diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63555-8.txt | 8023 | ||||
| -rw-r--r-- | old/63555-8.zip | bin | 142123 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8023 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..0346e49 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #63555 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63555) diff --git a/old/63555-8.txt b/old/63555-8.txt deleted file mode 100644 index f93bc55..0000000 --- a/old/63555-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8023 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Pahuuden voimia, by Jonas Lie - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States -and most other parts of the world at no cost and with almost no -restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it -under the terms of the Project Gutenberg License included with this -eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not -located in the United States, you'll have to check the laws of the -country where you are located before using this ebook. - - -Title: Pahuuden voimia - -Author: Jonas Lie - -Translator: I. K. Inha - -Release Date: October 26, 2020 [EBook #63555] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAHUUDEN VOIMIA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -PAHUUDEN VOIMIA - -Kirj. - -Jonas Lie - - -Norjan kielestä suomensi - -I. K. Inha - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1893. - - - - -I. - - -Bonde-Bergin tavalliset isoääniset kokkapuheet, joita hän -ravintolahuoneessa lateli lukuisalle ja kiitolliselle kuulijakunnalle, -olivat jo alkaneet melkoisesti laimentua. Kämnäri & dispasöri Vaage -oli juuri lopettanut tuoreen turskan ja puolisen pullonsa punaista -viiniä, sekä tuli nyt päällystakkineen, lakkineen ja sikari hampaissa -ruokahuoneesta, jossa vielä istui pari henkeä pöydän päässä, -ostereistaan ja portteristaan loppua tehden. Hänpä oli päättänyt -käväistä sataman jäällä ja laivasillalla, ennenkuin meni kotia levolle. - -Odotettiin höyrylaivaa, ja se oli tänä iltana saanut täyteen ravintolan -ja klubihuoneet rouva Michelsenin hotellissa. Kahdeksasta saakka oli jo -kestänyt odottaa. - -Raikas löyhäys tuntui savun, katkun ja pakinan keskellä joka kerta -kun ovi aukesi, ja sisään kurkisti pakkasesta punottava naama, ja -tulokkaita aina tervehti tuo samainen -- Joko näkyy? -- eikö vieläkään? - -Näin sydäntalvella eivät laivat päässeet lähemmä kaupunkia, kuin -selälle jään reunaan. Siellä ulapalla kävi höyrylaivain vaikea -talvitie, sulassa Itämerelle vievässä valtaväylässä, välitse kiinteän -maajään ja ajelehtivain, kasaantuneiden, silmän kantamattomiin -ulottuvain merijäiden, joihin oli jäätynyt monikin laiva. Ja -kaupunkiin, joka myöskin oli jään saartamana, vaikka alati pysyi -paikallaan, jonka ohitse herkeämättä vaelsi tuo samainen talvinäytelmä, -sinne saapuivat höyrylaivat tähän aikaan vuotta oikeana pelastuksena. - -Niin kävi kuin tirehtori Anders Bratt oli sanonut, lyöttäytyessään -klubihuoneessa vistipöydän ääreen, että kyllä oli paras vielä runsaan -tunnin malttaa mieltänsä. - -Harrestad, laivain muonaaja, oli erehdyksestä joutunut tänä -iltana tirehtorin, konsuli Muhvadin ja vakuutusasiamies Thesenin -pelikumppaniksi. Hän istui kuin henkensä kaupalla, varovaiset pienet -silmät sinne tänne häälyen -- siinä lyötiin lehteä niin arkailematta, -niin kerrassaan toisin, kuin hänen tapansa liikkua vähillä ja -kunnioituksensa penniä kohtaan olisi mitenkään antanut myöden. - -"Siinä peeti pantavana", pilaili tirehtori; hän istui ja hiljaa -vihelteli, silmissä valpas katse, joka alati seurasi, mitä ympärillä -tapahtui. - -Harrestadin katse nousi häneen hieman hätääntyneenä; mutta vähänpä -sille oli lohdutusta noissa punakoissa, rokonarpisissa kasvoissa, -jotka tyytyväisinä imivät hänen olentoaan ja ominaisuuksiaan ikäänkuin -sokuripalaa. - -"Entä onnen koittaminen, Harrestad, onko se unohtunut?" - -"Minä voin vakuuttaa hra tirehtorille, että kaikissa asioissani onnen -koittamisella on perin vähän sijaa. Kirjani..." - -Tirehtori haukotteli jotenkin epäkohteliaasti ja ilmoitti jälleen -huolettomasti grandissimota. Se hiljainen hymähdys, jolla hän samalla -katsoi Muhvadiin, ei muuta voinut kuin harmittaa Harrestadia. Tämä -vahvasti epäili, että nuo molemmat herrat pitivät häntä pilkkanaan. - -Tirehtori piti häntä sinä iltana vähin peukalonsa alla. Tietysti oli -muka tämä liukaskynäinen Harrestad, voudin entinen konttoristi, hän -juuri eikä muu kukaan tuo salanimi, joka eräässä pääkaupungin lehdessä -oli hiljattain moittinut häntä säästöpankin omapäisestä hallinnosta, -ja joka päiväkaudet hääräili työmiesten keskuudessa värväämässä ääniä -avonaiseen sovintokomissarin virkaan. - -Harrestadin epäluuloiset kasvot ja suupielen huolestuneet syvennykset -saattoivat muistuttaa puristettua sian sylttyä. - -"Joko nyt väjytte jälleen, Harrestad? Turhaa vaivaa on täällä menetellä -samalla tavalla kuin uomassa, -- väjyä, että joku toinen ensinnä -lähettäisi laivansa ulapalle ja te sitten saisitte kaljaasinne merelle -ilmaiseksi hänen uomassaan... - -"Ei aina autakaan". jatkoi tirehtori naureskellen. "Sillä, -- katsokaas -tänne", -- tirehtori näytti loput korttinsa, "kun ette ajoissa -käyttäneet sviittiänne, niin saan kaikki ristini täysiksi." - -Tirehtorin toinen silmä, joka oli pyöreä kuin linnulla, tirkisti -veitikkamaisesti yli karvaisen ruupan, joka istui nenän juuressa, ja -toinen, pitkulaisempi silmä, vaan ikäänkuin toveriaan säesti. - -"Ei lyö se leiville", jatkoi hän jaellen kortteja yksi erältään -- -"viekkaalla odotuksella vaan kadottaa rahtia. Sillä välin kuin täällä -kotona tappelette uomasta ja niin hienosti petkuttelette toisianne, on -Johnston pulman ratkaissut -- antaa laivansa purjehtia kaiken talvea ja -nostaa rahtivekseleillä rahoja minkä ennättää." - -"Onpa sillä toden totta monen ihmisen henki omalla tunnolla. Pitänee -sitä huolehtia kapteneista ja miehistäkin", arveli Harrestad vienosti, -länsimaan pehmeällä kirjakielellä, jota puhui; hän loi sitten puhuvan -katseen oven suuhun, jossa bostonipöydän ääressä istui muutamia -laivureita. - -Tirehtori näytti siltä, kuin olisi hapanta vettä saanut suuhunsa... -"Tarkotatte, että kun hyyryrahat ovat loppuneet helmi- ja maaliskuussa, -niin sopii siltarannassa kirjoittaa kolme savusilliä viidellekolmatta -äyrille... Nii-in, kyllä tiedän, te hellitte merimiehiä, Harrestad! -- -Tehän muonaatte hengellisillä pennikirjoillakin." - -Bostonipöydän äärestä kuului naurun ilkkunaa. Kyllä tänä iltana ei -ollut hauska Harrestadina... - -"Mutta raittiusasiasta ei Harrestad kuolemakseenkaan -- merimies vaan -saakoon juoda ja pureskella kaikkia mitä hänen puodistaan heruu." - -"Raittiusasiaa pidän vaarallisena harhatienä, -- oikeana synnin -taimikouluna... todellisena viettelyksenä omasta hyvyydestä ja -hurskaudesta kerskaamiseen", intoili Harrestad. - -Tirehtori loi häneen happaman katseen -- sillä puhelahjalla tuo -vietävä vaikutti käsityöläisiin. Hän kääntyi tuolillaan katsahtaen -aptekariin ynnä niiden puoleen, jotka istuivat sanomalehtipöydän -ääressä. Siellä torkkui asianajaja Gaarder nurkkasohvassa, totilasi -vieressään, ja vähän kauempana istui hopeahiuksinen lempeä -teidentarkastaja Finkenhagen, uponneena paikkakunnan lauvantailehden -huutokauppa-ilmoituksiin. - -"Ei mutta Johnston, siinä selvä pää", jatkoi tirehtori, "ja sitä -paitsi on hän mies, joka uskaltaa johonkin ryhtyä, niin melutta kuin -sen tekeekin. Ja varjele, miten sillä on herkkä omatunto. Aivan sama -kuin appensa, iäkäs, peräti rehellinen rautatehtaan omistaja -- paitsi -että Johnstonilla on parempi käsitys siitä mikä on tuloa ja menoa kuin -hänellä!... ihan kuin luotu sovintokomissariksi, tietysti ainoa, joka -voi kysymykseen tulla"... Tirehtori loi omituisen hallitsevan katseen -läsnäolijoihin. - -Harrestadista kuului pieni mitätön rykäys, ikäänkuin kaulan puhdistus. -Hän tarkasteli kaatoa, joka vielä oli pöydällä jäljellä, samalla kuin -sisässään hivuttavasti, raivoisasti äänteli -- "ahhaa, nythän selveni, -mihin suuntaan vaali keskiviikkona ahdistettaisiin." - -Asianajaja Gaarderia, joka oli heittäytynyt pitkäkseen, näkyi tapaus -huvittavan; hän näki kuinka teidentarkastajan korvat punastuivat -sanomalehden takaa ja tämä veltosti tuijotti lehteen ikäänkuin tyhjään. -Siinä kyllä meni toivo toiseltakin... - -Pelattiin edelleen. Tirehtori nähtävästi alkoi ikävystyä, sillä hän -ehtimiseen kouraili kaksirivisten liivien taskusta kelloansa, suurta -vanhanaikuista hopeakuorta. Hiat ranteista käärittynä istui hän vinossa -tuolillaan, hypisteli levottomana kortinlehtiä, ikäänkuin olisi joka -hetki aikonut ponnahtaa ylös. Eikä vaan tullut ketään höyrylaivalta, -asiamiestä tai sanantuojaa... - -Asiamies Thesen arveli, että oli syytä täyttää lasit uudelleen; oli -kaiketi odotus-aikaa parahiksi, jotta ennättäisi vielä viimeisen lasin -tyhjentää. Näin hän aina puhui, vaikka jokainen hyvin tiesi, että hänen -viimeisen lasinsa vuoro harvoin tuli ennenkuin viimeinenkin vieras -oli tallustanut tiehensä, ja piian täytyi syyttää rouva Michelseniä -voidakseen valkeat sammuttaa. Hän täytti lasinsa joka puoli tunti -säntilleen kuin laivan kello, niin väitti Bonde-Berg, -- käyntikin oli -kuin luotu hoiperrukseen. - -"Tuuleeko Terjesen?" kysäsi tirehtori ja kääntyi laivurin puoleen, joka -akkunan ääressä istuen kuivasi hialla ruutua ja kurkisti pihalle. - -"Siltäpä näyttää." - -Maltista kaukana oli nyt tirehtori Brattin muoto. Hänen oli ikävä, -- -kovin ikävä... Mutta äkkiä lensi kasvoihinsa oikein lämmin ilmaus, kun -laivanisäntä Johnston ilmestyi oveen, turkit auki ja vyö kädessä. - -"No vihdoin tuli höyrylaiva", huudahti tirehtori. -- "Hyvää ehtoota, -Johnston! Teillä kait oli raju ilma?" - -"Raju kerrassaan, -- niin huuhtoi, että repi osan kanssista." Puhaltaen -ripusti Johnston loputkin matkakapineistaan naulaan. "Ja oikein olen -ruvennut pelkäämään -- Concordian puolesta. Tiesi missä alus nyt -hyppelehtii, varmaankin jossain Doggerilla; -- myrskymerkeistä kuuli -puhuttavan mihin vaan poikkesimme. - -"Tehän olettekin täällä, asiamies Thesen!" kääntyi hän äkkiä puhuessaan. -"Arvasinkin tapaavani teidät klubissa; -- rupean pelkäämään, sen sanon -teille, ja nyt vakuutan! -- Se on, minä -- minä aion..." Hän kaiveli -kynsiään epätietoisena punniten. - -"Istuhan alas ja rupea levolliseksi, Johnston, ja saa lasi. Sitten -rohkaiset jälleen mielesi, jotta voit asioita arvostella, ehkä voisit -säästää tuon talvivakuutuksen. -- Ja pelaammeko vielä yhden kiertämän? -Ota sinä haltuusi Harrestadin varat ja velat." - -Johnstonissa oli luontaista siroutta vaikka hän käyttäytyikin hiukan -huolimattomasti. - -... "Mielelläni tietysti pääsisin vakuutuksesta tällä -vuodenpuoliskolla", -- lausui hän kun oli saanut kortit käteensä ja -nakkasi lehden pöytään... "Kallis on talvivakuutus." - -"Juo totia", kehoitti tirehtori. - -"Hm, -- pistä; -- vielä viisi kuusi viikkoa, niin pääsisi -suvivakuutukseen", nurkuili Johnston. - -"Nii-in, viisas mies uskaltaa", hymähti tirehtori. - -Pelattiin edelleen, -- asiamies Thesen vähän tylsänä, kuten -tavallisesti tähän aikaan ja näin monennetta viimeistä lasia -juodessaan, ja lisäksi hädissään kun pelkäsi jakavansa kortit väärin -ja paljastavansa tilansa. Hän jakeli kortit verkalleen ja arvokkaasti, -yksitellen, ja uuttera kun oli, niin kunnialla suoriutui. - -Kova tuulenpuuska tärisytti akkunaruutuja. - -Johnston katsoi akkunan puoleen jonkinmoisella humorilla. -- "Vakuutan -yhtäkaikki, -- ja sen teen paikalla", sanoi hän. - -"Iskekää kiinni, Thesen, niinkauan kuin ruudut täräjävät; kun tyyntyy, -niin muistaa hän kohta kalliit talvimaksut", sanoi tirehtori hymyillen -ja oikaisi itseään taakse päin tuolillaan. - -"Konttori kaikkialla, missä olen", sanoi Thesen ja repi varovaisesti -kappaleen siitä paperista, jolle pelilaskua kirjoitettiin. Hän -kirjoitti vakuutustilauksen ja työnsi tämän ynnä lyijykynän pöydän -poikki Johnstonin allekirjoitettavaksi. - -Tirehtori veti esiin hopeisen taskukellonsa: -- "kaksikymmentä -minuuttia yli yhdentoista, asiamies!" - -Se oli toimitus korttipöydän ääressä. - -Pitkä Thesen kirjoitti muistoon ja pisti sitten hieman hapuellen -paperilapun lompakkoonsa. Joi sitten hyvällä mielellä kulauksen -valloittamainsa prosenttien kunniaksi, ennenkuin jälleen tarttui -kortteihin. - -Tirehtori oli käynyt hyvälle päälle kuin päivän paiste, puhui -sukkeluuksia, löi korttia. Johnstonin seura oli hänelle mieluinen, hän -ihaili Johnstonia melkein kaikessa... Yksistään noita käsiäkin, -- -niissä oli niin luontevaa hienoutta -- ja kun hän tuolla tavalla painoi -päätään eteenpäin, tyvenesti, harvapuheisena aprikoitsi pelin menoa, ja -sen ikäänkuin arvasi, huolettomasti -- melkein aina hyvällä onnella -- -niin muistutti hän sunnuntailasta. - -Anders Bratt salaa nautti Johnstonista, kun olivat ulkona seuroissa, --- tämä kun sukelsi esiin jokapäiväisestä harvapuheisuudestaan, niin -ei viehättävämpää miestä missään. Ja kun hän yht'äkkiä luottavan -herttaisesti löi tirehtoria olkapäälle ja sanoi: "Sinussa on kokonainen -komento! Sinä olet moukariluonne, -- aika kömpelö"... - -Niin, jokaisella aluksella on tietysti oma koneistonsa; -- omallaan -kulki Johnstonkin. Hänen omatuntonsa ei ollut karkeaan työhön luotu, -jossa tietysti aina täytyi olla myötä ja vastaan sen mukaan kuin asiat -sattuivat vaatimaan. Aivan päinvastainen luonne kuin tirehtorilla -itsellä -- ei raakaa eikä väärää ajatusta hänen sielussaan... - -Ravintolahuoneesen kokoontui väkeä, siellä huudettiin ja pakinoitiin. - -Höyrylaivan toimitsija oli saapunut, reestä kannettiin sisään arkkuja -ynnä klubin posti. - -Sähkösanomain tuoja ilmestyi oveen tuoden sähkösanoman konsuli -Muhvadille. - -"Ja sitten on viety kaksi sähkösanomaa teidän kotiinne, hra Johnston!" - -"Vai niin. -- Odessan rahteja, arvaan, tai muuta semmoista; ne -suoritamme huomenna... Toivon, että sekä rukiinhinta että rahti hyvästi -nousee", virkkoi hän ja nyökäytti päätään Mulwadille, jonka tiesi -myös tehneen kauppoja Odessan rukiilla. "No jaa, -- niin aina niin, -ruutua"... hän hajamielisenä virkkoi. - -Tapeltiin sanomalehdistä, joita hajoitettiin pöydälle, kotimaisia, -ruotsalaisia, tanskalaisia, englantilainen Shipping Gazette, -Börsenhalle ynnä pari kuvallista, ja höyrylaivasta kyseltiin ja -kerrottiin. Niemen takana oli ollut kova myrsky ja ankara aalto, -meressä oli näkynyt hylkyhaaksia, paljon laivoja oli ilmoitettu -hukkuneen. Ja etelämpänä, jossa pakkanen tuli höyrylle vastaan, -oli kiikarilla nähty merijäähän takertuneiden laivain mastoja -hätälippuineen. - -Jälleen tuli esille tuo vanha asia, mitä voitaisiin tehdä, -- kaikki -se, mikä joka talvi odotti. - -Kortinpelaajat istuivat tuolit ulompana pöydästä, pelilaskut -tekemättä, pakinoivat ja lukivat sanomalehtiä, ja "asioimisto" nouti -puolisalaa vielä "vihoviimeisen" lasinsa tiskiltä, jossa hän kävi itse -väkevyydestä huolta pitämässä. - -Siinä humussa oli kello tänä iltana edistynyt klubissa yli -kahdentoista, ja nyt tuli jälleen joku ravintolan puolelle -- -pari perämiestä kertoen että merimiehet olivat tapelleet kujassa -Richert-Marthen viinakapakan edustalla. - -"Olisi aika, että kerrankin saataisiin lyhtyjä tuolle pimeälle -takakadulle", huudahti asianajaja Gaarder. "Onhan polisimestarin -ehdotus sen valaisemisesta juuri nyt esillä valtuuston kokouksessa, hra -tirehtori?" - -"Hm!" -- Tirehtori jatkoi lukuansa, rykäsi ja nosti lasiaan niin, että -neiti, joka seisoi toisessa huoneessa tiskin takana, näki sen ovesta. - -... "Voipihan se vähän maksaa, jos valaistusaluetta laajennetaan", -pinnisteli Gaarder; -- "mutta varat tietysti myönnetään. Muutoinhan -siellä voidaan rosvota ja murhata mielin määrin iltasilla. - -"Se on välttämätöntä, -- kerrassaan välttämätöntä!" intoili hän -edelleen, kun ei puheensa herättänyt huomiota. - -Tirehtori vilkasi häneen äkkiä sanomalehden takaa: - -"Ei tallilyhtyäkään pidä polisimestarin saada!" - -"Mutta voidaanko hänen pyyntöänsä vastaan tuoda mitään syitä? -- ei -ainakaan järkiperäisiä", huudahti asianajaja harmissaan. "Edistyvässä, -uudenaikaisessa kaupungissa"... - -"Ei talikynttilääkään!" -- tirehtori katkaisi kaiken keskustelun tästä -asiasta. - -"Jos vielä jatkatte, asianajaja, niin ette lopulta saa -kynttiläsaksiakaan!" varoitteli Johnston leikillisesti. - -"Hitto vieköön, -- tässä muka vielä pitäisi laittaa valaistusta, jotta -merimiehet ja koulupojat saataisiin rangaistuiksi, -- ei koskaan!" -Tirehtori kääntyi äkkinäisellä liikkeellä Gaarderia kohtaan, -- näkyi -selvästi, ett'ei hän tahtonut väitellä Johnstonin kanssa. - -"Suvella sain toki niin selvitetyksi, että Berentsenin poika -- -tiedättehän, työnjohtajan poika ruukiltani, -- pääsi polisimestarin -kynsistä. Se toinen, jonka hän pieksi, sai maksun kolmesta hampaasta -ja peruutti kanteen. Mutta ajatelkaahan semmoista lakimies-aasia! -- -olisi hävittänyt pojan koko tulevaisuuden ainoastaan sen vuoksi, että -tämä oli sattumalta iskenyt vähän liian hyvästi, kun kerran pitivät -hauskaa tuolla takakadulla; -- toinen ei hitto vieköön ollut parempi -kuin toinenkaan... Mutta lakikirja vaan aana ja oona joka paikassa... -Sillä oikeus olkoon sama kaikille", -- matki tirehtori, voimatta -kuitenkaan matkia ketään muuta kuin itseänsä. "Ja sillä tuo käräjäkoni -tarkoitti, että kun vartija saa kynsiinsä jonkun merimiehen, niin tulee -hänen vaan kaikin mokomin puuhata sitä, että poika saadaan putkaan tai -kuritushuoneeseen. Sikamaista!... Eikä mies kuolemakseenkaan aavista, -että kylässä, joka talvikauden on täpösen täynnä joutilasta meriväkeä, -siinä kysytään malttia ja älykästä käytöstä, eikä hänen ulkokullatulta -lakipykäliään... Ja että nuorisolla pitää olla sen verran vapauden -vuoroa, palattuaan matkoilta, jotta joskus voi joutua tappeluun, -- -siitä ei miehellä näy olevan mitään käsitystä. Hänen kirjurinsa muka -eivät koskaan tapelleet -- virkapaikassa!" - -"Eipä kukaan muu kuin Anders Bratt saisi noin huvittavia asioita -parista kuivasta lyhdyntolpasta", sanoi Johnston herttaisesti härnäten. - -"Kun kuulet, mitä nyt juuri juttelin Berentsenin pojasta... poika olisi -toden totta päässyt vedelle ja leivälle!... niin et muuta voi kuin olla -samaa mieltä kuin minä, Johnston!" Hänen voimakas päänsä taipui taakse -päin ja silmät tarkastivat terävästi ympäristöä. - -Johnston istui ja tyrkki saappaansa kärjellä tulitikkua lattian rakoon; -naurahti sitten ja virkkoi: - -"Keksi jotain parempaa! Enpä luule, että se tepsii tuo juttu -koulupojista ja merimiehistä." - -Tirehtorikin hymyili hetkisen... Johnston se oli merkillinen mies, -hienoine tyylikkäine kasvoineen, kun hän istui noin ja hyräili -itsekseen. -- Mutta sitten valtasi harmi hänet. - -"Minä vaan en ymmärrä sitä ajatuksenjuoksua", sanoi hän lyhyesti. - -Hän tyhjensi yhdellä kulauksella totilasinsa, joka vielä oli -puolillaan, ja nousi ylös: - -"Nyt lähden!" - -"Lähdemme yhdessä matkaan", sanoi Johnston ja puki turkit ja vyön -nopeasti ylleen; tuskin ennätti hän vetäistä lampusta valkean -sikariinsa. - -Muut silmäilivät toisiinsa. - -"Kun Anders Bratt kerran on ruvennut sitä asiaa ajamaan, niin kyllä -sitten" -- huomautti asioimisto tylsän tietoisuutensa syvyydestä; hän -seisoi ja iski silmää ja hymyili vahvasti varmalla aavistuksella. - -"Ja niin joudumme Johnston ja valtuusto ja me kaikki ikeen alle!" -tiuski Harrestad kimakalla äänellään; hän seisoi päällystakki yllään -valmiina lähtemään. "Minä en ymmärrä, kuinka tässä kaupungissa"... - -"Hm, näe nyt", lausui teidentarkastaja hiljaisesti ja puki myöskin -ylleen. - -"No ette vaan te pääse Alppien yli Harrestad! -- vaikka miten -pinnistelette", huusi Bonde-Berg. Pyöreä punakka naama, josta paksu -kauppias Berg oli saanut lisäyksen liikanimeensä, loisti kuin -ilotulitus; silmistä säteili leikkisyys. - -Väännettiin alas ja sammutettiin lamppu toisensa jälkeen, ja ainoastaan -läkkiselkä jäi tiskille palamaan, kun vieraat pakisten romuilivat -portaita alas. - -Ulkona oli kuutamo kiitävine pilvineen, ja lumirinteellä kadun toisella -puolen näkyi varjot ravintolan savupiipuista, selväpiirteisinä kuin -pari hattua. - -Hiljennettiin kulkua, kun nähtiin tirehtori ja Johnston edempänä -kadulla. - -"En ymmärrä, sen sanon, kuinka semmoista suvaitaan tässä -kaupungissa"... alkoi taas Harrestad kärtyisesti. - -"Ja minä sen ymmärrän vallan mainiosti", vakuutteli Bonde-Berg. -"Muutamat sen tekevät kun täytyy, -- niinkuin esimerkiksi hm... -nalkutus se vaan ei auta, Harrestad! -- ja muutamat sen vuoksi, kun -heillä on siihen luonto; -- ovathan niinkuin vähän koiran tapaisia, -täytyy olla ketä totella... Tirehtoripa ei ole puolinainen mies eikä -jöröjukka. Ja siitä juuri näettekös me kaikki pidämme. Ymmärrättekös -Harrestad?... Ja semmoinen tuuli on hänen mukanaan. Siitä vaan -riippuu, onko hänestä oikealla vai väärällä puolella. Myötätuuli on -kuin mäenlaskua, sulaa rasvaa. Mutta kun tuulee vastasta, niin sitte -kyllä saa odottaa parempia ilmoja -- tässä kaupungissa!" -- härnäili -ukko. "Ei on edessä joka paikassa"; -- hän nosti sormensa Harrestadia -kohtaan ja alkoi lukea: "ei -- säästöpankissa, ei -- valtuustossa, ei -- -pankissa, ei -- vaivaishoidossa, ei -- satamajohtokunnassa ja siihen -kuuluvissa asianhaaroissa. Ei pitkin koko jokea, siellä kun vallitsee -Strömmin tehtaan tirehtori, itse Anders Bratt eikä muu kukaan; -- -ja ei se on vastassa Harrestad, vaikka vaan puuhaisitte klubissa -tanssijaisia... Ja nähkääs miten on polisimestarin laita, ei hänkään -pääse lyhtyineen Alppien yli, sen ennustan... Ja pillinsä pistää -Johnstonkin pussiin, kun ehtii aprikoida..." - -"Puolueellisuutta, puolueellisuutta!"... vinkui ohut Harrestad, jonka -varjo hurjasti viuhtoi lumella, -- "paljasta puolueellisuutta!" - -"Ja sydäntä on miehessä, ei säästä niskojaan." - -"Hillitsemätön mieli, jota ei tässä kylässä kukaan saa rajoissaan -pysymään", inui Harrestad. - -"Säilytä sydäntäsi visummin kuin mitään muuta", lausuili Bonde-Berg -tyynnytellen. -- "Ja vaikka sinä voittaisit koko maailman, vaan saisit -vahinkoa sielullesi, niin on kirjoitettu, -- muistattekos Harrestad... -Jos niinkuin tällä kertaa ette sovintokomissariksi pääsisi, niin -suittaisi vähän muistaa raamattuakin lukeneensa"... - -Hän katsoi voitonriemulla Harrestadin jälkeen, joka poikkesi kadulta -kotiinpäin, niinkuin voitetun vihollisen jälkeen ainakin. - -Kaupunki ja harjun rinteellä mökit olivat sillä hetkellä melkein -liituvalkeassa kirkkaassa kuutamassa. - -Tirehtori ja Johnston astuskelivat sillalla, hyvän matkaa edessä päin. -Molempain varjot taittuivat käsipuihin, joita pitkin ne liukuivat, ja -virta kohisi; mustana ja kuohutellen työntyi se jääkappaleineen heidän -allaan. - -Alaalla satamassa peikotteli omituisia varjoja ja pidennyksiä -mastoista, raakapuista ja laivanruhoista, jotka synkän mustina istuivat -raskaasti jäässä, riippuvine ankkurikettinkeineen, ja pakkahuoneiden -alla lepäsi sillan toinen kylki täydelleen pimeässä. Uloinna sataman -suulla, asuttujen saarien ja kariloiden välillä, hohti hopealle musta -juova avonaista merta. - -Tirehtori astui nopeasti ja äänetönnä. Oli aikonut kutsua Johnstonin -huomenna vasikanpaistille; mutta -- - -"Kahta polisimestaria me emme saa aisoissa pysymään", pisteli Johnston, -kun pääsivät tirehtorin konttorille; siellä odotti reki ja hevonen -viedäkseen tirehtorin puolen neljänneksen päähän Strömmin tehtaalle. - -"Emme, vaan saanee hän pian huomata, että olo voi täällä käydä -kuumanlaiseksi!" - -"Kiusata häntä, niin että hakee muuanne, sitäkö aiot? -- et suinkaan -- -tuommoisen takia"... - -Portilla he pysähtyivät. - -"Aionpa kyllä, aion." Tirehtori työnsi keppinsä katuun. - -"Hyvää yötä, Johnston." - -Johnston seisoi hetkisen ja katsoi hänen jälkeensä... - -Anders Bratt astui pihan poikki; suora selkä ja ponteva ryhti -visusti osottivat, millä päällä hän oli. Koko kaupungin tuntemista -päällyssaappaista, joissa takana oli korkeat lenkit, ilveili hänen -sivullaan kinoksen reunalla kummalliset varjot. - - - - -II. - - -Anders Bratt oli tänään mainiolla päällä, hän oli lyhtyjen johdosta -perinpohjaisesti nolannut kaupunginvoudin valtuuston kokouksessa, ja -Johnstonin nurina ja pistopuheet vaan mieluisasti kutittivat nahkaa nyt -perästäpäin. - -"Ei sinusta ole niihin asioihin", sanoi tirehtori. "Sinua aina ajavat -ja horjauttelevat nuo humaniset perusteet!" - -... "Näetsen Bratt, minulla on eräs aate tästä tontista", selitti -Johnston, hän oli saanut tirehtorin kanssaan talonsa takana olevalle -maalle... "Aate, jota punnitsen"... - -"Aate? Hiisi vieköön, miten epä-afäärimäinen sana. Tuntuu siltä -kuin puhuisi yliopettajan kanssa; hänellä aina on noita aatteita ja -mietteitä." - -Tirehtorin tottunut liikemiehen silmä käsitti nopeasti aseman -mahdollisuudet. Jäätynyt, liukas tontti päättyi alhaalla satamassa -rappiolla olevaan sillanpätkään, jonka äärimmäiset paalut paljaina -pistivät esiin jäästä. - -"Se on, sinä aiot vuokrata sen viideksi -- kymmeneksi vuodeksi... vai -ostaako aiot? häh?" - -"N-jaa, sitähän tässä juuri" -- - -Hän katsoi pitkään tirehtoriin... "Tuumailen näetsen, pitäisikö minun --- pitäisikö minun"... - -Vaikeni jälleen miettiväisenä. - -"Kuule Abraham", lausui hän pojalleen, laskien kätensä hänen -olkapäälleen ja kumartuen hänen puoleensa, -- "käy kotoa mittanauha, -niin mittaamme tuon liuskan." - -Johnston kävellä heilui rantaan päin ja tirehtori astui hänen mukanaan -ravakasti ja malttamattomana, vähän väliä pysähtyen ja kääntyen hänen -puoleensa; Johnston se aina kävi asiaan ikäänkuin takaperin. - -"Sitä mietin näetsen, pitäisikö minun ehkä tyytyä puoleen, taikka -ainakin päästä ostamasta tuota liuskaa kaivon luona... Se tekee suuren -eron kauppasummaan." - -"No perältäkin -- summa on siis että aiot ostaa!" huudahti tirehtori. - -"N-jaa"... Katse tähysti ilmaan yli jään ja laivain, joihin paistoi -maaliskuun aurinko. - -"N-jaa... On sekin sana, itse kai olet sen keksinyt, Johnston? -- -Ontuu niin mukavasti kahdelle puolelle. Sekö merkitsee selvällä -kielellä, ett'et vielä ole päätöstä tehnyt?... Hitto vieköön sitä -sanaa!" - -"No niin, mitä neuvot sinä?" - -"Mitäkö neuvon?... Ne seitsemänkolmatta tuhatta kruunuako polttavat -taskussa, jotka sivalsit sinä iltana, kun klubissa vakuutit -Concordian?... Sikamainen onni! Sinä se kykenet vaikka voittamaan -päävoiton Hampurin raha-arpajaisissa." - -"No kyllä -- kyllähän minulla nyt on rahoja... Pitäisi joko ostaa uusi -laiva sen sijaan joka hukkui, taikka..." - -"Tai käyttää rahat tähän tonttiin... tehdä afääri?" Tirehtorin nopsa -linnunsilmä raoitti lakin varjosta ikäänkuin olisi lumen heijastus -häikäissyt. - -"Se on, sinulla on mielessä muutakin kuin tämä tontti, sinä tähtäät -jotain?" - -Katseensa kohtasi vain pari harmaata kalansilmää. - -"Näetsen Bratt, -- sitähän tässä, että pitäisikö ottaa vaan puolet, -taikka ainakin jättää tuo liuska." - -"Hitto vieköön niitä mutkia ennenkuin mies saa päätetyksi, mitä jo on -päättänyt!" - -Tirehtoria salaa huvitti se tapa, jolla Johnston liikkui asioissa, --- -- häntä kyllä ei oltu niihin kasvatettu!... Seisoi tuossa vanha -levähattu niskassa, paleli ja punnitsi ja laski ja aprikoitsi -tyydyttääkseen omaatuntoansa joka mahdolliselta puolelta, ja poika -ohuessa konttoripuvussaan ja päässään skotlantilainen lakki luisteli -sillä välin säärillään, jotka olivat pitkät ja ohuet kuin passarin -haarat, pitkin jäätynyttä liukasta tannerta... Sivumennen sanoen siro, -kaunis ja hienorakenteinen poika, -- oikea tuommoinen rotunaama äidiltä -perintöä... - -"Kuusikymmentä ja kuusi metriä!" huusi Abraham alempaa. - -"Jaa, se tekee kuudentoista sadan kruunun eron", laski Johnston -taskukirjansa takakannelle. Arvelevana pisti hän lyijykynän tuppeen. - -"Mutta Bratt, -- eikö pitäne kuitenkin ottaa kaikki?" - -"Kaikki sinun ottaa pitää!" sanoi tirehtori ratkaisevasti. "Jos sinulta -puuttuu rahoja, niin hankin sinulle tonttiin viidentuhannen kruunun -seisovan lainan Ja kun sitten saat rantasillan, niin olet sinä niitä, -joilla on suurin hyöty sataman mutauksesta, -- työnnyt suoraa päätä -kuumimpaan jupakkaan." - -"Niin, etkös luule, että olen sitä ajatellut, -- ajatellut paljon juuri -sitä." - -"Syntyyhän siitä pieni sota, -- vai mitä? -- Mutta näsäytä heitä -Johnston! -- näsäytä kelpo lailla. Minä olen puolellasi, -- ja muutama -ääni vaan lisäksi, niin on höyrymutaus käynnissä." - -"Hm, -- katsos juuri mutaukseen, siihen ei minulla ole luontoa -- -asioita voi perille ajaa monella tavalla --." - -"Ethän sinä hitto vieköön voi antaa itseäsi nolata paljaasta -kohteliaisuudestakaan", tirehtori huudahti. -- "Se on tuota -humanisuutta, jonka ilmakehästä sinä olet tänne laskenut! Mutta näetsen -meissä täällä ei ole humanisuutta. Kynsimme vaikka silmät toistemme -päästä rahakolikon takia." - -Johnston hymyili; -- "tänä vuonna en nyt missään tapauksessa aio -tarvita lastauspaikkaa. -- Tahtoisin niin mielelläni perustaa tähän -jotain Abrahamia... ainoata poikaani varten, -- on niinkuin oman haudan -kaivaisi, jos täytyisi lähettää hänet luotaan." - -"Kuule Abraham poikaseni, onko se vanha kartta mukanasi? -- Kuulee -huononlaisesti", sanoi Johnston huolestuneena. - -"Mitä vielä", hymyili tirehtori, "seisoo ja katselee tyttöletukoita, -jotka tulevat tuolla Ekedalin kulmassa!" - -Nuoria neitosia tuli siinä kolme rivissä ja vilkkaasti puhellen -keskenään, astuivat milloin kapeaa trotoaria, milloin katua. Tirehtori -oli heti keksinyt Gertrudinsa ja viittasi nyt häntä luokseen. - -Hänen tyttärensä hieman säpsähti; mutta vauhti ei siltä hiljennyt, --- naamat vaan vähän laittaantuivat ohuen kalpean Abraham Johnstonin -vuoksi, joka seisoi pihalla sporttilakki päässään ja vieressään hieno -silkkikarvainen koira-iljetys. - -Portilta kääntyi Gertrud pihaan ja nyökkäsi lyhyet jäähyväiset -molemmille tovereilleen; ja sitten -- tiesi että nämä kyllä katsoivat -hänen jälkeensä, -- kiiruhti hän Abraham Johnstonin puoleen ensinkään -kääntymättä, suoraa päätä molempain vanhain luo. - -Inhoittavaa, tuossa tuli koira liehakoiden ja hyppien ja nykien -hameenhelmoista, vetoutui läheiseen tuttavuuteen, jota hän näin -Fernandan ja Thoran nähden ei millään muotoa olisi tahtonut tunnustaa. - -Gertrud löi pari kertaa nuottiviholla taakseen, mutta silloin alkoi -koira haukkuen hyppiä häntä vastaan. - -"Hyi inhoittavaa koiraanne, ettekö voi sitä luoksenne huutaa", puhkesi -hän äkkiä sanomaan ja keikahutti harmissa niskaansa. - -"Pyydä anteeksi Rap. Seisomaan heti paikalla!" komensi nuori Johnston, -jonka mustat silmät olivat tätä menoa seuranneet, omituinen puoleksi -ivallinen, puoleksi uneksiva piirre hennonlaisten kasvojen suupielissä. - -Nuottivihollaan sai tyttö koiran taas neljälle jalalle ja samosi -edelleen. - -"Gertrud pyytää tervehtää tulevaa appi-isäänsä", pilaili tirehtori. - -Ojentaessaan Johnstonille kätensä loi impi nopean katseen Abrahamiin, -oliko tämä sitä kuullut. - -Hän oli rotevanlainen kasvultaan, ja nahkalakin alta, jossa oli -linnunsiipi, riippui musta pitkä letti pitkin selkää. - -... "Tulette siis meille sunnuntaina", muistutti tirehtori, kun -jäähyväisiä otettiin ja isän tyttärineen piti lähteä kotia. - -Abraham ei ollut koko ajalla päässyt muuta näkemään, kuin niskasta päin -Gertrudin letin; nyt sai hän vaihteeksi tavattoman kuivan katseen... - -"Ja olisi niin erittäin hauskaa, jos neiti Rönnebergkin tulisi mukaan", -lisäsi tytär isänsä kutsumukseen; -- neiti oli muka luvannut opettaa -häntä pitsiä solmimaan, selitti hän jotta Abraham oikein ymmärtäisi, -kuinka vähän aikoi hänestä välittää! -- -- -- - -Tyhjä työreki kulkusineen laskea siristeli samalla mäen kaljannetta -heidän sivuitseen, ja tirehtori viittasi kepillään: -- "Hei Lars, -seisota!" - -Köysikimpulla istuva mies pysähytti ja pyyhkäsi lakin päästään. - -"On sinulle kaiketi sanottu, että maanantaina ajat sahalle? -- ja -kaikki kolme hevosta? -- vai niin, hyvä hyvä." - -Nyökkäys oli hänelle merkiksi, että sai matkaansa jatkaa. - -Tirehtorilla oli kiire. Hän oli Johnstonin kanssa aikaillut tuolla -tontilla vähintäin puolentoista tuntia ja riensi nyt kovaa vauhtia -sillan poikki, jossa virran kylmä, sivulta käyvä viima pani -takinliepeet lepattamaan. Vähän väliä vastasi hän tervehdykseen, -nyökkäsi päätään; joskus ei kuitenkaan voinut säästää vähän -vaivaloisempaa hatun nostoa, ja melkeinpä saattoivat liikemiehet siitä -tavasta, jolla se tapahtui, nähdä luottonsa pankissa. - -Hän karsasteli nenävartensa yli Gertrudiin... Mikä lienee tyttöön nyt -mennyt; katsoi kaiken aikaa maahan, -- oli kaiketi äkeissään, kun oli -täytynyt ystävistään erota ja lähteä isänsä seuraan. - -Tirehtorin suupielissä leikki hymy, -- hän muisti hyvästi, kuinka -hänenkin ennen täytyi isäänsä seurata, -- siivolla ja korvat lopassa -kuin nolatulla koiralla, astua rinnalla... - -"No sinähän kuljit Thora Löbergin seurassa", alkoi hän ystävällisesti. --- "Mitenkäs onkaan, eikös leskirouva Löberg ole ruvennut pientä -kauppaa pitämään?" - -"On kyllä, myö lankoja, kutomuksia, neulomatarpeita ja muuta semmoista." - -"No miten se käy?" - -"Ei se käy, kun ovat niin taitamattomia, että itseään nylkevät. Ostavat -maaeukoilta villat ja kehruuttavat ja kudottavat kaupungissa; minä -laskin heille, että häviävät juuri kymmenen äyriä joka sukkaparilta. -Lupasin laskea kaiken muunkin. Heidän kauppansa on semmoista -retuuttelemista, -- ja miten he sitten mittaavat"... - -"Hm, -- no jaa, -- niin kyllä, auta sinä heitä", lausui tirehtori -keskeyttäen ja kiiruhti käyntiään. Hän tunsi oman itsensä liiankin -hyvästi siitä terävästä silmästä ja taipumuksesta, joka tyttärellä -oli laskujen tekemiseen; -- mutta niin ja näin suitti olla, tokko tuo -juuri kuului naisen viehätyksiin, -- ei se juuri ollut naisellista -runollisuutta, ei! -- Hän karsasteli nuorimman tyttärensä, suosikkinsa -puoleen, puolueettomasti kuin pankkitiskin takaa... eipä juuri mikään -etelätuuletar... Mutta raikkaampaa ja kauniimpaa tyttöä ei varmaankaan -ollut missään, pohjatuulen puhaltaa. Tunteet ja muut semmoiset ne vasta -myöhemmin puhkeisivat esiin, -- ja järki vielä myöhemmin, kun niitä -ensin oli kelpo tavalla narrattu... - -"No entä se toinen, jonka kanssa kuljit, -- joka huusi kieli pitkällä, -niin että kadun päähän kuului pärpätys." - -"Polisimestarin Fernanda, hän ei puhunut juuri sanaakaan, isä!" - -"Vai ei, mutta hän ei sovi sinulle seuraksi, -- semmoinen itserakas ja -heilakka leuhka." - -"Fernandako, isä? Annas kun vaan saan tietää, kuka häntä on sillä -tavoin parjannut!" - -"Minä sanon sinulle Gertrud, -- susista tulee sudenpenikoita, ja -semmoisesta puuhevosesta kuin polisimestari ei tule kuin puunukkeja, -- -senhän jo arvaa edeltäkin. Hän ei sovi sinulle seuraksi." - -"Fernandako? -- josta pidän kaikista enimmän..." - -"Kun sanon sinulle, että hänen isänsä tekee kaikki mitä on vallassaan, --- joka ei tosin ole järin suuri! -- minua vahingottaakseen, -- -niin ymmärtänet, että minun tyttäreni täytyy pysyä erillään siitä -perheestä... - -"Tee muutoin niinkuin tahdot", lisäsi hän kylmästi, ja loppuosa tiestä -kuljettiin ääneti. Mutta letin keikahtelusta silloin tällöin saattoi -huomata, että tytär sisässään mutisi vastaan. - -"Tuommoiset tyttöletukat, niin mahdottomia -- ja itsekkäitä --" - -Maantien käänteessä kuului äkkiä alhaalta sahasta välihetkiä pitäen -sirkkelisahan viiltävä sihinä. - -Vilahdus tirehtorin lakista ja säleaidan juurella varjo oli jo huomattu -kotoa, ennenkuin hän ennätti puistokujan portille, jossa talonkoira -oli vastassa kotvasen epätietoisena, miten jakaantuisi molemmille, -Gertrudille, joka edellä juoksi ylös portaita, ja herralleen. -Tirehtoriin se lopulta liittyi ja hyppi hänen ympärillään kovasti -haukkuen ja ilosta rähisten. - -Kepin liikkeet ja huudot Tyraalle, -- joka pyöri hänen edessään kuin -rajuilma koko matkan eteisen ovelle asti, ne osottivat tirehtorin -olevan tänään mainiolla tuulella! - -Päivällinen kannettiin sisään, liemiruoka lämpöisenä ja höyryten, -samalla kun hän astui ruokasaliin, ja siinä juoksivat emännöitsijä ja -sisäpiika kilvan toistensa kantapäillä. - -"No Jetteni", alkoi hän pakista vaimolleen, kun oli tehnyt melkein -selvän kalasopasta ja kahdesta nyrkinkokoisesta koljakokkareesta, -- -"kylläkö nyt olet punninnut ja aprikoinut, miten Espanjassa käy, -- -aikooko kansa nyt täydellä todella heittää päältään harhaluulojen ja -taikauskon kahleet, vai?... Olisipa hauskaa, jos minullakin olisi aikaa -Espanjaa ajatella -- kenrali Gorilla..." - -"Zorilla, Bratt!" - -Toinen kalakokkare painui samalla alas, saattajana hiljainen hauska -muisto valtuustossa taistelusta, josta oli niin tyydyttävät seuraukset. - -"Ahaa, -- ja sitten lammasfrikaseeta!..." Hän tähysteli vatia, joka -kannettiin sisään, sitten vilkasi tyttäreensä, joka jotenkin ynseänä -kasteli lusikkaansa kalanliemeen. - -"Tuo minulle carrya, Gertrud, niin olet kiltti, -- sinä se olet -sittenkin kotoisempi molemmista tyttösistäni." - -Gertrud asetti carrypullon hänen eteensä; mutta silmät vaan eivät -tahtoneet maasta nousta. - -Hm-m, tulihan tyttöä kuitenkin vähän surko... Mutta... rohkaista -polisimestaria sillä, että antaisi tyttärensä seurustella hänen -tyttärensä kanssa, -- ei, siitä vaan ei tullut mitään. -- Antaa vaan -tytön nurista aikansa... - -"Sahalla varmaan on monta odottamassa, Klaus? Liian kauan aikailin -siellä tontilla." - -"Johnston ihan hurmaa isän", väitti Klaus pilalla -- "niin että hän -unohtaa kellon ja kaikki." - -"Monella on selvä pää ja on kuitenkin houkka", äänsi tirehtori, -- -"mutta niin epäselvällä velikullalla -- semmoinen pää! -- se se on -luonnon ihmeitä." - -"Entä tervehditkö neiti Rönnebergiä, Bratt?" kuulusteli rouva. - -"En muuta kuin ohimennen akkunaan; heillä varmaankin oli jälleen -tekeillä jonkinlainen liitukuuraus tai puhdistus kotonaan." - -"Kuinka vanhanaikuisen suurellisia ovat heillä ne molemmat -pitkät peilit", puhkesi rouva puhumaan, -- "paksua hiottua lasia -kehyksetkin... Kun ajattelen, että ne ovat riippuneet ennen tehtaalla -suuressa tanssisalissa -- ja kaikkea, jota ne ovat kuvastaneet! Mieleni -käy niin ihmeen omituiseksi joka kerta kun niihin katson -- ne ovat -kuin suuria silmiä, jotka tietävät niin paljon siitä ajasta, joka oli -ennen meitä. Ja kun sitten neiti Rönneberg alkaa muistojaan kertoa" -- - -"Paljon kiitoksia, Espanja... Lähetäppä minulle frikasee, Gertrud!" - -"Häntä kutsutaan perhemuseoksi", selitti Klaus irvistäen. - -"Vaan on heillä jotain muutakin ja enemmän kuin vaan peilit ja vanhat -muotokuvat noilla ihmisillä", lausui rouva. "Surkeata, kun rahat sillä -tavalla hupenevat." - -Tirehtori nyökkäsi myöntävästi päätään; tämä viimeinen huomautus ei -ollut Espanjassa. - -"Se tontti, jonka Johnston nyt ostaa sataman laidalta, -- se se -vielä hintansa maksaa! Autoinhan minä häntä siihen tänään muutamalla -tuhannella." lausui itseensä tyytyväisenä. - -"Niin, onkos nähty eriskummallisempaa onnea", puhkesi Klaus sanomaan. -"Vakuuttaa illalla klubissa Concordian ja kulkee suoraa päätä kotia -lukeakseen sähkösanoman siitä että laivansa on hukkunut, mennyt meren -pohjaan kaikkineen päivineen! -- Olisi ollut melkein häviön partaalla -mitään aavistamatta -- pistää sitten taskuunsa seitsemänkolmatta -tuhatta ja voi milloin hyvänsä ostaa itselleen uuden laivan." - -"Semmoisia rahoja lienee vaikea ottaa vastaan, Bratt." - -"Laki on semmoinen, näetsen, kun ei vakuuttaja eikä yhtiö tiedä -laivasta mitään. Vakuutus on aina onnen kauppaa"... Työnsi tuolinsa -pöydän äärestä. - -"Poika ajakoon pukkireen tehtaalle vähän ennen neljää", käski hän -avoimesta salin ovesta saatuaan etehisessä päällyssaappaat jalkaansa. --- "Täytyy lähteä säästöpankin kokoukseen... Klaus palatkoon minun -kanssani konttorista kotiin... Keppi, missä on keppi?"... - -Tirehtori astui portaat ja puistokujan, ja aina portille asti häntä -seuraili valppaat silmät, jos hän ehkä vielä kääntyisi ja tahtoisi -jotain. - -Hänen lähdettyään oltiin ääneti. Rouva nouti pienen kukkaissuihkun, -joka seisoi pesän ääressä hailistumassa. Se oli noita lehtikasveja -varten, joita oli elätettävä huoneen ummehtuneessa ilmassa kevääsen, -jolloin ne nostettiin verannalle auringonpaisteeseen yhä pitemmäksi ja -pitemmäksi aikaa. Hailean suihkusateensa piti niiden aina saada, ja -kahdenkertaisten akkunain kautta saivat nuoleskella sitä erää mikä oli -talvista auringonpaistetta. - -Hän muutti kasvista kasviin, peseskeli lehtiä ja oli juuri alkanut -suurta neriumia viruttamaan, kun Gertrud aivan odottamatta puhkesi -sanomaan: - -"Johnstonille minä en enää mene, äiti, -- en mene, sen sanon, -- en, -en! -- En koskaan. Isä esitti minun siellä tänään sillä tavalla että --- hyvä Jumala!"... - -"Mitä nyt, -- sanoiko isä jotain, joka on sinua loukannut, Gertrud?" - -"Sanoi Johnstonille, -- ja vaikka Abraham seisoi koirineen vieressä ja -mulkoili minuun, -- että minun piti tervehtiä appi-isääni!... Minä muka -olen lapsi ja lapsi, -- mutta minä en ole lapsi!" huudahti hän. - -"Tiedäthän sinä Gertrud, että ne ovat niin tottuneet isän -leikkipuheisin. Mutta se on totta, että sinä et enää ole lapsi", myönsi -rouva miettiväisenä -- "sen täytyy minun saada isäsi ymmärtämään." - -"Kyllä pidin siitä huolta, että Abraham sen ymmärsi; -- ja enemmän saa -hän huomata, senkin itserakas iljetys!" - -"Niinkö sinä"... - -Rouvan ruskeat suuret silmät tähystivät määrättömiin suihkukannun -takaa. "Minusta hänessä on niin paljon, -- jotain mykkää, joka -ikäänkuin ei pääse ilmoille." - -"On kyllä, ja kuuroa myöskin, -- sehän ei kuule toisella korvalla -paljon ollenkaan!" - -"Hm, ei niin", jatkoi rouva miettiväisesti, -- "se on henkeä"... - -"Henkeä!" -- Gertrud puhalsi. "On aivan samanlainen, kuin hieno -silkkikoiransa, juuri semmoinen, -- niin hermostunut, -- pyyh... -semmoinenkin hienon hieno, joka onkii kärpäsillä!" - -"Hänen silmissään on ikäänkuin alituinen kaipaus... Minun oikein täytyy -katsella tuota poikaa joka kerta kun hän on täällä. Mitä ihmettä -hänessä sitten elänee, -- häntä ajatellessani johtuu aina mieleeni -joku kukkasistani, saaneeko milloinkaan ilmoille sitä, mikä hänessä -liikkuu, puhjenneeko milloinkaan... Liikemiehen toimi varmaan ei -hänelle sovi, -- ja sen vuoksi käy minun häntä sääli. Hänen silmänsä -aina kummittelevat niin surullisina, -- näetsen kun taimi"... - -"Hyi äiti, -- taimi!... Mutta minä tiedän, mitkä puuhat isällä on -minusta mielessään! -- -- Vaan siitä -- -- siitä ei tule mitään, ennen -otan vaikka Jakob Arnebergin... niin otankin. Tässä nyt taas laitetaan -ja laitetaan niinkuin Jonettellekin! Abrahamille hankitaan liike, ja -sitten" -- - -Raskas ilmaus laskeusi rouvan kasvoille, ja hän nipisti kukasta -pari kuihtunutta lehteä... "Niinkuin Jonettellekin?"