diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62733-8.txt | 4024 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62733-8.zip | bin | 88032 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4024 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..be81051 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62733 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62733) diff --git a/old/62733-8.txt b/old/62733-8.txt deleted file mode 100644 index 644055e..0000000 --- a/old/62733-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4024 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kirsti y.m. kertomuksia, by Per Hallström - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kirsti y.m. kertomuksia - Kokoelmasta "De fyra elementerna" - -Author: Per Hallström - -Translator: Siiri Karilas - -Release Date: July 23, 2020 [EBook #62733] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRSTI Y.M. KERTOMUKSIA *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KIRSTI Y.M. KERTOMUKSIA - -Kokoelmasta "De fyra elementerna" - - -Kirj. - -PER HALLSTRÖM - - -Suomentanut - -Siiri Karilas - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - -Kirsti. -Minia. -Laodamia. -Härkä. - - - - -Per Hallström. - - -Per Hallström (synt. 1866) on nykyisen Ruotsin huomatuimpia -kirjailijoita. Köyhästä kodista lähteneenä hän antautui teknillisiin -opinnoihin, suoritti insinöörintutkinnon ja lähti Amerikkaan, missä -toimi kemistinä kaksi vuotta. Siellä, käytännöllisyyden maassa, hän -sai kokea suuria pettymyksiä; etenkin sivistävän henkisen seurustelun -puutteen hän kipeästi tunsi. Hänen kokemuksensa Amerikassa ja jo -varhaisempikin, ulkonaisessa suhteessa vaikea elämä aiheuttivat -sen puristuksen, joka sai hänen kirjailijakykynsä pulppuamaan -esiin kirkkaana lähteenä. Matkaltansa palattuaan hän alottaakin -kirjailijatoimintansa, jonka tuotteet ovat hämmästyttävän monipuolisia. -Hän on samalla sekä realisti että idealisti. Melkeinpä kaikkia -kirjallisuuden muotoja hän hallitsee: hän on luonut runoja, näytelmiä, -romaaneja ja novelleja, humoreskeja ja yhteiskunnallisia satiireja -valiten aiheensa sekä menneiltä että nykyisiltä ajoilta. Väliin vie -hän lukijansa etelän ja idän maille luoden taidemaalarin siveltimellä -värikylläisiä, tunnelmarikkaita kuvia, väliin taas laulaa valkean -talven ja lumoavan kevään kotimaasta vienon surumielisissä runoissaan. - -Suurimman mestaruuden on Per Hallström saavuttanut novellin alalla. -Hänen kertomuksensa ovat parasta, mitä sillä alalla yleensä on -olemassa. Taiteellisesti hiottu, suppea sanonta, kielen rikkaus, hieno -sielunelämän kuvaus ja sykähyttävä myötätunto valtaavat lukijan. -Myötätunto se usein juuri saa hänet valitsemaan kuvattavansa elämän -lapsipuolista, joista hän on luonut kuolemattomia tyyppejä. - -Per Hallströmin ensimäistä julkaisua, pientä vaatimatonta runokokoelmaa -vuodelta 1891, seurasivat novellikokoelmat "Vilsna fåglar" ja -"Purpur" sekä suurta suosiota saavuttanut teos "En gammal historia." -Mainittakoon vielä näytelmät "Bianca Capello" ja "En veneziansk komedi" -sekä erinomaiset novellikokoelmat "Thanatos" ja "De fyra elementerna". -Viimemainitussa Hallströmin tuotanto esiintyy entistä taiteellisempana, -suurenmoisempana ja sopusointuisempana. - - - - -KIRSTI. - - -I. - -Tahdikas, iloinen kavionkapse kimahteli maantieltä avonaisten -ikkunoiden kautta sisään, hiljeni pihamaalla olevaa pyörykkää -ympäröivään hiekkaan ja pysähtyi portaitten viereen. Oli aina jotain -kiihottavaa tuossa äänessä samoin kuin sen äkillisessä lakkaamisessa. -Oli kuin vaiherikas elämä itse olisi kulkenut ohitse ja pysähtynyt -äkkiä tuumien, ottaisiko jonkun tuolta mukaan matkaansa. - -Lapset olisivat heti juosseet ikkunaan, ellei talon tapoihin -olisi kuulunut, että tuollaiset mieliteot piti hillitä täällä -seurusteluhuoneessa, päivällisen jälkeen, äidin läsnäollessa. He -olisivat sen tehneet, vaikka tiesivät vallan hyvin, ettei tulija -ollut muu kuin postinkuljettaja ja että hänen laukussaan oli vain -sanomalehtiä ja kirjeitä, jotka eivät heille kuuluneet. Mutta kun -heidän täytyi jäädä istumaan, kuuntelivat he hajamielisinä, kuinka hän -huiski nenäliinallaan pölyn saappaistansa, eivät katsahtaneetkaan ylös -hänen koputtaessaan, vaan olivat syventyneet askarointiinsa. - -Molemmat pikkupojat pelasivat kettua, mutta sormet kulkivat hitaasti -laudalla ja silmät olivat välinpitämättömät. Mauri istui hyllyn luona -jalat ristissä allaan etsien kaskuja Anrepin "Sukutauluista", mutta -eivät kummallisimmatkaan kiinnittäneet hänen mieltään. - -Kirstiä harmitti oma onnistumisensa bilbokee-pelissä. Kaikki minulta -onnistuu, hän ajatteli, mutta mikään ei ole hauskaa. Hän huomasi, että -norsunluinen pallo kilahteli maljaan ihan kellonheilurin tahdissa, -ja hän tunsi muuttuneensa joksikin koneelliseksi esineeksi, jonka -ikuisesti täytyi tehdä samaa. Mutta hänen viisitoistavuotisten -silmiensä suuresta, loistavasta syvyydestä oli väsymys kaukana. Ne -välähtivät joka kerta kun kiiltävä pallo putosi maljaan, ikäänkuin hän -olisi katsellut tähdenlentoja ja toivonut aina uutta joka sammuvasta -juovasta. - -Talon rouva suontasi palvelijaan silmäyksen, kuten tapansa oli, sillä -hän katseli mielikseen tämän oivallista käytöstapaa. - -Hän oli vaaleaverinen nuori mies, ollut ratsuväessä, ja hänet oli -kasvattanut palvelijaksi muuan upseeri, jolla oli erittäin kehittynyt -aisti tajuamaan yhteiskunnallisia arvoerotuksia ja sitä miellyttävää -rauhaa, minkä ne tuottavat ihmiselämään. Hänen kiiltävä leukansa ja -avoin, mutta pidätetty katseensa, hänen suora ryhtinsä takasi, ettei -hänellä koskaan ollut ajatusta, jota isäntäväki ei olisi saanut nähdä -ja hiukan muutettuna -- melkein samassa suhteessa kuin komentosanan -vaihtelu "huomiosta" "lepoon" -- antaa käydä omastaan. Kun hän istui -kuskipukilla, kiiltelivät hevoset ja vaunut kirkkaampina, eikä -johtunut mieleenkään pelätä tapaturmaa. Kun hän tarjoili kutsuissa --- mikä kävi laatuun, kun ei pidetty suuria pitoja -- olivat viinit -taatusti vanhempaa lajia. Arkioloissa hän autteli missä milloinkin -tarvittiin. Lyhyesti, hän oli koko talon ymmärtäväisen ja varman hengen -tunnusmerkki. - -Nyt toi hän postilaukun kohtuullisesti kumartaen, mikä teki sen -jokapäiväiseksi, ulkomaailman maksamaksi veroksi, joka ei merkinnyt -enempää kuin asiaankuuluva "kunnioittaen" kirjeiden allekirjoituksissa, -johon ei kukaan kiinnitä huomiota, mutta jonka poissaoloa jokainen -kummastelisi. - -Talon rouva levitti sanomalehden ja nojautuen taaksepäin valmistui -mukavassa asennossa sulattamaan, mitä kanssaihmiset olivat tähän -lehteen keksineet hänen huvikseen. Katseessa piili epäilys, sillä hän -ei enää luottanut siihen, mitä kirjoitettiin ja painettiin, varsinkaan -näin kesäkuumalla, joka höllensi kaiken moraalin. Pitkään aikaan ei -hän ollut välittänyt politiikasta. Milloin mitäkin yleistä harrastusta -kohtasi riutumus, mutta aina ne saivat uutta vettä myllyynsä -- se -muistutti ihmisistä, jotka joka päivä puhuvat kuolemasta, mutta -kuitenkin elävät niin kauan, että väsyttävät ympäristönsä kuoliaaksi. -Itse hän vihasi korulauseita ja heikkoutta. - -Ikkunasta aukeni hänen eteensä näköaloja, jotka täyttivät hänet -mielihyvällä. Ruis ja vehnä oli saatu korjuuseen tavallista -aikaisemmin. Häntä ei enää huolettanut, olivatko nuo pilvet, joitten -varjot ajelivat toisiaan paljailla vainioilla, pistävässä valossa, -sateeksi vai eivätkö. - -Ensiksi hän katsoi kuolemanilmoituksia, joilla oli ainakin -todenmukaisuutensa puolesta arvoa. Niiden harrastamiseen liittyi -jotain vanhaa, joka hänestä hänen miehessään noin pari vuotta sitten, -tämän vielä eläessä, oli tuntunut naurettavalta. Nyt hän ajatteli; se -kuulunee asiaan. Samalla lailla kuin virkamiehen harrastus kohdistuu -ritarimerkin saajiin, joiden joukkoon tuleminen on hänenkin elämänsä -viimeinen merkkitapaus. Kunnia ei minua houkuttele, mutta en voi sitä -ilmankaan jäädä. Se olisi ikävää. - -Hänestä elämä oli hyvää sinänsä, jos kohta ei siitä kannattanut pitää -melua. Tänä päivänä hän keskeytti lukemisensa ja katseli eteensä kuin -jotain etsien. Ei kuten tunteakseen kysymyksessä olevaa henkilöä, -sillä silmäin ilmeestä näki kuvan, ehkä kokonaisten kohtausten olevan -selvillä. Hänen etsivä ilmeensä lienee tarkoittanut tunnearvoa, minkä -piti kuulua nähtyyn. Jos siihen enää mitään semmoista liittyi. Hän -näytti sisimmässään avaavan ovea huoneeseen, jossa askelten ääni jo -ammoin oli vaiennut, ja avain kädessä epäilevän, pitikö vaiennutta -herättää uudestaan kummittelemaan. Hänen kasvonsa olivat hillityt, -viisaat ja valppaat kuten tavallista; vain ajatusten yltäkylläisyys -teki niiden vilkkauden hieman liian pingotetuksi. - -Hänen katseensa suuntausi lapsiin; ensin poikiin, josta näytti olevan -rauhoittava tulos. Sitten hän katsahti tyttäreen ja säpsähti, ikäänkuin -tämän leikistä johtunut ääni olisi kiusoittanut nyt herkkiä hermoja. -Mutta hän jatkoi katsomistaan mitään puhumatta. - -Kirsti tunsi itseään katsottavan. Pallo putosi polvelle, ja hänen -ikänsä kärkäs, helakka puna lehahti kasvoille, silmien sumetessa. - -Ehkä hänen ryhtinsä ei ollut moitteeton. Viime aikoina hän oli tullut -huomaamaan, että sillä oli merkitystä, mitä sitten lie ollut. Oli kuin -itse olisi jakautunut kahdeksi olennoksi, joista toinen oli kummallinen -ja outo. Yhtäkkiä piti olla toinen kuin mitä oli, eikä itsekään oikein -tiennyt, kumpi oli oma minä. Silloin ei voinut muuta kuin pudistaa -päätään, niin että silmien sumu valui pois, niinkuin kasteista ruohoa -ravistaessa; täytyi hymyillä ja katsoa uljaasti tuohon tietymättömään. -Silloin tuli kaikki taas helpoksi, kuten ennen oli ollut ja kuten -vastakin piti olla. - -Niin teki hän nytkin vastaten äidin ajatuksiin lapsen loistavalla -voitonvarmuudella ja hellyydellä, suun vienosti värähtäessä pyytäessä -anteeksi mahdollista hairahdusta. Hän ilostui heti suuresti ilmeestä, -joka häntä kohtasi. Siinä ei näkynyt kovuutta eikä arvostelua, -ainoastaan tavaton syvyys. Hän tunsi kiihkeää rakkautta äitiänsä -kohtaan ja juoksi hyväilemään tämän voimakkaita, pitkänsoikeita -kasvoja, joita hän ihaili, mutta harvoin sai koskettaa. Äiti pidätti -häntä liikkeellä, jolla ilmaisi ymmärtävänsä hänen aikeensa, mutta -pitävänsä sitä tähän hetkeen sopimattomana. - --- Lapset, hän sanoi, ja hänen katseensa sulki heidät kaikki, sekä -ikkunoista pilkottavan taivaan pilvineen ynnä paljon vielä sen takana -olevaa kaukaista syleilyynsä, teidän pitää oikein nauttia kesästä, -ennenkuin se loppuu. Jokainen saa valita hevosen itselleen ja sitten -saatte ratsastaa mihin tahdotte, kuinka kauas tahdotte, kuinka nopeasti -tahansa. Tulkaa sitten sanomaan hyvää yötä! - -Ihastuksen huuto oli vastauksena, ja äkki-ilo poisti tytöstäkin -pettymyksen, ennenkuin se ehti tuntumaankaan. - -Hän tahtoo olla yksin, ajatteli hän; hänen pitää tehdä jokin päätös. -Koskeeko se minua? Suurilla on omat huolensa! - -Ja hän lähti juoksemaan joutuakseen ensimäisenä talliin, missä -herätti suosikkinsa Kleopatran pudistamalla harjasta osoitteeksi -suunnattomasta, heitä molempia kohtaavasta nautinnosta. Sivu mennessä -oli hän kiskaissut itselleen piiskan pensaikosta niin huolettomasti, -että käsi repeytyi verille, mutta hän ei sitä huomannut, ennenkuin -hevosen harjaan tuli jälki siitä. - -Äiti oli sillä välin lukenut uudestaan mustareunaiset rivit -lehdestä. Yhä syvempinä kulkivat hänen mietteensä hiljaisuudessa, -hän nousi levottomana ja kulki edestakaisin. Vihdoin hän avasi ovet -selkoselälleen ja vaelsi kautta koko huonerivin ikkunoista yhä -viistompina loistavien valoviirujen häipyessä ja pitkien varjojen -laskeutuessa. Oli kuin hän olisi kulkenut entisen elämänsä lävitse -vaikeasti pysyen tavallisessa tyynessä tahdissaan. Mutta liikunto -tuotti rauhaa. Lopuksi hän kulki kuin ihminen, joka tyynesti odottaa -saavansa täyttää velvollisuutensa, mutta jotakin uutta silmällä pitäen. - - -II. - -Kirsti, joka ensimäisenä oli saanut päitset valkealle Kleopatralleen ja -kiivennyt sen selkään, ratsasti kulkueen etunenässä pitkin tasaista, -kajahtavaa maantietä. Suitsissa oleva käsi taputti ihastuksesta eläimen -kaulaa niin kovasti, että kirveli. Toista hän piti huulillaan imien -sormesta vuotavaa verta, ja kun hän kääntyi veljiinsä, näkivät nämä -huulten loistavan tavallista punaisempina lyhyiden valkeiden hampaiden -ympärillä. Hänen kiirehtivä hengityksensä lietsoi loistetta silmiin -ja kasvoihin kuten palje ahjon tuleen. Hattu riippui selässä, hiukset -aaltoilivat kiemuroina ja kiharoina. - -Koska hän oli heidän sisarensa, ei ollut koskaan juolahtanut heidän -mieleensä, että hän saattoi olla kaunis; nyt he sen ymmärsivät melkein -vastenmielisellä hämmästyksellä. Heissä välähti ajatus, että hänkin -tulee kohta suureksi, käsittämättömäksi ja ikäväksi, niinkuin kaikki -aikaihmiset ovat. Tämä kaikki kuitenkin vain sivumennen hipaisten -kuin lehmukset poskea, jättämättä mitään jäljelle. Seuraavassa -silmänräpäyksessä valtasi heidät kokonaan halu päästä ensimäiseksi, ilo -rientää eteenpäin pilven suuntaan, tuulen jäädessä kauas taakse. - -Kirstikään ei ajatellut mitään muuta. - -Valkea oli häntä kantava hevonen, valkea tien pyöriskelevä pöly, -valkeina loistivat edessä pilvet, joita kohden hän suuntasi kulkunsa. -Vaaleansinistä taustaa vastaan muodostivat ne kuin nuoskeasta lumesta -kokoonpantuja kiinteitä, loistavia esineitä, muuttuivat saduissa ja -unissa esiintyvien olentojen näköisiksi ja hajosivat valmistumatta, -siten herättäen ja hämmentäen mielikuvitusta. Sieltä näkyi jättimäisiä, -suuren, hurjan näköisiä päitä, siellä tappeli ihmisiä, hirviöitä, -varjot ja valot jähmettyivät muodottomina kasoina toistensa viereen -selittämättömän surullisessa murhenäytelmässä. - -Mutta kaiken yllä kaareili korkeuden ja puhtauden kirkkaus tullen -seuduista, joita ihmisjalka ei ollut astunut. Siinä näytti kaikki -iloiselta eikä mikään pelottavalta. Se vaihteli lakkaamatta; siinä ei -ollut kohtaa, mihin kiintyä, enemmän kuin ylvään valoisan musiikin -synnyttämissä näkövaikutelmissa, mutta se antoi vallattomuuden -tunnelman ajelehtiessaan ja vyöryessään eteenpäin äärettömässä, -vapaassa avaruudessa. Piti ryhtyä johonkin oikein huimaan, uuteen -leikkiin. - -Kirsti kääntyi huutamaan pojille: - --- Olkaa te intiaaneja, minä olen pakeneva valkea nainen. Ottakaa minut -kiinni, jos saatte, ottakaa kiinni! - -Piiska viuhahti ilmassa, polvet puristuivat lujemmin ratsun kupeisiin, -ja hänen kevyt olentonsa keinui hitaasti veressään soivan soiton -tahtiin. Kleopatra ymmärsi hänet, Kleopatrakin oli nuori ja virma ja -nautti auringon pistävänkeltaisesta valosta, maan tuoksusta ja mustaan -katseeseensa kuvastuvista aukeista vainioista. Se pani laukaksi, -nopeaksi täydeksi laukaksi, se ei tahtonut jäädä jäljelle tuolla -ylhäällä kiitävistä valkeista olennoista. Ja kun toiset hevoset sen -näkivät ja kuulivat töminän, seurasivat ne esimerkkiä. Kaikki tanssi ja -tömisti yhtenä pilvenä. - -Pikku ratsastajat unohtivat suoran ryhtinsä kaiken muun ohessa, mitä -olivat oppineet; he olivat mielikuvituksen maailmassa, preerialla -saalista takaa-ajamassa. Heidän silmänsä säihkyivät, ilohuutonsa -kävivät hurjemmiksi, he olivat kuin kiinnikasvettuneet ratsuihinsa -ja unohtivat putoamisen pelkonsa. Pikemmin, pikemmin, eteenpäin, -eteenpäin, saavuttamaan hänet, ottamaan kiinni! - -Se ei saanut tapahtua, ei ikinä se saanut tapahtua! Piiska viuhui -yhtenään hevosen liikkuvien korvien juuressa, tuuli riipoi hiuksia, -hengitys lyheni, veri takoi ohimoita, silmäterät pingottuivat suuriksi. -Leikkipelko muuttui todelliseksi ja kerääntyi painoksi sydämelle. -Se vetäytyi kokoon, niin että selvään tunsi, missä se oli, se takoi -ympärillään olevia seiniä kuin vangittu, taisteleva olento. Ja -kuitenkaan ei Kirsti tiennyt, mitä pelkäsi, sen vain, että jokin ajoi -häntä takaa, ja että jos se hänet saavutti, oli ilo mennyttä. Hänen -mieleensä välähti muisto kaikesta tuosta selittämättömästäkin, joka -häntä oli uhannut viime aikoina, hänessä itsessään, muitten katseissa -ja tervehdyksessä, aamuilmassa. Ettei hän saisi olla lapsi entisissä -tavoissaan ja rakkaassa maailmassaan, vaan että vakavuus hänet perisi. -Vakavuus, tuo tyhmä sana, joka kenties oli pahempaakin kuin sana. Tuo -mikä teki aikaihmisten elämän niin pimeäksi, raskaaksi ja rumaksi. -Samassa hän muisti äitinsä äskeisen katseen. Siinä ilmeni sääliä, -jotain vartovaa mustaa, jotain, josta piti paeta. - -Paeta siis piti, ei koskaan tulla takaisin! Kulkea eteenpäin valkean, -kauniin Kleopatran selässä, joka ymmärsi hänet niin hyvin ja lensi niin -nopeasti siroilla jaloillaan! Seurata valkeita satupilviä, mutta aina -kuten nytkin auringonsäteessä, joka paloi niiden keskellä. Ei liian -likeltä, ei niin että varjot yltävät, vaan ainoastaan tuntien tuulen ja -vauhdin huumaavaa iloa ympärillään. - -Mutta sydän löi liian kiivaasti, se oli pakahtua. Hän tunsi lamaannusta -niinkuin unessa, kun pakenee ja täytyy pysähtyä ja antautua kiinni. Hän -kumartui alas käyden raskaaksi; hevonen tunsi muutoksen ja ajatteli: -tosiaan, mitähän jos pysähtyisikin -- ja menetteli sen mukaan. Samassa -kaikkosi pelko, ja kaikki oli vain leikkiä. - -Vainoojathan olivat vain veljiä, jotka hän tunsi parhaiten -kaikista. Ensimäisenä, vaarallisimpana tuli Mauri, punaisena kuin -sotaankoristettu päällikkö. Hän oli niin hurjana innoissaan, että -olisi voinut ykskaks siepata Kirstiltä päänahan, jos se olisi ollut -yhtä irrallaan kuin kotona olevan suuren nuken. Mihin lie se nyt -joutunutkaan, sillä hän ei sitä enää hoidellut usein, mutta kun niin -sattui, teki hän sen sitä suuremmalla, tunnonvaivojen lisäämällä -hellyydellä. Voittamattomien esteitten pidättäminä kuten "Viimeinen -mohikaani" häämöttivät vihdoin Klaus ja Folke kaukaa. Ensikertainen -laukkaratsastus oli tehnyt heistä miltei kalpeanaamoja. Kirsti nauroi -heille riemuiten. - --- Näittehän, ettette saaneet! Minua ei saavuteta. Ei mikään ole kuin -minun Kleopatrani, minun hevoseni, minun hevoseni. - -Hän taputti sen hienoa kaulaa ja tunsi liikutuksesta ja ihastuksesta -värisevänsä samoin kuin tuo arkahermoinen eläin. - --- Kleopatra parkani, sinä olet lämmin ja märkä. Nyt kuljemme varoen -eteenpäin, ettei tuuli liiaksi jäähdytä sinua. - -Ja he ajoivat taas ravia tien levyisenä joukkona. - -Seikkailut eivät tähän loppuneet, vaikka ne eivät enää olleet määrätyn -muotoisia. Päivänpaisteinen iloisa taivas oli niitä täynnä, ja ne -hengittivät välittömästi sisäänsä heidän kiihottavaa iloaan. Metsästä -nousi pimeässä olevain kallioitten varjoja ja kaikuja, haapain humina -värähteli pilviä hajoittavien viimojen vaikutuksesta, aivan kuin -levottomat muistot olisivat kulkeneet heissä kiireestä kantapäähän. -Metsän aukeista häämötti tasankoja löytö- ja valloitusretkiin -houkuttelevina maina, järvi siinteli kauempaa tummansinisenä, -tiheävirisenä. Kesän maailma, joka muuten on niin tyyni ja varma -hitaassa onnessaan, sai yhtäkkiä syksyn tunnun. Siten tuli se paljoa -rakkaammaksi ja kiihotti kaksinkertaiseen nautintoon lyhyytensä tähden. - -Tuontuostakin he kohtasivat ihmisiä, aikuisia ja lapsia, jotka -tervehtivät kunnioittavasti ja kääntyivät ihaillen tai hieman kadehtien -katsomaan taakseen nuoria ratsastajia. Se lisäsi huvia, suoristi selän -ja veti ikäänkuin pitkän, riemuitsevan jälkisoinnun hevosten jalkain -töminään. Ei ollut koskaan ollut niin hauskaa ratsastusmatkaa. - -He olivat tehneet suuren kierroksen, joten aurinko ei enää ollut -heidän takanaan. Se oli myös alentunut, ja valo pyyhkäisi pehmeänä, -kirkkaankeltaisena eteenpäin. Tuuli oli tyyntynyt ja pilvet harvenneet. -Herraskartano hohti valkeana, leveänä ja komeana suoran tien päässä; -kohta oli leikki lopussa. Ja tuolla aivan likellä oli kirkko muurin ja -tumman pensasaidan takana. Sillä oli erityinen merkityksensä, sillä -isä oli haudattuna sen viereen. Pitikö karkoittaa tuo muisto, kulkea -edelleen iloisena? - -Ei, niin ei saanut tehdä, se olisi kiittämätöntä ja rumaa. Kukkien -tuli olla tuoreita haudalle laskettaessa. Kesken iloa nyt, koska -niin sattui, piti mennä sisään ja jättää se hänelle, niin vähän kuin -hän siitä välittäisikin. Yhdellä nykäyksellä Kirsti pysäytti hevosen -portin pielessä, hyppäsi kevyesti maahan ja ojensi suitset lähimmälle -seuralaiselleen. Kädet vapisivat hänen toimittaessaan uhriaan, mutta -kasvojen ilmeen tuli olla kirkas. - --- Odottakaa minua täällä, hän sanoi. Heidän ei tarvinnut tulla mukaan, -saivat olla rauhassa. Hän nyökkäsi päättävästi, hyväili pitkään -Kleopatran harjaa, pudisti otsaltaan vallattomat kutrit ja astui -sisään. Hänet valtasi sama epävarmuus ja kaipuu kuin aina ennenkin -isänsä huoneeseen astuessaan. - -Hän oli rakastanut isäänsä koko tulisen luonteensa lämmöllä ja -ihailulla, mutta, hänen osaamatta sitä nimittää tai tietämättä miksi, -siihen oli aina liittynyt hiven onnetonta intohimoa. Isä oli ollut -Kirstille ystävällinen eikä koskaan edes torunut häntä, niinkuin -saattoi torua muita. Mutta usein hän toivoi toria, jos niitä olisi -seurannut se luontevuus, mikä muuten oli isälle ominaista. Nyt hän -aina oli ollut Kirstiä kohtaan hiukan liiaksi huomaavainen, mikä oli -tavallaan ritarillista, aivan kuin olisi ajatellut hänen tunteitaan, -sen sijaan että olisi seurannut omia mielijohteitaan. Niitä hän juuri -olisi tahtonut kokea oman kiihkeän luonteensa hienotunteisuudessa. -Hän paloi halusta saada heittäytyä isänsä kaulaan, sitä innokkaammin -kun hänen äitiinsä nähden ei tullut kysymykseen sellaiset myrskyisät -purkaukset. Niin usein olisi hän tahtonut olla hänen koiransa -saadakseen olla tuollaisessa kovakouraisessa, hyväilevässä leikissä -mukana kuin hänen veljensä omalta alotteeltaan saivat. Likeltä piti, -ettei hän nyt lapsellisella, puolittain syyntietoisella viekkaudella -koettanut päästä vainajaa lähemmäksi kuin he. - -Erotus lie ollut siinä, että he olivat poikia, hän vain tyttö. Se -aiheutti, että hän aikaisemmin ja tietoisemmin murehti sukupuoltaan -kuin mihin hänen tarmokas ja vapautta rakastava luonteensa myöhemmin -olisi johtanut. Mutta isästään piti hän vielä enemmän siitä syystä, -että sai niin vähän takaisin, ja kun isä kuoli, tuntui isku hänestä -raskaimmalta. Silloin hänellä ei enää ollut toivoa saada hänet -valloitetuksi; äärettömän tuskallisella kärsivällisyydellä olisi se -onnistunut, vaikka se ei ollutkaan hänen tapaistaan muutoin. Hänellä -oli tapana antaa itseään runsaskätisesti, mutta myöskin vaativana, -ansaitsevalle ja ansaitsemattomalle, ja nähdä lahjansa innolla -vastaanotettavan. Jos hän teki tuhmasti, ymmärsi hän sen pian ja -vetäytyi punastuen, mutta arvokkaasti syrjään niinkuin prinsessa, -joka muistaa kärpännahkavaippansa. Tai sitten lahjoitti hän sydämensä -ikiajoiksi ja unhotus oli mahdollinen vain siitä syystä, että hän tiesi -aarteensa olevan hyvässä säilyssä ja odottavan yhtä kokonaisena ja -uutena uutta aikaa. - -Isä ei odottanut, hänelle ei päivä enää vaiennut. Häntä ei saanut -koskaan unhottaa. - -Itku syöksyi Kirstin silmistä nyt haudan partaalla, kun hän vasta tunsi -sisässään olevan tyhjyyden, mikä on tavallista sillä paikalla, mutta -kuitenkin niin suuri loukkaus vainajaa kohtaan. Hän pysäytti oitis -kyyneleensä nähdäkseen oikein kirkkaasti ja syvälle muistoihinsa ja -puhuakseen isälle aivan kuin hän kuulisi. Tunnelma oli kummallisen -ristiriitainen. - -Isä oli sama kuin ennen, hän tiesi mitä Kirsti ennen tiesi, mutta -ei muuta. Samoin kuin lapsena ollessa pidätti hän nytkin Kirstiä -lähestymästä arkuudessaan. Mutta nyt oli elämä kuljettanut tytärtä -eteenpäin, menneisyyttään ja sen ohessa isää kohtaan hän tunsi -jonkinlaista äidillistä hellyyttä. Hänen ajatuksensa soivat selvempinä -kuin tavallisesti, hiljaisuudessa ja liikutuksessa; silloin tällöin -liikutteli hän huuliaan muodostaen sanoja. Ne olivat uusia hänelle -itselleenkin, hänen sisäinen kaksijakoisuutensa oli entistä tuntuvampi; -hän sitä pelkäsi, mutta käsitti melkein täydelleen sen merkityksen. - -Sinä et tunne minua enää, hän ajatteli. En tiedä, pitäisitkö minusta -enemmän. Ehket, sillä olen paljon pahempi entistäni, kärsimätön ja -kummallinen. Mutta nyt minä pidän paljon kiihkeämmin, ja minä ikävöin, -oi, niin kovasti, että minustakin oikein paljon pidettäisiin. Minä -melkein ymmärrän, kuinka isot ihmiset rakastavat. Tai ehkä vain -naiset. Silloin olen toisinaan nainen. Minä pelkään sitä, ennen olin -onnellisempi, äsken leikin ja olin onnellinen. Mutta kesken kaiken -tunsin, ettei siitä ollut minulle, että jokin minua odotti ja että minä -tahdoin sen tavata. Sentähden, että silloin todella olen olemassa ja -saan tietää kaikki, ja minä tiedänkin sen jo. En enää koskaan saa olla -samalla lailla iloinen, mutta joskus voin olla vielä onnellisempi, -vaikka en tiedä kuinka, ja vaikka se ei ole pysyvää. Silloin olen kai -täyskasvuinen ja voin arvata, millaiseksi minut tahtoisit? Sellaiseksi -kuin äiti? Hän on niin kaunis ja tyyni. Kaikki sopeutuu hänen mukaansa. -Hän tarkastaa, puuttuuko mitään, ja huomauttaa siitä, niinkuin -ruokapöydässä. Välistä minua palelee hänen seurassaan. Mutta minä -koetan. En voi käsittää, en ymmärrä. Nyt olen semmoinen kuin silloin -kun pidit minua tuhmana, koska en uskaltanut näyttää mikä olin. Parasta -lienee nyt mennä. - -Mutta kun hän sanoi jäähyväisensä kummulle, painoi hän päänsä sen -hienoa ruohoa vastaan ja tuli lohdutetuksi tuntiessaan sen elävän -ja auringon keveän, ohuen lämmön hivelevän itkettyneitä kasvojaan. -Minä elän, hän ajatteli hämärästi, minusta tulee mitä on tullakseen. -Ja hänen tunteensa isää kohtaan oli yksinomaan hellä. Olihan hän -hänen uskottunsa kaikessa, mikä herätti sääliä, hänen lapsuudessaan -kaipuineen ja pelkoineen ja nyt hänen levottomassa minässään ja koko -maailmassa, jonka kerran piti kuolla. - -Kun hän palasi odottavien luokse, olivat he nyrpeissään hänen -viipymisestään. Aurinko oli laskemaisillaan, ja toiselle puolelle -kasautuneita pilviä valaisi levottoman liekehtivä, miltei sairaalloinen -loiste. Molempia valolähteitä erottavan kirkkaan, viileän avaruuden -alla värähteli tummuva päivä. Ei ollut enää mitään hauskaa -ajatteleminenkaan. - -He näkivät myös, että Kirsti oli itkenyt. - -Hänen kanssaan ei nyt enää koskaan voi olla varma hauskuudesta, -ajattelivat he. Hän tekeytyy jo aikaihmiseksi. - -Kotimatkan vauhdin saivat hevoset määrätä. - - -III. - -Kotiin tultuaan hakivat he äitiään sanoakseen hyvää yötä, mutta -eivät löytäneet häntä tavalliselta paikalta konttoripulpetin äärestä -teetarjotin vieressään. Hänen ilmeestään näkyi silloin, että hän -oli katsastanut tilejä, alleviivannut summia, kirjoittanut ripeästi -ratkaisevia kirjeitä, samalla hymyillen toisten epäröinnille, -ja nauttinut aikaansaamastaan järjestyksestä samoin kuin vielä -nautti selvästä päästään. Hän katsoi teetään juodessaan lapsiinsa -leikillisellä ystävyydellä, joka vain osittain veti heitä puoleensa, -samalla kysyen mitä he olivat tehneet. Oli kuin hän olisi pistänyt -päänsä heidän leikkitupaansa ja pyyhkiessään hienoa suutaan kiiltävään -lautasliinaan ja suudellessaan heitä otsalle ajatellut: Mikä soma -epäjärjestys täällä vallitsee! Siihen on käytävä käsiksi, kunhan aika -on tehnyt tehtävänsä. - -Tänä iltana oli toisin. Hän kulki heitä vastaan aivan kuin olisi käynyt -hyvin kaukana, nähnyt paljon ja hiukan väsähtänyt, vaikka käynnin piti -pysyä entisessä tasaisessa tahdissaan. Hän silmäsi heitä, kuin olisi -nähnyt jotain muuta entisen lisäksi heidän raikkaissa, ahavoittuneissa -olennoissaan, ja hän otti todella osaa iloon, josta he kiittivät. Hän -otti poikia molemmista käsistä ja suuteli heitä suulle hyvää yötä -toivottaessaan, Kirstiä hän otti vain toisesta kädestä, mutta piteli -sitä kauemmin, joten hyväily kävi arvokkaammaksi. - --- Jää sinä tänne hetkeksi, sanoi hän. Siitä tullee pitkäkin hetki, -niin että sinun on ehkä parasta syödä ensin. Minulla on sinulle -puhuttavaa. - -Kirstin sydän sykähti ihastuksesta, ja hän unohti kaiken muun. -Levottomuudenkin, että mahdollisesti oli kyseessä joku hänen monista -epätäydellisyyksistään, joita koulu aina keväisin merkitsi alimmilla -arvosanoilla. Koska hän nyt kerran oli mahdoton kaikkeen, mikä piti -ahtaa muistikomeroihin ja minkä sitten tuli syöksyä sieltä esiin -kukkumaan kuin käki lastenkamarin kellossa ja olla aina yhtä oikeassa -kuin sekin, niin saihan hän nyt kerran sanoa syyn siihen. Siitä syystä, -että hänen piti innolla käydä siihen, mikä hänelle oli enemmän arvoista -kuin tyhjät sanat, koska sen täytyi palaa hänessä tullakseen hänen -omakseen. Tai jos kyseessä oli aremmat, vakavammat asiat, esimerkiksi -hänen nykyinen levoton olentonsa, sai hän ripittää senkin ja tuntea -itsensä turvalliseksi. Mutta ei kai ollut kysymyksessä kumpikaan, -ei mikään häntä koskeva. -- Illallista! Kuinka sellaista nyt voisi -ajatellakaan! - -Äiti vei hänet huoneeseensa ja istutti sohvaan. Itse hän käveli -edestakaisin, niin että ikkunasta johtuva varjo nousi ja laski -säännöllisesti kuin hidas hengitys. - --- Minulla on pitkä kertomus edessäni. Ainoastaan sinä, vain sinä saat -sen kuulla, niin päätin jo aikoja sitten. Kauan olisi kestänyt odottaa -sopivaa aikaa. Mutta nyt on sattunut tapaus, joka sitä on kiirehtänyt. -Niin käy usein elämässä, vaikka kuinka viisaasti järjestäisi. Tuskin -tiedän mistä olisi paras alkaa. Ehkä muistat joskus isääsi vielä? - -Hän keskeytti, katsoen pitkään ja tutkivasti. Kirstin silmät kohtasivat -häntä suurina ja kyynelistä tulvivina. - --- Olin juuri hänen luonaan ohitse ratsastaessamme -- sieltä. Jäin -puhelemaan hänen kanssaan. - -Enempää hän ei saanut sanotuksi kaikesta siitä, mikä syöksähti hänestä -esiin kovan kosketuksen pakottamana. Mutta sekin oli kylliksi. - -Äiti ymmärsi, että takana piili paljon. Hänen ilmeensä vaihteli -hämmästyksen, itsemoitteen ja säälin välillä. Kohta sai hän takaisin -tavallisen päättäväisyytensä, joka auttoi häntä menemään asioiden -pohjaan. Mutta hän työnsi sen syrjään vastaisen varaksi. - --- Olen ollut sokea yhdessä ja toisessa, näen mä. Sellaista on, kun -tahtoo leikkiä herraa ja ohjaavaa järkeä. Osa valtaa näyttelijänsä -kokonaan ja tekee tyhmäksi. Mutta kertomus! Minun täytyy alkaa se -toisella lailla, alusta. - -Se käykin helpommin. Olen sen elänyt uudelleen näinä tunteina, ja -oikein kummastuttaa, kun näkee, kuinka muistot versovat esiin. Ne ovat -rönsykasveja. Voi astua niiden päälle huomaamatta mitään, mutta kun -nostaa jonkun lonkeron, riippuu siinä muita, jotka nousevat mukana. -Silloin täytyy ottaa kaikki kerrassaan. - -Kertomus koskee minua, mutta silloin kun muita siihen liittyy, otan -vapauden olla pidättyvämpi. Ei ole kysymyksessä anteeksipyynnöt. En -tiedä missä määrin ehkä olet perehtynyt aikamme muotiajatuksiin; nyt -vasta käsitän, että olet ehkä kehittyneempi kuin olen luullutkaan. -Siksi tämän sanon. On tahdottu saada ihmistä edesvastuuttomaksi, -mutta sitä hän ei ole eikä siksi koskaan tule. Se olkoon hänen suurin -ylpeytensä. Koetetaan niin siivosti ja hienosti ymmärtää ja selittää -inhimillistä menettelyä, pestään tahroja pesemästä päästyä, kunnes -kangas on mennyt menojaan ja kunnes itse kelpaa vain pesijäksi ja -juoruajaksi eikä koskaan kykene kutomaan pienintäkään palaa. Tahto -vain kykenee jotain luomaan, ja antamaan edesvastuuta. Mutta aikanaan -tulemme siihen; nyt on puhuttava menneisyydestä. -- - -Hän tuijotti sitä kohden kirkkain, lujin katsein. Tytär tuskin malttoi -koettaa ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan, mutta tunsi itsensä -kuitenkin ylpeäksi, kun hänelle niin puhuttiin. Hän odotti innokkaasti -ja jännitettynä kuten ennen satuja; häntä ympäröi lapsuusajan onni -siinä hänen istuessaan turvallisena. Hän tunsi palavaa rakkautta äitiä -kohtaan ja iloa saadessaan elää tässä rikkaassa maailmassa. - -Oven luona riippui venetsialainen kuvastin, jossa oli puitteet samasta -lasista. Tummenevassa päivänvalossa se kimalteli himmeästi; se oli -kuin toiseen maailmaan johtava aukko. Kulkiessaan äiti kääntyi ja -tuli menemään sitä kohden, niin että hänen kuvansa ilmestyi siihen -varjomaisena, paljas otsa kalpeasti loistaen. Siellä ei näyttänyt -olevan iloista, vaan rauhattomuutta ja samalla kummallista vetovoimaa. -Kirstin täytyi katsoa sinne yhä kiinteämmin kertomuksen jatkuessa. -Siinä ilmassa ja tuntemattomassa odottavassa maailmassa saivat sanat -aivan erityisen merkityksen. - - -IV. - --- Minä olin -- annas kun mietin -- kahdeksantoistavuotias, kun -minut lähetettiin Tukholmassa asuvien sukulaisten luo täydentämään -kasvatustani. Olin mielestäni jo liian vanha ja pelkäsin elämän -juoksevan käsistäni. Olin sentähden hyvin iloinen matkastani, vaikka -minusta tuntui tarpeettomalta puhua kasvatuksesta niin kehittyneelle -ja valmiille henkilölle. Olin jokseenkin yksinkertainen ja kokematon -olento, vaikka minulla ei siitä ollut aavistustakaan. - -Puheenaoleva kasvatus ei ollut kovin suurellinen. Siihen kuului kielten -oppiminen, luentojen kuuleminen, teatterissa-käynnit, pianonsoitto. -En ollut vähääkään soitannollinen, mutta minulla oli auttava korva, -teatteri tuntui minusta vaivalloiselta teeskentelyltä, tenoreja en -voinut silloinkaan sietää enemmän kuin imeliä jälkiruokiakaan. Mutta -en ehtinyt ikävystyä. Minulla oli elämännälkä, ja minä kuvittelin -saavani siitä paljon, kun seurustelin monien ihmisten kanssa. Tuskin -koskaan olet kuullut minun puhuvan lapsuudestani, mutta sinä tiedät, -että olen kotoisin eräältä kaivosseudun tehtaalta. Se on kaunista -paikkakuntaa, ja sen väestö on reipasta ja kunnollista. Olet nähnyt -vanhassa albumissani valokuvia, kokovartalokuvia, herrat hattu -vierellään, naiset outo kirja helmassaan. Sinun mielestäsi he näyttivät -lystikkäiltä; jokainen aika tuntuu hieman naurettavalta seuraavasta, -joka ei näe omaa hullunkurisuuttaan. Nuo pienet, harmaat valokuvat, -kuten yleensä muutkin samanlaiset, johtavat koko lailla harhaan. - -He olivat voimakkaita, aika viisaita ihmisiä, luotettavia eivätkä -vähämittaisia. He olivat ymmärtäneet järjestää elämänsä mukavasti ja -valvoneet etujaan monen sukupolven ajan, mutta päästessään sitten -kukkuloille eivät he ainakaan rumentaneet paikkaansa. Vietettiin -iloista, tervettä elämää, ja vaikka ei paljoa puhuttu runollisuudesta, -ei siitä itse asiassa ollut puutettakaan. Tunteet olivat silti yhtä -todellisia, vaikka kammosivatkin sanahelinää. Sukutunne oli voimakas, -seuraelämä toi joustavuutta ja kevyttä ilmaa pitkien matkojen takaa, ja -tavatessa olivat posket jo punaiset, veri liikkeessä ja ilo valmiina. - -Niin, sellainen oli kotiperintöni, mutta kaupungissa oli kaikki toisin. - -Ei ole ihmisten hyvä ahtautua yhteen; lopultakin on jokaisella vain -omat jalkansa, millä seistä, ja paras olisi järjestää olonsa sen -mukaan. Liian likellä muitten arvosteluja käy helposti araksi, jos -niihin alistuu, ja melkein yhtä helposti narriksi, jos varjelee -itsenäisyyttään ja luulee sillä tehneensä jotain merkitsevää. Jos -panee painoa ihmisten puheille, on turmion oma, ulkomaailman vaikutus -sisäelämään tulee rajattomaksi. Se siitä! - -Minun ympäristöni kuului vanhoihin virkamiespiireihin, jotka olivat -tyytyväisiä paikkaansa ja muusta välinpitämättömiä, hyvin opetettuja -pikemmin kuin hienostuneita, arkoja kaikelle henkiselle elävyydelle, -kuin olisivat aavistaneet, ettei heidän kärsinyt näyttää sisintään. Se -ei herättänyt minussa arvonantoa. - -Toisaalta oli ajanhenki vastassani. Edelliset sukupolvet olivat -nuorina ollessaan tunteneet samoin kuin mekin, ettei maailma ollut -sellainen kuin sen tuli olla, mutta syytä siihen he eivät pohtineet. -He olivat jatkaneet _tuntemista_, kunnes päätyivät onnelliseen -surumielisyyteen ja unelmoituun sopusointuun soitannon ja runouden -maailmoissa, kunnes nuoruudenusko oli mennyt. Toisista tuli siten -kaksoisluonteita, mutta sillä ei päästä pitkälle, sillä ainesta ei ole -annettu ylenmäärin. Tätä nimitettiin romantiikaksi, ja me, joiden oli -järjellämme käsitettävä aikaamme, halveksimme sitä syvästi. Siitä ei -seuraa, että olisimme itse jääneet vaille sen vaikutusta, sillä sen -sielu, todellisuudesta-irtautumisen vietti, on aina nuoressa veressä. -Huomasimme, että tuntemamme paino oli yhteiskunnan aikaansaama, ja -meidän haaveittemme piti luoda uusi, joka olisi niin täydellinen, että -se tekisi ihmeitä. Mutta yhteiskunta ei ole mitään täysin määrättyä, -se on vain sitä, mitä me itse olemme. Siihen tultiin myöhemmin; nyt -riitti, kun osoitettiin, miten väärin ja typerästi kaikki oli tähän -asti ollut. - -Se oli helppoa, ja niin kummalta kuin se nyt minusta tuntuukin, -muistan sen olleen hyvin huvittavaa. Kaunis innostus ja uhrautuvaisuus -auttoivat puolestaan ja antoivat parhaansa. Mutta tuskin mikään -romantiikan aika on niin nauttinut jumaljuomastaan kuin me loukatun -oikeudentuntomme harmista ja katkeruudesta. Kirjat tarjoilivat meille -pahinta rupaa mitä ajatella saattaa, harmainta ja toivottominta. Otimme -sen hartaasti vastaan sentähden, että se kuvaili meille todellisuutta -sellaisena kuin me sen käsitimme, ja me virkistyimme siitä niinkuin -sanomalehtiyleisö onnettomuustapauksista. - -Meille naisille oli rakkaus, avioliitto pääasia, ja niin näytti olevan -miehillekin. Muistanet Artemisian Salamiin luona ja Xerxeen sanat. -Jos hän olisi elänyt meidän aikanamme, olisi hän sanonut: "Naiset -ovat tänään puhuneet kuin miehet, miehet kuin naiset", sillä äänilaji -oli kaikilla sama. Perhejuorut rehottivat loppumattomina, mutta me -seisoimme yleensä suurina ja puhtaina alallamme ja miehet tunnustivat -syntinsä meille kerjäten tukeamme. Silloin rakensimme kaiken uudelleen, -sellaiseksi kuin piti. Silloin laskettiin pohjaperustus onnelle, jonka -tuli olla pettämätön ja vapaa pakosta ja pelkuruudesta. -- - -Äiti oli kulkiessaan puhunut, katse maahan luotuna, kuivalla äänellä, -joka väliin oli etsivän vilpitön, väliin epäluuloinen ja ivaava. Nyt -hän sattui katsomaan kuvastimesta näkyviin Kirstin kasvoihin. Niissä -oli jotain pettynyttä ja väsynyttä huolimatta mielenkiinnosta saada -olla mukana ja kuulla aikuisten puheita. Äitiä liikutti niiden vieno -nuorekkuus, ja hän pysähtyi vaipuen niitä katsomaan yhä tutkivammin -ilmein, ikäänkuin nuo kasvot olisivat piirteillään muistuttaneet -hänestä itsestään. Tyttö ei sitä huomannut; hän näki äidin kasvot -vastassaan ja oli tyytyväinen niiden muuttuneesta ilmeestä. Hän ei -kuullut, että äiti vaikeni. - -Kun kertomusta jatkettiin, tapahtui se aivan toisella äänellä. - --- Sellaiselta kaikki nyt tuntuu. Toisin oli silloin. Ja sitten -tapahtui, että minä rakastuin. - -Kuuntelin erästä hänen pitämäänsä luentoa, ei, en paljoa kuullut, eikä -vahinko kenties ollut suuri. Hän ei ollut omiaan puhujalavalle, ja -hyvin vähän oli hän selvillä siitä, mitä puhui. Ei se mitään merkinnyt, -kun usko oli oikea ja tarkoitus hyvä. Avioliitto oli aiheena taasen -ja käsittely oli varmaankin hyvin etevää ja ymmärtäväistä. Mutta -hänen esiintymisensä oli nuorekkaan ja vienon miellyttävää, ja hän -punastui vahvimpia sanoja lausuessaan. Hän oli alkanut tulla tunnetuksi -kirjailijaksi toisten katkerain, kovien kokemusten perusteella, jotka -hän muovaili niin pehmeästi ja kauniisti kuin taisi. Runoniekka hän -kyllä oli ja hänen olisi pitänyt kirjoittaa värssyjä. - -Tunsin hänet ennestään; se kävi minulle siellä selväksi. Me olimme -joskus lapsena tavanneet ja leikkineet yhdessä, vaikka muutamia -vuosia oli välillämme, olipa hän voittanut silloin sydämenikin -alentuvaisuudellaan. Kaikki muistui selvänä kuvana mieleeni. Näin -puron, lähellä erästä rappeutunutta majaa, jonka seinustalta lampaat -etsivät sateen suojaa; kuivuneen lammen paikalla oli maa sileää -ja kasvoi pieniä kekomaisia joulukuusia, ja vesi virtaili välistä -kirkkaan kiiltävänä. Siellä oli paratiisimme. Me otimme vaaleansinisiä -kuonanpaloja varpista ja peitimme niillä puron pohjan, niin että vesi -tuli taivaanväriseksi. Siitä tuli toinen maa, joka oli vielä hauskempi. -Minulla oli pieni turkoosisormus, joka liukui sormesta ja jota oli -mahdoton löytää kimmelteestä; minusta tuntui, että minut jollain tavoin -vihittiin paikkaan ja häneen. Sitten unohtui kaikki, mutta nyt se -muistui selvänä mieleeni, ja siinä hymyillessäni lapsellisuudelleni -lienen tietämättäni rakastunut häneen. - -Minä taputin innokkaimmin luennon loputtua, ja minusta oli -luonnollista, että meidän piti uudistaa tuttavuutemme, koska muutoin -olisin saanut vain taampaa seurata ihailemiani ajanvirtauksia. -Velvollisuus itseäni kohtaan vaati minua saattamaan aikeeni perille, ja -minä olin hyvin tarkka täyttäessäni itsekohtaisiakin velvollisuuksiani. -Suunnitelma oli vaikea toteuttaa, mutta minä en kammonut rohkeutta enkä -hullutuksia. Minä otin selville hänen asuntonsa ja kuljin alinomaa sitä -katua. Usein hänet kohtasin, mutta hän ei minuun vilkaissutkaan. Minun -piti keksiä joku, joka esittäisi minut. Vihdoin löysin uhrin. - -Tämä oli eräs kieltenopettajattaristani, mitä virheettömin pikku -olento, joka oli kerran ollut samassa seurassa kuin hän ja oli kyllin -varomaton sanomaan sen. Se saattoi hänet minun käsiini. Vaikkei -heitä oltu esitettykään toisilleen, sain minä hänet kiihkeydessäni -vakuutetuksi, että hän oli sovelias välittäjä; loput epäilystä poistin -uhkauksilla ja pelotuksilla. Vakuutin tekeväni skandaalin, saatoin -tehdä mitä tahansa. Skandaalia hän pahimmin pelkäsi, ja niin sain hänet -mukaani kadulle vahtimaan outoa herraa. Puhuimme ranskaa koko ajan, -sillä olin asettanut puhelutunnin siten, jotta muka keskustelu aineen -runsauden vuoksi sujuisi paremmin. Mutta se kävikin hitaasti. Minä -kuljin niin nopeasti, että hänen oli vaikea hengittää, ja pelko teki -lopun. Kun hän vapisevalla äänellään sai sanotuksi jonkun lauseen, -nauroin niin makeasti, että hänenkin täytyi siihen yhtyä. Ei koskaan -meillä ollut ennen ollut hauskaa keskenämme, ja minä luulen, että hänen -pieni ranskalainen sydämensä sykki luvattoman viehätyksestä. Suutelin -häntä jäähyväisiksi nenänipukkaan ja nipistin korvasta kuin Napoleon -krenatöörejään: Courage, mon brave! Pour demain le soleil d'Austerlitz! - -Tämä tapahtuikin, riemu oli taivaallinen. - -Oli maaliskuun alkupuoli ja paljon lunta. Se suli ja paloi häikäisevänä -auringon valossa, se loi sinisen autereen varjoon, niin että mikään ei -tuntunut oikein kiinteältä ja läheiseltä. Kadun päästä näkyi kappale -virtaa, siellä leikki kevät itse hopeakimalteisena pyörretuulineen, -lokkeineen ja kiitävine jäälauttoineen. Minulla oli nahkakauluri, joka -oli hyvin mieleiseni, sekä uudet kengät. Näin hänen tulevan kaukaa ja -työnsin seuralaisparkani suoraan hänen eteensä. - -Monsieur, änkytti hän ääntäen hullunkurisesti hänen nimensä, c'est -une jeune démoiselle qui voudrait vous rappeler -- tässä hän unohti -sanottavansa, mutta käänsi sen epätoivoisessa kekseliäisyydessään -esittelyksi aivan kuin se olisi ollut paikallaan. - -Herrasmies oli vähällä kompastua ranskattareen, hän tuijotti tähän ja -sitten minuun. Katse viivähti. Sitten hän rupesi änkyttämään huonolla -ranskallaan. - -Silloin sain takaisin vallattomuuteni ja selitin muutamin sanoin vanhan -tuttavuutemme ja intoni uudistaa sitä. Ja minä esittelin vuorostani -pikku ranskattaren. Me nauroimme molemmat, ehkä opettajattarenikin -teki samoin -- siihen ei kumpikaan kiinnittänyt huomiota. Sillä me -unohdimme hänet kerrassaan, kulkiessamme yhdessä. Me lienemme kulkeneet -nopeasti ja hän koetti turhaan pysyä rinnalla kuten urhoollinen -pieni krenatööri, mutta takertui lumeen. Kaikki muukin unohtui. -Meidät valtasi huumaus niin lapsellisen iloinen, päivänpaisteen, -lumenkimmellyksen, kevätilman ja ehkä jo jonkin muunkin vaikutuksesta. -En enää muista missä kuljimme, sillä en huomannut mitään ympärilläni, -mutta muistan että puhuimme. Vanhasta ja uudesta, uudesta ja vanhasta, -sinisestä purosta ja kaikesta, mikä meillä oli yhteistä, ja yleensä -kaikesta taivaan ja maan välillä. - -En ollut ennen puhunut omastani, sillä vain lukemalla olin tähän asti -ollut mukana, ja nyt annoin kaiken niin välittömästi, ihastuneesti, -lapsellisesti ja tyhmästi, niinkuin antaa olemuksensa, ennenkuin -on oppinut olemaan varovainen ja ikävä. Sillä hetkellä tuntui -sitäpaitsi kaikki kauniilta. Hän piti sen hyvänä ja oli yhtä välitön -vastauksissaan. Paljastimme sielumme sellaisinaan, eikä kumpikaan -tiennyt, mitä siitä seuraisi tai ehkä jo valmiina odotti pidellen meitä -käsissään. -- - -Kertojan kasvot olivat käyneet yhä vienommiksi ja valoisammiksi, ja -hänen huulensa hymyilivät tavalla, joka oli Kirstille outo. Lapsi oli -vetäytynyt kokoon sohvallaan, kädet ristissä polvien ympärillä, samaan -asentoon kuin ennen kuunnellessaan satuja, joissa oikein eli mukana -ruumiitonna, mielikuvituksen maailmoissa liitelevänä. Silmät loistivat -kuin tähdet äitiä vastaan, suurina hellyydestä, ilosta ja ihmetyksestä -kaikkea tuota rikkautta kohtaan, joka hänet kohtasi. Silminnähtävästi -oli hän eläytynyt sanoihin paljon syvemmin kuin muistot itsessään -aiheuttivat; kaikki hänen kuulemansa kietoutui unelman, kauneuden, -kaipuun sädehohtoon,ja tämä herätti katsojassa surumielisyyttä ja -epäileviä, pimeneviä ajatuksia. - --- Tuota tyttöä, josta kerroin, ymmärrät hyvin. Nyt saat kuulla jotain -tuosta toisesta. Sinun tulee pitää hänestä niinkuin minäkin pidin; -etsikäämme häntä varovin käsin menneisyydestä, mutta koska hän kuuluu -siihen, pitää meidän nähdä hänet sellaisena kuin hän oli, unohtamatta -ajan opetuksia, sillä se ottaa opetuksistaan kovin kalliin maksun. -Hän ei ollut sellainen mies, johon naisen pitäisi turvautua. Nainen -tarvitsee tukea, hän tarvitsee sitä nyt parhaiten. Jotta hän voisi -vaikuttaa pelkästään oman persoonallisuutensa voimalla, täytyy sen olla -terve, ja maaperän tulee olla luja. Jotta rakkaus häntä kannattaisi, -ei siinä saa olla pienintäkään sairautta, eikä riitä, että hän on -kohdannut todellisen tunteen, sen pitää olla lähtöisin terveestä -sydämestä. - -Niin ei ollut hänen laitansa. Hänen sielunsa oli vieno ja hyvä, mutta -se ei ollut koskaan taistellut ratkaisevaa taistelua elämästä ja -kuolemasta: mikä minä olen, mitä minä tahdon, mitä tahdon uhrata sen -puolesta mitä tahdon? Vakaumuksia voi olla monenlaisia. Ne voivat -koskea vain ajatuksen piiriä ja ilmetä johtopäätöksissä, väittelyissä, -esiintyen silloin nasevimpina. Mutta silloin on ihmisen omaa itseä -hyvin vähän mukana, ja ykseytenä hänen kuitenkin täytyy toimia, jos -mieli kaikella olla mitään arvoa -- tuon olen joskus lukenut ja pannut -mieleeni. Tärkeintä on, että hän on ihminen, ei joukko sanoja ja -repaleita. - -Me käytimme hyvin rohkeita, uljaita sanoja ja uskoimme niitä, mutta -emme olleet vielä mitanneet omia syvyyksiämme. Jos hän olisi sitä -yritellyt tehdä, olisi hänen ollut vaikea löytää pohjaa. Hän oli elänyt -kirjoissa, mielikuvitus ja muotoaisti oli hänen kaikkensa, todellisuus -oli ainesta, josta saattoi muovailla yhtä ja toista saadakseen sen tai -sen vaikutuksen aikaan. Sisimmässään hän sitä pelkäsi, mutta ei siksi, -että sitä oli vaikea sovittaa nuoriin, ihanteellisiin vaatimuksiin, -ei, vaan taistelun pelosta, pikkuvanhan, uudistusintoiluun liittyvän -ja siinä menestyvän muotisuunnan vaikutuksesta. Siepattiin monta -tunnussanaa suuresta maailmasta ja lapsellisimmin käytettiin sitä, joka -rajujen tunteitten eleillä näytti tuloksen, mihin olivat johtuneet ne, -jotka eivät olleet muuta tunteneet kuin nautinnontarpeen. Ne, jotka -olivat kärsineet mieltäkiinnittävän ja välttämättömän haaksirikkonsa -Pariisissa mieltäkiinnittävien ja välttämättömien silkkihameitten -keskessä. Tyhjyydestä ei voi mitään muuta syntyä kuin tyhjyyttä, siinä -kova, selittämätön totuus, jota vastaan he kapinoivat, valittelivat ja -jyrisivät. Heidän sanansa omistettiin ja tekivät tehtävänsä. - -Mutta se ei kuulu vielä tähän. Me rakastuimme toisiimme; ensi -kohtauksemme sininen, loistava ilma piti meitä tenhonsa pauloissa. -Salaisuudella oli oma romanttinen viehätyksensä, josta suuresti -nautimme, vaikka halveksimme itse sanaa. Hänen sisäinen heikkoutensa -oli osittain hienon luonteen herkkyyttä, ja saattoi käydä vain siitä -kokonaisuudessaankin. Suurta ja rakasta oli sen vaaliminen heräävälle -naisenvaistolle. Hän oli kenties vielä lapsellisempi kuin minä, hänen -oikukas tunne-elämänsä piti häntä aina uutena, ja äly koristi sitä -aatteilla ja loisteella. Minä katsoin häneen ylöspäin ja iloitsin -siitä; olin puolittain tietoinen siitä, että minussa oli voimakkaampaa -ainesta, se ylläpiti voiman tunnetta. Aikamme lensi siivillä, elämämme -oli kevyttä ja ilmavaa. - -Kuinka selvästi me kuljeskellessamme varastettuina hetkinämme tunsimme -kevään tulon! Siinä kuluivat uudet kenkäni, mutta kului siinä muutakin; -ei ollut niin hopeanhohtoista väritystä, jota emme olisi käyttäneet -tulevaisuuden-unelmiimme. - -Mutta kesän tuottama ero opetti meille kaipuun; kun taas tapasimme, -ei entinen enää ollut kylliksi. Oli luonnollista, että ikiajoiksi -kuuluimme toisillemme; meidän oma asiamme oli ratkaista se. Olisimme -voineet kulkea tavallista tietä, sillä hän oli riippumaton ja minä -olin kylliksi rohkea saadakseni tahtoni täytäntöön, vaikka omaiseni -olisivatkin olleet vastaan. Pelkokaan ei meitä pidättänyt. - -Tuo jokseenkin yhdentekevä kysymys, millä tavalla tullaan toisilleen -kuuluviksi -- jonka tulisi aina väistyä tärkeämmän tieltä, millaiseksi -yhteiselämä muodostuu -- oli meille äärettömän suuriarvoinen. Oli -kuin meidän avioliittomme ylevyys olisi ikiajoiksi taattu sillä, että -halveksimme yhteiskunnan hyväksymiä muotoja, ja kuin taikaiskusta -madaltunut ja tullut jokapäiväiseksi näitä tapoja noudattamalla. -Sellaisessa ratkaiskoon kunkin yksilöllisyys, kun se vain on kyllin -voimakas ja tietää suuntansa. Sen koetteellepanosta on huoli pidetty; -miehen ja vaimon välinen suhde liikkuu todellisuuden piirissä, josta -ei kukaan, jonka tunne on todellinen, voi pujahtaa pakoon. Mutta alku -on typerä, jos tämä päästetään näkyvistä ja luullaan, että taistelu on -voitettu torventoitotuksella. Siinä on tunne kysymyksessä ja sen pitää -saada olla rauhassa voidakseen arvioida itsensä ja omansa. Rakkaus on -järjenvastainen; kuta kauempana se on teoriasta, sitä parempi sille. Se -kuuluu ihmisen olemuksen kehittämiin kukkiin, eikä kukkia voi