässyt niin pitkälle, että saattoi hymyillä -olemattomallekin -- ja eikö se ole onnellisuuden merkki? - -Ja nyt kauniilla säällä -- kun illat eivät käy sen pimeämmiksi -kuin että hyvin näkee savun nousevan sikaristaan ja lasin selkeine -tulipunaisine nesteineen -- --. Ei hän oikeastaan tiedä, missä hänen -ajatuksensa kulkevat, hän tietää vain, että koko paikka on kuin -hiljaisessa liikkeessä ja liukuu tasaista, suloista vauhtia myötävirtaa. - -Ja liukuessa ja hetkien häipyessä on niin rauhaisan, niin virkistävän -hämärä. Hän juo viiniänsä. Hän on mielestään käynyt niin voimakkaaksi, -että voi ajatella kaikenlaista, jopa raskasmielistä koskimiestäkin, -joka hänessä piilee ja soittaa harppua iltaisin: tuota omituista, -puoleksi kuolleistanoussutta kaipuuta tulla joksikin, joka vastaisi -hänen entisiä merkillisiä poikaihanteitaan. - -Sillä kerran hän kulki rohkeita teitä -- ei ollut kysymyskään muusta -kuin että hänen paikkansa tulisi olemaan ensimmäisten joukossa. Kaikki -odottivat hänestä jotakin; arkipäiväinen kohtalo ei voinut tulla hänen -osakseen. - -Hyvä Luoja, kuinka tuollaiset nuoruudenhaaveet sentään olivat hauskat! -Kyllä hän oli odottanut, että tuo ruhtinaallinen korkeus, tuo sisäinen -ihanneihminen kerran lähtisi piilopaikastaan ja esiintyisi kaikessa -loistossaan ja kunniassaan. Mutta ei se vain ollut suvainnut tulla. -Ehk'ei ollut ketään, joka olisi valmistanut sille tietä. No niin, -olihan se yhdentekevää! - -Kun hänellä oli hevosensa ja koiransa ja työnsä, jotka olivat -välttämättömiä, Ja Miina Jöns, joka myöskin oli välttämätön, niin -mitäpä sitten muusta. - -Ja niin hänen elämänsä liukuu ja kuluu rauhaisaa tyyntä vauhtia; hän -juo maljastaan salaista siunausta, kullankarvaista, tummanpunaista; -ei hän tiedä, onko aika vai iäisyys alkanut. Autuus, tuo salaperäinen -käsite, voisikohan se olla paljonkaan parempi? -- -- - -Enimmästä päästä iltaisin ja alkuyötä myöten oli tuomari Falck -tällaisten mieluisain aistimusten lumoissa. Päivällä hän saattoi olla -aika äreä ja tehdä kaikenlaisia vaikeuksia konttorissa ja kokonaan -turmella kandidaatti Ballen mukavuusunelmat. - -Ja kun hän oli joutunut käräjäpaikalle, oli hän aivan toinen mies kuin -veneessä. Niinpiankuin hän istui oikeutta, saivat hänen silmänsä aivan -toisen ilmeen. Kuka tahansa saattoi sen huomata. - -Välisti hän kävi metsästämässä ystävänsä Delfinin kanssa. Se oli -hiljalleen ajava, täysirotuinen englantilainen ajokoira, joka ei -milloinkaan hänen mieltään pahoittanut ja vallan uskomattomasti jakoi -kaikki hänen harrastuksensa. - -Viime aikoina oli molemmilla paljon hommaa saadakseen eläviä jäniksiä -istutetuksi läheisille pikku saarille. Ja he odottivat hyviä tuloksia, -kun siellä ei ollut kettuja ja vesi oli aina avoin. - -Sitten tuomari huvitteli itseään vähäisen myöskin luonnontieteillä. -Tyyninä päivinä nähtiin hänen istuutuvan veneeseen varustettuna -merikortilla, luodilla, pohjakaapimella ja kiikarilla. Häntä huvitti -tutkia meren eläin- ja kasvikuntaa -- oli sangen hauska laivakiikarilla -katsella merihauraa, joka kiiltävine pronssinkarvaisine haaroineen -ajelehti edestakaisin kylmässä pohjavirrassa, sillä aikaa kuin pikku -elävät kömpivät tummaa pohjaa pitkin ja suuret, komeat korennot -liitelivät vedessä. - -Olisi melkein pitänyt olla poikaiässä, voidakseen nauttia tästä. - -Välisti hän otti nuorisoa mukaansa. Ne antoivat hänen -mielikuvituksilleen ravintoa. Kerran hän oli ottanut Irmild Myrlandin -ja rovasti Thymannin pojan kanssansa; mutta sitä hän ei toistanut. - -Rovastin poika oli ylioppilas ja niin huvitettu ihmisoikeuksistaan, -että hän käytti tilaisuutta koko ajan puhuakseen niistä. - -Irmildillä ei ollut silmää sellaista varten. Häntä huvittivat kalat -paljon enemmän ja koko hänen notkea pitkä ruumiinsa kumartui yli -veneenlaidan. Joka kerta kuin pohjakaavin tuli ylös, hän tunsi -salaperäistä, pelonsekaista iloa. Hänestä tuntui miltei siltä, kuin hän -itse olisi ollut kotoisin tuosta pimeästä maailmasta ja nyt kiikarin -läpi yht'äkkiä nähnyt omaisensa. - -Ja kun hän katsoi tuomariin päin, oli hänen mustissa silmissään -jotakin sinisenviheriää, värähtelevää kuin vesi, noidantulenmoinen, -luokseenvetävä voima, jotakin, joka muistutti siitä tarmosta, millä -muutamat merieläimet imevät itsensä kiinni, mihin tahtovat. - -Tuomari ei enää tahtonut häntä mukaansa -- sen hän oli visusti -päättänyt. - - * * * * * - -Oli kirkas toukokuun ilta, kun Elina-rouva tyttärineen tuli jalkaisin -tunturin yli kulkevaa tietä kotiinsa päin. He olivat olleet Myrlandissa -katsomassa Saaraa, Irmildin äitiä. - -Elina-rouva seisahtui kukkulalle, hengittääkseen hiukkaisen ja kulki -sitten ympärilleen katsellen, hiljainen hymy huulillaan. - -Sillä aurinko kultasi saaret ja luodot ja teeret kukertivat honkien -latvoissa. Mäellä kivien välissä näki hän niiden leikkivän, sillä aikaa -kuin naarakset istuivat pensaissa ja katselivat, ennenkuin voivat -päättää, tahtoivatko olla mukana. - -Koirakset olivat pukeutuneet kosintapukuunsa; uudet koreat höyhenet -päässä ja kaulassa ne astuskelivat vetäen siipiään ja näyttivät -valkeita pyrstönalushöyheniään. - -Elina-rouva katseli niitä kylmästi. "Voi, miten typeriä ne raukat ovat, -ne ummistavat silmänsä; luulen, että voisi ottaa ne kiinni käsillään." - -Gunvor ei vastannut mitään, hymyili ainoastaan. - -Alempana mäen rinteessä tapasivat he jäniksenpojan, joka istui sangen -huolettomana, nuoleskeli käpäliään ja katseli heitä lempeillä, -ruskeilla silmillään. - -"Äiti, älä mene niin kiireesti", sanoi Gunvor matalasti ja istahti -varovaisesti jänistä vastapäätä, joka yhä jäi paikalleen. - -Voi, kuinka täällä oli ihanaa! Mikä sopusointu kaikkien äänien välillä, -tulivat ne sitten eläimistä, puista, ilmasta tai aalloista! Niiden -kaiku kuului hänen sisimmästään. Ja kuinka se teeri riehui ja telmi --- -- hän tunsi sen aivan pikku sormissaan. - -Elina-rouva ei enää kuullut tarkkaan ja hän pysyi rauhallisena. - -"Nyt meidän on meneminen!" sanoi hän. - -Alhaalla harjanteen juurella kulki tie Lehdon pihan poikki ja he -näkivät tuomarin astuvan ulos ja tulevan ystävällisesti tervehtien -suoraa päätä heitä vastaan. - -"Eräältä nuorukaiselta olen hiljakkoin oppinut, että täytyy pitää -kiinni ihmisoikeuksistaan! Eikö ole ketään, joka voisi neuvoa minua, -eikö minulla naapurina ja vuokralaisena ole sellaisia neuvonantajia." - -Elina-rouva nauroi ja katseli häntä hyväntahtoisesti sillä aikaa kuin -Gunvor töin tuskin sai torjutuksi Delfinin hyväilyjä. - -Tuomari katsoi Gunvoria ja jatkoi iloisesti: "Nyt kun arvoisat -rouvat ovat olleet siellä alhaalla ja tulleet vakuutetuiksi, että -parannuskeino oli tepsivä, eikä Torkel enää lyö Saara-muoria, niin -olisi ehkä aika jo vähän ajatella muitakin naapurejansa. En voi tosin -luvata, että täällä olisi yhtä jännittäviä tapahtumia, mutta olkaa -ystävälliset älkääkä menkö oveni ohi! Olkaa hyvät!" - -Ja hän johdatti heidät sisään verannan portaista. - -"Huomatkaa, kuinka kaikki täällä sisällä lausuu teidät tervetulleiksi!" -sanoi hän innokkaasti ja ohjasi Elina-rouvan sohvaan persialaisen -katoksen alle. - -Sillä aurinko pilkisti samassa sisään, piirteet ja värit heräsivät ja -puhelivat, hienot uinahtelevat harmoniat muuttuivat säveliksi. Eräässä -ikkunassa oli muutamia valkeita ruusuja, jotka täyttivät huoneen -viileällä, suloisella tuoksulla. - -"Se on uusi ruusu", sanoi tuomari "Eeden nimeltään. Eikö luulisi, että -Eedenin ruusut ovat jo aikoja sitten lakastuneet?" - -Gunvor katsoi häneen ja hymyili: "Tosiaan! Mutta millaisia tulpaaneja -Teillä on! Tuollahan on koko ikkuna täynnä" -- -- - -"Niin, minä olen hyvin vanhoillaolija. Minulla on sama tulpaanikiihko -kuin ihmisillä 200 vuotta sitten ja vieläkin aikaisemmin... sillä -niinkin ymmärtäväinen mies kuin Plinius oli ihastunut niihin! Hän -sanoo, että ne pitää ripustaa savuun ja sitten panna kreikkalaiseen -viiniin saadakseen niiden purppuran hehkumaan. Sitä minä nyt en ole -koettanut... sillä kun aurinko paistaa sisään niinkuin nyt, on jo siinä -kyllin -- rauhallisille ihmisille!" - -"Niin, Te olette liiaksi vanhoillaolija! Niin Teistä kerrotaan! Oikein -paatunut oikeistolainen!" sanoi Gunvor iloisesti ja istuutui äitinsä -viereen. - -"No, sehän on hauskaa! Vaikkakin minä paremmin sovin Pliniuksen -kanssa, ei asia suinkaan voi olla toisin, sillä täytyyhän sitä -välttämättömästi joutua rekisteröidyksi, eikä ihmisillä ole täällä -monta etikettiä! Olisi edullisempaa olla tulpaani, sillä niitä on 5000 -lajia... Uskallanko tarjota jalosukuisille naisille kupillisen kahvia? -Emmekö tuoksuavassa mokassa esittäisi maljaa inhimillisen kehityksen -lähenemiselle tulpaanien kaltaiseksi." - -Miina Jöns tuli samassa sisään tuoden kahvin ja Elina-rouva heti -huomasi sen olevan "mokkaa". "Se maistuu hyvältä" sanoi hän ja -ryypiskeli kahviaan mielihyvällä, ja rupesi sitten puheliaasti -kertomaan tuomarille yhtä ja toista entisestä ja nykyisestä -sikäläisestä elämästä, höystäen kertomuksiaan, kuten hänen aina oli -tapana tehdä hyvällä tuulella ollessaan, pienillä sattumilla ja -huomautuksilla, joita tuomari erityisesti ymmärsi pitää arvossa. - -Gunvor puhui neiti Jönsin kanssa, ihaili hänen -villalankakoruompelujaan, kuunteli pitkää, surullista kertomusta -Seriannasta, kyökkipalvelijasta, ja voitti koko hänen sydämensä -kutsumalla häntä Heröön Elina-rouvan syntymäpäiväkemuihin. - -Paikkakunnan naiset eivät kohdelleet neiti Jönsiä hyvin. Ensinnäkään -eivät he pitäneet sopivana, että hän luulotteli pääsevänsä tuomarin -rouvaksi, ja toiseksi saattoi olla vieläkin sopimattomampia asioita --- ja näiden syiden perusteella eivät he tahtoneet olla missään -tekemisissä hänen kanssaan. - -Mutta tämä ei estänyt kamariherratarta eikä Jeanette-rouvaa käymässä -ihailemassa tuomarin tulpaaneja. He olivat juuri samana aamupäivänä -olleet siellä. - -Gunvorin mielestä neiti Jöns ei näyttänyt hullummalta. Hän oli kookas, -ujo, vaaleaverinen nainen, silmät maahan luotuina. Ettei hän ollut -sanottavasti korkearientoinen, sen ei Guvorista olisi pitänyt loukata -noita toisia. - -Kun neiti Jöns meni ulos kahvitarjottimineen, nyökkäsi hän hänelle -kaikkein ystävällisimmin. - -Tuomari oli tullut erinomaiselle tuulelle. Hän meni itse kellariin -noutamaan Niersteiner-Glöckiä. Juuri nyt sitä piti juotaman, juuri -nyt kuin vihreistä laseista tuli tämä valovaikutus ja viinistä tuo -lehtimetsän tapainen viileys. - -Hän pyysi lupaa saada juoda jalosukuisen Herön rouvan kanssa. -Arapialaisissa temppeleissä sanottiin olevan viiniä, joka virvoittaa -enemmän kuin tuuli erämaassa ja parantaa minkä taudin ja sydänsurun -tahansa. Temppelin papit sen tallettivat ja antoivat sen tulla vanhaksi -sielunvoimain uudistamista varten; ja he säilyttivät sen vuodenaikojen -vaihteissa ja pitivät sen läpikuultavana ja kirkkaana tynnyreissä. -Elina-rouvassa oli jotakin, joka muistutti häntä tästä viinistä... -ja hän tiesi myöskin, mitä se oli: kun ihminen on elänyt elämänsä -rohkeasti niinkuin Elina-rouva, niin hän voittaa korkeimman kauneuden: -vanhuuden, se se vaikuttaa kuin jalo, arapialainen viini! - -Elina-rouva hymyili ja joi hänen kanssaan. - -"Teidän sanoissanne on viiniä, ei suinkaan minun -- minä käytän -ainoastaan terveellistä, jokapäiväistä ruokaa!" - -Hän nousi seisoalleen. Hän oli luvannut neitsyt Jönsille tulla katsomaan -tämän taimilavoja, ja sitten oli parasta ruveta jo ajattelemaan kotia. - -"Niin minä siis pyydän, että Te jäätte tänne sisään" sanoi tuomari ja -meni istumaan Gunvorin luo. - -"Tosiaan", vastasi tämä hymyillen, "minun tekee mieleni katsella täällä -ympärilleni." - -Hän nousi ylös ja kulki ympäri salissa. - -"Miten kaunis pieni kapine!" -- Hän osoitti kallisarvoista -firenzeläiseen tapaan silailtua lipasta. Jousi ponnahutti sen auki, -juuri kuin hän tarttui siihen. Siinä oli pieni revitty kirja. - -Gunvor katsahti häneen. Tuomari punastui ja Gunvor asetti lippaan -nopeasti takaisin paikalleen tuntien tehneensä epähienosti. - -"Se on minun aapiskirjani", sanoi tuomari vältellen, "se, josta äiti -luetti minua. Hän kuoli, kun minä olin kahdeksanvuotias." - -Syntyi hiljaisuus. - -Hän oli sanonut "äiti" semmoisella tavalla kuin jos jotakin pyhää -olisi kulkenut hänen ajatuksissaan sekä jonkinlainen pelko, että joku -huomaisi sen. - -Gunvor kulki edelleen ja näytti kiintyneen kokonaan toisiin asioihin. - -"Tulkaa nyt ja istukaa!" sanoi tuomari äkkiä. -- "Nyt on teidän -vuoronne vastata! Oletteko Tekin niitä, jotka valittavat sitä, että -minä olen paatunut oikeistolainen?" - -"En, minä uskon, että Te olette hyvä. Sillä ei ole koskaan mitään, -joka olisi Teille oikein mieleen. Sellaista oikeistoa luulen meidän -tarvitsevan. Meidän tarvitsee saada taso korkeammalle! -- --" - -"Tiedättekö, että ihmisillä on paljon valittamista Teidän suhteenne?" - -"No niin!" Gunvor hymyili aivan rauhallisesti. -- "Se olkoon heille -sallittu!" - -"Teidän kanssanne on silloin mahdoton tulla toimeen. Tehän ette kuulu -oikeistoon ettekä vasemmistoon! Kamariherratar valittaakin, ettei -Teillä ole omaa kantaa, ja rouva Jeannette sanoo, että Teissä on -monta vikaa! On niin tavallista, että naisissa on vikoja, sanoo rouva -Jeannette. Hän pitää paljon enemmän miehistä. -- --" - -Gunvor nauroi. - -"Älkää naurako", jatkoi tuomari ja pudisti päätänsä, vaikka -hymy sopikin hänen mielestään niin hyvin Gunvorille. -- "Teidän -syntiluettelonne ei ole vielä lopussa! On joku, joka syyttää Teitä, -ettette ole edes naisasianainen! Se on törkeää! sanoo rouva Schwane --- hän oli täällä eilen. Naisasianainen, -- sehän on kielelliseltä -kannalta katsoen mitä naurettavin sana! Jos minä erittelisin sen, -saisitte nähdä, miten kauniita johdannaisia siitä tulisi... mutta -muutoin, kun oikein ajattelee asiaa, ei naisasia ole mitään muuta kuin -miesasia -- minkätähden ette tahdo olla miesasianainen?" - -Gunvor istui ja järjesteli neiti Jönsin villalankakeriä. -- "Teidän -ei pidä puhua sellaista!" sanoi hän vähän kärsimättömästi. -- "Mutta -tarkoittakaapa sitä tahi älkää, olette oikeassa!" Hän katsoi ylös -tarmokas piirre suunsa ympärillä. - -"Onko totta, että kuulutte kamariherrattaren eetilliseen yhdistykseen?" -kysyi Gunvor hymyillen pienen vaitiolon perästä. - -Tuomari istui ja katsoi Gunvoriin vastaamatta mitään. - -Tuota vakavaa suuta ei kaunistanut sellainen vakavuus. Minkälaiset -kasvot Gunvorilla olikaan! Arkioloissa suljetut ja kulmikkaat, melkein -läpäisemättömät -- mutta hymy oli aurinko, joka sytytti elämää, -kaikki ovet lensivät auki, nuo raskaat piirteet peitti kevät hienolla -sulollaan, naisellisella hempeydellä, joka muistutti ruusujen uhkeutta. --- - -Hetken hiljaisuus syntyi taas. - -Gunvor nojautui taaksepäin ja antoi katseittensa liukua ylt'ympäri. -Hän ajatteli, että sopi niin hyvin, ettei liian paljon puhuttu näissä -huoneissa. Sitäpaitsi tiesi hän, että tuomarin tapa oli puhua näin -jaksoittain, väliajoin, joka ikäänkuin kutoi yhteyden eri aineiden -välillä. Ja vielä -- hän ei voinut selittää sitä itselleen, mutta -paussit olivat kaikkein parhaita, antoivat niin miellyttävän tunteen -hiljaisesta, suloisesta rauhasta ilman soraääniä -- niin, se se oli -ihmeellistä, hänestä he eivät milloinkaan tulleet niin hyvin toimeen -kuin silloin, kuin he eivät puhelleet. Siinä oli sellaista rauhaa, ei -mitään, jota ei olisi ymmärtänyt! - -Hän istui suu puolihymyssä. - -"Mitä Te nyt harrastatte?" kysyi tuomari taas äkillisellä tavallaan. - -"Se, mihin ihmiset käyttävät aikansa, on itse asiassa sangen -yhdentekevää", jatkoi hän; -- "mikä on tärkeää, se saa mennä, niinkuin -voi, sillä ei ole mitään merkitystä! On avattu kansainvälinen kilpailu -uuden valtiovaakunan ehdotusta varten. 90 päivän kilpailuaika! -Lähetetyt ehdotukset ja piirustukset asetetaan julkisesti näytteille. -Ensimmäinen palkinto 30,000 frangia. Sitäkö Tekin harrastatte?" - -Gunvor katsoi häneen vakavasti. -- "Älkää puhuko niin! Minä harrastan -sitä", lausui hän hitaasti, "mikä on minun onneani, tarkoitan, että -saisin sen poistetuksi, mikä tekee kansan elämän niin vaikeaksi." - -"Älkää toki työskennelkö niin palkattomasti! Kansa ei tahdo saada -muuta kuin mahdottomuuksia, sen huomaa heidän uskonnostaan ja heidän -jumalastaan, jonka he aina luovat oman kuvansa mukaan. Kuinka monta -kamalaa 'Meidän Herraamme' onkaan, jos minä saan kysyä? -- -- Ja -_onni_! Teidän ei pitäisi käyttää sitä sanaa niin kevytmielisesti! Onni -on Jumalan salaisuus; hän ei ilmaise sitä -- --" - -"Niin, ulkona taivaansa alla! Te istutte liian paljon sisällä, herra -tuomari, -- ja uneksitte." - -Hän nauroi. -- "Ei, tiedättekö mitä, siitä tulee nälkäiseksi, mutta -minä voin niin hyvin täällä sisällä... täällä minä olen keksinyt -Jumalan salaisuuden! - -"Ja niin lepään minä, sen minä teen, kaikesta siitä, mitä muut ovat -kärsineet. -- -- - -"Oletteko nähneet minun Ignotoani? Minä löysin sen pienestä likaisesta -puodista Veronassa. Hän on naisen näköinen, -- jonka minä kerran -tunsin. Sentähden minä ostin sen." - -Tuomari vei hänet konttoriinsa. - -Se oli naisen kuva 15. vuosisadalta. Gunvor tunsi ehdottomasti -pistoksen sydämessään, sillä tuntui, kuin tuo nuori nainen seisoisi -elävänä hänen edessään mykässä kärsimyksessään: kokonaan verhottuna -mustaan, valkea vaate käärittynä pään hienoja piirteitä myöten, valuen -otsalta silmille, jotka olivat suuret ja paloivat jossakin, jota ne -eivät tahtoneet ilmaista. - -"Sitä minä muuten ajattelin" -- tuomari näytti hänelle vanhaa -pyhäinkuvaa. "Hän lukee aamumessun puolestani; oletteko nähnyt mitään -niin loppumattomasti itkettynyttä? Silmät ovat kadottaneet värinsä, ja -suu -- eikö se ole kuin veristynyt? Mitä lieneekään kärsitty siihen -aikaan... ja miten sielut ovat olleet syvät _voidakseen_ kärsiä niin... -ja miten ihmiset ovat mahtaneet herkutella toistensa kärsimyksillä, -ennenkuin maalari voi oppia maalaamaan tuolla tavalla?... Katsokaa, se -se on, jossa minä levähdän!" - -Gunvor loi häneen silmänsä syrjästä. Tuomarilla oli jälleen tuo oma, -raskas sävynsä, tuo sidottu syvyys äänessään. _Oli_ jotakin, joka -kalvoi häntä! - -Gunvor katsahti pöydälle. Siinä oli pieniä ruukkuja, erilaisella -soralla ja pikku kivillä puoleksi täytettyjä. - -"Se on meren pohjasta, tuo sora", sanoi tuomari muuttuneella äänellä. -"Minä olin panemassa niihin nimilippuja, kun naiset tulivat. - -"Kas, tuolla menee äitinne puutarhaan neiti Jönsin kanssa. Istukaa -siinä tuolilla, niin tuon Teille lasinne. Viini on suloinen asia, se on -Jumalan salaisuus! -- - -"Maljanne, Herön äiti, tenhottaremme!" - -Hän kohotti lasinsa aurinkoa kohti, jonka valo virtasi sisään. - -Gunvor hymyili ja nosti lasinsa hänen lasiansa vastaan ja kallistui -sitten takaisin tuoliin. Auringonsäteet leikkivät hänen hiuksissaan. - -"Minusta on oivallista, ettette anna sanoa itseänne neidiksi. Se ei -todella olekaan Teille sopiva nimitys: Teillä ei ole mitään yhteistä -pikku neitien kanssa!..." - -Gunvor istui puoleksi vaipuneena ajatuksiinsa eikä vastannut. - -"Tehän olette aivan yksin täällä", sanoi tuomari äkkiä. - -"Luuletteko niin?" - -Gunvor kääntyi puoleksi hänestä. Tuomarilla oli omituinen hymy -- -väsynyt ja kuitenkin niin rohkea. - -"Miksi ette enää ole mukana seuraelämässä?" kysyi hän. "Miksi tulette -niin myöhään ja lähdette niin varhain?" - -"Siksi, että -- -- --" - -"Se väsyttää Teitä, niin, voitte kernaasti sanoa sen. Siksi, että -ihmiset on niin hirveän keskinkertaisia!" - -"Minusta se on niin ikävystyttävää!" - -"Sitä ei Teidän pitäisi sanoa; mitä Te mahdatte sille, että -inhimillinen kehitys ei ole päässyt pitemmälle, kuin että milloin -meitä istuu yhdessä kolme tusinaa, tuntuu kuin lamput voisivat sammua -paljaasta ikävästä. Me torkumme, sen sijaan että ajattelisimme; se on -ehkä parasta. -- --" - -Gunvor rupesi nauramaan. "Te olette minusta oikein ilkeä -lörpöttelemään!" - -"Totta on, mitä sanon, mutta Te ette mahda sille mitään -- ettehän -Tekään ole keksinyt ihmisluontoa!... Muudan järkevä mies sanoo, että -menee aikaa, ennenkuin tottuu ihmissukuun; jotkut eivät koskaan ole -oppineet sitä! Oletteko kuullut Polykarpuksesta? Hän tapasi kuljeksia -paikasta toiseen, samalla kuin hän huokaili: 'Herra Jumala, millainen -onkaan tämä vuosisata, jolloin sinä olet antanut minun tulla maailmaan?'" - -"Minä en ole niin hankala kuin Polykarpus. Olen jotenkin tyytyväinen! -Täällä on niin paljon vaariinotettavaa; minusta ei ole aikaa sellaisiin -kysymyksiin." - -"En minäkään ole yhtä mieltä Polykarpuksen kanssa; minusta täällä -todella on hyvä. Mutta Polykarpuksella ei ollut parempaa tietoa: hän -tahtoi poimia kultaomenoita tavallisesta kyökkipuutarhasta. Ei ole -sekään oikea tapa puhutella meidän Herraamme ikäänkuin hän olisi -kunnanvaltuuston jäsen!" - -"Ettekö Te siis odota mitään?" - -"Kyllä, minä odotan, että itse alkaisin tulla kunnolliseksi ja että -alkaisi tulla lämmin pohjoisnavalla!" - -"Tiedättekö, mitä minä ajattelen Teistä? Teidän tapanne puhua on kuin -jonkinlainen vaatekappale, iso, väljä viitta, johon kääriydytte!" - -"Tiedättekö, mitä minä ajattelen Teistä? On tuhmasti, että Te olette -niin säännöllisesti valveilla! Täällä ylhäällä on merkillinen maa ja -merkillisiä ihmisiä. Meri, viileä meri on heissä kaikissa, Teissä -vallankin!... Täällä oli lämmin ennen vanhaan -- tiedättekö sitä? -Ajatellapa, että täällä kasvoi iki vihreitä saksanvaahteria ja villejä -rypäleitä! Nyt on kaikki pukeutunut toisiin muotoihin, hämäriin -satuihin, valkeihin unelmiin ja syviin levollisiin silmiin -- mutta se -on liian hyvin kätkettyä, täällä _on_ liian viileää!" - -"Se on huoneen ilman syy, joka on liian lämmin", hymyili Gunvor. "Te -istutte liiaksi sisällä, herra tuomari!" - -"Miten suvaitsette, huoneen lämpö on tärkeä osa meidän -sivistyksestämme! Tekään ette siis usko mihinkään, ette pappiin ettekä -profeettaan! Millainen ihminen Te olette? Olette saanut liian paljon -raitista ilmaa! Asia on, kuten sanon, Teissä on meri!" - -Gunvor keskeytti hänet vilkkaasti. - -"Niin on asia! Miten saisin kansan pitämään arvossa raitista ilmaa? -Sillä juuri sitä heiltä kaikilta puuttuu! Ette voi ajatella, miten -matkoilla ollessani käytän viekkautta ja väkivaltaa saadakseni ovet -ja ikkunat auki! Etenkin naiset ovat vastahakoisia; eivät tahtoisi -millään ehdolla luopua siitä ilmasta, minkä heidän keuhkonsa kerran -ovat hengittäneet ulos, sen _pitää_ päästä jälleen sisään! Moinen -vanhoillisuus ei ole hyvä... eikä muutos toisiin oloihin ole sitä -parempi -- --." - -"Teillä on niinmuodoin se heikkous, että tahdotte huolehtia niistä, -jotka elävät pilaantuneessa ilmassa?" - -"Miks'en, jos vain voisin! -- Mutta minä en tahdo matkustaa enää!" - -"Minkä vuoksi?" - -Gunvor kääntyi häneen ja naurahti. - -"Minä viihdyn paremmin täällä ylhäällä -- kaikissa tapauksissa! Tuolla -alhaalla ikäänkuin selvemmin huomaa, miten paljon pientä ja kehnoa on -maailmassa." - -"Teitä raukkaa!" - -"Pahinta minussa on, että se, minkä muut näkevät niin suureksi... on -minusta enimmäkseen jotenkin keskinkertaista. Mutta minä olen vain kuin -rantalintu, tiedättekö; siksi en voinut olla tuolla alhaalla. Täällä -rannikolla on aina jotakin, jota minä pidän suurena!" - -"Sitähän minä sanon, Te kärsitte liiasta ilmasta. Teidän pitäisi -ottaa jotakin sen vastapainoksi. Tehkää, kuten minä olen tehnyt näinä -päivinä, lukekaa Carlylen kirjaa 'Sankarien palvonnasta'... se on -tuolla pöydällä! - -"Parasta nimittäin, mitä ihminen voi tehdä, on suurien miesten -jumaloiminen; se on ainoa tehtävä, sanoo suuri Carlyle. Hävetkää nyt -puuhianne ja askareitanne!... Teidän siveellisyytenne on puutteellinen, -madame, ja tunteenne! Suuri Carlyle väittää, että maailman historian -ei pitäisi olla muuta kuin suurien miesten elämäkertaa; se ei -yksinkertaisesti ole muuta; hän sanoo sen ainakin viisi kertaa yhtä -mittaa." -- -- - -Gunvor naurahti jälleen. "Hyvin epäilyttävää minusta -- siinä -tapauksessa hän ei usko sitä itse! Ja minä yhdyn häneen, en usko, että -on kirjoitettu niin huonoa historiaa -- se se ehkä on syynä siihen, -että me emme ole toisenlaisia." -- -- - -"Niin, mutta Carlylen mukaan on surullinen todistus pikkumaisuudesta, -kun katsotaan suuria sillä tavalla; he eivät ole sitä varten, vaan että -heitä uskottaisiin!" - -Gunvor katsahti häneen tyynellä, puoleksi uneksivalla ilmeellä. - -"Eikä minun tarvitse paljastaa itseäni enempää. Emmekö voisi puhua -jostakin muusta?" - -"Teidän sulhasestanne esimerkiksi! Uskotteko häneen?" - -Gunvor katseli hymyillen eteensä. - -"Niin, hänessä on jotakin, mikä muistuttaa minulle, mitä joskus on -sanottu jostakin toisesta: hänen kirjansa on avoin, jokainen voi lukea -sitä!" - -"Ja kenties luetaan alituisesti samaa, vai onko tullut useampia -lukuja?" -- -- - -Gunvor ei oikein pitänyt tuomarin äänestä, hän vilkaisi äkkiä ylös. -"Hän _on_ toisenlainen nyt kuin ennen; hän on terve ja aina kasvamassa; -sellaisia pitäisi meidän muidenkin olla." - -Hän nousi ja silmäsi pukuansa. - -Tuomari nousi myöskin hymyillen. "Älkää näyttäkö niin ankaralta! Minä -pelkään muuttumismahdollisisuuksieni olevan hyvin epävarmat. Mutta olen -aina ihmetellyt sulhastanne! Kuten sanottu, hän pysyy uskomattoman -nuorena ja terveenä, mutta hän hämmästyttää minua olemalla niin -totuudellinen, että vaikkakin hän tahtoisi valehdella, hän ei voi; ja -sitten hän on aivan liian hurja vasemmistolainen, hän polttaa minua." - -Gunvor katseli häneen rukoilevasti. "Kun hän nyt tulee naapuriksemme, -täytyy teidän tulla ystäviksi!" - -"Älkää yrittäkö yhdistää vanhaa ja uutta aikaa! Toinen elää, ja toinen -on kuolemassa." - -"Kas tässä!" Hän näytti Gunvorille isoa taulua, joka riippui -flyygelin kohdalla. Se oli kuva S. Pietro in vincoli-kirkon -doorilais-antiikkisesta pilarikäytävästä Roomasta. - -"Katsokaa näitä pilareja! Vuosituhannet ovat kalvaneet ja kuluttaneet -niitä, mutta ne seisovat vielä niin mahtavina, että luulee saavansa -selkärankaa niiden paljaasta katselemisesta! Sitä varten minä istun ja -katselen -- saadakseni hieman selkärankaa... Samalla kuin ritari Svein -kuljeskelee taivaan elävän auringon alla ja meidän Herramme ravitsee -häntä siunauksella. -- -- - -"Minä koetan tulla niin hyväksi, että suon sen hänelle!" - -Hän avasi flyygelin ja istuutui. - -Gunvor ei saanut selvää, mitä hän soitti; muutamia sointuja, jotka -hakivat jotakin -- tunnelma ei päässyt esille. -- - -Sitten hän tuli Beethovenin ass-dur-sonaattiin: _Marcia funebre sulla -morte d'un eroe_. - -Oli jotakin ominaista siinä tavassa, jolla hän sen soitti, jotakin, -joka muistutti ääntä, kun se saa raskaimman säveleellisen ilmeensä. Oli -kuin hän seuraisi hautaan jotakin rakasta, korkeasti-ajateltua. -- -- -Mutta se ei ollut mitään surua! - -Ei voinut olla toisin: siellä olivat kaikki nuo siipirikot linnut: -puhtaat pyrkimykset, valoisat toiveet, jotka elämä surmasi, kaikki tuo -hienoin, uljain -- minkä elämä alituisesti surmaa... - -Siksipä ei ollutkaan mitään valittamista -- ainoastaan huolehtia -kunniallisesta hautauksesta... - -Nyt tukahtui ilkkuva nauru, joka liittyi siihen. - -Ylpeänä rientävä juna sen tallasi. Ja se syöksyi esiin tummana, -säteillen mahtavasti. - -Se kiiruhti pois maasta taivaisiin; pilvet syrjäytyivät, korkeus -avautui ja jätti sijaa, taivas toisensa perään, aina suureen, -valkoiseen eetteriin, äärettömyyteen -- -- - - * * * * * - -Gunvor nousi. Oli hämärtynyt. Tumma Ignoto seinällä näytti miltei -häipyneeltä, vain silmät tuijottivat häneen pimeyden läpi -- salainen -tuska vapautui, hiipi huoneeseen ja valitti. - -Tuomari nousi flyygelin äärestä, meni auttamaan Gunvoria pukeutumaan. - -"Tuolla tulee äitinne!" hän sanoi. - -Gunvor ei vastannut; hän meni ulos ennen häntä. - -"Toivoisin, että joku tahtoisi soittaa sen minulle kuollessani!" sanoi -hän tullessaan portaille ja ojentaen kätensä tuomarille. - -Tuomari puristi sitä ääneti. - -Pihalla he kohtasivat Elina-rouvan, joka tuli puutarhasta neiti Jönsin -kanssa. - -"Nyt on soudettava naiset kotiin kaikella kunnialla", sanoi tuomari -hilpeästi. "Vene ulos, Antton! Viiri huippuun, ja kaikki kolme miestä -airoihin!" - -Hän seurasi heitä alas. - -"Milloin saamme nähdä tuomarin Herössä?" kysyi Elina-rouva ojentaen -hänelle kätensä. - -"Heti, se on: puolen tunnin kuluttua!" - -Gunvor seurasi häntä katseellaan, kun hän meni mäkeä ylös jälleen. - -Koko mies oli täynnä vastakohtia. Solakka ja voimakas rakenteeltaan, -hartiat jo kumarassa. Pää oli hiukan kallellaan; hänessä oli -huoneessaistumisen synnyttämää velttoutta, voiman ja heikkouden -sekoitusta. Ainoastaan hänen käynnissään, joka oli kevyt ja joustava -- -polvet vain hiukan notkuivat --, oli jotakin, joka ikäänkuin yhdistyi -koko hänen persoonallisuuteensa. - -Hän seisoi huiskuttaen, kunnes vene kääntyi niemen nenitse. - -"Hän juo liiaksi!" sanoi Elina-rouva. "Miesparka, totta on, mitä -ihmiset sanovat; näin sen siitä tavasta, jolla hän piteli lasia." - -Hän sanoi sen tukahtuneesti, surullisesti. Hänen tuli sääli häntä. - -Hän ravisti päätänsä. "Ja neiti Jöns! Tuomarille olisi parempi, jos -hänellä olisi vanha Domenica siellä." - -Gunvor teki kärsimättömän liikkeen. Eikä siitä puhuttu enempää, -ennenkuin vene saapui perille. - -Silloin hän käänsi päänsä ja katseli poispäin. - -"Kuuluu laulua! Minusta kuuluu laulua mereltä!" - -Elina-rouva tiesi hyvin, että merellä saattoi kuulla laulua ja että se -voi olla enne. - -Mutta nyt oli kauan siitä, kuin Elina-rouva oli kuullut mitään -sellaista. - -"Oh, ei, se ei ole mitään", sanoi hän ja astui maalle. - - - - -III. - - -Täysi kevät on tullut. - -Raita kukkii, kärpäset paistattavat itseään päivänpuolella, kauniit -siniset perhot ovat aikoja sitten tehneet ensimmäisen retkeilynsä. - -Västäräkeillä on kiire; ne ajelevat sääskiparvia ja sudenkorentoja. -Alhaalla joessa rääkyttävät sorsat katsellen ympärillensä. Pehmein -siivenlyönnein lentää lehtokurppa niiden päällä, ja rämeikössä -leikkivät kurpat. - -Ylhäältä harjanteelta kuuluu sydämellisen hellä, houkutteleva ääni, -joka sanoo koko ajan: du! du! Se soi niin hillitysti, niin lempeästi -helkkyen tihenevästä metsästä. Se on sepelkyyhky. - -Lehdossa ja Herön puutarhassa lentelevät linnut edestakaisin koko -päivän. Leppälinnut lienevät saapuneet, sillä kuuluu hienoja, haihtuvia -huiluääniä ja lirityksiä, jotka häipyessään helähtävät kuin helmisade. - -Ja mikäli päivät menevät, tulee ilma täpö täyteen epämääräistä, vienoa -surinaa: mehiläisten ja kimalaisten hyörinää. Ne lentävät pesistään -ja niihin takaisin ja juovat loistavista kukkateriöistä mettä, ja -tuhansilla pikku elävillä on hyvä olo pajunurvuissa. Ylhäällä haassa, -missä lemuaa kanervalta ja metsältä, oleksii hyyppä yksiksensä. Se on -hääpuvussa. Se istuu suorana ja jäykkänä sysimustin rinnoin ja viheltää -kaihomielisen laulun päivästä, joka on tullut -- ja menee jälleen niin -nopeasti. - -Ja ihmiset kuulevat sen. Heidän täyttyy ajatella samaa. Joka kerta -kuin kohtaavat ja ottavat toisiansa kädestä, he sanovat: Niin, nyt on -kaunista hetkinen! - -Mutta metsässä on laulurastas ottanut johdon; se sanoo, että on kiire, -ja kaikki rientävät. -- - -Lempeinä öinä saattaa miltei kuulla, miten kaikki kasvaa, kuuluu -selvästi, miten ummut aukeavat ja lehti kehittyy. -- -- Ja kun aurinko -tulee esiin, on hiljaista suhinaa, iloista vilinää valkeissa vuokoissa -ja kullankeltaisissa leskenlehdissä. Ne katsovat ympärilleen: tässä -minä olen! Ja kivitasku kivikossa maiskuttaa ja sanoo: Niinpä niin! - -Puut eivät puistossa voi odottaa. On niin kiire -- -- - -Koivut pukeutuneina nuoriin, kiharaisiin lehtiinsä seisovat katsellen -alas niin sydämellisesti... Vaahtera ja saarni nousevat taivasta kohti -suorina ja uljaina. Ne ovat etsineet syvyyksiä ja oksat ojentautuvat -vapisten rehevyyttään. -- Ne ovat hurmaantuneet nesteestä, työntävät -vesoja ja umpuja. Ison vaahteran lävitse käy voima, puistattava -käsittämätön odotus... Se ei tiedä itse, mikä se on, mutta ei voi -odottaa, kunnes lehdet ja suvituuli tulevat, se käsittämätön on -lähellä: yhtenä ainoana yönä se murtautuu esiin, laskeiksen kuni -kullanvihreä, kimalteleva sade paljaiden oksien ylle -- ja ilma täyttyy -vaahteran kukkain väkevällä, huumaavalla lemulla. - - * * * * * - -Oltiin kesäkuun alussa. Svein Torgersen oli ilmoittanut tulevansa, ja -Anders Halskar oli lähtenyt noutamaan häntä kuusihankaisella lähimmältä -höyrylaivan maihinlaskupaikalta. - -Päivällisen seutuvilla saattoi odottaa heitä. Kaikki oli valmiina. -Vanha linnantupa alhaalla tien varrella oli uudestaan sisustettu ja -siistitty auringonpaisteessa loistavine ikkunoineen. Vikka-täti oli -vielä kerran käväissyt alhaalla katsoakseen, ettei mitään puuttunut, --- vastaanottohuone oli lehtiin verhottu, ja asuinhuoneeseen hän oli -pannut valkoisen ruusunsa. - -Gunvor ei ollut kotosalla sinä päivänä. - -Hän oli isossa lähetyskokouksessa emäkirkolla. - -Iso väen paljous oli kokoontunut myöskin ympäristöstä. Ja papit ja -viisaat maallikot ravitsivat heidän sielujansa. - -Mutta jumalanpalveluksen ja kokousten jälkeen Gunvor oli saanut -päähänsä koota vaimoja ympärillensä pitäjäntupaan. Hän oli alkanut -puhua heille, ettei jumalansanan vuoksi saa unhottaa puhtautta, koska -silläkin oli sieluja vahvistava voima, ja ettei pitänyt sulkea ovia -Jumalan raittiilta ilmalta, joka saattoi uudistaa ihmisen. - -Naisille se oli tarkoitettu, mutta miehet ja nuoriso tulivat myöskin, --- väkeä seisoi taajaan sullottuna aina avatuille oville asti. - -Sillä Herön Gunvorin laita oli sellainen, että kun hänellä oli jotakin -sanottavaa -- koskipa se vaikka ainoastaan peseytymistä -- hän sanoi -sen niin, että se vaikutti virkistävästi. - -Siinä he seisoivat suut auki ja kuuntelivat, miten tuiki tärkeätä -peseytyminen on -- kuin olisi hän saanut sen yhteyteen sekä -vanhurskauttamisen että pyhityksen -- niin, lyhyesti kaikki asiat. - -Ihmeellistä oli, että hänen puheensa aina koski aivan yksinkertaisia -asioita; -- mutta niistä kasvoi uusia ajatuksia kuitenkin, mikä ei -koskaan tapahtunut kirkossa, missä jumalansanaa puhuttiin puhtaasti ja -selvästi. - -Mutta papeista ei yksikään pitänyt tällaisista hankkeista. - -Kappalaisella ei voinut olla mitään sitä vastaan, että Gunvor opetti -kansalle terveydenhoitoa, mutta tilaisuus ei koskaan ollut hyvin -valittu. Tänä päivänä oli mielissä jotakin, mikä oli tärkeämpää. -Hän sitäpaitsi liioitteli terveydenhoidon merkitystä ja käytti -epäkirkollisia, harhaanviepiä lausuntoja. - -Rovasti oli ratkaisevasti sitä vastaan. Hän ei sietänyt sellaisia -keksintöjä. Yleensä hän ei tietänyt muuta kuin että naisten tulisi olla -nuhteettomia ja hiljaisia eikä antautua opettamaan. Hän tahtoi viitata -1 Timot. 