... äänsi hän -itsekseen... - -"Niin juuri, tuskinpa vaan sai Jonettekaan sen, jota tahtoi; -- -otti sen, jota isä tahtoi, niin juuri. -- Ei uskota, että minä -mitään ymmärrän!... Silloin ei hoettu muuta kuin asianajaja Stibolt -ja Stibolt, -- hänellä muka oli semmoinen pää ja työkyky ja oli -niin erinomainen, -- siinä kyllä, että aina mukaantui isän mukaan! --- mutta ei vaan Jonette hänestä liikoja pitänyt, kun hän kertoi -oikeusjuttujaan ja muita historioitaan, jotka isän mielestä olivat niin -vitsikkäitä. Minä olen varma siitä, ett'ei hän anna Jonettelle valtaa -nuppineulankaan yli heidän kotonaan Hejessä. Minä olen niin vihassa -hänelle että!" - -Rouva sillä välin virutti ja pesi pientä kituvaa tainiinmenlehteä. - -"Et, sinä et ole enää lapsi"... pääsi hänen huuliltaan. - -"Minä en laisinkaan välitä siitä, onko se jonka saan niin ekstra -hirveän järkevä ja lahjakas tai muuta semmoista. Sen vuoksi juuri pidän -Jakob Arnebergista, että hän on niin kiltti ja taipuisa ja tekee mitä -_minä_ tahdon; -- sillä tiranneja minä en siedä!" - -"Sinulla on isäsi luonto, Gertrud." - -"Ei ole, -- jos olisi niin kyllä --. Nyt minä en saa enää seurustella -Fernandankaan kanssa... Mutta Abrahamia ei isä saa minua ottamaan, -vaikka hän sitten olisi kuinka merkillinen ja hieno -- paljasta myrrhaa -ja suitsutusta!" - - - - -III. - - -Abraham Johnston astui ja ajelehti pienessä ullakkokamarissaan. - -Maalattuja sekä lyijykynällä ja hiilellä piirustettuja paperinpalasia -riippui molemmin puolin ullakonakkunaa, ja huoneessa näkyi niitä niin -pitkälle, että katosivat sängyn luona hämärään. Ja seinillä ympärinsä -ynnä palomuurilla hahmotti paikoin selvemmin, paikoin epäselvemmin -nelistäviä, pystyyn karkaavia ja takajaloilla seisovia hevosia ja -koiria, lehmiä, jotka juoksivat häntä pystyssä, hyppeleviä, puskevia -vuohia. - -Hän viruttelihe eteenpäin ja asettui, pitkä ohut olento, oven pieleen, -kädet lyhyen takin taskuissa. - -Liikuttavan yksinkertaisia nuo isät! Hän nojasi takaosan päätä lepoon -seinää vastaan, niin että kaulansolmu ja leuka pistivät esiin, -- -luulevat mahdottomaksi hurjistella, ellei muka pidä sitä hirveän -hauskana... kun luonto kuohuu reunainsa yli -- siitä että saa pohtia, -kirjoittaa ja jaaritella tonttirahoista ja rahdeista? - -Niin, ikävä niin; -- ja kiusa, kyllästys, kiukku ja -- kaikki -ummehtunutta... - -Minä tässä vielä kaikessa hiljaisuudessa tulen hulluksi, sen teen, -- -sanoi hän pahan riemun vivahduksella, -- kaikessa hiljaisuudessa ja -kiltin itsenikieltäväisyyden kautta, niin -- - -Hän työnsi nyrkit molempiin takintaskuihin niin että nämä pistivät ulos -kuin siivet hänen sivuillaan, ja alkoi marssia -- - -Jonkun ajan auttoi varsin mainiosti se kun itseni toruin kiltiksi; -mutta se keino on nyt käynyt liian heikoksi. Minä vielä jonain päivänä -keksin jotain oikein hullua -- -- karkaan, katoan, varastan... - -Niin, taikka mitään semmoista minä en kuitenkaan keksi, sillä kaikki -mikä päähäni pälkähtäisi loukkaisi isääni. - -Eikä siis ole muuta neuvoa kuin kuolla kopsahtaa tässä kulman -kolmia-jaossa. - -"Abraham Johnston on hiljaa ja rauhallisesti vaipunut kuoleman uneen", -alkoi hän messuta. -- "Eikä hiiskahdustakaan päästänyt hän siitä, -että himoitsi suureksi maalariksi. -- Hän ei koskaan koko laupiaassa -elämässään pahoittanut isänsä mieltä sopimattomalla ja säädyttömällä -kunnianhimolla"... - -Hän sytytti lampun ja otti esiin skitsikirjansa. Voi hävytöntä -tyttöletukkaa, hän keskeytti äkkiä selailemisen, -- uskaltaakin sillä -tavalla -- komentaa minua... - -Mutta hänen lettinsä... se se on kuitenkin kylän ainoa merkillisyys, -rehevä kerrassaan kuin hevosenharja... Hänellä oli Gertrudin kuva -edessään. - -Se ja nahkalakki, muuta en ole saanut esiin. Mutta kasvoja näkemättäkin -ymmärtää, että ne ovat niin leveäleukaiset ja käskevät, jotta kelpaisi -isänsä sijaiseksi tai laivankapteniksi. - -Ja entä tummansiniset silmät... niissä on valkea välähdys kun hän -pillastuu ja käy hurjaksi... Häntä on hauska suututtaa... - -Aika nenäkäs eilenkin käskiessään piian kysymään, huvittaisiko minua -Klausta odottaessani ehkä lähteä navettaan lehmiä katsomaan. - -Hän läjäytti kiinni skitsikirjansa ja lähti ullakon akkunaan -katselemaan, kuinka vähitellen valkeat alkoivat syttyä kaupungilla... - -Suittaapa muutoin olla kerrassaan yhdentekevä. Se se vaan harmittaa, -että mokomakin pöyhkimys kohta uskaltaa tiuskia hävyttömyyksiä; -- -minua nähtävästi pidetään jonkinlaisena epäonnistuneena konttoristina, -joka en muuta kuin vetelehdin kotona isälleni vastuksena... - -Polvensa lepäsi tuolinpatjalla, sormet sukeltivat hiuksiin ja silmä -tähysti pihalle. Poikkikadulla säästöpankille päin näkyi yläkerrassa -uutimien takaa himmeä valo, -- vastapäätä Ekedalin puodissa oli -kerrassaan suurenmoinen valaistus. - -Kuinka hyvälle tuntui, kun sai tuolla tavalla loikua ja vaan katsella -ulos akkunasta; vähällä tulla vedet silmiin... - -Hän oli ikäänkuin ulkopuolella tästä kaikesta, -- ei ollut suhteita -keneenkään koko kaupungissa... Käyskennellä vaan jahtikoiransa parissa -ja varoa, ett'ei se päässyt raiskaamaan rouva Michelsenin ankkoja... -Silläkään raukalla ei ollut muuta tehtävää, kuin haukuskella variksia! - -Vastapäätä Ekedalilla näkyi puoleksi alas lasketun uutimen alla kämnäri -Vaagen koko naama juuri lampun valokehässä -- verraton nenä, läheltä -nuuski tilikirjaa, muutellen vuorotellen toiselta sivulta toiselle... -taipuisa kuin kärsä... Se se oli oikea laskunenä! Nuuski luvut, haistoi -summat ja kaiketi röhki viivain kohdalla... - -Jos nyt olisi nakata kivi -- suoraan ja osavasti niin että parahiksi -nenän päätä liipaseisi, -- juuri noin... Hän nostaisi kärsän ilmaan; se -se vasta olisi ihme tuon miehen elämässä... Sitä hän vaan ei käsittäisi --- suurella pökköpäällään, mitä vielä -- -- ei vaan käsittäisikään -- -ei... - -Sillä tavalla sitä pääsisi _sen_ miehen tuttavuuteen. Syntyisi tietysti -aika meteli... - -Niin, mutta kuinka häntä silloin mulkoilisivat kadulla kaikki; -- häjyä -Abraham Johnstonia, -- isän äänetön epätoivo, hänen pojastaan ei tule -mitään! - -Sitä, sitä varmaankin arvelee hänkin, Gertrud Bratt. - -No niin, silloin ainakin huomaisivat hänen; hän kävisi melkein -mainioksi -- tässä kylässä. - -Mainioksi... Siihen sanaan hän aina takertui niin kummallisesti. Makasi -ja tuijotti, kunnes valkeat ulkona yhä enemmän alkoivat väreillä vesiin -käyväin silmäin läpi... - -Me olemme liian hienoa perhettä, jotta voisimme yrittää, raastaa, -kärsiä puutetta ja raivata itsellemme tietä johonkin suureen, -- meidän -muka ei saa antautua siihen vaaraan, että joudumme uuden häviön ja -nöyryytyksen alaisiksi, ei... - -Hän nyyhkytti aivan epätoivoisesti, -- ja sitten puhkesi äkkiä -raivomaan: - -Kunpa olisi tullut edes oikea häviö, -- mennyt kaikki perinpohjin!... - -Alhaalta kadulta kuului vihellys; hän nojautui äkkiä ulos akkunasta ja -nosti kätensä korvalliselle. - -"Sinäkö Klaus?" kysäsi hän hiljaa. - -"Ja Baekkevold", kuului vastaus. - -Hän tarttui hattuunsa ja katosi äänettömästi portaisin. - -"Möllendalin laivaan, Abraham!" kuului hänelle alhaalla vastaan. -- -"Kauppapalvelija Lund ja Olsen ja pari yläluokkalaista tulee tapaamaan -meitä kajuutassa. Lupasivat tulla kello kymmenen aikaan, eväät muassa." - -"Kello kymmenenkö vasta! -- -- Kuules nyt Klaus... ja sinä, Baekkevold! --- siksi lähdemme sahamäelle. Siellä olen jotain keksinyt... -Merkillinen, kerrassaan merkillinen on se tyttö, joka passaa -kapakkahuoneessa. Olenpa vannonut, että vielä tavalla taikka toisella -saan hänet kuvatuksi." - -"Sekö Otta -- eukko Höibyn tytär?" - -"Minäpä näin hänen eräänä aamuna karkaavan mäkeä ylös, pullokori -sylissään. Pitkäin säärien rento heitäntä... koko ruumiin ryhti niin -tavaton... ja se kun päättyy niin saakelin nopsaan voimakkaasen -niskaan, päähän, joka on pyöreä kuin kerä ja pieneen itsepintaiseen -vasikanotsaan... vietävän pikantti yhteensovitus!" - -"No nyt sinä rupeat hauskaksi, Abraham. Mutta enpä muista minä -puolestani nähneeni rumempaa litteänenäistä naamaa, en koirallakaan", -arveli Baekkevold. - -"Nyt hulluttelee maalari jälleen", selitti Klaus, -- "Vai tuo inhottava -Otta! -- Mutta olkoon menneeksi, -- vaikka onkin maineelle vaarallista -nousta sillä tavalla orrelle rakkaan ja kaikkitietävän kotikaupungin -viinakapakoissa..." - --- Vähän myöhemmin katsoivat he itselleen paikkaa kapakkahuoneessa -sahamäellä. - -Perämies Baekkevold istui kuin pönkäksi penkin päähän... "Olutta ja -kolme lasia, sulo Otta!" huusi hän talon tyttärelle. - -Eukko Höiby itse ei mitenkään joutanut; sillä näin iltasella oli kiire -käsissä, väkeä kun tulla ryski pakkasesta ehtimän takaa saamaan vähän -ruumiin lämmitystä; -- pihalla taas jääti auringonlaskun jälkeen. - -Ääntä ei säästetty, ja kaikki pakina sekaantui yhteen myllyyn hämärässä -kapakkahuoneessa; pöytäin äärestä tupakansavusta kuului epäselviä -lauseenkatkelmia. - -"Vai niin, vai te olette purjemestari." - -"Kaikkiaan kaksikolmatta miestä..." - -"Vai niin hullusti -- ei äyriäkään palkan lisäystä." - -"Luokista hylätty, tietysti, -- vanha, niinkuin haugilaiset kaikki!" - -"Nyt se on kuivalla, pitäisi kaappia pohja." - -"Ja sieltä otamme suoloja, isä"... - -Monias huuto sieltä ja täältä tupakansavun seasta ja pari naamaa, -jotka heitä kohtaan kääntyivät, ne osottivat jotenkin selvästi, että -näiden vieraiden tuloa pidettiin ikäänkuin kotirauhan häiritsemisenä -sivistyneiden luokkain puolelta. - -Abrahamista oli tämä pikanttia; hänessä oli hyvä halu näytellä Keania -ravintoloissa, ja hän terotti sen vuoksi kuuloaan. - -"Kiire kai tänä iltana, rouva Höiby", alkoi Baekkevold tunnustella; -vanhuksen harmaahapsiset leuvattomat kasvot katsoivat äkäisesti -kahahtaen heidän puoleensa, samalla kun hän sivalsi lasit parin sivulla -istuvan vieraan eteen. - -"Etteköhän te ole eksyneet, rouva Michelsenin hotelliin kai noin -hienojen herrain pitäisi lähteä", pääsi ämmältä. - -"Kuulkaapa nyt rouvaseni", jatkoi Baekkevold hauskasti, hänen tasaista -mieltään ei ollut niinkään helppo häiritä, -- "eikö teillä ole -vähän parempia tavaroita, -- vähän portteria tai muuta sentapaista -kellarissanne? -- Taikka", -- hän iski silmää, -- "vähän sitä hyvää -tullaamatonta rommia, -- onko? ja sitte kannulla vähän lämmintä -vettä... Mutta me tahdomme istua täällä, emmekä peräkamarissa." - -"No mutta, eikös se ole Baekkevold?" huudahti eukko äkkiä ja tuijotti -häneen tarkasti. -- "Jesta miten olette käyneet suureksi ja fiiniksi! -Silloin olitte vaan jungmani. Te vaan lähditte sillä Kiinaan menijällä." - -"Tietysti; -- ja peräkamarinne vielä nytkin kiertää päässäni joka kerta -kun sitä muistelen. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin niin tikussa -että hoipertelin", -- lausui hän muistelmasta liikutettuna. -- "Sitten -olin merillä viisi vuotta yhteen mittaan." - -Vanhain muistojen virkistäminen vaikutti ratkaisevasti. - -Eipäs aikaakaan, niin jo seisoi höyryävä juoma heidän edessään. - -"Jos kaipaatte tulitikkuja niin -- olkaa hyvä", lausui hän nyt -kohteliaasti. - -"Oletko hoksannut, kuinka tuo Otta on kalalokin kaltainen", kuiskasi -Abraham. "Pyöreät hiedanharmaat silmät alati ikäänkuin ravintoa -tähystämässä, sanovat silliä, silliä, paljasta silliä... olemmekos me -silliä, vai emmekö ole? Siitä nyt kaikki riippuu... Hauska on jotta -sisuksia hivelee, olla kerrankin tämmöisessä paikassa, jossa polisia -vedetään nenästä... Tämä käry ja tupakansavu on varsin erinomaista! --- -- ja tupa niin matala, että käsi ulottuu laipioon"... - -Otta leijaili hämärässä kuin haahmo, kanniskeli avattuja pulloja. - -... "Tumman harmajaa ja hämärää, henkilöt aivan kuin hollantilaisten -mustissa tauluissa... varsinhan tässä joutuu entisiin aikoihin", mutisi -Abraham. - -"Joutuun nyt sivalla kultasi paperille kun hän vetää korkkia, -- tuolla -tavalla kyyryssä ja pullo polvien välissä"... härnäili Baekkevold. - -Laipion alta äkkiä puhkesi esiin loiste, joka valaisi tiskin ääressä -seisovia satamajätkiä ja pöytäin ääressä kököttäviä haamuja ja naamoja. - -Otta seisoi penkillä ja sytytti kattolamppua. - -"Mainiota!" -- huudahti Abraham innostuneena, -- "mitäs antaisitte -tuosta leveästä punaisesta niskasta -- ja otsasta, josta hiustupsu -nousee; siitä voisi vaikka sarvia kasvaa." - -"Pyyhkii öljyiset sormensa esiliinaan, jolla sitten kuivaa lasit", -nurisi Baekkevold. - -Ja tuo piirre, joka juoksee kuin teräsvieteri kantapäästä pitkin selkää -niskaan asti, vahva, laiha, pitkä ja jämeä! Abraham riipusti uutterasti -paperin palaselle, joka oli hänen hattunsa takana puolipimeässä. - -"Pitäkää varanne, kun hän taas hyppää lattialle, lyönpä vetoa, ett'ei -pudota lömsähdä... Näittekös -- johan sanoin -- ketterästi kuin -kissa!... Ja nähkääs, pullo kelluu kierun päässä -- saakelin kauniit -lonkat... Pienet viheriäiset silmät tirkistävät suoraa päätä meihin." - -Klaus vaan hymyili ja katsoi perin kriitillisesti Baekkevoldiin. -- - -Tupakanusma kokoontui sankkana ja harmaana lampun ympärille. Työmiehiä -huusi ja rähisi ja työnteli toisiaan tiskin ääressä. Ovessa kilisi -kulkunen yhtämittaa; toisia meni matkoihinsa, toisia tuli sijaan. - -"Tuo harmaja epäselvä usva se se kuuluu hänen ympärilleen"... hymyili -Abraham hiljainen loiste kasvoillaan; hän istui kalpeana totilasinsa -ääressä ja katse hartaasti seurasi Ottaa, kun tämä laski leikkiä pitkän -kokin kanssa, joka yritti tarttua häntä vyötäisistä joka kerta kun -jotain tilasi. - -"Menkää ennen kajuuttaanne ja katsokaa hernepataanne, muutoin palaa -rokka pohjaan" -- hymyili hän. - -"Ka nyt tiedän asennon, -- noin hän on kuvattava, -- juuri noin -kumartuessaan kokin yli kun silmät härnäten palavat!" huudahti Abraham -ja nojautui pöydän yli niin että lasi kumoon keikahti. - -"Kyllä hänessä tosiaan alkaa yhä enemmän ja enemmän olla jotain -intressanttia", -- äänsi Klaus -- "syvemmälle salattuna"... - -"On aina hitto vieköön hän sen arvoinen, että viitsii tässä pesässä -istua!" myönsi nyt Baekkevoldkin. -- "Otta, Otta", huusi hän -toimessaan, kun tyttö meni sivu. - -Tämä ei ollut kuulevinaankaan. - -"Kiitoksia neiti! -- armahtakaa meitä ja tuokaa uusi panos", sanottiin -hänelle kohteliaasti, kun vihdoin suvaitsi tulla. - -"Otta! -- teillähän on raikas ja kaunis nimi", lausui Abraham hieman -hämillään, ja puna levisi hänen hienoille kasvoilleen. - -"Soo, -- vai on teistä. Mutta mitä oikeastaan minun nimeni teitä -liikuttaa." - -Abraham äkkiä tointui hämmennyksestä. - -"Sanon vaan, että Herra varjelkoon teitä kureliiveistä, Otta! -- -antakaa hameenne aina riippua noin löyhästi ja huolettomasti irrallaan -pitkin ruumista." - -Tyttö ällistyi ja tarjotinta ottaessaan karsasteli hän Abrahamiin, -tokko tämä teki hänestä pilkkaa. - -"Se vaatettaa teitä, ihan varmaan", intoili Abraham. - -"Vai olette te naistenräätäli?" tiuskasi tyttö, keikahutti niskaansa ja -pyyhkäsi tiehensä. - -"Siinä sait maalari", lausui Baekkevold riemuiten. "Oisit vielä -sanonut, ett'ei koskaan pesiskään itseään... Tuo hiki ja nokihan vasta -tekee hänen naamansa oikein kuvanihanaksi." - -Klaus polttaa pöllytteli ja katsoi rävähyttämättä tyttöä silmiin -- -ansaitsi todella tutkimista... - -"Kovasti uteliaisuus painaa Otta-paran silmiä tännepäin, Abraham; ei -ole meitä huomaavinaan, mutta sittenkin --" - -"Täytyy jälleen saada maneetti käyntiin", lausui Abraham itseensä -luottavasti. - -"Neiti Otta!" kutsui hän ja tämän tultua pöydän ääreen heidän viereensä -jatkoi -- "vähän olutta me kaipaisimme... Ja sitten -- että paljon te -kävisitte sievemmäksi, jos ottaisitte päältänne tuon ruman kaulahuivin; -se näettekös tekee vartalonne niin kömpelöksi." - -Otta vaan veti suupieltään vähän nauruun. - -"Onpas täällä vasta lämmin", jatkoi Abraham edelleen. - -"Vai on, no pysykää sitten poissa tuommoiset hienot herrat." - -"Ei ei, juuri sitä me näettekös emme voi. Mutta kuulkaas nyt", pyyteli -hän; "minä olen semmoinen, joka piirtelen muotokuvia ja muuta sen -tapaista, -- kun vaan hoksaan jotain sukkelaa ja kaunista! -- Olkaapa -nyt Otta kiltti. Seisokaa vaan hetkinen tuossa pöydän edessä, -- juuri -noin, -- sen verran vaan että saan pään ja taipeen paperille"... - -Otta nähtävästi mietti pakoa. Katsoi piirtäjään pari kertaa tutkivasti -ja pyyhkäsi sitten tiehensä. - -"Juuri kun oli melkein valmis!"... tiuskasi Abraham kiihkeästi. - -"Olehan vaan kylmäverinen", lausui Baekkevold tyvenesti päätään -nyökäten ja koputellen periä piipustaan. "Älä kurkista hänen -jälkeensä... Kyllä minä nuo tuommoiset tunnen, uteliaisuudella voi -heitä vetää perässään vaikka miten pitkälle. Mutta... mutta", alkoi -hän äkkiä ikäänkuin olisi saanut jotain pahanmakuista kielelleen, -- -"tuohan aikookin -- mennä kuoreensa takaisin... Se on harvinaista -tuommoisissa naisissa"... - -"Hitto vieköön, miten alkaa viehättää, selitti Klaus, jonka silmät nyt -alati seurasivat Ottaa. Pian alan uskoa, että naama voi olla kuinka -litteänenäinen hyvänsä; siitä vaan riippuu, mimmoisessa naisessa se on. -Eiköstä käynyt oikein sieväksi, kun äsken seisoi tuossa ja kainosteli! --- Ja katsokaas millä vauhdilla hän nyt miesten olkain yli kurottaa -pulloja ja laseja pöydälle." - -"Niin kyllä, kun tietää liikkuvansa tässä peilin edessä", arveli -Baekkevold. -- "Luulenpa, että hän sittenkin on vallassasi Abraham. -Ei sietänyt, että sanoit häntä kauniiksi... No näittekös, kaulahuivi -katosi?" lausui hän voittoriemussa, -- "ja nyt tuo hän itse oluet." - -"Niin eikö totta, se lämmitti liiaksi, Otta", alkoi Abraham -viattomasti, -- "täällä onkin kauhean kuuma?" - -"Oluttahan te pyysitte", sanoi Otta vältellen silmillään ja asettaen -pullon pöydälle. - -"Niin kyllä, -- ja sitten että te olisitte hyvä ja -- kuulkaapa nyt"... - -Otta hymyili vielä hieman epäluuloisena. - -"Kuulkaas Otta, -- kuta rumempi tyttö, sitä enemmän teeskentelee." - -Otta veti korkin pullosta. Siinä kumartuessaan käytti hän tilaisuutta -kurkistaakseen Abrahamin paperiin ja naama samalla kirkastui naurun -tirskeestä. - -"Niin niin, se on teidän kuvanne", vakuutti Abraham. "Mutta puolta -hauskemmaksi ja kauniimmaksi ja asennolta reippaammaksi tulisitte, -jos tahtoisitte vähän seisoa siinä edessäni... Ja sitten teidän pitää -katsella niinkuin kokkia härnätessänne"... - -Tämä se oli mahdotonta, ja hän oli vähällä purskahtaa nauruun -- - -"Härnää kokkia, heti paikalla!" - -Tyttö katsoi ällistyneenä, suu selällään, ja silmät loistivat. - -"No jaa, käyhän tuokin päinsä", tuumaili Abraham, -- "mutta älä vaan -liikuta päätäsi, Otta... Mutta miksette saata härnätä kokkia?" - -"Kyllä, kyllä, täällä se on korkkiruuvi!"... huusi Otta kovalla -äänellä. -- "Nyt täytyy minun lähteä, taikka saan äidin niskaani." - -"Vähän ajan päästä pyydämme enemmän olutta", kuiskasi Abraham intoillen -hänen jälkeensä, kun hän riensi pois. - -"Kerrassaan viehättävä ilmiö -- tuo tyttörähjä!" änkkäsi Klaus -haltioissaan, -- "ihan selfmade"... Hän pulputteli pullosta lasiinsa -olutta niin että vaahto juoksi pitkin pöytää. -- "Vietävän hauskaa olla -tämmöisissä maalarin kujeissa!" - -"Liian sinä olet herkkä tytöille, Klaus", varoitti Baekkevold. - -Abraham istui ja piirsi, silmät milloin paperissa, milloin Ottaa -tähystellen, joka hääri vieraitten keskellä... - -"Ei sittenkään onnistunut", äkäili hän synkän näköisenä; -- "liian -kesy, -- aivan liiaksi kesy. Toista, toista se näki silmä... - -"Tämä käy sapelle!" huudahti hän ja nakkasi paperin luotaan. "Minä en -tuosta huoli. Semmoista hutiloimista!... Minä juon itseni päihin." - -"Loruja, -- kerrassa näköisensä --. Annatko minulle, Abraham? Annatko -minulle, kuulehan" -- intoili Klaus. - -"Pidä hyvänäsi! -- Minä tahdon enemmän rommia... Huh kun on kuuma, -oikein korvissa kihajaa, kun nousee tähän laipion alle seisomaan"... - -"Tuolla nyt on jotakin tekeillä", sanoi Baekkevold ja kumartui -pöydälle. -- "Tuo pieni musta merimies... lieneekö sulhanen vai mikä?" - -Kokki oli salavihkaa saanut Otan syliinsä ja painoi hänen päätään -puoleensa. - -Vaan tyttö ponnahtikin pystyyn ketterästi kuin pajunoksa ja työnsi -hänet rajusti luotaan. - -"Kokki ulos, ulos!" huusi Klaus vihasta kiehuen... - -Samalla musta pieni merimies sivalsi kokkia korvalle. Muutamat -yrittivät erottaa heitä, toiset ahdistaa ovelle, ja rouva Höiby huusi -ja torui. - -Otta oli hypännyt penkille. - -"Kas -- kas!"... intoili Abraham; -- "kas miten silmät palavat -riemusta... Se se tappelun ymmärtää!... Nyt hän vasta on selvänä -edessäni... kalpea hikoileva bakkanti-nainen, joka on humalassa"... - -Kokki ajettiin suoraa päätä mäelle, jossa tappelua rähisten jatkettiin. - -"Maksetaan pois joutua ja lähdetään tiehemme", kiirehti Baekkevold; -- -"prikillä varmaan jo odottavat meitä." - -Heidän suorittaessaan laskuaan tiskillä seisoi Grönseth-rahjus, joka -oli tullikamarista ajettu pois, keskellä lattiaa sikahumalassa, -päällään vaaleansinisiä tullivormun jäännöksiä, joissa oli kolme -nappia; horjui ja nyökytteli ja sopersi itseensä tyytyväisenä: Hyvät -ystävät... hyvät ystävät... - -Mutta hänellä ei ollutkaan "hyviä ystäviä", vaan sen sijaan pakotti -häntä vähän väliä tönäys paikkaansa muuttamaan; Grönseth kiertämään ja -nykimään olkapäihin semmoisia, joiden luuli antavan kasteketta: Hyvät -ystävät... - -Hän vaan liikkui yhtä ystävällisenä ja väsymättömänä, kunnes rouva -Höiby äkkiä työnsi hänet syrjään ja tiuskasi: - -"Pysy poissa, senkin juopporatti!" - -"Niin niin, niin niin, -- hyvät ystävät... hyvät ystävät"... kuului -vielä ovella hänen jokeltamisensa. - - - - -IV. - - -Seuraavana päivänä istui Klaus tirehtorin konttorissa rantakadun -varrella. Iltapäivän aurinko paistoi huoneesen avaran viheriäpeitteisen -pulpetin poikki, sattuen seinällä karttaan, jossa kaikki nuo punaiset, -keltaiset ja siniset viivat osottivat höyrylaivain kulkureittejä. - -Pääkirjan oli hän asettanut syrjälleen varjostimeksi, voidakseen -häiritsemättä tarkastella muutamia laskuja, jotka isä oli hänen eteensä -pannut ennen säästöpankkiin lähtöänsä. - -Häneltä pääsi vihan äännähdys, -- viiltävä kuin räikeä kevätpaiste -- -kolmannen kerran täytyi alkaa alusta samaa pitkää sareketta yhteen -laskemaan! - -Nousi paikaltaan, kastoi käsiliinan pesuvatiin ja hautoi sillä -otsaansa; -- pari kertaa ennen oli hän upottanut koko päänsä pesuvatiin. - -Katse sattui piippunysään, joka tarjoili suupalaansa -tupakka-astiasta... Mitähän jos vähän... Hieman epäröiden astui hän -sen ääreen ja alkoi mätätä siihen tupakkaa. Raukea hymy osotti hänen -muistelevan jotain hauskaa... - -Äis -- tupakkaa! -- Nakkasi piipun takaisin astiaan... - -Isä kun ei vaan saisi kuulla mitään eilisistä... Nurjalta puolelta jos -vaan alkaisi käsittää niin -- sittepä tässä alkaisi hauska peli!... -Nuoriso kyllä silloin saa huvitella itseään, lausui hän matkien. - -Ikävystyneenä alkoi hän jatkaa työtään siitä johon oli lopettanut... - -Hyi miten tuntui siltä, kun olisi päähän isketty, kun hakattiin jäitä -tuolla etehisessä -- - -Taas kävi joku ovella! -- Lauantain lehti pudota tupsahti -kirjelaatikkoon. - -Hän asettui isänsä konttorituolille sitä lukemaan, toista jalkaansa -kiikutellen ja nojaten selkäänsä pulpettiin. - -... "Herran temppelin edustalla saisi jyrkkä liukas kirkkomäki tulla -toimeen kuutamalla, vaan tappeleville merimiehille toimitettaisiin -valoa"... - -Tyytyväisyyden tempaus, joka sai nahkaistuimen alla ruuvin narahtamaan. - -... "Juoppoudelle ja skandaalille valaistaisiin tie, vaan annettaisiin -kunniallisten ihmisten rähjätä pimeässä"... - -Hih, hih, hih, -- hän venytti sormella kaulaliinaansa, joka tuntui -liian ahtaalta... Nyt oli tappelu alkanut! Ei ollut hullumpi tuo -kirjoitus! Toimittaja Tröan, se se kyllä osaa antaa nokalle. - -Huolellisesti käänsi hän sitten kokoon sanomalehden ja laski sen isänsä -paikalle, avasi akkunan ja kurkisti pihalle. - -Tuossa tuli asiamies Thesen, jonka taskusta sanomalehti pilkisti, hosui -sikarillaan ja vakuutteli asianajaja Gaarderia, itserakkaasti hymyillen -niinkuin hänen tapansa oli: - -"Minä pysyn siinä mikä on päivän selvää", kuuli hän asiamiehen -väittelevän akkunan alla. -- "Herran temppelin edustalla saisi jyrkkä -liukas kirkkomäki --" - -"On, on isällä perältäkin oikein, kun siksi tulee", tuumasi Klaus ja -vakuutti tuumansa nyökkäyksellä; hän koitti kaikin tavoin saada hieman -horjuvaa vakuutustaan vahvistetuksi. - -Hohoiaa! -- miten suloiselta ilma tuntui... - -Hän sulki akkunan ja ryhtyi uudelleen työhön. - -Viimeinen sareke oli valmiiksi laskettu, kun isä avasi oven. - -Hän astui ravakasti ja laski pulpetille nauhalla sidotun paperikäärön, --- otti avaimen esiin niinkuin tavallisesti, avasi pulpetin ja kansi -otsan nojalla alkoi kaahia papereitaan. - -Ei merkkiäkään siitä, että olisi kuullut ikäviä! -- Varmaankin aikoi -hän lähteä ulos jälleen, kun ei riisunut päällystakkia yltään, -lakin vain... Nyt otti sanomalehden, silmäili vähän vitkastellen -pääkirjoitusta, -- oli varmaan lukenut sen jo ennen, -- ja pisti sen -povitaskuunsa... Aivan oikein, hän aikoi jälleen lähteä. - -Tirehtori astui viheltäen pari kertaa lattian poikki, istahti sitten -nahkasohvaan ja hypisteli avainnippuaan. - -Klaus tunsi että hänen silmänsä, -- se vasemmanpuolinen -- mulkoili ja -tähysti häneen sivusta, ikäänkuin salaväjytyksestä... - -Korvia alkoi kuumottaa. - -"Mitä elämää on kaupungilla viime yönä pidetty, Klaus -- niin että koko -kaupunki puhuu skandaalista?" - -"Skandaalista! -- Sanotaanko minun panneen toimeen skandaalin?" -- -uskalsi Klaus kysästä; täytyi tunnustella eteensä, paljonko isä tiesi. - -"Mitä sinä kiertelet ja mutkailet, poika!" sanoi tirehtori ja punastui -niin että rokonarvet lensivät näkyviin. "Täyden toden tahdon kuulla." - -"Minä vaan sanoin, ett'en se ollut juuri minä joka --" - -"Vai et sinä -- et juuri... Kuules Klaus, puhu nyt mutkailematta suusi -puhtaaksi! -- Olin varma siitä, että kun poikani puoleen kääntyisin, -niin saisin tietoni parhaasta lähteestä, -- juuri niinkuin asia on." - -"Enkä minä luule itseäni miksikään renttuilijaksi!" tiuskasi Klaus -kuohahtaen ja tempasi itseänsä vihaisesti tuolilla, -- "minä... minä..." - -"Luulenpa, että sinä uskallat ruveta -- epäkohteliaaksi. Koita vaan, -jos rohkenet." - -Klaus painoi päänsä pulpettia vastaan; selkä osotti masennettua raivoa -ja uhmausta. - -"Muut ikäisesi tekevät työtä niin että hiki tippuu, päästäkseen -eteenpäin, mutta sinä vaan tahraat omaa ja isäsi nimeä minkä ennätät." - -"Niinkö sinä isä", -- huudahti Klaus melkein ulisten ja puri hampaitaan --- "Hmmh..." masennetusti äännähtäen painoi hän päänsä pulpettia -vastaan. - -"Ja aikakin on tässä niin perin sovelias skandaaleille", ilkkui -tirehtori, -- "juuri kun isäsi on ilmisodassa polisimestaria vastaan. -Tietysti viskaa hän minulle oman poikani vasten naamaa." - -"Poliisin ei kuulu mitään siihen asiaan, -- ellei isä itse lähde siitä -kertomaan. -- Abraham kyllä piti siitä huolta..." - -"Abraham Johnston! -- oliko hänkin mukana?" - -Tirehtori vaikeni ja mietti hetkisen; avainnippu riippui etusormen -päässä. - -"Soo-o, -- vai te kuljetatte häntäkin mukananne." - -"Abrahamiako? -- Hän se ennen minua kuljettaa! Abraham", -- Klaus -työnsi hengähdyksen -- "hän se muka on aina mallikelpoinen." - -"Mitä tarkotat, -- ryypiskeleekö hänkin?" - -"En minä sitä väitä; mutta poissa hän on iltasilla ainakin neljä kertaa -useammin kuin minä... Ei hän ryypiskele; mutta --" - -"Noo? -- joko nyt kerrankin saa kuulla, miten tämän asian laita -oikeastaan on?... Puhu suusi puhtaaksi, poika. Olethan sinä jo siksi -pitkä mies, että uskallat vastata siitä mitä olet tehnyt. Noh -- -tuleeko?" - -Tirehtorin kasvot olivat rauhoittuneet koko joukon, ja se ei jäänyt -pojalta huomaamatta. - -"Meitä oli kauppapalvelija Lund, perämies Baekkevold, kolme -yläluokkalaista ja minä ynnä Abraham, -- pidimme pienen juhlan." - -"Se on, te joitte -- ja missä?" - -"Möllendalin prikissä, kajuutassa." - -"Soo o." - -"Tukimme kajuutan akkunat ja sytytimme lamppuja ja stearinikynttilöitä -palamaan." - -"Kas vaan, herrat osaavat asettaa olonsa mukavaksi, -- tässä nyt vielä -tarvittaisiin satamapolisejakin... Ja mitä saitte? -- noo, hm -- no -niin, ja sitten te ryyppäsitte -- joitte itsenne humalaan?" - -"Meillä oli olutta, juustoa ja Espanjan viiniä", lievensi Klaus -jonkinmoisella itsetietoisuudella. - -"Tavaroita ei näy puuttuneen;" tirehtori nähtävästi kuunteli kertomusta -osaa ottaen. - -"Ja lopuksi tuli sitten punssia." - -"Punssi on sikamaista juotavaa, sen sinulle sanon." Isä vakuutti tätä -niin tutunomaisesti omasta kokemuksestaan, että se imarteli Klausta -hamaan varpaisin asti. - -"No niin, -- entä sitten?" - -"Niin, Baekkevold kertoi kauheita juttuja, miten koronkiskuri Blytecker -oli nylkenyt hänen isäänsä; -- ja sitten rupesivat Abraham ja Olsen -hänestä värssyjä tekemään, ja Abraham piirusti Blyteckeristä kuvia, --- niin näköisiä, että olimme haljeta naurusta -- toisen toistaan -kamalamman -- -- ja lopuksi tahtoi Abraham, -- kello oli silloin -ohi puoliyhden, -- että lähtisimme ylikadulle ja laulaisimme laulun -Blyteckerille serenadiksi." - -"Tietysti kaikki päissänne." - -"Eikä sen pahemmin että Abraha-am --" äänessä alkoi yhä enemmän -tuntua tirskettä -- "ensinnä kävi antamassa yövahdille kaksi kruunua -saadakseen hänen kuljeskelemaan toista katua. Blytecker asuu toisessa -kerrassa nurkkahuoneessa, molemmilla puolin ja allaan paljaita köyhiä -vuokralaisia. Ja sitten asetuimme akkunan alle ja rupesimme laulamaan." - -"Sitä se oli siis se rähinä!" - -"Niin oli; mutta emme me saaneet häntä heräämään, vaikka lauloimme -laulun kahteen kertaan... Ja Abraham silloin sanoi, että meidän piti -tanssia sarabaandia." -- Klausta alkoi nyt huvittaa niin valtavasti, -että sanat olivat takertua kurkkuun. - -"Ja sitten te tanssitte tuon -- sarabandin?" - -"Nii-in" -- tirskui Klaus tätä hauskuutta muistellessaan, -- "loppuun -asti, kunnes kuulimme hänen huutavan väkivaltaa ja ihmisten alkavan -ovissa liikkua, -- silloin katosimme kuin tuuleen... Minä saatoin -Abrahamia kotiin -- ja Baekkevoldin niinikään." - -"Ja siinäkö kaikki?" Tirehtori näytti melkein pettyneeltä toiveissaan, -kun hän pää taaksepäin taipuneena katsoi poikaansa... "Hm", alkoi -hän sitten, "siitä näet, mimmoista sikamaista juotavaa se punssi on. -Mutta niinkuin jo sanoin, minä en tahdo sekaantua sinun asioihisi enkä -puuhiisi, rakas Klaus!" - -Hän istui selkä koukussa ja tähysti lattiaan, avainnippu riippui -polvien välissä. - -"Minä kun luulin Abraham Johnstonia niin hiljaiseksi." - -"Hih, hih, hih, hänen muka ensinnä täytyy juoda itsessään maalari -kuoliaaksi, niin hänen on tapana sanoa, ennenkuin voi ruveta samalle -kannalle kuin me muut, -- ja sen vuoksi täytyy hänen muka juoda kahden -edestä!... Kovasti hän on hauska. -- Ja miten hän piirtää! -- kas tässä --- Blytecker yömyssy päässä -- ja värsy tuossa!..." - - "Hans Blytecker nukkuu ja unta näkee, - Kuin nylkee, kiskoo köyhää väkee - Hän raukoilta sängyt ja tyynytkin viskoo, - Prosentit ja räntyt visusti kiskoo - Ja Hans on lurjus ja rakkari suuri - Piru vielä vie hänet juuri." - -Tirehtori pudisti päätään, rykäsi ja sylki, -- silmä loisti ruupan -takaa... - -"Mitäs tämä on?" kysäsi hän äkkiä, kun sattui paperin takapuolelle -vilkaisemaan. - -"Jas-soo"... änkytti Klaus välttäen. -- "Sen on kanssa Abraham..." - -"Se on hitto vieköön eukko Höibyn pitkä tytär, joka vetää pulloja -kelkalla... - -"Uskallanko kysyä", lausui hän rajuilmaa ennustavalla kylmyydellä, -- -"kuuluuko hänkin tuttavapiiriin?" - -"Ei juuri", Klaus nielasi ja yritti hieman idiotimaista irvistystä, --- "sattui vaan sillä tavalla, että eilen jouduimme liikkeelle niin -aikaiseen ett'emme voineet heti lähteä laivaan, ja silloin Abraham -tahtoi sinne kapakkaan muotokuvatakseen ensinnä tytön; -- tämä oli muka -niin tavattoman intressantti, hän väitti." - -"Soo-o, vai intressantti? -- Onpas se hieno sana. -- Hra Abrahamilla -näkyy todella olevan erinomainen kyky nuuskia ilmi kaupungin kaikki -merkillisyydet... - -"Muotokuvatakseen... muotokuvatakseen!..." huudahti hän. "Se on hitto -vieköön aivan uusi keksintö... Ja sinä tietysti olit mukana ja -- -muotokuvasit!" - -"Täytyihän minun seurata, kun muut --", puolusteli Klaus itseään. - -"Seurata!" -- pilkkasi tirehtori. -- "On niitä Jumala paratkoon -semmoisia, Klaus, jotka vaan aina seuraavat, -- semmoisia rasuja... et -uskalla edes hurjistella omin päin. Eihän toki, sinä vaan seuraat... -Liian sinä olet leväperäinen ja löyhä, poika!" - -Hän seisoi ja helisteli avaimiaan: - -"Vai on Abraham semmoinen elänyt herra..." - -Hän tarttui äkkiä lakkiinsa ja lähti pihalle... - -"Muotokuvatakseen!"... äännähti hän vielä ovea sulkiessaan. - --- Tirehtori laski lyhyttä leveätä mäkeä satamaan päin Johnstonin -talolle, -- valkoiseksi maalatulle ja puutarhan taalliselle -rakennukselle, jonka Johnston oli ostanut, kun kolme vuotta takaperin -leskimiehenä muutti tälle paikkakunnalle. - -Johnstonin oli tapana istua työnsä ääreen kyyristyneenä pienten -ruutujen takana vanhassa sivurakennuksessa. Mutta tirehtori ei tänään -poikennutkaan kapealle ja jäätyneelle, tuhkakylvöiselle polulle, joka -vei konttorin siniseksi maalatulle ovelle. Hän soitti etehisen kelloa, --- aikoi vähän aikaa jutella neiti Rönnebergin kanssa. - -Mielihyvällä katseli hän ympärilleen, kun oli saanut mukavan paikan -sohvassa, sillä välin kun neiti oli iltapäiväteetä puuhaamassa. Katse -luisti niin omituisen tyvenesti pitkin pitkulaisen pyöreitä virttyneitä -kultaraameja, joissa oli vanhan Macolmin suvun muotokuvat, muun muassa -rouva Johnston vainajan isä ja iso-isä, jotka olivat rautatehtaan -omistaneet ja olleet seudun mahtavimmat ja suosituimmat tilanomistajat -monet kymmenet vuodet. Huomasi heti, että Abrahamissa oli sama sukunäkö -kuin näissä... - -Jykevä mahonkinen shiffonieri perlamutti koristeineen, joka tässä -matalassa huoneessa ulottui ovenpäällisen tasalle, oli ennen -kaunistanut paljon korkeampaa salia. Se ja raskaat pokkenholsituolit -ynnä molemmat peilit, jotka ulottuivat lattiaan asti, tuntuivat -tässä yksinkertaisessa ja vaatimattomassa ympärystössä, johon -kuului paperiset tapetit seinillä, tuntuivat nekin muuttolaisilta -suurellisemmista ja hienontuneemmista elämäntavoista, -- niissä oli -jotain pakenevaa kuin usva, kun sitä koitti tavoitella, -- jotain jota -ei voinut rahalla ostaa, -- mutta joka ikäänkuin luonnosta kuului sekä -Johnstoniin että hänen poikaansa... - -Tirehtori nojautui sohvassa taaksepäin. - -... Hän ja Johnston sopivat oivasti yhteen, kuin teräs ja pehmeä rauta, --- siitä se puukko tulisi! Kun he molemmat olivat yksistäpuolin, niin -tulipa joku muu määräämään, missä kirkon piti seistä... Sen vuoksi -täytyi tuommoisilta mukamas mahtavilta polisimestareilta ajoissa -kärventää siivet... - -Neiti Rönneberg toi teen pöydälle. Messinkitarjotin oli noita vanhan -ajan kaluja sekin, jotenkin kulunut ja täynnä kuhmuja; kupit ja kannut -niinikään jotain vanhanaikuista ja hienoa. - -"Kiitos neiti", -- kajahti tirehtorin ääni, joka tässä salissa tuntui -vähän liian kovalta, -- "minun täytyy suorastaan tunnustaa, että vasta -täällä teidän luonanne olen oppinut arvossa pitämään sitä kummallista -juomaa, jota teeksi kutsutaan, -- luulen tosiaan käsittäväni, ett'ei se -ole paljaastaan lämmintä vettä kerman ja sokurin kanssa... Olkaapa hyvä -ja antakaa minulle tuo leivos." - -"Tämä onkin venäläistä teetä, jota eräs ystävä aina vanhan tavan mukaan -lähettää Johnstonille Kronstadtista." - -Neiti nosti tarkastaakseen kannun kantta, omituinen teeskennelty sirous -liikkeissään, ja höyry samalla pöllähti hänen jotenkin kuihtuneita -kasvojaan vastaan, joihin hiukset riippuivat otsan kulmallisilta alas -kuin ahtaat akkunanuutimet. - -"Niin näettekös neiti", -- hän maiskahutti kieltään ikäänkuin -köykäiseksi arvostellen aineen, jota sen päällä tunsi; "eihän sitä -oikeastaan voi vaatia, että nuorten miesten pitää teetä juoda; -- se -olisi" -- hän punnitsi makua itsekseen, -- "se olisi totta puhuen liian -viatonta. -- -- Mutta -- kun ajavat itseensä tuota sikamaista punssia!" - -Neiti hieman säpsähti tästä odottamattoman mehevästä sanasta ja katsoi -häneen kysyväisen näköisenä. - -"Rakas neiti Rönneberg, te varmaan kyllä ymmärrätte, että nuorten -miesten välistä vähän pitää huvitellakin itseään -- eikä ainoastaan -kotona meidän vanhempain kanssa" -- - -Neiti hymyili kohteliaasti, pitkät korvakellukkeensa vinossa. - -"Paljon riippuu tavaroista, sen sanon, joilla he kattilata lämmittävät. -Häkä ja hulluus nousee sen mukaan... Ja se punssi -- se --" - -"Tällä jotain tarkoitatte, tirehtori", sanoi neiti äkkiä pelokkaana, ja -hänen kapeasorjarakenteinen vartalonsa kuukahti tirehtorin puoleen. - -"Kyllä tarkoitankin, -- teidän poikaanne täällä ja omaani, -- onhan -meillä yhtä hyvät syyt pitää heitä vähän silmällä -- eikä liian paljoa -luottaa sileään pintaan ja säyseyteen. -- Minä en tahtoisi näistä -puhua Johnstonille mitään enkä hänelle huolia tuottaa; kaikki häneen -koskee niin syvästi, niin että pitäkäämme hänet aivan erillään tästä -asiasta", lausui tirehtori tutunomaisesta. -- "Mutta pitäkää te neiti -vähän silmällä Abrahamia; hän on jotenkin usein iloisissa seuroissa -iltasilla, olen kuullut -- alkaa arvatenkin vasta sitten kun jo olette -makuulla ja luulette kotona kaiken olevan salpain takana hyvässä -tallessa." - -Neiti Rönneberg huokasi. Kasvoihin tuli ilmaus, jossa ikäänkuin näkyi -katkeria jälkiä siitä, että hänkin oli purjehtinut mukana kaikki -perheen vaiheet ja kokemukset. - -"Minäpä sanon teille jotain, hra tirehtori, mutta jääköön se meidän -kesken. -- Viime aikoina on se usein mieleeni johtunut -- sen jälkeen -kuin täydellä todella päätettiin, että Abrahamin tulee kauppa-alalle -antautua. Se hänet tekee niin onnettomaksi... Minä vakuutan teille, -ei hän kammo rasituksia, eikä työtä, kun vaan saa tehdä jotain, johon -hänellä on halua, joka häntä intresseeraa." - -"On halua -- intresseeraa -- -- no mitä hittoja hän sitten oikeastaan -tahtoo?" - -Neiti Rönneberg pani kätensä ristiin ja laski ne helmaansa, sanoi -sitten hieman neuvottomana: -- "Hän on niin omituinen... Näkisittepä -hänet, kun joku asia oikeen valtaa hänet... Tuo piirustaminenhan se on; --- hän saattaa istua paperin ääressä koko yön aamun valkeamaan asti, -kunnes piika tuo kahvia." - -"Ohhoo, korkeasti kunnioitettava neiti, -- oletteko aivan varma siitä, -että hän aina valvoo sen vuoksi? -- Hän piirustelee vähin ulkona -kaupungillakin", lausui tirehtori ja iski ilkeästi silmää. - -"Sen vuoksi aivan varmaan, hra tirehtori! Siihen on hänellä oikea himo. -Kuulisitte hänen vaan kertovan hevosesta tai lehmästä, mitä se aikoo ja -ajattelee... ja koirasta! -- voi kuinka paljon hän tietää siitäkin -- -aivan kuin hän katsoisi ihmiseen"... - -"Kyllä minä häntä neuvoisin kerrassaan pysymään ihmisissä, se hänelle -olisi nyt suuresti tarpeen". - -"Hän käyskentelee niin surumielisenä, kun ei muka ole mitään oppinut, --- yrittää ja yrittää, -- ei saa rauhaa, ennenkuin on saanut -paperille"... - -"Mutta rakas neiti", -- tirehtori valmistausi kärsivällisesti -johdattamaan naista järjellisyyteen, -- "kuulkaapa nyt te, jotka olette -niin ymmärtäväinen... Rikkaat ihmiset kasvattavat itsessään jotain, -jota sopisi nimittää ylellisyystunteiksi, -- sitäkin tupakasvia, jota -kutsutaan sentimentalisuudeksi... niillä on aikaa ja varaa huolia -tuommoisista. Abraham osaa piirtää, osaa soittaa, osaa kalastaa ja -metsästää, osaa kasvattaa kyyhkysenpoikia ja opettaa koiria -- ja -paljon muuta, joka on sekä sangen kaunista että hauskaa, jota voi -harjoittaa oikein intohimolla ja kiihkolla... Mutta nyt hän on tullut -toisiin oloihin, joissa kuiva välttämättömyys hallitsee. Nyt kysytään, -pystyykö hän isänsä rinnalla raastamaan ja painiskelemaan maailman -kanssa! -- Teidän täytyy puhua järkeä hänen päähänsä, pysyttää häntä -erillään tuosta hemmottelevasta tuhraamisesta ja tunteilusta, totuttaa -häntä vakavaan työhön... Saattepa nähdä, että jahka hän oikein ennättää -liikkeesen perehtyä, niin jää tuo roska vähitellen. -- Aivan niinkuin -papinpojalle käy, kun rupeaa laivapojaksi, -- saa oppia toiseen -herätykseen, kuin postillassa seisoo." - -Neiti pani kupin kädestään. Käyrän nenän alla hieno hymy salasi hänen -suuttumustaan. Hän ei muuta kuin huomautti: - -"Ei, maailma ei ole hyvä, hra tirehtori; -- voi se olla hyvinkin -ankara, siltä näyttää." - -"Ei se ainakaan pidä pitkiä puheita", sanoi tirehtori kuivasti. "Se -kysyy: onko sinulla mitään, joka pinnalla pitää, ellei ole, niin -uppoot. -- Elää Rousseaun mukaan luontoa ja personallista vapautta -varten, -- ei siitä rahoja heru!" - -Hän tunsi vastanneensa hieman liiaksi repäisevästi hienolle naiselle ja -siirsi keskustelun äkkiä johonkin toiseen -- - -"Hauskoja kuppeja", hän nosti yhden silmän tasalle ja tarkasti sitä -- -"varmaankin vanhoja ja ehta posliinia?" - -"Minäpä sanon teille täsmälleen, koska ne saimme. Kuppeja oli kaikkiaan -neljäkymmentäkahdeksan paria ja täysi serviisi -- alla on leima, jotta -ne eivät ole väärennettyjä --. Ne saatiin isoisän sedältä, joka oli -ratsuväen översti Hedemarkissa. Niin niin, minäkin sanon isoisäksi, -- -tehän tiedätte, että minua talossa pidettiin kuin omana lapsena. -- Ja -sitten ne joutuivat tehtaalle. Yhdeksän paria vaan on nyt enää ehjänä. -Mutta isoisän talossa ei niitä otettu koskaan esille, paitsi kun oli -ylhäisiä vieraita." - -Koiruus pelaili hiljalleen tirehtorin kasvoilla; hän kyllä tiesi -vietelleensä neiti Rönnebergin mieliaiheellensa. -- - -"No Johnston, oletkos lukenut sanomalehteä?" huudahti hän samalla kuin -tämä aukasi oven. -- "Polisimestaria löylytetään." - -Johnston arveli puoleksi hajamieliseen puoleksi huolimattomaan -tapaansa: -- - -"Jaa-a, jaa-a, näkyy aina rautoja kuumennettavan." - -"Saa kerrassaan kelpo kyytin, -- vai mitä?"