NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 21997 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ae3affd
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #63043 (https://www.gutenberg.org/ebooks/63043)
diff --git a/old/63043-8.txt b/old/63043-8.txt
deleted file mode 100644
index 966039a..0000000
--- a/old/63043-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,21997 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Waldemar Seier, by B. S. Ingemann
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Waldemar Seier
-       Historiallinen romaani
-
-Author: B. S. Ingemann
-
-Translator: Maija Halonen
-
-Release Date: August 25, 2020 [EBook #63043]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK WALDEMAR SEIER ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-VALDEMAR SEIER
-
-Historiallinen Romaani
-
-
-Kirj.
-
-B. S. INGEMANN
-
-
-Suomentanut
-
-Maija Halonen
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1914.
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN OSA
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN LUKU.
-
-
-Tähtikirkkaana syysyönä, vuonna 1204, loisti puoleksi lehtensä
-karistaneiden niinipuiden lomitse pienestä kaari-ikkunasta, Sorön
-luostarin eteläisestä kylkirakennuksesta, hiljainen yksinäinen valo
-merelle. Siellä sisällä, korkeassa holvikattoisessa, niinkutsutussa
-piispantuvassa istui mustalla nahkatuolilla, erään kiviseinään naulatun
-tammipöydän ääressä, kunnianarvoinen, valkopartainen vanhus, edessään
-suuri pergamenttinidos. Pöytä oli sullottu täyteen käsinkirjoitettuja
-aikakirjoja ja kronikoita, siellä oli joukko jäljennöksiä ikivanhoista
-tanskalaisista lauluista ja kansansaduista, sekä riimukirjoituksia ja
-piirustuksia pakanuuden aikuisista hautakummuista. Siellä oli myöskin
-jäljennöksiä vanhojen kreikkalaisten ja roomalaisten kirjailijoiden
-teoksista, sekä saarna- ja rukouskirjoja, jotka osaksi olivat
-suuren, avatun raamatun peitossa. Kirjojen keskellä oli kupannen
-lamppu, jonka kotitekoisena, varjostimena oli moneen kertaan ristiin
-rastiin kirjoitettu ja raaputeltu pergamenttilehti. Sen valo loisti
-voimakkaimpana kirjaan, valaisten vain joskus vanhuksen pään hänen
-kumartuessaan kirjan ylitse. Lampun valojuova, yhtyneenä nousevan kuun
-himmeään hohteeseen, valaisi niukasti pimeän lukukammion. Seiniltä
-riippui vanhoja, ruostuneita miekkoja ja piilukeihäitä, teräskypäriä,
-peitsiä ja haarniskoita, sekä haudoista kaivettuja piikivisiä kiiloja
-ja uhriveitsiä. Nurkassa olevalla hyllyllä, makuulavitsan yläpuolella,
-oli tuhkauurnien kappaleita, raskaita pääkalloja, tavattoman suurien
-selkänikamien ja kuolleitten luiden keskellä, sekä nurkkahyllyllä,
-hiekkakellon alla, suuri, kiiltävä ritarihaarniska, keihäs ja
-sotakirves, jotka niiden muodosta päättäen eivät olleet vanhempia kuin
-yhdenneltätoista vuosisadalta.
-
-Vanhan muinaistutkijan mustan papinkauhtanan ylle oli huolimattomasti
-kiinnitetty hiukan kulunut sistersiläismunkin viitta, jonka revityistä
-hihanreijistä pitkät, mustat kaniikkihihat riippuivat. Viitta oli
-hänelle aivan liian lyhyt eikä näyttänyt olevan hänen omansa.
-Hän oli pitkä ja laiha, ja vaikka hän oli rauhallinen tiedemies,
-osoittivat kuitenkin sekä hänen jalojen kasvojensa suuret, voimakkaat
-piirteet, että hänen kumartunut sankarivartalonsa hänen olleen
-mahtavaa sotilasheimoa ja ylhäistä sukua. Älykäs, syvällinen henki
-loisti hänen tummista syvälle painuneista silmistään hänen näin
-istuessaan syventyneenä työhönsä, nojaten poskeaan käteensä, pieni,
-musta kangaspatalakki paljaan päälaen suojana, ja valkoinen parta
-valahtaneena kirjalle. Kaikki oli hiljaista hänen ympärillään, ja
-tuntui siltä kuin hän näkisi ja kuulisi entisaikojen suurten henkien
-puhuvan. Hän näytti kuuluvan toiseen maailmaan ja aikaan kuin siihen,
-missä hän nyt niin väsymättömänä valvoi ja työskenteli.
-
-Kunnianarvoisa vanhus oli Saxo Grammaticus. Arkkipiispa Absalonin
-käsikirjurina ja eroittamattomana ystävänä hän oli kolme vuotta
-sitten painanut umpeen tämän jalon herran silmät Sorön luostarissa,
-ja harvoin hän sen jälkeen oli poistunut kammiosta, missä hän oli
-kuullut Absalonin lausuvan viimeiset unohtumattomat sanansa. Hänen
-kotinsa oli oikeastaan Roskilden tuomiokapitulissa, mutta hän oli
-erityisellä rakkaudella kiintynyt Sorön luostariin, missä hän ennenkin
-niin usein oli oleskellut, ja missä hän nyt vieraili uuden herransa,
-piispa Pietari Sunenpojan suostumuksella, viimeistellen ihmeellistä
-Tanskanmaan historiaansa.
-
-Hän kirjoitti ahkerasti kirjaansa, mutta laski aina vähän päästä kynän
-pois selaillakseen vanhoja käsikirjoituksia. Usein hän loi katseensa
-pöydän päässä olevaan pergamenttinidokseen, joka oli ollut Absalonin
-oma, ja sen viimeiselle avatulle lehdelle oli latinaksi kirjoitettu:
-Sorön pyhän Marian kirja, Hra Arkkipiispa Absalonin kädestä. Sen
-vieressä oli Absalonin toimittama jäljennös Vitherlakioikeudesta, ja
-själlantilaisesta kirkkolaista, sekä uudempi, siro käsikirjoitus, jonka
-nahkakansiin oli piirretty suurin kiemurakirjaimin: _Testamentum Dni
-Absalonis_.
-
-Vanhus huokasi syvään, ja vanhojen ihmisten tapaan hän puhui
-tietämättään ja ääneen mitä ajatteli. "Oi, jospa minä jo pian olisin
-sinun luonasi, hurskas herrani ja isäni!" sanoi hän. "Kaksi pitkää
-talvea on kulunut, nyt alkaa jo kolmas, -- kauemmin ei kynä enää
-luista." -- "Tuolla me viimeksi tapasimme toisemme", jatkoi hän, luoden
-katseen nurkassa olevaan makuulavitsaan, -- "no niin, hänen suuri
-elämäntyönsä on loppuunsuoritettu, -- hän lepää autuaana Herrassa.
-Hänen palvelijansa on nyt kohta saanut hänen tahtonsa täytetyksi, ja
-Tanskan urhot, vanhat paremmin kuin nuoretkaan, eivät jää unohduksiin.
-Ja nyt vain pari suosiollista sanaa meidän nuorelle kuninkaallemme
-ja kunnon Anterolle -- aivan niin, nyt on kaikki hyvin." Nyt hän
-taas oli pitkän aikaa ääneti ja kirjoitti uutterasti. "Kunpa vanha
-Arnold Islantilainen voisi nousta haudastaan", alkoi hän taas puhella,
-luettuaan mielihyvällä muutamia latinalaisia runoja -- "Mitähän hän
-sanoisi siitä mitä minä täällä olen tehnyt hänen ihanista saduistansa
-ja lauluistansa? Varmaankin hän pudistaisi erämiehenpartaansa ja
-mutisisi: ne soivat toki ihanammin meidän omalla kielellämme! --
-Maltappas vanhus! Samanlaisina kuin ne tuossa ovat sanasta sanaan sinun
-suustasi kuultuina, ja jollaisina ne vielä elävinä kaikuvat kansan
-keskessä, ne myös Jumalan avulla säilyvät ja elävät Tanskan viimeiseen
-päivään asti. Mutta, jos maailman pitää oppia tuntemaan Tanskaa ja sen
-henkeä, niin minä tahdon olla sen tulkkina vieraille sieluille. Hm, hm.
-Taas saapuvat vanhat epäilykset! Jos sivistynyt tanskalainen tuntee
-kansansa kuvan vieraassa puvussa, niin minkävuoksi minua yhä vielä
-arveluttaa tuo kirjava vaatetus? Vielä sekin aika koittaa, jolloin
-rehellinen sukulainen maksaa minun velkani, antamalla kansalle kuvan
-takaisin sellaisena kuin minä sen otin. Jumalan nimeen, vielä vain pari
-sanaa, ja minä olen tehnyt tehtäväni maailmassa. Sinä kerkesit minun
-edelleni, veli Sven!" jatkoi hän hyväntahtoisesti hymyillen taas hetken
-aikaa kirjoitettuaan, ja kumartui vaivoin nostamaan jalkavaatteelta
-lattialta pienen soman jäljennöksen Swen Åkenpojan historiasta. --
-"Sinä et kuitenkaan tehnyt minun työtäni turhaksi: sinä annoit meille
-pienen, supistetun ajantiedon; mutta mitä Tanska oli ja miksi se Herran
-avulla voi tulla, sitä sinä et koskaan nähnyt. Kuitenkin, sinä teit
-rehellisesti tehtäväsi, eikä sinun kirjasi saa virua tomussa minun
-jaloissani!"
-
-Tarkasti hän puhalsi pois kaiken tomun Swen Åkenpojan pienen kirjan
-yltä ja laski sen arkkipiispa Absalonin kirjoitusten viereen.
-
-Silloin avattiin ovi, ja kolme hengellistä herraa astui sisään, pieni
-poikanen keskessään. Hengellisillä herroilla oli kaikilla matkapuvut
-yllään, ja heillä oli nahalla sisustetut vaipat virkapukujensa
-suojana. Yksi heistä oli kookas, vanhanpuoleinen mies, tukka ja parta
-harmahtava, muuten hän oli sairaloisen näköinen. Mutta koko hänen
-ulkonäkönsä ja käytöksensä oli niin ylevä ja arvokas, että vaikka
-hänellä ei ollut käyräsauvaa eikä piispanhiippaa, niin ei kuitenkaan
-yksikään, joka hänet näki, voinut epäillä hänen olevan jonkun
-ylhäisimmistä papeista. Hän oli oppinut, hurskas Lundin arkkipiispa,
-Antero Sunenpoika. Hänen seuralaisinaan oli kaksi nuorempaa,
-voimakasta miestä. Toisella heistä oli pyöreät, iloiset ja hyvin
-vilkkaat kasvot, ja hänellä oli yllään valkoinen sistersiläismunkin
-viitta kalliin, oravannahoilla sisustetun matkaviittansa alla. Hän
-oli kuuluisa Gunnar-veli Jyllannista, omin luostarista. Arkkipiispan
-toinen seuralainen oli eräs nuori kaniikki Roskildesta, yllään ruskea,
-lammasnahalla sisustettu sarkaviitta. Kainalossa tämä hyvin varoen
-kantoi pientä kirstua, missä hän säilytti harvinaisia ja kalliita
-lääkkeitä. Selässään hänellä sitäpaitsi oli kuivilla yrteillä ja
-ryydeillä täytetty pussi, josta levisi väkevä tuoksu hänen ympärilleen.
-Hänen älykkäät, vakavat kasvonsa herättivät mieltymystä ja luottamusta;
-hän oli käytökseltään hiljainen ja vakava, ja hän näytti olevan mies,
-joka tunsi maailman ja luotti itseensä ja kokemuksiinsa. Hän oli
-aikansa etevimpiä lääkäreitä ollen kirjailijana alallaan tunnettu
-nimellä mestari Henrik Harpesträng. He olivat Gunnar-veljen kanssa
-tavanneet toisensa Lundissa, ollessaan virka-asioilla arkkipiispan
-luona, jota he kumpikin nyt seurasivat Ribehusiin, missä nuoren
-kuningas Valdemar toisen hovi oli.
-
-Mutta kunnon Antero herra ei voinut kiireisestä matkasta huolimatta
-kulkea Själlannin kautta käymättä isä Saxoa tervehtimässä kuullakseen
-miten pitkälle hän oli ehtinyt Tanskan historiansa kirjoittamisessa.
-Vaikka mestari Harpesträngilla oli paljon väittelemistä sitä vastaan
-"että sopimaton ja epäterveellinen yö" otettiin avuksi, ei arkkipiispa
-kuitenkaan luopunut päätöksestään veli Gunnarin suureksi iloksi.
-Hän oli kuullut niin paljon puhuttavan Saxo Grammaticuksesta, mutta
-ei ollut vielä koskaan nähnyt häntä. Hänen mielestään puolentunnin
-keskustelun takia Tanskan suurimman historioitsijan kanssa kannatti
-kyllä kärsiä puolen vuoden nuha näin veljesten kesken.
-
-Pieni kymmenvuotias Kaarlo, joka seurasi hengellisiä herroja, oli
-entisen Kaarisen linnanherran poika. Tämä herra oli ollut arkkipiispan
-vanha ystävä, ja hän oli kaatunut tuossa onnettomassa kansalaissodassa
-Sven Grathen puolesta. Kaarise-kartanon oli Valdemar ensimäinen
-läänityksenä siirtänyt eräälle urhoollisimmista sotilaistaan
-Radulfille. Pientä, isätöntä Riisen Kaarloa, joksi poikaa kutsuttiin,
-sekä hänen äitiänsä ja kahta sisartaan auttoivat sekä vanha, urhokas
-Radulf, jonka luona he asuivat, että hyvänsuopa Lundin arkkipiispa.
-Mutta kun Radulfilla itsellään oli kolme poikaa, ei Kaarlolla ollut
-vähääkään toivoa päästä tulevaisuudessa esi-isiensä perintötilan
-omistajaksi. Oppinut Antero tahtoi senvuoksi tehdä Kaarlosta
-tiedemiehen sekä tulevaisuudessa papin, huolimatta siitä että pojalla
-oli vastustamaton halu ritarisäätyyn. Senvuoksi toikin arkkipiispa
-hänet mukaansa, pannakseen hänet Sorön oppineiden Bernhardiinimunkkien
-kouluun, Saxo-isän erityisen valvonnan alle. Riisen Kaarlo oli kaunis
-poika, jonka kullankellertävien kiharoiden alta tummansiniset silmät
-rohkeasti katselivat ympärilleen. Lyhyen, sinisen nuttunsa ympäri hän
-oli kiinnittänyt Gunnar-veljen komean vyön; pieni lakki oli koristettu
-kirjavalla kukonhöyhenellä, ja hän oli hyvin iloinen saadessaan kantaa
-suurta sotamiekkaa, joka arkkipiispalla aina oli mukana matkoillaan.
-Hän oli myöskin tullut ratsain ja oli melkein ollut paras ratsastaja
-koko seurueessa. Vaikka matkustavien tulon näin öisen rauhan vallitessa
-olisi luullut herättävän Saxon huomion, istui hän kuitenkin niin
-syviin ajatuksiin vaipuneena ja ajantietoihinsa syventyneenä, ettei
-hän ollenkaan huomannut heidän tuloaan. Hän istui näet selin oveen ja
-huomasi vain valon lankeavan epätasaisesti kirjalle, kun lampunliekki
-ovelta käyvästä vedosta ja matkamiesten liikkeestä alkoi lepatella
-epätasaisesti.
-
-"Katsokaa, veli Gunnar!" kuiskasi Antero, -- "tuossa näette miehen.
-Hän taitaa juuri kirjoittaa historiaansa, ja me saisimme kyllä
-hajoittaa luostarin hänen päälleen ennenkuin hän huomaisi jonkun
-olevan täällä läsnä. Me voisimme nyt kaikessa hiljaisuudessa tuolta
-penkiltä tarkastella miestä, hänen istuessaan työlamppunsa ääressä
-salakammiossaan, ja ehkä kuulla hänen puhuvan ääneen itsekseen ja
-suurien ystävä-vainajiensa kanssa, niinkuin apotti Gaufred on kertonut
-minulle hänen tekevän. Mutta on paha väijyä ystäväänsä hänen ollessaan
-parhaimmassa ja kiitettävimmässäkin työssään, eikä meilläkään ole aikaa
-liiaksi."
-
-"Jumalan rauhaa, arvoisa herra veli ja ystävä!" sanoi hän nyt ääneen ja
-laski kätensä Saxon olkapäälle.
-
-Saxo katsoi taakseen rauhallisesti, mutta omituisen juhlallisen
-näköisenä, niinkuin se, joka pikemmin odotti tulijaa henkien maailmasta
-kuin vieraita Lundista, Roskildesta ja Ömista. Heti arkkipiispan
-tunnettuaan hän tuli iloisesti yllätetyksi. Niin nopeaan kuin hänelle
-oli mahdollista hän työntäsi tuolin syrjään ja vastaanotti rakastetun
-arkkipiispan syleilyn sydämellisellä ilolla. Mutta nähdessään nuo kaksi
-outoa herraa, ja kun Gunnar-veli heti tervehti häntä hänen hartaana
-ihailijanaan, -- tämä oli kauan ilolla toivonut saavansa nähdä hänet
---, silloin lempeä Grammaticus aivan tyrmistyi; hän kumarsi jäykästi
-pari kertaa ja pyysi arvoisia vieraita pitämään hyvänään hänen halvan
-ja köyhän asuntonsa. Mutta kuultuaan heti arkkipiispalta Gunnarin ja
-Henrik Harpesträngin nimet, eivät nämät kunnon herrat enää olleet
-hänelle vieraita; sillä hän oli kyllä kuullut puhuttavan veli Gunnarin
-erinomaisesta puhujalahjasta, ja hänen rikkaista tiedoistaan sekä
-maallisen että henkisen lain tuntijana, ja mestari Harpesträngin hän
-oli ennen nähnyt Roskildessa. Nuoren lääkärin uudesta lääkekirjasta hän
-oli äskettäin saanut jäljennöksen, jonka hän mielihyvällä oli lukenut,
-kuitenkaan järjestämättä ravinto-ohjettaan ja elintapojaan siinä
-annettujen neuvojen mukaan.
-
-Saatuaan nyt pian vieraansa istumaan Saxo otti seinäkaapista esille
-kannun hyvää, vanhaa luostariviiniä, sekä kaksi kallisarvoista,
-vendiläisten epäjumalien kuvilla koristettua hopeapikaria, jotka
-Absalon oli antanut hänelle Arkonan sotasaaliista, ja joista hän
-tarkasti pyyhki tomun viittansa helmuksella, asettaen ne sitten
-pöydän kulmalle. Hän näytti aivan unohtaneen tieteelliset työnsä
-kestittäessään ja virkistäessään kunnianarvoisia vieraitaan.
-Arkkipiispan oli täytynyt istua suureen nojatuoliin ja toisien
-penkille, joka oli puoleksi käsikirjoitusten ja vanhojen vaatteiden
-peitossa. Poika, jota ei kukaan näkynyt huomaavan, oli istuutunut
-rukousjakkaralle, melkein pöydän alle, arkkipiispan jalkoihin, koettaen
-katsella lampun sinne heittämässä niukassa valossa muutamia sirosti
-piirrettyjä ritarikuvia vanhan sankarilaulukokoelman nimilehdellä.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU.
-
-
-"Sanokaa minulle nyt ensiksi, rakas isä Saxo, miten edistyy teidän
-suuri teoksenne, _Historia danica_ [Tanskan historia], joka on niin
-rakas minulle?" kysyi arkkipiispa ja laski pikarin pöydälle. Mutta
-kun Saxo samassa silmänräpäyksessä osanottavasti kysyi eikö hänen
-_Hexaëmeroninsa_ [oppinut runoelma luomisen kuudesta päivästä]
-vielä ollut valmis, vetäsi hyvä arkkipiispa, vaatimatta vastausta
-kysymykseensä ison, latinalaisen käsikirjoituksen esiin kauhtanansa
-silkkitaskusta. "Kas tässä!" sanoi hän iloisesti. "Täällä tuon
-teille sen kolme viimeistä osaa, minä olen kutsunut ne nimellä
-_Distinctiones_. Niinkuin minä edellisissä, kuten tiedätte, olen
-laulanut luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja Aadamin kautta
-johtuvasta kuolemasta, niin minä olen tässä päättänyt teokseni
-kuvailemalla totisen ja iäisen elämän lahjaa toisen Aadamin kautta,
-ja olen koettanut selittää jumal-ihmisen kaksinaista luonnetta.
-Tästä kappaleesta te luultavasti sanotte saman, minkä lausuitte
-minun selityksestäni toisessa osassa olevan _Mysterium Trinitatisin_
-[Kolminaisuuden salaisuus] johdosta, sekä kymmenestä käskysanasta: että
-minä niissä olen osoittanut olevan enemmän _theologus ja dialecticus_
-[jumaluusoppinut ja väittelijä] kuin runoilija. Olkoon niin! Kukaan
-ei voi lisätä kyynärääkään kasvuunsa. Ehkä teitä miellyttää enemmän
-loppuosa ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä -- item
-iankaikkisesta kuolemasta. -- Toivon että te ette pidä sopimattomana
-minun sanojani kymmenennessä osassa:
-
-    "Utilitas opris, oculis inspecta serenis
-    Vix patietur opus a justo judice sperni."
-
-    [Teoksen hyötyä katsottuna selvin, ystävällisin silmin,
-    halpana tuskin oikea tuomari pitäisi.]
-
-"En totisesti!" vastasi Saxo lämmöllä ja puristi arkkipiispan kättä.
-"Senverran kuin minä tunnen teidän kristillistä runoelmaanne, niin ei
-tunnollinen arvostelija voi muuta kuin kunnioittaa sitä hurskasta,
-jumalallista mieltä sekä tieteellistä selvänäköisyyttä, mikä siinä
-ilmenee. Minä olen, arvoisa herra, tosin jo aikaisemmin lausunut sen
-mielipiteen, että moni ajatus siellä minun mielestäni on enemmän
-jumaluusopillista tutkimista kuin runoa, mutta minä tiedän myöskin
-teidän sallivan minun lausua ajatukseni suoraan. Sallikaa minun vielä
-kuitenkin lausua yksi vastaväite, sen rakkauden nojalla, jolla minä
-tiedän teidän katselevan minun elämääni ja työtäni tässä maailmassa:
-Te olette lausunut sanan, joka on loukannut minua, ja jossa minä
-luulen teidän erehtyneen. Te moititte Esipuheessa maallista runoutta
-ja niinkutsuttuja satuja, jotka teidän mielestänne ovat erityisen
-vaarallisia nuorisolle. Jos ei minulla olisi jätteitä meidän
-vanhasta maallisesta runoudestamme ja meidän aivan merkillisistä
-muinaistaruistamme, joita monet tahtovat leimata vain saduiksi ja
-runoiksi, niin minä tietäisin kertoa sangen vähän meidän isiemme
-hengestä ja ajatustavasta, eikä meidän nuorisomme turmellu omien
-esi-isiensä tuntemisesta."
-
-"Rakas Saxo isä!" vastasi arkkipiispa taputtaen häntä rauhoittavasti
-olalle -- "Tiedättehän te millä ilolla minä olen lukenut teidän
-erinomaisen historianne kymmenen ensimäistä kirjaa, ja niinmuodoin
-eivät minun mielipiteeni mukaan maallinen runous ja ne merkilliset
-tarut, jotka te olette säilyttänyt unholaan joutumasta, ole lorua eikä
-mitättömiä satuja. Minun tarkoitukseni on vain, että kaikki tämänlainen
-on varovaisesti esitettävä nuorisolle, ettei se synnyttäisi heissä
-epäkristillisiä ennakkoluuloja ja pakanallista taikauskoa, niinkuin
-esimerkiksi tuo nykyään niin yleinen usko tähtien vaikutuksesta
-ihmiselämään, josta ei meidän nuori, urhokas kuninkaammekaan kuulu
-aivan vapautuneen:
-
-    "Qualiter ex astro, sensu vitaque carente,
-    Dependeret Homo, rationis dote beatus".
-
-    [Tähdestä tunteettomasta riippuisko ihmisen onni
-    Jolle järjen lahja on suotu.]
-
-"Sitä minä en uskalla ratkaista!" vastasi Saxo miettiväisenä, ja
-arkkipiispan viimeiset sanat antoivat hänen ajatuksilleen toisen
-suunnan. -- "Mutta ainakin on varma", jatkoi hän, "että meidän nuori
-kuninkaamme on syntynyt hyvin merkillisien _Auspicioiden_ [Merkkien]
-alla, ja uskallanpa sanoa erityisen eriskummallisen ja oudon tähden
-alla. Ja uskokaa minua, hänellä on sekä pahat että hyvät enkelit
-luonaan; molemmat ovat hyvin voimakkaita. Jumala suokoon hyvän
-saada kunniakkaan voiton. Silloin vasta voivat totuutta rakastavat
-jälkeentulevaiset oikeudenmukaisesti kutsua häntä sillä nimellä minkä
-hänen ihailevat aikalaisensa jo ovat hänelle antaneet: Valdemarus
-victoriosus." [Valdemar voittaja.]
-
-"Oikein, rakas, hurskas ystävä!" vastasi arkkipiispa kiertäen auki
-käsikirjoituksensa. -- "Tuo totuus ei sovellu vain meidän nuoreen
-kuninkaaseemme, vaan jokaiseen voimakkaaseen ja jaloon ihmissieluun
-maailmassa. Täytyyhän minun myöntää se teille, sillä ovathan ne minun
-omia sanojani, runoelmani ensimäisessä kirjassa:
-
-    "Omni semper adest honimi specialiter unus
-    Augelus, ut vexet, ac ut custodiet, alter."
-
-    [Vaivaamassa aina jok' ihmistä ompi
-    enkeli, ja varjelemassa on toinen.]
-
-Kunnon Antero-herra oli nyt päässyt puhumaan runoteoksestaan ja näytti
-aikovan ruveta lukemaan sitä alusta asti. Mutta veli Gunnar, joka jo
-hyvin tunsi tämän laajan skolastisen runon ja pelkäsi taas saavansa
-kuulla sen, sensijaan että saisi tutustua Saxoon, uudisti äkkiä
-arkkipiispan äskeisen kysymyksen Saxon historian valmistumisesta.
-Samalla hän leikillisesti huomautti arkkipiispalle puolen yötä olevan
-liian lyhyen ruveta alkamaan maailman luomisesta asti, vaikkei se
-olisi puoleksikaan niin tieteellistä ja perusteellista, kuin hänen
-filosofisessa runoelmassaan.
-
-Hyvä Antero-herra, joka kyllä tunsi tuon yleisen kirjailijaheikkouden,
-jota hän ei voinut sietää muissa ja vaivoin hillitsi itsessänsä,
-voitti nyt kokonaan esittämishalunsa, kääri kärsivällisesti kokoon
-käsikirjoituksensa, laski sen nyt Saxon hyllylle muinaiskalujen
-joukkoon ja pyysi häntä lukemaan sen toiste sopivammassa tilaisuudessa.
-Hän pyysi Saxon tyydyttämään hänen ja Gunnar-veljen suuren halun kuulla
-paljon tärkeämpää teosta, mistä he toivoivat niin paljon itselleen ja
-isänmaalle.
-
-"Todellako, jalot herrat!" vastasi Saxo ujosti. "Minua hävettää
-teidän suuri luottamuksenne minun kykyyni ja kuntooni. Minä tunnen
-liiankin hyvin ryhtyneeni tehtävään, jota minä en kykene suorittamaan.
-Minä en myöskään olisi uskaltanut ryhtyä siihen, jos eivät minun
-hurskaan herrani, Absalonin, alituiset rukoukset ja kehoitukset
-olisi melkein puoleksi pakoittaneet minua siihen. Mutta sellaisen
-herran käsky on suuri, jalot herrat. Ja jos minä tunnenkin olevani
-liian halpa tähän vaikeaan ja tärkeään työhön, ja minun rohkeuteni
-havaittaisiin kunnollisuuttani suuremmaksi, niin olkoon kuitenkin minun
-hurskaan herra vainajani ankara käsky minun järkeni ja ymmärrykseni
-puutteellisuuksien puolustuksena, sekä teille että jälkimaailmalle.
-Tämän kaiken minä olenkin sanonut kirjani lukijalle jo etukäteen; sillä
-esipuhe ei synnytä riitaa."
-
-"Teiltä me opimme vaatimattomuutta ja nöyryyttä, hurskas Saxo-isä!"
-keskeytti hänet hurskas vanhus. "Te katsotte itsenne liian halvaksi
-kirjoittamaan mitättömän kansan historiaa, jota vastoin minä paljon
-vähemmillä edellytyksillä olen uskaltanut laulaa suurimman Herran
-suurinta työtä. Senvuoksi, vaikka tuo iloinen veli Gunnar kehuukin
-minun oppineisuuttani ja viisauttani, antaa hän minun niellä niiden
-johdosta monta kullattua pilleriä, jotka ovat karvaammat kuin kaikki
-mestari Harpesträngin yrtit."
-
-"Te vastaanotatte kuitenkin paljon kärsivällisemmin veli Gunnarin
-karvaat pillerit kuin minun viattomat yrttini, korkea-arvoisa herra!"
-yhtyi mestari Harpesträng puheeseen. "Ja jos te olisitte yhtä
-terve ruumiin kuin sielun puolesta, niin te ette tarvitsisi minua
-seurueessanne."
-
-Saxon osanottavasti kysyessä arkkipiispan terveydentilaa, vakuutti
-hurskas Antero tuntevansa itsensä kyllin voimakkaaksi voidakseen
-seurata kuningasta ristiretkelle Liivinmaahan, jonka hän pian
-toivoi toteutuvan. "Mutta tuskin minun sielunvoimani silti ovat
-niinkään suuret, kuin hyvä mestari Harpesträng arvelee", lisäsi hän
-syvään huokaisten -- "sillä jos minä todellakin tarvitsen kaikki ne
-vertapuhdistavat juomat, jotka hän hyvyydessään minulle valmistaa, ja
-jos minun Uhassani ja veressäni todellakin on niin paljon saastaista,
-niin minä paremmin uskon sen tulevan sisempää. Oi, jospa voisin,
-niinkuin hartaasti toivon, tulla yhtä pyhäksi Jumalan mieheksi kuin
-minun hurskas kaimani Slagelseessa todella on, ja niinkuin apotti
-Vilhelm oli, niin silloin minäkin olisin maailman tervein mies."
-
-Mestari Harpesträng hymyili rauhallisesti hurskaan arkkipiispan
-jumaluusopilliselle lääketieteelle, eikä vastustanut sanallakaan tätä
-hänen lempiajatustaan. Arkkipiispan kanssa seurustellessaan hän oli
-tottunut mukautumaan tämän mielipiteisiin, kehuipa hän usein itsekin
-uskollisen mielen ja hurskaan elämän olevan parhaan sielun ja ruumiin
-lääkkeen.
-
-Mutta nyt johtivat Antero ja veli Gunnar keskeytyneen keskustelun
-takaisin Tanskanmaan historiaan, ja he innostuttivat vanhan
-Saxon kertomaan siitä mitä hän itse oli nähnyt ja kokenut suuren
-Valdemarin päivinä seurustellessaan Absalonin, Esbern Snaren,
-Wettemanin ja mahtavan Sunon kanssa. Vanhuksen silmät säkenöivät,
-ja hän näytti tulevan uudelleen nuoreksi muistellessaan ihmeellistä
-nuoruudenaikaansa, ja senvuoksi hän myöskin unohti, mitä hän äsken oli
-aikonut sanoa historiastaan, ja mitenkä hän juhlallisesti oli aikonut
-jättää sen arkkipiispalle, jolle se myöskin oli omistettu.
-
-"Mutta rakas isä Saxo!" huudahti Gunnar katsellessaan ihmeissään
-niitä lukemattomia käsikirjoituksia, jotka olivat ladotut pöydälle --
-"mitenkä oli mahdollista, että teistä tuli noin rauhallinen kirjamies,
-ja mitenkä te tyydyitte hiljaiseen kammioelämään ja kynää käyttämään
-sotaisan arkkipiispan luona?"
-
-"Sitähän minä itsekin ihmettelen!" vastasi Saxo, katsahtaen
-surumielisesti uunin luona riippuvaan haarniskaan, -- "Vaikea minun
-oli olla tarttumatta miekkaan ja lähtemättä sotaretkelle Absalonin
-rinnalla, nähdessäni ympärilläni nuo miehekkään ihanat urhot. Minun
-autuas isäni ja isoisäni palvelivat kuitenkin Tanskan kuningasta
-kunniakkaasti sodissa ja ritariretkillä, ja minäkin tunsin usein
-sotaisen halun kuohahtavan suonissani, kuullessani torvien ja
-kilpien voimakkaan helinän. Mutta minun kehtoni ääressä, rauhaisassa
-Herthalaaksossa, on laulettu minun palvelevan maatani ja kuningastani
-rauhallisilla mainetöillä, enkä minä koskaan ole ymmärtänyt käyttää
-muita aseita ja puolustuskeinoja kun kynää ja rihveliä. Varhainen
-luostarielämä ja minun ainainen askartelemiseni käsikirjoitusten
-ja kirjojen kanssa on myöskin vähitellen painanut ulkomuotooni ja
-esiintymiseeni maailmassa jonkinlaisen avuttomuuden ja kirjatoukan
-leiman, mikä ei sovellu ritarille eikä sankarille. Vieläpä sanotaan
-mieltymykseni jaloon roomalaiskieleen nuoruudessani ilmenneen
-erityisesti puhetavassani ja ääntämisessäni. Luulenpa kuitenkin, jalot
-herrat, vieroittaneeni itseni ainakin osasta näitä omituisuuksia,
-joille ritarit nauroivat, ja nyt vanhoilla päivilläni minä puhun,
-kuten kuulette, hyvää tanskaamme melkein puhtaasti, ja samalla innolla
-ja ilolla kuin olisi se klassillista latinaa. Opin kyllä istumaan
-vakavasti hevosen selässä. Mutta ei minusta koskaan olisi tullut
-ritaria eikä sankaria, ja minä saan tyytyä siihen kunniaan, että minut
-katsottiin kelvolliseksi kirjoittamaan niistä urotöistä, joita näin
-muiden suorittavan. Te saatte nyt lukea tässä siitä, mikä on ollut
-minulle ilo muistella, -- ja paljosta muusta, jonka olisin mielelläni
-toivonut jäävän unohdukseen, ellei se olisi ollut totuutta, ja
-Tanskalle kalliisti ostettua totuutta."
-
-Tässä hän otti historiateoksensa käteensä; katsellessaan vielä kerran
-osanotolla ja rakkaudella tätä elämänsä rakasta ja tärkeää työtä, hän
-mietti samalla mitenkä saisi sanotuksi arkkipiispalle teoksen olevan
-omistetun hänelle.
-
-"Tuoko siis on teidän teoksenne!" huudahti Gunnar-veli iloisesti ja
-ojensi kätensä kirjaa kohti. -- "Sallitteko, arvoisa isä, minun ottaa
-kirja käteeni. Se on aarre, jota minä olen kauan ikävöinyt: Enkä
-minä jätä teitä kovinkaan pitkäksi aikaa rauhaan, sillä minä lähetän
-piakkoin teidän luoksenne joukon kirjureita jäljentämään kirjan
-Thorhild-apotille, itselleni ja omin luostariveljille."
-
-Näin sanoen hän otti kirjan ja selaili uteliaasti sitä, sillä
-aikaa kun mestari Harpesträng aukaisi lääkekirstunsa ja valmisti
-vertapuhdistavan juoman arkkipiispalle, joka Saxon kanssa syventyi
-oppineeseen keskusteluun pakanallisten Pohjolan asukkaiden
-tuhkauurnista ja hautaustavoista. Siihen antoivat hänelle aiheen
-hyllyllä makuulavitsan yläpuolella olevat muinaiskalut. Sillä hänen
-asetettuaan käsikirjoituksensa tuhkauurnien joukkoon, hänen katseensa
-osui usein tahtomattaankin sinnepäin. Pian osui myös Saxon katse
-käsikirjoitukseen, ja -- muistamatta miten se oli sinne joutunut,
-hän otti sen halukkaasti alas ja syventyi sitä lukemaan pöydän
-ääressä, joten hän pian unhoitti sekä ajantiedon, arkkipiispan että
-vainajien uurnat. Hyvä Antero ei suinkaan pahastunut tästä hänen
-hajamielisyydestään ja syventymisestään runoteokseen, vaan työnsi
-lampun entistä lähemmäksi nojatuolia, johon Saxo itse ajatuksiinsa
-vaipuneena oli istuutunut, ja hän iloitsi sydämessään siitä
-huomaavaisuudesta, jota rehellinen Saxo osoitti hänen runolleen hänen
-persoonansa kustannuksella. Itse hän istui puolihämärään penkille
-selailemaan muutamia papereita, mutta piti kuitenkin salaisesti
-silmällä Saxon kasvojen ilmeitä hänen lukiessaan.
-
-Mutta nyt keskeytti Gunnar yleisen vaitiolon. "Jos te sallitte, arvoisa
-isä", sanoi hän Saxolle, vilkaisten ystävällisesti arkkipiispaan, "niin
-minä luen pari sanaa teidän esipuheestanne, joka koskee erästä täällä
-läsnäolevista lähemmin kuin mitä hän ehkä itse uskookaan."
-
-Saxo nyökäytti koneellisesti päätään, kuulematta mitä hän sanoi, ja
-keskeyttämättä lukemistaan. Välittämättä arkkipiispan suuttumuksesta
-alkoi Gunnar-veli senjälkeen lukea ääneen latinankielellä seuraavaa
-kohtaa esipuheesta:
-
-"Mutta koska Jumala kaikkivaltias on nyt kutsunut pois hänet (nimittäin
-arkkipiispa Absalonin) ennenkuin minun historiani on valmis, niin ei
-minulla ole ketään muuta jonka puoleen kääntyisin kuin te, arvoisa
-arkkipiispa Antero, joka olette hänen sijaansa kansan suostumuksella
-valittu ja asetettu -- --"
-
-"Mitä? Mitenkä? Minäkö?" kysyi arkkipiispa hämmästyneenä.
-
-Veli Gunnar hymyili ystävällisesti ja jatkoi lukemistaan. Ja nyt
-seurasi sanasta sanaan tuo kaunis ylistyspuhe hurskaan arkkipiispan
-oppineisuudesta ja suurista tiedoista. Siinä mainittiin hänen matkansa
-Ranskaan, Italiaan ja Englantiin, ja mitenkä hän oli luennoinut ja
-saavuttanut kunniaa vieraissa yliopistoissa ja kouluissa. Siinä
-kerrottiin mitenkä hän vanhurskaassa anteliaisuudessaan oli käyttänyt
-rikkautensa kirkkojen uudistuksiin ja ylläpitoon, -- ja niistä jaloista
-ja hyödyllisistä kirjoista, jotka hän oli kirjoittanut -- hänen
-ahkeroimisestaan kristinuskon levittämisessä -- lyhyesti, koko se
-kuolematon muisto, jonka uskollinen Saxo ajantietonsa esipuheessa oli
-valmistanut arkkipiispa Anterolle.
-
-Hänen kuullessaan tätä kaunista ylistyspuhetta, jonka Gunnar
-sydämellisellä ilolla luki, vierivät ilon ja kiitollisuuden kyyneleet
-hiljaa hurskaan arkkipiispan parralle, ja -- muistamatta runojansa ja
-välittämättä siitä, että hän häiritsi Saxoa tämän luvussa, hypähti
-Antero herra äkkiä paikaltaan heittäytyen hämmästyneen Saxon kaulaan.
-
-"Mitä nyt, arvoisa herra?" kysyi Saxo. "Miksi te syleilette minua
-niin kiivaasti ja kyynelsilmin, aivan niinkuin Knuut kuningas syleili
-Valdemaria Roskilden verisessä temmellyksessä?"
-
-"Teidän ylistyspuheenne on saattanut minut hämille, rakas, uskollinen
-ystävä!" sanoi arkkipiispa liikutettuna. "Minä en ole läheskään
-sellaista kiitosta ansainnut, -- Jumala sen parhaiten tietää. Minun
-sieluni ei ole säilynyt tämän maailman himojen ja turhuuksien kurjalta
-tartunnalta. Kysykää vain mestari Harpesträngilta, -- tuossa hän taas
-istuu ja sekoittelee lääkkeitäni. Hän voi todistaa, että minulla on
-kuuma veri, jota hänen kaikki viilentävät yrttijuomansa tuskin saavat
-pidätetyksi ihon luonnollisissa rajoissa. Vielä tänäkin hetkenä,
-jolloin minä kuulen teidän kuolemattoman kynänne kiittävän itseäni
-jälkimaailmalle jumalisuuden ja itsekieltäytymisen esikuvana, istun
-minä täällä häpeällisesti ja salaa iloiten katoamattomasta kunniasta,
-sekä siitä mitä jälkimaailma on sanova tuosta runosta, jota te äsken
-luitte, ja joka ehkä on koin syömä ja ruosteen raiskaama silloin kun
-teidän ajantietonne ansaitsemattomana kunniana mainitsee minun nimeni
-kuningasten ja ruhtinaiden rinnalla."
-
-"Sen totisempaa sanaa ei ole minun ajantiedossani, kuin minkä minä
-rohkeassa esipuheessani olen sanonut teistä, arvoisa herra!" vastasi
-Saxo miettiväisenä. "Mutta miten ajatuksissani olenkaan", jatkoi hän
-hämmentyneenä ja nousi, "olenhan minä tässä istunut itse ja antanut
-teidän seisoa. --"
-
-Sitten kun arkkipiispa oli suostunut hänen pyyntöönsä ja istuutunut
-uudelleen nojatuoliin, johtui vanha Saxo taas siihen, minkä hän niin
-monasti oli alottanut ja taas unohtanut. Hän toisti nyt suullisesti
-sen minkä veli Gunnar äsken oli lukenut, pyytäen arkkipiispaa
-vastaanottamaan historian autuaan Absalon herran sijasta, sekä olemaan
-tietojensa ja korkean arvonsa nojalla hänen apunaan ja turvanaan sitä
-kateutta ja panettelua vastaan, joiden hän sanoi useimmiten seuraavan
-kaikkia erikoisempia ja tavallisuudesta poikkeavia yrityksiä.
-
-Vielä kerran arkkipiispa syleili ja suuteli häntä liikutettuna, ja otti
-sitten kirjan veli Gunnarilta, saadakseen itse katsella sitä ja iloita
-siitä. Vaatimattomuudessaan hän ei uskaltanut silmäillä esipuhetta,
-mutta selaili kirjaa ilolla. Katsellessaan viimeistä lehteä hän näytti
-hyvin hämmästyvän ja kysyi Saxolta, minkävuoksi tämä ei ollut maininnut
-viimeisiä merkillisiä tapahtumia, ja eikö hän aikonut lopettaa
-kirjaansa silmäilemällä sitä onnellista tähteä, joka uuden vuosisadan
-alkaessa näkyi kohonneen Tanskan yläpuolelle nuoren Valdemar Seierin
-noustessa valtaistuimelle.
-
-"Ettehän te itsekään usko onneatuottaviin tähtiin, jalo herra!" vastasi
-Saxo surumielisesti hymyillen. "Sitäpaitsi minä kuulun menneeseen
-vuosisataan, enkä minä uskalla ennustaa sitä, mitä uusi tuo kilvessään.
-Minun ei ole tarvinnut kertoa sitä, minkä kaikki muistavat. Annulla ei
-myöskään ollut sydäntä mainita jalon Knut kuudennen kuolemaa. Sillä
-totisesti, hän ei kuollut luonnollisen kuoleman kautta: Hän ei kuollut
-ruttoon niinkuin on sanottu, vaan hänet myrkytettiin."
-
-"Myrkytettiin?" toisti arkkipiispa säpsähtäen, "Olisiko niin kamala
-kuningasmurha tapahtunut Tanskassa tulematta ilmi ja ilman rankaisua.
-Mistä olette saanut tuon kammottavan arvelun, isä Saxo?"
-
-Vanhus pudisti vaieten päätään.
-
-"Minä olen kauan kuullut siitä kuiskailtavan", -- sanoi Gunnar, --
-"mutta minä olen aina ajatellut sen turhaksi, perättömäksi puheeksi.
-Minä olen myöskin kuullut pahojen kielten tahraavan Tanskanmaan
-suurinta ja jalointa nimeä epäluulolla, joka varmasti on yhtä
-perätön kuin mahdotonkin. Minä seisoin meidän nuoren kuninkaamme
-vieressä silloin kun suruviesti hänen veljensä äkillisestä kuolemasta
-kauhistutti häntä ja kutsui hänet valtaistuimelle, ja -- taivaan
-Jumalan nimessä -- hän suri kuin rakkain, hellin veli, eikä Tanskan
-kruunu korvannut hänelle sitä, minkä hän kadotti."
-
-"Siinäpä juuri onkin tämän kauhistavan salaisen rikoksen
-kaksinkertainen kirous", -- sanoi Saxo, "että se heittää epäilyttävän
-varjonsa kaikkien puhtaimpaan ja ylevimpäänkin olentoon. Jumala
-varjelkoon jokaista kristittyä sielua uskomasta veljeskäden tai
-tanskalaisen sydämen olleen osallisena tähän konnantyöhön! Mutta Jumala
-varjelkoon kieleni lausumasta sitä nimeä, jota minä nyt ajattelen,
-muuta kuin sille, joka kirkon pyhän vaitiolon nojalla kuulee minun
-viimeisen ja salaisimman ajatukseni!"
-
-"Jumalan tähden, isä Saxo", sanoi Gunnar --, "jos teillä on
-todennäköinen todistus epäluuloihinne, niin älkää sitä salatko, vaan
-johtakaa meidät kuninkaan murhaajan jäljille, olkoon hän täällä tai
-kaukaisimmissa maissa. Ja totisesti, meidän nuori, oikeutta rakastava
-kuninkaamme ei lepää yöllä eikä päivällä ennenkuin hänen veljensä
-häpeällinen kuolema on kostettu."
-
-"Minulla on oma epäilykseni", vastasi Saxo, "jonka minä uskon melkein
-todeksi. Mutta se voisi kuitenkin olla väärä, ja johtaisi pian nuoren
-kiivaan kuninkaamme ryhtymään jumalattomiin vääryyksiin. Maailmassa
-on ehkä vain kaksi ihmistä, jotka voisivat varmasti todistaa tässä
-asiassa. Toisen nimeä en uskalla mainita muuta kuin rippituolissa, ja
-hän taitaa itsekin vaieta tuomiopäivään asti. Toinen heistä on mies,
-jonka nimi ja olinpaikka ovat minulle tuntemattomat, mutta sen verran
-minä tiedän: hän on enemmän yliluonnollisen olennon kuin ihmisen
-näköinen. Minä olen vain kerran nähnyt hänet, mutta minä en unohda
-häntä koskaan!"
-
-"Minkä näköinen hän oli? Missä te näitte hänet? Mitä hän sanoi?" kysyi
-Gunnar kiihkeästi.
-
-"Sepä oli eriskummainen tapaus!" sanoi arkkipiispa. -- "Kertokaa meille
-se, minkä voitte ilmoittaa tästä tärkeästä asiasta!"
-
-"Minä kerron teille kaiken minkä tässä voin ja uskallan sanoa", alkoi
-Saxo taas. "Sinä yönä, jona kuningas niin äkkiä kuoli, istuin minä
-täällä yksin ajantietoni ääressä, kuvaillen Valdemar piispan ja herttua
-Adolfin vankeusaikaa, ja taisin minä silloin innostuessani Knuut
-kuudennen ansiotöistä sanoa toisenkin sanan, jota rauhallisemmalla
-mielellä ollessani olisin punninnut. Silloin minä tulin äkkiä
-levottomaksi, tuskallinen ahdistus täytti mieleni, ja minä pyyhin pois
-kaiken sen, minkä sitä ennen olin kirjoittanut. Mieleeni muistuivat
-kaikki lapsena kuulemani kertomukset aavistuksista, näyistä ja
-yliluonnollisista ilmestyksistä. Tässä omituisessa mielentilassa
-ollessani minä näin lampunliekin lepattelevan levottomasti niinkuin
-äsken teidän tullessanne odottamatta tänne, jalot herrat, ja minä
-olin samalla kuulevinani oven avautuvan takanani, sillä minä istuin
-tapani mukaan selin oveen. Minä en katsonut taakseni, sillä omituinen
-kauhuntunne oli vallannut minun sieluni tänä yksinäisenä keskiyön
-hetkenä. Mutta silloin minä huomasin selvästi, että minä en enää ollut
-yksin, vaan että joku seisoi aivan tuolini takana, sillä minä tunsin
-kuin kylmän hengityksen hivelevän niskaani, ja minä näin vieraan varjon
-liikkuvan seinällä. Minä rohkaisin lopultakin itseni, otin lampun
-käteeni ja käännyin äkkiä katsomaan, mikä minua häiritsi näin myöhään
--- ja minä olin pelästyksestä pudottaa lampun kädestäni: Kellertävät
-kurttuiset ukonkasvot tuijottivat minuun hurjistunein ilmein. Ja minun
-edessäni seisoi pieni kumara olento, musta vuorimiehenpuku yllään,
-kainalosauvaan nojaten: 'inkävuoksi sinä et kirjoita? Kirjoita!'
--- sanoi hän käheällä, sopertavalla äänellä --. 'Tänä yönä kuolee
-suuren Valdemarin ensimäinen poika, mistä hän kuolee, sen tiedän
-vain minä, ja eräs toinen maailmassa.' Nyt hän väänteli itseään mitä
-kamalimmin niinkuin suonenvetoon kuoleva ja soperteli nimen, jonka
-minä kyllä kuulin ja ymmärsin, mutta jota minä en vielä uskalla
-mainita ainoallekaan maalliselle oikeudelle. Minä olisin tahtonut
-kysyä mistä hän sen tiesi, mutta minä en kyennyt saamaan ainoatakaan
-sanaa suustani. Vanhuksen kasvot muuttuivat taas äkkiä rauhallisiksi,
-ja niiden ilme oli jalo, melkein profeetallinen. 'Uusi valo koittaa
-Tanskanmaalle, paljoa kirkkaampi kuin se, joka tänä yönä sammuu!'
-sanoi hän. 'Leijonan silmässä on kirkas tähti, mutta jousimies
-ja neitsyt uhkaavat sitä.' -- Tässä taas hänen kasvojensa ilme
-pelottavasti synkkeni. 'Pitäkää kiinni onnesta, silloin kun se teillä
-on; musta silmä katsoo vielä karsaasti Wolmarrunkoon, eikä se käsi ole
-vielä turpeen alla, joka taittoi siitä ensimäisen haaran.' -- Näin
-sanottuaan hän oikaisi köyristyneen vartalonsa, ja minun hämmästyneistä
-silmistäni näytti siltä kuin olisi pieni, kumara mies kasvanut sankarin
-mittaiseksi. Minä vaivuin tiedottomana istuimelleni. Kun minä avasin
-silmäni, olin yksin, eikä ihmeellistä yövierastani enää näkynyt eikä
-kuulunut."
-
-"Mies lienee ollut jokin mielipuoli", sanoi veli Gunnar, "tai te olette
-uneksinut, rakas veli Saxo, ja ottanut kiihoittuneen mielikuvituksenne
-vaikutuksen todelliseksi kokemukseksi."
-
-"Olkoon miten tahansa", vastasi Saxo, "mutta, se minkä minä nyt kerroin
-teille, jääköön meidän keskiseksi asiaksemme. Kutsukaa sitä harhanäöksi
-tai uneksi, jos niin tahdotte, mutta älköön se tulko vahingoksi
-ainoallekaan ihmissielulle."
-
-Jotensakin pitkä äänettömyys seurasi.
-
-"Ajatelkaamme nyt vain sitä, mikä meille on päivänselvää!" alkoi Saxo
-viimeinkin puhua. "Tanskan tila näyttää teistä ihanalta ja loistavalta.
-Mutta uskokaa kuitenkin minua, rakkaat herrat, pelko ja heikkous
-ovat vaarallisempia vihollisia kuin rohkeus ja voima: Petolliset ja
-myrkylliset viholliset vaanivat Tanskan laajennetuilla rajoilla,
-katsellen karsain silmin kansan kasvavaa valtaa ja kunniaa. Vendiläiset
-ja slaavilaiset pikkuruhtinaat ystävineen katsovat pelokkaasti ja
-myrkyllisin katsein Tanskan valtaistuimella olevaan Valdemarien sukuun,
-ja niinkauan vain voi luottaa saksalaisen keisarin ystävyyteen, kun hän
-on meidän apumme tarpeessa."
-
-Nyt alkoivat arkkipiispa, Saxo ja veli Gunnar innokkaasti keskustella
-Tanskan oloista ja mitä oli toivottava ja pelättävä tulevaisuudelta.
-
-Mestari Harpesträng ei sekaantunut keskusteluun, millä ei ollut
-minkäänlaista varsinaista yhteyttä hänen teologiansa ja lääketieteensä
-kanssa, sillä hän oli jotensakin yksipuolinen eikä hän puhunut
-mielellään muusta kuin siitä, mikä välittömästi koski näitä hänen
-molempia rakkaita tieteitään. Sitävastoin hän oli tarkasti pannut
-mieleensä äsken puheena olleen myrkytyksen, ja välittämättä sen
-enempää kaikista epämääräisistä arveluista ja unennäyistä, joita
-hänen mielestään Saxon kertomukset vuorimiehestä olivat, ajatteli
-hän vain oliko vielä mahdollista päästä varmuuteen tuon konnantyön
-todenperäisyydestä, tutkimalla kuningasvainajan ruumis, joka jo kolme
-vuotta oli ollut haudattuna.
-
-Veli Gunnar otti sensijaan innolla osaa keskusteluun. Hän oli
-rohkea ja innokas isänmaanystävä, ja hän innostui helposti puhumaan
-liian kovaäänisesti. Hän ei enää malttanut istua penkillä, vaan
-nousi kiivaasti ja alkoi puhua laajasti loistavassa ylistyspuheessa
-nykyisestä kultaisesta ajasta ja nuoren Valdemarin voimakkaasta ja
-viisaasta hallituksesta. Hän kutsui häntä suuren isän suureksi pojaksi,
-toivoen hänen kohottavan Tanskan niin korkealle, ettei itse suuri
-Valdemar milloinkaan ollut sellaista uneksinut. Vieläpä kuninkaan
-nuoria sisarenpoikiakin Pohjoisalbingin kreivi Albertia, ja Lüneburgin
-kreivi Ottoa, hän ylisti sankaripariksi, Axel ja Esbern Snaren
-kaltaisiksi.
-
-"Aivan oikein, veli Gunnar!" sanoi Saxo päätään nyökäyttäen. "Te
-ette ainakaan säästele suuria sanoja. Onhan kreivi Otto vielä
-poika. Te osaatte minun luullakseni puhua yhtähyvin käräjillä kuin
-Ömin veljeksille, ja osaksi te olette oikeassa: suuren Valdemarin
-elämäntyö, kansan voimakas henkinen herääminen ei näy pysähtyneen hänen
-haudalleen. Mutta muistakaa koiraa, joka tarun mukaan varjokuvaan
-taittuessaan pudotti sen minkä suussaan säilytti, niin silloin ehkä
-myönnätte minulle --"
-
-"Myöntäkää minulle ensiksi, arvoisa isä", keskeytti hänet Gunnar
-lämmöllä -- "että me elämme onnellisena aikana! Te olette menneen
-vuosisadan mies ja katselette mieluummin taaksenne kuin eteenpäin,
-onhan se luonnollista. Teidän nuoruudessanne sarasti ensimäkien
-päivänvalo Tanskanmaalle sen herättyä kamalimmasta yöstä, ja nyt te
-ylistätte tuota menneisyyden aamuruskoa valitellen sen katoamista,
-jotavastoin minä näen auringon korkealla taivaallamme, ja minä iloitsen
-ihanasta satavuotispäivästä, joka on koittanut. Teidän ensimäisen
-suuren Valdemarinne ja hänen sankariensa kera ei Tanskan henkinen voima
-ole kuollut ja haudattu. Jalon Kuuut kuudennen kuolema, miten hänen
-päivänsä he päättyneetkin, ei saa lannistaa meitä. Vielä vanhuuden
-päivinänne tekin olette ollut meidän nuoren Valdemarimme loistavien
-urotöiden todistajana. Sillä silmäillessäni teidän kirjanne esipuhetta,
-minä näin että te ette ole unohtanut kiittää hänen rohkeuttaan ja
-intoansa niin kunniakkaasti kuin hän on sen ansainnut. Siis ottakaa
-osaa minun ilooni siitä suuresta, mikä meille on annettu, ja minun
-vamman toivooni sen ihanan ajan saapumisesta, joka on tuleva!
-Sähiskööt vain Tanskan viholliset ja kadehtijat. He saavat vapisten
-oppia tuntemaan suuren Valdemarin pojan vielä istuvan Tanskan
-valtaistuimella, ja he tulevat huomaamaan että täällä on kohonnut nuori
-sukupolvi, jossa Axelin ja Esbernin, Wettemannin ja Sunon henki elää ja
-liikkuu voimakkaana."
-
-Gunnar veli puhui voimakkaalla ja kauniilla äänellään ehkä hiukan
-teennäisesti, mutta hänen esitystapansa oli kuitenkin luonnollista ja
-todellakin henkevää, sekä näytti herättävän mielenkiintoa itse mestari
-Harpesträngin muuten niin jäykissä kasvoissa. Äkkiä outo aseiden helinä
-uunin luota käänsi kaikkien katseet innokkaasta puhujasta kammion
-nurkkaan, ja suureksi ihmeekseen he näkivät nyt hiekkakellohyllyn alla
-olevan ison kirkkaan haarniskan, sekä kilven ja sotakirveen, liikkuvan
-puolipimeässä ja lähenevän heitä.
-
-"Mitä ihmettä?" sanoi Saxo vakavasti. "Liikkuvatko minun isoisäni
-sankarivarustukset tuolla nurkassa, tai näkevätkö vanhat silmäni
-valhekuvia?"
-
-Arkkipiispa otti heti lampun käteensä, kuitenkin hiukan arastellen ja
-varoen, mennäkseen lähempää tarkastamaan epäilyksen alaista nurkkaa.
-Samassa putosi haarniska kovasti kolisten lattiaan, ja pieni Riisen
-Kaarlo juoksi ulos siitä kuin tynnyristä.
-
-Gunnar-veljen, joka näin äkkiä oli tullut temmatuksi juhlallisesta
-tunnelmastaan, täytyi kuitenkin nauraa toisten hämmästyneille
-kasvoille, ja hän unohti siten tuon vastenmielisen keskeytyksen.
-
-"Elkää suuttuko, hyvä herra piispa!" pyysi poika hätääntyneenä. "Minun
-teki vain mieleni koettaa, miten tuo rautapaita soveltuisi minulle.
-Enkä minä myöskään olisi kolissut niin kovaa, että joku teistä olisi
-sen huomannut, mutta kun isä Gunnar puhui niin kauniisti kaikista tämän
-maan urhoollisista ritareista, niin minäkin tahdoin koittaa voisiko
-minustakin tulla ritari, ja silloin minä liikuin voimakkaasti niinkuin
-hän sanoi, ja silloin --"
-
-"Sinäpä olet veitikka!" sanoi arkkipiispa. -- "Joko sinä alat täälläkin
-kujeilla? Pane haarniska sinne, missä se oli, ja ole hiljaa!"
-
-Nyt hän samalla esitti pojan Saxolle, jolle hän ilmoitti Kaarlon
-nimen ja suvun, ja miten tärkeää pojan tulevaisuudelle olisi latinan
-oppiminen, jos hän ajan mukaan kieltäytyisi maailmasta mennäkseen
-luostariin. Kun pojalla ei ollut omaisuutta eikä perintöjä,
-niin ei arkkipiispan mielestä ainakaan aluksi pitänyt välittää
-hänen lapsellisesta halustaan ritarisäätyyn. Hän jätti hänet,
-kasvatuspoikanaan hyvän isä Saxon huomaan, jonka luostarissa hänet
-kasvatettaisiin jumalanpelossa, ja jossa hän saisi kirjallisen
-sivistyksen, johon hän luuli Kaarlolla olevan taipumuksia, vaikka hän
-vielä olikin hillitön villikissa.
-
-"Jos vanha Riisen herra oli hänen isoisänsä." vastasi Saxo katsellen
-ystävällisesti poikaa -- "niin kyllä hänestä vielä Jumalan avulla tulee
-jotakin. Minä pidän kyllä huolen siitä ettei hän jää oppia vaille.
-Mene refektorioon [munkkien ruokailuhuone], poikani, niin saat jotakin
-syötävää, -- mutta ei, sinä saat odottaa huomiseen, nyt taitaa olla
-melkein puoliyö."
-
-"Kyllä nyt on enemmän aamu kuin puoliyö!" huomautti mestari Harpesträng
-ja kiirehti matkaan.
-
-Vielä kerran kiitti arkkipiispa Saxoa tuosta rakkaasta omistuksesta
-hänen historiansa esipuheessa, mutta pyysi samalla ettei hän suinkaan
-vielä laskisi kynää kädestään, ja kehoitti häntä tuomaan itse
-valmistuneen teoksensa keväällä kuninkaalle. Sen ohella hän pyysi
-aivan piakkoin saada kirjeellisesti lausua hänelle käsityksensä
-luomisrunojensa kolmesta viimeisestä osasta; mutta tämän hän kuiskasi
-hänen korvaansa, sillä hän ei tahtonut että veli Gunnar sen kuulisi.
-
-Mutta Gunnar näki ja kuuli vain Saxoa. Hän olisi mielellään viipynyt
-kauemmin hänen luonaan ja sanoi leikillisesti heidän kyllä ehtivän
-Riibeen kädenkäänteessä, jos he Slagelseessa voisivat lainata pyhän
-Anteron kuuluisan varsan, tai ne ilma-ajoneuvot, jotka olivat tuoneet
-hänet Jopesta.
-
-Iloinen luostariveli sai arkkipiispalta ankarat nuhteet ivallisen
-lausuntonsa takia, joka koski Slagelseen pyhyydestään kuuluisaa
-pappia, sillä hän oli Gunnarin mielestä petturi ja mielipuoli
-haaveilija. Vaikka hyvä Antero-herra kiivaasti vastusti tähdistä
-ennustamista ja kaikkea uskomista yliluonnollisiin ilmestyksiin
-maallisissa asioissa, niin hän ei kuitenkaan epäillyt pyhän Anteron
-ihmeiden todenperäisyyttä, vaan puolusti aina mitä innokkaimmin tämän
-eriskummallisen papin jumalanpelkoa ja rehellisyyttä.
-
-Kun matkalle lähtevät pukeutuivat matkavaippoihinsa ja sanoivat hyvästi
-Saxolle, seisoi Riisen Kaarlo syviin ajatuksiin vaipuneena miettien
-mitä äsken oli kuullut. Häntä hämmästytti, että vielä oli olemassa
-ihmisiä, jotka osasivat tehdä ihmeitä, ja se saattoi hänet unohtamaan
-erohetken surun ja senkin, että hänen täytyi antaa arkkipiispalle
-takaisin hänen miekkansa ja Gunnar veljelle hänen komean vyönsä.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU.
-
-
-Heti kun Saxo oli saanut vieraansa saatetuksi ovelle ja oli palannut
-takaisin lukukammioonsa, alkoi hänen vilkas oppilaansa ahdistella häntä
-kysymyksillä ei ainoastaan pyhän Anteron ihmeistä, vaan kaikkien niiden
-satujen ja seikkailujen todenperäisyydestä, jotka poika oli kuullut
-isoisältään.
-
-Sensijaan että olisi ryhtynyt tiedonhaluisen oppilaansa kanssa
-kylmästi ja laajasti tutkimaan noiden kertomusten todenperäisyyttä,
-vanha Saxo sai itse halun kuulla jonkun niistä monista ihmeellisistä
-kertomuksista, joita lapsen pää oli täynnä. Hän iloitsi sydämellisesti
-kuullessaan vilkkaan pojan kertovan tuoreella tavallaan nuo tunnetut
-lapsuusajan tarinat. Hän kirjoitti yhtä ja toista muistiin Kaarlon
-kertomusten mukaan, verratakseen ne vanhempiin satuihin ja tarinoihin.
-Palkinnoksi hän lupasi kertoa iloiselle oppilaalleen monta kaunista
-ja ihmeellistä tarinaa tanskalaisista sotureista, kuninkaista ja
-sankareista.
-
-Oli jo melkein aamu ennenkuin Saxo ja Kaarlo joutuivat levolle. Kun
-luostarissa soitettiin aamumessuun, heräsi Saxo keveästä unestaan ja
-meni messukirjoineen kappeliin, mutta hän ei herättänyt poikaa, jolle
-hän oli valmistanut vuoteen penkillä olevien paperien väliin.
-
-Palattuaan takaisin, hän istuutui työnsä ääreen eikä hän muistanut
-muuta, kuin että hän, niinkuin tavallista, oli yksin kammiossaan. Mutta
-kun hän päivälliskellon soidessa aikoi mennä refektorioon, näki hän
-hämmästyksekseen pojan istuvan penkillä hieroen unta silmistään.
-
-"Mitä tämä on? Niin, sehän on totta. Sinähän siinä olet. -- Mikä sinun
-nimesi nyt olikaan?"
-
-"Kaarlo", vastasi poika suruissaan, "ettekö te enää tunne minua, hyvä
-herra. Ja kuitenkin te illalla lupasitte kertoa minulle niin monta
-kaunista kertomusta kuninkaista ja sankareista."
-
-"Kyllä minä sinut tunnen Riisen Karolus! Sinä olet terävä poika, joka
-haluat mielelläsi kuulla kertomuksia ja oppia jotakin. Mutta tule nyt
-minun mukaani, on päivällisen aika."
-
-Saxo otti uutta oppilastaan kädestä ja vei hänet ensin tutustumaan
-luostariveljien oivalliseen pöytään. Veli Gaufred ja muut veljet
-vastaanottivat hyvin ystävällisesti arkkipiispan iloisen ja vilkkaan
-kasvatin.
-
-Ensi päivinä hänen ei tarvinnut olla läsnä muuta kuin
-jumalanpalveluksissa ja hartausharjoituksissa. Hän sai vapaasti
-katsella luostaria ja leikkiä paikkakunnan nuorten kanssa.
-Apotti Thorkildin ja veli Gunnarin esimerkkiä seuraten toimelias
-apotti Gaufred oli myöskin Soröhön perustanut jonkinlaisen
-koulun, etupäässä rikkaiden aatelismiesten lapsille, jotka olivat
-joko määrätyt hengelliseen säätyyn, tai jotka, saatuaan lyhyen
-opetuksen kristinopissa ja kirjallisissa tiedoissa, voivat päästä
-tulisoihdunkantajiksi tai hovipalvelijoiksi ja ritarien tai ruhtinasten
-aseenkantajiksi. Kaarlo liittyi etupäässä näihin viimemainittuihin
-oppilaihin, ja hänen harras halunsa ritarisäätyyn, sekä hänen rohkea,
-seikkailunhaluinen luontonsa ilmeni pian kaikissa hänen leikeissään
-ja toimissaan. Hän oli tarkkaavainen oppilas, mutta kyseli hurskailta
-veljiltä enemmän maailmasta ja sen asioista kuin he osasivat vastata,
-ja usein hän huimapäisyydellään ja vallattomuudellaan pani vakavien
-isien kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Illoin hän sitävastoin
-unohti mielellään kaikki vallattomat leikit ja istui hiljaa ja
-tarkkaavaisena isä Saxon lukukammiossa, kun vanhus lupauksensa mukaan
-kertoi hänelle Pohjolan sankaritaruja ja vanhoja, ihmeellisiä satuja
-kuninkaista ja sankareista. Erityisen valtavasti vaikuttivat pojan
-hellään ja herkkään mieleen kertomukset Hagbartista ja Signestä, sekä
-Rolf Krakesta ja hänen urhoistaan. Vähitellen Saxo tutustutti hänet
-Tanskan vanhimpaan ja uusimpaan historiaan, sekä raamatunhistoriaan
-ja yleiseen maailmanhistoriaan. Kun hän viimein eräänä iltana kertoi
-pojalle, miten kuuluisa ja rohkea mies Valdemar toinen jo oli, ja että
-hän oli suuren Valdemarin poika, jonka urotyöt ja elämän Saxo mitä
-voimakkaimmin ja kirkasvärisesti oli kuvannut hänelle, niin silloin
-ei poika enää kauemmin voinut tukahuttaa innostustaan, hän hypähti
-paikaltaan ja huusi: "Minä tahdon palvella kuningasta! Minä tahdon
-palvella häntä samoin kuin Hjalte ja Wiggo palvelivat Rolf kuningasta.
-Mutta jos minä olen vielä liian nuori siihen, niin anna minun ensiksi
-mennä jonkun oivallisen ritarin oppiin. Kuka on urhoollisin kaikista
-kuninkaan miehistä, hyvä isä?"
-
-"Kuninkaalla ei ole Axelia eikä Esberniä", vastasi Saxo, taputtaen
-innostuneen pojan punaista poskea, "mutta hänellä on monta
-uljasta miestä ympärillään ja vaikeaa on sanoa sinulle, kuka
-heistä on parhain; mutta luulenpa, ettei heistä hevillä kukaan
-vedä vertoja Pohjoisalbingin kreivi Albertille. Jos sinun mielesi
-palaa sotilassäätyyn, niin eipä taida kannattaa pakoittaa sinua
-kirjatoukaksi. Minä kirjoitan tästä arkkipiispalle ja koetan saada
-hänet siihen suostumaan. Joka tapauksessa sinä voit seurata jouluna
-minua Roskildeen. Piispa Pietari on lähettänyt minulle viestin, että
-hän odottaa minua. Siellä me ehkä saamme nähdä myöskin kreivi Albertin,
-sillä häntä odotetaan sinne joulun ja pääsiäisen välisenä aikana, ja
-silloin me voimme puhua lähemmin asiasta."
-
-Kukaan ei nyt ollut iloisempi kuin pieni Riisen Kaarlo, ja kun Saxo
-lähetti arkkipiispalle ystävällisen kiitoksensa hänen latinalaisesta
-runostaan, niin hän pyysi samalla hänen suostumustaan siihen, että
-poika saisi seurata taipumuksiaan.
-
-Joulu läheni lähenemistään, eikä Kaarlo nyt puhunut mistään muusta kuin
-siitä, miten mahtava ja uljas ritari hänestä pian tulisi.
-
-"Se, joka ikävöi kultaista hevosta, pitelee aina sen suitsia
-kädessään!" sanoi Saxo reippaalle oppilaalleen lähtöpäivän edellisenä
-iltana. "Mutta ole kärsivällinen, ei ole niinkään helppoa voittaa
-kultaisia kannuksia kuin sinä ajattelet. Jos sinä pääset kreivi
-Albertin luo niinkuin toivon, niin sinä saat asemestarin, joka itse
-on käynyt ritarikoulunsa vieraalla maalla, eikä hän päästä sinua
-ennen aikoja opista. Neljäntoista vuotiseen asti sinä opettelet
-kantamaan soihtua ritarin tuolin takana ja palvelet häntä nöyrästi
-hänen aterioidessaan ja maata mennessään. Kun sinä sitten seitsemän
-vuotta olet kantanut hänen kilpeänsä ja keihästänsä, ruokkinut hänen
-sotaratsuansa ja vartioinut hänen vankejansa, ja sitäpaitsi osoittanut
-olevasi oiva ja uskollinen aseenkantaja, ja itsekin ottanut vankeja
-sodassa, -- niin sitten vasta punnitaan voitko päästä ensimäiseen
-asevartioon Herran huoneeseen."
-
-"Asevartio? Mikä se on, isä Saxo?" kysyi poika, ja kun Saxo nyt selitti
-hänelle tämän tavan, johon aseenkantajan täytyi alistua ennenkuin hänet
-lyötiin ritariksi, tuntui Kaarlosta ettei ollut niinkään ihmeellinen
-asia valvoa yö kirkossa kilpeä vartioiden. "Minä tahtoisin tehdä sen
-jo tänä yönä", sanoi hän kehuskellen, "jos sinä vain lupaat, että pian
-pääsen aseenkantajaksi, enkä tarvitse liian kauan pöytää kattaa ja
-vuodetta valmistaa."
-
-"Ei kehuminen eikä ylpeys vielä ole tehneet yhtään miestä suureksi!"
-vastasi Saxo harvinaisen ankarasti. "Jos sinä vielä joskus aiot
-muuksikin kuin lörpöttelijäksi, niin täytyy sinun olla nöyrä ja
-hurskas, eikä rehennellä suurilla sanoilla. Ritari lyö kovaa ja puhuu
-hiljaa, sanoo sananparsi. Mutta minä huomaan tyhjien nelikoiden
-kolisevan yhtä kovaa kuin tyhjien tynnyrien."
-
-Nämä hänen rakkaan opettajansa kovat sanat kohottivat kyyneleet Kaarlon
-silmiin, vaikka hän omasta mielestään ei ollut sanonut muuta kuin minkä
-hän kyllä uskaltaisi tehdä, jos vain saisi luvan siihen.
-
-Nyt nousi Saxo totisena sytyttämään sarvilyhtynsä, jonka hän antoi
-pojalle käteen. Itse hän otti nurkasta uunin luota isoisänsä vanhan
-miekan ja kilven, ja pyyhki niistä tomun vaippansa liepeellä. "Kule
-edelläni!" sanoi hän Kaarlolle, "ja näytä minulle tietä kappeliin!
-Siellä, missä Tanskan suurimmat urhot lepäävät, minä tahdon nähdä
-oletko sinä yhtä rohkea teoissasi kuin sanoissasi."
-
-Kaarlo katui nyt sydämessään mitä äsken oli sanonut ja muisti nyt vasta
-että paljon kuolleita oli haudattu kappeliin. Mutta häntä hävetti
-näyttää minkäänlaista pelkoa, ja hän astui senvuoksi aivan ääneti
-lyhtyä kantaen edeltä pimeitä luostarikäytäviä pitkin.
-
-Kun he astuivat holvattuun kivikappeliin, pudotti Saxo
-hajamielisyydessään kilven kivilattialle, mikä synnytti oudon kaiun
-autioissa, pimeissä holveissa ja avonaisissa haudoissa. Kaarlo
-säpsähti, mutta ei näyttänyt pelkoansa, vaan nosti kilven näennäisen
-rauhallisesti.
-
-"Minä tahdon nyt näyttää sinulle minkälaisessa seurassa me olemme!"
-sanoi Saxo juhlallisesti, ja hän tunsi itsekin olevansa omituisessa
-mielentilassa lähestyessään näin öiseen aikaan suurten vainajien
-hautoja. -- "Katsoppas tänne", jatkoi hän, seisahtuessaan erään
-muurissa olevan syvennyksen viereen, "tässä lepäävät Tanskan suurimman
-sankarisuvun esi-isät. Vähän ennen kuolemaansa, kolme vuotta sitten,
-arkkipiispa Absalon muurautti tänne iso-isänsä Skalm Hviden ja urhean
-Tykon sankariluut, -- ne olivat sitä ennen Fjenislöflillessä. Elä
-unohda mitä minä olen kertonut sinulle heistä, ja rukoile Kristusta
-ja pyhää äitiä auttamaan sinua niin, että kerran vielä voit minun
-ikäisekseni tultuasi seisoa täällä tarvitsematta peittää kasvojasi ja
-hävetä!"
-
-Kaarlo tuijotti muuriin, ja hänestä tuntui kuin haluaisivat ankarat
-sankarit astua esiin kysymään mitä hänellä oli tekemistä heidän
-joukossaan. Hän tukahutti hiljaisen huokauksensa ja seurasi ääneti
-Saxoa kuoriin lyhtyä kantaen. Siellä osoitti Saxo-isä Asker-Rygen ja
-Inge-rouvan, Esbern Snaren ja mahtavan Sunen hautoja, muistuttaen
-Kaarlolle heidän hurskasta elämäänsä ja mainetöitänsä. Viimein hän
-pysähtyi Absalonin haudan ääreen. "Katso tätä!" sanoi hän liikutettuna,
-kyynelten kohotessa hänen silmiinsä. -- "Tässä lepää mies, jonka
-kaltaista sinä et koskaan saa nähdä, ja Tanskassa ei vuosisatoihin ole
-ilmestyvä hänen vertaistaan." Ja nyt hän luki ja selitti pojalle sen
-kiittävän hautakirjoituksen, jonka hän oli panettanut sinne suuren
-arkkipiispan muistoksi, ja sitten he yhdessä polvistuivat haudan ääreen
-rukoukseen.
-
-He viettivät näin hetken hautojen ääressä hartaasti rukoillen,
-ja Kaarlo alkoi vähitellen tottua paikkaan ja sen vakavaan
-juhlallisuuteen. Vielä uudestaan toisti Saxo hänelle sen, minkä hän
-niin usein oli koettanut painaa oppilaansa mieleen, että tulevan
-ritarin tuli rakastaa Jumalaa ennen kaikkea ja häntä ainoata pelätä,
-eikä senvuoksi saanut vavista elävien eikä kuolleiden edessä. "Tohditko
-sinä nyt valvoa yksinäsi täällä kappelissa kukonkiekunaan asti?" kysyi
-hän lopuksi.
-
-"Tohdin toki!" sanoi Kaarlo, vaikka hänen äänensä vapisi, eikä hän
-voinut kokonaan salata pelkoansa. Sitten Saxo antoi miekan hänen
-käteensä, asetti kilven lyhdyn viereen Absalonin haudalle ja pyysi
-häntä vartioimaan sitä tarkasti. Hän kehoitti poikaa ahkerasti
-rukoilemaan, ettei joutuisi pelon valtaan tai kiusaukseen paeta ja
-häpeällisesti jättää asevartionsa. "Mutta jos sinä et ole kyllin
-voimakas ja rohkea jäämään tänne", lisäsi hän, "niin on kappelin ovi
-avoin, ja sinä tunnet tien minun kammiooni."
-
-Tämä viimeinen pilkallinen huomautus palautti taas Kaarlon rohkeuden,
-sillä hän pelkäsi eniten tulla lukituksi koko yöksi kuolleitten luo.
-Mutta nyt kun hän tiesi pääsevänsä pois silloin kun tahtoi, päätti
-hän rohkeasti jäädä puolustamaan paikkaansa, tapahtukoon sitten mitä
-tahansa.
-
-Kun Saxo huomasi pojan vakavasti aikovan kelpo aseenkantajan tavoin
-kestää asevartion, iloitsi hän suuresti hänen rohkeudestaan, ja hänen
-mielestään oli tämä koetus jo kyllin suuri Kaarlon ikäiselle pojalle,
-joka ei vielä koskaan ollut käyttänyt aseita, ja jonka pää oli täynnä
-seikkailutarinoita ja kummitusjuttuja. Hän tahtoi senvuoksi vapauttaa
-Kaarlon enemmistä rohkeudenkoetuksista ja tahtoi ottaa hänet mukanaan
-takaisin kammioonsa; mutta Kaarloa hävetti, että häntä kohdeltiin kuin
-pelkuria, epävakaista lasta, ja hän väitti tahtovansa täyttää minkä oli
-luvannut. Saxoa arvelutti loukata epäluottamuksella tämän lapsellisen
-mielen varhain herännyttä itsetuntoa ja estääkseen kaikkia vaarallisia
-seurauksia, jotka aika, paikka sekä pojan vilkas mielikuvitus voisivat
-aikaansaada, hän päätti salaisesti jäädä sinne läheisyyteen, ja
-poistuttuaan kappelista hän palasi takaisin erään sivuoven kautta,
-piilottautuen pimeään ristikäytävään, josta hän, haudalle asetetun
-lyhdyn ja nousevan kuun valossa, voi huomata kaikki nuoren sankarin
-liikkeet.
-
-Hän näki nyt piilopaikastaan pojan uskollisesti kävelevän edestakaisin
-alttarilla, suuri miekka kädessään. Mutta kun sitten liitävien
-pilvien lomasta kuu paistoi sisään pienien ruutujen läpi, valaisten
-hautapatsaisiin uurretut kuvat, tai kun tuulen synnyttämä veto
-autioissa holveissa liikutteli vanhoja lippuja, silloin huomasi Saxo
-huolestuneena pojan tuijottavan tuskallisesti ympärilleen. Mutta
-samalla hän myöskin sydämelliseksi ilokseen näki hurskaan oppilaansa
-polvistuvan ja rukoilevan kunnes hänen rohkeutensa taas palasi, ja hän
-alkoi uudelleen kävellä edestakaisin.
-
-"Oikein, Kaarlo!" ajatteli vanhus -- ja, tietämättään, hän tapansa
-mukaan lausui ääneen ajatuksensa.
-
-Hämmästyen kuuli Kaarlo nimeään mainittavan, saamatta selville mistä
-tuo ääni tuli, joka näytti haluavan vahvistaa ja rohkaista häntä,
-täyttäen samalla hänet syvällä pelolla. Tosin koko hänen ruumiinsa
-vapisi ajatellessaan, että hän oli yksin yön aikana täällä hautojen
-keskellä, ja ehkä kuolleiden sankarien näkymättömien henkien
-ympäröimänä, mutta ystävällisestä äänestä päättäen, hän luuli varmasti
-heidän tarkoittavan hänen parastaan.
-
-Saxo itsekin joutui omituisen mielialan valtaan. Paikka ja aika
-vaikuttivat myöskin häneen vastustamattomalla voimalla, ja hän oli
-valvovan unessa näkevinään ystävä vainajansa, suuren Absalonin,
-nousevan haudastaan ja astuvan piispallisessa juhla-asussa alttarin
-eteen, käyräsauva ja monstranssi [ehtoollisrasia] käsissään ja lukevan
-siunauksen maalle ja kansalle, niinkuin hän niin usein oli nähnyt hänen
-eläessään tekevän. "Herra olkoon teidän kanssanne" oli hän vihdoin
-selvästi kuulevinansa Absalonin voimallisen äänen laulavan latinaksi,
-ja tietämättään hän polvistui ja lauloi latinaksi hiljaisella äänellä,
-mutta kuitenkin niin kovaa, että Kaarlo selvästi sen kuuli: "Niin myös
-sinun henkesi kanssa!"
-
-Silloin hiukset nousivat kauhusta pystyyn Kaarlon päässä -- hän pudotti
-miekan kädestään ja aikoi paeta. Mutta hänestä tuntui kuin hänen
-jalkansa olisivat kasvaneet kiinni lattiaan, ja hän jäi liikkumattomana
-seisomaan paikalleen, sillä miekka oli pudotessaan kaatanut lyhdyn ja
-sammuttanut valon. Silmänräpäyksen ajan oli hänen ympärillään pilkkosen
-pimeää, ja kuun valossa, joka äkkiä valaisi kappelin, näki hän selvästi
-kookkaan, valkoisen olennon liikkuvan pimeästä ristikäytävästä häntä
-kohti. Hän horjahti kauhistuneena taapäin ja piteli kiinni kuorinoven
-enkelikuvasta, ettei kaatuisi lattialle.
-
-Valkoinen olento oli Saxo sistersiläismunkin-vaipassaan. Pudonneen
-miekan helinä oli herättänyt hänet unelmistaan, ja Saxo lähestyi
-nyt hakemaan Kaarloa kotiin, vapauttaakseen heidät molemmat tästä
-sieluatärisyttävästä yövalvonnasta.
-
-"Tule, poikani!" sanoi hän. "Kyllä jo riittää! Sinä olet uskollisesti
-valvonut ja rukoillut sekä luottanut enemmän kaikkivaltiaan Jumalan
-voimaan kuin itseesi. Ota nyt aseesi ja seuraa minua, puoliyön aika on
-jo kulunut."
-
-Kaarlo tunsi isällisen opettajansa ja heittäytyi iloisena hänen
-syliinsä: "Jumalalle kiitos, että tulit, hyvä isä!" sanoi hän
-hengittäen taas vapaammin -- "ei ollut niinkään helppoa olla
-asevartiana, enkä minä enää toista kertaa kehu rohkeuttani. Minä olisin
-kyllä jo ennemmin juossut tieheni, mutta en voinut liikuttaa jalkaani."
-
-"Mitä sinä pelkäsit, poikani?" kysyi Saxo rauhallisesti, mutta
-juhlallisen vakavasti, ja hänen kunnianarvoisat kasvonsa olivat
-kuolonkalpeat. "Jos hurskaat ajatukset liikkuvat meidän mielessämme,
-niin silloin täällä pyhässä Herran huoneessa vain hyvät henget ovat
-meidän lähellämme, ja niitä ei meidän koskaan tarvitse pelätä."
-
-"Niin minustakin tuntuu", vastasi poika painautuen lähemmäksi häntä,
-"mutta minua alkoi niin pelottaa, sillä minusta tuntui kuin kuolleet
-olisivat polvistuneet täällä ympärillä ja messunneet."
-
-"Minäkin luulin nähneeni rakkaan vainajan", vastasi Saxo hiljaa, ja
-hänen katseensa kiintyi vielä alttariin -- "mutta minä en pelännyt,
-sillä minä kuulin autuaan herrani äänen, joka siunaten kutsui minua
-luokseen. Ja totisesti, minä tunnen, ettei hän ole minua turhaan
-kutsunut. Ehkä me olemme molemmat uneksineet", lisäsi hän -- "mutta
-unetkin voivat olla Herran lähettämiä."
-
-Hänen näin puhuessaan suhisi omituisesti hänen päänsä päällä, ja vanhat
-liput Absalonin haudan yläpuolella liikahtelivat.
-
-Ääneti astuivat nyt Saxo ja hänen oppilaansa ulos kappelista, poika
-kantaen kilpeä ja miekkaa, ja Saxo sammunutta lyhtyä. Molemmat olivat
-omituisen juhlallisella mielellä ja ikäänkuin korkeampien olentojen
-vihkimiä suureen ja tärkeään kutsumukseen. Vanhus uneksi kiikastetusta
-ystävästään, joka kutsui häntä luokseen Jumalan iäiseen valtakuntaan.
-Poika ei enää pelännyt, vaan uneksi sankaritöistä ja ritariretkistä,
-iloisista seikkailuista ja kauniista naisista. Se minkä hän äsken kuuli
-haudoilla, oli hänestä nyt kuin enkelien laulua. Se oli sankarihenkien
-kehoitus hänelle pyrkiä yhtä suureksi ja ihanaksi kuin he.
-
-Kappelin ja luostarin välisessä pimeässä käytävässä paloi yksinäinen
-lamppu Marian-kuvan alla. Siinä Saxo sytytti kynttilänsä -- sillä kuu
-oli lumipilvien peitossa -- ja häiritsemättä toistensa niin kovin
-erilaista, mutta kuitenkin niin onnellista tunnelmaa, johon yöllinen
-seikkailu oli heidät saattanut, palasivat molemmat hiljaa takaisin
-kammioon ja paneutuivat levolle.
-
-Seuraavana aamuna tunsi Saxo itsensä tavallista heikommaksi ja pelkäsi
-lähteä matkalle. Mutta kun Kaarlo jo seisoi matkaan valmiina hänen
-makuupenkkinsä vieressä, nousi hän vaivaloisesti, rukoili hiljaa
-aamurukouksensa ja pukeutui lammasnahkaiseen matkapukuunsa. Palattuaan
-Kaarlon kanssa messusta hän sanoi hyvästi apotti Gaufredille ja hyville
-munkeille, joiden kunnianarvoisena vieraana hän nyt oli ollut kolme
-vuotta. Kainalossaan hän kantoi kahta kirjaa, jotka hän oli lainannut
-Absalonilta, ja jotka tämä testamentissaan oli määrännyt annettaviksi
-takaisin Sorön luostarille. Toinen oli pergamenttinidos Justinuksesta,
-ja toinen Valerius Maximus (per manum Absalonis [Absalonin kädestä]).
-Hänen oli hyvin vaikea erota näistä kirjoista. "Ottakaa ne!" sanoi
-hän apotille. "Ottakaa ne pian, etten minä joudu kiusaukseen viedä
-niitä mukaani ja riko herrani viimeistä toivomusta vastaan, jonka te
-itse olette kuullut ja kirjoittanut. Ne puolikolmatta hopeamarkkaa,
-jotka hän anteliaisuudessaan minulle jätti, olisi minun kyllä ollut
-vaikea hankkia; mutta tämän lainan takaisinantaminen on minulle melkein
-vaikeampi. Sillä katsokaa, arvoisat herrat, tässä on Absalonin lampun
-kalliit jäljet."
-
-"Me säilytämme tämän perinnön pyhästi luostarimme pyhien jäännösten
-joukossa!" sanoi apotti Gaufred ja asetti huolellisesti kirjat erilleen.
-
-Hyvästi jättäessään Saxo syleili häntä ja kaikkia veljiä. "Mielelläni",
-sanoi hän lopuksi, "minä olisin laskenut luuni lepoon tänne hurskaan
-herra-vainajani jalkojen juureen, mutta hyvä Pietari piispa haluaa
-nyt minua luokseen. Ehkä minä saan vastaanottaa viimeisen voitelun
-hänen kädestään, ja siellä missä Tanskan vanhimmat kuninkaat lepäävät
-on ehkä minut määrätty viittaamaan tulevalle sukupolvelle tietä
-kuningashaudalle."
-
-Apotti ja kaikki veljet olivat suruissaan hurskaan Saxo-isän
-poismenosta, sillä heistä tuntui hyvin todennäköiseltä, että he nyt
-näkivät hänet viimeisen kerran. Omaisuutta ei hänellä ollut paljoa
-mukaansa ottaa ja rahoja vieläkin vähemmän, mutta hän tarvitsikin
-niin vähän, ja yhdellä hopeamarkalla hän tuli toimeen kauan. Kaikkein
-huolellisimmin hän oli käärinyt tavaroihinsa arkkipiispa Absalonin
-kirjoitukset, sekä molemmat häneltä muistiksi saamansa hopeapikarit.
-Tarkasti hän myöskin oli kietonut vuode-peitteeseensä pergamentille
-sirosti kirjoitetun ajantietonsa, jonka hän toivoi vielä kerran
-saavansa lukea Roskildessa.
-
-Saxo oli liian vanha ratsastamaan, senvuoksi apotti oli lainannut
-hänelle vaunut Pedersborgin aatelisrouvalta. Näissä mukavissa
-ajoneuvoissa hän voi häiriytymättä antautua ajatuksiinsa ja jättää
-suitsien ja hevosen hoidon ajopojan huostaan.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU.
-
-
-Oli kirkas, iloinen talvipäivä. Aurinko kimalteli kuuraisten puiden
-oksilla, pyörät narisivat vasta jäätyneellä tiellä, ja hevoset
-hirnahtelivat raittiissa aamuilmassa. Kaarlo istui iloisena ajopojan
-vieressä. Vanha Saxo muisteli onnellista nuoruuttaan, jolloin hän
-niin usein oli ratsastanut tätä tuttujen järvien ja metsien välistä
-tietä, reippaan Absalonin rinnalla. Kuitenkaan hän ei unohtanut
-kääntyä nuoren seuralaisensa puoleen kiinnittääkseen tämän huomiota
-niihin moniin uusiin maalaiskirkkoihin, joiden ohi he ajoivat tai
-jotka näkyivät etempää. Suuri Valdemar ja hänen hurskaat miehensä
-olivat rakennuttaneet ne suurista vyörykivistä ja poltetuista
-tiilistä, sekä varustuttaneet ne kallisarvoisilla lyijykatoilla. Hän
-kertoi tarkkaavaiselle oppilaalleen mitenkä kolmesataa vuotta sitten
-hurskaat herrat ja ruhtinaat olivat rakennuttaneet kirkkoja maahan, ja
-että Knuut suuri oli rakentanut hyvin monta, mutta ne olivat olleet
-useimmat puusta, ja pakanalliset vendit olivat, ne polttaneet. Kun hän
-tienvieressä huomasi hautakummun tai vanhan pakanallisen uhrilehdon,
-pyysi hän ajopojan pysähtymään ja kävi Kaarlon kanssa katselemassa
-näitä merkillisiä muinaisajan jäännöksiä. Kun Bjerneden kirkko näkyi
-etempää vasemmalta puolen tietä, kiinnitti hän pojan huomion sen
-omituiseen piispanhattumuotoon, kertoen hänelle Absalonin sedän Ebbe
-Skjalmsonin ja tämän hurskaan vaimon Ragnildin ensin rakennuttaneen
-paikalle puukirkon, mutta merirosvot olivat sen ryöstäneet. Nykyiseen
-muotoonsa sen oli rakentanut arkkipiispa Anteron ja piispa Pietarin
-isä, kuuluisa Knardrupin Suno Ebbeson, jonka hän oli hyvin hyvästi
-tuntenut nuoruudessaan, ja hän tiesi paljon kertoa tämän suurista ja
-merkillisistä töistä.
-
-Tie kulki Slaglillen ja Fjenielöflillen kautta. Tässä viimemainitussa
-kylässä Saxo kävi aivan hiljaiseksi ja surumieliseksi vanhoja aikoja
-muistellessaan. Hän meni Kaarlon kanssa kirkkoon ja näytti hänelle ne
-kaksi kuuluisaa tornia, jotka olivat pojalle niin tuttuja tuon Axelin
-ja Esbernin ihmeellisen kauniin syntymä-tarinan kautta.
-
-Kun he sitten saapuivat Sigesrstediin, ja Kaarlo kuuli tämän olevan
-hänen rakkaan "Hagbarth ja Sigrid" tarunsa tapahtumapaikan, alkoi
-hän liikutuksesta itkeä ja pyysi Saxon näyttämään hänelle puun,
-millä Hagbarthin viitta oli riippunut, sekä paikan, missä Sigridin
-neitsytkammio oli liekkinä leimunut. Mutta nyt näytettiin enää vain
-lähdettä, jota kutsuttiin Signen lähteeksi joten Kaarlo sai tyytyä
-ainoastaan tuesta vanhasta tarusta johtuviin epävarmoihin arveluihin.
-Hän antoi Saxon olla rauhassa Ringstediin asti ja kertoi itse
-ajopojalle tarinan Hagbarthista ja Signestä.
-
-Ringstedissä Saxo kävi Kaarlon kanssa Pyhän Pentin ja Marian kirkoissa,
-näyttäen hänelle siellä herttua Knuutin kullatun kirstun, sekä Valdemar
-suuren, kuningatar Sofian ja Knuut kuudennen haudat. "Jokaisella
-askeleellani", sanoi vanhus liikutettuna --"jonka minä nyt otan, näen
-minä vain niiden hautoja, jotka olivat minulle rakkaita elämässä.
-Jumala suojelkoon Tanskaa ja antakoon sille miehiä, jotka ovat minun
-vuosisatani suurten vainajien kaltaisia!"
-
-Poistuessaan kirkosta hän loi vielä kerran surumielisen katseen
-Knuut kuudennen hautaan ja hämmästyksekseen hän huomasi siinä
-jonkinlainen muutoksen. "Onko hauta ollut avattuna?" kysyi hän vanhalta
-kirkonpalvelijalta ja kuuli nyt salaisuutena, että kolme vierasta
-herraa Riibestä, joita johti mestari Harpesträng Roskildestä, oli viime
-keväänä kuninkaallisesta käskystä avanneet haudan ja panneet toimeen
-kuningasruumiin salaisen tutkimisen.
-
-Lopun matkaa Saxo istui ääneti ja syviin ajatuksiin vaipuneena, mutta
-sellainen rauha ja kirkkaus oli levinnyt hänen arvokkaille kasvoilleen,
-ettei Kaarlo uskaltanut häiritä häntä ainoallakaan kysymyksellä.
-Iloinen poika käytti sensijaan tilaisuutta hyväkseen opettaakseen
-ajopojalle hevosten ja vaunujen ohjaamistaitoa. Saxo huomasi nyt niin
-vähän ympäristöään, että hän vasta silloin muistamissa oli, kun vaunut
-vierivät sisään Roskilden kaupunginportista, ja hän näki pyhän Lucian
-tutun tornin kimaltelevan ilta-auringonvalossa.
-
-Kaarlo taputteli riemuissaan käsiään nähdessään ensi kerran tuon
-suuren kaupungin, jonka vallit ja haudat ja 27 kirkkoa ja luostaria
-olivat hänen edessään. Tuomiokirkko oli vielä samanlainen, joksi sen
-Knuut Toinen pyhä 120 vuotta sitten oli uudelleen rakennuttanut.
-Kaupunki ei tosin enää ollut mahtavimmillaan, sillä uusi Axelhus oli
-jo vaurastumassa, Riibe oli kuninkaan asuinpaikkana Roskilde oli
-kuningaskaupungista muuttunut piispankaupungiksi, mutta kuitenkin se
-oli vielä maan suurin ja, mahtavin kaupunki. Sen uhkeat rakennukset
-ulottuivat melkein Issevuonoon, jonka rannalta Haraldsborg mahtavan
-komeana kohosi. Satama oli täynnä laivoja, hyvinvoivat porvarit
-kävelivät komeilla kaduilla. Kirjavassa väentungoksessa liikkui
-peitsimiehiä, aseenkantajia, ritareita ja hengellisiä herroja. Kun
-lukemattomat kellot soittivat iltamessuun, jättivät päivätyöläiset ja
-kuorma-ajurit työnsä, ja hurskasten vanhusten ja lasten kanssa astuivat
-avokkaat porvarisnaiset, mustat hunnut ja vaipat yllään, tyttäriään
-kädestä pidellen kirkkoon.
-
-Kaarlo katseli kaikkea mitä suurimmalla uteliaisuudella, ja hän
-ahdisteli ajopoikaa niin taajaan kysymyksillä, ettei tämä ehtinyt
-kaikkiin vastata, sillähän oli talonpoikaispoika, joka ei tiennyt juuri
-sen enempää kuin missä rikkaimmat kauppamiehet asuivat, ne olivat
-kaikki muuten olutkapakoiden omistajia, ja heille etempääkin olevat
-talonpojat kernaimmin toivat ruokatavaransa. Parvekkeilla varustetun,
-kaksikerroksisen, suuren, synkän puurakennuksen portin yläpuolella,
-jonka pilareihin oli veistetty korkokuvia raamatun historiasta, näki
-Kaarlo puuhun veistetyn vaakunan: Suuren kotkan valkealla pohjalla.
-"Kenen ritarin vaakuna tuo on?" kysyi hän ja sai tietää sen olevan
-kaupunginvaakunan, joka oli raatihuoneen portin yläpuolella.
-
-"Tuossa viereisessä suuressa, valkoisessa, talossa, jonka pilareita
-meidän Herramme ja kahdentoista apostolin kuvat koristavat, asuu rikas
-pormestari Yvald", lisäsi ajopoika, "nuo kaksi pulskaa porvaria, jotka
-astuvat ylös portaita, pitkät siniset kauhtanat yllään, ja pitkät kepit
-kädessään, ovat Niilo Gvaderson ja perämies Jenson, jotka te varmaankin
-tunnette. -- Jos oikein näen, niin luulenpa herra Yvaldilla olevan
-ylhäisiä vieraita, koska noin suunnaton joukko palvelijoita vetelehtii
-portilla."
-
-Nyt vierivät vaunut aivan tuomiokirkon ja suuren kapitulirakennuksen
-vieressä olevaan piispantaloon, ja pysähtyivät koristeellisesti
-taotuilla rautakaiteilla varustettujen portaiden eteen.
-
-"Tervetuloa, isä Saxo, tervetuloa!" kaikui vaunujen ympäriltä, ja
-joukko nuoria kaniikkeja [kaniikki = papinkokelas], lyhyet, mustat
-kaaput yllään, hääräili hänen ympärillään, auttaakseen häntä vaunuista.
-"Voi, miten me olemme ikävöineet teitä! -- Miten iloiseksi Pietari
-piispa tulee, kun hän näkee teidät! Hän ei ele puhunut muusta pitkään
-aikaan -- mutta me emme saa teitä luoksemme kapitulirakennukseen, --
-te saatte asua piispan parhaimmassa huoneessa." Nämä nuoret kaniikit,
-jotka näin ottivat hänet vastaan, olivat kaikki ennen olleet hänen
-oppilaitaan. He melkein käsillään kantoivat hänet ylös rappusia, ja
-Saxo syleili heitä kaikkia, siunasi heitä liikutettuna kutsuen heitä
-rakkaiksi, nuoriksi ystävikseen.
-
-Eteisessä tuli Pietari piispa avosylin häntä vastaan. Piispan
-oravannahkainen viitta liehui huolimattomasti hänen ympärillään, ja
-musta kangaskalotti oli vinosti päässä. Tuota kookasta, kaunista ja
-vilkasliikkeistä miestä, jolla oli tummat, säihkyvät silmät, olisi
-luullut nuorukaiseksi ellei hänen melkein lumivalkea tukkansa olisi
-tehnyt häntä vanhemman näköiseksi kuin mitä hän oikeastaan oli,
-sillä Pietari piispa ei ollut paljoa yli neljänkymmenen. Hän syleili
-kiihkeästi Saxoa, estäen vilkkailla ystävyydenosoituksillaan häntä
-puhumasta, kunnes hän kesken iloaan huomasi Saxon olevan kuolonkalpean
-ja vaivoin pitelevän kiinni pöydästä ettei kaatuisi.
-
-"Istuhan toki! Istu, Jumalan nimessä! Oletko sinä sairas?" huusi nyt
-Pietari piispa, vetäen nopeasti esiin nojatuolin. "Miten voit? Onko
-matka sinua rasittanut?"
-
-"Onpa kyllä, arvoisa herra!" vastasi Saxo, vaipuen tuoliin. "Luulenpa
-elämän taipaleen minua väsyttäneen, ja minä olen levon tarpeessa.
-Mutta nyt minä olenkin saavuttanut päämääräni: Minä olen täyttänyt
-herrani tahdon, ja hän on kutsunut palvelijansa luokseen. -- Kaarlo,
-otitko kirjat vaununlaatikosta?" tämän sanoessaan hän taas nousi
-puolihorroksistaan.
-
-Kaarlo seisoi kyynelsilmin hänen vieressään ja laski nyt tämän hänelle
-uskotun tärkeän kirjakäärön hänen syliinsä, polvistuen samalla itse
-hänen jalkoihinsa ja suudellen häntä ääneti kädelle.
-
-Silloin Saxo taputti häntä lempeästi ja rauhallisesti poskelle:
-"Kiitos!" sanoi hän. "Sinä olet minun uskollinen, huolehtiva poikani.
-Elä itke, lapseni! Kyllä sinua onni seuraa maailmassa, sillä sinulla
-on hurskas ja rakastava sydän. Kyllä hyvä Pietari piispa pitää huolen
-sinusta silloin kun minua ei enää ole -- ja kun kreivi Albert tulee --"
-
-"Oi rakas isä", huokaili poika, "kyllä Jumala minusta huolen pitää,
-kunhan vain te ette tule sairaaksi ja kuole pois minulta."
-
-"Hän on sairas, vaarallisesti sairas", sanoi Pietari piispa, astellen
-edestakaisin huoneessa -- "ja mestari Harpesträng on poissa, -- emmekä
-me nyt voi turvautua keneenkään muuhun kuin tuohon saunakadulla
-asuvaan saksalaiseen lihankaupustelijaan. Mutta ei ole muutakaan
-neuvoa, meidän täytyy hakea hänet!" Hän lähetti nyt yhden papin ja
-papinkokelaan toisen jälkeen etsimään Yrjö mestaria kaikista kaupungin
-kapakoista, joissa he tiesivät hänen tavallisesti oleskelevan, ja
-käski sitten palvelijoittensa valmistaa vuoteen. Kaikki säälittelivät,
-mutta tarpeettomat nuoret papit hän ajoi ulos huoneesta, etteivät he
-osanotollaan häiritsisi hänen rakasta, sairasta vierastaan.
-
-"Lepo on nyt minulle paras lääke!" sanoi Saxo uupuneena, "mutta
-ennenkuin minä rauhallisesti voin paneutua levolle, arvoisa herra",
-jatkoi hän vaivaloisesti ja ojensi piispalle raskaan kirjakäärön,
-"tahdon minä jättää teidän käteenne tämän minun perintöni Tanskan
-kansalle ja sen kuninkaalle. Se on minun Tanskan historiani. Minä
-olisin vielä kerran tahtonut lukea sen ja tasoittaa epätasaisuudet
-antaakseni sen sitten kuninkaalle. Mutta jos minä tulisin siitä
-estetyksi, niin ojentakaa te minun sijastani tämä kirja kuninkaalle
-semmoisena kuin se on, ja mieluimmin onnellisena hetkenä, jolloin
-te selvästi tunnette Herran hengen lepäävän kuninkaan ja isänmaan
-yllä. Toimittakaa kuitenkin siitä ensiksi kaksi jäljennöstä, toinen
-veljellenne arkkipiispalle, ja toinen teille itsellenne ystävälliseksi
-muistoksi minulta, sekä vakuudeksi siitä, ettei minun elämäntyöni
-minkään onnettomuuden kautta joutuisi hukkaan. Jos ei minun vähäinen
-omaisuuteni riittäisi jäljennöspalkkioksi, niin minä tiedän varmasti
-teidän kernaasti lisäävän sen mikä puuttuu."
-
-"Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän; minä täytän varmasti sinun
-toivomuksesi!" vastasi piispa, koettaen parhaansa mukaan peittää
-pelkonsa ja levottomuutensa. "Minä toivon kuitenkin, että sinä et ole
-tullut tänne vartavasten testamenttiasi tekemään!" lisäsi hän melkein
-vihaisesti. "Jumala siunatkoon sinua iankaikkisesti tästä työstäsi!"
-lisäsi hän syvästi liikutettuna katsellessaan kirjaa, "se ilahduttaa
-tanskalaisia sydämiä niinkauan kuin tanskalaisia miehiä on olemassa."
-Sen sanottuaan hän nopeasti pani kirjan pyhien jäännöskaappiinsa ja
-lukitsi sen tarkasti. "Ja nyt vuoteeseen, ei täällä ole aikaa ruveta
-hentomieliseksi". Nyt hän itse otti sairaan syliinsä, nosti hänet
-tuolilta ja enemmän kantoi kuin saattoi hänet pikaisesti valmistetulle
-vuoteelle.
-
-Suurimmalla kiireellä oli saksalainen Yrjö-mestarikin saapunut. Hän
-oli pieni vikkelä mies, puettuna suurilla ulkonevilla sivutaskuilla
-varustettuun, jäykkään, tulipunaiseen kauhtanaan. Hän tutki hyvin
-merkitsevän näköisenä sairaan valtimoa ja pudisteli arveluttavasti
-päätään. Sitten hän, laverrellen latinalaisia tiedesanoja ja
-saksansekaista tanskaa, veti taskustaan kojeensa väittäen suonenlyönnin
-oleva välttämätömän. Sairaudestaan huolimatta täytyi Saxon
-kyllästyneenä pudistaa päätään joka kerran kun latinalainen kielivirhe
-surahti hänen korvaansa. Kun Yrjö mestari yhä puserteli oppiansa
-suonenlyöntitaidosta ja näytti senvuoksi kokonaan unohtavan sairaan,
-kiihotti hän pian Pietari piispan kärsimättömyyden ja levottomuuden
-ylimmilleen.
-
-"Jos suonenlyönti välttämättömästi heti on tehtävä", tiuskasi piispa,
-"niin niiksi te kulutatte kallista aikaa lörpöttelyllä, ja tapatte sekä
-minut että hyvän Saxo-isän raa'alla ja jumalattomalla latinallanne?"
-
-Viimeinkin oli sairaan suonta lyöty ja sidottu, ja hän vaipui syvään ja
-rauhalliseen uneen. Yrjö mestari sanoi hänen varmasti paranevan, jos
-hän, tietysti silloin vasta kun heräsi ja häntä lähestyttiin Verbena
-tai rautayrtti kädessä, ensimäiseen kysymykseen hänen voimistaan
-vastaisi voivansa hyvin; mutta jos sairas vastaisi voivansa huonosti,
-niin oli hyvin vähän toivoa hänen toipumisestaan, vakuutti oppinut
-parturi.
-
-"Turhaa puhetta ja taikauskoa!" sanoi piispa suuttuneena. "Jos
-vain Jumala auttaa, niin minä en välitä teidän Verbenastanne enkä
-taikayrteistänne."
-
-Turhaan Yrjö mestari vetosi esimiehensä luotettavaisuuteen
-selittämällä, että niin seisoi mestari Harpesträngin "Oppikirjassa."
-Mutta piispan mielestä voi mestari Harpesträng tässä suhteessa olla
-yhtä suuri narri kuin moni muu, ja saadakseen sairaalle rauhan, hän ajoi
-kovaäänisen Yrjö-mestarin pois sairashuoneesta, jättäen sinne vain
-vanhan uskollisen palvelijansa Martin Riisen Kaarlon kanssa, jota ei
-saatu lähtemään sairasvuoteen luota, mutta joka lupasi olla hiljaa kuin
-hiiri.
-
-Poika tukahuttikin heti kiihkeän ja äänekkään itkunsa. Hän istuutui
-hiljaa lattialle vuoteen jalkopäähän ja uskalsi tuskin itse hengittää,
-voidakseen kuulla hengittikö sairas. Yhä enenevällä tuskalla hän luuli
-huomaavansa nukkuvan hengityksen heikkenemistään heikkenevän, ja
-sill'aikaa kun vanha Martti ääneti rukoili ja huokaili uunin luona,
-itki poika hiljaa ja katkerasti vuodeuudinten takana.
-
-Saxon nukkuessa, asteli Pietari piispa edestakaisin viereisen huoneen
-lattialla, kiivaasti väitellen Yrjö-mestarin kanssa, jota hän syytti
-siitä, että tämä suonenlyönnillään oli liiaksi uuvuttanut heikon
-vanhuksen voimia. Hän päivitteli samalla mestari Harpesträngin
-poissaoloa, loukaten hänen sijaistaan siinä määrin, että mestari Yrjö
-läksi suuttuneena pois, käskien piispan itsensä olemaan lääkärinä,
-koska hän oli ymmärtävillään taidon paremmin.
-
-Pietari-piispa melkein aina suuttui ja kiivastui silloin kun hänellä
-oli voitettavana suru, mihin hän ei tahtonut alistua ja silloin se aina
-kohdistui keneen tahansa, joka ensimäisenä hänen tielleen osui. Mutta
-pian hän katui kiivauttaan, ja se, jota hän tällaisessa tilaisuudessa
-oli loukannut, oli aina varma saavansa pian nähdä osoituksen hänen
-sydämensä hyvyydestä ja rakastavasta mielenlaadustaan.
-
-Sill'aikaa kun Pietari-piispan levottomuus Saxon takia pulpahti esiin
-vihaisissa sanoissa poistuneesta Yrjö-mestarista astui vanha Martti
-sisään ja pyysi häntä tulemaan sairaan luokse, joka oli herännyt
-levottomana ja pyytänyt rippiä ja ehtoollista.
-
-Suurimmalla kiireellä piispa pukeutui virkapukuunsa, otti pyhät
-armonvälikappaleet käteensä, ja syvää surua tuntien hän meni rakkaan
-sairaan luo, käskettyään ensiksi Martin jäämään ulkopuolelle pitämään
-huolta siitä, ettei kukaan päässyt sisään.
-
-Piispan astuessa sairashuoneeseen vallitsi siellä haudanhiljaisuus;
-Saxo näytti taas vaipuneen uneen. Pietari-piispa astui hämärään
-alkooviin, istuutui päänalaisen puoleen, eikä huomannut Kaarloa, joka
-istui vuodeverhojen peitossa, vuoteen jalkapäässä kädet ristissä
-rukoillen ja hiljaisia kyyneleitä vuodattaen.
-
-Saxo avasi silmänsä ja tunsi piispan. "Minun tuntilasini on kohta
-tyhjiin juossut", alkoi hän. "Ei mikään raskaampi synti paina minun
-sydäntäni. Mutta rukoilkaa laupeuden Jumalaa että hän ristiinnaulitun
-poikansa ja iankaikkisen rakkautensa tähden antaisi minulle anteeksi
-sen, mitä minä inhimillisestä heikkoudesta olen rikkonut tässä
-maailmassa! Kalvava epäluulo painaa vielä raskaana mieltäni. -- Minä en
-voi kuolla rauhassa ennenkuin olen uskonut sen teille, kirkon pyhään
-ja rikkomattomaan vaitiolosinettiin luottaen." Näin sanoessaan hän
-nousi puoleksi vuoteellaan ja loi katseensa huoneeseen. Mutta kun hän
-ei nähnyt siellä ainoatakaan ihmistä, painautui hän rauhoittuneena
-vuoteelleen. "Ehkä tämä epäluulo itsessään on syntinen ja kirottu
-ajatus", jatkoi hän, "mutta, jos se on väärä, niin suokoon Jumala
-sen minulle anteeksi rakkauteni tähden kuninkaaseen ja isänmaahan.
-Maailmalta minä olen sen salannut, mutta nyt kuolinhetkelläni minä
-haastan kirkon pyhän tuomioistuimen eteen Knuut kuudennen salaisen
-murhaajan ja meidän nuoren Valdemar kuninkaamme myrkyllisimmän
-verivihollisen." -- -- Hän vaikeni hetkeksi, jääden tuijottamaan
-jäykästi eteensä. "Minä tahdon haastaa syytteeseen miehen, jota minä
-en milloinkaan ole nähnyt ruumiini pettävillä silmillä, mutta äsken
-hän seisoi selvästi sisäisen erehtymättömän silmäni edessä -- ja
-minä luulen varmasti voivani tuntea hänet ja todistaa häntä vastaan
-viimeisenä tuomion päivänä, silloin kuin tuo jumalaton salaisuus on
-minulle selvänä, jonka minä nyt näen vain häämöittävän pelottavassa
-hämärässä -- mutta joka uhkaa Tanskaa ja suuren Valdemarin sukua
-perikadolla." --
-
-"Te kauhistutatte minua!" keskeytti piispa hänet. "Jos teidän
-epäluulonne eivät ole todistetut, niin älkää niitä tuoko esiin ja
-älkää raskauttako minun sieluani salaisuudella, joka on jätettävä vain
-kaikkitietävän tuomarin tutkittavaksi!"
-
-"Jos Tanskan onni ja meidän nuoren kuninkaamme elämä en teille
-kallis", jatkoi Saxo -- "niin älkää pelätkö kuulla ja vastaanottaa
-säilytettäväksi salaisuutta, joka, niin hämärä ja epävarma kuin onkin,
-kuitenkin voi olla teille valonkipinänä pimeydessä ja Tanskan hyvän
-hengettären viittauksena silloin kun hätä on suurin ja sydän neuvoton!"
-Nyt hänen äänensä yhä heikkeni. Pietari piispa ei aina kuullut hyvästi,
-ja hän ponnisti turhaan voidakseen kuulla ja ymmärtää jokaisen
-sanan. Kohta oli kuoleva menettänyt puhekykynsä ja osoitti nyt vain
-viittaamalla haluavansa vastaanottaa sakramentit ja viimeisen voitelun.
-
-Kun Pietari piispa oli täyttänyt tämän surullisen velvollisuuden,
-vaipui Saxo rauhallisesti hymyillen hänen syliinsä ja heitti henkensä.
-
-Syvän surun valtaamana ja epätietoisena siitä oliko hän ymmärtänyt
-oikein Saxon viimeiset merkilliset sanat, poistui piispa
-ystävä-vainajansa luota ja sulkeutui salakammioonsa.
-
-Vanha Martti ei voinut nyt enää kauemmin pidättää kaniikkeja ja Saxon
-lukuisasti kokoontuneita ystäviä. He riensivät huolestuneina alkooviin,
-missä näkivät Kaarlon itkien polvistuneen rakkaan opettajansa ruumiin
-ääreen. Vanha Martti sääli poikaa ja sai vaivoin pakotetuksi hänet
-poistumaan ruumiin luota ja vei hänet lepäämään huoneeseensa. Kun poika
-oli toipunut, huomasi Martti ihmeekseen hänen kasvoillaan totisen ja
-melkein miehekkään vakavan ilmeen, jota hän ei ollut huomannut tuntia
-aikaisemmin. Hän kyseli pojalta yhtä ja toista tämän perheoloista ja
-tulevaisuuden aikeista, ja Kaarlo vastasi hänelle lyhyesti ja jyrkästi,
-mutta näytti kuitenkin ajattelevan aivan toista, kuin mitä häneltä
-kyseltiin.
-
-"Mitenkä vanha sinä olet?" kysyi Martti lopulta. "Minusta sinä tunnut
-paljon vanhemmalta kuin ulkomuodostasi voisi luulla!"
-
-"Minä olen jo kyllä niin vanha", vastasi Kaarlo, "ettei minua enää
-tarvitse pitää lapsena, ja osaan kyllä vaieta siitä, jota en tahdo enkä
-saa sanoa."
-
-"Tahdotko sinä salata ikäsi?" kysyi Martti ihmetellen.
-
-"Se ei ollut minun tarkoitukseni!" vastasi Kaarlo. "Minä olen kohta
-yhdentoista vuoden vanha, mutta minä olen huomannut, että tunnissa voi
-vanheta enemmän kuin kymmenessä vuodessa, ja sinä et saa enää toista
-kertaa kysyä minun ikääni! Vaikka sinä oletkin jo vanha, niin minä
-tiedän asioita, joista sinä et ole uneksinutkaan, ja joista ehkä ei
-kukaan muu Tanskassa tiedä kuin minä. Sanoppas minulle, kuuleeko sinun
-isäntäsi hyvin?"
-
-"Hän on joskus vähäkuuloinen. -- Mutta luulenpa melkein sinun olevan
-hiukan päästäsi vialla, poikani! Mitä tietoja sinulla voisi olla,
-joista ei kenelläkään muulla olisi tietoa kuin sinulla? Ja mitä sinuun
-kuuluu, vaikka minun piispani olisikin hieman vähäkuuloinen. Kai hän
-ajoi sinut ulos kuunnellessaan sinun herrasi rippiä? Et suinkaan sinä
-ole ollut niin häpeämätön ja jumalaton, että olet pettänyt herrasi
-hänen viimeisellä hetkellään?"
-
-Poika purskahti itkuun nämä Martin sanat kuultuaan; mutta pian hän taas
-hillitsi itsensä. "Hyvä Saxo-isä ei ainakaan voi sentähden olla minulle
-vihainen!" sanoi hän. "Mitä minä sille voin. Enhän minä istunut siellä
-kuuntelemassa, eikä kukaan sanonut minulle, että se oli syntiä ja
-Jumalan tahdon rikkomista. Mutta kun minä tapaan Saxo-isän taivaallisen
-isämme luona, niin hän saa nähdä, että olen osannut vaieta yhtä hyvin
-kuin piispa."
-
-"Ole varuillasi, poikani!" huudahti Martti pelästyneenä. "Jos sinä olet
-ollut rippitunnustuksen todistajana, ja jos siinä, niinkuin näyttää,
-on ollut maata ja valtakuntaa koskevia salaisuuksia, niin voi yksi
-ainoa sana siitä tulla sinulle kalliiksi. Kirkon kanssa ei ole leikkiä
-laskeminen, ja jos minun herrani saa tämän kuulla, niin hän kenties on
-pakotettu sulkemaan sinut luostarivankilaan, kunnes sinulla on yhtä
-harmaat hapset ja parta kuin nyt minulla."
-
-"Ethän sinä kuitenkaan ilmaise minua?" kysyi Kaarlo, katsellen
-rehellistä Marttia rauhallisin ja tutkivin katsein. "Elä tee sitä!"
-lisäsi hän reippaasti ja varmasti. "Minä osaan vaieta, mutta se, minkä
-minä tiedän, voi olla hyödyksi meille kaikille, kunhan taivaallinen isä
-antaa minulle ymmärrystä ja onnea."
-
-Martti katseli ihmetellen reipasta, totista poikaa, joka näkyi kasvavan
-hänen silmiensä edessä jokaista sanaa lausuessaan. Vaikka vanhus
-olikin utelias kuulemaan tuota tärkeää salaisuutta, jonka poika joko
-tiesi tai oli tietävinään, niin hän ei kuitenkaan uskaltanut panna
-Kaarlon vaikenevaisuutta koetukselle, sillä hän pelkäsi itse tulevansa
-osalliseksi salaisuudesta, joka oli kirkolle kuuluva, ja jonka
-uteleminen ei ollut maallikolle luvallista.
-
-"Mene levolle", sanoi hän huolestuneena, "ja rukoile Kristusta ja
-Neitsyt Mariaa varjelemaan järkeäsi ja kieltäsi! Koeta unohtaa mitä
-nyt ajattelet, ja tule jälleen samaksi lapseksi kuin eilen olit. Jos
-lapset jo kehdossa saavat harmaan parran, niin ei ole pitkältä maailman
-loppuun."
-
-Sen sanottuaan Martti poistui huoneesta ja jätti pojan itsekseen.
-Suru rakkaan opettajan kuolemasta ja ne tärkeät, vakavat ajatukset,
-jotka niin äkkiä olivat täyttäneet hänen mielensä oudostuttivat ja
-pelottivat Kaarloa. Hänestä tuntui kuluneen monta vuotta viime yöstä,
-jonka hän oli valvonut Absalonin haudalla. Hän oli nyt yksin ja
-hyljättynä ventovieraiden ihmisten joukossa, mutta hän tunsi samalla
-vaurastuneensa ja viisastuneensa niin, että saattaisi huolehtia
-itsestään. Kuitenkin hänen mielensä oli alakuloinen ja huolestunut.
-Viimein hän sydämellisellä hartaudella luki iltarukouksensa ja
-vaipui uneen. Hänen herätessään muistui tuo salaperäinen asia hänen
-lapselliseen mieleensä kuin hämärä tuskallinen uni, ja hän tunsi vain
-hyvin elävästi surun rakkaan opetusmestarinsa kuolemasta, sen huojensi
-ainoastaan ajatus siitä uudesta elämästä, jota hän nyt omin neuvoin sai
-alkaa.
-
-Pietari piispa oli sulkeutunut moneksi päivää salakammioonsa, eikä
-nähnyt muita ihmisiä kuin vanhan palvelijansa, jota hän ei syvässä
-surussaan vastustellut eikä torunut.
-
-Rehellistä Marttia, joka tunsi herransa luonteen, alkoi pelottaa
-tämän harvinainen hiljaisuus ja surumielisyys, ja hän usein tahallaan
-teki erehdyksiä toimissaan, mutta hänen ei onnistunut silläkään saada
-nuhdesaarnaa isännältään.
-
-"Tänään siis tuo vanha Sorön pappi haudataan!" sanoi Martti
-kahdeksantena päivänä Saxon kuolemasta, tuodessaan aamulla piispalle
-olutkeiton. -- "Kaikki nuoret kaniikit tahtoisivat olla kantajina.
-Pitkin katua on sirotettu puksipuun lehtiä ja havuja, ja kaikkialla
-valmistaudutaan yhtä komeasti kuin jonkun piispan hautajaisiin -- ja
-kuitenkin hän oli vain halpa kirjuri ja pappi."
-
-"Sinä typerä, hölmö ihminen!" huudahti nyt piispa kiivastuen ja työnsi
-olutkeittovadin kumoon. "Jos sinä et vieläkään käsitä mikä mies hän
-oli, ja että hänen laisensa kirjuri on enemmän arvoinen kuin kymmenen
-piispaa, niin voithan sinä nähdä minusta ja kaikista tämän kaupungin
-kirjallisesti sivistyneistä miehistä, että me olemme kadottaneet isän
-ja että me suremme häntä kuin arkkipiispaa tai kuningasta."
-
-"Vai niin!" jatkoi Martti iloisena, nähdessään rakkaan isäntänsä taas
-virkeänä ja voimakkaana, ja hän koetti tarkasti nostaa lattialta
-tinavadin, pelastaakseen mitä taisi sen sisällöstä. -- "Vai niin! Te
-surette nyt paljon enemmän, herra piispa, kuin silloin kun se entinen
-arkkipiispa kuoli siellä Sorössa -- mikä hänen nimensä olikaan?"
-
-"Absalon, suuri Absalon!" huusi Pietari piispa polkaisten jalallaan
--- "Kylmä, tunteeton pölkkypää, oletko sinä jo unohtanut niin suuren
-nimen? Jos ei kansa paremmin muista suurten miestensä nimiä niin,
-Jumala paratkoon, nukkukoon silloin ikiunta."
-
-"Aivan oikein, arkkipiispa Absalon", -- vastasi Martti rauhallisesti,
-vaikka kyynelsilmin, pyyhkiessään hihallaan pöydälle kaatunutta
-olutta. "Hänen kuoltuaan te jo ensimäisenä päivänä kutsuitte minua
-pölkkypääksi, ja nyt hänen kirjurinsa kuoltua kului kokonaista
-kahdeksan päivää ennenkuin te voitte huomata, miten kovasydäminen kollo
-minä olen."
-
-"Vanha, rehellinen Martti!" sanoi piispa liikutettuna ja puristi hänen
-kättään. -- "Minä kyllä huomaan mihin sinä pyrit, sinä tunnet minut,
-ja tahdot mieluummin nähdä minun mellastavan kuin surevan. Kutsuessani
-sinua typeräksi ja tunteettomaksi, tein häpeämättömän väärin. No,
-olkoon niin! sinä olet oikeassa. Minä en tahdo enää kauemmin istua
-täällä pää nuokuksissa ja antaa ahdistavan, kuolettavan surun masentaa
-itseäni. Minä tahdon kohottaa pääni, ja hellittää sydämeni tunteet
-hänen haudallaan. Tuo tänne juhlapukuni. Minä tahdon puhua Tanskan
-kansalle suuren Saxon haudalla! Minä tahdon kiittää Jumalaa siitä,
-minkä hän antoi meille; hänessä, enkä tahdo istua täällä toimetonna! --
-Herra antoi, Herra otti -- kiitetty olkoon Hänen nimensä --!"
-
-Oli vuoden viimeinen päivä. Tiheä hallasumu leijaili kaupungin
-yläpuolella, ja päivällisen aikaan oli melkein yhtä pimeää kuin
-illalla. Tuomiokirkon suuri hautajaiskello alkoi soida. Piispankartanon
-portti avattiin, ja käyräsauva kädessään Pietari-piispa astui hitaasti
-ja juhlallisesti Roskilden kaupungin kaikkien pappien ja veljeskunnan
-jäsenten etunenässä, johtaen suurta ruumissaattoa kirkkoon. Naiset ja
-lapset kurkistelivat uteliaina ikkunoista ja ovista. Monet katsojat
-valittelivat sumun peittävän heiltä koko loiston ja komeuden, sekä
-himmentävän soihtujen valon, mutta monen vieraan silmä kostui
-nähdessään nuorten kaniikkien ja Pietari piispan syvän surun. Nuoret
-kilpailivat keskenään, päästäkseen kukin vuorostaan kantamaan rakasta
-taakkaa, ja moni jalon Saxon ystävistä kulki paaria kantaessaan
-enemmän kumarassa surusta kuin taakan painosta. Kirkon pääalttarilta
-Pietari-piispa puhui voimakkaita sanoja rakkaan vainajan muistoksi ja
-kunniaksi, mutta pian tukahuttivat kyyneleet hänen voimakkaan äänensä,
-ja hän viittasi piispansauvallaan kuoripojille, että he alkaisivat
-tavallisen Reqviemin [Sielumessun].
-
-Ruumisarkku laskettiin kirkonkäytävän alle, ja haudan päälle
-asetettiin kivi, johon Pietari piispa oli laatinut latinalaisen
-muistokirjoituksen. Hiljaisen surun valtaamana ruumissaattue poistui
-kirkosta, uteliaat ja osanottavat katselijat hajaantuivat. Kirkon
-pimeällä käytävällä seisoi vielä puolikasvuinen, keltakiharainen
-poika, yllään pitkä, musta vaippa ja sammutettu soihtu kädessä. Poika
-oli Riisen Kaarlo, joka vielä itki ääneti ja hiljaa Saxon haudalla.
-Hän pyyhki kyyneleet suurista, sinisistä silmistään, polvistui haudan
-ääreen ja kevensi sydämensä ääneen rukoillen. Hän tunsi sydämensä
-saaneen vahvistusta ja kevennystä; sammuneen soihdun hän jätti kirkon
-lattialle ja kääntyi sitten lähteäkseen kirkosta. Silloin hän säpsähti
-ja näki hämmästyksekseen, ettei ollut yksin. Hänen edessään seisoi
-vanha, kumara mies, kainalosauvaan nojaten, ja puettuna oudonnäköiseen,
-mustaan pukuun, pieni sarvilyhty riippuen vyöstä. Hänen kasvonsa olivat
-harmaat ja ryppyiset, ja hänen tuijottavat silmänsä olivat yhtä himmeät
-kuin sarvi hänen lyhdyssänsä.
-
-"Ole varuillasi, poika, silloinkin kun rukoilet!" kuiskasi hän
-uhkaavasti ja piteli sormea suullaan. "Se mitä tuo, joka tuolla
-makaa", hän viittasi hautaan, "ei uskaltanut kirjoittaa kirjaansa, se
-on nyt kirjoitettu suurempaan kirjaan, mutta sitä ei avata, ennenkuin
-haudat aukeavat tuomiopasuunani soidessa. Astu sinä suoraan tietäsi,
-elä katso oikeaan, elä vasempaan! Ole ääneti kuolleitten luona ja
-pysy uskollisena eläville! -- Tapahtunut on tapahtunutta, ja mikä on
-kirjoitettu tähtiin, sitä eivät voi elävät eikä kuolleet estää."
-
-Kauhistuneena luuli Kaarlo tuntevansa uhkailevan vanhuksen samaksi
-omituiseksi vuorimieheksi, josta Saxo oli puhunut arkkipiispalle ja
-veli Gunnarille tuona iltana, jolloin poika istui pöydän alla olevalla
-rukousjakkaralla Saxon kammiossa. Se minkä hän silloin vain ohimennen
-oli huomannut, oli äskettäin esiintynyt paljon selvemmin ja näkyvämmin
-hänen sielunsa silmille, kun hän alkooviverhojen takana oli kuullut
-tuon salaisen ripin. Hän loi silmänsä maahan, vanhuksen tuijottavaa
-katsetta peläten. Käheä, sopertava ääni kaikui vielä hänen korvissaan;
-mutta kun hän taas kohotti silmänsä katsoakseen oliko vanhus vielä
-siellä, näki hän tämän kompuroivan kainalosauvoineen ulos kirkonovesta.
-Kaarlo rohkaisi nyt mielensä ja astui itsekin ulos kirkosta, koettaen
-saavuttaa vanhuksen, mutta sankassa sumussa hän ei voinut enää eroittaa
-häntä mistään, ja hänen mielensä tuntui kevenevän kun ei enää tarvinnut
-nähdä häntä. Kaarlosta tuntui nyt myöskin siltä kuin olisivat vanhuksen
-sanat siirtäneet kiven hänen sydämeltään, ja hän voi nyt vapaana lähteä
-maailmalle ja unohtaa tuon salaisuuden, mikä niin häiritsevänä oli
-tunkeutunut hänen huolettomaan lapsuuselämäänsä.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-
-Tietämättä mihin ryhtyisi tai mihin lähtisi vaeltamaan tässä oudossa
-maailmassa, astui Kaarlo nyt vanhuksen neuvoa seuraten tietään suoraan
-eteenpäin, eikä oikeastaan katsellut vasemmalle eikä oikealle. Hän
-astui piispankartanon ja kapituli-rakennuksen ohi, missä näinä surun
-päivinä kukaan muu ei ollut erityisemmin välittänyt hänestä kuin vanha
-Martti, joka oli huolehtinut hänen jokapäiväisistä elintarpeistaan,
-sekä eräs nuori kaniikki, joka oli lainannut hänelle hänen yllään
-olevan mustan viitan. Annettuaan kapitulirakennuksen luona lupauksensa
-mukaan viitan portin vahdille, ja väristen kylmästä lyhyessä, sinisessä
-nutussaan hän astui edelleen suuren, oudon kaupungin katuja, mutta
-sen hälinä ja komeus eivät enää ilahduttaneet häntä niinkuin ennen.
-Sumu oli hälvennyt, ja ilma alkoi kirkastua ja pakastua. Suuren,
-valkoisen, kahdentoista apostolin kuvan koristaman talon vieressä,
-aivan vastapäätä kaupungin vaakunalla varustettua neuvoshuonetta,
-jonka hän heti tullessaan oli huomannut, hän näki kivirappusilla
-pienen, komeasti puetun tytön. Tämän silmät olivat tummansiniset, ja
-keltaisenruskeat kiharat näkyivät kullalla kirjaillun päähineen alta.
-Tyttö ei näyttänyt neljää vuotta vanhemmalta, ja hänen ihonsa oli niin
-valkoinen ja pukunsa niin komea, että Kaarlo pysähtyi, luullen tyttöä
-varmasti prinsessaksi. Vanha vaimo, yllään yksinkertainen, harmaa
-nuttu, näytti olevan ylhäisen lapsen kasvatusäiti tai imettäjä. Hän
-seisoi ovella pyytäen hyvin lempeällä äänellä tyttöä tulemaan sisään
-eikä enää istumaan kylmillä portailla tuulessa. Mutta pieni tyttönen
-oli niin innostunut leikkiinsä, ettei huomannut sitä. Hän istui hiljaa
-ja iloisena, pieni kultakankainen esiliinansa täynnä puksipuunlehtiä ja
-havunoksia, jotka hän oli koonnut kadulta, jota pitkin ruumissaattue
-oli kulkenut. Hän ei tuntenut kylmää, sillä hänen purppuranpunainen
-päällysnuttunsa oli hienoilla näädännahoilla sisustettu. Pienet
-merikivisydämet lapsen kaulassa, ja kultasolkiset kengät hänen pienissä
-somissa jaloissaan olivat koonneet joukon uteliaita kerjäläislapsia
-hänen ympärilleen. Tyttönen jakeli heille puksipuunlehdistä ja havuista
-sitomiaan seppeleitä, mutta kun hän alkoi jakaa heille myöskin helmiään
-ja koristeitaan, uhkasi kasvatusäiti ilmoittaa asian hänen isälleen.
-
-"Ei vanha-isä siitä vihastu, kyllä hän antaa minulle sijaan toisia
-leikkikaluja!" sanoi pieni tyttö.
-
-"Mutta sinun uusi isäsi, sinun oikea isäsi", väitti kasvatusäiti.
-
-"Ei hänkään suutu!" keskeytti lapsi, "hän ei ole niin paha!" ja nyt hän
-näytti aikovan irroittaa kultasoljet kengistään, antaakseen ne pienelle
-kerjäläistytölle, joka niitä ihaili. Mutta samassa hän huomasi Kaarlon,
-ja kun tuo kaunis poika oli niin itkeneen ja surullisen näköinen, niin
-hän unohti kaikki muut lapset hänen tähtensä. Tyttö ojensi hänelle heti
-viimeisen kiehkuransa, ja pyysi häntä tulemaan mukanaan hänen isänsä
-luo, siellä hän saisi kaikki mitä vain tahtoisi, eikä hänen tarvinnut
-enää koskaan itkeä.
-
-"Voitko sinä toimittaa minulle isäni takaisin?" kysyi Kaarlo
-surullisena.
-
-"Jos sinulla ei ole yhtään isää, poika parka", vastasi lapsi, "niin
-tule sitten minun mukaani, sillä minulla on kaksi, mutta mikä sinun
-nimesi on?"
-
-"Kaarlo!"
-
-"No, tule sitten Kaarlo!" näin sanoen hän hypähti ylös ja vei hänet
-mukanaan portaita myöten sisään.
-
-"Mitä sinä ajattelet, lapseni. Anna vieraan pojan olla! Ole
-nyt järkevä, pikku Rigmor neito!" sanoi kasvatusäiti. Mutta
-kuulematta häntä, pieni Rigmor juoksi, pitäen Kaarloa kädestä,
-suuren hovikattoiseen huoneeseen, minkä liuskakivilattiaa
-peittivät punakukkaiset matot, ja minne takkavalkean loimuava tuli
-levitti miellyttävää lämpöä. Kaksi ylhäistä herraa istui siellä
-avarassa ikkunakomerossa vakavasti keskustellen. Toinen heistä,
-vanhemmanpuoleinen, paksu ja tyytyväisen näköinen herra, yllään komea
-porvaripuku, oli hyvinvoipa pormestari Yvald. Hän istu mukavasti
-kultanahalla päällystetyssä, punaiseksi maalatussa nojatuolissa
-pyöreän pöydän ääressä, jolle oli asetettu kaksi raskasta hopeapikaria
-ja viinikannu. Häntä vastapäätä, istui kookas, vakava ritari,
-jolla oli mustat tuuheat viikset, ja jonka kasvoilla oli hiukan
-raskasmielinen, mutta rohkea ja sotaisa ilme. Ritari oli pienen
-Rigmorin isä, Pohjoisalbingin kreivi Albert, kuninkaan sisarenpoika
-ja ylin sotapäällikkö. Hän oli vielä aivan nuori, vain vähän ylin
-kahdenkymmenenneljän, mutta näytti kolmeakymmentä vanhemmalta. Vasta
-kaksi vuota sitten kuninkaan kruunauksessa hänet oli lyöty ritariksi.
-Syvä sydänsuru oli aikaisin uurtanut vaon hänen korkeaan otsaansa ja
-kalventanut tummahaivenisen posken. Neljä vuotta sitten, Rigmorin
-syntyessä, oli hänen nuori vaimonsa, kaunis Hedvig kreivitär, kuollut.
-Hän oli ollut Thyringin markkreivin Hermannin tytär, ja vuoden ajan
-nuori kreivi Albert oli ollut maailman onnellisin aviomies. Hänen
-kuoltuaan ei kreivi Albertissa enää ollut entistä nuoruuden hilpeyttä,
-perhe-onnea hän ei enää ajatellut. Äidittömän tyttärensä hän oli
-antanut täysihoitoon isänsä vanhan ystävän Roskilden pormestarin,
-eli varakonsuli Yvaldin luo, joksi tämä mieluummin tahtoi itseään
-kutsuttavan. Kreivi Albert oli asettanut elämänsä ainoaksi päämääräksi
-sotilaskunnian ja uskollisuuden maalle ja kuninkaalle. Kuningas
-Valdemarin sukulaisena ja asetoverina hän oli pian saavuttanut
-kuuluisan nimen. Häntä sanottiin Tanskan urhoollisimmaksi ritariksi,
-ja hänet oli myös nimitetty äsken valloitetun Lövenborgin (Lauenburg)
-kreiviksi, ja senjälkeenkun kreivi Adolf oli kukistettu, oli hänet
-määrätty Pohjoisalbingin maaherraksi. Isänsä sukuun katsoen hän oli
-ennen myöskin kutsunut itseään Orlamünden kreiviksi, sillä hänen
-isänsä oli ollut vanha Orlamünden kreivi Siegfried. Mutta kun kreivi
-Albertissa äidin puolelta virtasi puhdasta tanskalaista kuningasverta,
-näytti hän myöskin kokonaan omistaneen uljaan sydämensä Tanskalle. Hän
-oli luovuttanut vanhemmalle veljelleen kaikki oikeutensa Orlamünden
-kreivikuntaan, ja vastaanotettuaan ritarilyönnin enonsa kädestä hän oli
-kokonaan liittynyt äitinsä syntymämaahan ja sen sankarikuninkaaseen.
-
-Jos hän ei ollut sotaretkillä tai kuninkaan luona Riibehuusissa, niin
-hän tavallisesti oleskeli Rendsborgin linnassa vartioiden siellä
-Tanskan rajoja. Nyt hän aikoi viedä tyttärensä Riiben hovin, missä
-hänen tätinsä, prinsessa Regitza, vielä eli naimattomana ja voi
-ottaa huolehtiakseen lapsen kasvatuksesta ja siten hän itse useammin
-sai tilaisuuden nähdä kaivatun Hedviiginsä rakkaan kuvan. Tämä ei
-kuitenkaan ollut tärkein syy hänen Roskildessa käyntiinsä. Hän oli näet
-siellä kuninkaan lähettiläänä kiiruhtamassa sotaretken valmistusta
-Pommerin herttua Ladislausta vastaan.
-
-Sekä kotonaan että matkoillaan kreivi Albert eli ruhtinaallisen
-komeasti; ja paitsi lukuisia aseenkantajia ja palvelijoita oli hänellä
-kirjurinsa, drotsinsa, juomanlaskijansa ja kamariherransa mukanaan, ja
-siitä saakka kun Roskilde oli lakannut olemasta kuningaskaupunki, ei
-oltu nähty komeampaa seuruetta kaupungissa.
-
-Yhdessä pormestari Yvaldin ja Roskilden arvokkaimpien porvarien,
-ammattikuntien esimiesten, Niilo Gvadersonin ja Styrmer Jensenin
-kanssa, oli kreivi Albert mahtavan vaikutusvaltansa kautta saanut
-toimitetuksi sen minkä tahtoi ja oli sopinut heidän kanssaan
-tarpeellisesta sotaverosta, sekä laivojen ja miehistön varustamisesta.
-Nyt hän tyhjensi jäähyväismaljan vieraanvaraisen isäntänsä kanssa,
-sillä seuraavana päivänä hän aikoi matkustaa Roskildesta tyttärineen.
-
-Kun pieni Rigmor juoksi huoneeseen vetäen Kaarloa kädestä, keskeytti
-Albert kreivi sen kuninkaan valloitushalua ja suuria aikeita koskevan
-valtiollisen keskustelun, mihin kunnon, utelias pormestari oli kietonut
-hänet syvemmälle kuin hän toivoi, mutta jossa kreivi kuitenkin aina
-osasi välttää jokaisen kysymyksen, mihin hän ei katsonut olevansa
-oikeutettu vastaamaan.
-
-"Siitä me voimme puhua lähemmin kymmenen vuoden kuluttua!" sanoi hän
-keskeyttäen -- ja katseli nyt tarkkaavaisesti kaunista, ujoa poikaa,
-jonka hänen tyttärensä veti hänen eteensä. Nähdessään tuon kookkaan,
-uljaan ritarin, valtasi Kaarlon tavallinen reippaus ja virkeys. "Tuo
-mies on varmaankin kuningas itse tai hänen paras ritarinsa", ajatteli
-hän ja kumarsi nöyrästi vieraalle herralle. Hän muisti nyt Saxon
-kuvauksen kuninkaasta ja hänen etevimmistä miehistään ja sanoi ääneen
-ja varmasti: "Te olette varmasti kreivi Albert, jalo herra, sillä
-teidän kaltaiseksenne on minulle kuninkaan paras ritari kuvattu." Tämän
-sanoessaan hän sävähti hehkuvan punaiseksi ja loi katseensa ujona
-lattiaa kohti.
-
-"Jos minä en sitä vielä ole, niin minä toivon Jumalan ja pyhän
-Mikaelin avulla kerran tulevani siksi!" vastasi kreivi nöyrällä
-itseluottamuksella. "Kyllä minä muuten olen kreivi Albert. Mitä asiaa
-sinulla on minulle, kaunis poikani?"
-
-"Ettekö te tarvitse uskollista soihdunkantajaa, jalo herra?" alkoi
-poika taas puhua, ja hänen ujoudessaan oli jotakin kreivin vakavuudesta
-ja varmuudesta "Minä toivoisin pääseväni teidän kaltaisenne jalon
-herran ja taitavan asemestarin palvelukseen", jatkoi hän yhä
-rohkeammin, "jonka luona minusta voisi tulla hyvä aseenkantaja, ja, jos
-Jumala ja pyhä Mikael suo, ajan mukaan kuninkaan palvelija ja ritari."
-
-"Kenen luona sinä olet käynyt koulusi, poika?" kysyi kreivi ihmetellen
-ja hymyili, "sinä asettelet sanojasi jo aika taitavasti ja käyttäydyt
-kuin olisit puoleksi ritari."
-
-"Jos minä en osaa käyttäytyä kunnollisesti, ankara herra", -- vastasi
-Kaarlo, "niin syy ei ole opettajani, sillä minun opettajanani oli isä
-Saxo, eikä teillä itsellännekään ole ollut sen parempaa opettajaa",
--- tässä kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. -- "Hän oli luvannut viedä
-minut teidän luoksenne ja pyytää teitä ottamaan minut palvelukseenne,
-mutta sen sijaan on minun tänään täytynyt saattaa hänet tuonne kirkon
-mustaan hautaan."
-
-Kaarlo vaikeni nyt ja antoi kyynelten vapaasti vuotaa.
-
-"Jos sinulla oli sellainen mies opettajana, ja jos sinä rakastit häntä
-niin kuin näen", sanoi kreivi taputtaen häntä poskelle, "niin sinä
-myöskin varmasti tahdot palvella herraasi ja asemestariasi uskollisesti
-ja kuuliaisesti." -- Nyt hän kysyi Kaarlolta hänen nimeänsä ja
-sukuansa, ja kuullessaan pojan olevan hyvää sukua ja nähdessään hänen
-palavan halunsa ritarisäätyyn, sekä hänen omituisen kiintymyksensä
-kuninkaaseen, jota hän ei koskaan ollut nähnyt, toivoi kreivi hänestä
-paljonkin ja otti hänet enempää arvelematta palvelukseensa.
-
-"Olenko minä nyt siis todellakin teidän soihtupalvelijanne, jalo
-herra?" kysyi Kaarlo sydämellisesti iloiten, ja suuteli ritarin kättä.
-Kun kreivi Albert vakuutti sen todeksi ja pani hänet heti työhön
-kamariherraa auttamaan matkavalmistuksissa, taputti pieni Rigmor
-riemuissaan käsiään. "Katsoppas vain Kaarlo!" huusi hän iloisena
-pojalle, joka kiirehti täyttämään herransa, ensimäistä käskyä. "Nyt on
-sinullakin isä niinkuin minulla, -- mutta minulla on kaksi!" jatkoi
-hän, ja juoksi herra Yvaldin syliin.
-
-Hyvä, ystävällinen pormestari, jolla itsellään ei ollut lapsia, mutta
-joka rakasti Rigmoria kuin omaa tytärtään, ja hyvin vastenmielisesti
-luopui somasta tyttölapsesta, painoi hänet hellästi rintaansa vasten
-vasemmalla kädellään, ja pyyhkäisi oikealla kädellään tuuheita,
-harmaita silmäripsiään. "Kiitos tästä ajasta, jona lapsen sain pitää
-luonani, jalo ritari!" sanoi hän liikutettuna isälle ja tarttui toiseen
-suureen hopeapikariin, "Jumala suokoon hänen menestyvän yhtä hyvästi
-suuressa hovissa kuin tähän asti täällä halvemman väen parissa!"
-
-"Kiitos hellyydestänne ja rakkaudestanne pientä, itsepäistä tyttöäni
-kohtaan!" vastasi kreivi Albert ja kilisti pikarillaan, viitaten
-samalla kasvatusäidille, että hän veisi lapsen pois. Tähän ei
-kuitenkaan lapsi ollut taipuvainen, eivätkä kasvatusäidinkään
-hyväilemiset olisi mitään auttaneet, jos ei niitä olisi tukenut kreivi
-Albertin ankara katse.
-
-Hämmästyneenä tyttö katseli uuden isänsä synkkiä kasvoja eikä hän
-näkynyt itsekään käsittävän, mitenkä hän äkkiä vaikeni ja hiljaa
-totteli.
-
-"Olettepa tainnut hyvyydellänne hemmotella pienen tölleröni, rakas
-herra varakonsuli!" jatkoi Albert, kun lapsi oli poistunut. --
-"Te olette liian lempeä ja helläsydäminen. Rigmorilla on äitinsä
-kasvot, mutta hänen luonteessaan minä tunnen itseni. Eipä näy hyvä
-Martta-äitikään osaavan pitää häntä kurissa. Minun täytyy kai itse
-opettaa häntä tottelevaisuuteen, muuten hänestä paisuu pieni,
-itsepäinen sankaritar. Vahinko vain, että tuo hänen pahankurisuutensa
-sopii hänelle niin mainiosti!"
-
-"Uskokaa minua, ankara herra ritari!" vastasi Yvald. "Tyttö on siunatun
-hurskas lapsi, hän on pehmeä kuin vaha, kun vain antaa hänelle aikaa
-tutkia itseään ja vapaaehtoisesti antaa hänen tunnustaa erehdyksensä.
-Mutta jos koettaa kovuudella häntä taivuttaa niin hän on -- suoraan
-puhuen -- itsepäinen kuin nuori sotavarsa, joka ei koskaan ole tuntenut
-päitsiä eikä kuolaimia."
-
-"Kyllä hän asettuu aikaa myöten", vastasi kreivi Albert varmasti ja
-totisena, ja rupeamatta sen enempää selvittelemään kasvatusopillisia
-periaatteitaan, hän vietti lopun päivästä kirjoittamalla kirjeitä
-ja panemalla sinetit niihin asiakirjoihin, mitkä koskivat tulevaa
-sotaretkeä.
-
-Illalla hän vastaanotti Pietari-piispan, joka äkkiä oli päättänyt
-matkustaa Riibehuusiin, niinkuin näytti tärkeiden, mutta salaisien
-syiden takia. Hän mainitsi vain pitävänsä velvollisuutenaan pysytellä
-niin lähellä kuningasta kuin hänen piispallinen virkansa salli,
-ja ettei kuninkaan ympärillä koskaan ollut, liiaksi uskollisia ja
-luotettavia alamaisia. Saxosta hän puheli rakkaudella ja surumielin:
-"Mutta kyllä on harmillista", lisäsi hän kiihkeästi, tuntiessaan
-mielensä heltyvän, "ettei koko kapitulitalossa ole kahta kaniikkia,
-jotka ymmärtäisivät niin paljon latinaa, että minä olisin suuttumatta
-voinut uskoa heille tämän klassillisen mestariteoksen jäljentämisen."
-
-Seuraavana aamuna aikaisin ratsasti kreivi Albert ulos Roskilden
-portista, ympärillään lukuisa joukko aseenkantajia ja palvelijoita,
-seurassaan kirjuri, marski ja kamarimestari, jotka olivat puettuina
-komeihin oravannahkalla reunustettuihin matkaviittoihin, joihin oli
-hopealla kirjailtu heidän herransa vaakuna ja kreivillinen kruunu.
-Kreivin oikealla puolella ratsasti Pietari piispa, suuri ruskea
-turkki mustan arkipukunsa yllä, ja istuessaan korkealla, rauhallisia
-liinakollaan hän näytti melkein kookkaammalta ja komeammalta kuin tuo
-solakka, tummaverinen ritari, joka päässä korpinhöyhenillä koristettu
-hattu ja hartioilla oravannahoilla sisustettu musta viitta, tyynnytteli
-hurjaa, tulista sotaorittaan. Sillä hänen nuoren vaimonsa kuolemasta
-asti olivat haudan värit kreivi Albertin tunnusväreinä. Viimeisenä
-seurueessa, aseenkantajien ympäröimänä, ajoivat komeissa matkavaunuissa
-kreivin tytär, hänen kasvatusäitinsä ja piispan vanha Martti. Kaarlo
-istui ajopojan vieressä ja katseli surumielisesti taakseen kaupunkiin,
-jonne hän jätti rakkaan Saxo-isän haudan. Pieni Rigmor, iloitessaan
-komeista vaunuista ja suuresta matkaseurasta unohti pian ikävän
-erohetken hyvän Yvald-isän luona. Pian elpyi Kaarlonkin iloinen ja
-lapsellinen hilpeys ja hän iloitsi jo siitä uudesta, ihanasta elämästä,
-jota kohti hän nyt kulki, suojellen samalla uskollisesti nahkasäkkiä,
-missä hänen uuden herransa kalleudet ja vaatteet säilytettiin.
-
-Matkustettiin ensin Seebyn kartanoon, missä Esbern Snaren leski,
-kuuluisan kaunis Helena-rouva, asui.
-
-Tähän isoon mutkaan oli kreivi Albert suurella vaivalla saanut piispan
-suostumaan, joka hyvin epäili käydä tervehtimässä tätä kansan suuren
-enemmistön niin ankarasti tuomitsemaa ritarirouvaa.
-
-Seebyn kartanossa elettiin hyvin komeasti ja suurellisesti.
-Linnanportilla seisoi koreasti puettu, rehentelevä linnanvouti,
-hopeapäinen sauva kädessään, aivan kuin ruhtinaallisessa linnassa.
-Linna oli ihanalla paikalla, suuren Tis-järven rannalla, ja se
-oli melkein kokonaan sitä ympäröivän tammimetsän peitossa. Sitä
-koristivat korkeat tornit, yhdessä niistä leijui lipunmuotoinen
-kullattu tuuliviiri, mihin oli leikattu Esbern Snaren vaakuna:
-mahtava kotkankynsi. Ritarirouvan arvoa eivät ilmaisseet vain portin
-yläpuolella oleva kypäri, sekä asuinrakennuksen edessä olevat
-rautavitjat, vaan myöskin portaiden luona olevan oven yläpuolella
-kimalteleva outo kuninkaallinen tai herttuallinen vaakuna: Kultainen
-kruunu kahden käärmeen päällä.
-
-Korkeilla kiviportailla vastaanotti viisi ritarillista herraa kreivi
-Albertin ja hänen seurueensa.
-
-"Minun äitipuoleni lausuu teidät tervetulleeksi, jalo herra! Hän
-on vastaanottanut teidän arvoisan kirjeenne ja odottaa teitä minun
-sisarieni kanssa ritarisalissa." Näin tervehti kreivi Albertia vanhin
-näistä ritareista, pitkä, vanhanpuoleinen herra, joka esiintyen
-hyvin kohteliaasti ja arvokkaasti oli kuitenkin liikkeissään ja
-kohteliaisuuksissaan jotenkin hidas ja jäykkä. Ritari oli herra
-Niilo Mule, Esbern Snaren ja hänen ensimäisen vaimonsa Hulfridin
-vanhin poika. Hän oli ollut Valdemar I:sen tallimestari ja eli nyt
-aikansa palvelleena hoviherrana enimmäkseen hiljaa ja eristettynä
-läänitystiluksillaan.
-
-Hänen veljensä marsalkka Juhana ojensi tuttavallisemmin ja
-yksinkertaisemmin kreivi Albertille kätensä, ja pyysi hänen ja piispan
-tyytymään talon halpaan asuntoon. Hän oli myöskin pitkä ja kookas
-mies, mutta teräväpiirteinen ja jotensakin vanhan näköinen. Hänen
-ulkonainen esiintymisensä oli silmiinpistävän yksinkertaista, joten
-hänen ulkomuotonsa teki melkein köyhtyneen ritarin vaikutuksen, vaikka
-hän omisti suunnattomat tilukset ja oli yksi maansa rikkaimpia miehiä.
-Kuninkaan marsalkkana hän oleskeli tavallisesti Riiben hovissa, mutta
-kaksinkertainen perhejuhla oli koonnut kaikki Esbern Snaren pojat
-Seebyn kartanoon, missä Helena-rouva vietti tyttärensä Ingeborgin
-ja tytärpuolensa Cecilian kihlajaisia nuorten ritarien Pietari
-Strangenpojan ja Antero Gronpojan kanssa.
-
-Nämä molemmat nuoret ritarit vastaanottivat myöskin hyvin kohteliaasti
-ylhäiset vieraat. Esbern Snaren kolmas poika pieni, paksu Absalon
-Belg, nosti Rigmorin vaunuista ja vei hänet muun seurueen mukana
-parvekesaliin.
-
-Siellä astui Helena-rouva tyttärensä ja tytärpuolensa kanssa vieraita
-vastaan. Hän oli koristettu kuin ruhtinatar, tummanruskeilla
-hiuksilla oli otsakoriste kimaltelevista jalokivistä. Hänellä oli
-yllään tulipunainen, avokaulainen silkkipuku, joka oli kultatähdillä
-kirjailtu. Hän oli melkein yhtä nuoren näköinen kuin hänen
-viisitoistavuotias tyttärensä hänen oikealla puolellaan. Ingeborg-neito
-oli hyvin äitinsä näköinen, hänellä oli vain vaaleampi tukka ja
-hieman hienommat kasvonpiirteet. Hän näytti myöskin vähemmän tietävän
-kauneudestaan kuin äiti; yksinkertaiseen pukuunsa, joka tuskin oli
-hänen itsensä valitsema, näytti hän kuitenkin pukeutuneen erityisen
-huolellisesti. Hänen korkeakauluksisessa ruskeassa nutussaan ei ollut
-kultakoristeita, ja hänen yksinkertainen hopeahuntunsa oli kiinnitetty
-hiuksiin ilman helmiä tai kalliita kiviä eikä hän ensi katsannolta
-vaikuttanut suinkaan yhtä häikäisevästi kuin äitinsä. Mutta pulskan
-Pietari Strangenpojan säteilevistä silmistä voi kuitenkin heti nähdä,
-että tyttö oli hänen sydämensä valittu.
-
-Vielä vähemmän koristeltuna ja ilman kaikkia kauneuden vaatimuksia
-esiintyi tytärpuoli, hiljainen, vaatimaton Cecilia, yllään
-teräksenharmaa, mustareunainen puku, ja hän näytti aivan häviävän
-loistavan äitipuolen rinnalla. Hänen rauhalliset, siniset silmänsä
-ja tasainen, miellyttävä olentonsa näytti kuitenkin tehneen
-vastustamattoman vaikutuksen suoraan ja rehelliseen, mutta hiukan
-yksinkertaiseen ja kömpelöön Antero Gronpoikaan.
-
-Helena-rouva vastaanotti kreivi Albertin ja Pietari-piispan hyvin
-lempeästi ja ystävällisesti, mutta kuitenkin jonkinlaisella itsensä
-alentavalla kohteliaisuudella, mikä on ylhäisille ominaista, ja mikä
-paremmin olisi sopinut kuningattarelle kuin ritarirouvalle. Hän ei
-koskaan voinut unohtaa olevansa ruhtinaallista verta; ja sille, joka
-ei tätä tiennyt tai joka näytti sen unohtaneen, osasi hän hienolla
-viittauksella huomauttaa olevansa herttua Guttormin tytär Ruotsista.
-
-Seitsemäntoistavuotiaana hän oli isänsä tahtoa noudattaen mennyt
-naimisiin urhoollisen ja kuuluisan, mutta jo silloin harmaapäisen
-Esbern Snaren kanssa, joka siihen aikaan oli Tanskan mahtavimpia
-miehiä, ja joka Absalonin ja ritari Sunon kanssa oikeastaan hallitsi
-maata alaikäisen Knuut kuudennen holhoojana. Helena oli Esbernin
-kolmas vaimo ja oli hänen vanhoilla päivillään lisännyt tämän
-lukuisaa perhettä Ingeborg-tyttärellä. Vielä vanhana säilytti Esbern
-iloisuutensa ja vilkkautensa, mutta ensimäisen puolisonsa kuoltua
-hän muutti pois rakkaasta Kallundborgista ja asettui asumaan Seebyn
-kartanoon, missä eivät mitkään muistot onnellisimmista päivistä hänen
-mieltään samentaneet. Se ruhtinaallisen loistava elämä, jota hänen
-vaimonsa siellä ylläpiti, näytti myöskin huvittavan ja tyydyttävän
-häntä. Suuret herrat ja ruhtinaat olivat siellä usein kunnioittaneet
-häntä läsnäolollaan, ja nuori Valdemar kuningas, joka silloin oli
-Eteläjyllannin herttua, oli usein viipynyt muutamia päiviä hänen
-talossaan ja huvitellut hänen kanssaan metsästyksellä. Nuorta,
-kaunista ritarinrouvaa oli salaisesti miellyttänyt se huomaavaisuus ja
-ritarillinen kohteliaisuus, jolla iloinen herttua oli häntä kohdellut,
--- Helena-rouvan ystävät uskoivat hänen itsensä varomattomilla
-puheillaan olleen syypään siihen loukkaavaan huhuun, joka senjälkeen
-levisi hänen salaisesta ja luvattomasta yhteydestään herttua Valdemarin
-kanssa. Tämä huhu sai vielä lisävirikettä senkautta, että vähän sen
-jälkeen kun Esbern Snare niin onnettomasti oli pudonnut portaista ja
-siten päättänyt uljaan sankari-elämänsä, hänen nuori vaimonsa oli
-synnyttänyt poikansa Knuutin, jonka moni sanoi olevan huomattavasti
-nuoren herttuan näköisen. Olipa niitäkin, jotka väittivät hänen vanhan
-aviomiehensä rapuista putoamisen olleen keksityn onnettomuustapauksen,
-joka peitti kammottavan rikoksen, minkä suhteen ei uskottu nuoren
-lesken olevan kovinkaan tietämättömän. Pian alettiin kansan kesken
-jutella, Seebyssä kummittelevan vanhan herran kuoltua, sekä paholaisen
-olleen osallisen hänen äkilliseen kuolemaansa tai ehkä oli omassa
-persoonassaan vienyt hänet sieltä. Näistä puheista, jotka olivat
-niin alentavia urhoollisen sankarin muistolle, syytettiin myöskin
-Helena-rouvaa, ja sanottiin hänen itsensä levittäneen ne, muka siten
-salatakseen oman rikoksensa kuuluisan miehensä häpeällä. Huhut hänen
-salaisesta yhteydestään Valdemarin kanssa, tulivat viimeinkin monelle
-epäämättömän varmoiksi, kun Valdemar, vähän valtaistuimelle nousunsa
-jälkeen, ei ollut epäillyt kuningasmatkallaan Själlannissa pikimältään
-poiketa vierailemaan Seebyn kartanon nuoren lesken luo. Täällä hän
-kiitollisena muistellen Esbern Snaren isänmaalle tekemiä suuria
-palveluksia, oli antanut Helena-rouvalle kuninkaallisen lupauksen,
-että hänen pienelle pojalleen, joka silloin vielä lepäsi kehdossa,
-annettaisiin aikaa myöten herttuakunta läänitykseksi.
-
-Kreivi Albert tiesi kyllä, mitä yleisesti puhuttiin Helena-rouvasta
-ja kuninkaasta. Mutta hän oli niin vakuutettu näiden huhujen
-perättömyydestä, että hän juuri häväistylle rouvalle osoittamallaan
-huomaavaisuudella tahtoi masentaa panettelun voiman. Jos ei hänellä
-olisi ollut tätä varmaa vakaumusta, niin hän olisi ankarana ja
-kunniallisena ritarina ylenkatseellisesti ratsastanut hänen linnansa
-ohitse ja ehkä liidulla vetäissyt häpeämerkin portin päälle,
-niinkuin ankarimpien ritarien oli tapana tehdä, ratsastaessaan
-huonomaineisen paikan ohi. Mutta tämän hänen käyntinsä tarkoituksena
-oli etupäässä uhmailla tuota väärää huhua ja hän tahtoi samalla näyttää
-tanskalaisille ritareille olevansa valmis taistelemaan kenen kanssa
-hyvänsä, sekä kuninkaansa ja jalon Helena-rouvan kunnian, että myöskin
-sen kuuluisan ritarisuvun tahraamattoman nimen puolesta, johon Helena
-kuului. Sinne matkustaessaan hänellä oli ollut tämän johdosta kiivas
-väittely Pietari-piispan kanssa, joka Helena-rouvan käytöksen johdosta,
-kuitenkaan uskomatta häntä syylliseksi niihin julmuuksiin joista häntä
-syytettiin, oli lausunut tuon vanhan, niin usein käytetyn sananparren:
-ei savua ilman tulta.
-
-Kun ensimäiset, jotensakin jäykät kohteliaisuustervehdykset olivat
-suoritetut, allekirjoitti Helena-rouva myötäjäissopimuksen, jonka
-muutamat läsnäolevat nimikirjoituksillaan todistivat ja vahvistivat
-sinettisormustensa vahasineteillä. Siinä rikas leskirouva luovutti
-rikkaan Kallundborgin linnan kaikkine komeuksineen tyttärellensä
-Ingeborgille ja hänen tulevalle miehelleen, sekä Terslosen kartanon
-tytärpuolelleen Cecilialle ja hänen sulhaselleen. Senjälkeen tämä
-nuorten kihlaus vahvistettiin juhlallisesti linnankappelissa, missä
-sormukset vaihdettiin ja pidettiin lyhyt rukous.
-
-Kun näin perhejuhlan tärkein osa oli suoritettu, vei ritarinrouva
-ylhäiset vieraansa ruokasaliin, missä naiset ja herrat järjestyivät
-parittain arvonsa mukaan. Siellä juhlallinen mieliala ja jäykät
-hovitavat unohtuivat iloisessa ja vapaassa seurustelussa. Täällä
-Helena-rouva loisti tiedoillaan ja virkeydellään. Herkkä Pietari-piispa
-unohti iloisessa seurassa sekä surunsa rakkaan Saxon kuolemasta, että
-epäsuotuisan ajatuksensa kauniista emännästä. Itse ankara, totinen
-kreivi Albert näytti olevan harvinaisen iloisella tuulella.
-
-"Tehän olette hiljan käynyt Riibehuusissa, kreivi Albert!" sanoi Helena
-kääntyen vierustoverinsa puoleen, kun vihdoinkin yleinen, vilkas
-keskustelu oli hetkeksi hiljennyt. -- "Mitenkä kuningas siellä voi
-puolileskeydessään? Ei suinkaan hän allapäin sure morsianta, jonka on
-vain muiden silmillä nähnyt? Hänen viimeksi täällä käydessään", jatkoi
-kreivitär, oikasten itsensä vieläkin suoremmaksi, "näytti keisarillinen
-lankous olevan hänelle vain valtioasia, mihin ei pää eikä sydän
-olleet osallisia. Prinsessa Marian kuolema oli vain pettymys hänen
-valtiollisissa laskelmissaan."
-
-"Minä en ole pitkiin aikoihin nähnyt kuningasta tyytyväisempänä",
-vastasi kreivi, joka viinin ja iloisen seurustelun vaikutuksesta
-oli vähemmän varovainen ja umpimielinen kuninkaasta puhuessaan
-kuin tavallisesti. "Tuo kihlaus oli varmasti uhri, jonka hän solmi
-valtiotaidon pakottamana, ja tanskalaisten aivan kohtuudella vaatiessa
-kuningatarta. Mutta tuo uhraus on hänen kuitenkin kerran tehtävä, ja se
-vapaus, josta hän nyt luultavasti iloitsee, ei kestäne kovinkaan kauan.
-Valitettavaa on", lisäsi hän, "ettei näin rakastettava herra voi antaa
-sydämensä äänen määrätä tulevaa kuningatarta valitessaan."
-
-Itserakas hymyily Helena-rouvan kasvoilla näytti kreivi Albertin
-mielestä ilmaisevan, ettei tämä pitänyt kovinkaan mahdottomana kerran
-itse päästä Tanskan kuningattareksi. Ja äkkiä hänelle selvisi mistä
-nuo solvaisevat huhut olivat johtuneet. Vaikka hän huomasikin, ettei
-Helena-rouva ollut vapaa ylpeistä ja turhista unelmista, niin hän uskoi
-kuitenkin täysin varmasti hänen olevan syyttömän kaikkeen siihen mistä
-häntä soimattiin.
-
-Helena käänsi kuitenkin äkkiä keskustelun toisiin asioihin, kysymällä
-olivatko uudet sotahuhut tosia. Puhumatta sen enempää uudesta
-sotaretkestä, kuin minkä siellä kaikki jo tiesivät, osasi kreivi Albert
-pian innostuttaa kaikki ritarit heidän nuoren kuninkaansa rohkeista
-aikeista. Tämän mielialan vallitessa hän kehoitti jalon Esbern Snaren
-poikia ja heidän tulevia lankojansa seuraamaan häntä Riibeen, minne
-kuningas oli koonnut urhoollisimmat miehensä ympärilleen.
-
-"Ankara herra ritari!" keskeytti Helena-rouva hänet. "Tahdotteko
-pelottaa minut ja minun tyttäreni kuoliaiksi, ryöstämällä yhtaikaa
-täältä meidän kaikki miehekkäät ritarisuojelijamme. Luulenpa Teidän ja
-kuninkaan aikovan valloittaa koko maailman, ja silloin saavat naiset
-täällä Tanskassa puolustaa itse itseään. Tosin meillä sukupuolemme
-puolustukseksi on Inge-rouvan ja ylpeän Ingfridin uljas esimerkki
-muistossamme. Kyllä me tyttärieni kanssa uskallamme porata muutaman
-laivan upoksiin, jos siten voisimme auttaa maata ja kuningasta. Mutta
-me emme myöskään ole amatsooneja [naissotureja], ja jos ei taloon jää
-ainoatakaan miestä niin me kuolemme, jos ei juuri pelosta niin ainakin
-ikävästä."
-
-"Te suotte meidän sukupuolellemme liian suuren kunnian, jalo rouva!"
-vastasi kreivi Albert "Lähinnä velvollisuuttaan isänmaata ja
-kuningasta kohtaan, varmaankin jokainen kohtelias tanskalainen ritari
-pitää suurimpana kunnianaan voida ilahduttaa teitä ja teidän jaloja
-tyttäriänne naistuvassa, varsinkin palatessaan voittajana taistelusta",
-mihin hän lisäsi hiukan terävästi, "ja osoitettuaan ansainneensa
-kaunottarensa kunnioituksen."
-
-"Minä seuraan teitä Riibeen" sanoi ritari toisensa jälkeen.
-
-Helena rouva huomasi asiasta tulevan toden ja hän näki Esbern Snaren
-sankariveren alkavan kiehua pojissaan, mutta tyttäret istuivat
-hiljaa kyynelsilmin. Hän keikahutti ylenkatseellisesti niskojaan.
-"Hyvä on!" sanoi hän hetken mietittyään. -- "Me matkustamme siinä
-tapauksessa kaikki hoviin! Minulla on syytä toivoa, sekä kuninkaan
-että Regitza-prinsessan vastaanottavan meidät tervetulleina vieraina,
-katsoen siihen, että prinsessa jo kauan sitten on kutsunut minut
-luokseen Riibeen. Minä toivon kuitenkin, ettei meidän urhoollisilla
-ritareillamme ja suojelijoillamme ole niin kiire pakanoita tappamaan,
-että he eivät voisi ottaa mukaansa ja turviinsa meitä kolmea
-kristittyä, kaikkien hylkäämää naista. Nyt ei ole pieni Knuut poikani
-edes kotona, hän ratsastelee isoisänsä polvella. Minun vanha isäni,
-herttua, ei laske häntä luotaan, eikä hän tiedä tyttärensä olevan
-Tanskassa niin ilman ritarillista suojaa."
-
-Kun kreivi Albert kuuli Helena-rouvan äkillisen päätöksen, tulivat
-hänen totiset kasvonsa tavallistakin synkemmiksi ja ankariksi. Hän
-luuli myös lukevansa Pietari-piispan kasvonilmeistä, että tämä nyt
-uskoi epäedullisen arvelunsa kauniin rouvan kevytmielisyydestä, tai
-vieläkin moitittavammista suhteista ja tarkoituksista todetuiksi.
-Kuitenkin olivat molemmat vaiti ja ajattelivat vain keinoja millä
-saisivat tämän äkkinäisen päätöksen estetyksi.
-
-Helena-rouvan suunnitelma ei näkynyt olevan myöskään hänen
-poikapuoltensa mieleen, mutta aivan toisenlaisista syistä. Niilo
-Mule punnitsi levottomana sopiko ritarirouvan noin vain suoraapäätä
-lähteä vierailemaan prinsessan luo jonkun epämääräisen, ehkä kauan
-sitten unohtuneen kutsun perusteella. Marsalkka Juhana, joka oli
-paljoa nuoremman äitinsä rahastonhoitaja, pelkäsi niitä turhia menoja
-joiden välttämättä täytyi aiheutua matkasta ja oleskelusta hovissa.
-Pieni, paksu Absalon Belg, jolta ei puuttunut rohkeutta silloin kun
-oli kysymyksessä vedonlyönti, kunniapalkinto tai vieraiden naisten
-suosioon pääseminen, ei olisi huolinut turhaan kuluttaa matkalla
-kohteliaisuuttaan sisarilleen ja äitipuolelleen, ja koetti sen vuoksi
-pelotella heitä puhumalla vuodenajan ankaruudesta ja huonoista
-teistä. Mutta ei kukaan veljeksistä tuntenut tuota häpeällistä huhua
-kuninkaan suhteesta kauniiseen leskeen, eikä sen vuoksi kukaan heistä
-tullut ajatelleeksi miten sopimaton hänen matkansa hoviin oli näiden
-olosuhteiden vallitessa.
-
-Kaikki vastaväitteet saivat Helena-rouvan vain itsepäisemmin pysymään
-päätöksessään, ja kun sekä Pietari Strangenpoika että Antero
-Gronpoika saadessaan morsiamensa mukaansa olivat mieltyneet hänen
-oikulliseen päähänpistoonsa, niin hylättiin kaikki kreivi Albertin
-ja Pietari-piispan ehdotukset kaunottarien suojelemisesta Seebyn
-kartanossa. Kreivi Albert näet tarjosi heille suojelusväeksi niin
-monta parhaista aseenkantajistaan kuin hänen kaunis emäntänsä katsoi
-tarpeelliseksi, ja Pietari-piispa arveli Niilo Mulen jo saavuttaneen
-siksi paljon sotilaskunniaa, että voi kunniallisesti jäädä kotiin
-naisten luo. He olivat sillävälin nousseet pöydästä ja keskustelivat
-tästä kiivaasti.
-
-"Minä voisin melkein luulla", yhtyi Helena-rouva heidän puheeseensa,
-"että uljas kreivi Albert ja kunnianarvoisa Pietari-piispa pelkäävät
-minun ja tyttärieni haluavan valloittaa Riiben väkirynnäköllä, koska
-he niin suuresti huolehtivat saadakseen meidät jäämään tänne Seebyn
-kartanoon vankeina vartioitaviksi."
-
-"Pelkoni ei ole kovinkaan aiheeton, jalo rouva!" vastasi kreivi
-kohteliaasti. "Joskin voimme olla levollisia Riiben tyynien porvarien
-suhteen, niin emme voi taata Riibehuusin ritarillisia sankareita, ja
-kuningas tarvitsee nyt vapaita, uljaita sotureita, jotka eivät saa
-kantaa minkäänlaisia kahleita -- ei edes kauneuden."
-
-Tästä kohteliaisuudesta Helena-rouvan kasvot muuttuivat taas lempeiksi
-ja ystävällisiksi, ja hän kuiskasi tyttärilleen että kreivi Albert,
-huolimatta liian kauan kestäneestä surustaan vaimonsa kuoleman
-johdosta, vielä kuitenkin osasi olla kohtelias ja miellyttävä kun vain
-tahtoi.
-
-"On olemassa vieläkin eräs tärkeä seikka", hän kääntyi hiukan
-ivallisesti kreiviin, "minkävuoksi minä välttämättä haluan poistua
-Seebyn kartanosta, ellei talo ole täynnä rohkeita ja uljaita ritareita.
-Onhan hyvinkin tunnettua, että täällä kummittelee aivan kamalasti, ja
-onhan meillä vakavat todisteet siitä, että täällä portaissa ei voi
-pimeän aikana kulkea turvallisesti."
-
-Kaikkien kasvot muuttuivat äkkiä totisiksi. Kreivi loi hämmästyneen
-katseen kauniiseen emäntäänsä eikä tiennyt ottaisiko hänen puheensa
-todeksi vaiko leikiksi. Mutta viittaus hänen miehensä onnettomaan
-kuolemaan esti hänen pitämästä sitä leikkinä.
-
-"Olkaa aivan rauhassa, jalo rouva!" sanoi hän samanlaisella,
-puoleksi vakavalla, puoleksi leikillisellä äänellä. "Täällä ei
-varmaankaan ole pitkiin aikoihin käynyt piispaa talossa. Hänen asiansa
-oikeastaan on vapauttaa teidät kaikista toiseen maailmaan kuuluvista
-epämiellyttävistä vieraista. Hyvällä miekallani minä muuten olen valmis
-hankkimaan teille kotirauhan, jos se on tarpeen. Sallikaa vain minun
-nukkua siinä huoneessa, missä pahimmin kummittelee! Jos Pietari-piispa
-haluaa tulla seuralaisekseni, niin on se minulle rakasta, muuten
-rohkenen kyllä yksinkin antautua tähän seikkailuun."
-
-"Hyvä on jalo ritari! Teidät pannaan koetukselle!" vastasi
-Helena-rouva, ja käski heti järjestää "viheriän huoneen" kreiviä
-varten. "Herra piispa saa viereisen huoneen!" lisäsi hän, "ja jos
-arvoisat herrat haluavat olla yhdessä, niin saa väliovi olla auki.
--- Jos teidän mielestänne vielä huomennakin talo on rauhallinen ja
-turvallinen, niin minä tahdon luopua päätöksestäni ja jäädä tänne."
-
-"Jumalan nimeen!" huudahti Pietari-piispa. "Antakaa minulle minkä
-huoneen te vain tahdotte, korkea-arvoisa rouva! Minä en pelkää hyviä
-henkiä, ja pahat henget eivät kajoa kristittyihin."
-
-"Jos tahdotte nukkua rauhassa, jalot herrat", sanoi Absalon Belg, "niin
-jättäkää se koetus. Viheriässä huoneessa ja linnan koko itäisessä
-kylkirakennuksessa ei kukaan järkevä ihminen enää nuku. Minä itse
-puolestani luulen, että kaikki mitä siellä on kuultu ja nähty, on vain
-luulottelua ja mielikuvittelua. Kun minun rohkea isäni tahtoi tehdä
-lopun siitä jaarittelusta, sai hän sen maksaa hengellään, mennessään
-pimeässä yksin sinne ylös. Siitä ajasta lähtien me olemme pysytelleet
-poissa sieltä."
-
-"Minun pyylevä poikapuoleni viihtyy parhaiten siellä missä eivät vaarat
-väijy", ivaili Helena-rouva hymyillen. Mutta hän lisäsi lempeämmin
-huomatessaan suututtaneensa hänet: "Tavallisesti hän mieluummin säästää
-rohkeutensa ja voimansa vihollisille, joihin hän voi tarttua kiinni."
-
-Siinä hän olikin mielestään oikeassa, arveli marsalkka Juhana: "sillä
-yhtä turhaa oli tuhlata terveyttä ja voimia, ja kiusata Jumalaa
-hyödyttömällä tyhmänrohkeudella kuin menettää omaisuutensa tyhjän
-tähden."
-
-Sekä tämän enemmän isällisen kuin pojallisen neuvon, että sen
-syyn, joka ilman erinäistä yhteyttä oli sen aiheuttanut, sivuutti
-Helena-rouva leikkiä laskemalla, ja tuo äskeinen puhe näytti nyt vain
-viattomalta pilalta, jolla kaunis emäntä tahtoi panna urhoollisen
-kreivi Albertin rohkeuden koetukselle.
-
-Ritarien matka Riibeen oli kuitenkin päätetty. Tulisivatko Helena-rouva
-ja hänen tyttärensä mukaan, näkyi pääasiallisesti riippuvan siitä,
-millä tuulella kaunis rouva oli seuraavana päivänä. Hän pani salaa
-kaikki palvelijat liikkeelle matkavalmistuksia tekemään ja piti
-sill'aikaa itse vieraanvaraisella ja miellyttävällä kohteliaisuudella
-huolen vieraittensa hauskuudesta. Pelipöydät ja lautapelit tuotiin
-esiin, ja illalla joivat ritarit iloisina ja kovaäänisesti uljaan
-kuningas Valdemarin maljan hänen rohkeitten yritystensä menestymiseksi.
-Kreivi Albert ja piispa tyhjentelivät varovaisesti pikareitaan ja
-tulivat huomattavasti totisemmiksi maatamenon lähestyessä. Viimeinkin
-Helena-rouva ja hänen tyttärensä ottivat pienen Rigmorin mukaansa
-ja toivottivat herroille hyvää yötä. Kun juhlallisesti koristetut
-soihtupojat Kaarlon kanssa astuivat sisään, valaistakseen vieraille
-tien heidän makuuhuoneisiinsa, katsahtivat kreivi Albert ja
-Pietari-piispa totisina toisiinsa ja päättivät olla varuillaan. Sillä
-heidän veitikkamaisen emäntänsä ivallinen hymyily hänen toivottaessaan
-heille hyvää yötä, oli saanut heidät epäilemään hänellä itsellään ehkä
-olevan osansa siinä kummittelussa, millä hän näkyi haluavan heitä
-pelotella.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU.
-
-
-"Onko tämä vihreä huone?" kysyi kreivi Albert pojalta, joka astui
-soihtua kantaen hänen jälessään. Noustuaan korkeita portaita ja
-kuljettuaan kolmen, pitkän, pimeän käytävän kautta, hän oli viimeinkin
-suuressa, holvikattoisessa huoneessa, jonka seinälaudoitus oli vihreä,
-ja jossa keskellä lattiaa oli suuri, viheriäisten silkkiuudinten
-ympäröimä tamminen vuode.
-
-"Kyllä, herra!" vastasi vieras poika, joka kalpeana ja vapisevin
-käsin sytytteli kullatulla yöpöydällä seisovan hopeaisen kolmijalan
-vahakynttilöitä.
-
-"Mikä sinua vaivaa, poika? Paleleeko sinua? Aivanhan sinä vapiset
-kuin haavan lehti ja sammutat kynttilät jo ennenkuin ne ovat puoleksi
-sytytetytkään. Tule pois, minä sytytän ne itse, tai missä on Kaarlo,
-minun oma soihtupoikani?"
-
-"Tässä, ankara herra!" vastasi Kaarlo juosten esiin soihtuineen ja
-sytytti kynttilät.
-
-"Sinä saat mennä!" sanoi kreivi vieraalle pojalle. "Joudu maata, ja juo
-sitä ennen lämmintä olutta, johon sekotat hiukan pippuria. Minä luulen,
-että sinulla on kova kuume."
-
-"Niin on!" vastasi poika. "Mutta minun soihtuni ei pala oikein
-hyvästi. Saanko lainata sinulta?" sanoi hän Kaarlolle. "On niin pimeää
-käytävässä ja pahoilla portailla."
-
-"Mutta miten minä itse osaan takaisin?" kysyi Kaarlo hiukan levottomana.
-
-"Sinä saat jäädä tänne ja maata tuolla penkillä!" vastasi kreivi
-suuttuneena. "Anna soihtu hänelle, niin hän menee matkoihinsa! Hän on
-pimeän-arka."
-
-Kaarlo totteli vaieten, ja vieras poika poistui hitaasti ja vavisten
-ovesta, pitäen huolellisesti kättä kynttilän suojana, ettei se sammuisi
-vedossa.
-
-Viereisessä huoneessa Pietari-piispa oli myöskin saanut kolmijalkansa
-kynttilät sytytetyiksi, ja hän oli samoin antanut soihtupoikansa palata
-takaisin. Nyt hän avasi naapurinsa oven ja astui sisään.
-
-"Tämäkö siis on tuo kuuluisa viheriä huone!" sanoi hän ja katseli
-tarkasti ympärilleen joka nurkkaan. "Minä näen täällä vain kaksi ovea.
-Käytävän oven me suljemme kangella, niin minä tein omassa huoneessani.
-Onhan teillä aseet?"
-
-Kreivi viittasi suureen miekkaansa, joka oli sängyllä, ja hän luuli
-olevan viisainta valvoa ja odottaa mitä tapahtuisi, sillä hän arveli
-soihtupojan suunnattomalla pelolla olevan syynsä.
-
-"Huomasitteko te miten jyrkät portaat olivat, joita me nousimme tänne,
-ja näittekö te veripilkun siellä alhaalla suuressa myllynkivessä?"
-kysyi piispa. "Sen päällä, sanoi tuo pelkuri poika minulle, kuoli
-vanha, uljas linnanherra. Poika kertoi hänen usein öiseen aikaan
-käyneen täällä, ja luultiin hänen tämän kylkirakennuksen tornissa
-seurustelleen henkien kanssa, sekä tutkineen tähtien kulkua."
-
-"Vanha Esbern oli viisas ja etevä mies", vastasi kreivi Albert, "eipä
-senvuoksi ole ollenkaan ihmeellistä, jos taikauskoinen kansa arveli
-hänen harjoittavan salattuja tieteitä ja seurustelevan henkien kanssa.
-Hänellä oli laajoja tietoja ei ainoastaan valtiotiedossa ja yleisessä
-historiassa, vaan sanottiin hänen vanhoilla päivillään harrastaneen
-myös sekä tähtitiedettä että luonnontieteitä. Hän on luultavasti
-pitänyt tieteelliset työnsä salassa ja valvonut tänne piiloutuneena,
-ettei joutuisi epäiltäväksi noituudesta. Tutkikaamme huonetta
-tarkemmin, ehkä löydämme todisteet minun arveluihini." Sen sanottuaan
-kreivi Albert otti miekan oikeaan ja kynttiläjalan vasempaan käteensä
-ja tutki tarkasti seinälaudoituksen. Hän veti syrjään vanhan arkun ja
-huomasi laudoituksessa ruostuneen teräsnappulan. Kun hän painoi sitä
-miekankahvallaan aukeni pieni salaovi, ja sen takaa kohosivat kapeat
-kiertoportaat. "Katsokaa!" sanoi kreivi. "Minun arveluni osoittautuvat
-tosiksi, tämä on varmaankin salainen tie torniin. Ottakaa te toinen
-kynttilä, arvoisa herra, ja jatkakaamme etsimistämme!" Kaarlo tahtoi
-antaa herralleen näytteen rohkeudestaan ja pyysi saada kulkea edellä
-valoa näyttäen. "Se on oikein, siihen minä kyllä suostun", vastasi
-kreivi, ojentaen hänelle kynttiläjalkansa, "jos sinä pudotat sen, niin
-suutun minä todenteolla."
-
-Tykkivin sydämin poika astui edeltä ja piteli niin lujasti kiinni
-kynttiläjalasta, kuin olisi hän pelännyt sen lentävän pois häneltä.
-
-Kun he olivat tulleet korkeiden kiertoportaiden päähän, oli heillä
-edessään vahva, raudoitettu ovi, jonka kreivi Albert työntäisi auki
-miekallaan, ja he astuivat pyöreään tornihuoneeseen, missä joka
-puolella oli suuret, suletut ikkunaluukut Keskellä huonetta, isolla
-pyöreällä pöydällä oli kaikenlaisia tieteellisiä koneita, sekä joukko
-avoinna olevia kirjoja, joihin oli kirjoitettu punaisia kirjaimia ja
-outoja merkkejä. Raskaan kivipainon alla, pöydän päässä, oli suuri,
-sulettu kirja, ja se oli vaskiketjuilla kiinnitetty lattiaan. He
-asettivat kynttiläjalat pöydälle ja katselivat ihmetellen huoneen
-eriskummallista sisustusta.
-
-"Siis tiedemiehen työhuone! Luultavasti observatorio" [tähtitorni],
-sanoi piispa ja istui pöydän vieressä olevalle suurelle tuolille
-katselemaan kirjoituksia ja papereita. Sill'aikaa kreivi Albert, yksi
-kynttilöistä kädessään, tarkasteli ettei ollut muuta uloskäytävää
-huoneesta kuin portaille johtava ovi. Hän katseli ihmetellen suurta
-taidokkaasti tehtyä messinkipalloa, mihin kaikki eri tähdistöt olivat
-kaiverretut, ja hän huomasi siinä monta tunnettua nimeä, etenkin
-edelliseltä vuosisadalta. Mutta vielä enemmän häntä hämmästytti
-pieni takka, josta kupariputki oli johdettu ulos paksun muurin läpi,
-ja jonka reunalla oli kaikenlaisia omituisenmuotoisia sekä savisia
-että metallisia maljakoita ja pulloja. Mutta kaikkein eniten häntä
-hämmästytti lämmin tuhka ja sen peitossa kytevät tuliset hiilet.
-"Täällä on siis vielä joku ihminen, joka käyttää näitä kojeita!" sanoi
-hän ja lähestyi pöytää kertoakseen piispalle tekemänsä huomion. Silloin
-hän huomasi piispan jännittyneissä kasvoissa kauhistuksen ilmeen, joka
-pelästytti häntä. Piispa tuijotti jäykin katsein lehteen, mihin oli
-piirretty punaisia, latinalaisia kirjaimia.
-
-"Mitä te luette, arvoisa herra?" kysyi kreivi ja asetti
-kynttiläjalkansa pöydälle.
-
-"Tähän on hirvittäviä salaisuuksia kätketty", kuiskasi piispa. "Jos me
-uskaltaisimme avata tuon kirjan tuolla", hän osoitti suureen kivipainon
-alla olevaan kirjaan, "niin minä saisin sieltä tietoja, jotka
-selittäisivät minulle sen arvoituksen, jota minä nyt yhdeksän päivää
-olen miettinyt. Ehkä me silloin voisimme varjella kuninkaan ja isänmaan
-suuresta onnettomuudesta paljastamalla rikoksen -- kuningasmurhan, joka
-muuten pysyy salattuna siksi kunnes tuomiopasuunien kaikuessa haudat
-avautuvat. Katsokaa se on kirjoitettu tähän selvin kirjaimin, enkä minä
-ilmaise teille salaisuutta, joka on vain minulle ja kirkolle uskottu.
-Herra ei ole suotta johtanut meitä molempia tähän paikkaan."
-
-"Lukekaa! Lukekaa!" sanoi kreivi kauhun valtaamana. "Minä en käsitä
-teitä." -- "Mene syrjemmäksi!" sanoi hän Kaarlolle, joka myöskin
-säpsähti kuullessaan piispan sanat, sillä hän muisti hämmästyksekseen
-tuon omituisen vuorimiehen kirkossa lausuneen aivan samat sanat.
-
-Herransa käskystä Kaarlo poistui syrjemmälle, mutta hän ei voinut
-olla tarkkaavaisesti kuuntelematta jokaista kiivaan Pietari-piispan
-äänekkäämmin lausumaa sanaa.
-
-"Tuohon kirjaan on kaikki kirjoitettu!" sanoi piispa. "Mutta tässä
-sanotaan kauhean kirouksen kohtaavan sitä, joka luvatta sen avaa.
-Katsokaa, tämä on vain tuon salaisen kirjan sisällysluettelo."
-
-"Tähtientutkijan unelmia!" sanoi kreivi Albert. "Salaperäistä
-haaveilua, hourupäisyyttä!"
-
-"Kas tätä!" huudahti taas piispa. -- "Suuren kuningas Valdemarin
-horoskoopi [tähdestä ennustettu tulevaisuus] ja elämän vaiheet. --
-Kaksoisveljesten Axelin ja Esbernin horoskoopi ja elämän vaiheet! Ja
-katsokaa tänne! Knuut kuudennen kohtalo -- hänen murhaajansa kirottu
-nimi -- kuuletteko te! Murhattu -- hänen murhaajansa nimi -- katsokaa,
-sen minä tahdon tietää! -- Se, joka murhasi hänet, väijyy myöskin hänen
-kuninkaallista veljeään. Ja katsokaa tänne! Mekin saamme osamme: Sunon
-ja hänen poikiensa kohtalo, -- arkkipiispa Antero, hänen pitkällinen
-kuolemantautinsa --, Pietari, Roskilden piispa; Jaakko, Lauri ja Ebbe
-Suneson; Orlamünden kreivi Albert hänen horoskooppinsa ja ihmeelliset
-elämänvaiheensa, hänen tähtensä yhdistys kuninkaan tähteen."
-
-"Mitä? Onko minutkin mainittu!" huudahti kreivi Albert. "Kirottua
-kujeilua! Minä en tahdo kuulla siitä sanaakaan. Tuollainen saattaa
-järkevimmänkin ihmisen hulluksi."
-
-"Mutta katsokaa edes tätä!" jatkoi Pietari-piispa kiihkeästi. "Tämä
-meidän kuitenkin olisi hyvä tietää: Kuningas Valdemar toinen --
-hänen salaiset vihollisensa ja kadehtijansa, hänen sotaonnensa, ja
-rakkautensa -- se suuri vaara, jonka hän ja valtakunta välttävät, jos
-häntä ajoissa varoitetaan -- --"
-
-"Mitä!" huudahti Albert, "se ei siis kuitenkaan ole mikään
-välttämättömyys, eikä rautainen, ehdoton sallimus! Ovatko tähdetkin
-horjuvaisia. Ilveilyä se on, kirottua hourupäisyyttä. Mutta se koskee
-minun herraani ja kuningastani, ja minä tahdon sen tietää. Sen konnan
-kirouksille minä nauran. -- Tämä ei ole jalon Esbern Snaren työtä.
--- Täällä on varmasti ollut petturi, joka on tahtonut ilvehtiä hänen
-kanssaan. Ehkä tuo rehellinen sankari kavalasti murhattiin, kun hän
-huomasi petoksen. Olkaamme varuillamme, ehkä tuo ilveilijä piilee
-jossakin paikassa täällä läheisyydessämme. Mutta minä tahtoisin
-kuitenkin tietää, mitä hän sanoo kuninkaasta. -- Tuossa hullutuksessa
-voi piillä jokin kirottu totuus, ehkä salaliitto kuninkaan henkeä
-vastaan. Minä tahdon sen tietää! Mille sivulle se on kirjoitettu!
-Aukaiskaa se, arvoisa herra! Katsokaa, minä avaan tuon helvetillisen
-kirjan!"
-
-Näin sanoen hän miekkansa kahvalla työntäsi kirjan päällä olevaa kiveä,
-niin että se kovalla ryskeellä vieri lattialle, ja suuri vaskihelainen
-kirja aukeni itsestään, painon pudottua kannelta. "Lukekaa se sivu,
-joka ensiksi aukesi!" sanoi Albert, "ehkä silläkin on merkityksensä, ja
-jos aiomme olla narreja, niin olkaamme sitten perinpohjin!"
-
-"Antero, Slagelsen pappi, pyhäksi kutsuttu, kuningas Valdemar
-toisen uskottu", luki piispa. "Se voimakas mies, jonka ihmeelliset
-elämänvaiheet ovat tässä julkaistut, hänen pitää tekemän tilinsä
-ylimmälle tuomarille puoliyön hetkenä, tammikuun ensimäisen ja toisen
-päivän välillä, vuonna 1205."
-
-"Mitä? Mitenkä? Tänä yönä? Tällä hetkellä!" huudahti kreivi Albert.
-"Eikö hiekkakello näytä kahtatoista? Sen valheen perille me kyllä pian
-pääsemme. Kolme päivää sitten toi tuo vanha, omituinen pappi terveenä
-ja reippaana minulle salaisen viestin kuninkaalta. Lukekaa nyt mitä
-siellä sanotaan Knuut kuudennesta ja kuninkaasta itsestään, arvoisa
-herra! Mutta mikä teitä vaivaa? Tehän vapisette --, mitenkä täällä
-alkaa näin pimentyä?"
-
-"Ettekö te näe miten kynttilät sammuvat?" kuiskasi Pietari piispa.
-"Katsokaa, nyt sammuu jo neljäs!"
-
-"Täällä on vetoa. Minä sytytän ne uudelleen, mutta lukekaa, lukekaa,
-rakas herra, ennenkuin joku sen estää!"
-
-Piispa käänteli tuskan valtaamana suuren kirjan lehtiä, ja kreivi
-Albert otti sen kynttiläjalan, jonka kaksi vahakynttilää vielä
-lepattaen paloivat, sytyttääkseen sillä sammuneet. Mutta samassa sattui
-Pietari-piispa koskettamaan ketjuja, jotka kiinnittivät suuren kirjan
-lattiaan, ja niinkuin näytti menivät sen läpi -- ja hirveällä ryskeellä
-kaatui pöytä kumoon. Käytti siltä kuin näkymätön rautakäsi olisi
-samassa sattunut sekä piispaan että kreivi Albertiin. Kynttiläjalka
-putosi kreivi Albertin kädestä ja heidän ympärillään oli pilkkosen
-pimeää.
-
-"Kirottua ilveilyä!" huusi kreivi, paljastaen miekkansa. "Jos täällä on
-joku, niin puhukoon! Tai elävän Jumalan nimeen! Minä lyön kuoliaaksi
-ensimäisen, joka minua lähestyy."
-
-"Elkää kiivastuko! Elkää haavoittako poikaa pimeässä!" kuiskasi
-piispa, joka oli pudonnut tuolilta, mutta nyt nousi päättäväisesti ja
-rohkaistuna. "Jos täällä on paholainen juonittelemassa, niin silloin
-on minun asiani Jumalan avulla suojella meitä kaikkia, ja te ette
-kuitenkaan voi miekallanne mitään, urhokas ritari! Me olemme saaneet
-ansiomme mukaan: Minkävuoksi me tahdoimme udella tietoja, jotka ovat
-kiroukseksi ihmiselle? Maatkoon siellä tuo helvettiin kahlehdittu
-kirja, joka oli houkutella meidät mukaansa kadotukseen! Seuratkaa
-minua, jalo ritari! Tule meidän jälessämme, poika! Täällä on pimeää
-kuin haudassa, enkä minä näe teitä, mutta minun mukanani on se, joka on
-tie ja valkeus!" Näin sanoessaan hän otti pyhän ristinkuvan rinnaltaan
-käteensä ja löysi helposti oven ja kiertoportaat.
-
-Ääneti, mutta hiljaa ja sydämellisesti rukoillen, astui hurskas
-piispa alas kapeita, jyrkkiä portaita. Kreivi Albert seurasi häntä,
-varovaisesti ja vaieten, mutta paljastettu miekka kädessään, ja
-Kaarlo, joka vaivoin oli saanut pelkonsa hillityksi eikä ainoallakaan
-luiskahduksella sitä ilmaissut, pysyttelihe niin lähellä herraansa
-kuin suinkin. Pimeiden kiertoportaiden keskivälillä oli vähän
-leveämmän porrasaskeleen kohdalla muurissa aukko, josta äsken nousseen
-uudenvuoden kuun valo heikosti pilkisti sisään. Siihen Kaarlo oli
-huomaavinaan toisten rappusien yhtyvän, ja hän näki nyt selvästi
-kynttilän liikkuvan hyvin alhaalla, hänen vasemmalla puolellaan, kuin
-äärettömässä kuilussa.
-
-"Näettekö te, ankara ritari!" kuiskasi hän herralleen -- "tuolla kulkee
-joku kynttilän kanssa, hyvin, hyvin syvällä!"
-
-Kreivi Albert näki myöskin sen ja osoitti sen piispalle,
-
-"Puhukaa hiljaa ja menkäämme edelleen!" vastasi Pietari piispa. "Tuota
-tietä me emme tulleet, eikä meillä ole mitään tekemistä tuon kynttilän
-kanssa! -- Pakene meistä saatana!" huusi hän syvään kuiluun, ja heti
-kynttilä sammui, mutta aukon kautta kuului etäinen valitushuuto,
-ja syvä, soperteleva ääni, minkä Kaarlo luuli tuntevansa, huusi
-hirvittävän voimakkaasti, ikäänkuin puhetorven kautta: "Varo itseäsi,
-Pietari Sunenpoika! Varo itseäsi, Orlamünden Albert!"
