diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62936-8.txt | 2730 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62936-8.zip | bin | 52386 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2730 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..dd195d0 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62936 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62936) diff --git a/old/62936-8.txt b/old/62936-8.txt deleted file mode 100644 index 8b94d3d..0000000 --- a/old/62936-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2730 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Satuja lapsille luettavaksi, by Anni Swan - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Satuja lapsille luettavaksi - -Author: Anni Swan - -Release Date: August 15, 2020 [EBook #62936] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA LAPSILLE LUETTAVAKSI *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -SATUJA - -Lapsille luettavaksi - - -Kirj. - -ANNI SVAN - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1901. - - - - -SISÄLTÖ: - -Satukontti. -Vuorenpeikko ja paimentyttö. -Jouluaatto metsässä. -Satu pienestä viulusta. -Hallin ja Mirrin karkumatka. -Peipponen.. -Aaltojen salaisuus. -Pienikki ja metsätonttu. -Satu kolmesta lapsesta, jotka menivät kevättä hakemaan. - - - - -Satukontti. - - -Olipa muinoin mies, jolla oli kolme poikaa. Isoiksi tultuaan sanoivat -he isälleen: "Anna meille sauva ja eväskontti, tahdomme lähteä ulos -maailmalle onnea koettelemaan." Isä antoi kullekin leipäkyrsän -eväskonttiin ja paksun koivusauvan käteen, ja niin he lähtivät matkaan. -Käveltyään vähän aikaa tulivat he tienristeykselle, josta erkani kolme -tienhaaraa. Siinä sanoivat he toisilleen hyvästi ja astuivat kukin omaa -tietään. Vanhin tuli suurelle kankaalle, missä kanervat punoittivat ja -mäntypuut tuoksuivat pihkalle. Sammaleisella kivellä istui pieni -punalakkinen tonttu itkemässä. Oletteko koskaan nähneet tontun itkevän? -siinä on jotain kummallista. Se pudottaa näet jokaisen kyynelpisaran -pieneen pähkinänkuoreen ja pistää sen sitten suuhunsa. Sillä lailla se -voi itkeä lakkaamatta monta päivää ja monta yötä, onpa tonttuja, jotka -ovat itkeneet monta kymmentä vuottakin perätysten. Muuten oli tämä -tonttu erittäin viisaan näköinen, sen nenällä oli suuret kultasankaiset -lasisilmät, ja parta ulottui pikkuvarpaan kärkeen. Poika tuijotti vähän -aikaa tonttuun, viimein hän kysyi: "Mitäs itket tonttu rukka?" - -"Ah minua poloista, voi päiviäni, armahtakaa minua tontuista -onnettominta", valitti tonttu. - -"Mikä sinua sitten vaivaa oikein?" - -"Voi, jospa äitini olisi arvannut, mitä hänen Kyrmyniskalleen -tapahtuu", ulisi tonttu. "Mene tiehesi, tyhmä ihmislapsi, et sinä voi -minua kuitenkaan auttaa." - -"Sanohan kuitenkin miksi itket." - -"No niin, olen matkalla kosimaan kaikkein suloisinta tonttutyttöstä, -mikä maan päällä on nähty. Säkissäni oli minulla kalliita kiviä ja -kultaa yllin kyllin ja iloisena kuljin matkaani. Mutta äkkiä unohdin -poloinen nimeni enkä sitä nyt muista vaikka ajattelisin pääni puhki. -Kuusi päivää olen tässä jo tuuminut sitä, joll'en tänäpäivänä sitä -keksi, vie joku muu tonttu morsiameni." - -"Ahaa", arveli poika, "tämä tonttu näyttää viisaammalta kuin mitä hän -on. Joll'en aivan suuresti erehdy, lausui hän juuri äsken nimensä, eikä -kuitenkaan muista sitä. Kuuleppas, tonttuseni, mitenkä sinä, joka -näytät niin hirveän viisaalta, et edes omaa nimeäsikään tiedä." - -Tonttu katseli vihaisesti suurten silmälasiensa takaa poikaan, sitten -se rupesi taas voivottamaan. "Voi minua, uhuh, huu. Jos minua autat, -annan sulle kourallisen kalliita kiviä." - -"Sanoppas ensin, tonttu kulta, kuinka noin viisaalla miehellä saattaa -olla niin huono muisti, ett'ei nimeänsäkään muista." - -"Uh, huu" itki tonttu, "en minä ole laisinkaan viisas, lasisilmäthän -minut näin viisaan näköseksi tekevät. Oikeastaan olen yhtä tyhmä, kuin -kaikki muutkin tontut, mutta isoäitini isoäidin lasit antavat viisaan -näön vaikka pässille. Siinä on koko salaisuus." - -"Hei, sepä lystiä", tuumi poika, "kuuleppas, tonttu, jos annat mulle -lasisilmät, sanon sulle nimesi." - -Ei tonttu oikein mielellään olisi lasejaan antanut, mutta ajatellessaan -pikku tonttutyttöä otti hän ne nenältään ja ojensi pojalle. Hei, kuinka -oppineelta tämä nyt näytti, tontun täytyi nousta kiveltä ja kumartaa, -sillä viisautta aina kumarretaan, vaikka se piilisikin vain -lasisilmissä. - -"Kyrmyniska on nimesi", sanoi poika, kääntäen selkänsä tontulle, joka -kirkasi ilosta ja alkoi juosta kankaan poikki säkki selässä. Mutta -poika kulki eteenpäin ja näytti niin sanomattoman viisaalta -lasisilmineen, että ihmiset kaikkialla nostivat hattuaan ja kuiskasivat -toisilleen: "Hyvänen aika, kuinka oppinut hän mahtaa olla!" - -Ja hän tuli kuuluisaksi kautta koko maan, ylhäiset tulivat häneltä -neuvoa kysymään, ja jokainen kiitteli hänen viisauttaan, mutta eipä -kukaan arvannut, että tontun isoäidin isoäidin lasisilmissähän se -viisaus piili. Eikä poikakaan sitä kellekään kertonut; hän oli nyt -oppinut herra, oikein professori, ja kas silloin hän oli mielestään -onnellinen. - -Toinen veli yöpyi vuoren rotkoon ja kätkeytyi kivilohkareiden taa -sammalikkoon. Keskiyöllä kuuli hän siipien suhinaa ja näki suuren -huuhkajan lentävän ontosta puusta: huh, huu! huusi se. - -"Huh, huu", vastattiin metsästä, ja heti lensi pieni keltainen pöllö -huuhkajan luo. "Mitä kuuluu?" kysyi huuhkaja. "Eipä juuri mitään -erinomaista, mutta muistatko kummitäti, että prinsessa huomenna täyttää -kuusitoista vuotta. Koko hovi itkee ja parkuu, kuningas huokailee ja -kuningatar pyörtyy joka viides minuutti. Prinsessa rukka on itkenyt -siniset silmänsä punaisiksi ja värisee kuin haavan lehti pelosta." - -"Mitäs hänelle sitten tapahtuu?" rääkyi korppi lentäen paikalle. - -"Kah, etkö sitä tiedä", virkkoi huuhkajamuori. "Huomenyöllä kello -kaksitoista täsmälleen tulee ilkeä yölepakko ottamaan hänet -morsiamekseen, ei siinä itku eikä parku auta." - -"Kauheata", kirkui korppi, "eikö kukaan voi pelastaa häntä?" - -Huuhkaja oli hetkisen vaiti, mutta sitten se kuiskasi: "Kas, oikeastaan -se on suuri salaisuus. Ukkoni kertoi sen minulle vannottuani, etten -siitä kellekään puhuisi, mutta jos lupaat olla siitä juoruamatta, voin -sen sinulle kuiskata. Jos joku kuninkaan hovissa ymmärtäisi näyttää -peiliä yölepakolle, niin se heti karkaisi tiehensä, ja lumouksen valta -olisi murrettu. Yölepakot näet hirveästi pelkäävät omaa kuvaansa, ja -ihmekö se, ovathan ne niin rumia." - -"Vai niin, voi, voi", päivitteli korppi, ja sitten lensivät kaikki -kolme tiehensä. Mutta poika ryömi esille piilostaan, juoksi metsän läpi -ja tuli kuninkaan linnaan. Siellä vallitsi syvä suru. Tornissa liehui -sysimusta lippu, hoviherrat ja hovinaiset nyyhkyttivät mustareunaisiin -nenäliinoihin, ja kokki poltti kaikki paistit pohjaan pelkästä surusta. -Poika astui suoraan valtaistuimen eteen, missä kuninkaan herrasväki -istui murheellisena; hän löi kantapäänsä yhteen kumartaen ja sanoi: -"Jos teidän korkea Majesteettinne suo, pelastan minä prinsessan." -Kuningaspa tätä ei ensin uskonut, mutta hädissään hän viimein lupasi -pojalle prinsessan ja puolen valtakuntaa, jos hän hänet pelastaisi, -niinkuin kuuluutettu oli. Siinä samassa lensikin yölepakko savutorvesta -sisään. Hyi, miten ilkeän näköinen se oli! Oikein kävi sääliksi ihanaa -prinsessaa, jonka piti ruveta mokomalle hirviölle puolisoksi. Yölepakko -laski nahkasiipensä alas, tepasteli prinsessan luo ja vonkui: -"Seuraappas nyt mukaani, ihana prinsessa." Jo tarttui hän itkevään -kuninkaantyttäreen viedäkseen hänet, mutta samassa ryntäsi poika -esille, vetäsi peilin, jonka hän oli piilottanut konttihinsa, ja pani -sen yölepakon eteen. Tämäkös raivostui! Sylki ja sihisi, vinkui ja -tavoitteli ympärilleen terävillä kynsillään, mutta poika ei -peljästynyt, piteli vain peiliä hirviön edessä. Silloin levitti se -suuret mustat siipensä ja lensi takaisin ulos savutorvesta eikä siitä -sen koommin kuultu. Mutta prinsessa oli pelastettu, ja samana iltana -vietettiin komeat häät kuninkaan linnassa. Niinpä oli keskimäinenkin -veli löytänyt onnensa. - -Nuorin veli sitävastoin kulki kauan maailmaa löytämättä onnea. Hän -vaelsi kylät ja kaupungit, kävi kuninkaan hovissa ja viisasten luona, -onnea hän vaan ei tavannut. Hänen vaatteensa kuluivat repaleiksi, -leipäkyrsä oli kauan sitten lopussa, eväskontti ja sauva yksin olivat -jäljellä. Eräänä iltana hän tuli synkkään metsään, niin synkkään ett'ei -taivastakaan näkynyt kuin pieni pala, puut kun ulottuivat miltei -pilviin. Kuusikon keskeltä kohosi savupilvi, ja sitä seuratessaan näki -poika pienen pirtin kosken reunalla. Sen seinät olivat kovin mustuneet, -ja katossa oli reppana, ei ollenkaan savutorvea. Poika astui pirttiin. -Siellä istui ikivanha eukko kehräämässä. Ja ihmeellinen eukko se -olikin. Tukka oli lumivalkoinen, ja pieni hän oli, niin pieni ja -kumaraselkäinen, mutta silmät olivat kirkkaat kuin pikku lapsen ja -posket punaiset. - -"Paina puuta", sanoi hän. - -Poika teki niin, ja eukko kehräsi edelleen. "Mitä sinä kehräät?" kysyi -poika. "Kehrään satuja", vastasi eukko ja nyökkäsi päätään hänelle. - -Tätä poika ihmettelemään, mutta eukko sanoi, ettei se ollut lainkaan -vaikeata. Joka kerään hän kehräsi sadun, ja tätä työtä hän oli jo -tehnyt monta, monta sataa vuotta. - -"Tuolla tulevat lampaani", virkkoi hän, ja siinä tuokiossa tulikin -lammaslauma määkien ja hyppien pihatarhaan. - -"Tahdotko jäädä lampaitani paimentamaan?" - -Poika suostui, sillä hän piti eukosta, ripusti eväskonttinsa seinälle -ja jäi eukon luo paimeneksi. Mutta eivätpä hänen paimennettavansa -olleetkaan tavallisia lampaita, vaan satulampaita, sellaisia, joiden -villasta kehrätään satuja, iloisia ja surullisia, lyhyitä ja pitkiä. -Nurmikaan, jota ne söivät, ei ollut toisten nurmien kaltainen. Siinä -kasvoi ihania kukkia, tulipunaisia ja sysimustia, sinisiä ja keltaisia. -Punaisista kukista tuli iloisia satuja, mustista surullisia. -Keltaisista sai sellaisia satuja, joissa puhuttiin vuorenpeikosta ja -noitaämmistä, mutta sinisistä sellaisia, jotka puhuvat merenneidoista -ja vedenhaltiasta. Päivisin poika paimensi lampaita ja illoin hän istui -pirtissä eukon kehräämistä katselemassa. Näin kului pitkä aika. Eräänä -iltana sanoi eukko: "Nyt olet palvellut kyllin kauan. Huomenna saat -lähteä taas maailmalle. Ahkeruutesi palkaksi täytän eväskonttisi -satukerillä. Joka kerran kun tahdot kertoa jonkun sadun, tarvitsee -sinun vain sanoa: satukontti aukene, ja heti saat kauniin sadun. Mutta -muista aina sulkea kontti visusti, muuten kerät vierivät matkoihinsa." - -Poika kiitti hyvää eukkoa ja lähti satupirtistä pois maailmalle. Hän -oli iloinen kuin lintu kulkeissaan tietä pitkin, satukontti riippui -hänen olkapäillään, se oli aivan tavallisen kontin näköinen, eipä -arvannut vastaantulija siinä satuja piileilevän. Tulipa hän niin -aukealle marjamäelle. Siellä lapsiparvi oli mansikassa poimien -uutteraan punaisia marjoja vasuihin ja tuohisiin. Poika istuutui -suurelle kivelle ahon keskelle, pani kontin polvilleen ja mietti. - -Koetanpa nyt, puhuiko satueukko totta. "Satukontti aukene", virkkoi hän -ottaen kontistaan suuren kerän. Hei, mikä lysti satu sieltä tulla -tupsahti! Lapset juoksivat kilvan hänen luokseen ja istuutuivat piiriin -kiven ympärille kuunnellen kontin ihmeellistä sisällystä. Ettepä usko -miten soma se satu oli, siinä kerrottiin vanhasta kissapöllöstä, joka -kosiskeli nuorta ihanaa kuuntyttöä, mutta siitä emme nyt ennätä puhua. -Kun poika oli lopettanut satunsa, sulki hän kontin, heitti lapsille -hyvästi ja lähti astumaan kotia päin, vanhan isänsä luo. Sielläkös -elämää oli! Vanhin poika, tuo oppinut professori, oli näet hänkin -tullut isää tervehtimään, ja komeissa vaunuissaan ajoi toinen veli -kuninkaantyttären kera punaisesta veräjästä pihalle. Eipä vain isällä -koskaan ennen ollut näin hienoja vieraita ollut. Aidan päällä -töllistelivät kaikki kylän lapset suut selällään tätä komeutta. Isäukko -istui rahilla pirtin ulkopuolella ja hänen vieressään kultaisilla -tuoleilla keskimäinen veli prinsessoineen, sekä professori. Silloin -astui pihalle nuorin veli konttineen. - -"Hyvää päivää isäukko", sanoi hän, "hyvää päivää, herra professori ja -teidän kuninkaallinen korkeutenne. Tässä minä nyt olen." - -Mutta isä ja veljet rupesivat häntä torumaan. "Etkö ole onnea -saavuttanutkaan? Tulethan takaisin yhtä köyhänä kuin menitkin. Sama -konttikin on hartioillasi." Ja sitten alkoivat molemmat toiset veljet -kehua onneaan. "Minä olen niin viisas", sanoi vanhin veli, "että -ihmiset minua kumartavat ja ylistelevät, Salomokin oli vain lapsi minun -rinnallani." - -"Entäs minä sitten", virkkoi keskimäinen, "olen niin rikas, että syön -kultalautasilta, nukun kaikkein kalliimmilla untuvilla ja vaimoni on -kuninkaan tytär. Voiko enempää elämässä pyytääkään?" - -Nuorin poika kuunteli toisten onnea. Ei hänen ollenkaan käynyt heitä -kateeksi, hän otti kontin olkapäiltään, kutsui kaikki lapset luokseen -ja sanoi: "satukontti aukene", ja sitten hän keri sadun toistaan -kauniimman. Nytpä tuli hauskaa! Isäukko hymyili nyökäyttäen -hopeanharmaata päätään, oppinut veli unohti syvän viisautensa ja luuli -taas olevansa pikku poikanen, kuninkaantytär ja hänen ylhäinen -puolisonsa nauroivat kultatuolissaan, ja se oli jotain erinomaista, -sillä nähkääs, hieno väki ei naura usein. Mutta hauskinta oli kuitenkin -lapsilla, he syleilivät poikaa ja pyysivät yhä vain uusia satuja. - -Ja pojan kertoessa loistivat hänen silmänsä onnesta, ja nähdessään -hänen ja pikkulasten iloa ymmärsivät isä ja veljet, että hänen -kontissaan piili yhtä suuri onni kuin konsanaan oppineen viisaudessa ja -toisen veljen rikkauksissa. - - - - -Vuorenpeikko ja paimentyttö. - - -Olipa kerran pieni paimentyttö, iloinen ja vallaton kuin västäräkki. -Aamulla anivarhain hän ajoi lehmät laitumelle ja juoksi itse perässä -avopäin, paljain jaloin. Äitikullaltaan hän sai pikku konttiinsa -leipäkyrsän ja piimäleilin, vieläpä