... - -"Saa kyllä, -- hän on -- joutunut Tröanin kirjapainon vesirännin alle", -kuului Johnstonin epäiltävä myöntäminen. - -"Niin, tiedätkö mitä, onhan se harvinaisen pikkumainen mies, kun -tahtoo mokomaan kujaan paria lyhtyä -- estääkseen meitä toteuttamasta -suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on koko kaupungin valaiseminen!" - -Johnston pysähtyi kesken kääntymistään ja hymyili jotenkin epäilevästi: --- - -"Enpä minä toden totta tietänyt, että semmoinen suunnitelma oli -tekeillä -- ennenkuin nyt"... - -"Ja polisimestari ehkä menee vielä pitemmällekin -- ehdottaa ehkä ensi -vuonna lyhdyn sahamäelle -- ja ehkä vielä yksinäisen tähden tuonne -Warassaarellekin!" -- jatkoi tirehtori itsepintaisesti ja kourasi -avainnippua taskustaan. - -Johnston pyöri lattialla, peukalot liivien hianreijissä; jalan heilunta -osotti, että hän alkoi ikävystyä: -- - -"No niin, kuta useampi, sitä parempi yhtä kaikki"... - -"Sinä mielelläsi suostut niihin pariin lyhtypahaseen, jotka hänen -neronsa on keksinyt", murahteli tirehtori. - -"Suostunpa hyvinkin, -- koko kaupungin valaisemiseen ja kaikkeen, mihin -tässä nyt pinnistellään!" -- - -"Kyllä polisimestari siipensä niissä kärventää!" sanoi tirehtori -tylysti. - -"Kuules Bratt"... Johnston katsoi häneen hiljaisesti hymähtäen, -- -"tätä kaiketi sillä asiallisella käsittelyllä tarkoitetaan?" - -"No no", puhkui tirehtori -- "Tuo taas on sitä siunattua -tunnollisuuttasi... Mutta käsitäthän sinä toki", jatkoi hän toiseen -ääneen, -- "että rakas polisimestarimme on paavi, -- vallanpitäjä, joka -tahtoo saada päähänpistonsa toteutetuksi ainoastaan sen vuoksi, että se -on hänen -- virkamiehen -- päähän pistänyt. Sen vuoksi on asia käynyt -pyhäksi, ymmärrätkös, -- sitä ei muka saisi vastustaa eikä järkyttää... -Minun -- sinun ja minun, -- meidän täytyy kunnioituksella ja -nöyryydellä myöntää, hyväksyä ja hankkia hänelle nuo molemmat lyhdyt, -jotka hän sattui keksaisemaan! Koko kaupungin muka pitää tanssia hänen -pillinsä mukaan" -- - -"Hm, hu-m-mm, --" hyräili Johnston, -- "nuo lyhdyt alkavat vähitellen -heittää kuperikeikkaa silmissäni." - -Tirehtori oikaisi itseään sohvassa: -- - -"Kiitoksia, neiti Rönneberg, en huoli teestä enää -- ei ei, ei -kiitoksia. -- -- Mutta emmekö ole yhtä mieltä siitä, ettei tuo mies -ainakaan ole kunnallisia rettelöitä varten luotu? -- Ei, Jumala -paratkoon, ei sen enempää kuin samarialainenkaan tappeluun... liian -hienotunteinen, liiaksi yksityinen mies. Vai mitä arvelette, neiti? -- -Pitäisikö meidän hypätä kepin yli joka kerta kun polisimestari sanoo: -maksi!" -- - -"Mitäkö minä?" -- neiti säpsähti hieman teepöytänsä ääressä ja -jatkoi arastellen, -- "minä en tästä asiasta älyä muuta kuin nuo -molemmat lyhdyt. -- Polisimestari varmaan on niitä ehdottanut hyvällä -tarkoituksella", hymyili hän voittavan avomielisesti. - -"Tuhma hän on, -- ja vieläpä hyvänkylläsesti!... Sanokaapa nyt, -huomaatteko te terveellä ja hyvällä älyllänne minkäänmoista järkeä -siinä, että koko kaupunki väännetään päälleen noin tuiki mitättömän -asian vuoksi?" - -"Sehän se juuri on että" -- häneltä oli päästä varomaton sana. -- -- -"Ei mutta -- tehän aivan sekoitatte minut kunnalliseen väittelyyn, -hra tirehtori!" -- keskeytti hän äkkiä puheensa niin luonnollisella -kauhulla, että tirehtorista tuntui, kuin olisi ajanut takaa -peljästynyttä kanaa. Tirehtori hieroi levottomana hampaitaan ja hänen -katseensa siirtyi vuoroon toisesta toiseen. - -"Laitappa niin Johnston, että pääset erillesi valtuustosta niin pian -kuin vaan voit", neuvoi hän pisteliäästi. - -Johnston katsoi häneen pari kertaa avaimien takaa, joita silmäinsä -edessä tähysteli, ja näissä katseissa oli jotain pilallista, joka -nosti kuuman punan tirehtorin kasvoihin. Hän pisti äkkiä avainnipun -taskuunsa, tarttui pieneen leivokseen ja taittoi sen kahtia, jäi -istumaan palanen kummassakin kädessä ja silmäili epävakaisena ja -äimistyneenä ympärilleen. - -"Tuo on Abrahamin näköinen tuo isoisän muotokuva", huomautti hän äkkiä, --- "samat kapeat kasvot -- ja -- ja jotain itsepäistä tuossa suuressa -leuvassa... Ne herrat eivät koskaan luovu niistä mielipiteistä, -joiden pariin kerran ovat lyöttäytyneet!... Ei puutu luonnetta -Abrahamiltakaan, -- sitä pikemmin suittaisi vähän hillitä. -- Sinun -pitäisi pitää häntä vähän silmällä, Johnston"... - -Neiti Rönneberg säpsähti ja katsoi häneen hermostuneena. -- - -"Nuorisolla tietysti pitää olla joku verta vapautta ja huvittelemisen -lomaa; -- mutta se elämöiminen ja juopotteleminen, joka viime aikoina -on käynyt öisin tavaksi, se ei ole terveellistä." - -"Abrahamia se varmaan ei suurestikaan huvita", lausui Johnston -välinpitämättömästi. - -"H-m, älä ole liian varma... Minulla on tietoja, ja minä voin sinulle -vakuuttaa, ett'ei hän ole viimeinen eikä huonoin noiden yölystien -toimeenpanemisessa." - -Johnston pysähtyi kavahtaen, epäilys kuvastui hänen kasvoihinsa. - -"Ei siitä ole sen pitempää, kuin että he viime yönä -- minun poikani -oli myös mukana, -- huusivat ja pitivät pahaa elämää yläkadulla, -käänsivät nurin koko Blyteckerin talon ja paljon muuta... Illan -loistonumeroita oli tytön muotokuvaaminen eukko Höibyn kapakassa... -Nuo herrat kuljeksivat muotokuvaamassa iltasin, sen sinulle sanon... -Paljasta taiteen harrastusta... Minun poikani jutteli kaikki tyyni, -paljasti minulle koko menon." - -Johnston seisoi ja vaan kuunteli. - -"_Minun_ poikani ei ole minulle mitään kertonut" -- lausui hän -värittömästi neiti Rönnebergin puoleen kääntyen. - -Tirehtori katsoi häneen ja puoleksi säikähti; tuntui siltä, kuin olisi -koskenut johonkin posliiniin, joka -- Hän näytti hieman onnettomalta. -- - -"Kuules Johnston", sanoi hän hymyillen ja katsoi häneen herttaisesti, --- "ehkä sinä tahtoisit, että poikasi pitäisi ensinnä ilmoittaa, koska -aikoo sinua narrata?" - -"Sen sanon teille", -- tirehtori nyökäytti ystävällisesti ja -tutunomaisesti päätään neiti Rönnebergille, napittaessaan -päällystakkiaan; neiti hänestä istui ihmeen äänettömänä ja nenäkkään -näköisenä, -- "tuo mies se on saatava pois valtuustosta niin pian kuin -suinkin, -- ei hänen luonteensa sovellu semmoiseen likapyykkiin!"... - - * * * * * - -Neiti Rönnebergin nenä oli venynyt vielä tavallista pitemmälle suun -yli, joka oli kuin kurenauhalla kiinni vedetty. Hän vilkasi pikaisesti -Johnstoniin, kun tämä palasi huoneesen tirehtoria saattamasta. - -Johnston seisoi kädet selän takana ja katseli ulos akkunasta, tuon -tuostakin veti hän syvän hengähdyksen, joka kuului alakuloiselta -huokaukselta. - -"Älyätkö sinä Sofia, mimmoisten toverien kanssa Abraham oikeastaan -seurustelee?" -- lausui hän äkkiä. - -"Hän tietysti kaipaa hieman huvitusta; -- ei ole vielä tottunut tuohon -säännölliseen työhön konttorissa", arveli neiti. - -"Konttorissa! -- siellä hän ei muuta tee kuin istuu akkunan ääressä ja -piirustelee siltaa ja satamaa... - -"Ei, kyllä poikaa jokin vaivaa; päivällä on hän semmoinen kuin ei -saapuvillakaan olisi"... lausui Johnston hiljaisen alakuloisesti ja -astui muutamia askelia; hänen kapeaharteinen vartalonsa oli ikäänkuin -kokoon kutistunut. - -Neiti Rönneberg katsoi häneen levottomana... "Hänellä on niin -ihmeellinen luonne, -- on kokonaan omia harrastuksiaan täynnä", -- -lausui hän tunnustellen. - -Johnston seisahtui lapulaatikon eteen, ikäänkuin aikoisi ryhtyä -hammastikkua itselleen tekemään. - -"Sofia", puhkesi hän äkkiä puhumaan; -- "kymmenen vuoden vanhana kysyi -hän minulta eräänä päivänä, minkä vuoksi jälleen sillä tavalla kuljin -hänen jäljessään?... Huomasin olevani aivan kuin maneetin alaisena, --- ja älysin, että minun tuli tämä tunne voittaa, -- että pojasta se -oli hännystelemistä... Iän erotuksen aina täytyy tuntua rasitukselta, -ja sen vuoksi keksin sen tavan, että annoin hänen vapaasti kuljeksia -omia teitään, -- hän sai tulla isänsä luo silloin kuin se oli -luonnollista... Niin, kuinka huolissani minä olen itseäni vartioinut, -ett'ei hän minusta tuntisi minkäänmoista rasitusta, ett'en millään -tavalla sitoisi hänen vapauttaan, ja ettei hän huomaisi, miten minä -salaa hänen oloansa valvon ja hänestä riipun... Minun on häntä niin -sääli, ja minä niin pelkään, että todellisuus liiaksi pettää hänen -herkkää ja hellää luontoansa... Ja vielä, -- enkö ole niin varovainen, -kuin koittaisin saada lintua olalleni istumaan! -- panenko minä häntä -mielipiteitään arastelemaan, ikävystytänkö häntä koskaan juhlallisilla -sanoilla? -- Onko kenenkään muun isän täytynyt pitää poikaansa niin -etäällä itsestään, olla niin jalansijatta, niin -- -- - -"Mutta hän vaan tahtoo pois!" - -"Lieneekö sitten niin helppo kuljeskella täällä ahtaita kapeita katuja, -kun on kasvanut niin vapaassa ulkoelämässä kuin hänkin", lausui neiti -Rönneberg surumielisesti. - -"Sano ennen suoraan koko asia! Tuota kykyä sinä tarkoitat, jota muka -minä täällä sorran ja kidutan... Se minua ahdistaa kuin painajainen -yöt ja päivät... Kykyä! -- Niin, onhan sitä vähin jokaisella kykyä -johonkin suuntaan. -- Mutta pitääkö sen vuoksi repiä rikki kokonainen -elämänsuhde!" - -Hän seisoi ajatuksissaan ja tuijotti lapulaatikkoon... - -"Sano Sofia", lausui hän äkkiä avuttomasti, -- "luuletko sinä todella -hänen tulevan onnettomaksi, jos pidän häntä luonani täällä kotona?..." - - - - -V. - - -Tirehtori Bratt liikkui pyhävaatteissa, mutta paitahiasilla, ja -piti huolta siitä, että viini olisi parahiksi raikasta; tämä puuha -huvitti häntä. Itse oli hän noutanut viinin kellarista, ja tuo -lämpösuhteiden järjestäminen tapahtui nyt jonkimmoisella juhlallisella -perinpohjaisuudella. - -"Katsos Jette", sanoi hän, -- "Johnstonilaisille vaatii aivan -toisen hoidon, vaikka vaan olisi tavalliset pyhäpäivälliset, kuin -maistraatille ja valtuustolle yhteensä. Näille ei muuta tarvitse kuin -latoa pöytään hyviä ruokia ja hyviä viinejä. Mutta heille! -- aisti -heille sanoo, mikä kuhunkin ruokaan sopii, se on heillä jo vanhastaan -veressä. Lämmin kylkipaisti siihen kuuluvine hilloineen, ryyppyineen, -jonka päälle minä niin makeasti nukun, se tuottaisi heille unettoman -yön..." - -Rouva leijaili hiljaisena rauhallisessa arkisalissa, jonka pesässä -koivupuut räiskien paloivat. Hattu, jossa oli musta strutsinsulka, -ja turkkikaapu makasivat vielä pöydällä -- oli vast'ikään palattu -kirkosta -- ja hän istutti pariin vaassiin muutamia myöhäisimpiä -puutarhakasveja. Hän otti georginit, pani ne vaassiin, otti jälleen -pois, ja suuret mustat silmänsä kaiken aikaa katsoivat epävakaisen -hajamielisesti Brattiin... Hienot, vaaleat, violetinväriset asterit, -ne ne sopisivat mainiosti Johnstoniin... - -Tirehtori asetti varovaisesti kahdelle lavulle varapullon, jonka täytyi -lappeellaan maata täsmälleen oikean matkan päässä uunista. - -Tänään oli hänellä Johnstonille kerrottava uutinen, joka kelpasi!... -Hän oli nyt saanut kokoon lujan ja luotettavan enemmistön sitä varten, -että kaupunki rakentaisi rantasillan Johnstonin tontin kylkeen, -- sen -oli hän päähänsä saanut, -- sen tuuman aikoi hän pusertaa toteutumaan -kaikella sillä vaikutuksella, joka hänellä oli... - -"Ajatteleppas vaan, jokainen neliökyynärä, kun hänen tontilleen kerran -katu suunnataan... Se se vielä tuottaa hänelle vakavan taloudellisen -aseman... - -"Minä sen vaan sanon hänelle niin tyynesti, kun juomme lasin -burgundilaista paistin päälle, -- hauska nähdä, mitä hän ajattelee... - -"Minuapa huvittaa nähdä, mitä se vaikuttaa, -- semmoisen hitaan -sitkeänlaisen hämmästyksen... Lyön vaikka vetoa, että ukko käy -miettiväiseksi"... - -Ulkona ruokasalissa helisivät vadit ja talrikit, kun Gertrud ja -emännöitsijä puuhasivat pöydän ääressä, latoivat sille suuret -vanhanaikuiset suuliinat ja sileät, vankat hopeakalut. Bufetilla -seisoi, juhlallisesti silmään pistäen, kaksi korkeata, oivallista -muurainkräämikekoa sinisissä lasivadeissa. - -Tirehtori asteli kädet selän takana, pukematta päälleen takkia. Hänessä -asui omituinen vankka tyytyväisyyden tunne sen johdosta, että tällä -tavalla saattoi auttaa Johnstonia jälleen pystyyn... - -Kaiken sen ajan, kun Anders Bratt nuoresta pitäen oli ylöskäsin -pyrkinyt, oli hän tuntenut rautatehtaan omistajan vallan ja arvon -asuvan tuolla pääsemättömässä, ylhäisessä korkeudessa, yllä kaikkien -pään, syleillen koko seutua siipiensä kärjillä, -- ja oikeastaan -oli hän sitä sydämessään vihannut!... Mutta nyt, kotkan kukistuttua -taloudelliseen häviöön, nyt ihaili hän sen höyheniä melkein hartaalla -kunnioituksella, tuntien nähneensä, miten niillä ennen oli lennetty. -Johnston oli vävypoikana ja muutoinkin läheisenä sukulaisena vaan -tuntenut sen raskaan ajan, kun liike säälimättä kukistui raunioksi, -- -hän oli päistikkaa tullut luku-uraltaan kaikkeen tähän metsätilain, -tehdasliikkeen ja ulkomaisen kaupan sekasortoon, -- hän oli uhrannut -apelleen koko elämänsä, -- alkaakseen täällä uudelleen parilla kolmella -tuhannella... - -"Olen varma siitä, Jette, että he ovat täällä täsmälleen kolmen -lyömällä", varoitti Bratt rouvaansa. - -"Omituisia ihmisiä"... pakisi hän astellessaan. "Liikeasioissa -on säntillisyys aina niin ja näin. Mutta kun on päivälliset -kysymyksessä!... Heistä olisi rikos, ellei silloin saapuisi -täsmälleen..." - -Hän riensi konttoriin selvittääkseen tärkeimmän osan postista ennenkuin -vieraat tulivat. -- - -Päivällisen jälkeen puuttui Abraham Gertrudiin ulkona puutarhan -portailla. - -"Tiedättekö ehkä Hampurin kurssin, neiti Gertrud", kysyi hän -juhlallisella afääri-äänellä; Gertrud oli koko ruokailun ajan ollut -aivan kylmä kaikenlaisia sukkelia yrityksiä vastaan. - -"Minä arvelen, että jos katsotte taskukirjaanne, niin kohtaatte lampaan -tai hevosen, senhänlaisia kursseja teidän on tapanne muistiin panna." - -"Myrkyllinen ja pistelijäs... Jospa tietäisitte, kuinka vähän se teille -sopii. Teillä on luonto selvä ja leveä. Mutta joka kerta kun puututte -puheesen minun kanssani, olette lähtevinänne kuin pettävälle sillalle ---. Epäluuloisesti ja varoen... Se on aivan vasten luontoanne, -- -tuommoinen pisteleminen." - -"Eipähän minulla ole päätä teidän kanssanne puhuakseni, siitä heti -tulee niin hienoa ja syvää että --" - -"Varokaa Gertrud, taikka tulee teistä orjantappurapensas! -- Eikös vaan -aina pistä että -- hui!... Mutta nyt teidän täytyy sanoa, minkä vuoksi -olette niin vihainen ja äksy minua kohtaan, -- me kun ennen olimme niin -hyvät ystävät." Hän lausui nämä sanat lämmöllä. - -"Kun joku ei voi teitä kaikessa ihailla, niin teidän mielestänne --" - -"Lakkaa jo härnäämästä, -- tyttöletukka!" - -"Kiitos, -- jo riittää." -- Hän aikoi lähteä tiehensä. - -"Kuulkaapa nyt, Gertrud... jos tietäisitte, miten te minua kiusaatte", -sanoi hän äkkiä alakuloisena. -- "Jos te uskotte minun luulevani jotain -itsestäni, niin erehdytte. Minussa ei ole pikkusormen vertaakaan -oikeata kelvollista ihmistä -- ei sen vertaa, jotta viitsisin potkaista -sen portaista alas", -- hän heilahutti kiivaasti pitkää säärtään. - -"Luulenpa, että jos joku muu sen sanoisi, niin kyllä --" - -"Gertrud, älkää nyt tehkö itseänne liian lapseksi. Luuletteko, että -puhuisin teille tämmöistä, ellen tietäisi teidän minua ymmärtävän?" - -"Sanoittehan te -- tyttöletukka..." - -"Gertrud, -- koko ajan kun pöydässä istuimme täytyi minun katsella, -kuinka ihmeen hyvästi punainen löyhäpoimuinen rintaliinanne soveltui -kaikkeen tuohon mustaan, -- hameesen, hiuksiin, silmiin... Te olitte -kuin tavattoman runsas uhkuva neilikka." - -"Py-yh, -- paljasta valetta, tuoksua, tuulta!... Sattumalta istuimme -molemmat samalla puolen pöytää", selitti hän. - -"Viaton lapsukaiseni, -- minun päähäni ei tosiaankaan pälkähtänyt -katsella teitä Sofia tädin ja äitinne läpi -- olittehan te niin -ihanasti edessäni ihan vastapäätä peilissä. Näin kaikki, mitä -ajattelitte, mustine värityksineen... - -"Muistatteko sitä kertaa, Gertrud, -- kun seisoitte vieressäni -katsomassa, kuinka piirsin? Te olitte päätänne lyhempi silloin ja -paljon kiltimpi. Sillä te uskoitte toden totta yhtä varmasti kuin minä, -että siitä syntyisi oikea mestariteos, ja että minä olin mahdottoman -etevä maalari... Ja sitä minä en koskaan unohda. -- Siihen aikaan te -vielä uskoitte minuun!" - -Ehdottomasti levisi tumma puna Gertrudin kasvoille. Hän omituisesti -hymyili, -- muisti varsin hyvästi, kuinka oli punninnut ja aprikoinut, -miten saisi tallipässi-vainajan kuvan, hänen piirtämänsä, sopimaan -liiaksi suuriin kultakehyksiin, jotka oli ullakosta löytänyt. - -"Katsos Gertrud", sanoi hän tutunomaisesti, -- "minä olen paljasta -eläintä ja eläinihmistä. Minkä sille taidan, että ihmisten naamassa -aina näen eläimen, -- ja tämä se menee niin pitkälle, että sanotaan -minun vaan tekevän ihmisistä pilkkaa. Mutta minä aina näen jonkin -eläimen ihmisen kasvoista, muutoin jäävät minulta luonnepiirteet. -Juhlalliset muotokuvat minulta varmaankaan eivät koskaan luonnistu... -Minulla olisi vietävän hyvä halu joskus piirtää teidän kuvanne, kun -olette oikein äkimyksenä." - -"Perin kohteliasta." - -"Silmiin pitäisi saada jotain ikiloistavaa, leimahtavan mustaa." - -"Entä miksi eläimeksi, jos kysyä saa?" - -Abraham pudisti päätään... "Nyt olette Gertrud niin nuorellinen ja -luonteva ja tuttavallinen, -- ja sen vuoksi haluttaa minua puhua -teille suoraan. Minä mielelläni myönnän, että pidän teistä... eihän -se teille vahingoksi, vaikka sanonkin, -- pidän teistä hirveästi. Te -olette minulle enemmän, kuin aavistatte... Älkää nyt vaan vihastuko; -- -mutta kun ajattelen mustaa, kuinka se elää ja loistaa ja kimaltaa, -- -kaikkine vivahduksineen niin runsaasti että -- niin te se olette... - -"... Mutta nähkääs, sitte on taas joku toinen valossa niin kirkkaassa, -että häneen voi katsoa silmänsä pilalle..." - -"Huh, mimmoista lorua!" - -"Ei, ei ollenkaan: 'huh mimmoista lorua.' Minä olen valvonut ja ollut -niin epätoivossa, ikäänkuin revittäisiin minut hevosten välillä -kappaleiksi, ainoastaan sen vuoksi että musta ja vaalea samalla haavaa -ovat niin hurjasti minut vallanneet." - -Gertrudin silmissä näkyi se jota Abraham sanoi äksyksi, valkoiseksi -välähdykseksi: -- - -"Voi, varsinhan teitä tulee sääli, -- vai täytyy ihastua joka -väriin!... Ja tähän tietysti vielä kuuluvat nuot niin sanotut -välivärit", lisäsi hän pisteliäästi. - -"Ettekö luule minun älyävän, että olette käyneet Klaun luona -kurkistamassa? -- Ne piirustukset siellä, -- ovathan semmoista -tuhrausta! Ainoa jossa on jotain, on Otta Höibyn kuva, muista ei -mihinkään; -- se se vielä kelpaisi... - -"Soo-o, aiotteko nyt luotani karata ja kaikki nuo pahat ajatukset -silmissänne? Ettekö älyä, että malli aina innostaa! Eihän voi maalata -edes eläintä olematta siihen riivatusti hurmaantuneena, -- ei kissaa, -koiraa, turskaa, eipä edes krapua!... Miten sitten Ottaa, kun hän -hyppii pitkillä hirvensäärillään, keikuttelee selkäänsä, ja kun -viheriät silmät loistavat... Voo-i, -- jo minä olisin jotain antanut, -jos olisin saanut hänet käsistäni maalatuksi, niin että hän kerrankin -olisi päästä lähtenyt!" - -"Käsistänne -- maalatuksi"... änkkäsi Gertrud, ikäänkuin henkeä -haukkoen. - -"Niin juuri, sillä johan tässä muutoin tulee hulluksi ja mielipuoleksi --- tämmöisessä -- - -"... Kyllä minä teistä pöydässä varsin näin, että jotain haudoitte -mielessänne minua vastaan, -- -- -- että olitte Klaun luona käynyt ja -siellä saanut päähänne jotain." - -"Miten niin, jos saan kysyä?" - -"Niin, miten niin?" -- hän punnitsi miettiväisesti... - -"Te Gertrud! te olette melkein ainoa, jonka en tahtoisi nyt raukeavan -edessäni kappaleiksi... Minä en ole ensinkään luotu niin kuin muut"... - -Hän nojautui siinä porraskaiteita vastaan niin kalpeana, kauniina ja -tuijottavana, että Gertrud äkkiä alkoi varsin pelätä häntä. - -"Minä mietin, että jos minulla kerran olisi oikein, oikein sattuva -muotokuva näyttää, niin voisi portti kuitenkin vielä ponnahtaa auki... -Ja sen saatte uskoa, että vielä minä jonain päivänä teen Otta Höibystä -semmoisen, jotta kelpaa!" - -"Mutta hyvä Jumala!" -- huudahti Gertrud äkkiä, "kuinka kauhean -horjuvaiselta te tunnutte, Abraham, jos minä tahtoisin maalariksi, -niin ei mikään tässä maailmassa minua siitä saisi... Ja täällä vaan -kuljeksitte!" - -"Niin te, -- hyvästi minä uskon, että kyllä _te_ suoriutuisitte." - -"Ja teidän tulisi, minusta, puuhata, että heti pääsisitte lähtemään, -- -ilmaista halunne jo huomispäivänä." - -"Muistatteko juttua Servius Tulliuksesta, -- tyttärestä, joka ajoi -isänsä ruumiin yli?" - -"Isäännekö tarkoitatte?" - -"Nii-in, hänelle se vaan olisi kuolemaksi." - -"Niin, jos teistä tulisi vähäpätöinen tuhrija!" huudahti Gertrud -harmillisena. -- "Kaikilla noilla isillä on semmoinen tahto, että -siihen on aivan mahdotonta taipua, -- kerrassaan mahdotonta... Ja -teistäkö ei tulisi maalaria!"... - -Hän erosi Abrahamista semmoisella vauhdilla, ikäänkuin hänellä jo olisi -päätös valmiina taskussa. - -Abraham katsoi oveen, johon hän oli kadonnut, ja ilkkui, että hän -itsekin oli hetken uskonut. -- Jaa-a, olihan asia niin selvä ja -yksinkertainen -- kuin puukko, jolla hän pistäisi isänsä kuoliaaksi! -- - - * * * * * - -Salissa pöllysi savu tirehtorin ja Johnstonin sikareista kahvin ääressä -nurkkasohvassa. Tirehtori istui päivällisen päälle ilosta loistavana ja -punaiset täplät naamassa. - -"Tuo tontti... Sinulla mahtaa olla varsin erinomainen vainu", sanoi hän -ja asetti miettiväisenä sikarinsa tuhkakupin laidalle. -- "Sehän oli -mainio kauppa." - -"Mahdollista että oli." - -"Sen saat huomata veroäyristä jo tänä vuonna", pisteli tirehtori, -"sehän oli kerrassaan löytö." - -"Sokean kanan löytö, niinkö tarkoitat?" - -"Siinä sinä olet merkillinen, Johnston, -- sinua ei ole opetettu -aurattua rataa kulkemaan... Aiotko ehkä rakentaa?" kysyi hän hartaan -uteliaasti. - -"En suinkaan, minä aion... minä tuumaan."... - -Johnston hypisteli ja käänteli ja puristeli sikarinsa päällyslehteä. - -"Sen kai itsekin älyät, että sinulla nyt on molemmissa pankeissa niin -suuri luotto, kuin vaan tahdot." - -"Katsos, -- suottahan olisi liikoja uskaltaa, kun siihen ei ole -varsinaista pakkoa"... - -"Jaha, -- jaha -- Sinulla tosiaan on kaikki ominaisuudet, jotka -tekevät rikkaaksi", -- lausui tirehtori tyvenesti. "Varovainen... ei -vähintäkään halua huimaukseen eikä uhkapeliin luonnossasi." - -"Ei, -- lienenhän minä niistä jo perinpohjin vieroitettu"... Johnston -istui ja katseli kattoon nousevia savurenkaita. - -"Kuules Gertrud, tuoppas meille vähän chartreuseä!" huudahti tirehtori -tyttärelleen, joka samalla tuli sisään. Hän laski kyynäspäänsä pienelle -pöydälle semmoisella vauhdilla, että pöytä oli keikahtaa kumoon. -- -"Kun vaan saisimme tuon satamamutauksen käyntiin. Mitenhän olisi --, -jos me kahden oikein rupeisimme sitä asiaa ajamaan?... Älyäthän sinä -minunkin hyötyni siitä, että laivat pääsisivät lähemmäksi tehdasta kuin -nyt?" - -Johnston raapasi tulitikun palamaan ja nosti sen miettiväisenä -sikarinsa eteen, kuitenkaan sytyttämättä... - -"Jos sanon sinulle suoraan, niin"... hän raapasi valkean uuteen -tikkuun, jota piti samalla tavalla edessään, tirkistäen sen siniseen -liekkiin. - -"Älä tuolla sikarin pätkällä itseäsi kiusaa", lausui tirehtori -hätäisesti. -- "Tuossa, ota uusi." - -"-- niin ei minua haluta sekaantua siihen asiaan." - -"Ahhaa, vai niin -- ahhaa!" -- Tirehtori rykäsi pilkallisesti. -- "Se -toisin sanoen merkitsee... että me rakennamme laivasillan -- ja sinä -varsin viattomana miehenä pistät voitot taskuusi. Sitten meidän täytyy -mudata satama sillan edustalla, -- sinä vaan olet alallasi ja paistettu -varpunen lentää suuhusi... Ellet sinä ole huvittavin esimerkki -afäärinerosta, mitä olen koskaan nähnyt, niin olen minä tomppeli, joka -en ymmärrä mitään, -- noin hiljalleen itseksesi vaan suunnittelet sillä -tavalla, että kaikki valuu sinun taskuusi... Niin, niin, siitä tontista -syntyy hyvä afääri; nimittäin sinun käsissäsi"... Hän ryyppäsi tyhjäksi -liköripikarinsa ja nojasi tyytyväisenä taaksepäin jäntevän vartalonsa. - -"Ihmeellistä se on, että minä tietämättäni muka olen semmoinen nero, -jommoiseksi väität, hartaasti se kyllä olisi minulle tarpeen!" arveli -Johnston. - -"Ja tämän kaupungin vanhat maanmyyrät saavat huomata", jatkoi -tirehtori, "että on tullut mies, joka pitää heitä aisoissa! Sinun -kanssa joutuvat nyt tekemisiin, jos tahtovat jotain rakentaa sille -tontille. -- -- Ja sinun ei muuta tarvitse kuin kääntää selkäsi ja -vihellellä", -- lausui hän silmää iskien. "Heillä ei hitto vieköön ole -muuta neuvoa kuin kärsivällisesti odottaa, kunnes raskivat tarjota -tyydyttävän kohtuhinnan neliökyynärältä... Nii-in, kyllä minä tunnen -nämä perustukset. Afäärien malja, -- me kahden voisimme antaa vauhtia -tälle syrjäiselle kylälle! -- Mikä estäisi esimerkiksi tänne saamasta -rautatietä, kun me vaan tahtoisimme? Minä olen näin kahden kesken -sanottuna tehnyt kaikki laskut... Usko pois, Johnston! -- Jos vaan me -kahden pidämme lujasti yhtä... Ensinnä tietysti satama ja sillat. Mutta -sitä varten täytyy kaupungin ottaa laina"... - -Ulkoa kuului pamauksia vähän väliä. Abraham ja Klaus huvittelivat -itseänsä pilkkaan ampumalla. - -Pau, pau... ja perästä pitkä hurraus. - -"Klaus osasi sydämeen!" lausui Gertrud innokkaasti, hän seisoi akkunan -ääressä ja katseli ulos. - -"Nuo nuoret herrat käyvät vielä omassa vallassaan kuin hurjapäiset -varsat", lausui tirehtori päätään nyökäten. -- "Jo on aika, että -joutuvat aisoihin kauppa-asioihin opetettaviksi." - -"Klaulle kyllä", puhkesi Gertrud sanomaan; -- "mutta Abrahamille... Se -on surkeata!"... Gertrud ei voinut kuohuaan hillitä eikä nähnyt muuta -neuvoksi, kuin lähteä ulos ovesta. - -Tirehtori katsoi ällistyneenä hänen jälkeensä, ikäänkuin ei hän olisi -tätä oikein käsittänyt, ja vähän aikaa oli ääneti. - -"Täytyy käväistä sahalla kurkistamassa, onko sinne tullut -sähkösanomaa", lausui hän äkkiä. "Annathan minulle anteeksi, en viivy -kauaa." -- - --- -- "Sanokaapa rouva Bratt, oliko se Abraham vai Gertrud, joka noin -huudahti?" lausui Johnston rouvan luo tullen. - -Rouva Bratt hieman punastui ja näytti ikäänkuin vähän mieltään -kokoovan, ennenkuin oikein tietäisi, mitä Johstonille vastaisi... - -"Sen vaikutuksen Abraham tekee, Johnston, -- että jotain erinomaista -asuu hänessä." - -"Hm; -- tuommoinen vapaa kasvatus tietysti aina antaa vähän rohkeamman -lennon -- muiden tapain sivu", lausui Johnston katkerasti. - -Rouva pudisti hiljaa päätänsä. "Minusta tuntuu siltä, kuin Abraham -aina ottaisi kaikki itsestään." - -"Nii-in, on aina saanut omaa päätään noudattaa... Eipä voi sanoa, että -olisi hänen alkuperäisyyttään sorrettu!" - -"Kun luen suurista mestareista, jotka Italiassa elivät viidennentoista -vuosisadan lopulla!" -- intoili rouva. "Niin aina ajattelen heidän -nuoruuttaan, mikä oli joutua muurariksi, mikä sepäksi. -- Mieleeni -juolahtaa, että heillä lienee ollut samanlainen surumieli silmissä, -kuin Abrahamilla, -- ennenkuin pääsivät lentämään -- ja luomaan nuo -mestariteoksensa, joita me nyt --" - -"Niin, jospa voisimme luottaa siihen, että hän olisi Rafael tai -Leonardo", hymyili Johnston. "Mutta joutilaassa mielikuvituksessa voi -aina liikkua paljon... väikkyä ja leijailla -- joka näyttää nerolta, -vaikka onkin vaan hiukkasen taipumusta." - -Rouva joutui haltioihinsa: - -"Me vanhat totumme niin usein näkemään, että ihmiset eivät joutuneet -oikealle paikalle, Johnston... Mutta onhan se ikäänkuin elävänä kuolla, --- puoleksi tai neljäsosaksi... taikka niin kokonaan, ett'ei elä kuin -sormen verta." - -"Varsin totta; mutta mistä voi tietää --" - -"Se tuntuu samalta kuin kadottaisi elämältä suuren rakkauden", lausui -hän ajatuksissaan... "Ja minä -- minä en tiedä", rouva etsi oikeita -sanoja lausuakseen, mitä tarkoitti, -- "tokko niistä ihmisistä, jotka -sillä tavalla ovat oppineet nielemään ja masentamaan kaikki tunteensa -ja intohimonsa, -- tokko heistä enää on paljon mihinkään. Tulee -hetki, jolloin vaaditaan voimaa ja luontoa, silloin sitä ehk'ei enää -olekaan..." - -... "Ja nyt kun on kaikki melkein valmiina hänen varalleen!" virkkoi -Johnston matalalla äänellä, -- "ja kun näyttää mahdolliselta, että -suvun vanha nimi ja arvo voitaisiin saada edes jossain määrin -kohoomaan"... - -"Niin, kenties -- kenties"... Rouva tuijotti omaan kuvitusmaailmaansa. --- "Tuommoisten vanhain sukujen vaiheissa on jotain niin omituista... -Kenties kaikesta siitä kultturista voisi puhjeta hieno taiteen kukka!" - -Johnston ei vastannut. Huoneessa alkoi hämärtää. - -"Jaha, jaha, -- siltä jolla ei mitään ole, -- niinhän on kirjoitettu, --- siltä kaikki otetaan"... äännähti hän vihdoin. - -"Rakas Johnston, ettekö luule nyt olevanne hänestä yhtä erillänne?... -Tyhjää elämää, sitä varmaankaan ette soisi ainoalle pojallenne"... - -Neiti Rönneberg istui ja kuunteli, ja kutoi niin että sukkavartaat -napsuivat. Ei kenenkään mieleen johtunut keskeyttää eikä lamppua -sytyttää, ennenkuin tirehtorin ääni kuului ulkoa käytävästä. - - * * * * * - -Kello oli jo puoli yksi yöllä, kun Johnston kynttilä kädessä nousi -portaita Abrahamin huoneesen. - -Hän avasi hiljaa oven ja valasi kynttilällä huoneen sisustaa... - -Päänalusella kalton seinän ääressä lepäsi poispäin kääntynyt tumma pää; -ruumis oli semmoisessa asennossa, ikäänkuin hän harmissaan olisi siihen -heittäytynyt ja sitten nukkunut. - -Johnston silmäili ympärilleen, nosti kynttilän seinää kohti, jossa oli -noita maalattuja paperilappuja, ja katseli muuatta, ajatukset poikessa, -seisoen hetkisen hiljaa. -- - -Tästä oli tehtävä loppu, -- eikä hän jaksanut sitä toiseen kertaan -säästää! -- Hän pelkäsi heikkouden jälleen saavan valtaa, pelkäsi -peruuttavansa päätöksen ja astui nopeasti vuoteen viereen. - -"Abraham... Abraham"... - -Abraham kääntyi unisena tuijottaen valkeata kohti. - -"Nousin tänne sanomaan sinulle, että jos sinulla on rohkeutta ja halua -ruveta maalariksi, niin saat lähteä; minäkin luulen, että se on sinulle -ainoa oikea ala. -- Etkö arvele samaa itse?" - -Abraham hymyili sukkelasti, vaistomaisesti aavistaen, että hänen piti -olla varoillaan, ja koitti ikäänkuin pysytellä itseään tiedottomassa -unenpöperössä. -- "Mitä... mitä juttuja... Gertrud, isä... on puhunut -loruja... Ethän sinä niistä loukkaannu?" sopersi hän. - --- "Sillä nyt olen minä aivan selvillä siitä, että liikemieheksi et -sinä kelpaa. Siinä suhteessa olet sinä jo seulottu ja nähty. Siihen ei -sinulla ole malttia eikä taipumusta... Ja kenenkään ei pidä semmoiseen -antautua, joka hänelle ei sovi... Sinulla nyt kerran on jonkinmoista -taipumusta piirustamiseen ja maalamiseen --. Ja eikö ole parempi -viljellä niitä lahjoja, jotka on, kuin niitä, joita ei ole, -- jos -niistä ehkä voisi jotain syntyä?"... - -Johnston astua heilui edes takaisin lattialla ja pakisi melkein -teeskennellyllä intoilulla: - -"Rahoja saat, niin paljon kuin vaan tarvitset. -- Paras että matkustat -joutuun, poika -- -- - -"Niin on, sillä oikeastaan on sinulta jo mennyt hukkaan muutamia -kalliita vuosia!"... - -Hän seisahtui ja katsoi Abrahamiin, joka istui vuoteellaan puoleksi -nousseena, kuuntelevassa asennossa, ikäänkuin hän ei olisi korviaan -uskonut; hyvän aikaa oli Abraham uskonut vaan unta näkevänsä ja -pelkäsipä jo hetken aikaa täydellä todella, että oli tullut hulluksi; --- kun näki isänsä noin keskellä yötä käyskentelevän lattialla ja -rakentelevan ihania tuulentupia maalauksesta. - -"-- Sitten puuhaamme näetsen kumpikin omalla kulmallamme", lausui -Johnston lopuksi jotenkin lyhyeen ja astui ovea kohti, -- "sinä siellä -ulkomailla... Ja minä täällä kotona hommaan ja pidän huolta siitä, -ett'ei sinun juuri tarvitse kerjätä eikä ruikuttaa, saadaksesi taulusi -myydyiksi." - -Nyt se oli tehty! -- hän nyökkäsi päätään ja lähti nopeasti. - -Johnston teki tavallista kiireempää levolle laskeutuessaan. Unta hän ei -kyllä odottanutkaan; mutta päänalusella ja pimeällä on oma rauhansa, -ja hän aikoi juuri kynttilän sammuttaa, kun samassa Abraham hyökkäsi -huoneesen tohvelijalassa ja paitasillaan... - -"Sinulle on joku puhunut, että minä muka olen suruani näytellyt, kun en -ole saanut maalariksi ruveta -- mutta se ei ole totta -- julkeavatkin ---" - -"Ei poikani, ei, minä vaan muutoin satuin sitä ajattelemaan, -- minä -näetsen puhuin rouva Brattin kanssa." - -"Ja nyt teet sinä semmoisen uhrauksen -- minun onneni hyväksi, niin -kai hän sanoi, sillähän on tapana puhua niin hienosti. -- Mutta kun -sinä sitte kuolet, ajatteliko ämmä sitäkin?" ulvoi Abraham. "Kun vaa'an -toinen pää painuu alas, niin nousee toinen ylös. Ja minuun ei ainakaan -mahdu miten se olisi 'onneksi' meille kummallekaan --" - -"-- Minä olen asiata punninnut, Abraham, ja aioin sinulle juuri sitä -sanoa, että minun mielestäni sinun tosiaan täytyy antautua sille -alalle." - -"Kuules nyt isä!" -- hän pysähtyi ja katsoi häneen tutkivasti. -- "Onko -todella tämä aikomuksesi... etkö sinä sitä murehdi -- eikö se pahasti -kaiva sydäntäsi?" - -"Tiedätkö mitä", sanoi Johnston; hän kohousi kyynäspäidensä nojalle, -omituinen katse silmissään, -- "jo melkein rupean luulemaan, että se -on, tuntuu siltä"... - -"Sillä itse minä toden totta uskon, että maalariksi kykenen, se -on varma... Ja saatpa nähdä, että kun vaan saisin oppia paremmin -piirustamaan, niin kyllä lähettäisin sinulle toisen kuvan toisensa -perästä, jotta oikein saisit nähdä erotuksen -- - -"Odota vähä, älä sammuta kynttilää, minä vaan tuon kamaristani jotain" -- - -Tuokion kuluttua palasi hän kuin tuulen puuska -- nyt olivat sääret -verhottuina, -- ja kädessään oli hänellä koko joukko piirustuksia. - -"Nyt saat nähdä. -- Pane kynttilä tuohon pääsi taa... - -"Tuo vanha hevoskaakki tuossa, -- eikös siitä näe, kuinka se on lopen -ajettu, ja kuinka se on kyllästynyt tämän maailman surkeuteen?... Tämä -valmistui toissa päivänä; -- se seisoi ja pureskeli lankkukuormansa -edessä ja mulkoili kohti harmajaa taivasta -- se niin!... Ja tuo, isä! -se on asianajaja Alsingin hevonen, joka on levottomana, kun ei muka -koskaan pääse lähtemään rouva Michelsenin pihasta, se oikoo kaulaa ja -pudistaa ruumista, niin että valjaat rämisevät, iukasee... Huomaako, -miten sen suupielet ja hampaat ja korvat ja kaikki osottavat ikävää?... -Mielenilmaus se on minulle pääasia. -- No tuo, se taas on apteekarin... -se on niitä pilalle hemmoteltuja kauran syöjiä, joita kuski passaa, ja -jotka oikkuilevat ja potkivat. Kas tuossa, kun sitä su'itaan, kuinka -se nauttii siitä, pitkä selkä oiossa, silmät raollaan ja kuono melkein -seimen sisässä... - -"Tässä ei näe oikein hyvästi, isä, -- minä sytytän lampun -- - -"Tuo lehmä -- se näyttää niin hyvältä ja ymmärtäväiseltä kuin perheen -emäntä... kissa... se on tyytyväinen ja kehrää, ja kutittaa viiksillään -lähimmäisensä mainetta. -- Huh, -- siinä alkavat pilakuvat kaupungilta --- eläinihmiset" -- -- - -Abraham pakisi, levitteli piirustuksiaan, lateli oikean näyttelyn -sängylle, tuolille ja pöydälle. - -"Parisiin pitäisi päästä... Saatpa nähdä isä, -- kun olen vuodenkin -poissa; -- niin jo on erotus tavattoman suuri --" - -"Vuodenko poikani, -- siitäkö olisi mihinkään! Täysi tosi tässä on -eteen otettava, jotta sinusta... Eläimiin sinulla, kuten itse sanoit, -on suurin taipumus... Onhan niitä joitakuita mainioita eläinmaalareita --- -- van de Velde -- ja Rosa Bonheur" -- - -"Ne ovat jo vanhoja! -- ei, ei, ei, nyt on varsin uusia, ja ne ne ovat" --- - -"Niin niin, puutu sinä vaan parhaisin -- kaikkein parhaisin... Viljele -omaa silmääsi, -- älä tee sen mukaan kuin muut... Ehk'ei ole viisasta, -että sanon sen... mutta, jos voisit oikein kehittää sen, mikä sinussa -asuu -- ja kun et heti kävisi tuommoiseksi tyhmänylvästäjäksi, Abraham, --- niin voisit sinä ehkä saada itsestäsi varsin kelvollista... -Viisainta lienee lyödä vaan yhtä naulaa -- luulisin melkein, -- että -etupäässä vaan eläimiä" -- - -"Tietääkö Sofia täti tästä?" kysäsi Abraham äkkiä. - -"Ei vielä, -- mutta kohta sinun lähteä pitää, Abraham, se parasta -lienee, -- pitkällehän jo on vuosi ehtinyt! -- Jos täti estelee -varustuksilla ja vaatteilla tai muulla sellaisella, -- niin emme siitä -välitä; tämä viikko se saa hänelle riittää... - -"Minulta saat sinä tusinan paitoja ja sukkia -- ja Parisissa muita -vaatteita. -- Nyt en saa lepoa poika, ennenkuin olen sinusta päässyt ja -tiedän, että olet omalla urallasi." - -Abraham hyppäsi korkealle ilmaan. - -"Herran pohtimet! isä"... - -"Kokoo sitten nuo paperisi. Käyhän kello jo neljättä... Taikka jätä ne -huomiseksi" -- -- - -"Niin, Abraham", -- hymyili Johnston ja nyökkäsi päätään. -- -"Mahdottoman huojentavalta on tuntuva, kun sinua ei huomenna näe -konttorissa!" - -"Samoin minulle", lauloi Abraham, jotta hiljainen talo kajahteli, ja -hyökkäsi portaita ullakkohuoneesensa. - -Unessa vaipui hän ikäänkuin toiselta tyveneltä, pehmeältä ja suloiselta -höyhenpatjalta yhä toiselle, vaipui äärettömiin... - - - - -VI. - - -Gertrud istui ulkona puutarhan portailla ja puhdisti mansikkamaasta -poimimiansa marjoja, ja rouva oli muuttanut vitsatuolinsa ulos ja istui -nyt kiintyneenä Thiersin vallankumouksen historiaan. - -"Käsitätkö sinä äiti, miten Johnstonilaiset luonaan saavat sijaa -stiftiamtmanille", ihmetteli Gertrud, -- "nyt kun heillä on sekä vanha -rouva Macolm että tehtaanhoitaja vierainaan?" - -"Heille ei se tuottane suurtakaan huolta, -- onhan stiftiamtmani -Johnstonin vaimo vainajan sukulainen. Ja mitäpä yhdestä yöstä -- -näin herttaisella kesä-ilmalla... Onhan heillä esimerkiksi uusi -puutarhakamari." - -"Mutta eihän se edes ole valmis vielä! -- ja vaikka sinne vuoteen -nostaisivatkin, niin eivät suinkaan voi käskeä häntä tyhjään huoneesen." - -"En ensinkään ole varma, tokko Johnston siinä suhteessa on niinkään -tarkka... He ovat niin siunatun suoria ja varmoja käytöksessään -- -tarkoitan juuri niinkuin ihmisten tulee olla toisiansa kohtaan; -olemmehan me kyllä vaan paljaita ihmisiä kaikki tyyni"... - -"Niin kyllä ihmisiä, äiti!... Mutta siinä on kuitenkin isä oikeassa, -että Johnston yhtä hyvin voisi yhdellä kerralla rakentaa itselleen -kunnollisen suuren talon kadun alapäähän, -- onhan hänellä nyt varoja -vaikka kuinka, -- sen sijaan että nyt paikkailee ja jatkaa vanhaan -yhden huoneen erällään." - -"Näetsen rakas lapsi -- hänellä ja isällä on niin peräti erilaiset -luonteet; Johnstonia eivät huvita uudisrakennukset. Tapojansa hän -varmaankaan ei muuta, vaikka miten vaurastuisi... Ja varsin hyvin -ymmärrän, ett'ei häntä sen enempää kuin noita vanhoja tehtaalta -tuotuja kalujakaan huvita uljastella komeissa, vasta maalatuissa ja -vasta verhotuissa huoneissa alaalla kaupungissa. Vanhat haavat, jotka -seisovat hänen talonsa takana -- ja puutarha, jonka hän on kuntoon -saanut, -- en suinkaan minä usko, että hänen on helpompi muuttaa niiden -luota nyt, elettyään niiden seurassa raskaan ajan, -- kuin ennen itse -tehtaasta"... - -"Minä arvelen", keskeytti Gertrud äitinsä mietteet, -- "minä -arvelen, että varmaan he perältäkin majoittavat hänet Abrahamin -ullakkokamariin... Onhan siellä katto matala ja seinillä monenlaisia -merkillisiä tapetteja", hymyili hän; -- "mutta se näkyala, joka sieltä -on kaupungin yli vuonolle --" - -"Joka tietäisi, muistaako Abraham nyt sitä näkyalaa" -- lausui rouva -miettiväisenä. "Paljon on hän surrut sen akkunan ääressä; -- hän oli -silloin kuin vanki, jolta maailma oli suljettu"... - -"Herrajesta, äiti, onpa hänellä nyt sen sijaan vapautta vaikka kuinka -paljon! -- Yhden vuoden oleskelee Parisissa, toisen Italiassa ja nyt -palaa jälleen Parisiin. -- Minäpä luulen, että hän on unohtanut sekä -akkunan ääreiset surunsa, että isänsä, jonka muka piti murheesta -kuolla, unohtanut kaikki tyyni." - -"Nyt puhut sinä sangen ymmärtämättömästi, Gertrud. Hänellä kyllä -varmaan on raju ilo työstään, -- sen uskon. -- Mutta se ei suinkaan ole -kevyttä eikä löyhää; voimakasta se on ja lujaa." - -"Väitänkö minä muuta, äiti! -- Tuommoiset taiteilijat... Ne lentelevät -pitkin ja imevät kaikesta kauniin. He vaan eivät ole oikein ihmisiä... -Kuta vähemmän vanha heitä kiusaa, kun antautuvat uuden huumaukseen, -sitä parempi heistä... Ja ne senlaiset opinnot joita he -- hyi!"... - -Rouvan silmät katsoivat omituisesti tyttäreen; -- hänestä vilahti -Gertrudista mielen salainen kuohu... - -"Minun mielestäni on tosiaan sangen ihmeellistä", kuului Klaun pakina, -kun hän nousi portaita, -- "kovin ihmeellistä, ett'ei Johnston ole -täksi illaksi kutsunut isää, kun stiftiamtmani on hänen luonaan." - -"Niinkö arvelet, poikani! Eihän vielä ole liian myöhäistä", tuumaili -rouva, -- "Johnston tahtoo tietysti ensinnä olla aivan varma siitä, -että amtmani todella saapuu." - -Maantieltä kuului jyrinää, ikäänkuin jonkinlaisista suuremmista -ajoneuvoista. - -... "Ja tuossapa luulen hänen ajavan", huudahti Klaus ja katseli -vilkkaan uteliaana maantielle. - -Ne olivatkin vaan kotia palaavat kyytirattaat, joiden perään oli -sidottu aisoista toiset rattaat. - -Tirehtori alkoi näkyä lehtokujan alapäästä. Tänään palasi hän tehtaalta -tavallista aikaisemmin, ja Klaus näki parhaaksi pyyhkäistä tiehensä -selttereineen ja lasineen, johon hän oli ruokahuoneessa bufettikaapista -tipahuttanut hieman konjakkia höysteeksi. Vietettyään konttorissa -tulikuuman päivän, aikoi hän tehdä leponsa niin makeaksi kuin suinkin -ja filosoferailla savuavan sikarin parissa hupihuoneen siimeksessä. - -"Eikö minulle ole kaupungista tullut minkäänlaista sanaa tai -kutsumusta?" kysyi tirehtori jo matkan päästä jotenkin malttamattomana. - -Hän seisahtui ja katsoi maantielle. Silloin tällöin keskeytti -hiljaisuuden moniaitten kyytirattaitten tai kääsien jyminä; miehen, -hevosen ja rattaiden venyvät varjot kiisivät maassa ja pitkin säleaitaa. - -Vihdoin katsoi hän parhaaksi asettua auringonvarjostimen alle -portaille, ja alkoi selailla sanomalehtiä ja postia ynnä ryypätä -kahvia, jota oli häntä varten kuumana pidetty. - -"Onko ilmapuntari laskenut?" kysyi rouva. - -Tirehtori vaan kohautti olkapäitään. - -"Surkeata miten puissa oksat riippuvat." - -Tirehtori ei kuullut; hänen huomionsa äkkiä kiintyi johonkuhun, joka -nopeasti astui pitkin tietä, ikäänkuin sanantuoja kaupungista. - -Kasvojen ilmaus kirkastui, kuta enemmän mies lähestyi porttia, ja -tirehtori melkein hymyili, vaikka oli lukevinaan. - -Ei, mies menikin sivu! - -"Ohi puoli kuuden jo", mutisi tirehtori ja katsoi kelloaan; hän jäi -istumaan ja tanssitti sormiaan porraskaiteilla. -- "Vietävän hyttyset!" -Huitasi tuimasti nenäliinallaan. - -Alhaalla maantiellä nousi jälleen pölypilvi ajoneuvoista, jotka mennä -huristivat säleaidan sivustaa. - -Tirehtori katsoi ja kuunteli, nieli sitten yhdellä siemauksella -kahvikuppinsa tyhjäksi ja alkoi jälleen lukea. - -"Eikö mitään uutta, Bratt?" yritti vihdoin rouva. - -"Lontoon rahamarkkinoiltako? -- Kyllä, ne ovat nousemaan päin, -- ja -raudan hinta nousee. Tuossa... lue mitä haluat." - -Rouva jälleen vaipui omiin mietteisinsä nostellessaan laseja ja -etsiessään taimenalkuja. -- Ihmeellinen henki se asui ihmisissä siihen -aikaan... Camille Desmoulins -- -- -- - -Äänettömyydessä kuului nyt pihaportin hidasteleva narina. - -"Joudu lampaita päästämään, Anna, -- ja sulje portti", huusi Gertrud. -Hän juoksi pihaan ja tarttui koiraa niskasta; koira haukkui ja -pinnisteli vastaan... "Tänään ei tule mitään lammasurheilusta, kuuletko -Tyras!" - -"Senkin penikka! -- pane se jälleen kahleisin." -- Tirehtori käänsi -selkänsä harmissa. - -Nyt jyrisi maantie, ja aika vauhtia ajoi siitä ohi kaupunkiin päin -vaunut, suuri pölypilvi perässään. - -Tirehtori nousi seisomaan ja katsoi omituisesti myhähtäen niiden -jälkeen, viheriäisen säleaidan yli. Hän seisoi asennossa ikäänkuin -rintaman tehdäkseen, jos niistä ehkä tervehdittäisiin. - -"Stiftiamtmani!"