-
-Samassa he huomasivat kapeiden rappusien olevan savua täynnä. He
-kiirehtivät askeleitaan, ja tiheämpi melkein tukahduttava savu hulmusi
-heitä vastaan. Kun he olivat ehtineet tornirappusten alapäähän,
-oli Albertin makuuhuoneen salaovi lukittu. Kreivi särki rajusti
-potkaisemalla oven, ja voimakkaat liekit leimahtivat heitä vastaan
-savun ja liekkien täyttämästä makuuhuoneesta. Takaisin palajaminen
-olisi ollut heidän varma kuolemansa. Heidän täytyi tunkeutua liekkien
-läpi päästäkseen käytävän ovelle, ja se onnistuikin. Mutta oven oli
-piispa teljennyt niin lujasti, että he olivat tukehtua ennenkuin he
-saivat sen avatuksi, ja nyt heillä oli vielä kolme pitkää käytävää
-ja viimeiset, jyrkät portaat edessään. Käytävät olivat täynnä savua.
-Liekit ahdistivat heitä takaapäin. Palavia lautoja ja hirsiä putoili
-heidän ympärillään, ja kun he viimeinkin olivat päässeet noille
-kuuluisille portaille, olivat ne ilmiliekissä.
-
-"Seuratkaa minua!" huusi piispa. "Jumalan ja kaikkien pyhimysten
-nimessä, meidän täytyy päästä läpi." Hän piteli ristiinnaulitun
-kuvaa edessään ja kiiruhti rukoillen eteenpäin. Kun he viimeinkin
-hiukset ja vaatteet kärventyneinä seisoivat suurella myllynkivellä
-rappujen alapäässä, romahtivat palavat portaat hirveällä jyskeellä
-alas. He riensivät pihalle ja hengittivät taas. Nyt he näkivät koko
-kylkirakennuksen loimuavan yhtenä liekkinä. Kamalasti rytisten luhistui
-torni maahan. Tulen levittämässä voimakkaassa valossa huomasi Kaarlo
-suuren joukon papereita lentelevän luhistuvan tornin liekeistä, ja hän
-luuli näkevänsä ihmisolennon kokoavan niitä ja katoavan savuun.
-
-"Kiitetty olkoon Kaikkivaltias! Hän auttoi meidät vaarasta!" sanoi
-Pietari-piispa, ja hän seurasi nyt rauhallisena kreivi Albertia ja
-Kaarloa herättämään ja pelastamaan nukkuvia. Pian oli koko talonväki
-koolla, ja yleinen pelko asettui sen mukaan kuin nähtiin ettei tuli
-levinnyt, vaan tyytyi hävittämään ainoastaan koko itäisen, asumattoman
-sivurakennuksen.
-
-Helena-rouva oli alussa hyvin säikähtynyt. Voimakas tuli oli muutamissa
-silmänräpäyksissä polttanut tornin ja sivurakennuksen tuhaksi, niin
-että hän ei voinut käsittää miten hänen vieraansa olivat ehtineet
-pelastua. Hänen ilonsa nähdessään heidät vahingoittumattomina
-oli myöskin niin tulinen ja sydämellinen, että hän, välittämättä
-sukupuolestaan ja ulkonaisista tavoista, keveässä, epäjärjestykseen
-joutuneessa yöpuvussaan, liehuvat, ruskeat kiharat paljaalla kaulalla,
-syleili heitä sydämellisesti ja pyysi heitä suomaan hänelle anteeksi,
-että hän niin kevytmielisesti oli saattanut heidän henkensä vaaraan
-alttiiksi. "Enpä olisi uskonut viisaan Mustan olevan niin vihaisen!"
-sanoi hän. "Tai ehkä te ärsytitte häntä? Minä luulen kuulleeni kamalan
-huudon, ei suinkaan tuo raukka itse liene joutunut liekkien uhriksi!"
-
-Kreivi uskoi hänen puhuvan näin pelon hämmentämällä. Selvittyään
-pelästyksestä ja huomattuaan huolimattoman pukunsa, hän painoi kädet
-rintaansa vasten ja riensi selittämättä sen lähemmin asiaa, punottavin
-poskin makuuhuoneeseensa.
-
-Tultuaan taas ulos, hän oli matkapukimissa. Hänen kauniissa, iloisissa
-kasvoissaan ei ollut jälkeäkään levottomuudesta eikä tuskasta. Hän
-tunsi itsensä nyt oikein iloiseksi voidessaan viipymättä jättää paikan,
-missä hän ei sanonut voivansa enää nukkua rauhassa ainoatakaan yötä.
-
-Ei kukaan enää vastustellut hänen matkaansa. Sillä välin oli päivä
-valjennut. Myöskin Ingeborg ja Cecilia olivat matkalle valmiit.
-Hevoset olivat satuloituina oven edessä, ja koko lukuisa seurue nousi
-hevosten selkään, paitsi Rigmor ja hänen kasvatusäitinsä, jotka ajoivat
-vaunuissa piispan vanhan Martin ja Riisen Kaarlon kanssa.
-
-Kaarlo piti velvollisuutenaan osoittaa pienelle, oikulliselle
-Rigmorille yhtä suurta huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, kuin
-hän näki herransa ja jalojen ritarien osoittavan heidän seurassaan
-ratsastaville naisille. Pieninkin tytön lapsellisista toiveista oli
-hänelle käsky. Tuodakseen pienelle neitoselleen pudonneen höyhenen tai
-kimpun kaunista viheriätä sammalta, mihin tyttö oli viitannut, tai
-lausunut toivovansa, Kaarlo hyppäsi usein vaunuista, hevosten juostessa
-kovinta vauhtia, ja hän saavutti heidät kuitenkin taas vähintäkään
-viivytystä aikaansaamatta. Kauniin lapsen ilo ja ystävällinen kiitos
-palkitsivat hänet runsaasti, ja ehkä vieläkin enemmän tytön pelko
-nähdessään hänen uhkarohkeasti hyppäävän vaunuista ja hänen ihailunsa
-kun Kaarlo niin hyvin ja taitavasti pääsi takaisin.
-
-Kun matkaseurue pysähtyi lepäämään ja virkistymään, huolehti Kaarlo
-aina ensiksi siitä, että Rigmor oli turvassa, vaunujen ja hevosten
-mylläkästä. Sitten hän kiirehti herraansa palvelemaan, auttoi
-matkaviitan hänen yltään, vei hänen hevosensa talliin ja toimitti
-reippaasti kaikki herransa käskyt.
-
-Ensimäisenä iltana majatalossa oltaessa katseli Pietari-piispa
-tarkkaavasti reipasta, vilkasta poikaa, joka tarjoili illallispöydässä
-saavuttaen tuhansilla pikkupalveluksilla kaikkien suosion. Nyt vasta
-piispa tunsi Kaarlon ja muisti hänet samaksi kauniiksi pojaksi, joka
-oli tullut hänen luokseen isä Saxon kanssa, ja jonka vanhus vähää
-ennen kuolemaansa oli uskonut hänen huostaansa. Piispa syleili poikaa
-sydämellisesti ja valitteli ettei ollut ennemmin ajatellut häntä
-ja pitänyt huolta hänestä. "Sinä olit oikeassa poikani!" sanoi hän
-liikutettuna. "Taivaallinen isä piti sinusta paremman huolen kuin
-Pietari-piispa, ja sen parempaa herraa ja mestaria kuin sinulla nyt on,
-sinä et olisi voinut saada koko maailmasta."
-
-"Kyllä kuninkaan!" arveli Kaarlo, mutta sen hän sanoi niin hiljaa ettei
-kukaan sitä kuullut, ja piispa taputti häntä poskelle ja antoi hänen
-mennä.
-
-Huonojen ja mutkaisten teiden vuoksi matka kesti useampia päiviä, ja
-suuri seurue ehti harvoin pitemmältä päivässä kuin kolme tai neljä
-peninkulmaa. Matkustettiin Stagelsen ja Korsörin kautta Nyborgiin.
-Slagelsessa vallitsi niinä päivinä yleisesti syvä suru. Hämmästyksellä
-Pietari-piispa ja kreivi Albert kuulivat, että kuuluisa pappi Antero,
-jota pidettiin pyhänä miehenä, oli kuollut. He kyselivät tarkasti
-aikaa ja tuntia, ja luostariveli, joka oli ollut saapuvilla hänen
-kuollessaan, ilmoitti heille hänen jättäneen tämän maailman kuin
-pyhimys, keskiyön aikana, tammikuun ensimäisen ja toisen päivän välillä.
-
-"Tuo sana oli sittenkin tosi!" sanoi kreivi Albert miettiväisesti
-piispalle, heidän ratsastaessaan ulos Slagelsen portista. "Oli hyvä,
-että me emme lukeneet enempää tuosta ihmeellisestä kirjasta. Minä
-uskon, että olisin tullut siitä hulluksi. Nyt en minä jätä kuningasta
-muuta kuin välttämättömimmästä pakosta."
-
-"En minäkään!" vastasi piispa. "Tanskan tulevaisuus riippuu nyt,
-lähinnä kaikkivaltiaan Jumalan apua ja kansassa herännyttä kristillistä
-henkeä, tämän merkillisen kuninkaan elämästä ja onnesta."
-
-Äsken kuolleesta Slagelsen papista kertoi kansa mitä ihmeellisimpiä
-asioita. Hän oli ollut harvinaisen lahjakas mies ja suuri kansanpuhuja.
-Vaikka paavi ei koskaan ollut julistanut häntä pyhäksi, niin hänen
-nimensä säilyi kansan muistossa myöhäisimpiin aikoihin asti. Tämän
-hurskaan papin puheilla ja käytöksellä oli ihmeteltävä vaikutus itse
-nuoreen, iloiseen kuningas Valdemariinkin. Kerrottiinpa kuninkaan
-Själlandin matkallaan kahta vuotta aikaisemmin olleen pakoitetun
-luovuttamaan Slagelsen kaupungille ne laajat maa-alueet, joiden ympäri
-pyhä Antero ehti ratsastaa varsallaan kuninkaan ollessa kylpemässä.
-Tuota tunnettua tapausta pitivät monet leikinlaskuna Valdemarin
-puolelta ja Anteron keksimänä viekkaana keinotteluna. Mutta kuningas
-oli osoittanut monesti, ettei Antero hänen mielestään ollut vain
-haaveellinen narri tai tekopyhä petturi. Hän kutsui tuon tapahtuman
-jälkeen tämän omituisen papin luokseen ja keskusteli hänen kanssaan
-kauan salakammiossaan, jopa käytti häntä tärkeänä ja salaisena
-lähettiläänä. Kun sitten hovissa juteltiin tästä ihmemiehestä,
-ei kuningas suvainnut kyttyräselkäisen hovinarrin tai kenenkään
-iloisista, nuorista hovimiehistä pilkata häntä, vaan muuttui kuningas
-useasti silloin, iloisimmillaankin ollessaan, hyvin totiseksi ja
-harvapuheiseksi, niin että monet arvelivat pyhän Anteron uskoneen
-hänelle tärkeitä salaisuuksia. Senvuoksi kutsuttiinkin tätä merkillistä
-pappia sekä kansantaruissa että kirjoituksissa "kuninkaan uskotuksi."
-
-Osanottavasti matkustajat katselivat erikoisena ajan merkkinä
-pyhän Anteron muistoksi pystytettyä ristiä "Hvilehöjn" ylängöllä,
-Slagelsen ja Korsörin välillä. Vaikka kukin heistä uskoi mitä tahtoi
-ihmeestä, jonka sanottiin siellä tapahtuneen, niin ei kuitenkaan
-kukaan uskaltanut ääneen siitä ivailla. Helena-rouva vain arveli
-kestävän kauan ennenkuin hän tulisi niin pyhäksi, että voisi matkustaa
-ulkomaille pyhän Anteron mukavalla tavalla, mutta samanlaisia taikoja
-voisi tehdä toisellakin lailla. Ja tässä myönsivät Pietari-piispa ja
-kreivi Albert hänen olevan aivan oikeassa. Ritarien joukossa oli kyllä
-useampiakin, jotka mielellään tässä tilaisuudessa olisivat tahtoneet
-sydämen pohjasta valittaa papiston enenevää valtaa ja vaikutusta.
-Erittäinkin marsalkka Juhana ja Absalon Belg olivat tyytymättömiä
-niiden suurten tilusten menettämisestä, joilla heidän esi-isänsä olivat
-rikastuttaneet kirkkoa ja luostareita. -- Heillä oli jo katkerat sanat
-pappisvallasta huulillaan, mutta arvoisan Pietari-piispan läsnäolo
-sai heidät hillitsemään itsensä. Myöskin ankaran kreivi Albertin
-tunnettu kunnioitus hengellistä säätyä kohtaan esti heitä lausumasta
-minkäänlaisia loukkaavia ja sopimattomia sanoja.
-
-Helena-rouvan huono maine ja se huomio, minkä komea matkaseurue hänen
-kauttaan herätti kaikissa kaupungeissa, oli piispa Pietarille hänen
-hengellisen arvonsa tähden hyvin vastenmielinen. Mutta kun hän seuraa
-loukkaamatta ei voinut sitä jättää eikä myöskään valitella harmillista
-asemaansa, niin kohdistui usein hänen kiivautensa siihen harmaaseen
-oriiseen, jolla hän ratsasti, ja joka ei koskaan osannut kävellä
-hänen mielikseen. Siten tuli hän usein ratsastaneeksi vinhemmin kuin
-tahtoi, ja kun hän näin kiivaudessaan, tuikki liehuen ympärillä,
-joutui seurueen edelle, ja silloin tällöin huojui hiukan kömpelösti
-levottoman oriinsa selässä, nauroi Helena-rouva sydämensä pohjasta,
-eikä paljoakaan välittänyt kreivi Albertin totisesta katseesta.
-
-Oli kova myrsky heidän purjehtiessaan Suuren-Bältin yli, ja
-silloin laivaväki jotenkin ääneen ja raa'oilla sanoilla mutisi
-tyytymättömyyttään siitä, että kuninkaan jalkavaimo oli laivassa.
-Kreivi Albert luuli ettei sitä ollut kuullut kukaan muu kuin hän ja
-koetti senvuoksi hillitä suuttumustaan, muuten pahenisi asia vieläkin
-pahemmaksi. Merimiesten kanssa hän ei olisi kuitenkaan voinut miekkaa
-mitellä Helena-rouvan kunnian puolesta, jonka käytös ei myöskään
-ollut kreivin mielestä niin hiljainen ja kunniallinen kuin hän
-vaati. Sen lisäksi hän huomasi Ingeborg-neidon olevan hyvin kalpean
-ja hätääntyneen näköisen, ja hiljainen Cecilia vuodatti kyyneleitä.
-Hän arvasi silloin jonkun merimiesten törkeän sanan heidän äidistään
-tulleen heidän korviinsa, mutta hän jätti heidän lohduttamisensa
-hellien sulhasmiesten toimeksi. Helena-rouva oli myöskin nyreissään,
-mutta hän syytti siitä meri-ilmaa ja kovaa pakkasta. Pian hän
-kuitenkin oli yhtä iloinen ja puhelias kuin ennenkin. Kun he olivat
-päässeet maalle, ilahdutti hän taas koko seuraa leikkipuheillaan ja
-hyvätuulisuudellaan, niin ettei kreivi Albert tiennyt ihmettelisikö
-enemmän sitä sielunvoimaa, millä hän näytti uhmailevan ainakin osaksi
-hänelle tuttua yleistä, solvaisevaa mielipidettä itsestään, vai sitä
-häikäilemätöntä kevytmielisyyttä, millä hän näytti halveksivan noita
-huhuja, antaessaan tällä matkallaan pahoille kielille uutta panettelun
-aihetta.
-
-Nyborgissa linnanpäällysmies vastaanotti ylhäisen seuran suurella
-kunnioituksella. Vanhalle, yksikätiselle Ludolf-herralle olivat kreivi
-Albertin ja Pietari-piispan nimet parhaana suosituksena, ja hän
-tervehti Esbern Snaren kolmea poikaa heidän kuuluisan isänsä vanhana
-ystävänä. Vanha, jäykkä linnanherra osoitti myöskin Helena-rouvalle
-kaikkea sitä kunnioitusta, mihin hän luuli tämän korkean ruhtinaallisen
-syntyperän häntä velvoittavan, mutta hänen kohteliaisuutensa
-oli kylmää ja jäykkää ja näytti vaativan häneltä silminnähtävää
-itsensähillitsemistä. Hän saattoi vanhalla kimollaan, jolla hän,
-kiitollisena sen nuoruuden ansioille, aina ratsasti, seuraa Odenseen,
-missä heillä oli aikomus levätä ja virkistyä.
-
-Odenseen portilla valitteli vanha herra olevansa onneton siitä, ettei
-löytänyt kaupungista soveliasta majataloa, joka voisi vastaanottaa näin
-suuren ja ylhäisen seuran. Mutta marsalkka Juhana tiesi siihen neuvon.
-Hän kysyi eikö Pyhän Knuutin seuran huoneusto ollut kyllin suuri
-majoittamaan heitä. Ludolf-herran vakuutettua sen olevan suurimman
-huoneen kaupungissa, oli säästäväisen marsalkan mielestä parasta
-asettua sinne ja antaa seuran veljesten ilmaiseksi kestitä heitä.
-"Onhan kuningas hiljakkoin vahvistanut heille liiankin suuret oikeudet
-ja vapaudet!" sanoi hän. "Minun mielestäni saisi ennemmin karkoittaa
-maasta tuollaiset tekopyhät teeskentelijät. Rauhanrikkojia he ovat, ja
-salaisia kapinaan kiihoittajia, jotka eivät pelkää ottaa kuningasta
-hengiltä, jos hänen nenänsä ei käänny heidän päänsä mukaan. Mutta nyt
-on heidän laatimilleen seuran säännöille annettu lain voima. Sensijaan
-että heidät olisi hirtetty, täytyy Silden saarelaisten antaa heille
-kymmenen hopeamarkkaa vaatteiksi; myöskin heillä on oikeus jauhattaa
-jyvät koko Odenseen kaupungille. He ovat siten pohjattoman rikkaita.
-Mutta senvuoksi onkin näiden aasien velvollisuus ihmisrakkaudesta
-kestitä kaikkia matkustavaisia."
-
-"Minä olen itse pyhän Knuutin seuran jäsen!" vastasi vanha Ludolf
-rauhallisesti. "Minä suon teille anteeksi äskeisen loukkauksenne
-kuninkaan parhaimpia ja uskollisimpia alamaisia vastaan. Seuramme
-ulkopuolella oleva mies ei voi loukata todellisen kiltaveljen
-kunniaa. Kuitenkin, jos te voitte olla vakuutettu siitä, että meidän
-veljeskuntamme ei tahdo vahingoittaa kuningasta eikä isänmaata, niin
-minä pyydän teitä vastaanottamaan sen vieraanvaraisuuden, jonka
-me rakkaudenvelvollisuudestamme osoitamme kaikille varattomille
-matkustaville, mutta jota minä en uskaltanut esittää näin rikkaalle ja
-ylhäiselle seuralle!"
-
-Yleinen hämmästys kuvastui kaikkien kasvoilta. Erittäinkin Niilo Male
-oli aivan vimmoissaan, sillä pieninkin sovinnaisuussääntöjen rikkominen
-loukkasi häntä. Hän alkoi äkkiä yskiä ja puhua ilmasta ja tuulesta,
-joka oli koko hänen viisautensa silloin kun hovissa tapahtui jotakin
-sopimatonta.
-
-"Kuinka?" änkytti marsalkka Juhana, "Arvoisa herra Ludolf! Kuinka
-voitte te, ritari ja linnanherra, olla jäsenenä seurassa, johon minä
-luulin kuuluvan vain lahtareita ja kaupustelijoita?"
-
-"Minä en häpeä kuulua Nyborgin uljaaseen porvaristoon!" vastasi herra
-Ludolf. "Minun yhdistymiseni veljeskuntaan oli kyllä poikkeus yleisestä
-tavasta, mutta te näette myöskin, että minä olen luopunut oikeudestani
-vaatia teiltä ritarina hyvitystä miekallani ja vasemmalla kädelläni.
-Mutta minä voin siltä puolustaa itseäni."
-
-Kreivi Albert koetti niin hyvin kuin taisi sovittaa riitaa, ja
-osoittaakseen kunnioitustaan Pyhän Knuutin mahtavaa ja ehkä
-vaarallistakin veljeskuntaa kohtaan, jolle kuningas kuitenkin
-äskettäin oli antanut näytteen luottamuksestaan ja kuninkaallisesta
-suosiostaan, hän hyväksyi matkaseuransa puolesta herra Ludolfin
-kutsun seuran taloon, mutta sillä ehdolla, että he saisivat korvata
-palvelevien veljien vaivan ja menot. Kreivi Albert käytti sitäpaitsi
-mielellään hyväkseen tätä tilaisuutta tutustuakseen näiden, nyt jo
-sangen lukuisien veljeskuntien henkeen ja toimintaan, joita moni piti
-vaarallisina maan turvallisuudelle.
-
-Vanha kreivi piti kunnianaan ja ilonaan tutustuttaa kreivi Albert
-seuran sääntöihin ja lupauksiin, mitkä eivät nyt enää olleet salaisia,
-ja joiden tarkoituksena oli tukea maan yhteistä puolustusta ja
-turvallisuutta näinä rauhattomuuden aikoina. Hän tahtoi erityisesti
-saada tälle kuninkaan uskolliselle ja hartaalle ystävälle selvitetyksi,
-ettei seuralla ollut minkäänlaista valtiollista tarkoitusta, ja että
-sen jäsenet olivat kuninkaan uskollisia ja lainkuuliaisia alamaisia.
-Tämä onnistuikin vanhalle, innokkaalle herralle niin hyvästi, että
-kreivi Albert selitti haluavansa sopivassa tilaisuudessa itse yhtyä
-veljeskuntaan, koska sen säännöt ja lupaukset eivät sulkeneet siitä
-ketään isänmaanystävää, olkoon hän sotilas tai porvari. Sillä hän
-ymmärsi hyvästi näiden veljeskuntien voivan olla isänmaan turvana
-näinä onnettomina ja rauhattomina aikoina, varsinkin, jos kuninkaan
-ja maan etevimmät miehet yhtyivät niihin. Kun todellakin isänmaan
-parhaat ystävät kuuluivat näihin liittoihin, niin oli siten olemassa
-yhtymäkohta silloin, kun riita ja eripuraisuus eroittivat sydämet.
-
-Kiltaveljesten suuressa talossa vastaanotettiin vieraat ystävällisesti
-ja porvarillisella vierasvaraisuudella. Kaksi vanhempaa porvaria,
-yllään kiltaveljesten viitat, vastaanottivat vieraat, tekemättä heille
-minkäänlaisia kysymyksiä heidän säädystään ja nimestään. "Kuka on
-Tanskan laillinen kuningas Jumalan ja ihmisten edessä?" kysyi vain
-vanhempi heistä jokaiselta sisäänastuvalta vieraalta, ja kun he
-olivat vastanneet: "Valdemar Valdemarin poika", päästettiin heidät
-heti ylimpään, avaraan vierastupaan, missä oli useampia kiltaveljiä,
-ja missä heitä kestittiin oluella, simalla ja isolla annoksella
-lihakeittoa. Ennen ja jälkeen aterian laulettiin lyhyt messu, ja
-pöydässä juotiin Pyhän Knuutin, Neitsyt Marian ja kuninkaan maljat.
-Minkäänlaisia kiltaveljesten tapoja tai menoja eivät matkustajat
-nähneet, ja ollen vieraita seuran ulkopuolelta, he eivät päässeet
-veljeskunnan suureen kokoussaliin.
-
-Aterian jälkeen kreivi Albert linnanherran salaisesta viittauksesta
-seurasi häntä muiden huomaamatta viereiseen huoneeseen.
-
-"Jos te ette pidä minua liian uteliaana tai tunkeilevana, jalo
-kreivi", sanoi vanha, jäykkä herra, luoden kreivi Albertiin terävän,
-läpitunkevan katseen, "niin vastatkaa minulle yhteen kysymykseen
-kaikessa tuttavallisuudessa.  Mitenkä te, kuninkaan ja maan uskollinen
-ystävä, saatatte yleisesti tunnettua Helena-rouvaa Riibehuusiin aikana,
-jolloin kansa on pettynyt toiveissaan saada Valdemarien valtaistuimelle
-kunnioitettu ja kunniallinen kuningatar. Ettekö te tunne paremmin
-kuninkaan ainoata heikkoutta, ja tämän naisen kauas tähtääviä aikeita?
-Tai olisiko kreivi Albert alentunut tukemaan syntiä ja alhaisia
-pyyteitä?"
-
-"Tällä kysymyksellänne te ette loukkaa ainoastaan minua", vastasi
-kreivi Albert, jonka itsetunto oli loukattu -- "vaan myös minun
-kuningastani ja sitä jalosukuista naista, jonka suojelija ja saattaja
-minä nyt olen. Mutta minä luulen tietäväni teidän kysymyksenne syyn,
-ja minä kunnioitan teidän hyväätarkoittavaa, vaikkakin oikeudetonta
-intoanne kuninkaan ja maan parhaaksi, mikä on johtanut teidät harhaan.
-Kuningas itse hallitsee mieltään ja sydäntään. Jos kuninkaalla
-olisi tuo niinkutsuttu heikkous, te voisitte kutsua paremminkin
-sitä paheeksi, mistä kuninkaita ja suuria miehiä tuomitaan liiankin
-lievästi, ja mistä te, ja moni kunnon tanskalainen mies, syytätte
-meidän nuorta kuningastamme, niin minä ylenkatsoisin sitä yhtähyvin
-hänessä kuin kenessä tahansa, jos hänellä se olisi. Mutta minä
-tunnen sydämessäni hänen olevan aivan vapaan siitä. Helena-rouvan
-epäilyttävät aikeet ovat minulle tuntemattomat. Minä olen kyllä
-kuullut panettelijoiden puheet hänestä ja kuninkaasta, mutta Jumala
-varjelkoon minua koskaan niitä uskomasta. Minä paheksun hänen matkaansa
-Ribehusiin, siinä hän on tehnyt mitä suurimman varomattomuuden. Mutta
-minulla ei ollut voimaa eikä oikeutta sitä estää. Sattumuksesta, ja
-yksinkertaisesti ritarikohteliaisuudesta, minä olen tarjoutunut hänen
-saattajakseen. Niin kauan kuin hän on minun suojeltavanani en minä
-salli kenenkään kunniallisen miehen lausua rankaisematta hänestä
-ainoatakaan loukkaavaa sanaa. Teidän kätenne, arvoisa herra Ludolf,
-sallii minun tällä kertaa teidän suhteenne tehdä siitä poikkeuksen."
-
-"Uljas, uskollinen, nuori mies!" huudahti Ludolf-herra ja tarttui
-lämmöllä hänen käteensä. "Minä näen teidän rakkautenne kuninkaaseen,
-sekä teidän ritarillisen kunnioituksenne naista kohtaan, soaisseen
-teidän silmänne. Mutta minä en voi moittia teitä siitä. Suokaa minulle
-anteeksi, että minä hetkenkään olin epätietoinen teidän suhteenne.
-Enkä minä myöskään kiitä teitä siitä ettette tahtonut taistella vanhan
-toiskätisen miehen kanssa senvuoksi että hän tahtoi puhua teille kahden
-kesken; se olisi ollut naurettavaa, ja näin on tämä asia selvitetty.
-Kuitenkin minä neuvoisin teitä lähtemään täältä tämän naisen kanssa
-niin pian kuin suinkin voitte! Nyt pari sanaa minun ja veljeskunnan
-puolesta! Jos joskus koittaa aika -- mistä Jumala meitä varjelkoon --
-että kuninkaan paras ystävä ja neuvonantaja olisi pakoitettu kysymään,
-mistä vielä löytyisi tanskalaisia miehiä, jotka olisivat valmiit
-uhraamaan elämänsä ja tavaransa isänmaalle, niin silloin avatkaa tämä
-kirja, ja jokaiseen nimeen, jonka siitä luette, te voitte luottaa kuin
-itseenne!" Näin sanottuaan hän ojensi kreiville suuren, punaisilla
-vahasineteillä suljetun kirjeen, mihin Knuut kuninkaan kuva ynnä hänen
-miekkansa ja valtikkansa olivat painetut. "Tämä on hätäraha!" lisäsi
-hän. -- "Jumala suokoon, ettei sitä hetkeä milloinkaan tule, jolloin
-te olette sen tarpeessa. Mutta jos se kerran tulee, ja vanha Ludolf
-kenties jo silloin makaa sotalipun alla Nyborgin kirkossa, ruostunut
-miekka kirstullaan, niin ajatelkaa silloin minua, uljas, nuori herra,
-älkääkä antako tämän meidän kohtauksemme jäädä turhaksi!"
-
-Vastausta odottamatta vanha herra poistui nopeasti, suoden liikutetulle
-kreivi Albertille aikaa tointua ja panna tähteen poveensa avaamattoman
-uskollisuuskirjeen.
-
-Hänen palatessaan seuraan ei vanhaa linnanherraa enää näkynyt siellä.
-Kadulta kuului kavioiden kapsetta, ja hänen nähtiin ratsastavan kylästä
-niin nopeaan kuin hänen ontuva, kankea kimonsa suinkin jaksoi.
-
-Kreivi Albert huomasi kiltaveljesten katselevan Helena-rouvaa
-epäluuloisin katsein ja antavan toisilleen salaisia ja merkitseviä
-viittauksia. Hän muisti vanhan linnanherran neuvon ja kiirehti
-lähtöä. Marsalkka Juhanan suureksi harmiksi piispa ja kreivi
-Albert eivät unohtaneet lähtiessään pistää runsasta lahjaa
-kiltaveljesten säästökassaan, ja Helena-rouva näytti oikein iloitsevan
-saadessaan kiusata isällistä ja kitsasta herra poikaansa suurella
-anteliaisuudellaan. Absalon Belg, joka oli eniten ahminut hilloja ja
-liharuokaa, lausui lähtiessään jotenkin ääneen olevansa aivan samaa
-mieltä kuin järkevä Juhana veljensä, ja jos hyvät kiltaveljet olivat
-oikeita myllärejä, niin he kyllä osasivat jauhaa jyvänsä ja saada
-jauhosäkeillään rakkaudentyönsä palkituiksi.
-
-"Minä en tunne Esbern Snarea hänen pojissaan!" sanoi piispa Pietari
-kreivi Albertille tiellä, heidän ratsastettuaan vähän edelle muista.
-"Urhokas Esbern jakeli jalomielisesti lahjoja ja antimia kirkoille
-ja luostareille; mutta nämä ryöstäisivät ne kernaasti takaisin, jos
-voisivat. Tiedättehän te heidän yhä kantavan veroa Sorön luostarilta;
-mutta sitä he vielä kuolinpäivänään katuvat!"
-
-"Siinä kohden minä en ainakaan rohkene puolustaa heitä!" sanoi kreivi
-Albert. "Mutta sen minä kuitenkin tiedän, että jos kuningas tarvitsee
-heidän käsivarttaan, niin se on voimakas ja valmis häntä auttamaan, ja
-jos hän tarvitsee heidän kukkaroaan niin se on myöskin aina hänelle
-avoin."
-
-"Mitä käsivarteen tulee niin te voitte olla oikeassa, mutta ei kukkaron
-suhteen, kukkaron suhteen, Jumal'auta ei!" intti piispa kiihkeästi.
-"Sen he pitävät kiinni ja lukittuna kädessään aivan kuin Judas Iskariot
-meidän alttaritaulussamme."
-
-"Silloin ainakin Helena-rouva osaa sen sitä paremmin aukaista. Hän ei
-pidä liika tiukalla taalareitaan", ivaili kreivi Albert, keskeyttäen
-hänet.
-
-"Hänessä ei mikään ole lujassa!" mutisi Pietari-piispa kiukkuisesti.
-
-Nuo sanat suututtivat kreivi Albertia. "Jos te olisitte ritari,
-ettekä piispa", vastasi hän kiivaasti, "niin minä vaatisin teidät
-keihäsmittelyyn tämän jalosukuisen naisen hyveiden ja kunnian puolesta."
-
-"Uskallanko kysyä, mistä jalot herrat kiistelevät?" kysyi Helena-rouva,
-joka samassa ratsasti hyvällä juoksijallaan heidän luokseen. "Minusta
-te tunnuitte hiukan kovaäänisiltä, ja luulenpa teidän puhelleen
-keihäiden mittelystä."
-
-Pietari-piispa vaikeni nolona ja antoi hevosensa tuntea suuttumustaan,
-mutta kreivi Albert ei joutunut hämilleen. "On puhe eräästä
-jalosukuisesta naisesta, jonka käytös ainakin minun tietääkseni on
-moitteeton", vastasi hän. "Hän on hiukan varomaton, kevytmielinen
-ja vaihtelevainen, sen kyllä myönnän, ja se saattaa hänet usein
-unohtamaan tuon kultaisen säännön, että ei ole kylliksi naiselle
-_olla_ moitteeton, vaan hänen täytyy myöskin osoittaa se ulkonaisessa
-esiintymisessään. Minä pyydän teitä, jalo rouva, olemaan riitani
-välittäjänä. Luuletteko te tuollaisen heikkouden ja siitä seuraavan
-yleisen mielipiteen oikeuttavan ainoatakaan ritaria kulkemaan pilkaten
-hänen linnansa ohi ja piirtämään häpeämerkkiä hänen porttiinsa?"
-
-"Kuka ritari voisi olla niin häpeämätön ", kysyi Helena hämmästyneenä,
-"että hän ryhtyisi sellaiseen vääryyden tekoon?"
-
-"En ainakaan minä, jalo rouva, sen minä voin vakuuttaa teille. Mutta
-eikö teidän mielestänne ole yhtä oikeudetonta ja väärin, jos jonkun
-häpeämättömän käden jätettyä merkkinsä tuon kysymyksessä olevan naisen
-portille, Herran palvelija astuu ohi ylenkatseellisesti ja julistaa
-kiroukseen tuon talon!"
-
-"Totisesti, totisesti, te olette oikeassa, jalo ritari!" huudahti
-Pietari-piispa kiihkeästi. "Ja minä olen väärässä, häpeällisen
-väärässä! Ulkokuori voi usein pettää, ja jos se ei pettäisikään, niin
-olkoon kaukana minusta, että minä heittäisin ensimäisen kiven syntisen
-päälle!"
-
-"Te olette siis sopineet ilman minun välitystäni!" vastasi
-Helena-rouva, ja hänen katseessaan ja kasvonilmeissään ilmeni syvästi
-loukattu ylpeys, hänen koettaessaan turhaan salata katkeria kyyneleitä,
-mitkä vierivät hänen kauniille, kalpeille poskilleen.
-
-Tämä näky haihdutti kreivi Albertin mielestä viimeisenkin epäilyksen
-hänen viattomuudestaan, sekä hänen käytöksensä moitteettomuudesta.
-"Kyllä, varmasti, jalo rouva", sanoi hän lämmöllä "meidän riitamme on
-sovittu, ja minä vannon Jumalan ja pyhän Mikaelin kautta puolustavani
-tämän naisen kunniaa jokaista hyökkääjää vastaan, niinkuin minä tahdon
-puolustaa herrani ja kuninkaani kunniaa, sanoin ja miekalla, hengelläni
-ja verelläni." Ja hetken kuluttua hän lisäsi: "Jos te, jalo rouva,
-tahdotte tämän naisen puolesta antaa minulle pantin, niin minä kannan
-sitä povellani muistuttamassa minua valastani, niin kauan kuin minä
-elän."
-
-Lempeämmin liikutettuna Helena-rouva otti valkoisen hansikkaan
-kädestään, jolle hänen kyyneleensä olivat vuotaneet, ojensi sen
-ääneti kreivi Albertille, ja pudisti kiitollisena jalon ritarinsa ja
-suojelijansa kättä; sillä hän ymmärsi hänet niin hyvin. Hän ratsasti
-ajatuksissaan kappaleen matkaa eteenpäin ja pysäytti äkkiä hevosensa
-niinkuin epäillen ratsastaisiko edelleen, vai kääntyisikö takaisin.
-Mutta samassa saavutti muu seurue nauraen ja ilakoiden hänet, ja hän
-voitti nopeasti kaikki epäilykset.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU.
-
-
-Kukaan ei ollut matkalla Kaarloa onnellisempi. Monet nimet ja paikat
-hän tunsi Saxon kertomuksista. Hän katseli kaikkea mitä tarkimmasti,
-ja jos hän ei jotakin tiennyt, niin täytyi vanhan Martin kertoa se
-hänelle. Nähdessään Ohrupin kylässä Gram-joen yhtyvän Nips-jokeen
-hän kysyi Martilta eikö hurskas piispa Leofdagus juuri tälläkohtaa
-koettanut uida yli, silloin kun hurjat pakanat ampuivat hänet
-kuoliaaksi nuolillaan.
-
-"Se on vain puhetta!" vastasi Martti. "Minä tunnen kaikki tämän maan
-piispat, eikä täällä ole koskaan ollut sen nimistä."
-
-"Onpa ollut aivan varmasti, mutta paljon ennen kuin sinä synnyit!"
-vastasi Kaarlo ja kertoi pikku Rigmorille tuon liikuttavan kertomuksen.
-Lapsi otti sydämellisesti osaa siihen ja oli ruveta itkemään
-kuullessaan marttyyrin kuolemasta. Mutta kasvatusäiti lohdutteli häntä
-sillä, että koko kertomus oli ikivanha seikkailu, eikä pakanoita enää
-ollut maailmassa.
-
-"Onpa aivan varmasti!" keskeytti Kaarlo hänet kiihkeästi. "Meidän
-kuninkaamme sotii vielä usein pakanoita vastaan, ja niinpian kuin minä
-olen oppinut käyttämään miekkaa ja kilpeä, tahdon minäkin olla mukana!"
-
-Kuultuaan nuo Kaarlon rohkeat sanat tuli kaunis lapsi hyvin totiseksi,
-ja kasvatusäiti, joka luuli hänen pelkäävän pakanoita, alkoi lohdutella
-häntä vakuuttamalla, ettei täällä koko maassa ollut pakanoita, ja
-kuningas kyllä piti kurissa ne, jotka olivat vieraalla maalla. Mutta
-nyt kertoi Kaarlo toisen kertomuksen, ja Rigmor nauroi taas ja
-taputti käsiään. Kun he olivat tulleet lähemmäksi Riibeä, alkoi vanha
-Martti tulla puheliaammaksi, sillä hän oli syntynyt niillä seuduin,
-ja tunsi tien varrella olevan jokaisen kiven ja pensaan. Hän kertoi
-aivan oppineesti omalla tavallaan sen minkä myöhemmin muut oppineet
-ovat toistaneet, että kaupungin nimi oli "Riive" [Riive = harava]
-senvuoksi että siellä kesäisin oli niin paljon haravoimista. Eikä hän
-osannut mielestään kyllin elävästi kuvata miten hauskaa siellä oli
-heinä-aikana, ja miten somalta kaupunki näytti vihreiden kukkuloiden
-keskellä, joen ja meren rannalla. Siellä oli joutsenlammikoita ja
-ihania hedelmäpuistoja, jotka hengelliset herrat, pyhän apotti
-Wilhelmin esimerkkiä seuraten olivat istuttaneet, tuotettuaan
-hedelmäpuuntaimet kaukaisista maista. Kolmesta joen varrella olevasta
-vesimyllystä hän puheli laajasti ja kertoi Kaarlolle juurta jaksain,
-mitenkä yhdessä niistä hyvin suurella taidolla valmistettiin turkiksia.
-Kun hän nyt näki Riiben etempää, koetti hän saada kaikki huomaamaan
-miten se oli hanhenmunan näköinen, ja kun katsoi vieläkin tarkemmin
-niin näytti se mieheltä, jalkoineen ja käsivarsineen, ja nämä molemmat
-arvelut täytyi muiden myöntää oikeiksi, sillä "olihan hän syntynyt
-niillä seuduin ja tiesi senvuoksi sen parhaiten."
-
-He ajoivat muutamien talojen ja kesantovainioiden ohitse. "Kas, tässä
-on vanha Riibe!" sanoi Martti. "Nyt täällä asuu vain köyhää väkeä.
-Mutta entisinä aikoina rikas ja ylhäinen väki asui täällä etteivät
-olisi liian lähellä merta ja merirosvoja."
-
-"Hyi, sepä oli häpeällistä!" sanoi Kaarlo. "Mutta nyt me kyllä
-uskallamme asua meren lähellä!" jatkoi hän iloisesti -- "nyt merirosvot
-pelkäävät meitä, -- sellainen kuningas on meillä nyt!"
-
-He ajoivat nyt sisään niin sanotusta linnanportista, josta Viheriäkatu
-johti linnaan, ja Kaarlo halusi tietää mitä ne kolme taivaansinistä,
-kruunupäistä leijonaa merkitsivät, jotka olivat kuvatut portin
-yläosaan, aivan kuin tahtoisivat sieltä lentää ilmaan. Silloin tunsi
-Martti itsensä oikein ylpeäksi voidessaan kertoa sen olevan kaupungin
-ikivanhan vaakunan, aina pakanuuden ajoilta peräisin, jonka kuningas
-Harald Hildetand oli lahjoittanut hyvälle Riiven kaupungille. Hän ei
-oikein osannut selvittää mitä leijonat tarkoittivat, mutta hän sanoi
-kyllä usein sitä miettineensä, ja arveli viattomassa hurskaudessaan
-niiden luultavasti tarkoittavan pyhää kolminaisuutta.
-
-"Mutta sinähän sanoit vaakunan olevan aina pakanuuden ajoilta asti!"
-intti Kaarlo.
-
-"No niin, silloin se varmaankin merkitsee, että Nips-joella on kolme
-haaraa, jotka kolmelta puolen virtaavat kaupungin ympäri!" sanoi
-Martti suuttuneena, "siitä minä olen aivan varma, ja tietysti ne siten
-virtasivat jo pakanuuden aikoina. Mutta jos ette usko minun tietojani,
-niin kysykää meidän piispaltamme. Muuten minä olen syntynyt täällä,
-eikä minun tarvitse keltään kysyä Riiven asioita. Koettakaapas,
-osaatteko te laskea tornit?" jatkoi hän ylpeästi ja oli jo unohtanut
-onnistumattoman selityksensä. "Kas tuolla Liljavuorella on meidän Pyhän
-Neitsyen kirkko! Katsokaa, sen katto loistaa kuin puhdas hopea ja
-kulta, ja tietäkää että se on puoleksi lyijyä ja puoleksi vaskea. Ja
-tuossa on linna, sen nimi on Kosborg." --
-
-"Riibehuus oli kai aikomuksesi sanoa", keskeytti hänet Kaarlo.
-
-"Kosborg oli sen nimi minun nuorena ollessani", vastasi Martti.
-"Olenhan minä kuullut sitä kutsuttavan Riivehus nimellä, niinkuin ei
-muka olisi muita taloja Riivessä. Ei nyt enää mikään saa olla niinkuin
-oli ennen. Katsokaa tuonne", jatkoi hän puheliaasti, "tuosta minä olen
-monta kertaa juossut hevostorin yli Kagkildeen ja nähnyt varkaiden
-kantavan kiviä kaupungista, -- olipa se onnellinen aika! Ja tuolla
-lammen rannalla olevalla kalatorilla minä olen nähnyt heidän usein
-pitävän käräjiä."
-
-"Kenen?" kysyi Kaarlo hajamielisesti.
-
-"Heh, porvareita minä tarkoitan. Jos te haluatte olla sananseuloja,
-niin minä en tahdo olla teidän kanssanne tekemisissä!"
-
-"Elkää suuttuko, hyvä Martti!" pyysi Kaarlo -- "kertokaa meille vähän
-enemmän! Sinä tunnet niin hyvin kaiken täällä."
-
-"Niin, kyllä minä voisin nimittää teille vaikka jokaisen kadun ja
-kujan nimen. Katsokaas, ennenkuin minä tulin piispan luokse niin
-minä olin koonnut itselleni monta Blumpumia [pientä vaskirahaa]
-tuolla kapitulitalossa tuomalla makeaa viiniä sekä arkkidiakoonille,
-dekaanille, senioreille, kapitulin prokuraattorille ja kaikille
-neljällekymmenelle kaniikille, sekä regulariksille että seculariksille.
--- Koska te olette niin viisas käytyänne koulunne Grammaticuksen luona,
-niin te kyllä tiedätte mitä minä tarkoitan."
-
-Kaarlo vaikeni äkkiä, sillä latinassa hän ei ollut päässyt pitkälle, ja
-hän huomasi hyvästi vanhan Martin palvelleen siksi kauan piispan luona,
-että hän siinä voitti hänet.
-
-Tästä pienestä voitonhumahduksesta Martti tuli niin iloiseksi
-ja mieliinsä, että hän alkoi nyt juurta jaksain kertoa miten
-kapitulihuoneessa elettiin aamusta iltaan, ja miten siellä päivittäin
-luettiin kahdeksantoista messua pyhän neitsyen ja kaikkien pyhimysten
-kunniaksi. Hän nimitti kaikki kaupungin torit ja kadut, portit, sillat
-ja kirkot, sekä kaikki kaupungin seurat, Pyhän Knuutin seurasta, pyhän
-Gertrudin seuraan, jopa sikakujan koulupoikaseurankin.
-
-Vihdoinkin vierivät vaunut sillan yli, pysähtyen kaivon viereen
-linnanpihalle. Kaarlo ihaili suurta, komeaa linnaa, sen korkeita
-valleja, muureja ja torneja. Vanha Martti arveli linnan olleen
-siinä nyt jo kahdeksankymmentä vuotta ja hän kiitteli linnan syvää,
-ihmeellistä kaivoa, mistä riitti vettä kokonaiselle sotajoukolle
-pisimmänkin piirityksen ajaksi. Pihalla vilisi kuninkaallisia
-palvelijoita ja talonmiehiä, jotka pihavoudin käskystä vastaanottivat
-vieraiden hevoset. Tämä saattoi vieraat linnanportaille, missä hän
-jätti heidät ovenvartijan ja linnan sisäpalvelijain huostaan. Niinpian
-kun Kaarlo oli saanut Rigmorin nostetuksi vaunuista ja viedyksi
-Helena-rouvan ja hänen tyttäriensä huostaan, kiiruhti hän isäntänsä
-luokse, otti hänen viittansa käsivarrelleen, ja seurasi sitten ylhäisiä
-vieraita kunnioittavan matkan päässä. Hänen sydämensä tykki ilosta
-odottaessaan näkevänsä kuninkaan, sillä se oli suurin onni, josta hän
-jo kauaa oli uneksinut.
-
-Oli juuri päivällisen aika, ja kuningas istui aterioimassa
-sukulaistensa ja miestensä kanssa. Jonkinlainen ali-hovimarsalkka
-osoitti vastasaapuneille vieraille paikat aina valmiiksi katetun
-vieraspöydän ääreen, eräässä linnan pienemmistä huoneista. Ainoastaan
-kreivi Albert, ollen kuninkaan erityinen suosikki, kutsuttiin
-kuninkaalliseen pöytään, missä hänelle aina oli paikka varattuna.
-Niin pian kun kreivi sivuhuoneessa oli pessyt kätensä ja järjestänyt
-tukkansa ja pukunsa, pyysi hän kohteliaasti Helena-rouvalta ja hänen
-tyttäriltään anteeksi, että hänen kuninkaan käskystä täytyi jättää
-heidät. Selvästi huomasi Helena-rouvan kauniista kasvonilmeistä hänen
-olevan nöyryytetyn tuntiessaan tämän alhaisemman arvonsa; mutta hän
-koetti pysyä tyynenä ja pyysi tarjoilevan hovipalvelijan päivällisen
-jälkeen ilmoittamaan hänet ja hänen tyttärensä prinsessa Regitzalle.
-
-Kaarlon suureksi iloksi pyysi kreivi häntä seuraamaan itseään. Herransa
-viitta käsivarrellaan, hän seurasi kreiviä suureen, kuninkaalliseen
-ruokasaliin. Tykkivin sydämin hän astui korkean, tammisen kynnyksen
-yli, ja hovipalvelija osoitti heti hänelle paikan muitten soihtupoikien
-viereen, marskin tuolin taakse, oven lähelle. Sill'aikaa kreivi Albert
-läheni arvokkaasti ja kunnioituksella pöydän ylimpää päätä.
-
-Ihmetellen Kaarlo katseli pöydän ympärillä istuvia monia ritarillisia
-herroja ja kaikkea sitä loistoa ja komeutta, mikä heitä ympäröi. Mutta
-hänellä ei ollut täällä aikaa katsella noita monia uusia esineitä,
-mitkä vetivät hänen huomionsa puoleensa, hänen katseensa etsi vain
-kuningasta, eikä hänen kauan tarvinnut turhaan hakea. Nuoren kuninkaan
-iloiset, uljaat kasvot, ruskeakiharainen, nuorekas sankaripää, ja
-lyhyt, ruskea parta eivät oikein vastanneet sitä käsitystä, mikä
-hänellä oli ollut suuresta, kruunatusta päästä, mutta suuren Valdemarin
-poika ei tarvinnut kuninkaallista kruunua tullakseen tunnetuksi. Hänen
-tummanruskeissa, melkein mustissa kotkansilmissään oli jo se voimakas
-valtiaankatse, joka välittömästi pahoittaa alistumaan, ja hänen,
-korkea, kaartuva otsansa, mihin suru ei vielä ollut uurtanut ryppyjään,
-näytti ylevässä, kauneudessaan olevan uskaliaimpien kuningasajatusten
-asuinsija. Kaksi helposti värähtelevää intohimovakoa, suurten,
-vilkkaiden silmien välissä, ilmaisivat sitä kiivautta ja voimaa,
-millä hän tiesi panna tahtonsa täytäntöön. Hän istui rauhallisena ja
-iloisena pöydässä, jokapäiväinen ritaripuku yllään, jollaisena hänet
-tavallisesti on kuvattu: jonkinlainen lyhyt, pumpulivuorinen nuttu,
-napitettuna kaulaan asti, jonka reunat olivat koristetut kultanapeilla,
-ja kaulassa pyöreä kaulus. Hänen hoikkaa vyötäistään ympäröi kapea
-kultasoljella kiinnitetty miekkavyö, ja silkkinuttu kaareutui somasti
-mahtavan rinnan yli.
-
-Kaarlo näki hänet vain sivulta, mutta hän huomasi heti, että jos hänen
-vartalonsa oli sopusuhtainen, niin täytyi hänen olla päätä pitempi
-useampia miehiään. Sillä tuo jotensakin korkea pöytä näytti olevan
-hänelle liian matala, ja syödessään hänen täytyi nostaa lautanen
-pöydältä ettei tarvitsisi kumartua.
-
-Kuninkaan tuolin takana seisova aatelispoika, joka piteli
-käsivarrellaan kuninkaan kultareunaista purppuraviittaa, oli Kaarlon
-mielestä onnellisin ihminen saadessaan olla niin lähellä kuningasta ja
-ojentaa hänelle kaikki, mitä hän viittasi haluavansa.
-
-Sillävälin kreivi Albert oli ehtinyt pöydän päähän ja tervehti
-kuningasta tavanmukaisin ritaritervehdyksin.
-
-"Tervetuloa, urhokas Albert", sanoi kuningas, ojentaen hänelle oikean
-kätensä, jota Albert puoleksi polvistuen suuteli. "Istukaa tänne meidän
-joukkoomme virkistämään itseänne! Teidän paikkanne on vapaa. Juotuamme
-yhdessä tervetuliaismaljan, seuraatte te minua salakammioon!"
-
-Kreivi istui tavalliselle paikalleen, ylimmälle ritarienjoukossa, ja
-kaksi lähintä ritaria nousi vanhaan tapaan antamaan hänelle sijaa;
-sillä joskin Sven Grathen aikuiset, jäykät hovitavat osaksi olivat
-poistetut, ja sekä kuningas, että hänen suuri isänsä rakastivat
-aterioidessa iloista ja hilpeätä seurustelua, niin olivat kuitenkin ne
-tavat ja menot säilytetyt, joita kuninkaan arvo ja molemminpuolinen
-kohteliaisuus vaativat. Pöydässä keskusteli kukin vapaasti
-vierustoverinsa kanssa, mutta ei kuitenkaan niin kovaäänisesti etteivät
-kuninkaan sanat olisi kuuluneet hänen puhutellessaan ääneen jotakin.
-
-Lähinnä kuningasta, hänen oikealla puolellaan, istui hänen paljon
-vanhempi sisarensa, totinen prinsessa Regitza, joka ei kuitenkaan vielä
-ollut aivan vailla nuoruuden suloa, mutta hänen rauhalliset, melkein
-intohimottomat kasvonsa herättivät hyvin vähän mielenkiintoa. Hän
-puhui ani harvoin, mutta kuunteli kärsivällisesti hänen ja kuninkaan
-velipuolen, paljaspäisen kreivi Klaun puhetta. Tämä kertoi hänelle
-tapansa mukaan laajasti ja perinpohjaisesti tulevasta puolisostaan,
-Schwerinin kreivittärestä Idasta, hänen suurista avuistaan sekä
-täydellisyydestään.
-
-Kuninkaan vasemmalla puolen istui arkkipiispa Antero, jonka kanssa
-kuningas enimmäkseen puheli, ja jolta hän kyseli hänen matkoistaan
-ja seikkailuistaan vieraissa maissa. Myöskin veli Gunnar ja mestari
-Harpesträng olivat saapuvilla, mutta he olivat saaneet paikkansa hiukan
-etempänä kuninkaasta, antaakseen tilaa hänen ylhäiselle vieraalleen,
-saksalaisen ritariston jäsenelle ja Liivinmaan sotapäällikölle
-herra Herman Balkille. Hän oli pitkä, laiha mies, yllään musta,
-ruumiinmukainen ritaripuku, kaulassa musta hopealla silailtu risti, ja
-hän istui ryhdikkäänä ja ylpeänä kuninkaan kumaraharteisen rippi-isän,
-viekkaan arkkidiakooni Anfredin sekä, paksujen mitättömän mutta
-rehellisen näköisten böhmiläisten kaniikkien, Kenertin ja Albrechtin
-vieressä. Heille piti mestari Harpesträng esitelmän terveysopista,
-jota nämä näyttivät ihmetellen kuuntelevan, ja kuitenkin he, vastoin
-hänen määräyksiään, söivät sekä lohta, savustettua hanhea että
-myöskin palvattua jäniksenlihaa. Veli Gunnar sitävastoin istui
-innokkaasti keskustellen vanhimmasta pohjoismaisesta runoudesta, hän
-istui nimittäin kahden kuuluisan runoilijan, Thorgejr Danaskjaldin
-ja islantilaisen Olavi Hvitaskjaldin, Skaldan tunnetun runoilijan
-vieressä, jotka siihen aikaan olivat kuningas Valdemarin vieraina.
-Sekä Gunnar että islantilainen olivat kiivaita, ja kun he aina väliin
-innostuivat liian kovaäänisiksi, täytyi hiljaisen Thorgejrin tyynnyttää
-heitä ja muistuttaa heille pöytätapoja. Kuninkaan drotsi, hurskas,
-voimakas Astrad Fracke, joka istui heitä vastapäätä, oli hiljan
-kiivastunut vihasta, ja kuritti senvuoksi lihaansa kieltäytymällä
-liharuuista, mutta piti kuitenkin ikävän pelosta viiniä hyvänään. Kuiva
-kamarmestari Antero pudisti harmaata, rehellistä päätään ja viittaili
-Björn-tarjoilijalle, ettei tämä toisi enää viiniä kovaäänisille
-vieraille, jotka häiritsivät häntä hänen laskiessaan montako
-hopeakannua oli käytännössä, sillä hänen velvollisuutensa oli vastata
-hopea-astioista.
-
-Tanskalaisten ritarien joukossa oli lähinnä kreivi Albertia Junkker
-Strange Ebbenpojalla kunniapaikka. Hän oli kuninkaan uskollinen ystävä
-ja neuvonantaja, ja oli ollut hänen asemestarinsa ja opettajansa
-hänen lapsuudessaan. Hän oli lempeä ja miellyttävä mies, jonka suun
-ympärillä väreili hyväntahtoinen ja hiukan veitikkamainen hymyily.
-Hänen pitkät hiuksensa riippuivat paljon korvia alempana, ja niiden
-takaa loistivat hänen rehelliset kasvonsa iloisina ja rauhallisina.
-Nuorekkaan ulkomuotonsa vuoksi kutsuivat useammat häntä vielä nytkin
-nuoreksi Junkker Strangeksi vaikka hän oli yli neljänkymmenenneljän
-vuoden vanha, ja nuorien ritarien Ebben ja Pietari Strangen isä.
-Urhoollisuudestaan ja sankaritöistään kuuluisia vanhempien ritarien
-joukossa olivat etenkin arkkipiispan ja Pietari-piispan veljet: Jaakko
-Mone, Lauri Sunenpoika ja kuningas Sverkerin appi-isä herra Ebbe
-Sunenpoika Knardrupista. He olivat kaikki hyvin hengellisten veljiensä
-näköisiä, kookkaita, voimakkaita, totisen ja sotaisen näköisiä miehiä.
-Lähinnä heitä olivat etenkin veljekset Ivar ja Ebbe Glug kuuluisia
-rohkeudestaan, mutta he olivat mitättömämpiä ulkonäöltään, ja he
-pistivät vähemmän silmään Pietari Globen ja Ivar Lykken rinnalla,
-jotka rikkaudellaan ja komeudellaan sekä kohteliaalla käytöksellään
-vetivät kaikkien huomion puoleensa. Herra Ebbe Sunenpojan toinen
-vävy, kreivi Engelbrekt oli tunnettu hauskana, iloisena seuramiehenä.
-Väkevä ja roteva Kaarle Grå ei ollut yhtä kohtelias kuin hän, mutta
-urhollisuudessa hän ei jäänyt edellisestä jälkeen; hänestä sanotaankin
-sankarilaulussa:
-
-    Ei löydy koko Ruotsin maassa miestä
-    Ken häntä yksinään vois vastustaa.
-
-Hänen vieressään istui yhtä kuuluisa herra Ove Dyre, joka oli taitava
-ja intohimoinen metsästäjä, kantaen aina kullattua metsästystorvea
-olallaan, ja hänestä sanotaan sankarilaulussa:
-
-    Hän miehet niittää taistelossa
-    Kun talonpojat laihojaan.
-
-Kuninkaan nuori sisarenpoika, Lüneburgin kreivi Otto, istui nuorempien
-ritarien, junkkari Knuutin ja herra Lembakin seurassa. Hän oli
-vasta viidentoistavuotias nuorukainen ja vaikka häntä ei vielä oltu
-lyöty ritariksi, niin hän oli jo osoittanut mitä suurinta rohkeutta
-heittäytyessään uhkarohkeisiin ja hurjiin seikkailuihin. Moni kutsuikin
-häntä toiseksi Esbern Snareksi. Hänen pyöreät, parrattomat kasvonsa
-ja vielä hento ruumiinrakenteensa tekivät hänet hyvin lapsellisen
-näköiseksi, ja Riisen Kaarlo, joka oli melkein viittä vuotta nuorempi,
-näytti ruumiinvoimiensa puolesta voittavan hänet.
-
-Kuin kuningas Artur ritareineen pyöreän pöydän ympärillä, istui
-kuningas Valdemar läänitysherrojensa ja ritariensa ympäröimänä.
-Katsellessaan tuota etevien ja kokeneiden miestensä uljasta joukkoa
-hänen rintansa kohosi ylpeydestä, ja hän katseli jo saavuttamiaan
-komeita voitonmerkkejä sen vallan ja menestyksen onnellisina enteinä,
-mihin hän uskaliailla nuoruudensuunnitelmillaan toivoi kohottavansa
-Tanskan valtakunnan.
-
-Kuningas itse oli suurin ja kaunein mies heistä kaikista. Hänen
-vanhimmat sotasankarinsa, jotka olivat tunteneet hänen suuren isänsä
-tämän nuorena ollessa, eivät voineet kyllin ihmetellä hänen yhä
-enenevää yhdennäköisyyttänsä heidän vanhan herransa ja kuninkaansa
-kanssa. Hänen äänensä sointu, sekä se omituinen tapa miten hän ojensi
-kättään, jakaessaan käskyjään tai kiivastuessaan, muistutti heitä hänen
-voimakkaasta ja usein liiankin ankarasta isästään.
-
-Kuningas oli esittänyt tervetuliaismaljan uljaalle kreivi Albertille,
-mihin kaikki ritarit olivat yhtyneet sydämellisin ilohuudoin.
-Mutta kuningas oli huomannut ylhäisen vieraansa, herra Herman
-Balken, tunteneen itsensä syrjäiseksi, eikä hän tahtonut mitenkään
-epäkohteliaana loukata tätä tärkeätä henkilöä.
-
-"Me tahdomme tyhjentää tämän pikarin jalon saksalaisen Pyhän Marian
-veljeskunnan kunniaksi!" sanoi hän vähän aikaa mietittyään ja nousi.
-Heti nousivat kaikki ritarit ja yhtyivät pikaria kilistäen maljaan,
-mutta tavallisia ilohuudahduksia ei kuulunut. Ylpeä, vieras ritari
-kumarsi arvokkaasti kuninkaalle ja hänen miehilleen, vastaanottaen
-saksalaisen ritarikunnan puolesta maljan ja vastaukseksi hän tyhjensi
-pikarinsa Tanskan kuninkaan ja sen jalon ritariston kunniaksi.
-
-Huolimatta tästä molemminpuolisesta kohteliaisuudesta, jokainen voi
-helposti huomata kuninkaan ja saksalaisen ritariston välien olevan
-kireällä, sillä hän ei tahtonut antaa heidän määrätä valloittamiensa
-maiden rajoja pakanallisessa Virossa ja Liivinmaalla. Kuninkaalla ja
-arkkipiispa Anterolla oli hiljan ollut kiivas väittely tämän ritarin
-kanssa siitä yhtä luonnottomasta kuin julmasta ja epäkristillisestä
-tavasta, millä ritaristo koetti levittää kristinoppia näihin maihin.
-Sensijaan että vain olisi puolustettu sanan julistajia, pakoitettiin
-siellä pakanat miekan avulla kasteeseen, tai jos tahdottiin olla
-lempeitä, niin koetettiin viekotella heitä silmänruualla ja
-jonkinlaisilla raamatullisilla ilvenäytelmillä, joihin sekoitettiin
-kaikenlaisia mauttomia ja sopimattomia ilveitä kreikkalaisten ja
-roomalaisten epäjumalanopeista. Se suuri ristiretki Liivinmaahan,
-jota Valdemar jo kauan oli ajatellut, ja mihin paavikin oli mitä
-innokkaimmin häntä kehoittanut, saattaisi sitävastoin tuottaa onnea
-tuolle maalle, varsinkin jos hurskas arkkipiispa Antero ottaisi sen
-johdettavakseen; mutta tämän yrityksen aikoi ritari Balke saada
-estetyksi. Kuitenkin hänen neuvotteluillaan kuninkaan kanssa oli ollut
-hyvin huonot tulokset. Hän oli jo sanonut hyvästi eikä hän aikonut
-turhaan viipyä enää kauvempaa hovissa.
-
-Näitä molemminpuolisia kohteliaisuuksia seurasi yleinen äänettömyys.
-Saadakseen iloisen mielialan palautetuksi, viittasi kuningas
-Björn-juomanlaskijan täyttämään pikarit uudelleen, ja sill'aikaa hän
-kehoitti molempia runoilijoita ilahduttamaan heitä kaikkia laulullaan,
-mieluimmin jollakin tilapäisellä runolla, joka ei tarvinnut pitkää
-miettimisaikaa. Juuri tämänlaisissa tilapäisissä lauluissa oli
-Thorgejr Danaskjald taitava, ja kuningas halusi kernaasti antaa
-hänelle tilaisuuden jos mahdollista voittaa kuuluisan islantilaisen,
-jonka taidokkaammasti loppusoinnutettuihin lauluihin kuningas arveli
-tarvittavan pitempiaikaista miettimistä.
-
-Thorgejr punastui ujosti tuon kehoituksen kuullessaan, ja hän pyysi
-vanhemman ja vieraan mestarin laulamaan ensiksi. Hän arasteli myöskin
-laulaa yksinkertaisia laulujaan Skaldan kuuluisalle tekijälle, joka
-tuntien suuremman taitavuutensa piti muinaisajan runolauluja liian
-mitättöminä ja halpoina.
-
-Olavi Hviteskjald ei antanutkaan tilaisuuden mennä käsistään, vaan
-tahtoi loistavasti esiintyä kuninkaalle ja hänen hovilleen. Hän oli
-kauan odottanut tämänlaista kehoitusta, ja kun tilapäinen runoileminen
-ei ollut hänen alaansa, niin hän oli ahkerasti ja taitavasti
-sommitellut laulun kuninkaan kunniaksi. Se oli kirjoitettu vaikeimpaan
-kaikista runomitoista, niin kutsuttuun Alhendtiin, missä yksityiset
-tavut kussakin säkeessä olivat kahdesti soinnutetut, ja sanojen
-uskaliaat ja omituiset käänteet kaikkia ihmetyttivät ja hämmästyttivät.
-
-Hän osasi laulun hyvästi ulkoa ja lauloi sen voimakkaalla ja
-miehekkäällä äänellä, pyydettyään ensin anteeksi, jos tämä tilapäinen,
-vaikeimpaan runomittaan laadittu laulu epäonnistuisi.
-
-Hänen taidokas juonensa onnistui. Hänen laulunsa kuninkaan kunniaksi
-miellytti kaikkia, vaikka se kaikuikin hiukan jäykältä ja kankealta,
-ja yleisesti ihmeteltiin uuden, taidokkaan soinnutuksen uskaliaita
-käänteitä.
-
-Kuningas kiitteli häntä ystävällisesti, vaikka hän ei ollut ymmärtänyt
-puoltakaan laulusta. Mutta hän huomasi tarvittavan suurta taitoa ja
-sukkeluutta näin mutkikkaaseen sanojen soinnuttamiseen, eikä hän
-voinut käsittää mitenkä niin äkkiä voi saada tuollaisen taidetekeleen
-valmiiksi.
-
-Nyt oli Thorgejrin vuoro. Vaikka äsken kuulemansa laulu ei häntä
-miellyttänyt, oli hän kuitenkin niin hämmästynyt ja ihmeissään siitä,
-että hän ei tiennyt mitä ajatella omasta runoudestaan. Ehkä todellinen
-runotaide olikin toista kuin laulaa lämpimästi ja yksinkertaisesti
-sydämensä kylläisyydestä. Hän seisoi ääneti ja allapäin hetken aikaa
-miettien.
-
-"Jos sinulta puuttuu aihe", sano kuningas, "niin anna minun auttaa
-sinua. Laula meille kauneimmasta ja ihanimmasta naisesta. Onhan siinä
-aihe, josta nuori sydän aina lämpiää."
-
-"Ehkä minä voin antaa nuoren runolaulajan mielikuvitukselle virikettä!"
-sanoi äkkiä ritari Balke ja ojensi Thorgejrille pienen kullatun
-hopearasian, joka oli suljettu ja kalliilla kivillä koristettu.
-Thorgejr avasi rasian ja näki naisen pienen rintakuvan, joka oli
-harvinaisen taidokkaasti kreikkalaiseen tapaan maalattu vahaan
-saksanpähkinäpuulle. Nuori runoilija ei ollut milloinkaan nähnyt
-niin kauniita naiskasvoja. Hän kumartui melkein kunnioittavasti
-kuin pyhimyskuvan eteen sitä katsomaan. Hänen kirkkaat, siniset
-silmänsä loistivat lempeästi ja rauhallisesti. Hän tunsi mielensä
-yhtä tyyneksi ja iloiseksi kuin polvistuessaan Jumalan pyhän äidin
-kuvan eteen kirkossa, ja hän unohti kaikki arvelunsa ja alkoi runon
-laulukielen vanhimmalla, yksinkertaisimmalla runomitalla, jolla
-Voluspa sekä vanhimmat pohjoismaalaiset sankarilaulut ovat runoillut,
-yksinkertaisin, koruttomin sanaliittein, ilman muita koristeita kuin
-poljento ja yksitavuinen voimakas loppusointu, joka näytti tulevan kuin
-itsestään.
-
-Sitten hän alkoi laulaa kirkkaalla, ystävällisellä äänellään,
-puhtain, syvin sävelin siitä ihanasta naisesta, jonka hän näki niin
-elävästi edessään. Hän kuvaili hänen kullankeltaisia kiharoitaan
-ja vertasi niitä Tanskan tasankojen tuleentuneisiin, aaltoileviin
-viljavainioihin. Noissa kirkkaissa, taivaansinisissä silmissä hän
-näki sen syvän, äänettömän rakkauden ja ylevän, käsittämättömän
-pyrkimyksen iankaikkiseen katoamattomuuteen, joka täytti hänen sisimmän
-sielunsa nähdessään taivaan lukemattomine tähtineen kuvastuvan
-suureen mereen, tai Tanskan tyyniin, kirkkaisiin järviin. Hän ei
-enää kauempaa kuvaillut tuon ihanan kuvan yksityisiä kohtia: se oli
-elävänä hänen sielunsa silmissä. Mutta hänen isänmaanrakkautensa ja
-hänen ihastukseensa sen lempeää luontoa kohtaan yhdistyi samalla hänen
-käsitykseensä naisellisesta kauneudesta, niin että hänelle tässä
-ihanassa naiskuvassa ilmenevä henki johti hänen mieleensä hänen äitinsä
-kehtolaulut ja hänen lapsuutensa ihanimmat unelmat. Kuvassa, josta hän
-lauloi, näki hän siten Tanskanmaan kirkastetun suojelusenkelin kohoavan
-laaksoista, ja vihertäviltä kunnailta sen kirkkaanviheriäisistä
-metsistä ja tyynistä järvistä ja polvistuvan uskon, toivon ja rakkauden
-elähyttämänä pyhän Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. "Suo rauhasi ja
-siunauksesi Tanskanmaalle!" kuuli hän tämän rukoilevan "suo rauhasi ja
-siunauksesi kuninkaalle ja minun kansalleni! Suo rauhasi ja siunauksesi
-minun pojilleni ja tyttärilleni nyt ja iankaikkisesti!" Hänen äänensä
-värähteli hänen laulaessaan, ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä.
-Laulu oli vaiennut, ei kuulunut ainoatakaan hyväksymishuutoa, ei kukaan
-ihaillut hänen taitoansa eikä runoilijalahjojansa. Mutta kaikkien
-sydämiä hän oli liikuttanut, ja monen vanhan soturin silmässä loisti
-kyynel. Myöskin kuningas oli liikutettu: "Kiitos, kunnon Thorgejr!"
-sanoi kuningas. "Jos ei sinulla vielä olekaan Olavin taitavuutta ja
-harvinaista sulavuutta, niin on sinulla kuitenkin sanat ja sävelet,
-jotka tunkevat sydämeen. Sitä minä ja kaikki kunnon tanskalaiset
-miehet rakastamme; senvuoksi onkin sinulle annettu oikea nimi:
-Danaskjald [Tanskan runoilija]. Mutta mikä talismani sai niin sydämesi
-lämpenemään? Anna minun katsoa! Ehkä se osaa opettaa meidät muutkin
-laulamaan!"
-
-Thorgejr oli äsken antanut kuvan pois, ja se oli jo kulkenut ritarien
-kesken kädestä käteen saapuessaan nyt kuninkaalle. Kaikki ihailivat
-sitä suuresti ja sanoivat ettei Thorgejr ollut liiaksi sitä ylistänyt.
-Kun kuningas näki kuvan, muuttuivat hänen kasvonsa äkkiä. Hän istui
-kauan ääneti ja syventyneenä sen katselemiseen. Hän oli ainoa, joka ei
-heti puhjennut äänekkäästi ihailemaan kuvan kauneutta ja ylistämään
-taideteoksen taiteellista arvoa. Mutta viekkaalta ritari Balkilta ei
-jäänyt huomaamatta, miten ihastuneena kuningas sitä katseli, ja miten
-silminnähtävän vaikea hänen oli erota siitä, luovuttaessaan sen
-takaisin omistajalleen.
-
-"Jos tällä taitavan böhmiläisen luostariveljen teoksella on
-jonkinlainen arvo teidän silmissänne, kaikkein armollisin kuningas",
-sanoi herra Balke, "niin vastaanottakaa se minun kunnioitukseni
-halpana todisteena. Se ei ole läheskään täydellinen kuva siitä, jota
-se esittää, se on vain heikko jäljennös Böhmin nuoresta prinsessa
-Margarethasta."
-
-"Siis todellinen muotokuva!" huudahti kuningas. "Pyhän Pentin nimessä!
-Pyhä Lucas itse ei olisi voinut paremmin kuvata pyhää neitsyttä. Minä
-kiitän teitä kauniista lahjasta!" lisäsi hän hilliten iloaan. "Ottakaa
-vastaan tämä rannerengas minun kiitollisuuteni osoitukseksi!" Näin
-sanoen hän irroitti käsivarrestaan suurilla topaaseilla koristetun,
-kallisarvoisen rannerenkaan, ja antoi hovimarskin ojentaa sen
-hopeavadilla ritari Balkille. Mutta Margarethan kuvan hän pisti
-nopeasti kultaiseen rasiaansa ja kätki sen povelleen rakkaimpien
-pyhäinjäännöstensä viereen.
-
-"Ovatko böömiläiset luostariveljet tulleet niin maallismielisiksi",
-kysyi arkkipiispa Antero -- "että he turvautuvat pakanalliseen
-taiteeseen kuvatessaan maallista ja katoavaista kauneutta?"
-
-"Pyydän anteeksi, arvoisa herra!" vastasi ritari Balke, jolle tämä
-kysymys oli esitetty. "Jalo maalaustaide on tosiaankin enemmän
-kristillinen kuin pakanallinen, ja nuo hurskaat miehet sitä
-harjoittaessaan vain lainaavat tuon maallisen ja katoavaisen kauneuden,
-antaakseen sillä heikon jäljennöksen taivaallisesta ja iäisestä. Tämän
-kuvan tarkoituksena oli olla mallina suureen alttaritauluun, joka kuvaa
-pyhän Agneksen marttyyrikuolemaa, ja jolla hurskas isä on aikonut
-koristaa luostarikirkkonsa. Niin pian kun se oli täyttänyt hurskaan
-tarkoituksensa, ei hän pitänyt sopivana säilyttää sitä kauemmin
-luostarissa ja antoi sen hyväntahtoisesti minulle, aavistamatta sen
-joutuvan näin korkeisiin käsiin."
-
-Tästä ei puhuttu sen enempää. Kuninkaan viittauksesta arkkidiakoni
-Anfred nousi pitämään lyhyen, latinalaisen pöytärukouksen. Niin
-oli ateria päättynyt. Kuningas poistui miettivän näköisenä kreivi
-Albertin kanssa salakammioonsa, ja prinsessa Regitza rouviensa ja
-neitostensa saattamana naissaliin. Täällä hän vastaanotti Helena-rouvan
-ja hänen molemmat tyttärensä ystävällisesti, mutta jonkinlaisella
-hillityllä varovaisuudella, mikä melkein saattoi kauniin lesken
-katumaan käyntiään. Prinsessa valitti veljensä, kuninkaan, olevan niin
-kiintyneen tärkeisiin valtiollisiin asioihin, että tähän aikaan oli
-hyvin vähän tilaisuutta huvittelemiseen ja seurustelemiseen hovissa:
-"Täällä puhutaan vain sodasta ja sota-asioista", sanoi hän, "minä
-olen senvuoksi päättänyt aivan heti erottautua tänne kokoontuneesta
-sotaisesta seurasta, ja muodostaa pienen, rauhallisen, enimmäkseen
-naishoviseuran, tähän linnan siipirakennukseen, jonka veljeni on
-jättänyt minun käytettäväkseni. Teidän iloinen seuranne, jalo rouvani",
-lisäsi hän, "on senvuoksi minulle hyvin mieluinen, jos Te ja Teidän
-tyttärenne voitte tyytyä tähän hiljaiseen nunnaelämään, jota minä
-tavallani vietän. Muuten me pian olemmekin siihen pakoitetut kun
-veljeni nyt, kuten näyttää, tavallisuudesta poiketen aikoo ottaa
-talvenkin sotaisten aikeittensa avuksi."
-
-Ajatus yksitoikkoisesta, ikävästä hovielämästä naissalissa ei
-suinkaan miellyttänyt Helena-rouvaa. Mutta hän oli pitävinään sitä
-hyvinkin mieluisana. Kuninkaan vilkas luonne ja hänen mieltymyksensä
-naisseuraan oli kuitenkin hänelle takauksena siitä, ettei, ainakaan
-kuninkaan kotona ollessa, Riibehuusissa tulisi olemaan niin kuollutta
-ja hiljaista kuin prinsessa Regitza oli koettanut hänelle uskotella.
-Kasvatusäiti vei nyt myöskin pienen Rigmorin prinsessan luo, joka
-vastaanotti hänet sydämellisesti.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU.
-
-
-Sill'aikaa nuoret ritarit olivat pukeneet viitat, haarniskat ja
-hansikkaat ylleen ja olivat Esbern Snaren poikien sekä näiden lankojen
-kanssa lähteneet huviratsastukselle ja jokapäiväisiin aseharjoituksiin.
-Muutamat vanhemmat ritarit ja hovimiehet huvittelivat lautapelillä ja
-pelipöytien ääressä.
-
-Thorgejr Danaskjald oli poistunut oppineen islantilaisen kanssa,
-saadakseen häneltä opetusta uusissa taidokkaissa laulumuodoissa; sillä
-hän kunnioitti suuresti tämän vanhemman mestarin taitoa, ja hän toivoi
-innokkaasti omistavansa sen mitä hän voi oppia tuon vieraan taidosta,
-siltä kadottamatta omintakeisuuttaan ja sitä minkä katsoi jalossa
-runotaiteessa korkeimmaksi ja tärkeimmäksi.
-
-Arkkipiispa Antero ja veli Gunnar olivat heti etsineet vasta saapuneen
-Pietari-piispan, ja ystävällisessä veljesseurassa he keskustelivat
-kuninkaan ja maan tärkeimmistä asioista.
-
-Linnan suuren juhlasalin ikkunan syvänteessä, jonne lyijyyn upotetuista
-ruuduista virtasi niukasti valoa, istuivat ritari Herman Balke ja
-arkkidiakooni Arnfred arpapelipöydän ääressä. He keskustelivat
-salaisesti siitä valtavasta vaikutuksesta, minkä böhmiläisen prinsessan
-kuva näytti tehneen kuninkaaseen.
-
-"Sen minä kyllä aavistin!" sanoi ritari Balke itserakkaasti. "Teidän
-sotaisa kuninkaanne on tunnettu kristikunnan kohteliaimmaksi ritariksi,
-sekä kauniin sukupuolen lämpimäksi ihailijaksi, ehkä liiankin
-lämpimäksi muutamien mielestä. Prinsessa Margaretha ei ole ainoastaan
-kaunein, mutta, minä uskallan sen vakuuttaa, hän on myöskin sivein ja
-rakastettavin nainen, jonka minä tunnen. Teidän kuninkaanne hän tuntee
-vain maineen kautta, mutta sankarina ja ritarina hän ihailee jo häntä.
-Liitto hänen kanssaan ei olisi onnellinen ainoastaan Tanskalle, vaan
-myöskin niille vieraille maille, joita tämä valloitushaluinen kuningas
-nyt uhkaa tulella ja miekalla. Minä tunnen kauneuden vaikutuksen
-sydämiin, ja Margaretha rakastaa rauhaa vieläkin hartaammin kuin hän
-kunnioittaa sankarillista voittajaa."
-
-"Minä ymmärrän, minä ymmärrän!" kuiskasi Arnfred viekkaasti. "Te ette
-ole täällä ainoastaan Liivinmaan ja Saksan ritarikunnan puolesta. Te
-olette täällä myöskin salaisesti hellän naissydämen lähettiläänä" -- --
-
-"Siinä te erehdytte suuresti, hurskas herra!" keskeytti hänet Herman
-Balke itsetietoisesti. "Minä en edes pyhän veljeskunnan suurmestarina
-halveksi käyttää hyväkseni tilaisuutta ja inhimillisiä intohimoja
-suuriin, hyväätekeviin tarkoituksiin. Mutta minä en alennu toisen
-tahdon sokeaksi välikappaleeksi sen vuoksi, että tuo välikappale on
-joutunut minun käteeni ja voisi ehkä yhdistää muihin minun tahtoni.
-Tässä ei ole kysymys ruhtinaan tai prinsessan persoonallisesta
-onnesta. Mitä muuten tuohon kuvaan tulee, niin minä en ole sanonut
-ainoatakaan valheellista sanaa siitä, eikä ihana Margaretha voi
-uneksiakaan, että hän näin in effegie [välillisesti] lepää nuoren
-Tanskan kuninkaan povella. Tuo taikakalu oli vain siemen, minkä taivas
-pudotti käteeni", jatkoi hän hartaan näköisenä, "minä kylvin sen sitten
-sopivassa tilaisuudessa sinne, missä minä tiesin sen löytävän hyvän ja
-suotuisan maaperän. Jos siitä kasvaa palmu Tanskanmaahan, niin minä en
-pyydä siitä kunniaa itselleni. Mutta minun ja monen, myöskin teidän
-hyväntekijänne, vangitun piispa Valdemarin, edut voisi siten yhdistää.
-Hän, jolla on kuninkaiden sydämet kädessään, ei varmaankaan ole
-turhaan tehnyt teitä, arvoisa herra, minun ystäväkseni ja uskotukseni.
-Kuninkaan rippi-isänä teillä on tilaisuus lausua sana oikeaan aikaan --
-ja --"
-
-"Minä ymmärrän, minä ymmärrän!" kuiskasi Arnfred. "Te arvelette
-rakastuneen lejonan päästävän saaliin kädestään, ja Saksan ritarikunta
-saa yksin kunnian sekä kohtuullisen kunniapaikan käännettyään
-Liivinmaan miekalla. -- Teidän ystävänne Valdemar piispa on hyvin
-suosittu Böhmin hovissa. Jos hän teidän hurskaan Margarethanne
-rukouksesta pääsisi vapaaksi, niin hän kenties antaisi kuninkaalle
-muuta ajattelemista kuin teidän pakananne, ja minä -- niin, minä saisin
-tyytyä --"
-
-"Ensimäiseen käännetyn Liivinmaan piispanpaikkaan, niin totta kuin
-Saksan ritaristolla on jonkinlaista vaikutusvaltaa hänen Pyhyytensä!"
--- keskeytti ritarikunnan suurmestari painavasti. Samassa joku
-lähestyi, ja molemmat herrat ojensivat toisilleen kätensä pelipöydän
-yli, nousivat äänettöminä, luoden toisiinsa ymmärtävän katseen.
-Naureskellen viittaansa piiloutuneena, kumaraselkäinen arkkidiakooni
-astui taas kapitulitaloon. Herman Balke astui oven vieressä istuvan
-asepalvelijansa luo. Poika heitti valkoisen ristiviitan korkean
-herransa hartioille, ojensi hänelle hansikkaat ja valkotöyhtöisen
-hatun, ja seurasi häntä sitten kunnioittavan välimatkan päässä
-linnanpihalle. Siellä odotti ritarin korkea ori satuloituna, ja
-aseenkantajan lauhkea tamma sen vieressä; ja hetken kuluttua oli
-saksalaisen ritariston suurmestari, niinkuin näytti asiaansa
-toimittamatta, ratsastanut pois Riibehuusista. Mutta hän uskoi
-heittäneensä tulikipinän kuninkaan sydämeen, mikä panisi kuninkaan
-ajattelemaan muuta kuin Liivinmaan valloittamista sekä estäisi hänet
-sekaantumasta Miekkaveljeskunnan ja saksalaisen ritariston aikeisiin.
-Saksan sisäiset riitaisuudet ja kuninkaan liittoutuminen keisari
-Oton kanssa teki myöskin tarpeelliseksi sen että kuninkaan täytyi
-kääntää huomionsa aivan toiseen suuntaan, kuin mitä hän oli näyttänyt
-viekkaalle ritari Balkille.
-
-Kuningas Valdemar oli kuunnellut harvinaisen hajamielisenä kreivi
-Albertin selostusta runsaasta sotaverosta, joka oli saatu kannetuksi.
-Hän oli antanut hänelle käskyn lähettää viipymättä Elben luona
-oleva sotajoukko nöyryyttämään kuningas Ladislausta ja peloittamaan
-pohjoissaksalaisia ruhtinaita, joista osa oli hänen läänitysmiehiään;
-sillä hän tiesi heidän vain odottavan sopivaa tilaisuutta
-riistäytyäkseen irti tanskalaisten yliherruudesta. Kuningas lupasi itse
-muutaman päivän kuluttua yhtyä sotajoukkoihin. Mutta vakava kreivi
-Albert katseli ihmetellen sankarimielisen kuninkaansa kasvoja, joista
-hänen mielestään puuttui se tyyni varmuus, mikä aina oli hänelle
-ominainen hänen tehdessään suunnitelmia ja jakaessaan näin tärkeitä
-käskyjä. Kreivi Albert ei myöskään käsittänyt, minkävuoksi kuningas
-vastoin tapojaan viipyi Riibehuusissa, kun näin tärkeä sotaretki oli
-kysymyksessä. Silloin ajatus Helena-rouvasta ja kaikesta, mitä hänestä
-ja kuninkaasta sanottiin, välähti kreivin mieleen ja hän punastui itse
-tuota ajatusta, joka hänen tahtomattaan oli tunkeutunut esiin.
-
-"Minä olen tuonut mukanani Esbern Snaren uljaat pojat", sanoi hän, "ja
-heidän iloinen äitipuolensa on seurannut heitä, luultavasti saadakseen
-huvitella täällä hovissa. Mutta, jos minun kuninkaani uskollisesti
-pysyy suunnitelmissaan, niin ei Riibehuus ainakaan aivan pian tule
-huvituksista rikkaaksi."
-
-"Elkää sanoko niin!" vastasi kuningas. "Pommerin retki ei kestäne
-kovinkaan kauan, ja jos kaikki käy toivomusteni mukaan, niin voi täällä
-linnassa syntyä pian hyvinkin iloinen elämä. Mitä sanotte, urhokas
-sisarenpoikani, jos minä nyt todenteolla ajattelisin naimisiin menoa?"
-
-"Siihen vaaditaan ensiksi kuninkaallinen tai keisarillinen morsian!"
-huomautti kreivi Albert; ja kun kuningas ei ryhtynyt keskustelemaan sen
-enempää asiasta, sanoi kreivi Albert hyvästi, ja lähti vielä samana
-päivänä, hyvin synkkänä ja alakuloisena useiden ritarien ja soturien
-kanssa sotajoukkojen luokse, Kaarlon ja seurueensa saattamana.
-
-Seuraavana aamuna kuningas ratsasti tapansa mukaan
-aamujumalanpalvelukseen tuomiokirkkoon. Kun hän aikoi astua sisään
-komeasta kirkonovesta, jota koristi rengaskaulainen kullattu kissanpää,
-huomasi hän Helena-rouvan tyttärineen pysähtyneen oven suuhun häntä
-tervehtimään. Kauniilla leskellä oli komea, punainen kärpännahoilla
-reunustettu silkkiviitta yllään ja päässään kamelikurjen höyhenillä
-koristettu korkea silkkihattu, joka veti kaikkien huomion puoleensa.
-Paljon väkeä virtaili kirkkoon, ja syntyi hetkeksi seisahdus väkijoukon
-tehdessä tilaa kuninkaalle ja hänen seurueelleen.
-
-"Katsokaa, tuossa on kuninkaan jalkavaimo, Seebyn rikas leski!" sanoi
-paksu riibeläisporvari seuralaiselleen. "Katsokaa mitenkä hän kiemailee
-ja kumartelee! Kukaties me kuitenkin saamme hänet kuningattareksi
-keisarin sisaren sijasta -- hyi!"
-
-Närkästyneenä kuuli kuningas hävittömän puheen. Hän kalpeni vihasta ja
-kääntyessään hän näki ivanaurun monen kasvoilla, mutta hän ei saanut
-selville kuka nuo sanat oli lausunut. Hän hillitsi suuttumuksensa ja
-astui rauhallisesti edelleen, mutta Helena-rouvan ja hänen tyttäriensä
-tervehdyksiin hän vastasi kylmästi ja vieraasti kumartaen, eikä edes
-katsonut heihin. Kaunis leski antoi hunnun samassa pudota kasvoilleen
-peittääkseen äkkiä kalpeiksi valahtaneet poskensa. Hän tarttui
-tytärtään käsivarteen ettei horjahtaisi, ja kiirehti sitten umpinaiseen
-rukoustuoliin, missä hän polvistuneena ja kuumia, katkeria kyyneleitä
-vuodattaen näytti rukoilevan.
-
-Kuningas oli unohtanut rukousnauhansa ja lähetti pojan sitä hakemaan.
-Levottomana ja hajamielisenä hän vaipui rippituoliinsa, tuntien
-valtavan halun avata sydämensä rippi-isälleen. "Raskas synti painaa
-omaatuntoani!" sanoi hän ristikon läpi tarkasti kuuntelevalle
-arkkidiakonille. "Minä olen saattanut varomattomilla ja turhilla
-puheillani sekä kevytmielisellä käytökselläni nuoren, ylhäisen lesken
-huonoon maineeseen ja itseni huonoon huutoon kansan kesken. Millä
-katumuksella voin sovittaa tämän rikoksen, miten voin tehdä lopun
-näistä solvaisevista puheista?"
-
-"Teidän rikoksenne, kuninkaani", vastasi rippi-isä, "ei oikeastaan
-ankarasti katsottuna ole peccatum mortale eli kuolemansynti, mutta
-joskin se voiteisiin laskea niiden joukkoon, niin halvinkin pyhälle
-kirkolle suotu etu on riittävä sen sovittamiseksi, ja siihen kehoittaa
-teitä teidän harras kiintymyksenne sekä kirkkoon että paavilliseen
-hallitukseen. Jos te tästälähin tahdotte välttää rikoksen luonnollisia
-seurauksia maailman silmissä sekä teidän kunnianne häpeällistä
-solvaisemista, niin täytyy teidän solmia kristillinen ja kunniallinen
-avioliitto Teidän säätyisenne naisen kanssa ja olla enää koskaan
-näkemättä tätä nuorta, kiehtovaa leskeä."
-
-Kuninkaan posket hehkuivat. "Kaksi päivää sitten", vastasi hän, "olisi
-tämä sovitus ollut minulle liian ankara ja vaikea -- tänään tuntuu
-se minulle liian helpolta --" ja nyt hän ilmoitti rippi-isälleen sen
-salaisen epäjumaloimisen, minkä vallassa hän oli ollut eilisestä
-päivällisestä asti, ja mitenkä hän, sensijaan että olisi lukenut
-Ave-Mariansa, oli vain katsellut maallisen naisen kuvaa, mikä oli
-saanut paikkansa hänen sydämellään hänen kumminsa herttua Knuutin
-verisen hiuskiharan vieressä.
-
-"Se kuuluu vielä _peccatavenialioihin_ eli anteeksi annettaviin
-synteihin, armollinen herra!" kuiskasi Arnfred ristikon läpi -- "Mitä
-liekin tuo salaperäinen Slagelsen pappi puhunut teille sisäisestä
-valosta, vaipumisesta Jumalan olentoon itseensäsyventymisen ja
-aistiluontonsa hillitsemisen kautta, niin tämä Teidän maallisen kuvan
-ihailemisenne osoittaa tämän salaoppineiden luonnottoman opin sotivan
-teidän tervettä luontoanne vastaan. On parempi naida kuin palaa, sanoo
-apostoli, enkä minä voi antaa teille sen parempaa neuvoa, jalo herra!"
-
-"Mitä? Palaa?" toisti Valdemar kiivaasti. "Elkää niin nimittäkö
-puhtainta tunnetta, mitä minä olen elämässäni tuntenut. Minä en
-sitä tunnusta sinulle syntinä. Mutta se onkin ehkä vain haaveilua,
-jonkinlaista hulluutta, joka ei johda minkäänlaisiin tuloksiin, ja
-minua vain suututtaa, että minä tämän päähänpiston tähden unohdan sekä
-toimia että rukoilla. Sillä minä en unohda ainoastaan Ave-Mariani
-lukemista -- senhän minä kyllä voin sovittaa -- minä en unohda vain
-rukousnauhaani. Tuo nainen, jota minä en milloinkaan ole nähnyt, on
-nyt enemmän minun mielessäni kuin sotaretki maan ja kruunun kunnian
-puolesta. Jos minä olisin nainen tai pappi, niin minä uskoisin tuolla
-kuvalla, jonka minä vastaanotin vihollisen kädestä, olevan taikavoiman.
-Enkä minä eroaisi siitä vaikka sinä antaisit minulle kaikki kirkkosi
-pyhäinluut ja marttyyrihampaat."
-
-"Sitä uhrausta ei pyhä kirkko teiltä vaadi!" kuiskasi Arnfred. "Tässä
-minä en pelkää olevan minkäänlaisen taikavoiman vaikutusta, vaikka
-sellaisesta kyllä ennen olen kuullut puhuttavan. Mutta minä luulen
-paljon enemmän teidän suojeluspyhänne ja isoisänne pyhän Knuut herttuan
-ystävällisen kehoituksen vaikuttaneen näin voimakkaasti tähän teidän
-kuninkaalliseen mieleenne. Noudattakaa luottamuksella tuota pyhää
-kehoitusta, ja huolehtikaa valtakunnan ja kruunun säilyttämisestä
-liitolla, joka voi tuottaa onnea ja siunausta sekä teille että
-Tanskalle."
-
-"Onhan tuo kaikki kuitenkin turhaa haaveilua!" vastasi kuningas. "Ja
-kuka voi taata minulle sen, ettei tuon kuvan aikaansaama vaikutus katoa
-kuin muutkin unet, nähdessäni hänet todellisuudessa? Mutta minä tahdon
-kuitenkin ajatella sitä. Jumalan haltuun, pappi!" Sitten kuningas
-poistui rippituolista, ja aamujumalanpalveluksen päätyttyä hän ratsasti
-ajatuksiinsa vaipuneena takaisin linnaan.
-
-Heti kun Helena-rouva tyttärineen, Pietari Strangenpojan ja Antero
-Gronpojan saattamana astui ulos kirkosta, alkoi kuulua yleistä
-mutinaa uteliaasta, tunkeilevasta kansanjoukosta, joka seurasi heitä
-uhkailevana aina linnaan asti. Suuttuneina tästä tunkeilevaisuudesta
-ja sopimattomasta sekaantumisesta molemmat nuoret ritarit paljastivat
-miekkansa ja oli vähällä syntyä verinen ottelu, mutta Valdemarin
-käskystä muutamat kuninkaan seurueeseen kuuluvat ritarit ratsastivat
-takaisin ja hajoittivat levottoman väkijoukon, joka vihelsi sormiinsa
-ja lausui raakoja, loukkaavia sanoja, "kauniista, koreilevasta
-noidasta". "Hän mielistelee Tanskan kuningasta -- hän tahtoo päästä
-Tanskan kuningattareksi!" huusivat he. "Menköön takaisin Ruotsiin! Hän
-on taittanut niskan mieheltään, hän on liitossa paholaisen kanssa."
-
-Helena-rouva luuli vaipuvansa maahan häpeästä. Hänen tyttärensä
-itkivät ja turvautuivat vavisten kiukustuneisiin sulhasiinsa.
-Tainnoksissa ja kuolonkalpeana kannettiin vainottu kaunotar linnaan.
-Hänen poikapuolensa ja hänen tyttäriensä sulhaset olivat hyvin
-kiihtyneet tästä loukkaavasta kohtelusta. Kiivastuneena kuningas
-käski mitä ankarimmin tutkia asiaa. Koko hovin läsnäollessa hän
-julisti Helena-rouvan olevan mitä kunniallisimman ja nuhteettomimman
-ritarinaisen, ja hän vannoi kuninkaallisella voimallaan ja kunniallaan
-suojelevansa häntä kaikilta loukkauksilta. Sen, joka todisteetta syytti
-häntä rikoksesta, julisti hän häpeällisimmäksi kunnianloukkaajaksi,
-jota rangaistaisiin siitä lain koko ankaruudella.
-
-Hän sai siten ainakin aluksi Helena-rouvan sukulaiset ja ystävät
-rauhoitetuiksi, ja he toivoivat nyt mitä pikemmin voivansa viedä hänet
-pois Riibehuusista, minkä myöskin kuningas piti välttämättömänä.
-
-Kun Helena, toinnuttuaan tainnoksista, avasi silmänsä, tuijotti
-hän hurjasti ja epätoivoisena ympärilleen, puhellen samalla niin
-sekavasti, että pelästyneinä pantiin hakemaan mestari Harpesträngiä,
-jonka mielestä hänen tilansa oli hyvin arveluttava. Hän selitti
-Helenalla olevan kovan ja vaarallisen kuumeen. Houreissaan hän ilmaisi
-intohimoisen, melkein rajun rakkautensa kuninkaaseen. Hän mainitsi
-usein kyyneleitä vuodattaen hänen nimeään ja väänteli käsiään. --
-"Minun vanhukseni" -- huokaili hän -- "niin, hänen täytyi kuolla --
-niin oli tähtiin kirjoitettu -- Musta sen sanoi -- ja minä olen viaton
--- minkä vuoksi hän kulki niitä portaita pimeässä -- Onhan hänkin nyt
-kuollut? -- Hän, jolle minun lemmittyni ensiksi ojensi kätensä? -- hän
-tulee kruunu ruskeilla kiharillaan -- haa, eikö se tarkoittanutkaan
-minua? -- Miksi Musta nauroi niin viekkaasti partaansa!" Näin hän
-puheli kiihkeästi, ja neitoset ristivät itseään ja sanoivat hänen
-puhuvan liitostaan paholaisen kanssa.
-
-Pieni Rigmor juoksi pelästyneenä pois vuoteen luota, ja kun prinsessa
-Regitza huomasi mistä oli puhe, käski hän kaikkien poistua huoneesta,
-jääden yksin onnettoman sairaan luokse.
-
-"Kuka se Musta on, josta te puhutte, jalo rouva!" kysyi hän
-rauhallisesti. "Onko hän jokin hengen mies? Ehkä teidän rippi-isänne
-tai sielunpaimenenne?"
-
-"Minun sielunpaimeneni?" toisti Helena-rouva hymyillen. "Minun
-sielunpaimeneni, niin kyllä tavallaan, -- mutta hän ei ole pitänyt
-hyvää huolta minun syntisestä sieluparastani -- luolaan hän on vienyt
-minut, syvään, mustaan luolaan, minne ei aurinko eikä kuu paista?"
-
-"Mitä te näitte siellä luolassa?" kysyi prinsessa tuskallisen
-jännitettynä.
-
-"Minä näin mitä tähtiin on kirjoitettu -- herttuan nimen -- ei,
-kuninkaan, suurimman ja mahtavimman kuninkaan -- myöskin sinun nimesi
-minä näin." tämän sanoessaan hän tuijotti jäykästi prinsessaa silmiin
--- "myöskin sinä olet syntynyt kruunua kantamaan, -- omaa nimeäni",
--- huokaili hän, "oi, omaa nimeäni minä en nähnyt. Voi, voi, se oli
-varmaankin häpeän ja häväistyksen peittämä." -- Tässä hän peitti
-molemmilla käsillään kauniit, kalpeat kasvonsa ja itki katkerasti.
-
-Mutta tämä mielenhäiriö ei kestänyt kauan. Käsittämättömillä
-sielunvoimilla hän näytti pakoittavan mielensä rauhoittumaan.
-Selvittyään, hän mestari Harpesträngin suureksi ihmeeksi, parani
-aivan täydellisesti. Ennen iltaa hän jo ivaili ja nauroi näennäisen
-rauhallisesti sitä, että Riiben katupojat olivat kutsuneet häntä
-noita-akaksi, ja että hän oli antanut tuollaisen asian niin painaa
-mieltänsä. Kuultuaan miten kiivaasti kuningas oli puolustanut hänen
-kunniaansa ja huolehtinut hänen turvallisuudestaan, kohotti hän päätään
-ja rintaansa, ja kysyi ihmetellen minkävuoksi hänen tyttärensä ja
-heidän sulhasensa olivat matkapukeissa. "Olenko minä käsittämättömässä
-heikkoudessani sanonut haluavani matkustaa?" kysyi hän. "Jos minun ei
-ole käsketty lähteä pois vieraanvaraisesta Tanskan hovista, jota minun
-on mahdoton uskoa, niin ainakin minun kunniani nyt vaatii minun jäämään
-tänne. Ei suinkaan joukko katupoikia karkoita herttua Guttormin tytärtä
-Riibehuusista?"
-
-Kaikki vaikenivat hämillään. Helena-rouva nousi ylpeänä ja varmana, ja
-pyysi saada puhutella kuningasta.
-
-"Minä esitän itse veljelleni teidän toivomuksenne, jalo rouva!" vastasi
-prinsessa Regitza äkkiä ja poistui hänen luotaan.
-
-Valdemarin istuessa levottoman ja miettiväisen näköisenä
-salakammiossaan, astui hänen vakava sisarensa, tavallisuudesta poiketen
-ja ilmoittautumatta hänen luokseen.
-
-"Suo anteeksi veljeni, jos minä häiritsen sinua!" sanoi hän
-tuttavallisesti veljeään lähestyen. "Minä tulen tärkeän asian vuoksi
-sinun luoksesi. Sekä sinun että meidän sukumme kunnia on kysymyksessä.
-Onneton Helena-rouva haluaa puhua sinun kanssasi."
-
-"Minä en tahdo tavata häntä!" vastasi kuningas päättäväisesti. "Mutta
-minä toivon hänen matkustavan niin pian kuin lääkäri sen sallii!"
-
-"Se on tietysti välttämätöntä!" sanoi prinsessa. "Mutta asiaa on
-tarkasti punnittava. Hän on herttuan tytär, meidän hovimme vieras,
-mahtavaan ja suureen ritarisukuun kuuluva ritarirouva, nainen, jonka,
-kunniaa sinä itse julkisesti ja kiivaasti olet puolustanut, voiko hänet
-häväistynä ja hyljättynä karkoittaa meidän hovistamme kuin ylönkatsotun
-ja tunkeilevan porton?"
-
-"Mitä sinä sitten vaadit minun tekemän?" kysyi Valdemar kiivaasti.
-"Tunnethan sinä solvaisevan huhun meistä? Tahtoisitko sinä vaatia minua
-uhmailemaan sitä. Tahdotko sinä, että minä puhdistaisin hänen kunniansa
-uhraamalla hänelle omani. Pitääkö minun ojentaa hänelle käteni ja
-kruununi ja joutua siten koko Europan ja kansani ylenkatsottavaksi.
-Minä tunnustan sinulle, että minä en ole syytön. Minusta hän oli
-kaunein ja rakastettavin nainen, mitä minä olin nähnyt, ja minä osoitin
-hänelle huomaavaisuutta, mikä oikeutti hänet mitä mahdottomimpiin
-luulotteluihin. Mutta ei koskaan mieleeni olisi juolahtanut korottaa
-ritarinleskeä Tanskan valtaistuimelle. Minun kevytmielisyydelläni ja
-varomattomuudellani on ollut surulliset seuraukset. Kauniin lesken hyvä
-nimi ja maine on turmeltu, eikä minun kunniani siitä ole voittanut.
-Minä tahdon tehdä kaikkeni sovittaakseni tämän rikokseni, mutta en
-mitään, millä häpäisisin valtakuntaa ja kruunua!"
-
-"Sano minulle suoraan, veljeni", kysyi prinsessa luoden häneen vakavan,
-tutkivan katseen, "rakastatko sinä häntä, tai oletko sinä koskaan
-rakastanut häntä? Teille miehille saa asettaa kaksi kysymystä silloin
-kun meille vain yhden. Käsi sydämelle! Sinun rauhasi tähden minä kysyn
-näin sinulta."
-
-"Sinä ahdistat minun omaatuntoani, sisar!" vastasi Valdemar. "No, kuule
-siis! Minä olen todellakin kerran kuvitellut rakastavani häntä. Mutta
-minä varmasti tiedän erehtyneeni." Tämän sanoessaan hänen katseensa
-välittömästi kääntyi pöydällä olevaan kullattuun, sulettuun rasiaan;
-minkä sisässä prinsessa Margaretan kuva oli.
-
-"Vielä vain yksi kysymys, veljeni! Teen sen onnettoman Helenan tähden,
-jonka kohtaloa minä koko sydämestäni surkuttelen. Oletko sinä koskaan
-sanonut hänelle suoraan ja selvin sanoin mitä sinä luulit tunteneesi
-häntä kohtaan?"
-
-"Jos minä voisinkin puhdistautua siitä", vastasi kuningas, "niin minä
-en kuitenkaan voi puhdistautua niiden katseitten ja eleiden edessä,
-mitkä puhuvat selvemmin ja vakuuttavimmin kuin kaikki sanat, ja siinä
-suhteessa minä olen ja jään syynalaiseksi. Sinä naurat minulle, kun
-kuulet sovitustyön, mikä minut on senvuoksi määrätty tekemään, ja
-jos minä itse olisin ollut rippi-isäni, niin minä en olisi voinut
-lempeämmin rangaista: minä nain prinsessan, jota minä en koskaan
-ole nähnyt. -- Minä en enää koskaan tapaa Helena-rouvaa. Mutta minä
-tahdon kirjoittaa hänelle. Minä tahdon selvästi osoittaa hänelle
-kunnioitukseni. Niin kauan kuin hän haluaa olla sinun vieraasi,
-on häntä kohdeltava kuin ruhtinatarta, kuin herttua Guttormin
-tytärtä. Mutta minä poistun huomen-aamulla Riibehuusista, enkä
-palaa niin kauan kuin hän on täällä. Kunnia- ja turvallisuusvartio
-suojelee häntä kaikilta loukkauksilta sekä hänen täällä ollessaan,
-että hänen matkustaessaan. Hänen nuorimmalle pojalleen minä olen
-luvannut herttuakunnan, siinä sanassani minä pysyn, maailman puheista
-välittämättä. Mutta enempää minä en voi enkä tahdo tehdä."
-
-Siihen keskustelu päättyi. Kuningas kirjoitti kirjeen kauniille
-leskelle, ja prinsessa ojensi sen tälle, tuoden ystävälliset
-tervehdyksensä kuninkaalta.
-
-Kun Helena-rouva luki kirjeen, kalpeni hän. Mutta hän tointui nopeasti,
-ja noustuaan rauhallisesti ja päättäväisesti, hän selitti tahtovansa
-vielä samana yönä matkustaa takaisin Skåneen. "Kullenille minä rakennan
-linnani!" sanoi hän salaperäisesti prinsessalle. "Sieltä minä tahdon
-katsella taivaan rataa ja antaa maailman kulkea kieroa kulkuaan.
-Tervehtikää kuningasta ja sanokaa hänelle: Minä olen nyt Kullenmiehen
-kuningatar. Kyllä hän ymmärtää mitä minä tarkoitan."
-
-Prinsessa katseli häntä ihmetellen ymmärtämättä häntä, ja pelkäsi
-hänen menettäneen järkensä. Nyt kutsui Helena-rouva tyttäriensä
-sulhaset luokseen ja kysyi heiltä oliko heidän rakkautensa hänen
-tyttäriinsä yhtä lämmin tänään kuin eilen. He vakuuttivat niin olevan
-ja ihmettelivät tätä omituista kysymystä.
-
-"Sitten he ovat tunnin kuluttua teidän aviovaimoinanne, tai ei
-milloinkaan!" sanoi hän päättäväisesti. "Minä en voi enää kauemmin
-suojella heitä täällä Tanskassa, ja jos he seuraavat minua salmen
-tuolle puolen, niin he eivät enää koskaan palaa takaisin!"
-
-Pietari Strangenpoika ja Antero Gronpoika katsoivat iloisesti
-ihmetellen morsiamiinsa, jotka seisoivat matkapuvuissa valmiina
-seuraamaan oikullista äitiään. Tytöt seisoivat kyynelsilmin, vuoroon
-punastuen ja kalveten, ja nuoret ritarit eivät miettineet kauemmin.
-
-"Tunnin kuluttua minä olen teidän laillinen vävypoikanne, jalo rouva!"
-vastasi Pietari Strangenpoika, "ja huomenna minä vien kauniin vaimoni
-Kallundborgiin!"
-
-"Ojenna minulle kätesi, jalo Cecilia!" sanoi Antero Gronpoika. "Täältä
-on vain pari askelta linnankappeliin. Antakaa minun huomenna saattaa
-rakas vaimoni Terslösen kartanoon!"
-
-Hämmästyneet tytöt eivät väitelleet vastaan. Kaikki ihmettelivät näitä
-äkkinäisiä ja valmistuksitta tapahtuvia kaksoishäitä, jotka olivat
-olleet määrätyt vietettäviksi vasta seuraavana kevännä. Prinsessa
-pudisti päätään ja antoi omituisen vieraansa tässä menetellä niinkuin
-hän olisi ollut kotonaan. Lähetettiin heti sana Junkker Strangelle,
-sekä Esbern Snaren kolmelle pojalle. Iloinen Junkker Strange onnitteli
-poikaansa ja nauroi sydämen pohjasta, Helena-rouvan hämmästyttävälle
-päähänpistolle, joka hänestä oli erinomainen. Niilo Mule yski
-hämillään ja kuiskasi Juhana veljelleen: "Meidän kauniilla äidillämme
-ei ole vähääkään käsitystä soveliaisuustavoista. Oman kunniansa hän
-on häväissyt, ja nyt hän saattaa tyttärensä naurunalaisiksi näillä
-kiireisillä häillä, niinkuin tässä oltaisiin jäniksen selässä, ja vielä
-hovissa -- se on aivan kauheaa!"
-
-"Järkevämpää päähänpistoa ei meidän nuorella rouva-äidillämme ole ollut
-pitkiin aikoihin!" vastasi marsalkka Juhana. "Näin hän säästää yhdellä
-kertaa kahdet hääkustannukset."
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU.
-
-
-Ihmetellen kuuli kuningas seuraavana aamuna sisareltaan, että nuo
-molemmat nuoret ritarit olivat kaikessa kiireessä ja hiljaisuudessa
-tulleet vihityiksi kappelissa, ja että he jo ennen päivän nousua
-olivat lähteneet pois vaimoineen. Helena-rouva oli jo ennen keskiyötä
-jättänyt Riiben, ainoastaan marsalkka Juhanan seuraamana, jonka
-säästäväiseen esitykseen matkustaa yksinkertaisessa porvarillisessa
-valepuvussa hän oli suostunut, välttääkseen siten kaikkea huomiota.
-Hän oli myöskin kieltäytynyt vastaanottamasta tarjottua kunnia-
-ja turvallisuus-vartiota. Varovainen sisar piti viisaimpana olla
-puhumatta tuosta omituisesta tervehdyksestä, jonka Helena oli pyytänyt
-prinsessan viemään kuninkaalle, sillä hän arveli sen sisältävän
-katkeran viittauksen siitä, mikä nyt oli paras kokonaan unohtaa. Hänen
-mielestään oli myöskin viisainta olla puhumatta siitä mielenhäiriöstä,
-minkä hän luuli huomanneensa onnettomassa kaunottaressa. Vieläkin
-enemmän prinsessa varoi kertomasta siitä tulisesta rakkaudesta
-kuninkaaseen, minkä Helena oli ilmaissut houreissa ollessaan. Hän
-koetti rauhoittaa kuninkaallista veljeään ihailemalla ylpeän lesken
-mielenmalttia hänen matkalle lähtiessään ja sitä oikullista iloisuutta,
-millä tämä itse oli ivaillut pyylevää ulkomuotoaan porvarillisessa
-puvussaan.
-
-"Onneton Helena raukka!" huokaili Valdemar. "Iloitessaan ja
-ivaillessaan hän usein salasi levottoman ja särkyneen sielunsa. Minä
-tunnen hänen iloisuutensa. Se on monta kertaa pelottanut minua. Hänen
-elämänsä on onneton. Jumala suokoon hänen sieluparalleen rauhan,
-ja antakoon minulle armossaan anteeksi, jos minä liian lämpimällä
-osanotollani olen lisännyt tämän rauhattoman sielun hämmentymistä. Hän
-on kuitenkin ylevä ja jalosieluinen ihminen."
-
-Prinsessa Regitza oli mennyt. Kuningas istui surumielisenä, nojaten
-poskeaan käteensä ja ajatteli tärkeää, uhkarohkeaa päätöstä, jonka hän
-oli tekemäisillään, ja mistä ehkä hänen koko elämänsä onni riippui. Hän
-kavahti itse tätä ajatusta ja häpesi. "Onni!" -- sanoi hän. "Mikä on
-kuninkaiden onni! Heidän kansansa ja valtakuntansa onnellisuus, heidän
-valtaistuimensa kunnia ja loisto -- onnellinen rakkaus, perheonni,
-niistä voivat vain porvarit ja talonpojat iloita -- turhaa on niistä
-kuninkaan haaveilla!" Tahtomattaan hän avasi pienen kuvarasian ja
-katseli kaunista tuntematonta, jonka hän ehkä vasta morsiamenaan saisi
-nähdä. "Helenan kaltainen hän ei ainakaan ole", sanoi hän, "mutta se on
-hyvä: Tässä on rauhaa ja avomielisyyttä, -- ei hivuttavia intohimoja,
-ei kunnian eikä vallan salaperäistä, levotonta janoamista -- tässä on
-tyyntä rakkautta ja vaatimatonta viattomuutta -- ei tulivuorta, eikä
-häikäisevää ilon ja ivailun naamaria, joka peittää lihan ja hengen
-välisen epätoivoisen taistelun."
-
-Hänen näin istuessaan mietiskellen avattiin ovi, ja kaniikit Renert ja
-Albrecht astuivat sisään.
-
-"Kaikkeinarmollisin herra ja kuningas on suvainnut käskeä", --
-änkyttivät molemmat kuin yhdestä suusta, jääden seisomaan, kantapäät
-kynnyksellä avonaiseen oveen, ja kumartaen niin syvään, että heidän
-pelästyksissään täytyi astua askele eteenpäin etteivät kaatuisi
-nenälleen, ja silloin viekas hovinarri sulki nopeasti oven heidän
-takanaan.
-
-"Olettehan te syntyisin böömiläisiä?" kysyi kuningas, pidättäen vaivoin
-nauruansa.
-
-He myönsivät sen kunnioittavasti, ja heidän pyöreät, huolettomat
-kasvonsa kuvastivat sekä uteliaisuutta että tuskallista odotusta.
-
-"Oletteko te milloinkaan nähneet Böömin prinsessaa Margarethaa?" kysyi
-kuningas edelleen.
-
-"Kyllä, armollisin herra kuningas!" vastasivat molemmat melkein yhdellä
-kertaa ja kumarsivat yhtä syvään kuin nuorasta vedettävä puunukki.
-
-"Kuvatkaa siis hänet minulle tarkkaan", jatkoi Valdemar, "ja sanokaa
-minulle kaikki mitä hänestä tiedätte, olkoon se sitten hyvää tai pahaa!
-Minä maksan teille kuninkaallisesti jokaisesta todenperäisestä sanasta,
-minkä te sanotte, mutta ensimäisestä valheesta, josta minä saan teidät
-kiinni, rangaistaan teidät ankarasti."
-
-Tämä puhe saattoi pelästyneet papit yhä aremmiksi, ja kesti kotvan
-aikaa ennen kuin he saivat suunsa käyntiin, mutta sitten alkoivatkin
-ylistyspuheet prinsessan lempeydestä ja hurskaudesta vuolaina virrata
-heidän huuliltaan, ja mitä kauemmin he puhuivat sitä vähemmän he
-pelkäsivät lausuvansa varomattomuuksia. He luettelivat täsmälleen
-kaikki seitsemän siveellistä ja teologista pää-hyvettä, joita he
-vakuuttivat prinsessan mitä suurimmassa määrässä omaavan, eivätkä he
-sen ohella suinkaan laiminlyöneet ahkerasti ladella pyhän Augustinuksen
-ja Pietari lombardilaisen lauseita, sekä esittää skolastista oppiansa
-seitsemästä Pyhän Hengen lahjasta ja kahdeksasta autuudenehdosta. He
-kilpailivat keskenään, kuka ehtisi sanoa enemmän totuuksia ja kultaisia
-sanoja, joista antelias kuningas oli niin runsaasti luvannut maksaa
-heille.
-
-"Riittää, riittää jo latinalaisia avuja!" keskeytti viimein heidät
-kuningas. "Puhukaa yksi kerrallaan, että minä voin ymmärtää mitä
-te sanotte! Jos hänellä olisi sadaskin osa kaikista niistä hyvistä
-avuista, joita te nyt olette luetelleet, niin hän olisi jo kymmenen
-kertaa parempi kuin yksikään taivaan enkeleistä. Mutta sanokaa nyt
-minulle minkänäköinen hän on? Eikö ole totta, että hän katsoo hiukan
-karsaasti, hänellä on yksi tai kaksi kyttyrää selässään? -- sanokaa
-vain suoraan! Puhu sinä ensiksi, Renert! Jos sinä vain valehtelet, niin
-tiedä, että minä pysyn sanassani!"
-
-"Kaikkeinarmollisin herra!" alkoi Renert puhua -- "vapauttakaa meidät
-kuvaamisesta, joka --"
-
-"Vapauttakaa meidät kuvaamisesta!" änkytti Albrecht jälestä.
-
-"Mitä?" keskeytti kuningas heidät kiivaasti -- "siis hän on kuitenkin
-vinosilmä, kyttyräselkä?"
-
-"Ei, pyhän Augustin nimessä!" vastasi Renert. "Jos ei hän siksi ole
-muuttunut aivan äskettäin. Kuusi kuukautta sitten, kun minä kelvoton
-sain kunnian hänet nähdä, hän oli ihanampi kuin pyhän Margarethan kuva
-meidän kirkossamme -- mutta vapauttakaa meidät, armollisin herra,
--- kuvaamisesta, joka voisi herättää meissä maallisia ajatuksia, ja
-saattaa meidät unohtamaan maallisen kauneuden tähden taivaallisen
-ihanuuden."
-
-"Se oli, myöskin minun halpa mielipiteeni, teidän armonne", lisäsi
-Albrecht.
-
-"No, sepä hyvä!" sanoi kuningas. "Hän ei siis ole vinosilmä eikä
-muutenkaan viallinen. En suinkaan minä tahdo viekoitella teitä
-maallisiin ajatuksiin! Mutta sanokaa vain minulle, onko tämä kuva
-todellakin hänen näköisensä?"
-
-"Epäilemättä, teidän armonne!" vastasi Renert, jonka omaatuntoa ei
-kuvan katseleminen soimannut, "mutta se on hänen näköisensä samassa
-määrin kuin teidän kruununne timantit ovat taivaan tähtiin verrattuna."
-
-"Niin, aivan siten, teidän armonne!" lisäsi Albrecht pyyhkäisten hien
-otsaltaan.
-
-"Nyt saatte mennä rauhassa, kunnon miehet!" lopetti kuningas
-kuulustelunsa ja taputti heitä olkapäälle. "Kun minä olen saanut tietää
-teidän puheenne tosiksi, niin minä palkitsen kuninkaallisesti teidän
-rehellisyytenne. Mutta meidän välinen keskustelumme on salaisuus, jonka
-säilyttämisestä te vastaatte minulle --"
-
-"Arvottomilla päillämme, kaikkein armollisin herra!" vastasivat he
-sanasta sanaan toistaan matkien, ja astuivat kumarrellen ulos ovesta.
-
-"Nuo olivat hänen maamiehiänsä!" sanoi kuningas miettiväisenä. "Entä
-jos hän kaikessa kauneudessaan on yhtä yksinkertainen ja ikävä kuin
-he? Ei, se on mahdotonta", jatkoi hän rauhoittuneena, katsellessaan
-ihastuneena hänen kuvaansa. "Rehellisyys ja uskollisuus, pyhä
-yksinkertaisuus ja viattomuus, henkevyys ja sydämellisyys uhkuvat minua
-vastaan tuosta kuolleesta puusta. Mitä sitten puhuneekaan tuo elävä
-Jumalankuva minulle!"
-
-Kun ovi avautui ja Junkker Strange astui sisään, istui kuningas vielä
-kuva kädessään.
-
-"Mitä käskette, armollisin herra ja kuningas?" kysyi ritari ja jäi
-salaa hymyillen kunnioittavasti seisomaan ovelle.
-
-"Armollisin ja armollisin, yhä ja aina!" vastasi kuningas ja
-piilotettuaan nopeasti kuvan, hän astui Strangea vastaan. -- "Ei mitään
-turhia kohteliaisuuksia, silloin kun me molemmat olemme kahden! Istu
-tänne minun luokseni ja puhele minun kanssani tuttavallisesti niinkuin
-entisinä aikoina, jolloin minä en ollut sinun herrasi enkä kuninkaasi!
-Minulla on kylliksi nöyriä palvelijoita, sinä olet minun luotettavin
-ystäväni. Ennenkuin minä, kuninkaana, taas vaadin sinun palvelustasi,
-tahtoisin minä kuulla vanhalta asemestariltani, minkälainen hänestä
-hänen oppilaansa on ritarina ja miehenä."
-
-"Ritarina ja miehenä?" toisti Junkker Strange enää salaamatta
-veitikkamaista hymyään, istuutuessaan kuninkaan viittauksesta hänen
-viereensä penkille. -- "Hyvä on, minua ihmetyttää, että te istutte
-täällä kuvia katsellen silloin kun väkenne lähtee sotaretkelle. Mutta
-minä arvelen teillä olevan pätevät syyt siihen, enkä minä usko teidän
-kovinkaan kauan aikovan istua täällä takan ääressä lämmittelemässä. Jos
-te ette tahdo että minä rupean teitä tässä suoraan ylistelemään, niin
-tehkää minulle toinen kysymys, sillä tiedättehän te kyllä hyvin miten
-kiintynyt minä olen teidän kuninkaalliseen persoonaanne."
-
-"Minä matkustan vielä tänään sotajoukkoni luo!" alkoi Valdemar taas
-hiukan hajamielisesti puhua. "Sinä saat kyllä vielä tietää miksi
-minä olen viivytellyt. Mutta, rehellisenä miehenä, vastaa minulle
-ensiksi, olenko minä sinun mielestäsi saamaton uneksija, hentomielinen,
-tunteellinen nahjus, joka voisi kulkea kuutamossa imeliä rakkauslauluja
-laulellen Ginnistamin näkymättömälle kaunottarelle tai kuussa asuvalle
-prinsessalle?"
-
-"Enpä aivan sitäkään usko, herra kuningas!" vastasi Junkker Strange.
-"Mutta minun mielestäni te olette liian paljon tekemisissä pappien ja
-runoilijoiden kanssa. He tyrkyttävät teidän mieleenne kaikenlaisia
-aavistuksia, sielun ääniä, omantunnon vaatimuksia, pyhimyksiä ja
-enkeleitä, niin että he pian pehmittävät teidän hyvän, terveen
-järkenne. Erittäinkin pyhä Antero on aina ollut minulle silmätikkuna --"
-
-"Elä puhu hänestä", keskeytti kuningas hänet vakavana. "Hän tiesi
-enemmän kuin sinä ja minä saamme tietää satoihin vuosiin, ja tuo
-vanhus oli oikeassa: Me käsitämme jumalalliset asiat vain hämärästi,
-kuin kuvan peilistä -- mutta jolle tosi kuva on ilmestynyt, hän saa jo
-täällä nähdä kauneimman kasvoista kasvoihin!"
-
-"Te selitätte tietysti tuon kuvannollisen puheen omilla tavallanne,
-herra kuningas!" vastasi Junkker Strange. "Ja luulen teidän siinä
-olevan oikeassa. Mutta palatakseni teidän kysymykseenne, niin minun
-täytyy totisesti tunnustaa, että te ette ole antanut meidän kaivata
-todisteita miehuullisuudestanne. Mutta, jos te ette kuitenkaan ole,
-niinkuin sanotaan, sokea naiselliselle kauneudelle, vaan kaikkien
-kauniiden neitosten, rouvien ja leskien ritarillinen ihailija --
-niin te olette ainakin tähän asti osoittanut sen enemmän sanoissa
-kuin töissä. Te ette ole vielä turmellut itseänne uneksimalla
-nuoruudenaikaanne veltostuttavassa lemmenleikissä. Luulenpa myöskin
-kansan ja maan nureksivan sitä, että te -- ei vain sotatoimien ja
-voittoretkien tähden, vaan osaksi myöskin eräälle tunnetulle, kauniille
-leskelle osoittamanne suosion vuoksi -- olette unohtanut antaa maalle
-kuningattaren ja suuren Valdemarin nimelle kruunun ja perillisen."
-
-Valdemar punastui. "Siis sinäkin olet samaa mielipidettä kuin melkein
-kaikki muut, että minun on mentävä naimisiin" sanoi hän, "huolimatta
-tuosta minun viimeisestä onnistumattomasta kokeestani antautua
-valtioviisaan liiton orjaksi."
-
-"Se on minun ja koko Tanskanmaan toivomus, herra kuningas!"
-
-"Hyvä on! Toimita Böhmin prinsessa Margaretha minun morsiamekseni,
-enkä minä tahdo hetkeäkään epäröidä! Kohtalo ei tavallisesti
-salli kuninkaiden ja ruhtinaiden kosia rakkaudesta, ja kansan etu
-taluttaa heidät sokeasti vihkimäjakkaralle. Mutta jos tämä kuva
-ei petä", hän otti sen nopeasti ja päättävästi esiin, "niin minä
-olen poikkeus siinä suhteessa. Minä tahdon rehellisesti tunnustaa
-sinulle: Huolimatta kaikista niistä hyvistä ajatuksista, jotka sinulla
-ovat minun miehuullisuudestani, niin minä en ole näinä viimeisinä
-päivinä ajatellut muita valloittamisia kuin tämän kauniin prinsessan
-omistamista. Valmistaudu senvuoksi, kunnon Strange hyvin pian
-matkustamaan Böömiin minun puolestani! Vie kuningas Primislaukselle
-minun veljelliset tervehdykseni, ja luulottele heille tulleesi
-keskustelemaan hänen kanssaan sopimuksista ja liittoutumisesta
-levottomia pohjoissaksalaisia ruhtinaita ja pakanallisia liiviläisiä
-vastaan! Mutta ota tämä kuva mukaasi, -- minun on vaikea luopua siitä
-ja sinä vastaat minulle siitä kuin minun silmäterästäni! -- Katso
-tarkkaan onko tämä todellakin prinsessa Margarethan näköinen! Jos
-sinä, niinkuin minä toivon, huomaat hänet yhtä kauniiksi kuin hänet
-tähän on kuvattu ja etteivät huhut hänen hyveistään ja miellyttävästä
-olennostaan ole perättömät, niin utele tarkasti hänen mieltään minua
-kohtaan, ennenkuin puhut hänelle sanaakaan minun rakkaudestani häneen.
-Ja jos sinä huomaat todeksi minkä Herman Balke kerran puoleksi leikillä
-kertoi, että kuninkaan tytär on minulle suosiollinen, niin alota asia
-isän kanssa sillä viisaudella ja hienotunteisuudella, minkä tiedän
-sinun omaavan. Ja jos rukkaset olisivat pelättävissä, niin sinä
-vetäydyt ajoissa pois, tuomatta minulle vastausta, joka loukkaisi minun
-kuninkaallista ja ritarillista kunniaani!"
-
-"Onpa se vaikeanlainen tehtävä, hyvä herra kuningas!" vastasi Junkker
-Strange hartioitaan kohauttaen. "Minun täytyy siis sekä kosia, että
-olla kosimatta teidän puolestanne, hankkia teille morsian ja vastata
-siitä, että hän miellyttää teitä kun hänet näette, ja ettei tuuli
-käänny sill'aikaa ja sen mukana teidän ajatuksenne. Siinä kohdin minä
-en oikein luota teidän uskollisuuteenne, herra kuningas!"
-
-"Jumal'auta! Sinä loukkaat minua, Strange!" sanoi Valdemar ja kavahti
-kiivaasti seisomaan. "Luuletko minua epävakaiseksi, horjuvaksi
-lapseksi, joka ei itse tiedä mitä tahtoo?"
-
-"Minä tottelen täsmällisesti, herra kuningas, sehän on selvää!" vastasi
-Junkker Strange kumartaen. "Jos te suututte, niin minä en uskalla
-enää sanoa sanaakaan. Teidän päätöksenne sekä onnellinen valintanne
-ilahduttavat minua sydämellisesti. Mutta muistatteko, herra, millä
-mielellä te olitte, kun kihlaus keisarin sisaren kanssa oli saatu
-aikaan -- ja miten kepeäksi tunsitte sydämenne sitten kun te olitte
-tullut varmaksi siitä, että te ette enää koskaan näe häntä?"
-
-"Se oli aivan eri asia, Strange! Tällä kertaa minä en sokeasti hapuile
-onnea, ja tällä kertaa on sydän mukana."
-
-"Silmät vain, herra kuningas! Toisella sijalla vain, minun nähdäkseni,
-ja korvat sekä se kuvakirja, mikä jo syntyissänne oli päässänne --
-mutta nyt minä huomaan teidän taas suuttuvan, herra! Minä vaikenen
-ja tottelen; mutta minä olen varoittanut teitä. Vartioikaa tarkasti
-sydäntänne yhdeksän viikkoa! Eiköhän liene parasta, että säilytätte
-kuvan luonanne, herra kuningas!"
-
-"Luuletko sinä minun olevan sellaisen silmieni orjan -- ja niin kylmän
-ja mielikuvitusta vailla, että enää milloinkaan voisin unohtaa nuo
-kasvot, vaikka en enää koskaan näkisi niitä tässä maailmassa? Ota se!
-Ja minä tahdon näyttää sinulle, että minä en tässä asiassa ole niin
-vaihtelevainen kuin sinä luulet. Vielä kerran katselen noita silmiä!
-Kas tuossa -- pane se talteen. Noita enkelikasvoja ei nyt mitkään
-valkeuden eikä pahuuden henget saa sammutetuksi minun sielustani!"
-
-"Minä pesen käteni, ja annan teidän itse vastata seurauksista!"
-alkoi Junkker Strange taas. "Koska ja miten on tälle kosioretkelle
-lähdettävä? Ja kenet on minun kuninkaani määrännyt minun
-seuralaisekseni?"
-
-"Sinä matkustat vielä tänäpäivänä niin pian kuin suinkin ja kuljet
-Elbeä pitkin Böömiin, mukanasi kolmekymmentä ritaria ja yhtä monta
-asepalvelijaa. Seuralaisesi sinä voit valita mielesi mukaan. Kuitenkin
-minä neuvoisin sinua ottamaan mukaasi Roskilden Pietari-piispan:
-hän on hyvin oppinut mies ja voi olla sinulle hyvä neuvonantaja
-matkan varrella, -- samoin herra Albert Eskildsön: hän on mies,
-jolla on hyvä puhelahja. Sinä voisit myöskin ottaa mukaasi nuoren
-herra Limbakin, Olavi Lykken ja rikkaan Pietari Globen, sekä myöskin
-kreivi Engelbrektin ja Absalon Belgin, he ovat niin tottuneita
-kaikkiin ritarillisiin kohteliaisuuksiin ja tapoihin. Jos kuningas
-ja hänen tyttärensä suostuvat minun toivomuksiini, niin annat sinä,
-minun puolestani ja minun nimessäni, vihkiä itsesi ja prinsessan,
-noudattamalla tarkasti kaikkia siinä käytettäviä tapoja! Jos sinun
-toimesi onnistuu, niin sinä lähetät minulle viipymättä viestin
-Schweriniin, missä minä piakkoin aion viettää kreivi Klaun kihlajaisia!
-Sinä tuot morsiamen kotiin niin komeasti kuin mahdollista! Te tuotte
-hänet tänne autuaan isä-vainajani onneatuottavalla laivalla, jonka
-keulaa lohikäärme ja kultaiset nuppulat koristavat. Manön rannassa
-laskette hänet maihin! Siellä tahdon minä itse, jos Jumala suo,
-kuninkaallisesti ja ritarillisesti vastaanottaa hänet. Ja nyt, Herran
-haltuun, urhokas Strange. Sinä olet minulle uskollinen ja rehellinen,
-mutta minun sydäntäni sinä et ymmärrä. Sen sinä vain nyt tiedät:
-Sinun käsissäsi on nyt minun ja ehkä koko Tanskan maan onni. Ja nyt
-suu tukkoon, sen toki ymmärrät! Jumala ja pyhä neitsyt olkoot sinun
-kanssasi!"
-
-Saatuaan tämän tärkeän, salaisen viestin, poistui Junkker Strange
-kuninkaan salakammiosta ja jakoi heti tarvittavat käskyt. Ritarit
-pukeutuivat komeisiin hovipukuihin. Muutamilla ylhäisimmistä
-ritareista, herra Pietari Globella ja kreivi Engelbrektillä oli yllään
-loistavat tulipunaiset housut, ja niiden lisäksi ruskeat, vihriät tai
-punaiset nutut sekä näädännahkalla reunustetut silkkiviitat. Heidän
-tukkansa ja partansa oli sileäksi suittu, ja hatut olivat koristetut
-höyhenillä sekä kallisarvoisilla kivillä. Pukinnahkaistensaappaitten
-kultakannukset kilahtelivat ja kullatuista vöistä riippuvat
-miekat helähtivät. Junkker Strangella itsellään oli yllään komea
-oravannahkoilla reunustettu tulipunainen viitta, jonka kuningas oli
-lahjoittanut hänelle, sekä siihen kuuluva kultanauhoilla ja punasilla
-kamelikurjen sulilla koristettu verkainen matkahattu.
-
-Kuningas hypähti itse valkoisen orhinsa selkään ja ratsasti komean
-lähettilässeuran mukana rantaan.
-
-Niiden tanskalaisten ritarien ja aseenkantajien joukossa, jotka
-seurasivat Junkker Strangea, oli kaksi, joiden tuliset ratsut näkyivät
-yhteisestä sopimuksesta kilpaa kiitävän Riiben katuja. Nuo nuoret,
-taitavat ratsastajat suhahtivat kuin nuolet kuninkaan ja hänen
-ritariensa ohi, kadoten silmänräpäyksessä heidän näkyvistään.
-
-"Aikovatko he taittaa kaulansa ja ratsastaa ihmiset kumoon!" sanoi
-kuningas. "Mitä miehiä ne olivat, jotka eivät osanneet paremmin hillitä
-hevosiaan?"
-
-"Jos minä en aivan erehtynyt, kuninkaani", vastasi Junkker Strange,
-"niin he käyttivät enemmän kannuksia, kuin suitsia, ilahduttaakseen
-kuningastani kilparatsastuksella."
-
-"Poikien kujeita!" sanoi Valdemar vihaisesti. "Jos he todellakin
-tahtovat taittaa käsivartensa ja jalkansa, niin he voivat tehdä sen
-toisen kerran, eikä silloin kun minä lähetän heidät sinne missä
-tarvitaan terveitä miehiä ja järkevää väkeä. Ketä he olivat?"
-
-"Lyhyt, paksu Absalon Belg oli toinen, ja jos minä näin oikein niin oli
-toinen teidän reipas, hentoluinen sisarenpoikanne, nuori kreivi Otto."
-
-"Mitä? Sekö piimäsuu nulikka? Aikooko hän teidän mukaanne? Eihän
-hän vielä ole ritarikaan", sanoi kuningas, ja hänen kasvonilmeensä
-lauhtuivat. "Voisinpa muuten lyödä vetoa, että hän ratsastaa Esbern
-Snaren pojan kumoon ja mäsäksi."
-
-Sitten kuningas kääntyi leikkiä laskien iloisen kreivi Engelbrektin
-puoleen, joka ratsasti hänen vasemmalla sivullaan "Eikö teidän nuori
-rouvanne pelännyt antaa teidän matkustaa Böömin kuuluisien kaunotarten
-luokse?" kysyi hän.
-
-"Minun vaimoni on kyllä hiukan mustasukkainen, jalo herra!" vastasi
-kreivi Engelbrekt samaan leikilliseen tapaan. "Mutta hän ei pelkää
-minun uskollisuuteni joutuvan kovinkaan suureen vaaraan Böömissä. Jos
-minä matkustaisin Flanderiin tai Portugaliin, silloin olisivat asiat
-toisin."
-
-"Mitenkä niin?" kysyi kuningas. "Ovatko siis flanderilaiset ja
-portugalilaiset kaunottaret niin vaarallisia ja vastustamattomia?"
-
-"Niin väitti ainakin minun vaimoni viime vuonna", -- vastasi kreivi,
-"kun minä palatessani kotiin Gentin flanderilaisesta kreivihovista
-ehdottomasti ylistin kreivi Ferdinandin sisarta, portugalilaista
-prinsessaa Berengaria kauneimmaksi naiseksi mitä minä milloinkaan olin
-nähnyt, emmekä me kotipappini kanssa voineet uskoa hänen taikakeinoilla
-sokaisseen minua ja kaikkien muiden ritarien silmiä."
-
-"Te olette mies, joka ymmärrätte naiskauneutta", vastasi kuningas
-hymyillen, "ja taitaapa teidän rouvallanne olla kylläkin syytä pitää
-silmänsä auki. Mutta, jos todellakin aviomies on velvoitettu kulkemaan
-ummessa silmin jokaisen vieraan kaunottaren ohitse, niin silloin ei
-minusta tuo niinkutsuttu aviosääty näytä olevan sopusoinnussa oikean
-ritarillisen mielen kanssa, enkä minä milloinkaan voisi sitoutua
-sellaiseen uskollisuuteen."
-
-Pietari-piispa, joka ratsasti ajatuksiinsa vaipuneena kuninkaan
-oikealla puolella, pudisti päätään; mutta kuningas joka tunsi hänen
-tulisen luonteensa ja hänen ankarat mielipiteensä, antoi hänelle
-harvoin suunvuoroa muiden läsnäollessa.
-
-"Prinsessa Berengaria on siis teidän mielestänne maailman kaunein
-nainen?" jatkoi Valdemar hymyillen. "Mistä löisimme vetoa, jalo kreivi!
-Kun te olette nähnyt Böömin prinsessa Margarethan, niin te peruutatte
-sananne."
-
-"Linnani teidän hattunne höyhentä vastaan, kuninkaani!"
-
-"Se olisi teille liian kallis vedonlyönti. Minä ehdotan teille
-toisin. Jos te jälleen kohdatessamme vielä vakuutatte ritarikunnianne
-kautta Berengaria prinsessan olevan kauniimman Böömin Margarethaa,
-niin on Gleichenin kreivikunta teidän läänityksenne, niin kauan
-kuin minun-sukuiseni kuningas sen omistaa. Mutta jos teidän täytyy
-tunnustaa, että minä, joka en vielä todellisuudessa ole nähnyt
-kumpaakaan heistä, olen kuitenkin oikeammin arvostellut heidän
-kauneutensa, niin täytyy teidän rangaistukseksi kantaa taitettu torvi
-ritarivaakunassanne."
-
-"Olkoon menneeksi, herra kuningas!" vastasi kreivi Engelbrekt, ja
-kaikki ritarit nauroivat.
-
-"Minä tulen jälestä, mutta taidan olla tarpeeton tänä päivänä!"
-huusi hovinarri, lyhyt, kyttyräselkäinen Klaus Klumpe, joka yllään
-kulkusnuttu ja suippo riikinkukon sulilla koristettu hattu päässään,
-tuli aasillaan ratsastaen heidän jälestään, koreasti puettu marakatti
-sylissään.
-
-"Mitä tämä nyt merkitsee, vanha narri!" kysyi kuningas hymyillen.
-"Ethän toki sinä aio lähteä lähetyskunnan mukaan?"
-
-"Minä luulin sen olevan itsestään selvää, herra kuningas!" vastasi
-narri, "mutta jos minua ei tarvita, niinkuin näyttää, niin minä seuraan
-teitä takaisin linnaan ja vien oman morsiameni kotiini. Katsokaa miten
-ujosti hän hymyilee minulle morsiuspuvussaan!" näin sanoessaan hän
-painoi neitoseksi puetun marakatin naurettavan kiihkeästi rintaansa
-vasten ja antoi sille korvapuustin kun se aikoi purra häntä partaan.
-
-Kuningas huomasi kyllä narrin tahtovan tällä kömpelöllä ivallaan
-ilmoittaa hänelle, että arvailtiin tämän hänen lähettiläittensä
-matkan tarkoitus. Mutta hän ei ollut ymmärtävinään kokkapuhetta, vaan
-iloisesti leikkiä laskien hän nelisti komeasti puettujen ritarien
-kanssa rantaan, missä suuri kullattu laiva, lohikäärmeenkuva keulassa,
-odotti purjeet levällään.
-
-Laivasillalla vastaanottivat kreivi Otto ja Absalon Belg kuninkaan ja
-pyysivät anteeksi äskeisen ajattelemattoman kilpailuintonsa.
-
-"Sen, joka ensiksi ehti sillalle", sanoi kuningas -- "lähettää Junkker
-Strange tuomaan pikaviestin minulle Schweriniin lähettilästoimensa
-tuloksesta."
-
-"Silloin me tuomme viestin yhdessä, herra kuningas", vastasi Absalon
-Belg, "sillä me ehdimme molemmat samassa silmänräpäyksessä sillalle."
-
-"Jos minun liinakkoni ei olisi saanut piikiveä kavioonsa, niin minä
-olisin ennättänyt ensiksi tänne!" väitti kreivi Otto. "Jos meidän pitää
-tuoda kuninkaalle iloinen sanoma, niin uskokaa se kaksoiskirjeessä
-meille molemmille. Silloin saa meidän kuninkaamme nähdä kummallako
-meistä on nopeampi ratsu."
-
-"Hyvä on, olkoon menneeksi!" sanoi kuningas. -- "Se teistä, joka
-ensiksi tuo minulle toivomani tiedon saa tanssia Riibehuusin
-ensimäisissä huveissa kengissään minun kultakannukseni!"
-
-Molemmat kiittivät kuningasta hänen luottamuksestaan ja katselivat
-uhmaillen toisiaan. Sitten he pudistivat toistensa kättä ja hyppäsivät
-veneeseen.
-
-"Kultakannuksia seuraa ritarilyönti!" kuiskasi kreivi Otto iloisesti
-kilpailijalleen. "Ne sinun on pakko luovuttaa minulle, paksu Belg!"
-
-Pian olivat kaikki ritarit sijoittuneet laivaan. Junkker Strange
-pingoitutti punaiset sarkapurjeet, ja kuninkaan huutaessa hänelle ja
-hänen seuralaisilleen onnellista matkaa, vastasivat nämä voimakkaalla
-Eläköön-huudolla: "Eläköön kuningas Valdemar Seier!" Laulun ja soiton
-kajahdellessa laiva eteni rannasta. Valdemar seisoi kauan ilon ja
-hämärien aavistusten sekavien tunteiden valtaamana laivasillalla,
-katsoen, mitenkä kullattu lohikäärmekeula halkaisi aaltojen harjat ja
-kimalteli auringonpaisteisella, levottomalla merellä, jonka takaa se
-meni hakemaan hänelle kaunista, mutta kuitenkin vierasta morsianta.
-Tuo hämärän tulevaisuuden epävarma ja salaperäinen onni, jota me
-toivoen ja levottomana umpimähkään hapuilemme, esiintyi tuota näkyä
-katsellessa elävästi nuoren kuninkaan sielun silmien eteen, ja hän
-tunsi joutuneensa tuon sekä kiehtovan että surun voittoisen tunnelman
-valtaan, jolloin sielu horjuu toivon ja pelon vaiheilla, ja maailman
-mahtavinkin kuningas tuntee onnensa riippuvan vieläkin mahtavammista,
-näkymättömistä voimista.
-
-Kuninkaan tuijottaessa ääneti ja syviin ajatuksiin vaipuneena merelle
-yhä etenevään laivaan, hänen hovinarrinsa koetti matkia hänen
-käytöstään, ja he katselivat merta hyvin vakavan ja merkitsevän
-näköisinä. Matkiessaan hovinarri siristeli silmiään ja aukaisi suunsa
-selälleen, mutta tällä kertaa hän ei saanut palkakseen kuninkaan eikä
-hovimiesten naurua. Sillä kun kuninkaan silmät olivat väsyneet laivaa
-tähystämään, osuivat ne henkilöön, joka oli paremmin sopusoinnussa
-hänen vakavan mielialansa kanssa kuin narrin hullunkurinen virnunaama.
-Rikkinäiseen häränvuotaviittaan puettu, vanha harmaapartainen ukko,
-leveälierinen hattu päässä, istui kumarassa rantakivellä ja piirteli
-kainalosauvallaan hiekkaan, ollenkaan huomaamatta kuningasta ja hänen
-seuruettaan.
-
-Viitattuaan hovimiehiään poistumaan vähän etemmäksi, kuningas lähestyi
-yksin vanhusta, joka kohottamatta päätään yhä piirteli hiekkaan, ja
-hänen mutistessaan käsittämättömiä sanoja hänen kasvonsa värähtelivät
-levottomasti.
-
-"Mitä sinä siinä askartelet, ukkoseni?" kysyi Valdemar, mutta ei
-saanut vastausta; sillä vanhus oli huonokuuloinen, Katsellessaan
-lähemmin hänen kalpeankellertäviä, ryppyisiä kasvojaan, kuningas luuli
-huomaavansa hänen silmiensä kadottaneen näkövoimansa, sillä ne olivat
-himmeät ja hämärät, kuin sarviruudut köyhän miehen savimajassa.
-
-"Kuka olet, vanhus?" kysyi kuningas nyt kovemmalla äänellä ja laski
-kätensä hänen olkapäälleen. Vanhus nousi hitaasti ja oikaisi kumaran
-selkänsä, niin että hän näytti kääpiöstä kasvavan sankariksi. Hän
-hoiperteli kainalosauvaansa nojaten pari askelta eteenpäin, jääden
-rauhallisesti seisomaan kuninkaan eteen. Hänen kietoutuessaan
-härännahkaviittaansa, näkyi sen alta musta likainen sysimiehen tai
-kaivosmiehen puku.
-
-"Kukako minä olen?" toisti hän hitaasti. -- "Kysy minun herraltani ja
-mestariltani; hän sen tietää parhaiten. Nyt kutsuvat skånelaiset herrat
-minua yksinkertaisesti Thord Knuutinpoika Bondeksi. Minua kutsutaan
-täällä muuten Kullenmieheksi, senvuoksi että minä olen kotoisin
-Kullenilta. Mutta jos en ole väärin uneksinut, niin sinä olet kuningas
-Valdemar Wolmarinpoika, ja sinä haluaisit tietää mitä minä juuri äsken
-istuessani ajattelin."
-
-"Sinä näet paremmin kuin minä luulin!" vastasi Valdemar ihmetellen.
-"Minä luulin, että sinä olit sokea. Mutta sinä näyt osaavan lukea
-ihmisen ajatukset!"
-
-"Voihan niin joskus sattua", mutisi vanhus, "vaikka minä tuskin enää
-näen rakkaan kullan kuningatarta, kun se kirkkaimmin loistaa. Se
-onnettomuus sattui minulle kun minä viimeksi kävin tulen läpi sinun ja
-sinun sukusi puolesta."
-
-"Sinä puhut arvoituksilla, vanhus! Mutta, jos sinä olet sokea, niin
-mitenkä sinä olet voinut kulkea tänne asti?"
-
-"Etkö sinä näe elävää tukisauvaani? Hän hyppelee nyt tuolla rinnettä
-pitkin, kooten minulle ukonkiviä ja piikiviä vuorikaivokseni
-savustamiseksi."
-
-Valdemar katsoi sinne mihin vanhus viittasi, ja hän näki siellä
-repaleisen kerjäläispojan hyppelevän kivien välissä. "Mikä on saanut
-sinut noin vanhana ja vaivaisena lähtemään näin kauaksi kotoasi?" huusi
-kuningas vanhuksen korvaan.
-
-"Vaikka olenkin näin vanha, niin minä voin elää vielä sinunkin
-jälkeesi", vastasi vanhus. "Vaikka olenkin sokea niin näen kuitenkin
-etemmäksi kuin sinä, -- ja vaikka olenkin kuuro niin minä kuitenkin
-kuulen mitä sinä et ole voinut uneksiakaan, -- ja vaikka olenkin näin
-vaivainen, voi vielä sekin aika koittaa, jolloin kuningas Wolmar
-tarvitsee minun apuani ja etsii minua. Minun täytyi astua sinua
-vastaan, mutta minä en seiso kutsumattomana sinun edessäsi: Minä
-laulan sinulle laulun, kuningas, jonka minä ensi kerran lauloin sinun
-syntymähetkelläsi, enkä minä ole vieläkään sitä unohtanut. Sitä sinun
-olisi hyvä muistella silloin kun onni näyttää sinulle suotuisimmalta.
-Katso, juuri sitä laulua minä ajattelin silloin kun sinä laskit
-kuninkaallisen kätesi minun olkapäälleni, ja sinun voimakas äänesi
-johti minun mieleeni sinun suuren herra isäsi."
-
-"Mielipuoli mies!" sanoi Valdemar hiljaa ja häntä melkein kauhistutti
-katsella vanhuksen kasvoja. "No, laulappas sitten minulle laulusi,
-vanha uneksija!" sanoi hän ääneen ja aikoi antaa vanhukselle
-kultarahan, mutta se liukui hänen kädestään ja katosi hiekkaan.
-
-Kuninkaan nojatessa miekkaansa hampaaton vanhus lauloi soinnuttomalla
-ja korisevalla äänellään melkein kuiskaten:
-
-    Voittoon ja onnehen Wolmari syntyi,
-    Mutt' murheen miehenä eli.
-    Niin tähtien kirjat tietää,
-    Ja riemu on murheen veli.
-
-    Sun onnesi tähtien loistossa vain
-    Se kimmelsi vaaroja vailla;
-    Se leijonan merkissä seisoi
-    Ei vertaa sen pohjolan mailla
-
-    Mutt' läikkyvä malja on vaaroja täyss',
-    Ja neitonen viekkaasti hymyy.
-    Jalopeura nukkuu, mutt' piilossa yön,
-    Salakyttä tähtää ja lymyy.
-
-    Meri vaikk' ois tyyni kuin kirkkain kilpi
-    Niin aaltoihin sen et voi luottaa!
-    Kyykäärme jos tyyni on hiljainen,
-    Sen myrkky voi tuskan tuottaa.
-
-    Varo vaaroja, pauloja viekkaita!
-    Pahin sulla tok' yksi on paula.
-    Käsi mahtava paulan jos murtaakin,
-    Jalopeurankin kätkee kaula.
-
-Kun vanhus oli lopettanut laulunsa, hoiperteli hän uupuneena kivelle,
-vaipuen kumarruksiin entiselle paikalleen; hänen partainen leukansa
-painui rintaa vasten ja hän näytti nukahtaneen.
-
-"Hän höpertelee vanhuuden houreissa, raukka, ja laulaa pian viimeistä
-lauluaan!" sanoi kuningas itsekseen ja katseli kumaraista olentoa, joka
-nyt oli aivan kääpiömäisen ja mitättömän näköinen --. "Kullenmies,
-Thord Knuutinpoika, -- hm, se nimi ei ole minulle outo -- vanha Esbern
-puhui minulle kerran aivan peitetyin sanoin viisaasta tähtienennustaja
-Thordista, ja Helena -- kun minä puhuin hänelle naimisistani niin hän
-sanoi tahtovansa tanssia mustan Kullenmiehen kanssa minun häissäni
-vuorikaivoksessa? Eikö hurskas Slagelsen profeetta varoittanut minua
-tästä Kullenmiehestä ja hänen salaisesta viisaudestaan? -- Hyvä on!
-Jos hän tietää minun kohtaloni niin pitäköön viisautensa itsellään. --
-Minä en tahdo tietää siitä enää sanaakaan -- se turmelisi vain minun
-raikkaan elämänhaluni ja tekisi minut taikauskoiseksi haaveilijaksi.
-Se on kuitenkin vain turhaa haaveilua, jos ei vieläkin pahempaa. -- Ei
-kenenkään ihmisen ole hyvä tietää kohtaloaan! Mutta minä tahdon pitää
-huolen tuosta vanhuksesta! Hänen unelmansa osoittavat hänen olevan
-kiintyneen minuun ja minun sukuuni!"
-
-Sitten Valdemar astui takaisin seurueensa luo ja antoi käskyn, että
-vanha, sokea mies sekä hänen taluttajapoikansa heti vietäisiin takaisin
-heidän kotiinsa Kullenille, missä heidät siitä lähtien elätettäisiin
-kuninkaan kustannuksella. Mutta hän kielsi ankarasti päästämästä häntä
-enää milloinkaan tälle puolen salmea.
-
-Valdemar nousi totisena hevosensa selkään ja katsoi vielä kerran
-merelle, mistä hän kaukaa voi eroittaa laivan pienenä mustana pilkkuna.
-Hellitettyään hevosensa ohjaksia ja annettuaan sen astua mielensä
-mukaan, hän alkoi muistista sanasta sanaan toistaa Kullenmiehen
-laulua, josta ei ainoakaan tavu ollut jäänyt häneltä huomaamatta
-vaikka vanhuksen ääni oli käheä ja epäselvä. Hän koetti turhaan noista
-hämäristä sanoista löytää muuta merkitystä kuin tuon ylimalkaisen
-kehoituksen välttämään nuoruuden kiusauksia, josta elähtäneet vanhukset
-ovat niin innokkaat saarnaamaan, sillä ne olivat hänen kiihkeän
-luonteensa suurin vaara. Vaikka hän ei edes itselleen tahtonut myöntää
-panevansa minkäänlaista arvoa tuon vanhan haaveilijan sanoihin,
-niin ei hän kuitenkaan itse ollut vapaa aikalaistensa kiintymisestä
-kaikkeen yliluonnolliseen ja salaperäiseen, ja hän toisti niin usein
-nuo hämärät sanat mielessään, että ne vanhan Kullenmiehen kuvan
-kanssa häviämättömiksi kiintyivät hänen muistiinsa. Mutta hän torjui
-miehekkäästi nuo kuvittelut mielestään, piiloittaen ne sielunsa
-sisimpään soppeen, ja pian hän taas näki iloisen toimintarikkaan elämän
-häämöttävän edessään ihanana rohkeine toiveineen ja ylpeine voiton- ja
-onnen suunnitelmineen. Siihen hän tunsi olevansa syntynyt ja luotu.
-
-Kuningas oli ratsastanut takaisin Riibehuusiin, missä hänen käskystään
-suuri joukko ritareita ja aseenkantajia täysissä sotavarustuksissa
-odotti linnanpihalla, seuratakseen häntä heti sotajoukkojen
-luokse, joka kreivi Albertin johdolla oli kulkenut Elben yli
-Pommeriin. Valdemar antoi vielä muutaman määräyksen drotsilleen sekä
-neuvoskunnalle ja kävi sanomassa hyvästi sisarelleen. Sen tehtyään
-hän astui ulos asesalistaan yllään kypäri ja panssari sekä kiiltävä,
-kolmikulmainen kilpi käsivarrellaan, ollen ensimäinen tanskalainen
-kuningas, joka sen oli koristanut kolmella hopeansinisellä leijonalla
-ja kahdellakymmenelläneljällä kultaisella sydämellä. Linnanportaiden
-edessä odotti korkea sotaori hirnuen ja levottomasti kaviollaan maata
-kuoppien. Parvekesalissa olivat arkkipiispa Andreas ja Gunnar veli jo
-kauan seisoneet matkapukeissa, valmiina seuraamaan kuningasta. Mestari
-Harpesträng, jonka Valdemar oli nimittänyt henkilääkärikseen, seisoi
-lääkerasia käsivarrellaan ja viheriä yrttipussi selässään arkkipiispan
-vieressä. Thorgejr Danaskjald ja islantilainen Skjald kuuluivat
-myöskin kuninkaan lähimpiin seuralaisiin huvittaakseen Valdemaria ja
-rohkaistakseen sotureita pitkän talviretken vaivoissa. Kaljupäinen
-kreivi Klaus asteli levottomana ja kärsimättömänä edestakaisin salissa,
-pyyhkien hikipisaroita kiiltävältä otsaltaan. Hän tiesi Schwerinin
-kreivin olevan pommerilaisten ruhtinaiden ystävän, ja vaikka kuningas
-oli paluumatkallaan luvannut seurata häntä Schweriniin solmimaan
-siellä hänen kihlauksensa kreivitär Idan kanssa, niin hän kuitenkin
-pelkäsi tämän retken estävän liiton syntymistä. Arkkidiakoni Arnfred,
-joka myöskin oli saanut määräyksen seurata mukana, tunsi itsensä
-kuninkaan rippi-isänä, hyvinkin merkilliseksi mieheksi, mutta katseli
-arkkipiispaa ja veli Gunnaria karsain ja kateellisin silmin, sillä hän,
-syystä kyllä, pelkäsi heidän tunkevan hänet pois kuninkaan suosiosta.
-
-"Satulaan, jalot herrat!" kaikui nyt Astrad Fracken voimakas ääni --
-ja drotsin kehoituksesta kaikki kiirehtivät linnanportaille, joita
-kuningas jo laskeutui ritarien Jaakko ja Lauri Sunenpojan seuraamana.
-
-Mutta juuri kun kuningas oli asettamassa jalkaansa jalustimeen,
-ratsasti kookas vieras ritari, vaatteet epäjärjestyksessä, tomun ja
-hevosen vaahdon peittämänä linnanpihalle. Hän hyppäsi nopeasti väsyneen
-hevosensa selästä ja heittäytyi kalpeana polvilleen kuninkaan jalkoihin.
-
-"Mitä tämä merkitsee, uskollinen, urhokas Johan Ganz!" huudahti
-kuningas hämmästyneenä. "Ovatko hornan henget sinun kintereilläsi?
-Nouse ylös! Koska minä olen vaatinut tuonlaista kunnioitusta
-läänitysmiehiltäni? Onko sinulle tapahtunut jokin onnettomuus? Vai
-tuotko sinä minulle tappion sanoman. Puhu mies ja nouse seisomaan!
-Oletko tullut mykäksi ja hervottomaksi?"
-
-"Armoa ja apua, kuninkaallinen herrani ja suojelijani!" sanoi onneton
-ritari ja nousi. "Minä olen aivan huonosti vartioinut sitä tärkeätä
-linnoitusta, jonka uskoitte minun huostaani, -- Gråbo on tuhkana --. Te
-näette edessänne pakolaisen, mutta minä en ole pettänyt kuningastani,
--- minun kimppuuni on vastoin lakia ja oikeutta kavalasti hyökätty
-syvimmän rauhan vallitessa. Hän, joka poltti Gråbon poroksi, oli
-Tanskan kruunun läänitysmies niinkuin minäkin."
-
-"Kuka sen teki, sano!" huusi Valdemar kiivaasti, ja veri kohosi hänen
-ruskeille poskilleen. "Jumalan nimessä, sitä ei kukaan saa tehdä
-rankaisematta!"
-
-"Schwerinin kreivi Henrik oli väkivallantekijä!" vastasi ritari.
-"Hänen sanotaan salaa uhanneen minua ja vannoneen kostavansa minulle
-senvuoksi, että minun kerran väitellessäni hänen kanssaan täytyi
-muistuttaa häntä hänen läänitysvelvollisuudestaan Tanskan kruunua
-kohtaan. Minä jätän oikean asiani kuninkaani käsiin ja odotan
-luottamuksella teidän kuninkaallista suojelustanne."
-
-"Pyhän Knuutin ja kaikkien pyhimysten nimessä sitä ei sinulta tule
-puuttumaan!" vastasi kuningas. "Mutta, Jumal'auta, mitenkä se oli
-mahdollista?" kysyi hän taas kiivaasti. "Miksi sinä et puolustanut
-itseäsi? Sinä et ole mies, joka pujahdat ulos takaovesta ja jätät
-vihollisen juhlasaliin juomaan tuliaismaljaa."
-
-"Ensi kerran te minut näin näette, herra kuningas!" vastasi ritari
-polvistuneena ja loi maahan ylpeän katseensa. "Teidän ja näiden
-uljaiden miesten edessä minä seison ensi kertaa pakolaisena ja
-masennettuna. Mutta minä uskon voivani koko maailmalle todistaa
-viattomuuteni ja puolustaa ritarikunniaani. Jos minun puheeni on
-valhetta ja petosta, ja jos ei kreivi Henrik ole petturi, niin
-ripustakoon pyöveli kilpeni hirsipuuhun, ja surkein kaakki vetäköön
-sen väärinpäin käännettynä lokaista tietä sinne! Jos kreivi Henrik
-olisi hyökännyt kimppuuni rehellisenä vihollisena eikä olisi käyttänyt
-alhaista petosta, niin olisi Gråbo vielä paikallaan enkä minä seisoisi
-täällä herrani tavaran huonona haltijana ja kodittomana pakolaisena,
-ilman muuta omaisuutta kuin hevoseni ja hyvä miekkani."
-
-"Kuninkaallisen kunniani kautta, sinä saat täydellisen hyvityksen
-ja oikeuden!" sanoi kuningas nyt rauhallisesti ja päättäväisesti
--- "sen minä sanon sinulle tässä kaikkien kuullen. Mutta minä en
-tuomitse ketään kuulustelematta syytettyä itseään. Kreivi Henrik on
-oikeutettu puolustamaan itseään tuomioistuimen edessä! Siihen asti ei
-enää sanaakaan tästä asiasta, ritari Ganz! Nyt te seuraatte minua,
-sotaretkelle!"
-
-Kuningas hypähti sotaratsunsa selkään ja ratsasti linnanpihasta
-lukuisan seurueensa mukana. Ritari Ganz nousi ääneti ja rauhoittuneena
-virkeän ratsun selkään, jonka drotsi kuninkaan käskystä oli noudattanut
-hänelle. Satojen hevoskavioiden kapse kajahti Riiben kaduilla, naiset
-ja lapset kiirehtivät oviin ja ikkunoihin kuningasta katsomaan.
-Koleasti tömisi Sönderportin silta, ja pian oli kuningas ja hänen komea
-seurueensa kadonneet uteliaiden katsojien näkyvistä.
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU.
-
-
-Oli kaunis, leuto talviaamu helmikuun loppupuolella. Pohjoissaksan
-tammimetsät kimaltelivat keveässä kuurassa. Lähellä Schwerinin rajaa,
-yksinäisen majatalon tallin edustalla, seisoi reipas, solakka ja
-hienopiirteinen nuorukainen, yllään yksinkertainen aseenkantajan
-puku asetellen päitsiä virkun juoksijansa suuhun. Poika oli nuori
-kreivi Otto, kuningas Valdemarin sisarenpoika, joka oli seurannut
-Junkker Strangea Böömiin, ja joka tässä valepuvussa uskoi nopeimmin ja
-varmimmin voivansa viedä kuninkaalliselle enolleen tärkeän viestin.
-Otto oli pari päivää sitten ratsastanut Pragista yhdessä Absalon Belgin
-kanssa. Mutta he olivat pian eronneet, ja Absalon Belg, joka arveli
-vielä tapaavansa Valdemarin Pommerissa, uskoi, että jollei hän tarkasti
-seuraisi kuninkaan käskyä, saavuttaisi hän varmaankin hänet ensiksi.
-Kreivi Otto tiesi kyllä Valdemarin vielä olevan Pommerissa, missä hän
-kreivi Albertin kanssa oli perinpohjin voittanut herttua Ladislaun
-ja pakottanut hänet alistumaan. Mutta huhuiltiin myöskin kuninkaan
-jo olevan paluumatkalla, senvuoksi arveli Otto varmimmin tapaavansa
-hänet muutaman päivän kuluttua Schwerinissä. Hän oli jo heti rajalla
-huomannut vihamielisen mielialan vallitsevan tanskalaisia vastaan, ja
-hän tunsi kyllä, miten vaarallista hänen oli ratsastaa yksin tämän maan
-kautta. Hän puhui sujuvasti saksaa, ääntäen kuitenkin hiukan pehmeästi,
-sillä hänen äidinkielensä oli hänelle rakkain. Tähän asti hänen oli
-onnistunut esiintyä uskollisena Saksan valtakunnan alamaisena.
-
-"Mikä on lyhin ratsastustie Schweriniin?" kysyi hän saksin murteella,
-satulaan hypähtäessään, mutta sekoitti huomaamattaan puheeseensa
-tanskalaisen sanan.
-
-Lyhyt, pyylevä, latiskanenäinen kapakoitsija, joka seisoi töllistellen
-avoimessa ovessa, katseli häntä terävästi ja hymyili viekkaasti. "Jos
-te haluatte seurata maaherran rajavahteja, jotka äsken ratsastivat
-ladosta", vastasi hän -- "niin te ehkä tulette pikemmin Schweriniin
-kuin haluatte. Sillä, jos en aivan erehdy niin teidän puheestanne ja
-sinisistä tytönsilmistänne päättäen luulisin teidän äitinne kodin
-olleen tuolla puolen Ejderin."
-
-"Arveletteko te, etten minä sentähden olisi tervetullut Schweriniin?"
-kysyi Otto äkkiä ja taivutti jo polveaan kannustaakseen hevostaan.
-
-"Jos on totta niinkuin sanotaan, että Tanskan armeija on pahasti
-mellastellut Pommerissa, aikoen sieltä tulla vierailulle Schweriniin
-tänään tai huomenna, niin ei teidän, nuori herrani, tarvitse ratsastaa
-kuoliaaksi oivallista hevostanne, ehtiäksenne mustan kreivi Henrikin
-koiranluolaan. Jos te sitävastoin annatte minulle kourallisen pieniä
-kultarahojanne niin minä toimitan teidät turvallisesti rajan tuolle
-puolen."
-
-"Ei ainoankaan tanskalaisen tarvitse ostaa turvallisuuttaan Tanskan
-kuninkaan läänitysmailla!" vastasi Otto ylpeästi. "Kaikessa tapauksessa
-minä maksan sen mieluummin teräksellä kuin kullalla. Hyvästi!" sen
-sanottuaan hän kannusti ratsuaan ja kiirehti vieraan ratsumiehen
-jälestä, jolla oli sama matka kuin hänelläkin.
-
-Isäntä nauroi ivallisesti hänen jälkeensä: "ratsasta vain, typerä
-nulikka!" murahti hän. "Joudut parhaaseen aikaan. Jos sinun kuninkaasi
-ja hänen tyhmänrohkea sisarenpoikansa olisivat täällä kahden, niin
-ettepä taitaisi kovinkaan kauan ylpeillä läänitysherruudellanne."
-
-Vieras ratsumies oli ennättänyt pari sataa askelta edelle, mutta Otto
-saavutti hänet pian ja kysyi saisiko seurata häntä Schweriniin.
-
-"Saat kernaasti, nuori keikarini", vastasi ratsastaja matalalla,
-raa'alla äänellä, "jos tahdot nähdä kreivi Henrikin mulauttavan
-silmää tanskalaisille nulikoille. Jos muuten haluat käydä oikeasta
-saksalaisesta, niin ota suusi purua täyteen kun puhut meidän hyvästä
-Schwerinin kaupungistamme."
-
-Ratsastaja, joka antoi hänelle tämän vastauksen, oli jykevä,
-leveäharteinen ja pitkäpartainen mies, yllään raskaat rauta
-varustukset; hänellä oli päässään syvään silmille painettu karvainen,
-villisianpäällä koristettu sotalakki, jonka torahampaat otsan kohdalla
-kiiluivat kuin sarvet, tehden hänet hurjan ja peloittavan näköiseksi.
-Hän kantoi selässään hihnaan kiinnitettyä nuolipyssyä ja suurta
-nuolikonttia, ja hänen vasemmalla lantiollaan riippui pitkä sotamiekka,
-minkä kohottamiseen urhonvoimat näyttivät olevan tarpeen. Kreivi Otto
-katseli mahtavaa matkatoveriaan tarkemmin ja huomasi heti olevan
-viisainta pysytellä sovinnossa, vaikka miehen loukkaava puhuttelu
-oli saanut hänen verensä kuohahtamaan. "Taidatte miehuudessanne
-unohtaa, että olette itsekin kerran ollut untuvaleukainen niinkuin
-minä", vastasi hän niin rauhallisella äänellä kuin suinkin. "Mutta
-jos te tahdotte odottaa siksi kunnes minä olen toimittanut asiani
-Schwerinissä, niin minä haluaisin kernaasti otella teidänlaisenne
-sankarin kanssa."
-
-"Minä en tappele nulikoiden kanssa!" murahti ratsumies -- "Mutta
-luulenpa että tulemme hyvin toimeen, erittäinkin, koska minä varmasti
-uskon sinun olevan pienen, kauniin, valepukuisen tyttölapsen."
-
-Kreivi Otto ei sietänyt pilkattavan hentoa ruumiinrakennustaan eikä
-melkein naisellista ulkonäköään, ja ajattelematta seurauksia hän oli
-jo paljastanut lyhyen miekkansa odottaen vain vastustajansa asettuvan
-taisteluasentoon, saadakseen mitellä voimiaan tämän Goliatin kanssa.
-Mutta ratsumies ei ollut ollenkaan huomaavinaan hänen vihaansa, ja
-sensijaan, että olisi tarttunut pitkään miekkaansa, katsella tollotti
-hän välinpitämättömästi eteensä, vetäessään satulansa laukusta ison
-taskumatin. Sitten hän aivan rauhallisesti otti siitä aika naukun. "Jos
-kananpojankallosi kestää kunnon aamuryypyn, niin tuosta saat!" sanoi
-hän ja ojensi Otolle pullon katsomatta häneen.
-
-Soturin välinpitämättömyys hämmästytti tulista nuorukaista siinä
-määrin, että hän työntäsi miekan tuppeen ja vastaanotti muitta mutkitta
-pullon. Mutta osoittaakseen jättiläismäiselle seuralaiselleen, ettei
-hän ollut mikään valepukuinen tyttö, tyhjensi hän suutuksissaan
-puupullon pohjaan asti ja ojensi sen hänelle tyhjänä takaisin.
-
-"No, juoda sinä ainakin osaat niinkuin aikamies, sen minä myönnän!"
-sanoi ratsumies kuivasti ja pisti pullon satulanlaukkuun. "Näytäppäs
-nyt osaatko ratsastaa neliä, kedolle vierähtämättä!" Sen sanottuaan
-hän kannusti raskastaakkaisen hevosensa nelistämään ja puhkui kilpaa
-konkarinsa kanssa, Oton ratsastaessa kevytjalkaisella juoksijallaan
-ilman vähintäkään rasitusta hänen ohitseen.
-
-"Sinun hevosesi on parempi kuin minun!" sanoi ratsumies, kun he taas
-ratsastivat vierekkäin. "Kun pääset ensimäisen sillan tuolle puolen,
-on sinulla suora maantie Schweriniin, etkä voi eksyä tieltä. Mutta
-minulla on kiireempi kuin sinulla, ja sinä suostut kai mielelläsikin
-vaihtamaan hevosta minun kanssani. Muussa tapauksessa sinä saat
-tyytyä siihen, että minä käytän väkevämmän oikeutta ja seuraan tässä
-urhoollisen Tanskan kuninkaan esimerkkiä." Näin sanoessaan hän näytti
-aivan rauhallisesti aikovan paljastaa pitkän miekkansa. Mutta Otto,
-joka ratsasti hänen vasemmalla sivullaan, oli silmänräpäyksessä
-paljastanut lyhyen miekkansa ja katkaisi taitavasti nahkahihnan, josta
-soturin pitkä miekka riippui, saattaen siten hitaan vastustajansa
-silmänräpäykseksi aseettomaksi. Sitten hän kannusti hyvän juoksijansa,
-kiitti kohteliaasti hyvistä neuvoista ja näytti nyt hämmästyneelle
-ratsumiehelle, että hän hyvästi pystyi ratsastamaan neliä kedolle
-vierimättä. Nuoli ratsumiehen teräsjousesta suhahti vinhaan hänen
-korvansa ohitse, mutta hipaisematta hiustakaan hänen keltaisista
-suortuvistaan -- ja äsken voitetun suuttumuksen ja väkevän juoman
-kiihoittamana, Otto ratsasti nyt niin hurjaa vauhtia, että hänen
-hävytön tieoppaansa oli pian kadonnut hänen näkyvistään. Nyt johtuivat
-hänen mieleensä majatalon isännän sanat mustan kreivin koiranluolasta,
-sekä myöskin ratsumiehen mutina kreivin silmänmuljotuksesta hänen
-nähdessään tanskalaisia poikia. Toiveet näin epäsuotuisasta
-vastaanotosta eivät juuri olleet omiaan rauhoittamaan häntä. Mutta hän
-ei kuitenkaan voinut luopua aikeestaan yllättää kuninkaan ilosanomalla
-heti hänen saapuessaan Schweriniin, ja hän toivoi kuitenkin, salaamalla
-nimensä ja asiansa, pääsevänsä linnaan, missä hän ottaisi selvän oliko
-hänen kuninkaallisella enollaan syytä pelätä minkäänlaista petosta
-siellä. Jos sittenkin kävisi niin onnettomasti, että hänet pantaisiin
-vankeuteen epäluulonalaisena henkilönä, toivoi hän kuitenkin Absalon
-Belgin tapaavan kuninkaan, ja Valdemar Seierin voimakas käsivarsi
-auttaisi hänet varmasti vapauteen.
-
-Reipas nuorukainen saapui Schweriniin, joutumatta enää muihin
-seikkailuihin, eikä hänen tarvinnut kysellä linnaa, se kohosi niin
-korkeana ja mahtavana matalien porvarirakennusten keskeltä, että
-hän heti voi nähdä sen olevan ylpeiden kreivien asunnon. Linna oli
-pienellä saarella, ja nostosilta yhdisti sen kaupunkiin; se oli lujasti
-varustettu. Mutta nostosilta oli rauhallisesti laskettu alas, ja kun
-Otto selitti portinvahdille olevansa vieraan ritarin aseenkantajan,
-jonka piti odottaa herraansa linnassa, sallittiin hänen ratsastaa
-linnansillan yli ja käskettiin viedä hevosensa herrasväen talliin.
-Hänelle kerrottiin myöskin kreivien olevan metsästämässä vieraittensa
-kanssa, ja hänen käskettiin liittyä muiden asepalvelijoiden parveen,
-jotka odottivat herrojansa linnanportilla.
-
-Täällä hän oli hyvin varuillaan eikä ryhtynyt laveammin keskustelemaan
-vieraiden poikien kanssa, ettei ilmaisisi itseään. Hän tyytyi lyhyesti
-kyselemään ketä vieraita linnassa oleskeli, jotka nyt olivat kreivin
-kanssa metsästämässä. Hänelle mainittiin silloin muiden muassa
-Holsteinin nuori kreivi Albert, jonka isä hiljan oli vapautettu
-tanskalaisesta vankeudestaan, vendiläiset ruhtinaat Henrik Borvin ja
-hänen kolme veljeään, Dannebergin kreivi Henrik, ja piispa Konrad
-Hildesheim, jotka kaikki olivat Valdemarin julkisia tai salaisia
-vihollisia: sitäpaitsi mainittiin eräs portugalilainen prinsessa,
-jonka kuitenkin toiset väittivät olevan vain Flanderin kreivinnan;
-mutta se hänelle selvisi, ettei Tanskan kuningas ollut tullut eikä
-hänen odotettu tulevankaan. Kun Otto kreivi oli saanut tietää mitä
-toivoi ei hän enää ryhtynyt puheisiin kenenkään kanssa, vaan alkoi
-tarkastella komeata linnaa. Siinä oli neljä korkeaa tornia, joista
-pohjoispuolella oleva erityisesti veti hänen huomiotaan puoleensa, se
-oli synkän näköinen, ja paksun muurin pienet, pitkulaiset ilmareiät
-olivat varustetut rautakangilla. "Epäilemättä kreivien vankila!"
-arveli hän, ja kylmät väreet puistattivat hänen uljasta sydäntään.
-"Joka sinne kerran on joutunut, ei taida enää hevillä nähdä kuuta eikä
-aurinkoa." Mutta hänen iloinen luonteensa karkoitti pian nuo ikävät
-ajatukset, ja kun aika alkoi hänestä tuntua pitkältä linnanportilla,
-ei hän arvellut sen enempää, vaan teki pienen kävelyretken linnan
-muurien ja varustusten ympäri. Hänen terävä katseensa oli huomaavinaan
-linnan itäisen sivun olevan heikoimmin varustetun, joten siltä puolen
-helpoimmin muurinmurtajalla pääsisi järkyttämään muurin perustuksia.
-Mutta hän ei ennättänyt tehdä useampia sotilaallisia havainnoita,
-sillä samassa astui neljä vahvasti asestettua sotilasta häntä vastaan
-ja kysyivät raa'alla äreällä äänellä: kuka hän oli ja miksi hän niin
-tarkasti katseli linnoituksia. Hänen vastauksensa ja hämmästyksensä,
-sekä myöskin hänen puheensa vieras sointu antoivat sotamiehille aihetta
-epäillä häntä tanskalaiseksi urkkijaksi, jonka he eivät voineet sallia
-vapaasti kulkea täällä tarkastelemassa linnan puolustuslaitosta.
-
-"Ei kukaan ole sanonut etten minä saisi kävellä täällä!" vastasi
-Otto hämmästyneenä. -- "Minä en häpeä sanoa itseäni tanskalaiseksi.
-Mutta, jos minä olen teidän mielestänne epäilyttävä, niin en minä voi
-estää teitä pitämästä minulle seuraa siksi kunnes voin kuninkaani
-läänitysmiehille todistaa syyttömyyteni."
-
-"Tanskalaiset nulikat kulkevat nyt niin nokka pystyssä, kun taas ovat
-saaneet kuningas Volmarin, josta voivat ylvästellä!" murisi vanhin
-sotilaista, roteva, punanenäinen mies, ja pyyhkäisi harmahtavia,
-punaisia viiksiään. "Mutta kyllä te vielä opitte ääntänne alentamaan.
-Ajan mukaan asiat muuttuvat. Emmekä me vielä kysy Tanskan kuninkaalta,
-mihin puuhun hirtämme hänen urkkijansa."
-
-Tuo puhe alkoi hiukan arveluttaa Otto kreiviä, ja hän koetti
-huolellisesti varoa, ettei antaisi vihamielisille vartijoilleen
-aihetta väärinkäyttämään ylivoimaansa. "Minä olen tullut luvallisissa
-ja rauhallisissa aikeissa", sanoi hän, "eikä linnan, jolla on noin
-urholliset puolustajat, tarvitse pelätä urkkijoita. Mutta odottavan
-aika on pitkä. Kreivi ja vieraat herrat eivät varmaankaan palaa
-metsästämästä ennen iltaa. Ratsastaessani on kurkkuni tullut kuivaksi
-tomusta. Ettekö kauniisti pyytäen ja rahalla voi hankkia minulle paria
-kannullista hyvää viiniä ja auttaa minua juomaan sitä täällä ulkona?"
-
-"Hän taitaakin olla kunnon poika!" sanoi vanha sotilas tovereilleen.
-"Jos hän kulkee täällä luvallisilla asioilla, niin olkaamme hänelle
-kohteliaita. Juokse sinä, Fritz Grönhagen, hakemaan viiniä vanhalta
-Martti veljeltä luostarikellarista! Minä pitelen niin kauan joustasi.
-Vanhus ei näe tänne asti, joten voimme juoda rauhassa, ja kun kreivit
-tulevat näemme sen mäeltä ja ehdimme muurille ennenkuin koira kerkiää
-haukkumaan."
-
-Fritz, nuorin sotilaista, antoi heti pois jousipyssynsä ja vastaanotti
-ihmetellen ja iloisena kultarahan, jonka Otto kreivi jo oli ottanut
-esille.
-
-Sill'aikaa kun hän oli viiniä hakemassa, heittäytyivät hänen
-toverinsa pitkälleen viittojensa päälle vallituksille, ja asetettuaan
-rauhallisesti aseensa syrjään, pyysivät he "vieraan nuoren herran",
-joksi he nyt kutsuivat häntä, istumaan heidän joukkoonsa.
-
-"Kuulkaapas, nuori herra, onko totta, että teidän kuninkaanne aikoo
-ruveta hätyyttelemään meidän kreivejämme tuon pitkäkoipisen Juhana
-Ganzin jutun johdosta", kysyi vanha sotilas ja oikaisi itsensä. -- "Ei
-sen villihanhen tähden kannattaisi niin suurta melua pitää; hän oli
-kunniallisesti ansainnut sen, että revimme hänen pesänsä. Koettaakin
-sellainen pitkäkoipi lurjus pistellä meidän kreivimme nokkaan
-läänitysvelvollisuuksiaan Tanskan kuningasta kohtaan!"
-
-"Siitä tapauksesta minä en ole kuullut mitään", vastasi Otto.
-
-"Te tiedätte kyllä enemmän kuin tahdotte ilmaista", alkoi sotilas
-taas puhua. "Mutta viisas mies vaikenee siinä missä ei uskalla
-puhua, ja minä myönnän teidän olevan oikeassa. Mutta ettekö te ole
-kuullut mitenkä teidän kuninkaanne ja tuo saatanan Albert kreivi ovat
-kurittaneet Pommerin herttuaa? Ja ettekö te myöskään tiedä, onko
-niissä huhuissa perää, jotka kertovat teidän nuoren kuninkaanne kesken
-suurisuista urhollisuuttaan taas hautovan naima-ajatuksia, aikoen kosia
-Böömin prinsessaa, jota hän ei ole tainnut koskaan edes nähdä?"
-
-"Siitä olen kyllä kuullut jonkin linnun laulavan; mutta onko siinä
-perää, sen jätän sanomatta."
-
-"Hm!" mutisi sotilas. "Outoa on tässä maailmassa noiden suurten
-herrojen ja ruhtinaiden kosiminen. He eivät saa niinkuin joku meistä,
-maistella olutta ennenkun sen juovat, vaan saavat ostaa kissan säkissä,
-ja jättää kaikki sattuman varaan. Senvuoksi käykin niin kuin lauletaan
-laulussa:
-
-    "Prinsessa kuninkaan kruunun saa:
-    Ei varpunen kurjen lainen!
-    Kyökissä tyttönen askartaa --
-    Ja maatakin hallitsee nainen."
-
-"Sitä ei kukaan sano minun enostani", oli Otto sanoa innoissaan,
-"ei kukaan voi sanoa kuningas Valdemarista", oikaisi hän nopeasti,
-"että hän antaisi miehen tai naisen pitää itseään kurissa! Mutta
-sanokaapas minulle", hän käänsi äkkiä keskustelun, johtaakseen huomion
-toisaalle, "onko totta, että teidän urhollisen kreivi Henrikin vaimo
-on hyvin kaunis, mutta hän itse musta kuin korppi, sekä että hän
-aina näkee itsensä toisella silmällään ja toisen kääntää nurin muita
-katsellessaan?"
-
-"Sen hän tekee vain ollessaan suutuksissaan", vastasi sotilas äreästi.
-"Ole muuten varuillasi, nokkaviisas nulikka, ettet joudu näkemään
-häntä sellaisena. Kyllähän sekä hänen ihonsa että hiuksensa ovat
-mustat, sitä ei hänen paras ystävänsäkään voi kieltää; mutta ei ole
-nainen niin valkoinen, että pelkäisi mustuvansa suudellessaan hänen
-kiharaista partaansa. Sinä olet kunnon poika, sen kyllä uskon, mutta
-hyvän sovun ja toveruuden tähden täytyy sinun puhua kunnioituksella
-Henrik-kreivistä", torui hän. "Hänen laisensa herran edestä juoksee
-vaikka hiiteen, kun asiat kiristää. Jos hän sanoo minulle: kuule, vanha
-Kunz! Huomenna saat mennä saalista pyydystämään. Siellä on se ja se
-vanha kettu, joka kauan on maannut ja kiusannut minua luolassaan, sen
-sinä savustat minulle ulos sieltä, muuten taitan sinun niskaluusi! --
-niin silloin minä tiedän, että tosi on kysymyksessä enkä vastustele.
-Mutta kun minä sitten talutan hänelle tuon ketun korvista, niin silloin
-minä myöskin voin juoda kokonaisen kuukauden paikallani, kuulematta
-ainoatakaan pahaa sanaa siitä -- ja päälle päätteeksi kreivi Alben
-vielä maksaa koko kemut. Mitä muuten armolliseen rouva Audaciaan tulee
--- mutta tuossa Fritz Grönhagen tuo viinin. Nyt ilo alkaa, toverit!
-Eläköön kreivi Henrik ja hänen kaunis rouvansa! Se, joka ei juo sitä
-maljaa sydämen pohjasta, on petturi ja joutuu hirsipuuhun."
-
-Nyt alettiin iloisesti ryypiskellä viiniä, ja kun vanha Kunz
-Punanenä, joksi toverit häntä kutsuivat, oli saanut pahimman janonsa
-sammutetuksi, niin hän alkoi taas puhua, jatkaen siitä mihin oli
-lopettanut.
-
-"Mitenkä kreivi Henrik on saanut niin kauniin vaimon", sanoi hän
-itserakkaasti hymyillen ja siveli partaansa, "kas sitä te nuori herra,
-ette myöskään voi käsittää. Sitä kaikki ihmiset kyselevät, eikä sitä
-voi teidänkään paksut aivonne käsittää. -- Mutta, minä voin sen kertoa
-teille! -- ehkä minä olen jo ennenkin teille kertonut sen, mutta kyllä
-teidän kannattaa kuulla se vielä kerran."
-
-"Kreivi saa kiittää sinua siitä; senhän me olemme kuulleet jo sata
-kertaa!" -- keskeytti Fritz hänet. "Jos et sinä olisi kopannut neitoa
-vanhan markkreivin tornista, -- niin -- --"
-
-"Pidä suusi kiinni, keltanokka, kun minä puhun! Olenhan minä jo sata
-kertaa sanonut sinulle, ettet sinä mitään tiedä. Hän ei istunut
-tornissa -- sillä sinne hän minun puolestani olisi saanut jäädä ijäksi
-istumaan. Ei, lehdossa hän asteli ja kuunteli lintujen laulua, ja
-silloin minä en päästänyt tuota kaunista saalista livahtamaan herrani
-käsistä. Jos minä olisin ollut nuori ja sinunlaisesi narri, jonka pari
-itkettynyttä tytön silmää voi tehdä pehmeäksi kuin vahan, niin minä
-olisin antanut hänen mennä, mutta minä olin vanha. Minä ajattelin
-näin: Jos sinä päästät aran kauriin menemään, niin armollinen herra
-taittaa sinun niskasi; jos hän itkee kahdeksan päivää sulhasensa
-silmien tähden, niin kyllä hän iloitsee kaksikymmentä vuotta ja
-enemmänkin miehensä linnoista ja rikkauksista. Ja katsokaa, enkö minä
-ennustanut oikein! Kuka on iloisempi kuin meidän Audacia rouvamme? Ja
-missä vietetään iloisempaa elämää, kuin täällä linnassa? Herroja ja
-ruhtinaita, kreivejä ja piispoja, rouvia ja prinsessoita täällä vain
-vilisee, menee ja tulee! Viini vuotaa virtanaan, torvet soivat aamusta
-iltaan! Mitä te nauratte, irvisuut? Jos kreivi Henrik joskus pistääkin
-teidät koirankoppiin vettä ja leipää maistelemaan jonkun hyvän sanan
-vuoksi kun vieraat herrat ovat hänet suututtaneet katsomalla liian
-lempeästi kreivinnaan, niin olisi toki synti sanoa, ettei elämä täällä
-linnassa ole hupaista. Flanderin prinsessan täällä ollessa minä en ole
-ollut yhtään päivää selvänä, eikä edes keisarin linnassa voi olla tämän
-parempaa oloa."
-
-"Ainakaan pappien mukaan ei prinsessa Berengarian käsi ole kovinkaan
-pyöreä" -- mutisi yksi sotilaista.
-
-"Sitä pyöreämmät ovat hänen käsivartensa!" alkoi vanha Kunz taas puhua.
-"Ja ne herrat ja komeat ritarit, jotka nyt parveilevat hänen ja meidän
-kauniin rouvamme ympärillä, siroittelevat meille viikossa enemmän
-kultaa ja hopeaa kuin me ennen täällä näimme vuosikausiin."
-
-Neljäs sotureista, joka tähän asti äänetönnä, pää kallellaan ja
-hurskaannäköisenä kaikessa hiljaisuudessa oli nauttinut viinikannusta,
-rupesi nyt syvästi huokaillen puhumaan. "Niin, niin", sanoi hän, "humua
-ja touhua, maallista turhaa jaaritusta täällä kyllä kuulee, mutta minä
-en ole pitkiin aikoihin kuullut täällä linnassa puhuttavan ainoatakaan
-mieltä ylentävää sanaa vaelluksesta pyhään maahan."
-
-"Joko sinä taas alat huokailla, Hinz lerppahuuli, kun viini alkaa
-maistua liian makealta?" kysyi Kunz. -- "Kyllä me vielä kerkiämme
-pyhään maahan, pakanoiden vartaisiin pistettäviksi. Jos kreivi Henrik
-sattuisi tänään tai huomenna joutumaan hurskaalle tuulelleen, mikä
-helposti voi tapahtua, ja jos saamme niskaamme muitakin piispoja kuin
-tuon viekkaan Hildesheimerin, niin tuskinpa ehdimme nukkua kohmeloamme
-selväksi ennenkuin jo saamme käskyn seurata armollista herraamme
-tuhassa ja säkissä Jerusalemiin syntiemme tähden."
-
-"Ovatko teidän kreivinne niin hurskaita ritareita, että he todellakin
-ajattelevat retkeä pyhälle maalle?" kysyi Otto osanottavasti "Minä
-luulin heidän välittävän vain villisian metsästyksestä ja iloisesta
-elämästä täällä ja jättävän pyhän haudan pakanoiden huomaan."
-
-"Teidän huonot ajatuksenne meidän hurskaasta herrasväestämme
-johtuvat siitä, että te olette keltanokka, nuori herrani, joka ei
-tiedä, että nykyään kunnon ritarin täytyy olla hurskaan ja jumalisen
-jonkin aikaa, vaikka hän muuten eläisikin iloisesti, ja siinä
-suhteessa ei meidän kreivimme jää muista kristikunnan ritareista
-jälelle. Viheriän metsästystakkinsa päällä kreivi Henrikillä on aina
-rukousnauha rubiineista ja smaragdeista, ja se on arvokkaampi kuin
-koko hänen kreivikuntansa. Hän ei laiminlyö ainoatakaan messua, ja
-jos me metsästysretkillä joudumme pyhän Hubertin tai pyhän Veitin
-metsäkappelien läheisyyteen, niin kaikkien on pakko laskeutua hevosen
-selästä ja polvistua lokaan, vaikka paras riista silloin pääsisi
-pujahtamaan käsistämme."
-
-"Mutta miksi te aina puhutte vain kreivi Henrikistä?" kysyi Otto. "Eikö
-kreivi Gunzelin ole vanhin ja hallitseva kreivi?"
-
-"Sitä minä en tiedä", vastasi Kunz, -- "mutta sen minä tiedän: jos
-kreivi Henrik sanoo niin, ei kreivi Gunzelin koskaan sano ei, ja
-jos kreivi Henrik on vastannut kieltävästi, niin auttaa hyvin vähän
-vaikka kreivi Gunzelin vastaisi kyllä tuomiopäivään asti. Muuten ei
-kuulu sinuun eikä minuun, kellä on enemmän sanomista ja kumpaa me
-tottelemme, kun saamme käskyn pingottaa sinut vääräksi tai heittää
-sinut koiranluolaan. -- Jos sinä olet tullut tänne meitä petkuttamaan
-ja saamaan meidät puheliaiksi viinikannun ääressä, niin kyllä kohta
-saat tietää, kuka täällä on herrana. Mutta mikä mies tuo on, joka
-ratsastaa alas mäkeä linnansillalle. Jos näen oikein, niin on se yksi
-rajavartijoista -- aivan oikein, se on minun oma lihallinen veljeni!
-Saadaanpas nähdä, sota ei ole kaukana."
-
-Otto nousi nopeasti sotilaiden kanssa ja tunsi linnaa lähenevän
-ratsastajan samaksi ratsumieheksi, joka tahtoi vaihtaa hevosta hänen
-kanssaan tiellä. Hän näki hänen linnanportin luona laskeutuvan
-hevosensa selästä ja taluttavan hevosensa talliin.
-
-"Muureille, pojat!" huusi nyt Kunz tarttuen jousipyssyynsä. "Herrat
-tulevat! Punaiset töyhdöt näkyvät jo mäen takaa! -- Pois tieltä,
-nulikka!" huusi hän Otolle. -- "Kiiruhda toisten poikien luo, äläkä
-anna meidän armollisen herramme nähdä itseäsi täällä. Rehellisistä
-kasvoistasi päättäen minä en uskoisi sinun olevan urkkijan ja jätän sen
-vuoksi hirttämisesi toistaiseksi."
-
-Sotamiehet kiirehtivät vartiopaikoilleen, ja kreivi Otto seurasi
-viisaasti vanhan Kunzin neuvoa, kiiruhtaen takaisin linnanportille.
-Siellä seisoi nyt tuo pitkä rajavahti, villisianpää sotalakissaan,
-nojautuen mukavasti pylvääseen. Otto koetti välttää häntä, mutta
-ratsumies läheni häntä tuttavallisesti kuin vanha ystävä. "Kiitos
-viimeisestä, toveri!" murahti hän ja taputti nuorta kreiviä
-voimakkaasti olkapäähän. "Osaatpa ratsastaa kuin aika mies ja näytätpä
-käyttävän aika näppärästi pientä voiveistäsi. Kiitos vain, ettet lyönyt
-nyrkkiäni poikki hihnan asemasta, se olisi tainnut muuten olla sinulle
-otollisempaa. Mutta ymmärsitkö, mitä minun nuoleni kuiskasi sinun
-korvaasi tiellä?"
-
-"Jotenkin!" vastasi Otto. "Jos minulla olisi ollut nuolipyssyni
-mukanani, niin minä olisin vastannut puhutteluunne hipaisematta
-ainoaakaan karvaa kunnianarvoisesta parrastanne."
-
-"Oletpa sinä aika poika!" vastasi ratsumies. "Enkä minä nuolella
-kovin pahaa tarkoittanut. Tahdoin vain panna pienen merkin vasempaan
-korvaasi, että tuntisin sinut toisella kertaa. Mutta kas, tuossa herrat
-tulevat!"
-
-Välkkyen ilta-auringon valossa uljas joukko ritareita ja ruhtinaallisia
-herroja ratsasti hitaasti alas mäkeä linnansillalle. Heidän keskellään
-nähtiin ylhäinen hengellinen herra ja kolme komeapukuista naista.
-Suuri joukko metsästyspalvelijoita seurasi heitä kuljettaen koiria ja
-haukkoja vitjoineen ja nauhoineen, ja hevosten selkään oli kuormitettu
-metsänriistaa ja metsästyskojeita. Heti kun etumainen joukko oli ehtinyt
-sillan yli avasi pihavouti, kirjava kuin kaalinmato, linnanportin
-heille, ja ajoi uteliaat katsojat syrjään pitkällä, hopeapäisellä
-sauvallaan. Valepukuinen kreivi Otto seisoi uljaan rajavartijan
-vieressä ja katseli iloisena komeata kulkuetta.
-
-Kauniin, ruhtinaallisesti koristetun metsästäjättären vasemmalla
-puolella ratsasti keskikokoinen, tummanverinen mies, hänellä oli musta
-parta, käyrä kotkannenä, syvälle painuneet, tummat silmät, jotka
-katsoivat hiukan karsaasti. Lyhyen liehuvan tulipunaisen viitan alta
-näkyi kultanapeilla koristettu, viheriä samettinen metsästäjänuttu,
-ja hopealla kirjaillusta vyöstä riippui leveä metsästysveitsi.
-Mustakiharaisessa päässään hänellä oli Gardarikesta [Venäjän muinainen
-nimi. Suom. muist.] tuotu hattu, joka oli koristettu hopeaneuloksilla,
-kalliilla kivillä sekä kallisarvoisilla töyhdöillä. Hänen leveällä
-rinnallaan loisti kallis rukousnauha, missä rubinit ja smaragdit
-kimaltelivat helmien välissä.
-
-"Tuo on varmaankin musta Henrik", sanoi Otto vierustoverilleen.
-"Onko tuo ylpeä, kaunis rouva, jolla on pyöreä helmihattu ruskeilla
-palmikoillaan, hänen puolisonsa?"
-
-"Ei toki!" vastasi soturi. "Hän on portugalilainen prinsessa Bengard
-eli Beringard, tai mikä liekin nimeltään, hän on Flanderin kreivin
-sisar. Luulenpa hänen myöskin olevan sukua meidän armolliselle
-herrasväellemme, sillä hän käy usein heidän luonaan. Kyllä hän
-onkin komea nainen -- kaunis kuin kuolema. Tuolla avokaulaisella
-kultaviiruisella samettiviitallaan hän voi lumota rohkeimmankin
-silmät. Kaikki nuoret miehet täällä ovatkin hullaantuneet hänen
-noidansilmiinsä. Ole varuillasi, poikaseni, elä katso liian syvälle
-hänen säkenöiviin kotkansilmiinsä. Hän on vain katseellaan saattanut
-monen kunnon aseenkantajan ja ritarin narriksi."
-
-Varoituksesta välittämättä Otto ei voinut olla tarkemmin katselematta
-tuota kaunista, vaarallista metsästäjätärtä, ja tervehtiessään häntä
-kunnioituksella, täytyi hänen myöntää, ettei hän milloinkaan ollut
-nähnyt niin häikäisevää kauneutta. Ylpeän portugalittaren mustista
-silmistä leimusi tuli, häikäisevä ja hämmästyttävä, eikä niiden
-loistoa himmentäneet ne lukemattomat kimaltelevat jalokivet, jotka
-riippuen kolmessa suuressa kultaketjussa, koristivat hänen kaulaansa
-ja rintaansa. Hän istui suorana ja melkein jäykkänä korkean, vahtoavan
-ratsunsa selässä, joka pärskyen pureskeli kultapäitsiään. Korkea,
-jäykkäpoimuinen kaulus näytti estävän prinsessaa liikuttamasta päätään
-vapaasti, ja hänen tervehdyksensä tuntui kylmältä ja ylpeältä.
-
-"Hän ajattelee vain kultavitjojansa ja jalokiviänsä eikä viitsi katsoa
-ympärilleen!" sanoi soturi. "Ei, kannattaa paljon paremmin kumartaa
-tuolle viheriävaippaiselle rouvalle, jonka päähinettä kultatähdet
-koristavat."
-
-Otto tervehti nyt myöskin nöyrästi kookasta, pulskaa, vaalea veristä
-naista, joka ratsasti hänen ohitseen, viisaan ja viekkaan näköisen
-hengellisen herran ja kolmea haukkaa kantavan jäykän, vanhanpuoleisen
-ritarin välissä. Hän työnsi juuri komean huntunsa syrjään ja vastasi
-katsojien riemullisiin tervehdyksiin ruhtinaallisen arvokkaasti ja
-miellyttävän lempeästi.
-
-"Kas, siinä oli kreivinna Audacia, Henrik kreivin kaunis puoliso!"
-jatkoi sotilas. "Hän voisi ulkonäkönsä puolesta kelvata vaikka
-keisarinnaksi, ja kuitenkaan hän ei pidä itseään liian ylpeänä
-katsoakseen lempeästi köyhään kerjäläiseen. Tuollaiselle naiselle voi
-vanha sotilaskin taivuttaa selkäänsä, tarvitsematta kirota partaansa."
