NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 7857 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ced90bd
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #63103 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63103)
diff --git a/old/63103-8.txt b/old/63103-8.txt
deleted file mode 100644
index 798698f..0000000
--- a/old/63103-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7857 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Saara, by Kristofer Janson
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Saara
-       Romaani
-
-
-Author: Kristofer Janson
-
-
-
-Release Date: September 2, 2020  [eBook #63103]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAARA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-SAARA
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-KRISTOFER JANSON
-
-
-
-
-
-Porissa,
-Porilaisen kirjapainossa,
-1892.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Hän oli syntynyt maailmaan yhtä kunniallisesti ja säännöllisesti, kuin
-joku toinenkin Yhdysvaltain tyttönen.
-
-Avioliitto vanhempain välillä solmittiin kahdentenakymmenentenä
-sunnuntaina pyhästä kolminaisuudesta, vahvistettiin sekä papin että
-lukkarin allekirjoituksella, ja vietettiin lopen ikävillä pidoilla;
-vieraat koristivat jäykkinä seinuksia -- milloin eivät veisanneet
-pitkiä, surunsekaisia virsiä, tai eivät kertoneet juorujuttuja
-naapureista, eli puhuneet synnin kauhistuksesta ja uudestasyntymisen
-autuudesta. Morsian oli happamanimelä, niinkuin sopikin oikeauskoiselle
-tytölle kuullessaan, että hän oli kivulla lapsia synnyttävä ja oleva
-miehellensä alamainen; sulhanen oli juuri niin kivettynyt, kuin sopii
-ja tuleekin miehen, joka on kuollut tälle maailmalle ja astuu pyhään
-aviosäätyyn, täyttääksensä velvollisuutensa, sillä se on Jumalalle
-otollista, ja saadaksensa taloudenhoitajan, jossa virassa vaimo on
-paras. Ummelleen vuoden kuluttua kannettiin ensimmäinen pienokainen
-kasteelle ja yhdistettiin tavanmukaisesti tähän maailmaan ja sai
-niineksensä Saara, ehkä sen vuoksi että nimi aikanansa muistuttaisi
-häntä kuuliaisuuteen Abrahamillensa kaikissa asioissa.
-
-Isä oli maanviljelijä, asuen Wisconsin'issa, luonnon ihanassa seudussa,
-korkeine rinteineen, metsineen ja harjuineen, jotka ylenivät viljavien
-vainioiden lomista. Hän oli hiljainen ja ahkera mies, teki työnsä
-napisematta ja luki raamattua ja uskonnollisia aikakauskirjoja, joita
-hänen uskolahkolaisensa toimittivat. Vaimollensa ei hän koskaan puhunut
-muusta, kuin perunoista, porsaista, lehmistä ja raamatunlauseista.
-Hän kuului Haugen uskolaisiin, jotka pitävät kaikkea kirjallisuutta,
-joka ei suorastaan raamatusta johtunut, vahingollisena ja sen vuoksi
-voimallisesti työskentelevät ylläpitääkseen tietämättömyyttä ja
-tukahuttaaksensa maahan muuttavien norjalaisten tervettä älyä. Kasvojen
-kovettuneesta ilmauksesta huolimatta, oli hän kaunis mies. Otsa korkea
-ja jalomuotoinen, mustien tuuheiden kulmakarvojen alla loistivat
-tummat, syvät silmät. Oli näiden silmien nähty säkenöivän tulta ennen,
-silloin kun hän piti jyriseviä parannus-saarnojaan, höystettynä
-piellä ja tulikivellä. Nyt tapahtui se harvoin ja tavallisesti oli
-katse verhottuna, samoin kuin koko luonteensakin. Haakon Holte
-oli tauonnut parannussaarnoistaan ja tullut papin alamaiseksi ja
-uskolliseksi auttajaksi. Ei hän paljon puhunut, mutta kalpeat
-tummanveriset kasvot, suurine silmineen ja täyteläisille huulineen,
-jotka todistivat salatuista intohimoista, olivat kuin verhona
-tulivuorelle, jota hallitsee ponteva tahdonlujuus, korkealle kehittynyt
-itsensä-hillitsemiskyky, joka vähitellen on tullut tavaksi.
-
-Hänen avioliittonsa oli järjen perustama. Morsian oi ollut miellyttävä.
-Heti ensi nuoruuden jätettyään, tuli häneen tuonlainen ilmaus nyreätä
-välinpitämättömyyttä, joka todistaa pettyneistä toiveista. Hänellä oli
-tuskastuttava nimikin. Ketura, joka soveltui hänelle oivallisesti.
-Tuo happaman-imelä piirre, joka hääpäivänä esiintyi niin selvänä, oli
-hänen luonnollinen kasvojensa ilmaus ja vastasi täydellisesti hänen
-luonnettaankin. Hän eli murheenlaaksossa, josta seurasi, että hänen
-velvollisuutensa oli paheksua kaikkea. Kellervä teisintäplikäs iho
-oli todisteena maksataudista, jota aina seuraa ärttyinen mieli. Mutta
-todellinen järjestyksen ihminen hän oli, ja palvelijansa pelkäsivät
-häntä, kuin itse paholaista. Ei ollut ajateltavissakaan häntä pettää.
-Tutkiva katseensa keksi heti pienimmänkin virheen, mikä oli tullut
-tehdyksi. Senlainen henkilö on verraton aarre kartanossa; tällä
-perusteellahan miehensä oli hänet ottanutkin. Paitsi sitä kuului hän
-samaan uskokuntaan; hän voi huoata, lukea ja rukoilla hänen kanssaan ja
-katsella elämän iloa, kuin yksistään maailman lapsille sopivaksi. Hän
-itse ei kärsinyt niin paljon rouvan huonosta tuulesta, kuin palvelijat,
-sillä hän oli poissa suurimman osan päivästä. Säännöllisesti
-kellonlyömällä oli ruoka, puhtaana ja maukkaana pöydällä. Hän oli
-siveä, velvollisuutensa täyttävä vaimo.
-
-Jos löytyy ihmisiä, kelvottomia lastenkasvatukseen, ovat ne juuri
-tänlaisia, sillä heillä ei ole akanaakaan lapsenmieltä, eivätkä,
-ymmärrä lapsen luonnetta. Luonnolliset ilon-ilmaukset pitävät he
-syntinä ja kohtelevat lapsia, kuin ikäihmisiä. Sitä sai Saara raukkakin
-kokea. Pieninkin vilkkaan lapsen ilonosoitus tukahdutettiin toruilla
-ja muistutuksilla. Leikkienkin tuli olla viisaita ja hiljaisia;
-kumminkaan ei hän saanut nauraa. Leikkitoverit, jotka olivat "maailman
-lapsia" pidettiin kohtuullisen etäällä ja hän sai enimmäkseen
-askaroida yksikseen. Huoneuston ympärillä oli pieni, aidattu puutarha
-ja sen ulkopuolella ei hän saanut käydä. Monasti seisoi hän, pienet
-kasvot puserrettuina säleaidan rakoon, ja katseli suurta, avaraa
-maailmaa edessään, missä lapset leikkien hyppivät ja nauroivat ja
-ohitse kulki kuormia ja matkustavaisia. Ne olivat "maailman lapsia"
-ja hän oli "Jumalan lapsia" ja hän tuli siihen päätökseen, että
-"maailman lapsilla" vaan oli hupaista maanpäällä. Mutta eiväthän ne
-kuoltuaan saaneetkaan istua kultapilvellä harppua soitellen ja palmuja
-heiluttaen. Ja kumminkin sykki pieni lapsensydän halusta päästä tuonne
-heidän joukkoonsa. Kultapilvet ja harput eivät vietelleet häntä,
-tulisihan äitikin olemaan niiden joukossa, jotka istuivat ja soittivat.
-Silloin kuuli hän äkkiä äidin ankaran äänen: Saara! Saara! -- Veri
-syöksyi kasvoihin, olihan hän tehnyt syntiä ajatuksissaan.
-
-Saara oppi melkein vihaamaan äitiä. Kaikki ikävä ja poikkitelainen
-oli hänestä äidin kanssa yhteydessä. Torat, nipistykset, korvapuustit
-ja nuhteet -- -- ne oli äitiä. Isän laita oli aivan toisin. Hänen
-kasvonsa olivat pikemmin surulliset, kuin ankarat, yksin istuessaan.
-Usein otti hän hänet syliinsä, silitteli hyväillen hänen tukkaansa ja
-pani väliin kätensä hänen päänsä päälle ja rukoili, niin että silmiin
-nousi kyyneleet, mutta mitä hän oikeastaan rukoili, sitä ei Saara
-voinut käsittää. Ei hän yksistään oppinut kunnioittamaan isää, vaan
-myös rakastamaan ja säälimään häntä, vaikka ei oikein ymmärtänyt minkä
-vuoksi.
-
-Yksi piina oli sekä isän että äidin yhteinen, se oli ruokaluvun, aamu-
-ja iltarukousten opettaminen, heti kun hän kykeni selville sanoille.
-Monta kyyneltä ja korvapuustia se maksoi, ettei hän muistanut niitä
-päivästä toiseen. Aina hän sekaantui vieraiden ihmisten läsnäollessa
-ja se maksoi päivän arestia. Hän vihasi noita rukouksia, joita hän
-koneellisesti lateli. Samoin kävi pöytä rukousten. Vaikka kuinka
-nälkäisenä, potaattien ja lihan edessä höyrytessä, täytyi rukoilla ja
-lukea siksi että ruoka ehti jäähtyä. Usein hän vaivoin sai suuttumuksen
-kyyneleet pidätetyksi.
-
-Sitte katekismusluvut äidin kanssa! Jo viidennellä ikävuodella ne
-alkoivat. Hän tavaili käskyjä ja uskonkappaleita, kunnes oli vallan
-päästään pyörällä. Kuinka ikävää se sentään oli! Ei hän sitä ääneensä
-tohtinut sanoa, ajatteli vaan. Hän odotti kipua ja rangaistusta
-moisista synnillisistä ajatuksista, mutta ei niitä tullut. Ja kumminkin
-pelkäsi tämä lapsensielu alituisesti tuota koston Jumalaa, joka ei
-sallinut ihmisten iloitsevan. Joskus kumminkin hänelle jotain pahaa
-tapahtuisi, olihan nuo ajatukset synnillisiä! Synnistä kuuli hän aina
-ja alituisesti puhuttavan. Hän ihmetteli niiksi Jumala tahtoi täällä
-alhaalla olemaan äreän ja pahan ja aina ikävän, ja vasta kuoleman
-jälkeen tulevan parempaa. Hän tahtoisi niin mielellään vähän iloa
-täälläkin. Muutoinhan olisi parempi ollut koskaan syntymättä.
-
-Tuonlaisia ajatuksia liikkui lapsen mielessä; ja eräänä päivänä sai
-hän äidiltä kuulla, että niin se todella olikin. Naapurissa oli
-kuollut lapsi ja äiti lausui pöydässä: "Onnellinen hän, kuin pääsi
-varhain!" Oli siis kuten Saara oli ajatellutkin, elämä ei ollut
-minkään-arvoista, vasta kuoleman jälkeen tuli kaikki hyvin. Mutta
-sittehän olisikin paras kuolla. Sanoisiko isä ja äiti samoin, jos hän
-kuolisi?
-
-Ehkä äiti, mutta isä? Ei, kyllä hän itkisi pikku Saaraa ja tahtoisi
-hänet mielellään pitää.
-
-Saara alkoi tarkastella täysikasvuisten puheita ja kaikessa
-hiljaisuudessa tehdä havaantoja. Ennen oli hän yksinäisyydessään
-turvaunut hiekkakäytävän kiviin ja eläimiin. Erittäin kiintyi hän
-pieneen porsaaseen, joka seurasi aina hänen kantapäillään itse kaikkein
-pyhimpäänkin, puutarhaan, joka muuten oli häneltä suljettu. Eräänä
-päivänä oli hän ottanut lakanan vuoteeltaan ja käärinyt sen porsaan
-ympäri ja kantanut sylissään kuin kapalolasta porsaan alituisesti
-röhkiessä: röh, röh, röh! -- Silloin oli äiti äkkiä näyttäynyt
-akkunassa ja tahtomattaan purskahtanut nauruun. Mutta pian ilmestyi
-taas nyreä mieli ja Saara sai vitsoja, siksi että oli käyttänyt
-lakanaa -- sanoi hän, vaikka se oikeastaan tapahtui korjataksensa omaa
-heikkouttaan. Saara oli kumminkin tehnyt sen ihmeellisen huomion, että
-äitikin taisi nauraa.
-
-Seudulla oli eräs amerikkalainen koulu, mutta sinne ei Saara saanut
-tulla, sillä niissä opetettiin vapaamieliseksi, sanottiin. Sinne
-tuli lapsia jos mistäkin lahkoista, helpostihan ne voivat vietellä
-oikeauskoisen lapsen. Lasta ei pitänyt johdattaa kiusaukseen. Uskontoa
-ei myöskään koulussa opetettu, jotta lapset kasvoivat kuin pakanat. Ei,
-paras oli että äiti tavaili hänen kanssaan edeskin päin.
-
-Kuinka usein katseli Saara, kuin lintu häkistään, toisia lapsia, jotka
-iloisina, kirjat kainalossa tallustelivat kouluun. Yksi heistä oli
-kerran näyttänyt hänelle kirjaansa aidan raosta. Siinä oli kuvia ja
-hauskoja kertomuksia eläimistä ja pienistä lapsista.
-
-Vallan toista kuin katekismus.
-
-Hän katsoi salaa ikkunaan; olikohan äiti siellä häntä vakoilemassa.
-Kuinka hän vihasi tuota katekismusta!
-
-Eräänä päivänä kuuli Saara pääsevänsä kouluun, ei amerikkalaiseen, vaan
-norjalaiseen, jonka jotkut norjalaiset perheet olivat perustaneet ja
-jossa opetus olisi norjalaisten periaatteiden mukaisesti järjestetty.
-Se oli Saarasta yhdentekevää! Hän pääsisi nyt toisten lasten seuraan ja
-saisi poimia kukkia kotimatkalla. Tosin oli sanottu ettei kotimatkalla
-saisi pysähtyä, mutta eihän kukaan nähnyt, eikä kukaan kieltäisi
-ottamasta ylös mitä tielle sattuu.
-
-Kalpeana ja juhlallisena läksi hän ensi päivänä täysissä tamineissaan
-matkalle, kahden naapurilapsen kanssa. Koulumestari oli vanha
-talonpoika, joka pani päänsä vinoon ja itki rukoillessaan ja puhui niin
-hullunkurisesti.
-
-Se oli Saarasta uutta ja hän rupesi nauramaan. Virren loputtua tuli
-koulumestari hänen luoksensa ja tarttui häntä kädestä lausuen:
-
--- Etkö tiedä lapseni, tuonlaisen naurun olevan syntiä? Eivätkö
-vanhempasi ole sinulle opettaneet, että ne, jotka täällä nauravat
-tulevat kerran sinne missä on itku ja hammastenkiristys?
-
-Saara vaikeni ja istui sitte hiljaa kuin sytytetty kynttilä. Ei
-koulussa ollut niin hauskaa, kuin hän oli ajatellut. Samoja asioita oli
-äiti tyrkyttänyt hänelle kotona. Sitäpaitsi puhui koulumestari paljon
-vanhurskauttamisesta ja uudestasyntymisestä, jota ei Saara ymmärtänyt.
-Hän istui silloin ja ajatteli tuomen kukkia, joita hänellä oli aikomus
-etsiä kotimatkalla.
-
-Kouluun oli myös tullut yksi "maailman lapsi". Eihän se muu voinut
-olla, tuo poika, joka vapaa-ajoilla keksi kaikkia hassutuksia ja
-viekotteli toiset nauramaan. Saaraa oikein peloitti, vaikka hän
-tulisikin vetoa tuohon poikaan; mutta sittenkin kulki hän kiertoteitä
-päästäkseen hänen kanssansa kotimatkalle. Eräänä päivänä sanoi poika:
-
--- Käytkö räätälin luona, Saara? Hän vasta on sukkela mies!
-
-Ei Saara tietänyt kuka räätäli oli.
-
--- Tule, niin poikkeemme sinne sisälle; hän asuu ihan tässä.
-
-Poikkeaminenhan oli kaikkia sääntöjä ja käskyjä vastaan, mutta voihan
-hän sitte loppumatkan juosta voimiensa takaa. Poika veti hänet ovesta
-sisään. Räätäli istui pöydällä ja rallatteli.
-
--- Haluttaakos polska tänään -- kysyi hän nuoren, ystävänsä nähtyään.
-Samassa oli hän pöydältä lattialla ja alkoi polkea ja rallattaa,
-Pitemmittä mutkitta tarttui hän Saaraan ja pyöritteli tyttöä.
-
--- Näin saa räätäli usein tehdä, pysyäkseen lämpimänä, -- sanoi hän.
-Mutta ken on tämä pieni tyttönen?
-
--- Se on Saara.
-
--- Saara? Tuonko tytär tuolla mäellä, joka on happamasta juustoherasta
-tehty ja joka pyhittää jokikisen vuodenpäivän rukouspäiväksi?
-
-Saara ei voinut olla nauramatta, vaikka se olikin ilkeästi sanottu,
-mutta olihan se totta, sitä ei voinut kieltää.
-
--- Vai on sillä hapatuksella ja sillä sahapukilla tuonlainen pieni,
-raitis, iloinen tyttö; -- sanoi räätäli ja otti Saaraa leuvasta.
-
--- Elä välitä minun puheistani, minä olen senlainen hutilus, näet.
-
-Ja taas istui hän pöydällä ja ompeli nappia liiviin.
-
--- Etkös tahtoisi vähän messuta Saaralle? -- kysyi poika.
-
-Nyt tekeytyi hän mahtavaksi, kuin pappi kirkossa ja huusi messuäänellä:
-
--- Ja kuule sinä vanha Beri, miksi istut niin etäällä ovenpielessä?
-
--- Kenkäni ovat rikkinäiset.
-
--- Ota vanhat sian turkit ja tee niistä kengät, niin voit tulla muiden
-hienojen naisten rinnalle. --
-
--- Mutta nyt pitää Saaran, kiiruhtaa kotiin, muuten tulee kuuma löyly,
-äiti on jo kaatanut puuron vatiin.
-
-Saara juoksi ulos ja kuuli räätälin nauraen huutavan perässä:
-
--- Pistäydy sisään toistenkin, Saara, niin saat kuulla satuja.
-
-Se oli hauskin mies mitä hän koskaan oli nähnyt. Aatteleppa että hän
-uskalsi matkia pappiakin! Varmaan oli hän yksi niistä, jotka äidin
-sanojen mukaan joutuivat helvettiin. Ja sinne tuo poikakin joutuisi,
-mutta tyytyväisiä he olivat kumpikin. Ja olihan hän itsekin tanssinut,
-vaikka hän taistelikin vastaan räätälin häntä pyöritellessä. Mitä, jos
-hänkin joutuisi helvettiin?
-
--- Tulet myöhään tänään, Saara, -- sanoi äiti. -- Ethän ole minnekkään
-välillä poikennut?
-
--- En, mutta koulussa kesti tänään niin kauvan -- vastasi Saara.
-
-Kas niin, nyt oli hän valehdellutkin. Varmaan joutuisi hänkin
-helvettiin. --
-
-Kiusaus käydä räätälin luona tuli Saaralle voittamattomaksi.
-Kotimatkalla valitsikin hän aina nyt sen tien, joka kulki hänen
-asuntonsa ohi, ja kun hän näki räätälin istuvan pöydällä poikkesi
-hän sisään. Räätäli kertoi hänelle prinsessasta lasivuoressa ja
-metsäjoutsenista ja Saara ei ollut kuunnaan senlaista kuullut. Hän
-piti räätäliä, jonakin korkeimpana olentona. Kuinka hän tiesi noin
-ihmeellisiä asioita? Se oli vallan toista, kuin mitä koulumestari
-kertoi piplianhistoriasta. Mutta räätäli oli jumalatoin, sillä hän
-sanoi patriarkka Jaakoppia suureksi roistoksi ja paljon muuta, mitä ei
-ollut piplianhistoriassa ja mitä ei hän uskaltanut sanoa vanhemmillensa.
-
-Kaikki räätälin luona käynnit salasi hän. Saara tuli kuin kahtia
-jaetuksi samoin kuin hänen ajatuksensakin. Kaikki maailmassa oli jaettu
-kahtia ja kumpikin puoli taisteli toistansa vastaan. Ensin oli Jumala
-ja perkele; sitte Jumalan valtakunta ja perkeleen valtakunta ja ne
-taistelivat ihmisistä. Perkeleen valtakuntaan kuului kaikki valoisa,
-hauska ja hupaisa. Sinne kuului tarujenmaa, sinne metsäjoutsenet
-kiiruhtivat, sinne kuului tanssi ja nauru ja sinne räätäli ja tuo
-hauska koulutoveri. Ja Jumalan valtakuntaan kuului kaikki murheellinen
-ja ikävä, äiti ennen muita, sitte koulumestari, koulu, katekismus,
-kirkko, pappi ja kaikki ne, jotka kävivät vanhempien luona veisaamassa
-ja rukoilemassa.
-
-Täällä alhaalla vallitsi perkele, mutta kuoltua saisi Jumala vallan.
-Mutta olihan koulumestari sanonut, että vaan ani harvat tulivat
-autuaiksi, siis vallitsisi perkele jälkeenkin kuoleman. Mutta olikohan
-hänen valtakuntansa silloin yhtä hauska, kuin nytkin? Miksi ei
-siis kaikki mieluummin halunneet sinne? Ei, sehän oli totta, nehän
-kiehuisivat suurissa padoissa pi'essä ja tulikivessä. Hyi, se oli
-inhottavaa! Kyllä ansaitsi olla huvittelematta täällä alhaalla, Saara
-huokasi. Hänen lapsensielunsa vetäytyi mielikuvituksen voimasta valoon
-ja iloon, vaan kauhukuvat tukahuttivat tämän kaipuun. Mutta eivät
-tykkänään. Hänen terve luonteensa kapinoitsi vastaan, ja hän harhaili
-kummankin voiman välillä. Vanhempiensa läheisyydessä oli hän vaiti,
-melkein surullinen. Toverien ja räätälin parissa tuli hän väliin yli
-kaikkein rajojen riemastuneeksi ja iloiseksi. Sadut häntä viettelivät.
-Ne tykkänään valloittivat hänen mielensä, ja jälestäpäin tunsi hän
-katkerinta katumusta rikottuaan Jumalaa vastaan, niitä kuuntelemalla.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Saara oli tehnyt uuden havainnon: Räätälillä oli kirjoja, hupaisia
-tanskankielisiä kirjoja. Siellä oli Robinson Crusoe ja Holger
-Tanskalaisen historia, Holbergin ilveilyjä ja Nissenin maailmanhistoria
-ja eräs matkakertomus ihmis-syöjistä. Saaran seisoessa hyllyn luona,
-utelijaisuudesta väristen, kuin Eeva katsellessaan kielletyn puun
-hedelmää, kysyi räätäli, josko hän tahtoi lainata niitä. Saaran silmät
-säteilivät, mutta mitä sanoisi hän isälle ja äidille? He olivat
-sanoneet senlaiset kirjat perkeleen juoniksi. -- Eihän hänen tarvinnut
-niistä puhua ja eihän paljas lukeminen voinut vahingoittaa, kunhan
-ei niiden mukaan eläisi. Eihän ollut kielletty maailman valtakuntaa
-tarkastelemasta; korkeintaan oli se vaaraan heittäytymistä.
-
-Kuinka sydän voimakkaasti tykytti, kun hän kielletty aarre povessaan
-astui äidin ohi! Minne hän kätkisi kirjan, ettei kukaan löytäisi?
-Vuoteesenko vaatteiden alle? Ei, kääntelihän äiti aina vaatteet
-vuodetta, laatiessaan. Loukkoonko vanhan romun sekaan? Ei, voisihan
-äidin päähän pistää siivota siellä, ehkä hän juuri tänään tarvitsisi
-jotakin loukosta. Puuvajaanko? Ei, voisihan puidenkantaja tuoda sen
-puiden muassa kyökkiin. Ei ollut varmaa paikkaa koko talossa. Hän
-juoksi alas joelle. Siellä oli ontto reikä vanhan hongan juuressa.
-Mutta siellä voisi hiiret ja myyrät sen nakerrella. Epätoivoisena
-katseli hän ympärilleen. Mutta äkkiä kirkastui katseensa; nyt hän oli
-sen keksinyt: tuonne tyhjään pesään tammen latvaan. Se oli oivallista.
-Sieltä ei kukaan kirjaa löytäisi ja jos joku näkikin hänen kapuavan
-ylös. tahtoi hän tietysti vaan katsoa, jos pesässä oli munia.
-
-Saaraa nauratti ajatellessaan, kuinka sukkelasti hän petkuttaisi isää
-ja äitiä. Samassa oli hän ketterästi kuin kissa ylhäällä puussa ja
-kirja lepäsi pesässä taitettujen oksien alla. Mutta sen sinne hyvin
-saatuaan, piti sen ottaa heti ylös ja vähän siihen tirkistää, Hän luki
-lauseen, toisenkin ja itsekään huomaamatta oli hän istunut kokonaisen
-tunnin puun oksalla ja lyönyt villejä kuoliaaksi Holger Tanskalaisen
-kanssa ja tehnyt pyhiinvaelluksia Himalayan siintäville huipuille.
-
-Ja hänen kun piti ostaa äidille tärkkelystä! Äkkiä oli kirja piilossa,
-hän kiipesi alas puusta ja juoksi niin että aivan hengestyneenä pääsi
-kotiin. -- Miksi tulet näin myöhään? --
-
-Kauppias oli juuri saanut uuden tärkkelyslaatikon kaupungista ja sen
-avaamista sai kauan odottaa, kun puotissa oli paljon ostajia, joille
-annettiin ensin.
-
-Kas niin, taas hän oli valehdellut, eikä se jäänyt viime valheeksi.
-Saara alkoi pitää vanhempiansa salaisina vihollisina, jotka
-ryöstäisivät häneltä elämänsä onnen, jos voisivat. Kahdentoistavuotiaan
-mahdollisimmalla tarkkanäköisyydellä vartioitsi hän salaisuuttaan.
-Mutta oli hirveätä kantaa sitä yksinään. Olisi suuri helpoitus
-kanssarikollisesta, ja sen hän löysikin tuossa iloisessa
-koulutoverissa, joka eräänä päivänä oli nähnyt hyväksi koristella
-koulumestarin takin liepeitä ja saanut siitä kelpo löylytyksen.
-
-Hän seisoi vartioimassa Saaran lukiessa, vaihtoivat kirjoja ja Saara
-taas vuorostaan vartioitsi pojan lukiessa. Kun isä, äiti tai joku
-ystävistä näyttäytyi, riennettiin joelle hongan luokse, kunnes vaara
-oli ohitse.
-
-Saara oli tehnyt vielä toisenkin havainnon: Ihmeellisellä räätälillä
-ei ainoastaan ollut kirjoja, jotka kertoivat vieraista maista; hän oli
-itsekin ollut siellä. Nuorilla päivillään oli hän sällinä vaeltanut
-Saksat, Ranskat ja Italiat ja siellä paljon kummia kokenut. Pieni,
-pyylevä vaimonsa tuskin aina uskoi hänen matkoista kertoessaan, luuli
-hänen liioittelevan -- mitä välitti hän siitä, vaimohan nauroi aina.
-
-Saara kiihkoissaan melkein nielasi joka sanan räätälin kertomuksista.
-Räätäli oli hänestä aika poppamies, joka omasi avaimen taikojen
-maailmaan, kun vaan nappia painoi, niin heti avautui aarteineen.
-
-Mutta sitten tapahtui jotain, joka ainakin ajaksi herätti hänessä
-salaista kauhua räätäliin. Eräs isänsä ystävistä oli ollut eräänä
-iltana heillä ja lähetyssanomasta lukenut kertomuksen eräästä
-kevytmielisestä ihmisestä, joka oli myönyt itsensä perkeleelle.
-Säntilleen päivästä päivään vuoden kuluttua, kun nuori mies istui
-toveriensa kanssa kapakassa, näyttäytyi paholainen äkkiä ihkaelävänä,
-ojensi kätensä häntä kohden ja nuorukainen kaatui kuolleena lattialle.
-
-Kun tämä kertomus, asiaan kuuluvine huokauksilleen ja pään
-puistutuksineen oli luettu, alkoi isä vakavalla äänellä kertoa,
-että ihmiset ennen aikaan todella olivat niin jumalattomia, että
-kirjoituttivat itsensä paholaiselle, saadakseen rikkautta ja maallista
-onnea. Kontrahti allekirjoitettiin sydänverellä; tätä tapaa käytettiin
-vieläkin enemmän kuin aavistettiin; tämä olikin syynä siihen, että moni
-jumalaton edistyi maailmassa, ja hurskaat kärsivät hätää.
-
-Saara istui hiljaa kuin hiiri, kuunnellen keskustelua. Pelko valtasi
-hänet niin ettei tohtinut yksin, lähteä levolle. Tuntui kuin olisi
-paholainen häneen tarttunut pimeässä käytävässä, hän tunkeutui
-lähemmäs äitiä, hän tietenkin oli taattu, hän ei varmaankaan koskaan
-ollut tehnyt mitään pahaa, ei koskaan kätkenyt kielletyitä kirjoja
-linnunpesään, ei koskaan valehdellut vanhemmillensa, ei koskaan
-toivonut ulos avaraan maailmaan, ei koskaan käynyt räätälissä. Jaa,
-räätäli! Hän oli varmaan yksi niistä, joka oli itsensä paholaiselle
-kirjoituttanut. Hän kun oli aina niin iloinen. Saaraa värisytti ja hän
-painoi päänsä tyynyihin. Hän näki räätälin tanssivan ja rallattavan ja
-hänen takanaan näkyi toinen, hevosenkavio jalassa ja sarvet otsassa,
-joka tanssi samalla tavalla ja irvisteli hänelle.
-
-"Odotappas vaan! Kyllä vielä vien sinut ja silloin saat tanssia enemmän
-kuin sinua haluttaakaan." Ei, ei hän koskaan enää menisi räätäliin; ei
-hän koskaan olisi tottelematoin, ei koskaan nauraisi, ei koskaan...
-Saara nukkui, mutta tavantakaa velähteli ruumis kuin käärmeen pistosta.
-
-Seuraavana päivänä oli hän taas räätälissä. Päivänpaiste ja lintujen
-laulu olivat karkoittaneet synkät mietteet ja hän tahtoi oikein
-tarkastella ihmistä, joka oli paholaisen kirjoissa. Räätäli katsoi
-häneen takaisin.
-
--- No Saaraseni, näetkö näkyjä tänään, vai onko koulumestari lukenut
-kuolemasta ilmestyskirjassa?
-
-Saara punastui.
-
--- Onko sinulla kirjoja semmoisesta, jotka ovat sydänverellään
-kirjoittaneet itsensä paholaiselle? kysyi hän kainostellen.
-
-Räätäli nauroi, vaimo nauroi ja kaikki lapset nauroivat. Hallitsiko
-paholainen todella kaikkia noita, jotka olivat niin iloisia? Mutta
-olihan se selvä tuntomerkki.
-
--- Kuka on sinulle semmoista roskaa uskotellut? kysyi räätäli.
-
--- Se oli lähetyssanomassa, -- vastasi Saara:
-
--- Lähetyssanomassa. Kai ne vielä uskovat, että vanhat akatkin
-ratsastelevat luudilla läpi savupiippujen!. -- puhkesi räätäli sanoiksi.
-
-Vaimo ja lapset nauroivat.
-
--- Näetkös, Saaraseni, tuhmat ihmiset ennen vanhaan uskoivat
-peikkoihin ja tonttuihin, piruun ja hänen isoäitiinsä; se oli kyllä
-hullua se, mutta että vielä nykyään niihin uskotaan, se on paljon
-hullumpaa. Paholainen löytyy ainoastaan niillä, jotka sitä uskovat.
-Ennen vanhaan nähtiin hän usein kuljeskelemassa pukinjalkoineen,
-mustana ja inhottavana, mutta sittemmin alettiin pilkata häntä ja nyt
-piiloitteleikse se ainoastaan tuonlaisissa sanomalehdissä ja muussa
-roskassa.
-
--- Kasperi, Kasperi! -- varoitteli vaimo, nykien häntä kyynärpäästä.
-
--- Katsos, Saaraseni, jos joku peloittelee sinua, semmoisilla
-hullutuksilla, niin tiedätkö mitä teet? Kas näin! -- Ja sitte teet sinä
-näin: tra la la la -- Ja hän alkoi tanssia ja vei vihdoin Saarankin
-muassaan.
-
-Saara riisti itsensä irti ja juoksi pois. Tuo räätäli kävi väliin liian
-tukalaksi.
-
--- Kasperi, Kasperi! Peloitathan sinä tyttösen kokonaan -- sanoi vaimo.
--- Ajattele minlaiset vanhemmat hänellä on.
-
--- Kuuleppas. Kristiina, jos ihmiset ovat niin tukkituhmia, että
-tekevät lapsistaan nautoja, on joka kristityn ihmisen velvollisuus
-estää heille ainakin sarvia kasvamasta.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Takinkoristusjutun jälkeen oli tuo iloinen poika tullut koulumestarin
-syntipukiksi. Tosin hän teki monta hullutusta, mutta usein kärsi hän
-myös syyttömästi, sillä häntä epäiltiin kaikesta; ja kun lapset aina
-jäykkinä vaikenivat opettajan kysymyksiin, ken oli tuon paperikuulan
-viskannut ja ken pannut tämän neulan opettajan tuoliin, tuli hän aina
-uhriksi ja hänen selässään viivotin aina hyppeli, kun koulumestaria
-halutti purkaa, vihaansa.
-
-Nämä selkkaukset ja niitä seuraava rangaistus olivat koulun ainoa
-huvitus; muulloin oltiin ikävästä menehtyä.
-
-Toverien ihailu lievitti pojan surullista kohtaloa jonkun aikaa, se oli
-kuin palsamia pehmitetylle selälle. Mutta kun se tuli jokapäiväiseksi
-ravinnoksi ja koulumestari aina löysi muistutuksen sijaa hänen
-vastauksissaan, vaikka hän kuinka parastaan koitti, katkesi vihdoin
-kärsivällisyys. Eräänä päivänä jäi hän pois koulusta. Päivä kului ja
-useampiakin, mutta ei hän tullut. Hieman peloissaan kyseli opettaja
-toisilta oliko poika sairastunut. Ei kukaan tietänyt. Mutta eräänä
-päivänä kuin Saara istui puussa lukemassa kiellettyä kirjaa, kuuli hän
-takanansa jotain rahinaa.
-
-Hän jähmettyi pelästyksestä -- siinä seisoi Pekka. Kasvot pullistuneina
-ja silmät itkusta punaisina. Nenästä vuosi verta.
-
--- Sinä Pekka? ihmetteli Saara. -- Kuinka pelästytit minua!
-
--- Tahdon sanoa sinulle hyvästi, Saara -- sanoi Pekka painuneella
-äänellä.
-
--- Matkustatko pois?
-
--- Matkustan.
-
--- Minne?
-
--- En tiedä. Tahdon vaan paeta jonnekin missä ei kaikki ihmiset lyö.
-
--- Kuka sinua nyt on lyönyt?
-
--- Tällä kertaa isä. Kun ei koulumestari lyö ulkona, silloin tekee isä
-sen kotona.
-
--- Mitä olet sitte tehnyt.
-
--- Sitä, etten mene enää kouluun. Sinne en mene vaikka löisivät minut
-kuoliaaksi. -- Itkeentyneet silmät välähtivät ja Pekka puisti nyrkkiä
-ilmassa, kuin puolustuksekseen -- Annas jahka tulen suureksi ja
-väkeväksi, puolustan kyllä itseäni, mutta nyt vallitsee isä minua.
-
-Pekka heittäytyi ruohoon Saaran viereen.
-
--- Mutta se on rumaa, tuo lyöminen, Pekka -- sanoi Saara.
-
--- Sitähän kuvittelee opettajakin meille, -- sanoi Pekka pilkalla. --
-Mutta jos se on niin rumaa, miksi hän sitte lyö?
-
-Ei Saara sitä tietänyt, mutta sitten muistui mieleensä isän ja äidin
-sanomat sanat: "Joka vitsaa säästää, hän vihaa poikaansa," Ja sen
-viisauden ilmoitti hän Pekalle.
-
--- On se oivallinen keino suurille, silloin kun tahtovat pieniä lyödä
--- vastasi Pekka. -- Tuhat tulimaista minä en välitä Salamonista, enkä
-muista! Saara peräytyi kauhistuneena.
-
--- Pekka, Pekka, etkö tiedä joutuvasi helvettiin, kun kiroot? --
-
--- Se on yhdentekevää, -- vastasi Pekka.
-
--- Sinne minä kumminkin joudun. Mutta kuuletkos, tahdon mieluummin olla
-siellä niiden kanssa, jotka ovat hyviä minulle, ennenkuin taivaassa
-koulumestarin ja isän ja Salamonin ja niiden kanssa, jotka lyövät. --
-
-Saara vaikeni. Eikö hän itse ollut ajatellut vähän samaan tapaan? Pekka
-istui ja repi ruohoa maasta häneen katsomatta.
-
--- Vahvin se on joka vallitsee, sen olen selvästi nähnyt -- jatkoi
-hän. -- Kerran lensi haukka alas ja vei kyyhkysen, äsken näin kissan
-kantavan hiirtä. Ei se sitä tappanut; ei, se päästi sen irti, otti
-uudestaan kiinni ja kiusasi niin kauan kuin voi. Niin tekevät suuretkin
-meille, mutta me tulemme itse kerran suuriksi ja silloin:
-
-Pekka hymyili ja taas välähti silmissä.
-
--- Mitä aijot tehdä? -- kysyi Saara ja katsoi ystävään suurine, tummine
-silmineen.
-
--- Silloin lataan isän pyssyn suolalla ja ammun koulumestaria, --
-vastasi Pekka ja silmät loistivat kostonhimosta.
-
--- Aijotko todellakin tappaa hänet? kysyi kauhistunut Saara.
-
--- Ei hän siitä kuole; se polttaa vaan, polttaa oikein kelpolailla
-sanoi Pekka ja nauroi, jotta valkeat hampaat loistivat.
-
--- Onko isäsi aina paha sinulle? -- kysyi Saara ja mieleensä johtui
-oma, vakava isä, joka niin usein katseli häntä surullisilla silmillään
-ja hämärässä rukoili hänen puolestaan.
-
--- Ei hän puhu muulloin, kuin lyödessään -- vastasi Pekka, ikäänkuin
-olisi se luonnollisin asia maailmassa -- Kuulin koulumestarin sanovan
-isälle, että hänen täytyy piiskata röyhkeyden minusta, niin kyllä
-pehmennyn ja tulen kouluun takaisin. Mutta siinä toivossa pettyvät,
-sillä minä menen pois, minä.
-
--- Mutta minne sinä menet, Pekka?
-
--- Ulos avaraan maailmaan, -- vastasi Pekka katsellen ohikiitäviä
-pilviä. -- Pahempaa ei voi tulla, kuin täällä on. Ja kun tulen
-suureksi, tulen takaisin.
-
-Ja Pekka nyökkäsi uhkamielin päätään ja Saara ymmärsi mitä hän sillä
-tarkoitti. Hän ihaili urheata ystäväänsä ja kertomukset vieraista
-maista ja Robinson Crusoen elämä saaressa kuvastuivat mielessään.
-
--- Mutta missä aijot olla yötä Pekka -- kysyi hän vihdoin.
-
--- Enkö saa mennä teidän latoon? -- sanoi Pekka.
-
--- Sinne voit tuoda minulle ruokaa huomen aamulla varhain, Saara.
-
-Voisiko jotain niin yksinkertaista ja käytännöllistä tulla kysymykseen,
-kun piti lähteä Robinsonina ulos maailmaan?
-
--- Mutta mistä saan ruokaa? -- kysyi Saara.
-
--- Ota pala leipää ja muutamia munia kaapista, -- vastasi Pekka.
-
-Asia alkoi saada romantillisen värityksen. Takaa-ajettu pakolainen,
-joka lymyili heinissä, ja hän uskalsi henkensä, -- ei henkensä,
-vaan nahkansa -- hankkiaksensa hänelle ruuanpalan ja juotavaa,
-jottei nälkään nääntyisi. -- Hän hiipisi paikalle -- satojen silmien
-vakoillessa. Kas se olisi jotain se!
-
-Pekka joutui, kun joutuikin illalla Saaran avulla heinälatoon, missä
-makasi lämpimässä ja hyvin, jotta vähän nenänipukkaa näkyi heinien
-lomasta; Saara hiipi vielä ennen maatapanoaan varmuuden vuoksi
-katsomaan jos hän todella oli siellä. Hän kuiskasi hiljaa: Pekka, -- --
-sitten vähän lujempaa: Pekka -- syvä hiljaisuus vallitsi mutta vihdoin
-kuului hiljainen piiputtava nenä-ääni; -- Robinson Crusoe nukkui
-rauhallisesti.
-
-Mutta se ken ei nukkunut, oli Saara. Hän ajatteli omaa osaansa
-vehkeessä ja kuinka hän siitä kenenkään huomaamatta selvenisi. Munista
-ei ollut huolta, ne oli hän jo ottanut navetasta, missä kanat munivat
-ja kätkenyt vuoteesensa. Kunhan ei niistä vaan tulisi poikasia yöllä;
-Mutta leipä ja juominen! Jopa kai! hän itsehän vei ruuat pöydältä.
-Helposti voisi hän silloin ottaa muutamia leivän paloja ja tyhjän
-kipposen ja täyttää sen navetassa lypsettäessä. Hän kätkisi kaikki
-kiven taakse. Kaikkihan kävisi niin helposti. Kumminkaan ei hän voinut
-nukkua ennenkuin aamuyöstä. Täytyihän lisäksi varoa muniakin.
-
-Onnellisesti pääsi hän ladolle, kenenkään huomaamatta. Istautui heiniin
-Robinsoninsa viereen, joka oli ihan lämpöinen ja punakka ja nautti
-itsekseen nähdessään millä halulla hänen tuomansa leipä ja maito
-kävivät kaupan. Munat pistettiin taskuihin toistaisen varalle.
-
--- Saara, sinä olet minun paras ystäväni koko maailmassa -- sanoi
-Pekka, leipää pureskellessaan -- kyllä minäkin autan sinua vielä joskus.
-
--- Et vaan saa lyödä minua, kun tulet takaisin, -- hengessä näki Saara
-Pekan voimakkaana, kuin Simson, vaeltavan läpi seudun kohotettu nuija
-kädessä, jolla hän maahan musertaisi ketä tahtoi.
-
--- Sinua en lyö koskaan -- vakuutti Pekka armollisesti, samassa kun
-viimeinen leivän muru katosi. -- Nyt menen joelle uimaan ja sitte
-lähden eteenpäin metsän kautta. Hyvästi, Saara!
-
-Tyhjä maitokipponen kädessä seisoi Saara katsellen ystävänsä jälkeen.
-Silmät täyttyivät kyynelillä, vaan ylpeydestä kohoili rinta -- olihan
-hän auttanut häntä yli rajan -- vapauden maahan, missä ei ollut ikäviä
-kouluja ja missä ei kukaan lyönyt.
-
-Koska uskaltaisi hän samaa? Ja kumminkin meni hän nyt "maailman lasten"
-pariin, jotka kiiruhtivat helvettiä kohti; Pekka raukka! Kunhan ei
-hänelle vaan mitään pahaa tapahtuisi!
-
-Muutaman päivän kuluttua peljästyi Saara pahanpäiväisesti, kun
-kartanolle tuli pieni mies keppiin nojaten: harmahtava tukka riippui
-pitkissä kiharoissa olkapäillä. Hän käveli vallan kumarassa, eikä
-halusta katsonut ihmisiä silmiin. Mies näytti köyhältä ja oli huonossa
-pukeessa. Hän kysyi isää. Isä tuli. Mies alkoi heti itkukurkussa
-kysellä Pekkaa:
-
--- Voi veli Haakon, etkö tiedä mitään Pekasta? Kaksi päivää on hän jo
-ollut poissa, eikä kukaan ole edes nähnyt häntä. Jos kadotan sen pojan,
-niin -- Hän purskahti itkuun -- Hän oli sentään niin näppärä ja hyvä
-poika.
-
-Saaran isä keskeytti hänet muutamilla kauniilla, sanoilla, jos se oli
-Jumalan tahto, oli se parasta, jos hän tutkimattomassa viisaudessaan
-oli hyväksi nähnyt j.n.e.
-
-Päivällistä syödessä puhui isä, kuinka synnillisesti lapset tekevät,
-siten palkitessaan vanhempien hyvät työt ja kuinka ihmeellistä se on,
-että muutamat lapset ovat ikäänkuin ennakolta määrätyt senlaisiksi
-murhelapsiksi. Ja senlainen oli Pekkakin. Sitä poikaa ei saisi pahalla
-eikä hyvällä oikealle tielle.
-
-Saara istui kuin kananvaras. Jos tietäisivät hänen auttaneen Pekkaa
-pakoon ja vieneen hänelle ruokaa latoon! Olihan hän osallisena
-rikoksessa. Varmaan Jumala häntä siitä rankaisisi.
-
-Ehkä hänkin oli senlainen synninlapsi, joka ei voinut tulla hyväksi.
-Hän säikähtyi ja katui melkein. Ehkä oli hänen syynsä jos Pekka joutui
-helvettiin.
-
-Ei hän rohjennut katsoa isää ja äitiä ja kun päivällinen päättyi riensi
-hän omaan huoneesensa, purskahti itkuun, lankesi polvilleen ja rukoili,
-että Jumala johdattaisi Pekan takaisin.
-
-Pekan oltua viikon kadoksissa, alkoivat koko kyläkunnan miehet häntä
-etsimään. Hän löydettiin muutaman penikulman päästä erään heinäsuovan
-alta. Kohtaus isän ja pojan välillä oli ollut liikuttava, sanottiin.
-Isä unohti silmänräpäyksessä kaiken muun. Pölyisen, likaisen pojan
-sulki hän syliinsä, taputteli häntä ja itki.
-
--- Pekka, Pekka, rakas poikani! -- sano: hän. -- Et voi aavistaa kuinka
-olen surrut tähtesi. Tule nyt kotiin! -- Pääset koko koulusta, jos vaan
-tulet, sen lupaan; enkä minä sinua enää koskaan lyö, en koskaan, en
-koskaan: Tule nyt!
-
-Pekka alkoi itkeä tillittää ja hyväksi lopuksi palasivat he kotiin käsi
-kädessä.
-
-Asian johdosta piti koulumestari lapsille puheen, ja otti Pekan
-esimerkiksi, kuinka pahanilkisille lapsilla käy, kun eivät tahdo
-käydä koulua. He joutuvat paholaisen kynsiin, oppivat kiroilemaan
-ja karkaavat kotoaan. Saara punastui, mutta ei puhunut mitään. Hän
-ihmetteli oliko Pekka kenellekään ilmaissut hänen vieneen leipää ja
-maitoa.
-
-Pekan isä piti lupauksensa. Sanaakaan ei mainittu koulusta ja ei hän
-koskaan lyönyt poikaa. Toisaalta piti Pekka isästä ja oli kiltti ja
-ahkera. Hakkasi puut, kantoi vedet ja hoiti pienempiä sisaruksia.
-
-Koko maailmassa löytyi vaan yksi ainoa, jota hän vihasi, se oli
-koulumestari. Elämänsä päämäärä oli nykyään tulla voimakkaaksi ja
-antaa sitte koulumestarille kiehuva kylpy. Puita hakatessaan, jotta
-lastut sinkoilivat ympäri, oli tuo tuuma aina mielessään. Usein tuntui
-hänestä, kuin olisi koulumestarin pää edessään tukilla. Siiloin nosti
-hän kirveen korkealle, heilautti sitä ja eroitti pään voimakkaalla
-lyönnillä ruumiista. Ei häntä koskaan epäilyttänyt. "Pää poikki!"
-kuului ankara tuomio.
-
-Sen vuoksi hän eräänä päivänä pahasti säikähti, kuu hän hakatessaan
-näki äkkiä koulumestarin edessään. Niin hän hämmästyi että oli
-vähällä kirveensä pudottaa, mutta hän hillitsi itseään, tarttui
-suonenvedontapaisesti varteen ja valmistautui puolustaumaan.
-Koulumestari otti hatun päästään, pyyhki hikeä otsaltaan ja istui
-tukille Pekan eteen. Pekka mittaili silmäyksillään häntä. Mitä tuo
-oikeastaan aikoi?
-
--- Vai niin, sinä hakkailet täällä puita, Pekka -- sanoi koulumestari
-vihdoin.
-
-Kyllä, sen mahtoi hän itsekin nähdä, vanha aasi.
-
--- Etkö aijo enää tulla kouluun? Kysyi hän lempeämmällä äänellä mitä
-Pekka oli koskaan kuullut.
-
--- En -- vastasi Pekka,
-
--- Sääli sinua, sinulla oli hyvät lahjat -- sanoi koulumestari --
-joskus tulet katumaan vielä, ettet enempää oppinut.
-
-Hän vaikeni. Sitte tarttui hän Pekan käteen, taputti sitä toisella
-kädellään ja katsoi samassa häneen. Pekasta näytti, kuin olisi hänellä
-ollut kyynelet silmissä.
-
--- Tahdotko olla kiltti minulle, niin tahdon minäkin koettaa uudestaan,
--- sanoi hän ystävällisesti. -- Unohdamme kaikki vanhat rettelöt,
-emmekä enää koskaan lyö. Tule vaan takaisin kouluun Pekka!
-
-Mitä tämä merkitsi? Olivatko kaikki ihmiset muuttuneet hyviksi
-ja ystävällisiksi?... Isä... koulumestari. Käsi irtaantui äkkiä
-kirvesvarresta, kirves putosi maahan. Nyt ei hän olisi lyönyt, jos pää
-olisi ollut tukilla. Hän katsoi koulumestaria silmiin, tuntui kuin hän
-olisi ollut vähältä tukehtua.
-
--- Toverit kaipaavat sinua jokapäivä, kumminkin Saara Holte -- sanoi
-koulumestari hymyillen. -- Eikö sinua taas haluttaisi heidän pariinsa?
-
-Samana iltana sanoi Pekka isälleen:
-
--- Taidan mennä huomenna uudestaan kouluun.
-
--- Se on kiltisti tehty, Pekka. Hyvä on olla hyvissä kirjoissa
-koulumestarilla ja papilla -- sanoi isä.
-
-Pekka kävi taas koulussa ja oli nyt nöyrimmistä nöyrin. Ei hän
-koulumestarin lukiessa häntä matkinut, ei sanonut vanhaa Jaakoppia
-lurjukseksi kuten räätäli oli hänelle opettanut, ei hän ajatellut
-paperikuulia eikä muitakaan tepposia, istui vaan hiljaa ja luki. Ja
-koulumestari otti Pekan esimerkiksi ahkerasta ja tottelevaisesta
-oppilaasta.
-
-Kului useampia kuukausia, mutta vihdoin väsyi sekä koulumestari että
-Pekka tähän äärimmäisille pingoitettuun hyvyyteen. Koulumestarilla
-täytyi olla syntipukki ja Pekan täytyi saada virvoitusta
-katkismustuntien jälkeen. Koulussa alkoi taas tapahtua salaperäisiä
-asioita. Eräänä päivänä kun koulumestari kohenteli tulta, kuului kelpo
-laukaus ja nuuskarasia lensi ilmaan, juuri kun hän ojensi kätensä
-siihen tarttuakseen. Hattu, joka koulumestarilla tavallisesti oli
-kädessään, yleni yhtäkkiä juhlallisesti, kuin ilmapallo, kohden kattoa.
-Tätä seurasi raitis, helähtelevä naurunpurskahdus. Pekka oli aina
-asiain alkuunpanija, jos kohta ei hän itse niitä pannut käytäntöön.
-Koulumestarin silmät säteilivät onnettomuutta ennustavaisesti ja hän
-meni Pekan luo.
-
--- Onko vanha Aatami taaskin palannut -- kysyi hän. -- Luuletko
-rangaistuksetta voivasi saada armoa armosta? Luuletko olevasi poikkeus
-säännöstä? Kyllä päästiin sinut pian siitä luulosta.
-
-Ja koulumestari alkoi taas pehmittää Pekan selkää. Sota oli julistettu
-uudestaan molemmin puolin. Mutta kun koulumestari eräänä päivänä
-kaatui pitkinpituuttaan lattialle, siksi että tuoli äkkiä tuli
-kolmikonttiseksi ja sitte tulipunaisena kasvoiltaan, syöksyi vihaa
-uhkuen Pekan kimppuun, joka tälläkertaa oli syytöin ja löi häntä
-terävällä viivottimella kasvoihin ja päähän, silloin pääsi viha Pekassa
-valloilleen. Hän tarttui koulumestaria käsivarsista ja huusi että
-luokkahuone kajahteli:
-
--- En välitä sinusta, enkä sinun roskastasi koulumestari!
-
-Paiskasi hänet päin seinää, että ryskähti, otti lakkinsa ja syöksyi
-ulos, suoraa tietä kotiin ja selitti isälle, ettei mikään voima
-maailmassa pakottaisi häntä enää kouluun. Isä ei vastannut: huokasi
-vaan syvään ja puisti päätään. Pekka alkoi kaksinkertaisin innoin
-hoitaa pikku siskoja ja auttaa isää töissä.
-
-Pekalle oli nyt kerrassaan selvinnyt, että hän vihasi koulua ja kaikkea
-mikä oli sen kanssa yhteydessä: pappia, kirkkoa, uskontoa. Hänestä
-tuntui kuin muodostaisivat ne yhteensä käsitteen kaikesta pahasta,
-ne olivat hänen persoonallisia vihamiehiään, jotka koettivat häntä
-kukistaa ja tappaa; mutta siinä eivät onnistuisi. Hän kiintyi yhä
-enemmän räätäliin ja hänen perheesensä. Kas, ne olivat hyviä ihmisiä,
-hauskoja ja iloisia ja toisiaan auttavaisia. Paitsi sitä oli räätälillä
-kirjoja, joista voi oppia jotakin, ei semmoista kuin Samuelista ja
-Rebekasta, vaan koneista, höyrystä ja sähköstä. "Suuret keksinnöt"
-monine kuvineen vetivät Pekan huomion. Sitä tutki hän sekä varhain että
-myöhään; tuntui kuin tulisi hän siitä niin eriskummallisen viisaaksi.
-
-Jospa vaan pääsisi ulos maailmaan ja saisi koettaa, jotain senlaista!
-Mutta hän oli köyhä; sai istua kotona pienempiä hoitamassa, äitiä kun
-ei ollut.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Synkkänä varjona leijuilee norjalaisen talonpoikaiskansan mielessä
-ripillepääseminen.
-
-Korkeana vuorena pimittää se kaikki tulevaisuus tuumat. Se taival
-on ensin tallusteltava, ennenkuin tulevaisuuden laaja meri aukenee
-viehättäville näkyineen, kullankimaltelevine taivaan rantoineen,
-tuudittelevine sinilameineen. Kuinka suloiselta tuntuisi täysin purjein
-ohjata toiveittensa alusta tuolle laajalle, vapaalle merelle! Mutta
-taival -- sen ohi on ensin päästävä.
-
-Monet katkerat kyynelet, monen yön valvonnan paljon tuskaa ja
-ahdistusta maksaa se noille pikkuraukoille, jotka ovat tottumattomia
-kirjallisiin opintoihin. Mutta ilman ripillepääsö-todistusta ei heistä
-voi tulla mitään maailmassa. Rengeiltä ja palvelustytöiltä vaaditaan
-rippikoulu-todistus, puhumattakaan niistä, jotka pyrkivät korkeammalle
-maailmassa. Ilman sitä ei voi päästä kunnollisesti naimiseenkaan, ei
-pyytääkään luterilaisen papin vihkimistä, Vieläpä Amerikkaankin, missä
-ei senlainen todistus tule kysymykseen, ovat skandinaavialaiset vieneet
-niin syvän kunnioituksen ripillepääsö-seremoniiaan, että sielläkin
-ovat alkaneet pitää itseään puolipakanoina ilman sitä; se on yhtä
-tarpeellinen elinehto, kuin ruoka ja vaatteet.
-
-Ennen ripillepääsöä ei tavallisesti tulla papin kanssa tekemiseen,
-tosin hänellä on ylitarkastus kouluissa, mutta kullakin on vapaus
-pitää itseään etäällä, kuinka itseä haluttaa. Mutta ripillelaskiessa
-on hänellä rajatoin valta, joko sulkea tie tai laskea. Ja nuoret
-kokoontuvat tuskasta vapisevina hänen ympärilleen sinä päivänä, jolloin
-he "päästetään edes," sillä he tietävät monet puutteensa. Yksi on
-tehnyt haaksirikon vanhurskauttamisessa toinen uudestisyntymisessä;
-yksi ei ole tietänyt eroitusta hienomman ja korkeamman epäjumalan
-palveluksen välillä, toinen on unohtanut selityksen ensimmäiseen
-uskonkappaleesen. Nyt ehkä tarttuu karille kaikki tulevaisuustuumat.
-Harvoin vuodatetaan niin katkeria kyyneliä, häpeän ja nöyrtymisen
-sekaisia; harvoin nähdään syvempää sydän-surua tai hehkuvampaa vihaa
-pappia ja katkismusta kohtaan, kuin noilla raukoilla, jotka ovat
-mahdottomiksi julistetut, joitten on ensi vuonna uudestaan yritettävä,
-ehkä samalla tuloksella. Ei mikään voi enempää herättää vihaa
-kristinoppia vastaan, kuin konfirmatioonipakko.
-
-Pekka oli täyttänyt seitsemäntoista vuotta, eikä ollut vielä käynyt
-rippikoulua. Hän oli jyrkästi kieltänyt isän rukouksiin, mutta
-uskollisesti teki hän tehtävänsä kotona ja hankki muuta työtä
-väliajoiksi, ansaiten useampia taalereja. Mutta sitten alkoivat Haugen
-uskolaiset ahdistaa isää. Pekka taisteli ankarasti ylpeyttään vastaan.
-Jospa ei olisi täytynyt ilmoittautua koulumestarin luona ja ensin
-saada todistus häneltä hyvästä käytöksestä... Siihen ei Pekka voinut
-lannistua.
-
-Isä sairastui ja tuli vuoteen omaksi. Ei hän syönyt, ei nukkunut ja
-Pekka kuuli hänen öisin rukoilevan että Jumala liikuttaisi hänen
-poikansa sydäntä. Se oli liiaksi Pekalle. Eräänä aamuna seisoi hän
-parhaat vaatteet yllänsä isän vuoteen ääressä.
-
--- Tahdoin kirjoittautua tänään rippikouluun, jos tahdot tulla kanssani
-koulumestarin luokse, isä -- sanoi hän.