... huudahti Klaus, joka harppasi ylös portaita. - -Tirehtori vilkasi kelloaan, -- ja Klaus hyvästi käsitti tämän tempun. - -"Jos Johnstonilta kutsumusta tulee, niin on se täällä puolessa -tunnissa", selitti poika ja käveli vihellellen maantielle päin, -tähystelläkseen. - -Tirehtori kävi istumaan ja katseli hartaasti toista saapastaan, jonka -hän oli nostanut penkille. Miettiväisenä siveli hän leukaansa -- -tunnustellen kerran toisensa perästä parran sänkeä, -- haali sitten -äkkiä kokoon postin ja lähti makuuhuoneesen. -- Lämmintä vettä, -kuultiin hänen sieltä käskevän. - -Kirsikkapuusta lankesi varjo portaille, ja rouva alkoi kastella -ruohokentän laidoille istutettuja neilikoita. - - * * * * * - -Oli jo illallisen aika, kun Klaus palasi maantieltä aika harmissaan. - -"On se merkillistä! -- Nurinkurista lievimmin sanoen, eikö sinustakin, -isä... Ja vaikka sinä aina kutsut hänet!" - -"Miehellä olkoon valta tehdä mitä haluaa", lausui tirehtori lyhyesti. - -"No mutta" -- puuttui rouva puheesen, "tiedämmehän me kaikki, mimmoinen -Johnston on; -- hän on niin hajamielinen, eikä hän varmaankaan ole -ajatellutkaan, että kutsuisi vieraita luokseen. Johnston ei olisi -laiminlyönyt isää." - -"Se hajamielisyys, niin... Onhan se kyllä sangen viehättävä sekin; -mutta enpä ole koskaan nähnyt hänen sillä mitään menettävänkään." - -Klaus ällistyi. Nyt oli isä täydellä todella vihassa... Ja tuossa hän -nyt käveli parta valmiiksi ajeltuna. -- - -"Asian laita on luonnollisesti ja hyvin yksinkertaisesti se, että -Johnston yksinään tahtoo kaupungin edessä ylvästellä tuttavuudellaan -stiftiamtmanin kanssa, ilman isää!" päätteli hän. - -"Sinä ja sinun luonnollisuutesi ja yksinkertaisuutesi", lausui Gertrud -kiihkoisesti, -- "isän ei tarvitse kuin kädellä viitata, niin olet sinä -altis vaikka mihin, aivan kuin Tyras." - -"Ei, ei Klaus, mitä sinä turhia", oikasi äiti häntä tyynnytellen. --- "Johnstonissa ei ole pikkumaisuutta, se ei ensinkään kuulu hänen -luonteesensa." - -"Klaus on oikeassa, -- on se merkillistä!" lausui tirehtori katkaisten -tulistuneena kaiken keskustelun tästä asiasta. -- "Johnstonilla on -heikot, sangen heikot puolensa." - -Hän tarttui tuimasti oveen ja lähti huoneesen. - - * * * * * - -Seuraava päivä oli "kuuma päivä", siksi oli tirehtori sen ristinyt. - -Kaupungissa oli hänen konttorinsa niinkuin tavallisesti lauantaisin -täpösen täynnä ihmisiä, jotka yrittivät häneen takertua, ennenkuin -hän pääsi johonkin kokoukseen lähtemään tai vihdoin säästöpankkiin -häviämään; sitä ennen piti häneltä kiristettämän joku lupauksen tai -myöntymyksen sana. - -Päivän ottelu alkoi etehisen ja porraskäytävän selväksi tekemisellä; -pari itsepintaista anojaa oli otettava mukana konttoriin, jossa hän -sitten seisoi kiireissään, paperit kainalossa, valmiina lähtemään. Hän -vastasi tyvenesti, selvästi ja lyhyeen, aikaa säästäen niin paljon -kuin suinkin, ja lähti sitten katua ylös, vilkuen joka puolelle, missä -ehkä näkisi ihmisiä, jotka olivat asettuneet häneen puuttuakseen. Hän -hymyili leveään, -- tuossa tuli vastaan vankkaperusteinen laivanisäntä, -jota oli kohdeltava herttaisesti... - -Päivällisen tapaisesta ei nyt voinut olla puhettakaan, korkeintain -ennätti hän sivumennen poiketa konttoriin ja hotaista suuhunsa pari -kotoa mukaan ottamaansa, vastakkain pantua voileipää, joiden välissä -oli kinkkua ja lihaa, ynnä puolen pulloa olutta, -- tai varastaa -itsensä aamupäivällä Johnstonin luo saamaan lasin portviiniä neiti -Rönnebergiltä. - -Mutta _se_ se ei juuri tänään pistänyt hänen päähänsä. -- - -Hän oli jo kestänyt päivän ottelut ja rasitukset hyvään matkaan -iltapäivää ja oli par'aikaa säästöpankin kokouksessa, kun kasööri äkkiä -pisti päänsä johtokunnan huoneesen ja ilmoitti, että Johnston pyysi -puhellakseen hänen kanssaan. - -"Jos hänellä on säästöpankkiasioita, niin olen hänen palvelijansa; -- -mutta hän huomannee itsekin, kuinka vahvassa väkeä vielä seisoo siellä -ulkona tiskin takana." - -"Hra Johnston lupaa odottaa täällä ulkona sen aikaa", ilmoitettiin -jälleen ovesta. - -"H-m, -- hieno mies"... mutisi tirehtori; -- "silloin saamme kunnian -kiiruhtaa, Gaarder! Lukekaa te kämnäri ääneen lainasuostumukset, niin -kirjoitamme sitten pöytäkirjan alle"... - -"Ole hyvä, Johnston", lausui hän ovesta, -- "kokous on nyt päättynyt." - -Jäykänlaisesti tarjosi hän tuolin. Teidentarkastajan hopeanharmaa pää -ja lempeät kasvot ilmestyivät Johnstonin taakse oveen: -- "Uskallanko, --- saanko... olla niin rohkea"... - -"Täällähän on läsnä kolme valtuuston jäsentä", -- alkoi Johnston, "ja -kun itse olen neljäs, niin voipi ehkä täällä saada asian alkuun; -- -voimmehan melkein pitää itseämme enemmistönä", hymyili hän. - -"Minä puolestani olen paljasta korvaa", vakuutti tirehtori. - -"Asia on se, että stiftiamtmani kävi luonani eilen illalla, niinkuin -hyvin tiedät"... - -"Enpä juuri voi sanoa tietäväni; mutta sehän on saman tekevä. Noo -- me -odotamme jännityksellä." - -"Minä sanalla ja kädellä hänelle lupasin, että rupeisin ajamaan asiaa, -jota hän suuressa määrin harrastaa, -- ja josta minunkin mielestäni on -oleva kaupungille paljon etua... Olisi nimittäin saatava järjestetyksi -matkailijaliike, joka täälläkin niin alkaa vauhtiin päästä. Per -Enoksenin kyytilaitoshan on paisunut kerrassaan suurenmoiseksi, -ilmoittaa ja reklameeraa ja on yhteydessä höyrylaivain kanssa. -Amtmani on antanut teidentarkastaja Finkenhagenin toimittaa luettelon -matkustajista; luettelo osottaa, että matkustajain luku on kaksi sen -vertaa, kuin tarvitaan säännöllisen diligenssikulun aikaansaamiseksi -tähän kaupunkiin. Saanko pyytää teitä, hyvät herrat, katsastamaan -tämänsuvista luetteloa"... - -Hän antoi sen Bratille, joka loi siihen pikaisen katseen, ja antoi sen -sitten kämnäri Vaagelle. - -Teidentarkastajan lempeät, hyväntahtoiset kasvot kävivät vielä entistä -leppeämmiksi, kun "asian perustus" lupaili näin sulasti suoriutua. -Tirehtori tietysti oli Johnstonin miehiä. - -"Sallittakoon minun sanoa", lausui hän varovaisella lämmöllä, -"että minä jo kaksi vuotta olen tätä asiaa harrastanut -- aivan -hiljaisuudessa, helposti ymmärrettävistä syistä, he, he"... - -"Helposti ymmärrettävistä syistä", matki tirehtori häneen kurkistaen -ja irvistäen, ikäänkuin olisi aurinko silmiin pistänyt. "Se on, te -ette halunneet saada Per Enoksenia niskaanne. Ei ole hauskaa joutua -tekemisiin hänen kanssaan, ei; hän tietysti ei ole hyvillään siitä, -että saadaan häviöön hänen kyytiasemansa." - -"Tuuma on niin sanoakseni käynyt helmalapsekseni, hra tirehtori, -- ja -jos minun vähät tietoni ja lähes seitsemänkolmattavuotinen kokemukseni -tämän piirin maantieliikkeestä jotain painaa, niin olen minä ilolla -kannattava asiaa." - -"Niin, kannattakaa te vaari vaan, -- minä kannatan vastaan... -Ja samalla sanon syyn: Kaikki tuommoinen kituuttelu ja yrittely -diligensseillä ja muulla sentapaisella, se vaan ehkäisee ja viivyttää -rautatien tänne saamista; -- ja se se kuitenkin on pääasia tälle -kaupungille ja koko piirille... Mieltäni pahoittaa, Johnston, etten -tällä kerralla voi olla amtmanillesi mieliksi, ole hyvä ja vie hänelle -semmoiset terveiset, -- Me tyydymme Per Enokseniin, kunnes saamme -rautatien. Niin on selvä ajatukseni, ja se on yhtä hyvä kuin mikä muu -ohjelma tahansa!" - -Johnstonin kasvoihin ilmestyi pari kuumaa pilkkua, hän nähtävästi -hämmästyi, kun ehdotusta näin suoraa päätä vastustettiin. - -"Tuo on päähänpisto, Bratt", lausui hän päätään pudistaen. "Sinun -lempiaatteesi, rautatien vuoksi, pitäisi muka kaiken muun olla -mahdotonta." - -"Niin, mikäli minä voin", sanoi tirehtori hymyillen ja katsoi kattoon -merkillisen tyytyväisen näköisenä. - -"Anna anteeksi, mutta äskeinen perustelusi ei juuri pysty minuun", -lausui Johnston jotenkin lyhyeen ja alkoi astua edestakaisin lattialla. --- "Mutta muutoin on harmillista, -- vietävän harmillista, -- kun noin -odottamatta tulee eteen kivi, johon kompastuu"... - -Teidentarkastaja hymyili tyhjästi ja punastui aina valkeaan hiuksien -reunustaan saakka, katsoi epätietoisena milloin tirehtoriin, milloin -Johnstoniin. Jos vaan olisi huomannut olla varoillaan, ettei olisi -joutunut kummankaan puolelle... "Niin, eihän minulla ole mitään -sanottavaa"... alkoi hän pakista. - -"Etkö voi kuitenkin asiaa punnita, Bratt!" huudahti Johnston. - -"Punnita?"... Tirehtorin pyöreä linnunsilmä tirkisti. Stiftiamtmani ja -Johnston olivat luulleet, että muka oli heidän käsissään kaikki valta, -päättivät eilisiltana koko asian, luulivat voivansa hänen talonsa ohi -käydä... - -"Hohhoo -- jaa, päättynyt tämänkin päivän puuha!"', haukotteli -tirehtori ja oikasi mielihyvällä ruumistaan. "Saatte ottaa pöytäkirjan -huostaanne", huudahti hän kasöörille ja tarttui hattuunsa lähteäkseen. - -"Nyt on vaari väsyksissä -- ja nälkä on kuin sudella", uskoi hän -Johnstonille, mieli suuresti keventyneenä siitä, kun oli kuitannut -eiliset... - -"Tulehan meille", kutsui Johnston, "luulenpa Sofialla vielä olevan -ruokaa, -- lohta tai ainakin vähän paistia -- laitettiinhan niitä -amtmanille." - -Bratt vilkasi häneen terävästi. Aikoiko hän kutsua amtmanin jätteille? --- Ei -- hän näytti niin siunatun viattomalta. Ja olihan se jo -kuitattu... - -"Hiisi nähköön, miksi annoit amtmanin narrata itseäsi tuommoiseen", -- -huudahti hän harmissaan, "vahinkoa sinulle vaan on siitä... lohtako -sanoit? -- Mutta saman tekevä, kun sitä vaan on viljalta!" -- -- - --- Ulkona Johnstonin tilavalla, lisäksi rakennetulla verannalla näkyi -vanhan rouva Macolmin vaalea karttunainen puutarhahattu, ja salissa -haaveksi tehtaanhoitaja pianon ääressä. Hänen kovettuneet, kankeat -kätensä hapuilivat yhä uudelleen ja uudelleen vaikeanlaista kohtaa, ja -pää silloin tällöin säesti hartaalla nyökkäyksellä. - -"Täällä Johnstonilla aina on kuin toinen ilma", lausui tirehtori, hän -istui mielihyvällä puutarhatuolille, vanhan rouvan viereen; "samalla -minusta tuntuu, ikäänkuin olisin satain penikulmaan päässä kaupungista, -pankista ja sahasta, -- semmoinen rauha!" - -"Niin nähkääs hra tirehtori, kaikki on verrannollista", lausui rouva -ja nyökkäsi päätään; -- "tätä te kutsutte rauhaksi. Vaan täällähän -telefoneerataan ja telegrafeerataan, ja höyrylaivat puhaltavat, niin -että aina ihmettelen, uhanneeko joku vaara, ja täällä yhtä mittaa -juostaan Johnstonia kysymässä ja tiedustelemassa... Tottumattomuutta -se lienee, kun on elänyt viisi kuusi vuotta maalla yksinäisellä -pienellä tilalla. Siellä on toinen päivä toisensa kaltainen. -Maitopiika tuo postin, ja minä lueskelen sanomalehtiä ja väittelen -vanhan tehtaanhoitajamme kanssa nyky-ajoista, joita hän lapsellisessa -uskossaan kuvittelee yhtä sopusointuisiksi, kuin haaveensa pianolla... -Tulee sitte teen aika ja lampun ääressä teemme sovinnon pienellä -knorrilla." - -Neiti Rönneberg katsoi helteisellä iltapäivällä viileän ja raikkaan -paikan verannalle vievän oven suuhun ja käski sisäpiikaa siihen -kattamaan tirehtoria varten pöydän; nopeasti ja melutta kannettiin -sitten ruuat pöydälle. - -"Antakaa anteeksi, että nyt käyn käsiksi kursailematta, -- enkä vaan -maistele. -- Minullapa ei ole koskaan ollut sitä taitoa, että olisin -syönyt siivolla ja varovaisesti -- siitä syystä, että aina olen liiaksi -nälissäni." - -"Tiedättekös mitä, tirehtori", pakisi rouva, joka oli tullut huoneesen -hänen mukanaan, -- "on oikein virkistävää, kun näkee miehen tulevan -kotia noin perin uuvuksissaan ja nälkäisenä koko päivän taistelusta." - -"Minun oikeen tulee surko teidän lautasianne, neiti Rönneberg", lausui -tirehtori antaessaan kyytiä esiruuille. "Jos tehtaanhoitaja tahtoisi -jatkaa ruokamusiikkia, niin se ehkä kääntäisi huomion muuanne", lausui -hän hymyillen ja siveli suutaan pyyhinliinalla. - -"Lupasin hänelle lohta, Sofia", ilmoitti Johnston. - -"Niin, eikös se ole sinun tapaistasi", lausui rouva Macolm ja pudisti -päätään. -- "Stiftiamtmanihan sai siitä lopun. Henrik söi sen tänä -aamuna piparuutiliemen kanssa, ennenkuin lähti matkaan... Mutta lasi -kylmää punssia sopisi ankeriais-frikaseehen; pidähän vieraasta huolta, -Johnston!" - -"Kyllä vaan -- ehkä sopisi, -- vaan sopisi se ilmankin frikaseeta", -arveli tirehtori. - -"Puoleksi uskon, sen vakuutan teille, että valkea on päässyt irti, -kun käytävästä alkaa kuulua liian taajaa astuntaa", -- puhkesi rouva -Macolm sanomaan, kun Johnston oli lähtenyt punssia noutamaan; hän oli -kiihkeällä puhetuulella. "Se on sitä pelkoa, tirehtori, jonka sain -vereeni, -- noina onnettomuuden vuosina, kun meillä oli niin paljon -kestettävää, -- siitä pitäen kun huomasin, ettei jyrkästi rehellinen -ja huolellisen omantunnonmukainen mieheni ollut paikallaan näissä -liikeasioissa... Meidän perheestämme ei kukaan ole sillä alalla -yrittänyt. Me kykenemme asemamme täyttämään ja sitä luonteen mukaisesti -puolustamaan; mutta sellaisia ominaisuuksia, joita vaaditaan sen -valloittamiseksi" -- hän pudisti päätään. - -Tirehtori muisti nuo lujat suuret kasvot, joissa nenä oli hieman -kaarella, aikaisemmilta tehtaan ajoilta, kun rouva aina näytti -vanhemmalta, kuin olikaan; nyt sopivat ne paremminkin, niin että ne -varsin näyttivät melkein nuorilta, valkoisten kutrien reunustamina. - -... "Ja nyt, -- voittekos uskoa, hra tirehtori! -- kun vaan näen -Johnstonin astuvan huoneesen hiljaisella tavallaan, niin tunnen sen -jälleen -- pelkoni -- syvällä sydämessä... Ja antakaa anteeksi, että -vähän kuulustelen. Hyvin kai hänen käy, herra tirehtori?" kysyi hän -hieman hysteerillisenä... "Niin, sillä aina sanottiin silloinkin, että -kaikki kävi hyvin." - -"Minun ei tarvitse teille valehdella, rouvani, sanoessani, että -hänelle käy hyvin, sillä asianlaita on todella se, että hänelle käy -erinomaisesti." - -"Ettekös luule minun sitä tietävän, rakas tirehtori; minä vaan käyn -niin hermostuneeksi ja levottomaksi, kohta kun kuulen puhuttavan -kauppa-asioista... Arvatkaapa, mikä minulle nyt antaa semmoisen rauhan -ja mielenmaltin? -- sitä en olisi muutamaa vuotta takaperin uskonut, --- Abraham, josta on tulemaisillaan taiteilija... Hän se ei nyt voi -koskaan joutua vararikkoon... - -"Kuules Johnston!" keskeytti hän äkkiä puheensa, kun tämä astui saliin, -"meidän täytyy lukea tirehtorille vähän Abrahamin viime kirjeestä. -Niin viehättävän hauskasti hän kirjoittaa, -- ja minä vanha hupakko -annan niin suunnattoman mielelläni viehättää itseni hänen mukaansa, -- -malleista, lue niistä... Lue siitä englantilaisesta näyttelijättärestä, -jonka hänen opettajansa maalasi niin oivallisesti." - -Kaikenlaisten vekselien ja kauppapaperien seasta otti Johnston -lompakosta esiin pari poikansa viimeistä kirjettä, jotka oli sangen -tiheään kirjoitettu. "Uskohan pois, moneen seikkaan pitää minun -nyt perehtyä, muuhunkin, kuin täällä kotona asioihini", lausui hän -hymyillen, "minun täytyy sitä paitsi tulla Abrahamin kanssa toimeen -korkeampaa taidetta koskevissa kysymyksissä"... - -Kahvi kannettiin tirehtoria varten ulos portaille, ja siellä istui -tehtaanhoitaja innokkaasti etsien ja tutkien Abrahamin kirjettä, mitä -siitä lukea. - -"Ja tietäkää hra tirehtori", selitti rouva Macolm painolla, -- "hän -todella edistyy Parisissa. Muuan tunnettu maalari tahtoi omakseen erään -hänen eläinkuvistaan, joka pannaan salonkiin näytteille. Ja nyt on hän -jälleen ruvennut maalaamaan muotokuvia. Hän käy eräässä atelierissä -Montmartrella... Ihmeellistä on kun ajattelee, -- kuusikolmatta vuotta -takaperin seisoin minä mieheni kanssa tuolla kukkulalla ja katsoin -äärettömän kaupungin yli. Asuimme Parisissa kokonaisen kuukauden, -tunnenhan minä siellä jotenkin paikat ja voin jotenkin seurata hänen -kertomustaan. Suurta huvia tuottavat minulle nämä kirjeet... sukeltaa -mieleen niin paljon, boulevardit ja teaterit ja koko suurkaupungin -elämä"... - -Tehtaanhoitajan ikämiehen silmät olivat isontavain silmälasien avulla -hätäisesti vaeltaneet kirjeen läpi ja edeltäkäsin voittaneet ne -vaikeudet, joita ehkä käsialan epäselvyys tulisi tekemään. Esilukijan -virkaan näytti hän tottuneen vanhastaan, ja hänen hieman epäselvässä -äänessään oli jotain, joka muistutti vanhan ajohevosen varovaista ja -tarkkaa jalanastuntaa... "Hm-m"... - -"Maude Branscombe, amerikatar", nouseva tähti "Follies Bergeressä." - -"Käärm -- een -- vatsan -- keltaista... ja himmeän mustaa... ja -karviais -- marja -- viheriäistä silmiin"... mutisi tehtaanhoitaja... -"Hm... mahdotonta on tätä käsittää -- -- Luen eräästä toisesta, jonka -hänen opettajansa maalasi keväällä. - -"Alice Dunning Lindgard, englantilainen näyttelijätär... - -"Suuraristokratisista, säännöllisistä, hienoista ja täyteläistä -kasvoista loistaa kaksi suurta tummaa, hidasta lehmänsilmää, -joiden ripsien välistä hänen aristokratinen, sielukas olentonsa -esiintyy, balkoninakkunasta kurkistaen, kimaltava perlamuttikiikari -valkohansikkaisessa kädessään. Ihmistuntija ei epäile sillä suuriakaan -nähtävän tai älyttävän tämän maailman mystereistä, ei muuta kuin -miehiä ja naisia, joilla on suuret nimet ja muodin mukaiset puvut. -Sileäverellinen hipiä ei anna kuin niukasti ilmausta ja sielua -kasvoihin, jossa muutoin liiaksi puuttuu äärettömyyden salaperäisen -vireellistä pohjustaa. Pitkä, ylevä ja katsellessa hieman eteenpäin -taipuva kaula (arvattavasti rotukehityksessä tullut yksi niskanikama -liikaa), olkapäitten ja rintain täydelliset piirteet hurmaavat; niissä -muutoin on jonkinlainen suloinen leveys ja pyöreys ja distingeeratussa -kehityksessään ne ikäänkuin vastaavat pään klassilliseen tyyliin; -- -tukka hieman pörhötettynä ja himmennettynä kohentaa vaikutusta... -Sievä pitsijuova, joka käy leveän täyteläisen rinnan poikki ihanille -olkapäille, muodostaa hauskan kaaren, jota mieleni tekisi kutsua -ylpeänsekaisesti punnitsevan Amorin kaareksi, -- siksi, jonka -näkee suurten muotilaitosten kuvapatsaissa. Sen jumalain sytyttämä -kevytmieli saattaisi olla vaarallinen, vaikka korkeintain avioliittoon -saattajana jonkun auttamattomasti kuitiksi elähtäneen kreivin taikka -muun semmoisen kanssa... Samoin kuin ei otsan jalosta muodosta juuri -tarvitse päättää, että sen takana on yhtä kehittynyt ja täydellinen -henkinen intelligenssi, samoin ei liene aivan mahdotonta, että -tämän uhkuvan, häikäisevän, junoonisen rinnan alla sykkii sangen -sävyisäluontoinen sydän; -- levottomat sydämmet eivät koonne tuommoista -hyvänvoinnin pyöreyttä ympärilleen. Niin, onpa sekin mahdollista, että -tämä ruumiin uhkuvaisuus vaan on voitu saavuttaa sydäntä kuivaksi -imemällä, siten että sen itsekkäitä taipumuksia on huolellisesti -säilytetty, vaalittu ja hoidettu, niin että se nyt näyttänee kurttuun -kuivaneelta sitrunalta. Mutta senhän saa vasta anatomi nähdä, -- jos -hänkään, -- ja hyvä Jumala, joka on tottunut niin paljon näkemään... - -"Olisimpa melkein vannonut, että tällä uhkuvalla liljalla oli nimenä -Alice Dunning Lindgard, ellen olisi nimeä kuullut, ja vannonut, että -hänellä oli teaterikiikari juuri firmalta Brown & Hartle Lontoossa; --- että vähintäin viisi vahakabinetin omistajaa vuodessa on maannut -polvillaan hänen edessään ja pyytänyt häntä pelastamaan heidän -vainionsa ja lapsensa siten että antaisi tehdä itsestään kuvan heidän -kabinettiinsa. Mutta ei kukaan muu ole saanut semmoista lupaa kuin -Hänen Majesteetinsa kuningattaren erityisessä suojassa oleva ja -privilegieerattu vahakabinetti-firma: Gontram Snobbs & Pojat, -- ei -kukaan!"... - -Rouva Macolmin käsivarsi lepäsi pienellä pyöreällä pöydällä, joka oli -hänen edessään, ja hän heilutteli hiljaa paperiveistä. - -"Niin, ajattelepas Johnston, ensi suveksi saat Abrahamin kotiin -luoksesi", puhkesi hän sanomaan... "Silloin rakennat hänelle atelierin." - -"Abraham saa pitää Montmartreansa yläällä ullakossaan", hymyili -Johnston, -- "laittaa uudet ikkunat, laajentaa ja peuhata ja panna -kuntoon aivan oman päänsä mukaan. Saattaapa varsin käydä niin, että hän -saapuu jo aikaisin keväällä." - -"Enpä tahdo saattaa vaaraan heikkoa päätäni kuvittelemalla sitä -neuvotonta ahdinkoa, joka täällä talossa ensi suvena syntyy", pilaili -rouva Macolm. "Paitsi Abrahamia ja kaikkea mikä hänelle kuuluu, -- ja -hän kyllä ei taida yhteen sijaan tyytyä, -- täytyy sinun saada tilaa -tädeille ja serkuille ja orpanuksille, joita tulee Ordinggaardista, en -tiedä kuinka monta, -- ja vanhalle isoenolle, -- jo varsin rupean oman -tilani puolesta pelkäämään. Pääni menisi pyörälle, jos minun täytyisi -olla Sofian sijassa"... - -"Rakenna sinä, rakenna Johnston, -- rakenna heti semmoinen talo, -jota voit aina käyttää", intoili tirehtori, joka seisoi valmiina -lähtemään... "Muutoin tulee tästä lopulta sangen ihmeellinen linnunpesä. - -"Hän on kuin lastikummia, ja samoin talonsa... eikö totta rouva", jatkoi -tirehtori silmää iskien; hän oli erinomaisella tuulella nyt kotiin -lähtiessään, -- "se venyy ja venyy vaikka miten pitkälle, eikä vaan -liitokset petä"... - -Hän oli mielestään ollut liian pikainen Johnstonia kohtaan -säästöpankissa, tunsi ikäänkuin jonkinlaista katumusta, astellessaan -kesäisen lauvantai-illan hiljaisuudessa kotoaan kohti... Mutta -deligenssiliikettä!... - -Ei-päs, sen saavat nähdä, -- mitä tässä kylässä toimeen saavat, kun -yrittävät kulkea tehtailija Bratin ohi... Diligenssiliikettä -- kyllä -kai!... - - * * * * * - --- "Syönyt Johnstonilla!" kajahti moniääninen ilmi-ällistyksen -huudahdus vastaan, kun hän kotona astui huoneesen ja päivällinen, -jota niin kauan oli häntä varten varalla pidetty ja yhä uudelleen -lämmitetty, jälleen täytyi kantaa pöydältä. - -"Ihan varmaan, -- ja erinomaisen hauska olikin." - -"No mutta... No sen minä sanon... tämä kerrassaan käy ymmärrykseni -yli"... huudahti Klaus ihmetellen joka puolelta. - -"Oikeassa olit, Jette", lausui tirehtori painavasti ja nyökkäsi -päätään, -- "pitää varoa, ettei tee sille miehelle vääryyttä! -- Häntä -kohtaan ei ole sama paikallaan, kuin esimerkiksi Harrestadia... Hienoja -ihmisiä, Klaus... - -"Hyhhyh"... Tirehtori pyyhki hikeä kasvoiltaan... "Ankeriaisfrikasee ja -kylmä punssi ei ole pahemmaksi tämmöisellä helteellä... - -"Kiitos, pääset antamasta minulle kahviakin, Gertrud; join jo -Johnstonilla, verannalla. - -"Minä" -- hän lausui tämän sisällisellä nautinnolla, -- "minähän pääsin -osalliseksi useihin talon perheellisiin harrastuksiin ja huoliin... -Vanha rouva on käynyt jotenkin hermostuneeksi ja pelokkaaksi, niin -että minun täytyi häntä vähän lohdutella... Muutoin on hän muuttumatta -sama, kuin koko tehdasta hoitaissaan. Eikä saanut rauhaa, ennenkuin -Abrahamin kirjeet otettiin esille ja niitä minulle luettiin", pakisi -hän hymyillen. - -"Luettiinko todella Abrahamin kirjeet!" huudahti Gertrud. - -"Perin sukkelia ne ovat... Hänestä vielä voi tulla mainio mies; -Parisissa alkaa hän jo käydä huomatuksi. Ja se merkitsee, että hänen -onnenpyöränsä on kiertämässä." - -"Niin, kyllä nyt! -- Mutta mitä minä sanoin jo pari kolme vuotta -takaperin", kerskasi Klaus. - -"Pyy-ih, pyy-ih"... vihelteli tirehtori astuessaan... "Hyvän -aseman hankkii nyt isäkin itselleen. Rakentaa hiljaksellen vankkaa -perusmuuria, ja niinpä voi Abraham Johnstonista vielä paisua nimi, -joka ulottuu yhtä kauaksi, kuin vanha Macolmin nimi tehtaalla... Sehän -se vähän kohentaa... Vanha rouvakin on ikäänkuin saanut vähän oikeata -ryhtiään... - -"Johnston luulee, että hän tulee kotiin jo aikaiseen keväällä; aikovat -härnätä häntä molemmilla sievillä serkuilla... Nuorempi, se joka on -Ordingaardista, kuuluu olevan erinomaisen kaunis." Tirehtori karsasteli -tyvenesti Gertrudiin. -- "Ja he varmaan eivät kieltäy hänen mallinaan -istumasta. Ja parempiin naimisiin kuin hänen kanssaan ei varmaan -pääsekään moni tyttö tässä maassa"... - -"Isä arvelee, että tyttöjä tulee kuin kärpäsiä hänen mainiolle -maalarileivälleen!" äännähti Gertrud ja pyyhkäsi ulos huoneesta. - -"Mustasukkainen?... Vai mitä Jette?... ei siedä puhetta noista -serkuista"... - - - - -VII. - - -Gertrud heräsi aamulla siihen, että kukko kiekasi ulkona käytävässä; -- -oli juuri nähnyt unta, että joku huusi Gertrudia, -- ja sitten kuuli -jälleen kanan kaakattavan suurimmassa epätoivossa a, ka, ka, ka, ka, --- lopulta ihan ikäänkuin henkitoreissa... Mikä ihme oli ne saanut -kanatarhasta aina tänne käytävään asti. Joku niitä lienee ajanut. - -Nyt alkoi kukko jälleen -- koira varmaan ajoi takaa... - -Gertrud syöksyi vuoteeltaan, mutta oli tuskin saanut päänsä ovesta, -ennenkuin hän jälleen paiskasi tämän kiinni... "Kvivit, kvivit... -Gertrud, lintunen!" -- kuului sieltä riemusta pulppuava vikerrys. - -Abraham Johnston!!! - -Gertrud kuunteli... Sydän jyski ja pamppaili... - -Ja nyt kiekasi hän aivan lukon suulla. - -"Gertrud, minä se olen, Abraham, joka olen palannut Norjaan!" - -"Tervetuloa", -- kajahti hänelle vastaan. -- "Klaus varmaan käy hirveän -iloiseksi." - -"Karkasin kotoa kahvista ja kaikesta, tervehtiäkseni ensinnä teitä, -Gertrud! -- ja Klauta, ennenkuin hän lähtee konttoriin. -- Tulin kotia -eilen illalla myöhään." - -"Niin, onhan tietysti minustakin suunnattoman hauskaa, että olette -palanneet." - -"Voisittehan te ainakin pistää ulos upean kätenne, ja tervehtiä -ihmistä, joka niin kauan on ollut maasta poissa." - -"Oletteko te hullu... Tulen kohta alas." - -"Kylläpä ihmettelen, miltä te nyt oikeastaan näytätte. -- Miten -minä olen halunnut takaisin isänmaahani, nyt syön koivunnuppuja -ja männynkäpyjä niinkuin vuohet ja hirvet... Voih, tämän kevään -herttaisuutta!"... - -Gertrud kuuli, kuinka hän kovalla äänellä keskusteli ovelta Klaun -huoneesen, ja miten hän sitten laskeusi portaita alas arkihuoneesen, -jossa varmaan kaikki akkunat näin aikaiseen vielä olivat auki. -- - --- "Minä varmaan aamulla säikähytin teitä noilla vanhoilla -tempuillani", tervehti hän, kun Gertrud tuli alas; katse vaelsi -jotenkin hämmästyneenä pitkin immen vartaloa; hän joutui melkein -hämilleen... "Mutta mielessäni olitte semmoisena, kuin olin tottunut -näkemään, -- kyllä muistatte -- aivan nuorena ollessamme"... - -Hän piti kättä, jonka impi ojensi, melkein tarpeettoman kauan -omassaan... "Tuntuu siltä, kuin jälleen olisi päässyt mannermaalle", -lausui hän hurmaantuneena. - -"Vieläkö pidätte eläimistä pihalla enemmän kuin mistään muusta?" alkoi -hän jälleen vallattomasta. -- "Niidenhän kautta meistä tuli niin -hyvät ystävät, muistattehan. Siitä pitäen ei kukaan ole päässyt niin -toverimaisen lähelle minua ja taidettani, sen vakuutan." - -"Minä luulin, että teistä oli tullut aivan toisenlainen 'blaseerattu' -herra siellä ulkomailla", hymyili Gertrud, lämmin loiste silmissään, - -"Blaseerattu... Kiitoksia, -- näen, että olette minua muistaneet! -- -blaseerattu taiteilija on kuollut silli. Ja minä joka luulin _teitä_ -aivan samanlaiseksi, kuin ennen lähtöäni. -- Luuletteko, että olisin -uskaltanut aamulla kujeilla sillä tavalla, jos olisin aavistanut tai -uneksinut että -- - -"No niin, mutta olenhan minä oikeastaan huolta pitänyt siitä, että olen -saanut teistä kuulla", -- jatkoi hän, kun Gertrud irroitti kätensä ja -alkoi järjestää kahvipöytää, -- "ja vaikka täti Sofia koitti asiaa -peitellä hienolla lempeällä verholla, niin älysin sittenkin, että näinä -kahtena talvena olette kauheana tirannina vallinneet täällä kotona -tanssijaisissa... - -"Kyllä varmaan olen minä nyt kotiin tullut, rouva Bratt!" huudahti -Abraham rouvaa vastaan ja syleili häntä. "Kun maalaisi Sibyllan, joka -mietteissä tuijottaa maailman tulevaisuuteen", sanoi hän, "niin silloin -tahtoisin rouva Bratin mallikseni"... - -Hän istahti ja katseli ympärilleen. -- "Täällä huoneessa on aivan kuin -istuisi tuoksuvassa norjalaisessa havumetsässä, -- täällä sisällä -täynnänsä rouvan puutarhaa ja Strömmin virta tuolla ulkona... - -"Ei mutta kas tuota kaunista harjua varjoineen!"... Hän ponnahti -seisomaan ja syöksyi akkunalle... - -"Näettekö, neiti Gertrud, -- ei, tästä!... Mökki tuossa ja -pellontilkka, -- polku tuolla puiden välissä ja varjot alempana?... -Siinä vasta aihe"... - -Gertrud tunsi, että hän oli ilmassa lähellä hänen takanaan, -- tunsi -pörhöisen harmaan vaatteen, kun hänen käsivartensa viittasi tuossa -ihmeen lähellä vieressä, -- tunsi, että hänen huomionsa perältäkin oli -kiintynyt häneen. - -"Kaikki nyt on paljasta maalausta", sanoi hän leikillisesti ja korvia -myöden punastuneena, kun äiti kutsui kahville. - -Abraham istui lengollaan pitkät koivet, jotka Gertrud hyvästi muisti, -ja katsoi ympärilleen; hänellä oli harmaansekaiset, tavattoman leveät -housut ja paksuanturaiset kengät... - -Tuossa tulla tuiskahti Klaus kamaristaan ja vetäisi nopeasti tuolin -allensa kahvipöydän ääreen; hänen piti lähteä kaupunkiin konttoriin... -Yöksi vasten sunnuntaita piti hänen Abrahamin kanssa päästä saaristoon -merilintuja ampumaan... Haulikoilla tietenkin... Hän kyllä ottaisi -hankkiakseen paraiksi karkeita hauleja... Isän purjevene... eväät -mukaan... - -Klaus oli ankarassa puuhassa saadakseen Abrahamin viehätetyksi ruuti- -ja hauliharrastuksilleen. - -"Ettekö te, Gertrud, voisi tulla mukaan?" tunnusteli Abraham. - -Gertrud vilkasi häneen tutkivaisesti; -- ennen aikaan pääsi häneltä -aina tuon tuostakin ajattelemattomia. - -"Ja kun sitte ajonne menestyy huonosti, niin syytätte sitä, että oli -naisia veneessä", lausui hän vältellen. - -"Saaristossa keitämme kahvia ja näemme majakkain vilkkuvan", houkutteli -Abraham... "Kun otamme lämpöisiä saaleja mukaan -- miten?" - -"Saaleja -- niistä viisi" -- - -"Entä miks'ei? -- Yölläkö purjehtiminen?"... - -Gertrudin katse paheksui tätä härnäävää kysymystä. - -"Nyt pyydän teiltä jotain ensi kerran sen jälkeen kuin Norjaan palasin, --- pankaa sekin vaakaan, Gertrud", pyysi hän niin hartaasti, ettei impi -enää uskaltanut hänen puoleensa katsoa. - -"Nyt -- nyt minä jälleen tunnen teidät!" huudahti hän. "Varovainen -ikäänkuin pitäisi tässä obligatsionin alle kirjoittaa"... Hän näki -ainoastaan mustat silmäkulmat ja pitkät ripset; Gertrud tuijotti -kuppiin ikäänkuin miettien ja punniten. - -"Muutoin pidän koko retkeä epäonnistuneena", selitti Abraham ja nosti -säärensä ristiin. - -"Sen kyllä voit", lausui Klaus ratkaisevasti, -- "sekä hän että Jonette -olivat mukana, kun Stibolt ja minä viime vuonna olimme linnustamassa -- -he silloin kävivät meillä. Ja hyvästi menestyi silloin retkemme." - -"Niin, mutta älkää sitten syyttäkö minua, jos retkenne nyt onnistuu -huonosti!" lausui Gertrud äkkiä avuttomasti. - -"Meilläpä on oleva verraton matka!" huudahti Abraham riemuiten. - -Ovi aukeni ja tyytyväisenä hymähtäen seisahtui tirehtori kynnykselle... -"Mitä? Abraham senkin patriarkka... kotiin palannut taiteilijamme, -aioin sanoa, -- -- enkö tosiaan aamulla kuullut, kun partaani ajoin, -muutamia harvinaisia taiteenesityksiä käytävästä. - -"... Tullut tunnetuksi, mutta eipä juuri lihonut ulkomailla... Noo, ja -isä on onnellinen... - -"Mutta nyt täytyy teidän toistaiseksi jättää kunnianhimo Parisiin ja -käydä täällä kesälaitumella -- ja levätä oikein perinpohjaisesti", -lausui hän ja laski nahkasalkun viereensä pöydälle. Ajan täperyyden -vuoksi joi hän kahvinsa ja söi suuruksensa seisaallaan -- - -"Nyt pääsen hetkeksi antamasta Johnstonille joka kuukausi -pankkiosotuksia Parisiin"... - -Hän söi ja pakisi ja vilkasi sivumennen salkkuunsa. - -"... Varsin hullunkurista, Abraham, teidän isänne ei millään muotoa -suostunut ottamaan kreditiosotusta koko vuodeksi, -- vaan sen sijaan -osti hän mieluummin kaksitoista eri vekseliä... Ensinnä en käsittänyt, --- että hän teki sen sen vuoksi, jotta voisi olla varma jotenkin -säännöllisestä kirjeiden saannista. Taiteilijat ovat hulivilimiehiä, -näettekös... Sitten olen säännöllisesti aina kuukauden viimeisenä -postipäivänä viedä tallustanut hänelle vekselin -- ja pakisin hetkisen -neiti Rönnebergin kanssa, joka aina tiedusteli Gertrudista, ennenkuin -hän kirjoitti." -- Tirehtori tirkisti rauhallisesti silmäkulmainsa alta. - -Gertrud äkkiä säpsähti... Ahaa! -- Isäkin oli siis ollut jutussa -osallisena ja pitänyt huolta suhteista, -- kertonut tanssijaisista ja -asettanut hänet otolliseen valaistukseen. -- Nyt piti isän edelleen -valmistella asiaa. - -Tirehtori selaili sivumennen muutamia numerosivuisia asiakirjoja. - -"Soo-o, vai olette jo saaneet viekotelluksi hänet linnustamaan, -Abraham?" alkoi hän jälleen puhetta jatkaa. "Vai uskaltaa hän uskoa -nuoren henkensä aaltojen haltuun... - -"Muistutappa minua Klaus, että lähetän sanan pursimies Torgersenille, -- -purjevenettä pitää ensin tarkastaa, onko se tarpeellisessa kunnossa, -- -ja voipi hän tulla mukaannekin... Tuommoiset taiteilijat tapaavat olla -hajamielisiä, lausui hän hymyillen, kun oli saanut salkun kainaloonsa -ja valmistautui lähtemään... - -"Kuulehan Jette", tirehtori viittasi rouvansa luokseen, ikäänkuin -hänellä olisi ollut jotain painavaa sanottavaa, -- "ole hyvä ja tule -kanssani ulos, niin saan vähän keskustella kanssasi, ennenkuin lähden". - -"Klaus, sinä et saa päästää isää miestä palkkaamaan minun tähteni", -puhkesi Gertrud äkkiä. "Minä ennemmin jään kuivalle maalle, täällä on -turvallisempi", sanoi hän jotenkin lyhyeen, kun ovi suljettiin. - -"Mitä nyt?" -- huudahti Abraham, -- "ettekö tulekaan mukaan?" - -"Semmoinen päähänpisto! -- saa sitä huvikseen ajatella", lausui hän -vältellen. - -"Mikä oikku teihin lensi nyt yht'äkkiä, Gertrud! -- Joko minua nyt -jälleen jostain rangaistaan?" - -"Mieleeni juolahti, että lupasin sunnuntaina käydä Thora Löbergin -luona..." - -"Verukkeita!" keskeytti Abraham. "Minusta alkaa tuntua siltä että --- nousseeko teissä jälleen vanha halu -- hm -- miten sanoisin, -- -hauskoihin yllätyksiin"... - -Hän sai katseen semmoisen, joka oli tuttu hänelle entisistä ajoista. --- "Verukkeita... luuletteko niitä tarvittavan?" vastasi Gertrud -verkalleen ja ärsyttävästi. - -"Soo soo, -- minä todella alan luonnettanne tutkia, neiti! -- Se -tosiaan näyttää olevan varsin monimutkainen kone... Sisällä syvällä -siinä varmaankin jossain piilee pieni pikantti, oikullinen musta -tonttu?" - -"Niin, paras kai olisi olla kuin silkkilanka, jonka voisi sormensa -ympäri kietoa", vastasi impi maireesti. - -"Hm, -- tavallaan elämäni punainen lanka... Arvattavasti se, johon -minut hirtetään", mutisi Abraham itsekseen. - -"... Minusta näytään ajattelevan, että olen käyttäytynyt jotenkin -narrimaisesti isänmaahan saapuessani... No niin, minä kiitän -opetuksesta, neiti Gertrud!" - -"Meidän, Klaus, ei siis auta muu kuin tyytyä kohtaloomme! -- Lähdemmekö -yhdessä?" kysäsi hän ja etsi hattuaan... - - - - -VIII. - - -Teidentarkastaja Finkenhagenilla oli monta sivuasiaa ajettavana ja -monta poikkeusta tien varteen tehtävänä, vähän väliä piti viivytellä ja -pysähtyä; laiskansekainen raudikko kiipesi vaivalla ylämäet paahtavan -paisteen helteessä, juosta hölskytti alamäet, harmaja pölypilvi -jalkain välissä. Se pysähtyi itsestään, kun sattui maantiellä joku -vastaan tulemaan, se on, jos vastaantulija oli semmoinen, jotta hänen -kanssaan ansaitsi ruveta pieneen pakinaan. Raudikolla oli siinä -suhteessa vuosien kehittämä tarkka aisti. Ei milloinkaan olisi sen -päähän pälkähtänyt ruveta järki mitättömästi varustetun vastaantulijan -edessä pysähtymään. Asianomaisella täytyi olla ainakin pytty tai nyytti -kädessään. Hyyryttömät merimiehet ja maankuleksijat tunsi se visusti -niiksi miehiksi ilman että edes tarvitsi vauhtia hiljentää. - -Iäkäs teidentarkastaja, jonka hiukset hohtivat valkealle lakin alta, --- näin suvella oli hänellä viheriäinen pyöreä lakki, jossa oli -suuri nahkainen litsi, -- ja jonka pyöreät karkeat kasvot loistivat -hyväntahtoisuudesta, oli kääseissä ikäänkuin kotonaan, niissä purjehti -hän melkein alati pitkin maantietä. Maantie oli niin sanoaksemme hänen -kulkuväylänsä, jossa hän ajelehti risteilijälaivallaan ja tutki vastaan -tulijoita. Piti tietysti kysellä miten talossa elettiin, -- aikoivatko -aina kaupunkiin asti ja kenen luo siellä, -- vetkosti nosti hän -lakkiaan ja pyyhki hikeä sinisellä nenäliinalla, jonka hän veti esiin -sinisen matkatakkinsa sivutaskusta. - -... "Vasikankylkeäkö siinä on? -- katsotaanpa -- ja marjoja ynnä -munia... Mitä maksaa tiu? -- Kas kas, taimenia, nepä ovat kauniita... -Kuulehan, poikkea Strömmin tehtaalle ja sano rouva Bratille, että minä -lähetin sinut, niin pääset niistä. - -"Hm, vai asianajajaa, -- ikävä se on juttu, Marit, -- surko tulee -miestäsi. Jos minä satun sielläpäin käymään, niin voisin ehkä yrittää -puhua teille kummallekin järkeä, -- ymmärrätkös". - -"Jumala siunatkoon tarkastajaa, kunpa tulisitte". - -"Luulenpa tulevani sille kulmalle niinkuin ensi viikon lopulla". - -"Me panisimme matkaan vähän vuohenjuustoa ja voita, ellei tarkastaja -pahaksi pane. -- Voi jospa niin sopisi että"... - -Niin kului matka pientä hölskettä penikulman toisensa perään. - -Tältä viralliselta tarkastusmatkaltaan poikkesi hän palatessaan Bratin -luo Strömmiin. - -"Pyydän kysyä, kuinka rouva jaksaa... Rohkenin neuvoa tänne erään -miehen lohenpoikia tuomaan. Toivottavasti on rouva ne saanut. -- No, -sepä erinomaisen ilahuttavaa... olin jo hiukan tuskissani. Ja tuoreita -munia saatte, hyvä rouva, huomenna; uskalsin ostaa niitäkin teidän -varaltanne -- -- minä tiedän, ettei niitä ole niinkään helppo saada -tähän aikaan". - -"Tulkaa sisään ja käykää istumaan, Finkenhagen, jotta saatte hiukan -virvoitusta, seltersiä, maitoa, viiniä, mitä suvaitsette, ja hiukan -purtavaa" -- huusi tirehtori sisältä. - -"Te kuulutte käyneen aina Fossebrossa saakka ja Hejessä". - -"Niin, minua ilahuttaa tervehtiä teidän rouva tyttäreltänne ja hra -vävyltänne ja pienokaisilta. Siellä ovat kaikki asiat varsin hyvällä ja -onnellisella kannalla, Jumalan kiitos... Sen näette varmaankin siitä -pienestä kirjeestäkin, jonka annoin rouvallenne." - -"Vai niin -- no kuuluuko sieltä muuta uutta?" - -"Ei muuta kuin että hra Stibolt ansaitsee hyvin rahoja näihin aikoihin; --- mutta senpä te, hra tirehtori, tiedätte paremmin kuin minä... he, -he, he. Nyt on hän taasen ostanut hra Johnstonille yhden vanhoja -Macolmin metsätaloja." - -"Niin, Johnston rupeaa oikein tuntuvasti hankkimaan itsellensä tiluksia -siellä", naurahti tirehtori. "Rahaa on runsaasti, näetten." - -"Hän on todellakin tarkkanäköinen liikemies", sanoi tie-inspehtori -ihmetellen, "otti ajoissa haltuunsa ne kaksi kolme ainoata palstaa, -jotka soveltuivat kivihiilen varastopaikoiksi ja sai siten koko -hiilenkaupan käsiinsä." - -"Niin, ja sen hän teki juuri kaupungin vanhojen kauppanerojen nenän -alla!" - -"Ehkäpä te, hra tirehtori, sentään aavistitte sitä" -- lausui -tie-inspehtori hiljaa ihmeissään. - -"Minäkö? -- En totta tosiaankan, -- en osannut ajatellakaan siihen -suuntaan. -- Minä luulin vaan hänen aikovan rakentaa." - -"Niin, hra Johnston kyllä tietää, mitä hän tekee; -- mutta ette tekään, -hra tirehtori, tee mitään umpimähkään -- he, he, he --" - -"Sikamaisen hyvä onni on hänellä ollut. Ja luoti onnea painaa enemmän -kuin kymmenen naulaa ymmärrystä." - -"Hm, hm... Se on tavallansa ikävää, kun saa tehtävän, joka ei miellytä. -Mutta kuulkaa, hra tirehtori, nyt minulta taasen vaaditaan luettelo -matkustajista. - -"-- -- Ja sen minä sanon, että sittenkun tirehtori viime vuonna teki -vankat muistutuksensa diligenssiliikettä vastaan -- koska se on -pienempi, joka tahtoo estää suurempaa -- niin ei se asia enää ole -minulle niin mieluinen -- niin en katso asiaa enää samassa innostuksen -valossa -- ja --; mutta sitähän täytyy virkansa vuoksi!" - -"Vain niin? -- Vai on stiftiamtmani yhä pysynyt hulluudessansa -- se -lienee oikein päähänpistona hänellä!" - -"Minun tulee ehkä ilmoittaa teille, hra tirehtori, että kaksi -valtuuston jäsentä, jotka viime vuonna vastustivat sitä, ovat nyt -tulleet toisiin tuumiin... Gaarder, kämnäri, hm -- kun tosi tulee; --- mutta minä pyydän, että tämä puhe pysyy meidän kahden keskisenä. -Se on luonnollista, että Harrestad asiaa puolustaa, niin kauan kuin -te, hra tirehtori, vastustatte. Ja, kun hra Johnstonin arvoinen mies -edelleenkin puolustaa tätä diligenssiliikettä, niin se valitettavasti -merkitsee paljon -- onhan hän mahtimies -- niin kokonaan puolueeton ja -epäitsekäs." - -"Johnston!" Tirehtori hypähti seisoalleen tuolista, "Johnston... No, -hänen koukkunsa eivät ole niillä vesillä." Hän istuutui jälleen tyynenä. - -"Kyllä minä tiedän, että hän hyvin suosii esitystä ja puolustaakin sitä -lämpimästi -- niin että hänen äänensä saa varmaan ottaa lukuun, koska -hän on valtuuston jäseniä." -- -- - -"Johnston!" -- -- Tirehtori alkoi astuskella edestakaisin, juuri kuin -teidentarkastaja olisi ollut paljasta ilmaa -- -- "Johnston!" - -Hän käveli ruokasalin ovea kohden mutta palasi äkkiä takaisin, juuri -kuin avasi sen... - -"Se oli hyvin runsaasti arvattu se lasku, jonka te viime vuonna -toimititte, Finkenhagen. Asia sai kyllä oikein ruusunhohteen parhaitten -toiveitten mukaan..." - -"Jette -- tai Gertrud", huudahti hän ovesta, "tulkoon teistä toinen -teidentarkastajan seuraksi, minulla ei ole aikaa." - -Eteisen ikkunasta antoi hän määräyksen, että hevonen oli valjastettava, -sillä aikaa kun hän vaihtoi toisen takin päälleen, ja muutaman minutin -perästä vyöryivät hänen kääsinsä kaupunkia kohden että jymisi. - -... Tämä oli tosiaankin mennyt jotenkin pitkälle! Oliko tarkoituksena -tehdä ylläkkö? -- No, sen täytyy nousta aikaisemmin kuin sekä amtmani -että Gaarder, joka -- - -Kääsit pysähtyivät Johnstonin puutarhan aidan ulkopuolelle... Hän oli -kuin olikin kävelemässä puutarhassa olkihattu päässään... - -"Johnston!" - -"Mitä? -- Hyvää iltaa. Etkö sinä käy sisään, Bratt." - -"Minulla ei ole aikaa... Kuules mitä peijakkaita ne nyt kuuluvat -puuhaavan sen diligenssin kanssa?" - -"Vai niin, -- en minä ole siitä kuullut mitään nykyään. Mutta minua -ilahuttaisi, jos asia saataisiin vireille jälleen." - -"Jaa, sinuun ne kuuluvatkin luottavan valtuustossa. Sitten saamme -ajaa kituuttaa diligenssillä, katsos -- ja rautatiestä ei ole enää -puhettakaan vielä moneen vuoteen." - -Johnston pudisti päätään. - -"Mutta, hyvä ystävä, vastustatko sinä vielä niin kovasti sitä tuumaa? -Minä luulin" -- - -"No, sen saat tietää, -- ja nyt täytyy teidentarkastajan lähteä ajoon -laskemaan"... - -Johnston seisoi puutarhaveitsi toisessa kädessään ja muutamia -leikattuja parsaheiniä toisessa. Hän laski ne maahan ja nojausi aitaa -vasten: -- - -"Niin, kyllä minulle sopii erinomaisesti, että saamme tänne rautatien -nyt, kun minä olen saanut metsiä sinne, mistä linja on vedettävä..." - -"Katsos sitä" virkkoi tirehtori riemuissaan. "Meidän silmämme rupeavat -aukenemaan kohta, kun pääsemme hiukan tuntemaan todellisuutta. - -"Tietysti se sopii sinulle erinomaisesti, oikein vallan mainiosti, -se on luonnollista. Me nutistamme sen diligenssin ilman muita -mutkia. Minä arvaan, että amti on ajatellut laittaa sen sellaiseksi -hienoksi uudenaikaiseksi, varustaa tyynyillä, lakeerauksilla ja -peililasiakkunoilla, jotta se vastaisi kaikkia uutukaisimpia ajan -vaatimuksia... Ja siitä saa stiftin amtmani Olavinristin -- ja sillä -onkin diligenssi täyttänyt lähimmän tarkotuksensa"... Tirehtori -heittäytyi selkäkenoon kääseissään ja oli erinomaisella tuulella. - -"Niin -- ei -- tuota, minä arvelin, että kun minä, jolle olisi -niin suuri etu rautatiestä, en katso sen vaikuttavan mitään -diligenssiasiaan, niin ehkäpä sinäkin rupeaisit katsomaan asiaa samalta -kannalta kuin minä." - -"Mitä? -- Vai niin, sinä arvelit, että minun pitäisi... E-ei!" -- Hän -tempasi niin äkkiä ohjista, että hevonen hypähti. -- "Ja sinä puolustat -siis asiaa valtuustossa?" - -"Niin, jos se tulee esille, niin tiedäthän sinä, että minä sen teen." - -"Hm"... Hevonen poljeskeli, vaan vankka käsi hillitsi sitä. -- "Minä -sanon vaan, että sinun rajaton viattomuutesi julkisuutta koskevissa -asioissa tuottaa enemmän vahinkoa kuin... - -"No, no, älä nyt suutu. Mu-utta, haluan minä nähdä sen päivän, jolloin -amtmannisi saapi diligenssin ansioluetteloonsa. Hyvää yötä, Johnston." - -Hän laski hevosen menemään. Se juoksi täyttä vauhtia mäen päälle ja -kääntyi portista konttoriin. - -Puolen tunnin perästä ilmestyi Harrestadin ohut olento hiukan -hämillisenä ovelle. - -"Te olette, hra tirehtori, lähettänyt minulle sanan. Minä en oikein -tiedä, mistä tämä kunnia minulle tulee." - -"Elkää kiittäkö, Harrestad, ennenaikaisesti. Istukaa, tehkää hyvin." - -Se oli sangen omituinen vastaanotto. Harrestad silmäili ympärilleen ja -istahti nahkasohvalle. - -"Te olette nyt jo kauvan aikaa ponnistelleet päästäksenne esiin -julkisessa elämässä, Harrestad. Mutta ettehän te voi sanoa sen -erinomaisesti onnistuneen?"