muuttaa -hypistelemällä. Kasvista tulee lajinsa ja hoitonsa mukainen; sellaisena -se pysyy, sen mukaan muuttuu. - -On tuskin luultavaa, että kukkamme olisivat tulleet paljoa -kauniimmiksi, jos ne olisi toisella tapaa sidottu yhteen. Mutta meidän -ei olisi tarvinnut kärsiä pilkkaa, jollei siihen olisi sekautunut -asiaankuulumatonta; surussakin olisi ollut tarpeeksi. Ja ulkonaisuus, -josta ei koskaan voi täydelleen irtautua, ei olisi meitä niin kovin ja -rumasti kolhinut, jollei häviössämme olisi ollut osakkaita. - -Me aloimmekin puolinaisuudella. En muuttanut asumaan hänen luokseen -julkisesti ja kuin itsestään selvänä asiana, sillä sen me säästimme -voimanumeroksi. Salaperäisyys houkutteli liiaksi, ja me puimme sen -uhmaavan itsenäisyyden verhoon. Se toi mukanaan pikkuvalheita, jotka -me kultasimme kapinallamme suuria valheita vastaan, ja lopuksi, -kun tämä ei enää voinut jatkua ja taistelun piti alkaa, oli meidän -paras tunnonrauhamme poissa. Juuri mitä olimme tahtoneet välttää -muodollisuuksissa, jotka otetaan vain semmoisinaan, sen olimme -omatekoisilla muodoilla vetäneet ylitsemme, sillä joka teolla on jokin -muoto. Siitä syntyi katkeruutta, ja näkökohtien pikkumaisuutta ei -sitten enää käynyt välttäminen, kun se kerran oli tunkeutunut asiaan. - -Minun täytyy koskettaa tätä puolta, vaikka olin aikonut jättää sen -tuonnemmaksi, kunnes paremmin sen käsittäisit. Sattuneista syistä en -enää voinut pitää päätöstäni; nyt saat painaa sanani mieleesi, sillä en -aio uudestaan vetää tätä esiin. Tämä ei kuulu niihin asioihin, joilla -voi leikitellä. Tässä edessäni ollessasi muistankin muuten, että sinun -iässäsi on kypsyneempi käsittämään vakavuutta kuin jälkeenpäin saattaa -tuntua, sillä kuluneisuus ja höltyminen ei silloin vielä ole pimittänyt -tunne-elämää. -- - -Hän näki olevansa oikeassa. Lapsen silmät olivat käyneet hiljaisiksi -ja syviksi todellisuuden kovuutta aavistaessa, mutta pelkoa ei niissä -näkynyt. Ihastus ja sääli, hellyys ja hienotunteisuus loivat katseeseen -pehmeän loisteen, ja samalla kuin hän ihmetteli ja mietiskeli, että sai -tässä istua kuulemassa, tahtoi hän uljaasti ottaa kaiken vastaan. Hän -tunsi hiukan ylpeyttäkin siitä, että sai olla osallisena salaisuudessa, -olipa se millainen hyvänsä. Ja kertomus jatkui. - --- Muistakaamme, että hän se oli säälittävin. Hänen koetuksensa oli -tullut, ja hän ei ollut siihen varustautunut. Hänen rakkautensa -oli liekkiin leimahtaessaan näyttänyt luovan kokonaisuutta hänen -pirstottuun olentoonsa; sillä hän oli lämmitellyt itseään ja tuntenut -olevansa rikas ja elinkykyinen. Siihen asti oli hän elänyt vain muiden -avulla ja voimilla, nyt hän löysi itsensä, nyt täytyi hänen käydä -sen kanssa kilpasille. Heti se ei tapahtunut, mutta se oli kuitenkin -tehtävä. Ja kuta uhkamielisemmäksi itsenäisyysselitykseksi olimme -suhteemme muodostaneet, sitä enemmän se veti sortuessaan mukaansa. - -Olimme alkaneet taistelun, jota niin lapsellisina ja iloisina olimme -ajatelleet. - -Sitä ei taisteltu suurella näyttämöllä, halveksittu hirviö, -yhteiskunta, ei tullut vastaamme palkeilla tullakseen ylemmyytemme -nöyryyttämäksi. Se oli pysytetty jotensakin tietämättömänä asiasta, ja -vaikka emme sitä tunnustaneet, olimme siitä hyvin tyytyväiset. Minun -ympäristöäni asia vain koski. Vanhempani tulivat kaupunkiin, ja meillä -oli myrskyisiä tilintekoja. He opettivat meidän hämmästykseksemme, -että tunteittemme vastassa ei ollut vain sovinnaiset näkökohdat ja -monenmoiset pikkuseikat, vaan myöskin muitten todelliset tunteet, -kärsimys, joka ei ollut jäljennös, kyyneleet, joiden katkeruus oli -todellista lajia, levottomuus, joka ei ollut itsekäs. Me pysyttelimme -tietysti urhoollisina pystyssä, kuten nuoret tekevät toisten -näkökohtien ymmärtämyksen puutteesta, mutta pulma laajeni kuitenkin -eteemme, meidät pakotettiin _ajattelemaan_, sitten kun olimme lyhyesti -ja ohjelmanmukaisesti puhuneet, kuten meidän piti. Meidät oli jätetty -yksin, hyljättyinä, kuten odotimmekin, vapaina ja voimakkaina, kuten -olimme aavistaneetkin. Vihdoinkin saavutamme häiritsemättömän onnen, ja -me katsoimme toisiimme kysyen: No, joko tunnet sitä? Sano se sana, joka -karkoittaa kaiken menneen ja avaa uuden avaruuden! Minulla erittäinkin -oli syytä tuntea tulevaisuus todellisena eikä vain sanana. Minä -tarvitsin tukea, turvaa. Minun vaitioloni oli kiusallinen vaatimus, -joka pakotti vastaukseen. - -Nyt ei ollut kylliksi iloinen huolettomuus ja huumaava intohimo, vaan -odotin ihmissielua, joka avaisi syvyytensä, lujaa tahtoa ja voittoon -viepää varmuutta. Ja mitä sainkaan kuulla? Kaikenmoista hellyyttä ja -hentoutta, miksi mielikuvitus ja koulutus olivat luonteen muodostaneet, -kaiken olin ennenkin kuullut. Mutta korvani olivat silloin -toisenlaiset, nyt kuulin siinä jotain odottamatonta. - -Siitä ilmeni mitä tämä kaikki oli hänelle oikeastaan merkinnyt ja mitä -hän luuli sen olevan minulle. - -Romantillisuus oli sen heikoin kohta, pyrkimys pakoon todellisuudesta -ja velvollisuuksista. Siinä oli sen köyhä, kovettunut ilmaus, -sen kutistuminen yhteen ainoaan elämän monista aloista, sen -dogmatikoiminen, kiihkoileminen rakkauden tuottamassa onnessa. -Tuli vain pitää juhlaa yllä, harhakuvitelmaa pystyssä, polttaa ja -palaa. Ennen kaikkea tuli anastaa elämän tyhjyydeltä sen saalis -- -joksikin aikaa vain, mutta sitä ei pitäisi muistella! -- valhetella -itselleen ylväs varmuus, että täten oli saavuttanut korkeimman, mitä -ihminen voi saavuttaa, muuta piti halveksia samoin kuin niitä, jotka -siitä huolivat. Sen arvasin hänen sanoistaan ja vielä enemmän hänen -vaitiolostaan. Minä en vaiennut, painoin sormeni haavalle ja tein -kysymykseni suoraan ja rehellisesti. - -Hänkin vastasi rehellisesti ja suri rehellisesti; hänelle oli hetki -vaikeampi kuin minulle. Silloin särkyi minulta paljon sellaista, mitä -en koskaan ole saanut kokonaiseksi sen jälkeen, häneltä meni koko -maailma murskaksi. Kun heitin kumoon hänen pienen epäjumalansa -- mikä -oli hyvin helppoa, sillä se pysyi pystyssä vain _oman_ sovinnaisuutensa -nojalla -- ja kaatui ensi henkäyksestä -- se vei mukanansa kaiken -häneltä. Hän saattoi kyllä ojentaa etsien kätensä minua kohti, mutta ei -voinut mitään löytää. Molemmilla oli kärsimystä, mutta vain minut se -johti toimimaan. - -Ja minä toimin heti. Jätin hänet siihen paikkaan, vaikka se merkitsi -enemmän kuin hän tiesi, enkä koskaan palannut takaisin. - -Mutta sinun täytyy häntä muistella niin lämpimästi kuin voit. Olen nyt -puhunut sinun isästäsi. -- - -Hän epäröi katsoa, minkä vaikutuksen nämä sanat tekivät, peläten kuten -yleensä tunteenpurkauksia ja kohtauksia ja nyt vielä rajua iskua, jota -tässä ei käynyt välttäminen. Mutta ei kuulunut ainoatakaan nyyhkytystä. - -Kirstin silmät olivat yhtä avoimet ja suuret häneen katsoessaan, niistä -tulvivat kyyneleet eivät sumentaneet mitään, vaan pesivät kaiken -puhtaaksi alas virratessaan. Hän ei ajatellut itseään, vaan sitä, -mitä oli kuullut noista molemmista. Häntä tässä edessään, joka oli -läheisempi kuin koskaan ennen ja jota hän sai arkailematta rakastaa, -ja tuota toista, jonka hän myöskin sai omakseen, pitääkseen ja -uneksiakseen hänestä. Hän tunsi itsensä rikkaaksi liikutuksessaan, ja -hänen suunsa ympärille muodostui äidillinen piirre noita menneisyyden -olentoja ajatellessaan, kuten äsken hautakummun ääressä. - -Jumala tiesi minkälaisessa ilmapiirissä hän kaiken näkee, ajatteli -äiti, ja minkälaiseen kimmelteeseen hän ne sulkee tuolla katseellaan! -Ehkä hänen muodostamansa kuva on todenperäisempi kuin minun -harkitsemani! Ja hän kiiruhti loppuun saadakseen kaiken ratkaisuun. - --- Sain mukautua muiden päätöksiin, sen vain olin varmasti päättänyt, -ettei minun lapseni tarvitsisi siitä koskaan kärsiä. Kaikki muu oli nyt -sivuseikka, ja minä annoin ajan kulua. Minut lähetettiin ulkomaille, -salaisuus säilyi jotensakin hyvin. Saadessani sinut tuli tunteeseeni -sinua kohtaan jotain hillittyä, jotain hempeämielisyyden halveksuntaa, -joka on minussa oleellista siitä ajasta saakka. Minä punnitsin kaikkea -sen todellisuuden mukaan; kaiken, mikä ei ollut ytimeen kuuluvaa, -heitin syrjään. Sinusta se on tuntunut kylmyydeltä, olet siitä -kärsinyt, mutta sitä saat kiittää, ettet nyt ole ajattelematon lapsi. -Maksaa vaivan tarttua itseensä kunnollisesti. - -Sieltä nouti minut mies, josta oli tuleva turvani. Kuten tiedät, olimme -vähän sukua, ja hän oli ennestään minuun kiintynyt. Enimmin pidin -hänestä, ei hänen ritarillisuutensa vuoksi, joka sekin silloisessa -tilassani oli arvokasta, vaan sentähden, että hän yksinkertaisesti -antoi kaiken olla sinään ja koetti elää elämäänsä iloisesti ja -turvallisesti. Niin rakensin tappioni pirstaleille itselleni sopivan -elinmuodon, vaikka siitä paljon puuttuikin. Ehkä olin liian suljettu, -liian päättäväinen; se kuuluu nyt luonteeseeni, ja minut saa käsittää -sen mukaan. Olen tämän puhunut siitä syystä, että näin sanomalehdistä -isäsi kuolleen vierailla mailla. Hän on elänyt yksin, tai ainakin -yksin kuollut, sillä en näe surevien nimiä ilmoituksessa. Hän lienee -ollut hyvin onneton, hän ei saanut juuri mitään aikaan, ei mikään ole -hänelle korvannut nuoruuden aikuista tappiota, ja se lienee ollut -hyvin katkeraa kantaa. Nyt ei minulla ollut oikeutta vaikenemisellani -ryöstää häneltä kaipuuta, jota hän ei koskaan saanut osakseen. Parin -vuoden kuluttua olisit saanut tiedon synnystäsi ja tahtonut mennä -häntä etsimään. Kuka tietää mitä siitä olisi lähtenyt! Nyt täytyy -hänen saada ainoa mahdollinen, lapsen, tuntemattoman varjomainen, -haparoiva unelmien kehä muiston varjon ympärillä. Mutta sinä et saa -siihen upottautua etkä paeta siihen, niinkuin sinun iässäsi voisi -olla houkuttelevaa. Älä rakenna haavemaailmaa tunteistasi, jotka -eivät ole terästyneet todellisuudessa. Siksi puhuin sinulle kaiken -niin perin pohjin, kuin on mahdollista lapselle puhua. Et saa unohtaa -piirteitä kertomuksestani, muodostella niitä toisiksi, tehdä vääryyttä -kummallekaan meistä. - -Tyttären kyyneleet herkesivät juoksemasta hänen vastatessaan. - --- Ei, sanoi hän, ymmärrän kaiken paremmin kuin luuletkaan -- ensi -kertaa hän itse sitä huomaamatta sinutteli äitiään. -- Minä näen kaiken. - -Mitä sinä näet, ajatteli äiti mennen hänen luokseen ja otti hänet -syliinsä, nyt kun kaikki oli sanottu. Lapsi heittäytyi hänen helmaansa -ja puhkesi taas itkuun, ja siinä he istuivat pimeän laskeutuessa. -Kirsti vaikeni lopulta ja jäi tuijottamaan kuvastimeen, jossa nyt -tuikki tummanharmaassa tähtiä. - -Mutta mitä hän tunsi ja näki, sitä eivät sanat kyenneet tulkitsemaan. - -Hänet valtasi hellyys poismennyttä häipyvää kohtaan, joka nyt -oli jätetty hänelle ikäänkuin suojeltavaksi ja lämmiteltäväksi; -kiitollisuus taas esti häntä eroamasta siitä, johon hän oli koko -sydämensä kaipuulla kiintynyt. Nyt oli hänen suhteensa äitiin -turvallinen, kuten hän aina oli toivonut. Mutta hänen tunteeseensa -sekoittui vielä paljon muutakin. Lapsen ylpeyttä, pelkoa ja houkutusta -katsoessaan aikuisten maailmaan. Ihmettelyä rakkautta kohtaan, josta -hän juuri oli kuullut niin surullisen tarinan. Hänestä se ei kuitenkaan -ollut kovaa. Keveän, punaisen verensä mielikuvituksella hän hahmotteli -sen olennot silmäinsä eteen ilmavina ja kauniina ja vaistomaisesti -tunsi hänkin olevansa luotu kerran nousemaan samaan ilmapiiriin ja -kokemaan sen korkeudet ja syvyydet. Hänessä eli raikas, uskalias, -rehellinen, vieno nuoruus unelmineen ja kuvitteluineen, tuo vuodenaika, -jolloin kevät vielä tuntuu vain ilmassa, ja ilma tuntuu olevan kaikki -kaikessa. - - - - -MINIA. - - -Kaupunki seisoi lujana ja ruskeana jyrkän kukkulansa huipulla; järein -tukipylväin sen muuri tallasi rinnettä, ja sen sisäpuolella ojensivat -korkeat talorivit holvikaaria kadun yli ikäänkuin ystävällisestä -avun ja tukemisen tarpeesta. Ne kurkistivat toisiinsa luottavaisesti -päähineittensä alta tyytyväisinä siitä, että joka päivä tuli -samanlaisena kuin edellinen oli mennyt, eivätkä vähääkään välittäneet -ulkopuolella olevasta maailmasta. - -Se muuten oli kaunista kylläkin. - -Penger penkereeltä laskeusivat oliivilehdot tasangolle hopeanharmaana -virtana, joka loisteli ja suhisi tuulessa. Niiden välillä osoittivat -teitten valkeat kiemurat ja silmukat maan alenemista, kunnes ne -sädemäisinä vihreillä kentillä kutistuivat kokoon. Siellä virtaileva -matalauomainen joki häikäisi aalloillaan ja kosteilla kivillään -heijastaen aurinkoa. Vasta kun se oli laajentunut niin, että taivas -mahtui sen kuvastimeen, saattoi nähdä, ettei se ollut pelkkää valoa, -vaan myöskin liikkuvaa, hehkuvaa vettä. Ympärillä oli sinertäviä vuoria. - -Vielä korkeammalle kuin kaupunki, erityisellä kalliolla sen -takana, kohosi linna nelikulmaisine torneineen ja sälöpiikkisine -rintavarustuksineen. Sieltä oli vielä laajempi näköala ympäristöön, -mutta taulun yksityiskohdat verhoutuivat loisteeseen ja kuuman ilman -aaltoiluun maan yläpuolella. Siellä sai olla yksin auringon ja tuulen -seurassa. - -Pitkäaikaisen rauhan kestäessä oli rakennus luovutettu eräälle -Lando-nimiselle miehelle. Hänellä oli siellä laaja tila oleskella -omaisineen, ja hän oli saanut istuttaa kenenkään vastaansanomatta -viiniköynnöksiä rinteille ja hedelmäpuita suojatuille pihoille. Vanha -linna seisoi siinä iäkkäänä, rehevyydessään punaiset kirsikat muurien -takaa pilkistävinä ja pitkät raskaat köynnökset polviin ulottuvina -muistuttaen Noakia elonkorjuussa, sellaisena kuin hän oli kuvattuna -eräässä kaupungin kirkossa Araratin uhrin ja Khamin kirouksen välillä. -Landon varsinaisena ammattina oli kuitenkin linnunpyynti, joka siihen -aikaan oli laajaperäinen ja tuottava toimi, sillä siihen ei kuulunut -ainoastaan ruuaksikelpaavien ja köyhän kansan häkkilintujen, vaan -myöskin ylhäisten kalleimman ylellisyyden, jahtilintujen pyydystys. -Hänellä oli vain yksi tytär, Erminia-niminen. - -Kun oli niin paljon vankeja vartioitavana, ei vieraita lapsia päästetty -linnaan; pikku Minia sai siis kasvaa yksinäisyydessä. Harvoin hän -joutui muurien ulkopuolelle, eikä hän tuntenut juuri muuta maailmaa -kuin linnut. Mutta ne hän tunsikin sitä paremmin ja piti niistä omalla -tavallaan. - -Se tapa oli kovanlainen, sillä tottumus oli tutustuttanut hänet lakiin, -joka oli voimassa niiden kuten muidenkin keskuudessa: voimakas heikon -herra, haukka varpusen, ihminen niiden kaikkien. Innolla hän oli apuna, -kun opetettiin petolintuja tarttumaan elävään saaliiseensa, ja hän -ajoi pensaikosta jäniksen niiden eteen. Hänen loistavissa silmissään -oli vain uteliaisuutta hänen katsellessaan, kuinka Lando teki sokeiksi -pienet laulajat, jotka säästettiin toisten turmioksi. Niiden silmäterät -puhkaistiin kuumennetulla rautalangalla, niin että tulivat maitomaisen -valkeiksi; sitten oli niiden laulu vielä hellittämättömämpää ja -kimeämpää, ikäänkuin ne sillä olisivat koettaneet nostaa pois -selittämättömän pimeyden. Niiden lauluun väsyi pikemmin kuin toisten. -Koko talven ne hyppivät rauhattomina puiden alla olevissa häkeissään. -Niiden hoitaminen oli Minian huolena, ja hän olisi mielellään suonut -niiden näyttävän iloisemmilta kuin ne olivat. Iloisuus oli muuten -niiden suurin lahja. - -Ne olivat ilman nopsia, lämminverisiä lapsia, pikaisia rakkauteen -niinkuin vihaankin, huikentelevaisia, arkoja ja hurjia. Tulisempina ja -nopeammin kuin muut ne elivät elämänsä, lepoa siinä tuskin olikaan. -Ne polttivat itsensä pelkästä olemisen riemusta. Niiden laulu oli -säkenöivää, liekehtivää ja se synnytti tulirenkaita sulautuessaan -väreilevään sineen. Niin, muutamat leikkivät pimeydessään, syventyneinä -ja intohimoisemme, uudelleen pitkän päivänsä riemun ja kaipuun, -satakielet kaikista kauneimmin. Tähdet paloivat silloin puitten -latvoissa, ja tulikärpäset loistivat tuolla alhaalla kuin yön oma -kuumeinen valonunelma. Muutamat vaelsivat ohi vain kevät- ja syysöinä. -Minia tunsi ajat ja saattoi aavistaa siivenlyönnit maatessaan -hereillä ja kuunnellessaan; jälkeenpäin hän joskus uneksi olevansa -niiden matkassa. Mutta Lando sai sokeilla houkuttelulinnuillaan monet -laskeutumaan kukkuloille, missä ne joutuivat verkkoihin. Silloin Minia -sai aamusilla nähdä mitä ne olivat ja kysellä mistä ne tulivat, mihin -menivät ja kuinka löysivät tiensä. Lando vastaili niukasti, ja tyttö -sai itse arvata ja aavistaa. Silloin tuntui maailma hänestä hyvin -suurelta ja ihmeelliseltä. - -Merkillisimmät tapahtumat sattuivat kuitenkin kesäisin, kun -petolintujen täyskasvuiset, muttei vielä lentokykyiset pojat otettiin -pesistä. Lando osti niitä muilta, mutta hänellä oli myös omat -verotuspaikkansa. Silloin hän teki pitkiä matkoja vuoristoon. Kun hän -tuli kotiin, tuntui vielä hänen vaatteissaan ja kengissään tallatun -ajuruohon ja mintun tuoksu, ja korissa olevista vangeista lähti pesässä -olleen mädänneen lihan ja mustien veritahrojen tympeä löyhkä. Siihen -sisältyi koko metsästyksen riemu ja hurjuus, vuorten auringonpaahteiset -aavikot, tuuli ja avaruus. - -Väliin sattui, että lintuvanhemmat seurasivat mukana kimeästi kirkuen -ja laskeutuivat pihalla olevan ryhmän likelle saadakseen pelottamalla -omansa takaisin. Väliin ne pysyttelivät koko päivän korkealla ilmassa, -kaareilevissa ympyröissä, terävä katse suunnattuna kaikkeen mikä -alhaalla liikkui. Silloin tuntui, kuin olisivat voitto ja voima -leijuneet yläpuolella, häikäisevässä auringonvalossa. - -Kun poikaset olivat harjoitetut valmiiksi, nimittäin ne, jotka -eivät olleet surreet itseään kuoliaaksi, myytiin ne, ja Minia -saattoi terävällä katseellaan nähdä niiden kohoavan korkealle, kun -metsästysseurue mutkitteli tasangolla. Saattoipa hänen korviinsa -kantautua ilohuutojakin ja torventörähdyksiä. Ne olivat ylväitä hetkiä. - -Lieneekö sitten Minia siihen määrään eläytynyt leikkitoveriensa -maailmaan, että se oli hänen olentoonsa painanut leimansa, vai -ympäristökö lienee vaikuttanut niin sielläkävijäin mieliin, että -kaikki, jotka näkivät hänet, hämmästyivät ensi silmäyksellä. - -Siinäpä on kallisarvoisin lintusi, Lando, sanoivat he hymyillen -leikinlaskulleen. Mitä sillä aiot tehdä? - -Isä silitti hänen päätään nopealla, hermostuneella liikkeellä, johon -oli ammatissaan tottunut. - -Saadaan nähdä, vastasi hän ylpeänä ja hämillään, saadaan nähdä, mitä -siitä tulee. Pois se ei ainakaan voi lentää. -- Mutta siltä juuri -näytti hänen pieni keveä olentonsa ja arat liikkeensä. - -Älä ole niin varma siitä, Lando, varoitettiin hymyillen yhäti. Kerran -tulee houkuttelija. - -Kauimmin säilyi heidän mielessään tytön katse. - -Se ei ollut rauhaton eikä arka, kuten olisi odottanut; suurena ja -loistavana se avautui katsojalle, ikäänkuin varmana siitä, ettei sen -omaan maailmaan voitu ylettää. Hänen silmänsä olivat yhtä kirkkaan -kuvastelevat ja koskemattomat kuin lintujen. Ne eivät koskaan -näyttäneet kyyneltyvän eivätkä saavan liiaksi valoa; ne joivat valoa -koko päivän väsymättä ja uneksimatta. Aurinko hehkui niissä pyöreänä -kipunana, yhtä kirkkaana ja saavuttamattomana kuin keskellä taivaan -korkeaa lakea. Vaikka hän ei hymyillyt eikä laulanutkaan, oli hän aina -iloinen ja kevyt, eikä aika tuntunut hänestä koskaan raskaalta. - -Yhtä hän pelkäsi: pimeyttä. - -Linnan alla oli käytäviä nelikulmion muodossa, ja niistä johti ovia -kellareihin. Näissä oli sodan aikaan säilytetty muonaa ja voiton -jälkeen ehkä vankejakin. Nyt ne olivat tyhjät, Landolla oli siellä vain -pieniä pöllöjä, jotka parhaiten siellä viihtyivät. - -Hän käytti niitä pyyntivälineenä; silloin tällöin toi hän ne -päivänvaloon asettaen ne liimasaittojen keskelle. Siinä ne pysyivät -liikkumattomina, kuin olisivat auringonsäteet sitoneet ne kiinni, -ja tirkistelivät ja räpyttelivät suurilla, viekkailla silmillään. -Ei voinut nähdä mitään hullunkurisempaa kuin niiden pyöreäpäiset, -kömpelöt ruumiit. Mutta pikkulinnut eivät käsittäneet sitä hauskuutta, -vaan tulivat kauhuihinsa nähdessään vilahdukseltakaan näitä pimeyden -julkeita, julmia ryöväreitä. Ne kutsuivat toisiaan kimeästi avukseen -ja tulivat joukoissa pilkkaamaan ja solvaamaan -- ja tarttuivat -liimasaittoihin. - -Kerran lähetettiin pikku Minia hakemaan pöllöjä. Hän kiiti pitkin -ahtaita käytäviä ja varoi hipaisemasta muurien kylmää salpietarijauhoa. -Hänestä tuntui, että valonsäde kuljetti häntä eteenpäin, ja hän koetti -astua himmeää, liehuvaa varjoaan muualle kuin jalkoihin. Jos hän käänsi -päätään, näki hän kuinka ovenaukko kävi pieneksi ja teräväksi kuin -avaimenreikä, josta auringonvalo tunkeutuu. Se muistutti paratiisin -pilkkua katsottuna helvetin ja kiirastulen mailta, niin kaukaiselta se -näytti, ja häntä karmi tätä ajatellessaan. Kun hän taas katsoi eteensä, -oli pimeys entistä mustempi, ja sen keskeltä säihkyi pari parin -vieressä pyöreitä, hurjia, vihreitä tulisilmiä. - -Silloin hän joutui suunniltaan säikähdyksestä, vaikka tiesi mitä ne -olivat. Pimeys oli tähän asti ollut hengetön, mutta nyt se näki ja eli -kauheana, vihamielisenä voimana, ja päivä oli saavuttamattoman kaukana. -Kesken kirkaisuaan hän tunsi sydämensä pysähtyvän, ja hän kaatui kuin -ammuttu lintu; jollei hän olisi pyörtynyt, olisi hän kuollut. Kun Lando -meni häntä hakemaan, löysi hän hänet aivan jäykkänä kivilattialta ja -vasta päivänvalossa hän sai virkoamaan pienen ruumiin. - -Siitä ajasta alkaen tyttö pelkäsi pimeyttä ja kaikkea mikä siihen -kuului. Hänen leikissään oli jotain kiihkeätä, ikäänkuin hän ei olisi -tahtonut menettää minuuttiakaan päivästä, ja hämärän tullen oli hän -niin väsynyt, että vaipui heti uneen aivan kuin pienet ystävänsäkin -piilottaessaan päänsä siiven alle. Samoin kuin nekin saattoi hän tulla -levottomaksi ilman huomattavaa syytä, tuulahduksesta, joka ennusti -uutta vuodenaikaa, uusia tapoja ja kaipuuta, pilvestä, joka kulki -auringon editse, typö tyhjästä. Mutta itse hän ei sitä ajatellut, ja -tuskin toisetkaan, ja hän varttui tuntien olevansa hyvin onnellinen. - -Kun hän tuli naimaikään, ryhtyi Lando heti valitsemaan hänelle miestä. -Hänen täytyi niin tehdä, vaikkakaan ei mielellään olisi tahtonut -hänestä luopua. Kosijoista ei ollut puutetta, sillä Landon asema oli -hyvä ja huhu tytön kauneudesta oli kulkenut hänen asuntonsa juurella -olevan pikkukaupungin ulkopuolellekin. Tähän kaupunkiin Lando kuitenkin -pysähtyi, ettei joutuisi kovin kauas tyttärestään. Hän valikoi vävyksi -nuoren Ubaldo-nimisen kauppiaan, joka oli hyvästä suvusta ja hyvän -näköinen. Nuoret liitettiin toisiinsa kädenlyönnillä, ja Baldo sai -luvan istua heidän luonaan niin usein kuin halusi tänä lyhyenä aikana -ennen häitä. - -Hän rakastui heti palavasti Miniaan eikä ollut iltaakaan poissa. -Hän tahtoi sanoa hänelle tuhansia seikkoja hänen kauneudestaan ja -kuinka hän ikävöi häntä omakseen, mutta ei saanut siihen tilaisuutta, -sillä he eivät koskaan olleet kahden. Lando puheli, ja koska hänen -sanavarastonsa tuli käytäntöön ainoastaan ostajien kanssa tekemisissä -ollessa, kiitteli hän nytkin jaloja lintujaan, kertoi kuinka oli -pyytänyt ne ja saanut viihtymään, kuinka kauniita ne olivat ja kuinka -paljon arvoiset. Baldo kuunteli, nyökkäsi ja myönteli, mutta hänestä -tuntui siltä, että oli aina kysymys Miniasta ja onnesta. Hänen silmänsä -hohtivat Miniaa kohden kilpaa leiskahtelevan tulen kanssa, hellinä, -nöyrästi jumaloiden, väliin hurjasti riemuissaan omistamisen toivossa. -Minia istui hiljaa ja vastasi harvoin hänen katseeseensa. Hän tiesi, -että ilmapiirinsä oli vaihtunut, mutta ei ymmärtänyt sitä uutta, joka -oli siihen tullut. Hän näytti yhtä koskemattomalta, yhtä mahdottomalta -vangita. - -Hääpäivänä, kun hänet oli puettu juhlakomeuteensa ennen vieraitten -tuloa, meni hän muurin ulkopuolella olevalle mäelle ja katseli -ympärilleen. Nyt vasta johtui hänelle mieleen, että hän tuli vaihtamaan -kotia, ja katsoessaan alas uutta kohti hän huomasi, kuinka toisenlainen -tuo pieni ruskea ja ahdas kaupunki oli kuin avaruus täällä ylhäällä. -Oli talvi, ja tuuli leyhähteli keveänä ja vapaana hänen päänsä -ympärillä. Ohuessa auringonvalossa kimalsivat korut hänen rinnallaan. -Oli suloista ja raikasta seisoa siellä. - -Tuolla alhaalla on ihmisillä niin ahdasta, hän ajatteli. He peittävät -toisensa rakennuksillaan ja varjoillaan. He katsovat toisiinsa aivan -kuin jokaisella olisi toiselta jotain odotettavana. Mitä heillä lienee -annettavaa, miksikä he niin kerjäävät ja houkuttelevat? Täällä on olo -tyyntä, ylevää, hyvää. - -Talviruoho satakaunoineen loisteli hienona ja valjuna, ja vaalea -kalkkimaa paistoi sen lävitse. Vaikka jalkain alla oleva maa oli lujaa, -ei tarvinnut kauaskaan katsoa, ennenkuin se näytti keveältä kuin -maidonvalkea ilma. Kaikki nousi keinumaan avaruuden heijastelevaan -valoon. - -Aivan Minian läheisyydessä luikerteli pitkä, viheriä käärme kivikasaa -kohti ja päästyään varmaan piilopaikkaansa nosti päätään ja katsoi -uteliaasti häntä. Se oli kaunis, vaaraton eläin, jalokivenhohtoinen -ja kirkassilmäinen. Sellaisessa valepuvussa esiintyvät haltiasatujen -ihmisille suopeat luonnonvoimat. Minia muisti tämän, ja yhtä -liikkumattomina he nyt silmäilivät toisiaan. - --- Sinun mielestäsi loistavat koruni kauniisti, sanoi Minia, -- siksi -et minua heti