-
-Isä katsoi häneen, ja silmät täyttyivät kyynelillä. Jumala oli siis
-kuullut hänen rukouksensa. Hän nousi ja pukeutui nopeasti. Ei tuntunut
-mitään kipua. Hetkisen kuluttua lähtivät he kiisi kädessä, kuten
-silloinkun isä oli hänet löytänyt heinäsuovan alta. Tuntui kuin olisi
-hän löytänyt poikansa todistamiseen. Pian seisoivat he koulumestarin
-huoneessa. Matkalla olivat he kohdanneet Saaran isineen, joka oli
-käynyt samoissa asioissa. Koulumestari oli yksinään. Isä puhui. Sillä
-ehdolla oli Pekka tullut.
-
--- Tulen pyytämään pojalleni todistusta ja samalla voit kirjoittaa
-hänet rippikouluun pyrkiväksi -- sanoi isä -- Tahdot kai hänen edukseen
-lausua muutaman hyvän sanan -- lisäsi hän hiljemmin.
-
-Koulumestari katsoi vanhaa syntipukkiaan. Ei hän ollut unohtanut häntä.
-Pekka seisoi kädet housuntaskuissa, selin koulumestariin, tarkastellen
-muka seinällä riippuvaa karttaa.
-
-Tuo kiusasi koulumestaria ja hän sanoi isälle:
-
--- Tahdot kait että pysyn totuudessa, Hans? Todistuksen hän saakoon,
-ansaitun ja selvän.
-
-Hän istui kirjoittamaan ja jos joku olisi katsellut häntä, olisi
-huomannut tuon vahingoniloa ilmaisevan piirteen suun tienossa ja ilkeän
-väläyksen silmissä, hänen imeskellessään kynän vartta. Viimein tuli
-todistus valmiiksi, hän pani sen kirjekuoreen, sulki kuoren ja ojensi
-sen isälle, joka kiittäen otti vastaan. Pekka lähti sanakaan lausumatta.
-
--- Saatpa nähdä, ettei koulumestari sittenkään ole ilkeä -- sanoi isä
-kotimatkalla iloissaan. -- Nyt luet minulle todistuksen, tiedäthän
-etten itse osaa. Sitten ostamme uuden kuoren puotista.
-
-He istuivat tien varrelle ja Pekka luki seuraavaa;
-
-"Tämän tuoja, joka ei pitkään aikaan ole ollut koulussa on
-pahanilkinen, huonostikasvatettu poika, joka ei ainoastaan ole itseään
-syössyt turmioon, vaan myös huonon esimerkin kautta johdattanut muita
-kiusaukseen."
-
-Pekka kävi hehkuvan punaiseksi kasvoiltaan, repi todistuksen tuhanneksi
-kappaleeksi ja syöksyi takaisin koulurakennukselle päin. Veräjää ei hän
-aukaissut, hän hyppäsi sen yli.
-
-Koulumestari istui vielä yksin huoneessaan, odotellen uusia
-rippikouluun pyrkijöitä. Hän tunsi äkkiä, tartuttavan niskaansa ja
-ennenkuin hän ehti huudahtamaankaan oli Pekan polvi hänen rinnallaan ja
-nyrkeillään hakkasi hän täysin voimin minne vaan sattui. Koulumestari
-yritti huutaa apua, mutta ei saanut siihen aikaa.
-
-Vaivoin sai hän hengitetyksi Pekan häntä paiskoessa sinne tänne,
-samalla kuin iskut, kovat, kuin moukarin lyönnit sattuivat niskaan ja
-selkään. Vasta kun koulumestari makasi aivan kalpeana ja hiljaisena,
-päästi Pekka hänet.
-
--- Kiitos todistuksesta ja kaikesta muustakin, koulumestari! -- kirkui
-hän ja juoksi pois.
-
-Isä istui yksinään, kuin ukkosen iskemänä ja odotti poikaa; katseli
-todistuksen sirpaleita, joita tuuli riepotti; hänen viimeiset toiveensa
-olivat murtuneet. Hän vartosi kauan, katsellen tielle, vaan Pekkaa ei
-kuulunut. Sitte komppuroi hän kotiin, sauvaansa turvaten, vanhana ja
-koukkuisena. Puuvajan ohitse mennessään näki hän Pekan istuvan siellä.
-Kirves kädessä istui hän hakaten lastuja tukilla pieniksi sirpaleiksi
-ajatuksiinsa vaipuneena, mutisten itseksensä. Ei isä kysynyt missä hän
-oli käynyt, ei uskaltanut puhua hänelle mitään. Vaan hetkisen kuluttua
-tuli hän uudestaan, kurkisteli seinän raosta, josko Pekka vielä oli
-siellä. Päivällisaikana uskalsi hän kysyä, eikö Pekka halunnut ruokaa.
-Hän vastasi lyhyesti kieltämällä, ja istui liikahtamatta paikallaan. --
-
-Samana yönä heräsi Saara, joka nukkui pihanpuoleisessa kamarissa, vähää
-ennen sydänyötä heikkoon naputukseen ikkunaruudulle. Hän säikähtyi ja
-luuli ensin uneksineensa. Ei, se uudistui. Herättäisikö hän isän ja
-äidin? Hän hiipi ikkunan luo ja tirkisti ulos. Kasvot hän voi selittää,
-mutta ei muuta.
-
--- Elä säikähdy, Saara! -- Se on vaan Pekka. Nyt minä vasta menen
-todella -- kuuli hän ulkoa sanottavan. -- Tahdoin vaan sanoa sinulle
-jäähyväiset ja pyytää sinua menemään isän luo ilmoittamaan, ettei hän
-minua surisi. Minä lähden pois, tullakseni joksikin -- täällä minua
-vaan kaikki sortavat. Juna lähtee kello kahdeltatoista yöllä Chicagoon.
-Jää hyvästi Saara ja muista joskus minua!
-
-Ääni vaikeni ja Saara kuuli askelien poistuvan. Se oli siis Pekka, joka
-pakeni toisen kerran.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Saara kävi rippikoulua. Pekan pakeneminen oli suuressa määrin koskenut
-häneen. Yksin ei hän voinut kantaa sitä salaisuutta, että Pekka oli
-ollut hänen akkunansa takana; ei hän myöskään rohjennut mennä Pekan
-isälle kertomaan mitä hän oli sanonut. Hän, päätti kertoa kaikki
-isälleen. Isä käytti tilaisuutta, puhui hänelle, kuinka niille
-kävi, jotka hylkäsivät Jumalanlasten tien. Hän sanoi sen suureksi
-siunaukseksi; Saaralle, että hän oli tullut Pekasta eroitetuksi. Sillä
-Pekka kulki suoraa tietä turmioon, ellei Jumala hyvyydessään vetäisi
-häntä, kuin kekäleen tulesta. -- Sitten oli hän mennyt Pekan isän
-luoksi ja kertonut mitä hän tiesi. Pekan isä oli vallan murtuneena.
-
--- Sinun olisi pitänyt häntä kasvattaa kurituksessa ja Herran
-nuhteessa, -- sanoi Saaran isä -- Sinun olisi ajoissa pitänyt repiä
-rikkaruohot juurineen hänen sielustaan.
-
--- Koetinhan minä kurittaa häntä, veli Haakon, mutta se vaan häntä
-paadutti enemmän.
-
--- Sinun ei olisi pitänyt antaa hänen vapaasti seurustella maailman
-lasten parissa, -- jatkoi Haakon Holte.
-
--- En minä nähnyt häntä koskaan muiden parissa, kuin tyttäresi Saaran
--- vastasi hän nöyrästi.
-
--- Jaa, Jumala häntä armahtakoon ja meitä kaikkia! -- huoahti Saaran
-isä.
-
--- Jaa, onnistukoon sinun tyttärellesi ja sinulle paremmin, kuin
-minulle ja pojalleni! -- sanoi Pekan isä kumartuen syvemmälle. --
-Rukoilkaamme hänen puolestansa, veli --.
-
-Saara kävi rippikoulussa. Itseteossa oppi hän siellä sen, mitä oli
-jo ennen kotona ja koulussa oppinut, mutta kumminkin oli se jotain
-toista. Kun vanha pappi -- sanottiin että hän nyt viimekerran, piti
-rippikoulua -- kyynelsilmin ja väräjävin äänin rukoili, että Jumala
-suojelisi näitä nuoria sieluja, jotka nyt olivat hänen haltuunsa
-uskotut, tuli Saara liikutetuksi ja hän tunsi että se sittenkin olisi
-turvallisinta kaikista. Hän oli ollut ylen hurja ja ajattelematoin; hän
-oli sortunut kiusauksissa. Jumala oli Pokan kautta häntä muistuttanut.
-Hän ei tahtonut enää nähdä räätäliä ja hänen kirjojaan. Paras oli
-turvautua isään, pappiin ja Jumalan sanaan. Raamattu sai hänestä nyt
-toisen merkityksen. Hän pelkäsi mahtavaa Jumalaa, joka kirosi synnin
-lapsia, jopa antoi maankin nielaista niitä kitaansa. Hartaushetket
-kotona tuntuivat vähemmin ikäviltä; mielikuvitus ja uskonnollinen tunne
-vapautuivat silloin ja suurimmalla hartaudella veisasi hän pitkiä ja
-murheellisia virsiäkin. Aamuin ja illoin rukoili hän, että Jumala
-varjelisi häntä synnistä ja auttaisi häntä hillitsemään levotonta
-mieltään. Kun lapsellisuutensa -- olihan hän vasta kuudentoista vuotias
--- vaati leikkejä ja huvitusta, oli hän näkevillään Pekan ja silloin
-kiiruhti hän rukoilemaan, veisaamaan tai vaipui raamatun lukemiseen.
-
-Kuten toisillakin sen ikäisillä tytöillä liittyi hänen ihailunsa ja
-rakkautensa rippikoulunopettajaan. Vanha pappi, valkeine hiuksineen,
-värisevine äänineen ja lempeine kasvoineen oli hänestä, kuin ilmiö
-toisesta maailmasta. Hänestä tuli se epäjumala, jonka ympärillä aina
-aatokset liikkuivat. Pappi oli hänestä ihaninta maailmassa. Ja papin
-vieressä seisoi hänen isänsä, papin apulainen. Hänen vakavat silmänsä
-ja ankara kasvojen ilmaus puhuivat hänelle elämän vakuudesta ja äidin
-huokaukset muistuttivat koetuksia, joita oli kestettävä, ennenkuin
-saavutetaan kirkkauden valtakunta.
-
-Tuskin löytyy montaa rippilasta, jotka suuremmalla uskonintoisella
-kiihkolla uudistavat kasteensaliiton, kuin Saara. Mielikuvitus muutti
-yksinkertaisen maakirkon korkeaksi temppeliksi; vanha pappi seisoi
-hänen edessään kirkastettuna ja alttarille polvistuessaan vuosivat
-kyynelet virtoina poskille ja hän lupasi aina kuulua yksinkertaisiin
-maanpäällä ja kieltäytyä maailmasta ja sen pahoista haluista.
-
-Vanhempien luona oli vieraita sinä päivänä. Oli pappikin ja hän kiitti
-Saaraa ahkeruudesta ja hyvistä tavoista, lausuen sen toivomuksen, että
-monta senlaista nuorta tyttöä kasvaisi kylässä. Saara oli iloisempi
-kuin koko maailman aarteista. Isä puhui hänelle päivän tarkoituksesta.
-Hänen äänensä värähteli ja Saara ymmärsi kuinka rakas hän oli isälle
-vaikka hän sitä niin harvoin näytti. Hänkin tunsi rakastavansa tuota
-vakavaa isää, joka aina oli peloissaan hänen takiansa. Petoa julmempi
-hän olisi saattaessaan hänelle surua! -- Koulumestarikin piti Saaralle
-puheen, jossa hän viittasi viettelyksiin, joille nuoruus aina on altis
-ja toi Pekan varoittavaksi esimerkiksi. Pekka raukka! Nytkin piti hänen
-olla syntipukkina! Häntä käänneltiin ja väänneltiin kanssa-ihmisten
-uskon vahvistukseksi. Saara ei ajatellut häntä katkeruudella, ei edes
-kauhullakaan; hän rukoili ystävänsä edestä.
-
-Saara oli nyt täysikasvuinen, kaunis tyttö. Isän kasvonpiirteet,
-mutta pehmeämmät ja hienommat. Hänellä oli isän syvät, surumieliset
-silmät, tummine kulmakarvoilleen. Isän suuri suu ja täyteläiset
-huulet, mutta terveet, valkeat hampaat saivat unohtumaan sen vähemmän
-hienon muodon. Posket pyöreät ja punakat. Päivittynyt iho teki hänet
-terveen näköiseksi. Hän oli pitkä ja hoikka, olematta silti laihan ja
-kulmikkaan näköinen. Hänellä oli kaunis ryhti, työ ei ollut köyristänyt
-selkää, eikä tehnyt käyntiä raskaaksi, kuten maalla yleensä on
-tavallista.
-
-Rippikoulun päätyttyä alkoi Saaralle vasta oikea työnteonaika. Nyt
-ei ollut enää läksyjä luettavana, siksi piti hänen tehdä työtä.
-Yksi palvelustytöistä eroitettiin sentakia. Saara rupesi hänen
-sijaiseksensa. Äiti oli siksi järkevä ettei antanut tyttären
-istua toimetonna. Hän oli totutettava työhön, tullaksensa kelpo
-perheenemännäksi; siksi hän tietysti oli tuleva samoin kuin muutkin
-hänen kaltaisensa.
-
-Kaikkia piti hänen oppia: lattian luuttuamista, astiain pesoa, vuoteen
-laatimista, lypsämistä, ruoanvalmistamista, hoitamaan koko taloutta ja
-järjestämään teurastukset, leipomukset ja pesut. Tämä kaikki oli äidin
-ylpeys. Ja vaikkei Saara rakastanutkaan äitiään, ihaili hän kumminkin
-hänen siisteyttään, kunnollisuuttaan ja kestävyyttään.
-
-Äiti oli myöskin käsitöissä taitava ja Saara sai oppia kutomaan,
-neulomaan, parsimaan ja paikkaamaan. Iltaisin oli hän uupumukseen
-saakka väsynyt ja nukkui aina raskaasti. Mutta päivät kuluivat
-nopeasti, ei hän ehtinyt ikävöimään, ei uneksimaan. Kun hän kuuli
-naapuriston huvitteluista ja tansseista, ei häntä sinne haluttanut.
-Tuntui rauhaisalta ja turvalliselta kotona työssä. Alituinen kaipuunsa
-henkiseen kehitykseen oli tykkänään kääntynyt uskonnon alalle.
-Raamatusta löysi hän aavistamattomia aarteita, ajatuksia ja mielialoja
-ja kun järki joskus alkoi kysellä, tukahutti hän sen heti ja ajatteli
-yksistään kuinka voisi seurata noita salaperäisiä neuvoja.
-
-Saaran kauneudentunne ilmautui rajattomassa rakkaudessa luontoon. Kun
-äiti oli vähältä muuttaa koko puutarhan kaalimaaksi, pyysi Saara pientä
-tilkkua kukkien varalle; aituuksen ympäri istutti hän ruusupensaita,
-ruusut olivat hänen lemmikkejänsä. Hän katseli ja hoiti niitä; ja kukat
-viihtyivätkin hänen hellässä hoidossaan. Hän nautti niiden kauneudesta
-ja vartosi täysinäisten silmukkojen puhkeamista. Kesä-iltoina,
-päivän töiden päätyttyä istui hän katsellen kellervänpunervia pilviä
-lännentaivaalla, katsellen kuinka yhä enenevä loistava hehku valeli
-kultia pienille, vaalehtaville pilvenhattaroille, ja loi punervaa
-hohdetta kaikkialle. Kyynelet nousivat väliin silmiin, vaikk'ei hän
-käsittänyt miksi. Olihan hän onnellinen, ei hän halunnut pois; ei
-hänellä ollut aikaa siihen. Pieni ruusuilta lemuava aitaus, siinä
-hänelle kylliksi; siellä oli hän suojassa maailman pahuudelta.
-
-Mutta kumminkin tapahtui senlaista, joka täytti hänen mielensä
-levottomuudella ja sai vahvat perustukset horjumaan.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Saaran isä kuului kouluneuvostoon. Noin viiden penikulman päässä oli
-koulurakennus, joka kuului isän piirikuntaan ja joka tulisi olemaan
-tyhjillään joulukuusta maaliskuuhun asti. Sinne oli nyt muuttanut
-eräs norjalainen uutisasukasperhe. Parempaa lupaa hankkimatta olivat
-naapurit, jotka ahtauden vuoksi eivät voineet lapsekasta perhettä
-luonaan pitää, kehoittaneet heitä ensialuksi muuttamaan sinne. Naapurit
-olivat hankkineet yhteisesti heille liesiön, vuoteet ja vuodevaatteet
-ja auttaneet muutenkin parhaansa mukaan. Mutta tämä luvatoin teko oli
-solvaissut korkean kouluneuvoston arvokkaisuutta, ja sitäpaitsi saatiin
-kuulla, että he muitta mutkitta olivat nostaneet pulpeetit ja penkit
-ulos lumeen ja käyttäneet pihaan pinottua puuvarastoakin.
-
-Vaikka ei Saaran isä pitänytkään amerikkalaisista kouluista,
-vaan antoi kannatusta norjalaisille, oli hän kumminkin se, joka
-ankarimmin tuomitsee uutisasukasten käytöstä ja ehdoitti että ne heti
-karkotettaisi, koska huoneet olivat laitettavat kuntoon maaliskuun ensi
-päiväksi. Tämä tapahtui helmikuun keskipaikkeella. Hänen ehdoituksensa
-hyväksyttiin yksimielisesti.
-
-Tämän sanan saavuttua perheelle, ei mies ollut kotona. Hän oli lähtenyt
-etsimään maankaistaletta itselleen, kuultuaan että senlaisia oli
-vapaina. Vaimolla ei muuta neuvoksi, kuin heti kääriä vähät tavarat
-myttyyn, pukea vaatteet lasten ylle ja lähteä tallustelemaan, mytty
-selässä ja lapsi kummassakin kädessä talutettavana, miestä etsimään.
-Heidän lähtiessään oli kaunis päivä, aurinko loisti kirkkaana, mutta
-illalla tuli äkkinäinen ilmanmuutos; ankara lumimyrsky, jota seurasi
-kova pakkanen.
-
-Seuraavana aamuna lähti Saaran isä tiluksilleen tarkastelemaan oliko
-myrsky paljonkin vahinkoa tehnyt. Joelle vievällä tiellä, mäen
-rinteelle pysähtyi hän äkkiä, kuin kiinni kasvaneena. Puoleksi lumen
-peitossa oli suuri kääry, josta pisti esiin ihmispäitä. Hän meni
-lähemmäksi. Ei se liikkunut. Olivatko nuo kaikki paleltuneet? Mäen
-ja muutaman puun suojaan olivat ne istuutuneet. Olivat levittäneet
-villavaipan alleen. Äiti istui keskellä molemmat lapset sylissä. Hän
-oli käärinyt toisen peitteen lasten ympäri niin hyvin kuin oli voinut.
-Ketä ne olisivat? Eihän vaan uudisasukasperhe, joka oli koulutalosta
-ajettu? Hän kaivoi lunta oheen, jonka alle ne melkein olivat
-hautaantuneet ja käänsi vaimon päätä, joka oli toisaalle päin. Se
-tuntui kangistuneelta ja kylmältä. Hän pyyhki pois lunta ja jäädikettä
-kasvoilta ja hiuksilta ja tarkasteli häntä. Mutta kuolon kalpeus leveni
-hänen kasvoilleen ja tuo voimakas mies värähteli liikutuksesta. Oliko
-se mahdollista. Oliko se todellakin hän? Hän aukaisi takin ylimmäisen
-napin ja paljasti pienen ruskean täplän kaulalla. Ei epäilystä enää; se
-oli hän. Ja itse hän oli murhaaja!
-
-Kääryssä alkoi liikkua. Kaksi lapsen päätä pistäytyi esiin äidin
-käsivarsien alta. Hämmästyneinä katselivat he Saaran isää. Ne elivät
-siis! Jumalalle kiitos, olivat vallan punakoita ja lämpöisiä. Kädessä
-oli kummallakin korppu jota olivat pureskelleet.
-
-Sinä aamuna ei Saara uskonut omia silmiänsä, kun hän näki omituisen
-saaton lähestyvän taloa. Edellä kävi isä sylissään kantaen lumista
-naista, jonka pää riippui hänen rinnallaan. Jälessä tallusteli
-lumessa kaksi pienokaista, tyttö ja poika, yksi kummastakin takin
-lieppeestä kiinni pitäen ja itkien ääneensä. Isä kääntyi useasti heihin
-lausuen aina jonkun lohduttavan sanan. Nyt tulivat he veräjälle.
-Sykkivin sydämmin riensi Saara eteiseen. Siellä seisoi jo äiti ovea
-aukaisemassa. Hänkin oli nähnyt heidät.
-
--- Katsokaa mitä olen löytänyt, -- sanoi isä astuen sisään. Ääni
-värähteli ja silmissä näkyi tuskastuttava tuli, jota ei Saara ollut
-ennen huomannut. Nähtävästi kartti hän katsoa, äitiin -- Täyttäkää
-heti kylpy-amme kylmällä vedellä ja pankaa hän siihen, että hän sulaa
-ja sitte hierokaa voimakkaasti koko ruumista. Luulen hänen vielä
-olevan hengissä... Sinä Saara ota pienokaiset, vie heidät vuoteelle,
-anna heille ruokaa ja lämmintä juotavaa. Ne eivät Jumalan kiitos, ole
-vahingoittuneet.
-
-Isä kantoi tunnottoman naisen sisälle, laski vuoteelle ja istui itse
-viereen tuijottaen siihen. Jää alkoi sulaa vaatteista ja tippua
-lattialle. Saara mennessään läpi huoneen, näki kyynelen vuotavan isän
-poskella. Vaimo raukka jätettiin nyt naisten huostaan. Hän pidettiin
-kylmässä vedessä, siksi että jäähmettyneet jäsenet alkoivat pehmetä,
-sitte hierottiin lämpimällä öljyllä.
-
-Sill'aikaa kulki Saaran isä rauhatoinna arkihuoneessa edestakaisin
-itsekseen mutisten. Saara meni oven taa ja kuuli hänen puhuvan
-korkeammalla äänellä. Hän ei voinut olla kuuntelematta. Korva oven
-raossa kuuli hän isän rukoilevan:
-
--- Oi Herra Jumala, elä anna tämän synnin langeta minulle! Elä rankaise
-minua vihassas ja elä ota pois minulta sinun armoas. Elä anna nuoruuden
-syntien etsiskellä vanhuuden päiviä!
-
-Ei Saara uskaltanut enempää kuulustella. Mitä tämä merkitsi? Nuoruuden
-syntejä!... Mitä hän tarkoitti?
-
-Nainen oli viety vierashuoneesen. Paloviinansekaista kiehutettua
-maitoa oli kaadettu hänen suuhunsa Vierashuoneen sivulla oli puutarhan
-puolella parveke. Täytyi mennä huoneen läpi, ovesta päästäkseen
-parvekkeelle. Mutta molemmista sivuhuoneista voi ikkunan kautta
-heittäytyä parvekkeelle vaikka ei se ulottunutkaan ikkunoihin asti.
-Saara käytti tätä hyväkseen: Isän levottomuus ja ihmeellinen rukous
-olivat avanneet hänelle oven salaisuuteen, jonka hänen täytyi saada
-tietää. Kumarassa seinän viereen litistyneenä istui hän parvekkeen
-nurkassa, josta itse näkymättömänä voi akkunan kautta nähdä suuren
-vuoteen, missä outo nainen lepäsi lumivalkeana kasvoiltaan, silmät
-ummistettuina.
-
-Isä oli yksin sisällä, rauhallisena ettei kukaan häntä näkisi, sillä
-eihän kukaan ollut mennyt parvekkeelle. Hän istui tuolilla vuoteen
-ääressä, selin Saaraan. Sairaan toista kättä, joka lepäsi peitteellä,
-lämmitti hän molemmissa käsissään ja katseli taukoamatta häneen
-itsekseen puhuen. Saara ei kuullut mitään. Äkkiä aukaisi sairas suuret,
-siniset silmänsä:
-
--- Saara -- huudahti isä, ja heittäytyi polvilleen hänen viereensä,
-suuteli hänen silmiään, suuta, poskia ja käsiä, nyyhkyttäen ja kiittäen
-Jumalaa. Ulkona parvekkeella värisi Saara ja tunkeutui lähemmäksi
-seinää. Tuntui kuin olisi työstänsä kiinni saatu pahantekijä. Oma
-nimensä sai hänet kauhistumaan. Hän ylös nousi hiljaa, hyppäsi sisään
-avonaisesta akkunasta ja pakeni.
-
-Mitä tämä merkitsi? Isä, tuo umpimielinen, vakava isä, joka väliin
-hyväili häntä, äitiä ei koskaan, hän, joka oli kuollut maailmalle
-ja joka puhui pilkalla ja katkeruudella nuoruuden rakkaudesta,
-oli äkkiä antaunut intohimoiselle tulisuudelle. Hän oli suudellut
-vierasta naista, ei rauhallisesti ja tyveneesti, vaan niinkuin noissa
-suudelmissa olisi ollut suurin onni ja autuus. Saaraa peloitti. Eikö
-tuo ollut maailmallisuutta ja sen haluja? Ja kumminkin oli Saarassa
-silloin syttynyt tuli, jota ei hän koskaan ennen ollut tuntenut. Voi,
-senlainen suudelma!... yksi ainoa senlainen suudelma!
-
-Hän pakeni tuota kauheata. Isän kuva oli himmentynyt. Ei hän enää
-ymmärtänyt mitään. Perustelmat olivat kumotut. Isä, hänen tukensa
-ja turvansa!... Mikä salaisuus!... Hän oli huutanut "Saara!" Se oli
-häntä niin peljästyttänyt. "Saara!" Oliko siis tuokin nainen Saara? Ei
-suinkaan häntä sen mukaan...?
-
-Nyt Saara sen ymmärsi. Hän oli saanut nimensä tuon naisen mukaan,
-Saaran nimellistä ei ollut koko suvussa. Isä oli rakastanut tuota
-naista; rakasti vieläkin... Mutta äiti? Eikö hän sitte äitiä
-rakastanutkaan? Äiti oli hänen vaimonsa ja kumminkin hän rakasti
-toista. Eikö se ollut synti? Ja kuinka voisi isä...? Ei, ei, ei asia
-voinut olla niin.
-
-Ja kumminkin palasi hän aina tuohon samaan. Ei hän tohtinut päivällistä
-syödessä katsoa isään. Hän oli verrattain tyyni. Entinen arvokas ryhti,
-mutta silmissä säihkyi tuli, jota hän ei voinut salata ja huulilla
-väreili hymyily istuessaan mietteisiinsä vaipuneena.
-
--- Kiittäkäämme kaikki Jumalata, että hän on eloon herättänyt hänet,
-jonka jo kuolleeksi luulimme, -- sanoi hän päivällispöydässä. Sitten
-rukoili hän tulisesti. Semmoista ei Saara ollut ennen kuullut. Tuntui
-kuin olisi hän tahtonut vuodattaa häneen siunausta täyteläisestä,
-lämpimästä sydämmestään. Ja tätä isää oli hän luullut kylmäksi! Häntä
-oli hän epäillyt epäpuhtaasta suhteesta!
-
-Mitä se sitten oli? Ei hän isältä uskaltanut kysyä; tuskin rohkeni
-katsoa häneen. Itsehän hänen piti hävetä. Hän oli kuulustellut
-oven takana; oli hiipinyt parvekkeelle, oli rikollisesti
-tunkeutunut salaisuuteen. Rangaistus tuli alinomaisessa pelvossa ja
-rauhattomuudessa. Nuo ajatukset olivat hänelle ainainen piina. Salainen
-voima veti häntä isän ja sairaan ympäristöön. Kun isä tai vieras puhui,
-kuulusteli hän mitä tarkemmin saadaksensa tietää enemmän. Mutta aina he
-puhuivat mitättömistä asioista.
-
-Kun sairas voi nousta vuoteelta, auttoi hän Saaran äitiä kyökissä. Isä
-tuskin näytti huomaavan häntä, tuskin milloinkaan puhui hänelle. Hän
-eli vanhaan tapaansa, vaikka Saarasta usein näytti, isän istuessa ja
-katsellessa akkunasta, kuin olisivat ajatukset olleet ihan toisessa
-maailmassa ja katse näytti entistään surullisemmalta.
-
-Saara oli kuullut, että nainen oli koulutalosta karkoitetun
-uudisasukkaan vaimo, joka matkalla miestään etsimään joutui ankaran
-lumimyrskyn saaliiksi. Mutta miten oli sen suhteen kuin Saara oli
-nähnyt? Oliko hän liioitellut? Ja kumminkin,... ei, hän muisti sen
-aivan selvästi. Äidinkö vuoksi isä vaan oli välinpitämättömän näköinen?
-Teeskentelisikö hän ja kohtaisi salaisesti tuota toista Saaraa?
-
-Hyi! kuinka ajattelikaan hän senlaista hurskaasta isästään?
-
--- Lapsilta oli hän kysellyt yhtä ja toista, mutta ei saanut mitään
-selvitystä arvoitukseensa.
-
-Eräänä päivänä kysyi äiti isältä:
-
--- Viipyvätkö nuo vieraat ihmiset täällä koko talven?
-
--- He odottavat kunnes Halvor saa tupansa valmiiksi, jotta voivat
-muuttaa -- sanoi isä tyyneesti -- Luultavasti ensi viikon loppuun.
-
--- Ei silti, että ne minulle haitaksi ovat, -- sanoi äiti, mutta onhan
-aina enemmän vaivaa niin monesta.
-
--- Olemmehan tehneet velvollisuutemme, Ketura, -- sanoi isä ja meni
-ulos.
-
-Saara ei voinut olla pitämättä isää silmällä. Ei hän koskaan salaa
-kohdannut vierasta naista. Sillä kertaa, kun hän pakeni oli luultavasti
-kaikki selvitetty. Silloinkin, kun isä auttoi häntä vaunuihin, ei
-hänessä mitään erityistä näkynyt. Hän antoi rengin ajaa, ei mennyt
-itse edes saattamaan. Tämä välinpitämättömyys kiusasi Saaraa, häntä ei
-sittenkään petettäisi; hän oli nähnyt mitä oli nähnyt.
-
-Vieraat olivat poissa ja kaikki meni vanhaa kulkuaan. Isä keksi kerran
-Saaran häntä tukistelemassa. Saara punastui, kun isä sen huomasi.
-Sittemmin painoi hän Saaran päätä rintaansa vastaan ja taputti häntä
-poskelle. Oli kuin olisi isä ollut hänelle hellempi viime aikoina,
-mutta se oli vaan ehkä mielikuvitusta.
-
-Isä oli kumminkin jonkinlaisen romantillisen hohteen ympäröimänä.
-Tietämättään oli hän tullut näytelmän sankariksi. Saara muisti Holger
-Tanskalaisen historiaa ja romaaneja, joita hän oli räätälin luona
-lukenut. Oi! Saara ei ymmärtänyt, että hän sentakia aina ajatteli
-isän salaisuutta, että hän itse halusi elämää, valoa, kauneutta ja
-rakkautta, ettei häntä enää tyydyttänyt raamattu ja virsikirja ja
-kotiaskareet.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Mitä näki isä ajatuksiinsa vaipuneena iltahämärässä akkunasta
-katsellessaan?
-
-Hän näki kotikylän komeana rehentelevän kauniissa päivänpaisteessa. Hän
-näki itsensä poikanulikkana tanterella telmimässä, vahvimpana muita.
-Ei kukaan heittänyt kuperkeikkaa, kuten hän, ei kukaan painissa lyönyt
-häntä maahan, ei kukaan ollut tepposissa häntä kekselijäämpi. Henkeä
-oli poikasessa.
-
-Kerran myllylle mennessään, näki hän Saaran. Hän oli vaalea ja kaunis,
-mäkitupalaisen tytär. Eräs tovereista sanoi hänestä kerran loukkaavan
-sanan, silloin heitti hän pojan maahan ja pehmitti hänet niin, etteivät
-he enää ystäviksi tulleet.
-
-Siitä päivästä aikain oli Haakon Holte Saaran lemmitty ja he
-vannoivat ettei mikään maailmassa heitä erottaisi. Sitten tuli
-tuo vanha juttu. Vanhemmat pitivät tyttöä liian köyhänä; hänen
-piti naida varakkaan talontyttären. Isä vannoi, ettei hän Saaraa
-saisi. Haakon vimmastui ja meni matkoihinsa, etsi lohdutusta
-juopottelemisessa ja hurjastelemisessa. Paikkakunnalle saapui
-matkusteleva maallikkosaarnaaja, senlainen, jonka saarnat uhkuivat
-tulta ja tulikiveä. Haakon meni ensimmäiseen kokoukseen. Meni
-tovereineen pilkkaamaan ja juonittelemaan, mutta tuli siellä sanan
-voimasta herätykseen. Sitten seurasi epäilyksen, parannuksen ja
-rukouksen päiviä. Hän huomasi olleensa, synnin orja, huomasi isänsä,
-äitinsä ja koko kotikylänsä, vaeltavan pimeydessä, huomasi seurakunnan
-sielunpaimenen hengellisesti sokeaksi. Hän taisteli rukouksessa
-Jumalan kanssa ja nousi vihdoin hänen valtakuntansa, mahtavana
-taistelijana sotaan maailmaa vastaan. Sanan vasaralla mursi hän kovat
-sydämmet ja masensi ylpeät mielet. Hänen hehkuva tulisuutensa esiintyi
-leimahtavissa saarnoissa. Naiset parkuivat ja pyörtyivät; voimakkaat
-miehet vapisivat. Ja hän tunsi samaa ylpeyttä, kuin ennen vastustajansa
-maahan heitettyään.
-
-Rakkautensakin oli ollut maailmallista. Saara ei ollut herännyt. Jumala
-oli heiltä liitossaan unohtunut, siksi se olikin siunauksetta jäänyt.
-Ei hän kumminkaan häntä unohtanut. Hän matkusteli paikasta toiseen
-herättäen ja kääntäen sieluja, mutta Saara seurasi häntä. Hän lähti
-siirtolaisjoukon muassa Amerikkaan, sinnekin oli Saara nyt tullut ja
-tietämättään oli hän ollut tappaa hänet!... Nyt oli hän toisen oma
-ja itsekin hän kuului toiselle, joka oli herännyt kumminkin... Saara
-oli ollut niin kaunis, niin hyvä. Oli rakastanut häntä niin syvästi.
-Kauhulla huomasi hän, ettei hän siitä ilosta, että pääsi murhaajasta,
-ollut itseään unohtanut. Ei, se oli rakkaudesta, jonka hän oli luullut
-kuolleeksi, mutta joka äkkiä leimahti liekkihin! Eikö siis Jumalan
-sana ollut tarpeeksi? Tämä oli hänelle nöyrtymiseksi sallittu,
-muistutukseksi, että häneltä vielä paljon puuttui... Tytärhän eli
-alituisena, muistutuksena. Heikkoudestako hän oli saman nimen hänelle
-antanut?
-
-Siinä istuessaan huokasi isä, katseli ulos, katseli Saaran kuvaa, joka,
-oli ilmestynyt häntä tuomitsemaan ja sitten kadonnut.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Pari vuotta oli kulunut viimemainitusta tapauksesta, joka oli ainoa
-häiritsevä yksitoikkoisessa jokapäiväisyydessä. Saara teki päivästä
-päivään uskollisesti tehtävänsä. Ei mitään tullut, joka olisi häntä
-erittäin innostuttanut. Raamatun lukeminenkin oli laimentunut ja
-hartauskokoukset olivat hänestä ikäviä. Ei hän erittäin lukemisestakaan
-pitänyt, mutta hän haaveili mielellään. Vapaa-hetkensä vietti hän usein
-ikkunasta ulos katsellen, tietämättä kumminkaan mitä siellä tapahtui
-ja kesä-iltoina tapasi hän istua parvekkeella, katsellen kultapilviä
-auringon laskussa. Silloin tuntui hänestä aina selittämättömältä.
-Sielu sulasi haikean suloiseen surullisuuteen, kuvaukset olivat
-piirteettömiä, rajattomia, Silloin katsoi hän usein salaperäiseen
-vierashuoneesen, sairas vaimo vuoteella ja isä sen vieressä
-polvistuneena johtuivat uudestaan mieleen, kunnes sulivat sopuun ja
-sointuun hehkupilviin lännentaivaalla, ilman eriskummallisen hienoihin
-värivivahduksiin ja oman sielunsa sanattomaan suruun, kaukaiseen
-kaipaukseen.
-
-Vanha pappi oli eronnut virasta ja sijaan oli tullut uusi
-vastaleivottu, naimatoin mies. Ei hän vallan nuori ollut, kolmen-
-ja neljänkymmenen välillä. Myöhään oli hän saanut selville oikean
-kutsumuksensa, oli ensin vaan tyytynyt lukkarin virkaan, mutta
-sittemmin, ruvennut lukemaan papintutkintoa varten.
-
-Kun Saara kuuli hänet ensikerran saarnassa, luuli hän hänet vanhaksi
-mieheksi. Hän puhui värähtelevällä äänellä synnistä ja rangaistuksesta,
-ikäänkuin omasta kokemuksesta. Päivällispöydässä sanoi isä häntä kelpo
-mieheksi, vaikka vähän tottumattomaksi virkaansa; -- Sittemmin tuli
-hän taloon, tehdäkseen tuttavuuksia seurakunnassaan ja isän kanssa
-neuvottelemaan; isä pysyi vieläkin apulaisvirassaan. Hän kumarsi
-jäykästi Saaralle, eikä osoittanut hänelle erityistä huomiota.
-
-Hän oli kaunis mies, mutta jotakin väkinäistä ja, kehittymätöintä
-ilmestyi hänen olennossaan. Hiukset olivat su'itut toiselle sivulle,
-uskollisesti peittääksensä alkavaa kuuta; suuret silmät välähtelivät
-joskus raivokkaasti; suun ympäristö osoitti älyä ja syvälle syöpynyttä
-ärtyisyyttä; leuka oli tavattoman leveä, posket ulkonevat. Puhuessaan
-käytti hän nöyrää, hurskasta puhetapaa, mutta se olikin ainoa nöyryyden
-todiste mielessä. Tieto uudesta arvokkaisuudesta, teki entisen
-talonpojan suureksi omissa silmissään.
-
-Ken tahansa olisi huomannut luonnottomaksi, että suhteellisesti nuori
-mies käytti tuonlaista henkeen menevää puhetapaa, mutta sitä ei Saara
-huomannut, hän oli niin tottunut senlaiseen. Ja pappi oli hänestä
-vieläkin yhtä astetta muita korkeammalla, mahtoi olla eriskummallisen
-onnellista olla pappi! Raamattua osasi hän ulkoa sanella sekä
-ilmestyskirjasta että Jeremian valitusvirsistä. Hän mahtoi olla
-oppinut! Tarkkaavaisena kuulusteli Saara isän ja papin keskusteluja
-uskonnollisista kysymyksistä. Joskus kääntyi hän Saarankin puoleen,
-armosta, puhutellaksensa kuin lasta. Viimeaikoina tuli hän yhä useammin
-asioissa isälle. Isän kanssa hän aina puhuikin.
-
-Kutsui sitte isä eräänä päivänä Saaran arkihuoneesen. Äiti istui ja
-kutoi sukkaa.
-
--- Istu Saara -- sanoi isä ja istui itse arvokkaasti ja juhlallisesti.
-
-Mistä juhlallisista asioista oli nyt päätettävä? Isä yskäsi.
-
--- Saara lapseni, -- sanoi hän -- sinä olet nyt tullut siihen ikään,
-että meidän velvollisuutemme on hankkia sinulle elämänkumppani; Jumala
-onkin armossaan lähettänyt meille miehen, arvokkaamman mitä olemme
-uskaltaneet uneksiakaan. Abraham Jensen, uusi pastorimme on pyytänyt
-sinun kättäsi ja sydäntäsi.
-
--- Abraham ja Saara: kuin itse Jumalan toisilleen sovittamia -- lisäsi
-äiti ja rypisti otsaansa, hänen tavallinen hymyilemistapansa.
-
-Saara istui ja katseli kumpaakin. Ei hän ymmärtänyt. Jos tähti
-taivaasta olisi pudonnut hänen eteensä ei hän olisi enemmän hämmästynyt.
-
--- Tiedäthän, että aviosääty on itse Jumalan asettama -- jatkoi isä --
-ja se on vahva turva nuoruuden viettelyksiä vastaan. Kuinka moni hylkää
-nuoruudenrakkautensa ja sittemmin jonkun aikaa naimisessa oltuaan
-syntyy eripuraisuutta; juoppous ja riitaisuus saavat vallan. Mutta
-avioliittonsa Jumalan nimeen perustaessa ja velvollisuutensa tehden,
-saavuttaa rauhallisen sataman, mihin hyökylaineet eivät ulotu.
-
-Saara kiinnitti suuret silmänsä isään. Oliko tuo totta vai valhettako?
-Eikö hän muistanut kohtausta vierashuoneessa? Isä katsoi tyyneesti
-Saaraan. Hän loi katseensa maahan.
-
-Kodin rauhaisa liesi on paras suoja maailmaa ja sen viettelyksiä
-vastaan -- sanoi isä. He taistelevat, vihaavat ja valehtelevat
-eläen synnissä ja hekumassa tuolla ulkona maailmassa, me istumme
-rauhallisessa kodissamme; säälien katselemme heidän riehuntaansa,
-kunnes vaipuvat pohjattomaan kurjuuteen, mistä ei kukaan voi heitä
-pelastaa.
-
-Aatteles, Saara, pääset papin rouvaksi -- sanoi äiti, joka katseli
-asiaa käytännölliseltä puolelta -- tulet ikäänkuin äidiksi koko
-kasvavalle nuorisolle; miehesi kanssa käyt sairaiden luona, jaat
-lohdutuksen sanoja janooville. Ei löytyisi monta tyttöä sinun
-asemassasi, joka ei ilolla vastaanottaisi tarjomusta. No, mitä mietit
-asiasta?
-
-Ei Saara vastannut. Rukoilevasti katsoi hän vanhempiin ja suuret silmät
-täyttyivät kyynelillä. Hän pudisti päätään. -- Äiti otaksui tämän
-kielloksi ja sai ankaran näön.
-
--- Tiedäthän Saara, että hyvä lapsi aina tottelee vanhempiensa neuvoa.
-Ja kun vanhempasi pitävät tätä yhdistystä suurimpana onnenasi, pitäisi
-asian sillä oleman selvän.
-
--- Meillä ei ole koskaan ollut syytä moittia Saaraa, Ketura, -- sanoi
-isä -- varmaan emme nytkään saa siihen syytä. Onhan luonnollista että
-hän on hämmästyksissään, se kun tuli niin äkkiä... Nyt tiedät, Saara,
-mitä me tahdoimme, voit jättää vastauksesi milloin sinua haluttaa.
-
-Saara riensi pois kerrassaan hämmästyneenä. Korvissa suhisi. Ei hän
-voinut selvästi ajatella. Hän ymmärsi vaan, että suruttomuuden päivät
-nyt olivat ohitse, ja ikävä todellisuus alkamassa. Voimakas tärähdys
-herätti hänet unelmistaan, repi hänet niistä irti ja puisteli häntä.
-Hänen piti itse valita; se oli kauheinta. Ennen olivat toiset hänelle
-valinneet. Naimiseen!... Kun eivät antaneet hänen olla rauhassa! Tosin
-oli hän räätälin kirjoja lukiessaan, uneksunut ritarista, joka veisi
-hänet pois kauas ja iltaruskoa katsellessaan nähnyt isän suutelevan
-sairaan naisen silmiä, suuta, poskia... mutta naimiseen oikean miehen
-kanssa, se oli aivan toista.
-
-Orjailla taloudessa, olla edesvastauksessa tilusten hoidosta, hän
-kauhistui senlaista. Mutta täytyihän sen kumminkin tapahtua; olihan se
-Jumalan tahto, ja aviosääty oli Hänen itsensä asettama. Elämä täällä
-alhaalla ei saanutkaan olla hupaista, olihan maailma murheenlaakso...
-
-Papinrouvaksi!... Mieleen muistui vanha pappi ripillepääsöpäivänä.
-Kuinka hänen kasvonsa loistivat kirkkaudessa, kuinka tykytti sydän
-häntä kuunnellessa! Niin oli hänenkin miehensä oleva, nöyränä vaimona
-istuisi hän tosin hänen jaloissaan, mutta osa kunnian kirkkaudesta
-paistaisi hänellekin. Vahvistaa häntä kutsumuksessaan, keventää hänen
-huoliaan, tasottaa hänen tietään, tykkänään antautua kutsumukseensa, se
-oli elämäntarkoitus, jota moni kadehtisi.
-
-Ja hänelle tämä oli suotu! Ansaitsiko hän senlaista armoa? Hänen
-pitäisi siitä polvistuneena kiittää Jumalaa! Kun nyt ei kerran saanut
-enää oleskella kuin uinaileva, ajattelematoin lapsi, joka teki mitä
-sille määrättiin, niin voisiko hänelle parempaa tarjoutuakaan?
-
-Saara makasi vuoteellaan valveella. Ensin oli hän kiivaasti itkenyt,
-mutta oli nyt rauhoittunut. Olihan tämä sittenkin parasta! Ja Jumalan
-tahtoa ei pitänyt uhkamielin vastustaa. Kyllä hän tekisi niinkuin
-vanhemmat tahtoivat. Heillä oli kokemusta, he tiesivät paremmin, kuin
-hän... Tulla tuon pienen valkean rakennuksen ja kauniin puutarhan,
-missä hän rippikouluaikana niin usein oli kävellyt raamattu kainalossa,
-omistajattareksi! Kasvot vetäytyivät hymyyn; unelmat alkoivat kutoa
-verkkoaan tulevaisuudelle. Jos vaan ei tuota Abraham Jenseniä olisi!
-Mutta hänen kauttansahan juuri avautuikin tie tuohon ihanuuteen.
-Häiritsevänä ilmaantui hän kaikkialla; Saara työnsi hiljalleen hänen
-kuvansa oheen. Ei hän voinut ajatella häntä ilman salaista kauhua. --
-
-Uhrilammas ilmoittautui myöntyväisenä. Nöyränä hän talutettiin
-alttarille. Lähetettiin sana Abrahamille, ja hän tuli. Mutta kun Saaran
-piti mennä hänen luoksensa, yksikseen hänen luoksensa, huomasi hän
-äkkiä päätöksensä arvon ja tärkeyden, eikä uskaltanut, ei tahtonut.
-
-Isä lähetettiin sulhaselle seuraksi, jottei hän ikävystyisi, sillä,
-ajalla työskenteli äiti Saaran kanssa kyökissä. Hän torui, uhkasi,
-rukoili ja viimein otti hän esille raamatun ja pommitti tyttöä sen
-lauseilla.
-
-Itkeentynein silmin ja vapisevana astui Saara vihdoin yli kynnyksen
-huoneesen, missä Abraham häntä odotti. Isä meni heti ulos. Tuleva
-miehensä astui hänen luoksensa, tarttui häntä käsistä ja sanoi:
-
--- Tahdothan Saara tulla vaimokseni, tahdothan jakaa kanssani sekä
-myötä- että vastoinkäymiset, sekä hyvät että huonot päivät?
-
-Kyllä Saara tahtoisi. Hän ymmärsi sen tuskin kuuluvasta
-kuiskahduksesta. Abraham syleili häntä juhlallisesti ja suuteli
-otsalle. Sitten piti hän häntä hetkisen käsistä, vaan ei tietänyt mitä
-sanoa.
-
--- Saara, rukoilkaamme Jumalalta siunausta liitollemme -- sanoi hän
-vihdoinkin.
-
-Hän laskeutui polvilleen tuolin ääreen, Saara samoin toisen tuolin
-eteen ja Abraham alkoi pitkän rukouksen Sen loputtua, nousi hän
-ylös loistavin silmin aukaisi oven isälle ja äidille jotka tulivat
-onnentoivotuksille. Isä syleili Saaraa, kuiskaten:
-
--- Ole hyvä ja uskollinen vaimo hänelle!
-
-Äidillä oli päivällispuuhasta tarpeeksi, ei hän ehtinyt. Vasikanpaisti
-oli taas pöydällä samoinkuin ripillepääsöpäivänäkin. Abraham puhui
-taukoamatta. Hän kertoi hauskoja juttuja Red Ving'in opistosta. Isänkin
-täytyi nauraa ja äiti hymyili otsa kurtussa. Mutta tuo oli niin outoa
-talossa, että he katselivat toisiaan ja olivat häpeissään.
-
-Iltapäivällä ehdoitteli Abraham Saaralleen kävelyretkeä. Maan alle oli
-hän tahtonut häpeästä vaipua, kulkiessaan käsi kädessä pastorin kanssa
-kylätiellä; kaikkein ihmisten nähtävänä Abraham puhui koko ajan, oli
-se edes hyvä -- hän puhui opettavaisessa muodossa yhdestä ja toisesta
-asiasta. Ei Saaran tarvinnut muuta kuin joskus myöntää. Varmaan piti
-Abraham omasta äänestänsä ja nähtävästi ylpeili hän voitostansa. Päivä
-päättyi tavanmukaiseen hartaushetkeen.
-
-Senjälkeen tuli Abraham, säännöllisesti kerran päivässä tervehtimään
-Saaraansa. Nähdessään hänen maantiellä tulevan tunsi Saara halua juosta
-piiloon, mutta eihän siitä ollut apua, haettaisin hän kumminkin ja
-pakoitettaisiin sisälle. Kauhistuksella hän aina odotti hänen tuloaan.
-Kun hän meni, huoahti hän helpoituksesta. Mutta tottui tuohonkin, otti
-kärsivällisesti vastaan hänen tulo- ja jäähyväissuudelmansa ja kuunteli
-tyyneydellä hänen vakuutuksiaan heidän onnellisuudestansa.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Kihlausaika ei tullut pitkäksi. Vuoden kuluttua olivat he naimisessa,
-niitä olisivat he varronneet? Nyt oli Saara pienen valkean talon ja
-puutarhan hallitsijattarena, entisten unelmainsa lempipaikassa.
-
-Oliko hän onnellinen? Nyt hän oli papinrouvana, papin, joka hänestä
-aina oli ollut onnellisin ihminen maan päällä... Onnellinenko? Hän
-pelkäsi miestään enemmän kuin rakasti. Tulisuus, jolla hän oli vienyt
-hänet, kuin petolintu saaliinsa, kauhistutti häntä. Ei se koskaan
-unohtuisi. Oliko se sopusoinnussa saarnojen ja henkeen menevän puheen
-kanssa?
-
-Nyt kun hän ehdottomasti kuului hänelle, kohteli hän häntä
-ylimielisesti, kuin taitamatointa lasta, jota piti opettaa. Pyytäessään
-jotakin, kuului se aina käskyltä, joka ei sietänyt vastustelemisia.
-Nainen oli hänestä alhaisempi olento, joka vasta, miehensä kautta tuli
-joksikin maailmassa.
-
-Tämän oli hän sanonut hääpäivänänsä, kiittäessään Jumalaa siitä, että
-hänen vaimonsa oli noita hiljaisia, jotka tyytyvät osaansa miehen
-rinnalla, ja jotka eivät yhdy tuohon meteliin, jota nykyajan naiset
-pitävät päästäksensä miesten oikeuksiin, joka kerrassaan sotii Jumalan
-tahtoa vastaan.
-
-Saaraa vapisutti. Hän tiesi, että jos tuo mies kerran taukoaisi häntä
-rakastamasta, polkisi hän kylmäverisesti häntä jaloissaan.
-
-Pian huomasi hän, ettei pappikaan jokapäiväisessä elämässään ollut
-juuri senlainen miksi hän oli sitä kuvaillut. Hän voi olla aika
-tavalla, pikkumainen, jos ei kaikki käynyt mieltä myöden. Ei hän
-koskaan kysynyt hänen toiveitaan, niiden täytyi olla yhtä, kuin hänen
-omansakin. Hän oli vaan elämän sulostuttaja, vaivojen huojentaja ja
-apulainen hänen elämänkutsumuksessaan. Hän määräsi mihin sai mennä
-ja mitä tehdä. Että Saaralla olisi oma tahto se ei tullut hänen
-päähänsäkään.
-
-Se kävi päinsä niin kauan, kun Saara kulki kuin unissa, päämaalitta ja
-aavistamattomana niistä salatuista voimista, joita tämä nöyryyttävä
-kohtelemistapa kokoili hänessä, kuin ukkosen pilviä. Voi häntä sinä
-päivänä kun nuo voimat ilmoille puhkeaisi, kun särkyisi vielä kylmä
-kuori! Suotta ei hän ollut isänsä tytär, parannussaarnaajan, joka
-säihkyvin silmin oli leimauttanut kirouksia maailman lapsille, joka
-intohimoisena oli suudellut sairasvuoteella kalpeata naista.
-
-Elämä, jonka Abraham Saaralle valmisti ei voinut tyydyttää kaipaavaa
-sielua. Hän sai käydä naisyhdistyksessä, missä ommeltiin paitoja
-zulukaffreille, nenäliinoja lähetyspapeille ja tarjoiltiin kahvia
-juorujuttujen hyösteenä. Hän sai lukea lähetyssanomista pöyristyttäviä
-kertomuksia pakanoiden paatuneista sydämmistä ja vapaamielisten
-kauheasta kuolemasta, lujaa ja hurskaalla äänellä, josta kiitos
-koulumestarille ja papille. Sitäpaitsi piti hänen lauantaisin kuulla ja
-ihailla miehensä saarnaa, jonka hän luki ääneen, jotta hän saisi siitä
-nauttia kahdesti, ensin kotona ja sitte sunnuntaina kirkossa. Paitsi
-virsi- ja saarnakirjoja ei löytynyt muita talossa; ihminen ei tarvitse
-muuta henkistä ravintoa, kuin Jumalan sanaa. Kaikki muu, runoelmat,
-uutelot ja romaanit olivat vahingoksi ja tekivät ihmiset onnettomiksi.
-
-Saara turvautui kuten ennenkin kukkiin ja auringonlaskuun.
-Ruusupensasto pappilan veräjän luona muodosti kauniin kehyksen ja
-tuoksui kau'as maantielle; auringon laskiessa uneksi hän elämästä ja
-kauneudesta. Haaveihinsa sekoittui väliin räätäli perheineen. Mitähän
-niille kuului? Vuosikausiin ei hän ollut tavannut niitä... Ja Pekka,
-hänen onnetoin ystävänsä? Häneltä oli tullut kirje ja rahoja isälle.
-Hän oli työssä eräällä muurarilla ja voi hyvin. Ehkä hänestä vielä
-tulisi jotakin.
-
-Saara sitoi ruusupensaan oksia, jotka tänä vuonna olivat täynnä
-suuria kukkia. Kun hän työnsä lopetettuaan aikoi lähteä sisälle
-näki hän nuoren miehen tulevan poikki tien luoksensa. Hän kohotti
-olkihattuaan tervehdykseksi. Hän oli pikemmin lyhyt, kuin pitkä,
-vaan sorea vartaloinen ja hoikka. Kasvot olivat päivänpaahtamat,
-lyhyt punaisenruskea parta ja hymyilevä suu. Hän oli puettu vaaleaan
-kesätakkiin.
-
--- Anteeksi, neitini, -- sanoi hän kohteliaasti, pysähtyen aituuksen
-luoksi -- olisikohan mahdollista, että seisoisitte vielä hetkisen
-ruusujen keskellä? Katsokaappa, minä olen maalari ja kylliksi nenäkäs
-piirtääkseni sekä teidät että talon ja puutarhan sill'aikau kuin
-puuhailette ruusujen parissa. Nyt puuttuu vaan pikkusen enään, varsin
-pikkusen.
-
-Saara punastui, mutta oli samassa utelijas.
-
--- Vaan muutama minuutti, -- sanoi maalari ja riensi
-piirustussäiliölleen, joka oli maassa noin kivenheiton päässä.
-
--- Saanko pyytää, pää hieman enemmän oikealle... kas niin... nyt on
-hyvin... Heti paikalla lopetan.
-
-Hän piirusti nopeasti noin viisi minuuttia; kiiruhti sitte esille
-piirustussäiliö kädessä.
-
--- Nyt saatte nähdä, neiti...
-
--- En minä ole neiti; minä olen naimisessa.
-
--- Anteeksi, luulin teitä talon tyttäreksi.
-
--- Minä olen naimisessa papin kanssa ja tämä on pappila -- vastasi
-Saara.
-
--- Vai niin; sehän sopii mainiosti -- jatkoi maalari. -- Olen juuri
-aikonutkin käydä pastorin luona.
-
--- Tehkää hyvin ja astukaa sisään.
-
--- Kiitos! Mutta ensinnäkin pitää teidän katsoa piirustustani. Onko se
-teistä, näköinen?
-
-Saara näki sievän kotonsa ja nuoren sorean naisvartalon puoliksi
-ruusujen peitossa. "Minäkö se olen?" ajatteli hän. "Tuommoinenko minä
-olen?" Taiteilija oli hatusta tehnyt somamuotoisen ja leninki laskeutui
-pehmeissä laskoksissa alas ja laahusti santakäytävällä hänen perässään.
-
--- Onko tämä olevinaan minun leninkini? -- kysyi hän veitikkamaisesti.
-
--- Taiteilijan täytyy ottaa vapautuksia -- vastasi maalari, joka
-huomasi Saaran olevan mielissään, -- ja todellakaan ei leninkinne malli
-tyydytä kaikkia kaunoaistin vaatimuksia.
-
-Saara hymyili punastuen ja meni sisälle. Maalari seurasi häntä. Hän
-tarjosi tuolin ja kiiruhti miehelleen ilmoittamaan vieraan tuloa ja
-samassa kysymään kutsuttaisiinko hän päivälliselle, vai ei. Pappi tuli
-ja tervehti maalaria suurella arvokkaisuudella.
-
--- Te olette maalari? -- sanoi hän.
-
--- Niin ja nimeni on Tuomas Falk. Olen huvimatkalla tänne Amerikkaan,
-tutustuakseni siihen suuressa huudossa: olevaan vapauteen ja samalla
-tervehtääkseni muutamia sukulaisia.
-
--- Olette valinneet Lännen?
-
--- Niin. Chicagossa sanottiin tämän seudun olevan erinomaisen kauniin
-ja minulla on aikomus ottaa muutamia luonnoksia. Oletteko käyneet Devis
-Lakessa, herra pastori -- minulla on luultavasti kunnia puhua herra
-pastorin kanssa -- siellä on suuremmoista. Nyt olen täällä; aikomukseni
-on kuljeskella näillä seuduilla. Olen alkanut jo piirustamalla pappilan
-puistoineen.
-
--- Minkä vaikutuksen on paikkakunnan väestö teihin tehnyt? -- kysyi
-pastori.