joskus pienen voikipenenkin. Hei, -kuinka metsässä oli hauska! Suuret hongat seistä törröttivät totisina -muistellen menneitä aikoja, mutta katajat ja koivut kertoivat niin -hullunkurisia juttuja, että lehmiäkin nauratti, mitä sitten -paimentyttöä. Puun latvassa naksutteli orava: "Tule tänne, tule tänne", -mutta kun tyttö rupesi kapuamaan runkoa pitkin, hyppäsi se toiseen -puuhun ja viskoi sieltä käpyjä jänöjussin päälle, joka sääret suorina -loikki Kellokkia pakoon. Entäs vasikat! Ne nyt vasta hupsuja olivat. -Häntä pystössä hyppivät ne kilpaa kivien ja kantojen yli, olivat -hippasilla ja koettivat puskea toisiaan sarventyngillään. Hauska oli -paimentytöllä metsässä. - -Mutta syvällä rotkossa asui vuorenpeikko. Sillä oli tuuhea vihertävä -parta, pienet punertavat silmät ja tukevat käsivarret. Päivisin istui -se rotkossaan, mutta kulki yöllä pikkulintuja ja kukkasia tappamassa, -sillä niitä se ei kärsinyt, päinvastoin vihasi ja vainosi. Mutta -paimentyttöä se rakasti. Kun tyttö hyppeli mättäillä, huhuili lehmiä ja -lauleli, silloin tirkisteli vuorenpeikko kivilohkareen takaa, nauroi ja -venytteli korviaan, jotta ne hohtivat kuin keitetyt ravut. Peikot näet -aina venyttelevät korviaan, kun ne ovat mielissään, siksipä niillä -onkin niin hirveän suuret korvat. Eräänä päivänä puki se itsensä oikein -hienoksi. Päässä oli sylen korkuinen hohtokivillä koristettu lakki, -jalassa tulipunaiset saappaat, takki oli elefantin nahasta ja housut -vuohenkarvoista. Korviinsa ripusti se kaksi kullattua etanaa ja -palmikoitsi pitkän partansa neljään palmikkoon, jokaisen palmikon -päässä oli korea koppakuoriainen. Näin koristettuna vuorenpeikko astui -paimentytön luo, joka istui kivellä tuohitorveen toitottamassa. Hyvänen -aika kuinka tyttö säikähti! Hyppäsi kiveltä kuin pallo ja tahtoi juosta -pakoon, mutta vuorenpeikko tarttui hänen käsivarteensa: - -"Elä pelkää tyttöseni, en minä pahaa tee. Olen vuorenpeikko, asuntoni -on täällä aivan lähellä, etkö tahdo tulla sitä katsomaan?" - -Paimentyttö katseli katselemistaan peikkoa, viimein rupesi häntä ukon -komeus naurattamaan. Hän nauroi niin sydämellisesti, että metsä kaikui, -pöllöt siristelivät hämmästyneinä unisia silmiään, jänikset juoksivat -viidakosta katselemaan, ja musta korppi muuttui punaiseksi. Korpit näet -muuttuvat aina punaisiksi nauraessaan, mutta se tapahtuu hyvin harvoin, -noin kerran sadassa vuodessa. Vuorenpeikko venytteli korviaan, ryki ja -yski, yski ja ryki. Viimein hän sanoi: "Etkö tahtoisi tulla kanssani -linnaani? Saat siellä kymmenen kaunista huonetta, viisikymmentä hienoa -pukua ja pannukakkua niin paljon kuin ikinä tahdot." - -Paimentyttö pudisti päätään: "Mitäpä minä kymmenellä huoneella? Onhan -minulla täällä niin suuri sali, ett'ei keisarillakaan suurempaa. Taivas -on kattona, viheriä nurmi ja punainen kanervikko lattiana, korkeat puut -seininä. Hienoja pukuja en koskaan ole rakastanut; pannukakku tosin ei -olisi hullumpaa, mutta saanhan metsästä marjoja yllin kyllin ja -äidiltäni piimää sekä leipää." - -Vuorenpeikon punaiset posket kävivät keltaisiksi: "Saat monta -arkullista kalliita kiviä." - -Paimentyttö nauroi: "Meren rannalta saan kiviä tarpeeksi, en huoli -kivistäsi." - -Peikon naama muuttui viheriäiseksi: "Saat istua jouten, ei tarvitse -sinun enää paimentaa karjaa." - -Tyttö löi kätensä yhteen: "Hyvänen aika, silloinhan minulla vasta ikävä -olisi. Hui, hai, ettenkö saisi enää Kellokkia enkä Kirjoa syöttää. Mene -matkoihisi, tuhma peikko!" - -Mutta nyt peikko suuttui ja tuli aivan tuhanharmaaksi, silmät iskivät -tulta, ja hän sähisi kiukusta. "Jollet tule mukaani, tapan kaikki -lehmäsi, sytytän äitisi mökin palamaan ja muutan pikku veljesi -sammakoiksi. Tiedä, että olen mahtava noita. Hatsina pou! hatsina pous! -pim pom pau!" - -Samassa makasi Kellokki surkeasti ammuen maassa ja katsoi rukoilevasti -paimentyttöön. - -"Elä, elä, peikko kulta!" huusi tyttö, "elä tapa lehmiäni, eläkä tee -äidilleni mitään pahaa. Tulen kyllä mukaasi." - -"Kyrmy, Kyrmy, rinpunni", mutisi peikko ja yks' kaks nousi Kellokki -terveenä ylös, mutta vuoren peikko tarttui tytön käteen ja vei hänet -rotkoonsa. He astuivat alas kiviportaita syvälle, syvälle, sillä peikot -pelkäävät päivän valoa. Hyvänen aika! sitä komeutta mikä siellä oli, -silmiä ihan häikäisi. Ensimäisessä huoneessa olivat seinät -lumivalkoisesta suolasta ja katossa riippui suuria kiiltomatoja, toinen -huone oli lasista, kolmas porsliinista, neljäs sinisistä, punaisista ja -viheriäisistä hohtokivistä, viidennessä oli katto kullasta ja seinät -hopeasta. Eihän niitä kaikkia voi luetellakaan, niin monta niitä oli, -toinen toistaan kauniimpia. Paimentyttö ihmetteli ja ihaili, mutta -sitten hän tuli surulliseksi ja sanoi: - -"Näen kalliita kiviä ja kultaa, mutta en ainoatakaan puuta enkä -pikkulintua." - -"Ahaa", nauroi peikko ja venytteli pitkiä korviaan, "tuleppas tänne, -kauniimpaa puutarhaa et ole eläissäsi nähnyt", ja hän vei tytön suureen -luolaan, jonka katto oli siniseksi maalattu ja koristettu kiiltävillä -kivillä, jotka tuikkivat kuin tähdet. Ylt'ympäri seisoi korkeita puita, -mutta niiden lehdet olivat leikatut viheriäisestä silkistä, ja ne -olivat sekä jäykät että mykät; ei ainoakaan oksa nyökännyt iloisesti -paimentytölle kuten koivut ja petäjät ulkona metsässä. Niiden latvoissa -istui koreita lintuja. Ne oli vuorenpeikko ensin tappanut ja sitten -asettanut kullattuina ja maalattuina puihin istumaan. Vaiti tuijottivat -ne elottomilla silmillään paimentyttöön, ja silloin tämä rupesi -katkerasti itkemään. Mutta nyt suuttui peikko. - -"Vai niin", torui se, "eikö sinulle tämäkään kelpaa, tuhma ihmislapsi, -tämähän on oikein hienon hienoa, vaikk'et sinä sitä ymmärrä. Babiaanit -hoi, marakatit hoi! tulkaa tänne!" - -Hus! siinä tulla tupsahti kymmenen pitkähäntäistä marakattia ja -babiaania tulipunaisissa hameissa. Ne tarttuivat toistensa häntään ja -alkoivat kirkuen tanssia ja tehdä kaikenmoisia hullunkurisia temppuja, -sill'aikaa kuin kaikkein suurin babiaani löi rumpua. - -Mutta paimentyttö muisteli pikku vasikoita iloisine hyppyineen -nurmikolla. Hän kätki kasvot käsiinsä ja itki yhä katkerammin. - -"Hyvä peikko", pyysi hän, "päästä minut jälleen ulos viheriäiseen -metsään. En voi olla täällä, aivanhan minä kuolen ikävään." - -"Et sinä täältä ikinä pääse", kiljui vuorenpeikko ja sulki tytön -suureen kultaseinäiseen huoneeseen, minne ei päivä paistanut eikä kuu -kumottanut. "Täällä saat olla, kunnes opit rakastamaan linnaani", ja -sitten hän paiskasi raskaan rautaoven lukkoon. - -Mutta tyttö heittäysi maahan ja itki niin katkerasti, että -kultaseinienkin kävi häntä sääliksi ja suuria kultakyyneliä vieri alas -lattialle. Ja silloin syntyi pikku rakonen seinään, sen kautta pujahti -pieni näppärä sisilisko paimentytön luo katsellen häntä kirkkailla -silmillään. - -"Elä itke, pieni paimentyttö", sanoi se, "tunnen sinut hyvin, olet aina -ollut ystävällinen meille sisiliskoillekin, siksipä tahdommekin auttaa -sinua. Kuuleppas! Vuorenpeikolla on taikasauva, johon ei kukaan muu -kuin hän itse uskalla koskea, koska se muuttaa kaikki kullaksi. Mutta -näin kuuluvat loihtusanat: Se joka ei kullasta välitä eikä sitä -rakasta, se voi vaaratta tarttua sauvaan. Ota siis sauva hiljaa peikon -päänaluselta hänen nukkuessaan, lyö sillä oveen, ja heti olet vapaa. -Kumppanini ja minä suurennamme tätä rakosta kunnes mahdut sinäkin -siitä." Näin sanoen solahti sisilisko rakosesta ulos nyykäyttäen pikku -päällään hyvästit. Se kokosi kaikki toverinsa, ja yksin voimin -kaivoivat ne reikää, kunnes se tuli niin isoksi, että tyttö pääsi siitä -läpi. Yöllä hiipi hän siis hiljaa viereiseen huoneeseen, missä -vuorenpeikko kuorsasi komeassa vuoteessaan, veti hyvin varovasti -taikasauvan hänen päänsä alta ja juoksi kiireesti oven luo koskettaen -sitä sauvalla. Heti avautui se, ja paimentyttö pääsi pitkään käytävään, -jonka päässä loisti valoa. Hei, kuinka hän juoksi, ja kyllä sietikin, -sillä siinä tuokiossa oli vuorenpeikko aivan hänen kinterillään. - -"Taikasauvani, taikasauvani!" kirkui se ojentaen pitkät käsivartensa -tyttöä kohti. Mutta hän riensi eteenpäin lyöden sauvalla pitkin seiniä. -Huh, sitä ryminää ja kolinaa, mikä nyt syntyi. Koko vuori vapisi ja -ryskyi, kivilohkareita putosi kolisten maahan ja töintuskin ennätti -tyttö hypätä aukosta ulos ennenkuin koko rotko rymähtäen vaipui -kiviläjäksi, eikä vuorenpeikon komeista saleista ollut muuta jäljellä -kuin harmaita kivilohkareita ja sammalia. Taikasauvakin oli muuttunut -vanhaksi leppävitsaksi. - -Vuorenpeikkoa ei kukaan sen koommin nähnyt eikä kuullut. Liekö -hautaantunut sinne luolaansa kivien alle? Mutta paimentyttö riensi -takaisin kotia, viheriään metsään, karjalaitumelle ja sinisen meren -rannalle. - - - - -Jouluaatto metsässä. - - -Oli jouluaattopäivä. Lunta tulla tuprutti sakeasti, kulkuset kilisivät -lystisti kujilla ja tiellä. Tauno istui ikkunan ääressä posket käsien -nojassa ja katsoi ulos. "Ohhoh, nyt on kello vasta kaksi. Neljä pitkää -tuntia vielä, kunnes joulukuusi sytytetään. Mitähän jos menisin vähän -hiihtämään." - -Tuumasta toimeen! Sukset jalkaan, ja pian oli Tauno hyvillä suksimailla -metsän kupeella. Hän hiihti hiihtämistään eikä huomannutkaan, ennenkuin -jo oli syvällä metsässä. Sielläkös oli hauska! Kuuset ja hongat -törröttivät lumen peitossa ja valkoisina olivat korkeat kivetkin. Tauno -viritti iloisen laulun ja hiihteli vieläkin syvemmälle. Sukset -luistivat mainiosti kantojen ja kivien yli, mutta yht'äkkiä tuli seis. - -"Mitäs nyt", arveli Tauno ja katseli taakseen. - -Voi hirveätä! -- Siellä seisoi suksilla ihan Taunon takana suuri -pörhöinen karhu, oikea mesikämmen. Tauno peljästyi ensin -pahanpäiväisesti, mutta sitten alkoi häntä harmittaa. - -"Mitä siinä seisot suksillani? Katkaiset ne vielä. Mars matkaasi, -mesikämmen!" - -"Bum, bum", mörisi karhu, ja tämä on ihmisten kielellä sama kuin: "En -minä niin vähällä lähde. Ensin syön sinut suuhuni ja sitten suksesi." - -Taunon polvet alkoivat notkua. - -"Elähän toki, mesikämmen. Sukseni voit saada, mutta päästä minut pois." - -Mutta karhu maiskutteli suutaan ja tarttui suurella käpälällään Taunon -niskaan. Silloin rupesi Tauno itkemään. - -"Rakas mesikämmen, päästä minut! Mitä äiti sanoo, kun kuusi sytytetään, -eikä minua olekkaan kotona. Entä kaikki kauniit joululahjat, mitkä -joulupukki minulle on luvannut, kuka ne nyt saa?" - -Karhu päästi äkkiä Taunon ja löi käpälällään otsaansa, jotta paukahti. - -"Voi hyvä Tapio! Olenhan aivan unhottanut, että tänään on jouluaatto. -Rakas poikani, suo anteeksi, mutta kiitä onneasi, että satuit juuri -tänään tulemaan metsään, eilen olisin sinut armotta ahminut." - -Tauno kiitti kohteliaasti ja kysyi karhulta uteliaana: - -"Miksi et tänään minua syö?" - -"Katso, tänään ovat kaikki eläimet ystäviä sekä keskenään että ihmisten -kanssa. Me vietämme tänään joulua, mekin. Jos sinua haluttaa, voit -tulla kanssani katsomaan joulu-iloamme. Alkaa jo hämärtää, arvaan että -vähitellen kokoonnumme." - -Tauno oli heti valmis. Karhu kyykisti selkänsä, ja Tauno istui siihen, -otti sukset kainaloonsa ja tuossa tuokiossa oltiin syvällä, syvällä -korvessa, minne vain metsämies joskus eksyy. Tultuaan lumikentälle, -jota hongat ympäröivät, laski karhu ratsastajansa maahan ja sanoi: - -"Kiipeä nyt tuohon suureen petäjään. Sieltä voit nähdä hyvin etkä -häiritse ketään. Mutta joudu! Kuuletko melua? Se on jouluvieraista, -jotka lähenevät." - -Tauno totteli ja kiipesi hätäpikaa petäjän latvaan. Sieltä hän nyt -kummia näki. Pitkänä jonona marssi ensin jänisten valkoinen parvi. -Niiden etunenässä kulki lihava lumivalkoinen jänis, jonka pitkissä -korvissa riippui kiiltäviä sudenkorentoja. Kaksi pikku pupua kantoi -tulipunaista viittaa, joka sen hartioita peitti. Kaikkein ensimmäisenä -astui neljä pulskaa pupua, jaloissa siniset töppöset; ne toitottivat -kiiltäviin torviin ja asettuivat pienelle kummulle istumaan tassut -ristissä. Kummun vieressä seisoi komea joulukuusi, jonka vertaista -Tauno ei koskaan maailmassa ollut nähnyt. Se ylettyi miltei pilviin ja -sen oksilla oli mitä kummallisimpia tavaroita. Siinä riippui suuria -punaisia omenia, hohtavia kiiltomatoja, monenvärisiä simpsukoita, -kimmeltäviä jääkynttilöitä ja korkeimmilla oksilla välkkyi -keltaisenpunaisia virvatulia. Koko metsä loisti ja lumi kimalsi kuin -tuhannen tuhatta hohtokiveä olisi sirotettu kinoksiin. Taunoa oikein -häikäisi, silmät selällään hän tuijotti tätä ihmettä. - -Kaikki jänikset istuivat nyt kuusen ympärillä, kuningatar keskellä, ja -torventoitottajat puhalsivat iloisen tervehdyksen, sillä tuolla -lähestyi oravien tuuheahäntäinen joukko. Kohteliaasti kumarsivat ne -jäniksille, jotta hännät heiluivat niskan yli, ja istuivat sitten nekin -kuusen ympärille. Sitten tulivat ketut. Ne olivat komeata väkeä. -Jokainen kettu oli ripustanut kaulalleen kolminkertaiset helminauhat -pihlajanmarjoista ja korvissa oli samallaiset korvarenkaat. Ne -kumarsivat suipot kuononsa maahan. - -"Hyvää päivää, serkkuseni." - -"Hauskaa joulua, kummiseni." - -"Mitä kuuluu, kälyseni?" - -Ja sitten alkoi metsästä kuulua ryskettä ja suhinaa, tassutusta ja -vikinää. Siellä tuli samettiturkkinen myyrä perheineen, teräväpiikkinen -siili rouvineen ja lapsineen, joita oli kuusi, sekä kaikki heidän -sukulaisensa. Harmaana laumana lähestyivät hiiret. Ne kulkivat rivissä, -jokaisen hännän päässä oli tulipunainen rusetti. Niiden jälessä -lensivät kaikki linnut. Siinä oli varista, oli harakkaa. Pyyt ja teiret -pöyhistelivät höyheniään, ja metso astui komeana viidakosta. Pöllöt -pysyivät hiukan loitompana valosta, mutta palokärjet ja haukat -tuijottivat ystävällisesti kirkkaaseen joulukuuseen. - -Äkkiä rupesivat kaikki eläimet vapisemaan, sillä nyt lähestyivät sudet -ja karhut. Koko maa keikkui, kun he hiljaa ja juhlallisesti astuivat -kuusen luo ja käsi sydämellään tervehtivät läsnäolijoita. - -"Burr, rurr! Uhuu, hu, huu! Rauhallista ja iloista joulujuhlaa, -toverit!" - -"Hurrur, kruu, kruu, kvi, kvii, hauskaa joulua, tervetuloa seurahamme -kumppanit." - -Sudet ja karhut istuivat toisten piiriin, ja nyt alkoi lintujen -sekakööri juhlallisen joululaulun, johon muutkin eläimet yhtyivät. - -Virren jälkeen puristivat eläimet toistensa käpäliä, muristen, vinkuen, -piipittäen, kaakottaen ja ulvoen: "Hauskaa ja rauhallista joulua, -kumppanit." - -Vanha kettumuori, jossa oli vähän tekopyhän vikaa, pyyhki silmiään ja -huokasi: "En milloinkaan ole ihanampaa hetkeä elänyt." - -Myyrätär ja siilirouva puhelivat lapsistaan, joilla oli ollut kova nuha -ja yskä. Hiiret ja rotat neuvoivat toisilleen, missä olivat paraimmat -ruoka-aitat ja päättivät ensi yönä lähteä yhteiselle retkelle jonnekin -lihavaan paikkaan. Karhu istui käpälät vatsan päällä ja veti -sieramiinsa ruuan hajua. - -Tosiaankin, tuossa hiukan tuonnempana höyrysi suunnattoman suuri pata -ja sen ääressä hääri -- Tauno ei ollut uskoa silmiään -- Mirri kissa -arvokkaana, suuri kauha käpälissä. Eikös vaan tuo veitikka ollut -sitonut kyökki-Kaisan leveätä esiliinaa vyölleen, valkoista myssyä -korvilleen ja lasisilmiä nenälleen. Taunoa rupesi niin naurattamaan, -että oli puusta pudota, ja vielä enemmän huvitti häntä nähdä Mustin -isän vanhassa hännystakissa tarjoilevan pähkinöitä ja hunajaa -jouluvieraille. Musti ja Mirri oli näet pantu kyökkimestareiksi, koska -olivat tottuneet herrastapoihin. Nyt astui Mirri kauha kainalossa -piirin keskelle, kumarsi kolmasti ja naukui: "Miu, miau", se merkitsee: -"Ruoka on valmis, hyvä herrasväki." - -Hei, mikä elämä siitä seurasi! Pata nostettiin tulelta korkealle -kannolle, ja kaikki rupesivat siitä syömään suurilla puulusikoilla, -vanhemmat tietysti ensin ja lapset sitten. Karhu rukka, joka aina on -kovin ahnas, söi niin paljon hunajaa, että rupesi voimaan pahoin, ja -täytyi sen saada kylmiä kääreitä vatsan ympärille. Oravat eivät syöneet -muuta kuin jälkiruokaa, nimittäin pähkinöitä. Syötyään alkoivat kaikki -tanssia joulukuusen ympärillä laulaen iloisia joululauluja kukin omalla -äänellään, ja siitä syntyi sellainen kirkuna ja ulvonta, että Tauno -peljäten korviensa särkyvän kiireimmän kautta hiipi hiljalleen puusta -alas, tarttui suksiinsa ja livisti tiehensä. Oli jo pimeä, kun hän -saapui kotia, siellä oli häntä kovin kaivattu, äiti melkein itki. Heti -hänen tultuaan avattiin salin ovi, ja voi, voi sitä komeutta, mikä -siellä oli. Oksat täynnä kynttilöitä, kukkia ja makeisia loisti kuusi -keskellä lattiaa, ja sen oksien takaa hymyili joulu-ukon punoittava -naama. - - - - -Satu pienestä viulusta. - - -Hannu ja Leena olivat naapuruksia ja leikkivät usein yhdessä, -juoksentelivat marjassa ja hakivat karjan laitumelta kotiin. Hannu -leikkasi itselleen lehdosta pienen pajupillin, jolla vihelteli, ja teki -tuohitorven, jolla toitotti karjalle, niin että vaarat raikuivat, ja -silloin oli Leenalla hauska. Vähitellen tuli Hannusta oikein mestari -tässä taidossa. Saipa hän välistä lainata lukkarin viulunkin. Silloin -pukeutuivat lapset pyhävaatteisiin, istuutuivat penkille suuren tuomen -alle, lukkarivaarin oven ulkopuolelle ja odottivat kiltisti, kunnes -vanha lukkari otti viulun suuresta punaisesta kaapista, jonka oviin oli -maalattu tulpaaninkukkia. Hannu painoi viulun leukansa alle ja -lukkarivaarin polkiessa tahtia jalalla veti hän jousella säveleen -toistaan kauniimman. Leena istui kädet ristissä ja ihmetteli. - -Eräänä päivänä riensi Hannu Leenan luo silmät ilosta säihkyvinä. Jo -kaukaa huusi hän: "Leena, Leena, minulla on suuri uutinen." - -Leena, joka pihalla syötti kauroja kanoille, pelästyi niin, että -pudotti jyvät ruohikolle. Mutta Hannu ei siitä välittänyt. Yhdellä -hyppäyksellä hän oli keskellä kaakottavaa kanaparvea ja kuiskasi Leenan -korvaan: - -"Olen saanut lukkarin viulun oikein omaksi ja pääsen kaupunkiin. Siellä -saan oppia hyvästi soittamaan. Ajatteleppas, ehkä yhtä hyvästi kuin -lukkarivaarikin." - -"Pitääkö sinun lähteä kaupunkiin?" Leenalle tuli suuret kyyneleet -silmiin. "Kuka sitten tulee kanssani marjaan ja laitumelle?" - -"Elä itke, Leena kulta. Opittuani kauniisti soittamaan, tulen takaisin -ja soitan sinulle kauniimmat lauluni." - -Kovasti Leena Hannun lähdettyä häntä ikävöi. Joka päivä kävi hän heidän -yhteisillä leikkipaikoillaan ja itki usein muistellessaan Hannun -hauskoja kepposia. Nyt oli kaikki niin hiljaa, puut metsässä painoivat -alas oksansa, tarttuivat hänen hameeseensa ja kysyivät: - -"Missä Hannu on?" - -Pikku puro, jonka niskalle Hannu ennen myllyjä rakensi, ei enää -lirissyt yhtä iloisesti kuin ennen. Kukkokin pihalla lensi aidalle ja -huusi kuuluvalla äänellä: - -"Kukko kiekuu, Hannu hoi! missä olet?" Entä Kaunikki ja Rusko! Ne -oikein laihtuivat ikävästä ja kysyivät alinomaa Leenalta: "Eikö Hannu -enää tulekaan?" - -Kesällä Hannu tuli kuin tulikin kotia. Silloinkos ilo syntyi! -Metsäkukkulalla paloi juhannuskokko kirkkaana, lapset tanssivat -piirissä sen ympärillä, ja Hannu soitti viulua. Leena istui hänen -vieressään toivoen, ettei juhannusaatto milloinkaan loppuisi. - -Mutta sitten tapahtui jotain hyvin, hyvin surullista. Hannun viulu -särkyi eikä hänellä ollut rahaa ostaa uutta, sillä viulu maksaa monta -kymmentä markkaa ja Hannu oli köyhä. Poika-parka kätki päänsä Leenan -syliin ja itki niin katkerasti, että Leenan sydän oli säälistä -pakahtua. "Nyt ei minusta koskaan voi tulla suurta soittajaa. En -milloinkaan enää kuule viuluni laulavan", valitti Hannu ja itki entistä -katkerammin. - -Mutta silloin tuli Leenan mieleen hyvä tuuma. Hän taputti Hannun -kosteaa poskea sanoen: "Elä itke enää. Minäpä hankin sinulle toisen -viulun." - -Kas sitä ei Hannu ottanut uskoakseen, mutta Leenan yhä kivenkovaan -vakuuttaessa, ett'ei ole hätääkään, lakkasi hän viimein itkemästä. - -Kuulkaapas nyt, mitä Leena aikoi. Yöllä muiden nähdessä ihania unia, -nousi hän varovasti ylös, meni kanakoppiin, otti sieltä oman -lumivalkoisen kanansa ja pisti sen pieneen vasuun. Sitten hän lähti -astumaan synkkään metsään. Tiedättekö kuka siellä asui? Minäpä sen -tiedän, ja Leena tiesi sen myös. Kuulkaapa! Suuren suon takana oli -sininen mökki ja siinä mökissä asui ihmeellinen eukko. Ihmiset -kertoivat hänen osaavan sellaista, jota ei kenkään muu osannut, ja -siksipä Leena nyt meni hänen luokseen pyytämään, että hän tekisi -Hannulle uuden viulun. Palkaksi saisi eukko hänen oman nimikkokanansa. -Huu, kuinka metsässä oli pimeä! Leenaa peloitti kauheasti, mutta hän -rukoili taivaan tähtiä varjelemaan itseään ja kulki sitten rohkeasti -eteenpäin. Kuljettuaan jonkun aikaa tuli hän suolle, mutta miten päästä -sen yli? Ylt'ympäri tanssi pieniä harmaita äijiä lyhdyt käsissä. Ne -olivat virvatulia ja tahtoivat eksyttää ihmisiä. Ken niiden valoa -seurasi, se painui syvälle alas suohon, missä sammakot, sisiliskot ja -käärmeet matavat liejussa, missä ei aurinko ikinä heloita eikä -pikkulinnut livertele. Siellä on ikuinen kosteus ja pimeys, onneton se, -joka virvatulia tottelee. Mutta Leena tiesi niiden vehkeet, hän ei -ollut huomaavinaan niitä, etsi vain polkua, josta pääsisi suon yli. -Silloin hän kuuli hiljaista kurnutusta: Kuaak, kuaak! Se oli suuri -ruskeatäpläinen sammakko. Leena oli aivan tallata sitä ja kiljahti -pahasti nähdessään sen surulliset ulkonevat silmät. Vielä enemmän -hämmästyi hän kuullessaan sammakon puhuvan. - -"Tahdotko päästä suon yli, kaunis lapsi?" kysyi se. - -"Oi niin mielelläni, neuvo minulle tie, rakas sammakko", rukoili Leena. - -"Neuvon kyllä, mutta yhdellä ainoalla ehdolla." - -"Sano se pian", kiirehti Leena, "minä kyllä täytän sen, jos vaan voin." - -Sammakko katseli häntä pimeässä kiiluvilla silmillään. - -"Nosta minut rinnallesi ja suutele silmiäni, niin näytän sinulle tien." - -Hyi, kuinka Leena peljästyi! - -"Etkö tahtoisi jotain muuta, hyvä sammakko?" pyysi hän. - -"En huoli mistään muusta", lausui sammakko ja oli niin murheellisen -näköinen, että Leenaa oikein säälitti eläin raukka. Hän nosti sen -varovasti ylös ja suuteli hellästi sen kosteata päätä. Eihän sammakko -rukka ollut lainkaan häijy, niin ruma kuin se olikin, ja Leenan pantua -sen sydämelleen makasi se siellä niin hiljaa ja siivosti, ettei Leena -hennonnut viskata sitä pois, vaikka se oli kylmä ja kostea kuin käärme. - -"Kulje täältä oikealle", kuului sammakon ääni nutun alta, "näetkö -kapean juovan edessäsi. Astu sitä horjumatta rohkeasti, muuten vajoot -syvyyteen." - -Leena totteli ja astui neuvottua polkua pitkin. Mutta kummallinen -polkupa se olikin, liikkui ja kiemurteli koko ajan. Leena oli joka -hetki kompastua. - -"Mitenkä tämä polku näin liikkuu?" kysyi hän sammakolta, joka vastasi: - -"Ei tämä ole mikään polku, vaan kiiltomadoista rakennettu silta. Joka -yö asettuu monta tuhatta kiiltomatoa sinisen eukon käskystä suohon -sillaksi ja aamulla matelevat ne taas tiehensä." - -Onneksi pääsi Leena heti toiselle puolelle, muuten olisi hän kaiketi -peljästyksestä vaipunut suohon. - -"Nyt voit laskea minut maahan", lausui sammakko, "kiitos, rakas lapsi, -hellyydestäsi!" - -Näin sanoen loikkasi kiitollinen sammakko tien syrjään, mutta Leena -jatkoi matkaansa siniselle mökille ja koputti hiljaa ovelle. - -"Kömmi sisään", kuului käheä ääni tuvasta. - -Nytpä alkoi Leenaa peloittaa eikä hän uskaltanut astua sisään ennenkuin -eukko tuli avaamaan. - -"Kas vaan, mikä pikku otus sinä olet? Tule sisään, hei!" - -Leena seisahtui oven suuhun katsellen ympärilleen. Eipä hän näin -kummallista huonetta ikinä ollut nähnyt. Keskellä lattiaa seisoi suuri -rautainen kolmijalka ja sen päällä vielä suurempi pata, josta -lakkaamatta nousi savua ja höyryä, mutta tulta ei näkynyt missään. -Nurkassa istui kuusi pyöreäsilmäistä pöllöä, ja katossa riippui -rautahäkki, jossa kaksitoista lihavaa rottaa nakersi. Ihmeellisin oli -kuitenkin eukko itse. Hän oli pitkä ja laiha kuin aidan seiväs. Hiukset -olivat siniset melkein kuin ruiskukka ja silmät loistavan keltaiset. -Suussa oli hänellä kaksi hammasta, jotka alinomaa vaihtoivat väriä, -muuttuivat milloin punaisiksi, milloin viheriäisiksi. Hyi, eipä hän -juuri kaunis ollut, tuo sininen muija. - -"Noh", sanoi hän, "oletkos mykkä vai peloittaako sinua, koska et mitään -puhu? Katsoppas, nämä rotat tässä, ne ovat renkejäni ja piikojani, -nakertavat näet kaikki työaineeni, ja tässä on kuusi kaunista Mirriäni. -Kiss, kiss, kiss", huusi hän, ja heti lensivät kaikki kuusi pöllöä akan -luo, painoivat tupsupäiset päänsä hänen polviinsa ja nokkivat hänen -laihoja käsiään. - -"Kas niin, kultani, menkää nyt nukkumaan taas. Hus, hus! Noh, mitä sinä -oikeastaan tahdot, pikku otus?" - -Leena pani kätensä ristiin ja katsoi rukoilevasti eukkoon. "Tahdotteko, -armollinen rouva, olla niin hirveän hyvä ja tehdä Hannulle uuden -viulun? Hänen vanha viulunsa on mennyt rikki, eikä hänellä ole rahoja -ostaa uutta." - -"Hahhaa, hah, hah", nauroi eukko, "onko mokomata kuultu? Mistä minä -viuluja takoisin? Ei, mene sinä vain kotio nukkumaan ja anna Hannun -viulun olla." - -Leena pyysi vieläkin kauniimmin: "Rakas hyvä rouva, minä en voi mennä -Hannun luo viulutta. En voi nähdä hänen itkevän, se koskee niin -sydämeeni." - -Eukko hieroi laihalla sormella nenäänsä ja tuumi. "Entä mitäs annat -palkinnoksi jos viulun teen?" Leena aukasi vasun kannen näyttäen -kanaansa, mutta eukko nyrpisti nenäänsä ja sanoi: - -"Pyh, en siitä rahtuakaan piittaa. Minä syön hämähäkin koipia ja -tikanpesiä, en välitä kananpaistista enkä munista. Jos kuitenkin -välttämättä tahdot tuon viulun, voin sen tehdä eikä siihen tarvita -muita aineita kuin oma sydämesi. Siitä tulisi kerrassaan mainio viulu." - -Tyttö peljästyi pahanpäiväisesti: "Mutta sittenhän jään ilman sydäntä." - -"Niinkuin tahdot", tuumi eukko ja alkoi hämmentää pataansa. - -Leena ajatteli Hannua. "Kyllä annan sydämeni, jos se vaan kelpaa", -kuiskasi hän. Nyt otti eukko pienen mustan pullon ja kaasi siitä pari -tippaa Leenan suuhun. Neste oli niin väkevää, että hän heti nukkui, ja -herätessään näki hän eukon häärivän padan edessä. "Katsoppas, tässä se -on", ja hän antoi tytölle pienen soman viulun. "Mene nyt kotiin -kiireesti eläkä pelkää, vaikka kuulisitkin metsässä vähän melua." - -Leena kiitti ja juoksi nopeasti metsän halki. Oli pilkkosen pimeä, -orjantappurat repivät hänen paljaita jalkojaan, tuuli ulvoi puiden -latvoissa, ja oksat tarttuivat hänen hameisiinsa. Mutta hän puristi -viulua rintaansa vastaan ja juoksi yhä kovemmin. Aurinko oli jo -noussut, kun hän vihdoin saapui Hannun kotiin, kukko tepasteli pihalla -kiekuen ja Hannu istui portailla särkynyttä viuluaan suremassa. Leena -juoksi hänen luokseen. - -"Elä ole surullinen, Hannu", huudahti hän, "tässä saat uuden viulun." - -Kylläpä Hannu tuli iloiseksi. Tuskin hän malttoi Leenaa kiittääkään, -kun jo alkoi uutta viuluaan koitella. Ja kauniisti se soikin, niin -iloisesti, että porsaatkin takapihalla alkoivat saparot pystyssä -tanssia. - -"Nytpä lähden kaupunkiin uusia lauluja oppimaan ja rahaa ansaitsemaan", -lausui Hannu, "ja sitten rikkaaksi tultuani palaan Leenan luo." Ja niin -hän lähti, heilutti hattua vielä mennessään. Mutta Leena seisoi -veräjällä hiljaa itkien. Hänen rinnassaan tuntui niin tyhjältä, eikä se -kumma ollutkaan, seurasihan hänen sydämensä Hannua viuluna vieraille -maille. Siellä soitteli se niin ihmeellisen ihanasti, että jokaisen, -joka sitä kuunteli, täytyi itkeä tai nauraa, ei siinä mikään auttanut. -Ja ihmiset ihailivat Hannua, pitivät häntä suurena mestarina ja -sanoivat: "Kas siinä vasta taideniekka. Aivanhan tuntuu kuin elävä -ihminen kauniita satuja kertoisi, kun hän soittaa." Eipä näet arvannut -kenkään, että pikku Leenan sydänhän se niin ihanasti lauloi. Keisarit -ja kuninkaat ylistelivät Hannua, hän soitti suurissa loistavissa -saleissa, missä hienot hoviherrat kumartavat paljaat päänsä lattiaan ja -komeat rouvat haukottelevat viuhkojensa takana. Hän aterioi ruhtinaiden -kanssa ja sai monta arvonimeä ja kunniatähtiä rintaansa, ajoi -vaunuissa, joiden edessä oli kuusi mustaa hevosta, ja takana -punahousuinen neekeripoika. Eikä kauan kulunut ennenkuin hän otti -morsiamekseen ihanan hovineiden, joka oli niin hieno, ettei koskaan -ollut pässiä nähnyt, vielä