-
-"Hän näyttää minusta soveltuvan mustalle kreivi Henrikille yhtä vähän
-kuin joutsen kaarneelle", vastasi Otto. "Tuo herra hänen vasemmalla
-sivullaan, joka kantoi haukkoja, oli varmaankin haukkamestari?"
-
-"Oletpa sinä aika pilkkakirves, poikani!" sanoi ratsumies. "Henrik
-kreivin veli ei ole kovinkaan ritarillisen näköinen, mutta hän on hyvä
-ja mukava nahjus, ja jos hän vain saa rauhassa hallita hevosiaan,
-koiriaan ja haukkojaan, niin hän välittää viis siitä, kuka maata ja
-valtakuntaa hallitsee."
-
-"Jos tuo oli kreivi Gunzelin", vastasi Otto, "niin varmaankin tuo
-on hänen sisarensa, joka ratsastaa noiden lyhkästen ahnaannäköisten
-herrojen välissä; hän on ainakin hiuskarvalleen hänen näköisensä."
-
-"Oikein arvattu, toverini. Se on kreivitär Ida, jonka Henrik kreivi
-kuuluu aikovan heittää Klaus äpärän syliin, pysyäkseen hyvissä
-väleissä kuningas Valdemarin kanssa. Nuo molemmat verikoirat, joiden
-keskellä hän ratsastaa ovat muuten hienoa väkeä. He ovat vendiläisiä
-ruhtinaita, Borvin taitaa heidän nimensä olla. Jos sinä haluat nähdä
-muita samasta hapanjuuresta lähteneitä, niin katsele niitä kahta,
-jotka tulevat jälempänä, nuori, solakka kreivi Albert keskellään.
-Voisipa luulla, että noilla miehillä on ollut rakkikoira isänä ja vanha
-kettu äitinä; minua ja jokaista kunnon saksilaista harmittaa kutsua
-tuota merirosvojoukkoa maamiehiksemme. Puoli Schweriniä on täynnä
-tuonlaista väkeä. He nostavat nykerönenänsä ilmaan, eivätkä voi katsoa
-kunniallista miestä silmiin paksun otsansa tähden, joka pullottaa kuin
-mikäkin säkki heidän harmaansinisten kissansilmiensä yläpuolella, ja
-harjas heillä on kuin villisialla."
-
-Sill'aikaa kun ylpeä ratsumies purki vihaansa vendiläisiä ja
-slaavilaisia maamiehiään vastaan, joita hän ulkonäöltään jotenkin
-paljon muistutti, oli kreivi Otto tarkkaavaisesti katsellut kreivi
-Klaun tulevaa puolisoa. Hän oli mitättömän ja sairaloisen näköinen,
-eikä suinkaan ensi katsonnalla vastannut sitä kuvaa, mikä hänellä
-oli kukoistavasta ruhtinaallisesta morsiamesta. Mutta kun kreivitär
-avasi suuret, vakavat silmänsä, kuvastui niiden surumielisestä
-katseesta niin syvä tunteellisuus ja hiljainen, uhrautuva sielu,
-että hänen välinpitämättömyytensä muuttui sydämelliseksi osanotoksi.
-Hän huomasi hänen olevan soman ja miellyttävän, ja nyt vasta johtui
-hänen mieleensä, että kreivi Klaun morsian tuskin saattoi olla
-onnellinen. Hän valitteli sydämensä pohjasta, että kreivitär ehkä oli
-joutunut veljensä aikeiden uhriksi heidän koettaessaan luulotella
-ystävyyttä Tanskan hoville. Otto oli näkevinään kyyneleitä hänen
-silmissään, ja hän luuli huomaavansa syvän huokauksen kohottavan mustaa
-silkkikaulusta; mutta kreivitär näytti äkkiä rohkaisevan itseään,
-sillä hän katseli ystävällisesti ympärilleen ja tervehti väkijoukkoa
-surumielisesti hymyillen.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Kun ruhtinaallinen seurue oli kulkenut ohitse, kääntyi Otto äänetönnä
-ja ajatuksiinsa vaipuneena, mennäkseen muiden vierasten poikien
-joukkoon.
-
-Silloin taputti raskas käsi häntä olalle: "Jos tahdot päästä täältä
-kunnialla, nuori yltiöpää", kuiskasi väkevä rajavahti tuttavallisesti
-hänen korvaansa -- "niin neuvoisinpa sinun jänistämään täältä, mitä
-pikemmin sitä parempi. Täällä ei ole tanskalaisen hyvä olla, kaikkein
-vähimmin sinunlaisesi keikarin, joka on tottunut enemmän neitosten
-kätten taputuksiin kuin jalustinhihnojen lyönteihin."
-
-Odottamatta vastausta, voimakas ratsumies kääntyi nopeasti hänestä
-poispäin ja astui pihavoudin kanssa ylös korkeita linnanportaita,
-joita ritariseurue äsken oli noussut. Selitettyään lyhyesti jotakin
-ovenvartijalle, laskettiin hänet heti sisään; mutta linnanvouti astui
-sauva koholla arvokkaasti takaisin linnanportille. Ajatuksiinsa
-vaipuneena meni Otto talliin katsomaan hevostaan; mutta hänen
-hämmästyksekseen ei sitä löytynyt sieltä mistään; siitä pilttuusta,
-mihin hän oli vienyt sen, löysi hän sensijaan rajavartijan vanhan
-konkarin. Satulan, joka oli sen selässä, tunsi kreivi Otto omakseen,
-sen hän oli itse irroittanut oivan ratsunsa selästä. Suuttuneena
-tästä vaihdoksesta hän oli vähällä nostaa siitä aika melun ja vaatia
-tallimiehen tilille tästä hävyttömyydestä, mutta hän ei nähnyt missään
-tallirenkiä, ja vieraat asepalvelijat, joiden puoleen hän kääntyi,
-nauroivat hänelle arvellen, ettei kunnollinen asepalvelija kävellä
-vetelehdi ylhäisen herran tavoin, eikä anna vaihtaa hevostaan tallista.
-Vaivoin hillitsi kiukustunut nuori herra kiivautensa: hän laski jo
-pari kertaa kätensä miekankahvalle kurittaakseen hävittömiä. Samassa
-hän kuuli kavionkapsetta linnanpihalta ja hänen suuttumuksensa kohosi
-korkeimmilleen: Hän näki jykevän rajavartijan ratsastavan täyttä
-neliä linnansillan yli, ja hän tunsi uljaan, rakkaan ratsunsa, joka
-korskui hurjasti, ja koetti heittää vieraan ratsumiehen selästään.
-Vihasta punaisena Otto syöksyi ulos saavuttaakseen ja pysäyttääkseen
-rosvon. Mutta vielä suuremmaksi harmikseen hänen täytyi nähdä,
-mitenkä jalon eläimen, kannukset painuneina verisiin sivuihin, täytyi
-tuimuudellaankin palvella armotonta kiusaajaansa. Silmänräpäyksessä
-olivat hevonen ja ratsastaja kadonneet.
-
-Kaikesta katkeruudestaan huolimatta tointui Otto pian. Hän huomasi
-omituista mutinaa ja levottomuutta ympärillään, mutta se ei näyttänyt
-koskevan häntä eikä hänen hevostaan; paljon tärkeämmät asiat olivat
-nyt kaikkien mielessä. Väentungos linnansillalla ja linnanportilla
-oli huomattavasti lisääntynyt. Juostiin edestakaisin. "Vihollinen on
-portilla! -- Tanskalaiset tulevat!" kaikui nyt äänekkäämmin miehestä
-toiseen, eikä kukaan tiennyt kuka sen ensiksi oli sanonut tai mistä se
-tieto oli saatu. Juostiin torneihin, ja linnanmuureille, välittämättä
-vartijoiden huudoista ja uhkauksista. Pelästyneiden porvarien silmissä
-muodostui jokainen etempää näkyvä pölypilvi sotajoukoksi, ja jokainen
-rauhallinen mökinsavu palavaksi kyläksi. Kun nyt torven äänikin kaikui
-kumeasti pohjoisesta tornista, ja kaikki sotapäälliköt täysissä
-sotatamineissa kiiruhtivat ylös linnaan, ei enää kukaan epäillyt
-vihollisen olevan tulossa.
-
-"Kaupunki on suljettu. Kaikki portit ovat kiinni!" huusi toinen
-toiselleen. Otto rupesi miettimään tilaansa näiden olosuhteiden
-vallitessa ja huomasi sen aivan arveluttavaksi. Erotessaan kuninkaasta
-Böömiin mennessään, hän ei ollut kuullut puhuttavan minkäänlaisesta
-sodasta Schwerinin kanssa, vaan päinvastoin iloisesta ja rauhallisesta
-vierailusta ja nyt täällä odotettiin vihamielistä hyökkäystä. Se minkä
-Otto oli kuullut kreivien menettelystä Johan Ganzia kohtaan, jota hän
-tiesi Valdemarin suuresti kunnioittavan, antoi hänelle syytä arvella,
-että ankara kosto tulisi kohtaamaan ylpeitä kreivejä. Jos Valdemar
-ei ollut ensivihassaan ylenmäärin kiivastunut, niin hän uskoi tämän
-olevan turhaa pelottelua, sillä hän arveli kuninkaan ensiksi tahtovan
-rauhallisesti sopia levottomien läänitysmiestensä kanssa. Kreivi Otto
-oli kuitenkin vakuutettu siitä, että jos hänen nimensä ja syntyperänsä
-tänä hetkenä saataisiin ilmi, niin repisivät schweriniläiset hänet
-kappaleiksi. Mutta hänen ylpeytensä ei sallinut hänen piiloutua, ja hän
-päätti rohkeasti ja avomielisesti astua kuninkaansa läänitysmiesten
-eteen ja vaatia heidän suojelustansa tanskalaisena lähettiläänä,
-joka oli määrätty tuomaan viesti tänne heidän kuninkaalleen ja
-läänitysherralleen. Hän oli myöskin oikeutettu valittamaan heille
-schweriniläisen rajavartijan roistotyöstä. Tämän päätöksen tehtyään hän
-astui reippaasti ja päättäväisesti linnanportaita kohti, antaakseen
-ovenvartijan ilmoittaa itsensä. Mutta yleisessä sekamelskassa olivat
-sekä ovenvartija, että pihavouti jättäneet paikkansa. Suuri joukko
-nuoria sotilaita astui ylös linnanportaita, ja Otto seurasi heitä,
-eikä kukaan pysäyttänyt häntä kysymyksillä tai vastaväitteillä. Hän
-seurasi yhä vieraita johdattajiaan, jotka eivät huomanneet häntä, ja
-pian hän oli suuressa asesalissa, missä kreivi Henrik seisoi vihasta
-vaahdoten vieraiden ruhtinaiden ja herrojen keskellä, jaellen käskyjä
-sotamiehilleen kaupungin ja linnan puolustuksesta.
-
-Otto ei voinut tunkeutua esiin ja hän oli liian ujo keskeyttääkseen
-ruhtinaallisten herrojen kiivaan keskustelun, ja hänestä oli myöskin
-kunniatonta pujahtaa pois. Mutta jos täällä suunniteltiin vihamielisiä
-aikeita hänen kuningastaan vastaan hänen omien vasalliensa ja
-läänitysmiestensä kesken, niin vaati hänen velvollisuutensa ja
-uskollisuutensa häntä jäämään. Hän jäi senvuoksi huomaamattomana
-seisomaan ovelle ja oli koko keskustelun todistajana. Nyt hän sai heti
-tietää minkä sanoman rajavartija oli tuonut: suuri osa tanskalaista
-sotajoukkoa oli kulkenut Schwerinin rajan yli kuninkaan johdolla,
-kreivi Albertin ja karkoitetun Johan Ganzin seuraamana, ja he
-lähestyivät kiireesti kaupunkia.
-
-"Tuon ylpeän mielestä ei edes kannata lähettää minulle
-sodanjulistuskirjelmää!" huudahti kreivi Henrik hammasta purren.
-"Anastetulla lääniherruudellaan hän tahtoo tuomita minut vasallinaan;
-mutta semmoisenakin minulla on oikeus puolustaa itseäni vertaisteni
-kesken mies-oikeudessa! Sitä minä en kiellä hai vimmaltakaan
-linnaritariltani. Tyrannina, ylimielisenä itsevaltiaana hän aikoo tulla
-minun luokseni. Kaikki puolustuskeinot ovat luvalliset. Jos minä voisin
-myrkyttää häneltä luonnonvoimat niin sitäkin puolustaisin. Nyt minä en
-voi asettaa sotajoukkoja häntä vastaan, mutta kaupunkia ja linnaa on
-puolustettava viimeiseen asti! Nostosilta on vedettävä ylös! Kaikki
-asekuntoiset varustuksille! Joka hiiskuu sanankaan antautumisesta, on
-raukkamainen petturi ja saakoon paikalla nuolen selkäänsä!"
-
-Muutamia sotapäälliköitä meni heti ulos täyttämään kreivin käskyjä.
-
-"Aivan oikein!" mörähti vanha Henrik Borwin lyöden leveän miekkansa
-lattiaan, ja hänen hurjat, eläimelliset kasvonsa venähtivät
-uhkamielisesti. "Hänellä on tainnut olla urkkijoita joukossamme, ja hän
-tietää minkävuoksi olemme tänne kokoontuneet. Me emme voi estää häntä
-polttamasta linnaa päämme päältä, mutta kyllä me näytämme hänelle,
-ettemme tahdo kauemmin olla hänen koiriaan, ja että meidän villisikamme
-ovat opettaneet meitä repimään auki vainoojiemme vatsan ennenkuin
-antaudumme!"
-
-Vendiläisen ruhtinaan kolme veljeä ja useat schweriniläiset päälliköt
-suostuivat hurjasti huutaen ja meluten tähän epätoivoiseen päätökseen.
-Mutta nuori Holsteinin kreivi Adolf, kookas ylpeä nuorukainen, jonka
-kasvojenilme oli totinen ja hiukan synkkämielinen, pyysi kreivi
-Henrikin ottamaan huomioon, että hän näin ylivaltaa uhmaillessaan,
-uhrasi kaiken, jopa toivon enää koskaan saada oikeuksiansa takaisin,
-jonkavuoksi olisi parempi lähettää kuninkaalle sovitteluehdotukset.
-Hänen mielestään oli tällä kertaa arvokkainta neuvotella rehellisesti
-aselevosta voimakkaamman vastustajan kanssa. "Minä olen teistä se,
-jolla on kaikkein eniten syytä vihata kuningas Valdemaria!" lisäsi
-hän. "Minulta hän on anastanut isieni perinnön. Vanhaa isääni hän
-piti vankeudessa siksi kunnes hän herttuakruunullaan osti itselleen
-vapauden. Minä vihaan häntä kuolemaani asti, mutta kostonhetki ei ole
-vielä tullut. -- Minä kehoitan sovintoon -- ja sovitteluun."
-
-Dannebergin kreivi yhtyi häneen. "Minä en suostu sovitteluihin,
-enkä häpeällisiin nöyryytyksiin", huusi kreivi Henrik. "Mieluummin
-epätoivoinen puolustus ja taistelu elämästä ja kuolemasta!"
-
-"Jos te tahdotte kuulla minun neuvoani, uljas kreivi Henrik", alkoi
-piispa Hildesheim puhua, rauhallinen hymy viekkailla kasvoillaan,
-"niin te ette ryhdy epätoivoiseen ja turhaan puolustautumiseen, jonka
-seurauksena olisi vain Schwerinin hävitys ja teidän varma perikatonne,
-ettekä myöskään ryhdy neuvottelemaan laittoman läänitysherranne
-kanssa, kuin ylivoimaista vihollista peläten, sillä hän voi silloin
-määrätä teille rauhanehdot mielensä mukaan. Te avaatte Schwerinin
-portit, laskette nostosillan alas, annatte sotamiesten riisua aseensa
-kuin syvimmän rauhan aikana. Lempeänä ja ystävällisenä isäntänä te
-vastaanotatte teidän läänitysherranne ja kuninkaallisen vieraanne
-laululla ja soitolla ja rauhallisilla huvituksilla. Ja panenpa
-koko hiippakuntani sen pantiksi, että olkoon hän vaikka kuinka
-suuttunut teille rakkaan Juhana Ganzinsa tähden, ja tulkoon hän tänne
-vaikka kuinka vihamielisenä, niin hän lähtee täältä lempeänä ja
-rauhoittuneena, kun te vain lupaatte hänelle rakentaa Gråbon uudelleen
-ja sopia hanhen kanssa. [Saksalainen sana Ganz merkitsee hanhi. Suom.
-muist.] Voittehan sitten myöhemmin miettiä, missä määriin olette
-siihen velvollisia. Mutta sen minä vain tiedän, ettei vielä ole sopiva
-hetki riitaantua julkisesti näin mahtavan herran kanssa. Kyllä ajan
-mukaan neuvot keksitään, vielä ovat sekä keisari että paavi hänen
-ystäviään. Siksi hyvin minä tunnen ylpeän kuningas Valdemarin, että
-hän häpeäisi kohdella vihamiehenä levottominakin läänitysmiestään
-kun kaikki ovet ovat avoinna eikä ainoakaan mies aseissa. Kyllä hän
-pian unohtaa vihansa kun viini helmeilee pikarissa, ja teidän kauniit
-iloiset naisenne istuvat hänen vieressään. Te olette hänen rakas ja
-uskollinen läänitysmiehensä niinkuin ennenkin, ja jos täällä pidetään
-sovinto-oikeus teidän ja ritari Ganzin välillä, niin voinpa vakuuttaa
-niiden päättyvän iloisiin tanssiaisiin, mistä ei laulu eikä soitto
-suinkaan puutu. Olkaamme vain iloisen näköisiä, ja jos tunnen teidät
-oikein, kreivi Henrik, niin te olette yhtä viekas kuin urhokas. Väärä
-häveliäisyys voi vain silmänräpäykseksi soaista teidän silmänne.
-Muistakaa uljasta ja jaloa kuningas Davidia! Hän ei hävennyt kutsua
-Saulia kuninkaakseen ja herrakseen, vaikka profeta salaa oli voidellut
-hänen päänsä. Hän odotti nöyrästi Herralle otollista aikaa. Tehkää te
-samoin. Ja jos te itse ette osaa soittaa harppua Saulille, niin antakaa
-ihanien naistenne se tehdä. Tahtoisimpa nähdä sen karhun: jota he eivät
-voisi kesyttää lampaaksi."
-
-"Te olette tänään viisain meistä kaikista, hurskas herra!" vastasi
-kreivi Henrik. "Kun vereni kiehuu on järkeni hiidessä. Te olette
-oikeassa, rauha on maassa, ei mitään sotaa ole julistettu, ja minä voin
-kaikella kunnialla viettää rauhan juhlaa avoimessa linnassani ystävieni
-kesken. Siis auki portit! Nostosilta alas! Ei yhtään aseellista miestä
-saa näkyä linnassa! Kyökkimestarit pankoon paraansa, juomanlaskijat
-toimimaan, viulut ja harput soimaan! Jos kuningas Valdemar haluaa tulla
-vieraakseni, niin olkoon hänellä, vaikka kutsumattomana, yhtä hauskaa,
-kuin meillä muilla. Tällä kertaa minä maksan pidot, toisen kerran voi
-olla hänen vuoronsa!"
-
-Otto huomasi omituisen ilkeän hymyn kreivi Henrikin mustilla kasvoilla
-hänen näin puhuessaan, ja nyt vasta hän huomasi viekkauden ja
-halpamielisen kavaluuden loistavan hänen karsaista silmistään, vaikka
-hänen rohkeissa, miehekkäissä kasvoissaan ilmenikin uskaliaisuus ja
-päättäväisyys, joka ei pelännyt minkäänlaisia vaaroja.
-
-Kreivin viittauksesta olivat melkein kaikki sotapäälliköt poistuneet
-asesalista pannakseen täytäntöön herransa uudet käskyt. Vanha
-vendiläis-ruhtinas ja hänen veljensä koettivat vielä vastustella tätä
-rauhan valenaamaria, mikä ei miellyttänyt vanhaa viikinkipäällikköä
-muuta kuin siinä tapauksessa, että voitaisiin anastaa suuri saalis, ja
-kenties saada vangituksi sekä kuningas että hänen etevimmät miehensä.
-
-"Mitä te ajattelette?" mutisi kreivi Henrik. "Onhan hänellä
-sotajoukkonsa kintereillään. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä,
-urhokas Borwin. Kyllä meidänkin aikamme vielä koittaa. Kuningas
-Valdemar on itse opettanut mitenkä ruhtinaitten kanssa on tingittävä
-maista ja valtakunnista. Niin kauan kuin kreivi Albert voi odottaa,
-voimme mekin. -- Mutta kuka tuo vieras poika on tuolla ovella?"
-
-"Urkkija, petturi. Hirteen poika!" kuiskasivat Borwin ja hänen veljensä
-jotensakin ääneen.
-
-"Tule tänne, tyhmänrohkea nulikka!" huusi kreivi Henrik, muljauttaen
-hänelle toisen silmänsä valkuaista kamalalla katseella. -- "Kuka sinä
-olet, mitä tahdot täältä?"
-
-"Minä olen tanskalainen aseenkantaja!" vastasi Otto niin rohkeasti kuin
-taisi ja astui lähemmäksi.
-
-"Tanskalainen! -- Lyökää hänet heti kuoliaaksi. Hän on petturi!"
-murahtivat hurjat, vendiläiset päälliköt ja paljastivat kaikki
-miekkansa.
-
-"Minä uskon henkeni ja turvallisuuteni Tanskan kuninkaan
-läänitysmiehelle!" alkoi Otto hädissään puhua. "Kuningas Valdemar
-vaatii minun henkeni teidän kädestänne. Jos te kajoatte ainoaankaan
-hiuskarvaani niin kuningas ei totisesti jätä kiveä kiven päälle teidän
-komeasta linnastanne. Herra kreivi! Minä pyydän teidän kuulemaan minua.
-Jos minä en voi puhdistautua, niin olen teidän vankinne siksi kunnes
-meidän molempien herra ja kuningas tuomitsee meidän välillämme."
-
-"Puhu siis, tyhmänrohkea! Millä oikeudella sinä pujahdat minun linnaani
-meitä kuuntelemaan?"
-
-"Minä tulin tänne etsimään turvaa ja suojelusta, eikä kukaan kieltänyt
-minua tulemasta sisään. Minä en tullut teitä kuuntelemaan enkä
-pettämään, ja siitä mitä olen kuullut, ei minulla ole todistuksia
-kuninkaalleni!"
-
-"Onneton, ojenna minulle tikarisi ja miekkasi!" sanoi kreivi Henrik.
-"Nuoruutesi tähden minä säästän sinun henkesi."
-
-"Mutta teidän vangiksenne saan luultavasti jäädä koko elinajakseni,
-etten ikinä ilmaisisi teidän ja näiden herrojen rehellisiä aikeita
-kuningastani vastaan! Ei, herra kreivi, niin helposti ei minun
-vapauttani riistetä. Te arvelette, ettei halpaa aseenkantajaa niin
-pian kaivata, eikä kukaan tiedustele sitä nuorta tanskalaista, jonka
-piti tuoda tänne vähäpätöinen sanoma. Mutta siinä te erehdytte: Minun
-viestini ei ollut vähäpätöinen eikä myöskään nimeni -- minä olen
-kuningas Valdemarin sisarenpoika, Lüneburgin kreivi Otto."
-
-"Kreivi Otto! Kuninkaan sisarenpoika!" sanoivat herrat ihmetellen
-toisilleen, ja kaikki katselivat hämmästyneinä rohkeaa poikaa.
-
-Myöskin kreivi Henrik säpsähti. Hän tunsi heti nuoren kreivin, mutta
-hän mietti hetken aikaa. "Vai niin!" sanoi hän viekkaasti niinkuin
-ei olisi uskovinaan sitä todeksi. "Kuningas Valdemarin sisarenpoika,
-Lüneburgin Otto kreivi, ratsastaa siis ympäri maailmaa kuninkaallisen
-enonsa asioilla, halpana asepalvelijana ja ilman seuruetta. Taikka hän
-on jättänyt seurueensa ulkopuolelle ja tahtoo vain hämmästyttää minua
-tässä yhtä nöyrässä kuin aistikkaassa valepuvussaan?"
-
-"Teidän epäluulonne on turha, herra kreivi!" vastasi Otto, joka huomasi
-viekkaan kreivin aikeet. "Minun luullakseni teidän laskelmienne mukaan
-olisi parasta antaa minun olla sinä miltä näytän ja heittää minut
-kavaltajana vankilaan.
-
-"Vedonlyönti ja hauska pilanteko selittäköön teille, miksi minä
-tällä tavoin tulen tänne tuomaan viestiä kuninkaalleni, ennenkuin
-hän itsekään on saapunut tänne. Että minä, vaikka halusin pysyä
-tuntemattomana, kuitenkin olen ilmoittautunut teille näin sopimattomaan
-aikaan, sen te ymmärrätte, kun sanon teille, että minä tuon
-turhanaikaisen sotahälyytyksen johdosta olin suuremmassa vaarassa
-levottoman kansan keskessä, kuin teidän luonanne, jolta minä en
-odottaisi minkäänlaista vihamielisyyttä. Minulla on sitäpaitsi
-valitus teille esitettävä: Minua on loukattu teidän hovissanne, ja
-schweriniläinen ratsumies on ryöstänyt minun ratsuni."
-
-"Kas, kas!" jatkoi kreivi Henrik samalla teeskennellyllä epäluulolla.
-"Luulenpa runoilemistaidon menestyvän Tanskassa, ja karanneet
-asepalvelijatkin tekasevat äkkiä sadun, kun luulevat siten
-lavertelevansa itsensä vapaiksi silmukasta ja koiranluolasta. Tohdinko
-kysyä arvoisalta Lüneburgin kreiviltä, mikä tämä tärkeä sanoma on,
-joka voidaan uskoa vain näin korkealle ja hienolle herralle, jota jo
-ylistetään toiseksi Esbern Snareksi?"
-
-"Minä en ole tuonut viestiäni teille, vaan teidän läänitysherrallenne
-ja minun kuninkaalleni", vastasi Otto. "Hänelle ainoastaan olen
-käsketty sen antamaan."
-
-"Ehkäpä sinun herrasi salaisuudet säilyvät yhtähyvin minun luonani,
-kuin minun salaisuuteni sinulla. Sitäpaitsi minä olen jo kuunnellut
-kylliksi sinua tietääkseni mikä linnan vierashuone on sinulle sopivin."
-
-Näin sanoen kreivi Henrik viittasi ovella seisoville henkivartijoille,
-ja ennenkuin Otto oli ehtinyt paljastaa miekkansa, oli kolme väkevää
-miestä takaapäin tarttunut häneen ja riisunut hänen aseensa.
-
-"Pohjoiseen torniin!" käski kreivi Henrik. "Te vastaatte hänestä
-minulle hengellänne. Ne kirjeet, mitkä löydätte häneltä, tuotte minulle
-heti!"
-
-Henkivartijat veivät jo vangin ovelle. Otto vaikeni ja puri kiukuissaan
-huultaan, tekemättä kuitenkaan vastarintaa. Mutta juuri oven kohdalla
-olevan uunin luona, hän riuhtaisi äkkiä vapaaksi oikean kätensä, vetäsi
-nopeasti kirjeen poveltaan ja heitti sen loimuavaan tuleen, missä
-liekit silmänräpäyksessä sen nielasivat. "Sanomastani kuninkaalleni
-teillä tuskin olisi ollut suurtakaan hyötyä. Mutta minä säilytän sen,
-mikä minulle on uskottu; se on nyt kirjoitettu sellaiseen paikkaan,
-mistä sitä ainakaan liekit eivät hävitä!" -- Näin sanoen kääntyi rohkea
-nuorukainen ylevän uhkamielisesti kreivi Henrikistä.
-
-"Tyhmänrohkea poika!" huudahti kreivi suuttuneena, luoden häneen
-kiukustuneen katseen. "Minulla on hohtimet, joilla ehkä tuo palamaton
-viesti saadaan temmatuksi sieltäkin, mihin sinä sen piiloitit."
-
-Otto kalpeni, mutta tointui heti, ja heitettyään rukoilevan silmäyksen
-ikkunasta kirkasta taivasta kohti, hän seurasi ääneti ja hiljaa
-vartijoitaan asesalista.
-
-"Suurten Valdemarien veri virtaa kuitenkin hentorakenteisen pojan
-suonissa." sanoi kreivi Adolf Oton mentyä. "Vaikka minä vihaan koko
-tuota ylpeää sukua, niin minun täytyy kuitenkin kunnioittaa ja ihailla
-heitä. Minä rukoilen teitä, ankara kreivi Henrik, elkää antako mitään
-pahaa tapahtua tälle rohkealle, ajattelemattomalle nuorukaiselle.
-Antakaa hänen valalla vahvistaa teille vaitiololupauksensa ja päästäkää
-hänet vapaaksi! Hän on osoittanut meille voivansa uskollisesti
-säilyttää salaisuutensa, ja teidän oma turvallisuutenne vaatii teidän
-tässä armahtamaan."
-
-"Mutta jos hän ei tahdo vannoa, täytyykö minun päästää hänet
-ilmaisemaan meidät kaikki ylivoimaiselle enolleen?"
-
-"Olkoon hän siinä tapauksessa teidän salainen vankinne", vastasi kreivi
-Adolf. "Mutta vakuuttakaa minulle ritarisanallanne, ettei hänen
-olonsa tornissa tule tukalammaksi, kuin mitä minun oli, ollessani
-panttivankina isäni puolesta kuningas Valdemarin luona!"
-
-"Te olette jalomielisempi, herra kreivi, kuin minä olisin teidän
-sijassanne!" vastasi Henrik. "Enkä minä niin totta tarkoittanut
-hohtimista puhuessani. Minä tahdoin vain koetella nuoren herran
-rohkeutta ja peloitella hiukan hänen tyhmänrohkeaa uskaliaisuuttaan.
-Minä vakuutan teille, että häntä kohdellaan kuin ruhtinaallista
-valtiovankia. Mutta, te jalot herrat, voitte kaikki todistaa, että
-minä en ole vanginnut Lüneburgin Otto kreiviä, vaan ainoastaan
-epäluotettavan, kuleksivan henkilön, joka koettaa ilman muuta vakuuttaa
-itsensä häneksi."
-
-"Se on _fraus pia_ [hurskas petos], jonka ystävyysvelvollisuus
-pyhittää", sanoi piispa Konrad. "Siitä synnistä minä jo edeltäpäin
-annan teille kaikille pyhän kirkon anteeksi-annon ja synninpäästön!"
-
-Täten olivat kaikkien vieraiden herrojen omattunnot rauhoitetut, ja
-kaikki paitsi kreivi Adolf, lupasivat tarpeen vaatiessa todistaa kreivi
-Henrikin puolesta, nuoren vangin nimen ja syntyperän olleen hänelle
-tuntemattomia.
-
-"Minä en lupaa teille vannoa väärää todistusta, kreivi Henrik!" sanoi
-nuori, vakava kreivi Adolf. "Mutta jos te kohtelette vankia niinkuin
-olette luvannut, niin minä voin vaieta silloin kun en voi todistaa
-teidän eduksenne."
-
-Suurimmalla kiireellä varustauduttiin nyt vastaanottamaan
-kuninkaallista vierasta kaikella mahdollisella komeudella ja
-juhlallisuuksilla. Porvareille annettiin käsky, että he mitä
-komeimmin tulisoihduilla valaisisivat kaupungin kuninkaan ollessa
-ensimäistä iltaa linnassa. Nyt saapui myöskin se rauhoittava sanoma,
-että tanskalaiset sotajoukot olivat pysähtyneet jotensakin etäälle
-kaupungista, ja kohta senjälkeen ilmoitti kuningas kohteliaasti
-tulevansa vierailemaan kreivien luo. Hänen marskinsa, jota seurasi
-vahva saattojoukko, toi omakätisen kirjeen kuninkaalta, missä hän pyysi
-kreivien suomaan anteeksi, että hän ilmoittamatta palasi Schwerinin
-alueiden kautta, koska hänellä oli tärkeitä asioita ratkaistavana
-kreivien kanssa.
-
-Tämän rauhallisen ilmoituksen vastaanotettuaan kreivi Henrik ratsasti
-itse veljensä kanssa kuningasta vastaan, ja samana iltana saapui
-kuningas mukanaan lukuisa seurue, kreivi Henrikin ja hänen veljensä
-kohteliaasti saattamina. Schwerinin porvarit seisoivat molemmin puolin
-tietä palavine tervasoihtuineen, tervehtien häntä vastahakoisin
-ilohuudahduksin.
-
-Tiellä Valdemar oli vähäpuheinen, ja hänen ylevää otsaansa varjosti
-uhkaava vihanpilvi. Viekas kreivi Henrik koetti mitä suurimmalla
-huomaavaisuudella ja kohteliaisuudella lauhduttaa kuninkaallista
-vierastaan, hänellä oli erinomainen kyky näennäisen sydämellisesti ja
-ystävällisin sanoin riisua aseet katkerammaltakin viholliselta. Kreivi
-Henrik tiesi kokemuksesta Valdemarin vihansa puhjetessa usein olevan
-raivoisan. Hän tiesi myöskin, että jos onnistuttiin hillitsemään ja
-lauhduttamaan kuninkaan ensimäinen, kiivas vihanpurkaus, niin sitten ei
-enää ollut vaikea taivuttaa hänen iloista, nuorekasta mieltänsä.
-
-Se onnistuikin viekkaalle kreiville siihen määrin, että kuningas
-komeassa ja suuremmoisessa vastaanottojuhlassa ei saanut tilaisuutta
-purkaa vihaansa, jota hän oli pakoitettu vieraana kohteliaisuudesta
-hillitsemään. Kreivi Adolfin läsnäolo saattoi kuninkaan huomattavasti
-alakuloiseksi. Nuori kreivi oli mies, jolla oli erityinen taito
-hillitä itseään, ja vaikka hän katkerasti vihasikin kuningasta, niin
-hän kunnioitti kuitenkin hänen suuria ja harvinaisia lahjojaan, ja
-hän koetti ritarillisella hienotunteisuudella ja kohteliaisuudella
-saada häviämään sen alakuloisuuden, jonka hänen läsnäolonsa oli
-herättänyt Valdemarissa. Tervehtiessään kuningasta kunnioituksella
-ja silminnähtävän hyväntahtoisesti, hän näytti unohtaneen kaikki
-menneet riitaisuudet. Vendiläisten ruhtinaiden raa'at, mielistelevät
-kohteliaisuudet eivät olleet omiaan herättämään luottamusta
-kuninkaassa; mutta piispa Konradin ja Dannebergin kreivin onnistui
-paremminkin antaa kunnianosoituksilleen luonnollinen ja totinen leima.
-Kun nyt lempeä kreivitär Audacia, emäntänä vastaanotti kuninkaallisen
-vieraansa teeskentelemättömällä ystävyydellä ja ihailevalla
-kunnioituksella, tasaantuivat kuninkaan silmien väliset syvät vaot
-kokonaan, ja hänen tavanmukainen iloisuutensa ja hyväntahtoinen
-tyytyväisyytensä ilmeni ystävällisissä puheissa ja katseissa.
-
-Iloinen veli Gunnar, joka arkkipiispan, kahdentoista ritarin ja kreivi
-Klaun kanssa saattoi kuningasta, sekä molemmat runoilijat, jotka
-myöskin kuuluivat seurueeseen, saivat pian aikaan vapaan ja hauskan
-seurustelun. Johan Ganz oli jäänyt kreivi Albertin kansaa sotajoukkojen
-luo, mutta oli määrätty seuraavana päivänä saapumaan linnaan.
-
-Kreivi Henrik ei unohtanut onnitella kuningasta hänen äsken
-saavuttamastaan voitosta taistelussa herttua Ladislauta vastaan
-ja vakuutti, huolimatta ystävällisistä suhteistaan pommerilaiseen
-ruhtinaaseen, tämän kurituksen olleen kohtuullisen ja ylisti
-jalomielistä voittajaa, joka antaessaan voitetun pitää maansa ja
-valtakuntansa, tyytyi vain siihen kunniaan että oli hänen voittajansa
-ja läänitysherransa.
-
-Vaikka nuo viekkaat mielistelyt eivät soaisseetkaan kuningasta,
-niin ne eivät kuitenkaan tehneet vastenmielistä vaikutusta tuohon
-ylpeään, kunnianhimoiseen valloittajaan, eikä kuningas vihastunut
-varovaiselle liehakoitsijalle, joka vältti huolellisesti puhumasta
-tästä asiasta enempää kuin hän luuli tarpeelliseksi. Puheen kääntyessä
-lääninherruuteen, synkistyivät kuninkaan kasvot, ja hän olisi
-luultavasti heti ruvennut puhumaan tämän käyntinsä vastenmielisestä
-tarkoituksesta, mutta kreivi Henrik, joka huomasi sen, antoi nopeasti
-avata komeasti valaistun ruokasalin ovet mistä hopeakannut kimaltelivat
-ja viini helmeili suurissa pikareissa.
-
-"Jättäkäämme vakavat asiat huomiseksi!" sanoi kuningas ja astui kauniin
-emäntänsä saattamana loistavaan saliin. Täällä hänen hämmästynyt
-katseensa kohtasi kaunottaren, joka voitti hänen uskaliaimmatkin
-unelmansa eteläisten maiden haltijattarista ja tenhottarista. Ylpeä,
-haikaileva prinsessa Berengaria, yllään komea, ruhtinaallinen
-puku, astui sisään salin vastakkaisesta ovesta, kreivitär Idan ja
-hänen naistensa seuraamana. Hän vastasi miellyttävän arvokkaasti
-kuninkaan tervehdykseen. Kun kreivitär Audacia oli esittänyt hänet
-Valdemarille Flanderin kreivi Ferdinandin sisarena ja Portugalin
-kuninkaan Sanctiuksen tyttärenä, vaati hänen arvonsa ja kuninkaallinen
-syntyperänsä, että Valdemar tarjosi hänelle oikean käsivartensa ja
-saattoi hänet kunniapaikalle pöytään. Kreivitär Audacia istui itse
-kuninkaan vasemmalle puolelle, ja näiden kahden aivan erilaisen
-kaunottaren välissä istuessaan, tuli kuningas pian niin iloiseksi, että
-se joka hänen saapuessaan linnaan oli nähnyt hänen ankaran, totisen
-katseensa tuskin olisi tuntenut näitä kasvoja, joista ilo ja harras
-kauneudenihailu loistivat.
-
-Keskustellessaan hän enimmäkseen kääntyi Audacian puoleen, jonka
-iloisuus, ja miellyttävän vapaa sydämellisyys ihastuttivat kuningasta,
-mutta kääntyessään ihanan Berengarian puoleen, keskeytyi usein
-hänen puheensa, ja jokainen sointuva sana prinsessan huulilta oli
-kuin lumoavaa soitantoa hänen korvissaan. Prinsessa puhui huonosti
-saksaa ja sekoitti usein portugalilaisia ja espanjalaisia sanoja
-puheeseensa. Mutta tällä hänen puutteellisella kielentaidollaan oli
-Valdemarin mielestä oma omituinen viehätyksensä, se antoi hänen
-puheellensa lapsellisen sävyn, tehden samalla hänen ylpeän ja jäykän
-olentonsa lempeämmäksi. Mutta tämä jäykkyys katosi kokonaan kun hän
-portugalittarena unohti prinsessan, arvonsa, ja alkoi innostuneena
-kertoa ihanasta isänmaastaan, kuvaten erinomaisen vilkkaasti sen oloja
-omalla äidinkielellään, ja Valdemar kuunteli häntä suurimmalla ilolla
-ja hartaudella.
-
-"Minä nähdä, Majesta ymmärtää minua." sanoi hän iloisesti, huomatessaan
-kuninkaan mielenkiinnolla kuuntelevan.
-
-"En sanoja, mutta kasvonilmeet ja niitä säestävän lumoavan soitannon",
-vastasi kuningas, "sen kauniimpaa kuvaa minä en voi toivoa saavani
-teidän ihanasta isänmaastanne. Mutta minä tahdon opetella teidän
-kieltänne, ihana prinsessa! Ja te opettelette minun kieleni! Siten me
-voitamme kumpikin!"
-
-Mutta kun kuningas huomasi innokkaan keskustelunsa prinsessan kanssa
-herättävän huomiota, kääntyi hän taas kreivitär Audacian puoleen ja
-koetti olla hänelle vieläkin huomaavaisempi ja kohteliaampi. Kuitenkin
-hän antoi prinsessalle tilaisuuden ottaa osaa keskusteluun ja osasi
-siten antautua molemmille, niin että kumpikin luuli huvittavansa
-häntä parhaiten. Mutta ne jotka tarkkasivat hänen sanojansa ja
-kasvonilmeitään arvelivat iloisen kreivinnan kuitenkin parhaiten
-huvittavan kuninkaallista vierastaan.
-
-Kreivi Klaus istui ylen onnellisena hiljaisen Ida-kreivittären vieressä
-ja lateli hänelle kaikki ne koreat asiat, joihin hän jo matkalla oli
-valmistautunut, ja jotka hän nyt jotenkin kankeasti koetti tuoda
-esille. Enimmäkseen hän sai puhua yksin, mutta koska hän mielellään
-kuunteli omaa puhettaan, oli hänen mielestään tulevan morsiamensa
-seura, tämän harvapuheisuudesta huolimatta, hyvinkin hupaisa.
-Kreivitär Ida kuunteli hyvin vähän hänen puhettaan, eikä hänen ollut
-kovinkaan vaikea ylläpitää kreivi Klaun kanssa keskustelua, mihin
-ei tarvittu muuta kuin "kyllä" tai "kuinka" sanojen toistamista.
-Mutta ajatellessaan tulevaa kohtaloaan hänen oli mahdoton tukahuttaa
-tuskallisia huokauksiaan, mitkä kuitenkaan eivät vähääkään häirinneet
-hänen onnellista kosijaansa, sillä tämä luuli niiden johtuvan
-rakkaudenikävästä, jota ujo morsian turhaan koetteli tukahuttaa.
-
-Antaakseen kuninkaalle osoitteen muuttumattomasta ystävyydestään
-Tanskan kuninkaallista huonetta kohtaan, ja poistaakseen kaikki
-oikeutetut epäilykset hänen läänitysmiestensä uskollisuudesta,
-kreivi Henrik nousi ja esitti arvokkaasti kuninkaallisen vieraansa
-tervetuliaismaljan samalla selittäen oman ja kreivillisen sukunsa
-nimessä, että hän ynnä veljensä katsoivat kunniaksi tulla lankouteen
-Tanskan kuningashuoneen kanssa, jonka vuoksi he mielihyvällä
-vastaanottivat korkeasti ruhtinaallisen kreivi Klaun naimatarjouksen
-heidän sisarelleen, Schwerinin kreivitär Idalle, jonka ehdoista ja
-myötäjäisistä he toivoivat sopivansa arvoisien, kuninkaallisten
-vieraittensa kanssa.
-
-Kuningas kiitti kreivi Klaun puolesta ja esitti iloisesti kihlattujen
-maljan, ajattelematta monilukuisten pikarien kilinän olevan surullisena
-hautajaissoittona hiljaisen, uhrautuvan sielun maalliselle onnelle.
-Kreivitär Ida jaksoi tuskin nousta paikaltaan, vastaanottaakseen
-äänettömästi kumartaen yleiset onnentoivotukset. Kalpeana ja
-tiedottomana hän vaipui takaisin paikalleen, ja hänen neitonsa
-kantoivat hänet enemmän kuolleena kuin elävänä linnan sisempiin
-huoneisiin.
-
-Tuota kohtausta seurasi yleinen alakuloisuus. Hyväntahtoinen
-kreivi Klaus aikoi hämmästyksissään seurata sairasta. Mutta hän
-malttoi mielensä ja tyhjensi rauhallisesti pikarinsa, kun kreivi
-vakuutti hänelle ja muille vieraille hänen sisarelleen usein
-sattuvan tämänlaisia kohtauksia joutuessaan äkkinäisen, iloisen
-mielenliikutuksen valtaan.
-
-Aterian päätyttyä avattiin suuren ritarisalin ovet, missä harppujen
-ja huilujen soitto vastaanotti kuninkaan, ja missä koreapukuiset
-ritarinuorukaiset odottivat tanssin alkamista Schwerinin ylhäisimpien,
-nuorten kaunotarten kanssa.
-
-Kuningas tervehti seuraa ystävällisesti, ja kreivi Henrikin
-kehoituksesta hän pyysi prinsessa Berengarian espanjalaiseen
-ritaritanssiin, joka vaati suurta notkeutta ja taitavuutta, ja
-jonka nuori kuningas ritarina täydellisesti osasi. Prinsessa
-kuunteli ilolla hänelle tuttua, ylpeää säveltä, jonka mukaan hän jo
-lapsena isänsä hovissa oli liikkunut notkeasti ja itsetietoisesti.
-Hän ojensi kuninkaalliselle tanssitoverilleen kätensä, ja kaikki
-väistyivät kunnioituksella ylevän ruhtinasparin tieltä. Tanssi alkoi
-juhlallisesti: se ei ilmaissut iloa, se kuvaili voittajan riemukulkua,
-kuningattaren juhlakulkua alttarille hänen kruunauspäivänään. Kaikki
-ihmettelivät tanssivien kauniita, majesteetillisia liikkeitä, missä
-heidän jalo, ylevä ryhtinsä esiintyi suurimmassa loistossaan. Kuningas
-oli tanssiessa alakuloinen, melkein surumielinen, ja katsellessaan
-kaunista tanssijatartaan hänestä tuntui, kuin liitelisi hänen elämänsä
-korkein onni utukuvana hänen vierellään, lähestyen häntä vuoroon
-hymyilevänä ja väistyen vuoroon surumielisenä kadotakseen ijäksi.
-"Oi, miksi hän ei ole Böömin Margaretha!" sanoi hänen katseensa ja
-samassa silmänräpäyksessä hän katui sydämensä vaihtelevaisuutta, ja
-sitä että hän antoi jokaisen kauniin naisen ihastuttaa itseään. Ylpeän
-prinsessan suuret hehkuvat silmät lukivat kuninkaan levottomasta,
-puoleksi surumielisestä ja puoleksi ihastuneesta katseesta hänen
-sielunsa ajatukset. Hän tunsi itse hetken samaa levottomuutta. Mutta
-tanssin loputtua hän astui hymyillen takaisin paikalleen yhtä ylpeästi
-ja rauhallisesti kuin sieltä oli lähtenytkin.
-
-Valdemar oli suuttunut itselleen ja ajatuksilleen, hän tarttui suureen
-viinipikariin ja tyhjensi sen. Sen jälkeen hän kehoitti seuran alkamaan
-hauskan rinkitanssin, ja pyysi pirteän kreivitär Audacian johtamaan
-hänet pois juhlallisesta kuolemantanssitahdista ja seuraamaan häntä
-hauskempaan hyörinään. Iloinen tanssi alkoi, eikä kukaan tanssinut
-kiivaammin ja hurjemmin kuin nuori kuningas. Kreivi Henrik katseli
-karsain ja epäluuloisin katsein, nuoren, kauniin rouvansa iloista
-ja vilkasta tanssia voimakkaan sankarin kanssa, eikä hän koettanut
-pidättää vierastaan kun Valdemar heti iloisen tanssin päätyttyä toivoi
-voivansa jättää seurueen ja mennä levolle.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Kreivi Otto istui synkässä vankitornissa ja kuuli iloisen soiton
-linnasta. Hän arveli kuninkaan saapuneen ja tutki vankilaansa tarkasti
-mahdollisesti löytääkseen tilaisuuden päästä vapauteen. Mutta mitä
-kauemmin hän katseli vankilatorniaan, sitä alakuloisemmaksi hän tuli,
-huomatessaan paon mahdottomaksi.
-
-Myöhään illalla avattiin vankilan raskas ovi, ja harmaaviittainen mies
-suuri miekka kädessään astui sisään, lyhyen, laihan munkin saattamana,
-joka kantoi kultaista monstransia yhteenliitetyissä käsissään. Viitan
-alta luimistavasta hurjasta katseesta tunsi Otto heti miekkaa kantavan
-miehen mustaksi kreivi Henrikiksi.
-
-"Minä säälin sinua, nuori mies", sanoi Henrik, "ja vaikka minä
-en tiedä missä rikoksellisessa aikeessa sinä, jalon kreivi Otto
-Lüneburgin nimellä uhkarohkeasti olet tunkeutunut minun linnaani,
-niin minä kuitenkin suostun päästämään sinut vapaaksi, jos sinä pyhän
-monstranssin päällä tahdot vannoa, ettet sinä ainoallekaan ihmiselle
-ilmaise, mitä sinä tänäpäivänä olet luvattomasti ja oikeudettomasti
-kuullut minun asesalissani."
-
-Otto mietti hetken ja vastasi sitten varmasti ja rauhallisesti. "Herra
-kreivi! Minä osaan vaieta kuin muuri, silloin kun velvollisuus ja
-uskollisuus sen vaativat, eivätkä mitkään valat sido minun kieltäni.
-Mutta henkeni ja vapauteni pelosta minä en anna valalla sitoa kieltäni
-silloin kun uskollisuuteni herraani ja kuningastani kohtaan vaatii
-minun puhumaan, sitä minä en tee ennenkuin olen siihen pakotettu.
-Ainakin neljätoista päivää tahdon miettiä teidän ehdotustanne."
-
-"Jos sinä et vanno kahdeksan päivän kuluttua", karjasi kreivi Henrik,
-"niin saat näiden neljän seinän välissä miettiä sitä kuolinpäivääsi
-asti. Ja se voi koittaa ennenkuin odotatkaan: Minä en pidä pitkää
-oikeudenkäyntiä petturien ja urkkijoiden kanssa!"
-
-Tämän uhkauksen lausuttuaan kreivi Henrik poistui papin kanssa
-vankilasta, jättäen Oton surullisiin ajatuksiinsa.
-
-Schwerinin linnassa ei vangittu Otto kreivi ollut ainoa, joka
-vietti levottoman ja unettoman yön. Yksinäisessä huoneessaan, hänen
-vankilatorninsa vastapäätä istui onneton kreivitär Ida itkien. Hän
-oli kyllä voittanut ruumiillisen heikkoutensa, mutta hänen hurskas
-sielunsa taisteli kovaa taistelua luonnollisen rakkauden kaipuun ja
-veljiään kohtaan tuntemansa velvollisuuden välillä; sillä kreivi
-Henrik oli selittänyt hänelle tämän naimiskaupan olevan ainoan
-pelastuskeinon, joka voisi selvittää heidän sekavat suhteensa
-tanskalaiseen kuningashuoneeseen. Hänen mielestään kreivi Klaus
-ei ollut paha tai halveksittava ihminen, hän piti arvossa hänen
-rehellistä, hyvää sydäntään. Mutta hänellä oli hyvin huono käsitys
-hänen hengenlahjoistaan ja ymmärryksestään. Ainoa tunne, minkä
-kreivi hänessä herätti, oli kyllästyminen ja jonkinlainen sääli
-silloin kun sydämettömät ja lahjakkaammat ihmiset pilkkasivat häntä.
-Danneborgin kreivi ja piispa Konrad olivat sydämettömästi loukanneet
-häntä, saattaessaan hänen puheliaan sulhasensa haastelemaan mitä
-naurettavimpia ja yksinkertaisimpia asioita.
-
-"Hän rakastaa minua kuitenkin, raukka!" sanoi hän. "Hän on kenties
-ainoa ihminen, joka tahtoisi luopua omista taipumuksistaan minun
-tähteni, eikä hän kuitenkaan tunne minua, eikä hän tule koskaan
-ymmärtämään minua. Jos minä voisin neuvoa ja ohjata häntä -- tai auttaa
-häntä tekemään muita ihmisiä onnelliseksi! Itse minä en kuitenkaan
-koskaan tule onnelliseksi. Jumala ja pyhä neitsyt vahvistakoot minua."
-
-Näin epäitsekkäin ajatuksin hän sulki silmänsä, vaipumatta kuitenkaan
-uneen. Rauha vallitsi hänen sielussaan, mutta hiljaisia kyyneleitä
-vuodattaen hän lausui hyvästinsä tämän maailman onnellisuudelle.
-Silloin hän kuuli tornista kirkkaan nuoren miesäänen laulavan. Otto
-lauloi vankilassaan:
-
-    On vangittu lintunen allapäin,
-    Kun ei voi vapaana lentää.
-    Vaikk' ois mun häkkini kultainen
-    Ei riemuni suurenis sentään.
-
-    Ja kotkanpojalla kynnet on --
-    Sen heimo pilviä halkoo,
-    Ei liskona maassa se madella saa
-    Joka vapaana lennellä toivoo.
-
-Otto lohdutteli näin itseään vankilassa, ja kreivitär Ida unohti
-hetkeksi sydänsurunsa sääliessään vierasta nuorukaista, vaikka hän ei
-tiennyt, kuka hän oli.
-
-Kaunis prinsessa Berengaria istui ajatuksiinsa vaipuneena huoneessaan
-linnan vastakkaisessa kylkirakennuksessa. Hän huomasi tehneensä
-valtavan vaikutuksen nuoreen, kiihkeään kuninkaaseen, eikä hän itse
-ollut milloinkaan katsellut ketään miestä suuremmalla mieltymyksellä.
-Hänen suuri nimensä sankarina ja voittajana, hänen kaunis, miellyttävä
-ulkomuotonsa, hänen jalo ritarillinen olentonsa, hänen nuoruutensa,
-vilkkautensa ja hänen palava henkensä olivat omiaan tekemään eläväksi
-hänen rakkaimman unelmansa. Mutta sanottiin hänen kosineen Böömin
-Margarethaa --, hän odotti pian ratkaisevaa, myöntävää vastausta. Tuo
-huhu, joka oli saapunut sinne vähän ennen Valdemarin tuloa, oli jo
-ensi hetkestä tehnyt hänet melkein välinpitämättömäksi miellyttävän
-ja puoleksi kihlautuneen ruhtinaan kohteliaisuuksille. Mutta hän
-toivoi tämän huhun perättömäksi! Hän päätti ainakin olla seuraavana
-päivänä vähemmän kylmä ja jäykkä, ja hän tahtoi mikäli mahdollista
-osoittaa kuninkaalle kunnioittavansa häntä ja antavansa arvoa hänen
-osoittamalleen huomaavaisuudelle.
-
-Näitä miettiessään hän alkoi itse irroittaa kallisarvoisia
-koristeitaan. Hän oli lähettänyt pois kamarineitonsa, saadakseen
-antautua häiritsemättä unelmilleen. "Tähän asti minun elämäni on
-ollut vain tyhjyyttä ja turhuutta täynnä", sanoi hän. "Ilman elämän
-päämäärää minä olen antanut päivieni kulua. Minä olen kuunnellut
-tyhjänpäivästen ihailijoiden imartelua ja kuluttanut sieluni turhan
-komeuden ja kauneuden humussa. Täältäkään minä en muuta etsinyt, ja
-täällä häikäisee äkkiä todellinen onni silmäni -- suuren sankarisielun
-lämmin myötätunto. Ehkä kuningattaren kruunu viittailee minulle, --
-eikä minun senvuoksi tarvitse uhrata vapauttani, itsenäisyyttäni eikä
-sydämeni luonnollisia vaatimuksia. Hänelle -- ainoastaan hänelle minä
-voisin ojentaa käteni ylpeydellä, tarvitsematta senvuoksi ylenkatsoa
-itseäni ja luopua jaloimmasta tunteestani."
-
-Hiljainen naputus ovelle häiritsi kaunista prinsessaa hänen
-mietelmissään. Se avattiin, ja kreivitär Audacia astui sisään kauniissa
-ohuessa yöpuvussa, kullankeltaiset palmikot riippuen hartioillaan.
-
-"Minä en voi nukkua, jalo ystävättäreni!" sanoi hän puoleksi
-levottomana, puoleksi leikkiä laskien, ollen pelon ja salaisen
-tyytyväisyyden vaiheilla. "Minun täytyy neuvotella teidän kanssanne ja
-uskoa teille eräs havaintoni -- tai otaksumani, aioin sanoa, jolla voi
-olla arveluttavat seuraukset. Ettekö itse huomannut jotakin omituista
-kuninkaassa?"
-
-"Mitä?" änkytti prinsessa hämillään. "Tekin luulette huomanneenne -- --"
-
-"En ainoastaan minä usko sitä", vastasi Audacia ja sävähti
-tulipunaiseksi, "mutta minä olen kuullut monen peitetyin sanoin
-laskevan siitä leikkiä. Mutta siitä voisi syntyä vaarallinen leikki,
-johon minä en luulisi olleen minkäänlaista syytä -- --"
-
-"Kuka voisi olla niin häpeämätön ja uskoa sellaista?" kysyi prinsessa
-säpsähtäen.
-
-"Nämä viisaat, epäluuloiset ihmiset ovat valmiit vaikka mihin!" alkoi
-kaunis kreivitär taas puhua. "Nämä jäykät, varovaiset hovimiehet
-punnitsevat jokaisen sanan ja laskevat joka askeleen. Kaikkien
-yksinkertaisimmassa lauseessa piilee heidän mielestään jokin erityinen
-tarkoitus, ja he uskovat itserakkauden ja turhamaisuuden piilevän
-jokaisessa viattomassa, ystävällisessä hymyssä, minkä kohteliaisuus
-ja molemminpuolinen hyväntahtoisuus aiheuttavat. Nuoren kohteliaan
-kuninkaan tarvitsee vain istua kauniin naisen pöytätoverina ja
-keskustella vapaasti hänen kanssaan, niin silloin heti sanotaan hänen
-olleen rakastuneen. Jos nainen vielä onnettomuudeksi on miellyttävä,
-ja hän kutsuu hänet tanssiin -- niin juttu on valmiina, hän on
-muka silmittömästi rakastunut, ja syy ei ole kuninkaan, vaan tuon
-turhamaisen naisen, joka on ollut hänelle liian ystävällinen, luonut
-häneen rakastuneita katseita, ja -- kukaties mistä kaikista rikoksista
-häntä syytetään --"
-
-"Häpeämätöntä, alhaista!" keskeytti prinsessa hänet hehkuvin poskin ja
-ylpeät, mustat silmät säihkyivät suuttumuksesta. "Kuka sellaista on
-puhunut? Kuka on uskaltanut ajatella niin häpeällisesti vapaasta ja
-jalosukuisesta naisesta, jota ei ylpeinkään ritari ole rohjennut lähetä
---"
-
-"Jalo ystävättäreni", alkoi kreivitär taas puhua, "ei ankarinkaan
-kunniallisuus näihin aikoihin voi suojata nuorta naista kateuden ja
-panettelun myrskyltä, jos hän ei ole häijy kuin kuolemansynti tai
-kylmä ja kuollut kuin kivi. Nyt minä taas saan kauniin nuhdesaarnan
-mustasukkaiselta aviomieheltäni -- ja huomenna minun varmaankin
-täytyy pukeutua säkkiin ja tuhkaan ja esiintyä kuninkaalliselle
-vieraalleni hiljaisena, katuvaisena perheen äitinä, tukka ja posket
-mustan päähineen peittäminä. -- Mutta oletteko sairas, jalo prinsessa?
-Te taidatte ottaa liian innokkaasti osaa minun huoliini, ja näiden
-pienten ikävyyksien minulle tuottamaan turhaan levottomuuteen. -- Mikä
-onnettomuus sitten oikeastaan on tapahtunut? Meidän nuori, miellyttävä
-kuninkaamme on puhunut ystävällisesti minulle ja pyöritellyt minua ehkä
-hiukan liian rajusti ja kiivaasti tanssissa, sen kauheampi ei asia ole.
-Enhän minä emäntänä voinut epäkohteliaana vetäytyä syrjään ja katsoa
-happamasti niin mahtavaan ja ylhäiseen vieraaseen, vain senvuoksi, että
-mieheni joskus on mustasukkainen. Sitäpaitsi hän itsekin parhaansa
-mukaan imartelee ja koettaa miellyttää vaarallista päämiestänsä, ja
-minun hän on kehoittanut olemaan niin lempeän ja huomaavaisen kuin
-mahdollista. Onnettomuus on vain siinä, että minä en teeskentele
-kuninkaalle ystävyyttäni, vaan teen sen sydämestäni, sillä minä en osaa
-teeskennellä. Te prinsessa, varmasti myönnätte minulle kuninkaan koko
-olennossa olevan jotakin aivan erikoisen rakastettavaa ja miellyttävää,
-minkä täytyy miellyttää jokaista naista."
-
-"On kyllä." vastasi prinsessa näennäisen välinpitämättömästi ja tointui
-nopeasti. "Hän on hyvin uljas herra, vaikka minä en voi huomata häntä
-läheskään niin miellyttäväksi ja vaaralliseksi, kuin hän näyttää olevan
-teidän silmissänne."
-
-"Vaaralliseksi?" toisti kreivitär hiukan loukkaantuneena. "Minä
-sanoisin häntä vaaralliseksi ainoastaan ajatellessani mieheni suhdetta
-häneen, ja Tanskan kruunun meille pakottamaa yli-herruutta. Minä
-en pidä häntä enkä ketään miestä vaarallisena itselleni tai minun
-aviouskollisuudelleni, ja toivoakseni minä en ole antanut teille
-minkäänlaista aihetta epäilyksiin."
-
-"Jumal'auta", vastasi prinsessa, "en suinkaan ole sellaista ajatellut.
-Mutta koska te olette niin hyvä, jalo kreivinna, että uskotte
-minulle huolenne niin suokaa minun tehdä eräs huomautus! Te olette
-vilkkaudessanne ja iloisuudessanne tosiaankin hyvin rakastettava. Mutta
-minä luulen, että teidän täytyisi olla hiukan jäykempi ja varovaisempi
-voidaksenne välttää väärinkäsityksiä ja ikävyyksiä perheoloissanne.
-Mutta jos sallitte niin keskeyttäkäämme keskustelu, jolla minä pelkään
-loukanneeni teidän hienotunteisuuttanne! Minä en voi muuten oikein
-hyvin ja -- --"
-
-"Suokaa anteeksi, jos minä tulin sopimattomaan aikaan!" sanoi
-Audacia, tuntiessaan tuttavallisuutensa loukatuksi, ja kyyneleet
-kohosivat kauniin rouvan silmiin. "Minä uskoin ensi kerran elämässäni
-löytäneeni sisarellisesti osanottavan sielun, joka ymmärsi minua ja
-antoi minun sydämelleni vapauden. Teidän saavuttuanne tuntui minun
-lapsuuteni iloisuus ja huolettomuus palautuneen. Teidän ylevä,
-uskalias elämänkatsomuksenne sai minun unohtamaan kovan kohtaloni ja
-minä kohottauduin vapaana ja iloisena sen painon alta, kuin haukka
-metsästäjän pään päällä, unohtaessaan nauhan, jolla tämä pitelee sitä
-kiinni. Mutta nyt olette tekin, ruhtinaallinen sukulaiseni tullut
-minulle kylmäksi ja vieraaksi, ja sieltä mistä minä odotin sisarellista
-osanottoa, saan osakseni välinpitämättömyyttä ja kylmiä kehoituksia
-muistamaan velvollisuuksiani."
-
-"Audacia", huudahti prinsessa syvästi liikutettuna -- "anna
-minulle anteeksi hetkellinen heikkouteni. Onnettomuudeksi minun
-mielestäni kuningas on ollut yhtä miellyttävä kuin teistä, ja minä
-luulin sokeudessani hänen osoittavan minulle huomaavaisuutta,
-joka hiveli itserakkauttani. -- Minä luulin teidän huomionne tai
-arvelunne koskeneen minua eikä teitä -- ja -- minä häpeän nyt, jalo
-ystävättäreni. Mutta minä tahdon korvata teidän luottamuksenne minuun,
-uskomalla teille -- että loukattu turhamielisyys ja jonkinlainen
-mustasukkaisuus olivat vähällä erottaa meidän sydämemme, -- ja minä
-voisin melkein ylönkatsoa itseäni. Suurimmankaan miehen rakkaus ei
-totisesti ole sen arvoinen, että se saisi riistää meiltä meidän
-viimeisen ja ainoan lohdutuksemme -- molemminpuolisen luottamuksen ja
-ystävyyden." Ystävättäret syleilivät herttaisesti toisiaan, ja hilpeä
-Audacia iloitsi sydämensä pohjasta voidessaan selittää kuninkaan
-käytöksen siten, että hän itse sai luopua valloituksesta, joka oli
-salaisesti häntä miellyttänyt, ja hän luovutti kernaasti voiton
-ruhtinaalliselle ystävättärelleen.
-
-Sill'aikaa kun prinsessojen makuuhuoneessa puheltiin näin
-tuttavallisesti sydänsalaisuuksista, asteli Valdemar levottomana
-edestakaisin huoneessaan ja kävi ankaraa omantunnonoikeutta kiivaan,
-nuoren sydämensä kanssa, jota hän ei enää itsekään oikein ymmärtänyt.
-Mutta pian uusi, tulinen intohimo voitti. Hänen mieleltään oli
-tuo vaikutus, jonka prinsessa Margarethan kuva oli tehnyt häneen,
-jonkinlaista noituutta. Se oli haaveilua ja mielikuvituksenpetosta,
-ja hän syytti siitä Thorgejr Danaskjaldia, jonka liioiteltu, hurja
-kuolleen puukuvan ihaileminen oli yllyttänyt hänet tuohon haaveelliseen
-tunnelmaan ja saattanut hänet rakastumaan kahteen maalattuun silmään.
-Hän tuomitsi pikaisuuttaan ja sitä, ettei ollut myöntänyt Junkker
-Strangen arveluita oikeiksi.
-
-"Mitä on tämä kuollut kuva elävän rinnalla?" sanoi hän. -- "Kreivi
-Engelbrekt on oikeassa -- hän on maailman kaunein nainen, -- siinäpä
-vasta olisi kuningatar! -- Margaretha ei ole mitään hänen rinnallaan,
-vaikka hän olisikin tuon onnettoman kuvan näköinen? -- Lempeä,
-sinisilmäinen tyttö, -- hänestä tulisi luultavasti hellä ja hurskas
-äiti, hiljainen, rauhallinen perheenemäntä, -- mutta hänessä ei ole
-Berengarian tulta eikä korkeaa kuninkaallista voitonkatsetta. Jos minä
-olisin haaveileva nuorukainen, jos minun kansani olisi lammaslauma, ja
-minun valtikkani paimenhuilu, niin voisi minusta Margarethan rinnalla
-tulla rauhallinen, vakava paimen. Mutta 'voittoon ja onneen Wolmari
-luotiin! se tähtiin kirjoitettiin!' -- Berengaria -- niin hän tai
-ei kukaan on ylpeän voittajan puoliso, hän seuraisi minua uljaana
-aseidenloistossa minun ja Tanskanmaan onneen. Haa, olisiko jo liian
-myöhäistä, -- voisikohan pikaviesti vielä tavata Junkker Strangen
-ennenkuin onneton sana on sanottu, -- ja kurja side solmittu, joka
-kukaties tekee minut orjaksi koko elämänajakseni -- --"
-
-Hän tarttui kiivaasti kellonnauhaan, ja vanha kamarimestari Antero
-astui sisään.
-
-"Ivar Glugin on kiireesti valmistauduttava matkalle! Puolen tunnin
-kuluttua hän saa tulla hakemaan kirjeensä! Hanki minulle heti
-kirjoitusvehkeet!"
-
-"Tässä, minun kuninkaani!" vastasi vanha, uskollinen Antero, ottaen
-taskustaan esille, mitä kuningas tarvitsi. "Minä olin varustautunut
-kaikkeen. Minä arvelin kyllä pirun olevan merrassa."
-
-"Mitä, luuletko sinäkin heti tietäväsi minun aikomukseni? -- No, mitä
-sinä arvelit?"
-
-"Enpä juuri mitään, armollinen herrani ja kuninkaani!" vastasi
-vanhus. "Mutta jos on kiire, ja te otatte siksi aikaa säilyttääksenne
-kalleutenne, niin ehkä minä, niin vanha kuin olenkin, voin yhtä pian
-kuin ritari Glug viedä kreivi Albertille teidän viestinne, ja ennemmin
-kuin tunnin kuluttua on linna ja kaupunki piiritetty?"
-
-"Mistä sinä uneksit, vanhus? Kuka sellaista ajattelee? Tee mitä minä
-sanoin ja vaikene!"
-
-"Yksi sana vain, armollinen herra kuningas!" pyysi vanhus. "Jos te
-olette täällä huomannut epäilyttäviä juonia, niin sallikaa minun viedä
-teidän kalleutenne varmaan talteen ja antakaa minun vartioida ovenne
-kynnystä niin kauan kun te viivytte täällä."
-
-"Hyi, Antero!" vastasi Valdemar. "Luuletko sinä minun olevan ryövärien
-ja murhaajien joukossa. Mene ja tottele, elä häpäise kristillistä
-ritaria tuollaisilla arvottomilla epäluuloilla!"
-
-Vanha, kuiva Antero kumarsi ääneti ja poistui. Hänen laiha käsivartensa
-oli kiertynyt raskaan kultanahkaisen laatikon ympäri, missä hän
-säilytti kuninkaan pikaria, timanteilla koristeltuja kalliita käätyjä
-ja muita kuninkaallisia koristeita.
-
-"Vanha, uskollinen palvelijani!" sanoi Valdemar, katsoessaan hänen
-jälkeensä. "Hän vartioi minun henkeäni ja minun omaisuuttani kuin
-lohikäärme, eikä aavista maailmassa olevan suurempia suruja kuin
-ryövärien ja murhaajien pelon."
-
-Kuningas kirjoitti nyt nopeasti kirjeen Junkker Strangelle pyytäen,
-jos se ei jo ollut myöhäistä, hänen jättämään kosimisen sikseen ja
-palaamaan heti kotiin ilman morsianta.
-
-Heti ritarin mentyä kuningas paneutui levolle, ja nukkui lopulta,
-rauhattomasti uneksien. Kaunis Helena-rouva näytti hänestä muuttuneen
-prinsessa Berengariaksi. Margarethan kuva oli muuttunut eläväksi,
-ja hän näytti horjuvan molempien vaiheilla, jyrkkien kallioitten ja
-ihanien laaksojen välillä, etäisellä tunturilla seisoi musta Kullenmies
-uhaten.
-
-Seuraavana päivänä saapui ritari Ganz kuninkaan käskystä, vahvan
-vartiojoukon saattamana linnaan, ja kreivi Henrik vastaanotti hänet
-kylmän kohteliaasti. Kuningas ei ollut vielä halukas ryhtymään
-vakavampiin toimiin, ja kreivi Henrik ehdotti villisianmetsästystä.
-Kuningas suostui heti siihen, varsinkin kuultuaan ettei prinsessa
-pelännyt ottaa osaa tähän vaaralliseen huvitukseen, mistä kreivitär
-Audacia pyysi olla poissa. Prinsessa otti tapansa mukaan vain kaksi
-naisistaan kanssaan, jotka pysyttelivät kunnioittavan matkan päässä
-heidän ruhtinaallisesta valtiattarestaan. Metsästysretkille Valdemar
-oli usein tilaisuudessa osoittamaan voimiaan ja taitavuuttaan.
-Kreivi Henrik huolehti koko ajan siitä, että kuningas sai kunnian
-kaadetusta tai haavoitetusta villisiasta, joten Valdemar aina ensiksi
-osui metsästyspuukollaan otukseen, vaikka hän olisikin itse ampunut
-ratkaisevan nuolen tai heittänyt surmaavan keihään. Mutta heti kun
-Valdemar huomasi tämän kömpelön, alhaisen mielistelyn, laimeni hänen
-metsästysintonsa. Kun he taas seuraavan kerran ylistivät kuninkaan
-osuneen villisiansydämeen, vaikka he eivät olleet nähneet hänen
-ampuvan, putosi kotka heidän keskelleen kuninkaan nuoli rinnassa,
-osoittaen ettei hän tarvinnut heidän hankkimaansa kunniaa, eikä
-hän tarvinnut vieraiden nuolia osuakseen korkeimpaan ja ylevimpään
-päämäärään. Prinsessa nauroi ääneen hämmästyneiden metsästäjien
-kustannuksella. Tällä metsästysretkellä kuninkaan täytyi usein ihailla
-prinsessan uljautta ja pelkäämättömyyttä. Paluumatkalla hän ratsasti
-hänen rinnallaan hiukan seurueen edellä. Kuningas alkoi hänen kanssaan
-vakavan ja mieltäkiinnittävän keskustelun, ja häntä hämmästytti
-se vapaa, ylevä katse, millä prinsessa katseli maailman iloja ja
-suruja, sen ihanuutta ja huonoutta. Ihmetellen kuningas huomasi hänen
-kohottautuneen monien aikakautensa ennakkoluulojen yläpuolelle,
-sekä kirkollisissa että valtiollisissa asioissa. Kuningas katseli
-varovaisesti taakseen, ja nosti sormen suulleen: "Olkaa varuillanne,
-jalo prinsessa!" sanoi hän -- "Te lausutte vapaasti ja rohkeasti
-sen minkä minä tuskin uskallan ajatella salakammiossani; jos joku
-kolmas kuulisi puheenne, niin voitaisiin teitä pitää vaarallisena
-kerettiläisenä."
-
-"Te ette kuitenkaan kenellekään ilmaise minun kerettiläisyyttäni!"
-vastasi Berengaria provencelaisella murteellaan ja hymyili. "Siinä
-tapauksessa minä olisin suuresti erehtynyt, -- minun mielestäni ei
-kukaan suurmies voi todenteolla olla aikansa orja, ja vaikka kuningas
-Valdemar näyttääkin kantavan aikansa kahleita helposti ja uljaasti,
-niin minä uskon kuitenkin teidän olevan aikalaistenne edellä, ja minä
-tunnen teidän tähtäävän korkeampaan päämäärään kuin siihen, mihin
-keisari ja pyhä isä tahtovat antaa suostumuksensa."
-
-"Jos Jumala suo, niin me puhumme siitä sopivammassa tilaisuudessa,
-ihana prinsessa!" vastasi kuningas ja johti keskustelun vähemmän
-vakaviin ja vaarallisiin asioihin. Provencelainen runous ja
-rakkauslaulut antoivat siten kuninkaalle tilaisuuden vierain ja
-hehkuvin sanoin lausua kauniille seuralaiselleen, vapaasti ja kuitenkin
-peitetyin sanoin sen, minkä aika ja olosuhteet kielsivät hänen
-ilmituomasta suoraan omina tunteinaan ja ajatuksinaan.
-
-"Minä huomaan teidän rakastavan runoutta, jalo herra!" sanoi Berengaria
-keskeyttäen tämän keskustelun, jonka viittaukset kuninkaan esittämissä
-ja ylistämissä rakkauslauluissa alkoivat olla liian selvät. "Minä olen
-kuullut teidänkin hovissanne olevan runoilijoita. Minua ilahduttaisi
-suuresti, jos vielä oppisin ymmärtämään ja tuntemaan Teidän
-pohjoismaalaisen runoutenne hengen."
-
-Valdemar lausui nyt hänelle yhden kauniimmista pohjoismaalaisista
-ballaadeista. Siinä esiintyi mitä voimakkain ja syvin rakkaus, suurena
-ja voitollisena, taistellen vihaa ja vihollisten esteitä vastaan, ja
-lopuksi kuolema yhdisti uskollisten sydänten eroamattoman liiton.
-
-"Teidän pohjoismaalaiset rakastajanne", huomautti prinsessa, "ovat
-siis niinkuin kaikki muutkin, jotensakin varovaisia ja arkoja,
-kiihkeimmässäkin intohimossaan. He tahtoisivat mieluimmin nähdä
-rakastajattarensa polttavan itsensä rakkaudesta, kuin menisivät itse
-hirtettäviksi sitä ennen. Minä pidän enemmän tuosta rohkeasta neidosta.
-Hänen sijassaan", lisäsi prinsessa ylpeästi, "minä olisin arvellut
-hiukan kauemmin ennenkuin annoin polttaa itseni elävältä, jos olisin
-tiennyt, että minun uskollisuuteni ensin pantiin koetukselle."
-
-"Meidän pohjoismaalaiset kaunottaremme", vastasi Valdemar hiukan
-loukkaantuneena, "luovuttivat ylpeyden miehille, mutta koettavat
-voittaa heidät rakkaudella ja uskollisuudella."
-
-Nyt ennätti metsästysseurue heidät, ja tuntui siltä kuin olisi
-Valdemarin ja prinsessan välinen pieni riitaisuus vain saattanut heidän
-keskustelunsa vieläkin viehättävämmäksi, kun siihen sekaantui pieniä
-sanakiistoja.
-
-Palattuaan takaisin linnaan, vietettiin siellä taas loistava juhla,
-jossa tanssin ohella laulettiin ja iloittiin monella tavalla. Kuningas
-oli nuorekkaan iloinen ja seurusteli paljon kauniin emäntänsä
-kanssa, peittääkseen osaksi mieltymyksensä prinsessaan, ja osaksi
-myöskin koetellakseen oliko prinsessan osanotto häntä kohtaan niin
-suuri, että se voisi ilmetä pienenä mustasukkaisuuden puuskana.
-Tämä onnistui hänelle paremmin kuin hän oli toivonut. Mutta Audacia
-ymmärsi nyt viisaasti vetäytyä syrjään. Hän poistui seurasta, syyttäen
-pahoinvointia ja antoi kuninkaalle tilaisuuden sopia ylpeän prinsessan
-kanssa, ja samaan aikaan rypyt huomattavasti hävisivät kreivi Henrikin
-synkiltä kasvoilta.
-
-Näin kului monta päivää alituisissa huvituksissa, ja iloinen kuningas
-näytti "aivan" unohtaneen Juhana Ganzin vakavan ja harmillisen asian.
-Päivä päivältä hän sotkeutui yhä enemmän prinsessa Berengarian
-kahleisiin...
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU.
-
-
-Sill'aikaa oli Junkker Strange täsmällisesti toimittanut herransa
-käskyn. Kuningas Primislaus oli mitä kohteliaimmin vastaanottanut hänet
-ja koko komean lähettilässeurueen. Hän oli monta viikkoa viisaasti
-peittänyt matkansa oikean tarkoituksen, ja oli sanonut liittosopimusten
-sovittelujen olevan syynä hänen jokapäiväisiin käynteihinsä hovissa.
-Koko lähetystö kutsuttiin joka päivä kuninkaalliseen pöytään, jossa
-silloin tavallisesti kuningatar ja prinsessa Margaretha olivat läsnä.
-
-Böömin kuningas oli noin 52 vuotias, ystävällinen ja hyväntahtoinen
-mies. Hän oli tavallisesti puettu yksinkertaiseen mustaan, saksalaisen
-ritarin kotipukuun. Hänen kasvonsa olivat rehellisen, mutta hieman
-yksinkertaisen näköiset, ja hänen tukkansa oli sileäksi kammattu
-ja keskeltä jakaukselle jaettu kuin kristuskuvissa. Hän harrasti
-siveysopillisten mystikoiden oppia, ja halveksien skolastikoiden
-viisastelevaa oppineisuutta hänellä oli mitä ankarimmat mielipiteet
-itsekieltäytymisestä ja siveellisestä puhtaudesta. Hän käytti
-kernaasti puhuessaan raamatullisia vertauksia, eikä hän milloinkaan
-tehnyt tärkeämpää päätöstä neuvottelematta ensin Jumalan äänen kanssa
-sielussaan, niinkuin hänen oli tapana sanoa. Tämänlainen tunnelma,
-samoin kuin Saksan ritarikunnan puku olivat yleiset hänen hovissaan, ja
-kuninkaan työpöydällä olivat aina avattuina sekä Bernhard Clairvaux'in
-jumaluusopillisten teosten, että Richard de St. Victoren armon opin
-tutkimuksen sirot jäljennökset. Kuningas Primislaus oli harvapuheinen
-ja rakasti hiljaisuutta ja ankaria hovitapoja. Senvuoksi olikin
-sekä aterioidessa että hovijuhlissa useimmiten hyvin hiljaista ja
-jäykkää, ja tanskalaiset ritarit ikävöivät Riibehuusin iloisempaa ja
-vapaampaa hovielämää. Mutta Junkker Strange ei tahtonut hätiköidä.
-Hän katseli joka päivä prinsessan kuvaa, ja joka päivä hän tuli yhä
-enemmän vakuutetuksi siitä, että tuo kultakiharainen, sinisilmäinen,
-lapsellisen iloinen ja ystävällinen prinsessa kauneudessa
-monenkertaisesti voitti kuvan, mikä oli vain heikko jäljennös hänestä.
-Hän etsi niin usein kuin mahdollista tilaisuutta puhutella prinsessaa,
-ja hän osasi usein kekseliäästi ja huomaamatta johtaa keskustelun
-kuninkaaseensa ja Tanskaan. Aavistamatta hänen tarkoitustaan,
-ilmitoi kaunis kuustoistavuotias prinsessa usein melkein lapsellisen
-avomielisesti ja hyväntahtoisesti mieltymyksensä tanskalaisiin,
-joista hän oli kuullut niin paljon hyvää. Heidät oli hänelle
-kuvattu rehellisiksi, hyväntahtoisiksi, hurskaiksi ja uskollisiksi
-kuninkaalle ja isänmaalle, he tuntuivat senvuoksi kaikista kansoista
-eniten muistuttavan hänen rehellisiä, luotettavia maanmiehiään. Hän
-arveli myöskin Tanskanmaan olevan ihanan ja kauniin, ja Valdemar
-nimi, joka jo ensimäisen suuren Valdemarin päivistä oli laajalta
-kuuluisa vieraissakin maissa, tuntui hänestä olevan arvokas nimi niin
-jalosukuiselle ja lahjakkaalle sankarille kuin Tanskan kuningas.
-Hän valitti vain ettei kuningas tyytynyt puolustamaan omia rajojaan
-ja tekemään jaloa kansaansa onnelliseksi, vaan halusi valloitus- ja
-voittoretkille vieraisiin maihin.
-
-Junkker Strange puolusti kuningastaan niin hyvin kuin taisi.
-Mutta kaikella kaunopuheisuudellaan hän ei saanut hurskasta ja
-rauhaarakastavaa prinsessaa muuttamaan mielipidettään, sillä tämän
-mielestä kristillinen ja ritarillinen kuningas laajentaessaan
-valtakuntaansa ja voittaessaan suurta nimeä ei ollut oikeutettu
-vuodattamaan ainoaakaan pisaraa ihmisverta. Mutta asian laita oli
-aivan toinen prinsessan käsityksen mukaan, jos kuningas kääntäessään
-pakanoita ja pelastaessaan sieluja, pani omansa ja muiden hengen
-alttiiksi, ja jos hän silloin varmasti tunsi, ettei toiminut
-kunnianhimosta eikä maallisesta valloitushalusta, vaan totteli
-todellakin sielunsa jumalallista ääntä. Hän voi tällä tiellä
-voimallisesti elähyttää sisäistä ääntä ja jumalallista valoa itsessään
-ja muissa.
-
-Junkker Strange huomasi näistä prinsessan lausunnoista hänen omaksuneen
-saman kristillisen maailmankatsomuksen kuin hänen isänsä. Hän
-kunnioitti prinsessan hurskasta henkeä ja jaloa sydäntä, ja nuo ylevät
-opetukset kaikuivat nyt paljon viehättävämmiltä, kun hän kuuli ne
-kauniiden naisten huulilta eikä innokkaalta hengen mieheltä, joilta hän
-tähän asti oli kuullut näitä mietelmiä.
-
-Hän ei enää kauemmin arvellut, vaan ilmaisi kuningas Primislaulle
-lähettilästoimensa oikean tarkoituksen, kuitenkin niin järkevästi ja
-varovasti, että kuninkaan täytyi pitää asia täydellisesti salassa,
-siinä tapauksessa että se ei saavuttaisi toivottua tulosta.
-
-Kuningas sulkeutui salakammioonsa neuvotellakseen, sanojensa mukaan,
-sydämensä sisimmän äänen kanssa. Sitten hän antoi kutsua tyttärensä
-luokseen ja pyysi hänen vastaanottamaan jalon Tanskan kuninkaan
-kristillisen tarjouksen. "Hän, jolla on kuninkaiden sydämet kädessään",
-sanoi hän, "kutsuu sinut jalo, urhokas paimen jaloa laumaa paimentamaan
-ja johdattamaan iäiselle tielle. Elä anna Hänen kutsua sinua turhaan,
-vaan alistu nöyrästi Korkeimman tahtoon ja rukoile Herraa antamaan
-sinulle viisautta, että voisit hurskaasti täyttää hänen määräämänsä
-tehtävän."
-
-Kolmeen päivään ei hurskasta Margarethaa näkynyt aterioimassa muiden
-mukana, ja kun hän neljäntenä päivänä astui äitinsä taluttamana
-kuninkaan salakammiosta, hämmästyivät kaikki. Sillä hänen hurskaasta,
-viattomasta kauneudestaan säteili niin lempeä ja ystävällinen kirkkaus,
-ja hänen huolettomaan lapsellisuuteensa, luonnollisuuteensa ja
-avomieliseen hyvyyteensä, mitkä olivat hänen suurin kauneutensa, oli
-nyt yhdistynyt jonkinlainen, ruhtinaallinen arvokkaisuus. Ritarien
-täytyi ehdottomasti kumartaa hänelle tavallista syvempään kuin
-valtiattarelleen tai kuningattarelleen. Innokas Pietari piispa ei
-voinut pidättäytyä lausumasta sitä maata ja kuningasta onnelliseksi,
-joka sai kutsua häntä kuningattarekseen.
-
-Kuningas selittikin nyt juhlallisesti koko hovilleen ja tanskalaisille
-lähettiläille, että hänen tyttärensä, neuvoteltuaan Jumalan ja
-omantuntonsa kanssa, oli päättänyt vastaanottaa Tanskan kuningas
-Valdemarin naimatarjouksen, ja että hän aikoi, jos niin oli
-Kaikkivaltiaan tahto, kolmen viikon kuluttua suorittaa säädetyt
-vihkiäismenot kuninkaallisen sulhasen sijaisen ja lähettilään kanssa.
-
-Jo ennenkuin vihkimäpäivä oli määrätty, oli Junkker Strange heti
-lähettänyt Otto kreivin ja Absalon Belgin viemään iloista sanomaa
-kuninkaalle. Mutta kreivi Otto istui tornivankilassa eikä voinut
-toimittaa asiaansa, ja Absalon Belg makasi Schwerinin rajalla
-majatalossa, sillä hän oli hevosensa kompastuessa pudonnut sen selästä
-ja taittanut jalkansa, sekä loukannut vaarallisesti päänsä.
-
-Sillävälin kun nuo molemmat pikaviestit jäivät tulematta ja tärkeä
-muutos tapahtui Valdemarin mielessä Schwerinissä, oli juhlapäivä
-tullut. Böömiläiskuninkaan suuren ritarisalin lattialle oli levitetty
-kallisarvoinen silkkivaate. Koko hovi oli koolla. Kuningas ja
-kuningatar istuivat kuninkaallisessa juhlapuvussaan valtaistuimella,
-ja heidän välissään istui ihana, kuninkaallinen morsian, yllään
-taivaansininen silkkihame ja otsakoriste kalliista helmistä. Junkker
-Strange astui esiin torvien soidessa ruhtinaallinen sulhaspuku yllään
-Pietari-piispan sekä kolmenkymmenen tanskalaisen ritarin saattamana.
-
-Junkker Strange polvistui prinsessan eteen, ja pyysi häntä kuninkaan
-nimessä ja hänen puolestaan ojentamaan hänelle kätensä alttarin edessä.
-Sitten kuningas Primislaus nousi ja seurasi tytärtään linnankappeliin
-kuningattaren ja hänen naistensa seuraamana. Junkker Strangea, joka
-esitti kuningasta, seurasivat Pietari-piispa ja kaikki ritarit.
-
-Kun piispa juhlallisesti oli toimittanut vihkimisen, ja lähettiläs
-_per procurationem_ [edusmiehenä], joksi häntä kutsuttiin, oli
-vastaanottanut ruhtinaallisen morsiamen käden, ja kuninkaansa puolesta
-vannonut hänelle uskollisuutta Jumalan ja maailman edessä, palasi
-hääjoukko takaisin ritarisaliin. Aterian jälkeen istuutui morsian
-lähettilään kanssa kultaisen pelipöydän ääreen. Vanhan tavan mukaan
-täytyi morsiamen tulla kolmasti voitetuksi schakkipelissä; se oli
-jonkinlainen leikillinen vertauskuva siitä, että hän oli kadottanut
-vapautensa ja antanut kätensä onnelliselle pelaajalle, tai hänelle,
-jonka puolesta ritari voitti hänet tässä leikissä.
-
-Pelipöydän ääressä, missä he voivat puhua kahden ja rauhassa muilta, ei
-tuo kaunis uhkapeliin antautunut morsian voinut olla tekemättä muutamaa
-arkaluontoista kysymystä. Hän tahtoi tietää oliko hänen kuninkaallinen
-sulhasensa niin kaunis ja jalomuotoinen kuin hänestä kerrottiin, ja
-oliko hän uskollinen ja luotettava.
-
-Ensimäiseen kysymykseen Junkker Strange vastasi ilomielin, ja
-auringon valaistessa hänen iloisia, avomielisiä kasvojaan ja jaloa
-vartaloaan hän nousi ylpeästi ja vakuutti prinsessalle kuninkaan
-olevan ainakin kahta vertaa kauniimman häntä. Hän vältti vastata
-viimeiseen kysymykseen ja ylisteli muuten kuninkaan yleviä ja suuria
-luonteenominaisuuksia ja kertoi tarkkaavaiselle morsiamelle, miten
-valtavan vaikutuksen hänen vahasta muovailtu ja puutaululle kiinnitetty
-kuvansa oli tehnyt nuoreen, kiihkeään kuningas Valdemariin.
-
-Ihmetellen ja sydämestään iloiten prinsessa kuunteli tätä hänen
-kertomustaan, jota hän olisi pitänyt satuna ellei Junkker Strange olisi
-ottanut esille kuvaa ja näyttänyt sitä hänelle. Nyt vasta hän muisti
-miten tuo kuva oli tullut tehdyksi, ja hän kertoi Junkker Strangelle,
-olleensa kauan epätietoinen voisiko lainata taidetta harrastavalle
-luostariveljelle maalliset, mitättömät kasvonsa, ollakseen mallina
-pyhän Agneksen kuvaan. Mutta hänen isänsä oli saanut hänet myöntymään
-siihen selittäessään, ettei mikään Jumalan lahja ollut niin maallinen
-ja mitätön ettei sillä voinut palvella hyvää ja pyhää tarkoitusta
-kun me vain teimme sen hurskaalla ja nöyrällä sydämellä. "Omituinen
-tapahtuma", lisäsi hän -- "eikä vain sattuma, että minä itse olen
-avannut tien sen miehen sydämeen, jonka käteen minä Kaikkivaltiaan
-tahdosta olen pannut kohtaloni ja koko ajallisen onneni. Ijäinen
-onneni", lisäsi hän kyynelsilmin, "on turvallisesti Herrani ja
-Vapahtajani siunatussa kädessä."
-
-Myöhään iltaan Junkker Strange istui prinsessan kanssa pelipöydän
-ääressä ja kertoi hänelle ilolla kaikkea hyvää mitä vain tiesi
-rakkaasta, nuoresta kuninkaastaan. Katsellessaan jaloa kuninkaallista
-morsianta, jonka sulhasena hän niin omituisella tavalla oli jonkun
-aikaa, hän ei iästään ja rauhallisesta luonteestaan huolimatta, voinut
-olla ajattelematta, että jos hän olisi, mitä esitti, niin hän olisi
-kadehdittava mies, ja hän kiitti sydämessään Valdemar kuningasta
-onnelliseksi, jolle hän sai viedä näin jalon aarteen. Hän varoi
-kuitenkin omantunnonmukaisesti sanomasta ainoatakaan sanaa, mikä olisi
-ilmaissut näin rohkean ajatuksen.
-
-Mutta vielä oli eräs tapa jälellä, joka saattoi sekä kainon prinsessan,
-että Junkker Strangen hämilleen, mutta sitä ei voitu välttää.
-Kuninkaan käskystä keskeytti prinsessan hovimestari, herra Ib Urne,
-pelipöytä-seurustelun ja pyysi Tanskan kuninkaan sijaisen seuraamaan
-morsiantaan morsiushuoneeseen.
-
-Molemmat punastuivat. Mutta päättäväinen lähettiläs nousi heti ja
-ojensi kunnioittavasti prinsessalle käsivartensa, minkä jälkeen
-hän koko hovin seuraamana saattoi hänet komeaan morsiushuoneeseen.
-Täällä hänen täytyi täydessä morsiuspuvussaan paneutua levolle
-ruhtinaalliselle vuoteelle. Junkker Strangen täytyi istuutua tuolille
-hänen viereensä, ja asettaa oikean jalkansa kiiltävä saapas vuoteen
-reunalle, kuitenkin niin keveästi, ettei kultakannus jättänyt
-pienintäkään jälkeä hienoon liinaan.
-
-Tämä omituinen tapa suoritettiin mitä suurimmalla hienotunteisuudella,
-ja heti senjälkeen kun Junkker Strange oli keveästi koskettanut lakanaa
-saappaallaan ja asettanut jalkansa lattiamatolle, nousivat he molemmat.
-Lähettiläs kumarsi kunnioittaen nuorelle kuningattarelle ja poistui
-muutamien häävieraiden ja todistajien kera morsiushuoneesta.
-
-Seuraavana päivänä olivat kadut linnasta laivasillalle peitetyt
-kalliilla silkkimatoilla. Rannassa oli kuninkaan lohikäärmekeulainen
-laiva purjekunnossa. Kun nuori, ihana Tanskan kuningatar astui laivaan
-Junkker Strangen ja koko hovin seuraamana, tervehti kansa häntä
-ilohuudoin, ja moni köyhä vuodatti katkeria eronkyyneleitä.
-
-Liikutettuna hurskas ruhtinaspari sanoi hyvästi ainoalle, rakkaalle
-tyttärelleen, ja kuningas Primislaus antoi hänelle vielä monta
-isällistä neuvoa, kehoittaen hänen olemaan hyvänä äitinä kansalleen, ja
-alamaistensa tukena ja turvana. Sydämellisen hellästi ja lapsellisia
-kyyneleitä vuodattaen, syleili Margaretha rakkaita vanhempiaan, ja
-lupasi uskollisesti panna mieleensä kaikki heidän varoituksensa.
-"Enkä minä suinkaan unohda vangittua, uskollista piispaa!" kuiskasi
-hän hyvästi jättäessään äitinsä korvaan --"mutta elä sinäkään äiti
-unohda minun köyhiäni ja sairaitani täällä kotona!" Hän tervehti
-vielä kerran rakkaita maamiehiään lempeästi ja sydämellisesti, ojensi
-hovimestarilleen kukkarollisen kultarahoja, jotka tämä heti jakeli
-kaikille niille köyhille, jotka seisoivat itkien rannalla.
-
-Kun Margaretha nyt laivaan noustessaan näki köyhiensä itkevän ja
-siunaavan häntä, ja vanhempansa seisovan niin yksin ja hyljättyinä
-laivasillalla, kätki hän kasvonsa viittansa poimuihin ja itki
-katkerasti. Hänestä tuntui, ettei hän enää koskaan näkisi isää ja äitiä
-ja isänmaataan, ja hänen mielestään hän oli jakanut sielunlahjoja
-köyhille, että he rukoilisivat hänen sielunsa puolesta.
-
-Juuri kun Junkker Strange aikoi astua laivaan tunkeutui tomuinen
-ratsastaja kansanjoukon läpi ja hyppäsi laivasillan luona ratsunsa
-selästä. Se oli ritari Glug, joka hengästyneenä ja melkein hengetönnä
-kiivaasta ratsastuksesta ojensi Junkker Strangelle kuninkaan kirjeen.
-
-Hämmästyneen lähetin ei tarvinnut kysyä keneltä kirje oli. Hän tunsi
-heti viheriästä silkkinauhasta riippuvan punaisen vahasinetin. Hän
-avasi nopeasti kirjeen ja kalpeni. Levottomana kuningas Primislaus
-lähestyi häntä ja kysyi oliko jokin onnettomuus tapahtunut, koska kirje
-näytti olevan Jobinposti.
-
-Junkker Strange tointui nopeasti. "Kyllä se ainakin minulle on
-Jobinposti!" vastasi hän, pistäessään huolellisesti kirjeen povelleen.
-"Minun armollinen kuninkaani ilmoittaa minulle rakkaimman poikani
-sairastuneen vaarallisesti ja ehkä kuolettavasti, ja pyytää minun
-kiirehtimään, jos tahdon nähdä hänet elävänä. Minun herra kuninkaani
-lähettää Teille sen ohella veljelliset tervehdyksenä. Mutta hän ei
-ollut vielä ehtinyt vastaanottaa sitä onnellista kirjettä, jonka minä
-hänelle lähetin. Rauha olkoon teille, hurskas herra ja kuningas!"
-lisäsi hän nopeasti, huomatessaan levottoman ilmeen kuninkaan
-kasvoilla. "Minun ei kannata ajatella omit; surujani ennenkuin
-minä olen jättänyt teidän jalon tyttärenne hänen kuninkaalliselle
-sulhaselleen."
-
-Sen sanottuaan hän nousi laivaan, ja käski heti nostaa purjeet.
-
-"Jos te näette kuninkaan ennen minua, ritari Glug!" huusi hän
-ritarille, joka seisoi odottaen laivasillalla, -- "niin sanokaa hänelle
-mitä te olette kuullut ja nähnyt, sekä kertokaa myöskin minun tänään
-purjehtineen täältä hänen ja Tanskan jalon kuningattaren seurassa! --
-Eläköön nuori kuningatar!" Hän heilautti hattuaan, ja yleinen "Eläköön
-Tanskan kuningatar, eläköön Böömin Margaretha, eläköön Danxmar!"
-kajahti sekä laivasillalta, laivalta, että äärettömien väkijoukkojen
-täyttämiltä joen äyräiltä. Lippujen liehuessa ja laulun ja soiton
-kajahdellessa laiva luisui hiljalleen alas virtaa.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN LUKU.
-
-
-Samana päivänä, jona Junkker Strange salaisen huolen painostamana
-jätti Pragin ja mahdollisimman hitaasti matkasi Elbeä alaspäin
-mukanaan kaunis, surumielinen kuninkaanmorsian, olivat Klaus-kreivin
-ja kreivitär Idan häät Schwerinin linnassa. Valdemar oli edellisenä
-päivänä ratkaissut Juhana Ganzin ja kreivi Henrikin välisen asian, sekä
-antanut kreiville anteeksi hänen väkivaltaisen tekonsa sillä ehdolla,
-että hän vuoden kuluessa uudistaisi Gråbon linnan, täydellisesti
-korvaisi kaikki Juhana Ganzin kärsimät vahingot, sekä kuninkaan
-läsnäollessa ojentaisi hänelle kätensä sovinnoksi. Ylpeä kreivi Henrik
-oli viisaana alistunut näihin ehtoihin, vieläpä veljensä suostumuksella
-antanut puolet Schwerinin linnasta ja kreivikunnasta kreivitär Idan
-myötäjäisten ja äidinperinnön lunnaiksi.
-
-Kreivi Henrik lopetti näennäisesti mitä parhaassa sovussa Tanskan
-kuninkaan kanssa päivän juhlallisuudet pidoilla, jotka olivat vieläkin
-komeammat kuin mitkään edellisistä.
-
-Onnellinen Klaus-kreivi arveli harvapuheisen ja totisen morsiamensa
-hiljaisten kyynelten olevan vain iloisen vihkiäisjuhlallisuuden
-aiheuttamia. Mutta kreivi Henrik loi usein sisareensa tuikean ja
-varoittavan katseen. Tämä kokosi kaiken voimansa näyttääkseen
-rauhalliselta ja tyytyväiseltä täyttäessään veljiensä vaatiman
-uhrauksen. Ei juolahtanut Valdemarin mieleen, että jalo naissydän
-salaisesti syytti häntä kovaksi ja julmaksi rauhanrikkojaksi. Hänen
-mielestään kreivi Klaun morsian oli vain tavallinen, vähäpätöinen
-hovisielu, jolle säädynmukainen naiminen oli ulkonaisten olosuhteiden
-ja tuttavuuksien mieluisa muutos. Kuningas näki ja ajatteli vain
-kaunista Berengaria-prinsessaa. Arkkipiispa Antero oli kyllä huomannut
-hänen päivä päivältä kiihtyvän intohimonsa ja varoittanut häntä
-siitä, muistuttaen hänelle Junkker Strangen lähettiläsmatkaa, minkä
-tarkoituksen hän tiesi. Mutta nämä varoitukset eivät paljoakaan
-hyödyttäneet. Kuningas oli tosin luvannut hurskaalle, uskolliselle
-ystävälleen olla varuillansa ja lähteä Schwerinistä niin pian kuin
-suinkin. Mutta hän odotti täällä ratkaisevaa sanomaa Böömistä, ja
-sen pitkällinen viipyminen antoi hänelle aiheen toivoa, että ritari
-Glug oli ehtinyt toimittaa asiansa. Hän uneksi jo olevansa kaikista
-siteistä vapaa. Toivon iloisessa hurmauksessa hän oli sinä päivänä
-ahkerasti tarttunut pikariin, ja nyt iltapuolella hän seisoi loistavan
-salin ikkunan ääressä välkkyvässä auringonvalossa hilpeästi ja
-tuttavallisesti keskustellen ihastuttavan portugalilaisen prinsessan
-kanssa.
-
-Kesken mieltäkiinnittävää keskustelua hämmästytti molempia voimakas
-ja kiihkeä harpunsoitto, ja syvä, voimakas ääni lauloi sen säestämänä
-voiton ja kauneuden ylitystä. Laulaja oli islantilainen runoniekka,
-Olavi Hvitaskjald. Hän oli älykkäästi huomannut mitä kuninkaan ja
-kauniin prinsessan sydämissä liikkui, ja hän käytti tilaisuutta
-hyväkseen osoittaakseen soveliaana hetkenä kuninkaalle, että hänkin
-osasi taidon liikuttaa sydämiä, eikä vain hentomielinen Thorgeir
-Danaskjald. Hän tiesi mitä kieliä hänen täällä oli kosketeltava,
-eikä hän laulanut lempein, riutuvin sävelin hiljaisesta, tyynestä
-kauneudesta, ja rauhanruhtinaan levollisesta onnesta. Hänen harppunsa
-sävelet soivat rajuina ja mahtavina kuin myrsky riehuvalla merellä,
-ja hän lauloi ylevin voitonsävelin sankarin ihanasta pyrkimyksestä
-kuolemattomuuteen ja ikimaineeseen, niinkuin Skjoldin ja Danin ylhäistä
-sankarikulkua walkyrian ohjaamana. Hän kuvaili sankarin rohkein
-piirtein -- siitä syntyi Valdemarin kuva. Hän kuvaili ylevän, rohkean
-walkyrian, -- Berengarian kaltaiseksi.
-
-"Suurenmoista! Ihanaa!" huudahti prinsessa nuorelle, innostuneelle
-kuninkaalle. "Minä en ymmärrä paljoakaan laulun sisällöstä, mutta ne
-ovat Pohjolan säveliä: sellaisiksi minä olenkin kuvaillut nuo urhojen
-laulut, ja minä tunnen sieluni olevan sopusoinnussa teidän ylevän,
-ihmeellisen sankarikansanne kanssa."
-
-Valdemarin posket hehkuivat, hänen rohkeat silmänsä säkenöivät.
-Hän tarttui prinsessaa käteen ja puristi sitä intohimoisesti; jo
-väikkyi sana hänen huulillaan, joka selvimmin olisi ilmaissut hänen
-sieluntilansa. Mutta silloin astui arkkipiispa Antero totisena ja
-varoittavana hänen luokseen. "Minun herrani ja kuninkaani!" sanoi
-hän. "Viesti Böömistä." Valdemar kalpeni ja päästi prinsessan käden.
-"Böömistäkö?" hän kysyi. -- "Ritari Glug? -- Ei, se on mahdotonta!"
-
-"Teidän sisarenpoikanne Otto, Lüneburgin kreivi", vastasi arkkipiispa,
-ja samassa astui sisään, kreivi Henrikin ja ruhtinaiden hämmästykseksi,
-nuori vangittu kreivi, yllään halpa aseenkantajanpuku, vapaasti ja
-rohkeasti tervehtien kuningasta ja koko seuruetta ruhtinaallisen
-arvokkaasti.
-
-"Seuraa minua huoneeseeni!" sanoi Valdemar horjahtaen; mutta hän kokosi
-äkkiä kaiken voimansa, ja hän pyysi näennäisen tyynesti prinsessan ja
-kreivi Henrikin suomaan anteeksi, että hänen täytyi jättää heidät
-tärkeiden valtioasioiden tähden. Kuningas poistui kiireesti kreivi Oton
-seuraamana, ja kaikki huomasivat jonkin tärkeän ja ikävän asian tehneen
-hänet alakuloiseksi. Prinsessa oli valahtanut kalpeaksi, ja syyttäen
-pahoinvointia hänkin poistui seurasta. Kreivi Henrik katsoi vapautetun
-kreivi Oton jälkeen, ja polkastessaan suuttuneena lattiaan hän puraisi
-suonenvedontapaisesti huuleensa. Mutta kreivi Adolf sekä Hildesheimin
-piispa koettivat hillitä hänen vihaansa ja kiirehtivät hänen sekä
-vendiläisten ruhtinaiden kanssa kreivin salakammioon neuvotellakseen
-siellä salaisesti, mitä näiden arveluttavien asianhaarojen vallitessa
-oli tehtävä.
-
-"Meidät on petetty!" huudahti kreivi Henrik. "Se helvetin poika osaa
-noitua, -- tai täällä meidän joukossamme on pettureita. Ei pirukaan
-pääse pakenemaan siitä tornista, ja tuossa riippuu avain. -- Nopea ja
-rohkea toiminta voi ehkä vielä pelastaa meidät. Kolmen tunnin kuluttua
-voi Kreivi Albert hyökätä linnaa vastaan; -- -- mutta jos kuningas sitä
-ennen istuu tornissa -- --"
-
-"Liiallista uhkapeliä!" keskeytti hänet Hildesheimin piispa. "Mutta
-minä luulen että voimme luottaa nuoreen kreivi Ottoon. Ehkä tämä
-paperiliuska selittää meille enemmän, sen hän ojensi minulle salaa
-ohikulkiessaan."
-
-"Lukekaa, lukekaa!" huusivat kaikki. Piispa kiersi auki pienen
-pergamenttiliuskan ja luki:
-
-    "Sen vaikenemislupauksen, mihin eivät mitkään uhkaukset voineet
-    minua pakottaa, on Schwerin suvun hyvä suojelushenki taivuttanut
-    minut vapaaehtoisesti antamaan. Niin kauan kuin kreivi Henrik ja
-    hänen ystävänsä eivät ryhdy mihinkään vihamielisiin yrityksiin
-    heidän lääninherraansa, minun kuninkaallista enoani vastaan, ei
-    ainoakaan ihminen saa tietää, mitä minä täällä olen kuullut ja
-    nähnyt. Sen vakuudeksi minä panen ruhtinaallisen kunniani; mutta
-    ei hetkeäkään kauemmin ole kieleni sidottu.
-
-                                 Otto, Lüneburgin kreivi."
-
-"Hm!" mutisi kreivi Henrik. -- "Kyllä sekin hetki vielä koittaa,
-jolloin voimme antaa poikanulikan vapaasti puhua. Aluksi meidän
-täytyy luottaa häneen ja pysyä rauhallisina. Minä melkein uskon
-hellätuntoisella Ida sisarellani olleen osansa tässä asiassa!" --
-lisäsi hän katsellessaan vankilanavainta, joka riippui oven puolella
-eikä ikkunan luona.
-
-"Jos niin on", alkoi vakava kreivi Adolf puhua, "niin olkaamme kaikki
-kiitollisia teidän jalolle sisarellenne: hänen sydämensä ja järkensä
-ovat yksissä neuvotelleet, muuta ei voisi odottaa kreivi Henrikin
-sukulaiselta."
-
-Tämä arvelu ei ollut aiheeton. Kreivitär Ida oli jo linnan sillalla
-huomannut nuoren, vieraan aseenkantajan myötätuntoisen katseen,
-palatessaan tuona iltana kotiin metsästysretkeltä. Hän oli ikkunansa
-vastapäätä olevasta vankilatornista usein viime päivinä kuullut
-heleän, nuoren äänen laulavan tanskalaisia sankarilauluja ja oli
-ottanut tarkemman selon uudesta valtiovangista. Saatuaan kuulla,
-että vanki oli tuo sama nuori aseenkantaja, ja että hän oli sanonut
-olevansa Lüneburgin kreivi Otto, sekä mitä lisäksi tiedettiin
-hänen vangitsemisensa syistä, niin hän ei kauemmin epäillyt, vaan
-käyttäen hyväkseen vapaata pääsyään veljensä salakammioon, hän anasti
-sieltä vankilanavaimen. Hänen ainoana ilonaan hääpäivänään oli siis
-ollut tämän tärkeän vangin vapauttaminen, joka kunniasanallaan ja
-vaitiololupauksella oli taannut hänen seurauksilta. Otto ei tiennyt
-oliko Absalon Belg jo saapunut, ja hän oli levoton siitä, että hänen
-niin kauan oli täytynyt salata kuninkaalta tärkeä sanoma. Sen mitä
-kreivin tärkeät uhkaukset eivät saaneet aikaan, voitti kreivitär
-Ida muutamalla ystävällisellä sanalla, ja hän toivoi näin parhaiten
-vahvistavansa veljensä ja Tanskan kuningashuoneen välisen rauhan.
-
-Valdemar astui varhain seuraavana aamuna huoneestaan, ja hän antoi
-miehillensä käskyn heti lähteä matkalle. Hänen kasvonilmeensä oli
-harvinaisen jännittynyt, ja hänen katseensa levoton. Hän jätti
-kiireesti hyvästi kreivi Henrikille ja hänen veljelleen, kiitti heitä
-kohteliaasti heidän osoittamastaan vieraanvaraisuudesta ja pyysi
-kreivin tervehtimään puolisoansa ja prinsessa Berengariaa, kun hän
-ei voinut odottaa soveliampaa aikaa saadakseen sanoa heille hyvästi.
-Hetken kuluttua Valdemar istui oivallisen oriinsa selässä, ja hän
-ratsasti nelistäen koko seurueensa kera linnansillan yli ja läpi
-nukkuvan kaupungin. Leiriin saavuttuaan hän pysähtyi vasta kreivi
-Albertin teltan edustalle, antaakseen tälle käskyn seurata häntä, ja
-päästää sotajoukko kotiin. Mukanaan kahtavertaa isompi ritari- ja
-aseenkantajaseurue, kuningas riensi sitten tuimana, kuin sotaretkelle
-lähtiessä, vastaanottamaan kuningatartaan Manöseen.
-
-Arkkipiispa Antero ei ollut ainoa, joka arvasi kuninkaan
-synkkämielisyyden syyn. Kuultuaan syyn tähän pikaiseen lähtöön,
-luulivat Gunnar-veli ja islantilainen runoilija myöskin ymmärtävänsä
-kuninkaallisen sulhasen tunteet. Mutta Otto kreiville oli tämä kaikki
-vielä arvoitusta. Hän luuli tuoneensa enolleen hyvin iloisen sanoman,
-eikä hän voinut käsittää sitä tyytymättömyyttä ja kiivautta, millä
-kuningas oli vaatinut häneltä hävitettyä kirjettä, jonka sisällön
-hän kuitenkin sanasta sanaan oli kertonut kuninkaalle. Valdemar
-oli vaatinut häneltä tarkkaa tilintekoa hänen viipymisestään.
-Mutta Oton lupaus esti häntä puolustautumasta, ja hän joutui
-vieläkin enemmän kuninkaan epäsuosioon selittäessään avomielisesti
-joutuneensa onnettomuuteen, minkä hän oli sitoutunut pitämään salassa.
-Tyytymättömänä ratsasti Otto kreivi nyt kuninkaan vieressä, uskoen
-viestin viipymisen yksinomaan olevan syynä kuninkaan alakuloisuuteen,
-sillä hän luultavasti syystä pelkäsi ettei ehtisi ajoissa kuningatarta
-vastaanottamaan.
-
-Kreivitär Ida, joka Klaus kreivin rinnalla, hovinaistensa ja
-neitostensa seuraamana, kevytjalkaisella metsästysratsullaan oli
-saavuttanut kuninkaan, seuratakseen häntä puolisonsa kanssa Riibeen,
-huomasi osanotolla sen pulan ja levottomuuden, mihin hän ennen
-mainitulla vaitiolonlupauksella oli saattanut kreivi Oton. Muiden
-huomaamatta kreivitär loi häneen ystävällisen, luottavan katseen ja
-nosti sormen suulleen. Otto vastasi ääneti tähän mykkään muistutukseen
-laskemalla kätensä rinnalleen, ja hän lohduttautui kuninkaan
-epäsuosiosta vakuuttamalla itselleen, että hän tällä hetkellä parhaiten
-palveli kuningasta vaikenemisellaan ja samalla hän rauhoitti jaloa
-Ida-kreivitärtä hänen veljensä suhteen.
-
-Ennen kuin kuningas ehti Ejdervirralle, tuli hänen sisarenpoikansa
-kertomus kylliksi varmennetuksi. Seurueen pysähtyessä hevosia
-vaihtamaan, saavutti sen lyhyt, paksu, pölyinen ratsastaja. Kun hän
-hypähti hevosensa selästä, tunsi kuningas heti Absalon Belgin, vaikka
-hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hänen käyntinsä ontuva. Mutta ennen
-kuin Absalon Belg selitti pitkällisen viipymisensä syyn, hän ojensi
-kuninkaalle sinetillä suletun kirjeen, ja selitti tavalliseen iloiseen
-tapaansa että vaikka hän sillä kertaa ei voittanutkaan kultakannuksia
-pikaviestillään, niin ei hänen tuomansa ilosanoma tainnut olla
-kovinkaan vanha, koska kuningas nyt vasta oli matkalla onneansa kohden.
-
-Vastaamatta kuningas repäisi heti sinetin kirjeestä, ja luki sen synkän
-näköisenä kuin vanki, joka lukee oman kuolemantuomionsa. Mutta hän
-tointui pian, pisti kirjeen taskuunsa ja kysyi Absalon Belgiltä hänen
-viipymisensä syytä. "Ehkä sinäkin olet vannonut paholaiselle salaavasi
-vastuksesi ja typerät kujeesi?" sanoi hän "Mutta sinä saat säästää
-selityksesi toiseen kertaan! Onhan tässä selvä todistus: sinun ontuva
-jalkasi on paremmin ansainnut kultakannuksen kuin minun sisarenpoikani
-terveet sääret! Minä näen sinun panneen henkesi alttiiksi minua
-innokkaasti palvellessasi. Mutta vaikka sinä itse olitkin välskärin
-käsissä, niin olisi sinun kuitenkin pitänyt ymmärtää lähettää minulle
-kirje jonkun toisen kautta."
-
-"Minä en uskaltanut antaa niin tärkeää sanomaa vihollisen käteen, herra
-kuningas", vastasi Absalon Belg, "sillä minä en luota schweriniläisiin
-enempää kuin vihollisiin, ja heidän luonaan minä putosin salakuoppaan.
-Sitäpaitsi minä luotin uljaaseen ja reippaaseen kilpailijaani tässä
-vedonlyöntiratsastuksessa. Sain niin kovan kolauksen päähäni, että
-makasin kauan tiedotonna."
-
-"Olitko tiedotonna?" vastasi kuningas. "Se selvittää asian, sillä
-silloin oli sinulla laillinen este. Jos minun sisarenpoikani olisi
-esittänyt samanlaiset syyt puolustuksekseen, niin minä olisin pitänyt
-ne pätevinä."
-
-Absalon Belg ihmetteli kuninkaan pahaa tuulta näinonnellisella
-matkalla, ja hän vetäytyi niin pian kuin suinkin muun seurueen
-joukkoon udellakseen mitä oli tapahtunut. Kiireellistä matkaa
-joudutettiin vieläkin enemmän, kun ritari Glug Hvidjoen sillalla
-saavutti kuninkaan, tuoden hänelle Junkker Strangen suullisen
-vastauksen, että nuori kuningatar oli matkannut alas Elbeä täysin
-purjein, soiton ja laulun kaikuessa, ja kuninkaan laiva oli nähty
-äsken risteilevän Amronin ja Helgolannin välillä. Kuninkaan täytyi
-koota kaikki voimansa hillitäkseen katkeraa, viiltävää tunnetta, joka
-täytti hänen mielensä, ja joka oli kärjistymäisillään kohtuuttomaksi
-suuttumukseksi hänen viatonta, tuntematonta kuningatartaan kohtaan.
-Kuningas huomasi olevansa sidottu aukenemattomiin kahleisiin, jotka
-hän itse ja hänen outo sallimuksensa olivat takoneet. Mutta hän päätti
-arvokkaasti alistua välttämättömyyteen. Hän koetti myös lieventää
-sen tuottaman ahdistuksen, palauttamalla mieleensä tuon kuvan,
-joka muutamia kuukausia sitten oli niin kiehtonut hänen sydäntään.
-Mutta turhaan, böömiläisen kuninkaantyttären kuva oli ja pysyi nyt
-kuolleina, kalpeina pyhimyskasvoina, jotka vilkas portugalitar
-rehevällä elinvoimaisuudellaan näytti kerrassaan häätäneen pois hänen
-intohimoisesta, levottomasta sielustaan. "Nyt reippaasti eteenpäin!"
-hän huusi miehilleen. "Lyhyen hetken kuluttua näette Tanskan
-kuningattaren! Sen onnen takia, jota kohti minä ratsastan, kannattaa
-kyllä taittaa vaikka niskansa!" Samassa hän painoi kultakannuksensa
-oriin kylkiin ja ajoi eteenpäin kuin olisi suoritettavana ollut
-uhka-ajo elämästä ja kuolemasta. Vain suurella vaivalla pysyivät
-ritarit hänen kintereillään; ja hän saapui niin hyvissä ajoin
-Manön tulevaan satamapaikkaan, että ehti pukeutua kuninkaalliseen
-juhlapukuunsa sekä järjestää kuningattaren vastaanoton mitä komeimmin.
-Huhu kuningattaren saapumisesta oli jo muutamia päiviä sitten
-uskomattoman nopeasti levinnyt yli maan. Riibessä puuhailtiin komeita
-juhlallisuuksia hänen tulokseen, ja tavaton ihmistulva täytti kaupungin
-ympäristöineen. Nips-joen äyräillä merelle asti tulvehti ihmisiä, ja
-Manön ranta oli samoin mustanaan uteliaita, kansalliseen juhlapukuun
-pukeutuneita saarelaisia. Prinsessa Regitza oli jo jäykkine,
-loistavine hovisaattueineen saapunut laivasillalle, minne hän pysähtyi
-istuen kultavaunuissaan. Hän nousi tervehtimään ja onnittelemaan
-kuningas-veljeään toivotun kihlauksen johdosta. Kuningas pusersi
-hänen kättään kiivaasti ja äänetönnä, ja jälkimäinen piti veljensä
-äänettömyyttä syvän ja kiihkeän liikutuksen merkkinä, jota hän monien
-katsojien läsnäollen tahtoi salata. Nyt saapui viesti viestin jälkeen
-kertoen kuningaslaivan lähenemisestä, eikä kauan kestänyt, ennenkuin
-kansan äänekäs ja meluava ilohuuto ilmaisi kultaisen lohikäärmeen
-keulan tulleen näkyviin Syltin kohdalla. Pian nähtiin selvään komean
-käärmelaivan keinuvan Romön ohi, ja kansan iloon vastasivat nyt
-laivasta soitto ja laulu, sekä laivaväen äänekkäät riemuhuudot.
-
-Kuningas oli heittäytynyt lumivalkean sotaratsunsa selkään, ja hän
-antoi sen korskua tuimana ja kiivaana rantaäyrään hietikolla. Hän
-katseli laivaa, joka toi hänelle hänen vieraan morsiamensa. Epävarma
-ja arvoituksellinen oli nyt varmaa todellisuutta. Mitä hän puoleksi
-toivoen, puoleksi empien jo kuukausia sitten oli halunnut kuin
-unessa, se oli nyt toteutumassa. Mutta hän pelkäsi nähdä tuntematonta
-morsiantaan, jota hän ei tuntenut voivansa koskaan rakastaa. Tuo
-kultakeulainen käärmelaiva ei hänelle nyt ollut se ilonlintu, joka
-toisi hänelle onnea ja siunausta. Se oli hänelle hirveä, kähisevä
-lohikäärme, ja se toi hänelle katkeran hedelmän, jota hän äskettäin
-mieletönnä oli käsin tapaillut, mutta jonka hän nyt sai maksaa
-vapaudellaan ja maallisella paratiisillaan.
-
-Kuninkaanlaivan kokassa seisoi hiljainen, kaunis kuninkaanmorsian
-Junkker Strangen vieressä, ja vähän etempänä hänen hovinaisensa. Hän
-katseli kaihonsekaisella ilolla Tanskan vehreitä rannikoita, jotka
-ystävällisessä keväisessä loistossaan levenivät hänen silmiensä eteen;
-hän katseli noita tuhansia vieraita ihmisiä, joiden äiti ja ruhtinatar
-hän oli oleva. Hän vaikeni ja liitti kätensä yhteen kuin rukoukseen, ja
-samalla lempeä kyynel vieri huomaamatta hänen poskelleen. Hän seisoi
-juhlapuvussaan, yllään taivaansininen silkkipuku, ja hänen vaaleilla
-kutreillaan välkkyili helminauha.
-
-Laiva keinui yhä Manön kohdalla, ja mannerranta oli niin lähellä, että
-sieltä voi tuntea kaikkien kasvot. Silloin Margareta huomasi tuon
-ylvään, komean ritarin, joka ohjaili valkeaa oriitaan aurinkoisella
-rantahiekalla. Muhkeampaa miestä hän ei mielestään koskaan ollut
-nähnyt, ja hän kääntyi punastuen vierustoverinsa puoleen. "Sanokaa
-minulle, herra Strange Ebbenpoika, kuka on tuo uljas nuori mies, joka
-ratsastaa rannikolla valkoisella oriillaan?"
-
-"Onneksenne, jalo kuningattareni", vastasi Junkker Strange, "että te
-näitte hänet ensiksi. Hän on herrani ja kuninkaani, Teidän mahtava
-sulhasenne, Tanskan kuningas Valdemar."
-
-"Ettehän näe väärin, herra Strange?" vastasi Margareta ja hän kalpeni.
-"Hän on komea ja ruhtinaallisen näköinen, enkä ole ikinäni nähnyt
-kauniimpaa miestä, mutta ei hän sentään näytä sulhaselta, joka odottaa
-morsiantaan."
-
-"Minun kuninkaani on ankara ja mahtava sotilas, jalo kuningatar!"
-vastasi Junkker Strange. "Hän on mies, joka uskaltaa kohdata
-vastustajansa katseen; vihollinen pakenee häntä sekä idässä että
-lännessä hänen ollessaan pahalla päällä. Mutta kauneisiin naisiin hän
-ei katso yhtä rohkeasti, liiatenkin milloin hän edeltäpäin tietää
-itsensä voitetuksi ja vangituksi."
-
-"Tällainen retki tuntuu minusta kuitenkin niin oudolta", huokasi
-kuninkaantytär ja vetäsi hunnun punastuville kasvoilleen. "Morsian
-tulee sulhastaan vastaan, ja heidän täytyy molempien kysyä: kuka hän
-on?"
-
-"Olkaa levollinen ja iloinen, hurskas kuningatar!" vastasi Junkker
-Strange, ja hänen äänensä vapisi valtavasta kaihontunteesta, jota
-hän turhaan koki salata. "Minä toivon Jumalan ja Pyhän äidin nimessä
-ettette koskaan kadu tätä retkeä, ja jos aluksi tunnettekin itsenne
-täällä vieraaksi, niin korkeimman Jumalan kasvojen edessä voin vannoa:
-Niin kauan kuin te elätte, minä olen oleva teidän palvelijanne ja
-ritarinne. Tanskassa jokainen jalo sielu rakastaa ja ihannoi teitä kuin
-taivaan enkeliä."
-
-Jo heitettiin ankkuri hietikolle, ja silta työnnettiin laivan laidalta
-rannalle. Kansan äänekkäästi huutaessa iloaan kannettiin kuningatar ja
-hänen hovinaisensa maihin. Valdemar hyppäsi ratsunsa selästä ja astui
-uljaana prinsessa Regitzan kera morsiantaan vastaan, arkkipiispan ja
-kaikkien ritarien seuraamana. Kuningatar työnsi harson kasvoiltaan.
-Syvästi liikutettuna nyt kuningas katseli kaunista prinsessaa, jota
-sinipukuisena kannettiin häntä vastaan hänen morsiamenaan, ja jonka
-kainous ja enkelinkatsanto hurmasivat kaikkien katseet. Hän muisti
-tuon unohdetun unikuvan, joka ikäänkuin jostakin paremmasta maailmasta
-tullen oli lumonnut hänet ihastukseen ja lemmenkaipuuseen, jota tämä
-maailma ei näyttänyt voivan tyydyttää. Nyt tämä prinsessa seisoi hänen
-edessään hänen morsiamenaan. Myrsky hänen levottomassa sielussaan
-vaihtui syvään kaihoon. Hänestä näytti, että autuas, pyhä nainen oli
-astunut alas hänen luokseen nöyryyttämään hänen epävakaista sydäntään.
-Hänen silmänsä eivät olleet koskaan nähneet puhtaampia, viattomampia
-naiskasvoja, ja hän astui morsiantaan kohti tuntien katumusta ja
-häpeää, jota hän ei koskaan ennen ollut tuntenut, mutta joka pusersi
-kyyneleet hänen ylpeihin sankarinsilmiinsä. Hän ojensi prinsessalle
-kätensä tervehdykseksi, ja notkisti tahdottomasti polvensa, tervehtien
-häntä omanaan ja Tanskan kuningattarena, ja toivotti hänelle
-viihtymistä valtakunnassaan.
-
-Laivasilta ja rantamalta viepä tie oli katettu punaisella kankaalla.
-Kullatut vaunut olivat valmiina viemään kuningattaren Riibeen.
-Hän oli vastannut kuninkaan tervehdykseen ja siunannut häntä sekä
-riemuitsevaa kansaansa syvästi liikutetuin sydämin ja hurskain,
-sanomattoman suloisin ilmein, mikä jätti jokaiseen mieleen
-unohtumattoman vaikutuksen. Nyt hän nousi vaunuihin prinsessa Regitzan
-ja pikku Rigmorin kera. Kuningas heittäytyi ratsunsa selkään ja antoi
-lähtömerkin. Mutta riemuitseva väkijoukko riisui hevoset vaunujen
-edestä ja paremmin kantoi kuin veti ne Riibeen tervehdyslaulujen
-ja ilohuutojen kaikuessa. Ennenkuin ehdittiin linnaan, pysähtyi
-kulkue tuomiokirkon luo. Kuningas laskeutui juoksijansa selästä, ja
-astui pääalttarin ääreen arkkipiispan ja lukuisan ritarisaattueen
-seuraamana. Junkker Strange ja hänen kolmekymmentä ritariaan
-saattoivat kuningattaren alttarin luo, ja hänen seuruessaan olivat
-hänen böömiläisneitonsa ja prinsessa Regitza hovinaisineen, samoin
-myös kuningattaren hovimestari, herra Ib Urne, sekä muut vieraat
-ritarit. Pikku Rigmor ja Riisen Kristiina, Riisen Kaarlon sisar,
-soma puolikasvuinen tyttö, joka vastikään oli tullut prinsessan
-palvelukseen, kantoivat kuningattaren laahustinta. Alttarin luona
-Junkker Strange polvistui kuningattaren eteen, ja astui sitten
-kunnioittavasti takaisin muiden ritarien joukkoon, ojennettuaan
-kuninkaalle pergamenttilehden, mikä kuninkaan nimessä vahvisti
-kihlauksen. Tämän asiakirjan kuningas ojensi arkkipiispalle, joka
-selitti ja luki sen ääneen kansalle; ja sen nojalla arkkipiispa julisti
-pyhän kirkon nimessä Tanskan kuninkaan Valdemar Valdemarinpojan sekä
-Böömin Margaretan laillisiksi aviopuolisoiksi. Senjälkeen arkkipiispa
-piti juhlallisen ja liikuttavan puheen, sekä antoi heille kirkon
-siunauksen. Nyt lähti morsiuskulkue, kuningas ja kuningatar etunenässä,
-juhlallisena saattona silkki- ja purppuramattojen yli Riiben linnaan
-riemuitsevan kansan seuraamana. Kuninkaan häitä juhlittiin komeasti
-Riiben linnassa. Runoilijat lauloivat nuoren kuningattaren hurskaudesta
-ja kauneudesta sekä kuningas Valdemarin onnesta, eikä kukaan, joka
-näki ihanan Margaretan voinut epäillä ettei Valdemar olisi maailman
-onnellisin sulhasmies.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU.
-
-
-Oli lempeä, suloinen kevätpäivä. Suuri joukko vieraita täytti
-linnan ja kaupungin. Porvareita ja talonpoikia oli tunkeutunut
-linnaan katsomaan ruhtinaallista avioparia, ja kuningas näyttäytyi
-linnan ovella kuningattarensa kanssa, vastaanottaen kansan iloiset
-suosionosoitukset. Hänen mielensä oli ankarasti liikutettu, sillä hän
-näki kuinka ylevästi häntä kunnioitettiin ja rakastettiin, ja kuinka
-vilpittömästi kansa iloitsi siitä onnesta, minkä todistajana se uskoi
-olevansa. Monet tuhannet suut toistivat: eläköön kuningas morsiamineen!
-Ja tanskalaisrunoilija Thorgeir lauloi syvätunteisen runon kauniin
-Dagmarin kunniaksi, mikä laulu pian oli jokaisen tanskalaisen sydämessä
-ja huulilla. Böömiläisen nimen Danxmar [ehkä oikeammin Dargmar
-tai Dragomir], jolla Margaretan maanmiehet mieluimmin kutsuivat
-ja tervehtivät häntä, oli nimittäin ihastunut Tanskan kansa kohta
-muuttanut Dagmariksi tai Dagmoriksi, mikä muuten merkitsi aamuruskoa;
-sillä hänen noustessaan mereltä heidän eteensä kultakiharaisena,
-vaaleana ja hurskaana katsannoltaan, hän näytti heistä raikkaalta kuin
-aamurusko, ja he toivoivat kaikki hänen mukanaan uuden ihanan aamun
-kohoavan Tanskan taivaalle. Rauhan, hurskauden ja viattomuuden perikuva
-näytti ojentavan kätensä voimalle ja sankarimielelle harvinaiseen ja
-onnelliseen, jaloimman naisellisuuden ja loistavimman ritarillisen
-miehuuden liittoon. Nimi Dagmar säilyi kuningattarella siitä päivästä
-alkaen sekä kansan suussa, että runoilijain lauluissa, ja siitä tuli
-sittemmin kunnianimi, jolla Tanska viime aikoihin asti on kunnioittanut
-hurskaimpia ja rakkaimpia kuningattariaan.
-
-Junkker Strange ja ne kolmekymmentä tanskalaista ritaria, jotka
-olivat saattaneet kuningatarta matkalla Böömistä, ynnä hänen
-hovimestarinsa, herra Ib Urne ja muut böömiläiset aatelismiehet,
-jotka olivat hänen seurueenaan, saivat nyt kuninkaalta arvokkaita
-lahjoja: purppuraisia juhlaviittoja, aseita, sormuksia, kultaketjuja
-ja paraatihevosia. Jotkut heistä saivat myös melkoisia läänityksiä,
-muun muassa kreivi Engelbret; sillä vaikka hän, -- kohteliaisuudesta
-kuningatarta kohtaan ja ehkä todellisesta vakaumuksestakin, -- tahtoi
-selittää tuon pilavedon menetetyksi jos siitä olisi sopinut ääneen
-puhua, nimitti kuningas hänet kuitenkin ilman suurempia selityksiä
-Gleichenin kreivikunnan ja kaikkien sen ihanuuksien perinnölliseksi
-läänitysmieheksi. Kuullessaan tämän, Junkker Strange synkistyi: hän
-muisti tuon lähdön-edellisen pilan ja tiesi kuninkaan kirjeestä, että
-hän oli nähnyt ja ihastellut prinsessa Berengariaa Schwerinissä. Vaikka
-kuningas oli olevinaan ikäänkuin tuo vertailu tämän sekä Dagmarin
-kauneuden välillä olisi ollut vain aikoja sitten unhoitettua pilaa,
-ymmärsi Strange sentään liiankin hyvin, että kuningas itse nyt tiesi
-sydämessään hävinneensä vedon ja piti velvollisuutenaan täyttää
-lupauksensa. Vaikka Junkker Strange ei paluunsa jälkeen ollut vielä
-puhunut kuninkaan kanssa yhtään kahdenkeskistä sanaa, ei hän nyt
-tarvinnut mitään vahvistusta sille surulliselle salaisuudelle, jota hän
-kuninkaan intohimoisessa salakirjeessä säilytti äänetönnä povellaan.
-
-Kuningattaren ja hänen naistensa läsnäollen piti myös, päivän
-merkillisyyden vuoksi, eräiden aatelisnuorukaisten saada
-linnankappelissa ritarilyönti kuninkaan kädestä. Otto-kreivi ja
-Absalon Belg odottivat jännitettyinä; mutta kuningas ei näyttänyt
-heitä muistavan, eikä heitä myöskään oltu kehoitettu tavanmukaiseen
-valmistautumiseen. Kylvettyään sekä käytyään ripillä ja saatuaan
-synninpäästön astui nimittäin esiin kaksitoista nuorta asemiestä,
-maan etevinten miesten poikia, jotka kaikki viime sotaretkeltä
-olivat esittäneet riittäviä miehuuden ja rohkeuden näytteitä. He
-olivat pukeutuneet valkoisiin pukuihin, ja heidän kaulassaan riippui
-nauhasta miekka. Ensin he lähestyivät alttaria, ojentaen siellä
-miekkansa linnanpapille, joka vihki aseet ja siunasi ne, ripustaen
-ne sitten jälleen asemiesten kaulaan. Sitten nuoret ritarinalut
-kumartuivat alttarin edessä, lähestyivät senjälkeen kuninkaan istuinta
-ja polvistuivat. Kuningas kysyi heiltä, missä mielessä he pyrkivät
-ritarisäätyyn, sekä tahtoivatko he suojella pyhää kristinuskoa
-ja ritarikunnan kunniaa. Tämän he vakuuttivat juhlallisella
-valalla. Kuningas luetteli heille sitten lyhyesti tärkeimmät
-ritarivelvollisuudet; hän kehoitti heitä, etteivät eläisi suruttomina
-tässä maailmassa, vaan suojaisivat kansaa ja sen laillista kuningasta
-ja vuodattaisivat verensä uskon puolesta; hän muistutti heitä auttamaan
-leskiä, orpoja ja kaikkia heikkoja avuttomia ihmisiä kaikin voiminsa
-sekä olemaan kaikkien puhtaiden ja nuhteettomien naisten suojelija
-loukkauksia ja häpäiseviä sanoja vastaan; hän kehoitti heitä lopuksi
-kohtuuteen, urhoollisuuteen, anteliaisuuteen, rehellisyyteen ja
-ehdottomaan luotettavuuteen. Sitten hän antoi kreivi Albertin ja
-Junkker Strangen ojentaa heille kultakannukset muistuttaen, etteivät
-he saaneet käyttää niitä vain hevosen kannustamiseen, vaan ottaa ne
-urhoollisuuden ja kunnian tunnusmerkkeinä, jotka kiihoittavat kaikkiin
-jaloihin ritaritekoihin. Samalla tavoin heille ojennettiin haarniskat,
-ritarisuojukset, rautahiat ja -kintaat, ja kun heidän vyölleen
-sidottiin vihityt miekat, heidän mieleensä painettiin, että nämä olivat
-siveyden, hurskauden ja kristillisen rakkauden pyhät, ritarilliset
-tunnusmerkit. Nyt nousi ritarikuningas ja löi kutakin paljaan miekkansa
-lappeella kolmasti olkapäälle, toistaen jokaisen kohdalla nuo
-tavanmukaiset sanat: "Jumalan, pyhän Mikaelin ja pyhän Yrjön nimessä
-minä teen sinut ritariksi; ole urhea, altis ja uskollinen!" Sitten
-hän ojennutti heille kypärin, kilven ja peitsen. Nyt nousivat nuoret
-ritarit, tervehtivät kuningasta ja kuningatarta sekä läksivät pois,
-näyttäytyäkseen kansalle ritarikomeudessaan ja ratsastaakseen yhdessä
-kaarijuoksua tai esittääkseen hevostanssia linnanpuistossa.
-
-Tämä juhlatilaisuus näytti päättyneeltä. Ehtiäkseen tyyntyä kuningas
-oli tehnyt sen niin perinpohjaiseksi kuin suinkin; vihdoin hän nousi
-ja näytti aikovan ojentaa käsivartensa kuningattarelle, lähteäkseen
-kappelista. Mutta silloin astui nuori Otto-kreivi esiin reippaasti
-ja arvokkaasti ja kehoitti koko Tanskan ritaristoa todistamaan, eikö
-hän ollut esittänyt sellaisia miehuuden ja rohkeuden näytteitä, että
-hän olematta julkea voi pyytää ritarilyöntiä herransa ja kuninkaansa
-omasta kädestä. "Halvemmasta kädestä minä en tahdo sitä!" -- lisäsi hän
-ylpeästi. -- "Jos kuninkaani tällä hetkellä arvioikin minut väärin,
-niin toivon sentään, että tulee aika jolloin kuningas Valdemar ei
-kadu lyöneensä sisarenpoikaansa ja Henrik Löven pojanpoikaa ritariksi
-hääpäivällään. Sitäpaitsi kuninkaallinen sukulaiseni on ehdottoman
-lupauksensa mukaan minulle velkaa kultakannukset!" -- jatkoi hän
-rohkeasti ja empimättä. -- "Sillä vaikka minä viivyin -- sen minä ehkä
-aikanaan voin todistaa johtuneen uskollisuudesta ja innosta kuninkaani
-palveluksessa, -- niin minä kuitenkin ensimäisenä toin hänelle
-sen onnenviestin, että prinsessoista kaunein ja jaloin oli hänen
-morsiamensa."
-
-Kuningas tarkasteli hämmästyneenä rohkeata nuorukaista, empien,
-pitikö hänen suuttua vaiko iloita niin uskaliaasta ja tavattomasta
-vaatimuksesta. "Vaatimattomuudesta en tähän asti ole voinut
-moittia Lüneburgin nuorta, reipasta Otto kreiviä", -- sanoi hän
-ankaralla vakavuudella. -- "Olen nähnyt harvinaisia näytteitä hänen
-reippaudestaan ja uskaliaisuudestaan; hänen viimeiseen toimeensa minä
-sensijaan olin tyytymätön; mutta arviointini siitä minun kai täytyy
-lykätä siksi, kunnes hänen uskollisuutensa sanalleen sallii hänen
-todistaa syyttömyytensä. Hän on minun sisareni poika, jalot ritarit;
-siksi minä jätän teidän asiaksenne harkita, voidaanko hänen pyyntönsä
-ja rohkea vaatimuksensa kohta täyttää ja saako hän ilman enempiä
-näytteitä saada ritarilyönnin minun kädestäni."
-
-Yksimielinen, rehellinen "saa!" kaikui koko Tanskan ritariston puolelta
-vastaukseksi kuninkaan kehoitukseen, ja senjälkeen kreivi Otto
-polvistui ja sai ritarilyönnin kuninkaan kädestä tavallisen ohjelman
-mukaan. Mutta kun aseet ojennettiin hänelle, lisäsi kuningas ankaran
-vakavasti: "Elä ole ainoastaan uskollinen ja luotettava sanassasi,
-ritari Otto, vaan ole myös tottapuhuva ja vilpitön! Ole viimeinen
-puhumaan vanhempien keskuudessa, niinkuin uskon sinun pyrkivän olemaan
-ensimäisen taistelussa, kun kyseessä on maan ja kuninkaasi kunnia!"
-
-Se aiheeton moite, mikä piili näissä sanoissa, viilsi nuorta,
-kunnianhimoista Otto-kreiviä sydämeen; mutta hän kunnioitti ja rakasti
-ankaraa sankarikuningastaan liian paljon suuttuakseen hänelle. Hän
-polvistui vielä kerran, suuteli kuninkaan kättä äänettömin, polttavin
-huulin, sekä vetäytyi nopeasti takaisin ritarijoukkoon.
-
-"Koska nyt on tapahtunut yksi poikkeus tavallisesta ohjesäännöstä", --
-sanoi kuningas sitten kääntyen vanhimpien ritariensa puoleen -- "niin
-kohtuus vaatii minun esittämään teille vielä toisen. Ritarilaki sanoo
-kyllä, ettei kukaan, joka on rampa tai muuten ruumiiltaan viallinen,
-pääse jaloon ritarisäätyyn, kuinka urhoollinen tai rikas hän liekin --
-mutta täällä seisoo eräs nuori, kunnon aatelismies, maan ylhäisimpiin
-aatelissukuihin kuuluva; hän kunnostautui Lövenborgin luona, mutta
-äskettäin hän joutui rammaksi toimittaessaan minun asiaani, --
-toivoakseni sentään vain vähäksi aikaa; sallitaanko hänelle se kunnia,
-että lyön hänet kohta ritariksi?" Näin sanoen kuningas viittasi
-Absalon Belgiin. Pieni, tukeva Belg tuskin huomasi puheen olevan
-hänestä, ennenkuin hän kuninkaan hämmästykseksi astui esiin reippaana
-ja tukevasti, ontumatta tai aristelematta, vaikka sitomaton haava ja
-ajettunut polvi tuottivat hänelle mitä suurinta tuskaa.
-
-"Herrani ja kuninkaani", -- sanoi hän, -- "kun kyseessä ovat
-kultakannukset, en minä onnu, enkä ole rampa, niin kauan kuin molemmat
-jalat ovat yhtä pitkät, vaikka sitten eri-paksutkin". Sitten hän
-notkisti ajettuneen-polvensa, yhdenkään kasvojuonteen ilmaisematta
-hänen tuskaansa; ja kuningas antoikin hänelle viivyttelemättä
-ritarilyönnin, yleisten suosiohuutojen kaikuessa.
-
-Koko yleisössä ei ollut tarkkaavaisempaa juhlamenojen todistajaa kuin
-Riisen Kaarlo; hän seisoi Albert-kreivin takana, pitäen herransa
-vaippaa ja miekkaa. Hänen poskensa hehkuivat, ja hän mietti vain,
-kuinka ihanaa olisi hänen itsensäkin kerran saada ritarilyönti
-suurimman kuninkaan kädestä. Hän katseli kuningasta ja kuningatarta
-kuin yliluonnollisia olentoja, joita vain matkan päästä saattoi
-ihaellen katsoa. Muhkeiden ylimysten ja hoviherrain joukossa hän
-tunsi itsensä vieraaksi ja orvoksi; hän keksi sentään suuressa,
-ylhäisessä seurassa yhden ystävällisen silmäparin, joka tähysti
-kuningatar Dagmarin tuolin takaa häneen tuttavallisesti hymyillen.
-Siellä nimittäin seisoi hänen sisarensa Kristiina, jonka kanssa hän oli
-viimeksi jutellut, lähtiessään arkkipiispan mukana Soröhön. Kristiina
-oli hänen poissaollessaan joutunut hoviin. Hänen sivullaan seisoi
-pieni, oikukas Rigmor, se sievä lapsi, jonka edessä vain Kaarlo toivoi
-voivansa esiintyä maailman urheimpana sankarina.
-
-Kappeli-juhlan päätyttyä kreivi Albert kääntyi ottaakseen
-vaippansa ja miekkansa ja hän näki ihmeekseen pojan vakavan ja
-miehekkään katsannon, kun tämä sankariunelmissaan huoaten katseli
-puoleksipaljastettua ritarimiekkaa. "Anna minulle vaippa ja pidä
-miekka, Kaarlo!" -- sanoi Albert kreivi, taputtaen häntä hiljaa ja
-ystävällisesti poskelle. -- "Sinä olet nyt ollut kanssani sotaretkellä,
-suojellut uskollisesti minun selkäpuoltani ja vartioinut hyvin
-varuksiani ja vankejani; tästälähin sinä olet asemieheni ja saat kantaa
-miekkaa ja kilpeä minun rinnallani. Hopeakannukset kantapäissäsi
-saat tänä iltana tanssia! Ole reipas, niin ne voivat pian vaihtua
-kultaisiinkin."
-
-Kaarlon silmät säihkyivät ilosta; hän suuteli hurmautuneena ja
-kiitollisena jalon herransa ja asemestarinsa kättä; ja kun hän nyt
-seurasi kulkuetta ulos kappelista, sivullaan herransa miekka, niin
-varmaan yksi ja toinen ritari hymyili tuolle puolikasvuiselle pojalle,
-jonka takana pitkä ritarimiekka laahasi pitkin kivetystä. Mutta Kaarlo
-katsoi heitä vakuuttavasti, ikäänkuin tahtoen sanoa: antaapa ajan
-kulua, kyllä minä miekan herraksi kasvan, kuinka pitkä se liekin! Ja
-hän osasi olla ylpeä nähdessään pikku Rigmorin hypähtävän ilosta ja
-hellittävän kuningattaren laahuksen taputtaakseen käsiään, kun huomasi
-pitkän miekan Kaarlon sivulla.
-
-Illalla linna valaistiin mitä komeimmin. Linnanpuistossa paloi
-tuohuksia ja soihtuja, harput helisivät ritarisalissa, ja herrat ja
-naiset kiitivät keveinä, siroina ja loistavina tanssijaryhminä.
-
-Kuningas oli alottanut ensi tanssin ritarisalissa morsiamensa kanssa,
-ja sillä välin kun nuori kuningatar nyt vilkkaana, miltei lapsellisen
-iloisena otti osaa juhlaan ja soi armollisesti Junkker Strangelle,
-ritari Otolle ja arvokkaimmille ritareille tanssin kullekin, meni
-kuningas linnanpuistoon vilvoittelemaan painautuen pian erään
-lehmuskäytävän pimentoon, joka oli etäimpänä linnasta, ja jonne kuu
-vain sieltä täältä heitti heikon säteen. Nips-joki välkkyi taustalla
-leppäpensasten läpi. Valdemarin mieli oli raskas. Se iloisuus, mihin
-hänen koko päivän oli pitänyt pakoittautua, ahdisti hänen sieluaan
-tukalana rautapaitana, jonka hän nyt yksinäisyydessä halusi heittää
-pois. "Suuri, vanhurskas Jumala!" -- hän huudahti. -- "Minä olen siis
-vihitty -- ja mikä ihmeellinen sallima! -- maailman kauneimpaan,
-armaimpaan, hurskaimpaan enkeliin -- häneen, jonka pelkkään kuvaan
-minä olin hurmautunut kuin trubaduuri --, mutta jota nyt, kaikesta
-ihailustani huolimatta, en todella voi kutsua omakseni -- en painaa
-iloisena ja hurmautuneena, povelleni sieluni uskottuna. Ja kuitenkin
-hän lumoaa minut tunteeseen, jota en voi selittää: hartaudeksi minä
-kutsuisin sitä, jos hän olisi ja pysyisi unelmana -- pyhänkuvana --
-pyhänä, koskemattomana ajatuksena. Ja häntä, jota nyt en uskalla
-mainita, ylpeätä, ihanaa walkyyriaani, -- häntä jonka kanssa minä
-ylväänä ja rohkeana voisin rientää taistelun ja voittojen kautta
-kuolemattomuuteen ja iki-maineeseen, -- häntä, jota minä voisin
-syleillä rajattomalla hurmauksella ja todellisella ilolla --, häntä
-minä en enää näe tässä elämässä, -- hänet minä olen menettänyt --
-unelman tähden?"
-
-Kun hän puoliääneen lausui nämä sanat huojentaakseen raskasta sydäntään
-ja luullen, ettei yksikään elävä olento häntä kuule, seisoi äkkiä
-puolipimeällä käytävällä hänen edessään kookas, naamioitu, tumma nainen
-ja kohotti häntä kohtaan kuutamossa välkkyvän tikarin. Valdemar ei
-välittänyt tikarista; hän luuli näkevänsä Berengarian korkean vartalon;
-hän näki jalokiviä tummissa kiharoissa, mutta tiheä, musta harso salasi
-hänen kasvonsa. Siniseen, liehuvaan pukuun pukeuneena hän liiti,
-äänetönnä ja uhkaavana Valdemarin ohi ja katosi rannan leppäpensaston
-sekaan. Valdemar ajatteli ja näki vain Berengarian, ja hänet vallanneen
-jännitetyn, kummallisen tunnelman pakosta hän huudahti: "Jää, jää! Älä
-tuomitse minua! Älä hylkää minua vihamielisenä, kaunis, vastustamaton
-lumoojatar! Sinun minä kuitenkin olen -- sinun iäisesti, enkä kenenkään
-muun! Jos maailman jaloin prinsessa, jos taivaan enkeli nimittääkin
-itseään minun morsiamekseni ja kuningattarekseni -- sinun on kuitenkin
-sydämeni -- sinun on sieluni Kaikkinäkevän edessä."
-
-Hän ei itse tiennyt, mitä sanoi, -- hän seisoi kädet levällään ja
-näki nyt vasta olevansa yksin. Silloin hän kuuli kauniin ja selkeän,
-mutta värisevän ja, kuten tuntui, itkun heikentämän naisäänen laulavan
-kaukaa, ikäänkuin joen takaa, puolittain rajusti, puolittain kaihoisan
-sydämellisesti:
-
-    "Jos on sydän mun, jos sielusi sain,
-    muut saakoot kruunua kantaa!
-    -- Kera morsion Valdemar tanssii vain,
-    kyll' onnea tähdet antaa!
-
-    Nyt tähtikirjoista tietämään
-    käyn vaiheet vastaisuuden;
-    Opastähteni syvyydestäkin nään,
-    -- tien kerran nousen ma uuden.
-
-    Iäks oon ma tuomittu kulkuhun,
-    vain Mahtajan tahtoa täytän!
-    ja Wolmar, välkkeessä tähties sun
-    tien sulle laulain mä näytän."
-
-Laulun alakuloiset säveleet häipyivät etäisyyteen, ja kuningas luuli
-kuulevansa joelta kaukaista loisketta, ikäänkuin airojen lyöntejä tai
-kaislikossa molskivan ison kalan liikuntaa. Vanha satu vellamoisesta
-johtui hänen mieleensä, eikä hän tiennyt oliko ollut valveillaan vai
-uneksinut. Kummallisen kaihoisan mielialan vallassa hän palasi linnaan,
-missä vallitseva iloisuus pakoitti hänet pian unhoittamaan omituisen
-seikkailunsa.
-
-Kun hän taas astui ritarisaliin kiiti Otto-kreivi tanssien hänen
-ohitseen, pitäen kädestä pientä, hempeätä, vaaleanveristä tyttöä, jonka
-harvinainen kauneus ja suloisuus veti kuninkaankin huomion puoleensa.
-Hän kysyi tytön nimeä, ja arkkidiakooni Arnfed, jonka puoleen hän oli
-hajamielisenä kääntynyt, sanoi tytön Riisen Kristiinaksi. "Hän on
-todellakin suloinen lapsi, jonka päähän nuoren Otto-kreivin ei pitäisi
-saattaa liikoja haaveita!" -- sanoi pappi. -- "Hän on tuon nuoren
-asemiehen sisar, joka tanssii niin reimasti uusine hopeakannuksineen
-ja pyöräyttelee kreivi Albertin pientä tytärtä." -- Avulias pappi
-vaikeni ja syrjäytyi viekkaasti hymyillen, kun kuningas näkyi olevan
-hajamielinen eikä kuunnellut häntä.
-
-Kun Valdemar nyt lähestyi kuningatarta ja sanoi kreivi Albertille
-ohimennen ystävällisen sanan hänen somasta, iloisesta tyttärestään,
-astui Otto-kreivi ulos tanssijain joukosta työntäisten Arnfredia, joka
-leikkisä hymy huulillaan huomautti ruhtinaalliselle ritarille hänen
-menestyvän hyvin kaunotarten keskuudessa, isojen niinkuin pientenkin.
-"Teidän pienestä naisestanne", -- sanoi hän melkoisen maallisin
-asiantuntija-ilmein -- "tulee varmaan vuoden kuluessa hovin suloisin
-tyttö, -- itse kuningaskin on huomannut sen, ja hän ymmärtää niitä
-asioita, sanotaan."
-
-"Kuningas?" -- toisti Otto nopeaan. -- "Vai niin!"
-
-"Kuningattarenkin edessä", -- jatkoi pappi -- "on kaunis
-Kristiina-neiti löytänyt suosion: kuningatar kuuluu pyytäneen hänet ja
-kreivi Albertin pikku Rigmorin vakituisiksi seuraneidoikseen. Mutta
-tekin näytätte hajamieliseltä, herra kreivi. En tahdo kauemmin häiritä
-teitä lavertelullani. Minä tapailin teitä vain antaakseni teille pienen
-salaisen paperilipun, jonka joku tuntematon pisti äsken käteeni pyytäen
-minua antamaan sen teille muiden näkemättä. Pieni ritariseikkailu, voin
-arvata; mutta en ole utelias. Näette, että sinetti on ehyt."
-
-"Tietysti!" -- vastasi Otto. -- "Sinettihän on pyhä esine, jonka
-teidän käsissänne täytyy olla hyvässä tallessa." Samalla hän otti
-nopeasti tuon pikku kirjeen ja meni syrjemmä, lukeakseen sen sisällön.
-"Keskiyöllä -- leppäkäytävällä joen luona -- ritarikunnian ja
-uskollisuuden nimessä!" -- oli siinä viistoin latinalaisin kirjaimin,
-ilman nimeä tai muuta merkkiä. Otto piilotti lipun ja oli jo kiihkeä
-tietämään, mitä tuo odottamaton kohtaus merkitsi.
-
-Kohta kun kuningatar näki taas kuningas-sulhasensa, astui hän iloisena
-ja ystävällisenä häntä vastaan. Hän ei näyttänyt huomaavan, että
-kuningas oli hajamielinen ja alakuloinen. Kuningatar luuli hänen olevan
-iloisen ja tyytyväisen, kuten hän itsekin oli. Hän ei tiennyt, kuinka
-iloiselta ja onnelliselta kuningas saattoi näyttää. Sellaisena kuin hän
-oli hänet nähnyt ensi kerran laivasta, sellaisena hän ei enää nähnyt
-kuningasta. Mutta ei hän nähnyt hänessä myöskään onnellista sulhasta.
-Mahtavien kuningaskasvojen syvän totisuuden hän kuitenkin arveli nyt
-kuninkaallisen sulhasensa luonteenomaiseksi ja vakituiseksi ilmeeksi.
-Hän oli huomannut, että Valdemar piti häntä suuressa kunniassa; hän oli
-nähnyt tuon ylvään sankarin syvästi liikutettuna hänen saapuessaan,
-eikä hän tuntenut eikä vaatinut suurempaa ja tulisempaa rakkautta kuin
-sen hyväntahtoisuuden, millä kuningas niin ilmeisesti kohteli häntä
-ennen muita.
-
-Kuningas oli hillinnyt itsensä ja mielensä oli tyyntynyt hän kävi nyt
-käsin täyteen viinimaljaan, ja hänen onnistui ainakin kansan nähden
-esiintyä iloisena ja autuaana. Siksi lausuikin kansanlaulu, jonka joku
-nuori, nopsa talonpoika lauloi linnanpihalla:
-
-    "Hääonnen maljoja joi he niin,
-    se hetki ol' autuas:
-    sai omansa Dagmar-kuningatar
-    ja Valdemar-kuningas.
-
-    Ilo silloin kulkurin köyhimmän
-    ja rikkaan ol' yhtä suuri;
-    kera porvarin talonpoika joi
-    hyvän maljan pohjaan juuri."
-
-Kaikki pääsivät nimittäin näiden häitten aikana vapaasti linnaan,
-mikäli tila ja järjestys sen sallivat, ja niitä varten, jotka eivät
-voineet mahtua linnan suureen saliin, oli linnanpuisto järjestetty
-suureksi hääsaliksi soihtuineen, hauskoine soitantoineen ja
-tansseineen, ja siellä tarjoiltiin runsaasti olutta ja simaa. Siellä
-huvittelivat varsinkin rahvaan köyhemmät ja halvemmat jäsenet. Se
-seikka, että juuri etupäässä tämä rahvas iloitsi kuningattaren tulosta,
-sekä että huhu hänen hurskaudestaan ja se parempien ja onnellisempien
-päivien toivo, joka täytti kansan, juuri teki ilon niin suureksi ja
-yleiseksi, se näkyi selvään myös seuraavista kansanlaulun säkeistä:
-
-    "Ei sortoa tuonut, -- rauhan toi,
-    hyvän-mielen talonpoikaan;
-    Kukan sellaisen synnystä iloiten
-    maa aina kiitosta soikaan!"
-
-Kun nyt maljat kiertelivät ritarisalissa, ja ylhäisen morsiusparin
-onneksi juotiin äänekkäästi ja iloiten torvien kaikuessa niin sisällä
-kuin puistossakin, yhtyivät kaikki läsnäolijat todellisella ilolla
-talonpojan lauluun, jota kansa sitten usein toisti:
-
-    "Jalon hääparin Kristus siunatkoon!
-    Elon yhteisen pitkän antakoon!
-    Sana Herran, hurskaus, oikeus
-    jott' ois joka miehen rikkaus.
-    -- Jalosta Böömistä tää neito tuli!"
-
--- "Jalosta Böömistä tää neito tuli!"
-
-Kesken yleisen juhlahumun oli Valdemar kuulevinaan läheltään syvän
-huokauksen, hän kääntyi ja luuli vilaukselta nähneensä saman pitkän
-hunnutetun naisolennon, jonka hän äsken oli nähnyt joen luona, ja joka
-nyt nopeasti hävisi iloiseen hääseuraan.
-
-Ritarisalissa oli tanssi lakannut ja soihdut sammutetut. Joen rannalla
-linnanpuistossa käyskeli tanskalaisrunoilija Thorgeir yksinään
-hiljaisissa, haaveellisissa unelmissaan katsellen, kuinka kuu ja
-tähdet kuvastuivat virtaan. Tuo kaunis: rauhallinen juhla, ritarisalin
-humu, hääsoihtujen välke vehmaitten lehtien läpi, kuningattaren
-lempeä, hurskas katsanto, laulu ja maljoissa välkkyvä viini ja ennen
-kaikkea kauniit morsiusneidot olivat herättäneet niin monta kaunista
-ja lempeätä kuvaa seitsentoistavuotiaan runoilijan sielussa, ettei
-hän voinut ajatellakaan lepoa sinä yönä. Niissä ylhäisissä neidoissa
-ja rouvissa, jotka hän sinä päivänä oli nähnyt, ei kuitenkaan
-ollut ketään, jota hän niin ilokseen olisi katsellut, kuin itse
-kuningatarta ja niitä kahta morsiusneitoa, jotka olivat kantaneet hänen
-laahustintaan. Tuo näky väikkyi vielä hänen silmissään, ikäänkuin
-hän näkisi Jumalan enkelien kantavan pyhää Agnesta taivaaseen. Sen,
-mitä hän oli laulanut böömiläisestä prinsessasta sinä päivänä,
-jolloin hän kuninkaan pöydän ääressä ensi kerran näki hänen kuvansa,
-tuntematta häntä, johtui taas hänen mieleensä, ja se mitä hän silloin
-ikäänkuin profeetallisen unen valtaamana oli aavistanut, se näytti
-hänestä toteutuneen. Kansan ilo hurskaasta kuudentoista vuotiaasta
-kuningattaresta näytti hänestä niin liikuttavan kauniilta, ja kuva
-hänen rakkaasta vastaanotostaan rannalla oli niin eloisana hänen
-mielessään, että hän nyt yksinäisyydessään sepitti ja lauloi tuon
-ystävällisen laulun, jota kansa sitten niin usein ja mielellään lauloi
-ja jonka kertosäe oli:
-
-    "Jo purjein rientävät Strange ja Dagmar-kuningatar!"
-
-Kulkiessaan näin hiljaisena unelmissaan ja hyräillen joen rannalla,
-kuuli hän äkkiä aseiden helskettä lehmuskäytävältä. Hän tarttui kohta
-lyhyeen miekkaansa ja riensi ääntä kohden. Pian hän näki kolme miekkaa
-välkähtelevän puolivaloisalla käytävällä ja tunsi nopsan, solakan
-Otto-kreivin, joka puolustautui rohkeasti ja reippaasti kahta vierailta
-metsästäjiltä näyttävää suurta miehen-lurjusta vastaan. Thorgeir
-ryntäsi päin miekka ojossa, mutta ennenkuin hän ehti taistelevien
-luo, hän näki toisen oudoista vaanijoista kaatuvan maahan Oton miekan
-iskusta ja toisen syöksyvän jokeen uimasilleen.
-
-"Te kurjat konnat" -- huudahti Otto -- "minustako vai jostain toisesta
-oli kysymys?"
-
-"Ylhäinen nuoriherra", -- ähkyi haavoitettu -- "toista se tarkoitti,
-minua kurjaa raukkaa se tarkoitti, -- säästäkää henkeni! Minä tulin
-rauhallisessa asiassa, -- juommeko taas sovinnon ja kumppanuuden
-maljan. Minä olen roisto, jos hirtän teidät kun te tulette vakoilemaan
-meitä! Auttakaa minua vanhan ystävyyden takia -- minun vereni vuotaa
-kuiviin!"
-
-"Sinäkö siinä, vanha Punanokka! Vai niin!" -- sanoi Otto repien
-paloiksi hienon liinakauluksensa. -- "Sido tällä haavasi, vanha
-heittiö, ja lausu julki rauhallinen asiasi!"
-
-"Pelkkää ystävyyttä", -- kieroili vanha juoppo -- "pelkkää kristillistä
-ystävyyttä, -- onnentoivotus ja syleily, -- mutta tuon kiitoksen saa
-suurellisten luona!"
-
-Otto ei tiennyt, oliko tämä teeskentelyä vai oliko tuo kumma mies
-juovuksissa. "Auta kanssani tämä tyhmyri linnaan!" -- sanoi hän
-Thorgeirille, joka seisoi äänetönnä ja ihmetellen. -- "Tämä on vanha
-tuttu, näen, -- hän tarkoitti minulle niin hyvää, että tuskin voin
-liikuttaa kättäni. -- Jos hän jää eloon, puserramme kyllä totuuden
-hänestä."
-
-Thorgeir otti nyt raskasta heittiötä kiinni hartioista ja
-punatukkaisesta päästä. Otto otti häntä jaloista, ja niin kantoivat
-he hänet linnantornia kohti, hänen alituiseen muristessa hampaittensa
-välistä ja parjatessa toveriaan heittiöksi, kun oli jättänyt hänet
-pulaan. "Ellei hääolut olisi ollut väkevämpi minua", -- mutisi hän, --
-"niin olisin saanut tuon peipposen kiinni siipiluusta, tuon, joka nyt
-pitelee minua saappaista!"
-
-"Luulitko minua linnuksi tai neidoksi, jonka voisi ryöstää ja viedä
-pois?" -- sanoi Otto. -- "Tämäpä oli kaunis kohtaus! Tästä saa tuo
-kirottu pappi vastata minulle, olkoon vaikka kymmenesti arkkidiakooni
-ja kuninkaan rippi-isä!"
-
-Sitten he hävisivät lehmusten väliin.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU.
-
-
-Varhain häiden jälkeisenä aamuna vilisi Riiben kaduilla paljon
-kansaa katsomassa kuninkaan ja kuningattaren menoa tuomiokirkkoon
-aamusaarnaan. Kuningas ei ratsastanut, kuten tavallisesti, valkoisella
-oriillaan, vaan istui kultavaunuissaan kauniin Dagmarin rinnalla.
-Yleisten ilohuutojen raikuessa lähestyi eräs vanha talonpoika kuninkaan
-vaunuja ja lauloi selkeällä äänellä:
-
-    "Ei taida kyntäjä laulaa,
-    verolänget kun painavat kaulaa!
-    -- Sopu, suopeus siunaa kyntäjän työn.
-
-    Se kuningas voiton korjaa,
-    jok' ei maassaan siedä orjaa
-    -- Ei kahlittu koira saalista tuo."
-
-Kuningas synkkeni kuullessaan laulun, joka oli ennestään hänelle tuttu.
-Kuningatar kysyi, mitä laulettiin.
-
-"Se on vanha laulu auraverosta", -- vastasi Valdemar tyytymättömänä.
-"Talonpoika ei tyydy siihen ja minun on täytynyt sen takia pistää
-Vordingborgin vankilaan muutamia niskoittelevia talonpoikia. Tuo
-harmaaparta kai tahtoo heidän seuraansa. Aja!" -- huusi hän
-kuskille, ja pian vaunujen räminä sekä uteliasten katsojien ilohuudot
-tukahuttivat vanhan talonpojan laulun.
-
-Kun kuningas palasi aamusaarnasta oli hänen mielensä erittäin lempeä
-ja hiljainen. Hurskas arkkipiispa Antero oli kuninkaan toivon mukaan
-ripittänyt salaisesti hänet sekä jakanut hänelle ja kuningattarelle
-sakramentin. Ei kenellekään muulle Valdemar tahtonut paljastaa
-sydämensä salaisuutta ja niitä taisteluita, jotka tekivät hänet
-levottomaksi. Jumalaapelkäävä arkkipiispa olikin käyttänyt iloiten
-hyväkseen tätä tilaisuutta ja laskenut kuninkaan sydämelle kaiken,
-minkä hän luuli tuovan siihen rauhaa, sekä auttavan häntä voittamaan
-tuon jäytävän intohimon, joka uhkasi tehdä hänen hurskaan, viattoman
-kuningattarensa jalon luottamuksen hänen rakkautensa uhriksi.
-
-Toinen rakkaus sydämessään häpesi Valdemar pettää sitä puhdasta
-sielua, joka oli hänelle antaunut. Hän ei tiennyt mitään parempaa
-keinoa voittaa itsensä, kuin syöksyä suureen taisteluun kruunun ja
-kristikunnan kunnian edestä. Ja siksi hän oli, salaisen rikoksensa
-sovinnoksi, vakaasti päättänyt tehdä ristiretken pakanalliseen
-Liivinmaahan. Tätä hänen päätöstään arkkipiispa oli tukenut sitä
-voimakkaammin, kun tuon hurskaan miehen omana sydämentoiveena oli kauan
-ollut nähdä kristinusko juurrutettuna tuon villin kansan keskuuteen,
-sekä saada suojella sen tunnustajia ja saarnaajia väkivaltaa ja sortoa
-vastaan.
-
-Kun kuningas aamusaaman jälkeen oli nuoren kuningattaren kanssa kahden,
-puristi hän hänen kättään sydämellisesti, ja ennenkuin ilmoitti
-hänelle päätöksensä, kehoitti hän häntä maan tavan mukaan vaatimaan
-niinkutsutun huomenlahjan tai lausumaan toiveen, minkä hän näkisi
-mieluimmin toteutetuksi ja minkä täyttämisellä kuningas saattoi häntä
-ilahduttaa. "Elköön teidän pyyntönne olko vähäinen, jalo, kallis
-kuningattareni", -- lisäsi hän -- "ja suokaa minulle ilo antaa teille
-ensimäinen todistus rakkaudestani!" Hurskas Dagmar ei arvellut kauan.
-"Itselleni en osaa mitään toivoa, rakas herrani ja kuninkaani" --
-sanoi hän -- "sillä minä en epäile teidän sydämellisesti rakastavan
-minua ja säilyttävän rakasta mieltänne minua kohtaan niin kauan kuin
-Jumala suo minun elää teidän ja kunnon Tanskan kansan luona. Mutta
-koska te kehoitatte minua esittämään pyynnön, niin mieleeni johtuu
-lupaus, minkä minä annoin hurskaalle äidilleni erotessamme. Eräässä
-teidän linnassanne istuu vanki, joka on pahasti loukannut teitä, ja
-joka kuuluu hautoneen vaarallisia suunnitelmia valtakuntaa ja kruunua
-vastaan teidän autuaan velivainajanne hallitessa. Teidän mahtava
-kätenne vangitsi hänet ja hän on nyt kauan saanut ankarasti sovittaa
-erehdystään. Antakaa armon käydä oikeudesta ja vapauttakaa nyt minun
-rukoukseni tähden sukulaisenne, Slesvigin onneton piispa Valdemar,
-vankilasta; antakaa hänet takaisin suvulleen ja ystävilleen, -- ja hän
-ei varmaan koskaan riko teitä vastaan!"
-
-Kuninkaan katsanto oli huomattavasti muuttunut.
-
-"Elkää lausuko sitä pyyntöä, jalo kuningattareni!" -- sanoi hän
-synkeänä. -- "Jos piispa Valdemar pääsee Sjöborgin linnasta, tekee hän
-teidät ennen vuoden loppua leskeksi. Pyhältä isältäkin olen kieltänyt
-tämän pyynnön; se on arka ja tärkeä asia ja minun pitää miettiä sitä
-ainakin vuosi vielä."
-
-"Kuninkaitten henki kuten heidän sydämensäkin on Kaikkivaltiaan
-käsissä!" -- vastasi Dagmar. -- "Muistakaa minun ensimäinen pyyntöni,
-kun Herran sana teidän sydämessänne siihen käskee! Minulla on sentään
-toinenkin pyyntö, minkä te varmaan Jumalan takia ja Hänen takiaan,
-joka oli kaikkien köyhien holhooja ja lohduttaja, tahdotte täyttää:
-Vapauttakaa talonpojat heitä rasittavasta auraverosta, ja irroittakaa
-niiden vankien kahleet, jotka tämän asian takia hädässään unhoittivat
-alamaisuutensa lain ja sen ankaran hallitsijan edessä!"
-
-"Huono esimerkki kapinoitsijoille!" -- sanoi kuningas. -- "Mutta tuossa
-pyynnössä näen kuitenkin, hurskas kuningattareni, kauniin todistuksen
-teidän äidillisestä rakkaudestanne kansaa kohtaan. -- Pyyntönne
-täytetään!"
-
-Hän soitti hopeakelloa, joka oli pöydällä, ja käski kohta Junkker
-Strangen menemään hänen salakammioonsa.
-
-"Te puhuitte Jumalan sanasta sydämissämme", -- hän kääntyi taas
-kuningattareen, -- "ja minua ilahduttaa, että te niin nimitätte sitä
-korkeinta, ehdotonta kutsumusta, joka määrää kunkin ihmisen pyrinnön
-ja työn maailmassa. Siksi voinkin, luottaen siihen, ettette ymmärrä
-minua väärin, lausua teille, mitä minä pidän Jumalan ehdottomana
-äänenä sydämessäni, ja minkä minä olen luvannut Jumalalle ja pyhälle
-Neitsyelle" -- ja nyt hän ilmaisi hänelle päätöksensä lähteä
-viivyttelemättä arkkipiispan ja sotajoukon kanssa. Liivinmaahan,
-suojelemaan sikäläisiä vainotuita kristityitä ja edistämään sanan
-julistusta uskottomien keskuudessa.
-
-Dagmarin kirkkaat, siniset silmät kyyneltyivät; mutta hän ei sanonut
-sanaakaan pidättääkseen kuningasta tai saadakseen hänen päätöstänsä
-horjumaan. -- "Lähtekää Herran nimeen, jalo herrani ja kuninkaani!" --
-huokasi hän. -- "Jos te lähtisitte maallisen ja turhan taistelun takia,
-olisi se minulle suru; -- nyt minä tahdon iloita, vaikkakin teidän
-lähtönne ja vaaranne maksaa minulle kyyneliä."
-
-Valdemar sulki hänet liikutettuna syliinsä. "Teidän puhtaisiin ja
-hurskaisiin käsiinne", -- sanoi hän -- "minä uskon luottamuksella
-kuningasvaltikan poissaoloni ajaksi; -- valtaneuvoston etunenässä
-johtakaa nyt viisaasti kansaa ja maata sillä aikaa kun minä pidän
-huolta kruunun kunniasta ja täytän lupaukseni."
-
-Kuningatar katseli häntä alakuloisin, tutkivin silmäyksin. "Rakkain
-herrani", -- sanoi hän lempeän varoittavasti -- "kunpa maallisen
-kruunun kunnia ja loisto ei olisi teille kalliimpi kuin ikuisen elämän
-kruunu, jota meidän myös pitää tavoitella. Teillä on suuri, mahtava
-valtias-mieli, uljas puolisoni, mutta siinä teillä on myös suuri
-houkuttelija vastustettavananne. Elkää suuttuko minuun, vaikka minä
-en voi tätä suurinta ja melkein ainoata huoltani salata teiltä! Mitä
-hyödyttää meitä, jos me voitamme kaiken maailman, mutta kuolematon
-sielumme saa vahingon?"
-
-"Rakas, hurskas papitar!" -- vastasi Valdemar hymyillen. "Jos sinä et
-olisi nainen, olisit varmaan piispa tai paavi. Valtakunnassani kuoli
-äskettäin eräs hurskas mies, joka oli niin pyhä, että hänen uskotaan
-voineen tehdä ihmeitä; hän on usein sanonut minulle samaa. Hyvä hurskas
-arkkipiispamme kehoittaa minua myös uutterasti itsenikieltämiseen ja
-nöyryyteen. Mutta mitä se kaikki auttaa? Maailma vaatii oikeutensa
-eikä kotka muutu kyyhkyseksi. Kun minä luulen olevani nöyrin, huomaan
-kuitenkin aina, että minä en ole syntynyt kulkemaan allapäin, vaan
-rientämään uljaana ja vapaana joukon ohi ja liikkumaan mahtavana siinä
-maailmassa, mikä on minun edessäni. Minä myönnän olevani vielä levoton
-ja kiihkeä maailmanlapsi, joka ei voi tyytyä taivaanvaltakuntaan,
-vaan tahtoo pitää kruunun ja onnen tässä maailmassa. Mutta elköön se
-sinua huolettako hurskas Dagmarini, en kadota kuitenkaan näkyvistäni
-sitä autuuden kruunua, mitä en täällä voi saada, mutta joka kuitenkin
-yksinään antaa kaikille maailman kruunuille niiden oikean valon ja
-loiston."
-
-Näin sanoen Valdemar jätti hurskaan, rakastettavan kuningattarensa,
-lähtien salakammioonsa, missä Junkker Strange odotti häntä. Auraveron
-lakkauttaminen ja Vordingborgin vankien vapauttaminen olivat ensi
-asiat, jotka kuningas pyysi uskollisen ystävänsä ja neuvonantajansa
-suorittamaan; mutta hänellä oli vielä pari muuta kahdenkeskistä
-sanaa sanottavaa hänelle. "Rakas, uskollinen Strange", -- sanoi
-hän -- "sinä olet tuntenut minut pienestä pitäen; sinä olet ollut
-minun vikojeni vaitelias ja uskollinen todistaja; viimeisenkin
-sinä piiloitat sydämeesi; olkoon se mennyt ja voimaton muisto --
-hävitä tuo intohimoinen salakirje, minkä minä lähetin sinulle! --
-sinä olit paha kyllä oikeassa, sinä tunsit paremmin kuin minä itse
-levottoman sydämeni, mutta minä tahdon sen pakoittaa vakavuuteen ja
-uskollisuuteen, ja jos minusta ei koskaan tule onnellista puolisoa,
-niin onnettomaksi ei kuitenkaan viaton Dagmar tule minun tähteni. Hän
-on hyvin hurskas ja hyvä minua kohtaan, sen minä myönnän, -- ja nyt
-minä huomaan, että me sovimme yhteen kuin kotka ja kyyhkynen; mutta jos
-Jumala ja pyhä Knuut suovat, niin hän ei tule koskaan katumaan, että
-jätti isänsä ja äitinsä, ja tuli kotkan morsiameksi vieraaseen maahan."
-
-"Herra kuninkaani", -- vastasi Junkker Strange, "tässä on kirje, jonka
-te lähetitte minulle ritari Glugin mukana. Lähdettyäni Pragista se
-on polttanut rinnallani kuten nokkosen lehti. Repikää se itse, jotta
-se on vain kuollut ja voimaton muisto! Iloitsen sydämestäni, etten
-levottomuudestani teidän ja hurskaan kuningattaren rauhan takia turhaan
-ole luottanut teidän synnynnäiseen kuningasmieleenne, sekä siihen
-valtaan, mikä hyvyydellä ja suloudella on kaikkiin suuriin sydämiin."
-
-Kuningas otti kirjeen kiihkeästi ja repi sen. "Kas niin", -- sanoi hän
--- "näin minä rikon jokaisen oman onnen vaatimuksen, niinkuin se olisi
-rikollinen, ja väärä sopimus suuren sielujen-viettelijän kanssa. Tästä
-hetkestä alkaen minä olen vain kuningas ja ristiretkeläinen, ja jos
-Jumala suo minulle tahtoa ja voimaa niin minun onneni on tästälähin
-jalon kuningattareni rauha, ja kansani ja valtakuntani kunnia. Mutta
-tahdon kuitenkin säilyttää tämän nöyryyttävän muiston heikkoudestani
-etten koskaan ylpeilisi, luullen itseäni voimakkaammaksi kuin olen
-istuessani täällä salakammiossani yksin Jumalan kasvojen edessä." --
-Näin sanoen hän kätki kirjeen palaset huolellisesti tärkeimpien ja
-salaisimpien valtiopapereittensa joukkoon, hyvin liikutettuna painaen
-hyvän ystävänsä kättä sydämelleen.
-
-"Nyt tunnen suuren Valdemarin pojan", -- sanoi Junkker Strange,
-vastaanottaen nuoren kuninkaansa syleilyn sydämellisellä ilolla. "Ja
-nyt herra kuninkaani", jatkoi hän iloisena -- "hyvää ja rehellistä
-päätöstä seuraa iloinen ja tyyni katsanto. Minä en siis ole ansainnut
-mitään moitetta kuningattarenne tuojana, ja te kai myönnätte minulle,
-että prinsessaan nähden hänen kuvansa oli vain varjo. Katsokaa, täällä
-se on minulla vielä; koska kuninkaani ei ole vaatinut sitä takaisin,
-aijotte te ehkä jättää sen minulle ystävälliseksi muistoksi lyhyestä,
-kadotetusta sulhasajastani."
-
-"Kuva", -- toisti kuningas ja katsoi puoleksi hämillään tuttua
-kultarasiaa, missä sitä säilytettiin, "niin, sen saat pitää".
-
-Junkker Strange pudisti päätään ja avasi kaihomielisenä rasian, niin
-että kaunis kuva tuli esiin.
-
-"Minä ymmärrän sinut, vanha hyvä ystävä"; sanoi kuningas punastuen.
--- "Ota nämä kultaketjut muistoksi niistä kauniista kahleista, jotka
-toit minulle, mutta anna minulle kuva! Minä saan kyllä hävetä joka
-kerta kun silmään sitä; mutta se seuraa minua kuitenkin hautaani saakka
-muistuttaen minua valasta ja velvollisuudesta sekä siitä unelmasta,
-mikä oli minun lempein ja viattomin unelmani!" Sitten hän kätki kuvan
-poveensa katsomatta sitä, ja nojaten posken käteensä istui pitkän aikaa
-ääneti tuijottaen eteensä.
-
-Junkker Strange pudisti päätään. "Milloin tulee se aika, jalo herra
-kuninkaani, jolloin te saatte kyllänne unelmista", -- lausui hän
-vihdoin vanhalla vapaudellaan. -- "Papit, runoilijat ja naiset ovat
-kuitenkin luvallanne sanoen ajaneet koko joukon turhuutta päähänne ja
-sydämeenne, mistä teidän on vaikea päästä vapaaksi jälleen ennenkuin
-tulette vanhaksi ja harmaaksi. No, Jumalan nimessä, olkaa huoleti,
-kuninkaani! Minä ratsastan Vordingborgiin junkkari Knuutin kanssa ja
-vapautan vangit; kun minä palaan, on täällä todellinen hääilo, toivon
-minä."
-
-"Huomenna päivän koittaessa minä lähden sotajoukon kanssa
-Liivinmaalle!" -- lausui Valdemar kiivaasti. -- "Olen saanut kyliäni
-unelmista, Strange! Tästälähin näet minut valveilla. Sinä riennät
-sotajoukkoon lippukuntinesi niin pian kuin voit! Jumala kanssasi!"
-
-Kuningas asteli pitkin askelin lattialla edestakaisin, ja Junkker
-Strange sanoi hyvästit ja läksi. Kohta ilmoitti kamaripalvelija nuoren
-Otto-kreivin. Hän astui sisään oikea käsi sidottuna.
-
-"Mitä! Haavoitettuna?" kysyi kuningas. "Joko sinulla on ollut
-kukkosota, ritarillinen kaksintaistelu?"
-
-"Oh ei, kuninkaallinen sukulaiseni!" -- vastasi Otto. "Olen vain
-vanginnut heittiön, jolla oli asiata teille. Tämän kirjeen on hän itse
-antanut, mutta tässä on toinen, joka löytyi piilosta hänen hihastaan."
-Hän ojensi sitten kuninkaalle molemmat kirjeet ja kertoi tarkkaan
-öisen seikkailunsa, samoinkuin epäluulonsa siitä, että nimittäin
-arkkidiakooni Arnfred oli liitossa schweriniläisen vakoilijan ja hänen
-herransa kanssa.
-
-Valdemar luki nopeaan molemmat kirjeet. "Kohtelias onnentoivotus
-kreivi Henrikiltä häihini", -- sanoi hän -- "ja nimetön kirje joltakin
-nimettömältä kunniattomalta narrilta, jolla nähtävästi olisi suuri halu
-paljastaa salaisuuteni, jos hän tietäisi ne. Ei kumpikaan näytä minusta
-tärkeältä. Jos schweriniläinen metsästäjä on ollut humalassa, kuten
-sanot, ja jos hän ei nyt tahdo mitään tunnustaa, valitkoon hän minun
-puolestani minkä hirsipuun itse tahtoo. Hän on hätyyttänyt henkeäsi
-ja vapauttasi vain humalaisena, ja se olkoon sinun ja vankisi välinen
-asia. Pappiin nähden, josta sinä puhuit, osaan minä olla varuillani;
-mutta ei ole mitään pätevää todistusta häntä vastaan. Hän on loukannut
-ja peijannut sinua, mutta ratkaise sinä asiasi hänen kanssaan miten
-tahdot ja uskallat! Minä puolestani tahdon olla erilläni hengellisistä
-herroista. Niinkuin tuntuu, herra ritarini", -- lisäsi hän hymyillen
--- "olet kyllä itse ollut viinin ja tanssin vaikutuksesta eilen
-illalla niin iloisena ja seikkailunhaluisena, että luultavasti et
-tiennyt selvästi mihin yritykseen ryhdyit. Ole toiste varovaisempi
-ennenkuin riennät johonkin kohtaukseen, eläkä etsi kovin kiihkeästi
-ritariseikkailuja!" Sitten kuningas laski nuoren sukulaisensa menemään,
-ja Otto oli suuttunut sydämessään sekä näistä neuvoista, että siitä
-välinpitämättömyydestä, millä kuningas käsitteli asiaa, joka sikäli
-kuin Otto tunsi Schwerinin kreivien salaista mielialaa, näytti
-ankarimman tutkimisen arvoiselta.
-
-Lähtiessään nyt mieli ylpeänä ja loukattuna kuninkaan salakammiosta,
-Otto kohtasi takapihalla kumaraselkäisen arkkidiakooni Arnfredin,
-joka näytti hämmästyvän nähdessään hänet ja koetti hiipiä hänen
-ohitseen pihan halki, missä kuninkaan jahtipojat ja haukankesyttäjät
-huvitteleivat opettamalla koiria ja haukkoja. Otto ei päästänyt häntä
-ohitseen, vaan kiiruhti nopeasti häntä kohti. "Pysähtykää vähän,
-arvoisa herra!" -- sanoi hän, punaisena vihasta. -- "Minä olen teille
-kiitoksen velkaa kauniista kutsusta kohtaukseen."
-
-"Armollisin ritari ja kreivi!" -- vastasi pappi, kumarrellen ja
-vapisten. "Minä en toivo mitään epämieluista -- näen, että olette
-haavoitettu ja vihoissanne, mutta minä vakuutan teille Pyhän
-Augustiinuksen nimessä, että olen yhtä syytön ja tietämätön tästä
-asiasta kuin vasta syntynyt lapsi."
-
-"Mahdollista, hurskas herra!" -- vastasi Otto, "mutta sopiiko niin
-viattoman ja pyhän miehen olla salaisten, epäilyttävien kutsujen
-välittäjänä, koskivatpa ne rakkausjuttuja tai salamurhaa --? Ja
-voitteko kieltää olevanne liitossa kuninkaan pahimpien vihollisten
-kanssa ja aikoneenne kavaltaa heille hänen salaisuuksiaan?"
-
-"Voitteko todistaa, mistä syytätte minua?" -- vastasi nyt Arnfred
-uhmaten; samalla kuninkaan palvelijat jättivät haukkansa ja koiransa ja
-riensivät luo. -- "Olenko loukannut teitä tai kuningasta", -- jatkoi
-pappi äänekkäästi. -- "Olkaa hyvä ja haastakaa minut siinä tapauksessa
-oikeaan tuomioistuimeen, ja kanooninen oikeus ratkaiskoon asian! --
-Täällä koirien ja renkien keskellä ei minun eikä teidän sovi riidellä."
-
-"Piru vieköön teidän kanoonisen oikeutenne!" -- huusi kiihtynyt
-nuorukainen. -- "Muuta lakia ja oikeutta en ymmärrä kuin hyvän
-miekkani; jos tahdotte taistella kanssani elämästä ja kuolemasta, niin
-tulkaa, -- jos ette, niin teidät saa potkaista ulos kuninkaan talosta
-kuin kavaltajan."
-
-"Pitäkää varanne, nuori kiivas herra!" -- uhkasi Arnfred ja koki
-näyttää mahdollisimman arvokkaalta. -- "Jos koskette hiuskarvaankaan
-pyhän kirkon palvelijaa, niin se tulee kalliiksi teille. Jos kuningas
-itse olisi sallinut teidän menetellä noin jumalattomasti, niin hän
-katuisi sitä katkerasti. Minä valitan arkkipiispalle ja paaville!
-Teidät eroitetaan kirkon yhteydestä, -- tuomitaan sekä ajassa että
-ijankaikkisuudessa."
-
-"Valittakaa vain arkkipiispalle ja paaville", huudahti Otto -- "mutta
-pysykää vain asiassa! Kuningas ei tahdo välittää tuollaisesta raukasta,
-mutta minä julistan teidät omissa nimissäni ja omalla vastuullani
-heittiöksi ja kavaltajaksi kaikkien näiden kunnon miesten läsnäollen,
-ja jokaiselle täälläolevalle uskolliselle kuninkaan palvelijalle minä
-annan omalla vastuullani sekä keisarin että paavin edessä luvan ajaa
-teidät ulos kuninkaan talosta koiraruoskilla."
-
-Kaikki linnan rengit ja palvelijat pitivät suuresti reippaasta Otosta,
-ja tuskin tämä oli lausunut mielettömät sanansa ennenkuin kaikki
-huusivat: "ulos kavaltaja, ulos kavaltaja!" ja koiraruoskat viuhuivat
-jo papin käsien ja säärten ympärillä. Hirveästi sadatellen ja uhkaillen
-täytyi häväistyn arkkidiakoonin paeta, ja yleisen melun kaikuessa
-jahtikoirat pitivät pakenijaa jonakin metsänotuksena ja repivät hänen
-vaatteitaan.
-
-"Pysäyttäkää koirat ja antaa hänen juosta!" huusi Otto. "Ei kannata
-hosua hyvää koiraruoskaa kappaleiksi tuollaiseen roistoon." Ja
-saamatta muuta merkittävää vammaa kuin häpeän ja pelon, pääsi Arnfred
-linnanpihalta ja riensi revityin vaattein kapitulitaloon hämmästyneen
-rahvaan seuraamana ja surkuttelemana.
-
-Tämä tapaus oli herättänyt suurta huomiota linnassa ja kaupungissa.
-Arkkipiispa Antero oli kohta senjälkeen ollut kreivi Albertin kanssa
-kuninkaan luona. Kuningas kuului olleen kovin suuttunut, mutta
-jotkut sanoivat, että hän oli koettanut puolustaa ajattelematonta
-sisarensapoikaa näyttämällä erään kavalluskirjeen, minkä arkkipiispa
-oli tuntenut käsialasta Arnfredin kirjoittamaksi. Huhut ja arvelut
-tästä asiasta olivat hyvin erilaisia. Yleensä säälivät ihmiset olivat
-rääkätyn papin puolella. Se että rääkkääjä oli ylhäinen herra ja
-kuninkaan sisarenpoika, pahensi asiaa. Arkkidiakoonin rikos ei ollut
-todistettu, sanottiin, ja arkkipiispa itse oli lausunut olevansa
-pakoitettu papiston turvallisuuden ja arvon takia ilmoittamaan asian
-paavilliselle hallitukselle. Sillä välin Otto-kreivi asteli levotonna
-edestakaisin linnan puistossa. Hän oli tyyntynyt, ja sen jälkeen mitä
-oli tapahtunut, hän huomasi joka hetki voivansa tulla vangituksi. Hän
-tiesi hyvin, että noin ilkkuva hyökkäys kunnioitettua pappia vastaan
-yllyttäisi sekä rahvaan että lukuisat luostariveljet hänen kimppuunsa,
-ja hän harkitsi nyt itsekseen, eikö sellaisten olosuhteiden vallitessa
-ollut viisainta kiiruusti jättää hovi ja Riibe.
-
-Hänen käyskellessään näin levottomin miettein, hän näki kevyen
-naisolennon tulevan vastaansa, vaaleat kiharat kaulalla, ja kasvoiltaan
-aivan kalpeana. Se oli kaunis Riisen Kristiina. "Taivaan Jumala, ritari
-Otto!" huudahti hän itkien, "mitä te olette tehnyt? Teitä etsitään
-koko linnasta vangittavaksi. Kuningas, arkkipiispa, kaikki ihmiset
-ovat suuttuneet teihin. Hurskas kuningatarkin sanoo, että se oli paha
-ja jumalaton teko. Minä olen ainoa, joka en sentään mitenkään usko,
-että te olette paha ja jumalaton. Mutta tulkaa, tulkaa! Minä piiloitan
-teidät maitotupaan ennenkuin he saavat teidät kiinni ja työntävät
-teidät torniin!"
-
-"Ole tyyni, hyvä, siunattu tyttö!" -- vastasi Otto iloisena ja unohti
-kaiken vaaransa, nähdessään tytön lempeän osanoton. "Ole tyyni,
-eläkä vain epäile minun viattomuuttani. Minä olen vain rangaissut
-teeskentelijän ja kavaltajan. Hän on tahtonut houkutella minut
-salamurhaajan käsiin, hän on tahtonut kavaltaa herrani ja kuninkaani,
-hän on täysin ansainnut häpeänsä, ja muuta vammaa hän ei saanutkaan."
-
-"Jumalan kiitos, te olette viaton!" huudahti Kristiina-neiti iloisena
-ja kuivasi kaulaliinaansa kyynelet sinisistä silmistään. -- "Sen minä
-kyllä tiesinkin! Te ette voi olla paha ja jumalaton. Mutta Jumalan ja
-Pyhän Neitsyen nimessä, tulkaa, minä piiloitan teidät. Sanotaan, että
-kuningas on niin vihainen, niin vihainen."
-
-"Jumala sinua siunatkoon, hyvä rakas Kristiina! Mutta tuolla tulee
-joku; minä en tahdo väistyä. Kätkey tuohon pensaaseen; puhutaan pahaa
-jos meidät nähdään näin."
-
-Tulipunaisena ja hämillään silmäsi Kristiina-neito epäjärjestyksessä
-olevaa pukuaan ja kätkeytyi nopeasti pensaaseen. Otto näki nyt tulijan
-kreivi Albertiksi. Hän meni rohkeasti tätä vastaan.
-
-"Tuhma juttu, nuori, kiivas orpanani!" sanoi vakava sotaherra "Minä
-etsin sinua kuninkaan käskystä; hän näytti kuitenkin vihaisemmalta
-kuin todella on; mutta jos et tunnin kuluessa ole linnan ja kaupungin
-ulkopuolella, niin hän ei voi sinua pelastaa. Sinua etsitään nyt
-linnasta vangittavaksi, mutta sinun hevosesi odottaa satuloituna
-puutarhaportin luona. Heitä viitta yllesi ja joudu maasta pois
-mahdollisimman pian! Elben luona sinä yhdyt lippukuntinesi sotajoukkoon
-ja seuraat meitä Liivinmaalle!"
-
-"Kiittäkää kuningasta! Minä tottelen heti!" vastasi Otto. "Minä toivon
-että te, ankara orpanani, yhtä vähän kuin kuningas pidätte minua
-huonona, kostonhimoisena ihmisenä tämän ajattelemattomuuden takia;
-täytyisihän olla kuin kivi tai kanto, jos ei suuttuisi tuollaiseen
-alhaiseen kavaltajaan."
-
-"Ei paholaistakaan vastaan saa ritari taistella koiraruoskalla!"
-vastasi kreivi Albert synkkänä. "Käyttäkää nyt miekkaa sen paremmin
-kirkon vihollisia vastaan, ja kaikki voi vielä tulla hyväksi! Joudu nyt
-vain pian pois täältä!" Kreivi Albert vaikeni ja katsoi hämmästyneenä
-pensaasen, mistä pieni vaaleatukkainen tytönpää pisti esiin
-kuunnellakseen. "Täällä näkyy olevan pensailla korvat", lisäsi hän ja
-veti Oton nopeasti mukaansa. Otto katsahti vielä kerran ystävällisen ja
-kiitollisen näköisenä pensaaseen ja poistui totisen ylimyksen kanssa
-puutarhasta.
-
-"Hän on pelastettu! Kaikki voi tulla hyväksi vielä!" sanoi
-Kristiina-neiti ja hypähti ulos pensaasta kun he olivat poissa. --
-"Mutta ah, nyt hänen täytyy paeta, tuon kauniin, uljaan ritarin, ehkä
-hän ei palaa enää koskaan. Kas, tuohon häneltä on jäänyt kallisarvoinen
-sinettisormuksensa. Miten minä voin sen hänelle toimittaa. Minun täytyy
-se piiloittaa, siksi kun hän palaa."
-
-Sitten hän otti sormuksen maasta ja sitoi sen silkkilangalla vyönsä
-hopeasolkeen merikivisen ristin ja pyhänjäännöksen viereen, jotka hän
-aina säilytti mukanaan. Sen tehtyään hän juoksi kevyenä kuin lintu
-oikopolkua myöten linnaan.
-
-Seuraavana päivänä oli Riiben linnassa hiljaista ja autiota. Kuningas
-oli lähtenyt sotaan joukkoineen, ja arkkipiispa kolmen ritariveljensä
-kera johti laivastoa. Arkkipiispan neljäs veli, rohkea, kiihkeä
-Pietari-piispa seurasi kuningasta kreivi Albertin ja Gleichenin kreivi
-Engelbrektin kanssa. Veljekset Iivari ja Egge Glog, Esbern Snaren
-poikia, sekä heidän lankonsa Johan Ganz ja Ove Dyre, samoinkuin
-moni muu kuuluisa läänitysmies ja ritari, olivat ottaneet vastaan
-ristin piispalta ja seurasivat kuningasta lippukuntineen lukuisain
-soturiryhmien joukossa. Kuninkaan seurassa oli sitäpaitsi vanha
-uskollinen kamarimestari Andreas, tanskalaisrunoilija Thorgeir ja
-islantilainen runoilija sekä veljekset Gunnar ja Henrik Harpesträng.
-Riisen Kaarle ratsasti reippaana ja iloisena, kantaen miekkaa ja
-sileätä asemiehenkilpeä, ylevän asemestarinsa rinnalla. Pian ehti
-Junkker Strange joukkoon mukanaan melkoinen lisäväki, ja Elben luona
-liittyi heihin Otto-kreivi, valikoidun friisiläisjoukon kera.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU.
-
-
-Kuningatar Dagmar istui nyt yksinään linnassa hovineitiensä ja
-rouviensa kesken. Ensi tunneiksi eron jälkeen hän sulkeutui kappeliin
-keventääkseen sydäntään kyynelillä ja hurskailla rukouksilla.
-Lempeänä ja tyynenä astui hän taas ulos kappelista ja kutsutti kohta
-hovimestarinsa herra Ib Urnen. Tämän kanssa hän neuvotteli siitä,
-miten hän viisaimmin käyttäisi sitä suurta valtaa, minkä Herra nyt oli
-lahjottanut hänelle, levittääkseen onnea ja siunausta ympärilleen.
-
-Herra Ib Urne oli yhtä ymmärtäväinen kuin mahtavainenkin herra, ja
-parempaa neuvonantajaa kuningas Primislaus ei olisi voinut tyttärensä
-mukaan jättää. Tuon vanhan rehellisen ritarin näkeminen, jolla oli
-valkeat, hurskaasti jakaukselle kammatut hiukset, ja jonka musta
-saksalaisen ritarikunnan puku lisäsi hänen papillista ulkonäköään,
-muistutti Dagmarille aina hänen kuningasisäänsä, jonka herra Ib Urne
-myöskin silminnähtävästi oli ottanut esikuvakseen sekä pukuun että
-esiintymiseen nähden. Hän neuvoi kuningatarta ennen kaikkea, ettei
-hän käyttäisi kuninkaan hänelle jättämää valtaa muihin kuin hyviin
-ja kristillisiin yrityksiin, joilla hän voi saada itselleen kansan
-rakkauden ja luottamuksen, herättämättä valtaneuvostossa epäluuloja
-maallisesta vallanhimosta tai halusta sekaantua niihin valtiotoimiin,
-joita hän ei vielä voinut tuntea.
-
-"Kristus ja Pyhä Neitsyt suojelkoot minua sellaisesta huonosta
-ominaisuudesta!" vastasi Dagmar. "Minulla ei ole isän, vaan äidin huoli
-monista tuhansista lapsistani. Mutta, jotta en olisi vain nimeltäni
-rakkaan Tanskan kansan äiti", Jatkoi hän hiukan mietittyään, "niin
-täytyyhän minun tuntea maata ja kansaa, ja sitä minä en voi oppia
-istumalla paikoillani täällä Riiben linnassa. Minä toivon saavani tehdä
-matkan maan halki; ja jos minun sopii matkustaa tuntematonna, niin
-siten minä ehkä saan tilaisuuden nähdä maata ja kansaa todellisemmassa
-valaistuksessa kuin jos minä kuningattarena kiertäisin ottamassa
-vastaan alamaisteni suosiota. Jos voisin tavallisena ritarin rouvana,
-mukanani pieni seurue, herättämättä huomiota loisteliaisuudella
-matkustaa maan halki, olisi se minulle suuri ilo ja vaihtelu
-yksinäisyydessäni, eikä se houkuttelisi minua itserakkauteen." Tätä
-kuningattaren toivetta vastaan oli herra Ib Urnella vain joitakuita
-arveluja tapaan nähden, ja hän neuvoi kuningatarta ilmoittamaan siitä
-valtaneuvostolle sekä kaikessa mukautumaan kansan totunnaistapoihin.