-
--- Suoraan sanoakseni tuntuu se minusta tavattoman kehittymättömältä ja
-kummastuttavan tietämättömältä.
-
--- Mitä sillä, tarkoitatte? -- kysyi pastori ankarasti.
-
--- Tarkoitan sen olevan hyvin alhaisella sivistyksen kannalla.
-Ei näy sanomalehtiä, ei kirjoja, eikä heillä ole minkäänlaisia
-harrastuksiakaan.
-
--- Jospa he vaan riippuisivat siinä yhdessä, joka on tärkein kaikista,
--- vastasi pastori -- mutta valitettavasti löytyy monta, jotka senkin
-laimiinlyövät.
-
-Maalari loi tutkivan, ilveellisen katseen pastoriin. Vai olivat seikat
-sitä laatua? Nyt oli hän pistänyt päänsä ampiaispesään.
-
--- Mutta seutu täällä on sitä miellyttävämpi -- sanoi hän kääntääksensä
-puhetta toiseen suuntaan.
-
--- Kauniita näköaloja löytyy aivan lähelläkin -- vastasi pastori
--- ellei minulla olisi rippikoulua iltapäivällä tulisin kernaasti
-muassanne.
-
--- Kiitos ja kunnia sille rippikoululle -- ajatteli Falk.
-
--- Mutta jos vaimollani on aikaa ja häntä haluttaa, niin voi hän
-kernaasti tulla kanssanne -- jatkoi pappi.
-
-No se oli toista. Tuo vaimo oli kerrassaan herttainen pikku olento.
-Tuhat tulimaista! senlaiset silmät kaarevien kulmakarvojen alla. Hän ei
-voinut olla yhtä ikävä kuin miehensä.
-
--- Kiitän ystävällisyydestänne, mutta se olisi todellakin liiaksi
-pyydetty -- sanoi maalari. -- Kumminkin olisin sangen kiitollinen
-oppaasta, ken se sitte olisikin.
-
--- Teidänkin taiteenne on Jumalan kunniaksi -- sanoi pastori -- Ovathan
-puut, pensaat ja vuoret, joita te maalaatte hänen luomiansa. Jospa vaan
-työskentelisitte oikealla mielenlaadulla!
-
-Maalarista tuntui jotensakin nololta. Ei hän ollut tottunut tuonlaiseen
-puhetapaan; siksi ei hän vastannut mitään.
-
--- Te, joka hiljattain olette tullut kotimaasta, tiedätte varmaan
-millä kannalla kristillisyys siellä on? -- jatkoi pappi -- Rehoittaako
-epäusko voimakkaana?
-
--- Olen useat vuodet viettänyt ulkomaalla, Ranskassa, Saksassa,
-Italiassa, en oikein tiedä kotimaan asioista -- vastasi maalari.
-
--- Vai niin, vai olette paljon matkustellut -- sanoi pastori. Suurissa
-Euroopan kaupungeissa eletään kai juopumuksessa, epäsiveellisyydessä ja
-tehdään suuria rikoksia?
-
--- Minä etsin kaunista maailmassa, en syntiä ja pahuutta, -- vastasi
-maalari. -- Ja siellä löydän ihania taideteoksia ja komeita rakennuksia.
-
--- Jotka kumminkin ovat turhuutta ja katoovaista kaikki -- lisäsi
-pappi. -- Paavin oppi varmaankin rasittaa vielä Italian kirkkoja?
-
--- Tosin löytyy siellä paljon pimeyttä ja taikauskoa, -- vastasi
-maalari, luoden toivorikkaita katseita kohden ovea. Eikö se pian
-avautuisi, eikö pian kutsuttaisi päivälliselle tai eikö kukaan etsisi
-pastoria. Mutta ei kukaan tullut. Tuomas Falkin täytyi vielä kestää
-hetkinen, vastata kysymyksiin Lars Oftedalista, Stavangerista,
-Madagaskarista ja ylioppilaselämän synneistä.
-
-Vihdoinkin näyttäytyi rouva, punakkana kyökin kuumuudesta ja kutsui
-päivälliselle. Falk huomasi heti hänen uudesti pukeutuneen. Tukka, oli
-somemmin solmuun kiinnitetty, puku oli sievempi, soma vartalo tullut
-näkyviin, kaulassa oli korko-ommeltu kaulus ja punainen nauharuusu
-kultaneulalla kiinnitettynä. Pastori ei huomannut mitään. Ensin oli
-hänellä kylliksi tekemistä pöytärukouksesta, jolla ei näyttänyt loppua
-olevankaan ja sitten tinamöykyistä. Rouva tuntui hieman kainolta ja
-yksinkertaiselta. Hän oli varmaankin tottumatoin muihin vieraisiin,
-kuin omaseurakuntalaisiin.
-
-Näytti, kuin olisi hän miestään hävennyt vieraan läsnäollessa.
-
--- Saara, olen sanonut herra Falkille, että saat seurata häntä
-iltapäivällä kävelymatkalle, -- sanoi pastori ensi paussin syntyessä.
-
--- Aivan kernaasti -- vastasi Saara katsomatta ylös, sillä sydän
-tykytti ilosta, Minkä vuoksi? Ei hän vierasta edes tuntenutkaan.
-Oi, samoin kuin eläinnäyttelyn zebra tai giraffi johdattavat
-ehdottomasti ajatuksiamme Afrikan palmulehtoihin, suuriin
-suomaihin ja läpitunkemattomiin metsiin, samoin johdatti tämä
-eurooppalaissivistyksen harvinainen ilmiö Saaran ajatukset äkkiä
-lähetyssanomista, raamatusta ja naapurinaisten lörpötyksistä ... niin,
-minne ... ulos vapauteen, kauneuteen, pois jokapäiväisyydestä, joka oli
-imeä kuiville hänen sydänverensä.
-
-Oliko tämä kiusausta? Olkoon! Kerran vielä tahtoi hän kurkistaa
-kiellettyyn maahan, tarujen maahan, minne metsäjoutsenetkin kiiruhtivat
-ja minne tällä muukalaisella oli avain. Sitten käyköön kuinka tahansa.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Saara ja Tuomas Falk istuivat kukkulalla, inistä oli laaja näköala yli
-aaltoilevan lakeuden, hyvinvoipine, punaisine taloineen, viljavine
-nisu- ja maissipeltoineen, pienine metsikköineen ja kauniine
-metsäisille harjuineen. Matkalla oli Falk ollut niin ystävällinen ja
-suora että Saaran ujous tykkänään katosi.
-
--- Kuinka kaunista! -- huudahti hän.
-
--- Onpa niinkin, mutta ei kelpaa kuvattavaksi -- vastasi Falk --
-liiaksi lintuperspektiiviä, ei ollenkaan etu-alaa... Maalarin täytyy
-saada linjoja, esiinpistäyviä kallioita, jotka sylissään sekä salaavat,
-että paljastavat, metsiä, mistä mielikuvitus etsii ja löytää yksin
-puiden lomistakin. Useimmin ilahuttaa meitä enemmän ahdas rajoitettu
-päivänpaisteinen, kaunis täplä, jylhien kehyksien ympäröimänä, kuin
-laaja avaruus, kuten tämä.
-
--- Mutta auringonlasku pitäisi teidän nähdä täältä. Se alkaa
-veripunaisena, muuttuu purppuraksi, punasinerväksi, kunnes
-pilvenhattarat uiskentelevat kultaisina vaaleanpunervassa, hienosti
-väreilevässä haihtuvassa valossa.
-
-Maalari katsoi häneen hämmästyneenä.
-
--- Teillä on väriaistia -- sanoi hän. -- Te käsitätte maalaustaidetta.
-Olen minäkin huomannut värivivahdukset täällä. Ne muistuttavat
-roomalaisen kampagnen ja Albiinovuorien värivivahduksia. Mutta mehän
-olemmekin lännessä, samalla leveysasteella, kuin Bordeaux.
-
--- Oletteko te ollut Roomassa? -- kysyi Saara.
-
--- Kyllä monastikin. Italia on lempimääni, Rooma lempikaupunkini.
-
--- Oi kertokaa minulle vähän Roomasta, Italiasta, kaikesta maailmassa
--- pyysi Saara.
-
-Tuo kuului niin intohimoiselta, että maalari katsoi häneen. Pikku
-raukka! Kahleihin sidottu sielu, joka ikävöi vapautta.
-
--- Ettekö koskaan ole matkustanut? -- kysyi hän.
-
--- En koskaan omaa kylää ulompana -- vastasi Saara syvään huoahtaen.
--- Vähä tiedän maailmastakin, -- jatkoi hän viattomasti -- sillä
-vanhempani ovat pitäneet sen syntinä.
-
-Maalari katsoi häneen vielä enemmän ihmeissään.
-
--- Minä en ymmärrä teitä -- sanoi hän -- tarkoitatteko todellakin --
-suoraan sanoakseni -- historian ja maatieteen tutkimisen olevan syntiä?
-Löytyykö todellakin niin yksinkertaisia ihmisiä.
-
--- Useammat ovat senlaisia -- vastasi Saara.
-
--- Herra Jumala kuinka teistä mahtaa tulla tuhmia! -- huudahti maalari
-niin avomielisesti ettei Saara voinut olla hymyilemättä.
-
--- Niin, eikö totta? -- Siksi olenkin minä salaa lukenut vähän enemmän,
-kuin toiset. Eihän voi olla väärin tietää kuinka maailmassa eletään
-kunhan ei itse tule maailman lapseksi.
-
--- Ette aavista kuinka hullunkurisilta teidän hurskaat sananne kuuluvat
--- sanoi maalari avomielisesti.
-
--- Tuntuu kuin näkisi tuoksuvan omenapuunoksan kiinni istutettuna
-kuivaan pähkinäpuuhun.
-
-Saara hymyili. Ei hän ollut tottunut tuonlaiseen.
-
--- Mutta kertokaappa nyt Roomasta ja Italiasta -- pyysi hän.
-
--- Niin sitähän minun pitikin, mutta mistä alkaa, minne lopettaa --
-sanoi Falk epätietoisena.
-
--- Eivätkö ensimmäiset kristityt haudanneet kuolleitaan maanalaisiin
-luoliin? -- kysyi Saara.
-
--- Ganz recht! Alkakaamme maan alta! Alempaa emme voi -- sanoi
-maalari. Siis katakombeihin on mentävä. Mutta nyt ette saa säikähtyä.
-Käärikää pukunne tiukemmalle, sillä nyt astumme jyrkkiä käytäviä
-suoraan maanpoveen, missä on pilkkoisen pimeä. Mutta siellä tapaamme
-käytävässä miehen tulisoihtu kädessä. Hänet otamme oppaaksi. Nyt
-alamme kulkumme noissa eriskummallisissa holvikäytävissä, missä
-hautoja on toinen toisensa päällä, kuin suojia matkustajalaivoissa.
-Kutka siellä lepäävät? Marmorilevyillä on nimiä kaiverrettuina:
-Marcello, Cajus. Keitä ovat Marcello ja Cajus? Sitä ei kukaan tiedä,
-ei koskaan kukaan tule tietämäänkään! Ehkä uskonsa takia kärsineitä
-marttyyrejä; ehkä ihmisiä, jotka ovat eläneet yhtä tuntemattomina
-kuin kuolleetkin. Cajus, Marcello... nämät nimet kiihoittavat
-mielikuvitusta. Ehkä ovat he olleet Pietarin ja Paavalin ystäviä,
-ehkä ovat olleet heidän marttyyrikuolemansa todistajina; ehkä ovat
-nähneet uskosisariansa ja veljiänsä Colosseumin villipetojen hampaissa,
-tai tervaankastetuissa nahkakääryissä palavani soihtuina Neeron
-puistoissa. Sitä ei kukaan tiedä -- se on mielikuvituksen leikkiä. --
-Osa hautakammioista on suuria, kuin asuinhuoneet, pimeitä, kuin yö.
-Ne valaistaan soihduilla. Sinne kokoontuivat kristityt vainonaikoina
-jumalan-palvelukseensa. Alttari oli seinän vierustalla. Sen edessä
-seisoi piispa messupuvussaan. Lattialle oli polvistuneita miehiä ja
-naisia. Laulu kuului tukahtuneelta, tukahtuneelta piispan puhekin
-tulisoihtujen valossa. Äkkiä kuului huminaa holveista, uusia soihtuja
-tuli näkyviin. Laulu taukosi, soihdut sammuivat, pakoon kiiruhtivat
-kokoontuneet pimeihin käytäviin. Liian myöhään! tie oli suljettu.
-Keisarin sotilaat syöksyivät vastaan oppaanaan yksi uskonveljistä, joka
-oli toiset kavaltanut oman henkensä pantiksi. Kuului huutoa ja meteliä,
-veri virtasi katakombien käytävillä; sitten vaikeni kaikki. Avonaiset
-haudat saivat uusia asukkaita tuntemattomia kuin Cajus ja Marcello.
-Tänäpäivänä luemme vielä heidän nimensä, vaan emme tiedä heistä mitään.
-
-Muutamat perhehaudat ovat maalauksilla koristeltuja, värit näkyvät
-vielä selvinä muuratuilla seinillä ja katossa: Kyyhkynen öljypuun
-lehvä nokassa, viinirypäle, kala, tai Jesus itse hyvänä paimenena
-lammas olalla. Milloinkaan ei näe häntä ankarana, syntisiä sysäävänä
-tuomarina, vaan lempeänä, rakastavaisena vapahtajana. Liikumme noiden
-muistojen parissa ja vanhanajan synkkä historia tekee mielemme
-raskaaksi. Täytyy kiiruhtaa, ei saa kadottaa oppaan soihtua näkyvistä;
-tai emme osaa pois tuosta hirvittävästä kuolleiden kaupungista, ellei
-meillä ole kädessä Ariadnen kerää. -- Siellä on hirvittävän pimeää
-ja kamalaa! Kiiruhtakaamme ulos päivän valoon, väreihin ja elämään,
-aikakauteen, jolloin ei ihmistä tapeta uskonsa vuoksi. Huojennuksesta
-huokaamme taas seisoessamme jyrkän käytävän juurella. Päivän valo
-tuntuu virkeämmältä, kukat entistään ihanimmilta, viinirypäleet
-lehtiensä lomissa rikkaimmilta kuin ennen. --
-
-Falk loi katseensa ylös, kuten näyttelijä osansa loputtua. Tahallaan
-oli hän tehnyt kuvauksensa mahdollisimman eläväksi.
-
--- Saaran kasvot olivat häneen kääntyneet; suu puoliavoimia; suuret
-silmät näyttivät entistään suuremmilta, ja kiihkoisena kuulusteli hän
-joka sanaa. Lopetettua näytti kuin hän olisi herännyt.
-
--- Tuo pitäisi teidän kertoa miehelleni; se ihastuttaisi häntä.
-
-Falk oli heittäytynyt pitkälleen ruohostoon. Saara istui vähän matkan
-päässä.
-
--- Arvatkaappa mitä nyt juuri tulin aatelleeksi? -- sanoi Falk. --
-Nuo ihmiset, jotka äsken mainitsitte pitävän syntinä kaiken muun
-paitsi raamatun, tahtovat itse teossa sulkea meitä, yhdeksännentoista
-vuosisadan ihmisiä, katakombeihin, pääkallojen ja surullisten
-muistelmien pariin, sen sijaan että antaisivat meidän elää kukkien, ja
-rypäleiden seassa päivänpaisteisessa, ihanassa maailmassa.
-
--- Mutta ovathan ilo ja huvitukset syntiä?
-
--- Iloko syntiä? -- huudahti Falk ja katsoi epäileväisesti häneen. --
-Sitä ette voi tarkoittaa. Te niin nuori, niin kaunis, ollette liian
-hyvä esiintuomaan tuonlaisia lörpötyksiä; sillä lörpötystä se on. Onko
-aurinko syntiä, onko valkeus pahaa? Ettekö ole paljon kiitollisempi
-iloisena ollessanne, kuin surullisena?... Arvatkaappa mitä eräs lääkäri
-minulle kerran lausui? Kuten ehkä tiedätte ovat lääkärit väliin vähän
-häijyjäkin. Hän sanoi: Kaikki ne ihmiset, jotka aina huokaavat ja
-valittelevat maailman surkeutta ja syntiä, niillä on selvään puhuen
-huono vatsa; siinä koko salaisuus. Senvuoksi ovat he aina huonolla
-tuulella ja valittavat kaikkia.
-
--- Hyi, nyt te olette häijy -- sanoi Saara, mutta ei voinut olla
-nauramatta.
-
--- Se oli lääkäri, joka niin sanoi, en minä -- vastasi Falk.
-
-Saarasta oli tuo niin hullunkurista. Jospa vaan saisi olla oman
-mielensä mukaisesti, niin heittäytyisi hän kumoon ja vieritteleiksi
-alas kummun kylkeä riehuen elämänhalusta ja ilosta. Mutta hän pelkäsi
-itseänsäkin ja hillitsi haluansa.
-
--- Kertokaa enemmän Italiasta -- pyysi hän.
-
-Ja kyseli häneltä siksi, että Falk oli kertonut vanhoista kirkoista,
-huviloista ja puistoista, sekä Monte Pineion herttaisuuksista:
-laakeristossa leikkivistä lapsista, hienon maailman ajelumatkoista
-loistavissa ajopeleissä, musiikin soidessa; mahtavasta näkö-alasta
-yli kaupungin, ikuisen Rooman, ja Pietarin kirkon kupoolista, joka
-kohosi mahtavana ilman-rannalle; Wolkonskyn huvilan suloudesta missä
-ruusujen kukintoajalla on tuoksusta tukehtua. Venedigin uiskentelevista
-palatseista, gondooleista, Florenzin keskiaikuislsta linnoista ja sen
-surullisesta historiasta.
-
-Saara unohti kaiken muun. Vasta aurinkoon katsottuansa, muisti hän kuka
-ja missä hän oli. Hän syöksähti ylös.
-
--- Kello on jo yli kuuden -- huudahti hän -- ja minä olen unohtanut
-illallisen.
-
-Hän pikemmin juoksi kuin käveli alas kukkulalta.
-
--- No mutta hyvä rouva Jensen, eihän se ole vahingoksi, jos kerran syö
-illallista puoli kahdeksalta sen sijaan kuin muulloin puoli seitsemän.
--- Sanoi Falk häntä lohduttaaksensa.
-
--- Niin ei sano minun mieheni. Kaikki pitää tapahtua kellonlyömällä.
-
--- Hän on siis yksi niistä, jotka siivilöivät hyttysiä ja... ei se oli
-pahasti sanottu, enkä minä niin tarkoittanut; meidän täytyy keksiä
-sovitus-uhri tuolle suuttuneelle kotijumalalle.
-
--- Etsikäämme suojaa katakombeista -- vastasi Saara veitikkamaisesti.
-
-Nopeasti kiiruhdettiin kotiin päin. Falk leyhytteli nenäliinallaan
-raitista ilmaa.
-
--- Kävelytavastanne voisi päättää teidän olevan oikean eteenpäin
-pyrkivän naisen.
-
--- Ken tietää mitä minä oikeastaan olen -- vastasi Saara iloisesti.
-
-Maalarin rattoisuus oli tavallaan tarttunut häneenkin.
-
--- Kun kerran tulen liikkeelle -- edistyn nopeasti.
-
--- Jos nyt pysähdytte silmänräpäykseksi voidakseni hengittää, niin teen
-teille yhden kysymyksen -- sanoi Falk. -- Te olette käyttäneet sitä
-oikeutta koko päivän, nyt tulee minun vuoroni. Voitteko neuvoa minulle
-joitakin kuvattavaksi edullisia henkilöitä -- muutamia luonteenomaisia
-kasvoja? Ennen muita pyytäisin suosiollisesti saada teidät itsenne
-kuvatuksi.
-
--- Oh -- mitäpä minusta! Mutta voitte saada monta paremmin sopivaa, --
-vastasi Saara, mutta punastui kumminkin.
-
--- Ehkäpä kyllä -- vastasi Falk melkein välinpitämättömästi, -- mutta
-sittenkin tahtoisin kuvata mieluimmin teidät. Ja teidän miehenne.
--- lisäsi hän pitkäveteisesti ikäänkuin saadakseen Saaraa paremmin
-myöntymään. -- Miehennekin kasvoilla on oma erikoisuutensa; ne ovat
-erittäin tyypilliset. Mutta voitteko neuvoa vielä muutamia toisia?
-
--- Oletteko nähnyt isääni? -- kysyi Saara.
-
--- En, missäpä olisin hänet nähnyt?
-
--- Hän on minusta luonteenomaisen näköinen;, ehkäpä senvuoksi, että
-minä näen hänessä enemmän kuin muut. Sitten on räätäli ja Pekan isä...
-
--- Riittää, riittää!... Räätäli ja Pekan isä, ovatko nekin huomattavia
-henkilöitä! Te lupaatte viedä minut heidän luoksensa?
-
--- Kyllä, jos vaan saan tulla... kuulkaa, elkää puhuko mieheni kuullen
-räätälistä; elkää kumminkaan sanoko minun hänestä puhuneen. Minulla on
-omat syyni tähän.
-
--- Siis täälläkin jotain salattavaa. Ihmiset ovat kumminkin kaikkialla
-samanlaisia -- ajatteli Falk.
-
-Pastori istui arkihuoneessa uhkaavana kuin ukonpilvi.
-
--- Tulette myöhään -- sanoi hän ja loi katseensa lähetyssanomasta.
-Katsoi sitte kelloa ja sanoi: -- Saara, kello on seitsemän.
-
--- Nyt saat antaa anteeksi. Me olimme ihan unohtua Rooman katakombeihin
--- vastasi Saara.
-
-Katakombeihin? -- ihmetteli pastori.
-
--- Niin todellakin. Vaimonne on kohdellut minua kuin käypää kelloa --
-sanoi Falk. Vetänyt käyntiin ja käydä olen saanut.
-
--- Herra Falk on luvannut kertoa saman sinullekin -- sanoi Saara. --
-Sillä välillä laitan illallisen kuntoon.
-
-Saara katosi kyökin ovesta ja huoahtaen valmistui Falk toistamiseen
-astuaksensa katakombeihin.
-
-Mutta pastori nousi ylös samassa.
-
--- Suokaa anteeksi hetkiseksi -- sanoi hän kumartaen ja katosi hänkin
-kyökin ovesta.
-
-Saara oli polvistuneena takan ääressä ja puhalteli tulta, kuullessaan
-miehensä askelet takanaan.
-
--- Tahdoin vaan sanoa Saara, että tänään olet tehnyt synnin, jota sinun
-tulee sydämmestäsi katua. Huvin tähden olet jättänyt velvollisuutesi
-oheen. Joka ei ole vähässä uskollinen, se on paljossa petollinen.
-
-Saaran vieressä oli märkä pesuriepu. Hänellä tuli äkkiä halu viskata se
-miehellensä vasten naamaa. Mutta hän hillitsi itsensä, jäi polvilleen
-ja puhalteli tulta, pastorin majesteetillisesti palatessa kevennetyin
-sydämmin, Falkin luoksi ja katakombeihin.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Ei Saara sinä yönä nukkunut. Kaikki mitä oli kuullut aaltoili mielessä
-kirjavina näkyinä, hän halusi niin sanomattomasti ulos -- pois,
-nähdäksensä ja oppiaksensa jotakin. Tuntui kuin olisi hän ollut
-pataan rutistettuna. Ei hänellä ollut toiveita päästä pois, vaikka
-ei miestäkään olisi, niin soti se tykkänään koko ympäristönsä elämän
-havaantoja vastaan; sitäpaitsi ei hänellä ollut rahoja. Ja sitä
-tarvitaan matkustaissa. Ei, kyllä hän saisi aina istua naapuriakkojen
-ja lähetyssanomien keskellä. Mutta nyt hän käyttäisi hyväksensä
-aikaa, jonka maalari viipyi täällä, hän liitelisi kuin mehiläinen,
-kukasta kukkaan ja imisi hunajaa, -- vastauksia kaikille keksimilleen
-kysymyksille, jotka hän ennen oli sysännyt syrjään. Hän tuli kuin
-taivaasta lähetettynä. Hän, joka oli matkustanut ja nähnyt niin
-paljon. Hän, joka eli kauneuden ja värien maailmassa. Saara ummisti
-silmänsä, hän souteli Venedigin kanavissa, leikki lasten kera Monte
-Pineiossa ja katseli Pietarin kirkon mahtavia kupooleja.
-
--- Etkö sinä nuku. Saara... kuuli hän äänen vierestään.
-
--- En, olen kuullut tänään niin paljon uutta että uni pakenee näkyjäni.
-Olen valveella, mutta uneksin kauniita unia -- vastasi Saara.
-
--- Elä anna unelmistasi tulla viettelyksiä, lapsoseni. Muista, että
-vaan yksi on tarpeellinen -- sanoi miehensä arvokkaasti.
-
-Yh! Jos vaan vaikenisi! Jospa hän vaan uudestaan nukkuisi. Ei Saara
-vastannut. Makasi vaan hiljaa, aivan kuin nukkuisi ja pian kuuli hän
-hengityksestä, että miehensä nukkui. Hän aukaisi silmänsä sepposen
-selälleen ja vaipui haaveiluillansa.
-
--- Saara, mitä pidit vieraastamme tänään kuului taas vierestään.
-
--- Hyvin paljon, -- vastasi Saara. Onneksi oli niin pimeä, ettei
-näkynyt kuinka hän punastui.
-
--- Luulen, että hän pohjaltaan on maallisesti mieltynyt, -- sanoi pappi.
-
--- Paljon mahdollista vastasi Saara varovaisesti.
-
--- Luuletko hänen tulevan vielä tänne? --
-
--- En tiedä: hän sanoi haluavansa maalata sinut.
-
--- Minut?
-
--- Niin hän sanoi sinun kasvojesi olevan niin luonteen mukaiset, mutta
-epäili rohkeneeko pyytää sitä.
-
--- No, sanoiko hän mitään sinusta? --
-
--- Kyllä hän tahtoisi maalata minutkin, sekä isän että muitakin. Hän
-kerää kasvoja erääseen jo tilattuun näyttelyyn.
-
--- Vai niin, vai työskentelee hän Jumalan kunniaksi: silloin pitää
-häntä auttaa. Voisihan hän asua meidän ullakkokamarissa, vai mitä
-tuumaat?
-
--- Kyllä minun puolestani, -- vastasi Saara niin välinpitämättömästi,
-kuin voi.
-
--- Vai niin, vai piti hän minun kasvojani luonteenmukaisina: sanoiko
-hän kenelle hän alttaritaulussaan sovittaisi minun kasvoni.
-
--- Ei, ei hän sitä sanonut.
-
-Pastori nukkui taas: Saara oli saanut uutta miettimistä. Hän asuisi
-täällä! saisi joka päivä olla hänen kanssansa. Pitäisikö hänestä
-sittenkin yhtäpaljon kuin ensi päivänä? Ennen auringon-nousua oli Saara
-ylhäällä. Hän ei voinut enää nukkua. Eikä hän ollut ollenkaan väsynyt.
-Mutta oli vielä monta tuntia siihen kuin hän tulisi.
-
-Saara kiiruhti ullakkokamariin katsomaan oliko kaikki kunnossa, oliko
-kuukausi takaisin ripustamansa ikkunaverhot kellastuneet, oliko vuode
-tarpeellisessa kunnossa. Hän aukaisi akkunan ja pyyhki pölyjä. Ruusuja
-piti tuoda pöydälle, kunnes hän tulisi; tottakai hän piti ruusuista.
--- Hän katsoi kelloa: -- vasta seitsemän. Vielä koko tunti aamiaiseen.
-Mitä hän nyt tekisi? Jos kylpisi? Kas se karkottaisi yölliset unelmat
-ja virkistäisi.
-
-Hän riensi ulos ja kiiruhti pienelle lammikolle, jota kolmelta sivulta
-ympäröitsi pensaikko ja neljänneltä korkea pehmoisen ruohikon peittämä
-vierteinen äyräs. Ei hän voinut olla katsomatta tielle, mistä hänen
-piti tulla. Ei hän sillä mitään tarkoittanut. Rannalle tultuaan
-katseli hän vakoilevasta ympärilleen. Heitti aamupuvun yltään ja
-heittäytyi veteen. Kuuma päivä oli tulossa kastepisarat päilyilivät
-vielä niityllä ja yön sumut leijailivat vedenkalvolla, vihdoin savuna
-haihtuen pensaikkoon. Vesi oli kylmää; hän huusi, loiski ja mellasti
-kuten pikkutytöt. Pehmoinen ruoho-äyräs kelloitti auringonpaahteessa.
-Se oli liian viettelevää. Hän kahlasi ylitse toiselle puolelle,
-juoksi äyräälle ja heittäytyi kosteaan päivänpaisteiseen ruohikkoon.
-Oikoili pirteitä jäseniään kukkien keskellä; vieritteleikse ruohokossa
-päivänpaisteessa. Tuntui niin suloiselta. Matkan päässä oli heinäsuova.
-Halutti hypätä sen yli. Hän katseli varovaisesti ympärilleen. Ei kukaan
-elävä olento voisi häntä nähdä. Hän riensi sinne ja viskausi yli
-suovan. Se vasta oli hupaista! Jospa olisi lapsi ja saisi huutaa meluta
-ja vieritellä ruohikossa? Hän hyppäsi heinäsuovaan. Kuinka monasti
-oli hän Pekan kanssa telminyt lumessa ja ruohikossa, vaikka se olikin
-kiellettyä! Hän nousi äyräälle, asetti kädet rinnalle, ummisti silmänsä
-ja kieritteleikse alas rantaan. Oh! Vielä uudestaan.
-
-Mutta Saara, Saara, muista olevasi arvokas papinrouva ja
-naisyhdistyksen esimies! Hän nousi hymyillen ojennellen käsivarsiaan.
-Sitten kahlasi toiselle rannalle, pukeutui äkkiä ja lähti kotiin päin
-hiukset hajallaan kuin merenneitosen.
-
-Puutarhaportilla tapasi hän Falkin, joka kantoi piirustussäiliötä
-käsivarrellaan. Hänet nähtyään tuli Saara hämilleen. Maalari sanoi
-tervehtien:
-
--- Mitä kummia? Näin varhain liikkeellä? Ja raittiina kuin vasta
-puhjennut ruusu.
-
--- Olen kylpenyt -- vastasi Saara yksinkertaisesti.
-
--- Kylpenyt! Onko täällä senlaisia mukavuuksia tarjolla?
-
--- Jos tahdotte kylpeä on lammikko tuolla pensaikossa -- vastasi Saara.
--- Mutta elkää myöhästykö aamiaiselta, syömme puolentunnin kuluttua.
-
--- Olette sangen ystävällinen; vaan tarkoitukseni ei ollut tunkeutua
-vierasvaraisuuteenne.
-
--- Mieheni pyysi juuri kysymään ettekö voisi hyväksenne käyttää meidän
-vierashuonettamme täällä viipyessänne.
-
--- Teidän kohteliaisuutenne ihan hämmästyttää minua. Se olisi
-erinomaisen mieluista, mutta...
-
--- Te noudatatte tietysti omaa tahtoanne, -- sanoi Saara -- mutta
-meille se olisi erinomaisen hauskaa.
-
-Hän punastui tuota sanoessaan. Yh! Tuo inhoittava punastuminen!
-
-Maalari saapuikin aamiaiselle varsin ihastuneena Lammikolla oli hän
-huomannut erään kiven, jonka hän heti aamiaisen jälkeen piirustaisi.
-
--- Se sopiikin mainiosti -- sanoi pastori -- minulla ei ole aikaa
-ennenkuin huomenna, mutta sitten annankin pääni teidän huostaanne.
-Tehän valmistelette alttaritaulua?
-
--- Niin, herra pastori.
-
--- Rohkenenko kysyä mitä ainetta käsittelette? --
-
--- Se on kertomusta veroäyristä. Jesus farisealaisten kanssa ja
-toisella puolla kansaa, -- vastasi maalari.
-
--- Minne aijotte asettaa minut siinä, jos sallitte kysyä? -- jatkoi
-pastori.
-
--- Se tulisi kansan sekaan -- vastasi Falk. Ei hän tahtonut loukata
-pastorin sanomalla aikovansa hänestä fariseusta.
-
-Samana iltapäivänä piti Saaran seurata Falkia kuvattaviksi
-sopivien henkilöjen hakuun. Ensiksi vei hän hänet omaan kotiinsa.
-Alttaritaulu-historia avasi ovet näiden ihmisten vierasvaraisuuteen.
-Falk oli tarkastellut isän kasvonpiirteitä eri asennoista.
-
-Kotimatkalla sanoi hän:
-
--- Uskokaa minua, Saara rouva, jos tuo mies kulkisi vapain ohjaksin,
-olisi hän hurja, kuin tiikeri. Jos hän olisi intialainen, voin
-vakuuttaa, että hän Jumalan kunniaksi ripustaisi itsensä koukkuun
-tuulen heiluteltavaksi. Jos hän olisi elänyt ranskan vallankumouksen
-aikana olisi hän yllytellyt roistoväkeä ja murhannut aatelisia.
-Mikä hän on ollut? Täällä hän ei ainakaan ole elänyt rauhallisena
-tilustenhoitajana?
-
--- Sanotaan hänen Norjassa olleen maallikkosaarnaajana.
-
--- Kas, sen voi arvatakin! Voin vakuuttaa saarnoista ei puuttuneen
-tulta, eikä tulikiveä. --
-
--- Sanotaan hänen olleen hyvinkin ankara.
-
--- Sen uskon. Tahtoisin nähdä sen tulivuoren purkaumista.
-Vaan hän näyttää vahvasti päättäneen ei vanhalle Aatamille
-antaa pikkusormeansakaan. Mutta sanokaappa mikä teki hänestä
-maallikkosaarnaajan? Pettyneet toiveetko? Rakkauden suruko?
-
-Saara katseli ihmetteleväisesti Falkia. Hän näki taas selvästi edessään
-kohtauksen vierashuoneessa.
-
--- Miksi sitä kysytte? -- sanoi hän.
-
--- Miksikä? Siksi että haluaisin sitä tietää.
-
--- Onko rakkaus sitte jossakin yhteydessä rangaistussaarnojen kanssa?
--- kysyi hän viattomasti.
-
--- Ei rakkaus, vaan toivottomuus, pettymys tai jokin muu suuri suru.
-Usein tapahtuu, että saa huojennusta purkaessaan kärsimyksiään
-ankarissa sanoissa jotka särkevät kanssaihmisten sydämmiä.
-
--- Kuinka eriskummallista! sanoi Saara; hän sai kuin uuden käsityksen
-isästä. Hän katsoi äkkiä ylös ja kysyi: Onko syntiä olla toisen kanssa
-naimisessa ja rakastaa toista? Maalari katsoi häntä tutkivasta. Mitä
-hän oikeastaan tarkoitti? Olikohan pikkuruinen hieman viekisteleväinen?
-
--- Tapojen ja lain mukaista ei se ainakaan ole -- vastasi Falk hetkisen
-mietittyään -- mutta sitä enemmän luonnollista. Jos on naimisessa
-henkilön kanssa, josta ei pidä, voi piankin rakastua toiseen.
-
-Äkkiä tuli Saaran mieleen, että maalari voisi käsittää häntä väärin.
-Punastui ja lisäsi luontevasti:
-
--- Niin, en niinä kysynyt omalle varalleni.
-
--- Samassa huomasi hän että se vaan pahensi asiaa. Räätälin tupa oli jo
-näkyvissä. Sen avulla hän pelastui.
-
--- Poikkeammeko räätälissä, käymään? -- kysyi hän.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Useampaan vuoteen ei Saara ollut tavannut ystäviään, joita hänen
-oikeastaan tuli kiittää siitä, että omasi vähän laajempia tietoja, kuin
-piplianhistoriaa ja katkismusta. Räätälihän oli Italiastakin hänelle
-ennen Falkia kertonut. Häveten muisti hän peljänneensä häntä, ja
-rippikouluaikanansa tehneensä pyhät lupaukset, ettei enää sen kynnyksen
-yli astu, joka oli paholaisen kirjoissa. Kuinka lapsekasta, uskoa
-tuonlaista roskaa! Hän, niin hyvä ja ystävällinen mies, ja aina niin
-iloinen ja tyytyväinen! --
-
-Vanhalla paikallaan hän istui kuten muinoin sääret ristissä pöydällä.
-Aika ei ollut häneen sanottavasti jälkiä jättänyt. Kun ovi avautui
-ja Saara, hymyilevänä, loistavin silmin, kuin vasta tietoiseen eloon
-herännyt, astui sisään, jäi räätäli istumaan hämmästyksestä suu
-kolmantena silmänä. Sitten hyppäsi hän alas pöydältä, neulottavansa
-housut kädessä ja huusi:
-
--- Kristiina! kahvipannu tulelle ja tänne liitua: Tekaiskaamme risti
-almanakkaan, sillä Saara on tullut, meille taas, Saara, juhlallisen
-papin juhlallinen rouva, tullut, taas uskottomien luo!
-
--- Tuon teille vieraan, joka kernaasti haluaa tervehtiä teitä, -- sanoi
-Saara ja väistyi hymyillen uuden ystävänsä tieltä. -- Hän on maalari ja
-majailee täällä kerätäkseen aiheita alttaritauluun.
-
--- Alttaritauluun, herra varjele! -- huudahti räätäli hullunkurisen
-juhlallisena. -- Täällä maar' löytyy pyhää väkeä ja minusta saatte
-Pietarin, niin päästän vapaasti portista sekä sisälle että ulos. Niin,
-älkää välittäkö minun jutuistani. Mutta istukaahan? -- Ja hän pyyhkäsi
-tilkkuja alas tuolilta. -- Onhan tämä huone vähän yksinkertaista
-laatua, mutta ihmiset, jotka maalaavat alttaritauluja, saavat käydä
-sekä talleissa että seimissä, eikö totta?
-
-Maalari nauroi. Kerrassaan hauska mies.
-
--- Minä puolestani en ole senlainen pyhimys, etten rohkenisi tänne
-sisään, -- sanoi hän -- pahempi on papinrouvan, vaikka hänen
-ehdotuksensakin se oli.
-
--- Niin, sanokaappa sitä, -- sanoi räätäli. -- Voitteko käsittää,
-että noin kaunis ja sorea -- eikö totta -- menee ja ottaa mieheksensä
-nahkakantisen, kullallakirjaellun virsikirjan? Semmoista se on se
-rakkaus, äkkiarvaamatta se tulee ja karkaa ihmisen kimppuun -- niin,
-niin, kyllä tunnette tuon vanhan veisun. Noh, en minä niin pahasti
-tarkoita, Saara; tiedäthän minulla olevan etuoikeus ivailemiseen ja
-sinäksi sanon sinua kuten ennenkin, kiitos vaan takaisin tulemastasi.
-Usein olemme puhuneet sinusta, Kristiina ja minä. -- Räätäli puristi
-sydämmellisesti Saaran kättä -- Ajatelkaappa, että hän tavallaan
-on minun kasvatteeni! -- jatkoi puhelias räätäli maalarille. --
-Tässä näette hänen oppi-isänsä. -- Hän osoitti kirjahyllyyn --
-Koulussa ei hän tullut muuksi, kuin tuhmaksi. Me olemme ajaneet
-häneen maailmallista tietoa, hänellä on hyvät perusteet Holberg'iin,
-satuihin ja matkakertomuksin, sitten ovat toiset sivelleet hänet
-ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden voiteilla, mutta se kyllä kuluu aikaa
-voittain. Se on tarttunut vaan pinnalle.
-
--- Hyi, kuinka ilkeä te olette. Kasperi, sanoi Saara.
-
--- Elä välitä minusta, Saara, tiedäthän minlainen lörpöttelijä olen...
-Vai niin, te maalaatte alttaritauluja, -- sanoi hän maalarille. --
-Pyhyydessä tietysti tekin? Olette sattuneet oikealle paikkakunnalle.
-Täällä vallitsee pyhä tiedottomuus, kuten paavi Roomassa.
-
--- Vai on kansa täällä niin tietämätöintä? sanoi maalari.
-
--- On siinä määrässä, että Lars Oltedal varmaan kutsuisi heitä Jumalan
-lapsiksi. Yhtä varmasti uskovat he Joonaksen runoilleen valaskalan
-vatsassa, kuin auringonkin kiertävän maan ympäri.
-
--- Kuinka voitte elää niiden joukossa, niin erilaisena kuin kaikki
-toiset? -- kysyi maalari.
-
--- Kyllä katsokaas, tekopyhät tarvitsevat housuja ja niitä teen minä
-parempia kuin kukaan muu. Hengellisestä verhosta huolehtii kyllä pappi
-ja lukkari.
-
-Maalari nauroi.
-
--- Te tosiaankin laskettelette mitan täydeltä, kuten Holberg sanoo, --
-sanoi hän.
-
--- Autan teitä vaan alttaritaulun tutkistelemuksissa -- vastasi räätäli
--- Täällä on tekopyhiä monen laatuisia; on niitä, jotka hiovat silmänsä
-taivaasen ja ojentavat kätensä siunaukseen, salaa luoden himokkaita
-katseita nuoriin tyttölöihin; on niitä, jotka sanovat: amen, sunnuntaina
-ja ottavat maanantaina lainaamista rahoistaan kolmekymmentä prosenttia;
-ja jos haluttaa kuvata seimeä on täällä tarpeeksi härkiä, lampaita ja
-aaseja.
-
-Räätälin silmät säteilivät suuttumuksesta. Vaan hän hillitsi itseään ja
-huusi:
-
--- Kas, Kristiina tulee kahvineen. Upottakaamme tekopyhyys siihen.
-
-Kristiina tarjosi kahvia.
-
--- Niin, Kristiina eukkoseni, hän on samaa, lajia ja laatua, kuin minä
-itsekin... Ei, ottakaa vaan tarpeeksi, -- huusi hän maalarille, joka
-otti vapauden kaataa kupistansa puolet takaisin kannuun.
-
--- Jos vaaditte minut juomaan noin paljon kahvia, saan pian samallaisen
-tekopyhyyden verhon, kuin muutkin paikkakunnan asukkaat -- vastasi
-maalari.
-
--- Tekopyhyyden verhon -- niin sen on hänkin, tuo tuossa saanut --
-jatkoi räätäli osoittaen Saaraa.
-
--- Mutta tänään näkyy se pois riisutuksi, ja silmät ovat avautuneet,
-näen mä. Ennen ei hän ole tohtinut katsoakkaan meitä päin, eikä varmaan
-tohtisi nytkään ilman virsikirjaa kainalossa.
-
-Se oli kaikki totta. Miksi hän siis tänään oli täällä? Oh, hän eli
-unissa! Kun hän matkustaisi pois, haihtuisi unelmatkin ja kaikki tulisi
-taas entiselleen. Silmät täyttyivät kyynelillä, hän kääntyi Kristiinan
-puoleen.
-
--- Mitä kuulunee Pekan isälle? En ole nähnyt häntä enää kirkossakaan,
--- sanoi hän.
-
--- Sangen huonoa. Teidän pitäisikin poiketa sinne sisään näin lähellä
-ollessanne, se varmaan ilahuttaisi häntä.
-
-Maalari puhui räätälin kanssa.
-
--- Jos haluatte, herra Falk, niin käymme Pekan isän luona, hänen, josta
-olen puhunut -- sanoi Saara.
-
--- Kernaasti -- vastasi maalari tehden lähtöä.
-
--- Siellä tapaatte senlaisen, jota kirjoituksissa kutsutaan
-yksinkertaiseksi -- sanoi räätäli. Jos hän olisi oma itsensä, olisi
-hän aivan toisenlainen, mutta häntä pinnistetään, kuin pihdeissä.
-Kiitos käymästä. Jos tarvitsette Pietaria tai muuta pyhää miestä olen
-palveluksessanne; ja sinä Saara poikkeat sisälle joskus toistenkin
-kerran alun tehtyäsi?
-
--- Ehkäpä kyllä -- vastasi Saara -- mutta mieheni ei tiedä käynnistäni,
-elkää siis puhuko siitä, Kasperi. -- Kyllä minä suuni lukitsen --
-sanoi Kasperi. -- Hyvästi, hyvästi ja kiitoksia käynnistänne... Häpeä,
-että noin kaunis tyttö, ottaa sellaisen jörrin kuin tuo pappi -- puhui
-Kasperi oven sulkeutuessa. -- Paremmin olisi hänelle tuo maalari
-sopinut. Hän näytti hauskalta mieheltä.
-
--- Elä nyt puutu toisten asioihin, Kasperi, anna kunkin surra omiansa,
--- vastasi Kristiina.
-
--- No, no, en minä aijo heitä eroittaa, mutta harmiksi se
-pistää. -- -- --
-
-Saara seuralaisineen oli tullut Pekan isän tuvalle Se oli rapistuneen
-ja kurjan näköinen. Lapsilauma tonki maata pihalla, kuin porsaat. Isä
-makasi sairaana tuvassa.
-
--- Näkyy, että äiti on poissa sanoi Saara sisään astuessaan.
-
--- Onko hän kuollut? -- kysyi maalari.
-
--- Jo useampia vuosia sitten, Pekka hoiti pikku sisaria.
-
-Ilma huoneessa oli ummehtunutta. Norjalainen talonpoika luulee raittiin
-ilman sairaalle vahingolliseksi.
-
--- Tänne emme jää kau'aksi sanoi maalari nenäänsä nyrpistäen.
-
-Sängyssä liikkui, ja kasvot pitkien harmaiden kiharoiden ympäröimät,
-kääntyivät heitä kohti.
-
--- Eipä nyt! -- -- vai pastoorska! -- huudahti sairas iloisesti. --
-Teettekö minulle sen kunnian, että poikkeette alhaiseen majaani!
-
--- Täällä on eräs, joka tahtoo tervehtiä teitä -- sanoi Saara. -- Hän
-on Chicagosta.
-
--- Chicagosta. Chicagosta!... varmaan olette tavannut Pekan?
-
--- Oh. Chicago on suuri kaupunki, eikä siellä kaikki tunne toisiansa.
-
-Niin, niin, minä ajattelin vaan teidän kohdanneen hänet. Mutta istukaa
-toki; en minä voi tuoleja edes tarjota.
-
--- Mikä teitä oikeastaan vaivaa? -- kysyi Saara osaaottavasti.
-
--- Oih! En minä oikein tiedä. Pekan lähdettyä tulin heti
-huononvoipaksi. Nähkääs koulumestari oli niin ankara, ja sitte poika
-lähti. Jaa, jaa, jaa, jaa... raskasta on elää yksinään vanhana. Pekka
-oli ketterä poika, kiltti ja hyvä, mutta raamatun sanat nuorison
-rankaisemisesta eivät häneen soveltuneet. Oli kait se synti, vai kuinka
-luulette?
-
--- Minä olen räätälin mieltä että tässä on pyhä yksinkertaisuus --
-kuiskasi maalari Saaralle.
-
--- Mutta kaikki voisi olla yhdentekevää, jos tietäisin vaan Pekasta
-tulleen Jumalan lapsen -- jatkoi vanhus. Sanokaa se hänelle, kun
-tapaatte hänet Chicagossa, sanokaa hänelle, että tarkoitin hyvää, häntä
-lyödessäni ja ettei hänen enää tarvitse pelätä koulumestaria. Sanokaa
-että vanha isänsä ikävöi häntä.
-
-Kyllä hän sen sanoisi.
-
--- Minäkin sanon sen hänelle, jos joskus hänet kohtaan, -- sanoi Saara.
-
-Istuivat vielä, hetkisen puhuen; mille alalle puhelu kääntyi, osasi
-ukko sen kääntää aina. Pekkaan ja raamattuun.
-
--- Ihmeellisintä hänessä on tukka, -- sanoi maalari kotimatkalla. --
-Jos maalaisin seimen, kuten räätäli sanoi, käyttäisin hänen tukkaansa
-ja hurskaita, itkunsekaisia silmiänsä yhdelle paimenista.
-
--- Hän on suuri lapsi ja pohjaltaan niin hellä, niin hellä, -- sanoi
-Saara. -- Synti, että ihmiset saattoivat hänen ruoskimaan Pekkaa, Siitä
-hänellä on tunnonvaivoja koko elämänsä.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Maalari asui vinttikamarissa ja Saara oli joka päivä hänen kanssansa.
-Hän oli alkanut kuvaamaan Saaraa ja ne hetket, joina he olivat kaksin,
-Saara istuen paikallaan ja maalari kehyksensä ääressä, luontevasti
-keskustellen kaikesta taivaan kannen alla, tulivat Saaralle suuriksi
-merkitykseltään. Mistä oli hän saanut niin sokean luottamuksen häneen
-että voi häneltä kysyä kaikkea? Ei hän sitä tietänyt, mutta tuntui
-kuin näkisi hän ensikerran vapaan ihmisen, senlaisen josta oli
-haaveillut. Kyllä räätäli oli siihen suuntaan, mutta hän pilkkasi
-kaikkea, erittäinkin raamattua, ja hän tunsi siitä jälkeenpäin
-omantunnon vaivoja. Mutta maalari oli aivan toista. Hänessä tuli esiin
-tosisivistyksen voima. Hän oli kylliksi hieno, loukataksensa hänen
-tunteitansa vapaastikin puhuessaan. Ja hän tiesi kaikki. Häneltä voi
-kysyä, kuin elävältä sanakirjalta, koskaan jäämättä vastauksetta. Ei
-hän itsekään ymmärtänyt, mistä nuo kaikki kysymykset tulivat. Eihän
-ollut monta viikkoa siitä, kun hän aivan tyyneesti oli toimittanut
-tehtävänsä, hitustakaan muuta aattelematta. Silloin hän vaan uinaili
-epäselvissä haaveissa ja tuudittelihe mielialoihin. Mutta äkkiä oli
-sulku murtunut ja hän oli upota kysymystensä paljouteen. Ja ne yhä
-kasvoivat päivä päivältä. Päivällä saadessaan vastauksia kyselmiinsä,
-mietti hän jo uusia yöllä. Häntä pelotti joka kuluva päivä. Ehtisikö
-hän kysellä kaikkea? Hän oli kuin kuumeessa, sillä hän voisi matkustaa
-koska, tahansa ja kenen puoleen sitte olisi käännyttävä? Kaikki toiset
-oli hän jo tuntenut läpeensä aikoja sitten. Jos heiltä kysyisikin
-käskisivät he vaikenemaan sanoen, että senlaisia kyselivät vaan
-maailman lapset. Äkkiä oli häneen tullut senlainen tiedonhalu, että
-sitä oli mahdoton enää saada vaikenemaan.
-
-Maalaria ilahutti tämä Saaran tiedonhalu. Koskaan ei hän ollut nähnyt
-senlaista sekoitusta, tietämättömyyttä, luottamusta ja luonnollista
-järkevyyttä. Saaran istuessa hänen edessään suurine loistavine
-silmineen ja puoliavoimille suhteen, kuunnellen hänen kertomustaan,
-silloin tuli hän oikeaan mielialaan. Saaran kasvot loistivat elämää ja
-iloa, senlaisena hän hänet kuvasi. Kuva näytti onnistuvan.
-
-Samaa ei voinut sanoa papin kuvasta, jota hänen silloin tällöin väli
-aikoina täytyi maalata. Pastori saattoi hänet epäilykseen. Ei yksistään
-pitkät pöytärukoukset, aamu- ja iltasiunaukset häntä kiusanneet, vaan
-hänen oli mahdotoin saada pappia luonnolliseen asentoon. Hän tahtoi
-ehdottomasti pitää kätensä ristissä vatsalla ja joka kerta kun maalari
-katsoi häneen kuvataksensa uuden piirteen asetti hän päänsä vinoon
-ja loi silmänsä korkeuteen. Se näytti aikalailla teeskennellyltä.
-Hän oli ehdottanut pitävänsä raamattua polvillaan sormellansa siihen
-osottaen kuten hän oli eräässä kuvassa nähnyt tohtori Valterin tekevän;
-mutta Falk oli saanut hänet siitä luopumaan, koska se olisi ollut
-jälittelemistä. Sitten ajatteli hän muita asentoja, joita hän, Abraham
-Jensen itse olisi keksinyt, mutta ei löytänyt sopivia. Falkista oli
-sietämätöintä kuunnella hänen henkivoimaista lörpötystänsä, Senlaisen
-piinan jälkeen kiiruhti hän aina Saaran luo virkistyäksensä. Ei hän
-salannut Saaralta, että piti hänen miestänsä ikävänä, mutta Saara vaan
-nauroi sille. Miehensä, läsnäollessakin oli hän nyt vapaampi kuin
-ennen, vaikka hän kärsivällisesti noudatti talon tapoja ja alentautui
-aviolliseen suudelmaan ruoka-ateriain jälkeen.
-
-Kerran kun hän taas istui mallina ja pastori oli poissa rippikoulussa,
-kysyi hän äkkiä:
-
--- Mihin uskontoon te oikeastaan kuulutte, herra Falk?
-
-Falk punastui.
-
--- Siihen on vaikea vastata, rouva Jensen. Mutta luulen olevani
-totuutta lähempänä saneessani sitä ihmisyyden uskonnoksi.
-
-Saara tuli miettiväksi:
-
--- Mitä te sillä tarkoitatte?
-
--- Sydämmen uskontoa... useampain uskontoa jos he saisivat olla sitä
-mitä todellisuudessa ovat.
-
--- Oletteko luterilainen?
-
--- En. Minä en kuulu minnekään lahkokuntaan; mutta löytyy yksi uskonto,
-joka on ylipuolla kaiken lahkolaisuuden.
-
--- Kertokaa minulle siitä!
-
--- Lahkolaisuus on pelvon ja suvaitsemattomuuden uskonto. Lahkot
-vihaavat toisiansa ja opettavat suvaitsemattomiksi. Heillä on kullakin
-uskontunnustuksensa ja sanovat: ellet usko niinkuin minä, tulet
-auttamattomasti helvettiin.
-
-Olihan tuo totta. Hän oli kokenut sitä koko elämänsä, sitä ymmärtämättä.
-
--- Mutta mitä te oikeastaan uskotte? -- kysyi Saara.
-
--- Minä uskon Jumalan olevan hyvän ja tahtovan ihmisetkin hyviksi:
-se on uskontoni pääsumma. En ymmärrä miksi lahkokunnat vihaavat
-ja tuomitsevat toisiansa sen sijaan, että auttaisivat toisiansa
-hyvässä. Ymmärrättekö te sitä? Minä uskon ihmisen luoduksi iloon ja
-onnellisuuteen.
-
-Saara vaipui mietelmiinsä. Olihan hän sadat kerrat tehnyt nuo samat
-kysymykset, kaivatessaan leikkejä ja huvitusta, puutarhassa aidanraosta
-tirkistellessään iloisia lapsia, jotka juoksentelivat ulkopuolella
-kirjoja kainaloissa, kirjoja, joissa oli sekä satuja että kuvia. Häntä
-oli opetettu: jos hän niitä seuraisi tulisi hän helvettiin.
-
--- Ettekö sitte usko edes, että Jesus on meidät lunastanut kalliilla
-verellään? -- kysyi hän.
-
--- Sitä en tahdo mietiskellä, yksinkertaisesti sen vuoksi, etten
-ymmärrä sitä.
-
-Ja hän lisäsi löytyvän sanomattoman paljon ristiriitaisuutta näissä
-opin pykäleissä, minkä vuoksi ei hän voinut niihin uskoa.
-
-Tämä tuli kuin ärjyaalto -- uusia kuvauksia, uusia aatoksia. Ja
-kumminkaan eivät ne olleet aivan uusia, useammat niistä olivat
-heränneet hänen sielussaan raamattua lukiessaan, vaikka hän oli ne aina
-sysännyt syrjään. Hän istui hetkisen hiljaa aivan kuin kootaksensa
-ajatuksiaan.
-
-Tämä ei ollut pilkkaa, kuten räätälin jutut; tämä oli vakaumusta. Hän
-hengitti syvään.
-
--- Puhukaamme jostakin muusta -- sanoi hän äkkiä, kuin peljästyen omaa
-itseänsä.
-
--- Miten tahdotte, rouva Jensen, mutta itsehän te alotitte.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Eräänä kauniina päivänä, kun maalari oli vienyt kehyksensä puutarhaan,
-alkoi hän keskustelun seuraavaan tapaan:
-
-Onko todellakin mahdollista, ettette ole lukeneet mitään uudempaa
-norjalaista kirjallisuutta, ette edes Björnsonin "Synnöveä?"
-
--- Onhan Björnson vapaamielinen.
-
--- Ja siinä teidän kaikki tietonne Björnsonista. Minä kadehdin teiltä
-onnea lukea hänen teoksiaan ensikertaa. Ne ovat nautintorikkaita
-hetkiä! Te unohdatte sopan palamaan ja perunat kiehumaan, ettekä seuraa
-kellon lyöntejä yöllä.
-
--- Luuletteko minun tohtivan jotain senlaista? Te tunnette olosuhteet
-täällä.
-
--- Oletteko te tuomittu silti ikuiseen tietämättömyyteen, rouva Jensen?
-
-Saaralle tuli kyynelet silmiin.
-
--- Olosuhteet ovat minut siihen tuominneet.
-
--- Mitkä olosuhteet?
-
--- Meillä vanhemmat käskevät ja lapset tottelevat.
-
--- Mutta jos sittemmin huomataan vanhempien erehtyneen? Mitä silloin
-tehdään?
-
--- Silloin tullaan kait onnettomiksi -- vastasi Saara ja kaksi suurta
-kyyneltä vierähti päivän paahtamalle poskelle.
-
-Maalari katsoi häneen.
-
--- Minun on vaikea teitä ymmärtää, -- sanoi hän -- Luultavasti sen
-vuoksi, etten ymmärrä teidän kasvatustanne. Mutta tiedättekö mihin
-vertaisin teidänlaistanne ihmistä.
-
--- En.
-
--- Minusta te muistutatte ihmistä, joka on ihanassa puutarhassa,
-omenien, rypälien ja muiden hedelmien keskellä, mutta ette nauti
-niistä, vaan poimitte tieltä kiviä, ja pureksitte niitä, Te muistutatte
-ihmistä, joka päivänpaisteella kömpii kellariin ja valittaa siellä
-elämän pimeyttä ja kolkkoutta.
-
--- Oletteko varma siitä ettei maallinen kirjallisuus ole syntiä?
-
--- Kuinka kummallinen te olette! -- puhkesi maalari puhumaan. --
-Onko sitte itse elämä syntiä? Jos niin on, niin ottakaa sitte henki
-jokaiselta. Eihän kirjallisuus ole muuta kuin kuva elämästä, sen
-kuohuvista intohimoista ja pauhaavista pyrinnöistä! En tahdo saarnata
-teille kauemmin. Annan teille luettaviksi Victor Hugon "Inhimillisyyden
-kurjuus". Se on eräs lempikirjoistani. Matkalaukussani on se pieniin
-vihkoihin nidottuna tanskankielisenä. Siinä löydätte enemmän uskontoa,
-kuin kymmenissä saarnakirjoissa; ihmettelen jos sen luettuanne vielä
-yhtä ankarasti tuomitsette maallista kirjallisuutta.