2: 12. - -Hänkään ei voinut käsittää, miten ihmiset viitsivät seisoa ja kuunnella -niin joutavaa lorua. - -Useat olivat rovastin kannalla. Johtui tosin olosuhteista, että -rovastinkin täytyi toisinaan puhua jokapäiväisistä asioista, mutta se -tapahtui silloin toisella, innostuneella äänellä ja niin juhlallisissa -muodoissa, että useimmat olivat vakuutetut, että siinä kuitenkin oli -jotakin erityistä. - -Kokouksen loputtua ja Gunvorin tultua ulos seisoi kappalainen -odottamassa häntä portaiden edustalla. - -"Oletteko veneellä, muuten saisitte seuraa", arveli hän. "Emme tulleet -valmiiksi ennemmin neuvotteluissamme tuolla ylhäällä -- --" - -"Minä menen hiekkasärkkäin poikki", sanoi Gunvor lyhyesti; hän oli -väsynyt, ja kappalainen rasitti häntä. - -"Voimmehan kaikissa tapauksissa kulkea yhdessä kappaleen matkaa!" - -Hän käveli Gunvorin rinnalla ääneti ensimmäiset minuutit, kunnes olivat -tulleet polulle. Silloin seurasi erityisellä tukahdutetulla voimalla: -"Minä pyydän Teitä jättämään nuo terveydenhoitohommat!" - -Gunvor kääntyi puoleksi häneen ja hymyili hiukan. - -"Ehkä Te ja rovasti tahdotte?" - -"Tahdomme koettaa; sitä ei ole tehtävä sillä tavalla, että käsitteet -menevät sekaisin!" - -"Ei, siinä olette oikeassa", sanoi hän hitaasti. "Käsitteiden sekaannus -on ikävää. Minä jouduin sellaiseen sekaannukseen kirkossa viime -sunnuntaina. Siellä luettiin seurakunnan jäsenille kehoitus lausua -ajatuksensa jostakin -- -- --" - -Kappalainen pysähtyi äkkiä ja katsoi Gunvoriin; hän ei tietänyt, oliko -kuullut oikein. -- - -Gunvor jatkoi tyynesti: "Niin, rovasti luki; hän kuuluttaa -kirkonkokouksen pidettäväksi jumalanpalveluksen jälkeen, pyytää -täysivaltaisia seurakunnan jäseniä istumaan paikoillaan, käskee -toisten mennä. -- Sanon Teille jotakin, herra pastori: kirkon tarpeita -ymmärtäviä seurakunnan jäseniä on tällä paikkakunnalla vain nuo kaksi, -kolme naista, jotka menevät tuolla ja joiden täytyy äänioikeudettomina -poistua kirkosta. Heidän sijaansa kutsutaan kaikessa ystävyydessä -ihmisiä, jotka antavat palttua kaikelle eivätkä ymmärrä tuon -taivaallista muuta kuin mitä koskee maksaa ja traania. Herra Tobiassen -ja herra Vind esim., mitä tahdotte heistä, Te kaukonäköiset herrat?" - -Kappalainen tarttui rajulla liikkeellä Gunvoria käsivarteen, ja hänen -katseessaan ilmeni äkillinen suuttumus. - -"Gunvor Herö, Te puhutte huonojen naisten lailla! Mitä Te tahdotte? -Että hävityksen kauhistus seisoisi pyhällä vuorella! Tahdotteko, että -pappi tulisi uskottomaksi?" - -"Tahdon, että hän kunnioittaisi tavallista ihmisoikeutta, tahdon, -että hän kerran oppisi näkemään ja käsittämään, miten papit ovat -Jumalan nimissä menetelleet pahoin naista kohtaan ja juuri senkautta -horjuttaneet sitä vanhaa rakennusta, joka sanotaan kirkoksi. -- --" - -"Sallikaa minun lisätä vähän! Uskon, että päivä on kerran tuleva, -jolloin me palaamme takaisin luontoon, kaikkiin kasveihin ja eläimiin -oppiaksemme aakkoset, sillä me saamme varmaan aloittaa alusta!" - -Kappalainen laski jälleen kätensä kovaan Gunvorin käsivarrelle; hän -puhui hitaasti, kylmän hillitysti. - -"Turmeltunut ihmissydän on sama kaikkina aikoina. Juuri Teitä uhkaa -vaaraa tiedollisella ja etenkin siveellisellä alalla. Te olette tullut -omavaltaisuuden ja väärän vapauden harhateille, asetutte Jumalan sanan -yläpuolelle, irroitatte vanhat siteet, riistätte itsenne vanhasta -pakosta. Älkää olko niin varma, että se on oikein! Olkaa kernaammin -mukana taistelemassa kaikkea ajan epäkirkollisuutta ja lihallista -itsevaltaisuutta vastaan!" -- - -"Tahdon mieluummin opettaa ihmisiä pesemään itsensä! Minä uskon veden -kasvattavaan voimaan!" - -"Kuulkaa, mitä sanon Teille! On kerrassaan mahdottomuus rakastaa -Jumalaa ja vihata kirkkoa; siinä suhteessa täytyy vallita järjestys -ja kunnioitus! Juuri meidän aikamme käytännöllisessä mielessä ja sen -pintapuolisuudessa, uskokaa minua, kun tämä käytännöllinen harrastus -tulee elämänkäsitykseksi, piilee vaara; on tultu jumalattomuuteen. -Teidän on vaikea taipua jumalansanan kuritukseen, mutta Teidän -_täytyy_! Ja uskokaa -- --" - -Gunvor keskeytti hänet, irroittautuen samalla hiljaa hänen lujasta -pitelystään. "Minä uskon myöskin täällä maan päällä toteutettavissa -olevaan vanhurskauteen; se se tekee elämän minulle valoisaksi! Ja -uskon, että on tuleva aika, jolloin ei ole niin monta ihmistä kuin nyt, -joiden kädet ovat verissä. Silloin on Jumalan valtakunta lähellä, se -valtakunta, jonka hyväksi me kaikki työskentelemme!" - -"Oletteko suuttunut minuun!" -- Gunvor antoi hänelle kätensä ja katsoi -hänen säihkyviin, tummiin silmiinsä. - -"En, mutta tahdon rangaista Teitä Herran sanalla -- --" - -"Älkää, herra pastori, jos siltä kannalta asian otatte, niin ette -saa; tiedän kaikki, mitä tahdotte sanoa, joten tuhlaatte vain aikaa; -hyvästi, Svein tulee illalla!" - -Gunvor oli jo mennyt muutaman askeleen, mutta kääntyi takaisin ja -ojensi hänelle kätensä hymyillen: "Eikö ole hyvä, etteivät kaikki -naiset ole yhtä kiusallisia kuin minä? Miten rouvanne jaksaa, -huvitteleeko hän paljon? Tehän saatte hänet pian taas kotiin." - -Kappalainen piti hänen kättään silmänräpäyksen omassaan, seisoi ja -katseli maahan; -- hänen ankarat kasvonsa saivat lempeän, raskaan -ilmeen. Sitten hän äkisti katsahti ylös ja sanoi pehmeämmällä, puoleksi -tuskallisella äänellä: "Se ei kenties ole hyödyllistä!" - -Pastori lausui jäähyväiset nopeasti ja lähti pois. - -Gunvor katui, että oli maininnut mitään hänen vaimostaan, ja katseli -tuokion hänen jälkeensä, ennenkuin jatkoi matkaansa hiekkasärkkäin -välitse. - -Mutta pian hän oli unohtanut kaikki tyynni; -- täällä oli niin tyyni ja -hyvä! Vain hiekkaa, joka livetti ja äänettömästi hävitti jokaisen hänen -askelensa jäljen, nuorta kanervaa ja meriheinää ja kevyttä usvaa, joka -tuli mereltä! - -Oli niin tyyni. Ja kuitenkin oli, kuin liikkuisi joku valkeiden -hiekkasärkkien välissä... kuin ne soluisivat pois ja vaihtaisivat -muotoa seuraavassa minuutissa; -- oli, kuin olisi ilma täynnä -kuulumatonta ääntä, jotakin lempeää, hyvin salaperäistä, jotakin -syvää ja voimallista kuni kaipaus, joka tällä hetkellä virtaili hänen -veressään. - -Sillä nyt tulisi Svein muutamain tuntien kuluttua! - -Gunvor nousi kummulle. Hänen edessään leikki meri vyöryttäen pieniä -kohisevia, leikkiviä laineita vasten valkoista rantaa -- loitompana se -lepäsi siintävänä, kimallellen kultaisena auringon säteissä. - -Hän jäi seisomaan onnellisesti hymyillen. Aina lapsuudesta asti oli -meri ollut hänen ystävänsä ja uskottunsa; merelle kävi hänen matkansa -vielä joka aamu, -- vielä saattoi hänestä olla nautinto hakea paikkoja, -mihin ei koskaan tullut ihmisiä, ainoastaan linnut ja raivoisat aallot. - -Hän kulki kotiinpäin. - -Kuu nousi kalpeana ja kummeksivana, sillä ei ollut ketään, joka -huomaisi sitä, ilma oli täynnä ruusunhohdetta, tunturien päällä paloi -taivas ja sammui samalla kuin meri alhaalla levisi väreilevän hopean -lailla -- -- -- - -Ja suviyön valoisa huntu kietoutui tunturien ja rantain ylle; ulappa -oli täynnä veneitä, jotka odottivat sillejä. Kuului aironvetoja ja -muita ääniä maihin... ulompaa, missä suurveneet ankkuroivat, saattoi -hän kuulla veden hupaisan loiskunnan... rakkaita, tuttuja ääniä! Aina -hänen ensimmäisistä ikävuosistaan asti olivat ne säestäneet kaikkea, -mikä tapahtui -- nytkin ne olivat mukana odotuksessa ja ilossa. - -Kotiin tultuansa oli hän hetkisen äitinsä luona, ja vakuuttauduttuaan -siitä, että kaikki oli kunnossa ja että Irmild oli mennyt levolle, hän -lähti rantaan odottamaan Sveiniä. - -Pitkä, laakea ranta oli pelkkää laineiden kuljettamaa ja -silkinhienoksi hiomaa hiekkaa; siellä täällä pisti esiin kanervia tahi -karhunmarjapensaita; ne ryömivät liekojen luo, jotka tumman aallon -tavoin reunustivat rantaa. - -Hän irroitti veneensä ja lähti vesille. - -Hän kuuli tyrskyt niemen ympäriltä; ne löivät kumeasti onttoja kiviä -vasten;... se kuului yön soitantoon, odotuksen valoisaan lauluun. - -Tuli muutamia pikku laineita, ne lipuivat vasten venettä, nostivat ja -kiikuttivat sitä maata kohti jälleen. - -Ylhäällä suolaamon yläpuolella kulki joku ja lauloi. - -Se oli Saapas-Tobine; hän ei ollut vallan viisas eikä koskaan -ymmärtänyt mennä maata suviöinä. Hän kulki laulaen kalastajalauluansa, -ja ilma oli niin selkeä, että Gunvorista tuntui jokainen sana tulevan -alas veneeseen. - -Ja Saapas-Tobine aloitti juuri alusta, kun Gunvor parilla hiljaisella -aironvedolla souti lähemmäksi. - - Kolme miestä ne matkasi purrellaan - pois läntehen, laskulle päivyen. - Kukin aatteli kaukana armaitaan; - kotimökkiä, joukkoa pienoisten. - :|: Sillä naisill' on taisto, ja miehet uurastaa, - on tarpeita paljon ja hiukan saatavaa! -- - Mut meri se on tuolla ja uhkaa! :|: - - Kolme naista ne illalla valvoeli - tulitornilla laskeissa auringon. - Yön kohdussa syvyys se liikahti, - he kulkivat, mieli on rauhaton... - :|: Sillä naiset ne kärsii, ja miehill' on työ, - kun myrskyt ne ärjyy ja aallot ne lyö! -- - Ja meri se nousee ja uhkaa! :|: - - Kolme ruumista paisteessa päivyen, - vene kaatunut rannalle ajelehtaa. - Kolme naista ne itkevi kaivaten - niitä, joit' eivät konsaan kohdata saa... - :|: Sillä miehet ne kärsii ja naisetkin, -- - paras heille, kun pääsevät pikemmin - sen vallasta, mi nousee ja uhkaa! :|: - -Tuli ikäänkuin varjoja. Ne tummensivat illan valoisan rauhan; ne -kokoontuivat varoittavina veneen ympärille. Äänet uhkasivat: Minä, -Herra sinun Jumalas, olen kiivas Jumala, jonka etsiskelen isäin pahat -teot lapsissa, aina kolmanteen ja neljänteen polveen -- -- - --- -- Oi, Jumala, mitäpä hän tiesi isiensä väärinteoista? Se, mitä hän -tiesi, oli kuin ei mitään koko kukkuraisen mitan rinnalla; mutta se oli -riittänyt pimentämään hänen lapsuutensa. - -Ettei Saapas-Tobinen laita ollut oikein, sen hän nyt tiesi; mutta mitä -taisi hän enempää tehdä? Kaiken voitavansa tahtoi hän yrittää hänen ja -heidän kaikkien hyväkseen. -- -- -- - --- -- Eikö hän ansainnut tulla onnelliseksi? Oliko se liian hyvää -hänelle? Vai eikö hän jaksanut? Pitikö olla enemmän voimaa kuin hänellä -tempaistakseen onnen itselleen? -- -- - -Hän nauroi itseänsä, tarttui airoihin ja loittoni jälleen. - -Hiljaisuuden läpi hän kuuli kuusihankaisen lujat, tasaiset aironvedot. - -"Jumalan kiitos!" äänsi hän, kun Svein Torgersenin raikas ääni lausui -ensimmäisen "hyvää iltaa." - -Tuli valoisaa ja rauhallista -- ei mitään tiellä. - -Ja kun veneet laskivat vierekkäin, ja Gunvor astui kuusihankaiseen ja -tunsi hänen lämpimän kädenpuristuksensa, kun hän näki hänen kasvonsa -säteilevän ja hänet yllätti iloinen sanatulva, tuntui hänestä, kuin ei -koskaan olisi ollut mitään tiellä. - -Mutta kuitenkin -- kun he olivat tulleet sisään ja Svein sulki hänet -syliinsä, otti Gunvor hänen suudelmansa vastaan vapisten, tuntien, että -nyt vasta hän oli päässyt suojaan joltakin suurelta, selittämättömältä -onnettomuudelta. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna, kävelyretken tehtyänsä, he menivät tohtorin -huoneeseen katsoakseen, miltä se näytti. - -Olihan siitä tullut hyvä, liian hyvä; se nyt olisi vain hänen -praktiikkiansa varten. Saisiko hän kysyä, eikö vasen sivusta ollut -kunnossa, eikö tulisi talossa häitä päivän tai enintään kahden perästä? - -Gunvor pani kätensä hänen suulleen. Svein otti sen ja suuteli sitä; hän -katsoi Gunvoria silmiin, olivathan ne samat, jotka olivat luvanneet -rakastaa häntä. - -Gunvor laski päänsä silmänräpäykseksi hänen olkaansa vasten tuntien -äkkinäistä, vastustamatonta halua antaa kaikkien vaikeuksien mennä -tiehensä ja vain onnellisessa varmuudessa ottaa vastaan hänen -rakkautensa. - -Miksei voisi tapahtua, niinkuin hän tahtoi, miksei jo tänään häitä? - -Hän sai hillitsemättömän, riemuitsevan halun polkea maahan kaikki -näkökohdat, _kaikki_, mikä hänen omassa luonnossaan oli esteenä. - -"Minä en tiedä!" kuiskasi hän vapisten. Oli, kuin hän Sveinin -suutelossa kadottaisi kaikki ajatuksensa ja voimansa, kuin nousisi joku -uusi, valtavampi kuin ajatus: -- mielen synkästä syvyydestä se nousi, -kosketti häntä taikasauvallansa, ja hän taipui voitettuna huumaavaan -riemuntunteeseen. - -Miksei täysin onnellinen ilman varjoa ja puutosta? Miksei saada kaikki -odotuksensa täytetyiksi? Eikö ollut synkkä aika ohitse! - - * * * * * - -Elina-rouva käveli ikkunan ohi heidän vielä siinä seisoessaan. Hän -pysähtyi tuokioksi ja tirkisteli heitä; hänen kasvonsa kävivät -harmaankalpeiksi ja jäykiksi. - -Sitten hän meni edelleen ikäänkuin vaivalloisesti. - -Tiesihän hän, että Gunvorissa oli Herön verta... jäisikö kaikki -epävarmaksi tästä puolin? -- -- - -Kumpikaan ei ollut nähnyt häntä. - -Hitaasti irroittautui Gunvor Sveinin sylistä. - -"Svein!" Ja hän veti hänet mukaansa sohvalle. "Istuudu nyt tähän! Sanon -sinulle jotakin!" - -Hän laski molemmat käsivartensa pöydälle ja tuki päätänsä käsiinsä; -hänen silmiinsä oli tullut toinen ilme. "Kuule, Svein!" tuli hymyillen, -puoleksi rukoillen, "ethän sinä ole odottanut. Sinähän se olet antanut -minun varrota kokonaisen vuoden! -- -- -- Ja nyt on niin, että sinä -saat odottaa minua hetkisen." - -Svein katsoi häneen, loistaen kuten ennen, sillä nyt hän oli varma -hänestä. - -"Suuri Gunn, onko se hauskaa, mitä sinä sanot?" - -"Ei, Svein, ainoastaan vakavaa! Ensiksi ei asuinhuoneistoa ole pantu -kuntoon meitä varten; on käytetty niin paljon rahaa tänä vuonna, -tiedätkö; on pitänyt lähettää pojillekin... Niinpiankuin voimme, -rupeamme laittamaan, ja toiseksi, Svein, eihän haittaa, jos opimme -tuntemaan toisiamme vähää paremmin ensin... Äiti tahtoo niin, olen -luvannut sen hänelle!" - -Hän nousi, kulki edestakaisin muutamia kertoja, pysähtyi sitten Sveinin -eteen, joka istui kuin ei olisi kuullut mitään. - -Hän otti Sveinin pään käsiensä väliin, taivutti sitä taaksepäin ja -katsoi häntä silmiin. Ne olivat niin hymyilevän siniset, niissä ei -ollut mitään totista. - -"Svein!" sanoi hän hiljaa, tarkastellen, "meidän on päästävä -yksimielisiksi siitä, ettemme mene naimisiin juhannukseksi; kenties -emme ennenkuin ensi -- --" - -Nyt nousi Svein ja tarttui häntä käsiin naurettava neuvoton ilme -kasvoissaan. - -"Miksi, miksi ja miksi, madame Isis?" - -"Siksi, että minä tahdon niin, Svein, ja ettei meillä ole varaa siihen -tänä vuonna! Ei se niin paljon vaikuta", lisäsi hän rukoilevasti, "nyt, -kun voimme olla yhdessä joka päivä." - -Svein kulki ympäri kuin etsien jotakin, jota ei voinut löytää. - -"Minusta sinä teet siinä hyvin pahoin!" sanoi hän lopulti kiihtyneesti. -"Se ei sovi sinulle, tuo sinun Isis-muotosi!" - -"Minusta näyttää, että sinä tahdot kostaa", jatkoi hän kiihkeänä, -"luonnollisesti vain sen vuoksi, että minä jäin liian kauaksi aikaa -sinne ja huvittelin liian paljon. -- Olet saanut tiedon siitä, -luulen... sellaista ei naisten koskaan pitäisi saada tietää; mutta nyt -sinä kostat, ymmärrän minä; sano, mitä minun on tehtävä... Tee hyvin ja -tukista minulta kaikki hiukset!" - -Hän taivutti tuuheakiharaista, vaaleanruskeaa päätään. - -"Ja sitten voivat asiat olla hyvin taas, luulen minä." - -Nyt tuli Irmild kutsumaan heitä aamiaiselle. Hän pysähtyi ja katseli -toisesta toiseen, palava uteliaisuus pienissä silmissään. - -Gunvor antoi hänelle viittauksen mennä edellä, nousi ja otti hattunsa. - -"Niin on laita! Eikö sinusta itsestäsi ole varminta, että opimme ensin -hiukan tuntemaan toisiamme?" - -Hänen äänensä piti olla leikkisä, mutta siihen oli tullut jotakin -muutakin -- sen Torgersenkin käsitti. - -"No niin, mutta sinä olet kuitenkin minun, ymmärrätkö, sinä olet minun!" - -Hän veti Gunvoria rajusti puoleensa. - -Gunvor irroittautui lempeästi. "Niin", sanoi hän rasittuneesti; "minä -olen sinun!" - -Svein veti hänet jälleen ja laski päänsä hänen rinnoillensa. - -"Ison vestaalin kautta! Ei missään tapauksessa kulu vuotta, ennenkuin -menemme naimisiin!" - -"Kenties ei", sanoi Gunvor matalasti, väsyneesti. "Mutta laske nyt -minut, Svein, ne odottavat meitä tuolla ylhäällä!" - -Gunvor ei voinut syödä mitään aamiaispöydässä. Elina-rouva istui -synkkänä ja ääneti tutkivin silmäyksin. Keskustelua hoiti Torgersen, -jonka ruokahalu oli mainio; hän puheli vain siitä, miten nyt -järjestäisi olonsa. Ennen kaikkea hän tahtoi ansaita rahaa kuin -ruohoa -- -- - -Irmild istui ja ahmi häntä silmäyksillään: hän ei milloinkaan -ollut ajatellut, että Svein olisi niin pitkä ja kaunis ja niin -ihmeen hupainen! Miten hänen suunsa oli iso ja punainen ja terve -lyhyine, tuuheine viiksineen, jotka liikkuivat niin lystikkäästi -hänen puhuessaan ja joita hän lakkaamatta asetteli ja veti... ja -sellainen joukko valkeita hampaita niiden sisäpuolella! Irmild katseli -katselemistaan, miten kiire niillä oli. - -Elina-rouvan kasvot kirkastuivat, sikäli kuin keskustelu jatkui. -Hän katseli hyväksyvästi tyttäreensä. Siinä, ettei tullut häitä -juhannukseksi, näki hän merkin, että naisvoima vielä eli suvussa. - - * * * * * - -Torgersenin täytyi ryhtyä toimeensa kunnanlääkärinä jo ensi päivästä, -koska sijainen oli saanut paikan toisaalla ja oli matkustanut pois. - -Sekä Elina-rouvasta että Gunvorista oli hyvä, että hänelle tuli hommaa; --- mutta Torgersen itse ei pitänyt siitä. Kansa, jonka kanssa hänellä -ei ollut mitään tekemistä, saisi antaa hänen olla, ajatteli hän, -ainakin siksi kuin hän oli päässyt asettumaan ja katsellut kalavesiä ja -niin poispäin. - -Sillä hän ei tahtonut raataa enää, niinkuin oli tehnyt aikoinaan. -Hän näet alkoi ajatella omaa mukavuuttaan. Ulkomailla vietetty vuosi -oli ollut hyvä alku -- hauskoja tottumuksia hän oli omaksunut sekä -ruumiilleen että sielulleen; synti olisi luopua niistä. - -Mielellään hän otti vastaan kaiken saatavan palveluksen. Pikku-Gunn -oli uskomattoman uuttera toimittamaan hänelle vasaran ja nauloja, -eikä hän pannut vähemmän arvoa siihen, että sai Irmildin tyhjentämään -matka-arkkuja ja laukkuja, ripustamaan tauluja ja avustamaan -lääkekaapin järjestämisessä. - -"Mutta hän on oikein häijy, tiedätkö!" sanoi hän Gunvorille eräänä -päivänä. "Minusta naiset helposti tulevat liian hoikiksi; ja tuohan -on kuin mikäkin vitsa!... Hän on tullut merestä, sanoo Saapas-Tobine. -Jotakin sentapaista hänessä onkin!" - -Gunvor ei pitänyt siitä. "Niin et saa sanoa, Svein! Hän on kuin me -muutkin!" - -Torgersen naurahti. "Ei, minähän en sano mitään; sinä olet itse kuin -olisit merestä. Niin, sinussakin on jotakin merestä, mutta hänen -laitansa on toisin, hänessä on jonkinlaista meren ilkeyttä". -- -- - -"Sinä et saa sanoa niin, Svein! Sinun pitää uskoa, että hänestä tulee -hyvä ihminen." - -"Uskon, että hänestä tulee enkeli, kunhan et vain katsele minuun noin! -On merkillistä, millaiset silmät sinulla on: tuossa pehmeässä, hienossa -harmaassa, joka katsoo niin lempeästi, on kuolettavaa totisuutta! No -niin, nyt menen Myrlandin muijan ja Hopenin muorin ja kaikkien akkojen -luo, jotka elävät auringon alla, mutta en kauemmaksi aikaa kuin kello -seitsemään! Silloin olen täällä, silloin olet sinä minua varten, -silloin teemme taas saman kävelyn kuin eilen!" - -Hän oli jo alhaalla veneen luona. Gunvor viittasi hänelle vielä kerran -ja meni sisään saadakseen valmiiksi työnsä, kunnes hän palaisi. - -Milloin tilaisuus myönsi, tekivät he pitkän kävelymatkan joka ilta, ja -aamupuolella tuli Svein mielellään konttoriin hetkeksi. - -Gunvorille oli Sveinin seura uusi, virkistävä lepo, missä kaipaus, -josta hän ei itse tietänyt, tuli tyydytetyksi. - -Jokin yksinäisyydentunne oli seurannut häntä aina varhaisista vuosista -ja liittynyt kodin hämäriin vaikutelmiin, kun rajuilmat olivat -temmeltäneet lapsen sielussa, kenenkään suojelematta sitä hempein -käsin. Gunvor muisti äidistään ainoastaan, että hän seisoi voimakkaana -ja taisteli -- ja toivoi kaikkea pojistansa. Vasta kuin hän alkoi pitää -itseänsä pojattomana, vasta silloin avautui tie tyttärelle, joka oli -ylpeä sinä päivänä, jona tunsi voittaneensa sen äidinrakkauden, joka -pahoinpideltynä oli sulkeutunut itseensä ja nyt niin harvoin löysi -ilmaisumuodon. - -Ja lapsi oli älynnyt, ettei äitinsä voinut antaa hänelle enempää, ja -nuori tyttö myöskin. Hän oli tuntenut tyhjyyttä sielussaan, jonkin -janoa, joka oli hienoa ja hellää, pehmeäkätisen ja lämminkatseisen -lempeyden nälkää. Kaikki oli nyt toisin. - -Se, mikä oli ollut suljettuna, alkoi kasvaa; hän ei enää rakentanut -muureja ja valleja esteeksi; se otti ravintonsa hänen nuoresta, -lämpimästä verestään, varttui onnelliseksi ikävöinniksi. - -Nyt sillä oli pitkällisten ponnistusten jälkeen tie ja valoa ja lepoa -päästäkseen esiin. -- Ja juhla joka päivä. Sillä hän oli nyt oikein -rakastunut Svein Torgerseniin. Yhä rakastuneempi päivä päivältä. Paitsi -lähelläolon riemua, oli jotakin muutakin. - -Tämä jokapäiväinen, tuttavallinen seurustelu miehen kanssa tuntui -hänestä uudelta ja elähdyttävältä. Hän tunsi tulevansa voimakkaammaksi -ja iloisemmaksi saadessaan lukea hänen ajatuksensa ja löytää tiet hänen -sieluunsa. Hän luuli ymmärtävänsä itseänsä paremmin nähdessään, mitan -erilaiset he olivat. Häntä huvitti seurata tätä erilaisuutta niin -kauas kuin saattoi; -- toisinaan näytti kuin hän pääsisi pohjaan asti, -siihen yleisinhimilliseen, missä heidän sielunsa yhtyivät. Ja tuotti -ihastuttavan tunteen, että juuri heidän olemuksensa erilaisuus se -tuolla syvyydessä vei sopusointuun. - -Häneen syntyi kevennyksen ja mieltymyksen tunne, kun hän saattoi omasta -moniliitoksisesta luonnostaan paeta tuohon raittiin voimakkaaseen ja -suloisen yksinkertaiseen niinkuin jalka kenkäänsä. Hän ei varsinaisesti -ollut koskaan ennen ajatellut, miten hauskoja, suorapiirteisiä olentoja -miehet itse asiassa ovat, lystikkäitä ennen kaikkea, heissä kun on -verraten harvoja, helpostilöydettäviä sisäänpääsypaikkoja; -- hän -saattoi hymyillen ajatella oman sielunsa moninkertaisesti mutkikkaita -polkuja. Mutta ei ollut vaikea päästä Sveinin ajatusten perille; sehän -oli kuin ainoa iso huone, jota saattoi hallita yhdellä silmäyksellä! -Hän oli muuten tottunut todellisiin vaikeuksiin, mitä koski hänen -äitiänsä; -- vieläpä Vikka-tätiäkin oli toisinaan mahdoton ymmärtää. - -Hyvä oli, että Sveiniä oli niin helppo ymmärtää! Ja lapsellinen -hän myöskin oli -- ja vielä jotakin muuta: häntä ei vaivannut tuo -kiusallinen äänenpelko, mikä on niin tavallista naisissa, ja joka -tukahuttaa naurun puolitiessä. Sillä kuinka hän osasi nauraa! Niin -merkillisesti hän osasi! Kuin ei estettä olisi missään! - -Ja suora hän oli; -- jos hän sanoi joukon asioita, joita ei -tarkoittanut, niin sehän ei tehnyt mitään, kun kaikki ymmärsivät. Hänen -kirjansa oli aina avoin, jokainen saattoi lukea sitä. - -"Siinäkö kaikki?" sanoi Gunvor usein Sveinille ja nauroi. - -Ja sitten hän saattoi kertoa Sveinille, että miehet olivat hänestä -niin oivallisia, välttämättömän tarpeellisia, ja hänen oli mahdoton -ymmärtää, miten hän oli kestänyt niin kauan yksinään täällä -Herössä -- -- - -Se sai Sveinin aina oivalliselle tuulelle; hän oli joka kerta yhtä -vakuutettu, että oli syytä katua, kun häät lykättiin. Hän vastasi aina -kysymällä: miten kauaksi? vaikkakin lopuksi ymmärsi, että Elina-rouvan -päätöksillä oli peruuttamattomuuden ominaisuus. - -Mutta joka tapauksessa he olivat ruvenneet siirtämään osaa -huonekalustoa vasempaan sivustaan, joka oli pantu kuntoon. - -Ja aika riensi uskomattoman nopeasti. Sveiniä huvitti se, että Gunvor -piti häntä niin merkillisenä. Kun hän illalla tuli märkänä kotiin -oltuaan merellä tahi sateessa, ja he olivat sytyttäneet takkavalkean -lieteen, ja Gunvor istui siinä kyynärpäät hänen polvillansa ja katseli -häntä sulattavilla, vaaleanharmailla silmillänsä, oli Sveinistä oikea -huvi jutella. - -"Niin, tietysti minä tutkin sinua myöskin!" tapasi hän vakuuttaa. "Se -merkitsee, minä olen aikoja sitten ollut valmis siinä kohdin, minähän -näen täsmälleen, millainen sinä olet, vähät siitä!" - -Ja sitten he nauroivat yhdessä -- ja Svein kohotti molemmat kätensä -kiikariksi ja tähysteli häneen. - -Ja Gunvor istui silmät loistaen tuuheiden kulmakarvojen alla, paksu, -tumma tukka varjostaen kasvoja, joiden hymy ihmeellisesti vaihteli. - -Mutta Svein ei aina ollut niin varma asiastaan. Noille kasvoille -saattoi tulla ilme, jota hän ei ymmärtänyt -- ja se loitonsi heidät -toisistaan, mikä ei miellyttänyt häntä. Hänestä tuntui naurettavalta, -mutta tapahtui, ettei hän rohjennut suudella häntä. Se oli naurettavaa, -mutta sitä, mikä oli tiellä, hän ei saanut pois -- nyt aluksi. - - * * * * * - -Tuli vihdoin kaipauksella odotettu juhannusyö. - -Pikku-Gunn oli saanut luvan olla ylhäällä yli kello kahdentoista ja oli -viettänyt suloisen illan loikoen rannalla ja kaivellen maata samalla -kuin Grim ylhäällä isolta kiveltä katseli häntä syrjäsilmällä. Sitten -oli tehty sovinto; he olivat menneet tunturille Saapas-Tobinen luo, -joka istui ja lauloi. - -Pitkin rantaa ja luotoja paloi kokkoja. Vanhoja veneitä ja -hylkeenrasvatynnyrejä uhrattiin yhteiseksi iloksi. Isot, punaiset -liekit hulmusivat, pieniä säkeniä nousi keveästi utuiseen ilmaan ja -liiteli toisiin maailmoihin. - -Ja kaikki rannikon lapset toimittivat uhripalvelusta; vallattomat, -iloiset äänet lauloivat ylistystä valoisalle yölle -- -- - -Ja meri oli mukana. Se nousi kalliota vasten, yhtyi lauluun hurjalla -sävelellänsä! Oli kesä! Oli valoisat yöt! -- - -Ja samalla kuin se näin laulaa, kutoo se hunnun, silkinhienon, -sametinpehmoisen... ja laskee sen nuorten niittyjen yli -- yli metsän! - -Mutta hunnun alla aukeavat nuput. Ne nauravat ja kuiskailevat puoleksi -avatuin suin; ruoho nostaa vihreät säilänsä ja terävät keihäänsä: on -lähdettävä sotaretkelle! Sanajalat aukaisevat lehtensä, ne tahtovat -mukaan! - -Sillä meri vahtii, tuulet ovat saaneet asettua levolle: Kukaan ei -rohkene häiritä. - -Linnut ovat menneet nukkumaan. Pää siiven alla uinuvat ne pesissään -tahi lepäävät vedessä, keinuvat ja nukkuvat. - -Kuu nousee ja piirtelee vaalein sätein kuvioitaan. Meri pyyhkäisee -ne pois, mutta se piirtelee jälleen, kunnes väreilevä loisto peittää -kaikki!... - -Irmild hiipii pitkin rantaa. - -Meriheinä kirisee, hietikolla kulkea piipertää leppäkerttu. - -Hän laskee jalkansa sen päälle. Hänestä on samantekevä, vaikka tallaisi -elämän joka askeleella! Hän kahlaa läpi saraheinän, yli matalain -vuorien, karkoittaa kajavan. -- Kolme ruskeaa munaa hän musertaa -jalkansa alle. - -Sitten hän pysähtyy säikähtyneenä ja kuuntelee: meri imeytyy isojen -kivien alle, ähkyy ja huokaa -- ja kuiskii kolkosti! - -Tuo häijy vedenväki se sillä tavoin menoaa! Kun se ensin tulee, asettuu -koko merenkäynti, jotta oikein saisi kauhistuttaa jonkun... Kas tuolla -luoteessa, siellä palaa liekki kultaisen taikakattilan alla -- mutta -idässä meren päällä lepää yö!... Ja maalla, metsässä, missä haltija -käy ja ajelee edellään sinisiä lehmäparvia, missä ovet avautuvat -ja kääpiöt parveilevat ja sytyttävät aarnivalkeita kaikkiin metsän -tanssisaleihin... Hih ja hei, ehkä hänen pitäisi mennä juuri sinne? - -Hän kääntyi oikotielle rannalta tuomarin kartanon ohitse. Puutarhan -taitse, lehtoon piti hänen päästä! - -Isää Jumalaa taivaassa, neitsyt Mariaa, joka on kotona seinällä, -kaikkea häijyä, mikä on meressä, kiittäisi hän siitä, että Delfin oli -sisällä ja nukkui. Soisi Jumala, että saisi nukkua alituisesti! Ja -tuomari myöskin, kuka olisi niin tuhma, että välittäisi mokomasta! Oli -toinen -- jumalaisen kaunis! - -Hän kulki ja mumisi itseksensä hiljaisessa mielenliikutuksessa eikä -tietänyt, että repi vastapuhjenneita versoja, sotki kaiken, mikä oli -hänen tiellänsä, ja kaivoi molemmin käsin viileitä lehtikasoja -- -- - -Tuon pitkän, hienon, veripunaisen suun ympärillä värähteli: Herra -Jumala, jos hän tapaisi linnunpoikaset tuolla ylhäällä! Niiden pitäisi -kuolla, hän imisi hengen niistä, jäähdyttäisi otsaansa ja rintaansa -suloisella verellä; siitä saisi onnea! Hänen käydessään tuntui, että -puut kuiskivat, lehdet huokailevat. Sitä ei voinut auttaa! Oli jotakin -jäntevää noissa pitkissä, notkeissa käsivarsissa, jotakin hiipivää, -kavalaa hoikissa, kuumissa käsissä. - -Sillä hän tahtoi, että olisi hiljaista! - -Hän tahtoi nyt kokea kaiken, josta oli lukenut päivällä! - -Kirstusta ullakolta hän oli löytänyt yrttikirjan nimeltä Cyprianus. -Se oli painettu ihmeellisillä, isoilla kirjaimilla, ja jokaisen sanan -täytyi olla totta, sillä se oli monta vuosisataa vanha!... Ja hän oli -saanut tietää, että täällä metsässä oli kiirettä yöllä. Nyt luotiin -pähkinät ja kaikki humalat, keitettiin ja leivottiin ja valmistettiin -päivänpaisteesta, joka oli ollut katkoksissa, -- ja verestä!... Ja -samalla kuin taikakattilain alla paloi tuli, puhkesivat kukat, jotka -voivat soida kuin kirkonkellot ja taivuttaa ihmisten mielen! -- -- Jos -hän vain löytäisi muutamia pajupensaita! Miten se taas olikaan? -- - -Hän juoksi, mumisten puoliääneen: "Keino kahden rakastavan -erottamiseen! Ota lehtiä halavasta, hienonna ne, kaada niiden päälle -paloviinaa ja anna heidän juoda syömättöminä, -- silloin ne eivät enää -rakasta toisiansa!" - -Hän nauroi ääneen. Miten ihmeessä hän saisi heidät juomaan sitä -syömättöminä! - --- -- "Tahi jos hän löytäisi maariankämmenen -- täplikkään... ja -survoisi sen jauheeksi ja laittaisi lemmenjuoman. Silloin hänen -rakastettunsa mieli tuskallisena kääntyisi sen puoleen, joka antoi -juoman. -- -- Oh, se on paljasta valhetta, ei, se on totta! Jos minulla -vain olisi maariankämmen -- tummat täplät ovat hänen kyyneleitänsä ---, silloin näkisin kaikki peikot ja kummitukset, jotka ovat ulkona -ratsastamassa yöllä! -- -- -- -- -- Saisinpa vain hiukan velhonjauhoja; -miten siitä sanotaankaan -- silloin voi lypsää toisten lehmiä, ja se -antaa oivallista silmävettä tyhmille ja sokeille silmille! -- -- -- - -"-- -- Sillä eivätkö ole sokeat ne silmät, jotka eivät voi nähdä, -miten tuskallisen syvästi hän rakastaa häntä! Ja eikö hän ole tänään -puhaltanut voikukkaseen saadakseen tietää, miltä taholta hänen -rakastettunsa tulisi, ja hän oli puhaltanut jok'ainoan siemenen: _heti_ -hän tulisi! -- --" - -Hän hiipi lehtoon, vakoillen, pää taivutettuna ja selkä kyyryssä, -ryömien eteenpäin varovasti kuin varas, mumisten mitä hänelle tuli -mieleen viisaasta Cyprianuksesta. Se auttoi pysymään rohkeana. - -Hänen ei tietysti tarvinnut pelätä, sillä se oli Jumalalle otollista. -Eikö kirjassa sanottu: "Jumala, meidän taivaallinen Isämme, on -alituisesti tehnyt ihmeellisiä tekojansa esineissä, joita maailma -enimmän halveksii. Niin on hän myöskin tehnyt, että hyvä sydäntuskia -vastaan on vesi, nokkosten polttama; juotuaan sitä viinin seassa tulee -ihminen mieleltään muuttumaan. -- Mutta älä kokoa niitä, ennenkuin -pyhänä juhannusyönä, koska sanajalan kukkaset puhkeavat kuin sininen -liekki. Tienristeyksessä pitää sinun seistä... silloin aukeaa kukkanen, -silloin kypsyy siemen ja putoaa... Siltä, joka tämän saa nähdä, ei -koskaan puutu rahaa, hän ei koskaan eksy -- hän voi avata kaikki lukot, -eritoten sydänlukot, ja tehdä itsensä näkymättömäksi!" -- -- - -"Sen tahdon minä nähdä! Jumala, jos olet hyvä, tule ja auta! Herra -Jumala, mitä velhoväkeä ne ovat, ahdistavat minua. Etkö Sinä voi -karkoittaa niitä, jotta saisin olla rauhassa, rakas Jumala; ensi -sunnuntaina menen kirkkoon, siitä saat olla vakuutettu, Jeesuksen -Kristuksen nimessä -- -- -- --" - -Näkyi sinistä ja vihreää ja punaista -- ja tuolla mustassa pimeydessä -sininen liekki, kotka sen päällä -- -- -- "Minä uskon Isään Jumalaan, -taivaan ja maan Luojaan." - - * * * * * - -Aivan alapuolella oli tuomarin kartano. Siellä oli ihan tyyntä ja -rauhaisaa. - -Ainoastaan Delfin, joka veti tiikerintaljalla unta, häiritsi toisinaan -hiljaisuutta puoleksi hillityllä haukunnalla. Sillä oli ollut päivällä -huono onni; nyt se korvasi vahingon paremmilla metsästysmailla. - -Falck oli mennyt vuoteeseen, mutta noussut ylös jälleen. Mitä se tiesi, -että hän alkoi kärsiä unettomuutta? Hän oli sytyttänyt sikarin ja -istuutunut viinin ääreen jälleen. - -Lamppu paloi vielä nurkassa, se levitti tummanvihreää valoa, joka -sekoittui yöhön. Sen säteet tulivat aina huoneeseen hänen luoksensa -- -värisevät, lempeät säteet, jotka voivat puhua. - -Oli juhannusyö. - -Hän oli vetänyt tuolinsa ikkunan ääreen, joka antoi lehtoon päin. Oli -juhannusyö, tonttuäiti tanssi tonttuisän kanssa, haltija vuorenväen -kanssa, ja kaikki hiidet ja menninkäiset olivat liikkeellä tekemässä -ilveitänsä. - -Jospa hän vain tietäisi, mikä piti häntä valveilla!... Luonnollisesti -keksisi aina jotakin, mutta eikö ollut parasta antaa ihmisten hoitaa -itseänsä? Hän oli aina tullut hyvin toimeen, ja onneksi ei ollut ketään -ihmistä, joka häntä liikutti. - -Tuliko tuo aina lehdosta? Oliko se pienien tassuttelevien tonttujen -kahinaa, jotka tulivat tänne eivätkä voineet antaa hänen olla? -Merkillistä, miten ne kyselivät ja tutkistelivat! -- ja täytyihän hänen -vastata; pikkuväki ei koskaan anna perään! -- -- - -Mikä ihmeen kaunis, valoisa suviyö! Kuin morsian se kulki hiipien! -Kulki ja sipsutteli kevein askelin ja antoi luvan puhua -kaikesta! -- -- -- - -Sellainen hiljainen, valoisa juhannusyö ei nukuttavaksikaan ole! - -Mutta miten ne saattoivat kysellä, nuo kääpiöt! Muistiko hän Inger -Juellia? Taivaan Jumala, tokko hän muisti! Eikö hän ollut ostanut -Ignotoansa vain siksi, että se muistutti häntä? - -Nyt löi kello... nyt taas! Vanha pöytäkello se oli, jonka sointi oli -pehmeä, hopeankirkas kuin naisen ääni. Se kertoi, että hetkinen ajasta -taas oli rientänyt hänen ohitsensa. - -No niin, olihan hän tottunut siihen: -- mutta koska oli juhannusyö, -saattoi hän paneutua lepäämään hetkiseksi. -- -- -- - -Lähtisikö hän soutelemaan? Nyt! Ja säikyttäisi linnut tänä pyhänä yönä! -Se ei yksinkertaisesti käynyt laatuun! Entä lehtoon? Ei sinnekään, -olihan yö noiden kunnianarvoisten tonttujen. Hän voisi aivan tyynesti -jäädä viininsä ääreen. Jumalat eivät milloinkaan tuhlaa lahjojansa; -miten rohkeni hän pyytää enempää kuin sellaista viiniä? - -Ja hän joi. Se antoi hänelle makeutensa, lämmitti hänen verensä, täytti -hänen sydämensä halun. -- -- - -Aivan niin, hänen vanha äitinsähän se antoi hänelle virkistysjuoman, -hän, tuo kuolemattoman voimakas, joka sekoittaa verta rypäleeseen ja -täyttää sen voimallansa. -- - --- -- Mikä tuoksu virtasi läpi ikkunan, metsän ja villien kukkien, ja -meren tuoksu! Oli niin tyyni, niin unelmanhienon hiljaista! - -Ei käynyt päinsä mennä ulos häiritsemään -- ja mihin hän menisi! Eikö -ollut tämä se turvallinen paikka, jonka hän oli etsinyt itsellensä -elämän