vähemmin porsasta. - -Mutta ihmeellistä oli, että mitä rikkaammaksi ja ylhäisemmäksi Hannu -tuli, sitä huonommin hän soitti. Kaikki kauniit vanhat laulut -unohtuivat häneltä, ja kun hän koetti uusia sepittää, ei niitä kukaan -tahtonut kuulla. - -"Soita meille entisiä säveliäsi", pyysivät ihmiset, mutta Hannu ei enää -osannut. Niinpä ei kukaan enää hänen soitostaan huolinut. Keisarit ja -kuninkaat unohtivat hänet, hoviherrat näyttivät hänelle selkää ja hänen -hieno morsiamensa meni rouvaksi toiselle, joka oli ylhäinen ja rikas. -Ja pian tuli Hannusta taas yhtä köyhä kuin hän oli kotoa lähteissään. - -Silloin hän lähti taas maailmaa vaeltamaan. Kaikki entiset ystävät -olivat hänet jättäneet. Hän oli mielestään niin yksinäinen ja hyljätty. -Väsyneenä hän istui maantien viereen ojan reunalle, otti viulun -käteensä, käänteli sitä murheissaan ja tuumaili. - -"Varmaan täytyy minun myydä sinut, vanha ystäväni. Enhän kuitenkaan -enää voi sinua soittaa." - -Pitkin ojan vartta kasvoi sinisiä lemmenkukkia. Ne katsoivat Hannua -lempeillä silmillään, aivan kuin olisivat tahtoneet jotain sanoa, mutta -eihän Hannu niiden puhetta ymmärtänyt. - -"Soitanpahan vielä viimeisen kerran kieliäsi", arveli hän viululle ja -vetäsi pari kertaa jouhella. Silloin tuntui hänestä kuin olisi viulun -sisästä tuttu ääni kuulunut. - -"Elä sure, Hannu olenhan minä täällä." - -Yht'äkkiä muistui silloin Hannulle mieleen kotikylä, lukkarivaari ja -pikku Leena. Hyvänen aika, aivanhan ne olivat unohtuneet siellä -suurissa saleissa ja ylhäisten seuroissa! Kiireesti nousi hän ylös -alkaen astua maantietä pitkin sinne päin, missä luuli kotikylänsä -olevan. - -Lemmenkukat nyökäyttivät iloisesti päätään hänen jälkeensä. - -"Sitähän me juuri tahdoimme sanoakin", kuiskivat ne. "Mutta sinä -ymmärsit paremmin viulua kuin meitä." - -Kauan aikaa astui Hannu, monta päivää, monta viikkoa. Ei hän koskaan -ollut tietänyt maailman olevan näin suuren. - -Sill'aikaa odotti Leena kotona. Hänen oli niin ikävä ja paha olla. -Vanha lukkarivaari oli jo aikaa sitten kuollut, tuomi oli käynyt -rosoiseksi, ja ihmiset nauroivat Leenalle: "Hannusta on tullut maailman -mainio soittoniekka", sanoivat he, "ei hän enää tänne tule." - -Mutta ei Leena heitä uskonut. Olihan Hannu luvannut tulla takaisin. -Leena tiesi paremmin kuin he, ja joka päivä hän kulki tuomen luo -katsomaan, näkyisikö häntä jo. - -Saapuipa Hannu sitten eräänä iltana pieneen kylään. Sen kirkontorni -näytti hänestä tutulta, ja kun hän astui kylään, näki hän sen keskellä -vanhan tuomen. Sen oksien alla oli penkki, sehän oli sama puu, jonka -varjossa lukkarivaari ennen vanhaan soitteli Hannulle ja Leenalle. -Hannu tunsi sen kiiltävän mustat marjat ja tuuheat oksat, nyt tiesi hän -tulleensa kotikyläänsä. - -Penkillä istui Leena harmaa kissa sylissään, mutta ei hän tuntenut -Hannua eikä Hannukaan häntä. Olihan siitä pitkä aika, kun he viimeksi -olivat toisensa tavanneet. - -"Soitanpa nyt tervetuliaisiksi", mietti Hannu. Hän ei ollut hennonnut -viuluaan myydä. Nyt tahtoi hän koittaa vieläkö se soi. - -Ja kauniistipa se soikin. Kaikki vanhat laulut tulivat Hannulle -mieleen. Ei viulu koskaan ollut ihanammin helissyt. Hänen vieressään -itki Leena, itki niin että suuret kyyneleet vierivät poskia myöten -kissan kiiltävälle karvalle. Mutta hän itki ilosta, sillä nyt hän tunsi -Hannun, olihan se hänen oma sydämensä, jota Hannu soitteli. Hän astui -Hannun luo, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja kysyi: - -"Etkö minua enää tunne, Hannu? Olenhan minä Leena." - -Voi kuinka iloisiksi molemmat tulivat. - -"Nyt en koskaan enää lähde pois", lausui Hannu, "en soita muille kuin -sinulle ja vanhalle tuomelle." - -Ja sitten suuteli hän kyyneleet Leenan poskilta. - - - - -Hallin ja Mirrin karkumatka. - - -Mirri oli kovin loukkaantunut. Se nosti häntänsä pystyyn, sylkäisi -kolme kertaa vihaisesti ja livahti avonaisesta ovesta pihalle. Sieltä -alkoi se, katseltuaan ensin näkikö kukaan, astuskella tietä pitkin -metsään. Oli kaunis syyspäivä, aurinko paistoi iloisesti, ja -kellastuneet lehdet kahisivat Mirrin käpäläin alla. - -"Oh, oh", sanoivat ne, "elä polje meitä, emme vielä ole kuolleet, -vaikka putosimmekin puista. Meidän täytyy elää vielä, kunnes -lumihiutaleet tulevat taivaasta meitä peittämään. Istuppas tänne -viereemme, niin kerromme sinulle hauskan sadun, jonka kesällä kuulimme -pääskyseltä." - -"Noh, eipä minulla juuri muutakaan tekemistä ole", arveli Mirri ja jäi -istumaan lehtiläjän viereen. Silloin alkoi suuri punaisenkeltainen -haavanlehti kertoa: - -"Kuuleppas, tämmöisiä pääskynen haastoi. Kaukana täältä on ihmeellinen -maa, missä pääskyset viettävät talvensa. Siellä on aina lämmin ja hyvä, -ei sada lunta, ei tuiskua eikä järvetkään jäädy, suuret krokodiilit -uivat virroissa ja syövät ihmisiä, niinkuin meillä hauet kiiskiä." - -"Huh", sanoi Mirri, "siellä minä en tahtoisi olla." - -"Niin eikö se ole kauheata", huokasi haavan lehti, "mutta kummallisinta -on, että tuon maan ihmiset rakastavat kissoja niin suuresti, ettei -siellä kukaan saa niitä tappaa." - -"Häh", sanoi Mirri korviaan höristellen, "rakastavatko he kissoja?" - -"Eivät ainoastaan rakasta, vaan pitävät pyhinä ja palvelevat kuin -prinsessoja konsanaan." - -Mirri hieroi nenäänsä ja heilutti hiljalleen häntäänsä, se teki näet -aina niin kun oli mielissään. - -"Kuuleppas, kiltti haavan lehti, mikä sen maan nimi on? Haluttaisipa -minun totta tosiaan lähteä sinne onneani koettamaan. Siellä eivät kai -palvelijat joka kermatipasta piekse Mirri-parkaa." - -"Mitä vielä, kissoja varten syötetään aivan eri lehmiä, joka kissalla -on oma lehmänsä, jonka maidon se saa." - -Mirri nuoli huuliaan. - -"Entä onko siellä pahoja poikia, jotka vetävät Mirrejä hännästä ja -upottavat ne kylmään vesisankoon?" - -"Pyh", sanoi haavan lehti, "koettaisivatpa vaan. Jokaisesta kissan -hännästä vedetystä karvasta saisivat pojat kaksikymmentäviisi ruoskan -iskua." - -Mirri päästi pitkän vihellyksen. - -"Rakas pikku haavanlehti, sanoppas minulle, mikä sen maan nimi on." - -Haavanlehti yritti ja yritti. - -"Eg-eg-eg -- enpä totta tosiaan sitä enää muista." - -"Egyptihän se on", tokaisi siihen männynkäpy, joka makasi aivan -vieressä ja oli kuullut haavanlehden kertomuksen. - -"Aivan niin, aivan niin", sanoi haavanlehti, "nyt minä sen muistan. -Egyptinmaahan se olikin." - -Mirri kiitti iloisesti sekä haavanlehteä että männynkäpyä ja lähti -kiireesti astumaan. Mutta äkkiä muisti se jotain, kääntyi takaisin ja -kysyi hiljaa haavanlehdeltä: - -"Kuule, onkohan siellä rottia ja hiiriä?" - -"En usko", vastasi haavanlehti, "luulisinpa Egyptin kissojen olevan -niin fiiniä, etteivät rottia syökään." - -"Vai niin -- vai niin fiiniä", arveli Mirri ja jatkoi taas kulkuaan. Se -astui rannalle päin ja kiipesi korkealle kalliolle, josta näki kauas -aavalle merelle. - -"Täältä kai näen Egyptinmaan", arveli se ja alkoi tähystää oikealle ja -vasemmalle. -- Pitkin rantoja tuli pienen pieni purjevene niin läheltä, -että Mirri selvästi saattoi nähdä sen. - -"Mitä jos tuo vene veisi minut Egyptiin", tuumaili se ja huusi: -- -"Halloo, ho -- hoo, tuleppas tänne vene!" - -Purjeen takaa pisti pörhöinen pää ja vastaukseksi kuului: - -"Hau, hau, kuka siellä kalliolla kiljuu?" - -Mirri nosti karvansa pystyyn niinkuin ainakin nähdessään jonkun koiran, -mutta malttoi sitten mielensä ja vastasi. - -"Miau, miu, olen Mirri Marrinen ja haluan lähteä Egyptiin, mutta kuka -sinä olet?" - -"Vau, vau, nimeni on Halli Hillinen. Olen päättänyt matkustaa -Amerikkaan, jossa ihmiset eivät potki kunnon koiria ja antavat heille -muutakin ruokaa kuin silakan päitä ja perunankuoria." - -"Vai niin, sinä siis myöskin olet suuttunut ihmisiin. Etpä usko kuinka -katalasti he minuakin kohtelevat. En tahdo kehua itseäni, mutta sen -minä sanon, ettei monta näin rehellistä kissaa ole maan päällä elänyt. -En koskaan ole varastanut kokonaista kinkkua ruoka-aitasta, niinkuin -naapurin Missi, enkä tyhjentänyt kerma-astiaa, kuten tiedän esimerkiksi -Kekolan Mirrin joka aamu tekevän. Nöyrästi olen latkinut niukan -maitotippani ruokakupista ja vain aniharvoin olen kielelläni kuorinut -kerman aamumaidosta, silloin kun arvelin, ettei kyökki-Maijalla ole -aikaa sitä tehdä. Mutta kiittämättömyys on maailman palkka. -- Tänä -aamuna kuulin Heikin äidin sanovan: 'Tänään et, Heikki, saa syödä -lihapullia, koska et ole oikein terve.' Tulin tästä kovin iloiseksi, -sillä ajattelin että minäkin nyt kerran saan lihapullia, koska ei -Heikki syö. Hyppäsin siis kyökin pöydälle ja popsin viisi lihapullaa, -juuri niin monta kuin olen nähnyt Heikinkin syövän. Ah -- enpä ikinäni -unohda, kuinka makeille ne maistuivat, mutta kylläpä sainkin ne -kalliisti maksaa. Tuskin olin viimeisen palasen nielaissut kun jo Maija -tulla tupsahtaa luuta kädessä ja kylläpä silloin tiesin herkkuja -syöneeni. Eikö tämä ole mielestäsi kauheata?" - -"Hirmuista kerrassaan!" huudahti Halli, "mutta semmoisia he juuri ovat. -Olen minäkin saanut yhtä ja toista kokea tässä maailmassa. Siksipä -lähdenkin nyt Amerikkaan enkä koskaan enää tule takaisin Suomeen. Jos -tahdot, otan sinut mukaani, neiti Marrinen." - -"Kiitos kaunis, herra Hillinen, mutta minä olen päättänyt lähteä -Egyptiin. Siellä näet kuuluu olevan oikea kissojen paratiisi. Joka -kissalla on oma lehmänsä ja palvelijansa, ja joka poiskiskottu -hännänkarva maksaa kaksikymmentäviisi selkäsaunaa." - -"Ei, mutta onko mokomata kuultu!" päivitteli Halli, "missä tuo -kummallinen maa on?" - -"Eiköhän se liene jossain meren takana, kyllä sen löytää, siellä kuuluu -olevan niin paljon krokodiilejä." - -"Krokodiilejä! mitä ne ovat?" - -"Ne ovat suuria haukia, jotka syövät ihmisiä." - -"Ahaa, ymmärrän, mutta kuuleppas" -- Halli pani toisen etukäpälän -kuonolleen ja näytti tuumailevan -- "eiköhän Amerikka ja Egypti ole -lähellä toisiaan. Tule sinä purteeni, niin purjehdimme ensin -krokodiilimaata hakemaan, ja jätettyäni sinut Egyptiin lähden minä -Amerikkaan, sillä enpä uskalla kissavaltakuntaasi tulla." - -Sanottu ja tehty. Purjevene oli keskustelun aikana ajautunut rannalle, -ja Mirri hypähti ketterästi venheeseen istuutuen purjeen alle -käppyrään. Halli ohjasi perässä venettä arvokkaan näköisenä. Tuuli -puhalsi rivakasti, ja vene viilsi nopeasti aaltoja. Mirri näki -pikkukalojen solahtelevan veden alla, ja sitä harmitti kovasti, kun ei -voinut pyytää niitä. "Ollappa nyt Heikin onkivapa mukana, kyllä silloin -kaloja saisimme", arveli se Hallille. Mutta tämä vaan murahti -vastaukseksi, sillä oli täysi työ veneen hoitamisessa, alkoi näet äkkiä -tuulla ankarasti. Vene heilui sinne tänne aalloilla, ja nytpä alkoi -Mirri tuntea meritaudin oireita. - -"Miau, miau", naukui se. "Emmekö pian ole perillä?" - -"Kiipeeppä sinä maston latvaan tähystelemään", kehoitti Halli. - -Mirri rukka kiipesi mastoa pitkin, mutta huonosti kävi kulku, sairas -kun se oli. Viimein pääsi se kuitenkin maston huippuun, ummisti toisen -silmänsä ja tähysti. - -"Näetkö mitään?" kysyi Halli. - -"En näe muuta kuin vaahtopäistä merta", vastasi Mirri kapuillen -alakuloisena takaisin. - -Nyt alkoi vettäkin sataa, ensin tipottain, sitten oikein kuin saavista -kaataen. Mirrin hieno turkki kastui likomäräksi ja kun Halli heilutti -häntäänsä, tippui siitä virtanaan vettä. Alkoipa nälkäkin molempia -matkatovereita vaivata. Surumielisenä muisteli Mirri lämpöistä -vuodettaan uuninpankolla ja täysinäistä ruokakuppiaan. Huh, kuinka -kylmä oli! Mirri rukka vapisi kuin haavanlehti, mutta ei uskaltanut -itkeä, häpesi näet Hallia. - -"Kiipeeppä Mirri taas mastoon tähystämään." - -Mirri kapusi märkänä ja vapisevana, ja jopa sieltä jotain mustaa -näkyikin. - -"Hei Halli", huusi se riemastuen, "nyt ollaan heti paikalla Egyptissä. -Ranta jo näkyy." - -Halli innostui tuiki ja ohjasi suoraa päätä Egyptiä kohti. Kotvasen -kuluttua kolahti vene kovaa vastaan, ja nyt arvelivat Halli ja Mirri -tulleensa Egyptinmaalle. - -Eipä tämä kuitenkaan ollut muuta kuin haaksirikkoinen laiva, josta -kaikki väki oli pelastunut maihin, lasti vaan oli jälellä. - -"Olehan nyt varovainen Halli, ettet putoa krokodiilin kitaan", varoitti -Mirri. - -"Tuskinpa uskallan sinne tullakaan, koska siellä sellainen kissavalta -on. Raapivat vielä silmät päästäni." - -"Elä pelkää, kyllä minä sinua suojelen." - -Yhdessä kiipesivät molemmat laivalle ja alkoivat nuuskia kannella. Ei -ainoatakaan elävää sielua. - -"Krokodiilit ovat varmaan syöneet suuhunsa koko herrasväen, kissoista -aina lehmiin saakka", mutisi Mirri nälkäisenä ja pettyneenä. - -Mutta samassa kuului kannen alta hirveä hätäulvonta. - -"Mirri, Mirri, rakas Mirri, tule auttamaan." - -Nuolen nopeudella hyökkäsi Mirri alas ja mitä näki se -- siinä istui -satakaksikymmentäkuusi ahnasta rottaa laivankyökissä hotkimassa -kaikenmoisia herkkuja. Halli oli tuntenut paistin hajua, hiipinyt sinne -ja heti joutunut vihaisten rottien kynsiin. - -Huss! kiljasi Mirri, sieppasi hiilikoukan käpäliinsä ja töyttäsi -keskelle rottaparvea, "vai ahdistatte, te lurjukset, Halli ystävääni, -menettekö heti matkoihinne?" - -Kauhistuneina pakenivat rotat sikin sokin laivan lukemattomiin -lokeroihin ja loviin, mutta Halli ja Mirri jäivät tyytyväisinä -popsimaan laivakokin jättämiä ruuan tähteitä. - -Syötyään paneutuivat ne nukkumaan, Halli lattialle ja Mirri laivakokin -vuoteelle. - -"Kyllä tämä Egypti on suloinen maa", murisi Halli, joka pitkistä -ajoista taas oli saanut syödä kyllikseen. - -"Oikein sanot, mutta kyllä se haavanlehti tuhmasti puhui väittäessään, -ettei täällä rottia olekaan. Tahtoisinpa nähdä sen maan, missä eivät -nuo pitkähännät loikkaisi, olkoon se sitten vaikka Egypti. Hyvää yötä -nyt Halli, nuku makeasti." - -"Hyvää yötä, Mirriseni." - -Mutta sillaikaa oli Mirrin kotona vallinnut syvä suru. Heikki ja Leena -itkivät kilpaa. Haettiin joka lokero ja nurkka, kellarissakin käytiin -oikein lyhty kädessä. Viimein kirjoitti isä kuulutuksen ja vei sen -poliisikamariin. Sieltä lähetettiin monta poliisia kuuluttamaan -kaikille kaupungin kaduille: - -"Jos joku on nähnyt pienen harmaan