-
-Saara tuumaili hetkisen.
-
--- Mutta teenkö väärin miestäni kohtaan? kysyi hän sitten.
-
--- Se riippuu siitä miten käsitätte oman itsenne, joko itsenäisenä
-ihmisolentona, tai nappina miehenne takissa. Ensi tapauksessa elätte
-itsenäisti, hänestä riippumatointa elämää, jälkimmäisessä taas ei
-teidän tarvitse lukea enempää kuin ajatellakkaan, vaan niin pian kuin
-mahdollista koettaa tukahuttua Jumalan teille antamat suuret lahjat.
-Kukin kunnioittaa Jumalaa tavallaan; minusta viimemainittu olisi
-henkinen itsemurha.
-
-Saara oli hyvin liikutettu.
-
--- Puhutte kovia sanoja -- sanoi hän hiljaa.
-
--- Se on totta, -- vastasi maalari vakavasti.
-
--- Ettekö sitte luule minun ikävöineen? Ettekö luule minua ihmiseksi
-lihasta ja verestä, samoin kuin tekin? -- huudahti Saara tulistuneena
-ja purskahti itkuun.
-
--- Antakaa minulle anteeksi! -- sanoi hän tyynnyttyänsä, -- En minä
-sille mitään voinut.
-
--- Minä ymmärrän teitä -- rouva Jensen -- sanoi maalari -- te olette
-juuri heräämäisillänne. Tiedättekö mitä teidän pitäisi nyt tehdä?
-Teidän pitäisi matkustaa; teidän pitäisi nähdä maailmaa, kerätä
-kokemuksia, joiden nojalla nostattaisitte itsenne.
-
--- Matkustaa? Minun, joka olen sidottu sekä käsistä että jaloista,
-
--- Eikö sitte löydy mitään keinoa vapautua noista olosuhteista? --
-kysyi Falk.
-
--- Ei nyt enää, -- vastasi Saara surullisesti. -- Oh, löytyy yksi
-keino, se jonka Pekka valitsi, hän pakeni, jatkoi hän katkerasti
-hymyillen.
-
--- Siihen en tahdo teitä kehoittaa, -- vastasi Falk nauraen. -- Saatte
-siis tyytyä kirjallisuuden tutkimiseen, rouva Jensen. Teidän täytyy
-todenteolla alkaa lukea. Teidän täytyy miehenne kanssa taistella tuosta
-oikeudesta.
-
--- Koetelkaappa häntä niin saatte kuulla; johtakaa keskustelu naiseen
-ja naisen asemaan, niin saatte kuulla... Oh en voi enään tänään,
-huudahti hän ja kiiruhti pois.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Kävi helpommaksi, kuin olisi voinut toivoakaan saada pappia lausumaan
-ajatuksensa naisesta ja hänen asemastaan. Hän alkoi nimittäin itse
-seuraavana päivänä päivällistä atrioidessa. Lähetyssanomissa oli taas
-kerrottu vaimosta, joka karkasi miehestään.
-
--- Se on kerrassaan kauhistuttavaa! -- sanoi hän kertomuksen
-luettuansa. -- Ja senlaista kuuluu tuontuostakin. Se on seuraus
-muodissa olevasta epäuskosta ja sen pyrinnöistä hankkia naisille samoja
-oikeuksia, kuin miehilläkin.
-
--- Elkää sanoko niin, herra pastori, -- sanoi Falk. -- Vaimolla oli
-ehkä syynsä lähteä pois.
-
--- Luuletteko todella, että naisella missään tapauksessa on oikeus
-jättää miehensä? -- kysyi pappi hämmästyksissään unohtaen lusikkansa
-soppaan.
-
-Saara oli syövinään, mutta kuunteli tarkkaan.
-
--- Luulen, että jos ei mies ja vaimo syystä tai toisesta elä sovussa,
-vaan katkeroittavat toisensa elämää, niin on parempi heidän erota kuin
-jatkaa yhdyselämäänsä.
-
--- Silloin ei meillä olisi muita naisia, kuin niitä jotka pakenisivat
-mieheltä toiselle, -- vastasi pappi ivallisesti.
-
--- Teillä ei tunnu olevan aivan korkeat käsitykset avioliitosta, herra
-pastori -- vastasi Falk hymyillen.
-
--- Nainen on huikentelevainen, -- jatkoi pappi, -- hän haluaa
-alituiseen vaihtelevaisuutta, alituiseen jotain uutta. Jos hän
-laskettaisiin vapain ohjaksin olisi seurauksena hirveitä onnettomuuksia
-yhteiskunnalle. Hänellä on raamattu, jonka käskyistä hän riippukoon.
-Hänen poikkeamatoin velvollisuutensa on olla miehensä luona ja olla
-hänelle alamainen. Se on tarpeellista hänelle itselleen ja koko
-yhteiskunnalle.
-
--- Tarkoitatteko todellakin, että kaksi ihmistä, jotka inhoovat
-toisiansa ja molemmin puolin katkeroittavat toistensa elämää, eläisivät
-yhdessä, vaikka he erottuansa voisivat kumpikin olla suureksi hyödyksi
-yhteiskunnalle?
-
--- Sen vaan sanon, että yksi sääntö tulee löytyä, muuten sortuu kaikki
-pohjattomuuteen, -- vastasi pappi.
-
--- Senlaisten ihmisten tulee tarkoin punnita ennen kuin menevät
-avioliittoon. Jos ovat tehneet tuhmasti, saavat he kärsiä seuraukset.
-
--- Mutta kuinka moni naitetaan lapsena melkein, tai vanhempien
-pakoituksesta ja joilla sen vuoksi ei ole tilaisuutta valitsemiseen?
-Täytyykö niiden sitte kärsiä koko elämänsä toisten erehdyksistä?
-
--- Se heidän tulee tehdä, -- vastasi pappi lyhyvesti.
-
--- Mitä ajattelee rouva Jensen asiasta? -- kysyi maalari katsoen
-Saaraan.
-
--- Saara on Jumalan kiitos kasvatettu minun mielipiteideni mukaisesti
--- kiiruhti pappi sanomaan. -- Hän tietää vaimon velvollisuudet ja
-jakaa miehensä mielipiteet.
-
-Saara loi salaa katseen maalariin, kumartui sitte lähemmäs
-soppalautastaan sanaakaan puhumatta.
-
--- Tarkoitatteko, herra pastori, ettei naisella saa olla omia
-mielipiteitä eikä niitä ilmituoda? -- kysyi maalari.
-
--- Jumala varjelkoon! Minun puolestani saa hänellä niitä kyllä olla ja
-niistä puhuakin, mutta naidun naisen vaan miehensä kautta, -- vastasi
-pastori arvokkaasti. -- Mies edustaa Kristusta, kuten Paavali sanoo,
-nainen taas seurakuntaa ja mies on vaimon pää. Nämä raamatun sanat
-ovat niin selvät, etten ymmärrä kuinka yksikään kristitty voi niitä
-väärennellä. Ja senvuoksi sanon, että tuonlaiset tapaukset Chicagossa
-todistavat vaan epäuskon levenemistä ja sen myrkyn tarttumusta kotien
-helmaan.
-
--- Mutta... niin, anteeksi herra pastori, -- sanoi Falk pilkallisesti
-hymyillen -- kysyn vaan saadakseni selvitystä... jos nyt mies sattuisi
-olemaan tuhma, jörri ja vaimo rikaslahjainen, voiko vaimo silloinkin
-kunnioittaa miestänsä jonkinlaisena Kristuksena ja olla hänelle nöyrä
-ja alamainen kaikessa?
-
--- Tässä ei ole kysymys hänen älystään, eikä luonteestaan; hänen
-asemaansa ja tointansa tulee vaimon kunnioittaa.
-
--- Vaan jos mies olisi sydämmetöin ja julma ja rääkkäisi häntä, --
-sanoi Saara hiljaa, -- täytyisikö hänen silloinkin nurkumatta tyytyä
-kohtaloonsa?
-
--- Luonnollisesti, -- vastasi pappi. -- Sen tiedät, lapseni,
-raamatustasi. Hänen tulee totella ja kärsiä.
-
--- Kerrassaan mainiota silloin olla mies, -- sanoi Falk nauraen. --
-Sitä pahempi teille, rouva Jensen.
-
--- Saara on Jumalan kiitos tyytyväinen kohtaloonsa, ja hyvin hänen on
-käynytkin, -- sanoi pastori.
-
-Falk katsoi Saaraan. Tyyneydellä täytti hän emännän velvollisuudet,
-vaikka vihan leimaus välähti silmissä. Päivällisen loputtua luki pappi
-kiitos-rukouksen viittä minuuttia pitemmän tavallista.
-
-Iltapäivällä Falkin tullessa maalaamaan Saaran kuvaa seisoi hän
-kuvastimen luona järjestelemässä tukkaansa. Muutenkin oli hän
-huolellisemmin puettuna kuin ennen.
-
--- No, rouva Jensen, saittepa oivan saarnan tänään, -- sanoi hän
-kehystä asetellessaan kuntoon.
-
-Saara kääntyi ympäri ja tummat silmät säkenöivät tulta.
-
--- Oh, minä vihaan häntä: -- sanoi hän äkkiä melkein kuiskaten, -- se
-tahtoo sanoa senlaisia ihmisiä, jotka elävät vaan suurilla sanoilla, --
-jatkoi hän.
-
--- Niin kauan kun he pitävät raamattua yliluonnollisena jumalallisena
-ilmestyksenä, jota kaikessa tulee noudattaa, on heillä oikein, --
-vastasi Falk.
-
--- Oikein?
-
--- Niin Mutta jos he tarkastelisivat raamattua, kuin muutakin
-kirjallisuutta, niin muuttuisi heti toiseksi.
-
--- Kirjallisuutta? -- huudahti Saara hämmästyneenä.
-
--- Niin, mitä on raamattu sitten, ellei juutalaista kirjallisuutta,
-lakikeräyksiä, historiaa, ennustuksia, runoelmia kirjeitä j.n.e. eri
-miesten eri aikoina kirjoittamia, ja erilaisella katsantotavalla?
-Siksipä siellä löytyykin niin paljon ristiriitaisuutta. -- Mutta mitä
-luulette noista sanoista naisista?
-
--- Luulen, että ne ovat Paavalin puheita, joita ei meidän ole pakko
-omistaa. Paavali eli itämailla, missä naista pidetään kauppatavarana.
-
--- Ajatteleeko joku toinenkin tuolla tavalla?
-
--- Useammat sivistyneet ovat sitä mielipidettä. Siksipä te täällä
-tunnuttekin niin omituisilta, aivan kuin ihmisiä menneiltä ajoilta
-ja kuullessani teidän mielipiteitänne tuntuu kuin olisin museossa
-mammutihampaiden ja muiden maadunnais-ainesten keskellä.
-
--- Vai olen minä teistä mammutinhampaan näköinen? -- vastasi Saara
-hymyillen.
-
--- Ei, rouva Jensen; te muistutatte metsän keijukaista, jonka peikot
-ovat lapsena ryöstäneet ja pitäneet maanalaisessa valtakunnassaan mutta
-joka nyt on äkkiä päässyt vapauteensa ja luo ihmettelevän katseen
-ympäristöönsä.
-
-Saara punastui.
-
--- Ei, puhukaamme nyt vakavasti, -- sanoi hän. -- Luuletteko minun
-voivan, syntiä tekemättä lukea tuon antamanne kirjan?
-
--- Sen synnin otan minä kernaasti tunnolleni -- vastasi Falk nauraen.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Saara oli lukenut "Inhimillisyyden kurjuuden" ja oli tykkänään
-ihastuksissaan. Kirjan vuoksi oli hän unohtanut kaiken muun. Vinottain
-kantoi hän sitä taskussaan, makasi pensastoissa lukien, luki kyökissä
-odottaessaan vettä kiehumaan, tai vaelsi metsässä, ollakseen varma
-vakoilevilta silmäyksiltä. Hän nousi ennen päivän nousua lukemaan,
-miehensä vielä nukkuessa makeinta untaan.
-
-Falk itse jäi nyt hetkiseksi oheen. Hän olikin pari päivää ollut
-kuvaamassa Saaran isää ja vanhusta, joka edelleenkin oli vuoteen
-omana ja piirustellut samalla muutamia lehtipuita, joita oli sattunut
-löytämään. Ei Saara häntä sanottavasti kaivannut. Olihan hänellä nyt
-Jean Valjean, Marius ja Cosette. Kirjavana kuvastui maailma edessään,
-vaiheineen, pahuuksineen, rikoksilleen ja himoineen, niin että lukiessa
-sydäntä kouristutti ja hän huudahti lujaa, mutta myös ihanana,
-viekoittelevana, rakkauksilleen ja itsensäkieltäymyksineen.
-
-Kuinka jalo oli tuo katolinen piispa, joka runsaalla mitalla jakoi
-rakkautta ja anteeksiantavaisuutta kaleriorjalle, vaikka tämä olikin
-pettänyt häntä ja varastanutkin! -- Niin, se oli toista se pappi!... Ja
-hän oli katolinen! Hän oli aina katolisia pitänyt perkeleen lapsina,
-ei yksistään uskossa erehtyneinä, vaan pahoina ja jumalattomina;
-nehän olivat taistelleet Luterusta vastaan. Ja tämä piispa! Hänen
-eteensä olisi hän tahtonut polvistua, laskea päänsä hänen helmaansa
-anoen hänen siunaustansa. Ja hän oli katolilainen! Oli siis hyviäkin
-katolilaisia, vaikka koulumestari oli sanonut, että niitä tuli välttää
-kuin sielunvihollista. Koulumestari, -- Saara hymyili ivallisesti --
-mitä oli koulumestari, mitä koko hänen mitätöin kuulijakuntansa, joihin
-hän itsekin kuului, tämän yhden ainoan rakkauden sankarin rinnalla? Ja
-hän oli katolilainen.
-
-Ja Jean Valjean'in kärsivällinen kamppailu, hänen uhrauksensa muiden
-yhteiskunnasta sysättyjen puolesta, ja tuon langenneen naisraukan
-äidinrakkaus, joka pakoitti hänet kiskotuttamaan terveet hampaat
-suustansa muutaman pennin takia, joilla hän voisi elättää lastansa!
-Saara huudahti ehdottomasti tätä lukiessaan ja piti kättään suunsa
-edessä, kuin suojellakseen omia hampaitaan. Kuinka yleviä ja jaloja
-olivat nämä ihmiset!
-
-Rakkautta löytyi siis alhaisimmissakin, kurjimmissakin, kun se vaan
-joutui koetuksen alaiseksi. Hän oli kasvatettu kammoksumaan näitä
-maailman lapsia, pitämään itsensä ylen hyvänä heidän seuralaisekseen
-ja karttamaan heitä joka suhteessa. Jos Jean Valjean olisi tehnyt,
-kuten hänelle oli opetettu, mitä olisi hän silloin ollut? Eikö hänen
-elämänsä ollut itse teossa turhaa, seurustellessansa vaan niiden
-kanssa, jotka eivät ymmärtäneet enempää, kuin hän itsekään? Eikö ollut
-ylpeyttä, noin sulkeutua erillensä kuin täydellisyyden seurakunta ja
-karttaa toisia? Eikö ennen pitäisi elää maailmassa ja tehdä hyvää.
-Tämä kirja oli todella paras saarna hänelle. Falkilla oli oikeus,
-löytyi hauskoja kirjoja, jotka opettivat vakavammin, kuin moni
-postilla! Se oli voimakas herätyshuuto. Ja se puhui rakkaudesta. Ei hän
-koskaan ollut lukenut niin kaunista, kuin Mariuksen päiväkirja. Hän
-tuuditteleikse kielen kauneuteen ja sointuun, hienoihin, kimmeltäviin
-kuvauksiin ja lämpimään, pelonsekaiseen, puhtaaseen tunteeseen, joka
-huokui kaikkialla. Se sointui kuin lintujenlaulu, kuin sulaavat huilun
-sävelet. Se suli viiteen auringon-laskun hehkuun, sen väreihin! --
-
-Saara ummisti silmänsä ja kirja vaipui syliin. Hänet valtasi
-kummallinen surumielisyys, jota ei hän voinut selittää. Rakastiko
-hän? Oliko hän koskaan rakastanut? Oh, ei koskaan; mutta jos voisi
-rakastaa! Hänet valtasi taas sama ihmeellinen tunne, kuin nähdessään
-isänsä suutelevan sairasta naista. Hän nousi tahtomattansa, levitti
-käsivartensa, kuin syleilläksensä ja vaipui takaisin tuolille ja
-purskahti itkuun. Kuinka tyhjää, kuinka köyhää ja kylmää oli hänen
-elämänsä ollut!
-
-Hän oli kasvanut hiljaisessa kodissaan, ilman kumppaneja melkein
-peljäten vanhempiansa, jotka eivät milloinkaan antaneet tunteiden
-vapaasti kuohua, eivätkä milloinkaan häntä hyväilleet; aina oli käsillä
-varoituksia tai raamatunlauseita pienimmänkin hyväilyksen jälkeen,
-ikäänkuin erehdyksen parantamiseksi...Ja kumminkaan eivät he olleet
-kylmiä, ei ainakaan isä. Mutta hänellä oli salaisuus, rakkauden
-salaisuus, jonka perille ei hän varmaan koskaan pääsisi, joka vielä
-enemmän vieroitti hänet isästä, samalla kun hän tunsi suurempaa
-mieltymystä häneen. Ja hän itse, eikö hän ollut myyty, myyty koko
-elämäksi miehelle, jota hän pelkäsi ja kammoksui? Oliko hänellä lupa
-rakastaa ketään toista? Eihän rakkaus anna itseänsä pakoittaa, se
-seuraa omia lakejansa. Rakastiko hänen isänsä toista ja oli toisen
-kanssa naimisessa? -- hän, joka oli niin tarkka! Voi, jos hän vaan
-löytäisi jonkun, jota voisi rakastaa ja joka rakastaisi häntä, silloin
-tulisi elämä, niin valoisaksi, niin keveäksi, vaikka ei hän milloinkaan
-häntä saisikaan, vaan täytyisi elää edelleen tässä orjuudessa.
-Ajatuksissaan, unelmissaan kuuluisi hän kumminkin hänelle. -- -- --
-
-Saaran taas istuessa mallina, sanoi hän Falkille:
-
--- Ettekö myisi minulle sitä kirjaa, jonka, sain lainaksi?
-
--- Myisi?
-
--- Niin, en minä voi elää sitä paitsi.
-
--- No sitten on paras, että pidätte sen muistona minulta, -- vastasi
-Falk. -- Voinhan hankkia, itselleni toisen. Eikö se ollut todellakin
-liikuttava?
-
--- Se on verratoin -- huudahti Saara ihastuksissaan. Hän istui hetkisen
-ajatuksiinsa vaipuneena. Sitten kysyi hän epäilevästi:
-
--- Lupaatteko olla sanomatta minua kummalliseksi, jos kysyn teiltä
-jotakin?
-
--- No?
-
--- Oletteko koskaan rakastanut, herra Falk?
-
-Falk nauroi ja tarkasteli häntä, keksiäksensä mihin hän aikoi tulla.
-
--- Siihen on vaikea vastata, -- sanoi hän. -- Riippuu, siitä, kuinka
-moni asteista tahdotte rakkauden olemaan. Rakkauden laita on, kuin
-alkohoolin; sen voima luetaan asteissa.
-
--- En minä ymmärrä, -- sanoi Saara.
-
--- Minulla on todellakin ollut tarpeeksi monta nuoruuden sydänkäpyistä;
-kenellä niitä ei olisi ollutkaan minun ijälläni? On ihailtu vaaleata
-hiuskiehkuraa, sinistä vyöhyettä, on kuvailtu tuon sinisen vyöhyen
-soveltuvan vaan yhdelle hoikalla vyötäiselle; tuon jumalaisen olennon
-vuoksi on tekeydytty narriksi toverien silmissä j.n.e., j.n.e. Sitten
-on hän kuollut tai mennyt toisen kanssa naimiseen; on jouduttu
-mustempaan epäilykseen; piti ampua tai hukuttaa itsensä; ensi hauskassa
-seurassa juovutaan surusta, pidetään tovereille katkera esitelmä naisen
-kavaluudesta kunnes jonakin kauniina päivänä näyttäytyy uusi vyöhyt,
-uusi tähti ja ollaan uudestaan yhtä onnellisia, yhtä rakastuneita. Tämä
-on ainoa oikea, kunnes tulee kolmas ja neljäs, tai on myös pari kolme
-hempukkaa samaan aikaan, yksi valkean verevä, yksi ruskean ja yksi
-mustan verevä.
-
--- Hyi, nyt puhutte pilojanne, herra Falk; minä tarkoitin vakavasti.
-
--- Luuletteko, ettei nuo rakastumiset sitte ajallansa ole kylliksi
-vakavia? Lapsen sydänsuru on syvin mutta, se ei kestä, Jumalan kiitos,
-kauan. Terve elämä ei tee kenestäkään alituisesti itkevää ja valittavaa
-Jeremiasta. Ilo hymyilee jo pettyneiden toiveiden takana, ja samoin
-kuin rakkaus on ikuinen, on se myös aina löytävä itsellensä esineen.
-
--- Ei Marius sillä tavalla rakastanut Cosettea, -- vastusti Saara.
-
--- Kuka takaa, ettei Marius Cosetten kuoltua, aikojen kuluessa olisi
-löytänyt toista ja tullut onnelliseksi?
-
--- Ei koskaan, -- vastasi Saara katkeroittuneena. -- Minä tiedän ettei
-hän koskaan olisi toista rakastanut.
-
--- Jaa, sitä opitte romaneista, se tahtoo sanoa huonoista romaneista,
--- sanoi Falk. -- Se olisi hirmuista, ollakseen totta. Jos vaan olisi
-yksi ainoa, joka voisi tehdä minut onnelliseksi, silloin en voisi
-koskaan varmuudella valita. Kulkisin alituisessa pelvossa, ettei se
-sittenkään olisi se oikea.
-
--- Ettekö sitte usko, että todella löytyy yksi oikea?
-
--- Löytyy kyllä, mutta niitä löytyy miljoonia oikeita. Löytyy miljoonia
-ihmisiä, jotka sopivat toisilleen. Jos sitte tapaa yhden näistä, tulee
-onnelliseksi.
-
--- Ja te, ette ole vielä tavanneet yhtä tästä miljoonasta?
-
--- En ole vielä koskaan ajatellut laskeutua lepoon ja hankkia perhettä
-itselleni, rouva Jensen.
-
--- Mutta kun aika on tullut, laitatte niin että rakastutte ja sitte
-menette naimiseen?
-
--- Sitä ei tarvita; minä olen aina rakastunut -- vastasi Falk
-iloisesti. -- Nuori mies minun ijälläni on aina rakastunut. Nykyään
-olen rakastunut itseeni, taiteeseeni, elämään, lintujenlauluun,
-koivuihin, Pekan isän harmaihin kiharoihin ja teihin!
-
--- Kiltisti tehty, että laskitte minutkin lukuun, -- vastasi Saara, --
-ei teidän olisi pitänyt miestänikään unohtaa.
-
--- Tarkoitatte, etten saisi rakastaa teitä, siksi, että olette
-naimisissa? Rakkaus ei sitä kysele. Tiedättekö, rouva Jensen, mitä eräs
-ranskalainen filosofi on sanonut?
-
--- En, kuinka sitä tietäisin,
-
--- Nainen kuuluu yksistään sille, jota hän rakastaa -- sanoi hän. --
-Luulen hänen olevan oikeassa.
-
--- Eikö Saarakin ollut sitä ajatellut, uneksiessaan Marion ja Cosetten
-rakkaudesta?
-
--- Siksi en niinä tuomitsekkaan vaimoja, jotka karkaavat miestensä
-luota -- jatkoi Falk. -- Tahdon ensin kuulla heidän syynsä. Rakkaudetta
-avioliitto kadottaa merkityksensä, sen pitäisi olla luvatointa.
-
-Saara aikoi kysyä: Luuletteko minun rakastavan miestäni? mutta hän
-hillitsi itsensä. Hän tahtoi johtaa keskustelun toiselle tolalle ja
-sanoi:
-
--- Onko hän kirjoittanut muita kirjoja, tuo inhimillisen kurjuuden
-tekijä?
-
--- On montakin -- vastasi Falk. Ja hän alkoi kertoa Victor Hugosta
-ja hänen teoksistaan. Sitten tuli kysymys ranskalaisesta ja
-eurooppalaisesta kirjallisuudesta yleensä ja Saara teki kysymyksiä
-toisensa perästä, Ennen kuin lopettivat, tuli pappi ylös ja naputti
-ovelle.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Jatkettiin vanhaa kesäelämää. Falk risteili metsät ja maat luonnoksia
-tehden, väliin yksinään, useammiten Saara mukanaan, joka käytti
-tilaisuutta hyväkseen tehden alituisia kysymyksiään, keskusteltiin
-kirjallisuudesta ja Falk kertoi hänelle Ibsenistä, Lie'stä
-Kielland'ista ja muista norjalaisista kirjailijoista, toisinaan
-keskusteltiin rakkaudesta. Milloin taas matkustelivat saksalaisissa
-kaupungeissa ja yli alppien Italiaan, milloin Parisissa ja Lontoossa;
-toisinaan taas puhuivat uskonnosta, ja Saara muodosteli oikeita
-katkismustutkistelemuksia eri opin pykäleistä. Hän tahtoi tietää mitä
-maailman ihmiset niistä ajattelivat. Puhuivatpa työväen asemastakin,
-työlakoista ja sosialisteista.
-
-Näinä viikkoina oppi Saara enemmän kuin koko edellisessä elämässänsä
-ja hän olikin kiitollinen oppilas. Eikä Falk kyllästynyt, sillä hän
-oli hieman rakastunut Saaraan, kuten oli sanonutkin. Nyt herättyänsä
-tulivat kasvonsa päivä päivältä henkisemmiksi, silmissä kuvastui usein
-uinaileva, surumielinen ilmaus, joka Falkista teki hänet erinomaisen
-miellyttäväksi. Sitäpaitsi oli hän kaunis nainen, sorja vartaloinen ja
-kukoistavan ja terveen näköinen; Falk ei voinut kerrassaan sietää tuota
-kalpeata, tunteellista kauneutta.
-
-Saaran kuva oli valmiina. Nyt työskenteli hän erästä toista kuvaa,
-jonka mallina Saara oli, ja joka toistaiseksi olisi suuri salaisuus.
-Kangas oli aina peitettynä ja Saaran oli täytynyt luvata olin
-kurkistelematta.
-
-Papin kuva oli Falkille kauhistus. Se ei millään tahtonut onnistua; se
-oli yhtä ikävä, kuin herra Abraham itsekin.
-
-Kumminkin oli papin kuva se, jonka turvissa hän viipyi niin kauan. Hän
-työskenteli hitaasti, sillä sen valmistuttua saisi hän lähteä matkaan.
-Hän tekeytyy mahdollisimman miellyttäväksi, jopa oli osallisena
-seurakunnan rakkausaterioillakin metsässä, missä puhuttiin paljon,
-juotiin paljon kahvia, ja oli hyvin ikävää ja missä hurskaat naiset
-utelijaina seurasivat papinrouvan pienintäkin liikettä maalarin
-läsnäollessa. Falk huomasi kyllä, että heidän yhteiset metsäkulkunsa
-olivat puheen alaisina. Siksi ei hän ollut Saaran huomaavinaankaan,
-laski leikkiä eukkojen kanssa, niin että he unohtivat tekopyhyytensä
-ja nauroivat makeasti. Hän oli oikein hauska mies ja vaikka olikin
-maailman lapsi niin pitivät he hänestä sittenkin. Saara käsitti myöskin
-juonen, eikä luonut silmäystäkään Falkin seurueesen. Kaikki päättyi
-oivallisesti, akat hajaantuivat eri suunnille, ja he jatkoivat hauskaa
-yhdyselämäänsä.
-
-Eräänä päivänä tuli Falk alas ilosta loistavana.
-
--- Tänään olen loistavalla tuulella kuten näette, rouva Jensen,
-arvatkaappa miksikä? -- sanoi hän -- Olen saanut oivan aiheen uuteen
-alttaritauluun ja tehnyt siihen jo suunnitelmiakin.
-
--- Mieheni läsnäoloko teissä vaikuttaa niin kirkollisia ajatuksia? --
-kysyi Saara.
-
--- Kyllä se on hän; se olisikin aate hänen kirkkonsa alttaritauluun,
-vaikka ei sitä sinne koskaan ripustettaisi.
-
--- No minkälainen se on?
-
--- Se on salaisuus; kyllä saatte sen nähdä, mutta ensin kerron mitä
-uusia aatteita te olette minussa herättäneet. Oikeastaan en ymmärrä,
-kuinka vastaisuudessa tulen aikaan ilman teitä; teidän pitäisi aina
-olla luonani maalatessani. Te olette minun innostuttava hengettäreni
-nykyään.
-
--- Oh, elkää huolehtiko, herra Falk; teidänhän on niin helppo unohtaa,
--- sanoi Saara hieman katkerasti.
-
--- Nyt olette paha, rouva Jensen, -- sanoi Falk tarttuen
-piirustussäiliöönsä. -- Katsokaappa! Mitä tämä, kuvaa!
-
-Hän näytti hänelle säiliötä. Piirustus on värillinen. Se kuvasi nuorta
-tyttöä, heinistössä. Hattu oli vieressä maassa, hiukset hajaallaan,
-kuin Saaran sinä aamuna kylvettyänsä Falkin kohdatessaan. Hänellä
-oli syli täynnä kukkia, Toinen käsi lepäsi polvella, toinen käsi oli
-ojennettuna kukkaa taittaaksensa, joka, kumminkin jäi taittamatta. Joku
-ajatus oli hänet häirinnyt ja hän istui tuijottaen avaruuteen, Saara
-tunsi heti kuvansa, hänen hattunsa, hänen hiuksensa, hänen kasvonsa,
-hänen kaipuunsa.
-
--- Tiedättekö miksi nimitän tämän taulun? -- kysyi Falk?
-
--- En.
-
--- Se on oleva "Nuoruus." Mutta kuinka onnistuu se suuremmassa muodossa
-ilman mallia? Oikeastaan pitäisi teidän seurata minua Eurooppaan, rouva
-Jensen.
-
-Saara kävi totiseksi.
-
--- Elkää leikkikö sen asian kanssa, herra Falk, se vaan kiusaa minua.
--- Ja kyynelet nousivat silmiin.
-
--- Anteeksi! En tahtonut loukata teitä -- sanoi Falk.
-
--- Katsokaa tässä piirros N:o 2.
-
-Sekin oli värillinen ja kuvasi kauniin koivumetsän rinnettä. Valkeain
-runkojen lomiin paistoi aurinko ja kimalteli kuin kulta varjoissa.
-Siellä oli yksinäistä ja hiljaista kuin kirkossa: Valkeat rungot
-olivat kuin pilareita, jotka kannattivat vehreätä auringonvaloista
-lakea. Kuinka syvältä metsää ulottuisi? Mitä salasi se helmassaan,
-minne ei silmä tunkeutunut? Metsän rinteellä seisoi nuori nainen
-keski-aikaisessa puvussa joka muistutti ratsastuspukua. Päässään oli
-hänellä leveälierinen töyhtöhattu. Pieni villakoira hyppi häntä kohti
-herättääksensä huomiota, mutta ei hän sitä huomannut.
-
-Molemmilla käsillään kantoi hän leninkiään, vaan katse koetti
-tunkeutua läpi metsän salaisuuden; suu oli puoliavoinna, pää
-eteenpäin kumarruksissa, ikäänkuin hän kuulustelisi. Uskaltaisiko hän
-yksinään suureen, ihanaan salaperäiseen metsään? Naisella oli Saaran
-kasvonpiirteet.
-
--- Miksi aijotte kutsua tämän taulun? -- kysyi Saara.
-
--- Uskallankohan? -- vastasi Falk.
-
--- Voisitte sen myös nimittää "Kaipaukseksi", -- vastasi Saara
-surullisesti. Hän ymmärsi tarkoituksen aivan hyvin.
-
--- Kas tässä suuri seurue, -- sanoi Falk selaillen edelleen. -- Tämän
-nimitän "Rakkauden ateriaksi."
-
-Saara pudotti kirjan ja purskahti nauruun. Ensimmäiseksi osui
-silmänsä omaan mieheensä, joka täydessä touhussa kalvoi kanan säärtä.
-Maahan metsän rinteelle oli levitetty pöytäliina, jolle oli asetettu
-kaikenlaatuisia maukkaita ruokalajeja, kananpaistia, vehnäsiä ja
-kahvia. Suuri kahvipannu riippui tulella haarukassa. Ensimmäinen
-keitto oli jo pienemmässä pannussa josta Saaran äiti kaatui kuppeihin.
-Ympärillä istui miehiä ja naisia syöden ja puhuen. Meidän edessään
-laajeni aava meri; valkeat purjeet muistuttivat ilman rannalla
-liiteleviä kalalokkeja. Suuri höyryalus mennä puhkui ohitse, mutta
-seurue ei näkynyt välittävän muusta, kuin ruuasta. Falk itse rehenteli
-akkaparvessa, jotka nauroivat voimainsa takaa. Meidän takanansa seisoi
-Saara puuhun nojautuneena. Vartalo oli puoliksi seurueesen käännettynä,
-vaan kasvot olivat oheen kääntyneet ja hän tuijotti kauas merelle.
-Toisessa kädessä olevat kahvikupit olivat tykkänään unohtuneet,
-kallistuneet ja sisältö valui maahan. Katse seurasi höyryalusta joka
-mennä tuprutti vieraille maille, vieden muassaan joukon iloisia
-ihmisiä. Ja tänne oli hän kiinnitetty syltyn, kahvin ja juorujen
-kahleisiin, eikä koskaan vapautuisi!
-
--- Olette kuvanneet minut useampaan tauluunne -- sanoi Saara
-surullisesti hymyillen, -- ja kumminkin aina samanlaisena.
-
--- Siksi samanlaisena, kunnes ehditte matkan perille, -- vastasi Falk.
-
--- Koska on se tapahtuva? -- kysyi Saara.
-
--- Oh, kerran se kyllä on tapahtuva! te olette nyt hyvällä alulla
-vapauden tiellä, rouva Jensen. Mutta nyt pitää teidän nähdä
-alttaritauluni aiheen, josta puhuin. Arvatkaappa mitä se kuvaa? Abraham
-uhraa Iisakin. Kas tässä.
-
-Falk käänteli muutamia lehtiä ja ojensi sitte kirjan Saaralle. Siinä
-seisoi Abraham, mutta eihän se ollut Abraham, vaan hänen oma miehensä
-itämaalaisessa puvussa. Ilmoittelevina olivat silmät luodut korkeuteen,
-kuin odottaisi vielä merkkiä taivaasta, joka osoittaisi oliko työnsä
-oikea tai väärä. Kädessä välähteli veitsi, jonka hän oli sysäävä uhrin
-rintaan. Tämä käänsi puoleksi kysyvän, puoleksi rukoilevan katseensa
-isään, joka ei tohtinut katsoa häneen. Mutta mitä tämä? Ei se ollut
-Iisak... vaan Saara; Iisakilla oli hänen kasvonsa piirteet. Kuta
-kauemmin hän sitä katsoi, sitä suuremmaksi tuli yhtäläisyys. Saara
-katseli, kuin lumottuna kuvaa. Hänelle alkoi selvitä tarkoitus.
-
--- Näin tappaa tämä elämän katsantotapa -- Falk osoitti Abrahamia --
-viattomuuden ja vapaamielisyyden ja uskoo silloin täyttävänsä Jumalan
-tahdon.
-
--- Ja näin tappaa mieheni minut, -- sanoi Saara hiljaa. Se on julmaa,
-ja kumminkin totta.
-
-Hän antoi kirjan pudota lattialle ja meni ulos.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Kesä, herttaisuuksineen läheni loppuaan. Illat alkoivat käydä pimeiksi;
-lehdet kellastuivat; viljapelloilta oli leikattu ja suuret vehnä- ja
-ohrakykkäät törröttivät kentillä, kuin neekerikylät afrikalaisissa
-kuvissa.
-
-Syyskuussa piti Falkin palata Eurooppaan. Tosin hän oli saanut monta
-aatetta täällä ja ollut ahkerakin, mutta kaikki ne olivat yksipuolisia;
-kaikki koskivat samaa ainetta: Saaraa, hänen kehitystään, hänen
-asemaansa näiden ihmisten parissa. Hän huomasi, että viipyminen täällä
-olisi hänelle vahingoksi; hänen täytyi taas päästä ulos maailmaan,
-toverien pariin.
-
-Vihdoinkin valmistui papin kuva luonnollisessa suuruudessa.
-Maalaustelineet olivat kannetut saliin saadakseen parempaa valoa,
-siellä no seisoivat peitettyinä. Pastori ja Saara olivat molemmat
-saapuvilla lausumassa arvosteluansa, kun Falk paljasti peitettä
-taideteoksilta.
-
-Ensin paljastettiin pastorin kuva. Herra Jumala kuinka se oli ikävä.
-Siinä istui herra Abraham kaikessa arvokkaisuudessaan, ei pienelaisena
-kotityrannina, vaan pappina, joka armosta jakeli siunausta rahvaalle
-itseensätyytyväisenä ja suruttomana.
-
--- Erinomaisen hyvin onnistunut, -- sanoi pappi tyytyväisenä. -- Vai
-mitä sanot, Saara?
-
--- Hyvin näköinen, -- vastasi Saara.
-
--- Jos pastorilla ei ole mitään asiaa vastaan, lahjoittaisin kernaasti
-tämän taulun ripustettavaksi kirkkonne sakaristoon tai salinne
-kaunistukseksi tänne, -- sanoi Falk. -- Minä otan siitä mitan ja
-lähetän kehyksen Chicagosta.
-
--- Sangen ystävällisesti teiltä -- sanoi pappi kohteliaasti.
-
--- Ei muuta, kuin oikeus ja kohtuus teidän suuresta
-vierasvaraisuudestanne pitkän täälläoloni aikana, -- vastasi Falk.
-
--- Mutta katsokaamme nyt toista. Pahoin pelkään pastorin ei olevan yhtä
-tyytyväinen siihen.
-
-Hän otti peitteen pois. Mitä nyt tuli näkyviin! Rehevä, tuuhea metsä,
-kukkia ja kierroskasveja yleni puiden rungoille. Metsästä tunkeili
-esiin nuori tyttö, iloisena ja vallattomana, veitikkamaisine silmineen
-ja nauraen, jotta valkeat hampaat välähtelivät. Yläpuoli ruumista
-vaan oli näkyvissä, alapuoli oli kukkien kätkössä. Hänellä oli vaan
-paita yllään, joka oli solminut alas toiselta olkapäältä, jättäen sen
-paljaaksi. Tuuhea tukka, joka valui ympärilleen oli täynnä kukkia;
-kädessä, jota hän piti veitikkamaisesti kohotettuna uhkaavaan asentoon
-oli nippu ohdakkeita ja keltaisia metsäkukkia.
-
-Kasvot ikäänkuin ylenivät taulusta ja näyttivät sanovan: -- Otappas
-minut, jos voit!
-
--- Suuri Jumala! -- huudahti pappi, unohtaen että tuonlainen huudahdus
-oli luvatoin. -- Ette suinkaan tarkoita, että tämä olisi vaimoni kuva?
-
--- Riippuu siitä, kuinka asian otaksuu, herra pastori, -- vastasi Falk.
--- Taiteilijat tekevät usein malliensa kanssa oman mielensä mukaisesti.
-Olen aikonut kutsua tätä: Metsäkeijukaiseksi.
-
--- Mutta sehän tarkoittaa syntiä ja hekumaa, joka viettelee ihmistä
-nautintojen pyörteisiin. Muistan kerran lukeneeni senlaista
-hartauskirjasta, -- sanoi pastori.
-
--- Niin kutsutte te sitä, -- sanoi maalari. -- Minä sanon sitä iloksi
-ja elämänhaluksi. Velvollisuuksia ei hän ajattele, on hetken hauska
-lapsi.
-
--- Mutta kuinka olette voinut vaimolleni luoda noin maailmallista
-merkitystä? -- sanoi pappi ihmeissään.
-
--- Senlaiseksi olisi hän tullut maailman lasten joukossa, -- vastasi
-Falk koomillisella vakavuudella.
-
--- Saara, kiitä Jumalaa, että hän on sinut pelastanut. En todellakaan
-ymmärrä, mistä olette saaneet tänlaisen aiheen, herra Falk, sillä en
-minä ole, Jumalalle kiitos, koskaan huomannut mitään ilkivaltaisuutta
-Saarassa.
-
-Ei Saara vastannut. Ei hän voinut irroittaa katsettaan taulusta,
-Ehdottomasti muisti hän aamun, jolloin oli mellastanut heinikossa.
-
--- Tuo taulu ei minua miellytä -- jatkoi pappi. -- Teidän, joka kerran
-kuvaatte alttaritauluja, ei pitäisi sekaantua näin maailmallisiin
-aineisiin.
-
--- Eri ihmisillä on erilaiset mielipiteet, herra pastori. Tämä, joka
-todella on vaimonne kuva, miellyttää teitä ehkä enemmän.
-
-Falk otti sohvalta taulun, joka tähän asti oli ollut peitettynä ja
-asetti sen telineille.
-
-Siinä oli Saara ylevänä, loistavin silmin ja uhkamielinen hymyily
-huulilla. Pappi katseli taulua ja pudisti päätään.
-
-Ei tätäkään voi verrata... -- vaimoni kuvaan, herra Falk, -- sanoi hän
-viimein. -- En oikein ymmärrä. Se on Saara ja ei ole Saara. Ääni on
-Jaakopin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet. En ymmärrä mistä on tämä
-hymyily, nämät silmät. Minusta Saaran huomattavin piirre on juuri hänen
-kainoutensa.
-
-Saara hymyili. Joo, kyllä hän tunsi hänet.
-
--- Koko kuvassa on jotain maailmallista, ei sitä voi ripustaa kirkkoon,
--- jatkoi pastori.
-
--- Tyytyisin, jos se löytäisi paikan arkihuoneen seinällä, -- sanoi
-Falk. -- En minäkään ole vallan tyytyväinen siihen, vaikka en samasta
-syystä kuin te, vaan siksi, että vaimonne kasvoissa on niin monta
-mahdollisuutta.
-
--- Sangen ystävällisesti teiltä -- vastasi pastori. -- Saara,
-huomenna kutsumme vanhempasi tänne, kun taulut ovat ripustetut
-vieretysten seinälle. Heitä ne varmaankin huvittavat. Sitten syömme
-jäähyväispäivälliset, ylihuomennahan lähdette, herra Falk?
-
--- Joo ylihuomenna. Viivyn neljätoista päivää Chicagossa,
-varmistaakseni muutamia tilauksia, sitten palaan Eurooppaan. Asuntoni
-on "Palmer housessa". Jos pastori tai rouva pistäytyisi luokseni sinne,
-olisin sangen kiitollinen.
-
--- Luuletteko hyötyneenne täällä oloajastanne? -- kysyi pappi.
-
--- Paljonkin, -- vastasi Falk. -- Ennen kaikkia olen oppinut tuntemaan
-kaksi vieraanvaraista ihmistä. Hän kumarsi Abrahamille ja Saaralle.
-
--- Teeskentelijä -- kuiskasi Saara Falkille ohimennessään. -- Vaan
-kiitos metsäkeijukaisesta, se oli komea se!
-
--- Vai piditte siitä. Varmaankin käsititte tarkoituksen, vai mitenkä?
-
--- Se oli... Saara. Ja hän, hän tuossa oppii kyllä tuntemaan että se on
-näköinen.
-
-Näin sanoen meni hän ulos.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Siis kaksi päivää jälellä. Ja toinen niistäkin n.k. juhlapäivällisen
-vuoksi kyökissä vietettävä. Ja nyt juuri, jolloin ei saisi
-minuuttiakaan kadottaa, nyt kun hänellä oli satoja kysymyksiä vielä
-vastauksetta. Ei hän saisi matkustaa: se oli mahdotointa kuinka
-elää ilman häntä? Kaksi päivää! Saaran valloitti ennen tuntematoin,
-kuumeinen, levottomuus. Ei hän kysynytkään sitä mitä oli yöllä
-ajatellut. Se olikin yhdentekevää. Ei hän kumminkaan kaikkia ehtisi
-kysellä. Jospa edelleenkin saisi katsella häntä maalatessaan katsella
-iloisia, reippaita kasvoja leveälierisen olkihatun alla, katsella
-hyväntahtoista hymyilyä ja ystävällisiä sinisilmiä! Kuinka onnellinen
-sentään hän oli! Sai matkustaa... matkustaa... vapaana ja huoletonna...
-ja elää yksistään taiteelleen!
-
-Yksin jäisi hän tänne, unohtuisi. Vuoden kuluttua hän tuskin enää
-ajatustakaan hänelle soisi, ehk'ei muistaisi nimeäkään. "Saara, ken
-se on?... Joo, tosiaankin; pieni maalaiskaunotar, jonka kohtasin
-jossakin Wisconsin seuduilla." -- Uudet tapaukset haimentaisivat vanhat
-muistot, uusien naistuttavien kanssa olisi hän yhtä tuttavallinen,
-kuin hänenkin. Mitä jäisi hänelle? Luututa, pyyhkiä lautasia,
-neuloa, parsia, paikata ja olla miehelleen alamainen, kun hän joskus
-armosta jakaisi hänelle tiedottomuutensa murenia, jatkaa orjuuttansa
-ilottomuudeksi itselleen ja muille, kaivavan kaihon raatelemana, kunnes
-hautaan vihdoin laskettaisi. Oliko tuo Jumalan määräämä kutsumus
-hänelle, joka tunsi kuohuvia voimia povessaan?
-
-Jos ei nyt olisi naimisessa, vaan vapaa, vapaa kuin ilman lintu ja hän,
-hän rakastaisi häntä... saisi tulla hänen omakseen ja matkustaa hänen
-kanssansa kautta maailman...
-
-Saara peitti kasvot käsiinsä; tuo haaveilemansa onni huikaisi häntä.
-Vaan miksi uneksikaan täällä mahdottomuuksia?
-
--- Miksi niin hiljainen ja murheellinen, rouva Jensen? -- kysyi Falk.
-
-Saaralle tuli kyynelet silmiin. Se tapahtui viimepäivinä aina Falkin
-kanssa puhuessaan.
-
--- Tuntuu niin ikävältä, kun te lähdette, -- sanoi hän hiljaa. -- Jään
-niin yksin.
-
-Falk ojensi hänelle kätensä katsoen häneen lempeästi. Hänkin tuli
-surumieliseksi jäähyväisiä aatellessaan. --
-
-Päivälliset olivat päättyneet. Alusta loppuun asti olivat ne
-kiusanneet Saaraa. Falk oli ollut vanhoilla erinomaisen kohtelias ja
-kertonut matkoistaan. Matka-arkku oli pakattuna, maalaustelineetkin
-sisäänpantuina, hevonen, joka veisi hänet asemalle oli valjaissa, ei
-siis muutu jälellä, kuin jäähyväiset.
-
-Saara ei voinut istua salissa. Falk oli häntä karttanut koko päivän.
-Saara kiiruhti ylös vieraskammariin, hänen huoneesensa, missä
-olivat viettäneet niin monta hauskaa hetkeä yksissä. Hän istui
-vuoteenreunalle, pani kädet silmille ja purskahti itkuun. Hän kuuli
-hänen tulevan käytävässä. Hän nousi, pyyhki silmänsä ja asettui ikkunan
-ääreen. Falk tuli hiljaa sisälle.
-
--- Hyvästi Saara, -- sanoi hän ja astui hänen luoksensa.
-
-Saara loi häneen selittämättömän katseen.
-
--- Saara! -- huudahti hän ja levitti sylinsä. Saara heittäytyi hänen
-rinnalleen ja itki kuin tyyntymätöin lapsi. Falk suuteli häntä kerran,
-kaksi; tempaisi itsensä irti ja riensi alas. Saara heittäytyi vuoteella
-nyyhkyttäen. Hän kuuli hänen hyvästelevän miestään, kuuli kuinka tämä
-kysyi Saaraa, hän vastasi hänen voineen pahoin ja menneen ylös. Sitten
-kuului pyörien ratina, piiskanlyönti ja kaikki vaikeni. Hän syöksyi
-ikkunaan. Ei näkynyt enää mitään -- ei mitään. Miehensä tulla vaaputti
-käytävässä.
-
--- Olisi sinun pitänyt kohteliaisuudesta sanoa vieraallemme
-jäähyväiset, -- sanoi hän, mutta vaikeni nähtyänsä Saaran itkeentyneet
-silmät.
-
--- Olin vähän pahoinvoipa ja tulin tänne siivotakseni hänen jälkeensä.
-Nyt olen virkeämpi, -- sanoi Saara, järjestäen jotain pikku esineitä ja
-heitti kuihtuneet ruusut ulos ikkunasta.
-
-Pastori katsoi häntä tutkivasti ja lähti.
-
-Kuinka hiljaista oli äkkiä tullut, huoneet olivat kuin tyhjinä.
-Seinäkellon surullinen naputus vaan häiritsi hiljaisuutta. Ei hän
-ollut sitä huomannutkaan pitkiin aikoihin. Tuolla ulkona vartosivat
-ruusupensaat häntä. Viimeaikoina oli hän ne unohtanut, poiminut vaan
-uusia ruusuja hänen huoneesensa, kun vanhat lakastuivat. Kammarissaan
-istui miehensä ja kirjoitti saarnaa, jonka taas lukisi hänelle
-lauvantaina. Oliko siis kaikki vaan unta? Olihan tämä sittenkin hänen
-kotinsa. Tämä lohdutti sydäntä. Hyvä, että kaikki oli ohitse, kun ei
-kerran voinut toisin olla.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Yöllä makasi Saara valveella ja mietti. Kaikki kuulemansa ja kokemansa
-leijailivat edessään. Oliko nyt kaikki unohtuva, voitettava ja
-hävitettävä? Mitä muuta olisi valittavissa? Jos hän uhkamielisenä
-nousisi sortajiansa vastaan, mistään välittämättä, katkoisi kaikki
-siteet, puhuisi suoraa kieltä? Mitä siitä seuraisi? Hän sysättäisi pois
-seurakunnasta, tekisi miehensä ja isänsä ja monen muun onnettomaksi,
-tekisi seurakuntansa, pilkan alaiseksi, kailottaisi ystävänsä, kotinsa
-ja tulevaisuuden toivon. Ei, ei se kelpaa. -- Tuuditteleidako jälleen
-unelmiin? -- Mitä seurauksia siitä olisi? Elämä vaatisi työtä, ei
-unelmia. Olihan hänellä Falkin antama kirja. Ja toisia oli hän luvannut
-lähettää Chicagosta, räätälin osoitteella poistaaksensa epäilyksiä.
-Mutta olivathan kirjat sittenkin huonoja sijaisia elämänhaluiselle
-ihmiselle; oli kumminkin inhimillisyyden kurjuus viehättävä, ja
-sitäpaitsi olihan se lahja häneltä.
-
-Saara vaipui syvemmälle unelmiinsa. Vaikka ahkeroitsikin uudestaan
-innostuaksensa talouteen, ei se tahtonut onnistua. Tuntui niin hirveän
-raskaalta. Pahinta oli vastenmielisyys, jota hän tunsi mieheensä. --
-
--- Yhdys-elämä, missä ei rakkaus ole yhdys-siteenä, on epäsiveellistä,
-oli Falk sanonut. Ja kumminkin jatkoi hän tätä elämää.
-
-Miehensä kummasteli hänen muuttumistaan. Hän kulki kuin varjo sanaa
-puhumatta. Vastasi vaan siihen ollessaan pakoitettuna. Iltasin tapasi
-hän istua vierashuoneen eteisellä parvekkeella. Siellä tuijotti hän
-lännen taivaalle, vaipuen muistoihinsa ja unelmiinsa. Kuinka vapaina
-uiskentelivat valkeat pilvenhattarat taivaslaella! Niin, ne saivat
-matkustaa, saivat nähdä Egyptin pyramiidit ja Kreikan rauniot, Italian
-kirkot tornineen, kupooleineen. Pian lähtisi Falk'kin pitkälle
-matkalleen. Oi jos saisi häntä seurata! Oliko se siis kerrassaan
-mahdotointa? Hän oli syleillyt, suudellut, häntä ja kuiskannut hänen
-nimensä niin hellästi. Rakastaisiko hän häntä? Ei hän sitä tietänyt,
-vaan uskoi kumminkin... Kyllä hän sittenkin rakasti, mutta oli niin
-arka, niin tunnollinen, ei sanonut sitä siksi että hän oli naimisessa.
-Olihan hän sanonut Saaraa innostuttavaksi hengettärekseen, sanonut,
-että oli rakastunut häneen! -- Nainen kuuluu ainoastaan sille jota
-rakastaa, oli ranskalainen filosoofi sanonut. Eikö Saara sitte
-rakastanut häntä. Niin rajattomasti, sen tunsi hän nyt. Mikä estäisi
-häntä kuulumasta hänelle? Jos jättäisi kaikki, matkustaisi hänen
-luoksensa? Noudattaisi Pekan esimerkkiä, pakenisi. Siihen en teitä
-kehottaisi, rouva Jensen, oli hän sanonut. Sanoisiko hän vieläkin niin.
-häntä suudeltuaan! Pekka oli osoittanut tien. Täytyi olla rohkeutta,
-päättäväisyyttä katkoessaan kaikki vanhat siteet, alkaa uutta elämää
-tai tehdä henkinen itsemurha. Täällä hän vähitellen kovettuisi, tai
-piinaantuisi kuoliaaksi, hän tiesi sen nyt. Oh, hänen täytyi päästä
-ulos, ulos avaraan maailmaan! Missä, olisi eloa, ja rakkautta; missä
-elämä saisi tarkoituksen. Jos matkustaisi hänen luoksensa? Hän oli
-vielä Chicagossa; viipyisi siellä neljätoista päivää oli hän sanonut.
-Osoitteensa oli: "Palmer house." Voi, mitä aattelikaan hän! Tekisikö
-senlaisen surun vanhemmilleen ja miehelleen! -- Mutta onhan kukin
-itseään lähinnä. Siksi piti tulla, miksi Jumala oli aikonut.
-
--- Saara, Saara -- kuului alhaalta -- Tule pian alas, tuo laastaria
-Maleinelle, hän on vahingoittanut jalkansa.
-
-Laastaria! Maleine! Huumaantuneena hoiperteli hän alas käytävää.
-Todellisuus kutsui häntä.
-
-Tehtäväsi kutsuvat sinua Saara! Todellisuus ei petä, kuten unet.
-Tule takaisin työhösi ja turvaa raamattuun kuten ennenkin; anna sen
-tyynnyttää ja masentaa aaltoilevaa mieltäsi. Itsensä kieltäymys
-tuottaa, onnea. Katso isääsi! Tyytyväisenä elää hän pienessä
-maailmassaan, ei kaipaa mitään, ja kumminkin on hänkin rakastanut
-toista, rakastaa häntä vieläkin. Kieltäydy samoin kuin hän, niin tulet
-ehkä onnelliseksi! -- Oh, onhan hän koittanut. Hän istautui lukemaan
-raamattua, vaan korvissa suhisi ja halu matkustaa, matkustaa esiintyi
-kaksinkerroin viettelevänä. Mitä välittäisi hän valheista ja juoruista!
-Hän menisi pois, eikä koskaan palaisi. Hän nousi tuolilta, nojasi
-päätään taaksepäin, sulki silmänsä ja ojensi käsivartensa.
-
--- Tuomas! -- kuiskasi hän -- ota minut mukaasi, ota minut mukaasi!
-
-Oliko tämä rakkautta'? Ei hän ollut koskaan sitä tuntenut, ei
-koskaan luullut tulevansakaan tuntemaan. Oliko tämä rakkautta, tämä
-kuohuva tunne, väliin hehkuvan lämmittävä, väliin jäätä kylmempi,
-joka hyrskyi kuin meri, syvyyteensä upottaen velvollisuudentunteen
-ja itsekieltäymyksen? Oliko se rakkautta, joka täytti sielun
-kuin sulaavilla sävelillä, joka toiveille teki vaan yhden ainoan
-täyttymyksen: olla hänen luonansa, saada seurata häntä? Oliko se
-rakkaus, tuo keijukainen, joka iltasin istui vuoteen viereen kuiskien
-ihanimpia sanoja ja näyttäen suloisimpia näkyjä, kunnes pää vaipui
-patjoille ja onnellinen hymyily huulilla nukkui herätäksensä aamulla
-uusiin unelmiin, uuteen kaihoon? Oliko rakkautta tuo voima, joka muutti
-ihmisen unissa kävijäksi, niin että kaikki muu oli yhtäkaikkista, vaan
--- unelmat jäivät? Ei Saara sitä tietänyt, hän tiesi vaan olevansa
-näkymättömän voiman kahleissa, joita ei voinut vastustaa. --
-
-Saara seisoi kyökissä. Tavallisuuden mukaan oli hänellä vihkonen,
-"inhimillisyyden kurjuutta" taskussaan, nytkin hän luki sitä, vaikka
-osasi sen jotensakin ulkoa. Hän vartosi sopan kiehumista. Oli niin
-vaipunut lukemiseensa, ettei kuullut miehensä tuloa.
-
-Abraham katsoi hämmästyneenä häneen ja kävi lähemmäs.
-
--- Mikä kirja se on? -- kysyi hän, ottaen sen pitemmittä mutkitta
-Saaran kädestä.
-
-Saara säikähtyi ja punehtui.
-
--- Eräs kirja, jonka Falk on unohtanut tänne, -- sanoi hän.
-
--- Mutta sehän on romaani, -- sanoi Abraham.
-
--- Ehkä kyllä.
-
--- Ja muitta mutkitta alat sinä lukea senlaista kirjaa? Etkö tiedä,
-että tuonlaiset kirjat turmelevat nuorisoa, herättäen paheita ja
-epäsiveellisyyttä? Etkö tiedä, että ne ovat perkeleen aseita? Sinä
-hämmästytät minua, Saara.
-
-Ei Saara vastannut.
-
--- Tämän kysymyksen ratkaisemme pian, -- sanoi pappi, aukaisi
-uuninpellin ja heitti kirjan tuleen.
-
-Saara kirkasi, syöksyi uunille, tahtoen paljain käsin temmata aarteensa
-tulesta, mutta pastori tarttui häneen ja pidätti siitä.
-
--- En todellakaan ymmärrä sinua, Saara, oletko mieletön?
-
--- Päästä minut! -- huusi Saara, tultasäihkyvin silmin -- Päästä minut,
-etkö kuule!... Oh Jumalani se palaa... palaa!
-
-Hän kaatui pyörtyneenä lattialle.
-
-Samana iltapäivänä istui Abraham huolekkaan näköisenä appelassa.