tuntenut. Sinun piti pysähtyä katsomaan, kuka se oli. -Katso nyt minua tarkkaan, sillä viimeisen kerran ehkä näet minut. -Minun täytyy lähteä täältä, en tiedä miksi tai mitä varten. Sinä jäät -tänne, sinä. Minua melkein kaduttaa, että tulin tänne karkoittamaan -sinut auringonpaisteesta, jossa niin mielelläsi kylvet saatuasi -palella pimeissä koloissa. Pian se tulee lämpimämmäksi ja sinä saat -vielä enemmän siitä nauttia. Sinun on hyvä olla, ja sinä iloitset koko -maan keralla. Mutta älä katsele minua niin viisastelevan viekkaasti. -Minä käyn onnea kohden, kuten minulle sanotaan. Ehkä minä vielä siitä -pidänkin. Nyt minua huudetaan, ole sinä rauhassa. Sinua ei kukaan -häiritse. - -Pian sen jälkeen kulki hymyilevä, kirjava hääsaattue polkua alas ja -katosi kaupunginportin varjoon. - -Mutta Minia rakastui heti rajattomasti mieheensä ja antautui -rakkaudelleen koko sillä hehkulla, joka paloi hänen kuumassa, herkässä -veressään. Voi sanoa, että hän putosi siihen kuin rajattomaan kuiluun. -Usein sattuu, että ne, jotka syöksyvät korkeudesta, kadottavat -tavallisen tajuntansa aikarajoituksineen. He tuntevat sen sijaan -kokonaisesti, ja samalla muuttuu heistä kaikki, mitä he ennen ovat -kokeneet, rikkaammaksi ja merkitsevämmäksi kuin he ovat osanneet -aavistaakaan, vieläpä kuolemakin, jonka he tiesivät odottavan tuolla -alhaalla, on heistä tyhjää epätodellisuutta ja valhetta. - -Siltä tuntui usein Miniasta, mutta hänelle oli nykyhetki niin -mittaamattoman suuri. - -Hän ei kaivannut entiseen elämäänsä, hän ei sitä edes muistanut. Baldo -oli hänen aurinkonsa, tuulensa ja avaruutensa, ja hän sulautui kaikkeen -tähän kokonaisemmin ja vapauttavammin kuin koskaan. Hän nautti ylpeänä -itsestään kuin uudesta maailmasta, jonka voi lahjoittaa pois kuin -kuningatar valtakuntansa. - -Kun Baldo joskus ei täyttänyt hänen ajatuksiaan, katsoi hän -kummastuen, mutta utelematta ympärilleen. Kaikki oli pientä, sekavaa, -vierasta; hän ei siitä mitään saanut. Ihmiset olivat rauhattomia -kuin häkkiin suljetut linnut; pieni levottomuus, pieni toivo ajeli -heitä sinne tänne. Jos he ilmaisivat iloaan, kuulosti se kirkuvalta -kuin houkuttelulintujen viserrys; pohjalla piili heikkous ja itku. -Hän näki myös paljon rumaa. Himokkaita katseita, jotka painuivat -maahan häpeästä tai kovettuivat julkeiksi, matelevaisuutta enemmän -omistavaa kohtaan, kateutta ja vihaa takanapäin, itaruutta poimittujen -murujen omistamisessa, kuiskauksia, naurua ja likaa. Sillävälin -ystävällisyyttä, joka puhui: olemmehan kaikki yhdenarvoisia, -lämmittäkäämme toisiamme kolkossa maailmassa, näyttäytykäämme hyviksi, -jollaisia meidän pitää olla! Saamme siitä kerran hyvää palkaksemme. -Ei kukaan seurannut luontoansa välittömästi ja vilkkaasti kuten nuo -pienet siivekkäät olennot, joita hän oli ymmärtänyt. Kaikki ne olivat -rehellisiä, olivatpa sitten heikkoja tai vahvoja. Hän katsoi kaikkea -ikäänkuin korkeudesta olematta siinä itse mukana. Mutta kun hän niin -vähän siitä välitti, ei hän ollut millänsäkään, hän vain hymyili -omalle onnelleen, siksi hänestä pidettiin ja hymyiltiin vastaan, niin -ettei hänen rauhansa häiriytynyt. Hänellä ei ollut paljoa tekemistä, -sillä muut pitivät huolta talosta. Aika ei kuitenkaan tuntunut hänestä -pitkältä, sillä hän oli tottunut lepäämään itsessään. Ja kun Baldo -tuli, oli elämä taas uutta ja suurta. - -Mutta Baldon onni oli toisenlaista, levottomampaa. Hänen olentonsa ei -ollut kokonainen niinkuin Minian. Vaikka tämä ei ollut sitä huomannut, -oli se kokoonpantu useista osista; siinä oli voimaa ja heikkoutta, -tervettä ja sairasta, itsekästä ja vienoa, se oli samanlainen kuin tuo -kansa, jota hän halveksi, ymmärtämättä sitä. Baldon sisimmässä oli -uinunut rinnakkain monta kieltä, ja kun ne heräsivät soimaan täysin -voimin, värähtivät kaikki yhdessä, etsien sointujaan. Ainoastaan -naiselle voi rakkaus olla kaikki kaikessa, sillä luonto itse on pitänyt -huolen siitä, että se lapsessa liittyy taas kokonaisuuden elämään. -Rinta, jonka kauneus näytti olevan vain hurmausta ja iloa varten, on -antava lämpöä ja ravintoa uikuttavalle avuttomuudelle. - -Mutta Baldon tunne Miniaa kohtaan sisälsi paitsi liekin hehkua myös sen -valoa. Ja valo tahtoo levitä, heijastaa ja taittua, antaa loistetta ja -kutoa yhteen. Mahdollisimman kauas tahtoo se säteillä, sen paratiisia -eivät mitkään muurit rajoita. Mutta missä ajatus on mukana, siellä ei -ole paratiisia. - -Niin väijyi ensi hetkestä elämän vakavuus ja vastuunalaisuus näitä -molempia, joiden intohimo oli puhkaissut sen alhaisuuden ja kylmyyden -kaihin, joka peittää useimpien katsetta. Minia ei huomannut siitä -mitään, mutta mies joutui mietiskelyn valtaan joka kerta kun lähti -hänen luotaan. - -Kuta syvemmäksi ja hellemmäksi hänen rakkautensa kävi, sitä enemmän -se tahtoi sulkea piiriinsä; kuta selvemmin hän tajusi yhden, sitä -laajemmalle tahtoi hänen ajatuksensa ulottua. Kaksi maailmaa piti saada -sopusointuun itsensä ja toistensa kanssa, sisäinen ja ulkonainen, -jotka molemmat olivat hämmentävän suuret ja molemmat niin monesta -kokoonpannut. Toisen suhteen ei kukaan voinut häntä auttaa. Ja se oli -hänen sielunsa polkuineen, joita hän ennen oli ajattelemattomasti -kulkenut, mutta joiden vierillä nyt aukeni huimaavia kuiluja; paljon -siinä oli valoisaa, mutta enemmän pimeää ja uhkaavaa. Toinen maailma -oli juuri näihin aikoihin tullut selvitetymmäksi ja tunnetummaksi -kuin koskaan ennen. Myrsky sitä huojutti, se paloi tulessa ja avasi -sisimpänsä. Fransiskus oli rakkaudessa omaksunut sen katkeran -tunnussanan; kun toiset olivat taistellen tavoittaneet rohkeutta -voidakseen kantaa kuormansa, oli hän ottanut kaiken, mikä oli raskasta, -syliinsä. Hän oli vihkiytynyt kärsimykseen, köyhyyteen, hätään ja -ylisti lakkaamatta morsiamensa ihanuutta. Nämä olivat ensimäisten -kerjäläismunkkien, "pienten veljesten", ensi innostuksen aikoja. - -Heitä oli kaikkialla; varjomaisen keveinä ja nopeina he kulkivat, -kuin leikkiin väsymättömät lapset. Muutamat puhuivat hymyillen, ja -sanat liehuivat iloisessa hurmiossa, kuin mehiläiset viinirypäleitten -ympärillä. Katsokaa meidän autuuttamme, he sanoivat, katsokaa, ei ole -olemassa mitään kovaa. Sitä oli vain sinun pelossasi ja ahtaudessasi. -Tuulet puhaltakaa, valot säteilkää! Pilven vaihteleva maailma on -meidän. Toiset ojensivat laihoja käsiään sanoen: antakaa, ja kun -lahja oli uponnut harmajaan pussiin, kuului heidän kiitoksensa -kaikessa nöyryydessään ihmeellisen jäähdyttävältä. Tuntui siltä, -kuin he olisivat sanoneet: näetkös se on poissa, se ei ollutkaan -mitään. Sinä ammennat tyhjyydestä tyhjää, käsiisi et saa mitään. Anna -itsesi! Rajoitus ei ole mitään, vaikka se niin luulee, Jumala vain -on olemassa. Hänen rakkaudessaan lakkaa kaikki muu, minä asustan jo -siinä. Samoin kuin tomu auringonsäteessä, liitelee minun olentoni -tuhka hänessä. Sinäkin olet hänessä, kun katselen sinua. Ja heidän -sisäänpäinkääntyneessä palavassa katseessaan hehkui hävityksen kauhu, -onni ja vapautus. - -Baldo oli ennen katsellut heitä kaikkia halveksivalla säälillä, kuten -viisaat ja hyödylliset ihmiset katselevat hulluja. Heidän maailmaansa -ei hänen omastaan ollut siltaa, eikä hän sitä halunnutkaan; almulla -hän oli irroittanut heidät ajatuksistaan. Mutta nyt, kun hän seisoi -Minian rinnalla ja antoi onnessaan kaksinkertaisesti, usein enemmänkin, -saattoi hänet vallata levottomuus. Hänen sokean, maallisen kaipuun -täyttämässä olennossaan oli jotain näkevää, joka kärsi. Nuo tuossa, -he olivat näkeviä, mutta eivät kärsineet harhaillessaan siteittä, -kodittomina, omistaen kaiken, olematta itse kenenkään omia. - -Mutta Minia heitti lahjat heille, niinkuin heitetään kiviä veteen. -Nälkä se luo hourion heidän silmiinsä, hän sanoi. He tuijottavat kuin -nuoret haukat, joilta verho on poistettu, sitten kun ne on kauan -pidetty ruuatta pimeässä, jotta kesyttyisivät. Mutta noilla ei ole -siipiä, eivät he ulotu jalkoihinikaan. - -Baldo ei voinut lausua hänelle mitä ajatteli, hän ei voinut edes -selvästi ajatella. Hän liitti yhteen välähdyksen sieltä, toisen täältä -ja odotti, että kaikki kerran tulisi heille molemmille valoisaksi ja -helpoksi käsittää. Sillävälin eli hän kaksinaiselämää, hymyilevänä -ja unohtavana Minian kanssa, yhä uneksuvampana ja mietteliäämpänä -erillään ollessaan. Mikä hänessä oli hentoa, se tuli hennommaksi ja -aremmaksi, ja onnenkin kosketus teki sille kipeää, mutta ajatus kasvoi -voimakkaammaksi ja järkkymättömämmäksi. Hänessä kokoontuivat kaikki -sisäiset voimat keskinäiseen taisteluun. - -Kerran täytyi hänen lähteä erääseen toiseen kaupunkiin kauppamatkalle. -Hänellä oli kallisarvoinen satulalasti itämaisia juhlapukuja, silkkejä -ja harsoja, taidokkaasti valmistettuja, tiukupäisiä lakkeja, pieniä -pulloja, täynnä hyvänhajuista nestettä, sekä muutamia taorbeja ja -luuttuja. Kaikki oli sellaista, mitä rikkailla ja huolettomilla -ihmisillä oli tapana ostaa häihin ja juhliin, se oli olemassa -vain ihailtavaksi, kadehdittavaksi, loistaakseen, tuoksuakseen ja -helistäkseen. Baldo tunsikin itsensä rikkaaksi ja hilpeäksi kulkiessaan -hämärässä vuoria kohti, jäljessään palvelija ja molempien ratsastajien -välillä kuormamuuli turvallisena ja rauhallisena. Minia oli ollut -hyvin suruissaan ensimäisestä erosta, mutta oli hillinnyt itsensä -hyvin eikä ollut antanut huomata, kuinka kaikki tuntui hänestä ilman -Baldoa tyhjältä ja käsittämättömältä. Itse tämä ei tiennyt, matkako -vai pikainen paluu tuotti hänelle suuremman huvin. Aamuaurinko kohosi -kirkkaana ja suurena, vapaana autereista vuorten sinisille huipuille, -tuuli puhalteli tavallista pikaisempana leikitellen pistävässä, -mutta keveässä aamuhelteessä; illalla laskeusi viileys nopeasti ja -hiljaisesti maahan, niinkuin rauha nukkuvan lapsen yli. Joskus saattoi -matkata pitkän aikaa ilman muuta viittaa kuin tähtihohteen valaisemat -tiet; väsymyskin tuntui silloin keveältä herpaukselta, ja ajatukset -jäivät puoleksi tajuttuina taaksepäin niinkuin hiljaisten aaltojen -lipinä öisellä purjehduksella. Oli ihanaa ja vapaata kulkea näin. - -Kun Baldo saapui perille, ei hänen tavaroillaan ollutkaan niin suurta -menekkiä, kuin hän oli toivonut. Kaupungissa vallitsi levottomuus, -vallanpitäjät olivat herättäneet vihaa, ja nyt valmistuttiin -hiljaisuudessa taisteluun heidän mielivaltaansa vastaan. Ei kukaan -ajatellut juhlia, kaikki nyökäyttivät hänelle synkästi päätään, -kuin olisivat sillä sanoneet: Mene Jumalan nimessä! Laittau pois -rihkaminesi! Sinulla olisi pitänyt olla arvokkaampaa ja kestävämpää -tavaraa. Täällä taistellaan kohta elämästä, vieläpä enemmästäkin, -oikeudesta. - -Kyyhkyset parveilivat kirkontorneissa olevien pesiensä ympärillä, -ikäänkuin olisivat jo aavistaneet, kuinka kumean hurjasti malmi oli -laulava silloin kun karkeat kädet vaalenevat nuorasta tempoessaan. -Varjot peittivät kujia ja porttiholveja raskaina kuin ukkospilvet, -jotka ovat pakahtumaisillaan terävän valkeiksi välähdyksiksi. -Sepät seisoivat alastomina pajoissaan myöhäiseen yöhön takoen -hehkuvanpunaista rautaa. - -Baldo kiiruhti edelleen. Hän ei enää tuntenut itseään niin rikkaaksi ja -onnelliseksi. - -Hän tuli toiseen maahan. Siellä oli kulku tukalaa ja raskasta. Keväällä -ei ollut satanut; kaikki oli nyt helteen polttamaa. Aurinko nousi ja -laski tiilenpunaisessa tomussa, taivaan tummenevasta sinestä näytti -valo purkavan liekehtiviä kipunoita. Jokien kuivat uomat hohtivat -halkeillutta maatakin keltaisempina, puista oli käden ulottuvista -karsittu lehdet karjanrehuksi, ja nyt ne törröttivät paljaina kuin -rankaisevat vitsat. Muutamissa kiipeili vielä mustia olentoja, jotka -panivat henkensä alttiiksi viimeisestä vihreästä, toisissa riippui -ruumiita korppien ja variksien ympäröiminä, sillä hätä oli aiheuttanut -rikoksia, ja mikä tahansa, joka kannatti ihmisen painon, sai käydä -hirsipuusta. Ilma oli inhottavan löyhkän myrkyttämää. Vanhemmat -kulkivat kerjuulla, ja kun eivät saaneet mitään ilmaiseksi, möivät he -lapsensa ostajien mielitekojen ja paheen orjiksi pelastaakseen edes -heidän henkensä ja saamillaan rahoilla ylläpitääkseen jäljellä olevia. - -Baldo antoi kaiken, mitä hänellä oli, ja osti lisää, milloin sai. Pian -loppuivat varat, eikä kukaan huolinut hänen kauppatavarastaan. Hän ei -voinut palata takaisin, vaikka olisi tahtonutkin; hänen täytyi kulkea -eteenpäin mahdollisimman joutuisasti, vaikka hän nyt yhä suurenevalla -tuskalla ikävöi rauhaan, onneen ja Minian luo. Hän kovettui kaikesta -kurjuudesta, mitä näki, ja hän koetti terottaa välinpitämättömyydestä -itselleen puolustusasetta, mutta kun hän tunsi, kuinka hyvin se -onnistui ja kuinka sydämen ympärille muodostui kova kerros kuin -kuollut maa, heräsi hänen levottomuutensa. Jotakin hehkui ja paloi -hänen sisimmässään; hän rupesi pelkäämään mitä siitä kehkeytyisi. -Kalpeana, vaieten hän ratsasti epätoivon rohkeudella ja kohotti -keppiään uhkaavasti, jos joku tahtoi häntä pidättää valituksellaan, -mutta hänen katseensa oli sitäkin pelottavampi. Se oli avuton ja kauhea -kuin eläimen, jota on ahdistettu äärimmilleen ja pakotettu taisteluun -vastoin sen luontoa. - -Hän tuli yhä kurjempiin seutuihin. Merenrantamaihin, joitten -rämeistä levisi tauteja ihmisten mustuneeseen vereen. Merirosvot -olivat ensin käyneet siellä ryöstämässä ja jättäneet jälkeensä -ruttoa ja pitaalitautia. Nyt se oli nopeasti puhjennut kauheaan -kukkaansa. Ne, joilla oli vielä terveyttä ja omaisuutta, liittyivät -yhteen ja suojelivat asein itseään. He olivat sytyttäneet tuleen -sairasten asunnot ja ajaneet heidät suolalammikoille ja ruoikkoihin. -Tukahduttavassa auringonpaisteessa lepattivat liekit verenpunaisina ja -hupenivat vähitellen avaruuteen. Oli kuin olisi hävityksen outo voima -suorastaan muuttanut kiinteät esineet mustaksi savuksi ja kierteleväksi -ilmaksi. Kauempana loisteli meri tummansinisenä, metallimaisena -purppurahohtein, ja välkkyvästä suolahiekasta nousi harhanäkyjä, jotka -kertoivat kaukaisista oudoista ihmemaista. - -Baldoakaan ei tahdottu ottaa vastaan, sillä pelättiin hänen tuovan -tartuntaa tullessaan; naurettiin vain hänen asialleen. Mene matkoihisi -koristuksinesi ja huveinesi, sanottiin, täällä ne eivät ole paikallaan. - -Mutta sairaat kulkurit saarsivat hänet kuin kärpäset haavan. He olivat -inhottavan näköisiä päivänvalossa. Muutamat värisivät helteessäkin -vilusta, silmät pyörivät mustissa kuopissaan, suonet riippuivat -käsivarren luissa kuin höllät nuorat. Kuumehourion kauhut ahdistivat -heitä vielä, he pälyilivät taakseen, kuin jotain raskasta olisi aina -ollut heidän päälleen kaatumassa, ja itkivät kauhuissaan. Toisilla -oli vertavuotavassa, halkeilleessa ihossaan kuin kuivuneen saven -jättämiä vaaleansinisiä pilkkuja; niistä paikoin kuolema heitä jäyti. -Väliin oli surma painanut koko kasvot suuhunsa ja heittänyt ne -luotaan muodottomana kasana; ne muistuttivat mätänevän eläimen kalloa -kammottavan valkeine, loistavine hampaineen. Niiden silmämunat olivat -kuin pilaantuneen munanvalkuaisen ympäröimät, muutamilta oli valo -iäksi sammunut. He puistelivat varoittaen kalistimiaan ja ojentelivat -puumaljojaan, mutta kukaan ei heitä enää pelännyt eikä säälinyt. Ei -kellään ollut antamistakaan, oli kuin koko maailma olisi pitaalin -saastuttamana kohottanut kerjäävää kättänsä kohti tyhjää avaruutta. -Mutta pitaaliset makasivat tien varsilla pöhöttyneine, mustansinisine -ruumiineen ja sadattelivat elämäänsä, joka paloi heissä vain -sammumattomana janonliekkinä. - -Antakaa, he huusivat tai uikuttivat, antakaa! Eivät he enää tienneet -itsekään mitä pyysivät. Kaikki, mitä ihmiskäsi voi saada ja lahjoittaa, -ei olisi voinut lievittää heidän hätäänsä, yhtä vähän kuin se olisi -voinut sammuttaa maan sisässä palavaa tulta. - -Silloin Baldo raastoi esiin säästetyt aarteensa sirotellen ja heitellen -ne ihmisjoukkoon. Hän ei tehnyt sitä hyväntahtoisuudesta, hän tahtoi -vain päästä niistä erilleen kuin vihattavasta tyhmyydestä. Kun kaikki -oli lopussa, katseli hän ympärilleen; siinä kaikki, mitä minulla on -antaa! Ja hän ajatteli hyödyttömän häpeän valtaamana, mutta kuitenkin -vapautuneena: Nyt voin palata kotiin Minian luo! Siellä voin unohtaa, -siellä voin taas olla onnellinen, siellä voin olla vielä hyvä. Ensin -täytyy pitää huolta itsestään ja omista asioistaan ja sitten vasta -uhrata voimiaan riittämän mukaan muille. - -Mutta hän sai nähdä näyn, joka ennenkuulumattomalla voimalla hänet -valtasi; hän ei voinut siitä irtautua. - -Vilutautiset kietoivat kuihtuneiden jäsentensä ympärille hänen harsonsa -ja silkinkappaleensa ja värisivät koristuksissaan, joiden kiilto -ja vaaleat kukkasvärit säteilivät päivänpaisteessa. Se loi heidän -kasvoilleen vielä aavemaisemman kalpeuden, suu vääntyi lapsellisen -ihmettelevään, avuttoman hassahtavaan nauruun, hampaat kalisivat -suussa, ja horkka helisytti myssyjen tiukuja. Pitaaliset heittivät -luotaan kalistimensa ja särkivät maljoihinsa ihomaali- ja voidetölkit. -He maistelivat siitä sylkien sen taas suustaan, voivottivat ja -kiroilivat antajaa. Sitten he huomasivat, että se teki ihon pehmeäksi, -ja rupesivat sillä itseään voitelemaan, öljy valui pisaroiden heidän -verisistä silmäkuopistaan, poskien saasta peittyi heleihin ruusuihin, -sula rasva paistoi inhottavan näköisenä visvasta ja haavoista. Muutamat -olivat ottaneet soittokoneita ja hypistelivät sormiensa tyngillä -hopealla ja helmiäisellä silattua puuta, he näppäilivät kieliä tuskasta -vavahtaen, mutta sointu houkutteli heitä koettamaan uudestaan. Sokeat -olivat jääneet ilman, he kuuntelivat ääniä ja itkivät. Siinä saattoi -ilmetä katkeruutta, sillä he ymmärsivät, että jotakin oli kulkenut -heidän tyhjäin kättensä ohi, mutta se voi myös aiheutua entisten -aikojen muistoista. Mutta Baldosta tuntui, kuin kaikki soitto, mitä hän -elämässään oli kuullut, nyt vasta esiintyisi oikeassa muodossaan näissä -kärsimyksen soittamissa heikoissa, nyyhkyttävissä äänissä. Kaikki -olikin vain surua, kauhua ja pimeässä haparoimista; kaikki leikki ja -loisto oli valhetta ja pahaa; tyhjänä ja kammottavana näki hän nyt -syövyttävässä valossa sen oikean karvan. - -Äänet ympäröivät taas hänet: - -Meitä palelee, vaikka olet puettanut meidät juhlapukuun. Haavojamme -kirvelee ihomaali. Sinun soitintesi valitus herättää meidän tuskamme. -Oma kalistimemme sopii paremmin tanssiamme säestämään. Meidän on nälkä, -me janoomme, anna meille jotain! - -Silloin Baldo kumartui äkkiä maahan hurmion valtaamana, otti molemmin -käsin valkeata hiekkaa tieltä ja sirotti sitä hiuksiinsa. Sitten hän -jäi seisomaan kädet ojennettuina sinistä, sädehtivää taivasta kohden. -Nyt olen kuten tekin, sanoi hän, tomu tomussa. Minulla ei ole mitään. -Olen vihkinyt iloni sille, jolle se kuuluu, nyt luovun siitä tässä. -Samoin luopukaa tekin kaikesta, mitä olette saaneet! Ei se kelpaa -mihinkään. Nyt tunnen itseni niin kevyeksi. Rakastan teitä kaikkia. -Nyt en pelkää mitään. Koettakaamme, emmekö voi avartaa ja kirkastaa -kärsimyksemme maailmaa paljoa suuremmaksi kuin tuo on, jota taivaan -kova, ahdas laki painaa. Kaikki, mitä se sisältää, on rajoitettua, -himoavaa, se etsii omaansa, raatelee ja on raadeltu, tappaa ja tulee -tapetuksi. Se ei käsitä, että sama veri virtaa kaikkien suonissa. Nyt -putoaa peite silmiltäni, nyt minua palelee teidän vilunne, nyt teidän -haavanne minussa kirvelevät. Mutta nyt, kun otan tuskan omakseni, -nousen samalla sen voiman siiville, joka minun tuskaani on kantanut -kautta aikojen. Olemukseni harhasta olen vapautunut, olen valveutunut -unesta ja päässyt kauhusta. Olen vapaa. Tulkaa luokseni, niin tulette -tekin vapaiksi. - -Sairasraukat kuuntelivat hämmästyneinä, ja heidän väsähtäneet aivonsa -ponnistivat turhaan ymmärrystään, mutta hänen äänensä syvyys ja sointu -veti heitä puoleensa. He ryömivät hänen luokseen ja suutelivat hänen -vaatteittensa liepeitä. - -Mielellämme seuraamme sinua, sillä sinä valaiset pimeyttämme. Etkö -sanonut meitä rakastavasi? Kuinka voit niin sanoa? Sano se uudestaan, -se lämmittää. Jos me vain uskaltaisimme, sanoisimme mekin. Mutta tue -sinä meitä, me emme jaksa. - -Baldo vuodatti heille uuden, kummallisen huumaavan tunteensa itkien ja -epäröimättä hyväilevin sanoin. - -Niin olkoon, sanoi hän. Kuulkaa nyt, mitä meidän on tehtävä. Se, joka -on nääntymäisillään taakkansa alle, ottakoon lisää kannettavakseen, -niin me kaikki häntä siinä autamme. Me hautaamme kuolleet ja vartioimme -taintuneita, me haemme suojaa ja kokoamme luoksemme kaikki harhailevat. -Nuo terveet raukat, jotka niin raukkamaisesti ovat sulkeutuneet sisään -peloissaan ja kovasydämisyydessään, heidät me herätämme ja pelastamme. -Tästä tulee uusi maa, eikä kukaan saa jäädä helvetinkaltaiseen -sokeuteensa. Kärsimyksen, ainoan tosiolevaisen pohjalle me asetumme -veljinä asumaan, ei mikään meitä pelota, meidän katseemme tyyntää ja -avartaa kaiken. Ja kuolema on meistä rauhallisin ja suloisin kaikesta, -sillä kun siihen avoimin silmin vaivumme, tuntuu meistä kuin meri -silenisi myrskyn tauottua. Aallot, jotka luulivat olevansa jotain -itsessään ja haluissaan, laskeutuvat suloiseen lepoon syvyydessä. - -Ja sitten? Autuusko, ikuinen onniko? - -Hän katsoi kysyviin käsittämättömästi hymyillen. Sen jätämme Jumalan -huomaan, hän vastasi. Kuka mittaa sanoin hänen ajatuksensa? Älkäämme -antako saman tulen syttyä meihin ylhäältä, jota me sammutamme alhaalta. -Pysykäämme siinä, minkä ymmärrämme, tuskassa ja voimassa, joka sen -voittaa. Se tulee Jumalasta, mutta mikä sen yli käy, sitä emme täällä -voi käsittää. Rakastakaamme ja auttakaamme aina toisiamme. Alkakaamme -heti, sillä hätämme on suuri. - -Niinkuin öinen vaeltaja vaipuu nääntyneenä maahan ajatellen: En jaksa -enempää. Minne menen? Vaikka tien löytäisinkin, en jaksaisi enää -liikauttaa jalkaanikaan -- näkee äkkiä valontuikkeen jostain asunnosta -sattuvan silmäänsä ja aivoihinsa, kuin se olisi sisältäpäin syttynyt, -ja syöksyy pystyyn sanoen: nyt minun täytyy päästä eteenpäin, maksoi -mitä maksoi, viimeisillä voimillanikin, samoin kävi Baldoa ympäröivän -joukon, kun se heräsi lamaannuksestaan. Kun huoneisiinsa sulkeutuneet -terveet ihmiset näkivät ulkopuolella vallitsevan järjestyksen ja -rohkeuden hurjan, avuttoman epätoivon asemesta, häpesivät he heikkoa -kovuuttaan, joka oli vain pahentanut onnettomuutta. Sekasorto järjestyi -inhimilliseksi elämäksi, joka kyllä vielä oli raskasta ja vaarallista, -mutta jota kannatti varma vakaumus siitä, että oli saatu pelastetuksi -elämääkin kalliimpi. - -Baldo lähetti palvelijansa kotiin, mutta ilman minkäänlaista -tervehdyssanaa. Hänen piti vain kertoa mitä oli nähnyt. Itse hän -lupasi saapua jäljestäpäin niin pian kuin voi. Nyt ei ollut Miniaa -ajatteleminenkaan. Hän oli niin kaukana, kuin olisi kuulunut kokonaan -toiseen maailmaan. - -Kun Minia sai kuulla mitä oli tapahtunut, tuntui se hänestä tyhjältä -puheelta. Hän ei voinut muuta saada eläväksi mielessään kuin Baldon -olennon, kaikki muu haihtui olemattomiin. Hän kaipasi niin, että -teki kipeää, ja hänen sydämensä sykähti ilosta, kun hän ajatteli -kohtaamista. Hän tulee pian ja selittää kaiken, ajatteli hän, ei hänen -tarvitse selittää mitään. Hän tulee vain, ja silloin kaikki muu lakkaa -olemasta. Mitäpä menneisyydestä silloin kun onnenhetki on käsissä. - -Vihdoin hän tuli. - -Minia tunsi sen itsessään ja juoksi portaita alas ilonloisteen -ja hurmauksen kantamana; ilokyyneleet pyörtelivät hänen otsansa -alla, ja kiharat liehuivat kuin tuulessa. Hän kuuli hämmästyneitä -kysymyksiä, valittelevia ääniä ja hiljaisuuden, joka pysäytti hiljaisen -liukumisensa ja tuli huomattavaksi. Mitä se merkitsee, hän ajatteli, -tyhjiä, mitä lienee! Hänhän on täällä! - -Baldo ei ollut tullut sisään, Minia sai kohdata hänet portilla niinkuin -oli aikonutkin. Muut väistyivät syrjään antaen hänelle tietä. Hän -heittäysi eteenpäin kyynelten sokaisemana, hän olisi voinut loukata -itsensä, jos olisi kaatunut portaille, mutta hänhän tiesi, että Baldo -ottaa hänet vastaan. - -Sen hän tekikin, mutta hänen otteensa tarttui Minian olkapäihin -nostavana, loitontavana. Tämä tunsi olevansa kuin pieni lapsi, jota -pidetään paikallaan toruttaessa, että oikein hyvin kuulisi ja tajuaisi -heikkoutensa. Hän riippui jäykkänä kuin nukke, ja hänen jalkansa -tapailivat hitaasti maata. Pari kyyneltä oli vierähtänyt poskelle, -mutta toiset pysäytti säikähdys, ja hän näki avoimin silmin Baldon -kerjäläispuvussa, pussi sivullaan! Vieläkin kummempaa, Baldon silmät, -joissa sääli ja tuska jähmettyivät ja syvenivät pohjalla vallitsevaan -ankaraan tyyneyteen. - --- Puhuttele nyt Miniaa ja sano hänellekin sama, mitä olet sanonut, -kehottivat hänen äitinsä ja omaisensa. Meistä se tuntuu mahdottomalta -ja sinusta itsestäsikin se siltä tuntunee valitsemasi vaimon edessä. -Me menemme pois, huone jää tyhjäksi teille. Puhukaa sitten asianne -selväksi! - -He poistuivat jo puolittain rauhoittuneina ja toivehikkaina. - -Minia astui askeleen portille päin. Hän ei tahdo minua syleillä täällä -kaikkien nähden, ajatteli hän. Miksi ei, mitä hänelle lienee tapahtunut? - --- Tulehan sitten, sanoi hän arasti hymyillen. Mutta hän seisoi -liikkumatonna katsellen häntä ja kaikkea ympärillään olevaa kuin -jotain ennen elettyä, jonka hän nyt vasta muisti ja oikein ymmärsi. -Aurinko helotti heidän päänsä päällä, ja kuin unessa eivät he nähneet -varjojaan. Aika tuntui aineelta hiljaisessa, terävässä valossa. - --- En tule sisään, vastasi Baldo, en tullut sitä varten. Tahdon vain -tietää, voitko sinä ymmärtää. Tahdoin katsoa silmiisi. - --- Mitäpä niissä muuta nähnet kuin rakkautta, Baldo? Mikä sen olisi -muuttanut? Mitä minä huolin kaikesta muusta! - --- Niin juuri! Onni niissä hehkuu, ikuinen nälkä. Sinun katseesi imee -alituisesti kipunavirtaa sisäänsä. _Minä_, se sanoo, _minä_, vaikka -kaikki muu hukkuisi. - --- Et lue oikein, Baldo, niistä pitäisi vielä näkyä kyyneliä. _Sinä_, -sanovat ne, _vain sinä!