-
-Muutamia päiviä senjälkeen ratsasti kuningatar, ikäänkuin
-metsästysretkelle, vakaisella valkealla juoksijallaan linnanpihalta,
-mukanaan prinsessa Regitza, kreivitär Ida ja Riisen Kristiina, ynnä
-drotsi, hovimestari sekä molemmat böömiläiset kaniikit, Renert ja
-Albrecht, lukuunottamatta muutamia palvelijoita ja neitosia. Tämä
-ruhtinaallinen matkue oli kuitenkin kaikessa vaatimattomuudessaan
-muhkeampi, kuin tässä maassa oli totuttu näkemään, ja missä tuo kaunis
-ritarirouva ylhäisine herroineen ja naisineen kulki, kaikkialla iloinen
-kansa tervehti häntä rakkaana kuningattarenaan. Niin hän kiersi maan
-tärkeimmät kaupungit sekä useimmat kuninkaan linnat Jyllannissa
-niinkuin saarillakin. Koska hän ei itse tuntenut maata oli hän antanut
-drotsin huoleksi matkan järjestämisen. Kuitenkin hän silloin tällöin
-teki muutoksia ohjelmaan hovimestarin tai kunnia-arvoisan Renertin
-ehdoitusten mukaan.
-
-Kun he olivat tulleet Pohjois-själlantiin, oli tämän hengellisen herran
-vaikeata saada kuningatar olemaan poikkeamatta Sjöborgin linnaan, minkä
-kaunista asemaa tyynen sisäjärven keskellä hän erityisesti ylisti,
-jota vastoin drotsi, Astrad Fräcke ja prinsessa Regitza alituiseen
-koettivat estää sinnemenoa, kuitenkaan esittämättä todellista syytä
-siihen. Eräänä päivänä katseli kuningatar Gurre-järven kauniita
-seutuja ja osoitti erästä paikkaa järven luona minne hän kerran toivoi
-rakentavansa linnan; paikka näet muistutti hänelle hänen lapsuutensa
-onnellisimpia päiviä eräässä samanlaisessa rauhallisessa seudussa,
-missä hänen isällään oli ollut huvilinna. Tässä tilaisuudessa puhui
-Renert taas Sjöborgista, mikä hänestä näytti kauniimmalta kuin se
-linna, josta kuningatar uneksi Gurre-järven luona. "Me emme ole kaukana
-sieltä", sanoi hän. Ja kuningatar sai suuren halun nähdä sen, mutta
-kohtasi taas vastaväitteitä.
-
-"Mitä ihmeellistä siinä linnassa on", sanoi hän, "kun mielipiteet
-sen katsomisesta ovat niin erilaiset? Ei se tietääkseni ainakaan ole
-sellainen vaarallinen, lumottu linna, joista provencelaiset trubaduurit
-kertovat niin paljon ihmeellistä."
-
-"Sitä on useimmiten käytetty valtiovankilaksi, jalo kuningatar",
-vastasi prinsessa Regitza, "siellä juuri Holsteinin vanha Adolf-herttua
-istui vielä vähän aikaa sitten, ja välttääkseni sellaisia ikäviä
-muistoja -- --"
-
-"Nythän hän on jo vapaa ja sovinnossa kuninkaan kanssa", -- sanoi
-Dagmar. "Hänhän elää rauhassa ja tyytyväisenä Schvabenburgissa eikä
-enään välitä turhasta loistosta ja maineesta. Nyt me ratsastamme
-Sjöborgiin!" ja kuningatar kääntyi päättäväisemmin kuin olisi hänestä
-uskonut Astrad Fracken puoleen. "Ruhtinaallisten henkilöiden", jatkoi
-hän vakavana, "vähimmin pitäisi välttää tuollaisia muistoja vallan
-ja korkeuden alennuksesta sekä meidän kaikkien yllämme olevasta
-kaikkivaltiaan kädestä."
-
-Huomattiin ettei ollut soveliasta väittää enempää vastaan, ja pian näki
-kuningatar tuon ikivanhan linnan, joka vanhan kaupungin raunioitten
-välissä lepäsi erään sisäjärven pienellä saarella, näyttäen siellä
-vahvoine muureineen ja korkeine torneineen valloittamattomalta. Vain
-kuningattaren erikoisesta käskystä kalastajat tohtivat soutaa seurueen
-saareen. He astuivat jalkaisin rappeutuneiden raunioitten läpi, missä
-nyt vain muutamia kalastajatupia kyyhötti vanhojen kivirakennusten
-suurten muurien suojassa. Heidän täytyi pysähtyä hetkeksi suletun
-linnanportin eteen, kun linnanvouti harkitsi, uskalsiko hän
-kuningattaren käskystä avata ovet vai ei. Sillävälin oppineet kaniikit
-lukivat ja selittivät sitä latinalaista päällekirjoitusta, mikä oli
-hakattuna kiveen linnan portin yläpuolelle todistamaan linnan ikää
--- sen näet sanottiin olevan pakanain rakentama Aristoteleen ja
-Aleksanteri Suuren aikoina. [Vixit Aristoteles et Alexander dominatur
-dum per gentiles castrum Sjöborg fabricatur.] Vihdoin avattiin portti,
-ja matkaseurue astui linnan kartanolle.
-
-"Täällä on synkkää ja kolkkoa!" sanoi Dagmar, katsellen korkeata,
-vahvaa vankitornia ja paksuja muureja, jotka ahdistivat sisäänsä
-hiljaisen, aution pihan, missä ruoho kasvoi siltakivien ylitse ja
-missä ei ollut nähtävänä jälkeäkään elämästä ja työstä. "Jos en olisi
-ehtinyt näin pitkälle, niin olisin halukas kääntymään takaisin!" jatkoi
-kuningatar. "Täällä näyttää siltä kuin linnassa, missä musta surma on
-pitänyt asuntoa."
-
-"Teidän armonne ei kai tahdo nähdä enempää?" sanoi eräs pieni, vahva ja
-nyrpeännäköinen mies, joka, toisessa kädessään karvalakki ja toisessa
-avainkimppu muutamia kertoja nöyrästi oli kumartanut kuningattarelle,
-tämän huomaamatta häntä. Hän oli linnanvouti, jonka tervehdykseen
-kuningatar nyt vastasi, tiedustaen hänen nimeään ja virkaansa. "Eikö
-täällä linnassa nyt asu ketään?" kysyi hän hajamielisenä.
-
-"Ainoastaan minä, teidän armonne, vanhan vaimoni ja vanginvartijan
-kera", vastasi hän epävarmalla äänellä -- "ja tietysti", jatkoi hän
-nopeasti, kun kuningatar katsahti ympärilleen, "kunnian-arvoisa piispa
-tuolla tornissa. Hän se katselee tuolta rautaristikon läpi, hän ehkä
-alamaisesti pyrkii puheillenne ja lavertelee kaikenlaista huonosta
-kohtelusta, mutta minä pyydän nöyrimmin teitä olemaan kuuntelematta
-hänen puheitaan. Hän on vaarallinen Jumalan hylkäämä olio, jossa ei ole
-sanaakaan totuutta."
-
-"Ah, täälläkö tuo vanha, onneton piispa istuu!" huoahti Dagmar,
-katsahtaen sydämellisellä säälillä rautaristikkoa kohti, mutta kauhu
-yhtyi hänen sääliinsä, kun hän näki hurjat, kalpeat kasvot, joissa
-oli ruokkoamaton, punertava parta, ja jotka suonenvedon tapaisesti
-vääntyivät ristikon takana, samalla kun kaksi välähtelevää, tummaa
-silmää tuijotti kuningatarta vastaan.
-
-"Kuningatar Juditin jalo tytär, Tanskan hurskas kuningatar!" kuului
-kolea miehenääni tornista. "Minä vannotan teitä armeliaan Jumalan
-ja pyhän äitinne nimessä, että ette lähde tästä kurjuuden pesästä
-ennenkuin olette kuullut mitä onnettomalla, rääkätyllä piispa
-Valdemarilla on teille sanottavaa!" -- "Puhukaa vapaasti, onneton!"
-vastasi kuningatar. "Teillä ei voi olla minulle mitään sanottavaa, mitä
-muut eivät saisi kuulla."
-
-"Ellei huhu teidän hurskaudestanne ole pettänyt minuakin", huusi vanki
-katkeran ylpeänä, "niin ette varmaankaan vaadi, että kuningassukuinen
-piispa antaisi kurjuutensa teidän palvelijainne ja piikainne nähtäviin.
-Minä, joka olen ripittänyt kuninkaita ja keisareita, en varmaankaan
-turhaan kerjää teiltä hetken keskustelua ilman ivaavia todistajia!"
-
-"Minun seurueessani ei ole ketään, joka pilkkaisi onnetonta", vastasi
-kuningatar, "mutta minä täytän teidän toiveenne! -- Viekää minut
-linnaan ja tuokaa tuo vangittu herra minun luokseni!" käski hän
-linnanvoutia.
-
-Tämä kohautti hartioitaan ja pudisti arvellen päätään samalla kun
-hän tympeännäköisenä hitaasti avasi oven kuningattarelle ja hänen
-seurueelleen. He astuivat etusalin läpi suureen kaarikattoiseen
-ritarisaliin, mikä oli täynnä pölyä ja hämähäkinverkkoja, ja missä
-pöllöt ja lepakot lentelivät pelästyneinä rikkinäisten ikkunoiden läpi.
-
-"Teidän armonne antakoon anteeksi että täällä ei ole siivottu eikä
-pesty!" mutisi vouti. "Tänne emme juuri odota muita vieraita kuin
-niitä, jotka ovat kyllin tottuneet tomuun ja yölintuihin. -- Tänne
-voi teidän seurueenne jäädä, ja tähän viereiseen huoneeseen tuon minä
-vangin salakäytävän kautta. Mutta minun täytyy pyytää pari teidän
-vahvinta miestänne avukseni. Kun minä vapautan hänet kahleistaan voi
-hän muuten lyödä minua otsaan ja paeta. Tuo kunnioitettava herra piispa
-on vahva kuin karhu, eikä hän siedä pilaa. Minä pyydän teidän armoanne
-vielä kerran", lisäsi hän, "olemaan huomioonottamatta mitä hän sanoo;
-hän on ilmetty Antikristus, ja minä melkein luulen hänen vannoneen
-sielunsa paholaiselle".
-
-Kuningatar viittasi nyt pari miestä seuraamaan voutia ja käski
-senjälkeen muiden jäädä, sekä meni itse yksinään sivuhuoneeseen.
-Se oli pieni, synkkä huone, ja siinä oli yksi ainoa ikkuna
-korkealla paksussa muurissa, rautaristikolla varustettuna. Seinillä
-riippui suuria rautaketjuja, piiluja ja kaikenlaisia vanhoja,
-ruostuneita kuparikaluja, joiden tehtävä näytti olleen pakoittaa
-vangit tunnustukseen; niiden ikä ja muoto todistivat pakanuuden
-raakalaisaikoja. Kömpelö kivipöytä, jolla oli kirjoituskojeet ja pieni
-malmikello, sekä kaksi vanhaa tuolia olivat muuten tuon vanhan, hirveän
-kidutuskammion ainoat huonekalut.
-
-Kuningatar istuutui suureen nojatuoliin pöydän ääreen ja odotti hetken
-käsi posken alla tuota merkillistä vankia, jonka hurjat, ylpeät
-kasvot hän melkein pelkäsi nähdä uudelleen. Pian hän kuuli kahleiden
-kalinaa; seinään avautui salaovi, jota hän ennen ei ollut huomannut,
-ja nyt hän näki nuo samat peloittavat kasvot, jotka äsken olivat
-näkyneet rautaristikon takaa. Kädet ja jalat yhteen kahlittuina astui
-tuo korkea, ylpeä piispa ryhdiltään kuninkaallisena hänen eteensä
-ääneti tervehtien ja samalla heittäen käskevän ja halveksivan katseen
-linnanvoutiin sekä häntä seuraaviin miehiin, ikäänkuin odottaen, että
--- kuningatar käskisi heidän poistua.
-
-Kuningatar oli noussut ja vastannut hänen tervehdykseensä; mutta häntä
-puistatti nähdessään tuon ylpeän vangin; hän näytti vaivoin pysyvän
-rauhallisena ja viivytteli sen käskyn antamista, jota piispa toivoi.
-Tämä kääntyi silloin itse käskevin ilmein voutiin. "Teitä ja teidän
-kätyreitänne ei tarvita täällä; luuletteko ettei Tanskan kuningatar
-tohdi olla kahdenkesken kahlitun miehen kanssa?"
-
-Vouti ja miehet katsahtivat empien kuningattareen. "Menkää vain oven
-taakse", sanoi tämä epävarmalla äänellä, "minä soitan, kun tarvitsen
-teitä".
-
-Vouti ja miehet menivät, ja kuningatar viittasi piispa Valdemarin
-istumaan, itse vaipuen takaisin nojatuoliin. Hän tunsi ahdistusta siitä
-voimakkaasta vaikutuksesta, minkä tuo outo vanki oli tehnyt häneen.
-Vanki jäi seisomaan ja katseli häntä läpitunkevin silmäyksin. "Jos
-nämäkin kasvot pettävät", sanoi hän katkerana, "niin on viimeinen
-välähdys Jumalan kuvasta maan päällä petollinen naamio. Tunnetteko te
-minun elämäni ja sen luulotellun rikoksen, jonka takia minä kannan
-kahleita, jalo kuningatar?" jatkoi hän rauhallisempana, ja ikään kuin
-lempeyden ja alakuloisuuden sekoitus hillitsi hänen ylpeiden, kovien
-kasvojensa kurjuuden ja katkeruuden.
-
-Dagmar oli ristinyt kätensä ja salainen rukous näytti antaneen hänelle
-sen tyyneyden ja voiman takaisin mitä hän äsken kaipasi.
-
-"Minä tunnen teidän sukuperänne sekä sukulaisuutenne Tanskan
-kuningassukuun", lausui hän nyt hiljaisella arvokkuudella, "minä tiedän
-kuinka maallisen kruunun loisto on houkutellut teidän rohkean henkenne
-syrjäteille. Mutta minä toivon, että te nyt vastoinkäymisessänne
-olette kääntänyt mielenne rauhan ja lunastuksen Herran puoleen.
-Hurskaan äitini kehoituksen mukaan olikin minun ensimäinen pyyntöni
-kuninkaalleni vieläkin täyttymätön toivo teidän vapauttamisestanne."
-
-"Täyttymätön?" toisti piispa tuskallisella kiivaudella. "Leppymätön
-on siis hänen vihansa, ja hänen kostonsa rajaton, tuon ylpeän,
-onnellisen voittajan, jota minä kannoin näillä käsilläni, laulaen
-hänelle sotalauluja ennenkuin uneksinkaan, että hän istuisi Tanskan
-valtaistuimella, silloin kun minä olisin kahleisiin kytkettynä hänen
-käskystään!"
-
-"Vääryydestä ette voi syyttää Valdemar Seieriä!" -- lausui Dagmar.
-"Ja mitä teillä liekin minulle sanottavaa, pyydän teitä muistamaan,
-että minä olen Valdemarin kuningatar enkä saata kuulla sanaakaan,
-mikä loukkaa puolisoani ja kuningastani. Hänen mahtava kätensä on
-raskaana laskeutunut teidän päällenne, ja minua surettaa syvästi nähdä
-teidänlaisenne mies kahleissa; mutta -- --"
-
-"Mutta minä olen niissä syystä, arvelette. Kuulkaa, jalo kuningatar,
-miten minun vankeuteni laita on, ja päättäkää sitten, olenko minä
-näissä kahleissa syystä ja onko se viha, mikä minua kalvaa, syntinen
-ja väärä! Totta kyllä minä tartuin miekkaan julkisesti taistellen
-kuningas Knuutia vastaan, kun hän ase kädessään tahtoi kurittaa minua
-petoksesta; yhdessä vanhan Adolf-herttuan kanssa minä vaadin sitä
-kruunua, mihin minun tätini pojalla ei ollut suurempaa oikeutta kuin
-minullakaan. Hän lähetti meitä vastaan uljaan puolisonne, nuoren
-Valdemar-herttuan; sotaonni ei suosinut meitä. Meidät voitettiin. Mutta
-voitetullakin on oikeutensa. Me pyysimme rauhaa ja sovintoa ja uskoimme
-voittajamme käsiin henkemme ja vapautemme, uskoen lakiin ja lupaukseen
-turvallisuudestamme. Ja katsokaas, näin täytettiin nuo kalliit
-lupaukset, kuin tuomitut pahantekijät meidät heitettiin tähän vankilaan
-laitta ja tuomiotta. Kalliisti täytyi vanhan Adolf-herttuan ostaa
-henkensä ja vapautensa pyhimpien oikeuksiensa hinnalla; ja minä, jolla
-ei ollut herttuakuntaa ostaakseni sillä vapauttani, minä istun täällä
-vielä pöllöjen ja yökköjen kera. Eikö siis tämän jumalattoman vääryyden
-takia taivaan kirous ja rangaistus kohtaa valtakuntaa ja kansaa? Ja
-voiko se valtakunta kestää vanhurskaan tuomioistuimen edessä, missä jo
-laki ja oikeus on poljettu jalkoihin?"
-
-"Sellaista vääryyttä en mitenkään usko jalon kuninkaani tahdon
-mukaiseksi!" vastasi Dagmar. "Te varmaankin salaatte totuuden, herra!
-Minä olen kuullut puhuttavan raskaasta, hirveästä rikoksesta." --
-Kuningatar pysähtyi, katsellen piispan hurjia, levottomia kasvoja.
-
-"Te häpeätte nimeltä mainita tuota julkeata väitettä kavaluudesta ja
-petoksesta", lausui piispa, "ja se on kunniaksi teidän hurskaalle
-mielellenne. Kuningas Knuutin äkkikuolema on muka minun tekoni -- eikö
-totta?" ja hänen kasvonsa vääntyivät hymyyn. "Tai ainakin minä olisin
-muka tiennyt murhasta, joka ei ehkä koskaan ole tapahtunut, ja jota
-ei ole koskaan julkisesti todistettu. Minua on kohdeltu salaisena
-kuninkaanmurhaajana ja tätini pojan kruunun ja hengen vaarallisena
-väijyjänä. Siksipä näyttääkin muka oikeutetulta itsepuolustukselta
-sulkea minut tänne iäkseni. Mutta minähän olin jo näissä kahleissa, kun
-kuningas Knuut vielä oli täysissä voimissa: minut oli tuomittu vastoin
-lakia ja oikeutta kuin kavaltaja, ennenkuin Jumalan vanhurskas käsi
-tuhosi valapattoisen tuomarini ja veti hänet ikuisen tuomioistuimensa
-eteen".
-
-"Mitä kuningas Knuut liekin rikkonut teitä vastaan, kunnioitettava
-herra!" vastasi Dagmar; "siitä hän puolustautukoon suuren tuomarin
-edessä, eikä sitä sentään koskaan voida lukea rikokseksi minun
-rehelliselle puolisolleni."
-
-"Ellei hän tahtoisi olla veljensä rikokseen osallinen, niin miksi
-hän ei korjaa tämän tekemää pahaa, ja vapauta onnetonta sukulaistaan
-kahleista, kun valta ja kruunu on hänen? Mutta siitä en puhu; en tahdo
-unhoittaa puhuvani hänen viattoman, hurskaan kuningattarensa kanssa. Te
-tiedätte nyt, jalo kuningatar, minkä syyn takia minä istun täällä. Jos
-olen murhannut kuningas Knuutin, minkä kohtalon hän ehkä olisi minulta
-ansainnut, niin miksi ei sitä todistettu maailmalle, miksi ei annettu
-pyövelin katkaista kaulaani, ja korppien syödä minut teloituspaikalla.
-Sääliväisyyttä se ei voinut olla. Mutta jos ei kukaan voi nousta
-todistamaan minua syylliseksi niin minä vaadin vapauden ja korvauksen
-kaikesta täällä kärsimästäni, en armona, vaan ankarana oikeutena,
-ihmisellisyyden pyhänä vaatimuksena."
-
-"Jos tällä hetkellä olisitte vapaa", vastasi Dagmar, "ja olisitte
-onnistunut silloisissa aikeissanne, -- jos istuisitte nyt mahtavana
-ja mainiona Tanskan valtaistuimella, niin myöntäkää minulle, onneton,
-että kuninkaallinen puolisoni ehkä kantaisi niitä kahleita, joiden näen
-surulla painavan teidän jaloja käsiänne!"
-
-"Haa, niinkö?" vastasi piispa, ja ajatus sellaisesta onnenvaihdoksesta
-sytytti kaamean tulen hänen tummiin silmiinsä, "jos minä nyt istuisin
-Tanskan valtaistuimella, jolle minulla olisi suurempi oikeus päästä
-kuin kellään, ja jos teidän onnellinen puolisonne istuisi näissä
-kahleissa", hän pysähtyi äkkiä ja hänen ilmeensä muuttui, sitten hän
-jatkoi alennetulla äänellä, -- "ettekö te, jalo kuningatar, silloin
-kutsuisi minua sydämettömäksi ja julmaksi, jos minä en teidän hartaista
-pyynnöistänne huolimatta avaisi hänen kahleitaan ja laskisi häntä valan
-ja kunniansanan takuulla maailmaan ja elämään ja ihmisten luo takaisin?"
-
-"Minä toivon näkeväni teidät vielä kerran vapaana", sanoi kuningatar
-katsoen häntä tutkivin silmin, "mutta voisiko kuningas silloin luottaa
-siihen, että te voisitte täyttää sen lupauksen, mikä ehkä olisi teidän
-vapaaksi-pääsynne välttämätön ehto, voisiko hän silloin luottaa
-siihen, ettei teitä enää koskaan huono vallanhimo tai epäkristillinen
-kostonhalu saisi vietellä väijymään häntä ja hänen kruunuaan? Minä näen
-teidän katsannostanne, kunnioitettava herra, ettei teillä vielä ole
-sovinnollista mieltä Jumalaanne ja hänen sallimaansa kohtaan, sekä että
-teidän sydämenne ei ole vapaa vihasta ja katkeruudesta ja levottomasta
-pyrinnöstä arvoon ja valtaan."
-
-"Kuningatar, kuningatar!" vastasi piispa kohottaen päätään. "Te itse
-olette syntyisin ylhäiseltä kuninkaallisesta suvusta, ettekä voi
-halveksia kantamaanne kruunua. Elkää tuomitko minun sydämeni ylpeätä
-pyrintöä, joka vaati minua piispanhiipan kantajanakin rohkeasti
-tavoittelemaan isieni kruunua. Sitokaa kotka kyyhkysen pesään tai
-pyhälle alttarille, ja katsokaa, eikö se tahdo irtautua ja rientää
-pilvien yli ihanaa päivää kohti. Sielun ylevyys ja synnynnäinen suuruus
-halveksii niitä pikkumaisia rajoja, jotka onni ja oikukas kansa
-tahtovat nostaa rohkean hengen tielle; ja totisesti, ellei tämä pää
-olisi vihitty kantamaan kuninkaitten näkymättömän kuninkaan antamaa
-kruunua, en minä olisi jaksanut sitä pitää pystyssä näiden kahleitten
-häpäisevän painon alla."
-
-Hänen näin puhuessaan hänen silmistään säkenöi haaveellinen, miltei
-mieletön tuli, mutta alakuloisesti katsellen kahleitaan hän lisäsi
-katkeralla itsehalveksunnalla: "Siitä te voitte olla rauhassa, kuningas
-Valdemarin puoliso, että jos kuninkaani vapauttaa minut rauhan ja
-sovinnon lupaukseni nojalla, niin minä palaan jälleen kirkkoon, jonka
-ylhäiseksi palvelijaksi olen maailman nähden vihitty; sen pyhässä
-helmassa minä silloin pyrin unhottamaan mitä minä onnellisempien
-tähtien alla olisin voinut tehdä kiittämättömän maailman hyväksi. Olen
-nähnyt loiston ja arvon kiitävän ohitseni kuin pettäväin unelmain --
-minä heräsin vankilassa ja kahleissa, -- ja, Jumalan ja Pyhän Äitimme
-nimessä, kun minun vankilani on avattu ja kahleeni pudistettu pois, en
-minä toista kertaa halaja hallita sitä maailmaa, jota minä olen oppinut
-halveksimaan."
-
-"Jumala suokoon, että te hurskaammalla mielellä voisitte luopua
-maailmasta, kuin mikä teillä nyt tuntuu olevan, arvoisa herra!" vastasi
-Dagmar, katsellen tuskallisena ja syvällä säälillä hänen levottomia,
-mutta kärsiviä kasvojaan. "Se kohtelu, jota täällä olette saanut
-kestää, sen minä kyllä ymmärrän, ei ole ollut omiaan lepyttämään
-teidän kiivasta mieltänne ja sovittamaan teitä maailman ja ihmisten
-kanssa; mutta minä takaan sanallani, että teidän asemanne paranee tästä
-päivästä, ja tahdon tehdä kaiken mahdollisen voitavani, kiiruhtaakseni
-teidän täydellistä vapauttamistanne ja sovintoanne kuninkaan kanssa.
-Hän, joka ohjaa kaikki kohtalot, johtaa tämänkin asian parhain päin,
-ja vahvistaa teitä kestämään onnettomuuttanne, niin kuin onneakin, kun
-se palaa. Mutta vakuuttakaa minulle kädenpuristuksella, kunnioitettava
-herra, ja luvatkaa minulle Kaikkinäkevän kasvojen edessä, että
-muistatte minua Valdemarin kuningatarta, kun te toivoni mukaan ja
-minun rukoukseni takia pian pääsette vapaana lähtemään näiden muurien
-sisältä! Antakaa minulle kätenne ja minä uskon, vaikka teidän synkeät
-kasvonne näyttävät sen kieltävän, että te Ristiinnaulitun suuren
-rakkauden tähden pyritte kärsimään ja anteeksiantamaan sekä jättämään
-kaikki kostonajatukset minun rakastamaani miestä kohtaan, niin totta
-kuin te itse kerran toivoni mukaan saatte anteeksiannon ikuisen
-armahtajan edessä."
-
-"Varmasti, varmasti!" huudahti piispa hyvin liikutettuna, ja hänen
-levoton katseensa näytti nyt ensikerran rauhallisena kiintyvän
-kuningattaren kasvoihin ja olentoon, ja hän tarttui hänen käteensä ja
-painoi sen kunnioittavasti huulilleen. "Minä lupaan teille kädenannolla
-ja sanallani Kaikkinäkevän kasvojen edessä", jatkoi hän juhlallisesti,
-"etten koskaan unohda tätä hetkeä, ja jos pääsen vapaaksi teidän
-rukouksenne takia, en koskaan unohda, mitä olen velkaa kuningas
-Valdemarin jalolle puolisolle. Niin, jos tulen mahtavaksi ja suureksi,
-niin kuin nyt olen vähäinen ja halveksittu", lisäsi hän ylpeänä päätään
-kohottaen, "jos Herra johtaisi minut pyhän Pietarinkin ylevälle
-istuimelle ja antaisi minulle täyden vallan päästää ja sitoa, minä en
-sitoisi häntä, joka sitoi minut, kun tällainen enkeli seisoo hänen
-vierellään. Minä en musertaisi häntä kirkon salamalla enkä kirouksella,
-niinkuin hän maallisella valtikallaan lannisti minut tomuun, niin
-kauan kuin teidänlainen rauhan ja sovinnon enkeli on välillämme. Ja
-nyt olkoon rauha kanssanne, jalo kuningatar. Jos seisonkin edessänne
-rääkättynä ja alennettuna ja sidotuin käsin, kuten apostoli pakanain
-vankilassa kirkon vihittynä palvelijana, ja elävän Jumalan sanan
-vapaana julistajana, minä kuitenkin seison vielä ja annan teille pyhän
-vihkimyksen nojalla ja pyhän virkani puolesta autuaaksi tekevän kirkon
-siunauksen!" Näin sanoen hän kohotti kahlitut kätensä ylevällä piispan
-arvokkuudella. Kuningatar ei nähnyt hänessä kahlittua vankia, vaan
-sakramentin ylevän, mahtavan jakajan; hän kumartui ehdottomasti ja
-vastaanotti ristityin käsin piispan siunauksen.
-
-Sitten piispa läksi ylpeänä ja ääneti salaovea kohti, mistä hän
-oli tullut. Kuningatar nousi ja soitti. Heti vouti vanginvartijan
-ja miesten kanssa astui sisään ja saattoi vangin salakäytävän
-kautta torniin. Hiljaisena ja mietteissään istui Dagmar vielä
-kidutuskammiossa, ajatellen mitä hän voisi ja uskaltaisi tehdä
-onnettoman piispan hyväksi, kun vouti tuli yksinään takaisin salaoven
-kautta ja odotti ääneti, nöyrännäköisenä, mitä kuningattarella oli
-hänelle sanottavaa pitkän keskustelunsa jälkeen vangin kanssa.
-
-"Onko kuningas todella käskenyt pitämään piispa Valdemaria kahleissa ja
-kiveen sidottuna kuin elinkautista?" kysyi kuningatar, heittäen tyynenä
-voutiin katseen, jota tämä koetti välttää.
-
-"Jos ei nimenomaan käskenytkään", sammalteli vouti, "niin minulla
-on kuitenkin kuninkaani ankara vaatimus vastata omalla hengelläni
-vangista, ja siihen minulla ei ole varmempaa keinoa kuin kiveen taotut
-kahleet."
-
-"Eikö sitten linnan käytäviä voida vartioida?" kysyi kuningatar
-edelleen. "Eivätkö sen muurit ole kyllin vahvat kestämään yhden
-miehen voimia? Miksi minä en näe täällä ollenkaan vahteja enkä muuta
-miehistöä?"
-
-"Tähän saakka noudattamieni ohjeiden mukaan", -- vastasi vouti vielä
-enemmän hämillään, -- "olen arvellut voivani säästää ankaralta
-kuninkaaltani sellaisen tarpeettoman rahamenon; mutta jos teidän
-armonne käskee, miehitän minä hetikohta vahdeilla kaikki käytävät ja
-annan vangille kaiken sen vapauden, minkä oma turvallisuuteni sallii."
-
-"Te olette siis omavaltaisesti laajentanut oikeuksianne", lausui nyt
-kuningatar suuttuneena. "Te olette ilman pakottavaa syytä antanut tuon
-onnettoman kitua kahleissa. Siitä saatte tehdä tiliä kuninkaalle,
-kun hän palaa. Sekä hänen että minun tahtomme on, että Slesvigin
-piispaa kohdellaan täydellä rakkaudella ja arvonannolla, minkä hän
-on sukuperänsä ja arvonsa tähden oikeutettu saamaan, sekä että te
-ette laajenna valtaanne täällä tuumaakaan kauemmas kuin mihin teillä
-on nimenomainen valtuus. Minä jätän nyt tänne yhden uskotuista
-palvelijoistani. Ja varokaa, herra vouti, ettette tee mitään, mistä
-ette voi vastata! Te saatte tehdä ankarat tilit jokaisesta vääryydestä,
-mikä täällä on tapahtunut kuningaspuolisoni nimissä!"
-
-Hädissään, vavisten heittäytyi vouti polvilleen ja rukoili kuningatarta
-Pyhän Neitsyen tähden olemaan syöksemättä häntä onnettomuuteen ja
-syyttämättä häntä kuninkaan edessä; samalla hän vakuutti, että
-kunnioitettavaa piispaa nyt kohdeltaisiin kuin kuningasta, että hän
-saisi hyvää olutta ja liharuokaa, paastoaikanakin, jos kuningatar
-käskee.
-
-Vähääkään lohduttamatta matelevaa voutia, kuningatar palasi
-ritarisaliin. Siellä prinsessa Regitza tuli levotonna ja tyytymätönnä
-häntä vastaan, pyytäen häntä kohta lähtemään tästä ikävästä paikasta.
-Hän teki kuningattaren ymmärrettäväksi myös, että niin pitkällinen
-keskustelu kuninkaan katkerimman vihollisen ja niin vaarallisen
-valtiovangin kanssa voitiin helposti selittää väärin ja arvioida
-virheeksi. "Kuningaspuolisollani on täällä uskoton vouti", lausui
-Dagmar rauhallisesti. "Minua ilahduttaa, että sattuma toi minut tänne.
-Kuningas on ankara ja oikeutta rakastava; mutta täällä alhaisuus ja
-itsekkyys käyttää hänen käskyjään vääryyteen ja julmuuksiin. -- Ottakaa
-huoleksenne, herra hovimestari", kuningatar kääntyi Ib Urnen puoleen,
-"että tänne jää yksi uskollinen kuninkaan palvelija katsomaan, ettei
-ruhtinaallista vankia kohdella ankarammin kuin kuningas nimenomaan on
-käskenyt!"
-
-Herra Ib Urne toimitti kohta kuningattaren käskyn. Pian lähti
-matkaseurue palaamaan linnanpihan läpi. Kuningatar heitti vielä
-alakuloisen katseen ristikkoikkunaa kohti ja oli näkevinään vangin
-kalpeat kasvot synkässä aukossa. Ääneti ja vakavana hän läksi tuosta
-kaameasta vankilasta, eikä kukaan häirinnyt hiljaisuutta ennenkuin hän
-järven toisella rannalla oli noussut juoksijansa selkään.
-
-Hiljainen kreivitär Ida ja Riisen Kristiina ratsastivat likinnä
-kuningatarta hänen vasemmalla puolellaan. He iloitsivat sydämestään
-hänen lempeästä, sävyisästä esiintymisestään ja puhuivat nyt osanotolla
-onnettomasta vangista, jonka ruhtinasolento kaukaakin, ristikon takaa,
-oli hämmästyttänyt heitä.
-
-"Mutta hänellä on hirveä tiikerinkatse", väitti prinsessa Regitza, "ja
-kuningasveljeni on varmaankin oikeassa: jos piispa Valdemarilla olisi
-voimaa kuten halua, niin hän olisi joko keisari tai paavi, ja voi sitä,
-joka ei nöyrtyisi hänen edessään!"
-
-"Hänen kasvoissaan on jotakin suurta mutta peloittavaa", sanoi Dagmar.
-"Mutta Herran avulla voi hänen synnynnäinen ylevyytensä voittaa sen
-syvän vihan ja sen ylpeän ihmishalveksunnan, joka kalvaa häntä."
-
-"Sen mukaan, mitä veljeni ovat kertoneet hänestä", sanoi Ida-kreivitär,
-"minä olen kauan valittanut, että niin voimakas mies on vajonnut näin
-syvälle. Kuitenkin olen aina uskonut että hänen onnettomuutensa on
-ollut suurempi kuin hänen rikoksensa."
-
-"Schwerinin urheat kreivit", vastasi prinsessa Regitza, "näkevät
-levottomassa Valdemar piispassa vain sankarin ja ja soturin, ja
-sellaisena hän epäilemättä ansaitsee kunnioitusta. Mutta hänen
-äidinpuoleinen alhaissukuisuutensa tulee selvästi ilmi niin hänen
-pyrinnöissään kuin hänen kasvoissaankin, eikä Tanskan kuningassukua
-sovi moittia siitä, että häntä täällä arvioidaan aivan toisin silmin.
-Vaikka hän tavallaan on minun sukulaiseni, en mitenkään haluaisi
-olla kahdenkesken hänen kanssaan, ja minun täytyy ihmetellä nuoren
-kuningattaremme rohkeutta; hänellä kuuluu välistä olevan sellaisia
-raivon ja julmuuden hetkiä, ettei kukaan ole turvallinen hänen
-edessään."
-
-"Onneton!" -- huokasi Dagmar. -- "Hän on rikkonut rauhan itsensä ja
-maailman kanssa, ja rauhaan Vapahtajan kanssa hän ei vielä löydä
-nöyryyden tietä."
-
-"Teidän armonne ei sentään katune poikkeamistamme Sjöborgiin?" -- kysyi
-Renert itsetyytyväisesti hymyillen ja tunki juoksijaansa likemmä.
-Mutta kuningatar ei häntä kuullut; hänen katseensa viipyivät lempeinä
-kuten tavallisesti kreivitär Idassa ja Kristiinassa, joiden hiljaisen
-sydämellisyyden ja rakkauden hän huomasi joka sanassa ja joka ilmeessä.
-
-Hurskas kuningatar lähestyi päivä päivältä yhä enemmän näitä kahta
-lempeämielistä naista. Prinsessa Regitza sitävastoin oli hänestä
-liian kylmä ja järkeilevä, ja vaikka kuningatar kunnioitti hänen
-päättäväisyyttään ja tyyntä malttiaan, ei hän kuitenkaan koskaan
-tuntenut itseään oikein vapaaksi ja iloiseksi hänen seurassaan; sillä
-hänestä tuntui kuin häntä vanhempi ja älykkäämpi Regitza tahtoisi olla
-hänen hovimestarittarensa sekä kuninkaan sisarena vaatia itselleen
-arvoa ja valtaa enemmän kuin kuningattarelle oli mieluista. Vakava
-Regitza näytti pitävän jokaista nuoren, ilomielisen kuningattaren
-lapsellista leikkiä sopimattomana kuningattaren arvoon ja asemaan
-sekä niihin ankariin sääntöihin, joita prinsessa vaati naisensa
-turhantarkkaan noudattamaan. Niinpä kohta kun oli palattu Riiben
-linnaan, naisseurue siellä jakautuikin erilleen, muodostaen ikäänkuin
-kaksi eri hovikuntaa, jotka näyttivät vieraantuneen toisistaan.
-
-Kuningatar vietti kuitenkin miellyttävän ja lempeän kesän hiljaisissa
-toimissa kansan hyväksi, kuninkaan retkeillessä hyvällä onnella
-Liivinmaalla, johon pakanalliseen seutuun hän perusti kristillisen
-kirkon.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-
-Schwerinin kreivinhovissa kuninkaan avioliitto böömiläisen prinsessan
-kanssa oli herättänyt mitä suurinta huomiota, varsinkin linnan naisväen
-kesken. Kuitenkin ainoastaan avomielinen kreivitär Audacia oli
-ottanut puhuakseen siitä. Prinsessa Berengaria sensijaan ei kuninkaan
-äkkilähdön jälkeen ollut maininnut hänen nimeään ja oli tarkkaan
-välttänyt joutumasta keskusteluun Audacian kanssa hänestä. Kun saatiin
-tietoja Riiben komeista häistä, istui Berengaria kreivi Henrikin
-vierellä pöydässä; hän kalpeni ja kun hänen tilansa huomattiin, juoksi
-veri virtanaan hänen vasemmasta kädestään, johon hän pöytäveitsellä
-oli viiltänyt syvän haavan. Hän sidotti käden ja näytti täysin
-välinpitämätönnä kuuntelevan Tanskan-uutisia. Sen päivän jälkeen
-prinsessa kuitenkin näytti paljon kiihkeämmältä ja iloisemmalta kuin
-ennen, hän otti riehakkaana osaa kaikkiin huvituksiin ja oli usein
-suorastaan hurjapäisen iloinen.
-
-"Te soitte meille iloisia, onnellisia päiviä!" -- sanoi Audacia, "kun
-prinsessa Berengaria vähän senjälkeen, matkapukuisena seisoi hänen
-kammiossaan, valmiina palaamaan Portugaliin. Kuinka kadehdinkaan teiltä
-lämmintä etelämaalaista vertanne, prinsessa! Minun iloni on teidän
-riemuun verraten vain kuin tasainen takkatuli Vesuviuksen lieskaan
-nähden. Kuinka ylpeä ja onnesta juopunut onkaan se mies, joka kerran
-teidän sylissänne kiitää autuaitten saaria kohti!"
-
-"Siellä tuskin on miehiä!" -- vastasi Berengaria hymyillen "Se suku ei
-tunne muuta onnea kuin sen, jonka luo ei tarvitse kiitää, vaan jota
-voi lähettää noutamaan kuten viiniä kellarista. Elkää muuten kadehtiko
-kuumaverisyyttäni, rakas Audacia!" -- jatkoi hän sydämellisemmin ja
-hänen äänensä värisi. "Tulivuori voi olla hauska nähdä, mutta syvällä
-sen sisuksissa palavat ikuiset liekit. Kun te kuulette minusta jälleen,
-jalo ystävätär, istun minä ehkä luostarikammiossa edessäni rukouskirja
-ja pääkallo, ja olen lausunut hyvät yöni tälle kauniille maailmalle,
-jonka te luulitte voivan lumota minut. Tanskan kuningas opetti minulle
-erään pohjoismaalaisen laulun", jatkoi hän, pysähdyttyään hetkeksi
-mietteisiinsä, "siitä laulusta minä vielä osaan kauniin säkeistön:
-
-    "Näin unta: taivaan kaupunkiin
-    mä kiidin kultaiseen:
-    syliss' armasta hoivan, -- avaruus
-    jäi allemme pilvinen."
-
-Silloin hän puhkesi kiihkeään itkuun, vaipuen osanottoisen
-ystävättärensä syliin. Nyt vasta hämmästynyt Audacia näki, että
-Berengaria ilomielisyyden naamion taakse oli kätkenyt raadellun
-sydämen, jota oli kalvanut syvin suru, loukatuin ylpeys, ja katkerin
-halveksinta koko miessukua kohtaan, mihin yhtyi hehkuva, sammumaton
-intohimo siihen ainoaan mieheen, jota kohtaan hän tunsi kunnioitusta ja
-ihailua, mutta joka kuitenkin nyt näytti hänestä halvan valtiotaidon
-orjalta.
-
-"Te teette varmasti väärin nuorta, rakastettavaa kuningasta kohtaan!"
-sanoi Audacia, kun prinsessa oli tyynnyttänyt kiihkeän tuskansa ja taas
-katkeroitui Valdemaria kohtaan. "Mitä hän sille taisi, ettei ollut
-nähnyt teitä paria kuukautta aikaisemmin? Ruhtinasraukkoja täytyy
-enemmin sääliä kuin soimata, kun heidän täytyy maan ja kansan tähden
-valita sokkosilmin, ja vasta kun käsi on sopimusten sitoma, huomaavat,
-että heilläkin on sydän, kuten muilla ihmisillä."
-
-"Minä en laskenut Valdemaria tavallisten ruhtinasten lukuun", vastasi
-Berengaria, "ja minä kärsin siitä, että voin hänestä erehtyä. Mutta
-sellaisia ovat tämän maailman herrat! He näyttävät ihastelevan meitä
-vain huvikseen, aikansa, kuluksi, kiintyvän meihin kuin pelipöytään:
-kun palvelijaa ilmoittaa, että ateria on valmis, jättävät he heti
-pelin, olipa siinä kyseessä vaikka rikotut sydämet tai sielujen autuus."
-
-"Ei kuningas varmaankaan jättänyt meitä kylmänä", -- sanoi Audacia
-taas, "ja hän on, kuten kuulin, kohta jättänyt nuoren kuningattarensa
-lähtien vaaralliseen sotaan."
-
-"Uutta ajankulua, uutta huvia!" -- huudahti Berengaria katkerana.
-"Kuinka kauan nuori, lempeä prinsessa, joka uhraa kaiken saadakseen
-armon kuinkaan kädestä, -- kuinka kauan sellainen uskollinen
-uhrikaritsa jaksaa pidättää kuningaskotkaa tuntureilta ja sotakentältä
-poissa? -- Olkoon niin! Hän etsii suurempaa saalista eikä huoli
-pikkuasioista."
-
-"Minä luulen tuntevani paremmin miessydämen!" lausui Audacia. "Mutta
-tehty on tehty. Elkäämme enää olko vihaisia ylväälle, eksyneelle
-kuningaskotkalle! Hänellä on kyllä vihollisia maailmassa, ja hänen
-täytyy lentää korkealle, jotta ne eivät saavuta häntä."
-
-"Mikä hätä hänellä on?" kysyi prinsessa. "Hän seisoo sankarina
-kääpiöitten seassa, ja ystäviään on sitäpaitsi sekä keisari että paavi."
-
-"Mutta keisari nyt on eri, ja eri paavi, tiedättehän, ja jos Fiilip
-pääsee voitolle, kuten koko Pohjois-Saksa toivoo niin voi koittaa aika,
-jolloin ei Otto-keisari eikä paavi voi pelastaa Tanskan kuningasta."
-
-"Pitäköön teidän uljas puolisonne vain varansa, rakas Audacia!" ja
-Berengaria kohotti etusormensa varoittaen. "Jos Valdemar uudelleen
-lähettää sotajoukon Schweriniin, niin näissä saleissa tuskin pidetään
-tanssiaisia silloin. Ja nyt, voikaa hyvin, rakas ystävätär! Näette,
-että olen taas kylmä ja tyyni, kuten pitääkin. Olkoon se heikkous,
-minkä teille olen ilmaissut, ikuinen meidän-välisemme salaisuus!
-Ja mitä minusta vielä kuulettekin, niin elkää koskaan uskoko minua
-tuollaiseksi heikkohermoiseksi, raukeaksi kuutamoneidoksi, jonka pään
-mies voi panna pyörälle! Minun suonissani virtaakin kuningasverta."
-
-Näihin sanoihin prinsessa päätti tuttavallisen keskustelun. Yhdelläkään
-ilmeellä paljastamatta sieluntilaansa, hän heitti hyvästit Schwerinin
-kreiveille ja lupasi käydä kreivitär Audacian luona taas, kun
-Henrik-kreivi tekisi toden aikomastaan ristiretkestä pyhään maahan.
-
-Talvi tuli ja pakoitti Valdemarin päättämään liiviläisen ristiretkensä.
-Sen, mitä oli tehty kristinuskon levittämiseksi, huomasi hän kyllä
-riittämättömäksi, ja vakuuttaakseen maallisen herruutensa siellä, hän
-tarvitsi paljon suuremman asevoiman. Hänen oli itse täytynyt polttaa
-vahva saarenmaalainen linnansa, ja kun hän näki oman hätiköidyn työnsä
-häviävän liekkeihin silmäinsä edessä, hän vannoi kalliin valan, että
-jollei hän vielä näe sitä päivää, jolloin koko maa on kristitty ja
-tanskalainen, hän ei tahdo kantaa suuren Valdemarin pojan nimeä.
-
-Kuninkaan lähtiessä palaamaan joukkoineen arkkipiispa Andreas jäi
-Riikaan, missä hän vietti talven selittämällä ja esittämällä papeille
-Davidin psalmeja.
-
-Kuningas oli palannut Riiben linnaan itsensä voittaneena, mikä voitto
-oli suurempi kuin jos hän olisi voittanut valtakunnan. Hänen kasvonsa
-olivat tyynet ja tyytyväiset, ja nähdessään hänet Dagmar iloitsi
-suuresti. Hän kertoi kuninkaalle kohta lapsellisella vilpittömyydellä
-kaiken, mitä hän hänen poissaollessaan oli ajatellut, unelmoinut ja
-kokenut, miten hän oli oppinut tuntemaan ja rakastamaan puolisonsa
-kansaa, ja kuinka syvästi hän oli häntä kaivannut ja rukoillut hänen
-puolestaan. Kuningas sulki hänet liikutettuna syliinsä puhtaimpana,
-viattomimpana naisena, joka näytti säilyneen tässä turmeluksen
-maailmassa, ollen olemassa vain nähdäkseen kaikkea kaunista ja hyvää,
-ja sisarena rukoillakseen jokaisen syntisen ja eksyneen sielun puolesta.
-
-Kohtaus Valdemar-piispan kanssa Sjöborgissa ja se lupaus, minkä hän
-oli tältä saanut piispan vapauttamisen varalle, oli tärkein uutinen,
-mikä Dagmarilla oli kerrottavana hänen kotiuduttuaan. Kuningatar oli
-tietämättään sattunut onnellisimmalla hetkellä koskettamaan kuninkaan
-sydäntä, kuvaamalla todenmukaisesti sitä kurjuutta, missä hän oli
-tavannut kuninkaan onnettoman sukulaisen, eikä hänen toistettu
-laupeuden ja armonpyyntönsä tuon todella vääryyttä kärsineen vangin
-hyväksi ollutkaan turha.
-
-Seuraavana päivänä paluunsa jälkeen kuningas asteli miettiväisenä
-salakammiossaan edestakaisin ja kirjoitutti kirjettä paavi
-Innocentiukselle, missä hän selitti tahtovansa nyt noudattaa
-paavin kehoitusta ja vapauttaa Knuut Maununpojan äpärän, Slesvigin
-Valdemar-piispan, joka oli surmannut autuaan kuningas Knuut vainajan ja
-väijyi hänen omaa kruunuaan ja henkeään, sekä sentakia seitsemän vuotta
-oli istunut vangittuna Nordborgin ja Sjöborgin linnoissa, mutta ehdoksi
-hän asetti että tuon levottoman ja vaarallisen piispan tuli paavin
-käskystä ehdottomasti jättää Tanska ja olla liittymättä sen vihollisiin
-sekä lähteä Roomaan ja pysyä siellä rauhallisena.
-
-Tämä kirje lähetettiin viipymättä, ja kuningas tunsi silloin
-sydämensä iloiseksi ja keveäksi; hän näet tunnusti itsekkin, että
-hänen Knuut veljensä oli menetellyt kohtuuttomasti, riistäessään
-piispalta vapauden, sekä että hän itse oli ollut ankarampi vaarallista
-sukulaistaan kohtaan kuin hänen todisteettomat, mutta aiheelliset
-epäluulonsa oikeuttivat olemaan.
-
-Prinsessa Regitza ja valtaneuvoston vanhimmat pudistivat päätään
-kuullessaan kuninkaan aikovan vapauttaa piispa Valdemarin ja he pitivät
-tätä hänen myöntyväisyyttään valtiollisena virheenä, johon he suuresti
-moittien pitivät kuningatar Dagmaria syyllisenä, huolimatta heidän
-kunnioituksestaan hänen hurskautta kohtaan.
-
-Eräänä selkeänä talvipäivänä istui Valdemar-piispa Sjöborgin
-vankitornissa ristikkoikkunan luona, ruokkien suurta, paksua hämähäkkiä
-elävillä kärpäsillä, jotka hän oli horroksissa pyytänyt ja herättänyt
-henkiin takan äärellä. Hän huojutteli ruumistaan edestakaisin,
-tuntien tuskaa jaloissaan, jotka pitkällisestä istumisesta olivat
-ajettunet. Hän ei kyllä enää ollut kahlittuna kiveen ja voi rautojen
-estämättä nyt liikuskella muutamia askeleita ahtaassa, hyvin lukitussa
-tornikammiossa. Mutta häntä vartioitiin tarkoin, ja peitetyn muuriaukon
-läpi voi vanginvartija nähdä hänen jokaisen liikkeensä ja huomata
-kaikki mitä hän teki. Hänen kasvonsa olivat vielä paljon hurjemmat
-kuin silloin kun kuningatar näki hänet. Tukkansa ja kyntensä hän oli
-jättänyt leikkaamatta, punainen parta oli likainen ja takkuinen ja
-hän muistutti enemmän villieläintä kuin ihmistä. "Ime, kaima, ime!"
-mutisi hän tuijottaen hämähäkkiin. "Ime itseesi miljoonain henki,
-kunnes tulet härän paksuiseksi; sitten sinä saat suuren lihakärpäsen
-valtikoineen kruunuineen, mutta et saa sitä syödä! Sinun pitää
-kiduttaa sitä kunnes se on minun näköiseni, kunnes sen jaloissa ei ole
-enempää lihaa kuin mitä yksi ainoa korppi voi syödä! -- Haa, hurjia,
-lapsellisia koston unelmia! -- Syntisiä, epäpiispallisia ajatuksia!" --
-Samassa hän hypähti ylös ja pieksi itseään kovasti katujanruoskalla, ja
-vanginvartija kuuli kuinka hän lyödessään tuskaili ja rukoili.
-
-"Tällaiseen kurjaan, voimattomaan pahuuteen", mutisi vanki taas,
-"tällaisiin häpeällisiin ajatuksiin on tyrannius ja raakuus alentanut
-kuninkaan pojan! Paholainenko minua viettelee tuon pienen pedon
-haamussa? Kas, kuinka kiihkeänä se puuhaa ja kiduttaa saalistaan?
-Kas niin! Surise ja pyristele vain, vanki, et pääse! -- Noin -- haa
-noin minä tahdon nähdä hänen pyristelevän, noin kituvan ja painuvan
-yhä syvemmä kurjuuteen! -- Vaikene, viettelijä, vaikene! -- Väisty
-saatana!" Samalla hän löi ruoskalla hämähäkin kuoliaaksi. "Mitä minä
-tein!" huokasi hän hetken kuluttua hiljaa ja alakuloisena. "Se oli
-minun viimeinen, ainoa ystäväni maailmassa, onnettomuustoverini.
-Seitsemän vuottahan olemme sovinnossa ja rauhassa viettäneet
-yhteiselämää, -- pitikö minun nyt surmata sinut, onneton, kun en
-ketään muuta voinut musertaa! Nyt minä siis olen aivan yksin tässä
-helvetissä!" Hän huokasi tuskallisesti. "Ja viettelijään minä en
-kuitenkaan ylettänyt; hän seisoo ulkopuolella ja hymyilee." Läheltä
-kuuluikin hilpeä nauru. Vanginvartija siellä huvittelihe piispan
-kummalliselle käytökselle, luullen häntä mielenvikaiseksi.
-
-Kuten tavallisesti tuollaisten kiivaitten sielunpurkausten,
-kostonhalun ja katumuksen jälkeen, onneton vanki nytkin vaipui syvään
-äänettömyyteen, ja silloin ei kukaan voinut lähestyä vaaratta häntä.
-Tästä horrostilasta hänet vastoin tavallisuutta herätti linnanpihalta
-kuuluva hevosten kopina ja melu. Hän nousi katkerana ja katsoi ristikon
-läpi ulos. Hän näki komean ritari- ja naisseurueen ratsastavan autiolle
-pihalle, missä vouti juoksenteli levotonna edestakaisin tervehtien
-nöyränä vierasta herrasväkeä.
-
-"Onko nyt hovissa tapana tehdä ratsastusretkiä katsomaan uutta
-Nebukadnezaria?" mutisi piispa, vetäisten päänsä takaisin aukosta. "He
-eivät saa riemukseen nauttia minun kurjien kasvojeni näkemisestä!" Hän
-kumartui sitten vaivaloisesti ja vyörytti ovelle raskaan ylösrevityn
-lattiakiven; ei kestänytkään kauan ennenkuin hän kuuli avainten ja
-rautakankien kalinaa, ja ovi avautui raolleen.
-
-"Kuka siellä!" huusi hän julmalla äärellä. "En tahdo ketään nähdä, en
-tahdo joutua näytteille kuin vangittu karhu! Ensimäisen, joka astuu
-kynnykseni yli, minä raatelen korpin kynsilläni."
-
-"Täällä on ylhäinen riibeläinen herra; hän tuo teille onnellisen
-uutisen, herra piispa", sanoi vouti paljon kohteliaammalla äänellä kuin
-tavallisesti. "Hän tuo tärkeitä kirjeitä kuninkaalta ja paavilta."
-
-"Paavin lähetille aukaisen oven, kuninkaan lähetille en!" vastasi vanki
-ja työnsi kiven syrjään.
-
-"Vähänpä hyödyttäisi teitä paavin viesti ilman kuninkaan viestiä",
-sanoi Junkker Strange astuen sisään; mutta kun hän nyt näki, kenenkä
-kanssa puhui, hän peräytyi kauhistuneena askeleen. "Jumala armahtakoon
-minua, piispa Valdemarko olette?" sanoi hän. "Jos kuninkaani olisi
-nähnyt teidät tuollaisena, ette varmaankaan olisi istunut täällä
-niin kauan. Minä saavun julistamaan teidät vapautetuksi", jatkoi hän
-ojentaen piispalle kuninkaan kirjallisen käskyn hänen vapauttamisestaan.
-
-Ilon välähdys kiiti vangin synkkien kasvojen yli, mutta kun hän näki
-kuninkaan nimen ja sinetin, hänen näkönsä taas synkkeni. "Antakaa
-se tuolle pyövelilleni!" sanoi hän viitaten voutiin, joka seisoi
-pelokkaana ovenraossa. "Hän voi ottaa vastaan kuninkaanne käskyjä, minä
-en. Mutta katsokaamme, mitä pyhä isä kirjoittaa; hän on minun ainoa
-herrani ja valtiaani maailmassa."
-
-Junkker Strange ojensi hänelle nyt paavin kirjeen, missä vangittua
-piispaa uhattiin kirkonpannalla, ellei hän hetikohta vapautuksensa
-jälkeen tulisi Roomaan ja luopuisi kaikesta yhteydestään kuninkaan
-vihollisien kanssa.
-
-"Vai se oli ehto!" lausui piispa katkerana. "Siis Herodes ja Pilatus
-ystävinä. No niin, tervehtikäähän kuningastanne herra ritari, ja
-sanokaa hänelle, että minä pudistan tomun jaloistani hänen kirotun
-maansa rajalla enkä koskaan enää astu jalkaani niiden sisäpuolelle
-niinkauan kuin hän kantaa kruunua ja valtikkaa, -- kuinka kauan sitä
-aikaa kestää, sitä ei meistä kukaan tiedä; mutta meidän kaikkien
-yllämme on suuri kostaja. Ja nyt matkaan!"
-
-"Vielä jotain arvoisa herra!" lausui Junkker Strange. "Minä olen tuonut
-teille odottamattoman, mieluisan matkatoverin, jolle teidän kuitenkaan
-ei pitäisi näyttäytyä tässä surkuteltavassa asussa; hän on teidän
-ruhtinaallinen sisarenne, Saksenin herttuatar Jutta, joka kuultuaan
-teidän vapautuksenne, itse on saapunut noutamaan teitä."
-
-"Jutta-sisareni!" huudahti piispa ja hetkeksi häneltä näytti haihtuneen
-kaikki viha. "On siis kuitenkin vielä yksi ihminen, joka huolehtii
-minusta! Missä hän on? Minä tahdon nähdä hänet!"
-
-"Ei sentään tässä asussa!" väitti Junkker Strange asettuen hänen
-tielleen. "Te säikäytätte hänet -- eikö teillä ole mitään muita
-vaatteita? Siistikää edes tukka ja kynnet!"
-
-"Ei ei, hovipeliä! Näin -- juuri näin hän saa nähdä minut --,
-tällaisena, jollaiseksi te olette minut saaneet, näkee herttua
-Bernhardin puoliso minut, niin että hän voi todistaa Saksan
-ruhtinaille, miten Tanskassa kohdellaan kuninkaallista esipappia ja
-vihittyä kristillistä piispaa!"
-
-Näin sanoen raivokas piispa työnsi sekä Junkker Strangen että voudin
-syrjään ja syöksyi ulos ovesta. Kun hän ehti ulos tornista ja
-hengitti vapaata ilmaa, ja näki sisarensa kalpeana rientävän häntä
-vastaan linnanrappusilta, hän syöksyi voimatonna maahan. Avattuaan
-vihdoin silmänsä, hän huomasi makaavansa lavitsalla linnan etusalissa
-huolestuneen sisarensa hoivissa.
-
-"Veli, veli, rääkätty veli-parkani!" valitti kalpea, iäkäs nainen
-itkien ja väännellen pitkiä, laihoja käsiään, niin että kultasormukset
-tippuivat lattialle. "Tuollaisenako näen sinut jälleen!" -- "Juttako
-olet!" huudahti piispa ja nousi huojuen. "Aivan niin! Mutta sinä
-tuskin tunnet minua; niin katsohan vain tarkkaan minua, ja elköön tämä
-kurjuuden kuva haihtuko sielustasi ennenkuin on suoritettu takaisin se
-mikä seitsemän pitkän vuoden aikana on myrkyllä ja sapella merkitty
-lauluun! Ah, rakas veli, vahvista itseäsi!" lausui huolestunut
-herttuatar tarjoten hänelle vapisevin käsin viinimaljan, minkä Junkker
-Strange oli tuottanut. "Vahvista itseäsi, veli parka, niin että
-pääsemme iäksi pois täältä näkemästä tätä surkeuden pesää!" Sitten hän
-veti esiin pienen kultakamman taskustaan ja suori hänen tukkansa ja
-partansa. --
-
-    "Ja kun sukineeksi sai kutrin,
-    hän kyynelin kastoi sen --"
-
-lauletaan vielä vanhassa kansanlaulussa.
-
-"Elä itke minun tähteni rakas sisar!" lohdutti piispa häntä
-puoliääneen. "Jos elän vielä vuoden ja olen voimissani, niin minä
-kostan täysin kärsimäni!"
-
-"Ah, vaiti siitä!" kuiskasi herttuatar tuskallisena. "Jos joudut
-uudelleen Sjöborgin torniin, niin minä en enää koskaan näe sinua."
-
-Junkker Strange oli tarkkaan kuullut joka sanan, mutta häntä oli
-itseään kovasti liikuttanut nähdä ylpeä piispa niin nöyryytetyssä
-tilassa, ja tuo hyväntahtoinen ritari piti niitä uhkasanoja,
-jotka piispa nyt vapaaksi päästessään tuli lausuneeksi, vain tuon
-onnettoman jännitetyn ja sairaloisen mielen tahdottomina ilmaisuina.
-Purppuraisella ritariviitalla nyt herttuatar peitti veljensä
-rikkinäisen ja likaisen vankipuvun. Sitten hän saattoi hänet alas
-linnanrappuja ja nostatti hänet vakaisan juoksijan selkään, sillä
-piispa oli liian heikko itse noustakseen satulaan. Niin nopeasti kuin
-hänen voimansa sallivat Valdemar-piispa jätti näin herttuattaren ja
-hänen seurueensa kera Sjöborgin linnan ja matkusti suoraan ulos maasta.
-Hän tahtoi ensin lähteä lankonsa Saksenin herttua Bernhardin luo,
-sieltä jatkaakseen matkaa Roomaan, niinpian kuin terveydeltään saattoi
-sen tehdä.
-
-Junkker Strange oli osanottavalla mielellä eronnut herttuattaresta
-ja hänen äänettömästä veljestään, palaten sitten seurueineen Riiben
-linnaan. Kun tuo rehellinen kunnon ritari seisoi kuninkaansa edessä,
-kertoen miten oli suorittanut tehtävänsä ja kuinka surkeassa tilassa
-hän oli tavannut ruhtinaallisen vangin, hän näki ankaran kuninkaan
-silmien kyyneltyvän ja tarttui lämpimästi hänen käteensä. "Kiitos
-siitä, että jätitte minulle tämän tehtävän! Vaikka minä olen paljon
-surullista nähnyt maailmassa, niin Jumala varjelkoon minua toista
-kertaa näkemästä tuollaista miestä vankilassa ja kurjuudessa. Minun
-sydäntäni viiltää aina syvältä, kun näen synnynnäisen ylevyyden
-alennettuna."
-
-"Jos olen tehnyt hänelle vääryyttä", sanoi Valdemar, "niin Jumala
-suokoon sen armossaan anteeksi! Jos nyt olen vapauttamalla hänet
-menetellyt epäviisaasti, kuten sanotaan, ja jos kohta saan kiitokseksi
-häväistystä ja vahinkoa, on kuitenkin parempi kärsiä kuin tehdä
-vääryyttä. Mitä tähdissä on määrätty, siihen ei kuitenkaan mikään
-maailman viisaus auta."
-
-Junkker Strange ei arvellut olevan tarpeellista salata kuninkaalta
-piispan kiivaudessaan laskettelemia uhkasanoja, ja ne kuultuaan vaipui
-kuningas syviin mietteisiin.
-
-"Saat nähdä, ettei hän mene Roomaan", arveli Valdemar. "Tuo ylpeä mies
-uhmaa paavia kuten kuningastakin ja kiihoittaa pian minun julkiset ja
-salaiset viholliseni kostoon."
-
-"Mutta silloin panna-salama musertaa hänet, jos pyhä isä on sanansa
-veroinen mies, kuten sanotaan, eikä mikään yömyssy", väitti Junkker
-Strange. "Jos piispa lyöttäytyy teidän julkisiin vihollisiinne, herra
-kuningas, niin tiedämmehän, missä voimme hänet tavata miekka ja kilpi
-kädessä. Mutta te puhuitte salaisista vihollisista. Niiltä ei kukaan
-kunnon mies ole suojattu. Keitä tarkoitatte niillä?"
-
-"Meidän kesken, Strange", vastasi Valdemar, "Otto-keisarille olen
-tehnyt arvokkaita palveluksia ja hän kai kutsuukin minua veljekseen
-ja ystäväkseen, niin kauan kuin hän tarvitsee kättäni omatekoista
-keisari Fiilippiä ja Schwabin herttuaa vastaan; mutta luuletko hänen
-unhoittaneen, että hän on Henrik Löven [Löve-leijona] poika, ja että
-minä asevoimin pääsin Henrik Löven perilliseksi. Minä en usko tuosta
-suvustaan vierauneesta leijonan-pennusta enempää kuin vendiläisistä
-ja schweriniläisistä, pakollisista läänitysmiehistäni. En voi nyt
-odottaa hyvää itselleni piispa Valdemarin saksilaiselta langoltakaan.
-Muistatko mitä herttua Bernhard sanoi, kun näki Henrik Löven suuren
-kuparileijonan Braunschweigin linnan pihalla: 'kuinka kauan sinä
-käännyt itäänpäin kita avoinna; luovu siitä, sinulla on mitä tahdot;
-käänny nyt pohjoista kohti!' Kas sitä sanaa Saksan ruhtinaat ja
-keisarit eivät koskaan unohda. Mutta antaa leijonan tulla avoimin
-kidoin koko penikkaparvensa kanssa, minä olen valveilla." Näin sanoen
-Valdemar poistui pitkin askelin ulos ovesta ja Junkker Strange seurasi
-häntä valtaneuvostoon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli kulunut vähän aikaa, ja se rajuilma, jonka kuningas oli nähnyt
-nousevan ylleen, oli jo likenemässä. Sisäinen eripuraisuus Saksassa
-kahden keisarin ja heidän puolueittensa välillä näytti olevan
-lakkaamaan päin. Fiilip oli Martinpäivään saakka 1207 tehnyt aselevon
-keisari Oton kanssa. Hän samosi nyt yhdessä useiden Saksan ruhtinaitten
-kanssa mukanaan mahtava sotajoukko, pohjoista kohti, ja luultiin
-aikeena olevan hyökkäyksen Tanskaa vastaan. Sama lähetti, joka toi
-kuninkaalle tämän tiedon, jätti hänelle myös sen tärkeän uutisen, että
-Valdemar-piispa oli päässyt keisari Oton turviin ja että huolimatta
-paavin käskystä sekä hengelliset että maalliset asianomaiset olivat
-valinneet hänet Bremenin arkkipiispaksi.
-
-Suutuksissaan näistä tiedoista kuningas oli kohta kutsuttanut kreivi
-Albertin ja Pietari-piispan luokseen. Ankara, tyyni sotaherra ja
-kiihkeä piispa seisoivat jo ääneti ja odottavina huoneessa, mutta
-kuningas käveli vielä vihaisena edestakaisin lattialla kädessään nuo
-tärkeät kirjeet.
-
-"Lukekaa!" sanoi kuningas, ojentaen heille kirjeet, jotka he lukivat ja
-antoivat hänelle takaisin.
-
-"Mitä aiotte tehdä, kuninkaallinen sukulaiseni?" kysyi Albert-kreivi
-ainoankaan ilmeen muuttumatta hänen kasvoillaan. "Arkkipiispa? Se
-yltiöpää!" huudahti piispa Pietari kiivaasti ja katseli kuningasta
-kiihkeän levottomana.
-
-"Kuten näette, ei ole aikaa istua kauemmin rauhassa kotona!" lausui
-kuningas. "Rakas serkkuni piispa on kaikkeen syy; hän se on ärsyttänyt
-kaikki Saksan paholaiset niskaani. Hän kai uneksii olevansa paavi,
-ja Bremenin arkkipiispan istuimelta päin hän puuhaa minulle vastusta
-enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Mutta kuulkaa, suunnitelmani on
-valmis: kutsukaa heti sotajoukko kokoon, uljas sisareni poika! Me
-emme saa antaa Fiilipin astua Tanskan rajan yli. Ja te, neuvokas
-Pietari-piispa, olkaa te minun puhemieheni Roomassa. Rientäkää te kohta
-sinne ja pankaa minun puolestani vastalause piispa Valdemarin vaaliin
-Bremenin arkkipiispaksi! Minä annan mukaanne kirjeen ja tarpeellisen
-valtuutuksen. Tämä ei ole pikkuasia; minä luotan teidän harrastukseenne
-ja kuntoonne. Te pidätte vääjäämättä kiinni paavin omasta sanasta ja
-piispa Valdemarin vapautuksen nimenomaisesta ehdosta."
-
-Näin sanoen kuningas päästi molemmat luotaan. Seuraavana päivänä hän
-itse lähti kreivi Albertin ja ritariensa kanssa, pientä valittua
-joukkoa johtaen, maan rajoja kohti; ja piispa Pietari, vanhan
-uskollisen Martin ja kahden asemiehen saattamana, läksi suurella
-kiireellä Rooman-matkalle. Kuninkaan kirjeen ja valtuutuksen oli hän
-itse varovaisena ommellut alustakkinsa rintataskuun.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU.
-
-
-Toista kuukautta oli kulunut. Piispa Pietari oli matkannut yötä päivää;
-suurempi osa matkasta oli kulunut onnellisesti. Eräänä iltana hän istui
-läpimärkänä sateesta eräässä savuttuneessa, likaisessa majatalossa
-Ternin ja Rooman välillä, yhteisessä vierastuvassa. Hän käski Martin
-kuivata takan ääressä vaatteet ja itse hän lattiaan kiinnitetyn,
-likaisen pöydän ääressä virkistäytyi pikarilla Orvietoviiniä.
-
-"Tänne siis on ehditty!" jupisi Martti. "Ja huomenna näillä ajoin
-voimme olla Roomassa, jos Jumala suo. Onpa totisesti ihana maa
-tämä Italialais-maa, kunhan nämä ihmisparat vaan eivät olisi niin
-yksinkertaisia; kun minä pyydän kannun olutta, niin ne tuovat minulle
-tuota kirottua öljyä, kaikki mitä ne tietävät on viinilasi. Herra
-piispa", sanoi hän nyt ääneen. "Nyt on matkaviitta kuiva, tahdotteko
-nyt ottaa sen päällenne ja antaa minun nyt kuivata takkinne. Te voitte,
-Jumalan nimessä, saada kurkkukatarrin; niinpä te matkustattekin, ettekä
-huoli sateesta ettekä myrskystä. Eihän Rooma minnekään juokse, tiemmä."
-
-Piispa antoi hänen jupista ja ojensi hänelle takkinsa, ja kietoutui
-viittaansa, ajatellen sitä latinalaista puhetta, minkä hän aikoi pitää
-paaville.
-
-"Juttuja kai ne ovat nuo ryöväritarinat, joita tästä maasta kerrotaan!"
-jatkoi puhelias Martti. "Emmehän ole vielä yhtään nähneet, mutta
-uteliaita ne ovat täällä kuin lemmot. Äsken en ollut mitenkään selvitä
-eräästä saksalaisesta, joka aivan väkipakolla tahtoi tietää, keitä me
-olemme ja miksi matkustamme."
-
-"Saksalaisesta?" kysyi piispa teroittaen huomiotaan. "Hm, mitä vastasit
-hänelle?"
-
-"Ah, minä vastasin toden mukaan, että herrani on ylhäinen tanskalainen
-piispa, kuninkaan paras ystävä, jolla on mukanaan tärkeä viesti ja
-kirje paaville, ja että minä olen -- --"
-
-"Tyhmää lorua!" keskeytti piispa vihoissaan. "Kuka sinun on käskenyt
-mennä kellekkään selittämään niitä asioita?"
-
-"Anteeksi, ankara herra piispa, jos olen siinä tehnyt tyhmästi!"
-vastasi Martti pudottaen takin käsistään. "Minä olisin kyllä voinut
-hänelle syöttää pajuköyttä, mutta ettehän tavallisesti kärsi yhdenkään
-ihmisen valehtelevan: sillähän te sanotte meidän liittyvän pirun
-ystäviksi ja tovereiksi -- herra siunatkoon! Ja jos olisin muuta
-sanonut, niin olisinhan ilmeisesti valehdellut."
-
-"Sinun pitää vaieta silloin kun puheesta ei ole hyötyä", sanoi
-piispa kiivaana. "Täällä sentään luulin olevani turvassa sinun
-puheliaisuudeltasi; kun et ymmärrä sanaakaan tästä kielestä en luullut
-sinun saksaakaan paljon taitavan!" -- "Ah herra piispa, minä autan
-itseäni miten voin", vastasi Martti. "Kapitulitalossa oppimani latina
-tulee täällä hyvin tarpeeseen. Mutta ettekö tahdo itse huolehtia
-kirjetaskusta, herra -- minä pelkään että se voi tulla liian likelle
-tulta?"
-
-"Herra armahda, kirjetaskuni!" huudahti piispa. "Anna tänne! Se ei
-saa olla poissa rinnaltani: se on minulle tärkeämpi kuin kaikki
-matkarahamme." Sitten hän veti märän takin jälleen päälleen.
-
-Piispa ja vanha Martti eivät olleet keskustellessaan huomanneet,
-että kookas, äänetön pyhiinvaeltaja oli tullut samaan huoneeseen ja
-istuutunut pimeään oviloukkoon. Nyt astui isäntä sisään mukanaan pari
-vierasta, asestettua ratsuria, jotka puhuivat italiaa ja näyttivät
-saksalaisilta.
-
-"Te siis seuraatte hurskasta herra pyhiinvaeltajaa Lorettoon?" kysyi
-isäntä. "Se kai on raskas retki ylhäiselle herralle, varsinkin
-ajettunein jaloin; mutta melkein pahemmalta rangaistukselta minusta
-tuntuu se, ettei hän saa puhua sanaakaan. Ah Herra Jumala, mitä
-kaikkea tuleekaan luvanneeksi Pyhälle Neitsyelle, kun on hädässä ja
-ahdistuksessa! Olenpahan itsekin luvannut hänelle aivan joutavan
-jutun takia, etten koko vuoteen kysy ainoaltakaan matkustajalta hänen
-nimeään."
-
-"Se vuosi kai on lopussa!" laski eräs vieraista ratsureista leikkiä.
-
-"Jo kauan sitten, rakas ihminen! Enkä koskaan enää tee sellaisia
-lupauksia; täytyyhän toki tietää, ketä pitää kattonsa alla, ettei
-holhoa ryöväreitä eikä kerettiläisiä. Toisin on sellaisten ihmisten
-laita kuin tuon hurskaan pyhiinvaeltajan, jonka pyhä lupaus kieltää
-ilmaisemasta nimeään. Mutta ateria on valmis, hyvät herrasväet! Kai
-syömme kaikki samasta vadista? Sillä koska kaikki tarvitsemme ruokaa,
-niin olemmehan samanlaisia rakkaan Jumalan luomia."
-
-Nyt astui sisään useampia vieraita, istuutuen keskelle vierastupaa
-katetun illallispöydän ääreen, minne Pietari piispakin oli asettunut.
-Paksu, likainen nainen, isännän vaimo, asetti pöydälle suuren,
-höyryävän makaroonivadin. Isäntä istuutui pöydän päähän ja luki kädet
-ristissä rukouksen. "Kotirauha, maanrauha ja tunnonrauha!" niin hän
-päätti rukouksensa ja kun hän samassa hetkessä huomasi jonkun virheen
-ateriassa, niin hän löi vaimoaan suola-astialla päähän ja kysyi
-kolminkertaisesti kiroten, niinkö katettiin pöytä näin ylhäisille
-vieraille?
-
-Tästä syttyvä perheriita katkesi siihen, että nurkassa istuva
-pyhiinvaeltaja nousi ylös ja viittasi isännälle, heittäen samalla
-pöydälle kukkaron jonka isäntä nopeasti sieppasi.
-
-"On vastoin hurskaan herrani lupausta", sanoi vieras ratsuri, "ottaa
-osaa pöydän nautintoihin, samoinkuin levätä yötä katon alla, ennen
-Lorettoon saapumista."
-
-"Vai niin!" sanoi isäntä. "Niinpä toivon teille onnellista matkaa ja
-rukoilen Pyhää Neitsyttä opastamaan tietä."
-
-Pyhiinvaeltaja kääntyi lähteäkseen tuvasta. Oli tumma iltahämärä,
-ja piika kantoi sisään kaksi lamppua, jotka hän asetti pöydälle,
-toivottaen tavan mukaan "mitä parhainta yötä." Nopeasti läheni
-pyhiinvaeltaja ovea, mutta samalla kun hän terävästi katseli piispa
-Pietaria hänen pyhiinvaeltajahattunsa luisui niskaan; lampun valo
-sattui kirkkaana hänen kasvoilleen, ja piispa Pietari, joka oli
-kiinnittänyt tuomionsa tuohon kummalliseen vieraaseen, näytti
-hämmästyksekseen noissa kalpeissa, punapartaisissa kasvoissa tuntevan
-piispa Valdemarin hurjat, intohimoiset piirteet. Isäntä oli saattanut
-vieraitaan ovelle ja palannut. "Mukava pyhimys!" sanoi hän ristien
-itsensä. "Hän vaeltaa katuvaisena kylien läpi; hän nauttii vain vettä
-leipää eikä puhu sanaakaan majataloissa; mutta maantiellä hän ratsastaa
-muhkeana, syö sekä lihaa että viiniä ja puhuu saksaa ratsumiestensä
-kanssa kuin lempo. Ei, hurskauden ja pyhyyden aika on maailmassa jo
-mennyt."
-
-"En nähnyt väärin, se oli piispa Valdemar!" kuiskasi piispa Pietari
-Martille: "Ei hän matkusta Lorettoon, vaan Roomaan. Hullusti käy, jos
-paavilla ei ole minun viestiäni ennen hänen saapumistaan. Pidä suusi
-tukossa ja satuloitse hevoset!"
-
-"Mutta jos hän tunsi teidät, herra piispa, on ehkä kuitenkin varminta
-päästää hänet edelle. Hänellä on mukanaan neljä vahvaa ratsuria."
-
-"Meitähän on myös neljä. Kuninkaan asialla ollessaan tanskalainen ei
-laske ystävien eikä vihollisten lukua. Onhan Roomaan useitakin teitä.
-Tee kuten sanon!"
-
-Martti meni ja pian seisoivat hevoset satuloituina oven edessä. Sillä
-välin piispa Pietari oli tiedustellut isännältä, mitä tietä saksalaiset
-olivat matkustaneet pyhiinvaeltajan kanssa; hän oli myös saanut tiedon
-lyhemmästä Roomaan vievästä tiestä, joka kuitenkin kulki villin ja
-vaarallisen vuoriseudun läpi. Mutta siihen tiesi isäntä neuvon; hyvästä
-maksusta oli kunnollinen opas valmis palvelemaan matkustajia.
-
-Pietari-piispa maksoi runsaasti sen aterian, jonka nauttimiseen hän
-ei ehtinyt, ja hypähti reippaana ja innokkaana juoksijansa selkään.
-Huolekas isäntä antoi hurskaan siunauksen hänen matkaevääkseen; mutta
-piispassa heräsi samalla epäröinti, sillä isännän äänensävy muistutti
-kiroukseen päättyneestä pöytärukouksesta. Ja kun hän näki isännän
-hankkiman oppaan, hän oli melkein katumaisillaan nopeaa päätöstään.
-Mutta opas ratsasti jo muulillaan etunenään. "Jumalan nimeen"! lausui
-piispa ja seurasi häntä.
-
-He olivat ratsastaneet muutamia tunteja; pimeys lisääntyi, ja tie
-kukkulain välillä tuli hankalammaksi ja viistommaksi; se teki niin
-monia mutkia ja kaarroksia, että näytti siltä kuin tultaisiin yhtä
-paljon taaksepäin kuin eteenpäin. Lopulta ei näkynyt minkäänlaista
-jälkeä; opas pysähtyi ja selitti eksyneensä niin ettei tuntenut tietä
-eikä polkua. "Mutta tuolla kallion äärellä minä näen tulisoihtuja;
-siellä on varmaan majatalon aasinajajia --, he aikoivat samaa tietä
-kuin me. Jos hyvät herrat sallivat, niin minä annan noille kunnon
-miehille merkin, jolla meidän täällä on tapana ilmoittaa hyville
-ystäville hätätilamme."
-
-Vastausta odottamatta hän veti kohta esiin pillin ja puhalsi siitä
-kolmasti terävän, läpitunkevan äänen. Merkkiin vastasi kohta
-samanlainen ääni ja soihdut likenivät.
-
-"Tulevat!" sanoi opas. "Olipa onni, etten unhottanut jahtipilliäni."
-
-Piispa Pietari katsoi terävästi ja epäilevänä ruskeaa likaista
-italialaista. Oli parahiksi valoisaa vielä, että hän näki viekkaan
-hymyn tämän ohuitten huulten seutuvilla. Piispa ei koskaan matkustanut
-aseetonna; käsi miekan kahvalla hän katsahti luottavana taivasta kohti
-ja kutsui Marttia. "Sano miehille", lausui hän tanskaksi, "että meidän
-Jumalan nimessä tulee olla valmiina äkillistä hyökkäystä vastustamaan!"
-
-"Herra Jumala, onko niin!" huoahti Martti ja riensi täyttämään herransa
-käskyä.
-
-Ei kestänyt kauan, ennenkuin he huomasivat olevansa villien, likaisten,
-soihduilla ja miekoilla varustettujen miesten ympäröiminä. Opas
-oli kadonnut. Martti ja molemmat asemiehet katsoivat kauhistuneina
-suurta ylivoimaa. Mutta empimättä he kuitenkin tarttuivat aseisiin.
-Piispan miekka oli pian vedettynä esiin; mutta hänen hevosensa arkaili
-soihtuja; se nousi pystyyn, piispa selässään, kallion partaalla, ja
-syöksyi alas.
-
-Ankaran putouksen pyörryttämänä makasi piispa jyrkänteen alla, eikä
-tiennyt, mitä oli tapahtunut. Kun hän selvisi, oli sysimustaa hänen
-ympärillään. Hän kuuli Martin ja asemiesten ähkyvän ja kiroilevan vähän
-matkan päässä; vaivoin hän nousi ja hoippui ääntä kohti. "Parempi
-olisi teidän rukoilla kuin kiroilla!" huusi hän. "Missä olette, miten
-ryövärien kävi?"
-
-"Piruja ne olivat eikä ihmisiä", valitti Martti. "Mutta Jumalan ja
-Pyhän Neitsyen kiitos, että te elätte, herra! Täällä minä makaan,
-voimatta kättäni liikuttaa."
-
-"Me tappelimme niinkauan kuin voimme", sanoi toinen, asemiehistä.
-"Mutta niitä olikin ainakin kymmenen yhtä vastaan."
-
-"Kaksikymmentä perkelettä yhtä vastaan, aiot kai sanoa!" huudahti
-Martti. "Oh auta meitä, rakas herra, me makaamme täällä sidottuina ja
-uimme veressämme!"
-
-Vihdoin piispa löysi sidotut palvelijansa ja katkoi miekalla heidän
-sidotut kahleensa. He hypähtivät ylös ja katsoivat ympärilleen,
-mutta läheltä ei voinut mitään kuulla eikä nähdä. Kaukana he näkivät
-soihtujen valon, joka pian haihtui kallioitten väliin.
-
-"Olivatko ne todella ryöväreitä vai piruja?" lausui Martti, joka
-nyt vasta huomasi, ettei ollut saanut ainoatakaan isompaa haavaa ja
-että se, jota hän oli pitänyt verenä, oli vain puro, jossa hän oli
-maannut. "Ah, rakas herra piispa!" jatkoi hän. "Kun minä näin hevosenne
-syöksyvän kallion reunalta alas, musteni kaikki minun silmissäni. Minä
-hosuin luotani kaiken minkä voin, mutta kuten sanottu, ainakin yli
-kolmekymmentä roistoa oli minua sitomassa."
-
-"Kiitä Jumalaa elämästäsi, eläkä kersku, Martti!" sanoi piispa.
-"Haavoittuiko teistä joku vaarallisesti?"
-
-"On Jumalan ihme, että jollakin meistä on jäsenet täydet", sanoi
-Martti. "En tahdo kerskua rakas herra! Kuinka paljon ryöväreitä
-oli, jätän kuin jätänkin sanomatta, sillä minulla oli muutakin
-tekemistä kuin lukea niitä. Mutta minä olen puolustautunut roimasti,
-vaikka olinkin sidottu enkä voinut jäsentä liikauttaa -- katsokaa,
-sen voin teille todistaa, herra! Tuossa on reppu, sisällään teidän
-virkavaatteenne, ja tässä kukkaro. En antanut niiden vintiöitten ottaa
-äyriäkään." Piispa Pietari työnsi nyt käden povitaskuunsa. "Jumalan
-pyhä veri, se on poissa!" huudahti hän kauhistuneena. "Minut on
-ryöstetty -- koko matka on turha!"
-
-"Minullahan se on herra!" huudahti Martti. "Tässähän on kukkaro."
-
-"Mitä minä kukkarosta? Kirjetasku, kirjetasku, jossa on kuninkaan kirje
-ja valtuus!"
-
-"Sepä onnettomuus, rakas herra! Kunpahan olisitte jättänyt minulle, --
-mutta etteköhän ole kadottanut sitä pudotessanne? Me etsimme, kunnes se
-löytyy!"
-
-"Turhaan, turhaan! Poissa se on -- ei se ole kadonnut, se on ryöstetty;
-se oli neulottu lujasti kiinni -- takki on revitty, tasku on halkaistu;
-haa, eivät ne olleet tavallisia rosvoja. Kullasta ja vaatteista ne
-eivät välittäneet -- kirjeitäni ne tahtoivat, -- tämä ansa oli tuon
-röyhkeän Valdemar-piispan virittämä. Mitäs minä nyt Roomassa ilman
-kirjettä ja valtuutta."
-
-Kiihkeä piispa oli melkein epätoivoinen; hän väänteli käsiään eikä
-tiennyt, pitikö hänen lähteä eteen- vai taaksepäin.
-
-"Rakas, hyvä herrani!" lohdutti Martti häntä uskollisesti. "Kuinka
-voitte tämän ottaa niin sydämellenne? Kyllähän tiedätte mitä kirjeessä
-sanottiin, ja minähän tiedän, että te osaatte asettaa sananne kuin
-kuningas itse, ja mitä valtuutusta te tarvitsette? Kun pyhä isä näkee
-teidän rehelliset tanskalaiset kasvonne, niin näkeehän hän hyvinkin,
-että te ette kulje valheen kengillä!"
-
-"Vanha, uskollinen Martti!" sanoi piispa iloisesti. "Sinun suusi kautta
-puhuu hyvä suojelushenkeni minulle, niin, sinä olet oikeassa!" huusi
-piispa. "Jumalan avulla tulen toimeen ilmankin kuninkaan valtuutusta
-ja kirjettä. En tahdo huolehtia siitä, mitä minun pitää sanoman! Hän,
-joka tällä hetkellä piti suojelevan kätensä yllämme, hän voi myös antaa
-minulle sanat ja valtuutuksen, jota parempaa kuningaskaan ei voi antaa,
-eikä mikään ryöväri ottaa minulta. Tulkaa, Herran nimessä eteenpäin!
-Minä olen ennenkin löytänyt tien kuinka synkkää olikin ja kuinka pahoja
-vihollisia läheisyydessä. Mutta minun mukanani oli Hän, joka on tie ja
-valo."
-
-Piispan luottavat sanat palauttivat nyt miestenkin rohkeuden; he
-löysivät pian kaikki hevoset, ja vaikka ei voinut nähdä tietä eikä
-polkua, palvelijat kuitenkin seurasivat vakaisina hurskasta herraansa,
-joka kädet ristissä satulannupun päällä antoi hevosen kulkea oman
-vaistonsa mukaan, koskematta ohjaksiin. He olivat ratsastaneet näin
-hetken ääneti, eikä kukaan tiennyt minne tultiin.
-
-"Minä uskon, herra piispa", sanoi nyt Martti miettiväisenä, "että
-ennenkin olette löytänyt tien täydellisessä pimeydessä. Minusta
-näyttää, niinkuin me ratsastaisimme pelkkien kalliojyrkänteiden ja
-rotkojen väliä."
-
-"Niinhän on elämässä joka askeleella", vastasi piispa, "vaikkakin me
-huonossa omaviisaudessamme olemme upposokeita näkemään sitä".
-
-"Jos niin on ymmärrettävä, hurskas herra, niin varmaan te olette
-oikeassa; mutta minä en usko, että te puhutte minulle niin kuin
-Vapahtaja opetuslapsilleen."
-
-"Myöskin kirjaimellisesti ymmärtäen minä sanoin totuuden", vastasi
-piispa. "Uskoen ja luottaen näkymättömään oppaaseen olen ennenkin
-löytänyt tien, vaikka synkkä pimeys ahdisti sydäntäni pahemminkin kuin
-nyt ja vaikka pahempiakin vihollisia oli likelläni kuin ne, joita
-minä nyt pelkään: se tapahtui synkässä, kirotussa tornissa, missä oli
-noituutta ja pirun vehkeitä."
-
-"Herra varjelkoon, miten pääsitte silloin siitä, herra?" kysyi Martti
-uteliaana ja peloissaan, katsellen ympärilleen ja ristien itseään.
-
-"Minun täytyi sieltä tulenliekkien läpi, mutta se oli hyvin
-ansaitsemani rangaistus, koska minä tahdoin olla viisaampi kuin
-kristityn on lupa, ja silmätä siihen kirjaan, johon on kätketty
-ihmisten kohtalot ja tulevaisuus."
-
-"Onko todellakin sellainen kirja?" kysyi Martti ja unohti tarkata
-vaarallista tietä. "Se on kai se, jota kutsutaan Kyprianukseksi." Hän
-teki taas ristinmerkin mainitessaan tuon nimen ja katsahti epäillen
-taakseen.
-
-Asemiehet olivat jääneet hiukan jälkeen. Oli saavuttu paikalle missä
-kaksi saattoi ratsastaa rinnakkain, ja Martti ratsasti jännitetyn
-tarkkaavaisena, mietteliään herransa sivulla.
-
-"Elkäämme enää puhuko sellaisista asioista!" sanoi piispa hillityllä
-äänellä. "Tämän verran sanon sentään sinulle Martti, jos pidät sen
-omana tietonasi: minulla on mielessäni ja minulla on syytä uskoa,
-että tämän matkani onnellisesta tuloksesta riippuu suuren herrani ja
-kuninkaani elämä ja onni. Hänen autuas velivainajansa, kuningas Knuut,
-voisi ehkä vielä elää ja hallita Tanskaa, jos hän olisi lähettänyt
-minut tälle retkelle ja käyttänyt kirkon käsivartta, silloin kun käytti
-omaansa. Mutta sitä sinä et ymmärrä, vanha Martti. Elä kysele minulta
-koskaan sellaisia asioita! Vaeltakaamme samaa tietämme Jumalan avulla,
-huolimatta salaisista ja tulevista asioista!"
-
-Hiljaisina ja ääneti jatkoivat nyt piispa Pietari ja hänen palvelijansa
-matkaa kuten sokkoina, kunnes tuli päivä. Ja katsoessaan nyt taakseen,
-heitä värisytti kaikkia ja heistä näytti armon Jumalan ihmeteolta, että
-he syöksymättä kuoliaiksi rotkoihin olivat voineet ratsastaa pimeässä
-sellaisen tien. He tapasivat pian ihmisiä ja saivat tietää että sitä
-tietä kyllä pääsi Roomaan, mutta ettei sille kukaan uskaltanut lähteä
-yöaikaan. Nyt he eivät voineet suurta mutkaa tekemättä päästä takaisin
-valtatielle tai lyhemmille teille. Heillä oli päivä sentään edessään,
-he palkkasivat uuden oppaan. Pian he näkivät keltaisen Tiberin, he
-noudattivat sen vieritse poimuilevaa kaunista tietä ja saapuivat ennen
-iltaa onnellisesti Roomaan.
-
-Pysähtymättä hetkeksikään katselemaan suuren, kuuluisan kaupungin
-ihanuuksia ja merkillisiä muinaismuistoja, piispa lähti tulonsa
-jälkeisenä aamuna täydessä piispan asussaan Vatikaaniin, ja vaati
-kohta sisäänpääsyä, koska hänellä oli erittäin tärkeätä asiaa paavi
-Innocentiukselle. Hänen täytyi kuitenkin vartoa yli tunnin etusalissa,
-sillä hänen pyhyytensä sanottiin sulkeutuneen salakammioonsa erään
-vieraan pyhiinvaeltajan kanssa, jota arveltiin erääksi keisarin
-ja, Saksan ruhtinaitten ylhäiseksi lähettilääksi. Kiivaana ja
-kärsimättömänä piispa Pietari asteli edestakaisin etusalissa. Vihdoin
-avautui ovi paavin huoneisiin ja ylpeästi, voittoisasti hymyillen
-sieltä astui tuo kookas, äänetön pyhiinvaeltaja, jonka piispa Pietari
-nyt selvään tunsi kuninkaansa veriviholliseksi, piispa Valdemariksi.
-Rohkeana ja vapaasti astui Pietari Sunenpoika valepukuista vihollistaan
-vastaan ja kohta hävisi pyhiinvaeltajan kasvoilta pöyhkeä hymy. Hän
-näytti hetken hämmästyneeltä ja suuttuneelta, mutta heittäen viekkaan,
-halveksivan katseen aseettomaan syyttäjäänsä hän läksi ääneti ja
-nopeaan etusalista, muka tuntematta piispa Pietaria.
-
-Lujasti luottaen asiansa oikeuteen ja totuuden pätevään todistukseen,
-jonka hän nyt kaksinkertaisella uskalluksella tunsi voivansa esittää
-pyhän Pietarin istuimen edessä, astui piispa Pietari sisään ankaran
-ja mahtavan paavi Innocentiuksen eteen. Paavi istui punasamettisella
-kauluksella reunustettuun, valkoiseen liinapukuunsa pukeutuneena
-kultaisessa nojatuolissa, jalka punaisella samettipäällyksisellä
-jakkaralla, johon pyhät avaimet olivat ommellut, ja hänen sivullaan
-oli pöytä, jolla oli ristiinnaulitun kuva suuren paperikasan keskellä.
-Vanhuksen voimakkailla kasvoilla lepäsi hämmästyttävä rauha ja
-päättäväisyys, hänen tukkansa oli harmaa, mutta päälakea peittävän
-punasamettisen patalakin ympärillä se oli hyvin kiharainen. Tämän
-mahtavan miehen näkeminen, joka salakammiostaan hallitsi kuninkaita ja
-keisareita, vaikutti valtavasti tanskalaiseen piispaan, joka ensikertaa
-seisoi ankaran päämiehensä edessä. Hän polvistui ja suuteli paavin
-ojennetulla jalalla olevaa ristiä; sitten hän nousi rohkeasti ja pani
-kuninkaansa nimessä mitä vakavimman vastalauseen piispa Valdemarin
-väärään valitsemiseen Bremenin arkkipiispaksi. Hän vetosi paavin omaan
-kirjeeseen ja vangitun piispan vapautuksen nimenomaiseen ehtoon; ja
-ennenkuin paavi sai aikaa kysyäkseen kuninkaan kirjettä ja valtuutusta
-piispa Pietari kertoi todenmukaisesti yöllisen seikkailun ja lupasi
-pyhimmällä valalla ja palvelijainsa todistuksella tukea sanojansa.
-
-Ankara, voimakas Innocentius näytti hetken epäröivän, yhtä ovela
-kuin rohkea piispa Valdemar oli vastikään esittänyt asian toisella
-tavalla ja oli osannut tehdä niin tärkeäksi keisarin ja saksalaisten
-ruhtinaitten suosion ja esirukoukset, että muuten niin luja Innocentius
-melkein oli päättänyt antaa hänelle anteeksi ja vahvistaa hänen
-vaalinsa arkkipiispaksi, jos sen toimenpiteen tavalla taikka toisella
-saattoi sovittaa hänen sanoihinsa ja lupaukseensa Tanskan kuninkaalle.
-
-Kun nyt piispa Pietari voimakkaasti ja innostuneesti esitti asian
-toisessa valossa, täytyi paavin pitää piispa Valdemaria omavaltaisena
-kapinoitsijana paavinvaltaakin vastaan. Se paha epäluulo, joka
-vieläkin kohdistui uhkamieliseen pappiin, epäluulo hänen pyrinnöistään
-kuninkaallisen orpanansa kruunua ja henkeä vastaan, sekä nyt tässä,
-viimeinen kavala väkivaltaisuus piispa Pietaria vastaan, johon syytetty
-todennäköisesti oli ottanut osaa, -- kaikesta tästä nyt Pietari piispan
-selkeän, vilkkaan esityksen jälkeen Valdemar-piispan asia alkoi näyttää
-niin epäilyttävältä, että paavi päätti mitä tarkimmin tutkia asiaa
-kardinaalien kanssa, ja antoi Pietari-piispalle parhaan toiveen asian
-päättymisestä hänelle ja hänen kuninkaalleen mieluisella tavalla.
-
-Iloisena läksi tämä kuningas Valdemarin uuras lähetti Vatikaanista ja
-odotti nyt rauhallisena toimensa onnellista päättymistä.
-
-Valdemar-piispa sai samana päivänä ystäviltään ja urkkijoiltaan tietää,
-että kardinaalit hänen asiansa takia olivat koolla paavin luona,
-sekä että hän voi odottaa joutuvansa ankaraan edesvastuuseen monien
-pahojen syytösten johdosta. Hän ei huomannut edulliseksi odottaa
-tämän vaikean asian päättymistä, ja kun häntä seuraavana aamuna
-etsittiin puolustautumaan, ei häntä löydetty mistään. Hän oli yöllä
-salaa lähtenyt Roomasta paetakseen turvaan maallisten ystäväinsä ja
-suojelijainsa luo.
-
-Piispa Valdemarin paettua hänen asiansa näytti tulevan pitkälliseksi,
-ja kärsimätön Pietari piispa pelkäsi syystä kyllä hänen eteviä
-suosijoitaan sekä itse paavin hovissa että myös Euroopan huomatuimpien
-ruhtinasten joukossa. Viikko viikolta meni, ja kaksi kuukautta oli
-kulunut, eikä siltä näyttänyt, että paavi ja kardinaalit tahtoisivat
-tehdä päätöksensä. Mutta nyt saatiin se hämmästyttävä tieto, että
-piispa Valdemar oli paennut keisari Fiilipin ja Saksin, herttuan
-Bernhardin luo, joka viimemainittu oli vienyt hänet asejoukon
-kanssa Bremeniin, ja että hänet siellä oli otettu suurella riemulla
-arkkipiispana vastaan. Tämä häikäilemättömyys paavin oikeuksia kohtaan
-suututti kovasti Innocentiusta. Hän ei enää empinyt, vaan julisti
-Valdemar-piispan kapinoitsijaksi kirkkoa ja paavinvaltaa vastaan, ja
-muodollinen pannakirja lähetettiin, minkä viejä valtuutettiin tekemään
-tyhjäksi Valdemarin oikeudet Bremenin arkkipiispana, sekä julistamaan
-hänet lainsuojattomaksi, kunnes hän katuvaisena itse tulisi tuomiolle
-paavin istuimen eteen.
-
-Mukanaan tämä mahtava pannajulistus piispa Pietari läksi heti
-paluumatkalle Roomasta, ja hän aikoi itse, ennenkuin näkisi
-kuninkaansa, matkustaa Bremeniin ja panna täytäntöön tämän
-vaarallisen yrityksen. Sillä paavin hovissa ei ollut ketään jolla
-näissä olosuhteissa olisi ollut rohkeutta ja halua antautumaan
-tuohon ilmeiseen hengenvaaraan, nimittäin viemään paavin pannakirjaa
-viholliskaupunkiin niin mahtavalle kapinoitsijalle kirkkoa vastaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Piispa Valdemarin seistessä eräänä päivänä Bremenin tuomiokirkossa
-pääalttarilla, yllään uusi arkkipiispanasu, ja hänen lukiessaan
-messua seurakunnalle, astui kirkkoon kookas mies puettuna suureen,
-valkoiseen kaapuun, jonka rintamukseen oli neulottu musta pääkallo;
-hänen kasvojaan peitti suojus, jonka yksi nipukka ulottui hänen
-rinnalleen saakka, ja jonka silmäaukoista välkkyi tumma, säkenöivä
-katse. Tuo vakava, valepukuinen olento lähestyi alttaria ja levitti
-paavin pannakirjeen arkkipiispan eteen. Tämä tuijotti hämmästyneenä
-ja kalveten paavin julistusta. Naamiomies peräytyi ja katosi yleisön
-joukkoon, ja nyt kaikui mahtava ääni kirkon läpi: "Arkkipiispa Valdemar
-on julistettu kirkon pannaan; voi sitä, joka suojaa kirkon vihollista!
-Kirottu on se, jota hän siunaa; hänen sauvansa on murrettu -- pyhä
-voide on huuhdottu pois hänen päälaeltaan."
-
-Koko seurakuntaan levisi kauhistus. Kuin salaman huumaamana riensi
-kansa ulos kirkosta. Pannan-alainen arkkipiispa pudotti koukerosauvan
-kädestään ja vaipui voimatonna alttarin eteen. Mutta piispa Pietari,
-joka oli tuon kauhean pannakirjeen tuoja, oli muutamien tuntien
-kuluttua Bremenin ulkopuolella, matkalla kuningas Valdemarin luo, joka
-huhun mukaan oli ajanut keisari Fiilipin pakosalle Pohjoisalbingin
-luota, ja rynnännyt vahvan sotajoukon kera Braunschweigiin. Huhu
-keisari Fiilipin epäonnistuneesta hyökkäyksestä Tanskaa vastaan, hänen
-päättömästä paostaan ja Tanskan kuninkaan voittoretkestä eteenpäin
-olivat saaneet koko Pohjois-Saksan kauhun ja hämmästyksen valtaan. Tämä
-mahtava hyökkäys oli ollut Pohjois-Saksan pikkuruhtinasten ainoa toivo,
-ja muutamat kuningas Valdemarin läänitysmiehistä olivat arvelematta
-yhtyneet keisari Fiilipiin ja lähettäneet hänelle apujoukkoja
-vihaamaansa lääniherraa vastaan.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU.
-
-
-Schwerinin linnassa piti synkkä Henrik-kreivi tärkeätä sotaneuvottelua
-Hildesheimin piispan ja kreivi Adolfin kanssa. Saksin herttua Bernhard
-oli omakätisellä kirjeellä vahvistanut tiedot hänen ja keisari
-Fiilipin tappiosta Tanskan rajoilla, vaikka hän kutsui sitä vain
-onnistumattomaksi hyökkäykseksi ja pikaiseksi peräytymiseksi, jonka hän
-nyt toivoi pakoittavan keisarin vakavampiin varustuksiin Bambergissa.
-Dannebergin kreivi ja vendiläinen ruhtinas Henrik Borvin veljineen
-olivat äskettäin lähteneet Schwerinista, luvattuaan tehokkaasti auttaa
-kostotoimia yhteistä vihollista vastaan.
-
-"Enkö sitä sanonutkin!" lausui Hildesheimin piispa. "Te olitte liian
-kiihkeä, herra Henrik, te tahdoitte riistää hedelmän ennenkuin se oli
-kypsäkään ja se osui kivenkovana teidän otsaanne. Onni nyt kerta seuraa
-Valdemar-kuningasta, ja sitä tietä ette koskaan saavu määräämme."
-
-"Kiertoteitä vielä vähemmän, herra piispa!" sanoi kreivi Adolf. "Mitä
-auttoi nyt, ettemme itse julkisesti liittyneet keisariin; jos olisimme
-olleet mukana, ei sotajoukko olisi paennut kuin lammaslauma."
-
-"Se oli tosi sana, uljas kreivi Adolf!" lausui Schwerinin kreivi
-Henrik, purren suuttuneena alahuuleensa. "Mitä auttoi minua tuo
-joutava lankous, mitä auttoi sovinto Johan Gantzin kanssa? Puolet
-kreivikunnastani on vielä takuuna, ja Gråbon linnaa minä en koskaan
-rakenna. Mitä auttavat kaikki kirjeemme herra piispa; kaikki nuo
-älykkäät, viekkaat sanat on piru tehnyt: koko meidän suunnitelmamme
-on nyt kuninkaan hallussa, ja mitä hän ei voi tavata siitä kokoon,
-sen on nenäkäs Otto-kreivi kertonut hänelle. Haa, miksi en kahlinnut
-tuota kielittelijää kiveen, silloin kun hän oli käsissäni! Nyt
-ovat villisorsan siivet kasvaneet, eikä hän enää välitä minun
-metsästäjistäni, paitsi että hän lähettää minulle takaisin Knuut
-Punanokan tuomaan kirjeen ja kiitokset viimeisestä. Kuulkaas, mitä tuo
-pöyhkeä poika uskaltaa kirjoittaa minulle!" Hän avasi erään kirjeen ja
-luki:
-
-    "Terveiset ja parhaat kiitokset jalosta kestityksestä Schwerinin
-    linnan tornissa!
-
-    Miten metsästys onnistui kuningas Valdemarin hääpäivänä, sen
-    teidän kunnon metsästäjänne voi itse kertoa, ellei hän ole
-    unhoittanut sitä Riiben varaskopissa varkaiden joukossa.
-    Teidän jumalalliselle ystävällenne ja hurskaalle kätyrillenne
-    kuninkaan hovissa minä itse omalla luvallani olen maksanut
-    palkan koiraruoskalla. Mitä minuun itseeni tulee, niin minä
-    viimeisten kokemusteni jälkeen olen kaikin puolin vapaa valastani
-    ja vaikenemislupauksestani ja mitä teidän viisastelevassa
-    kirjeessänne keisarille on epäselvää ja salaista, sen minä
-    olen täysin selittänyt herra kuninkaalleni. Minä toivon
-    tulevaisuudessa suuremmalla kunnioituksella ja luottamuksella
-    ritarillista ja ruhtinaallista kunniaanne kohtaan voivani
-    nimittää itseäni
-
-    teidän avoimeksi ja aina taisteluun valmiiksi viholliseksenne.
-    Ritari Otto, Lüneburgin kreivi".
-
-Henrik-kreivi repi kirjeen ja heitti palaset vihoissaan lattialle.
-
-"Mitäs te suututtelette suulaan pojan pistelyistä?" lausui Hildesheimin
-piispa. "Jos on totta, että kreivi Albert rientää sotajoukon kera
-Schweriniä kohti, niin teillä on nyt tärkeämpää ajateltavaa. Tällä
-kertaa tuskin on päätöksenä tanssit ja huvit, kuten viimeksi. Minä
-neuvoisin teitä ensi tilassa lähtemään linnasta veljenne ja puolisonne
-kanssa, jos ette luule sitä voitavan puolustaa siksi kunnes keisari
-Fiilip ja herttua Bernhard ovat toipuneet säikähdyksestään ja voivat
-auttaa teitä."
-
-Heidän vielä neuvotellessaan tästä ratsasti eräs rajavartia täyttä
-laukkaa pihalle; hän toi Schwerinin kreiveille sen kauhun viestin, että
-Albert-kreivi oli hävittänyt Vittenburgin ja Boizenburgin linnan, sekä
-että hän kaikkialla missä kulki, ryösti ja hävitti säälittä. Tanskan
-kuningas oli itse ollut Boizenburgin luona ja siellä keskustellut
-tuttavallisesti Otto-keisarin kanssa. Sieltä kuningas oli lähtenyt
-keisarin kanssa Riibeen, mutta Albert-kreivi ja Lüneburgin kreivi Otto
-riensivät nopeasti Schweriniä kohti.
-
-Kreivi Henrik kihisi suuttumuksesta. Hän lähetti sotapäälliköilleen
-käskyn koota Schwerinin koko sotakuntoinen miehistö ja valmistaa
-kiehuvaa pikeä ja kuumentaa hehkuviksi kiviä, joilla vihollinen
-otettaisiin vastaan. Ei auttanut, että Hildesheimin piispa neuvoi
-pakoa ja itse valmistautui lähtemään linnasta. Kreivi Henrik ei
-ottanut kuuleviin korviinsa sitä, ja Adolf-kreivi selitti jäävänsä
-ottamaan osaa liittolaisensa kohtaloon. Kun Schwerinin linna oli täynnä
-puolustusvalmistelujen touhua, kaikui tornista torven ääni, ja eräs
-kookas tuntematon mies, harmaaseen vaippaan pukeutuneena, ilmoittautui
-portinvartijalle sanoen olevansa linnan isännän vanha ystävä jolle
-hänellä oli tärkeä viesti tuotava. Linnansilta laskettiin alas ja
-vieras pääsi sisään. Kun hän astui juhlasaliin kokoontuneitten herrojen
-luo, säpsähtivät kaikki, niinkuin koston hirmuhenki olisi astunut
-heidän keskeensä; mutta vieras veti kasvoiltaan syrjään suojuksen.
-
-"Bremenin arkkipiispa -- uljas Valdemar-piispa!" kuului joka suusta,
-ja kreivi Henrik toivotti hänet tervetulleeksi uskollisena ystävänä ja
-hätätoverina.
-
-"Kutsutteko minua ystäväksi ja toveriksi kun kuulette kuka minä
-olen?" lausui peloittavan vakava vieras. "Minä olen lainsuojaton,
-pannanalainen mies -- --"
-
-"Lainsuojaton? Pannanalainen?" toistivat kaikki kauhistuneina.
-
-"Lainsuojaton, pannanalainen!" toisti myös kreivi Henrik, mutta ojensi
-samalla hänelle kätensä. "Ystäväni ja hätätoverini te olette kuitenkin
--- ystäväni ja toverini kostotoimissa!"
-
-"Kuulkaahan siis", lausui synkkä vieras. "Minä luulin Innocentiusta
-liian araksi ja Saksan ruhtinaita ja kansaa liian sankarillisiksi; te
-tiedätte, kuinka keisari Fiilipin ja herttua Bernhardin on käynyt;
-minut kaatoi pannasalama itse pääalttarin eteen, se on murskannut
-koukerosauvan kädestäni ja huuhtonut pois pyhän voiteen päälaeltani;
-mutta vielä minulla on ydintä kädessäni ja kuningasverta suonissani.
-Antakaa minulle piispanhiipan sijaan kypärä ja ristiinnaulitun
-kuvan sijaan miekka -- turhaan ette ole minua kutsunut ystäväksi ja
-kostotoveriksi!"
-
-"Mitä teillä on mielessä? Antaa kuulua uljas herra!" sanoi kreivi
-Henrik. "Vihollinen on oven takana eikä meillä ole aikaa pitkiin
-neuvotteluihin."
-
-"Linnaa ette voi puolustaa sillä kourallisella väkeä, mikä teillä on",
-lausui sotataitoinen arkkipiispa nyt rauhallisena ja järkevänä. "Se
-on huonosti varustettu, varsinkin itäpuolelta, eikä kreivi Albertin
-kanssa käy leikitteleminen. Jättäkää jälelle vähälukuinen miehistö
-neuvottelemaan vihollisen kanssa kohtuullisista antaumisehdoista, mutta
-lähtekää itse viivyttelemättä Bambergiin! Kun te siellä rohkaisette
-keisari Fiilippiä ja yllytätte häntä ratkaisevaan retkeen Tanskalaista
-ja keisari Ottoa vastaan, riennän minä vanhojen saksilaisteni ja
-bremeniläisteni kanssa Hampuria kohden; minä valloitan kaupungin, ja
-sieltä päin minä hankin ensin Valdemar-kuninkaalle muuta ajattelemista,
-Schwerinin hävittämisen tielle. Minä tiedän paremmin kuin kukaan,
-että keisari Otto suosii häntä vain näön vuoksi. Hän aikoo nyt hakea
-Englannin apua, mutta ennenkuin se apu tulee, täytyy tanskalaisen
-tyranniuden olla lopussa. Tietänette, että ylimielinen serkkuni on
-sekaantunut myös Ruotsin kruununperimysriitoihin. Reippaat Sunenpojat,
-mukanaan kuusitoista tuhatta tanskalaista ja böömiläistä, ovat
-lähteneet auttamaan Sverker-kuningasta prinssi Eerikkiä vastaan. Nyt
-on onnellinen hetki. Jos nyt voin pidättää kuninkaan Hampurin luona,
-ja ruotsalaiset lyövät Sunenpojat ja te keisari Fiilipin ja herttua
-Bernhardin kera työnnätte kreivi Albertin tälle kulmalle -- niin
-Tanskan valtaistuimen täytyy sortua; ja silloin minä näytän kuningas
-Valdemarille ja ankaralle Innocentiukselle, mitä pannanalainen
-kuninkaan poika voi!"
-
-"Arvoisa herra veli!" lausui Hildesheimin piispa säpsähtäen. "Ette
-tietysti aijo vaihtaa piispanhiippaanne tavalliseen ritarikypärään --
-jos ymmärrän teidät oikein, tahdotte kultarenkaan sen ympärille. Mutta
-ajatelkaahan, se on yltiön teko! Ilman sovintoa pyhän isän kanssa
-pannanuoli musertaa kruunun kuten piispanhiipankin."
-
-"Se olkoon minun asiani, herra!" keskeytti arkkipiispa hänet ylpeänä ja
-itsetietoisena. "Jos olette harkinnut suunnitelmaani, kreivi Henrik,
-niin elkää miettikö kauempaa, nyt ovat hetket kalliit."
-
-"Minä seuraan teitä, uljas herra", sanoi kreivi Henrik varmasti. "Te
-olette syntynyt kruunun ja valtikan kantajaksi." Tuskin tämä päätös oli
-tehty ennenkuin se toteutettiin, ja tunnin kuluessa olivat Schwerinin
-kreivit perheineen ja aarteineen lähteneet linnasta ja matkasivat
-ystävineen ja liittolaisineen Bambergiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samaan aikaan oli kuningas Valdemarilla ollut keisari Otto vieraana
-Riibessä suurissa voittojuhlissa. Kansa oli huumaantunut sotaonnesta
-ja ylpeili voitokkaasta kuninkaastaan. Runoniekat ylistivät hänen
-voittojaan ja pilkkailivat keisari Fiilipin ja Saksan ruhtinasten
-pakoa ja tappiota. Rauhallinen, hiljainen Thorgeirkin näytti juopuneen
-kuninkaansa onnesta ja antoi kansalle voittokulun, ylistäen siinä
-isien miehuutta ja kuntoa sekä mainiten kuninkaan suuren Valdemarin
-voittamattomaksi pojaksi. Vaikka ne, joiden pakoa ja tappioita
-ivailtiin, olivatkin keisari Oton vihollisia, ei Henrik Löven poikaa
-kuitenkaan miellyttänyt kuulla saksalaista miehuutta halveksittavan
-Tanskassa. Otto keisarilla ei ollut isänsä sankarimuotoa, hän oli
-mitätön vartaloltaan, hänen epämääräiset, hiukan hurskaannäköiset
-kasvonsa olisivat paremmin sopineet papille kuin keisarille,
-ja missä hän esiintyi kookkaan Valdemarin rinnalla, ei hänen
-keisariprameutensakaan korvannut sitä, mitä häneltä puuttui voimaa ja
-arvokkuutta vaikuttamaan kansaan.
-
-Vaikka Valdemar osoitti keisarillista vierastaan kohtaan kaikkea
-asianomaista kunnioitusta ja ulkonaista kohteliaisuutta, oli kuningas
-kuitenkin liian rehellinen voidakseen täysin salata epäröintinsä
-häntä kohtaan; ja keisari jätti hänet sekä Tanskan kansan,
-sydämessään salainen kauna ja päätös olla säilyttämättä rauhaa ja
-liittolaissuhdetta Tanskan voitoistaan ylpeän kuninkaan kanssa kauemmin
-kuin välttämätöntä oli.
-
-Kun keisari oli mennyt, olivat Valdemarin kasvot täysin tyynet ja
-tyytyväiset. Hän näytti voittaneen myös kaikki salaiset surunsa ja
-unohtaneen kauniin Berengariankin; ainakin hänen ilonsa oli tosi ja
-vilpitön, kun hurskas, rakastettava Dagmar kohta hänen kotiuduttuaan
-ilmoitti hänelle hänen ja Tanskan toiveen kruununperillisestä
-toteutuvan.
-
-Keskellä tätä iloa ja ennenkuin voitonhuumaus oli ohi, kuningas sai nyt
-sen odottamattoman ja ikävän tiedon, että pannanalainen Valdemar-piispa
-oli elokuun 3 päivänä valloittanut Hampurin ja mitä tylyimmin ryöstänyt
-avuttoman kaupungin. Samaan aikaan hän kuuli kreivi Albertin ja
-Oton vallanneen Schwerinin linnan, kohtaamatta mitään erikoisempaa
-vastustusta. Kreivi Henrik ystävineen oli kuitenkin Fiilip-keisarin
-luona Bambergissa, missä puuhattiin ankaria varustuksia. Ruotsista
-saapui myös tieto, että prinssi Eerikin voima oli ylen suuri, mutta
-että piispa Pietari veljineen kuitenkin aikoi ryhtyä ratkaisevaan
-taisteluun.
-
-"Urhea piispamme on mielestäni kovin kiihkeä!" lausui kuningas kulkien
-edestakaisin kuningattaren huoneessa, kädessään viimeinen viesti.
-"Rooman matkalla hän suoriutui mestarillisesti; täällä pelkään
-hänen kiihkeytensä vievän hänet itsensä ja hänen urheat veljensä
-onnettomuuteen."
-
-Hän lähetti nyt nopeasti joukon käskyjä. Kuningatar istui hiljaisena
-ompelupöytänsä ääressä, katsellen alakuloisen näköisenä kiihkeätä
-puolisoaan.
-
-"No hyvä, minä lähden Hampuria vastaan", lausui kuningas nyt ääneen ja
-päättävästi, seisottuaan hetken käsi otsallaan ääneti ja miettiväisenä.
-"Mutta niin totta kuin olen suuren Valdemarin poika, turhaan minä en
-pukeudu haarniskaan. Lähden taas luotasi, rakas Dagmar, ja sinä näet
-minut vasta voittajana. Kysymys on maasta ja valtakunnasta."
-
-"Ah rakas herrani ja kuninkaani!" huokasi Dagmar, Valdemarin
-pukeutuessa sotapukuunsa. "Eikö siis koskaan tule aika, jolloin te
-rauhassa voitte huolehtia maasta ja valtakunnasta? Ja pitääkö minun
-aina nähdä teidät ihanana, ilahduttavana unikuvana, joka tulee ja
-katoaa, mutta ei koskaan voi jäädä luokseni nauttimaan Herran rauhaa ja
-iloa?"
-
-"Kun minä vanhenen ja harmaannun", vastasi sotainen kuningas,
-lepuuttaen kättään suuren miekan kahvalla, "silloin saamme minä ja
-Tanska vielä rauhaakin, ja silloin minulla on suoritettavana suuri
-rauhantyö, jota minä nyt en voi ajatella! Viisaan, hyvän kuninkaan
-tulee rakentaa maata lailla; mutta ensin täytyy huolehtia kruunun
-turvallisuudesta ja kunniasta. Niinkauan kuin viholliseni valvovat, en
-minä voi levätä ja ajatella rauhan töitä. Jumala kanssasi, sinä rauhan
-ja tyyneyden hurskas perikuva! Sinun lempeässä läheisyydessäsi minä en
-tohdi viipyä uinaillen; voittoon ja onneen syntyi Wolmar, mutta onni
-voi kääntyä hädäksi -- niin on eräs vanha ennustaja sanonut minulle.
-Siksipä minä tahdonkin tarttua onnen siipiin, kun ne vielä suhisevat
-pääni seutuvilla. Jumala vahvistakoon sinua, rakas Dagmar, voi hyvin!"
-
-Näin sanoen Valdemar jätti lempeän kuningattarensa ja Riiben linnan.
-Dagmar istui taas yksin autiossa linnassa, mutta pian hän sai tietoja
-kuninkaalta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä päivän kuningatar istui naistuvassa neuloen somaa myssyä ja
-ristiäisvaatteita pienelle, odotetulle kruununperilliselle. Hänen
-oikealla puolellaan istui kreivitär Ida surullisena ajatellen veljiensä
-onnetonta taistelua kuningasta vastaan, ja usein putosi neula hänen
-kädestään; hänellä oli sama rakas salainen työ kuin kuningattarella,
-ja hänen olentonsa ilmaisi täysin hänen tilansa. Riiben Kristiina
-heitteli iloisena kultasukkulaa pieneen silkkikankaaseen ja hyräili
-tanskalaisrunoilija Thorgeirin voittolaulua, joka enimmäkseen ylisti
-kuningasta, mutta jossa mainittiin myös kuninkaan urheimmat ritarit
-kreivi Albert ja ritari Otto. Jakkaralla kuningattaren jalkojen
-juuressa istui pikku Rigmor kuunnellen laulua.
-
-"Kuninkaat ja ritaritko vain ansaitsevat mainetta ja kiitosta?" kysyi
-Rigmor. "Eivätkö asemiehetkin voi kunnostautua?"
-
-"Kyllä", sanoi Kristiina, "mutta sittenpähän heistä tuleekin ritareita,
-ja jos kuullaan heidän tehneen rohkeita tekoja, niin heistä tehdään
-laulukin. Nyt kyllä tulee laulettavaa, kun piispa Pietari Sunenpoika
-urheine veljineen palaa voittajana Ruotsista."
-
-"Kunpahan sanoisit sen oikeaan aikaan, rakas Kristiina! Kysymyksessä
-on moni kallis henki; monet minun rakkaista, uskollisista
-maanmiehistänikin lähtivät sinne. Jumala tietää, palaavatko he enää."
-
-"Mutta mitä he tekevät Ruotsissa?" kysyi Rigmor kärsimättömästi.
-"Saksassahan meillä on sota, siellä missä isä ja ritari Otto ja Riisen
-Kaarlo ovat."
-
-"Kuningas ei tahdo suojella vain itseään ja valtakuntaansa", vastasi
-Dagmar, "vaan myöskin ystäviään ja sukulaisiaan. Näit kai sen vieraan,
-onnettoman kuninkaan, joka oli täällä, hänet joka näytti niin kalpealta
-ja hyvältä istuessaan pöydän ääressä keisarin rinnalla. Hän oli
-Ruotsin Sverker-kuningas, hänet oli ajettu pois maastaan, ja hän pyysi
-kuninkaalta apua; ja hädässä ystävää koetellaan. Siksipä kuningas
-lainasikin hänelle monta parhaista ritareistaan; isäni Böömissä teki
-samoin. Ah, he tarkoittivat hyvää, nuo rakkaat ihmiset; mutta onni ja
-voitto ovat Herran kädessä."
-
-"Mutta Herrahan tarkoittaa myös hyvää", sanoi Rigmor, "niin ettei ole
-hätää ensinkään".
-
-"Niinpä kyllä, hyvä lapsi!" vastasi Dagmar, taputtaen tyttöä
-liikutettuna poskelle. "Mitä hän suo meille, olipa se vaikka surua
-ja ahdistusta, se on hyväksemme; hänen aikomuksensa ja tiensä ovat
-tutkimattomat."
-
-Dagmarin äidillinen keskustelu rakkaiden morsiusneitojensa kanssa
-keskeytyi, kun herra Ib Urne toi uutisia kuninkaalta.
-
-"Teidän kuningaspuolisonne, jalo kuningatar, on Jumalan kiitos täysin
-terve", sanoi hän. "Oikeassa vihassaan hän on rakentanut sillan Elben
-yli ja tehnyt hirmuisen hyökkäyksen ratsuväen ja sotavaunujen kera
-Bremenin alueelle, luultavasti houkutellakseen Bremenin pannanalaisen
-arkkipiispan Hampurista; mutta tuo paatunut maailmanlapsi ei eksy
-ansaan. Hän jää lujaan huuhkajanpesäänsä ja varustautuu ikäänkuin
-aikoen uhata Tanskaa ja uhmailla kuningasta ja pyhää isää sieltä
-ikuisesti. Vastapainoksi ja suojaksi tuota Belialin piispaa vastaan
-kuningas nyt rakentaa vahvaa varustusta Elben rannalle vastapäätä
-Hampuria. Kreivi Albertilla on määrä liittyä joukkoineen kuninkaaseen,
-sillä nyt odotetaan joka päivä keisarillisia filistealaisia suurin
-sotavoimin Bambergista."
-
-"Jumala suojelkoon kuningasta ja oikeaa asiaa!" lausui Dagmar. "Eikö
-Ruotsista ole mitään uutisia?"
-
-"Puhutaan suuresta Lenen luona suoritetusta tappelusta, ylevä
-kuningatar, mutta huhut sen päättymisestä ovat monenlaisia, eivätkä
-kaikki kajahda Liibanonin tuoksuilta."
-
-"Se ei ole minusta mikään hyvä merkki", huokasi kuningatar. "Hankkikaa
-minulle ensi tilassa varmat tiedot, rakas herra hovimestari. Minä
-pelkään etten näe enää koskaan rakkaita, uskollisia böömiläisiä. Ah,
-minähän olen vastoin tahtoani syypää moneen onnettomuuteen. Minun
-takiani tulivat nuo kunnon maamieheni tänne pohjolaan; ja nyt heidän
-luunsa ehkä lepäävät vieraassa maassa. Entä tuo kiittämätön piispa
-Valdemar, joka valallaan vakuutti minulle, ettei tahdo kostaa! Jos en
-olisi häntä niin säälinyt ja niin hartaasti rukoillut hänen puolestaan,
-hän varmaan vieläkin istuisi vankina Sjöborgissa."
-
-"Jos Herra sillä tavalla kävisi arvioimaan meidän hyviä töitämme",
-sanoi herra Ib Urne, "miten meidän kävisikään silloin pahojen tekojemme
-tähden?"
-
-"Ah, paha ja mitätön on meidän työmme aina", lausui Dagmar. "Mutta
-Hän, joka tuntee sydämet antaa armonsa. Kiiruhtakaa, rakas herra
-hovimestari, elkääkä jättäkö minua pitemmäksi aikaa epätietoisuuteen."
-
-Herra Ib Urne meni. Pian saivatkin Dagmar ja kuningas tuon surullisen
-tiedon tappiosta Lenen luona, joka on niin syvästi ja pysyväisesti
-vaikuttanut kaikkiin tanskalaisiin sydämiin, että muisto siitä on
-kansan keskuudessa säilynyt viime aikoihin asti unohtumattomassa
-surulaulussa. Vaikkakin tuon onnettoman taistelun päätös oli häviö,
-jonka rohkean, kiihkeän piispa Pietarin ja hänen kolmen veljensä
-johtamat tanskalaiset kärsivät, ei kuningas Valdemar kuitenkaan saanut
-häpeää miehistään; sillä todenmukaisesti lauloi kansa runoilijan
-sanoilla:
-
-    "Pojat Tanskan urhoina taisteli,
-    kovin ruotsalaista he löivät;
-    he ennen kaatuivat paikalleen
-    kuin kunniansa möivät.
-
-    Oli ruotsea kolme, kun heitä yks:
-    oli kaukana leikki siitä;
-    niin paljon sinne kalvenikin
-    ja kuoli urhoja niitä."
-
-Tässä taistelussa kaatuneiden ja Ruotsiin haudattujen urhojen joukossa
-oli kaksi piispa Pietarin ja arkkipiispa Anteron veljeä, Knardrupin
-kuuluisa herra Ebbe Sunenpoika, kuningas Sverkerin appi, sekä herra
-Laurids Sunenpoika, samoin kuin Gleichenin reipas kreivi Engelbrekt,
-herra Karl Grå ja ritari Ove Dyre, jonka kilvessä oli kultasarvi.
-Piispa Pietari itse ja hänen veljensä Jaakko Monelainen olivat päässeet
-hengissä pakoon ja tuoneet surullisen viestin kuninkaalle. Onneton
-kuningas Sverker säilytti myös henkensä, mutta kaatui sitten uudesta
-taistelussa Gestiren luona, vähän matkan päässä Lenen onnettomalta
-taistelukentältä. Niistä lukuisista tanskalaisista ja böömiläisistä
-sotilaista, jotka olivat seuranneet häntä ja Sunenpoikia tässä
-tuhoisassa taistelussa, palasi vain muutamia takaisin, ja surullista
-oli tanskalaisten nähdä tuon uljaan sotajoukon repaleiset jäännökset.
-Tästä sanotaan surumielisesti tuossa kansan surulaulussa:
-
-    "Kai kahdeksantuhatta Tanskasta
-    läks heitä sotahan:
-    nyt tuskin viittäkymmentä
-    näemme palaavan.
-
-    He saaliiks korppein, huuhkaajain
-    jäi vuorten rotkoihin.
-    Moni itkee täällä morsian,
-    kun pois on ainoisin.
-
-    Ja rouvat linnojen parvilla
-    ne vuottivat herrojaan:
-    palas orhit yksin, ja hyytynyt
-    oli verta satulaan."
-
-Valdemar istui valkoisen sotaoriinsa selässä Hampurin edustalla,
-kehoitellen holsteiniläisiä talonpoikiaan uutteraan työhön valleilla
-ja suojakaivoksilla, kun piispa Pietari ja Jaakko Sunenpoika saapuivat
-vanhan Martin saattamina alakuloisina, verisinä ja tomuisina tuoden
-hänelle tuon Jobin viestin.
-
-Kuningas puraisi huultaan vaieten, jotta ei yhdelläkään moitteensanalla
-vielä syvemmin haavoittaisi Pietari-piispaa ja hänen veljeänsä; he
-olivat nähneet veljensä kaatuvan sivullaan, eivätkä olleet lähteneet
-taistelukentältä, ennenkuin viimeisten vastustelevain tanskalaisten ja
-böömiläisten soturien kera.
-
-"Se on vanhurskaan Jumalan rangaistus minulle ja minun suvulleni",
-sanoi piispa Pietari. "Me emme taistelleet tälläkertaa kuninkaan ja
-isänmaan tähden, vaan itsemme ja onnettoman lankomme takia. Minä
-käytin väärin teidän jaloa suosiotanne, herra kuningas, teidän ja maan
-turmioksi, ja sellaisena aikana, jolloin te itse olisitte tarvinnut
-meidän kättämme ja kilpeämme. Kas siksi Herra luopui meistä. Minä
-en kysynyt neuvoa Häneltä, kun sokeassa kiihkossani luotin omaan
-mitättömään voimaani; siksi hän antoi minun nähdä veljieni veriset
-otsat ja ajoi minut voitettuna, häväistynä pakolaisena tänne, jotta
-minä tunnustaisin syyllisyyteni edessänne, ankara herra kuninkaani.
-Rangaiskaa minua nyt ansioni mukaan, herra kuninkaani! Mutta tulkoon
-teidän oikeutettu vihanne vain minun kannettavakseni -- minun
-kiivauteni ja kärsimättömyyteni oli koko onnettomuuden syy."
-
-"Jos minä vielä voisin olla vihainen sinulle, uskollinen, kunnon piispa
-Pietari", lausui nyt kuningas laskien kätensä osanottavasti hänen
-olkapäälleen, "niin minä en ansaitsisi mitään lohdutusta, silloin
-kun minä itse kerran menetän voiton, -- ja voihan sekin päivä tulla.
-Tänään Herra lähettää sinun kauttasi minulle varoituksen huomaamaan
-onnen vaihtelevaisuutta. Rohkeiden veljiesi kaatuminen surettaa minua,
-minulla ei ollut parempia eikä uskollisempia ystäviä! -- Reipas,
-rohkea Engelbrekt, Karl Grå, -- Ove Dyre, kirkkaan torven ritari --
-ei yksikään heistä enää taistele rohkeana ja iloisena rinnallani.
-Haudattiinko heidät taistelutantereelle vai joutuivatko heidän
-ruumiinsa vihollisten käsiin."
-
-"Me hautasimme heidät, herra kuningas, kun meillä vielä oli
-ympärillämme rohkeita sotureita. Tämän nuolen minä vedin Esbern veljeni
-uskollisesta rinnasta."
-
-"Antakaa tänne!" sanoi Valdemar. "Se talletetaan hänen muistokseen
-niiden voittomerkkien joukossa, jotka hän toi minulle parempina
-päivinään."
-
-"Minä rukoilin heidän sielujensa puolesta", jatkoi piispa ja hänen
-voimakas äänensä värähti, "minä heitin multaa heidän ylleen verisellä
-miekallani. Jumala suokoon heille autuaan ylösnousemuksen ja elköön
-heidän verensä tulko minun syntisen pääni päälle!"
-
-"Olkaa huoleti, hurskas herra!" sanoi kuningas liikutettuna. "Te
-olette kyllä, kuten pyhä kaimannekin, kiivas vetämään miekan esiin,
-mutta myöskin nopea katumaan kuten hän. Mistä te voinettekin moittia
-itseänne tähän retkeen nähden, sen antakoon Jumala armossaan anteeksi,
-niinkuin minä säälien teitä annan teille anteeksi! -- Mutta nyt
-ei ole aikaa vaikerteluun; häviö on häviö, eivätkä kuolleet palaa
-takaisin." Kuningas sanoi myös pari ystävällistä sanaa äänettömälle,
-murheelliselle Jaakko-herralle ja kertoi hänelle sitten asiaintilan,
-että ennenkaikkea oli ajateltava vain piispa Valdemarin pitämistä
-saarroksissa sekä varustauduttava kohtaamaan ja lyömään pakoon se suuri
-sotajoukko, jonka kera keisari Fiilippiä odotettiin Bambergista.
-
-Arkkipiispa Antero, joka oli palannut Riiasta ja oleskeli kuninkaan
-luona leirissä, kuuli nyt hiljaisena ja alistuvana kertomuksen
-veljiensä kuolemasta; hän oli joka päivä piispa Pietarin ja
-kreivi Albertin kanssa sotaneuvostossa ja otti innokkaasti osaa
-sotavarusteluihin. Eräänä päivänä astui arkkipiispa piispa Pietarin
-kanssa kuninkaan telttaan, ja Valdemar saattoi veljesten kasvoista
-nähdä, että heillä oli hyvä tieto tuotavana hänelle.
-
-"On varmaan tapahtunut jotakin erikoista ja tuhoisaa viholliselle,
-herra kuningas", sanoi arkkipiispa. "Hampurissa on suuri sekaannus;
-etuvartiamme ovat nähneet sotureitten heittävän pois aseensa ja
-pakenevan varustuksista; teidän ripeä sisarennepoika, kreivi Otto ja
-minun nuori, reipas holhottini Riisen Kaarlo käyttivät kohta hyväkseen
-tätä epäjärjestystä ja hiipivät rohkeina valepuvussa kaupunkiin
-urkkimaan, mitä on tekeillä. On levinnyt miltei uskomaton huhu, että
-keisari Fiilip on kuollut ja piispa Valdemar kadonnut äkkiä Hampurista."
-
-"Sitä minä en voi mitenkään uskoa", sanoi kuningas, "mutta yhdentekevää
-ovatko huhut tosia vai vääriä, meidän täytyy käyttää eduksemme
-sekaannusta. On heti puhallettava hyökkäykseen!"
-
-Arkkipiispan ja kreivi Albertin viittauksesta alkoivat torvet
-soida leirissä. Nousi suuri touhu kun hevoset, sotaväki ja raskaat
-ryntäyskoneet alkoivat liikkua. Kuningas ja kreivi Albert hypähtivät
-hevostensa selkään. Piispa Pietari ratsasti jo paljastettu miekka
-kädessään järjestyneiden sotilasrivien joukossa, kehoitellen voimakkain
-sanoin, ja kohta ryntäsi koko sotajoukko hyvässä järjestyksessä
-kaupunkia vastaan.
-
-Keskellä viholliskaupunkia kuljeksivat samaan aikaan kreivi Otto ja
-Riisen Kaarlo lyhyt miekka kauppiasviitan alla, sekaantuen suureen
-joukkoon hampurilaisia porvareita, laivureita ja jätkiä, joita virtasi
-parvittain raatihuoneelta.
-
-"Hän on poissa", lausui eräs vakava porvari, "hän on voidellut
-polvijänteensä ja kauniisti jättänyt meidät ansaan. Sitä minä
-arvelinkin: tuollainen pannanalainen, vainottu piispa ei koskaan voi
-tuottaa meille muuta kuin tuhoa ja kirousta."
-
-"Uskokaahan, piru hänet on nähtävästi perinyt", mutisi eräs laivuri.
-"Ja sen hän on hyvin ansainnut menettelyllään meitä kohtaan. Emmekö ole
-saaneet raataa ja laahata hänen tähtensä kuin luontokappaleet noilla
-kirotuilla varustuksilla, niin että veri pursui kynsien alta!"
-
-"Mutta olihan hän lempo mieheksi!" tuumi muuan jätkä, jolla oli hurja
-ryövärinnaama. "Hän vähät välitti paavista ja uskalsi rakentaa tornin
-aivan Tanskan kuninkaan nokan alle."
-
-"Hän kai luotti siihen, että hänellä oli tuo vastaleivottu keisari
-selkänojana", sanoi laivuri. "Mutta nythän piru on ottanut senkin hyvän
-ystävän; hän avasi suunsa liian suureksi aikoessaan niellä koko Saksan."
-
-"Hän sai Pohjoisalbingin väärään kurkkuun, toveri", sanoi eräs
-vahva, vanttera merimies, jonka puheenparsi ilmaisi hänen syntyneen
-Elben toisella puolen, "taikka uskotteko, että hän on kuollut niihin
-vatsanväänteisiin, jotka hän sai kun kuningas Valdemar ruoski hänet
-takaisin Elben yli?"
-
-"Ei, keisari Fiilip on saanut myrkytetyn tikarin kylkiluittensa
-väliin", sanoi porvari, "ja huhutaanpa että se on tullut hänen hyvältä
-ystävältään, pieneltä, hurskaalta Otto-keisarilta".
-
-"Paremminkin se on Tanskan suurinenäisen kuninkaan oma!" sanoi eräs
-kovakourainen kauppapalvelua. "Hänhän pistää nenänsä joka paikkaan
-ja on saanut pippurin ja suolan hinnan nousemaan kovasti täällä
-kaupungissa."
-
-Nyt menetti kreivi Otto kärsivällisyytensä ja muistamatta vaarallista
-asemaansa sivalsi hämmästynyttä kauppapalvelijaa vasemmalla kädellään
-korvalle, niin että tämä keikahti maahan.
-
-"Luuletteko Tanskan kuninkaan salamurhilla suoriutuvan vihollisistaan",
-huusi Otto katkerana ja heilutti jo oikealla kädellään miekkaa
-puolustuksekseen; sillä ankarasti huutaen syöksyi nyt koko porvari- ja
-jätkäjoukko häntä vastaan.
-
-"Tanskalainen urkkija, tanskalainen urkkija!" he huusivat. "Lyökää
-maahan, hirttäkää, kivittäkää hänet, ruhjokaa!"
-
-Hämmästyen näki Riisen Kaarlo nyt suuren vaaran, mihin ritari Otto oli
-saattanut itsensä. Kaarlolla olisi ollut hyvä tilaisuus paeta kenenkään
-huomaamatta; hän tekikin tahdottoman liikkeen ikäänkuin lähteäkseen,
-mutta häpeästä punaisena hän nyt hypähti aivan Oton rinnalle ja suojasi
-tämän selkää lyhyellä miekallaan minkä taisi.
-
-"Niitä on kaksi, niitä on useampia! Alas ne koirat! Nujertakaa
-niskat niiltä", huusi kiihtynyt rahvas, alkaen heittää lokaa ja
-kiviä heidän päälleen. Mutta mainittu pieni, vanttera merimies
-työntyi useiden tanakkain toverien kanssa esiin puolustamaan heitä,
-ja tämän temmellyksen kestäessä alkoi äkkiä kuulua suurta melua
-ja huutoa kaikilta kaduilta ja kujilta: Tanskalaiset hyökkäävät,
-vihollinen on kaupungin porttien luona! Ja hetkessä oli tuo suuri
-kansanjoukko hajonnut. Kauppapalvelijan ja merimiehen, jotka jo
-olivat käyneet toisiaan tukkaan, oli levoton ihmisvirta vienyt
-mukaansa, ja kaupungissa oli sellainen melu ja sekaannus, ettei
-kukaan enää huomannut Ottoa ja Kaarloa, jotka ymmärsivät piiloittaa
-miekkansa viitan alle ja kiipesivät lähemmille varustuksille. Sieltä
-he näkivät sotajoukon ryntäävän kaupunkia vastaan, mutta puolustusta
-ei näytetty ajateltavan. Kaikkialla oli poisheitettyjä aseita,
-ja suuria pakolaisjoukkoja tunkeili meluten ja huutaen kaduilla.
-Vihdoin hiljeni sekava melu, ja raatihuoneelta asteli komea joukko
-mustapukuisia herroja katujen läpi: siinä oli pormestari ja raati,
-jotka heidän tyranninsa paettua olivat yksimielisesti päättäneet jättää
-kaupungin Tanskan kuninkaan haltuun, ja sentakia he nyt kulkivat häntä
-vastaan, antaakseen hänelle kaupungin avaimet ja pyytääkseen hänen
-kuninkaallista suosiotaan ja suojelustaan.
-
-Ritari Otto ja Kaarlo liittyivät tätä kulkuetta, saattavaan
-väkijoukkoon, mutta kun he kohtasivat kuninkaan aivan avoimen
-kaupunginportin luona ei heillä ollut hänelle mitään uutista; sillä
-hän tiesi jo kaikki ja sai nyt Hampurin herroilta varman vakuutuksen,
-että Pfalz-kreivi Otto Vitelsbachilainen oli todella murhannut keisari
-Fiilipin Bambergissä, ja että silloin koko keisarin sotajoukko oli
-hajaantunut kuin salamanhuumaamana sekä kaikki saksalaiset ruhtinaat
-lähteneet kotiin omiin maihinsa. Piispa Valdemarin he sanoivat olevan
-matkalla Roomaan antautumaan paavin armoille sekä pyytämään vapautusta
-pannasta.
-
-Kuningas marssitti nyt Hampuriin vain varusväen, antaen sille ankaran
-määräyksen kohdella kaupunkia kuin rauhallista aluetta. Sitten hän
-päästi lempeästi luotaan Hampurin hallitusmiehet, ja palasi leiriin.
-Täällä hän kohta piti salaisen neuvottelun kreivi Albertin ja
-arkkipiispan kanssa; oli näet tullut tärkeitä tietoja Roomasta sekä
-lähetystö Ruotsista. Suuret suunnitelmat heräsivät kuninkaan mielessä.
-
-"Onni siis ei ole poistunut luotani", sanoi hän. "Tuskin se on koskaan
-ollut suosiollisempi kuin nyt. On aivan kuin joku mahtava näkymätön
-käsi olisi lyönyt minun viholliseni ja tehnyt tyhjiksi heidän aikeensa:
-Missä minä ryntään eteenpäin, siellä portit aukenevat ja viholliseni
-pakenevat, ennenkuin miekkani ehtii koskettaa niitä. Minulla on
-nyt koossa niin mahtava armeija, että sillä voitaisiin valloittaa
-kuningaskunta. Minun ensimäinen ajatukseni oli Ruotsi: Siellä minun
-kunniani on joutunut tappiolle, siellä ensi kerran onni kääntyi
-selin ja siellä lepää hiekassa Lenen luona kostamatonna moni kunnon
-tanskalainen ja böömiläinen ritari. Mutta katsokaas, jalot herrat, mitä
-kuningas Eerik kirjoittaa minulle; kansa on valinnut hänet kuninkaaksi,
-ja hän toivoo minun kunnioittavan kansan oikeutta ja valtuutta siihen.
-Hän pyytää minua jalomielisesti unhoittamaan viimeisen onnettoman
-taistelun, mikä oli tanskalaisille yhtä suureksi kunniaksi kuin
-häviöksi. Hän tarjoaa minulle rauhaa ja ystävyyttä ja pyytää sisartani
-Regitzaa kuningattarekseen."
-
-"Jos jalo sisarenne suostuu tähän kunnialliseen tarjoukseen", lausui
-kreivi Albert, "pidän minä sitä mitä suurimpana onnena Tanskalle ja
-teille. Te voitte silloin turvallisesti, kuninkaallinen sukulaiseni,
-kääntää aseenne minne päin tahdotte, mahtavan vihollisen uhkaamatta
-selkäpuoltanne."
-
-"Inhimillisesti katsoen asiaa ei näytä muuten voivan paremmin käsittää,
-herra kuningas!" sanoi arkkipiispa. "Jos Jumalan tahto on vakauttaa
-siten rauha Pohjolaan, voi kristikunta odottaa suuria teidän hurskaan
-mielenne ja voittoisain aseittenne työn tuloksista."
-
-"Viisaan sisareni puolelta en pelkää mitään vastaväitteitä", lausui
-Valdemar, "hän on jo sen iän ohi, jolloin intohimo määrää valinnan.
-Sitäpaitsi hän ei ole koskaan ollut minun kaltaiseni tässä asiassa.
-Eerik-kuningas on urhea ja kunnioitettava herra. Minä en rakasta häntä,
-mutta olisi kohtuutonta, jos minä kieltäisin sen mitä hän paha kyllä on
-pakoittanut meidät tunnustamaankin. Sisareni rakkaus Tanskaan ja minuun
-poistaa kaikki epäilyt."
-
-Kuningas istuutui telttapöytänsä ääreen ja otti esiin kynän ja
-pergamentin. Hän ei kirjoituttanut kirjurilla salaisia ja tärkeitä
-kirjeitään. Hän oli itse harvinaisen taitava kaikissa kirjallisissa
-taidoissa. Olipa hän vielä keksinyt uuden ja mukavamman keinon riimujen
-kirjoittamiseen pisteitten avulla. Hän kirjoitti muutamia tärkeitä
-sanoja sisarelleen, pani mukaan Ruotsin kuninkaan kosintakirjeen ja
-kutsutti kohta Junkker Strangen. Hänen tehtäväkseen tuli viedä tämä
-kirje Riibeen ja sieltä prinsessan vastaus suoraa päätä Ruotsiin, sekä
-asianomaisella tavalla järjestää lopullisesti tämä tärkeä asia.
-
-"Ja katsokaahan", jatkoi kuningas Junkker Strangen mentyä.
-"Katsokaahan, hyvät herrat, mitä pyhä isä kirjoittaa minulle!
-Sitä en tohtinut toivoakaan. Ja minä saan siitä kiittää etupäässä
-teitä, uskollinen, toimelias arkkipiispa Antero. Viisas ja voimakas
-Innocentius tahtoo kaikin voimin tukea minun aikeitani Preussin ja
-Liivinmaan uskottomia vastaan. Hän kutsuu minua rakkaimmaksi pojakseen
-ja on lähettänyt kirjeitä kaikille kristityille ruhtinaille Tanskan
-ympärillä, kieltäen heitä pannan uhalla ahdistamasta Tanskaa, estämästä
-minun kristillisiä yrityksiäni sekä vähentämästä minun ja tulevien
-perillisteni oikeuksia."
-
-"Te olette onnen suosikki, herra kuningas!" sanoi kreivi Albert
-hämmästyneenä. "Te osaatte suuren taidon, taistella sekä maallisin että
-taivaallisin asein."
-
-"Kirkko on valinnut teidät ritarikseen ja aseenkantajakseen, herra
-kuningas", lausui arkkipiispa, ja "kaikkivaltiaan käsi ohjaa ilmeisesti
-teitä. Niin suuri, niin tärkeä hetki, tulee harvoin useammin kuin
-kerran. Elköön teitä nyt sokaisko mikään maallinen halu suurempaan
-valtaan ja maineeseen! Jättäkää ylpeät aikeenne Britaniaan nähden,
-Knuut suurihan, korkeasti kunnioittaen muistettu, mahtava Knuut, jonka
-perilliseksi aiotte tulla herra kuningas, laski kruununsa pyhälle
-Jumalan alttarille, kun tämän maailman kunnia ja turhuus tahtoi
-houkutella häntä asettamaan oman kunniansa kaikkivaltiaan kunnian
-yläpuolelle."
-
-"Ristiretki siis ensiksi ja ristiretki viimeksi -- se on nyt kuten
-ennenkin teidän neuvonne ja ajatuksenne, arvoisa herra!" sanoi Valdemar
-hillityllä äänellä ja näytti taistelevan suurta, houkuttelevaa ajatusta
-vastaan. "Sillä, että minä komentaisin sotajoukon kotiin ja itse
-asettuisin levolle Riiben linnaan, sitä te tuskin arvelette tämän
-suuren tärkeän hetken vaatimaksi mainetyöksi. -- No niin!" jatkoi
-hän päättävästi lyhyen äänettömyyden jälkeen. "Huomenna me lähdemme
-joukkoinemme Saksaa vastaan; minä tahdon näyttää kristillisille
-vihollisilleni, että minä valvon ja tohdin laiminlyödä heidät pakanain
-tähden. Minä en tahdo nähdä Riiben linnaa ennenkuin uusi voittolaulu
-kaikuu Lenen taistelun surulaulun yli. Tanskalaisrunoilija Thorgeir ja
-rohkea islantilainen seuraavat mukanamme. Sen turhamaisuuden saatte
-lukea hyväkseni, hurskas sielunpaimeneni, että pitäessäni huolta kirkon
-voitoista ja ristin kunniasta uskottomien joukossa, minä samalla tahdon
-pitää huolta omasta ritari- ja kuningaskunnastani sekä siitä, että
-uskoton jälkiaika muistelee minun nimeäni."
-
-Hurskas arkkipiispa kohautti harteitaan vaijeten. Mutta kreivi Albert
-kohotti ylpeänä raskasmieliset kasvonsa, katsellen mielihyvin reipasta,
-kunnianhimoista kuningasta. "Pyhän Mikaelin nimessä!" lausui hän
-innostuneena. "Luvallinen ja kiittävä jälkimuisto on ainoa maallinen
-onni, joka ei kuole ja häviä, ja jota rehellisen ritarin kannattaa
-tavoitella. Jos jälkimuisto myös olisi katoavaa turhuutta, en minä
-mielisi vetää teräskinnasta käteeni, voittaakseni kuningaskunnan!"
-
-"Niinpä niin, korkeat herrat!" lausui korkea arkkipiispa. "Missä kerran
-evankeliumia saarnataan teidän ritarimiekkanne turvin rauhassa, siellä
-lausuttakoon teidän muistoksenne, mitä te olette tehnyt. Vanhurskaan
-nimi ei ole häviävä, hänen muistonsa tulee siunaukseksi; mutta Jumalan
-ja ristiinnaulitun on kunnia."
-
-Näin sanoen hän kiinnitti punaisen silkkiristin kuninkaan ja
-Albert-kreivin hartioille. Uusi, tärkeä ristiretki oli siis päätetty.
-Seuraavana päivänä koko sotajoukko oli varustettu tuollaisilla
-risteillä ja läksi liehuvin lipuin ja soiton kaikuessa kaukaisia
-pakanamaita kohti.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU.
-
-
-Kuninkaan ja kreivi Albertin taistellessa onnellisesti Saksassa ja
-Puolassa ja valloitellessa maita meren rantaa pitkin Weikselistä
-Samlantiin asti, läheni se aika, jolloin kuningatar Dagmarin piti
-tulla äidiksi. Hän iloitsi siitä sydämestään, melkein lapsellisesti,
-mutta välistä hän tuli murheelliseksi ja levottomaksi. Siksi hän
-koki alituiseen Uikkua ulkoilmassa. Riisen Kristiinan saattamana hän
-käveli joka päivä linnan puistossa ja istui siellä usein puolet päivät
-mielipaikallaan joen viereisten leppäpensaitten välissä, missä hän
-oli koroituttanut märkää suomaata ja rakennuttanut pienen lehtimajan
-kaislaisen joen rannalle. Siellä oli aina valmiina pieni, soma vene,
-jossa oli purppuraistuimet, ja kullatut airot ja jonka kuningas oli
-rakennuttanut halutessaan tehdä kuningattaren kanssa pieniä huviretkiä
-joelle.
-
-Ollessaan yksin Kristiina-neidon kanssa tällä mielipaikallaan Dagmar
-iloitsi lapsellisesti istuutuessaan kiinnisidottuun veneeseen ja
-keinuessaan siinä korkeitten kaislojen ja ruokojen välissä, Kristiina
-neidon laulaessa hänelle merimies Rosmerista, Villimetsän Eliinasta,
-keijuista ja metsänneidoista sekä monista kummallisista tapahtumista,
-joita vanhoissa tanskalaisissa kansanlauluissa on niin paljon. Kun
-kuningatar kuunteli näitä lauluja näytti hän ikäänkuin tulleen
-lumottuun maahan, missä koko luonto tuntui elävältä ja sielulliselta,
-ja missä hänen kauniitten lapsuusunelmiensa enkelit tuudittivat tuota
-täyskasvanutta lasta kultaisessa kehdossa, yksinkertaisia, liikuttavia
-säveliä laulaen.
-
-Eräänä iltana auringon laskiessa kuningatar istui noin keinuen
-ja uneksien venheessään. Kristiina-neito istui häntä vastapäätä
-ruohopenkillä laulaen:
-
-    "Näki peikkoja Villimetsän mies,
-    kun katsoi lasistaan.
-    'Nyt avuks, Jeesus ja Maaria!
-    Mua peikoilt vainotaan!'
-
-    Tuvan sopen käyden jokaisen
-    hän risti itseään;
-    ja peikot metsäin piilohon
-    ne pakeni hädissään.
-
-    Lens itään yksi ja länteen toinen,
-    joku kolmas pohjoiseen;
-    ja muiden laaksojen kätköihin
-    mä iäksi luulen painuneen -- --"
-
-"Mikä teidän on, jalo kuningattareni?" keskeytti Kristiina äkkiä
-laulunsa. "Miksi te kalpenette ja mitä te niin kummallisesti
-tuijotatte?"
-
-"Oi, minä uneksin niin ihanasti ja ajattelin isääni ja äitiäni ja
-lapsuusleikkejäni!" sanoi Dagmar. "Mutta kun sinä lauloit pahoista
-peikoista, niin minusta näytti niinkuin ne olisivat pistäneet päänsä
-esiin joka pensaasta ja uhanneet minua."
-
-"Kristus varjelkoon!" lausui Kristiina katsoen puolipeloissaan
-ympärilleen. "Mutta ettehän sentään usko, jalo kuningatar, sellaisia
-pahoja peikkoja enään olevan maailmassa; niitähän oli vain ikivanhoina
-aikoina, ennenkuin täällä oli kirkkoja ja pappeja ja oikeata
-kristinuskoa."
-
-"Itsehän lauloit, että talonpoika teki pyhän ristinmerkin peikkojen
-edessä", sanoi Dagmar. "Minä en kyllä usko kaikkea, mitä noissa
-lauluissa sanotaan, mutta varmaan on yhtähyvin pahoja kuin hyviäkin
-henkiä, sitä ei voi kukaan kristitty epäillä, eikähän yksikään ole
-aivan hyvä ja viaton, meidänhän täytyy joka ilta rukoilla rakasta Herra
-Jumalaa päästämään meidät pahasta. Sano minulle, rakas Kristiina, etkö
-näe myöskin kalpeiden naiskasvojen tirkistävän tuolta kaislain välistä?
-Nyt ne minusta näyttävät liikkuvankin -- ja näetkö nuo märät kiharat
-ruohonseppeleineen?"
-
-"Ah niin, jalo kuningatar, jotain sellaista minä näen. Ettekö tahdo
-palata takaisin linnaan? Alkaa jo hämärtää -- ja iltailma -- --"
-
-"Sanohan suoraan, että pelkäät, pikku Kristiina!" sanoi Dagmar. "Nyt
-minä en enää pelkää; olemmehan kaikki Jumalan suojassa. Ei tuo kalpea
-nainenkaan näytä meille aikovan mitään pahaa -- hän katsoo minua,
-niin kärsien ja surullisena. Ehkä se on joku onneton tyttö, joka on
-piiloutunut sinne välittääkseen minulle tuskaansa salaisesti. Ehkä minä
-voin auttaa häntä. Katso, nyt hän likenee!"
-
-"Ah, se on varmaan joku mielipuoli ihmisraukka!" sanoi Kristiina sekä
-peläten että säälien. "Katsokaa, kuinka kummasti hän vääntää kasvojaan
-ja viittaa taivaaseen, -- ja kuulkaa, kuulkaa, hän laulaa --"
-
-Hilliten pelkonsa ja tarkaten uteliaina, kuningatar ja Kristiina neito
-nyt kuulivat selvään kirkkaan, väräjävän äänen laulavan katkonaisesti
-ja surumielisesti kaislain välissä, vaikka tuo salaperäinen laulajatar
-oli kokonaan piilossa heiltä. Hämmästyksekseen kuningatar kuuli
-seuraavat sanat:
-
-    "Dagmar! Kuningatar hurskahin!
-    Sun osaas tähdiltä tiedustin.
-
-    Sä poian synnytät puhtoisen;
-    emo lämmin, kylmäpä isä sen.
-
-    Hiuskulta se poika on. Onni vaan
-    sill' ei ole kauan seuranaan.
-
-    Lelun kalliin -- kruunun -- se hetkeks saa,
-    mut teräskynsi-lintu sen tuhoaa.
-
-    Salatieto kirjassa yks viel' on:
-    hänen eestään nuorena kuolohon;
-    isäst', äidistä kaukana käyt sä."
-
-"Kuuletko, Kristiina!" huokasi hurskas Dagmar itkien katkerasti. "Minun
-kuolemaani hän ennustaa. Tapahtukoon Jumalan tahto, -- mutta maailmassa
-on kuitenkin niin ihana elää!"
-
-"Jumalan nimessä, tulkaa, jalo kuningatar ja paetkaamme! Se on paha,
-mielipuoli vaimo, joka tahtoo ennustuksillaan peloittaa teidät
-kuoliaaksi. Jumalan nimessä lähdetään täältä." Kuningatar nousi
-horjuen, lähteäkseen venheestä; mutta taas tuo salaperäinen ääni alkoi
-laulaa sydämellisen alakuloisesti:
-
-    "Turha, oi turha sun itkeäs
-    kun on auk' ovi taivaan edessäs.
-    -- Ja Vellamo tanssien laulaa.
-
-    Koti taivaassa sulla on iäinen,
-    saat vasta siell' levon suloisen.
-    -- Vaan Vellamo tanssien laulaa."
-
-Vaivoin kuningatar pääsi veneestä ja vaipui kalpeana ja heikkona
-kauhistuneen Kristiina-neidon syliin.
-
-"Jesus Maria!" huusi tyttö, ja nyt hän kuuli selvään loiskinaa,
-kuten airojen lyöntejä tai uivan liikkeitä; mutta tämä ääni heikkeni
-heikkenemistään ja pian kokonaan häipyi sinne, missä joki alkaa levetä
-merta kohti.
-
-"Näinkö minä unta?" sanoi kuningatar avaten silmänsä ja nousten hiljaa.
-"Tai olemmeko todella kuulleet ja nähneet vellamoisen, joka ennusti
-pahaa lapselleni ja minulle itselleni katkeran kuoleman?"
-
-"Ah, elkää ajatelko tuota kummallista tapahtumaa, hyvä hurskas Dagmar!"
-rukoili Kristiina. "Se oli varmaankin se hullu Matleena, joka kuuluu
-paenneen Riiben hullujenhuoneesta. Minä olen kerran nähnyt hänet ja
-kuullut hänen laulavan. Hän kulkee mielellään seppele tukassaan ja
-laulelee juuri tuollaisia kummallisia ja hurjia loruja ja vanhojen
-laulujen pätkiä noidista ja peikoista. Minä en koskaan enää laula
-tuollaisia lauluja teille; ellei meillä olisi ollut pää täynnä
-tuollaisia juttuja, me olisimme kyllä nähneet, kuka se oli, emmekä noin
-säikähtäneet."
-
-Huolekkaan Kristiinan onnistui lopulta tyynnyttää kuningatar ja saada
-uskomaan hänen luonnollinen selityksensä tästä oudosta tapauksesta,
-jonka takia Kristiina sentään itsekin oli salaisesti surullinen. Dagmar
-hyväksyi aluksi Kristiinan rauhoittavan oletuksen, mutta pyysi häntä
-kuitenkin olemaan kertomatta kellekään mitä oli tapahtunut; itse hän
-tahtoi hiljaisuudessa tutkia lähemmin sitä.
-
-Seuraavana päivänä kuningatar voi hyvin ja näytti iloiselta kuten
-tavallisesti; mutta hän ei sentään enää koskaan tohtinut illoin
-lähteä joelle; ja kun hän oli ollut salakammiossaan, oli huolestunut
-Kristiina-neito usein selvään näkevinään hänen silmistään, että hän oli
-itkenyt.
-
-Kun vaikea synnytyshetki läheni, kaipasi kuningatar usein syvästi
-Valdemaria. Herra Ib Urnen täytyi joka päivä saapua kertomaan hänelle
-kaikki, mitä oli kuulunut kuninkaasta ja hänen retkestään. Viimeiset
-varmat tiedot, jotka häneltä olivat tulleet, kertoivat puolalaisen
-herttuan Mistwinin lannistamisesta, sekä että tämän mahtavan ruhtinaan
-oli täytynyt vannoa kuninkaalle uskollisuutta. Kreivi Albertista ja
-ritari Otosta kerrottiin paljon rohkeita tekoja, ja kaikki, jotka
-suosivat rohkeata ritari Ottoa ja olivat pelänneet, seurauksia hänen
-kiihtymyksestään arkidiakoonia vastaan iloitsivat nyt kuulleessaan että
-hän ristiritarina oli täyttänyt sen katumustyön, mihin arkkipiispa oli
-hänet paavin kirjeen nojalla tämän teon vuoksi velvoittanut, -- hän oli
-nimittäin rohkealla urhoollisuudellaan vapauttanut kymmenen kristittyä
-pappia pakanain käsistä. Ei kukaan enemmin iloinnut tästä tiedosta
-kuin Riisen Kristiina, mutta hän salasi huolellisesti ilonsa ja oli
-ihastelevinaan vain kuninkaan onnea ja voittoja.
-
-Riisen Kaarlosta kerrottiin, että hän oli Puolan rajoilla pelastanut
-asemestarinsa kreivi Albertin hengen joutumasta väijyjäin uhriksi.
-
-"Se reipas hyvä poika!" huudahti Rigmor lapsellisella avomielisyydellä
-ja taputti käsiään kuullessaan tuon. Hän ei muistanut muuta kuin että
-he molemmat olivat lapsia, mutta Rigmor oli melkein puolikasvuinen
-tyttö, ja jos Riisen Kaarlo olisi kuullut hänen nimittävän häntä
-pojaksi, hän olisi kovin suuttunut siitä; sillä hän oli nyt ritari Oton
-pituinen ja paljon vahvempi, ja hän uneksi kerrassaan ansaitsevansa
-kultakannukset tällä sotaretkellä.
-
-Kuningattaren synnytys kävi sentään helpommin kuin hän oli odottanut,
-ja Riiben linnassa ja koko maassa heräsi suuri ilo, kun kuultiin,
-että hyvä kuningatar Dagmar oli lahjoittanut kuninkaalle pojan ja
-kruununperillisen. Sillä vaikka kruunu ei ollut perinnöllinen,
-vaan kansalla oli vaalioikeus, niin Tanskan kansa valitsi sentään
-mieluimmin kuninkaan pojista esikoisen. Samoina päivinä oli myöskin
-hiljainen, surumielinen kreivitär Ida synnyttänyt pojan, ja onnellinen
-Klaus-kreivi, joka oli jäänyt Riiben linnaan, riensi itse viemään näitä
-ilosanomia kuninkaalle.
-
-Kuningatar Dagmar itki sydämensä onnesta ja ilosta pidellessään pientä
-sinisilmäistä prinssiä helmassaan, mutta Hänen äidiniloaan vähensi
-suuresti se, ettei Valdemar ollut läsnä ottamassa osaa hänen onneensa,
-sekä etteivät hänen isänsä ja äitinsä voineet nähdä, kuinka onnellinen
-hän oli. Hän suuteli lastaan tuhansin kerroin ja kiitti Jumalaa tästä
-ihmeellisestä lahjasta sekä siitä sanomattomasta rauhasta, jota hän ei
-ollut koskaan uneksinutkaan niin suureksi ja lumoavaksi. Hän katseli
-lapsen hiljaisiin sinisilmiin ja hänestä tuntui kuin olisi katsonut
-itseään sieluun. Hienot keltaiset silkkihiukset olivat myös hänen,
-mutta hän näki kuitenkin lapsessa vain voitokkaan Valdemarin pojan
-ja rukoili vain, että pojastaan tulisi hyvä ja hurskas ja tuottaisi
-pelkkää iloa ja siunausta kuninkaalle ja kansalle.
-
-Dagmarin ilo pikku Valdemarista, kuten hän sitä jo kutsui, oli niin
-suuri, että se vei hänen voimansa. Tuonnoisen illan pelästys joen
-rannalla sekä ne alakuloiset kuolemanajatukset, jotka tuo onneton
-ennustus oli herättänyt hänen hiljaisessa mielessään, pidättivät häntä
-vielä sairasvuoteella, kun hän sai kuninkaan kirjeen, missä tämä
-ilmaisi suuren ilonsa saada nähdä hänet onnellisena äitinä ja hänen
-käsistään ottaa esikoisensa.
-
-Prinsessa Regitza, joka oli myöntynyt kuningas Eerikin kosintaan, luki
-samalla aikaa tyynenä ja tyytyväisenä veljeltään saamaansa kirjettä,
-missä tämä ilmoitti, kuten hän oli kuningattarellekin kirjoittanut,
-aikovansa seuraavan kuun ensi päivänä, joka kirjeiden saavuttua olikin
-aivan likellä, pitää Riiben linnassa suuret voittojuhlat, joissa hän
-samalla tahtoi kastattaa poikansa ja viettää rakkaan sisarensa häät
-suurella kunnialla ja loistolla. Siitä oli Ruotsin Eerik kuningaskin
-saanut tiedon kirjeessä.
-
-Suuren juhlapäivän aattona saapui kuningas Valdemar liehuvin lipuin ja
-soiton kaikuessa Riiben linnaan, minne kansa tervehti hänet meluisin
-ilohuudoin. Iloinen, utelias kansa virtasi suurina laumoina ulos
-ja sisään Riiben portista, nähdäkseen ja tervehtiäkseen voitokasta
-kuningastaan ja samalla katsellakseen vieraan kuninkaan saapumista.
-Kuningas Eerikkiä vastaan oli nimittäin lähetetty lukuisa joukko
-ritareita ja häntä voitiin odottaa joka hetki.
-
-Valdemar hypähti sotaoriinsa selästä ja kiiruhti tomuisena ja
-rautapukuisena suoraa päätä linnaan, missä hän toivoi nuoren
-kukoistavan äidin kantavan häntä vastaan iloisena esikoistaan. Mutta
-hänen ilonsa väheni kovin, kuullessaan Regitza-sisareltaan, että
-kuningatar ei vielä ollut täysissä voimissaan eikä saanut jättää
-makuukammiotaan. Kuningas meni silloin hänen luokseen hämärään
-huoneeseen ja tunsi mielensä kohta kummallisen alakuloiseksi keskellä
-voimakasta elämäniloa, ja häntä painosti se sisäilma, joka tuulahti
-ovelta vastaan, niukka valo salli hänen nähdä terveen kukoistavan äidin
-sijalla hiljaisen kalpean naisen, joka; piteli vapisevissa käsissään
-hentoa lasta.
-
-Dagmar lepäsi purppurapeittoisella leposohvalla, hän oli heikko ja
-rasittunut, mutta ilo voimistutti häntä. Hän nousi ja ojensi lapsen
-Valdemarille ylevällä, hiljaisella ilolla, mutta samalla tuntien syvää
-kaihoa, sillä hän näki, minkä tuskallisen vaikutuksen hänen ilmeinen
-heikkoutensa teki kuninkaaseen. Tämän ylpeissä silmissä välkkyi väkisin
-pidätetty kyynel, ja hän levitti kiihkeästi sylinsä äitiä ja lasta
-kohti, tuntien kuohuvaa iloa ja tuskaa. Mutta Dagmar peräytyi väristen,
-hänen rautapukuaan peläten, ja lapsi äännähti. Valdemar laski äkkiä
-rautahihaiset käsivartensa ja ojensi Dagmarille kätensä.
-
-"Suo anteeksi ajattelemattomuuteni! En odottanut näkeväni sinua noin;
-minä luulin sinun olevan reippaan ja iloisen ja synnyttäneen minulle
-voimakkaan ja reiman pojan."
-
-Näin sanoen hän heitti rautapaidan päältään ja istuutui nyt tyynempänä
-kuningattaren viereen leposohvalle. Mutta Dagmar nojautui lapsen yli ja
-itki.
-
-"Elä itke, hyvä siunattu Dagmar!" lausui Valdemar nyt lempeästi. "Elä
-itke sen tähden, että minä saavuin luoksesi kuin myrskytuuli! Kiitos,
-sydämellinen kiitos siitä lahjasta, minkä olet antanut minulle ja
-Tanskalle; kunpa sen hintana ei olisi sinun oma terveytesi ja onnesi!"
-
-"Rakas, voimakas Valdemar!" vastasi Dagmar taputtaen häntä
-ystävällisesti kädelle. "Sinä tapaat minut suurena lapsena, joka pelkää
-ja itkee vähimmän seikkasen tähden. Minun sydämeni ei ole sairas,
-ainoastaan voimaton. Ja sinun sotapukusi helinä oli kyllin peloittamaan
-minua ja saamaan minut itkuun. Mutta kun minä tästäpuoleen näen
-sinut joka päivä, niin sinä huomaat, että minä tulen voimakkaaksi ja
-iloiseksi!"
-
-"Minun poissaoloni kai ei liene mitenkään syynä sinun heikkouteesi?"
-kysyi Valdemar. "Kysymyksessä oli kansan ja valtakunnan etu, ristin
-kunnia ja rauha. Minä pidin sanani; Herra antoi pakanat minun käsiini,
-ja minä palasin nyt voittajana!"
-
-"Jumala siunatkoon sinun urhouttasi ja voittojasi!" sanoi Dagmar. "Jos
-kysymyksessä oli ristin kunnia ja rauha, niin minun ikäväni ja kaipuuni
-oli vain vähäinen uhriropo rauhan ja rakkauden suurelle Herralle, mutta
-elä nyt ajattele minua, rakas herra ja kuningas! -- Ottakaa nyt poika
-isänkäsiinne ja siunatkaa häntä! Nyt se ei enää itke, kas, se hymyilee
-nyt levollisena ja ojentaisi mielellään kätösensä teitä vastaan, jos
-voisi."
-
-Kuningas otti lapsen syliinsä ja katseli sitä huolekkaalla ilolla.
-"Jumala sinua vahvistakoon ja siunatkoon, poikani!" sanoi hän
-liikutettuna. "Sinulla on äitisi hurskaat silmät ja varmaan sinulle
-tulee hänen kaunis tukkansakin, mutta kantaaksesi kerran valtikkaa ja
-kruunua sinä et saa pelätä minun rautapukuani. Jos en olisi tiennyt
-sinun lahjoittaneen minulle prinssin, hyvä Dagmar", jatkoi hän laskien
-lapsen varovaisesti takaisin äidin syliin, "niin olisinkin sitä
-uskonut pieneksi, hienoksi prinsessaksi, jonka lempeä kuva kerran
-voisi koristaa kirkkoja ja luostareita ja tehdä ruhtinaita ja nuoria
-runoilijoita narreiksi."
-
-Eerik-kuninkaan saapuminen pakoitti nyt kuninkaan lähtemään äidin ja
-pojan luota sekä haihduttamaan sen alakuloisen vaikutuksen, minkä
-kuningattaren heikkous ja hentoisen prinssin näkeminen oli tehnyt
-häneen. Ensimäinen kohtaus kuninkaallisen lankonsa kanssa oli hänelle
-epämieluisa, sillä ruotsalaisen kuninkaan itsetietoinen ja rohkea
-olento johti kuninkaan mieleen Lenen taistelun sekä sen, että hän
-nyt ojensi tälle miehelle kätensä ystävänä ja lankona, vaikka tämä
-oli ollut syypäänä monen kunnon tanskalaisen kuolemaan. Ensi kerran
-elämässään Valdemar näki itsensä pakoitetuksi ottamaan vastaan
-vieraan, joka voi ylpeillä vallanneensa taistelukentän häneltä ja
-laulaneensa Te Deumia tanskalaisten laulaessa surulauluja. Mutta
-Valdemar hillitsi tämän vastenmielisyyden ja loukatun ylpeyden tunteen
-ja otti kuninkaallisen vieraansa ja lankonsa vastaan ritarillisella
-kohteliaisuudella ja kunnioittavalla huomaavaisuudella.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU.
-
-
-Riiben linnan suuret juhlat olivat vetäneet linnan ja kaupungin
-täyteen vieraita. Kuningas oli varhain aamulla käynyt kuningattaren
-luona ja tavannut hänet iloisena ja tyynenä. Kruunauspukuunsa
-pukeutuneena, hän oli sitten mennyt kaksinkertaisen juhlajoukon kera
-kirkkoon. Ensin siellä laulettiin juhlallinen Te Deum kiitokseksi
-kristinuskon leviämisestä sekä kuninkaallisen ristiritarin suurista
-voitoista Preussissa ja Puolassa; sitten arkkipiispa Antero kastoi
-pienen Valdemar-prinssin komeain juhlaohjeiden mukaan, ja viimeksi
-toimitettiin kihlaus Ruotsin kuninkaan ja Regitza-prinsessan välillä.
-
-Näiden juhlallisuuksien kestäessä seisoi kirkossa erään pilarin
-vieressä ritari Otto Riisen Kaarlon kera.
-
-"Enpä ole nähnyt kylmäkiskoisempaa sulhasta", kuiskasi Otto. "Enemmän
-on mieleeni tuo kookas, uljaannäköinen ritari, joka seisoo etummaisena
-kuningas Eerikin henkivartijain joukossa, se on urhea ritari Sune
-Folkenpoika, joka viime vuonna vei kuningas Sverkerin tyttären Vretan
-luostarista sekä kuninkaan että piispan ja koko papiston uhalla."
-
-"Sepä oli huimapää teko", kuiskasi Kaarlo. "Miten hän siitä suoriutui?"
-
-"Kuten näet. Hän on kerrassaan uuden kuninkaan ensimäinen mies. Se oli
-reipas ja ovela temppu. Hän oli pukenut itsensä ja miehensä enkeleiksi,
-ja niinpä uskoivatkin kaikki hurskaat nunnat, että hän vei kauniin
-Helena-prinsessan taivaaseen. Nyt on neito hänen vaimonsa, ja hänellä
-on jo reipas poika, eikä koko Ruotsin maassa kukaan uskalla kärventää
-hiustakaan rohkean Sune Folkenpojan päästä."
-
-"Jos ruotsalainen ritari vie kuninkaan tyttären luostarista ja onnistuu
-hyvin", sanoi Kaarlo, "niin voi kai tanskalainenkin ritari koettaa
-onneaan".
-
-"Tuletko hulluksi, Kaarlo?" kysyi Otto. "Et toki ajattele sellaista
-seikkailua."
-
-"Varjelkoon! Enhän ole vielä ritari."
-
-"Jos ryöstäisin jonkun neidon täältä kirkosta, niin kyllä tietäisin
-kenet ottaisin!" kuiskasi Otto ylimielisenä ja katsahti Kaarlon
-sisarta, solakkaa Kristiina-neitoa, joka kantoi morsiamen laahusta.
-"Mutta en aikoisi jäljitellä ruotsalaista ritaria", lisäsi hän nopeaan.
-"Minä tekisin enemminkin päinvastoin ja veisin tytöistä kauneimman
-luostariin. Hovissa ne lapsiraukat turmeltuvat, saat uskoa. Eiköhän
-sinun sisartasi tähtääkin useampi silmä kuin morsianta! Enoni,
-kuningaskin, katsoo häntä useammin kuin minä sietäisin, jos olisin
-tytön veli."
-
-"Sisareni on rehellinen ja siveä tyttö!" vastasi Kaarlo loukkautuneena.
-"Hänen ei tarvitse olla telkeiden takana säilyttääkseen kunniansa."
-
-"Hänen kunniansa puolesta minä uskaltaisin taistella koko ritariston
-kanssa!" sanoi Otto. "Mutta ennenkin on kuultu rehellisen neidon
-joutuvan huonoon huutoon vain siksi, että on ollut kaunis ja
-ystävällinen kaikkia kohtaan."
-
-"Tiedänpä hyvin, ettei kukaan puhu pahaa minun sisarestani", sanoi
-Kaarlo posket harmista hehkuvina. "Jos minä olisin ritari, kuten te
-kreivi Otto, niin totisesti ei kukaan siitä asiasta laskisi leikkiä
-säilyttäen eheän otsan iltaan saakka!"
-
-"Vaiti, vaiti, tyynemmin, asemies Kaarlo! Ymmärrättehän leikin", sanoi
-Otto käyden syrjään, sillä Kaarlo alkoi tulla äänekkääksi ja herättää
-ympäröivien huomiota.
-
-Kaarlo ja ritari Otto olivat viimeisellä sotaretkeltä useissa
-yhteisesti suorittamissaan urotöissä tulleet aseveljiksi ja läheisiksi
-ystäviksi. Mutta he riitaantuivat melkein joka toinen päivä ja
-sanoivat toisilleen kovia sanoja; sillä ritari Otto ilmaisi vapaalla
-käytöksellään jonkinlaista turvautumista korkeaan sukuperäänsä ja
-ylempään ritariarvoonsa, mikä loukkasi Kaarloa; yksinkertaisella,
-köyhällä ritarinpojalla sitävastoin oli töykeä ja rohkea tapa esittää
-vaatimuksensa ensinkään ottamatta huomioon sukuperää ja säätyä, vaan
-ainoastaan miehuuden ja ritarikunnian; ja siihen nähden hän nyt toivoi
-pian olevansa korkealentoisen, ruhtinaallisen asetoverinsa veroinen.
-"Isä Saxo oli oikeassa: Paha on koiranpennun leikitellä karhunpojan
-kanssa!" sanoi Kaarlo itsekseen mielellään joka kerta kun hänen ja
-Otto-kreivin välit noin sotkeutuivat solmulle; mutta seuraavana
-päivänä he kyllä taas olivat maailman parhaat ystävykset, ja jos Otto
-todellakin oli loukannut, niin hän oli kohta altis tunnustamaan sen ja
-sovittamaan tekonsa.
-
-Kun nyt kuningas Eerikin ja kuningatar Regitzan hääjoukkue läksi
-tuomiokirkosta, astui Kaarle kainosti syrjään, antaakseen tietä ja
-tullakseen jälessäpäin kuningas Valdemarin ja hänen ritarinsa takana,
-muiden asemiesten joukossa. Ritari Otto asteli nyt likinnä kuningasta
-Albert-kreivin sivulla uljaana ja reippaana hänen ohitseen, ja Kaarlo
-tunsi nöyryytettynä kuinka vähäpätöinen hän oli ruhtinaallisen
-aseveljensä rinnalla. Tunkeilevassa kansanjoukossa hän näki niin
-sanotun Kissanpäänoven luona köyhän, kumaraisen pyhiinvaeltajan, joka
-viekkain, ilkein katsein tarkasteli kreivi Ottoa, kadottamatta häntä
-näkyvistään. Kaarlo tuli tarkkaavaiseksi, ja oli pyhiinvaeltajapuvun
-sisältä näkevinään arkkidiakooni Arnfredin, joka häneen kohdistuneen
-vakavan epäluulon takia oli karkoitettu kuninkaan alueilta. Kohta kun
-ritari Ottoa ei enää voinut nähdä kirkon ovelta, oli tuo epäilyttävä
-pyhiinvaeltaja kadonnut väkijoukkoon. Kaarlo unohti nyt hetkessä sen
-pienen kiistan, mikä hänellä äsken oli ollut Oton kanssa, ja päätti
-etsiä hänet ensi tilassa varoittaakseen häntä. Hän riensi linnaan,
-mutta hän ei päässyt koko päivänä niin likelle Otto-kreiviä, että
-olisi voinut viitata hänelle; hän ei näet voinut tunkeutua ritarien ja
-ylhäisten hovimiesten joukkoon, jotka olivat likimpänä kuninkaallisten
-ympärillä, ja niiden joukossa oli ritari Ottokin, joka kuninkaan
-sisarenpoikana ei sellaisena juhlapäivänä voinut jättää paikkaansa
-kuninkaan läheisinten joukossa.
-
-Iltapuolella, kun juhlallisuuksien pääosa oli ohi ja iloiset vieraat
-alkoivat jo vapaammin hajaantua eri tahoille, sai Kaarlo kuitenkin
-tilaisuuden antamaan merkin sisarelleen, kun tämä aikoi jättää
-kuningatar Regitzan, jota palvelemaan hänet oli siksi päiväksi
-määrätty, ja lähteä kuningatar Dagmarin huoneisiin.
-
-"Mitä tahdot, rakas veli!" sanoi Kristiina pudistaen rakkaasti hänen
-kättään. "Tänään emme ehdi puhelemaan kunnollisesti keskenämme. Minun
-on mentävä kuningattaren luo; hän raukka istuu yksinään, eikä voi
-ensinkään ottaa osaa tähän hauskuuteen."
-
-"Sana vain, rakas Kristiina! Jos näet kreivi Oton, ja sopivasti voit
-lausua hänelle pari sanaa, niin pyydä häntä olemaan varuillaan, sillä
-täällä on hänen verivihollisensa, se maanpakolaispappi, jonka hän
-ruoskitti ulos kuninkaan kartanosta! Minä itse olen nähnyt hänet,
-varmasti hän on väijymässä, saadakseen salaisesti kostaa."
-
-"Jeesus Maria, mitä sanot!" huudahti Kristiina säikähtäen ja tullen
-kuolonkalpeaksi.
-
-"No, mikä sinun on, sisar? Sinulla ei ole mitään pelättävää. Pyydä vain
-kreivi Ottoa olemaan varuillaan ja pitämään joka hetki ase mukanaan!
-Mutta sano hänelle se siten, ettei sitä kukaan selitä pahoin. Elä
-katso liian lempeästi häneen tai kehenkään muuhun ylhäiseen herraan.
-Ah, rakas sisar! Muista, että isämme oli köyhä ritari, sekä että pyhä,
-tahraton nimi on ainoa perintömme ja omaisuutemme!"
-
-"Miten johdut siihen, rakas veli?" kysyi Kristiina ihmeissään.
-
-"Kyllin tästä, rakas sisar! Elä vain unhoita, mitä sanoin sinulle!"
-
-"Ah en -- teen sen pian! Kas tuollahan ritari Otto seisookin kuninkaan
-luona; minä riennän hänen luokseen sanomaan sen --"
-
-"Elä Jumalan tähden, sisar! Ei se sovi!" väitti Kaarlo aikoen pidättää
-häntä. Mutta tyttö oli jo poissa, ja kohta Kaarlo näki, miten tämän
-onnistui saada kreivi Otto parvekkeelle, missä nuori ruhtinaallinen
-herra näytti erittäin innokkaasti alkavan keskustella hänen kanssaan.
-
-"Ei siitä mitenkään tule hyvää!" sanoi Kaarlo levotonna itsekseen.
-"Miten minä en uskaltanutkaan itse yrittää noiden suurellisten
-joukkoon! Sisareni on paremmin kotiutunut hoviin kuin minä, mutta Otto
-oli oikeassa, hänen täytyy olla varuillaan!"
-
-Kaarlo seisoi ritarisaliin vievän avoimen oven luona, missä
-palvelijoita ja asemiehiä tungeksi sisään ja ulos. Hän sattui
-hetkeksi katsahtamaan etusaliin ja kauemmin huolimatta sisarestaan ja
-Otto-ritarista hän tunkeutui äkkiä oven kautta ja katosi.
-
-Sillävälin ritari Otto seisoi parvella kahdenkesken Kristiinan kanssa,
-eikä antanut kainostelevalle, säikähtyneelle neitoselle sanan vuoroa,
-niin hän oli iloinen tältä saamastaan salaisesta, tuttavallisesta
-viittauksesta; tosin hän ei pitänyt sitä sopivana tytölle, mutta se
-miellytti häntä kuitenkin suuresti, ja hän sanoi nyt Kristiinalle niin
-monta kaunista ja kohteliasta sanaa, että tyttö-parka vuoroin punastui
-ja kalpeni.
-
-"Mutta minulla on teille jotakin sanottavaa, ritari Otto!" sai tyttö
-vihdoinkin sanotuksi. "Elkää Jumalan ja Pyhän Neitsyen nimessä uskoko,
-että minä olisin tahtonut keskeyttää puheenne kuninkaan kanssa tai
-viittoa teille niin kainostelematta, ellei minulla olisi ollut
-vakavampaa asiaa; mutta teidän henkenne on vaarassa, jalo herra!"
-
-"Henkeni!" keskeytti Otto hänet riehakkaasti ja hymyillen. "Vapauttani
-kai tarkoitatte, kaunis neito! Ja siinä taidatte olla oikeassa. En
-koskaan unhoita ystävällistä osanottoanne minua kohtaan, silloin kun
-kaikki täällä ymmärsivät minut väärin. Silloin minun täytyi rientää
-pois ehtimättä edes kiittämään teitä; mutta uskokaa minua, kaunis
-Kristiina, mitä minä jätin -- --"
-
-"Ah, sinettisormuksenne!" keskeytti Kristiina nopeasti. "Tosiaan, se on
-minulla -- minä löysin sen ja talletin teitä varten. Kas täällä se on!"
-Näin sanoen hän otti poveltaan esiin hopeavitjat, irroittaakseen niistä
-sormuksen. "Mutta mitä minä tulinkaan ilmoittamaan teille -- --"
-
-"Mitä minä näen, vanha sinettisormukseni!" keskeytti Otto hänet. "Ja
-sellaisessa tallessa! Oh, älkää irroittako sitä, kaunis Kristiina!
-Säilyttäkää sitä aina noin, ja antakaa minun ilokseni toivoa, ettei se
-ole teille epämieluisa muisto!"
-
-"Mutta Jumalani, herra kreivi!" sanoi Kristiina sävähtäen
-veripunaiseksi. "Kuinka minä voin pitää sormuksenne, onhan siinä teidän
-ruhtinasvaakunanne?"
-
-"Katsos, minulla on toinen!" vastasi Otto. "Ja jos todella tahdotte
-antaa minulle korvauksen siitä, niin antakaa tuo pieni merivaharisti,
-joka riippuu sen vieressä."
-
-Vastaamatta irroitti Kristiina merivaharistin kaulaketjusta ja ojensi
-sen kreivi Otolle, joka otti sen ihastuneena; samalla hän tarttui
-neidon käteen ja painoi sen huulilleen.
-
-"Mutta rakas kreivi Otto, teidän henkenne on todella vaarassa;", alkoi
-Kristiina taas ja kätki nopeasti sinettisormuksen. "Kuulkaahan toki
-Jumalan nimessä, mitä minulla oli teille sanottavaa. Täällä on teitä
-väijymässä eräs valepukuinen kavaltaja; mutta Kaarlo-veljeni on nähnyt
-hänet ja pyysi minun varoittamaan teitä -- se on se kavala pappi, jota
-te kerran loukkasitte --"
-
-"Mitä, Arnfredko?" kysyi Otto tarkkaavaisena ja päästi tytön käden.
-"Mahdotonta, onhan hän maanpaossa!"
-
-"Täällä hän kuitenkin on ja aikoo varmaan uhata henkeänne. Mitä meidän
-on tehtävä?"
-
-"Antaapa hänen tulla! Minä olen ollut suuremmassakin vihollisjoukossa,
-ettekä te sentään uskone minun pelkäävän yhtä miestä?"
-
-"Ah en, herra Otto!" huokasi Kristiina. "Tiedänhän kyllä, kuinka rohkea
-ja hurjapäinen olette. Mutta kuka voi puolustautua salamurhaajaa
-vastaan? Hän voi työntää tikarin sydämeenne kun te vähimmän sitä
-osaatte varoakaan!"
-
-"Elkäähän pelätkö, hyvä neito! Minä otan takkini alle rintahaarniskan;
-kun minä vaan tiedän missä voin odottaa vihollista, en minä salli
-itseäni yllätettävän. Kiitos ystävällisestä varoituksestanne, myöskin
-uskolliselle kunnon veljellenne! Hän teki kauniisti tahtoessaan
-varoittaa minua; minä olen tänään vasten tahtoani loukannut häntä."
-
-"Siitä hän ei mitään puhunut, jalo herra! Mutta olkaa nyt todella
-varovainen! Minä olen niin peloissani sen petturipapin takia."
-
-"Huomenna saatte varmasti kuulla hänen istuvan tornissa", sanoi Otto
-pudistaen lämpimästi tytön kättä. "Jumala teitä siunatkoon!"
-
-"Kristus ja Pyhä Neitsyt varjelkoot teitä!" sanoi Kristiina ja vastasi
-kädenpuristukseen arasti ja melkein huomaamattomasti, vetäen kätensä
-nopeasti takaisin. "En uskalla kauemmin viipyä, kuningatar odottaa
-minua."
-
-Sitten hän kiiruhti pois. Ritari Otto katseli autuaana hänen
-jälkeensä ja vasta kun ei enää näkynyt tytön solakkaa, kevyttä vartta
-ritarisalissa, hän läksi, noudattaakseen hänen neuvoaan, varustamaan
-hovitakkinsa alle rintahaarniskan.
-
-Kun Otto astui ulos ritarisalista, hän heitti vaipan loistavan
-hovipukunsa päälle, päästäkseen asuntoonsa linnan pohjoiskulmalle.
-Hänen täytyi kulkea pitkän, synkän käytävän läpi. Hän oli
-melkein unhottanut päämääränsä ja asteli ajatellen vain kaunista
-Kristiina-neitoa ja hänen lämmintä osanottoaan kaikkeen, mikä häntä
-koski. Tarkemmin miettimättä, mihin se taipumus voi viedä, mitä
-hän tunsi tyttöä kohtaan, ja minkä hän nyt niin selvään huomasi ja
-niin ajattelemattomasti vahvisti tytössäkin, hän asteli iloisena ja
-kevytmielisenä käytävää pitkin, hyräillen lemmenlaulua. Yötä päivää
-käytävässä palavan, sammumaisillaan olevan lampun heikossa valossa hän
-nyt näki kaukana tumman varjon liikkuvan edestakaisin hänen asuntonsa
-oven edessä. Hän pysähtyi äkkiä ja tarttui pieneen korumiekkaansa,
-jota hän käytti kauniin hovipukunsa kera ja joka hyvin huonosti
-kelpasi vakavaan otteluun. Hän empi, saattoiko hän niin huonosti
-asestettuna käydä eteenpäin vai pitikö palata takaisin; mutta pian
-hän tunsi poskilleen leviävän häpeän punan tuon pelon tähden, jonka
-hän nyt ensi kertaa huomasi itsessään. Hän veti miekkansa ja lähestyi
-hitaasti tummaa naamioitua olentoa, jonka hän, sen hiipivästä käynnistä
-päätti Arnfrediksi. Hän oli vielä noin kahdenkymmenen askeleen päässä
-huomionsa esineestä ja arveli, pitikö hänen hyökätä vai odottaa kunnes
-hänen päälleen hyökätään. Silloin sammui lamppu ja hänen ympärillään
-oli niin pimeätä, että hän ei voinut nähdä miekkaa kädessään. Hän
-pysähtyi taas, ja taisteli hänet vallannutta voimakasta pelkoa
-vastaan; sitten hän asteli hitaasti edelleen ovea kohti ja tunnusteli
-varovasti miekallaan kaikille puolilleen. Samassa hän kuuli jotain
-helähtävän ja toinen miekka kosketti hänen asettaan. Sanaa sanomatta
-hän iski umpimähkään ympärilleen, mutta sai samassa niin ankaran iskun
-käsivarteensa että miekka lensi hänen kädestään, ja nyt hän kuuli tutun
-äänen:
-
-"Minne hävisit, kirottu salamurhaaja? Minä olen kreivi Otto! Tule vaan!
-Tällä kertaa saat tuta muutakin kuin koiranruoskaa."
-
-"Kaarlo", huudahti nyt Otto. "Sinäkö se olet. Oletko järjiltäsi!
-Sinä olet haavoittanut minua -- minähän olen Otto. Sinä varoitit
-äsken minua, ja nyt sinä hyökkäät itse minun päälleni. Sekö on sinun
-ystävyyttäsi?"
-
-"Taivaan Jumala, mitä olen tehnyt!" huudahti Kaarlo. "Tekö se olette,
-ritari Otto! Minä luulin aivan varmaan teitä tuoksi papinlurjukseksi.
-Hyvää minä tarkoitin. Olenko pahoinkin haavoittanut teitä?"
-
-Pian pääsivät ystävykset selville. Käsi Kaarlon kaulalla Otto
-palasi hänen kanssaan asuntoonsa. Oton haava ei ollut suuri. Pian
-oli käsivarsi sidottu ja Kaarlo sai puhutelluksi ystävänsä jäämään
-rauhallisena asuntoonsa telkien taakse; Kaarlo tahtoi itse ottaa selvän
-hänen salaisesta vihollisestaan ja siepata hänet kiinni; hän oli näet
-ritarisalin ovelta selvään nähnyt Arnfredin hahmon katoavan näihin
-pimeisiin käytäviin, jotka veivät etusalista linnan kylkirakennukseen.
-Tämän sopimuksen jälkeen ystävykset erosivat, ja tämä seikkailu oli
-liittänyt heidät toisiinsa entistäänkin lujemmin.
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU.
-
-
-Sykkivin sydämin ja posket hehkuvina Kristiina oli saapunut
-kuningatar Dagmarin luo, ja kuningatar oli lähettänyt luotaan muut
-seuraneidot, jotka hän siksi päiväksi oli valinnut suodakseen
-rakkaalle Kristiinalleen ilon olla mukana juhlassa. Kun Kristiina
-nyt oli kahdenkesken kuningattaren kanssa ihmetteli Dagmar hänen
-vaiteliaisuuttaan ja sitä ilmeistä mielenliikutusta, jota tämä turhaan
-koetti salata. Kuningatar katseli häntä hellällä osanotolla.
-
-"Sinä et tule iloisena ja vapaana lintuna tämän päiväisestä juhlasta,
-hyvä lapsi!" sanoi hän ystävällisenä, tarttuen Kristiinan käteen.
-"Mielesi on liikutettu ja kätesi vapisee. Mikä sinun on?"
-
-"Ah, ei mikään, jalo kuningatar! Minä vain juoksin liian kiivaasti
-käytävän läpi."
-
-"Kristiina!" sanoi Dagmar ja katseli tyttöä lempeän varoittavasti. "Nyt
-sinä et puhu totta. Sydämelläsi on jotakin. Eikö sinulla ole ensinkään
-luottamusta minuun? Etkö sitten vielä tiedä, että minä rakastan sinua
-niinkuin omaa sisartani?"
-
-"Ah, jalo kuningatar", huokasi Kristiina. "Kuinka köyhän ritarin tytär
-voi lähestyä teitä niinkuin jotakin vertaistaan? Onhan niin tavaton
-ero välillämme." Nyt juolahtikin hänen mieleensä äkkiä, mikä ero oli
-hänen ja kuninkaan sisarenpojan välillä, ja hän suuteli kuningattaren
-kättä syvällä kaihomielisyydellä, kuumien kyynelten virratessa hänen
-silmistään.
-
-Kuningatar taputti häntä kyyneleisille poskille. "Hyvä ja hurskas
-sydän, lapseni", sanoi hän rakkaasti, "tekee halvimman ja köyhimmän
-yhtä rikkaaksi kuin kuningatar on Jumalan edessä. Hänen edessään ei
-kelpaa kuninkaallinen veri eikä korkea sukuperä. Luota minuun, lapsi,
-minä en voi nähdä sinua surullisena."
-
-Kristiina huokasi syvään, mutta vaieten. Kuningatar siveli vaaleat
-kiharat pois hänen otsaltaan. "Sinä olet siinä iässä, hyvä lapsi",
-jatkoi hän, "jolloin nuorilla tytöillä sanotaan olevan salaisia
-sydänsuruja, -- joita minä en Jumalan kiitos koskaan ole tuntenut. Sano
-minulle, rakas Kristiina, onko joku mies syynä niihin kyyneliin, joilla
-sinä kostutat kättäni, sekä siihen levottomuuteen, joka ahdistaa sinun
-mieltäsi?"
-
-Kristiina luuli sydämensä salaisuuden tulleen ilmi ja punastui kaulaa
-myöten. "Mies!" sammalti hän. "Jalo kuningatar miten siihen johdutte.
-Minähän olen vasta viisitoistavuotias."
-
-Nyt katkesi keskustelu, ja Kristiina luuli toipuneensa hämilläolostaan
-sillä kuningas astui sisään katsomaan kuningatarta, ottaakseen itse
-selvän hänen voinnistaan. Dagmarin posket olivat punertuneet, ja
-hänen silmiinsä oli tullut eloisuutta keskustelusta Kristiinan kanssa
-ja siitä mielenliikutuksesta, johon hän oli joutunut. Hän vastasi
-kuninkaan tervehdykseen ja tiedusteluun hänen voinnistaan vilkkaalla
-äänellä ja nousi vaivattomasti puolisoaan vastaan ottamaan. Kristiinan
-silmiin pusertuivat pian kyyneleet. Hän oli tervehtinyt kunnioittaen
-kuningasta ja aikoi vetäytyä sivuhuoneeseen; mutta kuningas, joka
-tuli iloisena juhlasta ja huomasi kuningattaren tilan paremmaksi kuin
-oli toivonutkaan, taputti kainoa tyttöä poskelle. "Jäähän, pikku
-Kristiina!" sanoi hän. "Ja auta minua ilahduttamaan kuningatarta! Minä
-näen sinun osaavan sen paremmin kuin minä itse. Olen kuullut sinun
-laulavan kauniita lauluja." Hän kääntyi nyt taas ystävällisenä Dagmarin
-puoleen. "Oletteko niin hyvissä voimissa, jalo kuningattareni, että
-voitte sietää sellaista huvitusta? Minä haluaisin nyt kuulla joitakuita
-niitä lauluja, joilla olette sanonut pikku Kristiinan huvittaneen teitä
-minun poissaollessani."
-
-"Kuten tahdotte, rakas herrani ja kuninkaani!" sanoi Dagmar, ojentaen
-Valdemarille kätensä, kun tämä istuutui hänen vierelleen. "Laula,
-lapseni, jos voit!" sanoi hän kehoittaen aralle tytölle. "Elä pelkää.