takaa? - -Kyllä hän tahtoi avomielisesti tunnustaa, että oli rohjennut rakastaa -nuorta Inger-rouvaa ja ajatellut, että se menisi ohitse yhtä helposti -kuin monesti ennen! Mutta siitä illasta, jolloin hän näki, mikä -loistava, valkea joutsen hän oli, ja ensi kerran ymmärsi, että olisi -loukkaus mennä sanomaan hänelle, että hän rakastaa häntä -- siitä -illasta lähtien oli hän ollut toinen ihminen. Hänestä tuntui kuin tuo -hieno, lemuava naisellisuus olisi vihassaan polttomerkillä leimannut -hänet. Ja hän oli kadottanut rakkautensa naisia kohtaan, oli tullut -araksi. -- -- -- - -Sillä naisen rakkauden arvoiseksi, rakkauden sellaisena kuin hän sen -oli nähnyt, kuin Inger sen hänelle näytti, sielukkaan, lumivalkoisen, -säteilevän ihanan -- hän ei koskaan tullut, se oli aina liidellyt hänen -ohitsensa kuin perhonen, jota hän ei voinut tavoittaa. -- -- - -Ihmiset sanoivat hänestä, että hän oli sekä naisvihaaja että -naistenrakastaja -- niin kummallinen hän oli kokonaisuudessaan. Hän voi -olla tyytyväinen mikäli saattoi. -- -- -- - -Ei ollut totta, että hän olisi löytänyt oman tuvallisen paikkansa; hän -kulki kuin muukalainen ja etsi sitä, jota ei tulisi löytämään. Täällä -kotona oli vain Miina Jöns! Miina Jönsin laita oli, kuin hän olisi -saanut kiinnityksen elämään. Hän istui tuolillansa ikäänkuin ei tulisi -kysymykseen, että hänen pitäisi nousta siitä! Mahtoiko hän, tuomari, -sille mitään? Hän itse se niin tahtoi! Miksei hän saisi olla rauhassa? --- -- -- - -Hän kohotti kultaista viiniä valoon päin. Polttavaa halua, kaihomieltä, -sairaalloista ikävää ilmeni tuon hyvinmuodostuneen, hiukan veltostuneen -suun ympärille, ja syvät, väsyneet silmät tulivat äkkiä teräviksi ja -loistaviksi. - -Miten hän oli jalon ylpeä, tuo Herön nuori äiti! Niin jalon ylpeä ja -korkeavartaloinen, niin säihkyvän puhdas ja suloinen! Kuin viinin -kulta, kun valo sattuu siihen. -- -- -- - -Miksi kulki Gunvor täällä kaikkien näiden pikku ihmisten keskuudessa, -jotka eivät voineet sallia hänelle hänen sielunsa ylhäisyyttä? -- -- -Miten hän rakasti Gunvorin silmien säihkyvää ivaa, hänen suunsa -hienoa ylenkatsetta, hänen päänsä korkeutta -- ja sydämen lauhduttavaa -lempeyttä, jota riitti kaikille! Hän oli luonnon suurta aatelia -- -ainoa laillinen -- ja se oli itse pitänyt huolta, ettei niin jalo vesa -tullut hävitetyksi! -- -- - -Huone oli käynyt hämäräksi. Tummanvihreä valo hiipi sinne. -- -Ulkopuolella vaipui lehto unelmiin, ja väkevä, höystetty höyry -tunkeutui sisään. Se puhui tuhansin kielin, ja veri kulki raskaasti -suonissa. -- -- -- - -Sitten horjui rohkeus -- ja se, mikä muistutti hänen äitiänsä. - -Hän asettui niin, ettei nähnyt nurkkaan, missä äidin valokuva riippui -seinällä sen lippaan kohdalla, jossa aapiskirja oli. - -Vilvoitella itseänsä -- -- kylmissä, puhtaissa ruusuissa! - -Hän istui katse jäykkänä. Miksi ei Gunvor tullut tänne, tahi miksi hän -tuli? - --- -- Miten oivallista, ettei tunne itseänsä! Sillä tavalla saa -suloisimmat yllätykset! - -Tietysti hän oli vilpitön, totuuttarakastava ihminen, joka oli tuntenut -itsensä loukatuksi siitä, että Kaikkivaltias oli nähnyt hyväksi luoda -erään, jonka nimi oli Svein Torgersen! Ja hän oli pannut hyvin pahaksi, -että hänet sijoitettiin tänne Heröön, ja vielä päälliseksi tällä -tavalla! Se oli saattanut hänet pahalle mielelle. Sinä päivänä, jona -Torgersen tuli, ahdisti häntä niin, ettei voinut mihinkään ryhtyä. -- -- - -Niin sattui päivää myöhemmin, että nuo kaksi tulivat tänne -vierailemaan. Silloin hän tuli sanomattoman hyvälle mielelle; hän -varsin nautti, että Svein Torgersen oli olemassa! - -Jumala paratkoon, jos tuntisi itsensä, eivät sellaiset nautinnot tulisi -kysymykseen! -- -- -- - -Mutta ei hän voinut oivaltaa, että olisi jotakin erityistä olla herra -Torgersenin vaimona. Miksi pitäisi Torgersenin saada vaimo? Oliko -_hänellä_ sellainen taikakeino, joka voi taivuttaa Gunvorin -sydämen? -- -- - --- -- Millaisena Gunvor seisoikaan hänen edessään: solakan ylhäisenä ja -tyyni, äänetön katse kuningatarkasvoissaan, jotka vaativat huomiota! --- -- Hänestä ihan levisi säteitä! Kuka tulisi koskaan nimittämään -häntä rouva Torgerseniksi? Sehän olisi naurettavaa! -- -- - --- -- Kunnia olkoon suuren luonnon! Kun se saa olla rauhassa, voi tulla -päivänpaiste ja lämmin, tulla valkeita perhosia -- ja naisia, jalosti -vapaasukuisia jokaiseen veripisaraansa asti, aina pikku sormea myöten. --- - -Hän tyhjensi lasinsa ja kaatoi uutta: hän tahtoi vahvistaa itseänsä -kultaisella nesteellä! Hän tahtoi järjestää huoneen, kunnes Gunvor -seuraavan kerran tulisi -- nostaa kattoa; täällä oli liian matalaa! -Toimittaa pois kaikki, mikä rajoitti ja teki ilmakehän helteiseksi. Se -sai mennä, kaikki, mikä -- -- sai mennä matkaansa -- -- -- - - * * * * * - --- Mutta tuo leveä, lujatahtoinen otsa, kuka mies maan päällä voisi -olla sille mieliksi? - -Se, että hän aina teki työtä niin paljon -- se oli merkille pantavaa. -Mutta se oli myöskin ääretön vika. Jospa, voisi käsittää, mistä naiset -saivat tuon suunnattoman työhalun. -- -- -- - -Hän nousi hieman epävarmana; hänen täytyi sulkea ikkuna; hän ei voinut -kärsiä kaikkea lörpöttelyä! - -Sillä jokin nousi ja laski, suhisi ja tuli hänen luoksensa äänettömin -siivin. Lehdon sielu se puhui totisesti, tutkien: -- Kiitos, hänellä -ei ollut kunnia tuntea sitä eikä hän tahtonut luopua viinistään -- -vieläpä vaikka _hän_ seisoisi tuossa kuningatarilmeinensä! Hän oli -muuten hirvittävä seisoessaan noin, hänen hymynsä saattoi halveksia -niin sanomattoman musertavasti... Hän ei tahtonut enää nähdä häntä. -Tullessaan oli hänellä mukanansa jotakin Jumalan suuresta taivaasta; se -ei sopinut täällä, hän ei pitänyt siitä, se häiritsi hänen huoneensa -rauhaa. Hän ei ylipäänsä pitänyt ihmisistä, joilla oli tuo hurskauden -intohimo. Maistui lastenkamarilta ja satukirjoilta mennä mittaamaan -niin isolla mitalla. - --- -- Mutta hän oli kaikissa tapauksissa ylpeä siitä, että Gunvor oli -niin vapaa, ettei häntä voitu lukea mihinkään erikoiseen luokkaan. -Mutta taipumaton hän oli eikä voinut sietää, että oli ihmisiä, jotka -menettävät rohkeutensa. -- -- - --- -- Siirtää vuoret! Hän? Paljon mahdollista, oli hän sanonut, minä -en vain voi sietää sitä. Ja hän oli sen sanonut tehden tuon hänelle -ominaisen pienen voimakkaan suunliikkeen. - -Ne vain voisivat menettää rohkeutensa, ne, joihin ylsi hänen vihansa, -ei, vaan syvä, myötätuntoinen katseensa, joka oli omiaan nostamaan -ihmisiä syvyyden kuilusta! Onneksi oli muita keinoja. - -Hän kohotti lasinsa hillityllä paatoksella: - - Oi jalo rypäle, mi loistat! - Sä ystävä oot vilpitön, - mi kai vaan kuolon pelvon poistat! -- -- -- - -Hän ei muistanut enempää... Mitä hän olisi tahtonut sanoa? Hän hymyili -ja joi. Kuka se tänne tuli? -- -- -- - -Hän kallistui takaisin tuoliinsa. - --- -- "Kuka sinä olet? Luonnon aurinko ja pimeys asuu silmissäsi, -sinä olet aallon ja pitkän rannikon lapsi, merenhenki asuu sinussa, -ja suvensuloista on kuulla sinun nauruasi, Herön Gunvor! Mutta otsasi -tahtoo sitä, mikä on mahdotonta!" -- -- -- - --- -- Miten hänen ympärillänsä lauloi, vaikk'ei hän ollut hyvällä -tuulella. Se tuli lehdosta. - -Hän oikaisihen suoraksi. Ei, hän ei pitänyt tästä; hän surkutteli -Edmund Falckin monimutkaista järjestöä; -- -- mitä oli tekeillä? - -Aivot eivät voineet muistaa mitään, mutta hermot voivat. Ne tiesivät, -että jossakin siellä sisässä oli haava, mikä saattaisi aueta... ja -kenties vain yksi ainoa pieni lihas, mikä oli herpoutunut -- mutta se -oli kylliksi. - --- -- Lorua, eihän ollut kysymys siitä! Suu aukeni hurmauksessa, pää -painui. - --- -- Onnellisuuden maan kuningatar hän oli. Hänen temppelissään oli -rauhallista holvien alla... valkeita perhosia, kylmiä ruusuja! Kun hän -seisoi... virtasi hänen hiuksiinsa valo pyhäkön lampusta, ja hänen -ruumiinsa viivoista soi hiljaa kuin hymisisi viulunkieli. - -Hän kohotti vain päänsä ja silloin palasi ihmisiin rohkeus. - --- -- Mitä hän, Falck, oli kuullut jostakin ruusulajista? Kun se -kasvaa, on sillä sametintapainen näkymätön harso lehtien ympärillä. Jos -siihen koskee vaikka kuinka äkkiä, vaikka vain keveimmittäin sormellaan -hipaisten -- niin on se poissa! Eikä voi nähdä, mitä meni, ainoastaan -että jotakin on poissa, sillä kukka on sairas. Se kuolee! -- -- -- - --- -- Minä kysyn häneltä, ja hän sanoo, että se on rakkaus, hän sanoo, -että Korkeassa Veisussa on: "Minä vannotan teitä, te Jerusalemin -tyttäret, älkää herättäkö rakkautta, ennenkuin sillä itsellä on se -halu." -- -- -- - -Juuri sen hän, Falck, oli tehnyt, hermot sen muistivat; hän oli -riisunut ruusun, tappanut lumivalkoisen perhosen -- -- -- - --- -- Monen tyrannin täytyi istua lattialla, mutta se, jonka ei -tiedetty, kantoi kruunua! Ne ovat Syrakin sanoja, hän näkee asiat -niinkuin ne ovat! -- -- - -Ruhtinatar hän oli, luonnon armoitettu; -- -- mutta miksi herätti hän -aina hänessä tuon ihmeellisen, kotoisen tunteen, mikä panee ihmiset -uneksimaan? Sellaisen sanomattoman, kalvavan kaipauksen! -- -- -- - -Tuliko se lehdosta? Se seisoo tuossa ja supattaa! - --- -- Saattoiko hän aavistaa, mitä hän tahtoisi sanoa? - -Ei mitään! Hän ei aavista sitä, ihmiset eivät tiedä mitään toisistaan. --- - -Juhannusyön unelmia! Luonnollisesti ovat ne niitä!... Ne saattavat -ihmiset niin kummalliselle mielelle. Hän oli kuullut kukon laulun! -Se oli saanut hänen oikean, vanhan minänsä tulemaan esille itkemään -katkerasti. -- -- - -Joutavia! Se, joka tietää, että seuraa tuska, kun kiinnittää sydämensä -johonkin, se tekee kuin sarvikuono: vetäytyy jälleen yksinäisyyteen. Ja -rakas Jumala, hän ei ole milloinkaan rukoillut onnea, ainoastaan hiukan -rauhaa hän on toivonut -- -- - --- -- Saarni suhisi pihalla, sumu laskeutui yli niittyjen, päivä -sarasti utuisesta kaukaisuudesta. Hän näki, miten koivut kultautuivat, -pitkin joenvartta loistivat kukkaset sammalessa; siellä seisoi valkea -metsänneito ja nyökkäsi. Pyhän Olavin valo oli sytytetty. -- -- - -Verkalleen, vastustamattomasti hiipi häneen jälleen tuo syvä -hervottomuus, auttamaton surumielisyys. -- -- -- - -Ja aurinko yleni tervehtien: hyvää huomenta! - -Ei, hän ei ole kotona! Äkillisen raivon valtaamana hän kavahti -seisoalleen, sulki ikkunan ja laski varjostimen alas. - -On kesäilma. Pienet, matalat huoneet loistavat pitkin rantaa. Vuorilla -on kalliokalaa, kuivuupaikat ovat täyteen ripustetut, ja ranta-aittojen -edessä keitetään hylkeenrasvaa. - -Tympeä, oksettava katku leviä ylt'ympäri, sekoittuu turpeen savuun ja -hauran käryyn ja tunkeutuu huoneiden väliin, kunnes tulee maatuuli ja -painaa sen merelle. - -Meri on tyyni päivään asti, jolloin merituuli tulee ja kohtaa -kaakkoisen salmessa. Silloin syntyy taistelu, niin että pikku laineet -heräävät maan puolella, ja edessä nousevat aallot korkeina. Jos tohtori -Torgersen on silloin kotona, lähtee hän aina vesille koettelemaan -kuusihankaista. - -Sattui, että ihmisiä tuli hakemaan häntä, mutta ellei Gunvor ollut -hänen mukanaan veneessä, ei ollut helppo saada häntä maihin takaisin, -sillä hän ei koskaan huomannut, että hänelle viitottiin. - -Viime viikolla, kun Gunvor oli ollut kiinni toimissaan, oli hän -ruvennut ottamaan Irmildin mukaansa. Tämä oli aina saapuvilla ja hänet -oli mukava asettaa peräsimeen, irroittamaan venettä ja järjestämään -purjenuoraa ja laskuköyttä; oli myöskin hyvä saada joku pitämään -keulapurjetta. - -Mutta Gunvor ei ollut rauhallinen nähdessään heidät liikkeellä yhdessä; -olivat molemmat niin ilkivaltaiset. Hän ei pitänyt siitä, että näki -Sveinin seisovan hinaamassa purjenuoraa jokaisessa käänteessä, Irmildin -istuessa peräsimessä. - -Eräänä päivänä he olivat lähteneet täysin purjein ilman painolastia, -vaikka sää oli epävakainen. Maan puolella oli tyyni, mutta kulkuväylän -takaa loisti juova, joka ennusti rajuilmaa, ja hetken kuluttua -kallistui vene. - -Gunvor laski heidän jälkeensä ja tuli juuri kuin tuulenpuuska täytti -purjeet. Hädin tuskin hän sai irti vetosolmun ja peräsimen tuulen alle. -Lattialaudat kelluivat vedessä, mutta he istuivat täysin huolettomina -ja tyytyväisinä nilkkoja myöten vedessä. - -Torgersen ei ollut aivan varma siitä, eivätkö he olisi tilanteesta -selviytyneet; mutta hänen täytyi joka tapauksessa luvata, ettei enää -toistamiseen lähtisi sillä tavoin vesille, ennenkuin hänestä tulisi -täysin varma purjehtija, mikä ei, jumala nähköön, kestäisi kauan, hän -kun lojui merellä yöt päivät. - -Sillä hän oleskeli paljon vesillä niinä aikoina. Muutamalla -kalastuspaikalla oli puhjennut kulkutauti; ja oli muuallakin ihmisiä, -jotka tahtoivat tavata häntä. - -Vaikkakin hän oli ajatellut ansaita paljon rahaa, ei se hänestä -maistunut. Tietysti hän tahtoi ansaita rahaa, mutta luonnollisesti hän -tahtoi myöskin elää mukavasti, sillä hän ei mielestään ollut vielä -levännyt kylliksi tohtoriksitulonsa jälkeen. Sitäpaitsi oli täällä -mainio lohivirta. Tottahan niin ollen tuli älytä ottaa tilaisuudesta -vaari? - -Pahinta oli Gunvorin laita, kun hän ei oivaltanut, että saattoi olla -niin mainio kalastusilma, että oli synti antaa kalojen odottaa; sairaat -hän kyllä tavoittaisi myöhemminkin. - -Eräänä päivänä hän oli antanut potilaittensa istua odottamassa pari -tuntia, sill'aikaa kuin hän itse loikoi alhaalla rannalla pikku -Gunvorin ja Irmildin luona. - -Kun he sitten lähtivät iltakävelylle, ja Gunvor puhui siitä, oli -Sveinin mahdoton saada häntä ymmärtämään, miten helposti tuollaista voi -tapahtua, ja että siihen oli syynä vain puhdas itsesäilytysvietti; -- -hänen omatuntonsa oli mitä parhaimmassa kunnossa. - -"Tule tänne, käykäämme istumaan!" Hän heittäytyi hänen eteensä ja -katseli häntä kasvoihin. - -"Herran tähden, Gunvor, minkälainen ihminen sinä olet! Kuten sanon, -sinä olet ankaran Flavia Publician kaltainen, milloin et ole Isis, -sillä silloin olet vielä hullumpi! - -"Kuule!" Hän vetäytyi ylemmäksi rinteelle ja laski päänsä Gunvorin -polville. "Kuule!" Hän taivutti itsensä Gunvorin kasvojen alle, jotta -hänen hymyilevät, siniset silmänsä saattoivat nähdä hänen silmiinsä. -"Sanot, etten minä pidä mitä lupaan... etkö ymmärrä, että se on oma -vikasi?... Niin, sinun hirmuinen luotettavaisuutesi, Gunvor, ja sitten -se, että aina löytää sinut sanojesi takaa... sinä et voi ymmärtää, -ettei toisilla aina ole aikaa kaikkeen puheissaanpysymiseen; olen -todella miltei arka sinun sanojesi edessä, sillä niissä on jotakin -hirveän aktiivista, on, niinkuin sinä jo olisit tehnyt sen, kun olet -sanonut jonkin asian. _Je n'aime pas ça, moi_; Herra Jumala, pitää olla -aikaa kääntymiseen!" - -Gunvor katsoi häneen silmänräpäyksen vastaamatta. "Sinun laitasi on -niin, että sinä aina tarkoitat toista kuin sanot!" - -Oli, kuin tämä huomautus helpottaisi Gunvoria itseään ottamaan Sveinin -sanat siltä kannalta. - -"Mutta mikset sinä milloinkaan lue, Svein? Aikakauskirjojasi sinä et -kertaakaan leikkaa auki! Ja tuo tauti, jota olit ruvennut tutkimaan! -Minusta sinun ei pitäisi" -- -- -- - -Hän katsoi häneen; Sveinin vaaleat viikset vapisivat; hän makasi hiljaa -ja nauroi. - -Sitten hän nousi. "Suuri, loistava Gunn! Naura hiukan! Tuollainen -kauhea juutalainen totisuus ei sinua somista; kaikki ihmiset voivat -toki olla yhtä mieltä siitä, että kaikista parasta on hoitaa -itseänsä!-- -- -- Ja, rakkaani, koska väestön terveydentilaa on -ylipäänsä pidettävä oivallisena, luulen, että ihmiset voivat olla -tyytyväisiä ja jättää tohtorin rauhaan. Minä toistan vielä: minulta -ei puutu tarmoa, mutta minä kunnioitan luonnollisia olosuhteita: nyt -kukkii tuomi, ja nieriäinen tavoittelee kärpästä; tuletko mukaan -huomenna?" - -Gunvor katsoi häneen, mutta ei sanonut mitään. Svein veti hänet -luoksensa. Hän koetti todistaa hänelle, että Gunvor asettui -riippuvaiseksi pikku seikoista. Gunvor tahtoi kernaasti uskoa häntä ja -sulki silmänsä. Hänen nuori ja voimakas luontonsa tahtoi nyt vihdoin -rakastaa ja olla onnellinen. - -Hetken kuluttua laskivat he pilaa ja nauroivat. Torgersen kertoi -naisten parissa saavuttamistaan menestyksistä ja joutui sitten puhumaan -Irmildistä: tämä ei todellakaan; ollut niin häijy. Gunvor oli pyytänyt -Sveiniä ottamaan hänet hoitoonsa, ja hän tahtoi nyt tehdä sen, sillä -tyttö oli liian laiha; hän antaisi hänelle joitakin pillereitä ja aikoi -sitten koettaa, eikö häntä saisi hiukan lihavammaksi... - -"Sillä, tiedätkö, minusta naiset voivat olla liian hoikkia! Sinähän -halveksit sellaisia naisia, jotka ovat hoikat vyötäisiltä; etkö juuri -sinä ole sanonut, että se on puutteellisen sivistyksen todistus?" - -Gunvor nauroi. "En, vaan tuomari!" - -"Muuten naiset ovat mielestäni hauskoja, kuuletko! Irmild on sanojensa -vastakohta, ja rouva Jeanetten johtopäätöksethän sinä tunnet: koska -kamariherratar ei näytä miltään mustassa samettipuvussaan, ehdotan -minä, että Teodor nimitetään professoriksi!"... - -Herön kartanon Gunvor. -- 10 - -Gunvor löi häntä poskelle hansikkaallaan. "Sitten on myöskin eräs Svein -Torgersen! Minä en tiedä, mitä sinä hänestä ajattelet!" - -Hän nauroi -- sillä nyt oli kaikki rauhattomuus mennyt menojaan. Meri -oli tyynenä. - -Kauan ei kestänyt, ennenkuin Torgersen oli hyvin tunnettu saarilla ja -rannikolla. Tosin hän oli liian veltto, mutta hänen avoin olemuksensa -ja järkähtämättömän hyvä mielialansa hankkivat hänelle ystäviä -kaikkialla. Ja vaikka hän kallistui vasemmistoon, ei kamariherratar -voinut olla pitämättä hänestä. Hän näki hänet mielellään salongissaan, -vaikka Svein ei ollut kyllin auttavainen hoitaessaan hänen pieniä -sairauksiansa. - -Ja vaikka hänestä pian tuli sikäläisten vasemmistolaisten johtaja, oli -hän ystävällisissä väleissä muodollisen, kankean ja äreän tuomarin -kanssa, joka oli vanhoillisen puolueen ensi mies. - -Sanottiin hänen onnistuneen saada tuomari vakuutetuksi siitä, että -nieriäiskalastus on yksi elämän riemuja. Ja hän pystyi siihen, mikä oli -vaikeinta muille: hän sai tuomarin ulos sadeilmalla. Rankkasateessa -nähtiin heidät kulkevan yhdessä aivan rauhallisina pitkin oivallista -nieriäisvirtaa. Torgersen, joka oli tunnettu näppäryydestänsä syötin -heitossa, antoi hyviä opastuksia. - -Toisinaan oli Gunvor mukana. Häntä huvitti nähdä hänen innokkaasti -selittelevän vavan taipuisuuden ja siiman painon merkitystä, samalla -kuin hän koetti opettaa, miten vavan latva on pantava hiljakseen -värisemään, niin että kärpänen rupeaa tanssimaan vedenpinnalla. - -Ja kun hän alkoi kertoa juttujansa nieriäisen tuumista ja epäilyksistä, -huvitti se tietysti häntä myöskin, mutta hän ei voinut jättää -tekemättä muutamia vertailuja: hänen mielenkiintonsa nieriäisiä -kohtaan ei ollut toivottavassa suhteessa siihen harrastukseen, millä -hän käsitteli opintojansa ja jokapäiväistä työtänsä. -- Kun he olivat -sairaskäynneillä pienissä mökeissä, missä elämä oli raskainta, tuli -Svein aina liian pian valmiiksi. Gunvor ei saanut häntä innostumaan. Ja -hän nauroi, kun Gunvor otti asian vakavasti. Hän ei tietysti tahtonut -rangaista häntä siitä, että hän rakasti vain häntä eikä tuntenut samaa -merkillistä tunnetta kansaa kohtaan, jolla aina oli jokin vika. - -Muuten he kernaasti saisivat häneltä minkä mitäkin, rahaa tai mitä -tahtoivat, koristellakseen tupaansa, jos hänellä vain oli. -- -- - -Gunvor ei koskaan tyytynyt näihin lupauksiin. Oli totta, että Svein -lahjoitteli, aivan päättömästi, ilman tarkkuutta ja ymmärrystä. Hän -oli lahjoittanut puotipojille pari tanagralais-kuvaa, jotka oli -saanut ystävältänsä Lorenzolta, ja Saapas-Tobine oli saanut hänen -äitinsä virsikirjan. Hänellä oli kiihko antaa pois kaikki, suorastaan -koneellinen tarve päästä erilleen kapineistaan. Se helpotti häntä, -ikäänkuin hän olisi yhdestä ja toisesta velvollisuudesta samalla kertaa -päässyt kuitiksi. - -Luonnoltaan hän oli sävyisä, herkkä ja, kun vain sai aikaa, oikein -hyväsydäminen, sanottiin hänestä. Ja yksi asia oli erittäin hyvä: -kun hän antoi jotakin, pääsi sekä kiitoksesta että kaikenlaisesta -tilinteosta, sillä silmänräpäystä myöhemmin hän oli kokonaan unohtanut -asian. - -Mutta samalla perusteella hän oli itsekin rajattomasti kiittämätön. Hän -saattoi ottaa vastaan mitä suurimpia uhrauksia tulematta ajatelleeksi, -että se merkitsi jotakin sille, joka uhrauksen teki. Hän oli tottunut -etenkin viime vuosina elämään hiukan keveästi ja solumaan elämän läpi -ilman taakkaa. Ja sellaisena hän viihtyi. - -Kesä meni valoisine päivineen ja öineen, ja meri oli rauhallinen ja -tyyni. - -Mutta Gunvorille tuli hetkiä, jolloin luonnossa vallitseva suuri -sopusointu ei enää saanut vastakaikua hänen sielussaan. - -Hän ei voinut kieltää, että Svein Torgersen ei ollut sellainen kuin -hän oli ajatellut. Oli, kuin itäisi hänen luonnossaan jotakin, joka -teki matkan heidän välilleen pitemmäksi kuin ennen. Oli jotakin niiltä -vuosilta, jotka hän oli elänyt kaukana hänestä, joka oli tarttunut -hänen tunteisiinsa ja mennyt hänen vereensä -- jotakin Gunvorille -vierasta, jota hän pakeni. - -Ei ollut samaa iloa tuttavallisuudesta kuin ennen. Kun Gunvor etsi -hänestä sitä sielujen myötätuntoisuutta, jota hän koko elämänsä oli -kaivannut, saattoi hänet yllättää tuskallinen hämmästys, ettei sitä -ollut -- eikä sitä vakavuutta ja lepoa, jonka hän oli ajatellut -välttämättömästi kuuluvan hänelle. - -Mutta Svein rakasti häntä. Eikö tuo toinen voi tulla myöhemmin? - -Svein koetti saada hänet vakuutetuksi siitä, ettei ollut muita -esteitä kuin se, ettei Gunvor ollut seurannut aikaansa; olihan jo -vanhanaikuista asettaa itselleen ja muille niin kauheita vaatimuksia. -Miksi ei saisi nauttia siitä havainnosta, että ihmisen ei pidä kiusata -itseään? - -Svein ei tuntenut muuta niin epäkäytännöllistä kuin että Gunvor sääli -ihmisiä. Kuka sille mitään mahtoi, että Herra oli tehnyt elämän kovaksi -ja köyhäksi? Voisiko täyttää inhimillisen puutteen mustaa kuilua -sillä, että he kaksi heittäytyisivät siihen? Tuli pysyä kohtuudessa ja -käsittää, että vaikka rakastaisi kuinka suuresti kaikkeutta, täytyy -kuitenkin tyytyä ravitsemaan sitä osaa siitä, joka kuului kunkin -yksilön kohdalle. Gunvorin ei ainakaan pitäisi vaatia muuta niiltä -voimilta, jotka muodostivat Svein Torgersenin. - -Olihan sekavaa, että ihmisen suurimmat ominaisuudet saattavat kasvaa -niin suuriksi, että ne muodostuvat vioiksi, vieläpä hänen suurimmiksi -vioikseen. - -Se piti Gunvor saada käsittämään. - -Kun he sitten istuivat keskustellen, ei Gunvor joskus voinut kestää -kauempaa. Hän nojautui Sveiniin hiljaa, sydämellisesti: "Älä sano -mitään enää. Sano vain, että pidät minusta tämmöisenä." - -Koko ajan hän luuli tuntevansa, että äiti piti heitä silmällä, -epävarmana siitä, tulisiko lupaus täytetyksi. - - * * * * * - -Vikka-täti alkoi nähdä tuloksia ponnistuksistaan Irmildiin nähden. -Mutta niinkuin Irmildin laita aina oli, tulivat ne niin arvaamatta, -että täti joutui moneksi päiväksi hämmästyksiin. Sillä yht'äkkiä hän -oli tullut liioitellun ahkeraksi. Vaikka olikin kesäloma, kirjaili hän -kauluksia Elina-rouvalle, yömyssyn tädille. Ja hän oli pyytänyt saada -siivota konttorihuoneen, ja Gunvorin täytyi tunnustaa, että hänellä -ei koskaan ollut niin hienoa tuolla alhaalla kuin nyt, lehviä vain ja -kukkia, mutta tomusta ei merkkiäkään. - -Gunvor täteineen iloitsi tästä äkkimuutoksesta. Elina-rouva ei sanonut -mitään, mutta katseli vain epäillen lasta -- ei edes tiedetty, kuinka -vanha hän oikeastaan oli. - -Hän sanoi kerran itse, että hän sinä päivänä täytti kahdeksantoista -vuotta, mutta sitä ei kukaan voinut hänestä nähdä. Torgersen arveli -sen johtuvan varhaisvuosien puutteellisesta ravinnosta; nyt hän kyllä -tekisi hänestä ihmisen piankin, ja hän piti itse huolta siitä, että -hänen määräyksiänsä toteltiin. - -Hän oli sitäpaitsi alkanut tarkastella Irmildiä hiukan tarkemmin. - -Irmildillä oli omituinen ruumis. Torgersen ei voinut olla ihailematta -tuota notkeaa laihuutta, piirteiden rauhatonta, kiihoittavaa suloa. Oli -jotakin unohtumatonta niskan taipeessa ja jotakin samalla pehmoista ja -voimakasta käsissä -- jotakin salattua luonnontahtoa. - -Ja koko tuossa pienessä, kevyessä olennossa oli jotakin arvaamatonta, -vallan mahdotonta aavistaa... se ei todellakaan ollut mikään vika, -päinvastoin oli siinä erinomainen sulo... hänessä oli mustalaisverta, -joka todella oli hupaista! - -Oliko koskaan nähty ihmisolentoa, jolla oli sellaiset päänliikkeet, -sellaiset pienet nopeat silmät ja katseet, jotka valahtivat ikäänkuin -vesi kaiken yli ja joissa ilmeni veden kaikki värivivahdukset. - -Mutta erityisesti häntä fysiologisesti huvitti tuo kasvun voimattomuus, -joka säteili laihoista lihaksista ja joka muuten on ainoastaan suuren -kukkeuden merkki -- ja tuo surumielinen himoava piirre suun ympärillä. - -Hän oli tullut siihen johtopäätökseen, että tyttölapsi oli huvittava, -ainakin fysiologisesti. - -Kerran iltapäivällä tuli Falck ja tahtoi heitä lammelle kalaan. Oli -loppupuoli elokuuta ja ilma oli juuri sopiva nieriäisten pyydystämiseen. - -Torgersenista ehdotus oli mainio. Hän oli juuri palannut sairaan luota -ja laitteli pillereitä vanhan tavan mukaan harvaan ja hartaasti, lakki -takaraivolla. Mutta nyt hän sai yht'äkkiä työnsä valmiiksi ja tuli -sisään, valmiina matkaan, juurikuin tuomari istuutui ja täti Vikka -kattoi kahvipöytää. - -Elina-rouva katseli häntä arvostelevasti -- Svein ei ollut niin nopsa -liikkeissään, kun oli lähdettävä sairaiden luo. - -Mutta mitään ei sanottu. Gunvor tuli samassa sisään. - -Hän kääntyi äitiinsä. -- "Emmekö voisi ottaa Irmildiä mukaan?" - -Elina-rouva nyökäytti päätään. -- "Miten tahdot, hän on puutarhassa -kastelemassa kukkia." - -Torgersen meni ulos noutamaan häntä. - -Irmild ei enää kastellut kukkia. Hän oli heittäytynyt nurmelle jalat -allaan, kääriytyneenä kuin kerä. Kun Torgersen huusi häntä, nosti hän -hiukan ruumistaan ja käänsi vitkaan kasvonsa häneen päin. - -Torgersen ei nähnyt hänen silmiään, mutta hän huomasi salattua -rauhattomuutta silmäluomien alla, jotka olivat ohuet, melkein -vahamaisesti läpinäkyvät. - -Hän meni Irmildin luo ja veti hänet molemmista käsistä ylös. - -Hän katsoi tyttöä; tällä ei varmaankaan ollut muuta päällään kuin -ohut, läpimärkä pumpulileninki, joka oli kuin kiinnijuotettu nuoreen -ruumiiseen, jonka muodot olivat alkaneet pyöristyä. - --- "Sinun tulee ottaa jotakin päällesi", sanoi hän ja katsoi ylös. - -Hän näki tytön katseet; ne olivat nopeat, oikein kummalliset. - -Nyt tuli Gunvor. -- "Miten olet vitkastellut? Nyt sinun tulee mennä -sisään ja pukeutua kunnollisesti", lisäsi Gunvor lyhyesti. -- "Sinä -tiedät, etten pidä siitä, että olet noin puettu." - -Irmild oli saanut taaskin vesikannun käteensä ja näytti vallan -hämmästyneeltä. - --- "Niin, mutta en tiedä, onko minulla aikaa -- mutta voinhan kernaasti -mennäkin", lopetti hän äkkinäisellä päättäväisyydellä, kuin asia olisi -päivänselvä. - -Torgersen nauroi ja pyysi häntä kiirehtimään, ja puoli tuntia myöhemmin -he olivat matkalla kävellen pientä jokilaaksoa pitkin. - -Harjulta kuului teiren soidin; se merkitsi ilmanmuutosta. - -Falck kulki ääneti, Gunvorkaan ei virkkanut juuri mitään, mutta -Torgersen puhui lakkaamatta. - -Aluksi hän tahtoi neuvoskella Irmildiä. Mutta Irmild ei ollut -oppivainen. Kun he saapuivat hiidenkirnun luo, jossa vesi oli tyyni, -näkyi kalvossa virijuova -- nieriäiset syöksyivät pakoon. - --- "Ymmärräthän, että minun on luopuminen yrityksestä", sanoi hän -lopuksi iloisesti. -- "Kärsivällisyys ei ole vahva puoleni." - -Sitäpaitsi oli hänellä tänään koko joukko asioita Falckille -puheltavana. Sanomalehdissä oli niin paljon uutisia. Hän oli hyvin -huvitettu suunnitellusta insinööritehtävästä, joka tarkoitti Niilin -vesimäärän järjestämistä vesisäiliön avulla. Noin vain hallita koko -luontoa, se ei ollut hullumpaa... Todellisuudessa ei oltu päästy -pitkälle maan vallitsemisessa. - -Sitten hän tahtoi tietää, millä tunteilla Falck oli tervehtinyt -kantaäitiänsä tervetulleeksi -- sillä olihan nyt vihdoin löydetty -punatukkainen Proantropos, ihmisen ja eläimen välimuoto. Hänen -mielestään pitäisi nykyisinä aikoina, jolloin kokoomusajatus oli niin -yleinen... niin, nyt juuri pitäisi viettää juhla, kun oli niin hyvä syy. - -Mitä Falck piti Stirneristä?... Olipa kerrassaan mainiota saada uusi -nimi itsekkyydelle; itse asiassa oli vain kysymys uusien nimien -keksimisestä. -- -- - -Hän oli tavannut rovastin tänään. Tämä oli puhunut kristillisestä -lunastusjärjestelmästä ja muhamettilaisista. Hän tuomitsi ne, koska he -eivät voineet käsittää synnin olemusta, jonka juuri luulisi todistavan -niiden oivallisuutta... Hän oli muuten sangen iloinen, että juuri -Pariisiin oli rakennettu uusi Buddan temppeli eikä tänne pohjoiseen, -Gunvor papittarena... - -Gunvor nauroi. -- "Sinä osoitat tänä iltana kaikkia kompassin suuntia; -tulee varmaan ilmanmuutos." - -He olivat tulleet rannalle ja kalastus alkoi. Koko lampi väreili -kaloista, jotka hyppivät veden pinnalla ja pyydystelivät hyönteisiä. Ja -ne söivät hyvin. - -Irmild oli ilosta kiihtynyt ja veti kalan toisensa perästä. Torgersen -katseli sovinnollisesti häntä. - -Gunvor sai muutamia pieniä kaloja, mutta pani pian vavan syrjään, otti -hatun päästään ja asettui levollisesti rannalle. - -Vähän ajan kuluttua pani Falck pois vapansa ja tuli istumaan hänen -viereensä. - --- "Minäkin tahdon nauttia lepoa luonnon helmassa." - -Gunvor hymyili hänelle nyökäyttäen päätään, ja Falck katsoi hänen -äänettömiä, ilmeikkäitä kasvojaan. - --- "Ja sitten tahdon rupatella; nyt on minun vuoroni; teidän ei tule -konsaan." - -Gunvor nauroi. -- "Te ennustatte huonosti." - --- "Minulla on jos jotakin puhumista -- on niin kauan, kun viimeksi -tavattiin." -- - -Mitä merkitsi tuo "viimeksi?" - -Gunvor nojautui taaksepäin hymyillen avointa, luonnollista hymyään, -joka kaunisti häntä niin. - -Hän ei edes kuullut, mitä Falck sanoi ja miksi hän olisi kuunnellut -- -kun oli niin suloista olla sitä tekemättä. - --- -- -- Vain tämä rauhallinen, ihmeellisen outo, suloinen tunne kuulla -Falckin ääntä! Oliko kukaan tehnyt hänelle pahaa tänään? Miksi oli -hänen äänessään aina tuo syvä kaiku, johon se ikäänkuin vaipui joka -kerta kuin hän sanoi jotakin? Miksi se aina koski häneen? - --- "Pitäisikö minun teidän mielestänne ruveta vasemmistolaiseksi?" -kysyi hän. - -Gunvor kokosi istualtaan muutamia heinänkorsia ja katsoi hämmästyneenä -ylös. - --- "Niin, siten voisimme paremmin sopia, tohtori ja minä; sitähän te -tahdoitte -- sillä ymmärrättehän itsekin, että teidän kanssanne on -mahdoton olla samaa mieltä! Tehän elätte toisessa aikakaudessa kuin me. -Teitä ei voi pistää mihinkään puolueeseen; sulhasestanne on selvää, -että te kuulutte vasemmistoon, mutta vasemmisto ei voi teitä saada! -Minä olen epäillyt, että olette rajaton radikaali, ettekä ainoastaan -punainen: sillä radikaaleilla on kaikki värit eikä mitään ohjelmaa, -sillä he eivät tahdo jotakin, vaan kaikki. Tämä voisi täyttää kauhulla -pienet, kiltit ihmiset, jos he voisivat sitä aavistaa -- --." - -Gunvor katsoi taaskin häntä hämmästyneesti hymyillen. -- "Nyt en ole -pitkään aikaan sanonut mitään siitä, mitä tiedän." - --- "Sitä ei teidän tarvitsekaan tehdä. Te puhutte parhaiten silloin -kuin olette vaiti; -- mitä olette esimerkiksi sanonut nyt, kun olette -istuneet tuossa ääneti? Te vaaditte meiltä luonnollisena asiana, että -meidän tulee olla ihmisiä. Sen, joka kuuluu etäiseen kultakauteen, sen -te vaaditte meissä olevaksi synnynnäisinä peruskäsitteinä. Te vaaditte, -että tulee olla puhdas, ei ainoastaan ensimmäisellä kynnyksellä, -vaan jokaisessa veripisarassa. Ja itse olette, niinkuin teillä ei -olisi aavistustakaan siitä kauheasta syyllisyydentunteesta, josta on -seurauksena, ettei koskaan voi tehdä mitään täydellistä." - -Hänen äänensä oli vihainen, kiivas, melkein nuhteleva. - -Miksi tahtoi hän heitä kanssaan ongelle, kun oli niin huonolla tuulella? - -Gunvor katsoi miettiväisesti eteensä ja hänen kasvonsa punastuivat -hitaasti. - -Oliko Falck kuullut, mitä ihmiset hänestä itsestään sanoivat? Luuliko -hän, että Gunvorkin... - -Oliko Gunvorkin joskus sanonut jotakin, joka saattoi loukata häntä? - -Gunvor nousi äkkiä, pakollisesti. -- "Niin", sanoi hän alakuloisena, -"minulla on myöskin tuo syyllisyydentunne..." - --- "Teillä? Oh, tyhjää puhetta. Te olette niin alkuperäinen, -että voisitte suorastaan olla suuren maaemon tytär, ilman mitään -syyllisyyden painamien ihmispolvien väliasteita, joilta me perimme -sellaisen tunteen... Mitä te siis mietitte, rohkenen kysyä?" - -Gunvor ei pitänyt hänen leikkisästä äänenpainostaan, sillä tämä oli -vakavaa; jokin oli loukannut Falckia. - -Gunvor katseli miettiväisenä eteensä. -- "Oh, minun mielestäni vain... --- joskus minusta tuntuu kuin kaikki, jotka kärsivät, odottaisivat -minua tulevaksi. Ja te ymmärrätte, ettei minulla olisi aikaa... ja -etten koskaan tahdo panna kiveä lähimmäiseni taakkaan. Kysymys on vain -elää niin, ettei saa verta käsiinsä." - -Gunvor puhui puoleksi Falckista poiskääntyneenä; hänen matalassa, -värähtelevässä äänessään oli kiivasta, syvää tunnetta ja jotakin -rukousta muistuttavaa, joka lämmitti Falckin sydäntä. - -Ei, tästä lähtien ei Falck vain välittäisi mistään, ei, sitä hän ei -tekisi. -- -- - -Muuten piti hän Gunvorista paljon hänen ollessaan noin hillityn -kiivautensa vallassa. Melkein riemukseen hän havaitsi, että tässä -rauhallisessa, itsensähillitsevässä luonteessa oli syvyyttä, palavaa -syvyyttä, jonka tuli kerran voisi aikaansaada onnettomuuksia. - -Gunvor alkoi taas poimia korsia. - -Sitten kääntyi hän hymyillen Falckiin: - --- "Ettekö tiedä, että olemme täällä huvittelemassa? Nyt on teidän -puhuminen muista asioista." - --- "Tai auttaa teitä näissä asioissa. Rakastatteko enimmän noita -väräjäviä sydämiä?" - -Gunvor katsahti ylös. Kuinka Falckilla oli kirkkaat ja läpitunkevat -silmät! - -Hetken perästä Falck taas heittäytyi kuivalle, sammaleiselle kalliolle. - --- "Ettekö istuudu", kysyi hän Gunvorilta. -- "Nyt laskee aurinko, -kuulkaa metsän kuisketta; se humisee samaa kuin meri; on kuin munkit -rukoilisivat -- maa on katolilainen, sen sanon teille. Kun pyhä -Franciscus laulaa lauluaan, niin on koko luonto mukana: Ollos kiitetty -auringon ja meren vuoksi, myrskyn ja kaikkien ilmojen vuoksi, mutta -enin kuoleman vuoksi! Sitä ei kukaan unhota! Tulkaa nyt istumaan!" -Sillä Gunvor seisoi yhä ja katseli merelle. Hänen silmänsä hehkuivat -sisäistä valoa: hänestä ei näkynyt kasvot, vaan sielu. - -Falck tuli äkkiä mustasukkaiseksi kaikelle, jota Gunvor rakasti maan -päällä. - --- "Tulkaa, istukaa!" sanoi hän maltittomasti. -- "Ettekö lainkaan aio -istuutua?" - -Gunvor totteli hymyillen. - -Mutta miksi tahtoi Falck heidät mukaansa tänään, kun hän oli niin -huonolla tuulella? -- -- - -Veden rajassa seisoivat Torgersen ja Irmild. He olivat yhdessä -kalastelleet hetkisen kaikessa sovinnossa, mutta nyt Torgersen torui; -kukaan ei voinut olla niin kömpelö kuin nainen. - -Falck seurasi heitä katseillaan; sitten kääntyi hän Gunvoriin omituinen -ilme kasvoillaan. -- "Te ette ole juuri sanottavan tarkkanäköinen!" -sanoi hän hiljaa ja surumielisesti. - -Gunvor hymyili ajattelematta sitä. Hän ei tiennyt, mitä hän tarkoitti. - -"Hänen laitansa on kuin minun", lisäsi hän, "me kadotimme molemmat -äitimme pieninä ollessamme. Eikö se selitä kaikkea?" -- -- -- - -Nyt tulivat toisetkin. Torgersen oli mitä parhaalla tuulella ja -laskeutui Gunvorin jalkoihin. Gunvor alkoi tyhjentää eväskoria. Irmild -kattoi innokkaasti vihreälle sammalelle, ja Torgersen lupasi, että -kaikki tulisi syödyksi. - -"Se oli hyvin, saakaamme lasi viiniä! Juo kanssani, Gunvor, ihanalle -todellisuudelle! Toivon, ettet istu ja ajattele ihanteita täällä!" - -Gunvor kilisti hymyillen hänen kanssansa. "Mutta jos ne ovat yhtä -todelliset kuin joku muukin?" - -"Mitä on tuomari lörpötellyt? Kerro minulle joka sana!" - -"Sitä en voi, en ole kuunnellut niin tarkkaan." -- -- - -Hän kohtasi Falckin katseen, terävän, kuin tahtoisi se lukea hänen -ajatuksensa, mutta ensi sekunnissa surunomaisen. - -Gunvor katui lausumaansa -- se oli samalla kertaa totta ja ei-totta. - -Oli miltei tervetullutta hänelle, kun tuli viesti, että oli vene -odottamassa tohtoria. Mutta Torgersen ei pitänyt siitä. - -"Sinullahan nyt on hirmuinen hoppu, Gunvor! Olen aina ollut kohtalon -vallassa; nyt olen tullut sinun valtaasi! -- -- Tietäisitpä, miten -hiton ikävää on olla lääkäri, kun on niin monta harrastusta! -Niinkuin nyt esim., kun meidän juuri pitäisi hiukan huvitella täällä -murheenlaaksossa! Anna minulle lasi viiniä lisää, se on kuin makea -suudelma, sanoo ystäväni Salomo. Anna minulle molemmat, sanon minä!" - -Mutta Gunvor oli jo pannut viinipullon koriin. - -"Tule nyt, Svein", sanoi hän rukoilevasti, "kuulithan, että eukko -oli huono. Nyt seuraamme sanantuojaa, hänellä on vene... siten käy -joutuisammin!" - -Kotimatkalla ei tullut suuria sanotuksi. Gunvor istui ajatuksissaan ja -seurasi silmillään pieniä virran pyörteitä. - -Irmild tahtoi soutaa ja otti toisen airoparin, mutta ne olivat liian -raskaat hänelle; Torgersen otti toisen airon. Hän tahtoi nähdä, oliko -mahdollista soutaa tahdissa niin kokonaan tahdittoman henkilön kuin -Irmild Myrlandin kanssa. - -Gunvor kääntyi Falckiin, joka istui ja hypisteli ongensiimaansa. - -"Minä en tarkoittanut sillä tavalla", sanoi hän hillitysti. - -Falck katsahti häneen; hän punastui. Näytti siltä, kuin olisi Falck -unohtanut, mitä Gunvor tarkoitti. - -Kun vene kääntyi suolaamon ohitse, kuulivat he kitaralla näppäilyä; -se oli lapsen käsi, joka kosketteli kieliä, ja Saapas-Tobinen terävän -sopranon alla soi tumma, hellyttävä lapsen altto. - -Gunvor katsahti ylös äkkinäisellä liikkeellä. "Oh, se on Pikku-Gunn", -sanoi hän. "He ovat löytäneet kitaran ullakolta ja laulavat nyt yöt -päivät!" - -"Ja aina tuota hemmetin kalastajalaulua!" ärähti Torgersen. "Se on -minusta ruokotonta! On aina kuin olisi tapahtunut jotakin!" - -Falck siirtäytyi vähän lähemmäksi. "Sehän on teidän kitaranne! Ettekö -enää milloinkaan laula?" - -Gunvor ravisti päätänsä. "Kotona tapahtui jotakin eräänä yönä", sanoi -hän hiljaa, vaitiolon jälkeen. "Se oli silloin, kuin vielä olin lapsi. -Seuraavana aamuna vein kitaran ullakolle; en tahtonut milloinkaan -laulaa enää." - -"Sehän oli päähänpisto", lisäsi hän, "mutta yhtä kaikki oli siinä, mitä -lie ollut, enkä minä ole laulanut sittemmin." - -Tuli raskas, painostava mieliala. Oli, kuten Torgersen sanoi, aivan -kuin olisi tapahtunut jotakin. - -"Ilmassa on ukkosta", sanoi Falck, ja Irmild tiesi kertoa, että kun -ukkonen käy elokuussa, voi siitä saada kuumeen ja kuu tulee imemään -ihmisestä verta. - -Kukaan ei vastannut siihen mitään. Vene laski rantaan. - -Sanoen nopeasti "kiitos tästä illasta" meni Falck. - -Hän ei tahtonut nähdä, miten Gunvor saattoi katsoa tuohon tohtoriin -- -ja miten kiireellisen sydämellisesti hän tarttui hänen käsivarteensa. -Gunvor saattoi olla aivan rauhallinen; Falck ei todellakaan ollut -tehnyt minkäänlaisia kuvitelmia. Mutta miten ne silmät saattoivat olla -sokeat ja lämpimät! - - - - -IV. - - -Lupa-aika oli lopussa. Irmild oli jälleen aloittanut koulunkäynnin -neiti Vindin luona. Ensi vuonna pitäisi hänen alkeiskoulututkintoon, ja -Vikka-täti alkoi jo saada tutkintokuumetta. - -Mutta Irmild itse otti asian huolestuttavan tyynesti. Hänen kiitetty -intonsa ja ahkeruutensa oli mennyt yhtä nopeaan kuin oli tullutkin. - -Syksymmällä kasvoi tädin murhe. Lapsi oli kuin vaihdettu. Oli, kuin hän -olisi kadottanut työkykynsä. - -"Hän ei voi olla terve", arveli Gunvor. "Heidän täytyy antaa hänen olla -omissa valloissaan jonkun aikaa." - -Ja Torgersen oli yhtä mieltä hänen kanssansa: "Antakaa hänen vain -huvitella; sitä hän tarvitsee, Herra Jumala, työhön kyllä on aikaa!" - -Totta oli ylipäänsä, että hän oli hyvin merkillinen. Svein oli tullut -hänestä huvitetuksi lääkärinä ja muutenkin, niinkuin ylhäisempi -alhaisemmasta, jota hän hiukan suojelee. - -Mutta vielä oli hänessä jotakin jäljellä siitä vastenmielisyydestä, -jota hän alussa oli tuntenut häntä kohtaan. - -Kun Irmild tuli huoneeseen omituisella liukuvalla tavallaan, saattoi -Svein tuntea ruumiillista vastenmielisyyttä... Toisinaan hän ei voinut -kärsiä, että hän katsoi häneen, ja jos hän oli läheisyydessä, tuntui -Sveinistä aina, että hän katsoi. Hän oli kerran kohdannut erään näitä -vilhuvia, pakenevia silmänluonteja. Sen opaalinkirkkaassa loistossa oli -ollut jotakin, mikä oli saanut hänet ajattelemaan puoleksi nukkuvaa -petoeläintä, jota hän oli liiaksi lähestynyt. - -"Hän voi olla aivan häijy!" saattoi hän jälleen sanoa Gunvorille; -- -"mutta sinä et tiedä siitä mitään, sinä, sillä kun hän katsoo sinuun, -ei ole muuta kuin kunnioitusta hänen silmissään; hän jumaloi sinua -niinkuin neekeri fetishiänsä!" - -Kuitenkin huvitti häntä, että Irmild oli toisenlainen häntä kuin muita -kohtaan ja ettei hänessä koskaan ollut mitään yhtenäisyyttä. - -Tuo ihmeellinen piirre suun ympärillä, pienet, vilkkaat silmät, jotka -saattoivat leimuta kuin liekki ja seuraavassa tuokiossa kylminä ja -elottomina tuijottaa eteensä, koko nuo merkilliset kasvot, jotka -vaihtelivat niin, että ne joka silmänräpäyksessä olivat erilaiset -- ne -tekivät hänet uteliaaksi. - -Ja sitten se, että hän oli ihmeellisimmistä vasta-, kohdista -kokoonpantu: aivan välinpitämättömän rohkea ja aina pelkurimaisuuteen -asti arka, tulisen valpas ja tylsämielisen välinpitämätön, aina -mahdoton tavoittaa -- siinä alkoi olla jotakin houkuttelevaa, jotakin, -joka ei tahtonut jättää häntä rauhaan. - -Sillävälin kulki täti ja itki, että Irmild jälleen oli tullut niin -tylsäksi, ja rukoili Herraamme poistamaan sen hänestä -- eihän -Torgersen tiennyt mitään neuvoa. Hän oli vastannut niin lyhyesti eräänä -päivänä, kun täti oli kysynyt, ja sitten hän oli kääntynyt Herramme -puoleen. - -Mutta kun täti puhui hänen hitaudestaan, nauroi Torgersen; hän oli -tullut toisiin ajatuksiin viime aikoina. - -Eräänä iltapäivänä oli hän arvaamatta tavannut hänet puutarhassa. - -Hänen piti lukea saksaa, mutta sen sijaan hän tapansa mukaan istui ja -repi ruohoa tai nyhti lehtiä ruusupensaista; hän oli repinyt sormensa -veriin, mutta ei voinut pitää niitä alallaan. - -Svein tuli jälleen tarkanneeksi hänen liikkeitään, omituista, -pitkäveteistä nuorteutta, jolla hän joka silmänräpäys vaihtoi asentoa. - -Sitten piti Sveinin auttaa häntä saksassa, ja hän oli jälleen kohdannut -tuon ihmeellisen, salatun katseen. - -Svein sai hänet hiukan puhelemaan ja nauramaan. - -Sillä aikaa hän istui ja katseli häneen. - -Hänen raskas palmikkonsa oli purkautunut, ja hiukset aaltoilivat -hänen ympärillänsä. Sveinin täytyi jälleen ajatella merta, sillä -aaltojenalaista salaperäisyyttä oli noissa silmissä, ja suun ympärillä -jotakin rauhatonta, tuskallista, mikä ikäänkuin taukoamatta nousi ja -laski rajattomassa surumielisyydessä. - -Svein unohti itsensä, jäi istumaan ja loruilemaan ja katselemaan -häneen. Ja hänestä tuntui äkkiä, että hän katsoi sen sieluun, jota muut -eivät voineet ymmärtää. - -Hän näytti hänestä nuorelta eläimeltä, vallatulta, ei velttoudesta, -vaan valppaiden aistimiensa voimakkuudesta; hän ymmärsi samassa syyn -hänen laihuuteensa ja silminnähtävään hitauteensa; -- kaikki voimien -kehitys, kaikki aine tuli ennakolta kulutetuksi tuohon rehevään, -puoleksi tiedottomaan viettielämään. Hän oli kuin eläin tai kasvi, joka -ensi kerran tuntee oman luontonsa voimain kuohuvan. - -Hän oli sanonut muutamia sanoja äänellä, joka Sveinistä oli kuulunut -linnun houkutteluääneltä. Ja hänen hymynsä... pitkät, rauhattomat -kädet... ja miten hän katseli häneen puoliksi maahantuotujen silmiensä -janoavilla katseilla, -- se oli samalla kertaa suututtanut häntä ja -täyttänyt hänet vastustamattomalla lempeydellä häntä kohtaan. - -Iltasella oli tullut vieraita. Aterian jälkeen sai Irmild vanhan neiti -Vindin soittamaan Oestenin sävellyksen Alpenlieder, joka oli kauneinta, -mitä hän tunsi. - -Ja hän oli istuutunut pieneen loukkoonsa uunin taakse ja vaipunut -itkuun: hänestä siinä ilmeni kaikki, mitä hän ei tuntenut. - -Siitä päivästä kiintyi Svein Torgersen Irmildiin enemmän kuin -yhteenkään muuhun potilaaseensa. Tässä oli oivallinen tilaisuus tutkia -ihmisluonnon yhtä puolta, koskematonta, raitista kuin eläimessä tai -kasvissa. - -Irmild oli hänelle aivan uusi ilmiö. Hänet valtasi tuo voimakas, -luonnonraikas tahto, joka toisinaan oli kätketty kuin raidan kukkien -lehdet, toisinaan leimusi ilmi rohkeana kuin auringon säteet. - -Hän ei totta puhuen ollut tottunut katselemaan näitä asioita tällä -tavalla. Mutta tässä oli jotakin, mikä täytti hänet kunnioituksella. -Tässä oli totisuutta, syvyyttä, joka löi hänet hämmästyksellä. -- -Tuo nuori, voimakas tahto tuli ja vaati samalla ylpeällä oikeudella -kuin maan liljat! Siksi juuri siinä oli jotakin ihastuttavan -raitista ja luonnollista. Ja hän teki ehdottomasti muutamia -vertauksia. Hänhän tiesi, miten miehet sellaiseen suhtautuivat. -Hänelle itselleen Irmild merkitsi varsinaisesti vain hetkiä, jotka -tulivat ja menivät, ajatuksettomia silmänräpäyksiä, tuokioita, jotka -haihtuivat jäljettömiin -- täällä siinä oli sielu ja käskevä voima -- -ja tietämättömyydessä voitonriemuinen tietoisuus siitä, että täältä -sisästäpäin hallittiin maailma -- -- - -Hyvin hupaista seurata tuota kaikkea! Mutta kaikella kunnioituksella -kaikkea luontoa kohtaan... hän sai joka tapauksessa pyytää Gunvoria -itselleen!... - -Oikeastaan hänestä oli mieluista liikkua näiden kahden vastakohdan, -Gunvorin ja Irmildin välillä. Oli hauskaa tulla kiihoitetuksi ja syttyä -hiukan taas. Toiselta puolen oli hänessä tarve jumaloida Gunvorin jaloa -tyyneyttä, kylmää arvokkuutta ja hienoa, henkevää sydämellisyyttä. Hän -kulki mielellään noita monia portaita Gunvorin luo. Hänestä tuntui, -että hänellä oli onnensa ja osansa kaikessa tässä oivallisuudessa, -sekä Gunvorin että Elina-äidin. Hän ei millään muotoa tahtonut mitään -muutosta. - - * * * * * - -Oli hiljainen syysilta. He olivat olleet vesillä ja tulivat soutaen -kotiin. - -Irmild oli tädin ihmeeksi ollut meluavan riemuinen ja sitten tullut -aivan hiljaiseksi. Istuessaan hän leikitteli kädellään tummassa -vedessä, joka solui airon alta, välkkyen hopeanvalkoisena. - -Torgersen ei voinut olla katsomatta alas. Oli kuin nuo pitkät, hoikat -sormet kirjoittaisivat veteen, piirtäisivät hohtavia ympyröitä, -pirskottaisivat kiiltäviä fosforikipunoita yli airon ja sytyttäisivät -koko meren tyyneyden. - -Mitä hän tahtoi sanoa, mikä säteili hänen silmissään? Ne olivat itse -kuin fosforinhohtava vesi, täynnä elämän epävakaisuutta. -- -- -- - -Oli elähdyttävää taivuttaa itsensä ja tavoitella Gunvorin tyyniä, -hymyileviä silmäyksiä. - -Mutta sitten! -- kun he olivat tulleet kotiin... ja Irmild meni -puutarhaan, vaikka oli pimeä... miksi meni Svein ulos hänen -jälkeensä?... Kumpi heistä oikeastaan tuli ensimmäisin, kuiskaavin -sanoin? - -Ja miksi oli Irmild sotkenut itsensä pähkinäpuutiheikköön, jotta hänen -täytyi auttaa hänet irti? Ei hän oikeastaan voinut sille mitään, että -tuli suudelleeksi häntä? - -Ei hän ollut sitä ajatellut, sen tietää Jumala! -- -- -- - -Mutta Irmildin silmissä oli ollut äänetön valitus, ja jotakin -kaihomielisen tuskallista suunpielissä! -- -- -- - -Se oli tappanut Sveinin tahdonvoiman. - -Siitä hetkestä alkoi Svein itse ymmärtää, ettei hän ehkä voisi -selviytyä hänestä. Kun Irmild tuli hänen läheisyyteensä, liikutti se -häntä omituisella tavalla: sen sijaan, että hän olisi tuntenut oman -musertavan etevämmyytensä tilanteen suhteen, tuli häneen voimattomuuden -havainto... Irmild tahtoi vangita hänen aistimensa, ottaa hänet, sitä -hän tahtoi! - -Jonkinlainen epämääräinen pelko tuli häneen Irmildin mukana, -niinpiankuin tämä vain solahti huoneeseen... häntä oli mahdoton -välttää, Svein ei enää voinut vastata itsestänsä. -- -- - -Sillä toisin ajoin hän ei voinut kestää hänen pienien, tummain -silmäinsä katsetta. Hän tunsi epäselvästi, että hänessä itsessään asui -ihminen, joka kurotti kätensä tuon tytön jälkeen. - -Mutta taivas nähköön, hänhän ei tahtonut! Miksi juuri hänelle täytyy -noin käydä? -- sillä jollekulle täytyi, sen hän kyllä saattoi ymmärtää, --- mutta miksi juuri hänelle, jonka asema oli niin hyvä? - -Ja hän päätti, ettei siitä mitään tulisikaan. - - * * * * * - -Oli lämmin syyskuun päivä. Irmild istui nurmella puutarhassa. Hänen -piti lukea läksyjänsä. - -Mutta hän ei lukenut. Hän istui lempiasennossaan, kyyristyneenä jalat -allansa ja nyhti ruohoa. - -Hänen edessään olivat läksykirjat ja niiden päällä pieni muistikirja, -johon hän oli raapustellut jotakin lyijykynällä. - -Sillä hän piti päiväkirjaa. Oli nimittäin komeaa pitää päiväkirjaa; -kaikki hienot naiset tekivät niin. Miksi pitäisi hänen olla jäljessä -kappalaisen rouvasta? Hän oli kerran saanut nähdä hänen kirjansa, -eiköhän tämä mahtanut olla yhtä hyvää? - -Hän otti kirjan, piti sitä edessään ja luki hiljaisella, -surunsekaisella äänellä: - -"Elämä... mikä ihmeellinen sana! Odotus, rauhattomuus, kesä! Ah, jos -voisi huutaa sen julki! Oi, kaikki tuo musta, kuolemansairas onni, -joka palaa täällä sisässä ja uneksii! Tyyni rauha, olla koskaan -ajattelematta itseänsä, miten suloista! Ah, minun täytyy itkeä, kun -ajattelen sitä!... Armaat päivät, jotka ottavat minut syliinsä, -täyttävät minut riemulla! En ansaitse Jumalan armoa! Herra, nyt Sinä -lasket palvelijasi rauhaan menemään!... - -"Jumala ja Jeesus! Gunvor Torintytär Herö! En tiedä, mitä tekisin -niiden puolesta!... Uhrata itseni! Olisi ilo kuolla, sillä hän katsoo -ikäänkuin oikean, totisen enkelin silmillä! Ah, onko ensinkään -uskollisia ystäviä, miksi pitää minun aina antaa pois palava -jumaloimiseni ja tulla työnnetyksi joka kerta, kuin saan katsoa hänen -sieluunsa. Jos hän aavistaisi minun rakkauteni, mutta jospa hän ei -mitään näkisi!... -- -- Jos tulisi jokin elävä vedestä, sanon minä, -ilman mitään yllään! Sillä hän olisi merenhaltija, Jumalan lähettämä -vihkimään minut rakastettuuni. Ja kaikki vedenneitoset ovat todistajina -vihreät hameet yllään, ja sormet heillä on kuin pesusienet; tulee oikea -tuulenpyörre ja soittaa urkuja, merikäärme puhaltaa niihin ilmaa, ja -meri nousee suloisesti ja kaikki, mikä meressä elää, tulee! - -"Kaikki, jotka ovat mustia ja kauheita, saapuisivat pitkässä rivissä, -ikäänkuin niistä ei tulisi koskaan loppua, ne, joilla on silmät -selässä, ja ne, joilla on hehkuvan punaiset katseet, joissa palaa -merenkylmä tuli, ja kaikki käärmeet, jotka nielevät merimiehiä ja -kaatavat veneitä, ne tulevat niin sävyisästi ylös kaikki sinä päivänä -ja ovat hiljaa mustissa samettikaavuissa. -- -- -- - -"Oi Jumala, minä rakastan häntä, niinkuin Abrahamin helmassa! Ja hän on -ollut poissa kolme päivää suurimman hädän tähden. Herra Jumala, nyt sen -täytyy tapahtua!" -- -- -- - -Hän päästi kirjan, kalpeana, kiihtyneenä. Käsivarsissa tuntui kylmältä, -niin, kun hän ajatteli häntä, palelsi häntä. - -Hän heittäytyi syrjään, makasi suljetuin silmin ja nauroi. - -Sitten hän nousi ja huokasi. Kyyneleitä tuli hänen silmiinsä ja hän -pani kätensä ristiin. - -"Isä meidän!" Ei, tämä oli parempi: "Oi, Pyhä Henki opeta", se teki -aina hyvää. - -Sillä hänellä oli jumalanpelkokohtauksia; sekä tänään että eilen hän -oli miltei lakkaamatta rukoillut Jumalaa. - -Hän laskeutui hiljaa nurmelle. - -Illalla hän tulisi. Muu ei ollut mahdollista kuin että hän rakasti -häntä, niin silmäänpistävä hän oli naisista, niin oli Seri-Anna -sanonut! Mutta ihmisen ei ole hyvä, oli Seri-Anna sanonut, käydä -miesten perässä, hän ei ole, niinkuin hänen _pitäisi_ olla! Mitä tiesi -Seri-Anna siitä? Oli totisesti totta kaikilla tavoin, että se on hyvä... - -Mitä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisen pidä erottaa, sanoi Seri-Anna. -Mitä hän tiesi siitä?... - -Mutta Gunvor Torintytär, mitä hän sanoisi. Hän, jonka puolesta hän -mielellään kuolisi! Oi, miten hän oli rajattoman onneton! -- -- -- - -Hän tunsi sietämätöntä janoa, veri jyskytti hänen suonissaan, hiuksensa -polttivat häntä, kaikki poltti, läksyt ja kaikki -- hän tahtoisi asua -meressä! - --- -- -- -- -- - -Hän nousi. "Kyllä minä tulen!" huusi hän vihastuneena. - -Ah, jos ihmiset eivät tulisi niin vanhoiksi! Silloin hän olisi päässyt -ainakin tädistään! - - * * * * * - -Puoliyön tienoissa tuli Torgersen kotiin kalastuspaikoille tekemältään -matkalta. - -Iltayöstä oli satanut paljon; valkea, untuvanhieno sumu oli laskeutunut -meren ja maan päälle, ja udun peittämästä kuusta kajasti kuolonomainen -kuumotus. - -Hän riensi rannalta, väsyneenä, läpimärkänä ja nälkäisenä. Hän tiesi, -että Gunvor aina huolehti siitä, että hänen huoneensa liedessä paloi -tuli ja että hän sai lämmintä ruokaa. - -Mutta sisään tultuaan hän kavahti kuin olisi polttanut itseään. - -Himmeässä valossa hän näki jonkun istuvan lieden ääressä - - Gunvor se -ei ollut. Hän tiesi hänen tänä yönä olevan rouva Thymannin luona, joka -makasi hermokuumeessa. - -Hän läheni. Se oli Irmild. - -Hän tempasi kärsimättömästi kauluksen pois ja kirosi. Hän oli nimittäin -tehnyt päätöksensä. - -Irmild istui tirkistellen tuleen, kokoonkyyristyneenä tavalliseen -tapaansa. Hänen noustessaan tuli Sveinin mieleen, että hänellä oli -tapana köyristää selkäänsä, niinkuin aallonharja, joka köyristyy, -ennenkuin tulee. - -Hän kääntyi puoliksi hänestä ja kuunteli. Hänestä tuntui, että -pimeydessä suhisi, niinkuin syvästä, vaahtoavasta virranpyörteestä;... -ei, se oli hänen verensä; häntä huimasi paljas väsymys. - -Hän meni askeleen häntä kohti. "Miksi istut täällä?" kysyi hän -vastahakoisesti. - -Yhdellä hyppäyksellä seisoi Irmild aivan lähellä häntä. Hänen -silmissään oli aivan tyyni ja synkkä ilme, mutta kasvot olivat -läpinäkyvät. - -Väristys kävi läpi Sveinin: elävä, palava voima siirtyi hänestä -Sveiniin, sähkövirta, joka johti hänen nuorien, terveiden aistiensa -hurmauksen hänen vereensä. - -Hän olisi tahtonut laskea jalkansa hänen niskallensa; mutta kuitenkin -tunsi hän rajattomalla mielihyvällä, että hän oli hänen herransa, -valliten häntä, niinkuin hallitsija valtakuntaansa. - -Svein katsoi hänen suutansa, ja tässä silmänräpäyksessä oli hänestä sen -ympärillä jotakin kolkkoa -- ohuet, veripunaiset huulet vääristyivät -käärmeen tavoin. - -Svein hengitti lyhyesti ja nopeasti; hänen oli vaikea puhua. - -"Miksi tulet sinä tänne?" kysyi hän jälleen. - -"Minulla ei ollut enää pillereitä!" sanoi hän jurosti. - -"Ja sitten minun piti katsoa, paloiko tuli, kun sataa niin; ja sitten -minä korjaisin ruoan, koska sinä -- --" - -Hänen huulensa puristuivat surullisesti ja itsepäisesti yhteen. - -Svein laski kätensä hänen olkapäillensä. Silloin hän heittäytyi häntä -vastaan ja alkoi nyyhkiä. - -"Minä voin tuskin elää!" kuiskasi hän. - -Tuo nuori, hoikka ruumis vaipui kokoon hänen sylissänsä, hänen päänsä -nojasi raskaana hänen rintaansa vasten. - -"Miten sinä olet kylmä ja hyvä!" kuiskasi hän ja veti henkeä -halukkaasti. - -"Oletko sairas?" kysyi Svein aivan hämmentyneenä. Hän laski hänet ja -tunnusteli hänen valtimoansa; se jyskytti. - -"En, en, en!" Hän heittäytyi hänen kaulaansa ja kietoutui häneen. - -Svein ei tehnyt mitään päätöksiä enää; hän kumartui, otti hänen -syliinsä ja suuteli häntä. - -Hänen ajatuksensa sekaantuivat kummallisesti, kaikki suli -suloisuudeksi; -- sen hän vain tiesi, että Irmild oli ihme... -polttavavärinen kukkanen, ylennyt viileän meren rannalla! Kuin -etelätuuli hän oli. - -Hän oli etelätuuli. - -Ja kun hänen punainen, janoinen suunsa suuteli Sveiniä, tunsi tämä, -että jokin horjui ja luhistui kokoon hänen mielessään. Irmild oli kuin -aalto, joka tuli ja veti hänet mukanansa syvyyteen. - - * * * * * - -Aika riensi monine ulko- ja sisäaskareineen. Syysmyrskyt tulivat ja -talvipimeät. Meri loiski hiljaa rantaa vasten ja lauloi raskasta -virrensäveltänsä tai nousi korkealle pitkässä yössä -- leikki elämällä -ja kuolemalla. - -Kalastajat istuivat majoissaan ja kutoivat verkkoa ja toivoivat, että -meidän Herramme antaisi sen raivota nyt loppuun, ennenkuin suurkalastus -alkaisi. - -Mutta kylläpä sitä kestikin. Kun "äijä itse" pääsi vauhtiin, oli -muutamia, jotka välttivät turman, mutta toisia, jotka sortuivat ja -silloin kävi jälkeenjääneille elämä kahta pimeämmäksi. Mutta kellään -ei ollut aikaa ajatella sitä sen enemmän eikä ulapallelähtö ketään -peloittanut. Vähän siitä olisi hyötyä ollut, sillä olihan kunkin -oikeassa kädessä kirjoitettuna, milloin hänen elämänsä loppuisi. - -Ja kiire lisääntyi merellä ja rannoilla; jokainen uurasti toimissaan. -Herössä kävi kauppa vilkkaasti; puodissa hallitsi Pedersen, suolaamossa -Hesekiel. Siellä ostettiin kalaa ja siellä myytiin, ja kaksi veneriviä -oli ulkona matalikolla. - -Pienessä konttorissa istui Gunvor koko aamupuolen, ja hänellä oli -kyllin tekemistä muullakin taholla. Aina oli niitä, jotka tarvitsivat -häntä. Moni arveli, että hän oli aivan liian ankara, mutta toiset -turvautuivat mielellään häneen. He tulivat hänen luokseen kipeimmissä -asioissaan. Huojensi, kun hän kuunteli; kukaan ei voinut rauhoittaa -murhetta niinkuin hän; jo siinä, että vain oli lähellä häntä, oli kuin -jotakin salaperäisen parantavaa. - -Siksi täytyi hänen alituisesti mennä toiselle tai toiselle taholle; -sillä aina oli niitä, joista talvi kävi liian pitkäksi. Kun -adventtimyrskyt alkoivat, valtasi heidät raskasmielisyys. Silloin -teki hyvää puhua Herön Gunvorin kanssa. Hänen silmistään säteili -luottamusta; hänen hymynsä auttoi pääsemään pimeän ajan yli. - -Hänen laitansa oli niin, että hänessä oli jotakin kaikille. - -Hänellä oli hieno äly ja terävä katse; -- missä ihmiset ilman sääliä -menivät ohitse, siinä hän pysähtyi ja koetti etsiä ja kohottaa sitä, -mikä oli poljettu. - -Gunvor Torintyttärellä oli paljon vaariinotettavaa. Hänellä oli myöskin -äitinsä, vanha, voimakas, ahavoitunut puu; hän tahtoi niin kernaasti, -että elämän lauhkeat tuulet leikkisivät siinä hetkisen, ennenkuin se -karisti lehtensä. - -Sitten oli Vikka-täti! Yhtä asiaa Gunvor rakasti enemmän kuin elämää -ja onnea: oikeutta. Hän oli ottanut korvataksensa Vikka-tädille hiukan -siitä, minkä elämä oli jäänyt hänelle velkaa. - -Ja sitten pikku Gunn! Hän oli sydämessänsä luvannut itselleen, että -lapsi saisi kasvaa turvattuna siltä, mikä oli tehnyt hänen oman -lapsuutensa niin pimeäksi. Pikku Gunnia se ei saisi vaivata, hänen ei -tarvitsisi kärsiä toisten vikojen takia, hän pääsisi tulemasta niin -ankaraksi ja kovaksi, kuin hän itse saattoi olla. Pikku Gunn tekisi -Herön valoisaksi, hänestä tulisi suvun eheä, onnellinen tytär. - -Ja Irmild -- hänen suhteensa oli käynyt erittäin hyvin, yli -toivomusten. Gunvor oli hänelle kiitollinen siitä, että hän oli siksi -ihmistynyt. Sillä talvella hän oli jälleen tullut levolliseksi ja -ahkeraksi. Ja hän tuli kaikin tavoin paremmaksi, kehittyi henkisesti ja -ruumiillisesti. Hänestä ei enää puuttunut mitään. - -"Mutta nyt saan varmaan sinusta pian potilaan", sanoi Torgersen hiukan -kärsimättömänä eräänä päivänä, kun Gunvorilla ei ollut aikaa seurata -häntä ulos. "Tämä ei käy päinsä! Sinulla on joitakin hurjia oppeja, -joita ei saa panna täytäntöön; pahinta, mitä voi tehdä, on ottaa elämä -noin vakavasti." -- -- - -Gunvor katsoi häneen heikosti hymyillen. Hän ei enää ollut varma siitä, -eikö Svein noin puhuessaan tarkoittanut varsinaisesti jotakin toista. - -Hän oli saanut entistä selvemmän käsityksen siitä, miten pitkä -matka heidän välillään oli, ja alkanut neuvottomalla hämmästyksellä -ihmetellä, mistä hän Sveinin tavoittaisi. Hän ei voinut enää salata -itseltänsä, että Sveinin luonteessa oli toisia puolia, jotka nyt -olivat ilmaantuneet, ja että se, mikä rehevästi kehittyi hänessä, -huolettomassa elämänhalussaan anasti hänessä sijan siltä, mihin Gunvor -oli pannut luottamuksensa. -- -- - -Mutta olihan paljon, mikä puolusti häntä! -- Eihän hän voinut olla -niinkuin joku puutarhassa kasvanut. -- -- -- - -Mutta aina kävi huonosti, kun Gunvor koetti puhella hänen kanssaan -- -ei hän koskaan päässyt ankarassa totuudenrakkaudessaan pitkälle hänen -suhteensa, aina sai Svein oikeuden puolellensa. - -Hänellä olikin oma tapansa katsella asioita. Gunvorilla oli se vika, -ettei hän voinut torjua mitään, eikä tuntenut kiertoteitä. Ja hän -tunsi tuskallisesti, ettei hän niinmuodoin _voinut_ muuta kuin olla -liian ankara, hän kärsi ikäänkuin ruumiillista kipua, että oli liian -raskaskätinen. -- -- -- - -Hän saattoi katsella häneen äänettömällä ihmetyksellä ja tuskallisesti -rypistää kulmiansa; -- sillä seudun muut ihmiset voivat ymmärtää häntä, -ja hän voi auttaa heitä -- mutta ei Sveiniä! - -Myöhemmin talvella kävivät olot pahemmiksi. Hän oli ruvennut -huomaamaan, etteivät Sveinin tunteet häntä kohtaan enää olleet samat. -Hän tunsi, että niistä asteittain katosi jotakin -- että kaikki se, -mitä hän oli enimmän rakastanut, oli niistä kadonnut, se, jonka vuoksi -hän oli unohtanut niin paljon muuta. - -Ja hän seurasi sitä silmillään surullisesti, tunsi kaikilla -aistimillaan, miten muutos tapahtui. - -Hän ei voinut sitä ymmärtää, se täytti hänet tuskalla. - -Yöt olivat täynnä raskaita unelmia: hänestä tuntui kuin olisi lapsi -kuolemaisillaan; hän huomasi, miten valtimo löi hetki hetkeltä -heikommin, ja hän tavoitteli apua. - -Päivisin tuli silloin tällöin jotakin tästä hänen kasvoihinsa. Sitä ei -Torgersen voinut sietää; hän tahtoi nähdä ne kasvot, joihin hän oli -tottunut: selvät, valoisat. - -Silloin saattoi Gunvor pyyhkäistä hänen hiuksensa syrjään, suudella -häntä otsalle ja hymyillä. - -"Niin, ei se ole muuta kuin hiukan unettomuutta!" - -Sillä hän ei tahtonut laskea häntä. Annettu sana oli hänestä jotakin -suurta, ainiaksi sitovaa -- jotakin, josta ei koskaan voinut päästä! - -Ja rakastihan Gunvor häntä, tahtoi kernaasti taistella hänen -rinnallansa, auttaa häntä, jos voi, itseänsä pettämättä. - - * * * * * - -Oli pian kevät taas. Herössä oli vasen kylkirakennus valmis. -Elina-rouvan oli täytynyt taipua: häät pidettäisiin viimeistäänkin -maaliskuussa. - -Mutta miten olikaan -- Elina-rouva se varmaan jälleen sai ne lykätyksi -juhannukseen, kuten sanottu oli. - -Oli niitä, joista Gunvorin hymy ei ollut sama kuin ennen, ja ettei -otsa enää ollut niin selkeä; mutta samalla oli Elina-rouva kirkastunut -huomattavasti. Hänen mielialansa oli oikein tasainen ja hyvä. - -Torgersenilla oli viime aikoina ollut pari pahan tuulen kohtausta, -jollaista ei kukaan ollut ennen hänessä huomannut. - -Se oli jonkinlaista omantunnontuskaa. Mutta pian hän jälleen rauhoittui. - -Jumala nähköön, rakastihan hän Gunvoria. Jumaloi häntä... Pohjaltaan ei -Gunvorillakaan ollut mitään soimattavaa hänessä, sillä olihan hän mies, -jolla oli periaatteita, ja hän oli päättänyt -- -- -- - -Niin, Irmildin suhteen oli asia hiukan sotkeutunut; mutta mitä -saattaisi hän tehdä sille nyt? -- -- Hän tahtoisi tietää, kuka voisi -puolustautua häntä vastaan, niin villi hän oli ja ihmeellinen..., ja -hän ihmetteli, eikö Gunvor olisi kyllin järkevä katsoaksensa tyynesti -asiaa, johon hän ei muuten ollut ajatellut tutustuttaa häntä, vaan -antaa sen hiljakseen hälvetä... niinkuin olisi parasta kaikille -asianosaisille. Mutta hänelle oli selvinnyt, että täysi vapaus -sellaisissa olosuhteissa olisi ihanteellisin. Niin suuret ajatukset -hänellä oli Gunvorista, että oli varma siitä, että hän älyäisi sen! -Sillä rakkaus... sen oppii helposti... se on sellainen pieni heikko -lintu, joka kaipaa vaihtelua säilyttääksensä terveytensä. -- -- -- - -Siksi juuri ei pidä esittää niin hirveän ankaria vaatimuksia siinä -asiassa -- sillä mitä on oikeastaan tehtävä? Hämyhetki, tuoksuava -hiljaisuus huoneessa tahi vain yksi liike voi olla kylliksi... on -mahdotonta tietää, miten se tapahtuu, se tulee aivan itsestänsä. -- -- - -Ja hän rakasti Gunvoria siitä huolimatta yhtä suuresti. Hän -yksinkertaisesti rakasti häntä äärettömästi. Gunvor teki hänet -paremmaksi ihmiseksi. Istuessaan hänen luonansa hän tunsi taivaallinen -rauha mielessään, että siellä oli hyvä olla. Hän tunsi selvään, -miten Gunvor rakasti kaikkea hienoa ja puhdasta. Oikeastaan Svein -oli hyvä ihminen. Sillä silloinkin kuin Gunvor hymyili ankarinta -marttyyrihymyänsä ja pani ilmeisiinsä kaiken tuon raskaan ylhäisyyden, -hän kesti sen äänettömällä kärsivällisyydellä. Ja vieläpä vaikka -hän tiesi, että kun naiset ovat happamet, on se suunniteltua, -jotta he saisivat tahtonsa täytetyksi. Tässä se ei ensinkään ollut -välttämätöntä, sillä Svein kantoi häntä käsillään, palveli häntä -pelolla ja vapistuksella, niinkuin ankaraa, kuluttavaa, suloista -Isistänsä. - -Pohjaltaan oli hänen omatuntonsa rauhallinen. - - * * * * * - -Seuraelämä oli ollut verraten hiljaista tämän talven kuluessa. - -Osaksi olivat kalat olleet siihen syynä. Ne olivat olleet tavattoman -oikulliset: vanhat ihmiset väittivät, että ajan pahuus oli mennyt -kaloihin, sillä muinoisaikaan ne olivat aivan luotettavat; niitä ei -tarvinnut hakea, ja lihavampia ne niin ikään olivat olleet. - -Mutta muutakin oli tiellä. Ruustinna oli potenut hermokuumetta ja oli -rovastin suureksi hämmästykseksi ollut hiukan kummallinen, rovastin, -jota ei palveltu tavallisella valmeudella ja jonka päähän ei koskaan -ollut pistänyt, että hänen vaimonsa voisi sairastua. - -Edelleen oli Jeanette ollut Kristianiassa suuremman osan talvea, ja -useissa perheissä oli pikku lapsia kuollut. - -Mutta kamariherrattarelle oli se kuitenkin ollut vilkasta aikaa. -Hänellä oli taipumusta suruvierailuihin, hänen erikoisalanaan oli -pukeutua mustiin ja sydän täynnä sääliä näyttää, miten hän osasi jakaa -surun. Oli aivan varmaa, ettei yksikään sielläpäin osannut itkeä -niinkuin hän, hellästi ja hiljaisesti, lemuavaan nenäliinaansa. - -Ja hänen oli vihdoinkin onnistunut esittäytyä paikkakunnan -huomatuimpana henkilönä. Rovasti piti häntä koko seurakunnan parhaana -lampaana. - -Rovasti oli arvossapidetty puhujana. Etenkin osasi hän pitää -kauniita esirukouksia ja hänestä oli tärkeää, että ihmiset tulivat -liikutetuiksi. Kun hän oli mitä kauneimmin puhunut köyhien ja sairaiden -puolesta, miellytti häntä, kun näki kamariherrattaren istuvan -kyynelsilmin. Eihän rovasti tiennyt, että kamariherrattaren sydän -kylmeni jälleen ennen kotiintuloa, ja että hänen herkkä mielensä hyvin -salli, että köyhät ajettiin ovelta mitään saamatta. - -Hänen ajatuksensa hyväntekeväisyydestä supistuivat sellaisten luokse -tehtäviin vierailuihin, joiden asiat olivat sillä kannalla, että he -saattoivat ottaa hänet vastaan. - -Mutta hän teki hyvää suuremmassakin muodossa -- hän pani toimeen kerran -vuodessa suuret kutsut, pieniä lukuunottamatta. Ja tänä talvena olivat -juuri nämä valitut, pienet seurat olleet niiden kateuden esineenä, -jotka eivät olleet mukana. Jotkut teräväpäiset keksivät, että ne oli -pantu toimeen ainoastaan tuomarin vuoksi. - -Mutta että tuo jäykkä, ujo tuomari antoi houkutella itsensä sinne -ainoastaan tavataksensa Gunvor Torintytärtä, sitä ei kukaan tiennyt. - -Kamariherratarkaan ei sitä tiennyt. Hän seurusteli mielellään tuomarin -kanssa; ne illat, jolloin hän ei ollut mukana, olivat hänestä -epäonnistuneet. Tuomari teki tervehdyksensä erittäin hienosti, hänen -käytöstavassaan oli jotakin vastustamatonta, suloinen mielenlämpö, -eräänlainen viileä lämpö, jolla ei ollut mitään sydämen lämmön kanssa -tekemistä -- mutta sitä ei tarvittukaan, hän ei koskaan itse sallinut -kenenkään mennä liian syvälle sydämeen. Oli niin hyvä voida hallita -itsensä. He sopivat todella oivallisesti. - -Hän piti tuomaria sopivana puoluelaisena, eikä voinut olla sokea -nähdäkseen, että tämä etsi häntä ja mielellään puheli rakkausasioista. -Hän ei myöskään epäillyt, että mies oli rakastanut ennen; hän ei -laiminlyönyt sanoa hänelle, ettei hän koskaan ollut välittänyt olla -kenenkään miehen ensi rakkaus. Hänestä ne, jotka olivat liikkeellä ensi -kertaa, olivat niin kömpelöt ja ikävät. -- - -Mutta sitten oli rouva Jeanette tullut kotiin. Ja hän koetti -riitaannuttaa hänet ja tuomarin. - -Rouva Jeanette oli hyvin hoidettu. Hänellä oli erinomainen Teodorinsa, -joten hänellä ei voinut olla mitään tuumia, mutta tämä oli kuitenkin -välttämätöntä hänelle. Hän oli tottunut seurustelemaan miesten kanssa, -jotka olivat ihastuneet häneen ja hänestä oli hauska olla huomattuna, -hän nautti siitä kuin jostakin sellaisesta, jota hän tarvitsi ja joka -suorastaan oli välttämätöntä hänen olemassaololleen. Hänen varsinainen -minänsä heräsi vasta miesten seurassa; -- se oli se kiihoitus, jota -hän tarvitsi kehittääksensä ominaisuuksiansa; se teki ilman, jota -hän hengitti, jos ei otsoonirikkaammaksi, niin ainakin mukavammaksi. -Hänen silmänsä saivat lempeän loisteen, ihonsa tuli kirkkaaksi ja -kukoistavaksi. - -Eikä hän myöskään voinut olla tietämätön vaikutuksestansa. Ensiksikin -hän oli kaunotar, toiseksi hän omasi sen, mikä tekee kauneuden -ylenpalttiseksi: hänen olennossaan oli tuo rehevä aistillisuus, -joka huolimatta siitä mieshukasta, jonka se aiheuttaa, kulkee -miestenmieleisen rauhallisella nimityksellä. - -Miten silloin tuomari Falck saattoi pelastautua, jos häntä miellytti -ruveta pieneen seikkailuun hänen kanssansa? - -Kamariherrattaren suuri rakkaus rouva