-
--- Rakkaani, -- sanoi hän, -- olen suuresti levotoin Saaran suhteen. Ei
-hän ole ollenkaan tapaisensa viime aikoina. Hän kalpenee, laihtuu ja
-kulkee kuin unissa. Ei syö, on hermostunut ja ärtyinen, jotta tuskin
-uskaltaa hänelle puhua. Tänään hämmästytti hän minua lukemalla erästä
-tuon maalarin jättämää romaania. Luulen, ettei hänen olonsa täällä
-vaikuttanut hyvää. Saaraan. Luulen, että hän kauniine sanoineen oli
-suuresti maailmallismielinen.
-
-Abraham oli hyvin huolissaan tätä puhuessaan.
-
-Appi istui hetkisen hiljaa imien piippuaan. Sitten leveni hymyily
-kasvoille.
-
--- Ei se taida olla niin vaarallista -- senlaista tapahtuu usein siinä
-tilassa.
-
-Kummastuneena katsoi Abraham appea. Sitten loi hän katseen anoppiin,
-jonka oli nähtävästi vaikea pysyä vakavana.
-
-Häntä, vaivaa pahoinvointi ja pyörrytys? -- kysyi hän.
-
--- Pyörrytys? -- Niin hän pyörtyi tänään.
-
-Nämät nyökkäsivät toisilleen; selvät merkit! Abraham tuijotti
-vanhuksiin ymmärtämättä. Mutta, äkkiä selkeni kaikki. Päivänpaisteinen
-hymyily leveni kasvuille ja kysyväisenä katsoi hän toisesta toiseen.
-
--- Luuletteko todellakin? -- sanoi hän -- Iisakki, -- poika?
-
-He nyökkäsivät. Abraham tarttui ilosta loistavana hattuunsa ja syöksyi
-ulos. Eteisessä kohtasi hän Saaran.
-
--- Saara! -- huudahti hän häntä syleillen. -- Anna minulle anteeksi, en
-voinut aavistaa, mutta nyt ymmärrän kaikki. Jumala sinua siunatkoon!
-
-Oliko mies tullut hupsuksi? Tuolla hän syöksyi kamariinsa sen enempää
-sanomatta.
-
-Ja hän, joka juuri oli päättänyt ettei enää viipyisi täällä päivääkään!
-Hän ymmärsi kaikki... Mitä hän ymmärsi. Ei suinkaan hän ymmärtänyt
-Saaran rakastavan toista.
-
-Ei suinkaan hän siitä niin riemastuisi, ei suinkaan sen vuoksi toivoisi
-Jumalan siunausta?
-
-Pappi oli tästä lähen aina hymyhuulin. Oli huomaavaisempi Saaralle ja
-koetti hyväilläkin häntä. Tuskin voi Saara sitä sietää. Veri kuohui ja
-hän oli hävystä tukehtua Abrahamin syleillessä häntä. Jos uskaltaisi
-lyödä, taistella vastaan! Abraham teki salaisia viittauksia siihen
-armoon, joka oli heidän osaksensa tullut. Mitä hän tällä tarkoitti?
-
-Pian selkeni tämä Saaralle. Oli sunnuntai. Kirkko oli äärilleen väkeä;
-isä ja äitikin olivat. Täytyi Saarankin olla, vaikka se häntä kiusasi.
-Kuinka kernaasti hän olisikin halunnut olla ennen metsässä ja pitää
-jumalanpalvelusta muistoissaan! Virret olivat veisatut, yksitoikkoinen
-saarna loppunut, jossa oli tehty hyökkäys maailmallisia kirjallisuutta
-vastaan, varoitus sanomalehtien lukemiseen, sekä aikakauskirjojen ja
-romaanien. Sitte seurasi kamalia kertomuksia ihmisistä, jotka romaaneja
-lukemalla, olivat tulleet ryöväreiksi ja kehoitus lampaille seuraamaan
-vanhaa, koeteltua raamattua, mistä löytäisivät ravintoa sieluillensa.
-
-Viha kuohui Saarassa, hän tiesi sen olevan hänelle tarkoitetun, mutta
-hänen täytyi kestää loppuun asti.
-
-Pastori oli nyt tullut yleisiin esirukouksiin.
-
--- Ja nyt, rakkaat sanankuulijani pyydän teidän rukouksiinne yhdistää
-omani siitä siunatusta tilasta, jossa vaimoni nykyään on!
-
-Ei Saara kuullut muuta. Hän nousi äkkiä ja meni pois kirkosta.
-Koko seurakunta katsoi häneen. Varmaankin oli raukka tullut
-pahoinvointiseksi, sehän seurasi sitä tilaa.
-
-Kirkosta ulos päästyään, juoksi hän kotiin päin. Ei, nyt oli menty ylen
-pitkälle. Tämä nöyrrytys olisi viimeinen. Nyt oli hän sen päättänyt.
-Nyt hän matkustaisi, seuratkoon sitte mitä tahansa. Lapsi!... Hänen
-lapsensa!... Se ajatus kauhistutti häntä. Ei hän enää voinut jäädä
-hänen luoksensa.
-
-Hän riensi huoneesensa, tunki tarpeellisimpia kapinoita vaatepussiin.
-Sitten meni hän miehensä huoneesen, aukasi rahalaatikon ja otti
-mitä luuli tarvitsevansa. Ne hän lähettäisi takaisin Chicagosta.
-Sai käsiinsä palan paperia, kirjoitti muutaman rivin ja pani sen
-kirjoituspöydälle. Kahden tunnin kuluttua lähtisi juna. Vaatepussin hän
-kyllä voisi kantaa. Kaikki oli valmiina, vaatelaukku tuolilla, kun hän
-kuuli jonkun tulevan. Se oli miehensä, joka tuli kirkosta. Hän levitti
-sylinsä ja hymyili hänelle.
-
--- No, Saaraseni, mitä pidit salaisuutemme julkaisemisesta? Nyt voimme
-paremmin keskenämmekin puhua tulevaisuuden toiveista.
-
-Hän tahtoi syleillä Saaraa, mutta mahtui huomatessaan hänen villin ja
-uhkaavan näkönsä. Säkenöivin silmin seisoi hän siinä, käsi ojennettuna
-lyöntiin.
-
--- Elä lähesty, taikka lyön -- huusi hän.
-
-Mykkänä tuijotti pappi häneen.
-
--- Sinä ulkokullattu konna! -- huusi hän voimatta kauemmin hillitä
-itseänsä. -- Luuletko omistavasi minut, luuletko voivasi menetellä
-kanssani mielesi mukaisesti, siksi että ostit minut vanhemmiltani,
-vielä ollessani lapsi? Vielä et ole tukahuttanut tykkänään omaa
-tahtoani. Minä vihaan sinua ja jos tahdot palvelijattaren, voit etsiä
-uuden...
-
-Pappi katsoi häneen. Tarttui hattuunsa ja syöksyi ulos, salpaten oven
-ulkoapäin. Hän juoksi kylän läpi, kerrassaan unohtaen oman arvonsa.
-Niin, luonnollisesti kiiruhti hän nyt Saaran vanhemmille kertomaan,
-että hän oli tullut mielenvikaan ja viemään heitä sinne. Ei hän yksin
-voinut häntä hillitä.
-
-Nyt se siis oli tehtävä, nyt tai ei koskaan.
-
-Hän tarttui vaatesäkkiin, otti hattunsa ja suuren huivin käsivarrelleen
-ja katsoi vielä kerran ympärilleen.
-
--- Hyvästi orjuus! Hyvästi nöyrrytys! Nyt lähden valoon ja vapauteen!
-
-Abraham oli erehtynyt luullossansa salpata häntä. Hän aukasi ikkunan
-ja hyppäsi ulos. Ruusupensastossa piti hänen vielä kerran käydä. Hän
-suuteli ruusujaan.
-
--- Hyvästi ainoat ystäväni! Elkää unohtako Saaraa!
-
-Taittoi niistä muutamia ja pisti rintaansa, kiiruhtaen pois,
-vaatelaukku kädessä. Tie asemalle vei metsän kautta, missä sunnuntaisin
-ei ihmisiä liikkunut. --
-
-Reservijoukko papin kanssa saapui paikalle heti senjälkeen
-säikähtyneinä ja hengästyneinä. He menivät saliin, kyökkiin, etsivät
-joka huoneesta, ei Saaraa näkynyt. He hakivat ullakkokamaristakin; ei
-hän ollut sielläkään. He huomasivat avonaisen ikkunan, hän oli hypännyt
-siitä ulos. Herra Jumala! Ei hän vaan mielenviassaan liene tehnyt
-jotain kauheata? Etsittiin puutarhasta, lammikolta ja metsästä. Vihdoin
-löysi pappi sattumalta kirjelipun pöydältään. Se kuului:
-
-    "Hyvästi! Et näe minua enää koskaan. En voi elää täällä. Elä
-    etsi minua, se olisi turhaa vaivaa. Jos löytäisittekin minut, en
-    tulisi takaisin. Pidä minut kuolleena! Tervehdä isää ja pyydä
-    hänen antamaan anteeksi minulle.
-
-                                                      Saara".
-
-Pastori vaipui tuolille, kirje kädessään. Vanha isä seisoi vieressä,
-kalpeana ja vapisevana. Suun seutuvilla värähteli, hänen kuiskatessaan:
-
-Oi, Herra, armahda meitä kaikkia!
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Saara istui rautatievaunussa ja lähestyi Chicagoa. Nyt oli hän
-hetkiseksi varma takaa-ajavilta, jos eivät vaan saisi tietää minne
-hän oli lähtenyt ja sähkösanoman kautta estäisivät häntä eteenpäin
-pääsemästä. Nyt oli hän siis valinnut ja katkaissut kaikki siteet.
-Hän tuntui väsyneeltä, kuin pitkiin sairauden jälkeen ja hän nautti
-istuessaan hiljaa vaunussa. Ei hän voinut ajatella selvään: korvissa
-suhisi ja hän ummisti silmänsä nojautuen vaunun ikkunaan. Oli
-jonkinlaista lepoa, näin tahdottomasti rientää vaan edelleen. Illalla
-saapui hän Chicagoon, otti issikan ja käski ajurin ajaa Palmer houseen.
-Nyt vasta alkoi sydän tykyttää. Oh, jos vaan tuo yhtymys olisi ohitse!
-Ei suinkaan hän ollut muuttanut päätöstään ja matkustanut?
-
-Vaunut pysähtyivät ravintolan edustalle. Hän maksoi kuskille ja meni
-sisään vaate laukkuineen. Ei hän katsonut oikealle ei vasemmalle
-herroihin, joita istui eteisessä poltellen ja keskustellen, vaan riensi
-suoraan ovenvartijan luo kysyen, asuiko herra Tuomas Falk täällä.
-Kyllä hän asui täällä, vaan ei ollut kotona; tulisi noin kymmenen
-ajoissa.
-
--- Tahdotteko viedä minut hänen huoneesensa? Olen sukulainen hänelle ja
-olen tullut äkkiä häntä hämmästyttääkseni. Elkää sanoko hänelle mitään
-tulostani, -- sanoi Saara hätäisesti huonolla englannin kielellä.
-
-Ovenvartija hymyili.
-
--- Jääkö neiti tänne yöksi? Asetammeko teille huoneen kuntoon?
-
--- En voi määrätä mitään, ennen kuin olen tavannut herra Falkia.
-
-Ovenvartija soitti palvelijaa.
-
--- Vie neiti herra Falkin huoneesen. Tässä on avain.
-
-Palvelija otti Saaran laukun, pyysi hänet istumaan nostokoneesen, itse
-meni hän portaita.
-
-Noustiin ylöspäin. Tuossa seisoi palvelija jo varroten. Hän aukasi oven
-suureen, kauniisen huoneesen, sytytti kaasulamput, kysyen jos neiti
-halusi muuta ja lukitsi oven jälessään.
-
-Saara oli yksinään. Jumalalle kiitos, yksinään hänen huoneessaan. Hän
-vaipui tuolille ja puhkesi itkuun. Hän rukoili Jumalan suojelusta
-ja voimaa päätöksessään. Senjälkeen tuntui tyyneeneemmältä, melkein
-iloiselta. Hän kulki huoneessa sinne tänne, katseli pikku-esineitä
-pöydällä, otti käteensä, ja katseli niitä. Siinä oli pukuun kuuluvaa,
-kirjoitusesineitä, luonnoksia ja kirjeitä. Hän katseli kaikkia
-jonkinlaisella uteliaisuudella, useampia tunsi hän ennaltaan. Hän
-tuijotti kadulle, missä sähkövalo loisti, valaisten ihmislaumoja,
-jotka vaelsivat siellä, kuin ilmipäivällä. Mikä levottomuus
-suurissa kaupungeissa! Kuinka häntä pelottaisi vaeltaa yksin tuolla
-ihmispaljoudessa! Jumalan kiitos, hänellä, oli ystävä, ei hän ollut
-vielä matkustanut! Tuntui levollisemmalta. Hyvä että hän odottaessaan
-ehti koota ajatuksiansa. Vait! Nyt kulkee joku eteisessä. Tartutaan
-oveen, se on hän. Saara seisoi vaatesäiliöön nojautuen, valo lankesi
-suoraan kasvoille. Hän tarttui molemmin käsin säiliön syrjään
-ja hengitti syvään. Hän oli kalpea ja ponnisti kaikki voimansa
-kestääksensä pyörtymättä. Falk seisahtui ovelle, kuin aaveita näkevä.
-
--- Tässä olen, Tuomas; nyt tulen luoksesi, -- sanoi Saara hiljaa,
-lähestyen häntä.
-
--- Herra Jumala, rouva Jensen; mitä tämä merkitsee? -- huudahti Falk.
-
-Hän kutsui häntä rouva Jenseniksi, ei levittänyt käsivarsiaan häntä
-syleilläkseen. Saara pysähtyi ja Falk sulki hiljaa oven.
-
--- En minä kestänyt enää kotona. Minun täytyi, joko kuolla tai
-matkustaa, ja minä matkustin.
-
--- Minne matkustatte?
-
--- Sinne minne tekin. Seuraan teitä; minä rakastan teitä, -- vastasi
-Saara lapsellisella avonaisuudella.
-
-Falk kuunteli tätä tunnustusta kummastuksissaan. Näin pitkällekö hänen
-houkuttelevat puheensa olivat Saaran vieneet? Hän tarttui häntä käsistä.
-
--- Saara rakas, istukaa niin puhumme rehellisesti ja avonaisesti
-toisillemme. Te olette ottaneet vaarallisen askeleen, tulette sitä
-katumaan. Muistakaa olevanne naimisessa!
-
--- Nainen kuuluu yksistään, sille, jota hän rakastaa, niin opetitte
-minulle, -- vastasi Saara. -- Olen uskonut teitä kaikessa.
-
--- Mutta sittenkään ei sovi, rouva Jensen, näin uhrata mainettansa,
-tulevaisuutta ja kaikkea. Pitää ottaa olosuhteitakin huomioon.
-
-Tuntui kuin olisi hän rutistanut Saaran sydäntä tulikuumilla pihdeillä.
-
--- Ette sanoneet niin meillä ollessanne, -- vastasi hän katkerasti. --
-Merkitseekö se, ettette huoli minusta mukaanne?
-
--- Rakas rouva Jensen, kyllä kait sen ymmärrätte. Kuinka rohkenisin
-menetellä niin? Molempien mainehan siitä kärsisi. Enhän rohkene
-pahentaa teidän...
-
--- Ihmiset ovat siis yhtä pienenlaisia, yhtä moitteenhaluisia täällä
-kuin sielläkin, -- vastasi Saara. -- Mitä aijotte tehdä minulle? --
-kysyi hän hetkisen kuluttua.
-
--- Tilaan teille huoneen täksi yöksi -- sanoi Falk -- ja
-mielenliikutuksen tyynnyttyä, tarkoin asiaa punnittuanne seuraan teitä
-takaisin kotiinne, jos suvaitsette. Ajatelkaa, kuinka miehenne ja
-isänne teitä surevat.
-
-Katkera hymyily vetäytyi suun seutuville.
-
--- Te olette äkkiä tullut hyvin, huolelliseksi mieheni suhteen, --
-sanoi hän. -- Ettekö ymmärrä, että te olette tehneet kotoni minulle
-mahdottomaksi? Ettekö ymmärrä, että minä vihaan niitä ihmisiä.
-
--- Kuinka syvään onnettomuuteen olette heittäytynyt! -- huudahti Falk
-melkein mielettömänä. Tänlaisessa asemassa ei hän ollut ikinä ollut.
-
--- Mitä tarkoititte minua suudellessanne jäähyväisaamuna? -- kysyi
-Saara läpitunkevin katsein.
-
--- Tarkoitin... oh, mitä tarkoitetaan senlaisena hetkenä?... Te olitte
-ihastuttava... minä olen todellakin mieltynyt teihin...
-
--- Ja samalla tapaa suutelette toista huomenna, ja kolmatta
-ylihuomenna. Te rakastatte minua samoin kuin jokaista tapaamaanne
-naista. Hyi!
-
-Saara syöksyi tuolilta ja asettautui hänen eteensä säihkyvin silmin.
-
--- Te olette valehtelija! -- huudahti hän -- petturi, ilkeä konna!
-Tästä hetkestä halveksin teitä! Oi taivaan Jumala! mitä on minusta
-tuleva?
-
-Hän nosti kätensä korkeuteen. Tarttui hattuunsa ja matkalaukkuunsa ja
-riensi ulos ovesta.
-
-Falk syöksyi ylös istuimeltaan -- Saara. Saara! Jumalan tähden! --
-huusi hän.
-
-Hän tempasi liattunsa, etsi takkiansa. Missä se olikaan? Tuolla... Hän
-riensi ulos Saaran jäljessä. Tuli kadulle; katsoi yhtäälle, katsoi
-toisaalle. Ei nähnyt Saaraa. Hän juoksi yhtäälle, kysyi vastaan
-tulevalta poliisilta oliko hän tavannut sen ja sen näköistä tyttöä;
-sitten meni hän poikkikadulle, tuli takaisin toista, vaan ei nähnyt
-jälkeäkään Saarasta. Hän oli kuin uponnut suuren kaupungin pyörteesen.
-Raskain sydämmin kulki Falk kotiin. Oli mahdotointa nukkua. Hän otti
-esille paperia ja kirjoitti Saaran isälle, selvittäen kaikki, se
-ikäänkuin rauhoitti omaatuntoa.
-
-Heti meni taas kadulle, kulkien yhtä ylös, toista alas, etsien ja
-kysellen. Vihdoin istui hän ikkunansa ääreen ja tuijotti katulyhtyä,
-hetkisen kuluttua taas lähteäksensä ulos rauhattomaan kulkuun öiselle
-kadulle.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Saara juoksi katua ylös, toista alas, tietämättä minne joutuisi. Hän
-juoksisi siksi, kunnes väsyneenä vaipuisi maahan, siitä kai joku hänen
-löytäisi, Falk oli hänet pettänyt. Valhetta ja petosta olivat hänen
-kertomuksensa tuosta ihanasta maailmasta. Voi! isällä oli sittenkin
-ollut oikein; vaan paheita kuohui maailmassa; paras oli sittenkin
-vetäytyä sieltä pois ja piiloutua, vanhojen munkkien lailla erämaahan
-kirjoinensa ja raamattuinensa.
-
-Hän oli väsynyt ja hengästynyt; täytyi hiljentää vauhtia. Ihmiset
-kääntyivät hänen jälkeensä katselemaan nuorta tyttöä, joka vaatelaukku
-kädessä juoksi katua kuin mielipuoli. "Joku maalainen, joka seuraavassa
-kulmassa on keksinyt setänsä tai tätinsä" -- sanoivat he hymyillen.
-
-Saara oli tullut muutamalle pimeälle syrjäkadulle, jossa liike jo
-oli tauonnut. Häntä peloitti. Jos hyökkäisivät hänen päällensä, jos
-ryöstäisivät ainoat rahat taskusta! Katulyhdytkin olivat harventuneet,
-ei siellä, ollut sähköä. Muutaman kapakan ikkunoista vaan loisti tuli.
-Mistä etsiä suojaa? Näin ei hän jaksaisi koko yötä.
-
-Äkkiä näki hän kolme miestä tulla hoipertavan kapakasta. Ei ketään
-muuta ihmistä näkynyt. Silmänräpäyksessä oli hän yli kadun, mutta ne
-olivat jo huomanneet hänet ja kiiruhtivat jälessä. Oli sydänyö, yhtään
-poliisia ei ollut lähiseudulla.
-
--- Onkos neitsyt näin myöhään kävelyllä? -- sanoi yksi niistä ja tuli
-lähemmäs.
-
-Saara pakeni lyhtytolpan turviin. Miehet seurasivat.
-
-Epätoivoisena katseli Saara ympärilleen. Eikö mistään tulisi
-pelastusta? Lyhdyn valo lankesi erääseen miehistä.
-
--- Pekka! -- huudahti Saara, syöksyi hänen luoksensa, tarttuen häntä
-käsivarresta.
-
--- Pelasta minut! Pelasta minut!
-
-Pekka seisoi kuin kivettyneenä. Äkkiä unohti hän juopumuksensa. Toiset
-kaksi alkoivat räyhätä.
-
--- Onko se vanha henttu maalta, Pekka? -- kysyivät he norjaksi.
-
-Jumalan kiitos, olivathan ne norjalaisia. Saaran pelko alkoi haihtua.
-
--- Vie minut jonnekin, -- minne tahansa -- kuiskasi hän.
-
-Pekka puhui tovereilleen, jotka heti lähtivät matkoihinsa ja Pekka ja
-Saara jäivät yksin kadulle.
-
--- Pekka, Pekka, en ole milloinkaan niin iloinnut näkemisestäsi kuin
-tänään! Olethan uskollinen ystäväni, eikö totta?
-
-Kaikki pyöri Pekan päässä.
-
--- Kuinka Jumalan nimessä --
-
--- Kerron sinulle kaikki, jahka pääsemme suojaan, -- sanoi Saara
-tarttuen Pekan käsivarteen.
-
--- Asuntoni ei ole kaukana, -- sanoi Pekka. -- Eihän se ole sopiva
-paikka sinulle, mutta voithan hetkisen siellä levähtää.
-
-He poikkesivat vanhaan puurakennukseen. Väri oli ilman purema ja
-rakennus rapistunut. Eteisestä löyhkäsi kummallinen ummehtunut ilma. Se
-oli toista, kuin hänen oma pieni talonsa ruusupensaineen.
-
--- Niin, ei täällä ole juuri hienoa, mutta meikäläisillä ei ole varaa
-parempiin asuntoihin, -- sanoi Pekka.
-
-Hän aukaisi oven, veti tulta ja sytytti lampun pienellä
-maalaamattomalla puupöydällä. Saara katseli ympärilleen: kalkitut
-seinät, täynnä hämähäkin verkkoa ja nimikirjoituksia, tilaa tuskin
-pienelle vuoteelle, pesukaapille ja pienelle pöydälle ikkunan edessä,
-joka antautui takapihalle. Häntä kauhistutti elämä tänlaisessa
-asunnossa.
-
--- Me olemme työssä kaiken päivää, täällä kyllä kuluu yö, -- sanoi
-Pekka, Hän arvasi Saaran ajatukset, -- Mutta sinähän olet kelpolailla
-kasvanut ja kaunistunut. Ja sinusta kun on tullut papinrouva!
-
--- Olen ollut, Pekka, en nyt enää, -- sanoi Saara, istuutuen vuoteen
-syrjälle. Pekka istui kumoon viskatulla laatikolla, joka teki tuolin
-virkaa. -- Olen paennut Pekka, samoin kuin sinäkin, paennut kaikesta.
-
-Nyt alkoi Saara kertoa; tuntui huokeammalta näin uskoa kaikki vanhalle
-ystävälle. Pekka katseli häntä ihastuksella, pudisti päätään väliin
-keskeyttäen kertomusta huudahtamalla: "Onko ennen moista kuultu!...
-Senlainen aasi!... Se oli juuri hänen moistansa"... Mutta kun Saara
-kertoi äskeisen yhtymyksensä Falkin kanssa, huudahti Pekka:
-
--- Hyi, senlainen konna! Jos hänet joskus tapaan, on samassa
-tiiliskivi hänen päässään. Jonakin iltahetkenä Antti ja minä hänet
-kyllä saippuoimme... Mutta nyt pitää sinun levähtää, Saara. Paras että
-laskeudut vuoteelle, kyllä se on puhdas. Minä pidän vahtia eteisessä.
-Nyt on liian myöhäistä lähteä kudulle ja hotelleihin, ja siellä maksaa
-kaikki rahaa... Ken olisi aavistanut, minulle tänäiltana tänlaista
-tapahtuvan?
-
--- Isäsi lähetti sinulle tervehdyksiä, olin hiljattain hänen luonansa.
-
--- Vai niin, mitä ukko raukalle kuuluu?
-
--- Hän kaipaa sinua, Pekka. Hän pyysi minut sanomaan, jos joskus sinun
-tapaisin, että kaikki muu on yhdentekevää, jos hän vaan tietäisi
-Pekasta tulleen Jumalan lapsen. Minä lupasin sen sinulle sanoa.
-
-Pekka istui laatikolla itkien.
-
--- Jumala häntä siunatkoon! -- sanoi hän.
-
-Sitten vaikeni kaikki.
-
--- Juopotteletko sinä, Pekka? kysyi Saara hetkisen kuluttua.
-
--- En enemmän, kuin tarpeeksi, Saara, -- vastasi Pekka -- Muurarin
-täytyy viruttaa kurkkuaan, katsos, ja mitä muuta tekisi iltasin, kun
-ei ole minnekään mentävää? Jos sinä olisit täällä Saara, niin voisimme
-puhua sekä vanhoja että uusia, silloin olisikin toisin. Mutta täällä
-eksyy monenlaisiin seuroihin, täällä Chicagossa.
-
--- Heidän täytyy saada kunniaa meistä, Pekka, -- vastasi Saara. --
-Heidän ei pidä saamaan syytä halveksua meitä silti, vaikka pakenimme.
-
--- Ei olisikaan mitään hätää, jos olisi senlainen enkeli aina luona,
-kun sinä Saara, -- sanoi Pekka kuivaten kyyneleitään.
-
--- Minä luulen Jumalan lähettäneen sinut, tekemään minusta hyvää
-ihmistä, Mutta laskeudu levolle! Häiritsen sinua vaan tuhmuuksillani.
-
--- Heittäydy sinä lattialle Pekka, saat tämän peitteen, minulla on
-tarpeeksi vaatteita ylläni.
-
--- Ei, ei se käy! Ei tule kysymykseenkään. Muistatko Saara, kuinka
-kätkit minut, heinälatoon? Nyt kätken minä sinut latooni. Ajattele,
-että tänlaista piti tapahtua! Ole vaan levollinen. Ei yksikään pääse
-tänne, niin kauan kuin minä olen vartijana. Hyvää yötä Saara! Nuku
-hyvin ja luota minuun!
-
-Pekka, meni ja sulki oven jälkeensä.
-
-Saara istui vielä, vuoteen laidalla. Nojautui kyynärpäillään polviin
-ja kätki kasvot käsiinsä, Ei hän käsittänyt sitä, ettei ollut tullut
-mielipuoleksi. Ehkä olisi tullutkin, jos ei olisi tavannut Pekkaa?
-Tuntui niin rauhalliselta, kun hän valvoi tuolla ulkona, kuin
-uskollinen koira. Saara oli tyyntynyt: tuntui kuin olisi tie nyt eteen
-viitotettuna. Hänen tulisi astua työväen suureen piiriin, elättää
-itsensä kättensä työllä ja siten luoda itsellensä tulevaisuutta. Se
-kai olisikin parasta! Tuo muu oli vaan haaveellisia unelmia. Hän
-istui kauan liikkumattomana, antaen lampun palaa. Kaikki tuntui niin
-sekavalta, ettei hän nyt voinut selvään ajatella. Eteisestä kuului
-meteliä. Luultavasti kotiin tulevia talon siivottomia asukkaita.
-
--- Hiljaa, senkin lurjukset, -- kuului Pekan sanovan. -- Räyhäätte ja
-meluutte yösydännä. Tietäkää, että olemme saaneet vieraita. Tuolla
-sisällä nukkuu enkeli.
-
-Pilkkanauru seurasi näitä sanoja.
-
--- Varmaankin langennut, -- kuului vastaus, samalla askelet etenivät.
-Sitten tuli aivan hiljaista.
-
--- Langennut enkeli! Siksikö hän todella oli tullutkin?
-
-Paksu sumu esti Saaran näkemästä; korvissa suhisi; kädet putosivat
-hervottomina alas ja pää vaipui patjoille. Saara nukkui. Sisällä paloi
-himmeä lamppu ja ulkona oven takana valvoi Pekka uskollisesti.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Kello oli seitsemän aamulla. Rakennuksen asukkaat tulivat
-ruokakoreineen hajautuen kukin työpaikalleen. Mutta Pekka istui vielä
-komerossaan ja vartioitsi. Työmiehet nauroivat, hänet huomatessaan;
-luulivat hänen yöllä juopuneena sinne kaatuneen.
-
--- Etkö lähde työhön, Pekka tänään? -- kysyivät he ohimennen.
-
--- Pidän vapaapäivän, vastasi Pekka -- minulla on isosia vieraita.
-
-Pekka odotti kunnes kaikki olivat menneet, muurarit, puusepät,
-ompelijattaret ja pesuakat; rakennus oli kuin Noan arkki varustettu
-kaikenlaatuisilla asukkailla. Kun vihoviimeisetkin olivat lähteneet
-ja kaikki oli hiljaista, veti Pekka saappaat jalastaan ja astui
-varpaillaan sisään. Tuossa hän vielä nukkui. Pää lepäsi somasti
-tyynyllä; kasvot olivat kalpeat ja rasittuneen näköiset, hän näytti
-kärsivältä, ikäänkuin uneksisi jotain ikävää.
-
-Saara raukkaa! Kuinka kävisi hänen tässä suuressa kaupungissa? Kyllä
-hän tosin oli tottunut työhön, mutta ei senlaiseen. Pekka katseli häntä
-pitkän aikaa Hän pudisti päätään. Mitä lieneekään ajatellut? Ei hän
-malttanut häntä herättää. Yhtäkkiä sai Pekka oivan juonen, sillä hän
-hymyili tyytyväisesti. Hän aukaisi ikkunan saadakseen sisään raitista
-ilmaa, sitten kantoi hän maalaamattoman pöydän keskelle lattiaa, otti
-kirstustaan lakanan ja levitti pöydälle. Sillä välin loi hän aina
-katseen vuoteelle. Hän hiipi varpaillaan ulos. Lähti pakaripuotiin,
-josta osti tuoretta leipää ja muutamia vehnässämpyliä. Sitten muisti
-hän nähneensä siellä maukkaannäköisiä leivoksiakin, kääntyi takaisin
-ja osti niitäkin. Rautakaupasta osti hän kahvi pannun, osti sitte
-puolen naulaa jauhettua kahvia ja vähän voita ja palasi sitten kotiin
-lastattuna näillä makupaloilla. Hän poikkesi arkkiin, naapurinsa, erään
-vanhan muijan luoksi, jolta lainasi pari lautasta, veitsiä ja kuppeja
-ja pyysi hänen keittämään kahvin. Sitten hiipi hän taas Saaran luoksi.
-
-Hän nukkui vielä. Pekka ei voinut olla nauramatta. Kello löi yhdeksän,
-ennenkuin Saara aukaisi silmänsä. Hän katseli ympärilleen ymmärtämättä
-missä oli. Tuolla istui Pekka nauraen laatikolla ja pöydältä lemusi
-hyvä kahvin haju.
-
--- Tule nyt aamiaiselle, Saara! Olet ensi kerran vieraanani, -- kuuli
-hän Pekan sanovan. Mutta nyt äkkäsi Pekka vasta vaikeuden. Ei ollut
-yhtään tuolia. Hän keksi kumminkin keinon ja nosti pöydän tavaroineen
-päivineen vuoteen eteen.
-
--- Nyt tulee kahvia vuoteelle, -- sanoi hän. -- Vaan ehkä tahdot ensin
-pestä kasvosi, niin poistun siksi.
-
--- Ei sinun tarvitse. Pekka, -- sanoi Saara surullisena, hän muisti
-äkkiä eilispäivän tapahtumat.
-
-Pekka toi raitista vettä kaivolta, otti kirstustaan käsiliinan ja
-katseli kun Saara pesi kasvonsa ja kätensä ja kampasi hiuksensa. Pekka
-huokasi ja pudisti päätään. Vihdoin istui Saara vuoteenlaidalle ja
-aamiainen alkoi, mutta Saara oli hiljaa ja pahoilla mielin.
-
--- Oletko minun takiani ottanut vapaapäivän? -- kysyi hän.
-
--- Luonnollisesti; ei kaikki päivät ole tänlaisia juhlia, -- vastasi
-Pekka. -- Tiedätkö Saara, tämä on pulskin päivä elämässäni, -- lisäsi
-hän.
-
-Herra Jumala, ei tämä todellakaan Saaralle ollut onnellinen päivä!
-Huulet alkoivat väristä, mutta hän hillitsi itseään.
-
--- Pekka raukka! sitte ei sinullakaan ole monta onnellista päivää! --
-vastasi hän hiljaa.
-
--- Mutta mitä nyt oikeastaan minulle hankimme? -- kysyi hän hetkisen
-kuluttua.
-
--- Olen ajatellut sitä koko yön, -- vastasi Pekka.
-
--- Riippuu siitä, otatko palveluspaikan tai mieluummin tehdastyötäkö?
-
--- Tahtoisin olla kernaasti niin vapaa ja riippumatoin kuin
-mahdollista, -- vastasi Saara.
-
--- No sitten on paras ajatella neulomistyötä. Joko kappaompelua,
-liinaompelua tai napinreikäompelua; kullakin on oma alansa ja yhtä
-huonot palkat kaikilla, joka vuosi huononevat huononemistaan. Se on
-kerrassaan alhaista, mutta täällä on niin paljon työhön pyrkiviä.
-
-Ei tuo kuulunut erittäin lupaavalta Saaralle.
-
--- Käydään tänään täällä asuvien tehtaantyttöjen luona, niin saamme
-kuulla heidän mielipiteensä. Sitten vuokraamme sinulle pienen,
-soman huoneen ja olenhan minäkin turvanasi ja voin silloin tällöin
-sinua, auttaa, niin että kyllä tulet toimeen, ellet vaan vaivu
-välinpitämättömyyteen ja kadota rohkeutta. Täällä Chicagossa on paljon
-hauskaakin ja katseltavaa. Mutta nyt pitää sinun syödä; kaikki on
-ostettu sinun varallesi; sinun pitää juoda kolme kuppia kahvia; ehkä
-kuluu siihen taas aikoja, kun saat kahvia luonani.
-
--- En kumminkaan voi syödä, itseäni kuoliaaksi sinun tähtesi Pekka,
-ja tuntuu kuin joka pala tarttuisi kurkkuun, vaikka vehnänen on niin
-maukasta. Hän istui hetken hiljaa; ojensi sitte Pekalle kätensä ja
-sanoi:
-
--- Ilman sinua, rakas ystävä, olisin auttamattomasti hukassa.
-
-Pekalle tuli kyynelet silmiin. Hän nousi laatikoltaan, löi rintaansa ja
-vakuutti vielä kerran tämän elämänsä muhkeammaksi päiväksi. Saara ei
-voinut olla nauramatta.
-
--- Niin, niin Pekka, -- sanoi hän. -- Mutta yksi asia täytyy sinun
-luvata. Ei kenellekään ilmoittaa kuka minä olen. -- Ompelijatar Saara
--- ei mitään muuta. Ymmärrätkö? Eläkä kirjota isällesi eikä kenellekään
-muulle, että olet tavannut minut, eli että tiedät minusta mitään.
-Kirjoitan itse sitten, kun se on tarpeellista. Emmekö lähde nyt asuntoa
-etsimään?
-
-
-
-
-XXIV.
-
-
-Saara oli saanut pienen ja yksinkertaisen huoneen asunnokseen
-hauskemman kadun varrella, kuin Pekka asui. Jälellä olevat rahansa
-antoi hän isännälle, joka vaati kuukauden etumaksun. Nyt oli hänen
-uskollinen ystävänsä, Pekka, työn haussa ja Saara istui yksin
-huoneessaan. Ei hän ketään tuntenut; ei ollut mitään tekemistäkään. Jos
-olisi ollutkin, ei hän olisi työhön pystynytkään. Hän istui ikkunan
-ääressä ja katseli ulos, vaan ei nähnyt siellä mitään, sillä ajatukset
-olivat toisaalla. Ne liikkuivat hänen itsensä ja viimeisten tapausten
-ympäri. Ei hän mitään katunut; ennen vaikka missä kuin kotona. Ei hän
-ymmärtänyt mistä oli saanut rohkeuden lähteä. Falk sitten? Oliko tuo
-rakkaus todellista? Tänään ajatteli hän maalarista toisin kuin eilen.
-Jos hän nyt tulisi ja sanoisi: Minä kadun eilisiä sanojani; tulkaa
-luokseni! -- niin ei hän nyt menisi. Hän tiesi nyt ainaiseksi oltavansa
-eroitettu hänestä. Oliko Falk käyttäytynyt jalomielisesti? Eikö ollut
-totta, niitä hän sanoi, että hänen maineensa siitä olisi kärsinyt? Eikö
-ollut jaloutta se, ettei hän käyttänyt tilaisuutta ja syösnyt häntä
-turmioon? Liikutetussa mielentilassaan oli hitu omaa tahtoa vailla,
-olisi myöntynyt minne tahansa. Oliko hän nyt muuttunut? Oliko hän ollut
-mielenhäiriössä? Hän oli hurmaantunut omiin unelmiinsa ja mielikuviinsa
-ja toiminut niiden vaikutuksesta. Rakkautensa Falkiin, niin tulinen,
-niin vastustamaton, ei oikeastaan ollut muuta, kuin kaipausta toiseen
-olentoon, joka ymmärtäisi häntä, rakastaisi häntä ja selvittäisi
-hänelle elämän tarkoituksen. Nyt, kun Falk oli rohistunut korkeudestaan
-alas, tiesi hän, ettei ollut Falkiin persoonallisesti kiintynyt. Ei
-hän silloin olisi voinut -- kestää tätä. Silloin ei hän istuisikaan
-täällä tyyneesti miettien. Unelmat olivat haihtuneet, kylmä todellisuus
-oli nyt paljastunut hänelle. Työ ja köyhyys ammottivat edessä. Hän
-heittäytyisi sen kitaan ja ehkä murtuisi.
-
-Oli sekin parempi, kuin tähänastinen tylsä olemisensa.
-
-Liikkumattomana istui hän tuolillaan, kunnes ovi avautui ja Pekka astui
-sisään.
-
--- Kas tässä luulen olevan jotain sinulle. Saara -- sanoi hän ja
-levitti sanomalehden hänen eteensä. -- Tässä etsitään nuorta tyttöä,
-joka on tottunut ompelukoneen hoitoon ja sitähän sinä osaat?
-
-Kyllä hän sitä osasi, kiitos äidille, ja paljon muutakin, joka nyt
-tulisi tarpeesen.
-
--- Luvataan hyvä palkka, mutta niin ne tekevät aina, ei siihen tarvitse
-luottaa -- sanoi Pekka. -- Mutta voimmehan kumminkin koettaa; jollakin
-täytyy alkaa. Paras että lähdemme heti, sillä täällä kurkoittaa moni
-käsi leipäpalaa.
-
-Saara pani hatun päähänsä ja otti huivin hartioillensa. Pekka katseli
-häntä hymyillen ja sanoi:
-
--- Ellei sinulla ole yksinkertaisempaa pukua, ei kannata mennä
-ollenkaan. Jos tuonlaisessa hienossa leningissä esiintyy senlaisessa
-paikassa, lankeaa heti epäluulo ja... niin, ymmärräthän itsekin.
-
-Saara punastui. Oliko mahdollista ettei työ-ihminen saanut esiintyä
-somassa puvussa, tulematta epäillyksi siivottomuudesta?
-
--- Ehkä on parasta, että pukeudun aamutakkiini; se kait kelpaa -- sanoi
-hän.
-
--- Niin, sitten ostamme sinulle työpuvun; senlaisia saa valmiina,
-sitten sinulla vasta on oikea univormu, -- vastasi Pekka.
-
-Pekka lähti ulos, Saaran pukua vaihtaessa; ennen pitkää olivat he
-yksissä matkalla.
-
-Paikka jonne menivät oli suuri ompelu-tehdas. Työ oli täydessä
-vauhdissa kun he astuivat sisään. Epämiellyttävä, ummehtunut ilma
-tuli ovessa vastaan. Äärettömän suuren huoneen, epämiellyttävänä ja
-täynnä kangaspakkoja, vaatteita ja tilkkuja, toisessa päässä oli
-hehkuvan kuuma tulisija, missä silitysrautoja kuumennettiin, siellä
-työskenteli kalpeita miehiä paitahihasillaan kuumeisella kiireellä.
-Pitkällä lattiaan kiinnitetyllä pöydällä olivat ompelukoneet kahdessa
-rivissä. Ne kävivät höyryllä, niiden surina ja natina tukahutti kaiken
-muun äänen. Useammat tytöistäkin olivat riisuneet leninkinsä ja
-työskentelivät paitahihoin. Silitysrauta-miehillä oli kuluneet tohvelit
-jalassa, joista paljaat varpaat pistäytyivät näkyviin. He polttivat
-savipiippua. Huone oli jaettu eri osastoihin, yhdessä valmistettiin
-housuja, toisessa liivejä ja kolmannessa lakkeja. Tätä paitsi oli vielä
-kaksi samanlaista kerrosta, nekin täytettynä samanlaisilla koneilla,
-kangailla ja työväellä.
-
-Vihdoinkin tuli työnjohtaja. Hänelläkin oli savipiippu suussa Saaran
-kanssa puhuessaan. -- Ei hän nyt tarvinnut lisäväkeä, mutta ei tavannut
-koskaan ajaa poiskaan työtä etsiviä ja siksi voisi Saara tulla
-seuraavana päivänä. Siksi katsoisi hän jotakin tehtävää hänelle. --
-Palkasta ei puhuttu mitään.
-
-Ennen seitsemää seisoi Saara seuraavana päivänä tehtaan, ovella,
-varroten sisälle pääsöä. Hänellä oli uusi pukunsa ja voileipiä
-taskussa. Ei ehtinyt näet päivälliselle kotiin.
-
-Hänelle osoitettiin paikka erään koneen luona ja annettiin pari
-raitaisia housuja n:o 33 ommeltavaksi ja kerä valkeata ja punaista
-nauhaa kaulattimiksi. Siinä hän nyt istui.
-
--- Tahdotteko näyttää minulle, kuinka tämä on tehtävä? -- kysyi hän
-hiljaa naapuriltaan.
-
-Ei mitään vastausta. Naapuri ei katsonut sinne päinkään. Saara kääntyi
-toiseen naapuriin, tämä istui yhtä liikkumattomana, ei piirrekään
-kasvoissa ilmoittanut, että hän oli kuullut pyyntöä. Johtaja tuli hänen
-luoksensa.
-
--- Olette kait huomanneet tuon sääntö-ilmoituksen seinällä? -- sanoi
-hän. -- Minun on pakko sakoittaa teidät 10 centiä.
-
-Nyt ymmärsi Saara miksi eivät naapurit vastanneet. Se olisi maksanut 10
-centiä, osan päiväpalkasta. Ei Saara kysynyt enää. Hän tarkkasi toisten
-työtä ja teki sitte samoin. Päivällisajan tultua ei hän ollut vielä
-päättänyt toista paria. Kuului pillin piipatus, kuin taijan voimasta
-taukosi koneiden surina ja hiljaisuus, joka sitä seurasi oli lähes
-kauhistuttava. Helpoituksesta huoahtaen riensivät neulojat paikoiltaan;
-kaikki ojentelivat ruumistaan, muutamat juoksivat ulos nähdäksensä
-vilahduksenkin auringosta ja siintävästä taivaasta ja hengittääksensä
-tuota raskasta ilmaa Chicagon tomuisilla kaduilla päivällisaikana;
-toiset taas kiiruhtivat ruokakoreilleen ja ahmivat halukkaasti
-ruokavaransa. Ne jotka olivat paremmissa varoissa saivat 2 centin
-maksusta kupin laihaa teetä keittiöstä ja pari sokuripalaa. Muutamilla
-ei ollut ruokaa ollenkaan, he paastosivat iltaan asti. Sillä tavalla
-säästivät enemmän.
-
-Saarasta tuntui kuin koko ruumis olisi rikki muserrettuna. Särki niin!
-Nojaava asento, kuumeinen kiire, -- ei hän tahtonut jäädä, muista
-jälille -- vaikuttivat, että kädet tuntuivat olevan pois jäseniltään ja
-selkää, kolotti ankarasti, kun koetti sitä ojentaa.
-
-Useammat tovereistaan näyttivät skandinaaveilta, toiset taas
-saksilaisilta ja irlantilaisilta. Kaikki ne katselivat häntä, kukaan ei
-puhunut mitään, hän oli liian väsynyt puhutellaksensa heitä.
-
-Tuo armahtamatoin vihellys kuului uudestaan, samassa sekunnissa
-alkoivat koneet käydä. Kuten sotahevoset, hyökkäyshuudon kuultuaan
-syöksyvät paikoilleen, juoksivat ompelijattaretkin koneensa ääreen;
-miehet haukoittelivat viimeistä kertaa, uudestaan tarttuessaan
-raskaisiin silitysrautoihinsa.
-
-Saara istui kärsivällisenä muiden joukossa ja ennen pitkää lenteli
-housuja, takkeja ja liivejä sadottain ilmassa ja valmiit kulkivat
-kädestä käteen. Viiden ajoissa luuli Saara pyörtyvänsä. Eräässä
-loukossa keksi hän suutakoneen jäisine vesineen, sen ylipuolella oli
-luettavana: Kaksi centtiä kootaan lauantaisin jäävedestä. Saara meni
-sinne Se oli kumminkin jotain muutteeksi, sai edes oikoa jäseniään.
-Hän huomasi erään kaksitoistavuotiaan tytön seisovan luuta kädessä ja
-seuraavan häntä katseillaan. Hän muisti, että samat halukkaat katseet
-olivat päivällisaikana seuranneet ruokakoreja ja myttyjä. Pienoisella
-itsellään ei ollut mitään muassaan. Saara pisti käden taskuunsa ja
-otti esille yhden jälelle jääneistä voileivistään. Pienokainen pudisti
-kieltävästi päätään. Saara laski leivän hänen käteensä, mutta eräs
-toinen pieni tyttö kuiskasi:
-
--- Ei Rosa uskalla, häntä rangaistaan, jos hän syö jälkeen
-päivällisajan.
-
-Saara palasi paikalleen, mutta työhön ryhtyminen tuntui mahdottomalta.
-Korvissa suhisi, hän ummisti silmänsä ja vaipui tuolinselkänojaa
-vasten. Äkkiä kohotettiin tuoli voimakkaasti ylös ja laskettiin taas
-lattialle. Saara kuuli huudon: "työhön!" Hän aukaisi silmänsä ja näki
-johtajan takanaan.
-
--- Kuinka paljon sitte saan tästä työstä? -- kysyi hän tietämättä,
-kuinka se oikeastaan tapahtui.
-
--- Sen saat kuulla viikon loputtua, -- vastasi johtaja ivallisesti.
-Hän tarttui Saaran ompelemiin housuihin ja tarkasteli niitä. -- Sinä
-näyt osaavan hienompaa neulomusta, -- sanoi hän -- kyllä sen pian tulet
-unohtamaan. Ei kestä kauan ennenkuin opit tehdasneulomusta. No, jatka
-vaan, niin ansaitset enemmän.
-
-Saara loi katseen kelloon. Ei koskaan se ollut hitaammin kulkenut,
-kuin tänään. Se muistutti kotikelloa pappilassa. Kuinka hirmusta oli
-tuo yksitoikkoinen naputus ollut sinä päivänä kun hän läksi, ainoa
-ääni joka häiritsi kuoleman tapaista hiljaisuutta. Pois, pois kaikki
-muistot, nyt piti tehdä työtä, ei muuta kuin työtä! Kolme neljännestä
-jälellä. Saara ojensi väsyneitä käsiään ja alkoi uudestaan. Hyvää
-tahtoa vaan, ensi päivät olivat aina vaikeimmat. Hiukset olivat
-likomärät rasituksesta, kasvot ja kaula mustat tomusta, joka täytti
-ilman. Ohimoissa takoi, kuin sadalla vasaralla. Vihdoin kuului
-vapautuksen vihellys, kun hänen kolmas parinsa oli juuri valmistunut.
-Tytöt heittivät pois työnsä, siivosivat ja öljysivät koneensa.
-Keräytyivät sitte vesisäiliölle viruttamaan pahinta pölyä pois. Vihdoin
-sai Saarakin huivin olalleen ja läksi piinahuoneestaan. Käytävissä,
-missä tunkeili väkeä toisista kerroksista, oli myöskin seinillä
-ilmoituslippuja. Yhdessä niistä seisoi:
-
-"Ompelijattaret eivät saa syödä käytävissä eikä muuallakaan huoneissa.
-Pysykööt oikealla puolella alasmennessään ja vasemmalla ylöskäydessä.
-Ei saa kulkea käsityksin, eikä puhua toisilleen, kukin kulkekoon
-yksitellen. Joka näitä sääntöjä rikkoo, hän tulee eroitettavaksi."
-Toinen sääntö kuului: "Neulojattarien tulee työhön ryhtyä kl. 6,45,
-elleivät tahdo sakoilla maksaa viivytyksiä."
-
-Kaikista sakkoja, puhumisesta, syömisestä, jopa toista kädestä
-pitämisestäkin. -- Ja tämä vapaassa Amerikassa?...
-
-Saaran kotiin tullessa seisoi Pekka ovella vartoomassa.
-
--- Anna anteeksi Saara, mutta olin niin utelias kuullakseni miten on
-onnistanut ensi päivänä, -- sanoi hän.
-
--- Oh, oikein hyvin, -- vastasi Saara. Pekka katsoi häntä kasvoihin.
-
--- Oletko hyvin väsyksissä?
-
--- Olen niin väsynyt.
-
-Katsos, alku aina hankalaa, En koskaan unohda väsymystäni alkaessani
-työtäni. Monet päivät oli senlainen särky jäsenissä, kuin olisin
-irlantilaisen mäsäksi pieksemänä. Mutta sittemmin tottuu, katsos ja
-tulee karaistuksi. Tule nyt, niin syömme yhdessä oivan pihvipaistin;
-sinä tarvitset voimakasta ruokaa, minä tiedän paikan, josta saamme
-hyvän illallisen viidellätoista centillä.
-
--- En voi, en tänään Pekka, kiitos ystävyydestäsi! Voin jo pahoin
-ajatellessanikin ruokaa.
-
--- Minä kyllä tunnen tuon -- vastasi Pekka -- mutta, katsos, ruokaa
-sinä juuri tarvitset.
-
--- Ei, ei, jätä minut; en tarvitse muuta kuin lepoa.
-
-Saara sanoi hyvää yötä ja meni asuntoonsa. Pekka jäi ovelle seisomaan
-ja pudisti päätään. Saaran päästyä huoneesensa heittäytyi hän vuoteelle
-riisuuntumatta, ei huolinut peseytyäkään. Hän ummisti silmänsä, tuntui
-niin suloiselta oikaista jäseniä ja levätä selkää. Tätä vartenko
-hän siis oli tullut? Jos joka päivä tulisi samanlaiseksi, ei hän
-kauan kestäisi. Mutta sai luottaa Pekan kokemukseen. Ehkä kylläkin
-karastuisi, sekä ruumiillisesti, että henkisesti, tylsistyisi ja
-kyllästyisi kaikkeen parempaan -- tulisi oikeaksi työkoneeksi. Herra
-Jumala, minlainen tulevaisuus! Hän oli liian väsynyt itkeäksensäkin;
-muuten tuntui kuin voisi itkeä hillittömästi. Kaikki pyöri ajatuksissa,
-selvittämättömässä sekamelskassa. Vanhat muistotkin yrittivät uudistua,
-vaan ei hän niitäkään voinut ajatella, ne kulkivat vaan ohi uhkaavina
-kuvina! Ei hän voinut nousta ja käydä vesisäiliölle eteiseen. Jospa
-vaan saisi lasillisen raitista vettä! Voi! jos saisi näin nukkua ja
-kuolla!... Itaalia... palmut... Monte Pineio... Rooman kirkot...
-valhetta, kauhistuttavaa valhetta kaikki. Ei senlaista maailmaa
-löytynytkään, ja jos löytyikin, niin ei sitä hänelle kumminkaan ollut.
-Elämä oli hänelle helvetti ja sinä kait se pysyisikin. Olihan hänellä
-nyt tuo ikävöitty vapaus. Niin, vapaus orjuuteen, kärsimyksiin,
-nälkään ja kuolemaan, jos kävisi liian raskaaksi. Ja kumminkin valitsi
-hän tämän, ennen kuin palata hänen luoksensa... "Ja nyt rakkaat
-sanankuulijani, pyydän teitä rukouksiinne yhdistämään..." Oh! Sitä oli
-hän uskaltanut! Ei, tuhat kertaa ennemmin kuolla nälkään! ... Saaran
-pää vaipui tyynylle ja uupuneena nukkui hän.
-
-Kello oli jo kuusi, kun hän heräsi seuraavana aamuna. Voi! kello
-6.15 piti työn alkaman ja hänellä oli pitkä matka. Hän yritti nousta
-vuoteeltaan.
-
-Hän huudahti, sillä koski niin kauheasti kangistuneihin jäseniin.
-Hän ponnisti voimiansa ja nousi, peseytyi ja kampasi tukkansa, teki
-itsellensä muutaman voileivän, joi vettä ja lähti kidutuspaikalle.
-Sama surina, sama vastenmielinen haju, sama kuumeinen kiire, kuin
-edellisenäkin päivänä; ja tätä täytyi kestää saadaksensa itsellensä
-leipäpalan ja ansaitaksensa työjuhtain voudin taskuihin lukemattomia
-taalereja.
-
-Sinä päivänä tutustui Saara useampaan toveriinsa. Useammat olivat
-vastatulleita, saman ilmoituksen johdosta, kuin Saarakin. He olivat
-työskennelleet ennen toisissa paikoissa ja heidän kuvauksensa niistä
-olivat yhtä surkeita. Kolmekymmentä centtiä oli korkein päiväpalkka;
-kuinka voi sillä, saada asunnon, vaatteita, kenkiä ja ruokaa? Ne jotka
-asuivat vanhempiensa, luona tulivat jotakuinkin toimeen, mutta kuinka
-monta oli niitä? Useammassa paikassa tutkittiin illoin taskutkin, jos
-oli varastettu tilkkuja, lankaa tai nappeja.
-
-Saara oli päättänyt kestää koko viikon, nähdäksensä kuinka paljon
-ansaitsi.
-
-Viime päivät kuluivatkin jo huokeammin, hän valmisti jo neljä paria
-päivässä housuja. Sykkivin sydämmin odotti hän lauantaina palkan
-saantiaan. Maksettiin vuorotellen, kukin näytti lippunsa, jonka oli
-saanut työhön tullessaan. Jos ken oli lippunsa kadottanut, jäi hän
-palkatta.
-
--- N:o 27... katsotaanpa... Kahdessa päivässä neulonut 3 paria housuja
-à 5 centtiä se tekee 30 centtiä; viisi päivää 4 paria; tekee yhteensä
-1:30.
-
--- Mitenkä sanoitte? -- huudahti Saara. -- Koko viikkosenko palkka ei
-olisi muuta kuin yksi dollari ja kolmekymmentä centtiä?
-
--- Ei teitä siihen kukaan pakoita, -- vastasi rahastonhoitaja
-välinpitämättömästi -- höyrystä ja koneen kulumisesta menee 20 centtiä,
-jäävedestä 2 centtiä, 25 centtiä sakkoa 1/2 tunnin myöhästymisestä
-ja... kas, teilläpä on suuri sakkoluettelo... tekee yhteensä... Jäätte
-yhtiölle velkaa 15 centtiä.
-
-Ympäristöstä kuului armoton tai katkera naurun tirskutus. Ei Saara
-vielä ymmärtänyt kaikkia.
-
--- Onko tarkoituksenne jättää minut palkatta koko viikkoisesta
-rasituksesta? -- kysyi hän kyynelsilmin.
-
--- Noudattakaa laitoksen sääntöjä... Neulokaa useampia pareja
-päivässä... No, saamme kait antaa velan anteeksi... Seuraava, N:o 28!
-
-Saara tungettiin oheen. Sydän tykki ja silmät säihkyivät kiukusta. Hän
-katseli ympärilleen, ei missään osaa-ottavaisuutta, kukin ajatteli omaa
-ansiotansa ja riittäisikö se onnellisesti kaikkia tarpeita peittämään.
-Hän kääri huivin ympärilleen ja lähti. Tälläkö tavalla siis nuo
-ihmiset rikastuivatkin ryöstämällä, varustamalla ja pettämällä tulokas
-raukkoja, jotka eivät tunteneet heidän juoniansa ja etsivät heiltä
-työtä. Syy miksikä useammat olivat niin terveen näköisiä oli siinä,
-etteivät he viipyneet siellä viikkoa kauemmin. Ja tänlaista tapahtui
-niin kutsutussa kristillisessä seurakunnassa ja lain turvissa. Hän
-kertoi kaikki Pekalle, joka suuttumuksesta tykkänään raivostui. Hän
-tahtoi hirttää, polttaa, säpäleiksi silpoa asianomaiset.
-
-Varhain maanantai aamulla seisoi Pekka tehtaan ovella, pyytäen päästä
-sisälle. Hänellä oli tärkeitä asioita tehtaan tarkastajalle. Hän
-osoitettiin toiseen kerrokseen. Tarkastaja tuli, kohteliaasti hymyillen
-hänelle, mutta Pekka astui uhkaavana hänen eteensä keskilattialle ja
-huusi, jotta kuului kautta koko kerroksen:
-
--- Tiedättekö olevanne varas, ryöväri, ihmissyöjä joka imee köyhäin
-vaivasten viimeisen verenpisarankin, jotka antautuvat teidän juoniinne.
-Tiedättekö olevanne Chicagon suurin roisto, ja se on paljon se. Teidät
-pitäisi hirtettämän korkeimpaan puuhun, pilkkanauruksi ohikulkeville
-kunniallisille ihmisille...
-
-Tarkastaja kalpeni ja soitti hätäisesti kelloa. Kaksi miestä syöksyi
-sisään.
-
--- Ulos tuo mielipuoli! -- huusi hän kääntyen selin ja mennen
-seuraavaan huoneesen.
-
-Mutta Pekka näki, miten työmiehet kumartuivat alemma, vaihtaen
-keskenään salaisia katseita ja hymyilyjä ja että he itse teossa olivat
-suuresti kiitollisia hänelle. Nyt oli hänellä täysi työ torjuessaan
-miehiä päältään. Nousi ankara kahakka.