-Kuninkaalle ei liene tänään vaikea laulaa. En ole teitä nähnyt pitkään
-aikaan niin iloisena", ja hän käänsi taas ystävälliset silmänsä
-kuninkaaseen. "Vaikka en voinut ottaa osaa juhlaan, olen minäkin hyvin
-iloinnut hiljaisuudessa siitä siunauksesta, minkä Herra lahjoittaa
-meille tänään. Pikku Valdemarimmehan on ollut hyvä ja hiljainen
-kirkossa; kas, hän nukkuu nyt suloisesti ja uneksii rakkaista Jumalan
-enkeleistä."
-
-Hän katseli sydämellisellä mielihyvällä nukkuvaa lasta, joka lepäsi
-kultakehdossaan hänen leposohvansa vierellä. Valdemarinkin silmät
-kiintyivät iloisina lapseen, mutta Kristiina seisoi punaisena ja
-hämillään nyplien vyötään.
-
-"Enpä ole pitkään aikaan saanut istua kotona näin rauhallisena ja
-perheenisän tavalla!" keskeytti Valdemar äänettömyyden. "Sinä näytät
-tänään hyvin terveeltä ja iloiselta, hyvä Dagmar, ja minä toivon, että
-sinä voit pian näyttäytyä hovin ja kansan iloksi. -- Mutta entä laulu?
-Tänään minä tahdon kuulla vain laulua ja iloa!"
-
-"Laula, rakas Kristiina!" sanoi Dagmar, ja Kristiina rohkaisi vihdoin
-itsensä ja lauloi vanhan laulun neidosta, joka muuttui satakieleksi
-["Danske viser fra Medeltiden" ("Tanskan keskiaikaisia kansanlauluja")]
-ja jota vieras ritari tuli pyytämään, että hän laulaisi laulun, jonka
-palkaksi hän antaisi kullata linnun höyhenet ja ripustaa sen kaulaan
-helmiä. Kristiina tuli laulaessaan ihmeellisen liikutetuksi; hän lauloi
-nyt mitä satakieli vastasi ritarille:
-
-    "En taida kultasulkias
-    ma kantaa edessäs.
-    Oon outo, orpo lintu vain,
-    mua tunne et ikänäs."
-
-Hänen äänensä värähteli ja hänestä tuntui niinkuin olisi laulanut
-itsestään, ja kun hänen nyt piti laulaa satakielen vastaus ritarin
-kysymykseen, eikö tuo muutettu neito kärsi nyt nälkää ja kylmää ja
-janoa, silloin hänet valtasi kaihomielisyys niin että hän vain vaivoin
-sai esiin sanat:
-
-    "Mua nälkä ei murra, ei lumikaan,
-    mi kattaa kaiken tien:
-    mua suru salainen murtelee
-    ja ma siihen sortuva lien."
-
-Ja nyt hän ei voinut kiivaalta ja äänekkäältä itkulta laulaa enempää.
-"Sinä et voi hyvin, lapseni!" sanoi kuningatar. "Mene vahvistamaan
-itseäsi. Kuningashan ei halunnut kuulla itkua ja surulauluja."
-
-"Lapsi parka, mikä sinun on?" sanoi kuningas osanottavaisesti tarttuen
-hänen käteensä.
-
-"Suokaa minulle anteeksi ja antakaa minun mennä, armollinen herra
-kuningas!" pyysi Kristiina. "Minä itse olen vieras, villi-lintu, joka
-en voi laulaa niin suurelle ja mahtavalle herralle."
-
-Kuningas jätti hänen kätensä, ja molemmat kädet kasvojensa edessä tyttö
-riensi pois huoneesta.
-
-"Mikä tuon hyvän, sievän lapsen on? Ei kai hän sentään noin pelkää
-minun läsnäoloani?"
-
-"Minä en ymmärrä häntä tänä päivänä. Hän on niin sydämestään iloinnut,
-saadessaan teiltä kiitosta, ja kun tuli tietoja teidän voitoistanne,
-hän oli niistä yhtä iloinen ja onnellinen kuin minäkin; hän puhuu
-teistä aina mitä suurimmalla ihailulla ja lämmöllä. Mutta nyt hän
-pakenee teitä itkien eikä voi laulaa teille loppuun asti lauluaan.
-Varmaankin hänelle on tapahtunut jotakin; mutta hän luottaa minuun, ja
-minä aion kyllä saada selville, mikä tuo häntä painava salainen suru
-on."
-
-"Sääli tuota nuorta, kaunista tyttöä; pitääkö hänelläkin nyt näin
-varhain olla sydänsuru", sanoi kuningas. "Mutta hänen surunsa ja
-ahdistuksensakin somistaa häntä erinomaisesti; ei hän kuitenkaan enää
-ole lapsi, hänestä on tullut täysikasvuinen kaunotar, kuten huomaan."
-
-"Sinun jälkeesi, rakas Valdemar", sanoi Dagmar, "en ketään koko
-Tanskassa rakasta niin paljon kuin häntä. Hän on muuten iloinen ja
-järkevä, eikä kukaan tiedä paremmin kuin minä, kuinka hyvä sydän
-hänellä on."
-
-"Mutta tuhannen tulimaista, mikä hänen on?" kysyi kuningas miltei
-kärsimättömästi. "Minä en kuolemaksenikaan voi sietää jonkun surevan.
-Ota selvä hänestä, rakas Dagmar. Jos sinä häntä niin rakastat, niin
-hänen täytyy Jumalan tähden myös olla onnellinen!"
-
-"Kiihkeä armaani!" sanoi Dagmar hymyillen. "Sinä unohdat voimasi ja
-mahtavuutesi päivinä, että Hän, joka ohjaa onnenkin, hallitsee kaikkien
-kuninkaitten ja ruhtinaitten yläpuolella."
-
-Kuningattaren lempeä huomautus saattoi nyt kuninkaan vakaviin
-ajatuksiin kansan ja valtakunnan onnesta. Hän koetti esittää Dagmarille
-suuria tulevaisuuden-tuumiaan ja viipyi hänen huoneessaan vielä hauskan
-ja tuttavallisen hetken.
-
-Kuninkaan lähdettyä kuningatar Dagmarin huoneesta, palasi
-Kristiina-neito ja pyysi kuningattarelta anteeksi sen lapsellisen
-pelon, joka oli keskeyttänyt hänen laulunsa kuninkaalle.
-
-"Eikö siinä todella ollut muuta?" kysyi Dagmar "Luota minuun,
-hyvä Kristiina, ja avaa minulle kokonaan sydämesi; sinulla ei ole
-vilpittömämpää ystävää kuin minä, ja kuningas itse on sanonut
-tahtovansa tehdä sinut onnelliseksi, jos se on hänen vallassaan."
-
-"Kuningas!" kertasi Kristiina iloisena ja säikähtäen. "Tuo suuri, ihana
-sankari! -- Ah, ei. Se ei ole mahdollista. -- Sitä ei voi hän ettekä
-te, jalo kuningatar! Köyhän ritarin tytärparka ei koskaan uskalla
-ajatella omakseen onnea, mihin hän ei ole syntynyt. En minä tahdokaan
-koskaan ajatella sitä. Elkää minulta kyselkö enää siitä, hyvä, siunattu
-kuningatar! Minä en kuitenkaan tohdi tunnustaa teille enkä kellekkään
-muulle, mitä vain taivaan Jumala tietää -- ja mitä ehkä myös on synti
-ja rikos ajatellakin."
-
-"Synti ja rikos!" toisti kuningatar säpsähtäen. "Siitä sinua Jumala ja
-kaikki pyhät varjelkoot! Tiedän kyllä, että vielä sinä et voi moittia
-itseäsi ainoastakaan jumalattomasta tai rikollisesta työstä. Säilytä
-tästä puoleen salaisuutesi povessasi! Nyt minä en tahdo enkä uskalla
-udella sitä."
-
-"Ah ei, jalo hurskas, kuningatar!" rukoili Kristiina polvistuen
-hänen jalkojensa juureen ja painoi itkien päänsä kuningattaren
-syliin. "Jumalan ja Pyhän Neitsyen nimessä, elkää toki uskoko mitään
-pahaa Kristiina-raukasta. Mielellänihän minä tunnustan teille, että
-sydämestäni rakastan häntä, häntä, jota en koskaan uskalla kutsua
-omakseni -- maailman uljainta ja rakastettavinta miestä; mutta hän ei
-tiedä siitä mitään eikä saa sitä koskaan tietää. Ei se varmaankaan
-ole synti eikä rikos, kun sitä ei tiedä kukaan paitsi minä ja taivaan
-Jumala, kun minä hiljaisesti kunnioittaen kannan hänen kuvaansa
-sielussani, mutta en koskaan, enää salli hänen tarttua käteeni ja lukea
-salaisuuttani silmistäni -- --"
-
-"Onneton!" huudahti Dagmar kalveten, sillä hän uskoi nyt varmasti tytön
-tarkoittavan Valdemaria.
-
-"Niin, onnettomaksi te voitte minua kutsua, jalo kuningatar! Mutta mitä
-minä siihen voin! Synti ja rikos se olisi vain, jos minä hetkeksikään
-voisin unhottaa meitä eroittavan pohjattoman kuilun, -- ja ennemmin
-minun sydämeni murtukoon! Jos minun suonissani ei virtaakkaan
-Skjöldungien verta kuten hänen suonissaan, niin virtaa niissäkin
-sentään ylpeätä, jaloa aatelisverta, ja hyvä ja tahraton nimi on minun
-ainoa perintöni ja omaisuuteni."
-
-"Kristiina, Kristiina-parka, minä ymmärrän sinut!" sanoi kuningatar
-syvästi, tuskallisesti huoaten. "Jumala sinua vahvistakoon ja
-lohduttakoon, eksynyt lapsiparka, minä en sitä voi! Minä voin
-ainoastaan rukoilla sinun edestäsi ja sen minä tahdonkin tehdä; viime
-hetkellänikin tahdon rukoilla sinun edestäsi. Elä kiellä; kuka tietää,
-mitä voi tapahtua. Elomme ja onnemme on Kaikkivaltiaan käsissä!"
-
-Kiihkeästi väristen Dagmar painoi päänsä Kristiinan rinnalle ja itki.
--- Hän oli pyörtymäisillään ja Kristiina kutsui säikähtyneenä hänen
-hovineitojaan. Nuorelle, heikolle äidille oli sattunut vaarallinen
-kohtaus, ja Henrik Harpesträng kutsuttiin. Tämä pudisti päätään ja
-huomasi hänen tilansa arveluttavaksi. Säikähtynyt Kristiina-neito oli
-onneton ja moitti syystä kyllä itseään, että hänen sydämenasiainsa
-takia jaloa kuningatarta oli hänen osanottavaisuutensa vuoksi kohdannut
-tällainen onnettomuus.
-
-Kuningattaren äkillinen ja vaarallinen huonontuminen keskeytti
-Riiben linnan juhlat yleiseen pelkoon ja murheeseen. Kuningas heitti
-pelipöydän kumoon ja riensi kuningattaren luo. Regitza lähti myös
-kuninkaallisen sulhasensa luota häntä katsomaan. Mutta lääkäri oli
-kieltänyt kaikilta sisäänpääsyn ja vaati vain rauhaa sairaalle.
-Kuninkaan käskystä olikin linnassa kohta niin hiljaista ikäänkuin
-kaikki sen lukuisat asujamet olisivat kuolleet, ja Riibessä ja sen
-ympäristöllä todistivat vain levottomat väkijoukot ja monet poistuvat
-vieraat päivän juhlallisuutta ja keskeytynyttä iloa.
-
-Oli myöhäinen ilta. Linnan portin ulkopuolella seisoi
-tanskalaisrunoilija Thorgeir hiljaisena ja alakuloisena Riisen Kaarlon
-sivulla ja katseli suurta, tummaa linnaa, josta äsken loistivat soihdut
-ja kynttilät ja kuului maljain kilinä ja juhlahumu --, mutta mistä nyt
-ilo ja juhlallisuus oli kadonnut ikäänkuin salama olisi iskenyt. Nyt
-loisti vain heikko valo sairaan kuningattaren huoneesta, ja siellä
-täällä liikkui joku lamppu levotonna likimmillä käytävillä ja huoneiden
-läpi. Taivas oli tumma ja pilvinen. Näytti niinkuin kuolema olisi
-uhaten häilynyt raskaissa sadepilvissä kuninkaan linnan yllä.
-
-"Olisiko nyt jo ilo ja onni mennyttä Riiben linnasta?" huokasi
-Thorgeir. "Enpä olisi uskonut silloin kun täällä viimeksi paloivat
-häätulet ja talonpojat tanssivat niin iloiten täällä linnan pihalla."
-
-    "Jo purjein rientävät Strange ja Dagmar-kuningatar!"
-
-Minä lauloin silloin niin iloisena; nyt on minusta niinkuin minun
-pitäisi laulaa:
-
-    "Kera hurskaan Dagmarin lentää nyt Jumalan enkelit!"
-
-"Mutta miksi seisomme täällä niin kauan, hyvä Kaarlo! Tehän seisotte
-kuin kiinnikasvettuneena ja vaanitte ohi kulkijoita ikäänkuin olisitte
-vahtina täällä ja pitäisitte vihollisena jokaista linnasta tulevaa
-ihmistä."
-
-"Niinpä teenkin", vastasi Kaarlo. "Mutta jos näen oikein, niin silmäni
-ovat keksineetkin jo etsimäni. Näettekö tuon kumaraisen, synkän
-olennon, joka hiipii tuon kaivon ohi, kainalossaan kirjakäärö tai mitä
-lienee."
-
-"Mitä te hänestä? Antakaa hänen mennä rauhassa, sehän on vain joku
-köyhä pyhiinvaeltaja-raukka, joka on matkalla Pyhään maahan."
-
-"Se on susi lampaan vaatteissa, joka on matkalla helvettiin!" sanoi
-Kaarlo. "Se on maanpakolaispappi, joka väijyy Otto-kreivin henkeä ja
-aikoo kavaltaa kuninkaan salaisuuksia viholliselle. Minä olen vaaninut
-koko päivän häntä mutta hän kai on huomannut sen ja aina päässyt
-pakoon. Nyt hän on varmasti minun saaliini. Linnassa en uskalla nostaa
-melua, mutta kohta kun hän astuu portin ulkopuolelle, minä tartun häntä
-kaavun kaulukseen ja vien hänet torniin. Kas, nythän hän pysähtyy ja
-katselee ympärilleen. Tulkaahan hiukan syrjään; saatte uskoa että
-sillä miehellä ei ole hyvää mielessä, ei kuningasta eikä Otto-kreiviä
-kohtaan. Hänhän on löytänyt suojan Schwerinin kreivien luona. Ja jos
-hän on heidän palveluksessaan, niin hän on täällä varmasti vakoojana
-ja kavaltajana. -- Mutta minne hän taas katosi, kun en näe häntä?
-Hän on koko noita! Minä olen valmis uskomaan, että hän voi tekeytyä
-näkymättömäksi. Tulkaa, rakas Thorgeir, auttakaa minua löytämään hänet."
-
-"Jos hän on vielä linnan pihassa, niin hyvinhän me löydämme hänet",
-sanoi Thorgeir. "Jos niin on asiat, niin minä en sääli häntä ensinkään."
-
-Kun Kaarlo ja Thorgeir menivät nyt linnanpihaan etsimään viekasta
-Arnfrediä, oli tämä takapihan kautta päässyt pakoon ja ratsasti kohta
-täyttä neliä Riiben katujen kautta, kainalossaan käärö tärkeitä
-papereita, jotka hän juhlahumussa oli verrattomalla yltiöpäisyydellään
-saanut käsiinsä kuninkaan salakammiosta.
-
-Ovela pappi oli pian huomannut, että Kaarlo oli hänet tuntenut
-Kissanpään-ovella, kun hänen Ottoon heittämänsä kostonhimoinen katse
-oli ilmiantanut hänet. Siksi hän oli viisaasti lykännyt mieskohtaisen
-kostonsa parempaan tilaisuuteen ja kiiruhti suorittamaan tärkeämpää
-konnantekoa, minkä onnellisesta päättymisestä riippui koko hänen
-menestymisensä Schwerinin kreivien luona. Nuo tärkeät paperit
-kainalossaan ja hiottu tikari viittansa alla hän oli palatessaan
-kuninkaan salakammiosta piiloittautunut linnan hämäriin käytäviin,
-vartoakseen pimeään saakka ja toivoen vielä tapaavansa Otto-kreivin.
-Mutta kun juhla niin äkkiä keskeytyi, täytyi hänen lopulta pitää huolta
-turvallisuudestaan ja nyt vasta, kun hän ratsasti eteläportin sillan
-yli, hän hengitti vapaammin ja ratsasti hiukan hitaammin sen kappaleen
-joen viereistä tietä, joka ulottui metsään saakka.
-
-Näin ratsastaessaan hän kuuli äkkiä loisketta joesta, ja hänen
-hevosensa pillastui ja syöksyi sivulle. Hän säikähti siitä niin
-että menetti suitset käsistään, mutta vielä enemmän kauhistutti
-taika-uskoista pappia ja hänen pahaa omaatuntoaan se että hän näki
-kalpean naishahmon, joka päässään ruohoseppele tanssi tummin, liehuvin
-hiuksin kuun valossa ja lauloi hurjaa laulua, keskeyttäen sen usein
-kaikuvalla naurulla. Hiukset nousivat pystyyn syntisen papin päälaella.
-Hänen kauhuaan lisäsi vielä likellä oleva hirsipuu-mäki, missä
-muuan pahantekijä makasi teloitettuna ja mistä pari käheä-äänistä
-korppia liitti huutonsa naisen lauluun ja nauruun. Hän luki kaikki ne
-rukoukset, jotka hän hädässään muisti; mutta hänen hevosensa nousi
-korskuen pystyyn ja pian hän loikoi voimatonna jokirannan ruohikossa.
-
-Kun hän tointui, katsoi hän hätääntyneenä ympärilleen. Hän näki
-vain hirsipuun ja kuuli joen solinan; mutta noita, jonka hän luuli
-nähneensä, oli hävinnyt, ja hän nousi rohkeasti. Hänen hevosensa oli
-poissa. Ruohossa hänen vierellään välkkyi hänen tikarinsa, siihen hän
-tarttui nopeasti; mutta turhaan hän etsi tuskaisen vaanivin katsein
-papereita; niitä hän ei löytänyt mistään. Hän oli taas kuulevinaan
-loiskinaa joesta ja kaukaista naurua kaislain välistä, ja kauemmin
-etsimättä papereita hän pakeni tikari kädessään niin nopeasti kuin
-tutisevat jalkansa kantoivat, ja katosi hirsipuumäen taakse niinkuin
-pahantekijä, joka pakenee hirrestä ja pyövelin käsistä.
-
-Seuraavana aamuna astui Henrik Harpesträng iloisena kuninkaan luo
-kertoen hänelle kuningattaren olevan parantumassa sekä uskovansa,
-ettei hengenvaaraa ollut, jos muuten oli Jumalan tahto että kuningatar
-toipuisi.
-
-"Hänen hurskautensa, herra kuningas", sanoi lääkitystaitoinen pappi,
-"auttaa häntä kuitenkin enemmän kuin minun maallinen taitoni. Sillä
-pyhyys, arvoisa herra, on paras lääkitys sekä sielulle että ruumiille.
-Jos kuningatar sen lisäksi välttää kaikkia kiihkeitä mielenliikutuksia,
-samoinkuin vanhaa naudanlihaa, sianlihaa, vuohenlihaa sekä savustettua
-jäniksen lihaa, samoin lohta, suolaista silliä, toutainta ja
-kaikenlaista suolaruokaa, niin minä toivon Pyhän Neitsyen apuun
-luottaen, ettei tarvitse pelätä mitään vaaraa."
-
-Kuningas tuli siitä itse pian vakuutetuksi. Hän kävi nyt usein
-kuningattaren luona ja huomasi hänen päivä päivältä paranevan. Hän
-iloitsi siitä sydämellisesti eikä lähtenyt Riiben linnasta. Mutta tämä
-sairashuoneen hiljainen elämä ja ilma, johon hän ei ollut tottunut,
-ikäänkuin ahdisti hänen elinvoimaista mieltään ja oli hänen kiihkeätä
-luontoaan vastaan. Vielä enemmän sai hänet synkäksi se ikävä tieto
-Roomasta, että pannanalainen piispa Valdemar, joka oli nöyrtynyt
-paavin edessä, Otto-keisarin vaikutuksesta oli päässyt vapaaksi
-pannanalaisuudesta, ja sen lisäksi vielä oli saanut oikeuden pitää
-messuja piispanpukuun puettuna. Mutta sitten kerrottiin vielä, että
-Saksenin herttua Bernhard oli keisarin tahdon mukaan, vaikka vastoin
-paavin nimenomaista päätöstä, asettanut hänet uudelleen Bremenin
-arkkipiispaksi. Vielä kerrottiin, että paavi oli kruunannut keisari
-Oton vähän aikaa sitten, kun tämä oli nöyrtynyt pitämään hänelle
-jalustinta. Näiden tietojen saapuessa Junkkeri Strange oli kuninkaan
-huoneessa.
-
-"Mitä sinä siihen sanot, Strange?" lausui kuningas heittäen suuttuneena
-kirjeen pöydälle. "Yltiöpää serkkuni istuu taas arkkipiispan
-istuimella. Keisari Otto puuhaa Roomassa salaisesti minua vastaan.
-Nyt kun Fiilip on kuollut, ei hän enää tarvitse minun kättäni. Minä
-luin sen hänen viekkaista, teeskentelevistä silmistään, kun hän lähti
-täältä. Hän ei olisi suonut minulle tuota voittojuhlaa eikä hänelle
-ollut mieluista iloni hänen maanmiestensä paosta. Jonkun ajan kuluttua
-hän on jo joukkoineen minun maani rajoilla."
-
-"Jumalan nimessä, herra kuningas!" vastasi Junkker Strange iloisena.
-"Osaattehan te näyttää talvitien yhdelle keisarille niin kuin
-toisellekin. Paavin kanssa hän tuskin kauan on liitossa, ellei paremmin
-pidä valaansa ja lupauksiansa kuin mitä tuntuu tekevän. Sisilian
-Fredrik-kuninkaasta hän pelkää, syystä kyllä, saavansa vaarallisen
-kilpailijan. Mutta jos hän todella hyökkää häntä vastaan Apuliassa, on
-hänen ja paavin liitto lopussa."
-
-"Tuo minulle paavin viimeinen kirje, Strange!" sanoi kuningas,
-heittäytyen väsyneenä lepotuoliinsa. "Se on siellä hyllyllä
-ulkomaalaisten asiapaperien joukossa."
-
-"Missä, herra kuningas!" kysyi Strange, etsittyään turhaan kirjettä.
-
-"Schweriniläisten asiapaperien joukossa."
-
-"En näe niitäkään."
-
-"Mitä", huudahti Valdemar hypähtäen ylös, "oletko tullut sokeaksi?" Hän
-meni nyt itse hyllyn luo ja huomasi hämmästyen, että hänen tärkeimmät
-paperinsa olivat kadonneet.
-
-"Kuolema ja kirous! Kuka on ollut täällä?" huusi hän peloitta van
-vihaisena. "Eikö ovi ole ollut teljettynä ja lukittuna? Vai onko
-kavaltajia keskellämme?"
-
-Nyt alettiin mitä tarkimmin etsiä kadonneita papereita; mutta niitä ei
-löytynyt mistään, ja kuningas kiukutteli turhaan tästä yltiöpäisestä
-ja käsittämättömästä, ryöstöstä. Hurskas Dagmar huomasi kuninkaan
-mielialan ja oli jo useita kertoja yllyttänyt häntä metsästykseen
-ja ritaripuuhiin. Eräänä päivänä hän toisti tämän pyyntönsä Henrik
-Harpesträngin läsnäollessa.
-
-"Kuningatar on todellakin oikeassa, armollinen herra kuningas!" sanoi
-lääkäri, tarkasti katsoen kuningasta. "Kotkan täytyy lentää, ja valaan
-uida. Ei kumpikaan niistä jaksa kuulla messua loppuun saakka. Tupatyöt
-eivät ole niitä varten, herra kuningas! Teidän täytyy metsästää ja
-puuhata ja senlisäksi muutamina päivinä juoda rautaa viinin seassa!
-Muuten te voitte saada keltataudin. Sitäpaitsi en tiedä parempaa neuvoa
-kuin hurskaan ja tyytyväisen mielen."
-
-Kun Henrik Harpesträng lisäksi vakuutti kuningattaren olevan täysissä
-voimissaan, myöntyikin Valdemar Dagmarin hartaaseen pyyntöön ja läksi,
-mukanaan lukuisa jahtiseurue, Skanderborgiin, missä hän aikoi muutamina
-päivinä huvikseen yritellä haukkametsästystä, joka lapsuudesta saakka
-oli ollut hänen lempihuvinsa. Kreivi Albert, ritari Otto ja Absalon
-Belg olivat mukana, mutta Junkker Strangen hän jätti Riiben linnaan,
-sillä tämä kuningattaren uskollinen ja harras ritari osasi usein
-iloisella ja hyvänsävyisellä pilalla ilahduttaa häntä. Ja hänellä oli
-määrä viipymättä lähettää kuninkaalle pikaviesti, jos kuningattaren
-tila mitenkään huononisi.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Kuninkaan lähdön jälkeisenä päivänä voi kuningatar niin hyvin, että hän
-ensi kerran pääsi linnan puutarhaan nauttimaan raitista kevätilmaa,
-jota hän niin kaipasi. Oli kaunis, selkeä toukokuun päivä. Kristiina
-neito ei voinut saattaa kuningatartaan; hän näet sairasti ankaraa
-kuumetta eikä ollut nähnyt kuningatarta tuon onnettoman juhlaillan
-jälkeen. Regitza kuningatar oli häiden jälkeisenä päivänä lähtenyt
-kuningaspuolisonsa kanssa Ruotsiin. Mutta kreivitär Iida, joka
-itsekin vielä oli hiukan heikkona, seurasi kuningatarta parin neidon
-kanssa. Suurempaa seuruetta Dagmar ei suosinut. Hän halusi mielellään
-taas nähdä lempipaikkansa joen luona; mutta hänellä oli ollut
-vielä kuitenkin salainen pelko tätä paikkaa kohtaan, ja ainoastaan
-Kristiina-neito tiesi syyn siihen. Vaikka kuningatar senvuoksi kohta
-paikan etäisyyden takia luopui aikeestaan lähteä joen luo, luulivat
-kreivitär Iida ja neidot tekevänsä ilon viemällä hänet sinne. He saivat
-hänet houkutelluksi istuutumaan kantotuoliin, ja erästä kuningattarelle
-outoa syrjätietä he kannattivat hänet joen rannalle lehtimajaan.
-Iloisesti yllätettynä, mutta kuitenkin puoleksi pelästyneenä, Dagmar
-huomasi äkkiä olevansa lempipaikallaan. Oli valoisa päivä ja pian oli
-kaikki pelko haihtunut. Hän istui iloisena penkillä keinuvan veneen
-vieressä, ja uneksi taas lempeänä lapsuudestaan ja onnellisesta
-tulevaisuudestaan. Niin hän oli istunut kai jo tunnin verran ja
-aijottiin jo lähteä palaamaan linnaan. Silloin neidot ja kreivitär
-Iida näkivät ihmeekseen köyhän kerjäläisnaisen lähenevän, musta huntu
-vedettynä alas silmille ja repalaiset vaatteet märkinä. Hän kulki
-kumarassa, kuten vanha, sairas vaimo, kainalosauvaan nojaten. Mutta
-hunnun alta he näkivät kalpeat, nuorekkaat kasvot, joista välkkyi musta
-silmäpari.
-
-"Mistä tuo vieras vaimo on tänne päässyt? Mitä hän meiltä tahtonee?"
-lausui kreivitär Ida. Kuningatar, joka tähän saakka oli katsellut
-uneksien joen pikku aaltoja, huomasi nyt vasta vieraan olennon ja
-huudahti säikähtyneenä.
-
-"Elkää pelätkö, jalo kuningatar!" sanoi kreivitär Ida. "Se on varmaan
-joku köyhä kerjäävä vaimoparka; mutta on anteeksiantamatonta, ettei
-puutarhan portti ole ollut lukittuna tähän aikaan. Menkää tiehenne,
-pikku muori", sanoi hän naiselle. "Täällä ei ole paikka puhutella
-kuningatarta."
-
-"Kyllä, juuri täällä!" vastasi vieras nainen, nauraen äänekkäästi ja
-samalla hän tungetellen läheni kuningatarta. "Oletteko unhottanut, mitä
-vellamoinen ennusti teille, kuningatar Dagmar?" jatkoi hän puolittain
-alakuloisesti, puolittain ilkkuvasti hymyillen. "Ei auta taistella
-virtaa vastaan: mitä siinä suuressa sinisessä kirjassa tuolla ylhäällä
-sanotaan, sitä ei kuitenkaan voi estää. Minä voin ennustaakkin:
-Ojentakaa minulle kätenne, kuningatar Dagmar, niin minä sanon, puhuiko
-vellamoinen totta."
-
-"Pois, pois!" sanoi Dagmar kalveten. "Minä en halua kuulla ennustuksia
--- en tahdo tietää kohtaloani -- ah, minähän tiedän sen liiankin hyvin.
-Tahdotko tappaa minut, paha nainen!"
-
-"Minä olen liian vähäinen tahtomaan, ja te myös!" vastasi ennustajatar.
-"Meidän täytyy, niin se on! Tähdet eivät kysy parin tomussa matavan
-madon tahtoa. Te olette kyllä ylpeä, koska teitä kutsutaan Tanskan
-kuningattareksi, ja itse kutsutte maailman suurinta sankaria
-puolisoksenne; mutta sen takia ei teidän pidä katsoa kurjaa, kirottua
-vaimoa yli olkain? Minäkin olen kerran uneksinut olevani kuningatar.
-Sentähden minun ukkoni täytyi pudota rappusilta, sanoivat pahat kielet.
-Mutta siitä minä en tiedä mitään; siitä vastatkoon Musta. Te ette ole
-paljonkaan enemmän kuningatar kuin minä, kaunis Dagmar!" jatkoi hän
-hymyillen.
-
-"Ei, -- kuningatar on kaunis portugalilainen prinsessa Berengaria --
-hänellä on mustat silmät kuten minullakin, ja hän tahtoo kantaa kruunua
-meidän molempain puolesta. Hänelle Valdemar lauloi lemmenlauluja, kun
-te seisoitte alttarin edessä hänen palvelijansa kanssa. Jos tunnette
-kuningas Valdemarin käsialan ja sinetin, niin lukekaa ja katsokaa,
-valehtelenko minä. Elkää uskoko, että kuningas ajatteli teitä, kun hän
-kohteliaisuudesta ja säälistä syleili kuningatar Dagmaria!"
-
-Näin sanoen hän ojensi kuningattarelle revityn kirjeen, ja keveästi
-kuin hirvi hän katosi pensaikkoon. -- Kalpeana ja vavisten tuijotti
-kuningatar repaleista kirjettä: hän tunsi Valdemarin käsialan ja
-sinetin. Kirjaimet sulivat yhteen hänen silmissään; mutta hän ehti
-kuitenkin nähdä, että siinä käskettiin Junkker Strangen palata Böömistä
-ilman kuninkaanmorsianta, ellei se ollut myöhäistä; myöskin Berengarian
-nimen hän näki. Mutta sitten hän pudotti kirjeen kädestään ja vaipui
-voimatonna maahan.
-
-Neitojen huudot kuultuaan kiiruhtivat Junkker Strange ja Henrik
-Harpesträng tuotapikaa paikalle. Hyvin säikähtyneinä ja huolestuneina
-he veivät kuningattaren takaisin linnaan. Junkker Strange oli nähnyt
-tutun, onnettoman kirjeen ja hävittänyt sen. Vasta kuningattaren
-huoneessa onnistui mestari Harpesträngin saada kuningatar tajuihinsa.
-Hän katseli ihmetellen ympärilleen ja näytti muistavan vain hämärästi,
-mitä oli tapahtunut. Mutta hänen mieltään ahdisti, eikä hän voinut
-nähdä kylläksi ihmisiä ympärillään. "Sytyttäkää valot!" sanoi hän.
-"Onhan synkkä yö. Tuokaa luokseni kaikki Tanskan naiset, tuokaa kaikki
-viisaat ja oppineet. Ei, tuokaa vain pikku Kristiina, hän yksinään
-kuitenkin teistä kaikista ymmärtää minua! Hänkin kuuli mitä Vellamoinen
-lauloi:
-
-    "Sa poian synnytät puhtoisen;
-    emo lämmin, kylmäpä isä sen."
-
-"Eikö hän laulanutkin sillä tavalla, pikku Kristiina --" nyt hän
-kääntyi harhailevin katsein lääkäriin ja itki.
-
-Saatuaan tiedon kuningattaren tilasta Kristiina-neito oli kuumeisenakin
-hypännyt sängystä ja kiireesti heittänyt ylleen kulta-reunuksisen
-hovihameen. Hän tuli nyt kuningattaren luo ja hänen silmänsä täyttyivät
-kyynelistä, niin ettei hän nähnyt kuningattaren käskystä sytytetyitä
-kynttilöitäkään. Kun Dagmar näki hänet, kohosi hän vuoteeltaan ja
-syleili häntä.
-
-"Jos voit lukea, lapsi", sanoi Dagmar, "niin ota Raamattu ja lue minun
-sieluni lepoon! Sittenkun minä olen kuollut ja haudattu, saat sinä
-kantaa punaista purppuraa ja ratsastaa minun hevosellani!"
-
-"Ah, jospa voisin vaan auttaa teitä, jalo kuningatar, jos voisin
-pelastaa henkenne omallani -- minä tekisin sen niin mielelläni." Hän
-otti kirjan käteensä ja tuijotti siihen. "Ah, taivaan isä Jumala
-auttakoon teitä, rakas Kristus armahtakoon teitä! Teidän tuskanne on
-rautaa kovempi."
-
-"Lue, lue, rakas Kristiina!" rukoili Dagmar tuskallisesti. "Kuulkaa,
-nyt Vellamoinen laulaa taas:
-
-    "Hiuskulta se poika on. Onni vaan
-    sill' ei ole kauan seuranaan."
-
-"Antakaa minulle lapseni, antakaa minulle lapseni! Se paha vaimo ei saa
-ryöstää minulta häntä! Lue, lue!"
-
-Dagmar pusersi lasta rintaansa vastaan, ja Kristiina-neito luki
-Raamattua parhaansa mukaan, kyynelten virratessa hänen käsilleen ja
-kirjalle. "Ah jos Jumala sen tahtoo niin tapahtukoon niin", sanoi
-Dagmar vihdoin tyynemmin, "lähettäkää viesti Skanderborgiin ja pyytäkää
-herraani ja kuningastani palaamaan!"
-
-Ennenkuin kuningatar oli toivomustaan lausunutkaan, oli se jo
-täytetty. Junkker Strangen käskystä oli lähetetty jo kaksi pikaviestiä
-Skanderborgiin kuninkaalle. Riisen Kaarle oli viimemmäksi lähetetty,
-mutta hän ratsasti niin nopeaan, että hän ehti paljon ensimäisen
-edelle. Hänen saapuessaan täyttä neliä Skanderborgin linnan luo,
-kuningas seisoi linnan parvekkeella katsoen tielle.
-
-"Jumala varjelkoon minua siltä viestiltä, minkä tuo poika tuopi", sanoi
-Valdemar. "Hän ratsastaa kuin henkensä edestä. Jumala tiennee, kuinka
-nyt on Dagmarin laita."
-
-Pian Riisen Kaarle toi tuon surullisen uutisen. Hän oli itse niin
-liikutettu, että hän vaivoin voi puhua. Kuningas nojautui parven
-rauta-aitaan niin että se taipui. "Jumala estäköön hänet kuolemasta,
-ennenkuin minä saavun!" sanoi hän rientäen hevosensa luo. Satojen
-ritarien ja asemiesten kera hän lähti Skanderborgista. Kun hän ratsasti
-Randbölin nummen yli, voi vain viisi miestä seurata häntä; kun hän
-saapui Gristedin sillalle, seurasi häntä vain Riisen Kaarlo vaivoin
-uupuneella juoksijallaan, ja kun hän ajoi Riiben sillan yli, hän oli
-yksin.
-
-Naistuvassa vallitsi suuri suru ja valitus. Kuningatar oli saanut
-sakramentin ja viimeisen voitelun, ja kun kuningas ratsasti linnaan
-vievää tietä, kuului koko linnassa valitushuuto, että kuningatar
-oli kuollut. Hän lepäsikin kalpeana ja elonmerkkiä ilmaisematta
-Kristiina-neidon sylissä.
-
-Kovin hengästyneenä kovasta ratsastuksesta kuningas astui ovelle.
-"Kuollut -- kuollut?" kysyi hän. "Ja sanomatta minulle viimeistä
-hyvästiä."
-
-Itkien polvistui Kristiina-neito leposohvan ääreen ja kannatti
-vielä kalpeata kuningatarta oikealla käsivarrellaan. Hän ojensi
-sydämellisellä säälillä kuninkaalle kätensä: "Elkää surko jalo
-kuningas!" sanoi hän. "Kuningattaren viimeinen sana oli teidän nimenne
--- hän olisi niin halunnut nähdä teidät vielä kerran."
-
-"Rukoilkaa, rukoilkaa kanssani kaikki, jotka olette täällä!" sanoi
-kuningas polvistuen. "Rukoilkaa kristittyinä minun puolestani, että hän
-avaisi silmänsä ja minä saisin puhua vielä jonkun rakkaan sanan tässä
-elämässä hänen kanssaan."
-
-Kuninkaan pyynnöstä kaikki polvistuivat rukoilemaan, ja kaikista oli
-kuin ihme, kun kuolonkalpea kuningatar nyt todella avasikin silmänsä
-vielä kerran ja tuijotti heihin kuin henkimaailman vieras. Monet
-työntyivät kauhistuneina syrjään, mutta kuningas lähestyi häntä ja
-tarttui hänen käteensä.
-
-"Ah, ankara herrani ja kuninkaani!" sanoi kuningatar. "Miksi herätitte
-minut autuaasta unestani mahtavalla rukouksellanne ja valituksellanne?
--- Elkää minua pelätkö!" jatkoi hän, oudoin katsein tähystäen vapisevia
-omaisia. "Minun syntini ei ollut suuri, sanoi Herra, minun tuomarini
--- ah, kunpa en olisi sunnuntaisin sitonut silkkihihojani! Mutta
-menkää, menkää kaikki. Jumala siunatkoon teitä ja tuomitkoon teitä yhtä
-armollisesti kuin minua. Jää sinä yksin, rakas Valdemar! Sinun kanssasi
-on Herra suonut minun puhua pari lyhyttä jäähyväissanaa." Kaikki
-menivät, ja Valdemar jäi kahdenkesken kuolevan kanssa.
-
-"Sinä olet sentään rakastanut minua, rakas Valdemar!" sanoi kuningatar
-alakuloisesti. "Minä näin sen kalpeista kasvoistasi ja ankaran silmäsi
-kyyneleistä. -- Sinä rakastit minua kuin lempeätä sisarta, ja ikävällä
-minä sinusta eroan. Mutta kun kynttilä on sammutettu ja ovi sulettu,
-niin kaikki vieras on unohdettu --"
-
-"Dagmar, Dagmar!" huokasi Valdemar tuskallisesti. "Voitko sinä epäillä
-minun rakkauttani ja uskollisuuttani?"
-
-"En, en, sitä minä en epäile, enkä minä moiti sinua mistään viimeisellä
-hetkelläni! Mitä sinä sille voit, että näit ylvään Berengarian ennen
-minua?"
-
-"Haa, mistä sinä tiedät, kuka sinulle on sanonut?" sammalsi Valdemar,
-hehkuvan punan levitessä hänen kalpeille poskilleen. "Taivaan Jumalan
-nimessä, Dagmar, minä olen sinulle ollut uskollinen -- enkä minä
-ole nähnyt Berengariaa sen hetken jälkeen, jolloin vannoin sinulle
-uskollisuutta."
-
-"Jos rakastit minua, niin et näe koskaan häntä enään? Mutta ei, --
-seuratkoon se sana minua hautaan -- on kylliksi että minä vaivasin
-sinua eläissäni, -- kuoltuani minä tulen sinun hyväksi hengeksesi. --
-Mutta elköön mikään lupaus sitoko sinun ylevää kuningassieluasi. Ah,
-mutta varo, rakas Valdemar; Berengaria on ylpeä ja kunnianhimoinen,
-sinun mielesi on myös suuruuteen ja valtaan. Muista Dagmaria ja
-ajattele kuolematonta sieluasi, kun kätesi on ojennettuna tämän
-maailman turmiollista suuruutta kohti!"
-
-Valdemar vaikeni syvästi huoaten.
-
-"Vielä sana, rakas Valdemar! Kun suru minun poistumisestani on
-häipynyt, etkä sinä enää jaksa elää yksin maailmassa -- niin ajattele
-sitä neitoa, jota minä enimmän rakastin, ja joka sinua rakastaa ylimmin
-miesten joukossa. Minulle vain hän on ilmaissut, mitä muuten yksistään
-taivaan Jumala tietää. Sinä itse näit, kuinka hän kärsii sen salaisen
-rakkauden tähden, mikä hänellä on sydämessään sinua kohtaan. Hän on
-paljon kauniimpi ja parempi kuin minä, ja jos tahdot antaa Tanskalle
-ja pojallemme äidin niin elä kysy korkeata sukuperää ja kuninkaallista
-verta, vaan sydämen hyvyyttä ja sielun ylevyyttä -- ojenna Riisen
-Kristiinalle kätesi, anna hänen periä Dagmarin kruunu!"
-
-Hämmästyen kuunteli kuningas näitä sanoja ja luuli Dagmarin vielä
-hourivan: "Elä puhu siitä, rakas Dagmar!" sanoi hän surumielisesti.
-"Sinun kruunuasi ei hovineito voi periä, -- mitä sinä olet ollut
-minulle ja Tanskalle, -- ei mikään nainen voi maan päällä korvata."
-
-"Muista minun sanani, kun minä olen kuollut!" kuiskasi Dagmar. "Ja nyt
-voi hyvin tässä maailmassa, anna rauha kaikille rauhattomille! Minun
-viimeisen rukoukseni takia vapauta kaikki katuvat syntiset kahleistaan.
-Hoivaa rakasta, nuorta poikaamme, minun kalleinta perintöäni! Jätä
-hänelle Tanskan kruunu, kun Herra kutsuu sinut minun luokseni ja
-ikuisen lepoon!"
-
-Nyt kuningattaren katse alkoi taas harhailla ja hänen kasvonsa tulivat
-tuskallisiksi: hän taisteli viimeistä, kevyttä taisteluaan. "Ah, kunpa
-en olisi tuona sunnuntaina sitonut hihojani ja pannut nauhoja niihin",
-huokasi hän. "Kunpa minun tunnollani ei olisi sitä syntiä, niin ei
-minulla olisi niin vaikeata yötä."
-
-"Hurskas, viaton lapsi!" -- huokasi Valdemar. "Siinäkö sinun koko
-syntitaakkasi on? Oi autuas, autuas ken niin voi kuolla!"
-
-"Autuas, autuas!" kuului nyt selkeästi kuolevan huulilta. "Autuas, ken
-näkee, mitä minä nyt näen! -- Autuas, ken kuulee, mitä minä nyt kuulen!
--- Tuolla ne istuvat, kaikki taivaan Herran enkelit -- katso, ne
-odottavat minua -- minä tulen. Ja kuule, minua kutsuvat taivaan kellot!
-Kuinka minä kaipaankin sinne!"
-
-Kasvot taivaallisen kirkastuneina hän levitti kätensä; kun ne vaipuivat
-alas, olivat hurskaat silmät sulkeutuneet -- ja hänen autuas sielunsa
-oli poissa.
-
-Kauan seisoi kuningas ääneti ja murheellisena kauniin vainajan vuoteen
-äärellä, katsellen sitä taivaallista hymyä, millä kuningatar vielä
-kuoltuaankin näytti tahtovan lohduttaa häntä. Hän suuteli kalpeita,
-kylmiä käsiä, ja risti ne vainajan rinnan alle. Samassa hän pyyhkäisi
-kädellä kuuman kyyneleen silmästään.
-
-"Hyvästi tuomiopäivään asti, rakas Dagmar!" lausui hän värisevällä
-äänellä. "Rukoile minun ja kaikkien tanskalaisten puolesta Ikuisen
-valtaistuimen edessä?" -- Hän otti äidittömän lapsen kätkyestä ja astui
-hitaasti sivuhuoneeseen, vaikeroivien naisten luo. Hän ojensi lapsen
-kreivitär Iidalle ja pyysi tätä hoivaamaan sitä kuin omaansa. Sitten
-hän meni ääneti salakammioonsa eikä tahtonut koko päivänä nähdä ketään.
-
-Suru kuningatar Dagmarin kuolemasta oli koko maassa niin suuri,
-että tuskin koskaan, ennemmin tai myöhemmin, on niin yleisesti
-itketty tanskalaista kuningatarta. Suusta suuhun kierteli nyt
-tarina vellamoisesta, joka oli ennustanut hänen kuolemaansa, ja
-pian se muuttui, mitä kummallisimmilla lisillä varustettuna,
-kansanlauluksi, joka on säilynyt kansan keskessä viime aikoihin
-asti. Hänen kuolemansakin ja ihmeellinen heräämisensä kuninkaan ja
-hurskasten naisten rukouksen tähden, samoinkuin muutamat hänen viime
-sanansa kuninkaalle, jotka kai kuuluivat sivuhuoneeseen ja levisivät
-kansanjoukkoon, antoivat kohta aiheen kansanlauluun, jota yleisesti
-pidettiin runoilija Thorgeirin sepittämänä. Eräät sen kauneimmat
-ja liikuttavimmat piirteet, kuten kuninkaan kiivas ratsastus
-Skanderborgista, hurskaan, lapsellisen kuningattaren tunnonlevottomuus
-siitä, että oli silkkihihoillaan rikkonut pyhäpäivän, sekä hänen
-viimeiset, sielukkaat sanansa, kun hän näki Jumalan enkelit ja kuuli
-taivaan kellojen soivan, ovat sanasta sanaan, niinkuin ne tässä
-kerrotaan, tuossa vanhassa kansanlaulussa. Se huolellisuus ja rakkaus,
-millä nämä tarinat ja nämä rakastettavat piirteet Dagmarin elämästä ja
-kuolemasta ovat säilytetyt, todistavat kyllin hyvin, ettei Tanskalla
-koskaan ole ollut kuningatarta, jonka osaksi olisi tullut suuremmassa
-määrin kansan rakkaus.
-
-Suurella surusoitolla, ja kansan yleisesti kaivatessa ja murehtiessa
-kuningatarta, hänen ruumiinsa vietiin Ringstediin kuninkaan ja kaikkien
-hänen ritariensa saattamana, ja yli koko maan soivat hautauskellot.
-Pyhän Pentin kirkkoon, ensimäisen suuren Valdemarin ja hänen
-kuningattarensa Sofian haudan viereen, haudattiin kuningatar suurin
-juhlallisuuksin, rukousten ja sielumessujen kaikuessa, ja arkkipiispa
-Antero piti kuninkaalle ja kansalle puheen, jota kuullen ei kenenkään
-sydän pysynyt kylmänä, eikä kuivana yksikään silmä.
-
-Kun surukulkue palasi kirkosta, ratsasti kuningas hiljaisena
-arkkipiispan ja Albert-kreivin välissä äänettömien, totisten
-kansanjoukkojen välitse. Mutta vain kuninkaan ratsastaessa ohi he
-vaikenivat kunnioittaen, tervehtiäkseen ja katsellakseen häntä.
-Sitävastoin kreivi Otto, joka nuorempien ritarien kera päätti pitkän
-surukulkueen, kuuli pysähdyttäessä monien sydämellisen säälin ja
-osanoton ilmaisujen ohella monimielisen väkijoukon keskeltä myös monta
-kevytmielisen uteliaisuuden ja laverteluhalun sanaa.
-
-"Ah, niin kaunis ja nuori kuningas, ja leski jo!" sanoi eräs nuori,
-sievä myllärin vaimo eturintamassa.
-
-"Ah, niin, lapseni, sellaisia iskuja maailma antaa!" sanoi hänen
-vierellään vanha, paksu eukko --. "Kun minä menetin ensimäisen
-miesvainajani, minä olin melkein yhtä murheissani -- ja enemmänkin --
-tämähän ei itkenytkään. Mutta kun on nuori ja kaunis ja on jotakin
-takana, niin ei sitä, Jumalan kiitos, kauan istu yksin. Kuninkaalla ei
-ole mitään hätää: vaikkapa ei olisi kaunis eikä nuorikaan, kyllä hän
-saa satakin vaimoa yhden sijaan."
-
-"Mutta niin lempeätä ja hyvää kuningatarta me emme sentään saa koskaan
-enää!" sanoi myllärin vaimo. "Jumala armollisesti varjelkoon meitä vain
-siitä Portugalin kopeasta prinsessasta."
-
-"Siitä ei mitään huolta!" vastasi joku kolmas. "Kuninkaanhan
-piti vannoa, ettei koskaan enää näe häntä. Mutta se ruotsalainen
-Helena-rouva, joka jo niin kauan on ollut maanpakolaisuudessa ja
-epäsuosiossa, se voi taas kyllä päästä suosioon; vanha rakkaus ei
-ruostu, sanotaan."
-
-"Vähän te siitä tiedätte!" alkoi paksu eukko taas. "Hänhän on jo
-päästään vialla, ilkeä noita hän lisäksi onkin. Mutta jos on totta,
-mitä olen kuullut jonkin linnun laulavan, niin ei kauan kestä,
-ennenkuin kuningatar-vainaan kaunein hovineito tulee hänen kruununsa
-perimään; häneen kuningas on jo aikoja sitten iskenyt silmänsä,
-sanotaan, ja hyvä kuningatar-vainaa rukoili polvillaan kuningasta viime
-hetkelläänkin, ettei hän turmelisi tytön kunniaa, vaan ottaisi hänet
-todella kuningattarekseen."
-
-Otto-kreivi tuli tarkkaavaisemmaksi. "Mitä kirottua lavertelua!"
-kivahti hän tähystäen niin suuttuneena suupalttia eukkoa, että tämä
-säikähtäen väistyi väkijoukkoon.
-
-Kulkue läksi edelleen. Mutta Otto-ritari ei voinut unohtaa tuota
-lavertelua kuningattaren kauneimmasta neidosta, jota hän ei voinut
-ajatella muuksi kuin Kristiinaksi, tätä kun aivan yleisesti mainittiin
-siksi. Vaikka hän arvasi ettei tuossa puheessa ollut pontta eikä perää,
-teki se hänet kuitenkin levottomammaksi kuin hän tahtoi itselleenkään
-myöntää.
-
-"Kyllä ne osaavatkin jaaritella!" sanoi hän Absalon Belgille, joka
-ratsasti hänen vierellään Riiben tietä. "Tuskin rakastettavin
-kuningattaremme on ehtinyt sulkea silmänsä, ennenkuin nuo roistot jo
-tietävät hänen ajattelevan uutta naimista. Eikä morsiamista kuulu
-olevan puutetta, heillä on jo ainakin kolme tiedossa. Teidän kaunista
-äiti-rouvaannekin on kunnioitettu ottamalla hänet luetteloon."
-
-"Se on vanhaa juorua, jonka luulin jo aikoja unohtuneen", vastasi
-Absalon Belg suuttuneena. "Onnettomaan äitipuoleeni ne juorut koskivat
-pahemmin kuin olisivat ansainneet. Hän on nyt kokonaan luopunut
-maailmasta ja on syventynyt tähtitieteeseen, Kullenin vanhan Thord
-Knuutinpojan luona, niin että kansa luulee hänen menettäneen järkensä.
--- Itse melkein uskon samaa", jatkoi hän. "Hänestä saamani tiedot
-eivät juuri ole ilahduttavia. Veljeni ovat turhaan yrittäneet tuoda
-häntä ihmisten ilmoille; näissä haaveissaan hän on yhtä itsepäinen ja
-oikullinen kuin kaikissa muissakin. Ehkäpä hänen mielessään joskus
-on kruunu kummitellut. Kuningas osoitti aikoinaan erikoista suosiota
-hänelle. Mutta kertovat myöskin jostakin kamarineidosta, luultavasti
-sillä tarkoitettiin Riisen Kristina-neitoa. Kuningatar kuului
-todellakin viimeisillään ollessaan, luultavasti houreissaan, pyytäneen
-kuningasta ottamaan tämän puolisokseen."
-
-"Onko se mahdollista?" huudahti Otto hämmästyneenä. "Mutta mistä
-tällaiset tiedot? Kuka siinä oli saapuvilla!"
-
-"Minun tietääkseni ei ketään", vastasi Absalon Belg, "mutta hovissakin
-on seinillä ja ovilla korvat. Eikä tuo olisikaan niin ihmeellistä.
-Kristiina-neito on todellakin kaunein tyttö mitä tunnen, hän on
-kunnianarvoisen ritarin tytär ja jokainen tietää hänen olleen enemmän
-kuningattaren ystävän kuin kamarineitsyen. Kukapa voisi kieltää
-kuningasta korottamasta häntä jonakin päivänä herttuattareksi ja
-toisena kuningattareksi?"
-
-"Uskotteko sen voivan olla mahdollista?" kysyi Otto-kreivi, posket
-hehkuvina.
-
-"No, no, hyvä ruhtinas!" vastasi Absalon Belg hymyillen. "Elkää pelätkö
-halpa-arvoisia sukulaisia. Minä näen jo ruhtinaallisen verenne olevan
-kuohuksissa. Ehkei se todenteolla juolahdakaan kuninkaan mieleen,
-vaikka kuningatar täysin tietoisena on lausunut sitä toivovansa.
-Kuningas suree niin syvästi hurskaan Dagmarin kuolemaa, että kestänee
-kauan ennenkuin hän ryhtyy uuteen valintaan Jos se joskus tapahtuu
-niin saatte nähdä että hän vielä kosii ylpeätä Portugalin prinsessaa.
-Kuningas näki hänet Schwerinissä, ja tuodessani hänelle tiedon
-kuningatar Dagmarin saapumisesta, sain kuulla yhtä ja toista tästä
-tapaamisesta."
-
-"Meidän ritarillisesta kuninkaastamme sepitetään yhtenään
-lemmentarinoita!" sanoi kreivi Otto mieli keveämpänä. "Uljas, nuorekas
-enoni käy aina vilkkaaksi kauniiden naisten seurassa, ja kenties
-lausuu heille silloin tällöin kohteliaan sanan, jonka merkitys
-käsitetään liian tärkeäksi. Näin on luultavasti käynyt Schwerinissäkin.
-Eipä epäilty myöskään sanoa kaunista Audacia-kreivitärtä hänen
-lemmityksensä."
-
-"Mustan Henrik-kreivin puolisoako?" kysyi Absalon Belg. "No täytyypä
-sanoa ihmisten hyvällä halulla tahtovan tehdä kuninkaastamme Salomon
-sekä viisaudessa että hulluudessa. Mutta totta on: ei savua ilman
-tulta; se ainakin on varmaa, että teidän kuninkaallinen enonne on
-hyvällä tuulella ollessaan vaarallinen naisille, ja pahalla päällä
-ollessaan pelottava miehille."
-
-Tämä viimeinen huomautus sai Otto-kreivin taas vakavaan mietiskelyyn,
-eikä hän enää puhunut sanaakaan matkalla Riibeen. Hän huomasi vasta
-nyt, miten suuresti hän rakasti kaunista Kristiina-neitoa, ja häntä
-kiusasi ajatus, että hän mahdollisesti joutuisi jonkun toisen miehen
-kanssa kilpailemaan tuon rakastettavan naisen sydämestä. Hän oli näihin
-asti nähnyt kauniissa ritarintyttäressä ainoastaan kuningattaren
-hienoimman hovineidon, jota hän, muistaen ylhäisen syntyperänsä,
-kohteli alentuvasti, antautuen kevytmielisenä ja huolettomana sen
-miellyttävän tunteen valtaan, että oli Kristiinassa herättänyt
-rakkautta. Tämä puoleksi tiedoton tunne muuttui nyt äkkiä vakavammaksi,
-ja hän alkoi pitää ruhtinaallista kreivinkruunuansa ja kuninkaallista
-syntyperäänsä kylläkin kauniina, mutta tilapäisenä ylellisyystavarana,
-jonka Kristiina-neidon sulous kuitenkin kokonaan himmensi.
-
-Kuin unissa saapui Otto-kreivi Riiben linnaan. Kuninkaan puheille
-ei voinut päästä ensi päivinä hänen kotiin tulonsa jälkeen. Hän oli
-Dagmar-kuningattaren muistoksi alkanut rakennuttaa Dronningholmin
-linnaa, seudulla, johon kuningatar siellä matkustaessaan oli
-erikoisesti mieltynyt.
-
-Tuskin oli kuningas hilpeännäköisenä näyttäytynyt taas kansalle
-sekä valtaneuvostolle, kun Otto-kreivi pyysi saada häntä puhutella
-hänen salakammiossaan. Tärkeät valtioasiat täyttivät taas kuninkaan
-mielen. Hän oli hiljattain vastaanottanut sanoman Otto-keisarin
-pannaanjulistuksesta, jonka ankara ja voimakas paavi oli suorittanut
-viime pitkänäperjantaina tavanmukaisin pelottavin juhlamenoin, koska
-keisari vastoin valaansa ja sopimustaan yhä oli jatkanut sotaa Sisilian
-kuningas Fredrikkiä vastaan. Olipa myöskin Böömistä saapunut tuo
-tärkeä tieto, että kuningas Fredrik oli valittu Saksan keisariksi, ja
-että mahtava puolue kannatti häntä, koska sekä Böömin kuningas, että
-Baijerin ja Itävallan herttuat, samoinkuin Thüringin maakreivi ja
-Magdeburgin ja Trierin arkkipiispat olivat julkisesti menneet hänen
-puolelleen pannaan julistettua Otto-keisaria vastaan. Suuri, sisällinen
-sota oli pakostakin syttyvä Saksanmaalla, ja Valdemar oli päättänyt
-jättää epäluotettavan Oton ja mennä uuden keisarin puolelle. Tärkeät
-neuvottelut kreivi Albertin ja arkkipiispan kanssa olivat varmentaneet
-häntä päätöksessään, ja keisari Fredrikin kanssa hän parhaillaan solmi
-liittoa. Valdemarin päätöstä eivät saaneet horjumaan nekään huhut,
-joiden mukaan viekas keisari Otto aikoi sopia pohjoissaksalaisten ja
-murhatun Fiilip-keisarin puolueen kanssa, naimalla tämän jälkeenjääneen
-tyttären. Hän näki niissä vain uuden todisteen juonittelevan
-Otto-keisarin Tanskalle vihamielisistä aikeista, samoinkuin hänen
-kieroudestaan. Sillä tosin Otto-keisari oli julistanut keisari Fiilipin
-murhaajan valtiokirouksen alaiseksi ja henkipatoksi, mutta moni
-arveli hänen itsensä olevan liitossa murhaajan kanssa, ja jos tässä
-epäluulossa oli perää, niin täytyihän kauhistua sitä rakkautta, jota
-hän nyt teeskenteli murhatun vihollisensa tyttärelle. Valdemarin mieltä
-kuohutti liittonsa ja ystävyyssuhteensa pannaanjulistettuun keisariin,
-johon niin synkkä epäluulo kohdistui, ja hän tahtoi Otto-keisarista
-mieluummin saada ilmivihollisen kuin petollisen ystävän.
-
-Kuninkaan miettiessä näitä valtioasioita, ilmoittautui Otto-kreivi
-ja sai kutsun astua sisään. Mutta Valdemarin ajatukset olivat niin
-kaukana siitä mitä hänen tulisella ja rakastuneella sisarenpojallaan
-oli hänelle sanottavana, ettei hän kotvaseen saanut selville mitä tämä
-oikeastaan tarkoitti. Eikä Ottokaan halunnut suoraan tuoda esille
-sydämenasiaansa, vaan puhui niin peitetyin sanoin kunniasta ja onnesta,
-kuninkaallisesta verestä ja sydämen aatelista, ennakkoluuloista
-ja vapaasta päättämisvallasta elämän tärkeissä kysymyksissä, että
-kuninkaalta viimein loppui kärsivällisyys.
-
-"Mitä hemmettiä sinä oikein tahdot?" keskeytti hän tuon sopertelevan
-nuorukaisen. "Onko sinusta tullut pappi tai runoilija, tai oletko
-järkesi menettänyt? Sillä niin totta kuin olen kunnian mies, niin minä
-en ymmärrä sanaakaan siitä mitä sanot."
-
-"Aikomukseni oli vain sanoa teille, kuninkaallinen enoni", -- sai Otto
-sanotuksi, "että teidän luvallanne aion kosia rakastettavaa nuorta
-naista."
-
-"No, Herran nimessä, kosi vaikka kymmentä, jos haluat!" sanoi
-Valdemar hymyillen. "Se on sinun oma asiasi, kelpo sisarenpoikani.
-Sydämenasioihin minä en milloinkaan sekaannu. Minä oletan, ettei
-valintasi tuota itsellesi eikä kuninkaalliselle perheelle häpeää."
-
-"Sitäpä juuri halusin teille selittää, herra kuningas!" jatkoi Otto.
-"Vaikka tässä asiassa olenkin oma herrani, niin en kuitenkaan soisi
-valintani olevan teille vastenmielisen, -- ja koska te tunnette sen
-nuoren naisen, jonka oma sieluni ja sydämeni on, niin haluaisin
-ennenkuin lopullisesti asiani esitän, saada tietää --"
-
-"Ehkä missä määrin sinun kaunottaresi minua miellyttää?" keskeytti
-Valdemar hänet kärsimättömänä. "Mitä se sinua hyödyttää? No sano nyt
-suoraan, kuka se on?"
-
-"Hän ei tosin ole ruhtinaallista syntyä eikä ylhäistä sukua", --
-vastasi Otto, "mutta hän on kelpo ritarin tytär, olipa Herrassa
-nukkuneen kuningattaremme rakkahin ja paras ystävä --"
-
-"Ei suinkaan vain Riisen Kristiina?" kysäsi kuningas säpsähtäen. "Jos
-olen oikein arvannut, niin minä säälin sinua, reipas Ottoni!"
-
-"Miten niin, herrani ja kuninkaani?" kysäsi Otto äkkiä ja katseli
-Valdemaria levottomin ja tutkivin katsein. "Hänen siveyttään ja
-kunniaansa vasten teillä ei kaiketi ole mitään muistuttamista, enkä
-minä pelkää ainoatakaan kilpakosijaa --"
-
-"No, no, elähän liiaksi ylvästele, nuori ystäväni!" keskeytti hänet
-Valdemar, salaa tuntien olevansa paremmalla puolella. "Tosin sinä
-olet nuori ja kaunis, ja osaat puheesi sievästi sommitella, mutta
-näetkös nuorilla naisilla on usein kummallisia päähänpistoja, ja onpa
-nähty, ettei se nuori haivenleukainen ritari, joka tanssiaisissa ja
-keihäspelissä veti enimmän huomiota puoleensa, kuitenkaan tehnyt
-tuohon jaloon naissydämeen niin syvää ja vakavaa vaikutusta kuin
-pelipöydän ääressä istuva tuima ja parrakas ritari, ryppyotsainen
-ja naarmuposkinen, joka ehkä oli valloittanut useamman linnan kuin
-sydämen."
-
-"En minäkään ole uunin loukossa loikoillut, herra kuningas", vastasi
-Otto kuohahtaen, "silloin kun te ritarinenne sotaretkelle läksitte. Ja
-jollen ota lukuun teitä ja mahdollisesti orpanaani Albert-kreiviä, ei
-Tanskanmaassa ole yhtään sankaria eikä ritaria, jota väistäisin."
-
-"Olisipa väärin sanoa sinulta puuttuvan itseluottamusta, reipas
-Ottoseni!" vastasi kuningas. "Myönnän nähneeni sinun suorittaneen
-suurempia ja rohkeampia tekoja kuin monen vanhemman ja maltillisemman
-ritarin. Mutta minulla on hyvä syy uskoa, että niin uljas ja reipas
-kuin oletkin, sinä et kuitenkaan ole se ritari, josta Kristiina-neito
-enimmän pitää. Mitä hänen säätyynsä ja syntyperäänsä tulee, ei hän
-tosin siinä ole sinun vertaisesi, mutta siihen kyllä neuvo keksitään.
-Hänen siveytensä ja kunniansa on tahraton, ja toivoisinpa minä itse
--- ei, en sentään -- en koskaan toivoisi näkeväni sinua ja häntä
-onnettomina. Lyhyesti sanoen: siitä ei voi tulla mitään. Jollet minua
-usko, niin koeta itse onneasi, mutta ennakolta sanon sinulle: sinä saat
-rukkaset, niin totta kuin nimeni on Valdemar Valdemarinpoika. Heitä nyt
-mielestäsi nämä houreet, eläkä niistä enää minulle puhu, -- minulla on
-tärkeämpää ajateltavaa!"
-
-"Kuninkaallinen enoni!" virkkoi Otto kiihkeänä. "Elkää käskekö minua
-noin kylmästi luotanne nyt, kun elämäni suurin onni on kysymyksessä!
-Sanokaa minulle rehellisesti ja suoraan: Oletteko itse minun onnellinen
-kilpakosijani?"
-
-"Tuhat tulimmaista!" huudahti Valdemar kiukustuneena. "Mitä
-sinä minusta oikein ajattelet. Luuletko minun jo unohtaneen sen
-kuningattaren, jota koko Tanskanmaa suree, ja joka tuskin on ehtinyt
-kylmetä haudassaan? Luuletko sinä minun milloinkaan lahjoittavan hänen
-kruunuansa kamarineitsyelle!"
-
-"Jalolle ritarintyttärelle, herra kuningas!"
-
-"Olkoon menneeksi! Kutsu häntä vaikka prinsessaksi, jos haluat, mutta
-elä minua pidä kilpakosijanasi. Vaikkakin minulla olisi syytä uskoa
-tulevani onnellisemmaksi kuin sinä, niin ei tämä kuitenkaan juolahtaisi
-edes minulle mieleen, vaikka sekä elävät että kuolleet minua siihen
-kehoittaisivat. Mitenkä sellainen juoru on päässyt leviämään kansan
-keskuuteen? -- Kuka on sinulle sen kertonut?"
-
-"Eikö tuo puhe siis olekaan tyhjää juorua?" kysyi Otto, posket
-mustasukkaisuudesta hehkuen. "Teillä on syytä uskoa että te, herra
-kuningas, tässä asiassa menestyisitte minua paremmin. -- Te sanotte
-minun varmasti saavan rukkaset. Teillä on nähdäkseni ollut parempi
-tilaisuus kuin minulla tutkia neiti Kristiinan mielenlaatua. Hyvä,
-herra kuningas! Minä väistyn mahtavamman ja onnellisemman tieltä, joka
-on liian ylpeä kutsumaan itseänsä minun kilpakosijakseni ja antamaan
-Tanskan kruunua kamarineitsyelle. Kiitokset suoruudestanne! Se estää
-minua tekemästä tyhmyyksiä. Mutta Jumala suokoon teille anteeksi, että
-olette vienyt rauhan kahdelta ihmiseltä, jotka ehkä olisivat antaneet
-henkensä teidän kunnianne ja onnenne edestä!"
-
-Sen enempiä jäähyväisiä jättämättä, kiiruhti Otto-kreivi kiihtyneen
-näköisenä pois, ja kuningas katsoi hänen jälkeensä hämmästyneenä ja
-surumielisenä.
-
-"Rakastunut poika parka!" sanoi Valdemar. "Ehkäpä olen puhunut
-hänelle samalla kertaa liian paljon ja liian vähän. Tuo urhea, reipas
-nuorukainen pitää minusta joka tapauksessa, ja minä olen tahtomattani
-asettanut esteitä hänen pyrkimyksilleen. Tyttöä minun myöskin tulee
-sääli. Hm! Lastenhaaveita kaikki tyyni! Jos taputan kaunista,
-nuorta tyttöä poskelle, niin ei hän siltä kuole rakkaudesta. Ja jos
-oikullisen neitosen pistää päähän suosia enemmän minua kuin ylpeätä
-sisarenpoikaani, niin ei tämä luultavastikaan siltä heti hyppää
-linnankaivoon. Ajan mukana tulevat neuvot. Kunpa vain voisin unohtaa
-Berengarian!" -- Pitemmälle hän ei päässyt mietteissään: kun hän tämän
-nimen mainitsi, kohosi veri väkisinkin hänelle kasvoihin. Hän loi alas
-silmänsä kuin olisi itseään hävennyt, ja hänen harhaileva katseensa
-osui pieneen, pöydällä olevaan kultarasiaan, jossa oli hurskaan
-Dagmarin kuva. Hän katseli sitä kauan, hellin, surumielisin silmäyksin.
-Hänen mieleensä muistuivat kuningattaren viimeiset, Berengariaa
-koskevat sanat. Hänestä tuntui kuin olisi vainajan hiljainen, hurskas
-henki hänen lähellään ja hän istuutui rauhallisena jatkamaan sitä
-tärkeätä työtä, jossa hänen nuori, tulinen sisarenpoikansa oli häntä
-häirinnyt.
-
-Kuningas oli nyt kokonansa valtiomies ja soturi, ja tärkeät
-valtiolliset toimensa saivat hänen nähtävästi päivä päivältä yhä
-enemmän unohtamaan muut murheet. Kuukausi kului toisensa jälestä.
-Kansa puhui yhä vielä Dagmarista, eikä kukaan toivonut näkevänsä hänen
-kruunuansa kenenkään muun päässä.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Enemmän kuin kaksi merkillistä vuotta oli kulunut Dagmarin kuolemasta.
-Suuria ja tärkeitä asioita oli tapahtunut.
-
-Wetemundin, Brandenburgin rajakreivin lujan linnan edustalle, kolme
-peninkulmaa etelään Stettinistä, olivat tanskalaiset pystyttäneet
-leirinsä, ja siellä varustauduttiin päähyökkäykseen valmistamalla
-vallilinkoja ja rynnäkköportaita. Oli kaunis juhannusilta vuonna 1214.
-Kreivi Albertin teltasta astui ulos kaksi täyteen sota-asuun puettua
-nuorta ritaria, kypäreissä korkeat höyhentöyhdöt, ja pukinnahkaisissa
-saappaissa kultakannukset. Ne olivat Lüneburgin Otto-kreivi ja Riisen
-Kaarlo.
-
-"Huomenna siis rynnätään linnaan!" -- sanoi Kaarlo. "Kuningas saattaa
-meidät häpeään tällä kertaa, kuten tavallisesti; täällä me olemme
-vielä, sillävälin kuin hän on valloittanut Muthenin ja ajanut rajakreivin
-pesästään. Haa, olisipa siellä saanut olla mukana! Ilo on olla hänen
-mukanaan, kun ankara tappelu on kysymyksessä. Kun hän kohottaa kätensä
-ja huutaa: eteenpäin! ja kun pienet silmienväliset rypyt pitenevät ja
-syvenevät, silloin tietää, että elämä ja kuolema on kysymyksessä, ja
-Jumala armahtakoon vihollista, jollei se nelistä. Muistatko, kun hän
-ajoi rajakreivin Elben toiselle puolelle? Se oli iloinen päivä; ja kun
-otimme Stettinin ja Pazewalkin takaisin -- ja tästä päivästä kaksi
-vuotta taaksepäin --"
-
-"Sen päivän sinä kyllä muistat joka kerta kun kuulet kultakannuksesi
-helisevän!" vastasi Otto.
-
-"Sinä ansaitsitkin ne kunniallisesti, se täytyy myöntää; mutta
-sen sijaan, että sait ritarilyönnin kuninkaan miekan lappealla,
-olisit voinut saada sen terästä niin että olisit iskun muistanut
-kuolinpäivääsi saakka, mutta onneksi oli sinulla sisaresi keltainen
-tukka ja hänen siniset silmänsä."
-
-"Mitä tällä tarkoitatte, ritari Otto?" kysyi Kaarlo loukkaantuneena
-ja ihmeissään. "Jollei kuningas olisi uskonut minun ritarilyöntiä
-ansaitsevan, niin tuskinpa hän olisi sitä minulle antanut; ja mitä
-sisareni tähän kuuluu?"
-
-"Ehkä enemmänkin kuin uskot, kelpo aseveljeni", vastasi Otto. "Elähän
-nyt suutu, jos sanon sinulle totuuden. Myönnänhän minä sinun ansainneen
-sen kunnian, että kuninkaan omasta kädestä sait ritarilyönnin
-taistelupaikalla keskellä kolmituhatlukuista kaatunutta vihollislaumaa.
-Mutta olisitpa nähnyt kuninkaan tuiman katseen, kun hän huusi: seis!
-ja sinä innossasi yhä ajoit takaa kuurinmaalaisia; -- olisitpa kuullut
-hänen jyrähtävän: Jumal'auta, kuka on tuo hävytön sotilas, joka ei
-tottele? -- niin myöntäisit minun olevan oikeassa, ja sensijaan että
-olet suuttunut minuun, kiittäisit minua henkesi pelastuksesta ja
-kultakannuksistasi."
-
-"Kuinka niin?" kysyi Kaarlo. "Hengestäni minä kiitän Jumalaa ja pyhää
-Yrjänää, ja kultakannuksista tietääkseni vain kuningasta ja kelpo
-miekkaani."
-
-"Anteeksi! minua, hyvää ystävääsi ja aseveljeäsi, on sinun niistä
-kiittäminen", jatkoi Otto taas. "Ellen minä olisi huutanut kuninkaalle:
-se on Riisen Kaarlo, Kristiina-neidon veli, ja ellei kuningas olisi
-huomannut silmiin pistävää yhdennäköisyyttäsi kauniin sisaresi kanssa,
-kun sinä vihdoinkin kuulit kuninkaan kutsuneen sinua luoksensa ja
-särjetyin kypärin laskeuduit alas hevosen selästä ja polvistuit hänen
-eteensä, -- niin olisi varmaankin se miekka, jonka hän suutuksissaan
-oli sinua vastaan kohottanut, lävistänyt valkoisen otsasi sensijaan
-että se lempeänä ja kunnioittavana laskeutui olallesi."
-
-"Jospa olisin tästä varma", vastasi Kaarlo kuohahtaen, "niin
-haluaisinpa mieluummin antaa kultakannukset takaisin kuninkaalle
-ja paljastaa pääni hänen kuninkaalliselle miekalleen, kuin olla
-sisarelleni kiitollisuudenvelassa kuninkaan armosta ja korkeimmasta
-saavuttamastani kunniasta."
-
-"No, no!" sanoi Otto tyynnyttäen, "mikä onnettomuus se oli, ettei
-kuningas tehnyt vääryyttä, ja että satunnainen yhdennäköisyytesi
-kauniin tytön kanssa joudutti ylennystäsi, jonka ansainneeksi koko
-Tanskan ritaristo sinut tunnustaa?"
-
-"Kiusallista, kirotun kiusallista se on!" sanoi Kaarlo, "ja mitä minun
-sisareni kuninkaalle kuuluu?"
-
-"Sitä saat kysyä kuninkaalta itseltään", vastasi Otto katkerana. "Vai
-oletko sinä niin tietämätön siitä, mistä kaikki ihmiset puhuvat,
-että vasta nyt ensi kertaa kuulet, kuinka suuressa arvossa kuningas
-kauniin sisaresi pitää? Kristiinahan hoitaa Dagmarin poikaa, nuorta
-Valdemar-prinssiä, kuin olisi tämän oma äiti, asuuhan hän vielä
-Riiben linnassa -- tietysti kreivitär Idan ystävättärenä ja prinssin
-kasvatusäitinä -- mutta kaikkihan tietävät, että häntä totellaan ja
-kunnioitetaan puolittain kuningattarena, vaikutusvaltaisena naisena,
-jolta vain puuttuu kruunu ja piispan siunaus, ollakseen täydelleen ja
-kaikella kunnialla se josta hän käy."
-
-"Haa! Häpeällistä valhetta ja panettelua!" huusi Kaarlo, ja koko
-hänen ruumiinsa vapisi mitä suurimman katkeruuden vallassa. "Suoraan
-sanoen, olisi sisareni siis kuninkaan jalkavaimo! Ja tämän sanotte
-te, kreivi Otto, te, joka olette ollut ystäväni ja aseveljeni, jota
-olen rakastanut kuin veljeäni, ja jonka puolesta olisin henkeni ja
-vereni uhrannut! Sisareni kunniallisen nimen ja maineen rohkenette te
-tahrata näin valheellisin ja hävyttömin syytöksin, ja itsepä kuninkaan,
-jalon enonne kunnian tallata sillä tavoin lokaan. Kuolema ja kirous,
-se maksaa teille henkenne! Paljastakaa miekkanne, panettelija! Tästä
-hetkestä lähtien olette te veriviholliseni -- te olette riistänyt
-minulta rauhani ja kunniani!"
-
-Mitä rajuimman kiihkonsa vallassa oli Kaarlo jo paljastanut miekkansa;
-hänen loukkaavat sanansa olivat saaneet Oton veren kuohahtamaan; mutta
-tapansa mukaan säilytti Otto Kaarlon kiukkuillessa mielenmalttinsa ja
-katui mitä mustasukkaisuudesta oli tullut lausuneeksi.
-
-"Kaarlo, rakas Kaarlo!" sanoi hän nyt, taitavasti torjuen hurjat,
-kiihkeät miekaniskut, "tarkoitukseni ei ollut loukata sinua. Jos voisin
-sydänverelläni ostaa sisaresi kunnian, taivaan Jumalan kautta sen
-tekisin: ei yksikään mies ole rakastanut häntä niinkuin minä --"
-
-"Tosiaan, sen kyllä huomaan", huusi Kaarlo, vaikeni silmänräpäyksen
-ajan hengähtäen syvään, ja antoi sitten taas kiukkunsa puhjeta
-sanoiksi. "Et sinä ensi kertaa puhu loukkaavasti sisarestani.
-Muistatko, kuinka pyysit minua sulkemaan hänet luostariin suojellakseni
-hänen kunniaansa? Tällaista hän ei ole sinulta ansainnut. Olisitpa
-kuullut, kuinka hän on sinusta puhunut, olisitpa nähnyt kuinka hän
-pelkäsi henkeäsi silloin kun pyysin häntä varoittamaan sinua kavalalta
-papilta" -- -- --
-
-"Onko se totta?" huudahti Otto iloisena. "Mutta mitäpä se minua auttaa?
-Olisitpa sinä kuullut, mitä hän oli uskonut Dagmar-kuningattarelle --
-josta kuningatar-raukalle ehkä koitui kuolema; -- olisitpa kuullut,
-mitä kuningas minulle lausui, kun olin niin sokea ja houkka, että
-halusin olla sinun lankosi ja hänen yhtä haavaa" --
-
-"Kirottua valhetta ja panettelua kaikkityyni!" huusi Kaarlo taas.
-"Haa, olitpa vaikka kymmenesti kuninkaan sisarenpoika, olitpa vaikka
-oma veljeni -- niinkuin olit paras, ainoa ystäväni -- hengelläsi saat
-maksaa tämän häväistyksen, verelläsi pestä pois tämän häpeätahran,
-jolla olet tahrannut kuninkaan ja viattoman sisareni kunniaa!" Sokeassa
-raivossaan hyökkäsi hän jälleen miekka ojona toveriansa kohti, ja
-vikkelän Oton täytyi käyttää koko asetaitonsa ja sukkeluutensa
-torjuessaan hurjia miekaniskuja luotaan.
-
-Päällikön teltan ulkopuolelta kuuluva tulinen miekankalske herätti
-huomiota, eikä tätä miekkailua ollut monta silmänräpäystä kestänyt
-kun pitkä, vakava, mustaan sota-asuun puettu Albert-kreivi ryhdikkäänä
-ja kookkaana ilmestyi taistelevien keskelle, kiskasi taitavin ottein
-miekan tulisen oppilaansa kädestä ja sivalsi Oton miekan syrjään, niin
-että se surisi hienotekoisessa kahvassaan.
-
-"Oletteko kumpikin järkenne kadottaneet yhtä haavaa?" kysyi Albert,
-kasvoillaan tyyni ja käskevä päällikönilme, ja rinnassaan täysi
-tietoisuus ylivoimastaan. -- "Kuninkaan nimessä, miekkanne tänne, Otto,
-Lüneburgin kreivi!" Käin sanoen hän kääntyi kylmän ja vieraan näköisenä
-orpanansa puoleen, ja vastustelematta ojensi Otto hänelle kohteliaasti
-miekkansa, sillä hän tiesi, ettei ankaran orpanansa kanssa käynyt
-leikitteleminen.
-
-"Te menette telttaanne", jatkoi päällikkö, "ja pysytte siellä
-kaksikymmentäneljä tuntia! Ja te, ritari, Riisen Kaarlo! Ottakaa
-miekkanne maasta! Tiedän, ettette olisi sitä kohottanut kuninkaan
-sisarenpoikaa vastaan, jollei teitä olisi kovasti loukattu. Mutta te
-olette rikkonut sotalakia vastaan, ja minun täytyy teitä rangaista.
-Ei kumpikaan teistä saa olla osallisena huomispäivän hyökkäyksen
-kunniassa. Tunnin kuluttua olette te matkalla Gentiin, ritari Kaarlo,
-ja viette minulta kirjeen kuninkaalle!"
-
-Vastausta odottamatta meni kreivi Albert tyynenä telttaansa.
-
-Tunnin kuluttua ratsasti Kaarlo pahantuulisena Gentiin vievää tietä,
-kirje taskussaan, ja Otto-kreivi istui kiukkuisena teltassaan
-kuunnellen, kuinka leirissä varustauduttiin hyökkäykseen.
-
-"Olenpa aika pöllö!" sanoi Otto ja löi otsaansa, "kun en osaa sitä
-tyttöä unohtaa. Hänen tähtensä annan kunnian ja voiton kiitää ohitseni!
-Ja mitäpä Kaarlo voi tähän asiaan! Hän oli aina uskollinen, harras
-ystäväni. Ehkäpä asiat eivät ole niin hullusti kuin luulen. Eihän
-kuningas ole puoleentoista vuoteen ollut Riiben linnassa -- hänhän
-ajattelee vain sotaa ja vainoa, jospa minä Kristiina-paralle sittenkin
-teen vääryyttä. Kun minä ratsastin pois ja halveksivin silmäyksin
-katsoin ylös ikkunaan, häntä tervehtimättä -- ah, hänen surullista
-katsettaan en ikinä unohda! Ja kumminkin -- ei, en tahdo enää koskaan
-häntä ajatella!" Uskotellakseen itselleen ja tovereilleen, ettei hän
-teltta-arestillaan antanut pilata hyvää tuultansa, tuotti hän itselleen
-kannun viiniä ja hyräili iloisia lauluja.
-
-Kaarlolla oli matkalla Flanderiin hyvää aikaa muistella tapahtunutta
-ja tutkia syytä Otto-kreivin katkeriin ja loukkaaviin sanoihin,
-jotka olivat aiheuttaneet heidän ystävyyssuhteensa äkillisen ja
-luultavasti korjaamattoman rikkoutumisen. Hän ei epäillyt sisarensa
-viattomuutta eikä voinut uskoa kuninkaan salaa ja moitittavalla tavalla
-seurustelevan hänen kanssaan. Mutta Oton sanat ja se häpeällinen
-juoru, joka niihin oli aiheen antanut, olivat jättäneet Kaarlon
-uskolliseen sieluun katkeran okaan, jota poisnyhtämään hänen mielestään
-ei riittäisi suurinkaan kunnianosoitus. Hän päätti ajaa tämän asian
-loppuun ja avonaisesti uskoa sen kuninkaalle. "Kristiinan täytyy lähteä
-pois, pois Riiben linnasta", sanoi hän itsekseen. "Ehkäpä luostari
-olisi sopiva paikka hänelle, juorujen tahraamalle tyttörukalle! Otto
-rakastaa itse häntä, hän on mustasukkainen, se on selvää; mutta hän ei
-saa koskaan enää Kristiinaa nähdä! Hänen pitää miekoin ja keihäin antaa
-meille hyvitys, vaikkakin kreivi Albert, tai vaikkapa itse kuningas
-asettuisi välillemme! Pahus pojan periköön! Hm! hän on kuninkaan
-sisarenpoika -- mutta en minäkään ole koira, eikä sisareni portto. Sen
-minä hänelle vielä näytän, -- en minä saanut ritarilyöntiä sisareni
-tähden, en ostanut kunniaani hänen häpeällään."
-
-Kun hän näin hiljaisena, kuutamoisena juhannusyönä laski tulisin,
-intohimoisin purkauksin kiukkunsa ilmoille, hevosen ravatessa hyvää
-vauhtia eteenpäin yli kanervaisen kankaan, pysähtyi hevonen äkkiä,
-hypähti syrjään, ja jäi levottomana seisomaan. Kaarlo tarttui lujemmin
-ohjiin ja katseli ympärilleen. Hämmästyksekseen hän huomasi viheliäisen
-ihmisolennon, jonka yli hän oli ollut ratsastamaisillaan, makaavan
-tiellä poikittain. Tuo outo näky herätti hänessä sekä myötätuntoa
-että kauhua: siinä oli keltaisenkalpea kuihtunut, mustaan, rääsyiseen
-maallikkoveljen pukuun puettu ihminen; hän vääntelehti maassa kuin
-epätoivoisissa kuolemantuskissa ja ojensi käsivartensa pysähtynyttä
-ratsastajaa kohti.
-
-"Pyhän Qvirinuksen ja pyhän Valentinin kautta!" vaikeroi kolkko, käheä
-ääni huonolla saksankielellä, jonka ääntäminen oli italialaista tai
-espanjalaista. "Armahtakaa minua, jos olette kristitty ihminen, ja
-viekää minut papin luo, jotta voin tunnustaa syntini ennenkun joudun
-iankaikkiseen tuleen."
-
-"Ihmisparka!" sanoi Kaarlo, "vaikken olisi ritari enkä kristitty, niin
-enhän voisi jättää teitä tänne makaamaan. Jos voitte pysyä hevosen
-selässä takanani, niin vien teidät lähimpään taloon, vaikka aikani
-onkin vähissä. Ojentakaa tänne kätenne ja astukaa jalalleni!"
-
-Mitään vastaamatta kohosi maasta pitkä luuranko-olento ja ojensi
-hänelle kylmän, kuihtuneen käden; vähemmällä vaivalla kuin mitä
-kuolevalta olisi odottanut, pääsi hän hevosen selkään satulan taakse;
-suonenvedontapaisesti pusersi hän pitkät, laihat käsivartensa Kaarlon
-vyötäisten ympäri. "Ratsasta nyt ennenkuin saatana vie meidät
-molemmat!" huusi hän, ja Kaarlo iski kannuksensa hevoin kylkiin ja
-nelisti vinhaa vauhtia eteenpäin.
-
-Hän oli näin ratsastanut hyvän aikaa, eikä vieläkään näkynyt taloa
-kuivalla kankaalla; kuunvalossa näki hän vain sivullaan hevosen ja
-molempain ratsastajien kuvat sekä oudon liehuvan viitan varjon, joka
-suurena mustana pilvenä liehui heidän ympärillään. Niin uskalias
-kuin Kaarlo olikin, tunsi hän tuon oudon matkatoverin takia kummaa
-ahdistusta mielessään. Lapsuudenaikuiset kummitusjutut johtuivat
-elävästi hänelle mieleen; luurangon laihat käsivarret puristivat häntä
-rinnasta, ja hän tunsi voimakkaasti kiusausta heittää taakkansa pois.
-"Elkää puristako minua niin lujaa!" sanoi hän, "tehän tukehdutatte
-minut -- haa, kuka olette?"
-
-"Aja, aja!" kuiskasi käheä ääni hänen takanaan. "Minä sanon sinulle
-kuka olen, jos osaat olla vaiti. Olen saatanan paras kokki, mutta
-minulla ei ole lainkaan halua tulla paistetuksi hänen kyökissään.
-Katso, hän pitelee minua jo viitan liepeestä, ja kaksi perkelettä hän
-on jo lähettänyt minulle esimauksi: toinen syöpi keuhkoani, toinen
-kalvaa selkäydintäni. Nyt sukkelaan, toveri! Jos kuolen ennenkuin tulen
-ripitetyksi, saat sinä näin ratsastaa kanssani joka puoliyö. Aja!"
-
-Kaarlo kannusti hevostansa, ja sen enempiä kyselemättä hän ratsasti yli
-kankaan himmeää lampun tai kynttilän valoa kohti, joka lohduttavana
-loisti häntä vastaan jonkun matkan päässä. Mutta matka sinne oli
-pitempi kuin hän luulikaan; monet kankaalla risteilevät tiet eksyttivät
-häntä, ja paksut sadepilvet olivat peittäneet täysikuun. Kaarlo ajoi
-umpimähkään kivien ja kantojen yli ja rukoili hiljaa, sillävälin
-kuin hänen kauhukseen kamala matkakumppani kähein kuiskauksin väliin
-rukoili, väliin nauroi, toisinaan taas lasketteli kauheita kirouksia.
-
-"Pidä suusi, saatana!" huusi Kaarlo nyt. "Jos vielä lausut ainoankaan
-jumalattoman sanan, heitän minä sinut pois ja jätän raatosi tielle
-kaarneiden syötäväksi!"
-
-"Hohoo, toveri, se ei käy niin äkkiä!" kuiskasi kiusanhenki ja
-kiristäytyi lujemmin Kaarloon kiinni. "Jos jaksoin saada voiton Tanskan
-kuninkaasta, tulen toki toimeen sinunkin kanssasi!"
-
-Mieli tuskaisen jännittyneenä hän ajoi eteenpäin eikä mistään hinnasta
-olisi heittänyt pois taakkaansa, niin kamala kuin se olikin. Vihdoin
-hän pysähtyi sen talon luona, josta oli valoa nähnyt. Hän huomasi nyt,
-että se oli yksinäinen, viheliäinen majatalo, jonka tallin luona hän
-näki miehen seisovan sarvilyhty kädessä. Hän tunsi samassa olevansa
-äkkiä vapautettu taakastaan. Hän hyppäsi tallin luona pois satulasta,
-ja miehen lyhdyn valossa näki hän muutaman askeleen päässä takanansa
-tuon pitkän, kuihtuneen luurankohaamun makaavan maassa tiedottomana
-kaatumataudin kouristuksissa.
-
-"Jumala varjelkoon, mitä se on, herra ritari?" kysyi mies ja teki
-ristinmerkin. "Oletteko tuonut kuoleman vai paholaisen mukananne
-krouviin?"
-
-"Se on kuolemansairas pahantekijä, joka arvattavasti on karannut
-hirsipuusta", sanoi Kaarlo. "Minä löysin hänet kankaalta. Auttakaa
-minua saamaan hänet vuoteelle ja herättäkää hänet henkiin! Olen
-luvannut hänelle nopean ripityksen, ja se pitää hänen saada!"
-
-Runsaan juomarahan saatuaan mies ei enää epäröinyt, vaan tarttui
-puolikuolleeseen pahantekijään ja kantoi Kaarlon avuksi hänet sisälle.
-
-Ensimäisessä, likaisessa vierashuoneessa istui kolme brandenburgilaista
-ratsumiestä laulaen oluthaarikan ääressä iloisia viisuja, ja
-nurkassa istui pitkä, kookas, mustaan ritaripukuun puettu herra,
-kypäri syvään otsalle painettuna. Kaarlo oli tälle matkalleen
-pukeutunut halpaan, ruskeasta alankomaalaisesta pumpulikankaasta
-tehtyyn asemekkoon, ja koska hänellä ei ollut muita varustuksia
-kuin miekka ja kirkas, höyhenetön teräskypärä, pidettiin häntä
-kaikkialla vain halpana saksalaisena ritarinpalvelijana, jollei
-huomattu hänen kultakannuksiaan. Nähtyään vierashuoneen olevan
-täynnä vihollisia mietti hän, kuinka itseään ilmaisematta voisi
-suorittaa mitä oli aikonut. Hän pyysi yksinäistä huonetta itselleen
-ja sairaalle toverilleen, ja heti kun ylimäisessä vierashuoneessa
-oli tavanmukaisin, kotona opituin keinoin saanut matkakumppaninsa
-virkoamaan tainnuksistaan, käski hän isäntää ja tämän väkeä poistumaan.
-Sitten sulki hän oven, puhdisti lamppua ja katseli oudon kaameita
-kasvoja. Tämä näytti olevan pahantekijä alhaisinta lajia, joka oli
-ammattinaan harjoittanut rikoksientekoa ja myynyt sielunsa autuuden
-maanmahtavien syntisten rahasta. Hän saattoi olla etelämaalainen, ja
-pienet, levottomat silmät ilmaisivat viekkautta ja kavaluutta, jota ei
-edes kuolemankauhu eivätkä silminnähtävät omantunnonvaivatkaan voineet
-voittaa.
-
-Heti kun hän näytti täysin tointuneen, katsoi Kaarlo häntä jäykästi
-silmiin ja laski kätensä hänen olalleen. "Lupasin teille pikaisen
-ripityksen!" sanoi hän, "sen saatte, kurja mies! Sanokaa paikalla,
-mitä teillä on ollut Tanskan kuninkaan kanssa tekemistä, tai, niin
-totta kuin Jumala on, minä lähetän teidät ilman rippiä, ja sakramenttia
-helvettiin!" Näin sanoen hän paljasti miekkansa, asetti terävän kärjen
-pahantekijän kurkulle ja näytti muka olevan valmis pistämään minä
-hetkenä hyvänsä.
-
-"Hohoo!" sanoi vieras ja pyöritti hurjasti pieniä silmiään, "olenko
-minä piinapenkissä? Olenpa siellä ennenkin ollut. Mitä Tanskan
-kuningasvainaja teihin kuuluu? Enpä minä hänelle myrkkyä antanut --
-minä keitin sen vain -- ja siitä synnistä minulla on jo
-päästökirja" -- --
-
-"Kuollut -- kuningas Valdemar kuollut -- myrkytetty!" -- vaikeroi
-Kaarlo ja pudotti kauhuissaan miekan kädestään, "ja sinä hänen
-murhaajansa!". Rajusti tarttui hän taas miekkaan. "Kohdatkoon sinua
-siis taivaan kosto niin totta kuin et elävänä pääse käsistäni!"
-
-"Murha! Apua!" kirkui sairas ja tarttui käsiksi miekkaan. "Oletteko
-hullu? Enhän minä edes ole nähnyt kuningas Valdemaria! -- Murha! Apua!"
-
-Sairaan hätähuuto synnytti melua sivuhuoneessa. Tuokiossa murrettiin
-ovi auki, ja sisään syöksyi kolme brandenburgilaista ratsumiestä sekä
-pitkä, mustapukuinen ritari, jälkijoukkona isäntä väkineen.
-
-"Kelvoton mies, kirottu konna, aikooko hän murhata matkatoverinsa?
-Katsokaapa, hän vuotaa verta, hän vuotaa verta, tuo ihmisparka!"
-huusivat he toinen toiselleen, ja ennenkuin Kaarlo ehti edes ajatella,
-olivat nuo kolme vankkaa ratsumiestä hyökänneet hänen kimppuunsa ja
-riistäneet aseen häneltä.
-
-"Sitokaa hänet käsistä ja jaloista, kelvoton konna!", huusi tuo pitkä,
-outo ritari, "heittäkää hänet kellariin, kunnes päivä koittaa ja hänet
-voi kaikkien nähden hirttää!"
-
-Ei kukaan halunnut kuulla Kaarlon itsepuolustusta, vaan ankaran
-ritarin käskyä noudatettiin viivyttelemättä: kädet ja jalat sidottuina
-heitettiin Kaarlo alas pimeään lattianalaiseen kuoppaan, ja kansi
-suljettiin ja lukittiin hänen jälkeensä.
-
-Siihen hän jäi makaamaan puoleksi tiedottomana kovakouraisesta
-pahoinpitelystä ja kiristi hampaitaan kiukusta. Yht'äkkiä hän huomasi,
-että hänen yllään oli hiljaista, ja luukussa olevan raon läpi hän
-saattoi kuulla oudon ritarin äänen.
-
-"Me olemme nyt kahden, ihmisraukka!" -- kuului syvä, voimakas ääni
-lausuvan. "Sinä sanot haluavasi ainoastaan paljastaa sydämesi papille.
-Hyvä! jollet voi minua nähdä, niin ojenna kätesi tänne! Tunnetko nyt
-pyhän tonsuurin? [Pappien paljaaksi ajettu päälaki.] Minä peitän sen
-kypärillä, milloin sitä ei tarvita. Olen vihitty Herran palvelija ja
-voin päästää sinut kaikista synneistäsi. Rohkaise mielesi, poikani, ja
-tomusta! Armon ovi on leveä."
-
-"Ja minä olen kapea, hyvä herra", kuului sairaan käheä ääni hurjan
-naurun säestämänä lausuvan. "Ruumiissani ei ole lihaa linnunkaan syödä;
-mutta kunhan sielu on erinnyt, luulen sen käyvän niin paksuksi ja
-leveäksi siitä paljosta myrkystä, jota olen keittänyt, että armon ovi
-sittenkin jää liian soukaksi."
-
-"Siis, murhaaja, myrkyntekijä", sanoi ritaripukuinen pappi, "no,
-siitäpä näytätkin. Mutta ole hyvässä turvassa, poikain: sellaisiakin
-ihmisiä tarvitaan maailmassa. He ovat yhtä tarpeellisia kuin käärmeet
-ja skorpioonit; eikähän Herra Jumala muutoin antaisi heidän elääkään."
-
-"Hohoo, sittenhän minä olenkin onnellisessa asemassa!" vastasi sairas,
-"sitä olen ennenkin ajatellut. Mutta olettekohan vain oikea pappi?
-Minulla on vanha synninpäästökirja taskussani. Näettekö, tämän on eräs
-piispa minulle antanut, mutta minä en vain tiedä, onko se enää pätevä,
-sillä hän on sittemmin joutunut pannanalaiseksi."
-
-"Pannanalaiseksi!" mutisi ritari, "se voi parhaimmallekin sattua.
-Tunnenpa piispan, joka kahdesti joutui kirkonkiroukseen. Täällä on
-vetoa -- panenpa kypärän päähäni taas. Sulje silmäsi valolta! se
-häikäisee niitä; lasken lampun syrjään. Nyt asiaan, poikani! Mitä
-sinulla on tunnollasi! Aika on vähissä; minulla on muuta tekemistä kuin
-viipyä täällä; ja sinulla nähtävästi myös. Mikä murha mieltäsi enimmän
-painaa?"
-
-"Viimeinen, viimeinen", sanoi pahantekijä. "Hän oli niin nuori ja
-kaunis -- ja se tapahtui neljäntenä päivänä häiden jälkeen -- mutta
-mitä keisari teki vihollisensa tyttärellä?"
-
-"Prinsessa Beatrix, nuori keisarinna! Se synti on painava" -- lausui
-syvä, surkutteleva ääni. "Sinä olit siinä välikappaleena, kurja, mutta
-kuka oli kätenä? Kenen sielussa syntyi tuo myrkyllinen ajatus?"
-
-"Hohoo!" sanoi pahantekijä, "minä olin vain ase -- käsi, joka minua
-käytteli, vastatkoon asiastaan, eikö niin, herra pastori! Käsi, joka
-kantaa valtikkaa ja omenaa, ei helposti kuihdu, mutta puikko, jolla hän
-myrkkykattilaa hämmensi, katsokaa, se on jo kuihtunut! Oi, rukoilkaa,
-rukoilkaa, hurskas herra, rukoilkaa puolestani, hankkikaa minulle edes
-siedettävä kiirastuli siitä synnistä! -- Mitä tulee kuninkaaseen,
-joka sai ruton, niin, hänen tähtensä pitää etusijassa kreivin ja
-pannaanlasketun piispan palaman."
-
-"Kuole nyt vain, kurja, ja ole ainaiseksi vaiti tuosta vanhasta
-synnistä! Nyt tiedän tarpeeksi!" jyrisi ritarin ääni. "Nyt voin Oton
-korvaan kuiskata sen sanan, jota kauan olen etsinyt. Murha, murha! se
-on mahtava sana; tulipa se vaikka sinun kuihtuneilta huuliltasi, kalpea
-dominikus, saattaisi se hyydyttää veren sydämessäni, ellen olisi veren
-ja sinun kielesi herra. Tunnetko minut nyt, ja muistatko valan, jonka
-minulle vannoit?"
-
-"Voi, armollisin herra piispa!" tässä vapisi kuolevan ääni -- "tekö
-se olette itse, vai tuleeko paholainen teidän haahmossanne kurjan
-sieluni noutamaan? Elkää tappako minua, ennenkuin olette vielä kerran
-antanut minulle synninpäästön. Enhän minä ole valaani rikkonut, enhän
-ole nimeänne maininnut kenellekään kuolevaiselle, en edes teille
-itsellenne; enkä elä tuntiakaan enää. Mutta te olette jälleen pyhä
-mies, kun olette päässyt kirkonkirouksesta; antakaa minulle siis nyt
-uusi, voimakas synninpäästökirja ja ottakaa entinen takaisin -- sen
-yli on saatana vetänyt viivan sinä hetkenä, jolloin te jouduitte
-kirkonkiroukseen."
-
-"Kuole, kuole, kurja"! vastasi voimakas ääni. "Kas niin, auta nyt
-itseäsi parhaiten, mutta elä minulta autuutta odota, -- olen joutunut
-uudelleen kirkonkiroukseen."
-
-"Voi, voi!" vaikeroi kuoleva, "ketä te siunaatte, se on kirottu --
-teidän sormenne polttavat ilmassa --. Voi, voi, te olette vihkinyt
-minut ikuiseen tuleen!"
-
-"Kiemuroi siinä nyt vain ja kuole, kurja sisilisko!" kuului taas
-syvä ääni lausuvan, -- "sinä olit syntynyt palvelemaan mahtavia ja
-katoamaan. Kuole vain siinä uskossa, että pannaan julistettu piispa on
-palava puolestasi: hän palaa, pannan säteet polttavat päälakeani, mutta
-minä nauran niitä: kypärä jäähdyttää sitä paloa, kunnes kruunu sen
-tyyten sammuttaa. Joko olet kauhusta kuollut, kurja konna!" kuului nyt
-kolkko, matala ääni, "hyvä on! Kuihtunut raato ei enää ketään ilmaise."
-
-Sanomatonta kauhua tuntien oli Kaarlo kuullut joka sanan eikä epäillyt,
-että mustapukuinen pelottava ritari oli tuo uhkarohkea Valdemar-piispa,
-joka nyt oli toistamiseen joutunut kirkonkiroukseen, ja joka nyt
-lankonsa, Bernhard-herttuan kuoltua etsi suojaa Brandenburgin
-rajakreiviltä ja Otto-keisarilta, joka uhmaili pannaa kuten hänkin.
-Kaarlo muisti isä Saxon viimeiset hämäräperäiset sanat, jotka kerran
-lapsena oli kuullut maatessaan Pietari-piispan makuusopessa, ja jotka
-hän nyt äkkiä tunsi selvästi ymmärtävänsä. "Jos minä näin ihmeellisiä
-teitä joudun tietämään vääryyden salaisuuksia", sanoi hän itsekseen
-"niin ei se suinkaan suotta tapahdu. Valdemar, suuri kuninkaani, sinun
-kruunuasi tavoitellaan ja henkeäsi uhataan, kuten veljesikin, -- sama
-rikollinen käsi vainoo sinua kuten häntäkin. Haa, olisinpa vapaa! --
-Mitä minun henkeni on kuninkaan rinnalla?"
-
-Hänen yläpuolellaan vallitsi nyt haudanhiljaisuus. Hän rukoili hiljaa
-rukouksen ja vaipui uupumuksesta ja rasituksista uneen.
-
-Nukuttuaan muutamia tunteja hän heräsi talosta kuuluvaan kovaan meluun.
-Hän kuuli hevosten astuntaa ja koirain haukuntaa. Sitten kävi kaikki
-taas hiljaiseksi. Hänen ympärillään oli pilkkosen pimeää; mutta pihalta
-kuuluvasta kukonlaulusta hän saattoi päättää, että oli aamuhämärä.
-Kohta senjälkeen avattiin kellarinluukku, ja kumaraselkäinen mies astui
-lyhty kädessä alas rappuja hänen luokseen. Hän tunsi sen vanhaksi,
-itaraksi isännäksi, joka häntä sidottaessa oli riistänyt kultakannukset
-hänen saappaistaan ja pistänyt ne taskuunsa.
-
-"Jos vielä olette hengissä", sanoi isäntä, "niin voitte nyt kiittää
-suojeluspyhiänne siitä, että brandenburgilaiset saivat muuta
-ajateltavaa kuin konnien hirttämistä."
-
-"Ovatko he poissa?" kysyi Kaarlo, "piispakin?"
-
-"Mikä piispa?"
-
-"Outo ritari, aioin sanoa."
-
-"Ovatpa kyllä", vastasi isäntä välinpitämättömänä, asettaen lyhdyn
-rappusille ja katsellen Kaarlon pukua tarkkaavaisena, muttei lainkaan
-sen näköisenä kuin aikoisi hänet laskea vapaaksi. -- "Tuli tieto, että
-rajakreivi ja keisari Otto olivat Primbergissä, tietäkääs, ja silloin
-käski ankara herra ritari heti satuloida hevoset ja lähti tiehensä,
-kuin piru olisi hänet vienyt, teitä muistamattakaan. Minäkään en
-halunnut häntä teistä muistuttaa; minä ajattelin näin: onpa täällä
-laki ja oikeus maassa, ja jos kenenkään asiana on johtaa vieraitani
-hirsipuuhun, niin kelleppä se lähemmin kuuluisi kuin minulle. Kaunis
-toverinne makaa tuolla ylhäällä sängyssä kuolleena, jäykkänä kuin
-silli, kuten tietänette. Minulla on kyllä todistajia, että te olitte
-lyödä hänet kuoliaaksi ja te olisitte kyllä tehnyt hänestä lopun
-kahdenkesken, ennenkuin ehdimme tulla sisälle. Helppo olisi saada
-teidät tuomituksi ja hirtetyksi. Mutta te näytätte kunniallisen miehen
-pojalta, enkä minä pidä teitä petturina enkä saiturina. Kuollut on nyt
-kuollut, ja minulla on kristillinen mieli: mitäpä minua liikuttaa,
-haluatteko ottaa ystävältänne hengen vai ette, kunhan vain vastaatte
-puolestanne ja maksatte kullekin osansa. Jos nyt suoritatte sekä oman
-yösijanne että hänen, ja mitä kumpikin olisitte nauttineet ellette
-olisi saaneet esteitä, lisäksi mitä kuolleen hautaaminen maksaa, ynnä
-vielä säädyllisen palkkion vaivastani ja levottomuudestani, päästän
-minä teidät siteistänne ja lasken teidät menemään, sen enempää melua
-tästä asiasta nostamatta. Kumppaninne oli muuten kelvoton petturi!"
-lisäsi hän. "Tässä on rahakukkaro, joka hänellä oli vyöllään; siinä ei,
-kunniani kautta, ole puolta äyriäkään, kuten itse näette."
-
-"Vai niin!" vastasi Kaarlo. "Vaikka se olisi ollut täynnä kultaa ja
-jalokiviä, en kehoittaisi ketään kristittyä ihmistä siihen kajoamaan."
-
-"Kuolema ja kirous! Eihän hän liene kuollut ruttoon?" huusi isäntä
-pelästyneenä ja heitti suuren, helisevän rahakukkaron ulos taskustaan.
-
-"Te olette siis omin päinne määrännyt itsenne hänen perilliseksensä",
-sanoi Kaarlo. "Jollette pelkää verirahoja, niin olkoon menneeksi minun
-puolestani! Ei teidän muuten tarvitse peljätä ruttoa. Hänessä näytti
-olevan keuhko- ja kaatumatauti, mutta kyllä hän kai kuoli kalvaviin
-omantunnontuskiin."
-
-"Eikö sen kummempaan?" sanoi isäntä ja otti taas kukkaron maasta. "Se
-tauti ei minuun tartu. Minulla on yhtä hyvä omatunto kuin kenelläkään
-krouvarilla koko kristikunnassa, eikä minun tarvitse verirahoja pelätä.
-Mutta koska olette näin antanut selkoa asioista, tahdon vapauttaa
-teidät pelkkää vaitiololupausta vastaan, herra ritari, ja antaa teille
-kauniit kultakannuksenne takaisin, niin saatte, kuten säätyhenkilö
-ainakin, maksaa mielenne mukaan." Näin sanoen pisti hän kukkaron
-taskuunsa ja irroitti Kaarlon siteet.
-
-Viipymättä kauemmin kuin oli välttämätöntä, tyydytti Kaarlo itaran
-isännän, ja pian istui hän ratsunsa selässä matkalla Gentiin.
-
-Flandernin rajan lähellä saavutti hän eräänä päivänä monilukuisen,
-komean ratsumiesparven, ja tultuansa lähemmä näki hän niiden olevan
-hyviä ystäviä ja maanmiehiä, iloisena yllätyksestä tervehti hän
-heitä ja liittyi heidän joukkoonsa. Siinä oli Junkker Strange, joka
-Pietari-piipsan, Absalon Belgin ja kahdenkymmenen Tanskan ylhäisimmän
-ritarin kera oli lähetetty keisari Fredrikin luo, kuninkaan nimessä
-onnittelemaan vastavalittua Saksan keisaria, ja samalla uudelta
-keisarilta pyytämään vahvistusta Valdemarin laajoille Saksassa
-oleville perintö- ja valloitusalueille. Tämän tärkeän tehtävän oli
-Junkker Strange suorittanut älykkäästi kuten ainakin. Hänellä oli nyt
-mukanaan keisari Fredrikiltä kirjelmä, jossa tämä tunnusti Valdemarin
-Pohjoisalbingin, Stormarnin, Dittmarskin ja Vagrienin, Hamburgin,
-Lübeckin, Lauenburgin ja Mecklenburgin, samoinkuin Schwerinin ja
-Slavienin eli Rügenin sekä Pommerin herraksi. Tämän kirjelmän
-olivat keisari sekä kaksitoista hengellistä ja maallista ruhtinasta
-allekirjoittaneet ja sinetillänsä vahvistaneet.
-
-Junkker Strangen iloiset kasvot ja hänen seurueensa hilpeys sai
-Kaarlonkin mielen hilpeäksi karkoittaen ne synkät ajatukset ja kuvat,
-joita hänen taistelunsa Oton kanssa sekä seikkailu majatalossa olivat
-hänen mielessään synnyttäneet. "Mutta mitä kuningas sitten Gentissä
-tekee?" kysyi hän Junkker Strangelta, "minä luulin hänen vielä olevan
-Brandenburgin maakunnassa, kun äkkiä ihmeekseni sain käskyn etsiä häntä
-Flandernista."
-
-"Sitä on kyllä lupa kysyä", vastasi Junkker Strange, "mutta ihmetellä
-ei sovi, missä hän sitten lieneekin. Kuningas ei ole niitä ihmisiä,
-jotka löytää sieltä minne ne jättää. Kun hänet viimeksi näin, teki
-hän juuri voittoretkensä Stettiniin. Nytpä hoetaan hänen antaneen
-määräyksen kapinoiville läänitysmiehilleen Schwerinin kreiville,
-että kokoontuisivat kreivi Ferdinandin luona, joka on tarjoutunut
-välittämään sovintoa heidän ja kuninkaan välillä. Herra Absalon
-Belg on kylläkin esittänyt meille arvelunsa todennäköisestä
-syrjätarkoituksesta, joka mahdollisesti onkin päätarkoitus; mutta en
-tiedä, sopiiko siitä puhua."
-
-"Miksi ei?" sanoi Absalon Belg ja ratsasti lähemmäksi, "maanmiesten
-kesken ei tarvitse olla niin varovainen, ja mitä tanskalainen
-sanoo kuninkaastaan, siitä hän kaiketi kyllä vastannee. Mika on
-luonnollisempaa, kuin että viisas, ritarillinen kuninkaamme aikoo,
-kulkiessaan tärkeissä valtioasioissa Flanderiin, samalla uudistaa
-kauniin ja rakkaan ystävyyssuhteen? Ja jos on totta, että prinsessa
-Berengaria oleskelee veljensä luona Gentissä, ei tarvita suurta älyä
-arvatakseen, miksi tämän rauhanvälityksen pitää juuri siellä tapahtua."
-
-"Prinsessa Berengaria?" kysyi Kaarlo säpsähtäen. "Kerrottiinhan pari
-vuotta sitten hänen menneen luostariin Portugalissa."
-
-"Se kai tapahtui vain kokeeksi", sanoi Absalon Belg, "niin ylpeä ja
-kaunis prinsessa tuskin todenteolla pukeutuu huntuun niinkauan kuin
-hänellä on kruunu odotettavissa."
-
-Kaarlon kasvot kirkastuivat silminnähtävästi hänen kuullessaan tämän.
-"Ah, kunpa olisi niin hyvin!" huudahti hän ja ajatteli vain, että jos
-kuningas jälleen menisi avioliittoon, niin huhu hänen suhteestaan
-Kristiinaan ehkä samalla häipyisi.
-
-"Kuninkaan ja Tanskanmaan tähden minä en sitä toivoisi!" sanoi
-Pietari-piispa, joka ratsasti Junkker Strangea lähinnä, "ylpeästä
-portugalittaresta ei milloinkaan tule Dagmaria; olipa hän vaikka
-tuhannen kertaa kauniimpi, Dagmarin sydäntä hän ei milloinkaan saa."
-
-Junkker Strange puristi piispan kättä ja vaikeni. Kuinka hilpeä ja
-huoleton tuo iäkäs ritari olikin, ei hän kuitenkaan koskaan voinut
-muistella hurskasta Dagmar-kuningatarta saamatta kyyneliä uskollisiin,
-rehellisiin silmiinsä.
-
-"Talonpojat ja papit tuskin kantanevat kopeata portugalitarta
-käsillään niinkuin Dagmar-kuningatarta", sanoi Absalon Belg katsahtaen
-syrjästä piispaan, "mutta meidän sotaiselle kuninkaallemme on
-varmaankin uljas haukka rakkaampi kuin lauhkea tunturikyyhky. Ettehän
-suinkaan, herra piispa, usko hänellä olevan sellaisia kerettiläisiä
-mielipiteitä, joista häntä syytetään?" jatkoi hän. "Ellette pane
-pahaksi, kunnianarvoisa herra, niin uskon minä suoraansanoen, että
-häneen kohdistuneet moitteet ovat paras todistus hänen suuresta ja
-kuninkaallisesti sielustaan, joka kohoo aikansa ja sen ennakkoluulojen
-yläpuolelle. Missä hän joutuu hallitsemaan, siellä ei rahvas pääse
-kovin kopeilemaan, ja hengellinen sääty, teidän luvallanne, ehkä saa
-osansa ritariston rasituksista, jos mieli sen olla osallisena meidän
-vaikutusvallastamme ja maallisesta kunniastamme."
-
-Keskustelu oli kääntynyt vakavaan suuntaan, ja olisi pian voinut
-kehittyä loukkaavaksi kunnianarvoisalle Pietari piispalle. Junkker
-Strange, joka tunsi Absalon Belgin, ja hänen veljiensä ylimysvaltaiset
-mielipiteet sekä pelkäsi Pietari-piispan pikaisuutta keskeytti
-sentähden äkkiä keskustelun sukkelalla kokkasanalla. Leikkiä
-laskien ja iloisia lauluja laulellen jatkoivat ritarit matkaansa.
-Islantilainen runoilija, joka oli heidän mukanaan, lauloi heille
-laulun Ragnar Lodbrokista ja uljaasta Aslangistä, jonka hän muutamia
-rohkeita lisäyksiä tehden yritti sovelluttaa kuningas Valdemariin ja
-Berengariaan.
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU.
-
-
-Gentin kreivillisen linnan ritarisalissa istui eräänä iltana kuningas
-Valdemar suuren, viheriän pöydän ääressä, toisella puolellaan
-Flandernin kreivi Ferdinand, toisella arkkipiispa Antero. Kuningas
-kuunteli hajamielisenä ja tyytymätönnä, mitä tulinen Ferdinand-kreivi
-portugalinvoittoisella saksankielellään ja vilkkain elein puheli
-puolustaakseen Schwerinin kreivejä ja heidän julkista liittoansa, sekä
-edellistä, jonka he olivat tehneet keisari Fiilip-vainajan kanssa, että
-nykyistä, jonka olivat solmineet Brandenburgin rajakreivin kanssa.
-Joskin ritarillisen portugalilaisen puolustuspuheesta toisinaan puuttui
-yhtenäisyyttä, korvasi sen hänen mielensä vilpittömyys ja lämpö, ja
-kun puheen lanka häneltä joskus katkesi, puuttui hänen tyyniluontoinen
-vierustoverinsa, tarkkaälyinen ja sukkelasanainen Hildesheimin
-piispa, puheeseen ja kehoitteli Valdemaria kristilliseen lempeyteen
-ja sovinnollisuuteen, kuvaten Henrik-kreiviä kuninkaan uskolliseksi
-ystäväksi ja ihailijaksi, joka vain senaikuisten olosuhteitten pakosta
-oli vähän joutunut harhaan.
-
-Kuningas oli jo kolme päivää oleskellut linnassa ja joka päivä kuullut
-samat puolustelut ja selitykset. Mutta Schwerinin kreivit eivät
-vielä itse olleet tulleet saapuville, ja kuningas kieltäytyi lujasti
-taipumasta sovintoon, ennenkuin nämä itse tulisivat ja alistuisivat
-kaikkiin ehtoihin. Sitäpaitsi oli jotakin, joka teki kuninkaan
-alakuloiseksi ja veti hänen huomionsa pois ikävästä keskustelusta --
-eräs särkynyt toive, jota hän ei kuitenkaan antanut kenenkään huomata.
-Absalon Belgin arvelu ei näet ollutkaan ihan perätön. Kuningas oli
-salaa toivonut saavansa taas nähdä kauniin Berengaria-prinsessan
-linnassa; mutta vielä hän ei ollut häntä nähnyt, ei edes sanaakaan
-hänestä kuullut. Kuningas ei halunnut tiedustella, oliko prinsessa
-linnassa vai eikö, eikä Ferdinand-kreivillä näyttänyt olevan muuta
-mielessä kuin Schwerinin kreivien sovintoasia ja oma uskalias tuumansa
-ryhtyä sotaan Ranskan kuningasta Fiilipiä vastaan. Tälle yritykselleen
-odotti hän Valdemarin puolelta tehokasta apua sillä perusteella, että
-Ranskan kuninkaan ja hänen kuningattarensa Ingeborgin, Valdemarin
-sisaren kesken oli syntynyt eripuraisuutta.
-
-Tällaisiin keskusteluihin olivat päivät menneet; päivästä päivään kävi
-kuningas kiukkuisemmaksi ja vaikeammaksi suostuttaa sovintoon.
-
-"Jollei kreivi Henrik itse tahdo tulla tekemään minulle tiliä
-menettelystään ja puolustautua", näin sanoen nousi Valdemar vihdoin
-kärsimättömänä puhumaan, "niin lähden täältä jo tällä hetkellä, ja
-tämä on viimeinen kerta, jolloin suostun hyvällä keskustelemaan
-kapinallisten vasallieni kanssa."
-
-Samassa aukeni ovi ja Schwerinin kreivi Henrik astui sisään veljensä
-Gunzelinin rinnalla. Henrik-kreivi oli kalpea ja näytti taistelevan
-ankaraa taistelua itsessään. Kylmänkohteliaasti ja näköjään nöyränä
-tervehti hän suuttunutta lääniherraansa, puolustaen pitkällistä
-viipymistänsä sillä, että kun hän aivan liian innokkaasti oli
-kiirehtinyt noudattamaan kuninkaan kutsua, oli hän pudonnut hevosensa
-selästä, eikä ollut neljään päivään kyennyt matkaansa jatkamaan.
-Kun hän näki vihanryppyjen kuninkaan silmäin välissä silenevän,
-kasvoi hänen rohkeutensa ja itseluottamuksensa. Voimakkaasti,
-tosi kaunopuheliaasti antoi hän asemastaan sellaisen kuvauksen ja
-esitti huonon asiansa niin edullisessa valossa, että itse kuninkaan
-täytyi ihailla hänen harvinaisia puhelahjojaan ja kuunnella häntä
-myötätuntoisesti. Viekas kreivi kehui, kuinka paljon hän oli alttiiksi
-antanut asettuessaan niin mahtavaa valloittajaa vastustamaan, ja mihin
-vaaraan hän vasta antautui luopuessaan pohjoissaksalaisten ruhtinasten
-puolueesta. Hän osasi yhtä juonikkaasti ja taitavasti imarrella
-kunnianhimoista kuningasta kuin rohkeasti ja lujasti puolustaa
-itsenäisyyttään sekä voittaa kuninkaan kunnioituksen, jota Valdemar
-aina osoitti viisaita ja uljaita vihollisiaan kohtaan.
-
-"Toivoisin, että Te teoissa olisitte yhtä uljas kuin puheessa",
-vastasi kuningas. "Mutta pysykäämme asiassa! Tunnustatteko minut
-Schwerinin kreivikunnan lääninherraksi ja sitoudutteko täyttämään ne
-velvollisuudet, jotka nyt olette rikkonut liittoutuessanne vihollisteni
-kanssa?"
-
-Henrik-kreivi vetosi vanhempien, hänen suhdettaan Tanskan kruunuun
-koskevien sitoumusten ja asiakirjojen sana- ja lausemuotoihin,
-jotka hän tulkitsi omaksi edukseen, ja selitti olevansa oikeutettu
-liittymään mihin puolueeseen hyvänsä nyt, kun Saksan ruhtinaat
-olivat jakaantuneet tärkeässä, Saksan keisarin arvoa koskevassa
-riidassaan. "Jokaisen allekirjoittamani ja sinetillä vahvistamani
-sitoumuksen minä muuten tunnustan", sanoi hän rauhallisena, "ja minä
-pyydän Teitä, suurivaltaisin kuningas, näiden oikeamielisten herrain
-nähtäväksi laskemaan ne sopimuskirjat ja sitoumukset, jotka minä Teidän
-mielestänne olen rikkonut."
-
-Valdemar tunsi olevansa pahassa pulassa ja harmitteli, ettei voinut
-tuoda esille asiakirjoja, jotka häneltä oli viekkaasti anastettu.
-"Pidin tarpeettomana esittää teille kirjallisia todistuksia siitä,
-minkä Te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, kreivi Henrik", vastasi hän
-kiukkuisena. "Kenties Te muuten voisitte itse helpommin kuin kukaan muu
-tuoda esille ne rikkomuksienne kirjalliset todistuskappaleet, joiden
-suhteen olette niin rohkean varma siitä, ettei minulla niitä ole. Mutta
-minä vakuutan Teille: mitä minä ja korkeasti autuas veljeni kelpo
-miekallamme olemme voittaneet rehellisessä ja julkisessa taistelussa,
-sen minä samalla miekalla voin ottaa uudelleen minä hetkenä hyvänsä,
-jos se tehdään riidanalaiseksi."
-
-"Se on väkevämmän oikeus, suurivaltaisin herra!" vastasi Henrik-kreivi,
-"se on valitettavasti meidän päivinämme voimassa kristittyjen
-kuningasten ja ruhtinasten kesken paljon enemmän kuin pitäisi.
-Tässä ei ole puhe siitä, mitä Te väkivoimalla voitte, mutta siitä,
-mitä Te todennäköisellä oikeudella ja kohtuudella, ehdottoman
-yliherruuden perustuksella, voitte vaatia, siitä, mitä minä, pakosta
-tai vapaaehtoisesti, mutta joka tapauksessa täydellä järjellä olen
-muka tunnustanut. Te näytte epäilevän minun Teiltä riistäneen ne
-todistuskappaleet, joihin väitteenne perustatte; mutta minä uskallan
-pyhän sakramentin kautta vannoa, ettei minun hallussani ole eikä
-koskaan ole ollut sellaista asiakirjaa."
-
-Kuningas säpsähti ja katsoi häneen tutkivin silmäyksin. "Väärää valaa
-en usko teidän enkä kenenkään kunniallisen ritarin voivan tehdä",
-sanoi hän, "olkoon siitä asiasta kylliksi! Koska vanhemmat, Teidän
-suhdettanne Tanskan kruunuun koskevat sopimus- ja asiakirjat ynnä
-muutamat muut tärkeät paperit ovat minulta käsittämättömällä tavalla
-joutuneet pois, ja koska Te vaaditte rikkomuksistanne muita todistuksia
-kuin mitä itse tiedätte ja minkä kaikki tietävät, niin täytyy minun
-tässä ensisijassa, tuomarina ja lääninherrana, vaieta. Mitä on
-tapahtunut, olkoon siis unohdettu, ja nyt on vain kysymys siitä,
-tahdotteko edeskinpäin tunnustaa minut lääninherraksenne vai ettekö?"
-
-Keskustelu keskeytyi nyt, kun sanoma saapui Junkker Strangen ja hänen
-seurueensa tulosta. Kuningas käski kreivi Henrikin ja hänen veljensä
-miettimään ratkaisevaa selitystä seuraavaksi päiväksi ja läksi
-ritarisalista silminnähtävästi harmistuneena vastaanottamaan omassa
-huoneessaan tärkeitä uutisia.
-
-"Senmukaan mitä kuningas itse on selittänyt", näin sanoen kääntyi
-Henrik-kreivi voitonriemuisena arkkipiispa Anteron ja muiden herrojen
-puoleen, "emme me, veljeni ja minä, olekaan tässä rikollisia, jotka
-olisivat rikkoneet Tanskan kruunua vastaan, vaan itsenäisiä saksalaisia
-ruhtinaita, joiden vapaasta tahdosta ja valinnasta riippuu, tahdommeko
-vasta olla kuningas Valdemarin miehiä vai emmekö, ja siitä minä
-huomenna annan kuninkaalle ja teille päätöksemme."
-
-Kreivi Ferdinand katsoi ihmetellen rohkeaa miestä, joka niin
-käsittämättömällä tavalla oli puhdistanut itsensä, ja Hildesheimin
-piispa kuiskasi salaa hänen korvaansa: "Hyvä, kreivi! Se oli sukkela
-kepponen; nytpä saavutte onnellisesti satamaan."
-
-Ilta oli tullut. Tunnin keskusteltuansa kuninkaan kanssa Junkker
-Strange oli lähtenyt hänen huoneestaan. Keisari Fredrikin tärkeä kirje
-kädessään käveli kuningas vakavin askelin edestakaisin yksinäisessä
-huoneessaan, kun Riisen Kaarlo astui sisään ja ojensi hänelle kreivi
-Albertin kirjeen. Kuningas avasi kirjeen ja luki sen nopeasti läpi.
-"Hyvä!" sanoi hän ja ihmetteli, että Kaarlo yhä jäi seisomaan. "Onko
-Teillä muuta minulle ilmoitettavaa, ritari Kaarlo?"
-
-"Herra kuningas", vastasi Kaarlo ujona, "pelkään näin sopimattomaan
-aikaan pyytää Teiltä hetken huomiota. Matkallani tänne olen omituisen
-seikkailun kautta saanut tietooni, että orpananne, pannaanlaskettu
-Slesvigin piispa vielä salaa väijyy Teidän henkeänne ja kruunuanne. Hän
-on mennyt Brandenburgin rajakreivin ja keisari Oton luo. Hän on kauhea
-ihminen."
-
-"Ei se ole uutta minulle", vastasi kuningas.
-
-"Myöskin Schwerinin Henrik-kreivistä tahtoisin varoittaa Teitä,
-herra kuningas, jollette pane pahaksenne, että käskemättä sekaannun
-asioihinne -- --."
-
-"Sinä tarkoitat minun etuani, kelpo Riisen Kaarlo", keskeytti hänet nyt
-Valdemar taputtaen häntä olkapäälle; "mutta tiedä, että minä tunnen
-viholliseni paremmin kuin sinä ja itse parhaiten tiedän, mitä minun
-tulee tehdä ja tekemättä jättää."
-
-"Vielä yksi pyyntö, herra kuningas", virkkoi Kaarlo taas, "Suokaa
-minulle paikka niiden ritarien joukossa, joille kuninkaallisen
-persoonanne vartioiminen lähimmin on uskottu! Se on lapsuudestani
-saakka ollut unelmaini huippu, ja senlisäksi on minun tällä haavaa
-mahdotonta noudattaa sotalakia ankaran asemestarini ja päällikköni
-kreivi Albertin lipun alaisena ja pidättyä kaksintaistelusta leirissä,
-niinkauan kuin on ratkaisematta se kunnianriita, joka minulla on Teidän
-sisarenpoikanne, kreivi Oton kanssa."
-
-"Mitä? Kunnianriita?" kysyi Valdemar kiivaana. "Mistä tappelette,
-kukonpojat?"
-
-"Se on asia, herra kuningas, jossa ei kukaan paremmin sovi olemaan
-tuomarina kuin Te itse. Otto-kreivi on syyttänyt viatonta sisartani
-Kristiinaa sellaisesta liitosta ja sellaisesta suhteesta, joka loukkaa
-sekä hänen että paljon arvokkaamman henkilön kunniaa -- --."
-
-Kuningas säpsähti. "Tyhmää juorua ja ämmäinpuhetta", keskeytti hän
-äkkiä Kaarlon. "Siitä herra sisarenpoikani saa minulle vastata!
-Sisaresi kunniasta saat olla rauhassa; sitä ei kreivi Otto eikä kukaan
-muukaan voi tahrata. Minä tahdon kuninkaallisesti pitää huolta sekä
-hänestä että sinusta. Muutoin ei sanaakaan enää tästä asiasta. Sinä
-saat nyt jäädä tänne. Junkker Strange saa näyttää sinulle paikan
-henkivartijaini joukossa."
-
-Kaarlo katseli epäilevin silmäyksin kookasta, voittoisaa kuningastaan
-eikä tiennyt, mitä piti uskoa siitä huolenpidosta, jota Valdemar lupasi
-hänelle ja hänen sisarelleen. Mutta äkkiä voitti hänet Valdemarin
-olennon ylevyys sekä se sielun suuruus ja aateluus, josta kuninkaan
-jalo katse puhui. Epäilyksiään häveten Kaarlo notkisti vaistomaisesti
-polvensa ja suuteli kuninkaan kättä, hehkuvan punan peittäessä hänen
-poskensa. "Ilolla tahdon mennä kuolemaan henkenne ja kunnianne
-puolesta, herra kuningas!" sanoi hän luottavaisena, "ja turvallisesti
-lasken oman henkeni ja kunniani Teidän oikeamieliseen käteenne." Sitten
-tervehti hän kunnioittavasti kuningasta ja lähti huoneesta.
-
-"Miten voikaan yksi ainoa naisenoikku synnyttää hämminkiä monessa
-sydämessä!" sanoi Valdemar ja katseli osanottavasti hänen jälkeensä.
-"Uskollinen, rehellinen poika! Nyt kiusaavat hän ja Otto itseänsä
-ja toisiansa, ja melkeinpä pitävät minua suurempana narrina kuin
-itse ovat, ainoastaan sentähden, että tyttölapsi on saanut päähänsä
-leikkiä kuninkaisilla. Hm! lapsia me olemme sittenkin kaikki!" jatkoi
-hän, "miksi minä tässä harmittelen näiden pikkuherrain viheliäisiä
-kepposia? Voisinhan yhdellä ainoalla viittauksella nujertaa heidät
-maahan. Minkätähden tein ison asian parin vähäpätöisen vasallin
-uppiniskaisuudesta? Enhän sittenkään nähnyt häntä, ylpeätä kaunotarta,
-jota en milloinkaan voi unohtaa. Asunko nyt saman katon alla kuin
-hän, vai istuuko hän nyt kaukana jossakin luostarissa? Onko hän minua
-lähellä ja vihaako hän minua? Vai onko hän kaukana ja liekö minut
-unohtanut? Ah ei, unohtanut hän ei ole minua, arvoton en ole ollut
-hänelle; hänen täytyy joko rakastaa tai vihata Valdemaria iäti. Mutta
-sopiiko minun toivoa jälleennäkemistä? Eikö minun pitäisi paeta häntä
-sensijaan että häntä etsin? Hm, kuinka kauan tuo hurskas, kalpea
-vainaja varoittavana seisoo minun ja elämän välillä? Väkisin vetää
-minua ensimäinen, sammumaton lempi puoleensa. Miksi en siis voi unohtaa
-hurskaan kuolevan sanoja? Eiväthän ne tulleet hänen rakastavasta
-sydämestään, sillä kuoleman sumu peitti jo hänen katseensa, ja hän näki
-vain pimeyttä siinä niissä minä näen valoa ja elämää. Pois, pois, rakas
-varjo! Elä tee Valdemarista alakuloista uneksijaa!"
-
-Näin ajatellen hän avasi linnan puutarhaan vievän oven, hengittääksensä
-raitista ilmaa -- niin hän uskotteli itselleen; mutta pikemmin näytti
-siltä, kuin aikoisi hän salaa tutkia linnaa. Hän heitti purppuraviitan
-yllensä ja meni ulos. Linnan molempia ulkonevia kylkirakennuksia
-katseli hän erinomaisen tarkasti etenkin itäistä, joka näytti aivan
-pimeältä ja luostarimaiselta. Koko tämä osa linnaa oli rakennettu
-vanhempaan tyyliin kuin muu linna, ja näkyi yhdessä vanhan kivikappelin
-kanssa muodostavan erikoisen rakennuksen. Se osa linnan puutarhaa,
-joka oli kylkirakennusta lähinnä, oli myös korkealla aidalla eroitettu
-muusta suuresta puutarhasta, joka oli koristettu suihkulähteillä
-ja korkeilla taxuspyramiideilla. Valdemar kulki aidan viertä, joka
-oli puoliksi vadelma- ja metsäruusupensaiden peitossa. Hän etsi
-sisäänkäytävää ja löysikin sen vihdoin, mutta se oli soukka ja kasvanut
-melkein umpeen orjantappurapensaita, ja kuningas astui sisälle
-pienempään, aidattuun puutarhaan, jonka hän nyt näki olevan samalla
-hautuumaan.
-
-Oli kaunis juhannusilta. Kiiltomadot loistivat ruohossa hautojen
-välillä, ja helminä loisteli yökaste kuunvalossa kukkasten terillä.
-Hiljaisissa, surumielisissä mietteissä kulki kuningas eteenpäin
-ja joutui avoimen hautakappelin luo, missä paloi lamppu veistetyn
-madonnankuvan alla. Hän astui sisään ja näki ympärillänsä kuvilla,
-vaakunoilla ja kirjoituksilla koristettuja marmorisia ruumisarkkuja.
-Vaakunoista hän näki, että tässä arvatenkin oli Flandernin entisen
-kreivisuvun hautapaikat. Hän pysähtyi ja luki kuuluisan Balduinin
-nimen sekä kunnioittavan omistuskirjoituksen, jonka tämän vävy, kreivi
-Ferdinand, oli siihen hänen kunniakseen kaiverruttanut. Balduinia
-mainittiin siinä jaloksi ristin sankariksi, Flandernin kreiviksi ja
-Konstantinopelin keisariksi. Valdemar katseli myötätuntoisena jalon
-urhon muistokiveä; sillä ettei hän voinut olla tähän haudattuna, sen
-tiesi Valdemar kyllä. "Mitä onkaan koko maailman komeus ja kunnia?"
-sanoi hän ja aikoi palata; silloin kiintyi hänen huomionsa uuteen,
-kiiltävään marmoriarkkuun, jota lampunvalo kirkkaimmin valaisi.
-Hän astui lähemmä ja näki, että marmoriseen kanteen oli hakattu
-kookkaan naisen kuva luonnolliseen kokoonsa. Tuolla kookkaalla
-naisella oli päässään komea pyöreä tukkalaite, kaulassaan hänellä oli
-poimutettu kaulus, ja yllään avoin, reunuksilla koristettu viitta;
-kaulasta riippui rinnan yli kolminkertaiset suuret kultavitjat, ja
-alusvaatteisiin oli epäselvästi uurrettu kaksipäisen kotkan kuva.
-Hämmästyksekseen tunsi Valdemar puvun siksi, jonka oli nähnyt prinsessa
-Berengarian yllä hänet ensi kerran tavatessaan. Kuvan pituus ja jalo
-vartalo oli myöskin hänen; mutta kasvoja peitti kynttiläjalan voimakas
-varjo, joka esti häntä niitä näkemästä.. Tuskasta ja säikähdyksestä
-kalpeana hän tarttui vapisevin käsin madonnankuvan edessä palavaan
-lamppuun ja valaisi kalpean marmorikuvan kasvoja; hän näki heikon
-jäljennöksen Berengarian kauniista kasvoista, ja syvä, raskas huokaus
-kohosi hänen rinnastaan. Jalat hänen allansa vapisivat, ja jäykin,
-tuijottavin silmin hän luki sanat: "Berengaria, Portugalin prinsessa,
-syntynyt vuonna 1190 jälkeen Kristuksen syntymän -- kuollut -- --."
-Enemmän hän ei nähnyt. Lamppu putosi hänen vapisevasta kädestään ja
-sammui; itse kumartui hän äkkiä marmorikuvan ylitse ja kostutti sitä
-kuumilla kyynelillä.
-
-Kun hän jälleen tuli tuntoihinsa, kulki hän ääneti ja kumarassa läpi
-pimeän, hiljaisen hautakappelin ja löysi pian uloskäytävän, johon kuu
-paistoi kirkkaasti. Hänestä tuntui, kuin olisi koko maailma ylt'ympäri
-kuollut, ja hän olisi yksin jälellä kulkemassa keskellä hautoja. Hän ei
-itsekään tiennyt, minne jalkansa häntä veivät; vihdoin herätti hänet
-horroksistaan harpun ääni ja hän kuuli kauniin naisäänen, jonka sävy
-oli katkeran surumielinen, laulavan:
-
-    "Näin unta: taivaan kaupunkiin
-    mä kiidin kultaiseen;
-    syliss' armasta hoivasin, -- avaruus
-    jäi allemme pilvineen."
-
-Valdemarille oli tuttu tuo vanha tanskalainen laulu, jonka hän itse
-oli Berengarialle opettanut, hänelle oli tuttu tuo kaunis ääni, joka
-oudosti äänsi tanskaa. "Berengaria, Berengaria, sinä elät!" huudahti
-hän ja syöksähti avonaiseen huvimajaan. Kirkkaassa kuunvalossa hän näki
-naisolennon istuvan harpun ääressä. Tämä nousi ylös ja astui ylevänä
-ja ääneti kuningasta kohti. "Berengaria, Berengaria!" huusi kuningas
-ihastuksensa vallassa ja ojensi kätensä häntä kohti, "jos sinä vielä
-elät ja rakastat minua, niin ei elävät eikä kuolleet meitä enää eroita!"
-
-"Valdemar, Valdemar, ylpeä, uskoton Valdemar!" sanoi ylpeä, kaunis
-prinsessa ja astui askeleen taaksepäin, "minä olen kuollakseni sinua
-vihannut -- mutta rakastan sinua kumminkin -- olen luopunut maailmasta
-sinun tähtesi -- ruumisarkkuni oli valmiina minua odottamassa -- en
-tahtonut sinua milloinkaan enää nähdä -- ja kumminkin -- omasi olen --
-iäti omasi!"
-
-Tulisen kyynelvirran vallassa vaipui hän Valdemarin syliin, ja Valdemar
-tunsi itsensä rajattoman onnelliseksi ja rakastetuksi.
-
-Kun kuningas seuraavana päivänä astui ritarisaliin kokoontuneiden
-herrain ja ruhtinasten pariin, hämmästyivät kaikki hänen
-kirkastuneita kasvojansa. Ei kukaan niistä, jotka olivat nähneet,
-kuinka harmistuneena kuningas edellisenä päivänä lähti kokouksesta,
-voinut selittää tätä silmiinpistävää muutosta. Hän astui sisälle
-kuin onnellinen voittaja, kädessään komentosauvana kokoonkääritty
-pergamentti.
-
-Kreivi Henrik katsoi karsaasti pergamenttikääröä heittäen levottoman
-silmäyksen Hildesheimin piispaan, ja väri hänen kasvoillaan
-vaihtui. Sillä hän luuli, että kuningas oli nyt saanut takaisin nuo
-kadonneet asiakirjat ja että hän aikoi nyt kaikkien nähden häväistä
-niillä viekkaat vasallinsa. Mutta kreivi Henrikin iloksi selitti
-Valdemar, ettei hän nyt enää tahtonut riidellä pikkuasioista, vaan
-oli valmis rauhaan ja sovintoon, kunhan vain Schwerinin kreivit
-tahtoisivat vannoa hänelle uskollisuutta vastaiseksi ja tunnustaa
-hänet Schwerinin kreivikunnan lääninherraksi, joksi keisari Fredrik
-ruhtinaallisine neuvoskuntineen hänet tässä sopimuskirjassa oli
-tunnustanut. Hän antoi sitten arkkipiispa Anteron lukea sopimuskirjan.
-Kun arkkipiispa lukemisessaan saapui allekirjoituksiin, kuuntelivat
-kaikki jännitettyinä, ja kun hän oli maininnut keisarin sekä kaikkien
-eteläsaksalaisten ruhtinasten nimet sekä laskenut tuon useilla suurilla
-sineteillä varustetun arvopaperin pöydälle kaikkein nähtäväksi, nousi
-kreivi Henrik rohkean päättäväisenä ja selitti, ettei tätä arvokirjaa,
-jota ei yksikään Pohjois-Saksan ruhtinaista ollut allekirjoittanut eikä
-sinetillään vahvistanut, voinut pitää edes laillisena, saati hänelle ja
-hänen veljellensä sitovana, sitä vähemmin koska kaikki Saksan ruhtinaat
-eivät vielä olleet tunnustaneet eivätkä asianomaisella tavalla
-vahvistaneet Sisilian kuningasta Fredrikkiä hänen keisarinarvoonsa.
-Helppo oli Böömin kuninkaan, Baijerin, Itävallan ja Lothringin
-herttuain samoinkuin Mainzin, Triverin ja Besanconin arkkipiispain
-tunnustaa Tanskan kuningas niiden maiden herraksi, joista heillä ei
-ollut mitään sanomista; mutta tässä tarvittiin etupäässä niiden herrain
-ja ruhtinasten nimiä ja sinettejä, jotka tästä puuttuivat, koska asia
-koski heitä eikä ketään muita.
-
-Kaikki hämmästyivät Henrik-kreivin rohkeaa vastalausetta, ja
-kuningas nousi kiivaana istuimeltaan, niin että pelättiin pahinta.
-Mutta ennenkuin hän ehti purkaa kiukkuansa, muutti Henrik-kreivi
-äkkiä kasvojenilmettään ja käytöstään sekä selitti kohteliaasti,
-että huomioon ottamatta tätä sopimuskirjaa ja kaikkien keisarien ja
-ruhtinasten omavaltaisuutta, tahtoivat he, hän ja hänen veljensä,
-kumminkin vapaaehtoisesti antaa Tanskan kuninkaalle todistuksen
-kunnioituksestaan ja alistuvaisuudestaan: he tahtoivat ottaa
-kreivikuntansa lääninä häneltä ja avustaa häntä kuudellakymmenellä
-hevosella ja ratsumiehellä hänen vihollisiaan vastaan, ainapa meren
-toisellekin puolen.
-
-Siihen oli Valdemar tyytyväinen. Hän istuutui jälleen rauhallisena,
-ja piti tämän selityksen jälkeen tarpeettomana käydä käsiksi kreivi
-Henrikin keisarin sopimuskirjaa koskevaan vastalauseeseen. Heti
-kirjoitettiin läänityskirja, jonka Schwerinin kreivit allekirjoittivat
-ja varustivat sinetillänsä sekä vahvistivat juhlallisella valalla.
-Tässä asiakirjassa mainitsi Valdemar itseänsä -- keisarin
-sopimuskirjaan nojautuen -- slaavilaisten ja vendiläisten kuninkaaksi,
-eikä kreivi Henrik uskaltanut lausua mitään vastaväitöstä sitä vastaan.
-
-Toimitus näytti niinmuodoin päättyneen kaikkien mielihyväksi, ja
-kuningas puheli nyt niin lempeästi ja ystävällisesti kreivi Henrikin
-ja hänen veljensä kanssa, kuin ei heidän keskensä olisi milloinkaan
-riitaa ollut. Hän kiitti kreivi Ferdinandia tämän ystävällisestä
-välittäjäntoimesta, mutta kehoitti häntä olemaan ryhtymättä sotaan
-Ranskaa vastaan sekä luottamasta Otto-keisariin, joka varmaankin
-jättäisi hänet pulaan, jos retki ei onnistuisi. Kreivi Ferdinand, jota
-lupauksensa sitoi, ei kuninkaan kehoituksesta luopunut sotatuumastaan,
-mutta kun hänellä nyt oli täysin selvillä Valdemarin ja Otto-keisarin
-huonot välit, ojensi hän hänelle avomielisenä kätensä. "Teillä on
-syytä arvostella Henrik Lövenpoikaa toisin kuin minulla!" sanoi
-hän. "Niiden toimenpiteiden jälkeen, joihin olette ryhtynyt, ja
-siihen puolueeseen katsoen, johon olette liittynyt, olisi osanotto
-minun hankkeisiini Teidän puoleltanne epäviisasta ja ristiriitaista
-menettelyä. Minä lähden nyt, jos Jumala ja Pyhä Neitsyt suo, vähän ajan
-kuluttua täältä; ehkäpä en enää milloinkaan näe rakasta Flanderniani;
-ehkäpä emme myöskään milloinkaan enää näe toisiamme tässä maailmassa,
-ylhäinen, kuninkaallinen vieraani! Mutta jos saan Teidän ystävyytenne
-ja kunnioituksenne mukaani, olen sitä pitävä suuriarvoisena, ja
-vihollistennekin keskellä olen ylpeä siitä, että saan mainita uljaan
-Tanskanmaan Valdemar Seierin ystäväkseni ja ritarilliseksi veljekseni."
-
-Valdemar vastasi lämpimästi tulisen portugalilaisen ystävyyden
-vakuutuksiin ja keskusteli vielä ennen lähtöänsä kahdenkesken hänen
-kanssaan.
-
-Kun kuningas vielä samana päivänä Schwerinin kreivin ja Hildesheimin
-piispan seurassa lähti Gentistä, ei kukaan hänen miehistään
-uneksinutkaan, että hän ajatteli muuta kuin valtioasioita. Kuninkaan
-oleskellessa linnassa ei kukaan ollut nähnyt Berengaria-prinsessaa,
-ja huhua, että kuningas oli tullut häntä kosimaan, väitettiin nyt
-perättömäksi. Prinsessa oli muka kokonaan luopunut maailmasta ja
-vannonut, ettei milloinkaan menisi naimisiin.
-
-Puolisoltaan oli Henrik kreivi saanut tietää, että prinsessa eleli
-luostarinkaltaisessa yksinäisyydessä Gentin linnassa eikä koskaan
-näyttäytynyt kenellekään. Hän oli jo aikoja sitten arvannut kuningas
-Valdemarin tunteet prinsessaa kohtaan ja pelkäsi, että kuninkaan
-oleskelu Gentissä myös tarkoitti mahdollisesti kihlausta tämän kanssa.
-Ei näet ollut Henrik-kreiville yhdentekevää, luopuiko Flandernin kreivi
-Valdemarin lankona Otto-keisarin puolueesta ja tuliko hänestä kentiesi
-vasta Tanskan kuningasperheen harras ystävä. Prinsessan näkymättömyys
-ja se täydellinen vaitiolo, joka hänen persoonaansa ympäröi, oli
-kuitenkin Henrik-kreiviä rauhoittanut; mutta nyt näyttivät kuninkaan
-iloiset kasvot ilmaisevan onnea, joka pani kreivi Henrikin hiukan
-arvelemaan.
-
-Kun Schwerinin kreivit ja Hildesheimin piispa nyt Flandernin rajalla
-jättivät jäähyväiset kuninkaalle, ja Valdemar hilpeän ystävällisenä
-pyysi Henrik-kreiviä viemään terveiset kauniille puolisolleen, lausui
-kreivi Henrik pari sanaa kuninkaan edellisestä oleskelusta Schwerinin
-linnassa ja kysyi samassa sivumennen, eikö kuningas sittemmin ollut
-nähnyt oikullista Berengaria-prinsessaa, joka nyt oli muuttunut yhtä
-ikäväksi ja ihmisaraksi, kuin hän ennen oli ollut hilpeä ja iloinen.
-
-Kuningas ei ollut tätä kysymystä kuulevinaan. "Unhoittamattomia olivat
-ne päivät, jotka silloin vietin luonanne", sanoi hän. "Mieltäni
-pahoittaa, ettei muisto minun läsnäolostani voi olla Teille ja
-kauniille vaimollenne yhtä miellyttävä. Pyytäkää häntä suomaan anteeksi
-se häiriö, jonka sotilaani sittemmin aikaansaivat kauniissa linnassa.
-Aion niin pian kuin suinkin käskeä puolustusväkeni siirtymään sieltä
-pois. Olkoon siis kaikki väärinkäsitykset välillämme unohdetut! Olen
-iloinen siitä, kreivi Henrik, että ilman vihaa ja vilppiä voin ojentaa
-Teille käteni jäähyväisiksi. Suokoon Jumala, että Te olisitte yhtä
-vakuutettu minun vilpittömyydestäni ja hyvänsuopeudestani, kuin minä
-luotan Teidän sanaanne ja ritarillisuuteenne."
-
-Kreivi Henrik vastasi mitä kohteliaimmin, sulkien itsensä
-kuninkaan suosioon, ja viipyi kunnioittavasti pienine seurueineen
-tienristeyksessä kunnes kuningas suurine ritarijoukkueineen oli siitä
-ohi kulkenut.
-
-"Kaiken ylpeytensä ja itsevaltaisuutensa ohessa on hänessä jotakin
-erinomaisen miellyttävää", sanoi kreivi Henrik Hildesheimin piispalle,
-kun tomupilvi jo peitti heiltä kuninkaan ja hänen seurueensa.
-"Vaikka minä vihaisinkin häntä kuolemaan saakka, on minun kumminkin
-tunnustaminen, että hänellä on sellainen kuninkaallinen olento, joka
-kyllä voi tehdä syvän vaikutuksen naisiin ja heikkoihin miehiin." "Se
-on hänen isänperintönsä", vastasi piispa. "Ettehän liene mustasukkainen
-siitä, että hän lähetti terveiset kauniille puolisollenne? Tyytykää
-nyt kristillisen kärsivällisesti asemaanne, jalo herra. Niinkuin asiat
-nyt ovat, on kaikki hyvin. En osaa kylliksi ihmetellä tuota omituista,
-onnellista sattumaa, että asiakirjat hukkuivat. Totta puhuen, kreivi
-Henrik, Tehän tietänette, missä ne ovat?"
-
-"Luuletteko, että minä tahtoisin tehdä väärää valaa, herra piispa?"
-kysyi Henrik-kreivi loukkaantuneena.
-
-"Jumala varjelkoon, herra kreivi! Mutta jotain hurskasta petosta --
-mitä me kutsumme nimellä _fraus pia_ -- saanen kuitenkin, Teidän
-luvallanne, tässä epäillä. Oli miten oli, asianhaaroihin katsoen
-Teidän asemanne on mitä parhain, ja jos todenteolla nyt pian lähdette
-pyhiinvaellusretkellenne, voi Teistä helposti vielä tulla pyhä."
-
-"Oikeinko totta, kunnianarvoisa herra!" kysyi Henrik-kreivi puoleksi
-tekohurskaan, puoleksi viekkaan näköisenä, "vaikka minulla vielä olisi
-mielessä tehdä pieni muutos kunnon lääninherrani suunnitelmiin, johon
-katsoen eilinen valani voitaisiin pitää pakoitettuna, viattomana
-hätävalheena?"
-
-"Pyhiinvaellus voi aikaansaada ihmeellisiä asioita", vastasi piispa.
-"Jos sellaiselta matkalta voisitte tuoda vaikka yhden ainoan pisaran
-pyhää verta _in natura_ mukananne, voisitte sillä pyyhkiä pois
-kokonaisen kansan synnit."
-
-"Koko pullollisen tuon minä mukanani!" vastasi Henrik. "Mutta
-ennenkuin ajattelen tuota pyhää retkeä, haluaisin saada selville, eikö
-miellyttävällä lääninherrallani liene ollut salainen ja onnellinen
-lemmenseikkailu Gentissä. Toisena päivänä oli hän äreä ja tuima
-kuin karhu, toisena lempeä kuin sulhanen; sellaiseen täytyy löytyä
-syynsä. Minun tekee myöskin mieleni pientä seikkailua. Minua ei haluta
-palata Schweriniin nähkääs, ennenkuin ilma siellä on puhdistettu ja
-tanskalainen varusväki poissa. Siihen saakka aion olla rajavahtina
-täällä Flandernin tiellä ja pitää silmällä, ettei viedä ulos kiellettyä
-tavaraa. Ymmärrättekö, herra piispa?"
-
-"Puolittain!" vastasi piispa.
-
-"Mutta olkaa varuillanne, herra kreivi, siitä voi Teille koitua
-kallista huvia, ja minun tuskin sopinee ottaa siihen osaa."
-
-"Teidän korkea-arvoisuutenne ei joudu vaaraan, sen vakuutan Teille.
-Minulla on täällä lähellä väkeä, jotka ennenkin ovat kyyhkyjä
-pyydystäneet. Mutta ellen liene väärinymmärtänyt hurskasta katsettanne,
-kunnianarvoisa herra, lienee tuskin Teillekään vastenmielistä sulkea
-rakas otus johonkin luoksepääsemättömistä salakammioistanne ja varjella
-hurskasta sielua tämän maailman turmelukselta ja turhuudelta."
-
-"Vai niin!" kuiskasi piispa ja laski salaperäisenä sormensa
-yhteenpuristetuille huulilleen, "mutta se ei käy päinsä -- se on liian
-rohkeaa" --
-
-"Jättäkää se minun huolekseni!" sanoi kreivi, "se on joka tapauksessa
-vain koe; jos se epäonnistuu, maksaa se minulle vain pari metsästäjää.
-Kaikki ylipäänsä riippuu siitä, kuinka taitavia olemme arvaamaan. Jos
-täältä kolmen viikon kuluessa kulkee komea lähetyskunta ohitse, niin
-tiedämme, koska haukan pitää lentää!"
-
-Kreivi Gunzelin oli ratsastanut edelle muun seurueen kera. Nyt
-kannustivat Henrik-kreivi ja Hildesheimin piispa ratsujansa
-saavuttaakseen hänet.
-
-
-
-
-NELJÄSTOISTA LUKU.
-
-
-Kaksi viikkoa tämän jälkeen ratsastivat Junkker Strange, Otto-kreivi ja
-Absalon Belg kolmenkymmenen tanskalaisen ritarin seurassa Flandernin
-rajalla olevan tienristeyksen ohi Gentiin päin. Muutamia päiviä
-myöhemmin kulki sama ritarijoukkue takaisin, seuranaan yhtä monta
-flandernilaista ritaria ja näiden keskellä kookas, komeasti koristettu
-ja hunnutettu nainen sekä useita muita, vähemmin silmiinpistävästi
-puettuja ylhäisiä naisia ja kamarineitsyitä. Heidän kulkiessa rajalla
-olevan tammimetsän läpi alkoi hämärtää.
-
-"Sytyttäkäämme soihtumme!" sanoi Junkker Strange, "nyt ei ole kuutamoa,
-ja tie on eksyttävä."
-
-Pian oli kuusikymmentä soihtua sytytetty, ja komeaa oli soihtujen
-häälyvässä valossa katsella pimeässä tammimetsässä välkkyviä aseita ja
-liehuvia pukuja sekä hyppelehtiviä ratsuja.
-
-Jokin tavattoman hauska pila näytti huvittavan kaikkia, ja vakavatkin
-ritarit nauroivat niin ääneen, että metsä näytti muuttuneen
-Hanswurstteatteriksi.
-
-"Tämä on liian hullua", sanoi Junkker Strange vihdoin, "jättäkää jo
-pila sikseen, kreivi Otto!"
-
-"Prinsessalla ei ole mitään pilaa vastaan", kuului Otto-kreivin ääni
-naisten keskellä, "minä olen sitäpaitsi havainnut, että se on aivan
-tarpeellinen varovaisuustoimenpide näillä turvattomilla seuduilla."
-
-Samassa syntyi takimaisten ritarien joukossa levotonta liikettä.
-"Tanskanmaan kuningas! Tie auki!" kuului nyt suusta suuhun, ja
-hämmästyksekseen näkivät Junkker Strange sekä tanskalaiset ritarit
-kuninkaansa tutun muodon. Kuningas näkyi istuvan valkoisen ratsunsa
-selässä, puettuna tavanmukaiseen kultaiseen sota-asuunsa, kilvessä
-kultaiset sydämenmuotoiset koristukset. Hän ratsasti ääneti,
-kypärinsilmikko suljettuna, aukenevain ritaririvien välitse. Hänen
-rinnallaan ratsasti, kypärinsilmikko samoin suljettuna, mustaan
-sotapukuun puettu herra, jonka kaikki tunsivat kreivi Albertiksi.
-Sanaakaan sanomatta ratsastivat nuo odottamatta saapuneet kookkaan,
-hunnutetun naisen luo. Tuo voimakas kuninkaannäköinen ritari
-vei kätensä kaunottaren vyötäisille ja nosti hänet, terhakasta
-vastustuksesta huolimatta, satulansa eteen istumaan. Sill'aikaa
-kun kaikki ihmettelivät tuota kummallista menettelyä eivätkä
-kunnioituksesta kuningasta kohtaan osanneet sanoa mitään, oli
-tekokuningas naisineen ja tovereineen tuokiossa kadonnut pimeään
-metsään.
-
-"Petos! Konnan juonia!" huusi Junkker Strange! "Ajakaa heitä takaa,
-Absalon Belg, ajakaa heitä takaa, nuoret herrat, jotka ratsastatte
-reippaimmin! Minä en nyt uskalla jättää naisiamme. Me saamme kaikesta
-tästä huolimatta kiittää onneamme! Tämä on sekä naurettavaa että
-harmittavaa."
-
-Viipymättä lähti Absalon Belg, kymmenen nuorta ritaria mukanaan,
-metsään pakenevia takaa-ajamaan; muut ritarit painautuivat lähemmäksi
-toisiansa naisten molemmin puolin sekä jatkoivat matkaansa metsän läpi
-jännitetyn tarkkaavaisina.
-
-Molemmat schweriniläiset metsästäjät, jotka kuninkaan ja ritarin
-valepukuun puettuina olivat toimeenpanneet tuon rohkean konnantyön,
-kulkivat sillävälin tuttuja salapolkuja eteenpäin metsässä; ja vaikka
-heillä olikin täysi työ vastahakoisen saaliinsa hallitsemisessa,
-pääsivät he kuitenkin onnellisesti pakoon, kun ensin olivat suurella
-vaivalla saaneet terhakan, levottoman kaunottaren kädet ja jalat
-sidotuksi. Vaikkeivät ihmeekseen olleet kuulleet ääntäkään hänen
-huuliltaan, olivat he kuitenkin varmuudeksi sitoneet vaatteen hänen
-suullensa.
-
-"Hän on liian ylpeä huutaakseen tai lausuakseen sanaakaan meille",
-sanoi väärä kreivi Albert "se on hänen kaltaistansa."
-
-"Hän on väkevä kuin paholaisen isoäiti", mörisi valekuningas ja puhkui:
-"häntä on vaikeampi käsitellä kuin metsäkarjua."
-
-He pysähtyivät nyt metsän aukeamassa, missä pari naamioitua herraa
-näkyi, hevosten selässä istuen, heitä odottavan.
-
-"Onko hän teidän hallussanne?" kysyi toinen. "Hyvä! He ovat hänet
-saaneet. Nyt viekää hänet luostariin! Näyttäkää heille tie,
-kunnianarvoisa herra, ja pitäkää Te lopusta huoli. Nyt saa Tanskan
-kuningas viettää häitä -- kamarineitsyensä kanssa."
-
-Nämä sanat kuullessaan liikahti vangittu nainen niin rajusti, että oli
-siteensä katkaista ja pudota satulan nupulta.
-
-"Odottakaa hiukan, jalo prinsessa", mörisi ritari ja kiinnitti hänen
-siteitään; "tällä kertaa ette vietä häitä kuninkaan kanssa. Jos aina
-olette näin hillitön, niin olkoon hiisi Teidän sulhasenne."
-
-Nyt kuljettiin hyvää vauhtia yli kivien ja kantojen aamunkoittoon asti.
-Silloin pysähtyivät ratsastajat suuren porttiholvin eteen. Aivan ääneti
-avautui portti. Ratsastajat hyppäsivät hevosten selästä ja kantoivat
-vangitun läpi pimeäin käytävien holvikattoiseen kivihuoneeseen. Siellä
-laskivat he vangitun naisen lavitsalle lepäämään ja lähtivät hiljaa
-pimeästä huoneesta. Kohta sen jälkeen astui joku hengellinen herra,
-lamppu kädessä, sisälle ja lähestyi vitkaan hunnutettua kaunotarta.
-
-"Voitteko antaa anteeksi, jalo prinsessa", kuiskasi hän, "voitteko
-antaa anteeksi teon, johon epätoivoinen rakkaus on minut vietellyt?
-Ah, antakaa minun irroittaa nuo kelvottomat siteet, jotka Teitä
-ahdistavat. Nyt olen minä Teidän vankinne, ja nyt sopii Teidän
-kietoa minut ruusukahleisiinne. Mutta se olkoon ikuinen salaisuus
-Teidän armonne. Olettehan luopunut maailmasta, kuten kerrotaan;
-se on minunkin surullinen osani. Sulostuttakaamme nyt toistemme
-yksinäisyyttä, hurskaina ja siveinä nöyrtyen Herran tahdon alaisiksi."
-Näin sanoen vapautti hän vangitun kädet ja jalat siteistä, ihmetellen
-hänen äänettömyyttään ja liikkumattomuuttaan. "Ah, nainen on heikko
-astia", sanoi hän, "hän on pyörtynyt." Silloin näki hän vaatteen,
-joka oli sidottu kaunottaren suulle; nopeasti repäisi hän sen auki
-ja aikoi vetää hunnun kasvoilta. Mutta nyt hyppäsi vapautettu
-vanki äkkiä ylös lavitsalta, kiskasi päästään hunnun ja kiiltävän,
-höyhentöyhtöisen hatun sekä suuren, irtonaisen hiuslaitteen, viskasi
-silkkiviitan sivulleen, ja nyt seisoi hengellisen herran edessä
-siro, hoikka nuorukainen, joka oli puettuna ahtaaseen, keltaiseen
-nahkanuttuun, silkkihousuihin ja pukinnahkaisiin puolisaappaisiin. Se
-oli Otto-kreivi, joka naisten huviksi oli pukeutunut matkalle tähän
-valepukuun, ja joka nyt todella naisena oli ryövättykin.
-
-Hän purki kauan salatun kiukkunsa ilmoille siten, että heti tarttui
-hengellisen herran kaulukseen ja voimakkain ottein löi hänet lattiaan.
-Tästä putosi lamppu lattialle ja sammui, ennenkuin he olivat ehtineet
-nähdä ja tuntea toisiansa. Kauhistunut pappi aikoi huutaa, mutta Otto
-laski käden hänen suullensa. "Olette oikeassa, kunnianarvoisa herra,
-nyt Te olette minun vankini;" sanoi hän, "ja lumoovat ruusukahleeni
-saatte heti tuntea."
-
-Ilmaisematta itseään tai ryhtymättä mihinkään lähempiin selityksiin,
-hän sitoi tuokiossa hengellisen herran suulle saman vaatteen, joka
-hänellä itsellään äskettäin oli ollut, ja köytti hänen kätensä ja
-jalkansa vasta avatuilla siteillä kiinni. Sitten puki hän yllensä
-papin matka viitan ja lakin, toivotti hänelle hyvää yötä ja löysi
-onnellisesti oven, joka oli sisäpuolelta lukittu. Hän salpasi sen
-jälkeensä, otti avaimen mukaansa ja koetti etsiä ulospääsyä pimeistä
-käytävistä.
-
-Tuskin hän oli astunut muutaman askeleen, kun paksu luostariveli lyhty
-kädessä tuli häntä vastaan. "Joko nyt, herra piispa?" kuiskasi hän.
-
-Otto nyökkäsi ja painoi lakin syvemmälle päähänsä, matki papin
-piipittävää ääntä ja sanoi käskevästi: "Eteenpäin! Hevoseni! Suu
-kiinni!"
-
-"Hetipaikalla, kunnianarvoisa herra", sanoi nöyrä luostariveli ja
-valaisi hänelle tietä käytävien läpi, kulkien edellä hiljaa, hiipivin
-askelin.
-
-"Hevonen seisoo portin ulkopuolella ladon tykönä, minne itse sen
-jätitte."
-
-Nyt olivat hyvät neuvot kalliita. Otto aikoi pakoittaa munkkia
-laskemaan hänet ulos; hän kopeloi vyöstään pientä tikaria, jota hän
-aina siinä kantoi ja jota hän tällä ryöväysretkellä oli turhaan
-koettanut käsiinsä saada; ja nyt sitä etsiessänsä huomasi hän
-mielipahoikseen sen kadonneen.
-
-"Oletteko unhoittanut sen, kunnianarvoisa herra?" kysyi munkki: "eikö
-se ole sivutaskussanne?"
-
-"Avainko? Oikein, tässä se on!" huudahti Otto iloisena ja löysi vieraan
-viitan sivutaskusta suuren avaimen, mutta unohti vääristää ääntänsä.
-Munkki säpsähti ja alkoi aavistaa pahaa; hän antoi äkkiä lyhdynvalon
-langeta Oton puoleksi peitetyille kasvoille.
-
-"Jesus Maria, petos!" huudahti hän ja hypähti syrjään. Silloin
-tempasi Otto äkkiä lyhdyn hänen kädestään ja tarttui samassa niin
-kovakouraisesti hänen kaulukseensa, ettei luostariveli voinut huutaa
-ääneen.
-
-"Jos päästät ääntäkään, munkki, olet kuoleman oma", kuiskasi hän.
-"Laske minut heti ulos, taikka ajan veitseni rintaasi!"
-
-Otto huomasi paksun munkin vapisevan hänen käsissään; hän ei
-hellittänyt kaulasta, antoihan vain vapisevan oppaansa silloin
-tällöin vetää henkeä ja pakoitti hänen siten äänetönnä kulkemaan
-edellä viimeisen pimeän käytävän ja luostarinpihan läpi portille.
-Täällä täytyi hänen uskoa munkille avain, mutta yhä piteli hän häntä
-kauluksesta kiinni, sill'aikaa kun luostariveli väänsi auki lukon.
-Äkkiä liikahti paksu munkki, ikäänkuin riuhtaistakseen itsensä irti;
-mutta Otto piti hänestä kiinni ja veti hänet mukaansa portista ulos.
-Hän pakoitti munkin lukitsemaan portin heidän jälkeensä, jonka jälkeen
-Otto otti avaimen takaisin ja pisti sen taskuunsa.
-
-"Nyt hankitte minulle hevosen, kunnianarvoisa herra, sekä teette hyvin
-ja saatatte minut tielle", sanoi hän kohteliaasti; "muuten täytyy minun
-tehdä äkillinen ja väkivaltainen loppu kallisarvoisesta elämästänne."
-
-Munkki katsoi karsaasti kättä, jonka Otto viisaasti oli kätkenyt
-viittansa sisälle, ikäänkuin siinä salaisi tikaria, ja ääneti saattoi
-pappi hänet ladolle, jonka vieressä seisoi korkea, satuloitu hevonen.
-Otto näki nyt tien aivan edessään; hän laski pelästyneen munkin
-menemään, hyppäsi reippaasti satulaan ja lähti sieltä puolipimeässä
-aamuhämärässä, luottaen hyvään onneensa, tietämättä mihin päin oli
-mentävä. Luostarinportin avaimen heitti hän luotaan ja olisi nyt
-tuntenut olevansa täysin turvassa, jos hänellä vain olisi ollut miekka
-vyöllään.
-
-Otto-kreivi ei koskaan ollut hurjemmalla ja vallattomammalla päällä,
-kuin milloin hänelle oli sattunut vastoinkäymistä, jonka hän oikein
-pani sydämellensä ja jota koetti salata sekä itseltään että muilta.
-Riideltyään Riisen Kaarlon kanssa hän oli uudelleen joutunut salaisen,
-Kristiinaan kohdistuvan lempensä pauloihin. Otto päätti tosin joka
-päivä olla koskaan enää Kristiinaa ajattelematta, mutta ripitti
-kumminkin itseään joka päivä Kristiinaan kohdistuvasta häpeällisestä
-epäluulostaan ja loukkaavista ajatuksistaan, joihin hän usein yhä
-uudelleen vaipui. Jos hän uskoikin Kristiinan käytöksen nuhteettomaksi,
-ei hän kumminkaan voinut saada päästänsä sitä ajatusta, että Kristiina
-salaa rakasti kuningasta.
-
-Kuninkaan Gentissä oleskellessa oli kreivi Albert onnellisesti
-valloittanut brandenburgilaisen linnoituksen, ja Oton täytyi tyytyä
-toimettoman syrjästäkatsojan osaan. Tämä oli loukkaus, joka kävi
-ritarillisen nuorukaisen kunnialle enemmän kuin hän tahtoi muille
-näyttää. Kun kuningas oli palannut Gentistä ja kreivi Albertin leirissä
-valinnut sen lähetyskunnan, jonka tuli saattaa Berengaria prinsessa
-hänen kihlattuna morsiamenansa Tanskanmaalle, oli Otto virkistynein
-toivein keskustellut kuninkaan kanssa Kristiina neidosta. Mutta
-vaikkei hän enää voinut epäillä kuninkaallista enoansa salaiseksi
-kilpakosijaksensa eikä myöskään mistään luvattomasta yhteiselämästä
-Kristiinan kanssa, oli kuitenkin tapa, jolla kuningas vältteli hänen
-utelemisiaan sekä ankaruus, jolla hän nuhteli häntä tappelustaan
-Kaarlon kanssa, yhä enemmän vahvistanut Oton epäluuloa, että Kristiina
-salaa rakasti kuningasta. Sensijaan, että olisi Valdemarin ja
-Albert-kreivin kanssa palannut Riibeen, hän olikin pyytänyt lupaa
-saada seurata Junkker Strangea Flanderniin. Eikä koko tällä matkalla
-kukaan ollut iloisemmalla päällä kuin Otto-kreivi. Viimeinen vallaton
-valepukupila oli sekin ilmaus tuota hurjaa uhkamieltä, jolla Otto
-tahtoi rakkauttansa masentaa.
-
-Hengelliseen matkaviittaan puettuna, lakki syvään silmille painettuna
-ratsasti hän nyt eteenpäin minne hevonen häntä vain halusi viedä.
-Ryöväys tuntui hänestä nyt huvittavalta arvoitukselta, ja häntä
-harmitti vain se, ettei ollut ehtinyt tiedustella, kuka oli
-toimeenpannut tämän seikkailun, jonka hän kyllä ymmärsi tarkoittavan
-Berengaria-prinsessaa. Pian hän unhoitti kuitenkin kaiken tapahtuneen
-ja rupesi uneksimaan Kristiina-neidosta ja muistelemaan kaikkia niitä
-ystävällisiä sanoja ja silmäyksiä, joilla Kristiina oli hänelle
-hyvänsuopeuttaan osoittanut. Hevonen, joka huomasi ratsastajan
-vaipuneen ajatuksiinsa, alkoi myös omalla tavallaan vaipua ajatuksiinsa
-ja oli kauan seisonut kaikessa rauhassa ruohoa syöden ojan reunalla,
-ennenkuin Otto sen huomasi.
-
-"Onko tuo tyttö lumonnut minut?" virkkoi hän vihdoin unelmistaan
-heräten ja ajoi ratsunsa liikkeelle taas. "Enhän minä ole Valdemar,
-ja hän on nyt kerta kaikkiaan Kristiinan epäjumala. Haa! ei, nyt ei
-hän enää saa nähdä minua, ennenkuin olen iäksi vapaa ja irti näistä
-noidankahleista. Tekisipä mieleni kihlata ensimäinen prinsessa tai
-vaikkapa mustalaisvaimo, joka tielleni sattuu, ainoastaan näyttääkseni
-Kristiinalle ja kuninkaalle" -- --
-
-Tässä keskeytyivät hänen mietteensä, hän kuuli takanansa hevosen
-kavionkapsetta ja luuli samain vihollisten, joiden käsistä juuri
-oli päässyt, ajavan häntä takaa. Päivä oli jo valennut, ja hän näki
-ison ratsastajaparven takanansa. Häntä harmitti, että oli muuttunut
-aseettomaksi papiksi ja aikoi poiketa syrjäpolulle välttääkseen
-ratsastajia. Mutta outo hevonen ei tahtonut totella uutta,
-levotonta isäntäänsä; mitä enemmän hän sitä tahtoi komentaa, sitä
-ylimielisemmäksi ja hurjemmaksi se kävi. Kun nyt Otto peuhasi hevosen
-kanssa ja pudotti lakin kultakutrisesta päästään, huomasi hän äkkiä
-ympärillään ratsumiehet, jotka vanhan ritarin käskystä sulkivat häneltä
-tien. Sillävälin ratsasti vanha, vakava herra, mukanaan kaksi nuorta
-ritaria, lähemmäksi häntä ja katseli häntä tarkkaavaisena.
-
-"Niinkuin sanoin Teille, isäni, hän se on eikä kukaan muu", sanoi
-nuorempi ritari, siro, mustatukkainen nuorukainen, "mutta hän on
-aseeton; pyydän Teitä, sallikaa hänen mennä rauhassa! Hän säästi
-henkeni paluumatkallamme Elben yli."
-
-"Kirottu muisto!" mörisi vanha herra. "Otto, Lüneburgin kreivi", huusi
-hän äreästi, "laillisen keisarimme ja Saksan valtakunnan nimessä ottaa
-Brandenburgin rajakreivi Albert Teidät vangiksi." Samassa viittasi hän
-kädellä ratsumiehilleen, jonka jälkeen nämä sulkivat Oton keskellensä
-ja ryhtyivät toimenpiteisiin häntä sitoakseen.
-
-"Hyi!" huusi nuori, mustatukkainen ritari. "Tämä ei voi olla isäni
-tarkoitus: kahleet ovat orjia ja pahantekijöitä eikä ritareita ja
-ruhtinaita varten."
-
-"Olen aseeton, kuten näette", sanoi Otto ratsumiehille; "tämän
-vikurikaakin selässä en suinkaan pääse teiltä pakoon. Antakaa minulle
-lakkini."
-
-Ratsumiehet katselivat noloina ja epäröivinä herraansa, mutta yksi
-heistä hyppäsi heti alas ratsultaan ja ojensi kunnioittavasti Otolle
-pudonneen lakin.
-
-"Sattuma on tehnyt minut vangiksenne, herra rajakreivi", sanoi Otto,
-kääntyen avomielisesti vanhan herran puoleen. "Tiedän, ettette tahdo
-väärinkäyttää satunnaista ylivoimaanne. Jos olisitte saanut minut
-kiinni taistelukentällä keihäs ja miekka kädessä, saisitte vaatia
-miekkaani ja ratsuani sekä pitää minua vankinanne, kunnes minut
-lunastettaisiin. Nyt Teidän korkeintaan sopii vaatia, että olen
-vieraananne tänään, ja siihen minä olen valmis."
-
-"Teitä kohdellaan niinkuin ruhtinaalliselle säädyllenne ja arvollenne
-sopii", vastasi rajakreivi, "ja jos annatte minulle ritarillisen
-kunniasananne ettette aio paeta, kohtelen minä Teitä enemmän
-kunnioitettuna vieraana kuin vankina."
-
-"Täksi päiväksi saatte sanani, herra rajakreivi", vastasi Otto, "mutta
-kuningas Valdemarin hääpäivänä aion minä tanssia Riiben linnassa."
-
-"Viettääkö Tanskan kuningas häitä?" kysyi rajakreivi säpsähtäen.
-"Siksi hän siis läksi paluumatkalle; -- minusta luulee hän kaiketi jo
-olevansa selvä. Hän kai luulee minun noudattavan Schwerinin kreivien
-kaunista esimerkkiä ja nöyrtyvän edessään, ikäänkuin hän olisi Saksan
-keisari? -- Ei toki! Ylpeä enonne pelaa rohkeata peliä, kreivi Otto.
-Tapausta, joka tänään toi meidät yhteen, minä pidän onnellisena enteenä
-niin minun ja Pohjois-Saksan asialle kuin Teille itsellennekin. Te
-olette Tanskan kuninkaan sisarenpoika, se on totta, ja se puolustaa
-nuoruutenne erehdystä. Mutta oletteko unohtanut, että olette suuren
-Henrik Löven pojanpoika ja laillisen keisarimme veljenpoika? Te
-olette syyllä enemmän Saksan kuin Tanskan oma, uljas nuorukainen, ja
-minä iloitsisin, jos voisin Teidät jälleen voittaa isänmaallenne ja
-avata silmänne näkemään sitä kuilua, jonka partaalle olette joutunut,
-sokeasti ihaillessanne rohkeaa anastajaa ja vallanhimoista tyrannia".
-
-"Ei yhtään loukkaavaa sanaa kuninkaallisesta enostani, herra
-rajakreivi", keskeytti Otto hänet nopeasti.
-
-"Olenko saksalainen vai tanskalainen, omistanko työni ja elämäni isän
-vai äidin suvulle, keisarille vai kuninkaalle sen saa sydämeni ja
-hyvä miekkani osoittaa maailmalle viimeiseen hetkeeni asti. Vaikka
-olenkin Teidän vankinne, ette Te voi saada minusta laillisen herrani ja
-kuninkaani pettäjää." Hän kääntyi nyt syrjin vanhaan rajakreiviin ja
-tervehti kunnioittavasti kahta nuorta ritaria, rajakreivin Juhana- ja
-Otto-poikaa.
-
-Juhana ritari, joka oli nuorempi ja Otto-kreivin kanssa yhdenikäinen,
-puristi lämpimästi hänen kättään ja oikeinpa iloitsi saadessaan tehdä
-lähempää tuttavuutta nuoren, kuuluisan sankarin kanssa, jonka hän ennen
-oli nähnyt vain miekka kädessä kepeän sotaratsunsa selässä voittoisan
-vihollisen puolella.
-
-Oton täytyi nyt seurata rajakreiviä ja hänen poikiansa Primbergin
-lujaan linnaan, ja hänestä tuli pian niin hyvä tuttava Juhana-ritarin
-kanssa, että hän tälle kertoi, kuinka hän oli joutunut pukeutumaan
-hengelliseen valepukuun, ja kuinka hän epäilemättä näin omituisella
-tavalla oli vapauttanut Berengaria-prinsessan joutumasta luostariin.
-
-Iloinen Juhana-ritari nauroi sydämestään tälle sukkelalle seikkailulle
-eikä hartaammin toivonut muuta, kuin että kerta saisi uljaasta
-Lüneburgin Otto-kreivistä ystävän ja aseveljen.
-
-Absalon Belg ja nuo kymmenen tanskalaista ritaria olivat sillävälin
-tuloksetta harhailleet sinne tänne metsässä. Lopulta olivat ritarit
-hajautuneet ja eksyneet toisistansa, niin että Absalon Belg ja ritari
-Glug nyt aamulla huomasivat olevansa kahden ulkopuolella metsää
-tiellä, josta eivät oienneet, minne se vei. He eivät vielä olleet
-nähneet ketään ihmistä, kun yht'äkkiä saivat näkyviinsä monilukuisen
-ratsujoukon, jonka kiiltävät aseet loistivat jonkun matkan päässä.
-Jott'eivät olisi joutuneet ylivoimaisen vihollisen käsiin, hyppäsivät
-he nopeaan satulasta ja kätkeytyivät hevosineen tienviereiseen
-pensaikkoon, josta huomiota herättämättä saattoivat tarkata ohikulkevia.
-
-Ratsujoukon lähetessä tunsivat tanskalaiset ritarit siinä Brandenburgin
-rajakreivin poikinensa, ja suureksi ihmeeksensä näki Absalon Belg
-Otto-kreivin papin valepukuun puettuna, keskellä näitä kuninkaan
-julkisia vihollisia sekä kuuli hänen hilpeästi ja tuttavallisesti
-haastelevan Juhana-ritarin kanssa. Hän ei tiennyt, mitä tästä sai
-uskoa; sillä niin epäiltävältä kuin tämä seura näyttikin, ei hän
-millään ehdolla osannut epäillä Otto-kreivin rehellisyyttä ja
-uskollisuutta kuningasta kohtaan. Ritari Glug ei ollut tuntenut
-Otto-kreiviä hengellisessä puvussa, eikä Absalon Belg puhunut
-havainnostaan mitään. Hän kehoitti nyt ritari Glugia pyrkimään vain
-Junkker Strangen ja hänen ritariensa pariin tai ainakin Riibeen päin
-ja jättämään Oton etsimisen hänen huolekseen. Sitten he nousivat taas
-ratsuilleen ja läksivät kumpikin omaa tietänsä. Absalon Belg kulki
-loitolta Brandenburgin rajakreivin jälkiä suoraan Primbergin linnalle ja
-kätkeytyi linnan lähellä olevaan talonpojan majaan, tietämättä vielä
-itsekään, mitä tekisi.
-
-Seuraavana aamuna hän mietti, ratsastaisiko ylös linnaan vai eikö.
-Hän seisoi talon pihalla tallin luona ja asetti kuolaimia hevosen
-suuhun. Täältä hän saattoi puoliavoimen portin läpi nähdä ylös linnaan
-asti. Hän näki nyt kahden reippaan ritarin ratsastavan alaslasketun
-nostosillan yli ja tunsi piilopaikastaan pian toisen Otto-kreiviksi,
-toisen nuoreksi rajakreiviksi, Juhanaksi, jotka molemmat, kepeään
-metsästäjäpukuun puettuina, laskivat virkeillä oriillansa hyvää vauhtia
-alas tietä pitkin, nauraen ja leikkiä laskien kuin hyvät ystävät
-ainakin; heidän jälessään tuli joukko brandenburgilaisia ratsumiehiä.
-
-Tanskalainen ritari oli hetken epätietoinen siitä, pitikö lähestyä
-heitä ja ilmaista itsensä; mutta pian hän jätti kaikki arvelut sikseen
-ja luottaen Otto-kreivin rehellisyyteen, jota hänen joka tapauksessa
-oli mahdotonta epäillä, vaikkakin asiat näyttivät niin paljon häntä
-vastaan todistavan, pyörähti hän ratsulleen ja ratsasti heidän luokseen.
-
-"Mitä näen? Tanakka ystäväni, Absalon Belg!" huusi Otto ylimielisenä ja
-tervehti häntä ystävällisesti.
-
-"Minä olen kauan turhaan etsinyt Teitä", sanoi Absalon Belg vakavana,
-"enkä suinkaan arvannut saavani nähdä Teitä näin."
-
-"Minulla on siis ilo valmistaa Teille yllätys", vastasi Otto; "Olen
-ollut brandenburgilaisten vankina, tietäkääs, ja jaloa ritarillista
-rajakreivi Juhanaa, jonka tässä näette, saan kiittää nopeasta
-vapautuksestani. Lähden nyt rajakreivin suojelusluvalla Riibeen ja
-toivon ajoissa ehtiväni kuninkaan häihin."
-
-Absalon Belg tervehti nyt nuorta rajakreiviä kylmän kohteliaasti ja
-seurasi heitä. Hänen saapumisensa näkyi saaneen heidät totisiksi ja
-äänettömiksi. Näin ratsastivat he hetkisen yhdessä.
-
-"Minun täytyy nyt jättää sinut, rakas Otto", sanoi vihdoin nuori
-rajakreivi pysähtyen ja ojentaen kätensä Otolle. "Mutta minä toivon,
-että se veljellinen liitto, jonka olemme solmineet, kestää kaikki
-riidat ja että kerran tulee aika, jolloin ei mitkään epävarmat ehdot
-meitä eroita."
-
-"Seitsemässä vuodessa voi paljon muuttua", vastasi Otto, "mutta tiedän,
-ettei minun ystävyyteni sinua kohtaan muutu kohtasivatpa meidän kätemme
-tai miekkamme ensiksi toisensa, ja pitipä sisaresi liittonsa tai ei."
-
-Sitten syleilivät nuoret ritarit toisiansa, ja Juhana ritari palasi
-linnaan.
-
-Otto kannusti hevostaan ja ratsasti ääneti Absalon Belgin kanssa
-kappaleen matkaa brandenburgilaisten ratsumiesten edellä.
-
-"Omituisella vankeudellanne, kreivi Otto", sanoi nyt Absalon Belg,
-"näyttää minusta olleen tärkeitä seurauksia, ja jos ymmärsin Teitä
-oikein, on vielä rajakreivi osannut sitoa Teidät kahleilla, jotka ovat
-yhtä pitkät kuin elämänne lanka."
-
-"Se oli oma sukkela päähänpistoni", vastasi Otto. "Minä en halunnut
-nähdä Riibeä jälleen muutoin kuin sulhasena, nähkääs, ja nyt on
-Brandenburgin prinsessa Mechtild morsiameni."
-
-"Hänkö Teidät ryöväsikin?" kysyi Absalon Belg. "Taitaapa hän olla
-väkevä ja reima nainen."
-
-"Ei, niin hullusti eivät asiat kuitenkaan ole", vastasi Otto ja nauroi
-"hän on vasta kahdeksanvuotias ja hänestä minä olin kaunis ja pitkä ja
-leikkikumppaniksi sopiva. Heillä ei ole kiirettä, näettekös; minulla
-on aikaa kehittyä vakavaksi aviomieheksi. Nyt tahdon olla iloinen
-ritari ja taistella naisen puolesta, joka ei helposti rakastu muihin ja
-joka ei saa harmaita hiuksia ennenkuin olen lakannut olemasta narrina
-kauniiden impien silmissä."
-
-"En ole kunnian mies, jos ymmärrän sanaakaan kaikesta tästä!" sanoi
-Absalon Belg; "tahdotteko pitää minua narrina, Otto-ritari, vai
-oletteko saanut vamman aivoihinne?"
-
-"En kumpaakaan, ritari Belg. Te saatte vapaasti onnitella minua.
-Olen tosiaankin tavallani mennyt kihloihin; ellei meillä seitsemän
-vuoden kuluttua ole rauha Brandenburgin kanssa, saapi pieni morsiameni
-lähettää kihlasormuksen minulle takaisin, jos tahtoo. En olekaan
-sen kummemmin sidottu: olen ainoastaan pantannut perintöoikeuteni
-Braunschweigiin --."
-
-"Entä kunnianne?"
-
-"En; kunniani on omani, niinkuin käsivarteni ja uskollisuuteni ovat
-kuninkaan."
-
-"Entä sydämenne, Otto-kreivi parka?"
-
-"Se on Tanskan ja vapauden oma", vastasi hän kiivaasti, "ja kaikkien
-kaunottarien maailmassa, jotka ovat yhtä puhtaat ja viattomat kuin
-kahdeksanvuotias morsiameni." Nyt hän kannusti orittaan ja lähti
-menemään niin nopeasti, että Absalon Belg ja brandenburgilaiset
-ratsumiehet töintuskin jaksoivat pysyä mukana.
-
-Brandenburgin rajalla palasi rajakreivin suojelusväki takaisin, ja
-esteettä jatkoivat Otto-kreivi ja Absalon Belg matkaansa Riibeen.
-Niistä muutamista katkonaisista selityksistä, jotka Otto näki hyväksi
-antaa Absalon Belgille, tämä sai kumminkin kokonaiskäsityksen hänen
-omituisesta seikkailustaan.
-
-Ratsastaessaan Sönderportin sillalla he näkivät suurta väenliikettä
-Riiben kaduilla ja huomasivat seuraavaksi päiväksi määrättyä hääjuhlaa
-varten tehtävän komeita varustuksia. Mutta eivät he kuulleet mitään
-ilonpurkauksia eikä hauskoja, hilpeitä kansanlauluja. Kansa tuntui
-vielä surevan Dagmar-kuningatarta ja katselevan hänen ylpeää,
-loistavaa seuraajaansa karsain, ennakkoluuloisin, melkeinpä pelokkain
-silmin. Sillä Berengarialla ei ollut Dagmarin lempeää, ystävällistä
-kasvojenilmettä eikä hän osannut -- mikä oli luonteenomaista Dagmarille
--- yhdellä hymyllä, yhdellä tervehdyksellä voittaa tuhansia sydämiä.
-Ken oli ollut Riibessä kuningatar Dagmarin sinne saapuessa ja hänen
-häissään, oli ihmeeksensä nähnyt suuren eron kansan käytöksessä ja sen
-silminnähtävän kylmyyden, jolla talonpoikainen kansa oli vastaanottanut
-uuden kuningattaren.
-
-Hääpäivä tuli. Kaunis, jalo morsiuspari kulki komean hääsaattueen
-etunenässä tuomiokirkkoon. Nyt kaikui tosin innokas ja sydämellinen
-ilohuuto kuninkaan kunniaksi, etupäässä ihastuneiden sotilaiden
-riveistä; mutta Berengarian nimeä huusivat vain jotkut harvat,
-enimmäkseen oudot äänet, joiden heikko suosionhuuto ja epätanskalainen
-_Vivat_ [eläköön] siellä täällä herätti kansan seassa naurua. Tällaista
-iloa lisäsi vielä osaltaan pieni kyttyräselkäinen Klaus Klumpe, joka
-rääkyväliä äänellään säesti tätä huutoa seisoen päällään kuningattaren
-edessä ja tehden mitä ylimielisimpiä kujeita.
-
-Kaunis, ylpeä prinsessa hymyili kansan epäkohteliaisuuden huomatessaan
-hymyä, joka ei ollut omiaan voittamaan noita itsepintaisia sydämiä.
-Kuningas heitti vihaisen silmäyksen epäkohteliaaseen kansanjoukkoon.
-Kaikki tämä ynnä se satunnainen seikka, että rääkyvä kaarneparvi
-lensi morsiusparin yli, levitti kansanjoukkoon, joka oli halukas
-keksimään pahoja enteitä tälle hääjuhlalle, pelonsekaisia aavistuksia.
-Tämän lisäksi tapahtui, että joku tummaihoinen, kuljeskelevan
-kattilanpaikkaajan näköinen naisolento oli asettunut n.k.
-Kissanpäänovelle, josta morsiuspari astui kirkkoon. Sill'aikaa kun
-arkkipiispa siunasi kuninkaallista morsiusparia ja kirkossa kuului
-rukouksia ja virrenveisuuta, peloitteli kattilanpaikkaaja-vaimo
-kirkon ulkopuolella odottavaa kansaa kummallisella laululla, joka oli
-täynnä ennustuksia kalliista ajasta, sodasta ja kaikenkaltaisista
-onnettomuuksista ja maanvaivoista. -- Tosin vartija ajoi hänet pois,
-ja monet palkitsivat häntä pilkalla ja naurulla; mutta mitä hän oli
-laulanut, kulki kuitenkin suusta suuhun, ja pian oli liikkeellä
-huhu, että pahat henget olivat laulaneet kuningas Valdemarin ja
-Beengjerd-kuningattaren häissä. Outo nimi Berengaria muuttui nimittäin
-Tanskan kansankielessä heti Beengjerdiksi, johon nimeen tämän
-kuningattaren historiallinen muisto liittyy.
-
-Illalla kuului linnasta harpunhelinää ja viulunsoittoa, ja Olof
-Hvitaskjald lauloi taidokkaan, loppusoinnuiltaan omituisen laulun
-kuningattaren kunniaksi. Mutta talonpoikaiskansalle ei toimitettu
-minkäänlaista huvia; Thorgeir Danaskjald oli vaiti, eikä islantilaisen
-runoilijan soma laulu herättänyt minkäänlaista vastakaikua totisissa
-häävieraissa.
-
-Kuningas ei kuitenkaan näyttänyt tätä panevan merkille. Hän katseli
-vain Berengariaa, joka, komeaan portugalilaiseen pukuunsa puettuna,
-kultakruunu painettuna mustille, palmikoiduille suortuvilleen,
-kolminkertaiset timanttivitjat korkealla povellaan ja kultatähdet
-tummansinisessä silkkipuvussaan, loisti hänen silmissään ihanana
-kuin yön suuri juhlallinen kuningatar. Tosin oli Berengarian kauan
-salassapidetty, intohimoinen rakkaus ja hänen maailman- ja ihmisten
-halveksumisensa, lyöneet häviämättömän surumielisyyden leiman hänen
-kalpeahkoihin, kauniisiin kasvoihinsa; mutta hänen mustien silmiensä
-tuli levitti voimakasta loistettaan, ja kun hän silmäili jaloa,
-kuninkaallista ylkäänsä, rusotti taas heikko puna hänen poskillaan.
-
-Kun nyt juhlamarsalkki oli kaikki järjestänyt tanssia varten, kääntyi
-Valdemar sydämellisenä Berengarian puoleen. "Muistatko tanssia, jonka
-yhdessä tanssimme Schwerinin linnassa, ylhäinen morsiameni?" hän kysyi
-hellästi. "Siitä hetkestä lähtien minä olen usein unelmissani nähnyt
-sinun siten ohitseni liitävän, milloin hellänä ja hymyilevänä, milloin
-kasvot poiskäännettyinä, ikäänkuin et enää milloinkaan maailmassa
-olisi halunnut minua nähdä. Tule nyt, jalo kuningattareni, tanssimaan
-kerallani sisälle elämään! Nyt vasta oikea elämäni alkaa; tähän saakka
-ilo oli minulle vain unelmaa, ja elämäni hurjaa, huumaavan miekan
-kalskeen ja liehuvain voitonlippujen säestämää hyörinää, ilotonta ja
-lemmetöntä."
-
-Berengaria puristi tulisesti kuninkaan kättä, näin ilmaisten kauan
-salassapidetyn lempensä ja hehkuvan etelänlapsen sielun. "Niin, tule,
-oma Valdemarini!" kuiskasi hän, "tanssikaamme sisälle siihen elämään,
-jossa ei enää ole vihaa eikä epäilyksiä, ja jossa ylpeät unelmani
-rakkaudesta, korkeudesta ja suuruudesta eivät enää ole turhia ja
-petollisia virvatulia." Hän nousi, ja kuninkaan viittauksesta alkoivat
-nyt huilujen ja viulujen soittajat antaa soittimistaan kuulua sen
-komean, juhlallisen tanssin säveleen, joka muistutti Berengariaa hänen
-ihanasta isänmaastaan, ja siitä Schwerinin linnassa vietetystä illasta,
-jolloin hän ensi kerran näki kuninkaan ja tanssi hänen kanssansa samaa
-ritarillista tanssia.
-
-Kuningas vei nyt morsiamensa kiillotetulle lattialle. Kaikki katselivat
-ihaillen jaloa, kuninkaallista paria. He tanssivat kahden, eikä
-jalompaa näkyä yksikään tanskalainen ritari ollut nähnyt.
-
-Kun tanssi oli lopussa, ja kuningas oli vienyt morsiamensa hänen
-ylhäiselle istuimelleen, vallitsi ritarisalissa sellainen hiljaisuus
-ja juhlamieli, että se tuntui Valdemarista melkein tuskalliselta. "Nyt
-oikea tanskalainen kilpitanssi, hyvät ritarit!" keskeytti hän äkkiä
-äänettömyyden, "antakaa minun kuulla kilpienne helinää turnauslaulun
-säestyksenä!"
-
-Kuninkaan viittauksesta astui heti ritareita esiin, miekat ja kilvet
-käsissään; aseiden helistessä ja torvien pauhatessa tanssivat he
-kilisevin kannuksin kivilattialla niin että jyrisi, jonka ohessa
-voimakkaat bassoäänet lauloivat tuttua turnauslaulua, jossa muuan
-kertosäe kuuluu näin:
-
-    "Maa kavioista kumisee,
-    miss' ajaa Tanskan ritarit!"
-
-"Ihanaa!" sanoi Berengaria, ja hänen mustat silmänsä säihkyivät.
-"Tuollaisten tanssijain kanssa, rakas Valdemar, ei keisarin tee mieli
-leikitellä. Teidän rinnallanne, ylevämielinen kuninkaani, ja tällaisten
-miesten etunenässä uskaltaisin minä lähteä koko maailmaa valloittamaan."
-
-"Nyt vasta", vastasi kuningas ja puristi uljaan morsiamensa kättä, "nyt
-vasta voi Eurooppaa syyllä antaa minulle nimen Valdemar Seier [Valdemar
-voittaja]."
-
-
-
-
-VIIDESTOISTA LUKU.
-
-
-Sillävälin kun kuningas antautui lemmenonnen synnyttämiin
-voittounelmiin, istui kreivi Albert, mustaan ritaripukuun puettuna,
-mietiskelevänä arpapöydän ääressä Antero-arkkipiispan vieressä
-ja vaihtoi hänen kanssaan monta vakavaa sanaa Otto-keisarin ja
-Pohjois-Saksan ruhtinasten vihollismielisistä aikeista Tanskaa
-kohtaan sekä siitä, kuinka välttämätöntä olisi tehdä Viron- ja
-Liivinmaalle uusi, tehokas ristiretki. Mutta vähitellen kreivi
-Albertin huomio kääntyi pois sekä pelistä että keskustelusta, sillä
-hänen terävä sotapäällikönsilmänsä huomasi, miten erinomaisen
-hartaasti Kaarlo-ritari yritti miellyttää hänen tytärtään, iloista,
-oikullista Rigmoria, joka nyt oli täysikasvuinen neiti ja kuului
-juhlan loistavimpien kaunotarten joukkoon. "Katsokaapa vain nuorta
-Kaarlo-ritaria", sanoi kreivi Albert vihdoin arkkipiispalle; "Pyhän
-Mikaelin kautta, minä luulen, että tyttäreni on löytänyt armon hänen
-silmissään. Hän oli tyttäreni ritari molempien vielä ollessa lapsia;
-vanhan oikeutensa hän nyt näkyy haluavan uudistaa."
-
-"Jos nyt niin olisi, kreivi Albert", vastasi hurskas arkkipiispa,
-"niin on hänestä Teidän sankarikoulussanne tullut uljas, kelpo ritari,
-eikä kuninkaalla ole uskollisempaa palvelijaa. Hänellä on hurskas ja
-rakastavainen sydän. Köyhä hän on, se on totta: koko hänen rikkautensa
-on hänen miekkansa ja hyvä nimensä, mutta jos minä jätän jälkeeni
-maallista tavaraa, tulee hänestä minun perilliseni, ja minä kyllä
-luulen" -- --
-
-"Ettehän aikone kosia tytärtäni kasvatillenne." kysyi kreivi
-ihmeissään, "siinä tapauksessa tahdon vain sanoa pari sanaa Teille
-kahdenkesken. Tyttäreni käsi on hamasta lapsuudesta määrätty nuorelle
-ruhtinaalle, Thyringin maakreiville, jota hän ei vielä ole nähnyt,
-mutta jonka vanhat lupaukset ja sitoumukset syyllä liittävät mitä
-lähimmin minuun ja perheeseeni. Tämä liitto oli vaimovainajani hartain
-toivo, ja lähinnä ritarillista kunniaani on Hedvig-vainajan muisto,
-kuten tiedätte, ainoa, joka ilottomalle elämälleni antaa merkitystä ja
-arvoa."