-- kääntyi tirehtori hänen puoleensa hiukan -leikillisesti. - -"E-en -- se on teidän ansionne, hra tirehtori!" - -"Niin, minä uskon melkein samaa, tiedättekös." - -He katsahtivat toisiinsa. - -"Tuo ammatti tehdä valituksia konkurssipesissä ja sellaisissa ja -puuhata käsityöläisten säästökassaa, johon ette koskaan saa rahoja --- ja sitten tämä viimeinen, miksi te sitä kutsuttekaan? Niin, -'merimiesten apurahastoksi hyödyllisten kirjain ostoa varten', johon te -itse hankitte kirjat." - -Tirehtori nojasi kyynärpäällään pöytään ja heilutteli hiljalleen -avainkimppua. - -"Ihmiset ymmärtävät sen hyvin, näetten. Ja se teitä pidättää jokaisessa -vaalissa -- he he -- aivan toisin kuin tirehtori, niin uskollisesti ja -viisaasti kuin te asettanettekin pyydyksenne." - -Harrestadin silmät säihkyivät vihasta. Hän työnnähytti kätensä suoraksi -ja oli vähällä raivostua; mutta äänessä ja esiintymistavassa oli -jotakin, joka hillitsi. - -"Niin, niin, aivan toisin kuin tirehtori. -- -- - -"Mitä te siihen arvelette, Harrestad", lausui hän raskaan vaitiolon -perästä, "minä kehotan teitä jättämään kaiken tuon roskan ja lupaisin -hankkia teille paikan, joka todella takaisi teille vankan jalansijan -yhteiskunnassa. Esimerkiksi sairashuoneen revisorin viran, joka tulee -avoimeksi uudelta vuodelta?" - -Harrestad äkkiä ponnahti korkealle sohvassa, mutta vaipui sitten -jälleen sijalleen verkalleen epäillen. - -"Uskallanko kysyä, onko tämä tirehtorin puolelta täyttä totta vai" -- - -"Tehän olette suora raha-asioissa. Se aina auttaa alkuun... Että minä -tällä tavalla voin jättää huomioon ottamatta personalliset tunteeni, -sitä kai ette oikein käsitä, Harrestad?" - -"E-en, en oikein -- en tällä haavaa. Mutta, -- tässä ehkä piilee -jotain takana, joka... Ja kun se voi tapahtua vapaasti ja ilman -sitoumusta minun puoleltani, niin --. Ei pidä tilaisuutta halveksia, -- -tämä on korkeamman johdon sormenosotus"... - -"Pu-uh!" puhkui tirehtori... - -"Noo, te ehkä tiedätte, että kaupunkiin puuhataan diligenssiliikettä?" - -Harrestad vilkasi äkkiä tirehtoriin mieltään teroittaen. Hän väänsi -epätietoisena niskaansa, ja sitte katsoi laattiaan niin että -runoilija-otsa tuli näkyviin. - -"Tarkoittaako hra tirehtori, että --?" - -"Niin niin, sitähän minä"... Tirehtori siveli ivallisesti leukaansa, -ja Harrestad tunsi hänen elävän silmänsä ikäänkuin paahtavan päälleen, -tutkiaksensa mitä hänessä liikkui. - -"Minun täytyy suoraan sanoen tunnustaa, että tirehtorin ennen -esiintuoma syy, jotta diligenssi estää rautatien, vieläkin minusta -pitää järkähtämättä paikkansa. Tämä on samalla niin yksinkertainen ja -selvä asia, -- tirehtori on osannut tässä oikeaan kohtaan, niinkuin -kaikessa muussakin." - -"Niin niin, aivan niin... Juuri sitä minä tahdoin teiltä kuulla, -Harrestad. On varmaan se paikkansa pitävä syy." - -"Aivan järkähtämätön, hra tirehtori! -- Ja minua ilahuttaa -sanomattomasti, että minä tällä kertaa -- tässä tilaisuudessa -- -puhtaalla omallatunnolla voin asettua tirehtorin puolelle. Rautatien -pelastaminen on todella asia, jonka pitäisi koota kaikki puolueet tässä -kaupungissa; -- ja että tirehtori nyt niinkuin tavallisesti" -- - -"Hyvä, hyvä", keskeytti tirehtori malttamattomana. "Hevoseni seisoo -ulkona valjaissa, niin että antanettehan anteeksi -- -- Minua -ilahuttaa, että olemme selvillä... Hyvästi, hyvästi -- -- - -"Se liitto ei juuri ollut hienoimpia!" mutisi hän itsekseen kääseihin -istuessaan. - -Hän käski hevosta, ja ravissa alkoi lyhetä kotomatka. - -Vihannalle portille, joka vei Tröanin puutarhaan ja kirjapainoon, -seisahutti hän hetkeksi ja kuulusteli... "Vai niin? -- eikö ole kotona? --- Olkaa hyvä ja käskekää Tröania poikkeamaan huomenna konttoriini -- -ennen kymmentä"... - -Kotopihassa viskasi hän ohjakset pojalle ja astui arkihuoneesen. Siellä -odotti Abraham, vaikka kello jo oli kuusi, valmiina hänen muotokuvaansa -jatkamaan. - -Tirehtori lyhyesti ja mitään virkkamatta asettui siihen asentoon, jota -hän nyt oli pitänyt kahtena tiistaina ja perjantaina. Rehellisesti -yritti saada kasvonsa niin otollisiksi muotokuvaukselle kuin suinkin, -ja Abraham näki epätoivokseen ihmeellisen imelänsekaisen naaman -- -sileän ja ilmeettömän, semmoisen, johon turvautaan seurasalissa. - -Abraham teki valmistuksensa tähtäillen ja vihellellen ja lauloi pätkän -"Vendlasta ja Pekasta", saadakseen vähän eloa ilmaukseen. - - "Oi hempeä ja ihanainen kulta - Sa Vendla armas, sydämen veit multa" -- - -Se ei herättänyt tavallista mieltymystä, ja sen vuoksi puhkesi hän -laulamaan: - - "Vaan taskusta, oi, kukkaro, - Oi, oi, oi oi, ohho ohho, -- - On poissa koko lompakko" -- - -Hän yritti jotain muuta: -- - -"Oletteko tirehtori huomannut, kuinka eri tavalla ihmiset ottavat -taskustaan lompakkonsa? -- siinä voipi olla kokonainen luonteenkuvaus." - -"Kaiketi sen mukaan, kuinka lihava kukkaro kullakin sattuu olemaan." - -"Isä esimerkiksi kaivelee rahoja joka taskusta, sillä harvoin niitä -sattuu olemaan itse kukkarossa." - -Tirehtori iski silmää vähän hyväntahtoisempana; mutta ei tämäkään ala -näyttänyt häntä oikein huvittavan. - -"Gertrud, Gertrud", huusi Abraham sivuhuoneesen, "tulkaapa tänne -isäänne vähän suututtamaan. -- Strömmin tehtaan tirehtori katoo -katoamistaan. Luonnettahan me tahtoisimme esille saada." - -Gertrud hyvästi kuuli, mitä piili leikillisyyden alla: hän oli melkein -epätoivossa kuvan luonnistumisesta. - -Abraham ei muuta kuin ilmassa hapuili pensselillään ja tuijotti -tirehtoria kasvoihin. - -"Mikä hätänä? Istunhan minä aivan oikein." Tirehtori iski varmalla -liikkeellä kätensä tuolin sivustaan. - -"Leuassa on tänään jotain aivan toisenlaista." - -"Soo -- sen muutoin luulin istuvan tarpeeksi lujassa paikallaan" -- - -"Se olisi nyt varsin erinomainen, jos olisitte partaanne ajamassa." - -"Vai sillä tavalla!" Tirehtoriin meni tämä vitsi jotakuinkin... - -Abraham lauloi sentimentaalisesti: - - "Vaan Pekkaani en unhota, - ei vaikka aukeis ha-ha-hauta." - -Tänään ei työ sujunut, sen käsitti Gertrud. Kun hän alkoi noin hikoilla -ja kaivella sormia tukkaan... Liioitteli sekä rokonarpia että ruuppaa, -saadakseen jotain ilmettä... - -Tirehtori oli vaipunut omiin mietteisinsä, -- silmät tuijottivat -terävästi seinään ja kasvot olivat takanojassa ikäänkuin -tähystämiseen... - -Abraham säpsähti äkkiä ja samalla joutui pensseli kovaan liikkeesen. - -"Gertrud hyvä! tuokaa minulle vähän tilkkua, jolla pyyhin"... - -Gertrud käväisi vaatekamarissa ja palasi tuokiossa huoneesen; mutta sai -vaan hajamielisen vastauksen: "Pane tuohon." - -Gertrud jäi seisomaan isänsä tuolin taa, käsi lanteella... Nyt -sujui häneltä työ... Gertrudista olivat kuin ilmestys nuo Abrahamin -silmät!... Semmoinen suuripiirteinen voima leimavuolteisissa kasvoissa. -Ja samalla tuo omituinen hento, kärsivä ilmaus, joka oli saanut päälle -tavaksi vinon, ikäänkuin hieman väsähtyneen, kuuntelevan asennon... Hän -oli kokonaan työnsä vallassa. - -Illan auringosta sammui seinällä säde. - -Kuului toisesta huoneesta kellon lyönti... - -"No vihdoinkin!" -- Tirehtori nousi ja mutisi jotain, joka oli -ikäänkuin tyytyväisyyttä sen johdosta, että tänään kuitenkin oli tullut -jotain tehtyä. - -"Gertrud... Miltä näyttää?" kysyi Abraham, kun tirehtori oli sulkenut -oven; hän vielä seisoi punniten ja tähystäen työtään. - -"Nyt se on isä, -- sama tirkistys"... huudahti Gertrud. -- "Ja suu... -aivan sattuva -- se ei ole kaunis -- vaan se tietää, mitä tahtoo." - -"Semmoiseksi on sitä ainakin tarkoitettu", lausui Abraham -vaatimattomasti. - -"Teissä on jotain isältänne, Gertrud." - -"Sangen imartelevaa." - -"En oikeastaan tarkoita tirkistystä enkä ruuppaa nenän juuressa; --- vaan voima on teissä käynyt kauniiksi... Teillä esimerkiksi on -semmoinen ihana ja lämmin jäntevyys suunne ääressä, -- paras ilmeenne -on juuri siinä... Ja tuo musta mahti silmissänne... Herra tiesi mitä -tuntematonta niissä oikeastaan asuu" -- - -"Kiitoksia!" - -... "Ja tukka, -- se oli valtaava patukka, josta sieluni kerran -riippui. Kun muistelin teitä, niin muistin aina senkin; -- sen -heilunnasta näin, millä päällä olitte... Nyt se on koottu pään päälle -uhkuvaksi solmuksi, kuin padottu virta. -- Ajatellessani, miten se voi -tulvehtia"... - -"Emmekös puhuneet isän muotokuvasta", yritti Gertrud pilaillen -väittelemään. - -"Emme Gertrud, vaan teidän, teidän; -- minä aina tarkoitan _sitä_, -mistä puhun... Nyt täytyy minun saada uskaltaa; nyt alkaa minussa -olla rohkeutta... Se musta ja äkkijyrkkä teissä, joka aina -saa minut säpsähtämään, -- sitä on yhtä mahdoton kuvata, kuin -auringonpaistetta... Ilmaukset teidän kasvoissanne aina ikäänkuin -puhuvat pimeästä, joka tekee minut uteliaaksi. -- Vaan antakaa minun -koittaa Gertrud!... Mitä -- ettekö tahdo? -- kohta kun olen isänne -kuvan päättänyt... - -"Minä olen niin iloinen, niin iloinen", -- huudahti hän ja levitti -molemmat kätensä taivasta kohti; -- "perältäkin tapasin hänet." - -Gertrudin silmistä ja kasvoista kuvasti -- -- jos istuisi Abrahamin -edessä... - -Hän aikoi juuri vastata, kun Klaus samalla ilmestyi oveen. - -"Noo, alkaako mielestäsi olla näköisensä?" kysyi Abraham, joka asetti -muotokuvan seinää vastaan, vaan jälleen pyöräytti sen takaisin. - -"Jaha, -- jaha, -- minä -- hih, hih -- oikein selkääni karmii, että -joko lienee konttorissa jotain hullusti... Se on suoraan sanoen mainio, --- kerrassaan"... - -"Kuules Klaus", puhkesi Abraham puhumaan mielensä kylläisyydessä, --- "muistathan sinä Otan; -- arvaas, missä minä hänet tapasin? -- -höyrylaivalla piikana. En ole koskaan unohtanut, ett'en silloin hänestä -mitään saanut, -- tuota oivallista ilmettä!... Korvallistani vielä -syhyttää kuin vanha korvapuusti, että se yritys meni mistiin... Nyt -näyttää hän naiseksi puetulta laivapojalta -- silmät viekkaat, otsa -matala, ja tirkistää. Silloin oli hän minusta eläimen ja ihmisen -välimuoto. -- Mutta vielä minä hänet kerran... Hän sovittaa siten, että -suvella joskus voi jäädä viikoksi kotiin; -- sen hän lupasi"... - -Gertrud kuunteli hymyillen, ikäänkuin hyvinkin huvitettuna, ja pyyhkäsi -samalla ulos huoneesta. - -Kun Abraham kurkisti arkihuoneesen lausuakseen hänelle jäähyväiset, -niin oli hän jo lähtenyt omaan kammariinsa. - - - - -IX. - - -Istuivat klubihuoneen nurkassa rouva Michelsenillä kolme hänen -erityisesti suosimaansa ruokavierasta, asiamies Thesen, apteekari -ja kämnäri Vaage, pelasivat kolmen miehen pienen vistin päivällisen -päälle. Sää oli hämärä ja syyssade valuen roiskui akkunanruutuja -vastaan. Muutoin oli ääneti, paitsi että silloin tällöin "maalattiin", -ja sähkösanoma-asemalta, joka sijaitsi alla, hotellin nurkkahuoneessa, -kuului yhtämittainen naputus. - -Rouva Michelsen oli tavallista enemmän näkysällä tänään. Miettiväisenä -pysähtyi hän pelipöydän ääreen. - -"Suostukaa arvelematta, rouva Michelsen", -- virkkoi apteekari. -- -"Uusi kosija kai?" - -"Niinkö lienee" -- - -"Ainahan sitä voi perästä purkaa." - -"Muuta on rouva Michelsenillä tänään miettimistä", keskeytti Bonde-Berg -heidän keskustelunsa. Ukko tuli juuri sateesta ja katsoi, mihin voisi -panna läpimärän sateenvarjon vettä valumaan... "On aina rouvalla tänään -muita kuin lemmenhuolia; täällähän pidetään iltapäivällä ratkaiseva -kokous diligenssiliikkeestä." Hän asetti sateenvarjon sylkylaatikkoon -seisomaan... - -"Neiti, tuokaapa vähän karvasta!" huudahti hän ravintolahuoneesen ja -istahti sitten sanomalehtipöydän ääreen. - -"Niin, mutta se ei käy päinsä! -- Kaupungin etu vaatii tänne -rautatietä", tuumaili Vaage. - -"Noo, rouva Michelsen", hymähti Bonde-Berg, -- "ettepä näytä -tunnustavan katkismuksen oikeata oppia tänään. Ettehän vaan uskalla -epäillä tirehtorin erehtymättömyyttä?" - -"Minulla tietysti ei voi olla mitään mielipidettä niin korkeista -asioista, kuin kunnan asiat ovat, hra Berg. Sen minkä tirehtori -ymmärryksellään katsoo kaupungille parhaaksi, siihen kaiketi tässä on -muidenkin luottaminen." - -"Älkää päästäkö sydäntänne rosvojen luolaksi, rouva Michelsen. Eipä -taitaisi teistä olla hullummaksi, jos hän tänä iltana joutuisi häviölle -ja saisitte diligenssin ovenne eteen... Näin meidän kesken puhuen", -pakisi ukko ja iski silmää. - -"Enhän minä tahdo muuta sanoa, kuin että olen puhunut _parempainkin_ -ihmisten kanssa, jotka eivät luule siitä olevan kaupungille vahinkoa." - -"Kas, kas --", ukko maisteli karvastaan, "johan minä sen tiesin; -- -pitäähän sitä omanvoiton pyytämättömyydelläkin olla rajansa ihmisen -sydämessä." - -"Sitä minä en voi käsittää, hra asiamies", lausui rouva ja kääntyi -mainitsemansa puoleen, -- "en totta puhuen käsitä, miks'eivät -ihmiset mieluummin istuisi pehmeillä patjoilla siistissä ja sirossa -diligensissä, jota kuski ajaa ja kolme hevosta vetävät, kuin töyssyvät -ja seulovat maantiellä Enoksenin kyytirattaissa." - -"Te varmaan ette ota huomioonne sitä pääasiallista näkökohtaa", -huomautti asiamies, "että matkailijat suvella matkustavat etupäässä -terveytensä vuoksi, -- ja että täristys on heille tarpeellinen, rouva -Michelsen." - -Rouvalla oli umpimielinen katse miettiväisissä silmissään: -- "Niin, -mutta kovin paljon täällä kuulee tuota diligenssiä kehuttavan; sekä -tohtori että polisimestari puolustavat sitä... Ja kun ei ole kuin sen -verta ymmärrystä, kuin tarvitsee omissa laajoissa asioissaan niitä -tasapainossa pitääkseen, niin täytyy kai luottaa semmoisiin, jotka -paremmin ymmärtävät... Minä vaan sanon, että voidaan kai ottaa hyvä -muiltakin kuin tirehtorilta." - -"Te olette hurskas vaimo, rouva Michelsen", äännähti Bonde-Berg, pienet -pyöreät silmät kattoon tähystäen. - -Rouva vilkasi häneen, -- ravintolan suosikkiin, -- nähtävästi oli -rouvalla nyt kova viettelys sydämensä purkamiseen... - -"Kun annan ravintolani suuren pihan asemapaikaksi -- koko vanhan -Holmsengaardin pihan -- ja sen minä olen tarjonnut!" puhkesi rouva, --- "niin ettei matkustajain tarvitse muuta kuin astua jalkansa -diligenssiin sekä laivasillalta että hotellista... Ei, en minä -ymmärrä, kuinka oikeata asiaa voidaan niin ankarasti vastustaa. -- -Ja enkö ottanut säästöpankista ulos, niin että tirehtori itse näki, -neljäätuhatta kruunuani ravintolan laajentamiseksi, -- ja osottanut -hänelle, kuinka tuottava tämä suvi on ollut matkustavaisten puolesta... -Vaan -- tuon rautatien vuoksi me nyt saamme kaikki kärsiä. Ne, joilla -ei ole hotellia, ne kyllä voivat sitä odottaa, -- sen täytyi minun -hänelle sanoa." - -"Siinä tosiaan käytitte viisauttanne oikealla paikalla", huomautti -Bonde-Berg. - -"Ei se käy päinsä, ei se käy päinsä", toisteli kämnäri pelipöydän -äärestä. - -"Niin, iltapäivällä asia ratkaistanee!" huokasi rouva; -- "mutta aivan -se on käsittämätöntä, kun kaikki haluavat tuota diligenssiä; mutta jos -heiltä kysyy, luulevatko he sen päinsä käyvän, niin kieltävät." - -"Kysykää kämnäri Vaagelta, rouva Michelsen, -- hän se osaa oikean -laskuopin", arveli Bonde-Berg. -- "Hän se osaa laskea tällä tavalla: -kun tirehtori painaa toisessa vaakakupissa ja loput kaupungista -toisessa, niin painuu -- niin, kumpi painuu? --" - -"En usko sen päinsä käyvän, en", rykäsi kämnäri. "Niin mutta, jos -tirehtori tällä kertaa saa heidät painumaan, niin saatte kutsua minua --- niin, miksi sanoisinkaan" -- - -"Esimerkiksi paljaaksi Bergiksi", ehdotti Thesen. - -"Tekin, Thesen, näytätte minusta sydämessänne luopiolta! -- Kaupunki -tahtoo diligenssiä ja sillä herrastelemaan, -- sitä ei enää ole -vaikeakaan ennustaa!" - -"Niin kyllä, tällä kertaa lienee tirehtori vähän erehtynyt laskuissaan. -Johnston ystävä ei oikein tahdo kulkea hänen ajohevosenaan", arveli -apteekari korttiensa äärestä. - -"Kaikki valta on kansalta, -- niin se perältäkin on..." lausui -Bonde-Berg juhlallisesti. "Ja kun te istutte täällä ja pelaatte kolmen -miehen kahvivistiänne ja alustatte kokousta, niin pitäisi hänen ottaa -vaari ajan merkeistä, -- vallankumous uhkaa selästä. Tuo diligenssi, se -on yksi harmin kompastuskivi"... - -"Autuuteni nimessä, luulenpa sen sittenkin käyvän!" huudahti Harrestad, -joka samalla syöksyi huoneesen. - -"Vieläkö teilläkin on autuutta jakaa", mutisi Berg pisteliäästi. - -"Ulkolaiset, -- ulkolaiset"... intoili Harrestad; -- "ja kaikki ne -täällä omassa kaupungissa, jotka ovat kateellisia... Kaikki täällä nyt -hokevat, että olisi tuo diligenssi käyntiin saatava, -- ja ainoastaan -hetkellisen tyhjän turhamaisuuden tyydyttämiseksi!... Ikäänkuin -tässä kaupungissa olisi mitään ylevämpää harrastettavaa, kuin tuo -rautatie, jonka tulee tuoda uuden varallisuuden siemeniä joka miehen -oven eteen... Minua ei todella ihmetyttäisi", -- hän keskeytti äkkiä -puheensa, ja tuijotti miettiväisenä, "jos hra teidentarkastaja tällä -kertaa pelaisi kaksilla korteilla; -- ei voi samalla palvella Jumalaa -ja mammonaa" -- - -Bonde-Bergin punakat pyöreät kasvot, joissa kummallakin puolella oli -kaksi mustaa ja lyhyttä parrantupsua, katsoivat häneen ilkkuen: -- - -"Tepä näytte pakenevan tappelusta, Harrestad." -- -- Hän tarttui -lakkiinsa ja sateenvarjoonsa. -- "Täytyy lähteä kaupungille asiain -menoa tutkimaan"... - - * * * * * - --- Oli jo pimeä ja sillalla sytytetty lyhdyt, kun tirehtori tuimaa -ravia ajoi kotiin päin. Esikaupungin kadulla oli jo viimeinenkin -mekkopukuinen työmies jäänyt kappaleen matkaa taakse päin, kun hän -äkkiä pysähytti hevosen siihen paikkaan, seisottaen sitä hyvän aikaa... - --- Illallispöydässä kotona ei haastettu montakaan sanaa. Ilmassa oli -ukkosta, ja se esti pakinoimiset. - -"Seppä Ellingseniltä kai tilattiin se kettinki, jota sahalla tarvitaan, -Klaus?" lausui tirehtori keskeyttäen äänettömyyden. - -"Minä en tosiaan vielä käynyt hänen luonaan. Oli semmoinen kiire -hakemuksien kanssa tänään." - -"Etkö ole käynyt?... Etkö sinä lähtenyt hänen luokseen?" - -"Minä juoksen huomisaamulla aikaisin." - -"Soo, --" sanoi tirehtori kamalan verkallisesti,-- "vai huomisaamulla -aikaisin?... Ja aamupäivällä minä käskin sinua, -- ja niin nimenomaan." - -"Sehän isä on aivan yhdentekevä; -- ei hän kuitenkaan olisi voinut -lähteä sahalle mittaa ottamaan ennenkuin huomenna." - -"Merkitseekö se, että on yhdentekevä, käskinkö sinua tänään vai ei?" - -"Sitä en sanonut", vastasi poika lyhyeen. "Soo... ja sinä veltossa -mukavuudessasi päätit, että yhtä hyvin saatat käydä huomenna." - -"Mukavuudessani! -- -- Minä en muuta tiedä, kuin että aikaisesta -aamusta olen juossut asioilla. --: Mutta saatanhan nyt lähteä -kaupunkiin häntä herättämään", vastasi Klaus pisteliäästä, -- "niin -tuleehan asia sittenkin tänään ajetuksi!" - -"Ja tuon uskallat sinä sanoa minulle vasten silmiä." Tirehtori työnsi -tuoliansa taakse päin. - -"Mutta rakas Bratt", yritti rouva tyynnytellä. - -Tirehtori huokasi kohtaloonsa alistuen: -- - -"Nii-in, kyllä nyt ymmärrän, miksi kokouksessa jäin yksikseni. Toivoin -varmaa kannatusta Ellingseniltä ja hänen sepiltään... Mutta silloin -hra poikani mukavuudessaan päättää yhdentekeväksi, käykö tänään vai -huomenna hänen luonaan. Se on hänelle kerrassaan yhdentekevää; -- -hänellä tietysti täytyy olla määrätty aikansa piippunsa polttamiseen, -kun on kello yhdentoista aikaan syönyt välipalaa, -- ja sitten hän -tarvitsee saman verran vetelehtimisen aikaa päivällisen päälle. Sitä -oli tietysti mahdoton keskeyttää"... - -"Tätä en kärsi kauempaa", huudahti Klaus tulipunaisena. - -Rrrrr... Gertrud kuuli, kuinka hän sysäsi kätensä takin taskuihin, niin -että ne repesivät. - -"Sinä soit sen sydämesi pohjasta, että sain kärsiä tappioni." - -"Tiesinkö minä siitä!" karjasi Klaus ja kouristeli suuliinaa. - -"Et -- et suinkaan; -- siitä ei sinua kukaan syytä... Semmoiset asiat -tuntee, jolla on vähänkin halua ja harrastusta." - -"Minä eroan konttorista -- heti -- en ole päivääkään kauempaa, -- -minä"... Hän aikoi syöksyä pöydästä. - -"Noh noh, täytyy kai minun kestää sekin... Tänään olen kärsinyt sangen -raskaan tappion. -- Kiitos sinulle, Klaus, hellästä ja toimekkaasta -huolenpidostasi", äänsi tirehtori väräjävällä äänellä, joka tuli -kolkkona kuin haudasta. - -"Se on kehnoa, -- pannaan syy minun niskoilleni. -- Saa-ta-na!" ulisi -Klaus ja singahutti tuolin taakseen. -- "Se on kehnoa... Sen sanon -äidin kuulleen"... - -"Jos nyt tekisin sinulle oikein!" -- Tirehtori ponnahti pöydästä ja -Klaus väistyi kappaleen taaksepäin. - -"Isä", huusi Gertrud, -- "Sinä et saa" -- - -"Hän on mielestään mainiosti menetellyt tänään, kun jätti isänsä -pälkääsen", ilkkui tirehtori. - -"Minä heitän kaikki tyyni", huusi Klaus. "Isä arvelee, että minun -vielä pitäisi ottaa selkäänikin. -- Minusta menköön nyt kaikki vaikka -miten --. Minusta ette enää saa vaivaa ettekä vastusta! -- Minä lähden -matkoihini -- aivan tyynesti"... Hän singahutti tuolin tieltään niin -että rämähti ja syöksyi ulos. - -Käytävästä kuului oven paukahdus ja askelet portailta... - -"Huonosti kasvatettu, paatunut, röyhkeä poikaloppi!" -- huudahti -tirehtori ja harppaili kiivaasti edes takaisin huoneessa. -- "Nyt hän -saa nöyrtyä kerrassaan, ennenkuin annan hänelle anteeksi... Saa oppia -hillitsemään itseänsä" -- - -Hän lähti äkkiä tältä ilkeältä taistelutantereelta, jolla tuoli vielä -makasi jalat taivasta kohti pesän edessä, ja meni konttoriin. - -"Joudu nostamaan tuoli, Gertrud, ennenkuin sisäpiika tulee", kiiruhti -rouva. - -"Se on kauheata, äiti! -- että isä tuolla tavalla syyttää Klauta, joka -ei tiedä miten hän parhaiten voisi asiat toimittaa. -- Siitä minä olen -vihassa, niin että tekisi mieli" -- - -"Isä on pahalla päällä, näetsen. Täytyy vaan odottaa, kunnes puuskaus -menee ohi, -- isä ei siedä, että joutuu tappiolle"... - -"Tappiolle? -- Lienee kai muillakin tässä maailmassa oikeus pitää -omaa mielipidettä... Tässä diligenssiasiassa olen samaa mieltä kuin -Johnston. -- Sisuni nousee kapinaan isää vastaan. Kun hän myöntää, niin -tunnen sisässäni nousevan äänen, joka heti huutaa ei" -- -- - -Rouva jäi yksin huoneesen. Hän kävi tuon tuostakin akkunalla, katsoi -ulos ja kuunteli, asteli sitten edes takaisin huoneessa... Klaus parka, -hänen suora luonteensa ei siedä vääryyttä... Aika se vasta opettaa... -Kun saa nousta puun latvaan ja noukkia ne jyväset, jotka sattuu -löytämään... - - * * * * * - -Tirehtori avasi oven ja katsoi huoneesen: - -"Jette sinä, eikö häntä kuulu? -- Käsitätkö, minne poika on joutunut?" - -"Luultavasti hän ei niin tarkkaan tietään punninnut; arvatenkin tahtoi -kävellä, kunnes mieli asettuisi. -- Sinä olit niin tyly häntä vastaan, -Bratt." - -"Hm, -- hänellä on kauhean hillitsemätön luonto. Tuntuu siltä... minua -melkein alkaa pelottaa"... - -Hän lähti ja pysähtyi portaille. - -Meni sitte konttoriin ja palasi takaisin huoneesen, lakki päässä: - -"Missä on Gertrud? -- Onko hän noussut kammariinsa? -- Minusta näyttää -se jotenkin välinpitämättömältä; -- vähän tunteeton on tuo neiti -hyvä... Noo, onko hän siellä sisällä... Kuule Gertrud, lapsukaiseni... -Puehan päällesi ja juokse puutarhaan katastamaan, sielläkö se Klaus -lymyä kököttää, -- niin olet kiltti... Minä olen hieman levoton hänen -puolestaan, minne hän oikeastaan on joutunut; -- ehkä hänen päähän -pälkähtäisi jäädä sinne yöksi istumaan. -- Niin, jouduhan nyt, niin -minä sen aikaa odotan ulko-ovella... - -"Mitä? -- Etkö löytänyt... Voitko sinä käsittää?... - -"Lähtekäämme renkitupaan ja saakaamme Lars avuksi"... Isän kasvoissa oli -jotain epätoivoista, joka koski Gertrudiin. - -"Luulenpa parhaaksi, että otamme lyhdyn, me kahden, Gertrud, ja -lähdemme yhdessä etsimään; turha olisi nostaa liian suurta melua." - -Pimeässä kulki hän sitten suoraa päätä sahalle ja virralle, Gertrud -seurassaan. - -Hän pysähtyi muutamassa huoneessa aukon eteen, josta vesi näkyi mustana -virtaavan, seisoi ja katsoi aukkoon lyhty kädessä, kasvot aivan harmaan -kalpeina... - -"Ei isä, ei?" puhkesi Gertrud. - -"Etkö siis luule, että hän on joutunut semmoiseen epätoivoon?" kysyi -tirehtori hiljaa. - -"Hyi ei, isä!" -- -- -- -- - -"Jette, Jette", -- sanoi tirehtori huoneesen astuessaan; -- renki oli -käynyt etsimässä ulkohuoneet ja kaikki lähiseudut, Gertrud oli etsinyt -ja tirehtori itse palasi juuri maantieltä, jossa hänkin oli käynyt -etsimässä; -- "se vaan puuttuisi, että olisin saanut hänet epätoivoon --- eikä siitä ole takeita -- hän on niin raju luonnoltaan"... - -Hän istui sohvaan ja hiki valui kasvoiltaan. - -"Mitä sinä Jette luulet? -- Sinä et tahdo sanoa, ettet saisi minua -murheelliseksi... Vai luuletko minun liioittelevan?" hän melkein -rukoillen lausui. - --- "Kun hänessä, näetten, ei olisi niin hillitsemätön veri... Poika -tosiaan oli viaton"... pääsi häneltä katkonaisin lausein, heidän -istuessa siinä lampun ääressä, kello oli jo puoli yksi; -- "mutta minä -aivan hyökkäsin hänen päällensä... - -"Niin hyvä, kiltti ja luotettava, -- niin kelpo poikaa saa etsimällä -etsiä, -- ja niin reipasta"... - -Hän kävi Jeten luo, puristi ja paineli Jeten kättä... "Tuntuu siltä, -ikäänkuin tässä olisi tapahtunut joku onnettomuus... Kunpa vaan -tietäisin, missä hän on!"... - -"Käske, että Gertrud lähtee kamariinsa ja panee maata", sanoi hän; -alkoi sitten kiivaasti astua edes takaisin lattialla. -- "Etkä -sinäkään, Jette, enää jaksane. Minä jään tänne istumaan." - -"Tiedäthän sinä, etten minä voi maata, Bratt, ja että minä tahdon olla -sinun luonasi." - -"Heti kun aamu vähänkin valkenee, niin etsimme tarkkaan kaikki paikat. -Jos se on tapahtunut, niin annan itseni polisin haltuun", sanoi hän -synkästi... - -Joku nousi ulkona portaita, ja käytävän ovi aukesi hiljaa, ynnä -sulkeentui. - -Tirehtori seisoi hiljaa, liikkumatta... - -Kuului ikäänkuin vastaan inttämistä ja puhetta... - -Gertrudin se oli ääni; hän puhui kuiskutellen ja hartaasti, ja sai -veljen nousemaan portaita kammariinsa. - -"Hän on ollut kaupungissa ja juonut itsensä päihin", päätti tirehtori. - -"Mutta Jette!" -- hän puristi vaimoansa rintaansa vastaan, niin että -tämä tunsi, miten hän vapisi; -- "hän ei saa kuulla siitä sanaakaan -huomenna", lausui hän hiljaa. -- -- - -"Nyt on Klaus tullut kotiin; hän on mennyt kammariinsa maata", ilmoitti -Gertrud reippaasti ovesta. -- -- - -"Vartioitse mieltäsi, rakas Gertrud!" kehotti tirehtori lempeästi, kun -sanoi hyvää yötä, -- hän ajatteli, miten tytär oli hänen kaltaisensa. - - * * * * * - --- Kaikki olivat menneet levolle tämän myrskyisen illan päälle, ja -tirehtori kuljeskeli itsekseen konttorissa. - -Koko sisunsa oli kauheasti rikki revittynä. Toinen rajuilma oli tänään -tullut toisensa perästä, ja kokouksessa kärsitty tappio alkoi jälleen -nousta hänen, mieleensä... - -Nousi mieleen jonkinlainen lämmin muisto siitä, miten hän oli -löylyyttänyt piirikunnan ensimmäistä miestä, stiftiamtmania, -- joka -heitti hiiteen kokonaisen rautatien saadakseen diligenssin ja viisi -asemaa... Hän oli piessyt heitä, yksi erältään, sen saattoi hyvällä -omallatunnolla sanoa. Ja Johnstonia, -- kun hän oli tyytynyt vaan -sanomaan, että tämä mies merkillisine lahjoineen antaa julkisessa -elämässä taluttaa itseään kuin alaikäinen lapsi, niin oli hän -mielestään säästänyt häntä niin paljon kuin taisi. -- Hän oli johtanut -kokousta älykkäästi ja taitavasti... Vasta sitten, kun huomasi jäävänsä -äänestyksessä tappiolle, oli harmi saanut hänessä vallan, ja hän oli -pippuroinut heitä niin että kyllä muistaisivat! -- omistanut heille -koko kunnian suurimmasta tuhmuudesta, mitä piiri yleensä tätä nykyä -saattoi tehdä... - -Hän nautti ja upposi niihin muistoihin, miten hän oli viiltänyt ja -sivaltanut, käyttänyt itseään kuin partaveistä. - -Ja Johnston! -- hän oli jälleen tullut hänen luokseen; -- hm -- hän -ei tietysti sanallakaan aavista, että hän juuri on johtanut minua, -ystäväänsä vastaan häpeällistä julkista tappiota... Tekeytyy vaan yhä -yhtä hymyileväksi ja yhtä viattomaksi... - -Ihmeellistä se vaan on, hänen vakuutuksensa on ikäänkuin aina -mahdotonta olla minun puolellani... Ja takertuu sitten tuohon -stiftiamtmanin päähänpistoon, että tänne olisi saatava diligenssi, -- -on se tosiaan omituista, -- kummallista, -- näyttää todella siltä, kuin -sen kaiken alla piilisi jonkinlainen systeemi, -- tahto minua vastaan... - -Ja, suvaitsipa sitten tietää, taikka ei, hän se nyt joka tapauksessa, -enkä minä, tänään vallitsi tässä kaupungissa! - -Yhä kiivaammin ja kiivaammin alkoi hänessä kuohua -- tulvasi mieleen -katkeruuden, häpeän, sanattoman raivon kalvava tunne, -- tunne siitä, -että oli hävinnyt... - -Niin, nyt he pakisivat ja riemuitsivat, -- nyt heidän suunsa -kävi klubissa ja kaupungilla -- nytkös he olivat häntä kerrankin -kurittaneet... Äh! -- -- Ehkäpä tässä keksitään, miten maksetaan. -- - - - - -X. - - -Tämä oli ollut, sen saattoi Gertrud sanoa, ihanin vuosi hänen -elämässään, aina aikaisesta keväästä, jolloin Abraham tuli, näihin -saakka, kun hänen piti lähteä. Suvisia kuvia jalkamatkoilta, -kalastusretkiltä, ja aivan hiljattain säterimatkalta Johnstonin -maatilalle, yhdessä Abrahamin, Klaun ja Hejen sisarusten kanssa... -Seuraelämä, kun rouva Macolm ja suvun nuoret kävivät Johnstonin -luona, -- ja salainen, monivireellinen jännitys, johon yhdessä-olo -serkkujen kanssa antoi aihetta. -- Joka kerta, kun hän palasi kotiin -hauskuudesta ja huvista, -- kun pettymykset ja yllätykset kaiken päivää -olivat hänessä aaltoilleet ja myrskynneet... Ja alkusuvesta hauska -yhdessä-olo, kun Abraham maalasi hänen isänsä muotokuvaa... Niinkuin -panoraama liikkui tämä kaikki ohi hänen muistossaan. - -Abraham oli viivyttänyt matkaansa toisen viikon toisensa perästä -pitemmälle syksyyn. -- Gertrud kyllä arvasi miksi... - -Ja nyt oli vihdoin varmasti päätetty, että hänen piti lähteä Parisiin -höyrylaivalla huomis-iltana. - -Gertrud tunsi, että huomispäivän takana olisi paljasta pimeyttä, -- -tyhjä talvi, jokapäiväinen koti- ja seuraelämä. Hän oli selvillä siitä, -että hänen oli paras nauttia hetkestä, niin kauan kuin sitä kesti. -Tätä oli hän miettinyt keskellä sydämen kidutusta ja riemua koko suven -umpeensa, karaissut itseään ajattelemaan että -- - -Ja nyt lähestyi loppu!... - -Abraham tuli Gertrudin jäljessä, kuin impi puolipäivän aikaan palasi -kaupungista. Gertrud älysi, että hän oli odottanut häntä ulkona -maantiellä saadakseen puhella hänen kanssaan kahden kesken... Gertrud -oli elänyt kuin kuumeessa nämä päivät. -- Ja nyt -- -- voi jos olisi -voinut juosta koskeen -- - -"Te olette varmaan älynneet, Gertrud", alkoi hän kalpeana ja -hämmennyksissä, -- "kuinka paljon te minulle olette, -- ja kuitenkaan -en uskalla teille sanoa mitä tahtoisin --. Te olette koko suven niin -varustautuneet minua vastaan tuolla vietävällä tutunomaisuudella ja -vilpittömällä sisarellisuudella -- --. Kuulkaa Gertrud!" Hän tarttui -hänen käteensä ja katsoi siihen: -- "Tämä voisi minulle antaa onnen, -- -se on tuossa lämpöisessä hienossa kämmenessä. Teidän ei tarvitse kuin -aukaista se... Sillä on niin hyvät, lujat piirteet"... - -Hän etsi immen silmiä -- -- "Te tiedätte, että rakastan teitä -- hamaan -hulluuteen, -- sen olen tehnyt monta vuotta... Älkää katsoko pois. -- -Olen viime yönä maannut ja itkenyt kuin lapsi, sillä minusta pudistitte -päätänne niin surumielisesti kuin kuolema"... - -"Entä jos niin selvästi älyäisin, ett'ette voi tulta kanssani -onnelliseksi! -- Minussa ei ole ensinkään sitä kevyttä taiteilijaverta, -joka teidän vaimollanne pitää olla... Minä, Abraham, vaan olisin -myllynkivi, joka teitä painaisin alas. -- Emmekös voi olla ystäviä, --- vilpittömiä, hyviä, uskollisia ystäviä. -- Ystävyyden lupaan minä -teille, koko elämäksi." - -"Tiesin, että kohtaisin vaan porvarillisen rehellisyyden -- --. Mutta -minä rakastan teitä Gertrud. Käsittäkää, mikä voima ja ilo te olette -minulle!... Ettekö sitä näe, ettekö ymmärrä?... Tästä tulee hulluksi, -sillä minä tiedän, että tekin rakastatte minua -- vaan sittenkin -- - -"Onko se ehkä vielä hiljaista harmia mallien vuoksi", keskeytti hän -malttamatonna. Hän oli aikoja sitten arvannut, että siinä se oli haava, -johon isku kipeimmin tuntuisi; hän vaan ei aavistanut, että se oli se -ratkaiseva, kuolettava haava, johon kaikki heidän välillään kariutui! - -"Minähän vaan olen poroporvarillinen sielu. -- -- - -"-- Ajattelin, että todella antaisin teidän maalata itseni tänä suvena, -niinkuin te yhä kärtitte, -- jos te ehkä sillä tavalla olisitte saanut, -kuten itse sanotte, minut käsistänne maalatuksi... Vaan suoraan sanoen -en uskaltanut. -- Sitä ei ole aina luja, Abraham..." - -"Tarkoitatte, että olen semmoinen näkki, -- joka" -- - -"Minä tarkoitan, että olette palava taiteilijasielu; -- -- ja minusta -ehkä tulisi hyväkin muotokuva, kun te maalaisitte minut mustaan -tyyliin", lausui Gertrud katkerasti. - -"Gertrud!... nyt pilkkaatte minua". - -"En, sitä en tee... minä tiedän, että asetan teidät korkealle, -- ihan -liian korkealle"... Hän itki -- - -"Mutta minä tiedän enemmän kuin te, -- minä vaan olen niin -käytännöllisen todellinen. Tässä on kysymyksessä liitto koko elämäksi, -enkä minä usko, että te kelpaatte asettamaan ilonne yhteen ainoaan. -Minä tiedän, että tulisi päivä, jolloin minä olisin tiellänne, ja -teidän täytyisi olla sidottu rakkauteen, johonka jo olette kyllästynyt." - -"Katalaa oppia, -- että pöyristyttää... Mutta vaan sanantapoja, -Gertrud. Kaksi, jotka pitävät toisistaan, uskaltavat siihen leikkiin -ruveta." - -"Minä en ole semmoinen korkea, vapaa nainen", virkkoi Gertrud äkkiä -kylmästi, -- "sellainen kuin Victoria Colonna tai muu sentapainen -koroitettu olento, jommoista te kuvittelette." - -"Juuri tuollaisena näin teidät viime yönä!" pääsi häneltä kuin -tuskanhuudahdus. - -Gertrud tunsi ahdistuen, että tämä alkoi käydä mahdottomaksi -- toivoi, -että se olisi hänen isänsä tai Klaus joka tulisi, kun ratasten ääntä -kuului maantieltä. - -"Minä olisin voinut sanoa jotakin, Gertrud, -- jotakin siitä, että -taiteilijallakin on sielu; -- ja se huutaa teille, että minä tarvitsen -teitä, jos on mieli, että minun elämääni voi syntyä iloa, ja jos -mieli sen mihin minulla on taipumuksia, kehittyä kukkaan... Ja sitten -vastaatte te luonnottomalla pienekkäisyydellä jotakin semmoista, että -minä tulisin maalaamaan toisia naisia! -- Oo kuinka ahdasta -- ahdasta --- -- Ettekö te luule, että te olisitte mitään enempää kuin että teidän -tarvitsisi peljätä kilpailuja nais-ihon värivaikutusten kanssa? -- -Kuinka minä tunnen teidät, Gertrud!... Silloin vasta minusta tuntuu -että minun työni on jotakin, kun näen sen teidän silmistänne... Teidän -rinnallanne minä kykenisin vaikka mihin; -- me kaksi, jotka olemme kuin -yhteen kasvaneet!" - -"Hyvä Jumala, Abraham", puhkesi tyttö sanomaan, -- "Te ymmärrätte -ettei sille voi mitään kummoinenko on -- minä olen vaan tavallinen -intohimoinen nainen, joka kuolisin mustasukkaisuudesta, -- vihaisin -kaikkia, mikä olisi teidän ympärillänne, ja myrkyttäisin teiltä sekä -elämän että taiteen -- --. Ja teenhän minä sitä nytkin", kuiskasi hän -epätoivossa ja kääntyi äkkiä mennäkseen tulevain vaunujen ja isänsä luo. - -"Viimeistä kertaa? -- Mitä?" kuului, kun tirehtori seisatti antaakseen -tyttären astua vaunuihin. -- "Ollut meillä jäähyväisillä? -- - -"Ei? -- -- Niinkö?" -- Hän katsoi omituisesti taiteilijaa ja Gertrudia. --- -- "No laivasillalla"... - - * * * * * - -Tirehtori näytti miettiväiseltä sinä iltana. Ovi oli auki kyökkiin ja -pihalle ja hän antoi itse määräyksiä ja kävipä tarkastamassa, kuinka -kellari suljettiin ja sen ikkunat tilkittiin talveksi. - -Hän seisahtui ruokahuoneessa ja jäi tylsästi tuijottamaan pieneen -siroon lippaaseen, jossa oli vanhanaikainen karahvi ja pieniä -kullatuita lasia -- sen oli Johnston hänelle lahjoittanut vaunuissa -käyttää matkalla. Oli niinkuin hän tuijottaisi yhä tarkemmin siihen ja -etsisi jotakin lasien pohjalta, -- jonkinlaisia punottua yhteyttä... - -Hm, -- siinä täytyy olla jotakin alla... Muutenhan on vallan -käsittämätöntä, että Abraham tosiaankin matkusti ilman -- - -Että hän oli rakastunut korvia myöten, siitä ei voinut erehtyä, --- -- -- ja sitten yhtäkkiä ei mitään, ei kerrassa mitään -- hän -lähtee pois, hän... - -Tähtäisivätkö ne korkeammalle?... Ee-i -- mutta, mutta kyllä siinä -kumminkin täytyy olla jokin rikka rokassa! - -"Kuules Jette", puhui hän toiseen huoneesen, -- hän asetti avaimia -naulaan, kun kellari oli saatu reilaan, -- "se oli oikein, ettei -Gertrud mennyt laivasillalle tänään." - -"Jaa, arveletko sinäkin niin?" -- vastattiin vähän epävarmasti. - -"Oikein se oli, sanon minä", jatkoi hän kiivaasti; hänen kasvonsa -olivat pikastumista ja sisäistä kiukkua kuumat. - -"Oli kyllä, niin minustakin tuntuu, rakas Bratt!" - -"Hu-m-m... Hitto häneen --" Hän kulki vinhasti edestakaisin vaimonsa -edessä. -- "Minä vaan ajattelin, että sinusta tämän pitäisi tuntua -vähän ivalliselta -- tämän..." - -"Sen voit ymmärtää". Rouva vaan katsoi työhönsä. - -Hän seisahtui vähän: - -"Pidätkö sinä huolta, että Gertrud saa parempia pukuja! Minusta hän on -vähän liian kotoisesti puettu... Kuules Jette, -- teethän niin, -- minä -olen saanut sen päähäni, -- että hän vaatetetaan parhaimman, hienoimman -aistin jälkeen -- tee tilauksia, hitto soi!" - -Hän lähti konttoriin. - --- Kahdeksan aikana tuli Klaus kotiin ja astui hyvin hilpeänä saliin. - -"Pidettiin niin, Abrahamin kunniaksi pidettiin kunnollinen juhla, kun -hän lähti -- -- -- Samppanjaa ja puheita Thesenin kotona sillan luona." - -Hän nyökähytti päätään sangen juhlallisena ja itsetietoisena -tätä muistellessaan... "Luulisinpa, että rehellisesti laitoimme -hänet matkaan. -- Apulainen Sunde piti hänelle puheen, -- kauhean -varovaisesti ja liioittelematta. -- 'Samoin kuin hänen kykynsä oli -ulkomailla saavuttanut asiantuntijain tunnustuksen', sanoi hän; -- -hyvästi älyten hän ei antanut tällä kohdalla puhelahjalleen suurempaa -valtaa; -- tässähän olisi hra apulaisella ollut hyvä tilaisuus -käyttää liian suuria sanoja... Mutta päästyään onnellisesti finessin -ohi" -- selitteli Klaus, -- "päästi hän sitä rennommin; -- jotta -kerrassaan tepsi! -- Abrahamin tulevaisuudesta ja siitä, kuinka -hänen tuttavapiirinsä täällä kotona seuraisi hänen kehitystänsä, ei -ainoastaan jännityksellä, vaan odottaen mitä suurinta, -- pitäen -häntä miehenä -- nyt tuli loppupaukaus -- jonka nimi kerran tuottaisi -kaupungille kunniaa... - -"Thesen oli ollut jumalattoman vitsikäs! -- kertonut aivan tyvenesti, -kuivakiskoisesti, miten hän oli tullut Johnstonin konttoriin ja -siellä kohdannut Abrahamin. Alussa tämä aina työnsi jonkin paperin -fakturan alle, niin että Thesen lopulta luuli hänen väärennyksiä -kirjoittavan, -- kunnes vihdoin näki hänen piirtäneen ruman kameelin, -jolla oli ihmisen pää, ja hän hienosesti epäili sitä pilakuvaksi -eräästä henkilöstä, joka oli jotenkin likeisessä yhteydessä hänen -itsensä, Thesenin kanssa. Ja sen perästä en koskaan kurkistanut pojan -papereihin, sanoi hän --... Ja kun sitte päästiin niin pitkälle, -että minäkin kerran nousin koturnille -- ja olin kaunopuhelijas -- -kerrassaan! -- suurenmoisesti paukuttivat minulle käsiään -- niin en -ensinkään --. - -"Mutta ensimmäinen tämä vasta oli näytös! -- - -"Toinen näytös sillalla. Sinne marssi ensinnäkin lauluseura. Muodostimme -sitten jäähyväisiä sanoaksemme tanhuan rannasta laivaan... - -"Ja samalla kun höyrylaiva oli irtaantunut rannasta -- niin puhkesivat -laulamaan: '_Sätt maschinen i gång, hr kapten_!' -- Ringin tenori -kuului oivallisesti laivaan, kun höyry kääntyi ulapalle: -- '_Farväl, -farväl på den gungande färd_', lauloi Klaus innostuneena. - -"Abraham tervehti ja hymyili. Mutta sitten heilahutti hän -suurenmoisesti hattuaan, -- ja kun käännyimme taaksemme katselemaan, -niin jopa näimme rouva Michelsenin hotellin tekevän kunniaa suurella -lipullaan, joka oli vedetty katon harjalle! - -"Tämä oli kolmas ja viimeinen näytös. Se kruunasi koko näytelmän. - -"Ja siitä saa hän kiittää rouva Michelseniä", selitti hän sangen -tyytyväisenä; -- "rouva on kerrassaan hurmaantunut Johnstoniin siitä -pitäen, kuin hän hankki hotelliin tuon diligenssin!" - -"Yhtenä päivänä ruokalippu, toisena snobilippu..." mutisi tirehtori, -joka seisoi akkunassa ja katsoi hämärään. -- "Mutta se minua -ihmetyttää, ett'ei Johnstonia loukkaa tuommoinen mielenosotus." - -"Loukkaa?" huudahti Klaus kuohahtaen. - -... "Ja sinä, sinä vaan huudat hurraata", pääsi tirehtorilta, kun -lähtivät illallispöytään ruokahuoneesen. - -"Minäpä hiisi vieköön luulen, että tässä talossa on ihan kielletty -puhumasta tuosta diligenssistä!" -- kuiskasi Klaus kiivaana -sisarelleen. -- "Me vielä emme saa edes katsoa siihen", lisäsi hän -tirskuen. - -... "Tuo rouva Michelsen lippuineen", -- mutisi tirehtori kurottaissaan -malttamatonna kättänsä kylmää paistia kohti. - -Gertrud ei myöskään tänä iltana juuri loistanut vilkkaudella eikä -iloisella mielellä, ja Klaus hyvästi älysi syyn, -- Abraham oli poissa; -sehän se tietysti kohta maailman muutti... Klaus istui siinä täynnään -päivän vireitä ja mielialoja, ja häntä silminnähtävästi rasitti ja -painoi, kun ei saanut laskea mieltään vielä enemmän tulville. - -Tuntui oikein helpottavalta, kun kääsit kuuluivat pysähtyvän portaiden -eteen. - -"Finkenhagen, teidentarkastaja", selitti Klaus, käydessään ikkunalla ja -kurkistaessaan ulos kartiinin alta. -- - --- -- Teidentarkastaja jätti ravan tahraaman sadetakkinsa käytävään, -vaan ei suostunut ottamaan päällystakkia yltään. Hän muka vaan -paluumatkalla poikkesi konttoriin antamaan pienet tietonsa veden -nousemisesta virrassa, jos tirehtorille sopisi. Hän oli ohjaksista -sitonut