kissan, jonka hännänpää ja käpälät -ovat valkoiset, niin korjatkoon sen ja tuokoon oikealle omistajalle. -Palkinnoksi saa rehellinen löytäjä kaksitoista torttua." - -Mutta ei kukaan ollut nähnyt Mirriä, se oli ja pysyi poissa. Kunnes -sitten monen päivän kuluttua tapahtui, että haaksirikkoisen laivan -omistaja lähetti pelastamaan laivansa lastia. Miehet soutivat laivalle, -astuivat kannelle ja rupesivat korjaamaan tavaroita. Silloin huomasivat -he Hallin ja Mirrin sangen surkeassa tilassa. Kova myrsky oli riehunut -useampia päiviä, vienyt pois heidän purjevenheensä ja heitteli vieläkin -laivaa edes takaisin. Mirri sairasti meritautia ja vapisi vilusta, eikä -Hallinkaan olo kovin hauskaa ollut. Sen lisäksi alkoivat rotat käydä -liian rohkeiksi. Ensin pelkäsivät ne Mirriä, mutta huomattuaan sen -olevan sairaan, katosi niistä kaikki pelko ja kunnioitus sitä kohtaan. -Arastelematta juoksentelivat ne joka paikassa, nuuskivat ja söivät -suuhunsa mitä vaan saivat. Halli niiden kanssa tappeli aamusta iltaan, -mutta kun niitä oli ääretön lauma, oli koira rukka pahemmassa kuin -pulassa. - -"Ahaa", arveli yksi miehistä nähdessään Mirrin, "tässähän se kuuluisa -kissa lieneekin, aivan oikein, käpälät ja hännänpää valkoiset, muuten -harmaa." - -Täytettyään veneensä laivalastilla panivat he Hallin ja Mirrin -päällimmäisiksi ja saapuivat näin kaupunkiin. - -Hyvänen aika, kuinka Leena riemastui, ja kyllä Mirrinkin mieli oli hyvä -nähdessään taas emäntänsä ja oman pikkuvuoteensa. Hallirukka sitä -vastoin, joka uskollisesti oli seurannut Mirriä tähän asti, seisoi -suruissaan oven suussa. - -"Voi", ajatteli se, "Mirri on sentään onnellinen, sillä on joku, joka -sitä rakastaa ja hoitaa. Minä olen vain köyhä kulkurikoira. Ei kukaan -silitä pörhöistä karvaani eikä kutsu minua nimeltä. Nyt en enää saa -olla Mirrinkään seurassa. -- Hyvästi Mirri!" murisi se kyynelsilmin ja -lähti astumaan ulos. Mutta Heikki oli nähnyt sen surulliset silmät ja -ruvennut sitä säälimään. - -"Minne menet, Halli?" kysyi hän. - -"Hau, auu!" vastasi Halli, ja se merkitsee: "ulos kerjäämään." - -Silloin juoksi Heikki äitinsä luo ja pyysi oikein kauniisti, että saisi -ottaa Hallin koirakseen. Eikä äiti sitä kieltänyt, päinvastoin -mielellään lupasi. Ja Heikki kietoi käsivartensa Hallin kaulan ympäri, -silitti sen takkuista karvaa ja sanoi: - -"Ei sinun koskaan enää tarvitse mennä kerjäämään. Saat tulla omaksi -koirakseni, maata vuoteeni vieressä ja syödä pienestä kupista, kuten -Mirrikin. Tahdotko jäädä luokseni, Halli?" - -Halli painoi kuononsa Heikin olkapäähän, katseli häntä uskollisilla -silmillään ja lausui häntäänsä heiluttaen: "Hau, hau. En sinua koskaan -jätä, ystäväni." - -Nyt vasta Mirri iloiseksi tuli. Se kiipesi Leenan syliin keräksi ja -kehräsi sydämmensä pohjasta: - -Hyrr, ryrr, ryrr, nyt olemme kaikki neljä onnellisia. - - - - -Peipponen. - - -"Pii, pii!" piipittivät pikku peipposet. "Kvirii, kvirii!" vastasi äiti -peipponen ja pisti ruokaa poikasten nokkaan. Sitten se silitti niiden -höyheniä, jotta ne paremmin kasvaisivat ja neuvoi kiltisti alallaan -pysymään. "Joll'ette ole siivosti, tulee kissa kissa ja syö teidät -suuhunsa." - -Hui, kuinka poikasia pelotti! - -"Mikä kissa on?" kysyivät ne. - -"Onko se suuri lintu?" - -"Ei", vastasi äiti peipponen. "Se on kummallinen hirviö. Ajatelkaapas, -sillä ei ole ollenkaan siipiä. Kaksi paria jalkoja vain, joissa on -kauhean terävät kynnet. Entäs sen hampaat! Voi, minun päiviäni! Oikein -selkääni karmii niitä ajatellessani. Se syö kaikki pikku linnut, mitkä -kynsiinsä saa." - -Peipposen pesä oli viidakossa ja niin pehmoinen ja soma, ihan kuin -pehmoisin höyhenpatja. Pesässä oli kolme poikasta ja nuorin niistä oli -niin pienen pieni ja sievä, ett'ei sitä kenkään usko, ell'ei itse ole -nähnyt. Illalla asettuivat isä ja äiti peipponen pesään poikasten -viereen, ja joll'ei näillä ollut kovin uni, kertoivat ne kauniita -kertomuksia etelämailta, missä viime vuonna olivat olleet. He -juttelivat taivaasta, joka aina on sininen, tuoksuvista ruusupensaista -ja valkoisista marmorilinnoista, jotka kuvastuvat kirkkaisiin -lähteisiin. Ja ken uskalsi lentää lähemmäksi vanhaa kirkkoa, se kuuli -sieltä niin ihanata urkujen soittoa, että sydän muuttui lumivalkoiseksi -ja pahat ajatukset lensivät ulos mustina yölepakkoina. Mutta kaikista -kauneinta oli kuitenkin yöllä satakielen laulaessa myrttilehdossa. Ken -silloin painoi päänsä höyheniin sulkien silmänsä, näki ihania unia, -jollaisia vain satakielen säveleet voivat herättää. - -Poikaset kuuntelivat silmät seljällään ja nipistivät toisiaan ilosta, -kun vanhemmat lupasivat ottaa heidätkin mukaan syksyllä. Sitten ne -painoivat päänsä emän siipien suojaan nukkuakseen. Mutta nuorin -peipponen ei saanut unta. Se tuijotti ylös taivaaseen ja puiden -latvoihin, muisteli äidin kertomuksia ruusupensaista ja satakielisestä. -"Ah", ajatteli se, "jospa minäkin pian saisin nostaa siipeni ja kohota -korkealle, korkeammalle korkeimpain puiden latvoja, lentää maiden ja -merien yli, sinne, missä satakieli niin ihanasti laulaa. Ehkäpä oppisin -livertelemään yhtä kauniisti kuin sekin, nähdessäni niin paljon -ihmeellistä ja ihanaa." Mutta sitten se häpesi rohkeuttaan ja painoi -päänsä höyheniin. - -Joka päivä kysyivät pikku peipposet: "Äiti, emmekö tänään pääse -lentämään?" Alussa emä vain nauroi: "Eihän teillä vielä ole kuin pienet -tyngät siipien sijalla. Kyllä vielä saatte odottaa." - -Oi, kuinka pitkältä aika tuntui pikku peipposesta. Se pyristeli -pesässä, nosteli pikku siipiään ja piti sellaista melua yöllä, että -veljet kantelivat emälle; nuorin veli ei muka ollenkaan antanut toisten -nukkua. Ja ne nauroivat, kun se kertoi uneksineensa, että se lensi -kauas vieraille maille. - -Eräänä päivänä sanoikin äiti: "Huomenna saatte koettaa siipiänne. -Nukkukaa yönne siivosti riitelemättä, muuten saatte jäädä kotia." - -Hyvänen aika, eipä se yö tahtonut milloinkaan loppua! Peipponen makasi -silmät seljällään eikä saanut unta odotukselta. Silmänräpäyksessä oli -se kohollaan äidin ruvetessa komentamaan. - -"Pää eteenpäin, siivet levällään. Seuratkaa minua! Yks kaks, yks kaks!" -Ja sitten sitä mentiin! Huu, kuinka ensin pelotti ja tuntui oudolta, -mutta vähitellen pojat tottuivat ja vasta vitsan uhalla sai emä ne -lepäämään. Joka päivä saivat poikaset lentää yhä kauemmaksi ja -kauemmaksi. Ne lensivät syvälle viheriäiseen metsään, missä talvikit -taivuttavat valkoiset päänsä ja vaaleanpunaiset vanamot tuoksuvat. Ne -oppivat tuntemaan mustan Mirrin ja rääkyvän variksen, vieläpä -harakankin, joka aidan seipäällä nauraa kikattaa. Voi, voi, ei kukaan -usko, kuinka hauska pikku peipolla oli. Jo auringon noustessa oli se -liikkeellä, lensi ja visersi lakkaamatta. Joka päivä oppi se jotain -uutta. Siivet kasvoivat ja vahvistuivat. - -"Pian pääsen etelään", kuiskasi se, ja pikku sydän sykki rajusti. Se -oli niin iloinen, niin sanomattoman iloinen. - -Mutta nytpä tapahtui jotain hyvin surkeata. Kylän pojat olivat -virittäneet ansoja metsiin, ja kerran peipposen lentäessä joutui se -juuri tuommoiseen satimeen. Ai, ai, kuinka siihen koski! Peippos-parka -pyristeli ja piipitti, piipitti ja pyristeli, ei mikään auttanut. Se -katseli kirkkailla silmillään poikiin rukoilevasti: "Kvirii, kvirii, -antakaa minun mennä, enhän ole tehnyt mitään pahaa!" - -Mutta pojat pistivät sen häkkiin ja veivät kaupungin torille -myytäväksi. Siellä sen osti muuan akka ja vei pikku pojalleen. Voi, -kuinka peipposen sydäntä kouristi nähdessään korkeat kivimuurit ja -ahtaat likaiset kadut. - -"Hyvää päivää, Pekkaseni, tässä saat pienen linnun syntymäpäivä -lahjaksi. Kummitätisi antoi minulle rahaa ostaakseni sinulle jotain", -sanoi äiti pannen häkin pöydälle. Pekka taputti iloissaan käsiään -nähdessään peipposen. "Nyt saan kuulla joka päivä linnun laulua, ihan -kuin olisin metsässä. Sepä hauskaa!" - -Peipponen painoi päänsä höyheniin, aivan sen sydän oli pakahtua. Huone, -jossa Pekka äitineen asui, oli pieni ja matala, ei päivän sädettäkään -päässyt sisään tomuisista ikkunaruuduista, ja vielä pimeämpi, vielä -ahtaampi oli häkki, jossa se istui. Missä oli nyt viheriä metsä, missä -vallattomat laineet, missä sininen taivas? Kaukana täältä, niin -kaukana, että peipposta pyörrytti sitä ajatellessaan. Se oikein laihtui -ja kävi surusta pörhöiseksi, eikä koskaan viserrellyt, istui vaan -nurkassaan töröttäen eteensä. Pekka parka oli onneton eikä tiennyt mitä -tehdä, lintu kun päivä päivältä tuli alakuloisemmaksi. - -"Ehkä se kaipaa seuraa", arveli äiti. "Tuolla ullakkokamarissa asuu -vanha neiti. Hän on pyytänyt minua ottamaan tyköni kanarialintunsa, -siksi aikaa kun hän itse on maalla. Minäpä panen kaikki kolme samaan -häkkiin." - -Kanarialinnut olivat vikkelät ja iloiset. Ne hyppelivät näppärästi -sinne tänne häkissä, ei niitä suru painanut. Heti ensimäisenä päivänä -tipsuttivat ne peipposen luo. "Pii, pii, mistä sinä olet kotoisin?" -- -Peippo ei vastannut mitään, painoi vain ujosti nokan höyheniin ja pysyi -nurkassaan. - -"Hän on maanmoukka", nauroivat kanaarialinnut ylenkatseellisesti. "Me -olemme kaupunkilaisia, me. Syntymästämme asti olemme istuneet hienossa, -huoneessa syöden hampunsiemeniä ja sokuria." Eivätkä ne sen koommin -piitanneet peipposesta, joka kävi vieläkin surullisemmaksi ja -laihemmaksi. Tapahtuipa sitten eräänä päivänä, että tuo hyvä kummitäti -tuli tervehtimään Pekkaa tuoden mukanaan suuren kimpun tuoreita -koivunoksia ja punaisia orjantappuraruusuja. Hyvänen aika kuinka ne -tuoksuivat metsälle! Yht'äkkiä tuntui peipposesta, kuin olisi se -taas heilunut viheriäisellä oksalla ja nähnyt sinisen taivaan -valkopilvineen. Se unohti kokonaan olevansa pimeässä häkissä ja alkoi -visertää sydämensä pohjasta, heleästi ja raikkaasti, aivankuin ennen -vapaana ollessaan. Hämmästyneinä katselivat sitä kanaarialinnut, mutta -Pekka huusi iloisesti käsiään taputtaen: - -"Äiti, äiti, nyt lintu laulaa!" - -Peipposen lopetettua hyppäsivät kanaarialinnut sen luo, niiasivat -sievästi ja sanoivat: - -"Kiitos paljon laulustasi, lintu kulta. Emmekö rupeisi ystävyyden -liittoon, koska olemme samassa häkissä?" - -Peipponen kiitti hämillään ja siitä päivin olivat kaikki kolme hyviä -ystäviä. Kanaarialinnut juttelivat nyt paljon asioita peipposelle. Ne -kertoivat pikku Pekasta, kuinka hän kerran aivan pienenä oli -kompastunut portaita noustessaan ja loukannut itseään niin pahasti, -että hänen nyt täytyi aina istua tuolissaan eikä koskaan päässyt ulos. -Hänen äitinsä, köyhä pesumummo, ei ennättänyt viedä häntä kaupungin -ulkopuolelle, missä nurmi vihannoi ja puut huojuvat tuulessa. Peipposen -kävi kovin Pekkaa sääliksi. Se huomasi nyt, miten kalpea ja laiha hän -oli. Silmätkin olivat suuret ja surulliset. Ihmekö se, kun aina täytyi -istua samassa paikassa. Pikku Pekka parka ei koskaan ollut saanut -kiitää korkealla pilvissä. - -"Millähän häntä ilahuttaisin", tuumi peipponen ja yks kaks alkoi se -taas visertää. Se kertoi pihkaisesta männiköstä, punaisista -marjamättäistä ja illoin kotia palaavasta karjasta. Etummaisena astuu -pulska Kellokki. Sen kaulassa kilkkaa suuri kello ja kaikki muut lehmät -seuraavat sitä. Varsat hyppivät kilpaa aidan yli eivätkä ollenkaan -tottele isoja hevosia, jotka kieltävät tallaamasta apilaniittyä. -Viuhkis! tuolla loikkaa jänöjussi kivien ja kantojen yli, -samettiturkkiset myyrät kaivavat suuria saleja turpeeseen, ja -muurahaiset puuhaavat pesissään. Järvessä uivat pienet kiisket pakoon -ahnaita haukia, ja rannalla tuoksuu valkoinen tuomi. Se levittää -oksiaan, ne kasvavat, valkoiset tertut ulottuvat niin lähelle, että -Pekka tuntee niiden tuoksun. Voi, silloin lakkasi peipponen -visertämästä ja samassa katosi kaikki muukin, viheriä metsä, lehmät ja -vasikat, muurahaiset, tuomen tertut. - -"Laula vielä, peippo kulta", rukoili Pekka ja peipponen lauloi. Se -selitti miltä metsä näyttää yöllä, kun kaikki on hiljaa. Silloin nousee -joka kukkaterästä sievän sievä keijunen alkaen iloisesti tanssia -nurmella. Metsä on hämärä, mutta suuren kuusen takaa nauraa kuu ja -ryhäisen kannon päässä soittaa punalakkinen tonttu huuliharppua. Hei, -kuinka nopeasti keijut tanssivat. Sammakot istuvat lammikoissaan. -"Kuaak, kuaak", kurnuttavat ne. "Tulkaa tänne, kauniit keijut!" Mutta -keijut nauravat: "Hui, hai, mekö astuisimme limaiseen veteen. Kerran -seurasivat muutamat meistä kutsuanne ja heti veteen astuttuaan muutitte -ne valkoisiksi lumpeen kukiksi. Siitäpäivin katsovat ne surullisina -leikkiämme eivätkä koskaan pääse itse mukaan." - -Silloin suuttui vanha sammakkomuori, joka lasisilmät nenällä istui -sammakko-ukolle sukkia kutomassa. Se kosketti puikollaan lumpeenkukkia -sanoen: "Menkää siskojenne kanssa leikkimään, tanssikaa koko ajan, -mutta aamun sarastaessa olkaa paikoillanne, muuten noidun teidät -etanoiksi." Kas kummaa! Limaisesta vedestä nousivat lumpeenkukat -kauneina pikku tyttöinä. Niiden puku oli lumivalkoinen, päässä oli -niillä kiiltävät kultakruunut ja yhtyessään toisten kanssa tanssiin -lauloivat ne kummallisia lauluja vedenkuninkaasta ja punaisista -korallilinnoista alhaalla meren syvyydessä. Silloinpa nousi hopeisia -portaita myöten merestä pieniä vedenneitoja. Ne jäivät rannalle -pitkälleen kasvot käsien nojassa ja nyökyttivät pikku päitään sanoen: - -"Tuon me kyllä tunnemme, mutta kertokaa meille kultaisesta auringosta -ja kukkasista, joita emme koskaan näe. Tulisimme niin mielellämme -kanssanne tanssiin, mutta eihän meillä ole jalkoja, kalanpyrstö vain." - -Näin kuluu yö, keijusten tanssi hidastuu, ja auringon noustessa -uiskentelevat lumpeenkukat taas vedessä, merenneidot leikittelevät -korallilinnassa, keijut nukkuvat kukkasissa, ja lystikäs tonttu kuorsaa -sammaleen alla. - -Tällaisia viserteli peipponen ja Pekka kuunteli silmät loistavina, -posket punoittavina. Ei hän enää surrut sitä, ettei osannut kävellä -metsään, kertoihan peippo nyt kaiken yhtä elävästi, kuin jos hän itse -olisi sen nähnyt. - -Näin kului aika. Päivät lyhenivät, aurinko meni yhä aikaisemmin levolle -ja yht'äkkiä oli syksy käsissä. Pikkulinnut