-
-"Ja ylevän vaimovainajanne harkitsemattoman toivomuksen takia ette
-epäile hävittää kahden jalon sydämen onnea? Sellainen rakkaus vainajia
-kohtaan on syntiä eläviä kohtaan, jalo herra. -- Jos itse olette
-tuntenut, mitä rakkaus ja onnellinen avioliitto on, ihmettelen
-minä" -- ---
-
-"Elkäämme enää puhuko siitä, kunnianarvoisa herra", keskeytti kreivi
-Albert hänet synkän vakavana, "minä tiedän, mitä tyttäreltäni voin
-vaatia ja mihin hurskas ja jumalaapelkäävä sydän kykenee. En aijo
-koskaan häntä pakottaa kenellekään; mutta jos hänen sydämensä hylkää
-sen yljän, jonka aion hänelle antaa, saa hän valita sen, jonka Teidän,
-pyhän virkanne puolesta, pakostakin täytyy tunnustaa suurimmaksi ja
-jaloimmaksi."
-
-"Vai niin!" huokasi arkkipiispa. "Vapahtajan morsian siis, tai
-ruhtinaan, jota hän ei milloinkaan ole nähnyt! Rigmor parka! -- Kaarlo
-parka!"
-
-"Teidän Kaarlollanne ei ole hätää", vastasi Albert, "ja tyttärelläni
-vielä vähemmän: jos oikein näen, tekee hän hiukan pilaa tuosta
-nuoresta, itserakkaasta herrasta. Näettekö, kuinka sydämellisesti hän
-nauraa ja kuinka nolona Kaarlo hypistelee olkanauhaansa?"
-
-Kreivi Albert ei nähnyt aivan väärin, Rigmor-neiti näkyi todellakin
-tekevän hiukan pilaa rakastuneesta Kaarlosta ja jutteli hänelle mitä
-hilpeimmällä tuulella, että hän oli vakaasti ja varmasti päättänyt
-mennä luostariin. Kaarlon mielestä Rigmorin katseet ja kasvojenilmeet
-olivat tätä tunnustusta vastaan, jonka Kaarlo itse oli pusertanut
-esille siten, että liian rohkeasti ja tuttavallisesti muistutti
-Rigmoria heidän ystävällisistä lapsuudenaikuisista väleistään vihjaten
-vielä onnellisempaan tulevaisuuteen; mutta mitä enemmän hän nyt katseli
-kaunista, täysikasvuista impeä, sitä nolompana ja arempana huomasi
-hän, ettei enää puhunut lapsen, vaan Pohjoisalbingin herttuattaren,
-Albert-kreivin tyttären kanssa. Nyt vasta hän oikein katkeruudekseen
-huomasi, että hän, köyhä, omaisuutta ja lääniä vailla oleva ritari,
-tosin hätätilassa kelpasi tanssittamaan kreivin tytärtä ja käymään
-kaksintaisteluihin hänen kunniakseen, mutta että hänen täytyi olla
-lääninherra tai ruhtinas, voidaksensa toteuttaa sen, mikä lapsuudestaan
-saakka oli kannustanut häntä uljailla retkillään ja sankaritöissään.
-
-"Suokaa minulle anteeksi, jalo Rigmor-neiti", sanoi hän nyt, tuskakseen
-tuntien asemansa halpuuden ja heidän välillään olevan nöyryyttävän
-etäisyyden, josta Rigmorin oikullinen, ylimysmielinen olento häntä
-liian selvästi muistutti; "suokaa anteeksi, että muistutin teitä
-ajasta, jolloin kreivi Albertin tytär ei hävennyt tarjota kättään
-köyhälle, hyljätylle Kaarlolle ja ojentaa hänelle puksipuun ja talvikin
-lehtiä Saxo-isän hautakummulta. Silloin minä kylläkin syyllä pidin
-Teitä lapsuusseikkailujeni pienenä prinsessana, mutta en osannut
-arvata, että Te kerta tahtoisitte olla suuri prinsessa tai ylhäinen
-nunna."
-
-Hän oli sydämestään liikutettu, ja vedet olivat kihota hänen silmiinsä,
-mutta silloin Rigmor nauroi.
-
-"Kaikki on anteeksi annettu, ritari Kaarlo", sanoi hän leikillään.
-"Mitäpä pahaa siinä, että muistutatte minulle lapsellisuuksiani.
-Enhän ole vielä mikään prinsessa, ja vaikka vuoden päästä menenkin
-luostariin, niin voinhan silti pyörähtää kerta lattian ympäri
-kanssanne; sehän olikin oikeastaan kohteliaan puheenne tarkoitus."
-
-Kaarlo kumarsi nyt kylmästi ja ojensi hänelle kohteliaasti käsivartensa
-viedäkseen hänet tanssivien pariin. Alkoi vilkas tanssi, ja Rigmor
-näytti olevan pelkkää iloa ja eloa. Kaarlo, joka yleensä oli reipas
-ja notkea tanssija, liikkui nyt jäykästi ja kylmästi eteenpäin, kuin
-kulkeva kuvapatsas, ja erehtyi niin usein tanssiessaan, että Rigmorilta
-loppui kärsivällisyys. "Eipä minulla koskaan ole ollut kummallisempaa
-tanssittajaa", sanoi hän puoliääneen, ja Kaarlo hämmentyi entistä
-enemmän.
-
-"Elähän kulje unissasi, rakas Kaarlo!" kuiskasi hän nyt ystävällisesti
-Kaarlon korvaan tutulla, lapsellisella äänellään, ja kuin noidannuolen
-satuttamana katseli Kaarlo häntä ihmeissään ja iloisena yllätyksestä.
-"Rigmor, Rigmor!" kuiskasi hän ja lähti äkkiä lemmenhuumauksen vallassa
-liitämään neitosensa kanssa läpi tanssivien rivien, kuin aikoisi
-autuaassa tunnetilassaan suoraan taivaaseen. Mutta pian putosi hän alas
-taivaastaan ja suurimmaksi katkeruudekseen tuli tajuihinsa, kuullessaan
-Rigmorin kylmänä ja vieraana sanovan ääneen ja välinpitämättömästi:
-"Olette joutunut pois tahdista, herra ritari, parasta lienee, että
-lopetamme."
-
-Kaarlo kumarsi ja päästi hänen kätensä. Rigmor hypähti kepeänä ja
-iloisena hänen luotansa, ja Kaarlo kuuli hänen äänekkäästi nauraen
-kertovan nuorille naisille, että Riisen Kaarlo-ritari oli sotaretkellä
-unohtanut tanssitaitonsa ja tahtoi nyt piirihypyssä joko pitää vahtia
-tai tehdä rynnäköitä.
-
-Nuoret naiset nauroivat, ja Kaarlo riensi, posket katkeruudesta ja
-loukatusta ylpeydestä hehkuvina, linnan puutarhaan. Täällä kulki hän
-kiihtyneenä edestakaisin pitkin lehmuskujaa purkaen mielenkuohuansa,
-kuten tavallisesti, katkonaisiin lauseisiin. Vanha tuttu huokauksensa:
-"paha on koiranpennun leikitellä karhunpenikan kanssa", pääsi taas
-hänen huuliltaan. Silloin kuuli hän takanansa tepastelevia askeleita.
-"Riisen Kaarlo pikku Riisen Kaarlo!" kului Klaus Klumpen käheä ääni;
-"jos aiot hirttää itsesi, poikani, niin odota hiukan ja ota minut
-mukaasi!"
-
-"Mitä tarkoitat, vanha narri?" kysyi Kaarlo suuttuneena, "mene tiehesi;
-minun ei lainkaan tee mieli laskea leikkiä."
-
-"Kunniani kautta, ei minunkaan", vastasi kääpiö itkien ja otti,
-itseään pilkatakseen, kiven maasta ja pyyhki siihen silmiänsä. "Nyt
-ei enää sovi laskea leikkiä Tanskassa. Se on kauheaa, nuori ystäväni,
-se on taivaaseenhuutavaa, se voi saada vanhan isänmaanystävän silmät
-kyyneltymään, joka on nähnyt maan menestyvän, karjanhoidon ja
-maanviljelyksen vaurastuvan, kuninkaan voittavan maalla ja merellä sekä
-vanhat, hyvät tavat pidettävän kunniassa ja arvossa. -- Mutta saapas
-nähdä, kuinka nyt käy."
-
-"No, mikä onnettomuus nyt on tapahtunut?" kysyi Kaarlo.
-
-"Nythän on alkanut kaunis hallitusmeno", vikisi kääpiö. "Ei mitään
-narrinkepposia, ei kujeita eikä nokkaviisautta. Nyt alkaa kaunis
-hallitus, korkeasti kunnioitettu ystäväni. Oi, Dagmarin onnelliset
-päivät ovat ohi! Tahdonpa ylistää Dagmarin onnellista aikaa: hän oli
-hieno kuin taivaan enkeli, mutta ei koskaan sairastunut siitä, että
-minä tein kuperkeikkoja tai pyörin tuulimyllyä juhlapäivinä. Hän ei
-tehnyt koirallekaan pahaa. Rehellinen narri sai sanoa mitä tahtoi,
-kunhan vain jätti Jumalan ja kuninkaan rauhaan. Ah, Dagmarin valkoinen
-käsi on monta kertaa taputtanut syntistä kyssäselkääni", jatkoi hän
-nyyhkyttäen, "sentähden olen minä, jos Jumala suo, seisova hänen
-edessään päälläni taivaanvaltakunnassa. Mutta ylpeä Beengjerd vihaa
-kaikkia narreja. Sitä harhaoppia hän saa katua. Saadaanpa nähdä! Hän
-saa katua sitä, niin totta kuin nimeni on Klaus Klumpe. Aika on tuleva,
-jolloin hän toivoo, että koko maa olisi täynnä sellaisia narreja, jotka
-huutaisivat hänelle _Vivat_! ja seisoisivat hänen edessään päälaellaan
-loassa. Hyvästi, toveri! Olen ollut suupaltti ja saan nyt pötkiä
-tieheni."
-
-"Täytyykö sinun raukan mennä pois?" kysyi Kaarlo osanottavasti. "Mihin
-sitten aiot? Sinä olit jokatapauksessa sukkela veitikka, jota kyllä
-vielä toisinaan tarvitsisimme, kun laskemme maailman liian raskaasti
-sydämellemme ja unhotamme, että kaikki auringon alla on turhuutta."
-
-"Minä aion juosta ympäri maata", vastasi tuo pieni epäluoma olento ja
-vääristeli kasvonsa hurjiin kostonhimoisiin eleihin; "minä aion laulaa
-lauluja pienille, niin että isojen pitkät korvat rupeevat soimaan.
-Osaanpa myös olla runoilija, jos lujalle otetaan:
-
-"Voi häntä, Beengjerdiä! Mitä pidät tästä kertosäkeestä? Ei, se ei
-kelpaa --
-
-    "Beengjerdin hukka periköön!
-    Kuningasta Herra suojaa!"
-
-"Kas tästä tulee kaikkien laulujen kertosäe. Ja nyt hyvästi, Riisen
-Kaarlo. Jos korkeasukuinen sydänkäpysesi tekeytyy ylhäiseksi ja
-kopeaksi kuin ylpeä Beengjerd, elä kumminkaan hirttäydy, ennenkuin
-minut saat mukaasi. Sano hänelle: hyvää yötä, armaimpani, tervehdä
-vanhempiasi, sydänkäpyseni!" Näin sanoen viraltapantu hovinarri löi
-puumiekallaan kömpelösti Kaarloa jäähyväisiksi ja pötki tiehensä.
-
-"Oi! narrinlohdutus ei paljoa auta!" huokasi Kaarlo. "Hyvästi,
-armaimpani, hyvästi, elämä ja onni, hyvästi, taivas ja paratiisi! Tätä
-on vaikea sanoa, kun ihmisellä on enemmän menetettävää kuin pelkkä
-narrinlakki."
-
-Seisoessaan näihin raskaihin ajatuksiin vaipuneena näki Kaarlo
-naisolennon kävelevän edestakaisin ulkona linnan ikkunan kohdalla,
-silminnähtävästi mitä suurimman epätoivon vallassa. Se oli komeasti
-puettu neitonen, päässä hopeanvärinen päähine, ja purppurainen viitta
-yllä. Kaarlo unohti hetkeksi oman mielipahansa ja murheensa sekä
-lähestyi osanottavana onnetonta kaunotarta.
-
-"Kaarlo, Kaarlo, sinäkö se olet?" kuului hellä ääni häneltä kysyvän.
-Kristiina-sisko juoksi hänen syliinsä ja painoi itkettyneet kasvonsa
-hänen rintaansa.
-
-"Kristiina, rakas Kristiina, mikä sinua vaivaa?" kysyi hän
-huolestuneena ja veti nopeasti vapisevan tytön mukaansa lehmuskujaan.
-
-"En minä jaksa enää!" vaikeroi hän, "vie minut pois täältä, rakas
-veljeni! Kauas, kauas pois -- luostariin, missä ei kukaan ihminen enää
-minua näe. Jumala antakoon sen hänelle anteeksi! Se pilkka ja häpeä on
-kuolemaa katkerampi."
-
-"Kuka sinua on pilkannut ja häväissyt? Rakas sisareni, puhu suusi
-puhtaaksi, ja, niin totta kuin Jumala elää, minä kostan sinun
-puolestasi! Kreivi Otto -- eikö totta? Onko Otto-kreivi se konna? Niin
-totta kuin minä elän, saa hän sen sydänverellänsä maksaa."
-
-"Ah ei, ah ei, rakas veljeni! Minä rakastan häntä sittenkin kuin omaa
-sieluani. Hän oli varmaankin juovuksissa. Hän tuijotti minuun hurjana
-ja pelottavana ja ehkei itsekään tiennyt mitä sanoi" --
-
-"Haa, mitä hän sanoi, sisareni? Jokaisesta sanasta hän saa tilin tehdä."
-
-"Oi, tokko tietänenkään kaikkea, mitä hän sanoi. Olin vaipua maahan
-häpeästä ja säikähdyksestä. Hän käski pilkaten minun onnittelemaan
-itseänsä, sillä nyt ei hän enää ollut se narri, joka luotti Tanskan
-tyttöjen rehellisyyteen; hän oli kihlannut melkein kapalolapsen
-Saksassa -- sanoi hän nauraen -- jottei enää joutuisi kenenkään
-tanskalaisen tytön petettäväksi, ei kukaan muka enää ollut uskollinen
--- sekin, joka hänen mielestään oli ollut viattomin, oli rohjennut
-sydämessään ylläpitää syntistä rakkautta kuningasta kohtaan ja surmata
-Dagmarin sellaisella julkealla tunnustuksella. Minua hän tarkoitti --
-sen hänen leimuavat silmänsä minulle ilmaisivat -- minua hän pitää
-sinä halpamielisenä olentona, joka hurskaalle kuningatar-vainajalle
-on tehnyt sellaisen jumalattoman rakkaudentunnustuksen. Voi sitä
-onnetonta erehdystä! Kuningas itse kuuluu sen uskovan -- koko maa
-kuuluu sen uskovan; vieläpä ilkeät panettelijat sanovat minua kuninkaan
-jalkavaimoksi. Ah, veli, veli, sitä häpeää minä en jaksa kestää!"
-
-"Kirottua!" huusi Kaarlo jalkaansa polkien; "mutta kuinka sinä olet
-antanut aihetta sellaiseen juoruun? Sisareni, mitä olet kuningattarelle
-tunnustanut?"
-
-"Että rakastin Ottoa, täytyi minun kuningattarelle tunnustaa;
-hän saattoi sen jo nähdä minusta -- hän pyysi ja pakoitti minun
-tunnustamaan; mutta etten luullut koskaan joutuvani Oton omaksi,
-sen sanoin myöskin, ja kuningas -- Jumala varjelkoon! -- hänestä en
-milloinkaan ole edes uneksinut!"
-
-"Siskoseni, siskoparkani!" huokasi Kaarlo. "Mitä oli sinulla ja minulla
-tekemistä ylhäisten parissa? Isämme onneton kohtalo vainoo meitä. --
-Nyt ymmärrän minä onnettomuutesi: hurskas Dagmar varmaankin ymmärsi
-sinut väärin ja luuli sinun kuningasta tarkoittavan. Kaikki sanovat
-hänen viimeisillään pyytäneen kuningasta ottamaan sinut puolisokseen.
-Siitä koko tuo juoru. Ja kreivi Otto -- minä ymmärrän hänetkin -- niin,
-siskoseni, hän on rakastanut sinua, mutta hän ei ansaitse enää koskaan
-nähdä sinua, hän on hurja, tulinen ja mustasukkainen -- mutta" --
-
-"Veljeni, veljeni!" Kristiina kavahti äkkiä hurjan iloisena
-masentuneesta mielentilastaan. "Puhutko totta? Onko mahdollista?
-Taivaan Jumala, niin, se on mahdollista -- ilmaisivathan sen minulle jo
-aikoja sitten hänen silmänsä -- sanoihan hänen äänensä sen minulle --
-sen sanoi minulle hänen pilkkansa ja ylenkatseensakin hänen lähtiessään
--- ja nyt hurja kiivautensa ja loukkaavat sanansa -- niin, nytpä sen
-tiedän -- hän on rakastanut minua -- hän rakastaa minua vieläkin, niin
-syvästi kuin hän ylenkatsookin ja niin väärin kuin tuomitseekin minua.
-Jumala sinua siunatkoon, veljeni, noista sanoistasi! Nyt jaksan kärsiä
-onnettomuuteni -- nyt en jättäydy epätoivon valtaan; hän vain ei saa
-ylenkatsoa minua; hän vain ei saa tuomita minua väärin. Sano hänelle
-se, rakas veljeni, sano hänelle totuus, jonka olen sinulle uskonut,
-sano hänelle, että olen salaa häntä rakastanut -- hänen tähtensä
-pilkkaa ja häpeää kärsinyt. Sano hänelle myöskin, etten enää koskaan
-voi häntä nähdä, mutta että sydämeni pohjasta annan hänelle anteeksi ja
-uskollisesti rakastan häntä kuolemaani saakka! Sano hänelle, että pidän
-tallella hänen sinettisormuksensa! Minä otan sen mukanani hautaan;
-sillä kihlaudun minä hänelle iankaikkisesti, Sano hänelle kaikki tämä,
-ja että Kristiina-raukka oli viaton, sano se hänelle, jollet ennen,
-niin silloin, kun olen kuollut! -- Ja nyt pois, pois täältä, tänä
-yönä, tällä hetkellä! Vie minut Vestervigin luostariin, Kaarlo, hyvän,
-hurskaan tätimme luo ja pienen Kristiinan haudalle, hänen, joka kuoli
-prinssi Buriksen tähden! Siellä aion minäkin löytää levon ja rauhan,
-siellä tahdon unohtaa maailman pilkan ja häpäisyn, ja hiljaisuudessa
-itkeä hukkaanmennyttä elämääni, kunnes sydänparkani pakahtuu; mutta
-epätoivoinen en tahdo olla; en, veljeni, epätoivoinen en tahdo olla --
-hänhän rakastaa minua kuitenkin."
-
-"Kristiina-parka, minä ymmärrän sinut", huokasi Kaarlo, "sydäntäni
-vihloo sinun tähtesi, ja sinä olet kaikkine onnettomuuksinesi kuitenkin
-minua onnellisempi. Jos hän, joka minua halveksii, rakastaisi minua,
-voisin minäkin kentiesi luopua maailmasta; en sentään, en, en voisi.
--- Tule, siskoparka. Varustaudu matkalle; sinä pääset Vestervigiin.
-Hevoset ovat pian satuloidut. Puolen tunnin kuluttua odotan minä sinua
-linnan portilla."
-
-"Kiitos, hyvä, uskollinen Kaarlo", vastasi Kristiina pyyhkien silmiään
-keltaisilla palmikoillaan.
-
-"Sinä olet yhdellä sanalla antanut minulle elämän takaisin. Et sinäkään
-saa epäillä. Usko minua, Kaarlo! Rigmor-neiti pitää sinusta enemmän
-kuin luuletkaan."
-
-"Ah, ei, siskoseni, sen tiedän minä paremmin", huokasi Kaarlo, "se uni
-on mennyt."
-
-Sydämellisen hellästi syleilivät onnettomat sisarukset toisiansa ja
-palasivat syrjätietä linnaan. Puolen tunnin kuluttua he ratsastivat
-hiljaa ja ääneti Riiben kaupungista Vestervigiin vievää tietä.
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS OSA
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN LUKU.
-
-
-Kuningas Valdemarin ja kuningatar Berengarian hääpäivän jälkeen
-näytti huomattava muutos tapahtuneen sekä kuninkaassa itsessään että
-koko Riiben hovielämässä, samoin myöskin valtakunnanhallituksessa ja
-sotalaitoksessa. Kuninkaan uljaat, nuoret sankarikasvot näyttivät
-ikäänkuin nyt vasta saaneen sen jalon kuninkaallisen ilmeen ja sen
-miehekkään horjumattoman vakavuuden, jotka olivat olleet niin ominaiset
-hänen suurelle isälleen, mutta jotka piirteet esiintyivät pojassa
-vieläkin voimakkaampina. Niin mahtava valtiashenki ilmeni koko hänen
-olennossaan, että itse kreivi Albert ja arkkipiispakin hämmästyivät
-sitä uhmailevaa itseluottamusta ja voimaa, joka näytti tekevän kaikki
-hänen päätöksensä tarpeellisiksi ja vastustamattomiksi.
-
-Hovissa vallitsi paljoa suurempi komeus kuin ennen, sekä vakavampi,
-ankarampi henki, joka ei miellyttänyt nuoria, iloisia ritareita.
-Nuoren, ylpeän kuningattaren sanottiin tuoneen mukanaan nämä jäykät
-espanjalaiset hovitavat, ja kuninkaan intohimoista kiintymystä häneen
-moni piti suurena onnettomuutena maalle. Kuningatar Berengaria istui
-usein tuntikausia salakammiossa kuninkaan luona, joka tunsi itsensä
-vapaaksi ja onnelliseksi vain hänen rinnallaan. Mutta ainoastaan
-ne, jotka eivät tunteneet kuninkaan voimakasta hallitsijaluonnetta,
-uskoivat hänen noudattavan puolisonsa vehkeitä ja neuvoja silloin kun
-hän julisti mahtikäskyn, jota hänen vanhat, varovaiset neuvonantajansa
-eivät hyväksyneet.
-
-Voidakseen pontevasti ryhtyä suuriin sotaisiin aikeisiinsa hän ei ollut
-epäillyt säätää tullia ja määrätä papistolle isoja veroja. Alemmat
-kansanluokat, jotka Dagmarin aikana olivat tulleet vapautetuiksi
-monista rasituksista, saivat nyt myöskin osaltaan suorittaa yhä
-kasvavia sotakulunkeja. Tämän johdosta tyytymättömyys oli pian yleinen.
-Mutta kansan rakkaus kuninkaaseen oli siksi suuri, ettei häntä siitä
-moitittu, vaan kuningatarta syytettiin jokaisesta uudesta asetuksesta
-ja verosta, joilla kansaa rasitettiin. Hänestä laulettiin katkeria
-häväistyslauluja, ja esiintyessään kansan keskellä hän sai usein tuntea
-solvaisevia osoituksia siitä vihasta, minkä hänen uljas, yritteliäs
-henkensä näytti herättäneen.
-
-Samsön herrainpäivillä kuningas oli heti häiden jälkeen julistanut
-Dagmarin pojan, pienen Valdemarin, tulevaksi seuraajakseen. Niin
-täyttyi kansan hartain toivo; se ei koskaan voinut unohtaa hurskasta
-Dagmaria eikä rauhoittua, ennenkuin se varmasti voi toivoa kerran
-näkevänsä hänen poikansa valtaistuimella, joka asia kenties olisi
-voinut tulla epävarmaksi niin pian kuin Berengaria synnytti
-Valdemarille pojan.
-
-Heti kun tämä toimitus oli suoritettu, täytyi kuninkaan ajatella
-maan puolustusta keisari Ottoa ja pohjoissaksalaisia ruhtinaita
-vastaan. Huolimatta siitä suuresta tappiosta, jonka pannaan julistettu
-keisari oli kärsinyt Ranskassa Bovinen luona, missä kuningatar
-Berengarian veli, urhea kreivi Ferdinand, oli joutunut vangiksi, ei
-keisari kuitenkaan ollut luopunut aikeistaan Tanskaa vastaan, joita
-suunnitelmia pannaan julistettu piispa Valdemar oli kehoittanut
-häntä mitä innokkaimmin toteuttamaan. Sill'aikaa kun keisari Fredrik
-kruunattiin Aachenissa, ja koko eteläinen Saksanmaa tunnusti hänet
-hallitsijakseen, oli keisari Otto taas koonnut mahtavan sotajoukon
-Pohjois-Saksaan, aikoen nyt valloittaa itselleen takaisin ainakin
-isänsä Henrik Leijonan maat, jotka suurimmaksi osaksi kuuluivat
-Ranskan kruunulle. Oli epätietoista ulottuisivatko keisari Oton
-aikeet pitemmälle. Mutta hänen uskollisella neuvonantajallaan,
-piispa Valdemarilla, ei näkynyt olevan sen vähempää tarkoitusperää
-silmämääränään, kuin syöstä kuninkaallinen serkkunsa hallituksesta,
-noustakseen sitten itse Tanskan valtaistuimelle, joskin aluksi vain
-keisari Oton läänitysmiehenä ja tämän mahtavan suojelijansa näennäisenä
-vasallina.
-
-Piispa Valdemar oli sillävälin tehnyt ensimäisen hyökkäyksen
-hävittämällä Stodon linnan. Kuningas oli piirittänyt Stadea, mutta hän
-oli lakkauttanut piirityksen ja vetäytynyt Dannevirkeen, vastustaakseen
-koko sotajoukollaan niitä suuria, yhdistyneitä joukkoja, joilla keisari
-Otto ja hänen veljensä, pfalzkreivi Henrik, Brandenburgin rajakreivin
-ja piispa Valdemarin kanssa kulki Hampuria kohti.
-
-Ennenkuin kuningas ehti Hampurin avuksi, olivat nuo hyvin vähän
-tanskalaismieliset hampurilaiset antautuneet vihollisille, ja
-piispa Valdemar käytti nyt jo toisen kerran ankaraa oikeutta tässä
-kaupungissa, vaikka sille oli annettu keisarillisen vapaakaupungin
-arvo. Sotaisa piispa oli liittynyt saksalaiseen sotajoukkoon, joka jo
-oli kulkenut Elben yli ja anastanut osan Pohjoisalbingia.
-
-Keisarillinen leiri oli suurella tasangolla, ja keisari neuvotteli
-teltassaan Brandenburgin rajakreivin kanssa oliko paras tässä odottaa
-kuningasta vai kulkea eteenpäin. Kalpea, mitättömän näköinen keisari
-käveli levottomana edestakaisin komeassa tulipunaisessa teltassaan,
-mutta voimakas, leveäharteinen rajakreivi seisoi rauhallisesti nojaten
-miekkaansa ja kehoitti kulkemaan eteenpäin. Samassa astui telttaan
-lähettiläs, ilmoittaen Tanskan kuninkaan suuren sotajoukon etunenässä
-rientävän heitä vastaan. Häntä seurasi komea nainen, joka ratsasti
-korkealla, valkoisella sotaoriilla, eikä hän kertomusten mukaan
-ollut oikean ihmisen näköinen: sanottiin hänen rintahaarniskansa
-loistavan auringon kirkkaudella, ja hänen punaisen höyhentöyhtönsä
-leimuavan tulenliekkinä, ja sotajoukko, jota he johtivat, oli 60,000
-miehen suuruinen. Toinen vakoilija saapui toisen jälkeen, vahvistaen
-tämän kertomuksen. Kukin heistä luuli nähneensä vieläkin lukuisamman
-vihollisjoukon, ja kaikki kertoivat tuskallisen levottomasti nähneensä
-kuninkaan vieressä oudon, kalpean ja uljaan sankarittaren, joka heidän
-mielestään oli vaarallinen, yliluonnollinen olento, ja jota heidän
-keisarin käskystä täytyi mitä tarkimmin kuvata.
-
-"Mikähän ihmeellinen nainen hän on?" sanoi keisari levottomasti,
-ollessaan taas kahden kesken rajakreivin kanssa. "Pitkä -- kalpea --
-musta -- säkenöivät silmät, kaksipäinen kotka vaipassa. Noiden typerien
-ihmisten kuvaukset ovat luoneet sieluuni kuvan, jota minä en tahtoisi
-katsella ruumiillisilla silmilläni, vaikka minä siten voittaisin koko
-maailman."
-
-"Minä en ymmärrä teitä, herra keisari!" sanoi vanha rajakreivi. "Tuo
-nainen ei varmasti ole kukaan muu kuin kuningatar Berengaria. Minä
-tunnen tuon ylpeän haaveilijattaren! Hänen hartaimpana toiveenaan on
-ollut kerran päästä sotajoukon etunenään ja mieluimmin sinne, missä
-vaara on uhkaavin ja kunnia suurin. Hän voi nyt saada sen toiveensa
-täytetyksi: hän ja hänen ylpeä puolisonsa saavat nyt kokea mitä niin
-pienelle herralle kuin Tanskan kuninkaalle seuraa siitä, että uhmailee
-keisaria ja koko Pohjois-Saksan yhdistyneitä voimia!"
-
-"Elkäämme kerskailko liian aikaisin, herra rajakreivi!" vastasi
-keisari. "Ei kuningas Valdemar ensi kertaa kohtaa saksalaista keisaria
-valtakuntansa rajalla. Minun täytyi itse kuunnella tanskalaisten
-voittolaulua keisari Fiilipin pakomatkasta. Pitäkäämme nyt huoli siitä,
-etteivät tanskalaiset laula sitä meille toista kertaa!"
-
-"Voiko Henrik Leijonan keisarillinen poika epäillä tämän retken
-onnellista päättymistä?" kysyi rajakreivi. "Me emme tarvitse kuin
-puolta pienemmän sotajoukon valloittaaksemme Skandinavian."
-
-"Sotaonni on oikullinen ja epävarma", vastasi keisari alakuloisesti,
-"sen minä olen itse kokenut äskettäin Bovinen luona. Jos ei meidän
-suojeluspyhämme ole meille suosiollinen, niin ei koko meidän voimamme
-paljoakaan auta. Elkäämme vain ylönkatsoko vihollistamme. Eikö sama
-kuningas Valdemar osoittanut teillekin, herra rajakreivi, maaperän
-olevan liukkaan tällä puolen Elbeä, niin ettei sillä seiso vakavasti!"
-
-"Sen opetuksen minä tahdonkin nyt maksaa hänelle!" murahti kreivi
-suuttuneena. -- "Muuten olisi varmaankin viisainta, herra keisari,
-että me nyt muistelisimme voittojamme emmekä johtaisi mieleemme
-onnettomuuksiamme ja tappioitamme. Jos me itse ensiksi alamme epäröidä,
-niin voi heikoinkin vihollinen helposti voittaa meidät."
-
-Nyt astui telttaan pitkä, kookas herra, yllään kypärä ja haarniska.
-Hänen valkoinen asetakkinsa muistutti lyhennettyä messupaitaa,
-ja punaisen haarniskan selkäpuolella oli suuri kultaristi kuin
-messupaidassa; hänen kolmikulmaiseen kilpeensä oli kuvattu
-kolminkertainen kultakruunu, jota käsi ojensi salamoivasta
-ukkospilvestä, ja sen alla oli puoleksi valtikan näköinen taitettu
-käyräsauva. "Vihollinen on seisattunut ja asettuu leiriin", sanoi
-hän, "ehkä hän epäilee ryhtyä ratkaisevaan taisteluun, nähdessään
-meidän joukkomme. Mutta minä pyytäisin teitä, herra keisari, elkää
-suostuko minkäänlaisiin rauhanehtoihin! Voiton herra sanoo teille
-minun kauttani: Hävitä vihollisesi maan päältä! Minä olen tänä päivänä
-antanut hänet sinun käteesi."
-
-"Jos te tahdotte olla profeetta, piispa Valdemar", vastasi keisari,
-"niin antakaa minulle merkki osoitukseksi siitä, että voitto on
-varma! Tanskan kuninkaalla on mukanansa nainen, jota pidetään noitana
-tai pyhimyksenä. Herra rajakreivi arvelee hänen olevan Berengaria
-kuningattaren. Mutta olkoon hän kuka tahansa, niin minusta ei ole hyvä
-merkki, että heikko nainen Valdemar Seierin rinnalla uskaltaa näin
-ratsastaa meitä vastaan, se osoittaa ettei vihollinen meitä pelkää."
-
-"Minä ymmärrän teidät, herra keisari!" vastasi piispa Valdemar. "Te
-olette liian sivistynyt välittääksenne sellaisesta taikauskosta.
-Kuningatar Berengaria kuuluu olevan jossakin määrin teidän nuoren
-vaimovainajanne näköinen; hän kuuluu myöskin pukeutuvan samalla tapaa
-kuin keisarinna Beatrix, hän on myöskin pitkä ja hiukan kalpea, --
-eikä muuta tarvita, niin jo talonpojat pitävät häntä aaveena. No hyvä,
-väki on herkkäuskoista, ja sen mielestä jokainen satunnainen, oudompi
-sattuma on huono enne. Senvuoksi, jos me keksimme heille onnellisen
-enteen, joka voittaa tuon uhkarohkean naisen heissä herättämän
-taikauskoisen pelon, niin silloin on voitto varmasti meidän. Kuulkaa
-minun neuvoani, herra keisari! Ovatko ne molemmat sankariväkevät
-turnajaisritarit vielä joukossanne, joita ei perkelekään heitä
-satulasta? Antakaa heidän näyttää taitojaan molemmille sotajoukoille,
-ja sitten vaatia pari vihollisten miehistä taisteluun. Samassa
-silmänräpäyksessä, jolloin he ovat heittäneet vastustajansa hietikolle,
-annamme me kaikkien sotatorvien törähtää ja hyökkäämme taisteluun.
-Vannonpa pääni kautta, herra keisari, että me nujerramme allemme koko
-tanskalaisen sotajoukon kuin parven heinäsirkkoja!"
-
-"Se neuvo ei ole hullumpi!" sanoi keisari. "Jos te muutamalla
-voimallisella raamatunlauseella rohkaisette heidät, etteivät he tee
-pahaa pahemmaksi, niin luulisinpa tuon sotakujeen säästävän meiltä
-paljonkin verta."
-
-"Ilveilyjä!" -- murahti vanha rajakreivi. "Minä uskoin meidän kulkeneen
-Elben yli ryhtyäksemme oivalliseen otteluun ja saavuttaaksemme
-kunniallisen voiton eikä katsellaksemme typerää ilveilynäytelmää, jonka
-tuloskin voi olla aivan epävarma, ja joka yhtähyvin voi koitua meille
-häpeäksi ja onnettomuudeksi kuin hyödyksi."
-
-"Sitä te ette ymmärrä, herra rajakreivi!" sanoi keisari
-loukkaantuneena. "Neuvo on kyllä hyvä, kunhan se vain kunnollisesti
-suoritetaan: minä tunnen nuo molemmat turnajaisritarit; he ovat kuin
-rautaa ja terästä. Jos piispa Valdemar suostuu pitämään heille yhtä
-hyvän saarnan kuin hän piti minulle, suostutellessaan minut tälle
-retkelle, niin minä olen varma siitä, että onni meitä seuraa, -- ja
-niin on asia päätetty!"
-
-"Se on siis teidän käskynne, herra keisari?" -- kysyi piispa Valdemar,
-joka tunsi keisarin vaihtelevan mielen. "Voitteko te luottaa
-turnajaisritarienne voimaan ja rohkeuteen? Kyllä minä heihin sytytän
-innostuksen asiaan, niin totta kuin kieli on suussani! Minä annan
-nyt järjestää kaikki tämän suunnitelman mukaan. Vielä ennen auringon
-laskua voimme vaatia vastustajat voimienmittelyyn, ja huomenna auringon
-noustessa kaksintaistelu ja ottelu."
-
-"Ja voitto, suokoon sen pyhä Magdaleena ja pyhä Mikael!" sanoi keisari
-ja suuteli huoaten pyhäinjäännöstä, jota kantoi kaulassaan. -- "Uskokaa
-minua, herra rajakreivi, ilman tämmöistä onnea tuottavaa kappaletta
-ovat kaikki meidän voimakkaat ponnistuksemme turhat tätä Valdemar
-Seieriä vastaan. Hänen nimensä kaiku on onneton hänen vihollisilleen."
-
-Rajakreivi vaikeni huomatessaan vastaväitteet turhiksi, ja piispa
-Valdemar poistui pannakseen täytäntöön oman ja keisarin aikeet.
-
-Tanskalaisten leirissä ilo oli ylimmillään. Menestys, jolla Valdemar
-samalla paikalla oli karkoittanut keisari Fiilipin, ja sotaonni, joka
-aina oli seurannut voittorikasta kuningasta, herättivät tanskalaisissa
-sotureissa sellaisen luottamuksen hänen johtoonsa, että he eivät
-vähääkään pelästyneet vihollisten suurempaa miesvoimaa. Moni
-tanskalainen oli nähnyt mitättömän näköisen keisari Oton Riibessä,
-eivätkä he välittäneet hänestä enemmän kuin lapsesta; hänen huono
-sotaonnensa sekä viimeinen pakonsa Ranskasta olivat sitäpaitsi
-saattaneet hänet kaikkien ritarien ja aseenkantajien pilkan alaiseksi.
-Siellä tunnettiin myöskin rajakreivin leveä selkä; pannaanjulistettu
-piispa oli kyllä heidän mielestään uskalias mies, mutta yleisesti
-uskottiin, ettei onni eikä siunaus seurannut häntä tai keisari Ottoa,
-niin kauan kuin he olivat kirkonkirouksen alaisina.
-
-Oli jo iltahämärä. Valdemar istui Berengaria-kuningattaren vieressä
-teltassaan, suunnitellen seuraavan päivän hyökkäysjärjestystä ja
-iloiten sotajoukossa vallitsevasta hilpeästä mielialasta. Sankarirunot
-ja iloiset sotalaulut kaikuivat leiristä; samassa kuului torventoitotus
-teltan ulkopuolelta, ja keisarillinen airut ilmoitettiin saapuneeksi.
-Kahden kumaraniskaisen torvensoittajan saattamana kookas sanansaattaja
-astui sisään, tuoden tuon omituisen taisteluvaatimuksen.
-
-Hän sanoi kahden keisarillisen ritarin tahtovan -- keisarin, hänen
-herransa suostumuksella -- antaa tanskalaisille osoituksen siitä,
-mitä heillä oli odotettavissa tahtoessaan potkia tutkainta vasten ja
-koettaessaan voimiaan heitä väkevämpien kanssa; he vaativat senvuoksi
-kahta kuningas Valdemarin sotilaista mittelemään voimia heidän kanssaan
-molempien sotajoukkojen nähden.
-
-"Tervehtikää teidän herraanne ja keisarianne", vastasi Valdemar, "että
-minä en ole tullut tänne katselemaan leikkiä tai turnausratsastusta,
-vaan huomenna Jumalan avulla karkoittamaan hänet sekä koko hänen
-joukkonsa pois minun rajojeni sisältä. Minä en epäile hänen miestensä
-rohkeutta; mutta jos hän kenties pelkää, ettei itse joutuisi näkemään
-miestensä urhoollisuutta, niin minä suostun kernaasti tekemään hänelle
-mieliksi ja annan kahden miehistäni koetella voimiaan hänen urostensa
-kanssa ennen taistelua."
-
-Tämän vastauksen saatuaan keisarillinen airut palasi joukkonsa luo.
-Heti senjälkeen Valdemar kutsutti luokseen etevimmät päällikkönsä
-ja ritarinsa ilmoittaakseen heille, että seuraavana päivänä oli
-päätaistelu taisteltava heti kun sovittu kaksintaistelu oli loppunut,
-päättyköön se miten hyvänsä. Mutta nyt oli ratkaistava kenelle
-kahdelle ritarille uskottaisiin tämä kansalliskunnian puolustus, joksi
-tämänlainen kaksintaistelu nähtävästi oli katsottava.
-
-Kreivi Albert, kreivi Otto, Junkker Strange ja Absalon Belg astuivat
-heti esiin, pyytäen itselleen tätä kunniaa. Riisen Kaarlo astui
-myöskin lähemmäksi, mutta oli liian nöyrä ääneen tarjoutuakseen. Hänen
-silmäyksensä kreivi Ottoon ilmaisi myöskin, että hän, ajatellessaan
-kaksintaistelua ja kunnianasiaa, palavasti halusi päästä ratkaisemaan
-toista yksityistä taistelua, minkä sotalaki ja kuninkaan palveluksessa
-olo kielsivät hänen mainitsemasta.
-
-Kuningas silmäili mielihyvällä uljaita ritarejansa, mutta pudisti
-päätänsä. "En voi laskea ketään teistä!" -- sanoi hän päättäväisesti.
-"Taistelu ja voitto ovat nyt pääasiana, ja siihen minä tarvitsen teidät
-kaikki. Tämä kaksintaistelu on oikeastaan suurenmoista narripeliä,
-jolla ei ole minkäänlaista merkitystä, vaikka sen onnellinen suoritus
-voisikin olla jonkinlaisena rohkaisuna sotajoukolle. Kreivi Albert,
-te olette minulle ylimäisenä sotapäällikkönä liiankin tärkeä ja
-välttämätön. Samoin sinä, reipas Otto! Huolimatta reippaudestasi
-ja uljuudestasi sinä et kuitenkaan ole mikään Goljat, ja tässä
-tarvitaan enemmän raakaa ruumiillista voimaa ja ratsastajatemppuja
-kuin ritarinmieltä ja urhoutta. Te ette myöskään sovellu siihen,
-Junkker Strange, vaikka te olitte minun asemestarini ja paras
-keihäänheittäjä. Te alatte jo olla ikämies ja te voitte tehdä minulle
-suurempia palveluksia lähettiläänä ja sopimusten laatijana kuin
-miekkailumestarina. Ja te, kunnon Absalon Belg! Te olette, totta
-puhuen, liian paksu! Teitä ei hevillä heitetä satulasta, mutta jos
-teidän ratsunne sortuu, niin te jäätte sen alle. Minä näen ritari
-Riisen Kaarlon myöskin mielivän tähän seikkailuun; mutta minä tarvitsen
-hänet muualla. Ei, minä olen jo tehnyt valintani. Kutsukaa tänne
-Sven Väkevä ja Veli Gamling! He ovat tukevimmat ja samalla ovelimmat
-tappelijat mitä milloinkaan olen nähnyt."
-
-"Mutta, herra kuningas!" huudahti kreivi Albert. "Nekö kaksi raakaa,
-friisiläistä hevoshuijaria?"
-
-"He ovat kuitenkin sotureita ja ritareita!" vastasi kuningas. "Ja
-vaikka he eivät ole hovimiehiä eikä hienokäytöksisiä herroja, niin ei
-kuitenkaan kukaan ritari voi kieltäytyä astumasta taistelemaan heidän
-kanssaan."
-
-"Mutta he ovat kuitenkin friisiläisiä, eivätkä oikeita tanskalaisia!"
-sanoi Absalon Belg, "mikä kunnia meille siitä on, jos he voittavat?"
-
-"Pois kateus, herra ritari, ei saa olla eroa friisiläisten ja
-tanskalaisten välillä!" vastasi kuningas kiivaasti. "Jokainen, joka
-mielellään ja uskollisesti palvelee Tanskan kuningasta, on tanskalainen
-sielultaan ja sydämeltään. Parin saksalaisen ja tanskalaisen miehen
-käsivoimat eivät sitäpaitsi ratkaise kysymystä siitä, onko tanskalainen
-vai saksalainen väkevämpi, -- sellaiset lapsellisuudet jääkööt
-koulupoikien asiaksi!"
-
-Kuninkaan käskystä astui heti senjälkeen sisään kaksi jäntevää ja
-leveäharteista nuorta miestä, yllään lyhyet, friisiläiset asetakit ja
-kädessä pitkät keihäät, joiden avulla he olivat tottuneet hyppäämään
-soiden ja ojien yli. Se keveys ja taitavuus, millä friisiläiset
-osasivat käyttää keihästään, oli jo vanhoista ajoista asti ollut
-tunnettu.
-
-Paitsi tätä asetta kantoi veli Gamling selässään raskasta nuijaa, ja
-puoleksi kaljun pään peitti karvainen pukinnahasta tehty sotalakki;
-tämä, sekä pitkä, musta parta tekivät hänet hyvin hurjan näköiseksi.
-Sven Väkevä oli saanut nimensä tunnetusta painimistaidostaan;
-senvuoksi hänen maanmiehensä pitivätkin häntä suuressa arvossa,
-eikä kukaan muu ollut hänen vertaisensa voimienmittelyssä kuin veli
-Gamling, joka siinäkin oli häntä etevämpi. He olivat langoksia ja
-hyviä ystäviä. Friisiläisten rajalla olevista isoista karjataloistaan
-he tavallisesti kiertelivät ratsain maita, harjoittaen tuottavaa
-hevoskauppaa juutilaisten ja saksalaisten naapuriensa kanssa. He eivät
-halveksineet tätä esi-isiensä elinkeinoa, jonka kautta he sodan aikana
-kykenivät asestamaan melkoisen määrän ratsumiehiä. Senvuoksi kuningas
-ei välittänytkään heidän raa'asta, epäritarillisesta olennostaan,
-vaan empimättä antoi heille herrainkilven ja täyden äänestysoikeuden
-herrainpäivillä. Viimeisessä sodassa keisaria vastaan he olivat
-taistelleet niin erinomaisen rohkeasti, että olivat ansainneet
-ritarilyönnin. Mutta pukuaan ja käytöstään he eivät olleet siltä
-muuttaneet, ja astuessaan nyt kuninkaan eteen he tervehtivät häntä
-kömpelösti ja avosydämisesti: "Mitä kuuluu, herra kuningas!"
-
-"Luuletteko voivanne keikauttaa nurin kaksi keisarin väkevintä
-ritaria?" kysyi Valdemar.
-
-"Vaikka kaksi yhtä aikaa, herra kuningas!" tokaisi Sven Väkevä
-välinpitämättömän rauhallisesti, ja katsellessaan kuningasta
-rehellisesti ja hyvänsuovasti hymyillen hän hieroskeli käsivarttaan.
-"Totta toisenkerran, sen kyllä teemme; minä nutistin kerran kolme
-yhdellä haavaa, -- mutta eipä heistä ollutkaan paljon mihinkään!"
-lisäsi hän suopeasti.
-
-"Yhdentekevää onko heitä muutama enemmän tai vähemmän, herra kuningas!"
-alkoi veli Gamling puhua ja otti nyt vasta pukinnahkalakin puoleksi
-kaljusta päästään, laskettuaan nuijan ensin lattialle. "Heitettyäni
-kirjat nurkkaan ja päästyäni kirotusta luostarin paastosta olen Jumalan
-kiitos taas täysissä voimissani!"
-
-"Oletko sinä aikonut ruveta hengenmieheksi ja luopua maailmasta?" kysyi
-kuningas rotevalta soturilta. "Et sinä ainakaan ole sen näköinen."
-
-"Sellainen oli aikomukseni, herra kuningas!" vastasi veli Gamling.
-"Mutta minä luovuin siitä ajoissa, pitkät paastot ja rukoukset
-eivät olleet minulle terveellisiä. Se olikin vain hurskas
-päähänpisto lyötyäni muutaman hevosvarkaan kuoliaaksi. Kun sitten
-aamujumalanpalveluksessa tulin lyöneeksi rukouskirjalla luostarin
-esipappia otsaan, sain sieltä pötkiä tieheni pää puoleksi paljaaksi
-ajettuna; senvuoksi säänkin kulkea kuolinpäivääni asti Veli Gamlingin
-nimellä."
-
-Kuningas selitti nyt heille asian, ja he suostuivat ilolla kohtaamaan
-keisarilliset ritarit, jos vain saisivat tapella omalla tavallaan,
-ilman mutkikkaita ritaritemppuja.
-
-"Ottakaa kuitenkin mukaanne teidän kultakannuksenne ja ritarikilpenne",
-vastasi kuningas, "ettei vihollinen teitä halveksi. Jos te ette vain
-riko turnaussääntöjä, niin teidän on paras tapella niinkuin olette
-tottuneet; siitä ei kukaan voi teitä estää."
-
-Näin oli asia päätetty, ja kuningas käski molempien väkevien
-friisiläisten palaamaan toveriensa iloisiin juominkeihin, mistä he
-äsken olivat lähteneet.
-
-"Ja nyt, jalo Berengariani!" sanoi Valdemar kääntyessään hellästi
-kuningattaren puoleen, sitten kun sotapäälliköt ja ritarit olivat
-poistuneet kuninkaan teltasta taisteluvalmistuksiin ryhtyäkseen. "Lupaa
-minulle nyt, että sinä et huomenna tarpeettomasti heittäydy vaaroihin.
-Minä olen suostunut sinun innokkaisiin pyyntöihisi, ja sinun läsnäolosi
-täällä leirissä on tehnyt pelkurimmankin soturin rohkeaksi, mutta
-voidakseni rauhallisesti ohjata taistelua täytyy minun tietää sinun
-olevan hyvässä turvassa."
-
-"Minä tahdon jakaa sekä vaaran että kunnian sinun kanssasi, rakas
-Valdemar!" vastasi Berengaria. "Jos minä, silloin kun sinun henkesi ja
-kunniasi on kysymyksessä, hiipisin suojaan turvaa etsimään, niin en
-ansaitsisi tulla mainituksi Valdemarin kuningattarena."
-
-"Mutta muista, Berengariani! Sinä panet kaksinkertaisesti kalliin
-elämän vaaralle alttiiksi: toivo, millä hiljan ilahdutit minua", --
-
-"Elä senvuoksi ole levoton!" keskeytti kuningatar hänet punastuen.
-"Reipas liikunto ja tämän sotaretken tuottama virkeä mielenjännitys
-ovat minulle varmasti paljon terveellisemmät kuin levottomuus,
-josta kärsisin, ellen saisi sinua seurata. Vaihteleva elämä täällä
-sotatantereella saattaa minut kahta virkeämmäksi ja iloisemmaksi.
-Epätietoisuus sinun kohtalostasi tappaisi minut ja heikon toivomme."
-
-"No hyvä, seuraa siis minua, uljas, voittamaton lumoojattareni",
-vastasi Valdemar syleillen häntä tulisesti. "Voittoon ja onneen Volmari
-syntyi. -- Nähdessäni tulen silmissäsi tunnen tähtien puhuneen totta,
-enkä minä epäile voittoa ja onnea."
-
-Seuraavana aamuna auringon noustessa molemmat sotajoukot seisoivat
-taisteluvalmiina vastatusten. Näiden välillä seisoi yhtä suuri joukko
-saksalaisia ja tanskalaisia ritareita turnausten kilpatuomareina.
-Kaksi niinsanottua asekuningasta, töyhtöhatut päässä ja valkoiset
-marsalkansauvat kädessä, mittailivat taistelupaikan yhdessä airueiden
-ja niinkutsuttujen persevanttien kanssa. Keisarillisista riveistä astui
-nyt esiin pari uljasta ritaria, joiden komeus ja aseloisto näyttivät
-häikäisevän kaikkien silmät. He ohjasivat mustia ratsujansa hyvin
-taitavasti, antaen niiden tehdä mitä rajuimpia käänteitä, ja samalla he
-heiluttivat keihäitänsä vaatien kovaäänisesti vastustajiaan taisteluun.
-
-Kuningas pysyttelihe rauhallisena Berengarian rinnalla tanskalaisten
-joukkojen keskustan etunenässä, ja heitä ympäröivät arkkipiispa
-Antero, Pietari piispa, Ivar Glug, Absalon Belg sekä sata etevintä
-tanskalaista ritaria. Junkker Strange ja Riisen Kaarlo pysytteleivät
-lähinnä kuningatarta: he olivat saaneet kuninkaalta käskyn olla
-väistymättä hänen luotaan, sekä hengellään ja kunniallaan vastaamaan
-hänelle kuningattaren turvallisuudesta. Kreivi Albert istui
-hiljaisena ja totisena oikealla sivustalla hevosensa selässä, yllään
-musta sotisopansa, ja vasemmalla sivustalla Otto kreivi ohjaili
-kärsimättömästi korskuvaa sotaorittansa.
-
-Kuninkaan viittauksesta Sven Väkevä ja Veli Gamling ratsastivat
-friisiläisten sotarivistä pienillä, vilkkailla hevosillaan, pitkät
-keihäät käsissään. Heidän pienet, ympyriäiset kilpensä riippuivat
-hihnasta heidän selässään, ja heidän lyhyet, leveät miekkansa olivat
-yksinkertaisilla rautaketjuilla vyöhön kiinnitetyt. Heillä oli yllään
-tavalliset pukunsa eikä heillä ollut ei kypärää eikä haarniskaa.
-
-"Lähettääkö Tanskan kuningas vastaamme kaksi halvinta
-aseenkantajaansa?" kysyi toinen keisarin ritareista. "Te olette
-kaiketi tottuneet taistelemaan kantapäillänne, koska kannatte kilpeä
-selässänne. Sellaisten miesten kanssa me emme ryhdy taistelemaan."
-
-"Emme tahtoneet peloittaa teitä kilpiemme vaakunoilla", sanoi Veli
-Gamling, "senvuoksi me asetimme ne selkäämme. Kantapäillä me ahdistamme
-muuten vain nautojamme."
-
-"Mitä näen! Onhan teillä oikein kultakannukset. Milloin teidät
-ritariksi lyötiin?" kysyi toinen keisarillinen ritari ivallisesti
-hohottaen.
-
-"Sen minä kyllä sanon teille", vastasi Sven Väkevä. "Kultakannukset me
-voitimme hyvin helposti kun viimeksi ajoimme keisarilliset Elben yli."
-
-"Hävytön roisto!" murahti keisarillinen turnausritari ja kääntyi
-toverinsa puoleen. "Ryhdymmekö taisteluun heidän kanssaan vai ei?"
-
-"Tämä on häpeällistä ilveilyä", vastasi toinen, "mutta jos te olette
-yhtä mieltä minun kanssani, herra ritari, niin annamme noille
-tyhmänrohkeille karvajusseille selkään, olkoot he ritareita tai ei.
-Vannoimmehan kalliisti piispalle nutistavamme kenen hyvänsä, joka
-meitä vastaan tulisi, eikä tässä sovi kuluttaa aikaa turhaan. Ottakaa
-te tuo, jolta saitte niin törkeän vastauksen, minä otan osalleni tuon
-pukinnahkalakkisen."
-
-Senjälkeen ritarit vetäytyivät paikoilleen, asettuivat
-hyökkäysasentoon, ja ratsastivat keihäät ojoina vihollisiaan vastaan.
-Nämä eivät näyttäneet siitä välittävän, istuivat vain rauhallisina
-pienten hevostensa selässä siihen asti, kunnes vahvasti varustetut
-ritarit panssaroiduilla sotaratsuillaan näyttivät syöksyvän heidän
-päälleen, ruhjoakseen heidät. Mutta silloinpa friisiläiset äkkiä
-pyörähtivät syrjään ja hyppäsivät hevostensa selästä. Pitkien
-keihäittensä avulla he tekivät muutaman aimo hyppäyksen sill'aikaa kun
-turnausritarit kääntyivät asettuakseen uuteen hyökkäysasentoon. Mutta
-nyt oli keisarillisilla herroilla vihollisensa jalkaisin aivan heidän
-vasemmalla sivullaan, ja he saivat sellaisen sysäyksen sydänalukseen
-friisiläisten pitkistä keihäistä, että he huolimatta kaikesta
-voimastaan ja ritaritaidostaan syöksyivät maahan satulasta.
-
-Sven Väkevä ja Veli Gamling seisoivat nyt hiljaa ja antoivat
-vastustajilleen aikaa tointumiseen. Kun nämä olivat päässeet
-jaloilleen, heittivät he keihäät luotaan ja syöksyivät niin äkkiä
-vastustajiensa kimppuun, ettei kumpikaan ehtinyt ottaa esille miekkaa
-tai tikaria, joten voitto nyt yksinomaan riippui käsivoimista ja
-painimisen taidosta. Ensi otteella Veli Gamling heitti vastustajansa
-maahan, mutta kun kaatunut ei kuitenkaan tahtonut tunnustaa itseänsä
-voitetuksi, vaan veti tikarinsa esille sillä lävistääkseen hänet,
-silloin ei Veli Gamling miettinyt kauempaa, vaan työntäsi miekan hänen
-rintahaarniskansa alle, antaen hänelle kuolinhaavan.
-
-Vielä Sven Väkevä painiskeli voimakkaan ja vikkelän vastustajansa
-kanssa. Mutta kun sitä hänen mielestään kesti liian kauan, löi hän
-nyrkillään turnausritaria otsaan niin voimakkaasti, että kypäränlaita
-tunkeutui hänen aivoihinsa, ja mies kaatui kuolleena siihen paikkaan.
-
-Tukahutettu valitushuuto kaikui keisarillisista joukoista, ja äänekäs
-riemuhuuto tanskalaisten puolelta. Friisiläiset soturit tarttuivat taas
-äkkiä keihäisiinsä, hypähtivät muutamalla voimakkaalla keikauksella
-voitettujen ritarien ratsujen selkään ja ratsastivat takaisin
-paikoilleen sotariviin; heidän omat pienet hevosensa potkaisivat
-takajaloillaan ilmaan ikäänkuin pari vallatonta varsaa ja seurasivat
-heitä. Mutta ennenkuin he ehtivät rintamaan, komensi Valdemar:
-"Eteenpäin!" Molemmin puolin soivat sotatorvet. Salaman nopeudella
-kreivi Otto hyökkäsi vasemmalta sivustalta ratsujoukkoineen vihollisen
-oikeaa sivustaa vastaan, sill'aikaa kun kreivi Albert malttavaisena
-teki voimakkaan hyökkäyksen vihollisen vasenta sivustaa kohti, ja
-Valdemar itse kuningattaren rinnalla sadan ritarinsa ympäröimänä
-hyökkäsi vihollisen keskustaa kohti.
-
-Oton tulisuus saattoi kyllä silmänräpäykseksi tanskalaisten rintaman
-epäjärjestykseen; mutta sekaannus, minkä hän aiheutti sillä vihollisten
-riveihin, oli sitäkin suurempi. Mutta nyt hän huomasi Brandenburgin
-rajakreivin ja hänen poikansa aivan vastapäätä itseään. Hän pysähtyi
-ehdottomasti silmänräpäykseksi, ja hänen sydäntään kirveli, nähdessään
-vanhan, hänelle ystävällisen herran ja nuoren ystävänsä, reippaan
-Juhana ritarin, lähimpinä vastustajinaan. Mutta hän ei kauan arvellut.
-"Eläköön kuningas Valdemar Seier!" huusi hän äänekkäästi, ikäänkuin
-siten vaientaakseen jokaisen muun ajatuksen sielustaan, ja tällä
-tunnussanalla hän hyökkäsi ratsumiehineen niin voimakkaasti eteenpäin,
-että rajakreivin ja hänen poikansa täytyi väistyä.
-
-Kreivi Albertin jousimiehet olivat sill'aikaa täydessä toimessa;
-mutta hänellä olikin piispa Valdemarissa voimakas ja melkein hurja
-vastustaja. Kuitenkin ennenkuin taistelu vielä oli oikein alkanutkaan,
-ja kuningas vielä kuningattaren rinnalla ratsasti rauhallisesti
-eteenpäin armeijan päävoiman etunenässä, huomasi keisari Otto
-hämmennyksen oikealla sivustallaan. Hän näki kuningas Valdemarin
-aivan edessään; hän näki myöskin kookkaan, ylpeän kuningattaren,
-jonka koko olento, jalot liikkeet ja puku nyt taas, niin kuin ennen
-hänestä kerrottaessa, näyttivät keisarin sielussa herättävän kuvan,
-joka ihmeellisellä tavalla kauhistutti ja järisytti häntä. "Nousevatko
-kuolleetkin minua vastaan?" mutisi hän kalveten ja peräytyi päistikkaa
-sotajoukon keskuksen kanssa. Tästä syntyneen pelästyksen ja häiriön
-johdosta useimmat keisarilliset joukot käänsivät viholliselle selkänsä,
-ja silmänräpäyksessä pako oli yleinen. Suuttuneena täytyi myöskin
-piispa Valdemarin vetäytyä takaisin. Kreivi Albert seurasi kuningasta,
-joka ryntäsi vihollisten leiriin, pakoittaen sen pääjoukon jättämään
-kaikki voittajan saaliiksi, ja kärsien suurta mies- ja hevoshukkaa hän
-pakeni keisarin ja rajakreivin kanssa Elben yli. Piispa Valdemar pääsi
-pakenemaan pitkin länsirantaa ja kiirehti ratsuväkineen Hampuriin.
-
-Kuningas pysähtyi Elben luo ja käski lopettamaan takaa-ajon.
-
-"Tämmöistäkö sota onkin?" sanoi Berengaria. "Vai oliko keisari Oton
-tarkoituksena huvitella meitä kilparatsastuksella? Näin ollen olisivat
-kaikki hovinaiseni voineet olla mukana, eikä kenelläkään heistä olisi
-ollut tilaisuutta pyörtyä."
-
-Kuningas hymyili. Monet ritareista nauroivat, pian jo kajahti nauru
-koko sotajoukosta, ja kohta alettiin laulaa pilkkalauluja keisarin
-lyhyestä käynnistä ja kovasta kiireestä. Mutta kuningas puisti päätään:
-"Tämä on minusta aivan käsittämätöntä!" sanoi hän. "Täällä seisoi meitä
-vastassa monta urhoollista miestä. Voimakkaampi käsi on taistellut
-meidän puolestamme. Elkäämme kerskailko tästä voitosta. Jos tuommoinen
-sotajoukko pakenee miekanlyönnittä, mitä on silloin ihmisvoima?"
-
-Nyt kuningas huomasi nuolen, joka oli takertunut kuningattaren
-purppuravaippaan. "Elkäämme pilkatko vihollista!" sanoi hän
-vakavasti. -- "Kuolema on ollut lähempänä teitä kuin aavistattekaan,
-kuningattareni." Hän irroitti nuolen kuningattaren vaipasta ja huomasi
-kauhuksensa sen kärjen kääntyvän ulospäin, joten se ei mitenkään ollut
-tullut vihollisen puolelta. Hyvin miettiväisenä ja ääneti hän kiinnitti
-nuolen asetakkiinsa.
-
-"Minkävuoksi olet niin kalpea, Valdemar?" kuiskasi Berengaria hellästi.
-"Sinun rinnallasi nuoli ei voinut minua vahingoittaa. Minua vain
-ihmetyttää, etten huomannut mistä se tuli."
-
-"Ne viholliset, joita emme näe, ovat juuri kaikkein vaarallisimmat!"
-sanoi kuningas. "Tuo nuoli on surettanut minua enemmän kuin kokonaisen
-taistelun häviö."
-
-Kuningatar painoi hellästi hänen kättänsä, katsoen tuon voimakkaan
-huudahduksen olleen vain innokkaan osoituksen hänen rakkaudestaan.
-
-Iloisia ja vallattomia lauluja laulaen enin osa sotajoukosta palasi
-takaisin Dannevirkeen. Kuningas oli määrännyt Sven Väkevän ja veli
-Gamlingin heidän maanmiestensä ylipäälliköiksi, jättäen heidät yhdessä
-Otto kreivin ja suuren sotamiesjoukon kanssa Elben varrelle. Hän
-lähetti kreivi Albertin Hampuriin, ja saattoi itse kuningattarensa
-takaisin Riibeen. Hän piti tarkkaa huolta siitä, että kuningatarta aina
-ympäröivät hänen uskollisimmat ritarinsa ja hän päätti, ettei enää
-koskaan suostuisi ottamaan häntä mukaansa sotaretkelle.
-
-Paluumatkalla kuningatar oli hilpeä ja iloinen. Kuningas peitteli
-levottomuuttaan ja salasi häneltä sen syyn. Heti ensimäiseksi
-Riibehuusiin palattuaan hän pani toimeen salaisen ja ankaran tutkinnon
-tuon petollisen nuolen johdosta. Hän näytti sen Junkker Strangelle ja
-Riisen Kaarlolle, jotka olivat ratsastaneet lähinnä kuningatarta, ja
-he vakuuttivat, etteivät olleet nähneet lähitienoilla jousimiestä.
-Kuningas antoi kaikkien Riiben aseseppien tarkastaa nuolta, mutta ei
-kukaan heistä omistanut sitä työkseen. Hän vertasi sitä asevarastossaan
-oleviin muihin nuoliin ja huomasi sen eniten muistuttavan sitä nuolta,
-joka Lenan tappelutantereella oli vedetty kaatuneen Ebbe Sunenpojan
-rinnasta. Mutta eniten huolestutti kuningasta kirjoitus, joka
-huomattiin nuolessa, ja jota pidettiin salaisena uhkauksena. Siihen oli
-riimukirjoituksena piirretty sanat: "Minulla on veljiä!"
-
-Mutta kuninkaalla ei ollut aikaa mietiskellä kauan tuota asiaa. Hänen
-täytyi käyttää hetkeä hyväkseen eikä antaa aseiden levätä, sillä talvi
-näytti lähenevän ja uhkasi käydä ankaraksi. Hän tiesi kyllä mikä
-uhkaava merkitys piispa Valdemarin kilvessä olevalla kruunulla oli,
-ja hän oli päättänyt olla lepäämättä, niin kauan kuin tällä hänen
-vaarallisella vihollisellansa oli Hampuri vallassaan ja ystäviä sekä
-suojelijoita Saksanmaalla.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU.
-
-
-Kuninkaan suuttumus piispa Valdemaria ja hänen suojelijoitaan
-vastaan oli niin suuri, että hän vuoden 1216 ankarana talvena kulki
-sotajoukkoineen jäätyneen Elben yli estääkseen siten elintarpeiden
-tuonnin piispalle. Hän teki taas hyökkäyksen Stadeen, ryösti ja poltti
-pahasti pfalzkreivi Henrikin aluetta, tunkeutuen aina Zelleen asti.
-Hän ei poistunut pfalzkreivin maasta, ennenkuin oli valloittanut
-kaikki hänen vahvimmat kaupunkinsa ja linnansa ja pakoittanut asukkaat
-alamaisikseen sekä ottanut heiltä panttivankeja ja suuria rahasakkoja.
-Sitten hän palasi jäätyneen Elben yli, yhtyen kreivi Albertiin, joka
-vielä piiritti Hampuria.
-
-Uhkarohkea, pannaanjulistettu piispa oli torjunut jokaisen hyökkäyksen,
-ja hän oli varustanut kaupungin sellaisella huolella, että se näytti
-melkein voittamattomalta. Kuninkaan suuttumus oli kohonnut ylimmilleen,
-ja hän vannoi kalliisti tekevänsä tulella, nälällä ja miekalla
-hirvittävän lopun kaupungista, ellei se antautuisi. Tammimetsän
-luokse, samalle paikalle, jolle myöhemmin uusi kaupunki rakennettiin,
-hän rakennutti uudet varustukset, ja toisella puolella kaupunkia,
-laivamäellä, oli kreivi Albertilla vahva linnoitus. Elbe oli tukettu
-paaluilla ja rautaketjuilla, siten oli kaikki ruuantuonti niin maitse
-kuin vesitse ehkäisty. Säälimättä kuningas oli antanut polttaa kaikki
-kaupungin ympärillä olevat kylät, ja nyt hän ahdisti kaupunkia kaikin
-voimin, uhaten sitä käsipyssyillä, nuolilla, lingoilla, tulella ja
-hehkuvilla kivillä.
-
-Kuninkaan kiukku sekä pitkällinen piiritys olivat virittäneet eloon
-sotamiesten kaikki hurjat intohimot. Kuningas istui eräänä päivänä
-valkoisella sotaoriillaan Schlatenin luona olevassa leirissä; hänen
-ympärillään kaikuivat piirittäjien hyökkäyshuudot, hän aikoi juuri
-komentaa suureen, yleiseen hyökkäykseen. Hän ei tahtonut kuulla
-puhuttavan minkäänlaisista rauhanehdoista eikä sovitteluista. Silloin
-kreivi Albert toi hänelle sanoman, että tuskastunut kaupunki vihdoinkin
-oli antautunut kuninkaan armoille, mutta piispa Valdemar oli taas
-pakenemalla välttänyt kuninkaan vihan. Kiukustuneena piispan paosta
-kuningas käski ritari Iivari Glugin heti miehittämään kaupungin. "Jos
-joku niskoittelee, niin lyökää hänet maahan!" käski hän. "Senkin
-petturit, he eivät ole ansainneet minulta minkäänlaista armoa."
-
-"Mutta, herra kuningas!" huomautti kreivi Albert. "Malttakaa mielenne
-oikeutetussa vihassanne --"
-
-"Minkävuoksi!" keskeytti kuningas hänet äärimmilleen kiukustuneena.
-"Jos te, kreivi Albert, ette olisi ollut niin maltillinen, vaan
-olisitte polttanut kaupungin jo ennenkuin minä sen näin, niin olisi tuo
-kirottu piispa nyt haudattu sen raunioihin."
-
-Kreivi Albert vaikeni, loukkaantuneena ansaitsemattomasta moitteesta.
-
-Piirityksen aikana osoittamastaan urhoollisuudesta ja innosta Ivar Glug
-oli saanut kuninkaalta luvan kantaa hopeansinistä leijonaa kilvessään.
-Hän kiirehti nyt tämä kunniakas asemerkki käsivarrellaan viipymättä
-miehittämään kaupunkia. "Te tottelette sinisen jalopeuran ritaria,
-ilmoitti kuningas lähtevälle miehistölle." Mutta monet hurjistuneista
-sotilaista olivat nähneet kuninkaan vihan ja kuulleet hänen sanovan,
-ettei kaupunki ansainnut armoa. Nämä seurasivat lupaa kysymättä
-nuorta, innokasta päällikköä kaupunkiin, toivoen saavansa tilaisuuden
-ryöstää. Näiden olosuhteiden vallitessa oli nuoren, kokemattoman ritari
-Glugin mahdoton hillitä sotilasten hurjistelua ja estää kaikenlaista
-epäjärjestystä kaupunkia miehittäessä.
-
-Kuningas aikoi vielä ennen puoliyötä lähteä leiristä. Hän oli jakanut
-siltä varalta tarvittavat käskyt, ja salli sotilaitten pitkällisten
-ponnistusten jälkeen huvitella leirissä, missä heille tarjottiin
-olutta ja simaa. Itse hän oli synkkä ja alakuloinen piispa Valdemarin
-paon johdosta. Puoli tuntia ennen sydänyötä hän istui matkavaatteissa
-ratsullaan leirin laidalla, aivan Elben rannalla, sillä paikalla,
-minne hevosten juottoa varten oli hakattu suuri avanto jäähän. Oli
-kirkas kuutamo. Hän kuuli leiristä lähtömellakan ohella hirveitä
-huutoja, mutta arveli niitä humaltuneiden sotilaiden ilohuudoiksi eikä
-välittänyt niistä sen enempää. Mutta nyt tuo vihlova huuto läheni,
-ja hän näki joukon naisia huutaen ja vaikeroiden tulevan leiristä,
-hajalla hapsin ja vaatteet revittyinä. Epätoivoissaan huutaen he
-juoksivat hänen ohitsensa ja rukoilivat Jumalaa kiroamaan hänet ja
-kaikki tanskalaiset. Muutamat heistä syöksyivät jokeen, missä virta
-heti painoi heidät jään alle, toiset taas suistuivat kuolleina maahan
-itsetuottamistaan haavoista, ja osa pakeni lakkaamatta vaikeroiden
-kaupunkiin.
-
-Kuningas kutsutti heti luokseen kreivi Albertin sekä useita päälliköitä
-ja antoi joutuun pelastaa ne onnettomat, jotka vielä olivat
-pelastettavissa.
-
-"Mitä tämä on? Mitä on tapahtunut?" kysyi Valdemar kauhistuksella
-aavistaen onnettomuuden. Suuttumuksen ja inhon valtaamana kreivi Albert
-kertoi mitä itse juuri oli saanut tietää. Suuri joukko sotureita oli
-luvatta seurannut suojelusväkeä kaupunkiin, missä he hurjistuneina ja
-ylimielisinä, ennenkuin päällikkö saattoi sen estää, olivat alkaneet
-riidan ja tappaneet muutaman porvarin; vieläpä he olivat laahanneet
-lapsia taloista ja murhanneet ne. Iltahämärässä he olivat palanneet
-takaisin leiriin, mukanaan joukko nuoria vaimoja ja tyttöjä, jotka he
-olivat juopuneina hillittömän raakalaisen julmuudella häväisseet.
-
-Tämän kuullessaan kuningas valahti kuolon kalpeaksi. "Pedot!" huusi
-hän. "Kuolema ja kirous! Sen he saavat hengellään maksaa. Joutuun
-Albert! Kuolemantuomio täytäntöön! Jokainen soturi joka näin on
-häväissyt Tanskan nimen, on heti maahan lyötävä ja tuhottava? --
-Kiirehdi!"
-
-Kreivi Albert käänsi sotaoriinsa, ja tapahtui niinkuin kuningas oli
-käskenyt.
-
-Sillä aikaa kun tämä äkillinen kuolemantuomio pantiin täytäntöön
-leirissä, istui kuningas ääneti ratsunsa selässä, ja syvä tuska
-kuvastui hänen kasvoissaan. Hän näki kuun rauhallisesti kuvastuvan
-Elbeen, minne nuo onnettomat naiset olivat äsken suistuneet. Hän näki
-kirkkaan tähtitaivaan kaareutuvan yli aution, hävitetyn seudun, missä
-joka puolelta sodan onnettomuudet ja kauhut häntä ympäröivät. "Dagmar,
-hurskas Dagmar!" huokasi hän. "Itketköhän sinä nyt minun tähteni
-rauhaisessa taivaassasi? Jos sinä et olisi rukoillut tuon paatuneen
-piispan puolesta, niin olisi paljon surkeutta vältetty." Hän kuuli
-etäiset, kolkot kuolonhuudot ja loi mustat silmänsä maahan. Hän istui
-vielä ääneti ajatuksiinsa vaipuneena ratsunsa selässä, kun kreivi
-Albert pysäytti mustan oriinsa hänen rinnalleen.
-
-"Teidän tahtonne on täytetty, herra kuningas!" sanoi totinen
-sotapäällikkö. "Meidän sotilaissamme ei ole enää lapsimurhaajia eikä
-naisraiskaajia. He huusivat rippiä ja ehtoollista! -- Minä sallin
-heidän lukea Isämeidän rukouksen, saivat tyytyä siihen."
-
-Totinen, ritarillinen herra katseli osanotolla kuninkaan synkkiä,
-alakuloisia kasvoja ja unohti suuttumuksensa niistä kovista,
-kohtuuttomista sanoista, jotka kuningas saman päivän aamuna oli
-lausunut hänelle. "Miksi olette niin alakuloinen, jalo kuninkaani!"
-sanoi hän. "Tapahtunutta ei voi muuttaa. Nyt ei ainakaan kukaan voi
-soimata teitä siitä, että te ette pidä väkeänne ankarassa kurissa."
-
-"Niin jälestäpäin, sitten kun onnettomuus on tapahtunut", vastasi
-kuningas, "sitten kun minun vihani näkeminen on tehnyt ihmiset
-perkeleiksi ja raateleviksi pedoiksi. Noiden naisten huudot ja
-kiroukset minä kuulen vielä kuolinhetkelläni."
-
-"Heidän puolestaan on kostettu!" sanoi Albert. "Tuo ritarikunniamme
-häpeäpilkku on verellä pesty puhtaaksi."
-
-"Mutta sekin veri olisi voitu säästää!" vastasi kuningas kiivaasti.
-"Jos minulla olisi ollut sellaisia ystäviä kuin oli isälläni, niin ei
-tuo häpeäpilkku olisi koskaan tahrannut sotilaskunniaani. Jos Axel
-tai Esbern olisivat olleet lähelläni silloin kun minä vihastuneena
-tuon kirotun piispan paosta unhoitin julistaa rauhan voitetuille,
-niin varmasti he olisivat voimakkaasti muistuttaneet siitä minulle
-pelkäämättä kuninkaansa vihaista sanaa."
-
-"Ei pelko sitonut minun kieltäni", sanoi ylpeä Albert syvästi
-loukattuna, "vaan suuttumus, oikeutettu suuttumus kohtuuttomasta
-soimauksesta. Minä en pelkää ketään, kuninkaallinen sukulaiseni! Ani
-harvaa kohtaan on kunnioitukseni niin suuri, että hän voisi loukata
-minua. Ei koko maailmassa sitä voi kukaan muu kuin te, -- mutta te
-olette minun kuninkaani, ja minä vaikenen."
-
-"Elä tee sitä, urhea Albert!" sanoi kuningas ojentaen hänelle kätensä.
-"Puhu vain minulle, niin että voin tuntea minulla olevan miehiä ja
-ystäviä ympärilläni! Jumala suokoon meille molemmille anteeksi sen,
-mikä täällä tänäpäivänä on tapahtunut. Me molemmat olisimme voineet ja
-meidän olisi täytynyt se estää."
-
-Sitten kuningas kannusti ratsuaan, ja kreivi Albert seurasi häntä
-lähteäkseen liikkeelle sotajoukon etunenässä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä järkyttävä tapahtuma oli tehnyt niin syvän ja tuskallisen
-vaikutuksen kuninkaaseen, että kesti kauan, ennenkuin hän ryhtyi
-mihinkään suurempaan sotaretkeen. Palattuaan Riibehuusiin hän tosin sai
-sen iloisen sanoman, että kuningatar Berengaria oli synnyttänyt hänelle
-pojan, ja hän sulki kiihkeästi iloiten äidin ja lapsen syliinsä.
-Mutta melkein samoihin aikoihin saapui kaksi tärkeää kuolemanviestiä,
-jotka laimentivat hänen isällisen ilonsa. Hänen lankonsa, Ruotsin
-kuningas Eerik, oli kuollut, ja hänen mahtava ystävänsä Pyhän Pietarin
-istuimella, rohkea ja tarmokas paavi Innocentius, oli päättänyt
-merkillisen elämänsä, sekä saanut seuraajakseen paavi Honoriuksen.
-
-Eräänä päivänä istui kuningas salakammiossaan tärkeästi neuvotellen
-kreivi Albertin, arkkipiispa Anteron ja Junkker Strangen kanssa.
-
-"Sallikaa siis minun, herra kuningas, ottaa risti ja lähteä pakanoita
-vastaan Liivinmaalle!" sanoi kreivi Albert ja nousi neuvottelun
-päätyttyä. "Minua te ette ainakaan voi lähettää uuden paavin luo.
-Sill'aikaa kun te hengellisillä aseilla pakoitatte pyhän isän, niinkuin
-tähän asti keisarin, vahvistamaan teidän valtanne kristityille ja
-pakanoille, ja lainaamalla P. Pietarin avaimet häädätte viholliset
-maasta, ei olisi hullumpaa, jos minä toisilla keinoilla valmistaisin
-teille tietä ottamalla selvän asioiden kulusta Liivinmaalla, ennenkuin
-Veriristiritarit siellä turmelevat meiltä kaiken, rakentamalla
-turhanpäiväisiä kirkkojansa juoksevalle hiekalle."
-
-"Te olette oikeassa, kreivi Albert!" vastasi kuningas. "Te tunnette nyt
-minun suuren suunnitelmani. Jos se onnistuu, on kolmen vuoden kuluttua
-koko Liivin- ja Vironmaa kastettu ja tanskalaisten ansiosta. Suokoon
-sen Jumala ja Pyhä Mikael! Mutta minun on huolehdittava siitä, etten
-kadota entistä kruunuani toista tavoitellessani. Minun täytyy saada
-vanhojen vihollisten! kädet sidotuiksi, ennenkuin lähden Tanskasta ja
-alan uusia ahdistella. Hän, jolla yksin on valta sitoa ja päästää,
-lainatkoon minulle kätensä, että se onnistuisi. Teidän miekkanne
-ei sovellu aukaisemaan senkaltaisia valtiosolmuja, urhokas Albert.
-Ritarien kanssa te tulette toimeen, ja teidän nimenne tuntevat sekä
-kristityt että pakanat. Lähtekää Jumalan nimeen, ja tulkaa takaisin
-silloin kun minä tarvitsen teitä! Ottakaa mukaanne ne ritarit ja
-aseenkantajat, jotka ovat asiasta innostuneet, ja jotka haluavat
-seurata teitä. Nuorien ritarien ei ole hyvä kulkea toimettomina.
-Tuo nuori Riisen Kaarlo, joka ennen oli teidän oppilaanne ja
-aseenkantajanne, on kunnon poika. Hän on koko sydämestään ja sielustaan
-minulle uskollinen. Mutta hän on alkanut haaveilla ja kulkee nyt pää
-kallellaan kuin onnettomin kosija, ottakaa te hänet mukaanne ja pitäkää
-hänet toimessa! Jotakin kytee myöskin reippaan serkkumme mielessä:
-hänen äkillinen lapsikihlauksensa ja teeskennelty iloisuutensa eivät
-miellytä minua. Antakaa hänen puolustaa Traven luona olevaa uutta
-linnoitusta ja auttakaa te minua pitämään huoli siitä, etteivät hän ja
-ritari Kaarlo joudu yhteen, muuten he taittavat niskan toisiltaan tuon
-typerän jutun vuoksi, jonka te kyllä tunnette. Menkää Jumalan haltuun!"
-
-Kreivi Albert otti kuninkaalta jäähyväiset ja poistui heti
-Riibehuusista, mukanaan Riisen Kaarlo, Absalon Belg ja monta muuta
-nuorta ritaria sekä muutamia hengellisiä herroja. Sekä heillä että
-myöskin kreivi Albertilla oli ristimerkki, ja he seurasivat hänen
-lippuaan Liivinmaalle.
-
-Kaarlo seurasi nyt entistä asemestariansa levottomin mielin,
-ja kreivi Albert aavisti kyllä syyn siihen, vaikkei ollut sitä
-huomaavinansa. Nuori ritari ponnisteli huomattavasti saavuttaakseen
-hänen kunnioituksensa ja rakkautensa. Hän toivoi nyt varmasti Rigmorin
-näennäisen kylmyyden olevan teeskentelyä ja johtuvan isän ankaruuden
-pelosta, ja jos hän vain saisi tuon ylpeän kreivin suostumuksen,
-niin oli onnensa taattu. Heidän matkustaessaan Vestervigiin hänen
-sisarensa oli kertonut hänelle monta pientä kuvaavaa piirrettä Rigmorin
-lapsellisesta ja oikullisesta olennosta, jotka kaikki todistavat hänen
-olevan kiintyneen lapsuudenritariinsa, ehkä hän salaa rakasti häntä,
-niin että Kaarlon epäilyksistään huolimatta täytyi luottaa niihin.
-Siitä saakka hän oli turhaan etsinyt tilaisuutta saadakseen puhutella
-Rigmoria, ja hänen käytöksensä oli muuttunut niin omituiseksi, että
-kuningaskin oli huomannut hänen haaveellisuutensa, sekä oli luullut
-parhaiten huolehtivansa hänestä antaessaan hänelle uuden tilaisuuden
-niittää kunniaa uskaliaalla yrityksellä.
-
-Tällä keinolla oli myöskin toivottu vaikutuksensa, sillä pian Kaarlo
-oli toimeliain ja innokkain kaikista kreivi Albertin ristiritareista.
-
-Kreivi Albertilla oli Riigassa ollut tärkeä neuvottelu saksan
-ritariston miekkamestari Volvinin ja sotamestari Herman Balken
-kanssa, jotka olivat turhaan koettaneet puhuttelutaidollaan saada
-kreivi Albertin estämään kuningasta sen enempää sekaantumasta heidän
-yrityksiinsä näitä barbaarisia maita vastaan, missä niin moni
-saksalainen ritari jo oli saanut hautansa. Kreivi Albert ei antanut
-viekkaan sotamestarin pettää eikä peloittaa itseään, sillä hän arvasi
-kyllä tämän aikeet. Solmittuaan näennäisesti rauhallisen liiton
-heidän kanssaan, hän lähti ritareineen ja hengenmiehineen kristityn
-sotajoukkonsa kanssa Velliniin, missä virolaisten sotapäällikkö Lembit
-majaili 6000 miehen suuruisen sotajoukon kanssa.
-
-Ristiritarien sotavoima oli puolta pienempi, mutta kreivi Albertin ja
-hänen ritariensa avulla he saavuttivat loistavan voiton Vellinin luona
-ja saivat taistelutantereen haltuunsa.
-
-Taistelu oli tauonnut, ja voittosankarit hautasivat kaatuneita. Riisen
-Kaarlo seisoi haavoitettuna taistelutantereella kreivi Albertin
-vieressä. Hän oli laiminlyönyt sidottaa haavansa pitäessään huolta
-rakkaasta päälliköstään ja asemestaristaan, jonka henki oli ollut
-vaarassa.
-
-"Ettekö saanut vammoja tai tullut haavoitetuksi, jalo herra?" kysyi
-Kaarlo. "Kamalalta näytti, kun makasitte kaatuneen ratsunne alla
-raivoavien pakanoiden keskellä. Oli Jumalan onni, että Absalon Belg sen
-huomasi aikanaan."
-
-"Uskollinen, uljas Kaarloni", sanoi kreivi Albert liikutettuna. "Sinun
-kädestäsi voimakas Lembit sai kuoloniskun, sinä pelastit minun henkeni.
-Ilman sinua ei Absalon Belg olisi saanut mitään aikaan, ja minä olisin
-nyt ruhjottu tai uhrattu kirotuille epäjumalille. Mutta sinä olet
-haavoittunut. Anna sitoa itsesi! Eihän minulla ole mitään hätää. Tule,
-minä pysäytän verenjuoksun olkavyölläni!"
-
-"Kiitos, kiitos, rakas herra!" sanoi Kaarlo. "Ei se mitään ole. Kunhan
-vain kerran voisin osoittaa, että minun suonissani virtaava veri on
-yhtä hyvää ja rehellistä kuin kenen rikkaan lääninkreivin tai hienon
-herran tahansa!"
-
-"Miten niin?" kysyi sotapäällikkö säpsähtäen. "Olenko minä koskaan
-sanonut sinulle, ettet sinä olisi kyllin rikas ja hieno? Jos me vielä
-Jumalan avulla pääsemme elävinä ja voittajina Tanskaan, niin minä
-lupaan kuninkaan nimessä sinulle linnan varustuksineen."
-
-"Kyllä minä voin elää ilman linnaa ja varustuksia, rakas herra", sanoi
-Kaarlo, "vain yhtä aarretta sieluni halaa, ja jos en sitä saavuta, niin
-en milloinkaan muuta onnea halaja kuin rehellisen nimen ja kunniallisen
-kuoleman, mieluimmin teidän tai meidän suuren kuninkaamme puolesta."
-
-"Hm!" murahti kreivi Albert synkkänä. "Sen aarteen, jota ikävöit, minä
-kyllä tunnen, mutta heitä ne turhat haaveet mielestäsi, Kaarlo! Sinä
-olet uljas ja oivallinen ritari, mutta tavoittelemasi voitonseppele on
-liian korkealla. Sanon sinulle poikani: Skjöldungen-rungon pieninkään
-sivuoksa ei unohda milloinkaan kuninkaallista juurtansa, ja vertaiset
-sopivat parhaiten toisilleen."
-
-"Minä kuulin lapsuudessani erään tarinan", sanoi Kaarlo, "enkä minä
-unohda sitä koskaan. Siinä kerrottiin nuoresta, uljaasta Hagbartista,
-joka salaa voitti ihanimman kuninkaantyttären omakseen ja lauleli
-onnellisena uskollisesta rakkaudestaan pyövelin saattaessa häntä
-hirsipuuhun. Hän oli kyllä kuninkaanpoika, mutta ritari Folkeson, joka
-vei kuningas Sverkerin tyttären luostarista, ei ollut kuninkaanpoika."
-
-"Haa! oletpa kuitenkin tyhmänrohkea, turhamielinen poika!" vastasi
-kreivi Albert tulisesti. "Luuletko sinä tytärtäni kevytmieliseksi
-Signeksi tai typeräksi nunnaksi, joka luulisi sinua Jumalan enkeliksi,
-jonka kanssa karkaisi. Jos sinä kuvittelet kreivi Albertin tyttären
-hetkeksikään unohtavan mitä velvollisuuksia hänellä on minua ja sitä
-ylhäistä sukua kohtaan, josta hän on syntyisin, niin sinä tunnet hyvin
-huonosti uljaan Rigmorini. Sinä et voi saada edes merikivisydäntä
-hänen kaulaltaan. Mutta jos minulla olisi tytär, joka minun luvattani
-rohkenisi salaa luvata ritarille uskollisuutensa, -- niin ei suinkaan
-mikään kunnianhimoinen prinssi tai ruhtinas olisi sinun onnesi esteenä.
-Mutta riittää jo siitä asiasta! Kunnia ja onni eivät ole leikinasioita.
-Nyt sinä tiedät vakavan ajatukseni tästä asiasta. Jos sinä et saa
-karkoitetuksi noita haaveita mielestäsi, niin joudut koko maailman
-narriksi ja turmelet elämäsi turhilla unelmilla. Anna sitoa haavasi, ja
-pysy hiljaa siksi kunnes se parantuu, niin minä tahdon unohtaa sinun
-ajattelemattomat puheesi!"
-
-Näin sanoen kreivi Albert käänsi hänelle selkänsä jättäen hänet omiin
-ajatuksiinsa ja haavalääkärin hoitoon. Mutta Kaarlo päätti lujasti olla
-välittämättä kreivi Albertin järkähtämättömyydestä ja päätti asettaa
-toiveillensa ja Rigmorin rakkaudelle ratkaisevan koetuksen.
-
-Mutta pian sotapäällikkö antoi hänelle muuta ajattelemista kuin
-uskaliaita rakkausseikkailuja, sillä hän sai muiden ritarien kanssa
-pitkäksi aikaa kylliksi tekemistä Liivinmaalla.
-
-Kun kreivi Albert vihdoinkin monen verisen tappelun jälkeen huomasi,
-ettei hän pienellä ristijoukollaan voinut toimittaa mitään lukemattomia
-pakanoita vastaan, luopui hän aikeestaan valloittaa Saarenmaan ja
-suostui kunnialliseen sovintoon, minkä pakanat tarjosivat heille
-Riigassa. Sieltä hän lähti ritareineen Slesvigiin, mihin kuningas
-Valdemar oli kutsunut kaikki läänitysmiehensä ja vasallinsa
-kruunauttaakseen Dagmarin yhdeksänvuotiaan pojan, prinssi Valdemarin.
-
-Kuninkaan suuri suunnitelma oli sillä aikaa toteutunut: Arkkipiispa
-Antero oli toimeliaana saanut vaikutetuksi uuteen paaviin sen, että
-kuningas oli saanut paavillisella vahvistuksella keisari Fredrikin
-tunnustamaan tanskalaisten yliherruuden Saksassa, ja hän oli sitäpaitsi
-saanut lahjakirjeen paavi Honoriukselta kaikkeen mitä hän vastedes tuli
-valloittamaan Vironmaalla. Kaikki nämä onnelliset asianhaarat näyttivät
-yhdistyneen kiirehtimään pohjoisia pakanamaita vastaan aiottua,
-ratkaisevaa retkeä, jota arkkipiispa niin kauan aikaa oli valmistellut,
-ja jonka kreivi Albert nyt ilolla näki valmistetuksi ja päätetyksi.
-Tärkeät, hiljan saapuneet viestit kertoivat, että keisari Otto, kovasti
-katuen paaville osoittamaansa uppiniskaisuutta, oli kovia tunnonvaivoja
-kärsien kuollut katumusruoska kädessään Hartesburgissa; myöskin
-levoton piispa Valdemar näytti aikovan seurata hänen esimerkkiään ja
-vihdoinkin luopua ylpeistä, maallisista aikeistaan, sillä hän oli
-syvästi masentuneena antanut vihkiä itsensä cistersiensimunkiksi
-Lockumin luostarissa Kalenbergissa. Kuningas näytti nyt rauhassa voivan
-jättää isänmaan, varsinkin kun hänen levottomin pohjoissaksalainen
-vasallinsa, Schwerinin kreivi Henrik, oli lähtenyt katumusretkelle
-pyhälle maalle. Valdemarilla oli voimakas sotajoukko, ja hän toivoi
-nyt saavansa suuret valloitussuunnitelmansa toteutetuiksi annettuaan
-kansan rauhoittamiseksi ensin kruunata esikoisensa. Hänen uljas
-kuningattarensa olisi kernaasti seurannut häntä tälle sotaretkelle,
-mutta hänellä oli taas pienoinen poikalapsi vaalittavanaan, niin ettei
-hän edes ollut läsnä kruunausjuhlallisuuksissa Slesvigissä, vaan oli
-jäänyt Riibehuusiin naisineen. Ei kukaan näyttänyt olevan tästä niin
-tyytymätön kuin Riisen Kaarlo, joka salaisesti oli toivonut tapaavansa
-Rigmorin tässä juhlassa.
-
-Juhlallisen komeasti olivat kruunausjuhlallisuudet vietetyt. Kuningas
-ja kreivi Albert seisoivat Slesvigin linnan ritarisalin ikkunassa
-ja katselivat miten tulisesti kreivi Otto ajoi rajulla oriillaan
-linnanpihasta.
-
-"Hän on todellakin suuttunut!" sanoi kuningas -- "mutta hän tottelee
-kuitenkin. Olette kai pitänyt Riisen Kaarlon virkeässä toiminnassa?"
-
-"Hän on parhaillaan toimittamassa miehistönsä laivaan", sanoi kreivi
-Albert. "Minä luulin muuten, että heidän välinen riitansa oli
-sovitettu."
-
-"Luuletteko te, urhea Albert, teidän oppilaanne milloinkaan
-unohtavan kunnia-asian? Ja luuletteko nuoren sukulaisenne veren
-olevan vähemmän tulista kuin meidän? Katselivathan he toisiaan
-kirkossa kuin veriviholliset. Sotaretkellä heitä hillitsee sotalaki,
-siellä heillä on tilaisuus jäähdyttää kuumaa vertansa. Minä en
-mielelläni enää sekaantuisi asiaan. -- Mutta mitä sinä arvelet minun
-sotavarustuksistani, urhea Albert?" kysyi kuningas ylpeästi ja
-iloisesti. "Ne ovat voittaneet minun uskaliaimmatkin odotukseni, herra
-kuningas! Viisisataa pitkälaivaa, ja jokaisessa satakaksikymmentä
-miestä. Minun täytyy tunnustaa, että teidän rikkaat läänitysmiehenne
-eivät ole säästäneet aarteitaan."
-
-"Eikä myöskään varakkaat kaupunkilaisporvarit", vastasi kuningas
--- "ja meidän hurskas arkkipiispamme on näyttänyt hyvää esimerkkiä
-piispoilleen. Vanha, uskollinen Antero on aivan nuortunut. Itse Pietari
-piispakin, jonka jo sanottiin kuolleen, on elpyneenä ja voimakkaana
-noussut tautivuoteeltaan, tahtoen hänkin mukaan."
-
-"Tämä retki on jo vuosikausia ollut urheiden Sunenpoikien lempiajatus",
-huomautti kreivi Albert, "ei ole ihme, että he sitä voimiensa
-takaa tukevat. Ja totisesti, hurskas arkkipiispa oli oikeassa:
-raakalais-elämä ei sieltä lopu, ennenkuin koko maa on kukistettu ja
-kristitty. Minä olen nyt itse nähnyt hirvittäviä jätteitä heidän
-ihmisuhreistaan ja heidän julmuudestaan kristittyjä kohtaan:
-raatelevien petoeläinten lailla he repivät ulos heidän sisälmyksensä.
-Jokainen kristitty siunaa teidän yritystänne, kuninkaani! Eivätkö
-talonpojat nurkuneet raskaita sotaveroja? Nuo viisisataa laivaa
-miehineen ja muonavarastoineen eivät olleet niinkään pieni avustus."
-
-"Rahvas ei milloinkaan tiedä mitä se tahtoo", -- sanoi kuningas,
-"talonpoika halajaa pääasiallisesti vain hyviä päiviä. Kyllä se omistaa
-itselleen mielellään kunnian ja voiton, silloin kun sellainen on
-saatavissa. Minä olin liian myöntyväinen hurskaan Dagmarin aikoina;
-senvuoksi huudetaan minun nyt olevan ankaran, ja varsinkin jalo,
-uljas kuningattareni on heille silmätikkuna. Mutta kyllä aikaa myöten
-kaikki tasaantuu. Kansansuosio on tuulenlainen, se ei aina puhalla
-samalta kulmalta. Se kuningas, joka siitä liiaksi välittää, joutuu
-pian jokaisen tuulen ajeltavaksi. Nyt minä tiedän mitä minä tahdon ja
-voin. Nurisivathan minun hurskaat herra pappinikin silloin kun minä
-ensi kerran heitä verotin; mutta nyt kun ristiretki on kysymyksessä, ei
-kukaan ole heitä avuliaampi ja innokkaampi."
-
-"Jos sinä lähdet sotaan, isä, niin otathan sinä minut mukaasi?"
-keskeytti pieni, kultakiharainen poika kuninkaan ja kreivi Albertin
-puheen, painautuessaan hellästi kuninkaan polvea vasten ja katseli
-häntä rukoilevasti ystävällisillä, sinisillä silmillään. Hän oli juhlan
-yhdeksänvuotias kuningas, pieni prinssi Valdemar. Kuningas katseli
-kaunista poikaa sydämellisellä ilolla.
-
-"Ensi kerran sinä pyydät mukaani", sanoi kuningas ja taputti
-ystävällisesti poikaansa poskelle. "Kun sinä tulet kuninkaaksi, niin
-elät sovinnossa koko maailman kanssa. Nyt sinä olet tavallasi kuningas,
-poikani; mutta on parasta, että pysyt sanassasi, siksi kunnes tulet
-isommaksi."
-
-"Minä tahdon aina pysyä sanassani!" vastasi poika. "Minä tahdon elää
-rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Mutta hurskas arkkipiispa sanoi,
-että ainoastaan Jumalan luona taivaassa on rauha, ja jokainen hurskas
-kristitty saa taistella miehuullisesti Jumalan valtakunnan puolesta
-täällä maan päällä. Jos minä kerran tulen oikeaksi kuninkaaksi ja käyn
-sotia maani puolesta, niin täytyyhän minun siihen myöskin oppia, isä!
-Minä tahdon oppia sinusta, voidakseni tulla kelpo kuninkaaksi niinkuin
-sinä."
-
-"Hurskaan Dagmarini poika!" sanoi kuningas liikutettuna. "Sinulla on
-äitisi lempeä sydän, samoin kuin hänen silmänsä ja tukkansa. Tuskin
-sinusta tulee suurta soturia. Mutta minä pidän huolen siitä, että
-sinusta Jumalan avulla tulee onnellinen rauhan ruhtinas."
-
-"Eikö minusta koskaan voi tulla oikeaa kuningasta?" kysyi poika, ja
-kirkkaat kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. -- "Minkätähden sinä
-sitten annoit kruunata minut tänään kirkossa? Arvelihan arkkipiispa
-minusta tulevan hyvän kuninkaan, ja kansa huusi ääneen ja iloitsi
-siitä. Mutta mitä hyötyä siitä on, jos minä en sinun laillasi voi
-puolustaa kansaani ja pakoittaa jumalattomia pakanoita lakkaamaan
-kristittyjä kiduttamasta?"
-
-"Tästä päivästä alkaen sinä saat asemestarin, Valdemarini!" vastasi
-kuningas. "Kun palaan takaisin, niin saat näyttää minulle mitä olet
-oppinut, ja kun minä ensi kerran menen sotaretkelle, seuraat sinä
-minua, siitä annan sinulle sanani."
-
-Siten poika oli rauhoitettu. "Elä luule, isä, että olen pahoillani",
-sanoi hän iloisesti, "minä uskallan jo ratsastaa harmaalla oriilla,
-enkä minä enää koskaan itke, kun loukkaannun; silloin vain, kun sinä
-olet vihanen ja sanot minua hennoksi, heikoksi tyttöpojaksi, tai kun
-olen kiusannut Nikolaita --"
-
-"Hyvä, hurskas lapseni!" keskeytti hänet Valdemar kiihkeästi,
-painaessaan häntä rintaansa vasten ja suuteli häntä. "Suokoon Jumala
-sinun säilyttää rakastavaisen mielesi, siksi kunnes tulet vanhaksi
-harmaapääksi; et sinä siltä ole arka ja pelkuri. Hän, joka on väkevä
-heikoissa antaa sinulle voimia, niin sanoi autuas äiti-vainajasi."
-
-Sen sanottuaan hän antoi pojan mennä takaisin kreivi Klaun pienen
-Nikolain ja toisten leikkitoveriensa luo.
-
-Kuningas oli liikutettu. Hänen hurskaan Dagmarinsa kuva esiintyi
-taas elävänä hänen sielunsa silmille, ja hän tunsi mielensä lempeän
-surulliseksi. Hän antoi kreivi Albertin valmistaa kaikki lähtöä varten
-ja poistui linnan asesaliin pukeutuakseen sota-asuunsa.
-
-"Jos hän nyt olisi elänyt", puheli hän itsekseen, "niin hän varmaankin
-olisi rukoillut soaistujen pakanoiden puolesta, -- kenties hän
-taas olisi kysynyt tartuinko minä aseisiin vain Jumalan ja pyhän
-kristikunnan nimessä. -- Oi, Dagmar, Dagmar, mitä silloin vastaisin
-sinulle? -- Ei, ei, minä en ole mikään pyhimys, -- enkä minä tahdo
-teeskennellä itselleni. -- Anna minulle anteeksi, hurskas sielu --.
-Vielä minä olen entinen maailmanlapsi enkä muuta voi. -- Voittoon ja
-onneen Volmari syntyi! Oi Berengaria, uljas Berengariani! Vain sinun
-uskalias henkesi ymmärtää minut. Sinun Valdemarisi pyrkii sinne, mihin
-ylevät, näkymättömät henget hänet määräsivät."
-
-Hän puki nyt ylleen kultaisen haarniskansa. Senjälkeen hän otti
-sydämillä ja hopealehdillä koristellun kilpensä seinältä.
-
-"Nuo uljaat leijonat eivät saa ruostua eikä joutua häpeään", sanoi hän,
-"eivät myöskään sydämet. Ei, totisesti minä en tahdo olla julma, raaka
-sotilas. Pakanallisten naisten ei tarvitse niiden onnettomien lailla
-kirota minua ja tanskalaisia. Minä tahdon pitää ankaraa sotakuria.
--- Lempeys ja armahtavaisuus seuratkoot pyhän ristin ohella minun
-miekkaani ja lippuani. Sanokoot minua kuinka maailmallismieliseksi
-tahansa, minä sodin kuitenkin sekä kruunun että ristin kunnian
-puolesta."
-
-Nyt hänen katseensa osui liuskakivilattialla olevaan punaiseen
-pilkkuun, jota turhaan oli koetettu poistaa ja jota oli koetettu
-peittää vanhalla panssarilla. "Niin, täällä tuo kamala työ tehtiin,
--- täällä kiltaveljet murhasivat Niilo kuninkaan", sanoi kuningas
-miettiväisenä -- "omat kansalaiset murhasivat heidän laillisen
-kuninkaansa. Hm? Minuakin vastaan nuristaan -- myöskin Berengaariaa.
-Sanotaan, että minä en teekään kansaani onnelliseksi. Haa, mikä onni
-on heistä voittoa ja kunniaa suurempi? -- Onko Tanskalla Knuut Suuren
-päivistä asti ollut kuningasta, joka olisi voimakkaampi, ja jolla
-olisi ollut suurempi sotajoukko kuin minulla tällä hetkellä? Maksakoon
-mitä tahansa, Valdemar Seierin täytyy ansaita nimensä." -- Sitten hän
-tarttui miekkaansa ja kilpeensä ja poistui asesalista.
-
-Puolta tuntia myöhemmin kuningas ajoi satamaan, ollakseen läsnä
-sotaväen asettuessa laivoihin. Seuraavana päivänä nuori, kruunattu
-prinssi Valdemar palasi seurueineen takaisin Riibehuusiin. Hänen
-mahtava isänsä seisoi kaartuvan purjeen alla lohikäärmelaivallaan
-ritariensa ja läänitysherrojensa ympäröimänä. Niiden hengellisten
-herrojen joukossa, jotka seurasivat häntä tällä retkellä, oli paitsi
-arkkipiispaa ja Pietari piispaa myöskin Slesvigin piispa Nikolaus
-ja liiviläiset piispat Herman ja Theoderik. Hänen läänitysmiestensä
-joukossa nähtiin tällä kertaa myöskin hänen uskollinen ja luotettava
-ystävänsä, Rügenin urhokas ruhtinas Witzlaw. Suurimman pitkälaivan
-kannella seisoi kreivi Otto, Sven Vahvan ja Veli Gamlingin kanssa,
-friisiläisten joukossa, ja sadan pienemmän laivan etunenässä purjehti
-Riisen Kaarlo kepeällä purjeveneellään, jonka keulaan uskalias
-rakastaja oli panettanut Rigmorin nimen suurin kultakirjaimin.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU.
-
-
-Lindanissessa, lähellä sitä paikkaa, mihin Tallinna sittemmin
-rakennettiin, ulkonee iso hietasärkkä Suomenlahteen. Siellä oli
-linnoitus, jonka virolaiset olivat vahvasti miehittäneet kuullessaan
-huhut Valdemarin tulosta, koska he pelkäsivät tanskalaisten juuri
-siellä nousevan maihin.
-
-Urhokkaat pakanat olivat kauan odottaneet tätä hyökkäystä, ja he olivat
-varustautuneet puolustamaan epäjumaliaan ja vapauttansa viimeiseen
-hengenvetoon. He olivat koonneet äärettömän joukon uskonveljiään
-Preussista, Liettuasta, Semigalliasta ja Venäjältä, sekä olivat
-uskoneet sotajoukkojen johdon etevimmälle semigallien vanhimmista,
-vanhalle Westhardille. Hän oli yhtä tunnettu julmuudestaan kristittyjä
-kohtaan kuin taisteluissa osoittamastaan viekkaudesta, urhoollisuudesta
-ja pelkäämättömyydestä.
-
-Näillä seuduin ei ollut milloinkaan ennen nähty näin suurta
-sotilasjoukkoa koolla. Heidän voimansa oli niin suuri, että vanha
-Westhard uskoi rohkeimmankin vihollisen peräytyvän heidät nähdessään.
-Vaikka hän ei aikonutkaan ryhtyä ratkaisevaan taisteluun Lindanissessa,
-missä hän ei edullisesti voinut käyttää yhtaikaa koko voimaansa, oli
-hänen mielestään kuitenkin suuri terassimainen hiekkasärkkä erittäin
-sopiva hänen suunnitelmilleen. Hän antoi senvuoksi miehittää sen
-ylhäältä alas asti niin taajaan, etteivät soturit voineet toisiltaan
-liikahtaa. Samalla tapaa hän antoi miehittää sotureilla kaikki
-senpuoleiset kukkulat, niin ettei meren puolelta voinut nähdä muuta
-kuin kimaltelevia keihäitä ja kilpiä, ja ranta-alue näytti isolta
-sotatantereelta, ollen niin täyteen ahdettu taisteluun valmiita miehiä,
-ettei edes näkynyt jäävän sijaa ainoallekaan viholliselle.
-
-Ylinnä töyrällä, suurella urhojen hautakivellä, seisoi vanha, kookas
-pakanapäällikkö, yllään lyhyt karhunnahkanuttunsa, käsivarrellaan
-vaskihelaisella häränpäällä koristettu tamminen kilpi ja kädessään
-raskas sotanuija. Kaikki tunsivat hänen sankarivartalonsa ja punaisen
-lentävän kukon, jota hän Rhadegas epäjumalan tavoin kantoi koristeena
-karvaisessa lakissaan. Suurta sotakirvestä hän käytti sekä aseena
-että johtosauvana, ja liikauttaessaan sitä, joko taivasta tai maata
-kohti tiesi jokainen sotilas oliko hänen mentävä eteenpäin vai
-peräydyttävä. Häntä lähinnä seisoivat virolaisten vanhimmat sekä
-kaikki nuoret, voimakkaat sotapäälliköt, joiden joukossa erittäinkin
-veti huomion puoleensa nuori, kaunis mies, jonka sotalakkia koristi
-musta leijonanpää. Kukkuloilla paljasjalkaiset pakanapapit toimittivat
-hirvittävän ihmisuhripalveluksen, uhreina olivat vangitut kristityt.
-Hurjin, ulvovin lauluin he vihkivät sotilasten miekat onnettomien
-uhrien verellä.
-
-Kolme päivää pakanasotajoukko oli tässä asemassaan toimittanut
-uhripalveluksensa. Neljäntenä päivänä aurinko oli jo korkealla
-taivaalla, ja vanha Westhard neuvotteli kärsimättömänä virolaisten
-vanhimpien ja päälliköittensä kanssa arvellen suuren laivaston, joka
-oli nähty Itämerellä, kulkeneen toista tietä. Samassa kaikui huuto:
-"Tuolta he tulevat, he tulevat!" Ja nyt nähtiin suuren mastometsän
-liukuvan Suomenlahteen, ravakan kaakkoistuulen pullistaessa purjeita.
-
-"Montako laivaa luulet heillä olevan, Kyriawan?" kysyi sotapäällikkö
-nuorelta pakanalta, jonka lakkia leijonanpää koristi, annettuaan ensin
-määräyksensä ja nähdessään nyt laivaston ohjaavan Lyndanissea kohti.
-
-"Pitkälaivat ja purjelaivat yhteenlaskettuina kohonnee niiden luku
-tuhanteen", vastasi nuori päällikkö, "mutta puolet niistä ovat aivan
-pieniä."
-
-"Siten siellä ei voi olla täyttä 70,000 miestä, soutumiehet siihen
-laskettuina", sanoi sotapäällikkö. "Voitko nähdä siellä kuningaslaivan?"
-
-"Minä näen suuren purppurapurjeisen laivan, jonka kokkaa koristaa
-kultainen lohikäärme."
-
-"Se on vanhan Volmarin lohikäärme!" sanoi Westhard. "Silloin on
-kuningas heidän mukanaan, eivätkä he pelkää maalle nousua. Olkaamme
-vain maltillisia, Kyriawan? Ei siitä ole apua, vaikka meitä olisi
-kymmenenkin yhtä vastaan, ja sen, joka astuu askeleenkin eteenpäin,
-silloin kun minä käsken peräytymään, annan minä nylkeä elävänä kuin
-kristityn koiran!"
-
-"Suuren Jumalani kautta!" sanoi Kyriawan synkkänä ja kosketti lakkinsa
-leijonapäätä. "Jos minä saisin määrätä, niin ei ainoakaan tanskalainen
-pääsisi elävänä täältä. Mutta te kai ymmärrätte asian paremmin, ankara
-päällikkö."
-
-"Joko he kaikki pakenevat, ennenkuin minun sotakirveeni laskeutuu",
-sanoi Westhard, "tai he jäävät kaikki tänne minun korppieni
-raadeltaviksi. Ymmärrätkö sinä nyt minut?"
-
-Kyriawan kumarsi ääneti ja ratsasti heti senjälkeen pois kukkulalta
-jakaakseen sotapäällikön käskyt.
-
-Valdemar seisoi, yllään kultavarustukset, lohikäärmekeulassa
-arkkipiispa Anteron ja Pietari-piispan välillä ja hän katseli
-ihmeissään vihollisen rannikolle, missä keskipäivän auringon
-hohteessa tuhannet kilvet ja keihäät kimaltelivat. Noin suunnatonta
-sotilasjoukkoa hän ei milloinkaan ennen ollut nähnyt ja ensi kerran
-elämässään hän tunsi olevansa ilman sitä rauhaa ja varmuutta, jolla hän
-tavallisesti niin pelotonna kulki ylivoimaistakin vihollistaan vastaan.
-Hän vaikeni ja huomasi monen urhokkaimmista sotureistaan kalpenevan:
-itse kreivi Albertin rohkeat kasvot olivat hämmästyksestä jännittyneet
-osoittaen hänen pitävän maallenousua täällä mahdottomana.
-
-"Kirottua!" huudahti viimeinkin kuningas ja polkasi laivankantta. "Onko
-tuo noituutta vai perkeleen häikäisypeliä? Vai ovatko koko maailman
-pakanat kokoontuneet tänne minua pilkkaamaan? Kaikki purjeet alas!
-Täällä olisi mieletöntä nousta maihin. Purjeet alas!" Kuninkaan käsky
-kajahti nyt laivasta toiseen, ja kaikki purjeet liukuivat hitaasti
-alas, ja koko laivasto seisattui. Hurja, hirvittävä pilkkahuuto kajahti
-rannoilta, ja kauheasti meluten pakanat kohottivat rantakukkuloilta
-pitkien seipäiden nenään uhrattujen kristittyjen vankien veriset päät.
-
-Kuningas ja kaikki soturit seisoivat ääneti ja suuttuneina. Pietari
-piispa asteli levottomana edestakaisin kannella ja toivoi vain voivansa
-purkaa suuttumuksensa sanoiksi. Arkkipiispa Antero seisoi sillä aikaa
-rauhallisena kädet yhteenliitettyinä ja näytti rukoilevan.
-
-"No, mitä te sanotte, hurskas herra!" keskeytti viimeinkin kuningas
-suuttuneella äänellä hänen hiljaisen hartaushetkensä.
-
-"Tässä olisi hyvä neuvo parempi kuin parhain rukouskirja."
-
-"Minun sieluni turvaa Herraan!" vastasi arkkipiispa juhlallisesti.
-"Sillä hän on minun tukeni ja minun turvani."
-
-"Jos hän on teidän kallionne, herra kuningas, niin silloin ette horju.
-Hän on auttava meitä nimensä kunnian tähden ja vapauttava meidät, ja
-hän antaa meille meidän syntimme anteeksi hänen nimensä tähden."
-
-"Nyt ei ole aikaa saarnata meidän synneistämme, arvoisa herra!" sanoi
-kuningas kärsimättömästi. "Sanokaa minulle vain voimmeko nousta täällä
-maihin?"
-
-"Eikö mikään raskas synti paina sieluanne, herra kuningas?" vastasi
-arkkipiispa yhtä tyynesti, välittämättä kuninkaan kiivaudesta.
-"Uskallatteko käsi sydämellänne sanoa: kuninkaan valtakunnan ja hänen
-kunniansa puolesta tartuin miekkaan. Nouskaa maihin Jumalan nimeen.
-Ja hän, joka on turvanne, ei anna meidän joutua häpeään ja pakanoiden
-pilkattavaksi."
-
-"Kuka on viaton ja vanhurskas Jumalan edessä?" sanoi kuningas
-miettiväisenä. "Jos täällä tarvitaan synnitön sotajoukko voittoa
-anastamaan, niin minun olisi pitänyt toivoa pyhimykset sotilaikseni ja
-Jumalan enkelit ratsumiehikseni. Mitä te sanotte, piispa Pietari?"
-
-"Me olemme kaikki syntisiä Jumalan edessä!" huudahti kiihkeä piispa
-ja nousi ampumatelineille, niin että kaikki voisivat kuulla häntä.
-"Jos Herra nyt vaatisi meidät tuomiolle, niin varmasti me kaikki
-joutuisimme tuhon omiksi. Mutta meidän Vapahtajamme elää, ja hänen
-avullaan me elämme ja voitamme. Katsokaa, tuolla he seisovat, Jumalan
-nimen halveksijat, nuo pakanalliset hirviöt, jotka ovat murhanneet
-meidän veljemme, ja repineet kristityiltä sydämet epäjumaliensa
-verisiksi uhreiksi, -- katsokaa, tuolla he heiluttavat veljiemme päitä
-keihäittensä nenässä. Elä laske vihollisten lukua, eläkä puhu hänen
-voimastaan! Nouse maihin Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimeen, herra
-kuningas, ja minä sanon pyhän psalmien laulajan kera: Jumalattomat
-ovat miekkansa paljastaneet ja pyssynsä jännittäneet tuhotakseen ne,
-jotka vanhurskaat ovat; mutta ei liha meille mitään voi, kun henki on
-mukanamme; heidän miekkansa tunkee heidän sydämiinsä, ja heidän luunsa
-muserretaan, -- he hajoavat kuin akanat tuuleen, ja Herran enkelit
-karkoittavat heidät pois, -- heidän tiensä on oleva pimeä ja liukas, ja
-Herran enkeli seuraa heitä. Mutta meidän sielumme iloitsee Herrassa, --
-se iloitsee hänen pelastamisestaan."
-
-"Amen!" sanoi arkkipiispa, ja kuningas sekä kaikki sotilaat toistivat
-sen.
-
-Pietari piispa oli äskettäin toipunut ankarasta taudista. Hänen
-kasvonsa olivat kuolemankalpeat, mutta hänen silmänsä loistivat, ja
-hänen äänensä soi mahtavana kuin profeetallisen hengen innostamana.
-
-"Aivan niin, uljas Pietari piispani!" sanoi kuningas iloisena ja mieli
-rohkaistuna. "Te puhutte kuin oikea Jumalan mies, ja teidän sanaanne
-minä tahdon luottaa. Purjeet ylös, maihin!" kajahti hänen voimakas
-sotapäällikönäänensä, ja yleisten riemuhuutojen kaikuessa nostettiin
-taas tuhannet purjeet. Laivasto ohjattiin suoraan rantaa kohti ja
-ankkuroitiin. Taukoamattomassa nuolisateessa sotaväki soudettiin
-maihin, samalla kuin viholliset peräytyivät päällikkönsä käskystä
-rannikolta, antaen Valdemarin, hänen suureksi hämmästyksekseen,
-esteettä tuoda koko väkensä maihin ja miehittää lahden ympärillä olevat
-kukkulat.
-
-"Hyökkää sinä, uljas Ottoni, friisiläistesi kanssa varustuksia
-vastaan!" sanoi kuningas nuorelle sisarenpojalleen heti kun sotaväki
-oli maissa. Ja kreivi Otto iloitsi saatuaan heti näin tärkeän tehtävän.
-
-Nyt kuningas kääntyi kreivi Albertin puoleen. "Vihollinen koettaa
-viekotella meitä satimeen", sanoi hän. "Tuskinpa he pelosta
-peräytyivät. Heti kun varustukset ovat meidän, laajennetaan ja
-vahvistetaan ne turvataksemme laivaston ja paluumatkan. Elkäämme
-hätäilkö, Albert. Tänne me pian asetumme leiriin. Anna Riisen Kaarlon
-ja Absalon Belgin sill'aikaa urkkia vihollisten liikkeitä."
-
-Viisas sotapäällikkö hyväksyi kuninkaan varovaisuuden ja kiiruhti
-täyttämään hänen käskyjänsä. Absalon Belgin hän löysi heti. Tämä
-hypähti ratsunsa selkään ja lupasi hakea Riisen Kaarlon, mutta etsi
-häntä turhaan puolen tuntia.
-
-Jyrkän rantaäyrään seinämään oli muodostunut syvä luola: Tämän
-syrjäisen paikan oli Pietari piispa valinnut asunnokseen teltan
-asemesta, ja Riisen Kaarlo oli ollut avullinen valmistamaan hänelle
-sinne olkivuoteen, tuoden hänelle laivasta ne vähät elintarpeet,
-jotka hän halusi. Ihmeekseen Absalon Belg löysi vasta täältä luolan
-ulkopuolelta Riisen Kaarlon harmaan ratsun, ja Ritari Kaarlo astui itse
-niin omituisen juhlallisen näköisenä sieltä, kuin olisi hän nähnyt
-henki-ilmestyksiä.
-
-Heti kun ritari Kaarlo oli kuullut kuninkaan käskyn, hän tointui ja
-hypähti sanaakaan sanomatta hevosensa selkään.
-
-Sill'aikaa kun kreivi Otto reippaasti ja onnellisesti ryntäsi
-vihollisen linnoitukseen uljaine friisiläisineen, ja muu osa
-sotajoukkoa pystytti telttoja sekä vahvisti leiriä paaluilla ja
-turpeilla, ratsastivat Riisen Kaarlo ja Absalon Belg korkealle mäelle,
-mistä luulivat voivansa nähdä koko seudun. Oli kaunis ilta kesäkuun
-alussa. Tie oli autio ja hiljainen. Ei näkynyt ainoatakaan ihmistä,
-ja ilta-aurinko paistoi rauhallisesti sotaväen polkemalle ruohikolle
-vihollisen lakeuksilla.
-
-Kaarlo ritari ratsasti yhä ääneti ja mietteissään, ja Absalon Belg
-odotti malttamattomana seuralaisensa itsestään kertovan mitä kummia
-hänelle oli tapahtunut.
-
-"Oliko siellä luolassa, mistä tulitte ulos, enkeleitä vai piruja,
-ritari Kaarlo?" kysyi hän viimein. "Olettehan menettänyt siellä
-puhelahjannekin. Minä voisin yhtä hyvin ratsastaa vakoilemaan jonkun
-puupölkyn seurassa."
-
-"Minä olin hurskaan piispa Pietarin luona", vastasi Kaarle; "hän tahtoo
-elää erakkona tuossa luolassa, niin kauan kun leiri on Lindanissessa.
-Hän on omituinen mies, ja elkää epäilkö, ettei keskustelu hänen
-kanssaan voisi antaa maallikolle yhtä ja toista ajateltavaa."
-
-"Piispa Pietari?" toisti Absalon Belg. "Jos tahdotte viisastua hänestä,
-niin on teillä kylläkin ajattelemista. Minä luulen, että hän viimein
-tekee meidät kaikki hulluiksi. En koskaan ole nähnyt häntä niin
-omituisena kuin näinä päivinä. Hän on aivan haudasta nousseen ruumiin
-kaltainen. Ja jokainen sana, minkä hän lausuu, vaikuttaa kuninkaaseen
-ja meihin kaikkiin, aivan kuin hän olisi henkien näkijä tai profeetta.
-Viisas Henrik Harpestreng pudistaa päätään arvellen, että hänen
-tautinsa ja palava intonsa pyhään retkeen ovat sekoittaneet hänen
-järkensä. Hän kuuluu sairastaessaan sanoneen olleensa viisi vuotta
-kuolleena, mutta hän oli rukoillut Jumalaa, että pääsisi takaisin
-ruumiiseensa, voidakseen ottaa osaa tähän ristiretkeen."
-
-"Vaikka hän olisi sanonut taudistaan mitä hyvänsä", sanoi Kaarlo, "niin
-minä tiedän varmaan, ettei Henrik Harpestreng eikä kukaan meistä tule
-elinaikanamme niin viisaaksi kuin hän. Lukuunottamatta hänen veljiään
-arkkipiispaa ja abotti Gunnaria Ömissa, lienee tuskin koko Tanskassa
-niin oppinutta miestä."
-
-"Olkoon hän kuinka viisas hyvänsä", sanoi Absalon Belg, "minä en
-maksa paljoakaan hänen viisaudestaan, kun hän voi nähdä Roskikten
-P. Luciuksen kirkontornissa enkelin uhkaavan miekallaan kuutamossa,
-tai niinkuin hän hiljattain Ebeltolftin luostarissa kuuluu nähneen
-vahakynttilöitä ja taivaallisia tulisoihtuja abotti Vilhelmin haudalla.
-Huonon onnensa jälkeen Lenan taistelussa hän on varmaan katumuksesta
-valvonut ja paastonnut yli voimainsa. Eikä ole ihmekään, että hän nyt
-näkee niin monta aurinkoa ja kuuta taivaalla."
-
-"Sanottakoon mitä tahansa", virkkoi Kaarle totisesti. "Hän on hurskas
-ja jumalinen mies, ja jos jotakin ihmistä pidettäisiin taivaallisten
-ilmoitusten antajana, niin minä en tiedä ketään, joka olisi siihen yhtä
-arvokas kuin hän."
-
-"Mutta hiisi vieköön, onhan se hulluutta!" kiivaili paksu ritari;
-"hänhän luulottelee olevansa kuninkaan suojelushenki, ja ettei onni
-seuraisi kuningasta, jos hän jättäisi hänet. Vieläpä hän väittää
-lukeneensa kuninkaan elämänvaiheet kirjasta, jota kellään muulla ei
-ollut muka valta avata -- ja mitä liekään vanha Saxo puhunut hänelle
-kuolinhetkellään" -- --
-
-"Ei puhuta sellaisista hämäristä ja salaperäisistä asioista, jalo
-ritari", keskeytti Kaarlo hänet levottomana. "Sellaisia ei ole hyvä
-mietiskellä: niihin ei järkemme ulotu. Pitäkäämme täällä silmät auki ja
-elkäämme unohtako mitä varten olemme tänne lähteneet."
-
-"Täällä ei näy missään vihollisia", virkkoi Absalon Belg hämmästyneenä
-Kaarlon levottomuudesta ja hänen salaperäisestä harvasanaisuudestaan,
-jolla hän yritti saada keskustelun lakkaamaan. "Mutta enhän minä
-saanutkaan tietää mitä suuri Pietari-erakko on saarnannut teille
-luolassaan", jatkoi hän. "Sieltä ulos tullessanne näytitte siltä
-kuin olisitte ladelleet alas yläilmoilta. Taisipa hurskas piispamme
-ajaa haaveet teidänkin päähänne! Olkaa varuillanne, ritari Kaarlo.
-Haaveileminen kuuluu olevan hyvin tarttuvaista. Olen jo kauan huomannut
-teidän olevan liian herkkätunteisen. Lapsuudessanne te olette kuullut
-Saxon kertovan niin monta ihmeellistä kertomusta ja satua, että kaikki
-yliluonnollisimmatkin asiat näyttävät teistä mahdollisilta."
-
-"Anteeksi, jalo ritari", vastasi Kaarlo kiivaasti. "Turhanpäiväisessä
-viisastelussanne ja tyhmänylpeydessänne te ja kaikki itserakkaat
-ihmiset luulette ainoastaan sen olevan totta ja varmaa, jota voi
-käsin koskea ja tunnustella. Ellen uskoisi jo tässä maailmassa olevan
-korkeampaa luontoa, puhtaampaa hengen ja ruumiin, taivaallisen ja
-maallisen yhtymää, kuin minkä jokapäiväisestä elämästä tunnemme,
-olisi kaikki mitä näen ja kuulen täällä maailmassa minulle hyvinkin
-vastenmielistä. En voi sanoa teille enkä kenellekään sitä, minkä
-Pietari piispa minulle tänään uskoi. Te vain pilkkaisitte sitä tai ehkä
-säälien puistaisitte päätänne sekä minulle että Pietari piispalle, ja
-sanoisitte meidän olevan hiukan päästä pyörällä."
-
-"Nyt te ette saa minulta rauhaa, ennenkuin olette sanonut minulle sen!"
-alkoi Absalon Belg taas puhua, käyttäen kaikki suosittelukeinonsa
-voittaakseen Kaarlon luottamuksen. Näyttipä hän jo lopulta olevan
-taipuvainen pitämään Pietari piispan innostusta tähän pyhään sotaan
-jonkinlaisena jumalallisen ilmestyksen aiheuttamana.
-
-"Jos te ritarikunnianne kautta takaatte minulle vaitiolonne", sanoi
-vihdoinkin Kaarlo myöntyen, koska itsekin suuresti halusi jollekin
-keventää sydäntään, "niin ei mikään estä minua puhumasta."
-
-Absalon Belg lupasi olla siitä puhumatta.
-
-"Tietäkää siis", alkoi Kaarlo kiihkeästi kertoa, "meitä uhkaa täällä
-suuri onnettomuus. Mutta jos kadumme syntimme ja teemme parannuksen,
-lähettää Herra meille avun hädässämme; ainoastaan siten me voimme
-voittaa -- ja minä", tässä hän pysähtyi punastuen, "elkää uskoko sitä
-ylvästelyksi! minä tunnen liiankin hyvin miten arvoton olen siihen
--- minut on määrätty pelastuksen välikappaleeksi monelle, jos minä
-vain nöyränä ja hurskaana tottelen ja otan vaarin ylhäältä tulevasta
-merkistä."
-
-"Elkää pahastuko rohkeaa huomautustani, ritari Kaarlo!" vastasi
-Absalon Belg, koettaen vaivoin pidättää nauruaan. "Joko hurskas piispa
-on mielipuoli tai hän aikoo käyttää hyväkseen teidän ja sotamiesten
-herkkäuskoisuutta hurskaaseen ilveilyyn. Heittäkää mielestänne mokomat
-ajatukset! Elkäämme odottako muita ihmetekoja kuin niitä, jotka teidän
-miekkanne ja uskollisuutenne kuninkaalle saavat aikaan, taistellessamme
-aivan luonnollisin keinoin kristinuskon ja oikean asian puolesta!"
-
-"Minä kunnioitan suuresti teidän tervettä järkeänne ja ritarillista
-kuntoanne", vastusteli Kaarlo suuttuneena, "mutta minun täytyy suoraan
-sanoa, etten usko teidän ymmärtävän henkisiä asioita. Minua ei
-ihmetytä, että te näette vain hulluutta ja viekasta juonittelua siellä,
-missä minä kunnioitan näkymättömien voimien ihmeellisiä viittauksia ja
-sallimuksen määräyksiä. Minua vain suututtaa, että avomielisyydessäni
-olen joutunut teidän pilkkanne ja halveksimisenne esineeksi. Mutta
-olkoon menneeksi! Me saamme kohta nähdä paljonko meitä täällä auttaa
-teidän maailmallinen viisautenne ja kaikki ihmisvoima!"
-
-Sen sanottuaan Kaarlo kannusti kimoansa ja ratsasti nelistäen ylös
-mäentöyräälle, mistä hän laskeutuvan auringon viimeisten säteiden
-valossa silmäili seutua. Iso metsä rajoitti näköalan eteläpuolelta, ja
-hänen terävä katseensa huomasi metsän laidassa vihollisen etuvartion.
-
-"Te olitte oikeassa!" huusi Absalon Belg ja saavutti hänet nopeasti.
-"Meidän olisi ollut parasta pitää silmät aula eikä lörpötellä merkeistä
-ja ihmeistä. Katsokaapas vain taaksenne, Riisen Kaarlo!"
-
-Kaarlo loi pikaisen katseen taakseen ja huomasi hämmästyksekseen kahden
-vihollisparven vastakkaisilta puolin ajavan heitä kohti, siten aikoen
-sulkea heiltä paluumatkan. "Nyt meidän täytyy antaa heidän lyödä meidät
-kuoliaiksi tai antautua", sanoi Absalon Belg.
-
-"Tai murtautua miehuullisesti läpi!" huudahti Kaarlo paljastaen
-miekkansa.
-
-"Jos minä olisin teidänlaisenne harras ihmeidenuskoja, niin luulisin
-sen mahdolliseksi!" vastasi Absalon Belg paljastaen hänkin miekkansa.
-"Ehkä tämä onkin se onnettomuus, jota meille on ennustettu. Pitäkää
-nyt huoli siitä, että löydätte merkin millä pelastumme tästä
-pälkähästä! Jos se teille onnistuu, niin uskonpa teidän todella olevan
-ihmeidentekijän."
-
-"Elkää pilkatko, herra ritari, ettemme häpeällisesti riidellen kohtaisi
-vihollista. Tehkäämme Jumalan nimessä minkä voimme. Jos kaadumme, ei
-meiltä enää vaadita sen enempää tässä maailmassa. Täyttäkööt sitten
-muut sen, mihin meitä ei ole katsottu kyllin arvokkaiksi!"
-
-Näin sanoen Kaarlo ratsasti vihollisten suljettua ratsuparvea kohti,
-katsomatta seurasiko hänen asetoverinsa häntä vai ei. Absalon Belg
-saavutti hänet heti hengästyneenä, ja heidän uhkarohkea yrityksensä
-oli vähällä onnistua. Heidän ensimäinen, tulinen hyökkäyksensä kaatoi
-kaksi vihollisen ratsumiestä, ja jono oli murrettu. "Nyt joutuin
-eteenpäin!" huusi Absalon Belg ja kannusti kepeää juoksijaansa. Mutta
-Kaarloa hävetti kääntää viholliselle selkänsä; hän käänsi ratsunsa
-hillittömässä taisteluinnossaan. Absalon Belg kirosi hänen kiivauttaan,
-mutta kääntyi myöskin ja kiirehti hänen avukseen. Vielä kaatui yksi
-vihollisten ratsumies, mutta samassa silmänräpäyksessä ympäröi
-uskaliaita ritareita sata ojennettua keihästä. He olisivat epäilemättä
-tulleet joka puolelta muserretuiksi, ellei voimakas, miehekäs ääni
-olisi huutanut muutamia sanoja, joita he eivät ymmärtäneet, ja nuori
-pakanapäällikkö osoitti sotalakiansa mustaa leijonaa.
-
-"Me antaudumme uskollisuus- ja suojeluslupaa vastaan!" huusi Absalon
-Belg ja ojensi vihollispäällikölle miekkansa. Kaarlo purasi suuttuneena
-alahuuleensa pudottaen miekan haavoittuneesta kädestään. Päällikön
-viittauksesta molemmat olivat silmänräpäyksessä sidotut.
-
-"Jos Musta suo meille voiton, niin hän saa teidät luineen, lihoineen",
-ärjäsi hurja Kyriawan. "Te olette jalompi uhri kuin sata härkää."
-
-Vangitut ritarit kalpenivat. Ja ratsujoukon ympäröiminä täytyi heidän
-nyt seurata Kyriawania ja hänen ylpeitä maanmiehiänsä metsään.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU.
-
-
-Kun nuo molemmat nuoret ritarit eivät palanneet, tuli kuningas hyvin
-levottomaksi ja lähetti suuren sotilasjoukon tutkimaan seutua ja
-vihollisen asemaa. Etenkin arkkipiispa sekä Pietari piispa olivat
-levottomia Riisen Kaarlosta, ja Pietari piispa sulkeutui äänetönnä ja
-miettiväisenä luolaansa.
-
-Varustukset olivat valloitetut ja vahvistetut. Kun vihollista ei
-alkanut näkyä, aikoi kuningas kulkea eteenpäin sisämaahan. Muutamia
-päiviä kului neuvotteluihin ja varustautumiseen. Eräänä päivänä,
-kun kaikki jo olivat lähtövalmiina, ilmoittautui suuri lähetystö
-virolaisten vanhimpia. Kuningas, joka paraikaa oleskeli Liivinmaalta
-karkoitetun piispa Theoderikin teltassa, vastaanotti heidät siellä ja
-kuunteli iloisesti ihmetellen heidän asiaansa. He lupasivat nimittäin
-täydellisesti antautua ja halusivat tulla kastetuiksi. Arkkipiispa sekä
-muutamat muista piispoista kastoivat heidät heti riemuiten rannalla,
-minne kuningas tärkeimpine sotapäälliköineen ja ritareineen oli
-saattanut heidät.
-
-Mutta Pietari piispa astui ulos luolastaan ja pudisti arvelevan
-näköisenä päätään. Hän ei halunnut kastaa ketään heistä, vaan
-lähestyessään kuningasta hän kuiskasi salaa muutaman sanan hänen
-korvaansa. Mutta kuningas ei siitä välittänyt, sillä kiihkeä piispa
-näytti hänen mielestään päivä päivältä käyvän yhä sekavammaksi ja
-omituisemmaksi. Pakanalliset lähettiläät olivat vakuuttaneet kaikkien
-heidän heimolaistensa antautuvan ja saapuvan kastettaviksi, he olivat
-myöskin luvanneet vapauttaa molemmat vangitut ritarit. He vahvistivat
-nämä lupauksensa valalla ja monin omituisin elein heitellen kiviä
-päänsä yli veteen. Saatuaan runsaat lahjat kuninkaalta he palasivat
-takaisin maanmiestensä luo.
-
-Heidän poistuessaan Pietari piispa seurasi heitä vähän etempää ja näki
-mitä oli epäillytkin: he pesivät huolellisesti päänsä ensimäisessä
-vedessä, mikä heidän tielleen osui. Hänen mielestään tämä oli varma
-osoitus siitä, että he olivat ainoastaan petollisessa tarkoituksessa
-käyneet kristittyjen leirissä ja vain ulkokultaisesti ottaneet kasteen,
-mistä he näin huuhtoutumalla jouduttautuivat vapautumaan. Hän kiirehti
-heti kertomaan sen kuninkaalle ja kreivi Albertille. Mutta hänen
-salaperäinen olentonsa sekä omituiset, kiihkeät liikkeensä vahvistivat
-vielä enemmän sitä luuloa, joka jo oli levinnyt hänestä, että hän oli
-sairas ja mielenhäiriössä, eikä senvuoksi otettu ollenkaan huomioon
-hänen varoituksiaan. Hän uhkaili kuningasta Jeremian ankarin sanoin ja
-palasi uhkaavana onnettomuusprofeettana takaisin luolaansa.
-
-Vangitut ritarit eivät olleet vielä seuraavan päivän iltanakaan
-palanneet, eikä vihollistakaan ollut sen enempää näkynyt tai kuulunut.
-Kuninkaalla oli vakava sotaneuvottelu teltassaan, mutta sotaväki
-vietti leirissä iloista elämää, uskoen koko sotaretken loppuneen ilman
-ainoaakaan miekanlyöntiä.
-
-Eräässä suurimmista teltoista Sven Väkevä ja Veli Gamling istuivat
-oluthaarikan ääressä själlantilaisten ratsumiesten, haarniskasoturien
-ja jousimiesten kanssa. He puhelivat Otto keisarin paosta ja
-kaksintaistelustaan molempien keisarillisten ritarien kanssa. Kaikki
-ylistivät kuninkaan urhoollisuutta.
-
-"Mutta mitä sanotte kuningattaresta?" alkoi Veli Gamling puhua.
-"Enpä ole ikinä nähnyt ihanampaa ja uljaampaa naista. Totisesti,
-keisarilliset pelkäsivät enemmän häntä kuin meitä kaikkia yhteensä."
-
-"Eipä se mikään ihme ole", sanoi eräs vanhemmista ratsumiehistä. "Kuka
-ei häntä pelkäisi? Paholainen itse kimmeltää hänen mustista silmistään.
-Ettekö ole kuulleet mitä hän sanoi kuninkaalle hääpäivän jälkeisenä
-aamuna, ja mitä kansa yleisesti hänestä laulaa Tanskassa. Hän tarttui
-haarikkaan ja alkoi laulaa:
-
-    "Jo aamulla, ennen koittoa koin,
-    Hän huomenlahjaa pyysi noin:
-    'Herrani, Samsö mulle anna,
-    Ja joka immeltä kruunu kanna.'
-       Voi häntä Bengjerdiä, voi!"
-
-[Katso laulua kuningatar Beengjerdistä keskiaikaisissa tanskalaisissa
-kansanlauluissa.]
-
-"Suu kiinni, se on typerä häväistyslaulu!" huusi Veli Gamling, "sen
-on kyttyräselkäinen Klaus Klumpe sepittänyt senvuoksi, ettei saanut
-toivomiaan rikkauksia typeryyksiensä palkaksi."
-
-"Laulakaa te vain laulunne loppuun!" huusi joukko själlantilaisia
-ratsumiehiä. "Laulu on hyvä, eikä hän ole sen parempaa ansainnut. Mitä
-kuningas vastasi?"
-
-"Kuningas sanoi: ei", jatkoi vanhus. "Hän puhui köyhien neitosten
-puolesta. Mutta nainen kärtti yhä häntä." Ja nyt hän taas lauloi:
-
-    "Suvaitkoon, herrani, tahtoni täyttää:
-    Ei naiset saa punakangasta käyttää
-    Ja tuota ma, herrani en nähdä julkee,
-    Kun ratsulla hyvällä talonpoika kulkee!
-       Voi, häntä Bengjerdiä, voi!"
-
-"Kyllä hän joutuu häpeään, jos rohkenee ottaa meiltä meidän hyvät
-hevosemme, häpeä totta maar' tulisi osakseen!" huusivat kaikki
-ratsumiehet ja toistivat laulun loppusäkeen. "Jatka! mitä kuningas
-siihen vastasi?"
-
-"Hän vastasi kieltävästi ja puhui kauniisti sekä naisten että
-talonpoikien puolesta, mutta nainen yhä kiusasi häntä. Hän tahtoi
-ympäröidä rautakahleilla koko maan, niin ettei ainoakaan elävä olento
-pääsisi ulos eikä sisään joutumatta tullin kiusattavaksi, sitäpaitsi
-köyhät talonpojat saivat viedä hiiliä ja puita Riiben sepille, joille
-porvarit saivat palkat maksaa; mutta silloin kuningas löi vuoteen
-laitaan niin että jyrähti." Näin sanoessaan puoleksi humaltunut
-ratsumies löi telttapöytään ja lauloi:
-
-    "Mun taattoni ennen vallitsi maan,
-    Ja hän peri valtikan taatoltaan.
-    Tavaroita talonpoikain, porvareiden
-    Tanskan kuninkaat ei ryöstä turhaan."
-
-"Hyvin vastaakin Valdemar kuningas -- eläköön kuningas Valdemar! Konna
-se, joka ei juo tätä maljaa!" huusivat kaikki ratsumiehet kilvan ja
-tyhjensivät haarikkansa.
-
-"Sen maljan minä juon sydämeni pohjasta!" sanoi veli Gamling ja
-joi haarikkansa tyhjiin. "Eläköön kuningas, mutta totta totisesti
-kuningatar myöskin, ja jos te laulatte vielä ainoankin häväistyslaulun
-uljaasta, jalosta kuningattaresta -- niin kaikkien pyhimysten ja
-perkeleiden kautta, te joudutte tekemisiin minun kanssani, vaikka teitä
-olisi sata roistoa ja ryökälettä ympärilläni!" Hän löi samalla niin
-voimakkaasti haarikkansa pöytään, että se halkesi.
-
-"Elkää välittäkö tuosta karanneesta munkista, toverit!" huusi nyt
-eräs nuori, voimakas haarniskasoturi ja nousi. "Noilla friisiläisillä
-suupalteilla ei ole oikeutta kieltää meitä laulamasta eikä juomasta!"
-
-"Laula, laula!" huusivat kaikki ratsumiehet ja jousimiehet nousten
-paikoiltaan.
-
-"Niin, mihin me nyt lopetimmekaan?" sanoi vanha soturi epäröiden,
-luoden aran katseen Veli Gamlingiin ja Sven Väkevään, jotka
-kuiskailivat keskenään ja puivat mahtavia nyrkkejään.
-
-"Pahus vieköön, toveri, etkö sinä uskalla enää laulaa?" huusi
-nuori, riidanhaluinen haarniskasoturi. "Kyllä meitä on täällä siksi
-monta själlantilaista, ettemme anna parin friisiläisen täällä meitä
-komennella. Jos sinä et uskalla, niin minä uskallan, ja jos tahdotte
-tietää mitä kuningatar sanoi, niin kuulkaa!" Ja nyt hän lauloi
-rehennellen:
-
-    "Mitä tarvitseisi talonpoika enempää
-    Kuin vitsasoven sekä veräjän?
-    Mitä muuta tarvitseis hän konnulleen
-    Kuin yhden lehmän sekä härkämullikan?
-       Voi häntä, Bengjerdiä, voi!"
-
-Mutta tuskin nuori haarniskasoturi oli ehtinyt laulaa laulun loppuun,
-ennenkuin hän kellahti kumoon, raskaan oluthaarikan sattuessa hänen
-otsaansa. Samassa Veli Gamling ja Sven Väkevä hypähtivät pöydän
-yli ratsumiesten joukkoon, ja siellä syntyi niin tuima ottelu,
-että molemmat friisiläiset urhot väkevyydestään ja taitavuudestaan
-huolimatta olivat vähällä menettää henkensä, elleivät he olisi saaneet
-pikaista apua tovereiltaan ja maanmiehiltään, jotka joukottain
-riensivät sinne ja sekaantuivat tappeluun.
-
-Tästä johtunut meteli kuului pian kuninkaankin telttaan, ja hän lähetti
-heti kreivi Albertin pitämään ankaraa tutkimusta sekä rankaisemaan
-syylliset. Suurella vaivalla, ainoastaan sotamiesten joukossa
-nauttimansa kunnioituksen nojalla, vakavan sotapäällikön onnistui
-rauhoittaa heidät. Kun tappelu viimeinkin oli tauonnut, ja muutamat
-soturit olivat saaneet rangaistuksensa, lauloivat själlantilaiset vielä
-myöhään yöhön häväistyslauluja kuningattaresta, ja kuningas kuuli
-suuttuneena tuon vihatun loppusäkeen:
-
-    "Voi häntä, Bengjerdiä, voi!"
-
-tai niinkuin muutamat lauloivat:
-
-    "Häpeä hälle, Bengjerd! Kuningasta Herra suojaa!"
-
-Kuninkaan suuttumus oli kohonnut ylimmilleen, ja hän aikoi juuri
-lähettää ankaran käskyn tyhmänrohkeiden kapinallisten rankaisemiseksi,
-kun samassa kaikui kautta leirin huuto: "Vihollinen! vihollinen!"
-ja silmänräpäyksessä vallitsi koko leirissä sellainen epäjärjestys
-ja sekaannus, että päälliköiden oli mahdotonta koota miehistöänsä.
-Kuningas tarttui aseisiinsa ja kiirehti ulos teltastaan. Oli pimeä,
-myrskyinen yö. Tulisoihdut sammuivat. Sotilaat juoksivat edestakaisin.
-Viideltä eri taholta leiristä kaikui kauhunhuutoja ja aseiden
-kalsketta, ja joka viideltä taholta hyökkäsivät viholliset esiin
-hurjin, ulvovin sotahuudoin. Kuningas, kreivi Albert sekä kreivi Otto
-heittäytyivät ratsujensa selkään. Turhaan kuningas koetti palauttaa
-sotajoukkoa järjestykseen. Kun vihollinen oli saatu hätyytetyksi
-pois yhdeltä puolelta, tunkeutui se sitä voimakkaammin neljältä
-muulta suunnalta, ja pimeys teki kaiken vastarinnan turhaksi. Joukko
-pakanoita, petolliset lähettiläät etumaisina, tunkeutuivat piispa
-Theodorikin telttaan, missä he edellisenä päivänä olivat nähneet
-kuninkaan. He arvelivat sen kuningasteltaksi ja murhasivat piispan,
-luullen häntä kuninkaaksi. He laahasivat pahoin runnellun ruumiin
-mukanaan ja huusivat: "Kuningas on kaatunut! Kuningas Valdemar on
-kaatunut!"
-
-Kun tanskalaiset kuulivat tämän, oli pelko ja sekaannus vieläkin
-yleisempi.
-
-Uupuneena turhista ponnistuksistaan kuningas pysäytti ratsunsa ja loi
-epätoivoisen katseen taivasta kohti. "Armias jumala!" huudahti hän.
-"Oletko hyljännyt minut tänä onnettomuuden yönä!"
-
-"Jos te vain teette parannuksen, soaistu kuningas, niin Jumala kyllä
-armahtaa teitä!" kaikui samassa tuttu, voimakas ääni hänen korvaansa.
-Pietari piispa oli pysäyttänyt mustan oriinsa hänen viereensä pidellen
-palavaa tulisoihtua kädessään. Hänen lumivalkea tukkansa liehui
-kalpeiden soihdun valaisemien kasvojen ympärillä, ja hänen palava
-katseensa melkein hirvitti kuningasta.
-
-"Herra rankaisee ylpeitä", sanoi piispa käheällä äänellään ja heilautti
-säkenöivää soihtuaan, "vain nöyrille Hän antaa armonsa. Nöyrtykää,
-herra, kuningasten kuninkaan edessä! Vannokaa hänelle tekevänne
-katumuksen ja parannuksen! Luvatkaa minulle pyhästi, ettette ikinä
-enää tahdo kuunnella ylpeän Berengarian neuvoja ja rasittaa kansaa yli
-sen voimien! -- Antakaa takaisin pyhän Nikolauksen kirkkovero, se oli
-julkeaa kirkonryöstöä!"
-
-"Kuolema ja kirous! Mitä te uskallattekaan sanoa minulle, hurja
-mielipuoli!" huudahti kuningas katkeroituneena ja kohotti kiukustuneena
-miekkansa piispan kalpeita kasvoja ja valkeata päätä kohti.
-
-"Taivaan Jumalan nimessä! Hillitkää vihanne, herra kuningas!" -- huusi
-nyt arkkipiispa Antero ja ratsasti, arkkipiispallinen juhlapukunsa
-yllään, kuninkaan ja Pietari-piispan vähin. "Elkää tehkö väkivaltaa
-Herran palvelijalle senvuoksi, että hän sanoo teille totuuden! Minäkin
-tahdon sanoa sen teille: Herran suojeleva käsi on jättänyt teidät
-teidän syntienne tähden, ja jos te ette tänä hetkenä lupaa katua, niin
-totisesti me kaikki hukumme."
-
-"Jumal'auta, ovatko he kaikki riivattuja", mutisi kuningas. "No niin,
-kunnianarvoisa herra!" sanoi hän ääneen ja tyyntyneenä. "Minä lupaan
-katua ja tehdä parannuksen, jos se on niin välttämätöntä. Mutta tässä
-ei ole aikaa katumusharjoituksiin. -- Minkä neuvon voitte te antaa
-minulle tässä helvetillisessä hädässä ja sekaannuksessa?"
-
-"Nyt on pyhän Vitiuksen ja Modestuksen päivä" [15 päivä kesäkuuta],
-alkoi Pietari piispa taas puhua. "Se on oleva merkkipäivä Tanskan
-historiassa, samoinkuin pyhän Laurentiuksen ilta. Olkoon se kaikkien
-Tanskan miesten katumus- ja paastoilta, herra kuningas, kahdentoista
-vuotiaasta pojasta ikäloppuun vanhukseen!"
-
-"Hyvä on, paastotkaamme Jumalan nimeen vaikka iankaikkisesti!" huudahti
-kuningas kärsimättömänä. "Mutta mitä apua meillä siitä nyt on?"
-
-"Mikä apu Herran valosta on, sen voivat teidän ruumiilliset silmänne
-jo nyt nähdä", vastasi Pietari piispa viitaten itään, mistä ensimäisen
-aamunsarastuksen valo levisi leiriin, "ja katsokaa tuonne, herra
-kuningas! Jos näen oikein, niin pakenee nyt vihollinen rantatörmältä
-urhoollisen Winzlawin takaa-ajamana."
-
-"Tältä vuorelta minä rukouksen voimalla näytän teille tien voittoon!"
-sanoi arkkipiispa rauhallisesti ja liitti kätensä yhteen.
-
-"Mutta tuolla pakenevat tanskalaiset ratsumieheni. Eteenpäin!" huusi
-kuningas ja käänsi ratsunsa.
-
-"Ei, jääkää, minä rukoilen teitä, herra kuningas!" huusi Pietari
-piispa niin käskevästi, että kuninkaan tahtomattaankin täytyi totella.
-"Näettekö minne virolaiset pysähtyvät? Ja katsokaa, tuolla palauttaa
-kreivi Albert pakenevat. Tuolta tulee kreivi Otto ja friisiläiset!
-Antakaa sotajoukon rauhallisesti kokoontua teidän ympärillenne ja elkää
-laiminlyökö aamurukousta! Ennen auringon nousua ei meidän aikamme ole
-tullut."
-
-"Jumalan nimessä, oletteko loihtija, hurskas herra?" huudahti kuningas
-ihmeissään. "Te olette oikeassa, nyt kaikki järjestyvät! Kiitetty
-olkoon Herra!"
-
-"Iankaikkisesti, amen!" lisäsi Pietari piispa. "Mutta turvatkaa Häneen,
-ja kuulkaa minua. Viholliset peräytyvät vain palatakseen heti entistä
-lukuisampina. He ovat nähneet meidät heikkoudessamme, -- osoittakaamme
-heille mistä me etsimme voimaa!"
-
-"Hän on oikeassa, herra kuningas!" sanoi arkkipiispa. "Antakaa
-sotajoukon polvistua rukoukseen. Se hetki ei ole hukkaan kulutettu,
-jona varustaudutaan taivaallisilla aseilla."
-
-"Minun täytynee uskoa teitä, te hurskaat herrat!" sanoi kuningas,
-ja heti kun sotajoukko oli kokoontunut, hän antoi sen rauhallisesti
-asettua taistelurintamaan leirin edustalle ja -- välittämättä vähääkään
-vihollisten uhkaavista pilkkahuudoista, ja sen yhä kasvavien joukkojen
-voimakkaista hyökkäyksistä -- hän käski sotajoukon polvistua ja yhtyä
-tavanmukaiseen aamuvirteen.
-
-Kuningas laskeutui myöskin hevosensa selästä ja polvistui yhdessä
-arkkipiispan ja Pietari piispan kanssa sotajoukon etunenään. Syvät
-virrensävelet kohosivat voimakkaina ja juhlallisina kohti rusottavaa
-aamutaivasta, ja pakanasotajoukon hurjat, ulvovat huudot vaikenivat.
-
-Samassa aurinko nousi.
-
-"Nyt Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimeen, eteenpäin!" huusi kuningas
-ja hypähti valkoisen, panssaroidun sotaratsunsa selkään. Ja niin alkoi
-tuo suuri, merkillinen Volmar-taistelu, jolla oli niin merkitsevä
-vaikutus Vironmaan kohtaloon.
-
-Oikeastaan taistelun nimi johtui Valdemarista, eikä Volmar kaupungista,
-jonka lähistöllä se ei ollut. Lähellä Lindanisseä ja myöhemmin
-rakennettua Rääveliä, niinsanotun suuren Rantavuoren takana olevilla
-monilla kukkuloilla oteltiin tuo merkillinen taistelu.
-
-Pakanoiden miesvoima oli tuntuvasti suurempi, ja vanha Westhard
-johti heitä erinomaisen viisaasti ja taitavasti. Missä vain hänen
-sotalakkinsa punainen kukko loisti, sieltä useimmin tanskalaiset
-väistyivät. Mutta kun kuningas huomasi tämän, hyökkäsi hän itse
-sotajoukon päävoiman etunenässä tätä paikkaa kohti. Sillävälin kreivi
-Albert torjui onnellisesti urhokkaiden venäläisten apujoukkojen
-hyökkäykset, ja kreivi Otolla ja hänen keveillä ratsumiehillään oli
-täysi työ tehdessään vastarintaa nuorelle, uskaliaalle Kyriawanille.
-
-Yli puolen päivää jatkettiin taistelua molemmin puolin urhoollisesti
-ja sitkeästi; mutta viimein tanskalaiset alkoivat uupua; vihollinen
-sitävastoin sai yhä uusia virkeitä sotilaita, ja heidän joukkonsa
-oli niin suuri, että vaikka heitä olisi kuinka paljon kaatunut, he
-näyttivät vain sitä moni lukuisimmilta. Mutta nyt sattui tapahtuma,
-joka kokonaan näytti vievän voiton pakanoiden puolelle. Urhokas
-Kyriawan oli huomannut tanskalaisten taistelevan parhaimmassa
-järjestyksessä ja voitollisimmin siellä, missä joukkojen päälippu
-liehui. Kuningatar Dagmarin hurskas käsi oli kirjaillut lippuun
-kuninkaan vaakunan: kolme hopeansinistä leijonaa. Lippu oli pystytetty
-kukkulalle, mistä sen koko sotajoukko voi nähdä. Lähinnä sitä
-taistelivat Otto kreivin johdolla juutilaiset ja urheat friisiläiset,
-Veli Gamling ja Sven Väkevä ensimäisinä. Kyriawan sai viekkaan
-sotajuonen avulla houkutelluksi tulisen Otto kreivin ja molemmat
-friisiläiset urhot ratsumiehineen poistumaan kukkulalta. Kyriawan
-antoi virolaistensa paeta heitä ja itse hän ratsasti pienen, valitun
-ratsumiesjoukon kanssa vastakkaiselta taholta kukkulalle, ryöstäen
-sieltä lipun uskomattoman rohkeasti.
-
-Kun nyt tanskalaiset eivät enää nähneet suuren, kuninkaallisen lippunsa
-liehuvan, olivat he kuin salaman lyömiä pelästyksestä, ja sotajoukossa
-syntyi niin suunnaton sekaannus, että itse kuningas ja kreivi Albert
-menettivät kaiken toivon, arvellen heidän varmasti joutuvan tappiolle.
-
-Mutta nyt huusi Pietari piispa kovalla äänellä: "Katsokaa taivaalle,
-kristityt miehet! Elkää joutuko epätoivoon! Näettekö merkin ylhäällä?"
-
-Sotilaat pysähtyivät ja katsoivat taivaalle missä valkoisen ristin
-koristama suuri, punainen lippu liiteli myrskyn pyörteessä heidän
-ylitsensä.
-
-"Mitä korkeammalle se kohoaa, sitä lähempänä on voittomme!" kaikui
-voimakas ja valtava ääni ikäänkuin jättiläistorvesta, eikä kukaan
-huomannut mistä se kuului, mutta moni uskoi sen tulleen taivaasta.
-
-"Katsokaa, se on taivaallisen kuninkaamme lippu!" huusi Pietari piispa.
-"Vain sen avulla me voitamme, mutta jos se joutuu vihollisten käsiin,
-niin silloin me olemme totisesti hukassa!"
-
-"Ihme! ihme!" huusivat kaikki hämmästyneinä, lipun liidellessä
-korkealla heidän päänsä päällä. Myrsky kuletti sen vihollisen leiriä
-kohti, eikä kukaan ulottunut sitä kiinniottamaan.
-
-"Eteenpäin! Eteenpäin!" huusi piispa. "Pelastakaa taivaallinen lippu!"
-ja sillä innolla ja voimalla, minkä ainoastaan jumalallinen ihme näytti
-voivan heissä sytyttää, syöksyivät kiihoittuneet sotilaat eteenpäin.
-
-Lipun näin liidellessä molempien sotajoukkojen yli Riisen Kaarlo ja
-Absalon Belg seisoivat aseettomina virolaisen jalkaväen ympäröimällä
-kukkulalla. Heiltä oli aseet riistetty, ja heidät, sekä joukko muita
-kristittyjä vankeja, oli määrätty uhrattaviksi heti taistelun jälkeen
-epäjumalille. He olivat molemmat alakuloisia. Absalon Belg kiroili
-Riisen Kaarlon uhkarohkeutta, joka oli syynä heidän onnettomuuteensa;
-mutta Kaarlo oli vaipunut polvistuneena rukoukseen eikä kuunnellut
-häntä. Hän ja Absalon Belg olivat ainoat vangeista, jotka eivät olleet
-sidotut; sillä uljas Kyriawan oli heidän rohkeuttaan kunnioittaen
-antanut vapauttaa heidät siteistä täksi viimeiseksi päiväksi, jonka he
-vielä saivat elää.
-
-Kun Kaarlo innokkaasti rukoillessaan kuninkaan ja maamiestensä puolesta
-kohotti silmänsä taivasta kohti, näki hän loistavan ristilipun liitävän
-aivan päänsä päällä. "Merkki! Merkki! -- Taivaan lähettämä pelastus!"
-huusi hän kuin mieletönnä ilosta ja hypähti paikaltaan. Lippu laskeutui
-aivan kukkulan huipun kohdalle, hän tarttui siihen ja heilutti sitä
-innostuneena päänsä ylitse.
-
-Aurinko paistoi valkealle ristille, ja kaikki tanskalaiset tunsivat
-kookkaan Riisen Kaarlon hänen taivaansinisistä, kiiltävistä
-sotavarustuksistaan. Kypärä oli pudonnut hänen päästään. Hänen pitkät,
-keltaiset kiharansa liehuivat myrskyssä hänen hartioillaan. Siinä
-seisoessaan hän muistutti enkeli Mikaelin kuvaa, sellaisena kuin
-hänet usein on kuvattu: voitonlippu kädessä, ja voitetut hornanhenget
-jalkainsa alla.
-
-Kukkulan juurella riehui ankarin taistelu. "Katsokaa! Katsokaa!" huusi
-Pietari piispa. "Taivaallinen lippu on kristityn kädessä keskellä
-vihollisten leiriä!" Sven Väkevä ja Veli Gamling rinnallaan kreivi Otto
-hyökkäsi sen virolaisen jalkaväen kimppuun, joka vartioi kukkulaa,
-ja ennenkuin nämä ehtivät estämään vankiensa uskaliaita yrityksiä,
-makasivat he ruhjottuina hevoskavioiden alla, ja tanskalaiset
-ratsumiehet ympäröivät kukkulan.
-
-Otto oli heti tuntenut kauniin, uskaliaan lipunryöstäjän Kristina
-neidon veljeksi. Hän toimitti kohta hänelle ja hänen tovereilleen
-aseita ja hevosia, jääden itse ahdistamaan vihollista. Molemmin käsin
-kohottaen pyhää lippua Kaarlo ratsasti nyt korkealla, valkoisella
-hevosella sille paikalle, missä kuningasta ja kreivi Albertia kovimmin
-ahdistettiin. Absalon Belg taisteli miehuullisesti Kaarlon rinnalla,
-ja eräs nuori, Uffo niminen nuorukainen, sekä kolmekymmentäneljä
-aseenkantajaa seurasivat häntä. Kaikkien katseet kohdistuivat
-ihmeelliseen ristilippuun, ja sieltä, missä se kuninkaan sivulla
-liehui, täytyi vihollisen väistyä. Sill'aikaa seisoi arkkipiispa
-Antero piispojensa ja pappiensa ympäröimänä niinsanotun Rantavuoren
-kukkulalla, mihin joukko linkoja ja suuria sotakoneita oli asetettu;
-täältä hän voi seurata molempien sotajoukkojen liikkeitä, ja
-taistelun kestäessä hän lähetti usein kuninkaalle tärkeitä neuvoja
-ja viittauksia. Syvästi liikutettuna hän näki sen suuren vaaran,
-mihin hän tämän ristiretken innokkaimpana kehoittajana hurskailla
-ja hyväätarkoittavilla neuvoillaan oli syössyt kuninkaan ja hänen
-läänitysmiehensä. Kun hän näki Kyriawanin anastavan kuninkaallisen
-lipun, lähetti hän pikaviestin kuninkaalle ja antoi panna kaikki
-sotakoneet toimimaan. Mutta linkojen voima oli liian heikko kantamaan
-vihollisiin asti, jotka sitäpaitsi nyt olivat katkaisseet häneltä
-kaiken yhteyden kuninkaan ja sotajoukon kanssa. Hän näki vihollisen
-suuren ylivoiman, ja kohottaen kätensä taivasta kohti, hän rukoili
-polvillaan palavan hartaasti ja kuumia kyyneleitä vuodattaen.
-
-Kauan hän makasi tässä, asennossa ja nyt hän kuuli pappiensa ilohuudot:
-"Tanskalaiset voittavat! -- Vihollinen väistyy!"
-
-Hän kiitti Jumalaa ja jatkoi rukoilemistaan; mutta kun hänen kohotetut
-kätensä vaipuivat väsymyksestä alas kuuli hän pappien huutavan: "Voi,
-tanskalaiset väistyvät!" Silloin vanhan Anteron valtasi omituinen
-mielenliikutus; hän muisti miten Mooses voimallisella rukouksellaan oli
-rukoillut voiton taivaasta Israelin kansalle. "Armias, suuri Jumala!"
-rukoili hän, "kuule minun palava rukoukseni ja suo sinun sankareillesi
-voitto sinun nimesi kunnian tähden, ja minä tahdon huutaa sinua
-avukseni viimeiseen hengenvetooni asti!" Ja hän kohotti taas vapisevat
-kätensä taivasta kohti.
-
-"Vihollinen pakenee! -- Kuningas voittaa!" huusivat nyt piispat ja
-papit hämmästyneinä. Kun sama omituinen sattuma vielä kerran uusiutui,
-ja tanskalaiset väistyivät väsyneen arkkipiispan käsien vaipuessa alas,
--- silloin kiirehtivät piispa ja papit polvistuneina tukemaan hurskaan
-arkkipiispan käsiä. Näin he tukivat häntä, rukoillen yhdessä hänen
-kanssaan niin kauan kuin taistelua kesti, kunnes viimeinkin auringon
-laskiessa koko virolainen sotajoukko pakeni monien tuhansien ruumiiden
-yli, ja tanskalaiset ajoivat heitä takaa riemullisin voittohuudoin.
-
-"Kiitetty olkoon kaikkivaltias Jumala!" sanoi arkkipiispa, aikoen
-nousta, mutta vaipui kalpeana ja uupuneena piispojen ja pappien syliin.
-Mutta kun kuningas ja kaikki sotapäälliköt iloisin voitonhuudoin
-kokoontuivat hänen ympärilleen, nousi hän taas voimakkaana ja
-aloitti juhlallisen Te Deumin [Kiitosvirsi], mihin kuningas ja koko
-sotajoukko iloisesti ja hartaasti yhtyivät, Riisen Kaarlon kannattaessa
-ihmeellistä ristilippua kuninkaan pään yläpuolella.
-
-Danebrog nimisenä säilytettiin sittemmin tätä ristilippua Slesvigin
-tuomiokirkon pyhienjäännösten joukossa. Muutamat selittivät tuon
-ihmeellisen tapahtuman aivan luonnollisella tavalla, ja moni uskoi
-cruciatin [vihityn lipun] olleen paavin lähettämän. Mutta tarina sen
-taivaallisesta kotiperästä säilyi kansan kesken viime aikoihin asti, ja
-tämä kansallinen suojeluskuva oli niin pyhä kansalle, että valkea risti
-punaisella pohjalla on kautta vuosisatojen osoittanut tanskalaisille
-merisotilaille tien valtaan ja kunniaan. Dannebrog-ritarikunnan
-merkkinä siihen liitettyine kirjoituksineen: Jumalan ja kuninkaan
-puolesta, siitä tuli kunnianosoitus maan ansiokkaimmille miehille.
-
-Kun Te Deum taistelukentällä oli laulettu, paljasti kuningas miekkansa
-ja kutsui luokseen ne nuoret aseenkantajat, jotka yhdessä Riisen
-Kaarlon ja Absalon Belgin kanssa olivat suojelleet taivaallista
-lippua, ja sen ihmeellisellä vaikutuksella vieneet hänet ja sotajoukon
-voittoon. Sotajoukon nähden hän löi heidät kaikki ritareiksi ja salli
-heidän kilvessään kantaa valkoista ristiä punaisella pohjalla. Riisen
-Kaarlolle ja Absalon Belgille hän antoi saman arvokkaan asemerkin,
-sitäpaitsi hän lupasi Riisen Kaarlolle, että hänen isänsä menetetty
-läänitys, Kaarisen kartano tiluksineen, annettaisiin nyt vanhan
-Radulfin kuoltua hänelle ja hänen rintaperillisilleen ikuisiksi
-ajoiksi, ja lupasi kuningas huolehtia Radulfin pojista, etteivät he
-joutuisi vahinkoon. Kaarlo polvistui suutelemaan kuninkaan kättä,
-kiitollisena ja sydämestään iloiten, ei vain takaisinsaamastaan
-isientilasta, jota hän hyvin rakasti, vaan etupäässä senvuoksi, että
-hän nyt toivoi uskaltavansa kosia kreivi Albertin kaunista tytärtä.
-Sillä hän toivoi yhä vielä Kristiina sisarensa vakuutusten olleen
-tosia, kun hän oli kertonut oikullisen, kauniin Rigmorin salaa häntä
-rakastavan.
-
-Ilo oli ylimmillään leirissä koko yön, ja seuraavana päivänä oli jo
-ritari Kaarlolla ja monella muulla nuorista ritareista kilvessään tuo
-uusi, kunniakas merkki.
-
-"Onneksi olkoon, ritari Kaarlo!" sanoi kreivi Albert seuraavana aamuna
-nuorelle Riisen läänitysherralle, joka silmät ilosta säteillen astui
-sotapäällikkönsä telttaan, äsken maalattu kilpensä käsivarrellaan,
-kertoen hänelle, että hän nyt kun ristiretki oli näin onnellisesti
-päättynyt, oli saanut kuninkaalta luvan palata Tanskaan ottamaan
-läänitystiluksensa haltuunsa.
-
-"Te olette onnen suosikki!" sanoi totinen sotapäällikkö hiukan kylmällä
-ja vieraalla äänellä luoden häneen läpitunkevan katseen. "Arkkipiispan
-kasvattina ja Pietari piispan uskottuna te taidatte ymmärtää vähän
-muutakin kuin isämeitänne, koska te miekkaanne kuluttamatta osasitte
-toimittaa meille voiton taivaasta."
-
-"Siitä minä en kiitä omaani enkä kenenkään ihmisen viisautta, ankara
-herra!" vastasi Kaarlo vilpittömän rehellisesti. "Tuo outo lipun
-ilmestyminen on minulle yhtä käsittämätön Jumalan ihme kuin se on
-arkkipiispalle ja kaikille muille täällä. Mutta te olette oikeassa:
-minun täytyy olla onnellinen siitä, että niin mitätön kuin olenkin
-sain kunnian tarttua tuohon pyhään aarteeseen, silloin kun se meille
-lähetettiin."
-
-"Olkaa suora, ritari Kaarlo!" sanoi kreivi Albert synkkänä. "Jättäkää
-mokomatkin pappien puheenparret! Minä en pidä teitä typeränä
-haaveilijana. Mutta sanokaa minulle totuus, muuten minun täytyy pitää
-teitä viekkaana teeskentelijänä! Lippu-ihme oli teidän ja hurskaiden
-hengellisten herrojen yhteinen sopimus. He halusivat tällä retkellä
-olla sekä sotapäällikköinä että profeettoina, jopa itse taivaan
-Herrana, jos se vain oli mahdollista. Sen mitä puolihullu Pietari
-piispa uneksi ja ennusti, on viekas arkkipiispa pannut täytäntöön.
-Ainakin on varmasti todettu lipun tulleen vuorelta, missä arkkipiispa
-pappinensa seisoi."
-
-"Elävän Jumalan nimessä! Herra kreivi!" huudahti Kaarlo hämmästyneenä,
-tuntien kunniantuntoansa loukatun. "Te loukkaatte suuresti sekä minua,
-että noita hurskaita, kunnianarvoisia herroja, jos te uskotte meidän
-tahtoneen petollisella ilveilyllä pilkata Jumalaa ja pitää kuningasta
-sekä kaikkia kristityitä narreinamme. Mitenkä olisimme voineet tehdä
-sopimuksia keskenämme, olinhan minä vankina keskellä vihollisten
-joukkoja."
-
-"Kyllä jokainen tiesi mistä tuuli kävi, ja miten pitkälle linkojen
-voima kantoi; teidän asevarustuksenne kukkulalla seisoessanne myöskin
-tunnettiin. Ettekö te lipun pudotessa sanonut Absalon Belgille ja
-kaikille muille sotavangeille sen olleen merkin taivaasta, jota te
-odotitte? Ja kuka muu kuin Pietari piispa tai arkkipiispa on pyytänyt
-teidän odottamaan merkkejä ja ihmeitä?"
-
-"Ei kukaan muu. Se on totta, herra kreivi. Ja jos te pidätte sitä
-sopimuksena ja harkittuna ilveilynä -- niin" --
-
-"Niin minä sitä nimitän, vaikka olisikin siihen onnensattuma ollut
-osaksi avullisena!" keskeytti Albert hänet kiivaasti. "Elkää koettako
-uskotella minulle Jumalan enkelien tai jonkun räätälipyhimyksen
-taivaassa asettuvan ompelemaan meille kauniita silkkilippuja. Antaa
-vain kansan uskoa sellaisiin satuihin, ja jos tuo usko antaa sotilaille
-rohkeutta, niin se on tervetullut sekä minulle että kuninkaalle; mutta
-minä olen jo siksi vanha, etten heittäydy pappien ja karanneiden
-oppipoikien narriksi. Jos te ette tunnusta minulle totuutta, Riisen
-Kaarlo, niin elkää enää milloinkaan uskaltako astua silmieni eteen!
-Minä olen teidän herranne ja asemestarinne, enkä minä ottanut teitä
-lapsena luokseni antaakseni teidän nyt soaista minun ja muiden
-rehellisten ritarien silmiä, ja salliakseni teidän himmentää sitten
-minun sotapäällikönkunniaani typerällä ilveilyllä!"
-
-"Jumalan ja kaikkien pyhimysten nimessä, jalo herra!" vastasi Kaarlo
-käsi sydämellä. "Jos minä olen valehdellut teille, tai milloinkaan
-ajatellut pettää teitä tai yhtäkään kristittyä sielua, niin rutistakoon
-pyöveli rikki minun ritarillisen kilpeni ja vetäköön sitä kurjimmalla
-kaakilla lokaista tietä pitkin. Silloin hävitettäköön ritarikunnan pyhä
-merkki kiehuvalla vedellä minun olkapäiltäni, ja te saatte ikuisin
-kirouksin laahauttaa minut petollisena ja kunniattomana ritarina
-mestauspaikalta ruumispaarille."
-
-"Hyvä on!" vastasi kreivi Albert hymyillen säälivästi ja taputti häntä
-olkapäälle. "Minä uskon siis teidän olleen sokean ja herkkäuskoisen
-välikappaleen muiden käsissä. Nyt minä tahdon antaa teille vain
-yhden hyvän neuvon. Ruvetkaa papiksi mitä pikemmin sitä parempi
-ja tehkää Kaarisenkartanosta luostari. Pankaa risti ja pääkallo
-laivanne kylkeen sen neitosennimen sijaan, jonka te kohteliaisuudesta
-olette sinne panettaneet! Hurskaalle sielulle, jolle jo on uskottu
-taivaallisia salaisuuksia, ovat maalliset mainetyöt ja onni kuitenkin
-sulaa turhuutta. Minä jään nyt tänne suojelemaan kirkkoa halvoilla,
-maailmallisilla aseillani sekä vahvistamaan kuninkaan valtaa täällä;
-ja sen ajattelen voivani tehdä ilman ihmetöitä. Minä täydellisesti
-kunnioitan piispoja ja pappeja sekä myöskin kaikkia profeettoja ja
-ihmemiehiä. Mutta se ritari, joka vaaran uhatessa odottaa taivaan
-ihmeitä avukseen, ei ole minun miehiäni, olkoon hän vaikka kuinka
-kuninkaan ja papiston suosikki."
-
-Kreivi Albert käänsi hänelle ylenkatseellisesti selkänsä, ja Riisen
-Kaarlo poistui sydän syvästi murheisena entisen asemestarinsa teltasta.
-Hänen ihana, uljas toiveensa päästä kerran Pohjoisalbingin kreivi
-Albertin vävypojaksi näytti iäksi haihtuneen petollisena harhakuvana.
-
-Kalpeana surusta ja suuttumuksesta, epätoivon ilme kasvoillaan, hän
-riensi alas rantaan. Kreivi Albertin kylmyys ja ylenkatse näyttivät
-ikäänkuin syösseen hänet onnentaivaastaan tyhjään, ilottomaan
-maailmaan, joka oli täynnä pettymyksiä ja kavaluutta, ja missä ehkä
-pyhinkin oli valhekuorta ja kurjaa silmiensokaisua. Sillä kreivi
-Albertin epäilys näytti hetkeksi saaneen hänenkin epäilemään kaikkea
-sitä, minkä kuitenkin uskoi nähneensä ja kokeneensa.
-
-Tullessaan rantaan hän näki siellä suuren ihmisjoukon koolla.
-Kuninkaan ja useiden ritarien läsnäollessa arkkipiispa ja Pietari
-piispa kastoivat suuren joukon pakanoita. Kaarlo tunkeutui soturien
-lomitse, ja se, mitä hän siellä kuuli ja näki, palautti taas rauhan
-hänen sieluunsa sekä uskon tuohon ylentävään ihmetyöhön, joka hänen
-mielestään näytti saavan täällä uutta vahviketta siunausta tuottavan
-vaikutuksensa kautta. Hän nimittäin ihmeekseen tunsi pakanoiden
-joukossa hurjan, uljaan Kyriawanin, joka riuhtaisi mustan leijonan
-kypärästään ja sotki sen jalkoihinsa.
-
-"Nyt minä tiedän kristittyjen Jumalan olevan kaikkia muita
-voimakkaamman!" huudahti pakana. "Antakaa meille hyvä Jumala pahan
-sijaan! Häneen, joka teille hädässänne antoi tuon lipun, häneen enkä
-keneenkään muuhun, minä tahdon nyt uskoa kuolemaani asti!"
-
-"Täytyykö hurjimman pakanan tulla tänne minua nöyryyttämään!" sanoi
-Kaarlo itsekseen ja loi punastuen katseensa maahan. Kohottaessaan
-katseensa hän näki arkkipiispan kunnioitusta herättävät kasvot
-ja hän pyysi häneltä sydämessään hartaasti anteeksi, että oli
-silmänräpäyksenkin voinut epäillä hänen ja hänen innokkaan veljensä
-rehellisyyttä. Kaarlon tavallinen rohkeus ja ilomielisyys olivat taas
-palanneet. Ihanan Rigmorin kuva liiteli jälleen elämän haluisina
-unelmina hänen sielussaan. "Herran käsi on voimallinen minussa, enkä
-minä tahdo pelätä!" puheli hän puoliääneen itsekseen katsellessaan
-uutta kilpimerkkiänsä. "Minä näytän epäuskoiselle kreiville rakkauden
-olevan pelkoa voimakkaamman."
-
-"Aivan oikein, poikani! Usko rakkauteen! Rakkaus on voimallinen!"
-kuiskasi ystävällinen ääni hänen korvaansa. Pietari piispa oli kädet
-ristissä astunut hiljaa hänen ohitsensa luolaansa.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-
-Neljä viikkoa senjälkeen seisoi Rigmor-neito kuningatar Berengarian
-vieressä Riibehuusin parvekkeella, iloisena katsellen kuninkaan komeaa
-voittokulkua linnaan. Ylevä, uljas kuningatar oli häikäisevän kaunis
-komeassa puvussaan. Viimeisen lapsivuoteen jälkeen hän oli saanut
-takaisin raikkaan tuoreen värinsä sekä sen häikäisevän, neitseellisen
-kauneuden, joka niin voimakkaasti oli vaikuttanut Valdemariin hänen
-nähdessään hänet ensi kerran. Sitävastoin oikullisen Rigmor neidon
-kalpeat posket ilmaisivat salaisen sydänsurun häntä kalvavan,
-vaikka hänen vilkkautensa ja iloiset liikkeensä eivät suinkaan sitä
-osoittaneet.
-
-Etumaisena iloisten ristiritarien jonossa ratsasti nyt kuningas
-linnansillan yli, arkkipiispan ja Pietari piispan välissä, ja suuri,
-punainen, valkoristinen lippu liehui loistavana höyhentöyhtöjen yli.
-Ritari, yllään taivaansininen haarniska ja kypäränsilmikko suljettuna,
-kannatti sitä korkealla, ja Rigmor luuli tykkivin sydämin tunteneensa
-Riisen Kaarlon.
-
-Kuningatar naisineen tervehti kuningasta ja hänen seuruettaan
-liehuvilla hunnuillansa, ja nuori prinssi Valdemar juoksi riemuiten
-isäänsä vastaan linnanpihalle, kertoakseen heti hänelle, että hän nyt
-osasi ratsastaa kilpaa suurimpien soihtupoikien kanssa.
-
-Kuningas hypähti valkean ratsunsa selästä, painoi pojan rintaansa
-vasten ja kiirehti ylös linnaan sulkeakseen ihanan kuningattarensa
-syliinsä.
-
-Kuningatar tervehti häntä innostuneena ja iloisena: "Terve
-kuninkaallinen urhoni!" sanoi hän. "Voittoon ja onneen Volmari syntyi,
-eikä koko maailmassa ole sinun vertaistasi kuningasta!"
-
-Riemuiten kuningas painoi hänet rintaansa vasten. "Niin, Berengariani!"
-sanoi hän onnesta huumautuneena. "Nyt vasta on minun onneni ja iloni
-täydellinen. Vasta tänä hetkenä minä uskallan kutsua itseäni Valdemar
-Seieriksi ja kysyä onko koko maailmassa ketään minua onnellisempaa!"
-
-"Oi, katso poikiamme, Valdemarini! Katso, miten he ovat kasvaneet!"
-
-Samassa juoksi pieni, kolmivuotias Eerik iloisena ja ystävällisenä
-häntä vastaan, ja onnellinen isä otti hänet syliinsä ja suuteli häntä
-sydämellisesti.
-
-"Hänestä tulee isänsä näköinen!" sanoi kuningatar. "Mutta elä unohda
-minun pientä, itsepäistä Aabeliani. Kaikki sanovat hänen olevan minun
-näköiseni. Mutta kas poikaa: hän tulee mustasukkaiseksi, kun sinä
-hyväilet Eerikkiä."
-
-Kuningas laski nyt soman, ystävällisen pojan takaisin lattiamatolle ja
-kääntyi pientä yksivuotiasta, mustasilmäistä poikaa katsomaan, joka
-istuen hoitajattarensa käsivarrella rypisti otsaansa ja pui pientä
-nyrkkiään veljelleen. "Tuhat tulimmaista, mikä poikaa vaivaa?" kysyi
-kuningas nauraen. "Enpä ole mokomaa ennen nähnyt! Onko hän todellakin
-vihainen? Jos minä en olisi niin iloinen ja onnellinen tänä hetkenä,
-jalo kuningattareni", sanoi hän totisesti, "ja jos ei poikanen olisi
-niin siunatusti sinun näköisesi, niin rankaisisin häntä ankarasti
-pienuudestaan huolimatta. Poika, etkö soisi veljellesi siunaustani tai
-etkö jaksa odottaa vuoroasi? No, tule nyt! Kyllä minä sinuakin pidän
-hyvänä. Kas vain, hän ei tahdokaan!"
-
-"Hyi Aabel!" -- sanoi kuningatar ja otti pojan käsivarrelleen. Nyt
-juoksi poika iloisena isänsä syliin. Valdemar suuteli pientä itsepäistä
-veitikkaa ja tunsi itsensä kaikin puolin onnelliseksi.
-
-Voittorikkaan kuninkaan kotiintulopäivää vietettiin juhlapäivänä
-koko maassa. Riibehuusissa ei ollut koskaan vietetty suuremmoisempaa
-ja komeampaa voittojuhlaa. Arkkipiispa Antero toimitti kirkollisen
-kiitosjuhlan tuomiokirkossa juhlallisen innostavasti, kehoittaen kansaa
-ylistämään ja kiittämään suurta, taivaallista kuningasta, joka niin
-ihmeellisesti oli lähettänyt Tanskan uskollisille ristisotureille sekä
-heidän urhoolliselle kuninkaallensa pelastuksen ja voiton taivaasta.
-Hän kuvasi taivaallisen ihmeen loistavin värein ja sellaisella
-totisuudella ja hartaudella, että jokaisen, joka kuuli ja näki
-kunnianarvoisen vanhuksen, täytyi polvistua ja nöyrällä luottamuksella
-kääntyä rukouksessa sen Käsittämättömän puoleen, jolle ei mikään
-maailmassa ole mahdotonta.
-
-Hurskaan arkkipiispan sanat näyttivät syvästi liikuttaneen kuningasta.
-Mutta kuningatar katseli häntä ja arkkipiispaa tutkivin silmäyksin
-ja näytti ihmettelevän, että he molemmat olettivat tuon omituisen
-tapahtuman todellakin ihmeeksi.
-
-Kirkkojuhlan päätyttyä kuningas vastaanotti linnan isossa ritarisalissa
-vasalliensa ja etevimpien miestensä onnittelut. Hän istui, kruunu
-päässä ja valtikka kädessä, kuningattaren rinnalla komealla
-norsunluisella valtaistuimellaan, ja heidän yllänsä liehui pyhä
-ristilippu. Kun valtakunnan neuvosto ja etevimmät läänitysmiehet olivat
-kuninkaalle lausuneet omansa ja kansan ilon hänen onnellisesta ja
-voitollisesta kotiintulostaan, astui Pietari piispa esiin, piispansauva
-oikeassa kädessään ja iso pergamenttikirja vasemmassa. Outo tuli loisti
-hänen intoa hehkuvista silmistään, mutta kasvonsa olivat kalpeat kuin
-kuolevan. Hänellä oli yllään piispallinen juhlapukunsa, ja hänen
-astuessaan juhlallisesti esiin kaikki väistyivät kunnioittavasti
-syrjään. Katse kohdistuneena ristilippuun hän notkisti polvensa ja
-laski kirjan valtaistuimen juurelle. Sitten hän nousi hitaasti: "se
-hetki on tullut, jota minä odotin!" aloitti hän. "Herra lannisti
-vihollisemme ja antoi lipun niille, jotka häntä pelkäsivät. Hän on
-elämän lähde, ja hänen valossaan me näemme valkeuden. Terve kuningas
-Valdemar, Valdemarin poika!" jatkoi hän. "Te olette saavuttanut
-suurimman voittonne! Nyt ihmiset tietävät Herran käden suojelevan
-teitä ja isänmaata. Tällaisena hetkenä minä lupasin tuoda teille tämän
-tärkeän kirjan. Se on vanhan Saxo-isän perintö teille ja Tanskan
-kansalle. Se on todenperäinen todiste kansan ja teidän autuaan
-isävainajanne elämästä ja mainetöistä. Te näette siitä kuin peilistä
-mihin Tanskan kansa on syntynyt ja luotu, sekä miten kaikkien niiden
-suurten ja mahtavien kävi, jotka unohtivat Herran kunnian omansa tähden
-ja sielunsa pelastuksen tavoitellessaan maailman turhuutta. Tämän
-pelastuksen lipun ohella, jonka Herra meille lähetti hädässämme, näytti
-minusta sopivalta antaa teille tämä kallisarvoinen sielunlahja -- --"
-
-Tässä kuningas keskeytti hänet äkkiä ja ylisti autuaan Saxo vainajan
-ahkeruutta ja suuria ansioita, sekä kiitti Pietari piispaa siitä
-huolellisuudesta, millä hän oli toimittanut kirjan jäljennetyksi.
-
-Mutta Pietari piispa ei ollut vielä sanonut sanottavaansa; hän tuijotti
-terävästi kuninkaan valtijassilmiin ja jatkoi: "Armon ja siunauksen
-hetki on tosin tullut, herra kuningas. Mutta ettei armo muutu
-kuritukseksi ja siunaus kiroukseksi, niin muistakaa mitä lupasitte
-minulle Jumalan kasvojen edessä tuona tuskan ja hädän yönä ennen pyhän
-Vituksen ja Modestuksen päivää! Elkää unohtako onnenne päivinä, että
-sama käsi, joka korotti, voi teidät maahan masentaa, sillä Herra on
-ylpeitä vastaan, mutta antaa nöyrille armonsa! Armias Jumala siunatkoon
-ja varjelkoon teitä elonne loppuun! Mutta jos ette pidä lupaustanne,
-niin muistakaa minun viimeiset sanani, silloin kun ankara tuomio kohtaa
-teitä ja kansaa! Sillä väkevä on tuleva rohtimeksi, sanoo Herra Zebaot,
-ja hänen työnsä kipinäksi, eikä ketään löydetä sitä sammuttamaan."
-
-"Kauheata!" kuiskasi kuningatar. "Onko hurskas herra tullut
-mielipuoleksi?"
-
-Hilliten suuttumuksensa kuningas nousi ja selitti arvokkaasti ja
-voimakkaasti antavansa yksin Kaikkivaltiaalle kunnian onnestaan ja
-voitostaan, toivoen Jumalan avulla sen hädän ja ahdistuksen olevan
-kaukana, millä hurskas piispa sairaloisessa tilassaan ja liioitetulla
-innollaan uhkasi häntä ja kansaa. Hän lisäsi vielä, ettei tämä
-tilaisuus ollut sopiva katumussaarnojen kuulemiseen, ne kuuluivat
-kirkkoon ja rippituoliin.
-
-Piispa ei näyttänyt kuulevan näitä sanoja, hän tuijotti lakkaamatta
-jäykästi pyhään ristilippuun. "Voi, voi!" huusi hän hirvittävällä
-äänellä. "Lippu leimuaa sinun pääsi päällä, kuningas Valdemar! Jos
-rikot lupauksesi, sulaa kruunu pääsi päältä -- katso, kiusaaja on
-lähelläsi -- ja verivihollisesi valvoo" -- -- Hän olisi jatkanut, mutta
-ei saanut enää puhutuksi. Hän pudotti piispansauvan kädestään ja vaipui
-voimatonna polvillensa. Arkkipiispa Antero ja muutamat kaniikeista
-kiiruhtivat häntä auttamaan nostaen hänet ylös lattialta; hän kohotti
-vielä kerran kätensä taivasta kohti kuin rukoillen, hänen katseensa
-kirkastui niinkuin olisi hän nähnyt taivaallisen näyn kuninkaansa pään
-yläpuolella ja vaipui sitten kuolleena heidän syliinsä, ystävällinen
-rauhanilme kunnianarvoisilla kasvoillaan.
-
-Tämä tapahtuma oli järkyttänyt kaikkien mielet ja suuresti häirinnyt
-yleistä iloisuutta. Ääneti ja miettiväisenä poistui kuningas
-ritarisalista hämmästyneen kuningattaren seurassa, jonka kanssa hän
-kauan ja hartaasti keskusteli kahdenkesken.
-
-Rigmor-neito oli ritarisalin juhlassa seisonut kuningattaren vieressä
-hänen naistensa joukossa turhaan katseellaan etsien Riisen Kaarloa
-ritarien riveistä. Hän tiesi, ettei Kaarlo ollut jäänyt Vironmaalle
-hänen isänsä ja kreivi Oton kanssa, ja hän luuli melkein varmasti
-Kaarlon olleen sen ritarin, joka kuninkaan riemukulussa kantoi
-ristilippua; mutta, että hän oli ratsastanut kypäränsilmikko suljettuna
-eikä senjälkeen tullut näkyville, se oli hänelle käsittämätön
-arvoitus. Hän ei katsonut soveliaaksi kysellä Kaarloa, vaan istui
-vielä illemmalla ajatuksiinsa vajonneena ja levottomana huoneessaan,
-silloin kun hänen vanha imettäjänsä Martta tavallisuuden mukaan tulla
-sipsutteli, hänen tulipunainen vaippansa käsivarrellaan, hakemaan häntä
-tuomiokirkon iltamessuun.
-
-"Hyvä Martta, minä taidan lukea iltarukouksen tänä iltana kotona!"
-sanoi Rigmor nyreästi. "Päätäni kivistää, enkä minä ole vielä toipunut
-pelästyksestä. Hirvittävää oli nähdä Pietari piispan kuolevan aivan
-meidän nähden."
-
-"Niin totisesti, se näky oli varmaankin hirvittävä!" sanoi Martta
-silitellessään pukunsa poimuja. "Kiitänpä Jumalaani siitä, etten ollut
-kylliksi hieno joutuakseni sitä näkemään. Mutta hirveintä siinä oli
-kuitenkin se, mitä tuo hurskas jumalanmies kuuluu sanoneen kuninkaalle
-juuri ennen kuolemaansa."
-
-"Sitä minä en oikein ymmärtänyt", sanoi Rigmor, "mutta kuningatar
-sanoi hänen puheensa olleen niin hurjaa ja sekavaa, ettei siinä ollut
-minkäänlaista järkeä."
-
-"Ohhooh, niin, niin!" huokaili Martta. "Kuolevaisen puheessa on usein
-enemmän järkeä kuin mitä tämän maailman lapsi haluaa ymmärtää. --
-Mutta kuuletteko, iltamessun kellot soivat! Täytyykö minun siis tänä
-iltana mennä yksin? No niin, jos se on tahtonne, sydänkäpyni. Siellä
-on varmaankin tänä iltana hyvin juhlallista ja ylentäväistä. Kuningas
-ja kuningatar tulevat sinne sekä kaikki nuoret ritarit. Sodan touhussa
-ne raukat eivät ole pitkiin aikoihin saaneet kuulla rauhallista
-Jumalan sanaa, ja moni on tullut siellä pahastikin ruhjotuksi. Nuori
-Riisen Kaarlokin -- ohhoi --" tässä keskeytti vanhuksen pahanlainen
-yskänkohtaus.
-
-"No, mitä hänestä?" kysyi Rigmor kärsimättömän kiivaasti.
-
-"No, pakanat ovat lyöneet häneltä nenän ja korvan pois", huokaili
-Martta. "Senvuoksi hänellä nykyään aina on kypäränsilmikko suljettuna."
-
-"Taivaan Jumala!" huudahti Rigmor kalveten.
-
-"Ohhoi, sellaista se sodankäynti on!" jatkoi Martta. "Hänen
-sisar-raukkansa ja äitinsä tulivat niin iloisina tänne vastaanottamaan
-häntä, ja sitten he tapasivat hänet näin surkeasti ruhjottuna. Mitä
-häntä nyt auttaa vaikka hän olisi päässytkin Kaarisen lääninherraksi!
-Ei ole kuitenkaan koko maassa ainoatakaan tyttöä, joka huolisi
-hänestä, vaikka hänellä olisi kymmenen linnaa ja tilusta. Sitäpaitsi
-kuuluu hänellä olevan raskas sydänsuru, poika parka! Heti kotiin
-palattuaan hän joutui vuoteenomaksi, ja se tauti taitaa olla hänen
-kuolemantautinsa: se kuuluu alkaneen salaisesta rakkaudesta erääseen
-kauniiseen, ylhäiseen neitoon. Ohhoi, niin, niin, paljon on huolta ja
-murhetta tässä syntisessä maailmassa."
-
-"Kaarlo raukka!" huokasi Rigmor hiljaa. "Mutta kuka sinulle on kertonut
-kaikista näistä onnettomuuksista, Martta? Minä toivon sinun tapasi
-mukaan lisänneen siihen puolet."
-
-"Olenpa totta totisesti kuullut sen itse Kristiina-neidolta, tuolta
-soimatulta tyttöraukalta, jota kerran niin pahasti paneteltiin. Minä
-jo luulin hänen kuolleen ja haudatuksi, mutta kulkiessani hevostorin
-yli kuulin jonkun huutavan: 'Martta, hyvä, hurskas Martta äiti!' ja kun
-katsahdin taakseni, niin tottamaar' seisoikin tyttöparka itkien mestari
-Troelsin ovella. Hän oli kutsunut minut luokseen vain kertoakseen
-veljeään kohdanneesta onnettomuudesta. Samalla hän kysyi tuletteko te
-tänä iltana tuomiokirkon messuun. Hän haluaisi niin hartaasti tavata
-teitä, mutta ei tahtoisi ilmaista itseään kenellekään täällä! Ja minä
-lupasin vaieta kuin muuri. Katkerasti itkien hän valitteli, ettei nyt
-tiennyt muuta neuvoa veljelleen kuin käydä kirkossa rukoilemassa hänen
-puolestaan. Hohhoi sentään!"
-
-"Tuo tänne vaippani, Martta! Seuraa minua joutuun kirkkoon! Miksi sinä
-et sitä heti kertonut minulle?"
-
-"Olinhan minä luvannut vaieta, rakas sydänkäpyni. Minä ajattelin
-myöskin, että te hurskaana kristittynä ette laiminlöisi iltamessua."
-Hän heitti pikaisesti komean vaipan neidon olkapäille ja seurasi häntä
-ovelle. "Kristiina-neito tahtoisi niin kovin mielellään puhella teidän
-kanssanne", jatkoi hän. "Ehkäpä hänen veljensäkin vielä voi parantua,
-jos me kaikki rukoilemme hänen puolestaan, ja sen te mielellänne
-teette, rakas neitini. Kyllä minä olen huomannut, että te ainakin
-hiukan olette pitänyt tuosta uljaasta, kauniista pojasta! Mutta pahus
-vieköön! nyt hän onkin suuri ja kuuluisa ritari. Hän juuri tarttui
-tuohon pyhään lippuun, jonka enkeli lentäen toi taivaasta. Hän on
-varmaankin hurskas ja jumalinen herra, koska niin suuri armo tuli hänen
-osakseen, -- ja nyt hänellä on sekä linna että varustukset. Kun vain
-nuo jumalattomat pakanat eivät olisi häntä niin pahaksi ruhjoneet! No
-niin, kukapa tietää, mitä vielä voi tapahtua. Minä näin viime yönä
-hänestä unta ja teistä myös, Rigmor-neiti! Hän oli minusta aivan eheä
-ja niin terve ja virkeä kuin kala vedessä. Kuka tietää vaikka taivaan
-enkeli antaakin hänelle nenän ja korvan takaisin, yhtä hyvin kuin tuon
-siunatun lipun, ynnä kaiken onnen ja kunnian?"
-
-Martta jatkoi näin juttelemistaan Rigmorin kiirehtiessä vaiti
-ja huolestuneena hänen edellään tuomiokirkkoon. Helläsydäminen
-neitonen ajatteli vain rakasta lapsuudenritariaan, jota oli näin
-pahasti runneltu, moittien itseään sydämessään siitä, että voi
-niin paljon ajatella hänen ulkonäköänsä, silloin kun Kaarlo makasi
-hengenvaarallisesti sairaana rakkaudesta häneen, ja kuitenkin hän
-oli itse niin sydämen pohjasta rakastanut. Martalla oli täysi työ
-seurata levotonta Rigmoria, jota hän ei hämärässä uskaltanut jättää.
-"Odottakaa hiukan, sydänkäpyni!" huohotti hän rykien. "Kunniallisen
-neidon ei sovi juosta noin kovaa, vaikka matka kulkisikin kirkkoon,
-enkä minä totta totisesti jaksa seurata teitä. Te ette kuitenkaan löydä
-Kristiina-neitoa, ellen minä ole teidän kanssanne."
-
-Rigmorin täytyi nyt tyytyä astumaan hitaammin. "Sinä käveletkin tänään
-verkkaan kuin vanha etana, Martta!" sanoi Rigmor kärsimättömästi.
-"Iltamessu on pidetty ennenkuin me ehdimme sinne."
-
-"Tällä tavalla minä en ole juossut kahteenkymmeneen vuoteen!" ähkyi
-Martta. "Suokoon Jumala, että aina olisitte yhtä harras rukouksiin ja
-laupeudentöihin, sydänkäpyseni! Ohhoi, kyllä minäkin nuorena ollessani
-olisin juossut kilpaa teidän kanssanne."
-
-Kun he olivat astuneet suureen hämärään kirkkoon ja ruiskuttaneet
-itseään vihkivedellä, polvistui Martta ensiksi hartaaseen rukoukseen.
-Rigmor seurasi hänen esimerkkiään; sitten hän astui imettäjänsä kera
-erään syrjäisen rukoustuolin luo, missä kookas neito oli polvillaan,
-yllään silkkiviitta ja kimalteleva kultapäähine. Hän oli yksin
-rukoustuolissa, polvistuneena rukousjakkaralle, rukousnauha ja
-rukouskirja kädessään.