_ - --- Sitä myöskin. Se on yhdentekevää, sillä seuraava ajatus on: _minun!_ -Se sana karkoittaa totuuden. Saat kuulla miksi. - -Ja hän kertoi kiivaalla vakaumuksella, joka vähitellen hiltiytyi ja -jähmettyi, kuinka suuri varmuus oli yllättänyt hänet. Kuinka hän oli -sukeltanut tuskan pohjaan ja sieltä löytänyt sen ilman, jota voi tyynnä -hengittää ja jossa voi nähdä ja ymmärtää kaiken. Kuinka hänelle oli -suotu voimaa tehdä niin, murtamalla kaikkien olemuksia ympäröivät -muurit. Kuinka hän palajaa sinne tarvittaessa, vaikka minne, jos niin -sattui, sillä kaikkialla oli samanlaista; sama tauti hehkui tuhan alla -tai paloi korkeana lieskana. - -Minia näki hänen sielunsa pohjaan ja vapisi kuin ennen lapsuudessaan -yön kauhussa, mutta hän taisteli pelkoaan vastaan rakkautensa tähden ja -arvasi enemmän kuin kuunteli sanoja. Hän on itse sairas, ajatteli hän. -Kuinka hän voi sellaisena elää? Ja missä on hänen maailmassaan minulle -kuuluva paikka? - --- Rakastaa kaikkea, sanot, vaikka katseesi on tuollainen! Se pettää -sinua itseäsi. Sinä vain suret kaikkien kanssa. Siitä ei mikään voi -elää. Vai kuljeksitko ympäri kuin nuo toisetkin pusseineen, saarnaten -ikuisesta autuudesta, johon täytyy kerjäämällä ja paastoamalla päästä? -Minä en kerjää, mutta odotan sinua. Sillä sinun täytyy tulla takaisin. -Baldo katsoi häneen tutkivasti. -- Arvasit oikein, sanoi hän, että -minun innostukseni paloi nopeasti loppuun. Sen piti kai niin käymän, -se lie ollut viimeinen harha. Yhdellä kertaa ei voi minästään luopua. -Se teki sen minulle kuitenkin helpoksi. Nyt minusta tuntuu ihmeeltä, -että niin voin tehdä, ja joskus minä kaipaan... Kuljen kuin varjojen -parissa, minä näen niiden lävitse, ja ne häipyvät ilmaan. Teko on -minusta kaukana, tahdon vain olla katseena. Kun sääli korottaa minussa -ääntään, silloin tiedän vielä olevani olemassa. Mutta totuudessa pysyn, -maan omalla läksyllä tahdon maan vapauttaa. En ota vastaan apua, sillä -ratkaisun hetkenä olin kauneimman todellisuuden ympäröimänä. Kuljen -yksin tietäni, muut saavat kulkea omaansa omantuntonsa mukaisesti. -Mutta sinun ei pidä odottaa minua, Minia, sillä me olemme kauimpana -toisistamme. Poluilta, joita olen kulkenut, ei kukaan voi kääntyä -takaisin. Sinäkin voit niitä kulkea, et minua tavoittaaksesi, vaan -tullaksesi vapaaksi. - -Miniaa ei koskaan ollut niin jäätänyt kuin nämä sanat kuullessaan, -ja hänen olemuksensa nousi kapinaan niitä vastaan ylevämpänä ja -horjumattomampana itsepuolustuksessaan kuin koskaan. - --- Täytyy myöntää, vastasi hän katkerasti, että sinä houkuttelet -ihanuuteen ja kauneuteen. Sukeltaa ja piiloutua toisten kärsimyksiin, -tukehtua niihin uskaltamatta nostaa päätään! Mitä minuun kuuluu kaikki, -mikä on outoa? Olet pitänyt huolta siitä, ettei minulta surua puutu, -sen saan kantaa. Onpa vielä voimaa jäämäänkin, ja siihen saat turvautua -tuhlattuasi omasi almuihin. Silloin saat sen takaisin ja tulet taas -terveeksi. Ja vielä saat jotain tietää. - -Tässä hänet petti hänen lujuutensa, kun hän ajatteli, kuinka -erilaiseksi hän oli ajatellut tämän tunnustuksen, ja koko hänen -naisellinen heikkoutensa vapisi äänessä. - --- En enää odota yksin. Pian tulen äidiksi. - -Baldon valtasi niin välitön ja syvä tunne, että sydämen ääni sai -kaiken muun vaikenemaan. Hän ei tiennyt, oliko se rakkautta taas, vai -sääliäkö, joka oli läheisempi ja suurempi kuin mikään muu. Baldo juoksi -hänen luokseen syleillen häntä. Minian pää vaipui hänen olkapäälleen, -ja hän laski sille kätensä vapisevin, suojelevin liikkein. - -Minian kyyneleet virtasivat hillittöminä onnen ja surun vaiheilla. -Meidän lapsemme, nyyhki hän, sinun ja minun, sinun ja minun! Se -selvittää kerran kaiken. - -Mutta silloin palasi taas ajatus terävänä Baldon katseeseen. Tämä oli -viimeinen kiusaus ja ansa, viimeinen haava. Menneisyys ojensi taas -kahlettaan; tulevaisuus oli valmis takomaan sen entistä lujemmaksi ja -raskaammaksi. Hän vapautti itsensä siitä, kovasti ja nopeasti. - --- Voi elämää, sanoi hän, uusi halu, uusi palo, uusi suru! Se -pujottautuu hiipien kaikkeen, mikä meidän olemuksessamme on vienointa -ja lämpimintä, se hyväilee sitä rohkaisten ja hellästi. Mutta sille, -joka osaa havaita, näyttäytyy sen ydinkohta jo alusta. Sairaus, -kuvottava, kauhistava paino, taakka, joka suurenee. Voi sinua, joka -synnytät! Sinä saat sen kestää, sinä, joka kuulut elämälle. Olen -kääntynyt siitä pois, olen siitä irtautunut, nyt on myöhäistä minua -enää kiinnittää. - -Minia näki vaieten hänen menevän; koko hänen olentonsa oli lamautunut, -ja hänestä tuntui, että hän kuolisi avuttomuudentuntoonsa, -auringonsäteitten säihkyviin kipunoihin. Mutta juuri siitä syystä, että -hän ei ymmärtänyt Baldoa, vaan kaikki tuntui hänestä mielettömältä, -sai hän rohkeutensa takaisin. Mitä voi tuollainen sairas kuvittelu -hänen rakkautensa lämpimälle, punaiselle virralle? Eikö se kerran -pääse voitolle? Aivan varmaan, hän ei saanut epäillä. Hänen piti vain -keskittyä lujemmaksi ja uhkamielisemmäksi, puolustaa omaansa eikä -vaipua alas! Niin he erosivat, niin kauas toisistaan kuin ihmissydämen -äärettömyydessä on tilaa. - -Minian aika kävi raskaaksi ja pitkäksi, vaikka hän pysytteli -voimakkaana muistoissaan ja toivossaan. Kaikki hänen toivonsa -kokoontuikin yhä varmemmin odotettuun lapseen, se liittyi tähän -kasvavaan elämään, ja hän laski kärsimättömänä päiviä, jotka toivat -vapautuksen hetkeä lähemmäksi. - -Eräänä yönä ei hän enää voinut pysyä huoneessaan, vaan hiipi pitkin -hiljaisia katuja portille, joka johti hänen lapsuudenkotiinsa. -Eräs vahdeista oli jalkeilla ja päästi hänet sisäpuolelle, mutta -sitten hän malttoi mielensä ajatellen, että näyttäisi kurjalta ja -surkuteltavalta, jos hän tähän aikaan säikäyttäisi omaisensa hereille. -Hän päätti odottaa kukkulalla, kunnes päivä koittaisi. Aamuhämärä -odotteli pehmeänharmaana päivän nousua, tuuli rupesi puhaltamaan hiljaa -henkäillen, aivan kuin pimeyskin olisi haparoinut kirkastustaan kohden. -Oli suloista kulkea siellä levottomuudessaan. - -Äkkiä hän kuuli kummallisen äänen. Se oli sointuva ja helähtelevä, -mutta hyvin heikko; oli kuin lähde olisi koettanut tunkeutua -maanpinnasta tuhansin pienin porein, jotka särkyivät ja tasoittuivat ja -uudestaan kumpuilivat esiin. Minia tunsi sen, hän oli ennenkin kuullut -saman. Ne olivat häkkiin suljettuja viiriäisiä, jotka verkkojen viereen -asetettuina kaiuttelivat houkutussäveliään. Hän ei voinut niitä nähdä, -mutta hän saattoi kuvitella näkevänsä niiden sokeat, sekavan valkeat -silmät ja hän ymmärsi, että ne nyt uneksivat näkevänsä, että kaipuu -loihti niille vapauden, valon ja lennon. Ja hänestä tuntui, että siinä -ilmeni kaiken elävän toivo, rakkaus ja epätoivo, joka täytti hänen -korvansa itkulla, ja hänestä tuntui siltä, ettei hän itsekään koskaan -näe odottamaansa aurinkoa. Tuska valtasi hänet äkkiä niin kiivaasti, -että se tuntui pysäyttävän hänen sydämensä, ja hänen täytyi istuutua, -ettei kaatuisi. Hän ei tiennyt kuinka kauan hän siinä viipyi, kunnes -Lando löysi hänet ja vaali häntä, niin että unohti aamusaaliinsa. - -Muisto vainosi häntä koko sen ajan, jonka hän vielä odotti lastaan, -ja vasta sitten kun se oli hänen käsivarsillaan, tuli hän taas -entiselleen, ylpeäksi, keveäksi, nuoreksi, ja oli taas valmis ryhtymään -taisteluun onnesta. Lapsi oli tyttö, ja vaikka hän oli toivonut poikaa, -tervehti hän sitä kuitenkin liittolaisena ja tunsi itsensä rikkaaksi ja -voittamattomaksi. - -Vastasyntyneen vaalijat hiljensivät heti iloisen hälinän, joka -tavallisesti kuuluu asiaan, ja pitelivät sitä vielä varovammin ja -säälivämmin kuin muita pienokaisia. He käänsivät hänen katseensa -päivänvaloon, ja heidän toimeliaisuutensa muuttui hiljaiseksi -odottamiseksi. Vihdoin kerran, kun olivat piilottaneet lapsen pään -hyvästi äidin rinnalle, he sanoivat: - --- Makaa nyt oikein hiljaa ja ota asia rauhallisesti, ettei ravinto käy -sille katkeraksi. Pikku raukka on sokea. - -Minia vetäisi sen pois rinnaltaan, ja kun hän näki, että he olivat -oikeassa, oli hänen vaikea panna lapsi paikoilleen. Äitiys tuli hänelle -siitä hetkestä raskaaksi, lapsi oli vihamies, joka tahtoi vetää hänet -siihen, mitä hän kammosi. Hän ei sitä koskaan enää katsonut, hän -käänteli sitä kiireesti vaaliessaan ja painoi sen rinnalleen, kuin -olisi tahtonut peittää itseltään jotain. Siitä tuli heikko ja itkevä -lapsi, sen liikkeet pysyivät hapuilevina ja avuttomina kuin pienellä -kehittymättömällä eläimellä, ja äiti melkein häpesi sisimmässään olevaa -outoa voimaa, joka pakotti hänet kuitenkin pitämään sen. Hän asetti -sen ulkopuolelle kaikkia tulevaisuus-unelmiansa, samoin kuin se oli -ulkopuolella niitä muistoja, jotka soivat hänelle voimaa. Baldo tulee -vain hänen luokseen, ja kaikki tulee ennalleen. Kaikki tuo sairas -välillä oleva jää silleen, eikä mikään saa kauempaa katkeroittaa. -Mutta Baldo ei tullut, ja kuuleman mukaan eivät hänen askeleensa -suuntautuneetkaan kotiin päin. - -Hän oli jättänyt vaikutuspiirinsä sairasten parissa kun elämä oli -palautunut tavallisiin raiteisiinsa ja ihmiset puolittain hämmästyen -olivat saaneet takaisin jokapäiväisen olemuksensa sen epäitsekkään -innostuksen mentyä, johon vieras ja suru olivat heidät korottaneet. -Se oli kadonnut hänestä itsestäänkin, kuten hän oli pelännyt; hän -kuljeskeli hakien sitä ulkoapäin, mutta ei enää löytänyt kipinää. Hän -näki kyllä kaikkialla tarvitsevia ja hän auttoi, mutta samoin kuin -ojennetaan käsi muurin ylitse; hän ei voinut enää sitä avata eikä -päästä siitä pois. Hänen tiensä johti nyt erämaihin, yksinäisyyteen -aukeoille; kun hän oli kuolettanut toivon ja ilon, oli inhimillisyys -luisunut hänen otteestaan. Hänet oli nähty milloin siellä, milloin -täällä, kalpeimpana kaikista noista kuljeksijoista, jotka tänä -rauhattomana aikana harhailivat kaikkialla etsivinä ja taistelevina. - -Minian kaupungissakin syntyi levottomuuksia. Rutto lähestyi, ja -kuolemanpelko ja -uhma villitsi tavan kahlehtimat mielet, ja himot -leimahtivat ilmiliekkiin. Muutamat rikkaimpien sukujen nuoret miehet -anastivat itselleen vallan, he murtautuivat Landon rauhalliseen -linnunpesään ja tekivät siitä tyranninlinnan, itse hän tuli murhatuksi -tässä tilaisuudessa, ja hänen omaisuutensa hajoitettiin tuuleen. Eräs -heistä iski silmänsä kauniiseen munkinleskeen ja koetti taivuttaa häntä -puoleensa. Naisen vastustuksesta kiihottuneena yltyi himo kiivaaksi -intohimoksi, ja hän laski Minian jalkain juureen kaiken, mitä tämä -oli osannut uneksiakaan ylhäisyydestä, kunniasta ja juhlista onnensa -aikoina. Mutta Minia katsoi tähän vielä enemmän kummastellen kuin -peloissaan. Vaikka hän ei olisi ottanutkaan lukuun Baldoa, joka oli -kadonnut vapaaehtoisesti varjojen joukkoon, ja koettanut ajatella -olevansa uudestaan nuori ja huoleton, tuntui se kaikki hänestä köyhältä -ja naurettavalta tyhjyydessään. Oli kuin kaikki tuki olisi vaipunut -hänen askeliltaan, ja kaipuu ja muisto kantoivat häntä eteenpäin kuin -ruumiitonta sielua. Koska Baldo ei tullut, täytyi hänen itsensä lähteä -häntä hakemaan ja löytää itsensä samalla kertaa. Mutta vasta ihailijan -uhkaus antoi sysäyksen, joka sai hänet kokoamaan olemuksensa pannakseen -paon täytäntöön. - -Kun hän teki sen eräänä yönä, tunsi hän nautintoa, kun pelko ja kylmyys -häntä vapisutti. Hän oli varma siitä, että löytäisi sen, jota haki; -se oli yhtä luonnollista kuin kuolema, sillä ei ollut muuta taivasta -olemassakaan kuin heidän rakkautensa valaisema; hänen täytyi se -saavuttaa, niinkuin kuplan täytyy saavuttaa vedenpinta. Mitä sitten -seuraisi, sitä hän ei tiennyt eikä siitä huolinutkaan, sillä hänellä -oli niin kiire, ettei joutanut ajattelemaankaan. Hän juoksi pimeässä -kevein, äänettömin askelin tietämättä minne. Sylissään oli hänellä -sokea lapsensa, josta hän ei voinut luopua. - -Ystävällisiltä ihmisiltä hän sai ruokahivenen, minkä tarvitsi -elääkseen, ja joskus sai hän paikan tyhjän kuormamuulin selässä; hän -otti kaiken vastaan hajamielisesti hymyillen, se sai käydä kiitoksesta. -Hän ei huomannut aurinkoa, ei tuulia eikä ilmanmuutoksia, hän ajatteli -vain päämaaliaan, ja ääntänsä hän säästi tuleviin kysymyksiin. Vihdoin -hän löysi Baldon tiet ja lopulta hänet itsensä. - -Mutta hän ei ollut enää sama kuin ennen. Minia tunsi samaa kuin -uneksija, joka etsii jotain kulkien pitkiä harmaita teitä, jotka -johtavat kautta ikuisen hämärän maan; hän kulkee eksyksiin, erehtyy, -ja ilmakin tuntuu olevan estämässä hitaasti vyöryvänä ainejoukkona. -Perille päästyään hän huomaakin tavanneensa aivan toisen, ja -kysymykset, jotka ovat polttaneet huulia, saavat käsittämättömiä -vastauksia. - -Baldo istui paljaan kukkulan huipulla; kulunut puku oli auringon, -sateen ja tomun vaikutuksesta muuttunut maanväriseksi, ja lepoon -jäykistynyt ruumis näytti olevan kivestä. Minia näki alapuolella -pienen kaupungin likimpänä, ihmiset ja ajoneuvot liikkuivat kaduilla -ja teillä, puro kiemurteli valkeana, ja kellot heilahtelivat pienissä -ruskeissa torneissaan. Kauempaa näkyi kevätvihantia maita ja toisia -kaupunkeja, siellä kiemurteli toisia teitä, jotka upposivat metsiin, -ja vuoret kasaantuivat näköpiiriin. Vuorien yläpuolella riippui pilviä -yhtäläisissä jonoissa, samoin varjostettuina ja yhtä liikkumattomina, -ainoastaan leijuva keveys erotti ne allaolevasta. Kaiken ylle kaareutui -ilmankupu viileän sinisenä. Baldo näytti näkevän kaikki eikä kuitenkaan -mitään, hän näytti siihen jo tottuneen. Lapset ja kotieläimet juoksivat -hänen ohitseen katsahtamatta sivulleenkaan, aivan kuin olisivat -tottuneet näkemään hänet siinä liikahtamatonna. Minia tunsi, että -hänkin sisältyi tuohon katseeseen, kun hän väsyneenä laahusti polkua -ylös, ja hänen askeleensa kävivät yhä raskaammiksi, samalla kuin tieto -siitä, mikä hänet tuolla kohtaa, varmeni. Kun hän saapui perille, oli -katse yhtä suuri, loistava ja liikkumaton. - --- Nyt olen tässä, sanoi hän. Etkö tunne minua? - -Baldon silmässä ei näkynyt varjoa eikä välähdystä, joka olisi ilmaissut -ajatusta. Muisto saapui kutsuttaessa samaan tyyneen kaikkeuden -kuvastimeen. - --- Tunnen kyllä. Sinä olit Minia. Tulit tänne minua hakemaan. - -Tämä tuntui olevan jo niin menneisyyteen kuuluvaa, että Miniastakin -siltä tuntui, ja välittömästi hän rupesi puhumaan samassa äänilajissa. - --- Minä pakenin, minulla ei ollut kotia. Kenenpä muun luokse olisin -mennyt kuin sinun? Minä väsyin kovin. - -Ja hän vaipui Baldon viereen tuijottaen eteensä tajuamatta mitään. -Lapsi äännähti muutoksesta, ja hän asetti sen ajattelematta ja nopeasti -paikoilleen. - --- Mitä sinulla on siinä? kysyi Baldo. - --- Lapsi. Sinun lapsesi, Baldo. Sinun ei tarvitse siihen katsoa, sillä -se ei näe sinua. Se on sokea. Sitä oli hyvin raskas kantaa. - -Ja yhtäkkiä luhistui kaikki hänessä kokoon, ja hän itki kohtaloaan. -Hän ei jaksanut itkeä kiihkeästi, kaikesta kestetystä väsyneenä, joka -nyt vasta ilmeni, ja hiljaisessa itkussa eli heikko toivo, joka aina -pilkottaa keventävissä kyynelissä. - --- Sellaista on elämäni, Baldo, sellaista olen viettänyt. Nyt olen -tullut tänne. Kerro sinä nyt itsestäsi! - -Baldo puhui hitaasti ja hiljaa, kuten se, joka on tottumaton käyttämään -ääntään. Oli kuin ajatukset olisivat soineet välittöminä eristetyssä -rauhassa. - --- Tässä istun. Joskus muuallakin. En sitä pane merkille. Kaikkialla -on sama hiljaisuus. Näen tähtien syttyvän ja hämärtyvän ja välkkyvän -taas myrskyn takana; sade valelee minua, mutta minua ei palele, aurinko -polttaa minua, mutta minä en lämpene enkä luo katsettani maahan. -Kaikki halu on minusta kuollut. Nyt kohoaa luokseni hehku kaiken -elävän tulesta ja se jäähtyy; minun ajatukseni hivuttaa kaiken. Miten -voisin teolla heitä auttaa? Jollekin antaminen on toiselta ottamista. -Jos ei kukaan kohenna kekäleitä roviossa, sammuu se pian. Se oli sen -tarkoitus. Mutta sen loppu on kirkas ja suurenmoinen. - -Minia luuli melkein ymmärtävänsä hänet ja näki edessään tien, jota -Baldo oli kulkenut epämääräisen vietin johtamana. Hänelle sytytetyn -soihdun oli hän tietään kulkien vienyt ihmisvoiman ja ihmisajatuksen -rajoille. Missä hän oli erehtynyt? Sitä Minia ei tiennyt. Ehkä sisältyi -se rajattoman kaipuuseen itseensä, ja kenties kaikki, jotka se valtasi, -eksyivät. Heidän täytyi kuitenkin noudattaa haluaan -- katso, kuinka -ihania he ovat ja minkä arvoinen on viisaus heihin verrattuna? Tuli -lämmittää paleltuneita ja herättää eloa, mutta sen sisin on kuoleman -koti. Hän tunsi rakkautensa Baldoon olevan yhtä leimuavan kuin -ennenkin. Hänen oli mentävä, hän ei voinut siitä päästä, vaikka hänen -tiensä olikin johtanut tämän kautta. Mutta hänen piti kulkea sitä -yksin saadakseen pitää Baldoa omanaan edes ajatuksissaan; täällä hänen -luonaan tuntuisi heitä erottava välimatka suurimmalta ja katkerimmalta. - -Hän otti taas syliinsä pienen, raskaan, värisevän taakkansa ja hiipi -äärimmilleen ponnistaen voimiansa alas kukkulalta, niin hiljaa kuin voi, -ettei häiritsisi. Hän kulki kumarassa, katse kiintyneenä Baldoon, hän -oli melkein näkevinään, kuinka kuvansa pieneni tämän liikkumattomissa -silmissä, kunnes se sammui kipinän tavoin. Silloin hän kääntyi ja -jättäytyi painostuksen valtaan. Hän ei tiennyt, oliko kulkenut pitkän -vai lyhyen matkan vaipuessaan kasaan alhaalla tasangolla. - -Siellä liikkui jotain loistavaa ja eloisaa, joka kiinnitti hänen -huomiotaan. - -Siellä ratsasti herroja ja naisia, pari parin vieressä, muodostaen -sointuvan väriketjun kasteiseen ruohoon. Väljät puvut soljuivat -kantapäitten kultaisiin kannuksiin, tuuli ja vauhti leyhytti niitä -hitaasti kuin raskaskoristeisia lippuja. Miehillä oli korkeat -pitsireunuksiset myssyt uljaasti takaraivolla, terävästi erottuvina -sinertävästä vuorien taustasta, naisten pitkät hiukset riippuivat -valtoimina mustien, kultakoristeisten samettiturbaanien alta. -He puhuivat keskenään, helppo arvata mistä, huolimatta pitkästä -välimatkasta. Sen näki pään taivutuksesta tai uhittelevasta heitosta -ja suitsenotteista, että he humaltuivat ilmasta ja auringosta -vallattomassa ilossaan, että heidän silmänsä loistivat ja suunsa -hymyilivät toisilleen. Ja hevoset tanssivat taivutetuin kauloin, aivan -kuin niiden olisi täytynyt pidättää ylen suurta voimaansa syöksymästä -maailman ääriin. Kaikki loisteli ja säihkyi auringossa. - -He kokoontuivat ryhmään miehen ympärille, joka kuljetti satulassaan -pajukoria, ja nyt Minia ymmärsi, mitä varten he olivat täällä. Ei ollut -vielä metsästysaika käsissä, mutta silti tahdottiin nauttia linnun -lennosta kohti taivasta, joka nyt oli vaaleampi ja äärettömämpi kuin -koskaan. Siksi oli ryhdytty tavalliseen suosittuun leikkiin. Heillä -oli mukanaan kyyhkysiä, joiden silmäluomet oli ommeltu kiinni parilla -pistolla; nyt ne piti laskettaman irti. - -Minia oli nähnyt sitä ennenkin ja hän odotti näytelmää melkein -uteliaana huolimatta väsymyksestään. - -Pari lintua otettiin korista ja heitettiin ylös, että saisivat tuulta -siipiinsä. Ne lentelivät sinne tänne lyhyissä ympyröissä kummallisen -hapuilevasti ja näyttivät olevan vajoamaisillaan. Sitä seurasi -pettymyksen sorina, joka kuului Minian luokse, mutta hän ei sitä -huomannut; hän tuijotti vain noita kahta. Samassa joutui hän unelmiensa -ja muistojensa valtaan, kaikki muu hänessä pysähtyi paitsi silmät, -jotka seurasivat hapuilevaa lentoa. Nekin näyttivät jäykistyneiltä ja -etäisyyteen katsovilta, aivan kuin ne samalla kertaa olisivat nähneet -tuhansia asioita hyvin kaukana. - -Minia oli taas lapsi huolettomassa, ilmavassa maailmassaan; aurinko -paistoi hänen katseeseensa, joka ei koskaan kyyneltynyt, leikin -jännitys vapisutti sydäntä pienessä, keveässä rinnassa. Mutta samalla -hän oli yhtä noiden kyyhkysten kanssa ja hän ymmärsi miksi ne lensivät -niin raskaasti. Hänenkin mielensä täytti sama kauhu, jota nekin kai -tunsivat, sama selittämättömyys ja ihmetys. Kuinka voi olla yö, vaikka -päivä paistoi lämmittäen ja ilma hiveli suloisesti; miksi siipi ei -kantanut pois tästä pimeydestä? - -Ja samassa sykähdyksessä syntyi sama ajatus kuhunkin noista kolmesta; -Minia ei tiennyt, hänkö antoi alun vai seurasiko vain esimerkkiä. -Täytyi paeta tästä mustasta ja raskaasta tuonne, missä oli kevyttä ja -valoisaa. Silloin se irtautuisi, silloin se särkyisi, niin että katse -pääsisi vapautumaan. Kyyhkyset nousivat nopeasti korkealle; ilohuuto -raikui joukosta ja hiljeni odotukseksi. Minia unelmoi äärettömän -nopeasti ja vaihtelevasti, silmiensä kuvastaessa lentoa ja ilmamerta. -Hän eli onnensa aikaa, hänen kurkussaan värisi laulu, joka ei ehtinyt -saada sointua, rinta huohotti innosta juoda pyörryttävää keveyttä, -sydän tykytti kärsimättömyydestä: ylemmäksi, ylemmäksi! - -Linnut kaartelivat toistensa yläpuolella ja ympärillä taivaan sineen -selvästi piirtyvissä viivoissa. Ne unohtivat olevansa sokeita, ne -nauttivat voimakkaista siivenlyönneistään eivätkä enää tietäneet, mikä -ajoi heitä eteenpäin. Taas kaikui huuto alhaalla; sama pyörryttävä -vauhti; ilo tummensi ja kovensi ylöspäin katsovien silmäterät. Tämä oli -komeaa leikkiä; koko maailman kauneus täytti rinnan tasangon tuulessa, -ei voinut käsittää enää ajatuksiaan ja tunteitaan. - -Linnut pysähtyivät saavutettuaan kyyhkysten lentokorkeuden, taas ne -hapuilivat ja vaipuivat alas pari siivenleveyttä. Nyt ne taas olivat -sokeita, nyt ne ihmettelivät, miksi selittämättömyys ei luopunut. Minia -oli unelmissaan kuin ennenkin, mutta hän tunsi kauhun painavan polviaan -ja rinnassaan valittavan äänen. Hän pelkäsi niiden päätöstä, pelkäsi, -etteivät ne ymmärtäisi. Piti lentää eteenpäin, ylemmäksi, lentää, -lentää vain! - -Alhaalla vihellettiin terävästi pilliin lintujen pelottamiseksi. Sitä -ei tarvittu, taas ne nousivat päivää etsien. - -Ne nousivat epätoivoisin, nopein lyönnein suoraan ylöspäin; ilma kävi -niille liian keveäksi, mutta ne löivät sitä siivillään ja se kannatti. -Ne kävivät pieniksi kuin pisteet, mutta Miniasta tuntui, että hän oli -mukana ja näki niiden sokeiden päitten kurottuvan aurinkoon päin. Hän -tunsi elämänsä riippuvan näistä hennoista olennoista. Ne kantoivat -hänen unelmaansa, joka seurasi häntä kuvina, joita oli mahdoton enää -saavuttaa, mutta joiden sisällön hän käsitti riemun ja levottomuuden -vaiheilla. Yhä eteenpäin, ei menettää toivoaan, silloin saavuttaa -- -hän ei tiennyt mitä -- onnen, tulen, jotain äärettömän suurta. Hän oli -yli voimiensa väsynyt; hänen polviltaan oli taakka vyörynyt sydämelle -uhaten painollaan tukahduttaa sen sykinnän. Hän ei jaksanut siirtää -sitä pois, hän ei tiennyt, oliko siinä iloa vai surua; käsi tapaili -sitä voimatonna. - -Kaikui taas huuto, nyt se tuntui vihlovalta, ja hän käsitti, että -se oli julmaa. Nuo kaksi pistettä korkeudessa pysähtyivät keskellä -tietään, hapuilivat vähän ja putosivat, putosivat huimaa vauhtia kuin -kuolleet kappaleet. Niiden oli käynyt kuten tavallisesti, nyt hän -muisti leikin lopun. Ne olivat nousseet niin korkealle ja ponnistaneet -niin voimiaan päästäkseen pelottavasta pimeydestä, että ne tukehtuivat -ja putosivat kuolevina maahan. Miniakin kaatui taaksepäin silmät yhtä -sokeina kuin niiden, jähmettyneessä, kummallisessa avonaisuudessaan, -hän vaipui vielä suurempaan syvyyteen. Ei kukaan huomannut hänen -pyörtymistään, ja se sai viedä hänet niin syvälle, ettei ihmiskäsi -olisi kyennyt häntä enää siitä nostamaan, vaikka olisi koettanutkin. - -Tasangolla oleva joukkue jäi vielä paikalleen jatkamaan leikkiä uusilla -uhreilla. Palatessaan takaisin he löysivät naisen tien viereltä -makaamassa lapsi sylissä. Nainen oli jo kylmä eikä enää autettavissa, -eikä siinä ollut mitään ihmettelemistä tällaisena ruton, paon ja -sekasorron aikana. Lapsi oli sokea, sen he jättivät jonkun huostaan -kasvatettavaksi elämää varten. - - - - -LAODAMIA. - - -_Herran työhuone kirjoituspöytineen, kirjahyllyineen, lepotuoleineen, -sohvineen, kaikki jokseenkin yksinkertaista. Seinillä taideteosten -valokuvia puitteissa, sohvan yläpuolella gravyyri, Böcklinin "Kuoleman -saari"._ - -_Molemmista oikealla olevista ikkunoista virtaa huoneeseen keväinen -hämärä heikon lyhdynvalon kirkastamana. Sillä puolella on istutuksia, -mutta puita ei näy, sillä ollaan muutaman kerroksen korkeudessa. -Ilmassa ikäänkuin leijuu kosteasta, epätasaisesta maasta uhovia -usva-harsoja ja -nauhoja. Ne käyvät sinisiksi ja punasinerviksi -läntisen taivaan kullanpunertavassa