-
--- Enpä tahtoisi olla sinun takissasi meidän Herramme tuomio-istuimen
-edessä, -- huusi Pekka tarkastajan jälkeen. Mutta samassa viskattiin
-hän alas käytäviä. Ensin luuli hän säärensä taittuneen, mutta sitten
-huomasi hän kaikki olevan "all right." Oli vaan saanut muutamia
-naarmuja ja reiän päähänsä, joka vuosi ankarasti verta, mateli kaivolle
-ensin ja kömpi sitte kotiin. Oli sydän kumminkin kevennetty, -- kosto
-oli suoritettu, kosto, jonka hän oli velkapää Saaralle, houkutellessaan
-hänet tuonne varkaan pesään. He päättivät seuraavana päivänä neuvotella
-Pekan asuntokumppanien kanssa, jotka ehkä tiesivät antaa neuvoja. Omat
-työnsä unohti Pekka tykkänään. Ensin oli Saaralle saatava vakinaista
-työtä.
-
-[Tässä ja seuraavassa luvussa esitellyt työväen elämän kuvaukset
-perustuvat kaikki todellisuudelle. Katso: Miss Nelsonin "The slave
-girls of Chicago", ja Helen Campbell'in "The prisoners of Poverty".]
-
-
-
-
-XXV.
-
-
-Kuinka kurjat ja likaiset olivat nuo työväen asunnot!
-
-Useammat näistä rakennuksista ovat ennen olleet komeita ja hienoja,
-vaikka sittemmin ovat käyneet kurjiksi rappeutuneiksi hökkeleiksi,
-toiset taas ovat varta vasten perustetut, tyhjiinimeäksensä nuo
-raukat, jotka ovat pakoitetut sieltä suojaa etsimään. Useammat näistä
-työväen asunnoista ovat puuhuoneuksia, monikerroksisia ja seinät niin
-lahonneina, että niistä voi irroittaa palan palalta.
-
-Katot rikkinäiset, joista vesi valui asunhuoneisiin, joissa ei ole
-minkäänlaisia ilman puhdistuskeinoja, vaan kukin saa sitä hankkia miten
-parhaaksi näkee. Sairauden ja rikosten pesiä, minne ei oikeusmiehet.
-eikä hyväätekevät naiset rohkene astua, pelosta, etteivät pelastautuisi
-sieltä ehein nahoin ja missä pappeja kohtaa kiroukset, sadatukset ja
-pilkkanaurut. Senlaisen huoneuston ohikulkiessa on se kuin auringon
-paisteessa loikoileva lihava kissa. Kaikki niin tyyntä ja tyhjää, siksi
-että asukkaat ovat väsymättömässä taistelussa leipäpalan edestä. Mutta
-iltasin vilisee niitä, kuin rottia pesiinsä, silloin leimautellaan
-kirouksia ja vihaa uhkuvia sanoja; silloin ajatellaan murhayrityksiä,
-silloin liittoudutaan kapinoihin ja asetellaan salakaivoksia, jotka
-jonakin päivänä räjäyttävät koko kaupungin.
-
-Tänlaiseen meidän vuosisatamme yhteiskuntajärjestystä vastaan
-taistelevaan pesään vei Pekka Saaran seuraavana aamuna. Olihan
-hän jo ollut siellä sinä kauhistuttavana yönä, kuin turvattomana
-oli harhaillut meluavassa jättiläiskaupungissa. Hän tunsi heti
-ympäristön. He kulkivat ahtaan pihamaan poikki missä hiljalleen virtasi
-mustanharmaa likavesi viemärissä, joka oli jossakin sulkeutunut, sillä
-vesi seisoi melkein tyyneenä. Seinän vierustalla oli rivi tynnyreitä ja
-rikkinäisiä laatikoita, minne oli viskattu ruuan jäännöksiä ja törkyä.
-Niistä leveni inhoittava löyhkä. Silloin tällöin avautui ikkuna,
-josta viskattiin likavesiä alas pihalle, tai pudistettiin pölyisiä
-matonrepaleita. Muutamia rikkinäisiä huonekaluja oli tapuloittuna
-kartanolle; melua kuului eräästä huoneesta ja polisi tuli sieltä ulos
-kantaen kehtoa sylissään erään naisen seuraamana, joka näöltään oli
-enemmän raivostunut paholainen, kuin ihminen, takkuisille hiuksineen ja
-repaleisille pukuineen, pitäen lasta käsivarrellaan.
-
--- Sinä et ota kehtoa, kuuletkos? -- kirkui hän huonolla englannin
-kielellä ja tarttui siihen vapaalla kädellään, taistellen polisia
-vastaan. -- Sinä et ota kehtoa, vie vaan kaikki muu roska
-herrasväellesi, madeletti carnoglie, mutta, kehtoa et saa; se on
-pienokaiseni kehto, -- ja hän alkoi itkeä ja suudella ja hyväillä
-kääryä käsivarrellaan.
-
--- Rauhoitu nyt, -- sanoi polisi -- En minä mitään vie, puhdistan vaan
-huoneen hyyryläiselle, joka voi maksaa vuokransa. Sinä saat etsiä
-toisen onkalon madellaksesi.
-
-Nainen vaipui ruvan ja ruhkan sekaan ja alkoi vaikeroida:
-
-O dio mio! o madonna mia! o misero, misero... madeletti carnoglie,
-bestie damnasti!
-
--- Mitä on tekeillä? -- kysyi Saara lähestyen.
-
--- Vanha juttu, vuokra maksamatta; minä olen saanut käskyn karkoittaa
-perheen asunnostaan -- vastasi polisi kohteliaasti.
-
--- Kuka on talon omistaja? -- kysyi Pekka -- En ole sitä koskaan
-kuullut, vaikka itsekin asun täällä.
-
--- "Pyhä kolminaisuus" -- vastasi polisi vakavasti.
-
-Pekka purskahti nauruun.
-
--- Ja "pyhä kolminaisuus" karkoittaa naisia ja lapsia asunnostaan
-muutaman kurjan kolikon vuoksi?
-
--- Kuinka suuri summa on kysymyksessä? -- kysyi Saara tarttuen
-kukkaroonsa.
-
--- Vaan kaksi dollaria -- vastasi polisi.
-
--- Ja kahden dollarin vuoksi alistautuu varakas kirkko moiseen
-halpamaisuuteen, -- sanoi Pekka. -- Tässä näet, Saara, minlaisia he
-ovat.
-
--- Asiatoimissa ja yrityksissä ei senlaiset tule kysymykseen, sanoi
-polisi. -- Kirkko ei niitä hoida, vaan asioitsija kokoo vuokrat.
-
-Saara ei puhunut mitään. Hän otti kaksi dollaria kukkarostaan ja antoi
-polisille.
-
--- Ja nyt toimitatte huonekalut paikoilleen uudestaan!
-
-Polisi nosti kohteliaasti kypäriään ja alkoi laahata sisään rikkinäisiä
-huonekaluja. Nainen oli koko ajan vaikeroiden puristanut lasta
-rintaansa vastaan. Äkkiä tajusi hän mitä oli tapahtunut. Viljavina
-vuosivat kyynelet ja hän heittäytyi polvilleen Saaran jalkoihin,
-tarttuen hänen käteensä, suuteli hän sitä kunnioituksella, huudahtaen:
-
--- O, bellissima signora! Dio te benedice! Antonio, proveretto
-Antonio... e bono... on hyvä, mutta juo, juo signora. Tuli päihtyneenä
-yöllä kotio signora... nukkuu lattialla... eikä herää. Antonio e
-bono, signora, ansaitsee paljon rahaa, möi bananeja; appelsiineja ja
-pähkinöitä, mutta sitten tuli polisi, otti rahat ja sanoi Antonion
-täytyvän saada licenseä... Antoniolla ei ole licenseä... ei rahaa
-licenseen... silloin alkoi Antonio juoda ja minä pesemään lattioita...
-sitte sairastui Baby; minun täytyi jäädä Babyn luo, ei mistään kahta
-taaleria vuokraan... ja Antonio oli päihtynyt. Maledetta America...
-Jumala siunatkoon sinua ja omaisiasi!
-
-Saara kiiruhti pois; moinen alku ei aavistanut hyvää. He astuivat
-suureen eteiseen, joista pääportaat johtivat ylös, siellä löyhkäsi sama
-ummehtunut ilma. Portaita valaisi suuri ikkuna katossa, joka läpäisi
-vuosikymmenien pölyn takia vaan harvoja valonsäteitä. Sitä ei ollut
-milloinkaan puhdistettu, sadevesi vaan virutellut. Muutamat ruudut
-olivat särkyneet, reikiin oli pistelty repaleita.
-
--- Menkäämme ensin akan luoksi, joka lainasi minulle lautasia ja
-kuppeja, silloin kun ensi kerran olit täällä, -- sanoi Pekka. --
-Hänellä on hauskan näköistä asunnossaan, itse hän on hyvänlaitainen
-ja ystävällinen, elä välitä siitä, että hän kuulee huonosti ja on
-uudestaan tullut melkein lapseksi.
-
-Pekka naputti ovelle ja astuivat sitte sisään. Huone oli kadulle
-päin. Puhtaat, valkeat verhot riippuivat ikkunoissa, kukkia vanhoissa
-astioissa oli ikkunalaudalla. Vuode valkoisine peitteilleen oli yhdessä
-nurkassa, keskilattialla petsattu pöytä neljän tuolin ympäröimänä,
-niiden joukossa keinutuolikin. Pöydällä oli kahvikannu ja ruuan
-jäännöksiä. Eukko istui keinutuolissa. Silmälasit nenällä kutoen sukkaa.
-
--- Hyvää päivää äitiseni, -- sanoi Pekka ja ojensi hänelle kätensä. --
-Onko Lizzie kotona?
-
-Vanhus katseli silmälasiensa ylitse.
-
--- Kas vain, Pekka! -- sanoi hän. -- Ja teillähän on vieraitakin
-muassanne?
-
--- Eräs tuttavani maalta, joka on työnhaussa kaupungissa, aikomuksemme
-oli kysyä Lizzieltä eikö siellä olisi jotain, missä hänkin työskentelee.
-
--- Niin, niin, Lizzie läksi juuri ulos, mutta tulee pian takaisin;
-tehkää hyvin ja istukaa siksi. Niin, niin, ei meillä aina ole näin
-hienoa ollut; on meilläkin ollut puutetta, onpa niinkin.
-
-Pekka kuiskasi Saaralle:
-
--- Nyt huomaan hänen tulleen hyvään alkuun, minä menen huoneeseeni
-nyt, niin saatte Lizzien kanssa puhua vapaammin. -- Minä menen ulos
-hetkiseksi, tulen pian takaisin, -- huusi hän mummon korvaan.
-
-Eukko nyökkäsi päätään ja Pekka lähti.
-
--- Niin, niin olen minäkin kokenut yhtä ja toista -- jatkoi eukko
-nähtävästi mielissään saatuaan puhekumppanin.
-
--- Ensin asuimme Tennesseessä ja sotavuonna menetimme kaiken tavaramme.
-Sitten muutimme tänne, mutta ei mikään onnistanut; mieheni sairastui ja
-kuoli, Lizzie oli silloin viisitoistavuotias, mutta työhön hänen täytyi
-ansaitaksensa leipäpalan.
-
-Sittemmin on käynyt, niinkuin voi toivoakin. Hän on työskennellyt
-paitatehtaassa, kenkätehtaassa, räätiverstaassa, mutta sai aina
-pieniä palkkoja ja tuli kalpeaksi ja sairaaksi. Luulin jo hänenkin
-kadottavani. Väliin oli ruokaa, väliin kärsittiin nälkää, toisinaan
-makasi hän viikkokausia sairaana, pikku raukkani, silloin ei ollut
-mitään tuloja. Mutta nyt on hän, Jumalan kiitos virkistynyt, on pulska
-kuin terveys itse, muutenkin on kaikki nyt hyvin, ei mitään puutetta.
-
--- Missä työssä hän nykyään on sitte? -- kysyi Saara.
-
--- Niin, en minä oikeastaan tiedä; suuremmaksi osaksi on se yötyötä,
-monestikin tulee hän kotiin vasta aamusella. Nyt sanoo hän saaneensa
-ystävän, joka on hänelle niin hyvä. Niin, Jumala heitä molempia
-siunatkoon! Hän on kelpo tyttö. Raskasta on köyhyys sille, joka on
-nähnyt parempia päiviä, Mutta kunhan lapset ovat siivoja ja kulkevat
-Jumalan teillä, on se lohdutuksena puutteessakin.
-
-Oven avautuminen keskeytti, puheen ja Lizzie astui sisään. Hän oli
-komea tyttö, muhkea varreltaan ja soma ryhti. Silmät tumman ruskeat,
-huulet punaiset ja täyteläät, nenä karkea, jonka pieni taipumus
-ylä-ilmoille lisäsi kasvojen ynseätä ilmausta. Poskipäät hieman
-ulkonevat, iho lämpimän ja vähän kellervän näköinen. Muotihatun
-alta näkyi kiharoittu tukka veikistelevänä esiin pistäytyvän.
-Puku oli aistikas, jos kohta ei kallis: hänellä oli hansikkaat ja
-päivänvarjostin. Ei hän työntekijältä näyttänyt. Hän loi hämmästyvän
-katseen Saaraan ja katsoi kysyvästi äitiä.
-
--- Täällä on eräs Pekan tuttavista, joka haluaisi työtä samassa
-paikassa, kun sinäkin olet -- sanoi äiti.
-
-Saara kuuli katkeran naurunpurskahduksen ja huomasi Lizzien punastuvan
-äkkiä mennessään vaatesäiliön luo riisumaan hattua ja hansikoitaan.
-
--- Kyllä hänet silloin on neuvottu oikeaan paikkaan -- mutisi hän.
-
--- Tekisitte minulle suuren palveluksen, jos antaisitte minulle jonkin
-hyvän neuvon, sillä olen aivan vieras kaupungissa ja äitinne kertoi
-teillä olevan hyvää työtä, -- sanoi Saara vaatimattomasti.
-
-Lizzie kävi tulipunaiseksi ja silmissä välähteli tuli.
-
--- Vai niin hän sanoi, -- mutisi hän järjestellen tukkaansa kuvastimen
-edessä. -- Helpostihan voitte ottaa tämän viran.
-
-Saara katsoi häntä hämmästyneenä. Ei hän ymmärtänyt.
-
-Lizzie asettui hänen eteensä ja kysyi äreästi:
-
--- Mitä te oikeastaan tahdotte? Miksi tunkeuduttu huoneeseni? Tuletteko
-vakoilemaan minua?
-
-Saara säikähtyi.
-
--- Vakuutan kääntyneeni teidän puoleenne puutteen takia -- sanoi hän.
-
--- No, jos tahdotte tietää minun työni, niin sanon sen kernaasti. Sama
-työ on kyllä teillekin avoinna: myökää itsenne!
-
--- Myödä itseni, -- toisti Saara. -- Mitä te tarkoitatte?
-
--- Tarkoitan, että se on ainoa joka kannattaa täällä Chicagossa, --
-vastasi Lizzie. -- Kuudentoista tunnin ahkerasta työstä saa huonon
-palkan, mutta naisellinen kauneus palkitaan runsaasti.
-
-Saara tuli hehkuvan punaiseksi ja tunsi ruumiinsa vapisevan. Minne hän
-oikeastaan oli tullut? Ei koskaan ollut tänlaista kuullut, ei koskaan
-senlaista lukenut, mutta mieleensä kuvastui isojen kaupunkien paheiden
-ja siivottomuuden kurjuus, Falkin kertomusten mukaan.
-
--- Te punastutte kauhusta ja häpeästä. Olette itse kait pyhimys, sisar
-jollekin senlaiselle, joka päivällä ajaa komeissa vaunuissaan mahtavana
-ohitsemme, jotta lika pyöristä räiskyy päällemme, mutta iltaisin
-kernaastikin viihtyy seurassamme, sill'aikaa kun vaimonsa luulevat
-heidän istuvan tärkeissä kokouksissa ja valtion ja yhteiskunnan asioita
-hoitamassa. Ho, ho, ho, ho! -- Lizzie nauroi kauheasti. -- Oh, minä
-vihaan heitä! -- jatkoi hän puistaen nyrkkiään -- Jos tietäisitte
-kuinka he meille puhuvat, ja sitä täytyy kärsiä.
-
--- Lizzie vaipui tuolille ja puhkesi itkuun. -- Katsokaa, hauskaa se ei
-ole? Mitä sitte on tehtävää?
-
-Toivoton epäilys täytti Lizzien huudahduksen. Se viilsi Saaran sydäntä.
-Hän istui kuin kivettyneenä katsellen Lizzie'ä ja silmänsä täyttyivät
-kyynelillä.
-
--- Ettekö luule minun koittaneen elättää itseäni rehellisesti? jatkoi
-Lizzie, -- mutta se ei käy, se ei käy. Olen tehnyt työtä, niin että
-nahka on sormista irtautunut; olen ommellut yökaudet, kunnes olen
-uupuneena nukkunut paikalleni; olen istunut tehtaalla kuumeesta
-vapisevana ja yskinyt niin, että sydän on ollut rinnassa haljeta,
-vaan ansaitakseni päiväpalkkani. Mutta se ei käynyt. Jos on päivän
-kipeä, velkaantuu heti; lääkärikin on maksettava; ja sitten kunnekaan
-kykenemättömänä eroitetaan paikastaan.
-
-Hän pysähtyi hengittääksensä ja jatkoi sitten:
-
--- Jos olisin yksin, olisin kernaasti nähnyt nälkää ja viimein kuollut,
-sairaalaan, mutta hän tuossa -- Lizzie osoitti äitiä -- en voinut nähdä
-hänen kärsivän vilua ja nälkää, hänen, joka on nähnyt parempiakin
-päiviä, ei, sitä en voinut kestää. Minä mietin pitkinä öinä kun kuume
-esti minut nukkumasta, mietin kaikkia mahdollisia, mutta kaikki tiet
-olivat minulle suljetut paitsi yksi. Minä valitsin sen, Jumala minua
-armahtakoon! Äiti raukkani, hän ei sitä tiedä, hän luulee tyttärensä
-rehelliseksi ja kunnialliseksi. Jumala häntä suojelkoon totuutta
-tuntemastakaan!
-
-Lizzie puhkesi uudestaan kiihkeään itkuun. Saara nousi ja
-vastustamattoman voiman vaikutuksesta heittäytyi hän Lizzien eteen
-polvilleen ja painoi päänsä hänen syliinsä. Olihan hänkin tullut
-myydyksi miehelle, jota hän nyt kammosi. Lizzie silitti molemmilla
-käsillään hänen päätänsä:
-
--- Sinä et halveksi minua, et käännä selkääsi minulle! Kiitos, kiitos!
-
-Hän kumartui suutelemaan Saaraa otsalle. Sitten hän hämmästyi tekoaan
-kauhistuneena.
-
--- Anna anteeksi! -- sanoi hän -- Suo anteeksi! Ja... elä puhu mitään!
-
-Saara meni hiljaa ulos. Kun Pekka tuli, löysi hän Saaran istumassa
-rappusilla silmät itkusta punaisina.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-
-Etkö saanut mitään neuvoa kysyi Pekka viattomasti.
-
-Saara pudisti päätään. Pekka katsoi häneen.
-
--- Oletko sairas, Saara? Lähdemmekö kotiin? kysyi hän.
-
--- Ei, voin vallan hyvin... Mennään vaan edemmäs.
-
--- Silloin on paras mennä ylös kappaompelijattarien luo; ne ovat
-kumminkin kotona, -- sanoi Pekka.
-
-He menivät ylös käytäviä ja pitkän eteisen läpi. Pekka noputti ovelle.
-Kuului heikko: "astukaa sisään!" He astuivat huoneesen, joka oli noin
-10 jalan suuruinen kultakin sivulta. Katto oli matala ja aleni vielä
-ikkunaan päin. Keskilattialla oli suuri pöytä, johon ompelukoneet
-olivat kiinnitetyt. Pöydän ympärillä istui kuusi naista ommellen, kuin
-jos henki olisi ollut kysymyksessä. Lattialla oli suurissa kasoissa
-sekä valmiita että puolivalmiita kappoja, joiden välissä lattialla
-istui kaksi, noin kahdeksan ja kuuden-vuotista tyttöä, jotka ratkoivat
-harsouslankoja valmiista vaatteista.
-
-Eräässä loukossa oli vuode, jossa lepäsi kalpea, laiha olento, niin
-hiljaa, kuin kuollut. Korahteleva hengitys oli ainoa elonmerkki.
-Etäämpänä vuoteesta, niin kaukana ettei sairas siihen itse ylettynyt
-oli lääkepullo-pöytä. Ilma huoneessa oli niin ummehtunut, että Saara
-ehdottomasti vetäytyi askelen taaksepäin. Naiset olivat sairaan
-näköisiä. Kasvoissa ilmaantui väsynyt, elämään kyllästynyt piirre;
-olkapäät olivat, eteenpäin taivuksissa, rinta vaipunut sisälle, hiukset
-vanuksissa. Kädet liikkuivat, kuin näkymättömän voiman vaikutuksesta.
-Koneiden surina tukahutti kaiken keskustelun, ja silmät seurasivat
-työtä, ikäänkuin ei maailmassa muuta olisikaan kuin kappoja ja ompelua.
-Ompelijat rasvatäpläisine pukuineen muodostivat omituisen vastakohdan
-hienoille silkkivuorisille kapoille, kärpän tai pensylvaani nahan
-koristamme reunuksineen. Noin 30-75 dollariin kappale. Saara huomasi,
-että muutamat hienommista kapoista olivat asetetut sairaalle peitteeksi.
-
-Naiset nostivat päätänsä oven avautuessa, mutta heti kävi katse taas
-työhön ja kädet liikkuivat yhtä kuumeisella kiireellä.
-
--- Hyvää huomenta! -- sanoi Pekka sisäänastuessaan. -- Aina yhtä
-ahkerina!
-
-Ei mitään vastausta. Ei kukaan käskenyt heidän istua ja koneet
-surisivat samalla kiivaudella.
-
--- Täällä on eräs, joka haluaisi työtä -- jatkoi hän säikähtymättä. --
-Olisiko teillä jotain senlaista, joka kannattaisi.
-
-Pitkä äänettömyys.
-
--- Joka kannattaisi? -- vastasi vihdoinkin lähinnä istuva työstään
-taukoamatta. -- Silloin on paras kääntyä heti toisaalle.
-
--- Mutta ansaitsettehan elatuksenne kumminkin ja ehkä vähän päällekin,
--- sanoi Pekka.
-
--- Viisikymmentä centtiä päivässä; onko se sinusta tarpeeksi
-kuudentoista tunnin työstä? Hän joka on taitamatoin saisi tuskin
-kahtakymmentäviittä.
-
-Saara kumartui tarkastamaan erästä takkia. Kuinka keveä ja hieno se
-oli! Saaralle tuli halu koittaa sitä. Voi ne, joilla oli varaa, näitä
-ostaa, eivät ymmärtäneet, että joka piste ompeluksessa, oli särkynyt
-sirpale ihmiselämää!
-
--- Kuka näitä takkeja kaupitsee - kysyi Saara.
-
--- Sitä emme tiedä. Ompelemme juutalaiselle, joku tuo meille kankaat
-ja maksaa palkan kappaleluvulta. Hän taas tekee työtä jonkun toisen
-palveluksessa ja se taas vuorostansa on myöskin toisen työssä. Löytyy
-niin monta välittäjää, jotka ansaitsevat meidän työstämme, että
-itsellemme ei jää mitään voittoa.
-
--- Mutta niiksi ette työskentele tehtaissa? -- kysyi Saara. --
-Siellähän saa ainakin huoneen ja lämpimän ja höyryn ilmaiseksi.
-
--- Miksi emme? -- jatkoi sama, joka tähänkin asti oli puhunut. -- Siksi
-että varakkaat ansaitsevat enemmän säästäessään huoneen vuokran, lämmön
-ja höyryn. He ovat keksineet, että me yhtä hyvin voimme työskennellä
-kotona jolloin saamme itse hankkia kustannukset. He keinottelevat miten
-vaan enemmän ansaitsisivat meidän kauttamme; meillä on muka liian
-suuret tulot, -- lisäsi hän katkerasti.
-
--- Itse pitää meidän hankkia langat ja maksaa niistä juutalaiselle
-kaksinkertaiset hinnat -- sanoi eräs toinen. -- Muuten emme saa häneltä
-työtä ollenkaan.
-
--- Mutta sittepä me hankimmekin heidän hienoille naisillensa
-keuhkotaudit, -- sanoi kolmas nauraen ja katseli sairaan vuoteella
-lepääviä takkeja. -- Itse käytämme niitä ennen kuin rikkaat ne saavat
-ja tarttumus ei lähde niinkään helpolla.
-
-Toisetkin nauroivat tätä ajatellessaan. Saaraa kauhistutti. Nyt vasta
-huomasi hän että laattialla istuvat lapset katselivat häntä suurin
-silmin.
-
--- Kenenkä ovat nämä lapset? -- kysyi hän.
-
--- Minun, -- vastasi vanhin kumealla äänellä. Hän oli tähän asti
-vaijennut.
-
--- Mutta eikö olisi lapsille parempi leikkiä ulkona kartanolla? --
-kysyi Saara.
-
--- Parempi? -- jatkoi sama kumea ääni. -- Me emme kysy mikä olisi
-parempi. Ne joilla on vara lähettäkööt lapsensa yleisiin puutarhoihin
-ja muihin semmoisiin. Meidän köyhien pitää panna heidät työhön heti kun
-kynnelle kykenevät.
-
-Saara ajatteli ehdottomasti omaa lapsuuttaan. Sekin oli ollut ikävä ja
-ilotoin muihin lapsiin verraton, mutta mitä se oli tämän rinnalla? Hän
-näki itsensä istumassa puutarhassa sylissään lakanaan kääritty porsas,
-hän muisti puun linnunpesineen ja kirjat. Hän oli kumminkin ollut
-onnellinen silloin.
-
--- Ellei mieheni olisi heittäytynyt alas telineiltä ja siinä kuollut,
-niin emme täällä istuisi ja riutuisi rasituksesta, -- jatkoi leski. --
-Olisi edes toiminut niin, että olisimme saaneet vahingon korvausta,
-mutta kas, sen hän jätti tekemättä.
-
-Niin kauhea kuin asia olikin ei Saara voinut olla hymyilemättä. Ajatus,
-että miehen piti pudota kuoliaaksi juuri siten kuin vaimo olisi
-tahtonut, jos hän kerran ollenkaan putosi kuoliaaksi -- tuntui Saarasta
-naurettavan hullunkuriselta.
-
--- Paras on tyytyä Jumalan tahtoon -- sanoi Saara.
-
-Lesken kasvot muuttuivat uhkamielisiksi.
-
--- Meille köyhille ei tarvitse puhua senlaista -- sanoi hän äkäisesti.
--- Olemme saaneet tarpeemme siitä. Jumala? Sanokaappa mitä hyvää
-hän meille tekee? Me näemme nälkää, kärsimme vilua ja näännymme
-rasituksesta, toisten syödessä ja juodessa sekä silkkityynyillä
-ojennellessa. Antaa varakkaiden vaan pitää Jumalansa; meillä ei ole
-varaa senlaiseen ylellisyyteen.
-
-Saara tahtoi vastata, mutta vaimo keskeytti hänet.
-
--- Jos te joudutte orjastelemaan meidän tavoin, niin saatte nähdä
-minne hurskautenne katoo. Lihavat papit tulevat meille silloin tällöin
-sanomaan, että tulevassa elämässä saamme palkan rasituksestamme, mutta
-olisi paljon parempi, jos Herramme soisi meille täällä maanpäällä
-muutakin elääksemme, kuin teetä ja korppuja.
-
-Saaraa peloitti nämät pakanalliset sanat; mutta ei hän voinut
-vastustaa, kielensä oli aivan taipumattomana.
-
--- Ettekö voi sitte tehdä jotain muuta, mikä kannattaisi paremmin? --
-sanoi, hän vihdoinkin.
-
--- Sitä me kyllä voisimme -- vastasi leski. -- Löytyy todellakin monta,
-jotka elättävät itseänsä mukavammin, on meilläkin ollut tarjomuksia,
-mutta aikomuksemme on pysyä kunniallisina, niin kauan kuin henki meissä
-säilyy.
-
--- Siinä saa pysyä, mihin kerran on harjaantunut, jos se sitte
-kannattaa tai ei, -- sanoi eräs toinen.
-
--- Eikä ole niinkään helppoa päästä täältä -- sanoi kolmas, luoden
-silmäyksen sairaaseen.
-
-Samassa kuului useampia kimeitä vihellyksiä tehtaista. Kello oli
-kaksitoista ja päivällisloma alkoi. Ompelijattaret viskasivat työnsä
-oheen ja syöksyivät paikoiltaan, haukotellen ja ojennellen ruumistaan.
-Sitten kävivät eteiseen vesisäiliölle viruttelemassa kasvoistaan
-paksuinta pölyä, ennen kuin alkoivat ahmia teetään ja kuivia korppujaan.
-
-Sairas, joka tähän asti oli maannut, kuin puolikuolleena, aukaisi äkkiä
-silmänsä. Ne loistivat, kostean kiiltoisina, kuten keuhkotautisten
-tavallisesti. Valittaen yritti hän kohottautua vuoteelta ja kuroittaa
-pöydälle, missä lääkepullot olivat.
-
--- Antakaa minulle tuo pullo, pian! pian! -- huusi hän Saaralle
-epätoivoisella äänellä.
-
-Saara tarttui äkkiä pulloon. Nimilapulla luki hän: opiumia, sen alla
-oli pääkallo ja pari, luisia käsivarsia ristissä ja selvitykseksi
-näille kuville oli allekirjoitettu: "Myrkkyä". Saara tuijotti
-hämmästyneenä sairasta, joka hapuili pulloa.
-
--- Sehän on myrkkyä, -- sanoi Saara.
-
--- Niin, niin, siksipä sitä juuri tahdonkin. Täällä makaan rasitukseksi
-heille. He ansaitsevat tuskin elatuksen itselleen ja sitten täytyy
-minun... antakaa se minulle!... En minä kumminkaan parane... vihdoin
-myyvät he itsensä maksaaksensa lääkkeeni... ovat jo puhuneet siitä...
-täällä makaan ja kuulen kaikki, vaan en voi puhua mitään.
-
-Hän kuvaili ompelijattarien tulevan takaisin ja ojensi kätensä
-suonenvedon tapaisesti.
-
--- Kiiruhda! Anna se tänne... etkö kuule! Oh, Jumala minua auttakoon!
--- Tapa minut!
-
-Hän vaipui vuoteelle ummistaen silmänsä; rinta aaltoili äsköisestä
-rasituksesta. Saara piti vielä pulloa vapisevassa kädessään. Hän
-laski sen hiljaa pöydälle ja valmistautui lähtemään. Tämä kurjuus oli
-tukahuttavaa. Pikku tytöt olivat nukahtaneet kappakasalle. Teen juotua
-alkoivat koneet uudestaan surista.
-
-Saara sanoi jäähyväisiä ja kiiruhti ulos. Pekka seurasi häntä.
-
--- Ei näy onnistuvan tänään, Saara, -- sanoi hän. -- Mutta elkäämme
-kadottako rohkeutta. Täällä asuu muutamia, jotka työskentelevät
-"Marshal Field & kumpp.'illa". Se on hyvä paikka, mutta he eivät ole
-kotosalla nyt; tulevat puoli seitsemän ajoissa, niin kuulustelen
-heiltä. Ei ole suuria toiveita sinne pääsemisestä, siellä kun aina on
-liiaksi pyrkijöitä. -- Kas tästä mennään irlantilaisen Pat'in luoksi.
-Hän on kummallisin mies maailmassa. Hän oli osallisena suuressa
-työlakossa Armour & kumpp:n teurastuslaitosta vastaan. Mutta laitos
-onnistui saamaan heti täyden väestön sijaan -- katsos se on juuri
-haittana meidän työlakoillemme. Useammat vanhoistakin työntekijöistä
-otettiin sitten armosta takaisin vanhoilla ehdoilla, mutta Pat oli
-liian ylpeä, eikä häntä olisi otettukaan uudestaan, sillä hän oli lakon
-alkuunpanija. -- Käymmekö tervehtimään häntä.
-
-Ei Saara vastannut. Mielen valloitti kaikki näkemänsä ja kuulemansa;
-koneellisesti seurasi hän Pekkaa, joka kiipesi ylös kapeata porrasta.
-Ullakkohuoneen ovelle tultuansa löi Pekka ovelle; miesääni vastasi: --
-Astukaa sisään.
-
-Pat oli siis kotona. He astuivat kyökkiin, joka sai valonsa likaisesta
-akkunaruudusta katon rajalla. Huone oli lautaseinällä jaettu kahtia,
-toinen puoli teki asuinhuoneen virkaa, lattianrajassa oli pari
-pientä luukkua, joista oli laaja näköala yli Chicagon kattojen ja
-savupiippujen. Molemmat huoneet olivat melkein tyhjinä. Kaksi vuodetta,
-toinen kyhätty seinän kanssa yhden suuntaisesti asetetusta pöydästä,
-jonka nojalle toinen pöytä oli asetettu poikkipuolin, muodostivat koko
-kaluston. Vuoteessa makasi pieni kapalolapsi ja nelivuotias tyttö.
-Kyökissä pesi kaunis mustatukkainen nuori nainen lasten vaatteita.
-Vuoteen laidalla istui Pat tupakoiden. Hänellä oli tuo irlantilaisille
-omituinen kiherä, punaisen kellervä tukka, teirenpilkkuja kasvoissa ja
-pystynenä, sekä veitikkamaiset silmät.
-
-Vai olet sinä kotosalla, Pat; -- sanoi Pekka sisään astuessaan.
-
--- No, etkö tiedä että Armour & kumppani ovat laskeneet minut lomalle?
--- vastasi Pat. Saaran nähtyään veti hän piipun suustansa ja nousi
-vuoteelta. -- Uusi hempukkako, Pekka?
-
--- Niin onnellisesti ei ole asianlaita, -- aikoi Pekka sanoa, mutta
-hillitsi itsensä vastaten: Eräs tuttava maalta, joka etsii työtä.
-
--- Hän tekee oikein tullessaan minun luokseni; minulla on paljon
-poisantamista... Bridget... tuoli neidille!... Anteeksi, ei ole muita
-kuin yksi. Työtäkö? Tässä neidin sopiikin istua vuoteen laidalla ja
-katsella rikasten ohitseajelemista. Onhan se aina jotain, vaikkei juuri
-erittäin ravitsevaa.
-
--- Etkö vieläkään ole onnistunut saamaan työtä, Pat? -- kysyi Pekka
-istuutuen tyhjälle saippualaatikolle.
-
--- Olen kyllä saanut joukon lupauksia, paha vaan etteivät lupaukset
-ole pitäneet paikkaansa, -- vastasi Pat. -- Lupasivat minulle poliisin
-paikan; kuten tiedät ovat irlantilaiset hyvässä huudossa miehen niskaan
-ryhtymisestä; mutta sitten huomasivat että parempi olisi vangita minut
-itse, kuin päästää minut muita vangitsemaan; itsekin aattelin, että
-ensi tehtäväkseni tulisi köyttää sinut ja sitte järjestään koko arkin
-asukkaat, ja jätin koko poliisin puuhan. Sitten lupasivat, että saisin
-kaitsea sikoja, mutta kuultuansa minun olleen työlakon johtajana Armour
-ja Kumppania vastaan, ajattelivat varmaan, että siat vuorostansa
-nostaisivat kapinan minua vastaan; sekin toimi luisti siis käsistäni.
-Viimein piti minusta tulla hienolle herralle kuski, mutta kuultuansa
-minun puhuvan työväen kokouksissa, ajatteli hän varmaankin, että
-panisin dynamiittia vuoteensa alle ja siihen jäi sitte sekin puuha.
-
--- Mutta mitä nyt aijot sitte, Pat?
-
--- Ei suinkaan tule muu neuvoksi, kuin matkustaa, eikö totta Bridget?
-
-Bridget ja Saara olivat keskustelleet ahkeraan, niin ettei hän kuullut
-Pat'in puhetta.
-
--- Mikä on totta? -- kysyi Bridget,
-
--- Että koko perheellä on aikomus matkustaa, Bridget punastui; ummisti
-silmänsä, väristys vapisutti hänen ruumistansa nojautuessaan seinään.
-
--- Elä puhu tuolla tavoin -- sanoi hän vakavasti.
-
--- Minnekkä aijotte matkustaa? -- kysyi Saara.
-
--- Ainoaa tietä, joka meille on avoinna, ylös tuon reijän kautta ja
-sitte etäämmäs kultapilviin asti -- vastasi Pat osoittaen ylöspäin. --
-Mutta komeat jäähyväiskekkerit ensin, vanha veikkoseni -- huusi hän ja
-löi Pekkaa polvelle, niin että tämä huudahti. -- Sampanjaa ja hienoja
-ruokalajeja, kuten sopiikin niille, jotka elävät korkeuksissa, Armour
-ja Kumppani kustantaisivat varmaan kestit, jos sen tietäisivät.
-
-Pat nauroi kummallisesti, se ehkä muistutti itkua.
-
--- Etkä sinä siis tiedä hänelle tuossa mitään työtä? -- kysyi Pekka.
-
--- Matkustakoon samaa tietä -- vastasi Pekka.
-
--- Matkustaa? Puhut niin paljon matkustamisesta, mutta kuka herran
-nimessä kyydit kustantaa!
-
--- Sen tekee kyllä Smith & Wesson [tunnettu yhtiö, joka valmistelee
-revolvereja] -- jatkoi Pat, tyynesti.
-
--- Yhdellä dollarilla pääsee kauemmas kuin maailman ympäri.
-
--- Elä lörpöttele, -- Pat -- sanoi Pekka tehden lähtöä.
-
-Saara seurasi esimerkkiä ja jätti hyvästi Bridgetille. Pat seurasi
-heitä eteiseen.
-
--- Tulette siis jäähyväiskemuihin? -- huusi hän heidän jälkeensä.
-
--- Huonosti, huonosti käy tänään, Saara -- sanoi Pekka huoaten. --
-Mutta elä välitä siitä, iltapuolella kyllä keksin sinulle jotakin. Nyt
-menemme hankkimaan itsellemme kelpo paistin ja lasillisen olutta. Minä
-tarjoon -- sanoi Pekka ylpeästi hymyillen.
-
--- Teet niin paljon hyväkseni -- sanoi Saara hajamielisenä. -- Mene
-sinä vaan työhösi ja anna minun niittää sitä mitä olen kylvänyt.
-
--- Katsos, tämä on vallan huviksi minulle, päivä sinne tai tänne, ei
-merkitse mitään -- sanoi Pekka.
-
-Saaran silmät täyttyivät kyynelillä ja hän ojensi kätensä Pekalle.
-
--- Sinä olet uskollinen ystävä, -- sanoi hän.
-
-
-
-
-XXVII.
-
-
-Saara istui jälleen yksin huoneessaan. Pekka oli kuulustelemassa
-hänelle työn ansiota. Saara pisti käden taskuunsa ja otti kukkaronsa
-esille. Hän aukasi sen... viisi dollaria... siinä kaikki... sitten
-hän saisi kuolla nälkään, ellei siksi saisi työtä. Nämätkin rahat
-olisi pitänyt lähettää takaisin miehelleen... Hän laskeutui vuoteelle
-lepäämään. Jos olisi voinut edes itkeäkin -- korvissa vaan suhisi ja
-ajatukset harhailivat sekavina.
-
-Kuinka narrimainen hän oli ollut. Syösnyt itsensä tahallisesti tähän
-kurjuuteen. Mutta eihän hän tätä ollut etsinyt. Italiaa... matkoja...
-kauneutta... kehitystä! Ja täällä istui hän Chicagon kurjimpien
-työjuhtien joukossa, eikä kukaan tuntenut häntä, ei kukaan voinut
-auttaa häntä täältä! -- Nyt hän tuomittaisi, tai oikeammin oli
-tuominnut itsensä, orjuuteen ja unohdukseen, elämään, jota vietti moni
-yhtä runsaslahjainen, kyllin etevä nousemaan joukon paljoudesta, mutta
-joka ei koskaan, ei koskaan päämaaliaan saavuttaisi. Mikä narri hän oli
-ollut! Miksi oli hylännyt kotinsa? Äkkiä heräsivät muistot hiljaisesta,
-kauniista kodista, auringonlaskut ja ruusupensastot. Eikö tämä koti
-ollut kylliksi hyvä? Koti... oli kyllä... mutta Abraham Jensen. Hänen
-kuvansa esiintyi äkkiä niin selvänä, että Saaran veri kuohahti. Kuinka
-oli tuo viha syntynyt? Ei hän sitä voinut selittää, tiesi vaan että
-hän inhosi tuota miestä; tuntui kuin tuo olento käsittäisi itsessään
-koko hänen alentumisensa nöyryytyksen. Jos vaan saisi olla kotona isän
-ja äidin luona! Ja kumminkin... olisiko tuo elämä häntä tyydyttänyt?
-Ei, ei sitten enää, kun hän oli oppinut muita tuntemaan, vaikka vaan
-unelmissakin.
-
-Hän ummisti silmänsä antaen toisen haavekuvan siirtyä toisen tieltä;
-hän oli liian väsynyt voidaksensa kiintyä edes mihinkään. Äkkiä havahti
-hän naputukseen ovelle. Hän kuunteli. Oliko se todellakin hänen
-ovelleen? Ei se Pekka ollut. Kuka se sitte oli? Hän nousi puoleksi
-vuoteeltaan, kuin ovi avautui ja vanha mies astui sisään. Saara
-tuijotti häneen, hän luuli että... Mutta äkkiä syöksyi hän vuoteelta ja
-heittäytyi vanhuksen kaulaan huudahtaen.
-
--- Isä, isä!
-
-Sitten muisti hän äkkiä juovan, joka heidät eroitti, vaipui tuolille
-ja purskahti valtavaan itkuun. Isä istui myöskin. Hän nojasi molemmin
-käsin keppiinsä ikäänkuin tuen puutteessa; silmät täyttyivät
-kyynelillä, huulet vapisivat, eikä hän voinut puhua sanaakaan. Katsoi
-vaan Saaraa taukoamatta. Vihdoin sanoi hän meikein kuiskaten:
-
--- Vihdoinkin olen löytänyt sinut.
-
-Saara ei nostanut päätänsä ja isä katseli häntä yhä.
-
--- Olen ollut lähes viikon Chicagossa, -- sanoi hän. -- Olen hakenut
-ja kysellyt sinua tehtaista ja työväen asunnoista; vihdoinkin olen
-löytänyt sinut.
-
-Ei Saara vastannut, vaan itku tyyntyi vähitellen.
-
--- Ja nyt seuraat minua kotiin. Saara -- jatkoi isä hiljaa.
-
-Saara otti kätensä itkeentyneiltä silmiltään.
-
--- En tule koskaan enään kotiin isä -- sanoi hän.
-
-Ei isä ollut tuota kuulevinansakaan, vaan jatkoi:
-
--- Sekä äitisi, että minä olemme olleet mitä suuremmassa tuskassa
-puolestasi ja rukoilleet, että Jumala sinua suojelisi; ja nyt kiitän
-siitä, että hän on armahtanut meitä, ennenkuin se oli liian myöhäistä.
-
-Nyt oli Saara aivan tyyntynyt. Hän katsoi isää, jota hän sittenkin niin
-sanomattomasti rakasti. Kuinka hän oli vanhentunut näinä muutamana
-viikkona. Eli oliko se vaan kuvittelua? Hiukset näyttivät harmaammilta,
-selkä köyristyneemmältä.
-
--- Olen niin paljon rikkonut, etten voi toivoa anteeksi antamusta, --
-sanoi hän. -- Elkää uskoko, että sen vähemmän pidän teistä, minä en
-voinut muuta.
-
--- Rukoile Jumalalta anteeksiantamusta, lapseni; Häntä vastaan sinä
-olet rikkonut. Me olemme vaan kärsineet omista synneistämme tehdessämme
-lapsemme epäjumalaksemme. Olemme jo antaneet sinulle anteeksi, kotisi
-syli on avoinna sinulle. Ehkä kerran unohduksen päivä valkenee
-miehellesikin. Vielä ei se ole tapahtunut, vielä vuotaa avoin haava,
-vaan jos sinä nöyränä ahkeroitset tullaksesi hänen arvoiseksensa, niin
-ehkä hän vielä tarjoo kotisi sinulle...
-
-Kauemmaksi ei hän ehtinyt, sillä Saaran säkenöivät silmät sattuivat
-häneen.
-
--- Elä mainitse häntä, -- sanoi Saara koettaen hillitä vihaansa. -- Hän
-on minulle vastenmielinen, minä inhoon häntä; jos löytyy maailmassa
-ihminen, jota vihaan on se juuri hän. Sano hänelle etten milloinkaan
-tule takaisin, vaikka hän polvillaan sitä rukoilisi. Hän on aikonut
-tappaa minut; hän on murhaaja!
-
-Isä katsoi kauhistuneena tytärtään; senlaista tulisuutta ei hän
-milloinkaan ollut hänessä huomannut.
-
--- Jumala varjelkoon järkeäsi, lapseni! -- huudahti hän huolestuneena.
--- Eikö hän ole sinun miehesi? Eikö Jumala ole teitä yhteen liittänyt?
-
-Saara naurahti katkerasti.
-
--- Jumalako meitä yhteen liittänyt. Yhtä vähän kuin äitiä ja sinuakaan.
-
-Isä katsoi häntä peljästyneenä. Saara kulki edestakaisin huoneessa ja
-sanat virtasivat tulvana huulilta.
-
--- Minä en rakasta häntä, isä; en ole koskaan rakastanutkaan; et
-sinäkään rakasta äitiä, et ole milloinkaan rakastanutkaan, se on
-totuus; emmekö ole Jumalan edessä velvoitetut totuuteen? Minä olen
-nähnyt sinun rakastavan toista, isä; silloin näin ensikerran, että voi
-olla toisen kanssa naimisessa ja rakastaa toista, vaikka ei se olekkaan
-oikein. Se on syntiä, syntiä rakkauden lakia vastaan, sillä nainen
-kuuluu yksistään sille, jota hän rakastaa.
-
-Isä huokasi raskaasti. Sitten kumartui hän ja kuiskasi:
-
--- Herra etsii isäin pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen.
-
-Saara näki isän tuskat ja katui sanojansa.
-
--- Anna anteeksi, isä, mutta tuo salaisuus on painanut mieltäni monta
-vuotta, vaan en ole uskaltanut ilmaista sitä.
-
-Isä istui yhä pää alas vaipunena. Vihdoin sanoi hän:
-
--- Tahdon kertoa sinulle kaikki hänestä, Saara; ei sinun tarvitse
-epäillä häntä, eikä isääsi, Jumala tietää että suhteemme on aina ollut
-puhdas ja synnitön.
-
-Ja isä kertoi sen minkä lukija jo tietää.
-
-Kertomuksen kestäessä oli Saara tauonnut kävelemästä, seisoi nyt seinän
-nojalla ja kuunteli. Isän vaijettua laski hän kätensä ristiin ja
-silmiin nousi kyynelet.
-
--- Herra Jumala, kuinka väärin olet tehnyt itsellesi, isä, kuinka
-väärin minulle! -- huudahti hän.
-
-Isä katseli häntä kummastuneena, Saara ymmärsi tämän sanattoman
-kysymyksen.
-
--- Ajattele, miksi olisit tullut maailmassa noudattamalla kutsumustasi!
-Tahallasi olet leiviskäsi maahan kaivanut, tahallasi olet rikkaat
-lahjasi tukehuttanut ja luullut noudattavasi Jumalan tahtoa. Kuinka
-julmia voivat ihmiset olla itsellensäkin.
-
--- Ihmisen onnellisuus on vastaanseisoa omia halujansa, -- sanoi isä.
-
--- Ei, se on kutsumuksensa seuraamisessa, tulla juuri siksi miksi
-sopii, ei miksikään muuksi. Etkö ymmärrä, että sinun olisi pitänyt
-mennä naimiseen tuon toisen kanssa?... ettet koskaan ole ollut
-onnellinen?... että vieläkin rakastat häntä, jonka nimen olet minulle
-antanut?
-
--- Mistä olet saanut tuonlaisia vaarallisia ajatuksia, lapseni? --
-huudahti isä huolestuneena. -- Jos olisin hänet nainut, olisin tullut
-maailman lapseksi, elänyt synnissä ja hekumassa kuten muutkin sen
-paikkakuntalaiset. Vaan Jumala armossaan antoi minulle surun lahjan;
-hän antoi minulle alati vuotavan haavan, jotta en kiintyisi tähän
-murheen laaksoon, vaan toivoisin paratiisin onnea.
-
--- Täytyykö meidän siis tehdä itsemme onnettomiksi täällä, voidaksemme
-sittemmin toivoa jotain parempaa, niinkö tarkoitat? -- kysyi Saara.
--- Jumala kaunistaa ympärillämme luonnon ihanaksi, vaan me suljemme
-silmämme siltä. Jumala antaa meille tietojen lahjan, me heitämme sen
-pois. Edessämme on avoinna koko maailma, vaan me multaudumme pienoiseen
-loukkoon, veteleiksemme siellä, haudomme tavaroitamme ja uneksimme
-paratiisia tulevassa, elämässä.
-
--- Etkö siis tiedä, lapseni, että juuri tiedon puu karkoitti
-esivanhempamme paratiisista, että se oli perkele, joka näytti
-Jesukselle tämän maailman rikkaudet ja ihanuuden? -- sanoi isä. --
-Hän nousi ja otti Saaraa käsistä. -- Tule takaisin, onnetoin, eksynyt
-lapsiraukkani! Mitä tarjoo tämä maailma sinulle? Tule takaisin
-rauhaisaan pesääsi, joka suojelee sinua maailman myrskyiltä. Täällä
-sinä vaan kärsit ja sorrut vihdoin.
-
-Saara kätki kasvot käsiinsä. -- Niin sinä olet oikeassa isä, minä olen
-kärsivä ja vihdoin sortuva.
-
-Hän puhkesi itkuun ja vaipui vuoteelle.
-
--- Sinä myönnät sen itsekin. Tule siis kotiin jälleen, niin on kaikki
-tuleva hyväksi. Olet ollut sairas, mielesi on ollut sairas, sinä
-tarvitset lepoa.
-
-Isä taputti häntä ystävällisesti olalle. Saara pudisti yhä päätään.
-
--- En koskaan, isä, en koskaan! Olen itse valinnut tämän, tahdon itse
-kärsiä seuraukset... Mitä voisittekaan tarjota minulle jos tulisinkin
-kotiin? -- sanoi hän tulistuneena. -- Teidän rakkautenne ei olisi
-minulle kylliksi. En tahdo tulla elävältä haudatuksi; ja nähdä taas
-häntä, ehkä tulla uudestaan hänen nöyräksi orjattarekseen, hyi!...
-ennen kuolla!
-
-Isä vaikeni. Sitten katsoi hän ylös ja ääni sai maallikkosaarnaajan
-ankaran väreen: -- Saara, sinä olet hyljännyt isäsi, olet saattanut
-surua äidillesi, halveksinut miestäsi ja sen kautta pilkannut Jumalaa.
-Varo Hänen kiroustansa; rangaistus kohtaa sinua kuin ukkosen isku
-taivaalta. Heikon ymmärryksesi ase. Jumalan selkeän sanan rinnalle,
-mutta Hän on muuttava sinut ja estävä sinun julkeat toiveesi. Silloin
-ehkä palaat nöyränä ja notkistat polvesi tottelevaisena hänen
-rangaistuksensa edessä. Käänny! Käänny, ennenkuin on liian myöhäistä,
-ennenkuin tuomiopäivä tulee kuin varas yöllä. Muista mitä olet meille
-velkapää! Elä unohda äitisi tuskia...
-
-Saara keskeytti hänet. Hän oli nyt tyyntynyt. -- Ei enempää isä!...
-Uhkaukset eivät hyödytä nyt! En ole enää lapsi, -- sanoi hän melkein
-kylmästi. Sitten tarttui hän äkkiä isää käsistä. -- Olen sinun
-tyttäresi, isä. Tunnen samaa voimaa sisässäni, vaan en voi sitä
-tukahuttaa kuten sinä. Yhden asian sinulle lupaan: -- ääni tuli jälleen
-lempeäksi ja innostuneeksi -- et ole koskaan saava minusta häpeää.
-
--- Mutta miten hankit elatuksesi, lapsi raukkani? -- kysyi isä.
-
--- Tervehdä äitiä ja kiitä opetuksistansa, nyt ne ovat minulle
-tarpeesen -- vastasi Saara.
-
--- Mutta kirjoitathan kumminkin meille? Et unhota meitä? -- sanoi isä
-havaitessansa mahdottomuudeksi saada hänet mukaan.
-
--- Koska olette minut löytäneet, niin tahdon kirjoittaa, sillä... pidän
-sinusta niin sanomattomasti, isä.
-
-Saara häpesi tätä tunnustustaan ja työnsi isää ovelle päin. Isä oli
-ottanut hattunsa ja keppinsä. Ovella kääntyi hän vielä kerran ja sanoi:
-
--- Tule Saara!
-
-Saara pudisti vaan päätänsä, mutta syöksyi äkkiä hänen jälestään,
-polvistui hänen eteensä ja huudahti:
-
--- Isä, suo minulle anteeksi! Isän huulet vapisivat. Hän laski kätensä
-Saaran pään päälle ja sanoi hiljaa:
-
--- Jumala siunatkoon sinua!
-
-Sitten meni hän. Saara kuuli askelten etenevän käytävässä. Hän
-kiiruhti ikkunaan. Tuolla meni hän köyryisenä ja surullisena keppiinsä
-turvautuen. Nyt oli kaikki lopussa; yksin suuressa Chicagossa. Hän
-seisoi hetkisen ikkunan ääressä tuijottaen isän jälessä. Sitten alkoi
-päätä huimata, hän horjui vuoteelle, heittäytyi siihen huudahtain:
-
--- Oi Jumalani, anna minun kuolla!
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-
-Ei Saara tietänyt kuinka kauan hän näin makasi, mutta hän havahtui
-uuteen naputukseen ovelle. Ei hän voinut vastata, makasi vaan silmät
-ummessa.
-
-Pekka astui sisään. Nähdessänsä Saaran makaavan liikkumattomana, sulki
-hän varovasti oven ja hiipi muutaman askeleen lähemmäksi. Siihen
-seisahtui hän.
-
--- Nukutko Saara? -- kysyi hän hiljaa.
-
--- Sinäkö se olet, Pekka? kuului vuoteelta, vaan hän ei liikahtanutkaan.
-
--- Onko hän ollut täällä? -- kysyi Pekka. -- Hän kohtasi minut kadulla
-ja minä sain kertoa hänelle asuntopaikkasi, sillä hän uhkasi minua
-helvetillä ja muilla hulluuksilla. Mutta etpä sinä matkustanutkaan?
-
--- Nyt olen ainiaaksi eroitettuna vanhemmistani, Pekka. Et voi aavistaa
-kuinka hyvä hän oli; ei löydy toista isän vertaista -- sanoi Saara
-liikutetulla äänellä.
-
--- Tuon hyviä uutisia Saara, -- jatkoi Pekka. -- Olen saanut sinulle
-työtä Marshal Field & Kumpp. luona. Se on paraita yhtiöitä, ja puhdas
-ja hauska, työhuone siellä on myöskin. Mutta kylläpä valehtelinkin
-kelpolailla.
-
-Pekka nauroi sitä ajatellessaan.
-
--- Hyi Pekka, valehteleminen on niin rumaa, -- sanoi Saara
-masentuneesti.
-
--- Niinhän se on, mutta joskus täytyy sitäkin tehdä, -- vastasi Pekka.
--- Maailma on nyt kerran senlainen, ettei totuudella tule toimeen. Sain
-muutamalta siellä työskentelevältä tytöltä kuulla, että eräs paikka
-kenkäosastolla oli vapaana. Samassa minuutissa lähdin johtajan luokse.
-Hän kysyi josko sinä olit taitava siinä työssä, sillä he eivät ota
-taitamattomia, No se nyt on tietty, vastasin ja kerskasin työstäsi
-niinkuin et olisi sitte syntymäsi tehnyt muuta, kuin neulonut kenkiä.
-
--- Kuinka voit käyttäytyä niin Pekka? Tiedäthän...
-
--- En minä tiedä mitään, -- vastasi Pekka nauraen. -- Sen vaan tiedän,
-että sinun täytyi päästä jonnekin ja että täällä Amerikassa täytyy
-pitää puoltansa. Jos tahdot niin saatan sinut sinne; puoli kahdeksalta
-pitää olla työssä aamulla. --
-
-Seuraavana aamuna alkoi Saara uutta työtänsä. Hän sai koneen ja
-piti neuloa kengänsaumoja höyryllä. Työhuone oli valoisa ja hauska,
-sekä hyvällä ilmanvaihtokoneella varustettuna. Suuri joukko nuoria
-tyttöjä oli ahkerassa työssä. Sahviaani, silkki ja sametti -- kenkiä
-he ompelivat. Tytöt olivat Saaralle erittäin ystävällisiä ja naapuri
-näytti kuinka hänen piti tehdä. Sykkivin sydämmin alkoi Saara. Mutta
-höyry pakoitti konetta niin nopeaan liikkeesen, että käänteissä ei
-Saara ehtinyt yhtä nopeasti, ja saumat tulivat vääriä. Hän painoi
-polvellaan käyntiratasta, siksi että sukkanauhansa solki tuli hehkuvan
-kuumaksi, mutta sittenkään ei hän saanut hillityksi tulista vauhtia.
-Naapuri huomasi hänen avuttomuutensa ja tuli uudestaan hänen luoksensa.
-
--- Tyyntykää toki, -- sanoi hän. -- Kas näin, -- ja salaman nopeudella
-riensi työ edelleen. -- Elkää kadottako rohkeutta. Kyllä sitä pian
-oppii, olin itsekin yhtä taitamatoin. Painakaa vain polvella rattaasen,
-niin vauhti hiljenee.
-
-Saara kiitti ja alkoi uudestaan. Hän painoi polvellaan, niin että
-tuntui kuin nahka irtaantuisi, mutta sittenkin katkesi lanka ja sauma
-tuli vääräksi.
-
-Johtaja, pitkä, laiha mies piippu hampaissa katseli hymyillen Saaraa,
-
--- Ette näy olevan erittäin taitava, -- sanoi hän.
-
--- Paras on että taukootte yrittämästäkään. Saara katsoi häneen suurine
-tunnollisille silmineen.
-
--- Elkää karkoittako minua pois, sallikaa minun vielä koettaa! --
-pyysi hän.
-
-Ei johtaja vastannut, vaan kääntyi pois ja Saara jäi istumaan
-onnettoman koneensa ääreen.