-
-"Tuolla hän on!" kuiskasi Martta; ja Rigmor tunsi heti Kristiina-neidon
-pyhävaipan ja kimaltelevan päähineen, jonka hän itse kerran oli
-lahjoittanut tälle. Mutta hän näki vain vilahdukselta hänen rakkaat,
-ystävälliset kasvonsa, sillä niin pian kun joku lähestyi, veti
-Kristiina heti hunnun kasvoilleen.
-
-Rigmor kiiruhti rukoustuoliin ja polvistui hänen viereensä. "Kristiina,
-rakas Kristiina!" kuiskasi hän, ojentaen hänelle salaa kätensä.
-
-"Oi, rakkahin Rigmor neito!" kuiskasi Kristiinan tuttu ääni, ja
-Rigmorin kädenpuristukseen vastattiin lämpimästi ja kiihkeästi.
-"Minulla olisi niin paljon sanottavaa teille, mutta minä en uskalla:
-minä en tahtoisi tulla tunnetuksi täällä."
-
-"Seuraa minua sitten huoneeseeni! Mutta sano minulle nyt vain yksi
-sana: onko sinun veli raukkasi todellakin niin pahasti ruhjottu?"
-
-"Oi, ikävä kyllä!" huokaili Kristiina. "Mutta vielä ikävämpää on, että
-hän kuolee rakkaudesta teihin."
-
-"Kaarlo parka!" huokasi Rigmor.
-
-"Virgo amata, ora pro nobis" [Rukoile puolestamme, rakastettu pyhä
-neitsyt], lauloi Martta ja käski heidän vaieta. He eivät puhuneet enää
-keskenään, ennenkuin olivat lukeneet Ave Mariansa loppuun, ja voivat
-huomiota herättämättä poistua kirkosta.
-
-Nyt he astuivat, käsi toisen kainalossa Martan saattamana, linnaan, ja
-Rigmor ahdisteli surumielistä ystäväänsä tuhansin hellin kysymyksin
-Kaarlosta, joihin hän enimmäkseen sai vastaukseksi vain tulisen
-kädenpuristuksen.
-
-"Oi, rakkahin Kristiina, tiedäthän sinä miten paljon minä aina olen
-pitänyt hänestä! Ja minä kadun niin katkerasti, että sillä tavoin
-teeskentelin hänelle kuninkaan hääiltana. Minä en voinut kärsiä hänen
-tyytyväistä ja tuttavallista esiintymistään, aivan niinkuin hänestä
-olisi ollut niin luonnollista, että minä rakastin häntä."
-
-"Mutta te rakastitte kuitenkin häntä oikein sydämestänne."
-
-"Tietysti! Mutta tiedäthän sinä miten ankara minun isäni on, ja hän on
-määrännyt minut eräälle ulkolaiselle ruhtinaalle tai luostariin. Jos
-Kaarlo todenteolla ajattelee minua, niin hän kyllä kestää sellaisen
-koetuksen eikä pelästy kylmää esiintymistäni. Hänen täytyy olla yhtä
-uskalias ja nöyrä, ja yhtä kestävä ja uskollinen minua voittaakseen
-kuin pelkäämätön ja rohkea esteitä väistäessään."
-
-"Sellainen hän varmasti onkin. Mutta kun te nyt näette hänet
-yksikorvaisena ja ruma naarmu nenän päällä" --
-
-"Mitä? Eikö muuta?" huusi Rigmor iloisena. "Se ei häntä kovinkaan
-rumenna, ja kun oikein juttelen, rakas Kristiina, niin minä pidän
-hänestä yhtä paljon, vaikken milloinkaan enää saisi nähdä muuta kuin
-hänen uskolliset silmänsä, ja niitä hän ei ainakaan ole menettänyt?"
-
-"Rakas, siunattu Rigmor!" kuiskasi hänen saattajansa iloisesti ja
-suuteli häntä vetämättä huntua kasvoiltaan. Ja nyt he juoksivat ylös
-linnanrappusia Rigmorin yksinäiseen huoneeseen. Vanha Martta poistui
-viemään Rigmorin vaippaa, ja he olivat kahden.
-
-"Mutta heitä toki tuo turha huntu kasvoiltasi, hyvä Kristiina. Tuskin
-olen vielä nähnyt lempeitä sinisilmiäsi." Näin sanoen Rigmor työnsi
-syrjään tiheän hunnun rakkaan vieraansa kasvoilta, joita hän suuteli ja
-ystävällisesti taputteli. Hänen hyväilyihinsä vastattiin lämpimästi ja
-kiihkeästi. Mutta äkkiä vetäsi Rigmor pois kätensä ja suunsa, sävähtäen
-tulipunaiseksi häpeästä, ilosta ja suuttumuksesta. Sillä nyt vasta hän
-huomasi karkeata leukaa koskettaessaan suudelleensa Riisen Kaarloa
-ja uskoneensa hänelle rakkautensa. Hän purasi huuleensa ja päätti
-sopivalla tavalla kostaa tämän uskaliaan juonen.
-
-"Istu, rakas, hyvä Kristiina!" sanoi hän äkkiä. "Oletpa sinä
-aikatavalla kasvanut, ja miten hirveästi sinä olet päivettynyt siellä
-luostarissa. Oletpa tainnut myöskin hiukan vilustua matkalla: minun
-mielestäni sinun äänesi on painuksissa. Mutta puhukaamme nyt vakavasti
-pari sanaa sinun veljestäsi! Kyllähän sinä ymmärrät, että äskeinen
-puheeni oli vain leikkiä. Onko Kaarlo vielä sama herkkäuskoinen narri
-kuin ennenkin ja kuvitteleeko hän todellakin minun pitävän itsestään?
-Koeta sinä toki saada ne haaveet hänen mielestään. Jos häneltä nyt
-lisäksi vielä toinen korva on poissa, ja arpi on keskellä nenää, niin
-voithan sinä toki ymmärtää, että minä en voi häntä millään lohduttaa,
-vaikka hän olisikin kymmenennen kerran kuoleman kielissä rakkaudesta
-minuun. Jos kerran naimisiin menen, niin kauniin miehen minä ainakin
-tahdon itselleni. Mutta enimmät miehet ovat sellaisia kiusanhenkiä,
-että minä noudatan kernaimmin isäni tahtoa ja menen luostariin kuin
-antaudun jonkun typerän aviomiehen kiusattavaksi ja hallittavaksi."
-
-Riisen Kaarlo valahti aivan kalpeaksi tämän puheen kuullessaan. Kun
-oli jo pimeä, ja hän oli hyvin sisarensa näköinen, ei Kaarlo arvannut
-tulleensa tunnetuksi. Hän vetäsi äkkiä hunnun kasvoilleen ja oli
-ääneti, mutta syvä huokaus ilmaisi hänen sydämensä tunteet.
-
-Niin iloinen kuin Rigmor olikin nähdessään hänet terveenä ja
-vahingoittumattomana, ei hän vielä ollut mielestään kylliksi kostanut.
-"Tervehdä veljeäsi, hyvä Kristiina", sanoi hän välinpitämättömällä
-äänellä, "ja sano hänelle, että minä toivon hänelle kaikkea hyvää enkä
-suinkaan ole unohtanut niitä pieniä, kohteliaita ritaripalveluksia,
-joita hän osoitti minulle meidän lapsena ollessamme. Mutta toiset
-ajat, toiset suhteet! Vaikken minä menisikään luostariin, niin enhän
-minä koskaan voisi ruveta halvan ritarin vaimoksi. Minulla on monta
-ruhtinaallista kosijaa, joiden rinnalle minä en koskaan voisi häntä
-asettaa."
-
-"Jo riittää, Rigmor neiti!" huudahti nyt Kaarlo epätoivoisena ja
-heitti hunnun, vaipan ja päähineen lattialle. "Te olette hirvittävästi
-pilkannut tätä sydänparkaa. Hyvästi ijäksi!"
-
-"Hyvänen aika! Mitä minä näen? Voinko uskoa silmiäni? -- -- Kaarlo
-herra! Mikä tyhmänrohkeus!" huudahti Rigmor, muka hämmästyneenä ja
-loukkaantuneena. "Uskallatteko näin pitää minua pilkkananne?"
-
-"Suokaa minulle anteeksi tämä viimeinen, epätoivoinen yritykseni
-tutkia sydämenne tunteita minua kohtaan, neiti Rigmor! Nyt minä vasta
-tiedän miten onneton olen. Niin, te olette oikeassa: minä olin typerä,
-haaveileva uneksija, kun muistaessani ihanaa lapsuuttamme painoin
-nämä kuihtuneet lehdet sydäntäni vasten. Ne olivat ainoan ja parhaan
-ystäväni hautajaiskukkia, ja minä hullu luulin niiden vielä virkoavan
-ja seuraavan mukanani hääpäiväni iloon ja onneen." Näin sanoen hän otti
-poveltaan pienen, kuihtuneen seppelen, aikoen repiä sen rikki, mutta
-hän pysähtyi äkkiä ja painoi sen huulilleen. "Ei, seuratkoon tämä ainoa
-katoavainen muisti teidän hyväntahtoisuudestanne minua hautaani!" sanoi
-hän. "Ja kohta peittäköön Kaarisen hautausmaa tai taistelukenttä minut
-ja turhat unelmani. Rigmor, Rigmor! Jumala suokoon sinulle anteeksi
-sen! Minä tahdoin Hagbartin lailla kuolla autuaana sinun puolestasi,
-mutta uskollista ja hellää Signeä ei ole enää tässä maailmassa. --
-Hyvästi!"
-
-Hän astui nopeasti ovea kohti, aikoen poistua, mutta samassa Rigmor
-heittäytyi hänen kaulaansa, yhtaikaa itkien ja nauraen. "Kaarlo, rakas
-Kaarloni!" huudahti hän. "Olisitko todellakin tahtonut antaa hirttää
-itsesi minun tähteni! -- minä olen kauheasti kiusannut sinua. Suo
-minulle anteeksi! Kaikki mitä sinulle kirkosta tullessamme puhelin, on
-totta. Mutta miksi et ajanut paremmin leukaasi, kun tahdoit neitosta
-näytellä?"
-
-"Rigmor, rakas siunattu Rigmorini!" huudahti Kaarlo ilon huumauksessa
-ja sulki rakastettunsa syliinsä. "Voinko uskoa sinua? Sinä siis tunsit
-minut ja tahdoit rangaista minua?"
-
-"Usko minua, usko minua Kaarlo!" kuiskasi Rigmor hellästi ja suuteli
-häntä, "Vaikka kiduttaisin sinut kuoliaaksi, niin en kuitenkaan rakasta
-ketään niinkuin sinua. Mutta miten uhkarohkea olet! jos joku sattuisi
-näkemään meidät täällä? -- Jos Martta tulee" --
-
-"Martta tietää kaikki, Rigmorini! Tuo hyvä vanhus ei voinut nähdä minun
-kuolevan rakkaudesta."
-
-Nyt tuli Martta kiireellä sisään ja tapasi molemmat rakastuneet
-hellässä syleilyssä. "Joutuun pois, Kaarlo herra! Viitta ylle! Harso ja
-päähine kiireellä päähän. Minä kuulin jonkun tulevan -- ja voi, voi!"
-päivitteli hän levottomana, "sitä nuoruutta, sitä nuoruutta!" Sitten
-hän taas puki Kaarlon ylle naispukimet, sipsutellen aina vähin ovelle
-kurkistamaan.
-
-"Hyvästi, hyvästi, Kaarlo!" kuiskasi Rigmor. "Sinun täytyy mennä, ja
-näin me emme uskalla, enää milloinkaan tavata! Minun hyvän maineeni ja
-nimeni vuoksi -- ja isäni tähden --"
-
-"Hänen suostumustaan me emme saa, ennenkuin sinä olet minun aviovaimoni
-Jumalan ja maailman edessä. Jos sinulla on rohkeutta, rakas Rigmorini,
-niin näytä se minulle nyt. Antakaamme papin vihkiä meidät salaa vielä
-tänä yönä, nyt heti! Anna minä vien sinut Kaariseen, eikä mikään mahti
-maailmassa voi meitä erottaa!"
-
-"Armias Jumala! Siitä ei onni seuraa --"
-
-"Minä olen turhaan kosinut sinua isältäsi, hän on taipumaton -- --"
-
-"Mitä? isältäni, ennenkuin minulta?" Tämän sanoessaan Rigmor pui pientä
-nyrkkiään uhkaavasti hänelle. "Jos olisin sen tiennyt, niin olisin
-kiusannut sinua kahta vertaa kauemmin. No, mitä hän sitten sanoi?"
-
-"Hän luotti niin varmasti sinun kuuliaisuuteesi ja kunnioitukseesi
-hänen ankaruuttaan kohtaan, että hän puoleksi pilkalla lupasi sinut
-minulle, jos minä ilman hänen suostumustaan voisin voittaa edes
-merikivisydämen, jota kannat."
-
-"Tuossa sinä sen saat, senkin toisen ohella!" sanoi Rigmor rohkeasti ja
-uhmaillen. "Jos hän todellakin uskoo minun olevan sellaisen pelkurin
-ja hänen itsepintaisten ja turhanpäiväisten oikkujensa orjan, -- niin
-tule, Kaarlo, me uskallamme! Jos ei minulla ole omaa tahtoa, niin en
-ole kreivi Albertin tytär. Olisipa toki ihme, jos minä en saisi häntä
-lepytetyksi. Olkoon hän vaikka kuinka ankaran näköinen, niin hän ei
-kuitenkaan ole muuta kuin mies."
-
-"Minun morsiameni, rohkea, uljas morsiameni!" riemuitsi Kaarlo
-iloissaan ja syleili häntä kiihkeästi.
-
-"Voi, Rigmor, lapseni! Rakkahin paras Rigmor neiti! Ei iki maailmassa
-se käy päinsä!" valitteli nyt Martta tuskissaan ja väänteli käsiään
-juostessaan edestakaisin huoneessa. "Mitä sanoo teidän ankara herra
-isänne? Minä olen onneton, -- minä olen kuoleman oma, kun hän saa sen
-tietää."
-
-"Sinä tulet meidän mukanamme Kaariseen!" sanoi Kaarlo, "kuningas ja
-arkkipiispa saavat sovittaa kreivi Albertin."
-
-"Sinä jäät ainiaaksi meidän luoksemme, rakas, hyvä Martta!" -- sanoi
-Rigmor ystävällisesti ja taputti hänen ryppyistä poskeaan.
-
-"Voi sentään, olenhan minä aina uneksinut niin käyvän, ja tapahtukoon
-taivaan tahto!" huokaili hyväntahtoinen vanhus poistuessaan hakemaan
-Rigmorin vaippaa. "Mennään sitten, Jumalan ja pyhän neitsyen nimeen!"
-jatkoi hän palatessaan mytty kainalossaan. "Jos te itse uskallatte
-vastata siitä, voi sentään -- niin, kyllähän minulla olisi eräs
-sukulainen kapitulitalossa, joka voi vihkiä teidät nyt heti. Mutta
-minä pelkään, että meidät on saatu ilmi. Minä kuulen jonkun tulevan
-käytävässä."
-
-"Sulje käytävän ovi!" sanoi Rigmor hädissään. "Ja seuraa meitä keittiön
-kautta takapihalle. Voi Kaarlo, Kaarlo! minua kuitenkin pelottaa.
-Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -- --
-
-"Rohkeutta, Rigmorini! Kunnioita isääsi siten, että olet rohkea ja
-päättäväinen niinkuin hän! Sanotaanhan raamatussakin: sinun pitää
-luopuman isästäsi ja äidistäsi. Pyhä kirkko siunaa meidän liittomme.
-Jumala suojelee uskollista rakkautta. Tule! Koko minun maallinen onneni
-on kysymyksessä. Minä olen valmis kaikkeen!" -- Sen sanottuaan hän
-otti reippaasti Rigmoria vyötäisestä ja vei hänet salaa ja huomaamatta
-linnasta, toteuttaakseen uhkarohkean yrityksen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Kirottu kepponen!" huudahti kuningas kävellessään seuraavana päivänä
-matkapukimissa, avonainen kirje kädessään edestakaisin kuningattaren
-huoneessa. "Senvuoksi hän kiirehtikin läänityskirjansa vahvistamista,
-ja pyysi lomaa, siksi kunnes minä lähden sotaretkelle. Jumal'auta!
-Sellaista tyhmänrohkeaa yritystä ei ole tapahtunut sitten ritari
-Folkesonin ja kuningas Sverkerin tyttären jutun jälkeen. Ja mitä nyt
-on tehtävä? Kreivi Albert ei anna hänelle ikinä anteeksi. Kotiin
-palattuaan hän hajoittaa Kaarisen kartanon maan tasalle ja vaatii
-paavin ja papiston kumoamaan avioliiton."
-
-"Minä säälin kaunista Rigmoria!" sanoi kuningatar. "Jalo kuninkaani,
-miten voisi heitä auttaa, eikö millään voida lepyttää kreivi Albertia?"
-
-"Sitä ei voi ajatellakaan. En voi tehdä muuta kuin antaa heidän olla
-rauhassa niin kauan kuin mahdollista ja koettaa pidättää kreivi Albert
-Vironmaalla niin kauan kun siihen on vähänkin syytä. Urhokas Albert on
-sielustaan ja sydämestään minulle uskollinen, mutta minä tunnen hänet.
-Hän on rautaa ja terästä, silloin kun hänen isänoikeutensa ja hänen
-perheasiansa ovat kysymyksessä; niihin hän ei salli kuninkaan eikä
-keisarin sekaantua. Mutta tule nyt, Berengariani, sitä ei kannata sen
-enempää ajatella. Sinä saat nyt pian tavata rakkaan Audaciasi."
-
-"Kiitos, Valdemarini!" sanoi Berengaria puristaen kiihkeästi hänen
-kättään. "Sinä et tiedä miten minä iloitsen tästä matkasta. Tunnen
-itseni kyllin voimakkaaksi ylönkatsoakseni alhaista joukkoa ja sen
-typerää vihaa: jaloimman miehen rakkaus on antanut minulle rohkeuden
-kestämään koko maailman soimaukset. Mutta on raskasta tuntea olevansa
-vihattu, ja minä tunnen itseni usein silloin kun sinä et ole lähellä,
-hyvin yksinäiseksi ja vieraaksi näiden vihamielisten ihmisten joukossa,
-jotka kadehtivat minulta sinun rakkauttasi ja luottamustasi, ja
-selittävät väärin jokaisen sanani ja katseeni. Ainoa nainen, joka
-täällä ymmärsi minua ja osoitti minulle ystävyyttä, oli kaunis,
-oikullinen Rigmor. Nyt hänkin on jättänyt minut, ja minä ikävöin
-kahtavertaa enemmän rakasta, ystävällistä Audaciaa."
-
-"Hän oli sinun nuoruutesi ensimäkien uskottu", sanoi kuningas
-osanottavasti, "enkä ihmettele, että sinä mielelläsi tahdot nähdä
-häntä. Mutta minua surettaa syvästi, että sinun täytyy vieraiden
-joukosta etsiä sitä rakkautta, jota täällä kaipaat. Elä anna sen
-häiritä onneamme, jalo, ylevä kuningattareni! Kansa on itsepäinen,
-oikullinen lapsi eikä se käsitä sitä ylevyyttä, joka ei esiinny
-lempeyden ja lähentelevän ystävällisyyden verhoamana. Mutta sen
-mieli on hyvänsuopa ja vaihteleva kuin lapsen. Suo sen nähdä
-sinun hymyilevän ja sinä saat nähdä meidän palatessamme, etteivät
-minun kunnon tanskalaiseni ole unohtaneet sinun olevan Tanskan ja
-Valdemarin kuningattaren. Minäkin iloitsen tästä matkasta", jatkoi
-hän nopeasti huomatessaan katkeran paheksumiskyynelen kuningattaren
-kauniissa silmissä, -- "elä luule minun sillä tekevän mitään
-uhrausta, rakastettuni. Jos kreivi Henrik todellakin on kuollut
-pyhiinvaellusmatkallaan, kuten sanotaan, niin tämä ei ole minulle
-yksinomaan huvimatka, kreivillisen huoneen holhoojana minä samalla
-järjestän pienen Nikolain perintöasiat. Tuskinpa kreivi Gunzelinissa on
-miestä panemaan vastaan, ja Tanskan kuninkaana minä en välitä Saksan
-laeista."
-
-"Mutta, jos Audacia ei suostu, Valdemarini, niin annathan sinä asian
-jäädä sikseen. Minä en mitenkään soisi meidän ystävällisen vierailumme
-tuottavan hänelle ikävyyksiä. Ehkä kreivi Henrik vielä elää ja voi
-tulla takaisin."
-
-"No, saadaanpa nähdä. Minulla ei ole erikoisempaa syytä suosia
-Schwerinin kreivillistä perhettä, mutta jalon kreivittären puolesta
-teen kaiken voitavani."
-
-Näin sanoessaan Valdemar tarjosi kuningattarelle käsivartensa ja vei
-hänet ritarisalin kautta linnanportaille. Kahdessa pitkässä rivissä
-odottavat, matkapukuiset herrat ja naiset tervehtivät kunnioittaen
-kuninkaallisia. Autettuaan kuningattaren hänen komean ratsunsa selkään,
-kuningas itse hypähti valkean oriinsa satulaan. Senjälkeen komea
-seurue ratsasti ulos linnanpihasta Riiben katuja, missä suuri, utelias
-ihmisjoukko tunkeili sitä katsomaan.
-
-"Mitähän tuokin matka taas maksanee köyhälle maallemme!" ihmetteli
-paksu, pyylevä porvarismies, yllään lyhyt nahkanuttu, painaessaan
-vihaisesti likaisen lakkinsa syvemmälle otsalleen. Hän oli Riiben
-lukuisien rautaseppien ammattivanhin. "Nämä ovat nyt taas niitä
-kuningattaren juonia!" jatkoi hän. "Emme me typerät tanskalaiset
-ymmärrä niin kalliin helmen arvoa, pitäkööt sen saksalaiset hyvänään!
-Kyllä me nyt kohta saamme kuulla millä kirkunalla ja rähinällä siellä
-on ylistelty hänen ihanuuttaan ja ylevää olentoaan. Siellä häntä käsin
-kannetaan, jotavastoin me täällä vain voivottelemme hänet nähdessämme."
-
-"No, no, mestari Klaus!" sanoi pieni, korea mies, joka seisoi hänen
-vieressään valkoinen puuvillalakki kädessään.
-
-"Mitä onnettomuutta siitä on, jos hän tahtoo nauttia hiukan raittiista
-ilmasta ja katsella ympärilleen maailmassa? Ei suinkaan kuningattaren
-tarvitse vuodet läpeensä istua rukkinsa ääressä niinkuin teidän
-vaimonne. Jos ei kuningatarta sen enempää kunnioiteta ja rakasteta,
-niin eipä ole ihme, että hän kaipaa ystäviään ja sukulaisiaan. Katkeraa
-hänen on tuntea itsensä vieraaksi ja vihatuksi siellä, missä hänen
-pitäisi tuntea olevansa kotonaan."
-
-"Kyllähän teidän on hyvä häntä ylistellä", vastasi paksu rautaseppä.
-"Vuoden kuluessa te ansaitsette aika rahat hioessanne hänen jalokiviään
-ja hänen kultakoristeitaan takoessanne. Teidän valmistaessanne
-rannerenkaita ja kultakoristeita ylpeälle kuningattarellemme,
-minä saan puolesta hinnasta takoa kahleita ja kaularautoja
-niille talonpoikaraukoille, jotka eivät tahdo maksaa hänelle
-kuningatarveroaan. Ei, toista oli Dagmar kuningattaren aikana: silloin
-rikas talonpoika maksoi minulle enemmän auranterästä kuin nyt saan
-sadasta kahlerenkaasta."
-
-"Häpeä hälle Bengjerd! Kuningasta Herra suojaa!" laulettiin nyt joka
-kadulla heti kun saattue oli kulkenut ohi.
-
-"Kuulkaa noita hävyttömiä!" sanoi pieni kultaseppä. "Eivätköhän vain
-taas laula tuota häpeällistä laulua kuningattaresta!"
-
-"Se oli hänen jäähyväisiksensä, ja hän saa kiittää onneaan, jos
-tervetuliaistervehdys ei ole sen pahempi", mutisi seppä. "Onpa hyvä,
-että he ovat jo kaukana!" lisäsi hän. "Olisi sääli, jos kuningas sen
-kuulisi: hänellä on kuitenkin jo tarpeeksi ristiä hänestä."
-
-"Onpa onni noille hävyttömille nulikoille, että kuningas ei kuule mitä
-he laulavat", sanoi kultaseppä. "Kyllä hän on mies, joka osaa pitää
-sekä pienet että suuret kurissa."
-
-"Elkää laverrelko kurista, mestari kultasirkka!" murisi seppä. "Ellette
-halua laulaa vertaistenne lintujen joukossa, niin varokaa, etteivät
-ne nypi teiltä höyheniä! Menkää vain kotiin takomaan kultasanka
-espanjalaiseen maljakkoonne! Kyllä se kantaa siihen asti vettä, kunnes
-korvatonna kotiin palaa."
-
-Kiukkuinen seppä palasi ahjonsa ääreen, ja hieno kultaseppä livahti
-viisaana pian pois väentungoksesta.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU.
-
-
-Kolme kuukautta oli kulunut kuninkaan ja kuningattaren lähdöstä
-Schweriniin. Oli kylmä lokakuunyö. Pimeässä, ahtaassa kammiossa
-Lockumin luostarissa, Calenbergin maakunnassa, istui kookas,
-katumusta harjoittava munkki kyyristyneenä mustaan ruumiskirstuun,
-joka oli hänellä vuoteena. Rukousjakkaralla hänen vieressään
-paloi lamppu tuntilasin ja pääkallon välillä. Hänen jalot,
-melkein kuninkaallispiirteiset kasvonsa olivat hirvittävästi
-kuihtuneet. Enin osa kasvoja oli harmaantuneen, punertavan parran
-peittämä, joka ympäröi takkuisena likaisia poskia. Hänen kamalasti
-laihtuneen sankarivartalonsa alaosan peitti suuri, repaleinen
-sistersiensiläis-viitta, joka aikoinaan oli ollut valkoinen. Muuten
-hän oli alasti vyötäröihin asti. Hänen selkänsä ja leveät hartiansa
-olivat täynnä verisiä naarmuja, solmuinen katumusruoska hänen oikeassa
-kädessään osoitti mikä ne oli aiheuttanut. Tämä katuva itsensäkiduttaja
-oli piispa Valdemar. Hän oli ankarilla katumusharjoituksillaan täällä
-luostarissa tullut hyvin kuuluksi pyhyydestään, ja hän ikävöi nyt yhtä
-kiihkeästi tätä kunniaa kuin ennen maallista valtaa ja mainetta.
-
-Tänä yksinäisenä yön hetkenä raskaat tunnonvaivat näkyivät häntä
-ahdistavan; hän tuijotti hurjan näköisenä eteensä ja teki ristinmerkin.
-"Väisty edestäni, saatana!" mutisi hän. "Tuotko sinä taas kirotun
-kruunusi, tikarisi ja myrkkysi! Pakene tai kumarru tomuun ja polvistu!
-Etkö näe, että minä olen pyhä mies? Etkö sinä näe miten he polvistuvat
-eteeni, kun minä istun tuolla ulkona terävällä kivellä ruoskien
-itseäni. Kun sädekehä pääni ympärillä alkaa loistaa auringonpaisteessa,
-silloin hurskaat pyhiinvaeltajat kumartuvat minun jalkoihini. Haa, onko
-sekin harhakuva -- sinun työtäsi, sinä vanha ylpeydensaatana! Niin
-kauan kuin on pisarakin verta minun syntisessä ruumiissani, minä en
-saa sinua ruoskituksi sieltä. Nyt on taas keskiyö. Minä sulen oveni --
-ettei vain musta pääse sisään -- se on kuitenkin pahin."
-
-Nyt hän alkoi kiihkeästi rukoilla, mutta aina vähän päästä hän kirosi
-kamalasti ja siitä hän sitten ruoski itseään vieläkin kovemmin
-ruoskallaan. Samassa avattiin ovi raolleen: hurjat, karsaasti katsovat
-silmät tirkistelivät sieltä häntä, ja tuhkanharmaan pyhiinvaeltajahatun
-alta näkyi mustan, kiharan parran ympäröimät uskaliaat kasvot.
-
-"Säästäkää selkäparkaanne, hurskas pyhimys", sanoi pilkallinen ääni
-nauraen. "Te ette kuitenkaan saa ruoskituksi vanhaa piispa Valdemaria
-pyhimysnahastanne!"
-
-"Väisty minusta, saatana!" huudahti piispa ja tuijotti kauhistuneena
-yölliseen vieraaseensa.
-
-"Ettekö te enää tunne vanhaa ystäväänne, kunnianarvoisa herra?"
-sanoi pyhiinvaeltaja astuessaan sisään. "Elkää toki pitäkö
-hurskasta pyhiinvaeltajaa paholaisena! Vaikka minä tulenkin vain
-myöhänlaiseen yöllä, ja vaikka minua kutsuvatkin mustaksi, niin ei
-minulla vielä kuitenkaan ole ei kynsiä eikä kavioita. Katsokaa tänne,
-tunnetteko te minut nyt, arvoisa pyhimys?" Hän heitti päähineen
-ja pyhiinvaeltajanviitan yltään, ja musta kreivi Henrik seisoi
-ritarillisessa puvussaan, komea rubiinikaulakoriste rinnallaan munkin
-edessä.
-
-"Kreivi Henrik! Mitä te minusta tahdotte?" sopersi piispa
-hätääntyneenä, heittäen viitan paljaille hartioilleen ja astuen
-pois ruumiskirstusta. "Minkävuoksi tulette tänne häiritsemään
-minun katumusharjoituksiani? Minä olen luopunut maailmasta ja sen
-turhuudesta, ja ymmärrättehän te, että teidänlaisenne eksynyt
-maailmanlapsi on vain kiusaaja, jonka paholainen lähettää minun
-luokseni tehdäkseen minulle pyhyydentien vieläkin ahtaammaksi."
-
-"Minä tulen pyhiinvaellusmatkalta, kunnianarvoisa isä, ja huonosti
-käy sen, joka ei tästälähin kutsu minua hurskaaksi herraksi. Eihän
-ainoakaan pyhiinvaeltaja kule Lockumin luostarin ohi näkemättä teitä.
-Pitäisikö minun, teidän vanhan ystävänne, kulkea ovenne ohi teitä
-tervehtimättä? Siitä on jo pitkälti aikaa kun me viimeksi tapasimme,
-ja onko maailmassa mikään ihmistä muuttuvaisempi. Mutta tuollaisena en
-toki luullut tapaavani teitä. Ruumiskirstuko olikin se valtaistuin,
-jonka puolesta te taistelitte? Oliko viheliäinen katumusruoska se
-valtikka, jota te olitte syntynyt kantamaan? Tähänkö päättyi uljaan
-piispa Valdemarin, kuninkaan pojan pyrkimys?"
-
-"Näin päättyy maailman kunnian ja turhuuden tavoitteleminen! Elä puhu
-minulle valtikoista ja valtaistuimista! Ne turhat unelmat ovat jo
-haihtuneet minun mielestäni."
-
-"Mutta, jos te kuulisitte, että tarvitaan vain hiukan rohkeutta
-pannaksemme jonakin suotuisana yönä täytäntöön sen, mitä me turhaan
-kymmenen vuotta olemme ajatelleet."
-
-"Kiusaaja, kiusaaja! Tuoko on hurskaus, jonka pyhältä maalta toitte
-mukananne?"
-
-"Minä olin myöskin viisaiden maassa, arvoisa isä. Egyptin ihmemaassa
-opin tietämään mitä ihmisvoima ja ihmistahto voi, kun se on luja ja
-kestävä."
-
-"Entä käärme, joka ei kuole, -- tuli, joka ei sammu, minkä neuvon
-siihen saitte viisaiden maassa?"
-
-"On silläkin neuvonsa, arvoisa isä. Minä tuon mukanani aarteen, joka
-korvaa minulle kaikki pyhiinvaellukset ja katumusharjoitukset. Jos
-tietäisitte minkä arvaamattoman kalliin mehun tämä kallisarvoinen
-jalokivi sisältää, ja jos teillä olisi vain pisarakin sitä -- niin
-voisitte säästää syntistä ruumistanne eikä teidän koskaan tarvitsisi
-pelätä sielunne puolesta." Näin sanoen kreivi Henrik otti esille
-kirkkaan, hiotun kiven, minkä sisään punaista nestettä oli suljettu ja
-piteli sitä lampun valoa vasten.
-
-"Verta, verta!" huusi piispa. -- "Haa, eikö jo ole kylliksi verta
-sielujamme polttamassa."
-
-"Mutta tämä veri, kunnianarvoisa isä, sammuttaa iäksi kaiken verenpalon
--- se sammuttaa kaikki kiirastulen ja helvetin liekit, -- se sovittaa
-kaikki vanhat ja uudet synnit; niin sanoi minulle hurskas Pelagius.
-Eikö sellainen aarre ole kuningaskunnan arvoinen veljesten kesken?"
-
-"Haa, mitä sanotte, mutta onko se todellista?" Piispan laihat sormet
-kouristuivat suonenvetoisesti, ja hän koetti tarttua pyhäinjäännökseen,
-jonka kreivi äkkiä sieppasi pois.
-
-"Uskotteko te paavillisen lähettilään -- uskotteko te, hurskaan piispa
-Pelagiuksen Albasta vannoneen minulle autuutensa kullasta? Sieluni
-autuuden kautta, veri on todellista, ja kalliisti minä sen olenkin
-maksanut. Joko Pelagius ja pyhä kirkko ovat iäti kirotut -- tai minulla
-on meille molemmille synteinanteeksiantamus ja autuus."
-
-"Yksi pisara, yksi ainoa pisara vain polttavalle päälaelleni!" huudahti
-piispa polvistuen. "Kaksinkertainen pannansäde välähtelee yhäti siellä,
-taistellen pyhimyskehän kanssa."
-
-"Ymmärrän, ymmärrän, kunnianarvoisa, isä", vastasi kreivi Henrik
-kylmästi ja piiloitti pyhäinjäännöksen ilkeästi nauraen, "sitten, kun
-taas tavataan, mutta yhdellä ehdolla: minä näen kyllä teidän olevan
-liian pyhän ottamaan osaa minun maailmallisiin yrityksiini, mutta
-pyhäkin ystävä voi olla minulle tarpeen. Kun kuulette kerrottavan
-rohkeasta työstä, jonka vuoksi pannansäde uhkaa kiharaista päätäni,
-silloin näyttäkää, mitä saatte aikaan paavi Honoriuksen luona! Kyllä
-sitten vielä ehditte miettimään, mikä paremmin jäähdyttää polttavaa
-päälakeanne, pisara tähän jalokiveen säilytettyä verta, luuloteltu
-pyhimyssädekehä, vai Tanskan kuninkaan kruunu!"
-
-"Haa! Minä ymmärrän sinut. Sinä olet kuitenkin viekas saatana. Pakene
-minusta, kiusaaja! pakene minusta, ikuinen valehtelija! Sinun pyhä
-veresi sekä sinun kruunusi ovat perkeleen petollisia häikäisykeinoja.
-Vain pilkkasanasi olivat tosia --, niin, tässä on valtaistuimeni, tässä
-on valtikkani; sillä minä vielä uhkaan sinua!" -- Onnettoman piispan
-katse oli hurjistunut, ja hän istuutui nyt ylpeänä ruumiskirstunsa
-laidalle ja heilutti ruoskaa kaljun päänsä yli.
-
-"Mieletön houkkio! Teille ei enää voi mitään!" mutisi kreivi Henrik
-suuttuneena heittäen pyhimysvaipan ylleen ja poistui pilkallisesti
-nauraen.
-
-"Naura sinä vain niin että helvetti tutisee!" murahti piispa Valdemar
-tehden ristinmerkin. "Sinun täytyi kuitenkin väistyä!" Senjälkeen hän
-vaipui kalpeana ja uupuneena ruumiskirstuun.
-
-Seuraavana aamuna toinnuttuaan hän nousi juhlallisen ja voitonriemuisen
-näköisenä ja kertoi hartaille luostariveljille olleensa tämän yön
-kovan koettelemuksen alaisena, mutta pyhän neitsyen avulla ja
-ankarilla katumusharjoituksilla hän oli saanut paholaisen ajetuksi
-ulos kammiostaan. Hän toivoi nyt päässeensä, samoin kuin pyhä
-Antonius, iäksi irti kiusaajastaan, ja he saisivat kohta veisata hänen
-sielumessunsa ja sulkea hänen kirstunsa kannen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sillävälin kreivi Henrik jatkoi hartaana pyhiinvaeltajana
-kotimatkaansa, ja suuresti kunnioittivat hänen maalaisensa hänen
-hurskauttaan ja nöyryyttään, kun hän Jalkasin kulki oman kreivikuntansa
-kautta Schweriniin.
-
-Eräänä kirkkaana talvi-iltana laskeuva aurinko näytti hänelle
-vihdoinkin Schwerinin järven, sekä linnan korkeiden tornien siintävän
-etempänä. Hän pysähtyi miettimään mitenkä parhaiten voisi yllättää
-kauniin puolisonsa ja tulla vakuutetuksi hänen uskollisuudestaan;
-sillä ärtyinen mustasukkaisuutensa ei ollut vähääkään parantunut
-hänen pyhiinvaellusretkellään. Kuta lähemmäksi hän tuli kotiaan sitä
-typerämmältä tuntui hänestä luottaa kauniin vaimon uskollisuuteen, jota
-ei oltu ankarasti koeteltu. Kävellessään näissä ajatuksissaan hitaasti
-eteenpäin läpi hämärän, lehdettömän tammimetsän hän näki pienen,
-kyyryselkäisen hengellisen herran suurella kiireellä ratsastavan
-linnasta, ja hän tunsi maastakarkoitetun Riiben arkkidiakoni Arnfredin
-jonka hän oli ottanut suojelukseensa sekä nimittänyt linnanpapikseen.
-
-"Tervetuloa, tervetuloa, armollisin suosijani ja herrani!" huusi
-Arnfred ja laskeutui hevosensa selästä. "Huhu teidän onnellisesta
-kotiintulostanne on saanut minut jättämään iltamessun pitämättä ja,
-niinkuin näette, tehnyt minusta innokkaan ratsastajan. Minä olen niin
-suuresti kiitollinen teille, ja minä saan nyt ensimäisenä lausua teidät
-tervetulleeksi teidän -- oi, linnaanne oli aikomukseni sanoa!" Hän
-tekeytyi tämän sanoessaan hyvin surkean näköiseksi.
-
-"Mitä tällä rukouspäivänaamallasi tarkoitat, pappi? Kyllä kai linna
-vielä on minun? Miten siellä voidaan? Elävät kai vielä puolisoni ja
-veljeni?"
-
-"Ohhoi, kyllä toki, miltä puolin vain asia otetaan. Mutta teidän on
-sanottu kuolleen, ankara herra! Vahinko että te ette" -- --
-
-"Mitä, perhana vieköön! ettäkö minä en ollut kuollut, ethän suinkaan
-aikonut niin sanoa?"
-
-"Pyhä Augustinus kieltäni varjelkoon! Vahinko, ettette tullut kotiin
-kolme kuukautta sitten, oli aikomukseni sanoa. Silloin olisi moni asia
-jäänyt tapahtumatta!" -- --
-
-"No, huuda suusi puhtaaksi, turmanlintu! Mitä onnettomuuksia täällä
-sitten on tapahtunut?"
-
-"Kuningas -- Tanskan kuningas on ollut täällä!"
-
-"Kuningas Valdemar? Haa! Yksinkö!"
-
-"Ei, hänen ylpeä kuningattarensa oli mukana tervehtimässä teidän
-puolisoanne."
-
-"No, mikä onnettomuus siinä oli? Oli kai veljeni kotona? Ja heidät
-tietysti vastaanotettiin kohteliaasti?"
-
-"Ohhoi, _erinomaisen_ kohteliaasti, ankara herra! Ei teitä itseännekään
-olisi voitu sen kohteliaammin vastaanottaa. Kuningas oli kuin
-isäntänä talossa, ja ennen lähtöään hän oli, herra veljenne sekä
-teidän myöntyväisen puolisonne suostumuksella, holhokkinsa puolesta
-ottanut puolen kreivikuntaa ja Schwerinin linnan haltuunsa, teidän
-sisarenpoikanne, nuoren Nikolai-kreivin laillisena perintönä ja
-omaisuutena."
-
-"Mitä! Oletko hullu? Onko hän uskaltanut esittää sellaisen vaatimuksen?
-Ja typeryydessään he ovat tainneet suostua?"
-
-"Niinkuin sanoin, herra kreivi! Kuningas oli kuin herra ja isäntä
-täällä linnassa, ja teidän kaunis, hyväsydäminen puolisonne ei voinut
-mitään kieltää häneltä -- sitäpaitsi hän luuli teidän kuolleen."
-
-"Ei mitään, -- hän ei voinut mitään kieltää häneltä? Kuolema ja kirous!
-Sinä valehtelet senkin saatana!"
-
-"Te ymmärrätte minut väärin, ankara kreivi. -- Pyhä Augustinus
-varjelkoon kieleni panettelemasta! -- Minä puhuin ainoastaan hänen
-vaatimuksistaan kreivikunnan ja linnan suhteen. Muusta en uskalla puhua
---"
-
-"No, miksi sinä änkytät? En minä nyt kysy kreivikuntaani enkä linnaani:
-minun perintöni ja läänitykseni keisari ja Saksanmaan laki palauttavat
-minulle. Se anastus on minulle vain tervetullut; sen kuningas Valdemar
-katkerasti katuu, mutta mitä vielä?"
-
-"Ei sen enempää, ankara herra! Vain todistetuista tosiasioista te
-voitte vaatia hänet edesvastuuseen."
-
-"Katseita ja hymyilyjä minä en rupea selostelemaan. Eikä niistä välitä
-keisari, ja Saksanmaan lait vieläkin vähemmän."
-
-"Katseita ja hymyilyjä? Haa, jos valehtelet, senkin saatana, niin saat
-sen maksaa hengelläsi!"
-
-"Minä en puhu mitään varmuudella, ankara herra. Minulla on vain
-omat epäilykseni, ja huolenpitoni teidän kunniastanne ja omasta
-turvallisuudestani eivät salli minun salata näitä arveluitani. Teidän
-kaunis rouvanne oli, niinkuin jo sanoin, hyvin kohtelias komealle,
-kaunopuheliaalle kuninkaalle. Kuningatar Berengaria tuli päivä päivältä
-täällä ollessaan yhä tyytymättömämmäksi ja kiiruhti lähtöä, mutta aina
-ilmeni uusia esteitä ja viivytyksiä. Kun vihdoinkin, toissapäivänä,
-ylhäiset vieraat matkustivat, itki teidän kaunis rouvanne hyvin
-kiihkeästi. Kerrotaan pienen riidan hänen ja kuningattaren välillä
-pahoittaneen hänen mieltään. Ylhäisten vieraiden lähdettyä hän on ollut
-raskasmielinen, ja komeaa rannerengasta, jonka kuningas lahjoitti
-hänelle lähtiessään, katselee hän usein kyynelsilmin."
-
-"Kuolema ja kirous, Arnfred! Voinko uskoa sinua? Sinä kannat vanhaa
-kaunaa kuningasta kohtaan; sinä iloitsisit jos näkisit hänen joutuvan
-hätään ja onnettomuuteen."
-
-"Sitä en suinkaan kiellä, ankara herra. Kunnon kristittynä minä vihaan
-kaikkea pahuutta ja minä vihaan teidän vihollistanne niinkuin vihaan
-kaikkia jumalattomia hirmuvaltiaita ja viattomien viettelijöitä.
-Mutta huomatkaa, minä en syytä häntä: tässä asiassa minä en uskalla
-langettaa syytöstä; ettekä te voi pakottaa minua ilmaisemaan sitä, mikä
-minulle sielunpaimenena on uskottu. Sillä ette te, ankara herra, eikä
-mikään maallinen voima saa sitä minun huulteni yli. Se, minkä minä
-uskallan sanoa, ei syytä ketään rikoksesta, ja varokaa kuvittelemasta
-sitä suuremmaksi kuin mitä se on! Minä tahdoin vain antaa teille
-viittauksen" -- --
-
-"Kauniin viittauksen, hurskas herra! Se näyttää minulle helvetin
-avoimena. Sinulle on siis uskottu salaisuuksia, joita ei kukaan saa
-pakoitetuksi sinua ilmaisemaan? Hyvä, hyvä! Kunhan saan tietää mihin
-se helvetin aarre on kaivettu, niin on oma asiani haluanko sen sieltä
-nostaa tai en. Haa, se häpeä ja häväistys kostetaan vielä kalliisti! --
-Mutta voi sinua, jos olet minut pettänyt!"
-
-"Tutkikaa itse, ankara herra! Jos huomaatte minun sanoneen ainoankaan
-totuudesta poikkeavan sanan, niin kohdatkoon teidän oikeutettu kostonne
-ensiksi minua!"
-
-Kreivi Henrik vaikeni ja loi viekkaaseen pappiin läpitunkevan
-katseen. Hän näki riemuitsevan ilmeen tämän inhoittavilla kasvoilla,
-ja ajattelematta sen enempää hän tarttui tikariinsa ja asetti sen
-epäilyttävän syyttäjän kurkulle: "tunnusta nyt kaikki, tai joutuun
-helvettiin, senkin alhainen panettelija ja valehtelija!" huusi hän
-vaahtoavan vihan vimmassa.
-
-Arnfred heittäytyi polvilleen ja pyysi hänen muistamaan, että
-tunnontarkin pappikin on vain vaivainen ihminen sekä ajattelemaan miten
-suuri synti oli näin äärimmilleen kiusata häntä ja pakoittaa häntä
-rikkomaan pyhä virkavalansa.
-
-"Jaaritusta, kurja teeskentelijä! Sinä tahdoit tulla pakoitetuksi:
-jos sinä olisit tahtonut vaieta ja pysyä valassasi, niin et olisi
-kertonut minulle puoliakaan. Nyt lyhyesti: kuole myrkyllisenä
-kunniansolvaisijana, tai tunnusta! Yksi sana on kylliksi: syyllinen
-tai syytön? Sinä tiedät ketä minä tarkoitan. -- Vanno, että joudut
-iankaikkiseen kadotukseen, jos valehtelet!"
-
-"Jumala ja pyhä neitsyt suokoon teille anteeksi tämän synnin, ankara
-herra! Mutta minä pesen käteni: minä en tahdo valheella peittää
-rikosta. Tietäkää siis: kaunis syntinen tunnusti minulle kaikki
-rippituolissa katumuksen valtaamana; mutta häntä harmitti heti
-avomielisyytensä, ja hän pelkäsi minun ilmaisevan hänet. Tietääkseen
-varmasti minun vaikenevan, hän uhkasi kaiken lisäksi, jos minä
-ilmaisisin hänet, kannella teille minun lähennelleen alhaisesti häntä.
-Nyt te tiedätte sen, herra kreivi! Nyt se on sanottu. Uskokaa sitten
-ketä haluatte. Minä lausun sanan -- olkoon se kiroukseni, jos minä
-valehtelen! -- syyllinen! Syyllinen!"
-
-"Hyvä on, minä uskon sen verran kuin sinun näköistäsi pappia voi uskoa.
-Mutta pidä myös suusi kiinni kuin kuollut koira! Ei ainoakaan ihminen
-saa tietää häpeästäni. Minä kannan sen viisaan miehen tavalla ja kostan
-kuin pappi. Minä en käynyt turhaan viisaitten maassa. Kypsyköön kostoni
-ennenkuin se osuu, mutta se osuukin tarkasti ja varmasti, ja koko
-Eurooppa kuulee hämmästyksellä mitä saksalainen kreivi uskaltaa! Seuraa
-minua linnaan, Arnfred. Ole vaitelias ja uskollinen, etkä sinä tule
-sitä katumaan!"
-
-"Minä olen koko sielullani ja ruumiillani teille uskollinen, ankara
-herra!" sanoi Arnfred pidellessään nöyrästi jalustinta, kreivin
-hypätessä satulaan. Pelottava pyhiinvaeltaja ratsasti nyt papin
-hevosella linnaa kohti.
-
-"Minä saan hänet mihin vain tahdon!" mutisi Arnfred hiipiessään
-hitaasti hänen jälessään -- "Kyllä minä siitä vastaan mistä syytinkin:
-syyllinen, syyllinen, -- sitä on tässä kuitenkin niin hyvin yksi kuin
-toinenkin. -- Se joka tekee yhdessä syntiä, tekee kyllä enemmässäkin.
-Sanokoon nyt viekas kreivitär mitä hyvänsä, kreivi ei kuitenkaan usko
-häntä. Ja kuningas haa, -- kunpa saisin elää niin kauan, että voisin
-kostaa hänelle, kreivi Otolle ja koko ylpeälle suvulle, silloin vasta
-katoaisi tuo koiranruoskan vanha kirvellys."
-
-"Mutta skorpioniruoskan kirvellyksen saat ikäsi tuntea!" kuiskasi ääni
-aivan hänen takanaan. Hän katsoi kauhuissaan taakseen: siellä seisoi
-nainen köyhän kattilanpaikkaajan vaatteissa, ja karvaisen päähineen
-alta tuijotti häneen kaksi mustaa, säkenöivää silmää. Kädellään, missä
-kimalteli kallisarvoisia sormuksia, hän heilutti kirjavaa ruoskaa,
-joka näytti olevan käärmeen nahoilla peitetty. "Kiitos viimeisestä,
-käyräleuka saatana!" kuiskasi nainen tarttuen häntä kaulukseen.
-"Silloin ei ollut pitkältä hirsipuuhun. Ha, ha, haa! Sillä kertaa toit
-minulle hyvän saaliin. Mutta nyt oletkin tehnyt mestarityösi! Se oli
-oikein! Valehtele ja petä ja vanno itsesi perkeleelle, se ei merkitse
-mitään. Mutta kostoa, kostoa! Sepä vasta iloa on!" Sen sanottuaan
-nainen alkoi tanssia Arnfredin kanssa metsän kuivilla lehdillä,
-niin että ne lentelivät ympäri hänen korviansa, ja itse hän hurjana
-kostonhengettärenä heilautteli käärmeruoskaa hänen päänsä päällä.
-
-"Auttakaa, auttakaa!" huusi kauhistunut pappi ja oli kuin halvattu
-pelästyksestä. "Päästä minut, päästä minut, sinä helvetin kiusanhenki!"
-Mutta mitä enemmän hän huusi, sitä vinhemmin pyöritteli nainen häntä
-yli kivien ja kantojen hämärässä metsässä, kunnes hän pelon ja kauhun
-valtaamana kaatui tiedotonna maahan.
-
-"Sven, Sven!" huusi nyt nainen kimakalla äänellä, ja heti juoksi
-pensaikosta esiin kömpelö puolikasvuinen poika, puettuna repaleisiin
-vaatteisiin, sauva kädessä ja suuri nuolipyssy selässä.
-
-"Tässä olen, armollinen rouva! Minä olin linnassa, mutta ainakin tällä
-kertaa valehtelivat teidän tähtenne: Kuningas ja kuningatar ovat
-toissapäivänä matkustaneet, eikä linnankappalaiselle ole tapahtunut
-mitään onnettomuutta."
-
-"Katso, tuossa hän makaa", keskeytti nainen hänet, "siitä
-onnettomuudesta on hänelle tarpeeksi. Kaikki on hyvin, eivätkä minun
-tähteni kuitenkaan valehdelleet."
-
-"Mitä! Oletteko itse saanut hänet kiinni ja laulanut hänet tainnoksiin.
-Lyönkö minä nyt kuoliaaksi tuon koiran!"
-
-"Ei, antaa hänen maata. Hän on saanut palkan töistään. Eikä hän elä
-tätä auringonlaskua pitemmältä. Mutta hänen kylvönsä minä korjaan. Nyt
-minä tiedän enemmän kuin itse vanha Thord. Missä ovat hevoset?"
-
-"Ne seisovat tuolla aidan luona."
-
-"Eteenpäin siis! Sinun isoisäsi oli oikeassa: tässä neuvotteli
-skorpioni jousimiehen kanssa, -- mutta ei tässä vielä uljasta otusta
-kaadeta. Joutuun Riibeen, onko sinulla jousipyssysi?"
-
-"Oi, armollinen rouva, mieluummin kymmenen miestä kuin yksi nainen. Hän
-kuuluu olevan niin kaunis!"
-
-"Ei se häntä auta, siitä eivät tähdet välitä. Katso minua! Minäkin olin
-kerran kaunis, mutta välittivätkö kylmät tähdet siitä? Voi, voi, nyt
-minä olen käärmeruoskaa heiluttava raivonhengetär, -- nyt minä olen
-helvetillinen kiusanhenki, joka kuutamossa voin pelotella kuoliaaksi
-kaikki roistot: ei tunne enää kukaan ihanaa herttuantytärtä, hän syntyi
-kuitenkin valtikkaa ja kruunua kantamaan." Näin sanoen hän piteli
-käsiään silmillään ja itki katkerasti.
-
-"Oi, elkää itkekö taas, arvoisa rouva! Te olette vielä niin kaunis,
-enkä minä voi nähdä teidän itkevän; tanssikaa mieluummin, ja naurakaa
-ja laulakaa. Minä seuraan kyllä teitä maailman loppuun asti ja teen
-kaikki, mitä vain tahdotte."
-
-"No, tule sitten orja, tule uskollinen sudenpenikkani! Kunhan pääsen
-valtakuntaani, teen sinusta kreivin, tai herttuan niinkuin Knuutistani!
-Kultaa ja jalokiviä minulla on kylliksi; ota ne kaikki -- mutta auta
-minua kostamaan!"
-
-"Oi, te olette niin hyvä ja antelias, ihana rouva! Mutta miten voitte
-olla niin julma, kun ajattelen" --
-
-"Uskallatko ajatella, sudenpenikka! Vaiti, vaiti! Elä ajattele
-mitään, tottele vain, -- siihen sinä olet syntynyt ja luotu, -- minun
-silmiäni sinun täytyy totella, minä tottelen noita taivaan tulisilmiä!
-Eteenpäin, joutuin, ennenkuin taas on täysikuu, sen täytyy tapahtua.
-Jos sinä et tahdo, niin tahtoo sata muuta!" Hän tarttui poikaa
-kiivaasti käsivarteen ja katosi pikaisesti hänen kanssaan lehdettömään,
-rapisevaan pensaikkoon.
-
-Kalpeana ja vavisten seisoi Arnfred seuraavana päivänä Schwerinin
-linnankappelin alttarilla messua lukien. Komeassa kirkonpenkissään,
-aivan alttarin vastapäätä, kreivi Henrik istui puolisonsa kanssa.
-Kreivi oli synkän ja levottoman näköinen, ja kaunis kreivitär Audacia
-oli peittänyt hunnulla itkettyneet kasvonsa. Kreivi loi häneen vähän
-väliä terävän, epäluuloisen katseen. Mutta kreivitär heitti hunnun
-syrjään ja käänsi kärsivät kasvonsa alttariin päin, ja polvistuneena
-rukousjakkaralle hän näytti vaipuneen hartaaseen rukoukseen. Kun
-hän vihdoinkin loi kauniit, rukoilevat silmänsä ylös, kohtasi
-hänen katseensa vapisevan munkin. Hermohalvauksen kohtaamana tämä
-kaatui samassa silmänräpäyksessä hirveästi huutaen alttarille, ja
-kauhistuneina ihmiset kantoivat hänet kappelista. Hän soperteli kreivi
-Henrikin nimeä, jolle hänellä näytti olevan tärkeää sanottavaa; mutta
-ennenkuin tämä oli palannut linnaan, oli hän kuollut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Slesvigissä kuningas Valdemar viipyi muutaman päivän, sieltä hän
-nyt ratsasti eräänä kauniina talvipäivänä kuningattarensa rinnalla
-Riibeä kohti. Lukuisa seurue ritareja ja naisia seurasi kuninkaallisia
-kunnioittavan välimatkan päässä, etteivät häiritsisi heidän
-keskusteluaan.
-
-"Minä erehdyin, jalo Valdemarini!" sanoi kuningatar lempeästi
-ja hellästi, väistäessään kärpännahkaisen viittansa syrjään ja
-ojentaessaan hänelle kätensä. -- "Minä luulin olevani tuollaisen kurjan
-intohimon yläpuolella. Minä en milloinkaan uneksinut tuon heikkojen
-sielujen taudin saavan minua valtoihinsa. Suo minulle anteeksi!"
-
-"Kaikki on unohdettu ja anteeksi annettu; mutta minä en vain käsitä" ---
-
-"Kyllä sinä sen käsität. Tunnusta vain minulle, rakkahin Valdemar, hän
-on ainoa nainen maailmassa, joka voisi saattaa minut mustasukkaiseksi.
-Hänessä on kaikki se, mikä minusta puuttuu: lempeämpi ja miellyttävämpi
-olento, ja herkempää, naisellisempaa sydäntä kuin Audacian, minä en ole
-koskaan tuntenut, enkä minä ihmettele, jos mies sydämestään ihastuu
-häneen."
-
-"Minä en kuitenkaan usko hänen miellyttävän minua enemmän kuin muutkaan
-kauniit, ystävälliset naiset."
-
-"Hiukan enemmän sentään, mutta mitä siitä. Minun olisi pitänyt iloita
-siitä, että minun ystävättäreni miellytti sinua, mutta olipa ikäänkuin
-paha henki olisi mennyt minuun, ja jokainen ystävällinen sana, jokainen
-ystävällinen katse, jonka te vaihdoitte, oli minulle tikarinisku!"
-
-"Käsittämätöntä, että minä en sitä huomannut!"
-
-"Minä teeskentelin: minä ylönkatsoin itse heikkouttani, ja minä olin
-liian ylpeä ilmaistakseni sitä, kunnes se sai minut niin valtoihinsa,
-että olin tulla hulluksi. Kaikki nuo hämärät puheet ja viittaukset,
-joita kauan sitten olin kuullut sinusta, mutta joita näihin asti olin
-ylönkatsonut, johtuivat nyt mieleeni ja alkoivat selvitä minulle.
-Minä en ollut niistä vähääkään välittänyt, vaan olin aina nauranut
-kaikille noille puheille kauniista ruotsalaisesta leskestä sekä Riisen
-Kristiina-neidosta, joka niin äkkiä katosi meidän hääpäivänämme.
-Kuin hornanhenkinä hyökkäsivät nuo ajatukset sieluni syvimmästä
-sopukasta hämmentämään mieleni rauhan, saattaen minut epäilemään
-sinun rakkauttasi ja uskollisuuttasi. Minä muistin myöskin sinun
-kohteliaisuutesi Audaciaa kohtaan meidän ensi kerran tavatessamme,
-ja mitenkä sinä jätit meidät molemmat rientääksesi kolmannen syliin.
-Hurskas, viaton Dagmar tuntui minusta olleen sinun kevytmielisyytesi ja
-huikentelevaisuutesi uhri. Ja sinä, ainoa mies maailmassa, jota minä
-kunnioitin ja rakastin, muutuit heikoksi tusinasieluksi ja uskottomaksi
-naisviettelijäksi."
-
-"Berengaria, ihana Berengariani! Sinun mustasukkaisuudestasikin minä
-ylpeilen: se on vain uusi osoite rakkaudestasi, enkä minä soimaa
-sinua. Minä tunnustan kyllä heikkouteni: minä osoitan liian suoraan
-miellyttäville naisille suosiotani, ja senkautta olenkin usein joutunut
-pahansuovan panettelun alaiseksi. Siitä heikkoudesta minä en vieläkään
-ole päässyt. Mutta olkoon se nyt unohdettu. Tulenhan minä päivä
-päivältä vanhemmaksi: katso miten hiukseni jo alkavat harmaantua.
-Vain sinut nähdessäni minä tunnen itseni vielä kyllin nuoreksi ja
-voimakkaaksi, vaikka koko maailmaa hallitsemaan. Minä en vielä kanna
-suuren Knuutin kruunua, vielä kajastaa minulle toimekas kuningaselämä
-sinun rinnallasi, -- heti kun tulemme Riibeen" -- --
-
-"Oi, ettei minun enää koskaan tarvitsisi nähdä Riibehuusia!" keskeytti
-kuningatar hänet kiihkeästi ja huokasi syvään. "Minä vihaan sydämeni
-pohjasta tätä synkkää, kolkkoa linnaa, missä vain viha ja ylönkatse
-odottavat minua."
-
-"Jumalan tähden, Berengariani, jos et huomiseen mennessä ole
-muuttanut mieltäsi, niin matkustamme ylihuomenna Roskildeen tai
-Slesvigiin tai johonkin muuhun minun linnoistani. Mutta usko minua,
-ei viihtymisemme riipu yksinomaan paikasta. Jos voisit seurata minun
-neuvoani, jalo kuningattareni, ja lähestyisit vähän tuttavallisemmin
-ja ystävällisemmin oikullista kansaa, joka tarvitsee vain hymyn tai
-ystävällisen katseen meitä jumaloidakseen, -- niin sinä näkisit
-miten hyväksi kaikki muuttuisi. Vain suuret sielut käsittävät ja
-kunnioittavat ulkonaisen ylevyyden ja suuruuden piirteen, mutta
-ahdasmielinen, itserakas alhaiso kiihtyy siitä ja sanoo sitä
-ylpeydeksi."
-
-"Täytyisikö Tanskan kuningattaren alentua nöyryyttäviin ilveilyihin ja
-häikäisykeinoihin mielistelläkseen raakaa, alhaista kansanjoukkoa!"
-vastasi Berengaria ylpeästi. "Ei, jos olen kuningatar niin tahdon
-tuntea ja esiintyä kuningattarena, ja jos alamaiseni eivät tahdo
-rakastaa minua -- niin ei heidän ainakaan tarvitse minua ylenkatsoa!"
-
-"Ymmärrä minut oikein, jalo, ylevä Berengariani! Sen lempeyden ja
-ystävällisyyden, joka niin voimakkaasti valloittaa sydämet, ei
-tarvitse olla naamari eikä ulkokultaista teeskentelyä, vaan johtuu
-se rakastavasta sydämestä. Opi rakastamaan minun kansaani koko
-sydämestäsi, kallis kuningattareni! Rakasta sitä kuin äiti lapsiaan,
-ja sinä tulet näkemään, etteivät minun uljaat tanskalaiseni palkitse.
-sinun rakkauttasi vihalla!"
-
-Äkkiä kuningatar vaikeni, ja hehkuva puna kohosi hänen poskilleen.
-Hän kamppaili sielussaan kovan taistelun. "Oi, sinä olet kuitenkin
-oikeassa, minun Valdemarini!" huudahti hän lopulta. "Minä tunnen
-tuskallisesti sinun lempeän, säälivän soimauksesi. Minä en ollut
-koskaan äiti sinun kansallesi. Dagmar vain oli. Mutta elköön sydämesi
-liian ankarasti tuomitko minua. On helppo rakastaa siellä, missä on
-käsin kannettu, mutta kun tulee ennakkoluuloilla vastaanotetuksi
-eikä kuule ainoatakaan ystävällistä sanaa, silloin on rakastaminen
-raskaan velvollisuuden täyttämistä. Kuitenkin lupaan sinulle pyhästi,
-Valdemarini, Jumalan avulla koetan tästälähin muuttua!"
-
-Kaunis kuningatar oli liikutettu, ja kyyneleitä kimalteli hänen
-tummissa silmissään. Kuningas painoi hänen kätensä huulilleen ja
-kuiskasi: "Amen, siihen suokoon Jumala siunauksensa, ja minä olen
-maailman onnellisin kuningas."
-
-Nyt seurue tuli heitä lähemmäksi, eikä oltukaan enää kaukana Riibestä.
-
-"Meitä riennetään jo vastaan, herra kuningas!" sanoi Junkker Strange.
-"Näettekö miten ihmisiä vilisee tuolla joen luona. Kuulkaa! miten he
-meluavat ja huutavat!"
-
-"Tuontapainen vastaanotto ei miellytä minua!" kuiskasi kuningatar
-tuskastuneena. "He meluavat niinkuin odottaisivat vihollista."
-
-"Sitä vapautta ei voi kieltää kansalta, jalo kuningattareni!" vastasi
-Valdemar. "Minä iloitsen sydämestäni, kun rakkaat alamaiseni iloisina
-ja hilpeinä rientävät vastaani."
-
-"Kun minä ratsastin sinun rinnallasi sotajoukkosi etunenässä keisarin
-monia tuhansia vastaan, Valdemarini, silloin minä olin iloinen ja
-peloton, mutta tänä päivänä tuntuu minusta, niinkuin sinä saattaisit
-minut erämaahan, tuhansia villipetoja vastaan, jotka tahtovat raadella
-minut kuoliaaksi sinun rinnallasi."
-
-"Rauhoitu, rauhoitu, rakas Berengaria. Elä anna kenenkään huomata
-perättömiä epäluulojasi! Etkö sinä olisi turvattu minun rinnallani
-meidän omien alamaistemme joukossa?"
-
-Sill'aikaa kun kuninkaalliset näin hiljaa ja salaperäisesti
-kuiskailivat keskenään, läheni väkijoukko meluten ja iloisesti huutaen.
-Kuningas tervehti ystävällisesti joka taholle; mutta tuskastuneen
-kuningattaren oli mahdoton katsella meluavaa väkijoukkoa rauhallisesti
-ja ystävällisin katsein, ja hänen tervehdyksensä oli vielä entistäkin
-jäykempi ja kankeampi.
-
-"Katsokaapas, miten ylpeä hän on! Hän tuskin viitsii katsoa
-meihin!" kuiskasivat katsojat toinen toisilleen. Nyt alkoi kuulua
-ilohuudahduksia kuninkaalle, mutta sieltä täältä alkoi taas kaikua
-tuo vanha häväistyslaulu. Berengaria kuuli nyt itse selvästi tuon
-solvaisevan ja ilkeämielisen kertaussäkeen:
-
-"Häpeä hälle Bengjerd! Kuningasta Herra suojaa!"
-
-"Kuuletteko kuninkaani, kuinka teidän kuningatartanne tervehditään?"
-kuiskasi Berengaria syvästi loukattuna ja heitti nopeasti hunnun
-kalvenneille kasvoilleen, salatakseen katkerat kyynelensä.
-
-"Kuolema ja kirous!" huusi kuningas vimmastuneena. "Kuka uskaltaa
-loukata majesteettia! Lyökää heidät heti maahan!"
-
-Kuninkaan käskystä joukko ritareita ratsasti heti paljastetuin
-miekoin siihen osaan väkijoukosta, mistä julkea pilkkalaulu kuului.
-Suuri ihmisjoukko hajaantui meluten ja huutaen, paljon lapsia ja
-naisia loukkaantui tungoksessa, ja siten moni syytön joutui kärsimään
-syyllisten kanssa.
-
-Nekin, jotka eivät ennen olleet vihanneet kuningatarta, kiukustuivat
-tästä, ja vaikka monet vielä tervehtivät kuningasta äänekkäästi
-ja kahta vertaa innokkaammin, kaikuivat kuitenkin häväistyshuudot
-kuningattarelle vieläkin voimakkaimpina joka puolelta. Äärimmilleen
-suuttuneena kuningas itse paljasti miekkansa, aikoen hyökätä
-häväisijöitten kimppuun. Mutta hän huomasi sen sopimattomaksi ja
-pysäytti äkkiä ratsunsa. Koko seurue pysähtyi Eteläportin sillalle, ja
-kuningas vaati hiljaisuutta.
-
-"Hiljaa, hiljaa! Kuningas tahtoo puhua!" kaikui nyt sorinana ympäri
-kansanjoukon. Silmänräpäyksessä oli niin hiljaista hänen ympärillään
-kuin olisi suuri ihmisjoukko lumoussanalla kivettynyt.
-
-Nyt kuningas korotti mahtavan äänensä ja puhui voimakkaita sanoja
-kansalle, saattaen häpeään ja pelkoon kaikki kapinalliset. Hän puhui
-kuningattarensa kunniaksi, josta jokaisen jalon ja ylevän kansan
-tuli olla ylpeä. Hän vannoi kuninkaallisen valtansa ja oikeuksiensa
-kautta syyttävänsä maan petturiksi sekä röyhkeänä kapinoitsijana
-tuomitsevansa pyövelin teloitettavaksi jokaisen, joka ei tunnustaisi
-Tanskan laillisesti kruunatulle kuningattarelle yhtä suurta kunnioitusta
-kuin hänelle itselleen. Kun hän mahtavalla valtiasäänellään näin oli
-jyrisyttäen peloittanut tyytymättömät kapinoitsijat, kääntyi hän ylevän
-arvokkaasti uskollisten tanskalaisten miestensä puoleen, muistuttaen
-heille Tanskanmaan kohoamista viimeisinä, merkillisinä vuosina. Hän
-osoitti heille mitenkä hän, saatuaan rinnalleen uljaan kuningatar
-Berengarian, oli korottanut Tanskan nimen ja Tanskan valtaistuimen
-loistoon ja maineeseen. Hän osoitti näihin suuriin ja tärkeisiin
-yrityksiin tarvittavien uhrauksien välttämättömyyden, ja hän selitti
-ääneen ja kuuluvasti, että jos hänen voittonsa katsottiin liian
-kalliisti ostetuiksi, ja jos Tanskan kansa oli niin siveellisesti
-rappeutunut, että se katsoi kunnian kultaa halvemmaksi, silloin hän
-häpesi kantaa sitä valtikkaa, jota hänen esi-isänsä olivat ylpeydellä
-kantaneet. "Jos te kutsutte minua Valdemar Seieriksi", sanoi hän
-lopulta, kohottaen kiivaasti asestetun kätensä, "ja jos ylpeilette
-siitä, että Tanskan kuningas kantaa oikeudella sitä nimeä, niin kuinka
-te silloin voitte rukoilla Jumalaa minun puolestani ja kuitenkin
-häväistä minun ylevää kuningatartani, joka jakaa minun valtani ja
-kunniani? Jos tanskalaisten mielestä minun hallitukseni on ansainnut
-tulla häväistyksi ja pilkatuksi, niin kohdistukoon se pilkka ja
-häväistys vain minuun. Minun aloitteestani ovat kaikki ankarat lait
-julaistut, ja minä vastaan niistä viimeisenä tuomiopäivänä kuninkaiden
-kuninkaalle. Minun kädessäni ovat laki ja miekka, mutta onni ja voitto
-tulevat ylhäältä. Mahtavana ja ylevänä se asettui rinnalleni, ja
-katsokaa, Tanskan miehet! Tässä on se, joka toi onnen ja voiton, toi
-ilon ja riemun, voiman ja kunnian Tanskan kuninkaalle. Hän seurasi
-minua pelkäämättä mahtavaa vihollista vastaan. Jokainen tanskalainen
-sotilas, joka näki hänet, oli voittamaton; mutta Tanskan viholliset
-kalpenivat ja pakenivat. Ja sellaista kuningatarta te ette tahdo
-kunnioittaa ja rakastaa?"
-
-"Eläköön kuningatar! -- Eläköön kuningas!" huusi nyt tuhatääninen
-joukko ääneen ja meluten.
-
-"Kiitos, Valdemarini!" kuiskasi Berengaria liikutettuna ja väisti
-hunnun itkettyneiltä kasvoiltaan. "Sinun tähtesi minä kuulen ensimäisen
-ystävällisen sanan sinun tanskalaisiltasi. Suokoon Jumala ja pyhä
-neitsyt, ettei se olisi viimeinen!"
-
-Kuningas aikoi vielä jatkaa, mutta kuuli samassa vihisevän äänen
-läheltään kuin nuolen suhinan. Hän ojensi pelästyneenä käsivartensa
-kuningatarta kohti, joka kaatui samassa satulasta hänen syliinsä.
-
-"Murha! Murha! Petos! Kuningatar on murhattu!" huusivat tuhannet äänet
-kauhistuksissaan ja peloissaan. Kuningas seisoi kalpeana ja äänetönnä,
-pidellen haavoitettua ja pyörtynyttä kuningatarta sylissään. Suuri,
-ruostunut nuoli oli tunkeutunut hänen ihanaan rintaansa, mutta ei
-kukaan nähnyt mistä se oli tullut.
-
-"Jumalan tuomio! -- Jumalan tuomio!" kuultiin muutamien kansan joukosta
-murahtelevan. Mutta kauhunhuudot katalan teon johdosta ja valitukset
-kuninkaan suuresta, sanattomasta tuskasta vaimensivat kaikki vihan ja
-tyytymättömyyden purkaukset.
-
-Ritarit muodostivat tiheän piirin kuninkaallisten ympäri, ja sill'aikaa
-kun mestari Harpestreng nopeasti tutki haavan ja veti nuolen
-kuningattaren rinnasta, mentiin hakemaan kuninkaallisia vaunuja. Mutta
-haava oli kuolettava, ja ennenkuin vaunut saapuivat, oli kuningatar
-kuollut onnettoman kuninkaan syliin.
-
-Kuningas Valdemarin tulo Riibeen, mukanaan kuningatar Berengarian
-ruumis samoissa kultaisissa vaunuissa, joissa kerran kansan
-riemuhuutojen raikuessa kuningatar Dagmar oli saatettu rannasta, oli
-niin surullinen näky, ettei ainoakaan tanskalainen, joka sen oli
-nähnyt, sitä unohtanut. Nekin, jotka innokkaimmin olivat laulaneet
-pilkkalauluja ylpeästä, onnettomasta kuningattaresta, surkuttelivat
-nyt häntä ja kirosivat hänen murhaajiaan nähdessään kauniin ruumiin,
-kalpeana ja verisenä, surun sortaman kuninkaan sylissä. Kauhistuneiden
-ja säälittelevien katsojien joukossa veti erityistä huomiota puoleensa
-pieni, kyttyräselkäinen mies, yllään talonpoikaisnuttu. Hän juoksi
-hirveästi ulisten aivan vaunujen vieressä, huutaen käheällä äänellään
-"vivat" [eläköön] mitä omituisimmin elein ja liikkein. Se oli entinen
-hovinarri, Klaus Klumpe. Kuningas ei syvässä surussaan näyttänyt
-huomaavan häntä eikä mitään muutakaan ympärillään. Kun viimeinkin
-vaunut pysähtyivät Riibehuusin linnanportaiden eteen, ja kuningattaren
-ruumis kannettiin pois vaunuista, oli tuo vaivainen raajarikko
-polvistunut vaunun astinlaudan eteen. Kuningatarta nostettaessa hänen
-kylmä, verinen kätensä luisui hänen rinnaltaan ja sattui pudotessaan
-kääpiön nytkähteleviin kasvoihin. Vihlovasti huutaen tämä hypähti
-ylös, tunkeutui ulvoen ihmisjoukon läpi ja syöksyi kaiteen yli syvään
-linnankaivoon. Mutta yleisen, suuren surun ja hämmennyksen vallitessa
-ei kukaan välittänyt mielipuolesta kääpiöstä.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU.
-
-
-Yli kolme vuotta oli kulunut tuosta onnettomasta tapahtumasta. Oli
-kaunis kevätilta toukokuussa, ja Själlandin vaaleanvihriät pyökkimetsät
-olivat vasta puhjenneet kaikessa komeudessaan. Kaarisenkartanon luona
-olevaan ihanaan pyökkilehtoon oli tuttavallinen joukko ritarillisia
-naisia ja herroja istuutunut n.k. Martta-rouvan lähteen ympärille.
-Etempää kuuluivat rauhalliset iltakirkonkellot, ja laskeuva aurinko loi
-viimeiset säteensä valkoisen, neliskulmaisen kirkontornin ikkunoihin.
-Kookkaan, vaaleatukkaisen ritarin vieressä istui kaunis, nuori
-ritarinrouva, kultaverkko ruskeilla palmikoillaan, ja nukkuva tyttönen
-sylissään. Pieni, kaksivuotias poika ratsasti meluten pensaikossa
-ritarin suurella sotamiekalla ja oli iloissaan päästessään karkuun
-vanhalta sipsuttavalta hoitajaltaan. Vanha, arvokkaan näköinen rouva,
-päässään musta, kultareunainen pitsihuivi, levitteli illallisliinan
-tuoreelle nurmikolle, ja soma nuori neitonen, kullalla kirjailtu pusero
-yllään, autteli häntä asettamalla sille maukkaita maalaisruokia.
-Kaatuneella puunrungolla istui matkapukuinen herra, suuri kultarengas
-käsivarren ympärillä. Hän istui hiljaisena ja totisena, pidellen
-sylissään kanteletta ja lauloi laulua Junkker Strangen kotiintulosta
-Dagmar kuningattaren kanssa; hänen lempeät, siniset silmänsä
-viivähtivät usein sydämellisellä mielihyvällä katselemaan kukoistavaa,
-nuorta neitosta, joka hiukan muistutti Dagmaria, mutta vieläkin enemmin
-Riisen Kristiina-neitoa hänen onnensa päivinä.
-
-"Ihana ilta, Rigmorini!" sanoi ritari, puristaen kauniin vaimonsa kättä
--- "nukkuuko pieni Hedvigimme vielä?"
-
-"Nukkuu kyllä, eikä hän juuri näy välittävän kauniista illasta!"
-vastasi Rigmor nyrpeästi. "Kuinka voit olla niin rauhallinen, Kaarlo,
-ja mitenkä voimme istua täällä vanhoja lauluja kuuntelemassa tai
-ajatella minkäänlaisia maallisia iloja, ennenkuin olemme tehneet
-päätöksemme. Jos minun isäni nyt todellakin palaa Virosta niinkuin hyvä
-Thorgeir sanoo, niin mitä silloin teemme? -- Martta, pidä toki silmällä
-hurjaa Albertia, elä anna hänen juosta metsikköön!"
-
-"Olkaamme iloisia niin kauan kuin voimme, rakas Rigmor!" alkoi ritari
-Riisen Kaarlo rauhallisesti puhua. "Hän ei ole vielä saapunut Riibeen,
-eikä vaara ole suurempi tänään kuin se on ollut näinä kolmena vuotena.
-Totta on, että se nyt on lähempänä. Mutta kaikella on loppunsa, ja minä
-olen melkein iloinen kuullessani sen ukonilman lähenevän, jonka me
-kuitenkin olemme tietäneet olevan tulossa. Jos sinun isäsi nyt tulisi
-tänne ja näkisi meidän istuvan näin rauhallisina, niin ehkä hän antaisi
-meille anteeksi, ellei meidän tähtemme niin viattomien lastemme vuoksi.
-Mutta jos hän vielä tahtoo eroittaa meidät, ja tulee asevoimalla
-vaatimaan sinua minulta, niin hän saa nähdä, ettei vallit ja muurit ole
-turhan tähden linnani ympärillä. Mutta minä luotan vielä kuninkaaseen
-ja arkkipiispaan."
-
-"Voi, mitä sinä luulet kuninkaan meistä välittävän? Senjälkeen kun
-onneton kuningatar murhattiin aivan hänen silmiensä edessä on hän
-vanhentunut ja harmaantunut surusta; ja arkkipiispa ei ajattele muuta
-kuin kirjoja ja hengellisiä asioitaan."
-
-"Jumala auttakoon kuningasta! Me olemme kuitenkin tuhat kertaa
-onnellisempia, Rigmorini. Sureeko hän vielä yhtä syvästi kuningatar
-Berengariaa, hyvä Thorgeir?" näin sanoessaan Kaarlo kääntyi äsken
-saapuneeseen vieraaseen. "Millä mielellä hän oli kun hänet viimeksi
-näitte?"
-
-"Minä ihailen häntä sekä surussa että onnessa!" vastasi Thorgeir
-Danaskjald pannen kanteleen pois. "Kyllä hän on hyvin vanhentunut,
-hänen tukkansa on tuhkan harmaa ja hänen otsansa uurteinen; mutta
-hänen suurten sankarisilmiensä tuli ei ole sammunut, ja hän on ehkä
-näinä kolmena suruvuotena toiminut enemmän Tanskan kansan hyväksi kuin
-kaikilla voitollisilla sotaretkillään. Hän työskentelee päiväkaudet
-salakammiossaan arkkipiispa Anteron ja oppineen Gunnar-veljen
-kanssa uutta lakikirjaa valmistaen. Hän ei koskaan ole poissa
-valtakunnanneuvostosta eikä käräjiltä. Puhutaanpa paljon siitäkin,
-että hän aikoo vielä toteuttaa uhkarohkean suunnitelmansa uskaliaasta
-sotaretkestä Englantiin. Usein hän valvoo yökaudet ja hyvin harvoin
-hän lähtee virkistymään metsästysretkelle, niinkuin hän näinä päivinä
-kuuluu tehneen. Mutta kreivi Henrikin vierailu näyttää ilahduttaneen
-häntä."
-
-"Schwerinin kreivi Henrik?" huudahti Kaarlo, ponnahtaen seisomaan.
-"Onko hän vieraillut kuninkaan luona? Sepä omituinen uutinen! Olivathan
-hän ja kuningas verivihollisia?"
-
-"Niin he ovat usein olleet ja ovat taas sopineet. Kuninkaan suuttuessa
-viekas kreivi turvautuu aina rukoukseen. Tuon vanhan Juhana Ganzin
-jutun jälkeen kuningas on jo kaksi kertaa pakoittanut hänet alistumaan.
-Oletteko kuullut kuninkaan viimeksi Schwerinissä vieraillessaan
-ottaneen holhokkinsa puolesta puolen linnasta ja kreivikunnasta
-haltuunsa? Siinä hän ei kuitenkaan ollut aivan oikeudenmukainen, mutta
-ne sai kreivi tällä vierailullaan takaisin. Hän ei uskaltanut tulla
-ilman turvallisuusvakuutusta, mutta nyt he taas ovat kuninkaan kanssa
-parhaita ystäviä. Kreivi on reipas ja iloinen seuramies, ja kuningas
-tarvitsee vaihtelua ja hauskaa seuraa."
-
-"Sanoitteko heidän todellakin lähteneen yhdessä metsästämään?"
-
-"He metsästävät innokkaasti yhdessä, ja se on suureksi virkistykseksi
-kuninkaalle. Minä olin eilen heidän mukanaan, kun he purjehtivat
-Fyeniin, enkä minä ole näinä viime vuosina nähnyt kuningasta
-niin iloisena. Kreivi kertoili Egyptiin ja pyhälle maalle
-tekemästään pyhiinvaellusmatkasta sekä eräästä sieltä tuomastaan
-pyhäinjäännöksestä, jonka hän oli lahjoittanut Schwerin kirkolle. Hän
-vannoi pyhästi sen olevan Vapahtajan todellista verta. Hänen piispansa
-näyttää sitä aina helatuorstaisin kaikille Schweriniin saapuville
-pyhiinvaeltajille, jotka nyt voivat saada häneltä synninpäästön yhtä
-hyvin kuin Rooman paavilta. Hän on kyllä uskalias ja rohkea herra,
-mutta hänen hurskauteensa minä en paljoakaan luota."
-
-"Minä vieläkin vähemmän, Thorgeir. No, mitä sanoi kuningas hänen
-kerskailustaan?"
-
-"Hänen nauruhermojaan kutkutteli kehuessaan kreivin hurskautta.
-Kreivi vuorostaan taas mielisteli häntä, arvelemalla kuninkaan olevan
-erityisen taivaan suosikin, koska hänelle voitonliput putosivat suoraan
-taivaasta heti kun hän ja piispansa niin tahtoivat, eivätkä naisetkaan
-voineet häntä vaaratta katsella. Mutta tätä kohteliaisuutta ei kuningas
-sietänyt. Hän tuli äkkiä totiseksi ja pyysi kreivin muistamaan
-kaiken onnen ja siunauksen tulevan ylhäältä, sillä hänen maallinen
-rakkausonnensa oli nyt kolme vuotta ollut kuollut ja haudattu."
-
-"Kuningas parka! Hän ei koskaan voi unohtaa kaunista Berengariaa."
-
-"Tietysti hän ajatteli vain Berengariaa, mutta kreivi Henrik
-näytti ymmärtäneen hänet toisin, sen minä huomasin hänen karsaasta
-katseestaan. Tiedättehän te, että kreivi aina on ollut hiukan
-mustasukkainen. Olette kai tekin kuullut tuon typerän huhun,
-että kuningas viimeksi vieraillessaan Schwerinissä, vähän ennen
-kuningattaren onnetonta kuolemaa, kreivi Henrikin poissaollessa, olisi
-ollut rakkaussuhteessa hänen kauniin rouvansa kanssa? Minä uskon
-varmasti tuon huhun perättömäksi valheeksi."
-
-"Se on häpeällinen valhe ja alhaista panettelua!" sanoi Kaarlo
-kiihkeästi.
-
-"Se puhe onkin jo aikoja sitten unohdettu", jatkoi Thorgeir. "Tuota
-silmäystä lukuunottamatta ei kreivistä voinut huomata muuta kuin, että
-hän oli sydämestään kiintynyt kuninkaasen."
-
-"Ketä kuninkaan uskollisia miehiä oli mukana?" kysyi Kaarlo kauan
-ääneti oltuaan.
-
-"Nuori kuningas Valdemar ja Junkker Strange olivat mukana sekä drotsi
-ja vanha kamarimestari, lukuunottamatta tavallisia haukkapoikia ja
-palvelijoita. Heillä oli mukanaan paljon koiria ja haukkoja, ja
-he aikoivat Fyenin luona oleville pienemmille saarille. Minäkin
-olisin seurannut heitä, jollen olisi katsonut tarpeellisemmaksi
-ja tärkeämmäksi tuoda teille mitä pikemmin tiedon kreivi Albertin
-kotiintulosta."
-
-Kaarlo vaipui syviin ajatuksiin. "Hm! Jospa olisin nyt kuninkaan
-luona!" sanoi hän lopulta. "Milloin aikoi hän taas palata Riibeen, ja
-milloin odotetaan kreivi Albertia?"
-
-"Kolmen päivän kuluttua heitä kumpaakin odotetaan Riibeen. Teidän
-appi-isänne oli vielä Holsteinissa."
-
-"Ja arkkipiispa kehoittaa minua pakenemaan?"
-
-"Niin, elleivät hänen ja kuninkaan esirukoukset mitään auta, niinkuin
-hän pahasti pelkää."
-
-Kaarlo istui hetken syviin ajatuksiin vaipuneena. "Jos olet samaa
-mieltä kanssani, Rigmor!" huudahti Kaarlo vakavasti ja päättäväisesti,
-"niin me matkustamme kaikki huomenna Riibeen. Heti kun kuningas palaa
-kotiin, heittäydymme me hänen jalkoihinsa ja pyydämme häntä lepyttämään
-sinun isäsi. Jos minä voisinkin puolustautua täällä häntä vastaan
-tai pakenemalla välttää hänen vihaansa, niin minä en voi enkä saa
-kauemmin olla poissa kuninkaan luota, etkä sinäkään tule tyytyväiseksi
-ja onnelliseksi, ennenkuin sinun isäsi on leppynyt meille ja antanut
-meille ja viattomille lapsille siunauksensa."
-
-"Kyllä sinä taas ajattelet oikein", huokaili Rigmor, "ja minua
-suututtaa, että sinä aina olet minua viisaampi. Ei auta potkia
-tutkainta vastaan. Minä olen nyt kolme vuotta koettanut kaikkeni
-ollakseni niin rohkea ja iloinen kuin mahdollista. Mutta sinä et voi
-aavistaa missä määrin minä olen salaa kärsinyt. Minä en voi nukkua
-ainoatakaan yötä rauhassa, niin kauan kuin tämä pelko ja epätietoisuus
-minua kiusaavat. Ja kuitenkaan minä en ole arimpia mielestäni; mutta
-nyt minä en ymmärrä minkä vuoksi minä yhä enemmän pelkään sitä hetkeä,
-jona vaivaisena syntisenä saan seisoa hänen edessään. Minä uneksin niin
-usein hänen kiroavan minut ja riistävän minut pois sinulta ja lapsilta.
-Oi! miten pelkään nähdä häntä. Niin, minä varmasti kuolisin pelosta,
-jos näkisin isäni leppymättömänä edessäni niinkuin viime yönä unissani
-näin --"
-
-"Sellaisena ei sinun tarvitse häntä tavata. Minä matkustan yksin, rakas
-Rigmor! Ja me emme tapaa, ennenkuin minä Jumalan ja kaikkien pyhimysten
-avulla tuon sinulle rauhan ja anteeksiannon sanoman!"
-
-"Jeesus, Maria! Jäisinkö minä yksin tänne linnaan? Entä jos he tulevat
-riistämään minut täältä vankilaan tai luostariin?"
-
-"Ole sinä vain rauhallinen, kyllä minä pidän huolen turvallisuudestasi!
-Thorgeir! Jalo Thorgeir!" näin sanoen Kaarlo tarttui hiljaisen
-runoilijan käteen. "Minulla on ollut todisteita teidän ystävyydestänne.
-Nyt on minun elämäni ja korkein onneni kysymyksessä. Te ette ole
-sotilas; mutta kun on kysymyksessä jalojen naisten ja näiden viattomien
-pienokaisten suojeleminen, niin minä tiedän teillä olevan rohkeutta ja
-miehekkyyttä kylliksi pitämään Kaarisentalo suljettuna vihollisilta
-siksi kunnes minä palaan."
-
-"Jos te uskallatte luottaa minun suojelukseeni, jalo rouva", sanoi
-Thorgeir kääntyessään huolestuneeseen Rigmoriin, "niin minä lupaan
-ritari Kaarlolle, ettei kukaan, joka tahtoo teitä vahingoittaa, astu
-jalallaan Kaarisen linnanmuurien sisäpuolelle, niin kauan kuin minun
-käsivarteni on vapaa teitä puolustamaan. Niin, vaikka kuningas itse
-käskisi minun avaamaan linnan -- --"
-
-"Kuningas, ei, häntä meidän täytyy totella. Vaikka hän vaatisi meidän
-henkemme, niin meidän on toteltava. Mutta siinä suhteessa minä olen
-rauhallinen: jos kuningas ei voi meitä pelastaa, niin hän ei myöskään
-ojenna kättään tuhotakseen meitä."
-
-"Mutta isäni, minun isäni!" keskeytti Rigmor hänet tuskallisena.
-
-"Hän ei etsi minua täältä. Minä tahdon itse mennä häntä vastaan.
-Minun poissaollessani hän ei kiivaimmassakaan vihassaan voi ryhtyä
-minkäänlaisiin väkivaltaisuuksiin sitä linnaa vastaan, jossa hänen
-lapsensa ja lapsenlapsensa asuvat. Kunhan vain pidätte linnanportit
-suljettuina, niin te olette täällä kaikki turvassa! Minä lähden
-ukkosilmaa vastaan, mutta elä pelkää, jalo vaimoni! Kuningas tahtoo
-ja voi pelastaa meidät. Minä etsin kuninkaan, missä hän lieneekin ja
-kohtaan sinun isäsi hänen rinnallaan!"
-
-"Se liekin parasta!" sanoi Thorgeir. "Minä olen siis huomisesta alkaen
-Kaarisen linnanpäällysmies."
-
-"Ei, onko se mahdollista?" huudahti soma, sinisilmäinen Margareta
-neito, Kaarlon ja Kristinan nuorin sisar. Luotuaan Thorgeir
-Danaskjaldiin ihmettelevän ja rakastuneen katseen ja asetettuaan korin
-maahan hän astui lähemmäksi. "Tekö tulette tänne linnanpäällysmieheksi
-puolustamaan meitä kaikkia? Minä luulin teidän osaavan sepitellä vain
-kauniita runoja ja laulaa niitä kanteleenne säestyksellä."
-
-"Minä en tosin voi kerskailla suurista uroteoista, jalo neiti!"
-vastasi Thorgeir punastuen, "mutta minä olin kuitenkin mukana Puolan
-ja Saksan voittoisalla retkellä. Sitäpaitsi tiedän palkinnon", lisäsi
-hän rohkeammin, "jonka saavuttaminen voisi tehdä minusta rohkeankin
-sankarin, jos se olisi tarpeen."
-
-Margareta neito sävähti hehkuvan punaiseksi ja tarttui äkkiä koriin
-asettaakseen hinaile suolalihan sekä hillomaidon.
-
-"Jos nyt haluatte illallista, lapset, niin on kaikki valmiina", sanoi
-nyt Kaarlon äiti, vanha, toimekas Ella-rouva niiaten niin kohteliaasti,
-että avainnippu kilahti hänen silkkitaskunsa vieressä. Hän oli jo
-melkein kuuro vanhuudesta, eikä välittänyt muusta kuin taloustoimista.
-
-"Kiitos, kiitos, rakas äiti!" sanoi Kaarlo kovalla äänellä.
-"Ruvetkaamme Jumalan nimessä aterialle ja olkaamme iloisia, ettei
-hyvä, vanha äitimme mitään huomaisi!" sanoi hän toisille, ja kaikki
-asettuivat liinan ympärille. Margareta-neito luki iltarukouksen
-hurskaan sydämellisesti; kaikki koettivat näyttää rauhallisilta ja
-iloisilta. Kaarlon luotettava rauhallisuus ja Rigmorin herkästi
-vaihtuva mieliala sai pian tuon teeskennellyn iloisuuden muuttumaan
-todelliseksi ja luonnolliseksi. Erinomaisen viinin elähyttämänä ja
-istuen soman Margareta neidon vieressä, Thorgeir Danaskjald lauloi
-intoa hehkuvan laulun Tanskan ja tanskalaisen naisen ylistykseksi,
-saaden siitä ystävällisen hymyn palkakseen kauniilta vierustoveriltaan.
-Mutta Kaarlo oli taas vaipunut syviin ajatuksiin.
-
-"Jumala siunatkoon ja varjelkoon kuningasta!" huudahti hän äkkiä ja
-tarttui pikariin. "Suokoon Jumala, ettei hänelle mitään pahaa tapahdu!
-Siunatkoon Jumala myöskin minun entistä herraani ja asemestariani,
-sinun ankaraa, kunnon isääsi, Rigmor kulta." Hän tyhjensi liikutettuna
-pikarin. Sitten hän nousi kiireisesti: "Ja nyt hyvästi, rakas
-Rigmorini! Hyvästi rakkaat lapsukaiseni ja te kaikki, hyvät ystävät!
-Minä en enää ole rauhallinen täällä -- minun täytyy lähteä!"
-
-"Jeesus, Maria! Joko nyt!" huusi Rigmor pelästyneenä.
-
-"Minun täytyy lähteä! Tuntuu niinkuin maa polttaisi jalkojeni alla. --
-Minun täytyy joutua kuninkaan luokse! Ole hyvässä turvassa ja rukoile
-minun puolestani! Jos Jumala suo, niin palaan pian rauhan ja onnen
-sanoma mukanani."
-
-"Minne, poikani?" kysyi vanha äiti, kootessaan kaikessa rauhassa
-illallisentähteet palvelijoilleen.
-
-"Hoviin, äiti! Kuninkaan palvelukseen --"
-
-"Mene Jumalan nimeen, poikani! Elä vain unohda lämmintä sotaviittaasi!
-Yöt ovat vielä kylmiä."
-
-Voimallisesti itseään hilliten Kaarlo syleili vielä kerran vaimoaan ja
-lapsiaan ja heitä kaikkia, sekä varoitti Thorgeir Danaskjaldia tarkasti
-huolehtimaan heidän turvallisuudestaan. Pitentämättä sen enempää
-tuskallista hyvästijättöä hän kiirehti oikotietä kartanoon ja antoi
-Thorgeirin lasten ja naisten kanssa tulla jälestä.
-
-Kun ystävällinen runoilija, jonka käsivarteen Kaarlon äiti nojasi,
-sekä Rigmor rouva pieni, nukkuva Hedvig sylissään ja pidellen kädestä
-Albertia, Margareta neidin ja vanhan Martan saattamina, seisoivat
-linnanpihalla, viittaili ritari Kaarlo heille vielä sydämelliset
-tervehdykset ratsastaessaan nostosillan yli. Häntä seurasi vanha
-harmaahapsinen palvelija, joka oikealla kädellään nuorasta ohjaili
-kahta vilkasta, raskaasti kuormitettua ratsua. Vanha palvelija oli
-Pietari piispan uskollinen Martti, joka heti piispan kuoltua oli
-ruvennut Riisen Kaarlon palvelukseen.
-
-Kaarlo ratsasti sanaakaan hiiskumatta kauan aikaa Martin rinnalla.
-Vanha, uskollinen palvelija tunsi herransa jo siksi hyvin, ettei hän
-enää kiusannut häntä puheliaisuudellaan, kun huomasi hänen olevan
-huonolla tuulella. Saadessaan käskyn varustaa mukaan suuren matkalaukun
-ja kaksi virkeää varahevosta, tiesi Martti heillä olevan edessä pitkän
-ja tärkeän matkan, sekä myöskin sen, ettei ritari Kaarlo aikonut
-hitaasti ratsastaa. Kun he nyt ratsastivat täyttä nelistä myöhään yöhön
-Korsööriin vievää tietä, kysyi Kaarlo mistä päin tuuli, ja silloin
-Martti arveli varmasti hänen aikovan Fyeniin tai Jyllantiin.
-
-Näin he olivat ratsastaneet pitkän matkan ja ajattelematta lepoa he
-vain vaihtoivat hevosia.
-
-"Miten kaunis, valoisa ilta!" sanoi Kaarlo. "Monesko päivä meillä on?"
-
-"Tänään on kuudes päivä toukokuuta, ankara herra ritari, ja kohta on
-kai seitsemäskin", vastasi Martti, "sillä jos oikein katson kuuta,
-niin ei ole enää pitkältä keskiyöhön. Kuudennen päivän toukokuuta
-muistan niin selvästi aina autuaan herravainajani ajoilta", jatkoi
-hän huomatessaan ritari Kaarlon jo kyllästyneen pitkään vaitioloon.
-"Silloin hänen piti aina olla kuninkaan luona eikä hän saanut missään
-muualla rauhaa. Se oli yksi hänen omituisia päähänpistojaan. Kristus
-suokoon ijäisen ilon piispan sielulle! Kun se aika joutui, silloin oli
-hänen kanssaan tukalaa olla."
-
-"Sepä omituista", sanoi Kaarlo, "etkö tiennyt siihen mitään syytä?"
-
-"Kyllä hänellä siitä oli omat ajatuksensa; mutta sellaisen ymmärtää.
-Kerran kun olimme Velskien maassa, ja ryövärit olivat vähällä tappaa
-meidät, kertoi hän meille jotakin eräästä salaisesta kirjasta, johon
-hän oli kurkistanut; mutta minä melkein luulen, ettei se ollut hänelle
-onneksi. Se oli varmaankin tuo saakelin Cyprianus, tai mikä lienee
-ollut hänen nimensä. Mutta Jumala varjelkoon meitä puhumasta niistä
-tähän aikaan!" Näin sanottuaan Martti teki ristinmerkin ja alkoi
-mutista rukousta.
-
-Martin sanoista Kaarlo oli taas tullut äänettömäksi ja vaipunut
-mietteisiinsä. Hän muisti tuon ihmeellisen tapahtuman Seebyyn
-linnantornissa, ja vaikka hän silloin vielä oli lapsi, näki hän
-ilmielävänä edessään tuon käsittämättömän ja pelottavan tapahtuman,
-jolloin kynttilät sammuivat, ja piispa kaatui lattialle. Hän muisti
-myöskin kaikki nuo omituiset tapahtumat elämänsä varrelta, jotka
-näyttivät siihen liittyvän. Hän kuuli taas Saxon puheet vuorimiehestä,
-joka oli seisonut hänen tuolinsa takana sinä yönä, jona kuningas Knuut
-kuoli; hän muisti salaisen, katkonaisen salaripin Pietari-piispan
-uudinten takana. Hän näki peloitta van vuorimiehen Saxon haudalla.
-Hän oli taas ajatuksissaan tuossa pimeässä kellarissa, mistä hän oli
-kuullut pannaanjulistetun piispan puhuvan uhkaavasti kuolevan murhaajan
-kanssa. Hän muisteli mitä Pietari-piispa omituisen kiihoittuneessa
-mielentilassaan, ikäänkuin profeetallisen hengen innostamana, oli
-puhunut Lindanissen luolassa vähän ennen Volmar-taistelua sekä
-Danebrog-lippuihmeen. Kaikki nämä risteilivät Kaarlon mielessä, ja
-heidän lähestyessään Slagelsetä hän muisti myöskin pyhän Andreaksen ja
-sen hämmästyksen, minkä tieto hänen kuolemanpäivästään oli herättänyt
-kreivi Albertissa ja Pietari-piispassa, hänen seuratessaan heitä
-Seebyyn kartanosta Helena-rouvan kanssa.
-
-"Mitä sinä tuumiskelet?" kysyi vihdoinkin Kaarlo unelmistaan
-herättyään. "Sanoppas, uskotko sinä onnea ja onnettomuutta tuottaviin
-päiviin, tähtien vaikutukseen, ennustuksiin ja sen semmoisiin, joista
-minä niin paljon kuulin lapsuudessani?"
-
-"Koska itse oppinut Pietari piispa ei uskaltanut kieltää niitä, herra
-ritari, ja kun te itse olette nähnyt Danebrog-lipun putoavan taivaasta,
-niin minä en tiedä olevan mitään niin käsittämätöntä, ettemme voisi
-sitä uskoa."
-
-"Mutta Kaarisen linnan järkevä Vilhelm-isä väittää vaaralliseksi uskoa
-liian paljon moisiin asioihin. Hän on hyvin innokkaasti varoittanut
-minua liian paljon ajattelemasta näitä asioita, joiden hän arvelee
-tekevän meidät haaveilijoiksi ja uneksijoiksi, niin ettemme enää kykene
-mitään toimittamaan maailmassa. Näinä kolmena viime vuotena minä
-olen seurannut hänen neuvojaan, eikä minulla ja alustalaisillani ole
-siitä suinkaan ollut vahinkoa. Se, mihin ei järkemme ulotu, Martti,
-jättäkäämme omaan arvoonsa, elkäämme ruvetko sitä turhaan miettimään:
-Kaikki se, joka ei tee meitä paremmaksi tai onnellisemmaksi, on
-pahasta, sanoo isä Vilhelm."
-
-"Olkoot isä Vilhelmin maalliset tiedot kuinka hyviä tahansa, ankara
-herra!" vastasi Martti, -- "niin hän ei kuitenkaan ikinä saa minua
-uskomaan, etteivät pyhä apotti Vilhelm, autuas herra Andreas
-Slagelseesta sekä minun hurskas piispavainajani ymmärtäisi tuhat kertaa
-enemmän taivaallisista asioista kuin hän on uneksinutkaan, eivätkä he
-siltä ole niitä paholaiselta oppineet. Jos minun herravainajani vielä
-eläisi, niin hän varmasti olisi voinut antaa teille hyvän neuvon. Te
-olisitte voinut avata hänelle sydämenne eikä teidän olisi tarvinnut
-lähteä pahimpaan yönselkään ratsastamaan."
-
-"Niinkö todellakin uskot, Martti? Minkä neuvon olisit luullut piispasi
-antaneen minulle, jos minä olisin sanonut hänelle kreivi Albertin
-tulevan kotiin näinä päivinä ja tahtovan eroittaa minut rakkaasta
-vaimostani sekä kuninkaan makaavan tänä yönä saman katon alla pahimman
-verivihollisensa kanssa?"
-
-"Olivatpa ne pahoja uutisia, ankara herra! Mutta jälkimäinen --
-jälkimäinen, suokaa anteeksi, on totisesti pahin. Jos ette pahaksenne
-pane, ankara herra, niin kyllä minä tiedän mitä Pietari piispa olisi
-sanonut!"
-
-"No, sano suoraan!"
-
-"Ajatelkaa ensiksi kuningasta ja sitten vasta itseänne, niin hän
-olisi sanonut. Ja jos hän olisi vielä elänyt, niin varmasti hän olisi
-valvonut tänä yönä kuninkaan luona."
-
-"Jumala antakoon anteeksi viisaalle rippi-isälleni, jos hän ei ole
-viisaampi kuin sekä sinä että minä ja sinun vanha piispavainajasi!"
-sanoi Kaarlo levottomana ja ratsasti kiireemmin. "Minä olen monasti
-aikonut lähteä, mutta hän on aina päivän selvään osoittanut minun
-haaveilevan turhia. Sinun hurskas piispavainajasi varoitti minua
-koskaan poistumasta kuninkaan luota toukokuussa, mutta hän oli niihin
-aikoihin sairas ja omituinen. Isä Vilhelm on vapauttanut minut siitä;
-hän on selittänyt sen minulle sekä paljon muutakin, samoin kuin kreivi
-Albert ja Absalon Belg puolestaan yrittivät, mutta terävästi ja pyhän
-raamatun avulla. Tänä vuonna on jo kolmas kevät, jolloin minä en ole
-nähnyt kuningasta; minä kuulin hänen olleen suutuksissaan minulle.
-Kuningattaren hirvittävän kuoleman jälkeen hän ei ole halunnut nähdä
-ketään."
-
-"Niin, kyllä sekin oli katala teko", huokasi Martti. "Kuka enää tässä
-maailmassa on turvattu, kun ei edes kuningatar niin mahtavan kuninkaan
-rinnalla? Eikö vieläkään tiedetä kuka nuolen ampui?"
-
-"Kyllä, totisesti, vanha Martti!" sanoi Kaarlo ja loi katseensa
-taivasta kohti. "On yksi, joka sen tietää eikä hän sitä unohda
-tuomiopäivänä."
-
-"Siinä te olette oikeassa, ankara ritari. Kaikkitietävä Herra Jumala
-nujertaa kyllä kerran kaikki roistot ja murhaajat. No niin, kuningatar
-sai totisesti kamalan lopun, mutta eipä häntä tainnut surra muut kuin
-kuningas; mutta jos kuninkaalle sattuisi yhtä onnettomasti --"
-
-"Siitä Jumala maata ja valtakuntaa varjelkoon!" huokasi Kaarlo ja
-kannusti ratsunsa. Mutta samassa se hypähti syrjään ja nousi pystyyn;
-myöskin Martin hevoset pelästyivät, ja hänellä oli täysi työ niitä
-kiinnipidellessä. He pysähtyivät kahden korkean kukkulan väliselle
-rotkotielle, ja nyt oli mahdoton saada hevosia kulkemaan eteenpäin.
-"Mitä ne pelkäävät?" huusi Kaarlo. "Herra siunatkoon! Ettekö te näe
-hirsipuuta tuolla ylhäällä! Ja katsokaa, kaksi paholaista tappelee
-siellä kuolleesta." Kaarlo katsahti ylös ja näki kauhukseen kukkulalla
-aivan rotkotien yläpuolella hirsipuun ja kahden hämärän olennon
-liikkuvan hirsipuun alla, missä he näyttivät paraillaan kaivavan hautaa.
-
-"Siellä varmaankin haudataan salaa jokin pahantekijä", sanoi Kaarlo
-rauhallisesti. "Lue isämeitäsi, Martti, ja ajakaamme Jumalan nimessä
-edelleen!"
-
-Mutta nyt hän kuuli naisäänen laulavan kimakasti ja kirkuen sieltä
-ylhäältä:
-
-    Hän meiltä saa vuotehen mullassa --
-    Vaikk' ennen multa aarteita sai kullassa:
-    Niin ylpeän hän voi masentaa!
-
-Kaarloa kauhistutti ja hän koetti turhaan pakoittaa hevostaan
-eteenpäin, se seisoi kuin kiinninaulittuna maahan. Hän liitti kätensä
-yhteen ja loi hiljaa rukoillen katseensa taivaalle, missä hän näki
-pitkän, kauniin tähdenlennon kuin etäisen tulikuulan hitaasti liukuvan
-taivaanrantaan.
-
-"Nyt putosi pohjoisen kruunun suuri tähti!" huusi naisääni hirsipuun
-alta. "Minä näin sen, vanhus! Minä näin sen. Sammuuko nyt myöskin tähti
-leijonan silmästä?"
-
-"Ei vielä!" vastasi kolkko miehen ääni. "Mutta se himmenee, sillä
-vesimies hallitsee ja jousimiehellä on valta."
-
-"Noituutta ja paholaisen metkuja!" sanoi Martti tehden ristinmerkin.
--- "Kunhan te vain saisitte kimonne eteenpäin, herra, niin kyllä minun
-hevoseni tulevat jälestä."
-
-Kaarlo kannusti taas ratsuaan; salaman nopeudella se kiiti rotkotien
-kautta. Martti seurasi herraansa; ja pian molemmat olivat jättäneet
-hirsipuumäen ja sen oudot oliot taakseen.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU.
-
-
-Samana kauniina kevätpäivänä, jona Thorgeir Danaskjald illemmalla
-oli tullut vierailemaan Riisen Kaarlon luo tuoden hänelle tärkeitä
-sanomia, oli kuninkaallinen metsästysseurue aikaisin aamulla, iloisten
-metsästystorvien raikuessa koirineen ja haukkoineen noussut maihin
-Fooborgia vastapäätä olevalle pienelle, somalle Lys-saarelle. Kuningas
-oli antanut pystyttää telttansa lähelle rantaa äsken puhjenneen
-pyökkimetsän laidassa olevan lähteen viereen. Kreivi Henrik oli muka
-edellisenä päivänä metsästäessään loukannut jalkansa ja oli senvuoksi
-tänään estetty tulemasta mukaan, jääden laivaansa, mutta kuningas
-ja hänen poikansa, nuori Valdemar, samoilivat saarella koirineen ja
-haukkoineen Junkker Strangen, Astrad Fracken ja muutamien metsästäjien
-kanssa.
-
-Vanha kamarimestari Andreas oli sill'aikaa uutterasti puuhaillut
-koristaessaan kuninkaallista telttaa, missä kuningas ja prinssi
-aikoivat syödä illallisen ja viettää yönsä. Vanha, uskollinen
-kamarimestari oli koettanut parhaansa mukaan valmistaa kaikki
-kuninkaallisten hauskuudeksi ja mukavuudeksi. Hän oli koristanut teltan
-punaisilla matoilla ja somistanut sen kevään vihertävillä lehdillä,
-ja hän oli huolehtinut siitä, että kuninkaan ja prinssin vuoteet
-olivat mukavia ja pehmeitä. Hän oli Björn-juomanlaskijan auttamana
-täyttänyt hopeakannut viinillä ja hopeapikarit olivat kiilloitettuina
-pantu esille; sillä välin hän ei unohtanut toruskella kyökkimestaria
-ja kokkipoikia. Teltan eteen hän oli pystyttänyt lehtikujan suurista,
-lehtevistä pyökkipuunoksista, ja niiden välissä palaisivat tervasoihdut
-iltasella; vaikka tämä kaikki ei ollutkaan hänen mielensä mukaista,
-niin hän tiesi kuitenkin sen huvittavan kuningasta. Ja vaikka hän itse
-ei sietänyt soitantoa, oli hän kuitenkin kuninkaan torvensoittajille
-asettanut penkit ja virvokkeita teltan lähellä olevalle kukkulalle,
-mistä oli hyvä kaiku metsää vasten. Kuninkaan koirista jopa
-haukoistakin hän oli pitänyt huolta.
-
-Aurinko oli laskenut; oli jo myöhäistä, eikä kuningas ollut vielä
-palannut metsästämästä. Vanha kamarimestari alkoi olla kärsimätön
-ja toruskeli palvelijoita. Hän oli jo pari kertaa antanut sytyttää
-soihdut, mutta oli taas sammuttanut ne säästäväisyydestä. Viimeinkin
-kuultuaan koirien haukuntaa ja metsästystorven äänen hän kiirehti
-sytyttämään kaikki kynttilät ja soihdut.
-
-Kuninkaallinen metsästysseurue läheni telttaa. Kuningas astui edellä
-prinssin ja Junkker Strangen välissä.
-
-"Nyt minä olen sekä väsynyt että nälissäni", sanoi kuningas. "Kyllä
-minä huomaan meidän vähitellen jo vanhenevan, Strange. Eivät taida
-sinunkaan jalkasi enää jaksaa seurata?"
-
-"Jaksavat kyllä, herra kuningas!" vastasi Junkker Strange päivitellen.
-"Kyllä te samoilittekin saaren tarkkaan: ei ole sitä suota, ei someroa
-tällä saarella, jolla me emme olisi olleet."
-
-"Minä tahdoin vielä kerran koettaa jaksaisinko kestää koko päiväisen
-retken auringonlaskuun asti", sanoi kuningas.
-
-"Minä luulisin teidän voivan jatkaa vielä kuunkin noustua!" virkkoi
-iloinen herra Strange. "Päivän säteilevä kuningas, Olavi Hvitaskjaldin
-sanoja käyttäen, on jo aikoja sitten häpeissään mennyt levolle."
-
-"Mutta se kuningas kulkikin tänään vähän pitemmältä kuin Lys-saaren
-ympäri", vastasi kuningas. "Miten monta tuhatta vuotta hän onkaan
-kulkenut maailman ympäri rauhallisen loistavana ja majesteetillisena,
-ja tuhansien vuosien kuluttua hän paistaa yhtä rauhallisena ja ylpeänä
-meidän haudoillamme. Kun oikein ajattelen sitä, Strange", jatkoi
-kuningas totisena, "niin eipä meidän mahtavuutemme ja suuruutemme ole
-kovinkaan suuren arvoista, emmekä me tämän lyhyen elämämme aikana saa
-paljoakaan aikaan, mistä voitaisiin puhua vielä sadan vuoden kuluttua;
-mutta vasta vanhaksi tultua sen huomaa. Katso, enkö ole melkein
-saavuttanut sitä, mihin voimakkaana nuorukaisena pyrin, ehkä vähän
-enemmänkin? Mutta mitä siitä on? Eikö Valdemarin elämä ole enemmän
-arvoinen? Suoraan sanoen, Strange, keisarienkin valta ja mahtavuus
-näyttävät minusta aivan mitättömiltä ajettuani nuo kaksi keisaria Elben
-yli."
-
-"Ehkäpä teidän mielenne lopulta tekee pyhän Pietarin korkealle
-istuimelle", jatkoi Junkker Strange taas entiseen leikilliseen
-tapaansa. "Täytyyhän teidän sentään tunnustaa pappiskeisarin vallan ja
-mahtavuuden jotakin merkitsevän maailmassa, ainakin niin kauan kuin
-kuninkaat ja keisarit eivät pidä itseään liian hyvinä pitelemään hänen
-jalustintaan."
-
-"No niin, vanha Strange, sielujen hallitsija lienee kuitenkin mahtavin
-valtias maan päällä. Ne aivot, jotka tuon uskaliaan ajatuksen
-synnyttivät, olisivat ansainneet kantaa jalomman kruunun kuin
-kuninkaitten ja keisarien on. Senvuoksi minä aina olenkin kunnioittanut
-tuota mahtavaa roomalaispiispaa enemmän kuin kaikkia maailman
-vartijoita! Mutta minä kiitän kuitenkin Jumalaa, etten ole hänen
-sijallaan."
-
-"Miten niin, herra kuningas? Te ette totisesti nukkuisi pyhällä
-istuimella."
-
-"Oikein, Strange, niin minäkin ajattelen. Herran huoneenhaltijan ei
-pitäisi koskaan nukkua, ja jos hän ei uskoisi sitä olevansa -- niin
-nukkuisi hän vieläkin vähemmän."
-
-"Minä en oikein tiedä, ymmärsinkö teidät oikein, herra kuningas!"
-
-"Katsopas Strange!" jatkoi kuningas. "Pyhän Andreaksen ja pyhän
-Pietarin uskolla minä olisin siirtänyt vuoria, omallani saan tyytyä
-vain valtaistuimia siirtelemään, ja ennenkuin Knuut Suuren valtaistuin
-on kokonaan vanhalla paikallaan" --.
-
-"Ei, mutta katsokaa!" keskeytti nuori Valdemar heidät viitaten
-taivaalle, "tulikuula!"
-
-Kaikki katsoivat taivaalle ja ihmettelivät harvinaista luonnonilmiötä.
-
-"Ihana näky!" sanoi kuningas, ja kuun valaistessa hänen voimakkaita,
-mutta syväuurteisia hallitsijakasvojaan ja tuulen liehuttaessa hänen
-harmahtuneita kiharoitaan, surumielinen ilme levisi äkkiä hänen
-otsalleen, ja hänestä tuntui kuin näkisi hän pilvissä ystävävainajansa.
-Ääneti ja vakavana kuningas astui Junkker Strangen kanssa edelleen.
-
-Dagmarin neljäntoista vuotias poika seisoi vielä kirkkaat,
-siniset silmät luotuina taivasta kohti. Hän oli nojautunut
-metsästyskeihääseensä, ja seisoessaan siinä pienillä kultakruunuilla
-koristettu nahkamekko yllään, kultareunainen purppurabaretti peittäen
-vain osaksi hänen tuuheat, kellertävät hiuksensa, jotka kiharoina
-somasti kiertyivät liinakaulukselle ja terveille, hienohipiäisille
-poskille, hän oli melkein kauniin, valepukuisen tytön näköinen.
-Nuorukaisen kasvoilla ilmeni puhtaimpien lempeyden piirteiden
-ohella myöskin rohkeuden ja herkän kuvastumisen ilme, joka osoitti
-hänen olevan Valdemar Seierin pojan. Hän oli vaipunut katselemaan
-tähtikirkasta taivasta ja ihmettelemään sitä suurta, ääretöntä rauhaa,
-missä kuningasten kuningas hallitsee levotonta maailmaa. Hänen täytyi
-kiirehtiä askeleitaan saavuttaakseen isänsä.
-
-He seisoivat nyt kuningasteltan luona, ja kuningas oli ihastuksissaan
-odottamattomasta kauniista tulituksesta.
-
-"No, mutta kas vain meidän vanhaa kamarimestariamme!" sanoi kuningas.
-"Hän on unohtanut säästäväisyysintonsa ja on puuhannut edestämme
-laittamalla tänne oikean juhlaillan! Se oli oikein, kunnon Andreas!"
-sanoi hän kamarimestarille, joka lähestyi jäykkänä, ja kuninkaan
-taputtaessa häntä ystävällisesti olkapäälle hän kumarti nöyrästi.
-
-"Illallinen on valmis, kaikkein armollisin kuningas!" sanoi vanhus, ja
-kuninkaan tyytyväisyys ja ystävällinen puhuttelu saivat hänen silmänsä
-kyyneltymään.
-
-Kuningas astui seurueineen telttaan.
-
-"Ikävä, ettei kreivi Henrik ollut mukana!" sanoi hän ja heittäytyi
-väsyneenä pöydän ääreen leirituolilleen. "Tänään minun Turvani saavutti
-mestaruuden, eikä hänen rinnalleen kykene ainoakaan schweriniläisistä
-koirista!"
-
-"Ja minun uljas haukkani lensi niin korkealle, etten minä enää voinut
-sitä nähdä", sanoi nuori Valdemar.
-
-"Mutta se ei tuonut sinulle mitään saalista, poikani! Ei sinusta
-koskaan tule metsästäjää!"
-
-"Minusta on hauskempaa nähdä lintujen lentävän kuin putoavan, herra
-isäni, ja samoin tekin ajattelette: kun lennosta osuitte ylpeään
-kotkaan, surkuttelitte sitä kuitenkin kun se putosi."
-
-"Sinä taidat olla oikeassa, Dagmarini poika!" sanoi kuningas vakavana.
-"On raakaa ja itsekästä iloa pysäyttää kotka lennossaan ja katsella
-kuningaslinnun putoavan petollisen, kurjan nuolen satuttamana. Minä en
-enää koskaan ammu kotkaa. Mutta missä viipyy meidän iloinen kreivimme?
-Kas, tuossapa hän onkin."
-
-Kreivi Henrik astui kuninkaan telttaan, yllään vihreä samettinen
-metsästysnuttu, ja kaulassa rubininen ja smaragdinen rukousnauha,
-sekä kädessä Gardarikesta tuomansa töyhtöhattu. Hän ontui hiukan
-toisella jalallaan. Hänen synkät kasvonsa olivat rauhattomat, hänen
-katseensa levoton ja karsas, ja hän näytti vaivoin voittavan salaisen
-levottomuutensa, koettaessaan näyttää ystävällisen näköiseltä.
-"Anteeksi, armollisin herrani ja kuninkaani!" sanoi hän epävarmalla
-äänellä tervehtiessään kuningasta tavallista nöyremmin. "Minun on
-täytynyt koko päivän maata jalkakääreissä ja vähällä olin jäädä vaille
-tätä kunniaa ja onnea, että pääsin teitä tervehtimään."
-
-"Tulkaa istumaan kreivi ja elkää kursailko!" vastasi kuningas. "Elkää
-rasittako jalkaanne seisomalla! Kun tulemme Riibehuusiin, niin saa
-mestari Harpestreng kyllä teidät pian kulkemaan tasaisesti molemmilla
-jaloilla. Hän on erinomainen luumurtumien parantaja; hän tietää kyllä,
-etten minä kuolemakseni siedä nähdä kenenkään ontuvan."
-
-"Minkä vuoksi se on niin vastenmielistä teidän armollenne?" kysyi
-kreivi Henrik lähestyessään kuninkaan vasemmalla puolen olevaa
-kenttätuolia, mutta hän ei istuutunut, ennenkuin nuori kuningas
-Valdemar oli asettunut paikalleen isänsä oikealle puolelle.
-
-"Kysytte miksi ontuminen on minulle vastenmielistä", jatkoi kuningas.
-"En sitä oikein tiedä itsekään. Mutta kaikenlainen horjuvaisuus ja
-epävakaisuus, kaikenlainen epäsuhtaisuus ja karsaus sekä käytöksessä
-että kasvojenilmeessä johtuu sisällisestä huonoudesta, niin sanoi
-arkkipiispa Antero, ja vaikka minä en sitä usko, niin johtuu se
-kuitenkin usein mieleeni."
-
-Kreivi Henrik kalpeni, ja Junkker Strange iski hämillään salaisesti
-silmää kuninkaalle; mutta Valdemar ei sitä huomannut, eikä hän
-näyttänyt muistavan kreivi Henrikin silmien synnynnäistä karsauden
-vikaa.
-
-"No, tuhat tulimmaista, miksi te ette istu?" sanoi kuningas
-kärsimättömästi, kun kaikki vielä seisoivat hänen ympärillään. "Emmehän
-me täällä ole hovissa. Täytä pikarit, Björn! Me tarvitsemme sydämen
-vahvistusta."
-
-Kaikki asettuivat nopeasti paikoilleen. Björn juomanlaskija täytti
-pikarit, ja kuningas, joka nähtävästi oli hyvin janoinen, tyhjensi heti
-omansa.
-
-"Nyt vasta minä ymmärrän", jatkoi kuningas, joka laskettuaan pikarin
-kädestään ryhtyi syömään suuresta suolalihavadista odottamatta
-paistettua metsänriistaa, "nyt vasta minä ymmärrän, miten Esau voi
-myödä esikoisoikeutensa hernekeitosta; hän oli varmaankin käytellyt
-jalkojaan ylitä innokkaasti metsästäessään kuin mekin. Jos te olisitte
-ollut mukanamme tänään, kreivi Henrik", jatkoi hän hetken kuluttua,
-"niin ettepä taitaisi niin hienostellen maistella pikaristanne ja
-lautaseltanne."
-
-"Koska te ette voi kärsiä ulkonaisia karsauksia, herra kuningas!"
-vastasi kreivi Henrik hymyillen, "niin suonette minun, katuakseni
-sisäisiä, paastota tänä iltana. Minä tein lupauksen pyhällä maalla, ja
-sen suorittamisen minä olen laiminlyönyt tähän iltaan asti."
-
-"No, antaa kuulua! Mikä lupaus se oli?"
-
-"Etten minä olisi iloinen enkä nauttisi rypäleen mehua, niin kauan kuin
-minun armollisen herrani ja kuninkaani otsassa on ainoakin ryppy, mihin
-minä olen syyllinen."
-
-"Se oli kaunis ja hurskas ajatus, uljas kreivi Henrik, vaikka se nyt
-vasta johtuikin mieleenne. No hyvä, ne rypyt, joista te puhutte, ovat
-jo silinneet, ja jälellä olevat eivät koskaan siliä, vaan syventyvät
-vain päivä päivältä. Kuitenkin tänä iltana me tahdomme iloita ja
-unohtaa kaikki vanhat surut. Eläköön arvoisa vieraamme, kreivi Henrik!"
-
-Kuningas tyhjensi pikarinsa, ja kaikki hänen miehensä tekivät samoin,
-paitsi vanha, kuiva kamarimestari Andreas, joka ei koskaan rikkonut
-mestari Henrik Harpestrengin lääkekirjan kohtuudensääntöjä.
-
-Kuningas antoi taas täyttää pikarit ja alkoi leikillisen keskustelun
-Junkker Strangen ja Astrad Fracken kanssa, jota kreivi Henrik hyvin
-viisaasti ja hienosti osasi pitää vireillä. Pikarit tyhjenivät
-sillävälin nopeasti, ja kaikki tulivat iloisiksi paitsi vanha
-kamarimestari, joka tavallisuuden mukaan istui harvasanaisena pöydän
-päässä, syrjempänä muista. Mutta sieltä hän piti tarkasti silmällä
-kaikkia, ja erityisellä huolella hän tarkkasi viekasta kreiviä, joka
-kyllä hyvin ahkerasti kohotteli maljaa huulilleen, mutta ei juonut
-melkein yhtään, näyttäen kuitenkin olevan iloisin heistä kaikista.
-
-Kamarimestarin toimesta torvensoittajat nyt alkoivat teltan vieressä
-olevalta mäeltä soittaa iloisia metsästyskappaleita ja reippaita
-sotalauluja. Vanha Andreas huomasi tämän yllätyksen miellyttävän
-kuningasta, ja hänen teräville kasvoilleen ilmeni omituinen ilme
-siitä aiheutuneesta ilosta, mihin sekautui se vastenmielisyyden
-tunne, joka hänellä aina oli soittoa kuullessaan. Kuningas uneksi
-nuoruutensa onnellisista päivistä; hän näki teltan edustalla olevat
-tulisoihdut vihertävien oksien välistä, ja onnellisten sotaretkien
-sekä Riibehuusissa vietettyjen loistavien voittojuhlien monet
-vanhat, rakkaat muistot välähtelivät elävinä hänen sielussaan. Mutta
-nyt torvensoittajat alkoivat soittaa kuninkaan lempikappaletta,
-sitä uljasta, espanjalaista ritaritanssia, jota hän oli tanssinut
-Berengarian kanssa tavatessaan hänet ensi kerran Schwerinin linnassa,
-ja jonka hän oli toistanut hänen kanssaan heidän hääiltanaan. Omituinen
-surumielisyys sekautui kuninkaan iloon; hän tarttui pikariin ja
-tyhjensi sen ääneti kuolleen nuoruuden morsiamensa muistoksi.
-
-"Tämä elämä on kuitenkin vain ihmeellinen seikkailu", sanoi hän
-hiljaa laskiessaan pikarin kädestään, "mutta korkein onni ja ilo ovat
-kuitenkin vain kesäyönunelman ihania taikalinnoja."
-
-"Se oli tosi sana, herra kuningas!" vastasi kreivi Henrik tekopyhästi
-hymyillen. "Mutta mitä vaihtelevampia seikkailut ovat, sitä hauskempia
-ne ovat minusta", lisäsi hän. "Kun minä näen oikein hauskaa unta,
-niin minun täytyy olla vuoroon taivaassa ja vuoroon helvetissä. Ei
-mikään ole ikävämpää kuin yksitoikkoinen onni; ei, ylös, alas! se on
-luonnonlaki, ja kristittynä me saamme tyytyä kaikkeen."
-
-"Mutta ei kuitenkaan helvettiin menemiseen, hyvä kreivini. Elkäämme
-toki pilkatko niin julkeasti!"
-
-"Onnesta ja onnettomuudesta sallittakoon kunnon kristityn laskea
-leikkiä!" sanoi kreivi Henrik. "Ja mitä muuta ovatkaan taivas
-ja helvetti? Ennen pyhiinvaellusmatkaani minäkin tulin usein
-tyytymättömäksi kesken iloani ajatellessani miten vaihtelevaa ja
-katoavaista se oli; mutta katsokaa, herra kuningas, tässä minulla on
-kaksi kalleutta, jotka minä sain pyhällä haudalla eräältä erakolta.
-Niitä katsellessa oppii oikean kristityn tavoin huomaamaan onnen
-vaihtelevaisuuden olevan meille sekä tarpeellisen että hyödyllisen.
-Katsokaa, tässä on jäännöksiä niistä palmunlehdistä ja jätteitä niistä
-purppuravaatteista, joita heitettiin meidän Herramme tielle hänen
-ajaessaan Jerusalemiin. Hurskas erakko vannoi minulle sakramentin
-kautta niiden olevan oikeita ja hän vakuutti varmasti, että se, joka
-kantoi niitä, ei joutuisi koskaan epätoivoon, vaikka hänen onnensa
-maailmassa vaihtelisikin. Jos tahdotte vastaanottaa ne minun kädestäni,
-herra kuningas, niin minä en ole tehnyt turhaan pyhiinvaellusmatkaani."
-
-"Kiitos, kiitos!" sanoi kuningas miettiväisenä, ottaen vastaan
-kuihtuneet ja valjenneet pyhäinjäännökset. "Mutta oletteko niin
-varmasti vakuutettu siitä, hyvä kreivi, ettette itse tule niitä
-tarvitsemaan?"
-
-"Minulla on monta samanlaista, herra kuningas, ja minä suon niin
-kernaasti ne teille", vastasi kreivi, "mutta te, joka olette niin
-onnellinen taivaan suosikki, ette tietysti koskaan niitä tarvitse.
-Mutta, jos sallitte, niin minä laulan teille hauskan laulun, jonka
-sama hurskas erakko lauloi minulle; kun hän, eräänä iltana pitkän
-paastoamisen jälestä kaikesta pyhyydestään ja hurskaudestaan huolimatta
-oli joutunut pieneen hutikkaan." Vastausta odottamatta kreivi Henrik
-alkoi naurettavan kimakalla lauluäänellään laulaa puoleksi hengellistä,
-puoleksi pilkallista juomalaulua, jonka mukaan aina joka värssyn
-loputtua oli juotava. Laulu oli hullunkurinen sekoitus saksaa ja
-latinaa. Kaikki nauroivat kreivi Henrikin sukkelasti sorahtelevalle
-äänelle, eikä kukaan muu kuin kamarimestari huomannut sen sopimattomia
-sanoja, joista hän vain osaksi sai selvän. Kaikki nauroivat ja joivat
-ahkerasti, niin että pian sekä kuningas, Junkker Strange että Astrad
-Fracke olivat päihtyneet; myöskin nuori Valdemar joi tavallista
-enemmän, mutta hän tuli siitä uniseksi eikä iloiseksi. Paksu Björn
-juomanlaskija ei ollut laiminlyönyt pitää huolta sekä omasta että
-muiden pikareista; nauraen ja hoiperrellen hän innokkaasti täytti
-virkatehtävänsä. Ainoastaan vanha kamarimestari oli selvä ja hän istui
-hiljaisena paikallaan, ottamatta osaa yleiseen iloisuuteen.
-
-"Nyt on jo myöhäistä!" sanoi kuningas lopulta, tarmokkaasti saaden
-entisen arvokkaan ryhtinsä. -- "Hulluudella on aikansa niinkuin
-kaikella muullakin. Nyt me lopetamme, niinkauan kuin leikki vielä on
-hyvä -- onhan huomenna pyhäpäivä."
-
-Vanha kamarimestari Andreas, jota kuninkaan nälkä oli estänyt lukemasta
-ruokarukousta ennen ateriaa, tahtoi nyt tavallisuuden mukaan lukea
-ruokakiitoksen; hän nousi kädet ristissä paikaltaan pöydän päästä,
-odottaen hiljaisuutta ja rauhaa. Mutta kuningas viittasi hänelle ja
-puisti päätään. "Antaa olla!" sanoi hän. "Tänä iltana meidän täytyy
-tulla toimeen ilman sitä, me emme tahdo pilkata Herraa sopimattomalla
-rukouksella! Viini on nyt melkein meidän mestarimme."
-
-Kreivi Henrik hymyili ja vakuutti hänkin saaneensa osansa; hän nousi
-hoiperrellen muiden mukana, näyttäen ylenmääräisessä ilossaan ottaneen
-esittääkseen Klaus Klumpen entisiä ilveitä, lisäten hullunkurisilla
-liikkeillä ja kaikenlaisilla hovinarrin eleillä yleistä iloisuutta.
-Hän toivotti kuninkaalle ja kaikille heille hyvää ja rauhallista yötä
-poistuen teltasta muka nukkumaan kohmelonsa laivalla.
-
-Junkker Strange, Astrad Fracke ja Björn juomanlaskija hoipertelivat
-nauraen ja leikkiä laskien kuningasteltan vieressä olevaan telttaansa.
-Kuningas ja nuori Valdemar poistuivat kuninkaallisen teltan sisimpään
-osaan, missä he, malttamatta riisuutua, heittäytyivät huolettomina ja
-väsyneinä vuoteilleen.
-
-Kuningasteltan ulkopuolella olevat tulisoihdut olivat palaneet
-loppuun. Junkker Strangen ja Atsrad Fracken sekä syrjempänä olevassa
-palvelijoiden teltassa olivat kynttilät sammutetut. Kaikki kuninkaan
-palvelijat nukkuivat; he olivat seuranneet herransa esimerkkiä
-eivätkä olleet säästellen maistelleet olutta tai simaa. Pienellä,
-rauhallisella saarella oli hiljaista kuin makuuhuoneessa. Kun ei
-minkäänlaista rauhattomuutta ollut odotettavissa, ei ollut ollenkaan
-asetettu vartijoita. Ainoastaan kuningasteltan uloimmassa osassa paloi
-vielä yksinäinen tulisoihtu. Vanha kamarimestari Andreas askarteli
-siellä hiljaa ja aavemaisena, puoleksi riisuutuneena valmistellen
-yksinkertaista, kovaa vuodettansa aivan kuninkaan ja prinssin
-vuodeosastoon johtavan käytävän eteen. Ennenkuin hän ajatteli levolle
-menoa, hän laski huolellisesti hopeapikarit ja viinikannut, ja talletti
-ne suureen, vaskihelaiseen kirstuun, missä sitäpaitsi säilytettiin
-iso joukko hopeaa ja kultaa. Senjälkeen hän otti kuninkaan rahat sekä
-jalokivet ja muut kalleudet ja muutamat tärkeät paperit, jotka kuningas
-oli jättänyt hänelle talletettaviksi, kätkien nämä tärkeät kapineet
-päänaluksensa alle. Sitten vasta, kun kaikki oli mitä huolellisemmin
-järjestetty, heittäytyi hän vuoteelleen, liitti laihat kätensä ristiin
-rinnalleen ja luki iltarukouksen. Hän nousi vielä kerran katsomaan
-tarvitsivatko kuningas tai prinssi hänen palvelustaan. Hän veti teltan
-sisemmän osan edessä olevan purppura esiripun syrjään ja kuultuaan
-heidän nukkuvan rauhallisesti, hän palasi hiljaa takaisin vuoteelleen,
-mutta jätti kuitenkin tulisoihdun palamaan.
-
-"Syntinen, jumalaton ilta!" mutisi hän. "Ovathan sentään kuninkaat ja
-ruhtinaatkin ihmisiä! Ei pöytärukousta, ei siunausta! -- Mutta kreivi
-nauroi häjysti. -- Hm! Jos minulla tänä yönä olisi täällä valveilla
-edes yksi selvä mies! Ei edes valpas Turva ole täällä, -- minkävuoksi
-koiratkin vietiin kreivin laivaan?"
-
-Oli kulunut jo pitkältä yli puolen yön. Tulisoihdut olivat palaneet
-loppuun. Vanha kamarimestari nousi taas huolestuneena vuoteeltaan.
-"Mitä hyödyttää minun täällä maata?" mutisi hän. "Onhan teltalla
-tuhannen aukkoa, joista voi pujahtaa sisään -- hm, musta kreivi lauloi
-ja nauroi kuin oikea piru." Teltassa oli pilkkosen pimeä. Hänen
-mielestään joku kuiskasi hänen läheisyydessään, ja kauhukseen hän
-kuuli jonkun liikkuvan aivan vieressään. Hän tarttui miekkaansa, mutta
-samassa hän tunsi neljän väkevän käsivarren tarttuvan itseensä, ja
-ennenkuin hän ehti huutaa, oli kapula hänellä suussa. Hän löi hurjasti
-ja epätoivoisesti ympärilleen; mutta hän oli vanha ja heikko eikä
-voinut mitään äänettömille, väkeville vastustajilleen.
-
-Samaan aikaan, jolloin tämä tapahtui teltan uloimmassa osassa, makasi
-kuningas vielä ensi unessaan. Prinssi Valdemar nukkui levottomasti
-ja oli juuri huutanut unissaan. Silloin kuningas heräsi hiljaiseen
-kahinaan ja aseiden helinään: hän nousi unen horroksissa vuoteelleen
-puoleksi istumaan ja hapuili miekkaansa.
-
-"Auttakaa, auttakaa, isä! minut on sidottu!" huusi nyt prinssi
-Valdemar; ja samassa kuningas tunsi jääkylmän, rautapanssarisen käden
-tarttuvan kaulaansa. "Vaiti, tyranni! tai te olette kuoleman oma!"
-kuiskasi kreivi Henrikin tuttu ääni. -- -- "Pankaa kapula pojan suuhun,
-miehet!"
-
-"Meidät on kavallettu!" huusi kuningas ja vapautti voimakkaalla
-liikkeellä itsensä väkivaltaisesta otteesta. Hän hypähti ylös ja
-työntäsi kavaltajan luotaan, mutta tunsi samassa syvän tikariniskun
-oikeassa sivussaan. Hän suistui maahan, ja lyödessään raivoisasti
-väkevillä, aseettomilla käsillään ympärilleen pimeässä, hän tunsi
-jalkansa köytettävän lujasti kiinni, ja hänen päänsä kiedottiin niin
-tiukasti vuodepeitteeseen, ettei hän voinut äännähtää ja tuskin
-hengittää. Pian hänen kätensäkin olivat sidotut, ja hän tunsi
-kahdeksan väkevän käsivarren kantavan itseään kylmään yöilmaan. Oli
-kirkas kuutamo, mutta kuningas ei nähnyt eikä kuullut mitään; hän oli
-melkein tukehtua. Suuttumus ja tuska olivat uuvuttaneet kaikki hänen
-aistimensa. Neljä aseellista miestä kantoi myöskin nuorta prinssiä,
-jonka kasvot olivat ilman peitettä; hänenkin kätensä ja jalkansa olivat
-sidotut, ja kapula teki hänet mykäksi. Kuu paistoi hänen silmiinsä,
-ja hän näki, että hänet ja isänsä vietiin metsään. Hän tunsi kreivi
-Henrikin, joka tarkasti kietoutuneena viittaansa ja paljastettu miekka
-kädessään, kalpeana ja vapisten astui heidän rinnallaan sekä matalalla
-äänellä kiirehti palvelijoitaan.
-
-"Saitteko ne toiset sidotuiksi?" kysyi kreivi kuiskaten.
-
-"Ne kolme ylhäistä herraa me sidoimme ja kapuloimme nukkuvina, ankara
-herra!" murahti raaka, karkea ääni. "Palvelusväki oli myöskin hyvässä
-hutikassa ja helposti ne käsiteltiin; meiltä pääsi pakoon vain pari
-pientä poikaa."
-
-"Puhu hiljaa, hiidessä, koira! Jos joku on päässyt pakenemaan, niin
-meidät saadaan pian ilmi. -- Vanhan lohikäärmeen saitte toki kuitenkin?"
-
-"Hän löi ja puri minua kuin paholainen. Hän sai kapulan pois suustansa,
-ja minun täytyi tukkia hänen suunsa tikarillani. Veljeni otti arkun ja
-rahat."
-
-"Hyvä on, kelpo Kunzini! Jos pääsemme kunnialla täältä, niin saat sinä
-veljesi kanssa puolet aarteesta. Nyt rivakasti ja varoen, Kunz! Ensiksi
-metsään -- sitten viidakon läpi laivaan! Tuuli on aivan vastainen --
-kylläpä tuuleekin aivan kirotusti. Teidän täytyy soutaa niin, että veri
-tirskuu sormienne päistä, mutta sitä ette tulekaan katumaan!"
-
-"Siitä te saatte itse vastata taivaalliselle isällemme!" mutisi vanha
-metsästäjä. "Minä pesen käteni, ankara herra! Jos joku tämän tähden
-joutuu helvetin paloon" -- --
-
-"Ole vaiti, koira! Se on minun asiani!" kuiskasi kreivi. Ja metsä
-peitti levottoman kuninkaanryöstäjän ja hänen saaliinsa.
-
-"Näitkö sinä heidät? Näitkö sinä heidät?" kuiskasi pieni kymmenvuotias
-poika, yllään vihreä, lyhyt nuttu ja vuohennahkalakki päässä,
-juostessaan viidakosta haukka molemmissa käsissään. "Hui, ne olivat
-rosvoja, Jens! Kenenkä he mahtoivat viedä mukanaan saaliina?"
-
-"Oi, armias Jumala!" valitteli hänen toverinsa, vieläkin pienempi
-poika, joka piteli kädessään nuoraa ja tyhjää haukanhäkkiä. "Minä
-annoin kuninkaan haukan lentää, -- oi, armias Jumala! Toinen oli nuori
-kuningas Valdemar, minä näin hänen kasvonsa, sillä kuu valaisi ne aivan
-selvästi. Hän oli aivan samannäköinen kuin Pietari Jenssenin Olavi, kun
-hän oli kirstussa."
-
-"Herra siunatkoon! Juostaan kuninkaan luo. Huudetaan apua! -- Auttakaa,
-auttakaa! Ryövärejä, ryövärejä!" huusivat nyt molemmat voimiensa
-takaa ja juoksivat kuningasteltalle. Siellä makasi kamarimestari
-Andreas verissään kuninkaan tyhjän vuoteen vieressä. Pelästyneet
-pojat pudistelivat häntä; hän hengähti vielä kerran syvään hapuillen
-kuninkaan vuodetta ja heitti henkensä. He juoksivat viereiseen
-telttaan. Siellä olivat Junkker Strangen ja Astrad Fracken vaatteet
-sekä aseet, ja Björn juomanlaskijan suuri tuppipuukko, mutta ei
-näkynyt ainoatakaan ihmistä. Meluten ja huutaen pojat juoksivat
-rannalle. Siellä seisoi kaksi kuninkaan palvelijoista neuvottomina ja
-alakuloisina käsiään väännellen, sill'aikaa kun eräs reipas, nuori
-venemies koetteli saada kuningaslaivaa tai jotakuta veneistä vesille,
-mutta kaikkiin oli porattu reijät, ja ne olivat vettä täynnä. "Mihin se
-musta saatana on kätkenyt oman veneensä!" huusi venemies.
-
-"Tänne viidakkoon -- mutta kuuletteko airojen loiskeen!
-He ovat jo vesillä. Jumala armahtakoon. Mitä nyt teemme?"
-
-"Heidän jälestään! Heidän jälestään!" huusi venemies.
-
-"Pieni vene kestää kyllä myrskyn. Tulkaa miehet, tarttukaa kiinni!
-Tulkaa mukaan, pojat! saatte äyskäröidä vettä!"
-
-Sen enempää arvelematta molemmat palvelijat sekä vanhin haukkapojista
-hyppäsivät veneeseen. Nuorempi pelkäsi ja viivytteli. Hänen annettiin
-olla. Vene työnnettiin rannasta, ja he soutivat voimiensa takaa.
-Voivotellen juoksenteli pieni poika yksin rannalla. Myrsky riehui
-kauheasti. Kirkkain kuutamo ja sysimustin pimeys vaihtelivat nopeasti,
-mustien pilvenhattaroiden riidellessä aivan saaren yläpuolitse. Nyt
-poika kuuli etempää hätähuutoja. Vuotava vene oli uponnut, mutta
-moniairoinen laiva eteni tuimasti taistellen kuohuvien laineiden halki.
-
-Huhu tuosta kuulumattomasta petoksesta ja kamalasta väkivallanteosta
-levisi kulovalkean tavoin maahan, eikä koskaan ole suurempi ja
-musertavampi suru kohdannut Tanskan kansaa. Huhut vielä suurentelivat
-onnettomuutta, ja muutamina päivinä jo kerrottiin kuninkaan ja hänen
-poikansa tulleen murhatuiksi. Nyt vasta huomattiin miten suuresti
-kansa oli rakastanut voittorikasta Valdemaria, hänen ankaruudestaan
-huolimatta. Kaikki jokapäiväiset askareet pysähtyivät. Näytti kuin
-salama olisi iskenyt kaikkiin linnoihin ja mökkeihin; lapset ja naiset
-vaikeroivat. Syvän surun ja kiihkeän suuttumuksen valtaamina miehet
-kokoontuivat kyläkokouksiin ja käräjille neuvottelemaan -- ei uudesta
-kuningasvaalista eikä siitä, miten maata nyt hallittaisiin -- vaan
-ainoastaan kostosta ja kuninkaan vapauttamisesta, jos hän vielä oli
-elossa.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU.
-
-
-Neljä päivää tuon suuren, onnettoman tapahtuman jälkeen oli valtakunnan
-neuvosto koolla Riibehuusin suuressa ritarisalissa, ja monet kuninkaan
-uskollisimmista läänitysmiehistä ja ritareista riensivät sinne.
-Keskellä neuvotonta ja pelästynyttä valtakunnanneuvostoa seisoi
-Pohjoisalbingin kreivi Albert, yllään musta sota-asunsa ja kasvoillaan
-mitä syvimmän surun ja pelottomimman vihan ilme. Hänen vieressään
-seisoi kreivi Otto hehkuvin poskin ja käsi suonenvedontapaisesti
-pusertaen miekan kahvaa. Vanha arkkipiispa Antero istui äänetönnä ja
-kalpeana nojatuolissa, kyynelet himmeissä silmissään. Paitsi sitä
-raskasta surua, joka painoi hänen mieltään, rasitti kunnianarvoisaa
-vanhusta sen lisäksi myöskin vaikea ruumiillinen tuska. Parantumaton
-ihotauti oli pakoittanut hänen pyytämään eron, ja hän oli jo
-jonkun aikaa vain odottanut paavin suostumusta luopuakseen
-arkkipiispansauvastaan ja kokonaan eroittautuakseen ihmisten
-yhteydestä. Tämä suuri, yleinen hätä oli nyt kutsunut hänet tänne
-kapitulihuoneen yksinäisestä lukukammiosta. Hän istui yksinään pöydän
-päässä syviin ajatuksiin vaipuneena, apotti Gunnarin kävellessä vihasta
-säihkyvin silmin kiivaasti edes takaisin liuskakivilattialla.
-
-"Hän elää! Hän elää! Kreivi Albert tietää sen!" kuiskasi toinen
-toiselle; ja kaikki odottivat jännityksellä mitä äsken saapunut
-sotapäällikkö puhuisi.
-
-"Niin, hän elää, meidän herramme ja kuninkaamme elää", sanoi kreivi
-Albert vihdoinkin matalalla äänellä. "Minulla on varma tieto siitä.
-Hän on tuotu vaarallisesti haavoitettuna, mutta elävänä Meklenburgiin.
-Kaikkien arveluiden mukaisesti he nääntyvät prinssin kanssa nyt
-jossakin tuon paatuneen Henrik Borwinin vankilatorneista, ehkä
-Lentzenissä tai Lesnitzissä."
-
-Yleistä osanoton huudahdusta seurasi syvä alakuloinen äänettömyys, ja
-silmänräpäyksen ajan vallitsi salissa haudanhiljaisuus.
-
-"Jalot herrat ja tanskalaiset miehet", alkoi kreivi Albert taas
-puhua -- "Tämä on kauhistuttava onnettomuus, ei koskaan ole suurempi
-onnettomuus kohdannut Tanskanmaata. Tuskin historia mainitsee tämän
-veroista tärisyttävää konnantyötä; senvuoksi tämä ennenkuulumaton
-rikos onkin lamauttanut meidät kauhulla ja pelolla. Mutta niin kauan
-kun Valdemar Seier elää, ja uskollisia Tanskan miehiä on olemassa, ei
-hätä ole toivoa suurempi -- niin kauan kun on pisarakin uskollista ja
-rehellistä verta meidän suonissamme, olisi häpeä kysyä: mitä on Tanskan
-tehtävä vapauttaakseen ja kostaakseen suuren kuninkaansa? -- Kaikkeen
-me olemme valmiit! -- Minä näen sen teidän kasvoistanne, jalot Tanskan
-miehet! Me olemme valmiit kaikkeen, ei ole niin suurta uhria, ettemme
-me siihen kantaisi viimeistä ropoamme, viimeisen veripisaramme me
-olemme valmiit vuodattamaan" -- --
-
-"Kostoa! Kostoa!" huusivat läsnäolijat kuin yhtenä miehenä, ja kaikkien
-kädet kohosivat, ja kaikkien silmät säkenöivät.
-
-"Eivät mitkään ajatukset omasta rauhasta, omasta onnesta ja
-menestyksestä, ystävistä ja sukulaisista, vaimosta ja lapsista --
-eivät mitkään suhteet, ei rakkauden eikä vihan -- ei edes meidän oma
-ajallinen kunniamme, jos niin sattuisi, saa estää tästä hetkestä
-asti meidän käsivartemme voimaa, meidän henkeämme ja sieluamme
-antautumasta suuren kuninkaamme palvelukseen hänen suuressa hädässään
-ja onnettomuudessaan, -- sen minä vannon, ja sen vannoo jokainen
-uskollinen tanskalainen minun kanssani! Ennemmin joutukoon maa ja
-valtakunta häviöön -- ja ennemmin kuihtukoon kätemme, ja tanskalaisten
-uskollisuus ja miehuus joutukoon maailman pilkattavaksi -- ennemmin
-kuihtukoon sydämemme, ja meidän silmiemme valo sammukoon iäisen
-kadotuksen yöhön -- ennenkuin jätämme sen häpeän ja häväistyksen
-kostamatta, ja suuren herramme ja kuninkaamme muukalaisten valtaan ja
-häpeälliseen vankeuteen. -- Siihen auttakoon meitä Jumala ja hänen pyhä
-sanansa."
-
-"Amen!" sanoi arkkipiispa ja nousi -- "Amen!" huusi apotti Gunnar.
-Kaikki vahvistivat tämän hirvittävän valan ja synkkä sotapäällikkö
-jatkoi: "Te vanhat, kunnianarvoisat herrat ja valtakunnan neuvosto,
-jotka ette enää miekalla ja keihäällä voi kostaa ja vapauttaa
-kuningasta! Hallitkaa te maata viisaudella, sill'aikaa kun minä ja
-jokainen tanskalainen mies, joka voi keihästä ja kilpeä kantaa, kuin
-yhtenä miehenä yhdistymme poistamaan tuon häpeätahran Tanskanmaan
-kunniasta. Me tahdomme kostaa tuolle kunniattomalle ritarille, me
-tahdomme oikeudenmukaisesti rangaista koko kristikunnan alhaisimman
-petturin, jonka vertaa maan päällä ei ole ollut, siitä asti kun se
-nielasi hirviön joka kavalalla suutelolla petti meidän taivaallisen
-herramme ja kuninkaamme! -- Kuolema ja kirous Schwerinin kreivi
-Henrikille! Kuolema ja kirous hänen ystävilleen ja suojelijoilleen!"
-
-"Kuolema ja kirous heille!" toistivat katkeroituneet ja kiihoittuneet
-ritarit.
-
-"Eikä kyselkö mitenkä sen toteutamme!" jatkoi uljas kreivi Albert.
-"Tässä minä seison, petetyn kuninkaan ystävä ja sisarenpoika. Tässä
-seisoo urhoollinen serkkuni Otto, Lüneburgin kreivi; tanskalainen
-äiti on meidät molemmat synnyttänyt; Tanska on meidän syntymämaamme
-ja Tanskan suuri kuningas meidän sukulaisemme ja herramme. Me olemme
-hänen rinnallaan monta kertaa johtaneet Tanskan sotajoukot kunniaan
-ja voittoon, ja kreivi Henrikin ystävät, ruhtinaat ja keisarit ovat
-häveten paenneet Pohjoisalbingin rajoilta. Jokainen ritari ja mies
-joka nyt tahtoo taistella meidän lippumme alla kuninkaan vapauden ja
-Tanskan kunnian puolesta, hänet me otamme avosylin vastaan, ystävänä ja
-aseveljenä, vaikka hän olisi verivihollisemme. Tästä lähtien, siihen
-asti kunnes kuningas istuu vapaana ja kostettuna valtaistuimellaan,
-on meillä vain yksi verivihollinen, yksi viha ja yksi tahto: Vapaus
-Valdemar Seierille! Kuolema ja kirous hänen ystävilleen!"
-
-Meluava hyväksymishuuto kajahti salissa.
-
-Nyt astui lattian yli kookas ritari sininen teräspanssari yllä,
-kypäränsilmikko suljettuna ja valkoinen risti punaisessa kilvessään.
-Hän tervehti kokoontuneita jääden seisomaan kreivi Albertin vastapäätä.
-"Vapaus Valdemar Seierille! Kuolema ja kadotus hänen vihollisilleen!"
-sanoi hän lyöden auki kypäränsilmikkonsa. Riisen Kaarlo seisoi
-säkenöivin silmin peloittavan appensa edessä, ja synkän kreivin
-silmistä osui häneen salamoiva katse; ehdottomasti kreivin käsi
-puristautui miekankahvan ympäri. Mutta Kaarlo katsoi rohkeana ja
-rauhallisesti hänen ylpeisiin, katkeroituneisiin kasvoihinsa. "Ankara
-kreivi Albert! Minun entinen asemestarini ja herrani!" sanoi hän. "Te
-näette sen miehen silmienne edessä, joka odottaa kiroustansa teidän
-suustanne ja kuolemaa teidän voimakkaasta kädestänne. Minä annan teille
-ritarisanani siitä, etten minä tahdo välttää tuomiotanne ja kostoanne
-sitten kun sen aika joutuu. Mutta Jumala taivaassa ja teidän jalo,
-tanskalainen ritaristonne on kuullut teidän valanne ja ritarillisen
-sananne: Tästälähtien siihen asti, kunnes kuningas istuu vapaana ja
-kostettuna valtaistuimellaan, on meillä vain yksi tahto, yksi viha ja
-yksi verivihollinen!"
-
-"Oikein, se on vannottu!" vastasi kreivi kolkolla äänellä ja kalpeni
-hillitessään suuttumustaan. "Mutta jos ette tahdo ärsyttää minua yli
-voimieni, Riisen Kaarlo", jatkoi hän äänellä, joka tuntui kuuluvan
-kuin maan alta -- "niin sulkekaa kypäränsilmikkonne ja elkää näyttäkö
-minulle teidän vihattuja kasvojanne, ennenkuin minä autuuteni valaa
-rikkomatta koko maailman nähden voin rusentaa julkean otsanne."
-
-Kaarlon silmissä kiilsi kyynel; mutta hän kumarsi ääneti ja sulki
-kypäränsilmikkonsa sekä palasi hiljaa hämmästyneiden ritarien joukkoon.
-
-Yleinen äänettömyys seurasi; vasta muutaman silmänräpäyksen kuluttua
-oli kreivi Albert toipunut ja voittanut entisen rauhallisuutensa. Vanha
-arkkipiispa Antero oli lähestynyt sanoakseen muutaman sovittavan sanan,
-mutta nähdessään sotapäällikön raudankovilla kasvoilla leppymättömän
-vihan ilmeen, hän liitti kätensä yhteen ja näytti rukoilevan; mutta
-hänen huuliltaan ei kuulunut ainoaa sanaa.
-
-Kreivi Albert jakoi nyt lyhyesti ja vakavasti tarpeelliset
-käskyt päälliköille, johtajille ja ritareille. Jätettyään
-valtakunnanneuvostolle ja arkkipiispalle huolenpidon sotaveron
-lähettämisestä kansalle hän poistui kokouksesta.
-
-Kreivi Albertin musta ratsu odotti levottomana linnanpihalla. Synkkä
-sotapäällikkö astui lujin, kiivain askelin alas linnan portaita.
-Hänen raskas sotamiekkansa kilahti kiviä vasten, ja hänen ankarasta
-katseestaan loisti suuren ja kamalan koston toivo. Hän hypähti
-satulaansa, ja nuori aseenkantaja, joka piteli oritta, hypähti syrjään,
-pelästyen sen rajuja liikkeitä. "Seis!" huusi kreivi äreästi, ja
-tulinen eläin seisoi liikkumattomana. "Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän
-ihmetellen avatessaan ja lukiessaan pienen viestikapulan, joka oli
-silkkilangalla kiinnitetty hänen satulaansa. Kreivi tuijotti kapulaan
-ja kalpeni: "Poika, kuka on käynyt hevosen luona?"
-
-"Ei kukaan, ankara herra!" vastasi aseenkantaja vavisten. "Ei kukaan
-muu kuin eräs mielipuoli naisparka, joka äsken teitä kysellessään
-taputteli oritta. Hän poistui heti, enkä minä nähnyt minne hän meni."
-
-"Helvetillinen ajatus!" mutisi kreivi ja ratsasti hitaasti
-linnanpihalta.
-
-Kun Riisen Kaarlo astui ulos ritarisalista, antaakseen kreivi Albertin
-käskyn mukaan heti koota ja varustaa lippumiehistönsä, tunsi hän
-voimakkaan kädenlyönnin olkapäällään. Hän kääntyi, ja kreivi Otto
-seisoi hehkuvin poskin hänen edessään katsellen häntä ystävällisesti ja
-osanottavasti. "Uskollinen, kunnon Kaarlo!" sanoi Otto. "Emmekö enää
-koskaan voi tulla ystäviksi niinkuin ennen? Yhdistäähän onnettomuus nyt
-kaikkien sydämet ja kädet."
-
-Kaarlo löi kypäränsilmikkonsa auki, ja hänen rehellisillä kasvoillaan
-oli syvän tuskan ilme; hänen sielussaan risteilivät kaikki vanhat
-muistot omituisen sekavien ystävyyden ja suuttumuksen tunteiden
-ohella. "Te olette ollut minulle hyvin rakas, kreivi Otto!" sanoi hän
-liikutettuna. "Ja, elävän Jumalan kautta, minä rakastan teitä vieläkin
-kuin omaa veljeäni. Tässä on käteni: siksi kunnes kuningas on vapaa ja
-kostettu, kunnes tämä suuren onnettomuuden aika on ohitse, olemme me
-ystäviä elämässä ja kuolemassa" -- --
-
-"Aivan oikein, uljas Kaarlo, elämässä ja kuolemassa!" toisti Otto ja
-puristi lämpimästi ja kiihkeästi hänen kättään.
-
-"Mutta jos elävinä pääsemme tämän kuninkaan ja maan kovan koetusajan
-läpi", jatkoi Kaarlo, ja hänen kasvoillaan oli taas synkkä,
-intohimoinen ilme, "eikä kreivi Albertin leppymätön käsi ole saanut
-minua rusennetuksi -- niin minä olen ritari ja veli, ja onnettoman
-sisareni kunnian puolesta minä taistelen teidän kanssanne elämästä ja
-kuolemasta. Ottakaa siitä pantiksi tämä minun ritarillinen hansikkaani!"
-
-"Mitä? Oletko tosissasi, Kaarlo!" kysyi Otto. "Tahdotko matkia
-asemestariasi olemalla yhtä leppymätön ja itsepäinen kuin hän? Eikö tuo
-vanha, typerä juttu jo voi unohtua?"
-
-"Ei, ylpeä Lüneburgin kreivi!" vastasi Kaarlo heittäen hansikkaansa
-hänen jalkoihinsa. "Ei ennenkuin häpeä on poistettu, ja se häväistys on
-tehty voimattomaksi, jolla te hurjassa ylimielisyydessänne loukkasitte
-puhdasta ja rehellistä ritarinimeä. Jos te olette mielestänne liian
-ylhäinen ja hieno vastaanottamaan halvan ritarin hansikasta, ja jos te
-kuninkaallisen syntyperänne nojalla tahdotte välttää minun loukatun
-kunniani puhdistamista, niin totta totisesti minä tahdon sinä päivänä,
-jona näen kuninkaan vapautettuna, julistaa teidät hänen ja koko Tanskan
-ritariston nähden kunniattomaksi ritariksi."
-
-"Haa, kuolema ja kirous!" huudahti Otto ja tarttui kiivaasti
-hansikkaaseen. "Uskallatteko te näin puhua minulle! No, tulkaa siis
-heti! Teidän ei tarvitse hetkeäkään kauemmin epäillä, ettei Lüneburgin
-kreivi Otto uskaltaisi vastaanottaa teräshansikasta!"
-
-"Sitä en ole milloinkaan epäillyt, uljas Otto!" vastasi nyt Kaarlo
-rauhallisena. "Ilman panttiakin minä uskon sinua. Mutta anna nyt
-minulle hansikkaasi niinkuin sinäkin sait minun, ja siihen asti
-kunnes aika joutuu, jolloin miekka, ratkaisee välimme niin, Pyhän
-Mikaelin kautta, sinun ei tarvitse kuulla ainoaakaan loukkaavaa sanaa
-huuliltani. Minä luotan myöskin siihen, että sinä et mainitse sitä
-nimeä, joka meidän välillämme olkoon kuolemantaistelun tunnussana!
-Siihen hetkeen asti olkaamme yksimielisiä aseveljiä, ja vaikka minä
-kaatuisinkin miekkasi kautta, säilyy ystävyyteni sinuun kunniani
-kanssa!"
-
-"Omituinen haaveilija!" sanoi Otto leppyneenä, vetäessään hansikkaansa
-kädestään ja ojentaessaan sen hänelle. "Tuossa saat panttini! Minä
-lunastan sen milloin sinä vain tahdot. Mutta jos meidän todellakin
-täytyy taittaa niska toisiltamme, niin olet aivan oikeassa siinä, että
-se voi tapahtua muulloinkin, sillä nyt meillä on muutakin tekemistä."
-Sitten he syleilivät sydämellisesti toisiaan ja poistuivat käsitysten
-linnasta.
-
-Vasta senjälkeen kun kreivi Albert ja nuo molemmat nuoret, kiivaat
-ritarit olivat poistuneet valtaneuvostosta, voi rauhallisempi ja
-vakavampi neuvottelu alkaa. Kreivi Albertin ja kaikkien ritarien
-kiihkoinen into vapauttaa ja kostaa kuningas katsottiin sekä turhaksi
-että vaaralliseksi.
-
-"Minä sain aamulla salaisen viittauksen", sanoi arkkipiispa, "enkä minä
-tiedä onko se vihollisen tai ystävän lähettämä: tämä viestikapula oli
-rukouslavitsallani; minä pyydän teidän pitämään sen sisällön salassa,
-ettei minkäänlainen perätön huhu lamauttaisi kansan intoa kuninkaan
-pelastamisessa. Kuulkaa mitä siinä sanotaan!" Ja nyt hän luki ne samat
-sanat, jotka samanlaisessa viestikapulassa olivat pelästyttäneet kreivi
-Albertin: "Elä härnää sutta, niinkauan kun sinun kätesi on sen kidassa!"
-
-Kaikki vaikenivat ja tuskallinen levottomuus kuvastui vanhojen herrojen
-kasvoilla.
-
-"Tulkoon tämä varoitus joko viholliselta tai ystävältä", alkoi
-viimeinkin apotti Gunnar puhua, "niin me emme saa sitä ainakaan
-ylönkatsoa: kuningas ja hänen poikansa ovat hänen verivihollisensa
-vallassa. Jos tuo viekas petturi itse tällä varoitussanalla tahtoo
-sitoa kaikkien tanskalaisten kädet, niin on kuitenkin totta: vain yksi
-viittaus hänen kätyreilleen, ja silloin on Tanskan ylpeys ja viimeinen
-toivo menetetty. Vain pelkonsa keisaria ja toisia ruhtinaita kohtaan
-estää hänet murhaamasta, kuninkaallisia vankejaan. Minä neuvoisin
-senvuoksi, jalot herrat, että te viipymättä lähettäisitte pikaviestin
-tapahtuneesta rikoksesta keisari Fredrikille Capuaan, sekä hänen
-pojalleen, kuningas Henrikille Saksaan, vaatien heiltä avustusta. Sillä
-vaikka he salaisesti iloitsisivatkin meidän voittorikkaan kuninkaamme
-onnettomuudesta ja ehkä toivoivat siitä hyötyvänsä, niin täytyy heidän
-kuitenkin kunniansa säilyttääkseen ryhtyä asiaan, joka välittömästi
-koskee kaikkia voideltuja ja on rikos kaikkien laillisten kuninkaiden
-majesteettia vastaan."
-
-Apotti Gunnarin myönnettiin olevan oikeassa. Mutta arkkipiispa arveli
-vieläkin tehokkaammaksi esittää asian paaville kaikessa kauhistavassa
-valossaan ja vaatia häntä jumalallisen virkansa nojalla julistamaan
-rauhan Herran voidelluille sekä murtamaan pannansäteellä hänen
-vankilansa.
-
-Päätettiin seurata molempia neuvoja. Apotti Gunnar laati heti kirjeet
-keisarille ja hänen pojalleen. Hurskas arkkipiispa tarttui itse melkein
-nuorekkaan tulisesti kynään ja sommitteli kirjeen paaville esittäen
-mitä hehkuvimmin värein voittoisan Valdemarin suuret ansiot kirkon ja
-kristikunnan palveluksessa. Hän kuvaili Valdemarin kuninkaallisena
-ristiritarina, joka mahtavammin ja voimakkaammin kuin kukaan pyhän
-haudan puolesta taistelijoista oli lujittanut ja vahvistanut kirkon
-vallan Pohjolassa. Sitten hän kertoi kreivi Henrikin kunniattomasta
-ja törkeästä rikoksesta sillä voimalla, minkä hänessä herätti hänen
-rakkautensa kuninkaaseen ja hänen kauhistuksensa kreivi Henrikin
-menettelystä. Hän todisti, ettei Schwerinin kreivin käytöstä mitenkään
-voinut lieventää heikomman itsepuolustuksena ylivoimaista anastajaa
-ja pakollista lääninherruutta vastaan. Hän myönsi kyllä kuninkaan
-läänitysherruuden Schwerinissä perustuvan väkevämmän ylivoimaan ja
-aseonneen. Mutta samalla hän kuitenkin huomautti, että tämä oikeus oli
-saavutettu ritarilain mukaan avonaisessa ja rehellisessä taistelussa,
-eikä se ollut ainoastaan keisarin ja paavin vahvistama, vaan itse
-voitettu läänitysmieskin oli alistunut siihen uskollisuusvalallaan.
-Sitä valaa ei ainoakaan kristitty ritari ole oikeutettu omavaltaisesti
-rikkomaan. Hän todisti lopuksi, että kreivi Henrik sekä ritarikin että
-roomalaisen kirkontunnustuksen mukaan ehdottomasti oli tuomittava
-valapattoisena, kunniattomana ritarina ja jumalattomana petturina,
-koska hän, ilman kristikunnan pyhän isän vapauttamista valastaan,
-omavaltaisesti oli sen rikkonut, ja koska hän ilman muodollista
-sotajulistusta, jopa valheellisen ystävyyden nojalla, oli häpeällisesti
-pettänyt läänitysherransa ja kuninkaansa.
-
-"Mutta jumalallisen totuuden nimessä!" sanoi hurskas arkkipiispa
-lakaten kirjoittamasta. "Minä en voi salata teiltä, hyvät herrat, sitä
-mikä kirjoittaessani joka rivillä tunkeutuu mieleeni, mutta josta minä
-en tahdo kirjoittaa pyhälle isälle. Niin totisesti, voimakkaampi ja
-vanhurskaampi käsi kuin Schwerinin kreivi Henrikin, on kohdannut meidän
-suurta mainehikasta kuningastamme. Samassa kun tuo viheliäinen turve
-vieritti kumoon suuren kuorman, kohtasi ankara Herran rangaistus jaloa
-sankarihenkeä, joka hurmautuneena suuruudestaan ja valtiasvoimastaan
-unohti korkeimman kunnian omansa tähden; mutta kuningasten tuomari on
-armahtavainen -- elkäämme joutuko epätoivoon!"
-
-Hän vaikeni ja sulki kirjeen.
-
-"Oi, jospa olisin vielä voimakas ja terve!" huokaili hän luettuaan
-kirjeen ja annettuaan sen toisille. "Minun sanani ovat laimeat. Herra
-suokoon niille siunauksensa ja voimansa. Mikä olen minä, että tahdon
-pelastaa hänen voideltunsa? Olenko minä oikeutettu väistämään Herran
-rankaisevaa kättä kuninkaan pään päällä? Herra itse on rangaissut minut
-saastaisella taudilla, joka lamauttaa minun jalkani ja saattaa minut
-arvottomaksi astumaan Pyhän Pietarin valtaistuimen eteen puhuakseni
-herrani ja kuninkaani puolesta elävin ja hehkuvin sanoin. Kuka ottaa
-nyt viedäkseen pyhälle isälle tämän minun viimeisen rukoukseni hänelle
-ja kristikunnalle?"
-
-"Minä, minä!" huudahti apotti Gunnar tulisesti ja hypähti paikaltaan.
-"Enhän ole läheskään niin arvokas tähän lähettilästoimeen kuin te,
-arvoisa Herra. Onnettomassa taudissannekin, josta huokailette, te
-olisitte kuitenkin tuhat kertaa puhtaampi kuin minä Pyhän Pietarin
-valtaistuimen edessä. Ainoastaan rakkauteni isänmaahan ja kuninkaaseen
-uskallan asettaa teidän rinnallenne. Jos Jumala ja pyhä neitsyt sen
-suovat, niin ei minulta puutu voimakkaita eikä sattuvia sanoja, silloin
-kun on kysymyksessä kuningas Valdemarin vapaus ja pelastus. Uskokaa
-minulle kirjeen vienti, arvoisa herra! Vielä tällä hetkellä minä lähden
-täältä, enkä minä lepää, ennenkuin olen nähnyt pyhän kaupungin! Enkä
-minä palaa Tanskaan enkä teidän hurskaiden kasvojenne eteen, ennenkuin
-minä, samoinkuin teidän uljas veljenne aikoinaan, voin kohdata kuningas
-Valdemarin verivihollisen taivaallinen salamansäde mukanani, sillä minä
-rusennan hänet, vaikka hän seisoisi korkeimman alttarin edessä!"
-
-"Ainoastaan teille, apotti Gunnar!" vastasi arkkipiispa, "me voimme
-uskoa toivorikkaimmin ja suurimmalla luottamuksella tämän viestin.
-Menkää Jumalan nimeen! Herran enkelit olkoot mukananne tällä
-vaarallisella matkalla! Ehkä te ette enää näe minun kasvojani tässä
-maailmassa, mutta jos nerokkaasti toimitatte tämän työn, kiitän
-ja ylistän minä teitä siitä, kun kohtaamme toisemme taivaallisen
-valtaistuimen edessä viimeisenä tuomiopäivänä. Rauha olkoon teille!"
-
-Näin sanottuaan hän ojensi apotille kirjeen tehden kolmella sormellaan
-siunauksen merkin häntä kohti kuitenkaan koskematta häneen.
-
-Apotti Gunnar polvistui ja lausui liikutettuna tavanmukaisen
-kaavakkeen: "Kuolemaan!" [in articulo mortis] ja aikoi tarttua hurskaan
-arkkipiispan käteen painaakseen sen huulilleen; mutta arkkipiispa veti
-äkkiä pois kätensä: "Elä kosketa minuun!" sanoi hän surumielisesti ja
-tuskallisesti: "Elkää antako minun onnettoman tautini tarttua teihin
-ja estää teidän pyhää retkeänne! Minä toivon hänen kauttansa, joka
-spitalisetkin parantaa, että minä, kun me taas tapaamme, voin silloin
-ojentaa teille puhtaamman käden ja antaa teille veljessuudelman
-armiaan Isämme valtaistuimen juurella. Herra olkoon meidän ja kaikkien
-teidän kanssanne!" Näin sanottuaan hän purskahti itkuun, peittäen
-kunnianarvoiset kasvonsa piispanvaippaansa ja kumartui yhteenliitetyin
-käsin pöytää vasten rukoilemaan.
-
-Apotti Gunnar nousi hyvin liikutettuna ja poistui kiireesti
-arkkipiispan ja äänettömän, vakavan valtaneuvoston luota.
-
-Ennen tunnin kuluttua voimakas ja innokas Gunnar apotti ratsasti
-Riibestä lukuisan aseenkantajajoukon saattamana, mukanaan ritari Juhana
-Ganz ja herra Niilo Mule, joiden piti viedä kirjeet keisarille ja hänen
-pojalleen.
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU.
-
-
-Yhdeksäntoista pitkää kuukautta oli melkein kulunut, ja monet
-ihmettelivät, ettei vieläkään ollut ryhdytty ratkaiseviin toimiin
-kuninkaan ja hänen poikansa vapauttamiseksi. Koko kansaan oli
-levinnyt lamauttava pelko siitä, että kreivi Henrik ryhtyisi vieläkin
-väkivaltaisempaan rikokseen. Kreivi Albertin ankarat käskyt, kreivi
-Oton raju kiivaus ja Riisen Kaarlon väsymätön toimeliaisuus eivät
-kyenneet voittamaan tätä yleistä pelkoa, joka sai urhokkaimmatkin
-ritarit aroiksi ja epävarmoiksi, vieläpä lamauttaen sotapäälliköiden
-ja kuninkaan läheisempien miesten innon. Neuvottomuus kuvastui
-kaikkien kasvoilta, itse kreivi Albert epäili salaisesti ryhtyä
-tuohon ratkaisevaan toimenpiteeseen, jota hän kuitenkin alati näytti
-kiirehtivän.
-
-Kuninkaan poissaololla, ja maan hallinnon hajaannustilalla oli pian
-huolettavat seuraukset. Kaikilla aloilla, mistä voimakas ylempi
-hallinto puuttui, huomattiin turmiollista velttoutta. Merirosvot,
-joita ei miesmuistiin oltu nähty Tanskassa, tulivat nyt rohkeimmiksi,
-ahdistellen rannikoita nälkäisten kaarneiden tavoin niinkuin ennen
-kansalaissotien onnettomina aikoina, Sven Grathen hallitessa. Metsät
-olivat täynnä rosvoja ja ryöväreitä. Talonpoikien karja anastettiin
-laitumilta, luostareitakin ahdisteltiin ja rosvottiin. Maan sisäinen
-turvallisuus vaati kaksinkertaisen ponnistuksen ja tarkkaavaisuuden.
-Sotilaitten, jotka olivat kokoontuneet kreivi Albertin lipun ympärille,
-täytyi usein kiirehtiä sen luota rosvoja hätyyttelemään ja ottamaan
-kiinni rikoksellisia. Valtionrahasto oli tyhjennetty, ja kansa, joka
-oli köyhtynyt niin monissa sodissa, ei voinut suorittaa sotaveroa.
-
-Oli surullinen jouluaatto vuonna 1224. Kaarisenkartanossa istuivat
-linnan asukkaat hiljaisina ja alakuloisina takkavalkean ympärillä, eikä
-edes Thorgeir Danaskjald löytänyt kanteleestaan yhtään säveltä, jolla
-olisi voinut ilahduttaa itseään tai muita.
-
-Tuon onnettoman kevätillan jälkeen, jolloin ritari Kaarlo jätti
-heidät, oli heille samoin kuin kaikille tanskalaisille saapunut vain
-mitä pelottavampia ja huolestuttavimpia sanomia. Tuo suuri, yleinen
-maasuru kuninkaan ja prinssi Valdemarin vankeudesta näytti myöskin
-täällä syrjäyttäneen kaikki muut surut ja huolet. Julkisena tunnettuna
-tapauksena tiedettiin täälläkin miten kreivi Albert, tästä yhteisestä,
-suuresta hädästä huolimatta, oli vastaanottanut uskaliaan vävynsä,
-ja Rigmor-rouva näytti nyt luopuneen kaikista sovinnontoiveista.
-Kaarlo ei ollut nähnyt vaimoaan eikä lapsiaan tuon illan jälkeen. Hän
-seurasi ankaraa sotapäällikköä ääneti ja uskollisesti, kypäränsilmikko
-suljettuna, ollen väsymätön täyttäessään kaikki ne toimet, jotka olivat
-uskotut hänelle kuninkaan ja maan puolustuksessa. Isä Saxon koulussa
-nuori ritari oli oppinut sen taidon, joka niihin aikoihin vielä oli
-harvinainen eteviin millekin ritareille: hän kirjoitti sujuvasti kuin
-pappi, eikä ollut siten aivan eroitettu Rigmoristaan. Vanha Martti
-oli kylläkin hidas, mutta uskollinen ja varovainen rakkausviestien
-kulettaja, ja Kaarisenkartanon hiljaisen jouluillan vieton iloksi hän
-oli tuonut tervehdykset ja kirjeet nuorelta isännältään. Palkaksi
-hän senvuoksi istuikin takan ääressä kauniin emäntänsä vieressä ja
-hänen täytyi herransa sijasta, tervetulleena vieraana, tyhjentää
-viinipikarinsa ja aterioida rakkaan isäntäväkensä joulupöydässä.
-
-Kaarlon kirje oli kirjoitettu Odenseessa, ja siinä puhuttiin niinkuin
-aina enimmäkseen kuninkaasta sekä niistä toimenpiteistä, joihin oli
-ryhdytty kuninkaan vapauttamiseksi. Hän kertoi kirjeessään ankaran,
-väsymättömän kreivi Albertin vihdoinkin koonneen sotajoukon, kulkien
-nyt Hampuria kohti. Hän oli synkkä ja äänetön kuten aina; ei kukaan
-aavistanut hänen aikeitaan; hän lähetteli usein sanansaattajia viemään
-kirjeitä ja toimittamaan salaisia asioita. Kaarlolle hän oli uskonut
-tärkeän sanansaattajatoimen kuninkaan uskollisille miehille Fyenillä
-ja sen pienemmillä saarilla. Parin päivän kuluttua Kaarlo palaisi
-takaisin pääjoukkojen luo. "Kreivi Henrik pelkää meitä", kirjoittaa hän
-edelleen, "hän vapisee mahtavan vankinsa tähden -- ei mikään vankila
-ole hänelle kyllin varma. Kuningas ei ole enää Lesnitzin ahtaassa,
-pyöreässä vankilatornissa. Oi Rigmor!" kirjoitti tässä osanottavainen
-ritari, ja käsiala oli epäselvä ja vaikea lukea. "Siellä ei suurella
-kuningas Valdemarilla ole kuin kuuden jalan suuruinen huone vihaansa
-purkaakseen -- ja ennen oli kokonainen kuningaskunta hänen suurelle
-sielulleen liian ahdas. Eikö jokainen uskollinen ja rehellinen sydän
-pakahdu suuttumuksesta ja häpeästä. Siten tuo katala juhtasielu
-kostaa vangitulle leijonalle! Ei edes tuo ahdas, lujasti varustettu
-häkki ollut kyllin varma petturin mielestä. Elben eteläpäässä olevaan
-Dannebergiin, lujaan ja luoksepääsemättömään rosvolinnaan, on nyt
-Tanskan ylpeys ja toivo suljettu. Puhutaan keisarin väliintulosta;
-mutta ei kukaan luota häneen; he ovat kaikki pettureita." Kirje päättyi
-innokkaasen rukoukseen onnettoman kuninkaan puolesta, sekä siunatessaan
-lopuksi Rigmoria ja lapsiaan kirjoittaja ilmaisi siinä mitä
-voimakkaimmin hillityn jälleennäkemisen ikävän ja salaisen pelon heidän
-turvallisuudestaan. Hän pyysi Rigmoria ja Thorgeiria noudattamaan
-mitä suurinta varovaisuutta sekä pitämään linnan tarkasti sulettuna
-kuin ankarimman sotatilan aikana. Hän tuntui sillä varoittavan heitä
-ryöväreistä ja rosvoista. Lopuksi hän lisäsi vielä, että kreivi
-Albertin äänettömyys heidän asioistaan oli aivan hirvittävä.
-
-Rigmor oli antanut sytyttää lampun ja luki kirjeen vielä uudelleen. Hän
-istui kauan ääneti pergamentti kädessään; sitten hän äkkiä nousi ja
-syleili lapsiaan harvinaisen kiihkeästi. Pikku Albert istui Thorgeirin
-polvella, ja hänen ilonansa oli heläytellä epävireisiin joutunutta
-kannelta. Pieni Hedvig istui nukkuen jakkaralla, pää hiljaisen
-Margareta neidon sylissä. Äidin kiihkeästä syleilystä hän säpsähtäen
-heräsi ja alkoi itkeä, mutta soma Margareta neito helisteli hänelle
-avainnippuaan, ja herttainen lapsi oli taas heti iloinen.
-
-"Näinä rauhattomina aikoina, hurskas Margareta, sinä olisit hänelle
-melkein parempi äiti kuin minä!" sanoi Rigmor. "Minä ihailen myöskin
-teidän kärsivällisyyttänne, hyvä Thorgeir! Ettehän toki anna tuon
-vallattoman pojan aivan rikkoa kanneltanne?"
-
-"Sellaisena se parhaiten soveltuu niihin lauluihin, joita nyt laulan!"
-sanoi Thorgeir alakuloisena. "Ei sentään", jatkoi hän, luoden
-hellän katseen Kaarlon ja Kristinan kauniiseen sisareen ja näytti
-häpeävän alakuloisuuttaan. "Jos Margareta neiti voi hurskaasti ja
-kärsivällisesti veisata virsiä teidän arvoisan anoppinne kanssa, ja
-vanha Martta äitikin voi rauhallisesti kertoa satuja lapsille, niin
-voinen kai minäkin laulaa toivorikkaita lauluja tänä ahdistuksen
-aikana, ainakin juhlallisena jouluiltana, jolloin koko maailma iloitsee
-suuresta Lunastaja-kuninkaasta."
-
-"Aivan oikein, kunnon Thorgeir", sanoi Rigmor, "laulakaa meille
-hurskas, rauhallinen joululaulu, ennenkuin menemme levolle tänä iltana!
-Kyllä olemme saaneet tarpeeksi asti kuulla valituslauluja. Niin kauan
-kuin kansa vain kädet ristissä suree, ei kuningas Valdemaria vapauteta
-vankeudesta."
-
-"Totisesti, te saatatte meidät kaikki häpeään, jalo rouva!" sanoi
-Thorgeir sydämellisesti ja nousi. "Seisoessanne tuossa edessäni
-te näytätte melkein sankarittarelta. Sill'aikaa kun minä laulan
-surulauluja, ja koko Tanska vaikeroi, on teillä tuhannen uskaliasta
-ajatusta, ja te olette tuhannella eri tavalla tahtonut pelastaa
-kuninkaan."
-
-"Vahinko vain, että ne ovat ainoastaan ajatuksia ja kauniita unelmia!"
-vastasi Rigmor. "Ilmalinnoja kykenemme kaikki rakentelemaan; mutta mitä
-voi tehdä silloin kun minun voimakas läänikään ei uskalla liikahtaa
-peläten tekevänsä pahan pahemmaksi? Oletko sinä nähnyt Dannebergin
-linnan, vanha Martti?"
-
-"Olen kerran autuaan herra vainajani kanssa kulkenut sen ohitse",
-vastasi Martti. "Se on kuin kotkanpesä vuoren huipulla, joka
-äkkijyrkästä kohoaa Elbestä, eikä sinne kissakaan kiipeä. Mutta jos
-tunnen oikein mustan kreivi Henrikin, niin ei hän jätä kuningasta sinne
-kovinkaan kauaksi aikaa, nähtyään teidän ankaran herra isänne meidän
-sotajoukkomme etunenässä Elben toisella rantamalla."
-
-"Onko hänellä vielä muitakin vankilaluolia ja ryövärilinnoja?"
-
-"Voi varjele! Niistä hänellä ja hänen ystävillään ei ainakaan ole
-puutetta, jalo rouvani! Pahin niistä kaikista lienee kuitenkin hänen
-oma kirottu koiranluolansa Schwerinin linnantornissa; se on kuuluisa
-kautta koko Saksanmaan. Hän on rakennuttanut tornin niin lujaksi,
-ettei perkelekään sitä valloita; se onkin ollut helppoa: sillä se on
-saarella, ja sitä on melkein mahdoton lähetä."
-
-"Mutta minun isäni on kuitenkin kerran osoittanut, ettei se ole
-mahdotonta!" vastasi Rigmor rohkeasti. "Mutta sano minulle, Martti!"
-kysyi hän oltuaan ensin pitemmän aikaa vaiti. "Näittekö te tänne
-tullessanne rosvoja, sanotaan niitä vilisevän joka taholla?"
-
-"Kyllä minä kuulin niistä puhuttavan, jalo rouva, mutta itse minä
-en nähnyt mitään. Kyllä minä olisinkin antanut heille sellaisen
-kyydin miekallani, että he olisivat maanneet otsa rusennettuna
-murskaksi. Muuten minä kehoittaisin teitä pitämään linnaa tarkasti
-suljettuna, ja elkää te Margareta neidin kanssa menkö kovinkaan kauas
-ilman vartijoita. Sillä, suokaa anteeksi suora puheeni, tuo typerä
-roistojoukko kuuluu mielivän melkein enemmän kauniita rouvia ja
-neitosia kuin karjaa, kultaa ja vanhaa luostariviiniä."
-
-Rigmor hymyili; mutta Thorgeir Danaskjald kuunteli totisen
-tarkkaavasti. "Siten eivät meidän varovaisuustoimenpiteemme kuitenkaan
-olleet niin turhia, kuin te väitätte, jalo Rigmor rouva!" sanoi
-hän miettivästi. -- "Eikä minun tarvitse hävetä ollessani täällä
-Kaarisenlinnan päällysmiehenä suojelemassa näitä jaloja naisia,
-silloin kun muut ritarit ja sotilaat kokoontuvat kreivi Albertin lipun
-ympärille."
-
-"Minä olen kauan säälinyt teidän asemaanne täällä", vastasi Rigmor
-rouva. "Minä en itse puolestani usko vaaraa täällä kovinkaan suureksi,
-ainakin omasta puolestani voisin vapauttaa teidät lupauksestanne. Sekä
-linnanvouti että talonmiehet voivat pitää linnan suljettuna: olisi
-paljon tärkeämpää, että te nyt laulaisitte sotalauluja miehille kuin
-surulauluja naisille."
-
-Mutta Rigmor katui heti sydämenpohjasta näitä loukkaavia sanojaan ja
-ojensi punastuen Thorgeirille kätensä. "Jalo, uljas Thorgeir!" sanoi
-hän lämmöllä. "Vaikka näytänkin kiittämättömyydellä palkitsevan teidän
-uhrauksianne tähteni, niin minä siunaan kuitenkin teitä viattomien
-lasteni puolesta, joille te olette melkein isää hellempi. Heidän ja
-tämän aran neitosen tähden minä kuitenkin pyytäisin teitä pitämään
-lupauksenne ja jäämään Kaarisenkartanoon siksi kunnes Kaarlo palaa
-takaisin."
-
-Thorgeir suuteli ääneti hänen kättään. Hän tunsi lupauksensa sitovan
-itseään, ja vieläkin enemmän pidätti häntä Margaretan hellä ja ujo
-katse.
-
-"Siis te jäätte?" kysyi Rigmor-rouva. "Tietysti, jalo rouva! Jos en
-voikaan kilpailla mainehikkaiden sankaritöiden ritaripalkinnoista,
-enkä innostaa sotilaita laulullani, mihin ehkä kykenisin, niin voinen
-kuitenkin täältä levittää lohdutusta ja uskallusta kansaan, eikä kukaan
-ole oikeutettu sanomaan, että minä en pitänyt sanaani vaan jätin ne,
-jotka olivat uskotut minulle hädässä."
-
-Tähän selitykseen oli Rigmor tyytyväinen, mutta hän ei sietänyt
-Thorgeirin juhlallista puhetapaa. Hän ivaili ja nauroi taas viisasten
-miesten varovaisuutta, kiusaillen Thorgeiria tavallisuuden mukaan
-sillä väitteellä, ettei rakastuneesta runoilijasta ollut naisten
-suojelijaksi. Mutta säälien punastuvaa Margaretaa hän aloitti heti
-toisen keskustelun, ja pian vallitsi jotenkin iloinen mieliala. Nuori,
-oikullinen emäntä sai monta hauskaa pilanaihetta Margareta neidon ja
-vanhan Martan ryöväripelosta. Hän innostutti kasvattiäitinsä kertomaan
-vanhoja rosvojuttuja; kun sitten vanhan imettäjän ja Margareta-neidon
-jännitys oli ylimmillään, hypähti Rigmor äkkiä ylös huutaen: "tuolla he
-ovat!" nauraen heille sydämenpohjasta saadessaan heidät pelästyksestä
-kirkaisemaan. Mutta Rigmor muuttui usein kesken iloaan totiseksi, ja
-illalla lasten maata mennessä hän oli harvinaisen liikutettu; pantuaan
-lapsensa nukkumaan heidän pienoisiin korivuoteisiinsa hän palasi
-makuuhuoneesta kyynelsilmin.
-
-Jouluiltasta alettaessa Margareta luki tavallisuuden mukaan
-pöytärukouksen, eikä kukaan kuunnellut sitä hartaammin kuin Thorgeir
-Danaskjald.
-
-Vanha, kuuro anoppi istui ääneti kunniapaikallaan ylinnä pöydän
-päässä. Hän huokasi syvään, katsahtaessaan sille paikalle, missä hänen
-ritarillinen poikansa tavallisesti istui. Kaikki ymmärsivät hänen
-ajatuksensa. Rigmorkin huokasi; mutta samassa hänen tummat silmänsä
-loistivat niin veitikkamaisesti ja iloisesti, kuin näkisi hän taas
-miehensä istuvan omalla, paikallaan.
-
-Margareta-neito oli, ennenkuin he istuivat pöytään, virittänyt salaa
-Thorgeirin kanteleen, minkä taidon hurskas mestari oli hänelle
-opettanut. Nyt hän ojensi sen Thorgeirille ja pyysi häntä laulamaan.
-Thorgeir otti mielellään kanteleen polvelleen ja lauloi ylistyslaulun
-kuninkaan ja hänen miestensä kunniaksi, kuvaillen innostuksella
-Volmar-taistelua sekä Dannebrog-lipun ihmetyötä. Senjälkeen hän tarttui
-pikariinsa, juoden ensiksi Valdemar Seierin vapauttamisen ja onnen
-maljan, ja sitten hänen uskollisten miestensä terveydeksi, etupäässä
-kreivi Albertin ja Riisen Kaarlon. Kun nyt näin rohkeasti muistettiin
-kaikkia poissaolevia ystäviä, puhelivat Margareta-neiti, Rigmor ja
-vanha imettäjä surumielin myöskin Kristina parasta, joka nyt vietti
-toisen jouluaattonsa vihittynä nunnana Vestervikin luostarissa.
-
-Antamansa lupauksen muistaen Thorgeir lauloi vielä hurskaan,
-rauhallisen joululaulun, ja liikutettuina suuren taivaallisen kuninkaan
-kunniaksi viritetyistä sydämellisistä ja mieltä ylentävistä sävelistä
-kaikki toivottivat toisilleen rauhallista joulua sekä onnellisempaa
-uutta vuotta, mennen sitten kukin levolle.
-
-Vanha Martti aikoi matkustaa aikaisin seuraavana aamuna. Ettei muka
-talossa siitä syntyisi minkäänlaista häiriötä, oli Rigmor asettanut
-niin, että hän voi kaikessa hiljaisuudessa poistua kartanosta niin
-aikaisin kuin halusi.
-
-Kun Kaarisenkartanon asukkaat seuraavana aamuna kokoontuivat
-aamiaiselle, kaivattiin nuorta talonrouvaa. Häntä odotettiin
-messuaikaan asti, mutta häntä ei vain kuulunut, ja pelästyneinä
-etsittiin häntä turhaan kaikkialta.
-
-Thorgeir oli epätoivoissaan. Hän kuuli nyt vasta linnanportin olleen
-Rigmor rouvan käskystä auki koko yön Martin vuoksi, ja hän pelkäsi
-joko ryövärien tai kreivi Albertin salaa antaneen ryöstää tyttärensä.
-Mutta sitten hän lopulta huomasi pienen kirjelapun kanteleensa kielten
-välissä ja luki hämmästyksekseen leikillisen soimauksen Rigmorilta
-siitä, ettei muka ollut paremmin suojellut häntä ryöväreiltä. Kirjeensä
-lopussa hän vakuutti vakavasti, että oli sekä turhaa, että hänelle
-ja heille kaikille vaarallista etsiä häntä. Hän kielsi myöskin heitä
-lähettämästä ritari Kaarlolle minkäänlaisia huolettavia tietoja
-Kaarisesta.
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Kirkkaana tammikuun pakkasaamuna aurinko kimalteli huurteisilla
-sarkateltoilla Elben varrella, minne kreivi Albert oli pystyttänyt
-leirinsä, ja missä tuhannet kiiltävät keihäät ja sotakirveet hohtivat
-vaunujen, vallilinkojen ja liehuvien lippujen välillä. Siellä
-tungeskeli edestakaisin ratsumiehiä, jousimiehiä ja haarniskasotureita.
-Suuren päällikköteltan eteen pystytteli nuori, kookas ritari
-valkorististä Danebrog-lippua. Kreivi Albert oli saanut tärkeitä
-sanomia Saksasta. Hän istui nahkatakki yllään telttapöydän ääressä,
-nojaten poskeaan käteensä ja tuijotti tärkeisiin kirjeisiin, aina vähän
-päästä puistellen arvelevasti päätään. Eräässä teltan nurkkauksessa
-seisoi hinterä sinisilmäinen poika, posket likaisina ja mullan
-värisinä, lakki syvään otsalle painettuna. Hänen vihreä asetakkinsa,
-oli tavallista pitempi, ja pitkäkarvaisten väljien nahkahousujen alta
-näkyivät pukinnahkaiset puolisaappaat, jotka näyttivät olevan aivan
-liian suuret, ollen sidotut hihnalla hoikan nilkan ympäri, etteivät
-putoaisi. Poika hieroi hyvin ahkerasti tomua ja likaa sotapäällikön
-kannuksista, mutta hän näytti olevan tottumaton tähän työhön, sillä
-hän pudotti usein nahkapalasen kädestään. Hänen liikkeensä olivat
-harvinaisen kepeät ja sulavat, mutta samalla ujot kuin lapsen, silloin
-kun se ensi kerran saa ylleen uuden puvun.
-
-Kreivi Albert viittasi, ja ujo soihtupoika toi hänelle kultakannukset.
-
-"Huonosti puhdistettu!" murahti päällikkö ja antoi hänen kiinnittää
-ne jalkaansa. "Jos et huomenna tee työtäsi huolellisemmin, saat mennä
-matkoihisi! Tänne haarniska!"
-
-Soihtupoika juoksi kepeästi kuin lintu hakemaan mustaa haarniskaa ja
-kiinnitti vapisevin käsin sen hihnat.
-
-"No, miksi vapiset?" kysyi kreivi lempeämmin. "Etkö uskalla katsoa
-minua silmiin? Poika, jos tahdot palvella kreivi Albertia, täytyy
-sinun olla rohkea ja pelkäämätön sekä voida sietää kovempiakin sanoja.
-En minä sinulle pahaa tarkoittanut. Hyvä on, anna nyt ritarin astua
-sisään!" Soihtupoika juoksi teltan ovelle ja sanoi muutaman sanan
-vahdille, jonka tehtyään hän palasi soppeensa ja alkoi puhdistella
-herransa kypärän töyhtöä.
-
-Heti senjälkeen Riisen Kaarlo astui sisään kypäränsilmikko suljettuna,
-seurassaan kaksi voimakasta ritaria, jotka hänen viittauksestaan
-kantoivat raskaan nahkasäkin sisään ja poistuivat laskettuaan sen
-sotapäällikön jalkojen juureen.
-
-"Tässä on kultaa ja hopeaa pyhän Knuutin kiltaveljeksiltä!" sanoi
-Kaarlo. "Nyborgin vanha linnanherra Ludolph oli kuollut; mutta kirje
-täytti tehtävänsä. Minun käskettiin palauttaa se teille takaisin,
-ankara herra, sekä sanomaan, että kahta vertaa isompi summa voidaan
-vielä saada kootuksi, kun sama kirje lähetetään pormestari Yvaldille
-Roskildeen tai Odenseen kiltaveljille. Sitäpaitsi seuraa mukanani 400
-hyvin asestettua ratsumiestä porvareita ja talonpoikia."
-
-Kreivi Albert kuunteli Riisen Kaarlon kertomusta kertaakaan häneen
-katsomatta, tai vastaamatta hänelle sanallakaan. Hän ojensi vain
-kätensä vastaanottaakseen kirjeen sekä nyökäytti hänelle ja näytti
-senjälkeen liikutettuna katselevan suurta vahasinettiä, mihin pyhän
-Knuutin kuva ynnä valtikka, ja kruunu olivat kuvatut.
-
-Kaarlo kumarsi ääneti ja poistui hiljaa, syvästi huoaten.
-
-Kreivi Albert jäi joksikin aikaa istumaan samaan asentoon. Sitten hän
-viittasi vartioille, ja nyt kokoontuivat päälliköt ja ritarit telttaan.
-Riisen Kaarlo oli myöskin heidän joukossaan, mutta hän jäi seisomaan
-kaikkien takimaiseksi. Soihtupoika asettui nöyrästi ylipäällikön tuolin
-taakse. Nyt kreivi Albert nousi ja tervehti kokoontuneita ritareita.
-
-"Jalot ritarit ja Tanskan miehet!" sanoi hän. "Te ihmettelette
-luultavasti kaikki, että niin monta kuukautta on kulunut, enkä minä
-ole vielä vienyt teitä kuningas Valdemarin vankilaan irroittamaan
-hänen kahleitaan ja rusentamaan kuoliaaksi hänen verivihollistaan.
-Minä olisin voinut sen tehdä: sydän on polttanut rinnassani ja miekka
-kädessäni, mutta salainen viittaus on lamauttanut käsivarteni voiman
-ja täyttänyt sieluni pelolla -- voitonkin suhteen. Mitä auttaisi meitä
-ja Tanskaa, jos murtaudumme kuninkaan vankilaan ja löydämme hänet ja
-hänen kuninkaallisen poikansa salamurhattuina kahleissaan? Ei ole niin
-alhaista konnantyötä, ettei Schwerinin kreivi Henrik uskaltaisi ryhtyä
-siihen. Katsokaa, senvuoksi minä olen epäillyt. Voiko joku ritari tai
-jalosukuinen mies syyttää minua velttoudesta tai pelkuruudesta?"
-
-"Ei, ei kukaan maailmassa!" vastasivat kaikki. "Kuninkaan henki ennen
-kaikkia."
-
-"Niin, ennen kaikkea!" toisti kreivi Albert katkerasti. "Vieläpä
-ennen omaa hyvää nimeämme ja ajallista kunniaamme. Mutta pyhän
-Mikaelin nimessä, se uhri on minulle kalliimpi kuin tuhat ihmishenkeä.