Jeanetteen kuoli sinä talvena. -Hän piti ihmeellisenä, ettei kappalainen voinut saattaa vaimoansa -Herran luo -- ja hän mietiskeli, mikä oli voinut tehdä rouva Jeanetten -hänen vaimokseen. - -Hänen täytyi kuitenkin pitää suuret kutsunsa. - - * * * * * - -Se ilta tuli. Kaikista kynttilöistä ja lampuista, jotka paloivat -sinisten silkkivarjostimien alla, virtaili satumainen loisto. - -Sammalen-vihreässä huoneessa oli kamariherrattarella juuri ollut -pieni keskustelu rouva Jeanetten kanssa, joka istui ja antoi ihailla -lohenpunaiseen moirée antique-hameeseen pukeutunutta olentoaan ja -kimaltelevaa puolikuuta tummissa hiuksissaan. - --- -- Teodor se oli keksinyt, että hänen tuli saada hame, joka pukee -häntä. Hän oli toivonut sitä. Ja se oli neulottu aivan Teodorin mielen -mukaan. Jeanette-rouva sanoi ylpeilevänsä sillä, ettei hän koskaan -tehnyt muuta kuin mitä Teodor tahtoi. -- -- -- - -Kamariherratarta, jolla ei ketään Teodoria ollut, vaan jonka täytyi -tehdä niinkuin itse tahtoi -- suututti kuulla rouva Jeanetten puhelevan -tuolla tavalla. Sillä se tiesi jotakin kaunista, suloisen hauskaa -olemassaolomuotoa -- senhän hän tunsi entuudesta: mikään hallitusmuoto -ei ollut niin rajoittamaton kuin tuollainen vaimon alamaisuus; ilolla -uhraisi hän leskenvapautensa tälle orjuudelle. - -Jeanette-rouva istui ja katseli ympärilleen vierasten joukkoa -lempeillä, sulattavilla hymyhuulillaan. Häntä ihmetytti nähdä rouva -Thymann täällä; hän ei ollut kutsunut häntä luokseen viimein, sillä -siitä voisi helposti tulla ikävyyksiä, ja sitä ei Jeanette-rouva -suvainnut, miksi hän siis olisi kutsunut? Teodor ei tahtonut; hän oli -niin verraton suojelemaan häntä. -- -- -- - -Kamariherratar oli loistava koko illan. Sillä Falck oli hyvällä -tuulella ja osoitti mitä innokkainta mielenkiintoa kaikkeen, mikä -koski häntä. Tuossa oli erään lehden näytenumero, jonka piti -olla erinomainen, ja siinä puhuttiin naisen aivoista ja munien -säilyttämisestä. -- Falckin mielestä voisi hän sen ottaa! - -Mutta sitten tuli hänen ylhäisyytensä Heröstä, joksi kamariherratar -kerran sukkelalla päällä ollessaan oli ristinyt Gunvorin. - -Hän tuli aina niin harmittavan ylhäisesti kaikkien muiden jälkeen. Ja -juuri tänä iltana niin häiritsevästi. Jospa hän olisi jäänyt kotiin! -Sillä tuomari joutui suunniltaan, tuli hajamieliseksi tapansa mukaan ja -vetäytyi kuoreensa. - -Vähän ajan kuluttua hän oli asettunut vihreään huoneeseen, missä -Torgersen keskusteli voudin kanssa. - -Hän istui nojatuolissa vastapäätä ja katseli heitä levollisin, -ajattelevin silmäyksin. - -Torgersen innostui vilkkaan puheliaaksi vakuuttaessansa voudille, -miten tilapäistä on, pääseekö ihmisessä voitolle se, mitä sanotaan -jaloksi, vai se, mitä nimitetään huonoksi. Olosuhteet ne määräävät; -se, mikä tuli hyveeksi muutamissa, olisi yhtä hyvin saattanut kääntyä -paheeksi, vain olosuhteet siinä kohdin ovat määräävinä. Ja moraalihan -ei ole muuta kuin harkintaa. Vouti oli juuri lukenut paksun kirjan -sielunelimistön sallimanluonnosta... mitä hän oli saanut siitä -selville? Oliko tuo sallimus satunnaista vai ehdotonta, oliko mitään -mahdollisuutta voittaa itseänsä! - -Falck ei kuullut, mitä vouti arveli. Hän katseli lakkaamatta Gunvoria. -Hän tutki hänen kasvoistaan hänen ajatuksiansa. Hän riemuitsi, sillä -tekeytyminen ei hyödyttänyt silmiä eikä otsaa mitään, kun siihen ei -ollut mitään syytä. - -Gunvor nousi ja meni. - -Vouti oli alkanut puhua ikuisesta määräyksestä, mutta kun Torgersen ei -kuunnellut, hän nousi ja meni hänkin. - -Menköön kernaasti, vouti oli niin tukala. Senjälkeenkuin jalankolotus -oli käynyt pahemmaksi, oli hän tullut jumaliseksi, ja nyt hän vaivasi -kaikkia ihmisiä pyytämällä heiltä neuvoja; niin ollen oli tuomari -parempi, hän ei keskeytä ihmisiä. - -Ja Torgersen jutteli. Hypnotismista hän poikkesi politiikkaan. Hän piti -aivan luonnollisena, että lampaat, olivat täällä vanhoillisia, mutta -hän luuli, että tuomari oli liian hyvä lammaspaimeneksi. -- - -Alkoi sitten puhua itsestänsä. Hän oli deterministi --. Hän saattaisi -ruveta keksimään järjellisiä syitä kaikkeen, mihin ryhtyi, ellei -hänellä vain olisi niin huono muisti. -- -- - -"Kas tässä!" keskeytti hän itsensä ja tavallisella -ujostelemattomuudellaan veti taskustaan pienen kirjan, viskaten sen -pöydälle. - -Falck otti kirjan hiukan hymyillen. "Oh, arapialaisia satuja; hyvä, -kamariherrattarenhan pitää saada ne!" - -Hän selaili sitä, ja katsoen terävällä ilmeellään Torgerseniin hän -luki puoleksi juhlallisella, puoleksi leikillisellä äänellä: "mitä -arapialaisia sinä olet, joka pienen tytön vuoksi antaudut sellaisiin -vaaroihin?" - -Torgersen nauroi ja kumarsi arapialaiseen tapaan, ojennetuin käsin. -"Kautta Jumalan, oi ruhtinas, onnettomuus tulee kaikkialla ainoastaan -siitä katseesta, mikä lähetetään hunnunreunasta!" - -Sitten hän kääntyi ja katseli tutkien häneen. Mitä hän tiesi? - -Miehet mittasivat silmillään toisiansa hetkisen. - -Silloin työnnettiin oviverho syrjään ja Gunvor seisoi heidän edessään. - -Torgersen nousi, taivutti polvensa ja suuteli hänen kättänsä. -"Korkeasti säteilevä hallitsijatar, sano, mitä tahdot!" - -"Meidän pitäisi syödä!" vastasi hän kylmästi. - -Falck oli noussut hymyillen. "Ja Te olette tullut takaisin sanoaksenne -meille sen, jotta jalous ei kuolisi maan päältä!" - -Gunvor hymyili heikosti ja meni edellä. - -Tanssittiin vilkkaasti. Kamariherratar oli itse nuorekkaimpia; kaikkien -mielestä kelpasi katsella hänen ja tuomarin tanssivan franseesia. -Sitten hän vetäytyi takaisin salonkiin niiden naisten seuraamana, -jotka tällä erää muodostivat hänen esikuntansa. Jeanette-rouva tuli -myöhemmin, ja hänen jälkeensä luonnollisesti herroja. - -Ja täytyi sanoa, että mieliala pysyi hilpeänä; ei kuollutta aikaa -ensinkään. Oltiin seurallisia, tyhjän keskustelun vieno sorina ei -lakannut hetkeksikään; juotiin teetä ja puhuttiin paljon kaunista, -etenkin siitä kupillisesta teetä, minkä Jeanette-rouva joi -joutsenkaulansa taipuessa. - -Nurkassa istui Gunvor ja puheli rouva Thymannin kanssa, joka oli -vieraisilla ensi kertaa sairautensa jälkeen ja istui ja katseli -ympärilleen hämmästynein silmäyksin. Hänen sormensa eivät pysyneet -yhdessä kohdin, hän oli unohtanut ompelunsa, ja nyt oli paljon tehtävää -kotona; hän ei tiennyt, mistä aloittaisi. Tohtori oli pakottanut hänet -tänne tänä iltana. - -Gunvor rauhoitti häntä ja sai hänet ajattelemaan muuta. - -Tuomari seisoi lähellä keskustellen vilkkaasti Jeanette-rouvan kanssa. -Gunvor tuli pari kertaa panneeksi heidät merkille; -- sanat sattuivat -niin ritarillisen kohteliaasti; mutta hänestä tuntui puheessa piilevän -loukkaavaa kärkeä, ja vastenmielisyys salamoi katseissa, joita rouva -lähetti tuomariin. - -Gunvor oli useita kertoja pannut merkille Falckin olennon tämän -puolen, joka hänessä tuli ilmi naisia kohtaan, tuon jonkinlaisen -antaa-mennä-piirteen, joka toisista naisista tuntui suurelta -kunnianosoitukselta. Vain hänkö tämän ymmärsi -- vain hän, jolla oli -tilaisuus verrata sitä siihen tapaan, millä tuomari kohteli häntä -itseänsä. - -Hän hymyili vasten tahtoaan tälle ajatukselle eikä oikein tiennyt, mitä -oli vastannut rouva Thymannille -- -- - -Kaksi kertaa yhtyivät heidän katseensa. Gunvor tuli hiukan kalpeammaksi -ja istuessaan hän sulki ja avasi toista kättään konemaisesti. - -Ei apua; -- kuka nainen koko maailmassa voisi pysyä tunteettomana -sellaiselle kunnioitukselle kuin se, minkä hän saattoi panna -katseeseensa? - -Se muistutti jotakin, jota hän oli kuvitellut lapsena, nähdessään ensi -kertaa meren; -- sitten ei meri ollutkaan sellainen, mutta mielikuva -jäi muistoon hämäränä ihanuutena. Nyt se näytti äkkiä ilmaantuvan, -tulevan muitta mutkitta ja rakentavan hänen ylitsensä loistavia -temppeliholveja. -- -- - -Vihdoinkin, vihdoinkin hän löysi jotakin, mikä oli kylliksi -suurta! -- -- - -Hän istui tavallisessa ajattelevassa asennossaan, hiukan taapäin -kallistuneena tuoliin, hymyn väreillessä suun ympärillä. - -Hän ei huomannut, että rouva Thymann oli lopulti käynyt puheliaaksi ja -unohtanut kaikki tehtävänsä; -- hajamielisenä hän kuunteli tuomarin -iloista valitusta yksinäisestä poikamiehen elämästään. Hän tahtoi -saada Vikka-tädin myöntämään, että asianomaisen ihmisoikeuksien ei -pitäisi lakata siksi, että hän on ollut harvinaisen ymmärtäväinen -välttääkseen avioliiton. Ihmiset nimittäin tarvitsevat julistuksia, -kaikki oli tupattava heihin, tulisi todellakin pitää huolta heidän -kasvatuksestansa. -- -- - -Vikka-täti seisoi ja katseli häntä hienolla, hiukan omituisella -arvokkuudella, mikä oli hänelle ominaista. Ja sitten hän ravisti -valkeaa päätänsä, hymyili ja meni yhdessä rouva Thymannin kanssa sisään -katselemaan kotiljonkia, joka juuri oli alkanut. - -Falck istahti pienen salonkipöydän ääreen ja selaili albumeja. Sitten -sulki ne jälleen. - -Gunvor istui yksin. - -Valo virtasi tummana, äänettömästi, tummansinisten silkkivarjostimien -alta. - -He istuivat hiljaa, kuten niin usein ennen; -- kuitenkaan ei ollut -niin kuin ennen. Kuten hiljainen Arachne kietoi äänettömyys heidät -verkkoonsa ja pakotti heidät ilmaisemaan itsensä. - -He tiesivät molemmat salaisuutensa. He tahtoivat kumpikin päästä siitä, -ilman että toinen tietäisi tahi aavistaisi mitään. - -Falck huokasi vasten tahtoansa. Gunvorin läheisyydessä valtasi hänet -ihmeellinen kaipaus, jonkinlainen koti-ikävä. Hän tuli ajatelleeksi -äitiänsä. - -Sitten hän hymyili ja pyyhki hitaasti silmiänsä. Hänen mielensä tuntui -oikeastaan niin sanomattoman hyvältä. Olihan hän täällä! - -Gunvor alkoi puhua, ei oikein tiennyt itse, miksi, -- hän tuli -hilpeäksi ja vastoin tavallisuutta hiukan äänekkääksi. - -Falck ei sanonut mitään. Gunvorhan se puhui. - -Kun Gunvor huomasi tämän, joutui hän hämilleen ja tuli alakuloiseksi. -Lopuksi hän istui jälleen sanaakaan sanomatta; oli kuin tuomarin -äänettömyys sitoisi hänet. - -Kummankaan mielestä se ei ollut oikein sopivaa, mutta kumpikaan ei -liioin löytänyt sanoja. - -Gunvorin kasvot vavahtelivat heikosti. Tuomari ei ollut koskaan nähnyt -häntä niin miellyttävänä. - -Iso lamppu oli sammumaisillaan. Nurkissa tuli pimeä, ja tuttavallinen -hämärä levisi huoneeseen. - -Gunvor kuuli sydämensä jyskyttävän. Oliko äänettömyys ollut niin pitkä, -että se oli kertonut jotakin, vai niin lyhyt, ettei se ollut sanonut -mitään? - --- -- Heidät peitti värähtelevä, sinertävä pimeys, jonka katkaisi -etrurialaisen pronssilampun säteet, joka paloi nurkassa lempeästi -niinkuin yölamppu. - -Falck oli noussut ja kävellyt muutamia kertoja edestakaisin. Oli sitten -istuutunut vähän lähemmäksi Gunvoria. - -Jokainen hänen tekemänsä liike pani Gunvorin sydämen vavahtamaan. Hän -ei nähnyt häntä, mutta tunsi hänet kaikessa, ilmassa ympärillään, -tuolta toisesta huoneesta kuuluvassa soitossa. - -Hän kumartui eteenpäin ja nojasi päätään toiseen käteensä. Häntä veti -vastustamattomasti. Mikä, mihin? Ei hän tiennyt. - -Mutta siinä istuessa täytti hänet syvä, uneksiva riemu. -- -- - -Niinkuin virranpyörteen vetäminä tulivat ne takaisin, ne kätketyt -ajatukset ja pienet, tummat sanat. Tuoksui ja säteili, viestejä kulki -heidän välillään omaa, näkymätöntä tietänsä, kuulumattomien sanojen -virta tulvasi hermosta hermoon. -- -- -- - -Gunvor tunsi olevansa kuin pyörteessä, mistä hänen täytyi pelastautua --- mutta ei voinut. - -Hän istui mykkänä, herkkänä, voimattomana. Heikoinkin ääni herätti -hänessä vastakaiun, kuin väräjävät kielet soittimessa; hän kuuli -sydämensä lyönnit rinnasta ja veren suhisevan suonissaan. Hän koetti -koota ajatuksiansa; hän ponnisteli päästäkseen palaamaan itsetietoiseen -elämään, sille pohjalle, mistä kaikki se tuli, mikä riisti hänen -voimansa. - -Hän nousi, siirtyi toiseen tuoliin ja virkkoi muutamia merkityksettömiä -sanoja, -- sillä hiljaisuus oli ollut liian pitkä. Nyt hän oli varma -siitä. - -Tuomarin silmät suurenivat, ne loistivat pimeyden läpi kuin kaksi -tähteä. Hänkin nousi. Hän tahtoi nähdä Gunvorin kasvot paremmin ja -kiersi lamppua. Se leimahti silmänräpäykseksi ja sammui sitten kokonaan. - -Mutta hän oli nähnyt Gunvorin kalmankalpeana, epävarma, haihtuva hymy -huulillaan. Ja hän haki hänen silmiänsä ja löysi ne -- hänen katseensa -viipyi sekunnin ajan niissä. - -He istuivat jälleen entiseen tapaansa. Kumpikaan ei voinut karkoittaa -lumousta. - -"Minulle loistaa valo läpi pimeyden!" Hänen äänensä kuului matalalta, -värähtelevältä. "Tekö se olette? mitä Te sanotte?" - -"En mitään", vastasi Gunvor hiljaa, varmasti. Mutta seuraavassa -tuokiossa hän painoi päänsä ja ratkesi itkuun. - -Väkinäinen riemu valtasi Falckin. Hän ei ollut koskaan nähnyt Gunvorin -itkevän, ja tiesi, ettei kenties milloinkaan kukaan muukaan. - -Hän meni hänen luokseen, tahtoi ottaa hänen kätensä, ottaa hänet -syliinsä ja sanoa kaikki; -- mutta hän ei rohjennut. - -Gunvor istui liikkumattomana, ikäänkuin ei enää tietäisi, että Falck -oli siellä. - -Falck otti ruusun napinlävestään ja laski sen hänen eteensä. "Ottakaa -tämä!" pyysi hän lempeästi. "Te sanoitte äsken rouva Thymannille, -ettette nuku hyvin öisin; ottakaa tämä, se on hiljaisuuden vertauskuva, -se saa ajatukset vaikenemaan! Mutta se puhuu myöskin; kuulkaa, mitä se -sanoo!" - -Gunvor oli äkkiä noussut, mutta jäänyt seisomaan, tukien itseänsä -pöytään ikäänkuin ruumiillisen heikkouden tavoittamana. - -Sitten hän otti ruusun -- ja katosi. - -Falck jäi istumaan yksin juhlallisen riemun valtaamana. Hän ei tahtonut -ajatella edes, oliko hän todellisuudessa. Miksi kiirehtiä noin? -Sitenhän hän vain turmelee tunnelman; ei, pysähdy, käy hiljaa! Eikö -maailma ole täynnä pahuutta? -- Tahdottiin estää hänen onneansa; koko -maailma kadehti häntä; hän tahtoi vannottaa kaikkia, rukoilla armoa -itsellensä -- sillä eikö hänen tarvinnut levähtää elämäntuskista, -laskea päänsä hänen polvillensa ja levähtää!... - -Palvelijatar tuli ottamaan lampun. - -Oli tullut aivan pimeä. Se oli erinomaista! - -Hän risti kätensä ja rukoili Jumalaa, että kotiljonki kestäisi kauan, -että nuoret Bergenin tukkukauppiaat eivät antaisi naisille hetkenkään -rauhaa, sillä miten jaksaisi hän nähdä ketään ihmistä nyt, kun hän oli -saanut varmuuden siitä, että Herön Gunvor rakasti häntä!... - -Se ei muuten ollut totta, vain unelma -- ja sielussa onnen jäljet, joka -oli siellä vieraillut ja mennyt jälleen!... - -Mutta se oli ollut unelma, täynnä aurinkoa. -- Vielä säteili se hänen -ympärillänsä, aurinko oli hänen sielussaan, loisti hänen silmistään; -uusi voima liikkui sydämessä, läpi joka suonen -- virtaili sähkönä -hänen sormenpäistään!... Kevään unelma? Nyt, kun tuo hempeä ja hieno -oli lakastunut hänen elämässään?... Nyt, kun yksinäisyys jo oli -saavuttanut hänet, ja hän oli yksin maailmassa! -- -- - -Hän kauhistui; hän pelkäsi Gunvoria. Hän, joka oli kärsinyt -itsekieltäymyksen pitkällistä tautia, mitä ei milloinkaan täydellisesti -voi parantaa! Eikö Gunvor vaatisi mahdottomia häneltä, sitä, joka jo -oli menetettyä, voimaa, joka oli hävitetty... Miten voisi hän seurata -Gunvoria -- hän, raihnainen, rauhaton vieraan maan vaeltaja! Hän, jonka -osaksi oli tullut kulkea ja hapuilla aina hautaan asti -- -- -- - -Oli yhdentekevää! Gunvor oli hänelle samaa kuin kaste janoavalle -ruoholle! -- -- -- - -Ei, hänen täytyy nauraa itseänsä! Ei kai hän ollut mikään pahantekijä! -Hän tahtoi varoittaa Gunvoria: mitään ei voinut rakentaa hänen sielunsa -rauhattomalle pohjalle -- Gunvor ei voisi luottaa hänen sydämeensä. Se -oli pimeä -- -- - -Miten hän voisi puhua Gunvorille kaikki, mikä oli kurjaa hänessä? -Jos hän nyt tulisi, tuo kuninkaanneito, joka ei tiennyt siitä -majesteetillisuudesta, minkä Jumala oli hänelle lahjoittanut, jos hän -tulisi, niin ei hän olisi näkemättä sitä, hän polvistuisi -- -- - -Mutta hän tahtoi paeta hänen kasvojansa. Hän näki Gunvorin pyytävän -sisintä persoonallisuudelta -- ihmisten kesken ei sellainen sopinut. -Gunvor ärsytti häntä, hän ei tahtonut, että hänelle muistutettaisiin -hänen omia ihanteitansa. Verinen haava aukeni, Gunvor sai hänet -huomaamaan, että hän, Falck, oli sairas, että hänen elimistössään oli -jotakin lamautunutta, kenties vain yksi ainoa pieni lihas, mutta se oli -kyllin. -- -- - -Eikä kukaan ymmärtänyt, ei edes _hän_, että onni, joka vielä oli häntä -varten, oli suurista onnettomuuksista pääseminen. Hän ei voinut ryhtyä -mihinkään enempään. Hän oli kerran kärsinyt; hän ei tahtonut enempää! -Se oli kenties velttoutta; mutta niin se oli. -- - -Palvelijatar toi sisään täytetyn lampun. Tuli niin kiusallisen valoisa. -Kotiljonki oli lopussa, ja tuokiossa oli salonki täynnä iloisia, -äänekkäitä ihmisiä. - -Falck oli äkkiä noussut. Peläten ilmaisevänsä mielialansa hän tuli -tavattoman hilpeäksi. Se oli välttämätöntä toisistakin syistä: hänen -täytyi saada selväksi itsellensä ja eräälle toiselle, ettei mitään -ollut tapahtunut. - -Gunvorkin oli jälleen tullut sisään. Hän katsoi pari kertaa Falckiin -silmissään mietiskelevä ilme, -- äänetön, ihmettelevä tuska. - -Falck huomasi tämän, tuli hillittömän riemuisaksi ja kääntyi yhä -enemmän Jeanette-rouvaan. - -Myöhemmin, kun alettiin tehdä lähtöä, oli Torgersen ylen hilpeä; -hän ei tahtonut lähteä, eihän ollut hauskaa mennä kotiin nukkumaan, -nyt kun oli niin hupaisaa. Ja hän uskoi rouva Thymannille, jota hän -auttoi pukeutumaan kaikkiin päällysvaatteihinsa, että hänestä oli -hirmuisen hauskaa tuntea olevansa kotona täällä maan päällä, jota -hän lapsuudestaan asti oli kuullut kuvailtavan murheenlaaksoksi. Oli -todellakin hyvä olla täällä murheenlaaksossa. - -Rouva Thymann tuijotti häneen raukein, kysyvin silmin ja antoi pukea -itsensä. - -Falck seurasi Elina-rouvaa veneeseen, Gunvor tuli tädin kanssa perässä. - -Gunvorin astuessa laiturin pimeille portaille seisoi Falck odottamassa -ja tarjosi hänelle kätensä. - -"Kiitos", sanoi hän hiljaa ja otti sen. Mutta veti kätensä heti pois ja -meni yksin. - -"Hyvää yötä!" sanoi hän rauhallisesti. "Svein, miksi sinä jäät sinne, -mitä se Irmild siellä --?" - -Kotimatkalla tuntui Torgersenista veneen perässä oltavan niin -äänettömiä. Elina-rouva oli rauhallisesti nukahtanut, ja Gunvorista ei -kuulunut niin hiiskaustakaan. Hän istui hiukan taapäin nojaten käsi -peräsimessä. - -"Oletko väsyksissä?" kysyi Svein. Kun hän ei vastannut, luuli hän hänen -nukkuvan. - -Ja hän hiipi keulaan Irmildin luo, joka istui hyräillen hiljakseen. - -He tulivat kotiin; kukin siirtyi omalle taholleen. Elina-rouva ei -luullut kuulleensa Gunvorin menevän huoneeseensa; mutta hän ei -ajatellut sen enempää. Elina-rouvasta ei milloinkaan ollut tuntunut -niin hyvältä, hänen mielensä ei koskaan ennen ollut niin rauhallinen ja -iloinen. - - * * * * * - -Merellä oli ollut myrsky. Nyt tulivat pitkät aallot murtuen rantaa -vasten. - -Gunvor meni sinne. - -Hän ei voinut olla missään muualla kuin siellä. - -Meri oli äärettömän harmaa, taivas synkkä -- muualla hän ei voinut olla -kuin täällä! Sillä tänne tulivat aallot, vyöryivät hänen polttavaan -sieluunsa ja kysyivät: "mitä olet tehnyt itsellesi?" - -Siitä hän tahtoi päästä selvyyteen; siksi hän tuli tänne. - -Hän kulki edestakaisin levottomin askelin, pysähtyi hiukan, alkoi -jälleen kulkea rauhattomasti, tuskallisesti. Hän tahtoi vain hieman -puhella itseksensä täällä, hieman herätä, katsoa eteenpäin, mikä tulisi -hänen elämäkseen -- mitä hänen oli kärsittävä. - -Mutta sen sijaan tuli takaisin se, mikä _oli_ kerran kärsitty ja -ohitse. -- -- - --- -- Ainoastaan seitsenvuotias hän oli! Oli yö sellainen kuin tämä -- -se ei koskaan mennyt hänen muistostaan: silloin kärsimys lähestyi häntä -ensi kertaa!... Hänestä oli tuntunut, että vanha akka nousi merestä, -otti häntä kädestä ja sanoi: tule minun kanssani! Ja hän oli myöntynyt. -Palavan, loukatun oikeudentunnon valtaamana hän oli hiipinyt ulos sinä -yönä. Hän tahtoi puhua Jumalan kanssa ja luuli tapaavansa Hänet täällä. -"Jumala, miksi teet niin?" oli hän kysynyt; "miksi olet pannut minut -tänne, ja miksi teit sillä kertaa niin, sinä tiedät; minusta et siinä -tehnyt oikein. Sinä et välitä minusta, muuten et tekisi niin!" -- -- - -Ja meri oli noussut ja tullut hänen luoksensa. Aallot syleilivät häntä -kuohuillansa, ne lauloivat suurta, ylpeää laulua; se kulutti tuskan. - -Kun sitten Sidsel löysi hänet, oli kaikki taas hyvin. -- -- -- - -Nyt oli hän täällä taas; eikö kukaan täällä tietänyt mitään neuvoa? - -Hän istuutui rannalle, pani poskensa kovaa kiveä vasten, teki sen -hiljaisella sydämellisyydellä... sillä eikö maa ollut hänen äitinsä? -Hän tahtoi tehdä salatunnustuksen sille, ainoalle, joka voi ymmärtää. --- -- - -Hyvä, että oli yö, ja kaikki mustaa ja äänetöntä! - -Eikö tullut yhtään aaltoa, joka voisi laulaa pois sen, mikä kidutti?... -ottaa sen suureen lauluunsa, musertaa sen pirstoiksi? -- -- - -Aallot tulivat -- ylpeine elkeineen, rohkeina kuin vanhurskauden ääni; -vyöryivät rannalle, loiskahtelivat hänen jalkoihinsa juhlallisesti -kuiskien. -- -- - -Taas tuli muistoja: hän näki itsensä lapsena kuljeksivan määrättömästi -ikävöiden jotakin, jota hän ei itse tiennyt: jotakin suurta, -muodotonta, kuin rajatonta riemua, etäistä soittoa... sitten se muuttui -unelmaksi! Sillä mikään ei ollut niin valtava kuin unelma; se säteili -kuin tuhat kimaltelevaa merta! -- -- -- Ja Sidsel oli lukenut hänelle -satukirjaa: oli kerran palava meri; sen yli täytyi kulkea, jos tahtoi -eteenpäin!... Ja se oli sytyttänyt hänen mielensä, hän oli katsonut -eteensä rohkein silmin ja huutanut: minä tahdon ylitse!... mutta Sidsel -ei kuullut häntä; hän luki edelleen: karhulla on punaisenruskeat ja -mustat karvat siksi, että se on mennyt läpi palavan meren, sudella on -punaisia ja valkeita täpliä siksi, että se on ollut palavassa meressä, -kukaan ei pääse ylitse tulematta merkityksi! Hän oli silloin itkenyt ja -huutanut taas: minä tahdon ylitse! -- -- -- - -Pitäisikö hänen nyt hävetä pientä lasta, peittäisikö hän nyt päänsä ja -sanoisi: minä en uskalla! - -Sillä nyt -- nyt hän oli palavan meren rannalla, jonka yli hänen -täytyi päästä voidaksensa elää. Nyt oli se silmänräpäys -- jolloin on -valittava kohtalonsa! - -Ne, jotka seisovat tienhaarassa -- eivätkö ne aina mene väärään -suuntaan? Niinhän tapahtuu aina. - -Ei, hän ei tahtonut ajatella mitään enempää, hän ei voinut. Hän jäi -istumaan jäykkänä, tylsin katsein. - --- -- Maasta kuului kuisketta, kummallista ja kolkkoa, kallion alta -tunki käheää, kumeaa ääntä. Ulapalla sataman päässä vilkkui majakan -punainen valo kuin uskollinen silmä, joka valvoi hänen kerallaan. - -Hän tahtoi sanoa kaikki yön tuulelle, kertoa sille kuohuvasta -verestänsä;... ei, se ei ollut totta! Hän rakasti Sveiniä! Kun Svein -tuli ja syleili häntä, ja hän katsoi hänen lämpimiin silmiinsä, silloin -hän tunsi rakastavansa häntä. Ja kun Svein pyysi häntä unhottamaan sen, -mikä ei ollut hyvin, teki hän niin, sillä hän rakasti häntä. - -Mutta joka kerta hän oli tuntenut sydämessään, että se, minkä Svein -antoi, ei riittänyt! Hän oli jälleen tuntenut lapsuutensa kaihon, -jälleen ajatellut kuin silloin, ettei ollut mitään iloa siinä, mikä ei -ollut suurinta. -- -- - -Hän nousi tietämättään ja alkoi kävellä niin nopeasti, että hänen -täytyi pysähtyä vetämään henkeä. - -Mutta hehän rakastivat toisiansa! Heidän välillään oli side, joka ei -koskaan katkeaisi, niin pyhästi velvoittava, ettei sitä milloinkaan -voisi purkaa! -- - -Hänessä heräsi lämmin tunne, lempeä suojeleva äidillisyys. Hän olisi -vastuunalainen hänestä, hänen piti olla varovainen, odottaa; kaikki se -hänen luonteessaan, minkä suhteen hän itse niin pahoin menetteli, oli -pelastettava. - -Kauhun väristys kulki hänen lävitsensä. Hän ei koskaan päästäisi -Sveiniä, niinkuin kerran arassa ja ylpeässä lapsellisessa pelossaan oli -päästänyt miehen, joka sitten joutui hukkaan; -- hän ei milloinkaan -tahtoisi tuhota kenenkään elämätä; Svein voisi olla varma; olihan hän -antanut sanansa! - -Hän hiljensi kulkuansa ja painoi molemmin käsin ohimoltansa -- seisoi -ja kuiskaili jotakin itsekseen. - -Se oli joka tapauksessa totta, se, mikä ei löytänyt sanoja! Oli totta, -että silloinkin, kuin hän oli ollut onnellinen, hän ei ollut ollut -täysin onnellinen. Nyt hän sen tajusi, sillä hän tiesi nyt, että -hänen sielussaan oli enemmän, oli vapaita voimia, -- hänen tarpeensa -ei tulisi koskaan tyydytetyksi! Ja kun hän oli tahtonut voittaa tuon -kaiken eikä uskoa, että oli niin -- silloin hän oli tullut niin -äärettömän väsyneeksi! -- -- -- - -Ilonsäde välähti hänen silmissään. Hän huokasi syvään huudahtaen. - -Sillä se, mikä oli kaikista suurinta, oli kuitenkin tullut hänen -luoksensa! Hän ei tiennyt, miten. Mutta eräänä päivänä hän huomasi -seisovansa pyhällä paikalla, ihastuksen hämmästys oli täyttänyt hänet; -hän olisi tahtonut polvistua: siinä oli hänen lapsuutensa hämärä -ihanuus, jokin, joka oli rakentanut temppeliholvin hänen ylitsensä!... -Ja täällä oli kaikki toisenlaista!... Silmä, joka näki, korva, joka -saattoi kuulla!... Ei koskaan enää yksinäistä tahi kylmää! Ensi -kerran hän tunsi sydämensä täyttyvän selittämättömällä, suloisella -varmuudella. Hiljaa hän tahtoi painaa päänsä hänen rintaansa, tyynenä -kuin lintu pesässään. Hän oli löytänyt tyyssijan sielullensa! -- -- -- - -Mutta syvällä ilossa asuu suru -- sen on laita kuin kesän; sen takana -istuu pimeys odottamassa. Siksipä se juuri kiiruhtaa tullakseen -antamaan kaikille, jotta jokainen saisi maistaa elämää ennenkuin täytyy -kuolla. -- -- -- - -Oliko hän jo saanut osansa? Sillä nyt se oli mennyttä. Mooseksen tavoin -hän oli nähnyt luvatun maan. Sitten oli tuhansia tuskia tullut, ja näky -peittynyt. -- -- -- - -Kylmän muukalaisen lailla oli Falck katsonut häneen; Falckin silmät -olivat vakuuttaneet, ettei se ollut totta. Ja tiesihän Gunvor sen! -Jäykistyttävällä tuskalla hän tunsi, että päivää myöhemmin Falck oli -toinen mies, ei enää ruhtinas, ei temppelin ylimmäinen pappi -- vaan -viheliäinen, huono, oman heikkoutensa orja. Gunvorin täytyi viimeisenä -uskoa se, minkä muut tiesivät niin hyvin. Sillä eihän heidän välillään -koskaan voinut tulla selvyyttä, ei koskaan syntyä lujaa pohjaa, millä -seisoa. - -Hän peitti kasvonsa läähättäen. Ei _hänkään_ kyllin! Ei -hänessäkään! -- -- - --- -- Jos joku herättäisi hänet sadan vuoden kuluttua, olisiko hänen -kohtalonsa silloin parempi, eikö hän silloin olisi niin yksin maan -päällä? - -Hän pyyhki käsillään hitaasti kasvojaan. - -Hänelle tuotti kärsimyksiä, ettei voinut antaa anteeksi hänelle! -Miks'ei hän voinut ymmärtää häntä niin täydellisesti, että voisi olla -armelias hänelle? Eikö ollut aivan tavallista, että ihmiset alkoivat -suurellisesti ja lopettivat tyhjällä? Ja hän ei voinut nähdä häntä -sellaisena kuin hän oli. Mikään murtunut mies hän ei vielä ollut. Oliko -kuitenkaan ketään, joka oli sellainen kuin hän? Ruhtinas hän -oli! -- -- -- - -Tässä silmänräpäyksessä vapisutti häntä väristys, että Falck -omisti sen, jota Svein Torgersen ei tiennyt olevan olemassa. -Falckin luonteessa oli miehekästä hienoutta, jota Gunvor ei ollut -koskaan tavannut, ja -- hän tiesi sen -- hänen sisimmässään jotakin -saastuttamattoman jaloa ja puhdasta, oli pyhä ilma. - -Hän pysähtyi äkkiä ja teki ääneen kysymyksen itsellensä. Rakastiko hän -Falckia? Oliko hän rakastanut häntä jo kauan?... Ja Svein, oi hyvä -Jumala! Falckia ja Sveiniä?... Falckia tahi Sveiniä? - -Hän nosti kätensä päänsä päälle -- seisoi huojutellen itseään -edestakaisin; hänen oli mahdotonta pysyä hiljaa; hän seisoi kuin -kuumilla hiilillä. - -Pohjoisesta tuli tuulenhenkäys. Hän meni kivilohkareen suojaan, -jonka meri näinä päivinä oli siirtänyt rannalle. Hän seisoi puoleksi -tajutonna, kasvot harmaina, verettömin huulin. Toinen käsi aukeni ja -sulkeutui kouristuksentapaisesti. - --- -- Ja hän antoi hänelle ruusun sen äänettömyyden merkiksi, mikä oli -laskeutunut heidän välillensä!... - -Miten kävisi, olivat Falckin silmät kysyneet, ja sitten hän oli -piiloutunut tapansa mukaan -- niin kummallisen hermostuneena. Pelkäsikö -hän, että ihmisten varomattomat kädet koskisivat pyhään? Eikö hän -voinut sietää sitä ajatusta, että he lakeijamaisessa ylpeydessään -katsoisivat alentuvaisina siihen, mikä kävi yli heidän ymmärryksensä... -tulisivat pienine, saastaisine ajatuksineen tahraamaan. Senkö vuoksi -hän oli niin pelokas?... - -Vai oliko hänellä jotakin kaduttavaa! - -Silloin sanoisi hän hänelle: mitä sinä pakenet? Etkö näe, että -ympärillämme on pyhä loiste, polvistukaamme hartaudessa sen eteen, mikä -muistuttaa meille, että Jumala asuu meissä! - -"Sen sanon hänelle!" kuiskasi hän rajusti. -- -- Sillä mitä se heihin -koski? Kysy meren hurjalta kotkalta, hillitseekö se lentonsa, kun se -tietää, että joku matelee maassa!... - -Hän tahtoisi sanoa, ettei hänen tarvitsisi katua -- ja että hän voisi -olla rauhallinen! - -Hän kohotti päätänsä ja hymyili. - -Ja hän seisoi ja tuijotti poispäin ja koetti löytää ilmauksen sille, -mikä täytti hänen, ilmauksen suuren ja voimakkaan, niinkuin -meren -- -- -- - - * * * * * - -Mutta eikö kuitenkaan ollut mitään pelastusta yksinäisyydestä? - -Sillä kaikki oli pimeää ja ohitse!... Hän ei voinut nähdä, että mitään -oli jäljellä enää. - -Kyllä kärsimys! - -Seisoa ja katsella, kun kaikki palaa... seisoa ja katsella, miten -kuluu, leimuaa, hehkuu, sammuu verkalleen -- kaikki, minkä omistaa... - -Eikö ollut pelastusta omantunnontuskasta, sentähden että hän ei ollut -tehnyt velvollisuuttansa yhtä ihmistä kohtaan? Missä oli pelastus hänen -jäisestä, raudankovasta tahdostaan? - -Hän oli ennen tahtonut tehdä jotakin suurta, valjastaa tähden -vaunujensa eteen -- mutta sitten hänelle oli selvinnyt, että suurta -voidaan tehdä aivan hiljaa, ilman tähteä, että suurinta kenties oli -hakea oma tiensä pimeyden läpi ilman vaunuja;... mutta hän ei voinut! -Hän tahtoi valittaa, niinkuin lapsuudessaan: "Jumala, Sinä et minua -rakasta, kun sallit minulle tällaista!" -- -- -- - -Mutta ihmisten täytyi kärsiä, sen hän tiesi hyvin! Eikö itse Jeesus -ollut huutanut: "Jumalani, miksis minun ylenannoit?" - -Hänen hikensä vuoti kuin veripisarat maahan!... Kellä oli voimaa -kärsiä niinkuin hänellä?... Ja aina oli ihmisiä, jotka vuodattivat -sydänvertansa; miksi pitäisi häntä säästää?... Tässä lepäsi meri ja -nousi, niinkuin tuhat vuotta sitten, ja tähdet katsoivat alas, niinkuin -ennen -- mitä oli täällä muuta kuin mitä ne aina näkivät. Sen suhteen -ei ollut mitään tehtävää. Lopulti tulee kaikki, hyväksi! - -Ilon säde leimahti hänessä, kun hän ajatteli kuolemaa, uinumista -syvällä maan alla. -- -- -- - -Oli nousuveden aika; meri oli kohonnut aina siihen asti, missä hän -istui, loiski hänen jalkojensa juuressa, ja se kuului äidin kuiskeelta. - -Hän istui katsellen, miten aalto aallon jälkeen vaipui taas, miten -toinen aalto kohtasi uuden ja ehkäisi sen kulun -- istui katsellen -väsyneellä mielenkiinnolla, miten laine nousi, taisteli ja murtautui -esiin, kunnes se ähkyen vaipui yli kivien... - -Hän jäi istumaan tunteettomana, välinpitämättömänä, ruumiillisesti -voipuneena. Hän ei muistanut enää mitään; hänen huomionsa oli kokonaan -kiinnittynyt siihen, mitä hän näki ympärillään: miten monta kaunista -kiveä tuossa oli!... Siinä olisi jotakin pikku Gunille!... Tuolla -hiekassa näkyi rantasipin tiheät jäljet, jolla oli aina niin kiire. - -Hänestä tuntui, että hän oli kuollut. Oli tullut joku ja kantanut hänet -pois elämän vaivalloisesta työstä -- eikä kukaan voisi tuoda häntä -takaisin! - -Sitten hän huomasi, ettei hän ollut kuollut, vaan istui vain yksinään. -Ja kaikki yksinäisyyden ja yön hirmut tulivat... Ne ovat iäti samat, -ne palaavat alituisesti takaisin... Pimeä myrsky se on herättänyt -ne; ne nousevat merestä -- hän tunsi raskaiden siipien havinaa, näki -tuijottavia kuolleita katseita!... Ne tulivat ja vetivät hänet alas -valtavaan pyörteeseen. -- - -Ja kaikki hiljeni ja kylmeni... Hän tunsi synkän jäädyttävän aallon, -joka veti hänet mukaansa: katso, me tulimme ja otimme sinut viimein, -sinutkin! -- -- -- - - * * * * * - -Meren kylmä tuuli kiihtyi, siveli häntä, kiskoi häntä hameesta ja -heitti vaahtoa hänen kasvoilleen. - -Hän avasi ihmetellen silmänsä. - -Kuu oli noussut, hän katseli valoisaan, loppumattomaan jylhyyteen -- -sitten hän sulki jälleen väsyneenä silmänsä. Kylmä jäädyttävä talvikuu -teki kaikki pahemmaksi. -- -- - -Hän oli taas vaipumaisillaan tajuttomuuteen, kun hänen huomionsa -heräsi siihen, että elämä alkoi vilkastua venäläisessä aluksessa, joka -oli ulompana. Siellä pumputtiin laivan pumpuilla ja kannettiin vettä -sangoilla. Jotkut olivat rikissä ja lauloivat. - -Hän kuunteli noita raskasmielisen pitkäveteisiä, omituisen kaihoisia -venäläisiä lauluja. Sekoittuen aaltojen loiskeeseen ja tuulen suhinaan -saapuivat ne häntä vastaan, viilsivät kuin miekka hänen sieluansa. - -Ne tulivat hänen luokseen tuskan valitusviesteinä, kaikkinaisen tuskan, -jota ihmiset tuottavat toisilleen... jos hän oli unohtanut itsensä, -niin nyt tuli viesti kutsumaan häntä työhön jälleen... - -Hän nousi väkinäisesti ponnistaen tahtoaan. - -Mikä häntä oikeastaan vaivasi?... Tärkeintä... sitä, minkä edestä -eletään ja kuollaan -- sitä ei kukaan riistäisi häneltä, hän ei sallisi -kenenkään tuhota elämäänsä! Ei sallisi pysähdyttää itseänsä tähän, hän, -jolla oli muuta tehtävää!... - -Hän alkoi astua ripeästi, veri lämpeni ja pääsi vauhtiin. - -Ei ollut hänellä aikaa tähän, edemmäksi hänen pitäisi! - -Oli otettava asia aivan tyynesti. Aina ei voinut ranta olla näkyvissä, -kerran täytyi myrskyn ja aaltojen tulla!... Eikö hän ollut toivonut -avaraa merta, vaatinut sitä, niinkuin ylpeää oikeuttansa? Ei hän -sallisi sen katkaista tietänsä!... Ei hän uskaltaisi tarjota itselleen -sitä, mikä ei ollut hänen arvonsa mukaista. Sillä eikö hän ollut -ihminen, syntynyt hallitsemaan itseänsä?... Ja eikö elämä ollut hänen -valtakuntansa?... Aurinko ja suuret avaruudet kuuluivat hänelle. Eikö -jokainen voima siinä maailmassa, jota sanottiin hänen sieluksensa, -ollut hänen palvelijansa?... Hän kulki kalpeana ja vapisten -- -mutta raudanluja päättäväisyys loisti hänen silmistään. Hän tahtoi -kilvoitella, niinkuin Jaakoppi Jumalan kanssa. Hän _tahtoi_ olla -onnellinen, miksi hän siis ei olisi? Miksi olla ottamatta kypsyneitä -hedelmiä elämän puusta? Miksi olla muihin tyytyväinen?... - -Eikä hän tahtoisi vaatia _mitään! Oliko_ mitään enempää?... Toiset -voisivat sen pitää!... Ei tahtoisi hän kerjäläisenä koota hiukan -sieltä, hiukan täältä saadaksensa paikkaamalla kokoon jotakin, mitä -voisi onneksi sanoa; sen saisivat ne tehdä, joille se riittäisi --- -- Ja