-
-Kotiin mennessään ei jalat tahtoneet häntä kannattaa, vaan pakoittivat
-ankarasti! Vaan hän hautoi niitä kylmällä vedellä ja päätti kärsiä.
-Olihan elämä kysymyksessä.
-
-Ja hän voitti. Hän keksi pian keinon ja ennen pitkää ansaitsi hän kuusi
-dollaria viikossa. Jos vaan terveys kestäisi, voi hän sillä elää,
-mutta siinä olikin sitte kaikki! Missä olivat kauneus, ilo ja kehitys,
-joita hän oli halunnut? Hän meni tehtaalle, sieltä kotiin, teki työtä,
-söi, illalla oli tylsä ja väsyksissä, niin että ainoa toivo oli päästä
-levolle. Tuttavuuksia oli hän tehnyt tehtaan tyttöjen kesken. Niiden
-seassa oli monta hyvää ihmistä, mutta he olivat sivistymättömiä ja
-ilman minkäänlaisia harrastuksia; heidän suurin ilonsa oli sunnuntaisin
-kävellä kultansa kanssa puistossa ja lauantai-illoin tansseissa.
-Tähänkö hän olisi koko elämäkseen tuomittu?
-
-Eräänä iltana oli Pekka hänet vienyt työväen kokoukseen, missä sekä
-miehiä että naisia esiintyisi puhujina. Hän astui suureen saliin.
-Miehet istuivat arkipuvuissaan, lakit päässä poltellen tupakkaa,
-Saaraa alkoi yskittää tupakansavu ja omituinen, epämiellyttävä ilma
-kokoushuoneessa. Puheet otettiin vastaan ihastuksella ja jokainen
-lausunto rahamiehiä vastaan herätti riehuvaa melua. Hehkuva viha kyti
-näissä ihmisissä! He kantoivat sisässään vallankumouksen siemeniä!
-Saara sai käsityksen yhteiskunnan eri kerroksista jotka elivät joko
-salaisessa tai julkisessa kapinassa toistensa kanssa. Toisen kerroksen
-jäsenten kanssa seurustellessa tuntui kuin tekisi vääryyttä omaan
-kerrokseen kuuluville.
-
-Sama tunne vallitsi Saaran sunnuntaisin puistossa katsellessaan
-varakkaiden uhkeita ajopelejä. Mitä nuo ihmiset oikeastaan tiesivät
-hänen ja hänenmoistensa elämästä ja mitä tiesi hän heistä? Heidän
-maailmansa oli hänelle suljettu; mutta kauneuden ja varallisuuden
-maailmaahan hän oli ikävöinytkin, sitä, jonka Falk oli hänelle kuvannut
-ainoana onnea tuottavana. Miksi ei hän sitä saavuttanut, hän, joka
-sitä niin innokkaasti halusi? Oliko tuo yhteiskunnan jako oikeutettua?
-Mihin oli joutunut tuo sana veljellisyydestä ja sisarellisuudesta,
-jota kirkossa niin usein julistettiin? Niin, kirkossa! Vanhaan tapaan
-oli hän käynyt kotimaisessa jumalanpalveluksessa, vaan ei löytänyt
-siellä mitään uutta. Abraham Jenseniä... ei muuta; -- arvokas,
-itsekäs kehoitus ihmisille uskomaan juuri samoin kuin ihmiset olivat
-jo vuosisatoja uskoneet, pitämään itseänsä ainoana oikeauskoisena ja
-kaikkia toisia harhaoppisina. Sinne ei Saara enää menisi.
-
-Sunnuntaiaamupäivät lepäsi hän suuremmaksi osaksi viikkoisesta
-rasituksestaan. Iltapäivin tuli hänen uskollinen suojelijansa Pekka
-ottamaan häntä puistoon kävelylle. Pekka parka! Ensi alussa tahtoi hän
-Saaraa suuremmoiseti ajoretkelle sunnuntaisin, mutta Saara kieltäytyi
-niistä. Kernaasti uhrasi hän puolet viikkopalkastaan valmistaakseen
-Saaralle iloa. Saaraa liikutti tämä Pekan uskollisuus, mutta hänen
-täytyi tunnustaa sen joskus rasittavankin häntä. Usein tuli Pekka
-silloin kuin Saara olisi halunnut yksinäisyyttä haaveiluilleen.
-
-Pekan pyrinnöt ja toiveet eivät ulottuneet peri korkealle, karkea työ
-ja kumppanit olivat tukahuttaneet ne. Saara koetti herättää hänen
-kunniantuntoansa. Muistutti hänelle "Suurista keksinnöistä", joita
-hän oli räätälissä lukenut, ja joihin hän oli ollut niin innostunut.
-Eikö hänen sopisi pyrkiä jonnekin teollisuuskouluun ja ruveta
-rakennusmestariksi? Pekka tuli ihastuksiinsa ja innostus Saaraan nousi
-korkeimmilleen, mutta etäämmäksi ei siitä päästy. Pekka näytti kuuluvan
-niihin, joita täytyy kainaloista auttaa määrätylle paikalle.
-
-Saara mietti omaa kohtaloansa. Itse teossa ei hän ollut hituistakaan
-kauempana, kuin lapsena koti puutarhan rei'istä kurkistellessaan
-iloisia, onnellisia lapsia, jotka kävivät koulua kuvakirjat
-kainaloissa. Mikä avaisi hänelle tuon toivotun maailman? Rahat... Mutta
-mistä niitä hankkia? Kuuden dollarin viikkopalkalla, kun itse piti
-hankkia asunnon, vaatteet ja elatuksen, ei se onnistuisi. Ei, kyllä
-hänen osaksensa jäisi aidanraosta kurkistella vaan noita onnellisia
-ihmisiä, jotka loistavine ajopeleineen kulkivat ohitse, jotta lika
-vaunun pyöristä räiskyi hänen päällensä.
-
-
-
-
-XXIX.
-
-
-Saarakin oli kutsuttu Pat'in suuriin jäähyväiskemuihin, Pekka oli
-vakuuttanut hänen tulevan. Kemut olivat pidettävät Noanarkin katolla.
-Hämärässä alkoi väkeä puikkia kattoluukuista esille, kaikki arkin
-asukkaat saapuivat pestyinä ja harjattuina. Tuolla tulivat Marshal
-Field & Kumpp. iloiset tytöt, tuolla kappaompelijat kalpeine kasvoineen
-ja uupuneine silmineen, leski kahden pienokaisensa kanssa, miehiä,
-jotka työskentelivät lokaviemäreissä, Lizzie äitineen, jolle heti
-tehtiin tilaa, sillä hän oli ylimyssuvun edustaja paikalla, riitelevät
-eukot, jotka nyt olivat huvituksen halussa ja siksi tehneet sulat
-sovinnot, sekä italialainen nainen "provero Antonioineen", joka
-olutta nähdessään sai heikon toivon päihtymyksestä. Kaikki olivat
-juhlatuulella. Juhlallisuudet olivat heille outoja, sitä paitsi oli
-tässä juhlassa jotain salaperäistä, ei kukaan tietänyt, mistä Pat oli
-saanut varoja, eikä mitä hän tarkoitti matkustamisellaan. Pat itse
-lausui vieraitansa tervetulleiksi ystävällisesti hymyillen.
-
-Työväen asuntojen katot ovat asukkaiden yhteisiä kävelypaikkoja. Ilman
-niitä olisivat he jo aikoja nääntyneet turmeltuneesta ilmasta; siellä
-voivat he silloin tällöin virkistää keuhkojansa verrattain raittiilla
-ilmalla. Tänlainen katto oli tasainen keskipaikalta ja luisu molemmilta
-sivuilta, sadeveden alas vuotamisen takia. Se oli asfaltipeitteinen,
-ja sannalla ripoteltu ja näköala sieltä yli nukkuvan kaupungin
-suuremmoinen, etenkin nyt, kun sähkölamput säteilivät salaperäisesti
-läpi öisen usvan.
-
-Vieraat, olivat asettuneet pukeille ja laatikoille, joita olivat
-tuoneet muassansa, toiset istuivat katolla. Miehillä oli suuremmaksi
-osaksi paikatut housut, takit olivat harjatut ja useammalla oli
-kiiltorinnuksinen paita, joiden kauluksessa säteili 5 centin hohtokivi.
-Naisilla oli yllä juuri silitetyt pukunsa koristettuina niin monilla
-sinisillä, keltaisilla ja punaisilla nauhoilla, kuin olivat voineet
-hankkia. Kuu kustansi valaistuksen, niin Pat pääsi siitäkin surusta.
-Naurua, puhetta ja maailman eri kieliä kuului eri ryhmistä.
-
-Pat oli aukaissut olutastian ja kuin taikavoimasta ilmestyivät lasit ja
-kupit vieraiden taskuista. Pat oli noussut eräälle laatikolle, hänen
-piti nyt puhua.
-
--- Toverit!;-- sanoi hän -- ollessani vielä Irlannissa ja syödessäni
-potaatteja, tarttui kerran eräs maalainen ylimys minua niskasta ja
-heitti minut ulos, siksi ett'en voinut tehdä hänelle yhtä palvelusta,
-elää syömättä (naurua ja hyvähuutoja). Nyt tultuani vapaasen Amerikkaan
-tarttuu Armour & Kumpp. minua niskasta, siksi, että vaadin voita
-leivälle. Ei tässä mitään valitettavaa ole, ystäväni, sillä maailma
-on nyt kerran senlainen. Miksikä? Kysykää siltä, joka sen on tehnyt,
-minä en sitä tiedä. Se jolla on valta, nielee toisen. Kissa hiiren,
-susi lampaan, kettu kanan, haukka kyyhkysen ja rahamies työntekijänsä.
-Kaikki on niinkuin olla pitää. Jos teillä olisi valta, tekisitte te
-ihan samoin. Ajatelkaa ystäväni, jos meillä olisi tehtaat, vaunut,
-linnat ja höyrylaivat, emmekö me ruoskisi työntekijöitämme, kiusaisi
-heitä, nauraisi heidän armo-anomuksiansa? Ainakin minä tekisin niin.
-
-Katolla nousi ihastuksesta kamala ulvonta, ihmiset kadulla pysähtyivät
-kuulustelemaan ja poliisi riensi ulos kapakasta. Se oli inhoittavaa
-ulvontaa, josta voi eroittaa räjähdyksien pauketta ja tulta, joka
-räiskyi varakkaiden asunnoista.
-
--- Sanon vaan, että minä tekisin niin -- jatkoi Pat tyyneesti -- ja
-näyttää siltä, kuin tekisitte te samoin. Tahtoisin ripustaa Armour &
-Kumpp. korkeampaan lyhtytolppaan ja antaa työväen kivittää heidät. --
-Pat'in silmät säkenöivät ja kuulijat vastasivat uudella ulvonnalla.
--- Emme saa siis valittaa heidän polkemistansa, sillä itse tekisimme
-samoin, jos meillä olisi valta. Sitä paitsi ovat asiat niin viisaasti
-järjestetyt, että jos kyllästyy tähän maailmaan, voi helposti matkustaa
-pois. Papit antavat kyllä matkapassin, jos maksamme heille parin
-messun hinnan; sitten loiskahdamme Michiganjärveen tai nukahdamme
-rautatiekiskoille, eli vipuamme lyhtytolppaan tai kustannamme vähän
-ruutia itsellemme. Tämä oli minulla sanottavana, nyt kiitän teitä itse
-ja omaisteni puolesta. Kiitos kumppanuudesta, ja tervetuloa jälestäpäin!
-
-Pat astui laatikolta ja tyhjensi lasinsa. Kuulijat eivät ymmärtäneet
-mitä ajatella. Yksi osa nauroi, siksi, että olivat aina tottuneet
-Pat'ille nauramaan. Toiset kummastelivat hänen puhettansa. Pat'illa oli
-aina niin kummia juonia. Kauan ei ollut aikaa miettimiseen, sillä uusi
-puhuja astui laatikolle. Se oli mustakulmainen mies, mustine silmineen.
-Hän oli saksalainen ja tunnettu voimakas puhuja työväenkokouksissa.
-
--- Ja minä sanon: Alas sortovalta! huusi hän. -- Kuinka kauan saavat
-he polkea meitä, tehdä maailman meille helvetiksi? Kuinka kauan täytyy
-meidän kumartaa heitä, kuten härkä ikeen alla? Niin kauan kuin olemme
-kurjia pelkureita ja tuhmia, riidellen keskenämme, sen sijaan, että
-yhdistyisimme yhteen. Jos työntekijät olisivat yksimielisiä voisivat
-he päivässä kääntää maailman ylösalaisin. Vaan me emme uskalla, me
-pelkäämme varakkaita, siinä koko asia. Löytyy kymmenen petturia yhtä
-rehellistä miestä vastaan. Ennen kuin opimme yksimielisiksi ei tilamme
-voi mitenkään parantua.
-
--- Niin, ja ennenkuin pääsemme papeista, -- huusi eräs toinen. -- Eikö
-heidän ole koko syy, heidän, jotka siunaavat rikkaita ja vaikenevat
-heidän kujeistaan, hyvästä maksusta? Sortakaamme kristinoppia, meidän
-täytyy se tehdä, jos tahdomme pysyä rehellisinä! --
-
-Mies vaikeni ja muutamat huusivat hyvä-huutoja. Toiset vaikenivat. He
-tunsivat, että uskonto sittekin oli ainoa tuki ja turva, johon voi
-luottaa. Jos heiltä ryöstettiin tulevaisuuden toivo, mitä heille sitte
-jäisi? Yleinen mieliala kävi raskaaksi. Mutta äkkiä kajautti "provero
-Antonio" posetiivinsa säveleitä, jonka oli laahannut muassaan. Tehtaan
-tytöt kiersivät käsivartensa vyötäisille ja pistivät polkaksi katolla.
-
--- Varokaa! katto on heikko, -- huusivat muutamat.
-
-Mutta esimerkki tarttui, pian ottivat miehetkin osaa tanssiin parittain.
-
-Pat meni Bridget'in luoksi. Kasvonsa olivat vakavat ja päättäväisen
-näköiset.
-
--- Oletko valmis, Bridget? -- kysyi hän. - Parasta on nyt vetäytyä
-oheen.
-
-Bridget nousi, otti pienokaisen syliinsä ja talutti Rosaa kädestä
-kattoluukulle. Pat auttoi lapset alas ja pian olivat he omassa
-asunnossaan. Se oli ihan tyhjänä nyt, ei vuodettakaan ollut jälellä.
-Kaikki oli myyty ja rahoilla maksettu olut. Pat meni loukkoon missä
-Smith & Kumpp. matkapassi oli valmiina.
-
--- Ota ensin Rosa, mutta en minä voi katsoa -- kuiskasi Bridget.
-
-Pat meni toiseen huoneesen ja huusi Rosaa luoksensa. Lapsi meni
-kernaasti, pahaa aavistamatta ja Pat sulki oven.
-
--- Tuleppas Rosa katsomaan, kuinka kuu on kaunis, -- sanoi hän.
-
-Lapsi kumartui katsomaan ikkunaluukusta. Isä seisoi hetken päässä
-lapsen takana. Samassa kuului laukaus ja huokauksetta vaipui Rosa
-lattialle. Pat tempasi kyökin oven auki. Bridget oli jo laskeutunut
-lattialle pienokainen sylissään. Silmät olivat ummessa, huulet
-värittömät. Kädet olivat lujasti ristissä.
-
--- Minut ensin, Pat, ennen pienokaista, -- kuiskasi hän. Pat'in rinta
-aaltoili voimakkaasta; kätensä vapisi ja pistooli putosi lattialle. Hän
-heittäytyi Bridgetin rinnalle ja purskahti itkuun.
-
--- Kiitos kaikesta Bridget! kaikesta! -- sanoi hän. -- Nyt menemme
-yhdessä.
-
-Ja hän tarttui revolveriin ja ojensi suun vaimonsa ohimolle ja laukasi.
-
-Katolla kajahteli posetiivin sävelet ja palkit tärisivät tanssivien
-alla. Silloin kuului äkkiä lyhyt, kova laukaus, sitten toinenkin. Mitä
-se oli?... Taas kuului laukaus ja taaskin. Kaikki syöksyivät alas
-katolta avonaisen luukun kautta. He syöksyivät Pat'in huoneustoon.
-Ensimmäisessä huoneessa makasi Bridget pienoinen sylissä, heidän
-päälleen oli Pat kaatunut. Toisessa huoneessa makasi Rosa luukun
-edessä; kuu valaisi kalpeita kasvoja. Pat'in jäähyväiskemut olivat
-päättyneet. Perheineen oli hän matkustanut kau'as. Ainoa minkä jättivät
-jälkeensä oli paperiliuska, jolle varmalla käsialalla oli kirjoitettu:
-
-"Näin loppuu taistelu Armour & Kumpp. kanssa."
-
-
-
-
-XXX.
-
-
-Chicagossa vallitsi hermokuume, joka leveni hirvittävässä määrässä,
-varsinkin työväen asunnoissa, missä terveyssuhteet olivat huonompia
-ja asukkailla vähin vastustus voimaa. Tauti hiipi Marshal & Kumpp.
-tehtaallekin. Useammat tuolit olivat tyhjinä ja uusia kasvoja näkyi
-koneiden ääressä. Kukin pelkäsi vaan vuoronsa tulevan.
-
-Saara oli jo jonkun aikaa tuntenut pahoin vointia, mutta oli taistellut
-vastaan ja mennyt tavallisuuden mukaan työhön. Eräänä päivänä alkoi
-äkkiä päästä huimata; vilutti, veri nousi kasvoihin ja selässä tuntui
-kauhea kolotus. Hänen täytyi pysäyttää koneen ja samassa, vaipui hän
-tiedotonna lattialle.
-
-Herättyänsä ei hän tietänyt missä oli, eikä kauvanko oli horroksissa
-maannut. Tuntui kuin olisi purjehtinut tai lentänyt ilmassa. Hän
-katseli ympärilleen raukeasti. Huone, jossa hän lepäsi oli suuri ja
-vilvakka ja kuin usvan läpi voi hän erottaa vuoteen vuoteen rinnalla
-vastaisella seinällä. Hänen vieressään istui mustapukuinen nainen;
-eräs toinen nainen puettuna siniseen leninkiin, valkeaan esiliinaan
-ja päähineesen, senlaiseen, joita hän oli nähnyt sairashuoneissa,
-seisoi kumartuneena hänen ylitsensä. He puhuivat hiljaa keskenänsä ja
-tarkastelivat häntä.
-
-Ei Saara välittänyt kysyä missä hän oli. Sulki vaan silmänsä ja vaipui
-uudestaan horroksiin.
-
--- Taas herättyänsä istui sama mustapukuinen nainen hänen vieressänsä.
-
--- Tervetuloa uudestaan luoksemme! -- sanoi hän silittäen Saaran otsaa.
--- Levätkää nyt vaan hiljaa ja olkaa kärsivällinen, niin parannutte
-nopeammin. Saara katsoi vaan naista, ei hän voinut kysyä, ken hän oli.
-Myöhemmin sai hän tietää olevansa nais- ja lapsisairaalassa ja että
-mustapukuinen oli eräs amerikkalainen nainen, joka tapasi usein tuoda
-sairaille kukkia, viiniä tai muita vahvistavia aineita.
-
-Kun Saara alkoi tointua tuli nainen yhä useammin, näytti kuin olisi hän
-Saaraan erityisesti mieltynyt.
-
-Amerikkalaiset ovat omituista väkeä, heillä on rakkautensa ja
-ihailunsa puuskat. Jos asia tuli muotiin kerran, niin ei sitte muusta
-puhutakkaan; silloin ryntäävät kaikki paikalle, uhraamaan epäjumalan
-alttarille. Nyt oli norjalainen runoilija Henrik Ibsen tullut muotiin.
-Luettiin hänen voitoistaan Saksanmaalla ja Englannissa; kuultiin että
-etevimmät kriitikot sanoivat häntä aikakauden suurimmaksi draaman
-kirjoittajaksi. Siinä siis jotakin, jota piti ihailla. Helppohintaisia
-painoksia hänen teoksistaan levisi tuhansittain. Ennen olleiden
-Emerson- ja Brovn-klubin rinnalle perustettiin nyt Ibsen-klubeja.
-"Noora" ja "Kummittelijat" otettiin kaikkialla keskusteltavaksi.
-Norjalaiset ja "keskiyönauringon maa" tulivat Ibsenin kerällä
-muotiasiaksi. Luettiin Paul de Chaillus'en "Viikinkejä" ja selailtiin
-hänen suunnatointa teostansa Norjasta.
-
-Mrs King'in -- se oli Saaran luona käyvän naisen nimi -- luona
-seurusteli sekä mies- että naisjäseniä Ibsen-klubeista ja hänen itsekin
-täytyi kulkea virran mukana, jos tahtoi tai ei. Täytyi hänen itselleen
-tunnustaa ei ymmärtävänsä kaikkea, mutta se oli nerokasta ja siksi
-täytyi yhtyä nuorten ihailuun, vaikka hän kaikessa hiljaisuudessa
-kaipasikin Emersonia ja "Ben-Hur'ia". Mutta norjalaisiin ja Norjaan
-oli hän ihastunut ja se olikin syynä mieltymykseensä Saaraan. Hän
-oli löytänyt todellisen norjalaistytön. Toiset olivat uteliaita
-ja kadehtivat häntä. Sitäpaitsi oli Saara niin kaunis ja hieno
-käytökseltään, aivan poikkeava muista tehtaantytöistä. Saara sai
-kertoa hänelle Norjasta, missä ei hän itse koskaan ollut käynyt,
-mutta jonka hän tunsi vanhempiensa kertomuksista. Mrs King kuunteli
-häntä jännitetyllä tarkkuudella. Muutteeksi alituisilta toimikuntien
-kokouksilta ja hyväntekeväisyysseuroille olivat Saaran kertomukset
-hänestä, miellyttäviä ja hän kiintyi yhä enemmän kauniisen löytöönsä.
-Saara sai kuulla, että ne, jotka hoitivat häntä, kuuluivat tohtori
-Tuomaan kirkkokuntaan, jonka jäsen mrs King'kin oli, sekä, että tästä
-kaikesta tuli hänen kiittää Pekkaa. Koska pääsisi hän tilaisuuteen
-palkita Pekalle kaikkea? Kuin uskollinen koira oli hän joka päivä
-työstä palattuaan seisonut sairaalan portilla kyselemässä Saaran
-vointia; sisään ei hän päässyt enää niin myöhään. Vaan siitä päivästä
-alkain, kun Saara sai vapaasti puhua tuli hän joka sunnuntai ruusuvihko
-muassaan.
-
-Saaran kävi samoin kuin useamman hermokuumeisen. Vaikka hän oli kovin
-laihtunut, virkistyi hän pian, kun kerran sai ruveta syömään, niin
-tuntui kuin ei koskaan saisi tarpeekseen. Mrs King lähetti hänelle
-kananpaistia, lihalientä ja muita herkkuja; kauhulla ajatteli Saara
-jo sitä aikaa, kun tämä mukavuus päättyisi ja pitäisi uudestaan alkaa
-tehdastyötä. Heti kun hän sai luvan lukea, lähetti mrs King hänelle
-norjalaista kirjallisuutta, nyt sai hän kumminkin ne kirjat käsiinsä,
-joita Falk kerran oli luvannut hänelle lähettää Chicagosta. Kuinka
-ihmeellisesti kaikki voi kääntyä! Kuinka onnellisia olivat ne ihmiset,
-joilla oli aikaa lukemiseen, lepoon ja keskusteluihin! Kuinka voisi hän
-taas alkaa tehdastyötä? Vai saisiko paikkaansakaan enää, vaan täytyisi
-uudestaan ruveta hakemaan työtä? Usein halutti häntä teeskennellä
-heikommaksi, kuin olikaan, että saisi kauemmin olla sairaalassa, häntä
-kauhistutti se päivä, jona hän sieltä karkoitettaisi.
-
-Hän luki ahkeraan nämät viikot. Björnson'in, Lien, Kielland'in,
-Garborg'in ja Ibsenin teokset herättivät hänessä paljon ajatuksia ja
-hänen keskustelunsa Falkin kanssa sekaantuivat niihin.
-
-Mrs King kävi edelleenkin hänen luonansa, kyseli häneltä
-Norjasta, ja kirjoista ja kertoi sitte hänen suoria lausuntojansa
-Ibsen-iltamissa; kaikki klubin jäsenet innostuivat tähän omituiseen,
-tosinorjalais-olentoon.
-
-Eräänä päivänä sanoi mrs King Saaralle:
-
--- Ettekö tahtoisi, Saara, tulla minun luokseni, sairaalasta
-päästyänne. Asun aivan yksin palvelijattarein kanssa; saisitte olla
-seuralaisenani ja auttaa ompeluksessa ja muussa senlaisessa?
-
-Saara katsoi häneen suurine, säteilevine silmineen. Hän tunsi halua
-polvistua hänen eteensä ja syleillä häntä.
-
--- Tahdotteko todellakin ottaa minut luoksenne? -- huudahti hän.
-
--- Sydämmestäni sen tahdon, rakas lapseni, -- vastasi mrs King ja
-suuteli häntä otsalle.
-
-
-
-
-XXXI.
-
-
-Mrs King oli varakas leski. Hänen miehensä oli ollut Chicagon
-luotettavin asianajaja ja suuresti sivistynyt mies. Hän oli kuollut
-tapaturmaisesti purjehdusmatkalla. Hänen perheensä oli ollut
-kirjallisten pyrintöjen keskustana, hänen vaimonsa tahtoi nyt
-ylläpitää kodin entistä arvoa. Paljon vaivaa se hänelle tuotti,
-sillä ei hänellä ollut miehensä älyä. Mr King oli tietojensa ja
-kaunopuheliaisuutensa kautta tehnyt nämät kokoukset todellisiksi
-juhlahetkiksi ja mrs King oli saanut osan siitä ihailun loisteesta,
-joka ympäröi hänen nimestänsä. Nyt piti hänen itse olla aurinkona,
-joka valaisisi koko juhlallisuuksia, mutta hän ei kyennyt siihen. Hän
-oli enemmän sydämmellinen, kuin älykäs ja miehensä äkkinäinen kuolema
-oli hänelle lyönti, joka oli tukahuttaa häneltä elämänhalun. Hän löysi
-armeliaisuustöissä enemmän tyydytystä kuin kirjallisissa seuroissa. Hän
-oli neljän-viidenkymmenen välillä, mutta tukkansa oli jo kauttaaltaan
-harmaantunut, kuten tavallisesti amerikkalaisilla suhteellisesti
-nuorina. Tuo soveltui hänelle sentään oivallisesti, samoin surupuku,
-jota hän aina käytti.
-
-Tähän kotiin olisi Saara siis joutunut; paremmin ei hänelle olisi
-voinut käydäkkään. Häntä ympäröitsi varakkaan kodin komeus. Täällä
-oli kauneutta, järjestystä ja hauskuutta; täällä näki hän monta
-kuuluisaa henkilöä. Työnsäkään ei ollut raskasta, pääasiallisesti oli
-hänen tehtävänsä siivota mrs King'in makuu- ja työhuoneen. Sitten
-sai hän lukea ja mrs King opetti häntä hyväntahtoisesti englannin
-kielessäkin. Iltapäivin seurasi hän rouvaa ajoretkelle puistoon tai
-Michiganjärven seutuville; häntä pidettiin kuin kodin lapsena. Aina
-kun tuli vieraita oli hän sisällä ja herätti ensi aluksi suurta
-huomiota. Saara jännitti itsekin sekä silmänsä, että korvansa ja
-teki havaantoja. Ei hänellä ollut aavistustakaan kuinka nopeasti
-hän kehittyi. Kodin kirjasto oli hänelle avoinna, ja mrs King antoi
-hänelle ohjeita kirjojen valitsemisessa. Kummastuksekseen löysi hän
-siellä Viktor Hugon "Inhimillisyyden Kurjuuden" englanninkielisen
-käännöksen. Kyynelet virtasivat poskille, uudestaan nähdessään tämän
-kirjan, sehän oli vaikuttanut käännöksen hänen elämässänsä. Ei Saara
-edes mrs King'illekään uskonut kuka hän todella oli. Häntä pidettiin
-maanviljelijän tyttärenä Wisconsista, joka oli tullut, kuten moni
-muukin Chicagoon ansaitaksensa työtä ja sivistyäksensä.
-
-Nykyisessä onnellisuudessaan ei hän unohtanut Pekkaakaan. Hän puhui
-hänestä mrs King'ille, joka toimitti hänet teollisuuskouluun, jonka
-jälkeen hän sai työtä eräältä urakalla rakentajalta. Parempaan
-seuraelämään päästyään muuttui Pekka äkkiä; käytöksensä ja puheensa
-sai aivan uuden suunnan. Hän muutti arkista ja taukosi iltasin
-kapakkakäynneiltä. Siitä hän oli vähitellen luopunut, jo Saaran tultua
-kaupunkiin. Hänen vanha rakkautensa rakennuksiin ja koneisiin heräsi
-uudelleen ja hän alkoi toden takaa tutkimuksiansa. --
-
-Tähän aikaan oli venäläisen taidemaalari Verestchagin taulunäyttelö
-avoinna Chicagossa. Mrs King vei Saaran sinne muassaan. Muistot Falkin
-kertomuksista vieraista maista heräsivät uudestaan eloon. Maalauksia
-ei hän ollut nähnyt sen jälkeen kuin kotona pappilassa; nyt hän nautti
-sanomattomasti. Oli oikein vaikea saada häntä kotiin näyttelöstä.
-Kyynelet välkkyivät silmissä, kun mrs King useamman kerran turhaan
-pyysi häntä lähtemään; hän oli kerrassaan vaipunut taideteosten
-katselemiseen.
-
-Kotiin tultuaan tuntui hänen kadottaneen tasapainonsa, ei hän puhunut
-sanaakaan koko iltana. Halu matkustamiseen nousi uudestaan äärilleen.
-Sitä paitsi oli joukko uusia ajatuksia ja tunteita herännyt hänen
-sielussaan. Voi, jospa hänellä vaan olisi joku, jolle hän voisi kaikki
-uskoa, joku, joka ymmärtäisi häntä? Mrs King oli sanomattoman hyvä,
-vaan ei käsittänyt häntä oikein.
-
-
-
-
-XXXII.
-
-
-Ibsen-klubissa keskusteltiin "Noorasta". Loppunäytelmästä luettiin
-eräänä iltana mrs Kingin luona ja sitten alkoi keskustelu. Useammat
-naisista paheksuivat Nooran käytöstä, pitivät sen epänaisellisena ja
-loukkaavana; hänen olisi pitänyt jäädä miehensä ja lastensa luoksi.
-Helmerhän oli aina käyttäytynyt huomaavaisesti häntä kohtaan ja
-noudattanut hänen kaikkia juoniansa. He iloitsivat, että Amerikassa,
-Jumalan kiitos, tuonlainen oli vielä hyvin harvinaista.
-
--- Viime mainittua seikkaa täytyy minun vastustaa, -- sanoi eräs
-nuori asianajaja, syntyään saksalainen. -- Kun meillä Chicagossa on
-noin kaksi avioero kysymystä päivässä käsiteltävänä, näyttää minusta,
-kuin amerikkalaisilla naisilla olisi suuri taipumus miestensä luota
-karkaamiseen. En tahdo puhua niistä tapauksista, kun nuoret neidit
-karkaavat pappojensa kuskien kanssa, etenkin, jos nämät ovat neekerejä.
-
--- Hyi, kuinka saatatte puhua senlaista, herra Mayer? -- sanoi yksi
-naisista. -- Teidän puheenne johtuvat sulasta kateudesta siksi,
-ett'ette ole vielä tavanneet ketään sellaista, joka olisi teistä
-pitänyt.
-
--- Seikka on se, että haluaisin sellaista, jolla olisi karkaamisen
-taipumusta hyvin pienessä mitassa, siksi kestää valitsemiseni niin
-kauan, vastasi herra Mayer kylmäkiskoisesti.
-
--- Herra Mayer on sietämätöin, häneltä on puhevuoro kielletty, --
-huudettiin useammalta taholta.
-
-Muutamat puolustivat Nooraa innokkaasti; toiset pitivät ihmeellisenä,
-että Norjassa voi tapahtua senlaista, sehän muistutti enemmän Wienistä
-ja Pariisista. -- Mutta onhan seurassamme norjalainen nainen, --
-huudahti eräs herroista, -- hän olkoon tuomarina asiassa. Mitä mietitte
-neiti Saara? Onko se tavallista Norjassa, että vaimot karkaavat
-miehistään?
-
--- En minä tiedä, -- vastasi Saara punastuen.
-
--- Mutta pidättekö Nooran tehneen oikein? -- kysyi eräs naisista.
-
-Saaran silmät säkenöivät, sieramet laajentuivat, hänellä oli nähtävästi
-vaikea hillitä itseään.
-
--- Minusta ei naisen tarvitse alistua kaikkeen, siksi että hän on
-nainen, -- vastasi hän hiljaa.
-
--- Hyvä! Hyvä! -- huusivat Nooran puolustajat.
-
--- Mutta missä on Helmer sitte oikeastaan rikkonut? Hän suuttui
-aatellessaan vaimonsa tahranneen nimensä rikoksella. Sitä olisin
-minäkin tehnyt hänen asemassaan, -- huudahti herra Mayer.
-
--- Luuletteko, ett'ei naista voi rääkätä muulla tavalla, kuin lyömällä
-häntä? -- vastasi Saara rohkeasti.
-
--- Sitä ainakin me kutsumme rääkkäämiseksi, -- sanoi Mayer.
-
--- Mutta Nooraa kohdeltiin nukkena, leikkikaluna, alhaisempana
-olentona, riippuvana miehensä suosiosta; sen pidän minä paljon
-pahempana rääkkäyksenä, jota yksikään herännyt nainen ei voi ajan
-pitkään sietää, -- vastasi eräs naisista, joka oli tunnettu taistelija
-naisten oikeusten puolesta.
-
-Saara kiitti häntä ystävällisesti.
-
--- Onko senlainen kohtelu tavallista teillä, Saara? -- kysyi mrs King.
-
--- Luterilaisessa seurakunnassa, jossa minä olen kasvanut, opetetaan
-että mies on itsevaltias kodissaan, ja että vaimon tulee olla hänelle
-alamainen kaikessa. Vastakohtaa pidetään syntinä, -- vastasi Saara.
-
--- Eikö siitä seuraa monta onnetonta avioliittoa? -- kysyi mrs King.
-
--- Ei, aivan montaa, sillä useammat naiset elävät silmät ummessa, ja
-uskovat että kaikki on kuin olla pitääkin, -- vastasi Saara. -- Mutta
-jos kerran herää ja kärsii siitä, niin, sitten tulee onnettomaksi.
-
-Saara kääntyi syrjään, salataksensa kyyneleitään, joita vanhat muistot
-toivat silmiin.
-
--- Vaan ettekö luule, Saara, kummallekin paremmaksi kärsivällisyydellä
-kantaa ristiänsä ja koettaa tehdä elämää niin hyväksi kuin mahdollista?
--- sanoi mrs King lempeästi.
-
-Saaraa oli tykkänään liikutettuna, vaan ponnisti voimiansa, ettei
-ilmaisisi itseänsä.
-
--- Yhteiselämää miehen kanssa, jota vihaa, pidän minä epäsiveellisenä,
--- vastasi hän näennäisesti tyyneenä.
-
-Sekä herrat että naiset katselivat toisiaan. Keskustelu kääntyi alalle,
-missä amerikkalainen seurapiiri mieluummin vaikenee.
-
-Seuraavana päivänä kutsui mrs King Saaran luoksensa ja sanoi hänelle:
-
--- Rakas Saaraseni, huomasin teidän eilen kummallisesti liikutetuksi.
-Onko teillä omaistenne keskuudessa ollut lähempiä kokemuksia asiasta?
-En kysy uteliaisuudesta, vaan luulossa, että löytää huojennusta ystävän
-osaa-otossa, tahtoisin niin kernaasti olla teille jostakin arvosta.
-
-Saara puhkesi itkuun ja painoi päänsä mrs King'in syliin.
-
--- Olen itse karkannut mieheni luota, huudahti hän nyyhkien.
-
-Mrs King vavahti ja ehdottomasti veti hän kätensä pois Saaran pään
-päältä, mutta ennen pitkää alkoi hän silittää Saaran tukkaa ja sanoi
-hiljaa:
-
--- Kerro minulle kaikki, Saara!
-
-Ja Saara kertoi hänelle kaikki, jättäen vaan Falkin nimen
-mainitsematta. Lopetettuaan suuteli mrs King häntä otsalle ja sanoi:
-
--- Meillä ei ole oikeutta tuomita teitä enemmän kuin Nooraakaan... Nyt
-olette minulle kahtavertaa kalliimpi.
-
-Ja hän sulki Saaran äidilliseen syleilyyn.
-
-
-
-
-XXXIII.
-
-
-Eräs herroista, joka useammin kävi mrs Kingin luona oli nimeltään
-Brown. Hän näytti ankaralta ja vakavalta, hänellä oli musta tukka ja
-erittäin kauniit silmät, jotka väliin näyttivät niin eriskummallisen
-lempeiltä, kun hän puhui jostakin asiasta, johon oli innostunut.
-Tavallisesti istui hän puhumatta, kun vieraita oli saapuvilla, mutta
-rouva Kingin seurassa hän useinkin tuli puheliaaksi.
-
--- Herra Brown on heistä jäykin kaikista -- sanoi mrs King usein --
-mutta luulen kumminkin että hän on parhain heistä. -- Hän oli sen
-komitean jäsen, jonka piti valmistaa Yhdysvaltain työväen tilastolliset
-tiedot.
-
-Eräänä aamupäivänä, kun Saara tuli arkihuoneesen, istuivat mr Brown ja
-mrs King vaipuneina syvään keskusteluun. Saaraa kehoitettiin ottamaan
-osaa keskusteluun.
-
--- Sanon, että se on suorastaan kelvotonta, tuonlainen käytös työmiehiä
-kohtaan, sanoi mr Brovn. -- Varakkaat käyttävät lukemattomia juonia
-pusertaakseen penninkin omilta, huonopalkkaisilta työmiehiltään. He
-pakottavat heidät korkeista hinnoista ostamaan puoteistansa lankansa,
-kahvinsa, sokurinsa y.m. tarpeensa. He pidättävät heidän palkkansa
-kuukausittain, ja kantavat sill'aikaa korkoa rahoistaan. Suorastaan
-häpeää olla amerikkalainen... Eilen olin miehen luona, joka omistaa
-kaksitoista miljoonaa ja tahdoin innostuttaa häntä yritykseen, joka
-parantaisi osaksi työväen tilaa. Arvatkaappa, mitä hän vastasi.
-
--- No, mitä?
-
--- Hän valitti huonoja aikoja, Hän sanoi viime vuonna menettäneensä
-paljon. Ja arvatkaappa mihinkä? Joo, hän oli tilannut itsellensä
-hautapatsaan ja pystyttänyt sen Graceland'in hautausmaalle. Aatteli
-kait, ett'ei kukaan muu hänelle sitä tekisi.
-
--- Mutta ette suinkaan tarkoita, että tuonlainen on aivan tavallista,
-mr Brown.
-
--- Se on hyvinkin tavallista. Samassa määrässä kuin miljoonakasa
-kasvaa, samassa määrässä kasvaa sydämmettömyys ja itaruus. Löytyy
-rikkaita, jotka eivät milloinkaan saa kyllikseen. Hiljattain tapasin
-seitsemänkymmenvuotisen ukon, joka käveli jalan peninkulmaisen
-taipaleen asemalle, säästääksensä viisikolmatta centtiä
-omnibuspiletistä, ja hän oli miljoonain omistaja. -- Vaan vihdoinkin
-täytyy minun lähteä; hyvästi, mrs King.
-
-Saara oli koko ajan katsellut häntä taukoamatta. Hänestä ei mr Brown
-ollut koskaan näyttänyt kauniimmalta. Tuskin oli hän häntä toisten
-joukosta ennen eroittanut. Brownin tullessa eteiseen seisoi hän siellä.
-
--- Anteeksi, -- sanoi hän punastuen -- vaan minun täytyy kiittää
-teitä sanoistanne ja jos te tarvitsette tietoja asiasta, olen minä
-tilaisuudessa niitä hankkimaan.
-
-Mr Brown katsoi Saaraa. Ei hänkään ollut ennen huomannut Saaraa niin
-kauniiksi. Hän kumarsi lausuen, että se olisi hänelle suuri ilo.
-
-Kun Saara taas tuli mrs King'in luo, istui hän ajatuksiinsa vaipuneena.
-
--- Saara, eikö tuo ollut kauheata, mitä hän kertoi? -- sanoi hän. --
-Minä tulen aina surumieliseksi mr Brownin puheista.
-
--- Totta se kumminkin oli, sen tiedän omasta kokemuksestani, -- vastasi
-Saara.
-
-Ja hän kertoi viikosta, jonka oli viettänyt räätälitehtaassa sekä
-käynnistään arkissa ja Pat'in jäähyväiskemuista. Mrs King'iä
-pöyristytti ja Saaran lopetettua oli hän aivan kalpea.
-
--- Onko mahdollista, että täällä Chicagossa voi senlaista tapahtua? --
-huudahti hän.
-
--- Voi, mrs King, tehkää jotakin Lizzien hyväksi! -- pyysi Saara,
-tarttuen hänen käsiinsä.
-
--- Tahdon pelastaa hänet, pikku ystäväiseni, -- minä tahdon tehdä sen,
--- vastasi mrs King.
-
--- Ja sairaalle ompelijatarten luona ja kaikille niille toisillekin! --
-huudahti Saara.
-
--- Tahdomme tehdä sen mitä voimme. Jumala meitä armahtakoon, että
-teemme niin vähän! -- sanoi mrs King kävellen edestakaisin lattialla.
-
--- Jos kaikki olisivat teidän tapaisianne, mrs King, olisi maailma
-paljon parempi, -- sanoi Saara ja suuteli häntä kädelle.
-
-
-
-
-XXXIV.
-
-
-Saara oli onnellinen. Mrs King'in toimesta oli Lizzie päässyt
-sairaanhoitajaksi samaan sairaalaan, missä Saara oli ollut, sinne oli
-myöskin kappaneulojien luota tuotu sairas rauhaan kuolemaan. "Pyhän
-Kolminaisuuden kasarmi" oli rouva Kingistä saanut suojelusenkelin ja
-"pyhä kolminaisuus" itse saanut sanomalehdissä kelpo naarmun mr Brownin
-terävästä kynästä. Kirjoitus herätti suurta huomiota, sillä mr Brown
-oli yleisesti arvossa pidetty mies; Saara oli hänelle antanut paljon
-tietoja, joita Pekka vielä oli täydentänyt.
-
-Saara oli kirjoittanut pitkän kirjeen isällensä ja kertoi kuinka hyvin
-hänellä nyt oli ja koetti selittää, että näin sittenkin oli parasta.
-Mutta vielä suurempi ilo odotti häntä. Eräänä päivänä, kuin mrs King
-tuli kotiin, sanoi hän Saaralle:
-
--- Lääkärini tahtoo ehdottomasti minut talveksi muuttamaan joko
-Floridaan tai Italiaan keuhkojeni takia. Minä valitsen mieluummin
-Italian. Tahdotko tulla muassani, Saara?
-
-Ilon leimahdus välähti Saaran kasvoilla ja hän tuli aivan huumaukseen.
-Mrs King hymyili.
-
--- Näen, etten tarvitse mitään vastausta, -- sanoi hän suudellen Saaraa
-otsalle. -- Valmista itsesi matkalle; viikon kuluttua lähdemme.
-
-Saara näkisi Italian. Vanhat, Falkin kera unelmoimat ilmalinnat nyt
-toteutuisivat. Kuinka Jumala sentään oli hyvä hänelle. Tämä onni
-kerrassaan valloitti hänet. Monta monituista kertaa täytyi hänen kertoa
-mrs Kingin sanat, voidakseen niitä uskoa, vaikka hän ihan selvää oli
-sanonut: viikon kuluttua lähdemme, -- Kuitenkin oli Saara koko ajan
-kuumeisessa pelossa, että jokin este ilmestyisi. Päivisin järjesti
-hän matkatarpeita kaunis hymyily huulillaan, öisin uneksi hän Milanon
-kirkosta, Rooman katakombeista ja Wolkonskyn huvilan ruusuista.
-
-Vihdoinkin valkeni lähtöpäivä. Suuri joukko muitakin perheitä matkusti
-samalla; matkaseurue oli hyvin suuri. Enin hämmästyi Saara, kun hän
-valtamerellä huomasi mr Brownin kulkevan laivan kannella harmaassa
-matkapuvussa plaidi olalla. Hän matkusti Eurooppaan tutkimaan työväen
-asemaa, erittäinkin sosialistisia liikkeitä Saksanmaalla. Ei Saara
-ymmärtänyt, miksi hän tuli niin iloiseksi Brownin nähtyään. Sen
-jälkeen, kuin he niin innostuneesti olivat puhuneet työväen asiasta,
-piti hän häntä ystävänä, johon turvallisesti voi luottaa.
-
-Mr Brownin'kin näkyi mieltyneen Saaraan ja matkalla näkyi hänen
-tuntikausia keskustelevan Saaran kanssa.
-
-Matka kulki Liverpoolin, Lontoon, Pariisin, Strassburgin, Berliinin,
-Wienin, Veronan, Venedigin ja Florensin kautta Roomaan. Alussa
-oli Saara vallan pyöräpäinen, mutta vähitellen tottui hän tähän
-sekamelskaan ja alituisesti vaihtuviin vaikutuksiin! Kuinka
-ihana maailma sentään oli, mikä komeus esiintyi rakennuksissa,
-taideteoksissa, suihkulähteissä ja puistoissa! Ja tästä kaikesta
-pitäisi luopua, siksi että se muka olisi syntiä. Ei milloinkaan ollut
-vanhempiensa ja naapurien mielipiteet tuntuneet niin kummallisilta,
-kuin nyt havaitessaan itse näiden vaikutuksen. -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saara oli Roomassa. Kaikesta mitä oli nähnyt, miellytti tämä häntä
-enin. Täällä oli sivistyksen keskellä ja kumminkin samalla satojen
-peninkulmien päässä siitä. Kaikkialla ympäröi siellä maailman historia;
-pakanuuden korkeat patsaat ja rauniot, kristittyni aikaiset komeat
-kirkot, keskiajan synkät linnat, taideteoksia kaikilta ajoilta meidän
-päiviin asti. Ja paitsi tätä oli luonto niin eriskummallista täällä.
-
-Saarasta tuntui kuin hän unissa näkisi nuo kaikki Falkin kertomat
-paikat, jotka hänelle jo silloin olivat niin rakkaiksi tulleet. Nyt
-hän todenteolla tutki historiaa ja taidetta. Hän kehittyi näinä
-kuukausina enemmän, kuin koko edellisessä elämässään. Näytti kuin
-kaikki puolipuhjenneet nuput hänen sielussaan olivat vaan varronneet
-tätä auringonsädettä avautuakseen. Väliin tuntui hän vielä mahdottoman
-lapselliselta, mutta epävarmuus käytöksestä oli kerrassaan kadonnut.
-Hän oli nyt sivistynyt nainen, eikä norjalaisen maanviljelijän tytär.
-Mrs King kohtelikin häntä kuin rakasta tytärtä, eikä seuranaisen
-tavoin. Koko matkaseurue pitikin häntä mrs Kingin kasvatustyttärenä.
-
-
-
-
-XXXV.
-
-
-Mr Brown oli tullut Roomaan ja liittynyt mrs Kingin seuraan. Eräänä
-iltana ehdoitteli hän matkaa osteriaan, missä suuremmaksi osaksi kävi
-vaan käsityöläisiä ja taiteilijoita, erittäinkin skandinaaveja ja
-saksalaisia. Ehdoitus vastaanotettiin ilolla; se oli ainakin, vaihtelua
-amerikkalaisille teekutsuille.
-
-Mrs King ja Saara, sekä heidän matkatoverinsa suuntasivat siis kulkunsa
-osteriaan. Ensimmäinen huone, jonne tulivat, oli jotensakin suuri
-ja maalaamatoin. Kaksi riviä viiniastioita oli pystytetty seinän
-nojalle ja isäntä tepasteli tyhjien, kokonaisten ja puolipullojen
-kanssa varustaakseen janoovia vieraitaan, jotka istuivat sisimmässä
-huoneessa kahden pöydän ympärillä, muutamat syöden, toiset laulaen ja
-puhuen, virvokkeella. Pohjoismaiset taiteilijat olivat valloittaneet
-toisen pöydän. Käsityöläisiä lapsineen ja vaimoineen istui toisen
-pöydän ääressä. Näiden huoneiden takana oli keittiö, jonka ovet
-olivat auki, kokki valkeaan mekkoon, esiliinaan ja lakkiin puettuna
-paistoi lihakotletteja. Kulkeva posetiivinsoittaja valitteli sävelissä
-vaivojaan taiteilijoille; miehen tunteellisuus vietteli taiteilijat
-nauramaan.
-
--- Tänä iltana sinä olet entistäsi oivallisempi, Beppo, -- huusi yksi
-heistä; sinun pitäisi esiintyä apolloteaatterissa, eikä näin kurjalle
-kuulijakunnalle; sinun taivaalliset säveleesi kohottavat pois maailman
-murheista. Kaksikymmentä centesimoa Bepolle, herrani, taiteilija
-Bepolle! -- Hän antoi hattunsa kiertää ympäri pöydän ja taiteilijat
-pistivät siihen roponsa. -- Kas tässä, jalo ystäväni, -- sanoi hän
-ojentaen hatun Bepolle. -- Tulkoon sinun taivaallinen soittosi
-ylitsevuotavasti palkituksi maallisella hyvyydellä! Kas niin, käy nyt
-toisiakin ilahuttamaan ihanilla sävelilläsi!
-
-Beppo otti hatun päästään, kiitteli kumarrellen. Häntä huvitti nämät
-taiteen lapset, jotka olivat siksi valistuneita, että heti keksivät
-neron ja hengenheimolaisensa, vaikka se kätkeytyi kuluneenkin takin
-verhossa.
-
-Isäntä oli ihastuksissaan amerikkalaisen seurueen tulosta, --
-erään amerikkalaisherran paksut kultavitjat tekivät hänet erittäin
-kohteliaaksi. Ihastuksissaan antoi hän kantaa toisen pöydän huoneesen,
-missä viiniastiat olivat ja pyysi nyt seuruetta istumaan, odotellen
-tilauksia.
-
-Sitä suurempi oli pettymyksensä, kuin amerikkalaiset tilasivat vaan
-kuusi lasillista lämmintä vettä; ei hän ymmärtänyt oliko se pilaa, vai
-tottako. Hän tuli kumminkin lohdutetuksi, kun kultavitjalla varustettu
-mies huonolla englannin kielellä selitti, että siitä maksettaisi sama
-hinta kuin viinistäkin. Sisimmässä huoneessa, jonka ovi oli auki,
-jatkettiin iloa edelleen. Useammat äänet huusivat yhteen aikaan sekä
-norjaksi että tanskaksi:
-
--- Falk, Falk! Pystyyn mies! Hänen täytyy puolustaa mielipidettään!
-
-Tämän nimen kuultuaan jännitti Saara kuulokalvoansa ja hän näki nuoren
-miehen, lyhyine, punaisenruskeine partoineen, sinisine silmineen ja
-hyväntahtoisine hymyineen nousevan pöydästä.
-
-Ei mitään epäilystä; se oli hän. Saara tarttui suonenvedon tapaisesti
-mrs King'iä kädestä.
-
-Tämä kääntyi ja katsoi huoneesen.
-
--- Mutta ystäväiseni, onhan se Tuomas Falk!
-
--- Te tunnette hänet? -- kuiskasi Saara kalveten.
-
--- Enkö tuntisi häntä, joka Chicagossa oli jokapäiväinen vieraani?
-
--- Onko hän koskaan puhunut minusta?
-
--- Ei koskaan. Tunnetko sinä hänet, Saara?
-
--- Hän on se maalari, josta puhuin ja jonka nimeä en tahtonut mainita.
-
--- Oh, onko se mahdollista?... Luulen että menen häntä tervehtimään.
-
-Mrs King nousi. Falk seisoi viinilasi toisessa kädessä tehden toisella
-liikkeitä puhuessaan.
-
--- Minä pidän vanhan mielipiteeni, herrani; nainen on arvoitus,
-selittämätöin arvoitus. Hän on kuin perhonen...
-
--- Mutta eilenhän olit itse perhonen, joka kukastasi imit hunajaa, --
-sanoi eräs seurueesta.
-
--- Vait, lörpöttelijä, elä keskeytä minua -- jatkoi Falk. -- Nainen on
-selittämätöin...
-
-Hän vaikeni äkkiä ja tuli kasvoiltaan tulipunaiseksi ja tuijotti
-toiseen huoneeseen, kuin olisi siellä tapahtunut ilmestys.
-
--- No mitä nyt? Falk näkee näkyjä; varmaankin joku vanha
-"selittämätöin"; tätä sanotaan jumalan tuomioksi herrani! -- sanoi eräs
-tovereista pilkaten.
-
--- En voi oikein hyvin, -- sanoi Falk ja istui. Samassa astui mrs King
-sisälle ja kävi pöydän luo.
-
--- Anteeksi, herrani, -- sanoi hän ystävällisesti hymyillen -- en
-voinut olla tervehtimättä vanhaa tuttavaa, jonka sattumalta keksin
-täällä. Herra Falk!
-
-Falk katsoi ylös.
-
--- Mitä näen! Mrs King! Täällä Roomassa!
-
--- Minulla on muassani norjalainen ystävätär, jonka kuulin teidänkin
-tuntevan... Mrs Saara Holte.
-
-Saaran täytyi tulla esille. Falk kumarsi hämillään. Esiteltiin koko
-seurue.
-
--- Eivätkö naiset kunnioita meitä hetkisen istumalla seuraamme? --
-kysyi yksi taiteilijoista englannin kielellä ja alkoi muitta mutkitta
-takin hihalla kuivata pöytää. -- Una foglietto di vino bianco...
-dolce!... Otaksun, että naiset mieluummin juovat makeata viiniä.
-
-Mrs King istui.
-
--- Vanhat tuhmuudet ovat unhotetut, eikö totta, herra Falk -- kuiskasi
-Saara sopivan tilaisuuden tultua Falkille. Hän oli kerrassaan
-saavuttanut hillitsemiskykynsä.
-
-Nämä sanat nostivat kuormaa Falkin sydämmeltä. Hän loi Saaraan
-loistavan, kiitollisen katseen.
-
--- Näette, että minä kumminkin olen tullut tänne, vaikka ei se
-tapahtunutkaan teidän seurassanne, -- lisäsi hän veitikkamaisesti.
-
--- Enkä minä ollenkaan epäile, että teillä nyt on paljon mieluisampi
-matkatoveri, -- sanoi Falk ihastuneena.
-
--- Se on varma, se, -- vastasi Saara.
-
-Nyt tunsi Saara, ett'ei hän koskaan ollut Falkia rakastanut. Ei sydän
-tavallista nopeammin ollenkaan sykkinyt, kun ensi hämmästys oli
-asettautunut. Nyt oli hän aivan tyyne, tuntuipa oikein hupaiselta nähdä
-häntä taas.
-
-Falk ja mrs King olivat vaihtaneet muutamia sanoja, mutta nyt sai hän
-häiritsemättä puhua Saaran kanssa, sillä eräs tovereista, joka ihaili
-rikkaita amerikkalais-naisia ja kernaasti loisti englannin kielen
-taidossaan, oli tykkänään valloittanut mrs King'in.
-
--- Voitte ymmärtää, että tuntui omituiselta teitä niin äkkiä kohdata
--- sanoi Falk. -- Oli kuin sydämmeni olisi tauonnut tykkimästä. Jos
-meteoori olisi eteeni pudonnut, en olisi voinut enemmän hämmästyä. Minä
-etsin teitä kaksi päivää turhaan Chicagosta, sitte matkustin heti.
-
--- Ja samassa unhotitte kaikki?
-
--- Luuletteko minua todellakin niin kevytmieliseksi, Saara?...
-Uskallanhan vielä käyttää tuota nimitystä?... Minä vakuutan kärsineeni
-suuria omantunnon tuskia teidän takianne; ja kumminkin pidän, että
-toisella tavalla en olisi voinut käyttäytyä.
-
--- Ei, te teitte aivan oikein, -- vastasi Saara. -- Se olin minä,
-joka käyttäydyin narrimaisesti. Mutta silläkin hulluudella oli hyvää
-mukanansa; ja nyt olen onnellinen.
-
--- Ette aavista kuinka se minua ilahuttaa. Oletteko olleet kauankin
-Roomassa? Nyt rupean minä kernaasti teille oppaaksi täällä ja käyn
-tervehtimässä teitä, jos suvaitsette.
-
-Falk ja Saara keskustelivat innokkaasti; taiteilija, joka tilausten
-toivossa valloitteli mrs King'iä huonolla englannin kielellään,
-ylisteli hänelle Amerikkaa ja toiset toverit nauroivat Falkia.
-
--- Se selittämättömyys on tapahtunut, että Falk on sekaantunut erääseen
-"selittämättömään" ja nyt koittaa selittää hänelle, että...
-
-Elä lörpöttele, -- huudahti eräs toinen. Elä häiritse häntä kesken
-kosimisen! Huomenna saamme kuulla henkevän puheen naisesta.
-
-Vettäjuovat amerikkalaiset istuivat etuhuoneessa keittiöläisten
-silmätikkuina. Mr Brown näytti vakavalta, eikä voinut olla katselematta
-Falk'ia ja Saaraa, jotka hymyilivät toisilleen. Mitä se merkitsi? Oliko
-se vanhaa rakkautta?... Ja itse hän oli Saaran tänne tuonut!
-
-
-
-
-XXXVI.
-
-
-Falk oli käynyt vieraisilla Mrs King'in ja Saaran luona, ravintolassa,
-jossa he asuivat. Moni vanha keskusteluaine otettiin esille, vaikka nyt
-uudessa muodossa.
-
--- Herra Jumala, kuinka tuhmana te mahdoitte minua silloin pitää! --
-sanoi Saara. -- Minä tulen vieläkin hämilleni sitä ajatellessani.
-
--- Minusta te olitte hauska, -- vastasi Falk hymyillen. -- Te olitte
-kuin Jerikoruusu. Yksinkertaisimmatkin tiedon pisarat te nielitte
-silmänräpäyksessä ja kehityitte tuossa tuokiossa.
-
--- Ja nyt on ole hituistakaan parempi, aijon uudestaan panna
-käytäntöön ammennus-järjestelmäni. Tahdotteko tulla tänään kanssamme
-Borghese-huvilaan ja selittää meillä siellä kaikki? Me olemme molemmat
-tuhmia siinä seikassa.
-
-Eikä Falk päässyt sillä. Hänen täytyi seurata Saaraa kaikkiin
-taidenäyttelyihin ja kertoa hänelle taiteilijoista ja heidän
-ominaisuuksistaan. Hän hankki heille pääsön kaupungin suurimpiin
-maalausateliereihin, ja Saara nautti sanomattomasti.