valossa._ - -_Huoneesta johtaa ovia kahteen suuntaan, perältä saliin, vasemmalta -etehiseen. Jälkimäisen vieressä on vaatekomeroon johtava ovi._ - -_Vaimo tulee huoneeseen salista, missä kaikuu lasten ääniä hillityn -iloisesti. Hän sulkee oven nopeasti, hermostuneesti, mutta malttaa -mielensä ja avaa sen uudelleen. Hän on puettu mustiin, suruharsoon, on -kalpea, itkettynyt ja pitää huuliaan yhteenpuristettuina estääkseen -niitä vapisemasta. Hän katselee ympärilleen sydämellisen lämpimästi ja -hyväilevästi, mutta värähtää kohta tyhjyyden tuottamasta tunteesta. -Kulkee nopeasti edestakaisin puristaen toisella kädellä toista._ - -PALVELUSTYTTÖ (ovella). Pitääkö niiden mennä nyt nukkumaan, rouva? -Kello löi juuri. - -VAIMO. Pitää. Anna heidän tulla sanomaan hyvää yötä. - -_Heitä on kaksi, seitsenvuotias tyttö ja kolmen- neljänvuotias poika. -He juoksevat iloisesti sisään, mutta tyttö muuttaa heti ilmeensä äidin -mukaiseksi ja painautuu lujasti syliin suudellessaan:_ - -Hyvää yötä, pikku äiti! Me riisumme niin nopeasti päältämme. Äidin ei -tarvitse huutaa. - -VAIMO (hajamielisesti). Niin, tehkää niin. - -_Hän nostaa pojan ylös, mutta kääntää vastahakoisena katseensa pois -hänen nauravista kasvoistaan ja on vähällä unohtaa hänet. Poika riippuu -siinä avutonna ja surullisena pienessä surupuvussaan. Silloin äiti -sulkee hänet kiivaasti syliinsä ja laskee alas. Hän jää seisomaan -ihmeissään, suruissaan ja vaieten._ - -No, nyt se on tehty. (Kärsimättömänä.) Olettehan jo sanoneet hyvää yötä. - -TYTTÖ. "Nuku hyvin" myöskin! - -VAIMO (vieraasti). Kiitos, kiitos! Minä koetan. No joko olette valmiit? - -TYTTÖ. Äiti ei nytkään sano "nuku hyvin" eikä "näe unta minusta". Äiti -ei sano enää koskaan niin, ennenkuin muistutan, ja silloin se ei enää -tunnu hyvälle. Silloin en tiedä mistä uneksisin. Sano nyt kuitenkin -niin! - -VAIMO (vapisevalla äänellä). Ei, nyt sinun täytyy nähdä unta toisesta. -Älä unohda isää! Ajattele häntä uneen mennessäsi, niin hän ehkä tulee! -Silloin uneksi minutkin joukkoon! (Hänen ilmeensä vaihtuu innokkaan -odottavaksi. Silmät loistavat.) Voi sattua hyvinkin, että tulemme -molemmat. Oi kuinka siitä ilostuisin! Sitten saat minulle kertoa kaiken -herättyäsi. (Tullen taas surulliseksi.) Näetkös, minä en voi koskaan... -Ei edes sitä. Oi, nuku oikein hyvin! (Kääntyy poispäin.) - -POIKA (ääneen ja viiltävän selvästi). Miksi ne veivät isän pois siinä -ahtaassa sängyssä? Siksikö, etteivät havut siellä porttikäytävässä -olisi pistäneet häntä? Miksi oli säretty hänen joulukuusensa ja pantu -se sinne? Ja miksi hän sai vain kukkia? - -TYTTÖ (suojelevasti). Etkö ymmärrä, että hän oli kuollut? Eikä se ollut -joulukuusi. Ne olivat vain hautaushavuja. Mutta hän oli kuollut eikä -tiennyt mistään. - -VAIMO (heittäytyen polvilleen heidän eteensä, katsoo heitä suoraan -silmiin ja puhuu melkein ankarasti). Isä näkee teidät nyt. Hän näkee -teidät aina, vaikka te ette voi... Hän on niinkuin Jumala, häntä ei -näy, mutta hän on kuitenkin olemassa. Ja hän ajattelee meitä, pitää -meistä. Älkää koskaan sitä unohtako älkääkä koskaan puhuko hänestä -sillä lailla! (Palvelustytölle, taistellen itkua vastaan.) Vie ne nyt -pois, Emilia! Hyvää yötä. - -PALVELUSTYTTÖ. Eikö rouvankin jo pitäisi tulla? Se olisi parasta -rouvalle. Täällä tulee kaikki yhä pahemmaksi. Rouva ei koskaan enää -tahdo käydä vuoteeseen ja sitten rouva makaa taas aamulla täällä -sohvalla itkettyneenä ja surkeana. - -VAIMO. En tule. Mutta tulen sitten katsomaan teitä. Muistakaa nyt -mitä lupasitte! Älkää koskaan puhuko niin, älkää ajatelko isää -poissaolevaksi! Se olisi julmaa. - -_Hän työntää heidät ulos ja vääntää oven lukkoon. Sitten hän menee -nopeasti vaatekomeron ovea kohden. Mutta hän pysähtyy ja menee -sulkemaan myös etehiseen vievän oven._ - -_Samassa kello soi. Hän päästää rivan kädestään, kuuntelee, huoahtaa -kärsimättömästi, menee istumaan ikkunan luo teeskennellen tyyneyttä. -Sisar tulee sisään. Hän on puettu mustaan kevätpukuun ja suruhattuun. -Vaimo menee häntä vastaan, suutelee häntä ja jää seisomaan pyytämättä -häntä istumaan._ - -SISAR (kävelystä raikkaana ja punertavana; äänessä väreilee sääli, -mutta ikäänkuin luistaa pois iloisista kasvoista). Kuulin Emilialta, -että asiat on ennallaan. Pikku raukkaa! (Hieman holhoojamaisesti.) Ja -täällä sinä aina vaan istut! Juuri missä sinun ei pitäisi olla. - -VAIMO. Minulla olikin vain vähän asiaa tänne. Minun piti hakea jotain. -(Sytyttää lampun.) Täältä kirjoituspöydästä. Sitten menen heti pois. - -SISAR (hiukan viivytellen). Minä autan sinua. - -VAIMO. Minä tiedän kyllä missä se on. Se oli eräs lasku. En tiedä, -oliko se maksettu. Minä teen pienen arviolaskun, näetkös, niin että -tiedän suunnilleen, ennenkuin se tapahtuu. Onko minulla edes millä elää -ensi aikoina. Siitä saan työtä koko illaksi. - -SISAR. Etkö tahdo, että jään tänne? (Hiukan keventyneenä, sitten -hellästi.) Olen ollut niin levoton sinun tähtesi, poistuttuani, samoin -me kaikki... Siksi tulen joka ilta, mutta sinä et anna minun jäädä -luoksesi koskaan. Tänään se olisikin vähän vaikeaa, mutta kuitenkin... -On niin ihanaa ulkona, niin ihanaa. Sinun pitäisi tulla mukaan. -(Keskeyttää puheensa.) Sinun pitäisi mennä ulos. Ethän vaan liiaksi -antau surusi valtaan? Tiedäthän mitä lääkäri sanoi. - -VAIMO. Tiedän, tiedän. On niin helppoa olla lääkäri. - -SISAR. (Silmät kyyneltyvät.) - -VAIMO. Suo anteeksi! En tarkoittanut sinua, enkä tarkoittanut -hänestäkään sanoa pahaa. Ammattihan sen tekee. Apua he eivät voi -antaa, neuvoja vain. Jos tekee heidän neuvojensa mukaan, täytyy -heidän sitten miettiä selitystä, miksi ne eivät onnistu. Se on -heille vielä vaikeampaa. Mutta heillä on kaavansa. Heidät haetaan -aina liian myöhään, se näyttää olevan heidän kohtalonsa. Niin kävi -hänenkin. Olisivat pelastaneet hänet, niin ei olisi ollut minulle liian -myöhäistä. Nyt! - -SISAR (liikutettuna). Et saa ajatella sitä, mitä ei voi auttaa. - -VAIMO (entiseen tapaansa). No, ovathan he tarpeen kuolintodistusta -varten. (Kapinallisesti.) Eikö se kaikki olisi voinut tapahtua -ilveilyttä, ilman häiriötä? Enkö olisi voinut saada pitää hänestä -huolta yksin viimeiseen saakka? Puhua hänen kanssaan niin kauan kuin -rakas ääni... Sitä ei minulle sallittu, vaikka näin hänen silmistään, -että hän tiesi niin paljon. Se minua surettaa. Olisin tarvinnut hänen -apuaan. (Innokkaasti ja uskonvarmasti.) Näetkös, hän kuunteli kahdelle -taholle. Hän näki ja ymmärsi kaiken. (Mietiskellen.) Hän pääsi verhon -lävitse, jonka takaa minä nyt hämärästi aavistan. Esirippu oli hänen -silmäinsä edestä poistettu. (Vältellen.) Hän tiesi heti mihin oli -menossa. Mutta hän ei kylmänä jättänyt meitä ja maailmaamme. Ei toki, -ei toki. (Puhuu hehkuvalla innostuksella.) Hän ei antanut minun kaatua -kuin raskaan arvottoman kappaleen, sen kai tiedän minä, jota palelee, -mutta kuitenkin kasvoin hänen viime hyväilynsä kohdatessa kättäni. -Eihän toki, eihän toki. Hän ymmärsi minussa sen, mitä itse en ymmärrä, -hän näki sieluuni. Ja hän näki kaiken elämämme. Se tuli kirkastetuksi, -juhlalliseksi ja kasvoi myöskin uudessa avaruudessa. Se, että kuolevan -katse tulee niin kummalliseksi, ei johdu siitä, että se tulee sokeaksi. -Päinvastoin se näkee enemmän, se murtuu siitä. Silmä on liian pieni. - -SISAR (katsoo häneen lapsellisen säikähtynein silmin). Niin surullista. - -VAIMO (lyhyesti). Mutta pappi! Hän tarkoitti hyvää ja melkein uskoi -mitä sanoi, mutta hän ei tiennyt mitään. Sentähden hänen sanansa -tekivät minulle vain pahaa. Noista kolmesta, lääkäri, pappi, -haudankaivaja, on haudankaivaja arvokkain, ikäänkuin vaatimattomin. - -SISAR (itkee ja tahtoo syleillä häntä). Sinä puhut niin kummallisesti -ja olet niin katkera. Saatat minut levottomaksi. Kuinka käy, jos -sinä... Sinä et saa antaa valtaa kiivaudellesi. Sinun täytyy nähdä -siinä jokin tarkoitus. - -VAIMO. Silläkö tapaa? Koettelemus, kuritusko? Joku näkee minun olevan -onnellisen ja ajattelee: "Ei se käy päinsä. Tuossa olen varmaan antanut -liian paljon, täytyy ottaa pois. Hän voisi kukaties tulla hyväksi omin -päin tuon antamani kanssa. Siitä leikkikalusta hän saa luopua." Oliko -hän minulle leikkikalu? Vai olinko minä hänen lelunsa, jonka luota -hänet kutsuttiin nukkumaan? Kuinka voi luulla jumalan ajattelevan niin? -Ajattelisitko sinä tai ajattelisinko minä niin? Emme, sillä se olisi -liian pikkumaista. - -SISAR (lempeästi ja arasti). Mutta jos peititte valon toisiltanne, -kuten sanotaan. Ehkä onni... Oi, en minä sitä ymmärrä, en voi siitä -puhua. Mutta sinun täytyy koettaa ajatella niin. - -VAIMO (pudistaa varmasti päätään). Ei onni ole tiellä. Se on pelkkää -panettelua. Ei rakkaus pimitä, se valaisee, se vapauttaa ihmisen oman -ahtaan minänsä rajoituksesta. Vasta sitten kaikki käy selittämättömäksi. - -(Hän tuijottaa eteensä. Silmät käyvät loistaviksi.) - -Niin, se _oli_ onnea. Nyt se minusta tuntuu melkein käsittämättömältä. -Jos se voisi vielä palata takaisin -- niinkuin ihmeissä, -sankarisaduissa -- en tiedä kuinka sen ottaisin vastaan. Minä kuolisin. -Niin, jos on totta, että kerran saa nähdä toisensa jälleen, mahtaa se -tuottaa ilon niin valtavan ja pakahduttavan, ettei kuoleman tuska ole -mitään siihen verraten. (Hän kavahtaa pystyyn, levittää käsivartensa, -silmät ummessa, kasvot värähtelevinä.) Kuinka hurjana pusertuisi huuto -rinnastani! Ei, älä pelkää. Tiedänhän olevani maan päällä. (Katkerasti, -katsoen itseään.) Onhan minussa elämänväri. - -SISAR (säikähtyneenä). Ei noin, ei noin! - -VAIMO (kylmästi). Ei tapahdu ihmeitä. Kaikki on sitäkin kummempaa. -(Taas kiivastuen.) Voitko käsittää? Miksi minä istun tässä liian -epätoivoisena itkemäänkin, ja tuolla muutaman oven takana uinuvat -lapsemme viattomina ja terveinä, ehkä hymy huulillaan. Ja kauempana, -lampunvalomme piirin ulkopuolia, äärettömyydessä, kylmyydessä nukkuu -hän, joka antoi tarkoituksen elämällemme; nukkuu ja odottaa untamme ja -tiedottomuuttamme. - -SISAR (itkien). En voi vastata muuta kuin mitä meille on opetettu. -Täällä on pimeää, siellä valo. Täytyy nöyränä siihen alistua. - -VAIMO (uhmaavasti). Ja nöyrästi ajatella ajatus loppuun: Joku kylvää -meitä kuin siemeniä multaan tähän surunlaaksoon, maahan. Täällä -juurrumme. Kyyneleet ovat kasteemme ja sateemme, niistä versomme -kalpeiksi kellarikukiksi. Äkkiä joku tempaisee meidät sellaiseen -kirkkauteen, josta meillä ei ole aavistustakaan ja jonka täytyy tehdä -meille pahaa. Kuka on tuo "joku"? Sama, joka on kylvänyt, sanotaan. -Ihmeellistä! Eihän hänellä ole mitään yhteistä meidän maailmamme -kanssa, hän olisi heti voinut valita toisen. Ei suinkaan hän ole -rakastunut vastakkaisuuksiin. - -SISAR (liikutettuna). Sinä herjaat. Varo itseäsi! - -VAIMO (tyynesti ja varmasti.) Ei, sinä herjasit. Sinä teit sen, siksi -ettet ole mitannut elämäämme kuten minä nyt muistellessani häntä, joka -oli omani, ja hänen ajatuksiaan. Ne ovat varmaan nyt minun lähelläni. -(Miettivänä ja varmasti.) Ei, sellainen ei ole maailmamme. Meilläkin -on valoa, suuruutta, ikuisuutta jo keskellämme. Me voimme kuolla -toistemme edestä. Kokonaisuudessa täytyy olla ykseyttä. Sen täytyy olla -pohjaltaan luonnollista ja yksinkertaista -- kuin suuri puu, kuten -kaikki luonnossa. (Sureksien, mutta voimakkaasti.) Ajatuksen, joka -meitä täällä kannattaa, täytyy kantaa meitä sielläkin. Mikä täällä on -suunnattoman arvokasta, sen täytyy olla arvokasta sielläkin. - -SISAR. Nyt pidän siitä, mitä puhut, mutta en oikein ymmärrä sinua. - -VAIMO (luhistuu taas kokoon). Et tietysti. Jospa edes itse voisin, -jospa voisin? Nehän ovat hänen sanojaan, palasia niistä. Minä -kuljen täällä ja tuijotan sokeine silmineni. Minä liitän sirpaleita -sirpaleihin, ja päätäni särkee. Mitä välitän yleensä ajatuksista? Mitä -muuta voin käsittää kuin surua ja tyhjyyttä? Jos ihmeen kautta saisin -painua vielä hänen rinnalleen, sylissäni meidän turvattu onniparkamme, -mitä huolisin silloin kaikesta muusta? Tyhjyys, aineellinen tyhjyys -säikähdyttää minut hulluksi. - -SISAR (hänen puoleensa kääntyen). Sinua raukkaa! Aina samalla lailla, -(Sisäisesti vastahakoisena.) Mutta nythän en voi jättää sinua yksin. - -VAIMO (nopeasti). Älä luule sitä, voit aivan hyvin. Nyt on kohtaus -ohitse, nyt voin rauhoittua. (Rohkeutta teeskennellen.) Kuulithan, -kuinka lujasti ja selvästi voin puhua. En tule hulluksi. Nyt on vaara -ohitse. Ja sitten työni... Nyt minun täytyy se tehdä. Ei, mene sinä -omiisi, ja kiitos, ystäväni! Ole rauhassa. Iloitse, jos voit. - -_Hän syleilee sisartaan pakottaen hänet siten lähtemään._ - -SISAR (keventyneenä ja päättäväisenä). Huomenna tulen aamupäivällä. -Silloin saan kuulla Emilialta, kuinka on laita, ja jos tarvitaan, jään -tänne. - -VAIMO. Niin, niin. Suljen oven mentyäsi. (Molemmat menevät etehiseen.) - -_Heti sen jälkeen vaimo palaa takaisin yksin. Hän vääntää avaimen -lukkoon, huokaa helpotuksesta, katselee ympärilleen samalla -hyväilevällä liikutetulla katseella kuten ensi kerralla, kiiruhtaa -sitten vaatekomerolle._ - -Vihdoin saan omani. - -_Hän katoaa silmänräpäykseksi ja tulee sitten takaisin, vaatteita -käsivarrellaan. Hän painaa niitä rintaansa vasten uneksivin silmin, -asettaa ne hiljaa sohvanselustalle ja levittää ne hajalleen. Hän -katselee niitä onnellisena, säpsähtää sitten._ - -Ei, tänä iltana pitää täällä olla kaikki. Täällä pidetään juhla. -Valokuva! Ja kaikki kynttilät pitää sytyttää. - -_Hän hiipii etehiseen ja palaa takaisin päällystakki muassaan._ - -Se riippuu siinä, mihin hän sen viimeksi ripusti. Kun minä pimeässä -siihen painaudun, tuntuu siltä, kuin vuoriin olisi jäänyt vähän lämpöä -ja päällepäin ulkoilman raikkautta. Silloin ajattelen: Hän on juuri -tullut kotiin. Avaan vain oven, niin näen hänen istuvan sisällä! Minä -koetan pysyttää sitä ajatusta ja näyttelen edelleen: En saa häntä nyt -häiritä. Minun pitää hillitä kaipuuni. En avaa ovea. -- Kuinka rakas -se on, tuo takki. Se saa riippua siellä alati, vaikka tulisin kuinka -vanhaksi. Mutta nyt tahdon oikein katsella aarteitani. Ensin valoa! - -_Hän sytyttää kaikki kynttilät, seisoo sitten liikkumatonna, -ummistetuin silmin, antaen valon tulvia päälleen._ - -Tuntuu aavemaiselta, kun on niin paljon valoa. On kuin kaikki ilo, -minkä on tuntenut, palaisi haamuna takaisin. On kuin itse kulkisin -ilmavina olentoina huoneessa puhuen itselleni: Sellaista oli silloin. -Sinä olit onnellinen. Ole nytkin onnellinen! -- Muistan kun minut -puettiin morsiameksi, allani oli lakana, ettei valkea hameeni olisi -tomuttunut. Valoa yläpuolella, valoa alla; tuntui kuin olisin -liidellyt. Peilissä liukeni kaikki yhteen valosumuun. Sellainen oli -tulevaisuus. -- Pois se! Nyt ei saa itkeä! - -Jos hänet näkisin aaveena, niin se tapahtuisi varmaan tällaisessa -valossa, sen kummallisessa juhlallisuudessa ja epätodellisuudessa. Mitä -jos sellainen näky äkkiä kohtaisi silmää. Näin! - -_Hän sulkee silmänsä, horjuu ja pysyy vaivoin pystyssä, katselee sitten -nopeasti ympärilleen._ - -Oi ei, oi ei, se ei käy niin helposti. Mutta tunnen, etten ollenkaan -peljästyisi. Nythän minulla on tämäkin. Sekin on jo paljon. - -_Hän levittää takin eteensä._ - -Tuolla käsivarrella lepäsi käteni, ja minä painoin sitä rintaani, niin -että sydämeni sykki siihen. Me kuljimme nopeasti, ilma oli raikas, ja -joka sana aikaansai ilmassa savua. Kääntäessäni pääni häneen näin sen -sekä hänen katseensa, ja ilo sylkähti minussa. Minä muistin varmaankin -entisajan käsityksen sielusta, pienenä ilmavana olentona. Hän on minun, -ajattelin, hänen silmänsä, hänen henkensä. - -Sydämeni lyönnit eivät ole jättäneet jälkeä kankaaseen, niin iloisesti -kuin se sykkikin. Mutta toiselta puolen on se hiukan kulunut. Minun -kädestäni, minun onnellisesta, hansikoidusta kädestäni! -- Hän puhui -mielellään kävelyillämme, yleisistä asioista, ei minusta sillä kertaa. -Siitä mitä hän näki ja ajatteli. Minä pidin kuitenkin enimmän siitä, -että puhe koski minua. Mitä se teki, vaikka muut kuulivatkin. -- -Kun olimme luonnossa, saattoivat hänen sanansa koskea sitä. Hänen -maailmankatsomustaan, jota nyt koetan palauttaa muistiin. Jospa olisin -innokkaammin kuunnellut. Silloin oli niin erilaista -- olimme nuoria ja -lämpimiä molemmat! Kaikki tuntui niin helposti selviytyvän, ei ollut -puhetta -- ei, se sana ei sovi! Niin, takki! Nyt panen sen tähän, -siihen on pehmeä nojautua. Jos onnistuisin nukahtamaan, saisin kenties -taas kulkea hänen kanssaan. - -_Hän istuutuu sohvalle ja ottaa toisen vaatekappaleen._ - -Tässä on takki, joka hänellä viimeksi oli yllään. Tässä on pilkku -rintamuksessa sillä paikalla, johon minun oli tapana nojautua tietäen -tulevani suudelluksi. Siitäkö se olisi tullut? Niin rakasta! - -_Hän katsoo tarkemmin. Silmät käyvät himmeiksi._ - -Ei. Se näyttää kuivuneelta meriveden pisaralta. Siinä on valkeaa tomua. -Suolaa! Se johtuu kyynelistä. Eilen itkin tätä vasten. Sitä en siis saa -tehdä. Kun itken, saan pysytellä aivan yksin! Tähän pitää liittyä vain -lämpimiä muistoja. Jos kylmä niihin tunkeutuu, ei minulle jää mitään -jäljelle. - -Kun panen ne näin, näyttää niissä olevan hiukan ruumista sisällä. Kas -vaan! -- Ei, ei! Se näyttää köyhältä, jäykältä, kammottavalta. Ei -saa niillä leikkiä! Silloin se tulee pilkaksi. Saan nojautua niihin, -painautua ainoaan, mitä minulla on jäljellä, uskotella löytäväni niistä -lämpöä ja turvaa! Ei saa itkeä, pitää sulkea silmänsä ja koettaa olla -ajattelematta! Se käy nyt päinsä, olen niin väsynyt. Kunpa voisin -nukkua, silloin -- mutta sehän on mahdotonta. Minä olen nukkuvinani, -ehkä muistot silloin ruumiillistuvat kuitenkin. - -_Hän makaa hetken sohvan selustaa vasten, mutta säpsähtää pystyyn taas, -silmät tuijottavina ja epätoivon syventäminä._ - -Huu, mitä olenkaan taas tehnyt? Leikkinyt, näytellyt. Yhä pahemmin -minua paleltaa. Vaikka kietoutuisin kaikkiin noihin vaatteisiin, -jäätäisi minua luihin asti. Mitä niistä on apua? -- Miksi minua -palelee? Täällä on kai lämmintä. Minua paleltaa lahjomaton totuus, -jota emme ole kylliksi kovat kestämään. Siksi olemme keksineet ihmeen, -se on ollut meidän ilmapiirimme, siinä olemme tähän asti eläneet. -Sitten sanotaan meille: se on väärä ilmapiiri. Hengitä tyhjyydessä, -totu siihen! Mutta meidän koko luontomme nousee vastaan huutaen: minä -tukehdun! Pitääkö se tukahduttaa johdonmukaisuuden tähden, onko se -oikein...? Mitäs jos se on väärin! Usko, usko, niin tapahtuu ihme! -(Polvillaan.) Jeesus Jumalan poika, joka seisot loistavin silmin -kalliohautasi ovella, joka hallitset pimeyden ja kutsuit Latsaruksen -esille! Ja hän tuli unenraskauttamin askelin, liinoihinsa käärittynä. -Miksi ei kukaan saa sinulta enää pyytää sellaista, vaikka siinä sinua -parhaiten tarvitsisimme? Te Maaria raukat, jotka itkitte haudan -partaalla, mitä ihme teitä auttoi, kun arkku oli tyhjä! Mutta te -muut taivaan vallat, jotka armahditte Laodamiaa, teitä on suloista -uskoa. Orfeustakin kuulitte, mutta hän, hän kääntyi katsomaan taakseen -ymmärtääkseen. Vaikka hän olisi voinut pitää kiinni kädestä, joka -oli melkein lämmin hänen kädessään. Eikö ollut tarpeeksi, että hän -sai tuntea sen? Minä uskon teihin, palavasti uskon teihin ja kerjään -teiltä ihmettä. Antakaa hänet minulle takaisin! Minkä arvoinen hän on -teille, verraten siihen, mitä hän on minulle! Kieltäminen on julmaa. -Mitä hän on nähnyt toisella puolen, jota elävät eivät saa tietää, sen -voitte lempeästi pyyhkäistä pois hänen otsaltaan ja silmiltään. Loput -minä suutelen pois, oi Jumala, en minä pelkää; minä lämmitän hänet -jälleen eläväksi, vaikka hän olisi kuinka kylmä. Tulkoon hän tuosta -ovesta sisään niinkuin ennenkin joka päivä. En kysy, en muistuta -mistään häntä. Jos hän tulee miettiväksi ja ihmettelee, miksi täällä on -niinkuin on, olen hänen luonaan auttaen lämpimin, viisain sanoin. Olen -osuva oikeaan. Nyt, nyt? Eikö lukko liikahtanut? Ylös, hän ei saa nähdä -minua näin! Kuinka voi sekunti olla niin pitkä? Nyt se kuitenkin on -ohitse. Ei siellä ollut ketään! - -Mitä olen tehnyt? Miksi olen ryöminyt lattialle? - -Polvia särkee, päätä särkee, sydän tuntuu puristuksen aristamalta. Näin -väsynyt en ole koskaan ollut, en edes silloin kun olen synnyttänyt -lapsiani. En muista mitään, varmaan kaadun. Tuonne vaatteiden luo, -nehän ovat ainoat mitä minulla on. Minä putosin niin syvälle. Nyt -varmaan leijun ilmassa. Mitä tämä on? Untako vai... - -_Hän ei tajua mitään. Silmät ovat ummessa, hän näyttää nukkuvan. Kuluu -joku aika yhtä määräämättömän pitkä tai lyhyt kuin aamuhorroksen -väliajat. Mikään ääni ei sitä mittaa. Äkkiä kuuluu jotain, ja hän avaa -silmänsä hitaasti._ - -Niin valoisaa, niin valoisaa! En koskaan ole nähnyt tällä tapaa. Tunnen -kaiken, mutta näen siinä enemmän. On kuin kaikki, mitä olen täällä -kokenut, tulisi eläväksi yhdellä kertaa. Aikaa ei ole. Kuulin jotain. -Askelia! Hän! Taivaan Jumala, hän! - -_Etehisen ovi aukenee, mies tulee sisään. Hän on puettu siihen -pukuun, jota vaimo äsken katseli. Mies astuu tyynesti totuttuun -tapaan huoneeseen eikä katsele ympärilleen, vaikka silmät näyttävät -aristelevan paljoa valoa. Ne asettuvat paikoilleen pienellä -kulmannykäyksellä, joka tekee hänen tavallisen miettivän ilmeensä -hieman vakavammaksi._ - -VAIMO _on juossut häntä vastaan. Veri syöksyy hänellä sydämeen, niin -että tekee kipeää, ja hän on hyvin kalpea, silmät tummat. Tätä ennen -on hän antanut ajatustensa välittömästi muuttua sanoiksi, väliin -kuiskaten, väliin ääneen. Hän on itsekin kuunnellut ihmetellen. Nyt hän -pelkää uneksivansa ja hän koettaa pitää erillään ajatusta ja puhetta -kuten todellisuudessa muiden parissa ollessaan. Mutta ei ensi alussa; -kun hän juoksee esiin, kaikuu riemuhuuto, jota hänen kurkkunsa ei voi -hillitä. Hän melkein parkaisee, pelästyen sitä itsekin:_ - -Sinä, sinä tulit kumminkin! Vihdoinkin! Sinä, sinä! - -_Hänen huutonsa sisältää tuskaa ja riemua; riemu on sydäntäsärkevintä -siinä. Hänen silmänsä täyttyvät polttavista, valossa kimmeltävistä -kyynelistä. Hämmästys on lamauttaa hänet; hänestä tuntuu, että hän -kuolee. Hän tahtoo heittäytyä miehensä syliin, mutta tämä ei näytä -sitä huomaavan; ja hän hillitsee itsensä sen nähdessään. Hän rupeaa -ajattelemaan, tavattoman nopeasti:_ - -Enhän liene huutanut. Se meni sisäänpäin. Hänen ohitseen se luisti. -Hän ei tiedä mitään. Tai ehkä minä... Olen vain nähnyt unta surusta ja -kaikesta kauheasta, tuossa sohvalla maatessani sellaista uneksin äsken! -Aivan varmaan, se on luonnollisempaa, niin sen täytyy olla. _Minä -tahdon niin_ koko olemuksellani. Hän on ollut ulkona kävelemässä. Nyt -hän on kotona ja me olemme onnellisia, oi, me olemme niin onnelliset! - -_Värisevässä riemussaan hän hämmästyy sitä, että seisoo tässä -ajattelemassa: minä olen onnellinen. Häntä vapisuttaa, ja hän pelkää -pelottavansa pois onnen._ - -Minä en saa kertoa hänelle mitä uneksin. Se voi olla enne, tai hän voi -sitä pitää sinä. Nyt tahdon olla onnellinen. - -MIES. Oletko odottanut minua? - -_Vaimo kuulee, että miehensä sanat tulevat tavallisessa järjestyksessä -hänen omiensa vastimeksi. Kaikki, mitä hän ajatteli, mahtui tuohon -pieneen välilläolevaan vaitioloon! Tämä vahvistaa häntä siinä luulossa, -että hän on nähnyt unta ja ollut suotta kummallisen kiihottunut._ - -Oletko odottanut minua? En ole kuitenkaan tavallista myöhäisempi. Sinä -näyt nukahtaneen. - -_Mies on hajamielinen eikä katso kelloa, kuten voisi odottaa. Siitä -syystä hän ei suutelekaan. Joskus sattuu niin. Olkoon niin, vaikka -vaimo sitä äärettömästi kaipaisi. Hänhän saa nähdä hänet, sekin -on äärettömän autuasta. Miehen sanat todentavat sen, että hänen -onnettomuutensa oli vain unta, ettei tämä ilta ole entisiä kummempi. -Hänen miehensä ääni on ystävällinen ja hellä. Kaikki on omiaan tekemään -hänet tyyneksi, miltei turvalliseksi._ - -_Hän vaipuu lepotuoliin, selkä sohvaan päin, niin ettei näe mitä siellä -on, ja hän on sen kokonaan unohtanut. Mies kulkee edestakaisin, istuu -väliin kirjoituspöydän ääreen ja leikittelee paperiveitsellä, nousee -kävelemään, aivan niinkuin ennenkin. Joka kerta hänen katsoessaan -vaimoonsa suuntautuu katse vain kasvoihin, silmiin. Vaimo ajattelee -usein: minun täytyy hillitä silmieni iloa. Muuten hän voi ihmetellä, -miksi juuri nyt, sillä hän on vakava. Hän voi kysyä syytä._ - -MIES. Lapset ovat kai menneet nukkumaan jo aikoja sitten? Ovatko he -terveitä, reippaita? Kysyivätkö he minua? - -VAIMO (koettaa muistella, ajattelee). Ihmeellistä. Minä en sitä tiedä! -Kauhea uni pimittää kaiken sen edellä olevan. Mutta minun täytyy -vastata! (Ääneen.) Kyllä. He olivat niin iloisia ja suloisia. Tietysti -he puhuivat sinusta. - -_Samalla tekee hänelle pahaa, vaikka hän ei voi eikä tahdo muistaa, -mitä he olivat sanoneet unessa. Varjo täytyy ajaa pois, ja hän jatkaa -innokkaasti:_ - -Etkö tahdo mennä katsomaan heitä ja suudella heitä heidän nukkuessaan? -Tule! Minäkin tahtoisin mielelläni. - -MIES (väsyneenä ja vakavasti). Ei nyt, voisin herättää heidät -kylmyydelläni. Tahdon olla täällä. Olen varmaankin paljon kulkenut ja -ajatellut. Pääni tuntuu siltä. En oikeastaan tiedä, miksi olen niin -surullinen. - -VAIMO _ei sano mitään, mutta tuntee, kuinka katse vetäytyy