-Aikakirjat mainitsevat ehkä nimeni häpeän tahraamana; ehkä soaistut
-jälkeläisemme sanovat pilkaten ja ylenkatsoen: Pohjoisalbingin kreivi
-Albert antoi kuninkaallisen enonsa, nääntyä vankilassa eikä ottanut
-askeltakaan pelastaakseen häntä. Haa, jos se, joka niin sanoo, tietäisi
-mitä rehellisen ritarin täytyy kärsiä nähdessään paljastettu miekka
-kädessään käärmeen veljensä kaulalla, mutta ei voi murskata sitä
-rusentamatta heitä molempia! -- Kuningas ei ole enää Dannebergin
-linnassa: hänet on viety Schweriniin" -- --
-
-"Schweriniin!" huusivat kaikki. "Voi, sitä linnaa on mahdoton
-valloittaa."
-
-"Ei mikään linna ole voittamaton, Schwerin kaikkein vähimmin, sen olen
-kokenut", jatkoi ylipäällikkö. "Mutta missä pyövelinmiekka riippuu
-hiuskarvasta jalon vangin pään päällä, siellä on kurjinkin hökkeli
-mahdoton valloittaa."
-
-"Mutta suokaa anteeksi, ruhtinaallinen serkkuni!" keskeytti kreivi
-Otto hänet kiivaasti. "Miksi me seisomme täällä? Miksi seisomme miekka
-kädessä, kun emme uskalla sitä käyttää? Minkävuoksi olemme suurilla
-ponnistuksilla koonneet tämän sotajoukon? Mitä varten Riisen Kaarlo
-kokosi kiltaveljesten kullan? Mitä tekemistä on kaikilla näillä
-urhokkailla miehillä, jotka nyt ovat kokoontuneet teidän lippunne
-ympärille?"
-
-"Rauhoitu, uljas serkkuni!" vastasi ylipäällikkö. "Kuulkaa minua
-loppuun, aseveljeni! Arkkipiispa ja valtakunnanneuvosto on
-kiinnittänyt kaiken toivonsa neuvotteluihin. Kaikki sellainen on
-minulle vastenmielistä. Mutta minä kyllä myönnän sen tähän asti
-näyttäneen järkevimmältä. Te tiedätte, että jo kauan sitten lähetettiin
-pikaviestit sekä keisarille että paaville. Paavilta ei vielä ole
-saapunut minkäänlaisia kuulumisia; mutta keisari neuvottelee kreivi
-Henrikin, uskollisen, rakkaan miehensä kanssa, joksi hän kutsuu häntä,
-ja viekas Hildesheimin piispa Konrad on välittäjänä. He vaativat
-kaikkien vendiläisten ja pohjois-saksalaisten maiden luovuttamista,
-mutta kuningas kieltäytyy jyrkästi suostumasta. Kuulkaa edelleen!"
-jatkoi hän katkerasti nauraen. "Nordhausenin valtiopäivillä keisarin
-poika on tinkinyt kuin hevoshuijari kruunatuista päistä, tarjoamalla
-kreivi Henrikille viisitoista kannua Reininviiniä molemmista
-kuninkaista. Eivätkö ole arvokkaita neuvottelijoita ja jaloja ystäviä?"
-
-"Häpeä ja häväistys molemmille ystävyksille!" huusivat katkeroituneet
-ritarit.
-
-"Ja mitä luulette heidän ystävyytensä ja sovittelunsa tarkoittavan?"
-jatkoi kreivi Albert. "Kuninkaan vapauttamistako? Ei, siitä on ollut
-vain näön vuoksi puhetta. Ei, keisarillinen vankeus kreivillisen sijaan
--- se on tarkoituksena" -- --
-
-"Kuolema ja kirous niille roistoille!" huusivat kaikki.
-
-"Täytyykö meidän siis odottaa siksi kunnes mokomakin kunniallinen
-sovittelu on allekirjoitettu ja sinetillä varustettu?" alkoi kreivi
-Albert taas puhua. "Holstein on eronnut heistä; kreivi Henrik piirittää
-Lauenborgia; Nuori, maanpakolainen kreivi Aadolf, Werlen Henrik sekä
-Bremenin uusi piispa ovat yhtyneet häneen. Vihollinen ei enää piile,
-vaan uskaltaa ryhtyä meitä ahdistamaan. Sitä vain minä olen odottanut.
-Taivas olkoon kiitetty! Nyt se on tapahtunut. Kun nyt etenemme, täytyy
-taistelun syntyä, ja silloin on hetki käsissä, jolloin me voimme kostaa
-ja vapauttaa suuren, onnettoman kuninkaamme!"
-
-"Eteenpäin, eteenpäin, taisteluun!" huusivat kaikki ritarit
-ja päälliköt, ja kreivi Albertin käskystä koko leiri ryhtyi
-lähtövalmistuksiin.
-
-Keskellä pahinta, yleistä hälinää, ratsumiesten ja vaunujen lähtiessä
-leiripaikalta, kreivi Albertin uusi soihtupoika seisoi ylipäällikön
-teltan edustalla, pidellen suitsista herransa sotaoritta, ja hänellä
-oli täysi työ hillitessään tulista eläintä. Samassa tuli vanha Martti,
-hyvin pelästyneenä ja hätäisenä ja alkoi rauhoittaa kärsimätöntä ratsua.
-
-"Taivaan Jumalan nimessä, jalo rouva!" kuiskasi hän. "Elkää toki enää
-jatkako tätä vaarallista leikkiä! Ette suinkaan te aio taisteluun?"
-
-"Luulitko sinä minun lähteneen tänne vain saappaita ja kannuksia
-puhdistamaan?" kysyi Rigmor, jonka vain vanha, uskollinen palvelija
-tunsi tässä valepuvussa. Rigmor oli vastustamattomalla puhetaidollaan
-ja melkein ruhtinaallisella mahtavuudellaan pakoittanut Martin olemaan
-hänen uhkarohkean yrityksensä äänettömänä auttajana.
-
-"Voi sentään, jos minun nuori herrani saa tämän tietää, olen minä
-kuoleman oma!" valitteli Martti ja väänteli käsiään. "Minä rukoilen
-teitä kaikkien pyhimysten ja marttyyrien nimessä, armollinen rouva,
-sallikaa minun viedä teidät turvalliseen paikkaan, ennenkuin taistelu
-alkaa!"
-
-"Uskotko sinä kreivi Albertin tyttären pelkäävän nähdä paljastettuja
-miekkoja?"
-
-"Voi en, te olette liiankin rohkea! Mutta jos teille tapahtuisi jokin
-onnettomuus, rakkahin, armollisin rouva!"
-
-"Vaiti, vanhus! Minä en enää ole lapsi. Voin kai minäkin suorittaa yhtä
-paljon kuin jokin soihtupoika. Tuo vain tänne pieni norlantilaiseni!
-Kyllä minä sill'aikaa pitelen ratsua".
-
-"Mutta sehän potkii teidän päänne puhki, armollisin rouva! Te pitelette
-suitsia liian tiukalla. Voi minua typerää pöllöä, kun en ymmärtänyt
-mikä onnettomuus tästä seuraisi!"
-
-"Jos et vaikene kuin muuri, niin on sekä minun että nuoren herrasi
-henki vaarassa!" kuiskasi nyt Rigmor nähdessään isänsä täysissä
-sotavarustuksissa astuvan teltasta.
-
-Martti vaikeni äkkiä ja kiirehti hakemaan pientä norlantilaista, jolla
-hänen itsepäinen rouvansa oli paennut hänen kanssaan Kaarisesta.
-
-"Sallitteko te, ankara herra, minun kantaa ja puolustaa pyhää
-ristilippua?" sanoi nyt Riisen Kaarlo, astuen kypäränsilmikko
-suljettuna kreivi Albertin eteen.
-
-"Meidän aikomuksemme ei ole tällä kertaa voittaa taivaallisilla
-merkeillä ja ihmeillä!" vastasi kreivi Albert katkeran
-ylenkatseellisesti. "Se joka omavaltaisesti toi tuon ihmelipun
-Slesvigistä, säilyttäköön sen, ja vastatkoon siitä kuninkaalle ja
-kirkolle. Mutta, joka tahtoo taistella minun johdollani -- seuraa
-Pohjoisalbingin herttuan lippua!"
-
-"Jos uskotte nokkoslehden onnea tuottavammaksi kuin ristin, ankara
-päällikkö", vastasi Kaarlo tukahuttaen suuttumuksensa, tuntien
-samalla syvää surua, "niin sallikaa siis Riisen Kaarlon puolustaa
-Pohjoisalbingin herttuan lippua sydänverellään!"
-
-"Hyvä on, herra ritari!" vastasi synkkä ylipäällikkö, "puolustakaa siis
-nokkoslehteäni, mutta elkää pudottako sitä vaikka se polttaisi!"
-
-Riisen Kaarlo kumarsi äänettömänä, käsi uskollisella rinnallaan,
-ja poistui molempien lippujen luokse. Alakuloisena hän otti
-suuren ristilipun ja säilytti sen huolellisesti kokoonkäärittynä
-nahkakoteloon, minkä hän kiinnitti satulansa taakse. Senjälkeen hän
-tarttui vihreiden nokkoslehtien koristamaan herttualliseen lippuun ja
-hypähti reippaasti sotaratsunsa selkään.
-
-"Sinä rakas, uskollinen Kaarlo!" kuiskasi valepukuinen soihtupoika.
-"Jos tietäisit missä Rigmorisi nyt seisoo, niin taitaisipa lippu
-polttaa kättäsi" -- --
-
-"Poika, kuinka kauan annat minun odottaa!" huusi kreivi Albert äreästi.
-"Mitä sinä siinä jaarittelet ratsulleni?"
-
-Rigmor talutti heti rauhoittuneen ratsun lähemmäksi telttaa. Sotaratsu
-tunsi isäntänsä äänen, seisoen hiljaa kuin lammas, siksi kunnes hän oli
-päässyt sen selkään; sitten se hirnahti ylpeydestä ja ilosta. Salaman
-nopeudella ylipäällikkö ratsasti kokoontuneen sotajoukon etunenään.
-Häntä seurasi hinterä soihtupoika norlantilaisellaan sekä vanha Martti,
-joka ei tällä kertaa epäillyt jättää isäntäänsä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sill'aikaa kun molemmat sotajoukot kohtasivat toisensa Mölnin luona,
-ja siellä oteltiin aamusta iltaan kestävä taistelu, jonka onnettomat
-seuraukset ovat kylläkin tunnetut, oteltiin toinen, vaikka salainen
-taistelu vangitun kuninkaan vapauden puolesta erään naisen sydämessä,
-jota yhteinen hätä ja onnettomuus vastustamattomasti vetivät tuon ennen
-niin mahtavan sankarin puoleen.
-
-Onneton kreivitär Audacia, joka varomattomasti ihaillessaan kuningasta
-oli menettänyt sekä rauhansa että maineensa, huokaili nyt myöskin
-jonkinlaisessa vankeudessa melkein saman katon alla kuin kuningas.
-Mustasukkainen kreivi Henrik oli hirmuhaltian julmuudella antanut
-sulkea puolisonsa samaan syrjäiseen, vankilantapaiseen huoneeseen
-Schwerinin linnassa, missä kreivitär Ida ennen oli asunut. Kreivittären
-peittämätön osanotto vangittua kuningasta kohtaan tämän istuessa
-vangittuna Lesnitzissä ja Dannebergissä oli yhä vain vahvistanut
-kreivi Henrikin epäluuloja hänen uskottomuudestaan. Kiusatakseen häntä
-vieläkin enemmän hän oli sulkenut kuninkaan juuri siihen torniin, joka
-oli aivan vastapäätä sitä huonetta, minne kreivitär oli lukittu. Sieltä
-hän joka päivä näki miten kurjasti ja nöyryyttävästi ylhäistä vankia
-kohdeltiin.
-
-Siitä hetkestä asti, jolloin kreivitär Audacia omin silmin oli
-nähnyt kuljetettavan suurta kuningasta kahlehdittuna kuin alhaisinta
-pahantekijää ristikkoikkunansa ohi torniin, siitä hetkestä oli kaikki
-usko hänen hirmuvaltiaan puolisonsa ihmisyyteen sammunut hänen
-sielustaan. Hän ylenkatsoi ja vihasi häntä nyt yhtä paljon kuin hän
-sääli vangitun kuninkaan surkuteltavaa alennustilaa. Hän näytti
-vapautuneen kaikista velvollisuuksista puolisoa kohtaan, joka oli niin
-halpamaisesti häväissyt ja kohdellut häntä, ja hän mietti vain miten
-voisi pettää hirmuvaltiaan ja vapauttaa sekä itsensä että kuninkaan
-julmasta vankeudesta.
-
-Kreivitär Audacia ei ollut enää sama kaunis, kukoistava nainen, jonka
-miellyttävä olento ihastutti raainta, huimapäistä soturiakin. Huolet
-ja surut olivat vuosien kuluessa voimakkaasti vaikuttaneet hänen
-ulkomuotoonsa; siihen vaikutti osaltaan myöskin salainen katumus
-suuren kuninkaan osoittaman suosion aikaansaamasta turhamaisesta
-itserakkaudesta, joka oli tuottanut hänelle niin paljon tuskaa ja
-häpeää. Hänen kärsimystensä jalompi puoli loi usein hänen olentoonsa
-ylevän, hiljaisen ristinkantajan leiman. Mutta hänen miehensä raaka
-mustasukkaisuus ja häpeällinen kohtelu oli tehnyt hänen mielensä
-katkeraksi, samalla antaen hänen kärsiville kasvoilleen terävän ja
-vähemmän kauniin ilmeen, ja vahvistaen monessa tuon yleisen epäluulon,
-ettei hän ollutkaan aivan syytön kärsimyksiinsä. Hänen käytöksensä ja
-koko olentonsa ylevyys herätti kaikkialla osanottoa ja kunnioitusta.
-Erittäinkin linnan naispalvelijat tunsivat syvää sääliä häntä kohtaan,
-ja hänen salaisena suosijanaan oli Kunz Punanenän veli, vanha
-rajavahti, joka tuolla tärkeällä ryöstömatkalla tekemiensä ansiokkaiden
-palveluksien palkaksi oli korotettu linnan pihavoudiksi. Sinä päivänä,
-jona kuningas vangittiin, hän oli vienyt kreivin salatut palvelijat
-hyvin varovasti laivasta metsään, mistä hyökkäys tehtiin. Hän oli
-ollut poraamassa reijät kuninkaallisiin laivoihin sekä viemässä pois
-kaikki kalleudet ja kultaa ja hopeaa sisältävän arkun, joita uskollinen
-kamarimestari Antero oli puolustanut viimeiseen asti. Mutta kun hän
-ja hänen veljensä eivät saaneetkaan niin suurta osaa kuin heille
-oli luvattu, alkoi myöskin tästä raa'asta hurjasta miehestä kreivi
-tuntua liian ankaralta sekä puolisoaan että vangittua kuningasta
-kohtaan. Erään uskollisen palvelijattarensa avulla kreivitär oli nyt,
-puolisonsa poissaollessa, ryhtynyt neuvottelemaan pelastuskeinoista
-viekkaan pihavoudin kanssa, ja lupaamalla hänelle suuret palkinnot hän
-oli kokonaan voittanut tämän puolelleen. Kreivitär oli lopullisesti
-ilmaissut hänelle pakosuunnitelmansa, pannen sen viekkaaseen ja
-varovaiseen täytäntöönpanoon kaiken toivonsa.
-
-Juuri kun tähän uhkarohkeaan yritykseen salaisesti valmistauduttiin,
-tuotiin linnaan tieto Mölnin luona syntyneestä suuresta taistelusta,
-vain muutaman peninkulman päässä Schwerinistä -- kerrottiinpa voiton
-epäilemättä kallistuneen kreivi Henrikin ja hänen liittolaistensa
-puolelle. Nyt täytyi kiirehtiä, ja pako määrättiin samaksi illaksi,
-pari tuntia Ave Marian jälkeen. Vanha pihavouti oli toimelias ja
-varovainen; hän lörpötteli tuttavallisesti äreän vanginvartijan
-kanssa ja kutsui hänet hauskoihin juominkeihin kreivi Henrikin
-voiton kunniaksi. Kreivitär vietti koko päivän mitä tuskallisemmassa
-jännityksessä. Vangitulla kuninkaalla ei ollut minkäänlaista aavistusta
-siitä, miten uutterasti työskenneltiin hänen vapauttamisekseen.
-
-Oli ilta. Neljä satuloitua hevosta oli piiloitettu linnansillan
-lähelle. Ankara, sydämetön vanginvartija makasi päihtyneenä
-vuoteellaan. Linnan palvelijat ja vartijat laulelivat iloisina
-linnantuvassa, juoden niin innokkaasti herransa terveydeksi, ettei
-yksikään heistä enää pysynyt jaloillaan. Pihavouti oli ottanut
-haltuunsa vankilan avainkimpun sekä sulkenut vahtikoirat talliin,
-kreivitär Audacia käveli matkapukimissa, kalleutensa kainalossaan,
-edestakaisin huoneessaan. Ovi oli raollaan, hän odotti vain uskollisen
-kamarineitonsa viittausta, lähteäkseen omasta vankilastaan, ja
-ystävällisenä vapaudenjulistajana astuakseen vangitun kuninkaan luo
-hänen vankilaansa. Toinen tunti Ave Marian jälkeen oli melkein kulunut
-loppuun, ja oli pilkkoisen pimeää. Kärsimättömänä ja tuskallisesti
-kreivitär katseli ristikkoikkunastaan linnanpihalle. Laulu linnatuvassa
-oli vaiennut. Linnanvartijat ja juopuneet palvelijat liikkuivat
-levottomina rappusilla; heti senjälkeen hän näki soihtuja sytytettävän;
-hän kuuli kavionkopsetta linnanpihalta, ja kauhukseen hän tunsi
-puolisonsa äänen, joka kamalasti kiroillen huusi luokseen pihavoutia ja
-vanginvartijaa.
-
-"Kaikki on menetetty! Minä olen hukassa!" voivotteli hän ja kaatui
-tainnoksiin lattialle.
-
-Yllätyksestä tupertuneena pihavouti oli heti luovuttanut vankilan
-avaimet ankaralle isännälleen. Mutta hän koetti kuitenkin viekkaasti
-tehdä tästä onnistumattoman yrityksen merkistä uskollisuuden ja
-varovaisuuden todisteen, teennäisellä palvelevaisuusinnolla kertoessaan
-huhun armollisen herran voitoista saattaneen kaikki hänen uskolliset
-palvelijansa hulluiksi ilosta, olipa vanginvartija juonut itsensä niin
-juovuksiin, ettei hänen haltuunsa voinut uskoa tärkeitä avaimia. "Sinä
-et siis ole uskollinen palvelija, koska yksin olit viisas, senkin
-vanha kettu!" murisi kreivi, luoden häneen karsaan ja epäluuloisen
-katseen. "Sinä menet nyt koiranluolaan, siksi kunnes asia on tutkittu.
-Viekää hänet sinne, miehet!" Pari aseenkantajaa kreivin seurueesta vei
-heti pois pihavoudin. Kreivi sieppasi tulisoihdun erään soihtupojan
-kädestä ja kääntyi sitten sen tärkeän sotavangin puoleen, jonka hän toi
-mukanaan.
-
-"Suvaitkaa nyt seurata minua enonne luo, arvoisa ruhtinas! Luulenpa
-teidän jo ikävöivän häntä", sanoi hän pilkallisen kohteliaasti. "Teidän
-hieno hovipalvelijanne voi seurata teitä, kyllä sinne mahtuu vaikka
-koko Tanskan hovi." Ylpeä, voitonriemuinen hymy kasvoillaan kreivi
-Henrik puhdisteli tulisoihdun karstan kiviseinää vasten, niin että
-säkenet singahtelivat hänen mustanruskeille poskilleen; sitten hän
-astui lujin askelin vankitornin ovelle. Yllään musta haarniska ja
-ilman kypärää, verinen olkavyö köytettynä otsan ympäri, sekä kädet ja
-jalat kahleissa, tärkeä sotavanki seurasi aseellisten ratsumiesten
-ympäröimänä linnanherraa. Hento soihtupoika tuki hänen horjuvia
-askeliaan.
-
-Näin läheni ylpeä, tähän asti voittamaton kreivi Albert kuninkaan
-vankilaa.
-
-Kokonaisen päivän kestäneen rasittavan taistelun jälkeen uljas
-sotapäällikkö oli haavoittuneena ja verta vuotaen joutunut kreivi
-Henrikin vangiksi. Hän ei ollut siitä asti puhunut sanaakaan eikä
-tuonut ilmi tuskiaan tai suuttumustaan. Hän näytti liikkuvalta
-ritaripatsaalta astuessaan hitaasti vankilaan soihtupoikaansa nojaten,
-joka uskollisesti oli ottanut osaa hänen kohtaloonsa, ja jota hän ei
-vielä ollut tuntenut tyttärekseen.
-
-Rigmor huomasi saavuttaneensa surullisella tavalla uhkarohkean
-yrityksensä vaarallisen päämäärän. Hän oli nimittäin ensin ajatellut
-etsiä tien kuninkaan vankilaan, jonka hän silloin luuli olevan
-Dannebergin linnassa. Uskaliaassa innostuksessaan hän toivoi sillä
-kertaa todellakin naisen oveluudella saavansa aikaan yksin enemmän
-kuin kaikki miehet pitkillä neuvotteluillaan. Mutta heti leiriin
-saavuttuaan ja kuultuaan, että kuningas oli viety Schweriniin, hän oli
-muuttanut suunnitelmansa, ja seuratessaan sotajoukkoja ratkaisevaan
-taisteluun kuninkaan vapauttamisen puolesta hän toivoi voivansa halpana
-palvelijana voittaa isänsä rakkauden ja anteeksiannon. Hänellä oli
-ollut suuri kiusaus voitettavanaan siinä, ettei ilmaissut itseään
-rakkaalle Kaarlolleen. Mutta hän pelkäsi Kaarlon tulisuudellaan
-ilmaisevan hänet ja siten estävän hänen uskaliaiden suunnitelmiensa
-toteutumasta. Hän oli nähnyt Kaarlon taistelevan rohkeasti lippu
-kädessään. Vielä silloinkin kun Rigmor polvistui haavoittuneen isänsä
-viereen, hän oli kuullut Kaarlon huutavan ja taistelevan lähellään.
-Kun samassa vihollinen piiritti heidät, sitoen sekä hänet että hänen
-tainnoksiin menneen isänsä, oli hän niin tuskan huumaama, ettei hän
-ollut tointunut, ennenkuin huomasi olevansa sidottu vieraan hevosen
-selkään ja matkalla Schweriniin isänsä kanssa.
-
-Kun hän nyt lähestyi nöyryytetyn isänsä rinnalla vankihuonetta,
-välähtivät taas hänen sieluunsa nuo ensimäiset uskaliaat aikomukset,
-jopa huolensa Kaarlonkin suhteen täytyi väistyä näiden rohkeiden,
-uljaiden unelmiensa tieltä. Kreivi Henrik oli kulettanut uutta
-vankiaan pimeän tornikäytävän kautta alas jyrkkiä kiertoportaita.
-Nythän seisattui vaskihelaiselle ovelle, kolistellen lukkoja ja
-kankeja. Ovi aukeni, ja vangit astuivat suureen, mutta kosteaan ja
-pilkkosen pimeään holviin. Kreivi Henrik jäi soihtua pidellen seisomaan
-ovelle, kasvoillaan ilkeämielisen ilon ilme, katsoakseen sieltä mikä
-vaikutus uudella tulokkaalla olisi vangittuun kuninkaaseen, ja myöskin
-senvuoksi, ettei kreivi Albertilta valon puutteessa jäisi näkemättä oma
-ja kuninkaansa kurjuus.
-
-"Nukutko sinä, poikani!" kysyi matala ääni holvin perältä. "Onko tuo
-helvetillinen harhakuva, vai seisooko minun uljas Albertini vangittuna
-ja verisenä minun edessäni?"
-
-Vasta nämä sanat kuultuaan kreivi Albert näytti heräjävän
-horrostilastaan; hän tuijotti soppeen, mistä voimakas ääni kuului, ja
-nyt valaisi soihdun valo jalon kuningasvartalon: rääkätty kuningas
-istui rauhallisena ja majesteetillisena suurella kivellä, kaulassa
-kahle, joka oli seinään kiinnitetty, raskaat rautakahleet käsissä ja
-jaloissa; hänen vaatteensa olivat rikkirevityt ja likaiset. Hänen
-vieressään makasi hänen nuori, kalpea vankeustoverinsa. Hän oli samalla
-tavalla muuriin kahlehdittu ja näytti nukkuvan rauhallisesti.
-
-"Minun herrani ja kuninkaani!" huudahti kreivi Albert, ja ensi kerran
-eläessään hän notkisti polvea ihmiselle.
-
-"Elä pilkkaa minua vasten tahtoasi!" sanoi kuningas. "Tule minun
-syliini, rakas Albert! Valtaistuimesta, johon minä olen kahlehdittu,
-minä en voi ylpeillä. Sinä viivyit kauan, sisareni poika!" jatkoi hän
-katkeran surullisesti, "mutta tuonlaisena sinä kuitenkin tulit liian
-aikaisin. No niin, senkin minä kestän!" lisäsi hän rauhallisena,
-"vielä minä olen kuningas. Minun vihollisteni ei tarvitse kuulla minun
-valittavan! Tervetuloa onnettomuustoverini!"
-
-Kreivi Albert nousi ja horjui kuninkaan syliin, jota helähtelevät
-kahleet estivät liikkumasta. Samassa katosi soihdunvalo; vankilan ovi
-romahti kiinni, ja kiukkuinen ivanauru ulkopuolelta osoitti kreivi
-Henrikin turhaan iloinneen.
-
-"Hän ei ole meitä onnellisempi", sanoi kuningas. -- "Rauhoitu, uljas
-ystävä! Milloin oli taistelu? Ketkä kaatuivat? Kerro minulle kaikki.
-Minä jaksan sen kuulla!"
-
-Kuninkaan tyyneys palautti masentuneen sotapäällikön levollisuuden ja
-rauhan, ja hän kertoi nyt kuninkaalle tarkasti mitä oli tapahtunut,
-kuvaillen ensiksi voittamattomat esteet sekä yleisen pelon kuninkaan
-ja prinssin hengestä, jotka olivat estäneet toteuttamasta kaikki
-vapautussuunnitelmat. Syvän surun valtaamana hänen täytyi vielä kertoa
-huonosta sotaonnestaan tässä taistelussa, mihin hän ja tanskalaiset
-olivat kiinnittäneet heidän viimeisen toivonsa, ja kuninkaan täytyi
-lohduttaa häntä sillä, ettei hänellä itselläänkään olisi voinut olla
-parempia suunnitelmia, ja ettei rohkeinkaan päällikkö voinut määrätä
-voittoa itselleen.
-
-"Isä, kenen kanssa sinä puhut?" kysyi nyt lempeä, ystävällinen ääni.
-"Minä näin unta, että sinä istuit valtaistuimellasi, ja kreivi Albert
-toi sinulle voittosanoman. Onko kreivi Albert todella täällä?"
-
-"Teidän unenne oli tosi, kuninkaallinen herrani!" vastasi
-sotapäällikkö. "Minä tapasin kuninkaani vankeudessaan suurempana
-kuin maailman suurimmalla valtaistuimella, ja vaikka minä toin
-hänelle sanoman tappiostamme, niin minä sain kuitenkin nähdä voiton,
-jota suurempaa minä en koskaan ole voittanut: sankarin voiton
-onnettomuudestaan."
-
-Prinssi Valdemar huokasi syvään, myöskin valepukuinen Rigmor osoitti
-kuuluvasti osanottoaan.
-
-"Sinä et tullut yksin, Albert!" sanoi kuningas. "Kenen toit mukanasi?
-Minä kuulen täällä olevan vieraan häväistyksemme todistajana."
-
-"Uskollinen palvelijani ja soihtupoikani seurasi minua tänne. Hänen
-nimensä on Kaarlo. Jos ei hänellä olisi tuota inhottavaa nimeä, olisi
-hän miellyttävä poika."
-
-"Albert, Albert! Eikö vielä onnettomuuskaan ole opettanut sinua
-anteeksi antamaan?"
-
-"Antaisitteko te anteeksi verivihollisellenne? Herra kuningas!" vastasi
-hän syvällä ja soinnuttomalla äänellä. "Jos tunnen teidät oikein, niin
-eivät mitkään kahleet voi masentaa teitä niin syvästi, että te voisitte
-unhoittaa teidän suonissanne virtaavan kuninkaallisen veren."
-
-"Onhan ero uskollisen ystävän ja kirotun verivihollisen välillä.
-Joutuiko myöskin Riisen Kaarlo vangiksi?"
-
-"Hän taisteli urhoollisesti, sitä en voi kieltää. Hän on ollut
-kiihkeämpi kuin minä kiiruhtamaan ratkaisevaa askelta. Luultavasti hän
-taas odotteli ihmeitä. En tiedä kaatuiko hän vai joutuiko hän vangiksi.
-Mutta jos te ette tahdo tehdä tätä helvetin kuilua minulle vieläkin
-synkemmäksi, kuninkaallinen sukulaiseni, niin elkää enää mainitko hänen
-nimeään!"
-
-Kuningas mukautui leppymättömän ystävänsä pyyntöön; hän kyseli nyt
-arkkipiispasta, apotti Gunnarista, kreivi Otosta ja kaikista muista
-uskollisista miehistään. Mutta Rigmor huokaili syrjäisessä sopessaan
-ajatellen uskollista Kaarloaan, joka nyt ehkä makasi kuolleena
-taistelukentällä, ja viattomia lapsiaan, jotka hän oli jättänyt. Pimeys
-ja vankilan tukahuttava ilma lannistivat hetkeksi hänen rohkeutensa;
-hän kietoutui hiljaa vaippaansa ja itki; mutta hän ei antanut
-vankilatoveriensa huomata alakuloisuuttaan. Uupuneena liiallisesta
-jännityksestä ja ponnistuksesta hän nukahti lopulta soppeensa ja
-uneksi taas onnellisesta elämästä Kaarisessa, paosta ja uskaliaista
-yrityksistä.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU.
-
-
-Lähellä pientä Mölnin kaupunkia, Lauenburgin maakunnassa, missä tuo
-suuri, verinen taistelu oli oteltu, aivan taistelukentän vieressä
-oli köyhän talonpojan mökki. Sen olkinen katto oli ränstynyt, ja
-viheliäisen saviseinän parittomien ikkunoiden rakkoruudut olivat rikki.
-Keväisenä maaliskuun päivänä, kaksitoista viikkoa taistelun jälkeen,
-ratsasti vanha, harmaapartainen mies taistelukentän poikki korkealla,
-raskaasti kuormitetulla ratsulla. Hänellä oli yllään lauenburgilaisen
-talonpojan puku, nahkalakki ja lyhyet häränvuotahousut. Hän piteli
-suitsia oikeassa kädessään, ja hänen karvaisen lammasnahkanuttunsa
-vasen hiha heilui tyhjänä ja hervottomana hänen sivullaan, missä hänen
-vyöstään näkyi suuren puukon varsi. Hän pysähtyi usein tarkastamaan
-surumielisesti sellaisia paikkoja taistelukentällä, missä maata
-oli kaivettu tai kumpuja luotu. Kaikilla sellaisilla paikoilla hän
-laskeutui hevosensa selästä polvistuakseen rukoilemaan ja piirtääkseen
-ristejä kosteaan hiekkamaahan.. Tullessaan ränstyneelle mökille
-hän näki vanhan vaimon istuvan kynnyksellä villoja kartaten. Hän
-säpsähti katsellessaan tämän omituista pukua: vaimolla oli yllään
-hienoimmasta keltaisesta nahasta tehty ritarillinen asetakki, ja
-hänen viheriäraitainen sarkahameensa oli sidottu asenutun päälle
-kallisarvoisella sinisilkkisellä olkavyöllä. "Kirottu rosvojoukko!"
-mutisi vanha ratsumies tanskaksi. "Vai tuolla lailla te olette
-ryöstäneet meidän ritariemme ruumiit! Kuolema ja kirous!" huudahti hän
-astuessaan lähemmäksi, ja ratsukin alkoi hirnahdella ja korskua. "Eikö
-tuo olekin minun entisen herrani olkanauha?"
-
-Ratsumies oli vanha Martti, ja korkea hevonen, jolla hän ratsasti,
-oli Riisen Kaarlon sotaratsu, jonka uskollinen palvelija oli löytänyt
-taistelun jälkeisenä yönä haavoitettuna taistelukentältä, herätessään
-käsivarsipuolena tainnoksista, ja verenvuodosta uupuneena etsittyään
-turhaan herraansa tuhansien ruumiiden joukosta. Jalon eläimen hän oli
-kuitenkin saanut pelastetuksi ja hän oli erään säälivän kyläsepän
-luona saanut suojaa ja hoitoa, sekä itselleen että uskolliselle
-kimolle. Kun nyt käsivarrennysänsä oli parantunut, vaihtoi hän
-varovaisena sepän vanhat, likaiset vaatteet omiinsa ja noustuaan vasta
-tautivuoteelta hän ensimäiseksi suuntasi kulkunsa taistelukentälle. Hän
-pelkäsi herransa kaatuneen tappelussa; jos Riisen Kaarlo oli saanut
-hautansa taistelukentällä, niin tahtoi jumalinen Martti kuitenkin
-lukea rukouksen hänen haudallaan ja paraimpansa mukaan puhdistaa
-vihkimättömän maan ristinmerkillä.
-
-Kun hän nyt luuli tunteneensa herransa olkanauhan vanhan vaimon
-hameenvyötärellä, hyppäsi hän aivan raivostuneena hevosensa selästä ja
-ryntäsi eukkoa kohti. "Tänne herrani olkavyö, kirottu vorovaimo!" huusi
-hän tanskaksi ja tarttui naisen hameeseen.
-
-"Hullu ihminen!" huudahti vaimo pelästyneenä, pudottaen villat ja
-toisen kartan sylistään. Hän hypähti ylös koettaen puolustautua
-toisella kartallaan ja terävillä kynsillään.
-
-Martti tointui kuitenkin ja häpesi ahdistaneensa vanhaa, heikkoa
-naista. "Mitä hyötyä minulle on hänen vyöstään, jos hän itse kuitenkin
-on kuollut ja haudattu?" mutisi hän ja huonolla saksankielellään hän
-alkoi nyt lepytellä eukkoa, selittäen hänelle aikoneensa pyytää häneltä
-vain vettä janoaan sammuttaakseen.
-
-"Kyllä minä vain sen sanon, ettei sitä viisas ihminen tuolla lailla
-juomista pyydä?" ärähti vaimo rohkaistuneena. "Jos minun poikani olisi
-kotona, niin totisesti hän antaisi teidän itse nostaa juomisenne kaivon
-pohjalta. Jos olette siivosti", lisäsi hän lempeämmin, "niin olisipa
-synti kieltää teiltä tuopillista vettä; jos osaatte olla oikein hiljaa,
-niin annan teille kohta maitoa. Mutta onko teidän hevosennekin tullut
-hulluksi? Sehän päristelee ja vinisee kuin paholainen!"
-
-"Vanha, uskollinen elukka! Sinäkin taidat tuntea olkanauhan?" sanoi
-Martti ja taputti levotonta, ratsua sitoessaan sen kiinni ikkunan
-vieressä olevaan vanhaan aidanjäännökseen. "Sietääpä puhella koreasti
-tuon eukko vietävän kanssa", murahti hän. "Jos hän on ryöstänyt
-isäntäni, niin silloin hän myöskin tietää missä hänen hautansa on. --
-Enkö saisi levähtää hetkisen teidän tuvassanne, muoriseni?" sanoi hän
-nyt ääneen ja niin rauhallisesti kuin taisi huonolla saksallaan.
-
-Vähän aikaa nureksittuaan ja epäröityään vaimo suostui kuitenkin hänen
-pyyntöönsä. Mutta tuskin Martti oli saanut jalkansa kynnyksen yli ja
-astunut matalaan tupaan, niin hän jo hyökkäsi kuin hullu ison arkun
-luo, jonka päällä oli terässininen ritarihaarniska, ja nähtyään takan
-luona herransa punaisen, kolmikulmaisen ja valkoisen ristin koristaman
-kilven ei hän voinut kauemmin pidättää kiukkuaan. "Kirottu voroeukko!
-Minne olette pannut hänet?" huusi hän, ja vaimo alkoi huutaa ja
-voivotella. -- "Oi, auttakaa minua, rakas herra?" huusi hän, "täällä
-on hullu mies, joka aikoo murhata minut." Samassa vetäistiin nurkassa
-olevan korkean vuoteen viheriäraitaiset villauutimet syrjään, ja sieltä
-näkyivät keltaisten hiusten ympäröimät kalpeat, nuorekkaat kasvot.
-
-"Martti, vanha Martti!" huusi Riisen Kaarlon tuttu ääni, ja uskollinen
-palvelija heittäytyi ilosta huudahtaen herransa vuoteen eteen ja
-suuteli hänen käsiään ilokyyneliä vuodattaen.
-
-Kun nyt eukko näki heidän ilonsa ja kuuli kuka seppä oli, tuli hänkin
-niin iloiseksi, että hän hyppäsi Martin kaulaan ja suuteli häntä.
-Senjälkeen hän sipsutteli ulos hakemaan maitoa ja olutta sekä kaikkea
-hyvää mitä vain talosta löysi. Sill'aikaa ritari Kaarlo ja vanha Martti
-avasivat sydämensä toisilleen.
-
-Kaarlo kysyi ensiksi kuninkaasta ja kreivi Albertista, ja oliko totta,
-että he molemmat nyt istuivat vangittuina Schwerinin linnassa. Martti
-huokaili ja vahvisti tämän surullisen totuuden, mainiten joukon
-uskollisia ritareita, jotka olivat kaatuneet tai joutuneet vangeiksi.
-
-"Entä minun Rigmorini!" huokasi Kaarlo. "Hän istuu varmaankin
-Kaarisessa surren minun kuolemaani. Näithän sinä hänet jouluaattona,
-Martti? Mutta miksi et tuonut minulle häneltä kirjeitä? Olihan hän
-terve ja hyvällä mielellä?"
-
-"Terve kuin kala!" vastasi Martti ja pyyhkäisi salaa kyynelen
-silmästään, kääntyessään hämillään ja alakuloisena selin vuoteeseen.
-
-"Entä viattomat lapseni?" kysyi Kaarlo.
-
-"Terveitä, reippaita ihmisenalkuja!" sanoi Martti. "Mutta antaa nyt
-taivaan Isän pitää huolta vaimosta ja lapsista, siksi kunnes te
-paranette, rakas herra! Sanokaa te nyt vain minulle mitenkä te itse
-voitte? Jos oikein näen, niin taisittepa jo kolkutella pyhän Pietarin
-ovelle."
-
-"Jos ei tämä kunnon eukko olisi tahtonut pitää huolta minusta", sanoi
-Kaarlo, "niin minut olisi varmasti elävänä haudattu. Hän oli juuri
-poikansa kanssa ryöstämässä minua, kun makasin siellä ruumiiden
-keskellä; mutta eukko huomasi minussa vielä elonmerkkejä ja ponnisteli
-kourin hampain vastaan, kun toiset aikoivat heittää minut kuoppaan.
-Minä kuulin kyllä koko kiistan, mutta en voinut liikuttaa muuta kuin
-vasenta silmääni, ja sen oli kunnon eukko huomannut. Hän pakoitti
-poikansa laahaamaan minut tänne mökkiin, ja niin henkihieverissä kuin
-olinkin, olen minä nyt, lähinnä Jumalan apua, tämän vaimon taitavalla
-hoidolla melkein parantunut ja terve. Minulta puuttuu vielä vain voimia
-voidakseni nousta satulaan. Oi, rakas, uskollinen kimoni" --
-
-"Ratsunne on täällä, terveenä kuin kala!" huudahti Martti iloisena.
-"Tuolla se seisoo päristellen ulkona."
-
-Kaarlo nousi vuoteelta ja hoiperteli ikkunaan, minkä rikkinäisestä
-rakkoruudusta hän nyt näki tutun valkotäpläisen kuonon.
-
-"Aina uskollinen kimoni!" huudahti hän, ja hänen taputellessaan rakkaan
-ratsunsa kuonoa se työntäsi koko päänsä raihnaisen ikkunan läpi ja oli
-vähällä repiä koko talon hajalleen hillittömässä ilossaan.
-
-"Voi, joko tekin tulette hulluksi, herra ritari!" huudahti hänen
-emäntänsä vetäisten hänet takaisin vuoteeseen niin käskevästi kuin hän
-olisi ollut hänen isoäitinsä. "Jos toivotte saada sisälmyksenne oikein
-paranemaan, niin minä kehoittaisin teitä makaamaan selällänne vielä
-kokonaisen kuukauden. Ja onko tuo nyt laitaa, päästävät hullaantuneen
-elukan ikkunasta huoneeseeni!"
-
-"Sehän on minun vanha kimoni!" sanoi Kaarlo. "Elkää olko vihainen,
-muori kulta, nythän minä taas makaan hiljaa. Martti, mene toki ulos
-tyynnyttämään hevosta!"
-
-Martti meni ulos ja ohjasi hevosen pois ikkunasta, Kaarlo makasi taas
-hiljaa ja uupuneena, emäntänsä päivitellessä tanskalaisten hurjuutta.
-"Jos Tanska on täynnä teidän ja palvelijanne kaltaisia miehiä", sanoi
-hän, "niin hiisi heidät vieköön! He taitavat tulla niin hurjiksi ja
-rajuiksi vain paljosta kalan syönnistä. Sillä sen minä kyllä tiedän,
-että teidän kuningastanne kutsutaan suureksi kalakuninkaaksi, ja jos
-hän tahtoisi myödä koko maansa ja ostaa sillä rahalla lautasia, niin
-hän ei saisi mahtumaan kaikkia kalojaan niille lautasille. Mutta mikä
-teitä taas vaivaa? Näettekö te kummituksia keskellä päivää? Minun
-täytyy laittaa teille sydäntävahvistava juoma tämän mellakan tähden."
-Näin sanoen eukko kiirehti ulos tuvasta. Kaarlo ei ollut kuullut hänen
-puhettaan, vaan makasi hiljaa katsellen levottomana ja huolestuneena
-ritarikilpensä valkoista ristiä.
-
-"Voi Martti!" sanoi hän kalpeana ja tuskaisena vanhan palvelijan
-astuessa taas tupaan. "Minne joutui lippu?"
-
-"Sekö kirottu nokkoslippu?" kysyi Martti. "Tuossahan se riippuu teidän
-vuoteenne vieressä."
-
-"Niin, tuon pahan onnen lipun minä kuitenkin pelastin!" sanoi Kaarlo.
-"Se oli jo vähällä joutua kunnon emäntäni esiliinaksi, mutta minä
-annoin hänelle sensijaan olkanauhani. Mutta pyhä ristinlippu, Martti!
-Maan ja valtakunnan kallein aarre -- sen minä olin omavaltaisesti
-tuonut Slesvigin tuomiokirkosta -- jos se on joutunut viholliselle,
-niin minä olen hukassa."
-
-"Heraa siunaa, pyhä lippu!" huudahti Martti, "sitä minä en nähnyt
-taistelussa. Jos se olisi liehunut edessämme tuon mokomankin
-nokkosrievun asemasta, niin olisi ehkä kuningas nyt kostettu ja vapaa."
-
-"Meidän ei sallittu sitä käyttää!" huokasi Kaarlo, "syynä siihen olivat
-kreivi Albertin ennakkoluulot ja hänen onneton ylpeytensä. Minun täytyi
-kääriä se kokoon ja sitoa se satulani taakse."
-
-"Jumalan tähden, olkaa sitten huoletta, herrani!" huusi Martti
-iloisena, "silloin se on varmassa tallessa. Kaikki teidän tavaranne
-ovat yhtä koskemattomina kimon selässä kuin ne olivat hänet
-löytäessäni."
-
-Tuossa tuokiossa Martti oli poistunut tuvasta ja pian hän palasi tuoden
-mukanaan huolellisesti kokoonkäärityn lipun; hän kieritti sen auki
-kotelostaan ja levitti sen kaikessa komeudessaan rauhoittuneen herransa
-vuoteelle.
-
-"Jumala ja kaikki pyhimykset olkoot kiitetyt! Kääri se nopeasti
-takaisin, rakas Martti!" sanoi Kaarlo katsahtaen ovelle. "Elä näytä
-sitä kunnon emännälleni. Niin vanha kuin eukko onkin, ovat koristukset
-ja komeat vaatteet hänen heikko puolensa -- jos hänen päähänsä
-pälkähtäisi leikata siitä itselleen kirkkoesiliina" -- --
-
-Martti totteli ja pisti kokoonkäärityn lipun Kaarlon käskystä hänen
-päänaluksensa alle.
-
-Samassa toimelias emäntä palasikin keittiöstä, tuoden Kaarlolle
-virkistävän juoman, ja uudelle vieraalleen vadillisen lihakeittoa. Hän
-pakotti Kaarlon juomaan kitkerän juoman viime pisaraan asti ja kielsi
-häntä enää puhumasta sanaakaan. Sitten hän toimitti Martin istumaan
-pöydän päähän, kehoittaen häntä syömään ja juomaan sekä jättämään
-herransa rauhaan näiden rasittavien yllätysten jälkeen.
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU,
-
-
-Ei ainoastaan Riisen Kaarlolla ollut kovia ja pitkällisiä kärsimyksiä
-haavoistaan, jotka jäytivät elämän jaloimpia ja syvimpiä juuria.
-Koko Tanskan kansa kärsi ikäänkuin yhtä ainoaa parantumatonta haavaa
-sairastaen, koko kansan voima oli välillisesti liittynyt suureen
-kuningas Valdemar Seieriin. Tulinen kreivi Otto, joka hädin tuskin
-oli pelastunut Mölnin onnettomasta taistelusta, oli suuttumuksen ja
-syvän surun valtaamana turhaan ponnistaen koettanut koota sotajoukkoa.
-Maan sotavoimat olivat tyhjennetyt, ja kaikkialla vallitsi mitä suurin
-kurjuus. Jos ei kuningas ennen vuoden loppua tulisi vapautetuksi,
-näytti kansa ja maa ehdottomasti joutuvan perikatoon.
-
-Senjälkeen kun kreivi Albert oli joutunut vankeuteen, ei Tanskalla
-ollut sotapäällikköä, joka yleistä luottamusta nauttien olisi
-voinut johtaa uutta sotaretkeä. Sillä, joskin kreivi Otto oli
-tunnettu rohkeaksi ja uljaaksi, niin ei hänellä kuitenkaan ollut
-sitä maltillisuutta, jota ylipäälliköltä vaadittiin. Kaikki uudet,
-väkivaltaiset yritykset osoittautuivat sitäpaitsi nyt hyvinkin
-vaarallisiksi, sillä kreivi Henrik oli ylimielisen uhmailevana
-sotaonnestaan, ja tietäen tärkeiden vankiensa olevan täydellisesti
-vallassaan, lausunut mitä kamalimpia ja raaimpia uhkauksia.
-
-Nyt täytyi suostua kaikkiin ehtoihin. -- Kuninkaan elämää ja vapautta
-ei voitu liian kalliisti ostaa. Tähän surulliseen tulokseen oli
-valtakunnanneuvosto tullut päättäessään ruveta kreivi Henrikin kanssa
-neuvottelemaan kuninkaan vapaaksi lunastamisesta. Tiedettiin veli
-Gunnarin saapuneen Schweriniin mukanaan paavin uhkauskirjeet. Useat
-saksalaiset ruhtinaat näyttivät nyt vakavasti ryhtyneen asiaan, ja
-kreivi Otto otti suorittaakseen katkerimman tehtävän kaikista: hän
-lähti rauhallisena lähettinä Schweriniin. Marraskuussa hän ratsasti
-Riibestä, kuninkaan uskollisimpien ritarien saattamana, joiden joukossa
-myöskin Riisen Kaarlo oli. Tämä uskollinen, uljas ritari oli nyt
-täydellisesti parantunut; mutta paitsi suurta, yleistä maasurua, joka
-painoi syvästi häntä niinkuin kaikkia tanskalaisia, oli hänellä vielä
-toinenkin sydänsuru kannettavana, joka yksinään oli kyllin voimakas
-lannistamaan rohkeimmankin mielen. Hänelle oli saapunut tuo melkein
-musertava tieto, että hänen vaimonsa oli äkkiä kadonnut Kaarisesta.
-Ei tiedetty oliko hän paennut vapaaehtoisesti, mihin Kaarlo ei voinut
-keksiä minkäänlaista syytä, tai olivatko rosvot hänet ryöstäneet,
-ehkäpä hänen oman isänsä toimesta. Martti ei uskaltanut kertoa
-herralleen asioiden todellista kulkua, niin kauan kuin hän, ollen
-osallinen Rigmorin uhkarohkeaan yritykseen, ei tiennyt oliko hänet
-vangittu kreivi Albertin kanssa, vai oliko hän kaatunut taistelussa.
-
-Kreivi Oton matkaseurue Schweriniin muistutti hiljaista, surullista
-ruumissaattuetta. Moni maan rikkaimmista ja ylhäisimmistä miehistä
-seurasi häntä, ostaakseen tiluksillaan ja koko omaisuudellaan
-kuninkaan vapaaksi tai mennäkseen hänen edestään panttivankeuteen.
-Näiden kuninkaan uskollisten miesten joukossa oli myöskin arkkipiispan
-veli, harmaatukkainen herra Jaakko Sunenpoika Monesta. Hän oli Möenin
-herra ja hän oli elänyt aivan eristettynä muusta maailmasta aina
-Lenen tappelusta asti, missä hän oli taistellut yhtä uljaasti kuin
-onnettomasti Pietari-piispan rinnalla, sekä nähnyt molempien uljaiden
-veljiensä kaatuvan.
-
-Vanha arkkipiispa ei enää kyennyt tälle matkalle; mutta hän osaltaan
-vaikutti enemmän kuin kukaan muu kuninkaan vapauttamiseksi sekä
-järkevillä neuvoillaan että lukuisilla kirjeillään paaville ja
-Euroopan mahtavimmille ruhtinaille. Tämän kuninkaan ja maan uskollisen
-ystävän kohtalo oli ehkä vieläkin säälittävämpi kuin kuninkaan.
-Parantumaton spitalitauti, jonka vuoksi hän oli ollut pakoitettu
-luopumaan arkkipiispan arvostaan, oli pitänyt häntä jo yli vuoden
-vapaaehtoisessa vankeudessa. Lähellä Skånen rannikkoa, pienellä Ifön
-saarella saman nimisessä järvessä, eli jumalinen vanhus erillään koko
-muusta maailmasta. Oppinut, hurskas herra oli sulkeutunut pienen
-kivirakennuksen synkkien muurien sisään, ja hänen ainoana seuranaan
-olivat hänen kirjansa. Ne muutamat palvelijat, jotka hän oli ottanut
-mukaansa, eivät saaneet tulla liian lähelle häntä vaarallisen tartunnan
-vuoksi; he asuivat erillään omassa rakennuksessaan, ja määrättyinä
-aikoina, suurinta varovaisuutta noudattaen, he ojensivat, luukun
-kautta hänelle hänen yksinkertaisen ruokansa ja välttämättömimmät
-tarpeensa. Näin hän oli itse järjestänyt asiat, huolehtien siten
-heidän terveydestään. Erakkohuoneensa ahtaan oven hän oli teljennyt
-sisäpuolelta suurella rautakangella, eikä hän avannut sitä kenellekään.
-Luukku, joka samalla täytti ikkunan tehtävän, oli niin ylhäällä
-muurissa, että hän tuskin kädellään ulotti vastaanottamaan mitä hänelle
-tuotiin; hän saattoi itse nähdä siitä vain taivaan, eikä ainoakaan
-ihminen voinut nähdä häntä tai hänen kurjuuttaan. Vain perjantaisin,
-paastotessaan, hän nautti raitista ilmaa. Sinä päivänä kaikkien
-palvelijoiden täytyi poistua saarelta, ja silloin hän avasi ovensa
-ja kantaen selässään suurta, raskasta ristiä hän astui korkealla
-kukkulalla oleville vanhoille Bratesborgin linnan raunioille, mistä
-hän näki rakkaiden kotimaanrantojen siintävän Itämeren takaa. Hän
-ei enää toivonut minkäänlaista apua maalliselta ja inhimilliseltä
-taholta, joutumatta siltä epätoivoon kovissa koettelemuksissaan.
-Yksinäisyydessään hän kulutteli aikaansa viimeistelemällä tärkeää
-lakiteostansa sekä tutkien pyhää raamattua ja ollen väsymätön
-hurskaihin katumusharjoituksiin. Makuupenkki, puutuoli, rukousjakkara
-ja tamminen pöytä, joka samalla oli hänen kirjahyllynsä, olivat hänen
-niukka huonekalustonsa. Se suuri risti, jota hän perjantaisin kantoi
-muistoksi, vapahtajansa vaelluksesta Golgatalle, oli hänen vuoteensa
-vieressä. Katumustaharjoittavana erakkona hänellä oli yllään kurjan
-ruumiinsa verhona karkea Bernhardinivaippa eikä mitään entisen
-arvoasemansa merkkiä. Sen kivituvan viereen, missä hän työskenteli
-ja makasi, oli hän rakennuttanut pienen, siron kotikappelin, jota
-ristiinnaulitun ja neitsyt Marian kuvat koristivat, siellä oli myöskin
-hänen arkkipiispallinen käyräsauvansa ja lakkinsa; siellä riippui
-messupaita ja kaksi kallisarvoista kuorikaapua sekä muita hänen entisen
-ylhäisen arvoasemansa komeita merkkejä. Muun muassa hän säilytti siellä
-muiden pyhienjäännösten joukossa kolmen pyhän kuninkaan kuvan sekä
-pyhienjäännöksiä sisältävän kristallirasian, ja taidokkaasti taotun
-hopeakirstun, jotka mainitaan hänen testamentissaan. Jobin kirja oli
-aina avoimena hänen pöydällään. Hän oli omaksi lohdutuksekseen ja
-opikseen kirjoittanut itselleen otteen niistä kohdista, joilla hän
-voi vahvistaa nöyrää alistumistaan Jumalan tahtoon. Paitsi hänen
-suuritöisiä selityksiään Davidin psalmeihin, joista hän oli pitänyt
-esitelmiä Riigassa, oli hänen pöydällään paljon kirjoituksia, jotka
-todistivat hänen oppineisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä hänen ja
-aikakauden hurskautta. Paitsi roomalaista ja kanoonista oikeutta sekä
-vanhojen tanskalaisten lakien suurta nidosta, joita hän käytti tärkeän,
-maallisen työnsä apuna, ja paitsi Pietari Lombardin skolastista
-historiaa sekä erästä apotti Stefanin kirjoittamaa opettavaista kirjaa
-pyhästä Genovevasta, oli siellä jäljennöksiä viidestä Mooseksen
-kirjasta, Paavalin kirjeistä ja evankelioista sekä iso joukko
-vertauksellisia ja siveysopillisia sääntöjä, jotka olivat johdetut
-vanhasta ja uudesta testamentista. Hänen rakkaimpia kirjojaan oli isä
-Saxon omakätinen jäljennös Tanskan historiasta, jossa sen rakkaat
-omistussanat olivat usein hänelle suuressa yksinäisyydessään kuin
-osanottavan ystävän ääni henkimaailmasta. Hänen oma rakkain työnsä,
-nyt täydellisesti valmiiksi silailtu Hexaëmeron, mistä hänen Jaakko
-veljensä oli hänelle toimittanut siron jäljennöksen pergamentille,
-oli usein hänen kädessään, ja siitä hän luki ääneen lempipaikkojaan
-äänettömille muureille, lohdutellen itseään sillä, että jos hän olikin
-köyhä ja halpa runoilija, niin ei suuri taivaallinen herra, jonka
-kiitokseksi ja ylistykseksi hän oli laulanut ja runoillut, kuitenkaan
-ylönkatsoisi hänen työtään, vaikkapa koko maailmassa ei olisi
-ainoatakaan ihmistä, joka niistä välittäisi. Kun hänen ruumiilliset
-tuskansa sallivat, eikä murhe kuninkaan ja Tanskanmaan onnettomuudesta
-kokonaan lannistanut hänen rohkeuttaan ja voimiansa, virkisti hän
-usein mieltänsä lakitieteellisillä tutkimuksilla sekä jumalallisella
-runoilemisella. Hän sepitteli uutta runoa seitsemästä sakramentista
-sekä muutamia n.s. seqvensejä neitsyt Marian kunniaksi. Pyhä neitsyt
-oli ainoa nainen, jota hurskas herra milloinkaan oli rohjennut
-ajatella, ja hänelle arkkipiispa oli avannut sydämensä. Pienen, puuhun
-veistetyn korkokuvan alla kotikappelissaan, mihin neitsyt Maria oli
-kuvattu pyhä lapsi käsivarrellaan, poltti ukko aina huolellisesti
-lamppua. Arkkipiispana ollessaan hän oli määrännyt pyhän Neitsyen
-syntymä- ja taivaaseenastumisen päivän vietettäväksi suuremmalla
-kirkollisella loistolla ja komeudella kuin tähän asti. Kun Antero
-näin yksinäisyydessään istuessaan kirjoitteli latinalaisia virsiä
-hänen kunniakseen, joita häntä itseään lukuunottamatta ei kukaan ollut
-kuullut eikä nähnyt, tuli hän usein iloiselle ja luottavalle mielelle,
-ja hänestä tuntui kuin olisi ihana, jumalallinen neitsyt ollut hänen
-lähellään, tuoden lievennystä ja lohdutusta hänen tuskilleen.
-
-Tuon onnettoman vuoden jouluaattona, istuessaan kirjoituspöytänsä
-ääressä, oli hänellä tuollainen valoisa innostuksen hetki. Hän
-hyräili hiljaa äsken sepittämäänsä uutta laulua neitsyt Marian
-kunniaksi, missä hän rukoili neitsyt Marialta ja hänen jumalalliselta
-pojaltaan kuninkaan ja maan pelastusta. Vaikka oli juhlailta, ei
-hän kuitenkaan ollut tahtonut nauttia muuta kuin vettä ja palasen
-paahdettua kauraleipää, joka oli hänen tavallinen ateriansa. Kun hän
-nyt työnsä päätettyään istui yksinäiselle aterialleen, muistuivat
-entiset ajat hänen mieleensä, jolloin hän suuren kuninkaansa rinnalla
-oli viettänyt tämän pyhän illan ystävien ja sukulaisten iloisessa
-seurassa, nauttien virkistävää viiniä kuninkaan kultaisesta pikarista.
-Hän huokasi syvään ja liitti kätensä yhteen, ja kun hän tavallisen
-pöytärukouksen luettuaan kohotti vesimaljakon huulilleen, huomasi hän
-ilokseen ja ihmeekseen sen olevan täynnä sitä samaa kallista viiniä,
-jota hän tavallisesti jouluaattona oli juonut kuninkaan pöydässä.
-Etsimättä luonnollista syytä tähän odottamattomaan tapaukseen hän
-lankesi polvilleen rukoilemaan, ja unohtaen kaiken maallisen murheen ja
-kurjuuden hän hartaasti kiitti Jumalaa tästä saamastaan ihmeellisestä
-merkistä, joka kaikesta pienuudestaan huolimatta näytti lupaavan hänen
-hartaimpien ja kiihkeimpien rukoustensa tulleen kuulluiksi.
-
-Kun hän vielä oli polvillaan ja kuuluvalla äänellä lauloi iloista
-jouluvirttä, koputettiin vastoin tavallisuutta ikkunaan. Oli jo
-myöhäinen ilta, eikä tavallisesti kukaan uskaltanut tähän aikaan häntä
-häiritä. Hän nousi ja avasi luukun. "Iloitkaa onnettomuudessanne,
-kunnianarvoisa isä", kuului voimakas miehenääni ulkoa. "Kuningas on
-vapaa. Hän lähettää teille tämän kirjeen."
-
-"Siunattu olet sinä, joka tuot minulle sellaisen joulusanoman",
-vastasi vanhus. "Jos en aivan erehdy, olet sinä rehellinen, uskollinen
-kasvattipoikani, Riisen Kaarlo!"
-
-"Niin olen, arvoisa isä!" vastasi ulkopuolelta Riisen Kaarlon ääni
-syvään huoaten. "Minä olen Kaarlo, josta te lapsena ollessani piditte
-niin isällistä huolta, mutta minä en saa nyt teidän vanhoilla
-päivillänne huolehtia teistä pojan tavoin. Te ette suo minun edes nähdä
-kunnianarvoisia kasvojanne, enkä minä saa suudella kättännekään."
-
-"Ei yksikään, joka tahtoo valkeuden nähdä, saa katsella kasvojani!
-Kättäni ei saa koskea se, joka elää tahtoo!" vastasi erakko
-surumielisesti. "Mutta anna minun nyt iloita poikani ja saattaa
-rukousteni kiitosuhri Herran kasvojen eteen. Hän on tänään pelastanut
-Israelin. Hän ja Hänen pyhimyksensä ovat kuulleet rukoukseni: Hän
-on päästänyt voideltunsa kahleista." Tämän sanottuaan hän polvistui
-kuninkaan kirje yhteenliitetyissä käsissään, ja ritari Kaarlo seisoi
-kauan ulkopuolella uskaltamatta häiritä hänen hartauttaan.
-
-"Milloin pääsi kuningas vapaaksi?" kysyi arkkipiispa nousten ylös.
-
-"Pyhän apostoli Tuomaan päivänä", vastasi Kaarlo. "Ja millä ehdoilla?"
-
-"Se mainitaan kirjeessä, kunnianarvoisa isä. Säästäkää minua niitä
-mainitsemasta! Se kauhea sopimus jäytää sydäntäni ja täyttää sieluni
-myrkyllä ja sapella."
-
-"Ole rauhallinen, poikani! Katkerimmankin kalkin, minkä Herra meille
-antaa, saamme nauttia nurkumatta. Suo palvelijani virvoittaa sinua, ja
-tule takaisin puolen tunnin kuluttua."
-
-Näin sanoen arkkipiispa sulki luukun ja istuutui rauhallisena
-puutuolilleen. Hän siirsi lampun lähemmäksi ja alkoi lukea kuninkaan
-kirjettä. Hän luki äärettömistä summista kultaa, jotka eri aikoina
-olivat maksettavat; turhanpäiväisistä vaatteiden, flanderilaisen
-purppuravaatteen ja turkisaineiden hankkimisesta kreivi Henrikin
-ritareille; neljästäkymmenestä panttivangista, joiden piti astua
-vankeuteen kuninkaan puolesta, siksi kunnes kaikki oli maksettu, niiden
-joukossa olivat nuoret prinssit ja arkkipiispan oma veli mainitut
-maan tärkeimpien miesten joukossa. Tätä lukiessaan ei ainoakaan
-ilme muuttunut arkkipiispan totisilla kasvoilla. Hän luki edelleen,
-että nuoren kuningas Valdemarin vankeus kestäisi pääsiäiseen asti.
-Hän huomasi, ettei vielä lainkaan ollut puhetta kreivi Albertin
-vapauttamisesta, ja hänen kasvonsa synkistyivät. Mutta nyt hän luki
-miten kreivi Henrik jokaisesta tuhannesta markasta, mitkä puuttuivat
-lunastusrahoista, saisi valita panttivangiksi kenen tanskalaisen
-miehen tahansa. Siihen oli kuitenkin lisätty, ettei saanut ottaa
-panttivangiksi muita kun niitä, jotka vapaaehtoisesti siihen
-suostuivat. Silloin vanhuksen katse kirkastui: "Suurenmoista", sanoi
-hän. "Ei kukaan löydä tässä ristiriitaisuutta eikä kukaan epäile,
-ettei jokainen tanskalainen menisi ilolla vankeuteen kuninkaansa
-puolesta." Nyt hän tuli niihin tärkeisiin pykäliin, jotka koskivat
-kaikkien pohjoissaksalaisten ja slaavilaisten maiden luovuttamista
-sekä Rendsborgin takaisin antamisesta herttua Aadolfille. Sitten hän
-luki tuon hirveän valan, jonka kuninkaan ja hänen miestensä tuli
-vannoa: he eivät saaneet koskaan kostaa tätä loukkausta, eivät myöskään
-ajatella luovutettujen maiden takaisin valloittamista. Mitä pitemmälle
-hän ehti häpeällistä sopimusta lukiessaan, sitä levottomammaksi kävi
-hänen katseensa, ja hän puristi suonenvedontapaisesti laihan kätensä
-nyrkkiin. "Kaikkivaltias taivaallinen tuomari!" hän huokasi. "Elä
-johdata meitä kiusaukseen! Elä anna suuni kirota häntä, jolle annoit
-vallan väkevän yli. Elä salli sieluni kysyä: onko oikeutta taivaan
-alla?"
-
-Hän oli lukenut ennenkuulumattoman nöyryyttävän sopimuksen loppuun asti
-saaden tietää, että oma Jaakko veljensä, rohkea Björn juomanlaskija,
-Astrad Fracke, vieläpä uljas Otto, Lüneburgin kreivi sekä monta muuta
-rehellistä tanskalaista olivat kirjoittaneet sen alle nimensä ja
-vahvistaneet sen sinetillään. Sitten hän luki kuninkaan omat sanat.
-Hän oli todellakin vannonut käsi pyhällä verenpisaralla ja toinen
-pyhällä raamatulla kalliin valan, luvaten luopua kaikesta kostosta
-ja hyvitysvaatimuksista. Hurskas vanhus joutui mitä syvimmän tuskan
-valtaan lukiessaan mitä kuningas vapisevalla kädellä oli lisännyt:
-"minä en voi enkä tahdo sitä valaa pitää. Minä rikon sen sopimuksen,
-vaikka se maksaisi iankaikkisen autuuteni! Jos tahdot vapauttaa minun
-sieluni kadotuksesta, niin toimita pyhä isä päästämään minut valastani."
-
-Hiukset nousivat pystyyn hurskaan arkkipiispan päässä, ja hän lankesi
-kasvoilleen kivilattialle, missä hän itkien ja huokaillen rukoili
-onnettoman kuninkaansa sielun puolesta.
-
-Maattuaan siinä hetkisen kolkutettiin taas kovaa luukulle. Hän nousi
-ylös säkenöivin silmin ja yhtä voimakkaana ja arvokkaana kuin ennen
-pääalttarilla seisoessaan. Hän työntäsi suurella ristillä auki luukun
-ja huusi mahtavalla äänellä: "Kaarlo Riiseläinen! Sano herrallesi
-ja kuninkaallesi: Kosto on Jumalan, eikä valapatto saa nähdä Hänen
-kasvojansa!"
-
-"Kuolema ja kirous! Mitä sinä höpiset, vanhus!" kajahti mahtava ääni
-ulkopuolelta, joka ei ollut Riisen Kaarlon. "Uskallatko sinä lähettää
-sellaisen vastauksen herrallesi ja kuninkaallesi palvelijasi kautta?"
-
-"Valdemar kuninkaani! Onko mahdollista että te olette täällä?" huudahti
-arkkipiispa epäröivällä äänellä. "Tuleeko kuninkaani itse spitalisen
-huoneelle noutamaan lääkkeitä tuskaantuneelle sielulleen?"
-
-"Keneen paitsi teihin, arvoisa isä, minä nyt turvautuisin, kun sieluni
-rauha on kysymyksessä?" vastasi kuningas lempeämmin. "Niitä kahleita,
-jotka olen heittänyt pois, minä olisin vielä kantanut, ellette te
-olisi saanut pyhää isää uhkaamaan verivihollistani pannalla. Mutta
-entiset kahleet olivat kuitenkin keveämmät kuin ne, joita nyt kannan.
-Vankilassa olin levollinen! Nyt ei minulla ole missään rauhaa.
-Polttavat kahleet painavat sieluani ja raatelevat sydäntäni. Jos ei
-minua voida vapauttaa näistä helvetillisistä siteistä, kuolen minä
-kiukusta ja häpeästä."
-
-"Valdemar, herrani ja kuninkaani!" vastasi arkkipiispa vapisevalla
-äänellä, "ennen surin teidän kohtaloanne, mutta murheeni oli hiljainen
-Jumalassa; nyt te saatatte sieluni murheelliseksi kuolemaani asti.
-Oi! jos saisin nähdä kasvonne ja viimeisen pasuunan kaltaisella
-äänellä kutsua teidät takaisin siitä kadotuksen kuilusta, jonka
-partaalla hoiputte. Teidän olisi parempi maata kahleissanne kostamatta
-tuomiopäivään asti kuin ostaa vapautenne ja kostonne sielunne
-iankaikkisella kuolemalla."
-
-"Kuunnelkaa minua ensin, niin ette uskalla minua tuomita!" huusi
-kuningas, "Kunniatonta ritaria, kirottua valapattoa ja rosvoa kohtaan
-ei minulla ole mitään velvollisuuksia. Minä vannoin hänelle hätävalan,
-mutta jos olisin uskonut sen sitovan minua, elävän Jumalan kautta,
-ennen olisin vannoutunut perkeleelle. Huuleni lausuivat sanat, mutta
-mahtava ääni rinnassani vannoi toisen valan, jonka suuri kostaja
-tuolla ylhäällä on kuullut. Hän, jolla on valta sitoa ja päästää
-iankaikkisesti, hän voinee kai päästää minut tuskistani ja antaa
-takaisin sielunrauhani. Yksi ainoa pyhän isän sana voi Jumalan ja
-maailman edessä päästää minut pakoitetusta valastani, jonka vannoin
-valapattoiselle petturille ja rosvolle."
-
-"Kanooninen oikeus on sanova: niin herra kuningas!" vastasi
-arkkipiispa, "ja kaikki papit suostuvat siihen; aikakautenne on ehkä
-sanova: se oli oikein ja kohtuullista! Mutta Jumalan laki sanoo:
-ei, ei koskaan! Se laki, jonka Herra kirjoitti pakanoiden sydämiin,
-huutaa synneille kirousta, vaikka kaikki maailman viisaat ja taivaan
-enkelitkin sanoisivat niitä oikeudeksi. Kuningas Valdemar, jos
-valapattoinen pakoitti sinut valalle, elä tule hänen kaltaiseksensa!"
-jatkoi arkkipiispa juhlallisesti, "minkä vannoit Herrasi veren ja nimen
-kautta, tulee sinun pitää tuomiopäivään asti!"
-
-"Kuolema ja kirous!" huusi kuningas, "jos et sinä tahdo kirjoittaa
-puolestani paaville, osaan minä itsekin. Jos sinusta on tullut
-ulkokullattu pyhimys ja pelkuri, on minulla piispojen joukossa vielä
-uskollisia ja järkeviä palvelijoita."
-
-"Muista Saulia ja Simeonia herra!" huusi arkkipiispa tuskallisella
-äänellä, "muista Antiokusta ja Alcimusta, eläkä anna Herran rankaisevan
-käden tehdä sinua rammaksi ja halvatuksi."
-
-"Minä en tullut tänne kuulemaan katumussaarnaa!" huusi kiukustunut
-kuningas. "Antero Sunenpoika, jos olet kuninkaallesi uskollinen ja
-alamainen, niin kirjoita! Minä käsken sinun tekemään sen!"
-
-"Ei, ei koskaan, iankaikkisesti ei!" huusi arkkipiispa niin
-voimakkaasti kuin olisi outo ja mahtava ääni puhunut hänen kauttaan.
-"Kuule Valdemar Valdemarinpoika! Näin, sanoo Herrani ja tuomarini:
-Uskoton Zedekias rikkoi vihollisille vannomansa valan, ja minä annoin
-hänen poikansa teurastettavaksi hänen silmäinsä edessä ja annoin hänen
-silmäinsä valon sammua."
-
-Samassa, kun nämä kauheat sanat soivat kuninkaan korvissa, kuului
-kolahdus erakon majasta; lamppu sammui, ja synkeässä kivihuoneessa
-vallitsi haudankaltainen pimeys ja äänettömyys.
-
-Kuningas seisoi ulkopuolella polkaisten jalallaan maahan. Hänen
-vieressään seisoi Riisen Kaarlo tulisoihtu kädessään. Tulisoihdun loimu
-valaisi mahtavan kuningasvartalon, jota onnettomuus ei vielä ollut
-lannistanut. Tummansininen viitta yksinkertaisen ritaripukunsa yllä, ja
-litteä, leveälaitainen hattu pitkillä, vaaleilla hiuksillaan, kuningas
-seisoi korskeana ja peljättävänä yön pimeydessä, kalpeilla, ankarilla
-sankarinkasvoilla uhkaava ilme. Hän tempasi tulisoihdun hämmästyneen
-seuralaisensa kädestä ja singahutti sen kiukuissaan kivihuonetta
-vastaan, niin että se säkenöiden sammui. "Pois, pois mielipuolen
-ruttoasunnolta!" huudahti hän, "paras, viimeinen ystäväni on tullut
-petturiksi henkeäni ja kunniaani kohtaan. Hänet on vallannut sokeus ja
-hulluus spitalitautinsa tähden. Mutta vaikka hän olisi Samuel itse tai
-pyhä profeetta, ja vaikka hirmuisimmat kirouksensa ruhjoisivat minut
--- iankaikkisen kostajan kautta tuolla ylhäällä -- minä tahdon kostaa,
-maksoi mitä maksoi." Senjälkeen hän poistui pitkin askelin, ja Kaarlo
-seurasi häntä ääneti ja kauhistuneena.
-
-He lähestyivät venettä, mistä palvelijoiden äänet kuuluivat, ja he
-näkivät heidän soihtujensa valon heijastuvan lumelle rauhallisessa
-talviyössä. Kuningas pysähtyi äkkiä: "Ritari Kaarlo", -- sanoi hän
-matalalla äänellä, --"oletko kuninkaallesi uskollinen ja uhrautuvainen?"
-
-"Suuri herrani ja kuninkaani, voitteko sitä epäillä?" -- vastasi
-Kaarlo käsi sydämellään, ja hänen rehellisissä silmissään kimmelsi
-tukahdutettu kyynel.
-
-"Jokainen sana, jonka olet kuullut tänä yönä", käski kuningas ankaralla
-ja varoittavalla silmäyksellä, "olkoon haudattu sinun sieluusi kuin
-syvyyden kuiluun."
-
-"Ei mikään hauta ole minua äänettömämpi, herra kuningas! Mutta elkää
-vihastuko uskolliselle palvelijallenne, vaan antakaa minun sanoa, mikä
-minua suuresti huolestuttaa."
-
-"No mitä nyt? Tahdotko sinäkin olla pappi ja profeetta?"
-
-"Elkää antako hurskaan arkkipiispan uhkauksien toteutua" virkkoi
-Kaarle tuskallisella kiireellä, "hän on pyhä Jumalan mies; hän on sen
-todistanut merkeillä ja ihmetöillä. Kysykää hänen palvelijoiltaan, ja
-saatte kuulla sen todeksi."
-
-"Rehellinen, herkkäuskoinen uneksija", sanoi kuningas hymyillen.
-"Senjälkeen kun tartuit Danneborgin lippuun, näet sinä ihmetöitä
-kaikkialla. No, mitä ihmeitä se Jumalan mies on tehnyt?"
-
-"Näettekö noita vanhoja raunioita tuolla ylhäällä mäellä, herra
-kuningas?" sanoi Kaarlo viitaten muutamiin puoleksi rappeutuneihin
-muureihin, jotka peittyivät sammaliin ja lumeen, ja jotka alkava
-kuutamo kauniisti valaisi. "Siellä kuuluu olleen ritarilinna ennen
-aikaan, ja sieltä löysivät arkkipiispan palvelijat suuren aarteen
-vanhoja, pakanallisia kultarahoja. He alkoivat elää iloisesti räyhäten
-ja mässäten siihen määrin, että häiritsivät hurskasta arkkipiispaa
-hänen hartaudenharjoituksissaan. Silloin hän kiivastui niinkuin
-ennenaikaan ja kirosi väärää mammonaa, joka vietteli hänen palvelijansa
-syntiin ja jumalattomuuteen. Kun palvelijat seuraavana päivänä aikoivat
-käydä käsiksi aarteeseensa oli se muuttunut pieniksi kiviksi. Elkää
-naurako sille, herra kuningas! Minä olen itse nähnyt muuttuneet rahat,
-ja katsokaa, tässä minulla on yksi niistä."
-
-"No, kas lempoa!" virkkoi kuningas katsellen litteätä ja ympyriäistä
-kiveä, jonka Kaarlo hänelle antoi. "Sehän on todella vanhan rahan
-kaltainen No hyvä, sen ihmetyön voin kuitenkin selittää, mutta mitä
-siitä seuraa? Vaikka hurskas herra tuolla kivihuoneessa voisikin
-muuttaa kivet kullaksi -- Jumala auttakoon -- hän ei kuitenkaan voi
-tehdä kuningas Valdemarista pelkuria. Minä olen kyllä osoittanut
-olevani yhtä vahva uskossa kuin kuka tahansa kristityistä kuninkaista.
-Mutta mikään pyhimys en ole, ja sitä, minkä kristikunnan isä tunnustaa
-oikeaksi, tahdon minä puolustaa koko Euroopan ritariston ja kaikkien
-oikeauskoisten edessä."
-
-Senjälkeen kuningas astui pitkin askelin rantaan veneensä luo,
-Kaarlon seuratessa häntä äänetönnä. Hitaasti lykättiin vene vesille,
-ja rauhallisena, tähtikirkkaana jouluyönä seisoi kuningas yksinään
-perässä, katsellen taaksensa Bratesborgin raunioille, ja synkät
-silmänsä säkenöivät hurjista, levottomista ajatuksista. Mutta
-Riisen Kaarlo seisoi teräksensininen haarniskansa yllään, rukoillen
-äänetönnä kädet ristissä suuren kuninkaansa sielun puolesta, ja
-kadonneen Rigmorinsa edestä, aavistamatta vähääkään miltä avaran
-maailman kulmalta häntä etsisi. Myös leppymättömän kreivi Albertin
-vankihuoneeseen kiiti hänen säälivä ajatuksensa; mutta Kaarlo ei
-voinut aavistaakaan, että vangittu sotapäällikkö sillä hetkellä nukkui
-kahleissaan rauhallisesti nojaten päätänsä uskollisen tyttärensä
-olkapäähän, jota hän ei kuitenkaan tuntenut, ja jonka hän aikoja sitten
-oli tuominnut ikuiseen vankeuteen luostarissa.
-
-Kuningas ei vielä ollut näyttäytynyt murheelliselle kansalle. Hän
-oli heti vapaaksi päästyään lähtenyt laivalla Travemündestä, ettei
-hänen tarvitsisi kulkea kapinallisen ja rauhattoman Pohjoisalbingin
-kautta. Hirmuisissa sieluntuskissaan hän oli ensin käskenyt purjehtia
-Skånen koillista rantaa kohti. Salaa ja valepukuisena hän oli
-jouluaattona noussut maihin ritari Kaarlon ja muutaman palvelijan
-kanssa, ja vähän matkaa jalkaisin vaellettuaan hän oli lähtenyt
-pienellä kalastajaveneellä tälle öiselle retkelle Iföhön, vanhan
-sielunpaimenensa ja uskollisen neuvonantajansa luo. Hän jätti nyt
-saaren ja sen hurskaan erakon melkein vielä rauhattomammalla sydämellä
-kuin sinne tullessaan. Kalastajien airojen hiljaa loiskuessa lipui
-venhe rauhallisesti järven yli. Noustiin maihin likellä kalastajan
-mökkiä, ja vaieten vaelsi kuningas seurueineen lyhyen matkan takaisin
-rantaan, missä aluksensa ja muu väkensä häntä odottivat.
-
-Toisena joulupäivänä kuningas astui maihin Vordingborgin luona ja
-riisui siellä valepukunsa. Katkera viha kalvoi hänen rintaansa
-ja synkeä pilvi peitti hänen otsansa, kun hän ensikerran pitkän
-vankeutensa jälkeen tervehti rakasta, uskollista kansaansa. Hän
-kulki kylästä kylään, käräjiltä käräjille, näyttäytyäkseen kansalle
-ja vastaanottaakseen alamaistensa sydämelliset tervehdykset ja
-uskollisuuden osoitukset. Huolimatta rauhattomuudesta, joka jäyti
-hänen suurta, nöyryytettyä sieluaan, tuli hän kuitenkin syvästi ja
-hartaasti liikutetuksi, saadessaan vastaanottaa monet, liikuttavat
-todistukset kansan osanottavaisuudesta ja uhrautuvasta rakkaudesta.
-Vaikka kansan köyhyys olikin suuri, ei kuitenkaan tarvinnut määrätä
-mitään veroa sitä melkoista summaa kootessa, mikä oli suoritettava
-ennenkuin Dagmarin poika, nuori kuningas Valdemar, pääsisi vapaaksi.
-Missä ikinä kuningas näyttäytyi ja puhui syvästi liikuttavia sanoja
-kansalle siitä hädästä, jota hän ja poikansa olivat kärsineet sekä
-miten kalliisti hänen täytyi ostaa omansa ja poikansa vapaus, siellä
-kilpailivat miehet ja naiset, vieläpä klasetkin tuodessaan viimeisen
-roponsa kalliimpine koristuksineen ja esineineen hänen jalkojensa
-eteen. Kiittäessään heitä heidän rakkaudestaan kuvastui hyväntahtoinen
-ilme kuninkaallisille kasvoille. Hänen ratsastaessaan yhdestä
-käräjäpaikasta toiseen, tunkeutuivat vaimot ja lapset, vieläpä sairaat
-ja raajarikotkin katsomaan häntä ja suutelemaan hänen vaippansa
-lievettä. Hänen kaulassaan ja käsissään oli vielä näkyvissä kaularaudan
-ja kahleiden tuoreet arvet. Näitä kauheita muistojaan rääkkäyksestään
-ja nöyryytyksestään hän ei tosin näyttänyt kenellekään, mutta tuhannet
-silmät näkivät kyyneltensä läpi sellaista, joka liikutti kovimman
-ja tylyimmänkin sydämen. Surun sekaisella ilolla, surkuttelevilla
-huokauksilla ja äänekkäillä mieltymyksen huudoilla vastaanotettiin
-kuningas kaikkialla melkein marttyyrina ja pyhimyksenä. Liikuttavalla
-tavalla lauloikin kansanrunoilija:
-
-    "Ylistys naisten ja neitosien!
-    Oli heissä rakkaus hallitsijaan;
-    Hänen tähtensä korunsa kalleimmat,
-    he riensivät uhraamaan.
-
-    Kun kuningas kahleista vapautui,
-    Oli Tanskassa ilo suuri,
-    Kuin enkelein, silloin kun Herramme
-    oli noussunna kuolleista."
-
-Vanha kansanlaulu, joka kaikui kaikkien huulilta, todistaa, että
-kansa iloitessaan kuninkaansa näkemisestä samalla tunsi povessaan
-sammumatonta vihaa Schwerinin kreiviä tai mustaa Henrikkiä kohtaan,
-joksi häntä nyt kahdestakin syystä kutsuttiin ja yleisesti toivottiin
-hänelle pikaista kostoa. Etenkin Tanskan soturit ottivat osaa suuren
-kuninkaansa kiukkuun, ja huolimatta kalliista valasta, jonka tiesivät
-vannotuksi, lauloivat he usein ääneen kuninkaan nähdessään:
-
-    "Vahingon kostavi eläessään
-    Vielä kuningas Valdemar Seier." --
-
-Valdemar vaaleni vaieten, ja puristi voimakkaalla kädellään miekkansa
-kahvaa, joka kerta kun kuuli sitä laulettavan, mutta hän näytti jonkun
-aikaa ajattelevan vain maan puhdistamista rosvoista ja pahantekijöistä
-palauttaakseen rauhan ja järjestyksen valtakuntaan.
-
-Kuningas oli palannut Riibehuusiin. Hän jakeli synkkänä ja äänetönnä
-käskyjään, ja joka hänet näki joulun ja pääsiäisen välisenä aikana,
-huomasi hänen kasvoillaan kauhistavan ilmeen. Pääsiäinen oli saapunut.
-Nuoren Valdemarin lunnaat olivat jo melkein maksetut. Tulisella
-riemulla vastaanotti Valdemar rakkaimman poikansa ja vankeustoverinsa,
-Dagmarin hurskaan kuvan, sulkien hänet syliinsä vapaana ja
-pelastettuna. Tähän asti kuningas näytti kovien sisällisten taistelujen
-jälkeen sulkeneen jokaisen koston ajatuksen syvälle sieluunsa.
-Mutta kolmantena pääsiäispäivänä Riisen Kaarlo ratsasti kimollaan
-kaupungista, mukanaan Martti ja kymmenen aseenkantajaa. Hänellä oli
-povellaan tärkeä kirje kuninkaalta, jonka hän oli luvannut henkensä
-uhalla viedä määräpaikkaansa. Hänen matkansa tarkoitus ja päämaali
-olivat tosin salaisuus, jota ei kukaan uskaltanut kysellä. Mutta joka
-tämän päivän jälkeen tarkasteli kuninkaan kasvojenilmeitä, luuli
-niissä huomaavansa kamalan toivon välkkeen. Kun hän istui hiljaisena
-ja ajatuksiinsa vaipuneena ritariensa joukossa, näytti sama ajatus
-välähtelevän kaikkien mielissä, tuntui siltä kuin olisivat ritarit
-odottaneet ratkaisevaa sanaa kuninkaansa suusta tarttuakseen aseisiinsa.
-
-Sill'aikaa kreivi Henrik istui ylpeänä ja turvallisesti Schwerinin
-linnassa, ajatellen vain valtansa laajentamista ja vahvistamista.
-Hän ei enää välittänyt onnettomasta puolisostaan, vaan antoi hänen
-asua erillään etäisessä linnan kylkirakennuksessa. Saatuaan ilmi
-kreivittären onnistumattoman pakoyrityksen, jolloin tämä samalla oli
-aikonut vapauttaa kuninkaan, oli hän arvellut olevansa oikeutettu
-kohtelemaan häntä kovuudella. Talonvouti ja kamarineito, jotka
-olivat olleet osallisia tuossa pakoyrityksessä, olivat joutuneet
-hänen ankaran kotioikeutensa kouriin. Hän uskoi Mölnin tappelussa
-pesseensä ritarikunniansa puhtaaksi häpeätahroista, ja vangitessaan
-pakollisen lääninherransa hän ei mielestään käyttänyt kavaluutta
-miehuuden ja sotakunnon puutteessa. Ylpeänä sotaonnestaan ja siitä
-urhoollisuuden maineesta, jonka hän oli saavuttanut voitettuaan
-urhoollisen ja kuuluisan kreivi Albertin, hän oli mielestään
-voittamaton sotapäällikkönä ja asetti Lauenburgin luovuttamisen kreivi
-Albertin vapauden ainoaksi ehdoksi. Tähän ei vangittu sotapäällikkö
-voinut eikä tahtonutkaan suostua. Hän kantoi kahleitaan synkkänä
-ja äänetönnä niinkuin se, jolla ei ole mitään kadotettavaa tässä
-maailmassa, eikä hän katsonut kreivi Henrikin esitystä edes vastauksen
-arvoiseksi. Suuttuneena tästä ylenkatseesta, kreivi Henrik kohteli
-vieläkin julmemmin kuningas Valdemarin uljasta sisarenpoikaa, ja
-ylpeänä turvallisuudessaan hän antoi nuorten prinssien samoinkuin
-Junker Strangen, Astrad Fracken, Björn juomanlaskijan sekä monen
-muun uskollisen miehen, jotka olivat hänellä panttivankeina, monella
-nöyryyttävällä tavalla kokea ylivoimaansa. Hän tunsi ritarillisen
-kuninkaan liian hyvin pelätäkseen tämän puolelta rauhan rikkomista,
-niinkauan kuin hän kristikunnan ja ritarilakien mukaan oli sidottu
-omantuntonsa ja kunniansa kautta. Viekas kreivi oli hyvässä sovussa
-Saksan keisarin ja ruhtinaiden kanssa. Vieläpä itse paavi, joka oli
-uhannut häntä pannalla ja iankaikkisella kadotuksella, kutsui häntä
-kuitenkin jaloksi mieheksi (nobilis vir). Hänellä oli sitäpaitsi
-mahtavia ystäviä piispojen ja pappien joukossa, jotka olivat siksi
-ylhäisiä, että saivat paavin hovissa estetyksi sen, mitä hänellä
-ehkä siltä taholta oli pelättävänä. Suurimmaksi varmuudeksi hän oli
-asettanut rajalle salaisia vartijoita ja vakoojia, joiden tuli vangita
-kaikki Roomaan aikovat tanskalaiset matkustajat.
-
-Syyskuun alkupäivinä oli kreivi Henrikin luona koolla iloinen
-metsästysseurue, suurimmaksi osaksi rikkaita, schweriniläisiä
-tilanomistajia, jotka saatuaan kreiviltä ritarinarvon nyt senvuoksi
-katsoivat velvollisuudekseen ylenmäärin ylistellä hänen miehuuttaan ja
-urhoollisuuttaan. Monien outojen ritarien ja ruhtinaallisten herrojen
-joukossa oli hänen vieraanaan myöskin Holsteinin kreivi Aadolf. Tämä
-hiljainen ja totinen herra, jonka isä oli istunut vankina Sjöborgin
-linnassa, oli menettänyt kaikki maansa, ollen syyllä Valdemarin
-leppymättömimpiä vihollisia. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut voinut
-hyväksyä kreivi Henrikin petollista ja epäritarillista käytöstä
-kuningasta kohtaan. Hän oli sen avulla kostanut kuningas Valdemarille
-sekä saanut takaisin Pohjoisalbingin ja kaikki isänsä entiset oikeudet.
-Mutta hänellä ei ollut siitä suurtakaan iloa, sillä vanha isänsä kärsi
-vielä vankeutensa ja monien kovien koettelemuksiensa seurauksista.
-Vanha herra oli luopunut maailmasta ja muuttanut yksinäiseen
-linnaansa Schawenborgiin, ja murehtiessaan isänsä kovaa kohtaloa
-nuori ritarillinen herttua oli muuttunut yhä synkkämielisemmäksi.
-Pitkä, sammumaton viha oli kaivanut syvät jäljet hänen uljaisiin
-sankarikasvoihinsa, mutta hänen kasvonilmeittensä ankaruutta lievensi
-hiljainen, jumalinen haaveellisuus, mihin hän lapsuudesta asti oli
-ollut taipuvainen. Hän istui tässä hauskassa seurassa vaiteliaana
-ja ajatuksiinsa vaipuneena, yllään herttuallinen purppuraviittansa,
-ja pudisteli päätään, kun kreivi Henrik, vieraitaan huvittaakseen
-ja osoittaakseen uskaliaisuuttaan, antoi ylpeän välinpitämättömästi
-uuden, nöyrän kappalaisensa kääntää ja selittää paavin viimeisen
-uhkauskirjeen. Se oli kirjoitettu kesäkuun 19 päivänä, ja siinä
-kehoitettiin Schwerinin kreiviä viipymättä päästämään kuninkaalliset
-tanskalaiset vangit vapaiksi sekä kokonaan luopumaan niistä lunnaista,
-jotka kuningas Valdemarilla vielä olivat maksamatta.
-
-Kaikkien muiden mielestä olivat nuo vakavia sanoja, mutta kreivi
-Henrik vain nauroi, laskien rohkeata pilaa vanhoista, voimattomista
-vatikaanin ukonnuolista, joista ei vapaiden ja rohkeiden ruhtinaiden
-enää tarvinnut välittää. "Jos minä vapaana Saksan valtioruhtinaana
-olen uskaltanut karistaa päältäni kuninkaan itsevaltiuden ja hävittää
-kolmannen luvun Schwerinin laista", sanoi hän mahtipontisesti, "niin
-varmasti vielä koittaa sekin aika, jolloin Saksankin maaperällä
-uskalletaan tallata tämänlainen kirja maahan." Näin sanoen hän painoi
-likaisen saappaankorkonsa paavin sinetille.
-
-Arka kotikappalainen teki vaieten ristinmerkin, ja raa'at
-schweriniläiset herrat tarttuivat iloisina maljoihinsa tyhjentäen ne
-rohkean kreivin onneksi. Mutta herttua Aadolf työntää inhoten pikarin
-luotaan. "Muistakaa keisari Ottoa ja Slesvigin piispa Valdemaria,
-kreivi Henrik!" sanoi hän vakavasti. "Elkää katsoko ylen sitä
-voimakasta kättä, joka kuitenkin voi päästää ja sitoa meidät kaikki,
-vaikka olisimmekin kuninkaita ja keisareita."
-
-"Minä voin itse sitoa ja päästää kuninkaita ja keisareita", vastasi
-kreivi Henrik, "sen olen osoittanut paaville ja koko maailmalle."
-
-"Totta kyllä, kreivi Henrik", sanoi herttua. "Heidän kätensä ja
-jalkansa te voitte sitoa, ei ainoastaan silloin, kun he ovat
-päihtyneitä ja nukkuvat, vaan myös julkisessa, rehellisessä
-taistelussa. Sen te olette osoittanut urhoolliselle kreivi Albertille.
-Mutta kuningasten ja ruhtinasten sielut" -- --
-
-"Nekin minä voin sitoa", vastasi kreivi Henrik nauraen. "Tai voitteko
-kieltää, etten minä sitonut kuningas Valdemarin ylpeää kostonhimoista
-sielua, niin että hän nyt saa puhkua voimattomassa vihassaan
-kuolinpäiväänsä asti? Katsokaa vain uskaltaako hän nostaa kättänsä
-minua tai teitä vastaan, vaikka hän istuu vapaana valtaistuimellaan."
-
-"Hyvä kreivi, te olette sitonut suurimman ja ylpeimmän sankarisielun
-minkä tunnen", sanoi herttua, jalo ilme vakavilla kasvoillaan. "On
-totta, että minun täytyy vihata häntä kuolemaani asti, mutta minä olen
-kuitenkin aina kunnioittanut hänen sielun voimiansa. Minä ihailin
-häntä hänen nöyryytyksessään, silloin kun hän oli teidän kahleissanne.
-Sitä omantunnon sidettä, jolla te sidoitte hänen tahtonsa, hän ei
-omavaltaisesti riko. Mutta minä ihmettelen vain, että te kreivi Henrik
-olette siitä niin varma!"
-
-"Miten niin? Tunnenhan minä hänet yhtähyvin kuin te, jalo herttua."
-
-"Mutta olittehan te itse kerran samanlaisessa asemassa", vastasi
-herttua, ja hänen katseessaan oli ylenkatseellinen välähdys. "Sillä
-kertaa te ette kuitenkaan viisaana valtiomiehenä epäillyt omalla
-edesvastuullanne rikkoa pakoitettua valaanne."
-
-Kreivi Henrikin posket hehkuivat, ja hänellä oli jo katkera
-vastaus valmiina, mutta hän hillitsi itsensä. "Me jouduimme pois
-puheenaineestamme", sanoi hän välinpitämättömällä äänellä ja tyhjensi
-pikarinsa.
-
-"Me puhuimme pyhästä isästä", jatkoi herttua rauhallisesti, "me
-myönnämme hänen olevan voimallisemman sitä ruhtinasta, joka valalla
-sitoo yipeimmänkin kuninkaan sielun. Katsokaa, sen minä kuitenkin
-tahdon sanoa teille, kreivi Henrik: Pyhä isä on siinä mahtavampi
-meitä kaikkia, että hän voi yhdellä ainoalla sanalla päästää sen,
-jota sitoaksenne te tarvitsette kuninkaiden ja ruhtinasten sinettejä,
-kalliita pyhäinjäännöksiä ja pyhiä kirjoja, vieläpä jalon vihollisenne
-rehellisyyden ja ritarillisen mielen."
-
-Kreivi Henrik kalpeni. "Tultuanne Pohjoisalbingin herttuaksi
-voisi melkein luulla teidän tunnustavan itsenne Tanskan kuninkaan
-vasalliksi. Teidän pitäisi kuitenkin muistaa ketä te saatte kiittää
-herttuakunnastanne eikä halveksia kättä, joka kukisti verivihollisenne."
-
-"Minun tarkoitukseni ei ollut loukata teitä, uskalias liittolaiseni",
-vastasi rauhallinen herttua. "Minä vain paheksun sitä, että te ette
-tunnusta yhteisen vihollisemme suuruutta, ollen maallisista syistä
-ja voitonpyynnistä välittämättä siitä, mihin kristikunnan pyhä isä
-oikeuden ja ihmisyyden nimessä teitä kehoittaa."
-
-"Siitä minä kyllä itse vastaan sekä tässä että tulevaisessa
-elämässä", sanoi kreivi Henrik teeskennellyn välinpitämättömästi
-tyhjentäen pikarinsa. "Teidänlaisenne herran kanssa en halua väitellä
-omantunnonkysymyksistä. Jokaisella on omatuntonsa, kuten tiedätte, ja
-minullakin on omani. Minä luulen vielä eläväni sen päivän", jatkoi
-hän katkeralla ivalla, kääntyen muihin läsnäoleviin, "jolloin hurskas
-herttua Aadolf, papinviitta yllään ja kunnianarvoisena kaljupäänä,
-käännyttää meidät kaikki rippituolissa."
-
-Kaikki ritarit hymyilivät; mutta ruhtinas Aadolf vastasi yhtä
-levollisesti kuin ennenkin:
-
-"Se aika voi kyllä pian koittaa, jolloin minä pidän Herranhuoneen
-kynnystä ruhtinaallisen linnan valtaistuinta parempana, mutta minä
-epäilen suuresti saisinko ketään näistä herroista suostumaan sellaiseen
-tyhmyyteen."
-
-Samassa aukeni ovi, ja tomuinen ritari astui sisään ojentaen kreivi
-Henrikille kirjeen. "Onneton sanoma, jalot herrat", sanoi hän
-hengästyneenä, "Tanskan kuningas on päästetty valastaan."
-
-Raivostuneena kreivi Henrik hypähti paikaltaan. "Päästetty valastaan!"
-huusi hän. "Kuolema ja kirous! Silloin ei ole aikaa istua tässä."
-
-Kaikki hypähtivät paikoiltaan paitsi herttua Aadolf, joka jäi
-rauhallisena samaan asentoon istumaan kuin ennenkin ja tyhjensi
-pikarinsa. Kreivi Henrik vilkaisi kirjeeseen ja heitti sen vihasta
-vaahdoten lattialle. "Hänen sotajoukkonsa on jo aseissa", huusi hän.
-"Kirottua! Hän kulkee Ditmarskenia kohti. Kuuletteko, herttua Aadolf?
-Hän uhkaa ensin teitä ja Pohjoisalbingia."
-
-"Minä olen sitä odottanut", sanoi herttua ja nousi. "Senvuoksi minä
-tulin tänne. Sotajoukkoni seisoo valmiina taisteluun."
-
-"Minun on valmiina vuorokauden kuluttua", sanoi kreivi Henrik. "Tuossa
-on käteni, jalo herttua. Me olemme ystäviä ja uskollisia liittolaisia
-elämässä ja kuolemassa. Meillä on yhteinen vihollinen ja yhteiset edut.
-Eivät mitkään eroavat mielipiteet saa rikkoa meidän liittoamme."
-
-Ääneti ja rauhallisena herttua Aadolf vastasi hänen kädenlyöntiinsä.
-Nyt päätettiin, ettei kiukustuneelle kuninkaalle suotaisi aikaa
-Rendsborgin valloittamiseen eikä Elben luo pääsyyn, vaan oli jouduttava
-häntä vastaan ja mitä pikemmin estettävä hänen etenemisensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se sanoma, joka niin äkkiä oli pannut koko Schwerinin linnan
-liikkeelle, oli aivan tosi. Uskollinen Riisen Kaarlo oli mitä
-suurimmalla varovaisuudella ja viekkaudella osannut pettää ja karttaa
-kreivi Henrikin Tanskan rajalla olevat vakoojat ja salaväijyjät. Hän
-oli onnellisesti saapunut Roomaan, ja paluumatkansa oli onnistunut yhtä
-hyvästi, vaikka hänen muutamien aseenkantajiensa kanssa oli täytynyt
-Pohjoisalbingin rajalla murtautua naamioidun sissijoukon läpi. Se
-kirje, jonka hän oli vienyt paaville kuninkaalta, oli kirjoitettu
-taitavasti ja kaunopuheisesti. Paavillisen istuimen omia etuja oli
-siinä hienotunteisesti kosketeltu, viittaamalla siihen, että voitaisiin
-toivoa kuningas Valdemarin avustavan Pyhän maan vapauttamisessa, kun
-hänet itse ensin oli vapautettu painavasta ikeestään. Tämä tärkeä
-syy, sekä paavin hyväntahtoinen suosio sankarillista, pahoinpideltyä
-kuningasta kohtaan, eivät olleet tekemättä vaikutusta. Kirjeellään
-29:ltä päivältä kesäkuuta paavi oli muodollisesti päästänyt hänet
-valasta, vapauttaen kirkon nimessä hänet kaikista omantunnon
-soimauksista sekä hänen ritarillisen ja kuninkaallisen kunniansa
-kaikesta häpeästä ja tahrasta, jos hän asevoimalla anastaisi
-kapinallisilta läänitysmiehiltä takaisin ne oikeudet, jotka keisari ja
-paavi jo aikaisemmin olivat tunnustaneet.
-
-Voimakkaan vapauden tunteen valtaamana kuningas oli, tämä kirje
-levottomalla sydämellä, ottanut seinältä kypäränsä ja kilpensä ja
-hypähtänyt hurjasti iloiten sotaratsunsa selkään. Hänen nuori poikansa,
-prinssi Valdemar, ratsasti nyt ensi kerran taistelukuntoisena hänen
-rinnallaan. Hänen kullankiiltävä haarniskansa välkkyili salaman
-kirkkaana, ja samoinkuin isänsä kilpeen, oli hänenkin kilpeensä kuvattu
-kolme hopeansinistä leijonaa ja kaksikymmentäneljä kullattua sydäntä.
-Kreivi Otto, Riisen Kaarlo, Juhana Ganz, Absalon Belg lankoineen sekä
-monta urhokasta ritaria seurasivat kuningasta. Suuren sotajoukkonsa
-etunenässä hän levitti hirvittävänä tuomarina ja kostajana kauhua
-Pohjoisalbingin kapinalliseen väestöön. Urhokkaat friisit olivat
-pysyneet hänelle uskollisina; Sven Väkevän ja Veli Gamlingin johdolla
-he yhtyivät suurissa joukoissa häneen. He olivat kuninkaalle
-tervetullut apu, sillä ei kukaan kyennyt sotimaan rahkasoilla niin
-hyvin kuin reippaat friisiläiset keihäsmiehet vilkkailla hevosillaan.
-
-Kun kuningas ensiksi oli pakoitettu alkamaan sotaretkensä kukistamalla
-kapinalliset ditmarskilaiset, jotka tekivät sitkeää ja urhokasta
-vastarintaa, olivat kreivi Henrik ja herttua Aadolf sill'aikaa
-kulkeneet suoraan Eideriä kohti. Iltaa ennen pyhän Mikaelin päivää
-he olivat leiriytyneet aivan joen varrelle. He olivat samana
-päivänä kuulleet pakolaisilta kuninkaan voittaneen ditmarskilaiset
-sekä kulkeneen Rendsborgia kohti. He olivat tulleet varoviksi ja
-huolestuneiksi huomatessaan kuninkaan sotaonnen palaavan. Myöhään
-yöllä he istuivat totisina ja äänettöminä viinipikarin ääressä kreivi
-Henrikin teltassa. Kuu kuvastui tyynen virran kalvoon, yhdistyen
-teltassa palavan yksinäisen soihdun valoon. Ulkopuolelta kuuluivat
-vartiosotilaiden säännölliset ja yksitoikkoiset askelet, ja aseiden
-hiljaista helinää. Kreivi Henrikin käskystä vallitsi leirissä
-täydellinen hiljaisuus, eikä näkynyt mistään valoa tai leirinuotioita.
-
-"Mitä sitten, jos hänen entinen pirullisen häikäisevä onnensa palaisi?"
-murahti kreivi Henrik lopulta ja kopautti pikarinsa pöytään. "Hm,
-typerä olin, kun päästin hänet kahleista!"
-
-"Sitä tekoa ei teidän tarvitse katua!" vastasi herttua. "Nyt vasta
-voimme saavuttaa sen, mistä ennen emme edes voineet uneksia. Jospa vain
-emme olisi käyttäneet muita aseita häntä vastaan kuin niitä, joita
-nyt kannamme! Mutta tapahtunutta ei voi toiseksi muuttaa. Te, kreivi,
-olette opettanut hänet tuntemaan onnettomuuden! Nyt hän tietää miltä
-jalosukuisesta ruhtinaasta tuntuu kantaa kahleita. Ja niin totisesti
-kuin asiani on oikea, ja iankaikkinen kostaja on tuolla ylhäällä, ei
-hän ole väistävä isäni miekkaa, joka on minun kädessäni!"
-
-"Hän on lankeava omiin tekoihinsa!" sanoi kreivi Henrik. "Mutta
-elkäämme hätäilkö, jalo herttua. Olkoon teidän asianne oikea tai ei,
-niin meidän taivaallinen kostajamme, johon te luotatte, ei kuitenkaan
-lähetä meille ratsumiehiä. Me emme voi ryhtyä julkiseen taisteluun
-kuninkaan kanssa, ennenkuin Saksin herttua yhtyy meihin tuhannen
-kypäripäänsä kera."
-
-"Minkävuoksi tulimme sitten tänne?" kysyi herttua säpsähtäen. "Eikö
-Valdemar matkallaan Rendsborgiin kohtaa meitä täällä?"
-
-"Me kohtaamme hänet täällä, missä hän vähimmin sitä odottaa! Näettekö
-te tuon suuren rahkasuon, jalo herttua?" jatkoi kreivi viekkaasti
-hymyillen ja viittasi ulos teltasta. "Tuolta puolen kulkee tie
-Rendsborgiin. Tuo viidakko peittää meidän leirimme; hän ei odota
-tapaavansa täällä vihollisia. Heti kun minun vakoilijani tuovat
-minulle tiedon, että hän lähenee joukkoineen suon toista laitaa,
-silloin annamme äkkiä keveän ratsujoukon karauttaa suon yli, ja
-ennenkuin! he käsittävät, mistä vihollinen ilmestyy, olemme me tehneet
-suuremman vaurion hänen hajaantuneille joukoilleen kuin suurimmalla
-kenttäottelulla!"
-
-"Siis me olemme täällä väijyksissä?" sanoi herttua suuttuneena ja
-nousi. "Sitä minä en tiennyt, kreivi Henrik. Se ei ollut ainakaan minun
-aikomukseni eikä meidän yhteinen sopimuksemme."
-
-"Suokaa minulle anteeksi tämä pieni muutos, jalo herttuani!" alkoi
-kreivi lepytellen puhua ja täytti herttuan pikarin. "Minä tiesin teidän
-vihaavan sotajuonia. Teillä on siksi arka omatunto, etten uskaltanut
-ilmaista teille tätä aikomustani. Nyt on koko edesvastuu siitä minun,
-ja minä olen pelastanut teidät kaikista tunnonvaivoista. Joko meidän
-täytyy antaa kuninkaan valloittaa Rendsborg aivan silmiemme edestä tai
-me kulemme urheasti suon yli ja pysäytämme hänen kulkunsa. Tässä ei nyt
-ole aikaa eikä tilaisuutta sopivaan taisteluun."
-
-"Te aijotte kulettaa meidät voittoon alhaista ja väärää tietä, kreivi
-Henrik!" vastasi herttua syvästi loukattuna. "Tällä kertaa minä en edes
-voi kehua teidän viekkauttanne. Oletteko mitannut suon syvyyden? Mistä
-tiedätte, vaikka se olisi pohjaton, ja kaikki saisimme sieltä syvän ja
-kunniattoman haudan?"
-
-"Meillä on kestävät, voimakkaat hevoset. -- Joka tahtoo paljon voittaa,
-hän saa myöskin jotakin uskaltaa. Syvimmän paikan yli saavat minun
-mieheni ratsastaa ensiksi. Minä uhraan sata miestä ja hevosta meidän
-sillaksemme; ne voivat säästää meiltä monta tuhatta. Luulin kreivi
-Aadolfin vähimmin vaaraa karttavan. -- Vaaran tie onkin kunnian."
-
-Nyt vartiosotilas astui kiireesti telttaan. Hän tervehti
-kunnioittavasti päälliköltään keihäällään. "Minä kuulen melskettä
-suon takaa, ankarat herrat!" ilmoitti hän levottomana, "varmaankin
-kuninkaallinen joukko lähenee."
-
-Melkein samassa tuli vakoilija todeten vartiosotilaan puheen. Ja nyt
-tuli toinen päällikkö toisen jälkeen, jääden odottamaan sotapäällikön
-käskyjä. Nyt ei ollut aikaa pitkiin arveluihin. Herttua Aadolfille
-oli ylen tärkeää estää kuninkaalta pääsy Rendsborgiin, ja kreivi
-Henrikin suunnitelma pantiin heti täytäntöön. Suurimmalla kiireellä
-kreivi Henrik hypähti kepeäjalkaisimman ratsunsa selkään. Herttua
-Aadolf puisti päätään, mutta seurasi häntä, ja mahdollisimman hiljaa
-ratsumiehet seurasivat ruhtinaallisia päälliköltään.
-
-Päivä alkoi jo sarastaa, mutta paksu sumu leijaili suon yläpuolella.
-Rendsborgiin johtava tie suon toisella puolen oli täynnä ratsumiehiä
-ja vaunuja. Ensimäisten ratsumiesten rinnalla kuningas ratsasti
-poikansa ja Otto-kreivin välillä vesisen, vihreän niityn poikki,
-joka keinui hevoskavioiden alla. He puhelivat ditmarskilaisten
-sitkeydestä ja vendiläisten kaupunkien kapinallisuudesta. Se tapa,
-millä lyybekkiläiset, muka rauhallista kansanjuhlaa viettäen,
-olivat hyökänneet tanskalaisen varusväen kimppuun, oli tehnyt mitä
-tuskallisimman vaikutuksen nuoren Valdemarin hurskaaseen ja lempeään
-mieleen, eikä hän koskaan voinut puhua siitä kiivastumatta. "Taivaan
-Jumalan nimessä, isäni!" huudahti hän kiihkeästi ja korotti kätensä.
-"Jos te itse ette elä sitä päivää, että voitte ankarasti kurittaa
-noita uskottomia ja kavaloita pettureita, niin toivon minä sen kerran
-tekeväni, vaikka se olisi elämäni ainoa sota."
-
-"Minä olen hädässäni oppinut tuntemaan ystäväni", vastasi
-kuningas rauhallisesti. "Minä en ole koskaan luottanut näihin
-rihkamakauppiaihin: heidän isänmaansa ei ulotu puolta jalkaakaan
-heidän kaupungin muurejaan etemmäksi. He tinkivät rakkaudellaan ja
-uskollisuudellaan kuin pippurin ja suolan kaupalla. -- Sinä olet
-uljaasti taistellut näinä päivinä, poikani!" jatkoi hän ja katseli
-mielihyvällä koston tulistamaa poikaansa. "Erehdyin uskoessani sinun
-syntyneen vain kotona käräjillä istumaan ja rauhan valtikkaa kantamaan.
-Mutta tahdon kuitenkin antaa sinulle hyvän neuvon, poikani! Elä
-koskaan ajattele mitä aiot tehdä kymmenen vuoden päästä, silloin kun
-sinun seuraavana päivänä on rynnättävä linnoitukseen. Elä myöskään
-tuhlaa vihaasi mokomiin epäritarillisiin elukoihin, jotka kerskailevat
-leijonan poissaollessa ja potkaisevat sitä, kun luulevat sen
-kuolleeksi. Siltä suvulta ei voita mitään kunniaa, vaikka sen juurineen
-hävittäisi maan päältä."
-
-Kreivi Otto hymyili ja kysyi voiko kuningas siinä tapauksessa vihastua
-Schwerinin kreiville ja hänen ystävilleen.
-
-"He eivät kuulu elukkojen sukuun, hyvä Otto!" vastasi kuningas
-ankaran totisena. "Kreivi Henrikistä olisi voinut tulla suuri mies,
-jos ei ahnas tiikeri olisi ollut hänen sukulaisensa. Ei hänen
-verivihollisensakaan voi kieltää hänellä olevan leijonan verta
-suonissaan. Muistele vain Mölnin taistelua, sisarenpoikani! Me voimme
-vihata häntä kuin perkelettä -- ylönkatsoa häntä ritarina, mutta emme
-sotilaana ja sotapäällikkönä."
-
-Kreivi Otto punastui ja vaikeni.
-
-"Mitä taas kreivi Aadolfiin tulee", jatkoi kuningas lempeämmin ja
-melkein surumielisesti, "niin toivoisinpa, ettei hän olisi minun
-viholliseni, ja ettei hän tuomitsisi minua ankarammin kuin minä
-tuomitsen mustaa kreivi Henrikkiä."
-
-"Miten niin, herrani ja kuninkaani?" kysyi kreivi Otto hämmästyneenä,
-ja nuori Valdemar loi isäänsä hellän ja osanottavan katseen.
-
-"Hänen isälleen olen tehnyt vääryyttä, suurta vääryyttä", sanoi
-kuningas, "istuessani kahlehdittuna tornissa minä muistin joka päivä
-vanhaa kreiviä ja Sjöborgin linnaa, ja ostaessani itselleni vapauden
-luovuttamalla heille valtakuntia ja maita, näin minä mielessäni
-nöyryytetyn Holsteinin kreivin, kun hän allekirjoitti luopumisensa
-Pohjoisalbingin herttuakruunusta."
-
-Oli syntynyt pysähdys kulkueessa; mutta sumuisessa aamuhämärässä ei
-voinut nähdä oliko sotajoukko koolla tai ei. Nyt tulivat Absalon
-Belg ja Riisen Kaarlo täyttä nelistä ajaen ja huusivat: "Viholliset!
-Viholliset! Herra kuningas!"
-
-"Mitä? Uneksitteko te?" kysyi Valdemar ja katseli nopeasti ympärilleen.
-"Missä! Minä en näe ketään."
-
-"He tulevat suon yli", sanoi Kaarlo. Nyt kuulivat kuningas ja hänen
-miehensä etempää kahlaavien ja ponnistelevien hevosten sohlaamista ja
-hengästynyttä puhkumista, ja kohta alkoi eroittaa aseita ja ratsumiehiä
-sumun läpi.
-
-"Onko tämä mahdollista?" huusi kuningas. "No, pyhän Mikaelin nimessä!
-Tuon uhkarohkeuden he saavat vielä katua! Ratsumiehet rintamaan, Otto!
-mutta ei jalanvertaa suolle, ennenkuin minä itse tulen! Minä en tahdo
-haudata ratsumiehiäni vetelään suohon. Nielköön maa nuo tyhmänrohkeat!"
-
-"Mutta kreivi Henrik on mukana -- minä näen hänen punaisen
-höyhentöyhtönsä!" huusi Riisen Kaarlo.
-
-"Eteenpäin sitten, vaikka maa halkeaisi!" käski kuningas ja kannusti
-ratsuaan. Nuori Valdemar ja kaikki ritarit seurasivat häntä, ja kreivi
-Otto ja soturit hyökkäsivät heidän jälestään.
-
-Katkeroituneet viholliset kohtasivat toisensa keskellä suota. Moni
-hevonen ja ratsumies upposi, ja tulinen ottelu alkoi. Paksu sumu
-esti heidät näkemästä toisiaan, ja näytti siltä, kuin näkymättömät
-henget olisivat täällä pilvissä taistelleet. Tuiman ottelun kestäessä
-kuninkaan hurjistunut katse etsi vain kreivi Henrikin punaista
-höyhentöyhtöä, joka vähän väliä katosi, tullen taas näkyviin. Taistelun
-tulisuudessa he joutuivat yhä etemmäs suolle. Voimakas miekanlyönti
-huikaisi kuninkaan kypärän, juuri kun hänen hurjistunut sotaratsunsa
-upposi takajaloillaan suohon. "Kostajalta!" kajahti voimakas, kolkko
-ääni sumupilvistä. Taas miekka välähti kuninkaan valkoisen pään
-yläpuolella; mutta Riisen Kaarlon kilpi vastaanotti iskun. Nuori
-Valdemar kohottautui satulastaan, tempasi kypärän päästään ja laski sen
-isänsä paljastettuun päähän. Kaikki ritarit ympäröivät kuninkaan -- ja
-hurja vihollinen oli kadonnut.
-
-Kuninkaan ratsu oli taas jaloillaan. "Kuolema ja kirous!" huusi
-kuningas. "Mistä se lyönti tuli? Haa! Minä en näe enää punaista
-höyhentöyhtöä, -- eteenpäin, eteenpäin! Ei minua mikään vaivaa!"
-
-Kaikki ritarit ratsastivat taas kuninkaansa jälestä eteenpäin, mutta
-pian oli taistelu päättynyt. Kreivi Henrikin ja herttua Aadolfin
-täytyi paljon väkeä menetettyään etsiä pelastuksensa pakenemalla.
-Myöskin kuningas oli menettänyt monta urhoollisista miehistään. Mutta
-kun aurinko nousi valaisten kammottavan taistelupaikan, oli kuningas
-päässyt voitolle. Nyt vasta nähtiin miten paljon tämä onnistumaton
-uhkarohkeus oli maksanut vihollisille, ja miten lähellä kuningas ja
-kaikki hänen ritarinsa olivat olleet sitä samaa pohjatonta kuilua, joka
-oli nielaissut kreivi Henrikin parhaat ratsumiehet.
-
-Tämän urhokkaan, vaikka ratkaisemattoman taistelun jälkeen kuningas
-jatkoi esteettömästi matkaansa Rendsborgiin. Hän puristi ääneti urhean
-poikansa kättä ja antoi hänelle takaisin hänen kypäränsä, jonka hän nyt
-vasta huomasi, kun se oli painanut syvän uurteen hänen otsaansa. Suuri,
-musta rynnäkkölakki, minkä kuningas valitsi sen sijaan, teki hänet
-hurjan ja peloittavan näköiseksi. Hän ratsasti synkkänä ja ajatuksiinsa
-vaipuneena, ja häntä vaivasi jokin ajatus, josta hän ei näyttänyt
-tahtovan puhua.
-
-Pian Valdemarin viholliset kuulivat kauhukseen hänen valloittaneen
-rynnäköllä Rendsborgin linnan sekä kukistaneen melkein koko
-Pohjoisalbingin. Hän kohteli ankarasti kapinallisia ja antoi ryöstää
-monta kaupunkia; hän piiritti Itzehoen sekä Segebergin, osoittautuen
-yhtä voimakkaaksi ja voittamattomaksi kuin ennenkin. Mutta kuninkaan
-sydämessä oli levottomuus, jota eivät hänen tuntuva aseonnensa eikä
-hänen povellaan oleva paavin rauhoittava kirje voineet vaimentaa.
-Kaikkialle minne hän meni, hän kuuli tuon saman mahtavan äänen, joka
-voimakkaan iskun sattuessa oli huutanut hänelle: "Kostajalta!" ja
-hurskaan arkkipiispan uhkaava varoitus kaikui usein kammottavana hänen
-sielussaan. Rendsborgissa hän oli antanut erään papin lukea itselleen
-kuningas Zedechiaan historian pyhästä raamatusta, ja siitä asti hän oli
-vielä entistäkin synkempi ja vieläkin enemmän ajatuksiinsa vaipunut,
-ellei hän taistelun hurjassa mäiskeessä koettanut unohtaa ja tukahuttaa
-tunnonvaivojaan.
-
-
-
-
-VIIDESTOISTA LUKU.
-
-
-Pohjoisalbingin ja Vagrienin rajalla oli pieni maalaiskylä jonka
-kirkko oli rakennettu kahdennentoista vuosisadan keskivaiheilla. Sen
-lähestöllä virtaa Svantina-joki, ja tämän joen ja kirkon välillä
-on leveä, ruskea kanervakangas, vanhat kirjailijat nimittivät sen
-Svantinefeldiksi. Tällä kankaalla on monta lähdettä, ja niistä virtaa
-puroja jokeen, jonka raoksi tätä kangasta kansa myöskin kutsuu
-Bornhövediksi (lastenpääksi.) Täällä oteltiin lopullisesti se suuri,
-huomattava taistelu, mihin Valdemarin hirvittävä kostokulku päättyi.
-
-Taistelu oli, kuten tiedetään, pyhän Magdalenan päivänä, tiistaina
-22:na päivänä kesäkuuta 1227. Siellä taisteltiin mitä kuumimmasti,
-oteltiin raivoisan katkeroituneena aamusta iltaan. Kuningas itse johti
-joukkojen keskustaa, ja hänellä oli vastassaan Bremenin arkkipiispa
-Gerhard ja uljas herttua Aadolf. Kreivi Otto johti joukkojen oikeaa
-sivustaa Saksin herttuaa vastaan. Nuori Valdemar-prinssi, jolla
-oli Riisen Kaarlo sivullaan, johti vasenta sivustaa Schwerinin
-kreivi Henrikkiä ja Lyybekin pormestari Aleksanteria vastaan. Äsken
-kukistamansa ditmarskilaiset, jotka olivat vannottautuneet kuninkaan
-lipun alaisiksi, mutta joihin kuningas ei vielä oikein luottanut, oli
-hän asettanut taaksensa, etteivät ne karkaisi vihollisten puolelle.
-Kuninkaalla oli jo melkein voitto puolellaan; holsteinilaiset
-väistyivät, eikä urhokas herttua Aadolf saanut heitä pysähtymään.
-"Anna meille voitto, Herra!" huudahti nuori herttua, "ja minä rakennan
-pyhän huoneen sinun kunniaksesi; minä luovun turhuuden purppurasta ja
-kieltäydyn maailmasta ylistääkseni sinua kuolinpäivääni asti!" Näin
-hän rukoili kohotetuin käsin kesken epätoivoisen taistelun tuohinaa.
-Kuningas tunkeutui eteenpäin vastustamattoman voimakkaasti, ja kaikki
-vastarinta oli mahdoton. Mutta silloin käänsivät ditmarskilaiset,
-vihollisten kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan, äkkiä kilpensä
-nirkot ylöspäin ja hyökkäsivät kuninkaan kimppuun hänen selkänsä
-takaa. Ilta-aurinko loisti suoraan tanskalaisten silmiin melkein,
-soaisten heidät. Kuningas ja hänen miehensä taistelivat epätoivoisesti
-kaksinkertaista vihollista vastaan, -- ja taistelun tulos oli selvä.
-Vihollisetkin myönsivät olleen raskasta anastaa voitto suurelta,
-voittoihin tottuneelta kuninkaalta, joka ei vielä koskaan ollut
-joutunut tappiolle taistelussa, eivätkä he voineet selittää omaa
-onneaan muuten kuin jumalallisen ihmeen aikaansaamaksi. Kuninkaan
-onnettomuuteen sanottiin sen pyhimyksen olleen syynä, jonka päivänä
-taistelu oli. Ankarilla katumus- ja parannusharjoituksillaan pyhä
-Magdalena oli saavuttanut kristikunnassa kuuluisan pyhimyksen
-nimen. Kerrottiinpa, että taistelun aikana pyhä Magdalena oli nähty
-pilvissä, mistä hänen sanottiin soaisseen auringonsäteillä kuninkaan
-ja tanskalaiset soturit, jonkavuoksi Lyybekin asukkaat rakensivatkin
-luostarin tämän pyhimyksen kunniaksi.
-
-Aurinko oli laskenut verisen taistelukentän taakse. Neljätuhatta
-tanskalaista miestä, ja melkein yhtä monta saksalaista, makasi
-kuolleena tai ruhjottuna särkyneiden aseiden ja kaatuneiden hevosten
-välissä. Tehtyään epätoivoista vastarintaa, urhokkaan kreivi Oton oli
-täytynyt riisua aseensa, ja hänet oli viety vangiksi. Tainnoksiin
-menneen ja haavoittuneen prinssi Valdemarin oli Riisen Kaarlo kantanut
-taistelukentältä. Yön kietoessa sekä ystävät että viholliset siihen
-miellyttävään puolihämärään, joka antaa Pohjolan kesäöille niin
-omituisen viehätyksen, kulki Riisen Kaarlo vielä kantaen onnetonta
-kuninkaanpoikaa selässään.
-
-Uupunut Riisen Kaarlo laski varovasti jalon taakkansa kanervaisen
-kummun juurelle, mistä hän kuuli lähdepuron lorinaa. Hän sitoi
-olkavyöllään prinssin vertavuotavan hartian, ammensi kypärällään
-vettä lähteestä ja koetti toinnuttaa kaunista, kalpeaa nuorukaista.
-Vihdoinkin Dagmarin poika avasi tummansiniset silmänsä ja pyyhkäisi
-veriset, vaaleat kiharansa otsaltaan. "Missä minä olen?" kysyi hän.
-"Enkö minä seisonut mustan Henrikin kanssa Jumalan tuomioistuimen
-edessä? Voi, ei, vangittu! -- vangittu! Viedäänkö minut taas mustaan
-torniin?"
-
-"Te olette pelastettu ja vapaa, minun nuori, kuninkaallinen herrani!"
-sanoi ritari Kaarlo. "Mutta me olemme joutuneet tappiolle, ja meidän
-parhaat miehemme ovat kaatuneet" -- --
-
-"Entä minun isäni -- minun suuri, onneton isäni - missä hän on? Elääkö
-hän?"
-
-"Minä en sitä tiedä, jalo herra!" vastasi Kaarlo soinnuttomasti ja
-syvän surun valtaamana. "Hän kielsi minun jättämästä teitä, ja minä
-tottelen."
-
-"Anna minun maata! Anna minun kuolla! Mitä sinä minusta välität? Etsi
-minun isääni! -- Pelasta herrasi ja kuninkaasi, ritari Kaarlo! Minä
-vannotan sinua äitini sielun kautta!" -- --
-
-"Minä annoin kuninkaalle sanani!" vastasi Kaarlo. "Minä en voi
-enkä uskalla jättää teitä, jalo, nuori herrani, vaikka sydämeni
-tykkisi rikki haarniskani alla, ennenkuin olen vienyt teidät varmaan
-turvapaikkaan. Minä näen valon tuikkivan tuolta alhaalta virran
-luota. Sallikaa minun kantaa teidät sinne. Lienee vielä jälellä jokin
-uskollinen holsteinilainen, joka ei petä kuningastaan."
-
-"Te ette saa kantaa minua! Minä jaksan kyllä kävellä", sanoi
-huolestunut prinssi ja nousi äkkiä tuskallisesti ponnistaen. "Pitkältä
-minä en jaksa, mutta tuon valon luo ainakin kävelen. Oi! isä, isä!
-Missä olet?" Hän vaipui taas voimatonna maahan. Mutta Riisen Kaarlo
-nosti hänet hartioilleen, kantaen hänet varovasti rannalla olevaan
-kalastajatupaan, jonka rakkoruuduista hän näki tulen tuikkavan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun saksilaiset olivat sidottuina vieneet pois kreivi Oton, ja Riisen
-Kaarlo oli haavoitettua prinssiä kantaen paennut taistelukentältä,
-ei ollut enää ainoaakaan elävää tanskalaista sillä paikalla, missä
-kuningas äsken oli taistellut kahdelta taholta ahdistavaa vihollista
-vastaan, ja missä hänen parhaat ritarinsa nyt makasivat ruhjottuina
-haarniskoitujen sotaratsujensa alla. Heidän keskellään makasi itse
-vanha, harmaantunut kuningas haavoittuneen sotaoriinsa vieressä. Hän
-hengitti vielä, mutta hän oli mennyt tainnoksiin monista saamistaan
-iskuista; vihollisen keihään kärki oli tunkeutunut hänen vasempaan
-silmäänsä, eikä hän enää tiennyt mitä hänen ympärillään tapahtui.
-Kun hän alkoi tointua, oli jo yö. Vielä huumautuneena silmänsä
-kivusta hän tunsi olevansa jonkinlaisessa riippuvassa asennossa ja
-liikkeessä, mutta kesti kauan, ennenkuin se hänelle selvisi: lopulta
-hän luuli kuulevansa hevoskavioiden kapsetta altaan; hän luuli
-uneksivansa, että hän oli poikittain nelistävän hevosen satulassa,
-ja kylmä, rautapanssarinen käsivarsi tuki hänen päätään. Niinpä
-olikin todellisuudessa. Kookas ritari, kypäränsilmikko suljettuna
-ja saksalainen ritarinvaippa haarniskansa peittona, ratsasti näin
-kuutamossa haavoitettu ja puolikuollut kuningas sylissään yli kantojen
-ja kivien, mitä kiivainta nelistä ja sanaakaan sanomatta. Kun kuningas
-viimeinkin oli tointunut ja siksi paljon voimistunut, että sai
-puhutuksi, kysyi hän syvästi masentuneena tuntien voimattomuutensa:
-"Ystäväkö vai vihollinen?" Lyhyt, levollinen vastaus: "vihollinen"
-vieraan ritarin kypäränsilmikon takaa vihlaisi kuninkaan sydäntä kuin
-terävin miekka.
-
-Kuningas huokasi syvään ja hän tuskin tunsi silmänsä tuottamaa kipua
-ajatellessaan, että hänet nyt vietiin siihen vankilaan, josta tulisi
-hänen hautansa. Tuon vieraan äänen sointu oli kyllä ilmaissut hänelle,
-ettei hän ollut joutunut kreivi Henrikin valtaan; mutta siinä oli väre,
-joka huolestutti häntä enemmän kuin kreivi Henrikin hurja tiikerinääni.
-Oudon ritarin äänen rauhallinen vakavuus herätti kuninkaan mielessä
-muistoja, joilla tunnonvaivojen kalvava kaarne iski kyntensä hänen
-sydämeensä. Hän vaikeni eikä olisi enää toista kertaa halunnut kuulla
-tuota ääntä. Hän ei yrittänytkään vapautua, sillä hän tunsi liiankin
-hyvin voimattomuutensa ja sen raudankovan käden voiman, joka kuitenkin
-säälien piteli koholla hänen haavoittunutta päätään.
-
-Näkemättä vihollisensa kasvoja ja kuulematta hänen suustaan muuta kuin
-tuon yhden sanan, "vihollinen", vietiin kuningas näin tuntemattomia
-teitä taloon, missä oudot ihmiset ääneti sitoivat hänen haavansa ja
-vetivät keihään kärjen hänen silmästään. Heti kun hän oli saanut vähän
-levähtää ja oli juonut hänelle tarjotun virkistävän juoman, sidottiin
-hänet hevosen selkään mukavasti asetetulle pehmeälle patjalle. Äänetön,
-tuntematon ritari nousi toisen hevosen selkään ja tarttui kuninkaan
-suitsiin. Sitten taas ratsastettiin niin nopeaan kuin mahdollista,
-ja monen pysähdyksen jälkeen, jotka olivat välttämättömiä kuninkaan
-heikkouden tähden, saapui hän outoja teitä kaupunkiin, jonka hän
-suureksi ihmeekseen luuli tuntevansa. Oli melkein pimeä, kun hän
-ratsasti kaupunkiin, mutta kadut ja rakennukset häämöittivät kuitenkin
-aivan selvästi, ja hän oli ennen nähnyt ne siksi usein keskipäivällä,
-ettei hän voinut erehtyä. Hän ei ollut vihollisten maassa. Hän näki
-olevansa Kielissä ja nyt vasta hän huomasi muutoksen, joka jo oli
-tapahtunut viimeisessä lepopaikassa: hänen äänetön saattajansa oli
-vaihtanut saksalaisen ritarinvaippansa punaiseen, tanskalaiseen
-ritarinviittaan.
-
-Hän pysähtyi suuren, valkoisen rakennuksen kiviportaiden eteen.
-Kuningas nostettiin satulan patjoilta, hän kuuli tanskalaisten ääniä
-ympäriltään, ja hänet talutettiin huolellisesti ylös kiviportaita.
-
-"Kuningas! Kuningas!" kuiskasi toinen toiselle.
-
-Omituisin tuskan ja ilon tuntein kuningas tunsi omien palvelijoidensa
-äänet. He tulivat häntä vastaan kynttilät kädessä, ja nyt hän huomasi
-olevansa kaupunginpäällysmiehen talossa. Vanha, uskollinen herra
-seisoi nöyränä hänen vieressään, lausuen kuninkaallisen herransa
-tervetulleeksi ja siunatuksi hänen halvan kattonsa alle, sekä ilmoitti
-samalla kaupungin etevimmän haavalääkärin saapuvan heti paikalle.
-
-Kuningas oli astunut kiiltävän puhtaaseen vierashuoneeseen, ja
-hänet oli heti viety lepäämään suureen nojatuoliin. Huolestuneiden
-palvelijoiden ja talonväen joukossa ovensuussa seisoi vielä outo
-ritari, äänetönnä katsellen kuningasta kypäränsilmikon takaa. Kuningas
-viittasi hänelle ja pyysi kaikkia muita poistumaan huoneesta. Kaikki
-katselivat uteliaina kookasta, vierasta ritaria, jota ei kukaan tähän
-asti ollut huomannut, ja kuninkaan täytyi viitata vielä kerran,
-ennenkuin jäi yksin oudon pelastajansa kanssa.
-
-Ääneti ja rauhallisesti vieras ritari astui kuninkaan eteen, vetäisten
-vaippansa tiukemmin haarniskansa peitoksi, mistä kuningas säpsähtäen
-luuli nähneensä vilahduksen.
-
-"Kuka sinä olet, ylevä viholliseni?" kysyi Valdemar. "Taivaan Jumalan
-nimeen, sitä minkä olet tehnyt minulle, minä en unohda en tässä enkä
-tulevassa elämässä. Mutta miksi peität kasvosi ja miksi katsot ylen
-kiitokseni? Kuka olet?"
-
-"Sinun vihollisesi!" vastasi sama luja, rauhallinen ääni, joka jo
-kerran ennen oli niin syvästi järkyttänyt kuninkaan mieltä.
-
-"Voiko joku lisätä kyynärän verran pituuteensa?" sanoi kuningas, "tai
-lainasiko sinulle äänensä se, jota minä syvimmin loukkasin, ja jolle
-minä tein suurimman kaikista vääryyksistä?"
-
-Ritari nyökäytti ja viittasi taivaaseen, joka tuikki tähtikirkkaana
-korkeasta kaarevasta ikkunasta. Sitten hän liitti yhteen rautaan puetut
-kätensä, painaen ne niin lujasti rintaansa vasten, että panssari
-rutisi vaipan alla. Hän kohotti rukoillen päänsä taivasta kohti ja
-sanoi hitaasti ja juhlallisesti: "Anna meille anteeksi meidän syntimme
-niinkuin mekin anteeksi annamme meidän velvollisillemme! Amen!"
-
-Kuningas kalpeni ja vaipui tuoliinsa. Mutta sanaakaan enää sanomatta
-ritari poistui huoneesta ja talosta; hän hypähti ratsunsa selkään ja
-ratsasti nopeasti pois. Ei kukaan talon palvelijoista ollut tuntenut
-häntä. Sanottiin hänen äkkiä kadonneen, ja kansaan levisi pian mitä
-omituisimpia arveluja tästä kuninkaan salaperäisestä pelastajasta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämän tapahtuman jälkeen oli huomattava muutos tapahtunut kuninkaassa.
-Ei ainoastaan tuskallisten haavojensa tuottamien kärsimysten
-aikana, vaan silloinkin kun hän täysissä ruumiinvoimissa taas
-nousi tautivuoteeltaan, hän näytti kantavan nöyryytyksensä ja
-vihollistensa voitonriemun rauhallisesti, katsoen ansainneensa kaiken
-tämän vanhurskaan Jumalan rangaistuksena. Kadottaessaan silmänsä
-ja menettäessään voittamattoman voitonherran nimen hänelle näkyi
-selvinneen iäinen totuus, ja samalla hän näytti saavuttaneen sen
-itsensähillitsemisen, jota hän niin kauan oli kaivannut. Hän näytti
-myöskin osaksi saaneen takaisin sen sielun rauhan, minkä kalvava
-kostonhimo niin kokonaan oli riistänyt häneltä. Mutta hän oli omituisen
-hiljainen ja miettiväinen: hänellä oli paljon katumista ja hän pelkäsi
-salaisesti, ettei hän vielä ollut tyhjentänyt pohjaan asti koston
-katkeraa maljaa. Häntä suretti syvästi niiden monien tanskalaisten
-kuolema, jotka olivat kaatuneet Bornhövedissä. Eikä hän uskonut
-esikoisensa jääneen eloon ennenkuin hän näki hänet, vaikka Riisen
-Kaarlo olikin kiiruhtanut heti tuomaan kuninkaalle tämän lohduttavan
-tiedon.
-
-Ennenkuin kuningas lähti Kielistä, näki hän kuitenkin taas oman ja
-kansansa lemmikin. Hän näki Dagmarin pojan elävän, pelastuneena Riisen
-Kaarlon huolellisesti hoitamana ja hän sulki poikansa syliinsä,
-ikäänkuin hän olisi noussut hänen luoksensa haudasta. Mutta puhkaistu
-silmänsä tuotti vielä hänelle kovia tuskia, ja hän muisti usein
-Zedechiaan kohtalon, jolla jumalinen arkkipiispa oli peloitellut
-häntä. Häntä kauhistutti tuo ajatus, että hänen täytyisi elää sinä
-päivänä, jona hän näkisi poikansa murhattuna edessään. Synkkinä hetkinä
-kalvoi häntä vielä sekin ajatus, että hänen silmiensä valo ehkä oli
-vain puoleksi sammutettu senvuoksi, että hänen, rikkomansa lupauksen
-rangaistukseksi, täytyisi nähdä niin kauhistuttavan onnettomuuden
-kohtaavan itseään ja sukuaan sekä itse lapsetonna isänä mennä hautaan.
-
-Kun Valdemar taas oli tervennä Riibehuusissa, ryhtyi hän ensimäiseksi
-rauhallisiin sovitteluihin katkerimman vihollisensa kanssa kolmen
-nuorimman poikansa vapauttamisesta. He olivat vielä panttivankeina
-kreivi Henrikin vallassa, ja kuningas oli kiivaudessaan ja raivoisassa
-kostonhimossaan siten saattanut heidän henkensä vaaraan. Hän huolehti
-myöskin hyvin innokkaasti molempien sisarenpoikiensa vapauttamisesta
-Schwerinin vankilasta sekä myöskin Junker Strangen, Astrad Fracken,
-juomanlaskija Björnin, Jaakko Monen ja muiden lunastuksesta. Monien
-vaikeuksien ja suurien uhrauksien jälkeen kuninkaan onnistui, osaksi
-paavin ja herttua Aadolfin välityksellä, saada aikaan sopimuksen, jonka
-mukaan hänen poikansa ja sisarenpoikansa laskettaisiin vapaiksi ja
-lunnaat maksettaisiin toisista. Vihdoinkin läheni tuo ikävöity päivä,
-jolloin odotettiin vapautettujen vankien ja panttivankien palaavan, ja
-nuori Valdemar oli matkustanut heitä vastaanottamaan.
-
-Kylmänä marraskuun päivänä kuninkaan ratsu odotti satuloituna
-Riibehuusin rappujen edessä. Riisen Kaarlo ja useita ritareita sekä
-asepalvelijoita oli kauan seisonut satuloitujen hevostensa luona
-kuningasta odotellen. He eivät tienneet minne hän aikoi, hän oli vain
-käskenyt heidän seuraamaan itseään matkalle. Viimeinkin tuli kuningas,
-äänetönnä ja totisena, korkea töyhtöhattu valkoisilla hiuksillaan,
-ja oravannahoilla sisustettu purppuraviitta hartioillaan. Hän asetti
-jalkansa jalustimeen, jääden siihen seisomaan syviin ajatuksiin
-vaipuneena. Jalot, puoleksi sokeat kuninkaankasvot, joihin niin monet
-suuret ajatukset ja niin monet intohimot olivat piirtäneet syvät
-uurteensa, näyttivät liikkumattomina ollen kuin kiveen veistetyiltä.
-Syvä, mietiskelevä katse tuijotti epämääräisenä ja uneksivana eteensä,
-kiintymättä mihinkään määrättyyn esineeseen; vasen käsi piteli
-satulasta, oikea oli nyrkissä hänen sivullaan. Hän jäi seisomaan tähän
-asentoon yhtä rauhallisena kuin korkea, valkoinen ratsunsa, joka tunsi
-kuninkaallisen herransa eikä liikuttanut ainoatakaan jäsentä. Kaikki
-olivat ääneti, eikä kukaan uskaltanut häiritä kuningasta hänen syvissä
-ajatuksissaan. Linnanpihalla oli niin hiljaista, kuin olisivat kuningas
-ja kaikki hänen miehensä muuttuneet kivipatsaiksi. Huolestuneina
-ritarit ja nuorukaiset katselivat vuoroin kuninkaaseen, vuoroin
-toisiinsa. Kukin luki toisensa silmistä ajatuksen, joka ahdistavana
-täytti jokaisen mielen, mutta jota ei kukaan tohtinut ääneen lausua.
-Aurinko oli jo laskemaisillaan, mutta vielä kuningas seisoi samassa
-asennossa.
-
-Vihdoinkin Valdemar pyyhkäisi kädellään otsaansa niinkuin se, joka
-tointuu tai herää pitkästä unesta. Hän katseli ihmeissään ympärilleen
-ja veti jalkansa jalustimesta. Sanaakaan sanomatta hän viittasi
-ritareita ja soihtupoikia poistumaan ja astui hitaasti takaisin ylös
-linnanportaita ja ritarisalin kautta salakammioonsa.
-
-Siellä hän otti esille Dagmarin kuvan pienestä kultarasiastaan ja
-katseli sitä tarkkaan. Hän muisteli sitä päivää, jolloin hän rannalla
-seisoen näki kultaisen kuningaslaivan kiitävän ulapalle hakemaan hänen
-tuntematonta morsiantaan. Hänet valtasi sama omituinen tunnelma,
-joka silloin hänen yleviin nuoruudenunelmiinsa oli sekoittanut
-aavistuksen siitä, että hänen onnensa oli riippuvainen hämäristä,
-näkymättömistä voimista. "Nyt minä ymmärsin mitä vanhus lauloi!" sanoi
-hän surumielisesti säpsähtäen. "Mitenkä en ole sitä pitkiin aikoihin
-muistanut?"
-
-    "Voittoon ja onneen Volmari syntyi --
-    Niin tähtien kirjat tietää -- --"
-
-"Ei, ei, ei niin ollut tähdissä. Ei hän niin laulanut." Hän oli
-taas kauan ajatuksissaan. "Niin, aivan oikein", sanoi hän sitten
-surumielisesti. "Onnellisina päivinä sen lauloin toisin:
-
-    "Voittoon ja onneen Volmari syntyi,
-    Mutt' miehenä murheen eli,
-    Ja tähtien kirjat tietää;
-    On riemu murheen veli."
-
-Hän huokasi syvään. "Mitä hän lauloikaan vaarallisesta neidosta?"
-jatkoi hän. "Tarkoittiko hän sillä Audacia parkaa? Tosiaankin, hän oli
-hurskas ja puhdas kuin pyhä neitsyt, ja kuitenkin hänestä oli minulle
-enemmän vaaraa kuin kaikista vihollisistani. Entä jousimies? Aivan
-oikein! Se sana oli tosi. Mutta tuo viekas jousimies ei tähdännytkään,
-hän osui tähtäämättä." Kuningas vaipui taas syviin mietteisiin ja
-näytti turhaan muistelevan loppua Kullenmiehen laulusta. Viimeinkin
-hän näytti muistavan sen "Niin, niin, vanhus!" sanoi hän hitaasti ja
-surumielisesti. "Se side katkesi, joka kiinnitti koston syntiseen
-sieluuni, mutta kenen oli se voimallinen käsi, joka sen irroitti?
-Mutta voi, voi! Tähti on sammunut leijonan silmästä." Hän vei nopeasti
-kätensä puhkaistua silmää kohti ikäänkuin äkkinäistä kipua tuntien ja
-vaipui taas samaan äänettömään mietiskelyyn kuin äsken seistessään
-jalka jalustimessa.
-
-Tointuessaan hän huomasi ihmeekseen kookkaan, vakavan ritarin seisovan
-aivan edessään ja katselevan häntä surumielisen osanottavasti. Se oli
-Riisen Kaarlo, joka levottomana kuninkaan voinnista oli uskaltanut
-rikkoa hänen ankaran kieltonsa ja astua hänen salakammioonsa. Hän oli
-seisonut siellä jo kauan ja katseli osanottavalla tuskalla kuningasta.
-"Suokaa minulle anteeksi, herra kuningas!" sanoi hän lopulta
-huomatessaan kuninkaan kiinnittävän katseensa häneen ja näyttäen
-närkästyneeltä hänen rohkeudestaan. "Anteeksi, suuri kuninkaani! Minä
-pelkäsin teidän sairastuneen ja olevan avun tarpeessa" --
-
-"Minä olen ollut sairas, vaarallisesti sairas", vastasi kuningas.
-"Siitä taudista, nuori ritari, rukoilkaa Jumalaa varjelemaan teitä
-ja kaikkia ihmisiä, sillä siitä seuraa iankaikkinen kuolema. Mutta
-kiitos armahtavalle Jumalalle! Hän lähetti minulle vastoinkäymisiä ja
-koettelemuksia. Hän katsoi sen parhaakseni: vain hätä ja tuska voivat
-minut parantaa -- vain tiikerinkynnet saivat minun sieluni pelastetuksi
-kadotuksesta."
-
-"Oi, rakkahin herrani ja kuninkaani! Te olette varmasti ruumiillisesti
-sairas, tai painavat raskaat huolet mieltänne. Jos voisitte uskoa
-halvimmalle uskollisista miehistänne mikä sydäntänne painostaa, -- oi
-herra kuningas, vaikka minulla itselläni onkin suru kannettavana, jota
-enää tuskin kauemmin jaksan kantaa, niin kuitenkin tahtoisin kantaa
-teidän surunne, vaikka se minut kokonaan rusentaisi. Jos maailmassa
-vain on joku ihminen, joka voisi tyynnyttää ja lohduttaa teidän
-sieluanne, niin minä etsin hänet vaikka maailman ääristä."
-
-Kuningas oli istuutunut miettiväisenä nojatuoliinsa; mutta samassa
-hän nousi kuin äkkinäisen ajatuksen valtaamana. "Sinä tulit sopivaan
-aikaan, uskollinen, rehellinen ritari Kaarlo!" sanoi hän. "Näytätpä
-itsekin surun painamalta, ja minä tiedän kyllä mitä suret: sinä olet
-kadottanut rakkahimpasi."
-
-"Rakkahin herrani ja kuninkaani!" sanoi Kaarlo hyvin liikutettuna,
-"elkää ajatelko minua tai minun surujani, vaan kertokaa minulle
-huolenne, ehkä minä henkeni uhalla voin ostaa teille rauhan hetken!"
-
-"Sieluni huolet", sanoi kuningas, katseessa levoton välke. "Ne eivät
-kuulu tähän elämään, eikä niihin iloihin tai tuskiin, jotka täällä
-voisivat tulla osakseni. Mitäkö ajattelin tuolla ulkona, kun vaivuin
-ajatuksiini hevoseni luona -- niin, sen voisi vain se sanoa minulle,
-joka sanoo mitä mieluimmin haluaisin tietää. Hyvä on, ritari Kaarlo!
-Kiiruhda, nouse hevosesi selkään, elä lepää ennenkuin saavut Skåneen!
-Kullenilla asui ennen mies, jota kutsuttiin Kullenmieheksi. Itse hän
-sanoi olevansa ritari Thord Knuutinpoika Bonde. Jos hän elää, on hän
-ainakin sadan vuoden vanha. Mutta jos hän vielä elää ja on siellä, niin
-hän on ainoa mies maailmassa, joka ehkä voi lohduttaa sinun herrasi ja
-kuninkaasi sielua. Kiiruhda häntä etsimään, ritari Kaarlo. Jos löydät
-hänet elossa, niin kysy häneltä kuninkaasi puolesta, tietääkö hän mitä
-minä ajattelin tänä päivänä ratsuni vieressä seisoessani. Joka sanan,
-jonka kuulet hänen suustaan, kätket sielusi syvimpään ja uskot sen vain
-sinun kuninkaallesi!"
-
-"Te ette näe minua, herra kuninkaani, ennenkuin olen toimittanut
-käskynne!" vastasi Kaarlo käsi sydämellä. Kuningas ojensi hänelle
-kätensä, ja Kaarlo painoi sen huulilleen. Sitten kuningas viittasi
-häntä kiirehtimään ja pani sormen suulleen. Heti senjälkeen nähtiin
-Riisen Kaarlon ratsastavan uskollisella kimollaan Riibehuusin
-linnanpihalta.
-
-
-
-
-KUUDESTOISTA LUKU.
-
-
-Oli hiljainen tähtikirkas talviyö. Ritari Kaarlo, Riisen herra,
-pysäytti hengästyneen ja hiostuneen ratsunsa Kullenin juurelle.
-
-Monien vaikeuksien jälkeen hän oli löytänyt tien, usein hän oli saanut
-sitä kysellä ja tiedustella, sillä hän ei ollut koskaan ennen käynyt
-siellä. Kullenin lähitienoilla hän oli ensiksi kysellyt ritari Thord
-Knuutinpoikaa tai vanhaa Thord Knuutinpoika Bondea; mutta häntä ei
-kukaan tuntenut, ja Kaarlo pelkäsi jo hänen kuolleen. Kun hän viimein
-huolestuneena kyseli, eikö kukaan ollut tuntenut Kullenmiestä, ja
-oliko hän jo kauan sitten kuollut, oli häneen katsottu ihmetellen, ja
-silmiään ristien talonpojat olivat viitanneet Kullenin kukkulalle.
-"Se mies ei ikinä kuole", mutisivat he, "sillä hän on kummitus tai
-noita, ja hän asuu Kullenin loihdutussa tornissa." Näihin tietoihin oli
-Kaarlon täytynyt tyytyä, mutta hän ei saanut mistään hinnasta mukaansa
-opasta Kullenmiehen asunnolle. Oli hengenvaarallista, lähestyä häntä,
-varsinkin öiseen aikaan -- sanottiin -- sillä silloin hän seurusteli
-noitien ja kaikenlaisten hornanhenkien kanssa. Kaarlo ratsasti
-senvuoksi yksin tietä, jota hänelle kauhistuksella osoitettiin.
-
-Nyt hän näki tumman vuoritunturin, joka ylpeän majesteetillisena
-kohosi meren yli. Autio vaara oli paljoa mahtavampi ja peloittavampi
-kuin hän oli ajatellut, sillä hän oli kuvitellut sen Stens Klintin
-muotoiseksi. Hän ei päässyt enää pitemmälle hevosellaan ja turhaan
-hän etsi puuta tai kantoa mihin sitoa hevosensa. Samassa hän huomasi
-etempänä kanervakankaalla pylvään. Hän ratsasti mietteissään sinne ja
-sitoi kiinni hevosensa. Hän taputti rauhoittavasti levotonta kimoansa
-ja käski sen seistä hiljaa, siksi kunnes hän palaisi; ja näytti siltä,
-kuin uskollinen eläin olisi ymmärtänyt, sillä se jäi rauhallisena
-seisomaan ja katseli herransa jälkeen kuutamoiselle rinteelle. Kaarlo
-riensi ylös jyrkkää tunturin rintamaa; hän katsahti vielä kerran
-taakseen ratsuunsa, näyttäen kaipaavan sen seuraa, ja nyt vasta hän
-huomasi sitoneensa hirsipuuhun hevosensa, sillä hän luuli eroittavansa
-pääkallon korkean patsaan päästä.
-
-Yksinäinen ritari tunsi ehdottomasti kauhusta värähtävänsä. Hän astui
-hitaasti edelleen, kaivaten sydämen pohjasta vanhaa, puheliasta
-Marttia. Uskollinen vanhus oli viimeisellä pitkällä matkallaan herransa
-kanssa saanut kovan pakotuksen ainoaan käsivarteensa, ja nyt hän eleli
-uudelleen! lapsuutensa ajan leikkiessään isäntänsä lasten kanssa
-Kaarisenkartanossa.
-
-Kaarlo lähestyi Kullenin kukkulaa. Hän oli jo etempää huomannut siellä
-tumman kivikasan, mutta oli luullut sitä tunturihuipuksi. Lähemmäksi
-tultuaan hän huomasi sen olevan tunturilta kerätyistä kivistä
-rakennetun pyöreän tornin. "Tuo on varmaankin Kullenmiehen asunto!"
-sanoi hän, ja hänen mieleensä johtui Seebyykartanon torni sekä siellä
-näkemänsä omituinen olio, joka oli koonnut palavia papereita liekeistä.
-Tuon olion sekä Saxon haudalla tapaamansa vuorimiehen hän oli kauan
-luullut samoiksi, eikä hän epäillyt vähääkään tuon salaperäisen miehen
-olevan juuri kuuluisan Kullenmiehen. Tuota outoa olentoa, joka jo hänen
-lapsuudestaan asti oli esiintynyt niin uhkaavana hänen elämässään ja
-unelmissaan, oli hän nyt menossa tapaamaan kysyäkseen häneltä neuvoa
-herrallensa ja kuninkaallensa. Kaikenlaiset sadut velhoista ja tarinat
-henkiolennoista johtuivat elävästi hänen mieleensä. "En koko maailman
-rikkauksista tekisi tätä matkaa kenenkään muun tähden", sanoi hän,
-"kyllä sentään Rigmorini edestä", lisäsi hän, ja hänen lausuessaan tuon
-rakkaan, kalliin nimen, välähti samassa toivonkipinä hänen levottoman
-sielunsa läpi, ja hänen pelkonsa oli poissa. "Taivaan Jumala! Jos hän
-vielä elää"! huudahti hän, "niin varmaankin tämä ihmeellinen mies voi
-antaa minullekin neuvoja ja lohdutusta! Hän sanokoon minulle, missä hän
-on, ja mitä minun on tehtävä!"
-
-Kaarlo kiirehti askeleitaan. Hän astui tornin ympäri ja löysi pian
-sen pohjoispuolelta pienen vahvasti lukitun oven. Hän otti miekan
-käteensä ja koputteli sen kahvalla oveen. Se kaikui kumahtaen yön
-hiljaisuudessa; mutta kesti kauan, ennenkuin hän huomasi merkkiäkään
-siitä, että torni oli elävien asunto. Viimein hän kuuli ylhäältä päänsä
-päältä käheän, sopertavan äänen, joka näytti tulevan korkealta muurissa
-olevasta reiästä. "Kuka olet, julkea!" kuiskasi se. "Mitä asiaa sinulla
-on tänne, missä kuolema istuu kynnyksellä, ja kadotus saalistaan
-vaanii?"
-
-"Avatkaa, herra Thord Knuutinpoika! Avatkaa, ritari Thord!" sanoi
-Kaarlo. "Minä olen kuningas Valdemarin lähetti."
-
-"Vihdoinkin, vihdoinkin!" kuiskasi ääni sieltä ylhäältä. "Sinä tulet
-myöhään, Riisen Kaarlo! Tähti on sammunut leijonan silmästä. Valdemar
-Seierin nimi ja onni ovat sammuneet kuin tähden lento, ja pimennyt on
-Pohjolan kruunu."
-
-"Avatkaa minulle, viisas herra Thord!" sanoi Kaarlo, "minulla on teille
-salaista asiaa herraltani ja kuninkaaltani. Minä tahdon puhua teidän
-kanssanne kahden."
-
-"Kun näen pohjantähden pääsi kohdalla, silloin päästän sinut sisälle!"
-vastasi ääni. "Mutta jos tahdot totella neuvoani, niin pakene täältä!
-Sinä tulit onnettomalla hetkellä. Kuolema seisoo rinnallasi ja etsii
-saalistaan minun kattoni alta. Ei hän kysy olemmeko me vanhoja tai
-nuoria."
-
-Käheä ääni vaikeni, ja Kaarlo kuuli nyt kimeän naisäänen kiistelevän
-vanhuksen kanssa tornissa. Hurjasti nauraen tuo sama naisääni
-alkoi laulaa laulua, joka sai veren jähmettymään jumalisen ritarin
-suonissa. Kaarlo ymmärsi vain muutamia kauhistavia sanoja, mutta
-hurjat sydäntävihlovat sävelet tulivat epätoivoisesta sielusta, joka
-tuskissaan uhmaili taivasta ja ikuista tuomaria. Kaarlo kohotti päänsä
-taivasta kohti ja huomasi pohjantähden aivan tornin kohdalla. Hän
-tarttui taas miekkaansa ja kopautti voimiensa takaa ovelle.
-
-"Minä tulen! Minä tulen!" kaikui käheä ääni ylhäältä. "Sinä pakoitat
-minut siihen, voimakas tähti!"
-
-Hetken päästä jo lukot ja telkeet ratisivat. Ovi aukeni.
-
-"Astu sisään, sinä rohkea ritari!" sopersi käheä ääni hiukan kovemmin.
-"Sinun seuralaisesi on jo kynnykseni tälläpuolen. On nyt oma asiasi
-pääsetkö elävänä näiden muurien sisältä."
-
-Miekka kädessään Kaarlo astui pimeään holviin, ja hän teki ehdottomasti
-ristinmerkin nähdessään edessään tuon hirvittävän olennon, joka
-puettuna mustaan vuorimiehenpukuun, sytytetty sarvilyhty kädessään,
-seisoi torninrappusilla. Hän näytti satavuotiselta vanhukselta, ja
-hänen pitkä, valkoinen partansa ulottui melkein vyön alapuolelle. Hänen
-kasvonsa olivat kuivettuneet ja ryppyiset ja tomuisen tammenkuoren
-väriset. Hänen silmänsä olivat himmeät ja selkänsä kaareksi
-koukistunut. Tässä asennossa hän oli kutistunut kääpiön kokoiseksi;
-mutta oikaistessaan selkänsä hän oli kookastakin ritaria pitempi.
-Hänen pitkät käsivartensa ulottuivat melkein maahan asti. Hänellä
-oli päässään lieritön pyöreä nahkahattu. Suuri nahkaesiliina ulottui
-melkein jalkoihin asti, ja hihnasta, joka sen kiinnitti vyötäisille,
-riippui pieni sarvilyhty, mutta se ei ollut sytytetty. Oikeassa
-kädessään hänellä oli leveä käyräsauva, joka oli täyteen kirjailtu
-riimuja ja outoja merkkejä.
-
-"Seuraa minua!" sanoi vuorimies ja astui edeltä ahtaita kiertoportaita.
-Kaarlo seurasi häntä ääneti, tykyttävin sydämin. Hän laski
-kuusikymmentä porrasta, ja nyt he olivat ovella. Vuorimies työntäsi
-sen auki sauvallaan, ja he astuivat tilavaan, pyöreään holvikattoiseen
-huoneeseen, jonka laudoitetuissa seinissä oli neljä suurta luukkua,
-yksi kullekin ilmansuunnalle. Pyöreä tornihuone oli melkein samalla
-lailla sisustettu kuin Seebyykartanon observatorio, jota Kaarlo ei
-koskaan voinut unohtaa. Hän näki takan ja sillä joukon omituisia
-vateja ja savipulloja, luukkujen edessä olevilla telineillä suuria
-metalliputkia sekä keskelle lattiaa asetetun suuren nojatuolin vieressä
-olevalla pyöreällä kivipöydällä joukon puoleksi palaneita, punaisilla
-merkeillä täytettyjä pergamenttilehtiä. Vanha vuorimies istui ääneti
-tuolissaan välittämättä vähääkään vieraastaan. Hän piteli suurta,
-hiottua lasia himmeän silmänsä edessä selaillessaan papereita ja siirsi
-suuren rautalampun lähemmäksi itseään.
-
-Kaarlo ei uskaltanut häiritä häntä, vaan katseli sill'aikaa tarkasti
-kaikkia ympärillään olevia esineitä. Suuri joukko takan luona läjässä
-olevia raakoja metalleja ja kiviä osoittivat, ettei vanhus turhaan
-kantanut vuorimiehenpukuaan. Mutta Kaarlo ei katsellut kauan kuolleita,
-kiiltäviä aarteita. Hän etsi turhaan sitä naisolentoa, jonka vihlova
-ääni oli äsken täyttänyt hänet niin omituisella kauhulla. Lopultakin
-hänen katseensa huomasi pienen aukon laudoituksessa, minkä takana oli
-jonkinlainen vuodepaikka. Hän näki nyt hämmästyksekseen kuolonkalpeat,
-ryppyiset naiskasvot, jotka nojaten laihoihin käsivarsiin ja puoleksi
-mustan, vanuneen tukan peittäminä, tuijottivat säihkyvin silmin häneen,
-huulilla mielipuolen hymy.
-
-Kaarlo astui tahtomattaan askelen taapäin, mutta tointui pian ja
-katseli jännittävän tarkkaavasti noita kuihtuneita, onnettomia kasvoja,
-joilta, ei kauneus ja naisellinen arvokkaisuus vielä kokonaan ollut
-hävinnyt. Tämä paikka oli ehdottomasti johtanut hänen mieleensä
-Seebyykartanon, ja samat muistot loivat myöskin hänen eteensä kauniin
-Helena-rouvan kuvan. Mitä kauemmin hän tarkasteli laudoituksen
-reiästä katselevia kalpean mielipuolen naisen kasvoja, sitä selvemmin
-hän huomasi niissä tuntevansa kauniin Helena-rouvan kasvot. "Se
-on hän!" sanoi hän itsekseen, katsellessaan naista sydämellisellä
-osanotolla. Tämä nyökkäsi hänelle hurjasti hymyillen, ja kyynel valahti
-kalmankalpeiden poskien uurteille; mutta hän istui yhä liikkumatta
-ja aivan ääneti samassa asennossaan. Aina vähän päästä hän loi
-aran katseen vanhaan vuorimieheen; sitten taas nuo kiiluvat silmät
-tuijottivat omituisen terävästi ja epätoivoisesti ritariin, täyttäen
-tämän mielen samalla jäätävällä kauhulla kuin nuo äsken kuulemansa
-vihlovat äänet.
-
-Viimein vuorimies nousi, tarttuen jalkojensa juuressa olevaan
-sytytettyyn sarvilyhtyyn. Hän viittasi Kaarloa seuraamaan itseään ja
-avasi muurissa olevan salaoven. Sen takana olivat kapeat portaat,
-jotka näyttivät johtavan tornin katolle. Kaarlon heittäessä vielä
-kerran silmäyksen taakseen laudoituksen vuodekomeroon, oli mielipuolen
-katseessa niin hurja ilonilme, että hänen mielensä keventyi
-huomatessaan pitkäkäsivartisen saattajansa sulkevan oven jälestään
-rautakangella.
-
-Vanhus nousi nyt ylös portaita. Kaarlo seurasi häntä ääneti ja odotteli
-levotonna hetkeä, jolloin hän kahdenkesken voi samalla kysellä häneltä
-neuvoja ja lohdutusta omalle huolestuneelle sydämelleen.
-
-Kun he olivat astuneet muutaman porrasaskelen, kuuli Kaarlo alhaalta
-hurjaa naurunhohotusta ja saman kamalan laulun, joka jo äsken oli
-kauhistanut häntä. Vanhus ei näyttänyt siitä välittävän, vaan astui
-rauhallisesti ylös rappusia, jotka päättyivät kiertokäytävään,
-tullen aina vain yhä ahtaammiksi. Viimein he olivat tornin katolla,
-ahtaalla avoimella paikalla, missä ei ollut minkäänlaista suojusaitaa.
-Kirkas tähtitaivas oli heidän päänsä yllä, ja syvä, huimaava syvyys
-parin askelen päässä joka puolella. Korkea torni oli aivan vuoren
-huipulla; sen pohjoispuolella, sisäänkäytävän vieressä, oli pieni
-penger, mutta meren puolelta se kohosi jyrkkänä jatkona synkälle
-syvyydestä kohoavalle vuorenseinälle. Muuten niin rohkean ritarin
-päätä alkoi huimata, ja hänen täytyi nojautua miekkaansa, ettei
-suistuisi syvyyteen. Kun hän nyt pyörtymystään voittaakseen kiinnitti
-katseensa seuralaiseensa, oikaisi Kullenmies kumaran selkänsä ja seisoi
-sankarivartaloisena hänen edessään, kasvoilla hurjan uhkamielinen ilme.
-"Täällä me olemme yksin" -- sanoi hän ja loi ritariin läpitunkevan
-katseen -- "ja täällä olen minä vanhuudestani huolimatta väkevin. Sano
-minulle täällä, taivaan ja syvyyksien välillä, mitä tahdot tietää."
-
-Kaarlo kokosi kaikki voimansa. Hän oli valmis puolustautumaan
-viimeiseen asti ja taistelemaan jalansijasta synkän vanhuksen kanssa
-heti, jos tämä vain tuli häntä liian lähelle pitkine käsivarsineen.
-Mutta Kullenmies seisoi hiljaa ja antoi hänen rauhassa miettiä.
-Silloin Kaarlo muisti kuninkaansa käskyn ja unohti vaarallisen
-asemansa. Hän nojautui tukevammin miekkaansa ja kysyi nyt peloittavalta
-Kullenmieheltä mitä hänen kuninkaansa oli ajatellut sinä päivänä, jona
-hän ajatuksiinsa vaipuneena oli seisonut jalka satulanjalustimessa,
-sekä mitä hän siitä sanoisi.
-
-Vanhus vaikeni ja katseli kauan tähtiä. Tuosta katseesta, joka vielä
-äsken oli väsähtänyt, loisti nyt omituisen outo tuli. Senjälkeen hän
-lausui hitaasti puoleksi hyräillen:
-
-    "Sun herrasi kuninkaasi miettii,
-    Mikä kohtalo poikansa lie,
-    Kun oma purtensa valkamaan joutuu?
-    Tämä viesti ankara hälle vie:
-    Sota, riita, rikkovi sovinnon,
-    Vaan kaikki he saa kuninkaaksi."
-
-Kaarlo painoi jokainoan sanan sieluunsa, niinkuin olisi kuninkaan
-ja maan pelastus niistä riippunut, vaikka hän ei kuitenkaan uskonut
-näiden sanojen voivan lohduttaa tai rauhoittaa kuningasta, sillä hänen
-mielestään ne sisälsivät pikemmin onnettomia ennustuksia. Jo matkalla
-hänen omatuntonsa oli soimannut häntä siitä, että hän etsi neuvoja ja
-lohdutusta kuuluisalta ennustajalta, jonka epäiltiin seurustelevan
-pahojen henkien kanssa. Mutta niin kauan kuin hän toimitti herransa
-asioita, hän ei vähääkään epäillyt ja nyt hän oli jo lähtemässä pois
-saamatta huojennusta raskaalle sydänsurulleen.
-
-"Jos tahdot tietää enemmän", sanoi Kullenmies, "niin kysy pian. Tuolla
-on onneton tähti meidän päämme päällä."
-
-"Oi, Rigmor, Rigmor!" huokaili Kaarlo ja kysyi nyt vanhukselta omassa
-nimessään, tiesikö hän missä Rigmor oli, ja voisiko hän ilman syntisiä
-ja kirottuja keinoja neuvoa hänelle saisiko hän vielä nähdä vaimonsa
-tässä elämässä.
-
-"Jos pääset elävänä täältä", mutisi vanhus, "niin saat pian tietää
-missä hän on. Mutta jos ei rakkaus ole vihaa voimakkaampi, niin on se
-tieto sinulle onnettomuudeksi."
-
-Kaarlo ihmetteli hämäriä sanoja ja koetti löytää niistä lohdutusta
-levottomalle sydämelleen. Vanhus aikoi vielä puhua jotakin, mutta
-samassa kuului hirvittävä huuto tornin sisästä, ja vanhus kalpeni.
-"Lamppu!" huudahti hän. "Pois tieltä!" Näin sanoen hän syöksyi kuin
-raivohullu alas kiertoportaita ja työntäsi Kaarlon niin voimakkaasti
-syrjään, että tämä menetti tasapainonsa torninlaella ja kaatui
-pitkälleen. Kaarlo katsahti pohjattomaan kuiluun, mutta piteli
-lujasti kiinni itseään ja kömpi takaisin portaille. Pian hän saavutti
-vanhuksen, ja kun pyöreän tornihuoneen ovi aukesi, leimahtivat liekit
-heitä vastaan. Luukut ja seinälaudoitukset paloivat, ja kivipöydällä
-palavien paperien välissä istui kuihtunut naisolento nauraen ja
-laulaen sekä hurjasti huutaen loimuavien liekkien keskellä. Kaarlo
-sieppasi hänet syliinsä ja syöksyi savun ja liekkien halki alas tornin
-portaita, sill'aikaa kun vanhus vain ajatteli paperiensa ja salaisten
-tavaroittensa pelastamista.
-
-Kaarlo ennätti alimmalle portaalle ja onnistui saamaan kangen pois
-ovelta, päästen tukehtumatta ulos raittiiseen ilmaan. Mutta onneton
-Helena-rouva makasi kärventyneenä ja puolikuolleena hänen sylissään.
-
-"Volmar, Volmar!" vaikeroi hän. "Sinun tähtesi joudun iankaikkiseen
-kadotukseen" --
-
-Kaarlo laski hänet vuorelle ja aikoi, jos mahdollista, vielä joutua
-pelastamaan onnettoman tietäjän. Mutta hän huomasi kauhukseen
-liekkien leimahtelevan ulos kaikista tornin luukuista, ja vanhus
-seisoi tornin katolla, nippu palavia papereita kädessään, joita
-hän heitteli ympärilleen ilmaan, samassa möristen loitsurunoja ja
-heilutellen riimusauvaansa, ikäänkuin sillä liekkejä asetellen. Mutta
-ne saavuttivat hänet kuitenkin. Hän kierteli itseään epätoivoisesti
-liekeissä ja katosi samassa näkyvistä.
-
-"Pala, pala, sinä musta saatana!" huusi kuoleva nainen. "Minä palan
-jo. Nyt saa kuningas Volmar rauhan minulta tuomiopäivään asti. -- Minä
-olen Kullenmiehen kuningatar -- minä syöksyn hänen kanssaan syvyyteen.
-Haa, myllynkivi -- myllynkivi! Se riippuu nyt ikuisesti kaulassani --.
-Missä, Volmar, ovat nyt sinun kuningattaresi? -- Oi, Dagmar! Dagmar!
-rukoile minun puolestani! Ylpeä Beengjerd kuristaa minut verisellä
-kaulakoristeellaan" --
-
-Huutaessaan näin tuskallisesti ja katkonaisesti hän kierittelihe
-epätoivoisesti ja heitti henkensä. Kaarlo kohotti yhteenliitetyt
-kätensä kohti taivasta ja palavaa tornia. Samassa liekit leimahtivat
-katon harjan yli, ja musta olento syöksyi sieltä alas hänen
-jalkoihinsa. Se oli onneton Kullenmies, jonka hiiltynyt ruumis musertui
-kivien väliin.
-
-Nähdessään Kullenin tornin palavan oli joukko lähiseudun ihmisiä
-kiirehtinyt sinne sammuttamaan ja pelastamaan. Kansa kammoksui
-yleisesti Kullenmiehen noiduttua tornia, joksi he sitä kutsuivat,
-mutta voudin käskystä sai uteliaisuus väistyä, ja heidän oli pakosta
-rientäminen onnettomien avuksi.
-
-Jätettyään hiiltyneet ruumiit, joita useimmat pelkäsivät, muutaman
-talonpojan ja erään kunnianarvoisan papin huostaan, palasi Kaarlo
-salaisen kauhun tunteen valtaamana takaisin hevosensa luo, jonka hän
-oli sitonut kanervakummulla olevaan pylvääseen. Hän näki nyt selvästi
-pääkallon pylvään päässä ja kyseli eräältä skånelaiselta talonpojalta,
-joka seurasi häntä, kenenkä pahantekijän pää siihen oli pantu toisille
-pelotteeksi ja varoitukseksi.
-
-"Hän oli yksi niitä paholaisen enkeleitä, joka lensi kuningas Sverkerin
-tyttären kanssa luostarista", vastasi talonpoika. "Mutta ritari
-Folkenpoika, senkin hirtehinen, joka pakeni nunnan kanssa, hän pääsi
-sieltä ehein nahoin. Ei ne sellaiset herrat niin vähällä joudu kiinni",
-lisäsi talonpoika. "Kyllähän sen herrakin tietää, että missä mahtava
-pääsee livahtamaan hirsipuun ohi, siellä köyhä pian hirtetään. Se on
-maailman meno. Pahasti se nyt tuolla irvistääkin. Jos ei neito olisi
-ollut niin ylhäistä sukua, niin olisi kai tuokin säästänyt valkeat
-kaulanikamansa. Mutta pahuudella on pitkät jäljet, eikä karhunpoikien
-kanssa ole leikkimistä."
-
-Ajatuksiinsa vaipuneena ritari Kaarlo nousi kimonsa selkään ja ratsasti
-pois. Kertomus ritari Folkenpojasta muistutti hänelle hänen omaa
-kohtaloaan. Tanskalainen ritari ei ollut ryöstänyt kuninkaantytärtä
-luostarista, vaan kuitenkin Pohjoisalbingin mahtavan herttuan tyttären,
-joka oli määrätty luostariin tai ruhtinaan morsiameksi. Nyt kun hän
-ei tiennyt missä päin maailmaa Rigmor oli, olivat kaikki muut huolet
-hänestä mitättömiä, mutta hän ei voinut kuitenkaan olla asemaansa
-ajattelematta. Leppymättömältä kreivi Albertilta hän voi odottaa
-mitä pahinta, ehkä ankara isä oli jo sulkenut tyttärensä luostariin.
-Kaarlo arveli nyt tapaavansa kreivi Albertin Riibehuusissa; mutta
-hänen asiansa kuninkaalle sekä toivonsa saada jonkinlaisia tietoja
-Rigmorin kohtalosta jouduttivat häntä. Pääkallon näkeminen oli
-hänestä enne siitä, että hän nyt kulki varmaa kuolemaansa kohti.
-Mutta hän kannusti ratsunsa eikä ruvennut sen enempää arvelemaan.
-Hän toivoi kuitenkin kreivi Albertin ritarillisuuden ja kuninkaan
-suosiollisuuden ja oikeamielisyyden sallivan hänen kaatua rehellisenä
-ja kunniallisena ritarina miekka kädessään, kreivi Albertin mahtavan
-ritarimiekan kautta. Suurin onni mitä hän vielä voi odottaa oli
-saada taistella entisen herransa ja asemestarinsa kanssa elämästä ja
-kuolemasta. Ja vaikka hän ei enää voinutkaan tunnustaa vanhentunutta,
-vihanhivuttamaa sotapäällikköään itseään voimakkaammaksi ritarillisten
-aseiden käytössä, niin hän tunsi kuitenkin, että hänen oli mahdoton
-käyttää ritarimiekkaansa oman elämänsä puolustukseksi Rigmorin vanhaa
-kunnianarvoisaa isää vastaan. Myöskin kreivi Oton kanssa hänellä oli
-kunnianasia ratkaisematta, ja hän ratsasti Riibeen siinä vakavassa
-uskossa, ettei hän enää koskaan saisi nähdä Rigmoria. Itsellään
-hän ei myöskään uskonut olevan pitkältä aikaa suremiseen tässä
-maailmassa, sillä varmasti hän jommastakummasta kuninkaan urhokkaista
-sisarenpojista saisi tervetulleen ja kunniallisen surmaajansa.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
-
-
-Näissä vakavissa ajatuksissaan Riisen Kaarlo ratsasti pikaisen ja
-onnellisen matkan suoritettuaan, eräänä sunnuntain aamupäivänä Riiben
-linnan portista ja edelleen puistokatua Riibehuusiin.
-
-Samaa tietä hän oli tullut sinne ensi kerran lapsuudessaan, istuessaan
-vaunussa pienen Rigmorin rinnalla sinä päivänä, jona hän ensi
-kerran näki suuren kuninkaansa. Hänen koko elämänsä kulki hänen
-ohitsensa rakkaina, surumielisinä muistoina. Hänen ympärillään oli
-kaikki entisellään. Mutta silloin hän, lapsen unelmin ja toivein,
-ikäänkuin astui siihen ihmeelliseen ja monipuoliseen elämään, minkä
-hän nyt oli jättämäisillään. Myöskin kuninkaan ylevät unelmat
-olivat haihtuneet. Voittoisien valloitusretkien sijaan Tanska
-näytti nyt saavan rauhassa kehittää sisäisiä olojaan, ja Kaarlo
-unohti sekä itsensä että omat huolensa ajatellessaan kuningasta ja
-isänmaata. Hän näki porvarien vaimoineen ja lapsineen hiljaisesti
-iloiten tulevan tuomiokirkon puolipäivämessusta, ja nyt hän muisti
-olevan kahdennenkymmenenseitsemännen päivän kolminaisuudenpyhästä,
-jolloin pääalttarilta laulettiin evankeliumi Herran kirkastuksesta
-vuorella. Hurskas kyynel kimmelsi hänen silmässään, ja hän ratsasti
-tyynenä ja rauhallisena linnansillan yli sekä laskeutui ratsunsa
-selästä linnanpihan kaivon luona. Hän luovutti hevosensa eräälle
-aseenkantajalle ja astui rauhallisesti ylös linnanportaita. Sitten
-hän pyysi ovenvartijoiden ja henkivartijoiden ilmoittamaan tulonsa
-kuninkaalle, joka juuri oli palannut messusta ja nyt oli yksin
-salakammiossaan. Kaarlo käskettiin viivyttelemättä kuninkaan
-luokse, ja hänen asiansa tärkeys näytti herättävän suurta huomiota,
-henkivartijoissa, jotka vastoin tavallisuutta olivat saaneet käskyn
-poistua kuninkaallisten huoneiden etusalista.
-
-Keskusteltuaan puoli tuntia salaisesti ritarin kanssa kuningas astui
-ulos salakammiostaan, ja kypäränsilmikko suljettuna Riisen Kaarlo
-seurasi häntä hitaasti ritarisaliin.
-
-Kuninkaalla oli yllään komea kruunauspukunsa. Kruunu valkoisilla
-kiharoillaan ja valtikka kädessään, hän astui hitaasti ja juhlallisesti
-ritarisaliin, ja hänen ylevillä, vieläkin kauniilla kasvoillaan oli
-rauhallisen vakava ilme. Kuninkaan astuessa ritarisaliin kaikki hänen
-ritarinsa ja läänitysmiehensä seisoivat kahdessa pitkässä rivissä
-molemmin puolin valtaistuinta. Kaarlo seurasi häntä tykkivin sydämin
-ja pysähtyi sekavin ilon ja levottomuuden tuntein nähdessään kookkaan,
-vakavan kreivi Albertin mustissa varustuksissaan seisovan Junker
-Strangen ja Jaakko Sunenpojan vieressä valtaistuimen oikealla puolen,
-sekä kreivi Oton, joka seisoi nuorempien ritarien eturivissä vasemmalla
-puolen valtaistuinta. Kuninkaallisen valtaistuimen näköisellä
-korotetulla istuimella, ja lähinnä sen oikealla puolen, istui Dagmarin
-kruunattu poika kaikessa ruhtinaallisessa komeudessaan, nousten
-kunnioittavasti vastaanottamaan kuninkaallista isäänsä. Kolmelta
-matalammalta istuimelta, jotka olivat hyvin loistavasti koristetut,
-nousi kolme komeapukuista poikaa: ne olivat kuninkaan nuorimmat
-pojat, Eerik, Aabel, ja Kristoffer, jotka myöskin olivat lunastetut
-vankilasta, missä he olivat olleet isänsä puolesta panttivankeina.
-
-Kuningas istuutui valtaistuimelle, ja joukko hengellisiä herroja,
-niiden joukossa apotti Gunnar, Henrik Harpestreng sekä monta piispaa,
-lauloivat juhlallisen ylistyslaulun, kiittäen laupiasta Jumalaa,
-joka niin monen raskaan koetuksen jälkeen oli taas antanut Tanskalle
-takaisin kuninkaansa sekä hänen poikansa ja maan urhokkaimmat ritarit.
-Senjälkeen kuningas nousi valtaistuimeltaan ja puhui arvokkaasti ja
-voimakkaasti uskolliselle Tanskan kansalle sekä valtakunnan etevimmille
-miehille. Hän ylisti nöyrästi Kaikkivaltiaan käsittämättömiä teitä,
-joka kautta ahdistuksen ja tuskan antaa eksyneelle sielulle rauhan ja
-pelastuksen. Hän vakuutti tahtovansa vihkiä elämänsä viimeiset päivät
-rauhan ja vanhurskauden tekoihin eikä hän halunnut sen korkeampaa
-kunniaa kuin kuolemansa jälkeen tulla mainituksi Valdemar Suuren
-pojaksi, Tanskan suojelijaksi ja lainsäätäjäksi.
-
-Kaikki hengelliset ja maalliset herrat ja suuri joukko kaikensäätyisiä
-kansalaisia yhtyivät raikuviin hyväksymishuutoihin kuninkaan lopetettua
-puheensa.
-
-"Ja nyt, jalot ritarit ja Tanskan miehet!" jatkoi kuningas.
-"Ennenkuin minä jätän tämän paikan, on minulla eräs velvollisuus
-täytettävä. Ritari Kaarlo, Riisen herra, joka on täällä, ja joka
-muuten on yksi parhaimmista ja uskollisimmista ritareistani, on
-suuresti loukannut minun ruhtinaallista sisarenpoikaani, Orlamünden
-kreivi Albertia, koska hän ilman tämän isällistä suostumusta on
-salaisesti vienyt pois ja nainut hänen ainoan tyttärensä. Ylevästi
-harrastaessaan minun vapautustani ja isänmaan parasta on, minun
-loukattu sukulaiseni siirtänyt näihin asti sakkojen ja ritarillisen
-hyvityksen vaatimuksen ritari Kaarlolta, Riisen herralta, tästä hänen
-uskaliaasta ja omavaltaisesta teostaan. Kuninkaallisen valtani ja
-voimani nojalla minä sallin nyt loukatun isän itse esittää, minkä
-hyvityksen hän tahtoo oikeuden ja kohtuudenmukaisesti vaatia tältä
-ritarilta, jonka kasvoja hän ei ole tahtonut nähdä ennen tätä oikeuden
-ja koston hetkeä. Minä luotan jaloon sukulaiseeni siksi paljon,
-että, joskaan hän ei voisi eikä tahtoisi anteeksi antaa, niin hän ei
-kuitenkaan voi vaatia minkäänlaista häpeällistä rangaistusta näin
-kunnioitetulle ja rehelliselle ritarille, vaan sallii ritariston
-lakien olla tässä määräävinä. Ne määräävät tällaisesta loukkauksesta
-ankaran rangaistuksen, mutta kuitenkin sellaisen, joka on sovelias
-urhoollisten ja jalosukuisten ritarien kesken. Minkä kunnianhyvityksen
-tai rangaistuksen jalo sukulaiseni vaatineekin, ja ritari Kaarlo,
-Riisen herra, sen vapaaehtoisesti ottaa suorittaakseen, sen minä
-täällä vahvistan, molempien toivomusten mukaiseksi kuninkaallisella ja
-järkähtämättömällä sanallani."
-
-"Minun jalo herrani ja kuninkaani!" alkoi nyt synkkä kreivi puhua.
-"Teidän sananne ja lupauksenne on meidän yhteinen tuomarimme tuolla
-ylhäällä, ja kaikki nämä Tanskan ritarit täällä kuulleet. Muistakaa se,
-kun kuulette minun vaatimukseni! Sille miehelle, jonka kasvoja vannoin
-olla näkemättä tähän oikeuden- ja kostonhetkeen asti ja jonka nimeä
-kuulemasta pyysin teidän säästämään minua tavatessani teidät kurjuuden
-synkimmässä asunnossa -- sille miehelle, jonka herra ja asemestari minä
-olin ja jota minä rakastin kuin omaa poikaani, kunnes hän pakoitti
-minut vihaamaan itseään pahimpana vihollisenaan -- hänelle minä vaadin
-rangaistukseksi, että hän joko taistelee minun kanssani tällä hetkellä
-elämästä ja kuolemasta tai että hän minun kuninkaani ja koko ritariston
-läsnäollessa sidotuin silmin vastaanottaa sen kostonlyönnin, jonka
-minä olen vannonut omakätisesti langettaa, ja minä olen vakuutettu
-siitä, että se loukkaa yhtävähän hänen ritarikunniaansa kuin häpäisee
-minun nimeäni kuningas Valdemarin ruhtinaallisena sukulaisena." Kaikki
-ritarit säpsähtivät.
-
-"Mitä!" huudahti kuningas kiivaasti ja tulistuneena. "Uskallatteko näin
-väärinkäyttää minun sanaani ja lupaustani?"
-
-"Minun kuninkaallinen sukulaiseni!" sanoi kreivi Albert rauhallisesti.
-"Kuninkaan sanaa on mahdoton rikkoa. Jos minä sitä väärinkäytän, niin
-on minun asiani vastata siitä, mitä teen. Ritari Kaarlo, Riisen herra,
-saa valita."
-
-Valdemar loi läpitunkevan, synkän katseen peloittavaan sukulaiseensa.
-Hän mietti hetken aikaa ja hilliten suuttumustaan hän sanoi: "niin
-omituiselta kuin viimeinen ehtoni näyttäneekin, ja niin häpeälliseltä
-kuin minusta tuntuukin nähdä sisarenpoikani muuttuneen pyöveliksi
-ja minun ritarisalini veriseksi mestauspaikaksi -- niin teille minä
-olen antanut sanani enkä minä sitä riko. Jos ritari Kaarlo nöyrtyy
-valitsemaan viimeisen pöyristyttävän ehdon, käännän minä inhoten pois
-kasvoni -- ja teidän tahtonne täyttyköön!
-
-"Mutta minä toivon urhean, jalosukuisen ritarin valitsevan ensimäisen
-ehdon, joka, niin tuskallinen kuin se onkin minulle, voi kuitenkin
-yksin ratkaista tämän asian, tuottamatta häpeää ja häväistystä
-ritaristolle ja kuningashuoneelle."
-
-Kuningas vaikeni ja istui. Kaikkien katseet kohdistuivat nyt ritari
-Kaarloon, joka varmana ja sanaakaan sanomatta astui esiin ja löi
-syrjään kypäränsilmikon kalpeilta kasvoiltaan. Hän katsoi terävästi ja
-rauhallisesti kreivi Albertin synkkiin, raudanlujiin kasvoihin. Sitten
-hän irroitti kypärän päästään, sitoi olkavyönsä silmilleen, polvistui
-valtaistuimen eteen ja odotti ääneti ja liikkumatta surmaniskua sen
-miehen kädestä, jota vastaan hänen oli mahdoton nostaa aseitaan.
-
-Kreivi Albert vetäsi mahtavan miekkansa tupesta kasvojenilmeensä
-vähääkään muuttumatta, ja kaikki ritarit tuijottivat häneen
-kauhistuneina kuin mielipuoleen. Hän astui askelen taapäin ja
-kohotti raskaan tuomarinmiekan. Kuningas kohotti kätensä ikäänkuin
-pidättääkseen häntä. Hän olisi tahtonut voimasanalla rikkoa lupauksensa
-ja pysäyttää kauhistuttavan kostotyön. Samassa nuori soihtupoika juoksi
-esiin aseenkantajien parvesta asettuen uskaliaasti ritari Kaarlon ja
-uhkaavan kreivi Albertin väliin. "Odota, säälimätön, leppymätön isä!"
-huusi Rigmorin ääni. "Katsokaa, minä olen teidän tyttärenne Rigmor, ja
-se ritari, joka tässä rikollisena polvistuu, on minun mieheni Jumalan
-ja maailman edessä."
-
-Kreivi Albert antoi miekkansa vaipua ja katseli häntä ääneti ja
-rauhallisesti. Riisen Kaarlo tunsi Rigmorinsa äänen ja ojensi
-käsivartensa häntä kohti. Mutta hän ei repinyt sidettä silmiltään eikä
-liikahtanut paikaltaan.
-
-"Katsokaa!" jatkoi Rigmor. "Hän on paljastanut päänsä kostajan
-miekalle. Hän on toivonut kuoleman teidän kädestänne, ankara isä!
-Hän ei tahtonut ostaa henkeänsä teidän verellänne. Mutta hän ei näin
-siitä luovu, hän ei saa enää notkistaa polveansa armottomalle. Nouse
-ylös, ritari Kaarlo! Puolusta henkeäsi, minun isäni ei ole enää
-teidän. Minä luovun tässä maailmassa oikeudesta olla vaimonne, ja te
-ette saa uhrata teidän kunniaanne minun tähteni. Jos joku täällä näin
-kunniattomasti murhataan, niin ottakoon hän minun henkeni! Minä vapisin
-isäni vihaa, silloinkun se oli oikeutettu, musertakoon se minut nyt,
-minä en enää sitä pelkää. Katsokaa tänne, ankara isä! Täällä polvistuu
-Pohjoisalbingin kreivi Albertin tytär. Jos sinä olet siihen oikeutettu,
-niin salli minun kuolla leppymättömän kätesi kautta. Mutta minä en
-salli alhaisen julmuuden häväistä ruhtinaallisen huoneemme kunniaa."
-
-Ylpeänä ja rauhallisena uljas tytär polvistui isänsä eteen luoden
-häneen pelottoman katseen, missä kuvastui hänen oma ylpeä, kaikkia
-vaaroja ylenkatsova sielunsa.
-
-"Nouse, ritari Kaarlo! nouse, tyttäreni!" sanoi hän rauhallisesti.
-"Jos sallitte, kuninkaani, niin annan vieraan ja puolueettoman äänen
-olla tuomarimme!" Hän viittasi aseenkantajilleen, ja heti senjälkeen
-Thorgeir Danaskjald astui esiin, kanteleensa kädessään. "Laula meille
-laulu vangitun kreivin kostosta!" sanoi totinen sotapäällikkö.
-
-Kaikki katsoivat ihmetellen runoilijaan. Hän tervehti juhlallisesti
-kuningasta ja kaikkia kokoontuneita, ja muutaman kerran kieliä
-näppäiltyään hän lauloi laulun, jonka sisällys liikutti kaikkia, eniten
-kuitenkin ritari Kaarloa ja Rigmor-rouvaa. Aluksi hän lauloi vangitusta
-kreivistä, jota soihtupoikansa vankilassa lohdutteli, ja mitenkä
-hän viimeisenä päivänä heidän siellä ollessaan oli tuntenut ylpeän
-tyttärensä ja vannonut palkitsevansa hänen uskollisuutensa.
-
-"Isä! isä!" huudahti Rigmor. "Sinä tunsit minut ja vaikenit!"
-
-"Hiljaa! Laulu ei ole vielä loppunut!" vastasi Albert totisena.
-
-Thorgeir Danaskjald jatkoi ja lauloi siitä, mitä vangittu kreivi oli
-vannonut sydämessään astuessaan ulos pimeästä tornista ja ajatellessaan
-kostoa, jonka oli vannonut tyttärensä ryöstäjälle. Nyt hän kuvaili
-äskeisen tapahtuman, ja mitenkä ritarin oma valinta määräisi, tulisiko
-hänestä ja kreivi Albertista verivihollisia tai ystäviä.
-
-Kreivi Albert keskeytti laulajan ystävällisesti viitaten. "Sinä et
-valinnut kaksintaistelua vaimosi isän kanssa, ritari Kaarlo! -- Sinä
-valitsit kuoleman minun kädestäni, ja senvuoksi minä vannoin antavani
-sinulle tyttäreni ja siunaukseni: Minä asetin sinut liian kovalle
-koetukselle. Mutta minä iloitsen: kreivi Albertin tyttären minä olen
-tuntenut, mutta nyt minä opin myöskin tuntemaan Riisen Kaarlon vaimon.
-Jumala teitä siunatkoon! Ymmärsittekö nyt minkälainen kreivi Albertin
-kosto oli?"
-
-Kaarlo oli repäissyt siteen silmiltään ja syleili nyt tulisesti
-Rigmoriaan, joka uskaliaan soihtupojan puvussa lepäsi hänen sylissään
-runsaita ilonkyyneleitä vuodattaen. Sitten äsken yhdistynyt aviopari
-riensi leppyneen isän syliin. Ilo oli suuri ja yleinen.
-
-Thorgeir Danaskjald oli tuonut mukanaan Kaarisenkartanosta Kaarlon ja
-Rigmorin molemmat lapset. Viattomien lasten näkeminen oli lepyttänyt
-ankaran isoisän. Hän oli tavannut heidät ja syleillyt heitä salaa
-voimatta kuitenkaan luopua siitä ankarasta kokeesta, minkä hän oli
-asettanut leppymisensä ehdoksi. Thorgeirin viittauksesta toi nyt nuori,
-kaunis nainen lapset esille. Nainen oli Thorgeir Danaskjaldin vaimo,
-Kaarlon ja Kristiinan hurskas sisar Margareta. Lapset lensivät riemusta
-huutaen vanhempiensa syliin. Kaikki tunkeutuivat iloisen osanottavina
-lähemmäksi, ja monet yhtyivät siihen onnitteluhuudahdukseen, millä
-kuningas ojensi kreivi Albertille kätensä. Mutta kreivi Otto seisoi
-etempänä ja tuijotti kalpeana kauniiseen Margareta-rouvaan.
-
-Kun ensimäinen iloinen hälinä oli hiljennyt, ja kuningas, nuori
-Valdemar sekä kaikki ritarit olivat onnitelleet nuorta avioparia,
-astui kreivi Otto kalpeana ja hitaasti ritari Kaarloa kohti, joka
-huumautuneena ilosta ja ylenpalttisesta onnesta myöskin avosylin riensi
-tätä rakkainta nuoruudenystäväänsä ja aseveljeänsä vastaan.
-
-"Te unohdatte onnessanne, jalo ritari Kaarlo", sanoi Otto astuen
-askelen taapäin, "että meidän vielä tänäpäivänä on taisteltava elämästä
-ja kuolemasta, enkä minä voi vastaanottaa ystävällistä syleilyänne,
-ennenkuin minä olen verelläni sovittanut teitä vastaan tekemäni
-rikoksen. Minä näen kuvan silmieni edessä, joka on minulle siitä
-voimakkaana muistutuksena. Missä on teidän onneton sisarenne Kristina?"
-
-Kaarlon iloiset kasvot muuttuivat äkkiä surumielisiksi. Kyynel kimmelsi
-hänen tummansinisissä silmissään; hän viittasi ääneti taivaaseen.
-
-"Kuollut!" huudahti kreivi Otto. "Armahda minua, laupias Jumala! Tulkaa
-nyt, ritari Kaarlo! Suokaa minun sydänverelläni puhdistaa teidän
-viattoman sisarenne kunnia ja tahraamaton nimi!"
-
-"Hän antoi teille anteeksi ja rakasti teitä kuolemaansa asti",
-vastasi Kaarlo. "Rakkautensa teihin oli se rikos, jonka hän tunnusti
-kuningattarelle. Teidän sinettisormuksenne seurasi häntä hautaan --
-sillä hän kihlasi itsensä teille Jumalan valtakunnassa. Hän oli viaton
-ja uskollinen kuolemaan asti. Hän rukoilee nyt meidän kaikkien puolesta
-Jumalan luona. Tässä on käteni, kreivi Otto! Olkoon elämäni onnellisin
-päivä rauhan ja sovinnonpäivä meille kaikille!"
-
-Otto vastasi ääneti ja liikutettuna rehelliseen kädenlyöntiin. Hän
-poistui hiljaisena ja surumielisenä vanhasta kuningaslinnasta -- eikä
-Riisen Kaarlo enää milloinkaan tavannut häntä.
-
-"Unohtakaamme tänä päivänä kaikki onnettomuutemme, jalo, kuninkaallinen
-sukulaiseni!" sanoi kreivi Albert kuninkaalle, joka seisoi äänetönnä
-ja miettiväisenä ritarisalissa katsellen lapsiaan ja häntä ympäröiviä
-ihmisiä, omituisen surumielinen ilme katseessa. "Onhan teillä taas
-lapsenne luonanne -- minun kuninkaani, ja minulla omani", jatkoi kreivi
-Albert. "Puoli vuotta sitten me emme uskaltaneet odottaa tällaista
-ilonpäivää. Minulle kerrottiin varmana asiana vankilassani, että teidän
-leppymätön vihollisenne, herttua Aadolf, oli vienyt teidät ratsunsa
-selässä taistelutanterelta."
-
-"Suuri Jumala! Herttua Aadolfko?" huudahti Valdemar. "Nyt vasta minä
-ymmärrän sen arvoituksen, nyt minä ymmärrän sinun rukouksesi, ylevä
-viholliseni! -- Anna meille anteeksi meidän vikamme, niinkuin mekin
-anteeksi annamme velallisillemme!"
-
-"Amen!" sanoi apotti Gunnar. Eikä oltu moneen vuoteen nähty kuningasta
-niin iloisena kuin tuona päivänä.
-
-Tämän päivän jälkeen suuri kuningas eli vielä monta Tanskalle
-onneatuottavaa vuotta, saavuttaen itselleen Valdemar Lainsäätäjän
-nimen. Apotti Gunnar ja hurskas arkkipiispa, jota kuningas ei
-kuitenkaan enää koskaan saanut nähdä, avustivat uskollisesti häntä
-tässä suuressa rauhan työssä. Arkkipiispa kuoli Ifössä. Kuninkaan
-täytyi vielä kerran kauhistuen ja katuen muistella hänen viimeisiä
-sanojaan, jotka hän oli kuullut hänen lausuvan tuona kamalana
-jouluyönä. Hänen täytyi vielä ennen kuolemaansa kokea se raskas
-suru, että hän näki rakkaimman poikansa, Dagmarin hurskaan kuvan,
-sen onnettoman nuolen lävistämänä, joka Refsnesin metsästysretkellä
-Kallundborgissa lävisti koko Tanskanmaan sydämen. Vanha, kovia kokenut
-kuningas ei kuitenkaan nähnyt sen Kullenmiehen ennustuksen toteutuvan,
-joka säilyi taruna kansan suussa. Mutta ennustuksen harhaanjohtava
-vaikutus ehkä osaltaan aiheutti hänen kiirehtämään sen täyttämistä,
-kun hän onnettomasti erehtyen määräsi hallituksen jaettavaksi kolmelle
-pojalleen kuolemansa jälkeen. Hänen silmänsä ei tarvinnut nähdä
-sitä suurta surua, minkä Aabelin veljenmurha aiheutti maalle ja
-valtakunnalle, jolloin Tanskan onni taas himmentyi, kietoen sen kansan
-synkkään yöhön, kunnes viimeinen huomattava Valdemar nousi, Atterdagin
-nimellä, ilmaisten sukulaisuutensa Valdemar Suuren ja mainehikkaan
-Valdemar Seierin kanssa.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Waldemar Seier, by B. S. Ingemann
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK WALDEMAR SEIER ***
-
-***** This file should be named 63043-8.txt or 63043-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/3/0/4/63043/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/63043-8.zip b/old/63043-8.zip
deleted file mode 100644
index a3d8107..0000000
--- a/old/63043-8.zip
+++ /dev/null