levittivät siipensä entistä -korkeammalle kiitääkseen kauas täältä -- eteläisiin maihin. Voi, kuinka -peipposen sydäntä kivisti. Se kuuli siipien suhinaa ikkunan takaa. -Lintuparvi se siellä kiireissään pyristeli. - -"Tule mukaan, tule mukaan! Nyt me lähdemme vieraille maille, missä -taivas on ijäti sininen ja ruusut kukkivat." - -"Jospa pääsisin!" huokasi peipponen. - -Pekka näki sen surullisen katseen. - -"Tahdotko päästä vapauteen, pikku ystäväni?" sanoi hän arvaten sen -ajatukset, "mene vain, en pidätä sinua. Lennä täältä kauas, viserrä -kuin ennenkin", ja hän aukasi häkin oven. - -Peippo katseli Pekkaa, ajatteli raitista ilmaa tuolla ulkona, muisteli -äidin kertomuksia valkokukkaisista oranssilehdoista, sinisestä -taivaasta ja äärettömästä merestä, muisti kauniita unelmia satakielen -äänestä. Se levitti siipensä hengittäen syvään. "Vihdoinkin olen taas -vapaa!" Ja sitten lensi se ulos avonaisesta ikkunasta. - -Ulkona oli eloa ja liikettä. Toinen lintuparvi toisensa jälestä -kiirehti kulkuaan. Ilma kaikui liverryksistä ja visertelemisestä. -Nuoret ja vanhat, pääskyt ja västäräkit, kaikki riensivät vieraille -maille. - -Peippo liittyi toisten seuraan. Se löysi vanhempansa ja veljensä -muitten joukosta. Veljet olivat kasvaneet suuriksi, mutta keskimäisen -oli kissa syönyt, kertoi äiti. - -Yöksi asettuivat he lepäämään metsään. Se hohti punaisena ja -keltaisena, mutta halla oli tappanut kaikki kukkaset. Nukkuessaan näki -peipponen ihmeellistä unta. Se uneksi, että pikku Pekka oli kuolleena -vuoteellaan ihan kuin metsän kukkaset. Hän oli niin surullisen näköinen -ja vaalea. - -Voi, kuinka peipon tuli paha olla. Se heräsi kesken untaan. - -"Ei, mietti se, minun täytyy lentää takaisin Pekan luo. Varmaan on -hänellä kovin ikävä minua." - -Se kohosi hiljaa oksaltaan, ennenkuin muut heräsivät, nyökäytti -metsälle jäähyväiset ja lensi kiireesti suurta kaupunkia kohti, missä -Pekka asui. - -Suurella vaivalla löydettyään pesumummon asunnon, istahti se -ikkunanlaudalle, naputti ruutuun ja piipitti: "Kvii, kvii, päästä -sisään, Pekka." - -Hyvänen aika, kuinka Pekka tuli iloiseksi! Äiti hyökkäsi heti -aukaisemaan ikkunaa ja nosti peipon Pekan olkapäille. - -Eikä poika tiennyt miten lintua kyllin silittää ja hyväillä. Oikein hän -itki ilosta. - -Illalla, kun peippo taas istui häkissään, muisti se veljiään ja -kumppaleitaan. "Nyt ovat ne jo kaukana", mietti se. "Pian ne ehkä ovat -etelässä." Ei se kuitenkaan katunut, että oli palannut takaisin -ystävänsä luo. - -"Tosin en nyt koskaan opi laulamaan satakielen tavoin", visersi se -itsekseen, "mutta täällä teen jotain hyötyä." Ja niin se nukkui. - - - - -Aaltojen salaisuus. - - -Monta, monta sataa vuotta sitten kohosi vedestä ihana saari. Sen -rannoilla kasvoi kukoistavia valkoisia ruusupensaita ja kapea polku -johti syvälle tuuheaan metsään. Tätä kummallisempaa metsää ei ollut -koko maan päällä. Se näet helisi ja soi joka tuulen henkäyksellä, aivan -kuin olisi siellä koko maailman soittoniekat soittokoneitaan -nappailleet tai tuhannet satakielet laverrelleet. Mutta jos kävit -soittoniekkaa ja satakieltä etsimään, niin turha oli työsi, et nähnyt -ketään, kuulit vaan. Puiden alla kasvoi ihania kukkasia, kullalle -kiiltäviä, hopealle hohtavia, punasia ja sinisiä. Joka kerran kun -tuulen henki pani metsän heläjämään, kohosivat kukkaset varsistaan -kirjavina perhoina, liitelivät metsikössä edestakaisin ja muuttuivat -soiton tauottua taas kukkasiksi. - -Kuuleppas nyt, mitä aallot minulle tästä saaresta kertoivat. Päivisin -peittyi se hienoon sumuun, niin ettei sitä kenkään nähnyt, ja ken sen -rantoja lähestyi, muuttui heti viheriäksi kaislaruohoksi. Mutta -illalla, heti auringon laskettua, syntyi saarella elämä ja ilo. Ensin -kohosi aalloista nopeita pikkukaloja, kiiskiä ne varmaan olivat. -Ketterästi uivat ne pyrstöään viskellen rannalle, kömpivät hietikolle -ja alkoivat evillään ahkerasti hieroa ruumistaan. Yks kaks muuttuivat -ne toisennäköisiksi. Etupuoli oli niillä pikkupojan muotoinen, mutta -selkäpuoli oli kalan näköinen. Vallattomasti ne kieriskelivät -hietikossa ja heittivät kuperkeikkaa nurmikolla. - -Näiden jälkeen tulivat muut kalat. Kaikki hieroivat pyrstöään hiekalla -ja astuivat nurmelle hopealle välähtelevissä vaatteissa, puoleksi -ihmisen, puoleksi kalan näköisinä. Siinä seisoi leveä likinäköinen -kampela. Se oli kerran pienenä ollessaan langennut, niin että oli -käynyt aivan vinoksi. Siiat ja kuhat olivat siivoa väkeä, mutta hauki --- hyi, kuinka ahnas ja ilkeä se oli. Eipä siinä kyllin, että se -vedessä uiskennellessaan alinomaa ajoi takaa pikkukaloja, täälläkin -kehtasi se vähän väliä tyrkkiä ja tuuppia pienempiä. Erittäin paha se -oli särjelle, yhtämittaa se sitä kiusasi, niin että särkiraukan silmät -aina olivat itkusta punaiset. Ahvenet olivat iloisia ja virkkuja, mutta -ravut -- hyvänen aika, kuinka laiskoja ja turhamaisia ne olivat. -Taitavilla saksillaan ne olivat leikanneet itselleen pitkät koreat -laahustimet, ja jotta niiden prameus olisi kaikkien nähtävissä, kävivät -ne aina takaperin, laahustin edellä. - -Jopa pistivät pienet vedenneidotkin päänsä aalloista. Nopeasti ne uivat -rannalle, piiloutuivat kaislikkoon ja hieroivat itseään hiekalla. Siinä -tuokiossa tuli heistä mitä suloisimpia pikku tyttöjä, joiden hartioilla -oli lumivalkoiset kuultavat siivet. Hiuksissa oli heillä lumpeenkukkia, -ja hame oli merensininen. Hei, kuinka nopeasti ne tepsuttelivat, -arvaahan sen, kun oli siivet hartioilla. - -"Hoh, hoo, tyttöset, odottakaapa", huokasi vanha viiksisuinen hylje -kompuroiden hietikkoa kohti. Se oli vedenkuninkaan tyttären uskollinen -hoitaja. Sen jalat olivat jo kankeat, eikä se jaksanut kulkea niin -nopeaan kuin nuoret. Rannalle kömmittyään alkoi sekin hieroa itseään, -mutta unohti pestä suunsa, ja niin jäi kun jäikin sille viikset. Muuten -oli se ystävällisen näköinen vanha eukko. - -Voi, kuinka vedenneitoja nauratti nähdessään hyljemummon viikset. He -juoksivat nopeasti metsään, ettei hyljemummo näkisi, painoivat pikku -päänsä mättääseen ja nauroivat niin, että saari kaikui. Mutta äkkiä -vaikenivat he. - -Koko metsä alkoi soida, puun oksilta kaikui mitä ihanimpia säveleitä ja -kimmeltävinä perhoina kohosivat kukkakuvut varsistaan. Ketterästi -nousivat vedenneidot pystyyn ja riensivät rannalle, sillä nyt saapuivat -vedenkuningas ja hänen ihana tyttärensä. Kultaisia portaita myöten he -astuivat käsitysten veden pinnalle, ja kunnioittaen väistyivät aallot -heidän tieltään. Vedenkuninkaan olkapäillä liehui merivihreä viitta, -hänen pitkä partansa ulettui polviin ja päässä oli hänellä kultakruunu. -Vedenkuninkaan tytär oli kauniimpi kaikkia vedenneitosia, ja senvuoksi -kutsuttiin häntä Merihelmeksi. Hänen valkoinen pukunsa oli meren -vaahdosta kudottu, ja kiharoissaan oli hänellä säteileviä helmiä. - -Heidän maalle astuttuaan riensivät kaikki vedenneidot pesemään -Merihelmen pyrstöä hiekalla, ja silloin hän sai kuten muutkin, nopsat -pikku jalat ja hohtavat siivet. - -Tämän jälkeen alkoi koko veden kansa tanssia, paitsi vedenkuningas ja -hyljemummo, joka istui ruohikossa tahtia lyömässä. Hän näet aina -pelkäsi, ettei tyttösten tanssi kävisi kyllin sievästi. Hei! mikä ilo -saarella nyt vallitsi! Vedenneidot lauloivat iloisia lauluja, tuuli -soitteli metsän puita, ja kalat puhelivat keskenään, niin että kuului -kuin olisi kahvipapuja jauhettu. Täytyihän niiden koko päivä mykkinä -uiskennella vedessä, siksipä ne nyt niin uutterasti juttelivat. Mutta -Merihelmestä oli hauskempi seurata kullalle kiiltäviä perhosia, ja hän -juoksenteli niiden jäljessä, kunnes joutui kauas metsään. Hän koetti -kääntyä takaisin, mutta eksyikin saaren toiselle rannalle, missä ei -vielä koskaan ollut käynyt. Hän istui kalliolle lepäämään ja katseli -kauas ulapalle. Siellä souteli yksinäinen kalastajapoika venheessä. -Nähdessään Merihelmen sousi poika lähemmäksi, ei hän ollut eläessään -niin kaunista tyttöä nähnyt. - -Kovasti Merihelmi ensin säikähtyi huomatessaan pojan, eihän hän vielä -koskaan ollut ihmistä nähnyt. Mutta poika oli lempeän näköinen ja -hymyili niin ystävällisesti, että vedenneidon pelko heti haihtui. -Uteliaana hän poikaa katseli, se oli paljoa kauniimpi kuin kaikki hauet -ja kuhat yhteensä. - -Äkkiä hän muisti, että poika muuttuisi kaislaruohoksi, jos soutaisi -rannalle. Nopeasti heitti hän valkoisen huntunsa veteen; se venyi -venymistään muuttuen hopealle hohtavaksi nuoraksi ja sen taikavoiman -avulla saattoi poika huoletta astua maihin. - -"Kuka sinä olet?" kysyi hän hypähtäen neidon viereen kalliolle. - -"Sitä en voi sanoa", vastasi tämä, "mutta kuka sinä olet, ja miksi näin -yksin yöllä soutelet?" - -"Olenpa vain köyhä kalastajapoika. Olin verkkoja laskemassa, kun äkkiä -luulin kuulevani ihanaa soittoa. Soudin tänne päin lähemmäksi -kuuntelemaan. Sanohan, kenen tämä saari on ja kuka siellä soittelee?" - -Merihelmi pudisti päätään: - -"Kerro ennen sinä minulle ihmisistä ja maasta", pyysi hän. - -"Sama se", arveli poika ja jutteli tytölle kodistaan laaksossa. Hän -kertoi kirkkaasta auringosta, joka sinisellä taivaalla helottaa, -visertävistä pikkulinnuista, iloisista ihmisistä ja suurista -kaupungeista, korkeista kirkoista ja helisevistä uruista. Ja -vedenkuninkaan tytär kuunteli välkkyvin silmin. Tuollaisia satuja ei -vanha hyljemummokaan osannut kertoa, niin paljon kummallisia juttuja -kuin hän täisikin. - -"Nyt sinun täytyy kertoa minulle jotain", lausui poika. "Tahtoisin niin -mielelläni tietää, mitä alhaalla aaltojen alla liikkuu. Sanotaan vanhan -vedenkuninkaan siellä ihanine tyttärineen asuskelevan, mutta eihän se -voi olla totta?" - -Merihelmi pudisti hymyillen päätään. "Kukapa sen paremmin tietäisi", -arveli hän, "olenhan minä vedenkuninkaan tytär." Mutta ei hän -uskaltanut sanaakaan virkkaa. Isä oli ankarasti kieltänyt kansaansa -veden elämästä kertomasta. - -Silloin tuli kalastajapoika surulliseksi. - -"Etkö sinäkään voi sitä minulle kertoa", huokasi hän. "Enkö siis -koskaan saa tietää aaltojen salaisuutta. Joka ilta tuijotan syvyyteen -ja rukoilen aaltoja kertomaan salaisuuttaan, mutta minä en ymmärrä -niiden kieltä. Ja tuntuupa minusta, kuin en saisi rauhaa ennenkuin saan -tietää, mitä syvyydessä liikkuu." - -Oi, kuinka Merihelmen kävi häntä sääliksi. Hän katseli pojan surullisia -silmiä ja alakuloisia kasvoja, ja niitä katsellessaan hän unohti isänsä -kiellon. Hän alkoi kertoa kodistaan alhaalla veden pohjassa. Jutteli -vedenkuninkaan kuultavasta linnasta, vesien syvästä rauhasta ja -ihanasta puutarhasta, jossa hukkuneet ihmislapset nukkuvat ihmeellisten -puiden alla. Näiden oksilta tippuu aina kyyneliä, ja niiden rungoista -versoo tuoksuvia valkeita kukkia. Vielä kertoi hän saaresta, jossa -vedenkansa yönsä leikissä viettää sekä vanhasta viheriäpartaisesta -vedenkuninkaasta. - -Äkkiä hän hypähti säikähtyen ylös. Lännessä rusotti jo taivas -punaisena, ja tiheä sumu alkoi nousta saarelle. Merihelmi muisti isänsä -ja alkoi niin kiireesti juosta kivien yli, että hänen jalkansa tulivat -veriin. - -"Elä jätä minua!" huudahti kalastajapoika ja tahtoi seurata neitoa, -mutta sumu oli niin paksu, ettei hän nähnyt askeltakaan eteensä. Tuskin -hän pääsi venheelleen, ja vasta kauan soudettuaan hän löysi kotiinsa. - -"Joko aiot päiväsikin saarella viettää?" toruskeli hyljemummo, kun -Merihelmi saapui rannalle. -- "Pian veteen, toiset ovat jo kauan sitten -sukeltaneet kotia." - -Nopeasti heittäysi kuninkaantytär aaltoihin. Samassa tuokiossa -katosivat häneltä siivet, ja jalat muuttuivat pyrstöksi. Seuraavana -iltana kohosi vedenkansa taas saarelle, pesi itseään hiekassa ja rupesi -tanssiin. Metsässä helisi soitto kuin ennenkin, hyljemuori löi tahtia, -ja valkosiipiset vedenneidot lauloivat ihania lauluja nurmella. - -Merihelmi yksin oli surullinen. Koko päivän hän oli muistellut -syntiään, ja hänestä tuntui aivankuin uhkaisi joku vaara hänen isäänsä -ja koko vedenkansaa. - -Kuuluipa silloin kaukaa, tyynen vedenpinnan yli laulun säveleet, ja -yksinäinen venhe lähestyi saarta. Venheessä istui eilinen -kalastajapoika. Heleällä äänellä hän lauloi kauniita lauluja -vedenkuninkaan kodista, hänen tyttärensä ihanista silmistä ja -vedenneitojen pitkistä hiuksista. Kummastellen kuunteli saaren kansa -laulua. Heistä tuntui se niin tutulta. - -Yhä lähemmäksi tuli poika. Hän ei enää peljännyt kaislaruohoksi -muuttuvansa. Tiesihän hän nyt aaltojen salaisuuden, eikä saaren taialla -enää ollut valtaa häneen. Mutta vedenkuningas vaaleni vihasta, -vedenneidot lakkasivat peloissaan tanssistaan, ja hyljemummo väänteli -itkien käsiään. - -Nyt lauloi poika lumotusta saaresta, jonka metsässä ihana soitto -kaikui, punaisista ruusupensaista ja vedenneitojen tanssista. -Julmistuneena kohosi kuningas silloin valtaistuimeltaan: - -"Kuka tämän on tehnyt?" huusi hän jyrisevällä äänellä, "kuka on -rohjennut kertoa aaltojen salaisuuden ihmislapselle? Astukoon se eteeni -kiroustani vastaanottamaan!" - -Vavisten katselivat vedenolennot toisiaan. - -"Kuka?" kuiskasivat he. Kuului kuin olisi tuulikin metsässä suhissut -kukkasille: "kuka, kuka?" - -Lumenvaaleana heittäysi nyt Merihelmi isänsä jalkain juureen. - -"Rankaise minua, isä", kuiskasi hän, "minä sen tein. Minä kerroin -kalastajapojalle aaltojen salaisuuden." - -Vedenkuningas katseli kauhistuneena häneen. - -"Tyttäreni, oi tyttäreni, mitä olet sinä tehnyt", valitti hän -murtuneella äänellä. "Olet saattanut meidät kaikki onnettomuuteen. -Tottelemattomuutesi tähden vaipuu tämä saari nyt ikuisiksi ajoiksi -syvyyteen. Emme koskaan enää saa aalloista kohota tänne iloitsemaan. -Niinpiankuin ihmiset saavat salaisuutemme tietää, hyökkäävät he -saareemme sitä turmelemaan ja omakseen omistamaan. Tästedes täytyy -meidän aina elää pimeässä syvyydessä kylminä ja mykkinä. Sinä olet -murtanut taikavoimamme kertoessasi salaisuutemme. Katsele ympärillesi -ja näe mikä muutos saaressamme tapahtuu." - -Vavisten silmäili Merihelmi rakastettua saartaan. Kauniit kukkaset -nurmella vaipuivat kokoon tomuksi. Ihana soitto ei enää helissyt -metsässä, myrsky