hevosensa portaitten eteen, eikä muka tahtonut häiritä sen -pitemmällä vierailulla. -- "Ja kuulkaas, hra Klaus", -- lausui hän -ystävällisenä ja tutunomaisesti hämärässä, -- "jos te suuttumatta -antaisitte vaivata itseänne kantamaan kyökkiin rouvalle kopan ja -forellit, jotka panin portaille! -- - -"... Parin kolmen päivän päästä ei ylämaassa koskien seutuvilla pääse -liikkumaan paljon ensinkään, sillä tulva on vienyt melkein puolen -tietä mukanaan" -- näillä sanoilla päätti hän kertomuksensa tirehtorin -konttorissa. - -"Eikö muuta uutta mitään, Finkenhagen?" - -"Rolsätin syytinkimuori on kaivettu haudasta. Tohtori kuuluu luulevan, -että hän on myrkytetty -- ruma juttu." -- Hän näytti huolestuneelta ja -huokasi syvään. "Ja vaikka se perhe on verraten niin siivoa väkeä." - -"Rumia juttuja nuo syytinkijutut! Luulenpa, että jos kirkkomailla -kaivettaisiin enemmänkin, niin kyllä --" - -"Muutoin ei ylämaasta kuulu mitään uutta, ei", -- jatkoi -teidentarkastaja, -- "siellä on niinkuin tavallista paljon kotiin -palannutta meriväkeä ja näin syksyllä alkaa metsäin hakkuu ja vedätys. -Paljon tarvitaan väkeä." - -"Ja paljon rahoja", arveli tirehtori; -- "pankista viedään paljon -rahoja tähän aikaan." - -"En tiedä, onko tirehtori ehkä kuullut siitä jotain", -- yritti -teidentarkastaja eteensä tunnustellen. "Se jyrkkä ja väärä mäki, -joka on rouva Michelsenille vievällä kadulla, ja joka oli lähin este -diligenssille"... Hän katsoi hiljaa tirehtoriin. - -"Tietysti minä sen tiedän. -- Noita ahtaita ja mäkisiä katuja olisi -heidän juuri pitänyt muistaa... Mutta kaupunki oli kuin lapsi, joka -tahtoo leikkikalunsa!" - -"Niin, sanotaan nyt... mutta minun täytyy nimenomaan vakuuttaa, että -puhun vaan, mitä olen muilta kuullut; -- kerrotaan tosiaan, että hra -Johnston sangen auliisti on tarjonnut tienpaikkaa omasta tontistaan, -jotta rouva Michelsenin hotelli saa ajotiensä alapuolelta." - -Puolipimeässä kuului pulpetilta kumea paukaus, tirehtori syöksyi ylös -ja lampun valoon ilmestyi hänen uhkaava, huulia pureva muotonsa: -- - -"Soo? -- vai uskaltavat, -- lyövät minua -- ihan vasten kasvoja"... - -Hän seisoi ja veti raskaasti henkeään. - -"Mu-utta -- he erehtyvät, he ere-ehtyvät -- jos luulevat hurskasta -kärsivällisyyttä suurimmaksi avukseni... Minä i-isken takaisin... niin -totta kuin elän" -- - -Hän tointui jälleen ja harppasi äänettömänä edes takaisin lattialla. - -"Johnston on ollut sangen aulis, -- niinhän te sanoitte, -Finkenhagen?... kyllä, kyllä, -- sangen aulis. -- Merkillisen kiltti ja -taipuvainen niitä kohtaan, jotka häntä käskevät. -- Hm-m, etenkin kun -asiat käyvät hänen mielensä mukaan." -- - -"Hän ehkä pitää itseään jossain määrin tuuman isänä sen jälkeen, kun -hän itse on alkanut sen puolesta vaikuttaa", lausui teidentarkastaja -lempeästi puolustellen. -- "Lieneekö sitten oikein tai väärin... -Sitä en tänään vielä itsekään oikein tiedä, -- ehkä nyt, kun tie -tasoitetaan"... - -"Jotta tuo inhoittava lude pääsisi tänne maanteitä kömpimään", -- -tirehtori paiskasi pulpetille teräskynän, joka hänellä oli kädessään. --- "Jospa vaan tietäisi, millä vääntää siltä niskat. -- Olen sanonut, -että Johnston on lapsi julkisessa elämässä, -- lievimmin sanoen." - -Hän asteli lattialla, istahti ja kuljeskeli jälleen kiusallisen kauan. -Akkunasta kuului, kuinka Finkenhagenin hevonen ulkopuolella kuopi -etujaloillaan. - -Tirehtori seisahtui teidentarkastajan eteen: - -"Kova hyörinä alkaa nyt rouva Michelsenillä, -- koko hotellista -kerrassaan tulee kuin omnipussi -- --. On aika, että rupeamme etsimään -itsellemme toista klubihuoneistoa." - -Teidentarkastaja katsoi häneen tyhjästi hymyillen, katse -miettiväisenä... Tämä alkoi käydä vaaralliseksi; -- paras oli, ett'ei -tässä antautunut liian pitkälle... - -Häneen tuli jonkunmoinen levottomuus, joka pani hänet etsimään sopivaa -tilaisuutta lähteäkseen. - -"Minä -- minä -- uskalsin, -- he, he", -- sanoi hän äkkiä ja nousi -tuolilta, -- "lähettää muutamia forelleja kyökkiin... - -"Ne on tänään saatu, hra tirehtori; -- se on niiden ainoa etu", pilaili -hän mennessään ja tirehtorin itse näyttäissä kynttilällä hänelle tietä. - --- "Ainoastaan vähäinen suupala eineeksi... Nöyrä tervehdykseni -rouvalle", kuului ulkoa pimeistä portaista. -- - - - - -XI. - - -Enoksenilla sillan korvassa oli kaikki uutta ja siistittyä, rakennus -keltaiseksi maalattu ja akkunalaudat valkoisiksi, ja olipa sitä vähän -jatkettukin. Toiseen kerrokseen vei sirot pienet portaat, joihin oli -tehty käsipuut patsaiden varalle kiinnitetystä punaisesta köydestä, -ravintolahuoneessa oli tiski marmoreerattu, seinät petsattu puun -ruskeiksi, ja kahdessa siistityssä sisähuoneessa, jotka oli klubille -luovutettu, istuivat uudet ja kiiltävät messinkinaulat vahanahalla -päällystetyn sohvan selkämystässä. Vanhain pienten akkunaruutujen -sijaan oli pantu uudet ja suuremmat, ja seinustalla seisoi uusia -pelipöytiä valmiina avattaviksi. -- Suuressa sisähuoneessa, jota -kaupunki talveen asti oli kutsunut rukoussaliksi, koska lahkolaiset -olivat siinä kokouksiaan pitäneet, riippui kolme kattolamppua. -Tirehtori oli syksyllä pitänyt siinä kokousta vaikuttaakseen -rautatie-asian hyväksi. Ja eräistä näinä päivinä tehdyistä -valmistuksista päättäen, salin ja kaikkein perimmäisen huoneen väliltä -oli otettu seinä, perähuoneen lattiaa aiottiin kohottaa ja sille -rakentaa lava, oli aikomus kilpailla rouva Michelsenin huoneiden kanssa -sekä tansseja että konsertteja toimeenpantaissa... - -"Varokaa nyt, -- varokaa nyt Enok, --" sanoi Bonde-Berg, "ett'ette -päästä Siionin sekä harppua että luuttua 'Veljeksille' ulkona -Klevejellä... Täällä oikein pelkää, minne pitää istua, jott'ei -tahraisi ja likaisi." Hän asettui teeskennellyllä monimutkaisella -varovaisuudella uuteen Chakaranda-puusta tehtyyn tuoliin ja asetti -totilasinsa yhtä varovaisesti sanomalehtipöydälle. - -"Sileät vasta kiilloitetut pöydät, ne rasittavat selkää, Terjesen! -- -täytyy vaan noukkimistaan noukkia kortteja lattialta! - -"Mitä näen, Veritaksen kokouskin ilmoitetaan tänne", lausui hän -sanomalehteä lukiessaan. -- "Enoksenin sali! sepä nyt alkaa kajahtaa -oikein fiiniltä." - -Thesen ilmestyi oveen. Hän seisahtui hattu päässä hieman miettiväisen -näköisenä ja katsoi ympärilleen, ennenkuin astui sisään, astui sitten -epäröiden ja päällystakkia riisumatta parin pelipöydän luo, joiden -ääressä jo istui pelaajat. Hän jäi siihen seisomaan ja aprikoimaan, -hieman happamen näköisenä, ikäänkuin ei tämä kaikki oikein olisi häntä -miellyttänyt. - -"Turha on nyt huokaillen muistella klubi vainajaa rouva Michelsenillä", -sanoi Bonde-Berg, -- "olemme menneet Rubikonin yli." - -"Täällä oikeastaan on ilma huonoa tänään", tuumaili Thesen -- "kuuma --- häkää -- -- Lähden vähän jaloittelemaan terveydekseni... Sanokaa -se tirehtorille, jos hän sattuisi sillä välin tulemaan." Hän napitti -jälleen päällystakkinsa ja lähti. - -Ovessa tuli kämnäri häntä vastaan. -- "Eikö tireh...?" - -"Ei, ei ole vielä tullut... Minä lähden vähän jaloittelemaan", lausui -hän silmää iskien Vaagelle. "Etkö tule mukaan?" - -"Luulen aina, luulen, että sydänten yksimielisyys vie heidät leskirouva -Michelsenille, jossa kallistavat 'pienen väliaikaisen vihoviimeisen'", -arveli Berg. -- "Siellä tuoksuu vanha rakkaus... Niin, kunpa olisimme -siellä kaikki!" -- huokasi hän. - -"Tämähän on sangen viihdykäs paikka", sanoi tirehtori; hän astui -juuri huoneesen ja riisui lumirännän kastaman päällysviitan ja takin -päältään; hän oli käynyt täällä syksystä pitäen joka lauvantai -täsmälleen kuin seppä; -- viihdykäs, kerrassaan! - -"Uusi ruotsalainen kakluuni vaikuttaa tavattoman kotoisesti ja -rauhoittavasti kummassakin huoneessa", huomautti hän. Hän seisoi -väliovessa ja katsoi ympärilleen. - -"Melkein kuin rouva Michelsen", mutisi Bonde-Berg hiljaa itsekseen ja -sukelsi samalla hieman arkana totilasiinsa. - -"Minä en oikeastaan tiedä, mikä täällä meiltä enään puuttuisi", lausui -tirehtori vakuuttaen, ikäänkuin kumotakseen mahdolliset vastaväitteet. - -"Me olemme kuin mehiläiset uudessa pesässä, --" selitti Berg -- -"muutamat ehkä vielä parveilevat vanhan pesän hunajoilla." - -"Minä kyllä tiesin, että tulisitte, apteekari!" huudahti tirehtori -tälle vastaan, -- "minä juuri seisoin ja odotin teitä vistipöytään. -- -Ja sitten pitäisi Thesenin tulla..." - -"Hän juuri oli täällä", ilmoitti Berg iskien muille vallattomasti -silmää; -- "hän vaan lähti, kun ei nähnyt tirehtoria. Hän ja kämnäri, -ovathan ne klubin pylväitä, jos kohta eivät aina olekaan niin vakavia." - -Tuli sitten muutamia hiljaisia merikapteeneja, jotka tervehtivät ja -sitten vaieten kävivät kortteihin käsiksi. - -"Ja tuossa tulee asianajaja Gaarderikin -- ja konsuli Muhvad -- varmoja -kantavieraita... - -"Miten olette näin aikaiseen päässeet toimistanne irti, konsuli, vaikka -on lauvantai-ilta?... Miltä tuntuu -- eikös täällä ole sangen mukiin -menevää? -- Pari kolme pelipöytää on jo täydessä työssä..." - -Hän istahti itse ylimmäisen pelipöydän ääreen. - -"Entä mitä uusia kuuluu jäältä, luotsivanhin?" kysäsi hän kääntyen -toisen pöydän puoleen ja kaivaen takkinsa taskusta tupakkakäärön, josta -purasi palasen. - --- "Sepä vasta, -- vai jäätä majakalle asti, ennen joulua näin -aikaiseen!" - -Tyvenesti puheli hän joka taholle ympärilleen, ennenkuin varsinaisesti -kortteihin puuttui. Hänestä ikäänkuin loisti jonkinmoinen tietoisuus -siitä, että klubi nyt oli hyvällä tolalla. Hän istui, niin sanoi Berg, -ja luki lampaitaan... - -Nyt tuli Thesen ja asettui kuivakiskoisena kuin tavallisesti tirehtorin -pelipöydän ääreen. Hän sai osakseen lyhyen, jotenkin kylmän nyökäyksen. - -... "Ja sitten olen nimenomaan pitänyt huolta siitä", -- huomautti -tirehtori, joka nosti korttipakkaa, "että meille täällä annetaan totiin -toisenlaisia tavaroita, kuin tuolla ylhäällä hotellissa. En hitto -vieköön käsitä syytä, minkä vuoksi tarvitsisi mennä sinne itseään -myrkyttämään!" - -Thesenin silmäluomet menivät umpeen kuin nahkatilkut, ja hän hymähti -hiljaa. Hän tunsi, että tuo oli hänelle aiottu, -- mistä hitosta oli -tirehtori sen nuuskinut, että hän oli käynyt rouva Michelsenillä ja -siellä jutellut neljänneksen tiskin ääressä --. - -"Joo-o, -- joo-o", sanoi hän ja maistoi arvokkaasti lasistaan, -- "se -on myönnettävä, että ollakseen niin kutsuttua konjakkia ei tämä ole -ansioita vailla." - -"Salia kai voitanee pitää melkein valmiina joulutanssiaisten varalle?" -huomautti Gaarder sanomalehtipöydän äärestä, kun jonkun aikaa oli oltu -ääneti. - -"Valmiina ja hyvässä järjestyksessä", selitti tirehtori. "Mutta lavaa, -joka tehdään perähuoneesen, täytynee odottaa myöhempään. Tällä kertaa -saa musiikki asettua lattialle soittamaan." - -"Jaa-a, jos se sitten on niin tarkoituksen mukaista", huomautti Thesen; --- "olen kuullut sitä epäiltävän." - -"Sittepähän nähdään, kun sinne asti päästään", arveli tirehtori. - -"Kuulin juuri Johnstonin sisarentyttären"... - -"Vai niin, -- neiti Bornemannin Ordinggaardistako?" kysyi Gaarder -uteliaasti. - -"Niin, minä saatoin häntä ja neiti Rönnebergiä salia katselemaan. -Molemmat olivat sitä mieltä, ett'ei musiikki alhaalta kuuluisi pitkän -kapean huoneen halki. Sitä varten täytyy lattiaa kohentaa. Ja ne naiset -lienevät päteviä asiaa arvostelemaan", hymyili Thesen hiljaisella -itsetietoisuudella. - -"Se se tietysti on ylin instanssi!" myönsi Gaarder. "Nehän ovat niin -sanoakseni syntyneet ja kasvaneet semmoiseen, sekä vanhalla tehtaalla -että Ordinggaardissa. -- Semmoiset asiat huomaavat Johnstonilaiset -yhdellä katseella. -- -- Ja selvästihän he siinä ovat oikeassa... -Tuleeko neiti Maria Bornemann Ordinggaardista siis tanssiaisiimme?" -kysyi hän yhä uteliaana. - -"Kyllä, aikoo vierailla Johnstonilla yli joulun", selitti Thesen. - -"Siitähän tulee ikäänkuin vähän loistoa Per Enoksenin ensimmäisille -tanssijaisille, -- sali tulee vihityksi", tuumaili Gaarder. - -"Se on, -- ellei lue itseään miksikään, hra Gaarder!" sanoi tirehtori -sangen ivallisesti... "Snobimaisuutta sanon, -- snobimaisuutta, --- niistä ajoista, kun kaupunki vielä oli kylänä ja eli tehtaan -rahdinajosta. -- Ei tarvitse muuta kuin että tulee köyhä pienokainen -neiti, jolla on vanha ja ylhäinen pilli, -- niin kohta koko kaupunki -sen mukaan tanssimaan! Kustannetaan tanssijaiset, -- ja meillä on -kunnia", -- hän kumarsi ja tervehti alammaisimman syvään tuoliltaan -sillä kädellä, joka piteli kortteja, -- "jotta saataisiin se -vihi-tyksi..." - -"No no, hra tirehtori, minä tietysti vaan tarkoitan, että hienolla -aistilla on oikeutensa." - -"Lähdenpä huomenna aamulla yhdessä tyttäreni kanssa tuonne saliin, -jotta hänkin saa lausua mielipiteensä, -- on sitä hänelläkin aistia; --- ja Klaulla, joka on lauluseuran johtaja, ehkä hänelläkin saattaa -olla mielipide siitä, miten ääni kuuluu huoneessa... Oli tietysti -mahdollista, että Johnstonilaisten neiti on oikeassa; mutta -- on se -piru vieköön ihmeellistä, miten ihmiset kumartavat, heti kun vaan tulee -eteen jotain, joka vähänkin haiskahtaa auktoriteetille!" - -"Vanha sivistys on aina vanhaa sivistystä", purasi Gaarder tähän; hän -antoi tämän letkauksen tirehtorin märehdittäväksi. - -"Niin aina, -- kun Johnston tehtaan kukistuttua tuli tänne köyhänä -kuin kirkonrotta, niin ei hän silloin kenenkään mielestä mitään -vihinnyt!" -- sanoi tirehtori jotenkin tylyllä äänellä. -- "Tuo vanha -tehtaasta peritty arvo, jolla nyt jälleen snobbaillaan, se oli silloin -perin pohjin kuitattu... Niin että nyt saamme pitää kiinni tästä -kaupunkilais-Johnstonistamme. Ja hän se on aivan uusi mies! -- olenpa -itse ollut osallisena hänen esille auttamisessaan." - -"Niin, kyllä vaan tirehtori on ollut hänelle oivallisena apuna", -huomautti teidentarkastaja hienosti. - -"Hänellä itsellään on tietysti ollut kyky, -- ja erinomaisen hyvä onni, -se on huomattava", -- lausui tirehtori. - -"Perin rehellinen mies... nyt kun vaan sanankin sanoo!"... Konsuli -Muhvad pudisti hiljaa taajatukkaista päätään ja hänen pienet siniset -silmänsä loistivat. - -"Ei sekaannu mihinkään, ja kuitenkin"... hymyili Thesen syvässä -tietoisuudessaan, -- "hän on kuin salainen voima." - -"E-ei, hän ei ole niitä, jotka lähtevät sateesen ilman -sateenvarjoa"... mutisi tirehtori, nähtävästi hyvinkin myrkyllisellä -tarkoituksella; hän istui naama aivan kuumana ja jäykkänä. -- "Tuo -sikamainen onni, joka pani perustuksen hänen koko toimeentulolleen --- -- se kun hän vakuutti Concordian pelipöydän ääressä klubissa; -- -te kai sen hyvinkin muistatte, Thesen, joka saitte hänelle maksaa ne -seitsemänkolmatta tuhatta, -- -- kun Johnston ilomielin saattoi sanoa, -että hän oli vakuuttanut hyvässä luottamuksessa, vaikka sähkösanoma -laivan hukkumisesta jo oli kotona hänen pöydällään..." - -"Uskallanko huomauttaa", sanoi Thesen, "että kaikki huomattiin olevan -mitä parhaassa järjestyksessä." - -"Sitähän minä juuri tässä sanon ihmeelliseksi. Se ei olisi tapahtunut -kellekään muulle kuin Johnstonille -- Minun kaltaiseni mies -olisi tietysti suoraa päätä ajanut kotiin kuulemaan kaikenlaiset -onnettomuuden viestit. Mutta Johnston... hän sielussaan tiesi, ett'ei -se voinut muuta koskea kuin Odessarahteja, -- muistatteko, konsuli -Muhvad? -- -- Ja yhtä ilomielisenä vannoi hän sitten valansa... Hän on -niitä ihmisiä, joilla on hyvä onni, jotka -- jotka on siihen luotu." - -Koko huonekunta kävi kuin mykäksi -- --: - -"Ja entä sähkösanoma-asema tuolla hotellissa", jatkoi tirehtori -samaan ilkkuvaan ja huomiota herättävään tapaan, -- "jossa -vetelehditään laiskoina ja tilaillaan totia yläkerrasta. -- Se että -sinä iltana viivyttelivät sähkösanomia, maksoi yhtiöllenne, Thesen, -seitsemänkolmatta tuhatta kruunua. Johnstonin pitäisi kutsua teidät -päivällisille --" - -Huoneessa vaihdettiin ihmeellisiä katseita. Oikeinko hän sitä -tarkoitti?... - -"Niin, oli se todella ihmeellinen juttu", sanoi Harrestad pitkään, -- -"jos ei tietäisi --" - -"Niin, nähkääs te ja Johnston nyt kerran seisotte kumpikin eri -puolella Atlanttia, kun tämmöiset puheeksi tulee, -- ja te seisotte -Amerikan puolella!" alkoi Bonde-Berg harmistuneena pauhata korkealla -totiäänellään. -- "Jos Johnstonin sijassa olisi ollut Harrestad, niin -en jumalavita olisi teille maksanut niitä seitsemääkolmatta tuhatta -paljaan rehellisen naamanne vuoksi, vaikka sitten olisitte vannoneet -pipliat ja koranit." - -"Teidän epäonnistuneet vitsikokeenne"... vingahti Harrestad, vaan -vaikeni äkkiä kesken, kun Johnstonin ja yliopettajan äänet kuuluivat -ravintolasta. - -Tirehtori kääntyi ovea kohti ja näytti tappeluhaluiselta melkein kuin -kukko. - -Tulokkaat olivat keskenään vilkkaassa keskustelussa. - -"Hyvää iltaa", tervehti Johnston; hän pudisti lumirännän vaatteistaan -ja silmäili ympärilleen... - -"Terve, terve, Bratt, -- minä en tiedä, mitä minun oikeastaan pitäisi -sanoa näistä huoneista?... Näyttää siltä, kuin ei seinällä maali olisi -ennättänyt oikein kuivaa, ennenkuin sinä jo ajoit huonekalut sisään... -Viiden tai kymmenen vuoden päästä käy tämä paikka ehkä yhtä hauskaksi -ja kotoiseksi kuin rouva Michelsenin ravintola... Saanko istua -vistipöytääsi, Bratt?" - -Thesen joi, pilallisesti päätään nyökäten, syvän kulauksen -totilasistaan, ja tirehtorilta ei jäänyt huomaamatta, miten useat -kasvot loistivat. Hänen elävä linnunsilmänsä heitti katseen -teidentarkastajaan, joka loistavan hyväntahtoisena naamaltaan -kaikin mokomin tahtoi auttaa Johnstonia ripustamaan päällystakin -naulaan, ja sitten Bonde-Bergiin, joka puoli-ääneen pakisi jotain -ravintolahuoneessa... - -"Puhuimme juuri sinusta, Johnston", sanoi hän vähän pakottamalla, kun -Johnston istui peilipöydän ääreen, -- "sikamaisesta onnestasi, kun -klubissa vakuutit Concordian"... Hän tirkisti hieman ikävystyneenä ja -nojasi taakse päin. -- "Minä vaan selitin, kuinka sinulla on omituinen -ominaisuus, että noin ihmeellisesti onni syliisi lentää -- --; sinä et -hetkeäkään epäillyt Odessarukiita..." - -"En, ja se juuri oli onneni." - -"Niin, nähkääs nyt, eikös ole juuri niinkuin sanoin; -- sinä olisit -voinut vaikka autuutesi päällä vannoa vilpittömän luottamuksesi, vaikka -sähkösanoma oli avaamattomana ollut taskussani... Sinä se olet aika -onnen lellipoika." - -Johnston hieman tuijotti eteensä --. "Siinä ehkä on perää, mitä aina -nyt..." - -"Muistatteko, Thesen, miten huolestuneena hän tuli klubiin? Puhalsi -kova tuuli, ja paljon laivoja oli joutunut haaksirikkoon --. -- Niin, -erilaisia ovat ihmisluonteet; -- minä olisin ensi tilassa ajatellut, -että juuri minun laivani oli perikatoon joutunut." - -"Kysymykseen ei tule, mitä Johnston ajatteli tai mitä hän aavisti; -- -vaan ainoastaan se, mistä hän oli saanut tiedon", sanoi asianajaja -Gaarder ratkaisevasti. - -"Niin -- niin, -- tietysti", -- sanoi tirehtori loukkaavalla -leikillisyydellä ja katseessa jotain masentamatonta, -- "ja se se juuri -on onnea. Sen sijaan että minun luontoni heti olisi saanut minut kotiin -lähtemään kuulemaan, oliko sinne saapunut mitään tietoa, vei Johnstonin -luonto hänet ensinnä klubiin Thesenin puheille, -- ei aavistustakaan -asunut hänen mielessään." - -"Minä tietysti en aavistanut mitään", -- sanoi Johnston jotenkin -lyhyeen... Hän ikäänkuin tempaisi itsensä irti sisällisestä -tuijottamisesta, -- ja keskustelu kääntyi peliin. - -Äänekkäässä kiivaassa keskustelussa, joka nyt kuului korttipöytäin -äärestä, oli jotain kamalaa. - -Teidentarkastaja istui kasvot hyväntahtoisina, koitteli alituisesti -kielellään arkaa syömähammasta ja mietti... Hänestä ilmassa oli -ikäänkuin ilkeätä ruudin hajua. - -Hän koitti poskea kädellään, ikäänkuin lähtöään puolustaakseen, -sovitteli silkkisen nenäliinan visusti kaulansa ympäri ja poistui -kotiin mennäkseen... - - * * * * * - -Kello kävi yhtä, kun klubi hajaantui ja kukin lähti rajuilmassa ja -lumirännässä kotiaan kohti pyrkimään. - -Johnstonista se tuntui oikealta helpotukselta. Vasta ulkona pimeässä -hän saattoi ruveta rauhassa ajattelemaan. Pelipöydässä oli hän tänä -iltana ollut ajatuksineen poissa koko ajan; koko ajan oli hän ikäänkuin -pyrkinyt näkemään jotain, joka oli hänen ja korttien välissä... - -Se hetki, kun hän ajoi jään poikki höyrylaivalta tuona talvi-iltana... -Hän muisti sen niin selvään, ikäänkuin hän juuri nyt olisi reessä -istunut... Iljankamäen sillan vieressä, -- yksinäisen katulyhdyn ja -höyrylaivatoimitsijan, joka ajoi hänen edellään ja pysähytti, kun -joku vastaantulija uteli, oliko hänelle tullut kirjettä tai muuta -lähetystä, -- ja, -- niin, hän muisteli ja muisteli johtaakseen -mieleensä pienimmätkin nuppineulankin veroiset seikat, -- oliko siinä -puhuttu jotain, joka muka oli tapahtunut... oliko joku kysynyt taikka -tiedustellut? Hän varmasti muisti että hän oli hevosensa pysähyttänyt -samalla kuin toinen -- että oli kolahtanut, kun hänen hevosensa polvet -kolahtivat edellä olevan reen selkään, -- ja että hän silloin oli -miettinyt, pitikö hänen vielä näin myöhään yrittää saada käsiinsä -vakuutusasiamies Theseniä, vaiko ajaa kotiin... - -Välähdys rouva Michelsenin ikkunasta oli silloin saanut hänet -päättämään... Niin, niin, -- -- siten oli hän aina asian muistanut ---. Siitä ei ollut epäilemistä. -- -- -- Hän siis ei ollut pyörtänyt -hevosta ja ajanut siinä mielessä, että kotona ehkä olisi joku -onnettomuuden viesti? Siitähän sitä lähteä piti... No Herran nimessä, -onhan selvä toki selvää --. - -Vaan tuntui siltä, ikäänkuin ajatus ei kuitenkaan olisi tahtonut oikein -tasapainoon ruveta... - -Kun Bratt sanoi, että _hän_ ensinnä olisi kotiinsa ajanut, -- niin -hänen muistossaan ikäänkuin välähti jotain, joka tuolloin oli hänen -päähänsä juolahtanut. -- Häntä oli tämä kohdannut niin rajusti ja -odottamatta kuin tuomiopäivä, -- niin että hänen tuskalla täytyi -muistella kaikkea... - -Oh, roskaa, vatsastahan se tulee, -- ties Herra, mitä olen syönyt, -- -unohdin ottaa kalossit, kun tänään lähdin ulos --. - -Abraham parka!... sanoo, ettei hän tahdo palata suveksi kotiin, ellei -saa mentionia salongissa -- uhkaa lähteä Espanjaan, Italiaan -- - -Voipi muutoin olla oikeassa, että suuren taiteen näkee vasta siellä, -mestarien teoksissa -- - --- Ei, minä se vaan en saa rauhaa, ennenkuin olen tämän kauttaaltaan -läpi miettinyt... - -Entä jos olisin ajanut suoraa päätä kotiin? -- se poikkeaminen olisi -kaikki selittänyt, -- -- olisiko siellä todella ollut sähkösanomaa?... - -Sähkösanomakuitti on oikeuden papereissa... ja siihen oli merkitty, -että sähkösanoma oli otettu vastaan luonani kotona kello -- kello -- -eiköhän, eiköhän se ollut kymmenen tai viisitoista minuuttia vailla -yksitoista... Ja kun klubissa merkittiin vakuutus, sen muistan kyllä, -niin oli kello kaksikymmentä minuuttia yli. -- - -Tästä on saatava selko! - -Hm, -- Bratt se ei kuolemakseenkaan aavista, että ihmisellä voi olla -hermoja... - -Vaieten tarttui hän käytävässä kynttilään ja lähti makuukamariinsa. - - - - -XII. - - -Suuri oli kaupungissa jännitys, kun kuultiin rautatiepäällikön ja -muutamain insinöörien matkustelevan piirissä tutkimassa ehdolla olevia -kaupunkiin tulevia rautatielinjoja. Kaupungin valtuusto, sen edustaja -stortingissä ja useat asiaa harrastavat olivat kokoontuneet Brennan -kyytiasemalle, jossa tänään syötiin suurusta. - -Johnston oli siellä, hänen piti vielä tänään jatkaa matkaa -metsätiluksilleen. -- Ja nyt pyörähti kyytiasemalle tirehtori Bratin -vaunut, kaksi hevosta edessä... - -"Saanko esittää kaupungin ja tämän piirin vallanpitäjän, tirehtori -Anders Bratin!" -- esitti Johnston hänet rautatiepäällikölle. "Nimen te -kyllä tunnette; -- ja tässä näette nyt miehen, koko rautatie-ehdotuksen -alkuunpanijan, kuten tiedätte... Jos tahdotte selviä ja perusteellisia -tietoja, niin saatte häneltä; -- ja jos tahdotte neuvoja, joihin -eivät ole vaikuttaneet nurkkaharrastukset ja sivulliset edut, niin on -hän oikea mies antamaan; --: ja jos päähänne pälkähtäisi olla niitä -noudattamatta, niin saatte myös pian kokea, että hän todella on Anders -Bratt!" - -Tirehtori hymyili ja katseli hallitsevasti ympärilleen: - -"Minä joka tapauksessa olen Anders Bratt, ja iloinen olen, jos voin -jollain tavalla teitä palvella." - -"Minun ei tarvitse teille sanoa, että asiantunteva apunne on oleva -minulle erittäin arvokas ja tervetullut, hra tirehtori... - -"-- Minä vakuutan teille", -- lausui rautatiepäällikkö, kun suurusta -syötiin ja vilkkaasti keskusteltiin, -- "meitä kerrassaan piiritetään -kaikenlaisilla ehdotuksilla asemain rakentamisesta ja suoraan tuovasta -linjasta; -- tuskin on laaksossa sitä halkeamaa, jonka puolesta ei -kosolta esitettäisi kaikenlaisia, vaatimuksia, toivomuksia ja laskuja, -luvataan tulevaisuudessa jos jotain rahtiliikettä, -- puutavaraa, -teuraita, voita ja paljon muuta..." - -"Tiesin kyllä, että sentapaisia anomuksia sataisi päällenne kuin -rakeita", hymyili Anders Bratt; -- "ei ole sitä talonpoikaa, joka -ei tahtoisi rautatietä oman ovensa eteen. Mutta kaikki tämä on -tieltä laastava -- täältä salmesta on linja vietävä kaupunkiin kuin -linjaalilla, pitkin virran vartta... Ylämaassa valittakoon sitten -toinen tai toinen reitti, mikä sopivimmaksi nähdään..." - -Hän istui miehevänä ja levollisena, järkevä ja nopea katse syvälti -tunkeutui asian joka puoleen, ja tyytyväisellä, varmalla tunteella -siitä, että hän se nyt perältäkin oli se, joka peräsimessä istui ja -johti. Hän se tässä istui yläpäässä rautatiepäällikön vieressä, ja -päällikkö kysyi neuvoa, pyysi häneltä arvioita ja laskuja ja koitti -hankkia hänen apuansa ja vaikutustaan joka tavalla... Tavattoman -järkevä mies tuo päällikkö... hän se ei ollut niitä miehiä, jotka -eksyvät kaikenlaisille syrjäpoluille; sitä oli Anders Bratt pelännyt, --- mutta ei, oikea koura oli hänellä! Astui täyden askeleen, niinkuin -miehen tulee, vaikka tiellä olisi ollut hevoskuormat kaikenlaisia -anomuksia ja nurkkaharrastuksia --. - -Tirehtorilla oli hauska tunne siitä, että hän oli oikealla paikallaan, -tunsi itsensä tahdoksi ja voimaksi, jota muiden täytyi huomioon ottaa; --- rautatie kun saadaan tähän piiriin, sen isä on Anders Bratt! - -Pieni vaatimaton suurus, joka syötiin matkaeväistä ja siitä mitä -talossa oli parasta, penkillä istuen, kun tuoleja ei ollut riittävästi, -se oli tirehtorista uljas juhla-ateria. Rautatiepäällikkö ja hän, -- -taikka oikeastaan hän... - -"Ajatelkaas, hra Bratt, kuinka minulla oli hyvä onni", lausui -rautatiepäällikkö; hän kaatoi Bratille lasin ekstra kuivaa madeiraa -matkapullostaan. -- "Minulle onnistui heti alussa saada Johnston -osoittamaan itselleni ne miehet, joiden puoleen minun pitäisi tässä -piirissä kääntyä... hieno järki on hänellä -- ja gentlemani hän on, --- vapaa kaikista personallisista näkökohdista ja varma kuin kulta", -sanoi hän hiljaa ja tutunomaisesti päätään nyökäten. -- "Ja vanhastaan -on hän tunnettu meidän piireissämme. Tuo järkähtämätön, humaaninen ja -persoonallisuuksista vapaa katsantokanta, se antaa loistoa koko sille -perheelle! -- Luottamus, nähkääs, luottamus... Ja te, hra tirehtori, -nautitte hänen luottamustaan varmasti ja täydellisesti, -- suokaa, että -onnittelen teitä." - -Tirehtori nosti pari kertaa lasin huulilleen, ikäänkuin olisi -hämmästynyt, taikka asiata miettinyt; -- joi sitte verkallisesti. "Minä -kiitän kunniasta", lausui hän sangen kylmäkiskoisesti, ja suupielissä -ehdottomasti värähteli. - -"Eikö se ole hyvää?" - -"Ei. -- -- Se on, minä en juo viiniä aamupäivällä..." - -Anders Bratt seisoi vähän myöhemmin, huulet yhteen puserrettuina, -huoneen pienen akkunan ääressä ja katsoi, miten rautatiepäällikkö jäi -pihassa seisomaan toinen jalka astinraudalla ja keskusteli Johnstonin -kanssa, joka istui kääseissä, ohjakset kädessä, valmiina lähtemään. - -Tuohan keskustelu näytti tutunomaiseksi käyvän! -- Rautatiepäällikkö -ehkä vielä lisäksi kuulusteli, ketä hän saattoi uskoa, ketä ei -tässä piirissä?... Ja Johnston vaan istui tuossa hajamielisenä eikä -tehnyt mitään, -- niinkuin tavallisesti, -- asetti vaan kokonaisen -näkymättömän rautatiekomissionin... Ja hänen itsensä, Anders Bratin, --- äänsi hänen sisässään kirventelevä ilkku, -- oli tuo asettanut -siihen ensimmäiseksi mieheksi. -- Täytyi niellä semmoinenkin kunnia!... -Hänen pitkä jäsenellinen ruumiinsa nosti ikäänkuin pykälän hartioiden -kohdalle paljaasta vastenmielisyydestä. - -Tuo, tuo tuolla kääseissä... istui ja vallitsi... piti kaikki ohjakset -kädessään. - -Tuo vanha kukistunut loisto tehtaalta!... puhkesi hänessä kuin -tulipalo... - -"Ihmeellisen unohtava ja hajamielinen tuo ystävänne Johnston", -- -lausui rautatiepäällikkö sisään tullessaan, "lähtee matkaan eikä muista -ottaa edes sadetakkia mukaansa. Täytyi käydä huoneesta noutamassa -hänelle omani; -- hänhän aikoo kauaksi ylämaihin." - -"Hajamielisyydessä se mies aina onnen onkii, se tietäkää", lausui -tirehtori hymyillen, koittaen näyttää niin hyväntahtoiselta kuin -suinkin, vaikka silmät omituisesti loistivat. -- "Sitä ominaisuutta -saa hän kiittää koko omaisuudestaan! _Aivan unohti_ käydä kotonaan -katsomaan sähkösanomiaan -- ja sai sillä tavalla laivansa vakuutetuksi -klubissa, ennenkuin lähti kotia lukemaan, että se oli mennyt meren -pohjaan. -- Ja että hän vakuutti hyvässä luottamuksessa, sen saattoi -hän perästä päin autuutensa kautta vannoa -- -- -- Ihmeellinen on sen -miehen onni", hymyili hän ilkeästi. - -Rautatiepäällikkö äkkiä katsoi hämmästyneenä Brattiin, ja kun hän ei -voinut sen enempää lukea tämän kasvoista, niin vaelsi hänen katseensa -etsien muihin läsnäoleviin saadakseen selkoa, piilikö tässä puheessa -jokin syvempi tarkoitus. Äkkiä käänsi hän Bratille selkänsä. - -"Joka tapauksessa hän on ehdottomasti kunnon mies", sanoi hän lyhyeen. - -"Ehdottomasti, ehdottomasti!" -- vakuutti Gaarder kuumasti. Suuruksen -jälkeen oli hän nyt semmoisissa vireissä, että piti vähän antaa valtaa -harmille ja suuttumukselle, joihin tirehtorin hävyttömät viittaukset -klubissa Enoksenilla olivat aihetta antaneet... - -"Täytyy olla tottunut tirehtori Bratin pilapuheisin", hymyili hän -jotenkin purevasti. - -"Te jumalavita saatte nauraa niin paljon kuin tahdotte", sanoi -tirehtori leikilliseksi teeskennellen, -- "tosiasioita toki ette -kieltäne!" - - - - -XIII. - - -Klaus oli tänään kylpenyt jo kaksi kertaa, ensinnä kaupungin rannassa -meressä ja sitten sahalla ryöpyssä. Niin oli helteinen, että päivällä -olisi tehnyt mieli pukeutua intiaanin tavoin --, ja jano, -- joka -viitsisi nousta ja vaivata itseään niin pitkälle... - -Nyt makasi hän selällään, niin että lakin litsi varjosti silmät, ja -tuumaili lankkukauppoja. - -... Ja tuo savun haju!... Pouta-auer peitti kaikki ikäänkuin hunnulla, -niin että melkein ei erottanut harjuakaan. -- Kaupungilla huhuttiin -kulovalkeista, joita muka oli jossain ylimäissä... Hän makasi ja -haisteli... - -"On tämä oikeata savua, äiti!" huudahti hän akkunaan, -- "harjulla se -asuu kuin hieno villa." - -"Tämä hiljaisuus on niin kamala ja painostava", rouva tuli ulos -portaille ja katsoi ympärilleen, -- tuntuu ikäänkuin kammottavalta... -Kaikki nuo kulovalkeat suvella pouta-aikoina, kun kaikki on niin kuivan -kuivaa... - -"Mutta eikös ole... on varmaan Johnston tuolla alhaalla kujassa -seisomassa"... - -Johnston seisahtui väsyneenä ja pyyhki kasvojaan nenäliinalla, joka -hänellä oli kädessään. - -"Lähde kyökkiin, Klaus, ja saa hänelle puutarhamajaan jotain -raitistavaa juotavaa -- vähän marjanmehua ja jäävettä -- ehkä -seltersiä? -- en luule, että hän välittää väkevästä. -- - -"Oikein hän näyttää huonolta käydessään tuolla yksinään ja hyljättynä -ilman Abrahamiaan!" -- aprikoitsi rouva katsellessaan, kun Johnston -astui kujaa pitkin kartanolle. - -"Kuuma on tänään", puhkesi Johnston puhumaan, -- "painostava, -- -maailma on saanut itseensä kuin raskasta lyijyä... - -"Vai on Bratt alhaalla sahalla? -- Aioin pyytää häntä pitämään huolta -suorituksistani ensi viikolla, kun lähden metsissäni käymään. Täytyyhän -pitää huolta omaisuudestaan." - -"Vakuutta-kaa, hra Johnston! Voihan metsiäkin vakuuttaa. Niin saatte -olla turvassa", intoili Klaus. -- "Vaikka se maksaisikin"... - -Johnston säpsähti, ikäänkuin käärme olisi häntä pistänyt. - -"Laakson yläpäässä kai se vaan kulo mennee", kiiruhti Klaus -lohduttamaan; säikähtynyt, kiusaantunut ilmaus Johnstonin katseessa ei -jäänyt häneltä älyämättä. - -"Oih, olin sanoa että -- palakoon vaikka kaikki tyynni!" -- lausui tämä -sairaasti; -- silmäluomissa oli jotain niin arkaa ja väsähtynyttä. - -Klaus huomasi menetelleensä taitamattomasti... kun oli saanut -Johnstonin pahalle päälle. Täytyi lähteä alas sahalle isää noutamaan. - -Johnston istui hetkisen ja katseli eteensä, mehulasiin tarttumatta. - -"Ihmeellinen maailma tämä, jossa elämme, rouva", -- pääsi häneltä; -raskas alakuloisuus kuvasti näistä sanoista. - -"Rakas Johnston, ettekö ole astuneet vähän liian paljon ja nopeasti -tässä helteessä. Teidän pitäisi varovammin hoitaa terveyttänne." - -"Ei, rouva, älkää nyt välittäkö tuosta akkunasta"... - -"Enkö edes saa tuoda sikaria, -- se varmaankin nyt maistuisi." - -"Ei, ei, -- ei kiitoksia... - -"Ajattelen kveekareita", jatkoi hän keveällä äänellä, -- "jotka -kieltäytyvät valaa tekemästä... Siinä kveekarit eivät tee tuhmasti"... - -"Sitä olen usein ajatellut", myönsi rouva, "-- varsin ihmetellyt. -Pannaan ihminen semmoiseen kiusaukseen!... Ja miten kauhean raakaa, -- -sitoa ja velvoittaa siihen sielu... Se on barbarilais-ajoilta peritty." - -"Mutta" -- Johnston viivytteli, ikäänkuin hänen olisi ollut hieman -raskas lausua, mitä aikoi, -- -- "kun meidän kerran _täytyy_ se tehdä, --- niin -- koska semmoinen vala sitoo ikuisesti -- en voi ajatella -kauheampaa sielun kidutuskamaria -- kauheampaa helvettiä!" - -Hän joi tyhjäksi mehulasinsa ja kaatoi uutta, valtaavassa liikutuksessa: - -... "Täytyisi nähdä aivan selvästi omaan itseensä; pohjia myöden, -- -sielunsa syvimpään, pienimmätkin ajatuksen oraat, -- jotta voisi valita -ja ottaa itselleen semmoisen edesvastuun koko iankaikkisuudeksi! -- -Suuri, uhkaava, tuntematon äärettömyys on edessä hirveänä kauhistuksen -kuvana: -- -- _Oletko_ varma? -- _aivan_ varma?... Hämärästä, -itsetiedottomasta sielunelämästä kuohuu esiin arveluita ja epäilyksiä -omista ajatuksista ja vaikuttimista. Kuka tietää, rouva, mitä meren -pohjalla matelee... Kuta kauemmin ja hienommin ja omantunnonmukaisemmin -itseensä kurkistaa, sitä enemmän karttuu pelko ja epäilys... Ei -yksikään, ei ainoakaan ihminen voi raihnailla jaloillaan sitä ajan -pitkään kantaa. Se masentaa ja lamaa..." - -"Rakas Johnston", -- lausui rouva hänelle, "te olette oikeassa, -- -aivan varmaan; -- mutta --" - -"Olen varma siitä", vakuutti Johnston välttäen,-- "että monta, monta -onnetonta, -- paljon useampi kuin luullaan! -- on menehtynyt näiden -epäilyksien vuoksi"... - -"Eikö terve järki pian sanoisi ihmisille, ett'ei äärellinen olento voi -käsitellä äärettömiä arvoja?" mietiskeli rouva. - -"Äärettömiä arvoja"... Johnston tuijotti eteensä ja pudisti päätään, -- -"mitä me tiedämme?... Täällä vaellan, ja jok'ainoa askeleeni, -- kaikki -mitä teen, pieninkin liike, kaikki -- puolihämärä aatekin, -- vaikuttaa -ikuisia seurauksia, -- syiden ja seurausten ääretön sarja... En voi -itselleni leikata kävelykeppiä kaatamatta ehkä puuta, josta olisi -tullut pelkka temppeliin"... - -"Ja" -- arveli rouva -- "suuret hallitsijasuvut ja valtakunnat, jotka -ovat korottaneet ihmiskunnan sekä moralia, että kultturia, monta kertaa -on ne perustettu murhilla ja verenvuodatuksilla." - -"Niin, mitä me tiedämme", -- Johnston puhui kuin kuumeessa, -- "niistä -laeista, jotka elävät suuren olemassa-olon luonnonjärjestyksessä? --- Ja kaikki kuitenkin mullistuu, kukistuu kuin mustan edesvastuun -horna yhden ainoan vähätietoisen, sokean, siihen verraten kokonaan -idiotimaisen ihmisen päälle... Iankaikkisesti sinun täytyy kärsiä -seuraukset." -- - -Hän joi vavisten. - -... "Sitä on niin humaani, että on vapautunut pirusta ja hänen -heinähangostaan --, mutta, joko sitten ikuisesti saa padassa kiehua -tai ikuisesti paistua tekojensa seurauksissa, -- minussa ei ole miestä -näkemään, mikä siinä on tuo humaaninen erotus!" - -"Teidän puheenne on niin sairasta, Johnston! -- Myöntäkää, että teitä -tänään vaivaa huono mielentila." - -"On niin harvoja, joille voin mieltäni purkaa; -- sisässä käy ja kuohuu -niin paljon... Vakuutan teille, että tuntuu ikäänkuin puhaltaisi -raikas, keventävä tuuli, kun saa istua täällä teidän luonanne, -- -teillä on, rouva, oma omituinen tapanne"... - -"Ettekö luule, Johnston, että teille tekisi hyvää, jos saisitte -Abrahamin kotia -- häiritsemään teitä ja täyttämään koko talon -harrastuksillaan. Hänpä ei jättäisi teille aikaa mietiskelemiseen ja -murehtimiseen maailman alkusyistä ja --" - -"Abrahaminko kotiin, -- nytkö luokseni?" -- Hänen silmäkulmissaan -tuskallisesti värähteli, ikäänkuin hänen äkkiä olisi tullut paha olla. --- "Ei, ei, -- eläköön hän surutonta elämäänsä joutumatta minun elämäni -varjoon"... - -Hän istui hetkisen, ja näytti siltä, kuin se ajatus olisi saanut hänet -yhä enemmän alakuloiseksi. -- - -"Anteeksi!" sanoi hän, -- ja lausui äkkiä jäähyväiset -- "nyt näette, -rouva, miten tänään olen teitä kiusannut huonolla tuulellani." - - * * * * * - -Anders Bratt asteli, puri tupakkaa ja syljeskeli alhaalla sahalla. - -"Vai on Johnston meillä?" vastasi hän Klaulle.