jotakin muuta tuli vielä lisäksi, voimakkaampaa kuin tuo -suuri ylpeys: lempeä, voimaton rohkeus, tyynen, kärsivällisen -hellyyden lähteensilmä -- hänen myötätuntoisuutensa ihmisiä kohtaan. - -Hän tunsi kuin tuhansilla aistimilla, että häntä huudettiin auttamaan -sytytettäessä valoa niille, jotka istuivat pimeässä -- ja valvomaan -heidän kanssansa, jotta se ei sammuisi!... Olla mukana luomassa maata, -joka ei vielä ole valmis!... niin että ihmiset saisivat iloita, -ilman että on tuskaa riemussa!... kaikki ne, jotka kulkevat täällä --- lyhytnäköiset vaeltajat, raskautetut, eksyneet, väsymättömät, -kunnes saavuttavat hautansa... Niitä hän auttaisi heidän kulkiessaan -pimeillä teillä... kohti sitä tulevaisuuden maata, missä kaikki tulee -paremmaksi, koska on opittu vähentämään toisten kärsimyksiä! -- -- -- - - * * * * * - -Hän tuijotti aallonlaaaksoihin, missä kuutamo kimalteli, särkyi -palasiksi ja liittyi eheäksi jälleen. - -Eikö täälläkin kaikki sanonut samaa? Hän kuuli meren ja maan äänet: ei -ole mitään suurempaa! -- -- - -Hän laski jälleen poskensa kalliota vasten. Voisiko äiti unohtaa -lapsensa -- ei kuitenkaan maa, tuo ikuinen, voinut! -- -- - -Hän kuunteli, ja kuuli sen hengen nousevan taivasta kohti; oli kuin -tuhannen ääntä, hiljainen, kohiseva messu!... - -Hän tunsi itseänsä vapisuttavan, kuin menisi hän yksinään ripille -pyhässä hiljaisuudessa. Hän oli jälleen rohkea ja terve! Ilmapiiri oli -väljentynyt -- hänen äitinsä talossa oli monta huonetta! -- -- -- - -Hän kietoi saalin tiukemmin ympärillensä ja kulki verkalleen kotiinpäin. - -Oli tullut päivä. - -Tiellä, joka vei kartanoon, hän kohtasi kappalaisen, joka tuli -ripitysmatkalta ja oli menossa veneeseen. - -Kappalainen katsoi häneen ja hänestä Gunvor oli jotenkin muuttunut. Hän -oli kovin kalpea. - -Kappalainen tuli ja otti häntä kädestä. "Oletteko ollut ulkona?" kysyi -hän murheellisena. - -Gunvor nyökkäsi ääneti ja tahtoi mennä edelleen. - -Mutta hän ei laskenut häntä. Jotakin oli tapahtunut hänelle. - -Hän tarttui jälleen hänen käteensä. - -"Gunvor, Herön äiti", lausui hän tulisesti "te olette suloinen astia, -luotu kunniaan; antakaa sille kunnia! Taistele sielusi pelastukseksi!" - -Gunvor kääntyi häneen. "Sitä olen tehnyt tänä yönä!" - -Kappalainen vetäytyi askeleen taaksepäin ja tuijotti häneen. Hän näki, -että se oli totta. - -Häntä ympäröi lempeä ylhäisyys, miltei jokin jumalallisuus. - -"Nyt tiedän, että Te kadutte!" sanoi hän tukahdutetusta "Pitäköön Herra -kätensä Teidän päällänne ja antakoon Teille rauhansa!" - -Gunvor nosti päätänsä. Hänen silmänsä loistivat. - -Kappalainen tuli hiljaa hänen luoksensa. "Voinko minä auttaa Teitä?" - -"Kiitos!" sanoi hän lempeästi; "mutta on vanha sananparsi: apu on -ainoastaan oikeassa kädessä!" - -Kappalainen jäi seisomaan ja katseli hänen jälkeensä. - -Pihalla kohtasi hän pikku Gunnin, joka tuli juosten. Hän oli menossa -alas rantaan. Hänelläkin oli tapana mennä sinne heti aamusella; -Elina-rouva väitti, että se oli veressä. - -Mutta Gunnilla oli myöskin uusi hame yllänsä ja hän oli hakenut joka -huoneen näyttääksensä itseään Gunvorille. - -Hän käänteli itseänsä lakkaamatta ympäri. "Eikö se ole kaunis, oikein -soma?" - -Gunvor otti lapsen syliinsä sydämellisesti. - -Hänen tähtensä, niin, hänen tähtensä myöskin! -- Hän saisi kasvaa -rauhassa; kukaan ei saisi murtautua tänne ja varastaa! - -Hän kumartui ja puheli leppeästi, lapsellisesti hänelle -- isosta -nukesta, kissasta ja Grimmistä. -- -- - -Pikku Gunn katseli häneen ihaileva ylpeys katseessa. "Sanotko sinä aina -k, sinä?" kysyi hän. Hänellä itsellään oli suuri vaiva sanoessaan k:ta, -ja vaikka Elina-rouva käski häntä häpeämään, ettei hän vielä puhunut -selvästi, ei hän kuitenkaan käyttänyt k:ta arkioloissa. "Kuule!" jatkoi -hän mielistelevästi ja riippui Gunvorin käsivarressa. "Tiedätkö, -mitä minä voin tehdä, kun tulen isoksi, ei, kun tulen vanhaksi ja -kuolleeksi?" -- -- Gunvor kumartui ja suuteli häntä. "Tuolla seisoo -Dwim ja odottaa; minun pitää mennä äidin luo!" - -Gunvor riensi yläkertaan, pukeutui ja tuli heti jälleen alas. - -Salissa oli Elina-rouva. Hän oli juuri tullut ja seisoi odottamassa. - -He söivät aina yhdessä aamiaista. - -Gunvor meni ja sanoi hyvää huomenta. Äiti katseli häntä, nyökkäsi -ääneti ja lempeästi. - -Gunvor pani poskensa hänen poskeansa vasten. "Puhu minulle vähän!" -pyysi hän hiljaa. - -Elina-rouva ei kuullut oikein hyvin. Hän ei huomannut äänen keveätä -värähtelyä eikä sen muuttunutta väriä. Hän hymyili ja alkoi jutella. - -"Mitä sinä sanoit Hesekielin sanoneen, että hän on saanut Bergenistä -jonkin paikantarjouksen?" - -"Mutta hänhän ei tahdo", lisäsi hän vaitiolon jälkeen. "Hän voisi -tavoittaa siellä onnen, mutta hän ei tahdo" -- -- -- - -"Hän, Hesekiel, oli kerran ajatellut korkeammalle, sen hän oli kyllä -tehnyt", virkkoi hän jälleen miettiväisesti. "Se ei tapahtunut; mutta -hän ei kuitenkaan tahdo lähteä täältä." -- -- - -Gunvorin poskiin nousi tumma puna. Hän katsoi rukoilevasti äitiinsä. - -"En minä mahtanut sille mitään!" sanoi hän hitaasti. - -Elina-rouva nauroi ja nyökkäsi. "Näkihän poika sen itse, että se -oli mahdotonta, niin kelpo mies kuin hän onkin, Hesekiel, ja suurta -sukua;... mutta hän käy niin jörömäiseksi; minä olen sanonut, että hän -saa 'asettua oloonsa!'" - -Elina-rouva ei nähnyt, että Gunvor oli jälleen tullut aivan kalpeaksi -kasvoiltaan. - -"Myrsky on ollut raivoisa merellä viime yönä", sanoi hän hetken -perästä; "mutta se ei ole tullut sisään. Jos luodon ympärillä on tänään -turskia, niin olisi nyt ilma pyytää niitä!" -- -- - -"Svein on lähtenyt ulos; milloin hän tulee kotiin?" Elina-rouva kääntyi -tyttären puoleen. - -Sitä ei Gunvor tiennyt. - -Elina-rouva oli hyvällä tuulella tänään; hän ei huomannut, että -Gunvorin ääni kaikui matalalta, ikäänkuin se olisi kadottanut voimansa -ja sointunsa. - -Hän oli puheliaalla tuulella, ja vähän päästä hän aloitti jälleen, -ensin karjasta, sitten kaloista. - -Hän tuli ja taputti tapansa mukaan tytärtä päähän ja meni sitten -askareillensa. - -Elina-rouva oli lapsuudessaan ollut jotenkin kovilla, kaikenlaisten -ikävyyksien ja vaikeuksien tähden. Nyt olivat hänen aistinsa laupiaasti -sulkeutuneet, joten hän ei juuri huomannut, mitä sellaista hänen -ympärillänsä tapahtui. - -Gunvor katsoi hänen jälkeensä lempeällä silmäyksellä. Miten hyvä oli, -ettei hänen tarvinnut huolestuttaa itseänsä! - -Hän nousi, pyyhkäisi voimakkaasti käsillään kasvojansa, heitti saalin -ympärillensä ja meni alas konttoriin. - - - - -V. - - -Oli sydänkesän päivä. Herössä oli juhla. - -Ikimuistoisista ajoista oli väelle pidettävä juhla, kun suurkalastus -oli ohitse ja kesä tullut. Ja vanhoja hyviä tapoja kunnioitettiin -Herössä. - -Kaikki olivat iloisia, sillä kaikki tahtoivat mielellään huvitella, -etenkin tanssia. Itse Saapas-Tobinekin antoi kalastajalaulunsa levätä -sinä päivänä; hän oli oppinut ihka uuden, iloisen laulun eräältä -söndmöreläiseltä. Mutta useimpien mielestä oli kuitenkin jotakin -juhlallista tällä kertaa -- sillä läntinen kylkirakennus oli valmis; -kahden päivän perästä kuulutettaisiin kirkossa Herön Gunvor ja -tohtori Torgersen. Olot jäisivät entiselleen; mutta jotakin uutta ja -tietämätöntä tulisi kuitenkin; -- se on pimeää, jota ei kukaan tiedä. - -Sää oli niin kaunis ja kesäisen tyyni, että kaikki pysyttelivät ulkona. -Pikku lapset juoksentelivat kuin kissanpoikaset. Pojat kävivät käsiksi -toisiinsa ja vetivät toisiansa paikasta toiseen, tekivät voimakkaita -käänteitä ja työnsivät toisiansa seiniä ja ovia vasten. - -Kentällä tanssivat sekä vanhat että nuoret. Koko talonväki oli mukana; -Gunvor oli aloittanut tanssin Hesekielin kanssa, ja tuomarikin oli -tullut mukaan. Hän oli tanssinut Seri-Annan kanssa, ja Seri-Anna sitten -kertoi kaikille ihmisille, että tuomari oli niin alentuvainen ja oikein -oivallinen; hän piti tuomarin tanssiinpyyntöä suuremmassa arvossa, kuin -jos rovasti olisi vienyt hänet ruokapöytään. - -Ja yö oli heille suopea! Meri lepäsi kimaltelevana ja vienosti -laulellen; se kevensi mieliä ja haihdutti varjot; -- unohdettiin, että -oli ollut talvi. - -Vanhat olivat mielestään nuortuneet jälleen, ja nuoret olivat saaneet, -mitä olivat toivoneet. Vain joku harva tunsi keskellä riemuansa sen -kylmän henkäyksen, joka vain odotteli tullaksensa uudelleen. -- - -Tuomari oli istuutunut Elina-rouvan viereen ja huvittelihen -katselemalla tanssia. - -Väki tanssi niin uskomattoman keveästi, vieläpä vanhatkin. -Luottavaisessa lujassa syleilyssä kiertelivät he ympäri, miehet ja -naiset, pitäen toisistansa kiinni voimakkain, ahavoitunein, litteiksi -painetuin käsin mistä vain. Hitaat, vanhat torpparit pyörähtelivät -piippunysä hampaissa ja tyyni iloisuus säteillen silmistä; vaimot -kiisivät ympäri hiljaisin, juhlallisin katsannoin; -- tänään oli kuin -nuoruudenpäivä; herrasväki piti aina huolen siitä, että joku oli kotona -hoitamassa heidän taloaan ja lapsiaan sinä päivänä. - -Tuomari tuli hiukan kärsimättömäksi. Gunvor ei tullut sinne. Hän ja -Svein olivat alituisesti liikkeellä; ja kun hän ei tanssinut, kulki hän -väen parissa, puheli kaikkien kanssa ja piti huolta kestityksestä. - -Mutta kun hän toisen kerran, tarjosi Hesekielille kätensä tanssiin, -katsoi tuomari ihmetellen Elina-rouvaan. Hän itse istui ja ajatteli, -uskaltaako lähteä pyytämään häntä. - -Elina-rouva huomasi hänen katseensa. "He ovat kasvaneet yksissä", sanoi -hän; "siihen aikaan ei ollut ketään, joka olisi tanssinut polskaa niin -hyvin kuin he!... Hänen isoisänsä se hävitti tynnyrin kultaa... ja -hänen isänsä täytyi lähteä tien toisella puolella olevasta vanhasta -sukutalosta. Sitten hupeni tanssi vähiin!" - -Kaikki töytäsivät yhteen kasaan katselemaan tanssia, tekemättä -itselleen selväksi, miksi jokainen liike täytti heidät sellaisella -mielihyvällä. - -Falck siirtyi hiukan eteenpäin nähdäksensä paremmin. Ei ollut ketään -muita tanssivia. Gunvorilla oli tumma villaleninki ja höllästi sidottu -punainen silkkisaali hartioilla; veri oli noussut poskille, silmät -olivat hiukan alas luotuina. Falck ei voinut käsittää niiden ilmettä. -Hänen täytyi ihmetellä Hesekielin kaunista vartaloa ja jäntevää -notkeutta, mutta hämmästyi katsellessaan häntä kasvoihin. Tavallinen, -raskasmielinen ilme oli poissa, tiheät, miltei aina rypistetyt -kulmakarvat olivat hiljaa ja jättivät vapaaksi katseen, joka oli ylpeä, -uhkamielinen: -- mikään ei ollut mahdotonta! -- -- -- - -Tuomari vaipui ajatuksiinsa. - -Sitten ei kukaan kyennyt saamaan Hesekieliä tanssimaan enää. - -Gunvor oli mennyt Sveinin luo. He istuivat hetken yhdessä samalla -tuolilla. Svein pani käsivartensa hänen vyötäreilleen. - -Vähän matkan päässä seisoi Hesekiel ja tuijotti heihin. Hänen kasvonsa -olivat muuttuneet, suu kiihkoisesti puristunut ja silmät leimusivat. -Hän katsoi Torgerseniin, sitten Falckiin ja näytti siltä kuin hän -tahtoisi musertaa molemmat. - -Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. Tässä silmänräpäyksessä hän -vihasi kaikkia, jotka tulivat etelästä päin. Mitä oli heillä -täällä tekemistä?... Kyllä, ryöstää he tahtoivat rikastua toisten -ponnistuksista;... varastaa he tahtoivat ne säteet, jotka Jumalan pyhä -aurinko lähetti tänne... viekkaasti saada omakseen toisen osan ja -maallisen onnen, niin että toinen jälleen istui yksinään pimeydessä. - - * * * * * - -Falck oli mennyt istumaan Vikka-tädin viereen ja puhellut iloisesti -hetkisen, mutta tullut äkkiä harvasanaiseksi. - -Hän oli jälleen tullut katsoneeksi Hesekieliin. - -Sitten tuli Gunvor ja istahti äitinsä viereen. Falck siirsihen -lähemmäksi, samoin Vikka-täti; hän tahtoi kuulla, eikö Gunvor nyt -voinut levähtää. - -Gunvor hymyili hänelle. Hän ei suinkaan ollut väsynyt, mutta nyt he -suoriutuivat kyllä ilman häntäkin! Mutta tiesihän täti, että kuului -asiaan, että hän, Gunvor, tanssi polskaa kerran. -- -- -- - -Falck tuli niin hyvälle mielelle, että unohti, ettei ollut saanut -tanssia ensinkään. - -Gunvorin sielu oli hänen silmissään! Ne olivat kuin lapsen, uneksivasti -kiiltävät... hänen äänetön hymynsä viihdytti Falckin lepoon!... - -Falck unhotti kaikki, mikä oli esteenä heidän välillänsä. - -Hänessä kuohui jotakin tuntematonta keväistä; hän teki lempeän -liikkeen, hän ei itse tiennyt, miksi. Tuulen henki tuli ensin -Gunvoriin, sitten häneen -- se oli kuin lemmen hyväily! - -Hän ei voinut itse käsittää, että hän oli niin iloinen. -- Senkötähden, -että hän tunsi rajoittamisen taidon ja oli tyytyväinen? Sillä hänellä -ei ollut menneisyyttä eikä tulevaisuutta, ainoastaan tämä täydellisesti -suloinen _nyt_, kun Gunvor istui askeleen päässä, eikä Svein Torgersen -ollut näkyvissä... - -Oli aivan kuin toinen ilma! Hän hengitti sanomattomalla mielihyvällä. -Ja heidän itsensä tietämättä lepäsivät heidän katseensa hetken -toisissaan. Tuomari nauroi äkkiä, hän ei voinut olla nauramatta. - -Gunvor katsoi häneen ilme kärsivänä. - -Tuomari huomasi sen ja sanoi hymyillen: "Oh, minä tulin vain -ajatelleeksi jotakin hullunkurista!" - -Tuo hullunkurisuus oli, että hän, joka istui siinä, muutamien päivien -kuluttua antaisi vihkiä itsensä toisen miehen kanssa. Tuomari oli -ajatellut kysyä häneltä tänään, luuliko hän, että se voisi tapahtua. -Nyt juolahti hänelle mieleen, että hän tekisi sen sitten kuin he -jäisivät kahden. - -Gunvor ei virkkanut sanaakaan hänelle, hän ei ollut kertaakaan kutsunut -häntä tänne; hänen täytyi aina tulla kutsumatta -- no niin, sen hän -teki mielellään. - -Eikä tuomarikaan sanonut enempää. - -Mutta hänen sydäntään kirveli, kun Gunvor oli niin tyyni ja lempeä. -Herra Jumala, että hän saattoi keksiä senkin, että oli aina -tasapainossa, kenties vielä päälle päätteeksi oli tyytyväinen oleviin -oloihin semmoisinaan! - -Hän ei sietänyt sitä; hän tahtoi kysyä häneltä sitten;... vielä oli -liian valoisa, sillä hänen ympärillänsä hohti kirkas ilma kullalta, -mutta sitten. - -Eikö esimerkiksi voisi tapahtua ihme? Se kyllä tapahtuu toisinaan, jos -vain oikeutta ja taivaallista hyvyyttä ja muuta sellaista harjoitetaan -kutakuinkin kylliksi!... Eikö Gunvor mahtanut luottaa lujasti kaikkeen -sellaiseen?... Vaikka hän ei ollutkaan niin tarkka sanojen suhteen kuin -rovasti -- -- -- - -"Uskotteko, että ihmeiden aika on mennyt?" kysyi hän. - -Gunvor katsoi ylös. "En!" - -"Ja se usko antaa voimia, eikö niin?" - -Gunvor nyökkäsi. - -He alkoivat puhella jostakin -- paitsi siitä, joka valepuvussa -kätkeytyi sanoihin. Oli kuin kumpikin puolestaan taistelisi sen -masentavan vaikutuksen alaisena, että heidän rakkautensa pelasi -tammipeliä. - -Mutta tuomari ei voinut antaa hänelle anteeksi tuota kaunista, tyyntä -kasvojenilmettä. Miten rohkeni hän olla niin iloinen? Tuo ylpeä -pää, joka ei milloinkaan taipunut, ja tuo rohkea sydän... eikö se -milloinkaan antautunut? -- Tällä hetkellä hän ei voinut sitä sietää. -Olisi miltei parempi, jos hän olisi aivan tavallisen kylmä ja sydämetön. - -Hän alkoi puhua kirjoista hitaalla, miltei suuttuneella äänellä. - -Hän luki kirkkoisiä nyt... niillä oli niin kummalliset mielipiteet. -- - -Hän kiinnitti silmänsä Gunvoriin. - -"Naiset liioittelevat aina!" - -Sen hän sanoi aivan ilman yhteyttä. Gunvor katsoi hämmästyneenä häneen. - -Hän jatkoi: "Tiedättekö, mitä Henki sanoo väkevästä naisesta: Niin -kauan kuin on yö, ei hänen lamppuansa sammuteta. Niin on eräässä -paikassa! Ja se se juuri on hullusti, sillä silloin on oleva pimeä -myöskin... Te olette niin kylmä, että jäätyy! Teidän silmänne ovat -kovat!" - -Hän nousi kiivaasti ja meni. - -Gunvor katsoi hänen jälkeensä mykkä soimaus ilmeessään. Ilkkuiko hän -häntä siksi, että hän tahtoi sitä, mikä oli välttämätöntä, ja siksi, -että hän kykeni siihen? -- -- -- - -Hän pyyhkäisi surullisena kädellään kasvojansa. Sitten hän nousi ja -meni. - -Tuomarihan itse vahvisti häntä taisteluun näyttäessään hänelle, miten -erittäin välttämätöntä se oli. Heidän välillään oli kuitenkin huntu!... -He eivät nähneet toisiansa. Gunvor ei tahtonut repiä sitä pois. Hän -hymyili katkerasti. Olihan hyvä, että se oli! - -Lopun iltaa seurasivat tuomarin silmät häntä, missä hän kulki ja -seisoi. Hän ei kadottanut ilmettä, ei katsettakaan. - -Gunvor ajatteli pari kertaa pyytää häntä menemään kotiin, sillä hän ei -tiennyt, kestäisikö hän kauemmin. - -Tuomari ajatteli koko ajan, että hän nyt sanoisi sen, mutta kysyi -sitten itseltään ivallisesti, mitä hänen oikeastaan pitäisi sanoa. - -Eikö hän kauan sitten ollut lorunnut sivu suun! - -Myöhemmin juhlan loputtua hän kohtasi heidät puutarhassa, Gunvorin ja -tädin. Täti oli unohtanut jotakin, ja he jäivät kahden. - -Nyt sanoisi hän sen -- mutta ensi tuokiossa ei hänellä ollut -tietoisuutta muusta kuin että Gunvor oli siinä, hän ja tuo juhlallinen -valoisa hiljaisuus -- ja lehmuksen kukista lähtevä viinintuoksu. - -Sitten hän alkoi. Hän tahtoi, että Gunvor tietäisi kaikki, ja että hän -katselisi tuomarin silmillä. - -Gunvor seisoi hiljaa, katseessa tuska. Hänen painavan rehelliselle -luonteellensa oli kaikki se, josta hän puhui niin keveästi, aivan -mahdotonta. - -Miten voisi hän laskea Sveinin ja rikkoa lupauksensa? Miten voisi Svein -rikkoa omansa? Eikö hänelläkin ollut velvollisuuksia? - -Ja siinä seisoessaan kasvoi hänessä sanomaton ylenkatse sitä kohtaan, -mitä Falck tarjosi hänelle niin ajattelemattomasti, ikäänkuin se, mikä -revittäisiin, ei olisi mitään huomenna -- niin ajattelemattomasta että -hyvin voisi tapahtua, että hän katuisi jo huomenna. -- -- - -Ei hän voinut tehdä niin! Ei hän voinut päästä siitä, mitä kerran oli -luvannut, ei myöskään unhottaa, mitä oli itse antanut, sitä, joka jo -oli elettyä! Hän ei tahtonut unohtaa sitä. - -"Teidän ei olisi pitänyt sanoa sitä!" sanoi hän hiljaa. "Miksi -unohdatte Sveinin? Ja onko Teillä oikeus unohtaa." -- -- - -"Te uskotte myöskin, mitä Miina Jöns kertoo?" -- -- Hän hymyili -hermostuneesti, ja hänen äänensä kävi kuivaksi ja ivalliseksi. -- "No -niin, olette oikeassa. Hän on hupaisempi, siinä olette oikeassa... -olen teille äärettömästi kiitollinen, että muistutatte minua -esteistäni! Voin vakuuttaa teille, että minulla on muitakin, hyvin -ehdottomia." -- -- - -Hän tuli äkkiä iloiseksi ja leikilliseksi. Gunvor katsoi vakavasti -häneen. "Gunvor!" Tuomari meni suoraan hänen luoksensa eikä hänen -äänensä enää ollut kova. - -"Jos ei olisi mitään... esteitä, tarkoitan, voisitteko silloin... Te -_voisitte_!" - -Gunvor seisoi tuijottaen. Oli kuin hän äkkinäisessä välähdyksessä -näkisi paljastettuna edessään sen, mitä tuomari tarkoitti esteillään. --- Hän näki hänen sielunsa pohjaan ja sen kaikki heikkoudet, näki oman -ankaran, rehellisen tahtonsa, joka ei voinut myöntyä, ei löytää tietä -sen ohi, mikä hänestä näytti oikealta. - -Gunvor väistyi taapäin, kalman kalpeana. -- "En!" kuiskasi hän äkkiä. --- "Tulisi _liian paljon_ kärsimystä!" - -Hiljalleen valittaen piti hän kättään kasvoillansa. - -Puutarhakäytävän päässä tuli täti takaisin. - -Falck meni häntä vastaan ja poikkesi toiselle tielle. Hän tahtoi -katsella hänen hyansinttejänsä. - - * * * * * - -Kun Gunvor sinä yönä tuli huoneeseensa, ei hän mennyt vuoteeseen, vaan -asettui katselemaan ulos. - -Teki hyvää istua ja kuunnella merta. - -Hän nojasi päänsä ikkunan puitteita vasten. - -Alhaalta rannalta kuului kuiskailua, naurua ja lörpöttelyä. - -Sitten tuli meren aalto: toiset vaikenivat, kun se tuli. Se yleni kuin -virrensävel ja sekoittautui sitten pitkään, lempeään lauluun. -- -- - -Tuuli tuli; sillä oli jotakin kerrottavaa. - -Talossa oli hiljaista. Hän saattoi kuulla äitinsä nukkuvan rauhallisena -alakerroksessa. - -Mutta nyt natisivat portaat -- joku hiipi alas. Ovi avattiin hiljaa. -Hän tiesi itse lukinneensa sen. - -Hän meni ikkunaan, joka oli pihalle päin, ja katsoi ulos, mutta -hätkähti, ikäänkuin olisi saanut lyönnin. - -Se oli Irmild, puoleksi puettuna. Hän oli heittänyt ympärillensä tädin -valkoisen saalin ja juoksi tietä alas. - -Gunvor meni ulos aivan hiljaa, ettei herättäisi äitiänsä, vielä -aivan epätietoisena siitä, mitä Irmildin lähtö merkitsi. Oliko hän -sairastunut? -- -- -- - -Hän näki hänen juoksevan tavallisella liukuvalla tavallansa, näki hänen -poikkeavan tohtorin taloon vievälle polulle, ja yhdellä hyppäyksellä -hän seisoi ikkunan alla; hän katseli ympärilleen joka taholle -- sitten -hän nosti kätensä ja koputti hiljaa alimpaan ruutuun. - -Gunvor oli pysähtynyt viimeiseen mutkaan pajupensaan taakse. Hän ei -voinut heti mennä edemmäksi; hänen kaikki jäsenensä jäykistyivät. - -Sillävälin hän kuuli jonkun vastaavan sisäpuolelta, kuuli Sveinin -tulevan ja avaavan, kuuli itkua ja rajun purkauksen ja sitten naurua -ja puhetta, joka tukehtui syleilyyn. Kuiskauksia, hyssytyksiä -- ovi -suljettiin jälleen, molemmat salvat pantiin eteen eikä enää kuulunut -hiiskaustakaan. - -Häntä puistatti rajusti. Hän istuutui uupuneena kivelle. Mitä -hyödyttäisi mennä sinne? Ettei tämä tapahtunut ensi kertaa, sen hän -ymmärsi kaikesta. Hän koetti ajatella hiukan. - -"Että nyt menisi kaikki rikki! Se, jota hän oli alkanut elää, ja -jota hän _oli_ elänyt tahdollaan ja verellään!... Sillä, johon hän -oli taistelemalla päässyt -- ei ollut vähintäkään merkitystä, se -heitettäisiin pois!"... - -Hänen oli aivan mahdoton ymmärtää sitä. Oli kuin maa sortuisi hänen -allansa. Hän katseli epätoivoisena ympärillensä. - -Hän luuli muistavansa, että hänelle oli maksanut niin paljon olla -rehellinen ja todenperäinen ja kokonainen ja rohkea -- -- ja nyt he -nauroivat hänelle tuolla sisällä... ilkkuivat häntä, että hän oli -kulkenut täällä yhtenä yönä ja kärsinyt heidän tähtensä... antanut -sydänvertansa! Sitä ei kumpikaan heistä ollut häneltä pyytänyt... - -Eikö mikään ollut totta? Eikö ollut mitään, mitä vasten kallistaisi -päänsä, ei yhtään sielua, jonka luona voisi olla turvassa? - -Hän katseli ympärilleen tylsästi kysyvä katse silmissään ja painoi -kätensä ohimoilleen. Hän tahtoi pakottaa itsensä muistelemaan, mitä nyt -oli tehtävä. - -Sitten hän nousi vaivalloisesti, haki avainkimppunsa, meni -konttorirakennukseen ja avasi postilaukun, joka riippui ulkopuolella. -Hän otti ulos kirjeen, missä pyydettiin kuulutusta sunnuntaiksi. Oli -onni, ettei postinviejä vielä ollut käynyt siellä! - -Hän meni huoneeseensa rutistaen kirjettä kädessään, sytytti kynttilän -ja poltti sen hitaasti. - -Hänestä oli oikein onni, ettei postinviejä ollut käynyt siellä! - - * * * * * - -Seuraava päivä oli lauantai, ja oli lauantaikiirettä. Kullakin oli -kyllin tekemistä omissa puuhissaan. - -Torgersen oli noudettu pois aamulla eikä tulisi kotiin ennenkuin -sunnuntaina. Hänen piti mennä pappilaan, missä hän aikoi yöpyä ja -sitten seurata toisia kotiin kirkolta. Hehän tulisivat sinne kaikki -kuuntelemaan kuulutusta. - -Mutta hän ei ollut voinut ymmärtää Gunvoria sinä aamuna. Tämä oli -sulkenut konttorin oven häneltä, mutta sitten hän oli kuitenkin tullut -hänen jälkeensä rannalle, -- mutta vain nyökäyttänyt hyvästiksi -- -eikä hän ollut rohjennut koskea Gunvoriin. Hänen oli jälleen täytynyt -ajatella Isistä; mutta tämä karkoitettaisiin ensi tilassa iäksi, sillä -kahden päivän kuluttua olisi Herön Gunvor hänen vaimonsa! -- -- - -Mutta sunnuntaiaamuna ei tullut niin yleistä kirkkomatkaa kuin oli -aikomus. - -Varhain aamulla oli Gunvor tädin hämmästykseksi mennyt sisään äitinsä -luo. Ja sitten kutsuttiin täti sisään. - -Ja kun kirkkoaika tuli, ei Elina-rouvan uutta valkeata kuusihankaista -lykätty vesille. - -Herrasväki jäi kotiin. Mutta Irmild näytti olevan ajettu matkalle. -Pikku Gunn oli myöskin saanut luvan lähteä ja muutamat palvelustytöistä -samaten. - -Hesekiel kuljetti venettä. Hän ei sanonut sanaakaan. - -Kotimatkalla oli Svein Torgersen mukana. Hänen kasvonsa olivat synkät; -sellaisena ei kukaan ollut nähnyt häntä ennen. - -Hän ei ollut näkevinään Irmildiä, joka istui ja koetti pidättää -kyyneleitä. - -Maihin tultua hän ryntäsi ylös rakennukseen. Hän tahtoi saada Gunvorin -käsiinsä. Olihan hän itse kirjoittanut kirjeen ja pannut laukkuun. Se -ei ollut tullut perille. - -Mutta Gunvor ei ollut löydettävissä. Hän oli mennyt ulos. - -Hän haki häntä rauhattomana ja kiihtyneenä. - -Vasta päivällispöydässä hän näki hänet. Hän istui äitinsä ja tädin -välissä, tyynenä kuten ainakin, mutta kalpeana. - -Hän katsoi Gunvoriin. Tämä nyökkäsi hänelle ystävällisesti. Hän tyyntyi -jälleen, mutta paloi halusta saada selvä, mitä oli tullut väliin. -Mutta pikku Gunn ja Hesekiel istuivat pöydässä myöskin. Ja piika kulki -palvelemassa. Se häiritsi häntä. - -Aterioitiin silmäänpistävän äänettömyyden vallitessa. Mutta Elina-rouva -piti päänsä korkealla sinä päivänä. Hänen silmänsä olivat tavattoman -kirkkaat, ja hän näytti oikein juhlalliselta. Tädin silmät olivat -punaisemmat kuin tavallisesti. Hän söi tuskin ollenkaan, mutta -ravisteli päätänsä tuon tuostakin. - -Aterian jälkeen jäivät molemmat yksin arkihuoneeseen. Elina-rouva ja -täti menivät ottamaan päivällisuntansa. Pikku Gunn veti Irmildin ulos; -hän oli luvannut seurata häntä rantaan. - -Torgersen seisoi Gunvorin edessä ja pureskeli viiksiänsä. - -Hän otti äkkiä askeleen eteenpäin. -- "Miksi et ollut kirkossa tänään? -Missä on kirje? Etkö sinä pannut sitä laukkuun? Se ei ole tullut -perille." -- -- - -"Olen polttanut sen!" Hän katsoi tyynesti Sveiniin, mutta kalpeni aina -huuliin asti. - -Svein säpsähti. Gunvorilla oli tuo jäykkä ilme suunsa ympärillä, jota -hän ei voinut sietää. Hän katsoi tuimasti ovelle, joka äsken suljettiin -Elina-rouvan jälkeen. Hänen äänensä tuli kovaksi ja korkeaksi. - -"Äitisikö se taas on liikkeellä menettelytapoinensa?" - -"Sinä itse vain, Svein! Siihen, mitä kysyt, voit itse parhaiten -vastata!" - -Svein tuli silmänräpäykseksi kalman kalpeaksi ja vei verkalleen kätensä -läpi hiuksien. - -"Minä aioin sanoa sen sinulle eilen, ennenkuin matkustit. Minä olisin -sanonut; senvuoksi minä tulin veneelle. Mutta minä en voinut. Saat -antaa minulle anteeksi!" - -Svein ei vastannut eikä katsonut häneen. Hän otti sikarin ja pani sen -pois, haki tulitikkuja ja laski ne jälleen toiselle pöydälle. Sitten -hän juoksi hänen luoksensa rukoileva, hämmentynyt ilme kasvoissaan. - -"Gunn, mitä sinä tahdot, mitä tarkoitat?" - -"_Sinä_ olisit sanonut sen minulle, Svein! Olisithan sinä sanonut -sen minulle!" virkkoi hän hiljaa -- "etkä olisikaan... ei, et sinä -olisi!"... hänen äänensä vapisi; hän keskeytti. - -Svein näytti äkki keventyneeltä; synkkä pilvi pakeni hänen kasvoiltaan. - -"En -- en olisikaan", lausui hän ujostelematta, "jos vain siitä on -kysymys, niin sovimme kyllä! Ei, kautta taivaan, minun ei olisi pitänyt -tehdä sitä -- mutta kun niin on... tietysti se on hirveän tuhmaa, -mutta, katsos, minä en tahtonut huolestuttaa sinua sillä, minä kun -ajattelin... niin, Gunvor, sinuahan minä rakastan, näetkö, sinustahan -minä pidän. Se on selvää." - -Gunvor alkoi vapista. Hän istuutui äitinsä vanhalle tuolille. - -"Siinäkö kaikki, mitä sinulla on sanottavaa, Svein?" Svein seisoi hänen -edessään. Hän alkoi jälleen käydä hieman epävarmaksi. - -Gunvor katsoi häneen silmissään ilme, jota hän ei milloinkaan ollut -nähnyt. Svein ei ymmärtänyt hänen kärsimyksensä syvyyttä, hän ei -epäillyt hetkeäkään, että tunnin kuluttua olisivat välit hyvät jälleen. - -Hän meni Gunvorin luo ja tahtoi ottaa hänet syliinsä ja pyytää hymyä. -Hän ei muka voinut, niin totta kuin eli, sietää, että asia oli niin -sotkuinen. - -Mutta sitten katsoi Gunvor häneen ja hänen katseensa pidätti häntä. -Gunvor osoitti pöydän toisella puolella olevaa tuolia. - -Svein istuutui siihen, mutta teki vielä yrityksen ottaa asian -leikilliseltä kannalta. - -"Gunvor, älä istu sillä ankaralla tuolilla! Siinä on koko Herön suku -istunut ja hallinnut. Minä en voi kestää sellaista kunnioitusta sinua -kohtaan!... Kas, auttaa heti kuin asetut sinne... näetkö, sinun silmäsi -ovat kaikkein kauneimmat, kun ne eivät ole niin ylpeinä. Älä ole niin -juhlallisen kylmä! Muista, ihminen ei elä niin kamalan kauan!... -Gunvor, anna minun polvistua eteesi." -- -- - -"Odota, Svein, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa?" - -"Tietysti, Jumala paratkoon, on minulla anteeksipyyntöjä, kunhan vain -tahdot kuulla! Sanon sinulle, etten mahtanut sille mitään, sillä -minä olen periaatteellinen mies ja olin päättänyt... näetkö, olin -tehnyt päätöksen." -- -- Hän nykäisi kaulustaan. -- "Eikä minulta -tarmoakaan puutu! Minä sanon sinulle, minä uskon suoraan sanoen, että -hän on hypnotisoinut minut. Hänellä on hyvin omituinen luonne, jonka -pohjana on villi vaisto... totisesti minä en usko suggestioniin ja sen -sellaiseen! Se yllätti minut, jos niin saan sanoa, kohtalon voimalla." --- -- - -Hän kumartui pöydän yli häntä kohti. - -"Gunvor, jos tietäisit, miten vähän se merkitsee ja miten rajattomasti -minä sinua rakastan. Sinä et saa uskoa, että minä senvuoksi unohdin -sinut. Mutta, näetkö, hän on tuollainen hiipivä olento, jonka edessä ei -voi olla kylmä, vaikkakin tahtoisi -- ja minä olen todella tahtonut, -tiedätkö! Sinä et saa uskoa, että ajatus sinuun silmänräpäystäkään... -sinua olen aina kantanut sielussani... minä vakuutan sinulle, että luja -tahto voi horjua silmänräpäyksen, niin että aivan itsetiedottomasti -_tahtoo_ -- Gunvor, sinun pitää uskoa minua! -- Mutta hänhän on nyt -täysikasvuinen, joten sinä tietysti lähetät hänet pois." -- -- - -Hän katsoi Gunvoria silmiin; hän rukoili katseellaan. Nyt, kuten ennen, -saisi Gunvor luvan myöntyä lopuksi. Hänestä näytti aivan luonnolliselta -ja oikeutetulta, että hän tälläkin kertaa saisi täyden anteeksiannon -kaikista synneistään. - -Gunvorin silmissä paloi pidätetty viha. - -"Niin että syy on _hänen_?" kysyi hän olkapäitänsä kohauttaen. Tällä -hetkellä hän halveksi Sveiniä. - -Kuului puoleksitukahdutettu huuto; ovi käytävään temmattiin auki. -Irmild seisoi heidän edessään kasvot jäykkinä kauhusta. - -Hän syöksyi huudahtaen Gunvorin luo ja kietoi itsensä häneen: sitten -hän peräytyi muutaman askeleen ja seisoi ja katseli toisesta toiseen. - -"Olen seisonut ja kuunnellut," kuiskasi hän hengästyneenä, -- "lopuksi -en voinut --" - -Hän heittäytyi lattialle ja vaikeroi; nousi jälleen puolitiehen ja -laahautui nopealla liikkeellä Gunvorin jalkoihin. - -"Minä en ole sitä tehnyt!" huudahti hän äkkiä uhkamielisesti, "kuka voi -sanoa asian niin olevan? Kun ei kukaan näe, ei se tietysti ole totta; -silloin ei siis kukaan voi uskoa sitä!" -- -- - -Gunvor oli noussut; hän meni ja nosti hänet ylös. - -"Uskon, mitä itse sanot", sanoi hän tyynesti. - -Tumma veriaalto väritti Irmildin kasvot; hän katsoi epätoivoisena -Gunvoriin ja haki hänen silmistään, olisiko niissä jotakin, joka -tuomitsi häntä. - -"Minä en ole tehnyt sitä", sanoi hän änkyttäen, "en, se ei ole totta... -mutta te saatte kuitenkin tietää sen." -- -- - -"Niin, sillä nyt olet sinä sen sanonut!" - -Gunvor katsoi häneen kauan tutkivasti; hän tarkasteli häntä toisin kuin -ennen. - -Irmild vapisi ja vältti hänen katsettaan luullen, että tuo katse näki -hänen sieluunsa asti. - -"Se ei ole totta!" toisti hän toivottomana. Hän ei tiennyt muuta turvaa -noita kahta vastaan, jotka seisoivat siinä ja tahtoivat surmata hänet. - -Silloin pisti häneen äkkiä, että hän oli ilmaissut itsensä ja että -hänen täytyi poistua. Ja hän syöksyi ulos huoneesta sellaista vauhtia, -että kaatoi tuolin ja juoksi kuin mieletön käytävän läpi yli pihan ja -tietä alas. - -Gunvor kääntyi Sveiniin ja teki hänelle kysymyksen. - -Tämä kääntyi hänestä ja vastasi vältellen. - -Tuli kuolonhiljaisuus. Kului muutamia minuutteja. - -Gunvor oli jäänyt seisomaan samaan paikkaan. Hän hengitti -vaivalloisesti; tuntui kuin ilma tukehuttaisi hänet. - -Ja hänen siinä seisoessaan vetäytyivät hänen kulmakarvansa yhteen. -Heikko, pystysuora viiva, mikä kulki nenän juuresta, syveni; hänen -kasvoihinsa tuli jotakin kovaa, kylmä taipumaton tahto. - -Hän eteni muutaman askeleen, nosti kaadetun tuolin ja pani sen -paikoilleen. - -Sitten hän meni Sveinin luo ja ojensi hänelle kätensä. - -"Kiitos nyt kaikesta, mikä oli hyvää meidän välillämme -- nyt tiedät, -että se on lopussa!" - -Hän luhistui kokoon, mutta ei sanonut mitään. Hän ei voinut käsittää, -että se oli totta. - -"Gunvor, miten ikävää on, että sinä olet tuollainen!" -- Hän joutui -kyynelten valtaan. - -Se sattui Gunvoriin kuin nuhde. - -"Niin", sanoi hän hiljaa huolestuneena, "minustakin on ikävää, etten -voi olla toisenlainen." - -"Sillä voihan mahdollisesti olla toinen, parempi tapa katsella -sellaisia asioita." - -"Mutta, näetkö, siinä se on, Svein, että olen rakastanut sinua... mutta -se, mitä tunsin sinua kohtaan, on liian hyvä kulutettavaksi... tällä -tavalla säie säikeeltä, kunnes ei jää mitään jäljelle! Sinä et enää saa -tuhota sitä minulta! Ja nyt se on loppuva; tahdon kätkeä parhaan siitä, -mikä oli... kantaa sitä sielussani..." - -Svein seisoi ääneti ja katseli rukoilevasti häneen; sitten hän meni -saliin tietämättään, -- mutta tuli ulos jälleen vauhdilla, ikäänkuin -olisi voinut kadottaa hänet sillävälin. - -"Gunvor, sinä et tarkoita, mitä sanot, et tarkoita!" -- -- -- Hän -katsoi häneen, avuttomana kuin lapsi. - -Hän otti väkisin hänen kätensä ja pani sen poskeansa vasten. - -"Meidän väleistämme ei voi tulla loppua!" kuiskasi hän rohkeampana. -- -"Älä sano sitä niin varmasti! Sinun ei pidä sanoa asiaa niin varmasti, -että kuuluu siltä kuin löisit naulan ikuisiksi ajoiksi. Se kuuluu niin -pahalta. On virhe, ettei voi muuttaa päätöstä, suuri virhe" -- -- - -"Tiedän, että minussa on virheitä!" Hän veti pois kätensä. -- "Mutta -kun jokin on lopussa, on se ohitse. Etkö voi sitä ymmärtää?" - -Hänen äänensä oli jääkylmä. - -Sveinin kasvoilla näkyi muutos. - -Gunvor teki hänelle vielä kysymyksen Irmildin suhteen. - -Svein punastui, mutta hänen täytyi vastata. - -Gunvor seisoi suorana hänen edessään; hän ei voinut välttää hänen -leimuavaa terävää katsettansa. - -"Tulee siis kuitenkin pian häät taloon!" -- - -Hänen äänensä oli matala ja surullinen. Hän lisäsi hitaasti: -- "Sillä -sellaisesta on tuleva loppu Herössä! Minä olen sen luvannut... äidin ja -pikku Gunnin tähden ja sinun tähtesi ja kaikkien ihmisten tähden on se -oleva lopussa!" -- - -Svein oli mennyt ikkunaan. - -Hän koetti näyttää siltä kuin ei mitään olisi tapahtunut; ehkä tämä -tuuli menisi ohitse. - -Mutta se ei mennyt. Silloin hän istuutui tädin neulomapöydän ääreen ja -painoi päänsä kaikkien hänen keriensä joukkoon ja nyyhkytti. - -Gunvor meni hänen luokseen ja laski kätensä hänen hiuksillensa. - -"Sinä voit helposti suoriutua hänen kanssansa, Svein!" sanoi hän hiljaa. - -Svein ei nostanut päätänsä. Gunvorin