siellä vaan ulvoi. Joka puu, joka pensas vaikeroi: -Voi, voi, voi! Kaikkialla oli hävitystä ja kauhua. - -Silloin valtasi Merihelmen syvä katumus ja tuska. - -"Anteeksi, isä, anteeksi, vedenkansa, anteeksi, iloiset -leikkikumppanini", rukoili hän. - -Vedenkuningas kätki kasvot käsiinsä, mutta sitten hän nousi ylös ja -lausui värisevällä äänellä: - -"Kuule tuomiosi. Ikuisiksi ajoiksi erotan sinut joukostamme. Täst'edes -et enää ole vedenneito. Et koskaan enää pääse takaisin valtakuntaani. -Ollos ilmoja kiitävä lintu, mykkä olkoon kielesi, kunnes kuolema kerran -sen avaa!" - -Murtuneena vaipui Merihelmi maahan, koko vedenkansa kohotti haikean -valitushuudon, ja vedenneidot syöksyivät itkien kuninkaan jalkojen -juureen. - -"Oi, suuri kuningas", rukoilivat he, "me tiedämme, ettet koskaan -peräytä sanojasi. Mutta anna meidän seurata rakasta Merihelmeämme. -Muuta meidätkin linnuiksi, ettei hän yksinään kuljeskelisi." - -"Olkoon niin!" huudahti kuningas synkeänä. Hetkisen heilutti hän -valtikkaansa neitojen pään yli salaperäisiä loihtulukuja mutisten, ja -yht'äkkiä seisoi vedenneitojen paikalla parvi suuria lumivalkoisia -lintuja. Niillä oli kaikilla pitkä kaareva kaula ja yhdellä oli -päässään kapea kultakruunu. Se oli Merihelmi, vedenkuninkaan ihana -tytär. Linnut kohottivat voimakkaat valkoiset siipensä, nyökäyttivät -surulliset jäähyväiset vaikeroivalle vedenkansalle ja lensivät kauas -kadoten korkeuteen. - -"Rientäkäämme takaisin valtakuntaamme, ennenkuin saari vajoo", huudahti -äkkiä vedenkuningas ja nopeasti sukelsivat nyt kaikki veteen. Mutta -ihana saari vaipui hitaasti syvyyteen, ja kun kalastajapoika saapui sen -entiselle sijalle kellui vedenpinnalla vain keltaisia lehtiä ja -kuihtuneita ruusunkukkia. - -Kerrottiin kuitenkin, että joskus tyyneellä kuului vedenpinnalle ihania -säveliä. Syvällä aaltojen alla istui silloin vanha vedenkuningas -helisevien puiden varjossa. Hyljemummo, joka surusta oli käynyt aivan -harmaaksi, itki hiljaa ja puitten alla uivat kalat suruissaan edes -takaisin. Ei kenkään saanut sanaakaan suustaan, mykkinä surivat ne -ihanaa Merihelmeä ja hänen iloisia kumppaneitaan. - -Mutta vedenneidot lensivät valkoisina lintuina kaukana kodistaan. Usein -uiskentelivat he vedenpinnalla ja koettivat katsella alas syvyyteen. -Varmaan kaipasivat he viileitä leikkipaikkojaan vedenkuninkaan -puutarhassa ja omaisiaan tuolla alhaalla. Ihmiset kutsuivat niitä -joutseniksi ja ampuivat niitä kauniiden sulkien vuoksi. Silloin -tapahtui, että kuoleva lintu aukaisi nokkansa ja lauloi kummallisen -säveleen, niin ihanan, ettei ihanampaa kuultu. Sen ääni tunkeutui aina -alas syvyyteen, ja silloin kuiskasivat vedenolennot toisilleen: - -"Nyt kuoli joku vedenneitosista." - - - - -Pienikki ja Metsätonttu. - - -Pienikki oli soreakasvuinen ruskea vallaton vasikka. Metsätonttu taas -oli sellainen pieni totinen ukko, joka asuskeli metsässä, nukkui suuren -kuusen oksien alla ja söi jäkäliä ja puolukoita. Sillä oli pitkä harmaa -parta, punainen töppölakki ja kirkkaat vilkkuilevat silmät. Pienikki ja -Metsätonttu olivat hyviä ystäviä. Ne tutustuivat toisiinsa eräänä -kesäaamuna, kun vihainen sonni rupesi puskemaan Metsätonttu rukkaa. -Silloin riensi hyväsydäminen Pienikki Metsätontun avuksi, sai sonnilta -pari kuhmua kylkeensä ja pelasti tontun. Siitä päivin rakasti -Metsätonttu Pienikkiä sydämensä pohjasta. Metsässä kuljeskeli se aina -Pienikin vieressä, opasti sen parhaimmille syöntipaikoille ja ajoi pois -ilkeät paarmat ja hyttyset sitä puremasta. - -Sattuipa sitten Pienikki pahasti sairastumaan. Se ei enää jaksanut -käyskennellä toisten lehmien kanssa laitumella eikä metsässä, makasi -raukka vain navetassa ähkien ja voihkien. Ei siinä auttanut hauteet -eikä voiteet. - -Aivan navetan ikkunan edessä oli västäräkin pesä. Siinä istuivat -västäräkki-isä ja västäräkki-äiti. - -"Kuuleppas isäukko", puheli västäräkki-äiti. "Sääliksi käy Pienikki -poloista." - -"Niin", sanoi västäräkki ukko, "mutta mikä neuvoksi, äiti muori?" - -Västäräkki-äiti pani pikku päänsä kallelleen. - -"Eiköhän olisi parasta viedä sana Metsätontulle. Tiedäthän sen -Pienikkiä rakastavan, ehkä keksisi se jonkun neuvon." - -"Aivan oikein, äiti muori, lentäkäämme metsään hänelle sanaa viemään." - -Linnut lehahtivat lentoon ja saavuttuaan kannon luo, jonka alla -Metsätontun oli tapana nukkua, alkoivat ne häntä viserrellen kutsua -ulos. - -"Metsätonttu, Metsätonttu hoi, herää jo!" - -Mutta Metsätonttu ei kuullut, nukkui vain ja kuorsasi voimansa takaa. -Oli näet vielä anivarhainen aamu, ja tonttu veteli mielellään pitkiä -aamu-unia. - -"Ei", sanoi västäräkki-äiti, "ei hän herää, lienee parasta mennä -noutamaan käkeä. Sillä on niin vahva ääni, kyllä sen kukunta tontun -herättää." - -Molemmat lensivät käen luo, joka istui koivun latvassa, ja -houkuttelivat sen mukaansa kannolle. - -"Kuku nyt oikein vahvasti", kehottivat västäräkit -- ei se vähästä -herää. - -Käki pöyhisteli höyheniään, ja alkoi kukkua, oikein sydämensä pohjasta: - -"Kukkuu, kukkuu, herää Metsätonttu." - -Mutta Metsätonttu se ei vaan herännyt. - -"Koeta vielä kerran", pyysivät västäräkit. - -Käki kukkui entistä kovemmin, ei havahtunut Metsätonttu. - -Neuvotonna katselivat linnut toisiinsa. - --- Mikä nyt keinoksi? - -"Menkäämme noutamaan tikkaa. Kyllä se koputtaa tuon unikekon ylös", -keksi viimein västäräkki-äiti. - -Mutta tikkaa oli vaikea löytää. Se asuskeli syvällä männikössä ja teki -ahkerasti työtä. Ei sitä lainkaan haluttanut tulla pois työpaikaltaan. -Lähti se kuitenkin, kun linnut oikein tarkoin selittivät kuinka -tärkeätä oli saada tonttu valveille. - -Lennettiinpä taas kannolle. - -"Koputa kovasti", varoittivat toiset. - -Tikka asettui ihan kannon eteen alkaen koputella ja hakata minkä -nokasta lähti. - -"Hoh hoo!" kuului silloin uninen ääni sammaleista. -- "Kuka siellä -koputtaa, niin etteivät rehelliset tontut saa nukkua rauhassa?" - -"Ahaa, jopa vihdoinkin heräsit. Joudu pian luoksemme. Pienikki on -kipeä." - -"Mitä!" huudahti Metsätonttu kömpien esille kannon alta, silmät unesta -tirrillään. -- "Onko Pienikki kipeä?" - -"Kovin kipeä", selittivät linnut yhteen suuhun. -- "Tulimme kysymään -etkö tietäisi jotain neuvoa." - -"Voi, voi!" vaikeroi Metsätonttu nyyhkyttäen niin, että parta tutisi, -putosi sammalikkoon istumaan ja itki niin katkerasti, että noiden -neljän ympärillä istuvan linnun, tikan, käen ja västäräkkiparin, -silmistä vuosi suuret kyyneleet pitkin nokkaa. - -"Elähän nyt enää itke, Metsätonttu rukka", lohdutteli viimein -västäräkki-äiti. "Seuraa meitä, niin viemme sinut Pienikin luo." - -Metsätonttu kompuroi seisaalleen ja lähti yhä nyyhkyttäen seuraamaan -ystävällistä västäräkkipariskuntaa. Tikka ja käki puolestaan lausuivat -ystävälliset jäähyväiset ja lähtivät töitään jatkamaan. - -Kovasti Metsätonttua pelotti näin ilmipäivällä ihmisasunnoille -astuessaan. Hän hiiviskeli katajien ja kanervikkojen lomitse, kätkeysi -kivien taa ja loikkaili kantojen yli. Västäräkit lensivät edellä ja -pysähtyivät vihdoin navetan luona. - -"Hiivi nyt varovasti sisään, ettei karja-Kaisa suinkaan huomaa", -varoittivat ne pesäänsä takaisin lentäessään. - -Tonttu livahti varpaisillaan navetan ovesta sisään. Siellä makasi -Pienikki ähkien oljilla, luoden surulliset silmänsä Metsätonttuun aivan -kuin apua anoen. - -"Voi sinua raukkaa", itki Metsätonttu, "mikä sinua oikein vaivaa?" - -Ja sitten hän istui Pienikin luo, kostutti sen kuivia huulia vedellä ja -karkoitti ilkeät paarmat huiskuttaen suurella vitsalla. Pienikki -poloinen oli tästä kovin iloissaan. Jos se olisi jaksanut, olisi se -varmaan ammunut mielihyvänsä merkiksi, mutta nyt nuoli se vain silloin -tällöin ystävänsä kättä. - -Äkkiä kuului askelia ja ihmisääniä. Vips -- siinä tuokiossa piiloutui -tonttu heinäkasaan navetan pimeimpään nurkkaan, heristeli korviaan ja -tirkisteli salaa lymypaikastaan. Sisään astuivatkin samassa -eläintohtori ja karja-Kaisa. Eläintohtori koputteli vasikan kylkeä, -kuunteli sen keuhkoja ja pudisti päätään. - -"Ei se taida siitä enää parantua", tuumaili hän, "kyllä se on niin -sairas." - -Tonttu rukan sydän oli surusta haljeta. Murhemielin hiipi hän toisten -taas lähdettyä Pienikin luo, painoi poskensa sen kuonoa vastaan ja itki -niin katkerasti kuin tonttu ikinänsä itkeä voi. Kunpa hän edes olisi -voinut ystäväänsä auttaa, mutta turhaan hän päätään vaivasi -- olihan -hän vain typerä Metsätonttu rukka, joka ei juuri muuta osannut kuin -huuliharppua soittaa. Vihdoin viimein, mietittyään kauan aikaa, luuli -hän keksineensä hyvän keinon. - --- Hei, tuumi hän näpähyttäen sormiaan -- jopa keksin. Lähden kuin -lähdenkin Päitsetsalon velhon luo. Hän on parempi tohtori kuin kaikki -ihmisten eläintohtorit yhteensä. Tosin en varmuudella tiedä hänen -asuinpaikkaansa, mutta kyllä veljeni, Vuoritonttu, sen tietää, menenpä -ensin hänen luokseen. - -Kiireesti lähti tonttu matkaan. Jäähyväisiksi hän nyökkäsi päätään -Pienikille, nosti vesisangon sen eteen ja taputteli sen pehmeätä -karvaa. - -"Pian tulet terveeksi, ystäväni", virkkoi tonttu ja alkoi voimainsa -takaa juosta Linnavuorelle päin, missä tiesi veljensä asuvan. Matka -sinne oli pitkä ja vaivaloinen, mutta Metsätontulla oli oma tapansa -kulkea. Hän heittäysi maahan pää edellä kuin pallo, kimmosi eteenpäin -pitkän matkaa, nousi pystyyn ja vieri taas eteenpäin. Olisipa luullut -suuren harmaan pallon tai siilin tiellä pyörivän, kun sen menoa näki. -Vihdoin hän saapui punaisena, hengästyneenä ja läähättäen korkealle -Linnavuorelle. Se oli jylhä äkkijyrkkä kallio, jota myöten Metsätontun -täytyi kiivetä korkeimpaan huippuun, sillä ainoastaan sitä tietä -päästiin Vuoritontun kotiin. Saavuttuaan perille otti Metsätonttu -männyn juurelta pyöreän kiven ja kolkutti kolmasti kallioseinään. Kumea -ääni sisältä huusi: - - Kuka outo onkalolla, - Vieras vuoren vinkalolla? - Tie suvulle, muille telki. - Etäälle inehmon elki! - -Tähän vastasi Metsätonttu: - - Oma suku onkalolla, - Veli vuoren vinkalolla, - Haikehia haastamassa, - Apua anelemassa. - -Vuoren sisästä kuului taas: - - Veräjä etehen veljen, - Keskitse kivisen teljen, - Vuorehen solanen suora, - Noutajaksi kultanuora! - -Tämän jälkeen aukeni kallioon tontun kokoinen kolo ja kolosta kohosi -kultainen hihna, johon Metsätonttu tarttui liukuen sitä pitkin syvälle, -syvälle alas pimeään luolaan. - -"Huh", sanoi hän, "täälläpä on pimeä, eihän täällä näe omaa -partaansakaan." - -"Odotappas hiukan, niin toimitan valoa kunniaksesi", puheli Vuoritonttu -ja koputti seinään sauvallaan. Heti sipsutti esille kaksikymmentä -harmaata hiirtä kantaen kukin käpälissään kirkasta pientä lyhtyä. -Tehtyään sievän kumarruksen vieraalle poistuivat ne takaisin yhtä -hiljaa kuin olivat saapuneetkin. Luola tuli nyt niin valoisaksi, että -Metsätonttu hyvästi saattoi nähdä veljensä. Hän oli pieni ja ryppyinen -kuten Metsätonttukin, mutta lakki oli harmaa eikä punainen. - -"Kerroppas nyt asiasi", lausui Vuoritonttu, "arvaan, ettet turhan -päiten ole lähtenyt metsästäsi pimeään luolaani matkustamaan." - -Metsätonttu kertoi asiansa ja kysyi, eikö veli tietänyt Päitsetsalon -velhon asuntoa. - -"Kyllä hän jossain pohjoisessa asuu", tuumaili Vuoritonttu -- "en -oikein tarkoin tunne hänen asuinpaikkaansa, mutta veljemme Koskitonttu -ihan varmaan tietää sen. Voinhan lähteä kanssasi häneltä kysymään. -Siitä onkin jo sata vuotta kun viimeksi olen maan päällä käyskennellyt, -oikeinpa silmiini koskee päivän valo, mutta saatammehan odottaa yön -tuloa. Sillä aikaa saavat palvelijani tuoda sinulle syömistä." -- Hän -koputti taas sauvallaan seinään ja kotvasen kuluttua saapui kymmenen -hiirtä kantaen pöytää, johon oli ladeltu ruokia jos jonkinlaisia. Siinä -oli keitettyjä etanoita, paistettuja koppakuoriaisia, suolattuja -sisiliskoja ja itikkasoppaa sekä lopuksi kolme hunajaan kastettua -korkkia. - -Hunajaan kastetut korkit olivat kaikkien tonttujen mielestä parasta -herkkua maan päällä. Metsätonttu ei hennonnut syödä koko korkkiaan, -vaan pisti säästöön taskuunsa toisen puolen. - -Heidän syötyään olikin jo ilta saapunut. Tontut kiipesivät kultahihnaa -myöten ylös, sulkivat aukon tarkoin ja lähtivät vierimään vuorta alas. -Vuoritonttu pyöri ihan samoin kuin veljensäkin -- kylläpä huomasi -heidän korkkia syöneen -- niin kevyesti kävi kulku. Aamun sarastaessa -saapuivat he Kalliokosken luo, jonka rannalla Koskitonttu asui. Huh --- sitä pauhua ja kohinaa mitä koski piti -- eihän siinä tahtonut omaa -ääntänsäkään kuulla. Veljekset seisoivat rannalla ja huusivat täyttä -kurkkua: - - Kuule, kuule, Koskitonttu, - Veikon huuto, virran tonttu. - Koski laaja, poissa porras, - Ylitse halumme harras. - -Silloin kuului kosken toiselta puolen kohinan kautta: - - Kuulin huudon, kuulin kaksi, - Terve, veljet vierahaksi! - Hetkinen odottakaatte, - Orhini eteenne saatte! - -Pian uikin kuohujen lävitse kaksi suurta kiiltävää lohta rannalle -tonttujen luo. Nämä arvasivat niiden olevan Koskitontun lupaamia -hevosia, istuivat kalojen selkään ja pitivät lujasti evistä kiinni, -sillä nyt vasta kulku alkoi. Maailma pyöri heidän silmissään, koski -viskoi vaahtoaan heidän kasvoihinsa ja oli joka silmänräpäys niellä -heidät pyörteeseensä. Puolikuolleina saapuivat he Koskitontun luo. -Tämä asui onkalossa aivan kuohujen partaalla. Vesi oli uurtanut -asumuksen pyöreäksi kuin pata, sen seinillä riippui näkinkenkiä ja -helmiä, ja laattialle oli levitetty kiiltäviä kalan nahkoja. Iloisesti -tervehti Koskitonttu veljiään ja kuultuaan heidän asiansa, nyökäytti -hän päätään suostumuksen merkiksi. Hän oli muuten aivan toisten -tonttujen näköinen, mutta parta oli valkoinen kuin kosken kuohu, samoin -lakkikin. - -"Tiedän kyllä Päitsetsalon velhon asuinpaikan" -- sanoi hän. -- "Ei -sinne ole täältä kovinkaan pitkä matka. Parasta lie meidän ratsastaa -sinne hevosillani." -- Hän vihelsi pieneen pilliin vyöllään ja heti ui -kolme pulskaa lohta rannalle. Eipä olisi veljeksien tehnyt mieli enää -lähteä mokomien ratsujen selkään, mutta mikäpä siinä autti. Koskitonttu -lohdutti, ettei ollut hätääkään, ja niin he