-- "Sano hänelle, että -toimitan kaikki hänen puolestaan; mutta ett'en kiireen takia jouda -hänen puheilleen tulemaan, -- täytyy laittaa matkaan laivan lasti -lankkuja." - -Klaun silmät vähän ällistyivät tuon lankkulastin tautta. - -"Sano se!" lausui Bratt ja kiiruhti malttamattomana poikaansa matkaan. - --- "Niinpä lähtenee lopulta tiehensä", mutisi tirehtori; hän ei -ensinkään ollut sillä päällä, että olisi halunnut tavata Johnstonia... - -Jaha, -- jaha; -- hän astuskeli nopeasti edes takaisin sahatukin -rinnalla, jota kettingit vetivät vinkuvaan, nelinkertaiseen -sirkkelisahaan, -- Strömmin saha ehkä vielä saa kunnian sahata tehtaan -metsäin puita, kun Johnston täyttää virran tukeillaan, -- ja rautatie -minun hyvästä toimestani saadaan aikaan... - -Virrassa oli vesi matalalla, ja uneliaasti se päiväsin liikkui -eteenpäin; vesirattaan kohdalla olevasta aukosta tuskin tuntui viileätä -vetoa, ja tuon tuostakin uiskenteli kekäleelle paahtunut puunpalanen -taikka kärventynyt havunoksa koskeen. Ne olivat viestejä ylämaasta, -jossa kulot näin helteellä hävittivät metsiä, -- ehken eivät toki -syrjäjokien varsilla?... - -Kekäleet saivat hänet joka kerta miettiväisenä tuiottamaan. - -Maantiellä tulla jyristivät kääsit. Pölypilven läpi oli vaikea hyvästi -erottaa kuka... - -Teidentarkastajako? -- tuommoisella vauhdilla! - -Tuntui siltä, kuin tämä juuri olisi sopinut yhteen niihin ajatuksiin, -joissa hän liikkui. Jotain oli tapahtunut. - -Aivan oikein, teidentarkastaja pysähtyi hänen portilleen, taloon -noustakseen. - -Tirehtori viittasi ja seisoi tuokiossa hänen vieressään. - -"Mitä nyt, Finkenhagen, kuloko?" - -Raudikko seisoi sääret hajallaan, kärsiväisen näköisenä ja läähätti, -sitkeätä vaahtoa riippui suupielistä. - -"Niin on, ja ankara, hra tirehtori, Törrisvandetin ympärillä. Tirehtori -antaa anteeksi, että minä --" - -"Hiiteen anteeksi pyynnöt, onko tässä niihin aikaa!" - -"Että minä en joudu poikkeamaan, vaan pyydän saada lyhyesti antaa tässä -kertomukseni... ja pyydän arvoisata mielipidettänne ja osotuksianne -mukana kaupunkiin, että minne pitää miehiä asettaa. Nimismiehelle -on laitettu sana, että hän kokoo väkeä hätään, ja täytynee kai -sähkösanomalla pyytää sotaväkeäkin. -- Vai mitä hra tirehtori -arvelee?... Uskallanko kaikessa kiireessä kysyä"... Teidentarkastaja -kuivasi kasvojansa. - -"Törrisvandetin ympärilläkö? -- molemmin puolinko?" -- kuulusteli -tirehtori kiihkeästi, -- "ja ainako Liadalissa asti, -- niissä kuivissa -soissa?..." - -"Niin, ja harjun kupeilla. Tiedättehän, että Johnstonin metsät ovat -harjun takana toisella rinteellä." - -"Niinkö? aivanko -- korkealla harjussa?" kuulusteli tirehtori -kiihkeässä jännityksessä; hänen kasvoillaan kävi ikäänkuin valon -välähdys. - -"Ja metsä -- kuivaa kuin taula", -- sanoi hän pitkään... - -Hän seisoi mietteissään ja kaivoi kepillään; -- mutta reipasti sitten -äkkiä mielensä: -- "No turha olisi kuitenkaan liikoja hämmästyä; -- -kovalle -- sangen kovalle -- panee valkean, ennenkuin se pääsee harjun -poikki Johnstonin puolelle -- -- melkein mahdotonta"... Hän äkkiä -heitti nopean tutkivan silmäyksen teidentarkastajaan --: - -"Ensinnä tietysti on turvattava Liadalin takana suuret -Elveberginmetsät. Sinne on asetettava miehiä ja hakattava leveä aukko, -muutoin menee kulo tiheässä lehtimetsässä ja pajukossa yli kuin -tappurassa... Sinne! -- sinne kaikki väki, minkä vaan jalkeille saatte!" - -"Mutta Johnstonin metsä on Liadalin harjun toisella puolella, -- -arveltiin että siellä ehkä olisi --" - -"Ne saa, jumalavita, harju suojata; -- -- kivi ei pala." - -"Arveltiin tosiaan, että ne ehkä olisivat vaarassa --" - -"Se on neuvoni!" -- lausui tirehtori lyhyeen ja karskisti. -- "Tehkää -sen kanssa, miten tahdotte... Minä olin isäni kanssa nuorena ollessani -monta vuotta siellä tukkia vastaanottamassa, -- ja luulisin melkein -tuntevani ne seudut." - -"Kuka sitä epäilee, hra tirehtori; -- juuri saadakseni paikkain -tuntemiseen perustuvat osotuksenne kanssani maistraatiin minä --" - -"Elveberginmetsät minä sanon, -- ne ne ovat vaarassa! -- rientäkää ja -hevosta selkään!" -- - -Tämän hän huusi nyrkkiä puiden ja niin ilkeä kiivaus kasvoissaan, jotta -teidentarkastaja ehdottoman peljästyksen valtaamana sivalsi raudikkoaan -ruoskalla moneen kertaan ja kiidätti alamäkeä kaupunkiin. - -Tirehtori seisoi hetkisen ja katsoi hänen jälkeensä sanomattoman -ilkkuva vahingonilo kasvoissaan... Hohoo, -- tietysti olisi -kohteliaasti ja ystävällisesti pitänyt neuvoa päinvastoin -- sitä olisi -tietysti odotettu! -- -- ja antaa koko mieskunnan asettua harjulle -vartioimaan "meidän Johnstonimme!" -- omaisuutta ja etuja! -- Niin -aina, tarkoitus oli semmoinen, että minun piti nyt neuvoa mieliksi -ystävälle!... Ja se neuvo kun olisi taskussa, niin kyllä sitten -laitettaisiin sähkösanomat amtiin ja sotaväelle ja nimismiehelle. - -Tirehtori astui ylös kartanoa kohti nopeasti, intohimoisella vauhdilla. - -"Metsävalkea, Jette!" huusi hän -- "suuret Elvedalinmetsät ovat -vaarassa, -- -- Johnstonilla on hyvä onni niinkuin tavallisesti. Sillä -välin kuin harjun tällä puolen palaa ja paistuu kuin padassa ja purot -kiehuvat, on hänen metsänsä niin rauhassa, että linnut laulavat"... -lausui hän kamalalla humorilla. - -"Olen huolissani Elvedalin metsistä -- suunnattoman arvokkaat"... -lausui hän tullen arkihuoneesen iltapäivällä tuon tuostakin, ennenkuin -ajoi pankkiin... - -Alhaalla kaupungilla, jossa joka taholla puhua hyristiin -palosta, vastasi hän kaikille melkein vaan puheen katkaisten, -- -"Elvedalinmetsät! -- Elvedalinmetsät! -- suunnattoman arvokkaat, -- -satoja tuhansia vaarassa!" - -Kaikki juoksivat ja ravasivat kuin päättömät kanat, pitäen hyödytöntä, -uteliasta pakinaansa... tiellä vaan olivat ja kuluttivat aikaa -asianomaisilta! Tirehtori mulkoili ja irvisti ja lähetti ihmiset -luotaan niin pian kuin suinkin... Pankkiaika ei vielä ollut päättynyt. -Rahastonhoitaja sai olla hyvä ja jäädä luukulleen istumaan, turhahan -olisi ollut pitää juhlapäivää tämmöisestä syystä. Tässä hitto vieköön -ei ollut vakaville miehille juhlimisen syytä -- häviö kun uhkasi ja -kurjuus! -- Olivat hopussa kuin naiset... - -"On jo aika, että alamme tutkia ja tehdä selkoa näistä sekavista -asiakirjoista, jotka koskevat säästöpankin saamisia Bergsundin -kuolinpesästä, -- ne makaavat ja makaavat, -- ovat jo päälle kahden -vuoden vanhoja" -- -- -- - -Ja siinä aljettiin nyt kunnolla seuloa ja selvittää papereita suvisen -iltapäivän helteessä... - --- Tirehtori istui vielä myöhäiseen valoisaan iltaan työhönsä -vaipuneena johtokunnan huoneessa säästöpankissa; tuon tuostakin -häntä keskeytti sanan tuonti niistä toimenpiteistä, joihin kulon -sammuttamiseksi oli ryhdytty. Klauta oli hän käskenyt tulemaan vasta -k:lo kymmenen aikaan hevosella noutamaan. - -Vihdoin toki alkoi hänelle käydä jotakuinkin selväksi, kuinka paljon -säästöpankki yleensä saattoi toivoa, takaisin saavansa, ja kuinka -paljon jäisi epätietoiseksi asianajajaan varaan -- -- - -"Kapteni Helgesen tulee tänä iltana ja ajaa kohta ylämaahan miehiä -johtamaan", ilmoitettiin ovesta. - -"Soo!" - -Tirehtori kiirehti laskemista, valmistuakseen; mutta yllätti itsensä -äkkiä ajatuksiin vajonneena. - -Hän nousi malttamattomana seisomaan ja muutti syrjään akkunavarjostimen -paremmin nähdäkseen. - -Noh noh, tässähän minä olin; -- hän silmäili muutaman arkin sarekkeet, -kastoi kynäänsä merkitäkseen ja jäi istumaan samaa kohtaa tuijottaen... - -Tässä lasken niin että vielä tulen hulluksi! Täytyy kiirehtää. - -Hän ryhtyi taas kiivaasti jatkamaan. - -Harjussa tuo rotko... mutisi hän, huomatessaan hetken kuluttua jälleen -ajatuksiinsa vajonneensa, ja rupesi äkäisesti uudelleen työhön. - -Käsi ja kynä olivat tukassa, kyynärpää pöydällä, ja elottomasti, väliä -pitämättä tuijotti hän papereihin... - -Harjussa tuo puronrotko, joka taajaa varvukkoa ja korkeita kuusia -kasvaen ulottuu Johnstonin puolelle... - -Se oli tänään heti hänen mieleensä juolahtanut, kun hän puhui -teidentarkastajan kanssa... - -Tuo rotko... - -Nuorena ollessaan oli hän keväisin ottanut siellä usein vastaan puita -isälleen, -- noin viisi, kuusitoista tolttia kerrallaan; -- ja sitten -oli istuttu pölkyn selkään lepäämään, otettu esiin taskumatti ja eväät, --- mielellään tapasivat panna rotkossa Elvedalinmetsän ja tehtaan -metsän rajalla toimeen tuommoiset pienet pidot. - -Helteinen rotko... - -Hän istui ja oli näkevinään sen edessään, vieläpä mustikan ja puolan -varretkin -- -- kuulevinaan ritinää, marjanvarsien alta, se oli -kulo... Noin hiljaa, melkein savutta kytevän eteenpäin sammalessa ja -rutikuivassa maassa, palaen näkymättömänä kuin miilussa... - -Ei kukaan huomannut sitä! -- Koko väkijoukko seisoi vaan tuolla harjun -alla, sankassa savussa, muita metsiä vartioimassa... ja niin sai kytö -edistyä rotkossa, -- sen _täytyi_ nousta niihin kuusiin, joita seisoi -rotkon suussa kuin etuvartijoita, harvassa kaksittain, kolmittain -ja sitten yhä taajemmassa, kunnes tuli tiheikkö, jossa seisoi kuusi -kuusen vieressä, vaaran kupeessa, suorina kuin kynttilät, ja alempana -yhä taajempi ja taajempi metsä, Björnliet ja Jonsvandet, suuren -tehtaanmetsät... Johnstonin koko omaisuus -- - -Sitä ei huomaisi yksikään sielu... Ensimmäiset kuuset vaan hiljaa -hiiltyisivät, eikä liekkejä, savua näkyisi ennen kuin valkea toisella -puolella pääsisi täyteen vauhtiin. Toinen savu peittäisi toisen... - -Ja tulivatpa sitten -- sammuttamaan! - -Hän oli näkevinään koko tämän laajan metsämaan, -- kuinka valkea pääsi -vauhtiin, ja savu yhä sankempana ja sankempana alkoi vyöryä punaiselle -hohtaen tehtaan saloille... ja tuli tarttui -- tarttui riivatusti! -- -itse paksuun, tiheään tukkimetsään... Rytisi ja räiskyi, mustan harmaa -savu ja säkeniä tuprusi sieltä kussa seisoi honka odottamassa vaan -muutaman vuoden lisää kasvamista täyttääkseen kaksitoista kyynärää ja -kahdeksan tuumaa, -- hiljaisesti varttumassa, -- ikäänkuin Johnston -itse, -- kunnes seisoo koko mahdissaan... ikäänkuin esi-isä Abraham... -jalosti kasvaneena... - -Paistuvat, hitto vieköön, jänikset, ja ketulta kärventyvät turkit, ja -forellit kiehuvat purossa!... - -Tulimeri kauheasti raivosi ja vyöryi suoraa päätä sydänsaloon, -- -hävitti virstottain... Mahdotonta oli sitä enää pysähyttää... Tirehtori -istui suu auki, unohtunut hymy huulillaan ja seurasi valkean tietä -- - -Kasvojen ilmaus äkkiä raukesi syväksi pettymykseksi: -- Semmoinen -kuolon hiljaisuus ilmassa; kun olisi vaan tuullut! - -Hänen silmiinsä tuli jotain samanlaista kuin petoeläimelle, jonka -kynsistä saalis livahtaa; tuijotti tyhjästi ja hämillään... - -U -- mmm, -- kunhan vaan kerran on kunnolla syttynyt, niin kyllä tulee -tuuli itsestään, -- palopaikoilla aina puhaltaa... Kyllä tulee ilman -viima, -- riittävästi -- kerrassaan! -- vetäisi humisevan tuulen -alhaalta, koko laaksosta... - --- Niin, saa varmaan tuo uudesta syntynyt tehtaan loisto nyt lämmintä -enemmän kuin savutorvesta!... Minäpä luulen, että tästä tulee vähän -kuin häviön tapaista, -- ja Johnston kyllä vielä tulee ja siivosti -pyytää pientä kädenapua. -- Siinähän on miehen koko pääoma... He, -he, he, nauroi hän rumasti, niin että itsekin pelästyi ja katsoi -ympärilleen; hikosi, jotta vesi valui -- -- - -Kapteeni Helgesen matkustaa sinne tänä yönä -- taidolla neuvomaan, -hän -- ajatteli tirehtori pistävän ilkkuvasti. -- Hän kyllä hieman -myöhänlaiseen huomenna älyää, ettei hän ole siellä, missä juuri palaa, --- he he, -- -- ei, -- ja saa kantaa edesvastauksen taidostaan... - -Hän ojensi äkkiä pöydän yli jäntevän kätensä, nyrkkiin puristettuna ja -nojausi taaksepäin, niin että kasvot puoleksi katsoivat kattoon. - -Niin edesvastaukseen!... - -Käsi putosi pöytään melkein lyömällä ja hän ryntäsi ylös. - -Luulenpa, että olen hullu, -- aivan mieletön! _Minähän_ se olen -neuvonut ja komentanut. - -_Minähän_ se olen, joka annan Johnstonilta metsät palaa -- --. Teen -suoraa päätä kamalan rikoksen... - -Kuinkahan pitkälle on kulo huomisaamuun kerjennyt tuossa rotkossa?... -alkoi hän aprikoida. Kasvot saivat omituisen miettiväisen -kaksinais-ilmauksen, toinen silmä ikäänkuin tiukasti tuijotti johonkin. - -Äkkiä repäsi hän hatun pöydältä ja syöksyi ulos. - -"Onko höyrylaiva tullut? -- Onko kapteeni Helgesen lähtenyt?" huusi -hän. "Aja, Klaus, heti alas Gaarderin luo ja tuo hänet tänne... - -"Onko pankinlähetti siellä?" huusi hän pihan perällä olevaan -rakennukseen, -- "saa tänne teidentarkastaja -- -- kohta paikalla -- - -"Minä olen punninnut ja miettinyt asiaa", sanoi hän Gaarderille, -joka tulla leuhkasi varsin hengästyneenä. "Koko työjärjestys on -muutettava!... Johnstonin puolelle vievässä rotkossa, siinä on -metsä auaistava -- niin pian kuin vaan suinkin siihen päästään! On -heti paikalla lähetettävä sananviejiä lähteneitä saavuttamaan, ja -Finkenhagen saa lähteä maistraatiin. Minä matkustan itse tänä yönä -palopaikalle, jotta saan tavata kapteeni Helgesenin, ja viestejä -lähetän joka suunnalle... Siitä vaan riippuu eikö kulo jo ole päässyt -liian pitkälle. - -"Juokse Johnstonin luo, Klaus, -- niin otan sinut matkalla kääseihin, -- -älä säikähytä häntä -- sano, että kaikki tehdään, mitä ihmisvoimilla -suinkin voidaan." - -"Minä suoraan sanon, että hän voi olla levollinen, kun isä" -- lausui -Klaus ja oli samalla jo menossa. - - - - -XIV. - - -Uusi kaupunginvouti ja poliisimestari oli käynyt tulovisiitillä -tirehtori Bratin luona Strömmin tehtaalla; ja seuraavana päivänä jo -aamupäivällä tirehtori helisti kaupunginvoudilla eteisen kelloa. - -"Toivoakseni annatte minulle anteeksi, hra tirehtori, että otan -teidät vastaan täällä konttorissani, huoneeni ovat vielä tyhjinä, -muuttotavarat kaikki yhdessä pinossa, kunnes perheeni saapuu parin -päivän kuluttua... Esimieheni piti semmoista kiirettä, että virkaani -ryhtyisin. -- Olkaa niin hyvä, -- tässä on hyvä nahkatuoli! -- ja voin -myöskin tarjota todella hyvän sikarin. Olkaa hyvä" -- - -"Kiitoksia. -- Ei ole ihme, että edeltäjänne niin nopeasti kuin suinkin -tahtoi kopistaa tämän kurjan kylän pölyt anturoistaan. Itse hän -teki olonsa semmoiseksi, että hänen oli täällä mahdoton viihtyä, -- -pikkumainen turhan tarkka juristi -- tämmöisessä levottomassa merimies- -ja satama-elämässä! Hän aina jäi alakynteen." - -"Kunnon mies ja hyväpäinen", -- lausui vouti päätään nyökäten jotenkin -kylmäkiskoisena. - -"Kyllä vaan, -- semmoinen, joka aina joutui ohjattavainsa vaunujen -pyöriin... Lopulta oli hän täällä kerrassaan pyöräin alla, -- eikä -hänen mieltään juuri kysytty" -- -- - -"Sepä ei juuri ole rohkaisevaa minulle, hänen seuraajalleen", hymyili -kaupunginvouti. "Muutoin on mielipiteeni se, että jos sitä miestä olisi -osattu oikein käyttää, niin olisi hän ollut kaupungille hyödyksi." - -"Hm, -- sairasmaisesti itsepäinen mies! -- Hän oikeastaan alkuaan -ajoi laivansa aivan pieneen ja vähäpätöiseen kariin. -- Olette kai -huomanneet kaupunkimme hyvän ja oivallisesti järjestetyn valaistuksen? --- No kuulkaa, heti alussa hän pani liikkeelle koko kaupunginvouti- ja -poliisimestari-vaikutuksensa, saadakseen meidät ottamaan kaksi -- sanoo -kokonaista kaksi -- lyhtyä muutamaan kujaan! -- Sitä varten väänsi -hän nurin koko kaupungin, -- ja niin sanoakseni hirtettiin noihin -samaisiin kahteen tolppaan -- --. Niinpä olemme vähin itse saaneet olla -poliisimestarina näinä vuosina". - -"Vai niin, mutta siitä edes vastauksesta nyt toivon teidän pääsevän", -arveli kaupunginvouti, työntäen huulensa jotenkin itsetietoisesti nenän -alle. - -"Hitto vieköön, miten virallinen ilmaus kasvoissaan", arveli tirehtori. - -"Toivon, että tirehtori ja muut vaikuttavat miehet antavat minulle -hyvää tukea ja apuansa!" - -"Minuun voitte luottaa, hra kaupunginvouti, -- ja saatte nähdä, että -samalla on koko joukko muitakin voimia apunanne.": - -"En voi kyllin kiittää teitä kohteliaisuudestanne", vastasi -kaupunginvouti hieman kuivakiskoisemmin, kuin Bratin mielestä -oikeastaan olisi syytä ollut. -- - --- On kakko kaunis päältä katsoen -- juolahti tirehtorin mieleen; hän -mittaili voutia katseillaan, -- vähintäin yhtä pitkä, kuin tirehtori -itse, -- noita punakoita, isorakenteisia ja mahtavan näköisiä miehiä, -joita teki mieli väistää jo matkan päästä... - -"Olen varsin tyytyväinen, niinkuin kyllä ymmärrätte", -- tuumaili -kaupunginvouti, -- "että olen vaikutusalakseni saanut kaupungin, -joka viime vuosina on kehittynyt verraten tavattoman nopeaan... -Matkustavaisten luku yhä lisääntyy... rouva Michelsenin hotelli sen -heti näöllään osottaa -- vanha vallasväen rakennus, joka on sisustettu -kerrassaan uudenaikaiseksi, diligenssi tulee porraspäähän, -- korkeat -upeat huoneet, joista näkee sataman... Ja semmoiset huoneet julkisia -kokouksia ja konsertteja varten!" - -"Hm -- niin, meillä oikeastaan on _kaksi_ suurta hotellia. Enoksenin -on vaarallinen kilpailija, ja kaupunkilaiset ehdottomasti pitävät sitä -parempana." - -"Ainoastaan vallasväelle muistuttava ulkomuoto, kun hätäisesti -silmäsin, sai minut arvelemaan --. Mutta, hm", -- hän veti jälleen -ylähuulen nenän alle -- "semmoisesta en tietysti vielä voi lausua -varmaa mielipidettä... Näin kerrassaan uudet olot tietysti vaativat -aikansa, ennenkuin niitä oppii vallitsemaan." - -Vallitsemaan... vallitsemaan... Tämä omituinen lausetapa koski -tirehtoriin... näkyy sairastavan hieman riippumattomuuden himoa. - -"Ja täällähän kuuluu seuraelämä olevan erinomaisen viihdykästä", lausui -kaupunginvouti kääntäen puheen toiseen aineesen. -- "Ihmisiä, joihin -minä ja perheeni arvatenkin voimme liittyä... Teillähän on tuo hieno -ja herttainen Johnstonikin. Eilen kävin hänellä vieraana ja se mies -kerrassaan viehätti minut." - -"Niin, hänellä on se ominaisuus, että heti viehättää ihmiset", pääsi -tirehtorilta kiireesti. - -"Eikö totta, hän on niin tasainen ja suora... kopeutta ei nimeksikään; -hänen talostaanhan on tullut jonkinlainen lähtökohta koko vanhalle -tunnetulle Macolmin suvulle." - -Tirehtori istui hieman nyrpeän synkkänä: - -"Vuoroin yläällä, vuoroin alaalla, hra kaupunginvouti; -- kauppasuhteet -ja sattuma, ne ne hänenkin olonsa määräävät! -- Voinpa sanoa, että -olen jo toisenkin kerran hänet pelastanut", lausui tirehtori muka -vaatimattomalla itseensä tyytyväisyydellä... "Kaikissa niissä -metsänpaloissa, joita näillä kulmilla on raivonnut, on hänen -omaisuutensa ollut suuressa vaarassa. Mies olisi nyt häviön oma, -ellen sattumalta olisi täällä kaupungissa pitänyt arveluitani, -- -minä vanhastaan tunnen nuo ylämaan metsät; -- ja minulle tosiaan -onnistui saada miehet kulopaikalla vielä sillä tavalla asetetuiksi, --- mutta aivan viimeisellä hetkellä, sen vakuutan, -- että kulo vielä -saatiin pysähtymään!... Se oli tavallaan oikea kohtalon päivä koko -Johnston-Macolmin suvulle..." - -Kaupunginvouti tarjosi tulitikkua erinomaisen ystävällisesti, samalla -kuin hänen miettiväisessä katseessaan oli koko joukko hänen virkansa -toistakin puolta, -- nimittäin poliisimestaria -- --. "Minäpä kuulin -Johnstonin puhuvankin teistä sen mukaisella lämmöllä." - -Tirehtori nousi samassa seisomaan. "Aikomukseni oli siis -- paitsi -että kävin luonanne vastavieraissa, pyytää teitä minua käyttämään, jos -ehkä voisin teitä palvella näin alussa, kun järjestätte kotinne ja -asumisenne, -- työväkeä hankkimaan -- nikkareita esimerkiksi. Sahalla -on minulla kyllin väkeä teillekin lainata." - -"Miten olette ystävällinen... sulimmat kiitokseni, hra tirehtori!" - -Tirehtori kiiruhti katua alas - -Uusikin poliisimestari näkyi aikovan istua jotenkin korkealla -satulassaan, -- aikoi ehkä kulkea erityisiä kaikkein korkeimmasti omia -teitään, -- jos nimittäin se laatuun käy!... "Joihin voi liittyä"... -Valitsee seurustelupiirinsä -- -- - -Ja heti puuttuu Johnstoniin!... Tirehtori huitasi kepillään ja -kasvoissa oli ilkkuva ilme, ikäänkuin sisässä olisi kirvellyt ja -purrut... Se viehätys ehkä ei hänelle kovinkaan hauskaksi kävisi... - -Ja eikös puhunut rouva Michelsenistä ja hänen hotellistaan ikäänkuin -olisi hän mikäkin ikäpöppö tällä paikkakunnalla. -- Hän se hiis vieköön -vielä voi ruveta armossa määräämään huoneet sekä surun että ilon -vietolle! - -Ajoissa on tässä, siitä ei parane, salpa pantava! - -Tirehtori astui syvissä mietteissä, leuka pitkällä... - -Tuo viha rouva Michelsenin kanssa ei ylipäänsä koskaan ole ollut oikein -paikallaan... Enoksenilla eivät paikat tahdo koskaan oikein näkösiksi -ruveta, -- siellä haiskahtaa kyytiliikkeelle... se jää kun jääkin -toisen luokan hotelliksi! - -Hän alkoi astella edes takaisin katuja, katsella vähän tarkemmin -hotellin rakennusryhmää; pariin vuoteen ei hän nyt ollut sen portin -sivu käynyt... Koko joukon uusittu ja somistettu, portaista ja -katuovesta loisti messinki, -- ja portista hän vilahukselta näki -diligenssin, joka seisoi portaitten edessä odottamassa; parihevosia -juuri kuljetettiin pihan poikki eteen asetettaviksi. - -... On se oikeastaan vahinko, ett'eivät kaupunkilaiset voi miehissä -tänne kokoontua! -- -- -- - --- Rouva Michelsen sai kyökkiin sen hirmun viestin, että itse tirehtori -oli hänen yksityisessä huoneessaan ja tahtoi häntä puhutella. - -Rouva seisoi punaisena paistinvalkean ääressä; mutta vielä -punaisemmaksi hän kävi. - -"Ti-reh-toriko -- meillä? -- Herra hyvä varjele!" -- Kauha vaipui -hellalle. - -"Niin on, ja hän tahtoo sinua puhutella, täti." - -"Minuako? -- -- Mikähän onnettomuus se nyt taas päällemme lankee... -Minä oikein... koko ruumiini vapisee... Minä en sinne lähde, -- siihen -minua ei saa mikään inhimillinen voima! -- hän se otti minulta klubin --- ja sähkösanomatoimiston ja kaikki kokoukset ja iltahuvit... Hän -otti minulta kaupungin kunnian niin tyyni kun vaan saattoi, -- ja -vahingotti minua turvatonta leskiraukkaa, sekä sanoilla että töillä! -- -Sen pahuksen luo en lähde, niin kauan kuin täällä pystyssä pysyn. Sano -hänelle se. -- Sano se!..." - -Hänen sisarensatytär, kasvava tyttö, joka sanan oli tuonut, jäi kyökin -ovelle seisomaan neuvottomana kauhusta. - -"Sano se, -- sano vaan se!... Ehkä hän aikoo lopulta ajaa minut pois -koko hotellista?" - -"Mutta ei", -- rouva epätoivossaan järjesti hieman tukkaansa ja heitti -syrjään kyökkiesiliinan, ja katse samalla kävi miettiväiseksi kuin -tavallisesti, -- "siitä ainakin ensinnä syntyy pieni kahakka." - -Hän lähti käytävään, varustautui omalla ja hotellinsa arvokkaisuudella, -ja astui vavisten ja kalpeana huoneesensa. - -"Olen kuullut, että tirehtori tahtoo minua puhutella... saanko -kuulla, mikä onnettomuuden viesti?" puhui hän vapisevalla äänellä. -- -"Tirehtori on niin hyvä ja istuu." - -"Kuulkaa nyt minua levollisesti, rouva Michelsen! Mehän olemme saman -kaupungin lapsia ja vanhoja tuttuja." - -"Niin Herra nähköön, kyllä olemme sekä minä että hotellini saaneet -tehdä tirehtorin tuttavuutta, -- kuinka monta yötä olen valvonut ja -vuoteellani itkenyt --" - -"Sallikaa minun sanoa, että olette niitä vaimoja, jotka minussa ovat -synnyttäneet mitä suurinta kunnioitusta, joita pidän syvässä arvossa, --- teidän tavoin johtavat suurta liikettä ja osaavat sitä pystyssä -pitää." - -"Tämähän kuulustaa vähän uudelta, hra tirehtori", lausui rouva -odottavaisena hymyillen ja silmät kiiltäen. - -Tirehtori laski lempeästi kätensä hänen ranteelleen: - -"Sen kai uskotte, ettei minulla koskaan ole ollut mitään personallista -teitä vastaan, rouva Michelsen?" - -Rouva kavahti... oliko oikeastaan syytäkään luulla sitä? - -"Te todella olette niin erinomaisen ymmärtäväinen, että luulen voivamme -keskustella niinkuin miesten kesken ainakin, rouva Michelsen. Te -varmaankaan ette säikähdy pientä sanaa?... - -"Tiedätte, että olen uhrannut, käyttänyt kaikki voimani tuon rautatien -hyväksi! Ja te varmaankin vähin muistatte minua entisistä ajoista, -rouva Michelsen, minä en ja'a itseäni, personalliset näkökohdat eivät -kuulu minun luonnolleni", -- tirehtori leikillisesti taputti rouvan -kättä. -- "Tuo rautatie on viime vuosina ollut minulle kaikki kaikessa. --- Ja niinkauan kuin diligenssi, joka niin suuressa määrin perustuu -teidän hotelliinne, niinkauan kuin se näytti panevan salvan kaikille -toiveille sen saamisesta, -- täytyi minun tietysti teitä vastustaa. Sen -te varmaankin käsitätte. -- Se ei ollut oikein, rouva Michelsen, -- se -ei ollut oikein tehty, että kannatitte tuota diligenssiä!" - -"Saan kai lohduttaa itseäni sillä, että Johnstoninkin kaltainen mies -oli asian puolesta", huomautti rouva hienosti. - -"Johnston on, rouva, kuten sekä te että minä hyvästi tiedämme", -- -lausui tirehtori silmää iskien, -- "oikea lapsi julkisessa elämässä, -hän ei edes aavistakaan, kenen käsiin lankee... Tuo diligenssilaitos -oli minulle arveluttavana esteenä, -- mutta vihdoin onnistui minun -yhdistää voimat niin, että rautatie-asia nyt on pelastettu --. - -"Ja samalla, -- olen varma, että käsitätte sen yhtä hyvästi kuin -minäkin, -- olette te, rouva, ja hotellinne käyneet minulle yhtä -rakkaaksi kuin entisinä hyvinä aikoina... En luule varsin suuresti -erehtyväni, kun arvelen teitä naiseksi, joka kykenee menettelytapaani -arvostelemaan; -- kuka hiisi vieköön olisi teidän sijassanne siitä -pitänyt, -- minä en pyydä mahdottomia... - -"Te rikastutte, rouva Michelsen, varsin upporikkaaksi, kun nyt -saamme tänne rautatienkin, joka teitä lihottaa matkustavaisilla... -Säästöpankille suoritettavilla vähennyksillänne älkää kiirettä -pitäkö, -- luottakaa huoleti minuun... Ja vähitellen, niin arvelen, -olemme jälleen entisessä urassa. Olemme koittaneet Enoksenia -- se -on niitä toisen luokan, näettekös!... Hän saa jäädä hätävaraksi, kun -täällä teillä käy suvella mahdottomaksi huoneita saada! -- Poikani -Klaus valittaa, ett'ei laulu kaiu Enoksenin salissa. Saatte ottaa -lauluseurankin suojiinne, rouva Michelsen; -- nuorille ihmisille -näettekös vaatii viihdykästä." - -"Poikanne ei olekaan ollut yhtä ankara kuin te, hra tirehtori", -pilaili rouva, -- "on minulla silloin tällöin ollut kunnia nähdä hänet -vieraanani." - -"Hm -- mm"... Tirehtori nousi lähteäkseen. - -"Tarjoan teille kättäni, rouva Michelsen!" sanoi hän herttaisesti. - -Rouva Michelsen taisteli itkua vastaan -- kovasti hänen mielensä -kuohui. -- "Tirehtori on ollut minua vastaan kuin ankara ukkosenilma... -Jollei meillä olisi ollut suvet siunattuine matkailijoineen niin -tuottavia, niin kyllä vanha Holmsenin kartano olisi parina viimeisenä -vuotena takapajulle joutunut... Mutta nythän on kaikki taas parhain -päin kääntynyt!" - --- -- "Ei se ole helppoa", selitti rouva Michelsen myöhemmin, -- "kun -tirehtori tuolla tavalla kättään tarjoo. Olipa melkein ikäänkuin kaksi -raskasta vuotta olisi sulanut ja käynyt tyhjäksi, -- mutta perästäpäin -sittenkin kirventelee!" - - - - -XV. - - -Johnston jäi tänään jälleen arkihuoneesen pakisemaan rouva Bratin -kanssa. - -Aivan perin väsyneenä oli hän tullut, hän oikein ikäänkuin kiirehti -päästäkseen sohvaan lepäämään... Levottomasti, melkein tuskallisesti -oli hän kourannut otsaansa ja pyytänyt lasillista kylmää vettä... - -Nyt se oli ohi, oli hän sanonut, -- ja rouvan mielestä hän kävi niin -luonnottoman kiihkeän vilkkaaksi, -- että rouva sen vuoksi tunsi -oikeata mielenahdistusta. Johnstonin terveys varmaan oli kaukana -hyvästä. - -Keskustelussaan alkoi hän niin omituisesti hypätä asiasta toiseen, -- -unohti, mitä viimeksi oli sanonut... Nyt puhui hän perintötavaroista ja -vanhoista kaluista... - -"Ihme, että tuommoiset vanhat hopeakellotkin teitä huvittavat, -Johnston!" pilaili rouva. - -"Niin, on ehkä vähän narrimaista, ja -- kuulkaas nyt, älkää virkatko -siitä mitään Bratille!" -- hän katsahti rouvaan melkein pelokkaasti. --- "Te kyllä tiedätte, miten hän arvostelee tuommoisia; -- onhan tämä, -niinkuin sanotte, hieman lapsellista... hieman omituista"... pakisi -Johnston puoleksi hämillään --. "Mutta miehenne kello on todella sangen -merkillinen... Kerran hän siitä minulle kertoi... Hänen isoisänsä osti -sen vuonna tuhat seitsemänsataa yhdeksänkymmentä ja vähän päälle, -Köpenhaminasta muistaakseni, -- se oli ensimmäisiä kelloja, jotka Urban -Jürgensen, kuuluisa kelloseppä rakensi, sama mies, joka sitten perusti -suuren kellotehtaan Sveitsissä?... Eräs tämän Jürgensenin poika pääsi -Islannissa kuninkaaksi... Ettekö saa häntä siitä jotain kertomaan -- -- -joskus sopivassa tilaisuudessa, rouva Bratt?" -- kysäsi hän tavattoman -varovaisesti... "Se ei läheskään enää ollut mikään kronomeetteri, -- -Bratin alituisesti täytyi sitä valvoa ja asetella"... - -Hän istui ja mietti ja ikäänkuin hermostuneesti nieli... "Tuommoisessa -kellossa, joka vaan käy ja käy... ja laskee, mittaa todellisuutta... -siinä voi olla kokonainen tuomio... - -"Mutta siitä minä tahtoisin selkoa", -- lausui hän äkkiä itseänsä -kooten, -- "paitsi muusta -- mutta älkää minulle naurako -- -- siitä -onko kello viime vuosina -- se näettekös on jo kulunut, -- edistänyt -vai jättänyt? -- kuluneet kellot aina tahtovat edistää -- -- se -luullakseni on kaikkien vanhain taskukellojen laita... - -"Minä niin selvään muistan, että hän silloin valitti sen käyvän väärin", --- mutisi hän. - -"Sanokaapa, ettekö tiedä, onko hänen tapansa siirtää sitä eteen, vaiko -taakse päin?" kysyi hän äkkiä niin kiihkeästi, että rouvan oikein -täytyi häneen katsoa; Johnston oli varsin kuumana ja hiessä. - -"Se on nyt eräässä laatikossa, Johnston, -- on maannut siinä koko viime -vuodet siitä pitäen, kuin se eräänä päivänä putosi lattiaan... Bratt on -luvannut lähettää sen Köpenhaminaan korjattavaksi." - -"Vai niin -- vai -- rikki -- monta vuotta"... hän näytti kerrassaan -pettyneeltä ja tarttui jälleen päähänsä... - -"Herra tiesi, miten tulimme tuosta kellosta puhuneeksi?" alkoi hän -äkkiä uudelleen aineesta poiketen. -- "Nyt muistan, -- noihin pieniin -kultaperiinhän minä tartuin --. Minä en voi teitä ajatellakaan ilman -noita hienoja kultavitjoja ruskeankeltaisella silkillä, -- ja tuota -pientä aivan sopimatonta messinkiavainta, joka niistä riippuu! -- -Niin hieno ja vähän -- vähän muistamaton, niinkuin rouva itsekin... -Kaukana huolimattomuudesta tai muusta sen kaltaisesta, -- ikäänkuin tuo -kellonavain äkkiä olisi korotettu kulta-avaimeksi." - -"Te annatte minulle totuuden sokeripillereissä, Johnston", hymyili -rouva, -- "tuo puute järjestysmielessäni on ollut minulle pahana -loukkauskivenä nuoresta pitäen." - -"Hm, -- minä mielelläni tunnustan, että rouvan suuret ruskeat silmät -minua viehättävät --. Ne ovat niin järkevät, ja hyvältä tuntuu, kun ne -päälläni lepäävät... Ymmärrättehän, että ne tekevät minulle hyvää? -- -Tämä on jonkinlainen tunnustus, siitä en pääse... Usein tulen tänne -vaan sen vuoksi, että saisin ne päälleni lepäämään"... - -Hän lausui tämän niin alakuloisen raskasmielisesti. "Mielestäni voimme -kutsua sitä hyväksi ystävyydeksi, Johnston... Te ehkä vähän luotatte -minuun?" - -"Vähänkö?" - -"No niin, sanokaa sitten paljon; -- se imartelee minua. -- Ja nyt -koitan urkkia teille tietoja mieheni vanhasta kellosta... Mihin tilaan -omatuntoni joutuukin!" lausui hän kääntäen keskustelun jälleen pilaksi. - -"Älkää naurako, älkää naurako, -- no niin, näenhän minä sen teistä, -- -naurakaa mielenne kyllältä, -- kun olen lähtenyt." - -"Kuulkaas Johnston! -- eikö teitä oikeastaan haluttaisi saada tuo -vanha kello lahjaksi?... Minä en tosiaan tiedä, onko minulla niin -paljon valtaa Bratin yli; -- onhan se perhekalu ja --. Mutta jos se -teille iloa tuottaisi, ja etenkin, -- etenkin, -- jos saisin Bratille -sanoa, että se teitä kalvaa kuin käärme, -- että te salassa käytte ja -kadehditte häneltä tuota kelloa?" - -"Ei, ei millään ehdolla, rouva! -- kuuletteko", -- huudahti hän -melkein kauhistuneena. "Se olisi minulle suunnattoman vastenmielistä; --- niin, se oikein loukkaisi minua, jos sen teette! Semmoisessa -vanhassa ystävyydessä, jommoinen hänen ja minun välilläni vallitsee, -saattaa olla perin arkoja kohtia siinä, missä niitä kukaan muu ei -aavistaisikaan --" - -"Nyt sanoitte jotain, Johnston, -- nyt sanoitte jotain"... - -"Mitä niin?" - -"Se oikein alkaa ajatteluttaa -- mitä nyt sanoitte... Useinkaan en -teitä ymmärrä" -- -- - -"Mutta luvatkaa minulle se, rouva Bratt, -- antakaa minulle siitä -kätenne, -- hänelle ette virka mitään kelloseppäharrastuksistani, --- minua hävettäisi. -- Semmoinen on luonteeni... Ainoa maailmassa, -jolle voin uskoa vähän narrimaisuuttanikin, olette te, rouva! Teidän -kasvoissanne on jotain joka tekee, että teille voisin tunnustaa yhtä -avomielisesti kuin rippi-isälle... Niin niin, niin niin, -- minä -alan tässä sydäntäni purkaa niin että... huomaan, jo on aika tieheni -korjautua"... - -Hän otti jotenkin hajamielisenä pikaiset jäähyväiset ja lähti hieman -etunojassa lehtokujaa kulkemaan... - --- -- Oliko siinä se vika, että se edisti? -- toisti hän varmaan -sadannetta kertaa... - -Öisin hän maatessaan vaan ajatteli tuota kelloa, -- kiiltävää, -hienoa, vanhanaikaista hopeakelloa... Hän näki sen, -- se oli niin -siromuotoinen, aivan kuin luotu taskusta ja taskuun luistamaan, -- -juuri kun tirehtori veti sen esiin klubissa, korttipöydän ääressä, -ja vakuutus sen mukaan merkittiin, -- kahtakymmentä minuuttia yli -yhdentoista... - -Oliko se edistänyt, -- väärin se varmaan kävi, -- ja oliko ehkä -kello oikeastaan vähemmän, kuin tirehtorin kello silloin osotti, -- -esimerkiksi vaan kymmenen tai viisi minuuttia yli yhdentoista? -- eikö -ollut arvelemisen sijaa taikka ainakin mahdollista, että sähkösanoma -laivan hukkumisesta oli tuotu hänen kotiinsa niin samaan aikaan, kuin -vakuutus merkittiin, että hänen olisi ollut _mahdotonta_ sitä tavata, -vaikka olisikin käynyt kotonaan tiedustelemassa... Kuitin mukaan -oli sähkösanoma otettu sähkösanomatoimistossa vastaan neljännestä -vailla yhdentoista -- sikäläisen kellon mukaan... Kaksikymmentä yli -yhdentoista -- olisiko sillä välin -- -- - -... Niinpä eivät nämä kaikki mahdolliset ajatukset ja perusteet, joita -hänen vaan täytyi punnita ja pohtia, kuitenkaan mitään vaikuttaneet, -- -eivät niin mitään, ei sinne eikä tänne!... Se aavistus, joka hänellä -mielestään oli ollut, kuten yhä paremmin ja paremmin oli muistavinaan, --- ja joka hänessä ehkä vaan oli sekaantunut rajuilman ja yleensä -haaksirikkojen pelkoon sinä iltana -- eikö se mitään merkinnyt?... - -Se ajatus, että ehkä joku varovaisuuden aisti kuitenkin oli häntä -estänyt sinä iltana kotiinsa lähtemästä, -- se kasvoi hänen -mielikuvituksessaan yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, raskaammaksi ja -raskaammaksi pitkinä ja kolkkoina öinä, kun hän ilmivalveilla makasi -ja ajatteli tuon vanhan hopeakellon viisaria... vihdoin takertui -hänen sielunsa hienoon, nuolen muotoiseen minuuttiviisariin, joka oli -kullasta -- -- - -Jos se edisti, niin hän oli vapaa, -- tuntui ikäänkuin keveä, kuulakas -ja vapaa ilma hänen ympärillään, ikäänkuin olisi lentää voinut. - -Vaan sitten tulivat nuo tunnit, raskaat ja pitkät... kun viisari -jätätti, -- kaikki vanhat hopeakellot tapaavat jätättää!... -Minuuttiviisari muka oli kuin musta viiva sen toisen pienen kultaisen -jatkona; -- vakuutusaika edistyi puolikahdeksitoista ja enemmäksi... ja -haaksirikosta oli sähkösanoma hänen kotonaan... - -Kultaviisari pisti kipeästi hänen aivoihinsa, -- tuikki kuin äkämässä -neula... jätätti -- -- edisti... - -Tänään hän ensi kerran oli sielunsa tuskassa uskaltanut ottaa tuon -kellon puheeksi rouva Bratin kanssa, -- niin usein kun olikin arvellut, -aikonut, tuntenut siihen viettelystä; -- mutta aina hän oli peräytynyt, -kun sanat jo olivat huulilla. - -Nämä kalvavat epäilykset nousivat ja nousivat yhä uudelleen, -- -ikäänkuin alati kiertävä tuskan pyörä, jota ei voinut pysähyttää... - - - - -XVI. - - -Klaus ajaa karahutti uudella polkupyörällään kotia päin kaupungista, --- etukumarassa, jokkei-lakki päässä ja viikset, jotka olivat tiheät -kuin pienet mustat villatukot, pystyyn kierrettyinä; voimakkaat reidet -olivat täydessä työssä. Hän vihelsi, soitti ja varotteli, pyörähteli -kuin tuuliaispää käypäläisten ja ajavain ohi maantiellä. Käänteli -ja mutkaili, milloin toiselle, milloin toiselle puolelle, leikkasi -kaaria... Siinä ei kysytty voimaa, lapsi olisi tuohon oppinut. -Seitsemäntoista minuuttia, ei sen enempää, tarvitsi hän ajaakseen kotoa -kaupunkikonttorille -- ja Hejeen oli hän ajanut kolmessa tunnissa ja -neljänneksessä! - -Melulla ja toimessaan astui hän arkihuoneesen, jossa kaikki vielä -istuivat iltapäiväkahvin ääressä. - -"Missä olet sinä, Klaus, tänään viipynyt?" kysyi Gertrud, -- "tunti on -jo siitä kun söimme päivällistä. -- Oletko syönyt ulkona jossain?" - -"No mutta, Gertrud, eihän se meihin kuulu", arveli tirehtori auliisti, --- -- "lieneekö istunut ystäväin kanssa rouva Michelsenillä? -- -vaeltakoon rauhassa omia teitään." - -"Isä aina sanoo, että minun on mahdoton unohtaa ruoka-aikaa. Mutta sen -olen kuitenkin tullut tänään tehneeksi -- sattumalta", sanoi Klaus ja -laski sähkösanoman hänen eteensä kahvipöydälle. -- "Entä nyt! -- lueppa -mitä seisoo tuossa... Että rautatieasia on stortingissä ratkaistu... -Suurenmoinen juhlatuuli ja ihmistungos rouva Michelsenillä, tietysti... -Sähkösanomilla seurasimme keskustelujen loppupuolta ja kun sitten oli -äänestetty, niin karjasimme yhdeksänkertaisen hurraa-huudon." - -"Sepä lienee sinulle suureksi iloksi, Bratt!" puhkesi rouva sanomaan. -"Siinä asiassa olet sinä jotain vaikuttanut." - -"Niin isä!"... - -"No niin kyllä, Jette", -- lausui tirehtori, jonka sydäntä hiveli; -olihan loppupäätös aina ollut hieman epätietoinen; -- "vähäsen ansiota -uskallan ehkä tästä lukea minäkin itselleni... - -"On niin ihmeellistä", lausui hän hetkisen mietteissä istuttuaan, -- -"vielä muutama vuosi takaperin kajasti edessäni elämäni ylpeimpänä -tämä hetki, jos se milloinkaan koittaisi; ja nyt, kun se on tullut --- --. Niitä on niin monta nyt, jotka ovat olleet tässä kummina ja -asiaa ikäänkuin velloneet ja hypistelleet... Se oli minun ehdotukseni, --- ja minulle, eikä kenellekään muulle, ihmiset sen vuoksi päätään -pudistivat; -- se muka oli niin mahdotonta. -- Ja kerrallaan kävi se -sitten niin mahdolliseksi!"... - -"Uskaltaakohan sinulle vähän kieliä, isä, -- että nimittäin kaupungilla -jo aikoja sitten on ollut puheena pitää sinulle juhlat siitä hyvästä -että olet -- paitsi kolmen lapsesi isä, -- myöskin tänne tulevan -rautatien isä... Se oli nytkin puheen alaisena rouva Michelsenillä; -samana päivänä, kun tänne saapuu hallituksen virallinen vahvistus, -aikovat valtuusto ja kaupungin eri piirit panna matkaan lähetystön, -- -ja, no niin, tulee kai se nyt ilmi joka tapauksessa, -- ja kun kerran -olen astunut toisen jalan, niin täytynee astua toinenkin, -- tuomaan -isälle hopeisen kirjaillun juomasarven." - -"Minulle? -- minulleko, poikani?"... - -"Ei mutta, katsoppa isää, äiti, totta vieköön on kerran hänkin -vaatimaton." - -"Klaus on tänään tosiaan täpötäynnä uutisia, Jette!" lausui tirehtori -hymyillen. - -"Isä nähtävästi nyt vilpittömästi uskoo, että olen hänelle ilmaissut -kaikki, äiti -- enkä salannut rahtustakaan. -- Tätä olen nyt sisässäni -kantanut sangen kauan -- helmikuusta alkain aina toukokuuhun, -- ilman -että luullakseni kukaan teistä on minusta suuriakaan huomannut! -- -Sinun terävä silmäsi, Gertrud, lienee kuitenkin? -- tietysti. -- Olen -varma, että hän sitä perästäpäin väittää, -- Gertrud on aina älyävänään -kaikki, äiti... Mutta onpa minulla vieläkin takanani yksi kultamurunen; -ja keskusteltiin sitä siitäkin' sillä aikaa kun sähkösanomia -odotimme... Ei sen enemmästä eikä vähemmästä, kuin että isän muotokuva -ripustettaisiin säästöpankin johtokunnan huoneesen, hän kun on pankin -perustanut." - -"Kuuletko Bratt!" sanoi rouva. - -"Ollappa nyt vähän kaunis", pilaili tirehtori; hän asteli edes takaisin -lattialla. - -"Ee-i, isä ei ole turhamainen, äiti -- -- hän vaan niin mielellään -riippuu säästöpankin seinällä, niin totta kuin elää!" - -"Loruja", -- murahti tirehtori, mutta varsin helmeilevän hyvällä -tuulella. - -"Yksimielisesti huudettiin -- taikka oikeammin kiljuttiin hyväksymistä, --- kun molemmat tirehtori-virkaveljesi, kämnäri ja Muhvad, ehdottivat, -että he ynnä muutamia säästöpankin edustajia juhlallisesti tulisivat -luoksesi pyytämään, että Abraham Johnston saisi maalata oivallisesta -muotokuvastasi kopian sinne ripustettavaksi... - -"Joko nyt älyätte, että minulla oli syytä, minkä vuoksi jäädä -päivällisiltä!" - -"Soo, soo, -- jaha, -- vai perältäkin... minulla on kunnia... että hra -Johnstonin poika"... - -Tirehtori jäi seisomaan akkunan ääreen ja katsoi ulos. - -"Oliko Johnston kokouksessa?" -- kysäsi hän äkkiä Klaun puoleen -kääntyen. - -"O-li, -- ja me tietysti toivotimme onnea pohatalle, jonka metsät nyt -tulevat rautatien varteen." - -"Minä se olen, -- minä, -- joka olen ajanut kultaa ja valtaa sen -miehen taskuun..." mutisi tirehtori synkkänä; sanat puoleksi -kuuluivat raskaalta huokaukselta... "Hra Johnstonin poika, -- nuoren -perijän taideteos, -- he he, -- he he, -- kiitän kunniasta! -- sitä -pannaan minulta lähetystö pyytämään muka suurena kunnianosotuksena -kahdenkymmenen vuoden työstä ja siitä hyvästä, että säästöpankilla -nyt on parinsadan tuhannen omaisuus... Ei" -- hän kääntyi omaistensa -puoleen rajussa mielenliikutuksessa, -- "kiitän nöyrimmästi, -- siitä -kuvasta minä pidän säästöpankin seinän puhtaana!" - -Hän tarttui lakkiinsa ja kiiruhti alas sahalle. - -"Tämähän on kuin hulluin huone!" huudahti Klaus ja tuijotti -hämmästyneenä eteensä, -- "Tahtovat nostaa hänet kultatuolille, mutta -hän vaan potkii vastaan!... Palkinnon ansaitsee se, joka tuon ymmärtää --- -- -- Jaa-a, -- kun kaikki alkaa takaperin käydä niin, -- saa -tässä joka tapauksessa kokemusta maailmasta!" -- hän käänsi katkerana -kulkunsa päivällisruokia kohti. - -"Kokemusta maailmasta, -- sinäkö!" -- huudahti Gertrud hänen jälkeensä. - -"Klaus parka, hänellä varmaan on hyvät taipumukset, kun vaan maailma -olisi vähä parempi!" huokasi rouva syvästä sydämestään. -- Hän -näytti nyt niin oudolta, -- kasvojen ilmauksessa oli melkein jotain -kauhistunutta... Äkkiä tarttui hän tytärtään käsivarteen -- - -"Gertrud, -- ei, tänne voi joku tulla! -- Gertrud, seuraa minua!"... - -Rouva kiiruhti ulos puutarhaan, tytär peljästyneenä perässään, ja -pysähtyi vasta alimmaiselle hupihuoneelle... - -"Gertrud", -- kauhun tuskallisessa ahdistuksessa hän vielä silmäili -ympärilleen, tokko kukaan kuuntelisi... - -"Minun _täytyy_ se sanoa, -- vaikka vaan kuiskaamalla, vaan -kuiskaamalla... minä en uskalla, Gertrud!... Isä on muuttumaisillaan -varsin toiseksi ihmiseksi, minä olen jo kauan sen huomannut, mutta nyt -vasta olen sen käsittänyt, -- tänä päivänä vasta!... Me emme voi häntä -auttaa, -- emme voi häntä auttaa... hän on, -- niin, miten sanoisin, -- -vaan minun täytyy se lausua!" -- huudahti hän -- "joutunut kehnon ja -ruman kateuden saaliiksi... Johnstonia vastaan"... - -"Ei mutta äiti!" keskeytti Gertrud, "tiedäthän sinä, isä aina on ollut -semmoinen, ett'ei ole sietänyt ketään rinnallaan... Ei tämä koske vaan -Johnstonia." - -"Ei, ei, -- häneen koskee kuin tulikuuma rauta, kun vaan Johnstonin -nimi mainitaan! -- Se polttaa ja kirveltää... Tilapäinen pieni -sana voi saada hänet aivan suunniltaan, -- kasvaa mitä pahimmaksi -loukkaukseksi!... Hän salaa sitä, -- puree sormiaan -- oletko -huomannut?... Mieliala on kuin myrkytetty; ei hän voi sille mitään... -Ja pahinta kaikesta! -- hän pakottaa suoran ja lujan luontonsa -teeskentelemään, -- kärsii tästä kidutuksesta; en tosiaan tiedä, mikä -on sielulle helvetti, ellei tämä! -- - -"Ja samalla minusta hänen kasvonsa muuttuvat niin iljettävän -valheellisiksi. -- Oih, -- se koskee niin kipeästi", vaikeroi rouva... - -"Hän sekä vihaa että rakastaa Johnstonia... Siinä on jotain hullua, -hurjaa... ja jotain -- jotain", -- kuiskasi hän salaperäisesti, --- "minä pelkään, että hänen ja Johnstonin välillä on -- jotain -käsittämätöntä, -- johon isä on syypää... - -"Minä tunnen, Gertrud, että elämme pahoissa asioissa, -- vaikk'ei -maailma niitä näe --. Isä on sairas, -- suunniltaan -- riivattuna" -- -rouva nyyhki ääneensä -- "sairas kalvavasta kateudesta!"... - -Hän painoi päänsä tyttären helmaan. - -"Aivan kuin minun ja Abrah --" -- -- huudahti äkkiä Gertrud; -- -hän istui ajatuksiin vaipuneena ja tuijotti mustilla silmillään... -Tämän hän niin hyvästi käsitti. Ikäänkuin äkillinen rautakouran -puristus rinnassa, niin että äkkiä, muuttui kuin toiseksi ihmiseksi, -umpimieliseksi, jäykäksi -- poissa olevaksi... - -Omasta syvästä sisästään näki hän kirkastuneella katseella isänsä -sisällisen elämän, katsoi ikäänkuin akkunasta... Mustasukkaisuus, -- -kateus... samat mielettömät intohimot!... Etkö ole kuristanut omaa -rakkauttasi? huusi hänen sisässään ääni... Hän istui ja silitti äitinsä -päätä, ikäänkuin pientä lintuaan, joka hänellä oli -- -- - -Kuinka suunnattomasti isää tuli sääli!... - -Äiti oli alkanut kulkea edes takaisin hupihuoneessa. - -"Olen miettinyt, Gertrud, -- että eiköhän pitäisi kirjoittaa -Abrahamille?... Johnston näyttää niin ihmeellisen heikolta ja -alakuloiselta. -- Kirjoittaisinko minä... vai"... hän katsoi -hiljaa tutkivaisesti tyttäreen, -- "miten luulet, Gertrud, -- -kävisikö mielestäsi päinsä, että sinä kirjoittaisit... Kummanko -luulet paremmaksi? -- Kotia hänen pitäisi tulla... Minusta käy -välttämättömäksi, että huomautamme, kuinka välttämätön hän nyt olisi -isänsä luona... jos sinä Gertrud kirjoittaisit, niin --" - -"Minäkö, äiti? -- kirjoittaisin... nyt"... - -Hän näki mielessään ikäänkuin kutistuneen, rauenneen langan edessään. -Kaksi, kolme vuotta oli Abraham viettänyt aaltoilevassa elämänkuohussa, -joka oli täynnään jännitystä ja kunnianhimoa, siitä lukien, kun -he silloin keskustelivat tuolla maantiellä... Gertrud kotona -pikkukaupungissaan... oli varmaan saanut sijansa jossain nurkassa -entisten muistojen romukasassa, -- jäänyt unohtuneeksi idylliksi... - -Taas nousi tuo entinen intohimoinen kateus hänen taiteilija-elämäänsä -ja kaikkia niitä vastaan, jotka herättivät hänen harrastustaan; -- -mutta se joutui äkkiä niin räikeään valoon hänen edessään... Mallejako, -joista Abrahamin oli tapana niin avomielisesti puhua, niitäkö hän -sydämensä sisimmässä pelkäsi?... Ei, -- vaan koko hänen taidettansa, -hänen laajempia alojaan, hänen sieluansa, jonka hän olisi omansa alle -ahdistanut! -- ja kuitenkin, -- olihan se hänen rakkain ajatuksensa, -että Abraham olisi taiteilija? -- maalaisi ihanasti! -- _hän_ rajulla -tulellaan, joka täytti hänen mielensä enemmän kuin kukaan muu?... Mihin -kaikkeen olikaan tämä kateellinen, vartioiva, murhaava intohimo hänet -saattanut?... - -Miten he molemmat olivat toisensa tunteneet, -- "kasvaneet yhteen", -kuten Abraham oli sanonut... Gertrud oli luvannut hänelle ystävyytensä -elinajaksi! Tämä antoi hänelle nyt oikeuden, velvoitti... - -"Ettäkö kirjoittaisin, niinkö sanoit äiti? - -"Valvon illalla, niin että voimme panna kirjeen Abrahamille postiin jo -huomisaamuna varhain." - - - - -XVII. - - -Abraham oli palannut kotiin, suoraa päätä Parisista -- aivan -odottamatta!... - -Lopulta hän niin hartaasti ikävöi isäänsä, Sofia tätiä ja kotona -kaikkea, että oli jättänyt maalaustelineelle luonnoksen odottamaan, -märkänä ja keskeneräisenä -- -- -- - -"Oikeastaan pitäisi sinun, isä, maksaa se", -- pilaili hän... "Mutta -minä en ole semmoinen visukinttu kuin sinä, -- saat velkasi anteeksi... -Mehän olemme kauhean rikkaita! -- -- Sangen hyvältä näytät nyt, isä, --- en tarkoita, että juuri terveydestä uhkuvalta; -- mutta maalarille -mainiolta. Voit arvata, että minä olen tottunut kasvoja näkemään --. -Sinuun täytyy ryhtyä nyt, heti paikalla --." - -"On sekin päähänpisto... - -"Mutta merkillistä se on tosiaan, minä en vieläkään ole päässyt sen -perille, -- miten näin äkkiä palasit kotiin... Sinulla _on_ joku syy, -poika!" - -"Mutta rakas isä, mikä muu syy kuin se, jonka sanoin." - -"Oh loruja, -- sinä olet niin ihmeen puhelijas ja omituinen, että -minusta ikäänkuin tuntuu, että sinä vähän narraat minua -- --. - -"-- Niin, mutta iloinen olen, että tulit! -- Eihän se ole juuri hauskaa, -kun täytyy aamusta iltaan juosta vaan asioitaan... Ja, -- täytyy -tunnustaa, ett'ei mielentilanikaan juuri ole kovin raikas... Mutta nyt -kun lupaat jäädä tänne talveksi, -- nyt luulen helpottavan... - -"Kuulehan Abraham, etkö luule minun älyävän, -- Sofia täti on sinulle -jotain kirjoittanut? -- Vaikka olen niin nimenomaan häntä kieltänyt", -huudahti hän äkkiä hermostuneesti. - -"Kunniasanani kautta, isä, hän ei ole sitä tehnyt; -- hänen sanainsa -mukaan olit sinä muka niin terve ja hyvässä voinnissa kuin suinkin... -Hän narrasi, sillä huononahan sinä olet varsin!" - -"Olisiko ehkä rouva Bratt sattunut..." kysäsi isä tutkivasti. - -"Kunniasanani -- -- --. Mutta koska nyt kerran tahdot papereihini -kurkistaa, niin voinhan sen sinulle sanoa, että -- pisti päähäni eräs --- vanha tuuma -- --. Sen laatuinen, josta ei koskaan erilleen pääse ---. Täytyi päästä kotiin näkemään tuota Gertrud Brattia; -- sangen -merkillinen ja vaikea muotokuvattava. Olen aina pitänyt häntä oikeana -voimankoetuksena. -- Ensinnä täytyy yrittää saada hänet istumaan; -- -ennen ei hän millään muotoa tahtonut siihen suostua"... - -"Niinkö siis oli asian laita, -- ja voinko siihen luottaa! -- Et siis -tullut minun terveyteni takia..." - -"Paremmin oman terveyteni takia --. Mutta miten oikeastaan on sen -terveytesi laita, isä... teetkö mitään sen parantamiseksi?" - -"Verenkierto on huono, näetsen; veri pyrkii päähän; -- ja käyhän sitä -vähän raskaaksi." -- -- - -"Se ei muuta merkitse, kuin että sinulla oi ole luontoa tämmöiseen -raatamiseen, isä! -- Sinussakin on jotain epäsäännöllistä -taiteilijaverta. -- Mutta onhan sinulla varoja elää ja huvitella -itseäsi, niinkuin itse tahdot. Etkö tahdo lähteä yhteen höykkään minun -kanssani? -- -- Rakennamme sievän talon jonnekin metsiisi, -- semmoisen -kuin minä tahdon, -- emme semmoista kuin sinä", -- pilaili hän --. -"Tuommoisen vanhanaikuisen pölkkytuvan, josta on näkyala vaahtoiselle -koskelle ja alaspäin yli etäisen veden... Minä yhä enemmän ja enemmän -alan ikävöidä, että saisin kotona elää ja maalata. Ja sinä hellität -kukkarosi nauhoja, laitat puutarhan ja muuta sen tapaisia, josta pidät. -Talossa puuhaamme sitten kumpikin omalla kulmallamme"... - -"Eikös ole ihmeellistä Abraham, -- siitä pitäen kun sinä aamulla -palasit, on tuntunut niin kevyeltä ja hyvältä... Sangen mahdollista on, -että vaan kaipaan vaihtelua, -- muita harrastuksia kuin näitä, jotka -eivät oikeastaan ensinkään ole omiani." -- - -"Sinulla on ollut liian hyvä onni, isä, nyt on sinulla sama kylläisyys, -kuin liiaksi syöneellä miehellä." - -"Lähdemme yhdessä matkaan, Abraham, katsomaan, minne rakennamme! Joudun -kolmen tai neljän päivän päästä." - -"Etkö ennen?" - -"Parin kolmen, -- ehkä. Totta on, että elän täällä kuin kuopassa... -ja luonnollistakin on, että se tekee synkkämieliseksi ja raskaaksi -ja panee veren nousemaan päähän... Viime aikoina olenkin elänyt -paljaassa veren nousussa... Mutta nyt olen aivan vapaa siitä ja -- -ajatuksistani!"