sanat tuntuivat hänestä -tällä hetkellä kaikista musertavimmalta arvostelulta, kovimmilta, -kirvelevimmiltä sanoilta, joita milloinkaan oli hänelle lausuttu. - -Hän istui paikallaan. Gunvor oli mennyt. Hetkeä myöhemmin hän näki -hänen irroittavan veneensä ja lähtevän purjehtimaan. -- -- - -Illalla tuli vieraita, mutta Gunvor ei ollut palannut. Eräs miehistä -oli nähnyt hänen veneensä Stenholman luona. - -Elina-rouva ravisti päätänsä. "Hän tahtoo siis olla yksinään", mumisi -hän itseksensä. - -Sillä se oli sellainen paikka, mihin ei ihminen koskaan astunut -jalallaan. Koko meri painoi sitä kohti ja kaivautui tunturin alle, ja -kansa luuli, että merihärkä oleksi siellä. - -Elina-rouva ei rauhoittunut, ennenkuin kuuli Gunvorin illalla tulevan -kotiin ja menevän huoneeseensa sanottuansa hyvää yötä hänen ovensa -edessä. - -Silloin oli kaikki hyvin, ja Elina-rouva nukkui tyytyväisenä. - -Siinä suvussa ei oltu koskaan totuttu muuhun kuin että milloin tahansa -voisi tulla rajuilma ja ottaa jotakin mukaansa. - -Elina-rouvan mielestä oli käynyt onnellisesti. Rajuilma oli ottanut -sen, josta hän kernaimmin tahtoi päästä. - - * * * * * - -Saara-äidin luo oli lähetetty airut kuulustelemaan Irmildiä. Hän olikin -siellä, mutta ei ollut voinut palata vielä, sillä hän oli sairas. - -Torgersen oli ollut siellä, mutta he eivät olleet tahtoneet laskea -häntä sisään. Irmild oli saanut hermotaudillisen kohtauksen -ja hän kuuli Saara-äidin lukevan hänelle jumalansanaa apunaan -maallikkosaarnaaja, joka majaili heillä. - -Ja Svein oli mennyt kotiin huomattavasti keventyneenä. Sillä nythän -Gunvor itse saattoi nähdä, ettei Irmild enää tahtonut olla hänen -kanssaan missään tekemisissä... ja mitä hyödyttäisi ottaa asia tältä -kannalta? Hän ei voinut ymmärtää, miksi ei kaikki voisi jälleen kääntyä -hyväksi, voisihan Gunvor kostaa, jos tahtoisi; olisi hyvä, jos hän -nyt tahtoisi kostaa jollakin tavalla, siten kääntyisi kaikki hyväksi -jälleen. Mitä ihmettä tämä välien rikkominen hyödyttäisi?... Jumala -nähköön, voitiinhan olla yhtä hyviä ystäviä, vaikkakin elämällä onkin -pienet omituisuutensa. Ihanteellisinta olisi ottaa sellaiset aivan -luonnolliselta kannalta, sillä vieläpä -- niin, vaikkakaan he eivät -enää pitäneet toisistaan, oli tällä tavoin mahdollisuus jälleen voittaa -toisensa ja saada sitten kaksinkertaista huvia toisistansa. - -Hän arveli, että järkevintä olisi, että kaikki jälleen tulisi -entiselleen. - -Mutta hän ei enää milloinkaan kohdannut Gunvoria yksinään. Aina oli -Elina-rouva tai täti tai lapsi tiellä. - -Silloin hän rupesi kirjoittamaan -- pitkiä kirjeitä joka ainoa päivä. - -Hän sai ne takaisin avaamattomina. - - * * * * * - -Myrlandissa oli ollut oikea Herran etsikkoaika. Maallikkosaarnaaja -Esaias Ohlsen oli asunut siellä keväästä lähtien, ja Saara-muori, jota -Herran armo niin monesti oli kutsunut, oli nyt oikein tullut sille -tielle, joka elämään vie. - -Esaias Ohlsen oli Herran armosta koonnut seudulla joukon uskovaisia. -Jokainen hänen sanansa oli sielujen ravinto. - -Ja sellaisen jumalanmiehen tulo Myrlandiin oli ollut Saara-muorin -pelastus. Hänen miehensä oli kalastamassa Lofotenilla tänä vuonna, -joten talossa oli ollut hiljaista ja Saara-muori saanut aikaa hoitaa -sieluansa. - -Oli niitä, jotka ihmettelivät, että sellainen siunattu ase kuin Esaias, -joka osasi Raamatun ulkoa kannesta kanteen, oli tahtonut asettua -asumaan niin pahamaineiseen paikkaan kuin Myrlandiin. - -Mutta Esaias Ohlsen oli muistuttanut heille Häntä, joka meni syntisten -luo ja söi heidän kanssansa. - -Silloin hävettiin. Ja pian ympäröi taloa pyhyyden loisto, sillä samalla -kuin hän antoi uskonsisarensa ruokkia ja virvoittaa itseänsä, hän -työskenteli niin voimallisesti hänen sielunsa pelastamiseksi, että -jokaisen, joka näki ja kuuli, täytyi myöntää, että kaikki entinen oli -mennyttä. - -Ei yksikään uskovaisista ollut raamatullisempi puheissaan kuin Saara. -Alituiseen kuului itkua ja veisuuta Myrlandin tuvasta, ja joka ainoa -ilta oli siellä hartauskokous. - -Oli tullut kesä. Mutta Ohlsen ei vielä ollut lähtökunnossa: voitettuja -lampaita täytyi vielä hoitaa. - -Saaran mies oli aikoja sitten palannut kalasta, mutta ei viihtynyt -kotona. Hän oli mielestään kuin viralta pantu ja aivan liikaa. Ja -oli niin työlästä istua siellä, kuin mikäkin syntinen. Häntä kiusasi -sietämättömästi, kun Esaias ja Saara käsi kädessä olivat polvillaan -ja rukoilivat, että Jumala lähettäisi hänelle kurituksensa. Hän oli -enimmäkseen vesillä ja kalasteli. Joka kerta kuin Irmild tähän aikaan -oli ollut kotoisalla, olivat äiti ja Ohlsen ottaneet hänet väliinsä ja -puhuneet Jumalan kanssa hänen syntisestä sielustansa. - -Ja Irmild oli alkanut huomata sen vaikutuksia. Hän sai ankaria -jumalanpelon kohtauksia. Hän luki Ohlsenin "Palmunlehtiä" ja kiusattiin -turmeltuneen lihansa vuoksi. Perkele teki hyökkäyksiä; se tahtoi pitää -hänet. - -Mutta eräänä iltana hänen hiivittyään sinne monine tunnonvaivoineen -olivat Ohlsen ja hänen äitinsä pyhillä rukouksilla auttaneet hänet -oikein Jumalan luo. - -Ja häneen oli herännyt mielihyvän tunne. Hän oli hekumoinut taivaan -salamoivan vanhurskauden ja oman huimaavan syntivelkansa nautinnossa. - -Meren aallot kuohuivat... Jumala kulki kahlasi tässä pohjattomassa -syntimeressä!... Hänestä oli mieluista tehdä lunastustyötä!... Ja hän -lähetti poikansa kantamaan maihin ja vuodattamaan suurta armoansa -haavoittuneelle ihmiselle... - -Täti oli sanonut, että hänen pitäisi parantaa itsensä. Nyt ei hänen -tarvinnut sanoa -- ei ollut aikaakaan siihen; niin ääretön oli -hänen laupeutensa; hänen armonsa oli hänelle kylliksi. Sillä Jumala -sanoi itse: jos teidän syntinne veriruskeat olisivat, pitää niiden -lumivalkeiksi tuleman. - -Jumala tiesi, että ihmisten täytyy tehdä syntiä... senvuoksi on hän -lähettänyt poikansa. - -Ja hän nautti suuresti ajatuksesta tehdä syntiä, vain syntiä, jotta -Jumalan armo vuotaisi sitä runsaampana. Hän tahtoi upottautua siihen -kuin mereen. - -Niin oli kaikkien jumalanlasten laita. Hän ymmärsi kyllä, että hänen -äitinsä ja Esaiaksen täytyi joka aamu ottaa pyhityksen kylpy tässä -käsittämättömässä armossa, jonka Herra antoi heidän avuksensa tulla. -Sillä häneltä ei jäänyt huomaamatta, että täällä tapahtui semmoista, -mikä ei myöskään voinut olla aivan oikein ja hyvin. - -Mutta Ohlsen oli jumalanmies ja harrasti suuresti hengellisiä. Hän -opetti hänelle, että Herran voima täydellistyy heikkoudessa. - -Samaa sanoi hänen äitinsä, ja hän kuunteli mielellään sitä. Hänen omat -salaiset epäilyksensä pääsivät lepoon. - -Mutta niin oli jälleen kulunut viikkoja, eikä hän ollut käynyt siellä. -Hän unohti valvoa ja rukoilla. Sillä se ei auttanut häntä aina -- -etenkin kun hämärtyi iltaisin ja hänen täytyi mennä yksin kotiin. -Pimeys peloitti häntä. Hän oli niin hirmuisen pimeänpelko. Hän näki -vain pahaa: huonoja ihmisiä, jotka olivat hukkuneet eivätkä voineet -saada rauhaa meressä. Ja saatana itse vainosi häntä. Ei auttanut, että -hän sanoi olevansa jumalanlapsi. Se huokui tulista henkeänsä hänen -kasvoillensa. - -Niin oli äskenkin käynyt hänen mennessään illalla kotiin yli nevan, -eikä hän enää rohjennut siellä kulkea. - -Eikä hänen muutenkaan ollut lupa hiipiä pois, kun muut olivat ulkona. -Se oli synti; hän ei tahtonut tehdä sitä enää. Hän oli saanut -päähänsä, että perkele tahtoi houkutella häntä mereen; ja hän pelkäsi -mielettömästi kuolemaa. Hän saattoi herätä yöllä kauhun valtaamana. -Pimeässä tirkisteli häneen silmiä; ne syöpyivät hänen ruumiinsa läpi; -hän ei voinut liikuttaa jäsentäkään. Täydessä päivänvalossakaan hän ei -ollut varma, sillä hän ei voinut olla mietiskelemättä, millaista olisi -kuolla. Tuli kuin näkyjä helvetistä; mustina ja hirveinä ne valtasivat -hänen aistimensa todellisuuden valtavalla voimalla. Hän koki ennakolta -tuon kauhean -- kuoleman ja häneen tuli rahtunen mielettömyyttä. - -Se uuvutti häntä niinkuin tauti. Ja tädin täytyi jälleen turvautua -tippoihin ja hyviin neuvoihinsa. - -Mutta hän ei koskaan ollut iloisempi kuin juuri sellaisen kohtauksen -jälkeen. Hän heittäytyi riemun valtaan hautoen noita kauheita -kuvitelmia sielussansa. Palaen samalla kertaa ilosta ja pelosta oli hän -usein säikäyttää tädin kuoliaaksi. - - * * * * * - -Oli kulunut useita päiviä siitä sunnuntai-iltapäivästä, jolloin Irmild -oli juossut kotiin äitinsä luo. - -Vielä hän oli Myrlandissa. Ohlsen ja Saara olivat suuresti ylistäneet -Jumalaa, että hän lopulti oli täyttänyt armorikkaan työnsä ja -kirvoittanut hänet perkeleen pauloista. - -Sillä vihdoinkin oli Jumalan armo täydellisesti vallannut hänet. Kuin -tuhlaajapoika hän oli viety hänen pöydällensä, saanut juhlavaatteet ja -sormuksen sormeensa. - -Ja hänestä itsestään oli ihmeellistä, että hän nyt oli oikein herännyt, -Jumalan valittu lapsi!... Oli niin ihmeellisen huimaavan suloista olla -syntinen ja kantaa kaikki velkansa Jeesuksen luo ja kätkeytyä hänen -armorikkaaseen syliinsä. - -Hän ei voinut ajatella muuta. Epämääräinen tietoisuus siitä, että -hänelle tapahtuisi jotakin hirveää, ei enää vaivannut häntä. Hänellä -ei ollut syytäkään ajatella semmoista: Herran armonaika oli hänen -päällänsä. - - * * * * * - -Oli iltapäivä. - -Kaikkialla oli hiljaista. Meri oli tyyni ja kirkas. Ulkona -Skarvholmenin luona nousivat tyrskyt kuin valkoinen ruususade; -mainingit loiskahtelivat hiljaa rannan kivien välissä. - -Myrlandin tupa oli valomerenä. Portailla makasi kissa nimeltä Hagen. Se -oli valkoinen, mustia pilkkuja otsassa ja jalat aivan ruusunpunaiset. -Päivän ihanuuden valtaamana se makasi siinä puoliunessa, mutta raotti -toisinaan silmiään, sillä se odotteli Månsia naapurin tuvasta. - -Tuvasta kuului epäselvä sanatulva, johon sekaantui valitushuutoja. -Saara-muori se puhui, ja ähkyvien äänien välistä tunteutui toisinaan -Irmildin terävä sopraano, joka poltti kuin liekki. - -Ikkunalla oli englantilaisessa ruukussa palsamikukka, ja valkea -kurjenpolvi ojensi pitkiä vesoja ruudussa olevan reiän läpi. -Seinähyllyllä istui täytetty papukaija värikuvan alla, joka esitti -paratiisista karkoittamista. Sen ympärillä riippuivat kuningatar -Viktoria ja lordi Nelson. Lattialla makasi Saara suullaan ja rukoili -Jumalaa. Kappalainen oli ollut siellä tänään ja Ohlsen oli nähnyt -hyväksi matkustaa. Etelässä päin oli paljon ystäviä Jumalassa, jotka -odottivat häntä kärsimättöminä. - -Saara väänteli käsiänsä. Herran armo oli runsaasti hänen päällänsä; -kaikkivaltias ei säästänyt vitsaansa. - -"Mutta hän on vartijamme; hänen voimansa on Jerusalemissa! Hän, joka -näkee salatut asiat, hän antoi minulle tyynen uutimen. Mutta ihmisten -lapsia on kohtaava vitsaus, sillä kuka ei huomaa, että pahat henget -ovat lukuisat, ja ihmistä pisti käärme paratiisissa. Mutta sinä, oi -Herramme ylistetty poika, sinä otat meidät niin viheliäisinä kuin -olemme ja istutat meidät niinkuin Libanonin seetripuut. Ja minä olen -kasvanut korkeaksi kuin kypressi ja tuoksuen suloisesti kuin Jerikon -ruusupuu. Minä olen kuin palmupuu, ja taivaallinen puutarhuri ei unhota -tutkia minua ja jauhaa hienoksi nuuskaksi sydämeni pahoja himoja. Minä -tahdon uhrata ne yljälle, kun hän tulee. Oi, silloin olet sanova, rakas -Jeesus, oi mikä suloinen haju!" -- - -Tässä voitti hänet Irmild itkullansa. Hän oli polvillaan tuolin -ääressä. Hän oli kalpea ja kasvot hyvin laihtuneet. Silmät olivat -selällään ja näyttivät isommilta kuin ennen. Ne paloivat raivoisasti. - -Tuolilla oli avattu kirja. Se oli Ohlsenin "Palmunlehtiä." -Itkukohtauksen jälkeen hän luki suonenvedon tapaisesti työntämällä: -"Oi, mikä kallis onni, Jeesus on ylkäsi; hän on lämmittänyt sinun -rakkautensa tulella, niin että kurjan sydämesi saviastia on kiehunut -ylitse ja valunut vaatteillesi, niinkuin hyvänhajuinen voide valui -Aaronin päästä hänen parrallensa!... Ja ylkä on tuleva ja iloitseva -morsiamen luona, mutta muista, että Kristus syntyi tallissa, ja -mitäpä on talli muuta kuin eläinten asunto, mutta Jumala on kirkkaus, -palmupuumme Sionilla on hirvittävä Jumala -- -- --" - -Hän keskeytti ja naurahti äkkiä. Hän kuunteli äitiä: "Tyyni uudin! -Jumala lunastaisi hänet? -- Rukoilkaa ja te saatte! Saisiko hän, mitä -tahtoi?" -- -- - -Mutta sitten hän jälleen puhkesi kyyneleihin ajatellessaan kaihon -valtaamana, että Kristus oli syntynyt tallissa! -- -- - -Varjo kulki ikkunan ohi. Heti sen jälkeen koputettiin oveen. - -Irmild hämmästyi suuresti ja nousi hehkuvan punaisena vainotun eläimen -ilme silmissään. Hän katseli ympärillensä; hän olisi tahtonut murtaa -seinän paetaksensa. - -Saara-muorin epäilys oli kuin pois pyyhitty. Hän nousi, siveli -hiuksiansa kammalla, meni ja avasi. Hän tiesi, kuka tuli, ja hänen -ilmeensä kävi leppeäksi ja mielisteleväksi. - -Gunvor astui sisään. "Hyvää päivää! Onko Irmild täällä?" - -Saara niiasi. -- "Jumala siunatkoon, teidän korkeutenne!" - -Isot, palavat silmät liikkuivat nopeasti, tutkien, ja kiintyivät -lopullisesti nöyrinä, sydämellisen surumielisinä vieraaseen. - -"Niin, hän, Irmild-raukka, hän on ollut niin huonovointinen, että hänen -on ollut vallan mahdoton tulla takaisin, niinkuin sanottiin!... Ja kun -ei lapsi voinut, niin ei se tule hänen turmioksensa, ja hän on niin -huono, hän ei liiku -- ja niin hirveän ylhäiseksi kun hän on tullut, -Irmild, että hän on oikein kauhean ylhäinen, mutta nyt on käynyt niin, -että hän on antanut myöntymyksensä taivaalliselle yljälle, ei hetkeksi, -mutta iankaikkisesta iankaikkiseen, amen! Ja minulla on ollut sellainen -särky sekä ruumiissa että sielussa, sekä sielun pelastukseksi että -ruumiin vaikeaksi kuolemaksi, niin että minun on ollut mahdoton olla -yksin." -- -- - -Gunvor kysyi lyhyesti hänen miestänsä. -- - -"Oh, joutavia, hän, Torkel-raukka, hän on luodon rannalla sekä yöt että -päivät, tuulessa ja sateessa, niin nyt on koljanpyynti-ilma, ja sitten -hän pyytää nuotalla. -- -- Ainoastaan nuotalla, ei selkänuotalla", -lisäsi hän luoden nopean silmäyksen. - -"Hänellä on niin pitkältä soudettavaa, Torkel-raukalla", aloitti hän -jälleen. - -Gunvor oli mennyt Irmildin luo. - -"Pukeudu ja seuraa kotiin!" sanoi hän lempeästi. - -Irmild tirkisteli häneen ja tuli äkkiä selvästi tietoiseksi siitä, -mitä oli tapahtunut, ja että tapahtuisi enemmän. Hän ei voinut liikkua -paikaltansa. - -Hän ihmetteli, eikö olisi parempi meressä, synkässä meressä, missä oli -mustaa pohjalla. -- -- -- - -Gunvor meni hänen luokseen ja pani kätensä hänen ympärillensä ja hiveli -toisella kädellä hänen poskeansa. - -"Me emme ole pahoja sinua kohtaan", sanoi hän hiljaa. - -Irmild seisoi ääneti ja katsoi häneen, ja veri pakeni hitaasti hänen -poskiltaan. Tuntui kuin nuo syvät, lempeät silmät sammuttaisivat -tuskan. Hän tarttui hänen käsivarteensa; hän tunsi itsensä jälleen -varmaksi, ja kaikkien lihasten äkkinäinen muutos antoi hänen -kasvoillensa pienen lapsen ilmeen. - -Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta hieno kalpeansininen suu vavahteli -ainoastaan, väri pakeni hänen kasvoiltaan, ja hän vaipui tainnoksiin. - -Kun hän jälleen tuli tuntoihinsa, makasi hän sängyssä. Hän katseli -tuskallisesti ympärilleen hakien Gunvoria, joka istui hänen vieressään. - -"Anna minun olla luonasi!" rukoili hän ja purskahti itkuun. - -Vähän myöhemmin he soutivat takaisin. - - * * * * * - -Kahdeksan päivän perästä oli Herössä häät. Mutta merkillistä oli, ettei -tohtori Torgersen nainut Gunvor Torintytärtä, vaan Irmild Myrlandin, -merenlumoojattaren. - -Nyt oli luonnollisesti paljon juteltavaa -- oli hyvin merkillistä, että -oltiin oltu Herössä niin hyviä Irmildiä kohtaan ja saatu hänet niin -paljon ihmistymään, että hänestä saattoi tulla toisten hienojen rouvien -kaltainen -- mutta mahdotonta oli käsittää, että Herön Gunvor oli -antanut hänelle oman tohtorinsa, joka oli niin siivo mies ja todella -niin hyvä kuin mies suinkin saattoi olla. - -Kukaan ei ymmärtänyt sitä, sillä heidän välilleen ei ollut tullut -mitään epäystävyyttä, vaan Gunvor oli itse hommannut heille kaikki ja -tehnyt sen parhaalla tavalla. Eivätkä he liioin muuttaisi pois Heröstä; -he asuisivat Kirkkoniemellä, kunnes tohtorin talo laajennettaisiin. - -Hienoissa piireissä puhuttiin kauan näistä asioista, kunnes saatiin -juttuja ajateltaviksi. - -Jeanette-rouva aikoi sanatoriin Jämtlantiin ja Teodor tahtoi, että hän -kävisi Trondhjemista hankkimassa muutamia uusia hameita. Kamariherratar -oli ankarasti toimessa omissa asioissaan -- sillä pitäisihän kerran -päästä johonkin tulokseen. - -Hän oli tehnyt muutaman päivän matkan saaristoon voudin perheen ja -tuomarin seurassa, ja viimeksimainittu oli ollut niin hupainen koko -käytöksessään, että yksin vanha voutikin ihastui häneen. Tultuaan -matkalta takaisin hän näytti kaikista ihmisistä niin nuorentuneelta. Ja -hän hymyili heille ja laski leikkiä: "Se tulee ulkonaolosta valoisina -suviöinä!" - -Kamariherratar ymmärsi vallan hyvin, miten tohtori Torgersenin naimisen -laita oli. Ja hän salli sen kernaasti Gunvorille ja toivoi sydämestään, -että se olisi koskenut häneen syvemmin kuin miltä näytti. Sillä todella -saattoi suuttua Herön perheeseen, joka aina näytti siltä kuin ei -mitään olisi tapahtunut. Elina-rouva näytti miltei käsittävän asian -onnelliseksi perhetapahtumaksi. - -Syksympänä alkoi juttuaminen jälleen. - -Sillä lokakuussa sai nuori rouva Torgersen pojan useimpien ihmisten -suureksi hämmästykseksi. - -Juoruttiin, ja siihen oli syytä. Ajateltiin, että pienokainen oli -vasituisesti lahjoitettu sesongin puheenaineeksi. - -Tölleissä saatiin aina ensiksi sellaiset asiat valmiiksi. Ensiksikin -oli siellä enemmän tehtävää ja toiseksi ei yleensä kellään ollut niin -suuria taipumuksia tulla siveellisesti liikutetuiksi kuin paremmissa -taloissa. - -Mutta paremmissakin taloissa valmistuttiin. Oli niin paljon muuta -turmelusta, jota ei voitu katsoa sormien läpi, ja olihan sitäpaitsi -olemassa kalastus ja sillin hinta ja politiikka ja uskonnolliset -kysymykset. - -Ja Svein Torgersen oli yhtä suosittu kuin ennen. Oli muuten hyvin -vaikeata päivitellä Torgersenia, sillä hän ei koskaan huomannut sitä. -Ei edes kaikkein siveellisimpiä naisia se hyödyttänyt. - -Hänellä oli oma tapansa riisua heiltä aseet. Hänellä oli niin kauniit -siniset silmät, ja hän käytti niitä niin uljaasti, ikäänkuin hän -säntilleen tuntisi tuon erinomaisen siveellisyyden ja tietäisi sen -arvon. Useimmat eivät tunteneet itseään niin varmoiksi, että olisivat -rohjenneet astua esiin. Ja edelleen oli aivan mahdotonta suuttua -häneen. Hänen olemuksessaan oli niin suloinen välinpitämättömyys, niin -vastustamaton säveys, että se oli aivan mahdotonta. - -Hän näytti siltä kuin ei mitään olisi tapahtunut -- mutta aivan sama -hän ei kuitenkaan ollut -- hän ei enää ollut niin hilpeä, häneen oli -tullut jotakin hillittyä. Ja toisinaan hän saattoi olla hiukan äreä. - -Mutta enin ihmeteltiin Irmildissä tapahtunutta muutosta. Monet eivät -enää tunteneet häntä menneiltä vuosilta. - -Hän oli tullut täyteläisemmäksi, koko hänen ulkonäkönsä oli tullut -toisenlaiseksi, eivät edes kasvojen piirteet enää olleet samat. Ennen -niin liikkuva suu oli liikkumaton, ikäänkuin ei sillä enää olisi mitään -tehtävää, nenä oli kadottanut lapsekkaan muotonsa, tullut teräväksi, ja -vavahtelevat sieraimet olivat saaneet rauhan. Silmiin oli tullut aivan -uusi ilme. Ne olivat hieman uneliaat, mutta sanomattoman tyytyväiset. -Ne säteilivät lempeää mielihyvää. - -Vieraisilla ollessaan hän istui rouvien joukossa ja neuloi -pitkäveteisesti ja hitaasti pitkillä, pehmeillä sormillaan. - -Nyt tiedettiin aina hänen olinpaikkansa, sillä hän jäi kernaasti -istumaan paikoilleen. Näytti siltä kuin hän istuisi ja lepäisi jonkin -jälkeen. - -Tahtoen tai tahtomattansa täytyi tunnustaa, että hänestä oli tullut -oikein herttainen ja kodikas pikku rouva. Tohtori Torgersen saattoi -olla onnellinen saatuaan hänet. - -Niin ainakin rovasti sanoi. - - * * * * * - -Syksy läheni päivä päivältä. Maalta päin tuli isoja lintuparvia ja -kiiti merelle. Aurinko laski varhemmin päivä päivältä; se oli hyvin -kalpea, niin kauan kuin se oli ylhäällä ja paistoi, mutta veripunainen -vaipuessaan mereen. - -Sää oli kauan aikaa ollut tavattoman kaunis, mutta eräänä iltana tuli -lounastuuli kenenkään odottamatta ja muuan kuunari törmäsi karille -Utskärin luona lähellä Herötä. Se oli ajanut vedenalaiselle särkälle ja -heti sen jälkeen uponnut. Miehistö oli kyllä pelastunut maihin, mutta -oli nyt aivan avuttomana parissa pienessä kalastajamökissä. Heröstä oli -lähetetty vaatteita ja ruokaa, ja tohtori Torgersen oli käynyt siellä -muutamia kertoja. - -Eräänä päivänä tuli erään kalastajan mukana tieto, että asiat olivat -huonosti ja että tohtorin piti tulla heti; heillä ei ollut ruokaa -eikä rohtoja, ja Per Utskär ei voinut tulla heidän kanssaan kauemmin -toimeen, sillä he alkoivat käydä velhomaisiksi. - -239 - -Tohtori Torgersen ei ollut kotona. Irmild lähetti sanan Heröön -- ja -tuossa tuokiossa joutui Gunvorin vene lähtökuntoon. Se keinui valkaman -luona sillä aikaa kuin Anders Halskar kantoi siihen ruokavaroja ja -vaatteita. Hän katseli merelle päin, vanutteli mälliänsä ja syljeksi. --- Lampaat kulkevat rannalla tänään ja syövät liekoja, ne odottavat -lunta. -- Hän sylkäisi jälleen ja pisti kädet taskuun. -- "Lännestä -kuuluu aaltojen kuohuntaa, se ei tiedä hyvää!" - -Hesekiel seisoi laiturin reunalla. Hän ei vastannut; hän näytti -suuttuneelta. Hän oli tarjoutunut lähtemään, mutta Gunvor ei ollut -tahtonut. - -He eivät kuitenkaan päässeet Utskäriin vielä, sillä virta kulki taas -ulospäin ja sitä kestäisi muutamia tunteja. Tavattaisiin Anders -Lehtoniemen luona. - -Gunvor oli mennyt maitse. Hänen oli määrä mennä mökkeihin katsomaan -sairaita. - -Kun hän tuli sieltä ulos ja ehti niemelle, ei vene vielä ollut tullut. - -Hän katsoi kelloansa. Kestäisi vielä tunnin, ennenkuin se pääsisi -virran läpi. - -Alkoi, hämärtää. Hän alkoi kävellä tietä myöten, mutta tunsi olevansa -väsynyt ja istahti kivelle. Vastapäätä oli tuomarin talo. Hän näki, -miten konttoriin ja arkihuoneeseen sytytettiin valo. - -Hän nousi ja läheni. Hän näki Falckin seisovan sisällä selkä kamiinia -vasten ja puistelevan itseään, ikäänkuin häntä paleltaisi, vaikka ilma -oli tänä iltana lauhkea, miltei painostava, niinkuin rajusään edellä. - -Hänellä ei näyttänyt olevan hyvä olla. - -Tehden nopean päätöksen meni Gunvor pihalle ja portaita ylös. Ovi ei -ollut suljettu. Hän kulki edelleen aina huoneen ovelle asti, koputti ja -astui sisään. - -Falck vetäytyi takaperin, ja väri pakeni hänen kasvoiltaan. Hän katsoi -vaieten Gunvoriin. - -Musta saali ympäröi hänen päätänsä, ja pehmeä, paksu tukka riippui -hiukan otsalla. Silmiä ympäröi tummat varjot, jotka tekivät kasvojen -lämpimän kalpeuden silmäänpistävämmäksi. - -"Hyvää iltaa", sanoi hän hillitysti. - -Falck tuli ja otti hänen kätensä. -- "Tekö se olette!" sanoi hän -hellästi. - -"Olen", kuiskasi Gunvor ja meni avatun, leimuavan kamiinin ääreen. - -Hän seisoi lämmitellen itseään. - -"Minuakin paleltaa!" sanoi hän hymyillen ja sulki silmänsä hetkeksi. - -Oli niin suloista seistä tässä ja kuvitella, että hän oli se vihdoinkin -kotiutunut, jota ei enää milloinkaan paleltaisi, joka ei kärsisi nälkää -eikä janoa! - -"Sallikaa minun riisua päällysvaatteenne Ei näytä niin vieraalta -silloin... minulle tulee niin hyvä täällä sisällä... niinkuin tulee -olla! Kun istutte näin ilman päällysvaatteita, on kuin ette menisikään -enää!" - -Hän toi tuolin hänelle. Gunvor istuutui, ja hän istahti vastapäätä. - -Gunvor kumartui hiukan häntä kohti. Hänen silmänsä loistivat -hiljaisesti hehkuen. - -"Täällä on niin herttaista!" sanoi hän hiljaa. Hän kumartui alas, -käänsi turpeen palasia ja siirsihen hiukan taemmaksi, mihin valo -lankesi himmeämmin. - -"Miten täällä on suloista!" kuiskasi hän jälleen puoleksi hymyillen. -- -"Kuinka hyvä oli tulla tänne ja nähdä sinut!"... - -Hän katsoi häneen silmänräpäyksellisen ihastuksen valtaamana, ikäänkuin -ei hallitsisi itseänsä. - -"Kiitos, että olet täällä!... että olet olemassa... ja että tulit -tänne..." - -Gunvor istui ja kuiskasi sen hymyillen, puoleksi hajamielisenä. Sitten -vaipui hän ajatuksiinsa. - -Falckin silmät säteilivät, mutta hän ei tahtonut häiritä häntä. - -Gunvor istui käsi poskella, kumarruksissa kuin ruumiillisesti -väsyneenä. Kun hän jälleen katsahti ylös, oli hänen katseessaan -uneksiva riemu. - -"Minusta täällä on niin korkeaa ja valoisaa!... täällä on kuin -kirkossa!" - -Falckin silmiin tuli kyyneleet. Että Gunvor ensi kerran oli sinutellut -häntä -- se hänen mielestään teki hänet niin terveeksi ja rohkeaksi; -hän tunsi itsensä ikäänkuin halvatuksi, joka nyt saattoi nousta ja -kävellä. Tämän jälkeen voisi kaikki olla mahdollista. - -Gunvor oli ristinyt kätensä ja istui katsellen suoraan eteensä. - -"Täällä on kuin kirkossa... temppelissä, mihin ei kukaan ole astunut -jalallansa!... mutta minä olen riisunut kenkäni ja hiipinyt sisään... -minua ne ovat odottaneet!" - -Falck tahtoi mennä hänen luokseen, mutta ei rohjennut nousta. Häntä oli -kohdannut lumous, jota hän ei voinut karkoittaa. - -Gunvor hymyili häntä kohti. - -"Täällä on niin korkeaa ja hiljaista... vain sinä saatoit rakentaa niin -korkeaa minun ympärilleni... sanon sinulle, miten oli, kun sinä tulit: -oli kuin kirkossa, kun luetaan messua!... ja valkeat siivet havisevat! -ja ne laulavat: pyhä, pyhä!" - -Gunvorin silmät loistivat häntä kohti -- se sitoi hänet, se painoi -häntä alas. Se oli sielu, joka pilkisti esiin, säteillen kuin tuli, -suureen päivään asti. -- - -Falck kohottausi tahdon ponnistuksella. - -"Gunvor!" sanoi hän vapisten sekä ilosta että tuskasta. -- "Onko totta, -että sinä olet täällä? Oletko sairas, vai olenko minä?" - -Gunvor hämmästyi suuresti ja oikaisihen. - -"En!" sanoi hän pakotetusti hymyillen. -- "Minä se olen! Luulin, että -täällä oli kesä -- mutta onkin talvi ja pimeä!" - -Hänen äänensä oli käynyt surulliseksi. Hän nousi ja käveli poikki -lattian. Konttorin ovi oli auki. - -Falck nousi äkkiä ja tarttui hänen käteensä estääksensä häntä, mutta -hän seisoi jo kynnyksellä. - -"Tahdotko sinne?" kysyi hän epävarmana. - -"Kyllä!" kuiskasi hän; ja hänen äänessään oli jotakin sammunutta. -Hänen kätensä lepäsi elottomana Falckin kädessä; hänen sydämensä -täytti jääkylmä tuska. Pöydällä hänen edessään oli pieni hopeinen -tarjotin kristallilaseineen ja puoleksityhjennetty pullo. Hän katseli -ympärilleen. Kirjakaapin ovi oli auki; kirjojen takaa näkyi muutamia -pulloja. - -Gunvorin kasvot sävähtivät veripunaisiksi. Hän kääntyi äkkiä Falckia -kohti -- nyt vasta hän ymmärsi, että tämä oli juonut. - -Hän meni nopeasti ja tarttui raskaaseen, hienoksihiottuun -baccarat-lasiin. Ison lampun valossa kimalteli viini. Hän meni avatun -ikkunan ääreen ja heitti lasin ulos. Sitten hän sulki ikkunan ja laski -verhon alas. - -"Sitä minä vain tahdoin", sanoi hän tapaillen, "tahdoin nähdä, tokko -sinä... nähdä, miten sinä -- --" - -Falck oli silmänräpäyksen seisonut kuin kivettyneenä. Sitten valtasi -hänet ilo Gunvorin teon johdosta. Ja innoissaan hän otti pullon ja -tarjottimen... miksei heittää pois kaikki tyynni! - -Mutta hän pysähtyi ja pani ne jälleen takaisin. Hän tuki itseänsä -pöytää vasten ja pani käden silmäinsä eteen. Hänen täytyi miettiä -ensin: tämä salamoiva kiukku, tämä jalon sydämen kiihkoisa sääli?... -Hänen eteensä avautui tulevaisuudentoiveita, joista hän ei voinut -selvitä. Oli välttämätöntä pelastua tästä. Hän ei tietysti ollut -mikään houkkio, hän tunsi hyvin oman luontonsa nousemisineen ja -lankeemisineen. Hänestä muuten oli jok'ainoassa olennossa oman -vastaisen turmionsa syy, ja hänhän oli jo anastanut määrätyn -valta-aseman. Kosto seuraisi, jos hän unohtaisi sen. -- -- - -Mitä voisi tehdä sille asialle? Parasta oli pelastaa itsensä... saada -toinen väritys tapaukseen, saada se näyttämään iltatunnelmalta, -pieneltä tunteellisuuden kohtaukselta. - -"Oh, se ei maksa vaivaa! Ei maksa vaivaa, tarkoitan, tulla juuri -siksi, miksi on aiottu. Katso, äitini tahtoi minusta Johannesta, joka -oli puettu kamelinkarvoihin... minun ei muka pitäisi koskaan maistaa -viiniä!... Mutta, kuten sanottu, on hyvin vaikeaa tulla siksi, miksi on -aiottu." - -Hän koetti panna ylen määrin leikkisän sävyn ääneensä -- se oli hänen -yleiskeinonsa. - -Gunvor ei ajatellut hänen sanojansa. Hän oli palannut huoneeseen ja -kamiinin ääreen. Siinä hän seisoi ja lämmittelihen ikäänkuin häntä -paleltaisi. - -Nyt hän kääntyi Falckiin päin. Hänen ilmeensä oli jälleen lempeä, -kasvonsa aivan kalpeat ja hänen ääneensä tuli surumielinen hellyys. - -"Minä tahdoin sanoa, että on pahoin, etten ole toisenlainen. Muita -ihmisiä voin auttaa, mutta en sinua ja itseäni... Sinun täytyy antaa -anteeksi, että olen tullut sellaiseksi... minä olen pahin sinua ja -itseäni kohtaan." - -Hän katsoi Falckiin katseessaan tyyni lempeys. - -"Jonkun pitäisi tulla tänne... jonkun, jolla on pehmoiset kädet!... -Niitä ei minulla ole; minä tekisin sinulle niin pahaa -- kukaan ei saa -tulla tekemään sinulle pahaa!"... - -Tuskan piirre kuvastui Falckin kasvoilla. - -Oli mahdoton ottaa asia tältä kannalta! Miksi juuri hän musertaisi -hänen sydämensä? Sitä hän ei tahtonut. Oli aivan välttämätöntä ottaa -asia leikillisesti. - -"Minä sanon", uudisti hän itsepintaisesti, "että on vaikeaa tulla -juuri siksi, joksi tahdotaan pakottaa!... Minähän olin määrätty -Johannekseksi, mutta tahdon sanoa teille suoraan, että se on mahdotonta -meidän ilmanalassamme!... Teidän täytyy muistaa, että jääaikakautta -kestää vielä; niin kauan kuin emme saa takaisin sitä lämpöä, mikä -täällä oli kerran, ei käy laatuun tulla miksi hyvänsä." -- -- - -Ja hän jatkoi puhumista tavalliseen tapaansa. Jos hän vain saisi -Gunvorin katsomaan asiaa hiukan leikillisesti, olisivat he pelastetut. - -Näytti siltä kuin se onnistuisi. Sillä Gunvor naurahti äkkiä. - -"Niin, tarvitaan kenties voimakkaita keinoja, jotta nykyajan ihminen -kokoaisi voimansa... tuliperäistä mullistusta? Mitä te uskotte?" - -Falck oli aivan hyvillänsä -- "niin, kuka tietää? Täytyy tulla -käännetyksi nurin ja oikein, ylös ja alas suin, perinpohjaisesti, se on -myöskin totta -- --" - -Ja Gunvor nauroi myöskin; hän katsoi Falckiin ja mittasi häntä -silmillänsä. - -"Niin, varmaan tarvitaan jotakin hirveätä, jotta -- --" - -Hän vaikeni. Ääni oli jälleen tullut epäselväksi ja petti hänet nyt. - -Pitkäveteinen, kumea ääni hiipi sisään. Se oli aaltojen; meri oli -ruvennut voimakkaammin raivoamaan. - -Molemmat kuuntelivat. - -"Se on talvi!" sanoi Gunvor äkkinäisellä kauhistuksella. -- "Nyt se on -tullut." - -Hän kohotti molemmat kätensä ja painoi ne otsaansa vasten. - -Falck jatkoi äskeiseen tapaansa. -- "Mitä se Teihin vaikuttaa? Te -ette ole nykyajan ihminen. Te olette kuin kaukaiset tulevaisuuden -ihmiset, jotka aina tulevat olemaan ylimpänä... ja talvi! se on -minusta erinomainen nykyajan ihmisille. Se on niin ystävällisen -anteeksiantavainen eikä milloinkaan ajattele, kun me puhumme sivu suun -ja niin -- --" - -Gunvor katsoi häneen, ja hän vaikeni äkkiä. - -"Mutta minä sanon Teille jotakin", aloitti hän jälleen toisella -äänensävyllä, "luonnollisesti olemme heikkoja, ja minussa ei ole mitään -tekemistä... mutta jos Teissä on jokin vika, on se se, että olette -liian voimakas; sekään ei ole hyvä." - -Gunvorin silmiin tuli ilme, joka kuoletti hymyn hänen suunsa ympäriltä --- raju, mykkä suru. Hän seisoi ja tuki itseänsä tuoliansa vasten; -hänen äänensä värähteli, ja hän kalpeni sen mukaan kuin hän puhui. - -"Se se on vikana, että minä en ole voimakas... onnen saavuttamiseen -tarvitaan voimaa, eikä sitä sillä ole, joka on kärsinyt paljon. On niin -harvoja ihmisiä, jotka voivat tulla onnellisiksi... he ovat kärsineet -liian paljon!" - -Gunvor katsoi vakavasti häneen: -- "Tiedän kyllä, että sinä pelkäät -minua! sinä tahdot oikeuden olla huomenna toinen ja sitoutumatta -mihinkään, mitä olet sanonut tänään. Ja sinä pelkäät itseäsi!... enkä -minä voi pelastaa sinua itseltäsi." - -"Sinä sanot, että minä jäähdytän", jatkoi hän hiljaa -- "tiedän sen!... -Sellaiseksi minä tulin, kun minä olin pieni ja minun täytyi purra -hammasta ja pysytellä pystyssä, -- niin tapahtui silloin!" -- -- -- - -"Mutta olkaa tyyni älkääkä välittäkö mitään kaikesta tästä!... en -tahdo, että kärsitte. Jos tulisi joku pehmein käsin... joku, joka voisi -kaikki, mitä minä en voi." -- -- -- - -Gunvor meni askelen lähemmäksi. "Te katsotte niin hämmästyneenä -minuun. Te ette pidä siitä, että minä otan asian niin kovasti. Te ette -pidä siitä, että minä en voi laskea leikkiä ja nauraa ja ottaa asiaa -järkevästi." - -Falck koetti sanoa jotakin oikein järkevää. - -"Niin, jos vain tahtoo olla järkevä, kuten sanotte, eikö mahdoton -silloin mahtaisi tapahtua?" - -Gunvor ymmärsi hänet ja katsoi häneen silmänräpäyksen. Sitten hän -hymyili kohauttaen halveksivasti olkapäitään. - -"Eikö ole mukavaa?... Minä tahdon aurinkoa taivaalle, ja Te tarjoatte -minulle pientä kuparikolikkoa sen asemesta!" - -Hän kulki muutaman askelen lattialla; hän näytti hirveän väsyneeltä. -Hän pysähtyi taas. "Mutta emmekö iloitsisi siitä, että sitten kerran -tulee enemmän aurinkoa? Aurinko se tekee ihmiset voimakkaiksi." - -Falck kulki häntä kohden. Häntä helpotti, kun Gunvor johti keskustelun -yleisemmälle tolalle. - -"Niin, mutta vakavasti puhuen, tulleekohan se lämmin auringonpaiste -milloinkaan, joka tekee ihmiset niin vahvoiksi?" - -Gunvorin silmät leimahtivat. -- "Se tulee! Ja iloitkaamme siitä, että -kerran on oleva ihmisiä, jotka kasvavat vahvoiksi sen vuoksi, että -päivä on valoisa eikä ole mitään pelkoa viemässä heiltä voimaa!" -- -- - -"Mutta kun ihmiset tulevat niin vahvoiksi, luuletteko Te, että he -silloin voivat ottaa taivaan auringon, kuten lausuitte, ja uskaltavat -vaatia toisiltaan -- --" - -Gunvor taivutti hitaasti päätänsä. -- "He tulevat riittämään -toisillensa, kun ovat oppineet varomaan ennen kaikkea sydäntänsä." - -Hän istahti tuolille, johon oli nojautunut, ja kiikutti ruumistaan -edestakaisin. -- - -Falckin mielestä hän valitti ja hän meni hänen luoksensa huolestuneena. -Mutta hän ei vastannut mitään hänen kysymykseensä. - -Hän laskeutui polvillensa hänen viereensä: -- "Gunvor, sinun pitää -vastata, oletko sairas?" - -Gunvor nosti päätänsä ja hymyili. -- "Niin -- nyt olen minä mennyttä -kalua!" -- Hän sanoi sen hitaasti, kuin olisi hakenut sanoja. - -Tuulenpuuska ravisti samassa taloa, ja hän kavahti pystyyn. - -"Tuuli tulee noutamaan minua, kuulen minä. Tuolla ulkona on hyvä; aina -pienestä pitäen oli minun paras olla ulkona." - -Hän