-
-Skandinaavialaiset taiteilijat toimittivat juhlallisuuden Ponta
-Molle'lla. Mrs King, Saara, mr Brown ja koko amerikkalainen seurue
-oli kutsuttu osaa-ottajiksi. Tilausten vuoksi oli paras olla hyvissä
-kirjoissa amerikkalaisilla.
-
-Ilma oli mitä herttaisin, kun seurue ilosta loistavin mielin kulki
-Porta di Popolon kautta ulos kaupungista, toiset ajaen aaseilla, toiset
-istuen kukilla ja lehvillä koristetuissa vaunuissa. Pöytä katettiin
-ulos, ja makaroonien kiehuessa hajaantui seurue ympäröitsevälle
-kampagnalle. Nyt oli joulunaika, siksi olikin ihastus suuri, kun
-löydettiin ulkoa vielä orvokkeja ja villiruusuja. Lehdillä ja kukilla
-koristettuina istuttiin päivälliselle. Makaroonit, kotletit ja viinit
-tulivat ja mieli kävi entistään iloisemmaksi seuruessa.
-
-Saara oli tullut asetetuksi Falkin ja mr Brown'in välille, tulkiksi
-viimemainitulle, joka ei ollut oikein perehtynyt norjan kielessä.
-Taiteilija, joka puhui huonoa englanninkieltä oli taas tilausjahdissa
-ja olikin siksi anastanut mrs King'in seuran. Muut amerikkalaiset
-olivat sijoittuneet mikä minnekin. Puhelu kävi suuremmaksi osaksi
-tanskan, norjan ja ruotsin kielellä. Silloin tällöin yritti joku
-vieraiden kunniaksi englanninkieltä, mutta etukädessä oli heille
-jo ilmoitettu, että saisivat juhlassa tyytyä Baabelin kielten
-sekoitukseen. Vaan muutamia puheita pidettiin, mutta puhelu oli sitä
-innokkaampi ja kääntyikin yleiseksi keskusteluksi, johon koko seurue
-otti osaa.
-
-Toisessa päässä pöytää keskusteltiin Titianista ja hänen väreistään.
-Eräs taiteilijoista väitti, ett'ei kenellekään onnistuisi kuvata ihoa
-paremmin kuin Titian.
-
--- Minä en anna Titianille puolta skillingiä verratessani häntä Flora
-Nanseniin, -- sanoi Neuhus. -- Senlaista niskaa ja kaulaa, kuin hänen,
-senlaista pehmeyttä, senlaista helmeilevää kiiltoa, jonka huomasin
-hänen kaulallaan viime tanssiaisissa, ei edes Titian voi kuvata.
-
--- Kas niin, nyt tulee hän taas Flora Nanseninsa kanssa!
-
--- Se helmeilevä kiilto tuli yksinkertaisesti siitä, että neidillä oli
-lämmin, tai olivat ehkä Neuhus'en silmät liiaksi kosteat, -- lisäsi
-joku toinen.
-
--- Tarkoitan, hyvät herrat suoraan sanoen, että me taiteilijat olemme
-aimo nurkkamestareja. Tahdomme hutiloida luonnon omaa tekoa, mutta
-se ei onnistu. Me työskentelemme otsamme hiessä jälitelläksemme
-luontoa, vaan tulos on aina huono. Yksi poimii kukkia ja koittaa
-sitten kuvata niitä. Toinen tuijottaa auringon laskua, söhrii sitte
-punaista, keltaista ja sinipunervaa kankaalle, nähdäksensä kuinka vähän
-se muistuttaa luontoa. Kolmas hankkii ihmisruumiin työhuoneesensa,
-muodostelee ja jälittelee sitä. Ja huonoja ne tulevat kaikki
-kerrassaan, sillä elämän kipinä, luonnon kostea kiilto ei pysty meidän
-väreihimme ja saveemme.
-
--- Pessimistinen ystävämme on oikeassa, -- sanoi Falk, -- mutta eikö
-juuri tämä luonnon jälitteleminen todista pelkkää kehitystä? Luontohan
-on itse täydellisyys, ja me työskentelemme sitä saavuttaaksemme; eli
-toisin sanoin: elämän onni riippuu kauneudesta, ja sitä me koetamme
-saavuttaa.
-
--- Sittenpä on onni liukas kappale, -- sanoi eräs paksu, hieman
-nukkavieru-taiteilija. -- Mikä onnellisuus mahtaa olla Venuksen, Milon
-tai Titianin "Bellan" tarkastelemisessa, silloin kuin on nälkä, eikä
-ole tilauksia enemmän kuin toivoakaan niistä, kun taukoamatta täytyy
-käydä työhuoneesta toiseen, pyytämässä, jos toinen voisi antaa yhden
-lierin lainaksi?
-
-Koko seurue purskahti nauruun, sillä kukin tunsi hyvin nuo naputukset
-atelierin ovelle.
-
--- Niin, niin naurakaa vaan, -- jatkoi paksu. -- Tulee toinen ääni
-kelloon, kunhan saatte maksaa minun osani tästäkin ateriasta, jolla
-luultavasti saan vielä elää koko seuraavankin viikon. Sentähden sanon
-minä: että elämän onni on syödä ensin tarpeekseen ja sitte vähän vielä
-ylirahoja. Silloin on vasta silmätkin avoinna kauniille. Minä riipun
-ikivanhassa perusteessa -- rahoissa.
-
-Kultaketjuinen amerikkalainen nyökkäsi päätään.
-
--- Minä yhdistyn edelliseen kunnianarvoiseen puhujaan, -- sanoi
-hän. -- Mitä on ihminen rahoitta?... Kurja, nälkäinen, halveksittu.
-Mutta raha on avain, joka avaa kaikki ovet. Eilen tulin yksityiseen
-taidekokoukseen; se oli suljettu; ei sattunut olemaan se päivä, jona
-se oli avoinna yleisölle. Minä panin muutaman kultakolikon palvelijan
-käteen. Silmänräpäyksessä avautuivat ovet taidekokoukseen, puistoon ja
-kaikkialle, mitä vaan tahdoin nähdä, ja mitä en tahtonutkaan. Senlainen
-on maailma, herrani; rahat ovat mahti ja mahtia seuraa onnellisuus.
-
-Amerikkalainen vaikeni, sillä mr Brown oli noussut miettivän näköisenä.
-Hän seisoi hetken aikaa vaijeten, silmät alas luotuina. Sitten sanoi
-hän harvakselleen:
-
--- Pyydän anteeksi, että minä muukalaisena rohkenen puhua. Mutta tämä
-keskustelu innostuttaa minua ja tulin puhetuulelle nähdessäni niin
-monta nuorta, hauskaa ja sivistynyttä miestä ympärilläni. Tiedätte
-ehkä, että täällä oloni syynä ei ole huvin ja virkistyksen kaipaus,
-kuten useamman meistä, vaan aikomukseni on tutkia työväen olosuhteita.
-Seurauksena tästä tunnen halua yhdistyä erääseen edelliseen
-kunnioitettavaan puhujaan. -- Hän osoitti paksua, nukkavierua. --
-Tiedättekö, herrani, että teidän lekoitellessanne ja nauttiessanne
-taiteestanne ja itse työskennellessänne kauneuden maailmassa, löytyy
-tuhansia, jotka orjan tavoin työskentelevät päivän kuumuudessa ja
-saavat tuskin jokapäiväistä leipäänsä, tuhansia, jotka kärsivät ja
-nääntyvät nälkään. Nämätkin ovat meidän veljiämme ja sisariamme. Heillä
-on samat taipumukset, samat kyvyt. Voi olla, että herra Falkilla on
-oikeus, sanoessaan kauneuden pyrintöimme päämääräksi, mutta jos ei
-tätä kauneutta nyt voi suurin osakanssaihmisistämme saavuttaa, eikö
-silloin elämämme onni ja päämäärä ole näiden esteiden poistaminen,
-jotka sulkevat heidät pois kauneuden valtakunnasta? Sentähden katson,
-näissä oloissa, elämän korkeammaksi onnellisuudeksi työskentelemisen
-oikean puolesta, jotta menneen ajan vääryydet sovitettaisiin ja
-perustettaisiin veljellinen yhteiskunta, ei sanoissa vaan työssä. Mr
-Brown istui. Samassa nousi eräs toinen.
-
--- Mr Brown muistuttaa vanhoja egyptiläisiä, herrani -- sanoi hän.
-
--- He eivät tyytyneet ennenkuin juhlatilaisuuksiin kannettiin
-esille ruumiita. Huu! lähettäkäämme ne samaa kyyttiä ulos. Tuo puhe
-veljellisyydestä on kyllä kaunista, mutta mahdotointa on esim.
-juhlallisuuksiin mennessään laahata muassaan pesumuijankakaroita tai
-Via condottin rikasta kerjäläistä, joka aina kiusaa minulta soldon
-ohimennessäni näyttäessään viallista kättänsä. Ei, kyllä Lazaruksen
-täytyy jäädä portaiden edustalle; hän olisi epämiellyttävä vieras
-juhlapidoissa; siitä jo katoaisi ruokahalukin.
-
--- Pyydän anteeksi, jos sanani ovat vaikuttaneet häiritsevästi, -- sanoi
-mr Brown.
-
--- Ei ollenkaan, -- huusivat useammat.
-
--- Minä en käsitä, kuinka mr Brown tuon lausunnon jälkeen saattaa
-palata kaupunkiin komeissa vaunuissaan? -- sanoi nukkavieru. -- Ehdotan
-siis, että hän tarjoo sen minulle ja tyytyy itse minun aasiini.
-
-Kaikki nauroivat ja mr Brown otti osaa iloisuuteen.
-
--- Aivan kernaasti -- sanoi hän paksulle.
-
--- Mutta, hyvät herrat, me olemme sangen epäkohteliaita -- sanoi
-seurueen esimies. -- Tässä istumme ja rupatamme ja naiset saavat
-kuunnella. Eikö nyt kukaan naisista tahdo käyttää puhevuoroa ja lausua
-tuomionsa kummankin mielipiteen välillä? Mitä tuumaatte asiasta, neiti
-Saara?
-
-Saara punastui ja puisti päätänsä.
-
--- Ei mitään kieltäymyksiä meidän kesken, -- jatkoi esimies.
-
--- Emmekö valitse, kuten Narbonan hovijuhlissa naista tuomariksi, armoa
-tai rangaistusta odottavina alistumme hänen tuomiolleen?
-
--- Valitsemme, valitsemme -- kuului joka suunnalta.
-
--- Minä ehdoitan neiti Saara Holtea.
-
-Ehdoitus hyväksyttiin yksimielisesti.
-
--- Saara Holte, neiti Holte, -- huudettiin joka taholta.
-
-Saara nousi ja hymyili punastuen. Sitten loi hän haaveksivan katseensa
-ylös ja sanoi hiljaa:
-
--- Herra Falkin puhuessa kauneudesta loin katseeni kampagnalle,
-auringonvaloon ja kukkiin, silloin tuntui kuin olisin elämän suuressa
-salissa, loistavine kynttilöineen ja hauskoine ihmisineen. Mutta
-sitten sammutti mr Brown kynttilän toisensa jälestä, kunnes seisoin
-yksin pimeydessä ja ilon asemasta kuulin sairasvuoteilta huokauksia ja
-nälkäisten lasten valitusta. Herra Falkin puhe oli unta, jonka pitäisi
-olla todellisuutta; Mr Brown'in puhe oli todellisuutta, jonka pitäisi
-olla unta; -- se on minun mielipiteeni.
-
--- Hyvä, hyvä! -- huusivat taiteilijat. -- Neiti Saaran sanat sattuivat
-paikalle.
-
--- Ja minä ehdottelen senvuoksi -- jatkoi esimies -- että tämä seppel
-kampagnan ruusuista on annettava juhlan ruhtinattarelle, asettakaa se
-hänen mustille kiharoilleen!
-
-Nyt alkoi riemu ja lasien kilinä. Falk laski seppelen Saaran hiuksille.
-Hän hymyili punastuen ja hänen silmänsä loistivat.
-
--- Ja nyt ehdoitan, että äitimme, luonnon sylissä, sulatamme
-makaruunit, kunnes kahvi valmistuu.
-
-Tuolit työnnettiin oheen ja käsi kädessä hajaantui seurue edelleen
-keskustellen elämän onnellisuudesta.
-
--- Falk unohti puheen naisesta tänään, -- sanoi Neuhus.
-
--- Sen takia että "selittämätöin" istui hänen rinnallaan, -- vastasi
-hänen toverinsa.
-
--- Luuletko hänen todella sitä tarkoittavan?
-
--- En tiedä; mutta siltä se näyttää.
-
--- Mr Brown meni samassa ohitse yksinään, kääntyi ikäänkuin aikoen
-yhdistyä heihin, mutta mietti ja jatkoi matkaansa.
-
-Saaran oli onnistunut, kumma kyllä, paeta ihailijoitansa. Hän istui
-kätkössä vanhan pilarin takana. Hän tunsi halua olla yksinään. Tämä
-päivä oli ihana, mutta sittenkin tuli mieleen elämän kurjuus. Ennen
-kuin aavistikaan, seisoi mr Brown hänen rinnallaan. Hän näytti
-liikutetulta, kasvot värähtelivät omituisesti katsoessaan Saaraa, joka
-terveydestä säteilevänä istui siinä ruususeppel kauniissa tukassaan.
-
--- Vai niin, että minä sammutan teiltä elämän kynttilät, neiti Saara,
--- sanoi hän.
-
--- Ette te, vaan teidän tämänpäiväiset puheenne sen tekivät --
-vastasi Saara. -- Te puhuitte totta, mr Brown; koettakaamme sytyttää
-kynttilät uudelleen, niin ettei ne koskaan sammu. Mr Brown loi häneen
-selittämättömän lempeän katseen.
-
--- Niin, neiti Saara, sillä... Hän vaikeni ja koetti vastustaa jotakin,
-joka väkisin tahtoi puhjeta sanoiksi. Äkkiä kumarsi hän ja läksi.
-
-Mitä se merkitsi? Hän oli niin omituinen! Ja kumminkin tunsi
-Saara saman lämpimän tunteen sydämmessään, kuin nähdessään isänsä
-polvistuneena sairaan vuoteen vieressä. Se tuli vastustamattomalla
-voimalla. Miksi tunsi hän niin suurta mieltymystä tuohon synkkään,
-vakavaan mieheen?
-
-Hän pudisti ruohot leningiltään, ja lähti toisten luoksi. Pöytä
-oli nyt nostettu oheen ja kaatuneella tynnärillä rehenteli Beppo
-soittokoneineen. Nyt ei hän valitellut tunteellisilla sävelillä
-vaivojaan, vaan iloiset polkat ja valssit panivat parin toisensa
-jälkeen ruohopenkereelle tanssin pyörillään.
-
--- Kas täällä meidän kadonnut kukkaisruhtinattaremme, -- huusi esimies
-Saaran keksittyään. Nyt aloitetaan tanssi toden teolla. Ei se auta,
-että hän vastusti ja sanoi ei osaavansa tanssia.
-
-Poloneesissa piti hänen ainakin olla osallisena, sillä kait hän
-osaa kävellä. Mrs King'inkin täytyi kulkea muassa joukon jatkona,
-pöytäkavaljeerinsa keralla, joka oli suuresti ihastuksissaan siitä,
-että mrs King oli luvannut käydä hänen työhuoneessaan.
-
-Mutta mr Brown oli kadonnut. Hän oli paksulla aasilla palannut takaisin
-Roomaan. Seuraavana päivänä matkusti hän junalla etelään.
-
-
-
-
-XXXVII.
-
-
-Koko matka oli Saarasta, kuin kaunis unelma. Ja se oli kumminkin
-ollut totta. Hän oli nähnyt, että elämä voi olla ihanaa ja että sen
-eteen kannatti elää. Ja kumminkin virtasi sen läpi kärsimyksien
-mahtava virta. Historiasta luki hän, kuinka moni mahtava linna oli
-syntynyt vääryyksien, väkivallan ja sorron kautta. Istuessaan ja
-nauttiessaan muistoistaan, heräsi yht'äkkiä eloon Lizzien, Pat'in
-ja muiden arkkilaisten kuvat, syyttäen yhteiskuntaa vääryydestä,
-Kuinka kauan tätä kestäisi? Oliko ihmisten mahdotointa elää veljien
-ja sisarten tavoin? Hän muisti keskustelunsa Brownin kanssa ja sydän
-alkoi voimakkaasti sykkiä. Miksi hän oli niin äkkiä lähtenyt Roomasta?
-Mitä oli hän tarkoittanut silloin kampagnalla?... Pois, pois senlaiset
-ajatukset! Olihan se aivan mahdotointa kumminkin. Abraham Jensen'in
-varjo asettautui pimittämään kaiken.
-
-Saaralle oli selvinnyt kaksi asiaa. Loppuajan elämästään käyttäisi
-hän kansalaistensa vapauttamiseen ja köyhien työntekijöiden elämän
-sulostuttamiseen. Miten hän menettelisi, sitä ei hän vielä tietänyt.
-Tätä haaveilevaa, toimetointa elämää ei hän enää sietäisi. Hän oli
-alkava pontevuudella; hän kysyi neuvoa mrs King'iltä, joka lupasi
-auttaa häntä. Hän alkaisi pienellä käsityökoululla ja lomahetkinä
-kertoisi hän lapsille matkoistaan y.m. Kotikylänsä läheisyyteen ei
-hän tohtisi mennä, pelosta, että hän tunnettaisi, vaikka mieluummin
-olisikin juuri siellä tahtonut vaikuttaa.
-
-Varmuudeksi otti hän toisen nimen -- kutsui nyt itseänsä Elsa
-Brun'iksi. Hän lähti erääseen norjalaiseen seurakuntaan. Alku oli hyvin
-lupaava. Pappi, joka kuului vanhaan kouluun, oli hyvin ystävällinen,
-kuullessaan, että hän oli norjalaisen tilustenhoitajan tytär; hän
-lupasi kaikin voimin kannattaa koulua, joka olikin hyvin tarpellinen
-paikkakunnalla. Hän kävi itse seudun perheissä. Nämät olivat alussa
-hyvin epäileviä, vaan kun pappi antoi hänelle puoltolauseensa,
-katosivat etuluulot ja Saaralla oli ennen pitkää parikymmentä tyttöä
-koulussa. Hän sai oppituntien loputtua käyttää kouluhuonetta.
-Neljäntoista päivän kuluttua olivat oppilaat jo suuresti ihastuneet
-häneen. Se oli aivan toista, kuin ikävät aamupäivätunnit, joissa
-luettiin Ponttoppidaania. Heistä tuntui kuin olisivat matkustelleet
-Norjassa, Ranskassa, Saksassa ja Itaaliassa. Ennen pitkää toivat
-tytöt veljensä mukanaan. He eivät uskaltaneet tulla sisälle, vaan
-jäivät ikkunan taakse kuuntelemaan. Saara meni ulos ja toi heidät
-sisälle, ja sen jälkeen oli hänellä aina poikiakin koulussaan. He
-kuuntelivat avonaisin suin, ja silmät loistavina ja hän muisti omaa
-iloansa saatuaan räätälin kirjoja käsiinsä. Pappi oli käynyt useamman
-kerran koulussa ja pitänyt laitosta oivallisena. Mutta eräänä päivänä
-tuli hän odottamatta Saaran puhuessa lapsille Rooman paavista ja
-katollisen kirkon juhlamenoista. Hän puhui niistä jaloista miehistä,
-jotka kuuluivat tähän kirkkokuntaan, pyhästä Franciskukseta, Vincent af
-Paul'ista y.m. Hän sanoi löytyvän hyviä ihmisiä kaikissa uskonnoissa,
-sekä että kaikista pitää etsiä hyvät puolet. Ei pappi puhunut mitään,
-vaan seuraavana päivänä tuli hän Saaran luokse.
-
--- Tahtoisin vähän puhua teidän kanssanne, neiti Brun, -- sanoi hän.
-
-Saara aukaisi oven sisimpään huoneeseen ja he astuivat sisään.
-
--- Sanokaappa, puhutteko useinkin lapsille senlaista kun eilen? --
-sanoi hän.
-
--- En ymmärrä tarkoitustanne, -- vastasi Saara. -- Tiedättehän, että
-tapani on aina puhua lapsille heidän ommellessaan ja kutoessaan.
-
-Pappi loi häneen läpitunkevan katseen.
-
--- Ettehän ole katolilainen? -- sanoi hän. Ei Saara voinut olla
-hymyilemättä.
-
--- Siinä suhteessa voitte olla levollinen, -- sanoi hän.
-
--- Toivon teidän olevan luterilainen, kuten koko seurakuntamme. Olen
-aina otaksunut niin, koska näen teidät usein kirkossa.
-
--- Tuskin voin nimittää itseäni siksi. En ole liittynyt minnekään
-uskokuntaan.
-
--- Eikö teillä sitte ole mitään uskontoa? -- kysyi pappi kauhistuneena.
-
--- En tiedä, -- vastasi Saara. -- Uskontoni on olla hyvä ja tehdä hyvää.
-
--- Ne ovat vaan turhia, tunteellisia puheita, -- jatkoi pappi
-ivallisesti. -- Ettekö usko, että Raamattu on Jumalan ilmoitettu sana?
-
--- En, sitä en usko, herra pastori.
-
--- Ettekö usko pyhää kolmeyhteyttä?
-
--- En.
-
--- Herra Jumala! Tehän kumootte kirkon pyhimmät opinkappaleet! --
-huudahti pappi kauhistuneena.
-
--- Ja te olette uskaltanut tunkeutua minun seurakuntaani!
-
--- Mutta enhän minä opeta uskontoa, herra pastori; -- vastasi Saara
-tyyneesti. -- Eihän se voi vahingoittaa lapsia, jos ohjaan heitä
-hyvyyteen ja rakkauteen.
-
--- Eikö se voi heitä vahingoittaa, kun te sanotte, että on yhdentekevä,
-ovatko he katolisia, metodisteja tai mormooneja? -- sanoi pappi
-tulistuneena. -- Toivon teidän huomaavan, että koulunne paikkakunnalla
-on eteenpäin mahdottomuus.
-
--- Se surettaa minua lasten tähden, -- vastasi Saara hiljaa.
-
-Papin ennustus tuli täytäntöön. Seuraavana sunnuntaina julisti hän
-kirkossa, että seurakunta oli pitänyt käärmettä povessaan, mutta Jumala
-oli avannut hänen silmänsä. Neiti Brun oli epäuskon lapsia ja mitä
-viekkaammalla tavalla oli hän koettanut kylvää lapsiin uskottomuuden
-siemeniä, ja istuttaa vapaamielisiä aatteita. Mutta kun tämä nyt,
-Jumalalle kiitos, oli keksitty, toivoi hän, ett'ei kukaan enää
-lapsiansa, sinne lähettäisi.
-
-Saara oli itse saapuvilla ja kuuli tuomionsa. Seuraavana päivänä oli
-koulu tyhjänä, paitsi muutamaa tyttöä, joiden kotiin ei vielä kauhun
-sanoma ollut ehtinyt.
-
-Saara matkusti pois ja kaikki lapset itkivät häntä. Mutta seuraukset
-eivät siihen loppuneet.
-
-Eräässä sanomalehdessä näki Saara saman papin kyhäämän kirjoituksen,
-jossa varoitettiin eräästä Elsa Brunista, jos hän muualla yrittäisi
-samaa keinoa.
-
-Saaran täytyi siis taas muuttaa nimeä. Hän ihmetteli, maksaisiko vaivaa
-kääntyä naisten puoleen, herättämään heitä uneliaisuudestaan. Mutta
-voihan kumminkin koettaa.
-
-
-
-
-XXXVIII.
-
-
-Saara oli asettautunut kotikylänsä naapuripitäjään. Hän oli nyt ottanut
-nimekseen Thea Sommer. Tämä oli uhkarohkeata, sillä pitäjässä oli
-hänen miehensä puoluelaisia, sitä paitsi oli moni heistä nähnyt hänet
-ennen kotonaan pappilassa. Mutta hän toivoi että uusikuosinen pukunsa
-ja hiustensa uusi kampaustapa estäisivät heidät häntä tuntemasta.
-Varmuuden vuoksi käytti hän ulkona harsoa.
-
-Täälläkin aloitti hän käsityö-koululla; sai käyttää kouluhuonetta
-ja lapset ihastuivat täälläkin häneen. Sitten kutsui hän seudun
-naiset kokoukseen. Suuri joukko saapuikin heitä, suuremmaksi osaksi
-uteliaisuudesta. Ei hän pitänyt heille suorastaan esitelmää, vaan
-keskusteli heidän kanssansa ja selitti, kuinka tarpeellista on tiedot
-äideille, että sitten voisivat lapsissaankin herättää pyrintöjä
-parempaan. Naiset pitivät hänestä. Hän piti kokouksia joka viikko,
-tullen kerta kerralta rohkeammaksi. Hän puhui avioliitosta, sanoen,
-että ainoa side, joka kestää, on molemminpuolinen rakkaus, vaan muista
-syistä solmitut liitot, niinkuin rahojen, arvon ja talojen takia,
-kostavat itsensä onnettomalla elämällä. Jos kerran tulisi yhteiskunta
-veljelliseksi ja sisarelliseksi, täytyisi naisen saada samat oikeudet,
-kuin miehelläkin on.
-
-Senlaista ei oltu ennen paikkakunnalla kuultu. Sehän oli suorastaan
-kapinallisuuden levittämistä. Kahvikuppien ääressä arvosteltiin Saaran
-esitelmiä. Vanhat pudistivat epäilevästi päätään ja nuoret salasivat
-omat ajatuksensa. Saaran luoksi tuli seurakunnan papinrouva sanomaan,
-etteivät naiset pitäneet hänen puheistaan vapauttamisesta. He tyytyivät
-osaansa ja alistuivat mieluummin Jumalan tahdon alle, kuin seurasivat
-muotissa olevia hullutuksia. Muutamat hänen miehensä lahkolaisista
-tulivat hänen luoksensa ja kyynelsilmin koettivat häntä kääntää.
-Saaraa alkoi vimmastuttaa. Eikö löytynyt siis ainoatakaan järjellistä
-olentoa, joka uskaltaisi katsoa totuutta vasten naamaa? Suutelisivatko
-naiset ainiaan heitä vangitsevia kahleita? Äkkiä muistui hänen
-mieleensä silmäpari, jotka säteilivät hänen puhuessaan rakkaudesta ja
-avioliitosta. Hän oli hankkinut tiedon tämän naisen asunnosta ja meni
-nyt hänen luoksensa.
-
-Nainen oli yksin kotona ja Saaran nähtyään kirkastuivat hänen kasvonsa
-ja hän tuli häntä vastaan.
-
--- Kas Theaa? -- sanoi hän iloisesti. Kiitos tulemastasi! Kuinka
-kauniisti sinä puhuit viimen. Se meni sydämmeen asti.
-
--- Eivät kaikki siitä pitäneet, -- vastasi Saara.
-
--- Oh, he ovat niin tuhmia -- vastasi nainen rohkeasti. -- Ja sitte
-eivät he uskalla pastorin tähden -- kuiskasi hän.
-
-Äkkiä tuntui Saarasta, kuin olisi hän nähnyt nuo kasvot ennen, mutta
-missä? Eiköhän se ollut...?
-
-Nainen huomasi Saaran tuijottavan häneen ja sanoi:
-
--- Miksi katsot minua noin?
-
--- Anna anteeksi, -- sanoi Saara, -- vaan tuntui kuin olisin nähnyt
-sinut ennen... Eihän sinua vaan kerran kannettu puolipaleltuneena
-Holtelle?
-
--- Joo, kyllä se olin minä, mutta kuinka...? Saara katseli levottomana
-ympärilleen.
-
--- Minä olen Saara, talon tytär. Nainen seisoi kuin lumottuna.
-
--- Sinäkö se, joka...
-
--- Karkasi miehestään, papista, -- jatkoi Saara. -- Joo, kyllä minä
-olen se sama, ja se oli parasta, mitä olen tehnyt elämässäni.
-
-Ei nainen voinut toipua hämmästyksestään.
-
--- Sinä et saa kertoa sitä -- sanoi Saara, -- Ei kukaan, paitsi sinä,
-tiedä sitä.
-
--- Ja täällä kun kaikki luulevat sinut aikoja kuolleeksi ja haudatuksi.
-
--- Sitä parempi minulle, -- vastasi Saara. -- Aatteleppa, että minä
-juuri täällä kohtasin sinut, jota olen kau'an halunnut nähdä ja puhua
-kanssasi!
-
-Hetken kuluttua istui Saara naisen kanssa tavanmukaisen kahvikupin
-ääressä innokkaaseen keskusteluun vaipuneina. Saara sai isästään kuulla
-ennen tietämättömiä seikkoja, jotka herättivät hänessä vielä suurempaa
-sääliä.
-
--- Haakon ei tehnyt oikein, hyljätessään minut ja matkustaessaan pois;
--- sanoi nainen.
-
--- Eikö miehesi sitte ole hyvä sinulle? -- kysyi Saara.
-
--- Halvorilla on hyvyyttä, kuin päivällä pituutta, -- vastasi nainen.
--- Mutta mitä auttaa se? Hän ei sittenkään ole Haakon ja muistathan,
-mitä sanoit esitelmässäsi.
-
--- Niin, eikö se ole totta? -- sanoi Saara. -- Rakkautta ei palkitse
-hyvyys eikä kulta.
-
-Tuntui niin hyvältä avata sydämmensä jollekin, joka ymmärsi häntä,
-alakuloisen onnellisena erosi hän naisesta.
-
-Vastustukset Saaraa kohtaan tulivat yhä uhkaavimmiksi. Kouluhuone
-suljettiin häneltä ja pappi piti sarjan esitelmiä häntä vastaan.
-Aina Abraham Jensenin korville oli ehtinyt tietoja hänestä, ja
-kuultuansa, että jotkut hänen lahkolaisistaankin olivat käyneet hänen
-kokouksissaan, tarttui hän hengen miekkaan ja tuli yhdellä lyönnillä
-musertaaksensa tuon julkean.
-
-Hän pitäisi esitelmänsä Haugen kirkossa ja jo kaksi tuntia ennen oli
-kirkko väkeä täynnä. Saara oli itse läsnä. Hän istui viimeisillä
-penkeillä, tiheä harso kasvoilla. Mutta hän oli tunnettu, kuiske kävi
-penkistä toiseen ja kasvot kääntyivät sinne. Halu nähdä vielä kerran
-isänsä oli voittanut vastenmielisyyden nähdä miestänsä. Tuolla tuli
-Abraham Jensen innokkaana, pää kallellaan ja kasvoissa ankara ilmaus.
-Hänen takanaan kulki hänen isänsä, keppiinsä turvaten, kumartuneena ja
-surullisena, niin ainakin näytti Saarasta. Hän oli vähältä purskahtaa
-itkuun, vaan hillitsi itsensä.
-
-Miehensä otti paikan kuorissa ja hänen lähimmät tuttavansa hänen
-ympärilleen. Virren veisattua, alkoi hän esitelmänsä. Hän sanoi
-kuulleensa, että käärme naisen haamussa oli hiipinyt tähän rauhalliseen
-seurakuntaan ja vietellyt sen jäseniä tottelemattomuuteen Jumalaa
-vastaan.
-
--- Tähän asti ovat meidän naisemme nöyrinä vaeltaneet miehensä
-rinnalla, tyytyväisinä vaatimattomaan, vaan kunnialliseen
-kutsumukseensa, olla avuksi miehelleen ja kasvattaa hänen lapsiansa,
--- sanoi hän. -- Mutta tänä uskottomuuden aikana tullaan viisaammiksi,
-kuin itse Jumala; puhutaan vapaasta rakkaudesta, samoista oikeuksista
-kuin miehetkin j.n.e. Me tiedämme mihin se vie. Luemme sanomalehdistä
-alituisia rikoksia ja avioeroja. Te tiedätte kaikki, että minulla
-itsellä on tästä katkeria kokemuksia. Minulla oli vaimo, jota rakastin,
-kuin köyhä ainoata lammastaan. Sitten tuli eräs maailman lapsi ja
-petti hänet viehättävine valheineen; ja kärpäsen tavoin liiteli hän
-valoon. Hän seurasi sen sytyttäjää turmeluksen kuilun äyräälle ja sen
-syvyyteen upposi hän. Jumala häntä auttakoon ja etsiköön häntä, jos
-hän vielä elää ja vieköön hänet oikealle tielle, jos pelastus vielä on
-mahdollinen!... Jos ei senlainen esimerkki teidän omassa keskuudessanne
-voi vakuuttaa teitä, ei sitä voi mikään maailmassa tehdä.
-
-Pappi tuli keskeytetyksi liikkeestä alipäässä kirkkoa. Näytti kuin joku
-olisi tunkeunut esiin ja samassa seisoi Saara hänen edessänsä ja heitti
-harson kasvoiltansa.
-
--- Suokaa anteeksi, että minä otan puhuakseni tässä kokouksessa, --
-sanoi hän verrattain tyyneesti, -- vaan minä tahdon ilmoittaa teille,
-että hän, jolle tässä kaksinkertainen syytös langetettiin, on teidän
-joukossanne. Tuo mies oli kerran minun mieheni. -- Hän viittasi Abraham
-Jenseniin, joka kuin salaman iskemänä oli vaipunut tuolillensa. --
-Minä myytiin hänelle, vielä ollessani lapsi, ennenkuin tiesin mitä
-rakkaus ja avioliitto olikaan. Täällä ei ole aika eikä paikkakaan
-ketään syyttää enemmän kuin puhdistautuakaan syytöksistä; mutta hänelle
-lievitykseksi sanon, ett'ei hän koskaan ole tietänyt, kuinka pahoin hän
-on kanssani menetellyt. Minun avioliittoni ei ollut sen parempi eikä
-huonompi kuin tuhannen toisenkaan naisen, jota joka päivä poljetaan ja
-nöyrryytetään, mutta jotka eivät kärsi siitä, siksi ett'eivät ymmärrä,
-että toisinkin voisi olla. Mutta minä sain kuulla, että naisetkin
-ovat Jumalan luomia olentoja ja oikeutetut samoihin etuihin kuin
-miehetkin. Sain oppia, että avioliitto rakkaudetta on rikos Jumalan
-edessä, ja minä tunsin, että se oli totta... Silloin matkustin pois.
-Se ei tapahtunut äkkipikaisuudessa; olin tarkoin punninnut asiaa, enkä
-kadu sitä koskaan. Minun täytyi valita, joko jäädä hänen luoksensa ja
-tulla päivä päivältä katkerammaksi ja äreämmäksi tai matkustaa pois ja
-koettaa tulla siksi, kuin Jumala oli minut aikonut. Olen ehkä kärsinyt
-enemmän kurjuutta, kuin te, jotka myyrän tavoin pysytte onkalossanne,
-mutta olen myös nähnyt niin paljon kaunista ja ylevää, että se
-kilpailee kärsimysten kanssa painossa. Tahdoin niin kernaasti jakaa
-teillekin sitä rauhaa ja onnea, jota nyt tunnen, sillä minä tiedän
-omasta kokemuksestani, että te ja teidän lapsenne sitä kaipaavat. Mutta
-te sysäsitte pois käden, joka tahtoi teidän haavojanne sitoa. Sanon
-sen teille näin suoraan, sillä tämä on luultavasti jäähyväispuheeni
-teille. Minun on vaikea luopua teistä, sillä toivoin niin paljon
-tekeväni hyväksenne. Minun on vaikea luopua vanhasta miehestä tuolla
--- hän osoitti isäänsä -- hänestä, joka on niin hyvä, niin jalo, mutta
-jota uskontonsa pahoittaa kovuuteen ja suvaitsemattomuuteen. Uskokaa
-minua isä, me kohtaamme kerran toisemme ja silloin ymmärrämme toisiamme
-paremmin!
-
-Tukahdetuin huokauksin, kädet kasvoilla meni Saara kirkosta. Seurakunta
-vetäytyi oheen, tehden hänelle tietä. Kaikkien silmissä loisti
-kyyneleitä. Pappi istui paikallaan, kerrassaan masentuneena. Saaran
-puhuessa oli hän monasti tahtonut keskeyttää häntä. Nyt ei hän saanut
-sanaakaan lausutuksi. Eräs uskoveljistä päätti kokouksen.
-
-
-
-
-XXXIX.
-
-
-Saara saapui asuntoonsa syvästi liikutettuna. Pöydällä oli juuri
-postista tullut kirje. Hän aukaisi sen kummastuksissaan, sillä ei
-se ollut mrs King'iltä, vaikka siinä oli Chicagon leima. Se oli
-sisällöltään näin kuuluva:
-
-    "Rakas Neiti Saara!
-
-    Suokaa anteeksi, että kirjoitan tämän, vaan minulla ei ole lepoa,
-    ennen kuin se on tehty. Mrs King'iltä kuulin osoitteenne ja että
-    minun harhaluuloni teidän ystävyydestänne nuoren taiteilijan
-    kanssa Roomassa, oli perusteetoin. Siksi kirjoitan teille nyt.
-    Kaksi vuotta olen matkustellut sinne tänne, vaan teidän kuvaanne
-    en voi karkoittaa sydämmestäni. Siitä hetkestä asti, jolloin te
-    mrs Kingin eteisessä kiititte minua puheestani työväen tilan
-    parantamisesta, olen tuntenut kummallista mieltymystä teihin.
-    Siitä aikain, kun opin teidät tuntemaan, en ole ainoastaan
-    tuntenut syvintä kunnioitusta teihin, vaan myös hartainta
-    mieltymystä. Olette sen usein itsekin huomannut, en ole aina
-    voinut hillitä itseäni. Kerran, se oli taitelijain juhlassa,
-    Ponte Mollella, olin vähältä sanoa teille kaikki, mutta maltoin
-    mieleni. Te olette innostunut minun työ-alastani ja käsitätte
-    sen perinpohjaisen tarkoituksen. Teidän rinnallanne olisin
-    voimakas ja rohkea; ilman teitä tuntuu raskas tehtäväni vielä
-    raskaammalta. Nyt rakennutan omaa taloa Chicagoon. Piirustukset
-    ovat valmiina ja sopimus on jo tehty rakennusmestarin kanssa.
-    Odotan vaan teidän vastaustanne. Tahdotteko jakaa kaikki
-    kanssani? Jos ette sitä tee, jätän kaikki ja matkustan pois.
-    Vastatkaa minulle sähkösanomalla. N:o 375 Dearborn Street.
-
-    Teille ijäti uskollinen
-
-                                                Henry Brown."
-
-Saara istui kuin ukkosen iskemänä kirje kädessä. Hän katseli tuota
-vakavaa käsialaa ja ajatteli miestä, jota hän niin suuresti ihaili.
-Oliko se mahdollista? Hymyily levisi kasvoille, silmät säteilivät
-ja hän tunsi omituista lämpöä. Oi, kuinka hän rakasti häntä! Tuskin
-uskalsi hän sitä itselleen tunnustaa. Juuri äsken oli hän kärsinyt mitä
-hirveimpää nöyrryytystä; omat kansalaisensa olivat hänet sysänneet
-luotansa, nyt tuli hän ojentaen hänelle vankan kätensä ja tarjoten
-hänelle juuri sitä työtä, minkä hän oli valinnut elämänsä päämääräksi.
-
-Abraham Jensen!... Äkkiä nousi taas tämä uhkaava varjo. Hän eli vielä;
-hetki sitten oli hän nähnyt hänet uhkaavana leimauttavan kirouksia
-hänelle. Hän väänteli käsiänsä ikäänkuin katkoaksensa vangitsevia
-siteitään.
-
-Laillinen avio-eroko?... Mistä hän syyttäisi miestänsä? Hän kyllä saisi
-eron milloin tahansa, siksi että vaimo oli paennut hänen luotansa,
-mutta... hän oli lain mukaan rikollinen. Siksi tunsi hän miehensä,
-että tiesi tämän ei koskaan taipuvan avio-eroon; se vastusti hänen
-periaatteitaan. Jos hän polvillaan rukoilisi häneltä armoa? Ei, ei,
-siihen ei hän alistuisi, eikä se auttaisikaan. Ei löytynyt ainoatakaan
-keinoa.
-
-Saara heittäytyi vuoteelle ja itki hillitsemättömästi. Se yö oli
-raskain koko elämässään. Kerta kerralta luki hän mr Brownin kirjeen;
-suuteli sitä intohimoisesti ja purskahti uudestaan itkuun.
-
-Aamulla, auringon yletessä tyyntyi hän vasta, kun piti tyytyä
-välttämättömyyteen. Hän istui kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti
-useampia kirjeitä, jotka repi heti kappaleiksi. Ei hän voinut päättää
-mitä olisi sähkösanomassa. Vihdoin sai hän kirjeen valmiiksi. Se kuului:
-
-    "Mr Brown!
-
-    Minä rakastan teitä, en voi ajatella korkeampaa onnea, kuin
-    ikuisesti olla omanne. Ja kumminkin on se mahdotointa. Pyytäkää
-    mrs King'ilta selvitystä siihen; minä en sitä voi. Sanokaa että
-    minä vapautan hänet vaikenemisesta.
-
-                                               Teidän Saaranne."
-
-Hän tuijotti kirjeesen, ja kyynelet putoilivat pöydälle. Ei hän
-voinut panna sitä kuoreen. Lähettäisikö hän sen Dearborn Street'ille,
-kuten hän pyysi? Vihdoin taittoi hän sen ja pani mrs King'in kirjeen
-sisään, jossa hän pyysi, että hän antaisi sen mr Brownille, hänen
-ensi kerran sinne tultuansa... Sillä tavalla voittaisi ehkä muutaman
-päivän ajassa ja ken tiesi, ehkä voisi sillä ajalla jotain tapahtua?
-On niin katkerata karkoittaa kaikki valoisat unelmat ja särkeä oma
-sydämmensä!...
-
-Kirje lähetettiin postiin.
-
-
-
-
-XXXX.
-
-
-Kaksi päivää sen jälkeen oli Saara järjestänyt kaikki matkaa
-varten. Vastustamatoin voima pakoitti häntä takaisin Chicagoon.
-Junaan astuessaan näki hän Abraham Jensenin omassa persoonassaan
-tupakkavaunussa. Kokouksesta, missä hän langetti vaimollensa
-hylkäystuomionsa oli hän suoraan mennyt lähiseudulla olevaan pappien
-kokoukseen ja oli nyt useamman virkatoverinsa kanssa kotimatkalla. He
-polttivat sikareitaan päivällisen syötyään.
-
-Saara tunsi piston sydämmessään. Hän toivoi ett'ei häntä olisi huomattu
-ja vetäytyi viimeisen vaunun äärimmäiseen kolkkaan. Oli vaan kaksi
-aseman väliä, niin Abraham astuisi ulos... Nyt oli jo sivuutettu
-toinen. Jumalalle kiitos, nyt saavuttiin sille, jonka hän niin hyvin
-muisti, seisoessaan siellä matkalaukku kädessä. Sitten kuului äkkiä
-kahden junan lakkaamatoin vihellys; äkkinäinen tärähdys; matkustajat
-heittäytyivät yksi sinne, toinen tänne ja vaunu, jossa Saara oli,
-syöksyi kumoon. Epätoivon huudahdukset, terävät vihellykset ja
-komentohuudot sekaantuivat toisiinsa. Saara oli pusertunut seinän ja
-penkin väliin, mutta ei pahemmin, kuin että itse voi auttaa itseänsä
-ulos. Ei hän ollut vahingoittunut, hän syöksyi ulos. Mikä näky
-kohtasi häntä täällä! Etumaiset vaunut olivat särkyneet, kuuma höyry
-virtasi niistä. Esimmäinen vaunu oli syttynyt tuleen ja se leveni
-uskomattomalla nopeudella. Päitä, käsiä ja jalkoja pistäytyi esiin
-vaunun sirpaleiden alta; jos ne olivat elävien tai kuolleiden, ei voitu
-vielä tietää. Epätoivon huudahduksia kuului niiltä, jotka olivat vaan
-puoliksi hautautuneet ja rutistuneet istuimen ja rautatankojen väliin.
-Ne, jotka olivat päässeet ulos juoksivat ja huusivat mielipuolten
-tavoin. Vaan muutamilla oli mielenmalttia ja esteiden avulla koettivat
-he pelastaa onnettomia rauniosta. Mutta kuumuus oli paikoittain niin
-suuri, että täytyi peräytyä ja jättää onnettomat kohtalonsa varaan.
-Eräs äiti, jonka vaatteet jo olivat tulessa, sai kolme pientä lastansa
-ulos ikkunasta ja vaipui itse liekkeihin.
-
-Saara seisoi kauhusta jäähmettyneenä. Mutta äkkiä toipui hän ja
-riensi pelastustyöhön. Hän oli jo vetänyt erään puolikasvuisen tytön
-rauniosta, kun hän äkkiä kuuli toisesta vaunusta valittavaa voihkinaa
-ja näki miehensä puoleksi hautautuneena. Silmät olivat ummessa ja
-suonenvedon tapaisesti oli käsi puserrettuna ympäri puunoksan, jonka
-avulla hän oli koettanut vetäytyä ulos, mutta voimat eivät olleet
-riittäneet. Valituksesta päättäen eli hän vielä. Kymmenen minuuttia
-enää, niin hän joutuisi liekkien saaliiksi.
-
-Hetkeäkään epäilemättä syöksyi Saara puoliksi musertuneesen vaunuun,
-tarttui pelastuskirveesen ja sirpaleet lentelivät ilmaan hänen
-hakatessaan. Hän tarttui miestänsä kainaloista yrittäen vetää
-häntä ulos. Aluksi se onnistui, mutta yhtäkkiä vastusti joku este.
-Epätoivoisena katsoi hän ympärillensä saadaksensa apua, mutta kullakin
-oli täysi työ omaisistansa. Toisen kerran tarttui hän kirveesen ja
-alkoi uudestaan hakata ja este antoikin perää. Epätoivon voimalla
-kiskoi hän miehensä esille, vetäen hänet maata myöden niin pitkälle,
-etteivät liekit häntä saavuttaisi ja vaipui sitte itsekin tiedotonna
-maahan hänen rinnallensa.
-
-Kun hän virkosi ympäröitsi heitä säälivä ihmisjoukko. Heti oli
-sähköteitse pyydetty paikalle lääkärejä, jotka tulivat siteineen ja
-työkaluilleen. Abraham Jensenin haavat olivat puhdistetut ja sidotut.
-Jäseniä ei ollut murtunut, vaan pää oli pahoin haavoittunut ja lääkärit
-epäilivät hänen virkoamistaan. Hän asetettiin vaunuihin heiniin
-lepäämään ja ajettiin hiljaisesti kotiinsa, joka oli vaan kolmen
-englannin penikulman päässä. Saara käveli vieressä. Toisen kerran tuli
-hän nyt entiseen kotiinsa.
-
-
-
-
-XXXXI.
-
-
-Saara oli ottanut vanhat toimensa haltuunsa ikäänkuin ei mitään olisi
-tapahtunutkaan. Hän tiesi joka esineen taloudessa. Hänen vanhempansa
-saapuivat luonnollisesti heti. He olivat jo kuulleet Saaran pelastaneen
-miehensä ja siinä he huomasivat merkin taivaasta. Ei moittivaa sanaa,
-ei epäystävällistä puhetta kuulunut; kaikki antautuivat yksistään
-sairaan hoitoon.
-
-Saara istui uskollisesti hänen luonaan. Oli mahdoton saada häntä
-hetkeksikään levähtämään, jota hän kumminkin suuresti kaipasi. Vasta
-kolmantena päivänä aukaisi Abraham silmänsä ja katseli ympärilleen
-ensin kauhistuneena, sitte tyyneemmin. Hän tunsi oman huoneensa. Ativot
-istuivat hänen vuoteensa ääressä ja Saara hänen vieressänsä. Hymyily
-levisi hänen kalpeille kasvoillensa.
-
--- Saara! -- kuiskasi hän. -- Minä uneksin, että sinä olit matkustanut
-pois!
-
-Ne olivat Abraham Jensenin viime sanat. Samana päivänä hän kuoli.
-
-Syvä hiljaisuus vallitsi talossa. Saara kuuli taas seinäkellon
-naputuksen, kuten sinä päivänäkin, kun Falk oli lähtenyt ja hän jäi
-yksin jälelle. Kyynel putosi vuoteelle. Siinä makasi nyt hänen elämänsä
-katkerin vihollinen voitettuna. Riehuvat tunteet valloittivat Saaran.
-Hän ei voinut kau'emmin viipyä huoneessa, vaan nousi lähteäksensä.
-
--- Etkö tahdo ummistaa hänen silmiänsä? kysyi äiti nyyhkien.
-
-Saara pudisti vaan päätänsä.
-
--- Toimittakaa kaikki, niinkuin pidätte parhaana, -- sanoi hän poistuen.
-
-Hän riensi pieneen, Falkin asumaan huoneesen, missä hän oli sanonut
-hänelle jäähyväisensä ja missä ei hän sen jälkeen ollut käynyt. --
-Kuinka paljon oli sen jälkeen tapahtunut! Kuinka paljon hän oli itsekin
-muuttunut!... Hän istui vuoteenlaidalle ja antoi muistojen vieriä
-toistensa perään mieleensä. Mutta äkkiä kuuli hän riemuhuudon:
-
-"Muista, että nyt olet vapaa! vapaa!"... Hän tahtoi ummistaa
-korvansa tuolta huudolta, mutta sittenkin se vaan kaikui mahtavana.
-Oli kuin tuhannet kellot olisivat soittaneet: "Sinä olet vapaa!
-Sinä olet vapaa!"... Hän nousi ja hengähti syvään ja loistava
-hymyily asettautui kasvoille... Mutta eikö tämä ollut väärin, hänen
-maatessaan kuolleena!... Ei hän voinut sitä auttaa; hymyily palasi
-sittenkin. Silloin tuli hänelle äkkiä kauhea tuska, Jos Brown onkin jo
-matkustanut! Kirje, tuo hänen kohtalonsa määräsi kirje, olihan se jo
-lähetetty monia päiviä sitten. Mutta se oli lähetetty mrs King'ille.
-
-Vielä oli toivoa, Nyt hänen piti heti ryhtyä toimiin. Silmänräpäyksen
-viivytys voi häiritä koko hänen tulevaisuutensa.
-
-Saara tuli alas matkapuvussaan. Matkalaukku, jonka hän oli
-rautatieonnettomuudesta pelastanut, oli hänellä kädessä. Hän koputti
-hiljaa ovelle, missä ruumis lepäsi ja pyysi vanhempiansa ulos.
-
--- Minun täytyy matkustaa heti, -- sanoi Saara. -- Huolehtikaa
-hautajaisista. Tiedän, että se teiltä onnistuu paremmin kuin minulta.
-
-Isä ja äiti katsoivat kummastuneena ja murheellisina häntä.
-
--- Mutta Saara...
-
--- Ymmärrättehän, ett'en minä näin ollen voi jäädä, kun tänne tulee
-vieraita, ihmisiä -- vastasi Saara, -- Ja sitäpaitsi... niin, en voi
-sanoa sitä nyt, vaan luulen vielä tapaavani teidät onnellisemmalla
-ajalla, kuin nyt.
-
-Hän suuteli kumpaakin ja aikoi lähteä.
-
--- Niin, mutta huutokauppa... rahat, -- sanoi äiti.
-
--- En tahdo mitään täältä, -- vastasi Saara, ja synkkä varjo levisi
-kasvoilleen. -- Ottakaa kaikki, tai jakakaa köyhille lapsille, joilla
-ei ole kenkiä eikä sukkia, että voivat talvellakin käydä koulussa.
-
--- Minne sinä matkustat, Saara? kysyi isä, -- ääni vapisi liikutuksesta,
-
--- Chicagoon. Nyt alan vasta elää.
-
-Valoisa hymyily laskeutui Saaran kasvoille. Hän ojensi vanhemmille
-kätensä ja läksi. Hän ehti asemalle tuntia ennen viimeisen junan
-lähtöä, vaan hän lähetti sieltä heti sähkösanoman. --
-
-Mr Brown soitti mrs Kingin eteisessä. Hän tuli itse avaamaan.
-
--- Vai niin, mr Brown? Astukaa sisään. Täällä on kirje teille. Se on
-Saaralta ja on ollut täällä jo pari päivää.
-
-Mr Brown aukaisi kirjeen kuumeisella kiihkolla. Se ei sisältäisi hyviä
-uutisia, koska hän oli lähettänyt sen mrs King'ille eikä hänelle
-suorastaan. Näinä päivinä oli hän kärsinyt enemmän, kuin voi sanoakaan.
-Hän oli käynyt sekä sananlennätin että postilaitoksessa kysymässä, jos
-oli saapunut sähkösanomaa tai kirjettä. Ei hän ollut voinut toimia
-mihinkään suuntaan... Todellakin siis, niinkuin hän oli epäillytkin!
-
--- Mikä salaisuus se on? -- sanoi hän ojentaen avonaisen kirjeen mrs
-King'ille.
-
-Mrs King loi häneen säälivän, myötätuntoisen katseen.
-
--- Saara on naimisessa, -- vastasi hän hiljaa.
-
--- Naimisessa! -- huudahti hän. Sitä ei hän koskaan olisi aavistanut.
-
-Mrs King kertoi nyt kaikki mitä tiesi.
-
--- Minulle ei siis tule muu neuvoksi, kuin matkustaa, -- sanoi mr
-Brown. -- Jääkää hyvästi mrs King! Minä lähden tänä iltana.
-
--- Elkää olko maltiton, vaan punnitkaa ensin tarkoin. Paljon voi pieni
-hetkikin muuttaa asioita, -- lohdutti mrs King.
-
-Mr Brown pudisti päätänsä ja läksi. Hän tuli kotiin Saaran kirje
-taskussaan. Kuinka armottomasti leikki kohtalo kahden ihmissydämmen
-kanssa!... Portailla mennessään näki hän sähkösanomatoimiston
-palvelijan seisovan ovellaan soittamassa.
-
--- Onko se herra Brown? Sähkösanoma, herrani! Mr Brown repi sen auki.
-Hän luki:
-
-"Olen vapaa; olen ikuisesti omasi! Tule tapaamaan minua illalla North
-Western Depot'illa. Saara."
-
-Mr Brownia huimasi, hän tarttui käsipuuhun pysyäkseen pystyssä.
-
--- Kymmenen centtiä, herra! -- sanoi palvelija. Mr Brown antoi
-taskustansa hänelle dollarin.
-
--- Ei ole vaihtaa, herra.
-
--- Yhdentekevä. Pidä loput. Sinä olet kelpo poika! -- vastasi mr Brown.
-
-Mr Brown tuli alas rappusista yhtä nopeasti, kuin poikakin. Oli vielä
-kaksi tuntia junan tuloon. Kuinka saisi hän ne kulumaan? --
-
-Muutaman päivän kuluttua nähtiin nuoren, siistiksi puetun miehen
-mittailevan ja tekevän suunnitelmia suurella tontilla Michiganjärven
-rannalla. Edessään oli hänellä piirustuksia, joita hän tarkasteli.
-Vaunut, joissa istui kaksi naista ja yksi herra pysähtyivät tontille ja
-astuivat siinä vaunuista.
-
--- Nyt esittelen sinulle rakennusmestarini, mr Pekka Hanson'in, joka
-on rakentava kotimme, Saara, -- sanoi herra. Se on hänen ensimmäinen
-suurin työnsä, sen on hän tekevä hyvin, saadakseen sitte uusiakin
-tilauksia.
-
-Mr Brown ei ehtinyt lopettaa ennenkuin Saara syöksyi esille ojentaen
-molemmat kätensä rakennusmestarille.
-
--- Onko mahdollista, että sinä, Pekka, tulet rakentamaan meidän
-talomme, -- huudahti hän, norjaksi. Mr Brown katseli kummastellen mrs
-Kingiä.
-
--- Onpa niinkin, -- vastasi Pekka -- ja päivänpolttamat kasvonsa
-loistivat ilosta, -- vaan että se oli tuleva sinulle, Saara, siitä ei
-minulla ollut aavistusta.
-
--- Mitä sinulle nyt oikein kuuluu, Pekka? -- kysyi Saara ilosta
-loistavana. -- On niin pitkä aika siitä, kun sinut viimeksi tapasin.
-
--- Minä voin paremmin, kuin kukaan muu ihminen maailmassa, kiitos
-sinulle, -- vastasi Pekka. -- Minulla on runsaasti työtä... jaa, ja
-sitte olen minä naimisessa ja olen ostanut itselleni pienen talon,
-Saara.
-
--- Vai naimisessa!
-
--- Jaaah, Lizzien kanssa; muistathan hänen, joka asui arkissa meidän
-seinän takana. Hän on kelpo tyttö. Taistelin kauan hänen kanssansa.
-Ei hän luvannut milloinkaan mennä naimiseen; tuhmuuksien takia, jotka
-tunnet. Mutta vihdoin sain hänet myöntymään ja nyt voimme paremmin,
-kuin koskaan olisin voinut toivoakaan. Vanha äiti istuu tuolissaan
-kuten ennenkin, vaan ei hän enää kau'an kestä, sillä hän on jo hyvin
-huono.
-
-Pekan puhuessa unohti Saara tykkänään seuralaisensa, kunnes he tulivat
-hänen luoksensa.
-
--- Olet tavannut vanhan tuttavan, Saara, -- sanoi mr Brown hymyillen.
-
-Saara hymyili hänelle ja kertoi nyt mitä hän oli Pekan kera kokenut.
-
--- Sitten olen varma, että rakennatte meille hyvän ja lämpimän kodin,
-mr Hanson, -- sanoi mr Brown.
-
--- Se on varma, se, -- vastasi Pekka. -- Sen sanon teille, mr Brown,
-että... no se on yhdentekevää.
-
--- Ei, ei, sanokaa vaan, mitä aijoitte, mr Hanson! -- sanoi mr Brown.
-
--- Niin tahdoin vaan sanoa, että parempaa vaimoa, ette olisi
-milloinkaan saanut, mr Brown... se tahtoo sanoa Lizzien jälkeen.
-
-Saara istui kivelle. Hän katseli Michiganjärven sinervää pintaa, missä
-kalalokit liitelivät. Valkeita purjeita liehui siellä, kuin kevätpilviä
-siintävällä taivaalla; huvilat, puistot ja tuleentuneet rypäleet
-ympäröitsivät kirkasta järveä.
-
--- Kuinka kaunista! -- huudahti Saara, ojentaen kiitollisesti kätensä
-mr Brown'ille. Hän näki edessänsä elämän, valoisan, kuin kevätunelman,
-jonka syksyä eivät vielä kirjavat värit aavistaneet.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAARA***
-
-
-******* This file should be named 63103-8.txt or 63103-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/3/1/0/63103
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/63103-8.zip b/old/63103-8.zip
deleted file mode 100644
index d744810..0000000
--- a/old/63103-8.zip
+++ /dev/null