ratsastivat taas pitäen -lujasti lohien selkäevistä kiinni alas ärjyviä kuohuja. Metsät kiitivät -nuolen nopeasti heidän ohitseen, lohet ponnistelivat voimiaan, -paiskelivat pyrstöjään ja kimpoilivat kuin äksyt orhit ja pian he -saapuivat suurelle selälle, jonka keskeltä kohosi metsäinen saari. - -"Se on Päitsetsalo" -- selitti Koskitonttu. -- "Ptruu, ptruu, hevoseni, -kuljeppas nyt siivosti, kohta ollaan perillä." - -Rannalle saavuttuaan he ohjasivat tyyneen poukamaan, astuivat itse -rannalle ja ajoivat lohet kaislikkoon syömään. Metsän poikki vei -sammaleiden ja sanajalkojen peittämä kapea polku korkealle kuusikkoa -kasvavalle mäelle. Sen kupeella levitti kaksi ikivanhaa honkaa tuuheita -oksiaan, ja tässä oli ovi Päitsetsaloon. Honkien latvassa istui kaksi -metsäkyyhkystä. - -"Kuka tulee? Kuka tulee?" kuhersivat ne yksissä äänin. - -"Kolme matkalaista, kolme tontukaista", vastasivat tontut. - -Oven suussa kannolla istui punatupsuinen musta palokärki. Se koputti -nokallaan kahdesti oveen, ja heti aukeni se. Tontut astuivat sisään -mahdottoman suureen viheriäiseen saliin, jonka seinillä kasvoi -vihannoivia puita ja tuoksuvia kukkia. Yltympäri salia oli sammal- ja -ruohovuoteita, joilla makasi eläimiä kaikenkarvaisia ja -muotoisia. -Tuolla loikoili kömpelö karhu pää siteissä, täällä voihki kettu käpälä -kääreissä. Susi valitteli hammassärkyä, jänikseltä iskettiin suonta, -orava oli pudonnut ja taittanut toisen käpälänsä hypellessään oksalta -toiselle. Joka paikassa oli sairaita eläimiä, suuria ja pieniä. - -Ihmetellen katselivat tätä tonttuveljekset, ja ennenkuin kerkesivät -herätä hämmästyksestään, näkivät he Päitsetsalon velhon astuvan -luokseen. Hän oli ystävällisen näköinen vanha ukko, jonka lumivalkoinen -parta ulottui polviin. Tontut olivat hänen rinnallaan kuin hiiri -hevosen rinnalla -- niin pitkä ja voimakas hän oli. Karhua hän kantoi -käsivarrellaan kuin lapsi kissanpoikasta -- tuskinpa koko maailmassa -oli toista häntä väkevämpää. - -Tonttujen sydän hyppi heidän pikku rinnassaan ja vavisten he kumarsivat -velholle niin syvään, että töppölakit maata viilsivät ja nenä tarttui -varpaaseen. Viimein rohkaisi Metsätonttu mielensä ja jutteli asiansa -velholle, joka nyökäytti ystävällisesti päätään virkkaen: - -"Mielelläni sinua autan, pieni veitikka. Tulkaa kanssani huoneeseeni, -jossa valmistan rohtojani, siellä annan mitä tarvitsette." - -Hän astui edellä, ja tontut juosta tipsuttivat aivan hänen -kintereillään, sillä velhon sairaat heitä hiukan pelottivat. Mutta tämä -rauhoitti heitä: - -"Elkää peljätkö, ne ovat kaikki sairaita raukkoja, eivätkä tee mitään -pahaa. Tuo karhu tuossa kömpi eilen luokseni. Metsästäjä ampui sitä -turkkiin kovin pahasti, ja nyt koetan minä parantaa sitä. Kettu taas on -pistänyt käpälänsä satimeen, ja noilla toisilla on jos joitakin -vaivoja. Joka päivä tulee uusia sairaita. Kas tässä on lintujen -sairashuone." - -Näin sanoen hän vei tontut valoisaan huoneeseen, joka oli kuin viheriä -metsä, niin paljon kasvoi siinä puita. Joka puuhun oli asetettu -pehmoisia pesiä, ja joka pesässä makasi pieni sairas lintu. - -"Tässä ovat kaikki haavoittuneet linnut ja sellaiset, jotka eivät ole -voineet seurata kumppaleitaan syksyllä etelään, vaan ovat jääneet -metsään vilua ja nälkää kärsimään. Joka päivä käyn minä suuri vasu -kainalossa kokoamassa kaikki palelevat ja kipeät linnut. Jokainen saa -pehmeän vuoteen ja hoitoa kunnes paranee." - -Viimein he saapuivat velhon huoneeseen. Se oli täynnä mitä -kummallisimpia pulloja, patoja ja kattiloita. - -"Tämä on rohtokyökkini", selitti velho, otti sitten suuren pullon -kaapista, kaasi siitä pienempään ja antoi sen Metsätontulle. - -"Voitele tällä vasikkaasi, olenpa varma siitä, että se jo huomenna -hyppii haassa." - -Metsätonttu kiitti iloisena ja kysyi, mitä velho tahtoi vaivastaan. - -"Olen kuullut sinun osaavan kauniisti soittaa", virkkoi tämä. -- -"Soitappas hiukan sairailleni, muuta palkintoa en pyydä." - -"Mielelläni", vastasi tonttu, nosti huuliharppunsa huulilleen ja alkoi -iloisesti soittaa. - -Ja sekös sairaita miellytti. Ne kohottivat karvaiset päänsä, löivät -tahtia käpälillään ja murisivat sekä ulvoivat tyytyväisyyden merkiksi. - -Vuoritonttukin tahtoi toimittaa jotain ja alkoi laulaa syvällä äänellä -kummallisia lauluja vuorenhaltioista ja kadonneista prinsessoista. -Tämän kuultuaan ei Koskitonttukaan tahtonut olla toimeton. Heti rupesi -hän tanssia tepastelemaan, viskeli paksuja sääriään ja teki mitä -hullunkurisimpia temppuja, niin että koko sali kaikui naurun -hahatuksista. - -Lopulta täytyi velhon pyytää veljeksiä lopettamaan, hän näet pelkäsi -sairaiden liiallisesta naurusta entistä pahemmin sairastuvan. -Kohtelijaasti kumartaen heittivät tontut hyvästi ja astuivat velhon -opastamina ulos Päitsetsalon korkeasta ovesta. - -Rannalle tultuaan vihelsi Koskitonttu taas ratsujaan. Heti olivat nämä -valmiit, ja niin saapuivat he yks kaks Koskitontun asunnolle. Täällä -heidän tiensä erkanivat. Mutta sitä ennen he päättivät tavata toisensa -taas sadan vuoden perästä. Koskitonttu kömpi onkaloonsa, Vuoritonttu -palasi rotkoonsa ja Metsätonttu kiirehti nopeasti Pienikin luo. - -Tämä makasi vähissä hengin oljillaan raskaasti läähättäen ja silmät -ummessa. Mutta annappas olla, kun Metsätonttu voiteli sen kylkiä velhon -antamalla voiteella -- eikös vain se heti elpynyt. Vielä kerran sivelsi -Metsätonttu sitä voiteella, ja heti nousi se ylös, nuoli tontun -suureksi iloksi hänen kasvojaan ja ammui ruokaa niin että navetta -raikui. - -Siitä päivin tuli se terveeksi ja Metsätonttu sai taas juosta sen -vieressä metsämailla ja laitumilla. - - - - -Satu kolmesta lapsesta, jotka menivät kevättä hakemaan. - - -Eeva ja Ruut istuivat lastenkamarin ikkunan ääressä katselemassa kuinka -lunta satoi. Valkoiset hiutaleet pyörivät hetkisen ilmassa pudoten -viimein maahan, missä kinokset kasvamistaan kasvoivat. Taivas oli -harmaa ja vihaisen näköinen, aivan kuin ei se milloinkaan enää aikoisi -siniseksi auveta, ja tuuli vinkui ja vikisi nurkissa. - -Eeva huokasi syvään ja katsoi Ruutiin: - -"Luuletko Ruut, tänävuonna kevättä tulevankaan?" - -"Enpä luule, ja äitikin on luvannut meidän viedä Kirstin ulos -vaunuissa, heti kun aurinko oikein iloisesti paistaa. Ei siitä tuumasta -nyt mitään synny." Ja he huokasivat molemmat taaskin. Äkkiä sanoi Ruut: - -"Mutta Eeva, mitäs jos menisimme hakemaan kevättä Suomeen. Juostaan -kevään kotio ja pyydetään, että hän lähettää haltiansa tänne. Kaikissa -muissa maissa on jo kevät, meillä yksin on talvi ja pyry. Mennäänkö?" - -"Jospa menisimme. Mutta äiti ja Kirsti jäävät yksin." - -"Niin, mutta ajattele äidin riemastusta, kun tuomme -kevään mukanamme." - -Eeva suostui, tytöt juoksivat etehiseen ja olivat yks kaks -pukineissaan. Portailla tuli Heikki vastaan. "Minne te menette -tällaisessa pyryilmassa? Olen juuri saanut äidiltä luvan tulla -leikkimään kanssanne." - -"Me menemme hakemaan kevättä? Tuletko mukaan?" sanoivat Eeva ja Ruut. - -"Tietysti tulen. Sehän on mainiota!" - -Lapset alkoivat tallustella lumisia katuja pitkin maalle päin. Tuuli -kiljui vihaisesti heidän ympärillään, omnibushevoset kulkivat niska -köykyssä ja koirat katsoivat heihin kummastuneina kopeistaan: -- Vau, -vau, sanoivat ne, ja se merkitsee: "Nyt on jokaisen paras pysyä -kopissaan." - -Lapset yhä kulkivat eteenpäin. Siellä täällä tuli leveästi rääkyvä -varis heitä vastaan: -- Kraks, kraks! Se on: "Hupsut lapset, pysykää -kotonanne." - -Ruutia alkoi jo väsyttää. Hän laahasi jalkojaan maata pitkin, voihkien -joka viides minuutti: "Nyt en enää jaksa." Heikki ja Eeva taluttivat -häntä, mutta väsyneet he itsekin olivat. Aikoivatkin jo kääntyä -takaisin, kun samassa ilma äkkiä muuttui. Äkäiset lumipyörteet jäivät -kauas heidän taakseen, harmaat pilvet katosivat, ja taivas tuli yhä -korkeammaksi. Lapsille tuli niin lämmin, että heidän täytyi istua -tien viereen ja riisua päällyskengät jaloistaan, sitten lapaset -ja viimein päällysvaatekin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta -suoraan heidän silmiinsä, ja nyt he huomasivat jotain hauskaa. Lumi -heidän ympärillään oli sulanut, pikku puroja lorisi siellä täällä, ja -loitompana näkyi nurmikko, missä viheriät ruohonkorret uteliaina -nostivat pikku päänsä. Vieläkin edempänä tuoksuivat sireenit, tuomet -kukkivat ja ruusupensaat olivat nupulla. Lapset eivät enää malttaneet -kävellä. Iloisina he juoksivat viheriällä nurmella, vallaton Heikki -heitti silloin tällöin kuperkeikankin. Mutta äkkiä pysähtyivät kaikki -kolme, sillä he näkivät nyt jotain ihmeellistä. Tumman sinisen taivaan -alla kohosi kiiltävälehtisiä puita, ruusut ja orvokit tuoksuivat, ja -kirkkaan lähteen reunalla oli pieni lehto, jonka tumman-vehreissä -puissa oli valkoisia kukkia. - -"Ne ovat myrtti- ja oranssipuita", selitti Heikki, joka vanhempainsa -kanssa oli käynyt Italiassa. "Nyt olemme varmaan kevään kotona." - -Tuskin hän tämän oli sanonut, niin jo kuuluikin siipien suhinaa, ja -Kevät astui heidän luokseen kirkkaana ja loistavana kuin aurinko. Hän -katseli lapsiin säteilevillä silmillään, ja hänen äänensä helisi kuin -kannel. - -"Mistä tulette ja mitä tahdotte, lapsukaiseni?" kyseli hän. - -"Me tulemme Suomesta ja tahdomme kevättä", kuiskasivat lapset, eivätkä -voineet kyllin ihmetellä kysyjän ihanuutta. - -Tämä pudisti surullisesti päätään. - -"Suomestako? Ettekö, lapset, tiedä, ett'en aio tänä vuonna tullakaan -Suomeen. Ihmiset siellä eivät välitä keväästä, heillä on niin paljon -muuta ajattelemista. Huolet himmentävät jokaisen suomalaisen silmän, -niin ett'eivät minua näe, jos sinne tulisinkin." - -Heikki loi ruskeat silmänsä vakavasti Kevääseen. - -"Juuri senpä vuoksi sinun täytyykin tulla. Etpä usko kuinka ikävä -kaikilla lapsilla nyt on Suomessa. Isä ja äiti ovat surulliset, taivas -on harmaa ja ilma kolkko. Anna rakas Kevät, aurinkosi paistaa oikein -iloisesti, muuten käy meidän kuin äidin kukkasten. Ne kuihtuvat kaikki, -kun ei niillä ole valoa. Emmekä me tahdo kuihtua, me tahdomme -tulla suuriksi ja voimakkaiksi." - -Kevään haltiatar pudisti yhä päätään: - -"Suomalaisten rinnassa on jäätä, kovempaa kuin talvipakkasen panema -merenpinta. Heidän sydämessään asuu viha ja riitaisuus, ja missä viha -on lähellä, siitä on kevät kaukana." - -Silloin pani Eeva kätensä ristiin ja rukoili vapisevalla äänellä: - -"Rakas, kaunis kevään haltiatar. Elä ole meihin suuttunut. Heti kotiin -päästyäni juoksen isän ja äidin luo ja pyydän heitä ajamaan vihan -sydämestään. Uskallathan silloin taas tulla luoksemme herättämään -kukkasia ja sinisiä laineita. Et usko kuinka meidän on ikävä vuokkoja, -pikkulintuja ja kirkasta aurinkoa." - -Kevät siveli hellästi Eevan tukkaa. - -"Entä sinä?" kysyi hän Ruutilta. - -Pikku Ruut katseli häneen ujosti ja kuiskasi: - -"Kulta Kevät, anna Kirstin päästä puutarhaan, hän on vielä niin pieni, -ettei voi tulla ulos, kun on kylmä ilma." - -Silloin naurahti Kevät, sulki lapset lämpöiseen syliinsä, ja kutsui -kaikki haltiansa esille. Ne olivat sieviä pikku poikia ja tyttöjä, -joilla oli kirkkaat silmät ja kauniit hohtavat siivet hartioilla. - -"Nyt kiirehtikää!" käski Kevät. "Sinä kukkaishaltia, riennä herättämään -kukkaset, ensin vuokot, sitten muut kukat. Kesätuuli, joudu -henkäilemään lämmintä ja ravistamaan hereille jäälohkareita, niin että -ne tietävät lähteä liikkeelle. Ja te muut kaikki, ulos kiireesti, -viekää sana etelään pikkulinnuille niiden tulla kotia, pankaa purot -lirisemään, ja pukekaa metsät kesäpukuun. Pian, pian! Seuratkaa minua!" - -Kevät levitti voimakkaat siipensä ja kohosi korkealle, niin korkealle, -että korkeimmatkin talot näyttivät leikkirakennuksilta ja lapsia oikein -huimasi hänen sylissään. Hänen jäljessään lensivät kaikki haltiat. -"Hyvästi!" huusivat ne -- "hyvästi, nyt kukin työhönsä!" ja sitten -heittivät ne toisilleen sormisuukkoja hajaantuen eri suunnille ympäri -maata. Ne näyttivät valkoisilta linnuilta, eipä olisi kukaan -nähdessään niiden lentoa arvannut niiden olevan pieniä, iloisia kevään -haltijoita. Ja missä he vain kulkivat, siellä pakeni talven kuningas, -pakeni niin kiireesti, että sen lumivalkoisesta jääkarhuturkista -tarttui pitkiä siekaleita puunoksiin. Hei! kuinka pian järvet sulivat, -sinivuokotkin aukasivat lehtensä ja hieroivat unen silmistään. - -"Hyvää huomenta", sanoivat ne, "olemme nukkuneet kauan, nyt tulee kiire -pukeutumaan." - -Entä linnut! Niilläkös kiire oli, suurissa parvissa saapuivat ne -etelästä päin, hommasivat pesän rakentamisessa ja juttelivat, niin että -ilma raikui niiden liverryksestä ja koivun oksat uteliaisuudesta -heristivät hiirenkorviaan. - -Kevät laski lapset varovasti maahan, suuteli jokaista hellästi ja -lausui: - -"Nyt suutelen silmiinne valoa ja sydämiinne uskallusta. Rientäkää -kotianne kertomaan vanhemmillenne kevään jo tulleen. Minun täytyy vielä -jatkaa matkaani, ajaa karja laitumelle ja nostaa pelto oraalle. Jääkää -hyvästi, pienokaiset!" - -Ja keveänä kuin lintu pyrähti Kevät taas lentoon kadoten lasten -näkyvistä. Mutta nämä juoksivat kiireesti kotiin. - -"Nyt on kevät tullut!" huusivat he yhdestä suusta. "Isä, äiti, me -olemme tuoneet kevään! Katsokaa, aurinko paistaa!" - -Ja vanhemmat riensivät ulos pihalle tuota kummaa katsomaan. Totta -tosiaan! Pilvet taivaalla olivat hajaantuneet, ja kirkas aurinko loisti -lämpimästi. Suuret lumikinokset olivat sulaneet, puut olivat -silmikolla, pikku tytöt myyskentelivät vuokkoja, ja katuvierillä olivat -pojat nappikuoppasilla. - -"Niin" -- sanoivat isä ja äiti nyökäyttäen päätä toisilleen, "nyt on -kevät tullut." - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Satuja lapsille luettavaksi, by Anni Swan - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA LAPSILLE LUETTAVAKSI *** - -***** This file should be named 62936-8.txt or 62936-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/2/9/3/62936/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/62936-8.zip b/old/62936-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f5e6f65..0000000 --- a/old/62936-8.zip +++ /dev/null |