kokoon -ilonvälkkeestä. Hänestä tuntuu, että sen pitäisi häntä lämmittää. -Meillähän on toisemme, ajattelee hän._ - -MIES (näyttää kuulevan hänen ajatuksensa, mutta siinä ei tunnu olevan -mitään kummallista eikä pelottavaa). Niin, meillähän on toisemme. -Täällä on niin valoisaa ja hyvä olla. Tässä on jotain juhlallista, en -tiedä mitä. Olen kai kulkenut pimeydessä ja ajatellut syvästi. Sinun -läheisyytesi on minusta hyväilevä, samoin valo. Sinun mielestäsi on -varmaan ihmeellistä, etten tule sinua hyväilemään. Mutta ei sitä -tarvitse. Näin on melkein parasta. Näen sinut ja olen sinua likellä. -Äsken oli aivan toisin. - -VAIMO _on äärettömän onnellinen, mutta värisee hiukan. Hän ei ymmärrä -syytä, sillä hän ei enää muista menneitä. Hän katsoo katsomistaan -miestään antautuen siihen kokonaan, mutta hänen silmänsä välkkeen -sumentavat kyyneleet. Hän ajattelee: Tämä on suurta onnea. Sitä, joka -ulottuu syvälle, lähteisiin saakka. Olen sitä ennenkin tuntenut._ - -MIES (ei huomaa hänen liikutustaan). Tuolla ulkona ollessani valtasi -minut omituinen tunnelma. Olen ennenkin sitä kokenut. Tuskin sentään -koskaan niin voimakkaana. Se oli melkein aavemaista. Lyhdynvalossa -muuttuvat varjot elollisiksi, elolliset varjoiksi; ei mikään ole -pysyvää. Valo ei ole valoa, vaan värisevää liikuntoa, jota en -oikeastaan näe, sillä en ole sen ulkopuolella. Olen kaikessa tuntevana -osallisena. Olen talorivien kivessä, jotka eivät enää ole kiveä, vaan -voimakokoutumia, painon ja vastapainon muodostamia. Olen maassa, joka -kaikkea kantaa ja joka myöskin on elollinen: jäntevän voiman säteilyä. -Tunnen, ettei ole mitään kuollutta, vaan että elämän juuret ulottuvat -pohjaan, jos pohjaa on olemassa. Tiedänhän muutenkin niin olevan, olet -kuullut minun puhuvan siitä vaistosta tutkivan ajatuksen riemuvoittona. -Olen silloin ajatellut muiden ajatuksia. Mutta siinä tunnelmassa ei ole -voitonriemua, vaikka välittömästi käsitän. Se on oikein kammottavaa, -tuntee astuvansa äärettömyyden kuiluun ja vajoavansa. Minä itse samoin -kuin kaikki musta ja varjomainen, joka näyttää aineelta, eikä meitä -erota mikään pilvien mustien joukkojen yhtäläisyydestä, jotka hakevat -tasapainoa korkealla päittemme päällä. Ne eivät koskaan sitä saavuta, -vaan muuttavat hitaasti ja ikuisesti muotoaan. - -VAIMO (koettaa seurata mukana, mutta kauhistuu, ikäänkuin vaara -uhkaisi hänen omaa olemustaan. Pian hän sen kuitenkin unohtaa miehensä -tähden.) Ethän vain liene sairas? Nuo ovat Hamletin-ajatuksia. Minä -ja sinä ja kaikki, mikä on meidän, on lujaa ja turvallista. Etkö sitä -muista? Tulet muutoin sairaaksi. Minulla oli äsken jotain levottomuutta -herättävää mielessäni, mutta tulin niin rajattoman iloiseksi, kun tulit. - -MIES (jatkaa omaa puhettaan huomaamatta muuta). Olen kaikkeen kuuluva -ja yhtä kaiken kanssa, mikä minua kohtaa. Väsynyt, arkakavioinen -hevonen, joka palaa kotiaan, kiirehtivin, raskain askelin kulkeva -mies, pelästynyt lapsi, nainen, joka suopi minulle ruman, surullisen -ammattihymynsä, kaikki ovat yhtä kanssani. Salamana muuttuu heidän -sielunsa minuun ja minun heihin. Eläimen tuntomielikuvitus pilttuusta -ja silpusta, ihmisten jähmettynyt kaipuu toiseen tai toiseen, pelko -jotakin kohtaan siirtyy minuun. Kaikki on yhtä, levottomuutta, halua, -ja minä tiedän, että kun halu on tyydytetty, kasvaa varjosta sen takaa -halu johonkin uuteen. Se on elämää, ajattelen. - -VAIMO (melkein huutaen). Ei siinä ole kaikki! Elämä voi olla -suloistakin. Kunpa tietäisit, kuinka onnellinen olin tulostasi, kuinka -onnellinen olen, kun saan nähdä sinua. Jospa vain et puhuisi noin! - -MIES. Olet oikeassa, siinä ei ole kaikki. Minä vain ajattelin sitä, -minkälaisena kaiken näin, kun olin unohtanut... Nyt on kaikki täällä -luonasi toisin. Tässä omituisessa valossa. Ja sinun silmäsi loistavat -niin pehmeästi! Ajattele, kuinka hyvä meidän on täällä usein ollut. - -(Mietiskellen.) Mutta kuitenkin pitää ymmärtää, mikä aiheuttaa tuon -levottomuuden. Syynä lienee jokin erehdys, jokin sokeus, joka pitää -ihmisen sulkeissa ja haparoivana, vaikka avoimesta ovesta käy kylmä -veto. Minusta tuntuu, että astuin siitä ulos. Olin kauan ulkona. -Tahtoisin muistaa, minkälaista siellä oli. - -VAIMO (näyttää hänkin muistavan kylmyyden, josta mies puhuu, mutta -pelkää kuitenkin sitä). Ei nyt! Muista minua sen sijaan! Tai työtäsi, -tai lapsia! - -MIES. Nythän sinä loistat minulle niin lämpimästi. Kiitos, kiitos! -Sinun äänesi on tänään erityisempi kuin tavallisesti, niinkuin kaikki -muukin on. - -_Hän näyttää rupeavan ihmettelemään sitä._ - -VAIMO (tahtoo estää sitä, vaikkei muista, miksi sitä olisi kartettava. -Pakotetun keveästi.) Vain sen vuoksi, että olen sinua kauan odottanut -enkä ole paljon nähnyt sinua tänä päivänä. Tuntuu kuin en olisi sinua -ollenkaan nähnyt. Sinun työsihän vetää kaiken huomiosi puoleensa. - -MIES. Siltä minusta ei ole pitkään aikaan tuntunut. (Hänen katseensa -varmistuu.) Se täytyy tehdä valmiiksi. - -VAIMO. Siitä johtuu sinulle iloa, ja sitten saat levätä. - -MIES. Sitten voin alkaa uutta. (Raskaasti.) Joka sekin on tuomittu -jäämään keskeneräiseksi. Sellaista on kaikki työmme. Samoin -kuin lapsena ollessamme juoksimme kukkulaa ylös saavuttaaksemme -ilta-auringon. Se kulki nopeammin. Jos ajattelee, kasvaa ajatuksistaan, -ennenkuin ne valmistuvat kokonaisiksi. Kun pesä on valmis, on se liian -ahdas ja kelpaa korkeintaan muille. - -VAIMO. Silloin on tehnyt heille hyvää. - -MIES. Hiukan, parhaimmassa tapauksessa. Usein päinvastoin. Mutta -itsestään on etupäässä vastuunalainen. - -VAIMO. Jokaista tuomittaneen pyrkimystensä mukaan. - -MIES. Danaidit voivat sillä lohduttautua. Pahinta on, että jos jotain -voisi ajatella joskus täysin valmiiksi, olisi siinä silloin samassa -kuoleman merkki. Korkeat puut lakastuvat latvasta; sinne eivät mahlat -jaksa nousta. Virheetön maailmankatsomus olisi muistomerkki ihmisten -perhehaudalla. - -VAIMO (vilusta väristen). En koskaan ole kuullut sinun puhuvan noin -synkästi. - -MIES. En itsekään tiedä syytä siihen. On kuin näkisin kaiken kaukaa -ikkunalasin takaa pimeydestä. Sieltä se on alkuisin. - -VAIMO. Sinä et ole ulkopuolella. Monet sinua innokkaasti kuuntelevat. - -MIES. On helppoa tehdä valtava vaikutus pienten mieliin. Kun vain -antaa heille jotakin mihin nojautua. Varsinkin vapautetut; he tahtovat -kovaa päänalaista, samantekevä millä se on täytetty. Sen saatuaan he -nukkuvat, ylpeinä karaistuksestaan, hyvän lapsen unta ja luulevat -tehneensä suuren työn. - -VAIMO. Voisit irtautua noista ajatuksista täällä, kodissamme. - -MIES. Niinhän kaikki tekevät. Kuinka muuten kävisi? - -VAIMO (muuttaen innokkaana puheenainetta). Olen niin iloinen kesän -tulosta. Kevät tulee varmaan aikoinaan. Se tuntui jo ilmassa päivän -laskiessa; nyt sen muistan, vaikka en pannut sitä merkille. Se oli -vaaleaa levottomuutta, joka nostatti kyyneleet silmiin. Niin, kevät -tulee pian. Ajattele, silloin me saamme muuttaa maalle. Siellä tulet -taas iloiseksi. - -MIES (kuin kaiku). Siellä tulen iloiseksi. (Muistellen.) En saa muuta -muistiini kuin ruohon, mutta sen kuva on selvänä muistissani. Se on -pehmeää, harvaa ja hienoa, vastakasvanutta. Aurinko paistaa alhaalta -sen lävitse pannen joka korren loistamaan. Siellä on suloista oikoa -itseään; sinne kai olen kaivannutkin. Sulautuu kokonaan sen kauniiseen, -yksinkertaiseen elämään ja unohtaa kaiken levottoman moninaisuuden. -Valoisa, suuri yökin tuntuu niin hyvältä silmille. - -VAIMO (värisee taas). Se on ihanaa. Mutta hiukan kolkolta se tuntuu. -(Hymyillen.) Minulla on paljon muuta iloitsemisen aihetta; ennen -kaikkea iloitsen lasten puolesta. Signelle on kaikki tuttua ja rakasta, -hän on ikävöinyt maalle ensi suojailmasta saakka. Hän rakentelee -tuulentupia ihanuuksista, ja kun ne toteutuvat, ovat ne vielä ihanampia. - -MIES (hymyilee myöskin). Niin, ihme kyllä! Sellaista on siinä iässä. - -VAIMO (jatkaa). Aarnelle on kaikki uutta. Hän ei muista mitään -ennestään. Miltä kesä tuntuneekaan tuollaisesta, joka juuri on -valmistunut ottamaan sen vastaan. Kaikki tuntuu hänestä suurelta ja -raikkaalta, kukat siskoksilta toistensa vieressä. - -MIES. Niin, muistan sen vielä omasta lapsuudestani. Kaikessa on -lapsen oma yksilöllinen elämä. Ei mikään ole kaunista eikä rumaa, -kaikki on joko hyvää tai pahaa. Hälistään niin paljon kauneudesta, -sitä mestaroidaan, siitä saarnataan ja useimmissa tapauksissa tuntuu -siinä turhamaisuuden pieni ääni. Lapsen käsitys on paljoa rikkaampi -välittömyydessään. Sellaisesta vain voi syntyä leivon laulu. -- Muistan -kuinka silloin käsitti kukkivan pensaan, juuri oman olentonsa mukaan. -Kuinka kaikki tulee köyhäksi sitten kun sanotaan: tuo viiva on kaunis, -nuo värit ovat sopusointuiset. Ainoastaan hyvin pieni itsetietoinen osa -omasta minästä on siinä osana. Se on tuota kiitettyä kehitystä. Siitä -syystä mietiskellään. - -VAIMO (riemuiten). Rakkaudessa tulee taas kokonaiseksi. (Kun hän ei saa -miestään yhtymään itseensä, palaa hän aineeseen.) Niin, kuinka kaikki -mahtaa olla viatonta, onnellista ja valoisaa hänestä. - -MIES. Elämä on niin lempeä ensimäisen puolinaisen itsetajunnan iässä. -Sitä ennen vallitsee sokea, kiivas tahto, ja sen jälkeen... - -VAIMO. Kuinka hänestä tulee pyöreä ja ruskea. Kuinka he molemmin -loistavat ruohon keskellä! Ei mikään loista niinkuin lapset. Minä -rupean yhä enemmän uneksimaan heidän tulevaisuuttaan, samoin kuin -silloin kun heitä ei ollut vielä olemassakaan. Se on oikeastaan tyhmää, -sillä lapset itse elävät nykyisyydessä ja ovat siten viehättävimmät. -Mutta se on niin houkuttelevaa ja minä teen kaiken heille niin -kauniiksi sittenkin. He muistuttavat sinua enimmin. - -MIES. Hm. On liian aikaista päättää sitä. Signe on kyllä perinyt -minulta liiankin paljon, pelkään. - -VAIMO (melkein kiivastuen). Kuinka voit niin sanoa? - -MIES. Tarkoitan etupäässä hänen onneaan. Hänen tunne-elämänsä on liian -kiihkeä, vaikka samalla sulkeutunut. Kun hän ajattelee jotain iloa, -niin hän ikäänkuin puristaa sen rintaansa; häneen tekee kipeää, silmät -käyvät mustiksi. Jouluaattona ja syntymäpäivänä on hänellä kuumetta. -Olen usein ajatellut, mitä se merkitsee. Hänellä on mielikuvitusta, hän -ottaa etukäteen. Niin ei saa tehdä. - -VAIMO. Oi! Sittenhän hän nauttii siitä kaksinkertaisesti. - -MIES. Pääoma ei ole koskaan suuri, ja korkokanta on alhainen. Kun hän -oppii laskemaan, huomaa hän sen. Kun hän kasvaa, emmekä me enää ole -hänelle kaikki kaikessa, ottaa hän muut ihmiset samalta kannalta. He -maksavat huonosti. Ystävyydessä tapahtuu lastenmurhenäytelmiä. Kun -sitten nuoruus saapuu ja sen ankaruus, jonka on niin vaikea pysyä -pystyssä meidän päivinämme, kun levottomuus kaikkialla pakottaa -ratkaisemaan ylivoimaisia probleemeja -- tuntuu maailma käsittämättömän -rumalta, kovalta ja väärältä. Koska hän on nainen, ei häntä lohduta -oman päänsä pitäminen, uskalias, ahdas johdonmukaisuus. Hänen olentonsa -vaatii saada ihaillen taipua, hän ei tahdo mitään mieluummin kuin olla -väärässä. - -VAIMO. Sitä hän kyllä saanee. (Hymyillen.) Kovinpa sinä maalaat mustin -värein. - -MIES. Niin saakin. Silloin kun hän rakastuu. - -VAIMO (ojentaen innokkaasti hänelle kättään). Niin, ja sitten saa olla -huoletta. Siihen tahdoit päästä. Sen valossa näkee asiat oikein, eikä -mikään ole vaikeaa. Saa antaa antamistaan, koko olentonsa; tuntuu kuin -ei mitään jäisi jäljelle. Mutta sitä ajattelemattaan on itse saanut -paljon enemmän kuin on antanut, tuntee itsensä rikkaaksi. Se mitä ei -koskaan ole aikonut antaa pois, oma katkeruus, se se vain katoaa -- -kuten sumu auringossa. - -MIES. Niin voi sattua, jos kohtalo on niin hyvänsuopa, muutoin... -(Hellästi.) Niin on suuressa määrin ollut meidän osamme. Kiitos! - -VAIMO (odottaa hänen tarttuvan käteen, mutta tuntee sen raskaana -laskeutuvan alas. Hän koettaa voittaa pettymyksensä.) Emma sisko oli -juuri luonani. Tänäänhän se olikin, ei kauaa sitten. Hän aikoi viipyä, -kun olin niin alakuloinen, en tiedä mistä syystä. Hän luuli minun -olevan sairaan. Mutta näin, kuinka se oli hänelle vaikeaa, ja ymmärsin, -että hänen piti tavata joku. Häntä ympäröi kevätilma. Onni, epävarmuus, -hento toivehikkuus. Nyt se tuntuu minusta niin kauniilta. Minua -kaduttaa, että samensin hänen onneaan, enkä käsitä, kuinka niin tein. -Pian sain hänet lähtemään luotani, ja hän luultavasti unohti kaiken. -Nyt hän hymyilee kylläkin valoisasti kulkiessaan käsi kädessä toisen -kanssa kohti tulevaisuutta. - -MIES (etsien). Ihmeellistä, että itsestään luopuminen juuri tuottaa -onnea. Silloinhan kuolemankin pitäisi... Kuolemalla ja rakkaudella on -jotain yhteistä. - -VAIMO. Älä puhu siitä! Siitä ei lähde mitään, se on vain kauheaa. - -MIES. Miksi niin? Mistä voit sen tietää? Juuri nyt minusta tuntuu, -että sen käsitän ja että minun täytyy pyrkiä eteenpäin. Kaikki mitä -tänä ihmeellisenä iltana olen mietiskellyt, suhisee tuon kysymyksen -ympärillä. Se vetää ammottavaan avaruuteen, ja minusta tuntuu, että -olen ollut siinä ja ymmärtänyt osittain, mutta se on liian epämääräistä -ja suurta sanoiksi. Nyt minun täytyy kokea, mihin ajatus pyrkii. -Sen pitää kannattaa siellä niinkuin täälläkin; kauempaa se ei pysy -paikkatyönä. Saanko ajatella ääneen sinulle? Etkö tahdo kuunnella? - -VAIMO. Enkö tahtoisi kuulla rakasta ääntäsi, ikävöityäni sinua niin -tulisesti ennenkuin tulit? Sanoitpa mitä tahansa, se lämmittää. Sinä -olet miettinyt itsesi sairaaksi, en tiedä miksi. Mutta puhu! Saat siitä -rauhaa ja lepoa. - -MIES (kuin kaikuna taas). Saan siitä lepoa. Katsokaamme sitten! -Nämä käsitteet eivät ensi kertaa satu yhteen, vaikka ne tuntuvat -yhtä vastakkaisilta kuin tuli ja vesi. Kaikki todellinen rakkaus -sisältää aavistuksen siitä. Vastakohtaisuus, pelko ei sitä herätä. -Syvimmin rakastaessaan ei pelkää mitään, tuntee nousevansa elementtien -ikuisen, suuren henkäyksen kannattamana, on yhtä turvallinen kuin -nekin. Se tunne ei valehtele, vaikka sen esineet _voivat_ vaaleta ja -vaihtua. Silloin tuntuvat sen ilmaukset naurettavilta; itse se ei -koskaan ole naurettava, jos se on oikea. Mitä tarkoittaa tuo tunne? -Itsestään-luopumista. Persoonallisuus, jota me muutoin varjelemme -kalliimpana aarteenamme, sulautuu rakastettuun olentoon, on yhtä toisen -kanssa, uppoaa valoavaruuteen. Ja tämä tuottaa sanatonta, värisyttävää -onnea, äärettömyyden pyörrytystä, kuiskauksen kuolemasta, jolla on vain -suuruus jäljellä, mutta ei pelkoa. - -VAIMO (hiljaa liikutettuna). Niin on. Muistan sen. Mutta miksi lopulta -rupesi pelottamaan? - -MIES. Tavoitellaan onnea, sitä jumaloidaan, kerjätään, erotaan taas -kahdeksi persoonallisuudeksi, jotka kurottuvin käsin sanovat taas: -minä! Siinä on soennus, mutta se on meidän luonnossamme oleellista niin -kauan kuin elämme. - -VAIMO (muistellen). En sitä muista. (Surullisena.) Tuotako olet -tuntenut! (Valostuen jälleen.) Mutta rakkaus on jäljellä. Se on aina -yhtä suuri. - -MIES. Se taistelee harhakuvitelmia vastaan, se ympäröi roviona -tulenlieskan sulkien meidät sisään, erottaa meidät ja leimuaa niin -kauan kuin tulen olemus pysyy meissä. Se on suuri, me olemme pieniä. - -VAIMO. Me yllämme siihen kuitenkin! - -MIES. Me yllämme siihen, mutta emme käsitä kuinka syvälle. Sillä mihin -persoonallisuus sulautuu, se ei ole tuo toinen, jota jumaloidaan ja -ihaillaan, vaan suvun elämä. Luulemme saavuttavamme oman päämaalimme. -Mutta tässä, kuten muussakin, on suurempaa kysymyksessä. Luonto -houkuttelee lyhytnäköisiä lapsiaan, ja niiden silmät säteilevät -toisilleen autuutta ja hyvyyttä. Itse hän suuntaa katseensa heidän -päittensä yli tulevaisuuden elämään. - -VAIMO. Sydämeni nousee kapinaan. Sinä olit minun avaruuteni, sinä se -olit. Sanasi jättävät niin kovan, kylmän jäljen. - -MIES. Eikö hänen sylinsä ole lämmin, hänen polvensa pehmeä? Mutta olet -oikeassa. Me olemme muutakin kuin sen leikkikaluja, suurempia kuin se -rakkaus, joka laulaa kahden onnesta. - -VAIMO. Laulua, johon kaikki ottavat osaa. - -MIES. Sitä, jota nykyään tahdotaan leikkiä uskonnoksi. Niin. Se on -liian pieni meille. Meidän pitää kuunnella kuolonkuiskausta. - -VAIMO. Älä sano sitä sanaa, ei sitä! - -MIES. Sanat eivät saa pelottaa. Mitä tiedät itse asiasta? Muista -rakkauden itsensäuhraavaisuutta, mikä on suurinta, turvallisinta -siinä! Se oli enne. Toinen syli ottaa meidät. Kaikki, vastahakoiset ja -halukkaat. Se ei valhettele; se ei hyväile, mutta ei ole julmakaan. -Kun voi painautua sitä liki, on hyvä olla; siitä ei pääse erilleen -kääntymällä pois. Kuoleman täytyy kuulua maailmanselitykseen, se _on_ -itse maailmanselitys. - -VAIMO. Pysähdy, lopeta! - -MIES. Nyt, kun olen niin lähellä? En. Kuolema hajoittaa sen harhan, -joka oli minä, siksi se luo kasvoihin niin vapautetun, avaroittuneen -ilmeen. Se vapauttaa perin pohjin, se leikkaa solmun poikki. Nyt -ymmärrän mitä tuolla ulkona haparoin, nyt on ovi taas auki ja minä -olen näkevä. Minä olin kaikessa, mitä yössä näin, painossa, varjoissa, -valossa, elävien rauhattomassa, värisevässä sydämessä; minä olen -niin kauan niissä kuin kuulun elämään. Kuvitellessani olevani jotain -muuta, olen niiden vanki. Mutta jos voisin nöyrästi rakastaa _kaikkea_ -elävää, unohtaa itseni, niin olisin vapaa, olisin viisas, sammuisin -kuin tähdenlento valossa, silloin olisi minulla rauha. Kuolema suo tuon -rauhan; se sanoo: et ole enää olemassa. Kaikki levottomuus ja kaipuu -- -ovat poissa! Siellä loppuvat sanat, ne olivat vain pimeydestä nousevia -kuplia; niitä ei tarvita siellä, missä ei ole pimeyttä. Ihmeellistä. -Nyt puhuessani tuntuu, kuin ne olisivat jo kuolleet minussa. - -VAIMO (tuskan murtamana). Mutta minussa ne elävät, minua ne raatelevat, -kirveltävät. Oi, kuinka voit...? (Kapinoitsevana, posket hehkuvan -punaisina.) Tässä meidän kodissamme, jonka sellaisella ilolla -rakensimme! Täällä, missä olet tehnyt työtä ja tuntenut kasvavasi -ja minäkin olen sen tuntenut pienuudessani! Täällä, missä olemme -kuiskanneet toisillemme rakkautta, kunnes sana uupui, ja katsoneet -toistemme avoimiin silmiin, joita ei mikään varjo sumentanut. Missä -olemme valvoneet lastemme sairasvuoteitten ääressä ja tunteneet onnen -kuni lempeän jumaluuden yllämme, vaaran mentyä ohitse. Oliko kaikki -harhaa? Eikö ihmiselämään sisälly kokonainen äärettömyys, eteenpäin, -hitaasti eteenpäin, lehti kerrassaan, kukka kerrassaan -- kuka näkee -päähän? Se on suurta, ihanaa. Ei se ole kevyttä, mutta olisiko se -muuten minkään arvoista? Näetkö, kuinka puhun itseni lämpimäksi, kuule, -kuinka se on rakasta! Unohda kaikki kylmyys! - -MIES (katsoo häntä kasvoihin ja kirkastuu itsekin, katsoo pitkään -maahan, ja katseeseen tulee ihmetyksen varjo). Sen kyllä voisin. Niin. -Sinä olet niin kaunis, sinä loistat enemmän kuin mikään muu. Mutta -miksi sinulla on tuo puku? En ole sitä ennen nähnyt. Se imee kaiken -valon itseensä, kunnes se haihtuu poimuihin. Onko tuo onnen väri -maailmassamme? - -VAIMO (katsoo surupukuaan. Käsittämättömänä valtaa muisto hänet. Hän -kirkaisee.) Sinun tähtesi. Minä näin unta, mutta eihän tämä ole unta. -En ymmärrä mitään. Ja valot täällä! Ja kuitenkin tulet hämärämmäksi. -Kyyneleet sen vaikuttavat. Oi sano, että kyyneleet sen tekevät! Tule -suutelemaan ne pois! Vai olenko tulemaisillani sokeaksi? Yhdentekevää, -kunhan tulet luokseni. Oi tule! En käsitä mitään. - -MIES (vaimo ei näe häntä enää. Ääni kuuluu kaukaiselta.) Mutta minä -käsitän. Emme enää puhu samaa kieltä. Kohta et kuule ääntänikään. -Kuulumme eri maailmaan. Nyt! - -_Hän on poissa. Vaimo syöksyy paikkaa kohden ja kaatuu lattialle -hillittömästi itkien. Vihdoin nostaa hän päätään ja puhuu itsekseen -nyyhkytysten välillä. Hänen katseensa lujittuu puhuessa, ja hän -tuijottaa valonliekkeihin._ - -Ihmettä minä kerjäsin. Toisenlaisena se ei voinut ilmetä, ymmärrän -sen nyt, vaikka jumalia olisikin olemassa. Minun ei olisi pitänyt -pyytää, nyt hän on vielä kauempana. Kuolema, kuolema! (Silmiin syttyy -loiste.) Mutta nyt kuitenkin tiedän, mitä hänkin tiesi silloin kun -hänen todellinen äänensä lakkasi kuulumasta, silloin, kauan sitten. -Se on suurta, ehkei se ole kylmää. Minun täytyy totuttaa ajatuksiani, -tahdon koettaa, voidakseni elää maailmassani elämääni. Se johtaa hänen -luokseen. Kenties kaikki joskus selviytyy... Oi! (Hän puhkeaa taas -itkuun.) - - - - -HÄRKÄ. - - -Lienen ollut sinä kesänä kaksitoistavuotias, ja luonto tuolla aavan -meren partaalla vaikutti voimakkaasti sen ikäisen mielikuvituksen -vetovoimaan kaikkea villiä ja ryövärimäistä kohtaan. - -Muistot sieltä ovat vieläkin mielessäni samanlaisina kuin silloin kun -kaiken näin ensi kertaa omituisena ja suurenmoisena. - -Pitkä saari nosti jyrkät kalliomuurinsa aavaa vasten, joka oli niin -suuri, että aallot vyöryivät myrskyllä oikein korkeina keräten -punertavaa ruskolevää valkeanviheriän vaahdon alle. Kun kulki rantaa -pitkin, tapasi aina uuden niemen viimeiseksi luullun takaa -- -maailmalla ei näyttänyt olevankaan loppua. - -Kokonaiset koskelopesyeet syöksyivät päistikkaa veteen ja juoksivat -siellä lotinalla kuin tohvelit sileällä lattialla, edessänsä -auringonpaisteinen kiila. Väliin ne taas sukelsivat näyttäen hukkuvan, -sillä en nähnyt niiden tulevan takaisin. Se teki hyvin levottomaksi. -Monenmoiset petolinnut, jotka mielellään suurensi kotkiksi, kohosivat -ilmaan ja kaartelivat velton ylpeinä metsää kohden, missä niillä oli -pesänsä. Kun seurasi niitä sinnepäin tiheitten katajikkojen läpi, tuli -korkeille kangasmaille, joita peitti mustikanvarret ja kanervat tai -laakeat, päivänpaahteiset paadet. Siellä tapasi kyykäärmeen poikasia -lekottelemassa; niillä oli terävät, julmat, mutta hauskat, pienet -silmät. Ei niitä raatsinut tappaa, sillä niiden elämännautinnon ymmärsi -niin hyvin. Sieltä näki saaren toiselle puolen, ja kaikki tuntui äkkiä -erilaiselta, ikäänkuin muurin yli pilkistäessä. - -Hakamaissa kasvoi voimakkaan vihreitä tammia, pähkinäpensaita, -paatsamoita, ja maa oli valkoisenaan lehdokkeja; niityt kiemurtelivat -kuin salmet, ja reunoilla kasvoi suuria lehmuksia, joitten ympärillä -parveilevain mehiläisten surina kohisi heinäkuun tienoissa kuin urkujen -soitto. Tässäkin rehevyydessä ja rikkaudessa ilmeni jotain villiä. -Lehtimetsän välillä laskeutui vierinkivipohjainen havumetsä rantaan -aivan kuin rintaluut selkärangasta. Maa loiveni hyvin äkkiä, joten -saattoi hyppiä luonnonmuodostamia portaita myöten vuorelta alas. - -Tällä puolen muistutti meri sisämaanjärveä pitkine salmineen, jonka -molemmat päät näyttivät kiinnisolmituilta, ja toisella puolella olevien -suurten saarten välillä oli melkein umpinainen lahti. Kaidepuilla -varustettu porras johti sen suun ylitse, ja aivan sen läheisyydessä -sijaitsi runouden pahin soraääni, pieni, jokapäiväisen sievä -naapuritalo. Muuten sieltä ei ollut sauhuakaan nähtävissä muualta kuin -lähellä olevasta isäntäväkemme harmajasta kesämajasta. - -Heidän ja vastapäätä asuvien välit olivat kireät, koska jälkimäiset -olivat äskettäin muuttaneet paikalle ja siis epäluulonalaisia. Sen -lisäksi he olivat kaupunkilaisia, "etelästä" tulleita ruokakauppiaita, -joiden olisi pitänyt siivosti pysyä entisillä aloillaan. He olivat -ostaneet pienen maatalon vanhuutensa turvaksi ja kasvattaakseen -kahdesta täysikasvuisesta pojastaan kunnon ihmisiä. Naapurit ainakin -pitivät viimemainittua pääsyynä ja asettuivat kerrassaan epäilevälle -kannalle tuloksen suhteen. En tiedä mikä siihen lie antanut aihetta, -mutta minuunkin juurtuivat samat ennakkoluulot. - -Ainoa, mitä ihmisillä oli heitä vastaan, oli se, että heidän oli -tapana uida salmessa. Jo sekin, että ihmiset uivat, oli sopimatonta ja -tyhjäntoimittajain tapaista; sen voi antaa anteeksi vain kesävieraille, -jotka eivät tienneet paremmasta. Kieltämättä he tulivatkin varsin -likelle meidän rantaa pitäen hieman vallatonta melua, kuten -yksinkertaisten ihmisten on tapana uidessaan. - -Emäntämme suuttumus meni niin pitkälle, että hän kerran vetosi -innokkaasti minuun, jotta emmekö me molemmat, osoittaaksemme kuinka -heidän omavaltaisuutensa loukkasi meidän hienotunteisuuttamme, -kääntäisi heihin selkämme ja uhkaavan loukkaavalla liikkeellä -huomauttaisi, että tällä selällä samoin kuin kärsivällisyydellämmekin -oli loppunsa. Mutta alakuloisena minun ymmärtämyksen-puutteestani -suunnitelmaa kohtaan hän jätti sen sikseen, ja täydellinen epäsopu -naapurusten välillä estyi puhkeamasta. - -Tästä saimme molemminpuolisesti etua ja iloa tuonnempana. - -Keskellä naistenviikkoa tuli toinen noista nuorista miehistä ruuhella -salmen yli, täysin puettuna, ostolakki tiheäkiharaisessa päässään. -Niin, olipa hänellä oikein kiiltokauluskin ja taivaansininen pikku -rusetti. Hän läheni verkkojen luona olevaa ryhmää, johon minäkin -kuuluin hakien sinisimpukoita ja särmäneuloja, ja kaupunkilaisen -vapaalla miellyttäväisyydellä, jota lisäsi puheessa ilmenevä vähäinen -suulakiääni, kutsui hän meitä sinä päivänä kahville tekemään -tuttavuutta. - -Hän kääntyi meihin monesti selin katsoakseen kotiinsa päin; varsinkin -sen päälläänseisova varjokuva vedessä oli hänestä komea ja kaunis, -vaikkakin vaikea selittää. Me olimme samaa mieltä ja huomautimme, että -portaiden edessä