... - -"Syö englantilaista suolaa, isä!" - -"Niin, merkillistä on, miten kaikki riippuu ruumiista, -- -- kun nyt -esimerkiksi ajattelen, mikä kaikki minulle tuota näivetystä tekee." - -"Mutta rakas isä, onko sinulla oikeastaan mitä murehtia? -- Sinähän -olet nyt varakas mies." - -"Kun ei ole, niin kuvittelen, -- jotain oikein kamalaa! -- punnitsen ja -pohdan, enkö oikeastaan sisussani ole konna, -- joka olen omaisuuteni -hankkinut petoksella, joudun helvettiin ja niin edespäin, kuten -hra Cophagus sanoo... Lopulta aivan paistaa itsensä -- kun ei ole -todellisia huolia..." - -"Sinä olet menestykseen tyrttynyt, isä", - -"Aivan niin, -- olen liian heikko, näetsen, sitä kantamaan. -- -- Kun -nyt taakseni katson, niin tuntuu minusta, ikäänkuin olisin vaeltanut -täällä yksinäni, tallustanut kuin raskaassa unessa. -- Niin kyllä, -meidän täytyy keksiä jotain, joka synnyttää harrastusta, -- rakentaa... -Nyt kun olet suuri taiteilija, niin täytynee sinun saada linnakin -itsellesi, poika! -- oikein romantillinen"... - -"Ja sitten puuhaamme vähän tuon terveytesi hyväksi, isä. Minusta on -parasta, että suveksi lähdet jonnekin kylpemään; -- minulla tosiaan ei -ole mitään sitä vastaan, että lähden seuraasi. Hyvää saattaa minullekin -tehdä, että saan itseäni hieman huuhtoa kylmässä täällä pohjolassa; -- -sangen veltostavaa on lämpö tuolla Italiassa." - -"Ei ole hullumpi ehdotus! -- Ehkä tosiaan tekisi hyvää sinullekin, jos -vähän karkaisisit itseäsi, Abraham" -- -- - -Hän istui siinä poikansa kanssa myöhään iltaan... - -"On aivan kuin avautuisi kokonaisen vuoden hauskuus eteeni, -- -paljaastaan semmoisia asioita, jotka tuottavat minulle riemua! -- -- -Elinvoimaa ei puutu, miksi olla sitä käyttämättä, -- ja taas tulee tuo -raskasmielisyys -- --. - -"Täytyykö minun nyt jälleen ottaa noita rohtoja, Sofia?" - -"Tohtori... näetsen Johnston; -- jotta veri joutuisi --" - -"Ei nyt, ei kiitoksia; -- veri alkaa taas yht'äkkiä olla suunnillaan; -siltä rupeaa tuntumaan -- --. Ei tarvitse kuin vilkaista tuommoiseen -rohtorasiaan, niin heti johtuu mieleen kaikki tuo ruma, ilkeä, -- -- -huh! -- Kiitos, kiitos, mutta pidä se nyt luonasi... Ei mitenkään --. -Abrahamin pitää saada hiukan ekstra hienoa Rheinin viiniä, ja minäkin -aion maistaa sen verran, jotta tunnen, mimmoinen on hauska mieliala... -Pitkä, sangen pitkä aika on siitä Abraham, kun olen sen tuntenut!" - - * * * * * - -... Abraham on minulle erinomaisen hyvä nukutin, hän... herättää -harrastuksia... että saisi nähdä hänet onnellisena... - -Mutta -- minä _en ole_ Abraham, minä olen hänen isänsä, joka olen -tehnyt työtä ja koonnut rahoja valmistaakseni hänelle loistoa -- ja -jolla on oma edesvastaukseni... Tietysti sitä voi mielikuvituksessaan -tekeytyä onnelliseksi ja vapaaksi... ruveta hyvälle päälle... Mutta, -- -tuon valan nyt olen kerran tehnyt, -- ja, eikö sen laita ole oikea? -- -Se _on_ minun asiani se, -- -- joko yritän sen unohtaa, taikka en... - -Kas niin, kas niin, -- siinä sitä ollaan! -- Enkös taas heräjä keskelle -noita iankaikkisuuden mietteitä? -- Eilisyönä, Abrahamin kotiin -tultua, nukuin niin suurenmoisesti; -- avasin silmäni ja luulin kellon -olevan, niinkuin tavallista, vasta puoli kaksi yöllä, -- ja se olikin -jo kokonaista kahdeksan ja päivä paistoi suoraan akkunauutimiin; -- -sukelsin suoraa päätä asioihin pirteänä kuin kala, jotta voisimme -päivää ennen lähteä Abrahamin kanssa matkaan... - -Koko eilispäivän tuntui olo niin keveältä... Ja nyt, -- tässä nyt olen -jälleen... pitkällä tuon pimeän, ilkeän kidassa... - -Aina täytyy palata tuohon iankaikkisuuteen; -- että ihminen on -yksin, yksin, -- ja kaikki muu lopuksi paljasta melua ja hälinää -ympärilläsi... Se on sairautta, on, kun tuolla tavalla tuntee itsensä -huimaavan, yksinäiseksi -- -- ja se se tuottaa niin suunnattoman -tuskan! Sillä totta on, että kuulumme yhteen koko olennollamme; ja -semmoinen on tunnekin, kun on terveenä, ja se tekee levolliseksi... - -Mutta minä, -- olen sairas, olen... Se on, minulla on jonkinlaisia -omantunnonvaivoja, joita en voi mitenkään paeta. Samalla kun ne -selviäisi, kävisin terveeksi -- ja voisin Abrahamin kanssa matkustaa -metsään, kylpemään... Vaan tämä, ett'en koskaan pääse selville siitä, -eikö minussa ole jotain, joka kalvaa, -- jos se tulee mukana, -niin -- -- -- - -Mahdotonta ei ole, että se kello edisti... vanhat kuluneet kellot, -joissa on uudet vieterit... Kaksikymmentä, ehkä vaan viisitoista eli -kymmenen minuuttia yli yhdentoista, ja neljännestä vailla... olisiko -sillä välillä... Mahdottoman mahdotonta oli, että se olisi voinut -omaatuntoa vaivata... - -Niin niin, niin sitä luulee, toivoo... Vaan eikö se riipu -mielikuvituksesta... - -Hän makasi ja tuijotti kultaviisaria ja numeroa, -- kuinka kauas oli -se voinut painua?... mietti, muuttaen lähtökohtaa yhä myöhempään ja -myöhempään... - -Ja sitten joutui hän jälleen niiden arvelujen pyörteesen, olisiko hän -_voinut_ ajaa kotiin ja olisiko sähkösanoma sinne ennättänyt, vai -eikö... kunnes hän äkkiä hikeä valuen ponnahti sängystä ja alkoi pestä -kasvojaan ja otsaansa niitä kylmentääkseen. - -Hän seisoi ja tuijotti sänkyä... - -Mahdotonta oli jälleen ruveta tuolle kidutuspenkille... Paras pukea -ylleen ja yrittää, voisiko vaihdoksesta nukkua vaatteet päällä. -- Ja -ajatella Abrahamia... - -Jos ottaisi käteensä kirjan... Hän istahti kynttilän ääreen lukemaan... -Ei -- -- -- - -Voi tosiaan helposti käydä niin, että olen viattomin ihminen auringon -alla tässä asiassa, -- voi kun voikin... Ja kun olisin terve, niin -terve järkeni varmaan sanoisi sen minulle. -- Se sanoi sen niin -selvästi sinä päivänä, kun Abraham tuli kotia, ja koko eilispäivän... - -Vaan yhtä salattuna on minulta joka tapauksessa sen asian käsitys. Minä -en jaksa enää; -- enkä menisi, vaikka saisin koko maailman rikkauden, -enää toista kertaa raamatun päälle vannomaan, että olen täydellisesti -viaton. Mistä voin minä sen tietää? Minä en näe niin pitkälle --. - -Minulle merkitsee tämä joko tahi! - -Voisinko päältäni riisua kaikki, mitä olen joko välillisesti tai -välittömästi tämän kautta voittanut? -- koko omaisuuteni, -- -- niin -että jälleen seisoisin alastomana ja vapaana ja rohkeana, -- -- mikä -riemu se olisi! - -Sitä vaan ei tee... sillä olenhan minä niin "ylen onnellinen!" -- jaha, -mutta kuta enemmän voitan, sitä suurempi on kidutus -- - -Kuinka usein jo olen tällä kohdalla seisonut... - -Se on kuin asema, johon aina johtaa tieni; -- mutta liha ja veri -ei tahdo... Se on liian luonnotonta, -- riipun liian kiinteästi -tavarastani, -- -- onhan minussa tuo suvunmaltti. Se on sangen syvään -juurtunut... - -Jos testamentilla lahjoittaisi pois? -- Antaisi arkailematta koko -roskan... Jumalan nimessä, kuinka kevyeksi ja iloiseksi kävisi mieli!... - -N-jaa, olen varma siitä, että moni omaisuus tässä maailmassa on -lahjoitettu pois samasta syystä, -- jonkin sovittamiseksi. - -Jos ryhtyisin toimeen verekseltä päätökseltä... - -Muutoin voisin minä heikko, hapuileva ihmisparka ruveta katumaan! -huudahti hän... - -"Abraham! Abraham!" -- yösydännä seisoi hän kynttilä kädessään poikansa -huoneessa. - -"Mikä nyt, isä, -- mikä sinun on... Sinähän loistat, ikäänkuin olisit -voittanut vähintäin sata tuhatta. Oletko saanut sähkösanoman..." - -"Olen varmaan iloinen, poikani, -- -- ja auta nyt isääsi!"... - -Abraham nousi vuoteesen istumaan, mieli jännitettynä... - -"On asioita", alkoi Johnston vakavana katsoen poikaansa, "jotka voivat -niin raskaasti painaa, että ne käyvät järjelle... jotta ihmisen voimat -eivät riitä niitä kantamaan... näetsen, -- minä en luule, että olen -konna, taikka valapatturi Concordian vuoksi, joka kärsi haaksirikon... -Mutta jos tahdon itselleni omantunnon rauhaa, niin täytyy minun luopua -kaikesta, mitä vakuutuksen kautta ehkä olen voittanut, -- kokonaan!" -- - -Siinä siis syy, -- sielu sairas... - -Abrahamiin nousi valtaava tuska, -- tämä saattoi päättyä... - -Hän teki rajun ponnistuksen kootakseen voimansa; tässä ei saanut joutua -tasapainosta, -- vaan vaikuttaa isään varmuudella. - -"Kovasti minun tulee sinua sääli, Abraham... Olisit voinut elää -itsenäisenä rikkaana miehenä mutta -- -- --. Sinusta kai tämä on perin -raskasta?"... - -"Miten aiot oikeastaan menetellä, isä? -- Et suinkaan voi kerrassaan -repiä kattoa pääsi päältä?" - -"Monta yötä olen tätä asiaa miettinyt", -- vastasi Johnston raskaasti. --- "Minä testamentin kautta heti lahjoitan omaisuuteni yleishyviin -tarkoituksiin... - -"Mutta sinusta, Abraham, tämä kai on kauheata, -- mielipuolen työtä? -- -kun ainoastaan tuommoisen oikun eli päähänpiston vuoksi -- antaa pois -koko toimeentulonsa!" - -"Oletko hullu, isä, -- minunko tähteni?... Saan minä täällä kotona -itselleni atelierin kuntoon sittenkin, usko pois... Ei, ei, -- anna ja -lahjoita vaan mielesi hyväksi! - -"Ja kuules, isä, älä vaan kerro Sofia tädille, ennenkuin olet tuumasi -toteuttanut"... - -Johnston melkein putoomalla vajosi tuoliin. "En tiedä, voinko enää -käydä oikein terveeksi, Abraham! -- mutta näin kevyeksi ja iloiseksi ei -isäsi ole tuntenut itseään elämässään... - -"Nyt saan, luulemma, rauhallisen unen... Ole niin kiltti, että saatat -minua alas, minua vähän pyörryttää... - -"Jos sinä tietäisit, mikä kidutuksen paikka tämä vuode on minulle -ollut"... - --- -- Abraham makasi ja itsekseen vihelteli kaiken yötä... - -... Kovasti oli elämä isään koskenut... Hän ei ole kestänyt tässä -aallokossa, joka häntä on nostanut ja laskenut --. Ensinnä sai raastaa -tehtaan vararikosta... ja sitten -- kuuden seitsemän vuoden kuluessa, --- kokosi rikkauksia kuin höyryn voimalla, -- hankki haarniskan -semmoisen kuin mikäkin Bratt... - -... Olinpa jo tottunut pitämään itseäni aika rahaporsaana... Ensi -luokan piletit... makuuvaunut... hienot hotellit... - -Oh roskaa, -- nyt on niistä päästy! -- - -Täytyy pitää huolta, että on jotain olla Abraham Johnstonkin... - - * * * * * - -Tirehtori ja asianajaja Gaarder nousivat yhdessä Johnstonilta vievää -katua; hän oli kutsunut heidät todistamaan testamenttinsa, jonka kautta -hän heti antoi kaupungille ja piirille yleishyvää tarkoitusta varten -kaikki mitä hänen metsistään saataisiin, pidättäen itselleen ainoastaan -oikeuden määrätä rahain käyttämisen, -- ja kuolemansa jälkeen loput -omaisuudestaan, paitsi taloa ja parinkymmenen tuhannen kruunun edestä -arvopapereita. - -"Merkillinen mies!" sanoi tirehtori lämpimästi ja vavisten; hän oli -syvästi liikutettu; -- "ei ole sitä hyvää, jota en voisi hänestä -luulla." - -"Aivan niin, tämä on tosiaan valtaava tapaus", puhkesi Gaarder -sanomaan, niinikään liikutettuna; -- "oikein tarvitsee aikaa, ennenkuin -siihen tottuu -- koko omaisuutensa!" - -"Nii-in, eipä jää rahamiehestä suuria jäljelle nyt"-- lausui -tirehtori, pysähtyi mäkeen ja katsoo miettiväisenä taakseen Johnstonin -tonttia ja laivasiltaa, -- "ainoastaan pieni hiili-liike, jota on hyvin -hoidettava ja tarkattava." - -"Saattaa sanoa, että koko sen vallitsevan aseman, joka hänellä oli -piirin suurena tilanomistajana, sen on hän muitta mutkitta päältään -riisunut!" huudahti Gaarder haltioissaan. - -"Minusta on hän taas käynyt ikäänkuin ylinähtäväksi, -- ja", -- -tunnusti tirehtori suoraan sisustaan. - -"-- Ja monta vertaa sympaatisemmaksi kuin tuo -- mahtimies, joka taas -alkoi ikäänkuin raskas pilvi riippua kaupungin ja piirin yli tehtaan -vanhalla loistolla, -- ei tiennyt, mitä arvaamattomia vaikutuksia -siitä vielä alkaisi esiintyä. Hänestä oli lopulta tulla jonkinmoinen -mahtivekkuli, jota eräät toiset maailmallisemmat herrat nauhasta -liikuttivat!" - -"Suurenmoinen teko!" - -"Tietysti"... - -"Tahtoo herättää huomiota, -- olla loistava esimerkki." - -"Niin varmaan, -- voihan silläkin olla pieni ulkonainen tyydytyksensä", --- lausui tirehtori. - -"Syyt?... ja perusteet? niitäkö mietitte, tirehtori! - -"-- Niin, minusta melkein täytyy Johnstonin tuntea, jotta voisi -käsittää, että tuommoista ideali idyllimäistä innostusta yhteishyvän -puolesta vielä on olemassa!" - -"Hän on niitä, jotka helposti joutuvat kaikenlaisten ideain saaliiksi", --- lausui tirehtori tylynlaisesti -- "haaveksiva, -- herkkä -vaikutuksille... Mutta varmaan pitää häntä joka tapauksessa ihailla." - -"Niin, kun tuommoista maailmassa kerran tapahtuu, niin ei voi se olla -viehättämättä", -- jatkoi Gaarder innostuneena, -- "sen sanon -että" -- -- -- - -"Noh, noh, -- tietysti ei se voi olla hieman suurentamatta omissa -silmissä, -- ja muista ei se mies välitä nimeksikään -- --. Mutta -poika" -- sanoi hän ja kutisti huuliaan hieman punniten, -- "eikö -liene hänelle suuri pettymys, kun täytyy herrasmiehen pojasta alentua -löysäksi taiteilijaksi, joka saa pensselillään elää, -- kumarrella -tilauksia ja taistella leivän edestä"... - -"Ihmeellistä kyllä", aprikoitsi Gaarder, -- "että hän niin innokkaasti -joudutti asiakirjaa valmiiksi -- --. - -"Tahdotteko kuulla kaupungin suuren, hämmästyttävän uutisen, kämnäri!" -huusi hän tälle vastaan; --"se ei voi sanomalehteen tulla kuin vasta -huomenna." - -"Hyvästi, hyvästi Gaarder!... täytyy lähteä säästöpankkiin", -- lausui -tirehtori äkkiä. -- - --- Hän astui nopeaan ylämäkeä; hänen sisässään yhä kävi ankara kuohu, -joka Johnstonin huoneessa oli noussut -- -- - -Pthyi, sylkäsi hän... Tuossa Johnstonissa on, hitto vieköön, etevyys -semmoinen, että se kerrassaan panee hurskaalle mielelle! -- En -eläissäni ole nähnyt semmoista, en, -- luopui noista metsistä yhtä -tyytyväisenä, kuin joku toinen olisi ollut ne saadessaan... Sen vuoksi -että hänen hienolle luonteelleen nyt kerran soveltuu tehdä hyvää -omaisuudellaan. -- Häntä ei huvita omistaa sitä, jota me muut pyydämme -hiki hatussa, -- vapaasta tahdostaan alkaa jälleen elää vaatimattomana, -uutterana miehenä... Eläissäni ei mikään ole näin minuun vaikuttanut. --- Täytyy, hitto vieköön, pyyhkäistä hatun päästä hänen edessään; -- ja -minä olen ensimmäinen sen tekemään! - -Niin, niin, -- koska omaisuus nyt muutetaan rahaksi, saamme kai pian -ottaa sen vastaan... Saadaan kai sairashuone kaupunkiin -- tai kenties -turvakoti vanhoja palvelijoita varten, tai merimiehiä. -- Joo, siitä -toki tulee toista kun Harrestadin puuhista! -- Ja entäs maalla, --- hän puhui kerran avusta talonpoikaispojille, joilla on lahjoja -taiteilijoiksi --. Tai köyhäinhuone? -- kouluja -- --. Hänellä on -siihen suuntaan tuumia... - -Ja niin menee joka reikään osa omaisuutta! -- jonka avulla hän pysyi -pinnalla maailmassa... - -Mutta itse asiassa, hänet mainitaan joka kerta sanomissa... Hän saa -todellakin kyllin tyydytystä turhamielisyydelleen, -- jos häneen on -mennyt inhimillinen heikkous tulla mainituksi hyväntekijänä -- -- -- - -Hitto vieköön, eikö hän vaan esiinny ihan uudessa loistossa! -- Hän -tulee painamaan vaa'assa enemmän kuin milloinkaan ennen. Koitappas -sanoa sanaakaan häntä vastaan... - -Hän? -- kyllä hän korotetaan pyhimykseksi vallan! -- - -Hm-m, -- sitä laskutaitoa... Kuinka hän tehneekään, se vietävä, aina -hän joutuu ylimmälle sijalle. - -Viisas, -- syvälle näkevä -- pääsee sinne minne hänen kunnianhimonsa -pyrkii, -- ostaa sen niillä metsillä. - -Äh! -- välikö sillä omistaako mitään, kun kumminkin saa johtaa koko -tanssia. -- -- -- - -Sellainen paavi tässä. -- - -Se saatana! -- ja hän paukautti keppinsä säästöpankin portaisin. - - - - -XVIII. - - -Päivä sen jälkeen, kun kotona oli tapahtunut tuommoinen kahdenkertainen -kevennys -- sekä mielen että omaisuuden puolesta, -- testamentin -kautta, -- näkyi Strömmin tehtaalle vievällä maantiellä Abrahamin tiheä -paksu matka viitta liehumassa... Hän oli matkalla kiittämään neiti -Brattia kirjeestä. - -Silmissä, ynnä ruskeissa, hieman varmapiirteisissä kasvoissa oli jotain -pandurimaista taikka tsuaavimaista. - -Oikeastaan hän oli sangen jänniintynyt ja -- melkoisesti epäilevällä -kannalla Gertrudin suhteen... siitä mimmoisena hän nyt täällä kotona -kohtaisi tuon nuoren naisen, joka muutama vuosi takaperin oli hänet -viehättänyt ja hänen mielensä täyttänyt siihen määrin, että hän sulassa -epätoivossa oli oikopäätä sitoa itsensä koko elämäksi... - -Oikeastaan oli sangen ihmeellistä, että hän vielä niin suuressa määrin -saattoi säilyttää illusioninsa hänestä... Mutta lienee sama seikka -naiseen nähden, joka on meidät hyljännyt kuin, muotokuvaan nähden, -jota emme ole saaneet onnistumaan; -- ne kiihoittavat yhä meidän -mielikuvitustamme... Hän teki sinulle toden totta suuren palveluksen -silloin kun hän ei tahtonut sitoa sinua... Oiva, kerrassaan kelpo, -ylevä tyttö; -- ja se on aika paljon sanottu kun on amorista kysymys; --- ja niin mustan musta, -- minusta tuntui silloin muistaakseni -niinkuin se olisi tullut sielun syvimmästä sopukasta... - -Hohtavan puhdas lumi! -- hän huudahti -- ja hiukan kylmää ilta-aurinkoa -sitä valaisemassa... Harjujen rinteet suurenmoisen valkeat, kimaltaen -hämärässä, ja havupuiden havut riipuksissa lumitaakan alla. Koko laakso -kuin lepäävä Lumikki prinsessa, jonka kasvoille aurinko paistaa... - -Maantien alla oli virta jäässä ja valkoisena, ainoastaan keskellä -sula musta uoma, ja molemmilla rannoilla vielä näit jälkiä vanhoista -lastauspaikoista, joihin hollantilaiset aikoinaan laskivat lankkuja -ottamaan... - -Tien varteen nyt tuli paljon työmiesten pikku mökkejä, joita oli -pitkin virran äyrästä, puoleksi luminietosten peitossa, lankku- ja -lautapinoja. Hän lähestyi Strömmin tehdasta; -- sieltä kuului jyminää -ja humua... - -Ei ole mitään, minkä niin hyvin tuntisi ja niin hyvin käsittäisi, kuin -oman maansa! -- hän seisahtui katselemaan lankkukuormaa, joka juuri -luisti hänen ohitsensa -- kuinka paljon tiedän esimerkiksi tästä, kun -vertaan sitä johonkin ulkomaiseen, metsistä, tukinhakkuusta ja laivain -lastauksesta. - -Tuntureihin tottuneet, varmajalkaiset ja jäsenelliset hevosemme, -taikka lehmämme... Veipä semmoisen aavalle, autiolle tasangolle -pohjois-Saksaan ja Ranskaan, jossa maa ei ole mäkistä kuten meillä, --- ne menehtyisivät, kadottaisivat ruokahalunsa, -- niiden silmä on -tottunut aivan toiseen vaihteluun, kuin sikäläisten lehmäin, jotka -vuoden umpeen saavat mulkoilla tallin seiniin ja seisoa pilttuussa, -niin että kaviotkin ovat paisuneet luonnottoman suuriksi, -- lypsävät -ammeettain ja ovat tuberkelitautisia... Kukolla, vuohella, kissalla -täällä kotona jo on aivan toisenlainen luonne, -- puhumattakaan -tunturikirpusta, joka puree vihaisemmin kuin parikymmentä -italialaista... - -Hän astui nopeaan, viuhtoi käsillään ja piirteli sauvallaan ilmaan. - -... Luonteessa on jotain niin varmapiirteistä, -- epäilemättä, -- voima -sama kuin isällään; -- jotain äkkipäistä ja mietiskelemätöntä, joka -joltain näyttää -- mutta -- jossa kuitenkin perältäkin on jotakin -- -vapautumatonta... - -On sitä nähty sangen paljon sielukkaita silmiä, sekä sinisiä, ruskeita -että mustia, maailman markkinoilla... Ja voipi niihin vaipua hyvinkin -syvältä, mutta eivät ne kuitenkaan viehätä enemmäksi kuin illaksi, -ovathan kuin sielukas väri- tai sävelkonsertti, tai hienovireinen -keskustelu. Se viehättää, vaan siitä selviytyy; -- syvyydestä ei enää -nouse Ägirin tytärtä, joka ainaiseksi vetää alas puoleensa -- -- Ei, -sitä ei enää lumoudu sillä tavalla -- jotta uppoisi... sitä ei enää -anna luottamustaan niin aivan perikatonsa uhalla! - -Se juuri oli varmaan silloin kaunista hänen ja minun välissä; -- me -tosiaan lujasti luotimme toisiimme... - -Nyt kun lähden tulovieraisiin -- -- pitää järjestää nämä suhteet... - --- Ukkohanhiko vaan kotona, -- huudahti hän tullessaan Bratin -pihaan... Vai sääriäni vainoot, juutas! -- Hän hosui hanhea luotaan -sirolla mustalla kalanluukepillään. -- Onpa herrassakin aivan toinen -luonteen hurjuus, kuin noissa ulkolaisissa, joita on parikin sataa -paimennettavana yhdessä armeijassa; niiden rinnalla ovat nämä melkein -villihanhia... - -Abraham naputti nopeaan arkihuoneen ovelle... - -... "Minä tulen, niinkuin varmaan arvaatte, neiti Gertrud, heti -kiittämään teitä kirjeestä... Niin", sanoi Abraham ja katsoi häntä -sydämellisen ystävällisesti silmiin, pitäen immen hieman levotonta -kättä omassaan; -- "se viittaus tosiaan tuli otolliseen aikaan; -- -olen sangen huolissani isän terveyden vuoksi. Ja te osotitte itsenne -luotettavaksi ystäväksi, joksi tiesin teidän aina minulle jäävän... -Niin, minä puhun avomielisesti suoraan"... - -Tämä oli se tulopuhe, jonka hän oli valmiiksi miettinyt; -- jos rouva -Bratt olisi ollut huoneessa, niin se ehkä olisi hieman muuttunut. - -"Äiti olisi kirjoittanut itse; vaan hän ei joutunut", -- selitti -Gertrud hyvinkin välinpitämättömänä; hän siksi tunsi Abrahamin, -että tuo tyylikäs esiintyminen nosti hänessä harmin; melkein kuin -teidentarkastaja olisi... - -"Istukaahan Johnston!" - -"Kutsukaa minua Abrahamiksi!" - -"Kyllä, -- kyllä, jos vielä saan -- niin suurta maalaria, -- niin -kutsun mielelläni Abraham Johnstoniksi". - -Abraham katsoi häneen, kun hän jälleen oli neulomapöydän ääreen -istunut... - -Koko joukon luonteellisemmaksi vaan kuin ennen. -- Omituisissa leveissä -hollantilaisissa kasvoissa oli vielä entistä enemmän tuo ilme, johon -hän aina oli tarttunut, -- niin että ikäänkuin täytyi odottaa, mitä -silmät sanoisivat katseen noustessa. -- Ja sitten oli hän puettuna -pehmeään, mustaan villahameesen, joka teki hänet niin notkeaksi -vyötäisiltään... Itse muisti Abraham entiseen aikaan hänet siihen -kasvattaneensa... - -"Ihmeellistä", sanoi Abraham hieman harmistuneena, hän ei oikein -pitänyt vastaanotosta; -- "istun tässä ja mietin että, -- meillä -oikeastaan ei ole paljoa sanottavaa, kun tapaamme toisemme". - -"Kun emme niin moneen vuoteen", -- arveli impi. - -"Te elätte tyytyväisenä? -- hallitsette ja vallitsette omaanne, -- olin -vähällä sanoa kuin isänne ennen teitä -- - -"Tehän luistelette, olen kuullut." - -"Olenhan minä ennenkin luistellut --." - -"No niin, ettekö luule minun sitä muistavan! -- tässä istun ja puhun -kaikki takaperoisesti. -- -- Tuntuu niin ihmeelliseltä jälleen olla -täällä teidän luonanne, sitä käy hajamieliseksi... - -"Olette kai kuulleet, että isä on tehnyt testamentin?" sanoi hän hetken -vaiettuaan. - -"Kyllä, äiti itki; -- -- hänestä se oli niin jalo ja ylevämielinen -teko." - -"Entä teistä? -- Tehän olette käytännöllinen", -- kysäsi hän hieman -pisteliäällä äänen painolla. -- "Arvatenkin että häneltä oli joku ruuvi -irtaantunut, vai mitä?"... - -"Minä olen samaa mieltä kuin äitikin; -- isällänne on ylevä luonne, -joka ei voi elää ilman harrastuksia; minä niin hyvin ymmärrän, kuinka -tämä juuri häntä tyydyttää." - -"Entä minua, -- joka" -- - -"Minä olen iloinen siitä, ett'ette ole rikas; -- nyt teidän -täytyy edistyä taiteessanne, Abraham! Minä aina olen pelännyt -noita rahatyynyjä, joiden päälle teidän kohdakkoin piti päästä -lepäämään... Niin kauan kun ette ole sen vanhempi kuin seitsemän- tai -kahdeksankolmatta vuotta, ei se mitään merkitse, -- te vielä voitte -olla kalpea kunnianhimosta... Tahdotteko tietää, miltä minusta eilen -tuntui kuulla, että olitte jääneet aivan omaan varaanne", kysyi hän -syttyen. "Minulle oli se riemu!"... - -"Kuulkaas, Gertrud", -- puhkesi Abraham äkkiä huudahtamaan, -"antaisitteko minun maalata itsenne?" - -"Minut -- nytkö?" Gertrud joutui hieman hämmennyksiin. -- -- "Siitähän -voimme puhua joskus toisten." - -"Niin sanoitte aina ennenkin." -- - -"Älkäämme puhuko entisistä, Abraham Johnston"... - -"Äl-käämme, -- en minä tietysti sitä tarkoittanutkaan... Minä vaan -pyydän, että saan edes sen verran sanoa, että välillämme kuitenkin oli -oikea hyvä luottamuksen suhde! -- me olisimme voineet vannoa toistemme -kautta kuin evankeliumin kautta... Semmoista ei enään tule, vaikka -kuinka kauan haaveksisi... Enkö saa pitää kiinni tästä ystävyydestä, -- -oikein lujasti! -- Se on aina oleva helmi elämässäni." - -"Minun puoleltani ei ole ystävyyttä puuttuva", vakuutti Gertrud -hallitulla lämmöllä... - -"Ja mitä aiotte nyt?" alkoi impi tyvenesti, ikäänkuin täten -vakaantunutta suhdetta uusiakseen. - -"Maalata teidän muotokuvanne", huudahti Abraham. - -"Ei, -- mutta muutoin. --" - -"Muutoinko -- no jaa. -- Aion pyrkiä siihen, että voisin asettua tänne -kotia Norjaan... Ja sitten täytyy minun, -- _täytyy_ saada teidän -muotokuvaanne alottaa, -- minä teen siitä mestariteoksen, toivoakseni --- --. Ettekö tahdo auttaa köyhää maalaria?" huudahti hän kiihkeästi, --- "sehän minä nyt olen, -- joka pyytää teiltä ystävyydenosotusta?" - -Gertrudilla oli myöntymys huulillaan; -- mutta viimeinen sana tuli kuin -kylmä vesi. -- -- "Jääköön se asia nyt sille kannalle, että puhelemme -siitä myöhemmin, -- ehkä talvella joskus." - -Abraham oli ponnahtanut seisomaan ja hänen silmänsä katsoivat hehkuen -Gertrudiin... - -"Gertrud", sanoi hän, "minä tulen ulkomaalta." - -"Tiedänhän minä sen, Abraham Johnston!" - -"Minä olen elänyt piireissä, joissa minulla on ollut tilaisuus tutustua -ja viehättyä moneen oivalliseen naiseen." - -"Sen uskon." - -... "He ovat niin kauttaaltaan selviä ja valmiita; he taitavat elämän -ikäänkuin ulkoa, -- kaikki he tietävät niin hyvin ennaltaan, -- se on -vaan ikuista uudistumista... - -"Vaan tiedättekö, Gertrud, mitä minä teissä näen? -- Teistä kuvastuu -semmoinen hämärä pohjusta, joka on täynnä mahdollisuuksia --, Te voitte -luottaa niin lujasti ja pettyä niin äärettömän syvästi, kun kerran -rakastatte... Se mikä teissä niin sanomattomasti viehättää, se on tuo -salaperäinen, läpinäkemätön syvyys! Se joka teidät voittaa, se kohtaa -hämäriä -- pahoja taikka hyviä voimia, -- onnea tai onnettomuutta, --- mitä vaan! -- Ulkomailla te olisitte ikäänkuin nuori ilmestys -aikaisemmasta, yksinkertaisemmasta sukupolvesta, isoäitien ajalta... - -"Koska se nyt jälleen on näin esiin kuohahtanut, niin täytyy teidän -saada se tietää. -- Minulle, Gertrud, olette te viehättävämpi, kuin -kukaan nainen maailmassa koskaan voi olla!" - -Molemmat olivat kuumina; Gertrudin käsi vapisi neulomuksen ääressä. - -"Minä vedän teidät neulomapöydästä", huudahti hän, otti Gertrudin -molemmat kädet ja veti hänet luokseen. "Tulkaa mukaani taiteilijan -vaimoksi"... - -He eivät tahtoneet toisiaan päästää, riemuten kiitivät rouva Bratin -luo, -- kiiruhtivat maantielle, ja kulkivat yhdessä kauas lähelle -kaupunkia, kuun kumottaessa harjun rinteisin ja virran kohistessa... ja -palasivat jälleen Bratin eteisovelle. - -"Vielä viho -- viho-viimeinen, Gertrud"... - -"Niin isoäidiltäsikö, niinhän sinä sanoit, Abraham..." - - - - -XIX. - - -Tirehtori oli aikonut käydä Johnstonin luona sekä eilen että toissa -päivänä Gertrudin ja Abrahamin kihlauksen johdosta; mutta Johnston -sairasti ja pysyi sen vuoksi makuukammiossaan; hänellä oli jälleen -tuo paha päänkivistys, joka viime aikoina tuon tuostakin oli häntä -vaivannut, vaan joka tapasi parin päivän kuluttua helpottaa. - -Tänään tuli Strömmin tehtaalle kiireellinen sana Brattia kutsumaan. -Johnstonin tila oli käynyt arveluttavan vaaralliseksi, ja hän halusi -hartaasti Brattia puheilleen. - -Neiti Rönnebergin kärsivästä ja itkeneestä näöstä älysi tirehtori heti, -että asiat olivat pahoin päin. - -Lääkäri ja Abraham olivat salissa, lausui neiti kuiskaten, -saattaessaan hänet sairashuoneesen; pelättiin, että sairas jälleen -vaipuisi tainnuksiin. Lääkäri arveli, että aivoissa oli tapahtunut -verensulkeutuminen, -- ja joku verisuoni puhjennut. - -Tirehtori astui huolestuneena vuoteen ääreen, johon viheriä varjostin -päästi ainoastaan masentuneen valon. - -Siinä makasi Johnston, pää patjalla, sekavat hiukset otsalle valuneina -nihkeiksi, ohuiksi säikeiksi. - -"No Johnston, kuulut olevan sangen huonona." - -Johnston ojensi hänelle kätensä; se puristi melkein suonenvedon -tapaisesti. - -"Lujastipa käyt kiinni, voimia sinulta ei näy puuttuvan, mikä muuten -vaivanneekin", rohkaisi tirehtori. - -"Lapsemme ovat kihloissa", alkoi Johnston yrittäen hieman päätään -kohottaa; -- "siitä olen iloinen." - -"Minä myöskin, -- -- sydämen pohjasta" --. - -"Niin että Abrahamin vuoksi nyt kuolen aivan levollisena, -- aivan -levollisena" -- - -"Kuolet, Johnston?... Minäpä toivon, että vielä istut heidän -häissäänkin." - -Johnston kourasi äkkiä levottomana päätään... - -"Kun nyt en jälleen alkaisi pelätä -- tuota veren nousua; -- sillä -silloin se tulee"... lausui hän kuumeen tapaisesti. - -"Sinä olit minulle kohta hyvä ystävä, Bratt", kiiruhti hän puhumaan, -- -"kun tulin tänne melkein varattomana... Kiitos!" - -"Toivon, että vielä saan kauan olla -- nyt, kun olemme langokset", -mutisi tirehtori. - -"Ihmeellistä, sinä viime aikoina ikäänkuin vieraannuit minusta, -- kävi -niin vaikeaksi sinua tavata"... - -Hän puhui sairaasti hengästyneenä ja katkonaisesti, liikutellen kättään -levottomasti edes takaisin peitteen päällä. - -... "Laitos puutteenalaisia vanhuksia varten", alkoi hän ikäänkuin -puheenainetta vaihtaakseen... "Pidä huolta siitä, ett'eivät huoneet -tule liian pieniä -- ja lämpöiset sängyt... vanhat ihmiset palelevat. --- Heitä on yhtä sääli kuin lapsia." - -"Luota siihen, että minä pidän huolen kaikesta, valvon joka naulan, -Johnston!" sanoi hän lämpimästi; -- "vaan minä toivon, että sinä kyllä -elät sinä päivänä, jona näet rakennuksen valmiina." - -Johnston ei näyttänyt kuulevan; hän oli kääntänyt päänsä poispäin, -ikäänkuin ajatuksiaan kootakseen, ja tirehtori kuuli hänen raskaasti -huokaavan seinää vastaan. - -"Sinä olet minulla parhaassa ja rakkaimmassa muistossa", alkoi hän -melkein tavallisella keskusteluäänellä, joka oli ristiriidassa kasvojen -levottomuuden kanssa, -- "ensi ajasta, -- -- kun sinä vielä pidit tuota -hopeakelloa, Bratt! -- sitä vanhaa sileäkuorta, jonka tiedät, -- joka -aina --" - -Ääni heikkoni, niin ett'ei hän ollut saada sanaa lausutuksi -- -- "joka -aina... ja-tätti -- niinkö?"... - -Tuska loisti hänen silmistään. - -"Ei, -- ei, -- vaan edisti!" -- oikaisi tirehtori yhteiselle muistolle -hymyillen. - -"Sano minulle, muistatko sen varmaan? -- aivan varmaan, Bratt?" -- -Johnston nousi kyynärpäälleen ja nojausi henkeään vetämättä hänen -puoleensa. - -"Muistan, muistan aivan varmaan", vakuutti tirehtori; hän pelkäsi, että -Johnston alkaisi hourata ja suostui ystävällisesti rauhoittaen kellosta -puhumaan; -- "tuo vanha kello"... - -"Vastaa minulle, -- vastaa kuolevalle, Anders Bratt! -- Kun -vakuutin Concordian", -- huudahti hän ja ojensi kättään ankarassa -mielenliikutuksessa, -- "edistikö kello silloinkin?... Sen mukaan -merkittiin vakuutus." - -Tirehtorin kasvot äkkiä lensivät valkeiksi, katse säpsähti ikäänkuin -räjähdyksestä ja epävakaisesti hapuili hän kädellään tuolin selkämystää. - -Rajulla ponnistuksella hallitsi hän itsensä ja lausui varjostimen -taakse hämärään, ääni väristen... - -"Sen voin sinulle vakuuttaa, Johnston, -- ett'ei se kello koskaan -jätättänyt, niin kauan kuin se minun käsissäni oli. Asetin sen aina -oikeesen sunnuntaina; -- ja sinä vakuutit lauvantai-iltana. Lopulta se -edisti vielä enemmän, kunnes se eräänä päivänä putosi lattiaan." - -Johnston makasi molempia käsiään häntä kohti kurottaen... - -"Nyt kuolen niin levollisena, -- nyt kuolen niin levollisena", lausui -hän moneen kertaan... "Kiitos, kiitos, kiitos, Bratt" -- - -Tirehtorin pitkä, roteva vartalo rutkahteli rajusta -mielenliikutuksesta, jota hän yritti masentaa... hän kumartui eteenpäin -ja koitti lempeästi ja varovaisesti silittää Johnstonin nihkeää ja -valkoista kättä edes takaisin vankalla ja karvaisella kädellään... - -... "Ajattelen sitä, miksi linnut viipyvät niin kauan... Pitäisihän -kottaraisen jo pian saapua... Abraham luulee..." - -Äkkiä, hän viskausi taaksepäin ja kävi kovin levottomaksi. - -"Käske Abrahamia!" huudahti hän äkkiä, tuntien puuskan lähestyvän. - -Tirehtori melkein hoiperteli ovea kohti... "Jos olen sinulle tehnyt -jotain pahaa, -- jos minä olen syypää, -- niin -- -- - -"Abraham!" huusi tirehtori äkkiä lujalla äänellä -- hän näki, miten -Johnston tuskallisesti huitasi kädellään. - -He soluivat hänen sivuitseen sairashuoneesen. Hänen vaimonsa ja Gertrud -olivat myös tulleet... - -Ja liikutuksen valtaamana, tuhkanharmaana, ikäänkuin kuolon hengähdys -olisi häneen koskettanut, lähti hän ulos, ja poikkesi koneentapaisesti -Strömmin tehtaalle vievälle tielle... - --- -- Kotonaan tirehtori ilmoitti, ett'ei häntä millään ehdolla voinut -tavata enää sinä päivänä... - -Emännöitsijä kuuli avaimen omituisen napsahtelemisen konttorin oven -sisäpuolella; hän älysi, että tirehtori lukitsi oven, koska Johnston -oli kuolemaisillaan, ja jäi lähiseutuville kuuntelemaan. - -Sisällä oli kauan niin ihmeellisen ääneti, ikäänkuin haudassa... - -Kun hän jälleen asettui kuuntelemaan, niin kuului sieltä voihkunaa ja -sohva ritisi, ikäänkuin hän olisi siinä heitellyt itseään. - -Hänen jälleen täytyi ovelle, -- nuo kamalat äänet, huokaukset ja -huudahdukset, katkonaiset ja tuskalliset, ikäänkuin raskas ruumis -ponnistelee itkun puhkeamiseksi... - -Emännöitsijänkin täytyi ruveta itkemään; häntä oli niin sääli; -- -- -varmaan hän kovasti suri ystävänsä Johnstonin kuolemaa! - -Tirehtori oli iltapäivän kuluessa siirtynyt sohvasta kirjoitustuolille -pulpetin ääreen ja jälleen takaisin, -- koko ajan oli Johnston -hänen sisällisen silmänsä edessä, makaavana ja käsiään häntä kohti -ojentaen!... - -Ja hän tuijotti tähän kuvaan hillitsemättömällä, syvällä -kauhistuksella... - -Hänkö siis oli -- -- härnäten ja pistellen tuolla valalla, -- hänkö -siis oli tehnyt lopun Johnstonista? - -Verensä hyytyi, hän tunsi itsensä ikäänkuin murhamieheksi... - -Eikö hän tiennyt, että Johnston oli niin syvä, niin heikko, niin täynnä -hienoja epäilyksiä? - -Räikeän kylmästi ja selvästi tunsi hän, miten hän oli juuri siihen -tähdännyt, -- juuri sillä yrittänyt hänet maahan iskeä... - -_Siitä_ oli mahdoton päästä!... Kuta kauemman hän katsoi, sitä enemmän -hänessä viilsi, kalvoi ja huusi... - -Hän näki Johnstonin kädet vastaansa kurotettuina ja tahtoi, ikäänkuin -äkillisen vaiston valtaamana, taipua niiden puoleen itkeäkseen, -rukoillakseen, ulistakseen, mutta rinnan edessä tuntui ikäänkuin -mahdoton, estävä rautasalpa... - -Tuli pimeä; -- hän istui, omituisen raukea ja hurja ilmaus kasvoissaan, -ja katsoi ympärilleen... Hän tiesi, ett'ei hänen vaimonsa eikä -tyttärensä tulisi kotiin, ennenkuin kaikki olisi ohi. -- -- - -Oli aivan hiljaa, ainoastaan joku ovi kuului kerran paukahtavan... - -Yhä enemmän hänen huomionsa kiintyi erääsen ääneen... masennettuun, -surisevaan jumuun, jota kuului alhaalta sirkkelisahasta. Muutoin ei hän -sitä kuullut koskaan -- oli niin tottunut siihen, kuin kosken korvassa -asuva kohinaan, taikka kadun elämään; -- mutta nyt se viilsi kumeasti -suristen, pitäen aina lomaa, kun lankun pää katkesi ja putosi maahan... -Se surisi ja tärisi etäällä ja -- katkesi... Tämä yksitoikkoinen ääni -sekaantui hänen mielikuvituksessaan yhteen Johnstonin kanssa. - -... Muuttui yhä enemmän ja enemmän, joka kerta kun se uudistui, -- tuo -katkeaminen, -- siksi säälimättömäksi tosiasiaksi, että nyt Johnston -kuoli, -- auttamattomasti kuoli... - -Uusi lankku joutui sahaan... katkesi... kihahti jälleen, -- -- -katkesi... - -Hänen vaimoltaan ja tyttäreltään tuotiin sana, että he vasta myöhään -yöllä palaisivat kotiin; silloin kyllä olisi kaikki lopussa. - -Hän istui ja kuunteli sirkkelisahaa... Nyt oli ääni ikäänkuin uusi, -entistä kauheampi... kshhh... katkesi... yö-ääni... - -Tämä kävi sietämättömäksi; -- -- hän sytytti lampun. - -Valo ja kaikki kapineet, jotka hän näki ympärillään, alkoivat jälleen -herättää hänessä ajatuksia. Hän ei muulla tavalla voinut riistää -itseään irti tuosta masentavasta näystä. - -Hän oikasi itsensä, alkoi astella ympäri huonetta, -- kokosi itseään, --- täytyy toki yrittää olla! - -Valo teki hyvää... - -Tuntui siltä, ikäänkuin hän jälleen olisi tullut ulkomaailmaan -- ja -alkanut jotakuinkin saada yleiskatsausta itsestään ja siitä, mitä oli -tapahtunut. - -Hänhän piti Johnstonista sanomattomasti... Ei koskaan hän tiennyt -tunteneensa semmoista ketään ihmistä kohtaan; -- oli ollut sen mukaan -arka ja intohimokas... Mutta pitänyt oli hänestä, sen saattoi todistaa -Jumalan ja ihmisten edessä; -- ja auttanut, kun kiristi... - -Se mitä oli tapahtunut, saanee se käydä inhimillisestä! -- - -Hän asteli ja pysähteli, -- katsoi papereita, avasi muutaman asiakirjan -ja vilkasi siihen, -- -- hän tunsi jälleen tarpeen nähdäkseen -jokapäiväisyyden pyörän kiertävän. - -... Oliko hän mitenkään voinut aavistaa, että ihminen voisi olla niin -arkatunteinen, -- vaikka hänellä todella oli hyvä omatunto? - -Sillä hän lohdutteli itseään yhä uudelleen ja uudelleen, -- asteli -vähän varmemmin lattialla, -- selvitteli itselleen asiat kuin mies... - --- Niin, Abraham ja Gertrud menettivät tämän kautta kokonaisen -omaisuuden! -- Koskeehan se isku minuunkin... Saanen pitää sitä -rangaistuksena... - -Se on noita kauheita onnettomuuksia, joita elämä voi mukanaan tuoda. - -No no, Jumala varjelkoon -- --. Minussa _on_ syytä, -- josta en koskaan -täydelleen pääse, -- jota en koskaan voi antaa itselleni anteeksi... - -Mutta miehen tulee kantaa kaiken senkin, mitä hän on hullusti tehnyt, --- hänen ei saa voimiaan menettää! -- -- - -Hän väänsi lampun liekin korkeammalle; kaipasi valoa; -- -- tuossa -pimeässä oli vielä näkevinään Johnstonin... kuullessaan sirkkelisahan -etäisen sihinän ja tuon... katkesi... - -Yhden aikaan kuuluivat kulkuset pysähtyvän portaiden eteen. - -Tirehtori lähti lamppu kädessä portaille, tulevia vastaanottamaan, ja -kalpea, sanaton nyökkäys hänen vaimoltaan sanoi, että kaikki oli ohi. - -Huoneessa kuunteli hän katkonaista puhetta kuolinvuoteen äärestä, jolla -he purkivat täysinäistä mieltään. - -Konttorilamppu oli jäänyt pöydälle seisomaan; -- se ainoastaan -heikosti valaisi suurta huonetta. Rouva istui vielä päällysvaatteet -yllään, ainoastaan avattuina, ja Bratt asteli edes takaisin lattialla, -hämärässä. - -Rouvan suurissa, mustissa, etäisyyteen tuijottavissa silmissä asui -melkein epätoivo, ja kasvoissa omituinen rikkirevenneisyyden ilmaus... - -Miksi?... Miksi?... väreili hänessä... - -"Se on niin selvänä edessäni", -- puhkesi hän värisevällä äänellä -Gertrudille sanomaan, -- "hieno, syvä sydänkudos on revitty rikki... -Hänen jälkeensä tuntuu ikäänkuin suuri varjo, -- elämän tyhjyys; -- -- -hän oli niin rikas kaikesta, mitä on parahinta... sitä tunsi, kuinka -korkeammat asiat kuitenkin ovat ne, jotka kannattavat... - -"... Ja miten vavistavan syvästi ja itsensä uhraavasti hän piti -Abrahamista, -- ja jokaisesta, johon hän vaan mielensä kiinnitti... - -"Hänen mukanaan aina tuli niin ylentävä henkisyys" -- - -Tirehtorin suupielessä painui piirre ikäänkuin syvemmäksi, ja -leuka työntyi ulos... Raja kaikelle, -- ylentävät hänet oikeaksi -pyhimykseksi!... - -Hän äkkiä astui pöydän ääreen, lampun valokehään. - -"Henkisyys, Jette, sanot, -- minä sitä nimitän heikkoudeksi! -- -Johnstonilla oli monta, monta oivallista ominaisuutta. Ei kukaan myönnä -sitä vilpittömämmin kuin minä... Vaan tämä?... Jos, -- jos esimerkiksi -minunkin päähäni pälkähtäisi antaa testamentilla pois kaikki, mitä -minulla on, niin että jäisit paljaalle mäelle, -- tokkohan sinä -silloinkin pitäisit sitä henkisyytenä? Mutta minä en halua olla sillä -tavalla sentimenttaali, minä sitä halveksin! - -"No, no, -- paljon -- paljon on tietysti menetetty. -- Surulla olkoon -aikansa"... - --- -- Tirehtori jälleen astui konttoriinsa ja järjesti kokoon muutamia -papereita huomispäiväksi. - -Hän ikäänkuin piti kiirettä, -- katsoi pelokkaasti ympärilleen -äänettömyydessä... säpsähti... - -Sirkkelisaha sihisi ja vinkui, lauloi virran rannalta loitolta -- -- -- -katkennut... - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Pahuuden voimia, by Jonas Lie - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAHUUDEN VOIMIA *** - -***** This file should be named 63555-8.txt or 63555-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/3/5/5/63555/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/63555-8.zip b/old/63555-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 8bc97ed..0000000 --- a/old/63555-8.zip +++ /dev/null |