tarttui käsin päähänsä. Hän oli unohtanut jotakin. - -Nyt hän muisti sen, riensi noutamaan päällysvaatteensa ja huudahti -valittaen ja hätäillen: -- "Vene!... Nuo ihmiset, jotka näkevät nälkää -ja kuolevat!... Ja minä saatoin unohtaa heidät! Kuuletko, ne odottavat --- nyt minä tulen. Täällä en enää ole; teen sinulle vain pahaa, teen -sinulle hyvää, kun menen." - -Gunvor tarttui hänen käteensä, kallistui häntä vastaan ja laski -hiljaisella sydämellisyydellä poskensa hänen poskeansa vasten. - -Sitten hän työnsi hänet lempeästi luotaan ja riensi ulos. - -Falck seisoi tuokion, kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. -Sitten hän juoksi hänen jälkeensä. - -"Sinä et saa mennä!" huudahti hän. -- "Luulen, että tulee rajuilma." - -Mutta Gunvor oli poissa, eikä hän nähnyt venettä rannalla. - -Hän meni jälleen sisään. Eihän Gunvor ollut lähtenyt merelle! - -Hän kulki edestakaisin ja odotteli. Hän uskoi varmasti, että Gunvor -tulisi takaisin. -- -- -- - -Kului tunti. Hän seisahtui. Ei tullut hän takaisin! Hän oli houkkio!... -Kävellä tässä ja odotella!... Hänen olisi pitänyt heti mennä hänen -jälkeensä ja pakottaa hänet tulemaan sisään ja ottamaan hänet niin -viheliäisenä, kuin hän oli, pakottaa hänet uskomaan, että kaikki, mitä -hän tahtoi hänelle luvata, tapahtuisi. -- - -Hän nauroi. Hänen täytyi nauraa itseänsä! -- -- - -Mereltä tuli niin monenlaisia ääniä. Hän saattoi kuulla aaltojen -voimakkaan pauhinan. Se tuli aivan huoneeseen asti hänen korviinsa. - -Hän meni alas renkitupaan. Pojat olivat menneet levolle; ainoastaan -vanha Aaron istui valkean ääressä ja kutoi nuottaa. - -Ei, siellä ei kukaan ollut nähnyt tai kuullut venettä maan puolella. -- - -Aaron nosti pörröistä päätään ja katsoi tarkkaavasti ja uteliaasti -tuomariin vilkkailla syvillä silmillään. -- -- - -"Minä luulen, että myrsky tulee häijyksi tänä yönä", sanoi hän nyökäten -ja teki solmun. "Se tulee oikein häijyksi ulkona merellä, kuikka kirkuu -ja on pelokas. On oikein ilkeä ilma!" - -Hän pyyhkäisi suutansa, ikäänkuin saadaksensa itsensä kuntoon ja -aloitti jälleen: - -"Sanon tuomarille yhden asian, että lounastuuli se on pahin, niin, se -on oikein ilkeä. Kun se on sillä suunnalla, että se heittäytyy alas -tunturilta, silloin ei ole hyvä kalastajan -- -- -- Mutta onhan Golfin -virta, niin, sen lähettää meidän Herramme, ja jokainen tietää hyvin, -mikä ylimääräinen hyvyys ja luonne sillä on, se varsin johtaa veden -kalastajaraukalle!" - -Ja Aaron jutteli, sillä hän tahtoi mielellään näyttää tuomarille, mikä -mies hän, Aaron, oli; hän ei ollut tyhmä eikä hän ollut ilman oppia -omalla alallansa. - -Hän ei ollut huomannut tuomarin menneen pois. Falck oli jälleen -huoneessaan ja käveli edestakaisin. Ei Gunvor ollut voinut lähteä -merelle. - -Mutta hänessä oli lähtiessään ollut jotakin kiiruhtavaa. Hänhän oli -toisinaan sellainen; saattoi tulla niin odottamatta -- aivan kuin sää. - -Mutta sehän meni ohitse... hän tiesi, että se meni ohitse samassa; -Gunvor katui aina... oliko yleensä kenelläkään niin tasaista luonnetta -kuin hänellä, ja kuka saattoi olla niin valoisa sydäntalvella!... - -Hän kuuli tuulen ulkoa; tuuli ja yö, mitä niillä olisi kuiskaamista? - -Jos hän nyt lähtisi Gunvorin jälkeen? Menisi, kunnes löytäisi hänet, -sillä hänen täytyisi löytää hänet lopuksi! -- -- Mutta hän ei voinut -päättää mennäkö, vai ei. - -Hän oli juonut, siinä koko asia! Ja nyt kävelee hän tässä epäröintinsä -kiusaamana, kunnes tulee myöhä! Niin oli aina hänen laitansa, kun hän -oli ryypännyt liiaksi; ikäänkuin se hermo, jonka oli pantava hänet -liikkeeseen, olisi lamaantunut. Hän ei koskaan voinut päästä matkaan. -Ja mitä myöhemmin, sitä tuskaisempi hän oli. -- -- - --- -- Hän näki hänen silmänsä sellaisina kuin ne olivat hetki sitten, -kirkkaina ja surullisina. Ne tähyilivät tarkkaavasti ympäri huonetta, -tahtoivat päästä selville pahan juuresta. Lopuksi hän tuli sinne, missä -oli se, mikä hänet turmeli!... Hän särki sen, hän oli pelastettu!... - -Tuulenpuuska ravisti taloa. Se oli lounastuuli. Se pieksi ja kiskoi -vanhoja ikkunanpuitteita, ovi lensi kiinni ryskäen. - -Raju levottomuus valtasi hänet. Mutta hän seisoi yhä neuvottomana. Hän -lyö itsensä kuoliaaksi, kun oli antanut hänen mennä!... Mutta eikö -hänen laitansa aina ollut niin? Oi, ihana, toimelias elämä! Oli todella -hyvin vaikeaa tulla siksi, miksi oli aiottu! Minkätähden hän oli jäänyt -istumaan tähän? Se ei suinkaan ollut hänen äitinsä määräys hänen -suhteensa. -- -- -- - -Hän kuunteli. Kuikan ääni kuului. Miksi se huusi niin ilkeästi? - -Hän tunsi tuskallista ahdistusta, kiduttavaa painoa rinnallaan -- hän -seisoi hiljaa. Nyt hän tahtoi ajatella jotakin muuta. - --- -- Tässä oli Gunvor seisonut, kun hän kiusasi häntä katalalla, -iloisella elämänkäsityksellään... ja siinä hän seisoi katsoessaan hänen -sieluunsa ja ymmärtäen, miten pelkurimainen hän oli. Ja sellaista hän -oli tarjonnut hänelle!... Hän näki hänen seisovan tuossa ja katsovan -häntä syvillä, vakavilla silmäyksillänsä -- ja hän oli saanut halun -kiusata häntä rangaistukseksi siitä, että hän oli odottanut niin paljon -häneltä ja että hän tunsi hänen suuren sydämensä totuudenrakkauden -ja tiesi, miten tunteikas se oli! -- -- Entä, jos hän oli mennyt -metsätietä tässä pimeässä? Hän saattaisi eksyä, kunnes uupuisi, hän -saattoi mennä tunturille... - -Hän kulki taukoamatta ympäri huonetta ja kuunteli vanhan talon -merkillistä natisemista. Oli noussut myrsky. - --- -- Ja hän oli ollut niin houru, että oli laskenut hänet menemään -yksin yöhön! Hän oli aina epäillyt, oliko ollenkaan laupeutta. Ei edes -säälivä sattuma ollut estänyt häntä... Siksi oli Gunvor mennytkin, kun -hän ymmärsi, että hän oli juonut... - -Hän istuutui ovensuuhun kuin vieras ja katseli ympärilleen. Hänen -kätensä kävivät kylmiksi ja kosteiksi. - -Hän huomasi, että myrsky yltyi; ulvoi ja vinkui, ja aallot vyöryivät -pitkin, nielevin tyrskyin. Hiki helmeili hänen otsallaan. Hänestä -tuntui, että hän oli ulapalla myrskyssä, tunsi aallot yllänsä, -vaahtoava virranpyörre tarttui häneen ja tempasi hänet koskea alas -- -hän tunsi jäätävän pakkasen, hänestä tuntui, että vain hänen sydämensä -eli ja kaikki muu oli kuollutta. - -Taas kuului huuto -- tällä kertaa se ei ollut kuikan eikä myöskään -tuulen tai aaltojen. Hän nousi paikalla ja selvisi täydelleen. Hän voi -ryhtyä johonkin ja tiesi, mihin. - -Hän juoksi eteiseen ja otti jotakin ylleen. Silmänräpäyksessä hän -oli pihalla ja huusi väkeä. He olivat kuulleet huudon ja olivat jo -ylhäällä. Sören seisoi portailla ja sitoi päähänsä öljylakkia. Iver -tuli heti jälkeenpäin ulos Aaronin seuraamana, joka kantoi sankoa. -Tuokion kuluttua olivat kaikki miehet rannalla. - -Tuuli puhalsi rajuissa puuskissa Kattinnarilta ja vinkui heidän -korvissaan. Taivas oli kauttaaltaan pilvessä. Vihuri kiiti samassa -pitkin vedenpintaa kuin raskas, märkä peitto. - -Sören korjasi lautoja, pani pari raskasta kiveä niiden päälle suojaksi -merenkäyntiä vastaan ja otti peräsimen. - -"Meri käy julman valkoisena tuolla!" sanoi hän rohkeasti -- "mutta se -ei koskaan ole niin vaarallinen kuin miltä kuuluu." - -Falck istui katsellen tuulispäitä, jotka mustina kiitivät yli -vedenpinnan. - -Miten tuolla suhisi! Se oli virta: se tuli jääkylmin puuskauksin, ja -salamoita välähteli luotojen välissä. - -He pääsivät vähän matkaa ulommaksi. Rannikon rajaviivat häämöttivät -kuin musta seinä pimeässä. Ensimmäiset aallot löivät veneeseen; -tuomarilla ja Aaronilla oli täysi työ ajaessaan pois vettä. - -"Täällä on tuulen alla kaatunut vene; kaksi miestä meressä!" huusi Iver -äkkiä kokasta. - -"Jumala olkoon heille armollinen!" sanoi Aaron hillitysti. - -He ohjasivat paikalle. Falck istui ja tuijotti ajelehtivaa venettä -kohti sitä tarkempaan, kuta enemmän he lähestyivät sitä. Hänen -kasvonsa olivat muuttuneet, silmät olivat tarkat ja terävät kuin kotkan. - -"Purje alas!" kuului päällysmiehen huuto. Vauhti hiljeni. Tuossa ne -olivat! Pää sukelsi ylös aivan vieressä, käsi tavoitteli veneen laitaa --- loitompana oli toinen, joka ponnisti viimeisiä voimiansa. Hän sai -kiinni airosta, joka hänelle ojennettiin. Falck hinasi hänet luoksensa -ja yhdellä otteella veti hänet takinkauluksesta veneeseen. Toisen oli -Iver vetänyt ylös. - -"Purje ylös!" huusi Sören terävästi. Vene sai samassa töytäyksen. Vesi -loiskahti jääkylmänä sen yli; hädin tuskin se ehti seuraavan tyrskyn -tieltä, joka olisi täyttänyt sen. - -"Jumalan olkoon kiitos ja ylistys!" sanoi Aaron juhlallisesti. -- "Nyt -tiedän, että me tulemme hyvin maihin." - -Tuomari ei huomannut, miten läpimärkä hän oli; hänestä tuntui, kuin hän -olisi saanut terveempää ja lämpimämpää verta itseensä. Kun Aaron kiitti -Jumalaa, oli hän ristinyt kätensä hartaasti kiitollisena siitä, ettei -turma kuitenkaan ollut kohdannut Gunvoria. Luonnollisesti oli hän nyt -sydänyönä kotona Herössä. - -Hän riisui viittansa ja kääri sen kahden meressä olleen ympärille. Ne -olivat kalastajia sisempää saarelta. Toinen oli kadottanut tajunsa, -toinen puhekykynsä. - -Mutta kun oli laskettu maihin, ja he olivat saapuneet kartanoon ja -saaneet hoitoa, toipuivat he pian ja rupesivat puhelemaan. - -He olivat ennen myrskyä nähneet ulapalla useampia veneitä, jotka -peläten laskea reittiä maihin odottivat seuraavan päivän valkenemista. -Mutta he itse eivät olleet kaukana, joten olivat luulleet selviytyvänsä -ennen rajuilman tuloa. Sitten he eivät oikein tienneet, miten kävi. -He olivat kuulleet äkkinäisen tohinan, nähneet maston kaatuvan ja -tunteneet samalla olevansa hirveän märät ja kylmän kangistamat, aivan -kuin heidät tukehdutettaisiin -- ja meri möyrysi kuin ukkonen heidän -ympärillänsä... he olivat saaneet oikein taistella henkensä puolesta. -Mutta niin oli määrätty, etteivät he sillä kertaa hukkuisi... niin, -oikein! Herön vene, sen he olivat nähneet aikaisemmin illalla; he -olivat ihmetelleet, minnepäin se aikoi. -- -- - -Tuomari istui kuunnellen heitä. Sitten hän nousi nyreänä ja käski heitä -asettumaan levolle. Sitä he tarvitsivat, ja hänen väkensä myöskin. - -Ja hän meni jälleen huoneeseensa, missä Gunvor äsken oli ollut... -istuutui siihen tuoliin, missä hän oli istunut... - -Rajuilman täytyi kerran asettua. Täytyi tulla päivä ja varmuus ja loppu -tästä pelosta. - -Hän istui siinä vielä, kun Tonetta tuli kahveineen. Hän seisahtui -keskelle lattiata. - -"Ei mutta, tuomari, jo puettuna. Sellainen hirveä ilma on ollut -yöllä... oikein peloittava monen kalastajan hengelle! Mutta Kristuksen -nimessä nyt se on asettunut, nyt on oikein kaunis sää taas." Falck -nyökkäsi. -- "Voit laskea tuohon!" - -Hän sanoi sen toisin kuin tavallisesti. Tonetta lähetti häneen pitkän -katseen. Tuomarista oli kai täällä jotenkin tyhjää... neiti Jöns oli -kai liian kauan Trondhjemissa. - -Hän otti lakkinsa -- ensin Heröön! Hän hillitsi itsensä. Ei, ensin!... - -Hän meni kirjoituspöydän ääreen, kirjoitti kiireesti muutamia rivejä, -varusti kirjeensä sinetillä ja pani sen toisten joukkoon. Se oli -Miina Jönsille. Falck oli pitävä huolen hänestä, mutta Miina ei enää -milloinkaan saisi astua jalallansa sinne, missä Falck oli. - -Ovelta kuului hiljainen koputus. Pikku Gunn katseli sisään. - -"Hyvää päivää!" nyökkäsi hän ja tuli oikein sisään, -- "eikö ollut -hirveää yöllä? Minä en voinut ollenkaan nukkua, sillä kaikki valvoivat, -näetkö, ja löivät ovia. Minun piti tulla katsomaan, onko äiti täällä; -äiti on lähtenyt hakemaan häntä, ja minä tahdoin myöskin!... Tuolla -ulkona seisoo Saapas-Tobine ja laulaa; hän sanoo, että on sopiva ilma, -ja hän sanoi, että äiti oli täällä sinun luonasi. Onko hän?"... - -Falck seisoi käsi tuolin selkämyksellä. Hänen kasvonsa kalpenivat. - -Pikku Gunn kietoutui liehakoivasti hänen käsivarteensa, Falck katsoi -hänen silmiensä levottomaan suloisuuteen, jäykästi ilman yhtään -ajatusta. - -Pikku Gunn jatkoi innokkaasti: -- "Tiedätkö, mitä Tobine sanoo: Kun -tulemme niin kylmiksi ja märiksi, että kuolemme siitä, silloin on paras -tulla tänne sinun luoksesi, ja hän sanoo, että meidän pitäisi kiiruhtaa -kuolemaan, niin saamme nähdä Jumalan ja kaikki enkelit, ja mitä ne -tekevät... oletko utelias? Saapas-Tobine on niin hirveän utelias, -tiedätkö -- mutta luuletko, että se on vaarallista, luuletko, että saan -äidiltä?" - -Hän kääntyi ympäri ja kuunteli murheellisena. -- "Minä odotan äitiä; se -on vain Tobine. Kuuletko, miten hän laulaa?" - -Hän nyökkäsi ja hyräili mukana loppusäettä lapsellisella kirkkaalla -altollansa: - - "Siis tärsiköön naisväki miesvätikin" -- -- - -Hän keskeytti ja katsoi Falckiin. -- "_K_!" oikaisi hän itsensä -varmasti -- "minä sanon enimmäkseen _k_ nyt; sanotko sinäkin?" - -Hän ryömi Falckin kirjoitustuolin luo ja kiipesi siihen ikäänkuin -piiloutuakseen ja aloitti jälleen raittiisti ja keveästi kuin lintu: - - "Siis kärsiköön naisväki miesväkikin, - sitä parempi vain, kuta pikemmin, - niin mereltä rauhan kerran saavat." - -Falck oli mennyt ulos. Vähän myöhemmin pikku Gunn nukahti. - -Tunnin kuluttua Falck tuli takaisin. Hän oli ollut Herössä. Useampia -veneitä oli lähtenyt etsimään. Elina-rouva oli ollut mukana viimeisessä. - -Ja Falck oli tullut kotiin metsän läpi. Kenties Gunvor olisi -siellä. -- -- - -Sitten hän sai päähänsä, että hän mahdollisesti olisi Lehdossa, jos ei -vain kaikkein pahinta olisi tapahtunut. Ja hän oli kiiruhtanut takaisin -ja hakenut koko talon. Hän haki siitä huoneesta, missä oli hänet -viimeksi nähnyt, kulki kuin mielipuoli ja kurkisti tuolien ja uutimien -taakse. - -Juuri siinä kulkiessaan hän näki Gunnin, joka samassa heräsi. - -Hän meni nopeasti ja laskeutui polvilleen tytön eteen. -- "Etkö näe -äitiäsi?" kysyi hän rukoillen. -- "Minä en voi löytää häntä. Sano, -voitko nähdä hänen seisovan tuolla... tuossa hän seisoi, tuossa!"... - -Hän kumartui lapsen jalkojen ylitse. - -"Anna minulle anteeksi! Jos sinä tulisit, en enää koskaan tekisi -syntiä! Lupaan sinulle, en enää koskaan tee syntiä!" - -Pikku Gunn nauroi ja veti jalkansa pois. - -"Sen kyllä tiedän, sinähän olet tuomari." - -Hän tahtoi alas. -- "Saanko katsoa kaikkea tuota kaunista?" - -Falck nousi nopeasti, avasi yhden kirjakaapeista ja otti kirjarivin -takaa muutamia pulloja, riensi ikkunaan, avasi sen ja heitti ne ulos. - -Pikku Gunn katseli häntä aluksi hämmästyneenä. Mutta sitten hän -ihastui, löi kätensä yhteen ja nauroi. - -"Oi, anna minun koettaa!" huudahti hän innokkaasti ja juoksi esiin. - -Hän aivan hengästyi ponnistuksista, kun hän viskasi, mitä Falck hänelle -ojensi, oikein kauas kiville. - -"Enemmän! Se on niin kaunista punaista, hirveän kaunista punaista -- -ja tuolla on vihreä puro, enemmän tuollaista vihreätä, kuuletko! Ja -keltainen on kukkia, jotka kasvavat hiekassa! Eikö tuolla takana ole -enemmän, kuuletko?..." - -Koputettiin oveen. Se oli Elina-äiti; hän tuli selkä suorana kuten -tavallisesti, mutta kalpeampana ja tyly ilme kasvoissaan. - -Falck seisoi aivan kivettyneenä ja katsoi häneen. Nyt hän tiesi kaikki -tyynni!... Hän lyyhistyi kokoon kerrassaan ja näytti pienemmältä. - -Pikku Gunn kääntyi ympäri aivan tyytyväisenä. -- "Me siivoamme! Tuolla -kirjojen takana on niin monta pulloa, ja se on niin rumaa!" -- -- -- - -Hän vaikeni, säikähtäen vanhuksen totisuutta. Hän juoksi kätkeytymään -hänen naineihinsa. - -Elina-rouva otti häntä kädestä ja meni Falckin luo. - -"Anders Halskar ja kiltti Jon tuotiin tänne maalle. Oli parempi -laskea täällä maihin; he ovat renkituvassa." -- -- - -Hänen äänensä oli yhtä tyyni kuin tavallisesti, mutta hitaampi, -ikäänkuin hänen olisi vaikea saada sanoja esiin. - -"Tuli hyökyaalto ja täytti veneen. He istuivat kölillä. Vihdoin tuli -väkeä. Mutta heidän täytyi tehdä niinkuin Gunvor tahtoi, ottaa Anders -ensin ja sitten poika... hän istui ja piteli häntä ja -- niin tapasi -myöhä." -- -- - -Falck tahtoi sanoa jotakin, mutta ei voinut. Hän ojensi kätensä -rukoillen häntä kohti. - -Hän ei nähnyt. Hän tahtoi sanoa enemmän. "Nyt tiedetään, missä hän on; -pyörre vei hänet kallionhalkeamaan... kukaan ei rohjennut mennä sinne. -Sitä ei tee kukaan paitsi Hesekiel. Nyt on hän lähtenyt. Hän kyllä -hänet ottaa!" - -Falck oli vaipunut polvilleen hänen eteensä. Elina-rouva ei sitä -nähnyt. Hän istuutui lähimmälle tuolille. Pikku Gunn oli ruvennut -itkemään. Isoäiti otti hänet syliinsä. - -Hän katsahti sattumalta Falckiin, sitten ympärilleen, huomasi -lasipalaset ikkunalla ja jotakin, joka näytti verilätäköltä, ja katsoi -jälleen ikäänkuin sattumalta häneen. - -"Sinä olet ollut huono mies!" sanoi hän hitaasti. -- "Kun onni tulee -sinunlaisesi luo, on sen pakko mennä tiehensä jälleen. Olisi hyvä, jos -ihmiset oppisivat käyttämään onneansa." - -Tuli hetken hiljaisuus. Pikku Gunn oli nukkunut jälleen. - -Huoneessa syntyi juhlallinen tunnelma. Oli, kuin olisi ilma muuttunut, -kuin olisi jotakin tullut vanhojen huonekalujen ja taulujen joukkoon, -jotakin, joka ei enää milloinkaan poistuisi. - -Ainoastaan vanha kunnianarvoisa lyömäkello äänteli kuin ei mitään -olisi tapahtunut. Se tikutti lempeästi ja tuttavallisesti ja ilmoitti -hopeanhelähtävällä äänellään, milloin neljännes oli kulunut. - -Elina-rouva istui hiljaa hetken ja silmäili eteensä. -- Oli vielä -jotakin, joka hänen piti sanoa. Hän aloitti jälleen. Hän puhui aivan -kuin itseksensä: - - * * * * * - -"Olin vähältä sanoa, että olen väsynyt -- mutta nyt tulee oikea -työpäivä!"... - -"Nyt hän makaa pitkää, turvallista untaan, jota ei kukaan voi häiritä. -Ajattelin oman vuoroni tulevan ensiksi, minun, joka olen kestänyt niin -monta unetonta yötä... kuolema tuli kerran minunkin luokseni, mutta -ei kauemmaksi kuin kynnykselle, sillä minä sanoin: saat odottaa; en -ole valmis vielä! Niin se meni jälleen. Mutta nyt, kun ajattelin, että -olisi hyvä lopettaa, en vieläkään ole valmis!" - -"Kenties hän meistä ensiksi tarvitsi rauhaa! -- Minä en ole niin sitkeä -kuin sinä, äiti, sanoi hän... hänen olonsa oli vaikeampi, kuin minä -tiesinkään, sillä hän kesti hyvin. Herön naisilla ei koskaan ole ollut -muuta tapana!"... - --- -- "Nyt lopulla tiesin sen paremmin, mutta en sanonut mitään... -viime yönä tuli joku luokseni. Minä nousin ja kysyin, ken se oli. Se -oli kuolema, joka seisoi ja viittasi... sillä aina tulee viesti, kun -jonkun Herön kartanossa on kuoleminen. -- Niin, tule! sanoin minä. -Luulin sen tarkoittavan minua. Ajattelin, että minun tarvitsee päästä -lepoon." - --- -- "Mutta se tarkoittikin häntä! Minä en voi sanoa siitä mitään. Hän -oli laina kaikessa tässä vaivassa, jonka minä sain lahjaksi." - --- -- "Hän nukkui viime viikolla vähän. Hän oli ylhäällä ja käveli, -aivan hiljaa, jotta kukaan ei kuulisi. Mutta päivällä hän oli yhtä -valoisa ja siunattu! -- Hänen äitinsä oli liian vanha ja ahavan purema -ja tyly -- hän ei voinut käydä asiaan käsiksi; niin hän antoi pettää -itsensä..." - --- -- "Mutta jos sinä tarvitsit lepoa, niin oli hyvä, että sait nukkua. -Kiitos ja ylistys siitä! Äläkä ole levoton! Nuku turvallisesti! Älä ole -levoton sen työn vuoksi, joka on jäljellä!"... - -"Nyt saa kuolema odottaa minua hetken, kunnes suvusta on sukeutunut -uusi Gunvor!"... - - * * * * * - -Falck oli noussut ja seisoi hänen edessään. - -Oli, kuin luettaisiin sielumessua, lohduttavaa muistorunoa, joka -sulatti pois sanattoman omantunnontuskan ja antoi epätoivolle sijaa. - -Falck ratkesi itkuun. - -Elina-rouva nousi myöskin. Hänelle oli tehnyt hyvää saada puhua. Kovuus -oli hänen kasvoistaan hävinnyt. Hänen silmänsä olivat lempeät ja -surulliset kaikessa voimassaan. - -Hän meni ja ojensi Falckille kätensä. Tämä suuteli sitä. - -"Anteeksi!" kuiskasi Falck murtuneella äänellä. Hän ymmärsi, että -vanhus tiesi, miltä Falckista tuntui. - -"Elina-äiti!" pyysi hän. "Jakakaamme hänen jälkeensä jäänyt työ!" - -Elina-rouva nyökkäsi. - -"Mutta nyt minä odotan -- odotan niin saada nähdä hänet! Hesekieliä -emme koskaan enää näe, ellei hän ole mukana!... Stenholmaan hän tahtoi -tulla haudatuksi. Sen hän sanoi kerran aikoja sitten. Nyt tahdon tehdä -sen. Hän on saava, mitä hän tahtoo." -- -- - -Pikku Gunn oli seisonut katsellen heitä, aluksi hiukan unisena. - -Hän ei ymmärtänyt, miksi Falck oli niin alakuloinen. Elina-rouvan -pukeutuessa päällysvaatteihinsa hän hiipi Falckin luo, ryömi tuolille -ja otti häntä kaulasta. - -"Minä unohdin jotakin, mitä äiti sanoi", kuiskasi hän vienosti, -unisena. -- "Silloin, muistathan sinä, kuin en tahtonut tervehtiä, -sanoi hän, että minun olisi pitänyt puristaa sinua kaulasta molemmin -käsin -- ja sen sijaan minä teen sen nyt!" -- -- - -Falck taivutti päätään häntä kohti riemu sydämessään. - -Se oli hellyydenosoitus, jonka _hän_ antoi hänelle kuoleman takaa. Hän -lähetti enkelin lohduttamaan häntä. - -Eikä nyt enää ollut mitään varjoa heidän välillänsä. Nyt hän näki, että -Gunvor kuitenkin oli rakastanut häntä! -- -- - --- Elina-rouva huusi häntä ulkoa. Hän otti lapsen käsivarrellensa ja -seurasi häntä. - - * * * * * - -Herössä kulkivat kaikki äänettöminä. Ne, jotka tulivat soutaen, -kiinnittivät äänettömästi veneensä ja nousivat hiljaisina ylös -portaita. Puodissa punnittiin ja mitattiin, mutta kukaan ei puhunut. - -Päivä kului. Pian ei ollut muita kuin Elina-rouva, joka uskoi, että -Hesekiel joskus palaisi kotiin. - -Elina-rouva oli lähettänyt väkeä luodolle särkemään kalliota. Hän -kuunteli mielihyvällä, miten hyvin panokset räjähtivät. - -Elina-rouva ei näyttänyt olevan kovin huonokuuloinen, sillä kukaan muu -ei kuullut sinä yönä loisketta laiturilta. - -Ylhäällä oli uusi kerros valmis, johon Gunvorin oli määrä muuttaa -juhannukseksi. Salissa paloivat kynttilät. Nyt hän tulisi! - -Morsiameksi hänet puettaisiin! - -Falck makasi koko yön toisessa sivustassa. Hän ei saisi tietää mitään, -ennenkuin Gunvor olisi ylhäällä laitettu kuntoon. - -Mutta hän tuli kuitenkin alas laiturille. Hän tahtoi kantaa häntä. - -Mutta Hesekiel kielsi. Hänen silmissään loisti jonkinlainen ilo. Hän -oli ollut pyörteessä ja nouti hänet, ja kuolema oli tarttunut häntä -hartioihin -- mutta saanut luvan hellittää, sillä Hesekiel tahtoi tuoda -hänet kotiin äidille. -- -- -- - -Uuteen saliin hänet vietiin. Hän lepäisi omassa hyvässä sängyssään. -Elina-äiti ja täti olivat tehneet vuoteen ja askaroivat hänen -ympärillänsä. Alisessa huoneessa makasi Irmild itkunkouristuksissa. - -Hesekiel oli lähimpänä. Hän katseli synkkänä ja riemuitsevana Falckia -ja Torgersenia, jotka punoittavin silmin seisoivat loitompana. Hän -tiesi sydämessään, että nuo kaksi vierasta miestä ne olivat tuottaneet -hänelle kuoleman -- ja nyt hän mielestänsä omisti hänet enemmän kuin -kumpikaan heistä. -- - -Elina-rouva askarteli ja puheli hänelle. - -"Minä ikävöin oikein sinun tuloasi! Tiesin hyvin, että sinä tulisit -jälleen vanhan äitisi luo, jotta saisimme sanoa jäähyväiset -toisillemme." -- -- -- - -"Ja tässä sinun on tyyni ja hyvä olla! -- -- Tässä on iso samettipeite, -sen saat mukaasi, sillä minä muistan, ettet pitänyt kylmästä -valkoisesta peitteestä." -- -- - -"Stenholmassa tulet hyvin aikaan. Saat olla siellä yksin, se on sinun -luotosi! Kukaan ei tule häiritsemään sinua!" -- -- - -Hän käski toisten mennä alas noutamaan jotakin. - -Hän ja Falck jäivät kahden. Silloin hän viittasi hänet luoksensa. - -Falck meni ääneti. He seisoivat kumpikin omalla puolellaan sänkyä, ja -heidän kätensä yhtyivät. - -He seisoivat ääneti ja katselivat häntä. - -Otsalla lepäsi tavallinen, valoisa ilme; aivan kuin suljetut, -sisäänpainuneet silmät voisivat avautua ja hymyillä heitä kohti. - -Mutta suun ympärillä oli väsynyt piirre. - -Falck käänsihen äkkiä poispäin ja purskahti itkuun. - -Hän ei ollut milloinkaan nähnyt niin syvää väsymystä ihmisen kasvoilla. - -"Sinä näet, että hänen tarvitsi päästä rauhaan", mumisi Elina-rouva. -Hänen suunsa ympärystä alkoi vavahdella. - -Sitten hän sanoi lyhyesti: -- "Minä en voi seistä täällä, aivan kuin -alhaalla ei olisi mitään tehtävää. Sinä voit jäädä tänne vähäksi aikaa, -sinä!" - -Hän nyökkäsi hänelle ja meni. - -Se, että hän oli ruvennut kutsumaan häntä sinuksi, oli suuri lohdutus -Falckille. Se oli lupaus saada ottaa _hänen_ tyhjä paikkansa. - --- -- Hän oli niin äsken ollut täällä ja täyttänyt paikkansa itse. -Falckista oli kuin hän vielä tuntisi hänen olennostaan leviävän lämmön, -kuin täällä olisi ilmassa vielä jotakin jäljellä hänestä. Hän oli -täällä niin hiljan! -- -- - -Hän ei voinut mennä kotiin omaan huoneeseensa, missä Gunvor oli ollut -viimeksi. Häntä kauhistutti nähdä se jälleen. - -Hän asui Herössä koko sen talven. - - * * * * * - -Lounasmyrskyt raivosivat jälleen rannikolla. Ne alkoivat uusin voimin -joka päivä. Talvi oli tullut kaikkine ihmeellisine iltaäänineen. - -Pahin oli niiden laita, jotka pienissä turvekattoisissa majoissa -istuivat tuskaisina odottamassa. Mutta mitä lounastuuli siitä välitti. - -Yhteen aikaan se oli ottanut tavakseen aloittaa jotenkin sävyisästi -aamulla, mutta yltyi iltapuoleen, niin että vaahto roiskui seinille, ja -turvekatto huojui ja valitteli. - -Ja kaikissa tuvissa oli joku, joka maltillisesti kävellen odotteli ja -kuunteli myrskyn ja aaltojen pauhun läpi, laskisiko kuka maihin ja -tulla laahustaisi ylös märät merisaappaat jalassa. - -Monta merkillistä ajatusta heräsi niissä, jotka kävelivät ja odottivat; -oli hyvä, kun saattoi ajatella, ettei kukaan joutunut hukkaan, ilman -että se oli ennakolta määrätty. - -Ja hyvä niille, joiden mieli oli raskas, kun saattoivat lähteä matkalle -kirkkosunnuntaina tavataksensa toisia. -- Kun heitä oli monta yhdessä, -niin sitä parempi. Silloinhan saattoi tapahtua, että Hän kuulisi heitä, -_Hän_, joka voi sitoa myrskyn ja asettaa kaikki parhain päin. Hyvä oli, -että katto oli matala, ja että seinät tekivät huoneen ahtaaksi, sillä -oli tarvis piiloutua ankaraa ulkona vallitsevaa suuruutta. -- -- - -Mutta se, että meidän Herramme oli kutsunut Herön Gunvorin kotiin, -tuntui kaikista niin ihmeelliseltä. - -He eivät nähneet, että Hän oli tehnyt sen vain siksi, että hän nyt -olisi aina heidän luonansa eikä enää koskaan jättäisi heitä. - -Sillä laajalti tuntui pikku tuvissa siltä, kuin hän vielä olisi heidän -joukossansa. Kun jokin asia oli päätettävä, tiesi aina joku, miten hän -olisi tahtonut sen ratkaistavaksi. Ja kernaasti tehtiin niin. Heistä -kaikista tuntui, että entistä ankarammin vaadittiin heiltä nyt, että -heidän tuli tehdä, mitä hän heiltä odotti. - -Ja pimeinä hetkinä saattoivat he niin selvään tuntea, että hän oli -heidän luonansa kuten ennen. Hän tuli lukittujen ovien läpi omin ehdoin -ja auttoi heitä kestämään. - -Tuntui siltä, kuin hänen jälkiänsä olisi sydämissä ja mielissä. Äidit -kertoivat hänestä lapsilleen, jotta nämä oppisivat tekemään kaikki, -mitä hän tahtoi. - -Ja kun kalastajat olivat matalikolla, puheltiin Herön Gunvorista, -joka oli rakastanut jokaista köyhää kalastajaa ja kalastajan lasta ja -lopuksi mennyt kuolemaan heidän tähtensä. Uudet, vieraat rengit, jotka -eivät ennen olleet käyneet kalassa ylävesillä, pitivät monta kertaa -enemmän Herön Gunvorista kulkevista kertomuksista kuin kaikista niistä -tyhmistä loruista, joita muutamat esittivät. Lorut saattoivat kyllä -huvittaa hetkisen, mutta Gunvorin tarinaa ei unohtanut ja sen saattoi -viedä mukaansa kotiin vaimolle ja lapsille. - -Ja he pitivät kaikki siitä, että hän oli heidän joukossansa. -Stenholmassa oli hänen oikein hupaisa olla; hieno oli sinne asumus -valmistettu: hyvä, lämmin kamari oli kallioon hakattu -- eikä hän ollut -köyhänä tullut taloon, sillä raskaat hopeiset kynttiläjalat oli tuotu -mukana Heröstä. Hän asui kuin oikeassa linnassa, ja tuntui siltä, kuin -hän sieltä käsin hallitsisi sekä merta että maata. - -Sillä uskoipa muukalainen tai ei, varmaa oli, että Smalsundin virta oli -aivan muuttunut sen yön jälkeen, jolloin Herön Gunvor hukkui siihen. -Se oli muuttunut niin tyyneksi ja helpostikuljettavaksi, että ei enää -tarvinnut olla edes varovainen. Tietysti oli lounastuuli oikullinen -toisina vuodenaikoina, mutta yhtä varmaa oli, ettei se enää milloinkaan -tullut entisenlaisena Smalsundiin. Aivan kuin hän olisi siellä -valvomassa, ettei kukaan kalastaja enää hukkuisi. - -Kun eräänä yönä merellä tapahtui haaksirikko, ja laivanhylky kulki -uiskennellen, niin se ajautui Stenholman ainoaan lahdelmaan, missä -saattoi nousta maihin. Ja kaikki miehet nousivat ylös vuorelle. Ja -muutamat ajattelivat, että hänellä oli jotakin asian kanssa tekemistä. - -Moni rehellinen kalastaja ja merimies nostaa hattuansa kulkiessaan -Stenholman ohitse. Kaikkien silmät katsovat sinne, kaikilla on -kiittämistä jostakin. Hän tunsi noiden harvasanaisten, raskasmielisten -ihmisten salaisen ajatuselämän, heidän, joiden katse on kääntynyt -sisäänpäin ja joiden liikkeet ovat äänettömät, ja hän opetti heitä -löytämään tien, jota kulkea. - - * * * * * - -Suvella lepää Stenholma kirkkaana auringonpaisteessa. Siellä on kivissä -marmorisuonia. Koskee silmiin, kun katselee niin kesän voimakkaassa -päivänvalossa. - -Siellä kasvaa kukkia: kieloja ja piiskuja ja isoja sinikelloja, -jotka eivät muualla kasva niin isoiksi. Ne ylenevät ja silmäilevät -yli kuohuvan meren. Ne myhäilevät aurinkoa kohti ja soittelevat niin -lempeästi, että kaikki toiset kukat kuuntelevat ja kaikki ruohonkorret -ja tuhannet valkeat linnut myöskin. - -Sillä auringon kirkastamalta, taivaansiniseltä kukkasaholta helähtää -laulu, täynnä elämän viisautta. - -Monta pientä valkeaa lokkia asuu Stenholmalla. Ne saavat olla rauhassa. -Sieltä ei koskaan oteta yhtään munaa. Jos käskisit ketä tekemään sen, -et saisi häntä ottamaan hänen lintujansa ja muniansa. Eikä kukaan poimi -hänen kukkiansa. - -Tyynellä säällä sunnuntaisin soutaa joskus veneitä ulos ja asettuu -luodon suojaan; mutta kukaan ei nouse maihin siellä! - -Sillä kun Stenholma lepää kultaloistossaan auringonpaisteessa, säteilee -sen ympärillä kuin Jumalan valtakunnan ylevyys ja rauha... - -Mutta talvellakin, kun meri ennustaa rajuilmaa, ja ilma on raskas ja -synkeä, on Stenholma hyvä olemassa. Se suojelee ulapan myrskyltä; monta -venettä se on pelastanut. - -Ja kotonaolevasta odottelijasta on tyynnyttävää ajatella, että Herön -Gunvor istuu siellä valvomassa jokaisen kalastajan henkeä. - -Kun tuomari tulee kotiin matkoiltansa -- hän ei enää niin paljon välitä -lähteä kylään --, hän ohjaa aina tiensä niin läheltä luotoa kuin -mahdollista. - -Ja hän vakoilee, ikäänkuin hän odottaisi saavansa nähdä hänet siellä. -Venemies arvelee, että jos kuka on taikauskoinen, niin tuomari. - -Hän ei myöskään ole ihan varma siitä, eikö Gunvor joskus tule häntä -vastaan. Kerran heidän puhellessaan oli Gunvor sanonut, että jos -kuolema ei ole muuta kuin että sidottu vapautuu, niin hän tulee -jälleen. -- -- -- Ilmassa, meren aalloissa... puissa ja kukissa! Hän -lainaisi niiden äänet ja tulisi kaikkien rakastamiensa luo, kaikkien -ihmisten luo tekemään heille hyvää... - -Ja luuleeko Falck nyt tuntevansa hänen kätensä otsallansa ja kuulevansa -hänen kuiskauksensa? Ja tunteeko hän sydämessään, että hän on lähellä -häntä?... - -Hän on kotona hänen huoneessansa. Hän näkee hänet toisinaan, kun yö on -puolipimeä ja tähdet verhotut -- silloin hän seisoo siinä, missä seisoi -sanoessaan: "Minä teen sinulle hyvää, kun menen!" - -Hän kuulee hänen sanovan sen, kuten silloin, mutta äärettömällä -surumielisyydellä, juhlallisesti kuin ennustuksen. Ja ennustus oli -tosi. Poismeno se oli antanut hänelle voimaa nousta! - -Hän tuntee elämänsä suurimmaksi nöyryytykseksi sen, että kun Gunvor -tuli hänen luoksensa, hänellä ei ollut yllään hääpukua. Se ei -merkinnyt hänelle sen enempää kuin että hänen täytyi kadottaa hänet, -voittaaksensa sen, mikä hänessä oli jäljellä omaa itseänsä. "Minä teen -sinulle hyvää, kun menen!" Ne sanat olivat tehneet hänen ympäristönsä -tyhjäksi, mutta tulleet hänen uskonnokseen. Ne olivat vapahtaneet -hänet, ja ne veivät häntä yhä eteenpäin. - -Hän oli sanonut sen valituksen tavoin. Hän kärsi siitä, että ihmisten -alituisesti piti kärsiä niin paljon. -- Se ei ole välttämätöntä! oli -hän sanonut. -- He oppivat kuulemaan ja näkemään paremmin ja tuntemaan -etsikkoaikansa. Se ei ole ikuisesti oleva salattu heidän silmiltänsä! - -Silloin voidaan poistaa koko joukko siitä pahasta, jota maailma on -täynnä. Alituinen pahanteko on vain huono tapa, pimeänpelkoinen -heikkous. -- -- - -Ja hän oli ollut oikein kiivas sanoessaan sen. - -Falck tahtoi jatkaa hänen työtänsä. Hän tahtoi koettaa, voisiko -hän opettaa yhdelle ainoallekaan ihmiselle, että kun hänen onnensa -valepukuisena tulee hänen luokseen, ei hän tekisi niinkuin hän itse oli -tehnyt: ei sulkisi siltä ovea -- vaan tekisi kernaammin kuten Abraham, -joka kutsui enkelit luoksensa. - -Jos ihmiset voitaisiin totuttaa siihen, etteivät ajaisi onneansa -ovelle, kun se tulee... kuten Jumala muinoin Abrahamin luo... jos joku -voisi opettaa heitä näkemään ja kuulemaan hiukan paremmin -- niin, -silloin uskoi hänkin, että koko joukko pahaa voitaisiin poistaa. -- -- - -Hän on perinyt hänen työnsä. Hän rakastaa sitä, samoin kuin kaikkea, -minkä hän on perinyt Gunvorilta. Hän on perinyt hänen äitinsä ja hänen -lapsensa. Hän ei milloinkaan ole ollut niin rikas. -- -- -- - -Pitkinä talvi-iltoina, kun Jäämeren myrskyt syleilevät taloa, on -Herössä aivan tyyntä paksujen hirsien turvissa. Lavendeli ja kuivatut -ruusut tuoksuvat. Elina-rouva istuu suorana, kuten ennen, tuolillansa. -Hänen silmänsä ovat terävät ja valppaat. - -Pitkän, kovan sohvan nurkassa istuu täti kauniisti poimutettu myssy -valkoisessa päässänsä. Irmild on ylpeä siitä, ettei kellään ole tädin -myssyjen vertaisia. - -Hän istuu ja nyökkää lempeästi ja katselee neulomustansa, ja toisinaan -tapahtuu, että hän nukahtaa hiukan, silloinkin kuin Falck lukee heille -ääneen jotakin oikein hupaista. - -Falck on heidän luonansa joka ainoa ilta, milloin hän ei ole matkoilla. - -Hämärissä istuu pikku Gunn aina hänen polvillansa. Joskus Gunn ei sano -mitään, vaan ottaa häntä ainoastaan kaulasta ja pusertaa häntä oikein -lujasti ja katsoo häntä silmiin syvällä kirkkaalla lapsenkatseellaan. -Hänellä on Gunvorin silmät. - -"Sinä tiedät, mitä se merkitsee!" kuiskaa hän. Ja Falck myhäilee ja -sulkee silmänsä hetkeksi. Juhlatunnelma hiipii hänen sydämeensä. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HERÖN KARTANON GUNVOR*** - - -******* This file should be named 63717-8.txt or 63717-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/7/1/63717 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63717-8.zip b/old/63717-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 02644a4..0000000 --- a/old/63717-8.zip +++ /dev/null |