oli koivusta muodostettu kunniaportti. - -Nuori mies vakuutti innokkaasti, että hän sen kyllä tiesi, kun oli sen -itse pystyttänyt toisten kuorsatessa kilpaa. Hän huomautti hilpeästi -sen syynkin. Heillä oli Saaran päivä, joka ei ollut kuitenkaan hänen, -vaan hänen vanhan äitinsä nimi. Minuakin kutsu koski, lisäsi hän -nopeasti ja ystävällisesti kehottaen. Päivän sankari olisi erittäin -mielissään saadessaan nähdä minut, lopetti hän leikkisästi. - -Sellaista rakastettavuutta nähdessämme emme voineet pitää -ennakkoluulojamme. Kun hän oli vihellellen soutanut takaisin, jäimme -liikkumattomina seisomaan paikoillemme hiukan juhlallisina meitä -hipaisseesta seuravelvollisuuksien ja suuren maailman kosketuksesta. -Matami oli vaipunut ajatuksiin, jotka ehkä koskivat pukukysymystä, -sillä hän eli perheineen varsin köyhissä oloissa, tai ehkä hän katui, -että oli kerran ollut vähällä tehdä auttamattoman sopivaisuusrikoksen -tuota hyväsydämistä, kiharapäistä nuorukaista kohtaan. - --- Kuuleppas sinä Fritiof siinä, sanoi hän säyseästi eräälle pojistaan, -mutta jatkoi sitten tapansa mukaan tulisella kiivaudella, pitääkseen -arvoansa yllä: -- mene heti vettä hakemaan, junkkari! - -Tämä poika oli ylen kiltti ja moitteeton, ja siksi eukko aina -uskalsikin hänelle äyskiä. Yhtä välittömästi vaihtui sitten puhe hänen -luonteensa mukaiseksi ystävälliseksi pakinaksi: -- Ja sitten, katoppas, -rapsi vähä kukkia maista. Sinä osaat niin hyvin laittaa ne kokoon, -Fritiof, sitten voimme onnitella kunnollisesti. - -Kun määräaika joutui ja haettu vesi oli tehnyt kaikkien kasvot ja -päät sileiksi, sousimme kiiltävän salmen poikki mukanamme valtava, -taaja, loistava, aaprotilta tuoksuva kukkakimppu. Sateenkaarenvärinen -tervaviiru muodostui veneestämme rannasta toiseen kuin -sovinnonmerkiksi, ja kaikki me olimme iloisia ja toivehikkaita. - -Sopusointu olikin täydellinen, sillä isäntäväkemme olivat kunnon -ihmisiä, joiden kanssa oli helppo seurustella. - -Rouva oli kyllä jyrkänlainen luonteeltaan, ja osaksi rehellisyydestä, -joka ei sallinut hänen teeskennellä vieraille, osaksi jonkinlaisesta -naisellisesta vaistosta, joka sanoi sen häntä parhaiten pukevan, hän -erityisesti korosti tuimuuttaan. Hän seurasi täydellisesti Tukholman -"Eteläisessä teatterissa" näkemäänsä esikuvaa käyttäen hirvittävää -silmäkieltä. Selvästi kuitenkin huomasi, että hän sisimmässään rakasti -ihmisiä ja että hänen tarkoituksensa todellakin oli, että meidän piti -syödä haljetaksemme kahvipöydässä, kuten siis teimmekin. - -Mies seurasi hänkin osaansa, näytellen kömpelön alistuvaa, rikollista -olentoa, niinkuin häneltä vaadittiinkin. Minun oli kuitenkin -mahdotonta päästä selvyyteen siitä, minkälaiset kohtalon koukut -varietee-laulajattarien tai naisiksi pukeutuneiden miesten kanssa -olivat viattoman siihen johdattaneet. Pojat pitivät ujoudesta seuraa -ainoastaan toisilleen, mutta tekivät sen hyvin vilkkaasti. - -Kaupungista oli saapunut kaksi vierasta, jotka vetivät suurimman -huomion puoleensa. - -Toinen oli lihavahko, tummasilmäinen nainen, jolla oli musta -päivänvarjo ja mustia punoksia ihan kuin oikeita puutarhaistutuksia -kaikkialla ja varsinkin rinnalla. Hän tuntui tuoneen nimipäiväkakun -muassaan, ja sekin jo teki hänet merkitseväksi henkilöksi. Hän puhui -usein Kaarle XV:stä, joka varmaan oli ollut hänelle erityisen rakas -ja läheinen. Tiesin, ettei hän juuri voinut olla sukua hänelle, mutta -siltä minusta kuitenkin näytti; tuntui, että hänellä juuri siksi -oli punoksia ja että hän ei koskaan enää voinut olla iloinen hänen -kuoltuaan. Kunnioitukseni oli syvä ja harras. - -Mutta toinen vieras veti päämielenkiinnon puoleensa. Hän oli -lujaluonteisen, vallanhimoisen näköinen herra; hänen hiuksensa alkoivat -harmeta, hänen hattunsa näytti saaneen saman värin surusta ja huolesta, -vaikka huomattavammassa määrässä, ehkä siitä syystä, että oli vanhempi. - -Hän oli aatteita täynnä eikä kärsinyt vastaväitteitä. Hän katsoi -asioita suurin piirtein ja purikin loukatussa oikeudentunnossaan ja -miehekkäässä harmissaan suurimmat palat sahramileivästä. Hän moitti -kansallisia vikojamme, ja näitä oli oikeastaan rehellisyys, joka ei -tiennyt valheesta kerrassaan mitään, sekä kirottu laiskuus, joka -oikeastaan oli vaatimattomuutta. En silloin vielä tiennyt, että kaikkia -kansoja moititaan juuri näistä syistä, ja tulin hyvin surulliseksi -kuullessani, että niiden tähden jouduimme ulkomaalaisten saaliiksi. - -Harmaja herra oli tehnyt kaiken voitavansa parantaakseen viimemainittua -epäkohtaa, ja tuntui siltä, että hän ainoastaan säästääkseen edes -jotakin oman maan lapsille nyt tyhjenteli pikkuleipälautaset. Mutta -vähän siitä oli ollut apua, omassa elämässään ei hän ollut varsin -pitkälle päässyt. Vieraan konjakkiliikkeen asioimisto antoi hänelle -katkeran leivän, samalla kuin kyvyttömyys rehenteli kuninkaan -neuvospöydän ääressä ja kaikissa pankeissa. Jahka hänet on köyhänä -haudattu, tahdotaan varmaan temmata hänet mullasta takaisin, mutta -silloin se on ihmissilmillä katsoen liian myöhäistä. - -En voi sanoa, kuinka tämä kaikki teki meidät surullisiksi. Mutta mitä -piti meidän tekemän, mitä minä ainakaan saatoin tehdä? - -Musta nainen otti asian tyynesti ja vaikutti siinäkin valtavasti. Hän -näytti nähneen valtaistuinten ja aikakausien kukistuvan ja vaipui -unelmiinsa ja muistoihinsa kuin mustiin silkkipatjoihin aina silloin -kun ei itse puhunut. Hänen puolittain sulkeutuneet silmänsä seurasivat -hieman pilkallisina, mutta kuitenkin ystävällisinä talon kiharapäisiä -poikia, jotka olivat niin kohteliaita toisilleen ujostellessaan häntä. - -Isäntä avasi syrjässä tunnontarkalla tavalla laatikon, jossa oli mustia -sikareja, ja tarjosi. - -Se elähytti oitis vieraan elämänhalun, mutta tämä kohdistui -hyväntekijään. Mitä hän tarkoitti tällä maanviljelyksellä! Maa oli -nähtävästi erinomaista, mutta huonossa kunnossa, ja sen aarteet -odottivat voimakasta työntekijää. Sateli ehdotuksia värikasveista ja -parsasta islanninjäkälään saakka, jota käytettiin poronrehuksi ja -rintakaramelleihin. - -Maanviljelijä raukka, joka pelkäsi tulevansa paljastetuksi, vältti -kiistaa puhuen, että vuoden kylvö oli jo tehty. Hänen hiukan sekavasta -puheestaan kävi selville, että siihen oli käytetty kauraryynejä, jotka -hänelle olivat ennestään tuttuja. - -Vieras ei väittänyt tätä vastaan, joko sitten kiittämättömyydestä tai -ennakkoluulottomuudesta. - --- Herra Jumala, sanoi hän, käyhän se päinsä, mutta hyöty on sen -mukainen. - -Niin, oli myöhäistä muuttaa sitä tänä vuonna. Talo elikin -pääasiallisesti lehmistään. - -Ne näkyivät jonkun matkan päässä meistä. Päivän helteen tähden ne -olivat kahlanneet kaislaiseen lahteen, ja niiden kirjavat ruumiit -loistivat kauniisti auringonpaisteessa. Ne katselivat lempeän avoimesti -eteensä ja liikuttelivat tuontuostakin pitkiä korviaan, tottumuksesta -vain, ei ajatusten vaihteesta. Ne nauttivat olemassaolostaan ja olivat -hiljaisen, tyytyväisen onnen kuvana. Vieraalla herralla ei ollut niiden -mielenlaatua; hän ei ollut myötätuntoinen niitä kohtaan, vaan katseli -niitä ankarasti ja epäluuloisesti. - --- Laiskoja elukoita, hän sanoi, maatiaisrotua. Mikä niistä on härkä? --- Kun ei saanut vastausta, lisäsi hän vihlovalla ivalla: Tuskin ne -siitäkään ovat saaneet tietoa. - -Katkera totuus oli, ettei talossa ollutkaan härkää. Se tuntui nyt -häpeältä, vastahakoisesti se myönnettiin. Ensin näytti siltä, -kuin vieras olisi todella suuttunut ja kokonaan meidät hyljännyt. -Perhejuhlan tähden hän kuitenkin hillitsi harminsa eikä sanonut mitään -suorastaan henkilökohtaista. Hän selitti vain yleisesti raavaseläinten -jalostamisen merkitystä, joka oli koko maan kaiken viljelyksen tärkein -kysymys. Nyt näytti oikeastaan tämä olleen se, minkä varaan hän oli -pannut elämänsä ja hävinnyt. Ei olisi oikein sanoa hänen itkeneen, -mutta hän oli hyvin liikutettu ja juhlallisella mielellä. - -Emäntä koetti ottaa häntä sarvista tuimalla, nokkaviisaalla tavallaan, -millä hän ratkaisi asiat, mutta selvää oli, että hän myönsi hänen -olevan osittain oikeassa. Mitä isäntään tulee, näytti hän erityisen -aralta, hätyytetyltä ja syylliseltä puolustellessaan voimattomasta -taloutensa hoitoa, niin että odotti hänen joka hetki juoksevan johonkin -harvinaiseen piilopaikkaan, kuten huvinäytelmissä on tapana. Hänen -kasvoistaan näki, että hänen heikko tahtonsa alistui. Se ponnisteli -vastaan vain kunnian vuoksi, mutta sysäys oli annettu, kohtalo oli -järkkymätönnä kulkeva tietään. Tästä hetkestä oli hänen rauhallinen -elämänsä lopussa, sen hän tiesi. Mekin tunsimme jotakin levotonta -ja vaiherikasta olevan tulossa, mikä tuntui sitä selvempänä tätä -hiljaista juhlatunnelmaa vastaan, mutta unohdimme sen pian. Musta -nainen antoi kaiken kulkea ohitseen herpaantuneessa ylhäisyydessään. -Sanoimme hyvästit ja palasimme kotiimme, tyytyväisinä saamistamme -kahvista, leivistä ja ajatuksista. Viimemainitut jätimme paikoilleen -täyttämään tehtäväänsä aavistamatta, että ne joskus meitäkin -koskisivat. Lehmät aavistivat yhtä vähän märehtiessään ruokaansa, -meitäkin tyytyväisempinä, keskellä auringonpaistetta veden viilentäessä -jalkoja ja vatsaa. Ne näyttivät voivan solua pois varjokuvineen kuten -rantojen uneksuva lepo kesäpäivän luonnottomassa hiljaisuudessa. Ei -mihinkään voinut todenteolla ryhtyä; kaikkialla vallitsi leuto, uninen -onni, ja melkein herätti ihmetystä, että veden kiilto särkyi airojen -kosketuksesta. - -Tämä on ensimäinen kohtaus muistostani, toinen on tunnelmansa ja -sisällyksensä puolesta niin erilainen, että taiteen lakien tuntemisen -pitäisi estää yrittämästäkään liittää yhteen kahta niin erilaista -ainesta. Mutta todellisuuden majesteetti ja toistaiseksi tutkimaton -sopusointu voittaa taiteen, silloin kun on kyseessä tositapahtuma. - -Oli eräs ilta syyspuoleen, tuollaisena kauniina omenasyksynä, -jolloin on runsaasti sadetta ja runsaasti aurinkoa ja suuri valkea -kuu katselee usein vuorten villikasvuisten puitten yläpuolelta -pilvien pimeydestä. Entistä enemmän saattoi nyt nauttia paikan -romanttisuudesta, sitä suorastaan söi ja joi itseensä kosteissa -hedelmissä, jotka pakostakin täytyi pudottaa oksista, kun ne käytäviä -pitkin juostessa raskaina riippuivat tiellä. Niin teimme ainakin me, -Fritiof ja minä, eräällä ryövärimatkalla, jolla ei ollut varsinaista -päämäärää, mutta jota kannatti innostunut rohkeus. Jo pimeänpelon -voittaminen oli uljasta, mutta kuitenkin me kaipasimme, että jokin -seikkailurikkaassa ympäristössämme luopuisi epämääräisyydestään ja -tulisi kouraantuntuvammaksi. Silloin juoksi pari pienemmistä pojista -luoksemme. - --- Tuolla toisella puolen salmea on jotain, joka pitää hirveää melua, -huusivat he. Se tahtoo tulla ylitse, se huutaa ja kiroilee, mutta se -ei tömistele niinkuin ihminen. Isä menee kuitenkin lauttaamaan sitä -ylitse, vaikka äiti pelkää. Hän ottaa lyhdyn mukaansa. - -Enempää ei tarvittu. Olimme vakuutetut siitä, ettei se ollut mitään -inhimillistä. Paloimme innosta saada nähdä sen noin turvallisen -välimatkan takaa, kun vesi vielä oli välillä; tunsimme itsemme ihan -tarpeeksi varmoiksi, kun ajattelimme "isää" ja lyhtyä, ja suoraa päätä -rynnistimme venevalkamaan liveten märillä kallioilla. - -Siellä oli aivan pimeää, lyhdynvalo ei kantanut kauas, vastainen -ranta oli jäykän ja uhkaavan näköinen, mutta jotain liikkumatonta -ja epämääräistä temmelsi ja tömisteli veden partaalla. Se näytti -painiskelulta, siinä oli eri suuntiin pyrkiviä voimia, vaaraa ja -hurmausta. - -Meidät oli huomattu sieltäpäin; kuului huuto, oli siis ihmisiä mukana -leikissä. - --- Onko tässä syvää? kysyttiin. - -Ei ollut syvää. Tahtoivatko he venettä? - -Vastausta ei kuulunut, nähtävästi syystä ettei ollut siihen aikaa. -Jotain suurta ja kauheaa riuhtautui pimeästä suoraan meitä kohden, -niin että vesi pärskyi korkealle ilmaan. Oli myöhäistä paeta, ja -sitäpaitsi me olimme hämmästyksen jäykistäminä. Lyhdyn valon punertavan -välkkeen levitessä mustaan kiiltävään veteen kohosi siitä eteemme näky -suunnattoman suurena, hurjana. - -Valtava härkä, joka meistä näytti suunnattomalta, pää pystyssä, -verestävin, pyörivin silmin, kahloi juoksujalkaa vedessä, joka murtui -vaahdoksi sen lapoja vasten. Ruumis kiilteli mustana kuin kalliopaasi -vedenpinnassa. Oli kuin saduissa, joissa jättiläiset ajavat maalta -mereen; melkein luuli rannan lähtevän mukaan. - -Mutta jättiläiset eivät olleet sen ajajina, vaan pienet ihmiset, -jotka oikeastaan eivät ollenkaan voineet sitä ohjata. Se veti niitä -perässään, kolmea miestä, joista yksi riippui turparenkaan nuorassa, -toinen päähän ja kaulaan kierretyssä; kolmas oli kadottanut otteensa -ja riippui nyt hännässä. He kompastelivat pohjassa oleviin liukkaisiin -kiviin ja pikemmin uivat kuin juoksivat; heidän asemansa avuttomuus -melkein poisti siitä naurettavuuden. - -Ylikulku kävi kylläkin nopeasti, mikä oli härän ansio; salmi oli -kapea, eikä kulunut minuuttiakaan, ennenkuin koko tuo ihmeellinen -joukko seisoi vieressämme liehuvassa lyhdyn valossa. Me tunsimme -heidät ystävämme, ruokakauppiaan perheeseen kuuluviksi, samoin -tunsivat he meidät, muttei kumpikaan puoli ajatellut tervehtiä. Härkä -pysyi toimetonna. Se tuijotti suuresti ja tyhmästi liekkiin hitaan -tyytyväisenä siitä, että oli päässyt tahtonsa perille, mutta sen -itsepäisessä otsassa oli tuskin muuta ajatusta kuin mahdollisesti -ihmettelyä, miksi oli lähtenyt tähän uuteen ja outoon. Me emme -voineet antaa selitystä siihen, vaan tuijotimme niinkuin sekin, mutta -kuljettajiin. - -Turparenkaan luona oleva pieni mies sai ensimäiseksi puheenlahjansa -takaisin, mutta hän käytti sitä enemmän omien tunteittensa tulkiksi -kuin selvittääkseen tämän vierailunsa syitä. - --- He-herra Jumala, hän huokasi, tällainen kotimatka, tällainen -kotimatka! - --- Mutta eihän teidän kotinne täällä ole, vastasi isäntämme. Tuollahan -se on salmen toisella puolen. - --- Kyllähän minä sen tiedän, tiedän toki. Se onkin ainoa, mitä tiedän. -He-herra Jumala. - -Hän puhui nähtävästi totta, ja muutahan häneltä ei voinut vaatiakaan, -sillä hän näytti katsoneen kauan aikaa kuolemaa kasvoihin. Ei koskaan -ollut hänen ulkomuotonsa ollut niin epätoivoisen hullunkurinen, ei -koskaan niin syyttömän muserrettu. Hänen liinalakkinsa, joka oli -tottunut heilahtamaan kohteliaasti jokaiselle ostajalle, riippui -revittynä ja märkänä kuin mustista lehdistä tehty seppele. Meriruohoa -ja levää oli takertunut hänen jäseniinsä, ja vesi virtasi pitkin -ruumista, niin että oikein pelkäsi kaiken virtaavan sen mukana pois. -Hän oli jonkun taru-olennon näköinen, ruokakauppiaan ja alempiarvoisen -vedenhengen välimuoto. Tämäkö olen minä? näytti hän sanovan. Ja mitä -hirviötä minä pitelen kiinni? Mitä meillä on tekemistä toistemme kanssa? - -Mutta hänen kunnianhimonsa oli herännyt nimipäiväkutsuissa, hänen -kohtalonsa oli pukeutunut tähän kauhistavaan muotoon. - -Pojilta saimme tarkempia tietoja. Eläin oli tuotu höyrylaivalta; tie -oli tavallisissakin oloissa pitkä ja vaivalloinen, kulkien pitkin -rämeitä ja kallioita ja seuranhaluisten eläinten ohitse. Jotenkuten oli -kuitenkin päästy portaalle asti. Siinä näytti elukka luulevan, että oli -kyseessä laivaannousu ja uusi matka. Siihen se ei tahtonut suostua, -vaan kääntyi oikeaan ja kulki pitkin rantaa lauttauspaikalle asti. -Lopun tiesimme. Heitä harmitti koko juttu, ja he olivat luultavasti -toruneet isäänsä joka kerta kun tämä virkistys oli mahdollinen. Nyt -hiukan keventyneinä he työnsivät kiharat silmiltään ja pitivät kaikkea -hauskana, kunhan ensin vain keksittäisiin mihin piti ryhtyä. He saivat -kuulla, että oli vielä toinenkin kahluupaikka, salmen toisessa päässä, -ja se heitä lohdutti, varsinkin kun kastumisesta ei enää ollut haittaa. - -Pikku ukko tuli aivan liikuttavan iloiseksi. Hän risti kätensä -vakuuttaen, ettei ikinä unhota meitä. Jos me vielä lisäisimme -hyvyyttämme ja näyttäisimme kahluupaikan, niin hän aina muistaisi meitä. - -Vaikkei meillä siis ollut paljon hyötyä siitä, olimmeko vähemmän tai -enemmän palvelevaisia, valitsimme kuitenkin jälkimäisen. Me pojat -otimme ilolla siihen osaa, sillä seikkailu levitti siten meihinkin -hohdettaan. - -Lyhty jätettiin kotiin, sillä pilvet soluivat syrjään antaen hiukan -kuunvaloa; matka onnistui hyvin puutarhan ja haan kautta. Härkä ei -ajatellut mitään, ei tahtonut mitään; sillä oli ollut yksi päähänpisto, -ja sen se oli voitokkaasti ajanut perille. Se oli sille kylliksi. - -Ukko tuli rohkaistuksi uudesta seurasta. Hän puhui tulevaisuudesta. - --- Tämä on voimakas eläin, ekstra priima lajia, sanoi hän tyytyväisenä, -aivan kuin se olisi hänelle tähänkin asti tuottanut pelkkää iloa, -- -leveäselkäinen, kiiltävä ja lihava, oikein kkkk! -- Hän eli nähtävästi -entisen rauhallisen ammattinsa muistoissa. -- Saadaan nähdä, kuinka -kaikki muuttuu hyväksi, kun on sitä saatu pitää muutama vuosi. Navetta -käy kyllä pieneksi, mutta omista puista rakentaessa ei sen isontaminen -tule kovin kalliiksi. Hän oli ihan oikeassa -- mies tarkoitti -nähtävästi tuota vakavaa herraa --; kun maanviljelys on huonossa -kunnossa, ei mistään ole apua. Ei se pelkää vettä, tuo veitikka -- tämä -tarkoitti härkää -- ei se pelkää mitään -- hoi, menetkö siitä! - -Väliin häntä värisytti vilu, niin että sääliksi kävi. - -Tulimme niitylle. Siellä oli vaarallisempaa. Saaren karja kävi siellä -laitumella, ja sillä oli sonnikin joukossaan. Mutta nyt ne nukkuivat -tai makasivat metsänrajassa, ja me näimme vain niiden suuret ruumiit -liikkumattomina tai kääntelehtivinä, melkein sulautuneina kiiltävien -puitten varjoon. Maa oli pehmeä, ilma raikas; eläin kulki hitaasti ja -arvokkaasti välillämme ja käänsi ylpeästi päätään, vaikka kuinka olisi -vastustettu, hengitti pitkin siemauksin ja päristeli. - -Oli jotain komeaa yöntunnelmassa, jotain vierasta ja hurjaa. - -Sitten kuljettiin vielä kappale hakaa, sitten hankalaa polkua erään -kallion taitse, ja sitten oltiin perillä. Vastakkaiselle selälle -johtava salmi oli siellä pitkä ja kapea kuin joki; sitä piti kulkea -veneellä. Molemmat saaret olivat kasvamaisillaan yhteen maan hiljaisen -kohoamisen tähden, ja nyt siellä tuskin on ollenkaan enää vettä. Mutta -siihen aikaan sitä oli vielä noin kyynärän tai parin syvyydeltä, ja -siinä tuntui välistä pieni virran viri. Meidän kohdaltamme oli ranta -äkkijyrkkä ja sentähden vaikea eläimen astua. Pidettiin parempana -suupuolta, joka oli leveämpi. - -Pikku ukkoa karmi, kun täytyi taas lähteä kylmyyttään virkistämään, -mutta vastuunalaista paikkaansa turparenkaan luona hän ei tahtonut -jättää, eikä kukaan siihen ikävöinytkään. Hänen hilpeytensä oli -haihtunut, ja yritys tuntui hyvin vakavalta. - -Vesi näytti tavattoman mustalta ja jäiseltä kuunkimalteen molemmilla -puolin olevassa varjossa. - --- Totta kai minä pohjaan ulottunen ainakin? kysyi hän. En ole enää -kovin pitkä, ha-ha. Hoi, poika! - -Ei siinä mitään vaaraa ollut, kun pysytteli oikealla. Ulompana oli -syvää, mutta eihän sinne ollut asiaa. - --- He-herra Jumala, eihän meillä ollut mitään asiaa tällekään puolen. -Tuohan se vaiv... Mutta eiköhän se nyt ymmärtäne, että kohta ollaan -kotona? - -Emme tienneet, ymmärsikö härkä vai eikö, sillä se näytti ajattelevan -muuta. Sen hitaissa aivoissa näytti vasta nyt selvinneen vaikutelmat -niityltä ja seurasta siellä. Se kääntyi sinnepäin, pudisteli itseään ja -päristeli ja tahtoi kääntyä takaisin. - -Nyt ei saanut hukata tähänastista voittoa. Kaikki hyökkäsivät täydellä -voimalla sen kimppuun vetäen ja lyöden. Pikku ukko seisoi jo vedessä -puolisääreen, hampaat kalisevina kiskoen nuorasta. Kuului molskinaa ja -loiskutusta, eläköön, siinä meni koko joukko! - -En oikeastaan nähnyt, mitä sitten tapahtui. Syntyi sellainen meteli ja -mustien varjojen tanssi, ettei voinut selvästi nähdä mitään. Näki vain -kuinka eläimen suuri ruumis suuntausi suoraan vasemmalle, mihin sen -ei olisi pitänyt, juoksi niin pitkälle kuin pohjasi ja rupesi sitten -uimaan kadoten pimeyteen, sillä pilvet peittivät taas valon. Se näytti -aikovan saavuttaa niittyrannan, kahlata maihin ja ottaa valtakuntansa -haltuunsa ja taistella veriin asti, jos tarvis tuli. Olisi ollut komea -näky, kun tuo vettävaluva kummitus olisi noussut syvyydestä ja puhkuen -ja vahvoja jäseniään oikoen ammahtanut taisteluvaatimuksensa yön -hiljaisuuteen. Me aioimme juosta takaisin sitä näkemään. - -Mutta pian saimme muuta ajateltavaa. Kaksi olentoa nousi häpeissään -ja kiroillen kylvystä; kolmatta ei näkynyt. Hämmästys puhkesi ensin -leikilliseen kysymykseen: Mihin hittoon ukko meni? Hän pitää kai kiinni -vielä! Tännepäin, isä! Sitten äkkiä, tullen levottomaksi: Isä, missä -isä on? Heitä toki irti ja tule tänne! - -Vastausta ei kuulunut. Eläimen jalat koskivat johonkin kovaan, -lipesivät ja yrittivät uudelleen avuttoman haparoivin liikkein. Se -koki nähtävästi päästä kalliolle, jonka taitse olimme kulkeneet, -mutta sen oli mahdoton onnistua. Sen alla oli syvää ja äkkijyrkkää, -siinä ei ihminenkään voinut päästä maihin. Ja samassa unohtui kaikki -muu paitsi sitä, että yksi meistä, se joka vähimmin voi pelastua -hengenvaarasta, kamppaili meistä kappaleen matkan päässä, mutta pimeys -peitti hänet, niin ettemme voineet edes nähdä hänen kamppailuaan. -Neuvoteltiin nopeasti. Isäntä juoksi kotiin noutamaan venettä, meidän -piti ottaa valkea nähdäksemme, voimmeko auttaa millään tavalla. Mutta -tulitikkulaatikot olivat märät molemmilla pojilla, tikku toisensa -perästä katkesi. Kesti jonkun aikaa ennenkuin älysimme, että toista -laatikkoa ympäröi kotelo, joka oli suojellut sen syrjiä, joten siinä -oli suurempi menestymisen mahdollisuus. Tuskaisina odotimme joka -koetta, joka epäonnistui, sitten saimme pieniä sinertäviä liekkejä, -jotka heti sammuivat, sitten sytytimme laatikon, joka teki samoin, -vihdoin jäi pieni liekki. Ensi hetkessä aioimme valaista yötä tällä -toivomme pienellä liekillä, mutta pian keksimme keinon. Vapisevin -sormin haalimme kokoon kuivimpia lehtiä ja oksia mitä löysimme; vihdoin -saimme pienen tulen. Hämärä näköpiirimme suureni suurenemistaan, -ja me tuijotimme veteen kauhun suurentamin silmiin. Nyt pelkäsimme -kaikkea, yötä, merta, päämme päällä huojuvia puita, takanamme olevia -pensaikkoja ja varjoja. Jotain uutta oli tunkeutunut kylmään, -suhisevaan viimaan, ehkä ihmissielu, joka oli kuplana noussut pohjasta -ja nyt kierteli meitä ja tultamme, ainoata turvaamme. Kosteasta puusta -nouseva savu hulmuili omituisesti muodostaen kummallisen pelottavia -kuvia. Vedenpinnassa ei näkynyt mitään, se näytti yhä kiiltävämmältä -ja tummemmalta, kuta punaisempana rovio leimusi. Siinä vallinneen -liikunnon tuottamat kierteet olivat jo kuolleet rantaan. - -Veneestä, joka sitten tuli, ei ollut sen enempää apua. Härkä ja pikku -ukko olivat molemmat menneet lepoonsa, -- ei, eläimellähän ei ollut -minne mennä, sen elämä oli siis kerrassaan loppunut. Siinä oli jotain -rauhoittunutta. He olivat tappaneet toisensa. Hukkuva mies oli vetänyt -eläimen turvan veden pinnan alle; itse hän oli kai sotkeutunut nuoraan. - -Meillä ei ollut muuta tehtävää kuin sammuttaa tuli ja erota. -Naarauksista ei ollut hyötyä yöllä, sillä virta oli jo voinut kuljettaa -ruumiit kauas. Nopeasti kului kotimatka, kukaan ei puhunut sanaakaan -eikä uskaltanut katsoa taakseen. Yöllä näimme pahoja unia, sekavan -eriskummaisia ja kauhistavia, jommoisia unetar helposti punoo kokoon. - -Aamulla noustuani lähdin tiedustelumatkalle, ja silloin oli kaikki -jo nähtävänä. Ruumiit oli löydetty aivan meidän rannasta ja vedetty -juuri ylös, vaikkei vielä erotettu toisistaan. Pieni laiha ukko makasi -kivillä, nuora kiedottuna käsien ja kaulan ympärille. Eläimellä, joka -oli liian raskas vetää ylös, oli takaruumis vielä vedessä. Se näytti -suunnattoman suurelta veltossa, paisuneessa liikkumattomuudessaan, -maha veden pullistamana, nahka vettävaluvana, sinertävänä mustimmista -paikoin, pää kömpelönä ja hurjana suurine, verestävine, sokeine -silmineen ja paksuine, voimattomine sarvineen. Omituisena vastakohtana -oli sen vieressä pieni ihminen, jonka kasvot olivat jo keltaiset -ja kuivat, ja joka makasi siinä avuttoman lapsellisen näköisenä, -mutta kuitenkin rauhallisena. Nyt ei olisi kovempikaan silmä kuin -meidän voinut huomata minkäänlaista naurettavuutta, joka ukkoa aina -elämässä seurasi syyttä, kuten tavallisesti. Ei siinä ilmennyt mitään -kauheaakaan. Siinä oli vain jotain haikean epätoivoista. Kuolema, tuo -töykeä, hurja kummitus, oli temmannut hänet keskeltä hänen toiveitaan -ja suunnitelmiaan; me tuijotimme tuijottamistamme noihin vainajiin -emmekä ymmärtäneet mitään, ja meidän tuli sääli kaikkea, kuolemaakin. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Kirsti y.m. kertomuksia, by Per Hallström - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRSTI Y.M. KERTOMUKSIA *** - -***** This file should be named 62733-8.txt or 62733-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/2/7/3/62733/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62733-8.zip b/old/62733-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e4ad894..0000000 --- a/old/62733-8.zip +++ /dev/null |